diff options
Diffstat (limited to 'old')
| -rw-r--r-- | old/62622-8.txt | 3522 | ||||
| -rw-r--r-- | old/62622-8.zip | bin | 62340 -> 0 bytes |
2 files changed, 0 insertions, 3522 deletions
diff --git a/old/62622-8.txt b/old/62622-8.txt deleted file mode 100644 index d35488f..0000000 --- a/old/62622-8.txt +++ /dev/null @@ -1,3522 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Savon saloilta, by Lauri Soini - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Savon saloilta - Kuvauksia ja muistelmia - - -Author: Lauri Soini - - - -Release Date: July 12, 2020 [eBook #62622] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SAVON SALOILTA*** - - -E-text prepared by Tapio Riikonen - - - -SAVON SALOILLA - -Kuvauksia ja muistelmia - -Kirj. - -LAURI SOINI - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1896. - - - - -SISÄLLYS: - -Lähdemäen veljekset. -Kuuna myötiin. -Yhtiö. -Pekka. -Maailmaan. -Siitä tuli sittenkin sovinto. -Laskiainen. -Olikohan siinä jotakin. -Hän uinuu tuolla. -Tarina hevosen varsasta. -Kevään korvalla. -Uusi ystävä. -Piippuni. -Rökkilän vaari. -Autiolla. -Jaakko Jyryläinen. -"Numero 34 Salonen". -"Noh, noh!" - - - - -Lähdemäen veljekset. - - -Lähdemäen vanha isäntä oli kuollut jo monta monituista vuotta sitten. -Se sama ukko, joka oli noin kaksitoistavuotisen pojan korkuinen, eikä -varreltaankaan paljoa vantterampi. Mutta se ukko olikin ollut ihan -puhtaasta teräksestä. Oli ollut vain mökin poika alkujaan ja itse -tehnyt talon kylmään metsään. Seinätkin oli laatinut semmoiseksi, kuin -ne nytkin seisoivat Lähdemäen harjanteella, suurten, mykeväin peltojen -piirittämänä. - -Pettua oli syönyt, ja petun syötyään kyntänyt ja raatanut. Itse kertoi -hän siitä monta kertaa vanhoilla päivillään, tuvan lattialla kävellä -kääkertäen. - -Se oli ollut teräksestä se ukko ja oli teräksestä kuolemaansa asti. -Kuoltuaankin sanoi vielä yli orren hyppäävänsä ja käyvänsä toisen -veljensä, yhtä teräksisen Mäkiahon ukon, luona viinoilla hautaan -mennessään. - -Mutta hän ei hypännyt yli orren eikä käynyt viinoillakaan Mäkiahossa. -Täytyi mennä vain pihan lävitse, kun oma poikansa oli kirstun kannella -istumassa... - -Hallavahapsinen vanha emäntä jäi taloon jälelle ja kaksi poikaa taloa -hoitamaan. Pojat tekivät työtä toimella ja sovinnolla, tekivät yhtä -täsmällisesti kuin isäkin. Joskus yrittivät riitautua, mutta äitivanhan -tähden eivät ilenneet. - -Mutta sitten heitti keikaa äitikin ja toinen veljeksistä istui hautaan -mennessä hänen kirstunsa kannella. - -Sitten jäivät veljekset kahden kesken. He elivät sovinnolla. Tuntui -kuin äidin lempeä henki olisi ollut vihanpuuskia tyrryttämässä. - -Sitten he läksivät kosimaan. Kosivat kilvan ja toivat kilvalla taloon -kaksi emäntää. - -Emännät hoitivat kotiaskareita ja miehet menivät raatamaan pelloilleen. - -Mutta kerran kun miehet tulivat raatamasta, olivat emännät -riitautuneet. He tahtoivat olla emäntiä toinen ja toinen, eivät -kumpikaan yhdenvertaisia, vaan molemmat etunenässä. - -Isännät menivät emäntiä sovittamaan, mutta sovintoa ei syntynyt, riidan -syytä ei ottanut kukaan kannettavakseen ja entisiä riitoja -selvitellessä riitautuivat välit yhä pahemmaksi. Isännätkin -riitautuivat. - -He söivät illallisen suutuksissaan ja äänettöminä. Sitten menivät -puhkaen lepoastioihinsa. - -Mutta yön aikana he tuumivat vaimoineen uusia tuumia ja huomenna -sanoivat veljekset toisilleen, että he eroavat. - -Ja he erosivat. Maat halaistiin kahtia, vanhempi veljes sai Lähdemäen -taloineen ja sulatetuine peltoineen. Nuorempi veljes sai talon rahat ja -osansa irtaimistosta. - -Nuorempi veljes läksi rahoineen ja irtaimineen omalle maapalstalleen. -Läksi suutuksissaan, ei tarjonnut työssä kovettunutta kättään veljelle -jäähyväisiksi. - -Hän teki metsään toisen kartanon ja sulatti peltoja sen ympärille. -Maahan rytkähtelivät suuret puut ja peltoaukea yhä leveni. Kannot -kohoilivat maasta leveine juurineen ja suuria juurikkakasoja ilmestyi -raadokselle. Nuorempi veli teki itse ja teetti muilla ja työ edistyi -yhtenään. - -Mutta sitten rupesivat loppumaan kotitalosta saadut rahat ja pelto ei -ruvennut täyttä viljaa kantamaan. - -Vanhemman veljen pellot kasvoivat ja vanhempi veljes söi paksun -rukiisen leivän. - -Mutta nuorempi veljes ei tahtonut turvautua vanhemman veljen armoihin. -Hän oli eronnut suutuksissaan ja pysyi suutuksissaan, kävipä sitten -miten kävikin. - -Hän meni kylän kauppiaan luo ja otti velaksi. Kylän kauppias antoi -mielellään. - -Kun uudestaan loppui vilja, meni hän uudestaan kylän kauppiaan luo -ottamaan velaksi ja kylän kauppias antoi mielellään. - -Nuorempi veljes teki niin monia monituisia kertoja... kauvan aikaa. - -Mutta sitten kylän kauppias ei antanutkaan enää velaksi. Kuului -tarvitsevan takaisin entisetkin. - -Se oli kevättä silloin. Nuorempi veljes kynti peltojaan ja kylvi maahan -viimesen viljansa. Rukiin alku versoi lupaavana ja kevättouvot -rupesivat tekemään samaten. - -Mutta muuanna päivänä kun nuorempi veljes kynti pellollaan -juurikkakasain keskellä, näki hän kylän isäntiä menevän taloonsa. -Pitäjään vallesmanni näkyi menevän myös. - -Ja ne taloon menijät katsoivat voitonhimoisena lupaavan näköisiä -viljapeltoja. Katsoivatpa isän talosta tuotua ruunaakin, jolla nuorempi -veljes oli kyntämässä. - -Talosta alkoi kuulua huutoja ja siellä rupesi paukahtelemaan -vallesmannin vasara, kun kylän kauppias otti pois velkojaan korkoineen. - -Nuorempi veljes riisui heponsa ja kävi katsomaan. Hän katsoi, eikä -virkkanut mitään. Leveä leuka vaan tukevasti värähteli ja otsalle -ilmestyi tummia ryppyjä. Emäntä oli kätkeytynyt kammariin. - -Pieni poika tuli itkerehellen isän polvia hyväilemään, mutta jäi suu -auki katsomaan, kun isä ei hänestä välittänyt mitään. Irroitti vain -hänet hiljaa itsestään ja äänetönnä katseli hävityksen kauhistusta. - -Tavarat alkoivat huveta. Alkoivat mennä puolesta arvosta, mutta isäntä -ei virkkanut mitään. Mitäpä hänellä oli virkkamista. - -Tukevasti värähteli vain leveä leuka ja otsalle ilmestyi tummia -ryppyjä. - -Silloin ilmestyi vahvaharteinen mies joukon seasta. Se astui -vallesmannin luo käskien lopettaa huutokaupan. Sanoi maksavansa kaiken -velan. - -Se oli vanhin veljeksistä. - -Nuorempi veljes ei virkkanut mitään, leveä leuka vaan yhä tukevammin -värähteli. - -Kylän isännät hajaantuivat ja tavarat jäivät pihalle hajalleen. -Muutamat menijöistä heittivät niihin vielä himokkaita silmäyksiä. - -Vanhin veljeksistä luki vallesmannille rahat ja vallesmannikin läksi -tiehensä. - -Silloin jäivät veljekset kahden kesken. Nuorempi veljes ei virkkanut -nytkään mitään, mutta leveä leuka vieläkin pyrki värähtelemään ja -kasvoille herahti lämmin vesikarpalo, joka salaa hieraistiin nutun -hihaan. - -Toinen ei virkkanut mitään ja toinen ei toiselta odottanutkaan mitään. -He istuivat molemmat kammarissa kahden kesken ja molemmista tuntui niin -hyvältä. - -Mutta hiiloksessa porisi mustakylkinen kahvipannu ja nuoremman -veljeksen vaimo hääräili sen ympärillä. - -He joivat äänettöminä kahvia pari kuppia mieheen ja sitten erosivat. -Melkein äänettöminä erosivat, mutta, työstä rajaantuneet kädet -puristivat toisiaan jäähyväisiksi ja vanhin veljes muistutti: - --- Käyhän meilläkin, kuu aikasi antaa! - -Nuorempi veljes seisoi kauvan pihalla ja katsoi vanhimman veljeksen -jälkeen. Tuntui niin hyvältä nuoremman veljeksen sydämmessä. - -Ja rukiin alku versoi lupaavana pelloilla juurikkakasain keskellä. -Kevät-touvot rupesivat tekemään samaten. - - - - -Ruuna myötiin. - - -Aaro löi kuin vimmattu. Tuimasti välähteli kirveen kirkas terä, -vinhakasti lastut puusta kimmahtelivat ja raikkaasti pauke kajahteli -kuusikossa. Pökäleitä katkeilikin suuren kuusen tyvestä toinen toisensa -häntäkoukussa. - -Alkoi kumminkin ruveta hakkaajaa hengästyttämään ja hän istahti kuusen -tyvelle lepäämään. Tuntuikin istuminen lumisen kuusikon sisässä niin -rauhoittavalta. Tuuli hiljaa kuusia heilutteli ja niistä pudota -lupsahteli lumi maahan pieninä paloina. Siihen putoili muun lumen -sekaan... sai kumminkin pieniä syvennyksiä hangen pintaan, josta näki -että siihen se oli pudonnut... - -Siinä istuessaan ja lumen lupsahtelemista katsellessaan hyräili Aaro -itsekseen jotakin mielilauluaan kuusten huminan sekaan ja unhotti -työnsä kokonaan. Hetkisen perästä se taas muistui mieleen ja Aaro alkoi -pölkkyjä halki paukkiloida. Poissa se nyt tuntui vain olevan jäntevyys -jäsenistä, veltolta tuntui olento ja vastahakoiselta työn tekeminen. - --- Olkoon, -- ajatteli Aaro, heitti kirveen olalleen ja läksi kotia -kohden tallustelemaan. - -Isä-Tanu oli aamusella lähtenyt raivioniityltä heinään. Sieltä tultuaan -oli sanonut lähdettävän lahden takaa kiukaakiviä hakemaan. - -Jyväpussi otettaisiin mukaan, jonka Aaro saisi viedä myllylle sillä -aikaa, kun isä kiviä päästelee. Niin se oli tuumattu. - -Isä-Tanu ei vielä ollut kotiutunut ja odottaissaan Aaro vetäytyi -penkille pitkäkseen. Tuntui niin raajoja raukasevan. - -Kohta kumminkin rupesi ruunan tiuvun kilinä Aaron korviin kuulumaan ja -ruuna vetää jupotteli tuvan ikkunan alatse heinähäkkiä, jonka päällä -Tanu näkyi istua kököttävän. - -Aaro meni isäänsä vastaan ottamaan. Heitti heiniä hevon eteen, kallisti -rekeä häkkineen heinäladon oveen päin ja pani luokin jalaksen alle -pönkäksi, sitten rupesi häkistä heiniä latoon kantamaan. - -Isä kävi tuvassa turkkinsa pois riisumassa ja tuli sitten toveriksi -heinähäkin purkamisessa. Keräili ripeitä maasta heinähäkin kupeelta ja -kantoi ladon perälle. Ladon lattialtakin keräili pois heinän hipenet, -kun Aaro hataruudessaan oli niitä sinne röyhyytellyt. - -Kun häkki saatiin tyhjäksi, kaatoi Aaro sen pois reen päältä. Isä -vierytteli sen aitan seinävarteen ja nosti pystyyn sillä aikaa kun Aaro -ajoi aitan eteen ja hilasi rekeen jyväsäkkiä. Isä toi sitten siihen -rautakangin ja puisen lapion. - -Molemmat miehet rupesivat rekeen, Aaro jyväsäkin päälle istumaan ja -Tanu polvilleen takapuolelle. Aaro nykäsi ohjaksista ja hepo läksi -verkalleen eteenpäin astuskelemaan. - -Lahden takana jäi Tanu pois reestä rautakankineen ja lapioineen. Aaro -nykäsi taas ohjaksista ja hepo läksi verkalleen kävelemään. Mutta kun -he pääsivät tien mutkan taakse vesakon suojaan, nykäsi Aaro ohjaksilla -pari kertaa uudestaan ja hevon täytyi lähteä juosta hölkyttelemään. - -Perille päästyään hilasi Aaro jyväsäkin myllyyn ja läksi takasin ajaa -karettelemaan. Aaron jälkeen lyöttäytyi joku hevosmies, jota hän ei -tuntenut. Pulskea ori näkyi olevan aisoissa ja kaksi isännän näköistä -miestä istui reen perässä. Aaro ajatteli itsekseen että ei hän edelle -laskisi, jos pyrkisivätkin. Usutti jo varalta ruunaa, että menisi -kiivaammin ja täytyihän sen hevon juosta hölkytellä, kun suupielistä -ratastimilla nykytettiin. - -Isä oli tien varressa odottamassa, että poika osaisi kivien luokse -ajaa. Aaro ajoi tien viereen hevosensa, että jälestä tulijat sivuitse -pääsisivät. Mutta siihen kohdalle ne seisottuivatkin ja reimakasti -hyvää päivää toivottivat. Kättä he pistivät Tanulle ja sitten -Aarollekin siihen yhteen kyytiin. - --- No eikö sitä lähdetä kylään pahan sään pitoon? -- kysyivät vieraat -Tanulta. Juuri silloin olikin paksuilla paloilla alkanut lunta -lupsehtia jykevästä pilven venkaleesta. - --- Kyllä kai täältä näkyy hennovan, myönsi Tanu. -- Tulee semmoisia -lumilepereitä, kuin vanhoja akkoja rukkineen. - --- Niin --, sanoi toinen vieraista, -- me lähdettiin nyt uudestaan -siitä hevoskaupasta tuumimaan. Olihan siitä jo siellä kotona puhetta. --- Mutta lähdetäänhän nyt... täällä ei viihdy itse vietäväkään! - -Aaro käänsi taas heponsa tielle ja läksi alamäkeä Lappalan taloa kohden -ajamaan. Hän arveli yksinään, että ei vieraita edelle laskisi, jos ne -pyrsivätkin... nykytti jo varalta ohjaksista. - -Isä siinä ajaessa kertoi, että hän oli viikolla kaupungissa käydessään -syöttänyt hevostaan Peltolan talossa ja sanoi sen isännän olevan toisen -vieraista. Silloin oli jo hevoskauppaa hierottu, vaan ei se ollut -syntynyt. Aaro arveli isälle, että ei alenneta hintaa siitä, mitä isä -silloin oli tahtonut... kyllä ostavat silläkin, koska kerran ovat tänne -asti jälestä ajaneet. - --- Eikä alenneta... - -Taloon tultiin, kujaan ajettiin. Ostaja tarkasteli vielä hevosta ja -sitten mentiin tupaan kaupan hierontaan. Tiukalle tingittiin, markan -pari ostajat kerrallaan kohottivat, kunnes ei ollut riitarahaa kun -kymmenen markkaa. Sitten eivät sanoneet enää lisäävänsä. - --- Eihän tuo nyt mihinkään kuulu kymmenen markkaa, -- sanoivat ostajat. - --- Eipä kyllä teidän varoissa, -- myönsi Aaro. - -Tingittiin ja hikoiltiin, mutta mihinkään ei muututtu. - --- Alennetaan pari markkaa, eihän tuosta mitään näy tulevan, -- rohkeni -Aaro omasta päästään sanoa. Isä katsoi vihaisasti Aaroon, mutta ei -virkkanut mitään. - -Väiteltiin vielä. Isäkin alensi kolmisen markkaa ja sanoi sen olevan -viimesen hinnan. Toiset eivät sanoneet enää lisäävänsä ja siksi -ruvettiin eroamaan. Kättä lyöden heittivät Tanu ja Aaro jäähyväiset -vieraille ja läksivät ovea kohti lipumaan. Tanu hykkäili yksinään, että -jos vielä olisi joku markka alentaa, kun tässä on niin tiukka rahasta. -Ei kuitenkaan mitään virkkanut, aukasi jo oven ulos mennäkseen. - -- Tuossa käsi, -- ehätti silloin ostaja sanomaan. -- Enhän minä nyt ole -mikään kitunaskali! Sen saatte, mitä tahdotte! - -Tanu kääntyi ja kättä lyötiin. Ostaja luki rahat ja Tanun, rahamiehen, -oli pidettävä harjakaiset. - -Mentiin ulos ruunaa katsomaan. Siellä se seisoi kujassa, talon -Janne-poika oli sille antanut heiniäkin pureksittavaksi, Tanu osotti -luo mennessään hevolle kättään ja rupatteli: - --- Poku, poku! Pokuko se on? - -Ja Poku kohotti päätään, pörhisteli korviaan ja silmäinsä valkuaisia -iloissaan vilautteli. Huuletkin niin hyvillään höpläkehtelivät ja -niiden välistä kuului hiljainen: - --- Höp, höp, höp... - -Tanu ymmärsi selvään, että hepo ilmotteli iloaan kun oli saanut hyviä -heiniä syödäkseen. Hepo oli vähän aikaa purematta, ikäänkuin -kuullostaen, mitä hänelle virketaan. Sitten otti taas heiniä suuhunsa -ja alkoi purra raksutella. - -Tanun ruumista silloin niin kylmästi karmasi, kuin häneen olisi raju -pohjatuulen puuska puhaltanut... ruumista tuntui oikein värisyttävän. -Nyt hän ymmärsi, että tuommonen hevonen se veti vertoja paraimmallekin -ystävälle ja nytkö siitä oli erottava!... Ja melkein kuin viettelemällä -ne sen olivat ottaneet, Tanun mielestä. Tinkivät niin viimeseen -veripisaraan, vaikka siitä tuommosesta olisi kannattanut antaa puolta -enemmän, kuin hän oli tahtonut alkujaankaan. -- Ei voinut Tanu mennä -enää hepoa kaulallekaan taputtamaan... tuntui kun se olisi häneltä -väkivallalla otettu omaisuus, johon hän ei saanut enää koskettaa. -Äänetön oli Tanu harjaiskahvia juodessa, vaikka muut hauskoja juttuja -laskettelivat. - -Sitten läksivät hevosen ostajat. Toinen isännistä istui oriinsa rekeen -ja Peltolan isäntä läksi ruunalla ajamaan. Ohjaksista hän ensin -kiskasi, mutta kun ruuna ei siitä niin kiprakasti lähtenyt, niin -ohjasperillä kyleksille sivallutti. Silloin hepo päänsä pystyyn -teristi, painautui matalaksi ja läksi nelistämään minkä kavioista -kerkesi... ei ollut tottunut lyöntiä saamaan, muuten kun joskus -vallattomia kepposia tehtyään. - -Tanun ruumista taasen kummasti karmasi ja kasvot mustanpuuhkeiksi -lävähtivät. Hänen jäntereensä värähtelivät ja kädet nyrkkiin -puristuivat. - --- Voi turkanen! -- -- Semmoinen lause viimein ukon huulilta -sujahti. -- -- - -Peräsukaa siitä miehet läksivät kotimökkiään kohden tallustelemaan. -Aaro tahtoi vähän jätättää Tanua, kun vanha mies ei niin ripsakasti -päässyt eeltämään. -- Jalkamiehiksi he olivat nyt joutuneet, vaikka -äsken ajoivat hevosella. - -Aaro jätätti isänsä ihan näkymättömiin ja joutui ensiksi kotiin. Äiti -istui siellä villoja kartaten tuvan peräpenkillä ja oli "koko maailmaa" -itsekseen hyräillyt. Oli jotain erinäistä Aarossa huomaavinaan ja sanoi -ikään kuin leikillään: - --- Kauvanpa siellä viivyttiin. - --- Kauvan, -- ynähti Aaro pitkäveteisesti. - -Äiti katsoi ikkunasta pihalle. Katsoi saunan eteen, katsoi tallin... -katsoi pihan yli yleensä. - --- Mihinkäs ruuna jäi? - --- Ruuna kuoli... - --- Ole vohuimatta! -- epäili äiti. - -Aaro oli vähän aikaa ääneti, sitten sanoi hän harvasteeseen: - --- _Ruuna myötiin_. - --- Todellako? - --- Ihan. - -Äiti kyseli ja Aaro selitti asian juurta jaksain. Jo uskoi äitikin -asian todeksi. Hänen kasvonsa rupesivat punettumaan ja näytti siltä, -kun olisi pala hänen rintaansa juuttunut. Ensin hipasi hän salasin -puolin silmäänsä huivin nurkalla, mutta sitten täytyi lähteä kiireesti -ulos puikkimaan. - -Tuokion perästä kun hän taas tuli tupaan, olivat hänen silmänsä -punaiset ja vesikierteillä. Ääneti istui penkille ja hipasi taas huivin -nurkalla silmäänsä... - --- Vai myötiin ruuna! Ja minä kun sitä syöttelin ja hyväilin kun -lastani ikään... ja kun se oli vielä niin hyvä ja viisas, osasi -ilmottaa kuin ihminen mielialansa... Itken pokuani ikäni aikani! - -Ja kyyneleet ne taas tulvana herahtivat, isot lämpimät kyyneleet. Aaroa -pyrki tuo itkeminen naurattamaan, vaikka ikäväksi se itsellekin -yllätti... ei hän toki kuitenkaan noin vähämielinen... - --- Hupsu... nauroi Aaro äidille. Nauruun se jo rupesi äidinkin suuta -vetämään ja hän pyhki silmistään pois viimesiä kyyneleitä... Taisi se -sittenkin olla hupsua yhden hevosen tähden tuommonen, mutta kyllä se -toisekseen semmonen eläin kannatti itkeäkin. - -Tanukin tuli kotiin. Ei ollut ilonen miehen mieli, vihaisia katseita -hän silmistään sirotteli. Rukkasensa pani naulaan ja turkki päällä -penkille istahti. - -Oltiin hetkinen ääneti, äiti uskalsi viimein arasti virkahtaa: - --- Huokeasta möitten ruunan. - --- Niinpä meni, -- huoahti Tanu. Heitti vihasenlaisen silmäyksen -Aaroon, oli ajatuksissaan hetken, mutta sitten nousi seisalleen ja -käveli kiihkeästi lattialla edestakasin. - --- On sitä miehellä tuota miehuutta, -- alotti Tanu siinä kävellessään. --- Ensin niin varmasti esitti, ettei enää hintaa alenneta, mutta sitten -alkaa kuitenkin helpotella... Ei se olisi ollut suuri koko -vaatimuskaan. - --- Helpotittehan tuota itsekin, -- koetti Aaro puolustuksekseen -vaikerrella. - -Tanu painautui taas penkille istumaan ja oli hetken aikaa -ajatuksissaan. Sitten hän äkkiä ylös kavahti, vilkasi äitiin ja sanoi -lyhyesti: - --- Niin -- ruokaa! - - - - -Yhtiö. - - -Ensinkin oli kokoontunut mies ja hevonen joka talosta, joka talosta oli -suuri summaton hirsi vedätetty ja hirret yksistä tuumin laudoiksi -sahattu. - -Kun laudat olivat kuivaneet, pantiin taas työhön mies joka talosta. -Kutsuttiin hyväksi kiitetty venemestari toisesta pitäjäästä ja -ruvettiin valmistamaan suurta suummatonta kirkkovenettä. - -Kylän isännät olivat jo monta monituista herranvuotta siitä -samasesta asiasta aprikoineet ja tuumineet. Ei tuntunut näet oikein -juhlalliselta, että kukin omalla nuottaveneellään kirkolle kitkutteli, -siinä tahtoi sydämissä pyöritelläidä kateellista kilpailua ja sen -semmosia epäpyhiä asioita. - -Viime kesänä syksypuolella siitä asiasta oli ruvettu vasta oikein -totisemmin puhumaan ja siitä oli seurauksena että syksytalvesta jo -otettiin metsästä veneverstaita. - -Ja nyt kaputeltiin ja naputeltiin Rökkilän talon avaralla pihamaalla. -Vene kyhättiin kuosulleen ja kaaripuita kiinni naulailtiin. Hiessä päin -miehet liehasivat ja päivä keväisellä herttaisuudellaan kiirehti -kuivaamaan vasta valmistuvaa venettä. - -Ja se valmistui viimein se kaksisoutuinen, pitkä kirkkovenonen. Se -lepäsi siinä niin ilosen näkösenä ylettäen melkein pihamaan toisesta -päästä toiseen. Ja taas tuli mies joka talosta ja jokaisella miehellä -oli tervaämpäri toisessa ja nahtari toisessa kädessä. Ja he sivelivät -sen suuren, kaksitoistahankasen ja ilosen näkösen veneen punasen -ruskealla tervalla. - -Mutta venemestari ryvetti nahtarinsa noessa ja maalasi suuren veneen -kokkaan kummallekin puolelle: - - YHTIÖ. - -Kun terva oli veneeseen kuivanut, tuli taasen kyläläisiä kaksi miestä -joka talosta. He panivat monta paksua seivästä veneen alle ja kantoivat -sen seipäiden varassa rantaan. - -Ja varhain, jo auringon nousun aikoina seuraavana sunnuntaiaamuna -kokoontui kylän kansa suuren, iloisen Yhtiön ympärille. Talot ja torpat -olivat jätetyt autioiksi; nekin, joiden oli jäätävä kotimiehiksi, -olivat tulleet katsomaan suuren kirkkoveneen ensikertaista lähtöä. - -Ja vene sai väestä täytensä, muutamia jäi maallekin. Veneessä oli -vanhoja muoria ja vaaria, keski-ikäisiä akkoja ja ukkoja ja nuoria -poikia ja tyttöjä. Se survattiin verkkaan rannasta taipaleelle, vähän -ulommaksi päästyään se kääntyi ja kylän väki alkoi vinhassa tahdissa -soutaa kirkolle. - -Rannalle jääneet katsoivat kauvan veneen kiivasta poistumista. Sieltä -vilkkuivat Valkoset tyttöin huivit ja alusnutut mustempain pukineiden -seasta ja airojen lehdet välähtelivät molemmin puolin venettä veden -pinnalla. - -Sitten peittyi vene mykevän Marjaniemen ahon suojaan ja rannalle -jääneet kävelivät kaihoisina kukin mökillensä. - -Ja hyvää alunottoa seuraten mennä lojotti Yhtiö kirkolle monena pyhänä -ja monena kesänä. Ennen auringon nousua alkoi kertyä sen ympärille -pyhäpukuisia ihmisiä ja odottivat, kunnes aurinko oli kappaleen matkaa -ylöspäin kavunnut. Sitten kun ei enää kuulunut ketään tulevaksi, -työnnettiin vene vesille. Joku talojen isännistä istui perään ja suuren -veneen airot alkoivat vettä velloa säännöllisessä tahdissaan. Isosti -pauhusi ja vaahtosi vesi korkean kokan edessä ja voimakkaat aallot -vierivät kahden puolen kapean lahdelman rantamille... Matkalla sivuutti -Yhtiö kaikki pienemmät matkan tekijät ja jysähti ensimäisenä kirkon -lahden rantapenkereeseen. - -Ja kun toiset joutuivat rantaan pienillä paateillaan, kävivät he -yksistä tuumin ihailemassa Tololaisten mahtavaa kirkkovenettä. - -Kirkkoajan jälkeen läksivät pienet purret edeltäkäsin vettä -viilettämään. Yhtiö odotti kannettavakseen kaikki omankyläläiset ja -viipyi viimeseksi. Mutta sitten kun se läksi, niin se läksi aika -vauhdilla! Vesi pursusi ja vaahtosi vain korkean kokan edessä, kun se -sivuutti kaikki pienemmät matkan tekijät ja ensimmäisenä kolautti -kokkansa kotirannikolle. - -Niin oli asiat ensimäisinä kesinä, -- mutta sitten Yhtiö rupesi -ylpeämmäksi. Se ei enää malttanutkaan odottaa kaikkia tulijoita -kotirannassa ja viimein se jätti jälkimäisiä kirkkorantaankin... - -Se oli sittenkin vain vähäistä. Mutta viimein kun se uskalsi jättää -tyhjille teloille talon emäntiä ja isäntiäkin! Ja talon isännät ja -emännät suuttuivat, haettivat haasta hevosen ja ajoivat kärrikyydissä -kirkolle... - -Ja Yhtiöstä vähenivät kirkkomiehet pyhä pyhältä, kesä kesältä ja Yhtiö -itsekin harvensi kirkossa käyntiään. Ja silloin kun se kävikin, oli -siinä vain joku isäntä, muut olivat vain loisia ja mökkiläisiä. - - * * * * * - -Mutta eräänä sunnuntaina kuului Tololan lahdelta kumea ulvahdus ja kun -kylän kansa kiiruhti katsomaan, näkivät he siellä uuden kummituksen. -Siellä oli rautainen, suuri, muhkeaksi maalattu venonen, joka tupruutti -savua korkeasta torvestaan. Ja veneessä olijat sanoivat, että siinä -pääsee siinä veneessä kirkolle ja kirkolta pois viidelläkymmenellä -pennillä. - --- Hyh, kylläpäs! -- ihmetteli kylän kansa ja läksivät pois rannasta -nenät äkäsesti nyrpällään. - -Mutta rantapenkereen päällä tuli vastaan isäntiä ja emäntiä -kirkkotamineissaan ja kuuluivat menevän siihen uuteen tuliveneeseen. -Silloin ihastuivat torpparit ja loisetkin ja juoksivat rantaan -viisikymmenpenninen kourassa. He eivät kaikki joutuneetkaan... olivat -vasta rantapenkereellä tulossa, kun "Sukkela" jo eteni rannasta -ihmisillä täytettynä. Mutta siitähän ei auttanut työlästyminen, omahan -heillä oli veneensä... Jälelle jääneet katsoivat rantapenkereellä, kun -uusi vene meni tulista vauhtia mustaa savua ilmaan tupruuttaen. - -Mutta ensi sunnuntaina tuli "Sukkela" uudestaan ja silloin oli -toisillakin vuoronsa. Ja sitten se tuli joka sunnuntai saaden täytensä -joka kerralla. Tuli vasta aamiaisten aikaan ja läksi vähä myöhemmin, -mutta ehti yhtä hyvin aikanaan perille. - -Mutta Yhtiö kuivi ja ravistui lahden pohjukassa. Vesi huuhtoi tervan -sen reunoista, laidat lahoivat ja ääripuut poikki pykeilivät! - -Se ei ollut moneen kesään paikaltaan pikahtanut ja alkoi peittyä -pajunvesojen sisään, jotka kasvoivat sen omassa pimennossa. - -Se näki joka kerta, kun "Sukkela" ihmisiä täyteen ahdettuna läksi -kirkolle mennä pahkuamaan. Silloin se muisteli niitä ilosia aikoja, -jolloin hän oli lähtenyt samalla tavalla, vaan nyt sai siihen -paikalleen lytistyä. Mutta häntähän tarvittiin soutaa ja ihmiset olivat -laiskistuneet! - -Mutta Yhtiö toivoi vielä... Se toivoi saavansa pannun ja höyrykoneen -sisäänsä ja pääsevänsä kirkolle pahkuamaan savua tupruutellen! - -Hän sai kauvan odottaa. - - * * * * * - -Mutta kerran, kerran kokoontui kylän kansa taas Yhtiön ympärille! Ne -kokoontuivat iltasella, mutta ehkäpä ne tulivatkin vain tuomaan vasta -höyrykonetta. - -Yhtiö sahattiinkin poikki ja vedettiin korkealle rantapenkereelle... -Siellä hilattiin molemmat kappaleet toisiaan vasten pystyyn ja -kannettiin suuri rovio risuja ympärille. Sitten ne sytyttivät risut -tuleen ja Yhtiö poltettiin Juhannuskokkona. - -Se suuri vene kähisi ja ritisi, mutta ahnaasti tulikielet nuoleksivat -sen kuvetta ja leimahtelivat pilviin asti taivaalle! - -Silloin muuttui kullan karvaiseksi kesäyön utuinen hämärä... Nurmikko -ja lehdistöt -- ne olivat kaikki kultaa! Vanhan kirkkoveneen pyhä tuli -oli ne kullannut... - -Ja kylän kansa oli muuttunut kullan karvaseksi, kun ne räpyttivät -käsiään ja riemuissaan huutelivat... - -Huomen aamuna tuli "Sukkela" Tololan lahdelle savua tupruuttaen. Vähän -ajan perästä se taas läksi kirkolle kylän kansaa ihan pikaraisillaan. - - - - -Pekka. - - -Pikku Pekka ei ollut kooltaan kovinkaan rehevä. Semmoinen ressukka -vain, jonka jalassa ei ollut edes housujakaan. - -Kyllähän hänellä toki oli housutkin, mutta hän ei niitä käyttänyt näin -jokapäiväisissä oloissa. Ja kun oli kerran opastunut olemaan -paitasillaan, niin ne housut tuntuivatkin ihan tarpeettomilta -kuvatoksilta... kahlehtivathan vain pieniä jalkoja. - -Hän oli vain pikku Pekka, mutta pieniähän ne olivat muutkin, jotka -mekastivat Pohjoismäen torpan pellon alapuoleisessa notkossa. Siellä he -olivat huutaneet ja hulikoineet jo kauvan aikaa, aamusta asti melkein. -Pohjoismäen Eemi oli noussut suureen ritvalehväiseen koivuun ja siellä -oksalla istuen käkenä kukkua helkytteli. Toiset lapset luulivat -olevansa variksia, piipottelivat pientarella, raakuivat ja -liehauttelivat siipiään. - -Kun Eemi viimein kyllästyi käkenä kukkumiseen ja oksia myöten alas -kapusi, rupesi koko lintuparven mieli marjoja tekemään. Siinä vierelle -ihan olikin ohrapellon keskellä tuuheita vatunvarsipensaita raunioiden -ympärillä. Sieltä kuumotti vattujakin ihan kirjavanaan, mutta tahtoi -vähän pelottaa mennessä toukoa tallaamaan. - -Uskallettiin sitä sittenkin! Varovasti hiivittiin ohraa myöten, kiville -koetettiin astella ja jakailtiin kahtaalle vihannoita ohran olkia, -etteivät; vain lahmaantuisi. Mutta kun päästiin syvemmälle ohran sisään -niin ei pidetty väliä jos sotkeutuikin, kukapa sieltä kävi katsomassa, -ennenkun leikattaessa ja sitten saakoot hevoset syyn niskoilleen. - -Ihan kirjavanaan ne olivat siellä vatukot punasista marjoista. Taisi -niissä muutamissa jo olla matojakin, mutta mitäpäs siitä... yhtä -vattuahan se on vatun matokin! - -Ja sinne sitä painauttiin kyyrysilleen ohran ja vattu pensasten väliin, -ettei näkyisi jos kuka sattuu kulkemaan... - -Pian ne alkoivat punaset pilkut pensaista puhdistua ja kyllästymään -rupesivat marjamiehetkin, kun säämyskäiset pussit rupesivat täyttymään. -Valkoisia päitä alkoi pumpsahdella ohran sisästä näkyviin ja pienet -piippaimet rupesivat vuorotellen muuttelehtamaan pientarelle päin. -Silloin ei enää tullut niin välitetyksi ohran lakoilemisestakaan, kun -oli kerran saatu saamiset nautituksi! - --- Uidaanpas! - -Eemi se oli aina joukossa uljain ja kekseliäin, vähän väliä valmis -uutta keksimään! Kilvalla sitä piiperrettiin notkelmaan mutahaudan -partaalle ja pienen pieni Pekka pinkasi perästä, että paidan helmukset -sinne tänne siekalehtelivat. - -Pian oli riisuttu kelteisilleen kesäisistä tamineista ja kohta ei -näkynyt joukosta muuta kuin häliseviä päitä mutahaudan mustassa -vedessä. - -Kun vesi rupesi liettymään kovin sakeaksi, alkoi uiminenkin ruveta -kyllästyttämään. Pois sieltä haudasta harrittiin ja alettiin kilvalla -ylle paitoja sukia. Kukaan ei tahtonut jäädä viimmeiseksi -pukeumispuuhassaan, kun toiset olisivat silloin päässeet ruunanpään -keittäjäksi sanomaan. Eemi se joutui ensiksi puettuaan puun kalikan -mutahautaan viskaamaan. - --- En ole ruunanpään keittäjä, enkä suolan maistaja! - -Toiset tekivät samaten ja pieni Tiina jäi viimeseksi, vaikka toiset -tytöt jo koettivat auttaakin. Viskasi se sentään risun kappaleen hänkin -osaltaan. - --- En ole luunanpään eittäjä, entä tuolan maittaja. - --- Kuulkaapas! Kannetaanpas tuolta rauniosta kiviä tänne mutahautaan! -Se mies joka saa suurimman kannetuksi, -- näin oli Eemi taas valmis -esittämään. - -Tuumasta toimeen. Kilvalla kiviä kantaa kinnistettiin ja se sai miehen -nimen, joka suurinta kiveä voi kuletella. Se se oli iloa, kun vesi aina -kiveä viskatessa kuohahteli ja pärskähteli! - -Mutta pikku Pekka tahtoi olla mies miehistäkin. Hän otti suuremman -kiven kuin oikein jaksoi kantaakaan ja sen kera mutahautaa kohden mennä -retuutti. Kovasti hän sitä koetti viskata ja kovasti se kivi vettä -hulauttikin, mutta --- voi surkeata! -- koko mies sutkahtikin hautaan -jälestä. - -Siellä se nyt uros puliskoi paitoineen päivineen sakeassa vedessä. -Sinne mentiin ihan umpisukkeloon, paidan helma ja hiukset vain veden -pinnalla heilahtelivat. - -Siitä toki selvisi seisalleen mies vähäväkinen, mutta suu oli selkosen -selällään ja naama muutenkin niin toivottoman näköisenä. Kädet olivat -toisiin toveriin päin ojolla, ja sormet niin harrallaan, ettei niitä -toki olisi saanutkaan sen harrammalleen. - --- Ui, uijui -- ää -- ää -- äää -- --! - -Pekka oikein itki näet. - --- Elähän itke! Tule tännemmäksi niin me nostetaan pois, -- koettivat -toiset viihdytellä. - -Läksi siitä uros maata kohden harrailemaan, mutta suu ei vain ottanut -oijetakseen sen suoremmaksi. Kovin oli mieli apea, kovan onnen -kyyneleet silmistä siivilöityivät ja siihen valui mutainen vesi tukasta -pitkin poskia. Vielä rähjähti ukko käsilleen veteen, vielä murtui -mustemmaksi mieli ja parkuvirsi kävi yhä haikeammaksi. - --- Ää -- ää -- ää-ää --! - -Pekka parka...! - -Viimein saatiin uros nostetuksi norosta, vedettiin käntylleen -nurmikolle. Monissa miehin paitaa mieheltä raastettiin ja väännettiin -pois enintä vettä. Pekka vain äänetönnä tarkasteli toisten touhuja. - -Toverit olisivat panneet Pekan paidan puun oksalle valistumaan, mutta -Pekka ei semmoisista piitannut, päällensä vain pakkasi. Läksi sitten -kotiin päin väännättelemään, suu vieläkin vähän väärällään. - -Äitiään kaipasi Pekka, vaan sitä ei löytynyt koko mökistä. Pekka etsi -tuvasta, etsi navetasta ja saunastakin, mutta ei näkynyt sittenkään. -Itku alkoi taasen ilmoille pyrkiä. - -Itku se viimein pääsikin, pääsi kalvavan kaihoinen itku. Kurkun -täydeltä huusi pienoinen mies, eikä välittänyt laisinkaan virtensä -kauneudesta. Eihän se silloin ääni iloisesti helkähtele, kun sitä on -suuret surut murtamassa... - -Kuunteli Pekka väliin ja sitten alotti taasen virren uudelleen. Entistä -valtavammin valitti ja yhä rämeämmin ääni värähteli. - -Viimein tuli äiti näkyviin. Päreinen konttivakka sillä näkyi olevan -selässä lehtiä täyteen ahdettuna, kun tulla ressutteli vesakosta pellon -veräjälle. Veräjän yli se hilasi itseään konttivakkoineen ja sitten -pientaretta myöten pihaan päin. Mutta mitäpä siitä oli turvaa Pekalle, -torua alkoi vain likemmäksi päästyään. - --- Sillä lailla huutaa, että luulisi koko pojan sutten hampaissa -olevan! Kunhan minä saan kättä pitempää, niin kyllä minä opetan, -mokomankin parkujan! - -Äiti meni kujanpohja-latoon ja taisi siellä lehtivakkaansa tyhjentää, -koska kuului kahina. Pekka alkoi arvella, että "mikähän myräkkä tästä -oikein vääntyykään, koska äiti alkoi kättä pitemmästä puhua..." - -Pekan sydän alkoi niin somasti pampahdella, pelko näet rupesi rinnassa -rehentelemään. Hirveältä se tuntui ajatellakin, että jos nyt ruvetaan -märän paidan kostuttamaa selkänahkaa vielä koivurieskalla voitelemaan. - -Arveltiin siinä vähän, että jos lähdettäisiin äidiltäkin armoakin -pyytämään, mutta toisekseen ei Pekka tuntenut olevansa ollenkaan armon -kerjuutuulella. Märkä paita se niin oli karaissut ruumista ja -sydäntäkin, että tuntui paremmalta omaan apuun turvautuminen. - -Pian oli Pekka tehnyt sen suuren päätöksensä ja alkoi vilistää -pientaretta myöten vesakkoon. Tutjahteli vain päässä valkonen tukka ja -veräjä muutaman kerran narahti ylös kavutessa. Veräjällä vilkasi mies -vielä jälelleen ja sitten sujahti vesakkoon. - -Sieltä pensaan takaa hän vielä pihaan päin pilkisteli. Äiti näkyi -tulevan tuvan perään ja katseli ja huhuili, mutta kun ei mitään -kuulunut, meni taas pihan puolelle. - -Pekka läksi vesakkoon päin tallustelemaan. Siellä oli naurishalme -pellon aitavarressa ja Pekka pujoittihe aidan raosta sisäpuolelle. -Käänteli siellä pieniä kaaliksen alkuja, mutta kun niiden juurissa ei -ollut kynnelle kykeneviä, täytyi taas hiipiä pois samasta raosta, josta -oli tultukin. - -Alkoi ruveta tuntumaan vähän vilulle märässä paidassa ja lepikon -vilvennossa, täytyi väistäytyä ahon laiteelle. Siinä heittäytyi Pekka -syrjälleen pehmosen sammalmättään kupeeseen ja antoi päiväpaisteen -hellittää kylmettyneeseen ruumiiseen. Kovin tulisesti se päivä -paistoikin, tahtoi ihan polttamaan työnnätellä. Äiti oli sanonut sateen -edellä päivän niin kovin tulisesti hellittävän. - -Aurinko alkoi jo illan puolelle kallistua. Pitkin lepikon rintaa ensin -laittautui paistamaan ja sitten rupesi vaipumaan leppien suojaan. -Leppien pimennot pitenivät pitenemistään. - -Nälkä alkoi jo Pekan vatsaa väännellä. Kotiin teki mieli lähtemään, -mutta ei tahtonut uskaltaa. - -Idästä päin oli jo jonkun aikaa pieniä pilven hapeneita tulla -hassottanut, mutta nyt sieltä jo rupesi kuulumaan ukkosen ryskettäkin -ja musta pilven pakkula alkoi hivelläidä sinitaivaan rannikolle. Yhä -ylemmäksi kohosi pilvi ja yhä vaisummasti ilma järähteli. Viimein alkoi -jo pisareita ripsehtiä ja seassa pudota muksahteli isoja rakeen -mokkareita. - -Silloin täytyi lähteä kotiin... - -Pekka kuulosti ensin oven takana ja uskalsi sitä sitten vähän raottaa. -Äiti näkyi voitaleipää popsivan pöydän takana ja sisään se vetäytyi -Pekkakin kun oli kerran näyttäytynyt. - -Äiti näytti hyvin vihaiselta. Ensin sillä lailla parkuu ja sitten vielä -lähtee pakoon pökäsemään! Ensimmäisen synnin olisi ehkä antanut -anteeksi, mutta toista ei kuulunut käyvän antaminen millään ehdolla. - -Pekka itki ja rukoili. Meni ihan äidin eteen ja hypisteli nöyrästi -äidin röijyn helmaa, jos sitten paremmin heltyisi. - -Äiti käski vain olla voivottelematta ja hakea vitsa valmiiksi. Vai aina -tässä vain anteeksi! - --- Ettekös sitten piiskaa, jos haen vitsan valmiiksi, -- kysyi Pekka -vähän toiveekkaampana. Ennenkin oli tullut armo, kun oli hakenut vitsan -valmiiksi, niin jospa se keino nytkin auttaisi. Varmuuden vuoksi kysäsi -Pekka jo edeltä päin... - -Äitiä pyrki semmoinen kysymys naurattamaan, mutta kovalta hän koetti -sittenkin näyttäytyä. - --- No, senpähän sitten näkee... - -Pekka ymmärsi sen jo täydeksi lupaukseksi. Ei se äiti niin ollut -myönnytellyt muulloinkaan, jos kerran oli tosi kysymyksessä. Nauru -tahtoi jo pyrkiä huulille itkun sekaan mennessä vitsaa hakemaan. - -Ulkona sataa suopotteli vettä ja jäitä sekasin. Pekka sieppasi lehtisen -vastan oven poskesta ja vei kokonaan äidille. Leikiksi koetti lyödä -koko asian ja katsoi äitiä kysyvästi silmiin. - --- Syöhän nyt! sanoi äiti annettuaan pojan ensin hieman odottaa. Pekka -rupesi voileipää jauhattelemaan, mutta katsoi vielä äitiä kysyvästi -silmiin, kun se herkesi syömästä. - -Oih! Äiti ottikin luudan käsiinsä ja rupesi siitä muuanta varpua irti -ravistelemaan! - -Pekka paralta takeltui pala suuhun. Hän jätti voileipänsä pöydälle ja -heittäytyi äidin helmaan... - -Silloin pääsi äidiltä väkistenkin raikas nauru ja hän sieppasi pojan -polvelleen. - --- Voi poika parkaani! - -Pekka oli hyvin ihmeissään. Hän ei voinut mitenkään käsittää, mitä se -tuommoinen merkitsi. Ihan hämilleen kävi pienoinen mies. - --- Enhän minä sinulle mitään aikonut tehdä. Hampaan kaivurassia aijoin -vain ottaa luudasta, sanoi äiti ja nauroi niin että vedet silmistä -kihahtelivat. - -Pekkakin koetti nauraa, vaikkei häntä oikeastaan naurattanut, kun oli -tullut tuommoinen erehdys. Tuntui kujeenkin mieli niin pehmoselta ja -nöyrältä, kun hyvä äiti oli sittenkin antanut anteeksi, vaikka hän oli -jo koettanut valmistautua uhkamielisenä tuomiota vastaan ottamaan. -Olkoonpa muut asiat miten hyvänsä, kunhan taas oli maassa rauha ja -vielä saatu aikaan koivuniemen herran käymättä selänpään hovissa -juhlatanssiaisia pitämässä. Pekka tuumaili siitä edestä olla toiste -hyvin äidin mielen mukaisena. - -Pekka koetti vielä jauhatella voileipäänsä, mutta tuntui nyt elämä niin -tyyneltä ja rauhalliselta, että täytyi panna voileipä pöydälle ja -heittäytyä sänkyyn tuvan karsinanurkassa. - - - - -Maailmaan. - - -Kallen vanhemmilla oli semmoinen sievonen torppa Tololan lahden -rantarinteellä. Viljamaat eivät olleet niin suuren suuretkaan, mutta -tuottivat kyntäjänsä tarpeeksi... monen täytyy tulla toimeen -vähemmälläkin. - -Vaikka toisella kymmenellä elävä Kalle-poika ei ollut ollenkaan -tyytymätön isän kotona olemiseen, paloi hänen mielensä kumminkin niin -tulisesti päästä maailmaan... Tuntui mielestä niin raukkamaiselta siinä -isän suojassa turvitteleminen, mutta kun saisi olla mies mistään -riippumaton, niin se se olisi jotakin. -- Kalle innostui toisinaan niin -noista itsenäisyyden ajatuksistaan, että luuli olevansa jo kaukana -unelmoimissaan ihanissa oloissa -- ja silloin hän nosti päänsä pystyyn, -pullisti rintaansa ja oli mies mielestään. - -Muuanna kelkkeänä kevätaamuna meni Kalle lahdelman takalolle kasken -karsintaan. Aamiaisille asti hän huiskutteli puun oksia poikki -kirveellään siellä keihkeällä rantaharjanteella, mutta sitten teki -tulet ja katseli eväskonttinsa sisustaa. Syötyään istahti kivelle ja -antoi katseen luisua ympäristön jokaiselle kulmalle... lahdelle päin -sitten viimein unehtui tuijottamaan. - -Jää lepäsi synkän puuheana lahdelmalla, mutta ihan pohjukassa puron -suulla oli jo hiukan sulaa poretta, jossa kevätahava sai veden pinnan -virivirtoina värähtelemään ja pirteät aaltoset yhä avarammalta jään -reunaa murentelivat. - -Lahden takaisella rinteellä viherti keväinen rukiin orahisto -kotoisessa peltopalasessa. Kotiluvan katto sieltä kuvasti silmään ihan -lumetonna ja kuivana ja puhdas oli vehreä petäjikkökin pellon aidan -takana. - -Kallen rinnassa puhalsi silloin niin huikaiseva innostuksen hengähdys, -että hän tietämättään tahtomattaan koholle kimmahti. Vaistomaisesti -tarttui hän kirveen ponteen ja ryhtyi työhön, mutta se oli nyt hänelle -liijan verkkaisaa semmoinen... hän löi kuin vimmattu, kätten ja ruumiin -jäntereet olivat ihan hullaantuneet ja mielin määrin ponnahtelivat -ilman tahtomatta. Eikä kirveskään edes katsonut eteensä, tulta säihkyen -vain kiviin tirskanteli. - -Mutta sittenkään ei niin verkkaisat liikkeet voineet vaimentaa sisäistä -raivostusta. Kädet paiskasivat kirveen olalle, kontti luiskahti -harteille ja Kalle läksi... - -Jalatkin olivat vimmassa, vai olisiko maankamara ollut niin joustava, -että miestä koholle puusuutteli lahden pohjukan ympäri kotia kohden -laukatessa. Se oli huimaa taivallusta, jolla Kalle yltyi matkaa -katkasemaan... kintut vilkkaasti lavertelivat ja leivän kanturainen ja -voivakkanen kontissa hätäytyneinä rumahtelivat. - -Mutta lahden pohjukassa jalat rupesivat tyyntymään ja pää alkoi vaipua -vasemman olkapään puolelle kallelleen. Alkoi ruveta mietityttämään, -miksi hän oikeastaan oli lähtenyt ja jättänyt kasken karsimatta. - --- Minä lähden tukin uittoon! - -Niin äkkiä ja varmasti nytkähti esille se ajatus, että täytyi lausua -oikein korvin kuultavaksi. Reimakasti astui Kalle kotiin ja ilmoitti -asian äidille. - --- Noo-o, -- sanoi äiti, -- mistä se semmoinen puuska nyt juolahti? -Jokos kaski tuli karsituksi? - --- Minä lähden tukin uittoon, vakuutti Kalle ikään kuin halveksien -äitiä, joka tuli muistuttelemaan semmoisista vähäpätöisyyksistä, kun -oli niin suuri asia kysymyksessä. - --- Minun _täytyy_ päästä lähtemään. - -Isäkin tuli kotiin pellolta, kun oli nähnyt Kalienkin sinne -raksuttelevan. Isä istuutui penkille, eikä ollut niinä miehinäänkään. -Alkoi vain visakoppaista piippuvekaraa tupakkamassin helmuksiin -tuhrutella. - ---- Meidän nuorimieshän tässä kuuluu olevan tukkijoelle lähdössään, -ehätti äiti ilmoittamaan. - --- Soo'oh! - --- Niini, vakuutti Kalle varmasti. - -Kyllähän ne vanhukset koettivat selittää asiaa monelle mukalalle, -koettivat estää poikaa "turhia höpisemästä" hyvällä jos pahallakin, -mutta ne neuvokit eivät tulleet mihinkään taroon tällä kerralla. - --- Mene sitten! sanoi isä viimein vähän närkästyneenä. - -Äiti pani konttiin lisää evästä ja Kalle käski panna puhtaan paidan ja -pyhäisen puvun... jos näet sattuisi pitemmältäkin viivähtämään. - -Äiti oli pannut vaatteet ja muut ja seisoi ovella Kallen lähtiessä. - --- Milloinka sinä tulet takaisin? - --- No, en tiedä. - -Äidiltä tillahti itku ja hän nyyhkytti huivin nurkalla silmiään -kuivaillen: - --- Muistahan olla ihmisiksi ja pidä Jumala mielessäsi! Kirjoita, jos et -kohtakin palaa! - -Kalle läksi. Pientaretta myöten pisteli pellon veräjälle ja katosi -vesakkoon. Äiti oli tehnyt lähtiessä mielen vähän haikeaksi, mutta -sitten se taas ilostui, kun pääsi vähän loitommalle kotimökistä. Jalat -taasen alkoivat miestä koholle keikutella ja eväät kontissa -rumahtelivat. - -Joella naapurikylän laiteella oli jo tukin uitto parhaallaan. -Päällysmies sanoi aamulla Kallen pääsevän työhön. - -Kalle loikoi iltasella muutaman talon lattialla valveellaan muiden -tukkimiesten välissä. Kolme neljä miestä pelasi kolmenkymmenen pennin -nakkia pöydän päässä iltahämärässä. Tupa oli täynnä tupakansavua ja -taisi siellä haista vähän viinallekin. - -Kallen mielessä se jo tukin uitto kuvasteli... hän näyttäisi mimmoinen -se on oikea tukkimies! Siinä muistui mieleen, kuinka he olivat Talilan -Malkin kera piennä poikana Äyskosken niskalla lukkien selässä -vilmittäneet ja putoamisesta ei ollut tietoakaan. Ajattelutti se -sittenkin niin paljon, että Kalle näki nukuttuaankin unta tukin -uitosta. - -Varhain, kilvan auringon keralla nousivat miehet aamulla ja läksivät -työaloille kahmistamaan. Kallekin sai pitkävartisen sestan olalleen ja -sen kera jokivarrelle ponnisti. Suoraan töytäsi hän tukille -näyttääkseen muille, ettei sitä olla arkalasta kotoisin. - -Keskelle jokea juoksi Kalle ja seisottui pölkylle. Mutta pölkky, -riivattu, alkoi kahtaanne päin pyöriä ja mukanaan huojutteli -miestäkin... ei tuosta turmiosta ollut turvaksi! -- Kiireesti läksi -Kalle jokivartta kohden ponnistamaan, ihan kuin kana, jolta on pää pois -leikattu. Sula aukko tuli eteen ja pätkis!... siellä se poika patikoi -lirissä. Vilkasi ympärilleen, näkeekö kukaan. - -Kyllä ne miekkoset näkivät ja Kallelle pitkin joen vartta ilkamoivat. - --- Koirako se? - --- Ootko paha akalles? - --- Kultaasiko muistelet? - -Kallen pisti vihaksi, kun eivät malttaneet olla ilkkumatta, mokomatkin -roikaleet... Olisivatpas itse täällä pulikoimassa, niin tietäisivät -melutessaan! -- Mutta eiväthän ne olleet, niillä oli ihan kuivat -pöksyt, mutta hän sollotti sumassa. Mutta ovat kaiketi kerran olleet -hekin ja ovat vieläkin, kun niiksi sattuu! - -Onneksi ei joki ollut syvä, kainaloihin asti vain. Kalle jätti patransa -virran vietäväksi ja koetti pölkylle ponnistaida, mutta taas se ruoja -rupesi pyörimään... juuri kun oli päälle pääsemässä, täytyi pauhahtaa -selkämyksilleen jokeen. - --- Tule täänne, minä noostan! huusi joku miehistä etempää. - --- Suma auki! kuului lähempää. - -Kallen luonahan ne olivat tukit kulustaan seisottaneet, ruuhkaantuneet. -Kalle alkoi tyyntyä... eihän siinä mitä hätää ollut, maa jalkain alla -niin kuin muuallakin, vaikka nyt vähän tuota veden hujukkaa!... Käsin -työnneltiin puita menemään ja maalle päin astua jutistettiin... koska -eivät tukit selkäänsä ottaneet, niin tottahan maa omansa korjaa! - --- Katsokaas, pojat! Noin se oikea tukkimies vain pohjasta jaloin tönii -tukkia taipaleelle! Hahhahhaa! - --- Naurakaa vaan, ruojat! ajatteli Kalle. - --- Syö siitä, juo siitä, elä siitä! huusi muuan. - --- Niin, no mitäpäs siitä, jatkoi toinen. - --- Liessua pojat, mitäpäs siitä! toisti kolmas. -- Hurutsuilaa! -- Ja -kepeästi viimeinen puhuja keppelehti juoksevalla sumalla, sinne tänne -ruumistaan sujutteli ja lomaan leikkisästi lähätti veteen lapikkaansa -kärkeä. - -Kalle oli hyvin toimessaan omissa puuhissaan, patikoi pölkkyjen lomitse -joen rantavierteelle ja sinne päästyään vääntihen kivelle. Tunsihan -siinä olevansa kuin turvansa takana, vaikkei se lystiä ollut vieläkään, -kun oli paidat ja pöksyt likomärkänä ja lapikkaat vesilastissa. Enintä -vettä puisteli Kalle pois ryysyistään ja paahteleiksen päiväpaisteessa. - -Mutta se rupesi tuntumaan niin ikävältä siinä istuminen. Se vähän -lohdutti mieltä, kun näki toki toisenkin poikasen pistävän rysän siellä -ylempänä pajupensaan juurella. Meni vielä ihan umpisukkeloon, hattu -vaan jäi veden pinnalle kellumaan. - -Kalle istui kauvan aikaa kivellä ja kasvot alkoivat käydä yhä -epätoivoisemman näköisiksi. - -Miten lienee siinä viimein pieni koti muistunut mieleen siellä Tololan -lahden rantarinteellä -- ja Kalle ei kauvan punniskellut -päähänpistojaan. - -Taipaleelle lähdettiin, tarvottiin vetistä niittyä vesakkoon. -Yöpaikasta otettiin kontti harteille ja lähdettiin kotia kohden -vievälle polulle. - -Päivä kohosi yhä korkeammalle ja lämmitteli aukeamaan yritteleviä -lehtinupukoita. Kallen vaatteet olivat märät ja rintaakin tuntui niin -kummasti kaivelevan, kuin olisi tehnyt jonkun rikoksen. - - - - -Siitä tuli sittenkin sovinto. - - -Aina niitä vain sattui kamppauksia heidän välillään, isän ja pojan. -Pienen torpan viljelemiseen kuuluvista töistäkin voi näet olla -erilaisia mielipiteitä. Lantatunkion laitto, ojankaivaminen ja muut -semmoiset seikat voivat olla toisen mielestä toisella tavalla tehtävät -ja toisen mielestä toisella tavalla. Isä ei näet ojasta välittänyt, -olipa se suora tahi väärä, sillä vedellähän on notkea niska, arveli -hän. Poika taas ajatteli, että ojan pitäisi olla suoran; ensiksikin se -olisi niin soma silmälle, kun pelto olisi säännöllisissä suorissa -saroissa ja toiseksi olisi kyntömiehen parempi ajaa ensimmäinen vako -suoran ojan varteen... hänhän sen tiesi, joka kynti kaikki, mitä -torpassa oli kyntämistä. - -Isä väitti, että hän luultavasti oli kyntänyt enemmän kuin poika ja oli -vain saanut vääränkin ojanvarren kynnetyksi ja toiseksi ei ollut mitään -etua pellon kauneudesta... se ei sillä kasvanut yhtään jyvää enemmän. - -Hänestä tuntui niin turhanpäiväiseltä ruveta ojan sijaa kepittämään ja -passaroimaan. Se oli niin mukavaa lähteä kiertämään kiveä, ennen kuin -ojan pää siihen kiini töksähti. Pojan hän kyllä antoi laitella ja -kuljailla miten hyvänsä, vaan hän itse tahtoi tehdä työnsä vanhaan -hyvään malliin. - -Mutta pojan silmää kangertivat isänkin työt, vanhaan malliin tehdyt. Ja -hänkin jo oli olevinaan siksi mies, että hänelle olisi pitänyt antaa -jossakin kohden perään... niin, oli kai hän siksi mies, kun oli jo -eukot, piiput ja muut... - -Nyt oli jo kevät ja hän oli ottanut muijan viime syksynä. Kesällä oli -ilman aikojaan pilapäin lähtenyt kerran yöjalkaan ja siellä huomannut -sen Hepolan piika-Hellin. Olivat jo silloin yrittäneet pappilaan, -mutta ei oltu pantu vielä kirjan päälle, kun sulhanen oli alle -seitsemäntoista... Hän oli Perttulin päivän aikaan syntynyt ja -Perttulin jälkeen kun mentiin pappilaan, niin sitten jo seuraavana -pyhänä kirkossa kuulutettiin. Riiviikolla sitten pidettiin häät ja sen -jälkeen se oli eukko aina kotona nuorella Juholla. - -Se Juhon eukko oli semmoinen lyhyt lyllykkä, jolla oli punaiset -pullukkaposket ja paksut pohkeet. Se oli niin mieluinen elätti Juhosta. -Ja kuitenkin sanoi isä eräänä kauniina perjantaipäivänä: - --- Noin vähämielisellä miehellä ei tarvitseisi olla eukkoa. - -Mutta se oli jo liian suuri loukkaus, kun niitä oli niin paljo -entisiäkin tuoreessa muistossa ja muita riitoja vielä siihen lisäksi. -Ja samana perjantaipäivänä alkoi Juho tuumata sille pienelle -punaposkiselle eukolleen, että mitähän jos olisi ruveta ja keittää -kerrankin oikea erovelli, niin näkisivät ne varmaan vanhukset. Kyllähän -he nyt toki toimeen tulisivat, kun oli kesä niin lähellä ja vielä sillä -paremmalla puolella. Se pieni pullakkaposkinen eukko oli ensin vähä -vastaan, mutta sitten sanoi, että "tee kuin tahdot"... semmoinenhan se -on sääntö, että vaimon on oltava miehen tahdolle kuuliainen. - -Ja Juho kun nyt kerran tahtoi sillä tavalla, että erotaan, niin mitäs -siinä oli muuta kuin että erottiin. Sunnuntaina vasta aijottiin lähteä, -oli vain nyt päätettävä ihan valmiiksi... jos ei valmiiksi päättäisi, -niin ennättäisi vielä koko tuuma haihtua sunnuntaihin mennessä... - -Juho meni isävanhan luo ja vähän arveltuaan sai asiansa selitetyksi... -pyysi vielä päälliseksi, että isä ei vaan suuttuisi, jos on ennen -riideltykin, niin erotaanhan toki sovinnolla... - -Eihän se isä suuttunutkaan, päinvastoin vain hymyili itsekseen. Juhoa -vähän harmitti tuo hymyily... taisi pitää leikkinä koko erohommaa. -- -Minkäpäs minä sille voin, kun eroatte, niin erotkaa. Tultiinhan sitä -toimeen ennen kuin teitä oli maailmassakaan, niin jospa sitä tullaan -vastakin, niin se sanoi isä ja hymyili hyvin tarkoittavasti... - -Ja nuori Juho läksi heti Hepolan taloon kysymään, eivätkö he ottaisi -kotiinsa asumaan. Lupasivathan ne antaa asunnon ja työtäkin... - -Mutta Juhoa rupesi koko homma niin somasti arveluttamaan kotiin -palatessa. Se isäkään ei ollut edes yhtään vastustanut... jos lie ollut -hyvinkin vain mieliin, kun mentäisiin pois vastuksina olemasta. Vai -mitähän lienee miettinyt, kun niin salaperäisesti hymyili? Juhosta -alkoi itsestäänkin tuntua koko tuuma vähämieliseltä. Kun se isä olisi -edes vähänkään vastustellut, niin olisihan lähtö tuntunut ehkä vähän -miehekkäämmältä... - -Siinä tien varrella oli pienoinen uudisniitty, joka oli isän kera -yhdessä perattu. Tuores nurmen alku siinä maasta ilmoille yleni ja -siellä takapuolella viherti tuuhea rukiinlaiho nuoremmassa -perkkiössä... Se tuntui säälittävän, kun ei saisi olla mukana -ensikertaa niittämässä omaa tekemäänsä niittyä... omalta tekemältähän -se tuntui, kun kerran oli ollut työssä osallisena. - -Ja se kävi myös vähä omalle tunnolle nuhtelevaksi, jättää isävanha -yksin mökin töitä tekemään, vaikka niissä oli kylliksi puuhaa -kahdellekin. -- - -Kun Juho palasi kotiin, oli siellä vain äiti yksinään. Isä oli mennyt -perkkiöviitaan ojan kaivuun ja Helli pellolle kiviä poimimaan. - --- Eiköhän se ole se puuhasi sentään vain tyhjää hourimista, sanoi -äiti. - -Isänkin sanoi äiti sanoneen: - --- Antaa hänen täyttää mielitekonsa, sittenpähän tietää, kun kokee. -Antaa mennä, kun luulee sieltä niin hyvän marjamättään löytävänsä! - -Juho ei puhunut äidille mitään niin merkillistä. Otti lapion olalleen -ja läksi isän luo perkkiölle. Isä oli alottanut alusta ojan kaivun, -poikkitelaisesta ojasta ylöspäin... oli kepittänyt ojalinjan ihan -suoraksi, vieläpä oli kantanut pitkän riuvunkin ojan varteen ja sen -vartta myöten piirusti suohon niin suoraa ojaa, että tuskin mistään voi -löytää suorempaa... - -Juho rupesi kamartamaan ojan sijaa edeltä päin ja isä loi ojamuria pois -pohjasta jälempänä. Ei puhuttu paljon mitään, eikä ainakaan yhtään -sanaa, joka olisi erohommista muistuttanut... - -Juhosta tuntui olo niin hyvältä, että hän ei muistanut, olisiko se -milloinkaan ennen tuntunut semmoiselta. - -Juho käyttäytyi aivan kuin vanhat miehet koko huomeisen päivän, joka -oli lauvantai, säätty ja pyhitetty sunnuntain aatoksi... Hän ei -ensinkään kisaillut pienen pulleaposkisen vaimonsa kanssa. - -Isäkin se piti häntä aivan vertaisenaan... Kun hän aitasi lehmille -käytävää, jota myöten saisivat navettaan marssia, kysyi hän Juholta, -pantaisiinko aita kulkemaan kodan nurkkaan niinkuin ennenkin, vaiko -suoraan ladon seinään, että silloin jäisi kaivo pihan puolelle, eikä -karjan jalkoihin. He olivat viime kevännä riidelleet sen samasen -aidansijan päällisiä, mutta isän tahdosta aita oli suunnattu kodan -seinään. - --- Isä saa tehdä miten tahtoo. - -Kun Juho iltapuoleen kulki isän työpaikan sivuitse, näki hän, että isä -oli kaivon jättänyt pihan puolelle ja yhdistänyt aitansa ladon -seinään... - -Kun oli iltasella jo kylvetty, niin tuli Juhon: korvaan suplattamaan se -hänen pulleaposkinen eukkonsa. Kysyi, että "laitetaanko ne vaatteet -nyyttiin lähtöä varten huomiseksi valmiiksi?" - --- Annahan olla... ennättääpähän nuo aina, sanoi Juho... - -Aamulla makasi Juho pitkänlaiseen, niinkuin muulloinkin pyhäaamuna. Kun -hän heräsi, oli se pulleaposkinen vaimo jo mennyt pois vuoteesta... -mutta se tuli aittaan, kun Juho vielä oli sängyssä selällään. - --- Vieläkö sinä laiska makaat, kun minä olen ollut jo liikkeessä -ainakin pari tuntia, lehmät lypsänyt ja muuta... Nouse toki syömään -edes! - --- Eipä tuota ole kiirettä... - -Juhosta tuntui niin herttaiselta kellottaa seIällään pehmoisessa -vuoteessa lammasnahkapeitteen sisässä. Kevätaamun lempeä aurinko loi -valoaan aitan oven täydeltä siltapalkkeihin ja ulkoa lemahteli kasvavan -nurmen tuores tuoksu... päälliseksi tuli se pieni pulleaposkinen vaimo -istumaan sängyn reunalle... - -Kun kummallakaan ei ollut mitään sanomista, niin se pulleaposkinen -vaimo otti vuoteesta rukiintähkän ja siveli sillä Juhon huulia... Juho -tapasi pikkueukkoa kiini, mutta se ennätti pinkasta pakoon, ennen kuin -Juhon käsi oli irti peitteestä... Juho ei mitenkään malttanut olla -lähtemättä perään. - -Se pullukkaposkinen vaimo juoksi porstuaan ja porstuan parvelle, mutta -kun isä kovaksi onneksi istui porstuan penkillä, niin Juho ei ilennyt -mennä perästä... - -Isä nauroi vain nuorten leikille ja neuvoi sitä pulleaposkista eukkoa -ottamaan parvelta suuren tuohisen kontin ja pudottamaan Juhon päähän... -Juho saikin kohta kontin päähänsä ja isäkin nauroi hyvillään. - -Juho tunsi itsensä niin onnelliseksi, ettei muistanut sitä perjantaista -lähtöhommaa koko päivänä... joshan lienee muistanutkin, niin ei hän -siitä ainakaan mitään virkkanut. - -Se pieni pulleaposkinen vaimo odotteli iltapäivällä, että eikö kukaan -virkkaisi mitään eropuuhista, mutta kun sitä ei kukaan näyttänyt -muistavan, niin antoi hänkin sen kyllä mielellään unehtua... parempihan -se sillä lailla onkin. - -Eikä sitä ero-asiaa ottanut puheeksi kukaan silloin eikä -muulloinkaan... - - - - -Laskiainen. - - -Paljon ennen päivän railon Ravimäen ylitse näkymisen olivat jo Vanhan -talon rengit lietsussa. Eihän sitä olisi ollut pakkoa niin puhteella -tuijakehtelemaan, mutta ne rengitkin ne rynnistivät nyt ihan omasta -tahdostaan, jotta puolelta päivin jouduttaisiin suksien kera mäkien -rintoja syyhyttelemään. - -Otto läksi Kuttaniityltä lammasheiniä hakemaan. Kun porstuan ovesta -ulos kerkesi, hihkasi jo reimakan rynttäyshuudon ja tulen väkenä -kimposihe rekien kanssa räiskämään. Häkin sitasi reen kaustoille, -sitasi niin tiukasti, ettei siitä vähällä ollut jäädä mitään jälelle -koko häkin retukasta. - -Sitten oli Otto jo tallissa, sökötteli mustan ruunan suuhun vanhan -isännän vanhoista saapasvarsista tikkailemat suitsipahaiset. Silloin jo -kiskasi voimansa perästä ratastimista, että saisi vähän hevoseenkin -omaa intoansa tarttumaan. - -Heikki joutui silloin vasta tuvasta. Mutta tullessaan sysäsi jo pihalla -piika-Liisan kumoon kovalla vauhdillaan, eikö todellakin liene vain -ihan huimeesta kaatunut. Ja Heikki kun toi hevoista, niin siinä helinän -synnytti suuri jousikulkunen ja tammaa lyödä hivautettiin tallin ovesta -tullessa ohjasperillä, se kun Heikin mielestä oli semmoinen turkasen -hulttio. Tamma kohotti päänsä pystyyn ja näytti sitten yhtä innokkaalta -kuin Heikkikin. - -Otto hyppäsi jo häkkiin ja räimäsi Mustia ohjasperillä. Musti pani -kaulansa kyömyyn ja potalsi kuin pyssyn suusta virstalle. Heikki osotti -tamman heti jälkeen ja silloin sitä lähdettiin. Kulkuset rolakehtelivat -ja hevot tallasivat, minkä kavioista kerkesivät. Uni oli renkipojista -nyt yhtä etäällä, kuin virkeys tavallisesti. - -Ennen päivän tuloa tulla rytistivät pojat kotiin, Otto heinähäkkineen -ja Heikki rantekuormineen. Ennen päivän tuloa ehdittiin syödä ja olisi -ehditty sujauttaa ruokalepokin, jos olisi maltettu. Mutta nyt pantiin -vain hevot aisoihin ja annettiin mennä viiletellä. Peloitti näet vähän -jos isäntä ei mäenlaskuun laskisikaan, siksi koetettiin tehdä työtä -ihan täydellä tahdolla... laskeehan sitten, kun ajetaan hevot ihan -uuvuksiin. - -Lapset läksivät jo päivän tultua kelkkoineen hujauttelemaan "pitkiä -pellavia" riihen perästä, siellä kun oli vähän myöttävää. Kun aina -rupesi paleltamaan, silloin sitä täytyi kynsiin puhallellen piipertää -tuvan puolelle lämmittelemään ja suuta tahtoi vetää vähän väärälleen. -Mutta tupajoukot kun vain nauroivat tuolle surkeudelle, niin täytyi -itsensäkin nauraa siihen itkun sekaan. Mutta kun sormet vähän -verkistyivät, niin patii, mäkeen uudestaan. - -Talon Kalle-poika oli hieman vanhempi, eikä enää niin välittänyt -kelkalla hilskaroimisesta. Hän siveli tuvan pankon vierellä suksiaan -talilla ja eikö sitä liene pantu vähän voitakin... suksien täytyi näet -huilata oikein isän vitsasta näin laskiaisena. Pitemmälle niitten -täytyisi viedä kuin muiden poikain lipaskot. Alkoi siinä jo -pitkästyttää puolisen odotus, tunnusti vähän siltä rinnassa, että jos -vitkastelemisella menisi koko ilo läpi käsien, vaikka eihän sinne -mäkeen oltu ennen puolista menty ennenkään. - -Vanhaan taloon hiihtää liuhutteli Korventaustan Kustakin. Köyhän mökin -poika oli lähtenyt siksi aikaiseen, että ehtisi rasvarieskoille -taloisiin taloihin. Olihan hän kyllä edellisinä päivinä kulkenut -kylällä "laskiaista keräämässä", mutta tuli ne toki aina tarvituksi -kotonakin anomalla saadut rasvahipenet. - -Penkille se poika istahti, sinne oven puoleiseen päähän, ja silmäili -vesissä suin, kun emäntä sian lapetta uuniin hilasi. Ohrajauhoista oli -leivottu ohuita rieskoja, joitten päällyspintaan pistettiin -sianläskiviipaleita. Olipa tahtaasta tehty pienonen kuppikin, joka -mätettiin ihan pikaraisilleen läskilepereitä. Täytyihän sitä toki -laskiaisena olla olemista, kuu se ja joulu olivat vuoden ainuita -rasvapäiviä. - -Ja ne läskit ja rasvat ne uunissa karisi ja tirisi, niitten suloinen -tuoksu sieltä koko tupaan lemahteli ja jopa rengit sen tunsivat -pihallakin tullessaan ja hevosia riisuessaan. Oikein keillekin vedet -suuhun herahtivat ja molempain huulet herpoutuivat niin nauttivan -tyytyväisesti lerpalleen. Suitset käsivarrella ne pojat tupaan -reksuttelivat ja sarkatakkiaan naulaan asettelivat lämpimässä suuressa -tuvassa. - -Sian lape, rasvarieskat ja muut höllötökset kannettiin pöydälle ja -kilvalla alettiin niitä hannustaa. Ei se ole näet sillä hyvä, jos -sukset voitelee, mies se on myöskin hyvästi sian lihalla sivuttava, -sitten ne vasta sukset oikein luitelee. - -Korventaustan Kustallekin vietiin sinne penkin ovensuupäähän rieskan -kannikka ja melkein samankokoinen sianlihavinkale. Eihän se nyt toki -laskiaisena kielteessä... - -Isäntäkin istui pöydän takana, koomin kuin siellä yläpään puolessa ja -usutti kovasti puremaan. Mutta kun renki-Heikki oli ensiksi herennyt -syömästä, silloin alkoi kiirehtiä mäkeen menemään... kuuluivat saavan -mennä joka kynnenkanttura, kyllä hän itse jäisi hevoisia ruokkimaan. - --- Isäntä myös, ivaili Heikki. - -Eihän se toki sanonut kehtaavansa kuuskymmen-vuotinen vanhus, eikä ne -muutkaan ilenneet lähteä niin kovin rikeneelle. Rengitkin piippujaan -hyväilivät, kuin muka veisaisivat viisi koko lähdölle. Mutta miten -lienee Heikki siinä sattunut nousemaan naulasta sarkatakkiaan ottamaan -ja päälleen tunkemaan. Otto seurasi esimerkkiä ja sitten sitä laiskan -näköisesti ulos astuttiin, mutta kun tuskin päästiin porstuaan, niin -honkainen silta alkoi oikein jykevästi tömähdellä ja pihan poikki -vihlastiin juoksujalassa tallin yliselle paraita suksia valikoimaan. -Heikin hunsvotti joutui ensiksi, kun oli ensin lähtenytkin, vaikka Otto -koetti kopaltaa kiinikin portaita yliselle puittaessa. Paremmat sukset -sai Heikki kun saikin. - -Ei ollut tullut tehdyksi oikeita sompasauvoja, mutta välikös sillä! -Rantteen latvaa rutaistiin vain käteen liiterin sivuitse mennessä, tai -mitäpähän sattui saamaan kepakkoa. Heikkikin sieppasi vanhan pesuluudan -tynkyrän toiseksi sauvakseen. - -Hiihdettiin naapuriin. Sielläkin olivat jo pojat lähdön sypäkässä, -muuan vain vielä suksiinsa varvasremmiä rakenteli. Toiset jo seisoivat -suksilla ja odotellessaan kahtaanne käsin liukuilivat. - --- Hei, pojat! Eikös mäkeen? - --- Kohta paikalla. - --- Mistä aijotte laskea? - -Niskalan vuorelle kuuluivat menevän. Oisihan se ollut mäki siinä -rantarinteessä lähempänäkin ja parempi vielä, mutia Niskalan rinteelle -kuu kuului tulevan paljon muitakin, niin sinnehän sitä piti mennä -joukkoon... joukossahan sitä on hyvä viiletellä. - -Lähdettiin, kilvalla mentiin. Livakasti sujahtelivat rasvalla hotjatut -sukset ja miehet hiihtäessään hikoilivat. Pian oltiin Niskalan vuoren -korkeimmalla kukkulalla, jossa jo toisia poikia oli täydessä -huijakassa. Muutamat junnasivat rinnettä ylöspäin ja toiset latua alas -livauttelivat, jotta takkien liepeet ilmassa hulmahtelivat. -Vastatulleista ehätti ensiksi Korventaustan Kusta suksensa ladulle -asettamaan, arveli sentään lähtiessään. - --- Onkohan siellä hyppyjä? - --- Ei ole sillä ladulla, mutta noilla toisilla. - -Melkein vahingossa lähtivät Kustan sukset rinnettä alas liukumaan. -Siinä alaspäin huhkiessa tuntui niin suloisesti ruumista hivelevän ja -sitten siihen sekaan peloitti, jos alhaalla kaatuu hyvinkin ja toiset -pääsevät nauramaan. - -Sukset ihan uhalla rupesivat alemmaksi päästyään yhä vinhakammin -liukumaan, menivät pakanat niin kovasti, ett'ei oikein kärsinyt eteensä -katsoa, kun vielä sukset saivat pehmeän lumenkin pölähtelemään. Kustan -silmät revähtivät kovin isoksi, kun mäen alla näkyikin lumipilven -seasta parin kyynärän korkuinen hyppyri. Kusta painoi silloin silmänsä -umpeen ja odotteli loppua, kaatumista nimittäin. Jo joutuivat sukset -lumipakan niskalle ja siitä kauvaksi eteenpäin kimmahtivat. Mutta -silloin katosi Kustakin suksiltaan... hän oli sukeltanut piiloon -pehmeään nietokseen. - --- Akka nimes! - --- Akanpa sai poika! - -Toiset ilakoivat ihan mielin määrin Kustin kaatumiselle. - -Mutta mäen päältä läksi huitelemaan Vanhan talon Kalle. Huimaa vauhtia -hän huhki, mutta vieläkin sauvoillaan voiman väestä surviskeli. -Yläpystyä hyppäsi hän lumipakan päälle päästyään ja vilahdellen hivelsi -petäjikön läpi eteenpäin. Mutta siellä etempänä jäsähtikin petäjään -vasemman puoleinen suksi, arvelematta se poikki pätkähti ja hankeen -täytyi kuin täytyikin suistua urhakan miehen. - -Kusta se hypyn luona hangesta selvitteleiksen ja alkoi paksun -rosokylkisen petäjän juurella itkeä tiherrellä, oli näet hajuaistintaan -vähän ravakanlaisesti hangen pohjaan puusuuttanut. Eihän siihen nokkaan -juuri koskenutkaan, mutta sittenkin se tuntui niin itkettävän -surulliselta, kun täytyi antaa ruusun punaisen nenäverensä tippua -pirpatella valkoiselle hangelle... - -Toiset veitoset eivät joutaneet paljon katsettakaan siroittamaan -semmoisille tihertelijöille, mäen laskun touhussa vain tuijakehtelivat. -Oikein aikapojat hivauttelivat hyppyristä, mutta muut hätähousut -tekivät toisia latuja. - -Kallekin sieltä mäen alta vetäytyi toisella suksellaan hiihtää -kentustaen, toisen suksen kappaleita kantoi käsissään. Korventaustan -Kustan täytyi hänelle antaa suksensa, puolet Helsingin ruunanriimu -sikarista sai palkakseen. Ja Kalle laski hypystä uudestaan, laski -ylväkämmästi kuin muut yksikään. - -Tapaturmakin sattui väliin, mutta mitäs niistä semmoisista... kun olisi -tullut edes suurempia! Ei se kumminkaan ollut minkään veroista mäen -lasku petäjikössä, parilta pojaltakin kun oli sukset poikki -rätkähtäneet, lähdettiin miehissä liehkaan. Jään poikki sujutettiin -Vanhan talon rantarinteelle ja siellä ilon pitoa jatkettiin. - -Lahden poukaman poikki tuon tuostakin ajaa hyräytteli -hevoismatkueitakin. Naisväet ne siellä laskiaista ajelivat, -lienevätköhän sitten kiinikään tavoittaneet. Saivat ne hevot vain panna -kavioistaan viimeisensäkin, antaakseen kunnon kyydin ajajilleen. -- - -Laskiaisiltana ei saa ensinkään pitää tulta valonaan, siksi on jo -päivän aikaan syötävä ja maata asetuttava. Se oli semmoinen tapa ollut -jo ikivanhoista ajoista ja siksi sitä vieläkin noudatettiin. - -Ja laskiaisiltana ei saa puhella kylpiessä, eikä kylvyn jälkeenkään... -sitten ei näet kesällä ole vastusta itikoista. Tytöt ne koettivat olla -hyvin hissukseen, niistä itikoista kun oli aina semmoinen vastus, -söivät punaisille pirpeloille naamat ja kädet. - -Mutta ne hyvät yrityksetkin menivät hukkaan. Pojan yltiöt kun näet -syöntyivät riivastelemaan, niin silloin oli leikki toisella tairoolla. -Suuhavissa ne ensin suitsuttelivat, mutta jos siitä ei tullut puheen -lisää, kävivät käsiksikin. Muokkasivat ja myrskäsivät niin kauvan, että -täytyi edes älähtää ja silloinhan ne jo olivat menneet hukkaan hyvät -humalat. - -Mutta suuhavissa ne saivatkin jo voiton, katalat. Hanna-piijaltakin kun -kysyttiin mitä varten hän oikeastaan on puhumatta, oli hän keksivinään -mokomille semmoisen vastauksen, että se huulilta ulos pamahti, ennen -kun ehti oikein ajatellakaan. - --- Että lehmät tulevat paremmin kotiin. - -Tiina-Liisalla oli ääni sitkeimmässä, mutta talttumaan ne saivat -hänetkin. Kimakka huuto täytyi päästääkin, kun pojat alkoivat povelle -pakata Oton kodan räystäästä tuomaa jääpurasta. - -Ja sitten kun ne riivatut vielä nauroivat ja kutittelivat! -- - -Vähitellen väsähtivät joukot levolle ja pimeä talvinen yö hiipi -hiljalleen tupaan. Lähellä oli laskiainen vielä aamullakin, mutta se -oli niin pahalla puolella. - - - - -Olikohan siinä jotakin? - - -Talvella kulki tie ihan suoraan Haapanotkon torpalle ja kesälläkin -kulkivat jalkamiehet Malin niityn ylitse, mutta hevoiskyydillä kulkijat -saivat kiertää ympäri kuistia myöten. - -Sieltä oli Teuvonkin ajettava heinästä tullessaan, vaikka maan pinnalle -olikin jo ensimäisiä lumen hipeneitä ripsehtinyt. Keli siitä ei sentään -vielä yhtään liukastunut, kuloutuivathan vain viimeisetkin vihannammat -nurmen täppeet laidunmailta, että lehmät ja muut sorkka-elävät olivat -yksistään talvirehuilla ruokittavat. - -Teuvo käveli huoletonna heinähäkin jälestä ja jätkän säveltä viheltää -hujautteli. Ne sävelet ne huvittivatkin niin mainiosti, niihin kun näet -yhtyivät muistot sunnuntai-illoista tanssineen ja punaposkisine tytön -tylleröineen. - -Häkkisen torpan pellon aitavarteen seisotti Teuvo heponsa ja meni -torpan vaimoväen kanssa irnuilemaan. Teuvosta pitikin naisväki hyvin -paljon, kun oli hauska ja sukkela, osasi aina puhua loisten mieliksi. - --- Päivää, sanoi Teuvo ja veitikkamaisesti pilkisti tuvan ovesta. - --- Päivää vielä, oli lois-Ulla nuhtelevinaan. -- Siellä virkaileksen ja -viivytteleksen, kun kotiisi meni morsiamet ja muut! - -Teuvo piti leikkinä koko semmoiset puheet. - --- Elä yhtään epäile! Kulki tästä semmoinen pieni, musta tytön lipasko, -morsiamesi sanoi olevansa. Taisi mennä rukin sijaa katsomaan, selitteli -lois-Ulla. - --- Elkää vetkutella, epäili Teuvo. - --- No, oikein totta, kulki tästä tyttö ja sinua kyseli. - -Eihän se Teuvo ollut laisinkaan uskovinaan noita tuommoisia tuumia. -Pois läksi koko eukkojen roikasta, eikä ollut niinä miehinäänkään, että -hän muka uskoisi. Ruuna kun näki miehen pihasta pientaretta myöten -vetäytyvän, läksi jo yksinään mennä loiskuttelemaan, vilkasi vain -Teuvoon heinähäkin vieritse, että jääpikö se hyvin paljon jälelle. - -Teuvo koetti olla uskomatta Ullan tyttökertomusta, valettahan se oli -kuitenkin. Mutta se muistui mieleen taas ja ikään kuin olisi jysähtänyt -vielä rinnassa, mokomakin asia. Jos tuo puhe olisi nyt ollut vaikka -tottakin, niin olisiko siinä mitään sen tavattomampaa... kulkihan niitä -ihmisiä muulloinkin. - -Turhaltahan se tuntui semmoisen asian niin mieleen painaminen, mutta se -ei sittenkään ajatuksista vieraantunut. Kiihtyi vaan, kuta enemmän -koetti hätistellä. - -Ja kun Teuvo sai hevosen ajetuksi pihaan heinäladon oven eteen, niin -hän ensi toimekseen livisti tupaan katsomaan, oliko siellä niin -erikoisia. Olihan siellä pieni, vasta mekon yltään riisunut tyttönen -peräpenkillä istumassa, jota Teuvo ei tuntenut tutkimallakaan. Teuvo -seisoi oven suussa kauvan aikaa ja katsoi tyttöön ja sitten äitiinsä, -joka seisoi äänetönnä lieskiveen nojaten. Äiti näytti katsovan hyvin -tutkivasti häneen ja muutenkin tuntui ilma tuvassa niin tukalalta ja -painostavalta, että Teuvo viimein pujahti ovesta takaperin pihalle -sanaakaan sanomatta. Hän riisui ruunan valjaista, vei talliin -pilttuuseensa ja alkoi apetta hämmennellä. Teuvo ei tiennyt tuvassa -olevasta tytöstä mitä varten se oli tullut, mutta sittenkin tuntui että -se oli tullut hänelle pahojaan tekemään. Teuvo oikein vihasi tuota -tyttöä... - -Mutta juuri kuin Teuvoa härnäten tuli tallin ovelle se tyttö virnisteli -ja nauratteli niin tutun takeisesti. - --- Täällä hevoselle keitetään. - -Teuvo ei kehdannut virkkaa mitään "mokomallekin marakatille". Tyttö -kaiveli povuksiaan ja löysi sieltä rutistuneen paperin, jonka ojensi -Teuvolle. - --- Mikäs tuo on? sanoi tyttö koettaen saada ääntään tuntumaan hyvin -salaperäiseltä, kuin olisi muka suurenkin ilosanoman kulettaja. Teuvo -silmäsi vain kirjettä ylenkatseellisen näköisenä, eikä aikonut -ensinkään ottaa käteensä. - --- Se on Riikalta, sanoi tyttö. Riikka käski sanoa paljon terveisiä! - --- Hm, vai niin. - -Teuvo otti veltosti kirjeen tytön kädestä ja musersi kokoon taskuunsa, -hämmenteli vielä apetta ja rupesi sitten ruunan reisiä sukimaan, ei -ollut tyttöä huomaavinaankaan. - --- Se Riikka pyysi saada vastuun nyt minun mukaani, sanoi tyttö. - --- Enpä minä jouda tässä kirjoittamaan. Käyköön hakemassa postista, -minä lähetän sieltä kautta. Hulluuttahan tuo on lähettäminenkin noin -rikeneelle. - -Teuvo meni hämmentämään vielä ruunan apetta jotain tehdäkseen, vaikka -ruuna oli vähän vihassakin, kun tuli siihen tahrimaan, ettei saanut -syödä rauhassa. Taskussa oleva kirje alkoi melkein polttaa kuvetta, -olisi toivonut tuon tytön menevän pois, että saisi oikein rauhassa -lukea, mutta ei se tyttö näkynyt olevan niinkään kiireissään. - -Teuvo oli Riikkaa vähän riijaillut viime kesänä isänsä kanssa -tukkilautalla ollessaan. Kovalla myrskyllä olivat siellä Kureniemen -mökissä olleet pari päivää sään pidossa ja tuo kirje se oli Kureniemen -Riikalta niiden parin päivän seurauksia. Mitähän mahtoi sisältää? - -Teuvo ajatteli, että sen kai täytyi sisältää jotain erikoisempaa, kun -on kerran sieltä asti lähetetty jalan syten tuomaan. Jotain siinä on -erinäisempää ja Teuvo tiesi että siinä voisi kyllä ollakin. - -Tyttö poistui viimeinkin ovelta ja Teuvo pääsi kirjettä katselemaan. -Kukkaiskortti pelmahti ensin sisästä ja löytyihän sieltä kirjekin -päälle päätteeksi. Teuvo luki, luki kerran ja kahdestikin kirjeen, -toivossa että sieltä olisi pitänyt löytyä jotain erinäisempää, mutta se -oli vain tavallinen rakkauden kirje, lemmen ruikutuksia vain toinen -toistaan imelämpiä. Sitä, jonka Teuvo luuli kirjeessä pääasiana olevan, -siitä ei löytynyt jälkeäkään. Teuvo tiesi, että kirjeessä olisi voinut -olla _jotakin_, mutta mitään erikoista hän ei kuitenkaan huomannut. -Koetti etsiä jotain lausetta, jossa se _jokin_ olisi kierrellen, -peitetyin sanoin ilmoitettu, mutta ei erittäin pystynyt sitä -yhdestäkään lauseesta löytämään. Siitä vain voi saada enimmän vihiä, -kun kirjeessä sanottiin, että "silloin oli niin lystiä, kun olit -täällä, mutta nyt saan itkeä niidenkin aikojen edestä". -- Teuvo tuli -viimein siihen johtopäätökseen, että kirjeessä oli sittenkin jotain -erikoisempaa ja se oli semmoista, että Teuvoa tahtoi hävettää tuvan -puolelle mennessä. Kauvan hän seisoi tallissa ja puristeli kirjettä -taskussaan, mutta viimein rohkeni mennä tupaan kumminkin. - -Isä ja äiti olivat jo ruvenneet syömään, mutta Teuvo meni allapäin -penkille istumaan ja ei ollut syönnistä viitosinaankaan. Isä viimein -virkahti: - --- Eikös se Teuvo syö? - -Teuvosta tuntui kuin vanhusten katseissa olisi ollut jotain -painostavaa, salaperäistä ja tarkastelevaa ja siksi ei hän koko -syöntiaikana uskaltanut silmiään kohottaa. Se kirje hävetti niin -kovasti, tiesiväthän ne vanhukset sen kuitenkin. - -Teuvo odotti, että vanhukset virkkaisivat jotakin kirjeestä, mutta -eiväthän ne mitään virkkaneet. Isä vain sanoi leikillään syötyään, -sänkyyn makaamaan mennessään: - --- Teuvollahan se kävi morsian rukinsijan katsonnassa. - -Teuvo ei virkkanut mitään, mutta alkoi pitää vähäpätöisempänä koko -asiaa, koska isäkin otti sen niin leikkiveriseltä kannalta. - -Illemmalla, kun Teuvo oli äitinsä kanssa tuvassa kahden kesken, kysyi -äiti: - --- Keltä se kirje oli, jonka se tyttö kuletti? - --- Kirje? - --- Niin. - --- Eihän se mitä kirjettä tuonut. - --- Toipahan, kyllähän minä tiesin. - -Teuvo koetti tekeytyä silloin hyvin huolettoman näköiseksi ja koetti -sanoa hyvin pilkallisesti: - --- Hyh, naurattaa minua ne semmoiset kirjeet. - --- Niin, sanoi äiti. Naurattaa, sydämetön, mutta olisitpas hänen -sijassaan, niin ei varmaan naurattaisi. - -Teuvo katsoi ihmettelevästi äitinsä silmiin, ikäänkuin ei millään -muotoa olisi ymmärtänyt äidin tarkoitusta, vaikka tunsi äidin -ajattelevan samaa, kuin itsekin oli kirjeestä odottanut. - --- Näytäppäs se kirje, sanoi äiti. - -Hennoihan se Teuvo sen näyttää ja äitikin tuli vakuutetuksi, että kirje -ei sisältänyt mitään muuta kuin tavallisia rakkauden ruikutuksia. - -Mutta Teuvo otaksui kirjeessä olevan jotain, jota Riikka ei ollut -rohennut selvin sanoin ilmoittaa. Teuvo tiesi että sitä oli semmoista, -mutta se oli heidän kahden salaisuus, ainakin tällä kertaa, mutta -tottapahan aika näyttäisi... - -Ja aika näytti, että siinä oli _jotakin_. Mutta Teuvo ja Riikka -laittoivat asiansa sitä ennen semmoiseksi, että se ei ollut mitään -erinomaista. Teuvo kävi näet hakemassa Riikan Haapanotkolle. - - - - -Hän uinuu tuolla. - - -Hän uinuu tuolla... - -Päivän säteet siellä iloisesti leikittelevät, suvinen tuuli lempeästi -suhahtelee. Haaviston lehdet vilkkaasti lepattelevat ja kukat -tuoksahtelevat huolettomasti nuojahdellen. - -Ja hän, impi, istuu siellä uinaillen suuren koivun juurella. Hervotonna -lepää hänen päänsä pienen sohvan selkänojaa vasten ja siniset silmät -ovat haaveillen avaruuteen. Kesän lempeä hohde heijastaa hänen -kasvoihinsa ja puhtoisen valkeaan esiliinaan... se kultaa hänen tuuheat -kutrinsa, joita suvinen tuuli tutjuttelee. Hän uinuu tuolla... - -Mutta välillämme vaahtoisa virta voimakkaana pauhailee, meidät -eroittaen. Jos lähtisinkin yli pyrkimään, niin varmasti virran nielut -minun mukaansa ryöstäisivät ja häntä en sittenkään tavoittaisi. Kolkko -louhikko on täällä allani ja suvinen päivyt ei kuonnu kallion takaa -tänne paistamaan, mutta tuonne se paistaa, tuonne vastaiselle -rinteelle. Siellä on lumoova ympäristö, mutta hän, impi, on vieläkin -viehkeämpi. - -Hän uinuu tuolla... - -Ja minä seison täällä tuonne suunnaten katseeni. - -Tuon kosken kuohut muuttuvat kiiltäviksi kultarahoiksi, jotka -vyöryessään vastakkain kilahtelevat. Se on mammonan mahtava virta, joka -meidät eroittaa. - -Ja -- hän uinuu tuolla... - -Noiden kuohujen takapuolla hän uinailee -- kunnes päivä peittyy vuoren -suojaan, eikä paista meille kummallekaan. - - - - -Tarina hevosen varsasta. - - -Pikku hepo kohotti päätään ja töllisteli ympärilleen. Ei näkynyt muuta -kuin jylhät seinät ja yhdessä seinässä reikä, josta virtasi valoa -sisään... Siinä vieressään huomasi hämärässä ison elukan, joka oli -hänen itsensä näköinen ja jonka sieramet hiljalleen vavahtelivat, kun -se hänelle äänteli... - --- Höphöphöphö... - -Pikku hepo haisteli ensin pehkuja altaan ja sitten sen isomman elukan -karvaista mahanahkaa... Löysi siitä pienoisen nahkanipukan ja alkoi -sitä suussaan lutustella ja annas olla... siitä mehui jotain kosteaa, -joka maistui suussa makealta. - -Sitten nukkui pieni hepo, mutta kohta heräsi, kun kuuli ryskettä... Hän -näki kuinka seinään aukesi aukko aivan maan rajaan, paljon isompi kuin -se, mikä oli siellä ylempänä... Aukosta tuli pari elukkaa sisään, jotka -eivät olleet ollenkaan yhteen näköön kuin hän äitineen... Niillä oli -pää pyöreämpi kuin heillä ja kantoivat etujalkojaan ylhäällä ilmassa, -kävelivät vain kahdella jalalla... Toisella oli vielä takajalkojen -ympärillä irtonainen nahka riippumassa, että ei näkynyt kuu hiukan -jalkateriä... - -Ja sillä toisella kaksijalkaisella oli astia etujalassa, josta se -syötti emolle mitä lienee syöttänyt, kuului sitten ääntävän sille -toiselle kaksijalkaiselle: - --- Mikä sille tuolle pienelle hevoselle pannaan nimeksi? - --- Hevonen, sanoi toinen. - --- Ei, pitäähän sillä nyt olla joku erikoisnimikin. Ja he tuumivat -kauvan aikaa siitä asiasta ja viimein päättivät ristiä hevon "tytöksi". -Ja toinen kaksijalkaisista tuli häntä hyväilemään, taputti kaulalle ja -kutkutteli. - --- Tyttö, tyttö, tyttö. - -Pikkuhevon pisti vähä vihaksi ja hän koetti kääntää pois päätään, mutta -sitä enemmän se vain muokkasi ja hoki: - --- Tyttö, tyttö, tyttö, tyttö... - -Pois ne menivät kohta kumminkin ne kaksijalkaiset. Pikku hepo meni taas -nuohomaan sen toisen näköisensä elukan mahanahkaa... emokseen rupesi -hän sitä elukkaa nimittämään. Syötyään painautui hän emon selkää -vastaan ja nukkui. - -Iltapäivällä tulivat taas ne kaksijalkaiset ja se toinen sanoi ovella -tullessaan: - --- Tyttö! - -Tutultahan se tuo sana soinnahti pienen hevon korvaan, mutta viisi hän -siitä välitti... kohotti vain hiukan päätään ja liikutteli korviaan. Se -kaksijalkainen tuli luo, taputti kaulalle, syyhytteli ja hoki: - --- Tyttö, tyttö, tyttö -- -- -- - -Oikein turmelukselle alkoi tuommoinen käydä pienen hevon. Se kiepsahti -seisalleen ja mieli potkaista... mutta se kaksijalkainen pani hänen -suunsa eteen kupin, jossa oli mitä lienee ollut valkoista... Hepo kun -ei siitä mitään välittänyt, niin kahdella jalalla kävelevä kasti -etujalkansa valkoiseen nesteesen ja sitten pakkasi hevon suuhun, se -maistui samanlaiselle kuin mitä hän oli saanut emon mahanahkasta... -Sitten se kaksijalkainen painoi kuppiin hevon turvan kokonaan ja kun -hän oli kerran päässyt makuun, oli kuppi ihan tyhjänä. - -Mutta kun kaksijalkainen tuli huomen-aamuna ja taas huusi ovella -tullessaan: "tyttö", niin silloin pieni hepo kavahti pystyyn ja meni -luo... siitä päivästä lähtien alkoikin hän tuntea itsensä tytöksi... - --- Tyttö, tyttö -- -- - -Kului viikko, parikin. Muutamana päivänä pantiin suitset emon suuhun ja -alettiin vetää ulos siitä alhaalla olevasta isosta reijästä. Tyttö meni -perästä... mutta hämmästyksestä täytyi hänen seisattua, kuu oli ilmaa -niin leveältä kuin silmä kannatti ja maassa näkyi jotain vihertävää. -Semmoista ei tyttö ollut osannut uneksiakaan. Hän painoi maahan -turpansa ja sitä vihertävää pilapäiten haukkasi, eikä se pahalle -maistunut... täytyi painaa turpa maahan uudestaan ja haukata!... Tuntui -tuo niin lystiltä, että tyttö somasti leiskautti ruumiinsa takaosaa ja -jalkojaan ylöspäin siroitti... - -Mutta kun katsoi ylöspäin, niin huomasi että emo oli jo pitkän matkan -päässä menossa... se ei milloinkaan ennen ollut noin etäällä. - --- Ihihihihi, sanoi pieni hepo ja läksi emoa kohti pinkasemaan. -Suoraksi ojensi hän pienen töpöhäntänsä ja lomaan siristi -takajaloillaan ylöspäin. Mutta kun oli juuri emon luo pääsemässä, niin -töksähti johonkin. Hepoparka ei ollut huomannut, että emo oli veräjästä -viety toiselle puolen aitaa siellä tuvannurkan luona; hän oli juossut -vain suoraan ja nyt oli heidän välissään korkea pisteaita. Hepoparka -hyppi aitavarressa sinne ja tänne, läksi sitten juoksemaan pitkin -aitavartta emon kohdalla. - -Oli siellä edessäpäin aidassa veräjä, emon taluttaja aukasi sen ja niin -pääsi pieni hepo mokomastakin pulasta. Hän hörhötti hyvillään ja aikoi -mennä emon mahanahkaa tonkimaan, mutta se meni vain eteenpäin. - -Emon taluttaja vei heidät molemmat vielä yhdestä veräjästä läpi ja -sitten pääsi emo valloilleen. Siellä lähellä veräjää oli iso katras -pieniä eläimiä ja niillä oli kaulassa kilisevät kellot. Muutamia oli -vieläkin pienempiä, jotka sanoivat niille isommille: - --- Mä--ä--ä--ä--ää! - -Tyttö olisi mennyt nuuskimaan noita pienempiä, mutta ne piipittivät -pakoon... Ilman ivasillaan ajeli Tyttö koko katrasta vähän matkaa -edellään, sitte palasi emon luo niskojaan nakellen ja sääriään -siristellen. Alkoi sitten maasta haukkiloida vihantaa nurmikkoa, kunnes -rupesi väsyttämään ja täytyi painautua nukkumaan pensaan juurelle -päiväpaisteeseen. - -Hetken perästä kun heräsi, huomasi olevansa yksinään... Sukkelasti hän -kavahti seisalleen, mutta emoa ei vaan näkynyt mistään! Kiivaasti kävi -siinä hevon sydän tykyttämään... - --- Ihihihihi! - -Ja pensaan takaa kuului karkea, mutta niin lepeä ja lohduttava ääni -vastaan: - --- Öhöhöhöhö! - -Sieltäpäs se löytyikin emo! Tyttö pinkasi luo, pisti päänsä emon mahan -alle ja alkoi sieltä etsiä niitä pieniä nahkanipukoita. - -Parin päivän perästä otettiin emo taas suitsiin ja alettiin taluttaa, -Tyttö sai pinkaista perästä. Iällä kertaa se emo pantiin rautaisen -rakkineen eteen, jota kuuluivat auraksi sanovan. Kaksijalkainen painoi -tuota laitosta maan sisään ja emon täytyi vetää edes ja takaisin -melkein samaa jälkeä. Tyttö pinkasi perässä. - -Rupesi siitä viimein väsyttämään ja tyttö painui pitkäkseen pellon -pientarelle... Tuokion nukuttuaan kun heräsi, niin emo oli taas -kadonnut. Eikä se nyt ainakaan ollut pensaan takana piilossa, kun oli -pitkän matkaa aukeaa joka puolella... Tyttö läksi pinkasemaan pitkin -vaon vartta ylös vastamäkeen ja sieltä se vielä emo kumminkin löytyi -mäen takaa. Teki mieli taas emon mahanahkaa kaivella, mutta emo ei -seisattunut niinkuin muulloin... Kovin nyrpeäksi kävi Tytön mieli, kun -luuli emon jo suuttuneen... pieni hepo ei tiennyt, että rakkauden on -toisinaan väistyttävä velvollisuuksien tieltä. - - * * * * * - -Viimein päättyi kesä syksyyn siinä eteenpäin elellessä. Syksyllä -pantiin emo tallissa kiini pilttuusensa ja Tyttö salvattiin pieneen -karsinaan. Silloin ei saanut ensinkään emon mahanahkaa nypelöidä ja oli -tyydyttävä kuiviin heinän hapeneihin vihannan nurmen sijasta. -Laskettiin sitä toisinaan ulkonakin käymään, mutta vihanta maa oli -muuttunut aivan valkoiseksi ja vilu kummasti karmasi ruumista... -Hypähteli se Tyttö kumminkin yläpystyä iloissaan, kun oli taasen -päässyt vapauteen... - -Tuli siihen talon pieni poikakin ja rapisteli tytön edessä käsiään... -Tyttö nousi myöskin kahdelle jalalle ja olisi kietaissut kätensä pojan -kaulaan, mutta se ennätti pois kimmahtaa... - -Tallissakin se talon pieni poika tuli aina syyhyttelemään ja toi -leipäkimpaleen tullessaan. Poika ruopotteli ja rupatteli Tytölle kuin -toverilleen ainakin ja pian heistä tuli hyvät ystävät... Kun talon -pojalle joskus sattui vastahakoisuuksia, niin silloin se tuli Tytön -luo, riippui sen kaulassa ja itkeä tihuutti... - -Ja Tyttö silloin niin hyvittelevän näköisesti höplötteli huuliaan ja -painoi päätänsä maahan, ikäänkuin olisi ottanut osaa pojan suruun... - -Ulkona he aina joskus yhdessä leikkivät. Poika kun räpytteli käsiään, -niin nousi toinenkin silloin kahdelle jalalle ja tapaili poikaa -kiini... Poika kun juoksi pakoon, niin Tyttö pökäsi perästä. - -Talvi ja tuleva kesäkin kului mitään merkillisempää tapahtumatta, mutta -seuraavana talvena ruvettiin Tyttöä panemaan aisoihin... Tyttö luuli -vain leikiteltävän kanssaan, kohosi taas kahdelle jalalle ja rupesi -valjastajaa tapailemaan kaulasta. Kovaksi onneksi sattuikin Tytön kova -kämmen kolahtamaan valjastajan otsaan, johon tuli iso vertavuotava -haava... - -Silloin vietiin Tyttö pilttuuseen ja sujutettiin nahkasiimaisella -piiskalla selkään... Semmoista löylyä ei Tyttö ollut saanut ennen -milloinkaan ja siksipä se nyt pisti kovasti vihaksi... Hän siristeli -ylöspäin sääriään, että ne melkein kattoon kolahtelivat. - -Sitten vietiin Tyttö uudestaan aisoihin. Tyttö ensin aikoi lähteä -eteenpäin juoksemaan, mutta kun tunsi, että hänellä oli jotain -jälessään, niin puulautui takaperin ja nousi kahdelle jalalle... -Silloin tunsi hän taas selässään kipeän ruoskan läjähdyksen... - -Silloin se taas karmasi niin somasti hevon ruumista. Hän kytristyi -oikein kokoon, hyppäsi pystyyn ja läksi vimmatusti eteenpäin -pökästämään... aikoi juosta niin pitkälle, kun vain tie piisaa. Töin -tuskin ennätti mies hypähtää liiteille. - -Tyttö juoksi sen minkä kavioista kerkesi alas rantamäkeä ja potki -voimansa takaa reen sepipajua. Jouduttiin niin jäälle ja mentiin vain -samaa kyytiä eteenpäin. Mies veti ohjaksista sen minkä jaksoi, että -hevon oli ihan suunsa varassa reki vedettävä, mutta viimein sattui -toinen ratastin katkeamaan ja silloin oli hepo taas jätettävä -valloilleen. - -Jää sattui edestä päin halkeamaan kovasti vongahtaen ja sitä säikähtäen -hepo kuin nuoli syrjään ponnahti, että poikki rätkähtivät molemmat -aisat... Silloin pääsi hepo vapaudessaan kotiin päin nelistämään ja -jätti miehen jäälle rekineen... Kotona meni Tyttö tuhuttaen tallin -ovelle seisomaan ja painoi päänsä lumeen. - -Mies kun joutui jäältä takaisin ja meni tyttöä riisumaan, niin hepo -parka vapisi peloissaan ja katsoi rukoilevasti isäntäänsä. - -Hepo sidottiin tallissa pilttuuseensa ja sai tuntea kyleksillään -voimakkaita ruoskan läjähdyksiä. Ensin se koetti potkia, mutta kun -lyöjä ei sillä helpoittanut, niin viimein hepo painautui vapisten -kokoon pilttuun pohjaan ja katsoi rukoilevaisesti kurittajaansa. - -Lakkasivat ne vihdoinkin kurittamasta ja hepo jäi ihan liikahtamatta -seisomaan pilttuuseensa. Ei kääntänyt päätäänkään ensinkään, vaikka -ennen oli niin vilkkaasti vilkuillut ihmisten perään... vavahteli vain, -kun isäntä lattialla ämpäriä kolisteli. - -Talon pieni poika tuli Tyttöä hyväilemään ja tarjosi leipääkin, mutta -Tyttö ei vain ollut viitosinaankaan, kivipatsaan lailla vaan seista -tökötti. Poika tarttui Tytön kaulaan riippumaan, ruopotteli niskaa ja -taputteli olkapäihin ja itkusilmin surkutteli: - --- Voi minun Tyttö-rukkaani! - -Silloin ne alkoivat Tytön korvat liikahdella ja huulet hellävaraa pojan -takkia höplötellä. Leivänkin otti jo huuliensa väliin ja siinä vähän -aikaa piteli, mutta kun poika pakkasi sitä vain suuhun, niin viimein -alkoi hepo hiljalleen purra mytystellä. Sitten se pani päänsä pojan -olkapäälle riippumaan ja huulet naurun ja itkun sekaisesti mutuilivat -pojan syyhytellessä. - - * * * * * - -Hevon takajalat olivat varmaankin vikaantuneet reen sepiä potkiessa, -koska alkoivat pöhettyä ja jäykistyä. Eikä sille enää ruokakaan -tahtonut kelvata, joten se alkoi ruveta yhä laihtumaan. - -Isännälle tuli hätä käteen, että jos meni pilalle noin tuostaan hyvä -hevoisen alku. Hän tarjoili sitä kaupaksikin, mutta kukapa sitä niin -pahaksi turmeltunutta hevoista rupesi ostamaan. - -Hevon takajalat rupesivat viimein vuotamaan ja se laihtui niin, ettei -alkanut päästä ylöskään omin voiminsa. Ja jos muutkin sitä pystyyn -auttoivat, niin se horjui ja hoipuroi ja viimein kyhnähti kylelleen... -Tappaa se arveltiin pitävän koko koni, kuolevanhan se näytti -kumminkin... - - * * * * * - -Oli muuan pireä pakkaspäivä. Lumi kiilui kirkkaina tähtösinä maassa ja -kuusten lehvillä. Metsät pakkasen käsissä rusahtelivat ja kumahtelivat -ja tie jalan alla surkeasti valitteli. - -Tyttö kulkea laahusteli muutaman talon rengin jälestä -pellonalusniitylle, josta oli mutaa vedätetty. Korkealla romotti -hepoparan selkäranka ja kupeissa oli nahka painunut kylkiluiden lomiin. -Takajalkojen säärivarsista oli lähtenyt nahka ja osa lihaakin ja ne -niin pahasti heutosivat kävellessä. - -Tyttö solmittiin kiini pieneen vesaan mutahaudan reunalla, vaikka ei -kaiketi se olisi karannut muutenkaan. Renkipoika meni noin viiden sylen -päähän ja ojenti paksun koivun kupeesta tuliluikkunsa suun Tytön otsaa -kohden. Tyttö liikutteli hiljaa korviaan ja raukeasti lummaili -silmillään... - -Kuului kumea pamahdus ja Tyttö suorastaan polvilleen lysähti. Siitä se -vierähti syrjälleen ja punainen veri pulpahteli otsasta valkoselle -hangelle. Tyttö väräytti vielä pari kertaa jalkojaan ja sitten oli ihan -hiljakseen. - - * * * * * - -Läheisessä metsässä hapisteli harakka koivun latvassa pitkää pyrstöään. -Se nauroi siellä niin ivallisesti ja hyppeli lähemmäksi puusta -puuhun... - - - - -Kevään korvalla. - - -Matinpäivähän se on se ensimmäinen kevätpäivä... silloinhan me lapset -siellä maallakin pyrittiin kirja kädessä tuvan seinänvarrelle istumaan. -Eihän sitä useinkaan vielä Matinpäivänäkään ollut tuvan seinänvarrelle -pientäkään pälveä sulautunut, mutta useinhan se silloin jo päivä -lämpösemmin hellitti ja me mentiin turkki korvissa heinäladon -kynnysalle, heinänrikkojen päälle, päiväpaisteeseen punakantisia -aapisiamme selailemaan... - -Eikähän se nytkään uskaltanut luonto ijänikuista vanhain sääntöä ruveta -rikkomaan. Matinpäivänä se jo rupesi lämpimämmin paistamaan -kaupunkitalojen kattoihin ja sai sieltä räystäästä vesisuihkuja -katukäytävälle rapattamaan. Vesi alkoi liuotella lunta pehmeämmäksi -seinävarresta ja jopa leveämmältäkin, kun kevätpäivän säteet seinästä -taittuivat lumen pintaa pistelemään vasten aurinkoa olevilla -katukäytävillä. Vedeksi sen lumen täytyi alkaa vain hiutua ja ihmisten -tallaamista peläten rupesi katuojaan lipumaan. Siellä jo vielä hyyhmänä -lepäsi, kunnes herrasväki lähetti renkipojan reittiä selvittelemään ja -niin vesi pääsi vähän nopeammin omia teitään vilistämään. Paljaaksi se -alkoi selviytyä jo katukäytävä esplanaadin vastenpäiväisellä puolella. -Pakkohan siinä oli paljastua, kun päivä polttavasti hellitti ja -"vapaamieliset" ihmislapset jouduttaivat päivän avuksi lapioineen -katukäytävän jäisiä kahleita katkomaan. Ihan viimeisen kosteudenkin ne -päivän janoiset säteet nuoleksivat sileältä asfalttikäytävältä ja se -olisi siinä niin kuivana itseään paistatellut kuin kuuminna -kesäsydännä, jos herrasväkien kyökkipiiat eivät olisi sitä lumisine -jalkoineen täpöstelleet ja mustia, märkiä jälkiä jättäneet. Siinä ne -näkyivät piikatytöt mielellään kulkevan päivänpuoleista katua -valkoisine esi- ja pääliinoineen, joilla jo kevään merkiksi olivat -itsensä sonnustaneet... Herrasväki se kulkikin kadun toisenpuolitse, -esplanaadin reunoitse lehdettömäin puiden pimennossa. Eihän se nyt toki -käynyt päinsä, että jo ensimmäisellä päiväpaisteella itsensä -päivetyttää, mitä se sitten maksaisi kesäsydämmellä naamojensa -suojeleminen, jos ne nyt jo mustuttaisi... - -Piikatytöt ne vain uskalsivat mennä keväisen päivän lämpimään -paisteeseenkin sinne toiselle puolelle katua... mikäpäs se niin häpeä -heille, jos eivät olisikaan niin kovin hienoja -- Ja kerjäläispojatkin -ne siellä päiväpaisteessa seinävarressa seisoskelivat ja nisu-pullaansa -pureskelivat, jonka ainoalla viisipennisellään olivat ostaneet. - -Olihan ne ihmiset talvipakkasillakin ulkona liikkuneet, mutta eroa -siinä vain näytti olevan niiden nykyisessä liikkeessä... se näytti -semmoiselta kuin muurahaisten kihinä pesänsä paljastuneella päälaella. - - * * * * * - -Mutta muutamia päiviä vain se päivä niin hempeästi hellitti... -Matinpäivän kunniaksiko lienee hellittänyt vai ihmislasten -mielihyväksi. -- Muutamana iltana alkoi taivaan täydeltä lunta -tupruuttaa ja peitti paljastuneet katukäytävät ja muut. Pakkanenkin -huomasi, että ei sitä niinikään ole naisekkaalle auringolle alttiiksi -antauttava, ennen kun kunnialla viimeiseen vereen asti koettaa. Ja -seuraavan aamun valetessa nähtiin, että pakkanen oli nietoksille ja -huoneitten seiniin yöllä hopeaisia helmiään piristellyt ja kovasti -nurkkia ryskytteli ja kipristeli kipeästi ihmislasten neniä, korvia ja -koko näkötaulua. Kovin äreäksi se olikin äkäytynyt pienen tappion -saatuaan, tarttui uudestaan ohjaksiin ja ei helpottanut, vaikka -auringon säteet koettivat parastaan päiväsydämmen aikana, ihan -seinävarressa katukäytävän reunalla ne saivat vain hieman Iumenrippeitä -hiostumaan. Ja semmoista se oli sitten ihan Marianpäivään asti. Kahdet -pyhät olivat Marianpäivän aikaan ja silloin pitkinä pyhinähän sen olisi -luullut valonkuninkaan saavan talviset kahleet katkotuksi. Kyllähän se -sunnuntaina, aattopäivänä koettikin päivä entistään ehommin heloittaa, -mutta ei siitä lähtenyt sen enempää, päinvastoin pakkanen iltasella -entistään kipakammin näpisteli suutuksissaan, ja vihasta vaaleana -täytyi valon haltijan paeta metsän taakse muille maille -valloituspuuhissa rynnistelemään. Verisiä kyyneliä se vuodatteli -taivaan rannalle mennessään... niin verisiä, että koko taivaan ranta -punaisenruskeaksi holvaantui ja sitten alkoi mustaksi hämärtyä, kun -auringon kyyneleet maahan valahtelivat. - -Mutta ihmislapsia kihisi katukäytävät ihan täyteläisenään ja sekaisin -ne nyt pujottelivat herrat ja narrit, kun pahankurinen päivä ei ollut -kenenkään muotoja mustuttamassa. Katulamppujen sytyttäjä hätäisenä -juosta piipotteli viritellen omaa valoaan vaipuneen auringon sijaan... -koetti jouduttaa tulia lyhtyihin, ennen kuin kovin ennättäisi pimetä. - -Ja katulyhtyjen valossa ne ihmislapset toistensa sivuitse pujotteleivat -ja ristiin rastiin matkustelivat. Palvelustytötkin ne olivat -kastrullinsa kyökin seinälle jättäneet ja siinä ryhmissä supatellen -sipsuttelivat mielitiettyjään väkijoukosta etsiellen. - -Vasta lähellä puoltayötä ne kukin kotiinsa katosivat ja kadut jätettiin -kerrassaan pakkasen valtaan. Pakkanen olikin poikaa puolestaan, -yksinään ryskytteli ja paukutteli... - -Marianpäivähän se on toinen kevätpäivä, vaan lumet ne silloin vielä -katoilla lepäsivät ja se ei ennen ainakaan kuulunut hyvää ennustaneen. -Pakkanen oli päälle päätteeksi lasinruutuihinkin hopeaisia helyjään -siroitellut. - -Nolonnäköisenä se aurinko näytti naamaansa toisen kevätpäivän aamuna. -Siellä puiden latvassa ensin turvitteleiksen, ikäänkuin ei olisi -mielinyt ensinkään ylös ilmoille kohota. Nousi se sieltä viimein kuin -nousikin... tekeehän voitavansa, tulkoonpa sitten voitto milloin -tulleekin. - - - - -Uusi ystävä. - - -Sitä ei voi poskeinen kuvailla, kuinka se vanha kahvipannun rottelo -Katria harmitti. Kaiken ikänsä sai hyöriä ja pyöriä maailman turhissa -touhuissa, eikä saanut edes parempaa kahvipannua... niin toteen kostoon -se riehuminen meni! Kuinka sitä voi tarjota tuommoisesta pannusta -vieraille ja muille, eihän sitä ilennyt nähdä itsekään! - -Kyllä se olikin näköinen se pannu! Se oli saanut varmaankin jo monta -kolausta, vahingossakohan lie saanut vaiko kuritukseksi pahoista -töistään, kukapa sen voi varmasti sanoa. Kyllähän se oli tehnyt paljon -pahaakin, monta täyttään oli tyhjentänyt, kun näet oli toisinaan niin -innostunut hiiloksessa poristessaan, että sen sisus oli ruvennut oikein -kuohumaan kiivaudessaan... - -Kuhmuinen ja ryppyinen sen oli vain kuve. Nokkakin siltä oli -puolitiestä poikki musertunut ja, siksi ei sitä voinut koskaan panna -ihan täyteen. Toinen korva siltä oli myös katkennut ja oli täytynyt sen -vuoksi kaivaa reikä sen harteihin. Reikään oli pujoteltu rengas -jäniksen langasta ja samasta aineesta oli laitettu ripa, jonka toinen -pää oli kiinni renkaassa. - -Sitten siinä oli vielä pari läpeäkin, toinen uurteissa ja toinen -harteissa, jotka molemmat aina täytyi paikata ruisjauhoista tehdyllä -taikinalla. - -Eihän se siis ollut ihme, jos Katria harmitti, ketäpä meitä muitakaan -kuolevaisia ei olisi harmittanut hänen sijassaan. Eihän sitä kehdannut -puhdistaakaan tuommoista roseloa ja siksi se sai olla niin mustana kuin -vain tahtoi. - -Hävettihän se toki tuodessa sitä vielä vieraitten nähtäville. Hävetti -se, vaan minkäpäs sille voi, kun ei ollut parempaa. - -Mutta Katri heitti sen koko häpeän Aatunsa niskoille. Jokaiselle -vieraalleen, jolle keitti kahvia, selitti hän Aatua monta kertaa -pyytäneensä uuden pannun ostoon, mutta eihän se jörökki välittänyt -mitään, vaikka olisi minkäkinlainen tarvis. Luulisi tuon toki vähän -hävettävän, vaan mitäpäs ne miehet välittävät... - -Monta kertaahan se sanoikin Katri Aatullensa siitä samasesta asiasta. -Koetti saattaa asian ihan selvään valoon, että Aatukin sen ymmärtäisi, -mutta vieläkös se... Mököttihän vaan! - --- Niitä joutavia hän! -- sanoi Aatu. - -Niinhän ne miehet luulevat, että se on vaan joutavaa, joka kuuluu -vaimon alalle. Katrin pisti oikein vihaksi tuommoinen jörömäisyys ja -hän meinasi sanoa Aatulle ihan vasten suuta, vaan sikseenhän se sentään -aina jäi. Niin monta vuotta se pannu oli jo ollut semmoisena, että -Katri ei oikein varmasti muistanutkaan, ja sittenkin sanottiin vaan, -että "mitä joutavia". - -Se nyt vaan on semmoinen asia se, että se pannu täytyy saada, "vaikka -nuha nassakasta läksisi", ajatteli Katri ja hän oli semmoinen eukko, -joka pani päätöksensä toimeen. - -Onneksi oli Katrilla neljä lihavaa ja kaunista kanaa, kaksi valkeaa ja -kaksi ruskeaa. (Oli hänellä kiiltävähöyheninen kukkokin, mutta se nyt -ei tähän kuulu, kun se ei kuitenkaan muninut.) Ne kanat kun keväällä -alkoivat munia, niin Katri säästi munat ja vei pappilaan. Rahat hän -pani säästöön. - -Ja rahakasa kasvoi yhä villalankaisessa pussissa, kamuvakan nurkassa, -tuvan peräpenkin karsinalasin puoleisessa päässä... Välistä täytyi -Katrin aina katsoa pussin kiiltäviä hopearahoja ja silloin niitä -kuvasteli mielessä niin ihmeen paljon hyviä ostettavia: milloin tuntui -olevan ostettava mustapohjainen ja valkokirjainen karttuuninen pääliina -ja milloin mitäkin. Mutta sitten kun hän taas muisti semmoisen -kirkaskylkisen kahvipannun, niin lankainen kukkaro sai pitää -sisältönsä, vieläpä vahvistui ja lihoi lihomistaan. - -Ja tuskin oli kesä puolivälissä, kun Katri meni kauppamieheen ja osti -sieltä ihan uuden kahvipannun. Se pannu oli ihan eheä joka paikasta, -eikä siinä ollut ruutuja eikä röykköjä ja ripakin siinä oli oikein -sepän tekemä ja ehyt. - -Kun Katri tuli kotiin, pani hän sen uuden pannun salaa hiillokseen. -Kuinka sievästi se kökötti siinä hehkuvan punaisen hiilloksen varassa -ja porisi sitten vielä niin kumisevalla äänellä! - -Sitten otti Katri pannun pois tulelta ja kätki uunin suuhun piiloon. -Kävi kutsumassa Aatua tupaan, se kun siellä navetan edessä havuja -hakata raksutteli. - --- Tule tupakalle! - -Aatu ajatteli, että mitähän se taas siellä... Menihän kumminkin, kun -kerran kutsuttiin. - -Katrilla oli jo kupit pöydällä valmiina, kun Aatu tuli. - --- Noo, kahvikestitkö täällä? - --- Niinpä tässä, sanoi Katri ja hymyili hyvin salaperäisesti. Se tuntui -niin somasti hytkäyttävän ruumista, kun ajatteli Aatun hämmästystä -uuden kahvipannun nähtyään. - -Ja hän meni uunin luo, otti aarteensa uunista ja hyvin mahtavan -näköisenä pöydälle kantaa kekutteli. Katsoi Aatua silmiin, että mitähän -tuo virkkaisi. - --- Nooh -- -- mistä se nyt tuli? - --- Luuletkos sinä minua niin mitättömäksi, että minä en saisi... -Saanhan minä! - -Ja Katri selitti, kuinka hän oli hankkinut ja säästänyt, ja nyt se oli -siinä se pannu kuin olikin, vaikka ei miehessä ollut laittajaa... - --- Pyyh, sanoi Aatu. - -Siinähän se nyt oli se uusi pannu. Kuinka herttaiselta se siitä -kahvikin muistui! Niin, parempaahan se nyt toki oli kuin vanhasta -tinaamattomasta rähjästä. - -Kun pannu saatiin tyhjäksi, kopisteli ja huuhtoi Katri tarkkaan perskat -sen sisästä. Päältäkin kuurasi niin kirkkaaksi, että se välähteli kuin -kulta. Sitten se pantiin nurkkahyllylle hyvin keihkeälle paikalle. - -Ja tulevaksi sunnuntaiksi kutsui Katri kokoon ystävänsä ja -naapurimökkien vaimot. Hän keitti heille kahvia sillä uudella -pannullaan ja selitti sen _itse_ hankkineensa, vaikka Aatulla ei ollut -niin paljon tolkkua... - - - - -Piippuni. - - -Yksi ainoa on vain maailmassa, jota minä oikein sydämestäni rakastan. -Hänen kerallaan käsi kädessä tuntuu niin turvalliselta elämän -murokkoisten urien kompuroiminen. Se yksi on oma rakas piippuni. Kun -minä olin vielä hyvin pieni, tein minä kovasta niveräkoivusta hyvin -suuren piipun. Sen keralla minä nousin kotimökkini luona olevalle -korkealle mäelle ja tein siellä tuuheista kuusen naavoista hyvin pitkän -parran. Sitten kun minä siitä suuresta niveräkoivuisesta piipustani -vetelin hyvin suuria savuja, niin ne savukiehkurat pöllähtelivät -mustina, leveinä pilvinä taivaalle. - -Sitten minä hakkasin reijän suuren onton kuusen kuupeeseen... sinne -minä kätkin sen niveräkoivuisen piippuni ja tukkesin reijän kuusen -kaarnalla. Se oli salainen piilopaikka, johon minä sen niveräkoivuisen -piippuni kätkin, ja siksi minä piirustin suurilla kirjaimilla kuusen -kaarnaan reijän yläpuolelle: - -"_Salapönttö_, jossa säilytetään yksi salainen piippu." - -Ja kun minulle joskus sattui tulemaan ikävä, nenin minä salapönttöni -luo ja päästelin varovasti pois kaarnaisen peitteen. Otin sitten kuusen -ontelosta sen niveräkoivuisen piippuni, pakkasin siihen isävanhani -massista hivellettyjä kessun rouheita ja pullauttelin pilvenkaltaisia -haikuja. - -Sitten kun minä läksin vaeltamaan kohden kaukaista maailman rantaa, -otin minä seuraani sen oman rakkaan piippuni. Kun tuli vastaani -eksyttäviä tien haaroja, istuin minä mättäälle ja kaivelin sen rakkaan -piipun poveltani. Ja sitä kun minä hetkisen hellästi suutelin, -selvitteli se hennon järkeni ja minä osasin oikealle tielle. - -Toisinaan sattui tuulispäiden tuimasti tuprahdellessa synkän elon -korven kuusia päälleni rutjahtamaan. Mutta niidenkin alta minä -selvisin, kun muistin vain tuprauttaa muutaman pehmoisen savukiehkuran -niveräkoivuisesta piipustani. - -Ja kun joskus sattui hieman valoisampiakin päiviä, niin kaksin me -niistäkin nautittiin. Onnikin tuntui onnelta vasta vienosti -leijailevain savupilvien suvannossa. - -Armas piippu! Sinä rehellisin taistelukumppani ja uskollisin ystävä, -sinä ainoa armaani elämässä ja kuolemassa! Kuinka monta hyvää työtä -olet minulle tehnyt, kuinka monta onnellista hetkeä valmistanut ja -kuinka monta sinä niitä vielä valmistat! - -Ihanain savupilviesi suojassa minä unholan kovan kohtaloni ja elämän -sotkuiset vyyhdet. Tuossa sinä nytkin lepäät edessäni pöydällä ja -tarjoot palvelustasi, odotahan vaan vähän, niin minä taasen sinun -ylennän hampaihini! - -Jos minulla olisi vähän sointuvampi ääni, niin minä laulaisin pitkän -virren sinun ylistykseksesi. Minä antaisin koko maailman tietää, miten -suloinen sinä oikeastaan olet -- ja minä laulaisin sinun päähäsi -kauniit hopeiset helat ja pitkän kulta-helaisen varren! - -Sinä rakas, herttainen piippu! Tule tänne jo sieltä pöydältä! Minä -tahdon sinua kerrankin oikein hellästi suudella. - - - - -Rökkilän vaari. - - -Silloin oli kevät ja ihan samanlainen, kun keväät ovat tavallisesti. -Lumi oli jo lopuilleen pois hiutunut, pienoinen nietos oli vain siellä -täällä aitavarressa. Olipa muudan äkiytynyt jäämään tuvan peräänkin, -vaikka isäukko olisi sitä siitä koettanut hävittää tuhkaa kylvämällä. -Pellot olivat yhtenä vellinä ja pihamaakin oli vielä ihan mustana, joku -nurmen täpe vain näytteli terävää kärkeään. - -Meistä lapsista se oli kiusoittavaa semmoinen kesä, kun joka paikka oli -niin pahasiivoista, että äidin täytyi meidät kieltää tykkönään ulos -menemästä. Yskää olisi vain muka hankittu ja ryvetetty liinaisten -paitojen helmat ihan pahanpäiväisiksi. - -Ja me olisimme silloin suoneet olevan ihan täyden talven, jotta olisi -saanut kotirinteellä kelkkoineen mäkeä sujautella. Riihen perästä, -korkean heinähaasion luota lähteä hurottamaan, hurottaa lumella -peitettyjen raunioiden ylitse, jossa niin somasti aina kelkkaa -leiskahutti -- ja sitten alempana jalalla kammeta vähän oikeaan, ettei -kelkka pääsisi aitaa puskemaan. Sattuihan siellä joskus saamaan -kuperkeikankin, ja silloin se tahtoi vähän niinkuin itkettää, mutta -naurukin joutui samalla itkua sokaisemaan. - -Niin, mutta nytpä ei ollut talvi, eikä edes kesäkään, olihan vain -semmoista mustaa -- ei mitään, toisinaan vain vähän vesisateen -tiherrystä. Tuvassa täytyi vain pysytellä, päiväkaudet vedellä -puuhevoista ja työnnellä tuolia selälleen kaadettuna. Vieläpä äiti -muisti paljon useammin käskeä kirjaakin käteen ottamaan, kun oltiin -aina siinä silmien edessä. - -Äiti kielsi vielä ottamasta ruohoisia käämin pohjallisiakin siskon -kangastuolien korvakkeessa riippuvasta käämivasusta. Siinä sitä toki -olisi ollut vähän huvituksen vaihtelua, kun olisi niistä pyssyjä -valmistanut. - --- Suotta särette vaan pohjallisia, sanoi äiti. - -Mutta joskus me kuitenkin saatiin tehdä hyökkäys käämivasulle. Silloin -kun ei ollut äiti eikä sisko tuvassa... - -Olin nytkin ihan koko aamupäivän odottanut semmoista loma-aikaa, mutta -ihan kuin kiusaa tehden istui sisko vaan kangaslaudalla. Minä seurasin -hyvin tarkkaan, milloin sisko sai aina kääminsä loppumaan, ottaisiko se -uuden vielä vai lähtisi ulkona pistäymään. Uudenhan se aina otti ja -alkoi kutoa paukutella. - -Mutta viimeinkin! Viimeinkin jätti sisko sukkulaisensa kankaan päälle -siihen pännärien viereen ja alkoi ulos sipsutella. Silloin se oli -toivottu hetki tullut... ei muuta kuin tuoli jalkojen alle ja pyssyn -raaka-aineita ottamaan! - -Kiire oli toimessa. Peloitti, jos hyvinkin tulevat, jää työ täyttämättä -ja hyvässä lykyssä saa vielä tukkapöllyn palkastaan. Äiti etenkin jos -sattuu tulemaan... kyllähän se hennosi tukasta pölyyttää siskokin, -mutta ei se hänen kurituksensa toki tehnyt niin kipeää, oli vain -paremmin leikin tekoa. - -Mutta siinä kiireessä ei joutanut oikein vakavasti työskentelemään. -Tuoli sattui kaatumaan ja pyssymestari maahan nuuskalleen. - -Aijoin ensin panna nauruksi koko asian, mutta sitten rupesin -olkapäässäni tuntemaan kipua. Ja se koskikin niin kovasti että täytyi -päästää surkea valitusvirsi kuuluville. - --- Äitii --! - -Äiti tuli. Kopeloivat miehissä olkapäätäni ja loppupäätös oli se, että -isä otti minut selkäänsä ja läksi Rökkilän Tahvon luo kantaa -reksuttelemaan. Tahvo näet tunnettiin hyvin taitavaksi semmoisten -jäsenvikojen täsmimisessä. - -Minä puolestani en ollut oikein selvillä koko Tahvosta, mutta isäni -selässä yksin ihmettelin asian laitaa. Olikohan se samallainen tahko, -jolla oli tahkottu Seppä-Antin minulle tekemää veistäkin... Tahtoi -pelottaa, että jos minuakin rupeavat tässä muun hyvän päälle vielä -tahkoamaan. - --- Onko se se sama tahko, jolla veitsiäkin tahkotaan? - -Eihän se kuulunut tahko olevan, mutta semmoinen hyvä vanha vaari, Tahvo -nimeltään. Minä kuvittelin häntä, miten parhaiten osasin, arvelin että -totta kai hänessä täytyy olla jotain semmoista pyöreää ja tahkon -tapaista, koska on nimikin vähän sinnepäin vivahtava. Olisiko kasvot -ehkä vähän tahkon näköiset, paitse että niissä töyhöttää pitkä valkonen -parran höyväläinen. - --- Onko sillä tahkolla partakin? - -Kuului olevan parta. -- Kuului olevan hyvä vaari. -- Kuului kivunkin -vähentävän kädestäni. - -Yltyi siitä isäni vaarin elämän tarinaa kertoilemaan. Kertomus ei -tuntunut mielestäni oikein "kansantajuiselta", mutta sain kuitenkin sen -verran selville, että Tahvo oli ollut vain köyhä poika alkujaan, -raataen ja säästäen oli omaisuutensa hankkinut. Itse oli ollut isäntänä -ja emäntänä, lehmän lypsyä ja leivän tekoa varten oli vain täytynyt -pitää naispalvelijaa, mutta itse oli ukko aina keittänytkin. - -Vasta vanhoina päivinään oli Tahvo tuonut vanhan lesken Rökkilään -emännäksi, ja leski oli tuonut jo tullessaan kaksi poikaa, joista nyt -kuului toinen olevan Rökkilässä isäntänä. Nyt kuului nuori isäntä -vaimoineen hyvin huonosti vanhaa vaaria kohtelevan. - -Isän pakinoidessa oltiin jo vaellettu Rökkilän näkyville. Talo oli jo -ihan kelkkeästi näkyvissä harmaine rakennuksineen ja tuohikattoineen -keskellä veteläin peltojen. Talo sijaitsi peltoja hieman korkeammalla -penkereellä ja minusta näytti vähän semmoiselta, että se harjanne siinä -ei olisi voinut tulla toimeenkaan ilman tuota taloa, ilman harmaita -aittoja, navettaa, tallia ja tuparakennusta. - -Jouduttiin siitä taloon ja me isäukon kera astuttiin tupaan käsi -kädessä. Silmiini pisti ihan ensiksi valkohapsinen ja harmaapartainen -ukko pöydän päässä verkkoa pistelemässä. - -Kuultuaan asiamme tuli ukko kättäni koettamaan. Vesi tirahti silmistäni -ja välistä täytyi ihan ääneen älähdellä ukon kopristellessa... oikein -teki mieli suuttua suhahtamaan.. - -Vihdoin hän toki lakkasi, kääri huivilla käden kaulaani ja määräsi sen -siinä pidettäväksi. - -Luulin jo pois pääseväni, mutta sitten huomasin että olin suuresti -erehtynyt. Isäni ja vaari rupesivat keskenään pakinata pitämään, -puhuivat niin tanakasti ja tosissaan, että se on syöpynyt jotenkin -tarkkaan muistooni. - -Nuorta kansaa he etenkin moittivat tavoistaan. On vainen palvelijatkin -valmiit murisemaan ruuan huonoudesta, työn paljoudesta ja lepoaikojen -lyhyydestä, mutta olisivatpas eläneet hekin jonkun kuutisen seitsemisen -kymmentä vuotta ennemmin, niin eivät varmaan kykeneisi henkeäänkään -vetämään. Ja Tahvo syöpyi kertomaan: - --- Kyllä muistuu mimmoista oli ennen, kun tätäkin vähää kontua kokoon -haalittiin. Maanantaiaamuna kun läksi useiden virstain päähän paloakin -kyntämään, sai selkäänsä tuohisen kontin, joka oli täytetty pelkällä -petäjäisellä. Usein viikkokauden sai siellä sydänmaalla elellä ja tulla -toimeen miten hyvänsä. Työstä päästyään ja heponsa laitumelle -laskettuaan otti leipäpalasen hyppysiinsä ja läksi ahoa astelemaan. -Sieltä nappasi marjan särpimekseen, jos oli, mutta jos ei, niin täytyi -tyytyä ilmankin. Jos nuori nouseva sukupolvi olisi nähnyt ne ajat, niin -eipä enää tällaisilla selvän leivän päivillä valittaisi. -- Eipä -valittaisi! - --- Vielä tässä pari vuotta jälelle päin minäkin jaksoin nousin ylös -yhden, kahden aikaan aamusilla ja kävin puu- eli heinäkuorman -hakemassa, ennen kun tulin muita herättämään. Panin silloin hevosen -syömään toisten hevosten joukkoon ja läksin uudestaan työhön muiden -mukana. Hevoseni oli kuitenkin paremmassa kunnossa kuin nykyisten -renkien jouten olevat syöttiläät. -- Niin sitä on taloa hankittu, mutta -nyt nuo jo näkyy voimat vähenevän ja miehuus pois katoavan... - -Meitä vieraita kutsuttiin kahville ja sen perästä lähdettiin vihdoinkin -kotiin. Kotiin kävellessä puhui isä vielä rökkiläisistä, moitti sitä -että niin huonosti vaaria kohtelevat ja ihmetteli, että ennen niin -varakas talo nyt on jo saatu velkaiseksi. Mutta minun muistooni syöpyi -Tahvo syvemmälle, kuin mikään muu siihen astisesta elämästäni. - - * * * * * - -Parin viikon perästä puhuivat kaikki kotonani käyvät vieraat, että -Rökkilän Tahvo on tullut hulluksi. - -En ymmärtänyt, mitä se hulluksi tuleminen merkitsee. Mutta muuanna -kevätkesän poutaisena päivänä satuin sen näkemään. - -Me pehertelimme suuressa multahaudassa, josta oli kaikenmoisiin -kotitarpeihin hiekkaa vedätetty. Mullasta teimme uunia ja kaikenmoisia -ja ikävästä ei ollut tietoakaan. - -Mutta katajikosta alkoi kuulua outoa rusketta. Säikähdimme, että sydän -oli ihan kurkkuun kohota. - -Silloin näimme Rökkilän Tahvon. Kasvot olivat paljon laihtuneet sitten -viime näkemäni ja parta, se kaunis harmaa parta oli hyvin pahassa -siivossa. Hän hymisi hiljaa itsekseen kävellessään pitkin katajikkoa, -riipien katajoista neuloja ja kylväen niitä täydessä toimessa maahan. - -Me kyyristyimme mutahautaan piiloon ja vanhus ei meitä huomannut. -Jatkoi vain peltonsa siementämistä ja katosi viimein katajikkoon. - -Rökkilän Tahvo puhui päivät päästään tuulia taivaita, joista ei kukaan -sanonut paljon mitään ymmärtävänsä. Viimein häntä ruvettiin pidättämään -tuvassa, kun muuten olisi huipotellut vain yhtenään metsissä. Tahvo -sanoi tahtovansa vain mennä pois ihmisten vastuksina olemasta ja pyrki -karkaamaan. Sanoi tahtovansa mennä pois omaan kotiinsa, siihen, jonka -hän oli rakentanut. - --- Nouse, Tiina, lypsämään lehmiä... kas kuinka paljon Mansikki -lypsääkin! -- Hoi, -- tuokaa raintaa... tuokaa saavia... huh -- Voi kun -se nyt lypsääkin paljon... koko maa käy ihan valkeaksi! Hyvänen aika, -nyt se on jo pukki... elä tule mokoma, miniän ruoja... hui, -- hui -- -käärmeitä... käärmeitä... käärmeitä... St, st, st... - -Tämmöisiä hän houri päiväkaudet ja pyrki kotiinsa menemään. Välistä oli -levollisempi ja silloin puheli pelloista ja kauniista viljapelloistaan. - -Voi kun siitä ruojasta oli talon väelle vastusta, emännälle etenkin! -Mitä tehdäkin mokomalle hylkiölle... - -Ja he köyttivät Tahvon nuoralla käsistään kiini vanhan kammarin -nurkkaan ja antoivat olla onnensa nojassa, veiväthän vähän syötävää. - -Sittenhän siitä mokomasta oli rauhassa! Pian riutuivat Tahvon voimat, -että hän ei tarvinnut enää köysiä. Hän sai maata oikein sängyssä tuvan -ovensuunurkassa ja siinä houria houreitaan. - -Muutamana aamuna kun Rökkilän talon väki jo oli aamiaisella, käski -emäntä palvelustytön viedä vaarillekin "vähän leipää" sinne -ovensuunurkkaan. Tyttö puisteli Tahvoa kotvasen, mutta ei saanut -liikahtamaankaan. - - - - -Autiolla. - - -Enhän minä voi oikein selvään itsekään käsittää, mitenkä sitten muille -selittää, mikä lumousvoima sillä Autiolla on oikeastaan. Se on kyllä -tuntuvinaan selvältä, että paikan viehkeys on vain mehevässä luonnossa -ja kyllähän siellä on sitäkin... mutta on siinä Autiossa jotakin -muutakin kuin tavallisissa kukkivissa maisemissa. Siellä tuntee sydän -semmoista lämmintä, pyhää käden koskettelemista ja silmäin edessä -näyttää olevan kirkkaimmalla päiväpaisteellakin hennon hentoa utua, -jossa väreilee näkymättömäin keijukaiskuvien hienoja värivivahduksia. -Niin -- no siellä on nyt vain jotain semmoista, jota ei oikein jaksa -ymmärtää. - -Autio ei ole edes niin erittäin kaunis paikkakaan, paljonhan niitä on -kauniimpia. Onhan siellä kyllä tuoresta ja vihantaa nurmikkoa, jonka -latvojen tasalta pilkistelee tuhkatiheässä sinisiä ja valkoisia -pikkukukkasia. Sitten on muutamia leveitä leppäpehkoja, puolikymmentä -ritvaoksaisia koivun höyväläistä ja suuri summaton humiseva petäjä. - -Pidänhän minä paljon siitä nurmikosta ja puista, petäjästä etenkin. -Minusta tuntuu, kuin se olisi siihen kasvanut jonkun säädöksen -pakoittamana, muistopatsaaksi sillä sijalla eläneille. Petäjä on tuvan -uunin sijalla... sanovat sen siksi kasvaneen, kun uunissa on ennen -vanhaan paistettu pettuleipiä. - -Niin, niitä muistoja! Minähän luulen, että nuo muistot menneistä -raatajoista minua juuri täällä viehättävätkin. Tuntuu kuin ritvaiset -koivut ihan tuoksuisivat mennyttä aikaa vasten kasvoja ja kuin ne -olisivatkin vain varjokuvia kaatuneista vanhuksista. - -Ja minusta tuntuu vielä, kuin ne kaatuneet olisivat olleet paljo -parempia kuin me nykyiset. Lepänlehtien lemusta kehittyy se semmoinen -käsitys, tuoksahtaa sydämeen ja sinne syöpyy ja hautautuu. Kuvittelen -entisten eläjäin eläneen semmoista tarumaisen kaunista elämää, eikä -tämmöistä jyrinää ja turhanpäiväistä touhinaa. - -Summaton joukko mielikuvia vaeltelee ajatuksissani siellä pensaitten -varjostamalla Autiolla. Ja ne ovat kauniita kuvia, koko elämäkin siellä -kuvastaa niin mehevältä ja sopusointuiselta. - -Eikä niitä kaikkia voi niin tarkasti selitellä, että sen toinenkin -ymmärtäisi. Kuitenkin tuntuu ihan nautinnolta, kun sitä edes koettaa -kuvailla. Ja sitten koetettua tuntuu se leppäpensaitten varjostama -Autio vieläkin runollisemmalta ja rakkaammalta... - -Tuoksahdelkaa vaan te kukat, vihertäkää nurmet ja lepatelkaa leppien -lehdet! Peittäkää verhoonne menneitten maan isien muistot ja tehkää ne -hyvin hämäriksi. Antaa peittyä vain askeleitten, valkoisten ja mustien! -Me teutaroimme täällä uusia tuoreita askeleita, joita taasen kätkevät -uudet kukkaset, kasvaneet pehmittämiimme penkereihin. - - - - -Jaakko Jyryläinen. - - -Jaakko Jyryläinen seisoi hovin herran kammarin oven poskessa. Seisoi -kuin jäykkä savolainen konsanaan, ei kumarrellut eikä pokkuroinut. - --- No, mitäs se Jaakko? - --- Pyytäisin herralta, jos saisin käydä torpan tekoon Kirveskorven -kuusikkoon? - -Herran suupielissä väreili ivallinen hymyily ja silmät tähtäsivät -Jaakkoon niin nauravan näköisinä. - --- Jassoo, vai torpan tekoon! - --- Niin -- - -Herra lupasi. Lupasi viljellä kymmenen vuotta arennitta. - -Ja Jaakko nosti suuren, tuliterän kirveen harteilleen. Korpeen astui, -työn alotti. - -Kuuset tunsivat navakoita iskuja kupeissaan ja paukahdusten kaiku -vaelteli pitkin saloja. Hongat horjuivat, kuuset kupsahtelivat -rysähdellen pitkäkseen. - -Vyötäisiään myöten taarusteli Jaakko hangessa ja kuusista lupsahteli -niskaan suuria lumipaloja. Leudolla säällä sulautui lumi pukuun ja -jäätyi iltapakkasella. - -Mutta korvessa aukea leveni. Havut pantiin kasaan, kuusista tehtiin -hirsiä ja särettiin aidaksia, koivuista hakattiin halkoja. - -Kun päivän kajo aamulla alkoi roihuta kuusten latvoilla, astui Jaakko -korpeen, ryskytti siellä päivän ja palasi, kun illalla kuusten lehvät -rupesivat tummentumaan. - -Kun kevätpäivät rupesivat korvessa kuusten juuria paljastelemaan, oli -Jaakko jo ison aukean reunassa. - -Silloin tuvan pohjakehikko perustettiin. Kirves paukkui taas, suuri -puinen moukari jyrähteli ja tuvan nurkat rupesivat korkenemaan. - -Seinät salvottiin, harjaorsi nostettiin. Sitten täytyi lähteä hovin -herran työhön leipää ansaitsemaan. - -Jaakko kynti ja niitti hovin herralle, mutta niittäessään ja -kyntäessään ajatteli uuden tuvan tekoa. Ajatteli ovea ja ikkunoita, -olematonta kattoa ja uunia. - -Mutta kun saatiin hovin herran viljat kootuksi, meni Jaakko taasen -tuvalleen. Teki uunin, ovet ja ikkunat. Kalkutteli kouruja katoksi, -laittoi lattian ja laipion. - -Sitten teki navetan pyöreistä puista ja toi navettaan hovin herralta -ostetun vasikan. Tupaan toi Jaakko pirteäposkisen eukkonsa ja parkuvan -pojan. - -Uuden tuvan uuni lämpisi ja lakeistorvesta tuprusi savupatsas kohden -korkeutta. - -Jaakko itse tarttui rautakankeen ja lapioon, hakkasi juuria, kaivoi -maata, väänteli kiviä ja soreita ojia ilmestyi suon reunamalle. - -Mutta Liisa-eukko tarttui kuokkaan ja pöyhötteli maan sitkeää kamaraa. -Saatiin sarka valmiiksi ja toinen kiehkesi perästä. - -Sitten tuli talvi. Liisa kehräsi hovin emännälle ja Jaakko myllästi -kuusikossa. - -Pitkinä puhteina puheltiin ja tuumittiin. Totisina tuumittiin ja -välistä oikein innostuttiin tulevaisuuden suunnitelmista. Pitkät illat -ja pitkä talvi meni kuin siivellä hivaisten. - -Ja keväällä taas kuokittiin ja kaivettiin. Kesällä oltiin työssä hovin -herralla. Syksyllä kylvettiin ruista ja kylvökselle kohosi hentoja -oraita. Hovin herra käy katsomassa. Hän hymyilee, mutta ei hymyile -ivallisesti. - - * * * * * - -Kuluu viisi vuotta. Hovin herra käy taasen korpeen katsomaan. - -Hän löytää suuren peltoaukean, jossa kasvaa hento-olkisia rukiin -aaluvia. Rukiin pienet tähkät tököttävät pystyssä kuulean syyspäivän -paisteessa. - -Viime yönä oli liikkunut halla ja korjannut viljan... sen saman se oli -tehnyt joka syksy ennenkin. - -Herra pudistaa päätään ja menee matkoihinsa. - -Mutta Jaakko puree pettua ja pettuleivän syötyään astuu nevalle kirves -ja lapio kädessä. - -Liisa käy keralla kuokkineen. - - * * * * * - -Ja taasen kuluu vuosia nelonen, viitonen. Hovin herra käy korpeen -katsomaan. - -Hovin herra löytää pellot entistään avarammat ja pelloilla kasvaa -sakeassa jykeviä olkia ja olkien latvoissa täyteläiset tähkäpäät. - -Herra kuulee kopseen kuusikosta ja käy Jaakkoa katsomaan. Sieltä löytyy -laihakasvoinen mies, joka kaivaa ojaa kuusikkoon. - -Herra katsoo ilosta säihkyvin silmin viljapeltoa ja sitten kääntää -katseensa Jaakkoon. - --- Sulla on täällä mehevä viljamaa. - --- Jumalan kiitos, hän on kasvun lahjoittanut! - --- Tästä lähtein saa Jaakko antaa minulle puolet viljasta. - -Jaakon rintaa tuntuu jokin ulospäin pullistavan, mutta tyynenä hän -virkahtaa: - --- Pelto on vasta ensikerran täyden viljan kantanut, halla on tähän -asti korjannut ainoankin. - -Herran silmät silloin säkenöivät ja ääni vihasta värähtelee. - --- Ensi kerran tai toisen, se ei kuulu minuun. Maa on minun, maksa -puolet, tahi astu taipaleelle! - -Ja vihasta punoittavin kasvoin käy herra matkoihinsa, Hänen omallaan on -rehennelty, hänen omistusoikeuttaan on loukattu... - -Jaakko on allapäin ja mietteissään. Jakaisiko toiste herran kera -kahtia, vai ottaisi kirveen olalleen, menisi toisen herran maalle ja -alottaisi uudestaan? - -Mutta ilta lähenee, tuulen henki tyyntyy ja päivä vaipuu ilman -rannalle. Taivas selviää poutaan ja kylmyys panee kaiken elävän -värähtelemään... - -Aamulla on kaikki jäistä ja kuollutta. Tähkät ovat tönköiksi -kivettyneet ja pukeutuneet vaaleaan verhoon... - -Halla on käynyt jaolla ja ottanut kaikki omakseen... - - - - -"Numero 34 Salonen". - - -Simo tallusteli likaista tietä muhkeata kasarmia kohden. - -Asteli alakuloisena portista pihan puolelle ja hiipi arastellen -hiekoitettua käytävää, suoriin riveihin istutettujen koivujen välitse. - -Ja ne saivat Simoon juhlallisen, kunnioittavan tunnelman, ne -rakennukset. Mutta siinä tunnelmassa oli samalla niin raskasta, -painavaa, masentavaa... - -Simo oli tulossa sotamieheksi. - -Hän oli puettu sarkaan, karkeaan kotikutoiseen. Lapikkaat olivat -jalassa, tervalla sivellyt, päässä oli pitkävillainen, lampaannahkainen -lakki ja selässä tuohinen kontti. - -Simo katseli ympärilleen, eikä tiennyt mihin menisi. Huuletkin kävivät -siinä niin etsiviksi, höltyivät erilleen tuuman verran. - -Muutaman rakennuksen ikkunasta näkyi hempeitä kukkasia, Valkosten -uutimien välistä. Simo seisottui, silmäili sisälle ja sitten yksin tein -muutakin ympäristöä. - -Pahuus... mihinkäpä siinä osasi! - -Kulki siitä joku sotilas, herralta näytti, lieneekö ollut kapteeni -vai... Valkonen nauha oli poikkitelasin sinisessä olkalapussa. - --- Oisin sotamieheksi tulossa. Mihinkähän minä oikein... - -Ja Simo hivutti pitkävillaista lakkiaan oikealle korvalle. - --- Menkää pataljoonan kansliaan! - -Ja herra neuvoi, mistä sen löytäisi. Näkyi nauravan mennessään. - -Simo päästeli kontin siteistään, heitti sen eteiseen ja astui sisään. -Sielläpäs kuului olevan nimi kirjoissa... kolmanteen komppaniaan -neuvoivat menemään. - -Ovessa tuli vastaan joukko nuoria miehiä. Olivat samalla asialla kuin -Simokin. - -Simo käveli sinne päin, jonne neuvoivat. Tuli pihaan, seisoskeli siinä -konttineen ja katseli. - -Komea oli hovi, suuret olivat ikkunat seinillä, mutta seinät tervatut. -Piha oli sileä kuin kirkkotarha, ei nurmen täpettä missään, -seinävarsillakaan. - -Tulivat viimein kaikki katsotuksi, Simo jouti sisään. - -Mutta sisässä sotilaat ivasivat pitkävillaista hattua ja tuohista -konttia. -- -- -- - -Illemmalla saapui miehiä enemmän. Kävelivät kaihoisina kartanojen -ympärillä, olivat kuin siiville lyötyjä. - -Mutta Simoon katsoivat kaikki syrjäsilmällä, ivaava, halveksiva väre -suupielessä. - -Kun aika joutui, pantiin nuoret miehet riviin. Annettiin numerot -sukunimen edelle, papin panema nimi sysättiin syrjään. - -Neuvottiin vastaamaan "minä" ja huudettiin. Se oli pieni muistettava se -sana, mutta ei sitä tahdottu muistaa. - -Joutui vuoro Simon kohdalle. - --- Numero 34 Salonen! - -Simo oli ollut vähän ajatuksissaan. Kun kuuli sukunimeään mainittavan, -kohotti päätään ja vastasi: - --- On. - --- Äh, nahjus! "Minä", eikö ole käsketty sanoa?! -- Voi hemmetin -herapekuna! Noinko se sitten on sotilaan kallo koipien välissä -lupottava. Pää pystyyn, rinta ylös, vatsa sisään! Sotilaan rinta ei saa -olla tehty puurovadista. - -Ja aliupseeri tuuppasi Simon leukaa ylös, painoi hartioita eteenpäin ja -ryssäsi nyrkillään vatsan kohtaa. - -Nuo sydänmaan moukat olivat kuin eläimiä, heidän kanssaan voi pusertaa -rinnastaan sotilaallisen taisteluhalunsa. Eihän sitä sivistyneempäin -kanssa sillä lailla kehdannut toki ensipäivinä... - -Mutta Simon kasvot sävähtivät punasiksi. Kädet kupeella puristuivat -nyrkkiin... - --- "_Minä_", pitää sanoa! No, numero 34 Salonen! - -Mutta Simolta ei kuulunut mitään. Huulet olivat puristuneet tiukasti -yhteen. - --- Mitä! Eikö kannata vastata!? Kaikkia pölkkypäitä niitä tulee -ihmisten ilmoihin! Maltahan... kyllä täällä semmoisista mutkat -oijotaan... paremmistakin on oijottu. - -Seuraavana yönä oli Simo putkassa. - -Ja Simon rinta tuntui kiehuvan, tuntui tahtovan revetä täytelyyttään. -Hetkiseksi välähti kuva kotimökistä, siitä, jonne kulki vain mutkainen -ura kuusikon välitse, joka sekin oli talvella ummessa. Mutta kuva -haihtui, kädet puristuivat nyrkkiin... - --- Ennen vankeutta, kuin nöyryyttä! - - * * * * * - -Sotilaat olivat saaneet sotilaan puvun. Puvusta ei enää voinut miehiä -eroittaa, mutta Simo kun oli päässyt hampaihin, sai hän olla hampaissa, -käsikaluna. - -Ja Simo oli tullut ärtyisäksi, kylmäkiskoiseksi ja jäykäksi. Muita hän -oli oppinut tuntemaan sortajikseen ja kohteli äkäsesti; yhteen oli -kiintynyt -- sotilasten lainakirjastoon. Siellä oli uutta, ennen -tuntematonta, mutta samalla ystävällistä, puoleensa vetävää. - -Simo luki illoilla, luki että silmät punettuivat. - -Mutta sotilaat Simoa kiusasivat ja härnäsivät ja siihen yhtyivät -aliupseeritkin. Simo koitti olla heistä välittämättä, mutta täytyi aina -lopulta tuskastua. - -Ja silloin kilvalla naurettiin. Tuhmahan hän oli, koska suuttui. - -Oli tultu jo kevääseen. Lumi oli juuri mailta huvennut, hiekka kuivanut -kasarmin pihatantereella. - -Oli oltu ensi kertaa kentällä harjoituksissa. Oli marssittu, temppuiltu -ja "pikoonnattu"... - -Oli komennettu rivi maahan mahalleen. Simon kohdalle oli sattunut suuri -vesilätäkkö ja Simo ei ollut siihen heittäytynyt. - -Simo oli saanut rangaistukseksi palvelusvuoroja. - -Siinä oli siksi asian alkua, että kotiin tultua kyettiin Simoa -"piruuttamaan". Ivattiin, naurettiin ja lopulta härnättiin. Osaston -päällikkökin oli osallisena. - -Simo viimein suuttui. Päällikköön viskasi vihansa. - --- Sen koira! Ihmisten verta imet, vaikka täytyisi olla toisia -asettamassa! - -Aliupseeri tuli pöyhkeänä Simon eteen. - --- Olenko minä koira? Sanoppas kerran vielä! - -Simon kasvoja hiveli aliupseerin äkäiset hengähdykset. - --- Koira olet... susi, syöjä, raastaja...! - -Ja Simon silmissä maailma pimeni. Nyrkistynyt käsi sysäsi voimakkaasti -"herraa" rintaan... Herraparka keuskahti selälleen. - -Hämmästyneinä seisoivat miehet. Mutta selvittyään aliupseeri meni -kapteenin luo ja Simon tie johti putkaan. - -Se ei ollutkaan ensimäinen kerta. -- -- -- - -Siellä oli istuttu vihainen viikko, pimeässä putkassa, puolella -ruualla. - -Mutta viimein ovet avautuivat ja Simo sai astua ulos. - -Nurmen täppeet pilkistelivät maan raosta ja koivujen oksiin oli -herhistynyt vihannoivat lehtien alut. - -Semmoista mehua, semmoista pehmoista täytelyyttä ei Simo ollut koskaan -luonnossa tuntenut. Oli niin kirkasta, niin valoista, että Simon -rintakin huoahti valoisana. - -Illemmalla Simo meni mäelle kasarmin kupeelle. Siellä oli laajalta -kaunista nähtävää. Ja sitten se muistutti niin paljon korkeaa -kotimäkeä. Se oli vain eroa, että siellä oli somaa luontaista -epäjärjestystä, mutta täällä kaikki istutettua jäykkiin, suoriin -riveihin, oksat puissa yhden näköisiksi saksittuja. - -Mutta tänne niin kuin sinnekin näkyi yläpuolelta sininen ilma, samalla -lailla läikkyi järvi tuolla etempänä ja samalla tavalla alkoi lehto -vihertää tuolla alhaalla kuin kotilehdossakin. - -Ja Simo istui puiseen sohvaan ja katsoi kotimökkiään kohden... - -Mutta pian herätti hänet kiihkeä kellojen kilinä. Kaupungista päin se -kuului, mutta Simo ei tiennyt mitä se merkitsi. Jonkin hädän huomasi -hän vain olevan... katsoi sinne, katsoi tänne, katsoi kaikille -puolilleen. - -Läheltä kasarmia metsän takaa nousta öllisti sakea savu ja sekaan -vilahteli pitkiä tulikieliä. - -Simo ei joutanut ajattelemaan mitään, mutta läksi savua kohden -kaihkasemaan. Koko pataljoona tulla rymyytti myös, tuoden suurta -paloruiskua. - -Metsän sisäinen herrastalo oli tulessa. Jykevinä liekit ilmassa -leimahtelivat ja musta savu pakeni metsän ylitse. Lounainen tuuli -tupruutteli tulta läheistä aitta- ja karjarakennusta kohden. - -Pataljoonan paloluutnantti komensi: - --- Toimeen, pojat, pelastakaamme ulkohuoneet ja annetaan palaa sen, -joka väkistenkin palaa. Seilit päälle, pojat! - -Mutta mitenkäpä ne vietiin! Talon ainoat tikapuut seisoivat vasten -palavaa rakennusta, liekit peittivät ne tykkänään. - -Kukapa ne sieltä otti! - -Ne ottaa Simo. Hän kiskasee kiireesti korvilleen suvilakkinsa -reunukset, juoksee, katoaa liekkeihin. Kaikki katsovat liikkumatta, -huokumatta. - -Mutta kohta hän palaa, vetäen perässään palavia tikapuita. Tuskin saa -tulesta tulleeksi näkyville, kun monissa miehin temmataan tikapuut -hänen käsistään. Seilit saadaan päälle, ulkohuoneet ovat pelastetut. - --- Herranen aika! Katsokaas, kun tuo mies on tulessa! - -Simon vaatteet ne olivat syttyneet palamaan ja turhaan koetti hän -itseään sammuttaa. Ihmiset tulivat luokse, kopistelivat Simoa, mutta -tuli kiihtyi vain kurittamisesta. - -Tuotiin vihdoin vettä ja saatiin mies sammumaan, mutta vaatteet kartena -kaikki maahan karisivat. Simon ruumis oli palohaavoja täynnä, täytyi -kantaa kasarmille. - -Makasi monta viikkoa Simo sairashuoneessa. Ei tullutkaan enää -semmoista, että olisi sotilaaksi kelvannut. Sai mennä salon moukka -omalle alalleen, maan pintaa penkomaan. - - - - -"Noh, noh!" - - --- Noh, noh! - -Ja pikku nassu kihnutteli veräjäpuita pienellä, luisella kärsällään. -Koetti saada rakoa niin suureksi, että olisi mahtunut pihan puolelle -pujahtamaan. Mutta kova oli veräjä, ei tullut apua rynnistelemisestä. - -Nassu tirkisteli kulmainsa alta pihan puolelle, vikisi, urisi ja -voivotteli harmissaan. - -Pihalla näkyi nassun emäntä, vanha Leena, kävellä kyykehtivän, mitä -lienee siellä tihruslellut. Ja nassu koetti parkua surkeammin, että -vähänkään kävisi sydämmelle. - -Kuulipas Leena-muori surkean rukouksen ja tuli veräjälle -soppakiuluineen. Pudotti pois pari veräjä-puuta päältä päin, että -yletti kaataa kaukaloon. - -Nassu hamusi himoissaan kiulusta vettä kärsällään, että Leenan täytyi -sitä pois ahdistaa. Sitten se hyvin sikamaisesti katsoa vekotti -poskesta hetkisen, töytäsi sitten hätäisesti kaukalolle ja alkoi soppaa -päänsä rakoon tassutella. - --- Niin, törsäkö se on, -- maanitteli Leena ja nassun niskaa -syyhytteli. Nassun olisi tehnyt mieli leikkisän raukeasti keuvahtamaan -syrjälleen, kuten muulloinkin Leenan ruopotellessa. Ei sentään -malttanut, oli siinä niin mieleistä tehtävätä. - --- Nöh, nöh! -- äänteli se vain mielihyvissään. - -Kun kaukalo tuli tyhjäksi, läksi nassu pitkin pellon aitavarteista -tietä vörnittämään. Siihen aitavarteen hellitti päivä niin herttasesti, -että rupesi oikein raukasemaan, kyllä täytyi levolle kyhnähtää. - --- Nöh, nöh! -- kyllä se tuntui hyvältä. Suoraksi ojensi nassu pienet -töppösensä nurmikolle, painoi silmänsä umpeen ja levollisena siinä -kellotti. Siinä kävi mieli taas niin tyytyväiseksi maailmaan, -unehtuivat muistosta nälkäiset päivät ja veräjäkin, joka esti pihan -puolelle pääsemästä. - --- Noh, noh, kyllähän tässä... yhhyh... - -Ja unta hän veteli, että nenä sihisi... kepeää porsaan unta. Kuului -hänen korvaansa nukkuessakin pieninkin risahdus ja lintujen iloinen -liverrys. - -Kuului tieltä päin ihmisjalan kapsetta. Nassu kohotti päätään, katsoi -pienillä silmillään ja kuunteli tarkalla korvallaan. Nassu tunsi -tulijan. Naapurin isäntä sieltä näkyi tulla toikkaroivan ja hyräili -yksinään mitä lienee hyräillyt. - -Nassu nousi töppösilleen ja meni vierasta vastaan ottamaan. Kumarteli -kärsäänsä ihan maan pintaan asti ja vähän alemmaksikin, sekä virkkoi: - --- Nöh, nöh. - -Kun isäntä tuli lähemmäksi, katsoi nassu sitä suoraan silmiin ja -vieläkin hienosittain kumarteli, mitä lienee ollut mielessä. - --- Huut, sika! -- ärähti isäntä ja nassua kylkeen potkasi. Nassun nenä -venähti pitkäksi hämmästyksestä. Hän älähti pahoillaan ja kirnitti -tiepuoleen, maan pintaa myräilemään. - -Harmitti se vähäsen, kun häntä niin halpana pidettiin, potkittiin ja -puukkiloitiin. Olisipas hänellä kerrankin edes vähäsen valtaa, niin -kyllä hän mokomillekin luonnon herroille kostaisi. - -Nassun teki mieli vähän vakoilemaan mokomatakin kuningasta. Läksi -perästä virnittämään ja näki miehen heidän pihaansa toikkaroivan. - -Mies nousi veräjästä pihan puolelle, mutta nassun täytyi jäädä -harmissaan aidan raosta tirkistelemään. - -Leena-muori oli pihalla. Sen kanssa meni isäntä polittamaan heidän omaa -kieltään, jota ei nassu ymmärtänyt... kuulostihan kumminkin, mitä ne -pakinoivat. - --- Onkos teillä nyt viinaa? -- kuuli nassu isännän suhahtavan, kun -ensin olivat muista asioista pakisseet. - --- On, on -- näin meidän kesken sanoen -- toki muutamain päiden täysi, --- supatti Leena-muori ja molemmat läksivät tupaan tallustelemaan. - -Nassu läksi vörnittäen metsää kohden vessuttelemaan. Mutta taival -tuntui hiljaa käymällä katkeavan, täytyi lähteä juosta vilkittämään, -että heilahteli kippura saparo. - -Siellä hän sitten möyri maata päiväpaisteisella aitavarrella. Mutta -kovin rupesi kesäisessä helteessä varistamaan harjaksista nahkaa. -Kylpyä tuntui mieli tekevän, mutta eihän niitä ollut lätäköitä näin -kesäsydämmellä, tokkopa lienee ollut missään. Nassu arveli, että jos -hyvinkin olisi siellä pellon eteläpäässä, siellähän oli semmoinen -notkelma, jossa muulloinkin oli ollut kosteutta viimeseksi. Nassu -tassutteli sinne päin, läksi juoksujalkaa vihlasemaan. - -Ei siellä ollut vettä notkelmassakaan, mutta oli kuitenkin hiukan -kosteampata mutaisen kuoppuran pohjassa tien varrella. Siihen se nassu -painautui syrjälleen ja kuvettaan syyhytteli viileään, mustaan mutaan. -Huhhuh, kun se tuntuikin nyt kylpy hyvälle, kun oli koko päivän aurinko -kuvetta kuumentanut. - --- Noh, noh, -- sanoi nassu taas niin tyytyväisenä. Ei hän taaskaan -välittänyt mitään ihmisten ilkeydestä... olkoot vaan mitä hyvänsä, -samapa se hänelle. - -Aurinko vaipui jo mäen taakse ja alkoi hämärtyä kesäinen ilta. Nassu -keturoi vain vilposella vuoteellaan, painoi kärsänsä mutaan ja antoi -silmäinsä vaipua umpeen. - -Silloin alkoi taas kuulua tieltä päin raukeita, säännöttömiä askeleita. -Nassu raotti silmiään, mutta ei kehdannut kohottaida katsomaan. - -Mutta yht'äkkiä rutjahti jotain raskasta nassun päälle mutahaudan -reunalta. Nassu parkasi surkeasti ja ryykäsi kauvas metsään, Sieltä hän -sitten peloissaan tirkisteli paksun koivun juurelta. Kaksi miehen jalan -näköistä kun vain näkyi haudan reunalta, uskalsi nassu mennä katsomaan, -miten vieras köntyili hänen hyvässä makuuksessaan. - -Mutta kun mies herkesi liikkumattomaksi ja painoi päänsä pehmoseen -mutaan, uskalsi nassu mennä sitä lähempää tarkastelemaan. Hän ravisteli -miestä hampain takista ja kärsällään käännytti vähän päätäkin silmiin -nähdäkseen. Äskeinen isäntä näkyi olevan, henki vain löyhki niin -pahalle... nassua oikein aivastutti... - -Ravisteli ja puisteli se nassu miestä vähän kostoksi ilkitöistään, -äskeisestä potkasusta ja sitten yörauhan häiritsemisestä. - --- Oö-ö-öö, mekä se... - --- Noh, noh! -- sanoi nassu kärsäänsä mielissään kohottaen, kun sai -toverinsa ääntelemään. - --- Yhhyh, -- ykisi mieskin ja kääntyi enemmän kylelleen, että naama -paremmin kosketti mutaan. - -Nassunkin viha leppyi, kun sai toverinsa ääntelemään. Hän painoi -kärsänsä miehen kainaloon ja kallistui sen kuvetta vasten virkistävään -lepoon... - --- Noh, noh! Kyllähän tässä... yhhyh. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SAVON SALOILTA*** - - -******* This file should be named 62622-8.txt or 62622-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/6/2/6/2/62622 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/62622-8.zip b/old/62622-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index b7e05bb..0000000 --- a/old/62622-8.zip +++ /dev/null |