diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/62732-8.txt | 2915 | ||||
| -rw-r--r-- | old/62732-8.zip | bin | 67289 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 2915 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..755d390 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #62732 (https://www.gutenberg.org/ebooks/62732) diff --git a/old/62732-8.txt b/old/62732-8.txt deleted file mode 100644 index 3490e1b..0000000 --- a/old/62732-8.txt +++ /dev/null @@ -1,2915 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Rikostoverit y.m. novelleja, by Adolf Stern - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - -Title: Rikostoverit y.m. novelleja - -Author: Adolf Stern - -Release Date: July 23, 2020 [EBook #62732] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK RIKOSTOVERIT Y.M. NOVELLEJA *** - - - - -Produced by Timo Ervasti and Tapio Riikonen - - - - - - - - -RIKOSTOVERIT Y.M. NOVELLEJA - -Kirj. - -Adolf Stern - - -Suomennos - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1911. - - - - -SISÄLLYS: - -Adolf Stern. -Rikostoverit. -Veit lasinpuhaltaja. -Alppijoen partaalla. - - - - -Adolf Stern. - - -Adolf Stern syntyi Leipzigissä 1835. Olosuhteiden pakosta -- hänen -isänsä menetti v. 1849 kaiken omaisuutensa -- hänen täytyi jo aikaisin -tulla omin neuvoin toimeen. Omin päin hän hankki itselleen koulutiedot -ja tuli ylioppilaaksi. Sitten hän opiskeli historiallisia tieteitä, -etupäässä kirjallisuuden ja taiteen historiaa, ensin Leipzigin, -myöhemmin Jenan yliopistossa, työskennellen sen ohessa kirjailijana. -Tähän aikaan hän tutustuu useihin Saksan kirjallisuuden ja taiteen -merkkimiehiin ja saa heiltä rohkaisua ja herätteitä. V. 1868 hänet -nimitettiin ylimääräiseksi ja seuraavana vuonna vakinaiseksi -kirjallisuus- ja kulttuurihistorian professoriksi Dresdenin -teknilliseen korkeakouluun. Tässä toimessa hän pysyi lähes 40 vuotta, -kuolemaansa asti v. 1907. - -Kirjallisuushistorioitsijana Stern on saavuttanut huomatun nimen -etenkin "Deutsche Nationalliteratur vom Tode Goethes bis zur Gegenwart" -ja "Studien zur Literatur der Gegenwart" nimisillä teoksillaan. -Kaunokirjailijana hän saavutti niukanlaisesti tunnustusta, vaikka hänen -lukuisien kaunokirjallisten tuotteidensa joukossa on monta erinomaista -teosta, joilla on kauan pysyvä arvo. Hänen romaaneistaan ovat etevimmät -"Ohne Ideale" ja "Die letzten Humanisten". Novellimuotoa hän viljeli -mielellään ja loi sellaisia mestariteoksia kuin "Weihnachtsoratorium" -ja "Die Wiedertäufer" sekä "Die Totenmaske" ynnä useat muut -"venezialaiset novellit". Novellistina monet arvostelijat asettavatkin -hänet mestarien sellaisten kuin Kellerin, K.F. Meyerin, Heysen y.m. -rinnalle. Hänen tuotannolleen on ominaista rikas mielikuvitus ja -taiteellinen esitystapa. Hän on kirjoittanut myöskin joukon lyyrillisiä -runoelmia ja kääntänyt saksaksi ruotsalaisen Carl Snoilskyn runoja. - - - - -Rikostoverit. - -Venezialainen novelli. - - -Rio della Misericordian rannalla sijaitsevan kapean talon -alikerros-asumuksen avoimista ristikkoikkunoista loisti himmeä valo -kapean kanavan synkkään veteen. Läheisten San Marziale- ja Santa Maria -dell' Orto-kirkkojen kellot olivat lyöneet yksi yöllä; kaupungin -tyhjässä pohjoiskorttelissa kuului tähän aikaan tuskin askeltakaan, ja -miltei helteisen huhtikuun-yön kostea lämmin huokui pitkin hiljaisia, -nukkuvia katuja. Ylävillä paikoilla rannoilla ja etenkin noilla -pienillä holvisilloilla loimotti -- omituista kyllä näin kesäisessä -yössä -- riutuvia nuotiotulia. Väkevä palaneen katajanhavun tuoksu -levisi niistä hiljalleen nousevan harmaankeltaisen savun keralla. - -Veteen kuvastuva tulenloimo näytti osoittaneen tietä kahdelle -gondolille, jotka jonkun matkan päässä toisistaan kulkivat kanavan -varrella olevaa taloa kohti. Etumainen gondoli oli tavattoman leveä, -korkeakatoksinen alus, jota kaksi omituisesti puettua soutajaa, -leveälieriset merimieshatut päässä ja tummat naamiot kasvoilla, -vaivalloisesti kuljetti eteenpäin. Sen jäljessä tuleva oli aivan -samanlainen kuin sadat muut solakat ja teräväkeulaiset gondolit; -se näytti vallan tyhjältä ja totteli helposti yksinäistä, kannella -seisovaa soutajaa. - -Suuri alus kulki aivan läheltä niiden ikkunain alitse, joista -lampunvalo loisti; toinen soutajista hypähti rannalle ja kurkisti -varpailleen nousten ristikkoikkunasta sisään. Raa'asti naurahtaen -hän huusi alukseen jääneelle toverilleen vain sanat "ei vielä!" ja -hyppäsi takaisin paikalleen. Sitten hän työnsi sauvoimensa lujasti -pohjaan. Hänen toverinsa murahti jonkun huomautuksen, joka ei päässyt -kuuluviin nahkanaamion takaa, ja uudelleen ponnistaen he alkoivat -kuljettaa kömpelöä, raskaslastista venettänsä ahdasta kanavaa pitkin -kohden Sacca della Misericordian väljempiä vesiä. Jäljessä tulleen -gondolin kuljettaja souti sillävälin aluksensa samalle kohtaa, missä -edellinen äsken oli ollut, laski rantaan ja sitoi vitjat siinä olevaan -paaluun. Hän oli kuullut naamioidun miehen sanat, astui saman ikkunan -luo kuin äskeinenkin ja lausui, ennenkuin vielä oli saattanut nähdä, -mitä sisällä huoneessa tapahtui: "Elätkö, Andrea, ja onko veli Paolo -luonasi?" - -Sisästä vastasi ääni, joka kuului vielä voimakkaalta, mutta kolealta, -ja joka kummallisesti kaikui ahtaan kanavan vastapäisellä puolella -olevasta seinästä: "Elän, Daniello -- mutta olen yksin. Teatiini läksi -kolme tuntia sitten; arveli, että on sopivampaa kuolla luostarissaan -kuin täällä." [Teatiinit: roomalais-katolinen munkkikunta, perust. v. -1524, levinnyt yli koko Italian ja saanut jalansijaa muuallakin Etelä- -ja Keski-Euroopassa. Suom. muist.] - -"Hänkin siis!" huokasi gondolinsoutaja, ja huoneessa makaava sairas -olisi voinut kuulla hänen purevan hampaansa lujasti yhteen estääkseen -niitä kalisemasta. "Minä tulen sisään luoksesi, Andrea. Vain houkkio -nyt enää uskoo Veneziassa pääsevänsä kuolemaa pakoon. Enkä minä enää -piittaa koko elämästä, en toden totta, ja jos olisin aivan varma, -ettemme tuolla ylhäällä kohtaa sitä San Erasmon miestä, niin en edes -odottaisi, kunnes rutto katsoo hyväksi korjata minut." - -Tämän Daniello puhui pikemmin itsekseen kuin huoneessa makaavalle -sairaalle. Hän kääntyi menemään talon sisäänkäytävää kohti. Tulen -hohteessa hän huomasi ovelle äskettäin maalatun punaisen ristin. -Tahtomattaan hän tuli silmänneeksi muitakin ovia pitkin kanavan -vartta; jokaisessa oli sama merkki. Daniello murahti itsekseen: -"Saisivat säästää maalia ja merkitä vain ne pari taloa, jotka vielä -ovat säilyneet." Mutta enempää viivyttelemättä hän astui taloon ja -sitten siihen holvikattoiseen, mutta matalaan huoneeseen, missä hänen -toverinsa virui toivottomana myrkyllisessä ruttotaudissa, joka tänä -Herran vuonna 1630 jo useita viikkoja oli pitänyt Veneziaa kauhun -ja surun vallassa. Metallinen lamppu, jonka valo kajasti ulos, oli -matalan, kirjavan marmoripylvään päässä, mikä varmaankin oli jostakin -rappeutuneesta palatsista joutunut tähän köyhään kammioon. Peräseinän -luona oli vuode, ja siinä makasi sairas, joka ankarassa kuumeessa, -mutta silti täysin tajuissaan huudahti tulijalle: "Ei sinun olisi -pitänyt tulla, Daniello; minä olen kohta päässyt kaikesta, mutta sinun -Jumala ja pyhimykset kenties suovat jäädä eloon." - -"Jos he sen minulle suovat, niin silloinhan pääsen täältä terveenä", -vastasi gondolinsoutaja astuen lähemmäksi kehnoa vuodetta. Siinä viruva -mies näytti olevan yhtä mahtavan kookas kuin vieressä seisovakin, -jonka täytyi kumartua, jottei kolahuttaisi päätänsä kivisen holvikaton -särmiin. Muutenkin he olivat toistensa näköiset: pyöreä pää ja tuuhea -musta tukka sekä erikoinen silmien ilme olivat heille yhteiset; -heidän kasvonsakin olisivat olleet yhdennäköiset, ellei tauti olisi -runnellut Andrean kasvoja, jotka olivat käyneet kuumeisen punaisiksi -ja omituisesti turvonneet, kun taas Daniellon olivat kalpeat ja -niin laihat, että otsa ja poskipäät ulkonivat melkein kulmikkaina. -Pelkäämättä Daniello kumartui kuolevan puoleen ja sanoi: "Tahdotko -vielä mitään, Andrea?" - -"Tahdon kyllä!" vastasi sairas kiihkeästi. "Vesi on loppunut tuopista --- pelkäänpä, ettei säiliössäkään ole enää. Voisitko hankkia minulle -viimeisen raikkaan kulauksen, Daniello?" - -"Miksikäs ei?" huudahti tämä, ja ilmeissä ja äänessä vilahti äkillinen -uhma. "Täällä on ympärillä tietysti monta säiliötä täynnä, taloissa, -joissa ei enää pitkiin aikoihin ole vettä tarvittu! Koeta kärsiä vielä -neljännestunti, niin ei sitä pidä sinulta puuttuman!" Ja Daniello otti -päättävästi tyhjän tuopin ja meni pihalle, missä hän ensiksi teki -huomion, että pyöreä säiliö oli pohjiaan myöten kuivana. Sitten hän -ripeästi heilautti itsensä yli matalahkon muurin, joka erotti tämän -pihan naapurista, missä niinikään oli sadevesisäiliö. Hapuiltuaan tämän -luokse hän huomasi, että puukansi oli suljettu, mutta hän vain hieman -taivutti häränniskaansa, tarttui molemmin käsin lujasti kiinni ja -mursi ohuet laudat ilman sanottavaa ponnistusta. Kun hän siinä hiukan -luiskahti, sattui hänen jalkansa pimeässä johonkin esineeseen, joka -antoi perään. Vilunväreet karsivat äkkiä väkevän miehen ruumista; hänen -ei tarvinnut tunnustella kädellään tietääkseen, että tuossa, mihin hän -tuijotti, makasi ihmisen ruumis. Hän ymmärsi kohta, että vainaja oli -vaipunut maahan ja heittänyt henkensä matkalla vesisäiliön luo, ja hän -sanoi itsekseen: "Noin olisi Andreankin käynyt -- hyvä että tulin! -Kukahan huomenna tai ylihuomenna ojentanee minulle viimeisen juomani? -Ja nuo vastaleivotut hautaajat tekevät kelvottomasti tehtävänsä, eivät -viitsi peijakkaat edes pihoihin katsoa. Mutta Andrealle ei tästä -mitään!" - -Puhuessaan hän oli täyttänyt tuopin, vilkaisi vielä arasti taaksensa -pimeään ja suoriutui paluumatkalle. Pihamuurin yli kiipeäminen kävi nyt -hankalammin kuin äsken, mutta hän osoitti siinä taitoa ja näppäryyttä, -jommoista tuollaiselta jättiläisolennolta tuskin olisi odottanut. Ei -pisaraakaan vaivoin hankitusta vedestä läikkynyt maahan, ja kahden -minuutin kuluttua hän oli jälleen kumppaninsa vuoteen ääressä. -Kuumejanossaan sairas pani kivituopin huulilleen, mutta ei jaksanut -kannattaa sitä, jonka vuoksi Daniellon täytyi pitää siitä kiinni. -Andrean katse suuntautui auttajaan, ja siinä oli niin kiitollinen ilme, -että tuon jäyhän miehenkin silmät kostuivat. - -"On kuin jo tuntisin helvetin tulen polton", virkkoi sairas juotuaan -vihdoinkin kyllikseen. "Veli Paolo on ripittänyt minut ja vakuuttanut, -että Jumala on minulle armollinen, mutta minä en voi häntä uskoa, -Daniello, niin mielelläni kuin tahtoisinkin. Elleivät semmoiset ihmiset -kuin me joudu kadotukseen, niin sitten ei kukaan. Pelkään, että saan -kitua siellä, minne sinä et voi minulle ojentaa vesipisaraakaan -virvoitukseksi." - -Daniello laski puoleksi tyhjentyneen tuopin kivilattialle, niin että -kalahti. "Mutta miksi et tahdo uskoa munkkia?" huudahti hän kiihkeästi. -"Miksi me joutuisimme kadotukseen, jotka emme ole muuta tehneet kuin -mitä ylhäiset herramme ovat käskeneet? Jos vääryys on tapahtunut, niin -heidän sielunsa kärsikööt rangaistuksen; me olemme alhaisia miehiä -emmekä ole vastuussa käskijäimme päätöksistä!" - -Vaivoin sai Andrea vuoteessaan kohotetuksi itseään sen verran, että -molempiin käsiinsä nojaten saattoi katsoa Danielloa kasvoihin. "Se -tuntuu meistä helpolta lohdutukselta niin kauan kuin uimme pinnalla -muiden elossa-olevien kanssa suuressa virrassa. Mutta kun vajoamme -ja olemme ypöyksin kuoleman edessä, silloin meille yhtäkkiä selviää, -että meidän jokaisen täytyy vastata puolestamme. Ja vaikka koko -kymmenen-neuvosto tänään kuolisi minun kerallani saan kuitenkin yksin -astua ylimmän tuomarin eteen enkä voi vedota heidän käskyihinsä." - -"Sinä kidutat itseäsi ja minua!" vastasi Daniello lyhyesti, mutta -Andrean sanat saivat kuitenkin hänen kasvonsa synkän miettiviksi. "Me -teemme tehtävämme; Jumala lähettää itsekullekin päivätyönsä, ja Hän -tietää, ettei meidän työmme meille iloa tuota." - -"Kuolema riistää kaikki valheet huuliltamme!" huusi sairas niin -äänekkäästi kuin vielä kykeni. "Emme ole suotta olleet seitsemän -vuotta kymmenen-neuvoston ja kolmen päämiehen gondolinsoutajina ja -heidän käskystään hukuttaneet laguuneihin ehkä sata ihmistä. Tuolla, -tuon pylvään alla on kukkaro, jossa on enemmän kuin tuhannen sekiiniä; -minulla ei olisi edes niin monta hopeakolikkoa, jos olisin jatkanut -entistä ammattiani ja kuljettanut ihmisiä Rio San Feliceltä Suurta -kanavaa ylös ja alas. Tunnusta, Daniello, että sinun laitasi on samoin! -Minun täytyy jättää aarteeni sinulle; suokoon Jumala, että voisit tehdä -sillä jotain, jotta sieluni saisi rauhan!" - -"Minä luetan sielumessuja teatiineilla ja karmeliiteilla!" vakuutti -Daniello. Mutta Andrea, joka jo aikoja sitten oli vaipunut pieluksille -takaisin, vastasi ähkien: "Messut eivät sitä tee! Sinun pitäisi koettaa -saada sovitetuksi katalin konnantyö, minkä olemme tehneet. Ota kaikki -rahani sitä varten äläkä myöskään säästä omiasi, jos Jumala suo sinulle -aikaa sellaiseen katumustyöhön." - -Daniello oli saanut sairaan puheesta selkoa vain kumartumalla hänen -puoleensa. Nyt hän katseli synkkänä toveriansa, jonka silmät olivat -ummessa ja jolta pitkä keskustelu näytti vieneen viimeisetkin -voimat. Daniello avasi pari kolme kertaa suunsa saaden kuuluviin -vain käsittämättömiä ääniä, mutta vihdoin hän puhui, huohottaen kuin -suunnattoman painon alla: "Sovittaa mitä me korkeiden herrojemme -käskystä olemme tehneet? Emme kumpikaan osaisi nimeltäkään mainita -useimpia niistä, jotka meidän gondolissamme ovat lähteneet matkaan ja -sille tielle jääneet. Veli Paolon olisi pitänyt paremmin lohduttaa -häntä -- olisin häntä siitä kiittänyt! Tämä kamala rutto tekee meidät -kaikki voimattomiksi, vieläpä lamauttaa teatiinin kaltaisenkin rohkean -munkin uskon ja kielen." - -Daniello tunsi tällä hetkellä itsensä sanomattoman väsyneeksi; hän -katseli ympärillensä huoneessa ja nouti puisen jakkaran aivan Andrean -vuoteen viereen, mutta istuutui kuitenkin niin, ettei raskaasti -huokuvan sairaan hengitys voinut kohdata häntä. Tuskin oli hän -päässyt istumaan, kun kuolevan toverin ääni taas sai hänet säpsähtäen -kavahtamaan pystyyn. Andrea huusi vettä. Daniello nosti tuopin -uudestaan janoisen huulille. Sairas joi taaskin ahnain siemauksin, -kunnes yhtäkkiä herkesi ja mitä avuttomimman epätoivon liikkeellä -työnsi astian kiivaasti luotaan, niin että jäännösvesi valahti hänen -karkealle vuodepeitteelleen ja lattialle. Hänen kätensä hapuilivat -ilmaa kuin hukkuvan, ja hän huusi valittavalla äänellä: - -"He ovat ympärilläni, Daniello -- kaikki, kaikki! He vetävät minua alas --- tuossa on Orlando Cornaro -- hän ei enää rukoile henkensä puolesta --- hän käy kimppuuni ja vaatii henkeäni! Armoa, herra -- armoa!" - -Daniello erotti selvään sanat ja korahdukset niiden välillä. Andrean -silmät avautuivat vielä kerran ja tuijottivat tiukasti erääseen -huoneen nurkkaan, missä Daniello ei nähnyt muuta kuin tyhjät seinät, -mutta mistä kammon kylmyys sittenkin huokui häntä vastaan. Lausumalla -Cornaron nimen oli kuoleva manannut esiin kuvan, joka nyt oli hänenkin -silmiensä edessä eikä ottanut väistyäkseen. Kysymys, jonka Daniello oli -tekemäisillään sairaalle, kuoli hänen huulilleen; Andrean lakastuneet -silmät ja jäykästi ojentunut ruumis osoittivat tällä hetkellä -kysyjälle, että hänen toverinsa oli huudahtaessaan heittänyt henkensä. - -Daniellon ensimäinen liikahdus johtui tahdottomasta -itsensäsäilytysvaistosta. Hän hiipi epävarmoin askelin vainajan vuoteen -luota ovelle asti, pysähtyi sitten hetkeksi ja kuunteli, eikö Andrea -enää herännyt. Silloin hän muisti kumppaninsa viimeisen tahdon ja meni -pylvään luo, jolla lamppu vielä paloi. Hän työnsi pylvään voimakkaasti -syrjään ja huomasi kivisessä lattiassa helposti sen laatan, jonka alle -Andrea oli kätkenyt säästönsä. - -Mitä näillä sitten toimitettaisiinkin -- ruumiinkorjaajien käsiin, -jotka aamulla tulivat tänne tekemään tehtävänsä, eivät ne saaneet -joutua. Niinpä Daniello veti esiin raskaan nahkakukkaron, jossa vainaja -oli säilyttänyt rahansa, eikä edes viitsinyt siirtää pylvästä entiselle -paikalleen. Hän riensi kiireesti huoneesta. Kun hän äkkiä aukaisi oven, -lehahti ulkoa huoneeseen lämmin ilmavirta, ja lamppu, jonka liekki jo -ennestään oli levottomasti liehunut, sammui oven ja ikkunan välisessä -vedossa. - -Daniello jätti pimeän huoneen ja Andrean ruumiin taaksensa; ulkona -loisti etäältä San Marzialen luona olevalta holvisillalta sammuvan -rovion hehku. Mutta ennenkuin oli kiireesti kulkien ehtinyt sinne asti, -tyrmistynyt mies pysähtyi. Hän kääntyi ja käveli verkalleen ja empien -takaisin sinne, mistä oli paennut. Hän astui gondoliinsa ja heittäytyi -lopen uuvuksissa sen pohjalle, niin että aluksen toinen istuin tuli -tueksi hänen päänsä alle. Hämärä ajatus nukkua täällä näytti vallanneen -hänet. Mutta hän ei sulkenut silmiänsä eikä myöskään tehnyt yritystä -karkoittaakseen niitä kiduttavia ajatuksia, jotka toverivainaja oli -hänelle heittänyt samalla kuin jätti tuon rahakukkaron, jonka hän juuri -oli viskannut gondolin pohjalle, niin että kilisi, ja jonka päällä hän -nyt lepäsi. -- - -Painostava tunne rasitti Daniellon aivoja, ja hänen täytyi -miettimistään miettiä, missähän Andrean sielu nyt majaili ja oliko se -epätoivo, jonka vallassa onneton oli eronnut elämästä, vasta paljoa -kovempien tuskien alkua. Seitsemän vuotta he olivat yhdessä palvelleet -kymmenen-neuvostoa ja valtion inkvisiittoreita, eikä hänen enemmän -kuin Andreankaan mieleen ollut koskaan juolahtanut kysyä, olivatko -ne onnettomat, jotka he aluksestaan hukuttivat syvyyteen, syyllisiä -vai syyttömiäkö. Ja niinpä hän nytkin kesken synkkää aprikoimistaan -vielä kerran uhmaten intti: "Mitä me olemme, että meidän pitäisi -vastata Venezian päämiesten teoista? Mistä me tiedämme, olivatko -kaikki tuomitut ansainneet kuolemanrangaistuksen?" Kaameasti kajahti -hänen raivoisa, lyhyt yksinpuhelunsa öisellä, hiljaisella kanavalla -autioiden, korkeiden talojen seinistä, ja hänen äänensä kolea sointu -sai hänet kohta vaikenemaan. - -Mutta jos hän oli luullut karkoittaneensa ne haamut, jotka kuollut -kumppani oli viimeisinä hetkinään hänen eteensä manannut, niin hän -pian tunsi, ettei tämä ollut mahdollista. Orlando Cornaron nimi -palasi uudelleen ja uudelleen hänen huulillensa, ja ajatuksissaan -hän näki gondolinsa, joka lepäsi rantaan kiinnitettynä korkeiden -kiviseinien välisessä kapeassa kanavassa, ajelehtivana kaukana -aukealla laguunilla, korkean San Andrea dell' Lidon linnoituksen -edustalla. Toverinsa ja hän olivat panneet pois aironsa ja seisoivat -varroten gondolin keskellä istuvan, liikkumattoman ja jäykkäkasvoisen -miehen viittausta. Mutta juuri samassa kuin viittaus annettiin, sai -nuori mies, joka makasi köytettynä veneen pohjalla, löyhät siteensä -irti, hypähti pystyyn ja heittäytyi -- ei säpsähtäneen arvohenkilön, -vaan jäyhän Andrean jalkoihin ja syleili hänen polviansa. Valju kuu -pistäytyi juuri esiin pilvenhattaroiden välistä, jotka tullen San -Erasmon saarelta päin ajelehtivat ulapan yli, ja sen valossa näkyivät -nuoren ylimyksen kalpeat; tuskaiset kasvot. Molemmat gondolinsoutajat -tunsivat hänessä uljaan Orlando Cornaron, joka äskettäin oli kadonnut -iloisten kumppaniensa joukosta. "Lapseni tähden, armahtakaa!" huusi hän -Andrealle ja käänsi samalla rukoilevan katseensa taakseen Danielloon. -"Olen syytön, en ole mitään rikkonut, olen vain kevytmielisesti -tuhlannut perintöni! Chiarina-tyttäreni tähden, armoa!" Molemmat -jäyhät miehet seisoivat kauhun vallassa ja ikäänkuin lamautuneina; -kymmenen-neuvoston jäsen oli noussut istuimeltaan ja koetti, toistaen -silmillään ja kasvojensa ilmeillä surmakäskyn, painaa rukoilijaa -hartioista alas, samalla huudahtaen: "Jos kukaan niin juuri te, signor -Orlando, olette ollut lapsellenne armoton!" Daniello ja Andrea, -havahtuen ikäänkuin huumauksesta, karkasivat onnettoman kimppuun. Hänen -valitushuutonsa: "Chiara -- oma Chiarani!" kajahti vielä kerran yli -hiljaisten vesien, sitten kuului polskahdus, ja Orlando Cornaro vaikeni -ainiaaksi. Signor Alvise Morosini, senaattori, korjasi epäjärjestykseen -joutuneen samettivaippansa, istui näköjään levollisena takaisin -paikalleen ja tarkasteli terävin katsein molempien soutajain kasvoja. -Se, mitä hän niistä luki, ei näyttänyt tyydyttävän häntä; hän suvaitsi -lausua heille muutaman sanan tuomitusta, joka, kuten hän vakuutti, -tietenkin oli yhtä vähän syytön kuin kaikki muut, jotka olivat -menneet tätä samaa märkää tietä. Orlando Cornaro, nuori leskimies --- kertoi hän -- oli, välittämättä ainoan tyttärensä kohtalosta ja -tulevaisuudesta, mielettömällä, halpamaisella tuhlaamisella hävittänyt -jalosukuisen perheen varallisuuden; kolmasti hän oli saanut varoituksen -kymmenen-neuvostolta, mutta julkeana ei ollut niistä tietääkseenkään, -ja kun hänelle isällisesti oli tarjottu Candian maaherran virkaa, -oli hän vastannut pilkkapuheilla. Säästääkseen kultaisen kirjan -tahraantumasta, mielettömän miehen häpeällisestä lopusta ja hänen -lapsensa mieron kurjuudesta oli viranomaisten täytynyt puuttua asiaan -ja toimittaa tuo parantumaton heittiö Jumalan laupiaaseen huomaan. - -Andrea ja Daniello olivat ääneti kuunnelleet kertomusta ja salanneet -sen herättämän vavistuksen niin hyvin kuin saattoivat. He olivat -palanneet kotiinsa aamun sarastaessa kuten tavallisesti, he olivat -entiseen tapaansa lausuneet Santa Maria dei Gesuiti-kirkossa -rukouksen onnettoman vainajan sielun puolesta ja entiseen tapaansa -laskeneet maalle signor Alvise Morosini'n erään oven luona, joka ei -ollut hänen palatsinsa ovi. Sitten he tosin eivät olleet nukkuneet -yhtä rauhallisesti kuin ennen, ja koko seuraavan päivän he olivat -tähystelleet toisiansa aroin katsein. Mutta ajat olivat kuluneet -- he -olivat sittemmin muistaneet tuota yötä vain koettaessaan yhteisillä -retkillään ikäänkuin hiljaisesta sopimuksesta karttaa sitä taloa, joka -oli ollut Orlando Cornaron. -- - -Ja nyt, sydänyöstä aamuun asti, voimakas Daniello ei voinut ajatella -mitään muuta kuin aaltoilevaa ulappaa ja nuoren aatelismiehen -tuskaisia, rukoilevia kasvoja. Hän hengitti raskaasti savuisessa, -helteisessä ilmassa, ja hänen aivoissaan vilahti ajatus kuljettaa -gondolinsa kauas laguuniin, missä kai oli viileämpää. Mutta sitten taas -tuntui, kuin kädet ja jalat olisivat kieltäytyneet tottelemasta, ja hän -jäi makaamaan gondolinsa pohjalle tuntien miten se sieluntaakka, jonka -hänen kumppaninsa oli kuollessaan vierittänyt hänen kannettavakseen, -kävi yhä raskaammaksi, yhä masentavammaksi. Viime päivät olivat -muuttaneet kaikkien olemuksen; jokaista painoi raskas huoli, ei siitä, -mitenkä voisi elämästä parhaiten nauttia, vaan siitä, miten voisi -kuolla hyvin. Tuo jäyhä mies, joka ei ollut tuntenut pelkoa hädässä ja -vaaroissa, vapisi nyt ajatellessaan kuolinhetkeä sellaista kuin hänen -ystävänsä Andrean oli ollut. Turhaan hän uhmaten hoki: "Kuinka tuo -narri voisi vaatia meitä tilille hengestään? Mitä me olemme?" Sielunsa -silmällä hän näki pelottavan selvästi, kuinka toisin tuo yö olisi -voinut päättyä, jos Andrean ja hänen rinnassaan olisi asunut sääli ja -oikeudentunto. Heidän olisi vain tarvinnut molempien mennä Cornaron -puolelle ja päättävästi ohjata aluksensa kohti Friuli'n rannikkoa. -Valtioinkvisiittorihan oli yksin kolmea vastassa. Daniello yksinään -olisi väkevällä kädellään voinut heittää hänet mereen, jos hän olisi -yrittänyt vastarintaa. Tre Porti'n lähistöltä taas olisi muutamassa -päivässä helposti päästy keisarilliselle alueelle ja turvaan. Yhä -hurjemmaksi kiihtyi myrsky Daniellon sielussa: "Hän oli viaton, -hengenhädässä, meidän olisi pitänyt auttaa häntä! Venezia?! - Mitä -minua nyt liikuttaa tasavalta ja kaikki sen ylhäiset herrat? Rutto -meidät korjaa jok'ikisen - eikä ihminen lopuksi muuta tarvitse kuin -kolkan, missä voi kuolla rauhassa itsensä ja Jumalan kanssa. Kirottua, -että ihminen saa älyn vasta hädässä! Signor Orlando tulee syyttämään -meitä murhaajikseen, emmekä me saata vastata: 'Herra, emme tästä mitään -tienneet!'" - -Niin virui Daniello Barozzi synkkiä mietteitä hautoen mustassa -veneessään ja antoi yön kulua. Nousuvesi kohosi kanavaan ja -keinutteli gondolia voimakkaammin -- hän ei sitä huomannut enemmän -kuin kylmää viimaakaan, joka aamun ensi hetkinä tuprutteli aivan -sammuneiden ruttovalkeiden savun asemesta valkoisia höyryjä, jotka -nousivat vedestä. Masentunut mies, joka tällä hetkellä tunsi itsensä -viheliäisemmäksi kuin koskaan ennen, antoi uupuneen päänsä vaipua -rinnalleen ja tuijotti unettomilla silmillään gondolin kansilautaa, -jolla Andrea tavallisesti oli seisonut, mutta jolla hän ei nyt enää -milloinkaan tullut seisomaan. - -Kun aamu vihdoinkin alkoi sarastaa korkeiden kattojen välitse ja pari -pöllöä, joilla oli onkalonsa kanavan synkkien palomuurien takana, lensi -pesäänsä, ponnahti Daniello pystyyn niin äkillisellä liikkeellä, että -samea kanavan vesi pärskähti gondolin laitojen yli. Leimauksena selvisi -hänelle päätös ennen päivänkoittoa: "Andrea osui ainoaan, mikä vielä on -jäljellä: täytyy hyvittää mitä olemme rikkoneet! Signor Orlando jätti -jälkeensä lapsen! Se on kenties turvattomana tänä onnettomuuden aikana, -talon palvelijat ovat kenties lähteneet pakoon. Tahdon pitää huolta -Cornaron lapsesta ja uhrata sen hyväksi joka hetken, mikä on elämästäni -jäljellä, joka sekiinin, mitä minulla on!" - -Hän seisoi suorana gondolissaan; aamun sarastus valaisi kasvoja, -jotka olivat kalpeammat ja uurteisemmat, mutta myös tyynemmät kuin -edellisenä iltana. Yhtäkkiä hän kärsimättömästi loi katseensa pitkin -kanavan suuntaa; sisäinen pakko ajoi häntä lähtemään pois ja astumaan -ensimäisen askelen sillä tiellä, jonka hän nyt näki edessään, -- ja -kuitenkin hänestä tuntui, kuin taikavoima vielä pidättäisi häntä -täällä. Hänen täytyi päästä varmuuteen siitä, että hänen onneton -toverinsa edes sai leposijan jossakin niistä suurista haudoista, -joita San Michelen saarelle oli kaivettu ruton uhreja varten. -Siksi hän viivytteli, ja sillaikaa valkeneva aamu paljasti hänen -ympärillään mustuneet kiviseinät ja punaristiset ovet. Kaikki talot -näyttivät yhtä kuolleilta ja autioilta kuin Andreankin. Ei askeltakaan -kuulunut, ei näkynyt ihmiskasvoja yhdessäkään ikkunassa. Vielä kului -hetki, ja hämärä hälveni hälvenemistään, ennenkuin vihdoinkin alkoi -kuulua airojen loisketta. Daniello tunsi siitä laahaavasta tavasta, -millä raskasta venettä soudettiin, että ruumiinkorjaajat olivat -aamukierrollaan. Hän huusi heille jo etäältä, viitaten Andrean oveen, -että hänen toverinsa oli jo kuollut. - -"Käykää häneen käsiksi hellävaraisemmin kuin tapanne on ja asettakaa -hänet ainakin niin, että hän saa kappaleen maata itselleen. Viereisessä -pihassa on myöskin ruumis -- en tiedä miehen vai naisenko -- -vesisäiliön luona! Panen teille sekiinin tähän rannalle, jotta teette -tehtävänne hyvin. Jos näen, että olette tehneet enemmänkin Andrea -Rotto paran hyväksi, niin saatte pari kolme kultakolikkoa lisää. -- -Tiedättekö miten on laita Rio Polon varrella olevissa taloissa?" - -"Kuten kaikkialla, Daniello!" vastasi toinen naamioiduista soutajista. -"Melkein joka talossa on ollut tahi on rutto. Se on eilisestä lähtien -vain yltynyt kaikissa kaupunginosissa; ainoastaan Castellani'n puolella -on hieman paremmin laita, jos sieltä tahdotte etsiä asuntoa." - -Kymmenen-neuvoston gondolinsoutaja teki torjuvan liikkeen. Hän jäi -vielä hetkeksi paikalleen ja katseli surumielin, kuinka hautaajat, -huolellisemmin kuin tapansa oli, kantoivat veneeseensä Andrean ruumiin, -jonka olivat käärineet hänen kuolinvuoteensa peitteeseen. Sitten hän -asetti aironsa paikoilleen ja pani gondolinsa liikkeelle. Hän tuskin -tiesi, mitä hänen oli aluksi tehtävä, ja hänen, kasvoillaan kuvastui -yhtaikaa kalvava katumus ja synkkä päättäväisyys. - -Daniellon kuljettua pitkin Rio Feliceä ja Suuren kanavan poikki oli -päivä kokonaan valjennut; kaupungin yllä kaareili ruusunpunerva, -heleänkirkas taivas. Mutta missään eivät ikkunaluukut ja ovet -auenneet uutta päivää vastaanottamaan. Pitkin rantoja asteli pieniä -vartia-osastoja, toisin paikoin kokosivat järjestyksenvalvojat, joiden -toimeksi oli annettu ruttosavujen sytyttäminen, puita ja katajanoksia -läjään. Suuri kanava, joka muulloin oli tähän aikaan päivästä niin -vilkasliikkeinen, oli nyt lohduttoman autio, katsoipa minne hyvänsä. -Pari tuollaista kammottavaa mustalippuista venettä, jotka olivat -keränneet taloista yön aikana kuolleiden ruumiit, kulki verkalleen -kanavaa alas; jokunen gondoli, jossa istui lääkäreitä tai pappeja, -liukui ohi. Missä Daniello vain näki ihmiskasvot, oli niissä surun tai -pelon leima; entistä äänettömämpiä olivat ne hiljaiset kulkuväylät, -joihin hän jälleen ohjasi veneensä ja joita myöten hän pyrki Palazzo -Cornaroa kohti. Hän oli vain muutaman silmänräpäyksen ajaksi -keskeyttänyt soutunsa solmiakseen vyöhönsä kukkaron, missä oli Andrean -perintö, muistaessaan, että hänen täytyi poistua gondolistaan. Ja -soutaessaan ripeästi päämaaliansa kohden hän tunsi, että päätös, jonka -hän oli tehnyt, antoi hänelle jonkinlaista uhmaavaa elämänhalua. - -Mutta pianpa tämä hänen uusi rohkeutensa lannistui, kun hän jo kaukaa -huomasi, että Palazzo Cornaro näytti yhtä autiolta ja hyljätyltä -kuin muutkin suuret talot Rio Polon varrella. Daniellosta olisi -tuntunut paremmalta, jos slavonialainen vartioväki pertuskoineen -olisi ollut estämässä hänen maallenousuansa, kuin että portaat olivat -tyhjät, aamutuuli viuhui suuren rakennuksen ammottavien akkunoiden -läpi, ja taiteellisesti koristetut rautaiset portinpuoliskot olivat -selkoselällään. Hän oli viimeisen puolen tunnin ajan vaivannut päätänsä -ajattelemalla miten pääsisi palatsiin sisälle ja nuoren signorina -Chiara Cornaron puheille. Mutta nyt ei kukaan estänyt maallenousua -eikä palatsiin-menoa. Hämmästys valtasi hänet. Näytti aivan kuin -rutto jo olisi tehnyt täällä tuhotyönsä ja talo olisi avoinna vain -siksi, ettei siellä enää asunut ketään. Daniello luuli, että se -pelastava käsi, jonka hän syyllisyydentuntonsa viheliäisyydessä oli -nähnyt yläpuolellaan, nyt häipyi pois. Hän, tottunut gondolinsoutaja, -ohjasi veneensä niin kömpelösti ja kovalla vauhdilla vasten palatsin -rantaporrasta, että oli vähällä suistua kannelta kanavaan. Häntä -kammotti, kun hän esipihasta sisälle katsoessaan näki rivin avoimia ja -aivan tyhjiä huoneita, joissa ei näkynyt ainoatakaan elävää olentoa. -Nopeasti hän nousi portaita ylös ja näki ylhäälläkin avoimia ovia ja -tyhjiä huoneita, jotka jo pitkän aikaa olivat olleet asumattomina. -Vain yksi ainoa ovi, porraskäytävästä oikealle, näytti olevan lujasti -suljettu, ja ennenkuin sisään-tunkeutunut ehti päättää, kolkuttaako -ovelle vai koettaako väkivoimalla avata se, olivat hänen askelensa, -jotka kaikuivat tyhjässä marmorikäytävässä, ilmaisseet hänen tulonsa, -ja sisästä kuului ääni: "Kuka täällä on? Kuka te olette? Mitä haette?" - -"Signorina Chiaran tähden, avatkaa!" huusi Daniello, joka vasta nyt -ensi kerran älysi, kuinka tavaton hänen pyyntönsä oli tällaisenakin -aikana. Ei kukaan täällä saanut aavistaakaan, mikä hänen -palvelus-intonsa todellinen syy oli. Mutta peloton ja ovela kun oli, -hän luotti onnelliseen sattumaan, paaluun, johon saattoi sitoa itsensä -kiinni, kuten hän ammattikielellään sanoi. Ja semmoisen hän kohta -löysikin: ovi, jonka takaa kysymys oli kuulunut, aukesi, vanhan naisen -valkotukkainen pää, jota peitti nunnan päähineen kaltainen tumma myssy, -tuli näkyviin, ja ääni toisti huomattavan kärsimättömästi kysymyksen: -"Kuka te olette ja mitä meistä tahdotte?" - -"Minut lähettää veli Paolo, teatiini!" vastasi Daniello, joka -sattui oikeaan aikaan muistamaan rippi-isänsä nimen. "Hän on -kuullut, että Cornaron talosta on paljon palvelijoita karannut ja -että gondolinsoutaja on kuollut. Minä olen Daniello Barozzi, hyvä -gondolinsoutaja, ja olen valmis kaikin tavoin palvelemaan talonne -nuorta valtiatarta, niin kauan kuin Jumala minulle suo elon päiviä." - -Tarjouksen yllättämänä, mutta ilmeinen epäluulo kasvoillaan vanhus -astui saliin, joka tässä jakoi palatsin yläkerroksen kahtia. Hänen -silmänsä tarkastelivat Daniellon kalpeita kasvoja. - -"Mikä se veli Paolo on miehiään?" sanoi hän aluksi empien, mutta -puhuessaan hän vähitellen vilkastui ja kiihtyi. "Mitä satuja hän -teille juttelee? Cornaron talosta ei ruton ole tarvinnut karkoittaa -joutilaita palvelijoita, sillä useimmat ovat kääntäneet onnettomuudelle -selkänsä jo heti sen jälkeen kuin hänen ylhäisyytensä signor Orlando -oli kadonnut joko ulkomaille tai hautaan. Jäljelle jääneistä harvoista -on tosin Fabiano parka, gondolinsoutaja, kaksi päivää sitten kuollut. -Vartiamiehet ovat varmasti tietävinään, että onneton on kuollut -ruttoon. Mutta meidän vanha tohtorimme tietää sen asian paremmin -- -Fabiano suri herransa ja tämän jalosukuisen perheen kohtaloa niin, että -kyllästyi elämäänsä. Minä itsekin voisin millä hetkellä hyvänsä mennä -maata ja kuolla, ruton minua viemättä. Täällä he nyt ovat autiossa -talossa käryttäneet joka paikan, mihin Fabiano on jalallansakaan -astunut, ja polttaneet peitteet, vuoteet ja talouskalut, molemmat -gondolit ja airot, kaiken minkä käsiinsä ovat saaneet. Ikäänkuin emme -jo olisi olleet tarpeeksi paljailla tässä suuressa palatsissa!" - -"Koska siis Fabiano -- Jumala olkoon hänen sielullensa armollinen --- on kuollut, tarvitsee signorina sitä suuremmalla syyllä hyvän -gondolinsoutajan!" keskeytti Daniello vanhuksen puhetulvan. "Viekää -minut hänen luoksensa, hänen hoitajansa luokse; antakaa minun mennä -ilmoittautumaan!" - -"Chiara Cornaro ei nykyään tarvitse gondolinsoutajaa, ja kuka tietää -tarvinneeko koskaan!" sanoi vanhus kiivaasti. "Lapsi parka eli totta -kyllä huonoissa oloissa tässä tyhjäksi ryöstetyssä talossa, mutta hän -oli kuitenkin kotonaan ja me kannoimme häntä käsillämme! Pyhä neitsyt -häntä nyt suojelkoon ja varjelkoon! Jumala tiesi mitä he hänelle -aikovat tehdä. Jos hän saa elää, olisi hän täällä yhtä hyvässä turvassa -rutolta kuin sielläkin -- niin totta kuin nimeni on Gemma Maura!" - -Daniello, joka oli jännityksen ja sisäisen tuskan valtaamana kuunnellut -vanhuksen puhetta, puuskahti rajusti: "Eikö signorina Chiara ole enää -tässä talossa? Missä hän sitten on -- ja kuka on antanut hänelle huonon -neuvon luopua tällaisena aikana viimeisestä turvapaikasta, oman kodin -suojasta?" - -Vanhus mitteli puhujaa yhtä epäluuloisin katsein kuin äskenkin. Hänen -terävä silmänsä oli huomannut vieraan miehen kasvoissa kärsivän -levottomuuden, jota hän ei osannut selittää. "Kun veli Paolonne on -teille kertonut niin paljon, niin miksi hän on jättänyt sanomatta, -että madonna Chiara on viety Morosini'n palatsiin, ollakseen siellä -paremmassa turvassa taudilta kuin täällä?" - -Daniello loi niin kammottavan tuikean katseen vanhaan emännöitsijään, -että tämä peräytyi pari askelta kohden ovea, josta oli tullut. Mutta -gondolinsoutaja oli tuossa tuokiossa jälleen hänen vieressään, laski -kätensä raskaasti hänen olkapäällensä ja sanoi väkinäisesti hillityllä -äänellä: "Missä lapsi on, kenen talossa? San Stefanon Alvise Morosini'n -luonako? Jumalan laupeuden tähden, sanokaa, että valehtelitte, tai -puhukaa koko totuus!" - -"Te tiedätte totuuden!" huudahti nainen. -- "Jos tuo jalo lapsi on -teille niin suurenarvoinen -- vaikka en muista teitä koskaan nähneeni -tässä talossa ja kaikkein vähimmin silloin, kun signor Orlandon -katoaminen saattoi meidät suureen hätään -- niin menkää itse katsomaan -Palazzo Morosini'in. Lapsi raukalla näkyy olevan pelkkiä ystäviä, -joista hän isänsä eläessä ei tiennyt mitään! Signor Alvise ei ole -milloinkaan tuttavana käynyt talossamme, silloin kun täällä vielä -vieraita nähtiin -- hän on vain kerran ollut signor Orlandon luona, ja -meidän herra parkamme tuli, saatettuaan kävijän palatsimme portaille, -niin kalpeana takaisin, ettemme olleet häntä sellaisena nähneet -muulloin kuin vihanpuuskassa. Mutta sen jälkeen kuin signor Orlandoa ei -ole kuulunut takaisin matkalta, jolle hänen serkkunsa, korkea-arvoinen -dogi, oli hänet kutsunut, alkoi signor Alvise Morosini esiintyä tämän -talon herrana. Hänen käskynsä leikkasi meille leivän ja mittasi viinin, -hän määräsi vanhan Lucan, hovimestarin, tulemaan kerran kuussa Sala -della Bussoleen ja vaati häneltä tiliä joka kolikosta, ikäänkuin _me_ -olisimme tuhlanneet signor Orlandon omaisuuden." - -"Ja hänen ylhäisyytensä Morosini otti luoksensa vainajan tyttärenkin?" -kysyi Daniello väkinäisesti. - -"Vainajan? Kuka on sanonut, että signor Orlando on vainaja? Me toivomme -vielä joka hetki herramme palaamista!" vastasi vanhus ja katseli yhä -enenevällä vastenmielisyydellä vierasta. "Signor Alvise ei ennen paljoa -välittänyt signorina Chiarasta, antoi vain Lucalle ne pari sekiiniä, -jotka tarvittiin lapsi paran vaatteisiin ja helyihin, mutta nyt hän -yhtäkkiä, kolme päivää sitten, tuli ja riisti lapsen hänen isäinsä -kodista." - -"Onko lapsi viety yksin, aivan yksin hänen taloonsa?" kysyi Daniello -jälleen rajusti. - -"Herra varjelkoon, hänen hoitajansa ja kamarineitsyensä ovat mukana!" -vastasi Gemma rouva närkästyneenä. "Signor Orlando -- Jumala hänelle -anteeksi antakoon -- on huonosti hoitanut omaisuuttaan, mutta niin -rutiköyhiä emme sentään ole, ettei lapsi raukalla olisi ketään, joka -hänelle ojentaisi auttavan kätensä." - -Daniello ei halunnut enää kuulla mitään. Hän oli kysellyt mitä -yksinkertainen eukko tiesi, ja joka hetken viivytys tuntui hänestä -tuhoisalta. Hän pakottautui vielä lausumaan: "Sitten menen tarjoamaan -palvelustani sinne, missä nuori valtiattarenne oleskelee. Veli Paolo -tulee ihmeisiinsä kuullessaan, ettei signorina Chiara enää ole täällä. -Jääkää hyvästi, Gemma rouva!" - -"Emme tunne teidän veli Paoloanne enemmän kuin teitäkään!" huusi vanhus -menijän jälkeen. Pitkä keskustelu, joka loppui samaan nimeen, millä -oli alkanutkin, oli vihdoin ruvennut pelottamaan häntä. Suuttuneena -hän sanoi itsekseen: "Totena pysyy, että kieli tarvitsee Veneziassa -hyvinäkin aikoina kolme kaitsijaa, mutta huonoina pitäisi niitä olla -kolmekymmentä." - -Daniello, astuessaan raskain askelin hitaasti portaita alas, ei -enää kuullut mitä ylikerroksessa puhuttiin. Hänen sielussaan ei -ollut sijaa millekään muulle kuin sille ajatukselle, että Alvise -Morosini halusi Cornaron perheen perikatoa ja tahtoi käyttää kauhean -taudin aikaa hyväksensä tuhotakseen syyllisen-syyttömän Orlandon -viattoman lapsenkin. Masentunut mies unhotti kokonaan, miten nuori -hänen katumuksensa ja halunsa sovitustyöhön oli, ja tunsi vain -olevansa menettämäisillään kumpaisenkin hedelmän. Sama käskijä, joka -oli tehnyt onnettoman Andrean ja hänet itsensä vikapäiksi Orlando -Cornaron murhaan, tahtoi nyt toisella rikoksella, johon ei tarvinnut -mitään apulaista, riistää häneltä toivon saada raskas syyllisyytensä -sovitetuksi. - -Epätoivoinen viha täytti Daniellon mielen. Mutta ajatellessaan -ylhäisen valtioinkvisiittorin kaikkivaltaa ja omaa alhaisuuttaan -ja mitättömyyttään hän sai selvänäköisyytensä ja luonteensa vanhan -päättäväisyyden takaisin. Chiara Cornaron hän tahtoi pelastaa Alvise -Morosini'n, kymmenen-neuvoston ja koko tasavallan uhallakin, mutta hän -sanoi itselleen, että oli olemassa vai yksi todellisen pelastuksen -tie: pako uhatun lapsi paran kanssa, mihin lapsen nykyinen vartia oli -pakotettava antamaan suostumuksensa. - -Astuessaan gondoliinsa ja soutaessaan typötyhjää kanavaa alas hitaammin -kuin tullessaan Daniello herkeämättä mietti, mitä hänen ensinnä oli -tehtävä. Astuipa hän minkä askelen tahansa päämaaliaan kohden, joka -askelella hän pani henkensä vaaraan. Ja niin vähän kuin hän tästä -elämästä enää valittikin, kauhistutti häntä uhkaava mahdollisuus, että -hän kenties saattoi vetää omaan turmioonsa muassaan lapsenkin, jonka -hän kuitenkin tahtoi pelastaa elämälle ja onnelle. Odottaessaan, että -suojeluspyhimyksensä San Rocco tulisi valaisemaan hänen ymmärrystänsä, -oli hänellä vain kaksi mahdollista tehtävää: valmistaa asunnossaan, -missä hän ei ollut käynyt sitten eilisaamun, kaikki pakoa varten ja -pitää sopivasta paikasta Palazzo Morosini'a silmällä. Daniello Barozzi -myönsi itsekseen, ettei hänellä onnellisempina päivinä kuin nykyisinä -olisi ollut pienintäkään menestyksen toivetta. Nyt, tässä kurjuudessa, -johon ruttotauti oli syössyt Venezian, tässä puolittaisessa -sekasorrossa, joka oli tullut kaupungin entisen lujan järjestyksen -sijaan, jokaisen yksityisen pelätessä omaa henkeänsä, saattoi hurjinkin -uhkayritys onnistua. Ja miksi ei taivas viattoman lapsen tähden tulisi -hänen katumuksensa avuksi? - -Kun Daniello siinä mahdollisimman kiireesti teki valmistuksia, juolahti -hänen mieleensä, että hän tuskin oli nähnyt tyttöä, joka näin yhtäkkiä -oli täyttänyt hänen ajatuksensa ja jonka hyväksi hän mielellään tahtoi -uhrata henkensä. Liiankin selvästi hän vain muisti, että hän toverinsa -Andrean kanssa oli kaksi kertaa, pari kolme kuukautta tuon kolkon yön -jälkeen, tavannut Cornaron gondolin ja nähnyt sen ikkunoiden takana -kultakutrisen, kumaran pään, johon Andrea oli tyrmistyneenä viitannut. -Silloin hän oli suuttunut ja kiivaasti soimannut toveriansa, joka -saattoi niin säikähtää kalpeata vaaleatukkaista lasta. Ja nyt hän ei -muuta pyytänyt kuin nähdä tuon lapsen kasvot hymyilevinä ja suojella -vaaroista tuota vaaleakutrista päätä. Andrean viimeinen tahto täytti -Daniellon sielun, ikäänkuin hänellä ei olisi koskaan muuta toivetta ja -tahtoa ollutkaan. - -Synkässä nuorenmiehen asunnossaan Fondaco dei Servi'n takana hän viipyi -tuskin tuntiakaan. Hän haali kokoon kalleutensa, mitä hänellä oli, ja -iloitsi sydämessään varovaisuudestaan, että oli muuttanut suuren osan -säästöistään hyviksi jalokiviksi eikä ollut säilyttänyt niitä raskaana -kultana. Jo ennenkin hän oli joskus tullut ajatelleeksi pakoa, joka -kerran kenties saattoi käydä välttämättömäksi -- mutta toisenlaistapa -pakoa hän oli tuuminut kuin tämä oli, jota hän nyt valmisteli. -Huolellisesti ja ottaen viisaasti laskuun kaikki mahdollisuudet hän -varusti gondolinsa elintarpeilla, joita hänellä oli varastossa tai -joita hän naapuristosta sai ilman vaaraa kokoon, muistipa hän varata -peitteitäkin ja muita mukavuuksia nuorta suojattiansa varten. Itselleen -hän ei unohtanut ottaa hyvää brescialaista tikaria, jonka kätki mustan -hihaliivinsä alle. Heti kun oli valmis, hän jätti huoneen, jossa oli -monta vuotta asunut, ja koko muun omaisuutensa taakseen niin tyynenä, -kuin olisi aikonut illalla palata, vaikkei hän muuta toivonut kuin -ikiajoiksi päästä näkemästä sitä huonetta ja kaupunginosaa, mistä nyt -lähti. - -Tarpeetonta oli Daniellon nyt hakea ahtaimpia ja syrjäisimpiä vesiteitä -päästäkseen Palazzo Morosini'n luo, sillä leveätkin kanavat olivat -keskellä päivää yhtä tyhjät kuin hämärissäkin. Rannoilta kajahteli -yksinäisten häipyvien askelten ääniä, siellä-täällä marssi tahdissa -slavonialaisia sotureita, joita hallitus oli lähiseuduilta tuottanut -kaupunkiin ehkäistäkseen epätoivoisten asukkaiden mellakoita ja -julkista rosvousta. Suuret roviot paloivat taas kaikilla silloilla -ja kaikissa kulmissa, ja kokonaiset talorivit olivat kattoa myöten -savun peitossa. Ajoittain kajahti läpi hiljaisuuden kauas kuuluva -huuto: "Varokaa -- varokaa!" jolla ruumiinkorjaajat ilmoittivat -kamalain alustensa tulon. Vielä eilen oli Daniello välinpitämättömänä -laskettanut ruumisveneitten sivuitse eikä tartunnan vaara ollut -häntä paljoakaan huolestuttanut; mutta tänään hän väisti ja peräytyi -huolellisesti, hänen elämänsähän ei enää kuulunut hänelle itselleen, -vaan toiselle. Tuo jäyhä mies, joka, niin kauan kuin muisti, oli -rukoillut vain huulillansa, tunsi tänään sydämensä syvyydestä nousevan -nöyrän rukouksen: suo minun vielä säästyä niin kauan, että ehdin -sovittaa sen yön, jona olin San Andrea dell' Lidon edustalla. - -Hämärässä kanavankulmauksessa suuren Palazzo Morosini'n takana -Daniello kiinnitti gondolinsa rantaan ja astui maalle saadakseen -mikäli mahdollista tiedon asiain tilasta. Hän ei ollut täällä niin -vieras, ettei olisi rohjennut näyttäytyä, ja toverinsa Andrean kuolema -antoi hänelle riittävän tekosyyn lähestyä vaikkapa itse signor Alvise -Morosini'a. Mutta hän halusi kuitenkin ensin saada tietää, missä nuori -Chiara Cornaro oleskeli, ja harkita niitä esteitä, jotka mahdollisesti -olivat hänen tuumansa tiellä. Terävällä katseella hän mittaili suuren -rakennuksen muureja, ikkunoita ja portteja kiertäessään sitä kävellen -tuntikauden pitkin niitä kapeita rantakaistaleita, jotka ympäröivät -taloa kolmelta puolelta. Hän oli varma, ettei yksikään katse sisältä -tavannut häntä, ja siinä kävellessä hänen suunnitelmansa yhä selveni. -Ei epäilystäkään hänellä ollut tuumansa oikeudenmukaisuudesta, ei pelon -värettäkään hän tuntenut itsensä vuoksi. Pahimmassakin tapauksessa, -ellei hänen onnistunut voittaa senaattoria ja kuoleman uhkauksella -pakottaa häntä hyvyyden tielle, jäi hänelle kuitenkin aikaa pistää -kuoliaaksi ensin hänet ja sitten itsensä. Oli varsin luultavaa, että -signor Alvise oli Cornaron perheen pahin vihamies ja ainoa, joka -tahtoi lähettää viattoman lapsen samaa tietä kuin isän. Aina kun -gondolinsoutaja tätä mahdollisuutta ajatteli, peitti äkillinen hehku -hänen kalpeat, päättäväiset kasvonsa ja niskansa. Häntä halutti syöksyä -palatsiin ja signor Alvisen huoneihin vieviä portaita ylös. Mutta hän -malttoi mielensä; ellei hän muuta voinut kuin kostaa, oli hänellä vielä -aikaa riittämään asti. - -Kun Daniello kolmatta tai neljättä kertaa verkalleen kiersi -palatsia, tuli hetki, jota hän kauan oli odottanut. Eräs Morosini'n -palvelijoista, ja lisäksi juuri semmoinen, jonka Daniello tunsi, astui -muutamasta talon sivuportista ulos jaloitellakseen hetkisen kirkkaassa -auringonpaisteessa, joka ikäänkuin kaupungin kurjuutta ilkkuen lepäsi -Venezian yllä. Ripeästi ja ennenkuin palvelija ennätti väistyä, kuten -näinä onnettomuuden aikoina oli tavallista, gondolinsoutaja astui -hänen rinnalleen. "Älkää pelätkö, Agostino", sanoi hän äänekkäästi, -"minä tulen terveestä kaupunginosasta. Fondaco dei Servi'n tienoo on -joltisestikin säästynyt taudilta. Tahtoisin vain tietää, voinko päästä -hänen ylhäisyytensä signor Alvisen puheille -- ja tokko taloonne -uskaltaa tulla." - -"Mistä minä tiedän?" vastasi palvelija äreästi. "Me elämme -kummallisesti tätä nykyä. Kun rutto ilmestyi, lähetti hänen -ylhäisyytensä signor Alvise kolme neljännestä palvelijoistaan -maatiloille Bellunoon -- hänen itsensä täytyi jäädä tänne valtiotoimien -takia. 'Mitä vähemmän väkeä talossa, sitä pienempi vaara', kuulin omin -korvin hänen sanovan. Ja: 'Minun paikkani on dogipalatsissa, eikä rutto -hevillä astu sen kynnyksen yli', vastasi hän minulle, kun pyysin, ettei -hän niin arkailematta joka päivä liikkuisi ulkona. Ja nyt..." - -"Ja nyt?" toisti Daniello jännittyneenä ja luuli tuokion, että taivas -oli hänen tuumalleen erikoisen suosiollinen ja että valtioinkvisiittori -oli sairastunut ruttoon. - -"Nyt hän itse ei ole viiteen päivään astunut kynnyksemme yli muuten -kuin mennäkseen San Stefanoon, ja siellä ylhäällä hän sitten kykkii -rukoillen kotialttarinsa edessä ja sulkeutuu sielunpaimenensa -kanssa tuntikausiksi lukon taa. Ja vaikka hän on noin kuolemanpelon -vallassa, niin hän tuottaa ruton saastuttamasta Palazzo Cornarosta -Rio Polon varrelta signor Orlandon neljäntoistavuotiaan tyttären -- -sen isä oli tuo jumalaton tuhlari, joka olisi vaikka Suuren kanavan -täyttänyt sekiineillä, jos hänellä vain olisi ollut niitä tarpeeksi -- -niin, tuo tytön hoitajineen ja kamarineitsyineen tänne ja laitattaa -hänelle ruokapöydän kuin kuningattarelle ikään. Kun me rohkenimme -tehdä vastaväitteitä, kääntyi hän ankaraksi ja antoi meidän valita, -tahdoimmeko mennä vaiko mukisematta jäädä. Kaksi meni, minä ja Pasquale -ja pari muuta jäimme. Eihän tässä lopulta ole missään turvattu, ja -kukapa huonoina aikoina mielellään kääntää herralleen selkänsä? -Mutta sen minä sanon, että paholaisen härnäämistä tuo signor Alvisen -menettely on!" - -"Taivas sen tietäköön!" huudahti Daniello aivan unohtaen itsensä. -Agostinon kummasteleva katse palautti hänet kohta järkiinsä, ja hän -lisäsi ripeästi: "Mutta nuori signorina Chiara? Onko hän edes terveenä, -eikö teidän tarvitse olla huolissanne hänen tähtensä?" - -"Mitä me hänestä?" pauhasi palvelija edelleen. "Kuka tässä tietää -edes itsestään, saati sitten muista, onko kenet tauti merkinnyt vai -ei? Se on semmoinen surkea, itkusuinen tyttöriepu. Yhtä uljaana ja -pöyhkeänä kuin isä esiintyi, yhtä arkana tytär katselee ympärilleen -- -luulenpa, ettei hän ole siitä päivin kuin kevytmielinen isänsä katosi -näiltä mailta tehnyt muuta kuin vuodattanut kyyneliä. -- Mutta tehän, -Daniello, pyritte meidän herran puheille, eikö niin?" - -"En, en vielä", vastasi gondolinsoutaja nopeasti. "Minusta tuntuu, -ettei jalo signor Alvise tätä nykyä tahdo, että häntä asioilla -häiritään, enkä minäkään halua tulla kahta kertaa. Parin tunnin -kuluttua toivon tietäväni jotakin, mitä en nyt vielä voi kertoa. Tulen -senvuoksi illalla pyytämään puheillepääsyä." - -"Ja aiotte kai siihen asti maleksia ympäri kaupunkia?" kysyi Agostino -ärtyisesti. "No niin, ilmoittautukaa sitten suoraan portinvartialle, -kun illalla tulette. Täytyyhän toki suoda kumppanillensakin osa -vaarasta, johon nykyään aina joutuu vanhoja tuttuja tavatessaan." - -Palvelija katosi nopeasti takaisin palatsiin; Daniello kuuli hänen -huolellisesti työntävän eteen kaikki sivuportin salvat. Gondolinsoutaja -palasi siihen varjoisaan ja hiljaiseen kulmaukseen, missä hänen -gondolinsa oli koskemattomana paikallaan. Se, mitä Daniello Barozzi -oli saanut kuulla, oli herättänyt hänessä valveille kaikki tuskat, -joita hän menneenä yönä oli tuntenut. Jälleen hän näki edessään vuoroin -kuolevan toverinsa, vuoroin Orlando Cornaron tuskaiset kasvot. Hän -oli elänyt neljänkymmenen vuoden ikäiseksi ja aina huolehtinut vain -siitä, mikä lähinnä oli, päivästä päivään tehnyt mitä hän itse ja muut -sanoivat hänen velvollisuudekseen. Mutta nyt hän oli yhtäkkiä muuttunut -ja kauhistui kaikkea, mitä oli tähän asti pitänyt pyhänä maailman -järjestyksenä; ajatus, että hän kenties oli tarjonnut kätensä ilmeisen -rikoksen palvelukseen, välähti hänen mielessään ja enensi katumusta, -jota hän tunsi. - -Keskipäivä oli ohitse; Daniello tunsi voimainsa alkavan vaipua. Hän -heittihe jälleen veneensä pohjalle, söi mukaansa ottamistaan eväistä -ja joi virkistyksekseen kulauksen viiniä. Sitten hän mietiskeli -Agostinon kertomusta tämän ylvään palatsin herrasta, jonka asumuksen -mustuneita, ikkunattomia takaseiniä hän lakkaamatta katseli. Oliko -tuo ylpeä patriisi teeskentelijä vai pelkuriko, joka ei uskaltanut -katsoa kuolemaa silmiin, vaikka oli niin monta syyllistä ja syytöntä -toimittanut päiviltä pois? Gondolinkuljettaja, niin karkealuontoinen -kuin olikin, ei ollut tähän saakka koskaan vihannut ketään ihmistä. -Alvise Morosini'a hän nyt vihasi kaikesta sydämestään; oli kuin hänen -verensä hillitty aalto olisi rajusti kuohahtaen särkenyt sulkunsa. Tuon -kymmenen-neuvoston miehen syy oli, ettei Andrea ollut eronnut elämästä -rauhassa Jumalansa ja itsensä kanssa ja että hän, Daniello, nyt tässä -vaani sopivaa hetkeä saadakseen panna henkensä alttiiksi katumuksen -työssä. - -Daniello oli nyt tullut siihen päätökseen, että ratkaiseva askel -oli jätettävä pimeän tuloon. Oli parasta, että hän siihen saakka -pysytteli hiljaa veneessään, ja jos joku järjestyksenvalvoja tai vahti -sattuisi löytämään hänet tästä loukosta, oli hänen oltava nukkuvinaan. -Mutta hänen näitä ajatellessaan valtasi hänet väsymys ja hän vaipui -todellakin sikeään, vaikkei juuri rauhalliseen uneen. Aika-ajoin -vavahti kookas vartalo rajusti ja kädet puristuivat hurjasti nyrkkiin, -mikä todisti, ettei hän mitään suloisia unia nähnyt. Mutta kukaan ei -vakoillut hänen nukkumistaan ja uniansa, ei askelen ääni eikä airon -loiske kuulunut tähän piilopaikkaan. Päivä jo meni mailleen, kun -Daniello havahtui unestaan. Hänen täytyi pari silmänräpäystä miettiä, -kuka ja missä hän oli. Unissaan hän jo oli ollut nuoren Chiara Cornaron -kanssa ulkona ulapalla Tre Porti'n luona ja taistellut raivokkaita -aaltoja vastaan, joita meri siellä syöksi laguuniin. Kun hän nyt -nosti päätänsä, näki hän kappaleen San Maurizion holvisiltaa, jolla -ruttovalkea paloi, ja siitä hän huomasi vielä olevansa Veneziassa. - -Hän tarvitsi kuitenkin ainoastaan muutaman minuutin tointuakseen -täydellisesti. Nyt oli tehtävä mitä hän oli päättänyt uskaltaa. -Kylmänä ja lujana hän vielä kerran illan hämärässä tarkasti gondolinsa -varustukset, irroitti sitten veneen rannasta ja vei sen lähimmän nurkan -taitse leveään kanavaan, jonka varrella Palazzo Morosini'n vesiportti -oli. Muutamalla askelella hän oli suljetun portin luona. Hän kolkutti -erikoisella tavalla, jonka vain talon uskotut tunsivat. Palvelija, joka -ei ollut Agostino, avasi, kun gondolinsoutaja oli maininnut nimensä, ja -otti tulijan vastaan yrittämättä salata kummastustaan. Gondolinsoutaja -sanoi vain: "Minun on tehtävä hänen ylhäisyydelleen signor Alviselle -tärkeä ilmoitus, joka ei siedä viivytystä." Sitten hän astui peremmälle -käytävään, joka oli melkein pimeä, kun taas ulkona punertava iltarusko -valaisi kanavaa ja Campo San Stefanon muureja. Portinvartia vastasi -äreästi, viitaten muutamaan sivuhuoneeseen: "Mene tuonne ja peseydy -ensin." Hän toi Daniellolle vadin, jossa oli vettä ja viinietikkaa, ja -piti tarkoin silmällä toimitusta, kun gondolinsoutaja pesi kasvonsa ja -kätensä. Sitten hän otti hopeisen suitsutusastian, jonka sisällyksen -sytytti. Väkevä ryydinhaju levisi astiasta. Portinvartia kulki -ryiskellen tulijan ympäri muutamaan kertaan ja sanoi vihdoin: "No -riittäköön nyt, jollet tule erittäin pahalta kadulta." - -"Olen koko iltapäivän nukkunut ulkona gondolissani", murahti -Daniello vastaukseksi. Heilautettuaan suitsutusastiaa viimeisen -kerran portinvartia viittasi, että hän sai nousta portaita ylös. -Nelikymmen-askelisten portaiden keskikohdalla tuikutti yksinäinen -vahakynttilä pronssisessa jalustassa, ja ylhäällä talon herran -huoneiden luona paloi toinen. Kesti vain muutaman minuutin, ennenkuin -Daniello sai astua sisään, mutta näinä minuutteina hän tunsi veren -jyskyttävän ohimoissaan, ja hän kopeloi asetta, jonka oli kätkenyt -poveensa. - -Huone, johon palvelija käski hänen astua, oli sekin vain heikosti -valaistu. Upean lukupöydän äärestä, jolla pyhän Augustinuksen -"Tunnustukset" ja monenmoisia hartauskirjoja oli levällään, käännähti -talon herra sisälle astuvaan Danielloon päin. Alvise Morosini oli -samoin kuin gondolinsoutajakin keski-ikäinen mies. Hänen vartalonsa oli -keskikokoinen, jäsenensä hennot, miltei sirot, päänsä kapea, tukkansa -tuuhea, punervanvaalea; samanvärinen komea poskiparta ja tuuheat -kulmakarvat antoivat ylimyksen kasvoille päättäväisemmän ilmeen kuin -pehmeät piirteet ja harmaat, samalla kertaa tutkivat ja selittämättömät -silmät. Nyt näkyi signor Alvisen kasvoilla mielipahan varjo, jonka -Daniellon tulo oli synnyttänyt. Senaattori havaitsi ensi silmäyksellä, -että tuo jättiläiskokoinen mies, joka teki kömpelön yrityksen kumartaa -syvään, oli tavattoman kiihtyneessä mielentilassa, -- hän peräytyi -tahdottomasti askelen, jonka ensin oli astunut Danielloa kohti. -Sointuvalla, omituisen hillityllä äänellä hän samalla kysyi: "Daniello -Barozzi, mikä sinut tuo minun luokseni?" - -"Velvollisuus, jalo herra. Minun on ilmoitettava, että toverini Andrea -Rotto on kuollut hirveään ruttoon." - -"Ja sinä tulet vainajan luota tänne?" kysyi kymmenen-neuvoston -päämies. Ääni ei ollut kovempi, mutta siinä tuntui kuitenkin uhkaava -suuttumuksen sointu. - -"Anteeksi -- siitä on jo kulunut yö ja päivä, ja minä tulen luoksenne -niinkuin tällaisena aikana on soveliasta. Osaan kirjoittaa ja olisin -senvuoksi voinut kirjeellisestikin antaa tiedon Andrea raukan -kuolemasta, mutta hän jätti minulle vakavan tehtävän, vaatimuksen -esittämisen teille, herra!" - -"Vaatimuksen?" toisti Alvise Morosini hämmästyneenä. Hänen tarkka -korvansa erotti, että Daniello puhui toisin kuin ennen; hänen -silmänsä leimahti omituisesti, hän nosti päänsä tutkiakseen tarkemmin -gondolinsoutajan kasvoja. Mutta niin nopea kuin hän olikin -- Daniello, -joka oli kaksitoista tuntia odottanut vain tätä hetkeä, ennätti ennen -paljonkokeneen miehen epäluuloa. Salaman nopeudella ja vankan ruumiinsa -koko painolla hän heittäytyi signor Alvisen päälle, hänen vasen kätensä -puristi senaattorin niskaa ja oikealla hän välkytti kaksiteräistä -tikaria voitetun silmäin edessä. Signor Alvise sai tyrmistyneenä -suustaan sanat: "Konna! Hullu!" samalla kuin hänen kätensä yritti tehdä -ristinmerkkiä. - -"Jos huudatte ettekä ota kuunnellaksenne minua, niin isken! Ase riittää -meille molemmille!" sanoi Daniello kiristäen hampaitaan. "Vain yhtä -teiltä tahdon -- mutta se minun täytyy saada, kurjan sieluni tähden, -Andrean tähden, joka muuten joutuu kadotukseen. Antakaa minulle nuori -Chiara Cornaro, muuten emme tästä huoneesta hengissä lähde!" - -Daniello tunsi, miten signor Alvise kiemurteli hänen käsissään, ja -hän painoi käskijänsä päätä yhä alemmas. Käheällä äänellä, mutta niin -selvästi, että voitettu sen hyvin kuuli, hän toisti: "Teidän täytyy -jättää Signorina Chiara minun haltuuni. Häntä ei saa murhata, niinkuin -hänen isänsä murhattiin!" - -"Jumalan sormi! Jumalan käsi!" voihki Alvise Morosini tehden uuden -epätoivoisen yrityksen työntääkseen pois gondolinsoutajan kouran, joka -hellittämättä painoi hänen niskaansa. "Mieletön -- mitä sinä oikeastaan -tahdot? Millainen takuu minun pitää antaa sinulle tytön hengestä?" - -"Gondolini on valmiina alhaalla!" vastasi Daniello. "Te viette minut -Cornaron tyttären luo, sillä minä en väisty viereltänne, ennenkuin -kaikki on suoritettu. Te käskette lapsen ja hänen hoitajansa lähteä -meidän mukaamme, saatatte meidät ulos -- sitä tietä, jonka liiankin -hyvin tunnette. Tre Portin luona astumme maalle, me lähdemme tiehemme -ja te saatte vapaasti palata tähän Jumalan kiroamaan kaupunkiin!" - -"Ennenkuin puhun sanankaan kanssasi, täytyy minun päästä vapaaksi -julkeista kynsistäsi!" vastasi senaattori, ja hänen onnistui tällä -kertaa todellakin pudistaa voimakkaan vastustajansa vasen käsi -päältään. "Seison tikarisi alla; pistä jos tahdot, mutta älä ryvetä -minua. Ja sano nyt, senkin hullu, mikä sinuun on mennyt, kun olet -ruvennut ilkivaltaiseksi kapinoitsijaksi!" - -"Nimittäkää minua miksi tahdotte!" vastasi Daniello, säkenöivin silmin -valvoen tarkasti jokaista Morosini'n pienintäkin liikettä. "Henkeni ei -ole minulle ollut kolikonkaan arvoinen siitä päivin kuin kuolema täällä -huokuu meitä vastaan jokaisessa ilmanhenkäyksessä. Mutta minä en tahdo -kuolla niinkuin onneton Andrea, tuntoa painamassa Orlando Cornaron -murha -- ja piru tiesi kuinka monen muun, jonka olemme toimittaneet -hengiltä. Tuo murha minun täytyy sovittaa hyvällä työllä. Minun täytyy, -herra, täytyy! Älkää siis liian kauan empikö. Missä teillä on lapsi, -jonka tahdoitte murhata kuten isänkin?" - -Korkea-arvoisen kymmenen-neuvoston senaattori katsoi hämmentyneenä -Daniellon kalpeihin kasvoihin, ja hänen rinnastaan tunkeutui raskas -huokaus. Mutta hän sanoi: - -"Sinä hourit murhasta ja verivelasta, kun valtion hallitus on -oikeudenmukaisella tuomiolla poistanut maailmasta rikoksellisen! -Tahdotko olla herrojasi viisaampi?" - -"En tahdo mitään muuta kuin hyvittää mitä olen rikkonut", puhui -Daniello. "Jos tein sen teidän käskystänne, niin olisi teidän nyt -parempi, jos ette olisi minua siihen kehottanut. Lohduttakaa te -kuolinhetkellänne itseänne Venezian valtiolla, -- minä en ole mikään -ylimys ja tiedän vain liiankin hyvin, että signor Orlandon surma -oli katala murha. Mitä miehiä te olette kymmenen-neuvostossa, että -tahdotte ohjata Jumalan kättä, ja mistä tiesitte, eikö ehkä olisi ollut -Cornarolle hyväksi, että hänen omaisuutensa hävisi? Mutta en ole tullut -teille saarnaamaan. Antakaa Chiara Cornaro minun huostaani, jotta saan -viedä hänet Veneziasta pois, ja hallitkaa sitten tasavaltaa miten -mielenne tekee. Minun käteni eivät olisi verellä tahratut, jos olisin -päässyt parempien käskettäväksi!" - -"Eikä minua kalvaisi sisäinen tuska, jos sinä ja sinun kaltaisesi eivät -olisi lainanneet meille käsiänsä murhatyöhön!" huudahti Alvise Morosini -kiihkeästi. "Hullu sinä olet tikareinesi ja hurskaine aikeinesi! -Luuletko, ettei minulla olisi sata keinoa tuhota sinut matkalla tästä -huoneesta gondoliisi ja antaa ruumiisi mädäntyä kaivossa dogipalatsin -alla! Mutta en tahdo tehdä sitä, koska Jumala on rangaissut sinua -samoilla tunnonvaivoilla kuin minuakin, koska kärsimme samaa kidutusta -kumpikin! Siitä asti kuin rutto tuli Veneziaan, on Orlando Cornaron -haamu kulkenut rinnallani, ja minun täytyy yöt päivät ajatella, enkö -olisi voinut kieltäytyä tuomitsemasta häntä." - -"Olisitte edes osoittanut sääliä, kun hän San Andrean linnan edustalla -rukoili henkensä puolesta", sanoi Daniello vihaisesti. Ensi hetkenä -hän piti jalosukuisen herran tunnustusta kavalana juonena ja puristi -kouristuksentapaisesti asettaan; mutta kun hän sitten katsoi signor -Alvisea kasvoihin, antoi hän hämillään ja omituisesti liikutettuna -kätensä vaipua. Samassa sattui hänen korvaansa senaattorin katkera -vastaus: - -"Miksette sinä ja Andrea silloin tunteneet sääliä? Jos olisitte sen -ainoan kerran kieltäneet apunne, ei tätä hetkeä olisi koskaan tullut!" - -"Heretkäämme tästä, jalo herra!" huudahti gondolinsoutaja, ja se -alamainen ääni, jolla hän elämänikänsä oli puhunut ylimykselle, palasi -osittain takaisin. "Moitteet, joita me syydämme toistemme silmille, -ovat todet ja hyvin ansaitut -- mutta ne eivät hyödytä mitään. Jumala -on sallinut meidän tekomme tapahtua, kenties hän armossaan hyväksyy -katumuksemmekin. Jos teidän tuntoanne, kuten minunkin, painaa Orlando -Cornaron surma -- miksi sitten olette temmannut hänen tyttärensä kodin -suojasta?" - -"Siksi, että arvelin voivani täällä suojella häntä ruttoa vastaan -paremmin kuin tuossa rappeutuneessa palatsissa Rio Polon varrella. -Siksi, etten saanut rauhaa, koska olin riistänyt häneltä isän, ja -siksi, että uneksin tahtovani hoitaa häntä täällä hänen nuoruutensa -ajan ja omilla varoillani täyttää ne aukot, jotka kovaonninen Orlando -oli repinyt hänen omaisuuteensa. Toiveeni oli, koska hänen näkemisensä -nyt on minulle katkera nuhde, että hänen nuorekas kukoistuksensa toisi -minulle lohdutusta, ja uneksin, että kaikkivaltias armossaan oli hänen -onnellisen hymynsä kautta ilmoittava minulle anteeksiannon!" - -Alvise Morosini puhui pikemmin itsekseen kuin Daniellolle, mutta -gondolinsoutaja kuuli joka sanan. "Olette harkinnut hyvin", huoahti -hän. "Jotain sentapaista minunkin aivoni ajattelivat. Ja nytkö minun -sitten täytyy yksin kantaa koko rikoksen paino tunnollani ja te yksin -olette varma anteeksisaamisesta koska olette korkea herra, signor -Alvise?! Minulla on rehellinen osa katumuksessa, ettekö tahdo suoda -minulle pientä osaa myöskin parannuksesta ja sovituksesta?" - -Siitä väkivaltaisesta miehestä, joka äsken oli synkän päättäväisenä ja -uhmaten astunut palatsin herraa vastaan, ei näyttänyt olevan paljoa -jäljellä. Daniello Barozzi seisoi nyt melkein nöyrässä asennossa -valtioinkvisiittorin edessä pidellen tikariaan riipuksissa niinkuin -soturi, joka tahtoo luovuttaa aseensa. Ja vaikka hän vielä lausuikin -vaatimuksensa lyhyesti, ilmaisivat hänen äänensä ja signor Alviseen -luotu katseensa nöyrää pyyntöä. Senaattori, joka vasta nyt alkoi -tointua viime hetkien pelottavista mielenliikutuksista, ei ollut vielä -keksinyt vastausta, kun ovelle hiljaa kolkutettiin. - -Nuo molemmat niin erilaiset miehet vavahtivat samalla tapaa. Daniello -kätki nopeasti tikarin poveensa. Alvise Morosini, joka edelleenkin oli -kumarassa, nojaten lukupöytää vasten, koetti suoristautua ylpeästi ja -voittaa entisen arvokkaan kasvoinilmeensä takaisin. Hänen lausuttuaan -käheästi: "Sisään!" aukesi ovi, tummapukuinen naishenkilö näyttäytyi -siinä, ja tutkiva katse siirtyi talon herrasta vieraaseen mieheen, jota -tulija ilmeisestikään ei ollut odottanut täällä tapaavansa. Morosini'n -äänetön viittaus kehotti häntä puhumaan, ja hetken epäröityään hän -alkoi: "Armollinen herra -- toivomme, ettei se mitään merkitse, mutta -meidän täytyy kuitenkin tehdä ilmoitus. Madonna Chiara ei ole tänään -koko iltapäivänä voinut oikein hyvin, hän on valitellut päänkivistystä -ja äkillistä kuumetta, ja meidän on äsken täytynyt laittaa hänet -vuoteeseen." - -Epäselvä äännähdys signor Alvisen ja aivan hänen vieressään seisovan -gondolinsoutajan suusta keskeytti hoitajan ilmoituksen, ja nainen -näki kummakseen, että alhainen mies tarttui jalosukuisen Morosini'n -molempiin käsiin ja puristi niitä. Kumpaisenkin miehen kasvoilla -onnettomuuden ilmoittaja luki saman kauhun, joka oli hänet itsensäkin -vallannut. Alvise Morosini vastasi ainoastaan: "Menkäämme heti paikalla -hänen luoksensa, Barbara!" Kehotus oli lausuttu vain hoitajalle, -mutta Daniello Barozzi jäi tuskin askeltakaan senaattorin jälkeen -ja seurasi mukana palatsin holvikäytävän poikki huoneistoon, jossa -talonherran useita vuosia sitten kuollut puoliso oli asunut. Nuoren -tytön kamarineitsyt syöksyi juuri sieltä pois ja huusi hoitajalle -pelosta ja itkusuisesta uhmasta vapisevalla äänellä, ettei hän mielinyt -odottaa lääkärin lausuntoa, vaan tahtoi paikalla lähteä tiehensä. -Nuoren Chiaran hoitaja ei enempää kuin senaattori tai hänen varjonansa -seuraava Daniellokaan kiinnittänyt mitään huomiota kauhistuneeseen, -vapisevaan tyttöön. Signor Alvise kysyi oven luona vielä: "Onko -lähetetty hakemaan lääkäriä?" ja Barbara vastasi ainoastaan -nyökäyttämällä ääneti päätänsä. Sitten he kolmisin astuivat korkeihin, -heikosti valaistuihin huoneisiin, joissa miesten askelet kajahtelivat -kolkosti. - -Kolmannessa huoneessa paloi himmeävaloinen lyhty, marmorilattia oli -peitetty paksuilla matoilla, veistoksilla upeasti koristettu vuode, -jossa oli sininen katos, täytti puolet huoneen leveydestä -- mutta -vuoteessa, jonka silkkipeitteet riippuivat lattiaan saakka, makasi -noin neljäntoistavuotias hento tyttönen, ja soikeat, kalpeat, tuskan -vääristämät kasvot katsoivat tulijoihin. Chiara Cornarolla oli pehmeät -ja nuoruuteensakin nähden ylen lapselliset kasvoinpiirteet. Tummat, -surumieliset silmät olivat syvällä sinertävien renkaiden sisällä, -tuuhea, vaalea tukka reunusti yksinkertaisesti otsaa ja valui pieluksen -yli peitteelle. Vaikka tämä tukka oli lapsi raukan ainoa kauneus, -lisäsi sen komeus ja runsaus nyt vain hänen kasvojensa kärsivää ilmettä. - -Chiara kohotti hieman päätänsä ja tunnettuaan hoitajansa yritti -hymyillä. Mutta kun signor Alvise astui näkyviin, peitti tyttö kasvonsa -käsillään, ja kattolyhdyn himmeässä valossakin näkyi, että hänen -ruumiinsa peitteen alla vapisi. Hän kääntyi toiselle kyljelle, niin -että kasvot tulivat seinään päin. Mutta sitä ennen hän oli huomannut -Daniellonkin, joka empien kuin sekavassa unessa oli astunut kynnyksen -yli. Hän sanoi hoitajalleen, niin että muutkin kuulivat: "Olen sanonut -sinulle, Barbara, että he tulevat tappamaan minua. Jos voit, niin laita -heidät pois, -- en saata nähdä heitä kumpaakaan, minä kuolen, jos -minun täytyy nähdä heidät!" Hoitaja vastasi päänpudistuksella. Alvise -Morosini astui lähemmäksi lapsi raukan vuodetta, mutta turhaan hän -koetti vetää lapsen katsetta puoleensa. Synkän ja surullisen näköisenä -hän kuunteli anteeksipyytävän Barbaran sanoja, loi vielä katseen -Chiaraan ja virkkoi sitten kääntyen äänettömään Danielloon: "Kaikki -ruttotaudin merkit puuttuvat, mutta sairas hän raukka on. Jos tahdot -jotakin tehdä hänen hyväksensä, niin hanki tänne lääkäri ja pappi, -mutta älä käy missään talossa, johon rutto on ennättänyt. Mitä pikemmin -palaat, sitä enemmän sinua kiitän." - -Daniello katsoi senaattoria lujasti silmiin; viimeinenkin epäluulo, -että hänestä ehkä vain tahdottiin tällä tavoin päästä, häipyi hänen -mielestään, kun hän näki Morosini'n kasvojen rukoilevan, surullisen -ilmeen. Voimakas mies hengähti saatuaan vihdoinkin tilaisuuden teossa -osoittaa katumustaan ja lähti kiireisin askelin huoneesta. Mennessään -palatsin portaita alas hän muisti, mitkä tunteet ja aikeet olivat -äskettäin täyttäneet hänen mielensä, hänen astuessaan näitä samoja -portaita ylös. Hurjasti vihaten Morosini'a hän oli tullut; mutta nyt, -kun hän tiesi senaattorin olevan samassa tuskassa kuin itsensäkin, -tuntui hänen vihansakin kadonneen. Mikään muu ei enää ollut vireillä -ja todellista kuin syyllisyydentunto ja tuska Orlando Cornaron vaalean -lapsen tähden. - -Hetkistä myöhemmin kulkivat Gasparo Castiglione, Venezian etevin -lääkäri, ja muuan nuori San Rocco-kirkon pappi, jonka pelotonta -osanottavaisuutta näinä viimeisinä kovina viikkoina koko kaupunki oli -ylistänyt, Daniellon gondolissa öisiä pimeitä kanavia pitkin Palazzo -Morosini'a kohden. Gondolinsoutajan kiihko, jonka salaisesta syystä ei -lääkärillä eikä papilla ollut aavistusta, ja pelätyn valtionpäämiehen -nimi olivat vaikuttaneet taikavoiman tavoin. - -Kun Daniello suuren talon laiturilla ojensi kummallekin miehelle -kätensä auttaakseen maallenousua, tunsi hän ensi kertaa viimeisten -neljänkymmenenkahdeksan tunnin jälkeen vapautumista sisäisestä -tuskastaan. Mutta se tunne kesti vain tuokion. Seuraavana hetkenä -hän jo sai kuulla portinvartia Pasqualelta, että tieto nuoren tytön -sairastumisesta oli jälleen ajanut pakosalle muutamia Morosini'n -palatsissa vielä jäljellä olevista harvoista palvelijoista. Daniellon -täytyi auttaa perinpohjaisissa sisäänmenovalmistuksissa, joita signor -Gasparo ei millään ehdolla suvainnut laiminlyötävän. Vasta sitten -lääkäri huoahtaen läksi astumaan portaita ylös; hän tiesi paraiten, -miten vähäisen toivon hän toi mukanaan. Daniellosta tuntui, kuin hänen -pitäisi heittäytyä tohtori Castiglionen jalkoihin ja rukoilla häntä -nuoren Chiaran hengen puolesta. Signor Gasparo hämmästyi melkolailla -nähdessään ylhäällä nuoren neidin huoneistossa valtioinkvisiittorin -tulevan vastaan, kasvoilla ilme, joka oli miltei täydellisesti -samanlainen kuin se, jonka hän oli nähnyt gondolinsoutajan karkeilla -kasvoilla. Vaikka lääkäri näinä viimeisinä kauhun viikkoina olikin -varsin kovettunut, pidätti hän sentään huomautuksen, etteihän tässä -ollut kysymys vaimosta eikä lapsesta, vaan ainoastaan tämän ylhäisen -talon holhotista. Hän meni ääneti nuoren tytön vuoteen luo ja huomasi -ihmeekseen, että niin hyvin signor Morosini kuin gondolinsoutajakin -seurasivat häntä sairaan huoneeseen. Hän kohotti kulmakarvojansa, -mutta se, mitä korkea-arvoinen senaattori katsoi hyväksi tehdä, ei -tavallisesti vahingoittanut häntä, ja niinpä lääkäri kumartui sairaan -kalpeiden kasvojen puoleen ja otti ensi silmäyksen jälkeen hänen -kapeat, valkoiset kätensä käsiinsä. Hymy levisi kohta lääkärin ohuille -huulille, hän kääntyi taaksensa talon herraan päin ja sanoi: - -"Sytyttäkää, signor Alvise, suojeluspyhimyksellenne suurin -vahakynttilä, minkä löydätte, -- minua ei täällä tarvita. Tässä jalossa -lapsessa ei ole pienintä merkkiäkään siitä, että häijy itämainen -vieraamme olisi tunkeutunut tänne. Signorina Chiara näyttää olevan -hieman pahoinvoipa, mutta minun paikkani on toisaalla, pahempien -sairasvuoteiden ääressä!" - -Barbara, Chiaran hoitaja, huudahti ilosta ja syleili kalpeata lasta -kuiskaten helliä hyväilysanoja. Senaattori ja gondolinsoutaja katsoivat -kiitollisina lääkäriin, joka astui pari askelta ovea kohden. Signor -Alvise tarttui Castiglionen käteen. Hän viittasi vuoteeseen päin ja -sanoi: "Tämä hyvä sanomanne ei jää palkitsematta, tohtori, mutta -näettehän, että suojattini itkee ja tuntee itsensä onnettomaksi; eikö -teillä ole muuten pelkoa hänen suhteensa? Eikö teillä ole mitään -keinoa, millä häntä vahvistaa?" - -Signor Gasparo näytti miettivän hetken ja tarkasteli sitten vielä -kerran tutkivasti vuoteen luona olevaa ryhmää: nuori Chiara oli -painanut päänsä hoitajansa rintaa vasten. - -"Minua ei tarvita, ei lainkaan!" sanoi hän sitten kääntyen vakavana -talon herran puoleen. "Kenties ilman muutos tekisi nuorelle -signorinalle hyvää; ehkä hän voisi muuttaa teidän maatiloillenne -Bellunon taa, tahi vaikkapa minun kartanooni. -- Ehkä hänen sydämensä -keventyy, kun hän ei enää näe Veneziaa. Onnettoman signor Orlandon -tytär ei tarvitse minua -- mutta ehkäpä arvoisa ystäväni San Roccon -pappi on tervetullut. Mahdollisesti tiedätte sen asian paremmin kuin -minä. Minun täytyy nyt lähteä. Tuolla ulkona on meillä pahin vielä -voittamatta, ja niin kauan kuin näillä jaloillani pysyn, tahdon tehdä -minkä voin." - -Vakava mies astui ulos, Morosini'n saattamana eteisen kynnykselle -asti, ja osoitti ohimennessään San Roccon pappia, joka oli istahtanut -etuhuoneeseen ja hetkisen levähtänyt viime päivien ponnistuksista ja -mielenliikutuksista. Hän oli kuitenkin kuullut kaiken, mitä sisällä -sairaan huoneessa tapahtui ja puhuttiin. Isä Francescon kasvot olivat -jalopiirteiset, mutta niin kalpeat, kuin ei olisi veren pisaraakaan -noissa poskissa koskaan juossut; tiheä, musta tukka, joka vielä muutama -viikko sitten, vielä hirmu-ajan alkaessa, oli reunustanut hänen -paljaaksi ajeltua päälakeansa, oli käynyt harmaaksi. Mutta päänsä -hän piti pystyssä, ja lempeä rauha puhui hänen silmistään, kun ne -kohtasivat valtioinkvisiittorin tutkivan katseen. Hän nousi ja astui -signor Alvisen keralla lapsen vuoteen luo. - -"Tyynny, rakkaani! Tyynnyhän!" kuiskasi Barbara neitsyt itkevän -Chiaran korvaan. "Kunnianarvoisa isä Francesco tuo sinulle lohdutusta, -lohdutusta, jota sinä lapsi raukka tarvitset, sillä sairas sinä et -ole -- pyhä Rocco olkoon kiitetty -- ja Jumala varjelkoon rakkaan -pääsi jokaista hiuskarvaa! Aukaise silmäsi, lapsi, ja tervehdi -kunnianarvoisaa herraa." - -"Pyhä neitsyt häntä siunatkoon!" vastasi Chiara Cornaro kohoutuen -hieman. "Mutta, Barbara -- minä en voi puhua, niin kauan kuin nuo kaksi -katsovat minuun, signor Alvise ja tuo vieras mies tuolla! Isä, jos -voitte jotain tehdä, niin toimittakaa, että he jättävät meidät kahden; -teille minä uskon huoleni!" - -Palatsin herra ja kymmenen-neuvoston gondolinsoutaja kuulivat selvästi -jokaisen sanan, jonka tyttö lausui papille. Alvise Morosini puristi -vaieten kätensä yhteen ja tuijotti synkästi jalkoihinsa mattoon. Mutta -Daniello Barozzi ei enää kyennyt hillitsemään itseänsä. Tuomiopasuunana -soivat vuoteella lepäävän lapsen hiljaiset, hennot äänet hänen -sielussaan; hänen silmäinsä edessä väikkyivät jälleen San Erasmon -tapahtuman ja viime yön kuvat. Hän heittäytyi vuoteen ääreen, tavoitti -tytön kättä, joka oli papin kädessä, ja voihki: "Älkää työntäkö -luotanne palvelustani, signorina! Tahdon olla mitä ikinä vaaditte -- -gondolinsoutajanne, kuormajuhtanne talonkoiranne -- sallikaa minun vain -palvella teitä! Jumalan laupeuden tähden, älkää kieltäkö!" - -Syvä hiljaisuus seurasi. Signor Alvise ei ollut ennättänyt hillitä -rikostoveriansa eikä ehkäistä sanaakaan hänen puheestaan. Barbara ja -San Roccon pappi katselivat hämmästyneinä maassa viruvan Daniellon -kookasta vartaloa ja rukoilevasti ylöspäin kääntyneitä laihoja kasvoja. -Mutta nuori Chiara vaipui pieluksilleen takaisin, teki käsillänsä -torjuvan liikkeen ja sanoi: - -"Jättäkää minut -- jättäkää minut yksikseni! Rakas isä raukkani!" - -Näissä lapsen muutamissa sanoissa oli sointu, jota Daniello ei -kestänyt. Hän kavahti jälleen pystyyn, pudisti lyhyttä mustaa -tukkaansa, niin että se valui otsalle, ja loi katkeran katseen Alvise -Morosini'in, joka viittasi häntä menemään ulos. Isä Francesco vaihtoi -muutaman hiljaisen sanan Chiaran kanssa, sitten hän lähestyi vakavana -miehiä ja sanoi senaattorille: - -"Jättäkää minut hetkeksi yksikseni tämän lapsi raukan kanssa, jalo -herra. Hänen nuori sielunsa on järkytetty, ja hän kaipaa lepoa ja -selvittävää puhuttelua. Suokaa kuitenkin anteeksi, ettei hän vielä -kykene kiittämään teitä siitä huolenpidosta, jota hänelle omistatte!" - -Katse maahan luotuna Morosini astui gondolinsoutajan jäljessä -etuhuoneeseen. Isä Francesco sulki lapsen makuuhuoneen oven, mutta -signor Alvise aukaisi suureen porraskäytävään vievän oven laskeakseen -hieman valoa pilkkopimeään huoneeseen, jossa hän nyt oli yksin -Daniellon kanssa. Kanavanpuoleinen ikkuna oli jo auki; yöilma, kostea -ja painostavan lämmin kuten eilenkin, huokui sisään ja liikutteli -raskaita samettiverhoja. Signor Alvise heittihe lavitsalle oven -viereen, Daniello oli mennyt verhojen väliin voidakseen hengähtää -vapaasti. Miesten katseet kohtasivat toisensa -- ne eivät ilmaisseet -vihaa, vaan katkeraa mielipahaa. - -"Jollet sinä onneton olisi tullut tänne tänään, olisin kenties saanut -hänen epäluottamuksensa häviämään!" puuskahti ylimys viimein. "Sinun -hirtehisen-naamasi on herättänyt hänessä kaikki pahat ajatukset -uudelleen henkiin. Minä olisin voittanut hänet tyttärekseni ja -pelastanut sieluni ja sinunkin sielusi ilman sinun sekaantumistasi, -senkin hullu!" - -"Jollette olisi riistänyt häntä hänen isänsä talosta, olisi hän kyllä -ottanut vastaan vähäiset palvelukseni!" murahti Daniello vastaukseksi. -"Jos lapsi aavistaa, että me tiedämme hänen isänsä viimeisistä hetkistä -enemmän kuin hän, niin hän toivottavasti myöskin tietää, ettemme me -alhaiset kirjoita kuolemantuomioita. Jos Jumala olisi ollut minulle -armollinen -- olisin pannut käteni hänen jalkainsa astinlaudaksi." - -Ja jäykkä, voimakas mies kääntyi poispäin, kumartui ikkunasta ulos ja -katseli pitkin kanavaa koettaen erottaa pimeässä gondolia, jolla hän -nyt, unelmansa mukaan, olisi ollut jo kaukana laguuneilla. Palatsin -herra katseli halveksivasti tuollaista hentomielisyyttä. Hän koetti -hetkeksi voittaa takaisin ylpeytensä ja levolliset, läpitunkemattomat -kasvonsa, jotka hän ennen oli näyttänyt maailmalle. - -"Jos hän työntää minun käteni luotansa -- niin olenpa tehnyt voitavani. -En aio elää kurjassa haamujen pelossa enkä tuhlata päiviäni joutavaan -katumukseen. Olkoonpa Orlando Cornaro saanut surmansa syystä tai syyttä --- tasavalta vapauttaa minut eikä unohda semmoista narriakaan kuin sinä -olet, Daniello!" - -"Käskekää sitten tasavaltanne antaa teille sielunrauha ja levollinen -kuolinhetki, signor Alvise!" huudahti Daniello, ja hänen äänessään soi -katkera iva. "Jos te voitte saavuttaa rauhanne kymmenen-neuvostossa -- -hyvä teille! Mutta minua -- vaikkapa itse pyhä isä vapauttaisi minut -syyllisyydestä tähän murhaan -- minua se ei auta. Yksi hyvä sana tuon -lapsen suusta tuolla olisi minulle suuremman arvoinen -- mutta sitä -sanaa en tule kuulemaan!" - -Alvise Morosini kuuli Daniellon sanat, jotka tuntuivat niin -vääräuskoisilta ja jotka kuitenkin herättivät vastakaikua hänen -omassa sydämessään. Synkkänä ja levottomana hän asteli edestakaisin -pitkin etuhuonetta ja käytävää, karttoi rikostoverinsa katsetta ja -jäi aika-ajoin seisomaan oven luo, jonka taakse isä Francesco oli -jäänyt Cornaron tyttären ja tämän hoitajan kanssa. Hän kuuli supatusta -ja kuisketta, mutta yhtään sanaa ei erottanut hänen korvansa, niin -terävä kuin se olikin, ja syvään huokaisten ylimys jatkoi levotonta -vaellustaan. Daniello tuskin hievahti paikaltaan, tuijotti vain milloin -surullisesti ja jännittyneenä suljettuun oveen, milloin synkkänä -Morosini'n jälkeen, milloin haaveksivasti ikkunasta ulos. Ulkona -vallitsi syvä hiljaisuus; vain silloin-tällöin erotti kuuntelija -raskasta airon loisketta ja varoitushuutoja ruumisveneistä, jotka -kuljettivat päivän uhreja San Micheleen. -- - -Niin kului lähes kaksi painostavaa tuntia, kunnes yhtäkkiä Chiaran -makuuhuoneen ovi aukesi ja isä Francesco astui ulos. Hänellä oli -kädessään kolmihaarainen kynttilänjalka, jonka kynttilät hän oli -sisällä sytyttänyt. Hänen kasvojensa ilme oli tyyni ja vakava. Hän -laski kynttilänjalan upeakoristeiselle kaapille, joka oli huoneen -pitkän seinän luona, ja otti samalla käteensä taiteellisilla -leikkauksilla koristetun norsunluisen ristiinnaulitunkuvan, joka -kaunisti kaappia, viittasi äänettömästi Danielloa tulemaan lähemmäksi -ja kääntyi sitten senaattoriin päin. - -"Signor Alvise", sanoi hän hiljaa, "Barbara Gradi on kertonut minulle -kaikesta, mitä te olette tehnyt Orlando Cornaron tyttären hyväksi ja -mitä jaloja tarkoituksia teillä on isättömän lapsen suhteen. Minä -ymmärrän, kuinka syvästi te kärsitte tuon omituisen tytön jäykkyydestä, --- olen liikuttanut hänen omaatuntoansa ja selittänyt hänelle, mitä -tällaisena aikana kuin nykyisenä merkitsee se, että kelpo mies -vapaaehtoisesti tarjoaa palvelustaan, kuten sinä, Daniello Barozzi, -olet tehnyt. Mutta Chiaran nuorta sielua ahdistaa hämärä pelko, eräs, -niinkuin kaikesta sydämestäni toivon, mieletön epäluulo, joka teidän -tulee panna lapsi raukan kohtalon laskuun. Hänen isänsä oli elostelija -ja kunnoton tuhlari -- mutta kuitenkin hänen isänsä -- ja Chiara on -rakastanut häntä puhtaan, nuoren sielunsa koko voimalla. Orlando -Cornaro on kadonnut, luultavasti kuollut; salaperäisiä huhuja hänen -lopustaan liikkuu pitkin Veneziaa, ja niitä on tullut hänen lapsensa -korviin. Niin on tuska hiipinyt hänen kokemattomaan sydämeensä, että -hän luulee jokaisen, joka häntä lähestyy ja kyselee hänen kohtaloansa, -tietävän jotakin hänen isänsä katoamisesta. En ole salannut häneltä, -että sellainen epäluulo voi olla väärä, että se voi tulla suureksi -synniksi -- mutta minun sanani eivät yksinään kykene tuomaan rauhaa ja -iloista kiitollisuutta hänen ahdistettuun, nuoreen mieleensä. Niinpä -sitten lupasin kysyä teiltä Vapahtajamme ristin nimessä, tekeekö hän -väärin teitä kohtaan. Vannokaa, korkea-arvoinen herra, että olette -syytön Orlando Cornaron loppuun, joskin ehkä tiedätte siitä jotakin, ja -vanno sinä samoin, Daniello!" - -Alvise Morosini ja Daniello olivat, ikäänkuin salaisen, -vastustamattoman voiman vetäminä, astuneet lähemmäksi isä Francescoa, -joka oli kohottanut hohtavan ristiinnaulitunkuvan ja ojensi sen heitä -kohden. Senaattori etsi sanoja kalpein, värisevin huulin, mutta ei -löytänyt, -- Daniellonkin rinnasta nousi vain kumeita, epäselviä ääniä, -jotka San Roccon pappi sai tulkita itselleen. Lujemmin hän katsoi -miehiä silmiin, käsi, joka piteli kohotettua jumalankuvaa, vaipui -hitaasti; nuo molemmat eriarvoiset miehet seisoivat vavisten hänen -edessään ikäänkuin samojen vilunväreiden puistattamina. Yhtäkkiä talon -herra lausui: - -"Voisin vannoa olevani ilman persoonallista syyllisyyttä -- en tiedä -miksi yhden olisi kannettava kymmenen kumppanin synti. Venezian -valtio on tuominnut Orlando Cornaron, en minä! Mutta -- tahdon kantaa -mitä kerran olen ottanut hartioilleni! Toivoin sovittavani kaiken, -hiljaisuudessa, pitämällä uskollisesti huolta vainajan tyttärestä. -Jollei niin saa tapahtua, sanokaa minua syylliseksi, -- valaa, jota -vaaditte, ei Alvise Morosini tahdo vannoa!" - -Daniello Barozzi, joka tuskin kuuli jalosukuisen toverinsa harkittuja -sanoja, voihkasi ainoastaan: "En voi vannoa! Minä ja Andrea Rotto -olimme hänen murhaajansa. Pyytäkää hänen tytärtänsä Jumalan laupeuden -tähden antamaan minulle anteeksi ja sietämään minua silmäinsä edessä!" - -"Hän antaa teille anteeksi, hän on sen jo tehnyt!" vastasi isä -Francesco. "Mutta sitä sovitustyötä, joka on Jumalalle otollinen, -emme valitse mielemme mukaan, vaan se annetaan meille. Tuolla sisällä -oleva nuori neitsyt on luvannut, jos tuon hänelle teidän valanne, -mielellään luottavansa teihin -- minä taas olen hänelle luvannut viedä -hänet tästä palatsista isänsä taloon tai Veneziasta pois, jollette voi -vannoa. Sanani pidän. Teidän täytyy käsittää, signor Alvise, että kun -minä menen takaisin tuonne huoneeseen enkä voi lapsi raukalle sanoa, -että hänen epäluulonsa on ollut täysin perusteeton, -- niin signorina -Chiara ei enää tule jäädä tänne. Jos tahdotte tehdä tähänastiselle -suojatillenne viimeisen hyväntyön, niin kirjoittakaa meille ja hänen -palvelusnaisillensa passi, jolla pääsemme lähtemään tästä kaupungista. -Gasparo Castiglione on tarjonnut Bellunon luona sijaitsevan maatilansa -Chiara Cornaron turvapaikaksi. Mitä pikemmin hän sinne pääsee, sitä -parempi. Minä lähetän hänen myötänsä jonkun laupeudensisaren, ja siihen -asti tulee Barbaran saada yksin hoitaa nuorta valtiatartansa." - -"Passin saatte", vastasi Alvise Morosini tyynesti, kun San Roccon pappi -katsoi häneen odottaen. "Sen kirjoittaminen olkoon viimeinen tekoni -kymmenen-neuvoston jäsenenä, -- jo huomenna eroan tasavallan senaatista -ja koetan löytää tietä Jumalan laupeuden luo. Taivas ei salli meidän -katumustyömme tulla niin helpoksi kuin luulimme, Daniello!" - -"Enkö minä saa edes viedä signorina Chiaraa gondolissani maatilalle -asti?" jupisi Daniello ojentaen rukoilevasti kätensä isä Francescoa -kohden. - -"Sinun näkeminen voisi saattaa hänen henkensä vaaraan, ja sitähän -et tahdo, Daniello!" vastasi pappi. "Veneziassa ei tätä nykyä ole -puutetta hyljätyistä ja kovaonnisista, joiden hyväksi voit katuvaisena -uhrautua. Chiaran anteeksianto tulee sinulle vielä kerran selvin sanoin -ilmoitetuksi, mutta nyt siirry tieltä ja anna tuolla sisällä olevan -hädänalaisen jälleen hengittää vapaammin!" - -Isä Francescon ääni oli muuttunut lempeämmäksi ja lämpimämmäksi -kuin se oli ollut muutama minuutti sitten; hän katseli säälivän -myötätuntoisena, kuinka valtioinkvisiittorin ja gondolinsoutajan -pää painui alas ja he seisoivat synkästi vaieten vastapäätä -toisiaan. Hän ojensi siunaavasti kätensä heidän ylitsensä, asetti -ristiinnaulitunkuvan, jonka äsken oli ottanut kaapilta, äänettömästi -paikallensa takaisin, viittasi oikealla kädellään juhlallisesti siihen, -samalla kuin hänen vasen kätensä hiljaa avasi sisähuoneen oven. - -Tuokion kuluttua olivat rikostoverit yksin. Alvise Morosini läksi -sanaakaan virkkamatta takaisin siihen huoneeseen, missä Daniello -Barozzi oli hänet tänä iltana ensiksi nähnyt. Gondolinsoutaja seurasi -häntä ääneti tarkaten katseellaan senaattorin kasvoinilmeitä ja huulia. -Morosini otti heti kynän ja kirjoitti, Daniellon seisoessa vaiti ja -odottaen, paperin, joka antoi Chiara Cornarolle luvan päivän tultua -lähteä kolmen naisen seuraamana kaupungista ja laguuneilta. Sitten hän -lausui tyynesti: - -"Kuule, Daniello! Serviitit [Pyhän neitsyen palvelijat, erään -hengellisen veljeskunnan jäseniä] perustavat uuden, ankarasääntöisen -veljeskunnan ruttotautisten ja kaikkien parantumattomien -hoitamiseksi. Huomenna annan toisen puolen omaisuudestani Orlando -Cornaron tyttärelle, toisen puolen serviiteille ja lupaudun heidän -veljeskuntansa jäseneksi." - -Daniello heittäytyi polvilleen korkea-arvoisen kymmenen-neuvoston -jäsenen eteen ja sammalsi: - -"Suokaa minulle oikeuteni, herra, oikeuteni! Olen kulkenut kanssanne -pahuuden teitä, herra -- jos tiedätte hyvän tien, antakaa minun seurata -teitä sillekin! Ottakaa minut veljeskuntaanne halvaksi palvelevaksi -veljeksi -- sen olette velkaa minulle ja onnettoman Andrean sielulle -- -jotta minäkin löytäisin sieluni pelastuksen toivon!" - - - - -Veit lasinpuhaltaja. - - -Kolme laajalatvaista puuta kasvoi vieretysten suuren lammen rannalla, -jota niiden mukaan nimitettiin Leppälammeksi. Keskimäisen alla paloi -nuotio, jonka punaiset liekit iloisesti nuoleksivat tulella olevaa -vaskikattilaa ja loistivat yön pimeydessä hyvän matkan päähän. -Kattilasta nousi kalakeiton voimakas tuoksu kietoen keskeensä muutamat -nuoret miehet, jotka olivat leiriytyneet nuotion ympärille ja -istuivat kääntöpääveitset ja läkkilusikat kädessä valmiina nauttimaan -myöhäisen iltasensa. Läheisen Winklarnin kauppalan tornikello oli -juuri kumahuttanut yksitoista lyöntiä, jotka olivat heleän kirkkaina -soineet lämpimään kesäyöhön. Neljässä nuorukaisessa, jotka olivat -asettuneet nurmelle siten, että lauhkea iltatuuli, joka huokui lammen -yli, puhalsi liekin poispäin heistä, ja jotka samalla pitivät silmällä -keiton kiehumista, näytti kellonlyönti herättävän kärsimättömyyttä. -He kääntyivät viidennen puoleen, joka istui aivan lammen rannalla -ja irroitteli märän verkon silmukoista pyristeleviä pikkukaloja -heittäen ne takaisin veteen. Puolikasvuinen poika, jonka kapeita -vaaleita kasvoja tulen loimo valaisi ja jolla oli lyhyeksi keritty -punertava tukka ja kasvoissa kesakoita, huusi rannalla-istujalle: "Hei, -Veit, eikö kalakeitto jo ala joutua? Kohta on puoliyö, ja meillä on -puolentoista tunnin matka lasitehtaalle. Kello tulee yksi, ennenkuin -pääsemme nukkumaan. Anna olla niiden kiiskisten -- kuolevat ne -verkossakin -- ja tule tänne istumaan meidän luoksemme. Nälkä kai sinun -on niinkuin meidänkin!" - -"Onpa niinkin", vastasi Veit päättäen rauhallisesti työnsä. -"Kalat kuuluvat joko kattilaan tahi lampeen, ja se, joka antaa -luontokappaleiden surkeasti kitua, on roisto. Mutta te ette ollenkaan -ansaitse tämmöistä kesäyötä, jos kaipaatte koppiinne nukkumaan. Minä -en mene vielä pitkiin aikoihin; panen metsään maata puun juurelle -hetkiseksi, kunnes aurinko minut herättää, ja sitten reippaasti työhön -taas. Ja tahtoisinpa silloin nähdä sen, joka saa enemmän aikaan kuin -minä." - -Hän levitti suuren verkon lammen ja leppien väliselle rantanurmelle -ja tuli kattilan ääressä istuvien kumppaniensa luo. Lyhdyn, jota oli -käyttänyt kalastuksessa, hän ripusti pieneen näveriin, jonka väänsi -puunrunkoon vähän yläpuolelle päätänsä. Ja nyt hän itse seisoi tämän -lyhdyn valossa; pää kapea, hyvin muodostunut, kasvot päivettyneet, -silmät ruskeat, tuuhea tumma kiharatukka, tummat viikset täyteläisten -punaisten huulien yläpuolella. Hänen silmistään säihkyi ja kauniiden, -rohkeiden kasvojensa jokaisesta juonteesta uhkui pelkkää iloista -vallattomuutta. Eräs toveri tuumi pudistaen päätänsä hieman: "Miksi -ripustat lyhdyn ylös, Veit? Löydämme kyllä lusikalla suumme ilman -valoakin, etkä kai aikone kutsua ketään illalliselle. Mutta Winklarnin -kreivi ratsastaa usein yöllä tuota ylätietä kotiinsa." Siihen Veit vain -sanoi kujeillen: "Ratsastakoon. Luulenpa, että hän tuntee tuleni -- ja -mielellään suo minulle pari karppia. Vähätpä mokomasta, ja rahaa en -vielä ole häneltä vienyt. Nyt syömään, pojat, ja maistukoon ruokamme." - -Kesakkonaama kurkotti ohutta nenäänsä vielä enemmän eteenpäin -kuin tavallisesti ja huudahti: "Mitäs horiset? Ettäkö kreivi ihan -kirjallisesti on antanut sinulle luvan varastaa hänen kalojaan? Saamme -kiittää Jumalaa, jos hän on jo makuulla tahi tulee kotiansa toista -tietä. Istu tänne, tässä on lusikkasi, ja nyt katsokaamme miten -keittosi on luonnistunut." - -"Minä puhun totta, Sebald Riedhofer!" sanoi Veit ja heittihe pitkäkseen -nurmikolle. "Kreivi tietää, että juopottelevilla böhmiläisrentuilla, -jotka puhkovat ja tärvelevät hänen parhaat puunsa, ei ole pahempaa -vihollista kuin minä, ja että minulla on tarkemmat silmät kuin hänen -metsänvartioillaan -- ja että olen usein kulkeilla öisin ja sieppaan -monen veijarin kauluksesta kiinni. Ja senkin tuo herra hyvin tietää, -etten tahdo rahaa ettenkä metsästele hirviä ja metsäkauriita, ja hän -antaa minun pitää hyvänäni ne pari kalaa, tahi jäniksen tai peltopyyn, -mitkä satun sillointällöin saamaan. Ja nyt ottakaa eteenne ja sanokaa -itse, eikö se ranskalainen, joka kaksi vuotta sitten oli meillä -lasitehtaalla, ole opettanut minulle keittotaitoa." - -Veit oli nostanut kattilan tulelta ja pannut sen toverusten eteen. -Kaikki nämä olivat häntä nuorempia, ja niinkuin hän oli heitä päätänsä -pitempi, niin hän myös istui käskijänä pienessä piirissä. Yölliset -kalakekkerit, missä palanpaineena oli pari pullollista böhmiläistä -viiniä, jotka Sebald Riedhofer oli jäähdyttänyt rantavedessä, -näyttivät saavan hänestä, isännästä, valoa, eloa ja rattoisuutta. Muut -nuorukaiset olisivat hänettä painautuneet kalavarkaina arasti yhteen, -mutta hän istui heidän keskellään varmana ja mielissään kuin tämän -suuren lammen ja ympäröivän metsän omistaja ikään. Kalakeitto maistui -ilmeisesti kaikille, täysi kattila tyhjeni tuotapikaa puolilleen, -ruotojen varominen ehkäisi pakinaa, mutta pitoveikot osoittivat -tyytyväisyyttään katsein, sanattomin hymyin ja ryypätessä nyökäten -toisilleen. Kun Musta Andreas, harteva mies, kuitenkin erehtyi ja sai -ruodon kurkkuunsa, löi Veit häntä avuliaasti selkään ja sanoi: "Et sinä -Antti viisastu ikinä! Aina liian hätäisesti, aina liian ahnaasti käyt -kiinni; turmelet itseltäsi koko ilot!" - -"Kun harvoin saa, niin ottaa lusikkansa liian täyteen", vastasi Andreas -jatkaen halukkaasti syöntiään. "Ja jos tässä läkähtyisikin -- niin eipä -olisi suurikaan vahinko meidänlaisen orjan meno." - -Veitin kasvoille välähti salaman nopeudella suuttumuksen ilme. "Orjan? -Miksi niin halvaksi arvostelette itsenne? Semmoinen ei kenenkään -tarvitse olla. -- Olenko minä orja?" - -"No, kun työssä raadat tai seisot lasinjäähdytysuunin edessä, niin -olethan semmoinen sinäkin, Veit -- vaikka näytätkin siltä, kuin vain -huviksesi puhaltelisit lasipikareita!" puuttui punatukkainen Sebald -puheeseen. "Itse asiassa sinä hikoilet aivan kuten me kaikki muutkin ja -olet paremmassa asemassa vain siksi, että sinulla on enemmän taitoa, -niin ettei sinulla lasi koskaan säry ja että työnjohtaja antaa sinun -olla rauhassa." - -"Sinäpä sen sanoit, Sebald!" huudahti Veit. "Työnjohtaja tietää -saavansa etsiä kauan, ennenkuin löytää minua paremman työntekijän. Ja -tietää myöskin, että jos hän tänään hankkii riitaa kanssani, niin on -huomenna viisi lasitehdasta täällä ja Böhmerwaldin puolella, jotka -heti ottavat minut työhön. Hän tietää, että liivini alla on vitjat, -jotka ovat tehdyt kultakolikoista. Paljon niitä ei ole, mutta on toki -kaksikymmentä kappaletta. Niinpä en ole riippuvainen työnjohtajasta -ja tiedän aina, kun haluan säästää keuhkojani ja silmiäni kuukauden -päivät, että sekin käy laatuun. Siksi pidän pääni pystyssä ja niin aion -edelleenkin jonkun aikaa pitää sen." - -"Niin sinä!" huoahti kolmas, joka tähän asti oli ollut vaiti. "Sinulla -onkin parempi onni kuin meillä toisilla. Ehkä se on sinulla nahassa -tai siinä vauhdissa, millä olet kasvanut. Jos me pitäisimmekin itsemme -niinkuin sinä, ei se meitä auttaisi mitään, ja ennenkuin saamme -säästetyksi yhden kruunun, olemme kahdesta velassa. Jos meikäläinen -saa hiukan kokoon, niin kohta hänet kietoo jokin tyttö pauloihinsa, ja -sitten on hänelläkin vitjat, vaikka toisenlaiset kuin sinulla." - -"Miksi annatte kietoa itsenne?" nauroi Veit ja heitti päänsä -taaksepäin, ikäänkuin sitä joku tyttö juuri tavoittelisi. "Minä -katselen neitosia yhtä paljon kuin tekin, vaikka en heti paikalla pidä -jokaista kauniina kuten te! Mutta kun sellaisen löydän, kiedon minä -hänet -- ja pakotan jokaisen taipumaan! Tahtoisinpa nähdä sen tytön, -joka vielä vastustaa, kun minä annan hänen huomata, että menehdyn ilman -häntä. Yksi tosin on -- mutta se ei kuulu teihin. Joskus sattuu olemaan -taitamatonkin!" - -"Veit -- Veit, älä ole liian ylpeä ja ylimielinen", varoitti Musta -Andreas. - -"En tiedä, onko se ylimielisyyttä. Tunnen niin, ja teen niinkuin -tunnen. Olen Katariinantehtaan paras lasinpuhaltaja -- parempaa saavat -hakea. Mutta kun illalla lähden työpajasta ulos ja vain oikaisen -käsivarteni, vedän vertoja kelle tahansa metsästäjälle. Tahdon -hengittää yhtä syvään, nähdä ja kuulla yhtä tarkasti kuin metsänkävijät -ja olla vapaa kuin mustalainen." - -"Entä kuinka kauan sitä kestää?" kysäisi Sebald, jonka punatukkainen -pää juuri kohosi kattilasta, mistä hän oli ongiskellut viimeistä -kalanpalasta. "Saadaan nähdä -- kukistua ihmisen aina lopuksi täytyy --- eikä lie sinun vapautesi kohtalo toinen. Mitä sinua auttavat vankat -lihaksesi ja työuhmasi, jahka satut sairastumaan?" - -Veit karkasi pystyyn ja suoristihe. "Minä en tule sairaaksi! -Minunlaiseni miehet iskee salama kuoliaaksi, tahi sattuu jokin suuri -tulva tai tulipalo, mistä pelastan jonkun raukan saaden itse surmani!" -Hänen kasvonsa loistivat valoisaa uskallusta ja rohkeata elämänhalua, -silmänsä katsoivat niin tulisesti toisiin, että Sebald Riedhofer loi -katseensa maahan ja Musta Andreas silmäili sivullensa. Mutta juuri kun -Veit siinä seisoi solakampana, jäntevämpänä kuin puunrunko, jolla hänen -kätensä lepäsi, tunsi hän äkkiä ruumiissaan oudon väristyksen, ja jos -kumppanit tällöin vielä olisivat katsoneet häntä kasvoihin, olisivat -he nähneet uhmaavien huulien vaalenevan. Hän katsoi ympärilleen -neuvotonna, ikäänkuin joku peto olisi hyökännyt hänen kimppuunsa, -sitten hän ravisti itseään, väristys oli haihtunut. Näiden omituisten -kekkerien pitäjä nakkasi tyhjät pullot sirpaleiksi rantakiviin, käski -vieraittensa huuhtoa kattilan, panna verkot ja muut kampeet kokoon ja -mennä tiehensä. "Koska tahdotte vielä mennä takaisin lasitehtaalle -yöksi, niin Herran haltuun! Minä nukun puun juurella kuten sanoin." - -"Se puu kai ulottaa pari oksaansa jonkun neitsytkammion yli!" tokaisi -Musta Andreas. "Kuten haluat, Veit, eihän sinun tiellesi tohdi asettua -enemmän kuin neuvomaankaan ruveta. Oli hauskaa, että kutsuit meidät -tänne, ja mitä vielä tänään saanet, sen olet meidänkin tähtemme -ansainnut. Hyvää yötä sitten; tule, Sebald, tulkaa, pojat -- olemme -väsyksissä, ja hän on väsynyt meihin." - -"Ensi kerralla kutsun peltopyypaistille, jahka verotan niitä. Hyvää -yötä, ja pitäkää sananne. Työnjohtajan ei huomenna tarvitse tietää, -ettemme nukkuneet tehtaalla yötämme." -- - -Toverit lähtivät. He veivät Veitin viittauksesta lyhdyn mukanaan; -ottaessaan sen alas piti nuorin heistä, Kirjuri-Frans, sitä aivan -Veitin kasvojen edessä ja näki hänen poskillaan ja otsallaan oudon -punan. "Viini nousee pintaasi, Veit", huusi hän mennessään, -- "viini -tai rakkaus!" - -Veit ei vastannut, vaan kääntyi selin menijöihin, jotka astuttuaan -lepikkosuon halki ja kappaleen matkaa ketoa saapuivat maantielle ja -suureen Schwarzhofin metsään. Hän meni aivan Leppälammen partaalle, -käveli kappaleen matkaa tyynen veden rantaa pitkin ja kumartui alas -vilvoittaakseen itseään. Kirjuri-Frans oli nähnyt oikein, Veit tunsi -kasvojensa hehkuvan. Mutta eihän se saattanut johtua noista parista -viinikulauksesta eikä rakkaudestakaan. Oli hän tosin, lähettäessään -vieraansa kotiin, tuuminut suunnata paluumatkansa Schwarzachin myllyn -ohi ja kolkuttaa myllärin sisaren Klaaran ovelle. Mutta hän oli -karkoittanut tämän mielijohteen yhtä nopeasti kuin se oli tullutkin. -Hänessä varmaankin paloi suuttumuksen tuli, jonka hän äsken, -pöyhkeillessään vastoin tapaansa vallastaan tyttöihin nähden, oli itse -virittänyt ja saanut leimuamaan. Nyt hän tahtoi tallata suuttumuksenkin -sammuksiin. Toverien takaa, joiden äänet olivat jo vaienneet, hän kuuli -Winklarnin tornikellon ilmoittavan puoliyötä, ja sitten oli hänen -ympärillään kesäöinen hiljaisuus. Nouseva kuu kuvastui liikkumattomaan -vedenpintaan ja valoi äänetönnä loistettansa metsän pimentojen yli. -Lasinpuhaltaja veti sieraimin ja suin heinäkuun-yön ilmaa keuhkoihinsa; -lämmin tuulenhenki kantoi kukkien ja pihkan tuoksua etäältä suurista -kuusikoista. Muina öinä oli ilma ja tuoksu täyttänyt voimakkaan nuoren -miehen jonkinlaisella huumauksella; hän oli heittäytynyt pitkäkseen -jonnekin nurmelle ja oli aina heti vaipunut uneen ja nukkunut aamun -sarastukseen asti. Jotakin huumauksen tapaista hän havaitsi nytkin, -mutta sen sijaan että olisi väsynyt, tunsi hän keskellä syvää -rauhaa kiihtymystä ja levottomuutta. Kalvava muisto, joka äsken oli -herännyt, seurasi häntä. Se ajoi häntä eteenpäin. Lähtiessään leppien -luota, missä oli lasitehtaalais-tovereineen istunut, Veit arveli -poistuvansa siksi, että pitojen jätteet, tummuvat kekäleet ja veriset -kalansuomukset herättivät hänessä vastenmielisyyttä. Hän jätti nopein -askelin taaksensa lammen ja lepikkosuon ja koetti vakuuttaa itselleen -menevänsä etsimään eräältä suuren metsätien syrjäpolulta muuatta -houkuttelevaa paikkaa leposijakseen. Hän kulki laajan, kuunvalaiseman -laidunmaakaistaleen poikki ja huomasi jo, että jokin veti häntä -kohden erästä metsänrinnassa olevaa paikkaa, jonka hän oli viimeisen -puolentunnin ajan yhäti nähnyt edessään, joko sitten sulki silmänsä -tai piti ne auki. Veit virkkoi puolittain unelmoiden, puolittain -uhmaavasti: "Eihän minun tarvitse mennä sinne eikä maata siellä", mutta -kulki yhä edelleen kohden metsänrinnassa olevaa paikkaa, jonka tunsi -jo kaukaa siitä, että siellä kasvoi lehtipuiden keskessä yksinäinen, -mahtava petäjä. - -Ja siellä hän istui petäjän juurelle, mihin sammal ja varisseet -neulaset muodostivat ikäänkuin vuoteen ja mistä hän silmäili yli -kuuvaloisen aukean, jolle vastapäiseltä puolelta johti hiekkainen, -pensaita kasvava solatie. Petäjän oikealla ja vasemmalla puolen -kasvavat koivut olivat tulleet korkeammiksi, pähkinäpensaat laajemmiksi --- mutta muuten kaikki oli kuten sinä kesäyönä, jona hän oli istunut -täällä Elsbethin, Winklarnin opettajan tyttären kanssa, painanut -häntä rintaansa vasten ja suudellut häntä, niin että immen solakka -ruumis värisi hurmauksesta ja pelosta. Tytön paksut, kauniit palmikot -olivat irtautuneet, hän oli kiertänyt ne kätensä ympäri ja luullut -saaneensa värisevän neidon kokonaan valtoihinsa. Ketään tyttöä ei -Veit ollut kiihkeämmin, palavammin, lemmenjanoisemmin himoinnut kuin -häntä, ei kukaan ollut tuota uhmapäätä lumonnut niinkuin vaalea -Elsbeth. Hänen takiansa Veit olisi ollut valmis panemaan alttiiksi -kultaisen vapautensakin. Ja juuri tuo ainoa, jonka vuoksi kenties -olisi kannattanut kuluttaa voimansa ja huohottaen laahautua läpi -elämän kuten tuhannet muut, oli vastustanut häntä, kieltäytynyt -häneltä. Oli riuhtautunut irti hänen syleilystään, työntänyt hänet -luotansa, rukoillen pyytänyt päästä vapaaksi. Kirottu olkoon hän -vieläkin kerran! -- Veit tuijotti kohden hiekkaista solatietä. -- Mikä -houkkio hän oli ollut, kun juuri tänne oli tuonut Elsbethin! Tuolla -ylänteen reunalla törröttivät, kuten tapa on Ylä-Pfalzissa, kymmenen -tai kahdentoista ammoin sitten unohtuneen vainajan hautaristit, joista -sade oli huuhtonut nimikirjoitukset pois. Tuon yön kuutamossa oli tyttö -nähnyt ja tuntenut isänsä viimeisen kylmän leposijan ja saanut voiman -riistäytyä intohimoisen lemmittynsä sylistä. Mutta kun hän sitten oli -tahtonut paeta pois ja kuitenkin vetää lemmittynsäkin mukaansa, oli -vimmastunut mies singahuttanut hänet luotaan ja syöksynyt viidakkoon -kuten ilves, joka metsäkaurista tavoitellessaan on iskenyt harhaan. - -Kaikki tämä oli nyt taas lasinpuhaltajan silmien edessä, ja hän -pureskeli katkerana alahuultaan sitä muistellessaan. Hän oli tuon -yöllisen tapahtuman jälkeen kääntynyt tytöstä pois, nähnyt hänet vain -kaukaa joskus ja nauranut hänen kohtalolleen tylysti ja pilkallisesti. -Orpo tyttö oli seuraavana talvena mennyt naimisiin erään vähäpätöisen -schwarzachilaisen tullivirkamiehen kanssa, jonka oikea olkapää -oli hieman ylempänä kuin vasen. Veit nimitti häntä pilkallisesti -kyssäselkäiseksi tullariksi. Miksikä nuo vanhat asiat juuri tänään -olivat muistuneet hänen mieleensä ja houkutelleet hänet tänne? Hän -tunsi jotakin väsymyksen kaltaista, hänen katseensa ei enää viipynyt -noissa menneitä muistuttavissa hautaristeissä, jotka törröttivät -synkkinä kirkkaassa kuutamossa, ja hän antoi ylpeän pystyn päänsä -painua rinnoille. - -Jotkut äänet saivat hänet vavahtaen heräämään mietteistään, äänet, -jotka kuuluivat solatieltä päin. Ne kajahtelivat keskiyössä omituisen -kovina ja kirkkaina. Veit kuunteli päästäkseen selville, olivatko ne -ihmisääniä; sitten hän murahti halveksivasti: "Naisia, naisia vain", ja -oli nytkin lähteä paikaltaan ja karata metsään. Mutta äkkiä hän painoi -jo liikkeelle nousseen jalkansa takaisin maahan ja kurottautui suuren -petäjän vieressä eteenpäin; hänen korvansa erottivat vieläkin naisten -äänet solatieltä, mutta yhtäkkiä hän kuuli läheneviä, kevyitä askelia, -hänen silmänsä terottuivat ja tähystivät olentoa, joka solatieltä tuli -kohden tätä paikkaa, missä hän seisoi. Epäilemättä tulija oli tuo -Elsbeth, jota hän oli pari tuntia herkeämättä ajatellut. Vahvaa miestä -puistatti, hän tunnusteli otsaansa, jota tuskanhiki kostutti. Ja vaikka -hän tiesi aivan varmaan, että opettajan tytär oli elävä vaimo, tuntui -hänestä kuitenkin tuokion ajan siltä, kuin hän olisi manannut haudasta -esiin jonkun haamun. Mutta jo seuraavassa tuokiossa hänen vanha verensä -kuohahti, hän harppasi vauhdilla hiekkaiselle tielle, niin että -tulija vuorostaan pelästyi, ja huusi hiljaa, mutta terävästi: "Hoo, -tullireviisorin rouva -- tavataanko taas näin yöllä, vaikkei päivällä -osuta yhteen?" - -Nuori rouva, jonka tielle hän näin astui, peräytyi ääneti pari askelta, -kädet ristissä rinnalla. Veit saattoi tuntea edessään saman vartalon ja -samat kasvot, joiden viehkeys kerran oli hurmannut hänet. Solakammaksi -vain oli Elsbeth käynyt, säihkyvät silmät olivat syvemmällä kuopissaan, -mutta mies tiesi kuitenkin, että ne olivat hohtavan siniset. Ja silloin -sattui hänen korvaansa äänikin, jonka hän viimeksi oli vihan vimmassaan -kuullut tuskaisen kuiskivana. "Mitä teet täällä, Veit?" kysyi -Elsbeth. -- "En ole koskaan ennen tavannut sinua, vaikka olen monta -kertaa tullut tänne rukoilemaan tuolla ylhäällä paternosterin isäni -sielun puolesta," lisäsi hän nopeasti -- arvaten, että Veit vastaisi -ivallisesti hänen kysymykseensä. - -"Sitä vartenko tulet Schwarzachista asti?" vastasi lasinpuhaltaja. "Tie -on kyllä sievä. Ja tätä sievää paikkaa et ole unohtanut. Minä en ole -siitä päivin täällä käynyt näinä kaikkina vuosina, mutta tänä yönä olin -Leppälammella -- kalastamassa ja kaloja syömässä. Niin minä vaan -- -usko pois!" - -Elsbeth ei näyttänyt kuulevan mitä Veit viimeksi sanoi. Hän koetti -katsoa edessään seisovasta miehestä poispäin, toiselle puolen -solatielle, missä hänen seuralaisiaan ei enää näkynyt. "Olin -postinhoitajan rouvan ja hänen tyttärensä kanssa Oberviechtach'issa -- -nyt olen kuitenkin Winklarnissa -- mieheni on viransijaisena Cham'issa." - -Nuori rouva alkoi yhä enemmän vavista, kun taas Veit toipui ensi hetken -hämmennyksestä ja suoristihe. Hän tarttui Elsbethin molempiin käsiin ja -lausui hiljemmin kuin äsken: "Et siis tapaa kyssäselkäistä tullariasi -vuoteessa eikä sinulla ole kiirettä. Kun näin kohdataan vuosien -kuluttua, pitäisi puhua suunsa puhtaaksi." - -"Mitä meillä on puhumista keskenämme, kun et ole minusta koskaan -välittänyt?" vastasi Elsbeth rouva. Veit ei nähnyt, mutta kuuli -äänestä, että hänellä oli kyynelet silmissä. Hänestä tuntui, että -Elsbeth oli oikeassa ja että olisi parasta hypähtää sivulle, hävitä -metsään ja olla taas oma itsensä. Nyt hän oli mielestään kuin -muuttunut. Itkevää hän ei voinut loukata, kun tällä jo muutenkin oli -paha mieli. Vaivoin hän sai sanotuksi: "Älä liiaksi sure, että silloin -ajoit minut pois. Näethän, Elsbeth, se saattoi hyvinkin olla parasta. -Risti tuolla ylhäällä on vielä pystyssä, ja minä olen yhä vielä sama -hurjapää, joka ahmii elämää kahdella lusikalla yhtaikaa. Hyvää yötä -siis, käyköön sinulle kaikki hyvin." - -Hän astui askelen metsään päin; nuori nainen ei pidättänyt häntä, kuten -hän ehkä oli odottanut, vaan ainoastaan valitti: "Veit -- Veit, miksi -meidän pitikin tavata toisemme täällä nyt!" - -Silloin mies kääntyi äkisti jälleen häneen päin. "Miksi juuri tänne -tahdot tulla sitten, Elsbeth! Olet pahoillasi siitä silloisesta ja -säälit minua!" Ja ennenkuin Elsbeth sai estetyksi, kietoi hän hänet -syleilyynsä ja tavoitti hänen huuliaan. Elsbeth riistäytyi irti ja -painoi päänsä alas, mutta tuokion kuluttua, kun Veit hellitti hänestä -ja pani käsivartensa ristiin, hän nousi varpailleen ja tarjosi nyt -itse hänelle huulensa. Veit suuteli häntä nopeasti kerran, kahdesti, -kymmenesti ja koki turhaan muistella, vieläkö Elsbeth osasi suudella -niinkuin ennen muinoin. Mutta sitten hän puuskahti: "On jo aika meidän -kummankin joutua kotiin. Hyvää yötä vielä kerran, Elsbeth!" - -"Hyvää yötä!" vastasi Elsbeth aivan hiljaa, ja kun Veit oli vielä -kumartuneena hänen puoleensa, veti hän tuon ruskeakiharaisen pään omien -vaaleitten hiustensa viereen ja kuiskasi lasinpuhaltajan korvaan: -"Minulla on kotona kaksivuotias tytär, ihmeen suloinen pienokainen. -Hänen nimensä on Elsbeth, ja hänellä on sinun silmäsi, Veit!" - -Lasinpuhaltaja vain nyökkäsi -- sitten hän riistäytyi irti eikä -nähnyt enää miten nuori nainen, joka itse riensi ripein askelin -solatielle, viittoi hänelle kädellään. Hän seisoi syrjässä tieltä, -taaskin tuon samaisen petäjän kohdalla ja nyt syvemmällä metsässä; -sitten hän päästi väkinäisen vihellyksen ja jupisi katkerasti: "Niinpä -niin. Saan lohduttaa itseäni sillä, että hänellä on toiselta saatu -lapsi." Ja astuessaan pitkin kapeata polkua viidakon halki kohden -Katariinantehdasta tunsi hän taas yhtäkkiä verissään samat vilunväreet -kuin pari tuntia sitten Leppälammen luona. Hän pysähtyi hetkeksi ja -mietti, eikö olisi parempi mennä johonkin suojamajaansa kuin yöpyä -minkä tahansa puun juurelle. Taajimman suojakatoksen, jonka Veit -oli kyhännyt pyssynkantaman päähän lasitehtaalta, oli kreivillisen -metsästäjän Ulrich Häslerin kömpelö jalka hävittänyt muutama päivä -takaperin. Veitin mieleen juolahti, että olisipa somaa, jos samainen -jalka sattuisi tarttumaan Ulrichin omiin ketunrautoihin jossakin -odottamattomassa paikassa. Mutta viime tunnin tapahtuma painoi hänen -mieltään niin raskaasti, ettei hän tullut pitemmälti ajatelleeksi -metsästäjälle tehtävää kepposta. Levollekin oli vihdoin mentävä, jotta -olisi nousevana päivänä virkku ja kunnossa, kuten itse oli kehunut. -Oli jo aika -- sillä hän erotti ensimäisen sarastuksen, kun lähimmässä -metsän aukeamassa tuli taas näkyviin palanen taivasta. Hänen täytyi -nukkua, täytyi ainakin saada uneksia, että Elsbeth kuitenkin oli vielä -tullut hänen syliinsä. Valoisa päivä näyttäköön, onko unelma myöskin -elettävissä. - -Mutta aamulla havahtuessaan lyhyestä, lyijynraskaasta unesta Veit -tunsi aivoissaan rasittavan painostuksen ja jäsenissään sietämättömän -poltteen. Joku muu kuin tuo uhmaavan toimintatarmoinen lasinpuhaltaja -olisi katsonut itsensä sairaaksi, mutta Veit peseytyi ja pukeutui kuten -tavallisesti ja oli viimeisenä lasitehtaalla, missä tapasi toverinsa jo -eineellä. Hän istuutui harvapuheisena heidän seuraansa tuskin vastasi -heidän kysymyksiinsä. Musta Andreas, joka huolestuneena tarkasteli -Veitin kasvoja, lausui arvelunaan, etteivät eiliset kekkerit tahi yö -olleet tehneet hänelle hyvää. Mutta Veit suoristihe ja löi kädellään -pakottavaa rintaansa: "Ei niin, Antti, ei niin. Mutta sen, joka pitää -kemuja ja tavoittelee onnea, tulee tehdä työtä kaksin verroin!" Ja -sitten hän meni työhuoneeseen ja kävi käsiksi työhön temmaten innollaan -toisetkin mukaansa, niin että työnjohtaja huusi hyvillään lasiuunin -luota: "Näytit huonolta tullessasi, Veit -- mutta luulen melkein, -ettet osaa olla sairas ensinkään!" Ja Veit vastasi totisesti: "Enpä -osaakaan", vaikka hänen jokainen huokosensa poltti. Niin kului hikipäin -puuhatessa, ulkonaisessa ja sisäisessä kuumuudessa, heinäkuun päivä; -tunnit eivät lentäneet kuten ennen, ne matelivat verkalleen, hitaasti, -yhä hitaammin, ikäänkuin jäähtyvä lasivirta. Veit piti sanansa; ei -koskaan hän ollut puuhannut niin väsymättömästä, tarrautunut työhönsä -niin lujasti kuin juuri tänään. Mutta ei hän olisi ihmetellyt, vaikka -olisi puhaltanut viimeisen henkäyksensä johonkin niistä lasipikareista, -joita syntyi hänen puhaltimestaan. Mitä kiihkeämmin sisäinen -levottomuus ajoi häntä ulkoilmaan, sitä uhmaavammin hän suoristihe -työtuolillaan ja jupisi joka kerta, kun irroitti kappaleen ja taivutti -sen suoraksi: "Minun ei pidä nähdä Elsbethiä koskaan enää!" eikä -kuitenkaan nähnyt mitään muuta kuin hänet; Elsbethin suloiset kasvot -katsoivat häneen puolittain kainosti, puolittain rukoilevina, kuten -viime yönä. - -Ja kun pitkä, kuuma työpäivä päättyi, sieppasi Veit takkinsa ja -murahti vain lyhyesti "hyvää yötä!" tovereille, jotka odottivat -häneltä tietoa miten ilta oli vietettävä, ja lisäsi sitten vielä -Mustalle Andreaalle: "Täytyy mennä uimaan, Antti -- ihan palan tänään! -Huomenna tai ylihuomenna kutsumme taas itsemme Winklarnin kreivin luo -kalakekkereihin jonkun toisen lammen rannalle." Ja sitten hän läksi -- -miehet näkivät vain, että hän meni pienelle kirkasvetiselle lammelle, -joka oli tuskin viidensadan askelen päässä lasitehtaan takana. - -Veit sukelsi vilpoisaan veteen, ja pari minuuttia tämän kylvyn jälkeen -oli hänellä parempi olo ja hän luuli jo olevansa eilinen Veit. Mutta -tuskin oli hän ripein askelin lähtenyt liikkeelle, kun jo taas tunsi -poltteen verissään; hänen ohimojaan jyskytti ja silmissään vilkkui -kuin valkeita harsoja, jotka hävisivät, kun hän hieraisi silmiään. -Hänen mieleensä jysähti, että hän vielä eilen oli arvellut ennen -kaatuvansa salaman iskusta kuin tulevansa sairaaksi; tänään hän kysyi -itseltään, saattoiko ehkä kuume iskeä kuin salama ja syöstä hänet -maahan. Jos niin oli laita -- jos hän oli jo hautaan menossa, silloin -ei ollut hetkeäkään hukattava haaveisiin, silloin tuli koota tahtonsa -ja voimansa yhteen. Silloin tuli sen naisen, joka oli halveksinut, -uhmannut häntä, vielä antaa hänelle hyvitys tuosta entisestä katkerasta -hetkestä. Suoraa päätä hänen luokseen -- Veit tiesi tapaavansa hänet ja -näki edessään hänen sisarensa mökin. Elsbeth kenties odottikin häntä --- naiset ovat käsittämättömiä -- mutta vaikka ei niinkään olisi, -tahtoi Veit nähdä hänet. Elsbeth ei ollut, miehestään ja lapsestaan -huolimatta, unhottanut häntä, ja oli viime yönä luopunut oikeudesta -saada vielä toistamiseen riistäytyä häneltä irti -- Veit tahtoi temmata -hänet itselleen ja hänen sylissään sammuttaa kuumeisen janonsa, jota -hän luuli elämänjanoksi. Ja nyt hän riensi metsätietä pitkin ja halki -niittyjen ja nurmikoiden kohden Winklarnin kauppalaa, kuten äsken -mielikuvituksessaan. Elsbethin kasvot ja solakka vartalo olivat hänen -silmäinsä edessä, peräytyivät yhä ja houkuttelivat häntä eteenpäin. - -Hänellä ei ollut aikaa malttaa mieltänsä -- hänen täytyi vain pitää -huolta siitä, että pysyi pystyssä, sillä keskellä kuumetta, joka hänet -täytti, puistattivat häntä vilunväreet, ja hänen täytyi purra hampaansa -lujasti yhteen estääkseen niitä lotisemasta. Kerran johtui hänen -mieleensä ajatus, että hän ehkä saattoi naiselle, jonka luo hän jonkin -pakon ajamana riensi, viedä kuumeen ja kuoleman, jotka tunsi itsessään -yhä raskaammin. Hän karkoitti sen ajatuksen luotansa kuin paarman, -joka lenteli hänen polttavan otsansa ympärillä. "Joutavia! Tuollainen -tuuli vain huojuttaa minunlaistani miestä -- ei kisko juurineen maasta. -Ja jos niinkin olisi -- miksi pitäisi hänelle käydä paremmin kuin -minulle?!" Niin hän yhä läheni kauppalaa. Yli kenttien hän katsoi -taaksensa hehkuvaan ilta-aurinkoon, joka laskiessaan valoi veripunaisen -hohteen yli maailman. Ei hän pysähtynyt miettiäkseen, vaan ainoastaan -siksi, että jalat kieltäytyivät kantamasta häntä kauemmaksi. Sitten hän -otti uudestaan vauhtia ja oli hetken kuluttua niiden aitojen luona, -jotka tässä kohden erottivat kymmenkunnan pikkutalon vähäiset puutarhat -tiestä ja kauppalan-takaisista pelloista. Hän katseli ympärilleen ja -tähysteli silmillään, jotka olivat taas terävät, vaikka näkivätkin -kaiken hämärämmin, etsien mökkiä, jonka hän ennen muinoin oli tuntenut -hyvin, mutta jonka nyt oli puolittain unohtanut. Ympärillä oli iltaisen -hiljaista, niin hiljaista, että hän kuuli syvät, raskaat hengenvetonsa -ja koetti pidättää niitä. Ja sitten hän kuuli rapinaa, soratiellä -sipsuttelevia askelia, ja heti sen jälkeen vihreän pensas-aidan -ristikkoveräjältä hiljaista kättentaputusta ja onnellista lapsen -naurua, punaisen auringon ja sen alla hohtavan kultapilven aiheuttamaa. -Sinne katsoessaan hän erotti noin kaksivuotiaan, ruskeakiharaisen -lapsen, joka oli yöpaita yllä pujahtanut puutarhaan ja iloitsi -väriloisteesta. Ja kun tyttönen nosti silmänsä kohden vierasta miestä, -joka katseli aidan yli, niin Veit havaitsi, että Elsbeth oli viime -yönä puhunut totta. Hänen omat silmänsä ne tuossa katsoivat häneen, -eivät tosin levottomina ja kuumeisina, vaan kirkkaina, lapsellisina, -luottavaisina. Pienokainen tarttui kätösillään veräjään ja koetti -avata sitä. "Tahdotko äidin luokse, mies?" kysyi lapsi. "Hän on tuolla -tuvassa, mutta on ollut koko päivän kipeänä." - -Veit auttoi veräjän avaamisessa ja astui pieneen puutarhaan, -korkeakasvuisen, punaterttuisen viinimarjapensaan taakse. Täältä hän -saattoi avatun lasioven ja avointen ikkunain kautta nähdä matalaan -huoneeseen ja hän tunsi kalpean, nuoren naisen, joka uneksivan -näköisenä istui korituolissa ja joka, mitä näkikin, ei nähnyt silmiensä -edessä olevaa puutarhaa, ei lastansa eikä miestä, joka oli laskenut -oikean kätensä pikku tytön päälaelle. Siinä oli se nainen, jonka -luokse sisäinen pakko oli Veitiä ajanut. Hän tiesi tällä hetkellä -yhtä varmasti kuin aurinko illalla laskee, että jos hän nyt astuisi -Elsbethin eteen ja painaisi hänet vasten rintaansa kuten viime yönä, -niin tällä ei olisi voimaa kieltäytyä häneltä. Hänessä kytevä hehku -leimahtaisi liekiksi, joka pakostakin polttaisi tuon naisen. Hänen -katseensa ahmivat salaa nuoren vaimon solakkaa ruumista, hiljaisia -liikkeitä. Sillävälin koettivat lapsen kätöset silittää Veitin ruskeaa -vasenta kättä, hän riistihe irti tuon sisässä-istujan kuvasta ja katsoi -alas pienokaiseen kysyen: "Mikä on nimesi, tyttönen?" - -"Pikku-Elsbeth", vastasi lapsi. "Äiti on Iso-Elsbeth -- hänen pitää -tulla terveeksi taas. Tule sanomaan hyvää iltaa hänelle!" - -Selvemmin kuin ennen Veit tunsi tällä hetkellä kuumeenväristyksiä -ruumiissaan. Entistä valtavammin iski häneen hämärä pelko, että -hän tuottaa Elsbethille kurjuuden, turmion ja kuoleman, jos astuu -askelenkaan edemmäksi, ja puolittain vihaisesti hän jupisi itsekseen: -"Maailma pyörii, ja minä huomaan vasta nyt, ettei aina voi ylinnä -keikkua. Mutta tuo tuolla sisällä on varannut itselleen riittävän -tukikohdan: ensin se oli kuollut isä, nyt se on elävä lapsi." - -Rajun päättäväisesti hän kiskaisi auki takkinsa ja liivinsä, -otti kaulastaan piilossa kantamansa vitjat, jotka olivat tehdyt -hopearenkaisiin kiinnitetyistä kultarahoista, ja ripusti ne -lapsen kaulaan lausuen: "Sano äidillesi, Pikku-Elsbeth, että Veit -lasinpuhaltaja oli täällä sanomassa hyvää yötä ainiaaksi. Jumala -suojelkoon sinua, Pikku-Elsbeth. Vitjat saat pitää. Veit setä on -kuollut -- Veit setä ei tarvitse enää mitään!" - -Ja äkillisellä harppauksella, välittämättä kuinka paljon lapsi, joka -säikkyen hänen rajua liikettänsä kirkaisi, ymmärsi hänen puheestaan, -hän syöksyi puutarhasta ja pois juostessaan puhui itsekseen: "Minuun -iski salama -- maailma pyörii, ja minä olen alhaalla, alhaalla -syvyydessä." Hän ei kuullut, kuinka Elsbeth rouva, jonka lapsen itku -säikytti liikkeelle, huuteli hänen nimeään hänen jälkeensä. Kuten -haavoitettu hirvi hän kiiti kohden Schwarzhofin metsää -- päästäkseen -viimeiset voimansa ponnistamalla johonkin niistä suojamajoista, joita -hänen oli tapana kesäksi kyhätä itselleen sinne-tänne. "Kultapuron -viereiseen", voihkasi hän itsekseen. Ja sitten välähti hänen -aivoissaan: "Aivan hyvä, tuli mitä tuli. Sanoinhan eilen, että sorrun -johonkin suureen paloon! Elämän rahtunen täytyy aina maksaa sitä -kalliimmin, mitä kauemmin se kestää. Kuolla tosin tahdon mutta en -menehtyä janoon!" -- -- - - * * * * * - -He etsivät Veit hurjapäätä seuraavan päivän aamunkoitteesta aina -toisen päivän puoliväliin asti: tullireviisorin rouva Deggendorfer, -hänen sisarensa, Oberviechtachin lääkäri sekä työnjohtaja ja -toverit Katariinantehtaalta. Vihdoin punatukkainen Sebald muisti -Kultapuron partaalla olevan majan. Sieltä löydettiin lasinpuhaltaja -pähkinänvesoista palmikoidun katoksen alta kuolleena makaamassa -pehmeällä sammalvuoteella, jonka hän oli aikaisemmin valmistanut -itselleen. Sydämenhalvaus oli kohdannut häntä keskellä kuumetta. -Lääkäri totesi, että hän oli kuollut jo neljäkolmatta tuntia -sitten. "Hän oli kaiketi hurja mies, jolla lisäksi oli säännötön -sydämentykintä", sanoi hän järjestäessään pientä saattoa, jossa -Leppälammen toverit kantoivat vainajan pois. - -Saattueen taakse jäi kalpea nainen, joka syvissä, tuskallisissa -mietteissään puhui itsekseen: "Tai oli muitten sydämentykintä liika -laimeata hänelle!" - - - - -Alppijoen partaalla. - - -Ramsaun kylästä, joka hiljaisena ja vihantana lepää Berchtesgadenin -alppien jättiläisvuorten välissä, johtaa jalkapolku Wimbachin rotkoon. - -Mitä lähemmäksi kulkija tulee sen kallioseiniä, sitä kapeammaksi -käy polku. Jäätävä kylmyys huokuu sieltä vastaan helteisimpänäkin -kesäpäivänä. Kun viimeinen mutka on sivuutettu, on edessä kaksi jylhää -kallioryhmää, jotka ovat työntyneet niin likelle toisiaan, että jää -tilaa vain polulle ja ryöppyisälle vuorijoelle, joka lukemattomina -pieninä putouksina ja pyörteinä ryntää jylisten ja vaahtoisena -korkeiden ruskeiden jyrkänteiden välitse. Jokaisesta kallioseinän -halkeamasta syöksyy esiin rotkoa kattavien pensaiden läpi tunkeutuvassa -niukassa vaaleanvihreässä valossa vain kohisevia ryöppyjä ja sihisevää -vaahtoa; ei missään näe kirkasta vedenpintaa. Muutamia tuhansia askelia -kulkee polku pitkin kosteata, hämyistä, kylmää vuorensolaa, missä -veden pauhu tukahuttaa kaikki muut äänet. Loitompana leviää Wimbachin -rotko laaksoniityksi. Ramsaun asukkaat ja heidän naapurinsa ovat hyvin -tottuneita tuohon kaitaan polkuun ja kulkevat sitä kuten muutakin -tietä sekä päivällä että yöllä. Mutta harvoin he panevat aikaa rotkon -tarjooman ihmeellisen näytelmän katselemiseen. - -Untersteinin opettajakin, joka tänään, kirkkaana, auringonpaisteisena -elokuun aamuna, teki kävelymatkan Hirvikukkulalle ja kulki Wimbachin -rotkon kautta, astui jotenkin kiireesti ja pysähtyi vain erikoisen -komeiden putousten kohdalle. Olipa hänellä senvuoksi syytäkin -ihmetykseensä, kun näki keskellä kapeata polkua märän käsipuun yli -kumartuneen miehen, joka liikkumatta tuijotti alas kuohuihin. Tuokiossa -hän tunsi tuon harmaatakkisen olennon, jolla oli päässä maan tavan -mukaan vuorikauriin parralla ja kukon sulilla koristettu musta suippo -hattu, Ramsaun nuoreksi metsänvartiaksi Ambrosiksi. Tämä näytti -varhain aamulla laskeuneen alas vuorilta ampumasta, niin valvoneen -näköinen hän oli eikä ensinkään juhla-asussa. Metsänvartian läntällensä -tallatut kengät, tahraiset sukat ja likaiset, paljaat polvet, ryttyinen -takki ja rähjääntynyt hattu pistivät sitä enemmän untersteinilaisen -silmään, kun hän oli nähnyt Ambrosin palaavan monelta metsäretkeltä -siistinä ja komeana. Mutta lähemmäksi tultuaan hän, nähdessään -metsänvartian väsyneet, kalpeat kasvot, säikähti vielä enemmän kuin -äsken oli kummastellut hänen asuansa. Ambros tuijotti liikkumatonna -syvyyteen eikä huomannut tulijaa, vaikka opettaja astui lujasti pitkin -kalliopaasia. Vasta tuntiessaan tulijan käden kosketuksen metsänvartia -säpsähti ja pyyhkäisi kädellään kasvoiltansa vesipisarat, joita -kuohuvasta putouksesta oli niille pärskynyt. - -"Hyvää huomenta, opettaja!" sanoi hän hieman hämillään. "Mistä tulette -ja mitä täällä kuljeksitte?" - -"Samaa mielisin kysyä teiltä, Ambros", kuului vastaus. "Lojutte siinä -kuin mikä tullinkantaja sulkien ihmisiltä polun. Mitä teette rotkossa? -Laittautukaa kotianne; on jo kahdesti soitettu messuun." - -Ambros kääntyi puolittain poispäin. - -Opettaja ei varmasti tiennyt, pyyhkikö hän jälleen putouksen pisaroita -vai kyyneliäkö, jotka valuivat pitkin ahavoituneita, parrakkaita -kasvoja. Oli miten oli, mies suoristihe ja virkkoi uhmaavin ilmein: - -"Vesi kiehtoo minua. Ettekö luule, herra Joseph, että tuolla alhaalla -on rauhaisaa levätä?" - -Todenteolla suuttuneena tarttui nuori opettaja metsänvartian -käsivarteen ja ravisti jäykkänä seisovaa miestä voimainsa takaa. -Nuhtelevalla äänellä hän sanoi: - -"Oletteko täysijärkinen, Ambros? Oletteko mies? Rukoilkaa pyhimystänne -saadaksenne anteeksi tämän synnin! Teillä on häijy vaimo, kuten -sanotaan. Onko hän niin peräti vienyt teiltä rohkeuden, että luulette -pelin olevan ihan menetetyn, jotta ei muuta kuin anna mennä sielun -suoraa päätä paholaiselle? Onko kotonanne hullusti asiat? Hankkikaa -rauha itsellenne tai kantakaa ristinne kärsivällisesti! Mutta älkää -enää laskeko suustanne moisia puheita ja karttakaa tätä polkua, missä -teitä paha väijyy! Miksi otitte sahamyllärin Vevan? Ettehän olisi -kuninkaan leivässä ollut niiden muutamien guldenien tarpeessa!" - -"Noin älkää puhuko", vastasi metsänvartia painokkaasti. "Näytänkö minä -mieheltä, joka on kosinut rahoja? Ja kun vaimoni ajaa minut paholaisen -luo, pitää hänellä toki olla minuun muuta valtaa kuin myötäjäisensä! Ei -olisi teidän pitänyt niin sanoa, herra Joseph, -- muutenkin on taakkani -jo ylen raskas. Ei tarvitsisi kenenkään hämmentää päätäni enempää! Hyvä -herra, kun miehellä on kotonaan kuolemansairas lapsi eikä hän voi pysyä -huoneessaan, kun vaimo ajaa ulos solvauksin ja pilkkasanoin -- herra -jumala, eikö silloin ole paras syöksyä tuosta alas?" - -Nuoren metsänvartian kalpeat kasvot olivat punehtuneet, raukeat silmät -alkaneet säkenöidä; voimakas, harteva mies seisoi miltei uhkamielisenä -Untersteinin opettajan edessä. Mutta hän suostui kuitenkin kävelemään -kaitaa polkua eteenpäin, kun toinen pelottomasti häntä kehotti sanoen: - -"Tulkaa ulos Jumalan kirkkaaseen päivänvaloon, jotta synkät ajatuksenne -haihtuvat! Kertokaa minulle kärsimyksestänne, jos se voi keventää -mieltänne! Täällä ei teillä ole mitään tekemistä. Oikean metsästäjän ei -pitäisi milloinkaan tulla Wimbachin rotkoon." - -"Oikein sanottu, koulumestari! Minun ei olisi pitänyt koskaan tulla -tänne. Se olisi ollut parempi minulle ja Vevalle", vastasi metsänvartia -ja läksi päättävästi astumaan edellä. Opettaja olikin jo alkanut -väristä vilusta kosteiden, synkkien vuorenseinien välissä. - -He saapuivat pian rotkon suulle. Metsäniitty, johon Wimbachin rotko -päättyi, helotti valossa, joka tuntui kaksin verroin virkistävältä -kosteasta, pimeästä rotkosta tullessa. Aamu läheni puoltapäivää, -auringonsäteet kultasivat vuorenseiniä ja lakeutta, jolla Ambros ja -opettaja nyt seisoivat. Kallioiden teräväpykäleiset ääripiirteet -siintivät sinisinä. Kedolla hyöri ja pyöri tuhansittain eläviä olioita, -linnuista satalukuisiin hyönteisiin asti. Joseph, opettaja, hengähti -syvään, mutta Ambros polki maata uuden levottomuudenpuuskan valtaamana. - -"Teidän olisi pitänyt jättää minut sinne! Ei käy laatuun, että tulen -jälleen tänne. Tietysti pidätte minua perin kurjana ja turmeltuneena. -Mutta katsokaahan, tämä on sama paikka, missä olen kerran seisonut -Vevan rinnalla ja luullut voivani nauraa vaikkapa teidän rikkaalle -Arco kreivillenne. Onnesta ja riemusta jyskytti sydämeni silloin, -vaikka olisi pitänyt tietämäni, ettei minulle ollut enää mitään onnea -maailmassa sen jälkeen, mitä tapahtui tuolla rotkossa." - -"Puhukaa toki ihmisten lailla järkevästi ja niin että voi käsittää mitä -tarkoitatte!" vastasi hänelle Joseph herra hieman kärsimättömästi. -"Tahdon mielelläni kuunnella ja lohduttaa teitä, mikäli suinkin voin. -Mutta ensin pitää minun saada tietää, missä on vika. Vaimossanne ja -teissä! Kun valjaat sotkeutuvat, niin toinen juhta kiskoo sinne, toinen -tänne." - -"Niin onkin!" huudahti Ambros kiihkeästi ja heittihe perin uupuneena -kedolle, nojaten päätään ja käsiään muutamaan niistä lukuisista -kallionlohkareista, joita oli hajallaan siellä-täällä. "Minä tein -alun ja Veva tulee lopettamaan. Sillä tällaista ei voi jatkua! Ette -tiedä siitä mitään -- Martinpäivänä tulee vasta vuosi kuluneeksi siitä -kuin tulitte Untersteiniin. Nähkääs, herra Joseph, en ole aina ollut -tällainen retkale, jolle maailma on yhdentekevä, ja kolme vuotta sitten -ei sunnuntaiaurinko milloinkaan olisi nähnyt minua sellaisena kuin te -nyt näette minut. Ramsaussa joka paikassa ja vuoristossa, uljasten -metsämiesten parissa, kaikkialla olin kuin kotonani, ja kaikissa -tansseissa aina sanottiin: 'Joko vihdoin tulee se riedingiläinen? -Terve, terve, Ambros!' Sain valita tytöistä sievimmät, ja iloa riitti -yltäkyllin. Niin meni aika ja tuli Bartholomeuksen kirkkojuhla, missä -ensi kerran näin sahamyllärin Vevan. Sievä ja siisti hän on vielä -nytkin, mutta miltä hän silloin näytti, sitä en osaa teille kertoa. -En tahtonut enää muista ympärillä olevista tietää mitään, ja milloin -hän ei tanssinut kanssani, seisoin syrjässä ahmien häntä silmilläni. -Franssi, meripoika, tuumi, että minä katsoin Genovevaa kuten -vuorikaurista, jonka aioin ampua. Jotain sentapaista se olikin, paitsi -että minä se olin ammuttu enkä kyennyt maksamaan takaisin. Kyllähän -tyttö mielellään tanssi kanssani ja hymyilikin minulle ystävällisesti, -mutta enempää ei hänen mieleensä juolahtanut tehdä. Minä käyttäydyin -melkein kuin hupsu, tahdoin jo heti ensi päivästä nimittää häntä -kullakseni. Nauroivat sitä ihmiset ihan kilvalla. Jo ennen iltaa -menin vuoren yli Ramsaun kylään ja vannoin, etten jalallanikaan astu -sahalle enkä muuanne, missä saattaisin tavata Vevan tai hänen isänsä. -Tahtoisinpa, että olisin pitänyt valani, tämän tai erään toisen, jonka -tein. Mutta en pitänyt niitä, vaan asetuin tytön tielle ja osoitin -rakkauttani kaikin tavoin. Aloin pukeutua komeasti ja panna sulkia -hattuuni, niin että ihan sitä kummasteltiin, ja mieluummin olin vailla -syötävää kuin ilman hopeista vyösolkea. Ja sitten Genoveva alkoi käydä -ystävälliseksi minulle; sahamylläri nauroi, mutta minä huomasin hänen -näöstään, että kunhan vain olen tytöstä varma, niin isästä ei tällä -kertaa ole estettä. Kävin yhä kiihkeämmäksi, rakkaus kulutti minua, -ja siihen aikaan minun täytyi pitää hyvänäni monta kovaa läksytystä, -joita sain metsäherralta. Kaikki oli minusta samantekevää, ajattelinhan -vain Vevaa, ja monesti katselin ympärilleni mökissäni tuumien tulleeko -se häntä miellyttämään. Niin pitkälle ei sentään vielä päästy moniin -aikoihin; Veva oli perin oikullinen, ja ihan vihloi sydäntäni, kun -hän toisinaan katsoi minuun niin veitikkamaisen rakkaasti, että olin -suoraa päätä kaulaan kapsahtaa, ja toisena päivänä taas murjotti synkin -kasvoin. Kidutin itseäni, hätäilin ja tuskailin, niin että lopulta -olin näöltäni kuin munkki -- laiha munkki nimittäin -- enkä niin kuin -metsänkävijä. Mutta Veva vain lauleli: - - "Metsämiest' äl' usko, tyttö, - pettävä on kieli sillä, - kymmenesti kun lupasi, - kymmenesti valhetteli. - -"Ja muuta semmoista, herra Joseph, niin että monta kertaa en tiennyt, -tuliko nauraa vaiko iskeä tulikuuma päänsä seinään. Ja sitten tuli se, -minkä ei olisi koskaan pitänyt tulla. - -"Se tapahtui eräänä sunnuntaina. Tiesin, että Veva aikoi käydä tätinsä, -vanhan metsänhoitajan emännän luona, jonka asunnon katto näkyy tuolla -kuusikon takana, ja arvasin hänen menevän lyhintä tietä rotkon kautta. -Minä siis asetun väijyksiin ja vannon itsekseni, etten hänettä poistu -paikalta elävänä. Niin pidän vahtia aamusta varhaisesta puolipäivän -paikkeille. Silloin näen hänen tulevan. Minulla on kuin paha omatunto; -peräydyn yhä kauemmaksi, kunnes joudun noiden kallioseinien väliin. Ja -kuullessani joka puolelta veden kohinaa ja pauhua tunnen meneväni ihan -pyörälle. Mutta Veva astuu mitään aavistamatta polkua pitkin, eikä hän -ikinä ole ollut kauniimpi kuin tuona sunnuntaiaamuna. Punainen hame -ja liivi, ruusuilla koristettu hattu ja paksut hopeiset kaulaketjut -sopivat hänelle erinomaisesti; mutta musta tukka ja silmät ne minut -lumosivat. No niin, hän tulee, huudahtaa äkkiä, sillä hän näkee minut, -melkein samassa paikassa, missä te minut tapasitte tänään. Siinä minä -seisoin tolkutonna, saamatta sanaa suustani; se mitä tahdoin sanoa, -kuristi kurkkuani. Mutta hän, nähdessään minun seisovan jäykkänä kuin -pyssynpiippu, tulee ihan rohkeasti kohti ja kysyy ivallisella äänellä: -'Tie-rahaako siinä kannatte, metsänvartia, vai onko tuolla ulkona -liika lämmin?' Kun tämän kuulen, on kuin vihloisi tulinen tuska, ja -minusta tuntuu olevan parasta tehdä heti loppu. Tartun polun käsipuuhun -'Veva', huudan, 'jollet minusta huoli, niin sano se heti paikalla! -Ennen hyppään koskeen kuin elän ilman sinua.' Ja niin todellakin aioin -tehdä -- mutta Jumala on minua rangaissut siitä rikoksesta. Sillä -Veva kirkaisi vain: 'Jeesus Maria!' -- ja juuri kun aion hypätä, näen -allani vihreän pyörteen ammottavan nielun; päätäni huimaa, tarraudun -lujemmin käsipuuhun ja painan jalkani kalliota vasten. En voinut -tehdä sitä syntiä, ja onnetonta oli, että olin uhannut. Sillä Veva, -vieläkin vavisten, päästi heleän naurun ja vielä toisenkin, niin että -se vihlaisi kuin pyssyn luoti lävitseni. Silloin olisin hypännyt, mutta -hän, yhä nauraen, tarttuu käsivarteeni, tunnen hänen suudelmansa, -tahdon riemusta huudahtaa, mutta en saa ääntäkään kuuluviin. Tahdotonna -annoin kuljettaa itseni pitkin polkua ja tulin päivän valoon kuin -huumaantuneena. Aurinko paistoi vielä kirkkaammin kuin nyt, maailma -säihkyi ja kimalteli kuten alpit tuolla. Syleilin Vevaa, joka oli hellä -ja sanoi minua pahaksi pojaksi, kun muka niin säikäytin hänet; olihan -hän muka aina ollut minulle hyvä ja tahtoi edelleenkin olla. Silloin -suutelin häntä jälleen ja olin miltei mieletön riemusta. Mutta minuun -jäi kuitenkin jäljelle jokin tuska, ikäänkuin olisin loukannut itseni -rotkossa. Veva puheli pelkkiä hyväileviä sanoja, ja niin saavuimme -kuten ainakin kaksi rakastavaista metsänhoitajan talon tienoille. -Mutta syvällä mielessäni haudoin hänen äskeistä nauruansa ja tuumin, -että milloin tahansa saattoi joku tulla vastaan ja sanoa: 'Kerskuri -ja suunpieksäjä sinä olet, Ambros! Puhut, että hyppäät koskeen, mutta -jätät itsellesi koreasti peräytymisaikaa.' Ja sitä mietin, kun Vevan -rinnalla istuin niityllä ja kävelin metsässä, vaikka oikeastaan -mieleni oli kuin autuaitten. Olisi vaikka kuningas ratsastanut ohi, -en olisi häntä kadehtinut. Kun sitten kävimme metsänhoitajan luona ja -olimme selittäneet asiamme, pakistiin yhtä ja toista. Metsänhoitaja -osoittaa vanhaa metsärenkiä, joka on monet vuodet asustanut järven -toisella puolen. Hän on menettänyt kaksi sormeaan, ja metsänhoitaja -kertoo Vevalle ja minulle, että se oli tapahtunut sodan aikaan --- 'tiedättehän, vuonna yhdeksän; kun tyrolilaiset tunkeutuivat -Hirvikukkulan yli, tahtoivat he viedä hänet mukanaan ja väkisin panna -omaan nostoväkeensä, hän kun oli hyvä ampuja. Mutta mies oli kelpo -baijerilainen, ja kun he eivät heittäneet häntä rauhaan, tempasi -hän metsästyspuukkonsa ja viilsi kaksi sormeaan poikki.' Semmoista -metsänhoitaja meille kertoo ja lisää nauraen, että mies teki viisaasti; -siitä teosta hän on saanut kiitokset maakunnan-oikeudelta eikä hänen -tarvinnut kolme vuotta myöhemmin paleltua kuoliaaksi Venäjällä. Minä -vastustan ja sanon, että on synti ja häpeä ihmisen silpoa itseään; -mutta Veva nauraa: 'Eikö totta, Ambros, sitä et sinä olisi koskaan -tehnyt?' Semmoista oli tänä ensimäisenä päivänä, kun olimme kihloissa, -ja sitä jatkui. En tahdo viivyttää teitä tällä surkealla tarinalla, -kertomalla miten Veva kävi yhä pilkallisemmaksi ja alituiseen osoitti, -ettei rohkeuteni hänestä ollut kolikonkaan arvoinen. Kun menimme -tansseihin ja naapurikylien pojat alkoivat liiaksi remuta, niin että -minä nousin heitä asettamaan ja puhuin selkään-antamisesta, niin kuulin -Vevan virkkavan aivan ääneen: 'Joutavia, hän uhkailee, mutta ei koskaan -tee mitään.' Ja silloin hurjistuin ja riehuessani iskin ammottavia -haavoja, ja monen julman tappelun aiheuttajana on Veva ollut. Oli -melkein kuin me kumpikaan emme olisi saaneet mielestämme poistumaan -muistoa tuosta Wimbachin rotkon tapauksesta. Milloin yllätin minä Vevan -siitä, milloin hän minut. Ja sitten kuljimme rinnakkain kuten kaksi -ihmistä, joilla on paha omatunto -- tai Veva purskahti taas äkkiä -nauruun ja huusi: 'Katsokaas, siinä on mies, joka rakkaudesta syöksyy -päistikkaa koskeen!' Ja kun hän välistä lasketti sellaisia sanoja -kotonaankin, tuli isän ja serkkujen ja tätien kasvoille sellainen ilme, -että minun taas teki mieli ruveta riehumaan ja huitomaan ympärilleni. -Älkää sentään ajatelko, että aina oli tällaista. Ei, Veva oli toiste -taas niin herttainen kuin mikään tyttö tässä maailmassa voi olla, -niin että minä unhotin kaiken ja ajattelin vain sitä onnea, että -saan hänet vaimokseni. Saatte uskoa, herra Joseph, ettei ole näillä -mailla vuosikausiin ollut semmoista riemua kuin meidän hääpäivänämme. -Sahamylläri valmisti oikein komeat häät, antoipa myötäjäisiksikin pari -sataa guldenia. Tästä kaikesta olisin tietysti ollut kiitollinen, ellei -hän juuri illalla olisi sanonut minulle: 'No, Ambros, nyt olet saanut -Vevan, ja koska lupaat pitää häntä hyvänä, niin pidäkin sanasi paremmin -kuin Wimbachin rotkossa.' Sitä oli vaikea kuunnella, mutta nielin -katkeruuteni, sillä en tahtonut riidellä kauneimpana päivänäni. Sitten -aloimme asua yhdessä; en tohdi ajatellakaan, kuinka hyvin kaikki olisi -voinut meillä olla ja kuinka me sentään tärvelimme jokaisen iloisen -päivän, pirstoimme jokaisen oikean riemun niinkuin kuivan puun. Hyvä -Jumala, Veva ei voi ikinä vastata siitä, miten hän on kohdellut minua! -Olen aina ollut hänen käskettävänään; rakkaudesta olisin tehnyt mitä -hyvänsä. Mutta paha henki ei jättänyt häntä rauhaan. Mitä ikinä olen -toimittanut tai tahtonut, aina hän on ivallisesti puuttunut siihen ja -sanonut: 'Sinussa muka olisi miestä! Et sinä sitä kuitenkaan ikinä -tee!' Ja monta asiaa minun onkin ollut mahdoton tehdä pelkästään -siitä syystä, että hän on tuolla tavoin puuttunut niihin ja häijysti -soimannut minua. Yhä selvemmin olen tullut huomaamaan, että hän on -kerran nähnyt minun pelkäävän henkeäni. Mutta semmoinen on järjestys -maailmassa, että vaimo saa ajatella miehestään mitä hyvänsä paitsi -sitä, että hän on heikko. Ja jos mies kerrankaan on siinä suhteessa -hairahtunut, on parempi, että hänestä heti tulee murhaaja kuin että -hänen vaimonsa joka päivä ajattelee hänen olevan tyhjänpuhujan ja -saamattoman." - -Opettaja, jolle Ambrosin kertomus ilmeisesti kävi yhä -vastenmielisemmäksi, yritti näiden sanojen jälkeen puuttua nuhtelevasti -puheeseen. Mutta metsänvartia ei antanut keskeyttää itseään, vaan -torjui hyvin tarmokkaalla kädenliikkeellä kaikki vastaväitteet. Tähän -asti hän oli, yhäti kallionlohkareeseen nojaten, puolittain loikonut -maassa, mutta nyt hän karkasi pystyyn ja seisoi hämmästyneen kuulijansa -edessä kädet nyrkissä ja kasvoilla äskeinen uhma. - -"Sanon teille", huusi hän käheäksi käyneellä äänellä, "että tätä -kärsimystä on mahdoton enää kestää! Onko minulla ollut mitään iloa -pojastani, jonka Veva on minulle synnyttänyt? Eivätkö kotini ja -vaimoni ole tulleet minulle katkeruuden tuottajiksi? Aamusta iltaan -olen samoillut metsissä ja vuorilla, ja kotia tullessani olen aina -saanut pelätä, että vaimoni taas kertoo minulle samoja juttuja, joilla -itse olen ihan tarpeeksi kiduttanut itseäni joka kerta, kun tieni on -sattunut Wimbachin rotkoon. Mieluummin olen pakoteillä, vuoteessa tai -tuopin ääressä ravintolassa. Ja poikani on varttunut, on jo kohta -vuoden ikäinen, mutta tuskin tunnen häntä! Kolme päivää sitten hän -sairastui; Berchtesgadenin tohtori kävi ja katsoi häntä, noin vain -silmillään, kuten ne tekevät, kun viisaus loppuu. Ja tuskassani pikku -Maxin tähden rukoilin Jumalaa ja kaikkia pyhiä, että he jättäisivät -lapsen minulle. Silloin astuu eteeni Veva, joka on itkenyt nurkassa, -ja kiljaisee: 'Mitä sinä pojasta piittaat? Tuskin olet silmääsi luonut -häneen koko aikana, kun hän on ollut olemassa!' Herra Joseph, sen siitä -sain, että vain rakkaan rauhan nimessä olin pysytellyt kotoa poissa. -Olinpa vähällä kiivastua, mutta huomasin ajoissa, että vaimoni juuri -sitä odotti. Siksi vielä kerran nielin katkeruuteni, mutta enempää en -kestä, en jumal'auta, ja jos poikani kuolee tai Veva etsii riitaa, niin -käy hullusti! Herra Jumala!" - -Ambros seisoi vielä hetken jäykkänä ja suorana; sitten hän yhtäkkiä -hypähti ja poistui tasaisin, nopein askelin. - -Opettaja, joka oli vielä kerran katsonut häntä kasvoihin, epäröi -hetken, eikö velvollisuus ehkä vaatinut seuraamaan miestä. Mutta -kävelyretki Hirvikukkulalle viehätti häntä liian paljon, ja rauhoittaen -itseään sillä, ettei kai sentään voinut tapahtua mitään kummempaa -ja ettei hänestä Ambrosin kotona olisi suurtakaan hyötyä, hän pääsi -helposti epäilyksestään. Hän siis jatkoi matkaansa, mutta ei kuitenkaan -voinut olla ajattelematta metsänvartiaa vaeltaessaan järven ohi -pihkantuoksuisessa havumetsässä kohden päämääräänsä. - -Mutta päästyään opettajan näkyvistä metsänvartia Ambros muutti nopean -käyntinsä hurjaksi juoksuksi. Hän lensi pitkin laaksotietä mökkiänsä -kohti, niin että kirkkoväki oikealla ja vasemmalla jäi kummastellen -katselemaan tuota jumalatonta juoksijaa, joka ei kuitenkaan näyttänyt -lainkaan lystikkäältä. Vasta ihan asuntonsa lähelle ehdittyään -metsänvartia malttoi mielensä ja ikäänkuin tyyntyäkseen tahi saadakseen -jonkun hyvän ajatuksen jäi seisomaan viimeisen pyökin luo, jonka -runkoon oli kiinnitetty koruton Maariankuva. Hän otti hatun päästään, -mutisi rukouksensa ja astui mielestään tyynenä mökkiinsä. - -Hän astui tupaan, missä oli vain vähän kapineita. Hänen ensimäinen -katseensa lensi nurkkaan, missä lapsen kätkyt oli. Hänen vaimonsa -Genoveva oli kumartuneena kätkyen yli. Nuoren naisen mustat letit -riippuivat valtoiminaan puoleksi palmikoituina, esiliina oli sitaistu -höllästi vyötäisille, -- näkyi, että hän oli ollut pukeutumassa -kirkkoon mennäkseen, mutta lapsi oli keskeyttänyt hänet. Mies astui -varpaisillaan lähemmäksi; vaimo loi valvoneet, punehtuneet silmänsä -ylös -- ivallinen hymy vilahti melkein silmänräpäyksessä hänen -kasvoillaan. Häntä olisi muuten täytynyt sanoa miltei kauniiksi, mutta -uhmaava suu teki sen, että hänen kasvoissaan oli jotakin kovaa. Hänen -hymynsä nähdessään Ambros kalpeni. Äsken hän vielä oli huoneeseen -astuessaan ollut häpeästä punainen muistellessaan epätoivoaan, viime -yötä ja tätä aamua. Nyt hänestä tuntui, kuin jäinen käsi painautuisi -hänen kasvoilleen, ja heti kävi silmissä kaikki taas yhtä sumuiseksi -kuin ennenkin. Vain konemaisesti hän läheni kätkyttä. - -"Kapakassako olit yön?" kysyi Genoveva. - -"Näytänkö juopuneelta?" vastasi metsänvartia katkerasti. - -Katseltuaan häntä kiireestä kantapäähän nuori vaimo tunsi hänen sanansa -tosiksi. Hän kääntyi taas lapseen päin, ja sitä katsellessa hänen -äänensä kävi miltei soinnuttomaksi. - -"Pojan laita on huonosti. Tohtori kävi täällä taas ja arveli, ettei -lapsella enää ole pitkää aikaa elettävänä." - -Puolittain tukahdutettu "Jeesus Maria!" oli Ambrosin ainoa vastaus. -Hän polvistui kätkyen ääreen; kuumesairas lapsi äänteli tuontuostakin -valittavasti unissaan. Pää painettuna tuskallisesti vasten pikku -vuoteen reunaa oli mies polvillaan maassa; toisella puolen oli Genoveva -kumartuneena ja kuunteli jännittyneenä ja levottomana lapsen jokaista -hengenvetoa. Heidän päänsä miltei koskettivat toisiaan, heidän raskaat -hengähdyksensä ja pidätetyt huokauksensa yhtyivät. Keskipäivän aurinko -paistoi huoneeseen, ilma oli siellä ummehtunut ja painostava. Niin -kului tunti tai enemmänkin. Ei kumpikaan virkkanut sanaakaan, eikä -kukaan, joka näki heidän yksimielisen tuskansa, olisi voinut aavistaa, -mikä juopa oli olemassa heidän sielujensa välillä. - -Nuori vaimo katkaisi ensiksi vaitiolon. Hiljaisella, äskeistä -vienommalla äänellä hän sanoi: - -"Hän nukkuu paremmin kuin viime yönä. Hänellä ei varmaankaan ole enää -yhtä kovia tuskia. Kenties hän ei kuolekaan." - -Synkistä mietteistään havahtuen Ambros nousi äkisti, loi vaimoonsa ja -lapseensa hämmentyneen katseen ja sanoi: - -"Jos Max kuolee, en minäkään voi jäädä elämään! Parasta siis olisi -tehdä loppu heti!" - -Genoveva katsoi mieheensä. Syystä kyllä välähti hänen kasvoillaan -suuttumus. "Ja miten käy minun sitten?" oli hän vähällä kysyä. Kunpa -hän olisikin tehnyt sen! Mutta jo tuokion kuluttua väikkyi hänen -puoliavoimilla huulillaan äskeinen pilkallinen hymy; pari kolme kertaa -hän näytti nielevän vastauksensa, mutta virkahti sitten ääneen, -kylmästi ja terävästi: - -"Älä puhu niin hurjasti, et sitä kuitenkaan tee!" - -Seuraavassa tuokiossa hän olisi ottanut takaisin sanansa, niin -pelottava oli niiden vaikutus. Ambros karkasi pystyyn, niin että lapsi -parahtaen heräsi, jokainen veripisara pakeni hänen kasvoiltaan, hänen -silmänsä säkenöivät hurjan päättäväisesti, ja käheällä äänellä hän -huudahti vaimolleen: - -"Niinkö? Kohta tulet toisiin ajatuksiin!" - -Genoveva tuskin tiesi mitä tapahtui. Hän kuuli tuvan oven paukahtavan -kiinni. Ambros oli kadonnut, lapsi parkui vielä surkeammin kuin -äsken. Tänä hirveänä hetkenä nuori nainen yhtäkkiä huomasi tekemänsä -vääryyden, kauhistuen näki, mihin oli pakottanut miehensä. Nyt ei -käynyt empiminen, ei ollut aikaa miettiä. Päättäväisesti hän teki -ristinmerkin lapsensa yli, sitaisi kädenkäänteessä palmikkonsa -nutturalle ja riensi vavisten ja kalpeana ulos. Hänen terävä silmänsä -keksi salaman nopeudella laaksotien päässä aivan käänteen lähellä -Ambrosin, joka paljain päin ja nuttu auki leuhottaen kiiti poispäin. - -"Hän pitää sanansa! Nyt tulee onnettomuus!" Tämä varmuus kannusti -nuoren vaimon äärimäiseen, jopa yli hänen uhkuvain voimainsa menevään -ponnistukseen. Hän löi oven lukkoon, lensi alas laaksotietä, harppasi -puron yli kaukana porraspuusta päästäkseen edelle. Pensaat ja puut, -pellot ja talot vilisivät hänen ympärillään keskipäivän kirkkaimmassa -paisteessa -- hän ei nähnyt mitään muuta kuin miehensä, joka riensi -kaukana hänen edellään ja jonka korvaan hänen rukoileva huutonsa -ei kantanut. Onneksi ei ketään sattunut vastaan hänen kiitäessään -mielipuolen näköisenä eteenpäin. Laaksossa oli hiljaista, päivällisaika -piti ihmiset taloissa; myllyn luona vain nukkui vanha kerjäläis-ukko, -joka havahtui vasta kun Genoveva huimaa vauhtia ohi juostessaan -kosketti häntä jalallaan. Juoksija riensi jo rinnettä ylös, toista -alas; hänen polvensa uhkasivat pettää, kaikki vilkkui hänen silmissään, -hän ei nähnyt Ambrosia enää. Mutta hän tiesi minne tämä tie vei; -varmuus siitä, että oli aikoja sitten pakottanut miehensä tähän tekoon, -sai hänet värisemään kauhusta, -- polku johti Wimbachin rotkoon. - -Mies, joka hänen edellään mennä viiletti hurjaa vauhtia, verettömät -huulet irvessä, hampaat lujasti yhteenpuristettuina, silmät jäykkinä, -oli ilmeinen vimmatun päättäväisyyden kuva. Lähellä rotkon suuta hän -oli kuulevinaan vaimonsa äänen takaapäin. Hän naurahti katkerasti: -"Paha henki, joka on mennyt häneen, antaa minulle rohkeutta!" ja -katosi hämärään rotkoon. Ensi askelella hän törmäsi kapealla polulla -ulkonevaan kallionkielekkeeseen ja suistui kumoon. Meni tuokio, -ennenkuin hän pääsi pystyyn, mutta sillä aikaa ennätti Genovevakin -saapua rotkon suulle. Ja kun mies kumisevin askelin syöksyi lautoja -pitkin keskelle kuilua ja jo tarttui molemmin käsin kosteaan -kaidepuuhun -- Genoveva tunsi kauhukseen paikan -- ja hänen ympärillään -vedet kohisivat ja sisässään veri kiehui ja jyskytti, silloin jokin -pidätti häntä hyppäämästä! Mutta tällä kertaa se ei ollut hänen oma -epäröintinsä, vaan Genoveva oli saavuttanut hänet, syöksynyt hänen -jalkoihinsa portaalle ja kietonut hurjapään polvien ympäri molemmat -käsivartensa. Putousten ja pyörteiden vilskeen ja pauhinan halki mies -kuuli huumauksissaan selvästi sanat: - -"Ambros, pysähdy, pysähdy, anna minulle anteeksi!" - -Metsänvartia teki vain vihaisen kärsimättömän liikkeen. - -"Mitä tahdot? Aion pitää sanani!" - -"Jumalan tähden, pysähdy!" huusi Genoveva vaikeroiden. "Miten käy -lapsen ja minun? En päästä sinua, hyppääthän iankaikkiseen kadotukseen!" - -"Sinnehän minut tahdotkin! Olethan tahtonut, että kiirehdin!" -vastasi metsänvartia. Mutta hänen kätensä irtautuivat kaidepuusta, -mielipuolisuuden ilme hävisi hänen kasvoiltaan, hän loi katseen -vaimoonsa, joka tulipunaisena ja palavissaan virui polvillaan kostealla -portaalla rotkon jäätävässä kylmyydessä. Hän malttoi mielensä ja huusi: - -"Tule, Veva! Mutta sen vannon, että jos kerrankaan tässä elämässä vielä -sanot semmoisen sanan kuin tähän asti olet..." - -"En -- en ikinä -- en luotua sanaa!" nyyhkytti Genoveva, jonka tuskaisa -kauhu suli hyväätekeviksi kyyneliksi. "Pyhä Jumalan äiti, en ole -tiennyt mitä olen tehnyt! Mutta sinun, Ambros, ei olisi pitänyt kärsiä -sitä niin kauan!" - -"En lyö naista!" sanoi Ambros tyynesti. "Koska kadut ja itse näet mitä -olet tehnyt -- mutta jätetään se -- tule pois, tule lapsemme luo!" - -Genoveva meni hänen perässään samaa polkua, jota mies oli kulkenut jo -tänä aamuna. Ambros katsahti vielä kerran vihertävään hämyyn, missä -vedet kohisivat. "Jos Jumala suo", jupisi hän, "niin tänne en tule enää -koskaan". - -Ulos auringonpaisteeseen tultuaan he järjestivät pukujaan, ja sitten -metsänvartia vei horjuvan ja hiljaa itkevän vaimonsa kotia niin -kiireesti kuin suinkin. Jos hän olisi voinut ajatella jotakin muuta -kuin lastansa, olisi hän tällä hetkellä tuntenut, että Genovevan ynseys -oli murtunut, hävinnyt kuten hänen oma mieletön itsemurhakiihkonsa. Nyt -hän kuitenkin ajatteli ainoastaan lasta, ja vavisten astuivat molemmat -huoneeseen. "Hän on kai kuollut, en kuule mitään", sanoi Genoveva vielä -kynnyksellä. -- -- - -He lähestyivät kätkyttä -- lapsi nukkui rauhallisemmin kuin tuonnoin; -auringonpaiste tunkeutui nyt siihenkin nurkkaan ja valaisi heitä, kun -he jälleen -- ja vallan toisin tuntein -- polvistuivat pikku vuoteen -ääreen. Genovevan kyynelet kuivuivat; Ambros sulki hänet syliinsä ja -kuiskasi: - -"Minusta tuntuu, että Max jää meille. Ja kun lapsi toipuu... me olemme -nyt terveet, Veva, ja voimme vielä tulla onnellisiksi!" - - - - - - - - -End of Project Gutenberg's Rikostoverit y.m. novelleja, by Adolf Stern - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK RIKOSTOVERIT Y.M. NOVELLEJA *** - -***** This file should be named 62732-8.txt or 62732-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/6/2/7/3/62732/ - -Produced by Timo Ervasti and Tapio Riikonen -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/62732-8.zip b/old/62732-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 22cebed..0000000 --- a/old/62732-8.zip +++ /dev/null |