diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/62468-8.txt | 24606 | ||||
| -rw-r--r-- | old/62468-8.zip | bin | 465898 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 24606 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..4a8933f --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #62468 (https://www.gutenberg.org/ebooks/62468) diff --git a/old/62468-8.txt b/old/62468-8.txt deleted file mode 100644 index 63a8cba..0000000 --- a/old/62468-8.txt +++ /dev/null @@ -1,24606 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Kristitty, by Hall Caine - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Kristitty - Romaani - -Author: Hall Caine - -Translator: Aino Malmberg - -Release Date: June 24, 2020 [EBook #62468] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KRISTITTY *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - - - -KRISTITTY - -Romaani - - -Kirj. - -HALL CAINE - - -Suomentanut - -Aino Malmberg - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1924. - - - - -SISÄLLYS: - -Ulkomaailma. -Hengen elämä. -Vihamiehen vainio. -Pyhättö. - - - - - - -ENSIMMÄINEN KIRJA. - -ULKOMAAILMA. - - - - -I. - - -Toukokuun 9 p:nä aamulla v. 18-- seisoi kolme tämän kertomuksen -tärkeimmistä henkilöistä matkustajajoukossa "Tynwald"-laivalla, joka -Man-saarella Douglasin laiturin luona keräsi höyryä lähteäkseen -matkalle Liverpooliin. Yksi näistä oli vanha, seitsenkymmenvuotias -pappismies, jonka kasvot olivat lempeät, täyteläiset, lapselliset; -toinen oli nuori, kolmikymmenvuotias mies, myöskin pappi; kolmas -oli noin parinkymmenen ikäinen tyttö. Vanhalla papilla oli valkea -kaulahuivi, ja jokseenkin kulunut musta takki, jonka kuosi oli -käytännössä noin parikymmentä vuotta sitten; nuoremmalla papilla oli -pystykaulus, pitkä papinkauhtana ja kova, leveälierinen, nauhalla ja -tupsulla koristettu hattu. He seisoivat keskikannella, ja kapteeni, -joka tuli ulos hytistään noustakseen komentosillalle, tervehti heitä -ohimennessään. - -"Hyvää huomenta, herra Storm." - -Nuori pappi vastasi tervehdykseen kumartaen hiukkasen ja kohottaen -hattuaan. - -"Huomenta, huomenta, pastori Quayle." - -Vanha pappi vastasi iloisesti: "Kas, hyvää huomenta, kapteeni, hyvää -huomenta." - -Nyt seurasi tavalliset kysymykset ilmasta ja vastaukset niihin; sitten -kapteeni sattui tulemaan juuri tytön eteen. - -"Vai niin, tämä on siis pojantytär, eikö niin?" - -"Niin on, tämä on Glory", sanoi pastori Quayle. "Hän jättää nyt vanhan -isoisän, kapteeni; minä olen tullut saattamaan häntä Peelistä asti, -kuten näette." - -"Niin, niin, nuorella neidillä on maailma edessään -- jalkainsa -juuressa, pitäisi minun sanoa. Te näytätte iloiselta ja raittiilta kuin -itse aamupuhde, neiti Quayle." - -Kapteeni lausui kohteliaisuutensa reippaasti naurahtaen ja jatkoi -matkaansa komentosillalle. Neitonen oli kuunnellut häntä vain hetkisen -ja vastasi kääntämällä kerran katseensa sinnepäin ja hymyillen. Hän -näytti sekä silmin että korvin, kaikin tuntein ja aistein kiintyneen -edessäolevaan maisemaan. - -Aamu oli ihana ja keväinen, eikä kello ollut vielä yhdeksääkään, -mutta aurinko oli jo korkealla Douglas Headin yläpuolella, ja sen -säteet kimaltelivat satamassa nousuveden kohottamilla pienillä -laineilla. Rattaita ajoi rämisten laivasillalle, matkustajia tulvaili -laivakäytäville ja sekä etu- että takakansi alkoi täyttyä ahdinkoon -asti. - -"Voi, kuinka kaunista!" sanoi tyttö, enemmän itsekseen kuin -tovereilleen, ja vanha pastori nauroi, kun tyttö oli niin ihastunut -tuommoiseen jokapäiväiseen näkyyn. Sitten hän alkoi puhella -vaatimattomaan tapaansa, sanoen kaikenlaista vähäpätöistä ja -hyväntahtoista, viatonta kuin vuoristopuron lorina. - -Neitonen oli keskinkertaista pitempi ja hänellä oli kullanpunertava -tukka ja loistavat, suuret, tummanharmaat silmät. Toisessa silmässä -oli ruskea pilkku, niin että ensi silmäyksellä näytti kuin hän olisi -katsonut hiukan kieroon, sitten se näytti antavan hänen kasvoilleen -vähän keimailevan ilmeen ja vihdoin se tuntui ilmaisevan ääretöntä -voimaa ja intohimoa. Mutta eniten kiintyi huomio hänen kasvoissaan -suuhun, joka oli hieman liian suuri kaunottarelle ja värähteli -alituiseen hermostuneesti. Kun hän puhui, hämmästytti kuulijoita hänen -äänensä syvyys. Siinä oli jonkinmoista pehmeätä karkeutta, mutta se -saattoi saada minkä värivivahduksen tahansa. Melkein kaikessa, mitä hän -sanoi, oli tulista vilkkautta ja leikillisyyttä, ja näytti aivan siltä -kuin ruumis ja henki yhtaikaa olisivat tahtoneet lausua lausuttavansa. -Hän liikutti ruumistaan alati, ja seisoessaan samassa paikassakin -muutteli hän jalkojaan yhtämittaa. Hänen pukunsa oli yksinkertainen, -melkein huono, ja ehkä hiukan huolimaton. Hän näytti aina hymyilevän ja -nauravan, ja kumminkin oli silmissä joskus kyyneleitäkin. - -Nuori pappi oli runsaasti keskikokoinen, mutta vartalon omituinen -ylevyys teki hänet pitemmän näköiseksi. Kun hän kohotti hattuaan -tervehtiessään kapteenia, paljastui kaareva otsa ja leveä, -lyhyttukkainen pää. Hänen nenänsä oli kaunis muodoltaan, leuka -voimakas ja huulet täyteläiset, kaikki piirteet erittäin voimakkaat ja -varmat niin nuoren miehen piirteiksi. Hänen ihonsa oli tumma, melkein -mustahko, ja suurissa, kellertävän ruskeissa silmissä, joita pitkät -silmäripset varjostivat, oli jotain mustalaismaista. Parta oli hyvin -ajettu ja alaosa kasvoja näytti synkältä silmien loistavan tulen -alla. Hänen käytöksessään oli jonkinmoista hillittyä epäröimistä; hän -seisoi samassa paikassa liikkumatta ja melkein ollenkaan kohottamatta -vaipunutta päätään. Hänen puheensa oli vakavaa ja tavallisesti hidasta -sekä vaikeata, hänen äänensä oli voimakas ja täyteläinen. - -Kello soi toisen kerran ja vanha pastori teki lähtöä rannalle. - -"Pidättehän huolta tästä karkulaisesta, herra Storm, ja viette hänet -vahingoittumattomana sairaalan ovelle?" - -"Mielelläni." - -"Ja pidättehän häntä vähän silmällä siellä suuressa Babylonissa?" - -"Jos hän vain sallii." - -"Niin, niin, kyllä tiedän; hän on epävakava kuin vesi ja vaikea pitää -kiinni kuin tuulen puuska." - -Tyttö nauroi taas. "Sanokaa minua yksin tein vihuriksi tahi", -vilkaisten nuoreen mieheen, "myrskyksi [myrsky on engl. kielellä -_storm_. Suoment. muist.] -- Glory Sto -- ooh!" - -Pidättäen äkkiä hengitystään hän keskeytti sanan ennenkuin vallaton -kieli oli sen lausunut ja nauroi uudestaan peittääkseen hämilläoloaan. -Nuori mies hymyili väsyneesti ja tuskallisesti, mutta vanha pastori ei -älynnyt mitään. - -"Miksi ei! Se olisi varsin sopiva nimi sinulle ja sinä olisit sen -rehellisesti ansainnut. Mutta Herra on laupias sellaisille luonteille, -John. Hän ei pane heille kovempia koetuksia kuin he kestää voivat. -Glorylla ei ole sanottavasti taipumusta uskontoon, kuten tiedätte." - -Neitonen käänsi pois katseensa ympärillä olevien vilkkaasta -liikehtimisestä ja puhkesi leikin ja hellyyden sekaiseen nauruun. - -"Joko taas! Sano nyt minua samalla jumalattomaksi, isoisä. Minä tiedän, -mitä sinä tarkoitat. Mutta näyttääkseni, että minä en ole vannonut -taivaalle mitään valaa, etten mene milloinkaan kirkkoon Lontoossa, -siksi että sinä olet niin paljon minulle semmoista tyrkyttänyt -Man-saarella, minä lupaan lähettää sinulle täydellisen ja tarkan -kertomuksen herra Stormin ensimmäisestä saarnasta. Enkö minä nyt ole -suloinen?" - -Kello soi kolmannen kerran, höyrypilli kaikui lahden poikki, ja -höyrylaiva odotti enää vain postilaukkuja. Astuen lähemmäksi -laskusiltaa puhui vanha pastori nopeammin. - -"Antoiko Anna-täti sinulle tarpeeksi rahaa, lapsi?" - -"Tarpeeksi laiva- ja junalippuihin." - -"Eikö enempää! Se Anna on aina niin --." - -"Ole huoleti, isoisä. Naiset tarvitsevat niin vähän, otaksui Anna-täti. -Ja paitsi sitä sairaanhoitajatar --." - -"Minä pelkään että sinusta tulee tuntumaan kovin yksinäiseltä siellä -suuressa erämaassa." - -"Yksinäiseltä! Vaikka minulla on viisi miljoonaa naapureita!" - -"Sinä tulet kaipaamaan vanhaa saartasi, Glory, ja minä jo puoleksi -kadun --." - -"Jos minua huolet alkavat vähänkin painaa, isoisä, niin minä pistän -pillit pussiin ja lähden pois kotiin." - -"Huomis-aamuna minä haeskelen koko talosta karkulaistani." - -Glory koetti nauraa iloisesti. "Portaita ylös, portaita alas, ja -vihdoin hänen armonsa kamariin!" - -"'Glory', minä tulen itkemään. 'Minne ihmeeseen tyttönen on mennyt? En -ole kuullut hänen ääntään koko päivänä. Mikä kumma tätä vanhaa taloa -vaivaa, kun se tuntuu niin kuolleelta'?" - -Tytön silmät olivat täynnä kyyneleitä, mutta hän sai lempeästä -leikillisyydestä ja sydämellisestä rakkaudesta värähtelevällä äänellä -vaivaloisesti sanotuksi: "Mitä vielä, isoisä! Te unohdatte vallan -koko Gloryn Lontoon-matkan ennenkuin kaksi päivää on koittanut. Joka -aamu sinä puhdistelet riimukirjoituksiasi ja joka ilta pelaat shakkia -Rakel-tädin kanssa ja joka sunnuntai sinä torut vanhaa Neilusta, kun -hän alkaa torkkua kirkossa, -- ja kaikki menee totuttuun tapaansa." - -Postilaukut tuotiin laivaan, laskusillat vedettiin rannalle, ja vanha -pastori kaivoi oikealla kädellään kellotaskustaan jotain, pitäen kelloa -vasemmassa kädessään. - -"Tässä" -- läähätti hän ankarasti, ikäänkuin olisi juossut kovasti -- -"on äitisi pikku helmisormus." - -Tyttö veti kädestään velton, likaantuneen hansikkaan ja otti sormuksen -vapisevilla sormilla. - -"Hyvän äidin antama muisto on ihmeellinen taikakalu", sanoi vanha -pastori John Stormille. - -Nuori pappi kumarsi päätään. - -"Siinä asiassa te olette samassa asemassa kuin Glorykin, -- ette tekään -enää voi muistaa äitiänne." - -"En -- en." - -"Minä kyllä aion seurustella isänne kanssa, John, olkaa huoleti siitä. -Ei kukaan voi ikipäiviksi suuttua poikaansa siksi vain, että tämä on -valinnut kirkon eikä maailmaa. Ei ukko tarkoittanut kaikkea, mitä hän -sanoi. Jättäkää hänet vain minun huostaani. Ellei tuo hupsu Chalse -olisi pannut tuhmuuksia hänen päähänsä --." - -Höyrypiipun huokailu oli tauonnut, ja kesken rannalta kuuluvaa kohinaa -kajahti ääni komentosillalta: "Kaikki rannalle!" - -"Hyvästi, Glory! Hyvästi, John! Hyvästi molemmat!" - -"Hyvästi, pastori", sanoi nuori pappi ja puristi kauan vanhuksen kättä. - -Mutta tytön käsivarret kiertyivät vanhan miehen kaulaan. "Hyvästi rakas -vanha isoisä, minua niin hävettää -- surettaa -- minä häpeän mennä -- -voi, hyvästi!" - -"Hyvästi pikku mustalainen, pikku noita, oma karkulaiseni!" - -"Jos sinä annat minulle semmoisia nimiä, täytyy minun sulkea sinun -suusi. Vielä -- kerran --." - -Ääni huusi: "Syrjemmälle!" - -Nuori pappi veti tytön pois reelingin luota, ja laiva eteni hitaasti -rannasta. - -"Minä menen alas -- ei, minä jään kannelle. Minä menen rannalle -- minä -en voi kestää tätä. Ei ole vielä liian myöhäistä. Ei, minä menen perään -katsomaan vettä väylässä." - -Sillasta oli päästy, ja satama oli tyhjänä. Lokit leijailivat -ylhäällä seuraten valkoista, kuohuvaa vettä, ja Douglas Head väistyi -väistymistään taaksepäin. Pitkin pitkää rantalinjaa vilkuttivat -matkustajien ystävät hyvästiänsä. - -"Tuossa hän on -- sillan päässä! Se on isoisä, hän vilkuttaa -nenäliinallaan! Ettekö näe? Tuo punakirjava puuvillaliina! Jumala -häntä siunatkoon! Kuinka liikuttava hänen pikku lahjansa oli! Hän -on säilyttänyt sitä koko noiden vuosien ajan. Mutta minun silkkinen -nenäliinani on liian kostea -- se ei liehu ollenkaan. Lainatkaa minulle ---. Ah kiitos! Hyvästi! Hyvästi! Hyv -- --." - -Tyttö kumartui peräreelingin yli nojaten rintaansa siihen ja vilkutti -nenäliinallaan niin kauan kuin laituria ja ihmisiä rannalla saattoi -nähdä; ja kun ne hävisivät näkyvistä, tuijotti hän maata, kunnes se yhä -enemmän ja enemmän hämärtyi ja suli pilvien kanssa yhteen ja kunnes ei -enää näkynyt mitään tuosta samasta maasta, jota hän oli katsellut joka -päivä koko elämänsä ajan tähän hetkeen saakka. - -"Tuo rakas, pikku saari! En minä koskaan huomannut, että se oli niin -kaunis! Ehkä minä olisin voinut olla onnellinen sielläkin, jos vain -olisin koettanut. Jos minulla vain olisi ollut yksikään toveri! -Kuinka hupsu minä olen! Viisi vuotta olen toivonut pääseväni pois -ja rukoillut, ja nyt!... Se on _niin_ kaunis, eikös ole? Aivan kuin -vesilintu! Ja kun on siellä syntynyt... rakas, pikku saari! Ja kaikki -vanhat ihmiset siellä! Heille tulee niin ikävä nyt! Tulenkohan minä -milloinkaan... Minä menen alas. Tuuli käy kylmemmäksi, ja vesi tuolla -perässä saattaa minun silmäni... Hyvästi pikku lintunen! Minä palaan -takaisin -- minä... Niin, älä pelkää, minä..." - -Nauru ja vilkas puhe, hilpeä leikillisyys ja tunteellisuus loppuivat -vihdoin nyyhkytykseen, ja tyttö juoksi alas hytin portaita häviten -näkyvistä. John Storm katseli hänen jälkeensä. Nuori pappi oli tuskin -virkkanut sanaakaan, mutta hänen suuret ruskeat silmänsä olivat kosteat. - - - - -II. - - -Gloryn isä oli ollut pastori Qyualen ainoa poika, joka oli piispan -kappalaisena piispanhovissa. Siellä hän oli tutustunut Gloryn -äitiin, joka oli piispan rouvan kamarineitsyenä. Hän oli iloinen -nuori ranskatar, jonka äiti oli nuoruudessaan kuuluisa ranskalainen -näyttelijätär ja isä keisarikunnan aikuinen upseeri, joka ei ollenkaan -tiennyt tyttärensä olemassaolosta. Vähän sen jälkeen kun Gloryn -vanhemmat olivat menneet naimisiin, tarjottiin kappalaiselle hyvää -lähetyssaarnaajan paikkaa Afrikassa, ja ollen harras kristitty hän -suostui siihen pelkäämättä rannikolla raivoavia kuumetauteja. Mutta -hänen nuori ranskalainen vaimonsa oli äidiksi tulemassa ja häntä -kauhistutti elämä vieraassa maassa. Siitä syystä vei pappi hänet isänsä -kotiin Peeliin sanoen hänelle hyvästi viideksi vuodeksi. - -Pappi eli neljä vuotta, ja sillä ajalla he kirjoittivat muutamia -kirjeitä toisilleen. Mies lähetti viimeiset käskynsä Southamptonista: -"Jos se on poika, anna hänelle nimeksi Johannes (evankelistan mukaan), -mutta jos se on tyttö, nimitä hänet Gloryksi." Ensimmäisen vuoden -lopulla äiti kirjoitti: "Lemmikkimme on saanut ensimmäisen lyhyen -mekkonsa. Et voi kuvitella herttaisempaa olentoa. Hänen pienet, -suloiset, paljaat käsivartensa, hänen kaulansa ja pienet pyöreät -hartiat! Tiedäthän, että hän on punatukkainen tyttö -- punakiharainen! -Hänen silmänsä ovat niin suuret ja loistavat! Ja entäs hänen suunsa, -hänen leukansa ja pienoiset, punertavat varpaat! Minä en käsitä -kuinka voisin elää näkemättä häntä alinomaa!" Neljännen vuoden -loppupuolella tuli isän viimeinen kirje: "Rakas vaimoni, tämä ero on -katkeraa, mutta Jumala on sen tahtonut, emmekä me saa unohtaa, että -mahdollisesti saamme elää koko elämämme erossa." Seuraava kirje oli -Englannin konsulilta Gaboon Riveristä; se sisälsi ilmoituksen hurskaan -lähetyssaarnaajan kuolemasta. - -Pastori Quaylen talouteen kuului hän itse ja kaksi naimatonta tytärtä, -mutta se oli liikaa vilkkaalle, nuorelle ranskattarelle. Miehensä -eläessä hän oli jo nääntyä vanhapiikahallinnon alla, mutta miehen -kuoltua hän ei enää koetellutkaan taistella kohtaloa vastaan, vaan sai -jonkin yksinkertaisen taudin ja kuoli äkkiä. - -Paljas kallioseinä katseli Gloryn syntymäpaikkaa, mutta aurinko -nousi vuoren yli ja kaunis virta syleili sen kylkiä. Neljännes -englanninpenikulmaa virtaa alaspäin oli satama ja sen takana lahdelma, -jossa pienellä kallioisella saarella oli vanhan linnan rauniot, ja -sen takana levisi Irlannin meri, "houkutellen laskevaa aurinkoa -viipymään." Pastorin puustellin nimi oli Glenfaba, ja siitä oli puoli -englanninpenikulmaa Peel-nimiseen kalastajakaupunkiin. - -Glory oli pieni punapäinen veitikka alusta pitäen, ja kaikessa, mitä -hän teki tai sanoi, oli jonkinmoista vallatonta huolettomuutta. Kun -hän oli kuusivuotinen, ei voinut uskoa sanaakaan, mitä hän kertoi. Hän -ei vähääkään välittänyt, oliko hänen puheensa totta vai valhetta, eikä -antanut pelon eikä suosion, ei palkinnon eikä rangaistuksen siihen -vaikuttaa. Pastorilla oli tapana sanoa: "Minä pelkään totta tosiaankin, -että lapsella ei ole mitään siveellistä omaatuntoa -- hän ei näy -ollenkaan voivan erottaa oikeata väärästä." Tämä huolestutti hänen -uskonnollista tunnettaan, mutta kutkutti hänen leikillisyyttään eikä -muuttanut hänen rakkauttaan. "Hän on täysi pakana -- Jumala siunatkoon -hänen viatonta sydäntään!" - -Gloryn mielikuvitus oli suurempi kuin lapsilla yleensä. Siihen aikaan -kun hän janosi lasten seuraa saamatta sitä, kuvitteli hän, että monta -kappaletta häntä itseään oli olemassa eri paikoissa, ja hänen oli -tapana kutsua niitä leikkimään kanssaan. Virrassa asui yksi Glory, -matalikossa, missä ahvenet uivat, lähteessä oli Glory ja korkealla -vuorilla oli Glory; kun oikea Glory puhui heille, vastasivat he -aina. Hänen nukkensa olivat kaikki kuninkaita ja kuningattaria, ja -hänellä oli erityinen taito valmistaa omituisia, komeita valepukuja. -Tuntui melkein siltä kuin hänen näyttelijätär-isoäitinsä olisi -antanut perinnöksi hänelle heti syntymästä alkaen oikeuden elämään, -ylellisyyteen ja rakkauteen. - -Hän oli aivan kuin luotu matkijaksi. Pienimmänkin eksentrisyyden tai -teeskentelyn hän osasi heti paikalla esittää. Totisen Anna-tädin otsan -rypistys, hempeätunteisen Rakel-tädin hymyily, alinomaa torkkuvan -lukkarin, Cornelius Kewleyn, haukotus, kaikki tuo eli uudelleen -vallattomissa, veitikkamaisissa kasvoissa. Hän muisti muutamia äitinsä -ranskalaisista lauluista ja kerran nähdessään katulaulajan asettui hän -itse torille samalla tavoin laulamaan, mistä oli seurauksena, että -aikaihmisetkin miltei polvistuivat hänen eteensä, valmiina suutelemaan -häntä ja nimittämään häntä Phonodoree-keijukaiseksi. Mutta hän ei -myöskään unohtanut kulkea ympäri keräämässä puolipennysiä [puoli pennyä -= viisi penniä. Suoment. muist.] palkakseen. - -Kymmenvuotisena hän oli poikatyttö, joka marssi pitkin kaupunkia -kokonaisen poika-armeijan etunenässä, soittaen kampaa hampaittensa -välissä ja huiskutellen pastorin nenäliinaa hänen kävelykeppinsä -päässä. Tähän aikaan hän kiipeili puihin, varasteli hedelmäpuutarhoista -(tavallisesti omastaan) ja matki poikien ääntä sekä piti vääryytenä, -ettei hänen annettu käydä housuissa. Mutta sen sijaan hän käytti -kudottua merimieslakkia, ja hänen elämänsä tuli kuitenkin hiukan -valoisammaksi siitä, että hän käytännöllisistä syistä ja yleensä -siisteyden vuoksi sai käydä valkoisessa, ruumiinmukaisessa neulotussa -villaröijyssä. Sitten sattui vielä niin, että eräällä henkilöllä oli -pieni vene, jota hän ei tarvinnut, ja hän kysyi eikö Glory tahtoisi -sitä omakseen. Yhtä hyvin olisi voinut kysyä, eikö hän tahtonut -paratiisia tai torttuja tai mitä tahansa muuta taivaallista! Tämän -tapahtuman perästä käytti Glory merimiestakkia ja lakkia ollessaan -merellä ja kierteli vesillä kuin hanhenpoikanen. - -Kaksitoistavuotisena hän rakastui -- rakkauteen. Se oli epämääräinen -tunne, johon sekaantui loisto-unelmia. Koska pastori oli liian köyhä -voidakseen lähettää hänet Douglasiin naisopistoon ja pastorin tyttäret -liian ylpeitä antaakseen Gloryn käydä tyttökoulua Peelissä, jäi hän -Rakel-tädin opetettavaksi kotona. Rakel-täti luki Thomas Mooren -runoja, tiesi kaikkien kuninkaallisen perheen jäsenten syntymäpäivät -ja oli muutoin lempeän romanttinen. Tästä lähteestä ammensi Glory -merkillisiä tietoja unelmamaailmasta, jossa nuoret tytöt liitelevät -loiston, rakkauden ja onnen päivänpaisteessa. Eräänä päivänä hän -makasi selällään Peelin kukkulan kanervikkorinteellä, pää käsivarrella -miettien kertomusta, jonka Rakel-täti oli hänelle kertonut. Se oli -merenneidosta, joka saattoi nousta merestä ja sanoa mille miehelle -tahansa "tule", ja miehen täytyi tulla -- jättää kaikki ja seurata -häntä. Yhtäkkiä metsästyskoiran kylmä kuono kosketti hänen otsaansa -ja voimakas ääni huusi: "Siivolla, koira!" Nuori, noin kahdenkolmatta -ikäinen mies säärystimet ja metsästystakki yllään astui kallion kuvetta -pitkin. Glory tunsi hänet ulkomuodolta. Se oli John Storm, lordi -Stormin poika, joka nykyään oli muuttanut asumaan Knockaloen kartanoon -yhden englanninpenikulman päähän ylöspäin kukkulata Glenfabasta. - -Sen perästä ei Glory kolmeen viikkoon puhunut kenestäkään muusta -kuin John Stormista ja hän alkoi säännöllisesti kammata tukkaansa. -Hän katseli nuorta Stormia kirkossa ja sanoi Rakel-tädille, että -Storm varmaan saattoi nähdä aivan hyvin pimeässä, sillä valo näkyi -tulevan hänen silmiensä sisäpuolelta. Sitten häntä alkoi hävettää, ja -jos joku sattui mainitsemaan John Stormin nimen Gloryn kuullen, hän -punastui korvia myöten ja juoksi pois huoneesta. John Storm ei edes -vilaissutkaan Gloryyn ja jonkun ajan perästä hän läksi Kanadaan. Glory -asetti takakäytävän kellon Kanadan ajan mukaan voidakseen aina tietää, -mitä John teki siellä vieraalla maalla, ja sitten hän unohti koko -jutun. Hänen mielialansa vaihtelivat nopeasti, ja kaikki eri tunnelmat -olivat valtavia ja tosia, mutta ei kulunut kuin vuosi ennenkuin hän -taas rakastui, tällä kertaa kirkon sakaristossa, sievään poikaan, joka -seisoi häntä vastapäätä katkismusluokassa. - -Se oli englantilainen, Gloryn ikäinen poika, joka oli tullut tänne -saarelle vain lupapäiviään viettämään. Toisen kerran Glory näki hänet -Glenfaban pihalla pojan äidin ollessa sisällä talon isäntäväkeä -tervehtimässä. Hän lyödä napsahutti pojan käsivartta ja alkoi sitten -juosta pakoon poika kintereillä -- alas äyrästä ja sitten ylös puuhun, -jossa hän nauroi ja huusi: "Eikö se ole hauskaa?" ja poika ei voinut -nähdä muuta kuin Gloryn suuret, valkoiset hampaat. - -Pojan nimi oli Francis Horatio Nelson Drake, ja hän oli täyteen ladattu -kertomuksia ulkomaailmasta, jossa hänen koulunsa oli ja jossa ainoat -mainitsemista ansaitsevat "miehet" elivät. Tietysti hän kertoi kaikesta -tuosta mitä tuttavallisimmin ja niin vakuuttavasti, että Glory vallan -vaipui unelmiin. Se oli kerrassaan ihmeellinen poika, ja sopivan -ajan kuluttua (noin kolmen päivän) Glory kosi häntä. Totta on, että -poika ei näyttänyt kovin hurmaantuneelta tämän esityksen johdosta, -mutta kun Glory selitti, että hänelle oli vallan samantekevä, huoliko -poika hänestä vai ei, ja että oli olemassa lukemattomia muita, jotka -ilomielin käyttäisivät sellaista tilaisuutta, niin poikakin rupesi -katsomaan asiaa toiselta kannalta ja he päättivät paeta yhdessä. Ei -tosin ollut olemassa mitään erityistä syytä, joka olisi pakottanut niin -suurenmoisiin hankkeisiin, mutta kun nyt kerran Glorylla oli vene, niin -hänestä tuntui erinomaisen sopivalta lähteä sillä karkumatkalle. - -Glory pukeutui rippihameeseensa ja komeimpiin tamineihinsa ja hiipi -tapaamaan armastaan sillan alle, missä vene oli kiinni. Poika odotutti -itseään puoli tuntia, kun näet hänellä oli sisaria ja kaikenlaisia -muita vastuksia, mutta päästyään vihdoin "laivalle, laivan kannelle" -hän oli varmassa satamassa. Glory oli malttamaton, poika oli levoton, -eikä kumpainenkaan pitänyt tarpeellisena tuhlata aikaa suudelmiin. - -He sousivat ulos satamasta lahdelle, ja siellä he nostivat purjeet ja -ohjasivat venheen Skotlantia kohti. Kun tämä oli tehty, kävi mieli -hiukan keveämmäksi, ja heillä oli aikaa puhella tulevaisuudesta. -Francis Horatio kehui työn arvoa -- hän aikoi luoda itselleen nimen; -Glory ei ollut aivan samaa mieltä. Nimi! no niin, ja loistavia -juhlamenoja; hänestä tuntuivat matkat kuitenkin hauskimmilta, Silloin -he saisivat nähdä niin paljon ihmisiä ja muuta nähtävää, elleivät -tuhlaisi kovin paljon aikaa työhön. - -"Voi millainen _tyttö_ sinä olet!" sanoi poika ylenkatseellisesti. -Glory puri huultaan, sillä tuo ei ollut hänestä mieluista. Mutta vielä -kului puoli tuntia ennenkuin poika auttamattomasti pilasi asiansa. Hän -oli tuonut mukanaan koiransa, rottakoiranartun, ja rupesi nimittelemään -sitä kaikenlaisilla koiranimillä, hyvitellen sitä ja kehuen, että sen -penikoista vielä saataisiin paljon rahaa. Sitä Glory ei enää voinut -kestää. Hän ei sinä ilmoisna ikänä voisi karata semmoisen henkilön -kanssa, joka puhui niin epähienoa kieltä. - -"Voi, millainen _tyttö_ sinä olet!" sanoi poika taas; mutta Glory ei -enää välittänyt siitä ollenkaan. Paljaalla käsivarrellaan hän yhtäkkiä -oli kääntänyt peräsimen vasemmalle, aikoen ohjata veneen takaisin -Peeliin, mutta tuuli oli käynyt vinhemmäksi ja aallot alkoivat kohota -korkeiksi. Kun vene nopeasti käännähti, irtautui raakapuu, ja purje -lerpatti avutonna mastoa pitkin. Sitten he soluivat aaltojen väliin, -eikä Glorylla ollut voimia ohjata venettä pois sieltä; pojasta taas -ei ollut enempää apua kuin mistä tyhjäntoimittajasta tahansa. Tyttö -istui siinä valkoisessa musliinipuvussaan, poika hoiteli koiraansa, yö -oli yllättää heidät, ja he kiikkuivat aavalla merellä, pieni masto ja -rikkinäinen purjeriepu apunaan. Mutta yhtäkkiä suuri, musta purjevene -ilmaantui pimeästä, ja aikamiehen ääni huusi: "Olkaa huoleti, lapset!" - -Se oli John Storm. Hän oli herättänyt nuoren tytön eloon Gloryssä -ja sen jälkeen hän myöskin herätti nuoren naisen. Glory hiipi hänen -turviinsa kuin lapsi sinä yönä ja seuraavan neljän vuoden kuluessa -tuntui tytöstä kuin olisi hän aina samoin hiipinyt John Stormin -turviin. Hän oli Gloryn iso veli, hänen herransa, hänen hallitsijansa, -hänen kuninkaansa. Glory asetti hänet kauas huimaavaan korkeuteen -itsensä yli, kaiken jalouden ja suuruuden keskelle. Kun hän hymyili -Glorylle, niin Glory punastui, kun hän rypisti otsaansa, niin Glory -tuli surulliseksi ja pelkäsi. Luullen miellyttävänsä John Stormia -Glory koetti pukeutua kaikkiin taivaankaaren väreihin, mutta nuori -mies moitti häntä ja käski hänen tyytyä villaröijyynsä. Glory koetti -väkisinkin kammalla suoristaa punaisia kiharoitaan, mutta John Storm -kertoi hänelle, että ylhäisimmätkin vallasnaiset antaisivat vaikka -molemmat korvansa saadakseen sellaiset kiharat. Sen jälkeen Glory -hyväili niitä sormillaan ihaillen niitä peilissä. - -John Storm oli vakava luonteeltaan, mutta Glory sai hänet nauramaan -koko sydämensä pohjasta. Paitsi Byronia ja "Sir Charles Grandisonia" ei -Glory pastorin kirjastosta tuntenut muuta kirjallisuutta kuin Raamatun, -katkismuksen ja kirkkokäsikirjan, ja näitten sisällystä hän käytti -jokapäiväisessä puheessaan vallan hämmästyttävän vapaasti ja rohkeasti. -Hänen suurin ilonsa oli matkia lukkaria, joka torkkuvana vastasi -messuun. - -Pastori: "Oi, Herra suumme avaja" (ei mitään vastausta). "Missä sinä -olet, Neilus?" Lukkari (äkkiä heräten pöntössään): "Täällä, herra -pastori -- niin sulle kunniata veisaamme." - -John Storm nauroi -- nauroi vallan hillittömästi, ja silloin oli Glory -sanomattoman onnellinen. Mutta kohta John läksi pois taas, kun hänen -isänsä lähetti hänet Australiaan, ja valo Gloryn maailmassa sammui. - -Ei maksanut vaivaa muutella takakäytävän kelloa, sillä asiat olivat -toisenlaiset nyt. Glory oli kuusitoistavuotias, ja ainoa puu, johon -hän nyt koetti kiipeillä, oli hyvän ja pahan tiedon puu, ja se repi -häntä kamalasti. John Storm oli lordin poika, ja hänestä itsestään -tulisi kerran lordi. Glory Quayle oli orpotyttö, ja hänen isoisänsä -oli köyhä maalaispappi. Heidän köyhyytensä oli suloinen, mutta siinä -oli sappea myöskin. Nuo alituiset pakkosäästöt puvuissa, päällystakit, -joita piti kääntää, hatut, jotka olivat kauniita ostaessa, mutta -joita piti käyttää niin kauan, että muuttuneet kuosit panivat ne -näyttämään harakanpeläteiltä, ja sitten nuo salaperäiset, taivas tiesi -kenen vaatteiden jätteet -- tytön luonteen itsenäisyys nousi kapinaan -tuommoisia nöyryytyksiä vastaan. - -Äidin veri tyttäressä alkoi kuohua yli, ja vanhapiikahallinto, joka oli -murtanut ranskattaren elämän, oli tukahduttaa myöskin Man-saaren tytön -kaavamaisuudellaan. Alituiseen hän unohti ruoka-ajat, joita määrättiin -auringon mukaan, ja hän saattoi nukkua mihin aikaan tahansa ja valvoa -myöskin kuinka kauan tahansa. Häntä kiusasi istua juhlallisena -kuin vallasneitonen, ja hänellä oli paha tapa aina silloin tällöin -heittäytyä pitkälleen lattialle. Usein hän nauroi tukahduttaakseen -itkua, mutta hän ei viitsinyt edes hymyillä ylhäisen rouvan typerälle -jutulle, eikä välittänyt hitustakaan kuninkaallisen perheen -syntymäpäivistä. Vanhat tädit rakastivat hänen sieluaan ja ruumistaan, -mutta he sanoivat usein: "Mitä ihmettä siitä tytöstä tulee, kun isoisä -kuolee?" - -Ja vanha isoisä, kunnon ukko, olisi antanut elämänsä säästääkseen -Glorylta pienen kivun varpaan päässä, mutta hän ei ymmärtänyt mitä -ainetta tuo tyttö oli. Hänen keppihevosenaan oli riimukirjoitusten -tutkiminen, joita Man-saari on täpö täynnä, ja kun Glory auttoi häntä -niiden puhdistamisessa ja kopioimisessa, oli hän onnellinen kuin -koulupoika. Vaikka he asuivat samassa talossa ja Gloryn makuukamari, -jonka akkunat olivat satamaan päin, oli aivan pastorin ummehtuneen -työhuoneen vieressä, mistä pesukamarin katto näkyi, niin pastori aina -eli kaukana takanapäin kymmenennessä vuosisadassa ja Glory jossakin -etäällä kahdennessakymmenennessä vuosisadassa. - -Vangittu varpunen räpytteli häkkinsä seiniä vastaan. Ennenkuin hän -huomasikaan, pyrki hän pakenemaan tuosta vanhasta, uneliaasta paikasta, -ikävöiden suureen ulkomaailmaan. Kesäiltoina hän kiipesi ylös Peelin -kukkulan rinnettä ja heittäytyi kanervikkoon, missä hän ensi kerran -oli nähnyt John Stormin. Siellä hän katseli, kuinka laivat nostivat -ankkurinsa lahdelmassa, vanhan aution linnan muurien takana, ja hän -toivoi pääsevänsä pois noilla laivoilla -- pois merelle ja suuriin -kaupunkeihin pohjoiseen ja etelään. Mutta kohtalo pusersi hänen -olopiirinsä yhä ahtaammaksi, eikä hän voinut keksiä mitään tietä, joka -johtaisi siitä ulos. Kaksi vuotta kului ja kahdeksantoistavuotiaana -häntä kalvoi se tunne, että hän oli tuhlannut puolet elämästään. -Hän katseli aurinkoa, kunnes se vaipui mereen, ja sitten hän palasi -takaisin Glenfabaan ja pimeisiin ilmapiireihin. - -Kaikkeen oli syynä heidän köyhyytensä, ja heidän köyhyyteensä oli -kirkko syynä. Hän alkoi vihata kirkkoa; se oli tehnyt hänet orvoksi; -ja kun hän ajatteli uskontoa virkatoimena, tuntui se hänestä perin -itsekkäältä. Jos ihminen antautui niin korkeata tarkoitusperää -tavoittelemaan (kuten hänen oma isänsä), niin hän ei voinut ajatella -itseään; hänen täytyi uhrata elämänsä ja rakkautensa ja maailma -- -mikä mursi aina semmoisen ihmisen. Mutta täytyihän kumminkin tässä -maailmassa elää, ja mitä hyödytti hautautua ennenkuin oli kuollut? - -Miten lienee ollutkaan, mutta Gloryn epämääräiset toiveet muuttuivat -unelmiksi, joissa John Storm oli päähenkilönä, ja eräänä päivänä -tyttönen kuuli, että John oli palannut takaisin. Hän meni sinä iltana -kukkuloille, hän nauroi ja itki, hän huusi ja juoksi, sillä eihän -siellä ollut muita näkemässä kuin kalalokit. Kaikki oli juuri kuin -runoissa, sillä tuolla kallion reunalla makasi John itse, aivan sen -paikan vieressä, missä Gloryn oli tapana istuskella. Nähdessään hänet -Glory hiljensi kulkuaan ja alkoi nyppiä kanervia ikäänkuin ei olisi -nähnyt ollenkaan mitään. John kiiruhti häntä vastaan molemmat kädet -ojennettuina, ja sitten Glory yhtäkkiä muisti, että hänellä oli -yllään vanha kudottu röijy, punastui korvia myöten ja oli melkein -tukehtua häpeästä. Vähitellen hän elpyi taas ja puhella lörpötti -kuin myllynratas, ja sitten hän rupesi pelkäämään, että John ehkä -luulisi hänen olevan hämillään muista syistä; siksi hän taas rupesi -nyhtämään kanervia ja selittämään miksi hän punastui. John ei nauranut. -Omituisesti hymyillen sanoi hän syvällä äänellään jotain, joka melkein -jäädytti veren Gloryn suonissa. - -"Minä tulen itse tästälähin olemaan köyhä. Olen riitaantunut isäni -kanssa, Glory. Minä menen kirkon palvelukseen." - -Se oli kova isku Glorylle, ja aurinko laskeutui äkkiä. Mutta häkin -ovet se kumminkin avasi. Kun John Storm oli saanut apulaispapin paikan -Lontoossa ja hänet oli vihitty papiksi, kertoi hän Glenfabassa, -että hänen toimiinsa m.m. kuului sielunhoito eräässä suuressa West -Endin sairaalassa. Tästä Glory keksi pakokeinon. Hän tahtoi ruveta -sairaanhoitajattareksi. Se oli helpompi sanoa kuin tehdä, sillä -sairaanhoito oli muodissa ja Glory oli kolme vuotta liian nuori. -Suurella vaivalla hän hankki luvan päästä kokelaaksi, ja vielä -suuremmalla vaivalla hän sai isoisän hellän pelon poistetuksi. -Vanha pastori tyyntyi vihdoin kuullessaan, että Glory tulisi samaan -sairashuoneeseen, jossa John oli pappina, ja matkustaisi Lontooseen -yhdessä John Stormin kanssa. - - - - -III. - - -_Rakas oma isoisä ja kaikki Glenfabassa!_ -- Täällä minä nyt olen -vihdoinkin, rakas isoisä, toivioretkeni päässä, ja ehtoosta ja aamusta -on tullut ensimmäinen päivä. Nyt on kello yksitoista illalla, ja minä -olen menossa nukkumaan omassa pikku huoneessani Martan Viinitarhan -sairashuoneessa, Hyde Park, Lontoo, Englanti. - -Kapteeni oli oikeassa. Aamu oli raitis kuin hänen imartelunsa, ja -ennenkuin oli päästy etäälle niemen ohi, makasivat useimmat matkustajat -Man-saaren kolmen koiven [Man-saaren vaakunassa on kolme polvesta -taipunutta miehen jalkaa. Suoment. muist.] tavoin pitkällään siellä -täällä. Minä kun olin vanha merimies, en ruvennut sairaaksi ollenkaan, -vaan läksin hyttiini, makasin hiljaa vuoteellani ja tuumailin suuria -asioita. En mennyt kannelle ennenkuin tulimme Merseyvirralle. Silloin -kaikki matkustajat olivat ylhäällä ja he olivat sen näköisiä kuin hapan -kirnupiimä, joka on valunut ulos kirnusta. - -Miten komea näköala sieltä oli! Laivat, telakat, tornit ja kaupunki! -Minä tuskin saatoin hengittää jännityksestä, kunnes pääsimme -laivasillalle. Herra Storm asetti minut vaunuihin, ja saadakseni -kokemusta minä tahdoin itse maksaa oman osani. Tietysti hän koetti -pettää minua; mutta nainen on nainen, eikä se onnistunut. Kun olimme -saapuneet Lime Streetin asemalle syöksyi eteemme -- kantaja. Hän -kantoi minun kirstuni päänsä päällä (kevyesti kuin korvasienen), ja -kun olin ostanut pilettini, saattoi hän minut junaan herra Stormin -mennessä ostamaan sanomalehtiä. Kantaja oli niin ystävällinen minulle, -ventovieraalle, että saatoin huoletta heittää vastuunalaisuuden -kohtalon niskoille ja annoin hänelle kuusi penceä [6 penceä = 60 -penniä. Suoment. muist.]. - -Rautatievaunussa istui paitsi meitä kaksi vanhaa naista, ja me kuljimme -pikajunalla. Se oli äärettömän hauskaa, aivan niinkuin olisi syössyt -kohti ankaraa lounaistuulta Gontraryn vuorilta. Mutta ensimmäinen -osa matkasta oli kamala. Tunneli pani minut melkein huutamaan. -Liverpoolissakin oli sumuinen päivä, ja koko matkan Edge Hilliin sai -juna puhaltaa varoitusvihellyksiä meluten kuin muurinsärkijä. Minun -hermoni olivat piinapenkillä. Siksi käytin hyväkseni vaunujen pimeyttä -ja aloin laulaa. Se tyynnytti minua, mutta saattoi vanhat neidit miltei -hupsuiksi kauhusta. _He_ huusivat, en minä; ja juuri kun minä pyysin -Kaikkivaltiaalta hiukan apua tässä manalan kidassa, tulimme yhtäkkiä -ulos vallan ehyinä. Toinen tunneli oli edessämme vielä ennenkuin -saavuimme Lontooseen. Tunnelit ovat tietysti ne kiirastulet, joitten -läpi täytyy kulkea ennenkuin pääsee noihin ihmeellisiin kaupunkeihin. -Mutta jos minulta olisi kysytty neuvoa litaniaa tehtäessä ("Äkillisestä -kuolemasta varjele meitä, oi Herra"), niin olisin luetellut siinä -myöskin tunneleissa matkustavat. - -Te ette koskaan ole aavistaneet, millainen ääretön tyhmeliini -Glory on! Minä olin niin kiihkeän kiihkeä näkemään Lontoota, että -tullessamme lähelle en voinut nähdä mitään, kun näet vettä alkoi tihkua -silmäluomien alta. Kun ensi kerran tulee suureen, mahtavaan kaupunkiin, -tuntuu kuin astuisi majesteetin eteen. Taivas varjelkoon minua vain -sellaisesta tutisemisesta silloin kun minut nimitetään kuningattaren -hovilaulajattareksi! - -Taivas! millainen pauhu ja hälinä! Aivan kuin sata miljoonaa paarmaa -olisi surisemassa hiljaisena syksyiltana. Lähemmin tarkastaessa -on se kuin kaliseva, koliseva Baabelin torniyhtiö. Äänten humina, -sekava jyry, hirveä sekasorto -- kärryjä, vaunuja, omnibusseja sikin -sokin -- tuo kaikki saattaa ihmisen vallan uskonnolliseksi ja panee -kylmän karsimaan selkärankaa. Voi millainen silmäneula heinäsuovassa -tyttöraukka on täällä, ellei kukaan ylhäältä käsin pidä häntä silmällä! - -Kerro Rakel-tädille, että Lontoossa käytetään toisenlaisia hattuja -- -pienempiä edestä -- ja sano, että jos minä näen kuningattaren, niin -kyllä kerron kaikki tarkkaan. - -Me tulimme sairashuoneeseen vasta yhdeksän aikaan, joten en ole nähnyt -paljoa siitä vielä. Taloudenhoitaja antoi minulle teetä ja sanoi, että -voisin käydä katselemassa taloa, koska minua ei vaadittaisi työhön -ennenkuin aamulla. Tunnin ajan minä siis kuljeskelin osastosta osastoon -kuin vaeltava juutalainen naishahmossa. Mikä hiljaisuus! Minä pelkään, -että tämä sairaanhoito käy pelkäksi tuppisuutyöksi. Ja nyt minä menen -levolle -- en juuri koti-ikävän murtamana, mutta noin "hiukkasen vain -kaivaten kaikkia". Huomisaamuna minä herään uusiin ääniin, uusiin -näkyihin, ja kun vedän ylös uutimeni, näen kadut, joilla rattaat -väsymättä pyörivät ja ratisevat. Silloin minä ajattelen Glenfabaa, -jossa lintuset laulavat ja leikkivät. - -Terveiseni koko saarelle. Sano, että minä rakastan kaikkia yhtä paljon -nyt Lontoon neitosena kuin ennen pelkkänä maantyttönä, ja sano, että -sitten, kun minusta tulee kuuluisa nainen ja koko Englannin katse on -kiinni minussa, minä tulen takaisin korvaamaan sen vahingon, että he -nyt saavat olla ilman minua. Minä kuulen nyt kuinka isoisä sanoo: -"Herra siunatkoon millainen se tyttö on!" - -Glory, - -J.K. Minä en ole sanonut paljoa herra Stormista. Hän jätti minut -sairaalan ovelle ja meni kirkkoherransa kotiin, sillä hän tulee -asumaan siellä, kuten tiedätte. Tiellä minä tuhlasin hänelle paljon -kauniita runoja, tietysti rakkaudesta. Kun vanhat neidit menivät -pois rautatievaunusta, kysyin minä noin sattumalta huvittiko häntä -puhua rakkaudesta, mutta hän sanoi ei, sillä se oli näet pyhyyden -pilkkaamista. Rakkaus on liian pyhää, se on jonkinmoista uskontoa. -Joskus se tulee aavistamatta, joskus se hehkuu kuin tuli tuhkan -alla, joskus se on hyvä enkeli, joskus se on perkele, joka panee -ihmisen tekemään ja sanomaan kaikenlaista, jäädyttäen elämän talvea -kylmemmäksi. Mutta minä sanoin hänelle, että rakkaus on suloista ja -mitä uskontoon tulee, ei ole olemassa mitään taivaan alla, jota voisi -verrata kauniin ja kunnon nuoren miehen rakkauteen kauniiseen ja kunnon -tyttöön, kun mies uhraa kaikki tytön tähden, ruumiinsa, sielunsa ja -kaikki mitä hänellä maailmassa on. Minä luulen, että John Stormin -mielestä tuossa puheessa oli jotain perää, sillä vaikkei hän sanonut -mitään, oli hänen loistavissa silmissään omituinen valo, ja minä -ajattelin, että ellei hän rupeaisi papiksi, niin -- mutta mitäpä siitä. -Hyvästi, rakkaat. - - - - -IV. - - -John Storm oli lordi Stormin (perinnöllisen päärin) poika ja Englannin -pääministerin, Erinin kreivin veljenpoika. Kaksi vuotta ennen Johnin -syntymää olivat veljekset riitaantuneet naisen tähden. Se nainen oli -Johnin äiti. Hän oli mennyt kihloihin nuoremman veljen kanssa ja -jälkeenpäin rakastunut vanhempaan veljeen. Omantunnon ääni kielsi häntä -rikkomasta kihlausta, ja hän totteli sitä. Sitten omatunto asettui -yhteiskunnallisten lakien puolelle ja käski rakastavia eroamaan. -Senkin he molemmat tekivät. Mutta tyttö-raukan oli helpompi erota -elämästä kuin rakkaudestaan, ja paettuaan uskonnon turviin taistelusta -aviovelvollisuuksiensa ja alkuperäisen rakkautensa välillä hän synnytti -lapsen ja kuoli. Hän oli tyhjästä nousseen rikkaan pankkiirin tytär, -jolle oli opetettu, että avioliitto ja rakkaus olivat kaksi eri asiaa. -Hän vaihtoi rikkautensa arvonimeen, ja se kauppa toi hänelle kuoleman. - -Hänen miehensä ei milloinkaan kiintynyt häneen. Lordi Stormin puolesta -heidän avionsa oli ollut aivan itsekäs liitto, solmittu siksi, että -hän toivoi itselleen perillistä, jotta hän siten perustamalla perheen -saisi parannetuksi oman epäsuotuisan asemansa nuorempana poikana. Mutta -synti avioliiton peruslakia vastaan, joka sanoo että tuon liiton tulee -perustua rakkauteen, tuotti nopeasti koston. - -Kuullessaan, että vaimo oli kuollut, tuli vanhempi veli hänen -hautajaisiinsa. Iltaa ennen tuota päivää tuntui aviomiehestä vaikealta -se, että hän oli sillä tavalla käyttäytynyt. Hän ei tosin koskaan -ollut antanut aihetta skandaaliin, mutta hän ei liioin milloinkaan -ollut peitellyt, ei edes poikansa äidiltä, syitä avioliittoonsa. -Vaimo-raukka oli kuollut, mies oli ainoastaan pitänyt huolta siitä, -että vaimon myötäjäiset oli maksettu, ja rakkauden ääni oli koko ajan -vaiennut. Tuommoisten aatosten vaivaamana käyskenteli mies kaiken -yötä huoneessaan ja aamun sarastaessa hän läksi kuolinhuoneeseen -katsellakseen vainajan kasvoja vielä kerran. Avatessaan oven kuuli hän -puoleksi tukahdutettuja huokauksia. Joku oli kumartunut vaaleitten -kasvojen yli itkien kuin mies, jonka sydän on murtunut. Se oli veli. - -Siitä päivin lordi Storm piti itseään vääryyttä kärsineenä henkilönä. -Hän ei ollut milloinkaan välittänyt veljestään, ja nyt hän kokonaan -päätti masentaa hänet. Hänen poikansa saisi sen tehdä. Poika tulisi -kreivikunnan perilliseksi, sillä kreivi ei koskaan ollut mennyt -naimisiin. Mutta tuommoinen myöhäinen kosto oli kovin mitätön. -Kreivi oli antautunut valtiomiesuralle ja hänen nimensä alkoi tulla -tunnetuksi. Lordi Storm ei ollut osannut käyttää tilaisuutta hyväkseen, -vaikka hänet tosin oli kutsuttu ylähuoneen jäseneksi, mutta hän aikoi -kasvattaa poikansa niin, että tämä häikäisisi koko maailman. - -Siksi uhrasi isä koko elämänsä poikansa kasvatukseen. Tavallinen -kasvatus oli hänen mielestään periaatteeltaan väärä. Koulut ja -opistot ja klassikoiden tutkiminen oli hullutuksista hulluinta, siitä -ei ollut vähintäkään hyötyä elämälle. Matkustaminen, se oli suuri -opettaja. Sinä saat matkustaa vaikka aurinkoon asti, sanoi hän. Siksi -kuljetettiin poikaa halki Europan ja Aasian, missä hän oppi hiukkasen -hyvin monia kieliä. Hän oli isänsä alituinen toveri, ja menipä isä -minne tahansa, sai poikakin tulla mukaan. Sovinnaissiveellisyys -on ilettävää. Kotikasvatuksen päätarkoituksena oli aina ollut, -niin arveli lordi, lasten pitäminen jos mahdollista täydellisessä -tietämättömyydessä elämän tärkeimmistä seikoista ja toiminnoista. Mutta -se _ei_ ollut mahdollista, ja siitä syystä masentuminen, teeskentely, -valhe ja salaiset synnit olivat puolen ihmiskunnan kirouksena. Siksi -vietiin poika Kreikan ja Intian temppeleihin ja myöskin länsimaitten -huvipaikkoihin. Ennenkuin hän oli täyttänyt kaksikymmentä vuotta, oli -hän nähnyt jonkun verran miltei kaikkea, mitä maailmassa on olemassa. - -Kun piti ruveta ajattelemaan Johnin tulevaisuutta, oli Englannilla -juuri huolia siirtomaistaan. Nuo laajat alueet toisella puolen -merta tahtoivat itse hoitaa omat asiansa. Silloin syntyi -"brittiläis-pohjois-amerikkalainen sopimus", ja se antoi lordi -Stormille aihetta ryhtyä toimintaan. Hänen veljensä, kreivi, koetti -puoltaa rajoitettua itsehallintoa kruunun siirtomaille, mutta -John Stormin isä keksi rohkean tuuman. Hän tahtoi nimittäin jakaa -koko valtakunnan, yhdistetyt kuningaskunnat siihen luettuina, eri -valtioihin, joilla kullakin oli oma itsehallintonsa. Siitä syntyisi -"Ison Britannian Yhdysvallat." - -Se oli oleva John Stormin valtio-oppi, ja sitä tarkoitusta varten -asetti lordi Storm Man-saarella kuntoon talon, missä hän aina voisi -pitää nähtävänään suunnitelmansa pienoiskoossa. Sinne perustettiin -toimisto, jonka piti hankkia selko kaikista seikoista, joita John -tulisi tulevaisuudessa tarvitsemaan. Sanomalehtiä tuli tuohon -yksinäiseen tyyssijaan kaikista maailman ääristä, ja lordi leikkasi -irti joka palasen, joka koski tätä ainetta. Hänen kirjastonsa oli -tomuinen huone, jonka seiniä peitti suuri määrä ruskeita paperikääröjä, -ja jokaiseen niistä oli kirjoitettu jonkun siirtomaan tai kreivikunnan -nimi. - -"Siihen menee kaksi ihmispolvea, poikaseni, ennenkuin se on toimitettu, -mutta me muutamme Englannin historian." - -Viisikymmenvuotisena hänen tukkansa oli lumivalkea ja hänen päänsä oli -kuin suuren yökön. - -Sillaikaa tuolle kaikkien noitten suurten suunnitelmien kohteelle, tuon -lemmettömän avioliiton hedelmälle, kehittyi aivan oma persoonallisuus. -Tuntui niinkuin hän olisi ollut aiottu suureksi mieheksi joka -suhteessa, mutta luonto näytti tukahtuneen kesken. Kun katsoi hänen -päätänsä, tuntui kuin hänestä olisi pitänyt tulla jättiläinen, eikä -hän kumminkaan ollenkaan voinut kilpailla Anakin lasten kanssa. Kun -kuunteli hänen puhettaan, olisi luullut hänestä kehittyvän neron, mutta -ehkä hän olikin vain muutoin voimakas luonteeltaan. Parhaat ruumiin -ja hengen voimat näkyivät hänessä menneen sydämeen. Ehkäpä tosiaankin -hänen äitinsä surumielinen levottomuus ja tukahdutettu lempi oli -jättänyt punaisen virran John Stormin sieluun. - -Poikana ollessaan hän saattoi itkeä nähdessään kauniin maiseman -luonnossa, kuullessaan kerrottavan urotöistä taikka surullisesti -laulettavan tunteellisia pikku lauluja kadulla. Nähdessään linnunpesän, -josta munat oli ryöstetty pois, hän purskahti itkuun, mutta kun hän -sitten löysi särjetyt veriset kuoret polulta, muuttui suru raivoksi, -ja hän sieppasi pyssyn isänsä kamarista ja läksi ulos kostamaan -ryöstäjille. - -Muutettuaan Man-saarelle huomasi hän aina käydessään kirkossa pienen -punakiharaisen tytön, joka koko ajan katsella tuijotti häneen pastorin -penkistä. John oli kahdenkolmatta vanha mies, mutta tuon lapsen silmät -kiusasivat häntä. Milloin tahansa, päivin ja öin hän saattoi kuvitella -näkevänsä niiden hohtavan loiston. Sitten hänen isänsä lähetti hänet -Kanadaan tutkimaan sikäläistä valtiojärjestelmää. Palatessaan sieltä -hän toi muassaan kanadalaisen kanootin ja amerikkalaisen purjeveneen -sekä joukon demokraattisia mielipiteitä. - -Kun hän ensi kerran purjehti Manin vesillä, huomasi hän rappeutuneen -veneen ja pelasti siitä kaksi lasta. Toinen oli pastorin kirkonpenkissä -istunut tyttönen, vaikka hän nyt oli kasvanut pitemmäksi ja -sievemmäksi. Tyttö hiipi hänen turviinsa purjeveneessä, ja tietämättä -miksi, kiersi John Storm käsivartensa hänen ympärilleen. - -Tämän jälkeen antoi John Storm purjeveneelleen nimeksi _Gloria_, Gloryn -nimen mukaan, ja otti tytön joskus kanssaan purjehtimaan. Huolimatta -ikäerotuksesta oli heillä hauska kuin pojalla ja tytöllä keskenään. -Valkoisessa kudotussa röijyssään ja villalakissaan näytti tyttönen -aimo merimieheltä. Kun tuuli kävi vinhemmäksi ja vene alkoi kiikkua, -hoiti hän peräsintä kuin mies, ja John Storm ajatteli itsekseen, että -suloisempaa näkyä ei voinut uneksia. Kun taaskin tuuli tyyntyi ja -purje lerpatti höllänä, oli tyttö hauskin toveri tyynellä, mitä toivoa -saattoi. Hän lauleli ja samoin John Storm, ja heidän äänensä sulivat -niin somasti yhteen. Gloryn lempilaulu oli "Tulkaa pojat, tulkaa -tytöt"; John Stormin lempilaulu oli "John Peel". Näitä he saattoivat -laulaa yhä uudelleen ja uudelleen tuntikausia yhtämittaa. Kesäiltoina, -kun lahdelma uinui kuin väsynyt jättiläinen, niin hiljaa, että -pieninkin aironloiske herätti kaiun vuorissa, kuuli kansa rannikolla -kuinka vene souteli linnavuoren takaa, ja veneestä kaikui: - - "Tunnetko John Peelin, tuon pojan pulskimman? - Tunnetko John Peelin, niin reippaan, rohkean? - Tunnetko John Pe-e-lin..." - -Kaksi vuotta John Storm leikki lapsen kanssa, ja sitten hän huomasi, -ettei tyttönen ollutkaan enää lapsi. Häntä rupesi säälittämään Gloryn -asema. Tuo päiväpaisteinen sielu, tuo hilpeä, lahjakas olento, jonka -silmät säkenöivät ja loistivat kuin salamat ja jonka ääni oli kuin -lintusen viserrys, tuo kultakutrinen mustalainen, tuo pikku noita, -keijukainen -- millainen oli hänen tulevaisuutensa? Sääli muuttui -toiseksi tunteeksi, ja vihdoin tunsi John Storm tuskaa rinnassaan -joka kerta, kun hän ajatteli tyttöä. Kun Glory katsoi häneen, tunsi -John poskensa hehkuvan. Hän alkoi tuntea toista puolta luonnostaan, -intohimoista puolta, ja hän vetäytyi peloissaan pois. Tuo hurja -voima, tuo myrsky, tuo raivoava tuli hänen sisässään, Jumala yksin -tiesi, minne se hänet johtaisi. Ja paitsi sitä hän oli lupautunut -tulevaisuudelle, tai oikeammin, hänen isänsä oli luvannut hänet. - -Isänsä synkästä talosta, jossa tuuli alati humisi puitten latvoissa, -hän katseli Glenfabaa, ja se näytti hänestä olevan kuin pieni, -valkoinen, auringon valaisema pilvenhattara. Hänen sydämensä kaipasi -alati tuota päiväistä paikkaa. "Glory! Glory!" Sääli, sääli, että tyttö -näytti käsittävän kaikki ja ymmärsi varsin hyvin, mikä heitä erotti. -Hän punastui häpeästä, kun hänen aina täytyi käyttää samoja vaatteita -Johnin nähden, ja pää kallellaan, katse harhaillen hän puhui tulevista -päivistä, jolloin John jättäisi saaren ja menisi Lontoosen tullakseen -tunnetuksi ja unohtaisi kaikki ystävänsä ja tämän rakkaan vanhan -saaren. Tuollaiset puheet vihloivat John Stormin sydäntä. Vaikka hän -oli nähnyt paljon maailmaa, ei hän ymmärtänyt ollenkaan, miten tyttöjen -on tapana haastella. - -Taistelu oli lyhyt. John Storm alkoi käyttää yksinkertaisempia pukuja --- vaatimattomasta kankaasta tehtyä takkia ja flanellipaitaa, -- rupesi -sanomaan mainetta tyhjäksi koruksi vain ja vakuuttamaan isälleen, että -hän oli yläpuolella kaiken tyhmän sovinnaisuuden. - -Isä lähetti poikansa Austraaliaan. Silloin hänen elämänsä tosihuolet -alkoivat. Hän matkusti maailman halki silmät auki, jolloin hän näki -köyhien kärsimykset ja huomasi kaikki uudessa valossa. Tietämättään -hän nyt menetteli samoin kuin hänen äitinsäkin, joka pakeni uskonnon -turviin hakemaan lohdutusta tukahdutetun rakkautensa tuskille. John -Storm oli kasvatettu jonkinmoiseksi imperialisti-demokraatiksi, mutta -nyt hän rupesi korjailemaan isänsä opetuksia. Englanti ei tarvinnut -lisää parlamentteja, se tarvitsi lisää apostoleita. Kansa ei tullut -suureksi ja vapaaksi siten, että sille annettiin äänioikeus, vaani -siten, että sen sielua vahvistettiin. Nyt ei kysytty sellaista -miestä, joka laatii suunnitelmia tullakseen kuuluisaksi, vaan -miestä, joka on valmis uhraamaan, valmis rupeamaan pieneksi, jos -hän on suuri, köyhäksi, jos hän oli rikas. Nyt kysyttiin apostolia, -tuhansiakin apostoleita, jotka ollen kuolleita maailman kunnialle, -sen rikkauksille, sen houkutuksille, olisivat valmiita tekemään työtä -Kristuksen hengessä ja uskomaan, että kieltäytymisessä, joka oli -Jeesuksen opin "salaisuus", oli maailman ainoa pelastus. - -Hän kuljeskeli Melbournen ja Sydneyn köyhimmissä osissa ja -sittemmin Lontoon kurjaliston kortteleissa, palasi Man-saarelle -kristillis-sosialistina ja ilmoitti isälleen aikovansa antautua kirkon -palvelukseen. - -Vanhus ei raivonnut eikä riehunut. Hän hoiperteli huoneeseensa kuin -härkä pilttuuseensa saatuaan kuoliniskun teurastajalta. Tomuisessa -vanhassa toimistossaan, jonka seiniä nimikirjoituksilla varustetut, -sanomalehtiotteita sisältävät kääröt peittivät, hän käsitti, että -kaksikymmentä vuotta hänen elämästään oli tuhlaantunut hukkaan. Poika -oli eri olento, eri laatua, ja isä oli vain siemen, jonka täytyi -näivettyä ja kuolla pois, kun nuori taimi pääsi omin voimin kasvamaan. - -Sitten hän koetti hiukan vastustaa. - -"Mutta ethän sinä, noin lahjakas poika, toki heittäne kuuluisaa nimeä -tuolla lailla pois?" - -"Minä en välitä vähääkään kuuluisasta nimestä, isä", sanoi John. "Minä -tulen voittamaan suuremman voiton kuin missään parlamentissa voi -saavuttaa." - -"Mutta poikani, rakas poikani! Täytyy olla joko kameli tai kamelin -kuljettaja; ja ylhäinen seurapiiri --" - -"Minä inhoan ylhäistä seurapiiriä, ja ylhäinen seurapiiri vihaisi -minua. Herra säästää sitä vain muutamien hurskaiden ihmisten tähden, -niinkuin hän säästi Sodomaa Lotin tähden." - -Käytyään tuon kiirastulen läpi ja saatuaan vanhan isänsä sydämen -melkein murtumaan meni hän hakemaan palkkaansa Glorylta. Hän löysi -tytön tavalliselta paikalta vuoren rinteeltä. - -"Minä punastuin teidän tullessanne, eikö niin?" sanoi tyttö. "Sanonko -miksi?" - -"Miksi?" - -"Tämän tähden", sanoi hän nopeasti pyyhkäisten kädellään rintaansa. - -John Storm näytti hämmästyneeltä. - -"Ettekö nyt ymmärrä? Tämä vanha riepu -- jota minä käytin jo ennenkuin -te läksitte." - -Nuoren miehen teki mieli sanoa hänelle kuinka suloiselta hän näytti -siinä -- suloisemmalta kuin koskaan, nyt kun hänen rintansa kuvautui -tuon kudotun röijyn alla ja kun hänen vartalonsa oli käynyt niin -pehmeäksi ja sulavaksi. Mutta vaikka tyttönen nauroi, huomasi John -Storm hänen häpeävän köyhyyttään, ja häntä piti lohduttaa. - -"Minä tulen kohta köyhäksi itsekin, Glory. Olen riitautunut isäni -kanssa ja aion mennä kirkon palvelukseen." - -Gloryn kasvot synkistyivät. "Ooh, minä en luullut kenenkään -vapaaehtoisesti rupeavan köyhäksi. Köyhä mies voi kyllä ruveta papiksi, -mutta minä vihaan köyhänä olemista, se on hirveätä." - -Maailma musteni John Stormin silmissä; hän tunsi surua ja tuskaa. -Hän oli pettynyt Gloryyn nähden. Tyttö oli turhamielinen, maailmaa -rakastava, hänen oli mahdotonta käsittää korkeampia asioita. Hän ei -koskaan saisi tietää, minkä uhrauksen John Storm oli tehnyt hänen -tähtensä. Glory ei välittäisi tästälähin Johnista, mutta sama se. Sitä -vakavammin jatkaisi mies uraansa nyt, sillä perkele oli tähdännyt -nuolensa häneen, mutta se ei ollut sattunut. - -"Jumalan avulla kiinnitän lippuni maston huippuun", sanoi John Storm. - -Hän päätti jatkaa kulkuaan samaan suuntaan. Hänellä oli tuota voimaa, -jota sanotaan karaktääriksi. Kirkko oli ennen ollut hänen majakkanaan, -nyt siitä oli tuleva hänen turvapaikkansa. - -Valmistukset eivät tuottaneet hänelle mitään vaikeuksia. Vuoden ajan -hän oli lukenut Englannin teologien teoksia -- Jeremy Taylorin, -Hookerin, Butlerin, Waterlandin, Pearsonin ja Puseyn -- ja kun hän -oli valmis virkaan, hankki hänen setänsä, Erinin kreivi, joka nyt oli -pääministerinä, hänelle apulaisen paikan kuuluisan ja mahtava kanonikko -Wealthyn luona, Pyhäin miesten kirkossa Belgraviassa. Lontoon piispa -pyysi hänelle nimityskirjan Sodorin ja Manin piispalta, joka tutki ja -määräsi hänet virkaan. - -Samana aamuna, jona hänen piti lähteä Lontooseen, sanoi hänen isänsä, -jonka kanssa hänellä oli ollut monta tukalaa kohtausta, nämä sanat -hyvästiksi: "Koska olen käsittänyt, että sinä aiot tästälähin elää -köyhänä, niin otaksun, että sinä et tarvitse äitisi perintöä, ja -pidätän siis itselleni oikeuden käyttää sitä muulla tavoin, ellet -mahdollisesti tarvitse sitä sen nuoren neidin käytettäväksi, joka -kuuluu lähtevän kanssasi." - - - - -V. - - -"Minä tahdon olla köyhä kuin köyhä ainakin", sanoi John Storm itsekseen -lähestyessään päämiehensä taloa Eaton Placen varrella, mutta seuraavana -aamuna hän heräsi makuuhuoneessa, joka ei juuri vastannut sitä kuvaa, -mikä hänellä oli köyhyydestä. Miespalvelija toi sisään kuumaa vettä -ja teetä sekä lausui tervehdyksen kanonikolta, joka eilisiltana oli -käskenyt sanoa, että hän toivoi näkevänsä herra Stormin työhuoneessaan -aamiaisen jälkeen. - -Työhuone oli kallisarvoisesta sisustettu kamari John Stormin -makuuhuoneen alla. Sen matot olivat niin pehmeät, ettei askeleita -voinut kuulla, ja tuolien selkämyksillä riippui tiikerinnahkoja. -John Stormin astuessa sisään tuli häntä vastaan iloisen näköinen -keski-ikäinen mies, parta huolellisesti ajettuna ja kultasankaiset -silmälasit nenällä. Hän tervehti ylenpalttisen kohteliaasti. - -"Tervetuloa Lontooseen, rakas herra Storm. Kun Pääministerin kirje -tuli, sanoin tyttärelleni, Felicitylle -- te saatte aivan kohta tavata -hänet -- että uskon varmasti meistä tulevan hyvät ystävät -- minä -sanoin, 'on todellakin ilo, lapseni, jos voin täyttää rakkaan kreivi -Erinin pienimmänkään toiveen, ja minä olen ylpeä siitä, että saan olla -auttamassa taipaleelle, joka varmaan on oleva loistava ja erinomainen'." - -John Storm mutisi jotain vastaukseksi. - -"Toivon, että olette tyytyväinen huoneisiinne, herra Storm?" - -John Storm ei ollut odottanut eikä toivonut niin paljoa. - -"Ah, niin, vaatimattomia, mutta mukavia. Ja pitäkää niitä joka -suhteessa ominanne, joissa voitte vastaan ottaa ketä mielenne tekee ja -olla oma herranne. Tämä talo on kyllin suuri. Meidän ei tarvitse tavata -toisiamme useammin kuin haluttaa, joten emme voi joutua riitaan. Ainoa -vero, jonka aina syömme yhdessä, on päivällinen Älkää odottako paljoa. -Yksinkertaista, mutta terveellistä -- muuta en voi luvata teille näin -papin perheessä." - -John Storm vastasi, että hänestä oli aivan samaa mitä hän söi, eikä -hän puoli tuntia päivällisen jälkeen enää tiennyt mitä hän oli syönyt. -Kanonikko nauroi ja aloitti uudelleen: - -"Minä arvelin parhaaksi antaa teidän asua meidän luonamme, koska te -olette vieras Lontoossa, vaikka totta puhuen ei koskaan muut kuin yksi -ainoa apulaisistani ole asunut luonani. Hän on täällä nytkin. Kohta -saatte tavata hänet. Hänen nimensä on Golightly, vaatimaton kunnon -nuori mies, tullut jostakin pikku yliopistosta luullakseni. Varsin -hyödyllinen hän on ja pitää paljon minusta ja tyttärestäni, mutta -tietysti hän kuuluu aivan toiseen piiriin ja -- hm --" - -Oli omituista, että puhuipa kanonikko mistä aineesta tahansa, hän aina -lopetti puhumalla itsestään. - -"Minä lähetin pyytämään teitä tänne nyt (kun minulla ei eilen -ollut tilaisuutta tavata teitä), että saisin kertoa teille hiukan -järjestelmästämme ja teidän omista velvollisuuksistanne... Minä olen -kuuden pappismiehen päällysmies." - -John Storm ei hämmästynyt. Suurta saarnaajaa tietysti köyhät ympäröivät -joukoittain pyytäen häneltä apua ja johtoa. - -"Meillä ei ole mitään köyhiä seurakunnassamme, herra Storm." - -"Eikö mitään köyhiä?" - -"Päinvastoin; hänen majesteettinsa itse kuuluu minun -seurakuntalaisiini." - -"Se on tietysti suuri suru teille." - -"Jaa köyhätkö? Niin, niin, tietysti. Onhan meillä tietysti -armeliaisuuslaitoksia, semmoisia kuin esim. tyttökoti Sohossa, jonka -rouva Gallender on perustanut. Hän on vanha arvokas skotlantilainen -rouva, hiukan omituinen ja merkillinen, mutta rikas, hyvin rikas -ja vaikuttava. Minun apulaispapeillani on tosin tarpeeksi työtä -kirkkotehtävissämmekin. Täällä on esimerkiksi säätyläisnaisten seura, -taideompeluseura, kukkakoristeseura, puhumattakaan tytärkirkoista ja -sairashuoneista, sillä minun mielestäni aina -- hm --" - -John Storm oli ollut omissa ajatuksissaan, mutta kuullessaan -sairashuoneita mainittavan nosti hän katseensa innokkaasti. - -"Niin, sairashuoneet. Teidän omiin toimiinne kuuluu juuri -pääasiallisesti papin tehtävät meidän oivallisessa Martan Viinitarhan -sairaalassa. Teillä on kaikkien sairaiden ja sairaanhoitajattarien -sielunhoito -- niin, myöskin sairaanhoitajattarien -- kaikkine -alaosastoineen, aivan niinkuin se olisi teidän oma seurakuntanne. 'Tämä -on minun seurakuntani', saatte sanoa ja kohdella sitä sen mukaan. -Koska te ette ole täydellisesti vihitty papiksi, ette saa hoitaa -sakramentteja, mutta teillä tulee olemaan yksi saarna joka päivä, -vuorotellen kullakin osastolla. Niitä on seitsemän, ja siis kullakin -tulee olemaan yksi saarna viikossa, sillä minä olen aina sanonut, että -harvemmin ei --" - -"Mutta riittääkö se?" sanoi John. "Minä hyvin mielelläni --" - -"No niin, saadaan nähdä. Keskiviikko-iltana meillä on jumalanpalvelus -kirkossa; sinne voivat tulla ne hoitajattaret, joilla ei ole -silloin yövalvontaa. Niitä on noin viisikymmentä kaikkiaan, hyvin -omituinen joukkio. Onko sivistyneitä heidän joukossaan, kysytte. On -kyllä, säätyläisten lapsia, mutta myöskin muista kansanluokista. -Te olette vastuussa heidän henkisestä tilastaan. Katsokaamme -- -tänään on perjantai -- sopiiko teille saarnata ensi keskiviikkona? -Mitä mielipiteisiin tulee, on minun seurakunnassani kaikenlaatuisia -väri-vivahduksia. Siksi vaadin apulaisiltani ankarasti _keskitien_ -kulkemista -- aina _keskitietä_. Messuatteko te?" - -John Storm oli taas omissa mietteissään, mutta hän älysi kumminkin -vastata kieltävästi. - -"Sepä vahinko; meidän orkesterimme on erinomainen -- kaksi ensimmäistä -viulua, yksi alttoviulu, klarinetti, sello, bassoviulu, torvet ja -rummut ja tietysti urut. Meidän urkurimme on itse --" - -Tänä hetkenä nuori pappi astui huoneeseen anteeksi pyytäen ja kumartaen -alamaisesti. - -"Ah, tässä on herra Golightly -- hm -- hm -- vapaasukuinen herra -pastori Storm. Teidän tulee saattaa herra Storm kirkkoomme sunnuntaina." - -Herra Golightly sanoi asiansa. Se koski urkuria. Hänen vaimonsa -oli tullut sanomaan, että mies oli viety sairashuoneeseen jonkin -vähäpätöisen leikkauksen takia, ja nyt oli vaikeata saada laulajaa -vuorolauluun sunnuntaiaamuna. - -"Sepä nyt on harmillista. Käskekää vaimo tänne." Apulainen poistui -takaperin. "Suokaa anteeksi, herra Storm. Tyttäreni Felicity -- ah, -tuossa hän onkin." - -Pitkä nuori nainen astui huoneeseen silmälasit nenällä. - -"Tässä on meidän uusi asukkaamme, herra Storm, rakkaan lordi Erinin -veljenpoika. Felicity, lapseni, sinä voit lähteä herra Stormin kanssa -seurakuntalaistemme luo esittämään häntä, sillä minä olen aina sanonut, -että nuori pappi Lontoossa --" - -John Storm mutisi jotain pääministeristä. - -"Menette ensin tervehtimään setäänne, niinkö? Se on vallan oikein. -Ensi viikollakin ennättää käydä muita katsomassa. Niin, niin. Astukaa -sisään, rouva Koenig!" - -Nöyrän näköinen, keski-ikäinen vaimo seisoi ovikäytävässä. Hän oli -tumma ja hänellä oli syvät, loistavat silmät, joitten kostea katse -muistutti vanhaa väsynyttä rottakoiraa. - -"Tämä on meidän urkurimme ja kapellimestarimme vaimo. Hyvästi, herra -Storm. Sydämellisimmät terveiset pääministerille, ja ohimennen -määrätkäämme, että aloitatte työnne sairashuoneessa maanantaina." - - * * * * * - -Erinin kreivi, Englannin pääministeri, asui ahtaassa, vaatimattomassa -ministerihotellissa Downing-kadun varrella. Vaikka hän oli ulkonaisesti -kirkon päällikkö, jolla oli oikeus määrätä piispoja ja korkeimpia -virkamiehiä, oli hän salainen epäilijä, joskaan ei suorastaan -ivaillut uskonnollisia asioita. Siihen oli etupäässä syynä hänen -nuoruutensa vaiheet. Tuo taistelu velvollisuuden ja intohimon välillä, -joka oli vienyt lemmityn naisen uskonnon helmaan, oli ajanut hänet -päinvastaiseen suuntaan, jättäen syvän yksinäisyyden kuilun hänen -sieluunsa. Hän ei ollut tavannut veljeänsä usein tuon surullisen ajan -jälkeen eikä veljensä poikaa ollenkaan. Sitten John oli kirjoittanut: -"Kohta minua sitoo pappiuden ankara side", ja silloin pääministeri oli -pitänyt velvollisuutenaan jollakin lailla auttaa veljensäpoikaa. - -Kun palvelija nyt ilmoitti, että John tahtoi tavata häntä, tunsi hän -sydämessään outoja, lämpimiä tunteita. Hän nousi seisomaan odottaen. -Nuori mies, jolla oli äitinsä kasvot ja intoa hohtavat silmät, astui -pitkää käytävää pitkin. - -John Storm tapasi setänsä suuressa vanhassa vastaanottohuoneessa, jonka -akkunat olivat pieneen puutarhaan ja Green Parkiin päin. Erinin kreivi -oli laiha, vanha mies, harvatukkainen, ja kasvot kuin kuolleella. -Hän ojensi kätensä hymyillen. Käsi oli kylmä ja hymy oli puoleksi -kyyneleinen, puoleksi synkkä. - -"Sinä olet äitisi näköinen, John." - -Johnin mieleen ei ollut jäänyt mitään muistoa äidistä. - -"Kun minä viimeksi näin hänet, olit sinä kapalolapsi ja hän oli -nuorempi kuin sinä olet nyt." - -"Missä näitte hänet, setä?" - -"Kirstussa. Tyttö-parka." - -Pääministeri työnsi muutamia papereita sanoen: - -"No niin. Voinko auttaa sinua jollakin tavalla?" - -"Ette, setä. Tulin vain kiittämään teitä entisistä avuistanne." - -Pääministeri viittasi keskeyttävästi: - -"Minä melkein olisin toivonut, että olisit valinnut toisen uran, John; -mutta onhan kirkossakin tilaisuutta edistyä, ja jos minä voin jollakin -tavalla --" - -"Minä olen tyytyväinen -- enemmän kuin tyytyväinen", sanoi John. "Minun -vaalini perustuu toivoakseni vakavaan kutsumukseen. Jumalan työtä on -paljon, setä, ja kaikkein eniten Lontoossa. Siksi olen niin kiitollinen -teille." - -John nojautui eteenpäin tuolissaan toinen käsi ojennettuna. - -"Ajatelkaapa, setä! Tämän äärettömän kaupungin viidestä miljoonasta -asukkaasta tuskin yksi miljoona käy kirkoissa ja rukoushuoneissa. Ja -ajatelkaapa heidän aineellista tilaansa. Satatuhatta elää alituisessa -puutteessa, vähitellen nääntyäkseen nälkään joka päivä, joka tunti. -Neljäsosa kaikista Lontoon vanhuksista kuolee kurjuudessa. Eikö siinä -ole työtä tarpeeksi? Jos tahtoo kuolla maailmalle -- jättää perheensä -ja ystävänsä -- mennäkseen työhön ikipäiviksi -- kuin omaan kuolemaansa ---" - -Pääministeri kuunteli innokasta nuorta miestä, joka puhui äitinsä -äänellä. Sitten hän virkkoi: - -"Olen pahoillani." - -"Pahoillanne?" - -"Pelkään erehtyneeni." - -John Storm näytti hämmästyneeltä. - -"Olen toimittanut sinut väärään paikkaan, John. Kun kirjoitit minulle, -otaksuin tietysti, että olit valinnut kirkon virkaurasi tähden, ja -tahdoin auttaa sinua eteenpäin. Tunnetko ollenkaan esimiestäsi?" - -John oli vain kuullut hänestä puhuttavan suurena saarnamiehenä -- -kuullut sanottavan, että hän oli noita harvoja, joille oli suotu -puhujataito. - -"Aivan niin!" Pääministeri naurahti hiukan katkerasti. "Mutta salli -minun kertoa sinulle vähän hänestä. Hän oli köyhänä varapastorina -seurakunnassa, jonka papinviran antaja [Englannin ylimystöllä on -omistusoikeus useihin papinvirkoihin, joita he mielivaltaisesti saavat -antaa kenelle tahtovat. Suoment. muist.] sattui olemaan nainen. Pastori -meni naimisiin tämän vallasneidin kanssa. Vaimo kuoli pian, ja pastori -osti itselleen seurakunnan Lontoossa. Sitten hän palkkasi vanhan -näyttelijän, joka -- hm, opetti häntä kielillä puhumaan. Sen jälkeen -hänestä on tullut muotisaarnaaja, joka käy ahkeraan ylhäisten kodeissa. -Kymmenen vuotta sitten hän sai kanonikon arvonimen, ja joka kerta kun -hän kuulee piispannimityksestä, huokaa hän kyynelsilmin: 'Minä en -ymmärrä, mitä rakkaalla kuningattarellamme on minua vastaan'." - -"No niin, setä?" - -"Niin, jos minä olisin tietänyt sinun mielipiteistäsi, en olisi -lähettänyt sinua kanonikko Wealthyn luo. Vaikka minä en todellakaan -tiedä, missä nuori mies, jolla on sellaiset mielipiteet kuin sinulla... -Minä pelkään, että kirkolla on monta kanonikko Wealthyä." - -"Taivas sen estäköön", sanoi John. "Tietysti on olemassa fariseuksia -nyt, samoin kuin Kristuksen aikoina, mutta kirkko on kumminkin valtion -tukena." - -"Valtion toukkana, sano niin, poikaseni -- joka jyrsii sen sydäntä ja -kaikkia elimiä." - -Pääministeri naurahti taas hiukan katkerasti. Sitten hän vilkaisi äkkiä -Johnin punastuviin kasvoihin sanoen: - -"Mutta väärin tekee vanha mies, kun valaa sappea nuorukaisen -innostukseen." - -"Sitä ette voi tehdä, setä", sanoi John, "sillä Jumala on kaiken -johtaja, niin hyvän kuin pahankin, ja Hän kääntää kaiken kunniakseen. -Antakoon Hän vain voimaa meille kestämään maanpakolaisuudessamme --" - -"Minä en pidä siitä, John, että puhelet tuolla tavalla. Minä kyllä -arvaan mihin ollaan menossa. Siinä asiassa on runsaasti puuhaajia -- -englantilais-katolilaisiksi he sanovat itseään! No niin, muistapas -saksalaista sananlaskua, joka sanoo: 'jokaisessa pappisessa piilee -paavinen'... Ja _jos_ sinä aiot jäädä kirkon palvelukseen, John, en -ymmärrä, miks'et voisi olla järkevä ja mennä naimisiin. Totta puhuen, -minä olen vain vanha, yksinäinen mies, siitä ei päästä, ja jos sinun -äitisi poika antaisi minulle niin sanoakseni lapsenlapsen -- hm?" - -Pääministeri oli naurahtaa taaskin. - -"Niin, John -- säälittää minua -- tuommoinen komea poika. Eikö olekaan -enää maailmassa suloisia nuoria tyttöjä? Ovatko ne kaikki olleet ja -menneet sen jälkeen kun minä olin nuorena? Minä voisin avata sinulle -laajan valintapiirin. Kun näet on kyllin korkeassa asemassa, niin... -toden totta, minä lupaan sinulle -- sinä saat kenen tahansa, rikkaan -tai köyhän, tumman tai vaalean --" - -John Storm istui kuin piinapenkillä. Nyt hän nousi lähteäkseen. "Ei, -setä", sanoi hän matalalla äänellä, "minä en koskaan mene naimisiin. -Nainut pappi on sidottu elämään liian monella siteellä. Hänen -rakkautensa vaimoonsakin on side. Ja sitten seuraa rakkaus maailmaan, -sen rikkauksiin, sen kiitokseen ja kunniaan --" - -"No niin! No niin, emme puhu siitä sen enempää. Se on tietysti parempi -kuin vallaton elämä, jota useimmat nuoret miehet nykyään näyttävät -viettävän. Mutta entä sinun pitkä kasvatuksesi ulkomailla, ja nyt -isäparkasi on jäänyt aivan yksin omiin hoiviinsa. Hyvästi, poika. Tule -joskus minua tervehtimään. Kuinka sinä olet äitisi näköinen joskus! -Hyvästi!" - -Kun vastaanottohuoneen ovi sulkeutui John Stormin jälkeen, mietiskeli -pääministeri: "Poika-parka, hän luo itselleen paljon sydänkipua vielä." - -John Storm kulki katua pitkin sanoen itsekseen: "Kuinka omituista, että -hän puhui minulle tuolla tavalla. Mutta Jumalan kiitos, se ei pannut -sydäntäni kertaakaan värähtelemään. Kaikki semmoinen kuoli minussa -vuosi sitten." - -Sitten hän kohotti päätään ja hänen askelensa kävivät keveiksi. Syvällä -jossakin salaisessa sydänsopukassa nousi ylpeä ajatus: "Glory saa -nähdä, että maailman kieltäminen on maailman omistamista -- että mies -voi olla köyhä ja kumminkin koko maailman kuningaskunnat ovat hänen -jalkainsa juuressa." - -Hän läksi Westminster-sillan asemalta maanalaista rautatietä kotiinsa -päin. Oli keskipäivä ja rautatiellä suuri tungos. John oli reippaalla -mielellä ja puheli kaikkien naapuriensa kanssa. Hänen astuessaan -pois Viktoria-asemaila tuli kanonikko häntä vastaan. John tervehti -häntä hiukan mielenosoituksellisesti. Kanonikko vastasi jokseenkin -väkinäisesti ja astui sitten ensi luokan vaunuun. - -Kulkiessaan Eaton Placeen päin näki John Storm väkijoukon seisovan -katsomassa jotain katukäytävällä. Siinä makasi vanha vaimo, risainen, -likainen olento, kasvot nääntyneet, kalpeat. "Onko tapahtunut -tapaturma?" kysyi eräs herra, ja joku vastasi: "Ei, hän pyörtyi." -"Miksei kukaan vie häntä sairashuoneeseen?" sanoi sama herra, ja sitten -hän leviitan lailla poikkesi toiselle puolen katua. Teurastajan rattaat -rämisivät ohi, ja teurastaja hyppäsi alas sanoen: "Poliisia ei ole -milloinkaan saatavana, kun sitä tarvittaisiin." - -"Mutta sitäpä ei tarvitakaan täällä, ystäväni", sanoi ääni ulkoapäin. -Sanoja oli John Storm, joka tunkeutui ihmisjoukon läpi. - -"Tahtoisiko joku ystävällisesti koputtaa ovelle?" Hän nosti vanhuksen -käsivarsilleen ja kantoi hänet kanonikon taloon. Miespalvelija -näytti kauhistuneelta. "Ilmoittakaa minulle, koska kanonikko palaa -kotiin", sanoi John marssien matoilla peitettyjä portaita myöten ylös -huoneisiinsa. - -Tunnin kuluttua avasi vanha eukko silmänsä sanoen: - -"Onko mitään tapahtunut? Mikä on hätänä? Onko tämä työkoti?" - -Nähtävästi nälän tuottama heikkous oli syynä pyörtymiseen. John Storm -alkoi syöttää vanhukselle kananpaistia ja maitoa, jota oli tuotu -hänelle toiseksi aamiaiseksi. - -Iltapäivällä hän kuuli kanonikon äänen ja askelet alakerrasta. Hän meni -alas työhuoneeseen ja oli aikeessa koputtaa ovelle, mutta ääntä yhä -kuului sisältä, milloin kovempaa, milloin hiljempaa. Vihdoin hän lyhyen -vaitiolon aikana koputti, ja melko närkästynyt ääni huusi: "Sisään!" - -John Storm tapasi kanonikon käsikirjoitus kourassa lausumassa -sunnuntain saarnaa. Se hämmästytti nuorta pappia, mutta hän rupesi -ymmärtämään, mitä pääministeri oli hänelle kertonut kanonikon kielillä -puhumisesta. - -Kanonikon otsa oli synkkä. "Tekö siellä? Kovin ikävää nähdä teidän -astuvan ulos kolmannen luokan vaunusta tänään, herra Storm." - -John vastasi, että se oli köyhäin luokka ja siksi myöskin hänen. - -"Te olette liian vaatimaton, herra Storm. Ja totta puhuen, minä en pidä -siitä, että minun apulaiseni --" - -John oli häpeissään. "Jos mielipiteenne ovat semmoiset, herra -kanonikko", sanoi hän, "en tiedä, mitä sanottekaan saatuanne kuulla, -mitä minä vielä olen tehnyt." - -"Minä kuulin siitä ja myönnän, ettei se minua miellyttänyt. Olkoonpa -teidän vanha turvattinne kuka tahansa, _minun_ kotini ei ole sopiva -paikka hänelle. Minä kannatan armeliaisuuslaitoksia semmoisten -tapahtumien varalle, ja minun täytyy pyytää teitä mitä kiireimmin -toimittamaan hänet sairashuoneeseen." - -John oli sanatonna. "Hyvä, koska se on teidän tahtonne, herra -kanonikko; minä vain ymmärsin, että sanoitte minun huoneitteni -olevan... Paitsi sitä täyttää tuo eukkoparka paikkansa yhtä hyvin kuin -kuningatar Viktoriakin, ja ehkäpä enkelit suojaavat toista yhtä hyvin -kuin toistakin." - -Seuraavana päivänä John Storm meni katsomaan eukkoa Martan Viinitarhan -sairaalaan ja näki siellä johtajattaren, ylilääkärin ja koko joukon -sairaanhoitajattaria. Jokainen tiesi hänen seikkailustaan. Pari kertaa -hän huomasi hiukan sääliviä katseita, joskus kuului naurun kikatusta. -Hänen seisoessaan eukon vuoteen ääressä mutisi tämä: "Minä tiesin, -ettei se ollut työkoti, kultaseni. Hän puhui niin ystävällisesti ja -puristi kättäni." - -Kulkiessaan osastojen läpi hän oli hakenut tuttuja kasvoja, mutta -ei löytänyt niitä. Mutta nyt hän yht'äkkiä huomasi nuoren tytön -pumpulisessa hoitajatarpuvussa, valkoinen esiliina edessä, seisovan -äänetönnä vuoteen ääressä. Se oli Glory, ja hänen silmänsä olivat -täynnä kyyneleitä. - -"Te ette saa tehdä sillä lailla", sanoi tyttö kiihkeästi; "minä en voi -kestää sitä". Hän polki jalkaansa. "Ettekö te näe, että kaikki täällä ---" - -Yhtäkkiä hän käännähti ympäri ja oli mennyt pois ennenkuin John ennätti -vastata. Glory häpesi häntä. Ehkä Glory oli puolustanut häntä! Veri -nousi nuoren papin päähän, ja hänen poskensa hehkuivat. Glory! Kyynelet -tulvahtivat hänen silmiinsä, eikä hän uskaltanut katsoa tytön jälkeen, -mutta hänen teki mieli suudella vanhaa vuoteella makaavaa eukkopoloista. - -Sinä iltana hän kirjoitti saaren pastorille: "Glory on pannut pois -kotipukunsa ja hän on somempi kuin koskaan hoitajattaren valkoisessa, -yksinkertaisessa puvussa. Hänen toimensa on jalo. Jumala suokoon -hänelle voimia siihen." Sitten hän kirjoitti ulkonaisen uskonnon -erehdyksistä ja kuinka mahdotonta on palvella Jumalaa ulkonaisilla -uskonnollisilla menoilla. "Mutta joskin meillä on publikaaneja ja -fariseuksia nyt, kuten Kristuksen aikoina, niin sitä enemmän työtä -on sellaisilla, joita elämä ei houkuttele ja joille kuolema ei ole -kauhistus. Minä kiitän Jumalaa, että olen niinkin paljon kuollut -maailmalle... Minä koetan täyttää lupaukseni ja pitää Glorya silmällä. -Lakkaamatta koetan rukouksilla taistella perkelettä vastaan. Sen on -täällä niin helppo saada jalansijaa nuoren tytön sydämessä. Tämä -suuri maailma on niin täynnä turhuutta, huvituksia, komeutta, loistoa --- kummako on, jos eloa ja reippautta uhkuva nuori, kaunis tyttö -tuntee kiihkeätä halua heittäytyä sen helmaan. Perkele on Lontoossa -viettelevämpi kuin missään." - - - - -VI. - - -Sunnuntaiaamuna John Stormin virkatoveri tuli hänen huoneeseensa -saattaakseen häntä kirkkoon. Pastori Josua Golightly oli pikkuinen -mies, jolla oli kotkannenä, pienet terävät silmät, ohut tukka -ja puolittain kuiskaava, puolittain viheltävä ääni. Hän kumarsi -alamaisesti, aloittaen nöyrästi puhella: - -"Toivon että tulette pitämään kirkostamme ja jumalanpalveluksesta -siellä. Me kyllä panemme parastamme tyydyttääksemme kuulijoitamme." - -Heidän kulkiessaan katua pitkin kertoi pastori Golightly ensin -kirkon palvelijoista -- siellä oli nimivahtimestareita, herroja -varavahtimestareita, kukkakoristusten naisjohtaja y.m. Sitten hän -luetteli orkesterin jäsenet -- urkurin, kapellimestarin, varsinaiset -jäsenet ja vapaaehtoiset avustajat ja sihteerin. Vuorolaulua laulamassa -oli aina varsinainen laulaja, tavallisesti oopperan tenori. Kanonikko -sai aina semmoisia henkilöitä avustajiksi, sillä hän oli suuresti -taiteilijamaailman suosiossa. Tietysti laulajille maksettiin palkka, -ja tällä viikolla juuri oli ollut kaikenlaista harmia siitä, että -italialainen barytoni Covent Gardenista oli vaatinut tavattoman suuren -palkan. - -Pettymys ja alakuloisuus painoivat askel askeleelta yhä syvemmin John -Stormia. - -Pyhäin miesten kirkko oli yksinkertainen, tumma rakennus, jonka -etupuolella oli pihamaa. Kellot soivat ja joukko vaunuja riensi -portille, niinkuin teatterin edustalle, jättäen kuormansa siihen ja -ajaen eteenpäin. - -Kaksi kirkon vahtimestaria, joilla oli yllään kultanappiset siniset -frakit, polvihousut ja silkkisukat, tukka puuteroituna, ottivat vastaan -seurakuntalaisia kirkon ovella. - -"Mennään länsikäytävästä -- minä soisin teidän näkevän kirkon -parhaimmassa valossa", sanoi herra Golightly. - -Kirkon sisusta oli loistava. Katon rajaan saakka olivat seinät täynnä -freskomaalauksia ja joka palkki katossa oli kullattu. Kuorin päässä oli -erinomaisen hienotekoinen, taottu rautaportti, ja alttari oli täynnä -kultaisia kynttiläjalkoja. Alttarin yläpuolella ja molemmin puolin -sitä oli lasimaalauksilla kaunistetut akkunat. Aamuaurinko loisti -niiden läpi levittäen lämmintä valoa kirkkoon. Vallasneidit komeissa -kevätpuvuissa seurasivat opastajia käytäviä pitkin. - -"Tätä tietä", kuiskasi Golightly, ja John Storm astui sakaristoon -matalasta ovesta, aivan niinkuin takaovesta näyttämölle. Siellä -hän tapasi kuusi virkaveljeään. He nyökkäsivät päätään hänelle, -järjestellen messupaitojaan. Orkesteri oli koolla omassa nurkassaan, -viuluja viritettiin ja kuoripojat nauroivat ja pitivät omaa iloaan. - -Kello lakkasi soimasta ja urut virittivät sävelen. Kun kaikki -sakaristossa olijat olivat valmiina, astuivat he pitkään käytävään -asettuen riviin, kasvot käännettyinä kuoriin ja selkä pieneen oveen -päin, missä sinisiin puettu opas seisoi vahtina. - -"Kanonikon huone", kuiskasi herra Golightly. - -Joku oli lukenut rukouksen, orkesteri oli vastannut, ja sitten astui -rivi sisään asettuen paikoilleen kuoriin, kuoripojat ensin ja kanonikko -viimeiseksi. Rautaportin läpi katsoessa näytti siltä kuin seurakunta -olisi täyttänyt joka paikan kirkossa, hohtaen valossa ja väreissä, ja -ilma oli täynnä hienoa tuoksua. - -Nyt oli koraalipalvelus. Saarnan lopussa laulettiin vuorolaulu ja sitä -ennen oli hymnin aikana koottu kolehti Oopperalaulaja näytti muutoin -samanlaiselta kuin muutkin kuoripojat valkoisessa puvussaan, mutta -hänen kasvonsa olivat tummat ja viikset isot. - -Kanonikko saarnasi. Hänellä oli punainen tohtorin kaulus yllään. Hänen -saarnansa oli sujuva ja oppinut ja hän lausui sen kaunopuheliaalla -voimalla. Siinä viitattiin monen suuren kirjailijan, maalarin ja -soittotaiteilijan sanoihin ja siihen sisältyi myöskin Michel Angelon -ylistystä ja ote Browningin teoksista. Saarna loppui eräästä Danten -teoksesta otettuihin säkeisiin, jotka lausuttiin alkukielellä. - -John Storm oli nolona hämmästyksestä. Saarnan loputtua hän kulki -yksin keskikirkkoa myöten, joka nyt oli tyhjänä, mutta tuoksui vielä -hyvälle. Ovenpielessä hän huomasi muitten ilmoitusten seassa myöskin -tämän: "Kanonikko ja kirkon palvelijat ovat surukseen kuulleet, että -rahakukkarolta on hävinnyt kirkossa kävijöiltä, ja siitä syystä -pyydetään seurakuntalaisia ottamaan mukaan vain sen verran rahaa kuin -he tarvitsevat kolehtiin." - -Oliko hän todellakin ollut Jumalan huoneessa? No, mitäpä siitä! Jumala -hallitsee maailmaa vanhurskaudellaan kääntäen kaikki omaksi kunniakseen. - -Seuraavana aamuna hän aloitti toimensa sairashuoneen sielunhoitajana. -Pidettyään siellä ensimmäiset rukouksensa huomasi hän, että entinen -iva oli lakannut. Vanha vaimo jonka auttaminen oli saattanut hänet -naurunalaiseksi, oli huonontunut tuntuvasti eikä arvattavasti tulisi -kauan elämään. - -Mennessään pois lääkehuoneen läpi näki hän taas Gloryn ja kuuli -hänen olleen kirkossa edellisenä päivänä. Se oli Glorysta hurmaavan -kaunis. Kaikki nuo sadat komeat ihmiset loistavissa väreissä, silkin -kahina, äänien humina -- voi, se oli ihanaa -- se muistutti aivan -kesäistä merta. -- John kysyi, mitä hän piti saarnasta. "Hm, ei se nyt -oikeastaan ollut uskontoa", arveli Glory, "ei ainakaan mitä minä sanon -uskonnoksi -- 'tulista mellakkaa sielujen pelastukseksi', kuten vanhan -Chalsen oli tapana sanoa, mutta --" - -"Glory", virkkoi John kiihkeästi, "minä saarnaan ensimmäisen saarnani -keskiviikkona." - -Hän ei pyytänyt Glorya tulemaan kirkkoon, kysäisi vain, oliko hänellä -silloin yövuoro. "Ei", vastasi Glory ja samassa joku kutsui häntä. - -"Hän tulee sinne", sanoi John itsekseen. "Minä katson häntä, minä näen -hänen silmänsä; hän saa nähdä, ettei hänen nyt tarvitse hävetä minun -tähteni." - -Sitten hän muisti niin selvän selvään, miltä Glory näytti. Tuon -uuden puvun hän muisti aivan tarkkaan -- kasvot oli helppo muistaa. -"Kauneuskin on hyve", ajatteli John, "ja kaikki luonnollinen ystävyys -on hyödyllistä sielujen edistymiselle, jos se vain perustuu Jumalan -rakkauteen." - -John Storm ei kirjoittanut mitään eikä lukenut mitään ulkoa. Hän -valmisti saarnansa ainoastaan miettein ja rukouksin. Keskiviikkoiltana -hän oli aika lailla hermostunut. Mutta kirkko oli melkein tyhjä -ja jokapäiväisissä puvuissaan liikkuvat oppaat olivat sytyttäneet -ainoastaan osan kaasuliekeistä. Kanonikko kunnioitti jumalanpalvelusta -läsnäolollaan. Toiset papit lukivat rukoukset ja tekstin. - -Noustessaan saarnatuoliin luuli John näkevänsä ryhmän -sairaanhoitajattaria valkoisissa myssyissään, mutta Glorya hän ei -huomannut eikä uskaltanut katsoa uudestaan. Hänen tekstinsä oli: "Minun -valtakuntani ei ole tästä maailmasta." Hän lausui sen kahdesti -- hänen -äänensä tuntui niin kumman vieraalta, heikolta ja ontolta tässä ontossa -paikassa. - -Kun hän alkoi puhua, tuntuivat lauseet hänestä niin oudoilta ja -vaikeilta. -- "Maalliset asiat ovat katoavia ja maailma on ristiriidassa -Jumalan kanssa. Ihmiset vainoavat ja vahingoittavat toisiaan, vaikka -heidän pitäisi elää veljinä. 'Petä tai tule petetyksi', on elämän -sääntönä, kuten eräs nykyaikainen filosofi sanoo. Moni kuolee nälkään, -kun muutamat harvat saavat nauttia runoudesta ja taiteesta, kirjoittaa -runosäkeitä kukkaslahjoihin ja koettaa kuvailla rakkauden luonnetta ja -menettelyä eläen rivoa elämää, hakien rikkauksia ja silmien nautintoa. -Ja samalla tuhannet kurjat kuolevaiset poljetaan likaan... Missä siis -on meidän turvamme?... Kirkko on Jumalan kansan turvana... Kristus -vastaa meidän -- vastaa -- meidän --" - -Sanat eivät sujuneet enää. Hän taisteli ankarasti, sanoi vielä lauseen, -änkytti, aloitti uudestaan, änkytti taas, tunsi kuumetta, aloitti -vielä kerran, tyhmistyi, äänsi muutamia sanoja, jotka hän sattui -muistamaan ulkoa, rupesi hikoilemaan, menetti äänensä, lopetti vihdoin -keskellä lausetta sanoen: "Rukoilkaamme, Isä meidän --", ja astui alas -saarnatuolista. - -Hänen saarnansa oli täydellisesti epäonnistunut, ja hän tiesi sen. Kun -hän oli tullut sakaristoon onnitteli pastori Golightly häntä hymyillen -teeskennellystä Kanonikko oli suorempi, mutta turhamielisempi. Hän -kiitteli arvokkaasti, samalla lempeästi moittien. Herra Storm oli -arvioinut työnsä liian keveäksi. Olisi ollut viisaampaa kirjoittaa -saarna ja lukea se sitten. Maaseudulla kyllä saattoi kelvata vähän -huonompikin, mutta Lontoon seurakunnat -- ja varsinkin Pyhäin miesten -kirkon yleisö -- vaati oppia ja valmistusta. - -"Minä tunnustan -- niin, minä olen ylpeä siitä, -- että oma -sananparteni on: kertausta, kertausta ja yhä vain kertausta!" - -Mitä taaskin saarnan sisällykseen tulee, niin siinäkin saattoi olla -muistuttamista. Me nyt elämme yhdeksännellätoista vuosisadalla ja -mahdotonta on sovittaa samoja sääntöjä näihin päiviin kuin ensi -aikoihin. - -John Storm ei vastannut. Hän nukkui huonosti sinä yönä. Joka kerta kun -hän hiukan nukahti, uneksi hän koettavansa jotain tehdä, jota hän ei -voinut, ja kun hän sitten heräsi, tunsi hän häpeää ikäänkuin pahasta -teosta. Kaiken häpeän takana piili ajatus Glorysta. - -Seuraavana aamuna hän oli yksin huoneessaan ja otti juuri leipäpalan -aamiaispöydältään, kun ovi aukeni ja iloinen ääni huusi: "Saanko tulla -sisään, poikaseni?" - -Vanhanpuoleinen rouva astui huoneeseen. Hän oli pitkä ja hoikka, kasvot -kapeat ja hienot, silmät viisaat, mutta ystävälliset ja tukka melkein -lumivalkea. - -"Minä olen Jane Gallender", sanoi hän, "minä en malttanut odottaa -esittelemistä ja sen semmoista, vaan tulin muitta mutkitta teitä -katsomaan. Jaa, poikaseni, se oli hyvä saarna! Minä en ole kuullut -sen vertaista sitten kun läksin Edinburghista, jossa kunnon tohtori -Guthrie saarnasi. _Hän_ ei myöskään lukenut joka sanaa paperista -- hän -ei ollut semmoinen kuin täkäläiset papit, kunnon Tuomas Guthrie. Ja -oikeata oppia te neuvoittekin meille! Puolet meidän kirkonkävijöistämme -on Belsebubin palvelijoita. Voi, niitä fariseuksia! Ne kyllä voivat -hapattaa nuoren maidon. Minä toivoisin, että heillä kaikilla olisi yksi -ainoa yhteinen niska, jonka joku sitten voisi vääntää nurin. Ai, ai, -kuinka sinä lörpöttelet, Jane! No vähät siitä! Ja tytöt ovat pahempia -kuin miehet hullutuksineen, hassutuksineen. He rakastavat Jeesusta, -mutta heidän mielestään on mukavinta, että Hän pysyy taivaassa eikä -sekaannu Belgravian asioihin. Mutta minun täytyy jo lähteä. Minä jätin -Jamesin kadulle, ja hän kääntää koko maailman nurin, jos hevosen -täytyy odottaa. Hyvästi!... Mutta, hm, poikani, minä pelkään teidän -puolestanne. Minä arvelen -- että -- että --. Mutta tulkaa tervehtimään -minua Viktoria Squaren varrelle. Hyvästi!..." - -Tuon kaiken hän sanoa lörpötti yhdessä hengenvedossa, ja John tuskin -sai sanaakaan vastatuksi, kun musta silkkihame jo kahisi alas portaita. - -Nuori pappi muisti kanonikon kerran puhuneen hänestä. Hän oli tuo hyvä, -vanha rouva, joka oli perustanut tyttökodin Sohoon. - -"Tuo hyvä eukko tuli vain lohduttamaan minua", ajatteli hän. "Mutta -Glory! Mitä Glory ajattelee?" - -Pidettyään rukoukset sairashuoneessa hän läksi samana aamuna hakemaan -Glorya ulko-osastoista, mutta tytöllä oli olevinaan niin paljon työtä, -että hän vain ohimennen hymyillen nyökkäsi päätään Johnille ja pyysi -anteeksi. "Minulla ei ole tänä aamuna minuuttiakaan antaa pois, ei -kuninkaalle eikä kuninkaan koirallekaan. Minä olen korviani myöten -vajonnut haavasiteisiin ja paitsi sitä minulla on neljätoista laastaria -omallatunnollani, ja nyt minun pitää juosta pikku poikani luo, jonka -jalka leikattiin sunnuntaina." - -John ymmärsi hänet, mutta palasi takaisin illalla ja päätti saada -selkoa asiasta. - -"Mitä te arvelitte eilisillasta, Glory?" - -Tyttönen katsoi häneen hyvin hämmästyneenä. - -"Mitä on tapahtunut? Ai, niin, -- saarna! Kuinka tyhmä minä olen! -Tiedättekö, että minä vallan unohdin sen!" - -"Ettekö ollut sitä kuulemassa siis?" - -"Voi, älkää kysykö! Minä häpeän todellakin. Ja kun vielä olin luvannut -isoisälle! Mutta eihän keskiviikko ole ainoa, saarnaattehan kaiketi -sunnuntainakin, eikö niin?... ja silloin!" - -John tunsi päässeensä raskaasta kuormasta, mutta sitä seurasi -syvä nöyryytyksen tunne. Glory ei ollut edes viitsinyt pitää sitä -muistissaan. Tietysti tyttö ei välittänyt hänestä vähääkään -- ei -vähääkään -- kun taasen hän -- - -Hän kulki kotiinsa St. Jamesin puiston halki. Suurten puitten alla -tunsi hän yön rauhaisaa hiljaisuutta. Katujen rämisevä hyörinä oli -muuttunut hiljaiseksi huminaksi, ikäänkuin kaukaisen meren kohinaksi. -Puiston poikki hän saattoi nähdä kellon Westminsterin tornissa ja -kuuli kuinka se löi neljännestunnit. Lontoo! Kuinka vähäpätöisiltä ja -itsekkäiltä kaikki persoonalliset ajatukset tuntuivat miettiessä tuota -ääretöntä kaupunkia! Hän oli ajatellut itseään vain ja omia hommiaan. -Se oli kaikki niin pikkumaista ja säälittävää. - -"Siksikö minä häpesin epäonnistunutta saarnaani, että en ollut Jumalaa -palvellut kuten piti, vai siksikö, että ylpeyteni oli loukkaantunut -Gloryn tähden --." - -Mutta rauhaisat tähdet kimaltelivat taivaalla. Yö oli majesteettinen. - - - - -VII. - - -_Martan Viinitarha_. - -_Rakas Rakel täti!_ -- Kerro isoisälle nyt aluksi, että John -Storm saarnasi ensi kerran viime keskiviikkona, ja minä olin sitä -kuuntelemassa, kuten lupasin. Voi taivas, niitä hetkiä! Hän sekaantui -kesken kaikkea -- mikä lienee ollut näyttämökuume tai saarnatuolikuume -tai jokin muu lemmon leimaus, vaikkei siinä ollut kerrassaan mitään -pelättävää, ei muita kuin penkillinen lavertelevia tyttöjä, jotka eivät -kuunnelleet sanaakaan, ja muutamia vanhoja, kuulotorvilla varustettuja -köpelyksiä. Minä istuin pimeässä takapenkillä, ja osaston johtajan, -sisar Allworthyn leveät hartiat peittivät minut suosiollisesti -saarnaajan näkyvistä. Sisar Allworthy on "hento todellinen nainen", -joka juuri kapuaa Kyöpelin rinnettä ylöspäin. Minulle sanottiin, -että saarna oli lyhyt, mutta minä en elämäni ajalla oli lukenut -niin monta rukousta, ja hengitykseni oli niin lyhyttä puhkimista ja -ähkimistä, että sisaret varmaan luulivat jonkun rakentaneen höyrykoneen -takapenkille. Meidän murheellinen herra Storm-raukkamme kävi sen -jälkeen täällä sairaalassa, surullinen, syvämietteinen ilme kasvoissa, -mutta minussa ei ollut niin paljon pontta, että olisin voinut suoraan -puhua hänen saarnastaan, ja siis minä vakuutin hänelle unohtaneeni -tulla häntä kuulemaan. Armahtakoon hyvä Jumala minun sieluani senkin -valheen tähden! - -Te tahdotte tietää miten minä aikani kulutan. Jos te ehkä arvelette, -että minä vietän päiväni unelmissa ja yöni laiskuudessa, niin kiirehdin -vakuuttamaan, että nousen ylös kello 6, syön ensimmäisen aamiaisen -puoli 7, rupean työhön kello 7, syön illallista puoli 10, lörpöttelen -kello kymmeneen saakka ja menen omaan huoneeseeni levolle. Kun minä -olen vain harjoittelija, pidetään minua enimmiten ulko-osastolla, -jossa minun pitää järjestää lääkehuoneessa tarvittavia tavaroita, -asettaa sairaat kuntoon lääkärin tutkittaviksi ja sitten toimittaa ne -sidottaviksi. Nykyään ovat minun sairaani lapsia, ja minä rakastan -niitä, ja sydämeni murtuu, kun minun pitää jättää heidät. Lääkärit -eivät aina pidä hyvää huolta heistä, mutta se ei tietysti voi -vahingoittaa heitä, koska he ovat alituiseen maailman parhaimman ja -oppineimman tohtorin valvonnan alla -- nimittäin minun. - -Viime lauantaina minä olin ensi kerran läsnä leikkausta toimitettaessa. -Herra siunatkoon, minä luulin viimeisen hetkeni tulleen. Onneksi -minulla oli siteitä ja sieniä hoidettavana, niin että minä oikaisin -selkäni ikäänkuin olisin niellyt rautatangon ja kestin loppuun -asti kuin mies. Muutamat varsinaisista sairaanhoitajattarista ovat -hirmuisia. Heille tuottaa todellista sydämen iloa, kun he saavat -marssia alas operatsionihuoneeseen, eikä mikään voima maailmassa saisi -heitä pysymään poissa semmoisesta hauskasta toimituksesta. Lauantaina -leikattiin pienen viisivuotiaan pojan jalka, ja nyt kun joku kysyy -tuolta kalpeaposkiselta pikku lemmikiltä minne hän menee, sanoo hän -menevänsä enkelien luo, sillä siellä hän saa niin paljon pehmeätä -porsaanpaistia. Varmaan hän sinne meneekin. - -Sairashuoneemme henkilökunta on hyvin suuri, mutta siellä on paljon -happamiakin marjoja joukossa. Täällä on lääkeopillinen koulu (jossa -on joukoittain sieviä poikia, mutta tytöt eivät saa sanoa sanaakaan -heille, ei edes käytävissä) ja lukematon joukko ylilääkäreitä, -lääkäreitä ja kirurgeja. Ainoa lääkäri, jonka kanssa me olemme alinomaa -tekemisissä, on kotikirurgimme, nuori poika, joka juuri on lopettanut -tutkintonsa. Hänen nimensä on Abery, ja lauantaista lähtien on hän -tuntenut niin suurta kunnioitusta neiti Glorya kohtaan, että mainittu -neiti huoleti voisi vaikka noitua hänen läsnäollessaan (tietysti Manin -murteella), mutta sisar Allworthy pitää huolta siitä, etten mitään -sopimatonta saa tapahtua, sillä sisar Allworthy aikoo itse tehdä -hyökkäyksiä tohtorin selibaattia vastaan. Herra tohtori oli kaiketi -laulanut _Te Deum_'ja leikkauksen jälkeen, sillä yhtäkkiä hän oli -hankkinut itselleen oikein juhlahumalan ja tahtoi ruiskuttaa morfiinia -sairaaseen, joka juuri oli parantumaisillaan munuaistaudista. Tämä -sairas, vanha virtahepo, toisin sanoen saksalainen, Koenig niminen -soittoniekka, oli pelosta puolihöperönä. Silloin minä kuiskasin -hänelle, että hän olisi nukkuvinaan, ja sanoin sitten tohtorille, että -olin hukannut morfiiniruiskun. Mutta herra varjelkoon sitä ryöppyä, -minkä sain sisar Allworthyltä! - -Eilen oli semmoinen päivä, jolloin sairaitten ystävät saivat tulla -heitä katsomaan ja jolloin sairashuoneessakin voi olla hauskaa. He -koettivat salaa pistää ystävilleen pieniä makeiskääröjä, joista he -epäilemättä itse nauttivat, paljon, mutta jotka ovat kuolettavaa -myrkkyä sairaille. Sitten meidän piti hakea esiin tuomisia sairaiden -makuuvaatteiden alta ja tutkia myöskin vieraitten taskut. Minun pikku -poikani äiti tuli eilen myöskin, ja minä huomasin hänen povellaan -niin kummallisen suuren kasvannaisen päällystakin alla, että käsitin -operatsionin varsin tarpeelliseksi. Ei se ollut muuta kuin tuores -torttu, höystetty sitrunan kuorilla. Minä vedin sen esille uhkaavana -kuin ukkospilvi. Mutta äiti alkoi itkeä sanoen, että hän oli itse -leiponut sen Johnnielle, ja sitten -- no niin, sisar Allworthy ei -kiittänyt minua! - -Mutta minä en välitä siitä, miten minua täällä pidellään sillä olenhan -Lontoossa, ja Lontoossa oleminen on elämää, ja elämä on Lontoossa -olemista. En ole vielä nähnyt paljoa kaupungista, kun näet minulla -on vain kaksi tuntia loma-aikaa, kello kymmenestä kahteentoista, ja -silloin ennätän vain pistäytyä puistossa ja sen lähiseutuvilla, aivan -kuin kyyhkysen poikanen, jolta on siivet leikattu. Mutta minä katselen -suurta, uutta maailmaa täältä ison mökkini ikkunasta, näen vaunut -puistossa ja ratsastajat hevostensa selässä. Lontoossa on vallan -uusi tapa tervehtiä. Ensin nostetaan käsi noin olkapään tasalle ja -sitten huojutetaan sitä vaakasuoraan suuntaan, ikäänkuin tahdottaisiin -työntää kyynäspäätä esille. Kun sitten aloitetaan puhua, sanotaan: -"Minä--ä--ä", aivan kuin olisi puuroa suussa. Mutta se on niin hirveän -sievää. Liikenteen aiheuttama jyrinä on kuin musiikkia ja minä olen -kuin sotahevonen, joka tahtoisi marssia sen tahdissa. Kuinka suloista -on olla nuori ja elää maailmassa, joka on niin täynnä ihanuutta! Ja jos -vielä päälle päätteeksi ei ole niin varsin ruma, niin -- sitä parempi. - -Kaikki sairaanhoitajattaret elävät odotuksen houreessa. Kohta päästään -tanssiaisiin. Ne pidetään Bartimeus-sairaalassa, jossa on tavallista -suurempi luentosali, ja siellä tulee olemaan äärettömän hauska. Koko -maailma tulee sinne -- koko sairashuonemaailma, ja jos minä Vain voin -pukeutua kyllin hurmaavasti, niin näyttäisin tälle siunatulle Lontoolle -millainen täydellinen enkeli Glory on. Tämän kuun 24 p:nä minulla on -koko päivä vapaa. Silloin aion olla ulkona kello kymmenestä aamulla -kymmeneen illalla. Minä tulen aivan hulluksi kun ajattelen sitä. Ja -kun ensi kerran pääsen syöksähtämään Lontoon elämään, Pidätän varmaan -henkeäni aivan kuin hyppäisin alas Greg Malinin jyrkänteeltä... - - Glory. - - - - -VIII. - - -Aamulla 24 p:nä Glory nousi ylös kello 5 saadakseen askareensa -pian suoritetuksi ja ollakseen sitten koko päivän vapaana. Silloin -huomasi hän karkeatukkaisen hoitajattaren, joka pesi lattioita -desinfektsioni-aineella lakki hiukan kallellaan päässä. Glory oli -tavallista paremmalla päällä ja kysäisi iloisesti: - -"Onko teilläkin lupapäivä tänään?" - -Hoitajatar katsahti häneen ylenkatseellisesti ja vastasi: - -"Minä en ole mikään maksava harjoittelija -- leikkivä harjoittelija, -piti minun sanoa. Me hoitajattaret ollaan työihmisiä, joiden elämä -menee velvollisuuksien täyttämisessä. Meillä ei ole aikaa juoksennella -kaupunkia katselemassa ja lupapäiviä viettämässä." - -"Ei, te olette juuri niitä semmoisia, jotka kokonaan pilaavat -sairaanhoitajan ammatin", sanoi nuorenlainen tyttö, joka juuri sattui -tulemaan siihen. "Kaikkien pitäisi tietysti raataa niinkuin tekin. -Tänään on minun lupapäiväni, mutta siitä huolimatta minun täytyy -kiilloittaa, laasta osastoni, tehdä tilat, siistiä sisaren huone; -ja kaikkeen tuohon ovat semmoiset kuin _te_ syynä. Ei siitä teitä -kiitetä se on varma. Tyttö-raukat eivät uskalla täällä edes leikata -otsatukkaakaan itselleen ja aina vain täytyy pelätä päähoitajattaren -sanovan: 'Teillä ei ole taipumusta hoitajattareksi, neiti'." - -Glory katsahti puhujaan. Se oli erinomaisen sievä tyttö, -tummatukkainen, valkohipiäinen ja punaposkinen, silmät loistavat, -harmaat, mutta hänen kätensä olivat karkeat ja kynnet litteät ja -nelikulmaiset. Kun häneen katsoi uudelleen, huomasi hänen kauneudessaan -jotain turmeltunutta; se oli kuin kaunis sèvreläinen maljakko, joka oli -haljennut jostakin kohdasta. - -"Sanoitteko, että nyt on teidän lupapäivänne?" kysyi Glory. - -"Niin on, onko teidänkin?" - -"On, mutta minä en ollenkaan tunne Lontoota. Ettekö tahtoisi ottaa -minua kanssanne, ellei teillä ole erityistä ohjelmaa täksi päiväksi?" - -"Mielelläni. Minä olen huomannut teidät jo ennenkin ja olisin tahtonut -tutustua teihin. Teillähän on niin kaunis nimi -- Glory -- eikö niin?" - -"Niin. Entä teidän nimenne?" - -"Polly Love." - -Kello kymmenen aamulla molemmat tytöt läksivät pitkää lupapäiväänsä -kuluttamaan. - -"No, minnekä mennään nyt?" sanoi Polly. - -"Mennään semmoiseen paikkaan, jossa nähdään oikein paljon ihmisiä", -sanoi Glory. - -"Se on kyllä helppoa, sillä tänään on kuningattaren syntymäpäivä ja --." - -Glory muisti Rakel-tätiä ja huudahti ilosta. - -"Ja muistaessani", sanoi Polly, ikäänkuin se olisi äkkiä hänen -mieleensä juolahtanut, "minullahan on piletit sotilaiden lippuparaatiin --- kuninkaalliseen paraatiin, tiedäthän?" - -"Saammeko nähdä kuningattaren?" sanoi Glory. - -"Voi sinun kysymyksiäsi! Tietysti emme! Mutta me saamme nähdä sotilaat -ja kenraalit ja ehkä prinssinkin. Se alkaa puoli yksitoista tuolla -toisella puolen puistoa." - -"Tule sitten", sanoi Glory ottaen toverinsa kädestä ja alkaen juosta. - -"Siunatkoon, millainen tyttö sinä olet!" - -Molemmat juoksivat vielä minuutin verran nauraen ja laverrellen kuin -koulusta päässeet lapset. Neljännestunnissa he tulivat hevoskaartin -portille, jossa oli kova tungos ja poliisi otti pilettejä. Polly kaivoi -taskuaan. - -"Missä ne nyt ovat? Kas tuossa. Hyvä ystävä antoi ne minulle", kuiskasi -hän. "Hänellä on toveri jossakin noista virastoista." - -"Herrako?" kysyi Glory leikillisen kohteliaasti, mutta samassa he -kulkivat portista ja sen jälkeen hän ei nähnyt eikä kuullut muuta kuin -tuota komeaa juhlakomentoa edessään. - -Aamu oli kaunis, ja puiston keväiset lehdet olivat vihreät ja tuoreet. -Suuren nelikulmion kolmella sivulla oli punatakkeja [englantilainen -sotilaspuku on punainen. Suoment. muist.], keskiosa oli täpösen -täynnä katsojia. Kaikki sinnepäin olevat ikkunat ja parvekkeet olivat -samoin täynnä väkeä. Kaikkialla näkyi sotilaita, vahteja, poliiseja, -kenraaleja hatut kallellaan ja itse Walesin prinssi karhunnahkaisessa -lakissa ratsasti ympäri kannukset ja suitset kalisten. Sitten kuului -torven ta-ra-ta-ra-raa, ja kova ääni komensi: "Kunnia lipulle!" Upseeri -kantoi sitä, valkoiset hansikka-kädet lensivät ohimolle tervehdykseksi, -pistimet välähtelivät, marssittiin ympäri, ja soittokunta soitti: -"Brittiläinen soturi." Glorystä oli kaikki tuo kuin unta. Hänen povensa -kohoili ja hän oli vähällä itkeä. - -Polly nauroi ja puhua laverteli iloisesti. "Ha, ha, haa! katsopas tuota -sotamiestä, joka ajaa takaa päivänvarjoa! Nyt hän sai sen miekkansa -kärkeen." - -"Nämä ovat kaikki suuria herroja", kuiskasi Glory. - -"Tietysti", sanoi Polly. "Näetkö sinä tuota herraa tuolla ikkunassa -vastapäätä? -- se on ulkoasiain ministeriö." - -"Mikä?" kysyi Glory etsien silmillään. - -"Tuo tuolla kävelypuvussa ja silkkihatussa. Tuo, tuolla puhelemassa -naisen kanssa, jolla on vihreä liinapuku, musta pitsikaulus ja -keväthattu." - -"Tuonko ruman tytön vieressä, jolla on kokonainen rhododendron-pensas -päässään?" - -"Niin juuri. Tuo herra se antoi minun tuttavalleni piletit." - -Glory katsoi häneen hetkisen, ja jokin hyvin himmeä muisto alkoi -tulla hänen mieleensä, mutta samassa alkoi soittokunta soittaa ja hän -siirtyi pois toisaalle. Nyt soitettiin: "God save the Queen" [engl. -kansallishymni. Suoment. muist.] ja sitten kaikki oli lopussa. Glory -huokasi syvään sanoen: "Hyvä on!" - -Polly nauroi hänelle, ja Gloryn täytyi myöskin nauraa. He naurattivat -toisiaan kunnes ihmiset rupesivat heitä katsomaan, ja se nauratti heitä -vielä enemmän, joten heidän täytyi juosta pois. - -"Voi kuinka hupsu sinä olet, Glory", sanoi Polly; "yksinkertaisin asia -sinua ihmetyttää." - -He menivät katselemaan puoteja, kulkien ylöspäin Regent-katua, torin -ohi ja sitten pitkin Oxford-katua Cityyn päin, nauraen ja puheskellen -koko ajan. Kerran he poikkesivat pienelle ostokselle erääseen puotiin, -ja myyjätär näytti vallan hämmästyvän heidän vallatonta käytöstään. Sen -jälkeen heidän tietysti teki mieli mennä joka puotiin kadun varrella -käyttäytyäkseen niin hullunkurisesti kuin suinkin. Kahden tunnin -kuluessa he olivat tehneet kaikki mahdolliset hullutukset, mitä sen -ikäiset nuoret neitoset voivat keksiä ja olivat täysin onnellisia. - -He olivat ennättäneet Englannin pankin edustalle, ja nälkä alkoi jo -hiukan kiusata. He hakivat kahvilan Cheapsidessä ja astuivat sisään -saadakseen päivällistä. Huone oli täynnä miehiä, joista moni heti -nousi nähdessään molemmat tytöt. Nämä olivat puetut sairashuoneen -ulkopukuun, mutta Pollyn puvussa oli jotain silmäänpistävää, josta -syystä miehet katsoivat heihin hymyillen. Glory katsoi rohkeasti -heihin takaisin sanoen aivan ääneensä: "Kuinka hirveän lystiä olisi -olla tarjoilijattarena, jolle herrat iskisivät silmää, ja sitten -saisi nauraa heille takaisin!" Polly työnsi häntä kylkeen käskien -häntä vaikenemaan. Itse käveli Polly pää kumarassa, mutta käytti -siitä huolimatta silmiään kuin sähköpatteria kesken viattominta -puhelua. Selvään saattoi nähdä, että Polly oli ennättänyt pitkälle -tässä maailmassa, ja kun uudestaan häneen katsoi, huomasi, että hänen -elämänsä oli jollakin lailla luiskahtanut harhaan. - -Syötyään astuivat tytöt omnibussiin kulkien vielä kauemmaksi itään -päin. He istuivat vastatusten nauraen ja puhellen ääneensä toisten -matkustajien suureksi hämmästykseksi. Mutta saavuttuaan köyhille, -rumille kaduille, jossa oli vihanneskauppiaitten kärryjä katukäytävän -vieressä ja surullisia hautausmaita vihreine vesoineen, jotka koettivat -näyttää puilta, tahtoi Glory kääntyä pois. - -He läksivät takaisin höyryveneellä Thamesia pitkin joltakin -laivasillalta. Höyryvene otti matkustajia joka sillalta pitkin -virtaa ja London Bridgen luona tuli soittokunta laivaan. Tullessaan -Paavalin kirkon kohdalle oli laiva ahdinkoon saakka täynnä väkeä, -joka oli menossa kaupungin länsiosaan katsomaan, kuinka kuningattaren -syntymäpäivää vietettiin, ja soittokunta soitti: "Ja neidin -kultakiharat irrallaan aaltoili." - -Silmänräpäyksen ajan Glory oli hurjana ilosta ja seuraavana -silmänräpäyksenä näytti ilo äkkiä sammuneen. Aurinko oli -laskeutumaisillaan Westminsterin tornien taakse loistavaan tulimereen. -Se muistutti täydelleen auringonlaskua Peelissä, vaikka tosin nuo -hohtavat, välkkyvät valopilkut tuolla alempana olivat ikkunoita eikä -aaltoja ja vaikka tuo kumea humina ei ollut mahtavan meren kohinaa, -vaan mahtavien miljoonien melua. - -He astuivat maihin Westminster Bridgen luona ja läksivät teeravintolaan -juomaan kupin teetä. Kun he tulivat ulos, oli pilkkosen pimeä, ja he -nousivat omnibussin katolle. Kaupunki loisti sähkö- ja kaasuvaloissa, -jotka siellä täällä muodostivat kuningattaren nimikirjaimet, ja -Whitehall oli täynnä vaunuja, menossa virallisiin vastaanottoihin. -Gloryn teki mieli päästä keskelle kaikkea tuota elämää, ja siksi tytöt -astuivat alas omnibussista ja läksivät kävelemään käsikoukussa. - -Kun he kulkivat Piccadilly-sirkuksen ohi, rupesi heitä taas -naurattamaan, sillä ihmistungos huvitti heitä. Tällä kohdalla oli -ahdinko suurin, ja heidän täytyi tunkeutumalla tunkeutua läpi. Muitten -muassa siellä oli useita loistavasti puettuja naisia, jotka näyttivät -odottavan omnibussia. Glory huomasi, kuinka kaksi heistä teeskennellen -ja virnakoiden meni puhuttelemaan erästä herraa, joka kulki siitä ohi. - -"Tuopa oli omituista! Huomasitko sinä?" kysyi hän. - -"Tuotako! Ei se ole mitään erinomaista, se on vallan jokapäiväistä -täällä!" vastasi Polly. - -"Mitä se merkitsee?" kysyi Glory. - -"Mitäkö? Etkö todellakaan ymmärrä?... Voi herranen aika sinua Glory... -Sinun ystäviesi pitäisi todellakin pitää huolta sinusta. Sinä tiedät -liian vähän tästä maailmasta." - -Ja sitten äkkiä kuin salama iski Gloryyn ensimmäinen aavistus elämän -surkeudesta. - -"Voi taivas, tule pois", hän huudahti vetäen Pollya mukaansa. - -He olivat juuri hengästyneinä ennättäneet St. Jamesin kadun ohi, kun -monokkelilla ja leveällä valkoisella tärkkirintamuksella varustettu -herrasmies tapasi heidät ja tervehti. Glory kiirehti eteenpäin, mutta -Polly seisahtui tutunomaisesti. - -"Se on vain minun tuttavani", sanoi Polly muuttuneella äänellä. "Tämä -on uusi sairaanhoitajatar. Hänen nimensä on Glory." - -Herra sanoi jotain loistavasta nimestä ja loistavasta onnesta, jos -pääsisi sellaisen hoitajan hoidettavaksi, ja molemmat tytöt nauroivat. -Sitten vakuutti herra olevansa iloinen siitä, että tytöt olivat -käyttäneet hänen pääsylippuaan, ja valitti, ettei päässyt heitä nyt -saattamaan kotiin. - -"Mutta tanssiaisiin tulen", sanoi hän ja lisäsi sitten vilkaisten -Gloryyn: "Tekisipä mieleni tuoda asuintoverini myös sinne." - -"Voi, tuokaa!" sanoi Polly peittäen silmänsä puolittain silmäluomillaan. - -Herra sanoi hiljaa jotain Glorysta, mitä tämä ei voinut kuulla, ja -heilutti sitten valkoista hansikastaan sanoen: "Terve" ja meni. - -"Onko hän naimisissa?" sanoi Glory. - -"Naimisissa! Herra varjelkoon, ei toki! Mitä hullunkurisia ajatuksia -sinulla on!" - -Kello oli kymmenen minuuttia yli kymmenen kun tytöt aika kyytiä -marssivat sairashuoneen ovelle, yhä vielä puhua lörpötellen ja tuoden -mukanaan lupapäivä-iloaan vielä tuonne tuskan asunnon alueillekin. -Ovenvartia häristi heille sormellaan leikillisen ankarasti, ja eräs -valvova sisar, joka valkoisessa puvussaan kulki porttikäytävän läpi, -seisahtui sanomaan, että joku oli kaivannut toista tytöistä. - -"Minua -- tietysti minua", sanoi Polly. "Täällä on minun veljeni -eräästä luostarista, eikä hän siedä ketään muuta kuin minua luonaan. -Minä näännyn kuoliaaksi vielä hänen tähtensä." - -Mutta nyt kaivattiinkin Glorya. Vaimo, jonka John Storm oli pelastanut -kadulta, oli kuolemaisillaan. Glory oli ollut avuliaana häntä -hoitamassa, ja eukkoraukka oli nyt koettanut säilyttää hengenkipinää -voidakseen sanoa Glorylle viimeiset sanottavansa ja tervehdyksensä. -Hän ei enää voinut nähdä ketään, mistä syystä Glory kumartui hänen -vuoteensa yli ja puhui hänelle: - -"Tässä minä olen, mummo; mitä tahtoisitte?" Nuoret punottavat kasvot -painautuivat lähelle vanhoja kalpeita poskia. - -"Hän puheli minulle ystävällisesti ja puristi minun kättäni. Se on -totisen totta. Antakaa minulle musta vaate kirstulle ja pyytäkää häntä -seuraamaan." - -"Kyllä, mummo, kyllä. Minä -- lupaan -- minä -- ooh!" - -Se oli ensimmäinen Gloryn täällä näkemä kuolemantapaus. - - - - -IX. - - -John Storm oli ollut ensimmäisillä aamupäivävierailuillaan sinä -päivänä. Sitä komentoa varten hän oli flanellipaitaan puettuna -tullut alas eteiseen, jossa kanonikko odotti häntä kiiltosaappaissa -ja hansikkaissa ja neiti Felicity vaaleassa silkissä ja valkoisissa -höyhenissä. Istuttuaan vaunuihin sanoi kanonikko: "Te ette menettele -aivan oikein itseänne kohtaan, herra Storm. Uskokaa minua, nuorelle -miehelle on hyvin tärkeätä käydä hyvin puettuna, jos hän tahtoo -menestyä Lontoossa." - -Vaunut seisahtuivat rakennuksen eteen, joka oli aivan lähellä. - -"Tämä on rouva Macraen koti", kuiskasi kanonikko. "Hän on -amerikkalainen miljonääri. Hänen tyttärensä -- kohta saatte nähdä hänet --- menee naimisiin Englannin parhaimmista perheistä olevan nuoren -miehen kanssa." - -He astuivat ylös leveitä portaita sinisiin puetun lakeijan jälessä. -Ylhäältä kuului ääniä. - -"Kanonikko -- hm -- Wealthy, neiti Wealthy ja -- hm -- hm -- herra -pastori Storm." - -Äänten sorina hiljeni, ja iloisen näköinen kirjavaan puettu pikku -nainen tuli heitä tervehtimään puhuen amerikkalaista murretta. -Huoneessa oli monta naista, mutta ainoastaan yksi herrasmies. Tämä, -joka seisoi teekuppi kädessä toisella puolen-huonetta, painoi -monokkelin silmäänsä katsahtaen John Stormiin ja sanoi sitten jotain -vieressään olevalle naiselle. Neitonen nauraa tirskautti. John Storm -katsoi vielä kerran herraan ikäänkuin vaistomaisesti tietäen, että tuo -hänen pitää tuntea, jos hän näkee hänet uudestaan. Kaula oli herralla -kahlehdittu korkeaan, kankeaan kaulukseen ja ulkomuodoltaan hän oli -jotenkin ruma, vartalo pitkä ja hoikka, ikä noin kolmekymmentä vuotta, -tukka vaalea, silmät veltot, uneliaat, ilme eloton, mutta kohtelias. -Hän näkyi hyvästi soveltuvan hienoon seuraan, osasi käyttäytyä -moitteettomasti ja sanoa turhanpäiväisiä sukkeluuksia ohuella -"ylhäisellä" äänellä. - -"Oli todellakin ikävää, etten voinut tulla kuulemaan herra Stormia -keskiviikko-iltana", sanoi rouva Macrae teeskennellysti hymyillen. -"Tyttäreni kertoi minulle, että se oli erinomaisen ihanaa. Mercy, -täällä on sinun suuri saarnaajasi. Koeta houkutella häntä tulemaan -meille tiistaisin vastaanottopäivinämme." - -Pitkä, tummaverinen, kaunis tyttö, jonka käytös oli vienoa ja -miellyttävää, nousi hitaasti ja ojensi kätensä Johnille katsoen -häntä silmiin äänetönnä. Sitten monokkelisilmäinen herra virkkoi -kohteliaasti: "Oletteko kauankin ollut Lontoossa, herra Storm?" - -"Kaksi viikkoa", vastasi John lyhyesti, kääntäen hiukan päätään. - -"Oo -- hm -- varsin hauskaa kuulla!" virkkoi herra pitkäveteisesti, -naurahtaen kylmästi. - -"Ah, lordi Robert Ure -- herra Storm", esitteli emäntä. - -"Herra Storm on kunnioittanut minua rupeamalla apulaisekseni, lordi -Robert", sanoi kanonikko, "mutta luultavasti hän ei kauan tule olemaan -vain kappalaisena." - -"Hyvin hauskaa kuulla", virkkoi lordi Robert. "On aina rauhoittavaa -kuulla, että minulla arvattavasti tulee olemaan yksi hakija vähemmän -ikuiseen kappalaispaikkaani Pimlicossa. Ne ovat ympärilläni kuin -kärpäset hunajakupin ääressä. Minä luulin jo tuntevani kaikki tulevat -kappalaiset koko kristikunnassa. Ja mikä liikuttava vaatimattomuus -siinä seurueessa! Yksi heistä kävi eilen minua tapaamassa, mutta satuin -olemaan poissa, ja ystäväni Drake -- Drake sisäasiain toimistosta, -tiedättehän -- hän kun ei voinut miesraukalle taata jokapäiväistä -leipää, niin hän sen sijaan antoi 6 penceä, ja herra apulaispappi meni -täysin tyytyväisenä kotiinsa." - -Kaikki näkyivät nauravan paitsi John (joka tuijotti ilmaan), ja -kovimmin kaikista nauroi kanonikko. Mutta äkkiä kuului kimeä ääni: - -"Miksi iskette hampaanne kappalaisraukkoihin? Eikö nyt ole olemassa -yhtään kanonikkoa tai piispaa, joita paremmin sopisi puraista?" - -Se oli rouva Gallender. - -"Minäkin kerron teille jutun, ja _minun_ juttuni on tosi." - -"Jane! Jane!" sanoi emäntä puiden hänelle viuhkallaan, ja lordi Robert -ojensi kaulansa yli kauluksen hymyillen suosiollisesti. - -"Kahdeksantoistavuotinen tyttö tuli luokseni tänä aamuna Sohossa, ja -hänellä oli tuo tavallinen onnettomuus kerrottavana. Hänen isänsä oli -ollut paha kirkkoherra, joka kuoli viime vuonna jättäen jälkeensä -31,000 puntaa. Onnettoman lapsiraukan äiti, s.o. kirkkoherran -jalkavaimo on nyt köyhäinkodissa." - -Nuo olivat ensimmäiset vakavat sanat tuossa seurassa, jossa joka ikinen -liike oli valheellinen. Jane Gallenderin kertomus iski kuin ukonnuoli -seurueeseen. John Storm henkäisi syvään, ja vilkaisi omituisen vaiston -johtamana lordi Robertiin, tuntien, että nyt oli hänen puolestaan -kostettu. - -"Kuinka kaunis päivä tänään on ollut", sanoi joku. - -Jokainen katsahti tuon nerokkaan lauseen sanojaan. Se oli neitonen, -joka punastui korviaan myöten. - -Kiusallinen vaitiolo seurasi. Sitten emäntä kääntyi lordi Robertiin -sanoen: - -"Te puhuitte ystävästänne Drakesta, eikö niin? Jokainen puhuu hänestä, -ja tytöt näkyvät olevan vallan hulluina tuohon mieheen. Niin kaunis, -niin luonnollinen, niin mainio puhuja! sanovat he. Mutta tytöt -ihastuvat niin helposti. Teidän pitää todellakin olla varovainen" -(tämä viimeinen lause oli Felicitylle). "Kukako hän on? Lordi Robert -saa kertoa sen teille. Hän on jonkinmoinen virkamies, sir, mikä lienee -Draken poika Pohjois-Englannista. Hän osaa elää maailmassa -- elämättä -liikaa kumminkaan. Mutta me olemme päättäneet, että _me_ emme jaksa -elää kauemmin tutustumatta tuohon ihmeelliseen olentoon, ja siis lordi -Robertin täytyy tuoda hänet ensi torstai-iltana meille, taikka muutoin ---" - - * * * * * - -John Storm pääsi vihdoin pakenemaan lupaamatta palata -vastaanottopäivänä. Hän meni suoraapäätä sairashuoneeseen, jossa -hän sai kuulla, että Glory oli ulkona sinä päivänä. Minnekä hän oli -mahtanut mennä ja mitä hän mahtoi tehdä, se vaivasi John Stormin -mieltä. Se seikka, että Glory ei ollut kysynyt häneltä neuvoa eikä -pyytänyt häntä johtajakseen ensimmäisellä retkellään Lontoossa, -loukkasi hänen ylpeyttään ja hänen vastuuntunnettaan. Illempana eneni -hänen levottomuutensa. Vaikka hän tiesi, ettei Glory palaa ennen kello -kymmentä, läksi hän jo yhdeksän aikana tyttöä vastaan. - -Sattumalta valitsi hän itäisen tien käyskennellen hitaasti Piccadillyä -alaspäin. Melkein kaikkien klubirakennusten ikkunat kadulle päin -hohtivat sähkövalaistuksessa. Nuoria miehiä hännystakeissa seisoi -portailla tupakoiden ja vilvoitellen päivällisen jälkeen, ja sieviä -tyttöjä kirjavissa puvuissa käyskenteli edestakaisin katukäytävällä -heidän edessään. Joku tytöistä katsahti ohikulkiessaan äkkiä ylös -kohottaen hiukkasen toista suupieltään, ja hänen mentyään ohi kaikki -purskahtivat nauruun. - -John Stormin veri kiehui. Sitten muuttui mieli mustaksi. Hän tunsi -olevansa niin avuton, hänen saalinsa ja hänen suuttumuksensa olivat -vallan turhia, vallan tarpeettomia. Yhtäkkiä hän huomasi haettavansa. -Kulkiessaan St. Jamesin kadun ohi hän melkein töytäsi vasten Glorya ja -toista sairashuoneen puvussa olevaa hoitajatarta. He eivät huomanneet -häntä, sillä he puhelivat erään herran kanssa. Se oli sama mies, jonka -John oli tavannut aamupäivällä, lordi Robert Ure. - -John kuuli lordin sanovan: "Glorynne on niin loistavan --" sitten ääni -hiljeni, mutta jotain hauskaa lordi mahtoi sanoa, sillä tyttö nauroi -makeasti. - -John Stormin sielu oli nyt täydessä kapinassa. Hän tahtoi seisahtua, -ajaa pois tuon miehen, suojella molempia hoitajattaria, mikä oli hänen -velvollisuutensa. Mutta hän kulki heidän ohitsensa, kääntyi sitten -katsomaan taaksensa ja näki herran eroavan tytöistä, jotka suuntasivat -kulkunsa länteen päin. Vilahdukselta näki hän heidät vielä kaasulyhdyn -valossa heidän mennessään kadun poikki, ja sitten vielä toisen kerran -puiston puitten varjossa. - -Hän ei uskaltanut palata sairashuoneeseen sinä iltana, ja seuraavana -aamuna hän oli yhä vielä yhtä närkästynyt. Mutta häntä odotti kirje -Gloryltä, jossa sanottiin, että hänen vanha ystäväraukkansa oli kuollut -ja että tämä oli pyytänyt Johnia hautauksen toimittajaksi. Siitä syystä -John Storm pukeutui parhaaseen pukuunsa (köyhiä ei saanut kohdella -kuinka tahansa, ajatteli hän) ja läksi heti sairashuoneeseen. Siellä -hän kysyi Glorya ja he laskeutuivat yhdessä kolkkoon kellarihuoneeseen, -jolla on aina kylmät, äänettömät asukkaansa. Ei ole kenenkään suotu -viipyä kauan siellä; siksi oli vanha vaimokin haudattava samana aamuna. -Seurakunta sai haudata hänet omalla kustannuksellaan, ja ruumiskärryt -olivat jo ovella. - -John Storm seisoi Gloryn kanssa eteisessä ja hänen mielensä alkoi -heltyä. - -"Glory", sanoi hän, "teidän ei olisi pitänyt mennä ulos eilen puhumatta -minulle mitään. -- Lontoossa on niin suuria vaaroja." - -"Mitä vaaroja?" kysyi tyttö. - -"Vaaroja nuorelle tytölle, kauniille tytölle --" - -Glory katseli pitkien silmäripsiensä alta. - -"Minä tarkoitan vaaroja -- koko sielustani häpeän tunnustaa sen -- -miesten taholta." - -Glory vilkaisi äkkiä John Stormiin ja sanoi heti: - -"Te näitte meidät, eikö niin?" - -"Näin, minä näin teidät, ja tunnustan, että se seura ei minua -miellyttänyt." - -Gloryn pää vaipui nöyrästi alas ja hän kysyi: "Se herrako ei -miellyttänyt?" - -John epäröi. "Minä tarkoitin tyttöä. Minä en pidä hänen vapaasta -esiintymistavastaan täällä. Näitten hyvien, hurskaitten naisten seassa -ei ole muita kuin hän... tuo --" - -Gloryn alahuuli alkoi venyä. "Hän on iloinen ja hauska -- muusta minä -en välitä." - -"Mutta _minä_ välitän, Glory, ja jos hänellä on semmoisia ystäviä kuin -tuo mies --" - -Glory nosti päänsä pystyyn. "Mitä se minua liikuttaa, kuka on hänen -ystävänsä?" - -"Se liikuttaa paljonkin, jos aiotte vielä tavata heitä." - -"No niin", sanoi Glory ynseästi, "minä _aion_ tavata heitä vielä. Ensi -torstaina menen sairaanhoitajattarien tanssiaisiin." - -John vastasi painokkaasti: "Ei sen tytön seurassa." - -"Miksikä ei?" - -"Minä sanon, _ettei_ sen tytön seurassa." - -Nyt seurasi lyhyt vaitiolo, ja sitten Glory virkkoi huulet vavisten: -"Te loukkaatte minua ja pakotatte minut itkemään. Ettekö ymmärrä, että -solvaisette minuakin? Minä en ole tottunut solvauksiin. Te näette minun -kävelevän tyhjänpäiväisen tyttöhupakon kanssa, jolla ei ole ainoatakaan -ajatusta aivoissaan ja joka ei muuta osaa kuin nauraa tirskutella ja -vilkuilla herroihin, ja te otaksutte että minä heti paikalla annan -hänen johtaa itseni minne tahansa. Ettekö luule, että tytötkin voivat -olla varuillaan?" - -"Kuten tahdotte, siis!" sanoi John heilauttaen kättään ja mennen alas -portaita. - -"Herra Storm -- herra Storm -- Jo -- John --" - -Mutta John Storm oli jo katukäytävällä ja astui vaivaishuoneen -vaunuihin. - -Se oli jonkinmoinen ruumisvaunujen ja ajopelien yhdistys. Kirstu oli -näet ajurin istuimen alla ja sisällä istuivat John Storm (ainoana -surusaattona) ja hautajaisurakoitsija. - -"Suvaitsetteko te toimittaa hautaamisen, herra pastori?" kysyi -urakoitsija ja John vastasi myöntäen. - -Hauta oli köyhäin puolella, ja kun urakoitsija apulaisensa kanssa oli -siirtänyt kirstun määrätylle paikalle, sanoi hän: "Minulla on vielä -kolme hautausta nyt aamupäivällä, joten minun pitää nyt jättää teidät -toimittamaan siunausta." - -Seuraavassa silmänräpäyksessä oli John Storm messupaidassaan yksin -kuolleen kanssa. Hän avasi kirjansa lukeakseen hautausrukoukset, eikä -kukaan ihmisolento ollut sitä kuulemassa. - -Hän luki: "Maaksi pitää sinun jälleen tuleman" ja köyhän katkera -kohtalo masensi hänen sieluaan saattaen hänet vaikenemaan. - -Mutta hänen kahlehdittujen tunteittensa täytyi päästä puhkeamaan ilmi, -ja samana iltana hän kirjoitti pääministerille: "Alan ymmärtää, mitä -tarkoititte sanoessanne että minä olin joutunut väärään paikkaan. -Voi tätä Lontoota ja sen seuraelämää, sen maallisia pappeja, sen -taidetta sen kirjallisuutta, sen loistoa, sen työtöntä elämää. Kaikki -on rakennettu maan rasitukselle ja nimettömien köyhien hielle! Voi -tätä 'Kirkeä kaupunkien seassa', joka vetää kunnon ihmisiä luokseen -vietelläkseen heitä, pettääkseen heitä ja sitten muuttaakseen heidät -sioiksi! Näyttää silta kuin olisi mahdotonta elää maailmassa hurskaana. -Joka koettaa, se revitään kahtia." - - - - -X. - - -Seuraavana torstai-iltana kaksi nuorta miestä söi päivällistä -huoneistossaan St. Jamesin kadun varrella. Toinen oli lordi Robert -Ure, toinen hänen ystävänsä ja asuintoverinsa Horatio Drake. Drake -oli noin seitsemän tai kahdeksan vuotta nuorempi lordi Robertia ja -ulkomuodoltaan verrattoman paljon kauniimpi. Hänen kasvonsa olivat -miehekkäät ja miellyttävät, ilme avomielinen ja reipas; hartiat olivat -leveät ja vartalo komea, tukka oli vaalea ja silmät siniset kuin -nuorella pojalla. - -Huone, jossa he istuivat, oli suuri ja täynnä kallisarvoisia kaluja, -mutta huonekalusto oli huiskin haiskin, aivan epäjärjestyksessä. Suuret -huoneurut, suuri piano, mandoliini ja kaksi viulua, tauluja sekä -lattialla että seinillä, ja suuri joukko valokuvia oli siellä täällä -ympäri huonetta. Peili uunin yläpuolella oli täynnä kutsukortteja, -joita oli pistelty lasin ja puitteiden väliin. - -Miespalvelija oli tuonut sisään kahvia ja paperosseja. Lordi Robert -puhui väsyneen vetelästi tapansa mukaan, aivan kuin mies, joka on -matkustanut pitkän matkan ja jota siitä syystä nukuttaa. - -"No, hyvä veli, päätäpäs nyt, niin lähdetään." - -"Mutta minua väsyttävät nuo hienot kestit." - -"Niin minuakin." - -"Ne ovat niin luonnottomia -- niin tarpeettomia." - -"Rakas lapsi, tietysti ne ovat luonnottomia -- tietysti ne ovat -tarpeettomia, mutta mitä sinä oikeastaan tahtoisit?" - -"Jotain inhimillistä ja luonnollista", sanoi Drake. "Minä en välitä -hitustakaan siitä, onko se tai se oikein tai väärin, -- en ollenkaan -- -mutta minua kiusaa kuoliaaksi tuommoisen elämän typeryys." - -Lordi Robert puhalteli hitaasti sauhuja savukkeestaan ja virkkoi -tavallista vetelämmin: "Hyvä Drake, tietysti sinä olet aivan oikeassa. -Kuka ei sitä tunnustaisi. Niin on aina ollut ja tulee aina olemaan. -Mutta mitä pitäisi työttömien ihmisparkojen tehdä, elleivät he voisi -paeta noihin ajanvietteisiin, joita sinä halveksit? Ja nuo ylhäiset -raukat -- niin, heidän pitää joskus sen ohessa hoitaa afäärejään. -Myönnä, että he hoitavat niitä." - -Lordi Robert nauroi väkinäisesti, mutta Drake katsoi häntä suoraan -silmun ja sanoi: - -"Kuinka se asia edistyy, Robert?" - -"Varsin hyvin, luullakseni, vaikka tyttö ei näytä kovin kärkkäältä. -Viime viikolla oli ratkaiseva kohtaus, ja minusta tuntui kuin olisin -kosinut tyttöä ja saanut äidin. Minä luulen, että tämäniltaiset kestit -ovat tuon tapahtuman kunniaksi, ja silloin minä en tietysti voi paeta -tantereelta." - -Hän nojautui taaksepäin lähetellen savupilviä kattoon, ja sanoi sitten -nauraen omituisesti kurnuttamalla: "Ei, en minä pyrikään pakenemaan. -Tuo iankaikkinen koronkiskuri oli täällä taas tänään. Minun piti -vakuuttaa hänelle, että häät vietetään ainakin vuoden kuluessa. Sillä -ehdolla hän vain suostui odottamaan rahojaan... Pahako? Tietysti se on -paha juttu, mutta minkä sille voi, poikaseni?" - -Miehet tupakoivat äänettöminä hetkisen, ja sitten lordi Robert taas -virkkoi: "Tule nyt, hyvä mies, ystävyytemme tähden, ellet muutoin. -Eukko on kunnon muija ja hän on pannut elämänsä päämääräksi saada -sinut sinne tänä iltana. Ellet viihdy, niin älä viivy kauan. Me -menemme molemmat pois aikaisin ja... kuulepas! -- sitten pistäydymme -sairaanhoitajattarien tanssiaisiin Bartimeus-sairaalaan -- siellä on -ainakin hauska, se on varma se." - -"Minä tulen", sanoi Drake. - -Puoli tuntia myöhemmin molemmat nuoret miehet ajoivat rouva Macraen -ovelle Belgrave Squaren varrelle. Sen edustalla oli joukko vaunuja ja -heidän täytyi odottaa vuoroaan ennenkuin he pääsivät ovelle. Lakeijat -komeissa univormuissa olivat valmiina aukaisemassa vaunun ovia, -auttamassa vieraita katukäytävän poikki levitetyn punaisen maton yli, -johtamassa heitä eteiseen, sitten pienoiseen, marmorihuoneeseen, jossa -he kirjoittivat nimensä listaan, mikä oli aiottu seuraavana aamuna -julaistavaksi "_Morning Post'issa_", ja vihdoin suurille portaille, -joita myöten he kaikki laumassa hitaasti soluivat toisen kerroksen -suureen saliin. Portaitten mutkauksessa, pienen palmulehdon suojassa, -istui sinikeltaisiin puettu soittokunta soitellen väkeä sisään. Ovella -seisoi emäntä vastaanottamassa vieraitaan, ja moni heistä kierrähti -kuin puron pyörre emännän edessä valuakseen sitten käännähdellen ja -pyörähdellen eteenpäin kohisevassa virrassa. Emäntä tervehti lordi -Robertia ylenpalttisen mielihyvän elein ja viittasi häntä jäämään -viereensä. Sitten hän esitteli tyttärensä Drakelle lähettäen heidät -huoneita kiertämään. Huoneet olivat suuret, parkettilattiaiset. -Kaikki huonekalut olivat poistetut; palmut ja sanajalkalajit vain -koristivat seiniä ja katossa riippuivat raskaat kruunut. Kello ei -ollut vielä kymmentäkään, mutta talo oli jo täynnä ja yhä vielä -tulvaili uusia tulokkaita. Ensin tulivat valtiomiehet ja diplomaatit, -sitten teattereista saapuvat ja vihdoin myöhemmin illalla tulivat -itse näyttelijät. Yö oli tukahduttava, ilma kuumaa ja ummehtunutta. -Huoneiston toisessa päässä oli virvoitushuone, jossa kaasuliekit -paloivat kirkkaina. Siellä oli tungos tihein, sekasorto suurin. Äänien -helke ja kalke vihloi tuhansien veitsien lailla paksua ilmaa, ja kaiken -tuon hälinän seasta kuului joskus soittokunnan räminä alakerrasta. - -Useimmat vieraista näyttivät väsyneiltä. Herrat koettivat hiukan olla -iloisia, mutta naiset näyttivät peittelemättä uupumuksensa. Timanteilla -kuormattuina, maalilla ja puuterilla siveltyinä, kahisevaan silkkiin -kiedottuina näyttivät he väsyneiltä ja loppuun kuluneilta. Kun heitä -puhuteltiin, koettivat he pakottautua hymyilemään, mutta hymy hälveni -pian nääntymystä ja kyllästymistä ilmaiseviin synkkiin katseisiin. - -"Joko olet saanut tarpeeksi?" kuiskasi lordi Robert Drakelle. - -Drake oli saanut kylläkseen, ja lordi Robertin kanssa hän alkoi -anteeksi pyytäen poistua. - -"Joko te menette?" sanoi rouva Macrae. "Virallinen este, niinkö? Onko -se totta, herra Drake? Ah, älkää selittäkö! Minä ymmärrän -- _minä_ -kyllä ymmärrän! No niin, vielä te joudutte naimisiin ja vakaannutte -- -ja sitten!" - -He istuivat vihdoin molemmat vaunuissa ajaen Lontoon halki -Bartimeus-sairaalaa kohti. Drake oli paljain päin ja viuhtoi hatullaan -raitista ilmaa kasvoihinsa. Lordi Robert sytytti paperossin. - -"Huh! Mikä ummehtunut luola! Oletko ennen elämässäsi kuullut semmoista -kaakatusta? Täydellinen Baabelin tornin rakennuskomppania! Mitä terveen -järjen nimessä ihmiset luulevat toimittavansa kiusatessaan itseään -tuolla tavalla tämmöisenä yönä? Mitä he ajattelevat?" - -"Mitäkö ajattelevat, poikaseni? Sinä olet kovin vaativainen! Ei kukaan -tahdo ajatella mitään tuollaisissa viehättävissä hullutuksissa." - -"Mutta naiset! Oletko ikinä ennen nähnyt tuollaisia kuihtuneita, -kuluneita, timanttinäyttelyjä varten vuoltuja puunukkeja? Naisraukat -loistavassa kurjuudessaan. Minä säälin sinun morsiantasi, Robert. Hän -oli koko talossa ainoa nainen, jossa ei ollut tuota suuren maailman ja -teeskentelyn innoittavaa leimaa." - -"Drake hyvä, sinä osaat yhtä ja toista, mutta yhtä sinä et vielä osaa --- sinä et osaa lyödä leikiksi vakavia asioita etkä käsitellä vakavasti -tyhjänpäiväisyyksiä. Opi se, poikaseni, muutoin katkeroituu elämäsi! -Sinä et voi muuttaa sivistysoloja muuttamalla omaa elämääsi. Valitse -siis kiltisti sievin, sukkelin, rikkain pikku tyttö, joka on sopiva -puunukke timanttien näyttelemiseen --" - -"Minäkö? En ikinä, hyvä veli! Tarjoa minulle hiukan luontoa ja -vaatimattomuutta, vaikkei sillä olisi kuin yksi ainoa hameriepu yllään." - -"Kuten suvaitset", sanoi lordi Robert heittäen pois sikarinpätkän. -"Sinulla on rahaa enemmän kuin meillä muilla raukoilla -- voit seurata -mielitekojasi. Mutta tässä jo onkin vanha Bartimeus, ja tämä on vallan -toisenlainen paikka." - -He ajoivat pois suurelta kadulta holviportin läpi talon eteen, joka -oli vanhimpia Lontoossa ja jonka edessä oli nelikulmio, missä puut -vihannoivat ja linnut lauloivat. Joka akkuna oli valaistu, ja sisältä -kuului soiton hiljainen hyminä. - -"Kuuntelepas", sanoi lordi Robert. "Minä olen täällä muka lääkärin -tuttavana, mutta totta puhuen tulin vain tuon pikku ystävän takia, -josta kerroin sinulle." - -"Senkö, jolle minä hankin liput viime viikolla?" - -"Juuri saman." - -Seuraavassa silmänräpäyksessä he olivat tanssisalissa. Se oli -sairashuoneen oppilaiden suuri luentosali, vallan erillään -sairasosastoista, muodoltaan pyöreä ja rivi lehtereitä pitkin seiniä, -jotka olivat koristetut lipuilla. Katto oli lasista ja holvin -muotoinen. Noin pari sataa tyttöä ja yhtä monta miestä oli siellä -koolla. Salin keskilattia oli heidän tanssilavanaan ja lehterit -lepohuoneina. Nuoret miehet olivat melkein kaikki lääketieteellisen -opiston oppilaita, melkein kaikki tytöt olivat sairaanhoitajattaria -ja he esiintyivät hoitajapuvuissaan. Ei ollut kuihtuneita kasvoja, ei -kyllästyneitä katseita, ei väsähtynyttä ilmettä tuossa seurueessa. -Se oli nuoruutensa kukoistuksessa, reippautensa kukkuloilla. Tytöt -nauroivat ilonaurua, silmät säkenöivät onnen säkeniä, posket hehkuivat -terveyttä. - -Molemmat nuoret miehet seisoivat hetken katsellen tuota. - -"No, pidätkö tästä?" sanoi lordi Robert. - -Draken suuret silmät loistivat, hänen äänensä värähteli. - -"Se on ihmeellistä -- hurmaavaa!" sanoi hän. - -Lordi Robertin monokkeli oli pudonnut hänen silmästään ja hän nauroi -vetelään tapaansa. - -"Mitä sinä naurat? Nämä naiset ovat ainakin luonnollisia, ja se on -jotain se!" - -Masurkka oli juuri lopussa ja tanssijat alkoivat ryhmittyä sinne tänne. - -"Robert, sano minulle, kuka tuo tyttö on tuolla -- tuo, joka katsoo -tänne? Onko se sinun ystäväsi?" - -Lordi Robert pani monokkelinsa kuntoon. - -"Tuo kaunis tumma tyttökö, jolla on posket kuin posliininukella?" - -"Niin, hän, ja tuo pitempi hänen vieressään -- tukkaa, silmiä, rintaa -vain. Hän katsoo tänne nyt. Minä olen nähnyt tuon tytön ennen jossakin. -Missä ihmeessä minä olen hänet nähnyt? Katso nyt häntä -- mitä eloa -joka liikkeessä! Tanssi on lopussa, mutta hänen jalkansa eivät pysy -hiljaa." - -"Kyllä -- kyllä näen. Mutta salli nyt minun esittää! sinut ensin -emännille ja tohtoreille, niin sitten --" - -"Nyt tiedän -- nyt tiedän, missä olen nähnyt hänet! Joudu, Robert -- -joudu!" - -Lordi Robert nauroi taas väsähtäneesti. Hänestä se oli hyvin huvittavaa. - - - - -XI. - - -Kun Glory sai kuulla, että kaikkien hoitajattarien tuli olla -sairashuoneen tavallisessa puvussa tanssiaisissa, päätti hänkin mennä -sinne. Mutta sitten hän muisti, kuinka John Storm oli kieltänyt häntä -menemästä Polly Loven seurassa ja hänen teki hiukan mieli pysyä -kotona. Joka kerta kun John Stormin kielto johtui hänen mieleensä, hän -kävi levottomaksi ja pari kertaa hän itkikin itsekseen harmista ja -loukkaantumisesta. - -Polly taas oli täynnä tuumia ja vähitellen päivä päivältä solui -Glorykin yhä enemmän tuohon valmistuksien virtaan. Kun odotettu ilta -tuli, pukeutuivat molemmat tytöt samassa huoneessa. Polly laverteli -kuin papukaija, mutta Glory oli vaiti, melkeinpä surullinen. - -Käherryspihtien ja kynttilän avulla sai Polly poltetuksi tumman -tukkansa pieniksi siroiksi kiharoiksi, jotka sikin sokin ympäröivät -hänen ohimoltaan ja olivat piilosilla sievien punervan valkoisten -korvalehtien ympärillä. Glory raastoi kamman kultakiharoittensa läpi -kuin kyntömies auransa nurmikon halki, kunnes Polly huusi: "Lopeta nyt -jo! Koskepas niihin, vielä hupsu! Nehän ovat vallan mainiot noin! Katso -nyt peiliin!" - -Glory asettui peilin eteen ja katsoi. "Olenko minä todellakin niin -kaunis?" ajatteli hän. Siinä samassa hän muisti taas John Stormin ja -hänen teki mieli repiä alas kaikki nuo komeat kiharat ja mennä pois -levolle. - -Mutta hän meni kumminkin tanssiaisiin eikä levolle, ja sinne kerran -päästyään unohti hän kaikki huolet. Valo, värit, hyvät tuoksut, -kaikki nuo veivät hänet uuteen tenhomaailmaan. Hän ei voinut hillitä -iloaan. Kaikki hämmästytti häntä, kaikki tuotti hänelle riemua, kaikki -huvitti häntä -- hän oli itse ilmeinen nuoruuden ilo. Tummanruskea -pilkku hänen silmässään hehkui veitikkamaisemmin kuin koskaan ennen, -ja hänen äänensä sointu oli kuin onnellisen linnun viserrys. Hänen -ilonsa oli tarttuvaa -- hänen vieno hilpeytensä herätti vastakaikua -kaikissa. Nekin herrat, jotka eivät tanssineet hänen kanssaan, -hymyilivät nähdessään päivänpaisteen hänen kasvoissaan. Kuiskailtiinpa -itse lääketieteellisen opiston presidentinkin sanoneen aloittaessaan -tanssin, että tuon tytön oikea paikka ei ollut siellä -- tuo nuori -irlantilainen hoitajatar kaunistaisi vaikka kuinka ylhäistä seuraa. - -Tuossa musiikin ja valon loiston ja onnellisten olentojen -tenhomaailmassa unohti Glory kokonaan ajan juoksun. Kaksi tuntia oli -kulunut, kun Polly Love, jonka silmät yhä kääntyivät oveen päin, -nykäisi Glorya hihasta ja kuiskasi: "Vihdoinkin he tulivat! Tuossa he -ovat -- tuossa -- aivan meitä vastapäätä. Pidä vapaana ensi tanssisi, -Glory. He tulevat aivan kohta meidän luoksemme." - -Glory katsoi sinnepäin ja näki samat kasvot, jotka olivat olleet -ulkoasiain ministeriön ikkunassa, ja taasen rupesi jotain etäistä, -hämärää tunkeutumaan hänen muistiinsa. Mutta nuori mies meni juuri -silloin hänen näkyvistään, ja hän itse palasi takaisin ihmeitten -maailmaan. Yhtäkkiä tuttu ja kumminkin tuntematon ääni puhui hänelle -kuin unessa sanoen: - -"Glory, ettekö tunne minua? Oletteko aivan unohtanut minut, Glory?" - -Se oli hänen katkismusluokkaystävänsä -- hänen veneseikkailutoverinsa. -Heidän kätensä yhtyivät pitkään puristukseen tunteitten pakotuksesta, -jotka olivat ajatustakin nopeammat. - -"Niin, arvasinkin, että tuntisitte minut: Kuinka hauskaa!" sanoi Drake. - -"Ja tekö tunsitte minut." sanoi Glory. - -"Tunsin heti -- melkein ensi silmäyksellä." - -"Oikeinko totta! Sepä oli omituista. Siitä on jo niin pitkä aika -- -ainakin kymmenen vuotta! Minä olen kaiketi hirveän paljon muuttunut -siitä ajasta." - -"Olette kyllä", sanoi Drake -- "te olette hyvin paljon muuttunut." - -"Tosiaanko? Olenko minä nyt niin kovasti paljon muuttunut? Tietysti -minä olen vanhentunut." - -"Oh, hirmuisen paljon!" sanoi Drake. - -"Tietysti olen menetellyt hirveän väärin, kun olen vanhentunut! Mutta -olettepa tekin muuttunut aika lailla. Siihen aikaan olitte puseroihin -puettu poikanulikka." - -"Ja teillä oli vain lyhyet hameet." - -Molemmat nauroivat, ja sitten sanoi Drake: "Olen iloinen, että olemme -muuttuneet kumpikin!" - -"Oletteko?" sanoi Glory. - -"Tietysti olen", sanoi Drake, "sillä jos vain te olisitte muuttunut, -enkä minä --" - -"Voi, mitä tyhjiä me lavertelemme!" sanoi Glory, ja molemmat nauroivat -taas. - -Sitten he kertoivat toisilleen, mitä kaikkea oli tapahtunut tuona -äärettömän pitkänä ajanjaksona, jolloin he olivat eläneet erossa. -Glorylla ei ollut paljoa sanomista. Hänen elämänsä oli ollut niin -vaiheetonta. Hän oli asunut koko ajan Man-saarella ja oli nyt vasta -äskettäin tullut Lontooseen, jossa hän oli koehoitajattarena Martan -Viinitarhan sairashuoneessa. Drake oli käynyt koulua Harrowissa ja -sitten tullut Oxfordiin. Koska hänellä oli taiteellisia taipumuksia, -olisi hän tahtonut kokonaan antautua musiikin palvelukseen, mutta -isä ei siihen suostunut. Siksi poika alistui isän tahtoon ja rupesi -ryömimään julkisen elämän maanalaisissa katakombeissa, ja nyt hän oli -kirjurina eräässä ministeriössä. - -Kaiken tuon hän kertoi leikillisesti, kuten sopi odottaakin, nuorelta -suurenmaailman mieheltä, jolle suuret asiat olivat vähäpätöisiä. - -"Glory", sanoi Polly olkansa takaa, "valssi alkaa kohta." - -Soittokunta alkoi soittaa, Drake pyysi Glorya tuohon valssiin, ja Glory -oli ihmeekseen huomaavinaan, ettei hän ollutkaan vielä luvannut sitä -kenellekään toiselle (hän oli sen varta vasten säästänyt). - -Valssin loputtua Drake tarjosi Glorylle käsivartensa taluttaen hänet -pyöreään käytävään juttelemaan ja vilvoittelemaan. Draken käytös oli -erinomaisen siroa, ja hänen lempeä, mutta kumminkin miehekäs äänensä -enensi hänen miellyttävyyttään. Tullessaan ulos kuumasta tanssisalista -heitti Glory nenäliinan päähänsä pidellen vapaalla kädellään kiinni sen -kulmia leukansa alla. Hän toivoi, että Drake olisi huomannut, kuinka -tämä muutti hänen muotoaan, ja siksi hän virkkoi vallan viattomasti: - -"Antakaa minun nyt vielä kerran katsoa teihin, herra Drake!" - -Drake huomasi tuon tummanruskean pilkun hänen silmissään ja tunsi -käsivarren tuon ohuen pumpulipuvun läpi. - -"Te olette kertonut minulle paljon", sanoi Drake, "mutta ette ole -hiiskunut sanaakaan kaikkein tärkeimmästä asiasta." - -"No, mikä se sitten olisi?" kysyi tyttö. - -"Kuinka monta kertaa te olette rakastunut sen jälkeen kun teidät -viimeksi näin?" - -"Onpa sekin kysymys!" sanoi Glory. - -Draken suorapuheisuus oli hurmaavaa. Hänessä oli jotain hyvin sulavaa -ja kumminkin voimakasta. - -"Ettekö muista sitä päivää enää, jolloin ryöstitte minut -- ja -pakenitte kanssani?" sanoi Drake. - -"Minäkö? Se mahtoi olla suloista. Mutta milloinkahan se lienee -tapahtunut?" sanoi Glory. - -"Mitäpä siitä! Tunnustakaa vain, että muistatte sen." - -"Jospa muistaisinkin. Kyllä me mahdoimme olla koko tyhmeliinejä siihen -aikaan!" - -"En ole varma siitä -- _nyt enää_", sanoi Drake. - -"Te ette muistaakseni ollut kovinkaan hurmaantunut minuun _silloin_", -virkkoi Glory. - -"Enkö ollut?" sanoi Drake. "Kylläpä mahdoin olla koko hölmö silloin!" - -He nauroivat taas. Glory ei voinut pitää kättään hiljaa. Drake saattoi -melkein tuntea tuon pienen, kuoppaisen kyynäspään. - -"Muistatteko _te_ sen nuoren herran, joka pelasti meidät?" kysyi Glory. - -"Tarkoitatteko sitä tummaveristä nuorta miestä, joka koko ajan syleili -ja suuteli teitä purjeveneessä?" - -"Syleilikö hän ja suuteli?" - -"Unohdatteko te tuollaisia asioita?" - -"Kylläpä hän oli kiltti. Hän on nyt kirkon palveluksessa ja meidän -sairashuoneemme kappalaisena." - -"Voi kuinka tämä pikku maailma sentään on hauska ja romanttinen!" sanoi -Drake. - -"Niin, eikö ole? Se on aivan kuin runoutta!" vastasi Glory. - -Lordi Robert tuli esittämään Drakea Pollylle (joka näytti hiukan -nyrpeältä) ja samalla hän pyysi Glorya seuraavaan tanssiin. - -"Te tunsitte siis ystäväni Draken jo ennestään?" sanoi lordi Robert. - -"Minä tunsin hänet poikana", vastasi Glory. - -Sitten alkoi lordi ylistellä ystäväänsä kertoen kuinka loistavasti -Drake oli suorittanut tutkintonsa Oxfordissa ja päässyt ministeriöön -yksityiskirjuriksi ja kuinka hän kohta tulisi julkisessa elämässä -tunnetuksi, kuinka hyvin hän maalasi ja näytteli ja olisi varmaan -voinut tulla kuuluisaksi soittotaiteilijana, kuinka hän seurusteli -parhaimmissa perheissä ollen samalla ensi luokan virkamies, kuinka, -sanalla sanoen, hänellä oli "luvattu maa" edessään ja kohta hän sinne -saapuisi. - -"Otaksun teidän tietävän, että hän on rikas -- suunnattoman rikas", -sanoi lordi Robert. - -"Onko hän?" sanoi Glory ja hänestä tuntui jotain suurta, komeata -häämöttävän etäällä. - -"Äärettömän rikas", sanoi lordi Robert, "ja kumminkin on hänellä mitä -demokraattisimmat mielipiteet." - -"Todellako?" sanoi Glory. - -"Niin on", sanoi lordi Robert. "Koko matkan tänne tullessamme hän -koetti vaunuissa minulle selittää, kuinka mahdotonta hänen olisi naida -vallasneito." - -"Miksikä te kaikkea tuota minulle kerrotte?" sanoi Glory, ja lordi -Robert rupesi nypiskelemään monokkeliaan. - -Drake palasi Pollyn seurassa. Hän esitti, että he menisivät pihamaalle -hengittämään raitista ilmaa ja kaikki neljä läksivät sinne, tytöt -käsikoukussa pari askelta edellä. - -"Se on pikku pirulainen tuo punatukkainen tyttö", sanoi lordi Robert. -"Hän ymmärtää miehen ennenkuin tämä ymmärtää itse itseään." - -"Hän on luonnollinen kuin itse luonto", sanoi Drake. "Ja millaiset -huulet hänellä on -- miten sievä suu!" - -"Onko hän irlantilainen? -- Vai Man-saarelta! Mitä rotua ne sitten -lienevät?" - -Yö oli hyvin lämmin ja tukahduttava. Pihamaalla oli tuskin enemmän -ilmaa kuin tanssisalissakaan. Soiton sävelet kuuluivat sinne saakka ja -vaikka Glory oli tanssinut melkein jokaisen kanssa salissa, piti hänen -tietysti tanssia itsekseen ulkona, sillä soitto kuului vienommalta ja -hiljaisemmalta siellä ja pimeässä tanssiminen oli kuin unelmaa. - -"Tule istumaan tänne penkille, Glory", sanoi Polly äreästi. "Sinä -raastat vallan hermoni." - -"Glory" sanoi Drake, "mitä te pidätte lontoolaisista?" - -"Samanlaisia ne ovat kuin muutkin kuolevaiset", sanoi Glory, -- "ei -parempia, ei huonompia -- naurettavampia vain." - -Miehet nauroivat tuolle kuvaukselle, ja Glory rupesi matkimaan Lontoon -tapoja -- tervehtimistä ja kuinka keikarit nauroivat "ha-haa", kuinka -kanonikko saarnasi ja kuinka Golightly teeskenteli. - -Drake ulvoi ihastuksesta. Lordi Robert nauroi huuhkaimen huudon -tapaisen pitkän naurun. Polly sanoi pisteliäästä "Etkö vielä tahtoisi -matkia ystävääsi, meidän uutta pastoriamme, kultaseni", jolloin Glory -masentui kuin luodin satuttamana. - -"Sairaanhoito ei todellakaan ole teidän" -- alkoi Drake, mutta samassa -kuului ukkosen kumea jyrinä ja suuria vesipisaroita alkoi tippua, joten -heidän täytyi kiirehtiä tanssisaliin. Tohtorit ja emännät olivat jo -menneet pois, ainoastaan sairaanhoitajattaret ja ylioppilaat olivat -enää siellä, ja ilo oli ylimmillään. Eräs nuori ylioppilas irroitti -juuri sievän tytön tukkaa, toinen tanssi valssia melkein kantaen tyttöä -käsivarrellaan. Joku oli vääntänyt kaasuliekit pienemmiksi ja kaikki -tanssivat kuin varjojen maassa. Joku alkoi laulaa ja pian lauloivat -kaikki yhdessä. Sitten alkoi joku heitellä paperipusseja, jotka olivat -täynnä pieniä valkoisia paperipalasia. Pussit halkesivat ilmassa ja -niitten sisällys putosi kuin tähtisade raketista, kunnes kaikki olivat -peitetyt ikäänkuin pienillä lumihiutaleilla. - -Sillä välin oli myrsky yltynyt, ja kesken musiikin kaikua ja tanssivien -jalkojen tahdikasta kapsetta sekä iloisten laulujen säveleitä kuului -ukkosen jyrinä, joka vieri kumeana yli Lontoon, ja sade rapisi -tanssisalin lasikattoon. - -Glory oli haltioissaan. Hän oli näkevinään kuin sumua Peelin lahdella, -ja kuu paistoi usvan läpi ja aallot tanssiva luoteistuulessa. Hän näki -mustan myrskyisän meren Contraryn edustalla, ja vihuri vinkui vuorilla. -Ja kumminkin hän oli täällä ihmeitten, tenhon maailmassa, kauneuden, -loiston ja onnen keskellä. - -Oli jo aamu, kun tanssiaiset loppuivat. Sade oli tauonnut, vaikka -ukkonen vielä mylvi. Herrojen piti saattaa tytöt sairashuoneelle, ja -Glory ja Drake istuivat yhdessä kaksipyöräisissä vaunuissa. - -"Vai unohdatte te aina semmoiset asiat?" sanoi Drake. - -"Millaiset asiat?" kysyi Glory. - -"En sano -- kyllä te tiedätte!" - -Glory oli vetänyt päällystakkinsa päähineen päähänsä, mutta Drake -saattoi kumminkin nähdä hänen kultakiharainsa pistävän esiin. - -"Antakaa minulle tuo ruusu", sanoi hän -- "tuo valkoinen ruusu -hiuksistanne." - -"Se on niin mitätön", vastasi tyttö. - -"Siksipä antakaa se minulle. Minä säilytän sen iäti!" - -Glory nosti kättään tukkaansa. - -"Kuinka hyvä te olette! Mikä suloinen pikku käsi tuo on! Mutta antakaa -minun itse ottaa se!" - -Drake kiersi toisen käsivartensa Gloryn olkapäille, kohotti kädellään -hänen kasvojaan ja suuteli häntä huulille. - -"Armas!" kuiskasi Drake. - -Glory heräsi äkkiä ihmeitten, tenhon maailmasta, ja illan hurmaus oli -hävinnyt. Hän ei puhunut, hänen päänsä vaipui alas, hänen poskensa -punottivat ja hän peitti kasvonsa käsillään. Hän tunsi polttavaa -häpeää, melkein raivoa. Drake kohteli häntä kevytmielisesti, ja hän -itse oli syynä siihen. - -"Anteeksi, Glory!" sanoi Drake vapisevalla, rukoilevalla äänellä. "Se -ei milloinkaan enää saa tapahtua -- ei ikinä, niin totta kuin Jumala -minua auttaa!" - -Aamu alkoi koittaa ja viimeiset sadepisarat rapisivat märällä, tyhjällä -katukäytävällä. Mahtava kaupunki nukkui, ja etäinen ukkonen vieri -poispäin. - - - - -XII. - - -Martan Viinitarhan kappalainen ei ollut mennyt sairashuoneen -tanssiaisiin. Hän oli ajatellut niitä hyvin paljon ja joka kerta kun -hän muisti kieltäneensä Glorya seurustelemasta Polly Loven kanssa, -punastui hän ja häpesi. Polly oli tyhjänpäiväinen, kevytmielinen ja -ahdassydäminen hepsakka, mutta John ei tietänyt mitään pahaa hänestä. -Oli kaikkea muuta kuin miehekästä moittia niin ankarasti tyttöraukkaa -siitä, että hän oli turhanpäiväinen ja koreileva ja tunsi miehen, jota -John ei sietänyt. - -Paitsi sitä Polly oli Gloryn ainoa toveri, ja kieltää Glorya menemästä -hänen seurassaan tanssiaisiin oli sama kuin kokonaan estää häntä -menemästä. Se oli kovin itsekästä. Miksi hän, John, ei sallisi -Glorylle tuota iloa? Nuori pastori ei voinut itse mennä sinne -- hän -ei tahtonut vaikka olisi voinutkin -- mutta tytöt rakastivat semmoista --- he tahtoivat tanssia, saada osakseen huomiota, herättää ihailua ja -houkutella miehiä liehakoimaan heitä ja puhumaan tyhjänpäiväisyyksiä. - -Tuollakin ajatuksella oli okansa, mutta hän koetti olla jalomielinen. -Hän oli ylempänä kaikkia pikkumaisia, epämiehekkäitä tunteita -- hän -tahtoi peruuttaa kieltonsa. - -Mutta hän ei sitä peruuttanut kumminkaan. Joku paha henki kuiskasi -hänen sydämessään, että Glory solui solumistaan pois häneltä. -Tällä kertaa hän voisi nähdä selvään, oliko hänellä enää mitään -vaikutusvaltaa Gloryyn. Jos Glory meni tanssiaisiin, oli se sen merkki, -että Johnin valta oli lopussa ja heidän entiset suhteensa murtuneet. - -Tanssiaisiltana hän meni sairashuoneeseen ja kysyi Glorya. Glory oli -mennyt, ja maa tuntui luistavan pois John Stormin jalkain alta. - -Hän ei voinut olla ajattelematta katkerasti Polly Lovea ja samalla -hän muisti erään sairaan, jolle Pollyn itsekäs pikku sydän ei ollut -suonut mitään hellyyttä. Se oli Pollyn veli. Hän oli noin yhdeksän tai -kymmenen vuotta vanhempi sisartaan ja aivan erilainen luonteeltaan. -Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja laihat, melkein askeettiset, ja -hänellä oli fanaatikon tuliset, kosteat silmät. Verisuoni hänessä oli -puhjennut ja häntä uhkasi keuhkotauti, mutta hänellä oli kumminkin -parantumisen toivoa. Pollyn ollessa häntä lähellä seurasivat hänen -silmänsä siskoa uskollisen koiran nöyrin katsein. Mies rakasti -nähtävästi sisartaan äärettömästi ja ajatteli häntä alituiseen. -Polly tuskin milloinkaan vilkaisi veljeensä, ja kun hän häntä joskus -puhutteli, oli hänen äänensä aina kylmä ja ynseä. - -John Storm oli huomannut tuon Se oli kiinnittänyt häntä lähemmin tuohon -nuoreen mieheen, jonka kaipaava, hiljainen sydän avautui Johnille. Hän -oli Bishopsgate-kadun anglikaanisen veljeskunnan maallikkoveli. Hänen -luostarinimensä oli veli Paavali. Hän oli pyrkinyt tähän sairaalaan -siitä syystä, että hänen sisarensa oli täällä hoitajattarena. Sisar oli -hänen ainoa omaisensa. Toinen sisar hänellä myöskin oli ollut, mutta -hän -- hän oli kuollut -- kuollut... Mutta se oli kovin surullinen ja -kamala tapaus, hän ei tahtonut siitä puhua. - -Tuon murtuneen, sortuneen olennon luokse suuntasi John Storm kulkunsa -tanssiaisiltana, kun hänen oma sydämensä oli autiona. Astuessaan -huoneeseen huomasi hän, että veli Paavalin luona oli vieras. Se -oli vanhanpuoleinen mies, hänellä oli yllään outo puku, joka oli -napitettu kaulaan saakka ja ulottui aivan jalkoihin asti. Vyöllä oli -hänellä musta nuora, jonka päihin oli kiedottu kolme solmua. Puku ei -eronnut enempää maallisista puvuista kuin vieraan ulkomuoto erosi -tavallisten maallisten olentojen ulkomuodosta. Nuo kasvot olivat täynnä -henkevyyttä, ne loivat pyhää rauhaa kaikkiin, joita niiden katse -kohtasi. Ne olivat kauniit, niissä ei ollut vilppiä, ilman kavaluutta, -ilman intohimoa. Kumminkin näkyi niissä ohimoilla ja silmien alla -jälkiä sisällisistä taisteluista, mutta nuo taistelut oman itsensä -kanssa olivat kaikki jo ohi ja voitetut. - -John Stormin tullessa vanha mies nousi tuoliltaan sairaan vuoteen -ääressä. - -"Tämä on isä johtajamme, herra Storm", sanoi veli Paavali. - -"Olen juuri kuullut teistä", sanoi isä lempeällä äänellä. "Te olette -ollut ystävällinen veliparalleni." - -John Storm vastasi muutamilla tavallisilla lauseilla -- se oli ollut -hänelle ilo, onni. Veli oli jättävä heidät kohta ja kaikki tulivat -häntä kaipaamaan, varsinkin John. - -Isä oli istuutunut takaisin tuolilleen ja kuunteli Johnia kasvoillaan -vakava hymy. "Kyllä ymmärrän teitä, rakas ystävä", sanoi hän. "Paljon -autuaallisempaa on antaa kuin ottaa. Ah, jospa soaistu maailmaraukka -sen ymmärtäisi! Kuinka se taistelee ilojensa tähden, jotka katoavat, -elämän maineen tähden, joka häviää! Ja kumminkin heikon veljen -tukeminen, langenneen naisen suojaaminen, pienen lapsen ruokkiminen -tuottaa suurempaa iloa kuin kaiken maailman valtain voittaminen." - -John Storm istui vuoteen päähän. Hän tunsi, että jotain hävisi hänen -mielestään heti paikalla ja hän oli kuin lumottuna. Isä puhui maailman -rakkaudesta -- kuinka omituista se oli, kuinka vaikeata ymmärtää, -kuinka surullista kuinka säälittävää. Lihan himot ja silmäin pyyntö -- -kuinka alhaista se oli, kuinka viekoittelevaa, pettävää. Ajatelkaapa -tämän mahtavan kaupungin asukkaita, jotka kiusaavat itseään yöt ja -päivät hankkiakseen iloa itselleen. Ajatelkaapa ihmislapsia, jotka -kiertelevät maapalloa hakeakseen sen kurjia rikkauksia, jotka eivät -voi lisätä tuuman vertaakaan heidän henkeensä, kun koko aikana rauhan -ja ilon ja onnen valtakunta on heille tarjona heidän omassa itsessään, -ihmissydämen ahtaissa rajoissa! Antaa eikä ottaa, siinä on tuo ääretön -autuus; ja antaa itsensä, sydämensä rakkauden, se oli kaikista -autuuksista suurin. John Storm oli liikutettu. "Kirkon", sanoi hän, -"kirkon itsensä on tuo opittava." - -Ja sitten hän kertoi mitä toiveita hänellä oli ollut Lontooseen -tullessaan, ja kuinka ne kaikki olivat murtuneet, hävinneet. Hän kertoi -unelmistaan, kirkosta ja sen tehtävistä, ja kuinka ne kaikki jo olivat -kuolleet tai kuolemaisillaan. - -"Voi, mitä valhettelijoita me olemme! Kuinka me värittelemme asioita -puolustaaksemme itseämme! Katsokaa meidän sakramenttejamme -- ovatko -ne valhetta vai ovatko ne pyhyyden häväistystä? Katsokaa meidän -armeliaisuuttamme -- olemmeko me fariseuksia vai mitä me olemme? Ja -meidän papistomme -- meidän muodikas papistomme! Kerran varmaan hirveä -järistys tulee järkyttämään tuon kirkon perustuksia, jossa sellainen -on mahdollista! Ja kirkon naisten elämä, katsokaa kuinka se tuhlautuu! -Tuo vienoin, hellin, pyhin voima, kuinka se turmeltuu kirkon omain -silmäin edessä ja sen suostumuksella kaikenlaisessa irstaisuudessa --- seurustelusaleissa, puutarhoissa, basaareissa, teattereissa, -tanssiaisissa --." - -Hän vaikeni. Nuo hänen viimeiset sanansa herättivät hänet. Oliko hän -taas ajatellut ainoastaan itseään ja Glorya? Hänen päänsä vaipui alas -ja hän peitti kasvonsa käsillään. - -"Te olette oikeassa, poikani", sanoi isä tyynesti, "ja kumminkin te -olette väärässä myöskin. Jumalan kirkon perustuksia ei järkytetä, -vaikka siinä on paljon fariseuksia kaikenlaisilla näkyvillä paikoilla -tai vaikka publikaanit uhkaavat sen rajamaita. Vaikka kirves -isketäänkin mätään puuhun, pitää pienoinen siemen kumminkin sukunsa -elossa." - -Sitten hän kertoi vakavasti hymyillen ja lempeällä äänellään -pienoisesta veljeskunnasta Bishopsgate-kadun varrella, kuinka he -kymmenen vuotta sitten olivat sen perustaneet voidakseen siellä erota -maailmasta ja paeta Jumalaan. He olivat perustaneet sen keskelle -maailman ahkerinta hyörinää, suurimman markkinapaikan sydämeen, -näyttääkseen, että he halveksivat kultaa ja hopeaa ja kaikkea tuota, -mitä sokea, petetty maailma eniten kiitteli, aivan samoin kuin pyhä -Filippus ja pyhä Ignatius olivat seuranneet ankarimpia elämän sääntöjä -keskellä epähurskasta, irstasta vuosisataa näyttääkseen, että he -taisivat pudistella pois kaikki lihan himot kuin kipinän helvetin -tulesta. - -Sitten hän kohotti nuoran päätä, näytti sen kolmea solmua ja selitti, -mitä ne merkitsivät. Ne olivat symbooleja kolmesta lupauksesta, jotka -häntä sitoivat, kolmesta valasta, jotka hän oli vannonut. Ensimmäinen -oli köyhyyden vala, koska Kristus ja hänen ystävänsä olivat köyhiä; -toinen oli kuuliaisuuden vala, koska Hän on sanonut: "Se joka -kuulee teitä, kuulee Minua"; kolmas oli siveyden vala, sillä meidän -velvollisuutemme on vartioida aistiemme ovia ja varjella silmiämme, -korviamme ja kieltämme kaikesta riettaudesta. - -"Mutta entä laillinen kodin ja omaisten rakkaus", sanoi John, "mitä -sanotte siitä?" - -"Me muutamme sen henkiseksi", sanoi isä. "Kaiken inhimillisen rakkauden -tulee perustua Jumalan rakkauteen ollakseen varmaa, totta ja kestävää. -Ystävysten rakkauden monet erehdykset johtuvat juuri siitä, että luodun -rakkaus ei ole rakennettu Luojan rakkaudelle." - -"Mutta entä äidin ja lapsen -- veljen ja sisaren rakkaus?" - -"Me olemme asettuneet elämän tavallisten olosuhteitten yläpuolelle, -joten kukaan ei saa pyytää meidän hellyyttämme samassa määrässä kuin -Kristus. Ihmisen täytyy taistella kahdenlaisia vihollisia vastaan, -sisällisiä ja ulkonaisia, eivätkä mitkään kiusaukset ole vaarallisempia -kuin ne, jotka tulevat meidän pyhimpien tunteittemme nimessä. Mutta -Pyhän Hengen miekan täytyy pitää kiusaajaa loitolla. Meillä on kaikilla -sisässämme Juudas, ja hän koettaa pettää meitä suudelmalla, jos hän -suinkin voi." - -John Stormin rinta aaltoili. Hän saattoi tuskin peittää liikutustaan, -mutta isä oli noussut ylös mennäkseen pois. - -"Kello on jo kahdeksan, ja minun pitää joutua takaisin iltarukoukseen", -sanoi hän. Sitten hän lisäsi hymyillen: "Me emme koskaan aja komeissa -vaunuissa, mutta tänä iltana minun on pakko kulkea aivan jalkaisin -puiston halki, sillä minä olen antanut pois kaikki rahani." - -Hänen tätä sanoessaan enkelin hymy valaisi vanhoja kasvoja, ja hän -sanoi miellyttävän luonnollisesti: "Minä rakastan tätä puistoa. -Joka aamu lapset leikkivät siellä, se on minulle pyhä katolinen -kirkko, jossa minä niin mielelläni kuljen ja jossa saan panna käteni -pienokaisten pään päälle ja siunata heitä sekä antaa heille mitä -minulla sattuu olemaan. Kun tulin tänne tänä aamuna, tuli vastaani -pikkuinen poika, joka kantoi vakkaa. 'Mikä sinun nimesi on, pikku -mies?' kysyin häneltä, ja hän sanoi sen minulle. 'Kuinka vanha sinä -olet?' kysyin vielä. 'Kaksitoista vuotta', vastasi hän. 'Mitä sinulla -on vakassa?' 'Isän päivällinen', sanoi hän. 'Mikä sinun isäsi on, -poikaseni?' 'Puuseppä', sanoi poika. Minä ajattelin, että jos olisin -elänyt Palestiinassa yhdeksäntoista sataa vuotta sitten, olisin ehkä -kohdannut toisen pikku pojan kantamassa päivällistä isälleen, joka myös -oli puuseppä, pienessä vakassa, jonka Maria oli järjestänyt Hänelle. -Sitten koettelin taskujani, eikä minulla ollut mitään muuta kuin -matkarahani kotiin, ja sen annoin pikku pojalle kiitosuhrina Jumalalle -siitä, että Hän oli suonut minun tavata tuommoisen suloisen pikku -kaksitoistavuotiaan pojan, jonka isä oli puuseppä." - -John Stormin silmät olivat kosteat kyynelistä. - -"Hyvästi veli Paavali! Jumala suokoon sinun kohta palata luoksemme! -Hyvästi, rakas ystävä! Kun maailma runtelee teitä kovasti, niin tulkaa -meille muutamiksi päiviksi turvapaikkaan, jossa voitte sielunne -hiljaisuudessa unohtaa maailman turhuudet ja loukkaukset ja kiinnittää -ajatuksenne ylhäälle." - -John Storm ei voinut vastustaa haluaan, vaan laskeutui polvilleen isän -jalkoihin, sanoen: - -"Isä, siunaa minuakin, niinkuin siunasit puusepän poikaa." - -Isä kohotti oikean kätensä kaksi sormea sanoen: - -"Jumala siunatkoon sinua, poikani, ja olkoon kanssasi ja vahvistakoon -sinua. Kun _Hän_ sinulle hymyilee, älköön ihmisen viha sinua -liikuttako! Taivainen Isä, katso tätä tulista sielua ja auta häntä! -Auta häntä irroittamaan kaikki ankkurit, jotka kiinnittävät häntä -maailmaan, ja tee hänestä huutavan ääni korvessa, joka sanoo: 'tulkaa -esille sieltä, minun kansani, sanoo Jumala'." - -Kun John polvistui isän edessä tämän siunatessa häntä, kuuli hän -askeleita takanaan. Hänen virkaveljensä pastori Golightly odotti -saadakseen sanoa asiansa. - -Kanonikko käski sanoa, että yksi hänen apulaisistaan oli estetty -saarnaamasta sunnuntaina ja itse hänen täytyi mennä teatterin -hyväntekeväisyys-seuran vuosipäivän kunniaksi pidettäviin päivällisiin -lauantaina eikä siis ennättäisi valmistautua sunnuntaiksi, mistä syystä -hän toivoi John Stormin saarnaavan sunnuntaiaamuna. John lupasi. -Pastori Golightly hymyili, kumarsi, yskäisi ja meni. - -Sairashuoneen saarnaajan käytettävänä oli pieni huone alakerrassa. -Sinne meni John Storm nyt ja kirjoitti kirjeen. - -Se oli osoitettu Peelin pastorille: - -"Varmaankin kuulette usein Glorysta ja tiedätte kuinka hän edistyy. -Hän näyttää voivan erittäin hyvin enkä minä tosiaankaan milloinkaan -ole nähnyt häntä niin iloisena ja hilpeänä. Tätä kirjoittaessani -hän on juuri muutamien sairashuoneitten johtajien toimeenpanemissa -tanssiaisissa. Se on vallan viatonta huvia ja sydämestäni toivon -hänelle hauskuutta siellä. Epäilemättä nuoret tytöt tarvitsevat -jonkinmoisia huvituksia ollessaan nuoruutensa, terveytensä ja -kauneutensa kukoistuksessa, ja kuivettunut ja jähmistynyt on se -mies, joka ei iloitsisi ajatellessaan hyvän tytön onnea. Gloryn -toverihoitajattaret ovat jaloja, hurskaita naisia, jotka tekevät -tosi naisen työtä, ja jos heidän joukossaan olisikin joitakuita -mustia lampaita, niin eihän se ole sen kummempaa kuin mitä kaikkein -puhtaimmillakin aloilla maailmassa voi sattua. - -"Mitä itseeni tulee, olen koettanut pitää huolta Glorysta, mutta en -tiedä kuinka kauan sitä enää voin tehdä. Älkää hämmästykö, jos minun -täytyy siitä toimesta luopua, tiedättehän, että olen tyytymätön -nykyiseen ympäristööni, ja minä odotan vain Hänen johtoaan ja -ohjaustaan, joka hallitsee pilviä ja tuulta. Jumala yksin tietää -kuinka kaikki tulee käymään, ja Hän minua auttaa. Minä en liiku -ulkona enemmän kuin pakosta täytyy ja aina kun menen jonnekin, tulen -nöyryytetyksi ja tunnen typeryyteni. Lontoon elämä on ollut minulle -pelkästään mitä epämieluisinta yllätystä. Minä luulin tuntevani sen -täydellisesti jo ennestään, mutta minä en tosiaankaan ole tietänyt -mitään siitä. Sen julmuus, sen vilppi ja petollisuus ovat kamalia. -Lontoo on Juudas, joka aina ja yhäti koettaa suudelmalla pettää -nuoria, toivorikkaita, viattomia olentoja. Mutta se opettaa myöskin -kaikkia tuntemaan itseänsä, ja se on parempi kuin maata pumpuliin ja -villoihin käärittynä. Tervehtikää sydämellisesti kaikkia Glenfabassa -- -tervehdykseni myöskin isälleni, jos voitte sen perille viedä." - -Tämän kirjeen kirjoittamiseen meni häneltä pitkä aika, ja kun hän oli -sen lopettanut, läksi hän eteiseen viedäkseen sen postiin. Siellä hän -huomasi, että rajuilma oli tulossa, ja hän päätti odottaa kunnes se -oli mennyt ohi. Hän astui kirjastoon, valitsi sieltä kirjan ja palasi -huoneeseensa sitä lukemaan. Se oli "Pyhän Johannes Chrysostomoksen -kirja pappiudesta." Aine oli miellyttävä, mutta ei voinut sittenkään -kiinnittää John Stormin ajatuksia, Hän ajatteli luostarin johtaja-isää -ja pientä veljeskuntaa Bishopsgaten varrella, sitten mietti hän Glorya -ja sairashuoneen tanssiaisia ja taasen Glorya ja yhä uudelleen Glorya, -Glorya. Tekipä hän mitä tahansa, ajatuksiaan hän ei saanut poistumaan -Glorysta. - -Myrsky riehui ulkona, ja kun hän kaksi tuntia myöhemmin meni eteiseen, -ei se ollut vieläkään tyyntynyt. Hän seisoi ovella sitä katselemassa. -Salamat valaisivat pimeää puistoa, mustat sadevirrat muuttivat tyhjät -katukäytävät kiiltäviksi kuin meren pinnan. Silloin tällöin kulki -vaunuja ohi tuikkivine lyhtyineen ja öljykankaaseen verhottuine -ajureineen, ja joskus näkyi omnibussikin täpösen täynnä sisäpuolelta, -mutta katot tyhjinä. Paitsi sitä näkyi vielä yksi elävä olento kadulla, -nimittäin italialainen posetiivinsoittaja, joka oli asettunut suuren -talon eteen vasemmalle puolen katua ja väänsi tarmokkaasti konettaan. - -John Storm kulki sairashuoneen läpi. Oli myöhä ja talossa oli aivan -hiljaista. Kotilääkäri kulki viimeistä kertaa sairaita katsomassa -kääntyen sitten pihan toisella puolella oleviin omiin huoneisiinsa; -yöhoitajattaret keittivät vettä pienissä kattiloissa huoneissaan -osastojen välillä. Leikkausosastot olivat jo pimeät ja sairaat -makasivat. Siellä täällä oli varjostimia muutamien vuoteitten -ympärillä, ja niitten takaa kuului valituksia. - -Puoliyö oli jo kulunut, kun John Storm palasi takaisin eteiseen, ja -sade oli lakannut, mutta ukkonen jyrisi vielä. Hän olisi voinut mennä -kotiinsa nyt, mutta hän ei mennyt. Hän ymmärsi odottavansa Glorya. -Useita hoitajattaria palasi tanssiaisista ja he kumarsivat hänelle -ohimennessään. Hän astui ovenvartijan kojuun ja istahti katselemaan -salamoita. Hänestä alkoi tuntua niin kamalalta, sillä tuo kaikki näytti -aivan symbooliselta. Mitä tuomiota, mitä turmiota tuo myrsky kuvasi ja -ennusti? Tätä yötä, tätä myrsky-yötä hän ei koskaan unohtaisi. Se oli -hoitajattarien tanssiais-yö. - -Hän luuli nukahtaneensa, ja hän pudisteli itseään ajatellen: "Mitä -turhia! Sielu eriää varmaan ruumiista meidän nukkuessamme ja ainoastaan -eläin jää jälelle!" - -Nyt oli jo melkein päivä, ja kaksi vaunua oli seisahtunut portin -eteen. Useita henkilöitä tuli portaita myöten pakinoiden kuin unestaan -heränneet varpuset. Joku ääni sanoi: "Herra Drake esittää, että -menisimme kaikki teatteriin, ja jos voisimme saada luvan olla niin -myöhään poissa, niin mikä voisi olla hauskempaa." - -Se oli Glory. Nyrpeä ääni vastasi: - -"Hyvä on, koska _sinä_ tahdot. _Minulle_ se on samantekevä." - -Se oli Polly. Miehen ääni vastasi siihen: - -"Minä iltana siis menemme, Robert?" - -Toinen miesääni vastasi vetelästi: - -"Määrätkööt tytöt itse sen asian." - -John Storm tunsi, kuinka hänen kätensä ja jalkansa kylmenivät. Hän -astui porttikäytävään. Glory näki hänen tulevan ja huudahti heikosti -tuntiessaan hänet. - -"Ah, tässä on herra Storm! Herra Storm, te kai tunnette herra Draken. -Hän oli Man-saarella, muistattehan --" - -"Minä _en_ muista", sanoi John Storm. - -"Mutta te pelastitte hänen henkensä, ja teidän pitäisi tuntea hänet --" - -"Minä _en_ tunne häntä", sanoi John Storm. - -Glory oli juuri sanomaisillaan: "Sallikaa minun esitellä --", mutta -samassa hän vaikeni, seisoi hetkisen ääneti, ja omituinen loisto, jota -ei sanoin voinut kuvata, tuli hänen silmiinsä. Sitten hän puhkesi -äänekkääseen nauruun. - -Yksi sisarista, jolla oli valvontavuoro, sattui kulkemaan eteisessä ja -seisahtui sanoen: "Hoitajatar, minua hämmästyttää teidän käytöksenne. -Menkää heti huoneeseenne." Kuiskaten hyvästinsä menivät tytöt nauraa -tirskutellen pois. - -Molemmat miehet sytyttivät paperossinsa, nousivat toiseen vaunuun ja -ajoivat pois. - -"Millainen karhu tuo mies on!" sanoi lordi Robert. - -"Jäykkä hän tosin on", sanoi Drake, "mutta minä pidin hänen kasvoistaan -kumminkin, ja koska kohtalo kerran asetti hänet minun ja kuoleman -väliin, niin -- niin sitä minä en aio unohtaa." - -"Pysy erilläsi hänestä, poikaseni. Mies on näyttelijä -- teeskentelevä -narri. Minä tapasin hänet rouva Macraen luona torstaina. Hän on -uskonnollinen näyttelijä. Saat nähdä, että hän vielä tulee tekemään -jotain --" - -Sillä aikaa John Storm oli pannut pitkän viittansa napit kiinni -kaulaan asti ja syöksyi kotiin pitkin kaikuvia katuja molemmat nyrkit -puserrettuina ja purren hammasta. - - - - -XIII. - - -_Martan Viinitarha_. - -Oi, taatto taivahinen! Armahda minun vaivaista sieluani! Oh, rakas -isoisä! John Storm on katkonut kaikki siteet vihdoinkin! Tämä mies -ei ole koskaan ollut rauhan julistaja eikä sovinnon rakentaja, mutta -siunatkoon sentään, jos olisitte kuulleet hänen saarnansa kirkossa -sunnuntaiaamuna! Minä olen hurskas ja nöyrä nainen sydämeni syvyydessä -ja koetin siksi muuttaa litaniaa niin vähän kuin mahdollista ja mutisin -alusta loppuun asti "Oi Herra, _sulje_ meidän suumme", mutta se ei -vaikuttanut mitään, ja seurauksena on, että koko maailma nyt huutaa ja -murisee John Storm raukalle aivan kuin hän olisi käynyt näpistelemässä -koko kristikunnan taskuissa. - -Se koski ihmisten siveellisyyttä. Teksti oli viaton kuin vastasyntynyt -lapsi: "Herätkää ylös hurskaasti ja älkää syntiä tehkö." Ja kun hän -alkoi tavalliseen tuttuun tapaan, niin uskoivat tietysti rakkaat vanhat -tädit, että nyt hän oli viritetty kuin soittorasia ainakin, joka juuri -oli aloittamassa soittoaan. Siis he kyyristyivät mukavasti penkkiinsä -arvellen varsin hyvästi voivansa hiukkasen torkahtaa ennen vuorolaulua. -Ihmisessä on kaksi luontoa, aloitti saarnaaja, ja ihmisen ruumis -voi olla hyvä tai paha, aina sen mukaan, henkisetkö vai lihalliset -mieliteot sitä vallitsevat. Sitten seurasi kaikki nuo vanhat, hyväksi -tunnetut ja tunnustetut totuudet, tiedäthän. Mutta sitten hän -siirtyi Jesaiaan, siihen paikkaan, jossa vanha tyytymätön profeetta -on pahoillaan siitä, että Siionin naisväki ei tahdo pukeutua aivan -homssantuun tapaan, muistathan sen kohdan. "Vaviskaa te naiset, jotka -olette levollisia, riistäkää pois vaatteenne ja pukeutukaa säkkiin!" -hän pauhaa ja lähtee liitelemään yläilmoissa kuin pyrstötähti, -jolla on nykyajan muotinainen pyrstönään. Jos avioliitto meidän -aikoinamme ei aina merkitse samaa kuin yksiavioisuus, niin ketä siitä -on pääasiallisesti syytettävä? Miehet ovat ylipäänsä niin puhtaita -kuin naiset vaativat heitä olemaan, ja jos miesten elämä on huonoa, -niin syynä siihen on useinkin se, että naiset eivät vaadi heiltä -puhtautta. Vaviskaa te naiset, jotka olette levollisia ja sanokaapa -miksi sallitte tytärtenne mennä naimisiin semmoisten miesten kanssa, -jotka todellisuudessa jo ovat ennestään naimisissa? Repikää rikki -vaatteenne ja hävetkää noitten naisraukkojen edessä, jotka ovat olleet -teidän tytärtenne miesten ensimäisinä vaimoina, ja noitten lasten -edessä, joita sellaiset miehet hylkäävät ja unohtavat. Kuljettaessanne -viattomia tyttäriänne huveihin ja kemuihin te kuljetatte heidät vain -huutokauppakamariin, ja pukiessanne ja koristellessanne heitä te vain -valmistatte heitä huonojen miesten ostotavaraksi. Viime viikolla oli -eräs korkeasukuinen hyväntekeväisyys-apostoli saanut Lontoon itäosasta -käsiinsä vaimon, joka koetti myydä tytärtään. Kuinka kauheata! huusi -jokainen, mikä häpeä yhdeksännelletoista vuosisadalle! Mutta tuo kurja -olento oli vain menetellyt parhaan vakaumuksensa mukaan onnettoman -lapsensa hyväksi, kun sen sijaan täällä, näissä piireissä, näitten -samain hyväntekijäin vaimot silmät avoinna ja omatunto sivistyneenä -menettelevät joka päivä samoin -- aivan samoin! - -Kun mammat näin olivat saaneet saatavansa, tuli herttaisten pikku -tyttöjen vuoro. Pukeutukoot hekin säkkiin ja peittäkööt kasvonsa. Miksi -he suostuvat myytäviksi? Se tyttö, joka menee naimisiin miehen kanssa -nimen tai aseman tai muitten maallisten etujen tähden, ei ole ollenkaan -parempi kuin mikä katutyttö tahansa. Hänen tekonsa on juuri samanlainen -ja kaiken järjen ja oikeuden mukaan hän saisi kantaa samaa nimeä. - -Voi, voi, voih! Minä kerroin kuinka hän silloin ensimmäisellä kerralla -lopetti ennen aikojaan, mutta viime sunnuntai-aamuna, vaikka olinkin -vähän parannellut litaniaa, olisi minun ollut aivan yhtä turha toivoa -Niagaran keskeyttävän juoksunsa ennen aikojaan tai yhdeksäntoista -jalan korkuisen nousuveden keväällä lakkaavan tulvimasta. Sinä olisit -myöntänyt, että hänen kasvonsa olivat kuin tulessa, ja nuo suuret -silmät loistivat kuin Peelin sataman punaiset lyhdyt. - -Saarnatuolikaunopuheliaisuus! Minä en tiedä mitä se on, mutta -tällaista en ollut sinä ilmoisna ikänä kuullut. Minä alan ajatella, -että pääasiallinen erotus saarnaajien välillä on siinä, millä tavalla -tuli heissä hehkuu kuoren alla. Muutamissa se palaa niin hiljakseen, -ettei se lämmitä edes pintaakaan eikä sillä saisi edes pientä kattilaa -kiehumaan, mutta toisissa -- ooh katsokaa! Se on tulivuori, josta laava -syöksyy esiin virtanaan. - -Voi armias, kuinka minä itkin! "Tyttäreni, lapsukaiseni, millainen kana -sinä olet!" sanoin itselleni, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä. Hänen -äänensä oli karkea kuin korpin ja joskus olisi luullut hänen sydämensä -pakahtuvan. - -Entä seurakunta! Olisit nähnyt, kuinka näyttämö muuttui! He olivat -tulleet kirkkoon kumarrellen ja hymyillen ja kuiskaillen lempeästi, -kunnes koko kirkko oli aivan kuin aurinkoinen meri; mutta he menivät -ulos kuin koillismyrsky, ja ukkonen jyrähteli ja yksi mies oli -suistunut iäksi aaltoihin. - -Ja koska John Storm oli pistänyt jalkansa pälkähäsen, niin tietysti -piti Glory Quaylen myöskin pistää varpaansa sinne. Keskikäytävää -alas astuessaan muutamat noista hurskaista Siionin tyttäristä, jotka -näyttivät siltä kuin olisivat mielellään "noituneet kiukusta", -mutisivat kaikki Jeremian valitusvirret. Kuka olikaan tuo, joka uskalsi -noin puhua ihmisille! Ei kukaan ikinä ollut kuullut hänestä, ei kukaan -muu kuin ehkä hänen oma äitinsä. Ja portilla seisoi lihava, vanha -marakatti samettikaapussa selittäen, että se oli vallan hävytöntä ja -että hänen oli täytynyt mennä kesken saarnaa ulos. Minkä johdosta -Glory, jota pahuuden ja vallattomuuden henki vielä _ei_ ollut jättänyt, -sanoi: "Niin juuri piti menetelläkin, armollinen rouva. Te ette ollut -ainoa, jonka täytyi lähteä kirkosta keskellä saarnaa." "Todellako? Kuka -sieltä myöskin läksi?" kysyi tämä naisfariseus. "Perkele, armollinen -rouva", sanoi Glory jättäen rouvan sitä luuta pureskelemaan. - -Nyt on käynyt selville, että tuo vanha samettikappainen immyt on tämän -sairashuoneen mahtavia suojelijoita, joten kaikki ennustavat minulle -rajuilmoja. Mutta pyh! Vuorilla on syömmeni, siellä se on! Vuorilla on -syömmeni, oon pelvoton! - -John Storm saa myöskin vastata sanoistaan. Kerrotaan kanonikon -odottaneen häntä sakaristossa, mutta John oli kuin salamoiva ukkosilma -astuessaan alas saarnatuolista, joten kanonikko-parka piti parhaana -puida nyrkkiä vain housuntaskussa odottaen otollisempaa aikaa. Kaikki -lordit ja ministerit ja koko hienoin hienosto näkyi olleen kirkossa, -ja Lontoossa pidetään erittäin pyhänä sitä etiketin sääntöä, ettei -hirtetyn talossa saa puhua nuorasta. John-rukka puhui heille vielä -hirsipuustakin. Se oli kamalaa, vaikka kyllä hänellä oli omat syynsä -menettelyynsä. Hän ei ole käynyt täällä sairashuoneessa sen perästä, -mutta minä olen varma siitä, että hän pitää hienoa väkeä hiukan -silmällä, ja olkootpa nuo keitä tahansa, niin lyön vetoa viimeisestä -pennistäni, että he kyllä ansaitsivat sen, minkä saivat. - -Mutta hei, hoo! Olen vallan hengästyksissä, enkä ole joutunut vielä -kertomaan tanssiaisista. Minä olin siellä! Muistathan, että veisasin -valituksia siitä, ettei minulla ollut tarvittavia koristuksia. -Tunnustan, että mainitsin tuon asian myöskin rukouksissani: "Oi, -Herra, ole laupias minulle tämän ainoan kerran ja anna minun näyttää -sievältä!" Hän kuuli minua. Hän pani tämän viinitarhan pomojen -päähän sen tuuman, että "hoitajattarien piti esiintyä hoitajattarien -tanssiaisissa säädetyssä hoitajatarpuvussa." Siis minun kaapuni ja -myssyni ja harmaa pukuni ja esiliinani peittivät koko syntisen olentoni. - -Olisit nähnyt Gloryn sinä iltana, isoisä! Hän oli silloin punaisempi -kravun poikanen kuin milloinkaan ennen, mutta hän pisti valkoisen -ruusun porkkananpunaisiin kiharoihinsa, ja ai armias, kuinka ihana hän -oli! Tietysti hän tutustui "ylhäisempään seurapiiriin" ja tanssi koko -maailman kanssa. Mahtava kirurgi, kuka lie ollut, avasi tanssiaiset -Bartimeus-sairaalan johtajattaren kanssa, joka kiikkui hänen -käsivarrellaan kuin nukke pesuammeessa, mutta pian tuo mahtava mies -huomasi miten ihmeellinen, hurmaava olento Glory oli, ja heti kun olin -leijaillut valssia herttaisen ukon kanssa, lentelivät nuorten miesten -sydämet kuin hetaleet valkoisen alushameeni liepeissä -- se oli vallan -uusi ja sievä, sitä tilaisuutta varten tehty. - -Mutta ihmeellisintä oli se, että eräs henkilö Man-saarelta putosi kuin -pilvistä eteeni. Se oli se pikkuinen englantilainen poika, Drake, -joka oli yhtaikaa katkismusluokalla, mutta nykyään hän on komein ja -kaunein nuori herra Lontoossa. Kun hän esittelytti itsensä, odotti -hän varmaan, että minä hämmästyisin kuoliaaksi tai ainakin tulisin -hupsuksi, ja tietysti minä vallan vapisin, mutta muutoin käyttäydyin -kuten järkevä henkilö ainakin. Hän katsoi minuun aivan kuin sanoakseen: -"Teistä on todellakin kehittynyt komea nuori neitonen ja minä ihailen -teitä suuresti!" Ja minä katsoin häneen ikäänkuin vastatakseni: -"Aivan oikein, nuori herraseni. Minä todellakin halveksisin teitä, -jos mielipiteenne olisivat toisenlaiset!" Kun siis olimme samaa -mieltä siitä ainoasta asiasta, jota maksaa ajatella (s.o. minusta), -käyttäydyin koko ajan viehättävästi häntä kohtaan ja annoin hänelle -anteeksi senkin, että hän loppujen lopuksi otti valkoisen ruusuni -minulta. - -Herra Drakella on ystävä, joka on aina hänen kanssaan. Hän on -hoikka kuin aidanseiväs ja omistaa kuusitoista lintukoiraa ja kolme -papinvirkaa ja käy puettuna (arkipäivin) puvussa, jossa on niin -suuret kuviot, että ne eivät mahdu yhden miehen pukuun vaan loput -niistä pannaan toisen miehen takkiin. Hänen nimensä on lordi Robert -Ure, ja minä aion tästälähin antaa hänelle nimeksi lordi Bob, -sillä koska hän on niin kevytmielinen henkilö, täytyy minun ruveta -ankaraksi. Minä tanssin hänen kanssaan tietysti ja koko ajan hän -kertoi herra Draken ihmeellisestä tulevaisuudesta, jolloin luvattu -maa oli oleva hänen edessään, ja hän viittaili vähän siihenkin -suuntaan, että ei olisi ollenkaan hulluimpaa olla rouva Josuana. -Arvelepas! Glory oli valloittanut tuommoisen seurapiirin johtajan! -Ja ellen minä olisi mennyt noihin sairashuoneen tanssiaisiin, olisi -yhdeksännentoistavuosisadan historia ollut toisenlainen! - -Ensi viikolla he vievät minut jonnekin, joka on vielä paljoa -suurenmoisempaa kuin tanssiaiset, mutta minä en kerro siitä vielä -mitään, paitsi sen verran, että minä makaan valveilla yökaudet -ajatellen sitä. Mutta - - "Sä luja vankka maa, - Äl' askelteni astuntaa sa kuule, - Etteivät itse kivetkin ne kielis - Mun teistäni! --" - -Nyt on jo myöhä ja minä olen juuri menossa nukkumaan. Hyvää yötä! -Suudelmia tädille ja tervehdykseni kaikille! Sinä voit todellakin -vaikka kauhalla jakaa rakkauttani kaikkialle, sillä se on niin halpaa -nyt ja varastossa on loppumattomat määrät. - -Oh, minä unohdin kertoa, mitä tapahtui minun tullessani tanssiaisista -kotiin. Oli kauhean myöhä ja herrat olivat saattaneet meidät -kotiportille, mutta siellä olikin odottamassa John Storm, kasvot -vakavina ja levottomina, nähdessään meidät varmassa satamassa. Hän -oli suuttunut minuun eikä ollenkaan koettanut sitä salata. Mutta kun -minä huomasin, että hän siitä syystä oli epäkohtelias herroille, jotka -saattoivat meitä, jouduin paholaisen juonien ja ansojen uhriksi ja -puhkesin nauruun. Siinä samassa tuli sisar Allworthy, kohotti huuliaan -ja näytti minulle torahampaitaan. - -Se oli kumminkin ihmeellinen yö, enkä eläessäni ennen ole ollut niin -onnellinen, mutta siitä huolimatta itkin kunnon tavalla vuoteellani. -Liian paljon vettä sulla, Ophelia raukka! Sanotaan, että samassa -henkilössä voi olla kaksi olentoa, mutta minussa on kaksisataa ja -viisikymmentä ja jokainen heistä tahtoo tehdä eri lailla. Ohhoi-jaa! -"Vanha, hyvä kirja", sanoo, että vaimo luotiin miehen kylkiluusta, Ja -joskus minusta tuntuu kuin tahtoisin palata tuohon vanhaan olopaikkaani -takaisin. - -Glory. - -J.K. -- Minä kirjoitan teille täydellisen ja tarkan kertomuksen -siitä suuresta tapahtumasta ensi viikolla, jahka se on tapahtunut. -Elä viattomassa tietämättömyydessä, ukkokulta, kunnes kaikki on ohi. -Teidän ei tarvitse silti syödä aterioitanne pelossa ja vavistuksessa, -eikä myöskään aamupuuroanne. Mutta minä palan kiihkosta kunnes se ilta -joutuu ja tahtoisin juosta sitä vastaan. - - "Jos tehtynä se olis tehty, paras - Se olis oitis tehtynä --" - -Sinä näet, että minä osaan Shakespearea. - - - - -XIV. - - -Viikkoa myöhemmin läksi Glory ensi kerran teatteriin. Hänen tovereinaan -olivat Drake, joka oli ihastunut Gloryn naiviuteen, lordi Robert, -jota se nauratti, ja Polly Love, jota se harmitti ja hävetti ja joka -alituiseen lausui pikku pisteliäisyyksiä. - -Heidän astuttuaan aitioonsa veti vahtimestari uutimet syrjään ja -Glory huudahti "oi!" nähdessään yleisön, mutta sitten hän pidätti -innostustaan ja punastui kovasti. - -Katse maahan luotuna hän istui paikallaan keskimmäisellä aition -kolmesta etutuolista, Polly vasemmalla ja Drake oikealla puolellaan ja -lordi Robert pitsiuutimen takana. Muutaman minuutin ajalla Glory ei -hymyillyt eikä liikahtanut, ja puhuessaan hän vain kuiskaili. Hänestä -tuntui niin juhlalliselta ja hän käyttäytyi kuin kirkossa. - -Drake alkoi selittää teatterin sisustaa. Nuo tuolla ovat aitioita, -tuolla on permanto ja nämä ovat ensimmäinen, toinen, kolmas ja neljäs -parvi. Tuo oli parveke. Urkulehterikö? Ei, ei siellä ole urkuja, mutta -tuo tyhjä paikka tuolla on orkesteria varten. - -"Ja mikä tuo pieni sakaristo tuolla on?" kysyi Glory. - -"Oh, se on pikkuinen yksityisaitio, jossa me voimme istua itseksemme -puhelemassa!" sanoi Drake. - -Joka toisen selityksen perästä Glory kuiskasi pieniä hämmästyksen ja -ilon huudahduksia, ja kuullessaan, ettei teatterissa ollut kielletty -puhumasta, oli hän täydellisesti onnellinen. Hänestä teatteri oli -kirkkoakin kauniimpi ja hän arveli, että näyttelijäin elämä mahtaa olla -hurmaavaa. - -"Kuinka ihana seurakunta", kuiskasi hän -- "yleisö, tarkoitan!" - -"Todellako!" sanoi Polly, mutta Glory ei kuullut häntä. - -Oli niin hauskaa nähdä noin paljon kauniita kasvoja ja kuunnella -hiljaista puhelun hyminää. Glory oli niin onnellinen ja tunsi -ystävyyttä jokaista kohtaan, sillä olivathan he kaikki tulleet tänne -yhteen huvittelemaan. Äkkiä hän kumarsi jollekin toisessa aitiossa -olevalle, koko kasvot yhtenä ainoana hymynä, ja sanoi sitten Pollylle: - -"Kuinka ystävällistä! Neiti tuolla kumarsi minulle. Kuinka ystävällisiä -täällä teatterissa ollaan!" - -"Mutta sehän oli herra Drakelle", sanoi Polly, ja Gloryn teki mieli -peittää kasvonsa häpeästä. - -"Ei ole vaarallista, Glory", sanoi Drake. "Tuo neiti tulee pitämään -teistä sitä enemmän tämän pienen erehdyksen tähden. Se on Rosa", lisäsi -hän lordi Robertille, joka silitti viiksiään ja kumarsi päätään. - -Polly vilkaisi äkkiä ylös kuullessaan nimen, ja Drake selitti hänelle, -että Rosa oli hänen ystäviään -- sanomalehtikirjailija, neiti Rosa -Macquarrie, hyvä ja viisas nainen. Sitten hän lisäsi kääntyen Gloryyn: - -"Hän on puolustanut teidän ystäväänne herra Stormia tällä viikolla. -Tiedättehän, että sanomalehdet ovat häntä moittineet?" - -"Onko hän puolustanut?" sanoi Glory koettaen pysyä tyynenä ja -katsahtaen taas alas. "Missä penkissä -- aitiossa, tarkoitin --" - -Mutta ihmiset alkoivat taputtaa käsiään kääntäen päänsä toiseen -suuntaan teatteria. Joku suuri henkilö astui kuninkaalliseen aitioon. - -"Minun päällikköni, sisäasiain ministeri", sanoi Drake. Kun -kättentaputukset olivat tauonneet ja seurueet asettuneet paikoilleen, -huomasi tuo suuri mies kirjurinsa ja kumarsi hänelle. Glorysta tuntui -silloin kuin joka ikinen silmä teatterissa olisi kääntynyt katsomaan -häntä. - -Hän ei räpäyttänyt silmiään, vaan pysyi tyynenä. Hänen päänsä -nytkähteli joskus, aivan kuin sotaratsun, joka menee ensimmäiseen -taisteluun, mutta muutoin hän ei silmäluomeakaan värähyttänyt. Tässä -ilmapiirissä siis Drake eli, ja Glory tunsi ääretöntä kiitollisuutta -häntä kohtaan siitä, että hän oli sallinut Glorynkin pistäytyä siinä. - -"Se on ihanaa!" kuiskaili hän kääntyen Pollyyn, mutta Pollyn kasvot -olivat peitossa uutimen takana. - -Orkesterilaiset astuivat sisään, ja Glory nojautui eteenpäin lukien -kuinka monta viulua siinä oli, sillä välin kuin Drake puhui lordi -Robertille hänen olkansa yli. - -"Minä tapasin hänet lukemassa Rosan artikkelia tänä aamuna, ja hän -sanoi itse olleensa kuulemassa saarnaa", sanoi Drake. - -"No, ja mitä hän arveli?" kysyi lordi Robert. - -"Jokseenkin samaa kuin sinäkin. Teeskentelyä -- mies tahtoo herättää -huomiota -- itsekkyyttä enemmän kuin totuuden rakkautta, ja niin -edespäin." - -"Aivan oikein, poikaseni. Kaikki tuo hänen meluamisensa on samaa kuin: -'katsokaa tänne! Minä olen vapaasukuinen herra pastori se ja se, -pääministerin veljenpoika, ja kumminkin --'" - -"Minä en ollenkaan ole samaa mieltä kuin päällikköni", sanoi Drake, "ja -sen sanoinkin hänelle. Miehessä on intoa, ja se juuri on maailman suola -tätä nykyä. Me kaikki olemme semmoisia pessimistejä nykyään. Jumalan -kiitos, että on Vernassa edes joku, joka lämmittää meitä hiukkasen -uskollaan. Niin se on!" - -Gloryn povi kohoili ja hänen piti juuri puhua, kun äkkiä kuului kuin -ukkosen jyrähdys ja hän vallan hypähti istuimellaan. Mutta se oli vain -uvertyyrin alku, ja hän istuutui jälleen hymyillen. Musiikissa oli -vieno kohta, ja kun se oli soitettu, istui Glory hiljaa vähän aikaa, -mutta kuiskasi sitten Pollylle, että hän toivoi, ettei pikku Johnnie -olisi huonompana tänä iltana, ja että hänestä tuntui niin pahalta olla -huvittelemassa, kun toinen oli niin sairaana! - -"Kuka se on?" kysyi Drake. - -"Minun pikku poikani, jonka jalka leikattiin", sanoi Glory. - -"Voi, kuinka tuo Glory on hupsu!" sanoi Polly. "Ruveta nyt tuosta -kertomaan!" - -"Hiljaa!" sanoi lordi Robert, "esirippu nousee jo" -- ja seuraavassa -silmänräpäyksessä Glory rupesi nauramaan, sillä nyt he istuivat vallan -pimeässä. - -Kappale oli "Paljon melua tyhjästä", ja Glory kuiskasi Drakelle, -ettei hän ollut sitä milloinkaan ennen nähnyt, mutta hän oli lukenut -"Macbethin" ja oli perehtynyt tarkoin Shakespeareen ja näytelmiin. -Ensimmäinen kohtaus lumosi hänet vallan, sillä se oli niin komea. Siinä -näkyi herraskartanon ulkopuoli, ja Glory ajatteli miten paljon aikaa -oli mahtanut kulua sen rakentamiseen, ja se oli kuitenkin tehty yhtä -ainoaa iltaa varten! Mutta vait! Ihmiset menevät sinne sisälle. Ei, he -jäivät puhelemaan kadulle. Ah, niin, me olemme nyt Italiassa. Niin, se -on totta, se muuttaa asian. - -Leonato sanoi sanottavansa pontevasti ja sai suosionosoituksia -palkakseen. Glory paukutti myös käsiään sanoen, että tuo herra oli niin -vanhaksi mieheksi hyvin hyvä näyttelijä. - -Sitten astui näyttämölle Beatrice ja hänet otettiin vastaan -hyvä-huudoilla, minkä johdosta Glory näytti varsin hämmästyneeltä. - -"Se on Terry", kuiskasi Polly, ja Drake lisäsi: "Ellen Terry", mutta -Glory näytti yhtä hämmästyneeltä. - -"He nimittävät häntä Beatriceksi", sanoi hän. Mutta sitten hän älysi -asian, koetti näyttää tottuneelta ja sanoi: "Niin, tietysti -- -näyttelijä -- minä ymmärrän varsin hyvin; mutta miksi he taputtavat -hänelle käsiään -- eihän hän ole vielä tehnyt mitään?" - -Drake selitti, että tämä näyttelijätär, joka näytteli Beatricen osaa, -oli yleisön suuri lemmikki, ja he taputtivat käsiään hänelle ikäänkuin -lausuakseen tervetuloa tervetulleelle vieraalle, ilmaistakseen, että -he olivat pitäneet hänestä hyvin paljon aina ennen ja olivat iloiset -nähdessään hänet jälleen. Gloryn mielestä se oli niin kaunista, ja -katsellen näyttelijättären loistavia silmiä, jotka hehkuivat pimeän -läpi, hän sanoi: - -"Kuinka ihanaa olisi olla näyttelijätär!" - -Sitten hän kääntyi näyttämölle päin sanoen: "Kuinka kaunis päällystakki -tuo on!" - -"Teatteripuku, kultaseni", sanoi Polly. - -"Ja niin komeita timantteja!" - -"Lasipalasia", sanoi lordi Robert. - -"Vaiti!" sanoi Drake, ja samassa astui Benedick näyttämölle. Yleisö -tervehti häntä innokkain hyvähuudoin. - -"Irving", kuiskasi Drake. Glory näytti hämmästyneemmältä kuin koskaan -ja sitten hän sanoi: - -"Mutta tehän kerroitte minulle, että tämä on herra Irvingin teatteri, -ja minun mielestäni olisi ollut _hänen_ asiansa lausua tervetuloa --" - -Ajatellessaan miltä näyttäisi, jos Benedick läiskyttäisi käsiään -astuessaan itse näyttämölle, rupesi lordi Robert nauramaan kylmään -tapaansa, mutta Drake sanoi: - -"Ole vaiti, Robert!" - -Glory, kuten lapsi ainakin, ei kuullut muitten puhetta kuin omaansa, -ja aivan kohta hän oli kokonaan sulautunut näytelmään. Beatricen -ja Benedickin vallaton sanasota oli alkanut, ja vähän aikaa sitä -kuunneltuaan Glory kävi totiseksi. - -"Hän menettelee hyvin typerästi", sanoi hän, "ja jos hän todellakin -on niin etevä näyttelijätär, kuin sanotte, niin ei hänen pitäisi -tuommoista puhua. Aivan selväänhän jokainen nyt voi huomata, että hän -pitää tuosta miehestä enemmän kuin kestään muusta koko maailmassa, -vaikka hän koettaa sitä peittää. Hupsu tyttö -- kyllä mies sen piankin -huomaa!" - -Mutta esirippu oli laskeutunut ensimmäisen näytöksen loputtua, liekit -olivat äkkiä taas kohonneet ja Gloryn toverit nauroivat hänelle. -Silloin hän rupesi itsekin nauramaan. - -"Tietysti se on vain näytelmä", sanoi hän kerskaavasta, "ja minä tunnen -hyvin näytelmät ja näyttelemisen ja osaan itsekin näytellä." - -"Tietysti sinä osaat", sanoi Polly nyrpistäen huultaan. Mutta Glory ei -välittänyt siitä. - -Koko toisen näytöksen ajaksi hän antoi kasvoilleen hyvin ymmärtäväisen -ilmeen, katsellen naamiohuveja hyvin tarkkaan, mutta nauramatta -kertaakaan, tuskin hymyillenkään. Valo, värit, puvut ja iloiset nuoret -kasvot lumosivat häntä, mutta hän koetti pysyä tyynenä. Vain hänen -ruumiinsa nojautui tuossa aition rintamuksen yli, huulet värähdellen -ja silmät kiiluen. Hänen sielunsa oli tuolla alhaalla näyttämöllä, -kauniiseen pukuun puettuna ja naamio kasvoilla, nauraen ja leikkiä -laskien Benedickin kanssa. Mutta hän hillitsi itseään, ja esiripun -laskiessa hän rupesi puhumaan näyttelemisestä. - -Hän sanoi yhä vielä, että Leonato oli niin vanhaksi herraksi mainio, ja -kun Polly kiitti Claudiota, myönsi Glory hänenkin näytelleen hyvin. - -"Mutta Benedick on kumminkin minun poikani!" sanoi hän, sillä jollakin -tavoin hän ajatteli itseään Beatricena eikä juuri milloinkaan puhunut -hänestä, vaan itsestään. - -Kolmannen näytöksen aikana hänen järkevyytensä ja oppinsa menivät -surkeasti myttyyn. Keskellä laulua: "Neitoset, älkää huokailko enää", -muisti hän Johnnien ja kuiskasi Drakelle, kuinka sairaana pikku poika -oli ollut heidän lähtiessään sairashuoneesta. Kun sitten laulu oli -lopussa ja Benedick väitti esitystä kurjan huonoksi, nojautui Glory -tuolinsa selkämykseen sanoen, ettei hän voi käsittää kuinka herra -Irving saattoi semmoista puhua, vaikka poika oli laulanut erinomaisen -kauniisti. - -"Mutta sehän on tekijä", kuiskasi Drake, ja Glory sanoi ymmärtäväisesti: - -"Niin, niin, kyllä tiedän -- Shakespeare tietysti." - -Sitten seurasi molempien rakastavaisten houkutteleminen yhteen ja Glory -selitti, että kaikki ihmiset ovat ihastuneita tuommoisiin näytelmiin ja -siksi hänkin niistä piti. Mutta jos nuo ihmiset todellakin luulevat, -ettei Beatrice itse tiedä rakastavansa Benedickiä, niin kyllä he ovat -hyvin typeriä. Claudio menetti myöskin muissa suhteissa suuressa määrin -Gloryn kunnioituksen, ja kun hän suostui vakoilemaan Heroa, olisi hänen -pitänyt Gloryn mielestä hävetä. - -"Kuinka naurettava sinä olet!" sanoi Polly. "Tekijähän on niin -kirjoittanut." - -"No silloin pitäisi tekijänkin hävetä, sillä se on väärin ja julmaa ja -tarpeetonta", sanoi Glory. - -Esirippu oli laskeutunut taas, ja miehet väittelivät kiivaasti taiteen -moraalista. Lordi Robert väitti, ettei taiteella ole mitään tekemistä -moraalin kanssa ja Drake sanoi, että Glory oli aivan oikeassa, siitä ei -päässyt mihinkään. - -Mutta neljäs näytös se lopullisesti masensi Gloryn. Huomatessaan, että -näyttämö esitti kirkon sisustaa ja että rakastavaiset olivat saapuneet -sinne vihittäviksi, ei hän mitenkään malttanut pysyä istumassa ilosta, -mutta kun vihkiminen keskeytyi ja Claudio lausui julki syytöksensä -Heroa vastaan, sanoi Glory, että se oli juuri hänen tapaistansa, ja -hänelle olisi vallan oikein, ettei kukaan ihminen häntä uskoisi. - -"Hiljaa!" sanoi joku heidän lähellään. - -"Mutta he _uskovat_ häntä", sanoi Glory vallan ääneensä. - -"Hiljaa! Hiljaa!" kuului monelta taholta teatterista. - -"Se on häpeällistä -- hänen isänsäkin --" alkoi Glory. - -"Vaiti. Glory!" kuiskasi Drake, mutta Glory oli noussut seisomaan ja -Heron pyörtyessä huudahti hän. - -"Voi, millainen sinä olet!" kuiskasi Polly. "Istu nyt -- kaikki ihmiset -katsovat tänne!" - -"Sehän on vain näytelmä", kuiskasi Drake, ja silloin Glory istahti -sanoen: - -"Niin, niin, tietysti se on vain näytelmä. Luulitteko te --" - -Mutta seuraavassa silmänräpäyksessä hän oli taas toisessa maailmassa. -Beatrice ja Benedick olivat nyt kahden kesken kirkossa, ja kun Beatrice -sanoi: "Tapa Claudio", hyppäsi Glory taas seisaalleen ja taputti -käsiään. Mutta Benedick ei tahtonut tappaa Claudiota, ja silloin -oli Gloryn kärsivällisyys lopussa. Tuommoista hän ei ikinä sanoisi -suureksi näyttelijäksi, ja häntä suorastaan hävetti kuunnella semmoisia -kappaleita. Elämässä tapahtuu kyllä paljon häpeällistä, mutta ihmiset -eivät tule teatteriin semmoista näkemään, ja hän aikoi mennä pois. - -"Kuinka naurettava sinä olet!" sanoi Polly, mutta Glory oli jo -käytävässä ja Drake seurasi häntä. - -Hän tuli takaisin viidennen näytöksen alussa, hyvin häpeissään, -hymyillen nolosti ja silmät punaisina. Siitä hetkestä lähtien hän itkeä -tihrusti aika paljon, mutta ei muulla tavalla herättänyt huomiota, ja -kun esirippu lopussa oli laskeutunut, sanoi hän: - -"Kyllä se on ihmeellistä! Onko tässä maailmassa mitään ihmeellisempää -kuin se, että voidaan saada ihmiset unohtamaan, ettei se olekaan totta!" - -Lordi Robert, joka seisoi uutimen varjossa Pollyn tuolin takana, oli -nauranut Glorylle pitkäveteistä huuhkainnauruaan säestäen Gloryn -innostusta kyynillisillä huomautuksilla silloin tällöin, ja nyt hän -virkkoi: "Tahtoisitteko tutustua lähemmin tuohon ihmemaailmaanne, -Glory?" - -Glory näytti hämmästyneeltä, ja Drake mutisi: "Pidä suusi, Robert!" -Kääntyen Gloryyn hän sanoi sitten lyhyesti: "Hän kysyy vain -huvittaisiko teitä käydä näyttämön takana, mutta minä en luule --" - -Glory huudahti ilosta! "Huvittaisiko minua? Tietysti minua huvittaisi -äärettömästi!" - -"Sitten minun pitää viedä teidät joskus harjoitukseen", sanoi lordi -Robert, "ja jälestäpäin juomme teetä meidän kotonamme." - -Drake näytti vähän vastustavan tuota, mutta Polly loi mitä -hekumallisimman katseen heihin sanoen, että se olisi äärettömän -hauskaa, ja Glory oli vallan haltioissaan. - -Tytöt menivät omasta tahdostaan yksin kotiin Hammersmithin -omnibussilla. He istuivat vastakkain melkein ääneti. Polly hyräili -hiljaa "Neitoset, älkää huokailko enää." - -Glory oli kuin lumottu. Suuri, kirkas, ihana maailma oli tänä iltana -avautunut hänelle, ja hänen sydämensä kaipasi sinne äärettömin, sokein -kaipauksin. Se oli ehkä unelma-maailmaa, mutta se tuntui todemmalta -kuin todellisuus. Kun omnibus kulki Piccadilly-sirkuksen ohi, unohti -hän katsoa naisia, jotka tungeskelivat katukäytävällä. - -Omnibussi seisahtui heidän sairaalansa oven kohdalla, ja syvästi -hengittäen astuivat he ylös portaita. - -Leikkausosaston käytävästä tuli John Storm heitä vastaan. Hänen päänsä -oli kumarassa, ja hän astui pitkin, raskain askelin koettaen kulkea -tyttöjen ohi mitään virkkamatta. Mutta Glory seisahtui Pollyn jatkaessa -kulkuaan huoneeseensa ja sanoi: - -"Te olette myöhään täällä." - -John katsoi häntä vakavasti silmiin ja vastasi: "Minut haettiin -- -kuolevan luo." - -"Oliko se pikku Johnnie?" - -"Oli." - -Ei kyynelpisaraakaan näkynyt Gloryn silmissä -- eivät silmäluometkaan -värähdelleet. - -"Minä en välitä enää tällaisesta elämästä", sanoi hän ärtyisästi. -"Kuolema on joka paikassa meidän ympärillämme, ja tyttöraukka ei -milloinkaan uskalla huvitella ennenkuin --" - -"Se on tosi naisen työtä", sanoi John kiivaasti -- "tosinta, jalointa -työtä, mitä nainen ikinä voi toimittaa maailmassa!" - -"Ehkä", sanoi Glory pyörähtäen ympäri. "Sama se --." - -"Hyvää yötä!" sanoi John ja kääntyi myöskin pois. - -Glory katsoi hänen jälkeensä nauraen. Sitten hän meni levolle, pieni -puristus rinnassa. - -Polly Love viereisessä huoneessa hyräili riisuutuessaan: - - "Neitoset, älkää huokailko enää, - Kaikki miehet ne pettää." - -Sinä yönä Glory uneksi olevansa jälleen Peelissä. Hän istui Peelin -vuorella katsellen suuria laivoja, jotka nostivat ankkurinsa -lahdelmassa aution, vanhan linnan muurien takana, ja toivoi pääsevänsä -noiden laivojen mukana kauas merelle ja suuriin, etäisiin kaupunkeihin. - - - - -XV. - - -John Storm istui seuraavana aamuna huoneessaan käännellen kirjan -lehtiä ja koetellen lukea, kun palvelija tuli ilmoittamaan, että eräs -neiti pyysi häntä tavata. Se oli neiti Macrae. Hän astui sisään kasvot -punottavina, huulet vavisten ja silmät kyyneleisinä. Hän puristi Johnin -kättä pitkään, kuten ensi kerrallakin, ja sanoi värähtelevällä äänellä: - -"Minua hävettää tulla tänne. Äiti ei tiedä, että olen täällä, mutta -minä olen niin onneton, ja jos te voisitte minua auttaa --" - -"Istukaa, neiti", sanoi John Storm. - -"Minä tulin kertomaan teille --" sanoi hän, ja sitten hänen surullinen -katseensa harhaili ympäri huonetta kiintyen taas John Stormin -kasvoihin. "Se koskee lordi Robert Urea, ja minä olen niin onneton." - -"Kertokaa minulle kaikki, rakas neiti, ja jos suinkin voin jollakin -tavoin teitä auttaa --" - -Hän kertoi kaikki. Se oli surkea juttu. Hänen äitinsä oli kihlannut -hänet lordi Robert Urelle (muuksi sitä ei voinut sanoa) hänen ylhäisen -säätynsä vuoksi, ja lordi oli ottanut tytön hänen rikkauksiensa -vuoksi. Tyttö ei ollut milloinkaan rakastanut lordi Robertia ja hän -oli aina tietänyt, että tämä oli hyvin huonomaineinen, mutta hänelle -(nimittäin tytölle) oli aina opetettu, että tuommoisista seikoista -välittäminen oli tyttömäistä ja lapsellista, ja siksi hän oli vähän -aikaa taisteltuaan myöntynyt. - -"Te moititte minua heikkoudesta", sanoi hän, ja John vastasi epäröiden: - -"En, en minä moiti teitä -- minä säälin teitä!" - -"Niin", lisäsi tyttö, "se on kaikki nyt jo ollutta ja mennyttä, ja jos -minua tuomio kohtaa ja jos äiti --" - -"Oletteko sanonut, ettette voi mennä naimisiin hänen kanssaan?" - -"Olen." - -"Kuinka minä siis uskaltaisin teitä moittia!" sanoi John ja nousten -seisaalleen hän työnsi pois kirjansa. - -Tytön tummat silmät harhailivat huoneessa ja kiintyivät taasen Johniin -loistaen ihmeellisesti. - -"Minä kuulin teidän saarnanne sunnuntaina, herra Storm, ja minusta -tuntui kuin olisin ollut aivan yksinäni kirkossa ja kuin te olisitte -puhunut yksinomaan minulle. Ja eilisiltana teatterissa --" - -"Mitä?" - -John oli kävellyt huoneessa, mutta nyt hän seisahtui. - -"Minä näin hänet aitiossa ystävänsä ja -- kahden naisen seurassa." - -"Olivatko he sairaanhoitajattaria?" - -Tyttö huudahti hämmästyksestä ja sanoi: "Te siis tiedätte jo kaikki, ja -teidän saarnanne _oli_ siis aiottu minulle!" - -John Storm ei ensin vastannut. Sitten hän sanoi vaivaloisesti: - -"Te tahdotte minun apuani tuon avioliiton estämiseksi, ja minä lupaan -koettaa. Mutta ellen onnistu, huolimatta siitä, mitä on tapahtunut ja -mikä teitä odottaa tulevaisuudessa --" - -"Oh", sanoi tyttö, "jos minulla olisi teidän voimanne apunani, olisin -urhoollinen -- en pelkäisi mitään." - -"Hyvästi, rakas neiti", sanoi John Storm, ja ennen kuin hän saattoi -sitä estää, oli tyttö kumartunut suutelemaan hänen kättänsä. - -John Storm oli palannut kirjansa ääreen ja puristi sitä hermostunein -hyppysin, kun hänen virkaveljensä samassa astui sisään tuoden sanan, -että kanonikko pyysi tavata Johnia työhuoneessaan. - -"Sanokaa hänelle, että olen juuri lähdössä sinne", sanoi John ja -pastori Golightly rykäisi, kumarsi ja poistui. Kanonikolla oli myöskin -ollut vieras sinä aamuna, nimittäin rouva Macrae itse. Hän oli -istuutunut tiikerinnahalla peitetylle nojatuolille, nostanut tuoksuavan -nenäliinansa silmilleen ja alkanut valitella surujaan. - -Mercy oli asettunut hänen tahtoansa vastaan, ja siihen oli -yksinomaisena syynä tuo uusi pastori, herra Storm. Mercy oli suorastaan -kieltäytynyt jatkamasta kihlaustaan lordi Robertin kanssa, ja siihen -oli ainoana syynä tuo hirveä sunnuntainen saarna. Se oli epärehellistä, -se oli epäsiveellistä! Olipa todellakin kaunista opettaa tyttöjä -seuraamaan oikkujaan ja olemaan välittämättä vanhempiensa tahdosta. - -"Täällä minä olen puuhannut kaksi vuotta Lontoossa, tuhlannut -kokonaisen omaisuuden tuon tytön tähden ja koettanut parastani hänen -hyväkseen, ja kun vihdoin olen saamaisillani hänet kiinnitetyksi -perheeseen joka on Englannin parhaimpia, niin tuo mies -- tuo pappi --- tuo... Kunniani kautta, se on tosiaankin ilkeätä, häpeällistä!" Ja -hajuveteen kastettu nenäliina kohosi nenästä silmiin. - -Kanonikko kohensi silmälasiaan. "Älkää välittäkö niin paljon siitä, -hyvä rouva Macrae. Jättäkää asia minun huostaani. Neiti Macrae kyllä -vielä taipuu ja --" - -"Ah, teidän ei pidä tuomita häntä ulkomuodon nojalla. Te ette tunne -hänen luonnettaan. Hän on oikea jäykkäniska, jos hän suuttuu. Mutta -minä aion olla yhtä itsepäinen kuin hänkin -- vien hänet takaisin -Amerikkaan -- en ikinä tuhlaa penniäkään hänen tähtensä --" - -"Ja mitä herra Stormiin tulee", jatkoi kanonikko, "niin kyllä minä sen -asian hoidan. Älkää antako tuolle onnettomalle saarnalle niin paljon -arvoa -- hiukan nuoruuden kuohua -- olemmehan kaikki sitä kokeneet." - -Rouva Macraen mentyä kanonikko soitti kahdesti herra Golightlylle ja -sanoi: - -"Käskekää herra Storm heti paikalla tänne." - -"Mielelläni, herra kanonikko", sanoi pikku mies, mutta sitten hän -viivytteli kumminkin. - -"Tahdotteko jotain?" sanoi kanonikko kohennellen silmälasiaan. - -"En ole koskaan tullut kertoneeksi teille, mitä näin hänen tekevän sinä -yönä, jolloin lähetitte minut sairashuoneeseen." - -"No, mitä?" - -"Hän oli polvillaan katolisen papin edessä, joka kävi erään sairaan -luona." - -Kanonikon silmälasit putosivat nenältä, ja hänen leveät kasvonsa -vääntyivät omituiseen hymyyn. - -"Minä jo arvelinkin, että Rooman velho on kaiken tuon alkujuurena", -sanoi hän. "Tuosta on ilmoitettava! hänen sedälleen, ja ellen vallan -pahasti erehdy... Mutta käskekää hänet tänne." - -John Stormilla oli yllään flanellipaita sinä aamuna ja hän astui -raskain askelin huoneeseen heittäytyen käskemättä samaan tuoliin, jossa -rouva Macrae juuri oli istunut. - -Kanonikon silmäkulmien väliin ilmaantui kohtisuoria ryppyjä ja hän -sanoi: - -"Hyvä herra Storm. Minä olen koettanut niin kauan kuin mahdollista -välttää tätä ikävää keskustelua. Mutta asia on semmoinen, että teidän -viimeinen saarnanne on mitä suurimmassa määrässä loukannut minun -seurakuntani naisia ja jos me jatkamme semmoisia opetuksia, tulevat -parhaat jäsenet seurakunnastamme eroamaan. Minä en ole suuttunut -teihin, päinvastoin tahtoisin vain teidän henkisenä esimiehenänne ja -neuvonantajananne saada teidät ymmärtämään, että teidän käsityksenne -uskonnosta ei millään tavalla vastaa yhdeksännentoista vuosisadan -vaatimuksia. Semmoisessa uskossa ei ole mitään vapautta, ja pyhä -Paavali sanoo, että missä Herran henki on, siellä on vapaus. Mutta -teidän uskontonne teoriat ovat epäraamatullisia ja niiden paneminen -käytäntöön on vahingollista. Teidän uskontonne on synkkä, rakas Storm, -ja muistatteko mitä Lutherus sanoo synkästä uskonnosta -- että perkele -hyvin helposti voi väijyä sen takana. Itse hän meni naimisiin, kuten -muistatte, hänellä oli lapsia, hän pelasi sakkia, hän näki mielellään -nuorison tanssivan --" - -"Minä en vastusta tanssia", sanoi John Storm, "minä vastustan vain -nuottia." - -"Mitä tarkoitatte?" sanoi kanonikko pistävästi, ja kohtisuorat rypyt -sekä syventyivät että laajenivat. - -"Minä tarkoitan, herra kanonikko", sanoi John Storm, "että puolet -nuorisostamme nykyään -- ja varsinkin Lontoon länsiosan nuoret naiset --- pakotetaan tanssimaan 'surumarssin' sävelien mukaan." - -Ja sitten hän puhui Mercy Macraen hirvittävästä asiasta, kuinka hänet -ostetaan ja myydään ja kuinka perin huonomaineinen se mies on, jonka -kanssa hänet pakotetaan naimisiin. - -"Siitä minä juuri olin aikeessa tulla puhumaan teille, herra kanonikko --- aioin pyytää teitä suojelemaan viatonta tyttöparkaa tuommoisesta -pyhän avioliiton pilkkaamisesta. Hän ei ole enää lapsi, eikä laki voi -auttaa häntä, mutta te voitte, sillä kirkon valta on teillä suojananne. -Teidän ei tarvitse muuta kuin asettua tuota pirullisuutta vastaan ja -sanoa --" - -"Hyvä herra Storm" (kanonikko hymyili armollisesti ja kohenteli -silmälasejaan), "kirkon asia on vahvistaa avioliittoja, eikä rakentaa -niitä. Mutta jos tuo nuori neitonen tulisi minun luokseni, sanoisin -hänelle: 'hyvä nuori neitiseni, syyt teidän valituksiinne ovat -jokapäiväisempiä kuin luulettekaan; jättäkää kaikki romanttiset -hullutukset, rakentakaa pesänne niin mukavasti kuin voitte ja tulkaa -vuoden perästä takaisin kiittämään minua!'" - -John Storm oli noussut seisaalleen. Veri kohosi hänen päähänsä ja se -poltti sormenpäissäkin. - -"Ja sillä tavalla nuo miehet sitten menevät ensin naimisiin -köyhäin tytärten kanssa ja pyytävät sitten kirkon vahvistusta -monivaimoisuudelleen --" - -Mutta kanonikko oli kohottanut kätensä vaatien häntä vaikenemaan. - -"Rakas nuori ystäväni, teidän poliisitarkastuksenne vähentäisi -alahuoneen jäsenluvun mitättömiin ja hävittäisi koko ylähuoneen. -Käytännöllinen uskonto on hellä ja järkevä. Me olemme kaikki -inhimillisiä olentoja, vaikka silti voimme olla kunnon miehiä, ja jos -ymmärtämätön nuori hupakko --" - -Mutta John Storm oli jo porstuassa ja pani hatun päähänsä mennäkseen -Gloryn luo. - -Glory ei ollut vielä herännyt lumoustilastaan. Muut elivät -nykyisyydessä, mutta hän eli vielä eilispäivässä. Teatterin tunnelma -oli vallannut hänet, ja todellisuus sai näytelmän värityksen. Se teki -hänestä hellän naisen, mutta huonon hoitajattaren. - -Hän aloitti päivänsä ulko-osastolla, ja sinne tuli köyhä eukko kantaen -lasta, joka oli purrut kieltään. Kieli oli ommeltava ja lapsen täytyi -jäädä muutamiksi päiviksi sairaalaan. "Antakaa minun panna lapsiraukka -levolle, se on niin tottunut minuun", pyyteli vaimo. "Oletteko te sen -äiti?" kysyi hoitajatar. "En, minä olen sen mummo." "Ei kukaan muu kuin -äiti saa tulla osastoille muuta kuin vierailupäivinä." Vaimo-rukka -rupesi itkemään. Gloryn piti kantaa lapsi vuoteelle ja hän kuiskasi -mummolle: "Tulkaa tätä tietä", ja vaimo seurasi häntä. Tultuaan -leikkausosastolle, sanoi hän sikäläiselle hoitajattarelle: "Tässä on -lapsen äiti, joka tahtoisi asettaa pikkuraukan levolle." - -Myöhemmin samana aamuna hänet lähetettiin samalle osastolle auttamaan. -Tuossa makasi sairas suurissa tuskissa ja pyysi häntä luokseen sanoen: -"Voi, hellittäkää tuota sidettä -- se tappaa minut." Ja hän hellitti -sitä. - -Teatterin lumoava tunnelma piti häntä vallassaan yhä vielä, ja kun -osaston johtajatar hetkiseksi meni ulos, rupesi hän sairasvuoteen -edessä olevalla lattian kulmalla matkimaan Beatricea ja Benedickiä ja -sitä henkilöä, joka lauloi: "Neitoset älkää huokailko enää." Vuoteella -lepäävä sairas oli Koenig, Pyhäin miesten kirkon kapellimestari, pieni, -lihava saksalainen, jolla oli pitkät viikset, joita hän aina vuoteella -maatessaankin vahasi ja käherteli. Glory oli ruvennut nimittämään häntä -"virtahevoksi", ja nyt tuo sama virtahepo nauroi niin Gloryn tempuille, -että hän vallan kierteli makuuvaatteiden seassa. - -"Ach, Gott!" huusi hän, "mikä tyttö! En milloinkaan elämässäni ole -nähnyt hänen vertaistaan näyttämöllä. Mikä ääni myöskin! Hiukan -työtä vain hyvän johtajan avulla ja sitten -- ach, mein Gott! Mitä -sanovatkaan soittotaiteilijat? -- Nerolla on sisässään Cremona-viulu, -jolla hän luo kuolemattomat teoksensa. Teillä on Cremona-viulu -sisässänne, rakas neiti, ja minä autan teitä saamaan sen esille. Mitä -sanotte siitä?" - -Nyt oli juuri se aika, jolloin ne sairaat, joilla oli varoja siihen, -saivat sanomalehtensä, mutta he olivat kaikki heittäneet sanomalehdet -syrjään, ja jokikinen silmä oli kiintynyt Gloryyn. Kaikki nauroivat ja -muutamat taputtivat käsiään. - -Sisar Allworthy astui sisään kotilääkärin seuraamana. - -"Mitä tämä on?" äänsi hän. Glory tunnusti ja sai nuhteita. - -"Kuka on irroittanut tämän siteen?" sanoi tohtori. Sairas koetti -peitellä asiaa, mutta Glory tunnusti taas totuuden ja sai vielä kerran -nuhteita. - -"Ja kuka antoi luvan vaimolle tulla tänne osastolle?" kysyi hoitajatar. - -"Minä annoin", sanoi Glory. - -"Te ette kelpaa hoitajattareksi, neiti, ja minä aion tosiaankin -ilmoittaa johtajattarelle, että olette aivan kykenemätön siihen -toimeen." - -Glory nauroi sisarta vasten kasvoja. - -Silloin juuri saapui John Storm kanonikon luota. Hän vei Gloryn -käytävään koettaen tyynnyttää häntä. - -"Oh, älkää luulko, että minä aion koko elämäni iän pysyä -sairaanhoitajattarena", sanoi hän. "Se saattaa kyllä olla hyvää ja -naisellista työtä, mutta minä tahdon olla ihmisolento, jolla on myöskin -sydän, enkä vain tuommoinen velvollisuuskone. Kuinka minä vihaan ja -inhoan tätä ympäristöäni! Minä lopetan tämän kaiken vielä. Ennemmin tai -myöhemmin se tapahtuu." - -"Teidän elämänne on häiriintynyt, Glory, ja siksi te halveksitte -ympäristöänne. Olitteko teatterissa eilisiltana?" - -"Kuka siitä kertoi?... Entä sitten? Oletteko tekin niitä, jotka pidätte -teatteria --" - -"Minä en vastusta teatteria, Glory. Minä ajattelen tuota teidän -elämänne häiriötä, ja se, joka siihen on syynä, ei ole teidän ystävänne -vaan vihollisenne." - -"Te tahdotte taas suututtaa minut, kuten ennenkin", ja Glory puri -vapisevaa huultansa. - -"Minä en tullut teitä suututtamaan, Glory. Minä tulin pyytämään, -rukoilemaan teitä rikkomaan nuo inhoittavat suhteet." - -"Siksi että te ette tunne ollenkaan noita -- inhoittavia suhteita -- -kuten te niitä nimitätte." - -"Minä tiedän, mistä puhun, lapsi. Noitten miesten elämä on pahaa -pahempaa, ja minun sydäntäni vihloo, kun näen teidän joutuvan sellaisen -elämän uhriksi." - -"Te solvaisette minua taas. Te solvaisette minua alituiseen. Muut -miehet koettavat minua miellyttää, mutta te... Sitäpaitsi en minä tahdo -kuulla ystäviäni moitittavan. Niin kyllä, he _ovat_ minun ystäviäni. -Minä _olin_ heidän kanssaan teatterissa eilen, ja minä aion mennä -heidän luokseen kotiin teetä juomaan ensi lupapäivänäni. Joten siis -olkaa hyvä ja --" - -"Glory!" - -Hän oli tarttunut toisella kädellään lujasti Gloryn ranteeseen. - -"Te loukkaatte minua!" - -"Te ette ikinä saa astua jalallanne noitten miesten huoneisiin." - -"Antakaa minun mennä." - -"Te olette kokematon kuin lapsi, Glory, ja minun velvollisuuteni on -suojata teitä itseännekin vastaan." - -"Päästäkää minut heti!" - -"Älkää turmelko itseänne. Miettikää, kun vielä on aikaa. Muistakaa -hyvää mainettanne, nimeänne." - -"Minä menettelen aivan niinkuin tahdon." - -"Kuulkaa! Vaikka minä olenkin valinnut papin viran, en silti ole -elänyt koko elämääni käärittynä pumpulitukkoihin. Sallikaa minun -kertoa teille, millaista tuollaisten miesten elämä todella on -- miten -parhainkin heistä viettää aikansa. Hän nousee kello yhdeksän aikana -aamulla, kävelee puistossa, juo teetä jonkun kanssa, valittelee ja -vaikeroi sitä, että hänen täytyy mennä päivälliskutsuihin karkaa -varieteeteatteriin, syö illallista n.s. klubissa --" - -"Te tarkoitatte lordi Robertia, mutta mikä oikeus teillä on sanoa --" - -"Oikeus, mikä miehellä on, kun hän tietää, että se, josta hän puhuu, -on tuhat kertaa pahempikin. Semmoinen henkilö luulee voivansa leikkiä -köyhän tytön kanssa kuinka tahansa. Tyttö pankoon alttiiksi sielunsa, -iankaikkisen autuutensa, mies ei kärsi mitään. Tänään hän leikkii tytön -kanssa, huomenna hän nai toisen ja heittää ensimmäisen helvettiin." - -"Tuon alla piilee jotain muuta. Sanokaa mitä tarkoitatte." - -Mutta John Storm oli jo käännähtänyt ympäri ja jätti hänet. - -Heti kun Glory pääsi vapaaksi, meni hän hakemaan Polly Lovea otaksuen -löytävänsä hänet hänen omasta huoneestaan, mutta se olikin tyhjä. -Poistuessaan tuosta pikku huoneesta näki hän paperipalan lattialla. -Se oli huolellisesti kokoon käännetty kirje, ja hän luki sen, tuskin -tietäen mitä teki, sillä hänen päätään huimasi, ja silmät olivat -himmeinä kyynelistä. Siihen oli kirjoitettu: - -"Te kysytte, aionko kokonaan ottaa sen omaksi lapsekseni. Tietysti, ja -kasvattaa sen ikäänkuin se olisi oma synnyttämäni. Minä toivon, että -teidän on vahva ja reipas poika, mutta jos se on tyttö --" - -Glory ei ymmärtänyt, mitä hän luki. Kenenkä kirja se mahtoi olla? Se -oli lähetetty osoitteella "X.Y.Z., _Morning Post'in_ konttoriin." - -Kuului nopeita askeleita ja Polly tuli sisään, katse lattiassa, -ikäänkuin hakien jotain kadonnutta. Seuraavassa silmänräpäyksessä hän -sieppasi kirjeen Gloryn kädestä sanoen: - -"Mitä sinä teet minun huoneessani! Onko sinun ystäväsi, herra pastori, -käskenyt sinun vakoilla minua?" - -Hänen kasvojensa ilme oli kamala, ja Glory, joka punastui häpeästä, -meni pois virkkamatta sanaakaan. - -Kun John Storm oli saapunut kotiinsa, odotti häntä siellä seuraava -kirje kanonikolta: - -"Tämänaamuisen keskustelumme jälkeen (joka keskeytyi niin omituisesti) -on minulla ollut kunnia käydä tervehtimässä rakasta setäänne, herra -pääministeriä, ja hän on samaa mieltä kuin minäkin, että teidän -äskettäin suorittamat tutkintonne ja uuden toimintanne huolet ovat -epäilemättä rasittaneet terveyttänne ja että olisi varovaisinta, jos -ottaisitte lyhyen virkaloman. Minä siis suurimmalla ilolla suon teille -viikon tai parin tai kuukaudenkin loman, aivan kuten itse suvaitsette -määrätä, ja poissaolonne aikana koetan parhaan kykyni mukaan korvata -sitä suurta vahinkoa, mitä joudumme kärsimään, kun emme saa käyttää -hyväksemme teidän kallisarvoista apuanne." - -Luettuaan nuo sanat John Storm heittäytyi tuolille ja purskahti -pitkään, katkeraan nauruun. Mutta naurun loputtua tuntui hänestä -äärettömän yksinäiseltä. Sitten hän muisti rouva Callenderin ja läksi -hänen pieneen taloonsa Victoria Squaren varrelle, näytti hänelle -kanonikon kirjeen ja kertoi hänelle kaikki. - -"Valheita, valheita, valheita!" sanoi rouva Callender. "Voi, voi, -poikaseni! Valhetella, tietää, että valhettelee, antaa muitten tietää, -että valhettelee ja kumminkin jatkaa valhettelemistaan -- siinä koko -noitten muotipaimenten Ja heidän muotilaumojensa elämän viisaus. -- -Ja tuo nainen -- hyi! Hän erosi miehestään kaksi vuotta ennen hänen -kuolemaansa, ja mies kuoli hotellissa ulkomailla ilman ainoatakaan -omaista luonaan, ja nyt vaimo kantaa hänen tukkaansa kultaisessa -medaljongissa sydämellään. Semmoinen hän on! Mutta lopussa kiitos -seisoo, poikaseni. Loma-aika virkistää teitä, sillä te olittekin -tappamaisillanne itsenne työllä. Te aiotte kai viettää lupapäivänne -pikku saarellanne, vai mitä?" - -John Storm istui jalat ristissä, pää käden nojassa ja kyynäspää polvea -vasten. - -"Minä aion viettää ne yksinäni eräässä veljeskunnassa; Bishopsgaten -varrella", sanoi John. - -"No taivas varjelkoon tuota poikaa! Semmoistako ilmanvaihdosta te -haluatte? Se saattaa soveltua semmoisille, joilla on vettä suonissaan, -mutta teillä on verta, verta, poikaseni! Olkaa varuillanne!" - - - - -XVI. - - -_Vielä Martan Viinitarhassa_. - -Aivan oikein, Anna täti, "esivalta" ja "tottelevaisuus" ovat sanoja, -joita täytyy sekä tuntea että kunnioittaa. Mutta kun tikusta tehdään -asia ja sitten lausutaan jyrkkä käsky, niin sitä on vaikea ymmärtää. -Johtokunta tekee tikusta asian ja käsky tulee, ainakin minulle, sisar -Allworthyn suusta. Minä sanon häntä valkoiseksi huuhkajaksi. Hän on -viisi jalkaa kymmenen tuumaa pitkä, ja hänellä on leveät, pyöreät -posket, joille minä niin mielelläni joskus läiskäyttäisin -- niinkuin -äidit antavat korvapuusteja rakkaille lapsilleen tahtoen rangaista -heitä hiukan nöyryyttävällä tavalla. - -Vai tuntuu tädistä niinkuin minussa voisi huomata "jonkinmoista taidon -puutetta!" No niin, mutta minä en luule, että olen syntymästäni saakka -luotu huonoksi hoitajattareksi, Anna täti. Sairaat pitävät minusta -eivätkä he kuole ikävään, kun minä heitä hoidan. Mutta minä en voi -hoitaa sairaita nuottien mukaan, ja siitä seuraa, että minä saan -muistutuksia. Sisar Allworthy on kolme kertaa kannellut minusta, Herra -paratkoon! Kolme kertaa tuo kirjava kissa on naukunut, ja nyt hän -uhkaa hankkia minulle johtajattaren muistutuksen. Tuolla rakkaalla -sielulla, nimittäin johtajattarella, on liikuntovaikeuksia, kun näet -kokonainen Pelion ja Ossa rasvaa häntä rasittaa. Hän asuu Adullamin -luolassa Infernon laidassa (s.o. anatomisen luentosalin vieressä), ja -hänellä on pikkuinen, pahanilkinen, hengenahdistusta kärsivä rakki -alituiseen ärisemässä polvellaan. Minä nimitän häntä vaivaisten ja -raajarikkoisten tukkukauppiaaksi eikä hän näyttäydy muuta kuin kerran -päivässä, kun hän käy ympäri tarkastamassa varastoaan. Täytyy olla -kohtelias hänen majesteetilleen, sillä hän voi vetää kenen tahansa -esiin neuvoston tutkittavaksi ja kirjoittaa pahoja asioita mustaan -kirjaan ja lähettää syylliseksi havaitun pois talosta ilman todistusta. -Jos niin sattuu käymään tytölle, jolla on aikomus hankkia elatuksensa -sairaanhoitajattarena, niin hänellä ei milloinkaan sen perästä ole -erityistä tarvetta rukoilla: "Varjele minua, Herra Jumala, suurista -rikkauksista." - -Mutta rakas isoisä, mitä sinä arvelet John Stormista nyt? Veisattuaan -kaikki Jeremiaan valitusvirret ja ennustettuaan kaikkia Egyptin vaivoja -on hän nyt mennyt "leposatamaan", toisin sanoen rukoilemaan lakkaamatta -ja puhumatta kahdeksantoista tuntia päivässä, kuusi päivää perättäin, -joskus kuusikymmentä. Kun hän palaa takaisin höyryävänä pyhyydestä, -tunnen minä tietysti olevani sellainen vaivainen syntinen... - -Totta puhuen minä voisin itkeä ajatellessani sitä, ja kun vielä -muistan, että minäkin ehkä olin osapuolin syynä siihen... - -Se tapahtui näin. Siinä "hirmuisessa saarnassa", josta kerroin, hän -oli vain haavoittanut käärmettä, mutta ei tappanut sitä, ja kun -hänen kirkkoherransa (minä nimitän häntä herra Järki Maalliseksi) -huomasi, että arvoisat naiset ja vallat laputtivat ulos kirkosta, -kuten fariseuksetkin, yksitellen, vähitellen, niin hän vakuutti -John-raukalle, että hän, John, on sairas ja on levon tarpeessa. -Todellakin näytti siltä, ja hänen sairautensa lienee ollut jonkinmoista -inhimillistä vesikauhua, jonka uhri ensimmäiseksi puree parhaimpia -ystäviään. Hän tuli tänne, alahuuli lerpallaan kuin vanhalla koiralla, -ja minä olin niin typerä, etten älynnyt kuinka häntä myöskin ajettiin -kuin koiraa, vaan ajattelin vain, kuinka rumaksi ja epämiellyttäväksi -hän oli muuttunut viime aikoina. Sisar Allworthy oli juuri sitä ennen -näyttänyt minulle torahampaitaan ja ollen siitä syystä raivoissani -annoin sanan sanasta John Stormille. Mutta hän olikin hyvin järjetön -ja tahtoi nähtävästi sanoa minulle, etten saisi hankkia itselleni -mitään huvituksia tai ystäviä, joita hän ei ollut valinnut, ja että -sen jälkeen kun olin päiväni kuluttanut vaeltamalla ristiin ja rastiin -tämän kalliin sairaalan seinien sisässä, tulisi minun kuluttaa yöni -kiertämällä sitä ulkopuolelta. Mutta kun minulla sattui olemaan yhtä -paljon sisua kuin hänelläkin, oli meillä kova ottelu siitä asiasta. -Seuraava uutinen, jonka sitten kuulin, oli se, että hän aikoo vetäytyä -"leposatamaan", jonkinmoiseen anglikaaniseen luostariin täällä -kaupungissa. Siellä hän, kuulin ma, koettaa "irtautua maailmasta" ja -katsoa, "miten hänen sitten tulee menetellä." Hän lähetti minulle -siunauksensa tämän sanoman ohella, ja minä lähetin hänelle omani -- -vaikkakaan ei niin pyhän, mutta hän pyhittäköön sen itse. - -Minä luulin, että te muistaisitte herra Draken äidin, täti Rakel. -Drake on myöskin vaaleaverinen ja kampaa tukkansa otsalle samalla -tavalla kuin näemme Napoleonin muotokuvissa. Hän on luonteeltaankin -jonkinmoinen vaaleatukkainen Napoleon. - -Hän vei minut teatteriin eräänä iltana, ja se se juuri oli se -tapahtuma, josta aioin kertoa teille. Se oli hyvin komea paikka, eikä -kukaan muu käyttäytynyt sopimattomasti kuin Glory, joka puheli ja -saarnasi ja oli hupsuna liikutuksesta koko illan -- niin että kaikki -tuijottivat minuun toivoen, että menisin matkoihini. - -Sen jälkeen herra Draken ystävä lordi Bob, joka näkyy tuntevan -kaiken maailman näyttelijät, vei meidät "kulissien taakse", ja me -saimme katsella harjoitusta. Asiat näyttävät hiukan toisenlaisilta -takaa katsoen kuin edestä, mutta niinhän on aina tässä maailmassa -enkä minä ollenkaan tuntenut pettymystä. Minusta kaikki oli niin -suloisen romanttista ja hauskaa -- enkä minä tosiaankaan usko, että -näyttelijättärenä olo on niin pahaa. Mitä te arvelette? - -Ystäväni Polly Love oli kanssamme -- Pollykin on oppilas, hän makaa -minun huoneeni vieressä olevassa kamarissa -- ja harjoituksen jälkeen -me menimme herrojen luo kotiin teetä juomaan. Minä voin aivan kuulla -kuinka Anna-täti huudahtaa: "Taivas varjelkoon! Et suinkaan, lapseni!" -Aivan totta, me menimme. Sukupuoleni arvon tähden tahdoin nähdä, -kuinka pojat voivat elää aivan itsekseen, ja myönnän, että on vallan -kauhistavaa, kuinka hyvin he tulevat toimeen ilman naisen apua. -Tietysti minä en ollut niin typerä, että olisin antanut heidän huomata -tuota. Tutkittuani heidän vastaanottohuonettaan ja tiedusteltuani -ristikuulustelussa sen isänniltä kaikista sikäläisistä valokuvista -(pääasiallisesti naisten) ja koeteltuani, miltä tuntuu pitää semmoisia -suuria piippuja hampaittensa välissä, otin hatun pois päästäni ja aloin -järjestää huonetta, ja rupesin sitten keittämään teetä. - -Herrat olivat jo ennättäneet muuttaa arkitakit yllensä, ja minä lähetin -heidät hakemaan kuppeja, teevateja ja sokerirasiaa. Silloin huomattiin, -ettei koko talossa ollut muuta kuin yksi ainoa teelusikka, ja aina -kun joku tahtoi sekoittaa teetään, täytyi hänen pyytää: "Olkaa hyvä -ja sallikaa minun käyttää lusikkaa." Kuinka hullunkurista se oli! Me -nauroimme, kunnes kyyneleet vierivät silmistämme -- ainakin yksi meistä --- ja ohimennen meiltä särkyi teekannu ja vesikuppi sekä kaatui korkea -lamppu. Se oli äärettömän hauskaa. - -Mutta paras osa seurasi teen juonnin jälkeen, kun Glorya pyydettiin -matkimaan niitä henkilöitä, joita olimme nähneet teatterissa. Tietysti -hän ei voinut matkia miestä naisen puvussa ja ollen iloinen kuin -päivänpaiste ja "julkeampi kuin valkoinen kivi" [manilainen sananlasku. -Tekijän muist.] sinä yönä hän tosiaankin keksi hurjan tuuman pukeutua -miehen vaatteisiin. Herrat olivat haltioissaan, ja minä toivon, -ettei Rakel-täti kauhistu sanattomaksi. Herra Drake lainasi minulle -polvihousut ja samettitakin, ja minä menin Pollyn kanssa sänkykamariin, -jossa hän auttoi minua pukeutumaan. Omassa puserossani ja hatussani -(minulla on nyt leveälierinen, sulalla koristettu huopahattu) ja -tietysti omissa kengissäni ja sukissani minä olin kerrassaan pulska -poika. Minä luulin Pollyn nääntyvän ilosta sänkykamarissa, mutta sieltä -ulos tullessamme hän yhtämittaa peitti kasvonsa käsillään huutaen: -"Kuinka sinä _voit_, Glory?" - -Minä pelkään laulelleeni ja puhelleeni hiukan enemmän kuin on sielulle -terveellistä, mutta se oli kaikki herra Draken syytä. Hän vakuutti, -että minulla on niin mainio mimiikki, että on kerrassaan ajan -hukkaamista ja Jumalan hyvien lahjojen tuhlaamista jatkaa sairaanhoitoa -enää. Ja minä olen vakuutettu siitä, että jos hätä tulisi ja apu olisi -tarpeen niin hän... - -Kuvitelkaapa Glorya julkisena henkilönä, koko maailma ja kaikki väki -polvillaan hänen jalkainsa juuressa. Mutta peloittaa kumminkin ajatella -näyttelijättärenä oloa, eikö niin? - -Tuommoisten hurmaavien huviretkien perästä minun täytyy palata takaisin -sairaalaan, ja siellä palaavat taas kaikki pahat tuulet. Muistatteko -pikku poikaani, joka aina sanoi, että hän oli menossa enkelien luo, -jossa hän saisi niin paljon porsaanpaistia? Hän on mennyt, enkä minä -enää tahtoisi hoitaa lapsia. Voi, kuinka minä haluan päästä ulos -maailmaan! Minä tahtoisin loistaa siellä! Minä tahdon tulla suureksi -ja kuuluisaksi! Minä voisinkin -- minä tiedän, että voisin. Minulla on -se sisässäni, se on varma se. Ja kumminkin minä istun täällä pimeässä -nurkassani, itkien ja himoiten hiukan päivänpaistetta. - -Kuinka hupsua tuo on, eikö niin? Se on mielettömyyttä. Rakkaani, -sallikaa minun esitellä teille - - Glory Quayle - harakka ja hupakko. - - - - -XVII. - - -Johtokunnan huone Martan Viinitarhan sairaalassa oli suuri ja komea -sali, jonka peräseinää kaunisti soikea akkuna. Molemmilla sivuseinillä -riippui entisten johtajien ja lääkärien muotokuvia. Suurissa -tammisissa nojatuoleissa komeiden, vihreällä veralla katettujen -ja kirjoitus-aluksilla varustettujen tammipöytien takana istuivat -johtokunnan jäsenet kolmella puolella nelikulmiota, joten keskelle jäi -tyhjä paikka. Tämä oli tarkoitettu sairaille, jotka pyysivät päästä -sairaalaan, taikka semmoisille, jotka saivat päästökirjoja sieltä, sekä -myöskin sairashuoneen virkamiehille, jotka toivat viikkokertomuksiaan. - -Eräänä aamuna elokuussa loppui johtajattaren viikkokertomus -hämmästyttävään pykälään. Hän pyysi siinä erään hoitajattaren -erottamista palveluksesta heti paikalla epäsiveellisen käytöksen -tähden. Semmoisissa tapauksissa johtokunta tavallisesti pyysi -johtajatarta yksityisesti toimimaan asiassa, mutta johtokunnan -puheenjohtaja sattui tällä kertaa olemaan kiukkuinen herra, jonka -huulet olivat jäykät ja alaleuka leveä. - -"Tämä on varsin vakava seikka", sanoi hän. "Minun mielestäni -- tämähän -on julkinen laitos -- minä todellakin arvelen, että johtokunnan tulisi -itse tutkia tuota asiaa. Meidän pitäisi päästä selville siitä -- siitä, -ettei muita säännöttömyyksiä ole olemassa tässä sairaalassa." - -"Salliiko teidän ylhäisyytenne", kuului täyteläinen ääni sivupöydän -äärestä, "minun huomauttaa, että tällainen surkeaa siveellistä -rappeutumista osoittava tapaus kuuluu suorastaan sairashuoneen -kappalaisen hoitopiiriin, ja jos hän on täyttänyt velvollisuutensa -tuota onnetonta tyttöä kohtaan (kuten hän epäilemättä on), niin hän -varmaankin voi johtokunnalle antaa selityksen asiasta." - -Se oli kanonikko Wealthy. - -"Sallikaa minun mainita", lisäsi hän, "että herra Storm on palannut -jälleen virkatoimiinsa ja on juuri nyt. täällä sairashuoneessa." - -"Lähettäkää hakemaan hänet tänne", sanoi puheenjohtaja. - -John Stormin astuessa johtokunnan huoneeseen oli helppo huomata, -ettei hän näyttänyt terveemmältä loma-aikansa perästä. Hänen poskensa -olivat laihemmat, silmät enemmän kuopallaan ja hänen tumma ihonsa oli -omituisen kalpea. - -Asia selitettiin hänelle ja häneltä kysyttiin, oliko hänellä mitään -ilmoitettavaa hoitajattaresta, jonka johtajatar oli esittänyt -erotettavaksi. - -"Ei", vastasi hän, "ei mitään." - -"Tahdotteko sillä sanoa johtokunnalle", kysyi puheenjohtaja, -"ettette tiedä mitään koko asiasta -- että se on liian vähäpätöinen -herättääkseen teidän huomiotanne -- tai ehkäpä, ettette milloinkaan ole -tytölle puhunutkaan siitä?" - -"Niin se on; en ole milloinkaan hänelle puhunut", sanoi John. - -"No, sitten teidän täytyy nyt puhua", sanoi puheenjohtaja soittaen -vieressä olevaa kelloa. - -Sanantuoja astui sisään. - -"Ette suinkaan aikone tutkia tyttöä täällä?" sanoi John. - -"Ja miksikä ei?" - -"Näin monen läsnäollessa -- ja kaikki miehiä, paitsi yksi. Epäilemättä -johtajatar --" - -Kanonikko nousi jälleen seisaalleen. "Minun nuori veljeni on tietysti -arkaluontoinen, herra lordi, mutta minä vakuutan hänelle, että -tuommoinen hienotuntoisuus on tarpeetonta sellaista tyttöä kohtaan. -Pastori Storm unohtaa, että häpeä on tytön synnissä eikä hänen -oikeutetussa ja välttämättömässä rangaistuksessaan." - -"Tuokaa hänet tänne", sanoi puheenjohtaja. Johtajatar kuiskasi -sanantuojalle, joka poistui huoneesta. - -"Suokaa anteeksi, hyvä herra", sanoi John Storm, "jos te odotatte, että -minä tulen tutkimaan hoitajattaren syntiä, kuten herra kanonikko sanoo, -pyydän ilmoittaa, etten voi sitä tehdä". - -"Ette voi?" - -"No niin, en _tahdo."_ - -"Semmoinenko teidän käsityksenne kappalaisen velvollisuuksista on?" - -"Se on johtajattaren eikä kappalaisen velvollisuus --" - -"Johtajattaren, johtajattaren! Tämä on teidän seurakuntanne, hyvä -herra, teidän seurakuntanne! Suuri, julkinen laitos on vaarassa joutua -häpeällisen skandaalin alaiseksi, ja te, joka olette vastuussa sen -henkisestä menestyksestä... Se on todellakin --" - -Taas kanonikko nousi hymyillen sovinnollisesti. "Minä luulen -ymmärtäväni nuorta ystävääni", sanoi hän, "ja toivon, että teidän -ylhäisyytenne ja arvoisa johtokunta kunnioittaa hänen tunteitaan, -vaikka ette olekaan samaa mieltä kuin hän. Mikä jalomielinen sydän -ei soisi sympatiaa nuoren papin arkatuntoisuudelle, jota kauhistaa -rikos ja häpeä nuoressa ja ehkäpä kauniissa naisessa. Mutta jos voin -siten vapauttaa teidän ylhäisyytenne ikävästä välikädestä, olen itse -suostuvainen --" - -"Kiitos", sanoi puheenjohtaja, ja sitten tyttö tuotiin sisään sisar -Allworthyn siipien suojassa. - -"Teidän nimenne, tyttö?" sanoi kanonikko. - -"Mary Elisabet Love", änkytti tyttö. - -"Te tiedätte, Mary Elisabet Love, että teidän erinomaisen taitavan -ja lempeän johtajattarenne (siinä hän kumarsi pönäkälle naiselle, -joka istui avonaisen paikan kohdalla) kiusallinen velvollisuus on -ollut esittää teidät erotettavaksi, mikä on samaa kuin poistaminen -sairashuoneesta heti paikalla. Minä en voi uskotella teille, ettei -johtokunta hyväksyisi hänen esitystään, mutta mahdollisesti teidän -päästötodistuksenne voi tulla hiukan lievemmäksi, jos voitte -todistaa näille herroille, että tuohon onnettomaan poikkeamiseen -siveyden tieltä, joka on saattanut teidät tuollaiseen häpeälliseen -asemaan, on ollut jossakin määrin syynä jonkinmoiset säännöttömyydet -sairashuoneessa ja siitä johtuvat kiusaukset." - -Tyttö alkoi itkeä. - -"Puhukaa, hoitajatar, jos teillä on mitään sanomista; nämä herrat -lupaavat kuunnella." - -Tytön itku muuttui nyyhkytykseksi. - -"Turhaa!" sanoi puheenjohtaja. - -"Mahdotonta!" sanoi kanonikko. - -Mutta sitten joku lausui, että ehkä tytöllä on joku ystävä -hoitajattarien joukossa, joka mahdollisesti voisi selvittää tätä -vaikeata asiaa. Sisar Allworthy kuiskasi jotain johtajattarelle, joka -sanoi: "Tuokaa hänet tänne." - -John Storm oli koko ajan näyttänyt miettivän muita asioita, mutta nyt -hän huomasi, että huoneeseen tuli toinen Polly Lovea pitempi tyttö, -jonka kullanpunaisessa tukassa oli ikäänkuin päivän säteiden loistoa. -Se oli Glory. - -Herrat kuiskailivat keskenään, ja sitten alkoi kanonikko taas: - -"Te olette Mary Elisabet Loven toveri ja ystävä?" - -"Olen", sanoi Glory. - -Hänen äänensä oli sointuva ja tyyni, ja levollinen pelottomuuden ilme -enensi hänen nuorekasta suloaan. - -"Te olette epäilemättä tuntenut hänen muutkin ystävänsä ja ehkä olette -muutoinkin ollut hänen uskottunaan." - -"Niin olen." - -"Sitten voitte kaiketi sanoa johtokunnalle, onko tämän tytön -onnettomaan asemaan syynä joku tämän sairashuoneen palveluksessa oleva -henkilö." - -"Ei, tietääkseni." - -"Ei kukaan sen virkamiehistä, palvelijoista tai sen yhteydessä olevien -koulujen jäsenistä?" - -"Ei." - -"Kiitos", sanoi puheenjohtaja, "se riittää", ja pitkin johtokunnan -pöytiä näkyi pelkkiä tyytyväisyyden hymyjä ja päännyökytyksiä. - -"Mitä olen tehnyt?" sanoi Glory. - -"Olette tehnyt hyvän työn tälle vanhalle, kunnioitettavalle -laitokselle", sanoi kanonikko, "eikä johtokunta voi millään paremmin -osoittaa kiitollisuuttaan teille teidän rehellisyydestänne ja -järkevyydestänne kuin neuvomalla teitä vastedes välttämään semmoisia -tovereita ja pakenemaan semmoista vaarallista seuraa." - -Omituinen, epätoivoinen välinpitämättömyys kuvastui Gloryn kasvoissa, -ja hän astui ääneensä itkevän Pollyn luokse kiertäen käsivartensa hänen -vyötäisilleen. - -"Mitä sukulaisia tytöllä on?" kysyi puheenjohtaja. Johtajatar katsoi -kirjastaan. Polly oli orpo, molemmat vanhemmat kuolleet. Hänellä -oli veli, joka nykyään oli sairaana tässä samassa sairashuoneessa, -mutta hän oli vain maallikkopalvelija anglikaanisessa luostarissa -Bishopsgate-kadun varrella, eikä siis voisi olla apuna tässä -tapauksessa. - -Pöytien ympärillä kuiskailtiin taas. Eikö tämä ollut sama tyttö, -jonka äkillisiä kuolemantapauksia tutkiva poliisi oli hommannut -sairaanhoitajattareksi, käsiteltyään erästä huomiota herättänyttä, -hyvin surkeaa tapausta? Hän se oli. - -"Minä muistan kuulleeni jotain köyhistä ja huonoista sukulaisista", -sanoi kanonikko, "mutta heidän oma tilansa on luultavasti siksi kurja, -etteivät he voi auttaa tyttöä tämmöisessä tapauksessa." - -Siihen saakka Polly oli vain itkenyt, mutta nyt hänessä äkkiä leimahti -ylpeys ja vastustushalu. - -"Se ei ole totta!" huusi hän. "Minulla ei ole mitään köyhiä eikä -huonoja sukulaisia, enkä minä tarvitse kenenkään apua. Minun ystäväni -on hieno herra -- yhtä hieno kuin kuka tahansa täällä -- ja jos -tahdotte, voin teille sanoa hänen nimensäkin. Hän asuu St. Jamesin -kadulla ja hän on lordi --" - -"Vaiti, tyttö!" huusi kanonikko. "Me emme voi sallia teidän viskata -varjoa kunnon miehen kunnialle mainitsemalla hänen nimeään hänen -selkänsä takana." - -John astui johtokunnan pöydän luo ja sieppasi pienen kirjasen siitä. -Se oli Martan Viinitarhan sairashuoneen viimeinen vuosikertomus ja -luettelo sen johtokunnan jäsenistä ja kannattajista. - -"Tyttö on erotettu", sanoi puheenjohtaja ja ottaen johtajattaren kirjan -piirsi hän siihen nimensä ja antoi sen sitten takaisin. - -"Tämä on mielestäni tapaus, joka on ilmoitettava rouva Callenderin -tyttökodille Sohoon", sanoi kanonikko, "ja johtokunnan suostumuksella -pyydän herra pastoria heti ryhtymään keskusteluihin mainitun laitoksen -kanssa." - -John Storm kuuli, mutta ei vastannut. Hän käänteli kirjasen lehtiä. - -Kanonikko hymähti ja rykäisi. "Mary Elisabet Love", sanoi hän, -"te olette tuottanut häpeäpilkun tälle kunnianarvoisalle ja tähän -saakka moitteettomalle laitokselle, mutta minä uskon ja toivon, -että ennen pitkää ja ennenkuin teidän äpärälapsenne on syntynyt, te -tulette ymmärtämään, kuinka kiitollinen teidän tulisi olla meidän -kärsivällisyydestämme ja armeliaisuudestamme. Mitä minuun itseeni tulee -voin vakuuttaa, että se minua surettaa ja epäilemättä tuottaa huolia -myöskin hänelle, jolle teidän sielunhoitonne oli uskottu" (siinä hän -vilkaisi John Stormiin), "että te ette näy ymmärtävän häpeällistä -asemaanne. Meitä on aina opetettu ajattelemaan naista suloisena, -uskollisena ja puhtaana. Pyhimmät, hellimmät suhteet ovat pyhittäneet -hänet meidän tietoisuudessamme, rakkaimmat siteet ovat tehneet hänet -kalliiksi meidän rakkaudellemme, ja oikeus vaatii" (kanonikon ääni -värisi) -- "niin, oikeus ja kohtuus vaatii, sanon minä, että te saatte -kuulla tässä paikassa, vaikka tosin liian myöhään, että semmoiselle -naiselle, joka särkee tuon korkean ihanteen, kuten te olette sen -särkenyt, ei ole olemassa muuta kuin yksi nimi hyvämaineisten kunnon -ihmisten seassa -- kova nimi, kauhea nimi, ylenkatseen ja kirouksen -nimi -- se on _prostituoitu_." - -Pusertaen kirjasen kouraansa astui John Storm pari askelta kanonikkoa -kohti, mutta liian myöhään. Hänen edelleen oli jo ennättänyt toinen. Se -oli Glory. Pää pystyssä ja säkenöivin silmin hän seisoi itkevän tytön -ja mustalakkisen tuomarin välillä, ja jokainen saattoi nähdä kuinka -hänen povensa aaltoili. - -"Kuinka te uskallatte!" huusi hän. "Te sanotte, että teitä on -opetettu ajattelemaan naista hellänä ja puhtaana. _Minua_ on opetettu -ajattelemaan miestä voimakkaana ja jalona ja hellänä ja armeliaana -kaikille eläville olennoille, ennen kaikkea naiselle, joka erehtyy -ja lankee. Mutta te ette ole jalo ettekä hellä. Te olette julma ja -pelkuri, ja minä ylenkatson ja inhoan teitä!" - -Herrat pöytien ääressä nousivat seisaalleen. - -"Te olette erottanut minun ystäväni", sanoi hän, "ja te saatte myöskin -erottaa minut jos tahdotte -- jos _uskallatte!_ Mutta minä kerron -kaikille, että te erotitte minut siksi, että minä en sallinut teidän -loukata tyttöraukkaa julmalla ja häpeällisellä nimellä ja polkea häntä -silloin, kun hän oli masennuksissa. Ja jokainen on uskova minua, sillä -se on totta, ja mitä te sanotte, on valhetta, ja maailma saa sen -tietää!" - -Johtajatarkin hoiperteli seisaalleen. - -"Kuinka te uskallatte, neiti! Menkää paikalla osastollenne! Tiedättekö -kenelle te puhutte?" - -"Ooh, en minä ensi kertaa puhu papille. Minä olen itse papin tytär ja -papin tyttärentytär, ja minä tiedän millainen jalo ja hyvä pappi on. -Hän on hellä ja armelias kaikille naisille, hän on mies ja kunnon mies --- eikä fariseus ja krokodiili!" - -"Viekää pois tuo tyttö", sanoi puheenjohtaja. - -Mutta John Storm seisoi hänen vieressään. - -"Ei, hyvä herra", sanoi hän, "ei kukaan koske häneen!" - -Mutta nyt Glorykin oli murtunut ja molemmat tytöt itkivät sylitysten -kuin eksyneet lapset. John aukaisi oven ja talutti heidät ulos. - -"Viekää ystävänne omaan huoneeseenne, hoitajatar. Minä tulen sinne -heti." - -Sitten hän kääntyi taasen puheenjohtajaan, puristaen vielä rypistynyttä -kirjasta kourassaan, ja kysyi tyynesti ja kunnioittavasti: - -"Kun nyt olette lopettanut tytön asian, herra lordi, sallikaa minun -kysyä, mitä aiotte tehdä miehelle?" - -"Mille miehelle?" - -"Vaikka minä en pitänyt itseäni oikeutettuna rupeamaan langenneen -tytön särkyneen sydämen tuomariksi, satun tietämään sen nimen, jota -hänen ei sallittu lausua, ja minä näen sen täällä, herrani -- täällä -kannattajien ja johtajien luettelossa." - -"No niin, entä sitten?" - -"Te pyyhitte tytön nimen pois kirjoistanne, hyvä herra. Nyt minä pyydän -teitä myöskin pyyhkimään pois tuon miehen nimen." - -"Hyvät herrat", sanoi puheenjohtaja, "johtokunnan istunto on lopussa." - - - - -XVIII. - - -John Storm kirjoitti rouva Callenderille, selitti hänelle Polly Loven -aseman ja pyysi häntä heti käymään tyttöä: puhuttelemassa. Sitten hän -meni tapaamaan lordi Robert Urea, jonka osoitteen hän oli löytänyt -vuosikertomuksesta. - -Hän tapasi lordin yksinään kotonaan, mutta Drake astui sisään kohta sen -jälkeen. Lordi Robert otti vastaan John Stormin kumartaen kylmästi. -Drake ojensi hänelle jäykästi kätensä, eikä kumpainenkaan käskenyt -häntä istumaan. - -"Teitä hämmästyttää minun vierailuni, hyvät herrat", sanoi John, "mutta -minä olen juuri ollut läsnä kiusallisessa kohtauksessa ja arvelin -tarpeelliseksi kertoa siitä hiukkasen myöskin teille." - -Sitten hän selitti mitä oli tapahtunut johtokunnan huoneessa, pannen -painoa varsinkin tytön syvään nöyryytykseen. Lordi Robert seisoi -akkunan ääressä rummuttaen sormillaan akkunalautaa, ja Drake venyi -matalalla tuolilla sääret suorana ja kädet housuntaskuissa. - -"Mutta minun ymmärrykseni ei riitä käsittämään, miksi te piditte -tarpeellisena tulla tuota kaikkea minulle kertomaan", sanoi lordi -Robert. - -"Lordi Robert", sanoi John, "te ymmärrätte minut täydellisesti." - -"Anteeksi, herra Storm, minä en ymmärrä teitä vähääkään." - -"Sitten minä en kysykään teiltä oletteko te vastuunalainen tytön -tilasta." - -"Niin, parasta on olla kysymättä." - -"Mutta minä teen teille yksinkertaisemman ja helpomman kysymyksen." - -"Mikähän se lienee?" - -"Milloinka aiotte naida hänet?" - -Lordi Robert purskahti ivalliseen nauruun kääntyen sitten Drakeen. - -"Nuo ihmiset -- nuo apulaispapit -- katsopas mokomaa hävyttömyyttä... -Saanko kysyä teidän kunnianarvoisuudeltanne, kuinka tämä asia _teitä_ -liikuttaa?" - -"Sairashuoneen kappalaisena se minua liikuttaa." - -"Mutta tehän sanoitte, että tyttö on ajettu pois sairashuoneesta." - -"No niin, lordi Robert, miehenä, joka aikoo puolustaa vääryyttä -kärsinyttä naista, se minua liikuttaa." - -"Ooh, kyllä ymmärrän", sanoi lordi Robert kuivasti. "Minä tunnen nuo -sankarityöt. Olen kuullut teidän saarnastanne, herra Storm -- ja teidän -kohtauksistanne nuorten naisten kanssa ja niin edespäin." - -"Ja minä olen kuullut, kuinka te nuoria tyttöjä kohtelette", sanoi -John. "Mitä aiotte tehdä tämän hyväksi?" - -"Aivan mitä itse tahdon." - -"Olkaa varuillanne. Te tiedätte missä tilassa tyttö on. Juuri -tuommoiset tytöt... Paraikaa hän hoipertelee helvetin äärellä, lordi -Robert. Jos vielä jotain tapahtuu -- jos te petätte hänet... hän on -pannut toivonsa teihin -- jos hän vaipuu vielä syvemmälle turmellen -sekä ruumiinsa että sielunsa --" - -"Hyvä herra Storm, koettakaa nyt ymmärtää, että minä teen paljon -taikka en mitään tuon tytön hyväksi, aivan kuten itse parhaaksi näen -kyselemättä kenenkään papin neuvoja." - -Oli hetken vaitiolo, ja sitten John Storm sanoi tyynesti: "Sitä -odotinkin. Mutta minun täytyi kuulla se teidän omasta suustanne, ja -minä olen sen kuullut. Hyvästi." - -Hän palasi sairashuoneeseen ja kysyi Glorya. Hänet oli ajettu Pollyn -kanssa taloudenhoitajan huoneeseen Polly otti kiinni kärpäsiä ikkunasta -(joka oli puistoon päin) ja hyräili: "Neitoset, älkää huokailko enää." -Gloryn silmät olivat punaiset itkusta. John veti Gloryn syrjään. - -"Minä olen kirjoittanut rouva Callenderille. Hän tules tänne aivan -kohta." - -"Se on turhaa", sanoi Glory. "Polly ei lähde hänen luokseen. Hän -odottaa lordi Robertin tulevan häntä hakemaan ja käskee minun mennä -puhuttelemaan herra Drakea." - -"Mutta minä olen itse tavannut miehen." - -"Lordi Robertinko?" - -"Niin... Hän ei aio tehdä mitään." - -"Ei mitään!" - -"Ei mitään tai pahempaa kuin ei mitään." - -"Se on mahdotonta!" - -"Ei mikään semmoinen ole mahdotonta sellaisille miehille." - -"Niin huonoja he eivät kumminkaan ole, ja vaikka lordi Robert olisikin -semmoinen kuin sanotte, ei ainakaan herra Drake --" - -"He ovat ystäviä ja asuintovereita, Glory. Toinen on mitä toinenkin." - -"Ei, ei, herra Drake on aivan erilainen." - -"Älkää pettykö, lapsi. Jos he olisivat erilaisia --" - -"He _ovat!_ Ja jos tyttö joutuu pulaan ja tarvitsisi apua --" - -"Niin hän viskaisi hänet pois, Glory, kuin vanhan arpajaislipun, joka -on avattu ja huomattu tyhjäksi." - -Glory puri huultaan, niin että veri tihkui siitä. - -"Te ette pidä herra Drakesta", sanoi hän, "ja siitä syystä te ette voi -tuomita häntä oikein. Hän kiittää ja puolustaa teitä aina ja jos joku ---" - -"Hänen kiitoksensa ja puolustuksensa eivät merkitse mitään minulle. -Minä en nyt ajattele itseäni. Minä ajattelen --" - -Hän näytti äärettömän liikutetulta ja puhui kiihtyneesti ja -katkonaisesti. - -"Te olitte mainio tänä aamuna, Glory, ja kun minä ajattelen, että sama -tyttö, joka niin uljaasti vastusti tuota fariseusta, itse ehkä joutuu -uhriksi... Tuo mies kysyi minulta, miksi se asia minua liikuttaa... -Mutta jos minulla todellakin olisi ollut oikeutta tyttöön, jos hän -olisi ollut minulle kallis, jos hän olisi ollut joku toinen, eikä -tuommoinen kevyt, ontto, arvoton olento, tiedättekö mitä olisin -vastannut? 'Koska asiat ovat menneet niin pitkälle, herra, täytyy -teidän naida tyttö nyt ja olla hänelle uskollinen ja rakastaa häntä, -taikka muutoin minä --'" - -"Te olette kiihoittunut ja siinä on jotain, mitä minä en ymmärrä --" - -"Luvatkaa minulle, Glory, että lopetatte tuon tuttavuuden." - -"Te olette järjetön. Minä en voi luvata." - -"Luvatkaa, ettette milloinkaan enää tapaa noita miehiä." - -"Mutta minun täytyy tavata herra Drakea nyt heti puhuakseni hänelle -Pollysta!" - -"Älkää mainitko hänen nimeänsäkään enää. Minun vereni kuohuu -kuullessani teidän puhuvan hänestä." - -"Mutta se on tyranniutta. Tehän olette pahempi kuin kanonikko, enkä -minä voi sitä kestää." - -"Hyvä, hyvä, kuten siis tahdotte. Ei maksa vaivaa taistella... Mitä -kello on?" - -"Kohta kuusi." - -"Minun täytyy tavata kanonikkoa ennen päivällistä." - -John Stormin käytös oli äkkiä muuttunut. Hän näytti, murtuneelta ja -masentuneelta. - -"Minä menen nyt", sanoi hän kääntyen pois. - -"Niinkö pian? Milloinka tapaan teidät taas?" - -"Jumala tiesi... tarkoitan... en tiedä", vastasi hän avuttomasti. - -Hän katseli ympärilleen aivan kuin sanoakseen jäähyväiset kaikille. - -"Mutta me emme voi näin erota", sanoi Glory. "Pidättehän minusta vielä -hiukkasen, ja --" - -Hänen rukoileva äänensä sai Johnin katsomaan hänen kasvoihinsa vielä -kerran. Sitten hän kääntyi pois sanoen: "Hyvästi, Glory." Ja äärettömän -väsynyt ilme kasvoissaan hän poistui huoneesta. - -Glory meni ikkunan luo käytävän päähän nähdäkseen Johnin menevän kadun -poikki. Tuossa juuri näkyi vilahdus Johnista hänen kääntyessään kulman -ympäri hitain askelin ja pää kumarassa. Glory meni itkien pois. - -"Minä söisin tuoretta silliä illalliseksi, kultaseni", sanoi Polly. -"Mitä sanot siitä, neiti taloudenhoitajatar?" - -John Storm palasi kanonikon kotiin murtuneena, nöyryytettynä miehenä. -"Minä en voi enää mitään", ajatteli hän. "Minä jätän kaikki." Hän oli -menettänyt entisen vaikutusvaltansa Gloryyn. Jotain oli tullut heidän -väliinsä -- jotain tai joku. "Olipa miten oli, kaikki on ohi, ja minun -täytyy mennä pois jonnekin." - -Turhaan olisi mennä tapaamaan Glorya enää. Se olisi vaarallistakin. -Joka kerta ollessaan häntä lähellä oli hän tahtonut ottaa tyttöön -nähden määräämisvallan ja sanoa: "Sinun pitää tehdä niin tai näin, -sillä se on minun toivoni ja neuvoni ja käskyni ja _minä_ vaadin sen." -Kuinka kavalat perkeleen kiusaukset olivat keskellä Jumalan työtä! - -Mutta askel askelelta hänen hitaasti kulkiessaan kotiin päin alkoivat -toiset tunteet saada valtaa hänessä. Hän saattoi nähdä tytön aivan -selvään, hänen raikkaat nuoret kasvonsa, jotka olivat voimakkaat, -hellät, täynnä hilpeyttä ja sydämen rakkautta, ja koko hänen olentonsa -suloisen kauneuden. Tuo vanha tuska pusersi taas hänen rintaansa ja -häntä alkoi peloittaa. - -"Minä pakenen kirkkoon", ajatteli hän. -- Rukouksissa, katumuksessa ja -paastossa hän löytäisi apua ja lohdutusta. Kirkko oli sama kuin rauha --- rauha elämän humusta, ja se antaa voimia taisteluun ja voittoon. -Mutta kirkon täytyy olla Jumalan kirkko -- ei maailman, ei lihan, ei -perkeleen. - -"Kysykää kanonikolta, voinko heti saada tavata häntä", sanoi John Storm -miespalvelijalle jääden porstuaan odottamaan vastausta. - -Kanonikko joi sinä päivänä teetä työhuoneessaan tyttärensä Felicityn -kanssa. Hän istui selkäkenossa sohvassaan, joka oli ahdettu täyteen -samettityynyjä, ja piteli kuppia ja teevatia kuin perhosen siipiä -molemmilla käsillään. - -"Me olemme pettyneet, rakkaani" (sip, sip), "ja meidän täytyy maksaa -oppirahat. Meidän ei kumminkaan tarvitse katua mitään -- ei kerrassaan -mitään. Tänne tuli nuori mies, taivas tiesi mistä, ja hän pyrki tähän -hiippakuntaan. Hän oli tosin vain köyhän, melkein erakkona elävän -lordin poika, mutta hän oli myöskin Englannin pääministerin veljenpoika -ja arvattavasti perillinen." (Sip, sip, sip). "No niin, minä tunnustin -hänen arvonsa, minä otin hänet talooni, minä tein hänestä perheeni -jäsenen -- ja mikä oli seurauksena? Hän ei ole välittänyt minun -neuvostani, hän on asettunut minun puoltajiani vastaan ja hän on -kohdellut minua ynseästi, miltei ylenkatseellisesti." - -Felicity kaasi toisen kupin isälleen, oli osaaottavainen ja valitti -omia ikävyyksiään. Tuo nuori mies ei ollenkaan osannut konverseerata. -Hänen vetäytymisensä omaan kuoreensa oli kerrassaan hämmästyttävää. -Joskus, kun Felicityllä oli ollut vieraita ja hän oli pyytänyt herra -Stormia alas, oli hänen äänettömyytensä -- niin se oli tosiaankin -- - -"Me olisimme voineet kärsiä noita pikku puutteellisuuksia, rakkaani, -jos pääministeri olisi osoittanut erikoisesti välittävänsä asiasta. -Mutta niin ei ole ollut laita. Minä epäilen, onko hän ollenkaan -nähnytkään veljensä poikaa sen ensimmäisen kerran jälkeen. Ja minun -käydessäni Downing-kadun varrella pääministeriä tapaamassa näytti hän -vallan levolliselta. 'Poika on väärällä paikalla, rakas kanonikko, -lähettäkää hänet takaisin minun luokseni'. Muuta hän ei sanonut." - -"Miksi et lähetä häntä, isä?" sanoi Felicity. "Kyllä kai tässä vielä -siihen joudutaan, lapseni, mutta veri on kumminkin vettä sakeampaa, -ja eihän sitä tiedä --" Samassa silmänräpäyksessä tuli naispalvelija -huoneeseen kysymään, voisiko kanonikko ottaa vastaan herra Stormin. - -"Ahaa! mies itse!" sanoi kanonikko nousten seisaalleen. "Jenkyns, vie -pois tarjotin." Sitten hän lisäsi hiljemmin: "Felicity, minun täytyy -pyytää sinua jättämään meidät kahden kesken. Kaiken perästä, mitä -on tapahtunut tänä aamuna sairashuoneessa, voi syntyä jonkinmoisia -kohtauksia..." Sitten hän lisäsi ääneensä: "Saata herra Storm tänne, -Jenkyns... Virka jotain, rakkaani. Miksi sinä et puhu?... Astukaa -sisään, hyvä Storm. Sinä hoidat siis sen asian minun puolestani, -Felicity? Kiitos, kiitos! Ikävä, että minun täytyy lähettää sinut pois, -mutta olen varma, että herra Storm suo sen sinulle anteeksi. Hyvästi -sitten vähäksi aikaa." - -Felicity poistui ja John Storm astui huoneeseen. Hän näytti -kiihoittuneelta, ja kasvoissa oli tuskallinen ilme. - -"Ikävä häiritä teitä, mutta minä en pidätä teitä kauan", sanoi John -Storm. - -"Istukaa, herra Storm, istukaa", sanoi kanonikko palaten sohvaansa. - -Mutta John ei istunut. Hän seisoi tuolin vieressä, josta Felicity juuri -oli lähtenyt, ja naputteli hattuaan sen selkämykseen. - -"Minä tulin ilmoittamaan teille, herra kanonikko, että tahtoisin erota -tästä kappalaisen virasta." - -Kanonikko katsahti ylös viekas ilme kasvoissaan. "Sepä oli viisasta", -ajatteli hän, "ottaa itse eronsa ennenkuin hänet suorastaan erotetaan --- vallan viisasta." - -Sitten hän sanoi ääneensä: "Olen pahoillani, olen kovin pahoillani. -Minusta on aina ikävää erota apulaisistani. Mutta kumminkin -- näette, -että puhun aivan suoraan -- olen huomannut, että te ette ole oikein -hyvin viihtynyt viime aikoma, ja olen vakuutettu, että päätöksenne on -järkevä. Milloinka tahtoisitte erota meiltä?" - -"Niin pian kuin mahdollista -- Niin pian kuin voitte tulla toimeen -ilman minua." - -Kanonikko hymyili armollisesti. "Siitä älkää huolehtiko. Kun on niin -suuri apulaisjoukko kuin minulla, näettekö... Te muistatte tietysti, -että minulla on kolmen kuukauden irtisanomisaika?" - -"Muistan." - -"Mutta minä luovun siitä; minä en tahdo pidättää teitä. Oletteko -kertonut sedällenne tästä asiasta?" - -"En." - -"Kun kerrotte, pyydän teitä sanomaan hänelle, että minä koetan aina -väistää esteitä nuoren miehen tieltä, jos hän ei viihdy hyvin -- jos -hän on väärällä paikalla, esimerkiksi." - -"Kiitos", sanoi John Storm, ja sitten hän viivähti hetkisen ennenkuin -astui ovelle. - -Kanonikko nousi kumartaen kohteliaasti. "Ei pahaa sanaa", ajatteli hän. -"Kuka voi väittää, ettei veri mitään merkitse?" - -"Uskokaa minua, hyvä Storm", sanoi hän ääneensä, "minä tulen aina -ylpeänä ja ilomielin muistamaan meidän yhdessäoloamme. Minun mielestäni -te ehkä menettelette epäviisaasta, jopa järjettömästikin, mutta minä -olen iloinen kumminkin siitä, että minulla oli tilaisuus ensimmäisenä -raivata tietä teille, ja jos teidän tuleva kappalaispaikkanne sattuisi -olemaan Lontoossa, toivon meidän voivan jatkaa tuttavuuttamme." - -John Stormin kasvot värähtelivät ja suonet tykyttivät hurjasti, mutta -hän koetti hillitä itseään. - -"Kiitos", sanoi hän, "mutta se on tuskin luultavaa --" - -"Ettehän sillä tahtone sanoa, että eroatte kokonaan papinvirasta, -hyvä herra Storm, taikka ehkäpä sitä, että eroatte meidän kirkostamme -liittyäksenne toiseen. Ah, minä olen koskettanut arkaa kohtaa! Me emme -voi saattaa kielikellojen ja juoruakkain kieliä vaikenemaan, kuten -tiedätte. Ja minä tunnustan, puhuen teidän henkisenä esimiehenänne, -että se tuottaisi minulle suurta surua, jos nuori pappi, joka on syönyt -meidän kirkkomme leipää ja minunkin leipääni, antautuisi italialaisen -piispan alamaiseksi ja orjaksi." - -John Storm palasi takaisin ovelta. "Teidän sananne, herra kanonikko, -pakottavat minua puhumaan suoraan. Erotessani kappalaisenvirastani en -aio erota Englannin kirkosta, vaan teistä." - -"Se todellakin ilahduttaa minua." - -"Minä eroan teistä siksi, että en voi elää enää teidän luonanne, sillä -se ilmakin, jota te hengitätte, on mahdoton minulle. Teidän uskontonne -ei ole minun uskontoni eikä teidän Jumalanne minun Jumalani!" - -"Minua hämmästyttää teidän puheenne. Mitä olen tehnyt?" - -"Kuukausi sitten minä pyysin teitä pappina estämään häpeällistä ja -epäsiveellistä naimiskauppaa miehen kanssa, jonka maine on mitä -huonoin, mutta te kieltäydyitte. Te puolsitte miestä ja asetuitte -hänen liittolaisekseen. Tänä aamuna piditte tarpeellisena julkisesti -käsitellä erään tämän saman miehen uhrin asiaa ja taasen asetuitte -miehen liittolaiseksi -- kielsitte tytöltä oikeuden lausua tuon konnan -nimeäkään." - -"Kuinka eri tavalla me käsitämme asioita! Minä taas mielestäni toimitin -tuon nuoren tyttöraukan tutkimisen armeliaasti, melkeinpä hellästi. Ja -minä voin kertoa teille, että -- huolimatta tuosta tulivuoresta, joka -naishaamussa puhkesi ja vyöryi minun ylitseni -- johtokunta ja hänen -ylhäisyytensä puheenjohtaja olivat samaa mieltä." - -"Sitten minua surettaa, että olen toista mieltä. Minä pidin sitä -tarpeettomana ja epämiehekkäänä ja raakana ja vieläpä Jumalan pilkkana." - -"Herra Storm! Tiedättekö mitä te sanotte?" - -"Varsin hyvin, ja minä tulin juuri tänne sitä sanomaan." - -Hänen katseensa oli hurja, hänen äänensä käheä. Hän oli kuin mies, joka -murtaa tyrannisen orjuuden kahleet. - -"Te nimitätte tuota lapsiraukkaa prostituoiduksi, sillä hän oli -tuhlannut Jumalan antamat hyvät lahjat. Mutta Jumala on antanut teille -hyviä lahjoja -- järjen ja puhujataidon lahjat, joilla te olisitte -voinut kohottaa langenneita ja tukea heikkoja ja puolustaa poljetuita -ja lohduttaa särkyneitä sydämiä -- mutta kuinka te olette käyttänyt -niitä? Te olette myynyt ne papinvirasta ja tuhlannut ne yleisen suosion -hankkimiseksi. Te olette vaihtanut ne rahaan, taloihin, huonekaluihin, -sellaisiin esineihin kuin tuo tuossa -- ja tuossa -- ja tuossa. Te -olette myynyt esikoisoikeutenne hernerokkaan, siksi _te_ olette -prostituoitu." - -"Te ette ole täydessä tajussanne, herrani. Jättäkää minut", ja astuen -lattian poikki kanonikko soitti kelloa. - -"Niin juuri, tuhansia kertoja enemmän prostituoitu kuin tuo langennut -tyttöparka, jonka veri ja tahto olivat tahraantuneet. Semmoisia -naisia ei olisi olemassakaan kunnottomien keikarien uhreina, ellei -olisi semmoisia miehiä kuin te puolustamassa heidän viettelijöitään -ja asettumassa näille liittolaisiksi. Kuka on enemmän prostituoitu -- -nainenko, joka myy ruumiinsa, vai mieskö, joka myy sielunsa?" - -"Te olette hullu, herra! -- Mutta minä en tahdo mitään kohtauksia --" - -"Te olette pahin prostituoitu koko Lontoon kaduilla ja kumminkin -te olette kirkon palveluksessa, seisotte saarnatuolissa ja sanotte -itseänne Hänen seuraajakseen, joka armahti syntistä vaimoa ja häpäisi -ulkokullatuita eikä tietänyt mihinkä hän voisi päänsä kallistaa!" - -Mutta kanonikko oli syöksynyt pois huoneesta. - -Miespalvelija tuli sisään kuultuaan soiton, mutta tapasi vain John -Stormin yksinään ja kertoi hänelle, että eräs rouva odotti pastoria -vaunuissaan ulkopuolella ovea. - -Se oli rouva Callender. Hän kertoi käyneensä sairashuoneessa tapaamassa -Polly Lovea, mutta tyttö oli kieltäytynyt tulemasta Sohon kotiin. - -"Mutta mikä teitä vaivaa, poikaseni?" sanoi hän. "Te näytätte siltä -kuin olisitte nähnyt aaveen!" - -John oli tullut ulos paljain päin, hattu kädessä. - -"Se on lopussa nyt", sanoi hän. "Minä olen odottanut viikkoja, mutta -nyt vihdoinkin on kaikki ohi. Ei ollut syytä koristella asioita, ja -siksi minä puhuin suuni puhtaaksi." - -Hänen punottavat silmänsä hehkuivat, mutta raskas paino oli pudonnut -hänen sydämeltään, ja hänen sielunsa riemuitsi. - -"Minä olen sanonut hänelle, että minun täytyy erota hänestä, ja minun -täytyy mennä nyt heti. Sairaus oli ankara ja siksi piti parannuskeinon -myöskin olla ankara." - -Vanha rouva pidätti henkeään ja katseli John Stormin punoittavia -kasvoja hyvin tarkasti. - -"Ja mitä te nyt aiotte tehdä?" - -"Aion ruveta Herran palvelijaksi muutoinkin kuin nimeksi vain, -aion jättää maailman kokonaan, sen laiskuuden, sen loiston, sen -ulkokullaisuuden ja valheellisuuden." - -"Hankkikaa ensin hiukan lihaa poskiluillenne, poikaseni. On helppo -nähdä, että te ette ole nukkunut ettekä syönyt näinä päivinä eikä aina -muulloinkaan." - -"Siitä vähät -- vähät siitä. Jumala ei ota puolta sielua. Hänelle -täytyy antautua kokonaan." - -"Ai, ai, poika, sitä minä jo pelkäsin. Mutta ihminen ei voi mennä -hautaan ennenkuin hän on kuollut. Hän voi haudata osan itsestään, -mutta onko se parempi osa? Entäs ajatukset -- harhailevat ajatukset? -Valitkaa kumminkin itse osanne, ja jos teidän täytyy mennä -- hautautua -ikipäiviksi, ja jos minä nyt näen teidät viimeisen kerran... te voitte -suudella minua, -- poika, minä olen kyllin vanha, se on varma... Aja -James, mies hoi, mitä sinä siinä tuijotat?" - -Kun John Storm palasi huoneeseensa, huomasi hän siellä kirjeen pastori -Quaylelta. Se oli hyväntahtoinen, laverteleva sepustus, täynnä -herttaisia tyhjänpäiväisyyksiä Glorysta ja sairashuoneesta, Peelistä -ja vanhoista riimukirjoituksista, joita oli löydetty kirkkotarhoista, -mutta se loppui seuraavalla jälkikirjoituksella: - -"Muistattehan vanhan Chalsen, tuon kuljeksivan kerjäläisen ja kaikkien -suosikin. Tuo vanha hupakko on saanut vaikutusvaltaa isäänne ja -uskottelee nyt tuolle vanhalle miehelle, että te olette tenhottu. Joku -on iskenyt pahan silmän teihin -- joku nainen, sanoo hän, ja siksi te -olette lähtenyt pois ja käyttäytynyt niin omituisesti! Se on hyvin -kummallista. On vallan hämmästyttävää, että semmoinen hullu taikausko -on voinut saada jalansijaa isässänne, mutta jos se vain hellyttää häntä -teitä kohtaan ja on apuna rauhan rakentamisessa, niin voimme ehkä -antaa anteeksi tuon epäluottamuksen kaitselmusta kohtaan ja selvän -järjen halveksimisen. Lopussa kiitos seisoo, ja me tulemme vielä kaikki -onnellisiksi." - - - - -XIX. - - -_Martan Viinitarhassa_. - -_Kadonnut, varastettu tai karannut_ -- pappismies, tuntee nimen -John Storm. Tai oikeammin, hän ei tunne ollenkaan, sillä hänelle on -kaksi kertaa kirjoitettu eikä kumminkaan ole kuulunut pienintäkään -hiiskahdusta. Kun hänet viimeksi nähtiin, kuusi päivää sitten, vaivasi -häntä paha tuuli. Sitä ennen hän oli ollut vimmatusti vihoissaan -avuttomalle, viattomalle neitoselle, joka "ei tiennyt yhtään mitään", -millä hän oli miestä loukannut. Se kunniallinen ihminen, joka voi antaa -tietoja hänen olostaan ja elostaan, ilmoittakoon siitä kohtuullista -palkintoa vastaan allekirjoittaneelle. - -Mutta totta puhuen, hyvä John Storm, mitä teille on tapahtunut? Missä -te olette ja mitä te olette tehnyt tuon kamalan inkvisitsionipäivän -jälkeen? Peloittavia huhuja on liikkeellä. Ne lentelevät ilmassa -kuin terävät veitset haavoittaen ja vihloen erästä tyttöraukkaa -hirveästi. Siksipä olkaa nyt niin hyvä ja vastatkaa heti -- mieluimmin -persoonallisesti. - -Sallikaa minun mainita todistuksena ikuisesta uskollisuudestani teitä -kohtaan, että kahden hiljaisuudessa kärsityn, masentavan kolahduksen -perästä taas kohoan pystyyn hymyillen. Tietäkää siis, että herra -Drake on täydellisesti toteuttanut kaikki toiveet pakottamalla lordi -Robertin pitämään huolta Pollysta, joka nyt on varmassa turvassa omassa -linnassaan jossakin St. John's Woodissa, halliten palvelijoitaan -ja apulaisiaan. Te siis ihastutte huomatessanne profeetan hengen -minussa kasvavan, sillä muistattehan minun varman ennustukseni, että -jos tyttö joutuisi pulaan ja olisi avun tarpeessa, niin herra Drake -olisi ensimmäisenä häntä auttamassa. Tietysti hän lausui paljon -siirapinmakeita sanoja minun uskollisesta ystävyydestäni ja samoin hän -myöskin tuhlasi paljon kaunopuheisuutta teille. Näyttää siltä, sanoi -hän, kuin te olisitte noita harvoja, jotka kokonaan seuraavat sydämensä -käskyjä, kun me muut aina punnitsemme velvollisuuksiamme järjellä. Ja -jos kohta te joskus ankaran tyrannin tavoin kohtelettekin naissukua, -on se vain merkkinä siitä kuinka te sitä kunnioitatte ja kuinka -korkealle jalustalle te tahtoisitte asettaa naiset. Näin Drake palautti -minulle sopusoinnun maailmassa, muuttaen kaikki asiat helpoiksi ja -miellyttäviksi. - -Siksi minä voin nyt kertoa, että Pollyn lapsi on tullut maailmaan -(se on poika), kiirehtien hiukan tuloaan, lieneekö siihen sitten -ollut syynä kyyneleet vai krokodiilin peloitukset. Ja koska minulla -nyt on yövalvonta ja siis olen vapaana kello puoli seitsemästä puoli -yhdeksään, aion käydä ensimmäisellä juhlallisella visiitilläni tuon -nuoren herran luona, ja joku toinen saisi tulla minun kanssani, joku, -joka myöskin itämaan tietäjäin tavoin tahtoisi tulla kunnioittamaan -tuota viattomuuden ja rakkauden perikuvaa. Mutta jos sama _joku_ -kysyisi minua sairashuoneessa äsken mainitun ensimmäisen tunnin aikana, -niin olkoon tämä sanottu hänelle varoitukseksi, että Valkoinen huuhkaja -on ankarasti kieltänyt kaiken seurustelun alaistensa ja tuon eroitetun, -häväistyn äidin kesken. Olkoon se luettu minussa asuvan vastustushengen -viaksi, että aion olla epäkuuliainen tuolle käskylle, vaikka varsin -hyvin tiedän, että tuolla erotetulla, häväistyllä raukalla ei ole -mitään muuta käsitystä ystävyydestä kuin että se on vain ottamista eikä -antamista. Tietysti semmoinen itsekkyys kuuluu naisen synnynnäisiin -ominaisuuksiin aivan yhtä varmasti kuin kipinät lentävät ylöspäin, -mutta jos minä kerran maailmassa tapaisin miehen, jolla ei olisi tuota -ominaisuutta, niin antaisin hänen huostaansa itseni, ruumiini, sieluni -ja kaikki tavarani, ellei hänellä jo sitä ennen olisi vaimoa tai muita -ankkureita kiinnittämässä häntä tähän maailmaan, ja siinä tapauksessa -minä odottaisin ja sitoutuisin rupeamaan hänen omaisuudekseen tulevassa -maailmassa. - -Glory. - -Kello puoli seitsemän samana iltana odotti Glory sairashuoneen -portilla, mutta John Stormia ei kuulunut. Seitsemän aikaan hän soitti -kelloa pienessä talossa St. John's Woodissa korkean muurin edessä jonka -portissa oli rautaristikko. Ovelle tuli hyväluontoisen, hitaan näköinen -palvelija, jonka käytös oli ystävällinen, melkeinpä tuttavallinen. - -"Oletteko te se nuori neiti sairashuoneesta? Neiti on kertonut minulle -teistä. Minä olen Liisa, ja astukaa nyt yläkertaan... Kiitos, kyllä hän -voi hyvin, molemmat voivat hyvin -- varokaa päätänne, neiti." - -Polly makasi pienessä, rasian tapaisessa huoneessa, ja näytti niin -punaiselta ja valkoiselta tuossa liinaisilla pitseillä koristetuilla -tyynynpäällisillä. Vuoteen ääressä istui surupukuun puettu nainen, -jonka ikää oli vaikea määrätä Ja jolla oli pienet, vilkkuvat silmät -ja lihavat posket. Hän soudatteli lasta polvillaan laverrellen sille -imelän hellästi. - -"Se pikku kulta, kuinka se jo ymmärtää! Lu-lu-luuluu!" - -Glory kumartui pienoisen yli ja vakuutti sitä sievimmäksi lapseksi, -minkä hän ikänä oli nähnyt. - -"Sanokaapa muuta, neiti! Ei koko Lontoossa ole toista sen vertaista. -Sellaista lasta sitä vasta voi rakastaa. Pikku raukka, se valloitti -heti minun sydämeni, se hellanterttu." - -"Tämä on rouva Jupe", sanoi Polly. "Hän ottaa lapsen hoitaakseen." - -"Luu-luu-luu! Uusi kaunis kehto sitä odottaa uunin edessä minun -parhaassa huoneessani. Luu-lu-luu!" - -"Et suinkaan sinä aio erota lapsestasi?" sanoi Glory "Miksikä en? -Mitä sinä oikein luulet, hyvä ystävä? Et suinkaan sinä mahtanut -otaksua, että minä tulisin kaiken ikäni olemaan kahlehdittuna lapseen, -voimatta mennä minnekään ja voimatta enää milloinkaan huvitella tässä -maailmassa?" - -"Niin kyllä! Se on meidän molempien yhteiseksi hyväksi, kuten jo sanoin -vastatessani sanomalehti-ilmoitukseenne." Glory kysyi vaimolta, oliko -hän naimisissa ja oliko hänellä itsellään lapsia. - -"Minäkö, neiti? Minä olen ollut naimisissa yksitoista vuotta, ja minä -olen aina rukoillut hyvää Jumalaa antamaan minulle lapsia. Enkö ole -saanut niitä, kysytte? Ainoastaan yhden ainoan pikku tyttösen, mutta -minä tahtoisin ottaa toisen omakseni jo syntymästä saakka, jotta -minulla olisi jotain hellittävää, kun omani on kasvanut suureksi." - -Glory arveli, että Polly tietysti saisi nähdä lastansa milloin tahansa, -mutta vaimo vastasi epäilevästi: - -"Nähdäkö lastansa? Minä en mielelläni siihen suostu. Jos minä otan sen, -tahdon myöskin pitää sen aivan omanani ja täyttää velvollisuuteni tuota -pikku raukkaa kohtaan. Mutta jos äiti yhä kävisi sitä tervehtimässä, -tuntuisi minusta kuin hänellä olisi suurin oikeus lapseen." - -Polly ei näyttänyt, ollenkaan huvitetulta koko keskustelusta, -kunnes rouva Jupe kysyi häneltä hänen "ystävänsä" nimeä, sillä -kahdeksankymmentä puntaa oli maksettava samalla kun lapsi jätettiin -rouva Jupen hoitoon. - -"Päättäkää nyt vain paikalla, kultaseni, ja antakaa minun viedä poika -heti kanssani. Sanokaa minulle vain ystävänne nimi ja osoite. Se -riittää minulle varsin hyvin." - -Hiukan epäiltyään kirjoitti Glory lordi Robertin nimen ja osoitteen, ja -vaimo rupesi puuhaamaan lapsen matkaa. - -"Älkää välittäkö niin paljon tästä asiasta, kultaseni. Ei se ole niin -suuri rikos. Moni hieno neiti on käyttäytynyt pahemminkin." - -Ovella Glory kysyi rouva Jupen osoitetta, ja vaimo antoi hänelle -nimikorttinsa sanoen, että jos Gloryn tekisi mieli erota -sairashuoneesta, niin hänen (rouva Jupen) olisi helppo hankkia niin -kauniille neidille jotakin tointa. - -Polly voitti helposti pikku surunsa lapsensa eroamisesta ja alkoi puhua -Glorylle kevyellä, melkeinpä suojelevalla tavalla. Hän vaati, että -Glory huvittaisi häntä, ja hiukan närkästyi, kun Glory kysyi, milloinka -hän luuli taas kykenevänsä työhön ja tulevansa toimeen ilman lordi -Robertin apua. - -"Totta puhuen", sanoi Polly, "minussa oli yhtä paljon syytä kuin lordi -Robertissakin. Minä tahdoin päästä pois sairashuoneen orjuudesta ja -minä tiesin, että hän kyllä pitäisi huolta minusta sitten." - -Glory meni pois aikaisin, luvaten sydämessään, ettei ikinä enää tulisi -takaisin. Hänen vaihtaessaan omnibussia Piccadillyllä oli sirkus hyvin -täynnä naisia. - -"Täällä on kirje teille, hoitajatar", sanoi ovenvartia, kun Glory -saapui sairashuoneeseen. Se oli John Stormilta: -- - -_Rakas Glory!_ -- Vihdoinkin olen päättänyt ruveta Jäseneksi -Bishopsgate-kadun veljeskuntaan ja tänä iltana muutan luostariin. Tällä -kertaa en mene sinne vain vieraana, vaan alokkaana eli noviisina, -siinä toivossa että minun sallitaan kerran, aikojen kuluttua, tehdä -ikipäiviksi sitova elämäni pyhityksen vala. Siksi minä arvattavasti nyt -kirjoitan teille viimeisen kerran ja eroan teistä ehkä iäksi. - -Lontooseen-tulomme jälkeen olen kärsinyt monta pettymystä, ja -minusta tuntuu kuin olisin runneltu murskaksi. Minun rakkaimmat -unelmani pettivät, ne palatsit, joita itselleni rakensin, olivatkin -tyhjänpäiväisiä kullatuita ilmalinnoja. Minulta on ryöstetty kaikki -jalokiveni, taikka ne ovat osoittautuneet lasipaloiksi vain. Tässä -häpeän ja pettymyksen tilassa olen päättänyt paeta maailmaa ja itseäni, -sillä kumpikin minua väsyttää yhtä paljon, ja nyt jo tuntuu minusta -kuin sydämeltäni olisi pudonnut raskas paino. - -Mutta minä tahtoisin puhua teistä. Te olette varmaan pitänyt minua -katkerana, ja joskus olen ollutkin, mutta aina vakaumuksesta -ja periaatteellisesta syystä. Minä en voinut suostua tuohon -muotisiveellisyyteen, joka turmelee maallikkojen miehuuden, enkä kärsiä -tuota suvaitsevaisuutta, joka tekee papiston läpeensä viheliäiseksi. -Minä en voinut tuskatta nähdä teidän syöksyvän maailman helmaan ja -ajautuvan sen irstaisiin huvituksiin. Minua kauhisti tuo ajatus, -että teidän kaltaisenne puhdasmielinen, vaikka kyllä luonteeltaan -kiihkeätunteinen tyttö, voisi ehkä joutua jonkun kevytmielisen -huvittelijan uhriksi -- lomahetkien leikkikaluksi vain. - -Ja se, minkä kerrotte ystävänne muuttuneista oloista, ei vähennä näitä -huoliani. Mies, joka on pettänyt tytön yhden kerran, voi helposti -pettää hänet toistamiseenkin. Ellei mies suostu naimaan tyttöä, olisi -suhde lopetettava heti ja täydellisesti, mistä hinnasta tahansa. Jos -sitä vapaasti jatketaan, joutuu uhri yhä enemmän uhriksi ja hänen -viimeinen tilansa on aina ensimmäistä pahempi. - -Olipa miten oli, en tahdo ketään moittia, kaikkein vähimmin teitä, -sillä te olette koettanut kaiken parhaaksi kääntää, enkä voisi sitä -muutoinkaan tehdä nyt, kun eroan teistä iäksi. Te ette ole koskaan -tietänyt, kuinka kallis olitte minulle, enkä luule sitä oikein itsekään -käsittäneeni ennenkuin tänä päivänä. Te tiedätte kuinka minut on -kasvatettu -- yksinäisen vanhan miehen seurassa -- Jumala olkoon hänen -kanssaan -- joka koetti olla hyvä minulle kunnianhimonsa tähden ja -rakastaa minua kostonsa tähden. Minä en ole koskaan tuntenut äitiäni, -sisarta minulla ei ollut, vaimoa ei minulla koskaan tule olemaan. Te -olitte minulle nuo kaikki kolme ja paitsi sitä vielä oma itsenne, -Meidän taloudessamme ei ollut yhtään naista, mutta te olitte naisena -minun elämässäni. En ole koskaan ennen sanonut sitä teille, mutta -nyt minä sen kerron, niinkuin kuoleva mies kuiskaa salaisuutensa -viimeisessä hengenvedossaan. - -Minä olen kirjoittanut hyvästijättökirjeeni -- yhden isälleni, pyytäen -häneltä anteeksi, jos olen käyttäytynyt väärin häntä kohtaan, yhden -sedälleni, sanoen hänelle terveiseni ja kiitokseni, ja yhden hyvälle, -vanhalle isoisällenne, luopuen pyhästä, kalliista toimesta, jonka -hän oli minulle uskonut, nimittäin pitämästä huolta teistä. Minun -käytökseni pidetään varmaan monessa suhteessa heikkona ja mielettömänä, -mutta minun lähtöni poistaa useita vaikeuksia, ja sitä paitsi olen -nähnyt, että henki kaikki tekee, eikä liha, ja että voin rukouksella -ja paastolla auttaa ja suojata teitä paremmin kuin neuvoilla ja -varoituksilla. Siis kaikki tapahtuu meidän parhaaksemme. - -Veljeskunnan säännöt kieltävät jäseniä kirjoittamasta ja -vastaanottamasta kirjeitä ilman erityistä lupaa, vieläpä ajattelemasta -kovin paljon ulkomaailmaa, ja nyt kun olen ennättänyt entisen elämäni -iltaan, tunkeutuvat vanhat muistot mieleeni, niinkuin hukkuvan ihmisen -sieluun. Ne ovat kaikki samalta ajalta -- niiltä päiviltä, jolloin -olimme Peelissä, teidän suloisella pikku saarellanne, ennenkuin -turhamainen, julma maailma meidät erotti. Te olitte vaatimaton, iloinen -tyttö ja minä olin tuskin muuta kuin onnellinen poika, ja me sousimme -iloiten ja nauraen yhdessä kirkkaalla, sinisellä merellä. - -Mutta maailman ilot himmenevät jo ja sen kunnia katoaa. Se on -parhaaksemme sekin. Minulla on jalokiveni -- toivoni erota maailmasta -ja uhrata elämäni Jumalalle. - -John Storm. - -"Mikä teitä vaivaa, hoitajatar? Oletteko sairas? Teitä pyörryttää. Onko -tullut ikäviä uutisia kotoa?" - -"Ei, ei, muuta se on. Antakaa minun istua teidän huoneessanne, -ovenvartia." - -Hän luki kirjeen yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes sanat näyttivät -himmeiltä ja rivit olivat ristikkäin kuin hämähäkin verkko. Sitten hän -ajatteli: "Me emme voi erota ikipäiviksi tällä tavalla. Minun täytyy -tavata hänet vielä kerran, käyköön miten kävi. Ehkei hän ole vielä -mennyt." - -Kello oli nyt puoli kahdeksan ja oli aika mennä työhön, mutta hän meni -yläkertaan sisar Allworthyn luo ja pyysi saada vielä tunniksi lomaa. -Vastaus oli jyrkästi kieltävä. Sitten hän meni alakertaan ja pyysi -johtajattarelta lupaa puoleksi tunniksi saattaakseen erästä ystäväänsä -pitkälle matkalle, mutta sai nytkin kieltävän vastauksen. Silloin hän -puristi yhteen värisevät huulensa, palasi ovenvartian huoneeseen, -asetti myssyn päähänsä rikkinäisen peilin edessä ja läksi rohkeasti -pois sairashuoneesta. - -Oli vallan pimeä nyt ja Belgravian hienoston päivällistunti. Hänen -kiiruhtaessaan pitkin katuja seisahtuivat monet kruunuilla ja -vaakunoilla koristetut vaunut suurten talojen edustalle, ja herroja -sekä naisia komeissa iltapuvuissa astui ulos vaunuista. Kanonikon talo -oli loistavasti valaistu. Glory koputti ovelle ja kun se avautui näki -hän kanonikon kulkevan päivällis-vieraitten etunenässä alas portaita, -taluttaen valkoiseen silkkiin puettua naista, joka puheli kohteliaasti. -"Onko herra Storm kotona?" - -Miespalvelija, tukka puuteroituna ja valkoiset pumpulihansikkaat -kädessä, vastasi hitaasti: "Jos teillä on -- hm -- sairashuoneen -asioita, neiti, niin herra -- herra Golightly voi teitä auttaa." - -"Ei, minä tahtoisin tavata herra Stormia itseään." - -"Muuttanut!" sanoi palvelija sulkien oven hänen nenänsä edessä. - -Gloryn teki mieli takoa nyrkillään ovea, ja pakottaa tuon kurjan orjan -polvillaan pyytämään anteeksi häneltä. Mutta mitä se hyödyttäisi? -Hänellä ei ollut nyt aikaa ajatella itseään. - -Hänen piti koettaa vielä viimeistä keinoa ja mennä Bishopsgatelle. -Kuinka tukahduttavalta hänestä tuntui liike Viktorialla! Hän ei -milloinkaan ennen ollut kokenut semmoista avuttomuuden tunnetta. - -Cityssä oli parempi, ja hän kulki itäänpäin poliisin osoittamaan -suuntaan, joutuen askel askeleelta yhä hiljaisemmille kaduille. Hän -oli nyt siinä osassa Lontoota, joka päivisin on maailman ahkerin -markkinapaikka, mutta öisin on suljettu ja autiona. Hänen kevyet -askeleensa kajahtelivat puotien ikkunaluukuissa. Kuu oli noussut ja hän -saattoi nähdä kauaksi pitkin tyhjää katua. - -Hän löysi vihdoinkin tuon paikan. Se oli noita Lontoon päivän paahtamia -vanhoja kirkkoja, joiden ympärillä on kauppapuoteja ja jotka ääretön -liike melkein peittää näkyvistä. Rautaportti johti holvikäytävän läpi -pieneen pihaan, jota rajoittamassa oli kaksi korkeata, sileää muuria, -kirkon takaseinä ja asuinrakennuksen etuseinä, jossa näkyi kapea ovi ja -useita pieniä ikkunoita. Keskellä pihaa kasvoi puu, jonka rungon ympäri -oli rakennettu puiset penkit. - -Glorya alkoi peloittaa ja hän melkein rupesi toivomaan, ettei olisi -tullutkaan tänne. Kirkko oli himmeästi valaistu ja Glory arveli, että -sitä ehkä parastaikaa siistittiin. Mutta äkkiä hän kuuli miesäänistä -laulua ilman minkään soittokoneen säestystä. Juuri silloin tapulin -kello löi yhdeksän ja kirkonkellot alkoivat yhdessä soittaa: - - "Päivät, hetket pakenee." - -Laulu loppui ja sitä seurasi pitkä, epäselvä hyminä ja vihdoin yhteinen -"amen". Kellojen läpät yhä soittivat nuottiaan, ja Glory seisoi puun -varjossa koettaen tyyntyä. - -Silloin avautui sakariston ovi ja joukko miehiä astui ulos. He olivat -puetut pitkiin, mustiin kaapuihin, ja he astuivat pihan poikki munkkien -nopein, tasaisin askelin, kädet rinnan yli ristissä. Melkein viimeisenä -rivissä kulki vanha munkki raskain askelin, ja hänen vieressään -käveli nuorempi mies ilman kaapua. Kuu valaisi hänen kasvojaan, jotka -näyttivät kalpeilta ja väsyneiltä. Se oli John Storm. - -Glory huudahti heikosti ja mies kääntyi häneen päin säpsähtäen. - -"Se oli vain sykomoripuun rapinaa", sanoi johtaja. Ja sitten he -hävisivät salaperäiseen varjoon. He menivät huoneeseen, ovi sulkeutui, -ja Glory seisoi yksin kellojen soidessa: - - "Päivät, hetket pakenee - Kuolon portit aukenee." - -Gloryn voimat olivat lopussa ja hän palasi samaa tietä kuin oli -tullutkin. Kun hän saapui takaisin Viktoria-asemalle, tuntui hänestä -ensi kerran niinkuin Lontoon humu olisi niellyt hänen oman pikku -elämänsä ja hän itse olisi joutunut jäisen järven kylmään syvyyteen. - -Kello oli neljännestä vailla kymmenen hänen saapuessaan -sairas-osastolleen ja johtajatar, rakki sylissä, istui häntä -odottamassa. - -"Enkö minä kieltänyt teitä menemästä ulos tänä iltana?" - -"Kielsitte", sanoi Glory. - -"Kuinka te siis uskalsitte mennä?" - -Glory katsoi häneen vapisematta ja silmät hehkuen, melkein hymyillen. -Silloin johtajatar otti rakin kainaloonsa, nosti laahustimensa ja mennä -huojutteli poispäin sanoen: - -"Te saatte lähteä pois oppikautenne loputtua, eikä teidän ikänä enää -tarvitse astua tämän laitoksen kynnyksen yli." - -Silloin Glory, joka koko illan oli toivonut pääsevänsä itkemään, -purskahti nauruun. Sisar Allworthy tuli häntä torumaan, mutta hän -nauroi vasten sisaren lihavaa naamaa ja olisi antanut vaikka mitä -saadakseen kerran lyödä läimäyttää siihen. - -Ei kukaan hoitajatar koko sairashuoneessa ollut niin iloisella päällä -kuin Glory, kun sairaita laitettiin yötiloilleen. Mutta seuraavana -aamuna, päivän koittaessa, kun hän heittäytyi vuoteelleen ja vihdoinkin -sai olla yksin, pusersi hän tyynyään molemmin käsin, itkien ääneensä -yksinäisyyttään ja häpeäänsä. - - - - -XX. - - -Mutta nuoruus on täynnä toiveita, ja kun Glory kello yhdeksän aikaan -heräsi, muistui Drake hänen mieleensä kuin valopilkku pimeydessä. -Hän oli pakottanut lordi Robertin pitämään huolta Pollysta paljoa -pahemmissa olosuhteissa ja hän varmaan itse auttaisi Glorya tässä -pulassa. Olihan Drake niin usein viitannut siihen, ettei sairashuone -ollut kyllin hyvä Glorylle ja että se päivä kerran valkenisi, jolloin -kohtalo soisi hänelle toista työtä ja toisissa piireissä. Nyt oli aika -tullut. Glory aikoi kääntyä hänen puoleensa, ja varmaan sieltä tulisi -apu heti paikalla. - -Komeat unelmat, jotka kuukausimääriä olivat kierrelleet Gloryn -mielessä, alkoivat taas elpyä. Ei olisi tarpeellista kertoa kotiväelle -hänen erottamisestaan ja häpeästään, ei olisi pakko palata saarelle -takaisin. Hänestä oli tuleva itsenäinen olento vielä. Tietysti hänen -täytyi työskennellä, ponnistaa voimiaan, kärsiä pettymyksiä, mutta -lopulta hän oli riemuitseva. Ja sitten kun hän tuli suureksi ja -kuuluisaksi, silloin hän olisi niin hyvä toisille tyttöraukoille. Ja -aina kun hän muisteli John Stormia, joka istui yksinäisyydessään, -lohdutti häntä se ajatus, että hänkin, Glory, koetti parastaan ja -että hänelläkin oli paikkansa maailmassa, jossa hän saattoi toimia -hyödyllisellä ja kunniallisella tavalla. - -Mutta ennenkuin tuo aika tuli, täytyi hänen puhutella johtavia miehiä, -hakea paikkoja ja ehkäpä myöskin maksaa opettajille. Mutta Drake oli -rikas ja jalomielinen ja mahtava. Hänellä oli suuret ajatukset Gloryn -kyvystä, eivätkä esteet häntä estäisi. - -Hypäten ylös vuoteeltaan istuutui hän suoraapäätä pöytänsä ääreen ja -kirjoitti Drakelle. - - '_Hyvä herra Drake!_ -- Koettakaa tavata minua tänä iltana. - Tarvitsen neuvojanne heti paikalla. Mitä te arvelette? Minä olen - vihdoinkin saanut eropassini ja minun pitää erota oppiaikani - loputtua. Asia on siis kiireellistä laatua. 'Mä viittaan - liljakädelläin' teille. - - Glory. - - J.K. Aikaa säästääkseni ehdotan teille ajan ja paikan: kello - kahdeksan St. Jamesin puistossa sillan luona, joka vie - Marlborough Houseen.' - -Drake sai tämän kirjeen istuessaan yksin huoneessaan sikari hampaissa, -juotuaan kupin teetä iltahämärässä. Tuntui kuin se olisi tuonut -mukanaan salaisen intohimon henkäyksen tuosta ilmapiiristä, missä -se oli kirjoitettu. Ensi hetkellä hän vaistomaisesti kohotti sen -huulilleen, mutta seuraavassa silmänräpäyksessä hän äkkiä muisti jotain -ja ajatteli: "Minun on meneteltävä oikein. Tämä on suoraa peliä." - -Hän söi päivällistä sinä iltana muutamien virkatoveriensa kanssa -klubissaan St. James-kadun varrella, mutta neljännestä vailla kahdeksan -hän otti päällystakkinsa ja läksi puistoon välittämättä toveriensa -leikkipuheista. Syysilta oli leuto ja tyyni, tähdet tuikkivat ja kuu -oli noussut. Tuoksuva usva kohosi lammikosta ja vieno tuulenhenki, -joka hyväili kuihtuneita kultasateen terttuja, tuskin liikutti hänen -sikarinsa savua. Westminsterin kello löi juuri kahdeksan hänen -saapuessaan pienen sillan päähän, ja melkein heti sen jälkeen hän kuuli -keveiden, nopeiden askelten lähestyvän. - -Glory oli tullut Pall Mallia pitkin. Suurten, valkoisten puiden -kuiske kuutamossa oli kuin toverina hänelle, ja hän hyräili itsekseen -kulkiessaan. Hänen reipas mielensä näkyi eilispäivästä lähtien -siirtyneen hänen kantapäihinsä, sillä hän astuskeli kevyesti, joskus -juostenkin muutamia askeleita. Hän saapui paikalle vallan hengästyneenä -juuri suuren kellon lyödessä, ja nähdessään hännystakkiin puetun herran -sillan päässä hän seisahtui tyyntyäkseen. - -Hänen kätensä oli kuuma ja hiukan kostea, kun Drake puristi sitä ja -hänen poskensa punottivat. Yhtäkkiä häntä rupesi hävettämään, että hän -oli tullut pyytämään. mitään Drakelta, ja veti esille nenäliinansa -kieritellen sitä käsissään. Drake ymmärsi väärin hänen liikutuksensa -ja koettaen sitä peittää tarjosi hän käsivartensa sekä talutti Gloryn -sillan poikki ja sitten länteen päin vievää tietä myöten pitkin -lammikon rantaa. - -"Herra Storm on mennyt", sanoi Glory aikoen selittää asiansa. - -"Tiedän sen", vastasi Drake. - -"Joko se siis on yleisesti tunnettu asia?" - -"Hän kirjoitti minulle eilen." - -"Minustako hän kirjoitti?" - -"Niin." - -"Älkää välittäkö siitä mitä hän sanoo." - -"En välitäkään, Glory. Minä otaksun sen kuuluvan tuon uskonnollisen -miehen egoismiin. Uskonnolliset eivät ylipäänsä luule kenenkään voivan -elää siveellistä elämää muista kuin uskonnollisista syistä... Kaiketi -hän on neuvonut teitä karttamaan minua?" - -"Niin -- on." - -"Minä en tosiaankaan ymmärrä, millä olen sen ansainnut. Mutta aika -osoittakoon, onko hän oikeassa vai väärässä. Minä en ole uskonnollinen, -kuten tiedätte, vaikka minusta on kiusallista puhua siitä. Totta -puhuen, minusta koko tuo uskonnollinen aate tuntuu äärettömältä -egoismilta ja n.s. rakkaus Jumalaan sulalta itserakkaudelta. Mutta -teidän täytyy tietysti itse päättää sellaisissa asioissa, Glory." - -"Emmekö me nyt vain tuhlaa aikaa?" sanoi Glory. "Minä olen täällä -- -eikö se kyllin todista minun mielipiteitäni teistä?" Ja sitten hän -lisäsi värisevin kuiskauksin: "Minulla on vain puoli tuntia aikaa, -portit suljetaan ja minä tahtoisin kysyä neuvoa teiltä. Muistattehan, -mitä kerroin teille kirjeessäni?" - -Drake taputti Gloryn kättä, joka oli hänen käsivarrellaan, ja sanoi: -"Kertokaa minulle, kuinka se tapahtui?" Glory kertoi hänelle kaikki -keskeyttäen usein puheensa ja odottaen joka hetki, että Drake -huudahtaisi: "Miksi ette antanut korvapuustia tuolle eukolle?" tai että -hän rupeaisi nauramaan ja vakuuttamaan, että koko asia ei merkinnyt -kerrassaan mitään, Glory vain liioitteli tuota pikku seikkaa. Mutta -Drake kuunteli joka sanaa ja Gloryn lopetettua puheensa hän oli hetken -aikaa vaiti. Sitten hän virkkoi: "Olen pahoillani -- olen kovin -pahoillani. Se on tosiaankin ikävä seikka." - -Gloryn hermot värähtelivät ja hänen kätensä Draken käsivarrella vapisi. - -"Jos te olisitte itse eronnut tuon kohtauksen jälkeen, joka tapahtui -johtokunnan huoneessa, olisi asia ollut vallan toinen -- minä olisin -helposti voinut auttaa teitä." - -"Kuinka niin?" - -"Olisin mennyt päällikköni luo -- hän on monen sairashuoneen päämies --- sanoen hänelle: 'Minulla on nuori ystävä, hoitajatar, joka ei -ole tyytyväinen nykyiseen paikkaansa'. Asia olisi ollut selvä heti -paikalla. Mutta nyt -- nyt teillä on tuo musta kirja vastassanne ja -taivas tiesi... Joku on selvästi virittänyt ansan teille, Glory, -päästäkseen teistä, ja te olette suoraa päätä hypännyt siihen." - -Glory oli ällistynyt. "Hän on unohtanut, mitä hän on sanonut minulle -ennen", ajatteli hän. Heikolla, soinnuttomalla äänellä hän sitten kysyi: - -"Mutta mitä minun nyt pitäisi tehdä?" - -"Minä koetan miettiä." - -He kävelivät muutamia askeleita äänettöminä. "Hän miettii sitä", -ajatteli Glory. - -Drake seisahtui ikäänkuin olisi keksinyt uuden suunnitelman. - -"Kerroitteko heille, miksi viivyitte silloin ulkona?" - -"En", vastasi Glory samalla heikolla äänellä. - -"Mutta miksi ette kertonut? Siinä on hiukan toivoa. Kappalainen oli -teidän ystävänne -- teidän ainoa ystävänne Lontoossa, niin he ainakin -otaksuvat. Tämä on epäilemättä lieventävä asianhaara, joka --" - -"Mutta minä en voi --" - -"Minä kyllä ymmärrän kuinka vaikeata on selittää -- pyydän anteeksi -- -ja jos minä voin sen tehdä teidän puolestanne --" - -"Ei, sitä en salli", sanoi Glory. Hänen huulensa olivat puristuneet -lujasti kiinni ja hänen hengityksensä oli lyhyttä, hermostunutta. - -"On niin sääli sallia sairashuoneiden sulkea ovensa teiltä. -Sairaanhoito on hyvä toimi, Glory -- ja se on myöskin muodissa nyt. Se -on tosi naisen työtä ja --" - -"Niin hänkin sanoi." - -"Kuka? John Stormko? Hän oli oikeassa. Hän oli tosiaankin kunnon mies -ja suora ja --" - -"Mutta _te_ sanoitte aina ennen, että oli olemassa muita aloja, -soveliaampia minulle, ja jos minä tahtoisin... Mutta sama se. -Älkäämme puhuko enää sairashuoneista. Minä en sovellu niihin enkä aio -milloinkaan palata siihen toimeen enää, tapahtuipa mitä tahansa." - -Drake katseli häntä, Glory puri huultaan ja kyyneleet tulvahtivat hänen -silmiinsä. - -"No, no, ei ole hätää, hyvä Glory", sanoi Drake taputtaen taas hänen -kättään. - -Kuu rupesi katoamaan, ja kulkiessaan synkkien varjojen läpi näkivät he -valaistuja taloja puiston ympärillä. "Katsokaa", sanoi Glory heikosti -naurahtaen, "eikö koko tässä suuressa mahtavassa Lontoossa ole mitään, -johon minä kelpaisin?" - -"Te kelpaatte vaikka mihin, rakas tyttö", sanoi Drake. - -Gloryn hermot värähtelivät entistä enemmän. "Ehkei hän muista", -ajatteli hän. Pitäisiköhän muistuttaa Drakelle mitä kaikkea tämä oli -sanonut hänen kyvystään ja miten paljon sitä voisi kehittää? - -"Eikö siis tyttöraukka voi tehdä mitään muuta kuin ruveta polvilleen -eukon eteen?" - -Drake nauroi ja laski leikkiä Gloryn polvistumisesta. "Tyttöraukka! Hän -ei aavista, mitä hän nyt tekee", ajatteli hän. - -"Minä en välittäisi ihmisten puheista", sanoi Glory, "en edes -kotolaisteni ajatuksista, vaikka heillä onkin niin ahtaat mielipiteet, -kuten tiedätte. Ajatelkoot mitä tahansa, kunhan minä vain tietäisin -olevani oikealla paikalla -- tarkoitan sillä paikalla, joka minulle -sopii." - -Hänen hermostuneet sormensa tarttuivat tahtomatta Draken takinhihaan. -"Olisipa nyt kuka toinen mies tahansa..." ajatteli Drake. - -Glory alkoi itkeä. "Hän ei _tahdo_ muistaa", ajatteli hän. "Se oli -vain hänen tavallista kohteliaisuuttaan tuo kiitteleminen ja tuon -ihmeellisen tulevaisuuden ennustaminen. Ja hän on tietysti liian hyvin -kasvatettu voidakseen nyt sanoa suoraan, että Lontoossa on satoja ja -tuhansia tyttöjä, jotka yhtä hyvin..." - -"Glory -- älkää itkekö Glory. Ei nyt vielä niin suurta hätää ole." - -Glory ei ikinä ollut näyttänyt Drakesta niin suloiselta kuin nyt ja -hänen teki mieli sulkea tyttö syliinsä ja lohduttaa häntä. - -"Minulla ei ole ketään muita kuin te, jonka puoleeni olisin voinut -kääntyä" mutisi Glory hämillään. Mutta, itsekseen hän ajatteli: "Miksi -ette seisahduttaneet minua aikaisemmin? Miksi annoitte minun jatkaa -kulkuani niin monta kuukautta?" - -"Minä koetan keksiä jotain ja minä puhun teistä ystävälleni Rosalle -- -neiti Macquarrielle, muistattehan?" - -"Te olette mies", sanoi Glory, "ja minä arvelin, että ehkä..." -Mutta hän ei voinut nyt puhua tuulentuvistaan, häntä hävetti niin -äärettömästi ja hän oli niin kovasti nöyryytetty. - -"Siinäpä se pulma juuri onkin, tyttökulta. Ellen olisi mies, voisin -helposti auttaa teitä." - -Mitä hän tarkoitti? Sammakot hyppelivät lammen rannoilla pelästyen -heidän askeleitaan. - -"Vaikka käskisitte minun tekemään mitä tahansa, niin tekisin sen", -virkkoi Glory yhä vain hämillään. Jokainen sana enensi hänen -onnettomuuttaan. - -Drake ojensi vartalonsa ja seisahtui Gloryn eteen niin lähelle, että -Glory taisi tuntea hänen hengityksensä kasvoillaan. - -"Rakas Glory", sanoi hän kiihkeästi, "älkää luulko, ettei se tuota -minulle mitä suurinta tuskaa, kun ei saa auttaa teitä, mutta minä en -saa tuota onnea, en uskalla sitä vastaanottaa, enkä tahdo." - -Glory tuskin saattoi hengittää häpeästä, joka äkkiä hänet valtasi. - -"Taivas tietää, että antaisin vaikka mitä, jos minulle suotaisiin ilo -pitää huolta teidän onnestanne, armas, mutta minä halveksisin itseäni -iäti, jos käyttäisin hyväkseni nykyistä tilaanne." - -"Hyvä Jumala! Mitä hän luuli minun pyytäneen häneltä", ajatteli Glory. - -"Minä ajattelen teitä itseänne, Glory, sillä minä tahdon aina -kunnioittaa teitä, ja teidän hyvä nimenne on minulle kallis -- -kalliimpi kuin mikään maailmassa." - -Gloryn häpeä oli nyt täydellinen. Se jäykisti häntä, se teki hänet -kuuroksi, sokeaksi. Hän ei voinut puhua, ei kuulla, ei nähdä. - -Drake puristi hänen kättään. - -"Antakaa minun mennä", änkytti hän. - -"Ei vielä -- älkää menkö vielä!" - -"Antakaa minun mennä nyt heti!" - -"Hetkinen vain --" - -Mutta huudahtaen kuin säikähtänyt lintunen katosi Glory puitten varjoon. - -Drake seisoi hetken liikahtamatta, joka hermo värähdellen, ja hänen -teki mieli juosta tytön jälkeen, ottaa kiinni hänet, suudella häntä ja -olla välittämättä mistään muusta. Mutta hän pani kiinni päällystakkinsa -napit ja kääntyi poispäin sanoen itselleen, että menettelipä toinen -mies miten tahansa samanlaisessa asemassa, _hän_ ainakin oli menetellyt -oikein, ja John Stormin kaltaiset miehet olivat väärässä otaksuessaan, -ettei kukaan voi seurata hyviä periaatteita muista kuin uskonnollisista -syistä. - -Sillä välin Glory juoksi pimeän puiston halki itkien pettymyksensä ja -häpeänsä katkeruutta. Suuret, korkeat puut näyttivät nyt niin mustilta, -jäykiltä ja synkiltä ja tuuli vinkui oksissa. - -"Minun häpeäni oli kyllin suuri jo ennen", ajatteli tyttö, "Olisin -voinut säästää itseltäni tuollaisen alentavan nöyryytyksen." - -Drake oli kaiketi otaksunut, että hän nyt tuli rukoilemaan omasta -puolestaan, kuten hän viikko sitten oli rukoillut Pollyn puolesta. -Sehän oli vallan luonnollista, että Drake ajatteli niin! Kuinka -luonnollista se oli, ja kumminkin kuinka inhoittavaa! - -"Minä vihaan häntä! Minä vihaan häntä!" ajatteli Glory. - -John Storm oli ollut oikeassa. Sydämensä syvimmässä pohjukassa -kaikilla noilla hienoston herroilla oli vain yksi ainoa ajatus -naisista, ja siihen hän oli huomaamatta kompastunut. He eivät koskaan -voineet ajatella naista ystävänään ja vertaisenaan, vaan ainoastaan -ala-arvoisena leikkikaluna, jonka sai ottaa tai jättää miten mieli teki. - -"Mikä häpeä olla naisena! Mikä häpeä, häpeä, häpeä!" - -Ja Drake oli hyljännyt hänet! Inhoittavassa erehdyksessään hän oli -hyljännyt hänet! Kunnian tähden, hänen itsensä tähden ja siksi, että -Drake oli kunnon mies -- hyljännyt hänet! Ooh, oli olemassa yksi, joka -ei milloinkaan olisi häntä hyljännyt, vaikka mitä olisi tapahtunut, -mutta tuon ainoan hän oli karkoittanut pois ikipäiviksi. - -"Minä inhoan itseäni! Minä inhoan itseäni!" - -Hän muisti kuinka usein hän huolettomassa vallattomuudessaan, vaikka -tosin tarkoittamatta mitään pahaa, oli käyttäytynyt vastoin tapoja -ja antanut aihetta Drakelle ajatella hänestä kevytmielisesti -- -tanssiaisissa, teatterissa, teepöydässä Draken kotona ja pukeutuessaan -miehen pukuun. - -"Minä inhoan itseäni! Minä inhoan itseäni!" - -John Storm oli oikeassa, ja Drake oli myöskin tavallaan oikeassa ja -hänessä, Gloryssa, yksin oli koko syy. Mutta kohtalo ivasi häntä ja tuo -iva oli hyvin, hyvin julmaa. - -"No, sama se. Kaikki on parhaaksi", ajatteli hän. Sitä vahvempi hän -olisi tämänkin kokemuksen perästä -- sitä vahvempi ja sitä puhtaampi -myöskin. Yksin hän saisi kulkea tulevaisuutta kohti. - -Hän saapui takaisin sairaalaan juuri kun Westminsterin iso kello löi -puoli yhdeksän, ja hän seisahtui hetkeksi portaille kuuntelemaan sitä. -Puoli tuntia vain oli kulunut ja kumminkin koko maailma oli muuttunut. - - - - -XXI. - - -Oli Gloryn oppiajan viimeinen päivä. Puettuna samaan pitkään, siniseen -päällystakkiin, jossa hän oli tullut Man-saarelta, seisoi Glory -johtajattaren huoneessa odottaen palkkaansa ja erokirjaansa. Johtajatar -istui syrjittäin häneen pöytänsä ääressä, ja rakki kuorsasi hänen -sylissään. Hän osoitti pientä kulta- ja hopearahaläjää pöydällä sekä -sen vieressä olevaa kirjoituspaperiarkkia. - -"Tässä on kuukausipalkkanne, hoitajatar, ja tässä on todistuksenne. Tuo -todistus on tuottanut minulle paljon huolta. Minä olen tehnyt, minkä -olen voinut teidän hyväksenne. Olen sanonut, että olette iloinen ja -hilpeä ja että potilaat pitävät teistä. Toivon, että en ole sanonut -liikaa." - -Glory kokosi rahansa, mutta ei koskenut todistukseen. - -"Älkää huolehtiko siitä. Minä en tarvitse todistusta." - -"Oletteko saanut paikan?" - -"En." - -"Minnekä siis aiotte mennä?" - -"En tiedä -- vielä." - -"Kuinka paljon rahaa teillä on säästössä?" - -"Noin kolmen kuukauden palkka." - -"Siis ainoastaan kolme puntaa kaikkiaan." - -"Se on vallan tarpeeksi." - -"Ketä ystäviä teillä on Lontoossa?" - -"Ei ketään -- ei minkäänlaisia." - -"Miksikä ette siis lähde takaisin saarellenne?" - -"Minä en tahdo olla omaisteni rasituksena, ja elatukseni ansaitseminen -Lontoossa ei riipu kenenkään naisen tahdosta tai oikusta." - -"Se on juuri teidän tapaistanne. Minä olisin voinut erottaa teidät -heti, mutta kappalaisemme tähden olen kärsinyt teidän rumaa käytöstänne -ja säännöttömyyksiänne sekä koettanut ruveta ystäväksennekin, ja -kumminkin... Olettekohan edes kertonut omaisillenne, miksi eroatte -sairashuoneesta?" - -"En ole -- en ole edes kertonut, että eroankaan." - -"Silloinpa minun tekisi mieli kirjoittaa heille teidän puolestanne. -Rohkea, itsepäinen tyttö, joka heittäytyy Lontoon vaaroihin, joutuu -helposti perikatoon." - -"Älkää vaivatko itseänne kirjoittamalla heille", sanoi Glory aukaisten -oven mennäkseen pois. - -"Kuinka niin?" sanoi hoitajatar. - -Glory ojentautui suoraksi ja vastasi: - -"Sillä jos te kerrotte semmoista minusta, ei kukaan maailmassa usko -teitä." - -Hänen kirstunsa oli kannettu eteiseen ja ovenvartia, joka koetti -osoittaa ystävällisyyttä, sitoi kiinni sitä. - -"Saanko jättää sen teidän huostaanne, ovenvartia, kunnes voin lähettää -sitä noutamaan?" - -"Kernaasti, neiti. Ikävää että menette. Minä tulen kaipaamaan teidän -kasvojanne." - -"Kiitos. Minä noudan myöskin kirjeeni täältä." - -"Täällä onkin juuri kirje teille." - -Se oli Anna-tädiltä, ja se oli täynnä vakavia moitteita ja varoituksia. -Glory ei saanut ajatellakaan sairashuoneesta eroamista. Hänen täytyi -tyytyä oloihin, joihin Jumala oli hänet asettanut. Mutta niiksi hän -oli kirjoittanut niin harvoin viime aikoina? Ja miksi hän ei enää -kirjoittanut mitään herra Stormista? Storm oli siis mennyt oikein -olemaan tuohon omituiseen veljeskuntaan, joka ei ollut katolinen, -mutta kumminkin luostari. Sepä oli merkillistä! He olivat kaikki hyvin -uteliaita kuulemaan enemmän siitä. Paitsi sitä oli isoisä levoton -Glorysta. Jos puoletkaan on totta, mitä he olivat kuulleet Lontoon -vaaroista... - -Kotilääkäri tuli alas sanomaan hyvästi. Hän oli aina ollut niin -ystävällinen kuin sisar Allworthy suinkin salli. Hän ja Glory seisoivat -hetkisen yhdessä ovikäytävässä. - -"Minnekä nyt aiotte mennä?" kysyi tohtori. - -"Jonnekin -- en minnekään -- kaikkialle, minne tuuli vie." - -Aamu oli kirkas ja kylmähkö. Katsoessaan ulos huomasi Glory, että -julkiset rakennukset olivat liputetut. - -"Mikä päivä nyt on?" kysyi hän. - -"Ettekö tiedä? Nythän on marraskuun 9:s päivä, lordi majorin päivä." - -Glory nauroi iloisesti. "Hyvä merkki siis. Minä olen Dick Whittington -naishaamussa. [Dick Whittingtonista kerrotaan, että hän köyhänä poikana -tuli Lontooseen, sai kärsiä paljon kurjuutta, mutta kohosi vihdoin -Lontoon lordi majoriksi ja rikkaimmaksi mieheksi. Suoment. muist.] No -niin! Hyvästi nyt, sairaanhoito! Hyvästi, tohtori!" - -Hän kumarsi leikillisellä kohteliaisuudella tohtorille portaitten -päässä ja astui kadulle. - -"Voi, millainen tyttö hän on!" ajatteli tohtori. "Ja miten hänelle käy -tässä armottomassa Lontoossa." - -Glory oli tuskin ennättänyt parikymmentä askelta sairashuoneesta, -kun suuret kyynelkarpalot alkoivat tulvailla hänen silmiinsä vierien -poskille, mutta hän veti vain alas harsonsa ja kulki eteenpäin. - - - - - - -TOINEN KIRJA. - -HENGEN ELÄMÄ. - - - - -I. - - -Pyhän Getsemanen yhdistys, enimmäkseen tunnettu nimellä "Bishopsgaten -isät", oli noita lukemattomia luostarin tapaisia laitoksia Englannin -kirkossa, jotka syntyivät tuon suuren, oxfordilaisliikkeeksi sanotun -henkisen virtauksen johdosta. Useimmat noista laitoksista hävisivät -ulkonaisen pakon alaisina, monet murtuivat sisällisten eripuraisuuksien -tähden ja ainoastaan harvat jäivät eloon salaisina veljeskuntina, -totellen sääntöjä, joita jäsenet eivät koskaan muille ilmoittaneet. -Noitten jäsenten sanottiin käyttävän jouhipaitaa lähinnä ruumista ja -piiskaavan itseään kurituspiiskoilla. - -Näistä luostarimaisista laitoksista Pyhän Getsemanen yhdistys oli ollut -aikaisimpia, ja nyt se oli kaikista vanhin, vaikka sen oli pitänyt -taistella sekä reformeeratun kirkon traditsioneja että myöskin itse -ajan henkeä vastaan asettaessaan rukouspaikkansa melkein pörssin -ovien edustalle, tuohon hurjimman kiihkon pesäpaikkaan, maailman -sähkövirtojen lähtökohtaan. - -Sen perustaja ja ensimmäinen johtaja oli ollut terästarmoinen mies, -joka oli murtanut tiensä kirkollisen oikeudenkäynnin ja yleisön vihan, -vieläpä oman sukunsakin vainon läpi, vaikka tämä vaino oli mennyt -niin pitkälle, että hänen oma veljensä oli koettanut sulkea hänet -houruinhuoneeseen muka mielenvikaisena. Hänen ensimmäinen oppilaansa -ja hartain kannattajansa oli ollut pastori Charles Frederik Lamplugh, -Cambridgen yliopiston jäsen, joka oli äskettäin vihitty papiksi -omistettuaan sitä ennen voimansa maailman palvelukseen ja saatuaan, -kuten huhu tiesi kertoa, ikuisen sydänhaavan eräässä rakkausasiassa. - -Kun tämä seura oli saanut tunnustetuksi olemassaolo-oikeutensa -kirkossa ja ihmisten puhe oli tauonnut, läksi äskenmainittu -opetuslapsi Amerikkaan, jossa hän perusti veljeskunnan haaraosaston, -tullen itse suureksi ja kuuluisaksi. Hyödyllisen toimintansa ja -kunniansa kukkuloilta hänet äkkiä kutsuttiin takaisin emämaahan. Tämä -hallintovallan toimenpide herätti suurta harmia ja vastustusta hänen -ihailijoissaan, mutta hän totteli, jätti kunnian ja maineen Amerikassa -ja palasi koppiinsa Lontooseen, jossa ulkomaailma ei tietänyt mitään -hänestä, kunnes veljeskunnan perustaja ja johtaja kuoli ja veljet -valitsivat Lamplughin johtajakseen. - -Isä Lamplugh oli nyt seitsenkymmenvuotias, niin hellä käytökseltään, -niin herttainen luonteeltaan, niin hurskas elämässään, että kun -hän astui huoneestaan sanoakseen John Stormin tervetulleeksi -Bishopsgate-kadun veljestöön, nuoresta papista tuntui kuin vanha isä -olisi tuonut tuulahduksen taivaasta jo vaatteittensa kahinassa ja kuin -hän olisi tullut suorastaan pyhimpien pyhätöstä. - -"Tervetuloa! Tervetuloa!" sanoi hän. "Minä tiesin teidän tulevan, minä -olen odottanut teitä. Kun ensi kerran teidät näin, sanoin itselleni: -'Tuossa on mies joka kantaa taakkaa, maailma ei voi tuollaista sydäntä -tyydyttää, kerran hän luopuu siitä'." - -John oli ennen ollut siellä, mutta ainoastaan lepäämässä. Nyt hän sen -sijaan heti yhtyi veljeskunnan elämään. Päätettiin, että hänen piti -ensin olla pari kolme kuukautta kokelaana, sitten hän saisi tehdä -vuoden ajaksi sitovan noviisivalan ja lopuksi, jos kävisi ilmi, että -hänen kutsumuksensa oli todellinen, hän saisi lopullisesti antautua -toimeensa vannomalla nuo kolme elinkautista valaa, köyhyyden, siveyden -ja kuuliaisuuden valat. - -Veljeskunnan koti oli noita vanhoja Lontoon taloja kaupungin -sydämessä, jotka rakennettiin alkuaan luultavasti kirkon mahtimiesten -palatseiksi, mutta joutuivat sittemmin Lontoon kauppiaitten ja heidän -apulaistensa asunnoiksi ja vihdoin useissa tapauksissa alentuivat -makasiineiksi ja varastohuoneiksi sekä köyhien vuokrakasarmeiksi. -Puheenaoleva rakennus oli muodoltaan samanlainen kuin ennen vanhoina -aikoina, mutta veljet eivät yrittäneetkään ylläpitää sen entistä -komeutta. Luostarin sisustus oli mitä yksinkertaisinta laatua. -Puuveistoksilla kaunistetut tammiportaat olivat kyllä jälellä, mutta -ei ollut mattoja niitä peittämässä; paneeleilla ja parkettilattioilla -kaunistetut eteiset olivat tyhjät, muita koristuksia ei näkynyt -siellä kuin yksi ainoa tammipuitteilla kehystetty taulu, joka -kuvasi Kristuksen orjantappurakruunuista päätä. Mäntyinen rasia -yksinkertaisine kelloineen oli naulattu kukkamaalauksilla koristetun -kattopienan alle, ja kellon vieressä riippui lause: "Herra, kuka -saa asua sinun tabernaakkelissasi, kuka saa levätä sinun pyhällä -kukkulallasi? Hän joka elää nuhteetonta elämää." Entinen ruokasali oli -nyt kokoushuoneena, laajat makuuhuoneet olivat jaetut koppeihin, ja -korridoorien seinät, joita kalliit matot ennen muinoin peittivät, olivat -nyt valkoisiksi maalatut ja niihin oli kirjoitettu: "Hiljaa käytävissä." - -Tässä köyhyyden ja arvokkuuden, entisen komeuden ja nykyisen -yksinkertaisuuden kodissa elivät veljet yhteiskuntana. Heitä oli -kaiken kaikkiaan neljäkymmentä, nimittäin kymmenen maallikkoveljeä, -kymmenen noviisia ja kaksikymmentä isää. Maallikkoveljet, joilla oli -oma johtajansa, saivat harvoin mennä kaduille. Heidän piti puhdistaa -huoneet, leipoa leipä ja keittää ruoka niistä aineksista, jotka kunakin -päivänä tuotiin luostarin ovelle. Tässä ahtaassa piirissä he osoittivat -hurskauttaan siten, että tyytyivät kohtaloon, joka pani heidät -siistimään ja hankaamaan ikänsä loppuun saakka. Pappisveljet, jotka -melkein kaikki olivat suorittaneet täydellisen papintutkinnon, saivat -toimia vaihtelevissa tehtävissä. He olivat ainoastaan noviisi-ajallaan -sidotut luostarin rajapiiriin, mutta sitten johtaja lähetti heidät -saarnaamaan Lontoon kirkoissa tai maaseudulla, vieläpä joskus -ulkomaillekin perustamaan lähetyskuntia. - -Maallikkoveljillä oli oma erityinen kokoushuoneensa, mutta John -Storm tapasi ainoastaan pappistoverinsa samana iltana, jona hän tuli -luostariin. Oli juuri iltavirkistyshetki ja kaikki olivat tulleet -kokoushuoneeseen lukemaan ja puhelemaan. Tuo suuri vanha ruokasali oli -yhtä tyhjä kuin käytävätkin. Siellä ei näkynyt mitään koristuksia, -tuskin huonekalujakaan. Muutamia korituoleja oli valkoiseksi pestyllä -lattialla, kirjahylly, joka sisälsi useita nidoksia kirkkoisäin -teoksia, nojasi paneeliseinään, jämähtävän tulisijan yläpuolella oli -yksinkertainen kortti, johon oli painettu: "On monta eunukkia, jotka -ovat ruvenneet eunukeiksi taivaanvaltakunnan tähden." - -Veljet tunkeutuivat John Stormin ympärille kysellen häneltä jos -jotakin, mitä kiihkeintä uteliaisuutta osoittaen. Näille miehille, -jotka elivät erossa maailmasta, oli uuden tulokkaan ilmaantuminen -suuri tapahtuma. Hän tiesi, mitä sotia oli käyty, mitä kulkutauteja -raivosi, mitä hallituksia oli sortunut, ketkä olivat päässeet valtaan. -Hän ei saanut niistä suorastaan kertoa, sillä säännöt eivät sallineet -keskustelua ulkoasioista niitten itsensä tähden, mutta ne tuntuivat -hyöriskelevän ilmassa hänen ympärillään ja tekivät hänet erikoisen -mielenkiintoiseksi. - -John Storm puolestaan myöskin kyseli tovereiltaan yhtä ja toista sekä -koetteli arvailla, millaisia miehiä he olivat ja miksi he olivat tänne -joutuneet. Heidän joukossaan oli kaikenikäisiä miehiä ja melkein -jokainen kirkon lahko oli lähettänyt tänne edustajiaan. Tuossa -näkyivät askeetin kalpeat kasvot ja tuossa pyhimyksen vilpittömät -silmät. Muutamat olivat vilkkaita ja reippaita, toiset kainoja, -hitaita. Kaikki olivat puetut veljeskunnan pitkään, mustaan kaapuun, -ja monella oli kolmisolmuinen nuora vyötäisillään. He puhuivat hyvin -vähän ulkomaailmasta, mutta helppo oli huomata, että he eivät voineet -poistaa sitä ajatuksistaan. Heidän puhelunsa oli iloista, ja johtaja -kertoi juttuja saarnamatkoiltaan saaden joskus kuulijansa nauramaankin. -Heillä ei ollut mitään sanomalehtiä (paitsi yksi hyvin tunnettu -korkeakirkollinen äänenkannattaja), ei mitään peliä pelattu, eikä -kukaan tupakoinut. - -Illalliskello soi ja kaikki menivät alas virvokehuoneeseen. Se oli -suuri huone alakerrassa, ja siellä oli vielä jälellä vanhojen aikojen -muistomerkkejä. Suuren keittiölieden yläpuolella oli myöskin kortti, -jossa seisoi: "Ei kukaan heistä sanonut, että mikään niistä esineistä, -joita hän piti hallussaan, oli hänen omansa, vaan heillä oli kaikki -yhteistä." Valkoiseksi pestyjä pöytiä oli asetettu pitkin huoneen -kolmea seinää, ja istuimet olivat rahin tapaisia. Keskellä oli johtajan -tuoli. - -Illalliseksi oli puuroa ja maitoa sekä ruisleipää, ja astioina oli -lautasia ja savituoppeja. Muitten syödessä luki eräs veljistä, joka -istui korkeammalla tuolilla, ensin pari lukua raamatusta ja sitten -muutamia sivuja eräästä maallisesta kirjasta, jota veljekset siten -kuuntelivat ruoka-ajallaan. Illallinen oli tuskin lopussa, kun kello -taas soi. Nyt oli aika mennä iltarukoukseen, päivän viimeiseen -toimitukseen, ja veljet asettuvat riviin kulkien sitten ulos huoneesta -ja pihamaan poikki pieneen kirkkoon. - -Tuo vanha kirkko oli himmeästi valaistu, mutta veljet asettuivat -kaikki kuoriin. He istuivat kahdessa ryhmässä molemmin puolin kuoria, -kolmessa penkkirivissä, maallikkoveljet edessä, sitten noviisit -ja isät takana. Kummallakin ryhmällä oli johtajansa, joka aloitti -rukoukset. _Miserere_, lausuttiin polvistuneina, virret veisattiin -pitämällä aina vähän väliä lyhyitä pausseja, joitten aikana sanat "Ave -Maria" kuuluivat kuin katkonainen valitus. Jumalanpalvelus oli lyhyt -ja loppui sanoihin: "Suokoon kaikkivaltias meille rauhallisen yön ja -hyvän lopun." Sitten kellot soivat taas ja veljet palasivat äänettöminä -rakennukseen. - -John Storm kulki johtajan kanssa ja astuessaan pihamaan yli -rukoushetken ajalla nousseen kuun valossa, hän säpsähti kuullessaan -jonkun äänen. - -"Se on vain sykomorin rapinaa", sanoi isä. - -John oli luullut sitä Gloryn ääneksi, mutta koska hän koko rukouksenkin -ajan oli kuulevinaan Gloryn itkevän, piti hän tätäkin vain houreena. -Puoli tuntia myöhemmin olivat kaikki vetäytyneet huoneisiinsa, valot -olivat sammutetut ja Getsemanen yhdistys oli levolla. - -Johnin koppi oli ylimmässä kerroksessa, aivan maallikkoveljien -huoneitten vieressä. Sen yläpuolella ei ollut muuta kuin korkea -lyijykattoinen torni, jota veljet joskus käyttivät vartiatornina -ja virkistyspaikkana. Koppi oli pienoinen, paljaslattiainen huone, -kalustona pieni pöytä, yksi tuoli, rukouspenkki, risti ja makuulava, -jossa oli olkipatja ja punainen, valkoisella ristillä kirjailtu peite. - -"Tässä", ajatteli John, "on matkani pää. Tässä on elinkautinen -lepopaikkani." Kirkon mahtava käsi piteli häntä, ja hän tunsi syvää -rauhaa. Hän oli kuin alus, jota myrskyt olivat heitelleet merellä, -mutta joka vihdoinkin oli saavuttanut tyynen sataman. - -Tuolla ulkona oli maailma, oikullinen, alati muuttuvainen maailma, -täällä sisällä olivat hellät, vaikka tosin tarkat säännöt ja varmasti -määrätyt tavat. Ulkona oli rahakysymysten ikuisesti virtaava luode -ja vuoksi, täällä sisällä tyytyväisyys ja suloinen köyhyys ja -huolettomuus. Ulkona oli kiihko ja riita ja ansion himo, sisällä rauha -ja onni ja nuo suuret salaisuudet, joita Jumala ilmoittaa sielulle -yksinäisyydessä. - -Hän alkoi miettiä elämäänsä alusta loppuun, ajatellen: "No, sehän on -jo kaikki ohi ikipäiviksi. Minä en koskaan lähde täältä enää. Hyvästi -kaikki anteeksiantavat ystävät! Hyvästi myöskin viholliset, jotka ette -anna anteeksi!" - -Ja maailma, tuo suuri, turhamainen, julma, ulkokullattu maailma, -hyvästi sekin! Hyvästi sen loisto ja maine! Hyvästi elämä -- ja vapaus --- ja rakkaus! - -Tuuli huojutteli puun lehviä pihamaalla, ja taas hän väkisinkin kuuli -saman äänen kuin kirkosta tullessaan. Hänen silmänsä olivat kiinni, -mutta Gloryn kasvot, nuo värähtelevät huulet ja hymyilevät, hellät -silmät näkyivät selvään pimeydessä. - -"Ave Maria", mutisi hän yhä uudelleen ja uudelleen ja sitä sanoessaan -hän nukkui. - -Seuraavana aamuna päivä ei vielä ollut koittanut, kun John heräsi -siihen, että joku koputti hänen oveaan ja hiljainen ääni sanoi: -"Benedicamus Domino!" - -Se oli johtaja-isä, joka aina itse herätti talon asukkaat, siitä syystä -että "se, joka on ylimmäinen, olkoon kaikkien palvelija." - -"Deo gratias", vastasi John, ja ääni siirtyi kauemmaksi käytävässä. -Kello kutsui aamurukoukseen, ja John läksi kopistaan aloittaakseen -elämänsä veli Stormina. - - - - -II. - - -Vaikka yhdistyksen säännöt kielsivät kaikki erityiset ystävyyssuhteet, -joutui John luonnon sääntöjen mukaisesti monen veljen ystäväksi. -Hänen tunteensa johtajaa kohtaan oli voimakkaampaa kuin rakkaus, se -oli melkein jumaloimista, ja muutamia isiä hänen sydämensä lähestyi -hellän myötätuntoisesti. Maallikkojohtaja oli jäykkä, sulkeutunut -sielu, katkera ja ankara, mutta useimmat muut olivat lempeitä ja -vaatimattomia, katsellen syvämietteisesti maailmaa. - -Osittain siitä syystä, että Johnin koppi oli maallikkoveljien -huoneitten vieressä, sai hän kaksi parasta ystäväänsä näitten joukosta. -Toinen oli pitkä, lapsellisen näköinen mies, joka vartioi luostarin -ovea päivällä ja vuorotteli siinä toimessa toisen kanssa yöllä. Hän -oli tunnettu nimellä veli Antero -- sillä maallikkoveljiä nimitettiin -aina ristimänimellä -- ja hän oli noita heikkoluonteisia olentoja, -jotka ainoastaan silloin voivat olla onnellisia, kun he saavat upottaa -oman itsenäisyytensä toiseen ja liittää kohtalonsa toisen kohtaloon. -Heti ensi silmäyksellä hän kiintyi Johniin ja kaikki lomahetkensä hän -hääräili Johnin ympärillä valmiina kaikenlaisia asioita toimittamaan, -kävellen omituisen huojuvilla askeleilla, kuin vanha talonkoira. Hänen -parrattomien kasvojensa ilme oli poikamainen, eikä hänen kanssaan -koskaan voinut keskustella, sillä hän myöntyi aina kaikkeen mitä -hänelle sanottiin. - -Toinen Johnin ystävä oli sama maallikkoveli, johon hän oli tutustunut -ulkomaailmassa, Polly Loven veli, mutta tämä ystävyys kasvoi hitaammin, -sillä surullinen este oli sen tiellä. John oli ensin huomannut hänet -tuloiltanaan virvokehuoneessa ja nähnyt hänen kasvoissaan kärsimyksen -ja väsymyksen merkkejä. Usein sen jälkeen oli John kohdannut hänet -käytävissä ja joskus nyökäyttänyt hänelle hymyillen, mutta veli ei -ollut koskaan pienimmälläkään merkillä osoittanut tuntevansa häntä. -Vihdoin John oli alkanut epäillä, tokko se olikaan sama mies, ja eräänä -aamuna mennessään yläkertaan aamiaisen jälkeen yhdessä johtajan kanssa -sanoi hän: - -"Onko tuo maallikkoveli, jolla on nuo kalpeat kasvot ja surumieliset -silmät, sama mies, jonka tunsin sairashuoneessa?" - -"On", sanoi isä, "mutta hän on vaitiolokäskyn alaisena." - -"Niinkö? Tietääkö hän sisarensa kohtalosta?" - -"Ei." - -Nyt oli aamupäivävirkistystunti, ja isä vei Johnin pihamaalle sekä -puheli veli Paavalille. - -Häntä kiusasivat maalliset ajatukset hirveästi, ja kun hän oli nuori, -heikkoruumiinen ja hermostunut sekä taipuvainen keuhkotautiin, olivat -tuommoiset taistelut vihollisen kanssa vahingollisia hänelle. Siitä -syystä ja vaikka oli tapana, ettei maallikkoveljiä vihitä munkeiksi -ennenkuin monen pitkän palvelusvuoden perästä, oli nyt päätetty, että -veli Paavali saisi tehdä valan heti kohta päästäkseen irti saatanan -vallasta ja maailman viettelyksestä. - -"Sekö on teidän kokemuksenne?" sanoi John. "Kun Herran palvelija tekee -nuo valat, onko hän silloin voittanut kaikki maalliset ajatukset?" - -"Hän on kuin merimies, joka on matkalle lähdössä. Niin kauan kuin hän -on satamassa, ovat hänen ajatuksensa kodissa, josta hän on eronnut, -mutta niin pian kuin hän on jättänyt kotirannat ja päässyt ulapalle, -ajattelee, hän vain tulevaa satamaa." - -"Mutta eikö hän joskus katsele taaksekin päin, isä? Merimies kirjoittaa -ystävilleen, joista hän on eronnut -- saahan Herran palvelija rukoilla -heidän puolestaan?" - -"Saa tietysti, aina ja joka paikassa, veljensä ja sisarensa hengessä. -Veljenä ja sisarena lihassa hän ei koskaan saa sitä tehdä, paitsi -erityisinä hädän hetkinä. Hän on Kristuksen ylkä, poikani, ja kaikki -Kristuksen lapset ovat yhtä suuressa määrässä hänen omaisiaan." - -Lopuksi isä pyysi, ettei John kertoisi mitään sairashuoneen -tapahtumista, sillä veli Paavali saattaisi kuulla niistä, ja siitä -voisi olla monenlaisia pahoja seurauksia. - -Tuo varoitus näytti vallan tarpeettomalta. Tästä päivästä alkaen John -koetti välttää veli Paavalia. Kirkossa ja virvokehuoneessa hän ei -koskaan katsonut häneen. Hän ei voinut nähdä noita rasittuneita kasvoja -ja tuota nälkäistä katsetta ajattelematta vangittua kotkaa, jonka siipi -on taittunut. Säpsähtäen huomasi hän, että heidän koppinsa olivat -vieretysten. Kun he sattuivat tapaamaan toisensa käytävässä, tunsi John -jonkinmoista kauhua, ja hän oli kiitollinen siitä, että vaitiolokäsky -esti heitä joutumasta puheisiin. Hiipuvan tuhkan alla saattoi olla -kekäleitä, jotka pieninkin henkäys voisi leimahduttaa ilmiliekkiin. - -Vihdoin he kerran tulivat vastakkain heidän koppiensa yläpuolella -olevan tornin lyijykatolla. Johnille oli tullut tavaksi mennä sinne -iltarukouksen jälkeen katselemaan Lontoota sieltä korkeudesta sekä -kiittämään Jumalaa siitä, että hän oli päässyt pakenemaan sen kynsistä. -Tähdet tuikkivat ja kaupunki vaani kuin ääretön jättiläishirviö tuolla -alhaalla. Hänen mielestään siinä oli jotain pirullista. Tuolla kaukana -kierteli virta kuin käärme hiekassa ja siellä täällä oli siltoja kuin -käärmeen suomuja, ja kauimpana lännessä näkyi tuon suuren eläimen pää, -joka juuri alkoi hohtaa tuhansissa liekeissä. - -"Tuolla hän on", ajatteli hän ja samassa hän säpsähti kuullessaan -äänen. Oliko hän lausunut nuo sanat ääneensä? Joku toinen olikin -puhunut. Veli Paavali seisoi katon aitauksen vieressä katsellen samaan -suuntaan. Huomatessaan, että John seisoi hänen takanaan, änkytti hän -jotain kovin hämillään ja kiiruhti pois ikäänkuin rikoksesta tavattu. - -"Herra häntä sääliköön!" ajatteli John. "Jos hän tietäisi, mitä on -tapahtunut!" - -Mennen takaisin koppiinsa rupesi John ajattelemaan Glorya. Muistin -murtuneet renkaat liittyivät yhteen nyt ensi kerran täällä luostarissa, -palauttaen hänen mieleensä, kuinka epävarmaan tilaan hän oli jättänyt -Gloryn. Hänen asemansa sairashuoneessa oli horjuva ja hänen suhteensa -ystäviinsä oli tuhoa tuottava. - -Getsemanen veljien viimeinen iltarukous oli rukoiltava vuoteen -ääressä ristin edessä. "Kiitos olkoon Jumalalle tämänkin päivän -koettelemuksista." Siihen John liitti vielä anomuksen: "Siunaa ja -varjele häntä, missä ikinä hän lieneekään." - -Hän lopetti käyntinsä tornissa tämän perästä eikä mennyt sinne enää -ennenkuin sen päivän aamuna, jolloin hänen piti tehdä noviisivalansa. -Niihin aikoihin hänen sielunsa oli niin vaipunut rukouksiin, että -hän oli ruvennut pitämään itseään nyt jo melkein kuuluvana toiseen -maailmaan. Aamu oli kirkas ja kylmä, ja hänen oli helppo nähdä, että -jotain tavatonta oli tekeillä maailmassa tuolla alhaalla. Hevosliike -oli seisahtunut, aukeat paikat olivat tungokseen saakka täynnä väkeä -ja juhlakulkueita liikkui kaduilla soittokuntineen ja liehuvine -lippuineen. Sitten hän muisti mikä päivä nyt oli -- lordi majorin -päivä, marraskuun 9:s päivä -- ja taas hän ajatteli Glorya. Hän oli -varmaankin tuolla, sillä hänen sydämensä oli iloinen ja hän rakasti -maailmaa ja sen liikettä, huvituksia, komeutta. - -Tämä oli hänen viimeinen valmistuspäivänsä ja hän oli vaitiolo-käskyn -alainen. Siksi hän palasi koppiinsa ja lukitsi ovensa. Mutta hän ei -voinut estää ääniä kadulta tunkemasta sinne. Aamusta iltaan soittelivat -soittokunnat, hevoset korskahtelivat ja tuhannet askeleet jymisivät. Ja -tuntia ennen hänen vihkimistään, kun hän oli polvillaan ristin edessä, -kädet kasvoilla, saattoi hän vielä nähdä tuon iloisen näytelmän, nuo -tulvivat tungokset -- miehet, naiset, lapset joka ikkunassa, joka -parvekkeen aitaukseen nojaten, ja keskellä tuota kaikkea oli Glory, -huulet hymyillen ja silmät säkenöiden. - -Yö tyynnytti vihdoinkin melun, kello soi ja John läksi alas -jumalanpalvelukseen. Veljet odottivat eteisessä ja asetuttuaan -riviin he astuivat kirkkoon. Ensimmäisenä kulki veli Antero kantaen -ristiä, sitten veli Paavali kantaen suitsutusastiaa ja sitten muut -maallikkoveljet tuoden kynttilöitä, sen jälkeen tulivat hengelliset -veljet kauhtanoissaan, johtaja päähinekaapussaan, ja viimeisenä John -Storm. - -Alttari oli koristettu kuin juhlaa varten, ja jumalanpalvelus oli -omituinen, mutta juhlallinen. John oli kirjoittanut vakavuuden ja -kuuliaisuuden lupauksen, ja tämän hän omakätisesti asetti alttarille. -Siihen hetkeen saakka hän oli käyttänyt tavallista papinpukuaan, mutta -nyt hänen piti pukeutua veljeskunnan pukuun. - -Isä seisoi alttarin portailla, puku lattialla hänen jaloissaan. -Hän nosti sen ylös, siunasi sen ja puki Johnin ylle sanoen samalla -solmiessaan nuoran: "Ota tämä nuora ja käytä sitä muistona sydämen -puhtaudesta, jonka avulla sinun tästälähin tulee koettaa rakastaa ja -palvella meidän Herraamme Jeesusta." - -Sillä hetkellä paiskattiin ovi kovasti kolahuttaen kiinni vertauksena -siitä, että nyt oli tie maailmaan suljettu, kuoro lauloi ensin "Gloria -Patri" ja sitten hymnin, joka alkoi: - - "Hyvästi surun laakso - Ja melske rauhaton! - Sun hylkään astuaksein - Nyt taivaan ilohon." - -Veli Paavalin piti nyt myöskin tehdä elinkautiset valansa, ja kun John -poistui alttarin portailta, talutettiin maallikkoveli sinne. Hän oli -hyvin kalpea ja hermostunut ja olisi varmaan kompastunut, elleivät -maallikkojohtaja ja veli Antero kulkien molemmin puolin olisi häntä -tukeneet. - -Samat menot uudistettiin taas, mutta vielä juhlallisemmin. Hautausluvut -luettiin. "De Profundis" laulettiin, kelloa soitettiin hitaasti, "Ecce -quam bonum" messuttiin ja vihdoin laulettiin: - - "Kuolemallaan kuolon kaasi, - Poistettu on haudan paasi." - -John Storm oli syvästi liikutettu. Taivaat näyttivät aukenevan ja koko -maailma katoavan. Oli vaikea uskoa, että hän vielä oli lihassa. - -Kun hän vihdoin pääsi tyyntymään, oli hän tornissa jälleen, mutta -puettuna kauhtanaan ja puristaen nuoraa vyötäisillään. Aamun kylmä ilma -oli muuttunut sumuksi, sumutorvet huusivat ja mahtava hirviö tuolla -alhaalla näytti suitsuttaman tulta tuhansista sieraimista ja ulvovan -tuhansin kurkuin. - -Joku oli tullut hänen luokseen. Se oli veli Paavali. Hän puhui -hermostuneesti koettaen hiukan naurahtaakin. - -"Olen iloinen, että tapasin teidät täällä. Hauskaa, että vaitioloaika -jo on lopussa ja voin sanoa teille kuinka iloinen olen siitä, että -olette täällä." - -"Kiitos", sanoi John aikoen kulkea hänen ohitsensa. - -"Minä tiesin varmaan, että tulisitte meille, tarkoitan, sen yön -jälkeen, jolloin kuuntelin puhettanne sairaalassa -- hoitajattarien -tanssiaisyönä, muistattehan, kun isä oli tervehtimässä minua. Kumminkin -otaksun, etteivät asiat siellä ole huonosti -- sairaalassa, tarkoitan ---" - -John hapuili ovensa pihtipieliä. - -"Kaikki rakastivat teitä -- sairaat ja hoitajattaret ja kaikki! Kuinka -he mahtavat kaivata teitä! Minä tiedän, että kaikki oli hyvin teidän -lähtiessänne -- kaikki onnellisia ja... eikö niin?" - -"Hyvää yötä", sanoi John portaitten päässä. - -Oli hetken äänettömyys, mutta sitten sanoi veli Paavali muuttuneella -äänellä: - -"Kyllä ymmärrän teitä. Tiedän varsin hyvin, mitä tarkoitatte. On -väärin, että puhun ulkomaailmasta muuta kuin erityisestä pakosta. Me -olemme vannoneet valan vielä sen lisäksi ja olemme sidotut elinajaksi --- ainakin minä olen. Mutta jos te kumminkin voisitte kertoa minulle -jotain... Voi, minä olen hyvin kurja. Minun täytyy tunnustaa vikani ja -kärsiä rangaistukseni." - -John meni alas portaita kiirehtien huoneeseensa. - -"Jumala häntä auttakoon!" ajatteli hän. "Ja minua myöskin! Jumala meitä -molempia auttakoon! Kuinka minun tulee elää, etten ilmaisisi tuota -salaisuutta? Ja kuinka hän voi elää, jos hän saa sen kuulla?" - -John istui vuoteensa laidalla koettaen tyyntyä. Veli Paavali oli -säälittävä, niin oli. Koko siveellisessä maailmassa ei ole mitään -säälittävämpää kuin mies, joka on maailmasta eronnut, mutta kumminkin -jättänyt sydämensä sinne. Mitä hän teki täällä? Kuka oli hänet tänne -tuonut? Mitä semmoisella henkilöllä oli tekemistä tällaisessa paikassa? -Ja tuo hänen säälittävä avuttomuutensa kaikissa elämänoloissa? Oliko se -oikein, oliko se tarpeellista, oliko se Jumalan tahto? - -Tuossa oli mies, jonka sisar oli maailmassa. Tyttö oli nuori ja -turhamielinen, ja maailma oli iloinen ja viettelevä. Ilman johtavaa, -suojaavaa kättä -- mitkä vaarat saattoivatkaan kohdata häntä! Hän oli -nyt jo vajonnut häpeään ja alennustilaan, ja veli oli itse tehnyt -mahdottomaksi kaiken avun. Vangittu kotka, jonka siipi oli katkennut, -oli nyt sen lisäksi kahlehdittu muuriin kiinni. Mutta rukous! Rukous -oli siveyden suojamuuri, eikä Jumala tarvinnut kenenkään luodun apua. -John laskeutui polvilleen ristin eteen. Unelmien sekava johdonmukaisuus -johti hänen ajatuksensa Gloryyn ja veli Paavaliin ja Pollyyn ja -Drakeen. Mietteet risteilivät hänen aivoissaan hätyyttäen, häviten ja -tullen taas uudestaan. Yö oli kylmä, mutta hikihelmet kierivät hänen -otsallaan. Hänen sielunsa syvyydessä jokin ääni puhui hänelle, ja hän -koetti kuunnella sitä. Hän oli kuin sokea mies, joka on kompastunut -jyrkänteen reunalle ja kuulee aaltojen loiskeen syvyydessä kallioita -vastaan. - -Lausuttuaan viimeisen rukouksen sinä yönä ei hän enää rukoillut Gloryn -puolesta (sillä hän luuli velvollisuutensa kieltävän sen), mutta -sitten hän huomasi, että koko elämä, sielu ja voima oli paennut hänen -rukouksestaan. Keskellä yötä hän heräsi tuntien pelkoa. Oliko hän -uneksinut vai oliko hän todellakin kuollut ja haudattu? Hän kohotti -päätään pimeydessä ojentaen käsivarttaan. Ei, se oli totta. Vähitellen -hän muisti edellisen päivän tapahtumat. Niin, se oli todellakin -tapahtunut. - -"Mutta minä en ole kumminkaan samassa asemassa kuin veli Paavali -- -minä en ole sidottu koko elämäni ajaksi", sanoi hän itsekseen, ja -sitten hän rupesi takaisin vuoteelleen kuin tyyntynyt lapsi. - -Häntä hävetti, mutta hän ei voinut sille mitään. Hänestä tuntui jo -ikäänkuin hän olisi vankina synkässä tornissa kaipaillen vapautuspäivää. - - - - -III. - - -_5 A. Little Turnstile High Holborn, London, W. C_ - -Marraskuun 9 p. 18--. - -Jaha, jaha, jaa, jaa! Tämä kirje tulee teille juhlallisesti -ilmoittamaan, että minä, Glory Quayle, en enää ole sairashuoneessa -- -tätä nykyä. Enkö ole koskaan siitä kertonut? Ettekö ole koskaan lukenut -sääntöjä? Aina puolen vuoden kuluttua on hoitajattarella oikeus saada -viikon loma, ja koska minä olen ollut tänä päivänä täsmälleen kuusi -kuukautta Martan Viinitarhan sairashuoneessa ja koska en niin lyhyessä -ajassa kuin yhdessä viikossa ehtisi käydä "saarellani" ja eräs hyvä -naistuttavani on minua pyytä mistään pyytänyt luokseen... niin mitä -tehdä? - -Koska tämä on koko Lontoossa oloni ajalla ensimmäinen päivä, jolloin -olen ollut täydellisesti oma herrani, niin heittäydyin vapaaksi kuin -pikkuinen varsa, joka ensi kerran kavioillaan koskettaa ruohokenttää. -Minä kerron teille nyt kaikki. Aamu oli mitä ihanin. Kun ilma ensin -pitkät ajat oli vuoroin itkenyt, vuoroin hymyillyt ja koko maailma -näytti aivastelevan ja niistävän nenäänsä, tuli vihdoinkin kylmä aamu, -jolloin aurinko paistoi ja ilma oli kirkas kuin timantti. Minä läksin -sairashuoneesta kello yhdentoista jälkeen ja kulkiessani puiston läpi -Birdcage Walkia pitkin huomasin lippujen liehuvan Buckingham-palatsin -katolla, ja kirkonkellot soivat kaikkialla. Sain selville, että nyt -oli Walesin prinssin syntymäpäivä sekä myöskin lordi majorin päivä. -Kun saavuin Storey's Gaten luo, soittivat soittokunnat ja ihmiset -tulvailivat parlamenttitaloa kohti. Minä läksin yhteen joukkoon ja -puutarhasta palatsin edustalla näin lordi majorin juhlakulkueen. - -Tiedättekö mitä se on, rakkaat ihmiset? Se on kansalaisjuhla. Kerran -vuodessa lordi majori, tuo Cityn kuningas, panee toimeen kuninkaallisen -juhlakulkueen pitkin katuja sotureineen, palvelijoineen, vahteineen, -soittajineen, alustalaisineen j.n.e., kaikilla irtotukka, puuterointi -ja silkkisukat jokseenkin samanlaiset kuin ennen vedenpaisumusta. Lordi -majoreja on ollut kokonaista seitsemänsataa, ja kukin heistä ylpeilee -varsinkin siitä, että hän on yhä vielä samalla tavalla puettu kuin -ensimmäinenkin. Mutta kaunista se oli kumminkin, ja minä olisin voinut -itkeä ilosta nähdessäni noitten vakavien vanhojen herrojen kerrankin -unohtavan keitä he olivat ja uskottelevan itselleen, että olivat taas -isoja poikanulikoita. - -Voi, millainen näky! Lippuja liehui kaikkialla, köynnöksiä oli -ripustettu katujen poikki ja niihin oli kiinnitetty kaikenlaisia -kirjoituksia kuten: "Sopu voimia antaa" ja "Herra suojaa kuningatarta" -ja kaikenlaisia muita herttaisia, vaikkei tosin niin uuden uusiakaan -lauseita. Hevosliike oli seisahtunut pääkaduilla, ja omnibussit -kulkivat kaikenlaisia eksyttäviä syrjäpolkuja pikku katujen suureksi -hämmästykseksi. Entäs tungokset! Nuo tiheät kerrokset yhteen sullotulta -ihmisiä, kalpeat kasvot ylöspäin kääntyneinä, hämmästyttävässä määrin -samannäköisiä kuin Giant's Causewayssa [Giant's Causeway on kivinen -aallonhalkaisija Irlannissa. Kerrotaan, että se on suuren tien alku, -jonka jättiläiset aikoivat rakentaa Irlannista Skotlantiin. Suoment. -muist.], jossa pyöreät kivet nököttävät pystyssä -- se oli kerrassaan -ihmeellistä! - -Ja ajatelkaapas sitä lystiä! Kunnes juhlakulkue saapui, olivat -poliisit varsin kohteliaita. Minua lähinnä seisova poliisi oli paksu -kuin Falstaff, ja nuori Lontoon keikari lausui hänelle yhtämittaa -kaikenlaisia nenäkkäitä huomautuksia nimittäen häntä vain Robertiksi. -Nuori narri oli itse juuri yhtä naurettava, sillä hänellä oli -hiusöljyllä ja saippualla kangistettu otsatukka, joka oli huolellisesti -vierähytetty oikealle puolen otsaa, niin että sitä saattoi helposti -vartioida vasemmalla silmällä. Ja hän vartioikin sitä. - -Entäs itse juhlakulkue! Oi armias, kuinka me nauroimme sille! -Siellä oli metsävahteja Epping Forestista ja lihavia henkivartioita -Towerista ja säkkipillin puhaltajia skotlantilaisesta kaartista ja -balettineitosia jotka värisivät huojuvilla tuoleilla ja kuvasivat muka -"vapautta" ja "kauppaa." Viimeisenä tuli itse Citykuningas hymyillen -ja kumarrellen alamaisilleen ja hänen jälessään kaikki vasallit -keltaisissa takeissa ja punaisissa silkkisukissa. Suurinta huomiota -herätti ehkä Skotlannin vuoristolainen, jolla oli punaiset aidan -seipäät säärinä. Hän marssi eteenpäin niin juhlallisesti kuin olisi -pitänyt koko kulkuetta pyhänä komentona ja itseään epäjumalana, joka -oli viety ulos tuuletettavaksi. - -Ja entäs soittokunnat! Niitä oli ainakin parikymmentä sekä torvia -että huiluja, ja kaikki soittivat "Washingtonin soturia", mutta ei -kahdenkaan onnistunut aloittaa samaa tahtia yht'aikaa. Se oli kaikkien -soitannon sävelten sulosekoitus, täydellinen äänien kaleidoskooppi, -ja kaiken tuon ohessa vielä naapurikirkkojen kellot soivat prinssin -syntymäpäivän kunniaksi ja kaartilaisten kiväärit paukkuivat, niin että -kun tuo kaksinkertainen juhla oli ohi, tuntui minusta aivan samalta -kuin miehestä, jonka rouva lahjoitti hänelle kaksoset -- hän ei olisi -kumpaakaan antanut pois miljoonista, mutta hän ei toisaalta olisi -tarjonnut puolta penniäkään saadakseen vielä yhden lisää. - -Kesti puoli tuntia ennenkuin juhlakulkue oli ennättänyt ohi, ja sen -mentyä sekä muistaessani kaikkia noita naisia, jotka komeat puvut -yllään istuivat mahtavissa vaunuissaan, näyttämättä kumminkaan pientä -hiukkastakaan viisaammilta tai kauniimmilta kuin muutkaan, käännyin -pois, pikkuinen puristus sydämessäni ja samoin vasemmassa jalassani, -sillä otsatukalla seppelöity Lontoon keikari oli astunut varpailleni. -Kaiketi he tänä iltana juhlivat Guildhallissa lordeineen, herroineen, -ja epäilemättä ne murut, jotka putoavat rikkaan miehen pöydältä, -joutuvat piirakoiden ja kakkujen muodossa niille poluille, missä nälkä -kuljeskelee, ja varmaankin pikku Latsarus Mile-End-Roadin varrella -uneksii tälläkin hetkellä Dick Whittingtonista ja Lontoon lordi -majorista. - -Jonkinmoinen samanlainen unelma lienee minut vallannut aivan valveilla -ollessani, sillä arvatkaapa mitä minä tein. Kerronko? No, minä kerron. -Minä sanoin itselleni: "Glory-lapseni, otaksupas olevasi jokseenkin -yhtä köyhä kuin Dick Whittingtonkin tässä suuressa, loistavassa, -komeassa Lontoossa -- otaksu vain -- ettei sinulla ole kotia eikä -ystäviä ja että olisit eronnut sairashuoneesta, tai vaikkapa erotettu, -ja ettei kenenkään kunnon naisen ovi olisi avoinna sinulle, mitä -tekisit ensiksi, kultaseni?" Minä vastasin arvelematta: "Ensiksi -hankkisit asunnon itsellesi, lapseni, ja sitten alkaisit tehdä työtä -näyttääksesi tuolle suurelle, loistavalle Lontoolle, kuinka nainen voi -saada sen polvistumaan pienoisten jalkainsa juureen." - -Tiedän, että isoisä sanoo nyt: "Siunatkoon tuota tyttöä! Ethän -kumminkaan liene tuommoista koettanut?" Koetin, aivan totta -- muutoin -lystikseni ja vallattomuudesta, joka piilee kaikessa Eevan tyttärissä. -Muistatko manilaista kissamirriä, joka ei tahtonut asua meillä kotona -huolimatta kaikesta Rakel-tädin mairittelusta nuorella maidolla ja -kermassa liotetuilla kakuilla, vaan karkasi pois takapihalle yhtyäkseen -kulkukissoihin, jotka sieppaavat elatuksensa mistä sattuu? No niin, -minä aivan ymmärsin mirrin tunteet nyt kun minulla oli kolme kultarahaa -taskussa ja mieli kohtaloa mahtavampi. - -Se oli niin äärettömän hullua kaikki, ja maailma on niin hauska, -että minä en käsitä, miksi kukaan siitä tahtoisi erota ennenkuin -täytyy. Minä en ollut astunut kahtatoista askeltakaan uutena Dick -Whittingtonina naishaamussa, ennenkuin elefantin kokoinen ajuri huusi -minulle: "Katsokaa, minne menette!" ja olin vähällä joutua toiseen -maailmaan hänen vaununsa suosiollisella avulla, jossa (nimittäin -vaunussa) istui kaksi julkeata naista hylkeennahkaisissa takeissa ja -kasvot niin paksussa puuterissa ja maalissa, että olisi luullut heidän -riitautuneen pesupäivänä ja singahuttaneen tärkkelyspussit toistensa -silmille. Minä tunsin toisen heistä entiseksi sairaanhoitajattareksi, -joka erosi häpeällä sairashuoneesta, mutta kaikeksi onneksi hän ei -huomannut minua. Tuo pikkuinen kova myhkyrä minun sydämelläni oli -sillä hetkellä katkera kuin sappi, ja minä lausuin pari filosofista -huomautusta itselleni ja jatkoin matkaani. - -Oi taivas, näitä Lontoon vuokraemäntiä! Ne ovat varmaankin jonkinmoisia -nais-Shylockeja, sillä lihanaula on koko heidän sukunsa tuntomerkkinä. -Ensimmäinen, jonka luokse menin asuntoa kysymään pyysi kaksi guineaa -kahdesta huoneesta ja paitsi sitä eri maksua kynttilöistä ja -lämmityksestä. "Kuukausittainko?" sanoin minä. "Niin, jos tahdotte -ottaa ne kuukausikaupalla, sama se!" sanoi hän. "Kaksi guineaako -kuukaudessa?" sanoin minä. Varjelkoon sentään! Viikossa tietysti! Minä -riensin tavallista nopeammin pois siitä talosta. - -Sitten minä hain vaatimattomampia katuja, jokseenkin lähellä -parlamenttirakennusta, sillä melkein kaikkien ikkunoissa oli asunnon -ilmoitus pienessä vihreässä uutimessa. Vihdoin löysin huoneen, joka oli -sopiva -- täksi lomaviikokseni, ainoastaan täksi viikoksi. Kymmenen -shillingiä viikossa eikä mitään lisämaksuja. "Minä otan sen", sanoin -komeasti, ja sitten emäntä, jolla oli viiksien alkua ylähuulessa, pani -minut ristikuulusteluun. Olenko naimisissa? En, enhän toki. Mikä toimi -minulla on? Minä hupsu sanoin, ettei minulla ollut mitään tointa, -sillä minä olin täynnä Dick Whittingtonisuutta, enkä viitsinyt mainita -sairaanhoitoa, koska näet olin omassa puvussani, ymmärrättehän! Mutta -hei vain! Hän ei milloinkaan ottaisi taloonsa naimattomia nuoria -neitosia, joilla ei ole mitään tointa, ja ulos kadulle piti minun mennä -taas. - -Minä en tietysti välittänyt siitä ollenkaan, sillä kaikkihan oli vain -pilaa, mutta koska ihmiset siis eivät huolineet luokseen virattomia -tyttöjä, päätin olla laulajatar, jos vielä joku kysyisi minun tointani. -Kolmannella emännälläni oli ainoastaan yksi peräkamari toisessa -kerroksessa, mutta ennenkuin rupesin nousemaan tuohon haukan pesään, -alkoi tutkintoni uudestaan. "Onko virkaa neidillä?" "Mikä toimi?" -"Teatterissako?" -- "Niin -- nii-in, -- teatterissa minä..." "Minä en -ota luokseni ketään teatterilaisia." - -Oi hyvänen aika sentään! Olisin voinut huutaa, se oli niin hullua. -Mutta aika kului, Westminsterin kello löi neljä, ja päivä alkoi -lähestyä loppuansa. Silloin näin nimikilven "Tyttökoti". "Onkohan tuo -jokin armeliaisuuslaitos?" ajattelin. Mutta ei se siltä näyttänyt. -Minä astuin siis ovesta sisälle varsin komeasti ja kysyin emäntää. -"Johtajatartako tarkoitatte, neiti?" "No, olkoonpa sitten johtajatar", -sanoin minä, ja siinä samassa hän tuli hym -- ei, ei hymyillen, sillä -hän ei ollut mikään rakastettavan näköinen kristisisar, ei, minä -luulin, että hän aikoi tukahduttaa minut kaikenlaisilla salaperäisillä -kysymyksillä. "Olette kyllästynyt elämään, ystäväni, eikö niin? Se _on_ -todellakin julma, eikö niin?" Minä seisoin hetken ääneti, ja sitten -tuntui kurkkuni niin kummallisen karkealta ja selkärankani kylmältä, -että minun täytyi kysyä, miksi hän tuommoista minulle puhui. Hän -näytti hämmästyneeltä ja kysyi, olenko minä hyvä tyttö. Minä vastasin, -että enköhän minä liene jotakuinkin hyvä, ja silloin hän sanoi, ettei -hän siinä tapauksessa voi ottaa minua sinne, ja sitten hän viittasi -seinällä olevaan ilmoitukseen, jota minä yksinkertainen olento en ollut -ennen huomannut: "Koti ja turvapaikka tarjotaan täällä naisille, jotka -tahtovat luopua kurjasta ja häpeällisestä elämästä." - -Nyt minä huusin, sillä maailma on niin järjetön. Toisessa paikassa -minä "teatterilaisena" en ollut kyllin hyvä vuokralaiseksi, toisessa -en ollut kyllin huono, ja mitähän ihmettä seuraavassa paikassa -sanotaankaan minulle? Mutta nyt oli jo vallan pimeä, ilma oli -musta kuin luoteismyrsky, ja minä olin väsymyksestä nääntyä. Siis -minä unohdin Dick Whittingtonin ja muistin vain tuota laupiasta -naissamarialaista, joka oli pyytänyt minua tulemaan luokseen, sekä -läksin Viktoria-kadulle päin hypäten ensimmäiseen omnibussiin, joka -eteeni sattui, juuri siihen aikaan kun hotellit ja klubit ja suuret -rakennukset asettivat näkyviin Walesin prinssin nimikirjaimet merkiksi -ja vertauskuvaksi siellä sisäpuolella vallitsevasta ilosta. - -Minä olinkin joutunut Atlas-omnibussiin, joka vei minut -Piccadilly-sirkuksen luo ja koska se oli varsin väärä suunta, piti -minun muuttaa. Mutta sillä välin oli laskeutunut sumu, ja siinä minä -nyt olin usvan keskellä! - -Oi Ananias, Asarias ja Misael! Tiedättekö mitä Lontoon sumu on? Se on -savua, se on nokea, se on tulikiveä. Se on pimeämpää kuin yö, sillä se -sammuttaa tulet, ja sakeampaa kuin usva Gurraghilla ja likaisempaa kuin -tiilitehtaan savu. Se panee ihmisen ajattelemaan, että koko tämä pyöreä -maapallo on suuri kattilan muotoinen porsaslätti, jonka kantta Lontoo -on kohottanut. Keskellä tätä manalaa vaunut matelevat, omnibussit -ryömivät ja pahat viholliset, jotka ovatkin vain miehiä, leijailevat -tulisoihdut käsissä, ja teidän täytyy hapuilla, rykiä, yskiä ja siinä -samassa syöksyy päällenne viattomia ihmisolentoja, jotka tuuppivat -ja puhkuvat aivan kuin ilmestyskirjan pedot. Minusta se ensin tuntui -mainiolta pilalta, mutta sitten ainoastaan kunnon nauru saattoi estää -minua itkemästä, ja juuri kun koetin nauraa ja samalla kysyä joltakin -henkilöltä, mistä Holbornin omnibussi oli löydettävissä, työnsi poliisi -minua sanoen: "Kulkekaa eteenpäin, teikäläisten ei ole sallittu nyt -tässä kuhnailla!" - -Minä olin tukehtua, mutta muistaessani, mitä olin nähnyt juuri tällä -paikalla ensimmäisenä lupapäivänäni Lontoossa, pyörähdin kadun poikki -ja juoksin huolimatta kiroilemisista ja tuuppimisista. Mutta tuo -"joku henkilö", jota olin puhutellut, seurasi minua ja asetti minut -oikeaan omnibussiin, joten vihdoinkin pääsin perille. Tuohon kaikkeen -meni kaksi tuntia, ja sellaisen kiirastulen perästä tuntuu tämä talo -siunatulta paratiisilta, jossa asuu laupeuden ja armeliaisuuden -enkeleitä, kuten paratiisissa ainakin. - -Armelias samarialainen oli hyvin ystävällinen, keitti teetä minulle -parissa minuutissa ja teurasti juotetun vasikan vattuhillo-purkin -muodossa. Hänen nimensä on rouva Jupe; hänen miehellään on jonkinmoinen -toimi eräässä klubissa ja heillä on yksi ainoa yksitoistavuotias tyttö, -jonka kanssa tulen nukkumaan samassa vuoteessa. Tässä minä nyt istun -neiti Pikkuviisaan kanssa pienoisessa makuuhuoneessamme terveenä ja -raittiina ja tyytyväisenä elämääni. - -Hyvää yötä, hyvät ystävät! Puolen tunnin perästä minä itsekseni mietin -kaikkia tämän päivän merkillisiä tapahtumia unelmien sekavassa valossa. -Mutta mikä minulla on hätänä! Jos kaikki olisikin ollut totta -- jos -todellakin olisin ollut koditon, turvaton ja rahaton, sen sijaan että -minulla nyt on kolme kultakolikkoa kukkarossani ja kaitselmus rouva -Jupen hahmossa, johon voin turvautua! Kun minusta tulee suuri nainen ja -maailma kiinnittää katseensa minuun, niin aion olla hyvä tyttö niille -raukoille, joilla ei ole mitään ankkuripaikkaa Lontoossa. John Storm -oli oikeassa. Tämä suuri, loistava, komea, iloinen Lontoo voi olla -hyvin julma heille joskus. Se kutsuu heitä, viittaa heille, hymyilee -heille ja panee heidät ajattelemaan, että noiden loistavien tulien -valossa ja kaiken tuon komeuden hohteessa ilo viihtyy ja että rakkaus -kaiketi asuu noissa monissa palatseissa, ja sitten... - -Mutta ehkä tuon pahan juuret ovatkin syvemmällä. Niin, vaikka en -aiokaan leikata tukkaani lyhyeksi enkä pukeutua miehen takkiin enkä -ruveta saarnaamaan samoista oikeuksista molemmille sukupuolille, -tuntuu minusta tällä hetkellä siltä, että jos vain olisin mies, niin -olisin onnellisin tyttö koko maailmassa. Eipä silti, että Lontoo minua -peloittaisi -- ei ollenkaan. Näyttääkseni teille, kuinka mielelläni -minä syöksyisin sen hyöriviin hyrskyihin, minä täten varoitan ja -ennustan ja ilmoitan teille siitä, että minä mahdollisesti käytän -lupaviikkoni hakeakseni sopivampaa tointa itselleni kuin olla -virkaatekevänä valkoisena huuhkaimena sairashuoneessa. Minä en ole -oikein paikallani siinä työssä, huolimatta Anna-tädin varoituksista, ja -siis -- vapauteen! Ollako vai ei, siinä kysymys. Lausu vain tuo sana, -niin heitän kaikki kaitselmukselle, joka on erittäin sopiva perillinen -kaikissa asioissa... Mutta odottakaamme, odottakaamme vain, niin näemme -niitä viikossa voi tapahtua! - -Terveisiä saarelle minulta sen sisimpään sydänsopukkaan saakka! Tuo -rakas pikku saaripahanen! Nyt täällä kaukana muistelen sitä aivan kuin -lastansa jumaloiva äiti, joka tuntee jokaisen tuuman pienokaisessaan -ja tahtoisi aivan syödä sen. Lehdet ovat kaiketi jo varisseet eikä -paljailla oksilla näy muuta kuin tyhjiä pesiä, joissa linnut ennen -leikkivät ja laulelivat. Tervehdykseni heillekin ja kolme hirvittävän -suurta suudelmaa teille kaikille. - -Glory. - -J.K. -- Enkö ole kertonut teille John Stormista? On niin paljon -ajateltavaa tässä Lontoossa. Niin, hän on mennyt luostariin -- -tiedonanto estetty -- sähkölangat "myrskyn" rikkomat j.n.e. Vakavasti -puhuen, hän on nähtävästi mennyt ikipäiviksi, ja leikinlasku siitä -on aivan samanlaista kuin pennin varastaminen sokean miehen hatusta. -Tietysti saattoi arvatakin, että niin tunteellinen ja rehellinen -mies kuin John Storm joutuisi epäsopuun kaikkien hurskaiden vanhojen -rouvien ja impien kanssa. Kanonikkoja hänellä oli oikealla, kanonikkoja -vasemmalla, kanonikkoja edessään -- mutta huhu kertoo, että John itse -oli se, joka pauhasi ja jymyn nosti. Hän kirjoitti minulle kirjeen -juuri ennen lähtöään kertoen kuinka Lontoo oli häntä kauhistanut -ja tuottanut pettymyksiä ja kuinka hartaasti hän toivoi pääsevänsä -pakenemaan sitä ja samalla myöskin itseään voidakseen pyhittää -elämänsä Jumalalle. Se oli epäilemättä oikein ja totta, mutta miksi -minä en voinut sanoa: amen? Hän mainitsi myöskin hiukkasen minusta -ja mitä minä olin ollut hänelle, sillä hän ei koskaan ollut tuntenut -äitiään ja hänellä ei ollut milloinkaan ollut sisarta eikä koskaan -tulisi olemaan vaimoa. Se oli tietysti kaikki oivallista, mutta pelkkä -inhimillinen tyttöraukka vain, semmoinen kuin Glory, ei voi ihastuneena -lukea tuommoista kirjeissä, vaan katselisi paljoa mieluimmin viisi -minuuttia John Storm-miestä kuin koko iankaikkisuuden ajan John -Storm-pyhimystä. Hänen kirjeensä pani minut ajattelemaan Kristittyä -matkalla iankaikkiseen, kaupunkiin [ks. _Bunyan_, Kristityn Vaellus. -Suoment. muist.], mutta tuo herra on minusta aina tuntunut hiukan -epäiltävältä sankarilta, jos ajattelee rouva Kristittyä ja kaikkia -pikku Kristittyjä, enkä minä voi sääliä häntä hitustakaan, vaikka -hänellä on raskas taakkansa kannettavana, sillä hän olisi varsin yhtä -hyvin voinut jättää kotiin kaiken sen, mistä hän ei voinut nauttia -matkallaan. - -Mutta tämä on aivan kuin löisi vaivaista hänen omalla -kainalosauvallaan, sillä John on mennyt eikä voi puolustaa itseään, -ja kun se muistuu mieleeni kadulla, täytyy minun juosta estääkseni -itseäni käyttäytymästä kuin hullu, ja silloin ihmiset luulevat minun -ajavan takaa jotakin omnibussia, vaikka minä ajankin vain pois -kyyneleitäni. Minä en voi kertoa teille paljoa tuosta veljeskunnasta. -Sen koti näyttää jonkinmoiselta palatsin ja vankilan sekasikiöltä, -ja se osoittaa, että ritualisuus on edistynyt paremmin kuin -korkeakirkollisuus ja koettaa nyt saada aikaan luostarijärjestelmää, -joka tämmöisestä tavallisesta maallikkonaisesta näyttää erittäin -sopivalta kuun ukolle, vaikka kuun ukolla ehkä on toinen mielipide -siitä asiasta. Sanotaan veljien elävän selibaatissa kopeissaan, mutta -minä luulen nähneeni semmoisen katseen John Stormin silmissä, että -huoleti voin väittää, ettei se mies ole juuri semmoiseen aiottu. Totta -puhuen, minä puolittain syytän itseäni siitä, mitä on tapahtunut, ja -minua hävettää muistella, kuinka kevyesti minä käsittelin asioita -juuri silloin, kun John-raukka taisteli Efeson petojen kanssa. Mutta -minä olen suuttunut häneen myöskin, ja jos hän vain olisi odottanut -kärsivällisesti ennenkuin ryhtyi tuommoisiin vakaviin hommiin, ja jos -hän olisi kysynyt _minun_ mieltäni, niin... Mutta mitäpä siitä! Naakkaa -ei voi sanoa jumaliseksi linnuksi siitä syystä, että se aina kirkuu -kellotapulin huipussa, ja John Stormista ei tule munkkia sillä, että -hän sulkeutuu koppiin. Hyvää yötä. - - - - -IV. - - -Talo, jonne Glory oli paennut sumusta, oli pieni, likainen tupakkapuoti -kapean kadun varrella Holbornin ja Lincoln's Inn Fieldsin välillä. -Puodin hoitajana oli sama lasten kasvattaja, jonka Glory oli tavannut -Polly Loven luona. Tytön mieleen oli johtunut eukon osoite ainoana -pakopaikkana tuona masentavien pettymyksien päivänä, tuona kauhun -yönä. Rouva Jupen mies, West Endissä työskentelevä viinuri, oli -yksinkertainen, avuton olento ja hyvin ihastunut vaimoonsa, joka petti -häntä aika tavalla eikä ollenkaan ilmoittanut hänelle liikkeensä -pimeitä puolia. Heidän tyttärensä, jolla perheen kesken oli nimenä -"Booboo", oli hiljainen, viisassilmäinen, pehmeäposkinen lapsi, jota -oli kasvatettu auttamaan kauppapuodissa ja pettämään kansakoulujen -tarkastajaa. - -Tullessaan ensimmäisenä aamuna alakerrassa olevaan ahtaaseen, likaiseen -vierashuoneeseen katseli Glory ympärilleen aivan kuin hakien jotain, -mitä hän ei nähnyt. Silloin rouva Jupe, joka juuri oli aamiaisella -miehensä kanssa, avasi pienet vilkkuvat silmänsä sanoen: - -"Kyllä tiedän mitä te haette -- lasta tietysti". - -"Missä se on?" sanoi Glory. - -"Mennyt, kultaseni." - -"Ettehän tarkoittane --" - -"Ei, ei se ole kuollut, mutta minun täytyi antaa pois se pikku raukka." - -"Jaa, näettekös neiti", sanoi herra Jupe suu täynnä ruokaa, "minun -rouvani ei voinut hoitaa lasta ja puotia yhtaikaa. Siis oli selvää, -että --" - -"Oikein minun sydämeni murtuu, kun ajattelen sitä. Se oli niin sievä ja -herttainen raukka --" - -"Tietääkö äiti siitä?" sanoi Glory. - -"Ei se ollut tarpeellista, kultaseni. Minä tunnen niin hyvin sen -ihmisen, jonka huostaan jätin lapsen, ja minä olen tosiaankin niin -kiitollinen --" - -"Se oli välttämätöntä, neiti -- puoti rasittaa rouvan voimia liian -paljon nytkin --" - -"Enhän minä siitä piittaisi ollenkaan, jos olisin yhtä terve kuin -ennen, silloin kun Booboo oli pieni." - -"Mutta se ei ole sama enää, ei se ole, ja rouva on usein sanonut, -kuinka mielellään hän ottaisi nuoren neidin auttamaan puodissa --" - -"Kauniilla neidillä olisi hyvä tulevaisuus semmoisessa paikassa, -kultaseni." - -"Tietysti, tietysti, ja kun minä näin tämän nuoren neidin astuvan -sisään ovesta, ajattelin heti, että tuossa se on se oikea." - -"Niin minäkin. Minä tunsin neidin heti ensi silmänräpäyksessä, ja jos -vain neiti todellakin tahtoo jättää sairashuoneen ja aloittaa uuden -uran, kuten eilen sanoitte --" - -Glory keskeytti heidän puheensa. He olivat kokonaan erehtyneet. Hän -oli tullut heidän luokseen vain vuokralaisena, mutta ellei heille -soveltunut häntä pitää -- - -"Kyllä, kyllä meille soveltuu, kultaseni, ja ellei teitä miellytä koko -puotihomma, niin onhan tässä Booboo, joka tarvitsisi opetusta --" - -"Mutta minä voin maksaa puolestani", sanoi Glory, "ja sitten hänen -täytyi kertoa hiukan tuumistaan. Hän aikoi ruveta laulajattareksi, ehkä -näyttelijättäreksi, eikä hän luultavasti tulisi kauan olemaan heidän -vuokralaisenaan, sillä niin pian kuin hän vain saisi paikan --" - -"Aivan kuten itse tahdotte, kultaseni. Olkaa kuin kotonanne. Mutta -älkää kiirehtikö sitä paikan ottoa. Hyviä paikkoja ei niinkään noukita -tien vieriltä näihin aikoihin. Sovittiin kuin sovittiinkin, että -Glory asuisi tupakkakauppiaan luona, ja herra Jupe lupasi tuoda hänen -kirstunsa sairashuoneesta samana iltana tullessaan kotiin työstään. -Hänen piti maksaa kymmenen shillingiä viikossa täysihoidosta, joten -hänen rahansa kestäisivät neljä tai viisi viikkoa ja vielä jäisi vähän -ylikin. Mutta johan minä aikoja sitä ennen saan ansiotyötä", ajatteli -Glory ja hänestä tuntui kuin hänen varansa olisivat loppumattomat. Hän -rupesi heti hommaan, vaikkei hän ollenkaan ymmärtänyt koko puuhasta -muuta kuin että ensin piti hakea jokin paikanvälitystoimisto. Rouva -Jupe muisti tietävänsä yhden tuommoisen toimiston. - -"Se on pienellä kadulla, joka eroaa Waterloo Roadista", sanoi hän, "ja -ikkunassa on nimi Josephs." - -Glory löysi herra Josephsin käärittynä nahkaturkkiin ja oopperahattu -päässä huoneessa, jonka seinät olivat täynnä valokuvia alastomista tai -puolialastomista henkilöistä, ja niitten välissä riippui kimpuittain -teatteri-ohjelmia aivan kuin arkkiveisuja virsikauppiaan pöydällä. - -"Mikä teidän erikoisalanne on?" - -Glory vastasi hermostuneesti ja epävarmasti. - -"Mitä te siis osaatte tehdä?" - -Hän osasi laulaa, lausua ja matkia ihmisiä. - -Mies kohotti olkapäitään. "Minun taksani on kaksi guineaa heti ja -kymmenen prosenttia palkasta." - -Glory nousi mennäkseen. "Se on mahdotonta. Minä en voi --" - -"Odottakaa hetkinen. Kuinka paljon teillä on?" - -"Eikö se ole minun oma asiani, hyvä herra?" - -"Hiukan tuittupäinen, hyvä neiti, eikö niin? Mutta jos tahdotte tehdä -hyvän kaupan, niin suostun ottamaan yhden guinean ja annan teille -ensimmäisen paikan, minkä saan." - -Epäröiden, peläten ja epäillen Glory maksoi guinean ja antoi -osoitteensa. - -"Heli-veli-vei", sanoi välitysmies. - -Glory oli kadulla. "Kahden viikon vuokra meni", ajatteli hän -palatessaan tupakkapuotiin. Mutta rouva Jupe näytti erittäin -tyytyväiseltä. - -"Mitä minä sanoin, kultaseni? Hyviä paikkoja ei niinkään poimita -kadulta nykyaikaan, ja niitä on niin paljon semmoisia tyttöjä, jotka -voivat laulaa veisun ja tanssia ja lausua." - -Kolme päivää kului, neljä päivää, viisi päivää, kuusi päivää, viikko, -eikä vielä kuulunut mitään herra Josephsilta. Glory meni uudestaan -hänen luokseen. Mies neuvoi olemaan kärsivällinen. Teattereilla ja -varieteelaitoksilla oli huonot ajat tätä nykyä, mutta jos hän vain -odottaisi -- - -Hän odotti vielä viikon ja kävi sitten taas tapaamassa herra Josephsia, -ja sitten taas ja sitten taas ja yhä vielä uudestaan. Mutta muuta hän -ei hyötynyt käynneistään kuin oppi matkimaan herra Josephsin käytöstä. -Sen hän teki mainiosti -- matkien miehen karkeata kurkkuääntä ja -olkapäitten kohottamista, joka ilmaisi juutalaista syntyperää. - -Rouva Jupe kirkui naurusta. Tämän arvoisan rouvan mieli kirkastui -sitä enemmän, kuta mustemmaksi Gloryn mieli muuttui. Kolmannen -viikon lopulla eukko sanoi: "Minä en mitenkään enää voi ottaa teidän -rahojanne, kultaseni, kun teillä ei ole mitään työtä." - -Sitten hän viittasi, mitenkä asia olisi järjestettävä. Hänen täytyi -olla niin paljon poissa kotoa. Se oli vallan välttämätöntä, hänen -terveytensä oli niin heikko -- aivan ilmeinen valhe. Ollessaan poissa -täytyi hänen aina jättää Booboo jonkun huostaan. - -"Se ei ole terveellistä lapselle eikä myöskään puodille, mutta jos -semmoinen neiti kuin te joskus menisi tiskin taakse --" - -Glorylla ei ollut enempää kuin kymmenen shillingiä taskussa ja siksi -hänen täytyi suostua. - -Tuolla pienellä kadulla oli melkoinen liike. Koska se oli Bedford Row'n -ja Linooln's Inn'in välillä, käveli siellä varsinkin lakimiehiä ja -heidän apulaisiaan tullen ja mennen oikeuslaitoksiinsa. Ei kestänyt -kauan ennenkuin he huomasivat, että nuori ja kaunis olento oli -ilmaantunut pienen, likaisen tupakkapuodin myymäpöydän taakse. Kauppa -vilkastui, ja rouva Jupe kirkastui. - -"Mitä minä sanoin, kultaseni? Täällä tytöt voivat tavata enemmän -oikeita herroja yhdessä päivässä kuin sairashuoneessa kahdessatoista -kuukaudessa." - -Glorya iletti. Herrojen kohteliaisuus, heidän huoleton käytöksensä, -heidän pienet vallattomuutensa, heidän kumarruksensa, heidän hymynsä, -heidän mielittelynsä -- kaikki tuo oli sappea ja myrkkyä tytön -masentumattomalle luonnolle. Siitä huolimatta tunsi hän jonkinmoista -huvia kesken katkeruutta. Katkeruus oli hänen omaansa, huvi oli niin -sanoaksemme jonkun toisen, joka katseli syrjästä ja nauroi. Hänelle -tuli vastustamaton halu tehdä pilkkaa rouva Jupen asiakkaista ja matkia -heitä vasten kasvojakin. Mutta se huvitti heitä, ja Glorysta oli siis -joka tapauksessa hyötyä liikkeelle. - -Mutta hän muisti John Stormin ja oli tukehtua häpeästä. Hänen -ajatuksensa kääntyivät alituisesti John Stormiin, ja hän läksi -sairashuoneeseen kysymään, oliko siellä kirjeitä hänelle. Siellä -oli kaksikin, mutta ei kumpainenkaan ollut luostarista. Toinen oli -Anna-tädiltä. Glory ei saanut uneksiakaan luopumista sairashuoneesta. -Heidän tulonsa vähenivät vuosi vuodelta ja menot lisääntyivät, kuinka -Glory siis saattoi ajatellakaan semmoista, että viskaisi pois varman -palkkansa ja lisäisi heidän huoliaan? -- Toinen kirje oli isoisältä: - -"Hauskaa kuulla, että sinulla on lupaviikko, rakas Glory, ja toivon -vaihtelun sinua virkistävän. Tunnustan, että minua hiukan peloitti -ajatella kaikkia seikkailujasi lordi majorin päivänä ja tuota hurjaa -tuumaasi lähteä pois sairashuoneesta tuuliajolle ja valloittaa Lontoo -vain yhtäkkiä. Mutta siitä juuri tunsin pikku velhoni, kuljeksivan -mustalaiseni, ja tiesin, että kaikki oli leikkiä vain. Kun siis -Anna-täti rupesi torumaan, otin piippuni ja läksin yläkertaan. Ikävää -kuulla, että John Storm on kääntynyt paavilaisuuteen, sillä sitä se -kumminkin on, vaikka hän ei olekaan Rooman käskyjen alaisena. Minä olen -sitä enemmän huolissani, kun en ole voinut lepyttää hänen isäänsä. -Vanha lordi näkyy syyttävän minua kaikesta, onpa ollut aikeessa ajaa -minut maantielle. Lausu minun kunnioittava tervehdykseni rouva Jupelle -tavatessasi hänet taasen ja kiitä häntä minun puolestani siitä, että -hän on pitänyt huolta sinusta. Pidä nyt, rakkaani, hyvää huolta -itsestäsi, kun olet yksin tuossa suuressa, pahassa Babylonissa. Minulla -ei ole muuta lohdutusta karkulaiseni poissa ollessa kuin se tieto, että -hän on terve ja onnellinen ja menestyy hyvin. Nyt on elo jo korjattu, -puitu ja pantu aittoihin, ja meillä on ollut tulta vierashuoneen -uunissa melkein joka päivä Annan suureksi suruksi, sillä kivihiilet -ovat niin kalliita nyt ja turpeita emme enää saa ottaa." - -Kirje oli jo kymmenen päivän vanha. Sinä iltana istui Glory pienessä -matalassa makuukamarissaan ja kirjoitti vastauksen isoisälle: - -"Mutta se ei ole leikkiä, rakas isoisä. Minä olen todellakin jättänyt -sairashuoneen. En tiedä lupaviikkoko vai mikä siihen oli syynä, -mutta minusta tuntui kuin olisin ollut niinkuin se nuori kotka -Glenfabassa -- muistathan sen -- sen, joka oli vangittu ja veti -perässään ruohokentälle nuoralla jalkaan kiinnitettyä ansaa. Minun -täytyi leikata nuora poikki -- minun täytyi, täytyi! Mutta teidän ei -pidä olla levottomia minusta, ei vähääkään. Etevä nainen, semmoinen -kuin Glory Quayle, ei kuole nälkääni Lontoossa. Sitäpaitsi minulla on -työtä nyt jo. Siis näette, ettei ole hätää mitään. Heti ensimmäisenä -aamuna sanoi rouva Jupe minulle, että jos minua huvittaisi ruveta -hänen pikku tyttöpahasensa opettajaksi, niin olisin tervetullut kuin -kukkaset toukokuussa. Se ei ole varsin ruusuilla tanssimista eikä -tuota ministerin tuloja, mutta se on varsin hyvää aluksi ja minulla -on aikaa etsiskellä parempaa tointa. Älkää välittäkö kovin paljoa -minun valitusvirsistäni sen johdosta, että luonto on pakottanut minut -hameissa kulkemaan. Koska asiat ovat niin järjestetyt tässä maailmassa, -aion tyytyä siihen. Mutta päätä pyörryttää ja siivet uupuvat, kun -huomaa, kuinka luonto on ollut kova naiselle mieheen verraten. Ellei -tyttö ole nero tai hupsu, ei hänellä näy olevan muuta kuin yksi ainoa -mahdollisuus, nimittäin arpajaiset, joissa voittoarvat merkitsevät -avioliittoa ja tyhjät arvat -- oi, voi, voi, voi! Eipä silti, että -minulla olisi syytä valittaa, ja minä vihaan itkusuuna olemista. -Elämä on niin äärettömän hauskaa ja maailma on niin lystikäs paikka, -että minua harmittaa kaikki semmoiset ihmiset, jotka juoksevat pakoon -sieltä, ja olisinpa minä mies... Mutta saattepa vielä nähdä, hyvät -ystävät!" - - - - -V. - - -John Storm oli saanut toisenkin ystävän Bishopsgaten luostarissa, -nimittäin luostarin koiran. Se oli sekarotuinen verikoira, josta -ei kukaan näkynyt tietävän, mistä se oli tullut ja miksi se oli -siellä. Se oli suuri, kömpelö, ynseäluontoinen elukka ja osittain -siitä syystä, mutta pääasiallisesti siksi, että säännöt kielsivät -ketään kiinnittämästä huomiotaan maallisiin esineisiin, veljet hyvin -harvoin hyväilivät sitä. Kenenkään huomaamatta, kenenkään välittämättä -se nukkui rakennuksessa päivisin, kuljeskeli edestakaisin pihassa -öisin eikä milloinkaan mennyt kadulle. Se oli ankarin munkki koko -luostarissa, sillä se katseli jokaista vierasta aivan kuin itse -perkelettä ja ulvoi kaikelle muulle musiikille paitsi kirkkolaululle. - -Nähdessään John Stormin ensimmäisen kerran se avasi laajan kitansa -ja jäykisti tuuhean häntänsä totuttuun tapaansa häiritsijöiden -lähestyessä, mutta nytpä vieras ei pelännytkään. John taputti sen -suippoa päätä ja raapi sen leveätä kuonoa, sitten hän avasi sen suun -tutkien sen hampaita ja vihdoin hän käänsi sen selälleen kutkutellen -sen rintaa, ja siitä hetkestä lähtien he olivat ystäviä ja tovereita -ikipäiviksi. - -Muutamia viikkoja valantekopäivän jälkeen John käveli koiran kanssa -pihalla. Koira hyppeli ja haukkui tuontuostakin niin että pihamaa -kajahteli. Nyt oli juuri aamupäivävirkistyshetki rukouksien välillä. -Munkit istuskelivat siellä täällä puhellen ja yksi maallikkoveljistä -lakaisi pois varisseita lehtiä, sillä talvi oli tullut ja oksat olivat -paljaina. Lakaisija oli veli Paavali, joka yhtämittaa katsoi John -Stormiin, mutta piti päänsä kumarassa ja jatkoi työtään virkkamatta -mitään. Vähitellen menivät veljet toinen toisensa perästä huoneeseen, -ja John aikoi seurata heitä, mutta veli Paavali asettui hänen eteensä. -Hän oli entistä laihempi, hänen silmänsä punoittivat ja hengitys oli -vaikeata. Kumminkin hän hymyili lapsellisesti ja alkoi puhua koirasta. -Kuinka vilkas tuo vanha elukka vielä saattoi olla! Ei kukaan ennen -ollut huomannut, että se oli niin mukava. - -"Te ette näytä oikein terveeltä nyt", sanoi John. - -"En ole aivan terve", vastasi veli Paavali. - -"Ilma on kylmä, ja tämä rangaistus on liian kova teille." - -"Ei, ei se ole syynä siihen. Minähän pyysin semmoista rangaistusta -ja minä pidän siitä. Minä olen tosiaankin hyvin hupsu muutamissa -suhteissa. Saatuani jotain päähäni mietin sitä yöt ja päivät, ja -työskennellessänikin --" - -Hän hengitti kuuluvasti, mutta koetti kumminkin nauraa. - -"Tiedättekö, mitä nyt olen miettinyt? Sitä mitä sanoitte minulle -silloin tornissa sinä yönä, jolloin vannoimme valamme, muistattehan. -Taikka oikeastaan minua huolestuttaa se, mitä _ette_ sanonut. Oli -väärin, että rupesin puhumaan maailmasta ilman suurta pakkoa, mutta jos -te vain olisitte voinut vastata yhden ainoan sanan, jos olisitte vain -voinut sanoa 'oli', kun kysyin, oliko kaikki hyvin sairashuoneessa, -niin varmaankin olisitte sen sanonut eikö niin?" - -"Älkäämme puhuko siitä nyt", sanoi John. - -"Niin, yhtä väärinhän se on nyt kuin silloinkin. Mutta kumminkin --" - -"Onpa nyt kylmä! Teidän hengenahdistuksenne on huolestuttava! Teidän -täytyy sallia minun kertoa siitä isälle." - -"Oh, ei se tee mitään. Minä olen tottunut siihen. Mutta jos te itse -ymmärtäisitte, miltä tuntuu, kun aina täytyy ajatella jotain henkilöä ---" - -John huusi luokseen koiran, joka hyppi ilosta häntä vastaan. "Hyvästi, -veli Paavali." Ja he menivät sisään. Maallikkoveli nojautui luutaansa, -ja hänen sydämensä syvyydestä puhkesi esiin pitkä huokaus. - -John oli kiiruhtanut pois, jottei hänen äänensä pettäisi häntä. - -"Hirveätä!" ajatteli hän. "Mahtaa olla kauheata aina ajatella samaa -henkilöä ja aina pelätä mitä hänelle ehkä on tapahtunut. Pikku -Polly-raukka! Hän ei ansaitse sitä, mutta entä sitten? Veri on verta ja -rakkaus on rakkautta, ja ainoastaan Jumala on voimakkaampi." - -Muutaman päivän perästä ilma pimeni muuttuen leudommaksi ja alkoi sataa -lunta. Molempien iltarukouksien välillä John nousi torniin katsomaan -valkoisen vaipan peittämää Lontoota. Se oli nyt kuin itämainen kaupunki -itämaisessa kuutamossa, ja hän kuunteli, kuinka ihmiset melusivat, -nauroivat ja olivat lumisotasilla kadulla, mutta samassa hän kuuli -raskaita askeleita portailla takanaan. Se oli veli Paavali, joka lapio -kädessä tuli luomaan pois lunta. Hänen kasvonsa olivat terävät ja -kuihtuneet, ja hän näytti vanhalta ja kuluneelta. - -"Tuota ette mitenkään saa tehdä", sanoi John. "Tuommoinen työnteko ei -enää ole rangaistusta, vaan itsemurhaa. Minä puhun siitä isälle. Hän -varmaan --" - -"Älkää puhuko, olkaa minulle armollinen! Säälikää minua edes! Jos te -tietäisitte, kuinka hyödyllistä työ on minulle -- kuinka se haihduttaa -ajatuksia ja viilentää --" - -"Mutta tämä on turhaa työtä, veli Paavali. Katsokaa! Luntahan sataa yhä -vielä ja sitä kerääntyy tänne lakkaamatta uutta." - -"Sama se. Se on hyödyllistä minulle. Ollessani väsynyt voin joskus -nukkua, ja Jumala auttaa ihmistä, joka ei säästä itseään. Ehkä Hän -kerran ilmoittaa minulle jotain." - -"Hän ilmoittaa meille kaikki omalla otollisella ajallaan, veli Paavali." - -"On helppo neuvoa kärsivällisyyteen. Jos minä olisin kuin te, laskisin -päiviä, kunnes pääsisin vapaaksi taas. Silloin minun olisi helpompi -kantaa noita asioita. Mutta kun on sitoutunut iäksi --" - -Hän lakkasi työstään ja katseli aitauksen yli ikäänkuin miettien -tulevia synkkiä päiviä. - -"Onko teillä ketään omaa tuolla alhaalla?" - -"Tarkoitatteko --"? - -"Ketään sukulaista -- sisarta?" - -"Ei." - -"Sitten ette ymmärrä, mitä se on. Siksi ette tahdo vastata minulle." - -"Älkää kysykö, veli Paavali." - -"Miksi ei?" - -"Ehkä tulisitte vielä levottomammaksi, jos kertoisin mitä --" - -Maallikkoveli pudotti lapionsa ja sitten hän hitaasti, hyvin hitaasti -nosti sen ylös sanoen: - -"Minä ymmärrän. Teidän ei tarvitse sanoa enempää. En koskaan enää kysy -teiltä." - -Kello soi iltarukoukseen, ja John kiirehti pois. "Jos tuo tyttö vain -ansaitsisi sen", ajatteli hän. "Jos hän olisi semmoinen, että miehen -maksaisi vaivaa panna sielunsa alttiiksi pelastaakseen hänet." - -Illallisella ja kirkossa John näki veli Paavalin kävelevän kuin unessa -ja mentyään levolle kuuli hän maallikkoveljen liikkuvan levottomasti -naapurikopissa. Pelko siitä, ettei hän voisi olla ilmaisematta tuota -salaisuutta, kävi sietämättömäksi. Hän hyppäsi vuoteeltaan ja meni -käytävään aikoen lähteä johtajan luokse pyytämään, että hänelle -annettaisiin toinen koppi. Mutta hän seisahtui ja palasi takaisin. -"Se ei ole jaloa", ajatteli hän, "se ei ole ystävällistä, se ei ole -inhimillistä", ja hän lausui uudelleen ja uudelleen nuo sanat, aivan -samoin kuin ihminen viheltää mennessään semmoiseen taloon, jossa -kummittelee. Sitten hän peitti korvansa ja nukkui. - -Keskellä yötä, kun vielä oli aivan pimeä, heräsi hän siihen, että -valo paistoi hänen kasvoihinsa, ja hän tunsi jonkun katselevan häntä -hänen nukkuessaan. Vavahtaen avasi hän silmänsä ja näki veli Paavalin -seisovan kynttilä kädessä vuoteen vieressä. Veli Paavalin silmät olivat -punaiset ja turvoksissa ja hän puhui kyynelten murtamalla äänellä. - -"Minä tiedän, että on väärin tunkeutua toisen koppiin", sanoi hän, -"mutta minä kärsin ennemmin rangaistukseni kuin olen tässä hirveässä -kidutuksessa. Jotain on tapahtunut -- minä näen sen selvään, mutta minä -en aavista, mitä se on, ja epävarmuus tappaa minut. Varmuus on helpompi -kestää. Minä vannon teille Hänen nimessään, joka kuoli puolestamme, -että tyydyn, jos kerrotte sen minulle. Onko hän kuollut?" - -"Ei, ei hän ole kuollut", sanoi John äkillisen vaiston pakotuksesta, ja -sitten seurasi kamala äänettömyys. - -"Ei kuollut?" sanoi Paavali. "Jospa Herra soisi, että hän olisi -kuollut, sillä tämä on varmaankin pahempaa, tuhat kertaa pahempaa!" - -Johnista tuntui kuin salaisuus olisi ryöstetty häneltä nukkuessa, mutta -tehty oli tehtynä eikä hän enää voinut sille mitään. Veli Paavalin -huulet vavahtelivat, hän hengitti nopeaan ja sitten hän kääntyi pois, -pusersi päänsä seinää vastaan ja nyyhkytti. - -"Minä sen kyllä arvasin", sanoi hän. "Toinen sisar meni samaa tietä, -ja minä näin, että Pollynkin kävisi niin. Siksi olin niin levoton. Voi -äitiraukkaani! Äitiraukkaani!" - -Kahteen päivään John ei sen jälestä nähnyt veli Paavalia. "Hän kärsii -kaiketi nyt rangaistustaan", ajatteli hän. - -Sillä välin satoi lunta lakkaamattapa veljien mennessä aamurukoukseen -kello 6 kulkivat he aina vasta luotua tietä myöten, vaikka päivä ei -silloin vielä ollut koittanut. Kolmantena aamuna meni John ensimmäisenä -eteiseen, jossa veli Paavali tuli häntä vastaan pihalta, lapio kädessä. -Hän näytti niin huonolta, että olisi luullut hänen vahan tavoin sulavan. - -"Olen pahoillani, että kerroin sen teille", sanoi John. - -Veli Paavalin pää vaipui alas. - -"Helposti huomaa teidän kärsivän enemmän kuin milloinkaan, ja kaikki on -minun syytäni. Minä menen heti tunnustamaan sen isälle." - -Aamiaisen ja rukouksen välillä tunnusti John tekonsa. Johtaja istui -huonon tulen ääressä pienessä huoneessa, jota nahkakansiin nidotut -kirjat sekä ikkunaruutuun tarttuneet lumihiutaleet pimittivät. - -"Isä", sanoi John, "minä olen syynä toisen veljen hairahdukseen, ja -minun tulee siis kärsiä rangaistus." Sitten hän kertoi, kuinka hän -oli rikkonut sen säännön, joka kieltää ketään puhumasta suhteistaan -ulkomaailmaan. - -Isä kuunteli hyvin vakavasti. "Poikani", sanoi hän, "sinun kiusauksesi -on todistus hengellisen elämän todellisuudesta. Saatanan raivo -pyhitettyjen sielujen kotia vastaan on kauhea, ja se tahtoisi ilomielin -häiritä sitä, jos se suinkin voisi, maallisilla ajatuksilla ja -huolilla ja tunteilla. Mutta meidän täytyy voittaa saatana sen omilla -aseilla. Sinun rangaistuksesi, poikaseni, on oleva samanlainen kuin -rikoksesikin. Mene ovelle, rupea ovenvartiaksi ja vahdi sitä yöt ja -päivät vuoden loppuun asti. Siten näytetään viholliselle, että sinä -vartioit taloamme, eikä sinne enää auta tulla kurkistelemaan." - -Veli Anteroa suretti, kun John asettui hänen paikalleen ovenvartiaksi -sinä yönä, mutta John itse oli tyyni. Hänet oli määrätty ovenvartiaksi, -ja siis hän ryhtyi heti alhaisen asemansa toimiin. Veljien kulkiessa -ulos ja sisälle lähetysasioillaan aukaisi hän oven ja sulki sen -jälleen. Kun joku koputti, vastasi hän: "Jumalalle olkoon kunnia", ja -sitten hän työnsi syrjään keskellä ovea olevan pienen luukun katsoen, -kuka vieras oli tulossa. Eteinen oli kylmä ja sen lattia kivestä. -Siellä hän istui rahilla seinän vieressä. Hänen vuoteensa oli pienessä -komerossa, joka oli ennen ollut päällysvaatteiden säilytyspaikkana, ja -sen ovella oli kirjoitus: "Lapset, totelkaa vanhempianne Herrassa." -Hänellä ei ollut muita tovereita kuin veli Antero, joka hiipi joskus -hänen luokseen ilahduttaakseen häntä sanattomalla läsnäolollaan, sekä -koira, joka aina pysytteli hänen läheisyydessään. - - - - -VI. - - -Se ainakin oli jonkinmoinen lohdutus, ettei hänen tarvinnut olla -veli Paavalin läheisyydessä. Kuullessaan maallikkoveljen liikkuvan -naapurikopissa muisti hän aina Glorya, ja hänen oli aivan mahdoton -poistaa ajatuksiaan tytöstä. Vannottuaan noviisivalansa ja lakattuaan -mainitsemasta Gloryn nimeä rukouksissaan hän ei voinut saada tyttöä -pois mielestään, ja veli Paavalin huolien alituinen läheisyys oli -kiihoittamistaan kiihoittanut hänen pelkoaan Gloryn kohtalosta. - -Toiselta puolen oli ikävä, ettei hän päässyt kirkkoon. Hän muisti -kaihomielin, kuinka onnellinen hän oli ollut erään kamalan yön perästä -mennessään Herran huoneeseen aamulla ja heittäessään kaikki huolensa -Hänen kannettavakseen huudahtamalla sydämensä pohjasta: "Herra, siunaa -kaikkia naisia ja nuoria lapsia!" - -Nyt oli joulu, ja hänen sydämensä tykytti taajaan veljien kulkiessa -ovesta päivällisaikaan puhellen naisista, jotka ovat läsnä -joulujumalanpalveluksissa. Olivatko veljet todellakin niin tyyniä kuin -he näyttivät olevan ja olivatko he voittaneet kaiken luonnollisen -hellyyden? - -Joskus hän päivällisjumalanpalveluksen aikana työnsi syrjään luukun ja -kuunteli naisten ääniä. Kaikkien niitten seasta hän kuuli ainoastaan -yhden äänen, mutta hän tiesi, että se oli vain unelmaa. Sitten hän -katseli, kuinka lumi hiutaleita satoi tummasta, juovikkaasta pilven -kaistaleesta, ja sanoi itselleen, ettei hän tästälähin saisi nähdä sen -enempää ulkomaailmasta. - -Vihdoinkin tyhjenivät pilvet, ja veli Paavali tuli taas lapioimaan pois -lunta. Hänen rintansa näytti kokoonpusertuneelta, ja kasvoista hehkui -kuume. John tempasi lapion hänen kädestään alkaen luoda lunta veli -Paavalin sijasta. - -"Minä en voi nähdä tuota enkä tahdo", sanoi John. - -"Mutta isä --" - -"En välitä siitä. Saatte kertoa hänelle, jos tahdotte. Te tapatte -itsenne vähitellen. Te olette jo nyt mennyttä kalua." - -"Olenko minä todellakin kuoleman oma?" sanoi veli Paavali hoiperrellen -pois kuin mies, joka on kuullut tuomionsa. - -John katseli hänen jälkeensä ajatellen: "Mitä minä tekisin tuona -miehenä? Jos Glory olisi sellaisessa tilassa ja minä olisin kiinni -täällä kuin ruuvipenkissä?" - -Häntä hävetti ajatella Glorya sellaisena, ja hän karkoitti tuon -ajatuksen. Mutta se palasi takaisin itsepintaisesti, ja hänen -täytyi miettiä sitä. Hänen valansa? Niin, hänen sielulleen oli sama -kuin kuolema, jos hän rikkoisi valansa. Mutta jos Glory joutuisi -perikatoon, Glory, jolla ei ollut muuta turvaa kuin hän -- jos Glory -joutuisi turmioon -- silloin helvetin tulet eivät olisi mitään hänen -epätoivoonsa verraten. - -Veli Paavali tuli seuraavana päivänä hänen luokseen ja istuutui rahille -hänen viereensä sanoen: - -"Jos todellakin jo olen kuoleman oma, mitä minun pitää tehdä?" - -"Mitä tahtoisitte tehdä, veli Paavali?" - -"Minä tahtoisin mennä täältä häntä hakemaan." - -"Mitä hyötyä siitä olisi?" - -"Minä voisin sanoa jotain, joka hillitsisi häntä ja estäisi häntä -jatkamasta häpeällistä elämäänsä." - -"Oletteko varma siitä?" - -Hurja valo loisti veli Paavalin silmissä, ja hän vastasi: "Aivan varma." - -John oli olevinaan tyyni ja neuvoi häntä kärsivällisyyteen. - -"Mutta ihminen ei voi elää ilman toivoa tulematta hulluksi", sanoi veli -Paavali. - -"Meidän tulee luottaa Jumalaan ja rukoilla", sanoi John. - -"Mutta Jumala ei koskaan kuule meitä. Mitä te tekisitte minun -sijassani? Jos joku ulkomaailmassa joutuisi perikatoon --" - -"Minä menisin isän luo ja sanoisin: 'Anna minun mennä häntä etsimään'." - -"Sen teen", sanoi veli Paavali. - -"Niin, isä on hyvä ja hellä ja hän rakastaa lapsiaan." - -"Niin, minä _teen_ sen", sanoi veli Paavali lähtien isän huoneeseen -päin. - -Hän meni kopin ovelle asti, mutta palasi takaisin jälleen. "En voi", -sanoi hän. "Siinä on semmoista, mitä te ette tiedä; minä en voi katsoa -häntä silmiin ja pyytää." - -"Jääkää tänne. Minä menen pyytämään teidän puolestanne", sanoi John. - -"Jumala teitä siunatkoon!" sanoi Paavali. - -John astui pari nopeata askelta ja seisahtui sitten. - -"Mutta ellei hän suostu --" - -"Tapahtukoon sitten Jumalan tahto!" - -Oli aamu, ja johtaja istui lukemassa omassa kopissaan. - -"Tule sisään, poikani", sanoi hän laskien kirjan syliinsä. "Tämä kirja -sinun on luettava jonakin päivänä. Se on 'Isä Lacordairen sisällinen -elämä'. Erinomaisen hauska teos! Sisällinen elämä täynnä mitä -äärettömimpiä kauhuja, kunnes hän oli voittanut maallisen hellyyden." - -"Isä", sanoi John, "eräällä maallikkoveljellämme on pieni sisko -maailmassa, ja hän on joutunut surkeaan tilaan. Hän on poissa siitä -paikasta, jonne veli hänet jätti, ja Herra yksin tietää, missä hän nyt -on. Anna veljen mennä häntä etsimään." - -"Kuka se on, poikani?" - -"Veli Paavali -- sisar on hänen ainoa omaisensa, eikä hän voi olla -ajattelematta häntä alati." - -"Tämä on vihollisen kiusaus, poikani. Veli Paavali on äskettäin -vannonut valansa, samoin kuin sinäkin. Vala kiihoittaa perkelettä -koettamaan voimiaan, ja on vallan luonnollista, että ne, jotka ovat -tehneet valansa, joutuvat mitä kovimpiin kiusauksiin." - -"Mutta, isä, tyttö on nuori ja ajattelematon. Salli veljen mennä häntä -hakemaan ja pelastamaan. Hän palaa sitten takaisin kiittämään Herraa -tuhat kertaa hartaammin." - -"Saatanan kiusaukset ovat hyvin kavalia, ne tulevat velvollisuuksien -muodossa. Saatana kiusaa veljeämme rakkauden avulla ja sinua säälin -avulla. Kääntäkäämme selkämme hänelle." - -"Se on siis mahdotonta?" - -"Aivan mahdotonta." - -Johnin palatessa ovelle seisoi veli Paavali makuukomeron ovella -katsellen kyynelsilmin sen yläpuolella olevaa lausetta. Hän näki -vastauksen Johnin kasvoissa, ja molemmat istuivat äänettöminä rahille. - -Kello soi rukoukseen, ja munkit alkoivat astua eteisen läpi. Isän -tullessa kynnyksen yli heittäytyi veli Paavali hänen jalkoihinsa, -tarttui hänen kauhtanaansa ja rukoili kiihkeästi sääliä: - -"Isä, sääli minua ja anna minun mennä!" - -Isän silmät kostuivat, mutta hänen tahtonsa oli järkähtämätön. -"Ihmisenä minun tulisi sääliä", sanoi hän, "ja teidän kaikkien isänä -minun pitäisi olla hellä lapsilleni, mutta en _minä_ kielläkään sinua --- vaan Jumala, ja minä tekisin synnin, jos antaisin sinun mennä." - -Silloin veli Paavali purskahti hurjaan nauruun, ja munkit kokoontuivat -hänen ympärilleen katsellen häntä hämmästyneinä. Hänen huulensa olivat -vaahdossa, hänen silmänsä hehkuivat, hän ojensi käsivartensa ja kaatui -selälleen pyörtyen. - -Isä teki ristinmerkin hänen rintaansa ja hänen huulensa liikkuivat -hiljaa. Sitten hän sanoi Johnille, joka oli nostanut maallikkoveljen -syliinsä: - -"Jätä hänet siihen. Kostuta hänen otsaansa ja pitele hänen käsiään." - -Ja kääntyen munkkeihin lisäsi hän: "Minä pyydän teitä rukoilemaan -veliraukkamme puolesta. Saatana taistelee hänen sielustaan. -Taistelkaamme mekin rukouksessa ajaaksemme pois sen hengen, joka on -hänet vallannut." - -Seuraavana silmänräpäyksenä John oli yksin pyörtyneen miehen kanssa, -jonka otsaa koira nuoleskeli. Hän katsoi johtajan jälkeen miettien -itsekseen, ettei tuommoista rajatonta valtaa toisen ihmisen ruumiin ja -sielun yli Kaikkivaltias ikinä ole kenellekään tarkoittanut. Rakkaus -Jumalaan ja saatanan pelko oli niellyt ihmisrakkauden ja jäykistänyt -kaikki inhimilliset tunteet. Semmoinen uskonto oli nähtävästi -kovettanut parhaan miehen, mikä ikinä oli maailmaan syntynyt. Tuo -kurja, murtunut olento, joka makasi tuossa niin hiljaa, oli tehnyt -valansa taivaalle, ja vain taivas sai vaatia häneltä tottelevaisuutta. -Luonto hänen sisimmässään oli noussut vastarintaan, ja on olemassa -luonnon lakeja, joiden vastustaminen on syntiä. Miksi hänen siis piti -niitä vastustaa? Veren ääni on Jumalan ääni, taikka sitten ei Jumalalla -ole mitään ääntä eikä Hän voi ollenkaan puhua ihmiselle. Miksi ihminen -siis ei kuuntelisi veren ääntä? - -Veli Paavali tointui ja kohotti päätään. Muistin aallot syöksyivät -takaisin, ja hänen silmänsä säkenöivät ja huulet vavahtelivat. - -"Minä menen, vaikka rikkoisinkin valani", sanoi hän. - -"Teidän ei tarvitse rikkoa valaanne", sanoi John. - -"Kuinka niin?" - -"Sillä minä päästän teidät ulos illalla ja taasen sisään aamulla." - -"Tekö?" - -"Minä. Kuunnelkaa!" - -Ja sitten nuo molemmat murtuneet, kahlehditut sielut, joita eivät -mitkään rautakahleet sitoneet, ei mitkään lukot eivätkä telkeet -vanginneet, vaan ainoastaan yliluonnollisen voiman varjo, istuivat -yhdessä kuin vangit linnassa laatien pakosuunnitelmia. - -"Isä sulkee itse ulko-oven", sanoi John. "Missä hän pitää avainta?" - -"Omassa huoneessaan, naulassa vuoteensa yläpuolella", sanoi veli Paavali. - -"Kuka maallikkoveljistä palvelee häntä nyt?" - -"Veli Antero." - -"Veli Antero tekee mitä tahansa minulle", sanoi John. - -"Mutta entäs koira?" sanoi Paavali. "Se on aina pihalla öisin ja -haukkuu kuullessaan askeleita." - -"Ei minun askeleitani", sanoi John. - -"Minä menen", sanoi Paavali. - -"Minä lähetän teidät erään henkilön luo, joka tietää missä sisarenne -on. Te sanotte, että minä olen teidät lähettänyt, ja hän vie teidät -sisarenne luo." - -Molemmat kuulivat laulua kirkosta ja vaikenivat kuunnellakseen sitä. - -"Palattuani takaisin aamulla tunnustan rikokseni ja kärsin -rangaistukseni", sanoi Paavali. - -"Minä myös", sanoi John. - -Aurinko oli yhtäkkiä alkanut paistaa, ja sulava lumi tippui puitten -oksilta timanttihelminä. Laulu taukosi, jumalanpalvelus oli lopussa, ja -veljet palasivat takaisin asuinhuonerakennukseen. Isän astuessa sisään -veli Paavali oli puettuna ja istui täydessä tajussaan tyynenä rahilla. - -"Kiitos Herralle, että Hän kuuli rukouksemme!" sanoi isä. "Mutta -sinun pitää rukoilla lakkaamatta, ettei saatana jälleen saa sinua -valtaansa. Joka yö, iltarukouksesta puoliyöhön saakka tulee sinun lukea -helminauhasi yksin kirkossa tämän vuoden loppuun asti." - -Kääntyen Johniin sanoi hän sitten hymyillen: "Ja sinun tulee olla kuin -vanha erakko tässä talossa, poikani. Me munkit rukoilemme päivällä, -mutta erakko rukoilee yöllä. Kuinka voisimme levätä rauhassa, ellemme -tiedä, että erakko vartioi taloa pimeän tullen?" - - - - -VII. - - -Neljä viikkoa sen jälkeen, kun Glory oli maksanut paikanvälittäjälle, -meni hän jälleen tuota miestä tapaamaan. Oli lauantai, ja omituinen, -hämmästyttävä näky kohtasi Glorya asioimiston läheistössä. Portaat -ja katukäytävä aina kulmaan saakka olivat täpösen täynnä kirjavasti, -mutta likaisesti puettuja varieteetaiteilijoita, kumpaankin sukupuoleen -kuuluvia. Kun Glory koetti tunkeutua heidän ohitseen, pysäytettiin -hänet huutamalla: "Noudattakaa vuoroanne näin palkannostopäivänä, -tyttöseni!" Hän siirtyi taakse odottamaan. - -Yksitellen he astuivat ylös portaita, palasivat takaisin kasvot -iloisina, huusivat hyvästinsä ja hävisivät. Sillä välin muutamat -tervehtivät toisiaan, kaikki kertoivat vilkkaasti ja tutunomaisesti -juttuja ja uskoivat salaisuuksiaan toisten hypätessä pari tanssiaskelta -tai kopistellessa jalkojaan pysyäkseen lämpiminä. "Sinä olet mätkinyt -punamaalia pesurätillä poskiisi tänä päivänä, kultaseni", sanoi yksi -tytöistä. - -"Olenko, armaani? Kylmän vuoksi panin sitä vähän paksummalta." --- "Tällä ei pitkälle potkita", sanoi eräs miehistä kilistellen -muutamia kolikoita astuessaan alas portaita ja meni yhdessä toisen -kanssa lähimpään kapakkaan. Kerran saapui ovelle silmäänpistävästi -koristetut vaunut ja mahtava henkilö, jolla oli yllään turkkiviitta -ja timanttisormuksia kummassakin kädessä, purjehti odottavien -rivien ohi ylös portaita. Hänen tullessaan alas taas syöksyi puoli -tusinaa odottajia avaamaan vaunun ovia nimittäen miestä "kunnon -teatteripapaksi" ja kertoen hänelle, että heillä oli asiat hullusti, -pariin viikkoon ei ollut saatu juuri mitään ansioita. Mies jakeli -shillingejä ja puolikruunusia heille huutaen: "so, so pojat" ja häätäen -heitä pois minkä jaksoi. Silloin nämä hänen alustalaisensa silittelivät -kuluneita nahkakauluksiaan ja osoittelivat toisilleen vaunuja sanoen: -"Tuo on toista kuin kaalin myynti Covent Gardenissa!" Kaikki nauroivat -ymmärtäen viittauksen, ja joku huusi: "Mitä nyt seuraa, teatteripappa?" -"Nyt seuraa matka 'köyhälään!'" sanoi toinen, ja joukko odottajia -siirtyi kapakkaan. - -Samanlainen toinen mahtava henkilö tuli alas portaita ja huomasi -Gloryn, joka seisoi puna- ja valkomaalilla tahrittujen, kirjavasti -koristeltujen naisten keskellä. Ukko seisahtui, kääntyi takaisin, avasi -uudestaan toimiston oven ja kuiskasi hyvin kuuluvasti: "Kuka se on -tuo nätti nuori hempukka, jonka sinä olet hankkinut, Josephs?" Hetken -kuluttua tuli paikanvälittäjä ovelle ja huusi Gloryn sisään. - -"Nyt on palkanmaksupäivä, tyttöseni, odottakaa tuolla", sanoi hän -työntäen Gloryn sisähuoneeseen, jonka kirjava kalusto oli kuluneella -punaisella plyyshillä päällystetty. Nurkassa oli piano, seinillä -riippui värillisiä tanssijattarien ja nyrkkeilijäin kuvia, ja ilma oli -täynnä huonon tupakan ja viinan höyryä. - -Glory odotti puoli tuntia häveten ja posket kuumina, ajatukset -sekavina. Viereisestä huoneesta kuuli hän rahojen kilinää sekä joskus -naurun hohotusta, joskus vihan purkauksia. Vihdoin tuli paikanvälittäjä -takaisin sanoen: "No, millä voin tänään teitä auttaa, tyttöni?" - -Hän oli nähtävästi ryypännyt, hänen käytöksensä oli tutunomaista, ja -hän heittäytyi saman sohvan nurkkaan, missä Glory istui. - -Glory nousi heti paikalla. "Minä tulin kysymään, oletteko saanut mitään -paikkaa minulle", sanoi hän. - -"Istukaa, lintuseni." - -"Ei, kiitos." - -"Olenko saanut paikkaa? En ole, en vielä, lintuseni. Teidän täytyy -odottaa --" - -"Olen mielestäni odottanut jo kyllin kauan, ja jos teidän -lupauksillanne on minkäänlaista merkitystä, hankitte minulle edes -tilaisuuden esiintyä kerran." - -"Tahtoisin niin mielelläni hankkia, lintuseni. Tahtoisin lähettää -teidät vaikka Washingtoniin saakka, mutta se maksaa rahaa, ja sitä -teillä ei ole." - -"Miksi te siis otitte sen, mitä minulla oli, kun ette kumminkaan voi -toimittaa mitään? Enkä minä sitäpaitsi pyydäkään muuta kuin mitä -itse taidollani voin ansaita. Antakaa minulle suosituskirje jollekin -teatterin johtajalle -- armahtakaa minua, tehkää edes jotain hyväkseni!" - -Juutalainen kohotti olkapäitään ja nousi seisomaan sanoen: "Hyvä on. -Koska nuotti nyt on semmoinen, niin saatte suosituskirjeen ja samalla -sanon hyvästi teille." - -Mies istui pöytänsä ääreen ja kirjoitti pari riviä, pani kirjeen -huolellisesti kuoreen, jonka taakse oli painettu ilmoituksia, ja ojensi -sen sitten Glorylle sanoen: "Heli-veli-vei. Teidän ei tarvitse enää -tulla takaisin." - -Astuessaan alas portaita katseli Glory kirjekuorta. Se oli osoitettu -erään kaikkein läntisimmässä Lontoossa olevan teatterin johtajalle. -Portaat ja katukäytävä talon edustalla olivat nyt tyhjinä, kello oli -lähes kaksi, ja lunta alkoi sataa. Hänen oli kylmä ja hiukan nälkäkin, -mutta hän päätti kumminkin lähteä heti viemään kirjeensä perille ja -kiirehti Temple-asemalle. - -Teatterissa oli päivällisnäytäntö, johtaja oli tavattavissa. Hän -sieppasi kirjeen avaten sen hiukan hermostuneesti, vilkaisi siihen, -katsahti Gloryyn ja sitten taas kirjeeseen ja sanoi vihdoin omituisen -ystävällisellä äänellä: "Tiedättekö, mitä tämä sisältää, tyttöseni?" - -"En", sanoi Glory. - -"Niin, tietysti ette -- katsokaa", ja hän ojensi kirjeen Glorylle -luettavaksi. Siinä oli: - - "_Hyvä_ -- -- Tämä pahanpäiväinen tytönheilakka kiusaa minulta - paikkaa. Hän ei ole -- -- arvoinen. Syytäkää hänet niskoiltanne - ja teitä kiittää - - Josephs." - -Glory lensi punaiseksi ja puri huultaan. Sitten hän naurahti -hermostuneesti, ja pari suurta kyyneltä vieri hänen silmistään. -Teatterin johtaja otti kirjeen hänen kädestään ja taputti häntä -ystävällisesti olalle. - -"Älkää olko millännekään, lapsi. Ehkä me vielä näytämme, että hän on -erehtynyt. Kertokaa minulle kaikki." - -Glory kertoi hänelle kaikki, sillä tuo mies näytti myötätuntoiselta. -"Me emme voi antaa teidän esiintyä juuri nyt", sanoi hän, "mutta -salin vahtimestari tarvitsee nuorta neitiä ohjelmia jakamaan, ja jos -tahtoisitte aluksi tyytyä siihen toimeen --" - -Se oli masentava pettymys, mutta hän oli avuton. Toimi oli alhainen, -mutta se pelastaisi hänet tupakkapuodista ja veisi hänet teatterin -ilmapiiriin sekä tuottaisi hänelle sitä paitsi tuloja viisitoista -shillingiä viikossa. Hän saisi aloittaa jo maanantaina, jos hän siksi -voisi hankkia itselleen mustan puvun, valkoisen esiliinan, valkoisen -myssyn ja kalvosimet. Puku hänellä oli jo ennestään, mutta esiliina, -myssy ja kalvosimet nielivät suurimman osan hänen säästörahoistaan. - -Sunnuntai-iltana hän nujersi ylpeytensä ja kirjoitti kotiin -Anna-tädille: - -"Minä olen ollut ahkera kuin muurahainen näinä päivinä; itse -teollisuuden jumalatar joutuu varjoon minun rinnallani. Mutta joulu -tulee, ja minä tahtoisin ostaa joululahjan isoisälle (ja kenties -tätösillekin), niin että lähettäkää tätikulta minulle pieni salainen -ilmoitus siitä, mitä hän eniten nyt tarvitsisi. -- Lunta, lunta, lunta! -Lunta tupruaa joka päivä." - -Maanantai-iltana hän meni teatteriin, ja toinen tyttö sai opettaa -hänelle, mitä hänen tuli tehdä. Tämä teatteri oli Lontoon parhaita, -ja Glorysta oli hauskaa nähdä yleisön kokoontuvan. Ensimmäisen puolen -tunnin ajalla hän kokonaan unohti itsensä noitten komeiden pukujen, -kauniiden kasvojen ja hienojen tapojen häikäisemänä. Sitten vähitellen -palasi tuska taas, ja kun esirippu nousi, pyrkivät kyyneleet, esiin. -Hän hiipi pois tyhjään käytävään, jossa hänen toverinsa jo istui lukien -iltalehteä sähkövalossa. - -Tämä hänen toverinsa oli pikkuinen, hento, mustiin ja valkoisiin -verhottu olento, vieno kuin dahlia-kukka. Neljännestunnin kuluttua -tiesi Glory koko hänen elämäkertansa. Päivällä hän oli työssä eräässä -puodissa Whitechapel Roadin varrella. Hänen nimensä oli Agatha Jones -- -häntä sanottiin tavallisesti Aggieksi. Hänen kotiväkensä asui Bethnal -Greenissa, ja Charlie tuli aina saattamaan häntä kotiin teatterista. -Charlie oli hänen nuori ystävänsä. - -Näytäntöjen väliajoilla auttoi Glory päällysvaatehuoneessa, ja siellä -nuo komeat vallasnaiset alkoivat käydä tyvin hauskoiksi. Kun kellon -soitto oli ilmoittanut, että toinen näytös alkoi, palasi hän hiljaiseen -käytäväänsä, jossa hän ainoalle katsojalleen, Aggielle, näytteli -mitä hullunkurisimmalla tavalla, kuinka naiset äänettöminä käyttivät -puuteritöyhtöä ja järjestelivät otsatukkaansa. - -"Hyvänen aika! Sinun pitäisi olla näyttämöllä, juuri sinun", sanoi -Aggie. - -"Niinkö arvelet?" sanoi Glory. - -"Minä aion itse kohta esiintyä. Charlie hankkii minulle paikan -klubeissa." - -"Missä klubeissa?" - -"Ulkomaisissa klubeissa Sohossa. Moni on siellä aloittanut." - -"Niinkö?" - -"Ulkomaalaiset pitävät eniten tanssista. Jos vain voi hypätä ja -kohottaa jalkansa olkapään tasalle, riittää siellä työtä elinajaksi." - -Näytelmän loputtua oli Charlie odottamassa teatterin edustalla. Glory -oli nähnyt hänet ennen ja tunsi hänet heti paikalla samaksi keikariksi, -jolla oli sivulle käännetty otsatukka ja joka oli viisastellut poliisin -kanssa palatsin pihassa lordi majorin päivänä. He menivät yhdessä -maanalaiselle rautatielle, ja kun Glory rupesi kyselemään ulkomaisista -klubeista, innostui Charlie vallan kaunopuheiseksi. - -"He antavat viisi shillingiä joka esiintymisestä, ja jos on vähänkin -taitoa, voi helposti samana sunnuntai-iltana esiintyä kuusi kertaa, -puhumattakaan erikois-illoista ja ystävien lahjoista ja semmoisista." - -Kun Glory astui pois Temple-asemalla, lepäsi Aggien pää Charlien -olkapäällä ja hänen pikku sormensa pusersivat kevyesti Charlien kättä. - -Toisena iltana oli Glory voittanut suuren osan ylpeydestään. Hänen -huumorin-tunteensa pelasti hänet. Hänestä tuntui melkein kuin joku -toinen tekisi kaiken tuon palvelijan työn ja hän itse vain katseli -syrjästä ja nauroi. Olihan perin hullunkurista, että hän oli siellä, -ja kuinka naurettavaa olisi jälestäpäin ajatella sitä! Nelly Gwynnkin -aloitti uransa myymällä appelsiineja galleriassa. Ja sitten, sitten, -kun hän oli kohonnut kaiken tuon yläpuolelle... - -Nyt oli varmaankin tavallista komeampi näytelmäilta. Glory oli -huomannut, että punainen verho oli asetettu portaille ja yksi aitioista -oli kukitettu. Kun muutamia henkilöitä astui mainittuun aitioon, rupesi -musiikki soittamaan kansallislaulua ja yleisö nousi seisaalleen. -Tulijat olivat Walesin prinssi ja prinsessa tyttärineen. Muu yleisö -oli melkein yhtä hienoa, ja jokin etäinen, petollinen muisto alkoi -häämöttää Gloryn mielessä, kun samassa eräs nainen antoi hänelle -piletin kuiskaten sulavalla äänellä: - -"Eräs herra tulee ottamaan tuon paikan." - -Gloryn piti palvella aitioissa eikä hän nyt mennytkään ulos valon -sammuttua ja esiripun noustua. Näytelmä oli uudenaikainen -- siinä -kerrottiin maalaistytöstä, joka palasi kotiinsa kärsittyään paljon -katkeruutta ja häpeää elämässä. - -Se liikutti Glorya ja puhalsi tulta hänen masentuneeseen ylpeyteensä. -Häntä säälitti pääosaa esittävä näyttelijätär, sillä tuo raukka ei -näyttänyt ollenkaan ymmärtävän tehtäväänsä, ja Glory olisi antanut -vaikka mitä, jos olisi saanut oman äänensä kaikumaan hänen suustaan. -Sitten hän äkkiä huomasi liikuttelevansa käsiään ja vilkaistessaan -niihin hän näki rypistetyt ohjelmat ja valkoiset kalvosimensa sekä -muisti, missä hän oli ja kukahan oli, sekä mutisi itsekseen: "Oi -Jumala, älä rankaise minua noista turhamielisistä ajatuksista!" - -Yhtäkkiä valo leimahti hänen kasvoihinsa, ja sitten hän taas seisoi -pimeässä. Käytävän ovi oli avautunut, ja eräs herra astui sisään. Hän -seisoi hetkisen Gloryn vieressä, katse suuntautuneena näyttämölle, ja -sitten hän kuiskasi: - -"Antoiko eräs neiti teille piletin istumapaikkaan?" - -Se oli Drake. Glory oli tukehtua, mutta vastasi vieraalla äänellä: - -"Antoi tämän tässä -- ohjelma, olkaa hyvä." - -Drake otti ohjelman ja katsomatta tyttöön kaivoi jotain liivintaskusta -pistäen sen tytön käteen. Siinä oli kuusi penceä. - -Glory oli huutaa. Nöyryytys oli liian suuri. Hän syöksyi ulos, heitti -pois ohjelmansa, otti päällystakkinsa ja hattunsa ja pakeni. - -Mutta seuraavana aamuna hän nauroi itselleen, ja ottaessaan esille -Draken kuusi penceä hän nauroi taas. Naulalla hakkasi hän siihen reiän, -pujotti siihen langan ja ripusti sen koukkuun tulisijan yläpuolelle. -Joka kerta siihen katsoessaan hän nauroi (ja itki myöskin hiukan). -Elämä on niin hullua! Miksi ihmiset hautautuvat ennen kuolemaansa? Hän -ei ainakaan sinä ilmoisena ikänä niin tekisi. Mutta teatteriin hän ei -kumminkaan enää palaa eikä liioin myymäpöydän taa. - -Joulu oli lähellä, puodit olivat komeasti valaistut, ja Glory muisteli, -mitä kauniita lahjoja hän oli aikonut lähettää kotiin niillä rahoilla, -joita hän toivoi ansaitsevansa. Jouluaattona kadut olivat täpösen -täynnä pieniä perheryhmiä, jotka kävivät ostoksilla, ja monta iloista -näkyä oli nähtävänä. Glory nauroi nauramistaan -- hän ei voinut olla -nauramatta. - -Jouluaamu oli huurteinen ja sumuinen ja liikekadut olivat tyhjinä. -Päivälliseksi oli porsaanpaistia, ja herra Jupe, joka oli kotona tänä -lupapäivänään, käyttäytyi kuin iso lapsi. Vasta iltapäivällä tuli -postinkantaja, selässä hirmuisen suuri laukku täynnä joulukortteja -ja lahjakääröjä. Siellä oli myöskin kirje Glorylle täti Annalta. Hän -kirjoitti: - -"Meitä huolestuttaa tuo vakava muutos elämässäsi, mutta luotamme -siihen, että se on parhaaksesi ja että rouva Jupe on tyytyväinen -sinuun. Älä tuhlaa säästöjäsi meille. Muista, että on olemassa -postisäästöpankkeja kaikkialla ja ettei ole sen parempaa ystävää kuin -pikkuinen rahasumma." - -Lopussa oli Rakel-tädin jälkikirjoitus: "Näetkö milloinkaan -kuningatarta Lontoossa sekä rakasta prinssiä ja prinsessaa?" - -Hän meni sinä iltana Paavalin katedraaliin jumalanpalvelukseen. Kun -hän astui sisään länsiovesta, käski mustiin puettu vahtimestari häntä -istumaan keskikirkkoon. Tuo suuri kirkko oli pimeähkö, kylmä ja melkein -tyhjä. Laulu tuntui kaikuvan jostakin näkymättömästä maailmasta hyvin -kaukaa, ja kun saarnaaja astui omituiseen saarnatuoliin, olisi luullut -häntä puhuvaksi rummuksi. - -Glory meni pois ennen jumalanpalveluksen loppua ja päätti lähteä -Whitechapel Roadille, josta Aggie oli kertonut jotain. Hän läksi sinne -Bishopsgate-kadun kautta, mutta käänsi päänsä poispäin kulkiessaan -luostarin kirkon ohi. Puolan juutalaisten, saksalaisten ja kiinalaisten -kirjava tungos Euroopan omituisimmalla kadulla huvitti häntä hiukkasen, -mutta sitten hän kääntyi Houndsditchillille palasi jälleen Bishopsgaten -kautta takaisin. - -Englannin pankin kohdalla hän astui omnibussiin mennäkseen kotiinsa. -Paitsi häntä istui siinä pullea tyttö, suuri, höyhenillä koristettu -hattu päässä. - -"Torilleko matka? Eikö? Minä vihaan sitä itsekin ja siksi menenkin -tanssipaikkoihin ennemmin. Maaltako olette? Samoin minäkin. Isä -on maanviljelijä, mutta siellä on kuusitoista kotona ilman minua, -joten minua ei siellä kaivata. Missäkö asun? Tätä nykyä Nanni-mummon -pukukaupassa. Eikös mulla ole nätit hansikkaat? Ja hattu sitten? -Hauskaa, että pidätte siitä. Minä saan uuden hatun tavallisesti kerran -viikossa, ja mitä hansikkaisiin tulee, niin kaikki, jotka pitävät -minusta --" - -Kun Glory sinä iltana istui ummehtuneessa huoneessaan ja Booboo nukkui, -kirjoitti hän kotiin: - -'Ja kaikki parhaat päätökset, ne tuuleen häviää'. - -Todistus: minä. - -Minä aioin lähettää teille muutamia joululahjoja, mutta lunta on -tuprunnut niin ahkeraan, ettei hiirikään uskalla lähteä liikkeelle, -ellei pakko aja. Kuitenkin, kaikitenkin lähetän kolme suurta suudelmaa -ja isoisälle parin lapasia, jotka omin käsin olen kutonut, koska en -tahtonut antaa kenenkään hyvän ihmisen auttaa minua siinä työssä. -Sanokaa Rakel-tädille, että näen joskus prinssin ja prinsessan. -Toissailtana näin heidät teatterissa. Niin juuri, teatterissa! Älkää -kauhistuko -- me elämme iloista elämää täällä Lontoossa ja käymme -teatterissa vähän väliä. On niin hauskaa tavata noita komeita ihmisiä. -Te näette, että olen syöksynyt hienoon seuraan, mutta minä rakastan -kaikkia yhtä paljon kuin ennenkin ja nytkin, kun kynttilä sammuu, -kuvastuu silmieni eteen Glenfaba ja 'Waits' ja 'Oiel Verree' ja isoisä -polttaen piippuaan työhuoneessaan tulen ääressä, hännätön, muriseva, -"vanha koira jaloissaan. Hauskaa joulua teille, rakkaani. Hyvästi, -hyvästi!" - - - - -VIII. - - -"'Missä se hauska irlantilainen neiti nyt on?' kysyvät herrat -alituiseen, kultaseni", sanoi rouva Jupe, ja häpeän vuoksi ja koska -hänellä ei ollut millä maksaa asunnostaan ja ruuastaan, palasi Glory -taas myymäpöydän taakse. - -Vähän matkaa Bedford Rowin takana ahtaassa huoneryhmässä kapean kadun -varrella asuu joukko tanssijattaria ja kuorolaulajattaria, joilla on -toimensa kevyenlaisissa teattereissa Strandilla. He ovat isoäänistä, -iloista, huoletonta, hyväluontoista väkeä, he puhuvat vapaasti, -nauravat paljon, käyttävät valetimantteja, valetukkaa, valehipiää, -mutta aina hyviä kenkiä, joita he kaikilla mahdollisilla keinoilla -tahtovat työntää näkyviin. - -Useat näistä tytöistä kulkivat Turnstilen läpi mennessään työhönsä, ja -tuossa seitsemän ajoissa oli tupakkapuoti tavallisesti heitä täynnä. -Melkein jokainen heistä tupakoi, kuten saattoi huomata oikean käden -likaisesta etusormesta, ja ostaessaan savukkeitaan he lärpättivät ja -elämöivät, kunnes tuo pikkuinen puoti oli kuin oksainen puu täynnä -varpusia keväällä. - -Useimmat heistä kuuluivat Frailty-teatteriin, ja heidän tavallisimpana -puheaineenaan olivat sikäläisen teatterin "tähdet". Päätähtinä olivat -"sisarukset Bellman", kolme burleski-laulajatarta, joista varsinkin -Betty-niminen oli ainaisena purevien sukkeluuksien kohteena. Hänen -nimensä oli Glory nähnyt kultakirjaimilla painettuna jos jossakin. - -"Hän sanoo olleensa opettajattarena maaseudulla, tytöt!" "Kyllä -kai! Puotityttönä oli Mile-End-Roadilla ja oppi tanssiaskeleensa -posetiivinsoittajalta erään sylttytehtaan takapihalla." "Todellako?" -"Hän on laajaselkäinen neito." "Jokseenkin yhtä leveä kuin Lontoon -levein katu, kultaseni. Oli ennen myymässä Piccadilly-sirkuksen -luona, kunnes joku tuli puhuttelemaan häntä, ja nyt hän ajelee omissa -vaunuissaan että hei vaan." Sitten kasvoi nauru yleiseksi, ja koko -seurue marssi ulos kädet toistensa vyötäisillä ja laulellen kadulla, -jossa ei tarvinnut kuiskailla kuten näyttämöllä: "Ja neidon kultakutrit -irrallaan aaltoili." - -Nuo keltatukkaiset ja keltasormiset sisarukset tunsivat varsin hyvin -elämän leikin, eikä kestänyt kauan, ennenkuin he alkoivat tutkiskella -Glorya. "Pidättekö toimestanne, tyttöseni?" "Oh, näyttääkö hän siltä -kuin hän pitäisi siitä?" - -"Ehkä pidän -- ehkä en", sanoi Glory. - -"Puhukaa sitä seinille, ei minulle. Minäkin olin ennen puotityttönä, -mutta en kärsinyt sitä elämää. Minä tahdoin vapautta, ja jos vain tyttö -on minkään näköinen niin -- ymmärrättehän." - -Myöhään samana iltana syöksyi yksi tytöistä vallan hengästyneenä sisään -huutaen: "Hurraa! Mitä arvelette? Betty tarvitsee pukijan, ja minä olen -hankkinut sen paikan teille. Guinea viikossa ja lahjaksi kaikenlaista -pientä roskaa. Morjesta vaan!" - -Gloryn vanha kurjuus palasi taas, ja hän tunsi kuumetta ja nöyryytystä. -Mutta hänen turhamielisyyttään ei niin paljon loukannut tuo tarjottu -toimi kuin hänen kunniaansa loukkasi hänen nykyinen toimensa. Rouva -Jupe oli nykyään alituiseen poissa kotoa, ja jos hänen ulkotoimensa -olivat samaa laatua kuin sekin, joka saattoi hänet Polly Loven -tuttavaksi, niin -- - -Lopettaakseen levottomuutensa läksi Glory teatterin ovelle. - -"Tekö olette uusi pukija, neiti?" kysyi ovenvartia. - -"Collins neuvoo teille mitä teidän on tehtävä, Collins!" - -Laiha, ruma, epäsiisti vaimo, joka tuli sisäovesta, katsoi sinnepäin -kuunnellen. - -"Seuratkaa minua", sanoi hän, ja Glory meni hänen kanssaan ensin -alas pimeää käytävää, sitten kaikenlaisten tomuisten kulissien -välitse, sitten avonaisen näyttämön yli, sitten ylös portaita ja -vihdoin pienehköön huoneeseen, jossa ei ollut yhtäkään ikkunaa eikä -minkäänlaista ilmanvaihtolaitosta ja jonka kalustona oli kolme -lattiapeiliä, leposohva, neljä rottinkipohjaista tuolia, kolme -pientä toalettipöytää, joitten yli oli ripustettu kaasujohdot, kolme -suurta kirstua, muutamia savukelaatikoita ja joitakuita tyhjiä -samppanjapulloja. Täällä oli toinen nainen, yhtä laiha ja epäsiisti -kuin sekin, joka oli Glorya opastanut. Hän nyökäytti Glorylle ja jatkoi -työtään, nimittäin komeiden pukujen esille ottamista kirstusta sekä -niitten levittelemistä leposohvalle. - -"Hän käski minua näyttämään teille ensimmäisen näytöksen puvut", sanoi -se nainen, jolla oli nimenä Collins, ja aukaisten toisen kirstun -osoitti hän siellä olevia pukuja. - -Se oli uusi maailma Glorylle, ja tuossa ilmastossa oli jotain -kiihoittavaa, sähköittävää. Hän kuuli, kuinka kulissien siirtäjät -huusivat ja kiroilivat, kuinka kuorotytöt nauroivat ovissa kulkiessaan -ja pitivät kaikenlaista teatterimelua ennen näytelmän alkamista. -Yhtäkkiä kuului silkin kahinaa ja kaksi nuorta naista astui äänekkäästi -puhellen huoneeseen. Toinen oli pitkä, solakka, punainen ja valkoinen -kuin marjamaito, toinen sitä vastoin pieni ja pyöreä. He tuijottivat -Gloryyn, jonka täytyi virkkaa jotain. - -"Neiti Bellman arvatenkin?" - -"Tarkoitatteko Bettyä?" kysyi neiti, ja samassa Betty itse astui -sisään. Hän oli lihava nainen, ja hänessä saattoi huomata jonkinmoista -rahvaanomaista miellyttävyyttä. Glorylla oli hämärä tunne siitä, että -hän oli jossain ennen nähnyt hänet. - -"Vai niin, te olette tullut", sanoi hän ottaen Gloryn heti haltuunsa. -"Auttakaapa pois päällystakkini." - -Glory teki niinkuin käskettiin. Toiset naiset olivat myös riisuutuneet, -ja parin minuutin perästä istuivat kaikki kolme toalettipöytien ääressä -rasvarasiat, punamaali ja mustat pensselit käsissään. - -Glory irroitti paksun neiti Betyn tukkaa, ja hänen armonsa katseli -Glorya peilissä. - -"Ei ole hullumman näköinen, vai mitä, tytöt?" - -Toiset kaksi katsoivat Gloryyn hyväksyvästi. "Ei ole", vastasivat he -jatkaen pukeutumistaan hyräillen ja viheltäen. - -"Oh, _kiitoksia_", sanoi Glory syvä kohteliaisuus äänessä, ja -kaikki nauroivat. Se oli todellakin hauskaa. Mutta äkkiä se ei enää -tuntunutkaan hauskalta. - -"Mikä nimesi on, tyttöseni?" - -Häntä hävetti mainita tässä seurassa oikea nimensä, joka oli kodissa -pyhä, pyhä vanhalle pastorille ja John Stormille, ja eräs muisto pani -hänet äkkiä vastaamaan: "Gloria." - -Pikkuisen neidin musta pensseli vaipui alas silmäkulmilta, ja hän -huudahti: - -"Mikä mainio nimi se olisi ohjelmassa!" - -"Huh! Minusta se maistuu sunnuntailta", sanoi pitkä neiti pudistaen -olkapäitään. - -"Irlantilainenko?" - -"Jotain sinne päin", sanoi Glory. - -"Saanut sivistystä, eikö niin?" - -"Isäni oli pappi", sanoi Glory, "mutta --" - -Yleinen naurun hohotus keskeytti hänen puheensa, ja silloin hän -ojentautui suoraksi säihkyvin silmin, mutta paksu, armollinen neiti -taputti häntä kädelle sanoen: - -"Älä suutu Glo, mutta sinun ei todellakaan pidä enää puhua semmoista -- -_kaikki_ ovat aina papin tyttäriä, ymmärräthän." - -Kova koputus kuului ovella, ja asiapoika, jonka toimena on kutsua -näyttelijöitä näyttämölle, huusi: "Puoli tuntia, neidit!" Pukuhuoneessa -syntyi hälinä ja hermostunut kiire, ja ulkopuolella kuului orkesteri -virittävän soittokoneitaan. Koputus kuului taas: "Esirippu nousee, -olkaa hyvä!" Ovi työnnettiin auki, ja kaikki kolme naista leijailivat -ulos -- pitkä puettuna trikoopukuun, pikkuinen serpentiinihameeseen -ja paksu jonkinmoiseen fantasiapukuun. Glory jäi kokoamaan lattialle -pudonneita tavaroita, kuuntelemaan orkesteria, joka parastaikaa soitti, -ja -- miettimään tuota kaikkea ja nauramaan. - -Naiset palasivat taas pukuhuoneeseen ja tekivät sen sitten taas -uudelleen ja uudelleen näytelmän kestäessä. Kun he eivät olleet -pukuhommissa, huvittelivat he itseään jos jollakin. Milloin he -tupakoivat, milloin lähettivät Collinsin ostamaan konjakkia ja soodaa, -milloin haastelivat katsojien joukossa näkemistään tuttavista -- "Lordi -Johnny on täällä taas tavallisella paikallaan. Hän on nähnyt tämän -kappaleen jo kuusikymmentä kertaa ja kaiken kaikkiaan sitä on näytelty -vain kuusikymmentäyhdeksän kertaa." -- Joskus keskustelu kääntyi -koko katsojakuntaan yleisesti: "Mikähän niitä tänään vaivaa? Vaikka -vilkuilisi silmänsä nurin, ei saa ainoatakaan kättä liikkumaan." - -Vihdoin laskeutui esirippu, ulkopuvut puettiin ylle ja asiapoika tuli -huutamaan: "Vaunut odottavat!" Naiset vastasivat: "Hyvä on, Tommy", -ja hänen armonsa paksu neiti nyökkäsi Glorylle sanoen: "Kyllä sinusta -vielä kalu tulee, kunhan nyt hiukan totut." Sitten ei näkynyt enää -muuta kuin pimeä näyttämö, tyhjä huone ja ovenvartia näyttämön ovella, -joka virkkoi Glorylle: "Hyvää yötä, neiti." - -Nuo siis olivat katsojien suosikkeja! Ja Glory Quayle auttoi heitä -pukeutumaan ja riisuutumaan ja valmistumaan näyttämölle! -- Seuraavana -aamuna Glory koetti ajatella kaikkea tuota. Olivatko he niin ihmeen -kauniita? Glory kohosi istumaan vuoteessaan ja katsahti peiliin. Sitten -hän laskeutui takaisin hymyillen. Olivatko he niin paljon viisaampia -kuin muut ihmiset? Sitä nyt ei kukaan voinut luulla, sillä he olivat -onttoja kuin tyhjät tynnyrit. Jotain muuta siinä oli, kunpa vain voisi -ymmärtää mitä. - -Toinen ilta teatterissa oli jokseenkin samanlainen kuin ensimmäinen, -se vain erotuksena, että näytöksien välillä kävi joukko näyttelijöitä -eräästä toisesta seurueesta tervehtimässä Bellmanin sisaruksia. -Huolimaton käytös ja tutunomainen puhelu muuttui heti mitä -kaavamaisimmaksi, ja ylhäisten vallasnaisten tapaan puheltiin -aamupäivävisiiteistä, nimikorttien jättämisistä ja iltapäiväkutsuista. - -Yhdessä näytöksessä lauloivat kaikki kolme neitiä yhtaikaa, ja silloin -Glory hiipi näyttämön portaille heitä kuuntelemaan. Kun hän palasi -pukuhuoneeseen, tykytti hänen sydämensä, ja hän luuli silmiensä -singahtavan pois päästä, kun hän vilkaisi peiliin. Se oli vallan -naurettavaa! Semmoinen maine, semmoinen melu tuommoisen laulun tähden, -ja hän... Voi, jos hän saisi kerran esiintyä! - -Mutta pilvi peitti kohta päiväpaisteen hänen kasvoillaan, ja hän mutisi -taas: "Oi Jumala, älä rankaise turhamaista, vaateliasta tyttöä!" - -Oli miten oli, hän tunsi sekä onnea että iloa ja kolmantena iltana hän -tuli teatteriin ennen muita pukijoita laulellen itsekseen levittäessään -pukuja, sillä hänen sydämensä alkoi keventyä. Äkkiä hän huomasi jonkun -seisovan kynnyksellä. Se oli vanhanpuoleinen, kaljupää, huuhkaimen -näköinen herra, tämän teatterin johtaja, jonka nimi oli Sefton. - -"Jatkakaa, tyttöseni", sanoi hän. "Kun on tuommoinen ääni, niin miksi -herran tähden ette anna kenenkään kuulla sitä?" - -Hänen armonsa paksu neiti saapui myöhään sinä iltana. Hänen toverinsa -olivat jo pukeutumassa ja odottelemassa, kun hän tulla sävähti -huoneeseen kuin yölepakko siivet levällään huutaen: "Pois tieltä! Betty -Bellman tulee! Hän on myöhästynyt!" - -Illan kuluessa sattui paljon pientä kiusantekoa, ilkkumista ja -teeskentelyä, joka vihdoin nousi ylimmilleen, kun Betty sanoi: "Lordi -Bobbie on palannut jälleen ja tahtoo taas tänä iltana olla meidän -kanssamme, kultaseni." "Ei ikinä ainakaan _minun_ suostumuksellani", -sanoi pitkä neiti. "Me menemme illallista syömään Neil Gwynnin klubiin, -armaani." "Minua suorastaan ihmetyttää sinun käytöksesi, rakkaani!" -- -"_Sinä_ olet totta tosiaankin paras muille saarnaamaan, enkelini!" - -Tämän perästä arvoisat neidit, jotka näyttämöllä suutelivat ja -syleilivät toisiaan, eivät voineet vaihtaa pukuhuoneessa sanaakaan, ja -heti esiripun laskettua pitkä ja pikkuinen liitelivät pois salaperäisin -viittauksin "tosi ystävästä" ja vakuutuksin, että he eivät tahtoneet -"jäädä katsomaan mitään rumia tekoja." - -"Sen ei tietenkään tarvitse, joka ei tahdo, armaani", sanoi ivan kohde -ja lähetti sitten Gloryn viemään sanaa eräälle ystävälle, joka odotti -näyttämöllä. - -Pukuhuoneen ilma oli tukahduttava ja ummehtunut, ja vaikka teatterin -johtajan puhe olikin kiihoittanut Glorya, tunsi hän nyt kyllästystä -ja häpeää. Ylpeyden tuli koetti päästä syttymään huolimatta kaikista -rankoista sadekuuroista, jotka olivat tulvineet hänen kainoudelleen, ja -hän oli hämillään ja tyytymätön. - -Hänen astuessaan alas portaita oli esirippu ylhäällä, sali tyhjänä ja -näyttämö melkein pimeänä, sillä yksi ainoa kaasuliekki paloi kuiskaajan -luukun luona. Hännystakkiin puettu herrasmies käveli edestakaisin -sammutettujen ramppivalojen vieressä. Glory oli juuri astumaisillaan -hänen luokseen, kun hän yhtäkkiä tunsi miehen, kääntyi ympäri ja -syöksyi pois. Se oli lordi Robert Ure, ja samassa Glory muisti myöskin, -missä hän ennen oli nähnyt Betty Bellmanin. Sehän oli sama nainen, joka -oli ajanut Polly Loven kanssa lordi majorin päivänä. Kuumeisena, pää -sekavana ja peläten Glory juoksi pimeitä käytäviä, mutta silloin joku -kutsui häntä. Se oli teatterin johtaja. - -"Tahtoisin kuulla ääntänne vielä kerran, tyttöseni. Tulkaa tänne -huomenna kello yksitoista aamulla. Kapellimestari tulee silloin tänne -säestämään." - -Glory vastasi hämillään jotain myöntävää ja juoksi samalla takakadulle -sykkivin sydämin ja hengittäen syvään kylmää ilmaa. Häntä huimasi ja -hän kaipasi kipeästi ystävää, johon olisi voinut turvautua. Jos joku -nyt olisi hänelle sanonut: "Tule pois, lapsi, tuosta turmeltuneesta -ilmapiiristä, se on täynnä vaaraa ja kuolon siemeniä", niin hän olisi -heti jättänyt kaikki ja seurannut ystäväänsä, vaikka se olisi hänelle -tuottanut kuinka suuria uhrauksia tahansa. Mutta hänellä ei ollut -ketään, ja tuo kaipauksen tuska ja tuo kurjuuden häpeä tukahduttivat -häntä. - -Hän poikkesi sairashuoneelle, ennenkuin hän meni kotiin. Mutta ei, ei -ollut kirjettä John Stormilta. Yksi monen päivän vanha kirje siellä oli -Drakelta: - - "_Hyvä Glory!_ Kun kuulin, että käytte täällä ottamassa kirjeitä, - päätin kirjoittaa teille ja kysyä, ettekö tahtoisi minulle - ilmoittaa, missä asutte ja mitä toimitte. Sen jälkeen kun erosimme - St. Jamesin puistossa olen usein puhunut teistä ystävälleni neiti - Macquarrielle ja minä olen niin pahoillani muistaessani teidän - erinomaista kykyänne, joka vain odottaa oikeata käyttöä. Ystävänne - - F.H.N. Drake." - - "Paljon kiitoksia, mutta tarjotkaa toisille", ajatteli Glory - rypistäen kirjeen kädessään, mutta samassa hän huomasi siinä vielä - jälkikirjoituksen: - - J.K. -- Koska nyt on joulu, en malttanut olla lähettämättä hiukan - joulumakeisia teidän herttaiselle, vanhalle isoisällenne ja hänen - rakastettavalle, vaatimattomalle perheelleen, mutta koska he - epäilemättä jo aikoja sitten ovat unohtaneet minut enkä tahtoisi - heitä rasittaa turhalla kiitollisuuden tunteella, pyytäisin - ettette auttaisi heitä arvaamaan mistä joulumakeiset ovat - kotoisin." - -Glory oikaisi taas kirjeen, käänsi sen kokoon ja pisti sen taskuunsa -sekä palasi kotiin. Siellä oli toinen kirje häntä odottamassa. Se oli -vanhalta pastorilta: - -"Ja kumminkin sinä lähetit meille joululahjoja! Se oli aivan minun -karkulaiseni tapaista, joka koetti uskotella meille muuta. Mikä -ilo se oli meille! -- tarkoitan Rakelille ja minulle, sillä meidän -täytyi pitää kaikki salassa Anna-tädiltä, ettei hän suuttuisi, -kun sinä olet tuhlannut niin paljon rahaa. Chalse kantoi tavarat -vierashuoneeseen Annan ollessa yläkerrassa, ja silloin syntyi semmoinen -juhlallinen hiljaisuus kuin olisimme nähneet itse liitonarkin matkalla -Jerusalemiin. Voi hyvänen aika! Hyvänen aika! Kakku ja mantelit ja -juusto ja kalkkuna ja tupakkakäärö ja nuuskajauho! Annan tähden oli -kaikki pidettävä mitä suurimmassa salaisuudessa, mutta minä pelkään -pahoin, että se salaisuus oli hyvin vuotavaa laatua, sillä tuon -tuostakin kuului äänekkäitä, kiihkeitä kuiskauksia. Siunatkoon Jumala -sinua siitä, että aina muistat meitä ja pidät meistä huolta! Noin -oikealla ajalla tullen tuntui lahjasi Herran lähettämältä, aivan kuin -oma lemmikkini itsekin, ja kun ihmiset kysyvät minulta, enkö pelkää -sitä, että tyttäreni tytär on niin yksin siellä suuressa pahassa -Babylonissa, sanon heille: 'En pelkää. Te ette tunne minun Gloryani. -Hän on täynnä uskallusta, pontta ja lujuutta, hän on kuin teräksinen -jousi, joka värähtelee hellyyttä ja voimaa'." - - - - -IX. - - -Joulu oli ollut ja mennyt luostarissa ja aie oli vieläkin -toteuttamatta. John itse oli viivyttänyt sen toimeenpanoa, milloin -mistäkin vähäpätöisestä syystä. Yö oli milloin liian pimeä, milloin -liian valoisa, milloin paistoi kuu, milloin se ei paistanut. -Todellisena syynä oli hänen taikauskoinen pelkonsa. Tuuma oli hyvin -helppo toteuttaa, isä itse oli tehnyt sen helpoksi. Tämä seikka sekä -myöskin se, että isä luotti häneen niin lujasti, oli melkein tehnyt -tyhjäksi koko hankkeen. Hänen omat salaiset huolensa vain, jotka aina -tunkeutuivat hänen mieleensä, kun hän näki veli Paavalin kärsivät -kasvot, pitivät yhä vireillä tuumaa. - -"Poika on kuoleman oma. Se ei voi olla Jumalan tahtoa vastaan." - -Hän sanoi sen itselleen yhä uudestaan ja uudestaan aivan kuin ihminen, -joka puristaa rintaansa saadakseen selville, vieläkö kipu siellä -tuntuu. Tuon ratkaisevan hetken varjon alla hänen luonteensa oli -turmeltua. Hän muuttui viekkaaksi, teeskenteleväksi eikä saanut mitään -tehdyksi, joka ei olisi ollut petollista joko todellisuudessa tai -näennäisesti. Kun isä kulki hänen ohitsensa, painoi John alas päänsä, -ja sitä pidettiin heti synnintuntona ja häntä kiitettiin nöyryydestä. - -Oli vuoden viimeinen päivä ja myöskin hänen ovenvartiakautensa -viimeinen päivä. - -"Tänä yönä sen täytyy tapahtua", kuiskasi hän Paavalille tämän astuessa -ohi. - -Paavali nyökkäsi. Siitä saakka kun he laativat pakosuunnitelmansa, oli -hän kadottanut kaiken oman tahtonsa ja muuttunut aivan passiiviseksi ja -toimettomaksi. - -Kuinka sitä päivää kesti! Ja iltakin edistyi niin hitaasti kuin -lyijyaskeleita vedellen. Tuntui siltä kuin iltavirkistyshetki -ei koskaan loppuisi. Muutamat veljistä, jotka olivat olleet -lähetysmatkoilla maaseudulla, olivat palanneet kotiin -ympärileikkausjuhlaan, ja raikkaat kasvot sekä iloiset äänet loivat -iloa koko taloon. Johnista tuntui kuin ei hän milloinkaan ennen olisi -kuullut niin paljon naurua luostarissa. - -Mutta kello soi iltarukoukseen, ja veljet menivät kirkkoon. Yö -oli kylmä, lumi oli kovaan tallattu, ja tuuli alkoi puhaltaa. -Jumalanpalvelus loppui, ja veljet palasivat asuinrakennukseen kädet -ristissä sekä menivät koppiinsa äänettöminä, jättäen veli Paavalin -kirkkoon kärsimään rangaistustansa. - -Vihdoin isä veti ylös päähineensä ja meni sulkemaan ulkoportin. Koira, -joka piti sitä merkkinä itselleen, nousi ja seurasi häntä ulos. Isä -pudisteli olkapäitään palatessaan sisään, sillä kylmä puistatti häntä. - -"Kylmä yö, poikani", sanoi hän. "On kuin kuoleman liehakoimista, -kun menee sinne ulos. Herra auttakoon kaikkia kodittomia kulkijoita -tällaisena yönä." - -Hän pyyhki pois lumen kengistään. - -"Tämä on siis viimeinen päivä sinun rangaistusajastasi, veli Storm, -ja huomisaamuna yhdyt meihin kokoushuoneessamme. Hyvin olet toiminut, -hyvän taistelun taistellut ja kestänyt saatanan viettelykset. Hyvää -yötä, poikani, Jumala siunatkoon sinua!" - -Hän astui pari askelta ja seisahtui sitten. "Minä lupasin sinulle 'Isä -Lacordairen elämäkerran' ja sinä voit nyt tulla huoneeseeni ottamaan -sen." - -Isän huone oli alakerrassa vasemmalla puolen portaita, ja sinne -mentiin käytävästä, joka kulki rakennuksen keskitse. Tämän käytävän -toisella puolella olevat ovet veivät huoneisiin, joitten ikkunat olivat -pihalle päin: toisella puolen olivat katuhuoneet, ikkunat Thamesiin -päin. Isän huone oli kadulle päin. Siinä ei ollut koristuksia enempää -kuin kopeissakaan, mutta sen sijaan siellä oli pieni tulisija ja -kirjoituspöytä, jolla paloi lamppu. - -Heidän astuttuaan huoneeseen ripusti isä portin, avaimen naulaan, -joita oli monta hänen vuoteensa vieressä seinässä. Se oli kolmas naula -ikkunan puolelta lukien, ja avain oli vanha ja sileä. John huomasi -kaiken tuon ja myöskin sen, että lattialla oli kirjoja, joihin saattoi -helposti kompastua, ellei astunut varovasti. Isä otti yhden niistä. - -"Tässä on se kirja, poikani. Se on mitä kallein todistuskappale, elävän -ihmissielun kuvastin. Eniten minua ehkä liikutti isä Lacordairen -suhde äitiinsä. Munkki ei saa pitää äitiään erityisesti omanaan, ja -jos naisen rakkaus on kallis hänelle, niin hän on onneton, kunnes hän -on kiinnittänyt katseensa siunatuimpaan kaikista vaimoista. Mutta -elämä Herrassa ei hävitä luonnonomaista rakkautta. Se tappaa vain -synnyttääkseen uutta elämää. Vehnän siemen kuolee elääkseen uudelleen. -Se on oikeata kristillistä asketismia, poikani, ja samoin on meidän -valaimmekin laita. Hyvää yötä!" - -Kun John tuli isän huoneesta, kohtasi hän veli Anteron, jolla oli -puhdas liinavaate käsivarrella ja vesikannu toisessa kädessä. Hän -heitti isän antaman kirjan vuoteelleen komeroon, istuutui rahille oven -viereen ja koetti vakaannuttaa päätöstään. - -"Mies kuolee kaipauksesta, ellei hän saa nähdä sisartaan. Hän voi -pelastaa tytön sielun, jos hän vain saa tavata hänet. Kaikkivaltias ei -voi siitä närkästyä." - -Kun hän kohotti päätään, oli talossa kaikki hiljaa, tuuli vain vinkui -ulkona. Samassa kuului pieni rasahdus, ikäänkuin ovi olisi pantu -kiinni, ja veli Antero tuli johtajan huoneesta päin. John kutsui hänet -luokseen, ja veli Antero hiipi ovelle varpaisillaan, sillä munkit -vihaavat melua kuin pahaa henkeä. Tuon suuren lapsen säännöttömät -kasvot olivat yhtenä ainoana hymynä. - -"Onko isä mennyt levolle?" sanoi John. - -"On." - -"Juuri äskenkö?" - -"Ei -- puoli tuntia sitten." - -"Silloin hän on jo ennättänyt nukkua." - -"Hän oli jo nukuksissa ennenkuin minä läksin hänen huoneestaan." - -"Hän ei siis lukitse oveansa sisäpuolelta?" - -"Ei milloinkaan." - -"Makaako isä rauhallisesti?" - -"Joskus, mutta joskus kissankin askeleet herättäisivät hänet." - -"Veli Antero --" - -"Mitä?" - -"Tekisittekö minulle jotain, jos hyvin hartaasti sitä toivoisin?" - -"Tiedättehän, että tekisin." - -"Vaikka se olisi vaarallistakin?" - -"En pelkää vaaroja." - -"Ja vaikka se ehkä tuottaisi teille huolia?" - -"Ei se tuota huolia. Te ette koskaan voisi tuottaa huolia kenellekään." - -John ei voinut jatkaa. Yksinkertaisten kasvojen sokeasti luottava ilme -kävi hänelle ylivoimaiseksi. - -"Mitä tahtoisitte?" sanoi veli Antero. - -"Oh, en mitään -- en ollenkaan mitään", sanoi John. "Minä vain -koettelin teitä, mutta te olette liian hyvä kiusattavaksi, ja minua -hävettää. Menkää vain nukkumaan nyt." - -"Saanko sammuttaa tulet teidän puolestanne?" - -"Ei, en ole vielä valmis. Huh, kuinka kylmä tuuli! Kylmä yö veli -Paavalille olla kirkossa." - -"Sanokaa minulle, veli Storm, mikä veli Paavalia vaivaa? Hän saattaa -minut aina ajattelemaan äitiäni -- en ymmärrä miksi." - -John ei vastannut, ja maallikkoveli alkoi astua yläkertaan. Astuttuaan -pari askelta portaita seisahtui hän kuiskaten: - -"Ettekö siis salli minun tehdä jotain puolestanne?" - -"Ei tänä yönä, veli Antero." - -"Hyvää yötä, veli Storm." - -"Hyvää yötä, poikaseni." - -John kuunteli hänen askeleitaan, kunnes ne seisahtuivat kaukana -yläkerrassa ja kaikki oli hiljaa. Ei kuulunut rauhaisessa talossa muuta -kuin tuulen vinkuna. Hän työnsi luukun syrjään ja katsoi ulos. Kaikki -oli pimeätä; pienoinen, värillinen valopilkku vain loisti kirkosta, -missä veli Paavali luki rukouksiaan. - -Tuo enensi Johnin rohkeutta, ja hän nousi mennäkseen sammuttamaan -portaitten ja käytävien tulia. Hän alkoi ylhäältä ja tullessaan -alas hän taas kuunteli joka porrasmutkauksessa ja katseli tarkkaan -ympärilleen. Ei missään kuulunut hiiskaustakaan muuta kuin hänen -omien askeleittensa hiljainen kapse. Hänen taikauskoinen pelkonsa -syttyi taasen, ja hänen rauhaton omatuntonsa kasvatti kauhua. Tuo -vanha Lontoon talo salaperäisine koppeineen näytti olevan täynnä -kummallisia varjoja, ja tuuli ulvoi kuin paholainen. Yksitellen hän -sammutti liekit. Viimeinen niistä oli eteisessä kuvan alla, joka esitti -Kristusta orjantappurakruunu päässä. Sitä sammuttaessaan hän oli -huomaavinaan, että Kristuksen silmät katsoivat häneen, ja hän värisi. - -Kello oli puoli yksitoista, ja Paavalin pakosuunnitelma oli nyt pantava -toimeen. Johnin päätä pakotti ja hengitys kävi nopeaksi. Äänettömin -askelin hän hiipi isän huoneen ovelle ja kuunteli taasen. Ei mitään -kuulunut. Hän avasi oven ja astui huoneeseen. - -Hiilet uunissa olivat juuri hiipumaisillaan, mutta niistä levisi vielä -hieno, punertava hohde kattoon ja vuoteelle. Pehmeä valo valaisi isän -kasvoja; hän nukkui rauhallisesti. Ei kuulunut muuta ääntä kuin tuulen -hyminä uunissa ja laivan vihellys virralta. - -Ulottuakseen avaimeen, joka riippui vuoteen vieressä, täytyi Johnin -astua tulen ja nukkuvan väliin, ja hänen musta varjonsa levisi isän -kasvoille. Hän ojensi kätensä ottaakseen avaimen, mutta huomasi -samassa, että toinen avainkimppu nyt riippui sen päällä. Kun hän -liikutti sitä, kilahti se hiljaa, ja Johnin sydän herkesi tykyttämästä, -mutta isä ei liikahtanut. John otti avaimen naulasta, asetti toiset -avaimet taas paikoilleen ja kääntyi mennäkseen pois. Silloin koira -alkoi haukkua -- joku oli ruvennut soittamaan kadulla, ja avonainen ovi -lisäsi vinkuvaa vetoa uunissa. Isä huokasi, ja John tuijotti häneen -vavisten. Mutta se oli vain syvä huokaus unessa. - -Seuraavana silmänräpäyksenä John oli jo palannut käytävään ja sulkenut -oven. Hänen kurkkunsa oli kuiva, silmäluomet vavahtelivat ja ohimoita -kivisti. Hän hiipi kuin varas eteiseen, ja kun hän kulki pimeässä -Kristuksen kuvan ohi, tuntui tuuli huutavan: "Juudas!" - -Eteisessä hän vaipui rahille, sillä hänen polvensa eivät enää häntä -kannattaneet. Rakkaus ja omatunto, inhimillisyys ja uskonto taistelivat -hänen rinnassaan vihloen häntä. "Petturi", huusi toinen. "Mutta mies -on kuolemaisillaan", sanoi toinen. -- "Juudas!" -- "Hän hoipertelee -helvetin partaalla, ja veli voisi ehkä pelastaa hänen sielunsa -kuolemasta ja kadotuksesta!" Kun taistelu loppui, olivat omatunto ja -uskonto masennetut, ja John oli kavalampi kuin koskaan ennen. - -Kello löi neljännestunnin, ja hän kohotti päätään. Kadut, jotka -tavallisesti ovat niin rauhallisia siihen vuorokauden aikaan, alkoivat -täyttyä ihmisistä. Ulkoa kuului monen jalan kapsetta kovassa lumessa ja -puheäänten kajahtelemista. - -John avasi asuinrakennuksen suuren oven niin hiljaa kuin mahdollista ja -astui pihalle. Verikoira hypähti esiin muristen, mutta John tyynnytti -sen yhdellä ainoalla sanalla, ja eläin hiipi hänen luokseen nuollen -hänen kättään. Hän astui nopeasti ja äänettömästi pihan poikki, avasi -sakariston oven ja meni kirkkoon. - -Kuorista kuului hiljainen hyminä, joka vähän väliä taukosi niinkuin -aaltojen loiske sataman rantaa vastaan. Veli Paavali istui siellä, ja -lamppu paloi penkillä hänen vieressään. Hänen päänsä oli kumarassa, -silmät ummessa, ja lampun valossa näyttivät hänen kasvonsa kalman -kalpeilta ja kuolleilta. John kuiskasi hänelle: - -"Paavali!" - -Hän nousi äkkiä ja seurasi Johnia pihalle heikon, toivottoman, hurjan -näköisenä. - -"Mutta lamppu -- minä unohdin sen", sanoi hän. "Menenkö takaisin -noutamaan sitä?" - -"Kuinka typerää!" sanoi John. "Joku voisi olla valveilla. Tahtoisitteko -näyttää hänelle, että olette näin aikaisin lähtenyt pois kärsimästä -rangaistustanne?" - -"Se on totta." - -"Tulkaa tätä tietä -- hiljaa!" - -He kulkivat varpaisillaan käytävään, joka johti kadulle. Muutamia -värähteleviä valosäteitä tunkeutui kadulta heihin. - -"Missä teidän hattunne on?" sanoi John. - -"Unohdin senkin -- se on kirkossa." - -"Ottakaa minun", sanoi John, "ja nostakaa ylös päähineenne sekä pankaa -kauhtananne napit kiinni. Nyt on kylmä yö." - -"Mutta minua peloittaa", sanoi Paavali. - -"Mikä?" - -"Nyt kun aika on tullut, pelkään kuulla totuutta hänestä. -Epävarmuudessa on kumminkin toivoa, ja sitten --" - -"Huh! Olkaa mies! Ei saa epäröidä viimeisellä hetkellä. Sitokaa tämä -nenäliina kaulaanne! Kuinka avuton te olette Minun tekisi mieli lähteä -itse." - -"Mutta te ette tiedä, mitä minä tahdon hänelle sanoa, ja vaikka -tietäisittekin, ette voisi sitä sanoa." - -"No, kuulkaa sitten! Kuunteletteko?" - -"Kuuntelen." - -"Menkää sairashuoneeseen, jossa sisarenne oli hoitajattarena." - -"Martan Viinitarhaanko?" - -"Niin. Kysykää siellä hoitajatar Quaylea -- muistatteko?" - -"Hoitajatar Quaylea." - -"Jos hänellä sattuu olemaan yövalvonta, saatte heti tavata hänet. -Mutta jos hänellä ei ole yövuoroa, on hän ehkä mennyt levolle ja siinä -tapauksessa --" - -"Mitä?" - -"Ottakaa tämä kirje. Saitteko sen?" - -"Sain." - -"Antakaa se ovenvartialle. Sanokaa hänelle, että heidän entinen -kappalaisensa lähetti sen -- muistattehan? Sanokaa, että siinä on -hyvin tärkeä asia ja pyytäkää häntä toimittamaan se heti paikalla -makuuhuoneeseen. Sitten --" - -"Mitä?" - -"Sitten _hän_ sanoo teille, mitä teidän tulee tehdä." - -"Mutta jos hän ei ole kotona." - -"Hän saattaa olla poissa -- nyt on uudenvuoden aatto." - -"Niin?" - -"Odottakaa porttikäytävässä kunnes hän palaa." - -John selvitti kaikki lujalla tahdollaan, ja avuton olentoraukka saneli -kiitollisia siunauksia hänelle. - -"Älkäämme puhuko siitä... Onko teillä yhtään rahaa?" - -"Ei." - -"Ei minullakaan. Sen vähän, mikä minulla oli kukkarossani tänne -tullessani, annoin pois ruvetessani jäseneksi tänne." - -"Minä en tarvitse mitään -- voinhan kävellä." - -"Siihen menee kokonainen tunti." - -Kello löi jossakin. "Vaiti! Yksi, kaksi, kolme... yksitoista on kello. -Puoliyön aikaan olette siellä. Nyt menkää." - -Avain oli katuportissa. "Muistakaa! Aamurukoukseen kello kuusi." - -"Minä palaan jo kello viisi." - -"Minä avaan portin puoli kuusi. Kuusi tuntia vain koko toimeen." - -"Hyvää yötä siis." - -"Odottakaa!" - -"Mikä on?" - -Paavali oli jo kadulla, mutta John oli pimeässä käytävässä. - -"Luultavasti hän vie teidät vaunuilla Lontoon halki." - -"Sisareniko?" - -"Sisarenne muutti asumaan jonnekin St. John's Woodiin muistaakseni." - -"St. John's Woodiinko?" - -"Sanokaa hänelle", -- John koetti pysyttää äänensä tyynenä -- "sanokaa -hänelle, että minä olen onnellinen -- ja iloinen -- ja terveen ja -reippaan näköinen." - -"Mutta ettehän te ole. Te olette liian hyvä, te rasitatte itseänne -aivan liiaksi minun --" - -"Sanokaa, että ajattelen häntä usein, ja jos hän tahtoisi sanoa jotain --- lähettää jotain -- jotain sanaa -- sanomaa... Kaikkivaltias ei siitä -vihastu... Mutta vähätpä siitä! Menkää, menkää!" - -Avain oli taas vääntynyt reiässään, maallikkoveli oli mennyt, ja John -seisoi yksinään. - -"Jumala antakoon minulle anteeksi!" mutisi hän kääntyen pois. - -Liike kadulla kasvoi joka hetki, ja hänen kulkiessaan pihamaan poikki -hoiperteli juopunut mies portin ohi ja seisahtui huutaen käytävään: -"Hei vaan! Kyllä minä näen sinut!" Verikoira hypähti ylös haukkuen, -mutta John kiiruhti sisään vetäen nopeasti oven kiinni. - -Hän istui rahille koettaen tyyntyä. Hän ajatteli Paavalia muistellen -millaiselta hän oli näyttänyt viimeisellä hetkellä ennen menoaan. -Vangittu kotka, jonka siipi oli poikki, oli hävinnyt yöhön, Lontoon -yöhön, mutta vapaana, vapaana! - -Ajatuksissaan seurasi John Paavalia katuja pitkin -- alas -Bishopsgate-katua Threadneedle-kadulle ja sitten Cheapsidea pitkin -St. Paul's Ghurchyardille. Siellä oli kaiketi suuri väenpaljous nyt -odottamassa, että kello löisi kaksitoista ja ihmiset saisivat hurrata -ja toivottaa toisilleen hyvää uutta vuotta. - -Sitten hän muisti Gloryn. Hän olisi siellä myöskin, sillä hän rakasti -rehevää, uhkuvaa elämää. John saattoi nähdä Gloryn aivan selvään -keskellä tungosta, nuo säkenöivät silmät, nuo reippaat askeleet. Se oli -niin uutta hänelle, niin luonnollista, niin kaunista. Glory! Aina vain -Glory! - -Hän luuli uneksineensa, sillä äkkiä kaikki kellot löivät, ensin -eteisen kello, sitten kirkkojen kellot yltympäri ja vihdoin Paavalin -katedraalin suuri kello. Melkein samassa silmänräpäyksessä kuului kuin -pyssyjen pauke, ja sitten kaikki kirkonkellot alkoivat soida. - -Kaduilla kasvoi melu nyt ylimmilleen. Ihmiset huusivat ja nauroivat. -Jotkut lauloivat. Milloin kuului pelastusarmeijan kuoro, milloin -varieteelaulun pätkä. Ensin kaikui "Ristin juureen, ristin juureen!" -sitten "Herra 'Enry' Awkins" ja sitten joku tuntematon laulu. - -Marssiaskelin kulki katukäytävän kovalla lumella joukko poikia ja -tyttöjä vetäen: - -"Tunnetko John Peelin, tuon pojan pulskimman? Tunnetko John Peelin, -niin reippaan, rohkean? Tunnetko John Pe-e-lin..." - -Heidän kimeät äänensä katkesivat äkkiä korkeimpaan nuottiin, ja -äänekäs nauru seurasi. - -Glory taaskin. Aina, aina vain Glory! - -Silloin putosivat suomut hänen silmistään ja hän näki itsensä -semmoisenaan, itsensä ja muiden pettäjänä. Vaikuttimena hänen -toimiinsa sinä yönä oli ollut Glory. Glory oli ollut hänellä -ensimmäisenä, Glory viimeisenä. Hänen säälinsä veli Paavalia kohtaan -ja hänen pelkonsa Pollyn kohtalosta oli ollut petosta ja tekosyytä -vain. - -Yötuuli ulvoi vielä rakennuksen nurkissa. Sen humu sekaantui -kirkonkellojen ääneen, ja tuntui kuin ne ilkkuvan vihollisen tavoin -yhdessä olisivat huutaneet: Juudas! Petturi! Hullu! Hullu! Petturi! -Juudas! - -Hän tukki korvansa käsillään, ja hänen päänsä vaipui rinnalle. - - - - -X. - - -_The Little Turnstile_. - -Uudenvuoden aattona. - -Hurraa! Hurraa! - -Minä olen kuin pulloon pantu hiiva, joka pyrkii pompahtamaan ulos, -enkä voi muuta kuin kiittää kohtaloa siitä, että minulla on kolme -vanhaa lasta kotona, joille minun pitää kaikki kertoa. Kuulkaa siis ja -kuunnelkaa! Tietäkää siis kaikki ihmiset (ja naiset), että Lontoossa -on herrasmies, joka ennustaa ihmeellisiä asioita Glorylle. Hänen -nimensä on Sefton, ja minä tutustuin häneen kolmen neidin -- minä -nimitän heitä kolmeksi sulottareksi -- avulla, joihin taasen tutustuin -siksi, että tulin tänne Lontooseen asumaan. Mies on vanha, -kaljupäinen, harmaahapsinen kärpässieni, ja jos voin uskoa kaikkea, -mitä armolliset sulottaret kertovat hänestä, on hän niitä ihmisiä, -jotka eivät tee syntiä muuta kuin kaksi kertaa vuodessa, nimittäin -puolen vuoden ajan ennen joulua ja puolen vuoden ajan joulun jälkeen. -Mutta yllämainitut sulottaret kuuluvat siihen pyhään sisareskuntaan, -joka repisi alas pirunkin hyvän maineen, jos se olisi tarpeen (niin ei -ole laita), ja vaikka kärpässienen kunnia olisi pieni kuin sinapin -siemen, täytyy Gloryn kumminkin ja ylimalkaisesti uskoa siihen. - -Juttu koskee minun ääntäni. Kuultuaan sen kerran sattumalta, kun minä -surisin ympäri taloa kuin mehiläinen, pyysi hän saada kuulla sitä -uudestaan semmoisessa paikassa, jossa hän voisi paremmin arvostella -sitä. Se paikka oli teatteri -- niin, aivan totta, teatteri -- mutta -keskellä aamupäivää, eikä siellä ollut ketään muita läsnä kuin me ja -muutamia huoneen siistijöitä, joten Anna-tädin ei tarvitse pelätä. -Niin, kapellimestari oli myöskin läsnä ja hän istui pianon ääreen, -joka oli aition vieressä (me sanoisimme sitä vallesmannin penkiksi), -ja kärpässieni itse kömpi salin perimmäiseen soppeen -- täällä sitä -paikkaa sanotaan permantoparvekkeeksi. - -Oi taivasten taivaat! Oletteko koskaan nähneet teatteria päiväiseen -aikaan? Tietysti ette, armaani. Se on samanlainen kuin maailma oli -ennen ensimmäistä luomispäivää -- se on autio ja tyhjä ja pimeys on -sekä pinnan että syvyyden päällä. Ei missään päivän sädettäkään, ellei -sano valoksi tuota väärennettyä hohtoa, joka hiipii sisään käytävistä -raollaan olevien ovien läpi ja tunkeutuu haudan pimeyden halki aivan -kuin jättiläishirviöiden uniset silmät, jotka peloittivat minua -Gobny-Deiganin luolissa silloin, kun minä olin merirosvosilla siellä, -muistattehan? - -Herrat olivat jättäneet minut yksin näyttämölle, jossa paloi viisi, -kuusi ramppikynttilää -- kramppikynttilöiksi saisivat sanoa niitä -- -sillä kun ne loistivat silmiini ja pianon soittaja alkoi rämpyttää -konettaan ja minä rupesin laulamaan, niin tuntui kuin olisin -pusertanut ääneni syvään tunneliin ja minä hermostuin niin, että -purskahdin nauruun. Tämä näkyi suututtavan minun näkymätöntä -kuulijakuntaani, joka tietysti piti minua hiukan hassahtavana. Minä -sanoin siis: "Antakaa nyt sitten lisää valoa yksin tein", ja valkeus -tuli. "Ja antakaa pianon lakata rämpyttämästä", ja se lakkasi. Sitten -minä jäykistin selkäni ja lauloin yhden äitivainajan ranskalaisista -lauluista. Ensimmäisen värssyn perästä huusin teatterin johtajalle -kaukaisuuteen: "Kuuletteko ollenkaan?" ja hän huusi takaisin: -"Jatkakaa, se on mainiota!" Minä jatkoin. Lauloin "Mylechraine'n" -Manin murteella ja luultavasti näyttelin laulaessani molempia lauluja. -Minä olin juuri alkanut huomata, että ääneni ei tässä suuressa -huoneessa kaikunutkaan aivan yhtä kovasti kuin kirkko-urut, kun -samassa kuulin hirveän läiskeen, ja näin, että molemmat herrat -suosiollisesti koettivat taputtaa nahan pois käsistään. - -Oi, rakkaat ihmiset! Jos te tietäisitte, että minä olen viikkokausia -voivotellut ja vaikeroinut sitä, että en ole ollut niin viisas, että -ihmiset olisivat huomanneet minut, joka nyt sanoi itselleen: -"Tyttäreni, sinä olet kumminkin jotain -- sinä, sinä, sinä!" Se oli -ihana hetki kumminkin, ja kun vanha kärpässieni kiipesi näyttämölle -huutaen: "Mikä ääni! Mikä ilme! Mikä luonne!" tuntui minusta kuin -olisin tahtonut suudella hänen kaljua päätänsä, sillä puhua en -osannut, kurkussani oli jotain estämässä. - -Jaa-a. Minä olen kertonut Lontoon hienostosta, mutta semmoiseen en -tahtoisi kuulua. He eivät tee mitään muuta kuin juoksevat paikasta -paikkaan, pukeutuvat, haastelevat turhia, nauravat, rakastuvat ja -huvittelevat miten suinkin voivat. Semmoista elämää minä en ihaile. -Minä olen ylpeä ja tahdon tehdä jotain! Minua väsyttää laiskana -oleminen. Niin, minä _olen_ ollut vain laiskana, vaikka en ole -tahtonut teille kertoa siitä ennen. On ihmisiä, jotka ovat syntyneet -suuruuden keskellä, mutta eivät voi sitä käyttää hyväkseen. Mutta -maailman kuuluisuutena oleminen, se on toista. Kun on voittanut -maailman sydämen, niin että maailma tuntee ja ajattelee sinua ja -rakastaa sinua! Sanokaamme, että voitat sen äänelläsi ja että -maailmasi on suuri konserttisali tai vaikkapa vain varieteesali -- -niin mitäpä siitä! Sinun ei tarvitse elää varieteesalissa, olkoonpa -sen elämä sitten millaista tahansa. Ja entäs kun tuo pimeä tyhjyys -sitten täyttyy kasvoilla, jotka nauravat tai itkevät, aivan niinkuin -sinä suvaitset tahtoa -- myöntäkää, rakkaat, että tuo kaikki olisi -ihanaa! - -Minä menen taas tänä iltana kuulemaan, mitä herra Seftonilla on -ehdotettavana, mutta tämä likainen pikku makuuhuonekin hymyilee -minulle ja takapihan särkyneet tiilikivet näyttävät paratiisin -käytäviltä. Jos kaikki on totta, mitä hän sanoo minulle... No niin, -jos kerran onni on tullakseen, niin se tulee, ja jos minun työni ja -toimeni tästälähin eivät tule nostamaan hiuksianne pystyyn, niin -koetan näyttää tämän typerän vanhan maailman asukkaille, mitä nainen -voi toimittaa huolimatta kaikista vastoinkäymisistä. En minä myöskään -sure tämän paikan jättämistä. Rotat tämmöisissä vanhoissa Lontoon -taloissa pitävät yöllisiä juhlia, joissa ne (hätähuudoista päättäen) -huvittelevat pistämällä poskeensa perheensä nuorimpia jäseniä. Ja -entäs rouva Jupe ja herra Jupe -- herra Dupe [Dupe -- herkkäuskoinen, -narri. Suoment. muist.], kuten minä häntä nimitän! Rouva pettää häntä -minkä jaksaa hypätessään ympäri kaupunkia... Mutta toisen kerran, -toisen kerran, hyvät ystävät! - -Tänään on uudenvuoden aatto ja melkein yhdeksän kuukautta olen nyt -ollut Lontoossa. _Tempus fugit! Tempus_ todellakin _fugit_ hirveätä -kyytiä, kun ajattelen, että ensi sunnuntaina jo täytän yksikolmatta -vuotta enkä vielä ole mitään oikeata työtä aloittanut. Lumikellot -kaiketi tähän aikaan alkavat puhjeta Glenfabassa, ja Rakel-täti -leikkaa oksia ruusuista ja asettaa ne ruukkuihin. Voi, kuinka -_hirveän_ kaunista siellä nyt mahtaa olla, kun lunta on katoilla ja -kentällä ja ikkunat ovat huurteessa aivan kuin tyttö ensimmäisessä -ehtoollishunnussaan katsellen peilissä kuvaansa. Minä aion mennä -katsomaan, kuinka ihmiset odottavat uutta vuotta Paavalin katedraalin -ulkopuolella, jonne niitä kokoontuu tuhansittain ennen kello -kahtatoista uskotellen itselleen tuota viehättävää satua, että -Lontoossa on vieläkin ainoastaan yksi kello ja kaikkien täytyy pitää -nenänsä pystyssä nähdäkseen milloin se lyö. Mutta keskeltä tämän -loistavan kaupungin valoa ja elämää pyrkii sydämeni hellästi -sykähdellen takaisin pienille, pimeille kaduille meren rannalle, jossa -metodistikuoro laulaa "Terve, hymyilevä aamu!" valmistuen nauttimaan -kahvia ja korinttikakkua. - -Kukahan lienee ensimmäinen tervehtijä teillä tänä uutena vuonna? Viime -vuonna oli John Storm, muistattehan, ja ollen musta kuin mustalainen -hän oli romanttinen "ensikävijä." Ja kuinka me nauroimme, kun hän -lumisena, lumisateesta tulleena oli olevinaan kerjäläinen ja astui, -sisään juuri kun isoisä luki hyvästä paimenesta, joka rakastaa -lampaitaan. Ja sitten minä ensimmäisenä tunsin hänet. Voi minua! - -Minä olen vallan häikäisevä tänään uudessa hatussani. Tähän saakka -olen käyttänyt semmoista pientä hattupahasta, joka on kiinnitettynä -tukkanutturan päähän kuin kana ruiskuhilaalla. Mutta nyt minä komeilen -Walesin prinssin vaakunahöyhenillä, ja jos hän vain itse näkisi -minut -- - -Te näette nyt, millainen hupakko minä olen. Sen jälkeen, kun erosin -sairashuoneesta, olen nuorentunut niin, että pelkään melkein kohta -saavani taas ruveta käyttämään lyhyitä hameita. Mutta siitä on -todellakin iankaikkisuus kulunut, kun viimeksi olin sievän näköinen, -kuten tänä päivänä, ja nyt peruutan kaikki entiset sanani ja kadun -katkerasti, että olen ikinä toivonut olevani mies. Minä tahdon aina -olla nainen, ja jos kaikki on totta, mitä vanha kärpässieni sanoo, -niin... Mutta miehet ovat niin hupsuja olentoja, herra siunatkoon -heitä! - -Glory. - -J.K. Ei mitään kuulumisia vieläkään John Stormista. Nähtävästi hän ei -enää muista meitä ollenkaan -- ei ainakaan minua. Minä otaksun, että -hän on kokonaan luopunut maailmasta ja vannonut munkkivalansa. Se on -tietysti uskontoa sekin, vaikka minä en sitä ymmärrä, enkä minä -myöskään ymmärrä, kuinka edes koirankaan voisi kahlehtia seinään -saattamatta sitä siten hulluksi. Yöllä maatessani vuoteellani -ajattelen häntä joskus. Synkkä koppi, vuoteena rahi, yksinkertainen -risti eikä mitään muita huonekaluja, ja hän itse rukoilemassa polvet -vavisten ja hampaat kalisten. Semmoiset asiat ovat liian korkeita -minulle; en minä milloinkaan niihin ylety. - -Minusta tuntuu mahdottomalta, että _hänkin_ on Lontoossa. Kuinka -kummallinen paikka tämä Lontoo on! Millainen sekoitus! Muotia, -uskontoa, iloa, hartautta, ylpeyttä, turmelusta, rikkautta, köyhyyttä! -Minä olen huomannut, että voidakseen tulla hyvin toimeen Lontoossa -täytyy tytön hiukan kirkastaa siveellistä puoltaan. Pelkät namuset -eivät ole terveellisiä, täytyy saada vähän suolaistakin. Enkeleitä -täällä ei kaivata ollenkaan. Ainoat enkelit Lontoossa ovat puitteilla -ympäröityinä kirkon ikkunoissa, ja minä aavistan hiukan, että nekin -ovat kerran olleet tavallisia naisia vain, jotka mielellään -pistivät poskeensa voileipiä. Neil Gwynnen lippu liehuu St. -Martin's-in-the-Fieldsin tornissa, ja vähän väliä soivat kellot hänen -kunniakseen! - - - - -XI. - - -Kello yksitoista sinä iltana pani Glory hatun päähänsä ja päällystakin -ylleen palatakseen kotiin, kun samassa palveluspoika tuli pukuhuoneen -ovelle sanomaan, että teatterin johtaja tahtoi häntä tavata. Sydän -hiukan sykähdellen hän läksi johtajan huoneeseen. Se oli ummehtunut -kamari ovenvartian asunnon yläpuolella, sinne oli kiivettävä rautaisia -kierreportaita, ja se oli ahdettu täyteen kaikenlaista teatteriromua. - -"Tulkaa sisään, tyttöseni", sanoi johtaja ja työntäen syrjään muutamia -kulissien malleja hän teki tilaa Glorylla sohvaan lähellä uunin -sammuvaa tulta. Sulkien sitten oven hän nyökkäsi ja vilkutti -silmillään ja kuiskasi tutunomaisesti: - -"Kaikki hyvin, tyttöseni. Minä olen järjestänyt tämän asian teidän -puolestanne." - -"Tarkoitatteko...?" alkoi Glory ja odotti sitten huulet puoleksi -avoinna. - -"Se on melkein päätetty. Istukaa nyt." Glory oli noussut seisaalleen -innoissaan. "Istukaa nyt, niin kerron teille kaikki." - -Hän oli puhunut johtokunnalle. "Hyvät herrat", oli hän sanonut, "ellen -erehdy olen löytänyt ihmelapsen." He olivat nauraneet. Hän muka aina -löysi ihmelapsia. Mutta hän ymmärsi, mistä hän puhui, ja vihdoin he -olivat antaneet hänelle vapaan toimintavallan. - -"Te luulette siis, että olisi mahdollista..." aloitti Glory pidättäen -henkeään, sillä hänen kurkkunsa tuntui karkealta ja povi kohoili. - -"Istukaa nyt, no istukaa toki, rakas tyttöseni, ja kuunnelkaa." - -Mies oli kohtelias, imarteleva, tuttavallinen, liehakoiva. Tytön -tulisi jättää kaikki hänen huolekseen. Tietysti oli vielä paljon -tehtävää. Tytöllä oli ihmeellinen ääni, se oli kauniimpi soiton -säveleitä. Hänessä oli myöskin tyyliä. Mistä ihmeestä hän sen lienee -saanutkaan. Hyvä pukija vielä tarvittaisiin -- eikä sitäkään kuorossa. -Mutta luonto yksin ei kasvata "tähtiä". Hänen piti oppia monenlaista -vielä, ja häntä oli vielä paljon hiottava, ennenkuin hän olisi valmis. -Mies oli kasvattanut muitakin ennen Glorya, ja hän kasvattaisi -Glorynkin, ja jos -- - -Gloryn silmät loistivat, ja hänen sydämensä jyski kuin rumpu. - -"Te luulette siis, että minä ehkä, jos työskentelen ahkeraan -- -vuosien kuluttua, ehkä --" - -"Te ette voi mitään tehdä omin päin. Jättäkää siis kaikki minun -huolekseni älkääkä hiiskuko mitään vielä kenellekään." - -Ah, se oli kuin toteutuva unelma, hän tuskin saattoi uskoa -sitä. Johtaja kävi yhä kohteliaammaksi, imartelevammaksi ja -tuttavallisemmaksi. Jos tyttö edistyisi, voisi hän ansaita paljon -- -kymmenen puntaa viikossa viisitoista, kaksikymmentä, viisikolmatta, -vieläpä viisikymmentäkin. - -Gloryn mielen kiihko alkoi käydä vallan kiusalliseksi, ja hänen -sydämensä pohjukassa tuo äkillinen onnen käänne herätti salaista -pelkoa. Hänestä aivan tuntui kuin kohtalo olisi jollain tavalla -erehtynyt ja huomaisi äkkiä erehdyksensä. Tyynnyttääkseen omaatuntoaan -hän rupesi ajattelemaan kotia ja kuinka onnelliseksi hän saattaisi -siellä jokaisen, jos Jumala todellakin olisi niin hyvä hänelle. Heiltä -ei puuttuisi mitään, he eivät milloinkaan näkisi köyhää päivää enää. - -Sillä välin teatterinjohtaja loi toisen kuvan. Ei kenenkään tytön -tarvinnut olla kerjäläisenä, jos tämä mies piti hänestä huolta. Tuossa -nyt oli esimerkiksi S--. Hän oli ollut vain Haymarketin tupakkapuodin -keltatukkainen myyjätär, kun hän, Sefton, hänet löysi, ja mikä hän nyt -olikaan! - -"Tietysti minulla itselläni ei ole mitään hyötyä siitä, tyttöseni -- -ei kerrassaan mitään. Monet ihmiset kyllä sitten koettavat parastaan -houkutellakseen teidät pois minulta, kunhan nimenne kerran tulee -tunnetuksi." - -Glory lausui innokkaan vastalauseen ja sitten hän taas vaipui -unelmiinsa. - -"Saadaan nähdä, saadaan nähdä", sanoi teatterinjohtaja katsellen -Glorya kiiluvin silmin. - -"Tiedättekö, neitiseni, että te olette hyvin kaunis tyttö?" - -Gloryn pää oli kumarassa, hänen poskensa hehkuivat ja hän väänteli -äitinsä helmisormusta sormessaan. Sefton luuli, että tyttö oli -sanattomana kaikesta tuosta kiitoksesta, ja siirtyen lähemmäksi hän -sanoi: - -"Teillä on todellakin vartalo, joka soveltuu näyttämölle -- hm --. -Niin, se on hyvä juttu. Mutta teidän ei pidä olla arka minulle, -neitiseni. Jos minä teen kaiken tuon teidän puolestanne, niin täytyy -teidänkin joskus tehdä jotain minulle." - -Glory tuskin kuuli häntä. Hänen silmissään oli kaukainen ilme, -ikäänkuin hän olisi katsellut ihanaa näkyä. "Te olette niin hyvä", -sanoi hän. "En tiedä, mitä sanoisin, kuinka kiittäisin teitä." - -"Tällä tavalla", sanoi ukko ja kumartuen Gloryyn päin kohotti tytön -päätä ja suuteli häntä. - -Samassa silmänräpäyksessä hävisi tuo loiston, suuruuden ja onnen -unelmaraukka, ja Glory heräsi raivon ja häpeän tunteeseen. Tuon miehen -kiitokset olivat imartelua, hänen ennustuksensa petosta. Hän ei ollut -mitään tarkoittanut, mutta Glory oli ollut kyllin typerä uskoakseen -häntä. "Oh!" huusi tyttö heikosti, lapsellisesti, niinkuin se, joka on -saanut pistoolin haavan taistelussa. Ja sitten hän nousi mennäkseen. -Mutta teatterinjohtaja, joka nauroi ääneensä, naama hohtavan -punaisena, astui oven eteen. - -"Rakas lapsi, ette kai aio... Tuommoinen leikki --" - -"Avatkaa ovi, olkaa hyvä", sanoi Glory epäselvällä äänellä. - -"Mutta ettehän toki aikone... Teatterissa siitä ei välitetä yhtään -mitään, tiedättehän --" - -"Avatkaa ovi!" - -"Todellako! Se on tosiaankin --" - -Tullessaan taas täyteen tajuunsa Glory oli ulkona pimeällä -syrjäkadulla, jossa lumi oli kovaa ja likaista hänen jalkainsa alla. -Tuuli oli vinha, ja tyttönen juoksi katua pitkin itkien kuin pettynyt -lapsi. - -Katkerinta kaikesta oli tuo masentava varmuus, ettei hänellä ollut -mitään kykyä, ei mitään onnistumisen toivoa ja että mies oli kaiken -tuon keksinyt vain pettääkseen häntä. Voi, kuinka onnetonta, kuinka -kurjaa olla nainen! Voi, tämän suuren, loistavan, pirullisen Lontoon -julmuutta! Jos tyttö oli köyhä ja yksin, saattoi hän elää siellä -ainoastaan ulkomuodollaan! - -Taivas tiesi, mikä viimeinen toivon kipinä hänessä vielä paloi, sillä -murtuneena ja masentuneena tuon eläjästään taistelemansa uljaan -taistelun perästä ja heikkona naisena hän taas suuntasi kaikesta -huolimatta kulkunsa sairashuoneeseen. Kello oli melkein puoli -kaksitoista hänen saapuessaan sinne, ja Westminsterin kello löi puolen -tunnin juuri kun hän astui ylös portaita. Oikaisten vartalonsa ja -koettaen vääntää suunsa hymyyn hän avasi portinvartian oven. - -"Onko kirjettä tänään?" - -"Ei ole, neiti." - -"Eikö? Hyvä on! Kun ei tule, ei tarvitse vastatakaan. Onnellista uutta -vuotta teille!" - -Mutta hänen naurussaan oli nyyhkytystä, ja mies virkkoi: "Minusta -olisi tosin ikävää, ellen saisi nähdä teitä enää, hoitajatar, mutta -jos annatte minulle osoitteenne, lähetän kirjeet teille, ettei teidän -tarvitse niin myöhään tulla niitä hakemaan." - -"Oo -- ei, ei. Ei minulle enää tule kirjeitä -- enkä minä enää tule -takaisin. Ottakaa tämä!" - -"Ei, ei, neiti!" - -"Teidän täytyy." - -Hän tyrkytti shillingin ovenvartian kouraan huolimatta vastustuksesta -ja pakeni sitten pois näkemättä ovenvartian katsetta, joka näytti -sanovan, että ukon teki mieli antaa takaisin kuusi penceä. - -John Storm oli häneltä mennyt. Oli hullutusta odottaa sanomia häneltä. -Olihan hän kertonut Glorylle, että veljeskunnan säännöt kielsivät -heitä kirjoittamasta tai vastaanottamasta kirjeitä paitsi erityisellä -luvalla. Mutta Glory oli odottanut, että jotain tapahtuisi -- jokin -sattuma, ihme, hän ei oikein tiennyt mitä. Se unelma oli nyt -haihtunut, hän oli yksin, ei maksanut vaivaa pettää itseään nyt enää. - -Hän meni kotiin syrjäkatuja pitkin, sillä ihmiset tuijottivat häneen, -ja hän pelkäsi itkeneensä. Vaikka olikin jo myöhä, näkyi kumminkin -ihmisryhmiä joka kadun kulmassa, koska nyt oli uudenvuoden aatto. -Lipuin koristetuilla pihoilla ja käytävillä näkyi silloin tällöin -pikku tyttöjä tanssimassa italialaisen posetiivinsoittajan sävelten -mukaan tai heilutellen ilotulitustähtiä. Gloryn astuessa pitkin Long -Acrea tervehti häntä kähisevä ääni: - -"Iltaa neiti! Aikaisinpa te menette kotiin". Se oli kurjan -näköinen vaimo, jonka puvun olisi luullut varastetuksi joltakin -variksenpelätiltä. - -"Markkinoilla liiaksi tavaraa tänä iltana, ystäväiseni. Näytätte siltä -kuin konnat olisivat pettäneet teidät. Missäkö asun? Tuolla syrjässä. -Mutta hohhoijaa, minä olen aikoinani asunut monessa paikassa. Oli -päiviä, jolloin asuin Soho Squarelläkin. Silloin olin varieteessa. -Sitten kävivät ylimmät äänet hiukan käheiksi ja minuun tarttui -punakuume -- sotilas, tarkoitan. Mutta mitäpä sitä enää valitan? Minä -tahdon olla iloinen ja minä olenkin. Mitäkö teen? Myyn kukkia -teatterin edustalla. Poliisi on ilkeä semmoisille, joilla ei ole -rahaa. Enkö mene kotiin? Niin pian kuin saan hankituksi valkoisen -silkkihameen. Onnea vaan teille, herttaiseni. Hyvästi!" - -Gloryn tullessa Turnstilelle hän kuuli kuinka miehet ja naiset -melusivat siellä ja hän kääntyi siksi Lincoln's Inn Fieldsille ja -sieltä alas Fleet-kadulle. Kello oli lähes kaksitoista silloin, ja -väkeä tulvi Paavalin katedraalia kohti. Glory kääntyi myöskin itään -päin seuraten ihmisvirtaa, joka kohisi ja porisi kuin puro yöllä. - -Aivan hänen edessään oli joukko tyttöjä, kamelikurjen sulilla -koristetut suuret hatut päässään, ja kulkiessaan vallattomasti ohi he -laulelivat pätkiä pelastusarmeijan hymneistä ja varieteelauluista. -Äkkiä he puhkesivat nauruun, ja ääni huusi: "Sanokaa minulle, mikä se -on, kyllä minä sitten sille nimen annan." Samalla hetkellä omituinen -olento tunkeutui heidän ohitsensa länteen päin pitkin askelin. Se oli -munkin pukuun puettu mies, yllään pitkä musta kauhtana ja -leveälierinen hattu päässä. Glory huomasi vilahdukselta hänen kasvonsa -hänen kulkiessaan ohi. Hänestä tuntui kuin hän olisi ennen nähnyt nuo -nälkäiset, kiihkeät kasvot ja suuret, surumieliset silmät Tuuli oli -hyvin vinha, ja katedraalin suuri risti hohti kuin majakkatuli -kiitäviä pilviä vastaan. - -St. Paul's Churchyardilla oli kova ahdinko, onnelliset ihmiset -huusivat, melusivat ja nauroivat vuoden viimeiseen minuuttiin saakka. -Sitten syntyi äkkiä suhina; koko tuo suuri ihmistungos näytti -pidättävän henkeään aivan kuin se olisi ollut yksi ainoa elävä olento, -ja kaikki silmät olivat kääntyneet kelloon päin. Kello löi, -katedraalin kellot alkoivat soida, kansa hurrasi, ja kaikki -tervehtivät toisiaan pudistaen naapuriensa kättä, ja sitten ahdas -tungos alkoi purkaantua. - -Glory olisi voinut huutaa ilosta kaikkea tuota katsellessaan -- se oli -niin yksinkertaista, niin inhimillistä, niin lapsellista. Mutta hän -kuunteli vain ihmisten naurua ja tervehdyssanoja tuntien olevansa -"yksinäisempi kuin beduiini erämaassa". Hän muisti, mitä uhkuvia -toiveita hänellä oli ollut sinäkin päivänä, ja mieli musteni taas. Hän -mietti millaisen kirjeen hän oli lähettänyt kotiin juuri mennessään -teatteriin, ja kaksi suurta kyyneltä vuoti hänen silmistään. - -Munkin kasvot kiusasivat häntä ja yhtäkkiä hän muisti, kuka se oli. Se -oli varmaan Polly Loven veli. Hän kuului Bishopsgaten veljeskuntaan ja -oli kerran ollut potilaana sairashuoneessa. Ehkä hän oli menossa sinne -nyt asialle -- viemään tärkeätä sanomaa -- tapaamaan lääkäreitä tai -- - -"Kuinka tyhmää, etten antanut osoitettani, kun ovenvartia pyysi", -ajatteli hän. Mutta nyt hän palaakin takaisin sinne. Eihän siinä olisi -mitään pahaa, ja jos todellakin jotain on tapahtunut, jos John -- - -"Hyvää uutta vuotta!" - -Joku oli seisahtunut hänen eteensä vyöryvässä tungoksessa sulkien -häneltä tien. Se oli Agatha Jones tekonahkaisessa takissa, suuri, -musta, mustilla höyhenillä koristettu hattu päässä, ja hänen -käsivarteensa nojasi raskaasti Charlie Wilkes, jonka mitättömän pieni -lakki oli työnnetty niskaan jättäen öljyisen otsatukan ja pisamaisen -otsan paljaaksi. - -"Hyvänen aika! Kuka olisi luullut tapaavansa sinut St. Paul's -Churchyardilla!" - -Glory koetti nauraa ja vastata tervehdykseen tuossa nielussa ja -kellojen kalinassa. Silloin Aggie pani kasvonsa vallan lähelle Glorya, -kuten sellaisten naisten on lapana, jotka ovat tottuneet puhumaan -kadulla. "Luulin jo nähneeni sinut viimeisen kerran silloin, kun -lähdit niin äkkiä pois teatterista. Myytkö muualla nyt ohjelmia?" - -"Jotain sinne päin", vastasi Glory. - -"Minä en enää niitä myy. Minä läksin tuosta vanhasta punaisesta -temppelistä pari viikkoa sitten. Charlie on toimittanut minut -klubeihin. Mutta se on totta", virkkoi hän kääntyen Charlie'hin, -"hänenkin pitäisi olla siellä." - -"Hänellä on vaatimuksia", sanoi Charlie, "mutta varma on, että te pian -himmentäisitte itse Betty Bellmanin, jos kerran vain koettaisitte." - -Sitten sanoi Aggie: "Minä voin hankkia sinulle tilaisuuden esiintyä -melkein minä sunnuntaina tahansa, jos tahdot vain. Ainahan joku jää -tulematta, ja he ovat iloisia saadessaan lisänumeron, jos vain -esittäjä on siksi hyvä, että hän voi saada vähän aplodeja. Menetkö -kotiin nyt?" - -"Menen", sanoi Glory. - -"Missä asut?" kysyi Aggie, ja Glory sanoi osoitteensa. - -"Minä tulen sinua noutamaan ensi sunnuntaina kello kahdeksan, ja ellet -käytä hyväksesi hyvää tilaisuutta, olet hupsumpi kuin luulin. -Kuuletko? Morjens vaan!" - - - - -XII. - - -Puoli kuusi joka aamu johtaja-isä alkoi herättää veljiä. Kesti -neljännestunnin ennenkuin hän oli käynyt kaikkien ovilla, sillä -vanhuus alkoi jo painaa häntä. Sillä ajalla John Storm oli aikonut -avata portin Paavalille ja viedä avaimen takaisin isän huoneeseen. -Aika oli lyhyt, ja voidakseen käyttää sitä tarkkaan oli hän päättänyt -valvoa koko yön. - -Tuota päätöstä ei olisi tarvinnut tehdä, sillä hän ei kumminkaan olisi -voinut ummistaa silmiään tuommoinen pelko sydämessä, ja joka hetki hän -kuuli pienimmänkin äänen kaduilta. Kello yhden aikaan lauluäänet -olivat sortuneet ja käyneet käheiksi, ja nuotti rikkoutui. Kello -kahden aikaan ne olivat eläimellisiä ja juopuneita. Vähän väliä kuului -myöskin huutoja ja riitaa. Kello kolme oli kaikki hiljaa, kello neljä -alkoivat teurastajien vaunut ratista pitkin katukiviä tullen toisella -puolen virtaa olevista teurastajapuodeista Lontoon lihamarkkinoille. -Vaunuissa törröttivät tuhansien eläinten ruumiit, iltayöstä -teurastetut, heitettäviksi jättiläishirviön kitaan aamulla. Kello -viisi kiitivät postivaunut rautatieasemilta postikonttoriin kuljettaen -miljoonia kirjeitä jättiläishirviön ajanvietoksi. - -Puoli kuusi tuli isä huoneestaan kulkien hitaasti yläkertaan, ja John -Storm oli pihassa avaamassa portin salpaa. Vaikka kylmässä ilmassa -olikin jonkinmoinen aamutunnelma, oli vielä aivan pimeä. - -"Paavali", kuiskasi hän, mutta ei kuulunut mitään vastausta. - -"Veli Paavali!" kuiskasi hän taas odottaen hetkisen, mutta ei -vieläkään kuulunut vastausta. - -Hän ei ensin käsittänyt tuota kamalaa tosiseikkaa, ettei veli Paavali -ollut palannut ja että hänen täytyi mennä asuinrakennukseen ilman -Paavalia. Hän huusi veljeä yhä vielä pimeässä, kunnes muisti, että isä -ennättäisi kohta takaisin huoneeseensa ja hakisi avainta naulasta. - -Hän kiirehti takaisin eteiseen, mutta katui kiirettään ja päätti -palata portille. Oli vielä aikaa, isä oli vielä yläkerrassa. -"Benedicamus Domino" kuului käytävästä käytävään, ja Paavali saattoi -juuri tulla portille. - -"Paavali! Paavali!" huusi hän taas ja avaten portin katsoi hän ulos. -Mutta katukäytävällä ei näkynyt muita kuin juopunut mies ja tyttö, -jotka rallatellen hoipertelivat kotiin hiljaisena uudenvuoden aamuna. - -Silloin totuus iski häneen kuin ukonnuoli, ja hän kiiruhti takaisin -asuinrakennukseen. Isä oli juuri tulossa alas portaita ja oli -ennättänyt ensimmäiseen kerrokseen asti. John sieppasi vuoteeltaan -kirjan, joka oli ollut siinä koskematta koko yön, ja hiipi isän -huoneeseen. Hänen tullessaan ulos sieltä tuli isä itse ovessa häntä -vastaan. - -"Minä vein takaisin kirjan, jonka lainasitte minulle", sanoi John ja -koetti hiipiä pois häpeissään. Mutta isä esti häntä leikillisesti -vastustaen. Ne tunnit, jotka yöltä ryöstettiin, eivät olleet -säästettyä aikaa. Johnin turvonneet silmäluomet nyt aamulla todistivat -tuon vanhan sananlaskun todeksi. Ei ollut kumminkaan ihme, että -sellainen kirja vietteli hänet liian ahkeraksi, ja olisi hupaista -kuulla, mitä John piti siitä. Eikö hän voinut vielä vastata siihen? -No, se ei myöskään ollut kumma. Joku oli kerran sanonut, että suuri -kirja on kuin suuri vuori -- sitä ei voi nähdä kokonaisuudessaan niin -kauan kuin on liian lähellä sitä. - -Johnin petollisuus suorastaan tukahdutti häntä itseään. Hänen -katseensa oli kääntynyt pois isän kasvoista, sillä hän ei enää voinut -katsoa ketään suoraan silmiin, ja hän näki, kuinka portin avain vielä -heilui naulassa, jonne hänen hermostuneet sormensa olivat sen -asettaneet. Kun hän vihdoin pääsi pakenemaan, pyysi isä häntä -soittamaan aamurukoukseen, koska veli Antero, jonka tehtäviin se -kuului, nähtävästi oli nukkunut liian kauan. - -John soitti kelloa ja otti sitten lampun sekä muutamia kynttilöitä -eteisen hyllyltä ja läksi kirkkoon sytyttämään valkeita, sillä sekin -oli veli Anteron tehtäviä. Kulkiessaan pihan poikki takaisin -asuinrakennukseen kohtasi hän isän, joka juuri oli menossa porttia -avaamaan. "Mutta missä sinun hattusi on?" kysyi isä, ja silloin John -ensimmäisen kerran muisti, minne se oli joutunut. "Minä olen lainannut --- se on, kadottanut sen", vastasi hän katse maahan luotuna isän -moittiessa häntä siitä, että hän niin vähän piti huolta terveydestään. - -On kohtalon ivaa, että vakavina hetkinä usein tapahtuu mitä -hullunkurisimpia kohtauksia. Kun munkit olivat kokoontuneet kirkkoon, -oli kolme istuinta tyhjänä -- veli Paavalin, veli Anteron ja -maallikkojohtajan. Jumalanpalvelus oli tuskin alkanut, kun kello taas -alkoi soida entistä kovemmin, mistä munkit päättivät, että veli Antero -oli herännyt unestaan ja muisti hädissään velvollisuutensa -laiminlyönnin. - -Soittaja olikin maallikkojohtaja. Tämä hiljainen ja ankara henkilö oli -usein moittinut maallikkoveljiä uneliaisuudesta, mutta tänä aamuna -sama heikkous oli vallannut hänet itsensäkin. Heräten äkkiä hiukan -kuuden jälkeen, kuten vuoteen yläpuolella riippuva kello osoitti, hän -ajatteli: "Nyt se laiskuri taas on myöhästynyt -- minä läksytän häntä -hiukan." Hypäten ylös vuoteeltaan (munkit nukkuivat vaatteisillaan) -kiirehti hän kellon luo, soitti sitä raivoisasti ja sieppasi sitten -kynttilän juosten portaita alas sytyttämään kirkkoon tulia. Hänen -saapuessaan sakariston ovelle palava kynttilä kädessään ja nolon -näköisenä ymmärsivät veljet ensi silmäyksellä kaikki, eikä -jumalanpalveluksen juhlallisuuskaan voinut estää tukahdutettuja naurun -tirskahduksia. - -Tämä tapahtuma oli tosin vähäpätöinen, mutta se veti huomion hetkeksi -pois Paavalin poissaolosta, ja kun munkit palasivat asuinrakennukseen -sekä löysivät veli Anteron vanhalla paikallaan ovenvartiana, uudistui -nauru ja laskettiin viatonta pilaa. - -Munkki on suuressa määrin lapsen kaltainen siinä, että pieninkin -tapahtuma aamulla määrää koko päivän tuulen. Siksipä vielä aamiaisen -aikaan kaikissa saattoi huomata jälkiä maallikkojohtajan pikku -onnettomuuden synnyttämästä iloisesta mielialasta. Virvokehuoneessa -oli yksi paikka tyhjänä -- veli Paavalin -- ja johtaja-isä huomasi sen -ensimmäiseksi. Iskien silmää sanoi hän: - -"Minä olen todellakin samassa asemassa nyt kuin entinen paimen, jonka -karja karkasi nukkuessa. Kaksi lampaistani on tosin palannut, vaikka -hiukan noloina. Kuka tahtoisi mennä hakemaan kolmatta?" - -John Storm nousi heti, mutta eräs maallikkoveli oli ennättänyt ennen -häntä, ja John istuutui jälleen posket kalpeina ja huulet vavahdellen -ja koetti jatkaa aamiaistaan. Ääneenlukija luki ensin siksi päiväksi -määrätyn paikan raamatusta ja avasi sitten sen kirjan, jota veljet -kuuntelivat ruoka-ajoillaan. Se oli "Isä Ignatiuksen elämä ja -kuolema". Siinä luvussa, johon nyt oli ennätetty, kerrottiin erittäin -huvittavista turhuuksista ja pikku heikkouksista. Itse piru lienee -koiruuksissaan valinnut sen paikan hyvin muistaen tämänaamuisen -tapahtuman, sillä jokaista esimerkkiä luettaessa maallikkojohtaja -vääntelehti tuolillaan, ja veljet vilkaisivat häneen nauraen -veitikkamaisesti, jopa hiukan pisteliäästikin. - -Johnin silmät olivat ovessa, ja hänen sydämensä tykytti, mutta -sanantuoja ei palannut aamiaisen aikana. Kun se oli lopetettu, -nousi johtaja odottamatta häntä ja läksi veljien etunenässä -kokoushuoneeseen. - -Tuli paloi laajassa uunissa, ja huone näytti iloiselta, sillä -aurinkokin tunkeutui sinne pihamaalta, missä sykomorin huurteiset -oksat kimaltelivat sen valossa. Oli kaunis uudenvuoden aamu, ja isä -alkoi kertoa muutamia sopivia juttuja. Kesken naurua astui -maallikkoveli sisään tuoden sanomansa: Veli Paavalia ei löydy mistään. -Koko talossa ei näy jälkeäkään hänestä. - -"Sepä on omituista!" sanoivat munkit. - -"Ehkä hän on kopissaan", sanoi isä. - -"Ei hän ole siellä", sanoi sanantuoja, "ja hänen vuoteensa on aivan -koskematon." - -"Se selittää, miksi hän ei vastannut, kun koputin hänen oveaan tänä -aamuna", sanoi isä. "Mutta minun kuuloni on huono ja silmäni -heikontuneet, joten otaksuin hänen ehkä --" - -"Se on hyvin omituista", sanoivat munkit. - -"Mutta ehkä hän oli koko yön kirkossa kärsimässä rangaistustaan?" -sanoi isä. - -"Ainakin hänen hattunsa oli siellä", sanoi yksi veljistä. "Minä näin -sen yhdessä hänen lamppunsa kanssa edessäni tuolilla." - -Oli hetken äänettömyys, ja sitten isä virkkoi hymyillen: - -"Minun lapseni ovat hyvin merkillisiä semmoisissa asioissa. Tänä -aamuna minun piti torua veli Stormia siitä, että hän oli kadottanut -oman hattunsa, ja nyt veli Paavali --" - -Vaistomaisesti kääntyivät veljet Johniin päin, joka seisoi ikkunan -luona kalpeana katsellen auringonpaistetta. - -John oli ensimmäinen, joka puhui. - -"Isä", sanoi hän, "minulla olisi sanottavaa." - -"Tule tätä tietä", sanoi johtaja, ja he poistuivat huoneesta yhdessä. - -Isä vei hänet omaan huoneeseensa lukiten oven. Ei tarvittu pitkiä -selityksiä. Isä näytti ymmärtävän kaiken silmänräpäyksessä. Hän istui -tuolillaan lieden ääressä huojutellen ruumistaan ja valitellen -hiljakseen. - -"Niin, niin, Jumalan viha kohtaa epäkuuliaisia lapsia, mutta meidän -täytyy koettaa kantaa rangaistuksemme nöyrästi." - -John Storm ei koettanut puolustautua. Hän seisoi isän tuolin ääressä -ja kertoi kertomuksensa yksinkertaisesti, pelottomasti ja -katumuksetta, salaten ainoastaan sen osan, joka koski hänen omaa -suhdettaan Gloryyn. "Niin, niin", sanoi isä, "minä näen aivan selvään, -kuinka kaikki on tapahtunut. Hän oli kuin taula, valmis syttymään ja -hehkumaan, ja sinun mielestäsi minä olin ollut kova ja julma ja -epäinhimillinen." - -Se oli totta. John ei voinut sitä kieltää. Hänen päänsä vaipui alas ja -hän oli vaiti. - -"Mutta kerronko, miksi en suostunut poikaparan pyyntöön? Kerronko kuka -hän on ja kuinka hän joutui tänne? Niin, minä kerron sen sinulle. Ei -kukaan tässä talossa ole kuullut siitä ennenkuin nyt, sillä se oli -hänen salaisuutensa ja minun ja Jumalan yksin. -- Hän ei ollut uskonut -sitä minulle salaisuutena, ei, sillä silloin se olisi ikipäiviksi -haudattu rintaani. Mutta sinä olet tunkeutunut meidän välillemme ja -siksi sinun täytyy kuulla kaikki, ja antakoon Herra sinulle anteeksi -ja auttakoon sinua kantamaan taakkasi." - -John tunsi kylmän hien nousevan otsaansa, mutta hän puristi kosteat -kätensä yhteen koettaen tyyntyä. - -"Onko hän koskaan puhunut toisesta sisaresta?" - -"Hän on joskus maininnut hänestä." - -"Ehkä hän myöskin on kertonut eräästä surkeasta tapahtumasta?" - -"Ei", sanoi John, mutta hän muisti kuulleensa jotain johtokunnan -kokouksessa sairashuoneessa, ja se iski tässä silmänräpäyksessä -hämmästyttävän voimakkaasti hänen muistiinsa. - -"Hänen isänsä, miesraukka, oli minun väkeäni -- meidän yhdistyksemme -ulkoisia maallikkojäseniä. Hänen terveytensä murtui, eivätkä hänen -asiansa menestyneet, ja hän kuoli hullujenhuoneessa jättäen kolme -lastansa erään ystävänsä huostaan. Tuota ystävää luultiin kunnon -mieheksi, vieläpä hurskaaksikin, mutta hän olikin konna ja petturi. -Nuoremman sisaren -- sen, jonka tunnet -- hän pani orpokotiin ja -vanhemman hän vietteli ja turmeli. Sen jälkeen tyttö vietti elämänsä -häpeässä Lontoon kaduilla ja viimeiseksi lopuksi teki itsemurhan." - -John Storm kohotti toisen kätensä otsalleen ikäänkuin hänen aivonsa -olisivat olleet pakahtumaisillaan. Toisella kädellään hän tarttui isän -tuoliin. - -"Tuo kaikki oli kyllä surkeata, mutta pahempaa seurasi vielä. -Paavali-raukka oli sillä välin kasvanut mieheksi, ja perkele -houkutteli häntä kostamaan sisarensa häpeän. 'Pahojen pitää hävitä -kuin tuhka tuuleen'. Holhokkinsa viettelijä löydettiin kuolleena -huoneessaan, jossa tuntematon murhaaja oli hänet lopettanut. Veli -Paavali oli hänet murhannut." - -John Storm oli vaipunut polvilleen. Jos itse helvetti olisi auennut -hänen eteensä, ei hän olisi voinut enemmän kauhistua. Pelon sortamalla -äänellä hän änkytti: "Mutta miksi ette ennen kertonut sitä minulle? -Miksi salasitte sen tähän asti?" - -"Tunteet, poikani, ovat samat luostarissa kuin sen ulkopuolellakin, ja -minulla oli runsaasti syytä otaksua, että pyhinkin sielu -veljeskunnassamme olisi kieltäytynyt asumasta ja syömästä ja -nukkumasta samassa talossa kuin murhaaja. Mutta tuo kurja sielu oli -tullut minun luokseni kuin vainottu metsänotus, ja kuka minä olen, -että olisin voinut kääntää selkäni hänelle? Sitä ennen hän oli -vaeltanut pitkin katuja ja nukkunut puistoissa luullen poliisin ajavan -häntä takaa, ja silloin hän hankki itselleen keuhkotaudin, joka -vieläkin häntä vaivaa. Mitä minun piti tehdä? Antaa hänet lain -rangaistavaksi? Kuka sanoisi minulle, miten minun piti menetellä? Minä -otin hänet huoneeseeni. Minä suojelin häntä. Minä tein hänestä -yhdistyksemme jäsenen. Taivas suokoon minulle anteeksi. Minä kärsin -itse vastaanottaessani hänen valansa. Minun tuli pitää huolta hänen -sairaasta ruumiistaan, kirkon piti parantaa hänen haavoitettu -sielunsa, ja mitä hänen rikokseensa tulee, oli se Jumalan kädessä, ja -Jumala itse sai siinä tuomita." - -Isä oli noussut seisaalleen ja puhui kädet kohotettuina. - -"Nyt tiedät, miksi en myöntynyt poikaraukan pyyntöön. Minä rakastin -häntä kuin omaa poikaa, mutta ei hänen ruumiinsa sairaus enempää kuin -hänen mielensä heikkouskaan voinut lieventää niiden sääntöjen -ankaruutta, joilla johdin häntä. Minä tiesin, että saatana veti häntä -pois minulta enkä minä tahtonut päästää häntä niihin vaaroihin ja -kärsimyksiin, joita vihollinen varusti hänelle maailmassa. Mutta -kuinka kavalasti perkele viettelee! Se löysi vihdoinkin heikon kohdan -varustuksissani. Se löysi sinut, poikani -- sinut, ja se vietteli -sinua kaiken rakkautesi, kaiken säälisi, kaiken hellyytesi avulla, ja -sinä lankesit, ja tämä on seurauksena." - -Isä puristi kätensä rintaansa kävellen edestakaisin pienessä -huoneessa. - -"Maailman katkeruus hengellisiä laitoksia vastaan on suuri jo -ennestään, mutta jos jotain nyt tapahtuisi, jos tehtäisiin rikos, jos -veliraukkamme puettuna meidän yhdistyksemme pukuun --" - -Hän pysähtyi, teki ristinmerkin ja kohotti silmänsä sekä kuiskasi -vavisten: "Oi Jumala, ketä minulla on taivaissa muita kuin Sinä? Minun -lihani ja sydämeni on rikkonut sinua vastaan, mutta Herra on minun -sydämeni voima ja osani iankaikkisesti." - -John oli noussut seisomaan hoiperrellen kuin juopunut. "Isä", sanoi -hän, "aja minut pois luotasi. Minä en ole kelvollinen asumaan sinun -läheisyydessäsi." - -Isä laski molemmat kätensä hänen olkapäilleen. "Minäkö laskisin -lippuni vihollisen edessä tällä tavalla? On olemassa vain yksi keino, -jolla voimme perkelettä vastustaa. Meidän täytyy kohdella sitä uhalla. -Ei, ei, poikani, sinun pitää jäädä luokseni viimeiseen saakka." - -"Rankaise minua sitten. Tee minut alhaisista alhaisimmaksi, vähimmistä -vähimmäksi. Sano vain, mitä minun tulee tehdä, niin teen sen." - -"Palaja takaisin ovelle ja jatka tointasi ovenvartiana." - -John katsoi isään hämmästyneenä. - -"Minä luulin, että sinä jo pääsisit siitä toimesta, poikani, mutta -taivas oli päättänyt toisin. Ja lupaa myöskin siellä rukoilla ulkona -vaeltavan veljemme puolesta, ettei Jumala sallisi hänen täyttää sitä -tointa, johon lähetit hänet. Rukoile, ettei hän koskaan tapaa -sisartaan eikä ketään, joka hänet tuntee ja voi kertoa, missä hän on. -Rukoile, ettei sisar koskaan joutuisi veljensä tielle koko tämän -elämän aikana. Lupaa rukoilla kaikkea tuota, poikani, yöt ja päivät, -aamuin ja illoin, koko sielullasi, koko voimallasi, aivan kuin -rukoilisit Jumalan armoa ja sielusi pelastusta." - -John ei vastannut. Hän oli kuin tylsistynyt. "Onko se mahdollista?" -sanoi hän. "Lähetättekö minut takaisin ovelle? Luotatteko minuun -vielä?" - -Isä astui vuoteensa ääreen ja otti portin avaimen naulasta hyllyn -alta. "Ota tämä avain myöskin, sillä vastaisuudessa saat vartioida -porttiakin." - -John otti sen koneellisesti, tuskin tietäen mitä isä sanoi. - -"Onko se siis totta? -- Vieläkö te luotatte minuun?" - -Isä laski molemmat kätensä hänen olkapäilleen katsoen häntä silmiin: -"Jumala luottaa sinuun, lapseni. Kuka minä olen, että epäilisin?" - -Kun John Storm palasi ovelle, oli hänen mielensä kuin tylsistynyt. -Monen tunnin ajan hän tiesi vain osapuolin, mitä tapahtui hänen -ympärillään. Joskus hän huomasi, että muutamat veljistä olivat -kokoontuneet hänen luokseen levittäen sykkivää, sähköittävää -tunnelmaa, kysellen paosta ja kuiskaillen keskenään ikäänkuin se olisi -ollut jonkinmoinen, melkein kiitettävä urotyö, joka pani heidän -sydämensä sykkimään. Joskus hän taasen huomasi, että iso veli Antero -istui hänen vieressään rahilla, silittäen hänen käsivarttaan silloin -tällöin ja puhuen matalalla äänellä ja ilman tarkoitusta äidistään ja -kuinka hän viimeisen kerran näki hänet. "Hän saattoi minua kadun -päähän itkien", sanoi hän, "ja minä olen usein ajatellut sitä ja -mieleni on tehnyt lähteä pakoon." Koirakin asettui Johnin viereen -nuollen hänen kylmiä käsiänsä ja työntäen kylmän kuononsa hänen -poskeensa. - -Koko ajan hän toimitti tehtävänsä koneellisesti ja nähtävästi -itsetiedotonna avaten ja sulkien oven, kun veljet kulkivat ulos tai -sisälle asioillaan kuolleitten ja kuolevaisten luo, sekä sanoen: -"Herralle olkoon kunnia!" kun joku vieras koputti ovea. Näytti siltä, -kuin vain ruumis olisi seurannut entisiä totuttuja tapoja, mutta -sielu, jota oli kohdannut ankara isku, olisi tylsänä ja pyörryksissä. - -Kun se jälleen alkoi toipua ja tuntea, ei ketään ollut hänen luonaan, -sillä veljet olivat nukkumassa, koira oli pihalla ja talo oli hyvin -hiljainen. Nyt oli sydänyö. Silloin kaikki palasi hänen mieleensä, ja -hän muisti unen tavoin, että isä oli pyytänyt häntä rukoilemaan veli -Paavalin puolesta, ettei tämän onnistuisi toimittaa sitä asiaa, johon -John oli lähettänyt hänet, ja vaikka Johnin huulet eivät luvanneet, -oli hän sydämessään päättänyt tehdä niin. - -Nyt, kun hän siis oli aivan yksin Jumalan kanssa, laskeutui hän -polvilleen oven viereen ja rukoili ristissä käsin: - -"Oi Jumala, sääli Paavalia ja minua ja meitä kaikkia! Varjele häntä -kaikista vaaroista ja kärsimyksistä ja perkeleen pauloista. Älä salli -hänen löytää sisartaan -- taikka ketään, joka hänet tuntee -- tai -ketään, joka tietää, missä hän asuu, tai miten hänelle on käynyt..." - -Päästyään siihen saakka hän ei voinut enää jatkaa, sillä hän huomasi -äkkiä, että tämä rukous koski myöskin häntä itseään ja Glorya. Vasta -nyt hän huomasi, kuinka mahtava, kuinka kamala se rukous oli, jonka -hän oli luvannut rukoilla. Hän oli luvannut pyytää Jumalalta, ettei -Paavali myöskään löytäisi Glorya, ja siis myöskin, ettei hän, John, -ikinä enää saisi kuulla mitään Glorysta. Kun hän käsitti rukouksensa -sisällyksen sellaiseksi, kierivät hikihelmet hänen otsalleen, ja hän -oli kauhuissaan. - -Hän nousi polviltaan ja istuutui rahille. Monta tuntia hänen -ajatuksensa keksivät tuhansia mahdollisuuksia, loivat moninaisia kuvia -siitä, mitä saattoi tapahtua kauniille tytölle julmassa, pahassa -kaupungissa. Mutta sitten hän taas ajatteli Paavalia sekä entistä -rikostaan ja nykyistä kiusaustaan, muistaen, mikä varjo uhkasi -veljeskuntaa. - -"Oi Herra, auta minua", huokasi hän, "vahvista minua, tue minua, johda -minua!" - -Hän koetti sepittää toisen rukouksen, mutta sanat eivät ottaneet -syntyäkseen. Hän koetti polvistua kuten ennen, mutta polvet eivät -taipuneet. Kuinka hän voisi rukoilla, että Glory olisi häneltä -hävinnyt -- että jotain olisi tapahtunut Glorylle -- että jossakin ja -jollakin hänelle tietymättömällä tavalla --? - -Ei, ei, tuhat kertaa ei! Semmoinen rukous oli mahdoton. Tulkoon mitä -tulee, olkoot Paavali ja veljeskunta vaarassa, syöksyköön perkele -kaikkine joukkoineen hänen kimppuunsa, semmoista rukousta hän ei -voinut rukoilla. - - - - -XIII. - - -Tähdet kalpenivat jo, mutta päivä ei vielä ollut koittanut, kun joku -koputti ovelle. John säpsähti ja kuunteli. Vähän ajan kuluttua -koputettiin uudelleen. Se oli heikko, epäröivä koputus, aivan kuin -joku sormensa päillä olisi lyönyt portin juureen. - -"Jumalalle olkoon kunnia!" sanoi John vetäen syrjään luukun. Hän -odotti näkevänsä kasvot ulkopuolella, mutta siellä ei näkynytkään -mitään. - -"Kuka siellä on?" kysyi hän, mutta ei kuulunut mitään vastausta. - -Hän otti eteisessä palavan lampun ja katsoi ulos. Ei mitään näkynyt -pimeässä muuta kuin jäinen sumu, joka kohosi maasta. - -"Taas unennäköä vain", ajatteli hän aikoen sulkea oven. - -Silloin hän kuuli huokauksen maasta ja samassa koira haukkui. John -työnsi oven nopeasti auki, ja hänen jaloissaan makasi ihmisolento -polvillaan ja kaksinkerroin vaipuneena kokoon. - -"Paavali!" huudahti John kiihkeästi. - -Veli Paavali kohotti päätään. Hänen kasvonsa olivat kamalasti -muuttuneet. Ne olivat harmaat ja kuihtuneet, ja hänen katseensa -harhaili, hänen huulensa vapisivat, ja hän näytti mieheltä, jota oli -kovasti piesty. - -"Herra Jumala, miten surkeassa tilassa!" ajatteli John. Hän auttoi -Paavalin ylös ja sisään. Miesraukan jäsenet olivat kylmästä -jäykistyneet, ja hän kompastui heikkoudesta astuessaan kynnyksen yli. - -"Jumalan kiitos, että olet täällä taas, eikä mitään vauriota ole -tapahtunut", sanoi John. "Kuinka levottomia me olemme olleet. Sinä et -saa enää milloinkaan mennä pois -- et milloinkaan! Istu tuossa, veli!" - -Hapuilevat silmät katsoivat rukoilevasti: "Anteeksi, veli Storm --" - -Mutta John ei tahtonut kuunnella: "Vaiti, vaiti, veli! Mitä minulla on -anteeksi annettavaa? Voi, kuinka kylmä sinä olet! Kädet ovat kuin -jäässä. Mitä minä voin tehdä? Ei ole valkeaa talossa tähän aikaan -yöstä -- ei keittiössäkään. Mutta odotapas, minä hieron niitä -käsilläni. Minä olen lämmin ja voimakas. Minussa on vielä paljon -verta. Tuntuuko paremmalle nyt? Pisteleekö? Se on hyvä -- se on hyvä! -Nyt jalkoja -- ne ovat vieläkin kylmemmät." - -"Ei, veli, ei. Minun pitäisi suudella kaikkien jalkoja tässä talossa -ja pyytää heitä rukoilemaan puolestani, ja te --" - -"Vaiti, vaiti, veli! Anna minun riisua tuo kenkä. Voi hyvänen aika! -Sehän on aivan tarttunut kiinni! Se on kulunut puhki, aivan puhki. -Katsopas! Kuinka onnellista, että lumi oli kovaa! Jos ilma olisi ollut -leudompi, niin --. Paljon olet varmaan astunut!" - -"Olen astunut paljon, veli." - -"Sitten kerrot minulle kaikki. Minä tahdon kuulla kaikki -- -pienimmätkin seikat." - -"Minulla ei ole mitään kerrottavaa. En onnistunut tehtävässäni -- -siinä kaikki." - -John, joka oli polvillaan, kohotti päänsä katsoen ylös. -"Tarkoitatko... Etkö ole nähnyt sisartasi?" - -"En, hän oli mennyt, eikä kukaan tietänyt mitään hänestä." - -"Se oli kai parasta, veli. Tapahtukoon Jumalan tahto. Jos olisit -löytänyt hänet -- kenties -- ehkä olisit joutunut kiusaukseen... Mutta -kerro minulle kaikki." - -"En voi, väsyttää, en jaksa eikä maksa vaivaa." - -"Mutta minä tahdon kuulla kaikki. Katsopas, jalat ovat lämpimät taas --- minä hieroin ne lämpimiksi. Vaikka minä paastoan ja näytän -kurjalta, on minussa vielä paljon eloa. Ja minä olen valanut sinuunkin -eloa, eikö niin? Minä tahdon, näetkö, vahvistaa sinua, että jaksat -kertoa! Vaiti! Puhu hiljaa, älä herätä ketään! Löysitkö -sairashuoneen?" - -"Löysin." - -"Hoitajatar Quayle ei siis tapaa sisartasi enää! On niin sääli häntä, -tyttöraukkaa. Ei mitään ystäviä, ei tulevaisuutta --" - -"Ei se ole sitä, veli." - -"No, mitä sitten?" - -"Hoitajatar ei ollut siellä enää." - -Kumpainenkin oli vaiti, ja sitten John virkkoi muuttuneella äänellä: -"Hän oli kai lomalla. Kuinka typerä minä olin, kun en tuota ajatellut. -Kaksi kertaa vuodessa saavat hoitajattaret viikon ajan lomaa ja -epäilemättä --" - -"Ei, hän oli mennyt." - -"Mennyt! Tarkoitatko eronnut sairaalasta?" - -"Niin." - -"No niin", sanoi John kiihkeällä äänellä, "sitä ei voi ihmetellä. -Vilkasluontoisen tytön on vaikea sitoutua sääntöihin ja määräyksiin. -Mutta ovenvartia -- hän on järkevä mies -- hän olisi voinut sanoa, -missä hoitajatar nyt on." - -"Minä kysyin häneltä, mutta hän ei tietänyt. Hän sanoi vain, että -hoitajatar läksi sairashuoneesta lordi majorin päivänä." - -"Siis marraskuun 9 p:nä -- samana päivänä, jolloin me vannoimme -valamme." - -Nyt seurasi toinen paussi. Suuret mustat silmät harhailivat ympäri. - -"Niin, minä olen ovenvartia. Etkö kysynyt johtajatarta?" - -"Kysyin. Arvelin, että hän ehkä tietäisi sisarestani. Mutta hänkään ei -tietänyt. Hoitajatar Quaylestä hän kertoi, että hänkin oli erotettu, -eikä kukaan tiennyt mitään hänestä." - -John oli istuutunut Paavalin viereen, ja itse rahikin tuntui -vapisevan. - -"Se on juuri hänen tapaistaan", sanoi hän käheästi. "Tuo johtajatar -oli aina kova nainen. Ja tuossa suuressa rakkauden ja säälin kodissa -ei ollut ainoatakaan --" - -"Minä unohdin jotain, veli." - -"Mitä?" - -"Ovenvartia kertoi, että hoitajatar käy joskus kysymässä kirjeitä -sieltä. Hän oli ollut siellä samana iltanakin puoli tuntia ennen -minua." - -"Sinä kaiketi koetit seurata häntä, eikö niin? Sinä kysyit, mitä -tietä hän oli mennyt, ja kiirehdit hänen jälkeensä, eikö niin?" - -"Niin, mutta puoli tuntia Lontoossa on sama kuin viikko muualla. Se, -joka kerran pääsee toiselle puolen katua, on hävinnyt -- varmemmin -hävinnyt näkyvistä kuin laiva valtameren myrskyssä. Paitsi sitä oli -uudenvuoden aatto ja kaikki kadut täynnä väkeä, tuhansia naisia tuli -ja meni -- ja... Mitä minä saatoin tehdä?" sanoi hän avuttomasti. - -John vastasi närkästyneesti: "Mitäkö saatoit tehdä? Kysytkö, mitä -saatoit tehdä?" - -"Mitä te olisitte tehnyt?" - -"Minä olisin kulkenut kaikki Lontoon kadut päästä päähän ja katsonut -joka naista silmiin, kunnes olisin hänet löytänyt. Minä olisin -kuluttanut kenkäni puhki ja jalkani luuhun saakka, ennenkuin olisin -ryöminyt kotiin kuin etana, jonka kuori on murtunut." - -"Älkää olko kova minulle, veli, ei nyt ainakaan, kun olen tullut -kotiin, kuten sanoitte, niinkuin etana, jonka kuori on murtunut. Minä -olin niin väsynyt ja niin sairas ja koetin tehdä minkä voin. Jos -olisin ollut voimakas niinkuin te ja uljas mieleltäni, olisin voinut -ponnistaa kauemmin. Mutta minä _kuljin_ pitkin katuja ja _katsoin_ -naisia. Hän oli varmaan heidän joukossaan, jos hän elää sitä elämää, -josta puhutte, mutta Jumala ei antanut minun löytää häntä. Miksi oli -hakemiseni turha? Ehkä sydämessäni ensin oli paha tarkoitus -- voinhan -kertoa sen teille nyt -- mutta minä vannon teille Hänen nimessään, -joka kuoli puolestamme, että lopulta tahdoin tavata sisartani -ainoastaan pelastaakseni hänet. Mutta minä olen avuton raukka, ja..." - -John kiersi käsivartensa Paavalin vyötäisille. - -"Anna anteeksi, veli. Minä olin mieletön äsken puhuessani sillä -tavalla. Minä lähetin sinut ulos tuona julmana yönä, mutta jäin itse -kotiin. Sinä teit minkä voit..." - -"Luuletteko todella niin?" - -"Tiedän sen. Minusta vain tuntui hetken ajan kuin olisin vaihtanut -paikkaa sinun kanssasi, kuin olisin itse kadottanut sisaren ja ollut -häntä etsimässä sekä väsähtänyt liian pian, palannut kotiin tyhjin -toimin ja murtuneena ja..." - -Paavali katsoi häneen kasvot täynnä hämmästystä. - -"Luuletteko todellakin, että tein minkä voin löytääkseni hänet -- -tarkoitan hoitajatarta?" - -Mutta John käänsi pois kasvonsa eikä vastannut. Paavali koetti sanoa -jotain, mutta ei löytänyt sanoja. Vihdoin hän mutisi tukahtuneella -äänellä: "Meidän täytyy pysytellä yhdessä nyt, veli. Me olemme samassa -venheessä nyt molemmat." - -Hapuillen Johnin kättä otti hän sen omaansa, ja molemmat istuivat -muutamia hetkiä päät kumarassa ikäänkuin aave olisi kulkenut ohi. - -"Ei ole nyt muuta neuvoa meillä kuin rukous, katumus ja paasto." - -Mutta John ei vieläkään vastannut, ja murtunut olentoraukka rupesi -lohduttamaan. - -"Täällä meillä on kumminkin rauha, mutta ulkomaailmassa ei voi arvata, -mitkä kiusaukset kohtaavat meitä, kun olemme kadottaneet jonkun eikä -elämälle näytä olevan mitään arvoa enää. Kerronko, mitä tein? Oli -varhainen aamu, ja minä seisoin ovikäytävässä Piccadillyllä. Vaunut ja -väentungos olivat hävinneet, ja katujen puhdistajat vain huuhtoivat -käytäviä vedellä. 'Minun tyttöraukkani on hävinnyt', ajattelin. 'En -enää koskaan näe häntä. Tämä paha kaupunki on turmellut hänet, ja -äiti, joka oli niin hurskas, rakasti häntä kun hän oli pikkuinen -lapsi!' Silloin sydämeni tuntui jäätyvän... ja minä tein sen. Te -luulette minua hulluksi -- minä menin poliisikonttoriin ja kerroin -heille tehneeni rikoksen. Niin, kuuletteko, minä sanoin itseäni -murhaajaksi ja kerroin heille yksityiskohtia. Sitten vasta kun he -huomasivat, pukuni, muistin isän, enkä enää vastannut mihinkään -kysymyksiin. He sulkivat minut koppiin, ja siellä vietin yöni. -Seuraavana aamuna peruutin kaikki, ja he päästivät minut irti." - -Sitten hänen äänensä muuttui käheäksi kuiskaukseksi ja hän sanoi: -"Mutta ei se asia tuonut minua takaisin. Sen teki vala. Ei kukaan -ymmärrä, mikä mahti valalla on, ennenkuin on rikkonut sen. Se on kuin -hehkuvan punainen rauta, joka polttaa sielua, ja jos ihminen olisi -kuolemaisillaan, vaikka toisessa päässä maailmaa, ja vaikka hänen -pitäisi polvillaan ryömiä takaisin, niin hän palaisi..." Hän olisi -puhunut vielä enemmän, mutta yskänkohtaus esti puheen, ja sen loputtua -kuului joku liikkuvan rakennuksessa. - -"Kuka se on?" - -"Se on isä", sanoi John. "Meidän äänemme on herättänyt hänet." - -Paavali koetti nousta seisomaan. - -"Sinä olet palannut vain katumuksen ja kärsimyksen elämään, -poikaparka." - -"Oh, ei se tee mitään -- ei kerrassaan mitään... Mutta oletteko varma, -että tein kaiken, minkä voin?" - -"Varmaan teit. Minne aiot mennä nyt?" - -"Isän luokse." - -"Jumala sinua siunatkoon, poikaseni!" - -"Jumala siunatkoon myöskin teitä, veli!" - -Puoli tuntia myöhemmin kantoivat John Storm, veli Antero ja -maallikkojohtaja isä-johtajan käskystä veli Paavalin hänen koppiinsa. -Kello oli kutsunut aamurukoukseen, ja heidän kulkiessaan portaita ylös -tulivat veljet heitä vastaan, menossa kirkkoon. Uutinen Paavalin -takaisintulosta oli tuulen nopeudella levinnyt talossa, ja muutamat -veljet seisoivat ryhmittäin kuiskaillen keskenään, aivan kuin -tuommoinen palaaminen olisi ollut häpeällinen teko, joka vaikutti -kaikkien hyvään maineeseen. Ei rakkaus sääntöihin ollut tuonut miestä -takaisin, vaan murtunut terveys ja vuoteen puute, missä saattoi -kuolla! Niin he hiljakseen kuiskailivat tietämättä oman sydämensä -salaisinta tunnetta. Luostarissa kuten muuallakin on epäonnistuminen -mitä suurin häpeä. - -John Storm palasi eteiseen vakavin askelin, päättäväisyys katseesta -loistaen. Tuskin vastaten veljille, jotka kyselemistään kyselivät -häneltä, hän kiiruhti heidän ohitsensa, sieppasi portin avaimen -makuukomeron naulasta, jonne hän oli sen asettanut, ja kääntyi isän -huoneeseen. - -Aamu oli koittanut, ja hän saattoi hälvenevän pimeän läpi huomata -isän, joka juuri nousi polviltaan. - -"Isä!" huusi John liikutuksella, ja sanat sekä hengitys tulivat kuin -syöksähtämällä. - -"Mikä on poikani?" - -"Ota takaisin tämä avain. Maailma kutsuu minua, enkä uskalla enää -viipyä ovella. Määrää minut vaitiolon alaiseksi ja yksinäisyyteen. -Lukitse minut koppiin, sillä muutoin rikon kuuliaisuuteni ja pakenen, -niin totta kuin taivas on ylhäällä." - - - - -XIV. - - -Glory heräsi uudenvuoden aamuna mieli mustana ajatellen: "Kuinka -hupsua. Pitääkö minun luopua kaikista rakkaista unelmistani siksi, -että eräs mies on konna?" - -Taistelu tulisi kaiketi katkeraksi, mutta hän uskaltaa siihen ryhtyä. -Lontoo on nerojen kasvattaja. Vaikka se hävittää, luo se uutta -myöskin. Se heittää pois ainoastaan heikot ja arvottomat. Voimakkaat -se tekee voimakkaammiksi. "Oi, Jumala, suo minulle se elämä, jota -rakastan!" ajatteli hän. "Anna minulle tilaisuutta -- anna minun vain -aloittaa -- samantekevä missä, samantekevä missä!" - -Hän muisti, kuinka hän edellisenä iltana oli aikonut seurata veli -Paavalia, ja mieli kävi yhä mustemmaksi. John Storm oli mennyt -häneltä, jättänyt hänet ikipäiviksi itse huolehtimaan itsestään. Hyvä -on, olkoon sitten niin! Ei maksa vaivaa miettiä. "Minä inhoan -sentimentaalisuutta!" ajatteli hän. - -Jos Aggie tulisi häntä hakemaan sunnuntai-iltana, niin hän menisi, -samantekevä, vaikka se olisikin hänen vajoamisensa alkuna. Muutkin -olivat aloittaneet siellä, mikä oikeus siis hänellä oli vaatia päästä -aloittamaan jossakin muualla? Tulevaisuudessa hän ottaisi maailman -semmoisena kuin se oli ja pakottaisi sen antamaan tilaa hänellekin. -Kerran hän voittaisi tuon suuren julman Lontoon ja pysyisi kunnon -tyttönä kumminkin. - -Sellaisella mielellä hän tuli alas aamiaiselle, ja ensimmäiseksi hänen -silmänsä huomasivat kirjeen kotoa. Hän punastui hetkeksi, ja hengitys -kävi nopeaksi, mutta hän pisti kirjeen avaamatta taskuunsa, nyökäytti -päätään ja koetti naurahtaa. "Minua inhottaa sentimentaalisuus", -ajatteli hän ja sitten hän rupesi kertomaan rouva Jupelle, mitä hän -aikoi tehdä. - -"Klubeihin!" huusi rouva Jupe. "Minä luulin, että ette tahtonut myydä -puodissa siksi, että muka olitte meitä muita parempi -- mutta -ulkomaiset klubit! Taivas varjelkoon!" - -Koko päivän soi rouva Jupen ivallinen ääni Gloryn korvissa, ja myöhään -illalla, kun kaikki menivät levolle ja kadut olivat tyhjinä eikä ulkoa -kuulunut muita ääniä kuin vaunujen kolina silloin tällöin tai jonkun -juopuneen huuto tai käsipelin vingutus, hän kuuli, kuinka rouvan ääni -taas kajahteli ohuen seinän toisella puolella tuontuostakin -keskeytyen, kun herra Jupe koetti hiukan puolustaa Glorya. Vähätpä -siitä! Kunhan vain pääsisi pakenemaan tuon naisen talosta, jottei -ikinä enää tarvitsisi nähdä eikä kuulla häntä! - -Noin kahdeksan aikaan sunnuntai-iltana Glory meni makuuhuoneeseensa ja -puki yllensä päällystakkinsa ja hattunsa. Odottaessaan siellä yksinään -Aggiea hän ei voinut olla aukaisematta kotoa saapunutta kirjettä. - -"Ensi sunnuntaina on syntymäpäiväsi, rakkaani", kirjoitti pastori, -"siksi lähetämme sinulle onnittelumme ja tervehdyksemme. Koska tämä on -näinä yhtenäkolmatta vuotena ensimmäinen syntymäpäiväsi, jonka vietät -poissa kotoa, aion ajatella sinua koko päivän ja illan tullen -istuessani piippuani polttelemaan työhuoneen lieden ääressä en -varmaankaan laske alas uutimia, sillä minä tahdon katsella iltatähteä -ja muistella monta vuotta takaperin vietettyjä onnellisia -syntymäpäiviä, jolloin lellitelty, hemmoteltu lemmikkimme aina kertoi -tulleensa alas suorastaan iltatähdestä, kun hän sitä ennen oli -pukeutunut omituiseen loistavaan pukuun ja vakuuttanut meille olevansa -Phonodoree keijukainen. Nyt sinulla on parempaa tehtävää, Glory, ja -niin kauan kuin lemmikkini on reipas ja tyytyväinen sekä menestyy -hyvin tuossa suuressa kaupungissa, jossa hän tahtoo asua -- --" - -Kynttilä vapisi Gloryn kädessä, ja pienoinen, puolihimmeä makuuhuone -näytti pyörivän hänen silmissään. - -Anna-täti oli liittänyt jälkikirjoituksen: "Hauskaa, että huvittelet -Lontoossa, mutta minua hiukan peloittaa, kun niin usein mainitset -teatterin. Ole varovainen äläkä käy siellä usein, lapsi. Kirjoita -meille sen seurakunnan pastorin nimi, johon kuulut, sillä isoisä -varmaan tahtoisi kirjoittaa hänelle." - -Sen jälkeen seurasi toinen jälkikirjoitus Rakel-tädiltä: "Sinä et -virka enää mitään herra Drakesta. Kuuluuko hän rouva Jupen -tuttavapiiriin ja hänkö sinua vie teattereihin?" - -Kirjeessä oli vielä uudenvuoden kortti, johon oli kuvattu itämainen -paimen laumansa etunenässä, ja alla seisoi: "Seuraa hänen jälkiänsä." - -Mutta rouva Jupen sähisevä ääni kuului taas alhaalta, ja Gloryn -kyyneleet kuivuivat silmänräpäyksessä. Hän meni alas, ja siellä olikin -Aggie tekonahkaisessa takissaan, suuret, mustat höyhenet heiluen -hatussa. Hän istui vierashuoneessa puodin takana, ja rouva Jupe puheli -hänelle kuiskaamalla, tuttavallisen ja ymmärtäväisen näköisenä. Glory -huomasi, kuinka hämillään Aggie oli ja kuinka kavalasti rouva Jupe -vilkaisi häneen, ja silloin hänen mielensä kävi entistä mustemmaksi. - -"Lähdetäänkö?" sanoi Glory, ja pari minuuttia myöhemmin astuivat tytöt -yhdessä Sohoon päin. Hiljaisten katujen varsilla olevista pienistä -temppeleistä tuli muutamia ihmisiä ulos, ja tulet kirkkojen ikkunoissa -sammutettiin yksitellen. Aggie oli taas entisellään ja puheli -Charliesta kulkiessaan nopein askelin, pieni pukulipas kädessä. -Charlie olisi varmaan jossakin noista klubeista, ja hän saattaisi -heidät tietysti kotiin illalla. Charlie ei vielä ollut täysi-ikäinen, -ja siksi hänen isänsä ei tahtonut antaa hänen toimia omin päin. Mutta -hän oli kirjurina eräässä metallivalimossa ja hänen vanhempansa -asuivat kauniissa talossa, ja ehkä vielä kohta -- - -"Sanoitko, että moni, joka nyt on teatterissa, on aloittanut -klubeissa?" sanoi Glory. - -"Hyvin moni. Esimerkiksi Betty Bellman. Hän oli eräässä klubissa Old -Compton kadulla, kun herra Sefton keksi hänet." - -Aggien piti esiintyä sinä iltana kolmessa klubissa, ja tytöt olivat -juuri saapuneet ensimmäisen ovelle. Se oli tunnetun puiston vieressä -ja näytti ulkoapäin aivan tavalliselta talolta. Mutta ihmisiä tuli ja -meni ovesta, jota ovenvartia yhtämittaa aukoi ja sulki. Keskellä -eteistä seisoi kirjanpitäjä pöytänsä ääressä. Hänen edessään oli suuri -kirja, ja hän loi tuikean katseen jokaiseen tulijaan. Hän tunsi Aggien -siellä esiintyväksi näyttelijäksi, mutta Gloryn täytyi maksaa kaksi -penceä ja kirjoittaa nimensä kirjaan. - -Talon ruokasali oli muutettu ravintolahuoneeksi tiskeineen ja -viinikaappeineen. Kun tytöt olivat päässeet tunkeutumaan siellä -seisovan ihmisjoukon läpi, tulivat he suureen, likaiseen huoneeseen, -joka nähtävästi oli rakennettu entisen takapihan sijalle. Tässä -huoneessa ei ollut ikkunoita eikä kattovaloa. Sen seinillä oli -Garibaldin ja Viktor Emanuelin haalistuneet kuvat, ja peräseinälle oli -rakennettu näyttämö ja etulava. - -Se oli italialainen klubi, jonka jäsenet kokoontuivat sinne joka -sunnuntai-ilta. Pienten pyöreitten pöytien ääressä istui pari kolme -sataa tummaveristä parturia sekä ravintoloitsijaa vaimoineen ja -lemmittyineen (enimmäkseen englantilaisia naisia), tupakoiden ja -juoden sekä nauraen näyttämöesityksille. - -Aggie meni kellarikerrassa olevaan pukuhuoneeseensa, ja Glory istui -pöydän ääreen, jossa ennestään oli keltatukkainen nainen ja -tummasilmäinen mies. Musta neekeri laski sukkeluuksia pörssimiehestä, -vingutellen samalla banjoaan. - -"Tuosta minä pidän", sanoi keltatukkainen nainen. "Se on lystiä eikä -kestä iankaiken." Sitten hän kääntyi Gloryyn kysyen: "Laulatteko tekin -tänä iltana?" - -Glory pudisti päätään. - -"Arvelin, että ehkä olitte tämän talon taiteilijoita. Esiinnyin -itsekin ennen kuuluessani tanssijatarseuraan. Olen naimisissa nyt, -mutta minusta on kumminkin hauskaa pistäytyä täällä sunnuntai-iltoina, -kun kakarat nukkuvat." - -Sitten Aggie tanssi pukutanssin, ja hänet palkittiin innokkailla -kättentaputuksilla, hänen piti tulla takaisin ja tanssia uudestaan. -Kun hän sitten taas ilmaantui hattu päässä ja takki yllään sekä -pukulipas kädessään, läksivät tytöt yhdessä ulos. Kun he kulkivat -ravintolahuoneen läpi, tarjosi moni siellä seisovista miehistä heille -juotavaa, mutta vihdoin he pääsivät kadulle. - -"Ne ovat hiukan sotkuisia nuo ravintolahuoneet, mutta isännät aina -tahtovat tyrkyttää jotain esiintyjille, vaikkapa kupin kahvia." - -"Pidätkö sinä tuommoisesta elämästä?" sanoi Glory hengäisten syvään. - -"Hirveästi", sanoi Aggie. - -Seuraava paikka, jonne he menivät, oli sveitsiläinen klubi, jokseenkin -samanlainen kuin italialainenkin, mutta sali oli vielä likaisempi ja -yleisönä oli ranskalaisia sekä sveitsiläisiä viinureita ja -kevytmielisiä nuoria englantilaisia ompelijattaria. Tytöt olivat -riisuneet hattunsa ja päällystakkinsa ja istuivat puettuina kuin nuket -valkoisiin, kirjavilla nauhoilla koristettuihin musliinipukuihin. Eräs -herra lauloi "postimiehen koputus"-nimisen laulun säestäen sitä -hatulla ja mustareunaisella kirjekuorella. Eräs neiti, joka oli -puettuna silkkitrikooseen ja päällystakkiin, lauloi "Maud"-laulun. -Sitten Aggie tanssi pukutanssinsa, ja sen perästä lattia tyhjennettiin -tanssisaliksi. - -"Nyt ne alkavat tanssia sveitsiläistä tanssia", sanoi Aggie, "ja -tanssin johtaja tahtoo minua myöskin mukaan, mutta minusta on -innoittavaa antautua kaikkien noitten syleiltäväksi. Rupea sinä minun -toverikseni." - -"Pariksi minuutiksi vain", sanoi Glory hermostuneen iloisesti. Sitten -alkoi tanssi. - -Se oli jonkinmoista soitannollista "viimeinen pari ulos"-leikkiä, ja -Glory huomasi kyllä pian, että hän joutui toisten pariksi ja että -viinurit sekä heidän naisensa puhuttelivat häntä tuttavallisesti. Hän -tunsi heidän kosteat kätensä sekä heidän rasvaisen tukkansa tuoksun, -ja eräänlainen fyysillinen tuska valtasi hänet. - -"Mennään pois", kuiskasi hän. - -"Mennään vain, onkin jo myöhä", sanoi Aggie, ja he tunkeutuivat -ravintolahuoneessa hyörivien ihmisten läpi kadulle. - -Viulujen vingutus, tanssin jyske ja raaka nauru kaikui vielä tuolta -sisältä ummehtuneesta ilmasta, ja Glory tunsi pyörryttävää -pahoinvointia. - -"Sanoitko, että hyvienkin teatterien johtajat joskus käyvät noissa -klubeissa?" - -"Usein", sanoi Aggie hyräillen varieteelaulua ja käydä tipsutellen -eteenpäin. - -Heidän tullessaan Sohoon olivat kadut olleet pimeät ja hiljaiset, -mutta nyt säteili valoa kaikista ikkunoista ja meluavaa kansaa liikkui -katukäytävillä. Viimeinen klubi, jonne heidän piti mennä, oli -saksalainen, ja tullessaan sen lähelle näkivät he miehen seisovan -ovessa paljain päin ja katsovan kadulle. - -"Se on Charlie", sanoi Aggie hypähtäen ilosta. Mutta heidän -saapuessaan hänen luokseen oli hänen tumma otsansa rypyssä ja hän -sanoi: - -"Myöhään kuten ainakin! Kaksi noista kirotuista esiintyjistä ei ole -tullut, ja minä olen sinua odotellen katsoa tuijottanut pitkin tuota -helkkarin katua jos kuinka kauan!" - -Aggie räpäytti silmiään aivan kuin hän olisi saanut iskun kasvoihinsa -Charlielta, mutta siitä huolimatta hän nyökäytti vain päätään ja -jäykisti alahuultaan sanoen: - -"Marisee taas, niinkö? Minä taputtaisin sinua poskelle, Charlie, ellei -kukaan näkisi." - -Niin sanoen hän hävisi pukuhuoneeseen, ja Charlie otti Gloryn -haltuunsa, avasi hänelle tien virvokehuoneen läpi, pyysi tarjota -hänelle "lasin juotavaa" ja esitteli hänet "eräänä ystävänään" -osoittaen ilmeistä omistusoikeuden ylpeyttä ihaileville tuttavilleen. -"Sinulla ei ole hullumpi maku, Charlie", virkkoi joku. "Oh, sen -uskon!" sanoi Charlie. Etulava oli koristettu Saksan ja Englannin -lipuilla, seiniä koristi "_Der Kaiser'in_", hänen isänsä, isoisänsä, -Bismarckin ja Moltken öljypainoskuvat, ja yleisönä oli enimmäkseen -vilkkaita Saksan juutalaisia, naiset juhlapuvuissa, sekä Puolan -juutalaisia ja myöskin hiukkasen muita muukalaisia. - -Aggien tanssin aikana huomasi Glory, että kaksi muukalaista aivan -toisesta maailmasta oli astunut sisään jääden seisomaan oven suuhun. - -"Narreja", sanoi Charlie vilkaisten heihin olkansa yli vastaukseksi -heidän katseisiinsa, "pyh, on niitä tuommoisia ennenkin nähty!" - -Sitten tuli Aggie rasvaisen, kukilliseen liiviin puetun henkilön -kanssa ja sanoi: - -"Tämä on se minun ystäväni ja hän kyllä esiintyy, jos vain pyydätte." - -"Jos neiti suvaitsee", alkoi rasvainen olento. Veri nousi Gloryn -poskiin, ja ennenkuin hän tiesikään mitä tapahtui, oli Aggie ottanut -hänen päällystakkinsa ja hattunsa, ja hän itse astui ylös näyttämön -portaita. - -Kuului muutamia kättentaputuksia hänen astuessaan esiin, mutta hänellä -oli mieli vallan sekavana, ja kaikki näytti hänestä tapahtuvan monen -penikulman päässä. Hän kuuli oman äänensä sanovan: "Arvoisat naiset ja -herrat, teidän suosiollisella luvallanne tahdon matkia..." ja sitten -vielä jotain. Tähän hetkeen saakka hänen hengityksensä oli ollut -nopeata ja kuumaa, ja kurkku tuntui aivan kuivuvan, mutta yhtäkkiä -katosi kaikki hermostus ja hän ojentautui kuin sotahevonen tappelussa. - -Sitten hän lauloi. Se oli vain tavallinen katulaulu, jonka jokainen -oli kuullut tuhansia kertoja. Hän lauloi "Ja neidon kultakiharat -irrallaan aaltoili", kuten tehdastyttöjen oli tapana vetää sitä -mennessään illalla kotiin työstään. Punaisilla nauhoilla ja leveillä -höyhenillä koristetut, leveälieriset hatut päässään, käsikoukussa -huolimattomasti kävellen, äänet kimeinä -- jokainen näki ne edessään, -jokainen näki, jokainen tunsi ne, ja jo ensimmäisen värssyn loputtua -yleisö kirkui ja huusi ilosta. - -Glorya pyörrytti, mutta hän saattoi kumminkin hillitä itsensä. Hän -naurahti ääneensä kumartaessaan yleisölle värssyjen välillä. -Muutamassa minuutissa laulu oli lopussa. Väki potki, vihelsi, -kirkui ja huusi "bravo". Mutta Glory istui näyttämön juuressa -kasvot vääntyneinä kuin ruumiillisesta tuskasta. Ensimmäisen -onnistumishuumauksen jälkeen valtasi hänet häpeä tuon kaiken johdosta. -Hän huomasi, kuinka syvälle hän oli vaipunut, ja häntä kauhistutti ja -peloitti. Melu, käsien pauke, raa'at kasvot, raaka nauru, raaka laulu, -sunnuntai-ilta, hänen oma syntymäpäivänsä! Tuo kaikki valtasi hänet -kuin painajainen yöllä, jäsen takana piili toisia muistoja -- -Glenfaba, herttainen, yksinkertainen koti, vanha pastori poltellen -tupakkaa työhuoneen lieden ääressä ja katsellen iltatähteä -- ja -sitten John Storm sekä kirkonkellojen kaiku Bishopsgatella! Hän istui -siinä hetkisen kasvot hehkuen ja tuijotti avutonna eteensä ihmisten -kerääntyessä hänen ympärilleen puristamaan hänen kättään ja huutamaan -hänen korviinsa kesken huumaavaa melua: "Teidän _täytyy_ vielä kerran -esiintyä!" Sitten hän purskahti hillittömään itkuun. - -"Pois tieltä! Neiti ei voi laulaa nyt", sanoi joku, ja Glory avasi -silmänsä. - -Se oli toinen niistä molemmista herroista, jotka olivat seisoneet oven -suussa. - -"Ach Gott! Tehän se olette! Ettekö tunne minua, hoitajatar?" - -Se oli herra Koenig, urkuri. - -"Oi taivas! Mitä te täällä teette, lapsi? Kaksi kuukautta sitten minä -teitä sairashuoneesta kysyin ja johtajattarelle kirjoittanut olen, -mutta te olitte mennyt. Koko Lontoosta sitten teitä hakenut olen. -Missä te asutte?" - -Glory sanoi hänelle osoitteensa, ja Koenig kirjoitti sen muistiin. - -"Huh! Nero tupakkapuodissa! Minun vaimoni teidät pois sieltä hakemaan -tulee. Hän on hyvä nainen ja teidän täytyy kaikki tehdä, mitä hän -käskee, mutta hän ei ole musikaalinen ja viisas kuin te. Siunatkoon -minun sieluani. Laulamassa sunnuntai-klubissa! Tiedättekö, lapseni, -että teillä on ääni ja lahjoja, suuria lahjoja! Tarvitsee harjoitusta --- jaa -- ah! Mutta mitä te tahdotte lisää? Tässä, minä olen, Karl -Koenig! Minä hyvin huonoa englannin kieltä puhun, mutta minä hyvin -hyvästi musiikkia opettaa osaan. Minä tahdon teitä opettaa samoin kuin -muita neitoja, jotka monta puntaa maksavat. Tiedättekö kuka minä -olen?" - -Kyllä Glory sen tiesi -- hän oli Pyhäin miesten kirkon urkuri -Belgraviassa. - -"Puh! Minä myöskin säveltäjä olen. Minä kirjoitan lauluja, ja kaikki -englantilaiset niitä laulavat. Minulla on myöskin lauluseura ja siihen -teitä tarvitsen. Minä Englannin hienoimmissa taloissa käyn, lordien, -ministerien, prinssien kodeissa. Te saatte minun kanssani tulla. -Teidän äänenne on sopraano -- ei, mezzosopraano -- ja se kasvamaan -tulee. Minä sen hioa tahdon, ja kun se valmis on, tahdon esiintymään -teidät viedä. Mutta nyt tästä paikasta poistua täytyy teidän, eikä -koskaan takaisin tulla, taikka minä vielä enemmän suuttumaan rupean." - -Sitten Glory nousi, ja Koenig saattoi hänet ovelle, Gloryn sydän oli -rohkaistu ja silmät säihkyivät. Aggie oli virvokehuoneessa. Koska -illan työ oli lopussa, oli hän pukeutunut taas tavalliseen pukuunsa -pyyhkimättä kumminkaan pois poskimaalia, ja nyt hän nauroi iloisesti -miesjoukossa kiusatakseen Charlieta, joka vielä oli pahalla päällä ja -ryypiskeli myymäpöydän ääressä. Gloryn tullessa huiskutti Aggie -hansikastaan ja sanoi: "Etkö tule saattamaan meitä kotiin, Charlie?" - -"En", sanoi Charlie. - -"Minnekä sinä siis menet?" - -"En minnekään, minne sinä voisit tulla." - -Aggien silmät täyttyivät kyynelillä, ja hän repäisi napin -hansikkaastaan, mutta pakotti itsensä nauramaan vastatessaan: "Älä -usko, poikaseni, että tahdomme tunkeutua sinun niskoillesi. _Kysyin_ -vain. Tra-la-laa!" - -Oli puoliyö ja kaduilla oli vähän ihmisiä, mutta soittoa ja tanssia -kuului melkein jokaisesta avonaisesta ovesta ja ikkunasta. - -Aggie itki. "Se on klubien pahin puoli", sanoi hän, "että ne aina -houkuttelevat nuoret miehet pelihelvetteihin. Ja mies aina pääsee -niihin pujahtamaan." - -Kun he kulkivat sveitsiläisen klubin ohi, heitettiin joku sieltä ulos -kadulle, ja hän huusi epäselvällä äänellä: "Päästä irti kurkkuni, tai -muserran sinut!" Kauempana hoiperteli kolme aivan nuorta tyttöä pitkin -katua syleillen kahta vertaa useampaa miestä ja lallatellen nuotitonta -laulua. - - - - -XV. - - -Paaston keskipaikoilla kävi Pyhän Getsemanen yhdistyksen kirkollinen -ylitarkastaja luostaria tarkastamassa. Tämä mies oli hiippakunnan -piispa, vapaamielinen, ei vähääkään pikkumaisesti kirkollinen, vaan -suora, hiukan jäykkä, selväjärkinen ja hyvä järjestyksenmies. Veljien -kokoonnuttua kokoushuoneeseen otti hän johtajalta nahkakansiin nidotun -kirjan, jossa oli veljeskunnan säännöt, ja alkoi lukea sitä ääneen. - -"Ja nyt, hyvät herrat", sanoi hän, "minun ei tarvitse selittää, -hyväksynkö teidän sääntönne vai enkö. Minun velvollisuuteni on -ainoastaan tarkastaa, että laitosta hoidetaan laillisesti. Oletteko -tyytyväisiä laitoksen johtoon ja tahdotteko yhä edelleenkin alistua -siihen?" - -Kuului vain yksi vastaus -- kaikki olivat täydellisesti tyytyväisiä. - -Piispa nousi hymyillen ja kumarsi veljille, jotka alkoivat poistua -huoneesta. - -"Kahta seurakuntalaisistani ette vielä ole nähnyt", sanoi isä. - -"Missä he ovat?" - -"Kopeissaan." - -"Miksikä siellä?" - -"Toinen heistä on sairas ja toinen on vaitiolo- ja yksinäisyyssäännön -alaisena." - -"Mennään katsomaan heitä", sanoi piispa, ja he alkoivat nousta ylös -portaita. - -"Minä en ehkä ole samaa mieltä kuin te hengellisen elämän säännöistä, -mutta nähdessäni, kuinka teidän seurakuntalaisenne luopuvat maailmasta -ja sen mukavuuksista, sen iloista ja omaisuuksista, sen sukulaisuus- -ja ystävyyssiteistä --" - -He olivat ennättäneet yläkertaan, ja isä oli seisahtunut -hiukan hengästyneenä. "Tässä kopissa, oikealla", sanoi hän, -"asuu maallikkoveli, jota vihollinen viekoitteli suureen -tottelemattomuuteen, ja Jumalan viha lankesi hänen päällensä. Mutta -saatana pettyi kerrankin itse, sillä juuri tuon jälkeen armo teki -suuren työnsä. Ei ainoakaan jäsenistämme tunne niin ääretöntä iloa -pyhistä sakramenteista, ja asettaessani Herramme ruumiin --" - -"Menemmekö hänen luokseen?" - -"Tietysti. Hän on kuolemaisillaan keuhkotautiin, mutta te saatte -nähdä, mikä rauha vallitsee hänen sielussaan." - -Veli Paavali istui pienen tulen edessä nojatuolissa monien patjojen -nojassa pidellen kuihtuneissa käsissään raskasta ristiä, joka riippui -hänen kaulassaan. - -"Kuinka hauskalta ja mukavalta täällä näyttää", sanoi piispa. -"Jotenkin ylhäällä tämä on tosin, mutta epäilemättä saatte kumminkin -kaikki mitä tarvitsette." - -"Kaikki", sanoi Paavali. - -"Veljet ovat varmaankin hyviä teille -- luostareissa aina hellitään -sairaita ja apua tarvitsevia." - -"Liian hyviä, herra piispa." - -"Kaiketi käy tohtori luonanne tuontuostakin?" - -"Kolme kertaa viikossa, ja jos hän vain sallisi minun paeta tästä -pahasta, vaivaloisesta maailmasta --" - -"So, so, älä puhu niin, poikani, se on väärin. Tapahtuipa mitä -tahansa, on velvollisuutemme elää." - -"Minä olen kadottanut kaikki, minkä hyväksi voisi elää, ja sitä paitsi ---" - -"Ettekö siis toivo mitään?" sanoi piispa. - -"En muuta kuin kuolemaa", sanoi Paavali ja nostaen ristiä suuteli -sitä. - -"Jumalalle kiitos, että olemme syntyneet kuolemaan", sanoi piispa ja -siirtyi sitten yhdessä isän kanssa käytävään sulkien oven. - -"Seuraavassa kopissa", sanoi isä, "asuu eräs niistä, joita tarkoititte -äsken -- mies, joka oli syntynyt maailman omistajaksi, sen loiston ja -maineen valtiaaksi, mutta --" - -"Onko hän luopunut siitä kokonaan?" - -"On." - -"Onko hän nuori?" - -"Aivan nuori, eikä hän ole luopunut maailmasta, kuten ennen -Augustinus, opittuaan tuntemaan katkerin kokemuksin sen petollisuuden, -synnin --" - -"Miksi hän siis on täällä?" - -"Hän ei voi luottaa itseensä vielä. Hän tuntee vastahakoisen -luonteemme sisäiset taistelut ja ponnistukset sekä --" - -"Hänen vaitiolonsa ja yksinäisyytensä ovat siis vapaaehtoisia." - -"Nyt ne ovat. Katso", sanoi isä ottaen avaimen lattialta. - -"Mitä tuo on?" - -"Hän lukitsee itse ovensa ja työntää sitten avaimen, oven alitse -ulos." - -Heidän astuessaan koppiin seisoi John Storm ikkunan ääressä -aamuauringon valossa katsellen tuolta alhaalta näkyvää maailmaa -tuijottavin, kaipaavin katsein. - -"Tässä on meidän tarkastajamme", sanoi isä. "Vaitiolosääntö ei -tietysti nyt ole voimassa." - -"Enkö ole nähnyt teitä ennen?" virkkoi piispa. - -"Tuskinpa, isä", sanoi John. - -"Mikä teidän nimenne on ja missä asuitte ennen tänne tuloanne?" - -John sanoi sen hänelle. - -"Sitten olen sekä nähnyt teidät että kuullut teitä. Mutta maailma on -hiukan muuttunut sen jälkeen kun te siitä luovuitte -- kanonikko on -nyt arkkidiakoni ja paitsi sitä kuningattaren hovisaarnaajia. Kuinka -kauan olette ollut veljeskunnassa?" - -"Elokuun 14 päivästä asti." - -"Ja kuinka kauan olette ollut sulkeutuneena koppiinne?" - -"Kahdeksannesta päivästä loppiaisen jälkeen." - -"Mutta nyt on jo paasto -- jotenkin pitkä rangaistusaika, isä." - -"Minä olen usein kehoittanut rakasta veljeämme...", alkoi isä. - -"Te menette liian pitkälle paastoamisessa ja rukouksissa, herra -Storm", sanoi piispa. Hän noukki yksitellen muutamia vanhoja kirjoja -pöydältä ja vuoteelta. "Kyllä tiedän, että kaikkien aikojen pyhimykset -meille kertovat, että ruumis on paha ja että sen himot sekä toiveet -ovat tukahdutettavat, mutta he opettavat meille myöskin, että -täydellinen kristityn luonne on kahden elämän sekoitus, luonnon elämän -ja armon elämän. Älkää halveksiko ihmiskuntaa, poikani. Teidän -mestarinne ei halveksinut sitä. Hän tuli alas taivaasta elääkseen ja -tehdäkseen työtä syntisessä ihmisveljeskunnassa. Älkää rukoilko -kuolemaa, älkääkä paastotko kuoleman toivossa. Teillä ei olisi -oikeutta siihen, vaikka olisitte semmoisessakin tilassa kuin -naapuriraukkanne tässä vieressä, jolle kuolema hymyilee houkutellen -lepoon. Mutta te olette nuori ja voimakas. Kuka tietää, minkä työn -taivaallinen Isä on määrännyt teidän tehtäväksenne!" - -John oli palannut ikkunan luo ja katseli ulos katse tyhjyyttä -kuvastaen. - -"Mutta kaikki tämä on ulkopuolella minun tehtäväni nyt", sanoi piispa. -"Onko teillä jotain valitettavaa?" - -"Ei mitään." - -"Oletteko tyytyväinen elämään tässä talossa, tämän yhdistyksen lakien -ja sääntöjen alaisena ja kuuliaisena sen johtajalle?" - -"Olen." - -"Se riittää." - -Piispa oli lähtemäisillään kopista, kun hän huomasi -lyijykynäkirjoituksen seinällä. Siinä oli: "Marraskuun 9:s päivä -- -lordi majorin päivä", ja sen alle oli vedetty viivoja, jommoisia vanki -piirtää laskiessaan jotain. - -"Mitä tuo päivämäärä tarkoittaa?" sanoi piispa. - -John oli vaiti, mutta isä vastasi hymyillen: "Sinä päivänä hän vannoi -valansa, herra piispa. Hän odottaa niin hartaasti sitä aikaa, jolloin -hän saa omistaa elämänsä kokonaan Jumalalle, että hän laskee -noviisiaikansa päivät, mikä osaltaan sekin todistaa hänen todellista -kutsumustaan." - -Portailla seisahtui isä taas sanoen: "Kuunnelkaa!" - -He kuulivat, kuinka vapiseva käsi väänsi sen oven lukkoon, jonka he -juuri olivat sulkeneet, ja seuraavassa silmänräpäyksessä tuli avain -ulos oven alla olevasta aukosta. - -Kun ovi oli lukittu ja piispa oli jättänyt John Stormin yksin koppiin, -oli tällä yksi ainoa ajatus mielessä -- työ. Kaikkea muuta hän oli jo -koettanut, mutta turhaan. - -Hän oli koettanut yksinäisyyttä. Pyytäessään saada olla koppiin -suljettuna hän sanoi itselleen: Gloryn ympärillä liikkuvat ajatukset -ovat minun kuolleen, maallisen luontoni kiusauksia. Se on jo vietellyt -minua menettelemään pelkurimaisesti ja epäinhimillisesti ja se ajaa -minut vielä maailmaan ja sieltä taas tänne aivan niinkuin se ajoi veli -Paavalin pois täältä heittäen hänet sitten jälleen takaisin. Mutta -yksinäisyyden tulos oli vaarallinen ja petollinen. Samoin kuin taulut -näyttävät uudestaan ilmaantuvan näkyviimme, kun olemme sulkeneet -silmämme, virkosi hänen entinen elämänsä uudestaan eloon -hämmästyttävän selvästi nyt, kun se oli ikipäiviksi ohi. Hänen -istuessaan yksin kopissaan palasi jokainen tapahtuma, missä Glory oli -ollut mukana, hänen muistiinsa, kiusaten häntä ja säälimättömästi -tuomiten. Miksi hän ei ollut ymmärtänyt tuota suurta luonteen erotusta -hänen ja tuon hilpeän olennon välillä? Miksi hän ei ollut hyväksynyt -Gloryn luonnollista ja viatonta rakkautta elämään? Miksi hän oli -tehnyt näin? Miksi hän ei ollut tehnyt niin? Jos Glory oli joutunut -turmioon, jos paha, armoton maailma oli pettänyt hänet, niin syy oli -hänen, Johnin, ja Jumala varmaankin rankaisisi häntä siitä. Näin -yksinäisyys heikonsi hänen sieluaan peloittamalla sitä, ja kiusaus, -jota hän oli koettanut voittaa, kävi voimakkaammaksi ja mahtavammaksi. - -Hän oli koettanut lukea. Kirkkoisät kertoivat hänelle, että Jumala -salli askeettien pitää luonteensa avaimet omissa käsissään. Heidän -piti ajatella naista ainoastaan katkerana kuin kuolema ja hänen -kauneuttaan kadotuksen aiheena, ja jos jonkun naisen kasvot vaivasivat -heitä, piti heidän mielessään kuvitella noita kasvoja vanhoina, -ryppyisinä, taudin kalvamina ja madonsyöminä. Hän koetti ajatella -Glorya seuraten kirkkoisän neuvoja, mutta illan tullessa, kun hän -lepäsi vuoteellaan ja kun yön ensimmäinen unelma valtasi hänet, -silloin luonnon mahtava, voittamaton voima pyyhki pois uskonnon -vaivaiset varustukset ja Glory hymyili hänelle nuorena, ihanana, -suloisena, hilpeänä ja tavattomalla lahjakkuudellaan kiehtovana. - -Hän oli koettanut paastota. Kolme kertaa päivässä veli Antero kantoi -hänelle ruokaa ja kaksi kertaa päivässä hän maallikkoveljen mentyä -avasi ikkunan levittäen ruuan ikkunalaudalle lintujen syötäväksi. -Mutta paastoamisen seuraukset olivat aivan päinvastaiset kuin hän oli -odottanut. Milloin voimakkaat tunteet ylensivät hänen mieltänsä, -milloin hän taas vaipui masennustilaan. Näköhäiriöt alkoivat vaivata -häntä. Hänen isänsä kasvot kiusasivat häntä alituiseen, ja joskus hän -luuli näkevänsä äitinsä kasvot, vaikkei hän voinut mitenkään muistaa -äitiään. Mutta ennen kaikkea hän näki Gloryn kasvot. Paastoaminen -lisäsi vain hänen unelmiaan Glorysta. Hän uneksi nyt tytöstä sekä -päivin että öin, ja Glory oli aina hänen luonaan. - -Hän oli koettanut rukoilla. Tähän saakka hän oli säännöllisesti -lukenut rukouksensa, mutta nyt hän tahtoi entisten lisäksi vielä lukea -uusia rukouksia. Hän tahtoi kohottaa katseensa Herramme äitiin -voidakseen voittaa kapinallisen, vastustavan luontonsa. Mutta kun hän -koetti kiinnittää ajatuksiaan Neitsyt Maariaan, ei hän löytänyt mitään -vastinetta tunteilleen. Kaikki oli himmeätä, epäolennaista. Hänen -silmiensä edessä leijaili vain etäinen tyhjä pilvi, kunnes vihdoin -kirkkaat kasvot ilmaantuivat sen sijaan, täynnä hellyyttä, suloa, -viehätystä, sääliä ja naisellista rakkautta -- ne olivat Gloryn -kasvot. - -Hän vaipui epätoivoon. Kaikkivaltias ei nähtävästi sallinut hänen -voittaa luontoaan. Talvi tuli sumuisine päivineen. Isä tahtoi häntä -palaamaan yhdistyksen tavallisiin elintapoihin, mutta hän rukoili -saada vielä jäädä koppiinsa. - -Sitten tuli kevät levittäen riemuaan koko luontoon. Hän kuunteli -lehtien kahinaa, katseli kuinka linnut leijailivat kirkkaalla -taivaalla, huomasi vilahdukselta keltaisia kukkia ja koetti -katseellaan tavoitella tuolla kaukana väikkyvää vihreätä maata. Siivet -rupesivat jo kannattamaan linnunpoikasia, ja pikku varpunen hypähti -hänen koppiinsa joka kerta, kun hän avasi ikkunan aamulla, leikkien -hänen jaloissaan kuin hiiri ja sitten taas lentäen pois, niin pian -kuin emo puussa kutsui sitä. - -Vähitellen kasvoi toivo kärsimättömyydeksi ja kärsimättömyys kuumeen -kiihkoksi, mutta hän muisti valansa ja vastustaakseen kiusausta hän -lukitsi koppinsa oven työntäen avaimen ulos oven alla olevasta -kolosta. Mutta hän ei voinut lukita sielunsa ovea, ja vanha tuska -palasi jälleen voimakkaamman, tuoreemman elon pulputessa luonnossa. -Joka aamu herätessään hän ajatteli Glorya. Missä Glory nyt oli? -- -Mikä Glorysta lienee tullut tällä ajalla? -- Hän kirjoitti seinään sen -päivän, jolloin Glory erosi sairashuoneesta -- "Marraskuun 9:s päivä --- lordi majorin päivä" -- koettaen mielessään seurata hänen -kohtalonsa muutoksia. "Minä olen hullu", ajatteli hän. Hänen järkensä -nousi kapinaan tuommoista vastaan, mutta siitä huolimatta tiesi hän -aivan hyvin, että samanlaista olisi huomenna, ylihuomenna, seuraavana -vuonna ja aina, sillä hänen inhimilliset tunteensa eivät alistuneet, -vaan hänen valansa piteli häntä rautapihdeillä. - -Hän seisoi eräänä aamuna ikkunan ääressä katsellen kahden korkean -rakennuksen välitse siintävää virtaa, jossa pitkin kimaltelevaa vettä -kiiti heinäproomuja ja pieniä laivoja puhkuen savupatsaita ilmaan. -Silloin hänestä koko maailma silmänräpäyksessä sai toisen siveellisen -selityksen. Elämän käskynä oli työ. Ihminen ei voi elää ilman työtä. -Ellei hän tätä ehtoa täytä, on hän hyödytön ja onneton ja kurja -olento, paastosipa hän ja miettipä ja rukoilipa hän vaikka miten -paljon. - -Silloin ovi aukeni, ja isä sekä piispa astuivat sisään. Heidän -mentyään tunsi John, kuinka heidän kehumisensa hänen hurskaudestaan -oli tukahduttaa hänet. Hän kysyi itseltään: "Mitä minä teen täällä?" -Hän oli tekopyhä. Kymmenet tuhannet niistä miehistä, joita kirkko -nimitti pyhimyksiksi, olivat olleet tekopyhiä ennen häntä, ja -kulkiessaan luostareissaan he olivat kysyneet samalla tavalla -itseltään. Mutta kirkon mahtava käsi piteli häntä vielä, ja vapisevin -sormin hän väänsi avaimen työntäen sen sitten oven alle. Silloin hän -tiesi olevansa myöskin pelkuri ja ymmärsi, että uskonto oli vienyt -hänen tahtonsa, hänen miehuutensa ja heikontanut hänen sielunsakin. - -Veli Paavali liikkui viereisessä kopissa. Maallikkoveli oli hyvin -heikontunut, hänen askeleensa olivat hitaat, jalat eivät jaksaneet -kohota lattiasta, hengitys oli kuuluvaa, ja joskus tuli pitkä, ankara -yskäkohtaus. John kuuli nuo äänet joka päivä ja oli aina ennen -koettanut olla niitä kuuntelematta, mutta nyt hän jännitti hermonsa -kuullakseen. Uusi ajatus oli iskenyt häneen, hän aikoi pyytää lupaa -saada hoitaa veli Paavalia. Siinä oli hänelle työtä, ainoastaan työ -hänet pelastaisi. - -Seuraavana aamuna hän hyppäsi vuoteelta heti kuullessaan "Benedicamus -Domino" ovensa takana ja huusi: "Isä!" Mutta kun ovi avautui, astuikin -sisään maallikkojohtaja. Isä-johtaja oli lähtenyt Yorkiin tarkastamaan -erään saman luostarikunnan nunnaosastoa ja tulisi viipymään siellä -paastoajan loppuun saakka. John katsoi maallikkojohtajan ankariin -kasvoihin, jotka olivat tuon kylmän, jäätyneen sielun peilinä, eikä -saanut sanaakaan suustaan. - -"Voinko palvella teitä jollakin?" sanoi maallikkojohtaja. "Ei -- se on --- ei, ei", sanoi John. Aukaistessaan ikkunan sinä päivänä hän kuuli -paastojumalanpalveluksen kirkosta. Rukoukset, vastaukset, virret ja -hymnit herättivät elävästi muistiin entisiä tapahtumia, ja ensi kerran -tunsi John ääretöntä yksinäisyyttä. Veli Paavalin läheisyys enensi -tuota yksinäisyyden tunnetta, ja vihdoin hän pyysi saada taas -puhutella maallikkojohtajaa. - -"Veli Paavali on sairas, antakaa minun hoitaa häntä", sanoi hän. - -Maallikkojohtaja pudisti päätään. "Veli saa, mitä hän tarvitsee. Hän -ei tahdo alituista hoitoa." - -"Mutta hän on kuolemaisillaan ja jonkun pitäisi olla aina hänen -luonaan." - -"Tohtori sanoo, ettei enää voi tehdä mitään. Hän saattaa elää -kuukausiakin. Mutta jos hän on kuolemaisillaan, niin sallikaamme hänen -yksinäisyydessä miettiä tulevan maailman onnea ja riemua." - -John ei pyytänyt enää. Toinen ovi oli häneltä suljettu. Mutta hänen ei -tarvinnut mennä veli Paavalin luokse ollakseen aina hänen kanssaan. -Hengen silmä saattoi kaikki nähdä. Kun hän kuunteli toisesta kopista -kuuluvia ääniä, tuntui hänestä vihdoin siltä kuin seinä molempien -koppien välillä olisi murtunut ja he olisivat molemmat samassa -huoneessa. Hän näytti tietävän kaikki, mitä Paavali tuskan hetkinä -sanoi, ja kun maallikkoveli nosti kivihiilikopan oven vierestä, jonne -palveleva veli oli sen jättänyt, tuntui Johnin käsi kannattavan sen -painoa. - -Se oli tyhjä, tunteellinen unelma, mutta se antoi Johnille lohdutusta -ja seuraa, ja hän ajatteli tuskaisena sitä aikaa, jolloin hän oli -toivonut pääsevänsä erilleen Paavalista ja oli melkein pyytämäisillään -toista koppia. Paavalin kopissa paloi valkea, ja John kuuli, kuinka -hän asetteli kivihiiliä, sytytteli ja kohenteli niitä. Joskus, kun tuo -oli tehty, istuutui John tyhjän lietensä ääreen omassa kopissaan ja -kuvitteli istuvansa Paavalin vieressä, kuten hyvät toverit ainakin. - -Kun ilta läheni, ajatteli John, että veli Paavali tunsi samanlaista -toveruutta. Hänen vaitiolonsa muutamina hetkinä, hänen puoleksi -tukahdutetut tervehdyksensä, hänen yrityksensä matkia Johnin -aikaansaamia ääniä, kaikki tuo näytti salaisesti sanovan, -että vaikka seinä erottikin heidät ja vaikka Johnin vaitiolo- ja -yksinäisyysmääräys estikin heitä lähestymästä toisiaan, olivat he -kumminkin yhdessä. - -Veli Paavalin yskä paheni äkkiä, ja vihdoin tuli niin pitkä ja ankara -kohtaus, ettei se näyttänyt ollenkaan loppuvan. John pidätti -hengitystään kuunnellen. "Hän tukehtuu", ajatteli hän, "hän ei ikinä -kestä tuota". Mutta kohtaus meni ohi, ja sitä seurasi pitkä kuolon -hiljaisuus, jota ei edes hengityksen ääni häirinnyt. Äkillisen tunteen -pakotuksesta, epäilyksen tuskasta John ojensi kätensä ja koputti kolme -kertaa seinään. - -Oli lyhyt äänettömyys, ja sitten kolme heikkoa, hidasta, -epäsäännöllistä koputusta kuului seinän toiselta puolen. - -Paavali oli ymmärtänyt, ja John huudahti ilosta. Mutta kesken iloakin -palasi uskonnollinen pelko. Oliko hän rikkonut vaitiolosäännön? Oliko -hän tehnyt synnin? - -Monena päivänä sen jälkeen he siitä huolimatta ja vaikka tiesivät, -että se oli synti, tuolla salaisella heikolla tavalla seurustelivat -keskenään. Mennessään levolle he koputtivat "hyvää yötä" ja -noustessaan aamulla "hyvää huomenta". He koputtivat, kun kello kutsui -päivällis-jumalanpalvelukseen, ja taasen, kun laulu kuului pihalta. -Joskus he koputtivat pelkästä osanotosta, joskus säälistä ja joskus -vain inhimillisestä yksinäisyyden tunteesta ja seuran vuoksi. - -Näin nuo elämän maanpakolaiset, jotka pyrkivät elämään Jumalan silmäin -edessä kuuliaisina maalliselle valalleen, koettivat ilahduttaa -masentuneita, kahlehdittuja sielujaan ja lohduttaa toisiaan kuin -vangitut lapset. - - - - -XVI. - - -_The Priory, St. John's Wood Lontoo_. - -Tietäkää te kaikki miehet ja naiset Glenfabassa, että minä olen taasen -vaeltavana naisjuutalaisena vaihtanut asuinsijaa! Nyt teidän, rakkaat -ihmiset, tulee ajatella Glorya kauniin talon asukkaana St. John's -Woodissa toisin sanoen, pyhän Johanneksen metsässä, vaikkei täällä ole -muuta metsää nähtävänä kuin puisto, jossa näkee kaikki Lontoon -kesyttömät elukat -- nelijalkaiset, tarkoitan. Tämän linnan herra on -herra Karl Koenig, herttainen, vanha virtahepo, joka saappaat -jalassa on viisi jalkaa tuumaa pitkä ja jolla on läpitunkevat -mustat silmät sekä galvanisoidut viikset. Hän on jonkinmoinen -englantilais-saksalais-hollantilais-puolalainen soittoniekka. Kun hän -puhuu itsestään urkurina, on hänessä aina suuri annos John Bullia, -sillä hän on kuninkaallisen urkuriseuran jäsen ja paljon muuta sen -lisäksi. Puhuessaan "Vaterlandista" hän on saksalainen, muistaessaan -meren hän on hollantilainen ja ollessaan oikein hyvällä tuulella hän -laulaa: "Eivät Puolan päivät pääty!" niin että koko talo kaikuu ja -jokainen salaisesti toivoo, että ne päättyisivät. - -Hänen vaimonsa on englantilainen, noin neljänkymmenen ikäinen, ja -hänellä on suuret, kosteat, koiramaiset silmät, joista saa hyvän kuvan -orjan nöyryydestä ja huomaamatta jääneestä, kehittymättömästä -sielusta. En ikinä ole nähnyt kahta niin erilaista aviopuolisoa. Vaimo -on noita hiljaisia olentoja, jotka hiipivät huoneeseen, istuvat, -kuuntelevat eivätkä koskaan virka mitään, paitsi käskiessään -palvelijoitaan. Semmoisissa tilaisuuksissa hän aina kaakattaa kuin -vanha kana, joka ei milloinkaan voi munia ainoatakaan munaa -ilmoittamatta siitä koko maailmalle. Heillä on kaksi naispalvelijaa, -molemmat kauniita Lontoon tyttöjä, ja paitsi sitä poika puutarhatyössä -ja papukaija, joka asuskelee joka paikassa koko talossa. Heidän -talonsa on kaiken näköisten ja kokoisten suurten henkilöiden -kokouspaikkana, sillä herra Koenig itse on jonkinmoinen Gideonin lyhty -melkein kaikenlaisten taidekokelaitten joukossa. - -Ja nyt te tietysti tahdotte tietää, kuinka tulin tänne. Tietäkää siis, -että herra Koenig sattui olemaan minun potilaanani sairashuoneessa, -jossa hänen täytyi kestää vähäpätöinen leikkaus ja jossa minä autoin -häntä kestämään tuota "leikkauskuuria", kuten hän nimittää sitä. Tuon -tulikokeen aikana hän joskus sai nauttia hiukan vähemmin kiduttavaa -musiikkia, siitä piti Glory huolta, ja sitten palattuaan kotiin hän -haki minua ympäri koko Lontoon ääneni tähden, kunnes hän vihdoin -sattumalta löysi minut ja lähetti vaimonsa rouva Jupen luo minua -hakemaan, ja -- ja täällä minä nyt istun hienossa, pienessä, -pehmoisessa kamarissa, jonka seiniä peittää suuri joukko tunnettujen -laulajien, viuluniekkojen, pianotaiteilijain ja säveltäjien kuvia, -jokaisessa omakätinen omistuskirjoitus. Mutta nyt te tahdotte tietää, -miksi olen täällä. No, tietäkää siis, että herra Koenig (vaikka onkin -muukalainen soittotaiteilija) on Pyhäin miesten kirkon urkuri -Belgraviassa, jossa lauletaan soolohymni joka sunnuntaina -aamujumalanpalveluksessa. Koska varsinaisille oopperalaulajille, jotka -soolo-osaa olivat laulamassa, aina tuontuostakin sattui "virallisia -esteitä", keksi herra Koenig hurjan, rohkean tuuman, hän hankki heille -iankaikkisen virallisen esteen hommaamalla vakinaisen laulajan tuohon -toimeen. Se on juuri minun virkani nyt samassa kirkossa, jossa John -Storm oli kappalaisena, ja kerran viikossa minä siis säestän, että -hänen vanha vihollisensa kanonikko saa näytellä. Mutta koska tuo -arvoisa mies on aivan samaa mieltä kuin pyhä Paavali naisten -esiintymisestä seurakunnassa ja koska hänen musikaalinen korvansa -sallii hänen erottaa kontra-alton ruisrääkästä, täytyy minun piiloutua -suuren varjostimen taakse, jotta hänen kunnia-arvoisuutensa voisi -todelliseksi ylösrakennuksekseen uskoa minua pojaksi. - -Te näette siis, armahaiseni, ettei teidän tarvitse olla ollenkaan, ei -ollenkaan levottomia minusta kuullessanne, että elän tämmöisessä -taiteen ja pyhyyden ilmastossa, vaikka kerron teille, että olen -salannut teiltä yhden ainoan pienoisen seikan vain, sillä senkin minä -nyt ilmoitan. Te pelkäsitte, että kävisin liian usein teatterissa, -Anna-täti. Tyyntykää, tätiseni, minä en aio _enää_ käydä niin kovin -usein siellä ja todistukseksi siitä sallikaa minun esitellä teille oma -itseni tulevassa olomuodossani ja virassani -- neiti Glory Quayle, -kuuluisa kutsutilaisuuksien huvittaja! Te ette tiedä, mitä se on, -rakkaat olennot. Se on vallan yksinkertaista ja viatonta. Minun pitää -mennä suurten herrasväkien kotiin heidän juhliessaan ja siellä minun -pitää laulaa, lausua, j.n.e. Ei mitään pahaa siis -- aivan samaa kuin -ennen tein Glenfabassa. - -Teidän tulee ymmärtää, että aivan samoin kuin miehet maalla -menevät pajaan, kun heillä ei ole mitään sen tärkeämpää tekemistä -kuin järjestellä koko maailman asioita, ja naiset menevät -mankelihuoneeseen, kun he tahtovat mankeloida vähän muutakin kuin -vaatteita, samoin kaupungissa rikkaat ihmisraukat menevät omiin -erityisiin huvituksiinsa, joita he sanovat "vastaanottopäivikseen." -Herra Draken oli tapana kertoa minulle, että ne olivat hirveitä -Baabelintorni-yhdistyksiä, joissa jokainen puhui yhtaikaa ja joissa -kaikilla kielillä katkatettiin, kotkotettiin maailman kaikki asiat -päästä päähän. Mutta siitä huolimatta ne epäilemättä ovat äärettömän -hauskoja, ja kun minä ajattelen kaikkia noita komeita pukuja ja -timantteja ja arvonimiä, pitkiä kuin nälkävuosi -- oi, voi, voi, voi! - -Kaiken tuon saan varmaan kohta nähdä, sillä hieno väki tahtoo aina -musiikkia kielten sekamelskan säestäjäksi, eikä vasaraa ja alasinta, -ja herra Koenig, jolla on lauluseura, käy hienoimman hienoimmissa -vastaanottoiltamissa ja laulaa sekä soittaa Griegiä ja Schumannia, -Lisztiä ja Wagneria, Chopinia ja Paderewskia, ja minun paikkani tuossa -komeassa laitoksessa tulisi olemaan heidän armojensa lordien ja -ladyjen naurattajana. "Ach Gott!" sanoo herra Koenig, joka "kieltä -Englannin pahasti puhuu", "teidän suuret ihmiset tahtovat aina -viimeistä uutta." Eräs lady minulle sanoi: 'hyvä herra Koenig, minä -luulen, että en tänä vuonna teidän apuanne pyytämään tule. Minä joka -paikassa teitä kuulen ja niin pian ihmisiin väsyn'. Mutta kun teidät -kanssani otan, on se uusi afääri. Ylhäiset ihmiset luulevat, että he -musiikkia rakastavat, kun he nauraa rakastavat. 'Rakas herra Koenig, -herran nimessä, pankaa ne nauramaan', sanoi suuri herra minulle. -Mutta, ach Gott, kuinka minä voin! Minä olen soittaja, minä olen -säveltäjä, minä olen taiteilija! - -Tätä korkeaa ja jaloa tointa varten minun täytyy käydä harjoitusten -kiirastulen läpi, niin etten totta tosiaankaan aina tiedä, olenko -posetiivi vai naukuva kissa, ja tulevan naisklovnin on nähty myöskin -heittäytyvän lattialle ja itkevän epätoivoissaan tai jostakin muusta -synkästä syystä. Herra Koenig alkaa kumminkin uskoa, että minusta vielä -kalu tulee, ja ensi kerran saan esiintyä heti pääsiäisen jälkeen -sisäasiain ministerin kodissa, jossa luultavasti, rakas Rakel-täti, -saan tavata myöskin herra Draken, vaikkei se kuulu ohjelmaani. - -Tietysti minun joka tapauksessa tulee olla hurmaavan näköinen ja minä -hommaankin jo suurella touhulla pukuani. Minulla tulee olemaan musta -silkkipuku, jonka liivit ovat ruumiinmukaiset. Siihen laaditaan lyhyet -puhvihihat gipyyri-pitseistä ja muutamia kieloja kiinnitetään rintaan -ja vyötäisille sidotaan sinipunerva samettivyö. Paitsi sitä vedän -pitkät mustat hansikkaat ylös käsivarsille, jotka pyöristymistään -pyöristyvät muuttuen yhä ihanammiksi. Hame on entinen, ja pitsi maksaa -vain kolme shillingiä kuusi penceä, joten minä en siksi konkurssia -tee. Tukkani taasen käy päivä päivältä yhä punaisemmaksi, mutta -punainen on muotiväri Lontoossa tätä nykyä, joten minulta ei tule -kulumaan paljon rahoja tukanvärjäykseen. - -Mutta huolimatta tuosta uljaasta ulkokuoresta tiedän, että kun aika -tulee, valtaa pelko sydämeni pohjukan. Se tulee tuntumaan aivan -samalta kuin ensimmäinen uinti keväällä. "Hyppää vain rohkeasti -veteen, Glory, lapseni", ja sitten minä hyppään! Millaista se on, -aavistan jo hiukan sunnuntai-iltojen perusteella, jolloin kaikenlaiset -kuuluisuudet tulevat tänne kirkkoajan jälkeen ja herra Koenig näyttelee -minua ihaileville ystäville kertoen heille, kuinka Glory "menestystä -on tuottanut" hänelle, ja minä kuulen heidän yhä uudelleen -vakuuttavan, että "tuolla tytöllä on vielä maailmalle näytettävää." -Oh, tämä Lontoo on suloinen muoteineen, iloineen ja komeuksineen, ja -minä olen tullut siihen päätökseen, että maailmassa eläminen on -kumminkin parasta, mitä ihminen voi keksiä. Muutamat henkilöt sanovat -maailmasta kaikenlaista pahaa ja tahtovat sitä muuttaa taikka luopua -siitä kokonaan, mutta minä rakastan sitä, rakastan, rakastan sitä ja -minusta se on hurmaavan suloinen! - -Nyt on täällä kevät, ja maailma on ihana keltaisessa ja vihreässä -puvussaan. Siellä saaripahasessa on tietysti myöskin hirmuisen -kaunista, kun kevään esikot ja orvokit ja kultaruusut kukkivat -laaksossa. Oi, oi, oi, oi! Minä tunnen niiden tuoksun kolmensadan -peninkulman päähän! Syreenit puhkeavat Glenfabassa nyt, ja Anna täti -kokoaa pääsiäismunia. Odottakaapa hetkinen, mä tulen luoksenne! - -Ei mitään tietoja John Stormista, tietysti ei. Epäilemättä hän -taistelee varjoja vastaan, kun taas muut kuolevaiset ponnistelevat -voimiaan todellisuuksia vastaan. Minulle on kerrottu, että tuollaiset -veljeskunnat ovat tavallisia kirkossa nykyään, vaikka ne enimmäkseen -ovat salaisia seuroja, mutta kuta enemmän minä ajattelen senlaatuista -uskontoa, sitä enemmän minusta tuntuu kuin se olisi jonkinmoista -näytetöiden toimittamista uskon todistukseksi, aivan kuin -Jumala olisi koketti nainen. Tästä muistuu mieleeni, että herra -Wealthy-Järki-Maallinen ei ole enää kanonikko, vaan hän on kohonnut -arkkidiakoniksi, ja nyt on vielä entistä enemmän espanjalaisen kukon -näköinen, hän kun tietysti pukeutuu samanlaisiin hullunkurisiin -tamineisiin kuin piispatkin. Vaivaisen ihmisen täytyy aina nähdessään -heidät ajatella, että heidän ylhäisyytensä ovat varmaan aamulla -noustessaan joutuneet epäröimään, onko heidän vedettävä yllensä -koulupojan polvihousut vai balettitytön hamonen, ja sitten päättäneet -päästä pälkähästä sillä, että ottavat ylleen molemmat. Siitä syystä -minä koetan aina välttää häntä ollessani virkatoimissani kirkossa, -sillä saattaisihan käydä niin, että sielun vihollinen äkkiä saisi -vallan minussa ja minä käyttäytyisin sopimattomasti hänen -kunnia-arvoisuutensa silmäin edessä. Mutta koska nyt on paaston aika, -on kirkossa erityisiä saarnaajia joka päivä, ja sattui niin, että -viime sunnuntaina aavistamattani näin kolme samanlaista ilmiötä -vieretysten. Oh, armias taivas! Salomo kaikessa komeudessaan ei ollut -puettu niinkuin yksi heistä! - -Mutta on sentään häpeällistä, että sellaiset miehet kuin John Storm -eivät saa jalkaansakaan mahtumaan kirkon rajojen sisäpuolelle, kun -taaskin tuommoinen arkkidiakoni höystyy siellä kuin vihannoiva -laakeripuu. Anteeksi, isoisä, mutta minä en voi auttaa sitä. -Maalaiskirkko on sentään vallan toista kuin kaupungin kirkko. _Siellä_ -ihminen joskus rupeaa uskomaan, että Jumala toimittaa enimmät asiat ja -ihminen itse vain hiukkasen, kun taasen _täällä_ me ajattelemme -päinvastoin, mistä on seurauksena, että tämä amalekilaisten siemen... -Mutta vähätpä siitä! Minä menin eläintarhaan tänä aamuna. Siellä oli -jalopeura aivan yksin häkissään. Juhlallinen, komea, hiljainen olento! -Minä olin itkeä. - -Mutta nyt on kummitusten luvattu aika yöstä, tyttäreni, ja sinun -täytyy jo mennä levolle. "Onnea ja lykkyä!" - -Glory. - - - - -XVII. - - -Keskellä pitkäperjantai-yötä heräsi John Storm viereisestä kopista -kuuluvaan meluun. Siellä tuntui olevan kaksi miestä kiivaassa, -vihaisessa väittelyssä. Toinen uhkasi ja moitti, toinen vastusti ja -pyysi. - -"Tyttö on kuollut -- eikö siinä ole kyllin todistusta?" sanoi toinen -ääni. - -"Se on valhe! Se on väärä syytös!" sanoi toinen ääni. "Paavali, mitä -aiot tehdä?" -- "Aion lähettää tuon luodin otsaasi." -- "Mutta minä -olen viaton. Kaikkivaltias on todistajani, että olen viaton. Pane -pistooli pois. Auttakaa! auttakaa!" -- "Armoa! armoa! Ota kaikki -- -kaikki -- ja jos voin jollakin tavalla auttaa sinua elämässä... Minä -olen rikas, Paavali -- minulla on vaikutusvaltaa... säästä minua!" -- -"Konna, luuletko voivasi ostaa minut, kuten sisareni ostit?" -- "Jos -sen teinkin, en ollut ainoa!" -- "Valehtelija! Sano se hänelle -tavatessasi hänet viimeisellä tuomiolla!" -- "Murhaaja!" -- "Liian -myöhään -- nyt sinä jouduit hänen luokseen!" - -John Storm kuunteli ja ymmärsi. Nuo kaksi ääntä olivat vain yhden -miehen, veli Paavalin ääni. Maallikkoveli houraili. Hän oli uudestaan -tekevinään rikoksensa. - -John epäröi. Hän aikoi ensin kiirehtiä Paavalin huoneeseen pidättämään -häntä, ettei hän millään lailla vahingoittaisi itseään. Mutta hän -muisti, että veljeskunnan säännöt kielsivät ankaran rangaistuksen -uhalla ketään jäsenistä menemästä toisen koppiin. Ja sitäpaitsi hän -oli yhä vielä vaitiolo- ja yksinäisyyssäännön alaisena. - -Mutta munkit ovat suuria sofisteja, ja seuraavassa silmänräpäyksessä -John Storm oli sanonut itselleen, että naapurikopissa ei ollutkaan -veli Paavali, vaan ainoastaan hänen katoava ruumisraukkansa, joka -ponnisteli varjoisan kuolonvaltakunnan viimeisten rämeitten läpi. -Paavali itse, hänen sielunsa, hänen henkensä oli kaukana. Siksi ei -ollut synti mennä sellaisen henkilön koppiin, jonka henki ei ollut -siellä. - -Hänen oma ovensa oli lukossa, mutta hän sai avaimen vedetyksi takaisin -oven alta, sytytti kynttilänsä ja astui käytävään. Ääni kuului yhä -vielä kovaa Paavalin huoneesta, mutta ei kukaan näyttänyt kuulevan -sitä. Ei mikään muu ääni häirinnyt hiljaisuutta nukkuvassa talossa. -Paavalin kopin toisella puolen oleva koppi oli tyhjä. Se oli näet veli -Anteron käytettävänä, ja hän oli eteisessä. - -John Stormin astuessa pimeään huoneeseen kynttilä kädessä seisoi veli -Paavali keskellä lattiaa toinen käsi ojennettuna ja huulilla -aaveentapainen, kamala hymy. Hän oli kalman kalpea, silmät hehkuivat, -otsa oli hiessä, ja hän hengitti syvään. Hän pyyhkäisi hikihelmet -otsaltaan ja sanoi hillityllä äänellä: "Hän kuoli samanlaisena kuin -hän elikin -- valehtelijana ja konnana!" - -John otti häntä käsistä kiinni ja veti hänet vuoteelle asettaen hänet -istumaan sen laidalle ja koettaen tyynnyttää sekä lohduttaa häntä. -Ensimmältä kauhistui John omaa ääntänsä, mutta sama sofismi, joka oli -tuonut hänet sinne, auttoi myöskin nyt, ja hän vakuutti itselleen, -ettei hän voinut rikkoa vaitiolosääntöä sillä, että puhui henkilölle, -joka ei ollut siellä. Maallikkoveljen hourailu loppui vihdoin, ja hän -vaipui syvään uneen. - -Seuraavana aamuna veli Antero toi ruokaa Johnin koppiin ja alkoi -samalla aivan kuin itsekseen laulaa puuhatessaan huoneessa. - -"Veli Paavali huononee -- huononee nopeasti -- isä Jerrold on -ripittänyt hänet -- hän on nauttinut sakramentit -- hän on hyvin -kärsivällinen." - -Tuo suuri lapsi oli keksinyt laulaa kaiken tuon ikäänkuin se olisi -ollut gregorialainen virsi, siten ilmaisten asioita Johnille -rikkomatta sääntöjä ja tekemättä syntiä. - -John ei lukinnut oveansa seuraavaksi yöksi. Mennessään levolle hän -kuunteli, kuuluisiko taas samanlaista melua kuin edellisenä iltana, -puoleksi odottaen, puoleksi toivoen, että hän taas kuulisi jotain, -mutta kaikki oli hiljaa, ja puolenyön aikaan hän vaipui uneen. Mikä -lienee pannut hänet vavahtamaan, ja sitten hän heräsi siihen -tunteeseen, että kuu paistoi häntä silmiin. Kuu paistoi tosiaankin, ja -sen kalpea valo valaisi vuoteen päässä seisovaa olentoa. Se oli veli -Paavali, kasvot lyijyn harmaina ja huulet kuiskaten Johnin nimeä -hiljaa kuin hengitys. - -John hypähti ylös ja kiersi käsivartensa Paavalin ympäri. - -"Sinä olet sairas, veli -- hyvin sairas." - -"Minä kuolen." - -"Apua! apua!" huusi John aikoen mennä ovelle. - -"Hiljaa, veli, hiljaa!" - -"Oh, minä en välitä säännöistä. Säännöt eivät ole mitään tämmöisessä -tapauksessa. Ja sitäpaitsi on selvää... Apua!" - -"Minä pyydän, rukoilen teitä", sanoi Paavali heikolla äänellä. -"Olkaamme yhdessä vielä vähän aikaa. Omasta pyynnöstäni he jättivät -minut yksin. Minulla on jotain teille sanottavaa, jotain -tunnustettavaa. Minun täytyy pyytää anteeksi." - -Parilla askeleella oli John ennättänyt ovelle, mutta hän palasi -takaisin avaamatta sitä. - -"Mitä, poikaseni? Mitä sinä olet tehnyt minulle?" - -"Kun te päästitte minut ulos täältä silloin hakemaan sisartani --" - -"Siitä on pitkä aika -- ei puhuta siitä enää, veli." - -"Mutta minä en voi kuolla rauhassa kertomatta sitä. Muistattehan, että -minulla oli jotain hänelle sanottavaa?" - -"Muistan." - -"Se oli uhkaus. Minä aioin sanoa hänelle, että ellei hän luopuisi -sellaisesta elämästä, hakisin käsiini sen miehen, joka oli syynä -siihen, ja tappaisin hänet." - -"Se oli vain perkeleen kiusaus, veli, ja nyt se on ohi ja --" - -"Ettekö ymmärrä, mitä minä olin tekemäisilläni? Minä olin saattaa -huolta ja häpeätä myöskin teille, toverini ja auttajani. Niin ihmisen -käy, kun perkele --" - -"Mutta Jumala muuttaa asiat, veli -- älkäämme enää puhuko siitä." - -"Te annatte siis anteeksi?" - -"Anteeksiko? Minun pitää pyytää sinulta anteeksi, ja ehkäpä, jos -kertoisin kaikki --" - -"Vielä siinä on muutakin. Kuulkaa! Kaikkivaltias kutsuu minua -- -minulla ei ole aikaa tuhlata." - -"Mutta sinun on niin kylmä, veli. Makaa tässä, minä peitän sinut -peitteellä. Oi, älä pelkää -- he eivät koskaan enää saa erottaa meitä. -Jos isä olisi kotona -- hän on hyvä ja helläsydäminen -- mutta vähätpä -siitä. Noin, veli, noin!" - -"Te ylenkatsoisitte ja vihaisitte minua -- te, joka olette niin pyhä -ja jalo, joka olette jättänyt kaikki ja voittanut maailman, -rakkaudenkin." - -"Älä puhu niin, veli." - -"Se on totta. Jokainen tuntee teidän hurskaan elämänne." - -"Vaiti." - -"Mutta minä en koskaan ole elänyt hurskasta elämää, ja minä tulin -tänne vain lakia ja hirsipuuta pakoon, ja ellei isä olisi --" - -"Toisen kerran, veli." - -"Niin, se oli totta mitä kerroin poliisille, ja minä olen tosiaankin ---" - -"Vaiti, veli, vaiti! Minä en tahdo kuulla sinua. Sen saat sanoa yksin -Jumalalle, ja mitä lienet tehnytkään, niin Jumala on tuomiossaan -sielullesi armollinen. Meidän pitää rukoilla Häntä vain --" - -"Joudu siis! Hiekkajyvät vuotavat loppuun." Hän koetti nousta -polvilleen. - -"Makaa hiljaa, veli. Jumala ymmärtää sielusi nöyryyden." - -"Ei, ei, auta minua ylös. Anna minun polvistua viereesi. Kuolevan -rukous -- lausu se kanssani, veli Storm. Sanokaamme yhdessä. 'Oi -Herra, pelasta --' - - "'Oi Herra, pelasta palvelijasi --' - 'Joka luottaa Sinuun. - 'Anna hänelle apua pyhyydestäsi. - 'Ja... auta... häntä voimallasi iankaikkisesti. - 'Älä anna vihollisen vaivata häntä. - 'Älä... anna... pahojen -- - 'Ole, oi Herra, hänen luja linnansa. - 'Iankaik' -- - 'Oi Herra, kuule rukouksemme - 'Ja --'" - -"Paavali! Paavali! Puhu minulle! Puhu! Älä jätä minua! Me lohdutamme ja -autamme toisiamme. Sinä tulet minun luokseni ja minä sinun luoksesi. -Emme välitä tästä munkkielämästä. Sano sana vain! Poikaseni, poikaseni!" - -Mutta veli Paavali oli mennyt. Vangittu kotka, jonka siipi oli -taittunut, oli vihdoinkin katkaissut kahleensa. - -Tuossa kauheassa hiljaisuudessa, joka nyt seurasi, näytti huoneen -ilmakin tyhjenevän. John Stormia paleli ja pyörrytti, ja ääretön kauhu -valtasi hänet. Rohkeus, joka oli pitänyt häntä pystyssä veli Paavalin -kärsimyksen ajalla, lannistui nopeasti, ja hänen vanha pelkonsa -sääntöjen rikkomisesta palasi. Hänen täytyi kantaa maallikkoveli -takaisin tämän omaan koppiin. Hän ei saanut tietää Paavalin kuolemasta. -Hänen täytyi peittää, salata kaikki. Kuu oli jo laskenut, sillä nyt oli -melkein aamu, ja yön varjot taistelivat hämärän harmaiden vivahdusten -kanssa. - -Hän avasi ovensa ja kuunteli. Talo oli vielä aivan äänetön. Hän astui -varpaisillaan käytävän päähän seisahtuen joka kopin eteen. Ei mistään -kuulunut hiiskaustakaan, paitsi jonkun sikeästi nukkuvan kuorsaus ja -kellon naksutus eteisessä. - -Sitten hän palasi kuolon huoneeseen, nosti ruumiin syliinsä ja kantoi -sen takaisin siihen huoneeseen, josta se äskettäin oli elävänä -lähtenyt. Se painoi tuskin mitään hänen käsivarsillaan, sillä -kauhtanan peittämät jäsenet olivat kuivuneet kuin lakastuneet oksat. -John ojensi ne suoriksi vuoteella, jotta kuolon rauhoittava käsi -saisi sivellä niitä. Sitten hän sulki vainajan silmät ja liitti kädet -yhteen rinnalle, otti raskaan ristin hänen kaulastaan ja asetti sen -hermottomien sormien väliin niin hyvin kuin taisi. Nyt oli päivän valo -jo voittanut hämärän varjot, ja aamun punertava hohde hiipi huoneeseen. -Liike alkoi nukkuvassa kaupungissa, ja rattaat rämisivät katua pitkin. -Vielä kerran katsahti John kuolleen veljen kasvoihin, laskeutui sitten -polvilleen hänen viereensä, rukoili ja teki ristinmerkin. Sitten hän -nousi, hiipi takaisin koppiinsa ja lukitsi ovensa äänettömästi. - -Hän tunsi ääretöntä helpotusta tuon kaiken tehtyään ja osittain -siitä syystä, osittain väsymyksestä hän nukkui. Hän oli nukuksissa -ainoastaan muutamia minuutteja, mutta uni ei tiedä ajasta, ja hetkinen -sen unhotuksen puutarhassa voi haihduttaa koko elämän katkeruuden. -Kun hän heräsi, ojensi hän tapansa mukaan kätensä koputtaen kolme -kertaa seinään. Mutta sitä tehdessä muisti jo palasi, ja kuolon -hiljaisuudessa, joka nyt seurasi, hänen sydämensä tuntui jäätyvän. - -Sitten maallikkojohtaja alkoi herättää veljiä. Hänen syvä äänensä ja -epäselvät vastaukset kohosivat yhä ylemmälle, läheten lähenemistään, ja -joka askel tuntui koskevan John Stormin aivoihin. Maallikkojohtaja oli -nyt ennättänyt yläkertaan -- hän astui pitkin käytävää -- hän seisoi -kuolleen veljen oven edessä. - -"Benedicamus Domino", tervehti hän, mutta ei kuulunut mitään vastausta. -Hän uudisti tervehdyksensä, ja sitä seurasi hetken kamala äänettömyys. - -John Storm pidätti henkeään ja kuunteli. Hän kuuli avaimen hiljaa -rasahtavan ja tiesi siitä, että ovi avattiin ja maallikkojohtaja -astui huoneeseen. Sitten hän kuuli heikon huudahduksen, sitten taas -kaikki oli hiljaa ja avain rasahti uudelleen. Ovi oli suljettu, ja -maallikkojohtaja jatkoi kulkuaan. Hänen tervehtiessään John Stormin -ovella ei pieninkään äänen värähdys ilmaissut, että mitään tavatonta -oli tapahtunut. - -Kello soi, ja veljet läksivät alas portaita. Kohta kuului äänten -hyminä kirkosta, jossa he lausuivat aamurukouksensa. Jumalanpalvelus -oli tuskin lopussa, kun maallikkojohtajan askeleet taas kuuluivat -portailla. Joku toinen oli nyt hänen kanssaan. Se oli tohtori. He -astuivat veljen huoneeseen sulkien oven. Toisella puolen seinää kuuli -John Storm joka liikkeen, joka askeleen. - -"Hän on siis lähtenyt vihdoinkin, poikaraukka." - -"Onko hän kauan ollut kuolleena, tohtori?" - -"Muutamia tunteja ainakin. Eikö kukaan ollut hänen luonaan?" - -"Hän ei tahtonut ketään luokseen. Ja tehän sanoitte, ettei mitään enää -voinut tehdä ja että hän saattaisi elää kuukaudenkin." - -"Vaikka, mutta kuoleva ihminen... ymmärrättehän... Kuinka omituisen -tyynen näköinen hän on! Ja risti tuossa hänen rinnallaan!" - -"Hän oli harras ja katuvainen. Viimeisen hartaushetkensä vietti hän -eilen niin iloisena, että sellaista saa harvoin nähdä." - -"Hänen silmänsä ovat myöskin suljetut! Oletteko varma, ettei kukaan -ollut hänen luonaan?" - -"Ei kukaan." - -Oli hetken äänettömyys, ja sitten tohtori sanoi: "No niin, hän on -nostanut ankkurinsa, poikaraukka." - -"Niin, hän on päässyt Jumalan rakkauden valtamerelle. Jospa kaikki -olisimme niin valmiit, kun aikamme tulee." - -He palasivat käytävään, ja John kuuli heidän askeleensa, kun he -astuivat alas portaita. Muutamien minuuttien ajan kuului omituista -liikettä ja ääniä alhaalta. Nopeita askeleita tuli ja meni, eteisen -ovikello soi, ja katuovi kävi vähän väliä. - -Tuntia myöhemmin tuli veli Antero tuomaan aamiaista. Hän oli -huomattavasti liikutettu ja asettaessaan pois tarjottimen kädestään -rupesi hän puuhaamaan huoneessa laulellen kuten ennenkin omaa -keksimäänsä gregorialaista virttä: - -"Veli Paavali on kuollut -- hän kuoli yöllä -- ei ollut kukaan hänen -kanssaan -- ikävä, että hän on mennyt meiltä pois, mutta hyvä, että hän -pääsi rauhaan -- Jumala suokoon rauhan veli Paavali-raukan sielulle!" - -Oli pääsiäispäivä. Päiväjumalanpalveluksessa kirkossa lauloivat -veljet pääsiäishymnin, ja John Storm tunsi kalvavaa halua päästä itse -vapaaksi elävästä haudastaan. Seuraavana päivänä oli paljon liikettä -ulkomaailman ja naapurikopin välillä. Myöhään illalla kuului raskaita, -laahustavia askeleita ja myöskin raakaa ja rivoa puhetta. "Autapas, -mies." - -"Ei tässä selkä katkea tätä taakkaa alas kantaessa. Hän ei ollut Danny -Lambert, se on vissi." - -"Ei, tämmöisissä paikoissa ei juoteta bovrilia, sen tietää. Minä -löisin vetoa vaikka mistä, ettei oma peilisi tuntisi sinua enää kolmen -kuukauden perästä, jos eläisit täällä ankaralla uskonnolla ja kuivalla -ruualla." - -"On se kummaa, että ihmiset rupeavat tämmöiseen. Korttelin viiniä ja -omat lapset hautaan saattamaan, sen minä tahdon." - -Aikaisin seuraavana aamuna soi kirkonkello kerran, sitten toisen kerran -ja sitten taas kerran. "Hautauskellot", ajatteli John. - -Muutamia maallikkoveljiä tuli viereiseen koppiin. "No", sanoi yksi -aivan kuin antaakseen merkin, ja sitten he astuivat ulos tasaisin -askelin niinkuin miehet, jotka kantavat jotain taakkaa. "Nyt he vievät -hänet alas", ajatteli John. - -Hän kuunteli poistuvia askeleita. "Hän on mennyt", mutisi hän. - -Kellot soivat yhä edelleen, ja sitten kuului laulua. "Nyt hänet -haudataan", sanoi John itsekseen. - -Vähän ajan kuluttua lakkasivat kellot soimasta ja samoin laulukin, eikä -kuulunut enää muuta kuin kaupungin liikkeen jymy -- tuon mahtavan, -ikuisesti kuohuvan meren pauhu. - -"Mitä minä teen?" kysyi John itseltään. "Mitkä lukot ja salvat minua -pidättävät? Minä olen hullu. Tämä on alentavaa." - -Päivällisaikaan veli Antero toi ruokaa. "Veli Paavali on haudattu", -lauloi hän, "kirstu oli kaunis -- se oli kukilla peitetty -- me -hautasimme hänet kaapuineen, panimme helminauhan hänen kirstuunsa -- -jätimme ristin hänen rinnalleen -- hän rakasti sitä ja kuoli risti -kädessään -- isä on tullut kotiin -- hän piti messun tänä aamuna." - -Nyt ei John Storm enää kestänyt. Hän työnsi maallikkoveljen syrjään ja -kiiruhti johtajan huoneeseen. - -Isä istui tulen ääressä surullisen, masentuneen ja väsyneen näköisenä. -Hän nousi seisomaan ja hymyili tuskallisesti, kun John syöksyi hänen -koppiinsa huudahtaen murtuneella äänellä: - -"Isä, minä en voi enää elää hengellistä elämää. Minä olen koettanut -- -koko sielullani, koko voimallani olen koettanut, mutta en voi -- en -voi. Tämä elämä rukouksessa, katumuksessa ja miettimisessä jäykistää -minua ja turmelee minut ja tappaa miehen minussa. Minä en voi kestää -sitä!" - -"Mitä sanot, poikani?" - -"Minä olen pettänyt teidät ja itseni ja jokaisen." - -"Pettänytkö minut?" - -"Itseni tähden eikä veli Paavalin tähden autoin häntä rikkomaan -sääntöjä ja turmelemaan terveytensä ja kiiruhtamaan kuolemaansa." - -"Itsesikö tähden?" - -"Minullakin oli sisar maailmassa, ja sydämeni himoitsi kuulla jotain -hänestä." - -"Sisarko?" - -"Rakkaampi kuin sisar -- ja koko hengellinen elämäni on ollut petos." - -"Poikani, minun poikani!" - -"Anteeksi, isä! Minä olen aina rakastava teitä ja kunnioittava teitä, -mutta minun täytyy rikkoa lupaukseni ja lähteä pois, sillä muutoin olen -tekopyhä ja valehtelija ja petturi!" - - - - -XVIII. - - -Sisäasiain ministerin iltakutsut olivat keskiviikkona pääsiäisen -jälkeen. Koko päivän oli satanut, mutta illalla oli ilma kirkastunut. -Glory ja Koenig olivat ajaneet omnibussilla Waterloo Placelle ja -astuivat sitten pitkin leveätä katua, joka loppuu laajoihin Green -Parkiin vieviin portaisiin. Kaksi riviä korkeita kivirakennuksia oli -oikealla ja vasemmalla, ja heidän piti juuri mennä yhteen noista -rakennuksista. - -Miespalvelija otti heidät vastaan vakavana, mutta tottuneen -tutunomaisesti. Taiteilijatko? Niin. Heidät vietiin kirjastoon, -ja virvokkeita kannettiin tarjottimella heidän nautittavakseen. -Kolme muuta lauluseuran jäsentä oli siellä jo ennen heitä. Glory -oli ensikertalainen tämmöisessä seurassa, ja Koenig kertoi ja -selitti hänelle kaikkea keskeytyvin kuiskauksin. Soittokunta soitti -kiertoportaitten mutkauksessa, ja toinen miespalvelija seisoi alkovin -ovella, jonne hatut ja päällystakit pantiin talteen. Ensimmäinen -miespalvelija näyttäytyi taas. Olivatko taiteilijat valmiit menemään -saliin? - -He seurasivat häntä toiseen kerrokseen. Soittokunta oli lakannut -soittamasta, ja huoneesta kuului äänien sorinaa ja lautasten kalsketta. -Tarjoilijoita tuli ja meni ruokasalin ovessa, ja hovimestari antoi -ohjeitaan. Joskus näkyi vilahdukselta naisia komeissa puvuissa, joskus -täynnä hopea-astioita oleva pöytä ja kauniita lamppuja. Oven avautuessa -kuuluivat äänet kovemmin, sen sulkeutuessa hiljemmin. - -Toisesta kerroksesta tultiin saliin, jossa oli kolme suurta ikkunaa ja -kussakin niistä oli toinen puolikas auki. Salin ulkopuolella oli pitkä, -laaja parveke, jota kiinalaiset ja maurilaiset lyhdyt valaisivat. Sen -takana näkyi synkkä puisto ja vielä kauempana Westminster Abbeyn tornit -ja iso kello, mutta sen kirkas tuli ei palanut sinä iltana. - -"Parlamentti ei koskaan istu keskiviikko-iltana" sanoi Koenig. - -He menivät saliin, joka oli aivan tyhjä. Korkeajalkaisten lamppujen -valoa himmentämään oli asetettu keltaisista silkkipitseistä laadittuja -varjostimia. Peräseinällä oli piano ja urut. - -"Me odotamme tässä", sanoi Koenig avaten urut, ja Glory jäi seisomaan -hänen viereensä. - -Äkkiä kuului naurua, sekavia ääniä ja silkkipukujen kahinaa portailta, -ja tuoksahti heliotroopilta. Naisia astui sisään. Pari kolme vanhaa -naista nojautui nuorempien käsivarteen pitäen ebenholtsisauvaa toisessa -kädessään. Viimeiseksi tuli vanha rouva, jolla oli yllään musta -silkkipuku ja suuri lukkoneula rinnassaan. Koenig nousi ja kumarsi -hänelle. Glory aikoi myöskin kumartaa, mutta rouva nyökäytti hänelle -hiukkasen sivumennen ja asettui pehmeään tuoliin ison lampun viereen, -joten Gloryn kumarrus jäi kesken. - -Naiset puhelivat, ja Glory koetti kuunnella. Se oli kaikenlaista -tyhjänpäiväistä laverrusta, jota pienet naurun tirskahdukset -tuontuostakin keskeyttivät. Glorysta tuntui tuo keskustelu hyvin -typerältä. Usein nostivat naiset lornettinsa ja katsoivat häneen. Hän -puristi huulensa yhteen ja katsoi takaisin räpäyttämättä silmiään. - -Miespalvelija toi teetä tarjottimella, ja sen perästä kuului kuppien -kalinaa ja vielä enemmän naurua. Mustaan silkkiin puettu rouva katsahti -Koenigiin, joka heti alkoi soittaa urkuja. Hän soitti mainiosti, mutta -ei kukaan kuunnellut. Hänen lopetettuaan oli lyhyt paussi, ja sitten -jokainen sanoi: "Oi, kiitoksia! Me -- hm -- me --", ja sitten puhe -alkoi uudelleen. Soololaulaja lauloi sitten Schumanin balladin, ja koko -laulun kestäessä istui kuulotorvella varustettu vanha rouva pianon -vieressä ja eräs nuori tyttö puheli hänelle. Kun laulu oli lopussa, -huudahti jokainen: "Oi, tuo vanha tuttu!" Sitten kuului portailta -karkeampia ääniä, vilkkaampaa naurua ja raskaampia askeleita. - -Herrat astuivat sisään puhuen ääneen. Koenig oli mennyt takaisin urkujen -ääreen ja soitti kuin viimeistä päivää. Glory katseli tuota kaikkea, -ja hänestä se alkoi tuntua niin äärettömän hullunkuriselta. Äkkiä hän -säpsähti. Joku herroista sanoi vetelästi: "Ukko Koenig taas! Hohhoh -kuinka se vanhus jaksaa vetää! Tuntuu kuin olisin kuunnellut häntä -vedenpaisumuksesta lähtien ainakin." - -Se oli lordi Robert Ure. Glory huomasi hänet vilahdukselta ja katseli -sitten kenkiään sekä rupesi jalallaan polkemaan mattoa. Lordi Robert -painoi lasin silmäänsä, jännitti kasvojensa vasemman puolen ja tirkisti -Gloryyn. - -Vanhanpuoleinen herra, jolla oli jalopeuramainen pää, tuli urkujen -ääreen ja sanoi: "Eikö mitään koomillista ole tarjottavana, Koenig? -Kaikilla on ollut influenssa talven kuluessa ja siksi he ovat -kadottaneet kaiken rakkautensa klassikkoihin." - -"Varsin kernaasti", sanoi Koenig. Sitten hän kääntyen Gloryyn kosketti -tytön rannetta sanoen: "Kuinka valtasuonen laita on? Ach Gott! tykyttää -kuin lapsen. Nyt on teidän vuoronne." - -Glory astui askeleen eteenpäin, ja puhe kävi äänekkäämmäksi, kun seurue -huomasi hänet. Hän kuuli pari lausetta silloin tällöin. "Kuka hän on?" --- "Onko hän varsinainen taitelija?" -- "Oh ei -- sivistynyt neiti." -- -"Laulaako hän vai viheltääkö hän?" -- "Hän on varsinainen taiteilija, -sillä hän lauloi meille viime vuonna." -- "Hän on silmänkääntäjä." --- Sitten sama ääni, jonka Glory oli ennen kuullut, sanoi: "Kautta -Jupiterin, vanha veikko, teidän nuori ystävänne on kuin punainen -ruusunnuppu!" -- Glory ei räpäyttänyt silmiään. Huuli värähti hiukan -hermostuneesti, ja sitten hän aloitti. - -Ensimmäinen kappale oli "Mylechraine", manilainen laulu ahnaasta -talonpojasta, jonka tytär häpesi isäänsä, kun tämä kävi aina huonossa -puvussa ja käytti mustia sukkia. Mutta talonpoika vastasi, että ellei -hän käyttäisi mustia sukkia, ei kukaan tulisi olemaan mustasukkainen -tytön myötäjäisten tähden. - -Glory lauloi, lausui ja näytteli ihka elävästi tuota vanhaa miestä, -eikä salista kuulunut hiiskaustakaan ennenkuin hän oli lopettanut -paitsi naurun purskahduksia ja käsien taputuksia. Sitten virkosi puhe -entistä vilkkaammaksi. "Tosiaankin -- tosiaankin! Kuinka -- hm -- -luonnollista!" -- "Luonnollista -- se on todellakin luontoa." -- "En -milloinkaan ennen --" -- "Erinomaista, mainiota." -- "Mitä murretta -se oli?" -- "Tietysti irlantilaista." -- "Niin, tietysti", ja päät -nyökkyivät ymmärtäväisesti, ja jokainen näytti tietävän kaikki. -"Tottakai hän vielä laulaa." -- "Vaiti, hän aloittaa." - -Nyt seurasi: "Ny Kiree fo Niaghtey", vanha, omituinen valitus siitä, -että lampaat hukkuivat vuoristoon lumimyrskyssä. Se oli täynnä syvää -surumielisyyttä. Naisten lornetit vaipuivat, miesten silmälasit -samoin, ja kasvot venyivät pitkiksi. Vanha, kuulotorvella varustettu -eukkoraukka nyyhkytti kuuluvasti, ja seuraavassa silmänräpäyksessä -kaikui kuorossa ihastushuutoja. "Tuo oli jotain, oli totisesti!" -- -"Kaunis tyttö!" -- "Kaunis! Irlantilaiset tytöt ovat aina kauniita." -- -"Tuo vanha, ahne talonpoika -- sen näki aivan silmiensä edessä!" - -"Mikä hänen seuraava kappaleensa on?" -- "Jotain hullunkurista -toivottavasti." - -Koenigin ylpeys oli rajaton, eikä Glory päässyt vähällä. Koenig teki -tilaa lattialla ja ilmoitti, että arvoisan yleisön luvalla j.n.e. tämä -nuori taiteilija nyt tulisi matkimaan, kuinka tehtaantytöt laulavat -kaduilla. - -Kuulijat nauroivat ja lopulta suorastaan huusivat, ja kun laulu loppui, -sateli Glorylle onnitteluja ja kysymyksiä. "Hurmaavaa! Kaikki teidän -kappaleenne ovat hurmaavan hauskoja! Mutta rakas neiti, teidän täytyy -säästää meidän tunteitamme enemmän. Nuo lampaat lumimyrskyssä -- se -oli liian surullista." Vanha rouva, jolla oli kuulotorvi kädessä, -kysyi, voisiko Glory laulaa kokonaisen iltapäivän ja väsyttikö häntä -milloinkaan ja eikö hän usein kylmettynyt. Mutta vihdoin tuli mustaan -silkkiin puettu rouva hänen avukseen. "Teidän täytyy saada hiukan -virvokkeita", sanoi hän. "Katsotaanpa, enkö voisi..." ja hän nosti -lornettinsa ja katsoi ympäri huonetta. Seuraavassa silmänräpäyksessä -kuuli Glory äänen, joka pani hänet vapisemaan: - -"Ehkä minulle suodaan ilo viedä neiti Quayle virvokehuoneeseen." - -Se oli Drake. Hänen silmänsä olivat yhtä siniset ja poikamaiset kuin -ennenkin, mutta Glory huomasi heti, että hän oli kasvattanut viikset ja -näytti vakavammalta ja miehekkäämmältä kuin ennen. Muutamien minuuttien -perästä he olivat päässeet akkunaoven kautta parvekkeelle ja kävelivät -nyt siellä edestakaisin. - -Siellä tuntui viileältä ja hiljaiselta salin kuumuuden ja hälinän -perästä. Yö oli lauhkea ja tyyni. Tuskin vienoin tuulen henkäyskään -liikutti puiston lehtiä. Sateen jälkeen tuntui ilma hiukan kostealta, -ja ruohikossa oli tuoksuva kaste. Tähdet tuikkivat, ja kuu oli juuri -noussut Westminsterin tornin takana. - -Glory oli punastunut menestyksestään. Hänen silmänsä säkenöivät, ja -hänen askeleensa olivat keveät ja reippaat. Drake kosketti hänen -kättään, joka oli nuoren miehen käsivarrella, ja sanoi: - -"Kun nyt vihdoin viimeinkin olen saanut teidät kiinni, täytyy minun -heti ensiksi torua teitä." - -He katsoivat toisiinsa hymyillen. - -"Oletteko ollut niin tyytymätön minuun tänä iltana?" kysyi Glory. - -"Sitä en tarkoittanut. Mutta missä te olette ollut koko tämän ajan?" - -"Ah, jospa te tietäisitte!" Hän oli seisahtunut ja tuijotti pimeyteen. - -"Minä _tahdon_ tietää sen. Miksi ette vastannut kirjeeseeni?" - -"Kirjeeseennekö?" Glory tarttui kielokimppuun, joka oli hänen -rinnassaan. - -Drake taputti hänen kättään kevyesti sanoen: "No, no, ei riidellä tällä -kertaa, mutta toiste ette saa tehdä niin, taikka muutoin --" - -Glory tointui taas ja nauroi. Hänen äänessään oli hopean helke, ja -Draken mielestä hänen hymyssään oli omituinen tenhovoima. He jatkoivat -kulkuaan. - -"Puhuaksemme tästä illasta -- teillä on ollut suuri menestys, tietysti." - -"Miksi niin: tietysti?" - -"Siksi, että minä aina tiesin, että teidän täytyi onnistua." - -Glory oli ylpeä ja onnellinen. Drake kävi äkkiä vakavaksi ja -juhlalliseksi. - -"Mutta tuommoinen sali päivällisen jälkeen ei ole sopiva -esiintymispaikka teidän kyvyllenne. Kuulijat eivät ole oikeassa -paikassa eivätkä oikeassa mielentilassa. Vieraita ja kuulijoita -- -velvollisuudet joutuvat ristiriitaan, paitsi sitä on taide oikeastaan -tuntematonta maata tällaisille ihmisille." - -"He olivat kumminkin ystävällisiä minulle", sanoi Glory. - -"Niin olivat -- tänään. Viimeinen uutuus, olipa se sitten ihminen tai -apina tai --" - -Glory nauroi taas ja liiteli Draken vieressä aivan kuin jalat tuskin -olisivat koskettaneet maahan. - -"Mikä teitä vaivaa?" - -"Ei mikään. Minä vain ajattelin kuinka kohtelias te olitte minulle." -Sitten he taas katsoivat toisiinsa ja nauroivat. - -Tähtien vienompi valo hävisi kuun kirkkaaseen loistoon. Lintunen -synkässä puistossa oli erehtynyt, se luuli kuunvaloa päivän koitoksi -ja alkoi visertää. Westminsterin kello löi yksitoista, ja ympäröiviltä -kaduilta kuului kumea liikkeen jyrinä. - -"Kuinka ihanaa!" sanoi Glory. "On vaikea ymmärtää, että tämä on sama -Lontoo, joka on niin täynnä kasinoja, klubeja ja... luostareita." - -"Mitä tyttönen, semmoinen kuin te, voi tietää sellaisista paikoista?" - -Glory oli päästänyt Draken käsivarren ja katseli nyt parvekkeen yli. -Ääniä kuului punertavien akkunoiden takaa. Soololaulaja alkoi taas -laulaa. Hänen toinen balladinsa oli "Erlkönig" -- - - "Du liebes Kind, komm' geh' mit mir! - Gar schöne Spiele spiel' ich mit dir." - -"Onko kuulunut mitään uutisia John Stormista?" kysyi Drake. - -"En ainakaan minä tiedä mistään." - -"Tahtoisittekohan te, että hän palaisi takaisin nyt?" - -"Niin, tahtoisinkohan?" - -Silloin juuri kuului askeleita heidän takanaan, ja miellyttävä ääni -sanoi: "Pyytäisin että esittäisitte minut, herra Drake." - -Se oli kahdeksan- tai yhdeksänkolmattavuotias neiti, jonka lyhyt tukka -oli kammattu ylöspäin kuten miehillä. - -"Ah, Rosa -- neiti Rosa Macquarrie", sanoi Drake. "Rosa on -sanomalehtikirjailija ja minun hyvä ystäväni, Glory. Jos te tahdotte -mainetta, niin hänellä on avaimet siihen, ja jos tahdotte ystävyyttä... -Mutta minä jätän teidät kahden kesken." - -"Rakas neiti", sanoi neiti Macquarrie, "minä tahtoisin tutustua teihin." - -"Minä olen nähnyt teidät ennen -- ja puhunut teille", sanoi Glory. - -"Minulleko? Missä?" - -Glory nauroi omituisesti. "Mitäpä siitä! Toisen kerran ehkä kerron." - -"Ihmiset tuolla sisällä ovat raivoisasti ihastuneet teidän ääneenne. -'Mistä se tulee?' huutavat he -- 'palatsistako vai Ratcliffe -Highwayltä?' Mutta minä luulen tietäväni. Se tulee sydämestä, rakas -tyttöseni. Te olette elänyt ja rakastanut, ja kärsinyt -- niin olen -minäkin. Täällä me olemme loistavassa kuoressamme, mutta me kuulumme -vallan toiseen maailmaan ja olemme ainoat työnaiset koko seurassa. Ehkä -voisin auttaa teitä vähän, te olette jo auttanut minua paljon. Saanhan -tutustua teihin, eikö niin?" - -Gloryn silmiin tuli kirkas valo, ja hänen silmäluomensa värähtelivät -hiukkasen. Sanaakaan sanomatta kiersi hän kätensä Rosan kaulaan ja -suuteli häntä. - -"Olin varma teistä", sanoi Rosa. Hänen äänensä oli matala ja hillitty. -"Teidän nimenne on Glory, eikö niin? Sitä nimeä ei teille ole turhaan -annettu. [Glory = kunnia, loisto, autuus, j.n.e.] Jumala on itse -antanut sen teille!" - -Vieraat alkoivat tehdä poislähtöä, ja Koenig tuli hakemaan "tähteään." - -"Minä pestaan teidät yhdeksi, kahdeksi, kolmeksi vuodeksi, se on varma -se, minä tahdon", sanoi hän heidän mennessään portaita alas. Kun -hovimestari saattoi Koenigin taasen kirjastoon kirjoittamaan laskun alle -ja nostamaan palkkansa, odotti Glory biljardipöydän vieressä eteisessä, -ja samassa Drake ja lordi Robert tulivat hänen luokseen. - -"Mihinkä asti?" sanoi Drake hymyillen, mutta Glory ei ollut -ymmärtävinään häntä. "Te pidätte minua hyvin pahana tänä iltana, -Glory. Minä aioin vain sanoa, että jos kerran tälle uralle antaudutte, -tahtoisin että edistyisitte siinä niin pitkälle kuin mahdollista. Miksi -että hae laajempaa näyttämöä? Miksi ette esiinny suorastaan yleisölle?" - -"Mutta neiti on minun palveluksessani kolme vuotta", sanoi Koenig, joka -juuri saapui siihen. - -Drake katsahti Gloryyn, joku pudisti päätään, ja Koenig koetti selittää -sanansa. Sehän on selvä asia. Hän on opettanut neitiä, ottanut hänet -kotiinsa, löytänyt hänet sunnuntai -- - -Mutta Drake keskeytti hänet. Jos he saattoivat auttaa neiti Quaylen -semmoiseen paikkaan, jossa hänen neronsa paremmin voisi kehittyä, niin -herra Koenigin ei tarvitsisi tulla kärsimään vahinkoa siitä. Koenig -tyyntyi, ja Drake saattoi Gloryn vaunuihin. - -"Olemmehan ystäviä taas?" sanoi hän puristaen keveästi Gloryn kättä. - -"Olemme", vastasi Glory. - -Kotona oli odottamassa kirje Anna-tädiltä. Anna-täti ei pitänyt -noista alituisista muutoksista; hän ei luottanut soittoon eikä -soittotaiteilijoihin, mutta pastorin mielestä Anna oli liian ankara, -ja mitä taaskin herra Koenigin sunnuntaiseuroihin tulee, otaksui -pastori, että sinne kokoontui etupäässä saksalaisia keskustelemaan -Martti Lutheruksesta ja laulamaan hänen virsiään. Ikävää, että pastorin -terveys yhä vain huononi. Vuodet alkoivat jo painaa häntä, ja hän -näytti niin heikolta ja vanhalta. - -Glory ei paljoa maannut sinä yönä. Mennessään huoneeseensa hän avasi -ikkunan ja istui sen ääreen antaen vienon iltatuulen hyväillä kuumia -huuliaan ja poskiaan. Kuu oli korkealla, ja puutarha näytti nukkuvan -sen vienossa valossa. Kaikkialla oli hiljaista, eikä mistään kuulunut -muuta ääntä kuin suuren kaupungin etäinen humu, aivan kuin tuulen -humina kaukaisessa metsässä. Hän ajatteli, mitä Drake oli hänelle -sanonut. "Koettaisinkohan?" mutisi hän. - -Kesken hiljaisuutta hän luuli kuulevansa saksalaisen balladin sävelten -kaikuvan korvissaan: - - "Du liebes Kind, komm' geh' mit mir; - Gar schöne Spiele spiel' ich mit dir." - - - - -XI. - - -_The Priory, Vapunpäivänä_. - -_Rakas Rakel-tätönen!_ -- Se suuri ilta on nyt mennyt! Oi niitä pukuja, -niitä timantteja -- te ette ikinä ole semmoista nähnyt! Hienoston -ihmiset ovat muutoin juuri samanlaisia kuin muutkin kuolevaiset, enkä -minä pelännyt heitä hituistakaan. Luulen suoriutuneeni omasta osastani -ohjelmaa sangen hyvin. Herra Koenig oli sovittanut pianon säestykselle -muutamia meidän vanhoista manilaisista balladeistamme, ja minä siis -lauloin niitä. Ensimmäinen oli "Mylechraine", jota ihmiset kuuntelivat -ja taputtivat käsiään. Sitten seurasi "Ny Kiree fo Niaghtey", ja -silloin he itkivät (minä myös). Sitten minä matkin tehtaantyttöjä, -jotka laulelevat kaduilla, ja silloin he nauroivat, koska minäkin -nauroin, ja niin me kaikki nauroimme yhdessä. Kaikki oli ohi ennenkuin -aavistin missä olinkaan, ja jokainen kiirehti antamaan minulle -- ei -suudelmia, eihän toki, kuten isoisän tapana oli -- vaan jäätelöä ja -hyytelöä, kuten semmoiselta seuralta sopi odottaakin. Herrat syöksyivät -aivan hurjistuneina ympäri taloa tuodakseen sitä minulle. - -Mutta kaikki tuo ei ole kerrassaan mitään siihen verraten, mikä kohta -tulee tapahtumaan. Minä en saa hiiskua siitä mitään vielä; kavalat -kasvot saavat salata sen niitä kavala sydän tietää. Teidän _täytyy_ -antaa minulle anteeksi, jos minulla on menestystä, sillä eihän mikään -tässä maailmassa ole moitittavaa muu kuin epäonnistuminen, senhän -jokainen ymmärtää, ja pikkuisesta synnistä tulee suuri hyve, jos se -vain kasvaa kyllin isoksi. Huomaatteko kuinka sukkela minä olen? Te -ette aavistaneet, millainen filosofi teidän perheessänne oli, rakkaat -ystävät, eikö niin? - -Se tapahtuu toukokuun 24 p:nä. Silloin on taas kuningattaren -syntymäpäivä, ja kun minä muistan, mitä kaikkea on tapahtunut viimeisen -syntymäpäivän jälkeen, niin tulen romanttiseksi kuin koulutyttö ja -senttimentaaliksi kuin lapsentyttö. Tietysti minä olen hirveässä -touhussa sen asian tähden ja tunnustan, että olen käynyt tietäjissäkin -sen seikan vuoksi, s.o. minä olen antanut puoli puntaa povarille eräänä -heikkona hetkenä, ja hän ennusti minulle ihmeellisiä asioita, joten -siis olen täysin tyydytetty. Sanomalehdet tulevat toitottamaan nimeäni, -ja minun osakseni on tuleva muotisuosikin häikäisevä onni, mikä kaikki -tietysti on erinomaisen hauskaa ja viehättävää ja varsin tyydyttävää -rahalliseen puoleen nähden. Isoisä nyt tietysti toruu minua siitä, että -kiusaan kaitselmusta, ja tietysti John Storm sanoisi, jos hän tietäisi -sen, ettei minun pidä tehdä semmoista missään olosuhteissa. Mutta kun -minulle sanotaan, että minun ei pitäisi tehdä niin eikä näin eikä noin, -niin se on aivan samaa kuin jos minulle sanottaisiin, että minulla ei -saa olla punainen tukka ja etten saa sairastua tuhkarokkoon. Minä en -voi sille mitään! Minä _en_ voi sille mitään! Mitä siis hyödyttää surra -sydäntänsä murskaksi semmoisen asian tähden? - -Mutta minun ei tarvinnut pyytää _Hecaten_ y.m. apua -sanomalehtiasioissa. Tietäkää, rakas Rakel-tätönen, että minä -_todellakin_ tapasin herra Draken sisäasiain ministerin talossa ja hän -esitteli minut neiti Rosa Macquarrille, joka ei ole enää hyvin nuori -eikä hyvin kaunis, mutta niin kultainen olento kumminkin! Ja kun hän on -sanomalehtikirjailija, niin on hän nyt veisannut kiitosta yli maitten -mantereitten sillä seurauksella, että koko maailma tätä nykyä laulaa -minun avuistani. Kuunnelkaa siis, miehet ja naiset, kun luen teille -kuuluisuudestani sanomalehtipalstasta, joka on yhtä pitkä kuin Yorkin -herttuan oma palsta: "Hän on nuori, solakka, ruskeatukkainen" (minä kun -aina ennen luulin itseäni punatukkaiseksi), "silmät suuret ja harmaat, -toinen silmä etäältä katsoen melkein ruskea" (se katsoo vähän kieroon), -"mikä antaa hänen kasvoilleen omituisen veitikkamaisen, hiukan -keimailevan ja voimakkaan ilmeen, jommoista harvoin, jos milloinkaan, -tapaa muissa kasvoissa... Hänen äänensä on hämmästyttävän vaihteleva, -ollen joskus hellä, hyväilevä, jouheva ja toisin vuoroin hurja, synkkä, -vaikeroiva, ja hänen kasvonsa, jotka eivät ole säännöllisen kauniit" -(oh!) "mutta unohtumattomat, ovat täynnä mitä omituisinta suloa... Hän -laulaa, lausuu, puhuu, nauraa ja itkee (aivan todella), ja muutamia -kappaleistaan hän esittää jonkinmoisella irlantilaisella murteella" -(Oi sinä rakas Manin-kieli!), "joka heläjää hänen nuorilta huuliltaan -hurmaavan vilkkaasti ja huvittavasti." Mikä kaikki, vaikka se tietysti -on vallan totta, eikä muuta kuin oikea ja kohtuullinen tunnustus -_tietysti_, pani minut nyyhkyttämään niin kauan ja niin kovaa, että -hyvä pikku hippopotamus syöksyi yläkertaan minua lohduttamaan, mutta -löytäessään minut lattialta pitkälläni huusi kohottaen käsiään -epätoivoisesti: "Ach Gott! Minä nuoreksi ladyksi häntä luulin, mutta -mitä tuo on?" - -Mutta mitäpä siitä! Joskus ajattelen, kuinka monta tyttöraukkaa täällä -onkaan, jotka eivät ole milloinkaan saaneet ainoatakaan tilaisuutta -näyttää taitoaan, kun taasen minulla on ollut niin monta loistavaa -tilaisuutta; kuinka monta onkaan, joita ei kukaan viitsi kertaakaan -kuunnella, kun taaskin minua kiitetään ja kehutaan; monta, jotka -asuvat ahtaiden katujen varrella ja palvelevat pikkuisissa, pimeissä -puodeissa, joissa miehet ja miesten näköiset puhuvat heille toisella -tavalla kuin koskaan sisarilleen tai vaimoilleen, kun taasen minut -kohotetaan korkealle ihailun ja kunnioituksen ilmapiiriin; monta, -jotka ansaitsevat leipänsä klubeissa ja kasinoissa, missä he saavat -hengittää oikeata helvetin ilmaa, kun taasen minua ympäröi kaikki, mikä -voi jalostaa ja hienostaa! Oi Jumala, suo minulle anteeksi, jos olen -turhamielinen, ylvästelevä olento, joka nauran kaikelle ja kaikille -ja joskus unohdan, että moni tyttöraukka, jota viskellään sinne tänne -Lontoossa, on ihan yhtä hyvä kuin minäkin ja yhtä viisas ja yhtä uljas! - -Mutta vaiti nyt jo! "Minä tahdon olla iloinen ja minä olenkin." Vai -ei Anna-täti pidä tästä vaeltavan juutalaisen elämästä! Tiedättekö, -minusta on aina tuntunut kuin rakastaisin mustalais-elämää. Siinä on -semmoinen liikkeen tuntu, joka mahtaa olla hurmaava, ja minä rakastan -nopeata kulkua. Muistatteko, kuinka "Cæsar" ennen muinoin joskus rupesi -äksyksi jalaksi täyttä ravia juoksemaan? Minä istuin sen selässä -kokonaan kohtalon turvissa, vain ja kurjat nuoraohjakset käsissä. Mutta -oi voi sitä iloa! Tuskin saatoin hengittää. Rakas, vanha, hupsu Cæsar, -luoduista Cæsareista parhain, tuntuu kuin vielä kiitäisin selässäsi! -Mitä te ajattelette minusta? Me naiset olemme "samanlaisia kapineita -aina", kuten vanhan Chalsen oli tapana sanoa, ja samanlainen kuin -nainen on kehdossaan, samanlainen hän on ikänsä loppuun asti. Kas nyt -taas sitä viisautta! Kukahan tuonkin teille kertoi, nuori neiti? - -Mutta puhuakseni totta vihdoin viimein, rakas Rakel-täti, minulla on -salaisuus, jota en ole teille ennen kertonut, kun en voinut kestää -sitä ajatusta, että te olisitte levottomia minun tähteni, varsinkin -isoisä, joka ajattelee Glorya liian usein. Ettekö voi arvata mitä -se on? Minun _täytyi_ ruveta vaeltavaksi juutalaiseksi, sillä minut -_erotettiin_ sairashuoneesta! Ettekö ymmärtäneet sitä, rakkaani? Minä -luulin kertoneeni sen teille yhä uudelleen ja uudelleen. Niinpä kyllä, -erotettiin hoitajattareksi kelpaamattomana. Minä en kelvannut, se on -totta, ensiksikin laitoksen sääntöjen tähden ja toiseksi inhimillisen -rakkauden ja säälin tähden. Mutta lopussa kiitos seisoo, ja nyt kun -vaellukseni näyttävät olevan lopussa ja minä olen vihdoinkin päässyt -oikealle paikalleni, tuntuu minusta kuin olisin vapautunut pitkästä -vankeudesta, suuresta vaarasta, pimeydestä, joka on pimeämpi kuin John -Stormin koppi. Ja jos minusta milloinkaan tulee kuuluisa nainen ja -hyvät ihmiset tahtovat kuunnella minua, niin pyydän heitä hellimään -ja säälimään tyttöparkoja, jotka koettavat elää Lontoossa hyvinä ja -uljaina. Minä sanon heille, että se on tosi ritarillisuutta, että he -liittyvät yhteen semmoisia miehiä vastustamaan, jotka ovat itsekkäitä, -julmia ja epäpuhtaita. Oi tätä suurta, loistavaa, pirullista, -taivaallista Lontoota! Se on samassa suhteessa ihmismaailmaan kuin -Niagaran kuohuvat, kiehuvat, riehuvat hyrskyt luonnon maailmaan. Tytön -täytyy päästä sen syvyyksien yli kuin veneessä ja silloin hän syvään -hengähtäen kiittää Jumalaa, taikka sitten hän ajautuu kuohuihin, -pyörähtää, kierii ympäri ja hukkuu pyörteeseen! - -Hohhoh! Nyt on jo höyry lopussa, ja minun pitää siirtyä asioihin. -Herra Drake aikoo pitää aamiaispäivälliset kotonaan 24 p:nä minun -yritykseni kunniaksi, mutta se suuri asia tapahtuu vasta noin puoli -kymmenen aikaan sinä iltana. Siihen aikaan on aurinko ja laskenut -Peelin lahden taakse, musta rastas on laulanut viimeisen tervehdyksensä -ja koko maailma on vaipumaisillaan uneen. Jos te vain silloin muistatte -virkkaa: 'Jumala siunatkoon Glorya!' olen voimakas ja reipas ja rohkea. - -Teidän tyhmä, sentimentaalinen tyttöraukkanne. - -Glory. - - - - -XX. - - -Muutamia viikkoja oli kulunut, ja sen päivän aamu oli tullut, jolloin -John Stormin piti lähteä Bishopsgaten luostarista. Herätettyään veljet -oli isä tullut Johnin koppiin ja istui nyt vuoteen päässä. - -"Sinä olet siis varmasti päättänyt jättää meidät?" - -"Aivan varmasti, isä." - -Isä huokasi syvään lausuen katkonaisesti: - -"Kovat koettelemukset kohtaavat meidän yhdistystämme, poikani. -Ehkä oli väärin, että tulimme tänne. Ei ole mitään ristiä meidän -perustuksessamme, ja me olemme rakentaneet maalliselle pohjalle. -- -'Ellei Herra huonetta rakenna'... Oli hyvä, että viivytit lähtöäsi, -mutta nyt kun aika on tullut... Minä olin kiinnittänyt sydämeni sinuun, -poika. Minä olen jo vanha mies, ja jonkinmoista luonnollisen isän -hellyyttä --" - -"Isä, jos te tietäisitte --" - -"Tiedän, tiedän, poikani. Sinä olet kärsinyt, enkä saa moittia sinua. -Alokas-ajalla on suuret ilonsa, mutta myöskin suuret kiusauksensa. -Pitää vapautua omasta itsestään, uskoa on vahvistettava, tottelevaisuus -opittava ja ennen kaikkea on sydän erotettava maallisista epäjumalista --- hellästä äidistä, ehkäpä -- rakkaasta sisaresta -- ehkä jostakin -_vielä_ rakkaammasta." - -Oli hetken äänettömyys. Johnin pää oli kumarassa, hän ei voinut puhua. - -"Halusi palata takaisin maailmaan osoittaa, että tulit tänne ennenkuin -kuulit Jumalan kutsun. Joku toinen ääni puhui sinulle, ja sinä -kuuntelit luullen sitä Jumalan ääneksi. Mutta Jumalan ääni tulee kyllä -kerran sinulle puhumaan, ja sinä kuulet sen ja vastaat siihen etkä -muuhun... Onko sinulla paikkaa, jonne menet täältä lähdettyäsi?" - -"On, erään hyvän naisen koti. Minä olen kirjoittanut hänelle ja toivon, -että hän ottaa minut vastaan." - -"Kaikki, mitä toit mukanasi, annetaan sinulle takaisin, ja jos -tarvitset rahaa --" - -"Ei, ei, minä tulin tänne kerjäläisenä, antakaa minun myöskin mennä -kerjäläisenä." - -"Vielä yksi asia, poikani." - -"Mitä, isä?" - -Vanhan miehen ääni oli tuskin kuuluva. "Sinä rikot -tottelevaisuussäännön luopuessasi meistä ennen noviisiaikasi loppua, ja -vaikka oletkin vain noviisi, täytyy seurakunnan erota sinusta niinkuin -erotaan semmoisesta henkilöstä, joka on rikkonut valansa ja heittänyt -pois Jumalan armon. Tämä erottaminen on toimitettava ennenkuin astut -kynnyksemme yli. Se on velvollisuutemme veljeskuntaa kohtaan, ja se on -myöskin velvollisuutemme Jumalaa kohtaan. Ymmärräthän?" - -"Ymmärrän." - -"Se tapahtuu kirkossa muutamia minuutteja ennen päiväjumalanpalvelusta." - -Isä nousi mennäkseen. "Onko siinä kaikki?" - -"Siinä kaikki." - -Isän ääni oli murtunut. "Hyvästi, poikani." - -"Hyvästi, isä, suokoon Jumala minulle anteeksi!" - -Nahkainen matkalaukku, jonka John oli tuonut mukanaan tullessaan -veljeskuntaan, kannettiin hänen huoneeseensa ja sen sisällä olivat -ne vaatteet, joita hän oli käyttänyt luostarin ulkopuolella sekä -myöskin hänen kukkaronsa, kellonsa ja muut tavaransa. Hän pukeutui -papinpukuunsa pannen munkkikauhtanan sen päälle, sillä hän tiesi, -että kauhtanan riisuminen kuului erottamistoimitukseen. Sitten soi -aamiaiskello ja hän läksi virvokehuoneeseen. - -Veljet ottivat hänet vastaan äänettöminä, tuskin kohottaen silmiään -hänen astuessaan huoneeseen, vaikka oli helppo huomata heidän -salaisista katseistaan, että hän oli heidän ajatuksiensa ainoana -kohteena. Aamiaisen loputtua hän koetti lähestyä heitä saadakseen sanoa -hyvästi niille, jotka tahtoivat sanoa hänelle jäähyväiset. Muutamat -ojensivat ystävällisesti kätensä hänelle, toiset karttoivat häntä, -toiset käänsivät suorastaan selkänsä hänelle. - -Mutta vaikka vastaanotto virvokehuoneessa oli ollut jäykkä, oli se -sitä lämpimämpi pihamaalla. Heti kun hän astui ensimmäiset askeleensa -kivitetyllä tiellä, hyppäsi koira kopistaan sykomoripuun alta. Hetken -se katseli Johnia surullisilla, vertyneillä silmillään, kohotti sitten -etukäpälänsä hänen rinnalleen ja hyppeli hänen ympärillään haukkuen -kumealla äänellään, joka kajahti kuin ukkosen jyrinä. - -John istui penkille hyväillen koiraa, ja hänen sydämensä rupesi -tuntemaan tyytyväisyyttä ja onnea. Aamu oli kirkas ja päiväpaisteinen, -ilma oli täynnä kevätlehtien tuoksua ja linnut lauloivat ja iloitsivat -puussa. - -Samassa veli Antero tuli ja istui hänen viereensä. Maallikkoveli oli -seurannut häntä kuin koira koko aamun, ja nyt hän alkoi heikolla -tavallaan puhua äidistään arvaillen mielessään, tulisikohan John -koskaan tapaamaan hänen äitiään. Hänen nimensä oli Pincher ja hän oli -hyvä nainen. Hän asui Crook Lanella, Crown-kadun lähellä Sohossa, -jossa hän hoiti Anteron veljen, panttilainaajan, taloutta. Mutta tuo -veliraukka oli juomari, ja ehkä sekin oli ollut syynä siihen, että -Antero läksi pois kotoa. John lupasi käydä häntä tervehtimässä, ja -sitten veli Antero rupesi itkemään. Tuon ison miehen säännöttömät -kasvot olivat melkein naurettavan näköiset. - -Kello kutsui taas rukoukseen, ja veljien ollessa kirkossa kävi John -viimeisen kerran katsomassa taloa. Koira kintereillään -- tuo vanha -elukka ei näyttänyt enää uskaltavan luopua hänestä ollenkaan -- hän -kulki hitaasti eteisen läpi kokoushuoneeseen ja sitten portaita myöten -yläkorridoriin. Hän katseli taas jokaista kirjoitusta seinissä, vaikka -hän osasi ne kaikki ulkoa ja oli lukenut ne satoja kertoja. Tullessaan -omaan koppiinsa tunsi hän omituista hellyyttä. Tuo paikka, jossa hän -oli ajatellut niin paljon, rukoillut niin paljon, kärsinyt niin paljon --- se oli rakas hänelle kumminkin! Hän meni ylös torniin. Kuinka -usein pirullinen tenhovoima oli vetänyt hänet sinne! Suuri kaupunki -näytti nyt vihreine puistoineen niin viattomalta päivänpaisteessa, -mutta kuinka ääretön, kuinka monimutkainen se oli! Sitten kello kutsui -päiväjumalanpalvelukseen, vaikka päivä ei ollut vielä puolessakaan, -ja John läksi alas eteiseen. Veljet olivat siellä kirkkoon menossa. -Kulkueen järjestys oli sama kuin sinä päivänä, jolloin John vihittiin -noviisiksi, erotus vain siinä, että veli Paavali ei ollut enää -heidän kanssaan. Ensin kulki veli Antero kantaen ristiä, sitten -maallikkoveljet, sitten munkit, sitten isä ja viimeisenä John Storm. - -Vaikka pihamaa oli täynnä päivänpaistetta, näytti kirkko pimeältä ja -synkältä. Uutimet olivat ikkunoiden edessä, ja alttari oli verhottu -kuin hautajaisia varten. Kun veljet olivat asettuneet paikoilleen -kuorissa, lausui isä, seisoen alttarin portailla: - -"Jos tässä seurakunnassa on ainoakaan jäsen, joka kaipaa takaisin -maailmaan, käsken häntä astumaan tänne alttarin eteen nyt. Mutta voi -häntä, joka pahennuksen tuottaa! Voi häntä, joka kääntyy takaisin -ryhdyttyään kerran korkeaan asiaan!" - -John oli polvillaan paikallaan kuorin toisessa rivissä. Seurakunnan -katseet olivat kiintyneet häneen. Hetken epäröityään hän nousi ja astui -alttarin eteen. - -"Poikani", sanoi isä, "ei ole vielä liian myöhäistä. Minä näen sinun -kohtalosi yhtä selvään kuin näen sinut itsesi nyt tässä edessäni. -Sanonko sinulle millainen se tulee olemaan? Voitko kuulla sitä? Minä -näen sinun menevän maailmaan, joka ei voi ollenkaan tyydyttää sielusi -janoa. Minä näen sinut edeltäkäsin tuomituksi pettymään, kärsimään -ja joutumaan epätoivoon. Minä näen sinun palaavan takaisin luoksemme -ennenkuin vuosi on kulunut, sydän murtuneena ja verta vuotavana. Minä -näen sinun vannovan elinkaudeksi sitovat valat. Voitko mennä tuota -tulevaisuutta kohti?" - -"Minun täytyy." - -Isä hengitti syvään. "Se on välttämätöntä", sanoi hän ja ottaen kirjan -alttarilta luki hän kamalan erottamisluvun: - -"_Jumalan Kaikkivaltiaan, (+), Pojan ja Pyhän Hengen nimessä ja omasta -puolestamme me Pyhän Getsemanen yhdistyksen jäsenet otamme sinulta pois -yhdistyksemme puvun ja kiellämme, riistämme, poistamme sinulta kaiken -oikeuden ja osallisuuden niihin hengellisiin töihin ja rukouksiin, -joita Jumalan armosta täällä olemme toimittaneet_." - -"Amen! Amen!" sanoivat veljet. - -John oli ollut polvillaan tätä luettaessa. Isä viittasi häntä nousemaan -ylös ja rupesi avaamaan köyttä, jonka hän oli sitonut valantekopäivänä -Johnin vyötäisille. Kun tämä oli tehty, viittasi hän veli Anteroa -ottamaan pois kaapun. - -Kello soi. Isä lankesi polvilleen. Veljet alkoivat laulaa värisevällä, -hillityllä äänellä: _In exitu Israel de Ægypto_. Heidän päänsä oli -kumarassa, ja heidän äänensä tuntui tulevan maan alta. - -Kaikki oli nyt lopussa. John kääntyi pois, tuskin nähden minne -meni. Veli Antero kulki hänen edellään avaamaan sakariston oven. -Maallikkoveli itki ääneensä. - -Aurinko paistoi vielä pihamaalla ja linnut laulelivat ja iloitsivat yhä -vielä. Ensimmäinen seikka, jonka John saattoi käsittää, oli se, että -koira nuoli hänen jäykistyneitä sormiaan. - -Hetkistä myöhemmin hän seisoi kadulle johtavassa holvikäytävässä ja -veli Antero avasi portin. - -"Hyvästi, poikaseni." - -Hän ojensi kätensä, mutta muisti samassa, että hän oli pannaan -julistettu mies ja aikoi vetää kätensä takaisin, mutta maallikkoveli -oli jo tarttunut siihen ja kohotti sen huulilleen. - -Koira seurasi häntä kadulle. - -"Mene takaisin, vanha ystävä." - -Hän taputti vanhan elukan päätä, ja veli Antero tarttui kiinni sen -venyvään niskanahkaan. Vaunut, joihin matkalaukku jo oli nostettu, -odottivat. - -"Viktoria Square, Westminster", sanoi John. Vaunut läksivät liikkeelle, -ja samassa kuului kova haukunta -- koira oli riipaissut itsensä irti ja -juoksi vaunujen perässä. - -Kuinka täynnä kadut olivat! Kuinka korvia särkevää tuo liike oli! -Kirkonkellot soivat päiväjumalanpalvelukseen. Kuinka mitättömiltä -niitten ääni kuului täällä, ja kumminkin se oli niin mahtavaa siellä! -Pörssimiehiä tyynen näköisinä puuhassaan kulki seitsemän ovikäytävän -kautta suurelle markkinapaikalleen Capel Courtiin. - -John rupesi tuntemaan ääretöntä helpotusta. Kuinka hänen sydämensä -sykki! Mikä omituinen, syvä liikutus hänet valtasi hänen tullessaan -taas maailmaan! Noilla ahtailla, mutkikkailla kaduilla kulkeminen -oli kuin purjehtimista meren poikki, lähellä vaarallisia rantoja. -Hän saattoi tuntea suolaisen veden tuoksun ja kuohun räiskähdyksen -huulillaan ja poskillaan. Se oli vapautta, se oli elämää! - -Ollen levoton koirasta seisahdutti John vaunut hetkeksi. Uskollinen -eläin juoksi takana ajurin istuimen alla. Ennenkuin vaunut taas -lähtivät liikkeelle, oli muutamia ilmoitusten kantajia astunut vaunujen -eteen. Heidän ilmoituslevyissään oli yksi ainoa sana, "_Gloria_". - -Hän näki sen, mutta ei kiinnittänyt huomiotaan siihen. Kumminkin se -tuntui ikäänkuin kaiulta elämästä, jonka hän oli aikoja sitten jättänyt. - -Elämän pauhu vaikutti kuin viini hänen suonissaan. Hän toivoi -kärsimättömän kiihkeästi taas pääsevänsä elämään, korvaamaan sen, -minkä hän tuolla lepoajallaan oli menettänyt tiedoissa, ja näkemään, -kuinka maailma oli kehittynyt sillä ajalla. Nojaten vaunujen oveen -luki hän katujen nimet ja puotien kilvet sekä koetti arvata, mitkä -rakennukset oli rakennettu sillä ajalla, mitkä kadut muutetut. Mutta -mennyt oli mennyttä, eikä elon viisari käänny taaksepäin kenellekään -ihmiselle. Nuo miehet ja naiset tuolla kadulla tiesivät kaikki, mitä -oli tapahtunut. Kurjin kerjäläinenkin katukäytävällä tiesi enemmän -kuin hän. Melkein vuosi hänen elämästään oli kulunut -- rukouksessa, -katumuksessa, paastoamisessa, näyissä, unelmissa -- kulunut, mennyt ja -iäksi kadotettu. - -Saapuessaan Englannin pankin kohdalle seisahtuivat vaunut taas -päästääkseen muutamia omnibusseja kulkemaan Cheapsideen. Kussakin -omnibussissa oli ilmoituslevy ja melkein joka levyssä oli sama sana, -jonka hän oli nähnyt äskenkin -- "_Gloria_". - -"Jonkun varieteelaulajan nimi", sanoi hän itsekseen. Mutta tuo nimi oli -ruvennut kiusaamaan häntä. Se oli koskettanut muistin kieliä ja pannut -hänet ajattelemaan menneitä aikoja -- hänen purjevenettään, Peeliä, -hänen isäänsä ja Glorya -- ja taas Glorya -- ja yhä uudelleen Glorya. -Hän huomasi liput lordi majorin palatsilla sekä pankin katolla, ja -kääntyen ajuriin hän kysyi, oliko nyt mitään tavattomampaa tekeillä. - -"Herranen aika, ettekö tiedä, että nyt on rakkaan vanhan rouvamme -syntymäpäivä? Siitä syystähän ihmisiä vilisee noissa pennin vaunuissa. -Oletteko ollut sairaana, herra?" - -"Vähän sinnepäin." - -"Sitä minä luulinkin." - -Kun vaunut taas lähtivät liikkeelle, rupesi hän ajattelemaan mitä hänen -tuli tehdä tulevaisuudessa. Hän aikoi ruveta työskentelemään köyhien -ja kurjien, poljettujen ja langenneitten seassa. Hän aikoi hakea heitä -synnin ja kurjuuden pesistä. Ei mikään työ ollut liian vähäpätöistä -hänelle. Ei mikään liian huonoa, likaista. Mitä hän välitti omasta -hyvästä nimestään! Mitäpä siitä, jos hän olikin vain yksi ainoa -miljoonain seassa! Taivaan valtakunta oli sinapin siemenen kaltainen. - -Kun hän tuli Paavalin katedraalin lähelle, hehkui kultainen risti kuin -tulinen sormi sen huipussa puolipäiväauringon hohteessa. Se oli oikea -lippu! Se oli suuri vertauskuva! Väärä ja huono oli tuo synkkä, ahdas -oppi, joka sanoo, että uskonnon tulee käsitellä ainoastaan tulevan -maailman asioita. Työ on uskontoa! Työ on rukousta! Työ on kiitosta! -Työ on ihmisrakkautta ja Jumalan kunniaa! Riemuisa evankeliumi! Suuri, -kuolematon symboli! - - - - - - -KOLMAS KIRJA. - -VIHAMIEHEN VAINIO. - - - - -I. - - -Buckinghamin palatsin takana on pienoinen puisto, jonka varrella on -vaatimattomia taloja kaukana liikkeestä ja hyörinästä ja melkein -yhtä hiljaisia kuin luostari. Eräässä puiston nurkkauksessa oli -muita suurempi talo, mutta muutoin yhtä yksinkertainen ja vaatimaton -kuin toisetkin. Tämän talon ruokasalissa istui vanhanpuoleinen rouva -yksinään aamiaispäivällistä syömässä, mutta vastakkaisella puolen -pöytää oli asetettu lautanen toisellekin. - -"Onko huone jo kunnossa, Emma?" - -"On, armollinen rouva", vastasi palvelustyttö. - -"Onko lakanat tuuletettu ja patjat piiskattu? Entäs patjain päälliset --- ovatko ne kunnossa?" - -Palvelustyttö vastasi "on" joka kysymykseen, ja samassa kuului vaunujen -kolinaa katuoven luota. Vanha rouva hypähti tuoliltaan. - -"Siinä hän on itse", huusi hän juosten eteiseen kuin nuori tyttö. - -Ovi oli avautunut ennenkuin hän ennätti sinne, ja syvä ääni sanoi: -"Onko rouva Callender --" - -"Se on John! Voi hyvänen aika! Se on John Storm!" huusi vanha rouva -syöksyen ojennetuin käsin Johnia syleilemään. - -"Hyvänen aika, poika, kuinka sinä säikäytit vanhan Jane-raukan! Enkö -odottanut sinua, kysyt? Tietysti odotin, koko aamu on oltu hommassa -sinun tulosi tähden, mutta minun vanhat aivoparkani ovat vallan -sekaisin. Mutta", lisäsi hän hymyillen kesken kyyneleitään, "eikö -minulla enää ole mitään poskia, koska sinun täytyy suudella kättäni? -Tämäkö on sinun koirasi?" kysyi hän sitten katsahtaen verikoiraan. -"Kysyt onko se tervetullut? Tietysti se on tervetullut. Mitä minä -juuri tässä eräänä päivänä sanoin Emmalle? 'Voi, jos meillä olisi hyvä -koira', minä sanoin, ja tässä se nyt on. Joudu, James, näyttämään herra -Stormille tietä hänen huoneeseensa ja sitten laittamaan koiralle tilaa -jonnekin. Onko kirjeitä, kysyt? On, poikaseni, ne ovat kaikki huoneesi -pöydällä yläkerrassa. Mutta joudupas sitten alas syömään, sillä muutoin -kala jäähtyy." - -John Storm avasi kirjeensä huoneessaan. Yksi oli hänen sedältään, -pääministeriltä: "Minä olen iloinen kuullessani sinun järkevästä -päätöksestäsi. Tule syömään päivällistä luokseni tästä päivästä viikon -perästä kello seitsemän. Minulla on paljon sanottavaa sekä paljon -kysyttävää, ja toivon olevani silloin aivan yksin." - -Toinen kirje oli hänen isältään: "Minua ei hämmästytä sinun -menettelysi, sanon vain, että jos on olemassa mitään hullumpaa kuin -luostariinmenosi, niin se on epäilemättä tuo löyhyys, jota olet nyt -osoittanut erotessasi pois sieltä. Edellinen seikka oli yleisenä -puheenaineena täällä, ja epäilemättä jälkimmäinen on herättävä yhtä -suurta hälyä." - -Johnin kasvot värähtivät aivan kuin niitä olisi lyöty, mutta sitten -hän hymyili helpotuksen hymyn. Nähtävästi Glory kirjoitti kotiin, -olkoonpa hän missä tahansa, ja se oli kumminkin hyvä uutinen. Hän meni -alakertaan. - -"Tule sisään, poika, ja salli minun katsella sinua taas. Mutta sinun -poskesihan ovat kalpeat ja sinun kauniit silmäparkasi kuopallaan. -Istupas nyt syömään. Ne ovat nähtävästi kiduttaneet sinua nälällä -ja sanoneet sitä uskonnoksi. Huh! Tavallinen ihminen voisi ruveta -juomariksi semmoisesta. Niin, niin, minä olen hyvin maallinen ja minun -pitää saada vähän lihaa sinun luillesi. Munkkeja tosiaankin! Ja meidän -vuosisadallamme. Se on semmoista että: 'tulkaa nyt hyvät ihmiset -katsomaan kuinka hyvä minä olen!'" - -John puolusti veljiä. He olivat hurskaita miehiä, jotka elivät -hurskasta elämää. Hän ei ollut kyllin hyvä heidän toverikseen. - -"Mutta minä olen kumminkin kuin merimies, joka on päässyt satamaan", -sanoi hän. "Kertokaa nyt minulle mitä on tapahtunut." - -"Ristiäisiä, häitä ja hautajaisia. Niistäkö kerron? Minä arvaan, että -sinä, kuten muutkin miehet, tahdot kuulla vain naismaailmasta. Vähän -lisää lintupaistia. Etkö huoli? Pienoinen pala? Ai, ai, kuinka sinä -olet muuttunut, poika. Mistä minä nyt aloitan?" - -"Kanonikko -- kuinka hän voi?" - -"Niinkuin pumpulissa. Onko hän yhtä mainio saarnatuolissaan kuin -ennenkin, kysyt? Tietysti, tietysti, mutta hänen ei milloinkaan pitäisi -astua alas saarnatuolistaan, sillä ulkopuolella sitä häntä ei voi -liiaksi kehua. Hän on diakoni nyt, siunatkoon, arkkidiakoni, tai jotain -semmoista hassutusta, ja hänen tyttärensä aikoo mennä naimisiin sen -pienen apulaispätkän kanssa, jolla on suu kuin kaniinilla ja jalat kuin -aidanseipäät. Tytön ihailijamäärä oli sangen rajoitettu, kuten muistat." - -"Entäs rouva Macrae?" - -"Siirtynyt pyhien pariin. Kuollutko, kysyt, Ei, ei, älä hätäile -liiaksi, poikani. Hän on muuttunut jumaliseksi, pitää lähetyskokouksia -salissaan joka maanantai ja laittaa aamiaispäivällisiä näyttelijöille -sunnuntaisin; semmoinen joka on koko elinaikansa työskennellyt -armeliaisuuden ja kristillisyyden hyväksi, ei enää tule mitenkään -toimeen hänen kanssaan." - -"Entäs neiti Macrae?" - -"Tyttöraukka, he saavat hänet naimisiin vihdoinkin! Tuon Uren kanssa, -tuon lordipahasen, jolla on silmälasit. Ellen erehdy, oli tytön sydän -muualla, ja minä tunnen vanhan eukon, joka mieluummin olisi suonut -tytön saavan sen, jota hän rakasti, kuin näkevänsä pojan hautautuvan -luostariin. Vihdoin on hänen täytynyt myöntyä, ja häät tulevat -olemaan komeat, niin sanotaan. Muutamat näistä amerikkalaisista ovat -hyvin kirjavaa karjaa -- aivan kuin lännen juutalaiset -- ja heidän -täytyy aina esiintyä loistavan kirjavasti. Pitää olla jalokiviä, -suuria kuin pähkinät, ja viiden jalan levyisiä kukkavihkoja, oikeita -helmiä kierrettäviksi nuoramitalla kaulan ympäri ja pyhä näytelmä -kirkossa. Niin juuri, näytelmä, ja diakoni, tuo kunnon mies, komeuden -keskipisteenä." - -John Stormin kalpeat kasvot värähtelivät. "Entäs sairashuone", sanoi -hän, "onko siellä mitään tapahtunut?" - -"Ei mitään." - -"Ei mitään semmoista tapausta kuin silloin --" - -"Ei sen jälkeen kuin tuo tyttöraukka --" - -"Jumalan kiitos!" - -"Se oli ainoa paha tapaus monen vuoden kuluessa. Hoitajattaret ovat -hyviä naisia. Rohkeitako? Niin, mutta kumminkin niin suloisia, iloisia, -onnellisia olentoja, ja arvelepas mitä kaikkea he saavat nähdä! -Lakimiehet, lääkärit ja sairaanhoitajat saavat nähdä ihmiskunnan -pimeimmät puolet, ja sydämetön on se, joka ei antaisi anteeksi paljon -näille raukoille." - -John Storm oli noussut seisaalleen ja pyyteli punastuen anteeksi. Hänen -täytyi pistäytyä sairashuoneessa, sillä hänellä oli sinne asiaa, ja -paitsi sitä se oli mukava kävelymatka aterian jälkeen. - -"Mene vain", sanoi rouva Callender, "mutta muista tulla päivälliselle -kello kuusi. Ja kuulepas nyt, poika. Tämä talo on nyt sinun kotisi, -kunnes saat paremman; siis pidäkin sitä kotinasi ja ole täysin vapaa. -Jane Callender on nyt sinun tätisi, kunnes joku toinen tulee ja ottaa -sinut pois häneltä, eikä sinun tarvitse suudella _hänen_ kättään siinä -pelossa, että posket olisivat ryppyiset, arvelen minä." - -Päivä oli kirkas, aurinko paistoi ja kadut olivat täynnä hyvin -hoidettuja hevosia ja komeita vaunuja, joiden ajurit olivat puetut -loistaviin univormuihin. Kaikki olivat menossa kuningattaren -syntymäpäivävastaanottoon. Kun John saapui palatsin kohdalle, -oli siellä kova tungos. Ratsuväen soittokunta soitteli aitauksen -sisäpuolella, ja käytävä palatsiin saakka oli täynnä juhlaunivormuisia -upseereja, diplomaattikunnan jäseniä miekka vyöllä ja kolmikulmahatut -päässä, naisia paksuissa silkkipuvuissa, orkideavihkot kädessä ja -päässä säkenöiviä timanttikoristeita sekä valkoisia höyheniä. - -Sairashuone näytti kovin vieraalta niin lyhyen poissaolon jälkeen. -Uusia kasvoja näkyi hoitajattarienkin joukossa, jotka kulkivat -käytävissä. John kysyi johtajatarta, joka otti hänet vastaan jäykän, -väkinäisen kohteliaasti. Kuinka herra pastori voi? Oikeinko hyvin? -Heillä oli nyt vakinainen sairashuoneessa asuva kappalainen, ja koska -tämä oli täydellisesti papiksi vihitty, oli hänellä paljon puuhaa -näin kuolon läheisyydessä. Mutta eikö herra pastori todellakaan ollut -sairas? -- John ymmärsi. Näytti siltä kuin hän olisi tullut jostakin -yliluonnollisesta olotilasta, ja ihmiset katsoivat häneen melkein -peloissaan. - -"Minä tulin kysymään teiltä, tiedättekö mitään hoitajatar Quaylesta?" - -Johtajatar ei tietänyt mitään. Tyttö oli mennyt, heidän oli ollut -pakko erota hänestä. Mitään pahaako? Ei, ei mitään erityistä pahaa, -mutta hän oli vain aivan kykenemätön hoitajattareksi. Hänellä oli -tosin monta hyvää ominaisuutta -- hän oli iloinen, hilpeä, hellä -- -ja noitten ominaisuuksien tähden ja siksi, että pastori oli pitänyt -hänestä, olivat he koettaneet kärsiä hänen käsittämättömiä oikkujaan -ja säännöttömyyksiään. Mikäkö hänestä on tullut? Sitä johtajatar -ei todellakaan tietänyt. Ehkä sisar Allworthy tietäisi jotain -- -johtajatar tarttui taas kynäänsä. - -John löysi sisar Allworthyn erään sairaan vuoteen äärestä, missä -tämä seisoi kotilääkärin kanssa. Sisar vastasi lyhyesti, melkein -tiuskaisemalla ja tuskin kääntäen päätään, ettei hän tiennyt yhtään -mitään tytöstä -- ja sitten hän kääntyi pois työhönsä. Johnin mennessä -ulos seurasi tohtori häntä ja sanoi, että ehkä ovenvartia tietäisi -jotain. - -Ovenvartia oli ensin vastahakoinen, mutta vihdoin hän oivalsi asian -ja myönsi vastaanottaneensa kirjeitä hoitajattarelle ja antaneensa ne -hänelle, kun hän tuli niitä noutamaan. Mutta siitä oli jo pitkä aika. -Hoitajatar oli viimeksi käynyt siellä uudenvuoden aattona. Silloin hän -oli antanut ovenvartialle shillingin ja sanonut, ettei hän enää tulisi -vaivaamaan häntä. - -John antoi ovenvartialle viisi shillingiä ja kysyi eikö kukaan ollut -käynyt hoitajatarta kysymässä. Oli, kerran. Kuka se oli? Eräs herra. -Oliko hän sanonut nimensä? Ei, mutta hän oli luvannut kirjoittaa. -Milloinka se tapahtui? Pari kolme päivää aikaisemmin kuin hoitajatar -oli ollut siellä viimeisen kerran. - -Drake! Se oli epäilemättä ollut Drake. John Storm katsoi kelloaan. Se -oli neljännestä vailla neljä. Sitten hän pani kiinni takkinsa napit ja -läksi kadun poikki puistoon päin mennäkseen St. Jamesin kadulle. - -Horatio Drake oli pitänyt aamiaispäivälliset sinä päivänä kokonaan -Gloryn ensimmäisen julkisen esiintymisen kunniaksi. Sinä iltana piti -hänen näet esiintyä, ja aamupäivällä oli varieteeteatterissa ollut -kenraaliharjoitus. Parikymmentä herraa ja naista, pääasiallisesti -sanomalehtimiehiä ja taiteilijoita, oli ollut siellä saadakseen nähdä -edes vilahdukselta aloittelijan ensi esiintymistä. Valokuvaaja oli -ollut tirkistelemässä oviverhojen takana ja alkoveissa kuvatakseen -hänen asentojaan, hänen ilmettään, hänen iloista hymyään, hänen -veitikkamaisia temppujaan. Sitten oli seurue lähtenyt Draken luo. -Aamiaispäivällinen oli nyt ohi, viimeinen vieras oli lähtenyt ja Drake -oli yksin ruokasalissa. - -Hän seisoi nojautuen uunin syrjään ja pitäen käsivarren matkan päässä -kynäpiirrosta, joka kuvasi nuoren naisen kauniita kasvoja ja pehmoisaa -vartaloa. "Sormenpäihin asti hänen näköisensä", ajatteli hän ja asetti -sen peililasia vastaan. - -Ulko-ovi kuului käyvän, ja lordi Robert astui sisään. Hän näytti -kiihoittuneelta, levottomalta ja väsyneeltä. Vetäen hajuvedellä -kostutetun nenäliinan taskustaan pyyhkäisi hän otsaansa, henkäisi -syvään ja heittäytyi tuolille. - -"Nyt se on tehty", sanoi hän. "Kaikki on lopussa." - -Polly Love oli syönyt aamiaispäivällistä heidän kanssaan sinä päivänä, -ja lordi Robert oli mennyt saattamaan häntä kotiin kertoakseen hänelle -lähestyvistä häistään. Tytön riisuessa hattunsa ja takkinsa istuutui -lordi Robert pianon ääreen kosketellen näppäimiä ja aprikoiden miten -alkaa. Aivan äkkiä hän sitten sanoi: "Tiedätkö, kultaseni, että minä -aion mennä naimisiin ensi lauantaina?" Tyttö ei virkkanut mitään -ensin, ja lordi Robert soitti pianoa vimmatusti. Taivas! Mikä kamala -mielentila! Miksi tyttö ei puhunut? Vihdoin kääntyi mies häntä -katsomaan, ja tuossa hän seisoi purren hammasta, läähättäen ja kalman -kalpeana. Äkkiä hän purskahti itkuun. Hyvä Jumala sitä itkua! Niin, -niin, se oli nyt tehty. Asiat oli nyt joka tapauksessa järjestetty. - -"Mutta kyllä kuluu aikoja ennenkuin taas ryhdyn semmoiseen leikkiin!" - -Oli hetken äänettömyys. Drake nojautui uunin syrjään, jalat ristissä -ja potkien toisella jalallaan uunimattoa. Molempia miehiä hävetti, ja -he rupesivat puhumaan vähäpätöisistä asioista. Savuako? Olkoon vain. -Intialaiset sikarit ovat sangen hyviä. Ei ne ole hullumpia. - -Vihdoin sanoi Drake muuttuneella äänellä: "Julmaa, mutta välttämätöntä, -Robert -- välttämätöntä sitä naista kohtaan, joka kohta on oleva sinun -vaimosi, julmaa tuota tyttöraukkaa kohtaan, joka on ollut vaimosi." - -Lordi Robert nousi kärsimättömänä seisaalleen, ojensi käsivartensa, -veti esiin raidallisen kalvosimensa ja astui lattian poikki. - -"En minä, peeveli vie, olisi luultavasti pitänyt kiinni siitä -pikku olennosta muuta kuin tuon ämmän takia. Sillä on ollut viime -aikoina seuraelämässä menestystä. -- Nyt on hän lisäksi saanut -uskonnollisen hulluuden. -- Ei, kyllä Polly olisi ollut hänen -ainaisena silmätikkunaan." Taas äänettömyys, ja sitten taas keskustelua -mitättömistä asioista. - -"Minkähän tähden Benson taas on lennättänyt soodan pois pöydältä?" - -"Soita, niin saat sitä." - -"Se pikku olento todellakin pitää minusta, tiedäthän. Mutta onko -se minun syyni. Minun täytyi hakea piilopaikka. Frank-poikaseni, -sinä saarnaat aina minulle mimmoista käsimyllyä meidän täytyy -vääntää seuraelämän takia ja niin edespäin, mutta kun velat painavat -myllynkiven lailla miehen niskaa, niin mitä tehdä?" - -"En minä sano, että sinä olet pahempi kuin muutkaan, hyvä mies, -taikka että tuon yhden lapsiraukan uhraaminen tulee asioita paljon -parantamaan." - -"Ei, ei se nähtävästi tule parantamaan minun omaatuntoani myöskään." - -"Mutta tuo mies, tuo John Storm, oli jokseenkin oikeassa kumminkin. -Meidän 'nuorison kukka' vetää vielä moniavioisuudellaan Jumalan tuomion -tämän kansan yli." - -Lordi Robert purskahti äkkiä ivalliseen nauruun: "Jatka", huusi hän, -"jatka, jatka, poikaseni! On todellakin ilahduttavaa kuulla sinua -- ja -varsinkin tämän päivän tapahtumien jälkeen." Hän katsoi tarkoittavasti -ruokapöytään. - -Drake löi nyrkkinsä uunin reunaan. "Pidä suusi, Robert! Kuinka usein -minun pitää sanoa sinulle, että tämä on vallan toinen asia? Siksi, että -minä löydän neron ja koetan auttaa häntä semmoiseen asemaan, jonka hän -ansaitsee --" - -"Tekopyhä! Olisipa se ollut mies eikä hurmaava pikku tyttönen, jolla on -suuret silmät, niin --" - -Mutta ulkoa kuului soittoa, ja Benson tuli sisään sanoen, että eräs -pappi odotti alikerrassa. - -"Taas pikku Golightly!" huudahti lordi Robert väsyneesti. "Eivätkö nuo -ikuiset puuhat jo --" - -Palvelija keskeytti hänet. Ei se ollut herra Golightly, se oli vieras. -Hän ei sanonut nimeänsä, mutta hän oli katolisen papin näköinen ja hän -oli ollut siellä ennenkin. - -"Voisiko se olla -- mitä pirua --" - -"Käske hänet tänne", sanoi Drake. Ja Draken purressa huultaan sekä -puristaessa nyrkkiään ja lordi Robertin avatessa hajuvesipullon sekä -ruiskuttaessa eau de Cologne'a päällensä astui huoneeseen pitkään -papin viittaan puettu mies -- tyynenä, vakavana, hillittynä, hyvin -kalpeana, sileiksi ajetut posket kuopalla ja tummat silmät syvällä -päässä hehkuen omituista tulta ja tukka niin lyhyeksi leikattuna, että -pää näytti melkein kaljulta. - -John Stormin viha oli lauhtunut. Kun hän kulki puiston läpi, oli hänen -sielunsa tulisuus muuttunut peloksi, ja hänen seisoessaan eteisessä, -jossa hän tunsi hyvää tuoksua ilmassa ja jonkinmoista hentoa naisen -läsnäoloa, muuttui hänen pelkonsa kauhuksi. Siksi hän ei tahtonut -sanoa nimeään ja mennessä ylös vaatteella verhottuja portaita myöten -teki hänen äkkiä mieli paeta pois, ettei hän näkisi Glorya täällä. -Kun hän sitten huomasi, että huoneessa oli kaksi miestä vain, palasi -hänen rohkeutensa ja hän inhosi itseään, kun oli ajatellut niin huonoa -Glorysta. - -"Suokaa anteeksi, että tulen näin häiritsemään teitä", sanoi hän -kääntyen Drakeen. - -Drake viittasi kädellään häntä istumaan. John kumarsi, mutta jäi -seisomaan. - -"Teidän ystävänne ehkä muistaa, että olemme ennen tavanneet toisemme?" - -Lordi Robert kumarsi ja leikki hajuvesipullolla. - -"Silloin asiani oli kiusallista laatua ja koski tyttöä, joka oli ollut -hoitajattarena sairashuoneessa. Tuo tyttö ei merkinnyt mitään minulle, -mutta hänellä oli toveri, joka oli minulle kallis." - -Drake nyökäytti päätään, ja hänen huulensa jäykistyivät, mutta hän ei -virkkanut mitään. - -"Siitä saakka olen ollut poissa sairashuoneesta ja sieltä lähtiessäni -kirjoitin teille siitä asiasta, muistattehan sen?" - -"No niin, entä sitten?" sanoi Drake. - -"Minä olen juuri palannut takaisin ja tulen nyt suorastaan -sairashuoneesta." - -"Entä sitten?" - -"Minä näen, että ymmärrätte, mitä tarkoitan, herra Drake. Minun nuori -ystäväni on mennyt. Voitteko sanoa, missä minä voin löytää hänet?" - -"Ikävää, etten voi", sanoi Drake kylmästi, ja häntä pistätti tuo -ääretön rauhoittumisen ilme, joka levisi Johnin surumielisille -kasvoille. - -"Te ette siis tiedä --" - -"Sitä en sanonut", vastasi Drake, ja tuskan ilme palasi Johnin silmiin. - -"Hänen kotiväkensä pyynnöstä toin hänet tänne Lontooseen. Tietysti -he odottavat minulta tietoja hänestä, ja minä tunnen olevani -vastuunalainen hänen onnestaan." - -"Koska asian laita on niin, täytyy teidän suoda minulle anteeksi, -jos sanon, että olette todellakin hyvin kevyesti käsitellyt tuota -velvollisuuttanne." - -John Storm tarttui tuolin selkämykseen, ja syntyi hetken äänettömyys. - -"Olkoonpa minulla mitä tahansa kaduttavaa menneisyydessä, rauhoittaisi -minua tieto, että hän on terve ja onnellinen ja vapaana huolista." - -"Hän _on_ terve ja onnellinen ja hyvässä turvassa myöskin -- sen voin -kertoa teille." - -Oli taas hetken vaitiolo, ja sitten John Storm lausui katkonaisesti ja -koettaen hallita ääntään: "Minä olen tuntenut hänet lapsesta saakka... -Te ette aavista, kuinka paljon helliä muistoja... On melkein vuosi -siitä, kun hänet viimeksi näin, ja kuka ei tahtoisi tavata vanhoja -ystäviä pitkän eron jälkeen!" - -Drake ei puhunut. Hän käänsi pois päänsä, sillä Johnin silmät alkoivat -kyyneltyä. - -"Me olimme hyviä ystäviä... Lapsuuden tovereita melkein. Veli ja -sisar, voisi sanoa, sillä minä pidin silloin itseäni hänen vanhempana -veljenään, jonka tuli pitää huolta hänestä." - -Toisesta päästä huonetta kuului pieni ivallinen hymähdys, ja lordi -Robert asetti hajuvesipullon kolisuttaen pöydälle ja katsoi ulos -ikkunasta. Silloin John Storm ojentautui ja lausui varmalla äänellä: - -"Hyvät herrat, miksi peittelisin tosiasioita? En tahdo enää tehdä sitä. -Tyttö, josta puhumme, on minulle kalliimpi kuin kukaan muu maailmassa. -Ehkä hän oli yhtenä syynä siihen, että menin luostariin. Varmaa on, -että hän on syynä minun lähtööni sieltä. Minä olen tullut hakemaan -häntä. Minun _täytyy_ löytää hänet. Jos hän on huolestuttavassa tai -vaarallisessa asemassa, koetan pelastaa hänet. Sanotteko minulle, missä -hän on?" - -"Herra Storm", sanoi Drake, "minä olen pahoillani, hyvin pahoillani, -mutta te pakotatte minut puhumaan suoraan. Puheena oleva neiti voi -hyvin, on turvassa ja tyytyväinen. Jos hänen kotiväkensä on levoton -hänestä, voi hän itse tyynnyttää heitä ja on epäilemättä sen tehnytkin. -Mutta siinä asemassa jossa hän nyt on, te olisitte hänelle vaarallinen -mies. Voihan olla niinkin, ettei hän tahdo ja ettei hänelle ole -hyödyllistä nyt tavata teitä enkä minä voi sallia, että hän joutuu tuon -vaaran alaiseksi." - -"Niinkö pitkälle on tultu? Onko teillä oikeutta puhua hänen puolestaan?" - -"Ehkä minulla on --", Drake epäröi, mutta sitten hän virkkoi äkkiä: -"oikeus suojella häntä fanaatikkoa vastaan." - -John Storm hillitsi itsensä. Hän oli käynyt pitkää koulua. "Mies, olkaa -rehellinen", sanoi hän. "Teidän intressinne on joko hyvä tai paha, joko -itsekäs tai epäitsekäs. Kumpiko se on?" - -Drake ei vastannut. - -"Mutta turhaa on tuhlata sanoja. En ole tullut tänne siksi. Sanotteko -minulle, missä hän on?" - -"En." - -"Siis meidän välillämme on oleva kaksintaistelu -- niinkö? Te -taistelette tytön ruumiin, minä hänen sielunsa puolesta. No hyvä, minä -suostun taisteluun." - -Syntyi vielä kerran äänettömyys, ja John Stormin katse harhaili ympäri -huonetta. Se kiintyi vihdoin peilin luona olevaan kynäpiirrokseen. - -"Viime kerralla käydessäni täällä otettiin minut samalla tavalla -vastaan. Tyttö saattoi pitää huolta itsestään. Se ei liikuttanut minua. -En kysy, kuinka tuo suhde on päättynyt. Mutta tämä --" - -"Tämä on vallan toinen asia", sanoi Drake, "ja minä pyydän teitä -muistamaan --" - -Mutta John Storm risti rintaansa sanoen aivan kuin rukouksena: "Suokoon -Jumala, että se aina olisi toinen asia!" - -Seuraavassa silmänräpäyksessä John oli poistunut huoneesta. Molemmat -miehet jäivät seisomaan paikoilleen, kunnes hänen askeleitaan ei enää -kuulunut portaissa ja ovi oli sulkeutunut hänen jälkeensä. Sitten Drake -huudahti: "Benson -- sähkösanomalomake! Minun pitää sähköttää Koenigille -heti." - -"Niin, niin, kyllä tuo mies seuraa hellittämättä hänen jälkiään", -sanoi lordi Robert. "Mutta mitäpä siitä? Hänen kasvonsa kyllä voivat -säikähdyttää minkä tytön tahansa. Huh! Kuolleen kasvot!" - -Sinä iltana John Storm oli tavallista hiljaisempi. Hälventääkseen -hiukkasen hänen totisuuttaan rouva Callender kysyi häneltä, mihin hän -nyt aikoi ryhtyä. - -"Aion suorittaa täydellisen papintutkinnon niin pian kuin mahdollista", -sanoi John. - -"Entä sitten?" - -"Sitten", sanoi hän kohottaen värisevät, surumieliset kasvonsa, "sitten -aion koettaa hyökätä sitä perkeleen valtakunnan mahtavaa linnoitusta -vastaan, missä nainen on suoranaisena ja välittömänä uhrina, aion -kertoa hienostolle yhä uudestaan ja uudestaan, että se on järjestetty -tekopyhäinseurue, jonka tarkoituksena on naisen turmeleminen, aion -sanoa kirkolle, että sen poikamiesten elämä ei ole samaa kuin -selibaatti ja että monivaimoisuus on Jumalan lakia vastaan, aion hakea -noita poljetuita ja murtuneita olentoja, jotka elävät sinne tänne -viskeltyinä meidän raakalaiskaupungeissamme ja aion puolustaa heitä -ja suojella heitä, olkootpa ketä tahansa, olkootpa langenneet kuinka -syvälle tahansa, sillä he ovat minun sisariani ja minä rakastan heitä." - -"Jumala siunatkoon sinua, poika! Se oli miehen puhetta", sanoi vanha -rouva nousten seisomaan. - -Mutta John Stormin kalpeat kasvot olivat jo punastuneet silmiä myöten -ja hän loi katseensa maahan aivan kuin olisi hävennyt. - - - - -II. - - -Kello kahdeksan sinä iltana John Storm kulki Sohon katuja pitkin. Erään -hillotehtaan kello oli juuri soinut, ja joukko nuoria tyttöjä, kukilla -ja pitkillä höyhenillä koristetut, leveälieriset hatut päässään, tuli -porttikäytävästä ja läksi käsi kädessä kulkemaan pitkin katukäytävää. -Miesryhmä seisoi kadulla ja huusi tytöille heidän kulkiessaan ohi, ja -tytöt kirkaisivat takaisin miehille kimeillä äänillään ja nauroivat -hurjan iloisesti. Erään puistokäytävän kulmassa soitti posetiivi -"Ta-ra-ra-boom-de-ay", ja muutamat tytöistä alkoivat tanssia ja laulaa -sen ympärillä. Heidän tullessaan suurelle valtakadulle olivat komeat -vaunut miltei ajaa heidän päälleen kiitäessään kahden kadun poikki -pieneen puistoon, ja tytöt huudahtivat teeskennellyn pelokkaina kun -lihava, pyöreällä kauluksella ja kokardilla koristettu ajuri ärjyi -heille: "Pois tieltä!" - -Pieni puisto oli ilon keskipisteenä. Kahden puolen sitä oli teattereita -ja varieteehuoneistoja. Kaasuvalot ovien yläpuolella ja loistolyhdyt -katoilla alkoivat jo valaista kirkkaasti hämärän tullessa. Hyppien ja -leikkien kulki tyttöjoukko noitten ovien ohi tirkistellen ahnailla -katseilla poliisien ja univormuihin puettujen ovenvartiain ympäröimien -ovien läpi komeaan eteiseen, jonne herrat valkoisine paidanetumuksineen -ja naiset vaaleine päällystakkeineen ja pitkine valkoisine -hansikkaineen sekä hienoine avosuisine kenkineen astelivat komeista -vaunuistaan. - -John Storm katseli tuota komentoa, kun hän samassa huomasi, että -kaasuliekit hänen edessään olevan rakennuksen ovella muodostivat sanan. -Se sana oli "_Gloria_". Nähdessään sen taas kuten aamullakin, mutta -nyt tässä paikassa ja tässä merkityksessä, hän kuumeni ja kylmeni -vuorotellen. Hänen aivonsa eivät voineet ajatella, ne olivat kuin -purje, joka lepattaa höllänä ennen tuulen tuloa. - -Keskellä puistoa oli kukkalava. John kiersi kiertämistään sen ympäri. -Hän katseli omissa mietteissään keskellä lavaa olevaa kuvapatsasta ja -kulki taas sen ympäri. Ilma pimeni nopeasti ja kaasuliekit loistivat -kirkkaina. John oli kuin hirveän mielikuvituksen kahleissa. Tuo -sana, tuo nimi varieteeteatterin ovella, sihisten ja suhisten sadoin -liekein, näkyi tuijottavan häneen palavana silmänä. Muistaessaan mitä -hän oli nähnyt sen jälkeen kun hän läksi luostarista -- ilmoitusten -kantajat ja omnibussi-ilmoitukset -- näytti hänestä kuin tulinen -sormi olisi johtanut hänet tälle paikalle. Yksi asia oli päivän selvä --- yliluonnollinen voima oli tuonut hänet tänne, ja hänen tulonsa -tänne oli sallittu. Pelokkaana, häveten, onnettomana ja moittien -itseään tuommoisen epäluulon tähden, mutta kumminkin täydellisesti sen -vallassa, hän astui kadun poikki ja meni varieteeteatteriin. - -Hän tuli permantoparvekkeelle, joka oli aivan täpötäynnä väkeä, -niin ettei ainoatakaan istuinpaikkaa ollut vapaana ja suurin joukko -seisoi takana. John Storm huomasi ensimmäiseksi, että ihmiset -tuijottivat häneen. Piletinmyyjä tuijotti häneen, ovenvartia tuijotti -häneen, ja nyt tuijottivat hänen ympärillään seisovat ihmiset -häneen. Siellä oli sekä miehiä että naisia. Muutamat miehistä olivat -vaaleissa, jokapäiväisissä takeissa ja puhuivat kilpa-ajoista omalla -huolimattomalla murteellaan. Muutamilla tytöistä oli kirjavat hatut -sekä loistavat kukkakimput rinnassaan ja he nauroivat äänekkäästi. He -siirtyivät itsestään John Stormin tieltä, ja hän astui puuaitauksen -luo, joka ympäröi viimeisiä parvekkeen-istuimia. - -Varieteesali oli suuri, ja John Stormin silmissä, jotka olivat -tottuneet luostarikopin köyhyyteen, se näytti kirjavalta punaisessa, -kultaisessa, itämaisessa komeudessaan. Miehet permantoparvekkeella -polttivat piippua, ja viinurit kulkivat edestakaisin tarjottimineen -tuoden olutta ja portteria katsojille, jotka asettivat lasit eteensä -hyllyille aivan niinkuin kirkossa asetetaan virsikirjat. Etuaitiot -eivät olleet kovin täynnä. Niissä istui enimmäkseen hännystakkisia -herroja, poltellen sikareja. Yläpuolella olevalla rivillä oli -komeapukuisia ihmisiä, jotka puhelivat ääneensä. Vielä ylempänä, -näkymättöminä sinne alas, istui paljon väkeä, joitten äänet, sorisivat -kuin etäinen meri. Savupilvi himmensi ilman, ja silloin tällöin -kuului korkkien pauketta, särkyvien lasien ja putoilevien pullojen -kilinää. Esirippu oli alhaalla, mutta orkesteri alkoi jo soittaa. Kaksi -livrea-pukuista miestä tuli molemmilta puolin esirippua kiinnittämään -suuria numeroita puitteisiin kahden puolen etulavaa. Sitten nousi -esirippu ja esitys alkoi. Se oli jaettu eri osiin, ja kunkin osan -jälkeen laskeutui esirippu, ja viinurit kulkivat taas ympäri -tarjottimineen. - -John Storm oli nähnyt kaiken tuon niinä päivinä, jolloin hän -isänsä johtamana oli kaikki nähnyt -- silmänkääntäjät, akrobaatit, -nuorallatanssijat, klownit, kuvaelmat ja elävät kuvat. Häntä väsytti -ja hävetti, mutta hän ei kumminkaan voinut lähteä pois. Illan -kuluessa hän ajatteli: "Kuinka hullua! Kuinka saatoin ajatellakaan -semmoista?" Hänestä tuntui nyt helpommalta, ja hän alkoi kuunnella -ihmisten puhetta. Se oli vapaata, mutta ei rivoa. Useilla väliajoilla -miehet laskivat leikkiä tyttöjen kanssa työntäen ja nykien heitä, ja -naureskellen vastasivat tytöt samalla tavalla. Joskus vilkaisi joku -heistä Johniin hymyillen nenäkkäästi. "Taivas varjelkoon minua siitä, -etten soisi heille heidän iloansa", ajatteli John. "Eihän heillä ole -muuta, ihmisraukoilla." - -Mutta yleisö kävi sitä meluavammaksi, kuta pitemmälle ilta kului. -He huusivat laulajille, puhelivat äänekkäästi ja nauroivat omalle -ilolleen. Eräs nainen lauloi koomillisen laulun. Siinä kerrottiin, -kuinka hän eräänä tuulisena päivänä koetti nousta omnibussin katolle. -John katseli kasvoja, jotka olivat hänen takanaan. Ne olivat kaikki -hehkuvan punaisia ja irvisteleviä. Hän oli vielä kuin puoleksi -hautautunut luostariin, josta hän sinä aamuna oli lähtenyt, ja hän -ajatteli: "Semmoisia minun kansani yölliset huvitukset ovat. Tänä -iltana, huomis-iltana, ylihuomis-iltana! Voi isänmaatani, isänmaatani!" - -Kättentaputus herätti hänet näistä ajatuksista. Esirippu oli alhaalla, -ja puitteisiin pantiin uusi numero. Se oli numero 8. Joku hänen -takanaan sanoi: "Se on _hänen_ numeronsa!" -- "Uuden taiteilijanko?" -kysyi toinen ääni. "Glorian", vastasi ensimmäinen ääni. - -John Stormin päätä alkoi pyörryttää. Hän katsoi taakseen -- tungos -oli läpitunkematon. "Mitäpä syytä minulla olisi mennä?" ajatteli -hän ja päätti jäädä paikalleen. Lisää kättentaputuksia. Toinen -orkesterinjohtaja oli astunut esiin. Tahtipuikko kädessä hän kumarsi -paikaltaan partaan edessä. Se oli Koenig, urkuri. John Storm kauhistui -sielunsa syvintä sopukkaa myöten. - -Aitiot olivat täyttyneet hänen huomaamattaan ja juuri nyt astui eräs -seurue yhteisaitioon, joka siihen asti oli ollut tyhjänä. Nämä myöhään -tulijat olivat Drake, lordi Robert Ure ja eräs neiti, jolla oli lyhyt -ylöspäin kammattu tukka. - -Koko sali tuntui pyörivän John Stormin silmissä, mutta hän rohkaisi -mielensä. "Tämähän on sellaisten ihmisten luonnollinen ilmapiiri", -ajatteli hän. Hän koetti lohduttaa itseänsä sillä, ettei Glory -ollut heidän seurassaan. Ehkäpä he olivat liioitelleet kertoessaan -tuttavuudestaan hänen kanssaan. - -Soittokunta alkoi soittaa. Se oli musiikkia, jota soitetaan uuden -tulokkaan esiintymisen edellä. Yleisö oli ääneti. Innokas, odottava -tunnelma oli kuin ilmassa, ja sitten esirippu nousi. John Stormia -pyörrytti. Jos hän olisi päässyt pakenemaan, olisi hän nyt kääntynyt -ja lähtenyt pois. Hän tarttui molemmilla käsillään edessä olevaan -aitaukseen. - -Nainen solui näyttämölle. Hän oli solakka, tummaan pukuun ja pitkiin -mustiin hansikkaisiin puettu tyttö, jonka tukka oli punainen ja pää -kuin ruusun nuppu. Se oli Glory! Pilvi himmensi John Stormin silmiä, ja -muutamaan hetkeen hän ei nähnyt mitään. - -Permantoparvekkeelta ja yläriveiltä kuului hiukan taputuksia. Aitioissa -olijat huiskuttivat nenäliinojaan ja lyhyttukkainen neiti heitti -sormisuukon. Glory hymyili aivan tyynenä, nähtävästi hän ei ollut -ollenkaan hermostunut, hiukan ujo vain. Hän seisoi kädet ristissä -edessään. Oli hetken äänettömyys, ja sitten hän alkoi laulaa. - -Tällaisella hetkellä nousee rukouksia semmoisestakin sydämestä, joka -ei ole tottunut rukoilemaan. Omituinen ristiriita! John Storm huomasi -rukoilevansa, että Glory onnistuisi, että hän himmentäisi kaikki muut! -Mutta John oli kääntänyt katseensa pois, ja Gloryn äänen kaiku kiusasi -häntä vielä enemmän kuin tytön kasvot. Siitä oli jo lähes vuosi, kun -hän viimeksi kuuli tuon äänen, ja nyt hän kuunteli sitä tällaisissa -oloissa, tällaisessa paikassa! Hän hengitti varmaankin kovaa, sillä -väki hänen ympärillään sihisi: "Hsh, hsh!", ja joku löi häntä -olkapäälle. - -Muutaman hetken kuluttua hän pääsi tyyntymään ja kohottaen päätään hän -kuunteli. Gloryn ääni oli alussa hiukan värissyt, mutta sitten se kävi -voimakkaaksi. Hän lauloi "Mylechraine'n", ja tuon vanhan manilaisen -laulun hurja, valittava sävel oli kuin meren kohina. Jo ensimmäisten -sävelten jälkeen kuului hyväksyviä huudahduksia, ihmiset kohottivat -päänsä, nojautuivat eteenpäin, ja sitten tuli hiljaisuus, haudan -hiljaisuus ja sitten innokkaat kättentaputukset. - -Vasta toisessa säkeistössä alkoi humoristinen puoli. John Storm -odotti sitä sykkivin sydämin. Hän oli kuullut Gloryn laulavan sitä -satoja kertoja ennen aikaan, ja nyt hän lauloi sen samalla tavalla -kuin ennenkin. Hän tunsi samat leikilliset äänenväreet, samat -leikilliset liikkeet, saman tunnelman, saman ilmeen. Kaikki oli samaa, -ja kumminkin kaikki oli muuttunut. Hän tiesi sen. Hän ymmärsi, että -niin täytyi olla. Silloin oli kaikki niin yksinkertaista, viatonta, -nyt niin taidokasta, tarkoitettua. Missä erotus oli? Erotus oli -paikassa, kuulijoissa. John Stormin olisi tehnyt mieli kääntyä tuon -yleisön puoleen ja loukata sitä. Noita kyynillisiä olentoja, jotka -nauroivat, kirkuivat, huusivat ja selittivät kaikki omalla alhaisella -tavallaan, löytäen huonoutta viattomuudessakin. Kuinka hän inhosi noita -irvisteleviä naamoja, joita hän näki ympärillään! - -Laulun loputtua Glory leikillisen kohteliaasti levitti hamettaan, -kumarsi ja liiteli pois näyttämöltä. Sitten seurasi huutoja, -vihellyksiä, polkemista ja huumaavia kättentaputuksia. Koko -kuulijakunta vaati yksimielisesti häntä esiintymään uudestaan, ja hän -palasi hymyillen ja kumartaen ylpeän sekä tyytyväisen näköisenä. John -Stormia peloitti hänen oma vihansa. "Vaiti siellä!" huusi joku hänen -takanaan. -- "Kuka tyrkkii?" sanoi joku toinen, ja sitten hän taas -kuuli Gloryn äänen. - -Se oli toinen manilainen laulu. Joukko nuoria kalastajia menee maihin -lauantai-iltana oltuaan viikon kalassa, silliä pyytämässä. He lähtevät -ravintolaan, jossa heidän henttunsa odottavat. Sitten he juovat ja -laulavat. Vihdoin juomat ja rakkaus menevät niin heidän päähänsä, että -heidät täytyy asettaa nukkumaan suuret kalastussaappaat jalassa. Sitten -tytöt antavat heille muiskun ja menevät matkoihinsa. -- Laulajatar -matki muiskua, ja ihastuneet kuulijat tekivät samoin. Suuteloja kuului -kaikista osista salia ja samalla äänekkäitä naurun huudahduksia. -Laulajatar hymyili ja lähetti suudelman takaisin. Jollakin tavalla -hän sai aikaan tutunomaisen tunnelman, aivan kuin hän olisi suudellut -kutakin henkilöä erikseen, ja jokaisen teki mieli vastata. Se oli -vastustamatonta, hurmaavaa, se levisi yli koko salin. - -John Stormia inhotti sielun syvintä soppea myöten. Glory tiesi vallan -hyvin, mitä hän teki. Hän tiesi, mitä nuo ihmiset tahtoivat. Glory, -hänen Glorynsa! Entisten viattomain, onnellisten päivien Glory! Oi, -Jumala! Oi, Jumala! Voi jos pääsisi pois! Mutta se oli mahdotonta. -Johnin takana oli tungos käynyt yhä tiukemmaksi, ja hänen ympärillään -oli kuumia, kiihkeitä kasvoja, suut auki, hampaat kiiluen, silmät -hehkuen ja vilkuillen. Hän koetti olla kuuntelematta, mitä ihmiset -sanoivat hänen lähellään, mutta siitä huolimatta hänen täytyi kuulla. - -"Siinä se on herkkupala." -- "Taivaallinen!" -- "Kuumanlainen!" -- -"Olisinpa minä rikas, hieno herra, jolla on kolikoita, niin huomenna -olisi vaunut ja samettitakki tuolla tytöllä!" -- "Tänä iltana, kai -tarkoitat", ja sitten seurasi tarkoittavia tirskumisia ja naurun -purskahduksia. - -Yleisö kutsui Gloryn taas takaisin ja yhä uudelleen takaisin, ja -hän palasi teeskentelemättömän iloisena ja tyytyväisen näköisenä. -Hän näytteli toisella hetkellä nuoruuden iloa, toisella vanhuuden -kärttyisyyttä, joskus hän esitti nuoren tytön kehittymätöntä -naisellisuutta, joskus vanhan vaimon kömpelyyttä. Mutta John Storm -koetti olla kuuntelematta. Pää kumarassa ja katse maahan luotuna -hän koetti ajatella luostaria ja kuvitella, että hän oli vielä -hautautuneena koppiinsa. Tänä aamuna hän oli sieltä lähtenyt ja -kumminkin tuntui kuin siitä olisi jo kulunut sata vuotta. Eilis-iltana -häntä ympäröi veljeskunta, iltavirren laulu, iltarukous, puhdas ilma, -hiljaisuus, yksinäisyys ja rukouksen tunnelma; tänä iltana tungos, -savupilvet, väkijuomien haju, kyynilliset naurunpurskahdukset ja kaiken -tuon keskipisteenä Glory! - -Hetkeksi kaikki nuo mielikuvat hävisivät, ja kuului vain kovia -kättentaputuksia ja hyvä-huutoja. Hän kohotti päätään. Glory oli -lopettanut ja kumarteli jäähyväisiksi. Lyhyttukkainen nainen -yksityisaitiossa heitti hänelle ruusukimpun. Glory otti sen maasta -ja suuteli sitä sekä kumarsi aitioon päin. Hyvä-huudot ja taputukset -uudistuivat. - -Tungos John Stormin takana oli hiukan vähentynyt, ja hän alkoi -kyynäspäillään raivata tietä itselleen ulos. Ihmiset nousivat -sekä lähtivät liikkeelle joka paikassa, ja huone alkoi tyhjentyä -nopeasti. Yleisön vyöryessä käytäviä pitkin ovelle, kuului puhetta -ja naurua ja epäselviä huudahduksia. "Niin peijakkaan nätti!" -- -"Helkkarin makea!" -- "Semmoisesta minä tykkään!" -- Sitten joku -vihelsi "Mylechraine'n" nuottia. Vihdoinkin John Storm tunsi kylmän -ulkoilman kuumilla poskillaan. Poliisit raivasivat tietä aitioista -tulevalle yleisölle, ovenvartiat vihelsivät ja huusivat ajureita, ja -tulitikkuja kaupittelevat pojat yhtyivät näihin huutoihin juosten kuin -koiranpenikat vaunujen pyörien seassa ja hevosten jaloissa. "Ajuri hoi! -Vaunut!" - -Rakennuksen takana oli pieni, huonosti valaistu piha, ja sieltä näkyi -avonainen ovi, jonka yllä riippui korkeaan seinään kiinnitetty lyhty. -Se oli varieteeteatterin näyttämön ovi, ja joukko nuoria miehiä, -jotka näyttivät parturin apulaisilta, oli kummallakin puolen sitä. -"Minkähän näköinen hän on ulkopuolella näyttämöä?" -- "Kuin hieno -neiti, se on varma." -- "Niin, mutta ei hän ole noita kirottuja -harrastelijataiteilijoita!" -- "Hyvänen aika, tuossa on sama tyrkkijä -taas!" - -John Storm tunkeutui joukon ohi eteiseen, jossa ovenvartia istui -useilla luukuilla varustetun lasiseinän takana. - -"Voinko saada tavata neiti Quaylea?" kysyi hän. - -Ovenvartia ei näyttänyt käsittävän. - -"Gloriaa sitten", sanoi John Storm väkinäisesti. - -Ovenvartia katsoi häneen epäluuloisesti. Oliko hän sopinut siitä neidin -kanssa? Ei, mutta hän voisi lähettää neidille nimikorttinsa. Ovenvartia -näytti epäilevän. Tulisiko neiti kohta ulos? Ovenvartia ei tietänyt. -Voisiko hän saada neidin osoitteen? - -"Jos tahdotte kirjoittaa neidille, voitte kirjoittaa täällä", sanoi -ovenvartia viitaten luukkuihin päin. - -John Storm tunsi nöyryytystä ja häpeää. Parturin apulaiset irvistelivät -hänelle. Hän meni ulos tuntien, että Glory oli kauempana hänestä kuin -koskaan, ja jos hän tapaisi tytön, ei hän voisi puhua hänelle. Mutta -hän ei voinut poistua. Pimeässä, lyhtypatsaan varjossa toisella puolen -katua hän seisoi ja odotti. Likaisia vaunuja, joita epäsiistinnäköiset -ajurit ohjasivat, ajoi esille tuoden komeisiin hattuihin ja -päällystakkeihin puettuja "taiteilijoita". Muutamilla oli irtotukka, -tekoviikset ja tekonenä. Siellä oli neekerejä, abrobaatteja, klowneja -ja koomillisten laulujen laulajia, jotka astuivat ulos vaunuista, -pudistivat pois siellä tarttuneet roskat vaatteistaan ja astuivat -näyttämön ovelle. - -Vihdoin ovenvartia tuli ovelle ja vihelsi. Vaunut ajoivat rämisten -pihaan. Sitten astui ulos päällystakkiin kääriytynyt nainen, jolla -oli huntu päässä ja ruusukimppu kädessä, nojautuen erään herran -käsivarteen. Hän seisoi vähän aikaa herran vieressä puhuen hänelle ja -nauraen. John kuuli tuon naurun. Seuraavassa silmänräpäyksessä neito -oli astunut vaunuihin, ovi oli suljettu, ajuri oli kääntänyt vaunut, -herra oli kohottanut hattuaan, valo oli hohtanut neidon kasvoihin ja -hän kumartui eteenpäin hymyillen. John näki hänen hymynsä. - -Seuraavassa silmänräpäyksessä vaunut olivat ennättäneet valoisammalle -kadulle, ja väkijoukko oli poistunut. John Storm seisoi yksin -lyhdyn luona pienellä pimeällä kadulla, ja jossakin pimeällä -puistokäytävällä hänen takanaan vingutteli posetiivinsoittaja yhä vielä -"Ta-ra-ra-boom-de-ay." - -"No, mitenkä sinun ensimmäinen iltasi onnistui?" sanoi rouva Callender -aamiaispöydässä seuraavana aamuna. "Oletko jo löytänyt yhtään noita -kadotettuja ihmisraukkoja?" - -"Yhden löysin", sanoi John murheellisen näköisenä. "Kadotettu hän kyllä -on, vaikkei hän itse tiedä sitä vielä. Jumala häntä auttakoon!" - -"He eivät milloinkaan ensimmältä itse ymmärrä sitä, poikaseni. Kirjoita -hänen ystävilleen, jos hänellä on ystäviä." - -"Hänen ystävilleenkö?" - -"Etkö tiedä mitään hänen kodistaan?" - -"Se on totta -- sen teen. Muuta en voi nyt tehdä." - - - - -III. - - -_The Priory_, perjantai-aamuna. - -Voi, rakkaat tätöset, älkää säikähtäkö, mutta Glorylla on ollut -hirmuisen suuri menestys! Ei mitään hyvin hirmuista sentään. -Maanantai-iltana hän vain lauleli, lausui ja hiukan näyttelikin -jotakuinkin suurelle seurueelle, ja seuraus oli, että koko maailma --- Lontoon maailma -- nyt puhuu hänestä eikä kukaan enää välitä -muusta maailmasta. Joka postissa tulee minulle kukkia ynnä nauhoja -ja nimikortteja tahi kuvallisia viikkolehtiä, joissa on minun kuvani -ja lyhyt elämäkerta. On vallan ihmeellistä, kuinka paljon ihminen -saa tietää itsestään, jos vain lukee sanomalehtiä. Minun huoneeni -on tällä hetkellä kuin kukkakauppiaan akkuna kello yhdeksän aikaan -lauantai-aamuna, ja minulla on syytä epäillä, että isäntäni ja -opettajani Karl Koenig, kuninkaallisen urkuriseuran jäsen y.m., -näyttelee kukka-aarteitani ihaileville naapureille minun poissa -ollessani. Tuon kunnon vanhan virtaheposen ääni on maanantaista saakka -aamusta iltaan kajahdellut pitkin taloa ja paitsi sitä, että hän yöt -ja päivät laulaa toitottaa Puolastaan tämän rakennuksen kaikenmoisissa -maanalaisissa käytävissä, on hän ruvennut palvelemaan minua kuin -neekeripassari, tilaten kaikenlaisia soppia ja hyytelöitä minulle aivan -kuin äkkiä olisin tullut parantumattomaksi sairaaksi. Tietysti minä -olen terveruumiinen nainen nyt kuten ennenkin, mutta minun hermoni -ovat olleet piinapenkillä koko viikon ja minussa on aivan sama tunne -kuin ennen Peelissä paitaressuna ollessani, kun kiipesin vanhan kirkon -torniin ja rupesin nyhtämään kellon nuoraa, muistattehan? Huh, huh, -hirveätä! Voi minun kamalaa pelkoani, kun tuo iso kello kajahti ja -vanhat lahonneet seinät vapisivat! Mutta kun kerran olin alkanut, en -olisi kuolemakseni voinut lopettaa, vaan nyhdin nyhtämistäni nuoraa -ja vapisin ja tutisin kunnes -- muistatteko? -- kaikki väki töytäsi -yhdessä mylläkässä sinne vakuutettuna siitä, että kaupunki oli -ilmitulessa. Ja sitten, katso, soittaja olikin vain minä pienoinen, -väristen kuin haavanlehti ja itkeä pillittäen kuin surkea raukka! Minä -muistan, kuinka minua toruttiin ja pehmitettiin ja heitettiin pimeyteen -(s.o. roskakellariin) tuon ensimmäisen maineen leimahduksen tähden, ja -nyt teidän ehkä tekisi mieli käyttää samaa rangaistustapaa taas... - -Anna-täti, minä kudon mitä suloisinta pikku huivia teille, -- sinisen -ja valkoisen kirjavaa, joka soveltuu teidän hipiäänne -- koska minä -olen työssä illalla vain ja muutoin koko päivän olen oma herrani. -Eikö se nyt ole suloista, vai mitä? Mutta minä pelkään, että se ei -ole teidän mielestänne suloista, sillä te katsotte minun lävitseni -niinkuin siivilän lävitse, ja minun täytyy kertoa teille jotain, jota -olen salannut liian kauan, ja kun minä vain ajattelen sitä, muutun heti -vanhaksi ja ryppyiseksi kuin jouluomena. Siis rakkaat tätöset, teidän -täytyy olla suorastaan enkeleitä ja kertoa kaikki isoisälle. - -Muistattehan, Rakel-täti, että pyysin teitä tekemään jotain puolestani -kello yhdeksän illalla kuningattaren syntymäpäivänä. Ja muistattehan, -että herra Draken oli tapana ajatella suuria asioita Glorysta ja -ennustaa hänelle ihmeellistä tulevaisuutta. Ettehän myöskään ole -unohtaneet, että herra Drakella oli ystävä, jonka nimi oli lordi Robert -Ure tai lordi Bob, kuten häntä tavallisesti sanotaan. No niin, herra -Draken neuvosta ja lordi Bobin vaikutuksen ja puuhien avulla j.n.e. -minä olen vieläkin vaihtanut olomuotoa -- tämä on viimeinen, ihka -viimeinen kerta -- ollessani näin vaeltavaisena juutalaisena, ja nyt -minä en ole enää kutsutilaisuuksien huvittaja, vaan varietee-tait -- - - * * * * * - -Glory oli kirjoittanut siihen saakka, mutta sitten hän äkkiä pudotti -kynänsä, nousi pöydän äärestä ja pyyhki silmiään. - -"Lapsoseni, sinä et voi kertoa heille sitä, se on mahdotonta. He eivät -ikinä anna sitä anteeksi!" - -Silloin seisahtuivat vaunut talon eteen, puutarhakelloa soitettiin, -ja palvelustyttö toi Glorylle naisen nimikortin. Siihen oli painettu -monien kukkien ja kiehkuroiden keskelle "Neiti Polly Love." - -"Käske hänet sisään", sanoi Glory. Sitten tuli Polly kahisten ylös -portaita, yllään hopeanharmaa silkkipuku sekä kirjava hattu ja -kainalossa rakkikoira. Hän näytti vanhentuneelta ja rumentuneelta. -Poskien puna- ja valkoväri oli puuterin peitossa ja silmäkulmat olivat -mustiksi maalatut. Hänessä saattoi huomata saman turmeltuneen ilmeen -kuin ennenkin, ja maljakon särkymä tuli nyt selvästi näkyviin. Glory -oli käynyt Pollyn luona yhden ainoan kerran sen jälkeen, kun he olivat -eronneet sairashuoneesta, mutta siitä huolimatta Polly suuteli häntä -innokkaasti. Sitten hän istuutui ja rupesi itkemään. - -"Sinä et ehkä usko sitä, mutta se on totta, että minä olen onnettomin -tyttö koko Lontoossa. Etkö sinä ole kuullut siitä? Minä luulin kaikkien -jo tietävän sen. Robert aikoo mennä naimisiin. Niin, se on aivan totta, -huomis-aamuna hän viettää häitään sen amerikkalaisen perijättären -kanssa, enkä minä aavistanut mitään ennenkuin maanantai-iltana, siis -samana päivänä, jolloin tuo aamiaispäivällinen oli sinun kunniaksesi. -Minä kyllä arvasin, että jotain pahaa tapahtuisi, sillä pukeutuessani -päivällisille särjin peilini. Robert saattoi minut kotiin ja rupesi -soittamaan pianoa, mistä minä heti huomasin, että hänellä oli jotain -sanomista. 'Tiedätkö tyttöseni, että minä aion mennä naimisiin ensi -lauantaina?' Minä ihmettelen, etten luhistunut siihen paikkaan. -Kumma kyllä pysyin pystyssä, ja hän jatkoi soittoaan. Mutta sitten -en jaksanut enää kestää sitä, minä purskahdin itkuun ja juoksin -huoneeseeni. Minuutin perästä hän tuli sisään, mutta hän ei koettanut -nostaa minua ylös, kuten aina ennen. Hän puhui vain minun takanani, -pyysi minua tyyntymään ja kertoi, miten hän aikoi pitää huolta minusta -j.n.e. Hän sanoi, että pieni kyyneltyminen puki minua, mutta paljosta -itkusta ei ollut mitään hyötyä -- ja sitten hän meni." - -Hän rupesi taas itkemään, ja koira hänen sylissään alkoi ulvoa. - -"Oi Jumala, minä en ymmärrä, miksi olen ansainnut niin suuren -onnettomuuden. Minä en ole ollut kevytmielinen ollenkaan, en ole -milloinkaan käynyt yöllä klubeissa enkä Sallyn enkä Katen luona, -kuten monet muut tytöt, eikä hän voi väittää, että milloinkaan olen -välittänyt kenestäkään muusta. Kun minä rakastan miestä, niin hän on -viimeinen ajatukseni illalla ja ensimmäinen aamulla, ja nyt, hän jättää -minut yksin... Minä en jaksa elää enää!" - -Glory koetti lohduttaa murtunutta tyttöraukkaa. Hänen velvollisuutensa -oli elää. Olihan hänellä lapsi -- eikö hän ollut koskaan nähnyt sitä -sen perästä kun rouva Jupe sen otti? Se oli varmaan suloinen pikku -lemmikki jo, joka ryömi ja puhelikin hiukan. Pollyn pitäisi ottaa lapsi -luokseen, siitä olisi niin paljon seuraa. - -Polly suuteli rakkia, jotta se lakkaisi ulvomasta, ja sanoi: "Minä -en välitä seurasta. Elämä ei ole minusta enää samaa kuin ennen. Hän -luulee, että menemällä naimisiin tuon naisen kanssa... Missä suhteessa -hän on minua parempi, sen tahtoisin tietää? Hän ottaa Robertin hänen -ylhäisen sukunsa tähden, ja Robert ottaa hänet hänen rahojensa tähden. -Minun tekisi mieli mennä Pyhäin miesten kirkkoon häpäisemään heidät. -Sinä et menisi, niinkö? On vaikeata peittää tunteitaan -- se olisi -aivan oikein heille -- jospa -- jospa minä sen tekisin." - -Polly oli noussut katse hurjana ja puristi taas rakkia niin kovaa, että -se rupesi uudestaan ulvomaan. - -"Tekisit? Mitä sitten?" kysyi Glory. - -"En mitään... se on --" - -"Älä uneksikaan kirkkoon menemistä. Poliisi --" - -"Oh, en minä pelkää poliisia", sanoi Polly nytkäyttäen päätään. - -"Mitä sitten?" - -"No, ei puhuta siitä sen enempää", sanoi Polly. - -Mennessään alas portaita Polly soimasi itseään siitä, ettei hän -edeltäkäsin ollut ymmärtänyt, miten kaikki päättyisi. Mutta -meidänkaltaiset tytöt eivät sitä koskaan ymmärrä, eikö niin, Glory? - -Glory punastui ohimoihin saakka, mutta ei sanonut vastaan. Ovella -Polly pyyhki silmänsä, veti alas harsonsa ja sanoi: "Minusta tuntuu -pahalta puhua näin suoraan, hyvä Glory, mutta minun täytyy sanoa, että -tuo herra Drake on syynä kaikkeen, ja sinunkin pitäisi ymmärtää, että -hän itse voi menetellä juuri samoin ja vielä pahemminkin. Sinä olet -kuuluisa nainen nyt kaikkien suussa, joten sinun ei tarvitse siitä -välittää. Mutta --" - -Gloryn kasvot olivat hehkuvan punaiset ja huulesta vuoti verta. Hän -suuteli kumminkin tuota typerää olentoraukkaa, joka oli niin surkeassa -tilassa ja joka ei voinut ymmärtää häntä, siksi että hän eli aivan -toisessa maailmassa. Mutta tullessaan takaisin lopettamaan kirjettään -Glory ajatteli: "Mahdotonta! Jos tuo tyttö, joka elää niin erilaisessa -ilmapiirissä, ajattelee, että..." Sitten hän istui pöydän ääreen ja -pakotti itsensä kirjoittamaan kaikki. - -Kun hän vihdoin oli päässyt vaikean tunnustuksensa päähän, jatkoi hän: -"En tiedä, mitä hän siitä ajattelisi, mutta tiedättekö, että luulin -nähneeni hänen kasvonsa viime keskiviikko-iltana, Oli pilkkosen pimeä -ja minä istuin vaunuissa ajaakseni kotiin näyttämön ovelta. Voi, kuinka -muuttuneelta hän näytti! Niin muuttuneelta! Se oli kai unennäköä vain, -ja minusta tuntui kuin hänen henkensä olisi kulkenut ohitseni." - -Samassa hän kuuli kiisteleviä ääniä alakerrasta. Ensin kuului miehen -ääni ja sitten kaksi mies-ääntä, joista toinen oli Koenigin, toinen -tuntui hyvin tutulta! Glory nousi pöytänsä äärestä ja kulki varpaillaan -huoneensa ovelle, tuskin tietäen miksi. Koenig kuului sanovan: "Ei, se -neiti ei täällä asu." Siihen vastasi syvä, vahva rintaääni: "Herra -Koenig, te kai muistatte minut?" Ja Gloryn sydän pamppaili kuuluvasti. -"E-ei, en. Oletteko... Ah, niin, se on totta... Mutta neiti --" - -"Herra Koenig", huusi Glory kumartuen porraskaiteitten yli, "pyytäkää -herraa astumaan sisään --" - -Hän tuskin tiesi, mitä sitten tapahtui. Hän kuuli, kuinka Koenig -hämillään mutisi jotain anteeksipyyntöjä, ja itse hän meni huoneeseensa -vilkaisten kerran peiliin ja asetellen tukkaansa hiukan. Sitten kuului -askeleita portailta, sitten porraskäänteestä, sitten kynnykseltä. -Hän astui muutaman askeleen poispäin ovelta nähdäkseen Johnin tämän -astuessa sisään. John koputti. Gloryn sydän tykytti niin hurjasti, että -hänen piti puristaa sitä kädellään. - -"Kuka siellä?" - -"Minä." - -"Kuka on minä?" - -Sitten hän näki Johnin tulevan, ja nyt auringon valokin näytti huojuvan -niinkuin varjot kiikkuvalla laivalla. John oli kalpeampi ja laihempi -kuin ennen, hänen suuret silmänsä näyttivät väsyneiltä, vaikka ne -hymyilivät, hänen kätensä tuntui luisevalta, vaikka kyllä varmalta, ja -hänen tukkansa oli hyvin lyhyeksi leikattu. - -Glory katsoi häneen hetkisen puhumatta ja sydän niin täynnä, että se -tuntui melkein tukahduttavalta. - -"Tekö siinä! Minä en tietänyt, että te... Minä juuri ajattelin..." -Glory tuskin tiesi, mitä hän sanoi, ja hän oli hengästynyt kuin juoksun -perästä. - -"Glory, säikäytinkö teitä?" - -"Säikäytittekö? Eihän toki! Miksi te semmoista luulette? Ehkä minä -itken, mutta nykyään minä itken aina, ja paitsi sitä, te olette niin --" - -"Minä olen muuttunut, niin", sanoi John äänettömyyden aikana, joka -seurasi. - -"Entäs minä?" - -"Te olette myöskin muuttunut." John katsoi Gloryyn vakavasti ja -hellästi. Se oli hän -- hän itse -- Glory -- ei näky eikä unelma -vain. Taas John näki nuo loistavat silmät, pitkät silmäripset ja tuon -säkenöivän pilkun toisessa silmässä, joka oli niin usein pannut hänen -sydämensä sykkimään. Glory katsoi Johniin ajatellen: "Kuinka hän on -mahtanut sairastaa!" Sitten hän tunsi kurkussaan jotain kovaa ja rupesi -nauramaan estääkseen itseään purskahtamasta itkuun. Hän koetti puhua -leveällä Manin murteella peittääkseen äänensä värisemistä. - -"Te tulette nyt tänne, eikö niin? Olette jättänyt tuon, tuon... Oh, -minä tietysti olen hirveän iloinen siitä!" - -Toinen hermostunut naurunkajahdus seurasi, ja sitten hän jatkoi -tavallisella englanninkielellä: "Mutta kertokaa nyt minulle, oletteko -tullut kokonaan. Ettehän enää aio mennä takaisin --" - -"En aio palata veljeskuntaan, Glory." Kuinka ystävälliseltä hänen -äänensä soi. - -"Entäs te?" - -"Minä olen jättänyt sairashuoneen, kuten näette." - -"Niin, minä näen sen", sanoi John. Hänen väsynyt katseensa harhaili -ympäri huonetta, ja ensimmäisen kerran Glorya hävetti sen loisto ja nuo -kukkaset. - -"Mutta kuinka te löysitte minut?" - -"Minä menin ensin sairashuoneeseen --" - -"Soo-oh, te ette siis ollut unohtanut minua. Tiedättekö, minä luulin, -että olitte aivan... Mutta kertokaa nyt, minne sitten menitte?" - -John oli hetken ääneti, ja Glory sanoi: "No kertokaa." - -"Sitten menin herra Draken luo." - -"Minä en ymmärrä, miksi kaikki luulevat, että herra Drake --" - -Johnin suuret silmät katsoivat Gloryyn, ja hänen huulensa värähteli. -Estääkseen häntä puhumasta koetti Glory näyttää iloiselta ja sanoi: - -"Mutta kuinka te sitten vihdoinkin minut löysitte?" - -"Minä olin päättänyt löytää teidät, Glory, vaikka olisin saanut käydä -ristiin rastiin koko Lontoon ja vaikka kaikki koettivat estää minua -löytämästä teitä" -- taas Gloryn kurkkua tuntui vallan polttavan -- -"mutta minä satuinkin näkemään nimenne varieteeteatterin ovella." - -Glory näki, mikä oli tulossa, ja herahti nauruun. "Varieteeteatterin! -No ajatelkaapa! Tekö tutkimassa varieteeteattereita!" - -"Minä olin siellä maanantai-iltana." - -"Tekö? Maanantainako? Siis se ei ehkä ollutkaan mielikuvitusta, että -näin teidät näyttämön ov..." Hänen hermonsa kiihoittuivat yhä enemmän -ja tyyntyäkseen nosti hän käsivartensa päänsä yli. "Siis he antoivat -teille minun osoitteeni näyttämön ovella?" - -"Ei, minä kirjoitin ja kysyin sitä Peelistä." - -"Peelistä!" Glory henkäisi syvään, ja käsivarret vaipuivat alas. -"Silloin te ehkä kerroitte heille missä --" - -"En kertonut heille mitään, Glory." - -Glory katsoi Johniin silmäripsiensä välitse, pää kumarassa. - -"Eipä silti, että se olisi ollut vaarallista. Minä olin juuri -kirjoittamassa heille, ja kohta he saavat tietää... Mutta voi, voi, -minulla olisi niin paljon sanottavaa teille, enkä minä täällä voi -puhua. Emmekö voisi mennä jonnekin? Puistoon, Hampsteadin nummelle tai -pitemmälle -- paljoa pitemmälle -- huone on niin pieni, ja minä olen -tukehtua ilman puutteesta." - -"On minullakin jotain sanottavaa ja jos --" - -"Päätetään siis mennä huomenna, oikein aikaisin. Sitten te saatatte -minut kotiin teatteri-aikaan. Paddington-asemalla siis kello yksitoista --- sopiiko se?" - -"Sopii." - -Glory saattoi Johnin ulko-ovelle, ja koska hän tahtoi että John -suutelisi häntä kädelle, niin hän oli pudistavinaan kättään hyvin -korkealla, jäljitellen Lontoon tapaa, mutta John puristi sitä vain -hetken, katsoen vakavasti Gloryn silmiin. Aurinko loisti puutarhaan, -ja Glory oli paljain päin. Hänen tukkansa oli kierretty ylös, ja hänen -yllään oli kevyt aamumekko. Johnin mielestä Glory ei milloinkaan ennen -ollut näyttänyt niin kauniilta. - -Astuessaan omnibussiin kadun päässä John otti kirjeen povitaskustaan ja -ollen aivan yksin hän nosti sen huulilleen, avasi sen sitten uudelleen -ja luki: - -"Mene heti häntä tapaamaan, rakas John, ja käy usein hänen luonaan, -niin olen onnellinen ja tyyni. Mitä isääsi tulee, on vanha Chalse -aivan hupsu, ja hän on tekemäisillään myöskin lordi Stormin hupsuksi. -Hän on nyt huomannut, että se noita, joka on iskenyt sinuun pahan -silmänsä, käyskentelee hiekassa Glenfaban portin edustalla. Siitä -syystä Chalse lakaisee tuota hiekkaa yöllä ja ripottaa sitä Knockaloen -edustalle! Eikö se ole hupsua! Meillä on ainoastaan kaksi naista. -Tarkoittaneekohan tuo vanha hupakko Rakelia? Vai ehkä hän tarkoittaa -Anna-tätiä?" - -Ja omnibussin kolistessa katua pitkin ja nuoren, kalpean papin -katsellessa kirjettään Glory istui pöytänsä ääressä kirjoittaen -kiitävin sormin ja innosta vavisten: - -"Taas uusi tapahtuma. Arvatkaa kuka täällä kävi? John -- John -Storm! Tiedättehän, että hän on palannut takaisin, eikä se ollut -mielikuvitusta, että näin hänet näyttämön ovella. Näyttää siltä kuin -ihmiset olisivat, koettaneet estää häntä löytämästä minua ja kuin hän -olisi odottanut ja hakenut minua" (mustetahra). "Hänen äänensä on niin -matala, mutta minä otaksun, että ääni muuttuu semmoiseksi, kun on -paljon yksin, ja hän on niin laiha ja kalpea ja hänen silmänsä ovat -niin suuret, ja niissä on tuo syvä katse, joka vihloo sydäntä. Hän -tiesi muuttuneensa, ja minusta tuntui kuin hän olisi hävennyt sitä" -(mustetahra), "mutta tietysti minä en ollut huomaavinani sitä. Minä -olen niin iloinen tuon poikaraukan tähden, joka on vihdoinkin päässyt -pakenemaan pelastus-eläintarhastaan, että varmaan tänä iltana laulan -teatterissa niin että seinät halkeavat" (mustetahra, mustetahra). -"Kuinka kiusallista! Tähän musteeseen on varmaankin tipahtanut vettä, -sillä minun kirjoitukseni on pelkkiä variksenvarpaita. Mutta mitäpä -siitä! - - "Miks'en minä häntä sais? - Ja miks'ei hän mua lempis?" - - Glory. - - - - -IV. - - -Kauniina toukokuun aamuna seisoessaan ulkopuolella Paddington-asemaa, -koira jalkainsa juuressa, John tunsi vaistomaisesti, kuinka Glory -lähestyi häntä reippain askelin yllään valkoinen musliini-hame ja -kädessä vaalea, pitseillä reunustettu päivänvarjo. Tytön kasvot -hehkuivat raittiissa ilmassa, ja hän näytti onnelliselta ja iloiselta. -Heidän mennessään asemahuoneeseen Glory kyseli perinpohjaisesti -tiedustellen kaikenlaista koirasta, jonka hän heti otti omaan haltuunsa -ja päätti antaa sille nimeksi _Don_. - -He päättivät viettää tämän päivän Burnham Beeches'issä, ja Johnin -mennessä ostamaan pilettejä astui Glory odotussillalle. Oli lauantai, -ja kirjamyymälät olivat täynnä kuvalehtiä, joista yksi oli vartavasten -asetettu levälleen siten, että Gloryn kuva siinä oli näkyvissä. Hän -tahtoi, että John huomaisi sen, ja siksi hän keksi syyn millä sai -Johnin katsomaan siihen. Sitten hän rupesi nauramaan ja osti tuon -kuvalehden. - -Myyjä tunsi hänet heti -- Glory ja John huomasivat sen hänen -suupielissään piilevästä hymystä -- ja useita flanellipukuisia kaartin -upseereja, joilla oli olkihatut päässään, oli juuri menossa klubiinsa -Maidenheadiin, mutta nähdessään Gloryn he nykäisivät toisiaan aivan -kuin olisivat tietäneet kuka hän oli. Gloryn silmät loistivat, huulet -hymyilivät, ja hän oli ylpeä siitä, että John sai nähdä ensimmäiset -hedelmät hänen maineestaan. Hän oli myöskin ylpeä Johnista, joka astui -niin komeasti ja suorana heidän kulkiessaan huolimattomasti puettujen, -punaisilla ja sinisillä kaulahuiveilla koristettujen upseerien ohi. -Mutta Johnin sydäntä pakotti, ja hän mietti miten aloittaa asiansa, -täyttää velvollisuutensa. - -He astuivat junasta Sloughin luona, ja kesän vihannuutta ja mehua -tuoksuva ilma lemahti heitä vastaan. Koira hyppeli haukkuen, ja Glory -lähti juoksemaan sen kanssa huudahtaen vähän väliä ihastuksesta. -Tuskin tuntui tuulen henkäystäkään, ja pilvet tuolla hyvin korkealla -tuskin liikkuivat ollenkaan. Päivä oli mitä ihanin, ja Gloryn kasvot -säteilivät täydellistä onnea. - -He söivät aamiaispäivällistä kaupungin vanhassa hotellissa. Ikkunat -olivat auki, pääskyset leijailivat ilmassa, ja Glory, joka tahtoi -maitoa vanhojen muistojen elähyttämiseksi, nousi, otti maitolasinsa -ja sanoi: "minä juon teidän maljanne, herra Storm", ja sitten hän -joi sen tehden mitä komeimman kohteliaisuuskumarruksen. Koko ajan -hän omakätisesti syötti koiraa ja sitten hän torui sitä siitä, että -se jätti kaikki luut puoliympyrään matolle, mikä oli hyvin tavatonta -hienossa seurassa tällä puolen kannibaalien maata, kuten Glory vakuutti. - -"Sitten, sitten", ajatteli John, "onhan vielä aikaa", sillä Gloryn -hilpeys oli vastustamatonta. - -Aurinko oli jo korkealla, kun he läksivät kävelymatkalleen, ja Gloryn -kasvot näyttivät punoittavan lämpimiltä. Mutta siitä huolimatta hän -juoksi Donin kanssa puiston halki metsään, antaen koiran hypätä hänen -varjonsa yli ja piehtaroida mehevän vihreässä heinikossa. Leivot -visertelivät taivaalla, ja kaikkialta kuului hyminää ja laulua. - -"Olkoon hänellä nyt yksi ainoa onnellinen päivä", ajatteli John, ja -sitten he rupesivat huutelemaan ja huhuilemaan toisilleen. - -He saapuivat vihdoin pyökkimetsään, ja koska puut suojasivat heitä -auringon polttavilta säteiltä, pani Glory pois päivänvarjonsa, ja -John otti lakin päästään. Hiljaisuus ja hämärä, suuret kyhmyiset puut -jänteineen, lihaksineen, tuulen hiljainen henkäys oksissa tuolla -ylhäällä, lakastuneitten lehtien kahina maassa, siipien lehahdus, -kyyhkysten vieno kuherrus, metsän ihmeellinen salaperäisyys, kaikki tuo -herätti ensin melkein pelkoa, aivan kuin iltahämärässä olisi astunut -mahtavaan luostarikirkkoon. Mutta tuo tunne hävisi pian, ja Glory -rupesi laulamaan. Hänen kirkas äänensä kajahteli tuoksuvassa ilmassa, -ja kauan pidätetty, tukahdutettu onni uhkui nyt joka sanassa, joka -sävelessä. - -"Eikö tämä ole parempaa kuin varieteeteattereissa laulaminen?" ajatteli -John, ja sitten hänkin alkoi laulaa aivan kuin onnellinen pikku poika, -joka ei ajattele eilistä eikä huomista päivää eikä sitä seuraavaa -aikaa. Glory hymyili hänelle. John hymyili myöskin. Kaikki oli kuin -unelmaa. Tuon pitkän eron perästä oli Johnin vaikea uskoa, että kaikki -tämä oli totta. Ulkoilma, lehtien tuoksu heidän ympärillään, koivujen -hopearungot, taivaan sini, joka siellä täällä vilahteli lehvien -välitse, ja Glory käyskennellen sulavasti, nauraen ja laulaen hänen -vieressään! "Minä herään varmaan minuutin perästä", ajatteli hän, "tämä -on unta!" - -He lauloivat yhdessä laulun. Se oli "Tulkaa pojat, tulkaa tytöt", ja -uskotellakseen toisilleen, että vanhat ajat olivat palanneet, pitivät -he toistensa kädestä kiinni heilutellen niitä laulun tahdissa. John -tunsi Gloryn käden puristuksen lämpimän virran tavoin koko ruumiissaan, -ja ääretön hellyyden puuska ajoi pois kaikki hänen varmat päätöksensä, -aivan kuin meren saalis ajautuu rannalle myrskyn jälkeen. - -"Hän on täällä, me olemme yhdessä, mitä minä muusta huolehdin!" -ajatteli hän, ja aika kiiti nopeasti. - -Mutta heidän äänensä eivät ottaneet ollenkaan sulautuakseen yhteen, -vaan menivät väärälle tolalle. Glory nauroi, ja he alkoivat uudestaan, -mutta he eivät osanneet laulaa yhtaikaa ja joka kerta kun he koettivat -taas, kävi aivan samoin. - -"Ei ole enää entiset ajat", ajatteli John, ja hänen mielensä kävi -surulliseksi. Hän oli ruvennut huomaamaan Gloryssa jälkiä tuosta -elämästä, jota tyttö oli elänyt -- sanoja, lauseita, mielipiteitä, -alhaison puhetavan vivahteita ja käytöksen piirteitä, joissa kaikissa -oli vulgääri vivahdus. Kun koira otti käskemättä luun, oli Glory -huudahtanut: "Varastatko sinä, pikku peijakas!" Kun Johnin ääni sortui -kesken laulua, käski Glory häntä "hoilaamaan pois vaan", ja kun John -lakkasi kokonaan, sanoi Glory häntä jöröksi ja vakuutti, että hänen -sitten täytyi "kiekua itsekseen." - -"Minkätähden hän näyttää niin surulliselta?" ajatteli Glory, mutta -arvellen, että ihmiset kai käyvät semmoisiksi ollessaan paljon yksin, -hän lörpötteli entistä enemmän. - -Hän kertoi varietee-elämästä, kulissien takaisesta elämästä, -kehuen sitä jonkinmoisella puolustavalla tavalla. Se oli semmoista -hiivatinmoista mylläkkää, ei kellään ollut aikaa ajatella seurauksia, -se oli villiä siirtymistä näytöksestä näytökseen. Oli todellakin paljoa -vaikeampaa olla varieteenäyttelijättärenä kuin varsinaisena aktriisina. -Eikä varietee-näyttelijätär ollut sen huonompi kuin muutkaan naiset. -Oliko John nähnyt heidän balettiaan? Se oli mainio! Ihastuttavaa! -Miten herttaisen viehättäviä paaseja. Juuri näitä uljaita nuoria -paratiisilintuja nuo kaartinupseerinarrit tulivat töllistelemään, ja -oli koomillista nähdä, miten kukin tytöistä keikaili ja kohenteli -höyheniään kulissien välissä hellitelläkseen omaa aitiossa istuvaa -herraansa ja valtiastaan. - -Siten Gloryn suusta kuului vieraita säveleitä, joiden merkitystä -hän tuskin itse ymmärsi, mutta Johnista ne tuntuivat limaisilta -nilviäisiltä, jotka olivat tarttuneet hänen Gloryynsa tuosta -yhteiskunnallisesta loasta, jonka läpi hänen oli täytynyt kahlata. Voi -Lontoota! Voi Lontoota! Sen varjo liiti täälläkin heidän ylitsensä, ja -vaikka he menisivät minne tahansa, eivät he pääsisi sitä pakoon. - -Entiset ajatukset rupesivat taas painamaan Johnia, ja hän pyysi Glorya -kertomaan, mitä oli tapahtunut hänen poissa ollessaan. - -"Kerronko minä?" sanoi Glory. "No niin, minä sain kolme kultarahaa -sairashuoneesta jaettaviksi Lontoon asujamille, mutta hoh-hoh, ei -niistä paljoa iloa ollut." - -"Entä sitten?" - -"Sitten -- hm; toivo on hyvä aamiainen, mutta huono illallinen, -tiedättehän. Mutta kerronko kaikki? No niin, minä kerron." - -Hän kertoi rouva Jupesta ja kuinka tämä oli pettänyt ympäristöään, -ja John käänsi päänsä pois, ettei hän näkisi Gloryn kyyneleitä. Hän -kertoi "kolmesta sulottaresta" ja teatterin johtajasta -- ja sitten -_hän_ käänsi päänsä, ettei John näkisi hänen häpeäänsä. Hän kertoi -Josephsista, petturi-asioitsijasta, ja Johnin kasvot kävivät ankariksi, -ja hänen ruskeat silmänsä näyttivät mustilta. - -"Missä sanoittekaan hänen asuvan?" kysyi John, ja hänen äänensä vapisi. - -"En minä sitä sanonut", vastasi Glory hymyillen ja itkien yhtaikaa. - -Hän kertoi Aggiesta ja muukalaisklubeista ja Koenigistä ja -päivälliskutsuista sisäasiain ministerin luona, ja sitten hän lopetti -huoahtaen: - - "Kaikki on ollutta, mennyttä! - Surkea juttu on lopussa!" - -"Ja sielläkö tapasitte herra Draken uudestaan?" Glory nyökäytti päätään. - -"Ettekö ollut koskaan sillä välin nähnyt häntä?" - -Glory puri huultaan ja pudisti päätään. "Kaikki on ohi nyt, ja entä -sitten? Minä tahdon olla iloinen ja olenkin!" - -"Mutta onko kaikki ohi?" sanoi John, ja hän katsoi taas Gloryyn tuolla -syvällä katseella, joka vihloi tytön sydäntä. - -"Nyt hän aikoo sanoa jotain", ajatteli Glory ja hän koetti naurahtaa, -vaikka hieman vavisten. Sitten hän antoi koiralle päivänvarjonsa -kannettavaksi, otti hatun päästään, huiskutti sitä kädessään ja alkoi -juosta. - -Alhaalla kimalteli lammikko, jonka vesi oli kuivunut vähiin ja jota -pyökit ympäröivät. Puut näyttivät riippuvan sen yli aivan kuin lintuset -siivet levällään ja valmiina lentoon, ja rannoilla kasvoi loppumaton -määrä orvokkeja täyttäen ilman tuoksullaan. Se oli viehättävä pikku -tilkku, ja Johnin saapuessa sinne seisoi Glory lammikon rannalla -hengästyneenä ja melkein itkuun puhkeamaisillaan sekä kuiskaten: "Voi, -kuinka kaunista!" - -"Mutta kuinka minä pääsen tuosta yli?" huudahti hän katsoen ensin -veitikkamaisesti kauhuissaan kahden tuuman syvyistä vettä, joka ei -peittänyt edes ruohoakaan ja sitten kauniita punaisia kenkiään, jotka -pilkottivat hameen alta. - -Silloin tapahtui omituista ja odottamatonta. Glory tuskin tiesi, mitä -se oli, ennenkuin kaikki oli ohi. Sanaakaan sanomatta, hymyilemättä -John nosti tytön syliinsä ja kantoi hänet toiselle rannalle. Glory oli -avuton kuin lapsi -- aivan kuin hän ei olisi ollut oma itsensä enää. -Hänen päänsä oli vaipunut Johnin olkapäälle, ja hänen sydämensä tykytti -Johnin sydäntä vastaan. Vai _Johnin_ sydänkö tykytti? Kun John laski -hänet alas, pelkäsi hän puhkeavansa itkuun, ja siitä syystä hän rupesi -nauramaan sanoen, että heidän täytyi jo kiirehtiä puoli kahdeksan -junaan, muutoin ei häntä näkyisikään näyttämöllä "rievun" kohotessa ja -"teatterihirviö" "paasaisi jumalattomasti." - -Heidän täytyi kulkea vanhan Stoke Pogis'in kirkon ohi mennessään -kaupunkiin, ja katseltuaan sen puista kellotapulia ehdotti John, -että he menisivät kirkon sisäänkin. Suntio oli työssä puutarhassaan -asuntonsa vieressä, mutta hän meni sisään hakemaan avaimia. "Tässä ne -ovat, ja koska te olette pappi, niin minä jään tänne puutarhaani. Te ja -nuori rouva voitte kyllä katsella kirkkoa ilman minuakin. Kyllä maar -minä olen sitä ehtinyt katsella kylliksi", sanoi suntio iskien silmää. - -Kirkko oli pimeä ja kylmä. Yhdessä ikkunassa oli kuvattuna enkeli, -joka nousi taivaaseen kirkkaan sinistä taivaankantta pitkin. Erään -maalais-ylimyksen penkki oli koristettu aivan kuin teatterin aitio -matolla, vieläpä jalkain lämmittäjälläkin. Etupenkeissä oli eri sukujen -vaakunoita ja niitten takana oli vaatimattomampia vaakunattomia -palvelijain penkkejä. John avasi pienet, uudenaikaiset urut ja -rupesi soittamaan. Vähän ajan perästä hän alkoi laulaa. Hän lauloi -"Nazareth"-laulun, ja hänen äänensä täytti tyhjän kirkon kohoten -himmeään kattoholviin, josta se palasi kaikuen aivan kuin jokin toinen -ääni olisi siellä laulanut. - -Glory seisoi hänen vieressään ja kuunteli. Ihmeellinen rauha täytti -hänen mielensä. Sitten tuo tunne, joka värähteli Johnin syvässä -äänessä, oli väkisinkin kohottaa kyyneleet Gloryn silmiin. "Elo -ikuinen! Elo ikuinen!" Yhtäkkiä hän puhkesi itkuun, nyyhkytti ja nauroi -samassa silmänräpäyksessä. John lakkasi soittamasta. - -"Kuinka hupsu minä olen tänään! Te pidätte minua varmaan hulluna", -sanoi Glory. Mutta John otti vain hänen kätensä ja talutti hänet pois -kirkosta ikäänkuin hän olisi ollut pikkuinen lapsi. - -Huomaamatta oli päivä muuttunut illaksi, ja auringon vinot säteet -häikäisivät heidän silmiään, kun he astuivat hotelliin juomaan teetä. -Tilatessaan sitä he olivat unohtaneet kuvalehden sinne, ja nyt oli -helppo huomata noista tuttavallisista hymyilyistä, että lehteä oli -katseltu ja Glory tunnettu. Huone oli kunnossa, pöytä katettu, ikkuna -suljettu ja puita pantu uuniin, sillä illan kylmä alkoi tuntua. -Saadakseen Johnin unohtamaan, mitä kirkossa oli tapahtunut, Glory -teeskenteli liioiteltua iloisuutta puhuen nopeasti, vallattomasti ja -mitä sattui suuhun tulemaan. Raitis ilma oli antanut hänelle semmoisen -värin, että yleisö varmaan "söisi hänet sinä iltana." Kuinka häntä -kumminkin väsytti! Mutta kupillinen teetä virkistäisi häntä varmaan -"niinkuin entisen pojan konjakki ja sooda ensimmäiseksi aamulla." - -John katsoi häneen vakavan näköisenä. Joka sana vihloi kuin veitsi -nuoren papin sydäntä. "Te ette siis ole kertonut Glenfaban vanhuksille -sairashuoneasiasta ennenkuin äskettäin?" - -"En. Ettekö tahdo kupillista 'tätä tyttöä?' Kulissien takana sanotaan -samppanjaa aina 'täksi pojaksi' ja siitä syystä minä sanon nyt teetä -'täksi tytöksi', ymmärrättehän?" - -"Milloinka kerroitte heille varieteestä?" - -"Eilen. Kakkuja?" Hän ojensi tarjottimen, huojutti toista kättään ja -matki kakkujen myyjäin huutoa. - -"Vastako eilen?" - -Glory alkoi puolustautua. "Mitä hyötyä olisi ollut sen kertomisesta -niin äkkiarvaamatta? Ja nuo hyvät ihmiset säikähtävät niin helposti. -Kasvatus ja opetus ja ennakkoluulot ja itse sukulaisuuskin --" - -"Glory", sanoi John, "jos teitä hävettää tuo elämä, niin voitte olla -varma, että se ei ole oikeata." - -"Hävettää! Miksi minua hävettäisi? Kaikki ihmiset huutavat, kuinka -ylpeä minun tulisi olla." - -Hän puhui kiihkeästi, ottaen vaistomaisesti kuvalehden käteensä, -mutta pudottaen sen yhtä nopeasti, sillä katsoessaan Johnin vakaviin -kasvoihin hänen pikku maineensa loisto tuntui kokonaan häviävän. "Mutta -kun antaa koiralle pahan nimen -- tiedättehän... Olittehan siellä -maanantai-iltana. Huomasitteko mitään -- mitään esityksessä --" - -"Minä huomasin, millaista yleisö oli, Glory, ja se oli minusta aivan -kylliksi. On mahdotonta kenellekään tytölle pysyä hyvänä naisena, jos -hän elää kauan tuossa ilmapiirissä. Niin, lapseni, se on mahdotonta! -Taivas varjelkoon minua tuomitsemasta ketään ihmistä, kaikista vähimmin -ketään naista, mutta sano, _pysyvätkö_ varieteenaiset hyvinä naisina? -Ihmisraukat, he ovat niin kierossa asemassa, että heillä pitäisi olla -mitä ihmeellisimmät hyveet, jos mieli olla menemättä vinoon ajan -pitkään! Ja kuta valkoisempi se sielu on, jota laahataan tuossa -- -tuossa loassa, sitä suurempi on likaantuminen. Yleisö semmoisissa -paikoissa ei tahdo valkoisia sieluja, he eivät tahdo hyviä naisia. He -tahtovat sellaisia, jotka ovat maistaneet hyvän ja pahan tiedon puusta. -Sen voi nähdä heidän kasvoistaan, sen voi kuulla heidän naurustaan ja -lukea heidän suosionosoituksistaan. Minä olen vain pappi, mutta minä -olen nähnyt semmoisia paikkoja ympäri maailman ja minä tiedän, mitä -sanon, minä tiedän, että se on totta, ja te tiedätte, että se on totta, -Glory --" - -Glory hypähti ylös pöydän äärestä, ja hänen silmänsä näyttivät -iskevän tulta. "Minä tiedän, että te olette kova, julma, säälimätön, -ja koska te itse olitte siellä maanantai-iltana ja näitte, kuinka -ystävällinen yleisö oli _minulle_, niin te myöskin loukkaatte minua -persoonallisesti, eikä se ole totta, mitä te sanotte." - -Mutta hänen äänensä sortui, ja hän istuutui jälleen sanoen toisella -äänellä: "Mutta John, siitä on jo lähes vuosi, kun viimeksi tapasimme -toisemme, eikö ole sääli nyt kiistellä tällä tavalla? Kertokaa, missä -te nyt asutte. Oi, arvatkaapa, kuka kävi minun luonani eilen juuri -ennen teidän tuloanne! Polly! -- Polly Love, muistattehan? Hän on -lihonut ja rumentunut, raukka, ja minua niin säälitti... Eikö hänen -veljensä ollut siellä veljeskunnassa? Vieläkö hän on niin omituisesti -kiintynyt sisareensa? Onko hän? Mitä? Ettekö ymmärrä? Tarkoitan Pollyn -veljeä." - -"Hän on kuollut, Glory. Niin, kuollut. Hän kuoli kuukausi sitten. -Poikaraukka! Hän kuoli sydän murtuneena. Hän sai kuulla sisarensa -onnettomuudesta. Minä olin syynä siihen. Hän ei koskaan enää toipunut -siitä." - -Oli äänettömyys, molemmat katselivat pesävalkeaan, ja Gloryn huulet -värähtelivät. Yhtäkkiä Glory sanoi: "John -- John Storm, miksi te ette -voi ymmärtää, että minä olen aivan toisenlainen kuin muut naiset? -Minussa näyttää aina olevan kaksi olentoa. Lähdettyäni sairashuoneesta -olen kokenut paljon. Ei kukaan voi ikinä aavistaa kuinka paljon. Mutta -asiain ollessa kaikkein pahimmillaankin tuntui kuin olisin löytänyt -nautintoa ja iloa kaikessa. Tapahtui usein semmoista, joka pakotti -minut itkemään, mutta oli aina olemassa toinen _minä_, joka nauroi. -Ja semmoista elämää minä nytkin elän. Ei se ole minun oikea olentoni, -minä itse, tuo, jota laahataan -- loassa, kuten te sanoitte, se on vain -minun toinen minäni, minun alhaisempi olentoni. _Minua_ se ei koske -ollenkaan. Ettekö te näe sitä?... Ettekö, ettekö?" - -"On toimia, jotka ovat alituisena kiusausten lähteenä ja -luonnonlahjoja, jotka ovat ansoja, Glory --" - -"Tiedän, tiedän, mitä tarkoitatte. Ei ole olemassa monta alaa, joilla -nainen voi onnistua -- se se on juuri niin julmaa. Mutta muutamia aloja -on, ja minä olen valinnut itselleni alan, joka on minulle sopiva. Ja -nyt -- nyt kun olen päässyt kaikesta tuosta kurjuudesta, kun Lontoo -on kiinnittänyt katseensa minuun, kun koko maailma; hymyilee minulle -ja kaikki on auringonpaistetta ja onnea, nyt te vihdoinkin tulette -- -te, jota minä en löytänyt silloin, kun olisin tarvinnut niin kipeästi, -voi, niin kipeästi! Te olitte silloin unohtanut minut -- mutta nyt te -tulette kuin haudan pimeydestä ja käskette minua luopumaan kaikesta. -Niin, niin, niin, sitä te juuri tarkoitatte -- luopumaan kaikesta! Se -on julmaa!" - -Hän peitti kasvonsa käsillään ja nyyhkytti. John kumartui hänen -ylitsensä, ja hänen kasvonsa olivat hyvin surulliset, kun hän sanoi: -"Lapsi, jos olen tullut haudan pimeydestä, olen tullut sieltä siksi, -että _en_ ollut unohtanut teitä, vaan ajattelin teitä joka päivä, joka -hetki." - -Glory lakkasi nyyhkyttämästä, mutta kyyneleet tihkuivat hänen sormiensa -lomitse. - -"Ennenkuin Paavali, poikaraukka, oli kadottanut kaiken toivonsa, läksi -hänkin luostarista -- hiipi salaa -- toivoen löytävänsä sisaren, jonka -hän oli kadottanut. Minä käskin häntä ensin hakemaan teitä, ja hän kävi -sairashuoneessa." - -"Minä näin hänet." - -"Näittekö?" - -"Uuden vuoden aattona. Hän kulki ohitseni kadulla." - -"Ah!... No niin, hän tuli takaisin ja kertoi, että te olitte mennyt -ja kaikki jäljet olivat hävinneet. Unohdinko minä teidät sen perästä, -Glory?" - -Hänen kiihkeä äänensä katkesi äkkiä, ja hän nousi onnettoman näköisenä. -"Te olette oikeassa, teissä on kaksi olentoa, ja korkeampi niistä on -niin puhdas, niin uljas, niin epäitsekäs, niin jalo... Oi, minä tiedän -sen, Glory! Mutta ei kukaan puhu sille olennolle. Minä koetan, mutta en -voi." - -Glory itki yhä vielä kädet silmillä. - -"Ja sillä välin niin moni puhuu tuolle alhaisemmalle olennolle --" - -Gloryn kädet putosivat pois kyyneleisiltä kasvoilta, ja hän sanoi: -"Minä tiedän ketä tarkoitatte." - -"Tarkoitan maailmaa." - -"Ei, te tarkoitatte herra Drakea! Mutta se on erehdys. Herra Drake on -ollut hyvä ystävä minulle, mutta ei mitään muuta, eikä hän tahdokaan -olla muuta. Ettekö te ymmärrä, että ajatellessanne ja puhuessanne -minusta niinkuin muista naisista te loukkaatte ja alennatte minua, enkä -minä voi kestää sitä? Te näette, että minä itken taas -- taivas tiesi -miksi. Mutta minä _en_ luovu toimestani. Koko tuo ajatus on hulluutta! -Se on naurettavaa! Kuvitelkaapa Glorya luostarissa! Ehkäpä köyhänä -Klaaran sisarena!" - -"Vaiti!"; - -"Tai ehkäpä palaisin saarelle ja rupeaisin jakamaan ompelutöitä -köyhien äitien ompeluseuroissa! Ja luopuisin toimestani! E-i, sitä en -tosiaankaan aio!" - -"Mutta teidän _täytyy!_" - -"Kuka minua pakottaisi?" - -"Minä!" - -Silloin Glory naurahti hurjasti, mutta lakkasi heti ja katsoi Johniin -säihkyvin silmin. Hänen poskensa punastuivat ja hänen silmänsä -kirkastuivat, kun Johnin katse muuttui yhä tulisemmaksi. Samassa -tuli palvelustyttö tyhjentämään pöytää hymyillen salassa "lempivien -kiistalle." - -Muutamat kaartin upseereista olivat junassa menossa kotiinsa, ja -seuraavalla asemalla he muuttivat samaan vaunuun, jossa Glory ja John -istuivat. He olivat nähtävästi syöneet päivällistä ennenkuin läksivät -klubistaan Maidenheadissä ja he viittailivat puhuessaan Gloryyn -hymyillen veitikkamaisesti. "Menetkö Golosseumiin tänä iltana?" sanoi -eräs heistä. "Jos on aikaa", vastasi toinen. "Oh, aikaa sinulla kyllä -on. Eihän siellä ole mitään vetonumeroa, ennenkuin kello kymmenen, eikä -kukaan mene sinne sitä ennen." "Hän on hurmaava, eikö niin?" "Helkkarin -viehättävä hän on." - -Glory istui selin veturiin naputtaen kevyesti ikkunaruutua ja katsellen -auringonlaskua. Ensin häntä hävetti kuulla noita selviä viittauksia, -mutta harmissaan Johnin vaitiolosta hän rupesi ylpeilemään niistä ja -katsahti tuontuostakin Johniin puoleksi sulkeutunein silmäluomin. -John istui häntä vastapäätä käsivarret ristissä. Miesten puhuessa hän -tunsi nyrkkiensä puristuvan kokoon ja huuliensa kylmenevän, sillä -Glory oli kaikkien omaisuutta nyt. Pari kertaa John katsahti heihin, -ja sitten hän taas tunsi tuota samaa, jota hän oli tuntenut alinomaa -veljeskunnasta lähdettyään, että melkein kaikissa kasvoissa oli -kevytmielisyyden ja lihallisuuden leima. - -Mutta junan kolina esti häntä onneksi kuulemasta kaikkea, ja hän -katseli ikkunasta Lontoota. Siinä se väikkyi savupilven alla, ja -laskevan auringon säde valaisi silloin tällöin lasikattoa, joka loisti -kuin pahaa ennustava silmä. Etäältä kuului junan pyörien kalske -ja kolina sekä veturin huutojen läpi tuon kaukaisen meren syvä, -moniääninen kohina. Mahtavat aallot kohosivat ja vyöryivät heitä -vastaan. Yhtäkkiä he joutuivat niiden keskelle ja kaikki hävisi niiden -loiskeeseen ja kohinaan. - -Kaartin upseerit, jotka istuivat junasillan puolella, menivät ensin -ulos ja mennessään he kumarsivat Glorylle jotakuinkin vallattomasti. -Mikä lienee paholainen kiusannut Glorya vastaamaan heille -silmäänpistävällä tavalla, mutta samassa John nousi ja kohotti hattuaan -upseereille, jotka poistuivat noloina. Glory oli ylpeä Johnista -- -siinä oli mies ja kunnon mies. - -John auttoi Gloryn vaunuihin asemalla, ja tytön kasvot olivat -kirkastuneet, mutta hän taputteli koiraa sanoen: "Te olette suututtanut -minut, eikä teidän enää tarvitse tulla minua tervehtimään. Minä tulen -laulamaan huonosti tänä iltana enkä tietysti voi nukkua ollenkaan ensi -yönä. Se mahdollisesti tuottaa teille tyydytystä, kun tuon tiedätte, -joten teidän ei tarvitse kysellä." - -Johnin saavuttua kotiin rouva Callender kertoi hänelle kamalasta -tapauksesta, joka oli tapahtunut hienoissa vihkiäisissä Pyhäin -miesten kirkossa sinä aamuna. Nuori nainen oli tehnyt itsemurhan -juuri vihkimisen aikana, ja sittemmin oli hänet tunnettu samaksi -tyttöraukaksi, joka oli erotettu sairashuoneesta. - -John muisti veli Paavalia. "Minun pitää haudata hänet", ajatteli hän. - - - - -V. - - -Glory lauloi sinä iltana tavattoman vilkkaasti ja viehättävästi, -ja yleisö huusi hänet yhä uudelleen ja uudelleen esille. Ajaessaan -kotiin vaunuissaan koetti hän muistella sitä päivää uudestaan -- joka -askelta, joka tekoa, joka sanaa tuohon voimakkaaseen "minä"-huutoon -saakka, silloin kun Glory oli kysynyt, kuka häntä voisi pakottaa. Hänen -ajatuksensa häilyivät aivan kuin seuraten vaunujen kiikkumista, mutta -joskus tuntui kuin ajatukset olisivat keskeytyneet yleisön meluavista -suosionosoituksista, ja silloin hänen aina täytyi miettiä, mihin hän -oli lopettanut. Hän saattoi vielä tuntea kuinka Johnin sydän tykytti ja -kuinka orvokit tuoksuivat lammikon rannalla. John oli käskenyt häntä -luopumaan kaikesta. Se pani hänet värähtelemään niin omituisesti tuo -ajatus, että se päivä ehkä kerran koittaa, jolloin hän luopuu itsestään -sekä kunnianhimostaan että... Kuka tietää, mitä sitten seuraisi! - -Tätä mielialaa kesti maanantai-aamuun asti. Hän istui silloin -huoneessaan pukeutuen hitaasti ja hymyillen omalle kuvalleen peilissä, -kun samassa palvelustyttö tuli sisään tuoden sanomalehden, jonka hänen -isäntänsä oli lähettänyt siksi, että siinä oli niin pitkä kertomus -häistä. - -"Pyhäin miesten kirkko oli tungokseen saakka täynnä hienoa yleisöä, -joukossa useita valtiollisen ja ylhäisen maailman huomatuimmista -henkilöistä. Niistä mainittakoon sulhasen isä, herttua --, hänen -veljensä, markiisi -- Palmuista rakennettu kaari oli pystytetty -pääkäytävän poikki, ja harvinaisista kukista solmitut seppeleet -kaunistivat kuoria. Alttari ja lakitaulut olivat melkein näkymättömiin -saakka peitetyt etelämaisilla kukkakoristeilla, jotka riippuivat niiden -yli. Pilarikäytävän pilarit, kastemalja ja kolehtirasiat olivat samoin -haudatut ihaniin, reheviin kukkavaippoihin... - -"Koska juhlamenoja oli harjoitettu muutamia päiviä ennen, tapahtuivat -ne nyt tasaisesti ja ilman keskeytystä. Pappistointa hoitivat arvoisa -arkkidiakoni, tohtori Wealthy, herra pastori Josiah Golightly sekä -useat muut Pyhäin miesten kirkon runsaasta jäsenistöstä. Musiikkiosaa -johti hyvin tunnettu urkuri ja kapellimestari herra Koenig, -kuninkaallisen urkuriseuran jäsen, ja kuoroon kuului kaksikymmentä -aikaihmistä sekä neljäkymmentä poikaa. Morsiamen tullessa muodostivat -laulajat kulkueen länsiovella ja astuivat kuoriin laulaen: 'Ääni kuului -Edenissä'." - -"Polly-raukka!" ajatteli Glory. - -"Morsiamella oli silkkisatinista ommeltu puku, koristettu chiflonilla -sekä Brüssel-pitseillä, ja olkapäiltä riippui alas pitkä laahustin. -Hänen tyllihuntunsa oli kiinnitetty rubiinineulalla ja varta vasten -Rivieralta tilatuilla oranssin oksilla. Kaulakoristeena hänellä oli -runsaasti yardin pituinen paksu helminauha, joka kerran oli kuulunut -Venäjän keisarinnan Katariina II:n jalokivikokoelmiin. Hänellä oli -kädessään kukkavihko (lahja sulhaselta), joka oli tilattu Floridasta, -morsiamen amerikkalaisesta kodista. Morsiamen äiti oli puettu... -Morsiusneitien puvut olivat... Herra Horatio Drake oli ensimmäisenä -sulhaspoikana..." - -Glory hengähti suonenvedontapaisesti ja heitti pois sanomalehden. -Kuinka sokea hän oli ollut, kuinka turhamielinen, kuinka hupsu! Hän -oli kertonut John Stormille, että Drake oli vain hänen hyvä ystävänsä, -tahtoen sillä saattaa Johnin ymmärtämään, että niin pitkälle hän, -Glory, oli sallinut Draken mennä, mutta ei etemmäksi. Draken elämässä -oli kuitenkin kokonainen valtakunta, jonne hän ei sallinut Gloryn -tulla. Nuo "valtiollisen ja ylhäisen maailman huomatut henkilöt", -nuo "morsiusneidot", ne olivat hänen oikeana ympäristönään, hänen -todellisena piirinään. Ne olivat hänen ystäviään, tovereitaan, -tasa-arvoisiaan, tuttaviaan, ja heidän rinnallaan hän näyttäytyä -maailmalle. Entäs Glory? Glory oli hänen hauskin leikkikalunsa. Drake -tuli Gloryn luo lomahetkinään. Glory täytti alhaisemman puolen hänen -elämästään. - -Tuntien masentavaa nöyryytystä Glory oli panemaisillaan kokoon -sanomalehden lähettääkseen sen alas jälleen, kun hänen katseensa sattui -pienillä kirjasimilla painettuun uutiseen, joka oli lehden kulmassa. -Otsakkeena oli "Kamala tapaus hienoissa vihkiäisissä." - -"Oi taivas!" huudahti Glory. Yhdellä silmäyksellä hän oli käsittänyt -koko asian. Siinä oli kertomus Pollyn itsemurhasta. - -"Hienoissa vihkiäisissä eräässä West Endin kirkossa viime lauantaina" -(ei mitään nimiä) "nuori nainen, joka oli istunut syrjässä, nousi -ja tunkeutui keskikirkkoon päin, aivan kuin mennäkseen ulos, mutta -äkkiä hän kaatui saaden suonenvetokohtauksia, ja kun hänet saatiin -viedyksi ulos, oli hän jo kuollut. Seurakunnan huomio oli sillä -hetkellä kaikeksi onneksi kiintynyt morsiuspariin, joka juuri palasi -sakaristosta koko hääseurueen kanssa, joten tuo kiusallinen tapaus ei -mitenkään häirinnyt lukuisaa seurakuntaa. Ruumis vietiin yhteiseen -ruumishuoneeseen, ja sittemmin saatiin selville, että vainaja oli -Elizabeth Anne Love (24 v.). Vainaja oli viime aikoina ollut ilman -tointa palveltuaan sairaanhoitajattarena -- mikä viimeksimainittu -seikka juuri oli syynä siihen, että hän oli voinut hankkia pienen -annoksen strykniiniä omalla nimellään eräästä rohdoskaupasta, jossa -hänet tunnettiin." - -"Oi Jumala! Oi Jumala!" Glory ymmärsi nyt kaikki. "Minun tekisi mieli -mennä Pyhäin miesten kirkkoon häpäisemään heidät..." "Oh, en minä -pelkää poliisia." Pollyn tarkoitus oli selvä. Hän oli aikonut lysähtää -kuolleena morsiusparin jalkoihin pakottaakseen heidät kulkemaan hänen -ruumiinsa yli. Hupsu, epäkäytännöllinen Polly-raukka! Saattoiko hän -haudassakaan olla häpeämättä kostonsa epäonnistumista. Ei pienintäkään -häiriötä lauantaina, ja tänä aamuna vain pari pienillä kirjasimilla -painettua riviä! - -Oh, se oli hirveätä! Tuon tyttö-raukan kosto oli teatterimainen ja -kurja, mutta mitä sanotaan tuosta miehestä, olipa hän missä tahansa? -Mitä hän nyt ajatteli itsestään kaikkine miljoonineen ja murha -omallatunnollaan? -- Niin, murha, sillä mitä se oli muuta? - -Tuntia myöhemmin Glory soitti pientä ovea St. John's Woodissa. -Yläkerran ikkunat olivat uutimien peitossa, mutta puisto-oven luukku -työnnettiin syrjään ja epäsiisti pää pisti esille: - -"Mitä tahdotte, rouva?" - -"Etkö tunne minua, Liisa?" - -"Jesta, tekö siellä olette, neiti! Lordi on matkustanut kontinentille, -mutta hänen ystävänsä on kaikki järjestänyt -- ja niin hyvästi kuin iso -herra ainakin." - -Gloryn sappi kiehui. Siinä oli jotain alentavaa, jotain melkein -epäkunniallista tuossa Draken uskollisessa ystävyydessäkin. - -"Ja minä kun en ollut tuntea teitä, neiti, vaikka minä olin varieteessä -torstai-iltana! Antaahan neiti anteeksi, vaikka minä sanon, että kyllä -ne nauroivat! Ja minä itkinkin pari pisarata. Onko kaikki järjestetty, -kysyy neiti. Oo-on, oikeusmiehet kävivät täällä, ja kaikki on kunnossa. -Kello kaksitoista hänet sitten haudataan, ja se on touhua antanut. -Mutta neiti kai tahtoo katsoa häntä, raukkaa! Menkää vain ylös, neiti, -ja varokaa päätänne. Siellä ei ole ketään muita kuin hänen ystäviään." - -Ystävät osoittautuivat olevan Betty Bellman ja hänen -pukuhuonetoverinsa. Gloryn tullessa he eivät näyttäneet hämmästyvän. -"Tyttöraukka kertoi meille perinpohjin teistä", sanoi Betty, ja sitten -pienin neitosista sanoi: "Teidän nimenne antoi asialle vauhdin. Heti -kun kuulin sen, sanoin, että se se näyttäisi joltakin ohjelmassa!" - -Se oli sama pienoinen makuuhuone, mutta nyt se oli hämärä, ja Pollyn -huolet olivat iäksi tauonneet. Suupielissä oli pieni tuskallinen -piirre, mutta muutoin olivat kasvot tyynet ja lapselliset, sillä kaikki -kuolleet ovat viattomia. - -Nuo kolme naista istuivat arvokkaan näköisinä, maistelivat -munkkilikööriä ja puhelivat keskenään, ja Pollyn rakkikoira makasi -paljaalla patjalla kuorsaten kovasti. - -"Tuo raukka, minä en käsitä, kuinka hän saattoi sen tehdä. Mutta se -on juuri tämmöisen elämän pahin puoli. Kaikki on nykyisyydessä eikä -tulevaisuutta ole ollenkaan." -- "Mitä se raukka saattoi muutakaan -tehdä? Hän ei ollut ihan erikoisen kaunis, ja semmoiset miehet..." -- -"Polly oli aina uskollinen hänelle, sanottakoonpa mitä tahansa. Mutta -hänen olisi vain pitänyt olla kärsivällisempi eikä hänen myöskään olisi -tarvinnut niin karsain silmin katsella lordin rouvaa..." -- "Hänellä -oli kaikki, mitä sydän saattoi toivoa. Katsokaa näitä huoneita! Kukahan -muu --" - -Ulkoa kuului vaunujen jyrinää, ja pari kolme miestä astui sisään -ruuvaamaan kiinni kirstun kantta. Glory oli kääntänyt päänsä pois, -mutta hänen takanaan lavertelivat naiset yhä edelleen. "Odottakaa -hetkinen, hyvä herra!... Kuinka kaunis sormus!... Minä niin tahtoisin -jotain muistoa häneltä." -- "No niin, miksikä ei? Ei hän enää tarvitse ---" - -Glorysta tuntui tukahduttavalta, mutta kaikki tuo melu oli herättänyt -Pollyn rakkikoiran, joka rupesi ulvomaan, ja siksi Glory otti syliinsä -tuon pienen surijan ja kantoi sen ulos. Posetiivi soitti jossakin -"Maria kultaseni." - -Ruumis haudattiin Kensal Greeniin, ja äsken mainitut neljä tyttöä -olivat ainoana saattojoukkona. Koska poliisin tuomio oli "itsemurha", -ei vainajaa viety kappeliin, vaan hautausmaan portilla tuli pappi -vastaan ja saattoi sen haudalle. Kulkiessaan pää kumarassa ja koira -kainalossaan Glory ei ollut huomannut pappia, mutta kun tämä alkoi -lukea noita juhlallisia sanoja: "Minä olen ylösnousemus ja elämä", -silloin Glory hengähti syvään ja kohotti katseensa. Se oli John Storm. - -Heidän istuessaan vaunuissa oli alkanut kerääntyä pilviä, ja nyt rupesi -jo hiukan ripeksimään. Kun kantajat laskivat alas taakkansa, oli -sade kiihtynyt ja kaikki miehet paitsi yksi läksivät porttikäytävään -hakemaan suojaa. Nuo kolme naista katsoivat toisiinsa, yksi mutisi -jotain "kuolleista ja elävistä", ja sitten pienin hiipi pois. Hetkisen -kuluttua seurasi pitkä hänen esimerkkiään ja yksin jäämistään häveten -läksi kolmaskin. - -Sade tulvaili jo ankarana kuurona, ja John Storm, joka oli paljain -päin, avasi kirjansa ja rupesi lukemaan: "Herra Kaikkivaltias Jumala on -suuressa armossaan kutsunut luokseen meidän rakkaan sisaremme --" - -Silloin hän huomasi Gloryn yksinään haudan ääressä, ja hänen äänensä -rupesi vapisemaan niin että hän tuskin saattoi jatkaa. Hän vaikeni -hetkeksi päästyään siihen paikkaan, jossa puhutaan "varmasta toivosta", -mutta hetken kuluttua kaikui ääni vakavana ja ikäänkuin sanoen: - -"Kuka meistä voi tutkia Jumalan teitä?" Kun "lyhennetyt hautausluvut" -olivat luetut, läksi John Storm kappeliin panemaan pois messupaitansa, -ja hänen palatessaan sieltä oli Glory jo poistunut. - -Glory lauloi sinä iltana kuten ainakin varieteeteatterissa, mutta hänen -mielensä oli raskas. Tuo mieliala vaikutti kuulijakuntaan, ja innokkaat -suosionosoitukset, jotka olivat tervehtineet häntä, hälvenivät -vähitellen sieltä täältä kuuluviksi yksityisiksi kättentaputuksiksi. -Kulkiessaan näyttämön poikki pukuhuoneeseen tuli Koenig häntä vastaan -saattaakseen hänet pois ja virkkoi: - -"Ette ollut aivan oma itsenne tänään, hyvä ystävä." - -Gloryn tullessa kotiin hyppäsi Pollyn rakki hänen syliinsä suoden -kaiken entisen hellyytensä uudelle emännälleen ja nähtävästi ottaen -kaikki asiat niitten parhaimmalta puolelta. Koko talon väki nukkui, ja -Glory avasi oven omalla avaimellaan. Kylmä illallinen odotti häntä, ja -matalalle väännetyn lampun vieressä oli kirje. Se oli isoisältä, ja hän -oli kirjoittanut sen sunnuntai-iltana jumalanpalveluksen jälkeen. - -"Siitä on jo pitkä aika -- enemmän kuin vuosi -- kun olen nähnyt -karkulaistani, pikku kyläluutaani, ja huolimatta Anna-tädin -vastustuksesta sekä Rakel-tädin julmista ennustuksista olen päättänyt -pakottaa vanhat jäseneni matkustamaan ja vanhat silmäni nauttimaan. -Kuulepas siis, mitä minä ilmoitan. Minä aion tulla Lontooseen -kiireimmiten katsomaan tuota suurta kaupunkia ensi kerran elämässäni -ja -- etupäässä tietysti -- näkemään pikku tyttärentytärtäni kaikkien -hänen uusien ystäviensä keskellä ja suuren menestyksen seppelöimänä." - -Tämän perästä seurasi jälkikirjoitus, jonka Rakel-täti oli kaikessa -kiireessä kyhännyt lyijykynällä: - -"Älä pane huomiota siihen, mitä isoisä kirjoittaa. Hän on aivan liian -heikko matkustamaan ja hän heikontuu todellakin heikontumistaan, mutta -sinun kirjeesi, jonka saimme eilisiltana, on huolestuttanut häntä, -minkä vuoksi hän ei voi muuta tehdä kuin miettiä sitä." - -Se oli viimeinen pisara. Ennenkuin Glory malttoi lukea loppuun kirjeen -ja riisua hattunsa hän otti sähkösanomalomakkeen ja kirjoitti: -"Siirtäkää matkanne, palaan kotiin huomenna." Sitten hän kuuli Koenigin -tulevan kotiin ja läksi alakertaan sanoen: - -"Olisitteko hyvä ja veisitte tämän sähkösanomatoimistoon minun -puolestani?" - -"Tietysti minä vien, ja sitten yhdessä illallista syömme -- katsokaapa!" -Hän avasi nauraen paperin ja veti sieltä naulallisen makkaroita. - -"Herra Koenig", sanoi Glory, "te olitte oikeassa. Minä en ollut oma -itseni tänä iltana. Minä tarvitsen lepoa ja minä aion ottaa lomaa." - -Kun Glory läksi yläkertaan, kuuli hän takanaan änkyttämistä, -syljeskelemistä ja pientä kiroilemista teatterin johtajista, -sitoumuksista, ilmoituksista, neroista, lapsista j.n.e. Saavuttuaan -huoneeseensa hän heittäytyi lattialle, peitti kasvonsa käsillään ja -nyyhkytti. Silloin ilmaantui Koenig läähättäen ja huutaen: "Kas niin! -Eikös käynyt niinkuin minä sanoin! Se on kaunista! Siksi herra Drake -minua salaamaan teitä siltä mieheltä käski. Se peto, se raakalainen, se -munkin likainen sikiö!" - -Mutta Glory oli hypännyt pystyyn ja hänen silmänsä iskivät tulta -hänen huutaessaan: "Kuinka te uskallatte, herra? Ulos paikalla minun -huoneestani!" - -"Mein Gott! Se on itse piru!" mutisi Koenig niinkuin renkipoika -mennessään alas portaita. Hän meni sähkösanomatoimistoon ja palasi -takaisin, ja Glory kuuli hänen paistavan makkaroita ruokasalin uunissa. - -Yö oli jo kulunut pitkälle, kun Glory työnsi syrjään koskemattoman -illallisen, pyyhki silmänsä nähdäkseen paremmin ja istuutui -kirjoittamaan kirjettä: - - "_Hyvä John Storm_ (munkki, hirviö vai mikä lienettekään!) -- Minä - olen vakuutettu, että se luetaan minulle vanhurskaudeksi, että - tottelen teitä ja luovun toimestani" -- vähäksi aikaa. - - 'Naisen kielto, lupaus - Niiss' ei oo suuri erotus!' - - "Se on todellakin hyvin mieletöntä, sillä Glory voi tätä nykyä - ansaita monta puntaa illassa eikä hänellä ole mitään muuta kuin - kohtalo, jonka niskoille sopisi heittäytyä. Minä olen sanonut - vanginvartialleni, että minun pitää nyt päästä vapauteen, ja koska - hän on yhtä kiihkeätunteinen mies kuin tekin, John Storm, on hän - ahkerasti noitunut vieraskamarissa alakerroksessa. Minä luotan - siihen, että hyve palkitsee itse itsensä, sillä muuta palkintoa - minä tuskin tulen saamaan tästä. Jos minä olisin Narcissus, niin - rakastuisin itseeni vielä tänä päivänä, koska olen osoittanut niin - ihailtavaa kuuliaisuutta tyranniudelle, että se tuottaisi kunniata - historian sankarikaudelle. Huomisaamuna minä siis lähden - saaripahaselle, ja siellä tulee minusta tuntumaan niin suloiselta - olla aivan yksinäni." - -Glory naurahteli hiljaa itsekseen sitä kirjoittaessaan, mutta -vähänväliä hän myöskin huokasi. - - "Kirje silloin tällöin on terveellinen miehelle -- tyttölapselle - tietysti myöskin -- mutta teidän ei pidä odottaa tietoja - _minulta_, ja mitä taas teihin tulee, niin vaikka olettekin - noussut ylös kuolleista, otaksun teidän kaltaisenne tyrannin - tulevan yhä edelleenkin seuraamaan benediktiinien sääntöjä, jotka - käskevät teitä vaikenemaan -- ja paljon muutakin. Huomisaamuna -- - s.o. _tänä_ aamuna -- aion syödä aamiaista erään suloisen Glory - Quayle-nimisen neidon kanssa Euston asemalla neljännestä vailla - seitsemän, mutta kaikeksi onneksi te saatte tämän kirjeen vasta - puoli kahdeksan, joten minä saan syödä aamiaiseni häiriintymättä." - Talossa oli kaikki hiljaa, samoin kaduilla, eikä edes vaunujakaan - ollut liikkeellä. - - "Hyvästi! Minä olen hankkinut itselleni -- koiran! Se on - sylirakki, ja aivan samoin kuin eräs henkilö se katsoo minuun aina - synkännäköisenä. Minä epäilen, että sen isä nai alempisäätyisen, - sillä tämä rakki-poloinen on hyvin suurisuinen eikä nähtävästi ole - kasvatettu luostarissa. Siksi, ja koska se on sukupuoleltaan - nainen, aion nimittää sitä Anna-tädiksi -- ei tietysti silloin kun - varsinainen Anna-täti on läsnä. Anna-täti on hyppinyt edestakaisin - huoneessa minun kintereilläni tunnin verran nähtävästi ajatellen, - että järkevän naisen tulisi käyttäytyä paremmin ja mennä kauniisti - nukkumaan. Ehkä minä seuraan teidän esimerkkiänne ja 'kampaan sen - kiharat', kun olen yksinäni sen kanssa junassa huomenna, jotta se - tulisi mahdolliseksi siihen uuteen piiriin, johon kohtalo on - armossaan sen kutsunut. - - "Hyvästi vielä kerran! Minä kuvittelen jo näkeväni Eustonin - lamppujen vilahtavan ohi, mutta _toiseen_ suuntaan tällä kertaa. - Huomaan, että on olemassa semmoista, joka panee sydämen - tykyttämään vielä kovemmin kuin _tulo_ suureen ja ihmeelliseen - kaupunkiin, ja se on _meno_ sieltä pois. Rakas vanha Lontoo! Se on - kumminkin ollut hyvin hyvä minulle. En luule, että kukaan rakastaa - sitä niin paljon kuin minä. Mutta nyt eräs henkilö taas luulee... - No vähätpä siitä! Hyvästi, hyvästi! - - Glory." - -Kello seitsemän aikaan seuraavana aamuna seisoi Glory ensimmäisen -luokan ovella katsellen surullisin silmin ihmisiä, jotka kulkivat -edestakaisin puhellen pikku ryhmissä ja kiiruhtaen sinne tänne. Samassa -Drake astuu hänen luokseen. Glory ei kysynyt, miksi Drake oli tullut -- -hän tiesi sen. Nuori mies näytti reippaalta ja komealta moitteettomassa -puvussaan. - -"Te menettelette vallan oikein, hyvä Glory", sanoi hän iloisella -äänellä. "Koenig sähkötti minulle, ja siksi tulin teitä saattamaan. -Älkää huolehtiko teatterista, jättäkää se kaikki minun haltuuni. -Levätkää rauhassa suurien ponnistuksienne perästä ja tervetuloa -takaisin iloisena ja terveenä!" - -Veturi vihelsi ja alkoi puhkua. Savu tuprusi asemasillan lasikattoon, -juna läksi liikkeelle, ja ennenkuin Glory tiesikään, oli hän jo -matkalla. - -Sitten Drake läksi klubiinsa ja kirjoitti jälkikirjoituksen -kirjeeseensä lordi Robert Urelle Grand Hötel'iin Parisiin: "Pappi on -iskenyt ensimmäisen iskunsa, ja Gloria on palannut kotiinsa." - - - - -VI. - - -Sunnuntai-iltana, Gloryn lähdettyä, John Storm meni verikoiransa -kanssa Sohoon hakemaan veli Anteron äitiä. Hän oli ennättänyt erääseen -kadunkulmaan, jossa ruman tiilikirkon toinen seinä rajoitti ahdasta -pihaa ja toinen vielä ahtaampaa pikku katua. Kirkkoa ei ollut käytetty -vähiin aikoihin, ja sen pääseinä oli täynnä ilmoituksia: "Brightoniin -ja takaisin, 3 shillingiä." "Lloydin uutiset." "Hiiliä halvalla!" ja -"Barclayn kuohuvaa olutta." - -Pihamaalla ja kadulla oli aika mylläkkä. Keskellä tiheää ihmistungosta, -jossa joukko ihmisiä, enimmäkseen muukalaisia, kiihkeinä kirkui -useimmilla Euroopan kielillä, ponnisteli, rimpuili ja kiroili nuori, -pitkä lontoolainen, kasvot turvoksissa ja silmät väkijuomista -punottavina. Joskus hän pääsi irti sen miehen käsistä, joka piteli -häntä, ja silloin hän heittäytyi vastapäätä olevan puodin suljettua -ovea vastaan, minkä yläpuolella riippui panttilainaajan nimikilpi. Joku -puodissa kuului huutavan apua. Se oli naisen ääni, ja kuta kovemmin -hän huusi, sitä hurjemmin ponnisteli mies avatakseen oven, joka heidät -erotti. - -Kun John Storm oli katsellut tuota hetkisen, kuuli hän jonkun takanaan -sanovan: "Se on kirottu häpeä." Tuon lausuja näytti olevan viinuri, -jonka kasvot olivat voimattomat, ilmeettömät. Kun hän huomasi, että -John oli kuullut hänen sanansa, rupesi hän änkyttämään: "Anteeksi, -herra, mutta kyllä se niin on, että kun piru ei voi itse tulla, -lähettää hän veljensä, viinan." Tämän sanottuaan hän alkoi kulkea -eteenpäin, mutta seisahtui äkkiä nähdäkseen mitä pappi koirineen aikoi -tehdä. - -John Storm tunkeutui joukon läpi, ja hänen mustapukuinen vartalonsa -noitten pienikasvuisten muukalaisten kiemurtelevassa piirissä näytti -komealta ja käskevältä. "Mitä tämä on?" sanoi hän kiivaalla äänellä, -joka kuului selvästi melun yli. Kirkuminen ja kiroukset hiljenivät; -puodin sisältä kuului vielä huuto, ja melu muuttui silmänräpäyksessä -hiljaiseksi muminaksi, joka silloin tällöin katkaisi äänettömyyden. - -Sitten joku sanoi: "Ei se ole mitään", ja joku toinen lisäsi: "Hän on -juovuksissa ja tahtoo kiusata äitiään." Kuuntelematta tätä selitystä -John Storm otti nuorta miestä kauluksesta ja veti hänet ovelta -huolimatta hänen ponnistuksistaan ja raivostaan. - -"Mistä on kysymys?" tiuskaisi hän. "Eikö kukaan tahdo puhua?" - -Silloin tuli kerskaileva miehen kuvatus aution kirkon vieressä olevan -talon kellarikerroksesta, ja heti hänen jälessään seurasi sievä nuori -nainen kantaen lasta sylissään. Miehellä oli viinapullo kädessään, ja -iskien silmää hän sanoi: - -"Ristiäisistä. Pari viinan kulausta ei haittaisi, hyvä mies, vai mitä?" - -Tuo puhe rohkaisi taas joukkiota, joka rähähti nauruun, ja juopunut -mies mutisi, että kyllä hän vielä "löylyttää kaikkia papinpirulaisia." - -Mutta nuori mies, jolla oli viinapullo kädessään, alkoi taas: "Mikäs -herralla on virkana? Evankeliuminko saarnaaminen? Näyttäkääpä nyt -konstejanne! Nyt on minun hautajaiseni, näettekö, ja minusta olisi niin -lysti kuunnella teitä." - -Pikkuiset ulkomaalaiset nauttivat äärettömästi tuosta papin -härnäämisestä, ja juopuneen miehen rohkeus alkoi kohota äärimmilleen. -"Kyllä minä annan hänen maistaa nyrkkiäni, jos hän vielä uskaltaa -koskea minuun." Sitten hän hyökkäsi panttilaitoksen ovea vasten kuin -muurinsärkijä. Huuto sisältä, joka jo oli tauonnut, alkoi uudelleen, ja -vihdoin romahti ovi auki. - -Puoli minuuttia myöhemmin hyppeli koko joukkio John Stormin ja -juopuneen miehen ympärillä. "Pidä varasi, poikaseni", huusi nuori mies -Johnille. Varoitus tuli liian myöhään -- John hoiperteli taaksepäin -saatuaan kovan iskun. - -"Hei pojat, kenenkä vuoro nyt on?" huusi juopunut nyrkkiniekka, mutta -tuskin hän oli saanut nuo sanat suustaan, kun kuului huuto, kompastus -sekä murinaa, ja mies makasi pitkin pituuttaan kadulla, verikoiran -kuono kurkullaan. - -Joukkio läksi kirkuen pakoon. Yksi ainoa henkilö jäi jälelle. Se oli -vanha eukko, hapset hajallaan. Hän oli tullut panttilaitoksesta ja -heittäytyi nyt koiran päälle koettaen pelastaa miestä sen alta ja -huutaen: "Poikani -- voi oma poikani! Se tappaa hänet! Ottakaa pois tuo -peto!" - -John Storm kutsui koiran pois, ja mies nousi ylös vahingoittumattomana -ja melkein selvänä. Mutta vaimo jatkoi valituksiaan nyrkkiniekan -puolesta ja syyti katkeria herjauksiaan Johnia ja hänen koiraansa -vastaan. "Me emme tarvitse mitään papin konsteja täällä", huusi hän. - -"Suu kiinni, äiti. Se oli minun syyni", sanoi selvennyt mies, ja -silloin eukko alkoi itkeä. Seuraavassa silmänräpäyksessä John Storm -meni äidin ja pojan kanssa suljettuun panttilaitokseen, ja saranaton -ovi työnnettiin kiinni heidän jälkeensä. - -Tungos oli aivan häviämäisillään, kun John astui ulos puolen tunnin -kuluttua, ja ainoan häiriön sai aikaan myöhästynyt poliisi, joka -tuli kyselemään: "Mitä täällä on tapahtunut?" sekä nuori narri, joka -viinapullo kädessä tanssi katukäytävällä kellarin edustalla. Vanha -vaimo seisoi asuntonsa ovella pyyhkien silmiään esiliinaansa ja hänen -takanaan seisoi hänen poikansa, jonka kasvot nyt punottivat muista -syistä kuin viinasta ja raivosta "Hyvästi, rouva Pincher. Toivon kohta -jälleen näkeväni teidät." - -Kun nuori kerskailija kuuli tuon, lopetti hän harakanhyppynsä ja huusi: -"Mitä sinulle tarjottiin, veikko? Saitko naukun vai kupin kahvia?" - -"Häpeä toki, Charlie!" huusi tyttö, jolla oli lapsi sylissä, mutta -nuori narri vastasi: "Suu kiinni, Aggie!" - -Viinuri seisoi vielä kirkkopihan kulmassa ja Johnin tullessa rupesi -hän taas puhumaan. "Kaipa sitä on jotain huvia siinäkin, kun pitelee -pahasti naisia, vaikka minä en sitä ymmärrä." Sitten hän alkoi puhua -yksinkertaisella tavallaan "rouvastaan" ja kuinka hyvä olento hän oli. -Vihdoin hän vakuutti, että hänestä tuntuisi niin hauskalta saada auttaa -pappia, "joka asettui tuota juopunutta roistoa vastaan naisen tähden." - -"Mikä teidän nimenne on?" sanoi John. - -"Jupe", sanoi mies, ja jotain alkoi liikkua Johnin muistissa. - - * * * * * - -Seuraavana päivänä John Storm söi päivällistä setänsä luona Downin -kadun varrella. Pääministeri odotti häntä kirjastossa. Puettuna -hännystakkiin ja seisoen selin pesävalkeaan, kädet takanaan, näytti -hän vielä entistä laihemmalta. Hän lausui Johnin tervetulleeksi -parilla ystävällisellä sanalla ja hymyllä. Hänen hymynsä oli lyhyt, ja -vaivaloinen aivan kuin hiipivä hymyn häive sairaan kasvoilla. Samassa -kutsuttiin päivälliselle, ja vanha mies tarttui nuoremman käsivarteen -astuen siten hänen kanssaan ruokasaliin. - -Tuo paneeleilla kaunistettu huone näytti kylmältä ja kolkolta. Sitä -valaisi yksi ainoa lamppu, joka oli keskellä pöytää. He asettuivat -istumaan vastatusten. Valtiomiehen ohut tukka hohti hopeasäteitten -tavoin hänen päälaellaan. Johnilla oli mahtava fyysillinen -vaikutusvoima häneen, ja koko päivällisajan oli pääministerin suu -hymyssä. - -"Minun pitäisi pyytää anteeksi, etten ole hankkinut tänne enemmän -seuraa sinulle, mutta minulla oli vähän sanottavaa -- ehdotettavaa -- -ja arvelin, että ehkä -- --" - -John keskeytti hänet sydämellisesti torjuen, ja vanhan miehen ryppyiset -silmät värähtelivät. - -"Minulle tuottaa sanomatonta iloa, rakas poikaseni, että olet jättänyt -veljeskunnan, ja minä otaksun, että aiot liittyä kirkkoon." - -John aikoi suorittaa täydellisen papintutkinnon ja sitten jatkaa -työtään pappina. - -"Niin juuri, niinpä juuri" -- pitkät kapeat sormet naputtivat pöytää -- -"ja minä tahtoisin jollakin tavalla auttaa sinua." - -Juoden vettä viinilasistaan alkoi pääministeri sitten hitaasti -selitellä tuumaansa matalalla, virallisella äänellä. Oli eräs -piispanistuin avoinna. "Se oli siirtomaissa -- Colombon piispan-istuin. -Tulot olivat pienet, tuhat seitsemänsataa puntaa vain, työ ei ollut -helppoa, ja hiippakuntaan kuului kahdeksankymmentä pappia. Paitsi sitä -siirtomaan piispanistuin ei ole aina portaana kotimaiseen virkaan, -mutta kumminkin --" - -John keskeytti hänet taas: "Te olette niin kovin ystävällinen, setä, -mutta minä en halua muuta kuin elää elämäni köyhänä pappina vain -etäällä maailman ja kirkon huomiopiiristä." - -"Colombo on epäilemättä kyllin etäällä, poikani." - -"Mutta minä en ymmärrä, miksi minun tulisi jättää Lontoo." - -Pääministeri katseli häntä vakavasti ja tarkkaan kuin mies, joka on -tottunut tunkeutumaan toisen ihmisen ajatusten ja tunteitten perille. - -"Miksikä -- miksi sinä siis --" - -"Miksikä luovuin luostarista, setä? Siksi että minä huomasin -luostarijärjestelmän perustuvan väärään käsitykseen kristikunnasta. -Sitä on koeteltu melkein yhdeksäntoista vuosisataa, mutta se ei -ole onnistunut. Munkkilaisuuden teoria on se, että Kristus kuoli -vapahtaakseen meidän lihallisen luontomme ja ettei meillä ole muuta -tehtävää kuin uskoa ja rukoilla. Mutta siinä ei ole kylliksi, että -Kristus kuoli kerran. Hänen täytyy kuolla alati -- joka päivä -- ja -jokaisessa meistä. Jumala kutsuu meitä tällä aikakaudella toteuttamaan -evankeliumia uudella yhteiskunnallisella tavalla, taikka oikeammin -palaamaan takaisin vanhaan käsitykseen." - -"Mitenkä siis?" - -"Esittämään Kristusta käytännöllisessä elämässä elävänä Mestarina -ja Kuninkaana ja esimerkkinä sekä toteuttamaan kristillisyyttä oman -aikakautemme elämässä." - -Pääministeri ei ollut kääntänyt katsettaan hänestä. "Mitähän tuo -tarkoittaa?" kysyi hän itseltään, mutta samalla hän hymyili vain -selittämätöntä hymyään ja rupesi puhelemaan iloisesti. Jos tuo uskonto -soveltui yksityiselle, soveltui se myöskin valtiolle. Mutta kuvittelepa -ministeristöä, joka johtaisi valtion asioita seuraamalla noita -viehättäviä periaatteita, ettei pidä "huolehtia huomispäivästä" ja että -pitää "rakastaa vihollisiaan" ja "kääntää hänelle toinenkin poski", ja -"myydä kaikki sekä jakaa köyhille." - -John alkoi puolustautua. Jos kristinusko ei voinut olla ainoana -auktoriteettina kansakuntaa hallittaessa, niin oli siihen syynä meidän -uskomme heikkous ja se, että luotamme liian paljon valtiomiesten -laatimiin koneellisiin lakeihin ja liian vähän Kristuksen laatimiin -siveellisiin lakeihin. "Kristuksen elämä korkeimpana päämääränä ja -esimerkkinä merkitsee joko jotain taikka ei mitään. Jos se merkitsee -jotain, niin koettakaamme seurata sitä. Ellei se merkitse mitään, niin -viskatkaamme herran tähden se syrjään häikäilemättömänä, petollisena ja -moitittavana narripelinä." - -Pääministeri kysyi yhä itseltään: "Missä on avain tuohon?" ja katseli -Johnia aivan kuin probleemia, joka oli ratkaistava, mutta siitä -huolimatta hän yhä vielä hymyili ja puheli iloisesti. Totta on, että me -lausuimme rukouksen ja vannoimme valan käsi raamatulla parlamentissa, -mutta ajatteliko kukaan hetkeäkään, että meidän on aikomus sulkea -valtiomme Jeesuksen valtio-opin viehättävän romanttisuuden huomaan? -Mitä taasen kirkkoon tulee, on se perustettu parlamentin säädöksille, -valtio on sen ylläpitäjä ja perustaja, sen päänä on hallitsija, sen -papit ovat siviilivirkamiehiä, jotka käyvät kunniatervehdyksillä, -liikkuvat vastaanottosalien nurkissa ja kuluttavat ovikoputinta -n:o 10:ssä Downin kadun varrella. Ja mitä Kristuksen lakeihin -tulee, selittää niitä tässä maassa valtioneuvosto, ja ne ovat -hallitusdepartementin suoranaisen valvonnan alaisina. Mutta olihan -toiselta puolen vallan viatonta taikauskoa, että me muka olemme -kristitty valtio. Se helpotti rahvaan pitämistä aisoissa, ja jos John -arveli, että -- - -Pääministeri vaikeni. - -"Sano minulle, poikaseni", -- hän kosketti Johnin käsivartta, -- -"aiotko itse elää... sanalla sanoen... no niin, seuraamalla Kristuksen -elämän esimerkkiä?" - -"Siinä määrin kuin heikko, turhamainen ja syntinen luontoni sallii, -setä." - -"Ja miten aiot toteuttaa tuota uutta käsitystäsi kristillisyydestä?" - -"Minun kokeeni olisi yhteiskunnallista laatua ja etupäässä se tulisi -koskemaan naisia." John oli kuumissaan, ja hänen kasvonsa punehtuivat. - -Pääministeri vilkaisi häneen salaa pöydän poikki, pyyhkäisi laihalla -kädellään otsaansa ja ajatteli: "Vai sillä kannalla asiat ovat!" Mutta -John oli vaipunut syvälle aineeseensa eikä huomannut mitään. Naisen -nykyinen asema oli sietämätön. Naisen menestymisestä ja varsinkin -työtä tekevän naisen menestyksestä riippuu koko yhteiskunnan onni. -Mutta millainen on heidän asemansa nyt? Ajatelkaapa -- ajatelkaapa, -kuinka riippuvaisia he ovat miehestä, ajatelkaapa heidän kiusauksiaan, -heidän palkkaansa, heidän rangaistustaan! Puolitoista penceä on -naisen keskimääräinen tuntipalkka Englannissa -- kaiken tämän -rikkauden keskellä, komeuden sydämessä! Ja heillä on aina avoinna -tie, jolla pääsevät helposti ja houkuttelevasti pakenemaan köyhyyttä! -Turmio odottaa heitä, se viittailee heille, se houkuttelee heitä -tanssisaleissa, varieteesaleissa ja rikkaiden, itsekästen miesten luona. - -"Ei yksi miljoonasta miehestä voisi käydä semmoisen kiirastulen läpi -turmeltumatta. Mutta mitä me teemme -- mitä kirkko tekee noitten -uljaiden olentojen hyväksi, joiden siveydestä ja sankariudesta kansan -onni riippuu? Jos he lankeavat, heittää se heidät syrjään eikä heillä -ole mitään muuta valittavana kuin kadut, rikos, köyhäinhuone tai -itsemurha. Ja kuitenkin kirkko vihkii samat miehet, jotka juuri ovat -heidän viettelijöitään, sieviin, suojattuihin kodin lemmikkeihin, -joiden rikkauden, säädyn tai kauneuden tähden köyhät tyttöraukat -on työnnetty syrjään. Voi, setä, kulkiessani pitkin Regent-katua -päiväiseen aikaan olen vihainen, mutta kulkiessani samaa katua yöllä -olen häpeissäni. Ja kuinka äärettömän yksin sellainen työtätekevä tyttö -on, joka tahtoo elää puhdasta elämää Lontoossa -- ja missä äärettömässä -henkisessä yksinäisyydessä hän elää!" - -Johnin ääni sortui, mutta pääministeri tuskin kuuli häntä enää. -Ponnistamalla ankarasti ajatustaan hän vihdoin pääsi asiasta -selvyyteen: hänen oma nuoruutensa palasi Johnin puheessa hänen eteensä, -ja hän tunsi syvää sääliä. - -"Suvaitseeko teidän ylhäisyytenne juoda kahvia kirjastossa?" kysyi -palvelija hänen kyynäspäänsä takaa. - -"Kirjastossa", vastasi pääministeri ja tarttuen taas Johnin käsivarteen -hän palasi toiseen huoneeseen. - -Valkea paloi nyt uunissa, ja pienellä pöydällä oli lampun vieressä -kirja, jonka keskipalkoille oli pistetty hopeainen paperiveitsi -kirjanmerkiksi. - -"Kuinka sinä muistutat äitiäsi joskus, John! Tuo on juuri kuin hänen -äänensä!" - -Kahden tunnin perästä hän saattoi John Stormin pitkin pitkää -käytävää eteiseen. Hänen kalpeat kasvonsa näyttivät lempeiltä, ja -hänen syvä äänensä värähteli hiukan. "Hyvästi, rakas poikaseni, -ja muista nyt, että rahasi ovat täällä sinua odottamassa. Kunnes -sinun kristillis-sosiaalinen valtiosi on perustettu olet sinä vain -sosialismin puoltaja ja voit huoleti käyttää omaa omaisuuttasi. Jos -sinun kristillisyytesi on samaa kuin ensimmäisen vuosisadan, täytyy -sen jollakin tavoin pysyä elossa yhdeksännellätoistakin vuosisadalla, -ymmärräthän. Sinä et voi elää tyhjällä etkä lentää ilman siipiä. Minä -olen utelias näkemään, kuinka paljon nykyinen sivistyskanta sallii -lähestymistä kristittyyn ihanteeseen. Minä en tiedä, mitä sinun -uskolliset ystäväsi ja ihmisten suuri lauma ajattelee sinusta -- he -pitävät kaiketi sinua hulluna tai ainakin heikkona ja lapsellisena, -ehkäpä myöskin helposti saavutetun kuuluisuuden hakijana. -- Mutta -hyvää yötä nyt, ja Jumala siunatkoon sinua, olitpa sitten kirkossasi -tai työssä vihamiehen vainiolla." - -John oli punakka ja kiihoittunut. Hän oli kertonut tuumistaan, -toiveistaan, otaksumisistaan. Jumala pitäisi huolta hänestä siinä -suhteessa, kuten kaikissa muissakin, ja Jumalan papin tulisi olla köyhä -Jumalan tähden. -- Sillä välin kaksi samettipukuun puettua palvelijaa -odotti häntä ovella. Toinen ojensi hänelle hänen hattunsa, toinen kepin -ja hansikkaat. - -Pääministeri astui takaisin hiljaista käytävää myöten säännöllisin -askelin ja kädet selän takana. Palattuaan kirjastoon otti hän kirjansa -ja koetti lukea. Se oli novelli, mutta hän ei voinut nyt kiintyä -toisten ihmisten elämän tapahtumiin. Yhä uudelleen ja uudelleen hän -sanoi itsekseen: "Poikaraukka! Löytäneekö hän hänet?" - -Hän oli näet luonut itselleen varman, liikuttavan käsityksen asiasta -- -hän uskoi, että John Stormin rakkaus Jumalaan oli rakkautta naiseen, ja -tuo nainen oli langennut ja turmioon joutunut. - -Paria viikkoa myöhemmin John kirjoitti Glorylle: - - "Vihdoinkin olen päässyt hyvään alkuun, Glory! Olen suorittanut - täydellisen papintutkinnon ja saanut piispan 'lupakirjan - papintoimiin' sekä löytänyt kirkon itselleni. Se on Pyhän Maria - Magdalenan kirkko Crown-kadulla Sohossa, jota kaupunginosaa jo - kolmesataa vuotta on nimitetty 'Vihamiehen vainioksi' ja joka - vieläkin hyvin ansaitsee tuon nimen. Se on vanha rakennus, jossa - on sallittu pitää kirkonmenoja, vaikka se ei ole kirkoksi vihitty. - Ennen se oli kreikkalaisten tai italialaisten tai ranskalaisten - tai muitten maanpakolaisten turvapaikkana, mutta se on ollut jo - kauan autiona ja vallan epäkunnossa. Sen nykyiset omistajat, eräs - kreikkalainen yhtiö, ovat muuttaneet Sohosta Cityyn, ja koska he - ovat liian köyhiä (minun isäntinäni) korjaamaan rakennusta, on - minun täytynyt pyytää rahaa sitä tarkoitusta varten sedältäni, - pääministeriltä. Mutta rahat ovat kaikesta päättäen minun omiani, - sillä setä on vaatinut isältäni kymmenentuhatta puntaa äitini - myötäjäisiä minun käytettäväkseni ja hän on myöskin saanut ne. Ja - nyt minä aion tuhlata kaksituhatta puntaa kirkkoni korjaamiseksi, - huolimatta pääministerin ja rouva Callenderin vastustuksesta. Setä - sanoo minua 'turkkilais-kreikkalaiseksi pastoriksi', ja rouva - Callender on keksinyt, että minä olen 'nuori sentimentaalinen - itkusuu ja narrimainen tuhlari'. Epäilemättä minä olen kaikkea, - mitä hän sanoo, ja vielä paljoa enemmänkin maailman viisauden - kannalta nähden -- mutta mitäpä siitä. - - En malttanut odottaa työmiehiä, ennenkuin aloitin puuhat. - Ensimmäinen jumalanpalvelus oli viime sunnuntaina. Ei mitään - urkuria, ei kuoroa, ei lukkaria ja tuskin mitään seurakuntaakaan. - Ei muita kuin kirkon puhdistaja, hyvä, yksinkertainen vanha sielu - nimeltä Pincher, hänen poikansa, entinen juoppo ja panttilainaaja, - sekä vielä toinenkin kääntynyt, eräs klubin viinuri. Siitä - huolimatta minä toimitin koko jumalanpalveluksen, aamu- ja - iltapalveluksen, rukoukset, psalmit ja saarnan. Jumalalle tulee - sitä suurempi kunnia. - - Olen aloittanut uuden ristiretkeni naisten auttamiseksi ja - kulkenut Sohon katuja ristiin rastiin kulkueineni, johon kuuluu - kokonaista kolme henkeä, ensiksikin panttilainaajani, kantaen - lippua (valkoinen risti, johon on tähdätty jos jonkinlaisia - heittoaseita), sitten viinurini, joka kantaa pientä harmoniota ja - on tuttavain kesken tunnettu nimellä 'posetiivi-ukko', ja lopuksi - minä itse, puettuna kauhtanaan. Viimeksimainittu henkilö näkyy jo - olevan hyvin populaari ilmiö ja tunnetaan 'miehenä, jolla on - yllään musta alushame'. Yöllä meitä on seurannut paljoa suurempi - kulkue, väkeä, joka sanoo itseään 'Skellingtoneiksi', mutta; jota - muut sanovat 'skeleteiksi', s.o. joukko huonoja naisia ja - tappelujunkkareita, jotka elävät petoelämää tässä tahraisessa, - viheliäisessä, unohdetussa sopukassa. Jumalan kiitos, näitten - pahantekijäin asuinsijat alkavat olla vaarassa, ja he tietävät - sen! - - Kirkkoni takana on synkkä, epäterveellinen puistokäytävä, jonka - nimi on Crook Lane. Siellä on meidän pappilamme, joka nykyään - vielä on vuokralaisten hallussa, kellarikerroksessa viinakauppa. - Niin pian kuin heidän vuokrakontrahtinsa saadaan rikotuksi, aion - muuttaa huoneiston työnaisten klubiksi. Miksi en sitä tekisi? - Entisinä aikoina tuli kirkko kansan luo, tulkoon se niin nytkin! - Täällä me olemme keskellä perkeleen, synnin ja rikoksen - valtakunnan mahtavaa linnoitusta. Muukalaisia klubeja, kasinoja, - tanssikouluja ja pelihuoneita on kaikkialla ympärillämme. Mitä - meidän on tehtävä? Sulkeutua telkien taakse (kuten luostarissa) ja - pysytellä erillämme kaikesta kosketuksesta ja saastaisuudesta? - Taivas varjelkoon! Menkäämme alas noihin siveellisesti sairaisiin - luoliin ja puhdistakaamme ne. Työnaisraukat Sohossa tarvitsevat - sunnuntainsa: antakaamme se heille. He pyytävät musiikkia ja - soittoa: antakaamme sitä heille. He tahtovat tanssia: antakaamme - heille sitäkin. Jumalan tähden antakaamme sitä heille - kirkoissamme, sillä muutoin perkele antaa sitä heille - helvetissään! - - Tietysti minulle kohta huudetaan ja ulvotaan. Muutamat hyvät - ihmiset varmaan tulevat sanomaan, että olen intoilija tai kavala - keinottelija, kun taasen papilliset paikanonkijat, jotka - rakastavat Egyptin lihapatoja ja joitten katseet ovat - suuntautuneet tämän maailman ja kirkon valtaistuimiin, tulevat - tuomitsemaan minun 'maallisuuttani' ja selittämään, että minä - 'yllytän publikaanien ja syntisten paheita.' Mutta mitäpä siitä, - jos Jumala sitten sallii hedelmien näkyä. Jos yksikin - kalpeakasvoinen, yksinäinen tyttö muuttuu terveeksi ja onnellisen - näköiseksi, tai jos yksi ainoakin iloinen nuori nainen on saatu - pelastetuksi kadotuksen partaalta, on siinä suurempi uskonnon - hedelmä kuin mitä monikaan heistä on saanut nähdä useiden vuosien - kuluessa. - - Heti kun työmiehet ovat lopettaneet työnsä kirkossa, aion ruveta - pitämään jumalanpalveluksia joka päivä ja annan kirkon olla aina - avoinna. Asun vielä rouva Callenderin luona, kuten näette, mutta - minä en ota vastaan mitään kutsuja, paitsi papillisiin toimiin, ja - kumminkin on aikani nyt jo niin täpärällä, että tuskin joudan - henkeäni vetämään. Pyhän Maria Magdalenan kirkko ei tuota mitään - tuloja tai tuskin mitään -- juuri sen verran, että se riittää - vahtimestarin palkaksi -- mutta minun ei sovi valittaa sitä - seikkaa, sillä juuri siksi olen saanutkin kirkkoni, koska ei - kukaan muu ole siitä välittänyt sellaisissa olosuhteissa. Minä - olin ruvennut katsomaan luostarissa elettyä aikaani turhaan - kulutetuksi, mutta Jumala ymmärsi sen asian paremmin. Se auttaa - minua elämään köyhyyden ja puhtauden elämää vapaana maailmasta. - - Tervehdykseni isoisälle ja neideille! Oi kuinka toivoisin, että te - olisitte kanssani taistelun tulessa! Joskus uneksin, että - olettekin, ja kuvittelen näkeväni teidät noitten iloisten, kukilla - ja höyhenillä koristautuvien nuorten olentojen keskellä -- niistä - tulee vielä hyviä kristityitä! Omituista kyllä tuntui minusta sinä - päivänä, jolloin läksitte saarelle, kuin joka tunti, joka vei - teidät etäämmälle, olisi tuonut teidät lähemmäksi minua. - Tervehdykseni!" - - - - -VII. - - -_Glenfaba, "Saaripahanen."_ - -Oi, armollinen ja laupias ystävä, vihdoinkin olette muistanut -"yksinäistä olentoraukkaa", joka elää elävänä kuolleessa maassa! -Jos minulla olisi ollenkaan sitä sappea, jota oikeaan katkeruuteen -tarvitaan, niin lähettäisin teidän myöhästyneen kirjeenne takaisin ja -kirjoittaisin "tuntematon" teidän "Hyvän Glorynne" poikki, koska näillä -mailla ei enää ole ketään, jolla olisi oikeutta tuohon arveluttavaan -nimitykseen. Mutta oi, voi! Ei ole ajat niinkuin oli ennen, ja häpeän -kyynelin minä tunnustan, että _joka ikinen_ kirje Lontoosta on minulle -kuin enkelin kuiskaus, joka ilman läpi hengäistään korvaani. - -Kun varmasti uskon teidän vaatimuksenne menevän niin pitkälle, että -minun olisi pitänyt kirjoittaa ja kertoa tulostani, ja koska minä -tiedän, että mies on syntynyt turhamaiseksi yhtä varmaan kuin kipinät -lentävät ylöspäin, niin olen jo useamman kuin yhden kerran tarttunut -kynään kirjoittaakseni. Mutta tässä saari-ilmassa on jotain niin -nukuttavaa, että kaikki tähänastiset päätökseni ovat olleet kuolleena -syntyneitä lapsukaisia, jotka ovat hengittäneet, mutta eivät ole -huutaneet. - -Tietäkää siis, että matkani tänne tapahtui tavallista kyytiä, eikä -minulle sattunut mitään sen kummempia onnettomuuksia kuin muulloinkaan, -jolloin olen _tehnyt_ mitä minun ei olisi pitänyt tehdä ja _jättänyt -tekemättä_ mitä minun olisi tullut tehdä. Edellisistä mainittakoon -tässä tapauksessa esimerkkinä useat itkupuuskat, jotka antoivat -aihetta eräälle samassa vaunussa matkustavalle naisveijarille osoittaa -osanottoaan -- jälkimmäisistä olkoon mainittu se, että otin esille -pikku laukkuni, mikä teki mahdolliseksi tuolle kohteliaalle olennolle -vetää taskustani minun koruompeluilla koristettu nenäliinani ja viedä -se mukanaan. - -Minä ennätin hyvissä ajoin laivaan Liverpoolissa, ja se oli kuten -tavallista ahdettu täyteen Lancashiren poikia ja tyttöjä, joissa -rakastuminen on yhtä tarttuvaa kuin pussitauti. Koska minulla sattui -olemaan mieli mustana, jakun muistin, minkä hurjan kiihkon ajamana olin -kerran purjehtinut tänne, niin aloin huomata, ettei kyynelvarastoni -vielä ollut läheskään loppuun kulutettu, mutta onneksi kiintyi huomioni -rakastettavaan pojannallikkaan, joka kaikessa hiljaisuudessa oli -kiertänyt käsivartensa naapurinsa vyötäisille ja katseli tuontuostakin -ympärilleen niin viattomana kuin ei vasen käsi lainkaan tietäisi, mitä -oikea käsi tekee. - -Mutta me olimme tuskin ennättäneet ulapalle, kun ilman voimien -hallitsija alkoi kadehtia noitten miekkosten onnea, ja jos olisitte -nähnyt, millainen ilma meillä oli seuraavien neljän tunnin aikana, -olisitte varmaan myöntänyt, että pirulla oli sormensa pelissä. -Suuri laine vyöryi perän yli, ja matkustajat vyöryivät kannen alle -hoiperrellen ja kirkuen kuin rotat olutpanimossa, ja me kiidimme -kotkan siivillä aivan niinkuin Israelin lapset ennen muinoin lensivät -ulos Egyptistä. Koska minun omat merijalkani olivat ennättäneet käydä -hiukan epävarmoiksi, arvelin soveliaaksi mennä alas minäkin, koira -kainalossani, ja koska löysin tyhjän penkin naisten salongissa, -rupesin siihen nukkumaan enkä herännyt ennenkuin olimme jo saapuneet -ristiaallokkoihin aivan saaren edustalle. Kesken kaikkia oihkimisia -ja voihkimisia ja muita ääniä kuulin erään pahoinvoivan matkustajan -kysyvän siistijättäreltä kyynelten sortamalla äänellä: "Onko mitään -toivoa enää?" - -Juna saapui Peeliin juuri auringon laskiessa jylhien, vanhojen -linnanmuurien taakse, ja kun taas näin tuon rakkaan pikku kaupungin, -herahti puoli kyyneltä silmistäni ja minut valtasi hurja halu hypätä -ulos ja juosta sitä vastaan. Isoisä oli junalla "Cæsareineen" ja -kiesseineen, ja kun minä olin lopettanut suutelemiseni ja hän oli -lopettanut uhkimisensa ja puhkimisensa ynnä kaikenlaiset ihmettelevät -hassutukset, aivan kuin minä olisin ollut kuningatar Viktoria ja -Ranskan keisarinna yhdistettynä yhdeksi henkilöksi, -- niin, kaiken -tuon perästä minä olisin voinut purskahtaa itkuun nähdäkseni, kuinka -pieneksi ja heikoksi isoisä oli käynyt sen jälkeen kun läksin pois. -Me emme päässeet heti lähtemään, sillä viattomassa ilossaan minun -kotiintulostani hän tervehti kaikkia ihmisiä ja kaikki ihmiset -tervehtivät häntä, ja torilla tuo rakas vanha fariseus puhalsi -torveensa niin usein saadakseen ihmisten huomion kiinnitetyksi meihin, -etten uskonut meidän enää mitenkään sinä iltana saapuvan Glenfabaan. -Kun vihdoin viimein pääsimme perille, odottivat tätöset portilla, ja -silloin isoisä taas alkoi päivitellä: "Eikö hän ole kasvanut pitkäksi? -Katsokaa nyt häntä! Eikö hän nyt ole komea!" Ja sitten tädit rupesivat -vanhaan tapaansa myöntelemään: "Jaa, jaa! Jaha! Niin, niin! Niinpä -kyllä!" Kun sitten vihdoinkin olin suudellut kaikkia toistakymmentä -kertaa, olin punasilmäinen kuin teiri. - -Sitten mentiin sisälle, ja ensimmäisten viiden minuutin kuluessa en -voinut käsittää, mikä kumma oli muuttanut tuon vanhan tutun paikan, -kun se yhtäkkiä näytti niin pieneltä ja vähäpätöiseltä. Tuntui aivan -siltä kuin huoneitten seinät olisivat olleet harmonikan palkeita, -joita joku äkkiä puristi kokoon. Mutta tuossa naksutti porstuan iso -kello, ja tuossa kehräsi sir Thomas Traddles vanhalla paikallaan uunin -matolla. Tuossa olivat myöskin samat lautaset kaapin päällä, ja lieden -yläpuolella riippui sama Afrikan kartta, johon oli punaisella musteella -merkitty se paikka, missä isäni kuoli. - -Kuu kimalteli meren pinnalla sinä yönä, kun menin levolle, ja kun -heräsin aamulla, paistoi aurinko aalloilla. Varis lensi vaakkuen -ikkunani ohi, ja minä kuulin isoisän hyräilevän itsekseen puutarhan -käytävällä. Ja pitkän Lontoossa-oloni jälkeen sekä edellisen päivän -rautatiematkan perästä tuntui nyt kuin olisin nukkunut uneen myrskyssä -vyöryvillä aalloilla ja herännyt jossakin tyynessä satamassa. - -Siis minä olen palannut takaisin Glenfabaan, vanhaan pikku kamariini, -entiseen pikku vuoteeseeni, ja kaikki on samanlaista kuin ennen -muinoin. Minä alan uskoa, että te menemällä luostariin ennätitte vain -hiukan minun edelleni kuolemisessa pois tästä maailmasta. Olihan -täällä ennen edes muutamia ihmisiä, mutta nyt ei ole jälellä muuta -kuin koira. Kaikki nuoret ovat menneet "muille maille", ja kaikki -vanhat -- "taivas tiesi minne." Joskus kuuluu vuorilta lampaitten -määkymistä, joskus lokkien kirkumista ilmasta, ja joskus pitävät koko -maailman harakat kokousta jalavassa ruohokentällä. Me emme ajattele -huomispäivää, mitä me syömme taikka millä me itsemme vaatetamme, ja -sunnuntaisin me menemme kirkkoon niinkuin Israelin lapset erämaassa, -puettuina vaatteisiin, jotka ovat pysyneet Vanhenematta, vaikka niitä -on käytetty neljäkymmentä vuotta. Viikon muina päivinä me katselemme, -kuinka kärpäset lyövät tyhmät päänsä kattoon, ja kuuntelemme sirkkain -laulua ruohikossa ja nukumme mehiläisten suristessa ja heräämme -vanhan Neiluksen aasin huutaessa _hii-haa_ ja meidän ikämme on -seitsemänkymmentä vuotta ja jos... oo-hoi (haukotus). - -Tietysti se on hirveän kiittämätöntä, että minä puhelen näin, sillä -tämä rakas paikka on aivan kylliksi kaunis häiritäkseen kuvitelmiamme -paratiisista ja tämä aamu on raitis kuin kaste ruohikossa. Leivoset -visertelevät ilmassa, virta kohisee tuolla alhaalla ja pilvet -leijailevat kuin vaahtokiehkurat meren yli. Ja mitä taaskin tulee -noihin kolmeen vanhaan ihmislapseen, jotka rakastavat minua paljoa -enemmän kuin ikinä ansaitsen, häpeän koko sielustani kuullessani, -kuinka he pohtivat, mitä herkkuja he keksivät minulle syötäväksi ja -mitä ihmeellisiä hauskuuksia he voisivat saada aikaan, ettei minulle -tulisi ikävä ja etten kaipaisi komeutta, johon olen tottunut. "Kuulkaa, -minä pelkään, että Glory ei välitäkään herajuustosta", kuulin isoisän -kuiskaavan Anna-tädille eräänä aamuna, ja puoli tuntia myöhemmin hän -torui Rakel-tätiä siitä, että täti muka kiusasi minua liiaksi tulemaan -köyhäinkeittolaan keittoa jakelemaan. - -He pitelevät minua kuin pientä paitaressua, ja tietysti minä lapsen -tavalla palkitsen hallitsemalla koko taloa. Mutta ei, voi, voi! -Ikipäiviksi menneet ovat ne ajat, jolloin saatoin elää vesivellillä -ja olla onnellinen reikätuolissa. Niin, niin, muutos on minussa -itsessäni eikä heissä tai vanhassa kodissa, ja mitä hyötyä olisi kellon -viisarin työntämisestä taaksepäin, kun aurinko kumminkin itsepäisesti -kulkee kulkuaan eteenpäin. Minä voisin ehkä vieläkin olla onnellinen -Glenfabassa, jos vain saisin takaisin ne päivät, jolloin puutarhan -puut olivat minun voimistelutelineinäni ja minulla oli tapana kiikkua -oksalla laulellen kuin lintunen, taikka jolloin johdin kylän poikia -varastamaan omenoita meidän omasta puutarhastamme -- uljas teko, jonka -vuoksi piispa Anna singahutti minua sekä muita alaisiaan vastaan mitä -ankarimman rangaistusjulistuksensa -- käyttäen siinä muistaakseni omaa -tohveliaan vertauskuvana. Mutta minä en voi enää päivät pitkät juosta -avojaloin märässä hiekassa rannalla, missä suolainen vaahto räiskähtää -kasvoihini, ja yksikolmattavuotias neitonen on hyvin harvoin hippasilla -tai rosvosilla kymmenvuotisten kylätyttöjen kanssa aukeilla paikoilla. - -Luonnollisena seurauksena kaikesta tästä on, että minun entiset -seikkailuni ovat nyt supistuneet ratsastusmatkoiksi pikku Cæsarin -selässä. Mutta Cæsar on käynyt niin vanhaksi ja lihavaksi ja se huojuu -kuin vanha ankka, joten ratsastaminen sillä on samanlaista kuin -matruusina ponnisteleminen kiikkuvalla laivalla. Minä siis pakotan -itseni istumaan ompeluseuroissa ja hankaamaan riimukirjoituksia -isoisälle, pesemään maitokehloja Anna-tädille ja alistumaan -semmoisiinkin pyhiin ajanviettoihin kuin säännölliset kirkossakäynnit -ovat, jolloin saan ihailla vanhaa Neilusta hänen kantaessaan haavia -ympäri kirkkoa seurakunnan veisatessa "sun 'valos' meille paistaa suo" --- "valon" on Neiluksen käytännöllinen järki nähtävästi käsittänyt -synonyymiksi "hopea" sanalle, joka nyt on paistava kolmen pencen -kappaleissa. - -Mutta oi, voi, voi! Minä olen kumminkin susi lammaslaumassa tällä -saarella. Rakkaat vanhat lapsukaiset eivät vielä ole sanoneet -sanaakaan minun siirtymisestäni vihamiehen leiriin (s.o. perkeleen -ja varieteeteatterien), ja jos vain puhe sattuu joskus hiukan -luiskahtamaan siihen suuntaan, niin syntyy heti kuolonhiljaisuus -ympäristössäni. Tämä ei kuitenkaan ole mitään siihen kamalaan kauhuun -verraten, joka valtaa jokaisen, kun vieraat, jotka käyvät Glenfabassa, -kyselevät millä minä itseni elätän Lontoossa. Tuskin tiedän pitäisikö -itkeä vai nauraa tuolle helpotuksen huokaukselle, joka puhkeaa tätösien -sydämestä, kun minä pääsen pujottelemaan karien läpi valehtelematta. -Mutta ankeriasta ei voi piilottaa säkkiin, ja minä olen varma siitä, -että totuus vielä jonakin päivänä pujahtaa esiin. Eilispäivänä -viimeksi, kun kävin Rakel-tädin kanssa köyhiä tervehtimässä, narrasi -eräs kunnon mies, joka pitää ravintolaa kalastajille, tädin ja minut -kapakkansa vierashuoneeseen katsomaan "Glorian" kuvaa, jonka hän oli -leikannut eräästä kuvalehdestä ja kiinnittänyt nuppineuloilla kamarin -seinään "koska se oli niin kovasti minun näköiseni." Oi, voi, voi, -voi! Minä olisin todellakin tahtonut ilmoittaa asian oikean laidan -heti paikalla siinä pahan maineeni näkyväisen todistuksen edessä, -mutta huomatessani pikku tätiraukan kauhistuneen katseen rupesin -lavertelemaan kuin myllyn ratas ja kiitän Jumalaa, että loput Peelin -asukkaista eivät ole kuin muut ihmiset eivätkä myöskään niinkuin tämä -publikaani. [Sama sana englanninkielessä merkitsee ravintoloitsijaa ja -publikaania. Suoment. muist.] - -Minä olen myöskin saanut sanomalehtiä, joita ystäväni Rosa on minulle -lähettänyt, ja niin kauan kuin uutisten onkijat kertoivat minun -hyvistä ja pahoista töistäni valehdellen hellästi kuin hautakirjoitus -minun katoamisestani Lontoosta, leikkasin lehdet palasiksi ja poltin -ne. Mutta kun he sitten unohtivat minut ja rupesivat kertomaan -muitten ihmisten menestyksestä, valitsin Neiluksen paperikorikseni -sillä nimenomaisella suostumuksella, että sanomalehdet annettaisiin -kalastajille, jotka juuri olivat palanneet Kinsalesta. Vähän väliä -hän kertoi minulle, että ne "kiertävät ympäri, neiti, kiertävät -ympäri", uskotellen siten minulle, että niiden kiertokulku oli laajin -maailmassa. Ja se olikin kyllä tavallaan totta, vaikka tuo vanha -veijari jätti sanomatta, että ne kiersivät ympäri paperitehtaassa -muuttuen vähitellen paperimassaksi. - -Mutta hohhoo! En minä tarvitse mitään sanomalehtiä muistaakseni -Lontoota! Kuten pyhällä Paavalilla on minullakin paholainen, joka -takoo minua nyrkeillään, ja aina kirkkaina päivinä, kun silmä kantaa -kauas, tuo sama paholainen pakottaa minut kiipeämään Slieu Whallinin -[vuori Man-saarella. Tekijän muist.] harjalle ja istumaan majakan -viereen tuntikausiksi sekä tuijottamaan Englantiin päin nähdäkseni -siitä vilahduksen. Silloin on minussa sama tunne kuin Lotin vaimossa -hänen katsoessaan taaksensa vanhaan kotiinsa, ja sitten astun alas -sydän raskaana ja suussani kyynelten maku, aivan kuin minäkin olisin -muuttunut suolapatsaaksi. Rakas vanha Lontoo! Mutta kaiketi se -kulkee vanhaa kulkuaan liikevirtoineen ja tungoksineen ja vaeltavine -kaupittelijoineen, jotka kirkuen tarjoavat tavaroitaan, ja kaikki on -entisellään, vaikkei Glory olekaan siellä! - -_Kello puoli 11 illalla_. -- Minun piti keskeyttää kirjoitukseni -aamupäivällä, sillä isoisä sairastui äkkiä ja sai pyörtymiskohtauksen. -Tietysti lähetimme heti hakemaan lääkäriä, mutta ennenkuin hän -saapui, oli isoisä toipunut. Tohtori katsoi siksi meihin niin -rikkiviisaan näköisenä, kuin isoisä olisi ollut kuva-arvoitus, joka -olisi selitettävä ennen hänen ensi käyntiään, ja sitten hän kirjoitti -meille nimensä (vallan ihmeellisiä harakanvarpaita) sekä läksi pois. -Sen jälkeen on isoisää hoitanut paljoa puheliaampi tohtori, jota -isoisä nimittää "Glenfaban kukaksi" (minä näet olen se), ja kun olin -laverrellut vanhalle lapselleni koko päivän sekä pelannut sakkia -hänen kanssaan illalla, meni hän levolle nauraen, ja minä palasin -omaan huoneeseeni lopettamaan kirjettäni kevyemmällä mielellä. -- -Viimeisen puolen tunnin aikana ovat revontulet leimunneet pohjoisella -taivaankannella, ja minä olen ajatellut, että ne ovat kaiketi -myrskynmerkkejä taivaassa aivan samoin kuin rakeet ja sumu sekä -vihurinpuuskat ovat myrskyn ennustajia maan päällä. Mutta revontulet -alkavat jo hälvetä, ja jälellä on vain sysimusta yö, jonka kuluessa -Knockaloen sekä Ballamoarin koirat ulvoen lähettävät sanomia toisilleen. - -Oi, armias! Vasta puoli yksitoista! Kuinka omituista on ajatella, että -nyt, kun me täällä maalla juuri olemme menossa nukkumaan ja kaikki -on haudan hiljaista ympärillämme, nyt vasta liike alkaa Lontoossa! -Maatessani vuoteellani ja koettaessani nukkua näen taas nuo laajat -puistot, joitten keskellä on jonkun muistopatsas, ja teatterin ovella -kimaltelee lyhtyjä, ja koko tuo ihmeellinen pääkaupunki uhkuu eloa! -Huh! Tuntuu aivan kuin olisin oma aaveeni, joka kulkee yläkerran -huoneissa ja pimeissä käytävissä kuunnellen musiikin kaikua ja tanssin -humua alakerran tanssisalista. - -Mutta, oi armahin Glory! (Sillä tavalla minä vielä voin aivan syystä -huudahtaa). Mitä huolia voisi iloisella olla -- ja _minä_ olen aina -iloinen! -- Kuinka teidän koiranne voi? Minun rakkini kirjoittaisi -kirjeen sille, mutta rakkiraukan sydän on särkymäisillään, ja jos -vain tällaista asiain menoa jatkuu, täytyy sen kohta ryhtyä laatimaan -testamenttiaan. Parast'aikaa se makaa vuoteeni jalkopäässä miettien -syviä asioita ja käskien minua kertomaan teille, että koetettuaan yhä -uudelleen ja uudelleen päästä kokemasta Glenfaban _home rulea_ (koska -hän ei ole noita luonteita, joita kärsimykset vain jalostavat, kuten -esim. hänen emäntäänsä) pysyy hän nykyään elävien joukossa vain "oman -tahdonlujuutensa avulla" tässä talossa, joka on täynnä vanhojapiikoja -ja jossa ei ole mitään muuta jahdattavaa kuin vanha kissa; ja sitä -todellakaan ei maksa vaivaa ajaa, sillä tuolla kurjalla ei ole edes -häntääkään. Tietysti hän (nimittäin rakki) koettaa elää tahratonna -(kuten eräs toinenkin) tässä matoisessa maailmassa, joka on niin täynnä -viettelyksiä, mutta hän tunnustaa kumminkin rehellisesti, että pieni -annos "pirullisuutta" silloin tällöin auttaisi häntä katselemaan elämää -hurskaammalta kannalta. - -Minä toivotan teille "onnea ja lykkyä tykö" uuteen puuhaanne, mutta -jos aiotte ruveta naisen ritariksi tässä maailmassa -- puolustamaan -hänen hyviä ja pahoja puoliaan -- niin ei teidän pitäisi olla niin -äärettömän ankara moraalissanne. Minä kuulin täällä kertomuksen eräästä -kauniista nuoresta pastorista, joka alituiseen saarnatuolissaan toisti: -"Rakastatko minua?" kunnes eräs neitonen seurasi häntä sakaristoon -tunnustaen, että kyllä hän (neitonen) rakasti pastoria. -- Vakavasti -puhuen on teidän aikeenne suuri ja jalo, joten minun melkein tekisi -mieli rakastaa teitä sen tähden. Jos miehet tahtovat, että naisten -pitää olla hyviä, niin he _ovat_ hyviä, sillä naiset tanssivat miesten -nuottien mukaan, kuten he ovat tehneet Aatamin ajoista saakka -- minä -en nyt ollenkaan unosia mainitun herran kiusausta enkä myöskään hänen -puolustustaan: "Vaimo, _jonka annoit_ minulle", mikä osoittaa, ettei -hän ollut, herra paratkoon, kovinkaan ihailtava aviomies, vaikka tosin -toiselta puolen täytyy myöntää, ettei hänellä myöskään ollut hyvin -suurta valitsemisen varaa hakiessaan rouvaa itselleen. - -Terveiseni rakkaalle vanhalle Lontoolle! Joskus tekisi mieleni -riistäytyä irti ja lähteä itse viemään terveisiäni. Ehkä tekisinkin -sen, ellei Rosa kirjoittaisi minulle, että hän tahtoisi tulla -viettämään kesälomaansa Peeliin. Enkö ole kertonut teille Rosasta? Hän -on se naiskirjailija, jolle herra Drake esitteli minut. Mutta - - 'Nukkumaan sä houkkio, - Nukkumatti kutsuu jo!' - - Glory. - -J.K. -- _Tärkeätä_. -- Lontoosta lähdettyäni on minua koko ajan -kiusannut muisto Polly-raukan lapsesta. Hän antoi sen hoidettavaksi -rouva Jupelle, josta kerroin teille, ja tämä henkilö vei sen jollekin -toiselle. Äidin eläessä minä en voinut sekaantua asiaan, mutta nyt -minä en saa tuota orporaukkaa mielestäni. Mikähän hänen kohtalokseen -lienee tullut? Toivottavasti hän on Jeshurunin tavoin lihonut ja -oppinut potkimaan, mutta kumminkin te menettelisitte miehen ja -pappismiehen tavoin, jos ottaisitte minun laiminlyödyt velvollisuuteni -niskoillenne ja menisitte katsomaan, onko tuolla lapsiraukalla ketään -koko maailmassa, joka rakastaisi sitä. Rouva Jupen osoite on 5 A Little -Turnstile, Holbornin ja Lincoln's Inn Fields'in välillä. - - - - -VIII. - - -John Storm sai Gloryn kirjeen lauantai-aamuna ja saman päivän iltana -hän läksi hakemaan rouva Jupea. Hänen asuntoaan ei ollut helppo löytää, -ja kun John vihdoinkin keksi sen, tunsi hän tuskaa ajatellessaan, -että Glory oli asunut tuossa likaisessa luolassa. Tullessaan pienen -tupakkapuodin ovelle kuuli hän kimeän äänen sisällä huutavan: "Lapsella -ei ole mitään hätää, ja koska te ette voi maksaa mitään, ei teidän -myöskään tarvitse tulla tänne rettelöimään." Samassa nuori nainen tuli -John Stormia vastaan kynnyksellä. Se oli pieni, hento olento, kuin -kukkanen, jonka sade on murtanut. John tunsi hänet samaksi tytöksi, -joka oli kanniskellut lasta Crook Lanella sinä päivänä, jolloin John -ensi kerran kävi Sohossa. Tyttö itki nyt ja peittääkseen turvonneita -silmiään painoi hän päänsä alas kulkiessaan nuoren papin ohi, mutta -tämä huomasi hänen virttyneet hatunnauhansa ja likaisen olkihattunsa. - -Keski-ikäinen nainen tiskin takana kumarsi kunnioittavasti papin pukuun -puetulle herralle, ja pikkuinen tyttö sisähuoneen kynnyksellä vilkaisi -häneen salaa, pää kallellaan. - -"Isä Storm, varmaankin. Astukaa sisään ja istukaa, herra pastori! Vahdi -sinä puotia, Booboo. Minun mieheni on kertonut minulle teistä. 'Sinä -tuntisit hänet heti paikalla, Lyydi', sanoo hän aina. Hän ei ole vielä -palannut kotiin klubista, mutta hän voi tulla millä hetkellä tahansa." - -John Storm oli istuutunut pieneen, pimeään vierashuoneeseen katsellen -ympärilleen ja muistellen Glorya. - -"Ei sillä ole väliä, minulla onkin asiaa teille, rouva Jupe", vastasi -pappi, ja samassa rouva Jupen paksut posket, jotka tähän saakka olivat -olleet yhtenä ainoana hymynä, jäykistyivät ja silmistä välähti pelokas -ilme. - -"Mitä on tapahtunut?" kysyi hän vetäen puodin oveni kiinni. - -"Ei mitään, toivoakseni, hyvä rouva", sanoi John selittäen asiansa. - -Rouva Jupe kuunteli tarkkaan ja näkyi miettivän itsekseen, kuka oli -papin lähettänyt. - -"Nuori äitiraukka on nyt kuollut, kuten ehkä tiedätte, ja --" - -"Mutta isä ei ole kuollut", tiuskaisi vaimo kiivaasti, "ja, anteeksi -herra pastori, mutta jos hän tahtoo tietää, missä lapsi on, voi hän -tulla itse, eikä lähettää toisia puhumaan puolestaan!" - -"Jos lapsi voi hyvin ja on hyvässä hoidossa, hyvä rouva --" - -"Se _on_ hyvässä hoidossa ja se on semmoisen henkilön luona, johon minä -luotan." - -"Mitä teillä siis on salattavaa? Sanokaa minulle, missä se on ja --" - -"E-hei, en ollenkaan! Jos se on hänen lapsensa ja hän tahtoo sen -itselleen, niin maksakoon hän myös siitä ja sen hoidosta tähän päivään -saakka. Nuo keikarit ovat aina niin valmiit lähettämään pappeja ajamaan -heidän kirjavia asioitaan." - -"Jos otaksutte, että olen täällä puhumassa isän puolesta, erehdytte -kokonaan, sen voin vakuuttaa teille." - -"Oh, todellako? Vai niin!" - -Asiat olivat ennättäneet näin pitkälle, kun ovi aukeni ja herra -Jupe astui sisään. Hattu lensi miehen päästä kunnioittavaan -tervehdykseen, mutta huomatessaan pilven vaimonsa otsalla keskeytti -mies tervehdyshommansa. Rouvan esiliinan nurkka kohosi silmille heti -paikalla. - -"Mikä nyt on hätänä?" kysyi mies. John Storm koetti selittää asian, -mutta eukko piti parhaana jatkaa itkuaan. - -"Se on nyt sillä lailla, isä-Storm, että minun vaimoni pitää niin -hirveästi lapsista, ja hänen sydämensä pakahtuu jos --" - -Oliko tuo mies hullu vai ulkokullattu? - -"Herra Jupe", sanoi John nousten ylös, "pelkään, että teidän rouvanne -on menetellyt laittomasti ja epärehellisesti --" - -"So, soh, herra pastori", sanoi mies pudistellen päätään. "Minä -kunnioitan herra pastori John Stormia paljon, mutta minä kunnioitan -vielä paljoa enemmän rouva Lyydi Jupea, ja mitä laittomaan sekä -epärehelliseen menettelyyn tulee, niin --" - -"Älä välitä hänestä, Henry", sanoi vaimo, itkien nyt ääneensä. - -"Ja älä sinäkään pane sitä niin pahaksesi, Lyydi", sanoi mies, ja -sitten he katsoivat toisiinsa sillä tavoin, että sopi otaksua heidän -kohta syleilevän toisiaan. - -John Storm ei voinut tätä enää kestää. Mennessään alas kapeata katua -hän tunsi katkeruutta ajatellessaan, että Gloryn oli täytynyt elää -kuukausia tuon petturin luona. Samassa joku koski hänen käsivarteensa -pimeässä. Se oli sama tyttö, jonka hän oli nähnyt mennessään -tupakkapuotiin. Tyttö itki yhä vielä. - -"Minä satuin näkemään teidät Crook Lanella, herra pastori, sinä -päivänä, jolloin minun lapseni ristittiin, ja nyt minä jäin odottamaan, -koska arvelin, että te ehkä voisitte auttaa minua." - -"Tulkaa tätä tietä", sanoi John, ja kulkien Johnin rinnalla Lincoln's -Inn Fieldsin paljaan muurin vartta kertoi tyttö tarinansa. Hän asui -John Stormin pappilassa kirkon; takana. Koska hänen täytyi työllään -elättää itsensä, oli hän vastannut erääseen sunnuntailehdessä olleeseen -ilmoitukseen, ja siten rouva Jupe oli tullut ottaneeksi hänen lapsensa -hoitoonsa. Oli kyllä totta, että hän (tyttö) oli luopunut kaikista -oikeuksistaan lapseen, mutta hän ei malttanut olla menemättä katsomaan -sitä -- se oli niin suloinen ja herttainen. Sitten hän sai selville, -että rouva Jupe oli antanut sen jollekin toiselle. Hän (tyttö) ei olisi -ikinä enää saanut kuulla lapsestaan, ellei hänen "ystävänsä" olisi -sattumalta löytänyt sitä eräästä talosta Westminsteristä. Se oli kamala -paikka, jonne miehet menivät korttia pelaamaan. Sen paikan isäntä -oli juuri päässyt vapaaksi kahdeksantoista kuukauden vankeudesta, ja -miehensä ollessa vankilassa oli tuon talon emäntä ruvennut hoitamaan -kasvattilapsia. Se oli vallan hirveä nainen, ja isäntä oli myöskin -kauhea ihminen, ja molemmat löivät ja pieksivät lapsiraukkoja ihan -julmasti. Naapurit kuulivat alituiseen lyöntejä ja valitusta, joten -se heidän mielestään oli ilmeinen häpeä. Tyttö olisi tahtonut ottaa -lapsensa pois sieltä, mutta vaimo ei antanut sitä, koska kolmen viikon -vuokra oli maksamatta eikä tytöllä ollut rahaa sitä maksaa. - -"Voisitteko viedä minut tuohon taloon?" - -"Kyllä, herra pastori." - -"Tulkaa sitten kirkkoon huomenna jumalanpalveluksen jälkeen." - -Tytön itkettyneet kasvot loistivat kuin kevätauringon paiste. "Ja te -autatte siis minua saamaan takaisin pikku tyttöni? Voi, kuinka hyvä te -olette! Jokainen sanoo, että nyt me todellakin olemme saaneet isän..." -Tyttö vaikeni äkkiä ja jatkoi sitten tyynemmin: "Ehkä joku lainaa -minulle villahuivin, johon voin kääriä hänet. Pantiksi kuuluu kelpaavan -vaikka mikä, ja minä voisin pantata sen sievän valkoisen hameen, jonka -ostin tytölleni... Voi, en milloinkaan enää päästä pienoistani luotani, -en milloinkaan!" - -"Mikä teidän nimenne on, tyttöseni?" - -"Agatha Jones", vastasi tyttö. - -Kello oli jo yksitoista sunnuntai-iltana ennenkuin he pääsivät -lähtemään asialleen. Sillä välin Aggie oli esiintynyt kahdessa -muukalaisklubissa ja John Storm oli johtanut kulkueensa kerran -Crown-kadun toisesta päästä toiseen, jolloin eräs "skeleteistä" oli -heittänyt häntä kivellä. Siitä huolimatta pappi ei ollut antanut -heittäjää poliisin huostaan. -- John ja Aggie seisahtuivat puiston -nurkkaukseen, ja nuori pappi meni rouva Pincherin luo pyytämään -häntä valvomaan, kunnes hän, John, palaisi. Silloin Aggie huomasi -laastarilapun papin ohimolla. - -"Mutta tahdotteko todellakin tulla kanssani, herra pastori?" sanoi -tyttö. - -"Aika on jo täpärällä", vastasi John. Verikoira oli hänen kanssaan, -sillä hän oli lähettänyt hakemaan sitä kotoaan tuon edellisen -katumetelin jälkeen. - -Heidän kulkiessaan Westminsteriin päin Aggie kertoi John Stormille, -missä hän oli käynyt ja paljonko hän oli ansainnut. Hän oli saanut -kokonaista kymmenen shillingiä ja sillä hän voisi ostaa paljon tavaraa -lapselle. - -"Huomenna minä ostan hänelle vaunut -- semmoiset rottinkiset; rautaiset -ovat niin kalliit. Hän tarvitsee myöskin parin sukkia, ja kohta jo -laitan hänelle lyhyet hameet." - -John Storm ajatteli Glorya. Hänestä tuntui ikäänkuin hän nyt astuisi -samoja askeleita Lontoossa, joita Glory ennen häntä oli astunut. Koira -pysytteli isäntänsä kintereillä. - -"Hän on ollut jo kuukauden poissa -- niin, huomenna siitä on juuri -kuukausi. Lieneeköhän hän kasvanut paljon -- niin, onhan hän kasvanut! -On aivan väärin, että ihmiset päästävät lapsiaan pois luotaan. Minä -en ikinä enää mene ulos öisin, en vaikka minun täytyisi ansaita -elantoni ompelemalla vaatepuoteihin. Katsokaapa tätä!" Ja nauraen -hermostuneesti hän näytti villahuivia, joka oli hänen käsivarrellaan. -"Tähän minä käärin hänet kantaessani hänet kotiin -- yö on niin kylmä -pikkulapselle." - -Johnin sydäntä pakotti hänen nähdessään noita pikku valmistuksia, mutta -nuori äiti oli iloinen. - -Kuljettuaan Westminster Abbeyn ohi sekä sen telinemetsän läpi he -kääntyivät Millbankia kohti ja tunkeutuivat köyhälistön kortteereihin, -jotka ovat tuon synkän vankilan varjossa. Siellä tuli heitä vastaan -sotamiehiä läheisistä kasarmeista käsikädessä lemmittyjensä kanssa, -ja nähdessään heidät rupesi Aggie puhumaan "ystävästään" kertoen -itkusilmin, että siitä oli jo viikko, kun hän viimeksi oli nähnyt -ystävänsä, ja häntä peloitti niin hirveästi, että Charlie mahdollisesti -oli ruvennut sotamieheksi. Charlie oli kyllä tuhma joskus ihmisiä -kohtaan, ja Aggie pyysi pastorilta anteeksi hänen puolestaan, mutta -hän ei ollut ollenkaan paha poika eikä hän myöskään ryhtynyt tappeluun -muulloin kuin ollessaan juovuksissa. - -Talo, jonne he olivat menossa, oli Angel Courtissa, ja koska sen ovi -oli syrjässä, oli se jokseenkin suojassa uteliailta katseilta. Useita -naisia, jotka olivat käärineet esiliinat päähänsä, seisoi kuiskaillen -kadun kulmassa. Yksi heistä tunsi Aggien ja kysyi, oliko hän jo saanut -takaisin lapsensa. Silloin John seisahtui kysellen heiltä yhtä ja -toista. Elämä tuossa talossa oli mitä häpeällisintä. Miehet, jotka -kävivät siellä, olivat mitä huonoimpia hylkiöitä, ja heidän joukossaan -oli tuskin ainoatakaan, joka ei olisi istunut vankilassa. Isännän nimi -oli Sharkey, ja hänen vaimonsa oli aivan yhtä paha kuin mieskin. Eukko -vakuutti kunkin hoitolapsensa hengen seitsemästä punnasta, ja hänen -mielestään ne "penskaraukat, herra paratkoon olivat kuolleina paremmin -sen arvoiset kuin elävinä." Aggien posket alkoivat kalveta, ja hän -nykäisi John Stormia käsivarresta aivan kuin rukoillen häntä tulemaan -pois, mutta pappi kyseli yhä vielä. -- Siellä oli useita lapsia. Yksi -vuoden vanha poikalapsi kärsi kovia hammastuskia, ja sunnuntai-iltoina, -kun eukon täytyi olla alakerrassa, pani hän tuon pikku raukan aivan -yksin makaamaan ja lukitsi oven. Ne, jotka asuivat toisella puolen -seinää, kuulivat aina lapsen itkua. - -"Agatha", sanoi John heidän astuessaan ovelle, "laittakaa meidät -molemmat sisälle millä tavoin tahansa, loput minä hoidan. Don, pysy -lähellä." - -Aggie koputti ovea. Pieni luukku avattiin, ja ääni kysyi: "Kuka siellä?" - -"Aggie", vastasi tyttö. - -"Kuka on siellä kanssasi?" - -"Eräs Charlien ystävä." - -Silloin ovi avautui. - -John astui ensin sisään, ja koira seurasi häntä. Sitten tuli tyttö. -Kun ovi oli sulkeutunut, tuijotti ovea vartioiva nuori mies Johniin -kynttilä kädessään ja suu ammollaan, aivan kauhistuneena. - -"Vaiti! Ei sanaakaan! Don, vartioi miestä!" - -Nuori mies vilkaisi verikoiraan ja kalpeni. - -"Missä on rouva Sharkey?" - -"Alakerrassa, herra pastori." - -Alhaalta kuului miesten ääniä ja ylhäältä erään oven takaa lapsen -sydäntäsärkevä nyyhkytys. - -"Antakaa minulle kynttilänne." - -Mies antoi sen. - -"Jos uskallatte puhua tai hievahtaa, niin --" - -John katsoi koiraan, ja mies vapisi. - -"Tulkaa nyt yläkertaan, lapsi", sanoi hän, ja tyttö seurasi häntä ylös. - -Saapuessaan sen huoneen kohdalle, josta lapsen itku kuului, koettivat -he avata oven. Se oli lukossa. John koetti väkivoimalla työntää sitä, -mutta se ei auennut. Lapsen nyyhkytykset muuttuivat vähitellen uniseksi -hyminäksi. - -Toisen huoneen ovi oli auki, ja he astuivat sinne. Kattila kiehui -poristen tulella, mutta ei ketään ihmistä näkynyt missään. Huonekaluina -oli pöytä, muutamia tuoleja ja epäsiisti sohva. Hujan hajan oli -joitakuita tauluja. Muutamat taulut kuvasivat kilpajuoksijoita, toiset -olivat muistikortteja. Yhdessä oli kirjoitus: "Taivaallinen Isä ottaa -heidät helmaansa." Aggie vapisi kylmästä, sillä joku tuntematon pelko -tuntui häntä hyytävän. - -"Meidän täytyy mennä alas kellarikerrokseen -- ei tässä nyt muu auta", -sanoi John Storm. - -Eteisessä ollut mies ei hiiskunut eikä hievahtanut. Hän tuijotti -yhä vielä kauhun valtaamana verikoiran vertyneisiin silmiin, jotka -kiiluivat pimeässä. John antoi kynttilän tytölle ja alkoi astua hiljaa -alakertaan. Koko talossa ei kuulunut hiiskaustakaan. Westminsterin -kello löi juuri kaksitoista. - -Hetken perästä John Storm oli jo puolivälissä portaita ja saattoi -nyt selvästi nähdä koko luolan. Se oli pesutupa, ja sen vieressä oli -holvikattoinen hiilikellari, joka ulottui kadun alle. Viisitoista tai -parikymmentä miestä, etupäässä muukalaisia, oli suuren, vihreällä -kankaalla verhotun pöydän ääressä, jolla paloi pienoinen lamppu. -Muutamat miehistä istuivat pöydän ympäri asetetuilla tuoleilla, toiset -seisoivat heidän takanaan kaksittain. He pelasivat korttia, nimittäin -faraopeliä. Tulitikkuja oli asetettu rivittäin pöydälle, puolikruunun -kappaleita oli niiden päällä, ja kortteja juuri nostettiin sekä -jaettiin. Lukuunottamatta, pankinpitäjää, joka oli keski-ikäinen mies -ja hurjasta katseesta päättäen ankara juoppo, olivat kaikkien kasvot -kääntyneet poispäin portaista. - -He eivät polttaneet eivätkä myöskään juoneet; he puhuivat toisilleen -ainoastaan silloin kun voitot ja tappiot selvitettiin. Silloin he -riitelivät ja kiroilivat englanninkielellä. Sen perästä seurasi taas -jäähdyttävä, hirveä hiljaisuus, aivan kuin jotain kamalaa olisi -tapahtumaisillaan. Lamppu valaisi kirkkaasti pöytää, mutta muu osa -huoneesta oli varjojen vallassa. - -Hiilikellari oli muutettu jonkinmoiseksi ravintolahuoneeksi, ja -tarjoilupöydän takana oli suuri pullokaappi. Sen varjossa istui -eräs nainen kutoen sukkaa. Hänellä oli karkeat, punakat kasvot, ja -holvikatossa hänen päänsä yläpuolella oli rautainen luukku, joka aukeni -ulos katukäytävälle. Joku kulki kadulla sen yli saaden aikaan omituisen -kumean kaiun, aivan kuin multaa heitettäessä kirstulle. - -John Storm ei ollut pelkuri, mutta äkillinen kauhu valtasi hänet, -kun hän huomasi olevansa yksin tuossa maanalaisessa luolassa, jossa -asukkaat olivat petoja pahemmat. Hän seisoi ainakin minuutin verran -huomaamatta. Sitten hän kuuli vaimon kuiskaavan sähisten: "Kissa on -pöydällä!" ja silloin hän tiesi olevansa huomattu. Miehet kääntyivät -katsomaan häntä, ei ollenkaan äkkiä, vaan salaisesti, varovasti, -hitaasti. Pankinpitäjä lyyhistyi hämmästyneen näköisenä pöydän ääreen, -koettaen piilottaa korttipakkaa. - -John seisoi tyynenä, ja koko hänen olemuksensa henki rohkeutta ja -uljuutta. Miesryhmä alkoi hajota. "Nyt on piru merrassa", sanoi joku. -Ei kukaan muu virkkanut mitään, ja vähitellen he alkoivat hävitä. He -poistuivat takaoven kautta pihaan, sillä aivan samoin kuin rotilla on -myöskin vahingollisilla ihmiseläimillä kaksi käytävää luolissaan. - -Puolessa minuutissa oli kellari melkein tyhjentynyt. Ainoastaan -pankinpitäjä ja vaimo sekä eräs nuori mies olivat jälellä. Tuo nuori -mies oli Charlie. - -"Mitäs tekisi mielesi, hyvä veli?" sanoi hän hävyttömän näköisenä. -"Tahtoisitko saarnapostilloja? Tässä on!" ja samassa hän heitti -korttipakan Johnin eteen. - -"Se tuo sinun perhanan naikkosesi on tämän tehnyt", sanoi vaimo. - -"Vai niin, vai on se siis edeltäkäsin sovittu asia", sanoi Charlie ja -astuen tiskin luo hän otti sieltä juomalasin sekä särki siitä reunan. -Sitten hän kääntäen terävät särmät Johniin päin tähtäsi ja aikoi -viskata. - -Samassa kuiskasi toinen mies jotain naiselle, joka silloin ojensi tälle -puukon. - -John Storm ei ollut vielä puhunut sanaakaan, mutta äkillinen vaisto -varoitti häntä nyt. Hän vihelsi, ja koira juoksi alas. Nuori mies -heitti särkyneen lasinsa lattialle huutaen kapakan isännälle: "Älä -hiidessä hievahda! Jos vähänkään liikut, saat tuon pedon hampaat -kurkkuusi!" - -Kuullessaan Charlien äänen hiipi Aggie alas portaita. "Charlie!" -huusi hän. Charlie aukaisi takkinsa ja pisti peukalonsa liiviensä -hihanreikiin huutaen vihasta, intohimosta ja raivosta kähisevällä -äänellä: "Mene helvettiin!" Sitten hän hoiperteli ulos takaovesta. -Isäntä näkyi myöskin tekevän lähtöä, mutta John käski häntä jäämään. -Mies vilkaisi koiraan ja totteli. "Mitä te tahdotte?" tiuskaisi hän. - -"Minä tahdon tämän tytön lapsen. Se on ensimmäinen asia, mikä on -toimitettava. Loput saatte sittemmin tietää." - -"Soo-oh, vai sitä te tahdotte!" Miehen irvistys oli hirveä. - -"Se on poissa, hyvä herra. Me olemme kadottaneet sen", sanoi vaimo, ja -hänen kasvojensa ilme oli kamala. - -"Se juttu ei mene minuun, eukko. Menkää yläkertaan ja avatkaa ovi. Mies -myöskin -- mars!" - -Minuuttia myöhemmin he olivat makuuhuoneen ovella yläkerrassa. Kolme -kaiken hoidon puutteessa olevaa lasta makasi nukuksissa käärittyinä -ryysyihin. Yksi vuoden vanha oli pajukopassa, toinen kolmevuotias oli -puukehdossa, ja nuorin lapsi makasi vuoteella. Aggie oli tullut sisään -viimeisenä ja seisoi nyt ovella vavisten ja itkien. - -"No, tyttöseni, hakekaa nyt lapsenne", sanoi John, ja nuori äiti -kiirehti kiihkeästi kehdon luota kopan luo ja kopan luota vuoteelle. - -"Tässä se on", huudahti hän. "Ei -- voi, ei, ei!" Ja hän alkoi väännellä -käsiään. - -"Sanoinhan minä sen", sanoi eukko ja osoitti ilkeästi irvistellen -seinällä näkyvää raamatunlausetta. - -Aggien lapsi oli kuollut ja haudattu. Diarrhoea! Piirilääkäri -oli antanut kuolemantodistuksen, ja Charlie oli saanut puolet -vakuutussummasta. "Suokoon Jumala, että ne rahat jo olisivat lopussa", -oli Charlie sanonut. Sen jälkeen hän oli ollut yhtämittaa humalassa. - -Tyttöraukka oli aivan lamaantunut. Hän ei enää itkenyt. "Voi, voi, voi! -Mitä minun pitää tehdä?" vaikeroi hän. - -"Kenen lapsi tämä on?" sanoi John osoittaen pajukoppaan. Pieni raukka, -jonka kita oli aivan tulehtunut, oli itkenyt itsensä uneen. - -"Se on oikean ladyn lapsi", sanoi vaimo. "Rouva Jupe käski meitä -pitämään hyvää huolta siitä. Sen isä on oikea lordi." - -"Tyttöraukkaseni", sanoi John kääntyen Aggien puoleen, "Jaksaisitteko -kantaa tämän lapsen kotiin?" - -"Voi, voi, voi", valitteli tyttö, mutta hän kääri kumminkin -villahuivinsa lapsen ympäri ja nosti sen syliinsä nukkuvana. - -"E-hei, sitä te ette vie!" sanoi mies asettuen oven eteen vahdiksi. "Se -lapsi on monen sadan punnan arvoinen minulle ja --" - -"Pois tieltä, peto!" huusi John astuen ulos talosta tytön kanssa, jolla -oli lapsi sylissään. - -Katuovi oli auki, ja naapurit olivat heränneet. Likaisia naisia -alushameisillaan ja hapset hajallaan oli kokoontunut kadunkulmaan. -Aggie itki ääneensä, ja John tunkeutui joukon läpi mitään virkkamatta. - -He palasivat kotiin Broad Sanctuaryn kautta, missä yksinäinen -poliisimies astuskeli edestakaisin kaikuvalla katukäytävällä. -Westminsterin kello löi puoli yksi. Lapsi yski yhtämittaa ja Aggie -vaikeroi: "Voi, voi, voi!" - -Rouva Pincher istui valveilla heitä odottamassa lesken myssy päässään -ja valkoinen esiliina edessään. John antoi lapsen hänen huostaansa. -Sitten hän sanoi Aggielle, joka käänsi pois päänsä: "Lapsiraukka, -te olette saanut kärsiä paljon, mutta jos te lupaatte luopua tuosta -miehestä, niin minä koetan auttaa teitä niin, että voitte aloittaa -uuden elämän, ja jos te tarvitsette rahaa, hankin sitä teille!" - -"Hän on todellakin oikea isä meille kaikille!" sanoi rouva Pincher, -mutta tyttö vastasi toivottomasti: - -"En minä tarvitse rahaa enkä minä voi aloittaa elämääni uudestaan." - -He kuulivat kuinka Aggie mennessään pihan poikki huoneeseensa -valitteli: "Voi, voi, voi!" - - * * * * * - -Ennenkuin John rupesi levolle, kirjoitti hän Glorylle: - -"Hurraa! Olen löytänyt Pollyn lapsen, joten voitte olla huoleti siitä. -Koko elämäni ajan minua on sanottu uneksijaksi, mutta on vallan -ihmeellistä, kuinka paljon mies voi tehdä, kun hän ryhtyy toimimaan -jonkun toisen tähden. Teidän entinen emäntänne näkyy olevan minun -'posetiiviukkoni' vaimo, ja vallan murheellista on nähdä, kuinka tuo -yksinkertainen miesraukka on ihastunut viekkaaseen, ilkeään eukkoonsa. -Tietysti minä olen menettänyt miehen, mutta eihän sille mitään voi. - -"Minä sain käsiini Pollyn lapsen erään toiset uhrin avulla. Tuo raukka -on jonkinmoinen balettityttö, ja oli sydäntäsärkevää nähdä nuoren -tyttöparan kantavan Pollyn lasta, hänen omansa kun näet oli kuollut ja -haudattu hänen tietämättään. Ellei Jumala ihmeen avulla häntä pelasta, -on hän nyt turmion oma. Oi, milloinka maailma oppii ymmärtämään, että -Jumala tietää parhaiten, mitenkä Hän vaikuttaa omaksi kunniakseen -noitten raukkojen kaipaavissa sydämissä? Olkoon lapsi äitinsä luona -ja kasvattakoon äidin rakkautta, siten naissuku parhaiten jalostuu. -Jos lapsi erotetaan äidistään, joutuu se hunningolle, ja äiti joutuu -perkeleen omaksi. - -"Mutta Pollyn lapsi on nyt hyvässä turvassa rouva Pincherin luona, -jonka vanha mummonsydän kiintyy siihen kuin omaan lapseensa. Koko -matkan kulkiessani kotiin olen miettinyt, että minun pitäisi itse -ryhtyä puuhaamaan lastenkasvatuslaitoksia. Se, joka tekee väärin lasta -kohtaan, tekee samalla rikoksen valtiota kohtaan. Olkoonpa nainen -langennut kuinka syvälle tahansa, on hän kumminkin kruunun alamainen, -ja jos hän on äiti, on hän myöskin velkoja. Nämä ovat minun ensimmäiset -periaatteeni; niitten sovelluttaminen on tapahtuva tulevaisuudessa. Te -olette kuin olettekin antanut minulle uuden tehtävän, ihanan työalan! -Kiitos siitä ikuisesti Jumalalle ja Glory Quaylelle! Sitten -- kenties --- tekin kerran palaatte tänne takaisin ja ryhdytte samaan työhön. Kun -ajattelen tuota kallista aikaa, jonka menetin luostarissa... Mutta ei, -ei, ilman sitä en olisi nyt täällä. - -"Oi, elämä on ihmeellistä! Mutta minua peloittaa, että herään -- ehkä -jossakin kadulla -- ja huomaan, että kaikki onkin ollut unta. Kovin -ikävää oli kuulla isoisän sairaudesta. Toivon, että hän voi paremmin -nyt. Mutta ellei, niin olen varma siitä, että kaikki hänen asiansa ovat -hyvin, ja hän luottaa ainoastaan Jumalaan. - -"Toivon, että te voitte hyvin ja vaellatte tyynesti tämän erämaan halki -välttäen okia niin hyvin kuin voitte. Glenfaba saattaa tuntua ikävältä, -mutta hyvä on, että pysyttelette poissa Lontoon hyörinästä nyt. Teidän -kotinne on niin rauhallinen, että muistaakseni lokitkin hakivat sieltä -suojaa myrskyn aikana... Mutta miksi Rosa? Onko Peel ainoa paikka, -missä kesälomaa voi viettää?" - - - - -IX. - - -_Glenfaba_. - -Oi, hyvä John Storm, aiotteko koota hehkuvia hiiliä minun pääni päälle, -vai tulta ja tulikiveäkö? Teidän viimeinen kirjeenne innostusvirtoineen -syöksyi minun ylitseni kuin tulvavesi. Millaiseen työhön te olette -hukuttautunut! Voi, sitä elämää! Voi, noita jaloja tarkoituksia! -Ja minä -- minä virun täällä kuin vanha tallukka, joka on heitetty -merenrannalle. Sielu värähtelee, sydän paisuu! Mitä minuun tulee, on -henkeni puutarha lakastumaisillaan, ja minä hukkaan ne siemenet, joita -minun tulisi kylvää. - -Rosa on tullut. Hän on ollut täällä melkein kuukauden ja hän on niin -herttainen, sanokaapa mitä tahansa. Hän toi mukanaan suuren kaupungin -tuulahduksen, ja minusta on niin hauskaa kuulla hänen puhuvan. Totta -on, että hän joskus vaivaa minua, mutta siihen on vain syynä minun -oma kateuteni ja pahuuteni ja ärtyisyyteni. Kun hän kertoo jostakin -Bettystä tai Ellenistä ja heidän ihmeellisistä voitoistaan, tunnen -olevani halvin syntinen tämän maan päällä. - -On niin hupsua nähdä, kuinka tädit kohtelevat häntä. Rakel-täti -pitää häntä jonkinmoisena taiteilijana, ollen nähtävästi alituisessa -pelossa siitä, että Rosa-raukka voi milloin tahansa saada jonkinmoisen -hulluuden puuskan. Täti-Anna ei hyväksy hänen tukkaansa, joka on -kammattu ylöspäin aivan kuin miehellä, eikä myöskään hänen hamettaan, -"joka huoleti voisi olla hiukan vähemmin housujen näköinen" (Rosa -on näet tuonut mukanaan polkupyörähameensa). Paitsi sitä Rosa puhuu -sopimattomista asioista, semmoisista, joista ei kukaan uskaltanut -hiiskuakaan tätösien nuorena ollessa. Sitten hän myöskin nimittää -meidän vanhoja neitosia tätösiksi aivan niinkuin minäkin ja isoisää -hän sanoo isoisä-ukiksi sekä asettuu helposti perheoloihin aivan kuin -Endorin noita ennen muinoin. Tietysti minä tuon tuostakin luon häneen -varoittavia silmäyksiä, ettei hän sytyttäisi tulta tappuroihin, mutta -hän on nainen, herra paratkoon, ja on totinen tosi, että nainen voi -säilyttää ainoastaan semmoisen salaisuuden, jota hän ei tiedä. - -Niin, naisellisuuden ihanne ei ole enää sama kuin tätösien nuoruudessa, -mutta kuunnellessani Rosaa ja katsellessani sitten täti Rakelia, jonka -tukka riippuu sileinä, mustina kiharoina, sekä täti Annaa ja hänen -vanhanaikuista jakaustaan, täytyy minun väristen kysyä itseltäni: -'Miksi minä pyrin eteenpäin? Minkä palkan siitä saa, jos luopuu elämän -ja maailman viehätyksistä?' Siitä ei saa mitään palkkaa. Ei mitään -muuta ole odotettavana kuin yksinäinen vanhanpiian elämä, ellei -sinulla satu olemaan sisarta, sillä kuka muu viitsisi jakaa häpeätään -sinun kanssasi? Unelmia, unelmia, unelmia vain on odotettavissa! -Uneksia saat rakkaimmasta olennosta, minkä nainen ikinä saa puristaa -syliinsä -- ja sitten sinä heräät eikä sylissäsi olekaan mitään. -Vanhan isän kuoltua odottaa sinua tyttökoulu, mutta ei mitään omia -lapsia, jotka rakastaisivat sinua, ei ketään, joka ajattelisi sinua. -Sitten seuraa säästeleminen ja kitkuttaminen joka asiassa, ja vuosi -vuodelta sinä käyt yhä vanhemmaksi, yhä laihemmaksi, yhä keltaisemmaksi -ja ryppyisemmäksi, aivan kuin omena, jota on pidetty liian kauan -ylähyllyllä, ja sitten... sitten tulee loppu. - -Voih, minä olen koettanut niin äärettömän ankarasti pysyä "uskollisena -paremmalle olennolleni", koska eräs henkilö sanoo, että minun -täytyy. Arvatkaapa, mitä minä tein viime viikolla. Armollisena neiti -Hyväntekijänä jakelin vanhoille illallista köyhäinkeittiössä tänne -tuloni kunniaksi. Pihviä ja luumuvanukasta oli yltäkyllin puhumattakaan -piipuista ja tupakasta. Neljäkymmentä vanhusta molempia sukupuolia oli -nauttimassa näitä herkkuja. Illallisen jälkeen seurasi laulutilaisuus. -Chalse (tuo lihava vanha lurjus) istui leveänä nojatuolissa ja piti -minulle, "heidän kauniille hyväntekijälleen", puheen sekä narrasi minut -laulamaan "Mylecharainen" ja johtamaan koko juhlaa, joka lopetettiin -hymnillä. Mutta - - 'Enpä siinä _ma_ ollutkaan, - Varjoni se oli vaan!' - -Ja olkoonpa miten oli, ihminen ei voi elää ainoastaan puuhaamalla -köyhäin keittolassa -- enkä minä myöskään. Ja koska minä tiedän, -millainen kurja, heikko turhamielinen olento minä olen, kysyn itseltäni -joskus, eikö kumminkin olisi tuhat kertaa parempi, jos tottelisin -luontoni ääntä enkä koettaisi väkivallalla toteuttaa veretöntä -ihannetta, jolla ei ole mitään tosi vastinetta minussa, se kun on -ainoastaan minun varjokuvani erään henkilön sydämessä, joka henkilö -luulee minua paljoa paremmaksi kuin todella olen. - -Eipä siltä, että kukaan aavistaisi, millainen ulkokullattu olento minä -olen, vaikka eilen viimeksi olin ilmoittamaisillani salaisuuteni. Asia -oli näet semmoinen, että kun minä tottelin John Knox toista ja käänsin -selkäni Lontoolle, vein mukanani kaikki komeat pukuni, paitsi mitä -jätin teatteriin. Mutta minä en uskaltanut ottaa niitä esille täällä, -vaan pidin ne visusti lukon takana kirstussani. Sieltä ne vilkuilivat -minuun kuin väijyvät pahat henget, ja aina kun niiden tuoksu tunkeutui -huoneeseen, tulivat kyyneleet silmiini ja minä himoitsin kurkistaa -niihin vielä kerran! Mutta minä kestin lujasti kaikki viettelykset, -minä voitin, minä riemuitsin -- kunnes eilisiltana Rosa rupesi puhumaan -Shakespearen Juliasta, millainen ihmeellinen hengen luoma hän oli ja -kuinka ei ainoakaan näyttelijätär pystynyt luomaan täysin ihanteellista -kuvaa hänestä. - -Mitä luulette minun tehneen? Kerronko? No, minä kerron. Minä kiipesin -yläkertaan, omaan hiljaiseen pikku huoneeseeni, vedin kirstun esiin -piilopaikastaan sängyn alta, otin ulos pukuni -- ihanat, viehättävät, -pukuni -- ja puin ne ylleni! Sitten lausuin Julian monologin -ennenkuin hän juo unijuoman, ensin kuiskaten, sitten yhä kovemmin -ja kovemmin, koko ajan katsellen kuvaani peilissä. Olin sammuttanut -kynttiläni, joten huoneessa ei ollut muuta valoa kuin kuunvalo, joka -loisti kasvoillani, mutta minä olin täynnä hehkua, minun sieluni oli -ilmitulessa, ja lopetettuani monologin ojentauduin suoraksi silmät -kiinni, pää kenossa ja sydän melkein hiljaa sekä huudahdin: "_Minä -- -minä_ olen Julia, sillä minä olen suuri näyttelijätär!" - -Oi, voi, voi! Minä voisin vallan katketa naurusta muistaessani, mitä -sitten seurasi! Minä kuulin äkkiä jonkun koputtavan oveani (se oli näet -lukossa), ja kimakka ääni huusi levottomasti: "Glory, mikä ihme sinua -vaivaa? Oletko sinä kipeä, Glory?" Se oli pikku tätönen! Ajatellessani, -kuinka hän kauhistuisi, jos hän nyt äkkiä näkisi komean italialaisen -neidon minun vaatimattoman olentoni asemasta, täytyi minun nauraen -pyydellä anteeksi ja samalla aika kyytiä toimittaa kiireen kaupalla -kaikki koreudet entiseen piiloonsa sekä vetää ylleni yksinkertainen -pukuni. - -Silloin olin vähällä ilmoittaa salaisuuteni, mutta vielä hullummin -olivat asiat pari päivää sitten. Vanha isoisä raukka! Hän pitää -Rosaa johonkin korkeampaan ihmisrotuun kuuluvana ja kyselee häneltä -alituiseen, mitä hän pitää Glorysta! Ukkoparka on käynyt niin -lapselliseksi jo, ja joka kerta kun hän luulee minun kääntäneen -selkäni, kysyy hän heti: "Ja mitä te arvelette minun pojantyttärestäni, -neiti Macquarrie?" Siihen Rosa vastaa: "Glory tulee tekemään teidän -nimenne kuolemattomaksi, pastori Quayle." Silloin isoisän silmät -säkenöivät ja hän virkkaa: "Niinkö arvelette -- niinkö todellakin -arvelette?" Ja sitten Rosa lavertelee vielä enemmän samanlaista -hassutusta, ja rakas, vanha, isoisä-kulta hymyilee voitonriemuisasti. - -Mutta aina tuommoisten tapausten jälkeen nousevat kyyneleet hänen -silmiinsä, hänen päänsä on kumarassa ja hän sanoo tätösille värisevällä -äänellä: "Hän lähtee pois. Saattepa nähdä, että hän lähtee pois. Hänen -kauneuttaan ja taitoaan ei voi riistää maailmalta!" Silloin minä aina -keskeytän heidät ja torun heitä ja sanon, että he eivät saa puhua -sellaisia tuhmuuksia. - -Kaikesta huolimatta on vanhus ruvennut katselemaan Rosaa -epäluuloisesti, aivan kuin Rosa olisi noita, joka koettaa houkutella -minua pois, ja eräänä iltana meidän piti hiipiä puutarhaan voidaksemme -puhella rauhassa ja välttääksemme isoisän vartioivia katseita. Aurinko -oli laskenut -- taivas linnan yläpuolella sekä meri sen edustalla -hohti punaiselta, ja me kävelimme polkua pitkin virran reunalla -_fuksia-_aidan varjossa, joka rajoittaa ruohokenttää, muistattehan. -Rosa kertoi tavallisella kiihkollaan, kuinka loistava tulevaisuus -sellaisilla henkilöillä on, jotka saavuttavat Lontoon maailman suosion, -ja kuinka ihmiset ovat valmiit heitä auttamaan eteenpäin. On kosolta -miehiä, jotka hankkivat kehittymistilaisuutta esim. tämmöiselle tytölle -ja vaikkapa vuokraisivat oman teatterinkin hänelle. Ja minä seisahduin -änkyttäen: "Jaa, jaa, jospa minulla olisikin _oikea_ näyttämö... ken -tiesi... ehkei se olisikaan niin hullua..." Samassa _fuksian_ lehdet -kahisivat aivan kuin tuulessa, ja me kuulimme askeleita polulta. - -Isoisä oli nojautuen Rakelin käsivarteen tullut ulos ja kuullut -minun viimeiset sanani. "Se on Glory!" änkytti hän, ja sitten minä -kuulin hänen nuuskaavan ja niistävän nenäänsä aivan kuin peittääkseen -liikutustaan. Hän näet luuli, että minä petin heitä kaikkia ja haudoin -salaisia tuumia mielessäni. Minä tuskin tiedän mitä nyt seurasi. -Seuraavien viiden minuutin ajalla "suuri näyttelijätär" sai puhua -ihmisten ja enkelien (Belzebubin) kielillä soaistakseen vanhan miehen, -vanhan naisen ja nuoren naisen silmät. Se oli mainio esitys, sen -saatte uskoa. En elämässäni enää voi saada aikaan mitään senkaltaista, -vaikka minulla silloin olikin yleisönä vain yksi ainoa vanha ukko, -yksi vanha piika ja yksi nuori nainen. Kuulijakuntani hurmaantui, -ja vanha isoisä raukka tyyntyi. Mutta kun olimme palanneet sisään -kuulin hänen sanovan: 'Ei sitä voi auttaa kumminkaan. Hänellä on ikävä -täällä -- onko se ihme? Emme me voi sulkea häkkiin pääskyämme, Rakel, -ja parasta on kaiketi ettemme koetakaan. Laululintunen tuli tänne -meitä ilahduttamaan, mutta sitten se lentää taas pois. Me olemme jo -vanhoja, rakkani -- ei sitä pidä itkeä.' Ja mennessään illalla omaan -huoneeseensa lukitsi hän ovensa ja luki rukouksensa kuiskaamalla, etten -minä kuulisi, kuinka hän nyyhkytti. - -Sen perästä hän ei ole noussut vuoteeltaan. Minä pelkään, ettei hän -enää siitä nousekaan. Monen monituista kertaa olen ollut sanomaisillani -hänelle, ettei ollenkaan olisi syytä pelätä vedenpaisumusta, vaikka -minä menisinkin Lontooseen, mutta nyt en enää milloinkaan jätä häntä. -Minä toivoisin kumminkin, ettei Rakel-täti puhuisi niin paljon siitä -ajasta, jolloin minä olin poissa. Hänen puheistaan päättäen isoisä -lienee joka ilta pistäytynyt minun tyhjään huoneeseeni ennenkuin -meni omaan kamariinsa, ja sen jälkeen hänen silmissään aina näkyi -kyyneleitä ja huulet liikkuivat hiljaa. Enhän minäkään ole luonnostani -kovasydäminen, mutta en minä voi rakastaa isoisää sillä tavalla. Voi, -kuinka elämä on julmaa!... Tiedänhän minä, että minun pitäisi olla -toisenlainen, mutta... mutta en minä voi sille mitään! - -Minä voisin kumminkin itkeä ajatellessani, kuinka lyhyt tämä elämä on -ja kuinka vähän minulla olisi varaa tuhlata siitä. "Pysy lujasti kiinni -täällä!" huutaa sydämeni minulle, mutta samalla Lontoo kutsuu minua, -houkuttelee minua luokseen kuin meri, ja minusta tuntuu kuin olisin -kuljeskeleva merenneitonen ja kuin Lontoo olisi minun aaltokotini. - -_Myöhemmin_. - -Rakas vanha isoisäraukka! Minun kirjeeni keskeytyi eilis-iltana, sillä -isoisä sai taas tuommoisen äkillisen kohtauksen. Hän pyörtyi uudelleen, -ja tädit olivat taas hämmästyttävän avuttomia. Sen isoisäkin tietää, -ja kun minä olin tehnyt kaiken voitavani virvoittaakseni häntä jälleen -tuntoihinsa, avasi hän silmänsä ja kuiskasi, että hän tahtoi sanoa -minulle jotain kahden kesken. Vanhat tätiraukat menivät silloin ulos -huoneesta kyynelsilmin ja kasvoissa semmoinen ilme, kuin olisivat -tahtoneet sanoa, että he kyllä arvasivat mitä isoisä tahtoi minulle -ilmoittaa. Vaikeasti hengittäen virkkoi vanhus sitten: "Ethän _sinä_, -Glory, pelkää?" ja minä vastasin "en", vaikka sydämeni tykytti kovasti. -Silloin vanhoille, kuluneille kasvoille hiipi heikko hymy, ja hän -sanoi minulle, että tämä kohtaus oli vain uusi kutsu hänelle. "Kohta -minä lähden ikipäiviksi", sanoi hän, "ja sinun pitää olla uljas ja -voimakas, lapseni, sillä kaikkien meidän täytyy kerran kuolla. Mitä -siinä siis olisi pelättävää?" Minä en koettanutkaan vastustaa häntä -- -mitä hyötyä siitä olisi ollut? Ja puhuttuaan tulevista hetkistä kertoi -hän tyynesti menneestä elämästään, kuinka hän oli taistellut myrskyä -vastaan seitsemänkymmentä vuotta, mutta nyt vie Kaikkivaltias Isä hänet -vihdoinkin satamaan. "Minä en enää voi rukoilla jatkoa elämälleni, -Glory", sanoi hän. "Usein sitä rukoilin entisinä aikoina kun minulla -oli pikku lapsenlapseni kasvatettavana, mutta minun tehtäväni on nyt -täytetty, ja kun päivä on lopussa, niin väsynyt työmies ei voi muuta -toivoa kuin rauhaa ja lepoa." - -Tohtori on käynyt ja mennyt. Ei ole kysymys mistään erikoisesta -taudista, ei voi mitään tehdä, mutta ei myöskään mitään toivoa. -Vähitellen väsynyt ruumisraukka heikontuu ja vaipuu maata kohti -ja sielu kohoaa taivaaseen, jossa sille on sija valmistettu. Voi, -millaiseksi pakanaksi tunnen itseni hänen rinnallaan! Ja kuinka iloinen -olen, etten ruvennut puhumaan hänelle poislähdöstäni, juuri kun hän on -ennättänyt pitkän matkansa aattoiltaan! Minä olen lähettänyt tätöset -nukkumaan, mutta Rosa on vaatinut minua lupaamaan, että herättäisin -hänet kello neljä aamulla, jolloin hän tahtoo vuorostaan valvoa isoisän -luona. - -_Seuraavana aamuna_. - -Rosa valvoi minun puolestani lopun yöstä, ja minä läksin huoneeseeni -levolle kylmässä aamuhämärässä. Mutta nyt minä kadun, että annoin -Rosan valvoa, sillä minä en ollenkaan voinut nukkua, ja isoisä näki -levottomia unia. Minusta tuntui kuin vanhusta olisi puistattanut, kun -jätin heidät kahden kesken, ja monesti kuulin seinän läpi, kuinka hän -käheällä äänellä huusi: "Tuokaa hänet takaisin", aivan kuin painajainen -olisi vaivannut häntä. Mutta joka kerta kuulin myöskin, kuinka Rosa -lohdutti häntä, ja siksi rupesin aina uudestaan nukkumaan enkä mennyt -hänen luokseen. - -Koska hän oli virkeämpi tänä aamuna, asetimme hänet patjojen nojaan -istumaan vuoteelleen, jossa hän on kirjoittanut kirjettä. Kun hän -pyysi kynää ja paperia, kysyin häneltä, enkö minä voisi kirjoittaa -hänen puolestaan, mutta tuo vanha rakas lapsi oli olevinaan niin kovin -salaperäinen ja koetti näyttää niin vetikkamaiselta kysyessään, onko -tavallista, että vihollista ammutaan sen omalla ruudilla. Tietysti minä -laskin leikkiä hänen kanssaan ja olin olevinani hirveän utelias, vaikka -kyllä luulen arvaavani kenelle tuo kirje on aiottu, huolimatta siitä, -että hän peitti kirjekuoren osoitepuolen silloinkin, kun kirjettä -lakattiin. Hän lakkasi sen oikealla lakalla, ja minä pitelin kynttilää, -kun hän vapisevilla sormiraukoillaan, jotka tuontuostakin olivat tulla -liian lähelle kynttilää, kuumensi lakkatankoa, ja sitten minä painoin -äitini helmisormuksella sinetin ja isoisä pisti kirjeen tyynynsä alle. - -Aamiaisesta saakka hän on alituiseen nukahtanut. Meidän luonamme on -käynyt kirkkoväärtejä ja naapuriseurakuntien pappeja, sillä isoisälle -on tietysti hankittava sijainen täksi ajaksi. Kaikki ovat tietysti -kysyneet, mikä tauti isoisää vaivaa, ja kuullessaan, ettei häntä vaivaa -mikään tauti, ovat he eri nuoteilla kaakattaneet ja kotkottaneet: -"Luojalle kiitos siitä!" Minä inhoan semmoisia ihmisiä, jotka aina -veisaavat kiitosvirsiä. - -_Kello kaksitoista_. - -Tila entisellään, paitsi että hän on hiukan houraillut milloin ei -ole nukkunut. Hän näkyy elävän menneisyydessä. Hän katsoo minuun -tutunomaisesti nimittäen minua "Lancelotiksi", joka oli isävainajani -nimi. Koko aamun on tuota jatkunut. Luulisi melkein hänen vaeltavan -hämärän maassa, jossa ei voi selvään erottaa henkilöiden kasvoja ja -jossa kuolleet ovat yhtä eläviä kuin elävätkin. - -Kaikki luulevat, että minulla on aivan tavaton mielenmaltti, koska minä -en itke alituiseen, niinkuin kaikki muut täällä -- Anna-tätikin itkee -esiliinansa suojassa. -- Vaikka minun kyyneleeni muutoin kyllä ovat -valmiit vuotamaan, voin niitä sentään joskus pidättääkin. Mutta totta -puhuen, minä olen peloissani ja sydämeni syvyydessä tunnen kauhua. On -aivan kuin _jotain_ hiipisi tähän taloon hitaasti, vastustamattomasti, -kamalasti, luoden varjonsa jo edeltäkäsin meihin. - -Minä olen saanut selville, mitä isoisä huusi eilis-iltana. Rakel-täti -kertoi, että hän uneksi isäni lähdöstä Afrikkaan. Siitä on nyt -kaksikymmentä kaksi vuotta, mutta näyttää siltä kuin muisto tuosta -olisi vaivannut vanhusta paljon viime aikoina. "Ettekö te muista sitä?" -sanoo hän alituiseen. "Silloin ei ollut mitään rautateitä saarellamme, -ja me seisoimme portilla katsomassa kuinka rattaat, joissa hän istui, -lähtivät vierimään. Ja kun hän oli kadonnut näkyvistä, ei maksanut -vaivaa katsella enää. Me palasimme sisälle -- sinä ja Anna ja kaunis -nuori Elise-parka. Poikani ei koskaan palannut takaisin, ja kun Glory -lähtee, ei hän myöskään tule koskaan takaisin." - -Puoliselvinä väliaikoina, jolloin hän luulee minua isäkseni, loppuu -minun ihmeellinen mielenmalttini usein ja minä keksin syitä päästäkseni -pistäytymään pois huoneesta. Silloin hiivin hiljaa rakennuksen läpi ja -kuuntelen raollaan olevien ovien takana. Juuri nyt kuulin hänen puhuvan -aivan tajussaan Rakel-tädille, mutta hänen äänensä tuntui ikäänkuin -kaikuvan sisäänpäin eikä ulospäin, kuten ennen. "Ei hän voi sille -mitään, lapsiraukka", sanoi hän. "Kerran hän kyllä saa kokea, miltä se -tuntuu, mutta ei vielä, ei ennenkuin hänellä on omia lapsia. Ihmissuku -katsoo eteenpäin, ei taaksepäin. Jumala tiesi luodessaan meidät, ettei -maailma voisi edistyä ilman pientä julmuutta, ja kuka minä olen, että -valittaisin?" - -Minä en voinut kestää tuota enää, vaan juoksin sisään, sydän -pakahtumaisillaan, ja huusin: "Minä en koskaan jätä sinua, isoisä!" -Mutta hän hymyili vain sanoen: "Minä en pidätä sinua enää kauan, Glory, -en pidätä enää kauan", ja silloin minä olisin voinut nääntyä häpeästä. - -_Illalla_. - -Koko iltapäivän hän on ollut kuin lapsi, ja kaikki näyttää olevan aivan -kuin nurin hänen tajunnassaan. Iäisyyden varjo on pyyhkinyt pois ajan. -Kun minä kohotin hänet istumaan vuoteella, luuli hän olevansa pikku -poikana nuoren äitinsä sylissä. Oi, suloista unelmaa! Vanha mies, otsa -rypyssä ja pää valkohapsinen ja kaikki raskaat vuodet olemattomiin -haihtuneet! Monta kertaa hän on kysynyt minulta, saisiko hän leikkiä, -kunnes pannaan nukkumaan, ja minä olen silittänyt hänen ryppyisiä -käsiään sanoen "saat, saat", sillä minä olen olevinani hänen äitinsä, -joka kuoli vanhana. - -Mutta tuo "rooli" on miltei liian vaikea minulle. Minun pitää -alituiseen juosta pois huoneesta, etten ihan purskahtaisi itkuun. Minä -tulen juuri hänen työhuoneestaan. Se on täynnä, kuten aina ennenkin, -tomuisia vanhoja riimukiviä ja niitten kipsijäljennöksiä. Hän on elänyt -koko elämänsä kymmenennessä vuosisadassa, ja nyt hän on lähdössä vielä -paljoa kauemmaksi... - -Voi, minua väsyttää, väsyttää! Jos isoisä kuolee, lähden kohta pois -täältä. Täällä ei silloin enää ole mitään, mikä minua pidättäisi, -enkä minä sitäpaitsi _voi_ nähdä alituiseen ympärilläni kaikkia noita -herttaisia muistoja hänestä, niin yksinkertaisia, niin liikuttavia. -Mutta voi kuinka turhanpäiväiseltä hyörivä, meluava Lontoo nyt tuntuu --- kuinka pieneltä, kuinka säälittävältä! - -_Myöhemmin_. - -Kaikki on lopussa. Esirippu on laskenut, mutta minä en itke. Jos -itkisin, en itkisi surusta, vaan siksi, että tuo loppu oli niin -kaunis, niin ihana! Aurinko oli juuri laskemaisillaan, ja sen säteet -hiipivät huoneeseen. Isoisä heräsi pitkästä unesta, ja melkein -yliluonnollinen rauha levisi hänen kasvoilleen. Minä näin, että hän oli -täydessä tunnossaan nyt. Kuolema oli taluttanut hänet takaisin hänen -lapsuudestaan asti noitten pitkien vuosien läpi, ja hän tiesi nyt, että -hän oli vanha ja minä olin nuori. "Joko veneet ovat lähteneet?" kysyi -hän tarkoittaen silakkaveneitä, jotka lähtevät ulapalle auringonlaskun -aikaan. "Minä tahtoisin nähdä niiden purjehtivan", sanoi hän, ja minä -kiersin käsivarteni hänen ympärilleen ja nostin hänet istumaan niin -ylös, että hän saattoi nähdä sataman ja meren linnan toisella puolen. -Auringonvalo kimalteli hänen vanhan, hopeanvalkoisen päänsä päällä -luoden taivaallista valoa kasvoille, joita kuolema jo jäähdytti. Ulkona -oli melkein tyyni, ja veneet uivat ulapalle, purjeissa tuskin ollenkaan -tuulta. "Ah", sanoi isoisä, "minä en lähde ulos niinkuin nuo, Glory, -minä tulen satamaan. Minä olen taistellut myrskyä vastaan koko elämäni, -mutta minä näen tyynen satamani vihdoinkin yhtä selvään, kuin Peelin ja -nyt odottelen vain nousuvettä ja satamamestaria, joka kohottaa lippunsa -merkiksi!" - -Sitten hänen päänsä vaipui kevyesti minun käsivarrelleni, huulien -väri muuttui, mutta silmät eivät sulkeutuneet, ja hänen autuaille -kasvoilleen levisi vieno hymy. Siten kuoli jalo kristitty -- -yksinkertainen, päiväpaisteinen, iloinen, onnellinen, lapsen kaltainen -olento, ja sellaisten on taivaan valtakunta. - -Glory. - -PASTORI QUAYLEN KIRJE. - -_Hyvä John!_ -- Ennenkuin tämä kirje saapuu teille taikka ehkäpä juuri -sen tullessa, saatte kuulla uutisen, joka selittää teille kaikki. Minun -vuoroni on tullut, John, eikä siitä sen enempää. Tohtorit sanovat, -että kuolema voi tulla nyt tai sitten tai milloin tahansa. Minä odotan -vapautumistani, ja tulkoonpa hetkeni huomenna auringon laskiessa tai -tänään nousuveden alkaessa, jätän itseni Hänen huomaansa, joka meistä -kaikista huolen pitää. Oikein sanoi viisas mies: "Kuolinpäivämme on -parempi kuin synnyinhetkemme", ja siksi lähetän teille viimeisen -tervehdykseni ja sanomani niin hartaasti ja voimallisesti kuin suinkin -saatan näin vanhana ja kuolemaa odottavana. - -Minuun vanhat tytärraukkani ovat kovin murheissaan, mutta Glory on -uljas ja uskollinen, hän on yhä sama joustava teräsjänne kuin ennenkin. -Ihmiset sanovat, että hänen äitinsä olemus sekä äidin henki ja rotu -ilmenevät selvästi tuossa tytössä, mutta minä tiedän, että hänen isänsä -jäntevä sielu ylläpitää häntä. Minä rukoilen Jumalalta, että Hän -sallisi Gloryn rakastavien ja lujien käsien tukea minua, kun nuo pimeät -hetket tulevat. - -Siitä johdun varsinaiseen asiaani, joka on tämän kirjeen aiheuttanut. -Tämä papin paikka joutuu kohta avoimeksi, ja minä mietin, kukahan tulee -seuraamaan minun heikkoja jälkiäni. Tämä on suloinen maailman kolkka, -John! Vanha kirkko ei näytä ollenkaan rumalta, kun aurinko paistaa -siihen, ja kesäiseen aikaan on tämä vanha puutarha täynnä hedelmiä ja -kukkia. Olenko koskaan kertonut teille, että Glory on syntynyt täällä? -Minulla ei ole koskaan ollut muuta lapsenlasta, ja me olimme alusta -pitäen hyviä ystäviä. Hän on hyvin viisas, herttainen pikku olento, -ja minä olin vain vanha lapsi. Siksi me sovimme niin hyvin leikkimään -ja puuhailemaan yhdessä. Turhaa ja tuskallista on minun koettaa -ajatellakaan tätä paikkaa ilman häntä, ja silloinkin, kun hän oli -poissa tuossa suuressa, pahassa Babylonissa, joka on täynnä vaaroja ja -viettelyksiä, silloinkin hänen henkensä näytti piilevän joka pensaassa -ja puussa, ja vähänväliä se hypähti esiin helähtäen naurusta. - -Siitä on jo kuukausia, kun viimeksi näin isänne, mutta minulle on -kerrottu, että hän äskettäin poltti arkistonsa laatien aimo kokon -kahdenkymmenen vuoden kokoelmista. Tuo ei ollut niinkään huono uutinen. -Ehkäpä hän nyt ilomielin näkisi teidät kotona ja avaisi ikävöiden -sylinsä teille, kun tuo paha, joka on tuottanut niin paljon häiriöitä, -on hävitetty. - -Mutta silmiäni pakottaa ja kynäni vapisee. Hyvästi! Hyvästi! Hyvästi! -Vanha mies lähettää teille siunauksensa, John. Jumala suokoon, että -tapaisimme toisemme Hänen siunatussa paratiisissaan, Hänen omalla -otollisella ajallaan, iloiten Hänen armostaan, kun kaikki syntimme ovat -anteeksi annetut! - -Adam Quayle. - - - - -X. - - -Gloryn kirje ja sen sisällä oleva toinen kirje vaikuttivat John -Stormiin aivan kuin sade, joka pieksää ratsastajan kasvoja -- hän -kannusti ratsuaan ja kiirehti eteenpäin. - -"Kuinka minä saatan löytää sanoja", kirjoitti hän, jotka voisivat -ilmaista mitä tunsin kuullessani surullisen uutisenne? Mutta miksi -sanon sitä surulliseksi? Hänen elämänsä työ oli päättynyt, hänen -kuolemansa oli rauhallinen voitto, ja meidän tulee iloita siitä, -että hänen viimeinen lähtönsä oli niin helppo. Toivon, että te ette -sure häntä liian katkerasti ettekä anna hänen kuolemansa vaikuttaa -ehkäisevästi elämäänne. Se ei olisi oikein. Ei mikään rauhattomuus -vaivannut hänen puhdasta sydäntään eikä mikään synnin varjo. Hänen -vanhuutensa oli kuin yksi ainoa rauhallinen päivä, jota kesti -auringonlaskuun saakka. Hänen olentonsa sopusointua ei häirinnyt -ainoakaan epäpuhdas sävel, hänessä ei ollut mitään teeskentelyä. -Hän pysyi semmoisena tämän monimutkaisen, epätoden elämän keskellä -tietämättä mitään kaikesta siitä onttoudesta, turhamielisyydestä ja -viekkaudesta, joka ympäröi häntä -- suvaitsevana ja ystävällisenä -kaikille. Miksi siis surisimme häntä? Hän on saavuttanut päämääränsä -- -hän on varmassa satamassa. - -"Hänen kirjeensä oli niin liikuttava viisaassa yksinkertaisuudessaan. -Sen tarkoituksena oli saada minut hakemaan hänen virkaansa. Mutta -minun velvollisuuteni on täällä, ja Lontoo saakoon parhaimman osan -voimistani. Enemmän kuin koskaan ennen tunnen nyt vastuunalaisuuteni -teitä kohtaan. Ei ole vielä tullut aika minun antaa teille neuvoja. -Minä olen ennättänyt suuren kokeen aattoiltaan. Monta koetta on -tehty, monta ponnistusta tehtävä. Se on tavallaan mannan keräämistä --- pikkuisen joka päivä. En voi muuta kuin sulkea teidät Jumalan -huomaan ja turviin. Lohduttakaa tätejänne ja ilmoittakaa minulle voinko -jollakin lailla palvella heitä." - -Tämän kirjeen muste oli tuskin ennättänyt kuivua, kun John jo oli -muissa touhuissa. Hän oli alituisessa tulisessa puuhassa tätä nykyä. -Ennen kaikkea oli hän palavasti kiintynyt uuteen suunnitelmaansa -naisten ja lasten pelastamiseksi ja suojaamiseksi. Hän nimitti -sitä Gloryn tuumaksi, kun hän itsekseen mietti sitä. Se olisi ehkä -korvapuusti yhdeksännentoista vuosisadan siveellisyydelle, mutta entä -sitten? Se oli sopusoinnussa Kristuksen opin kanssa, sillä Kristus -antoi anteeksi syntiselle vaimolle ja häpäisi ulkokullatulta. Hän -vaikka lainaisi rahaa tuumansa hyväksi, hän kerjäisi sen hyväksi, -saattoipa olla tilaisuuksia, jolloin hän voisi vaikka varastaa sen -hyväksi. Rouva Callender pudisti päätään. "Ellen vallan erehdy, -poikaseni, tulee tästä skandaali. Minun käsittääkseni tuo on naisen -työtä." - -"'Vaikka olisit saastaton kuin jää ja puhdas kuin lumi', täti... -Mutta mitäpä siitä! Minä aion nostattaa yhdistettyjen kirkkojen koko -voiman taisteluun tuota suurta pahuutta vastaan. Puhutaan kristikunnan -yhteydestä! Jos sitä todellakin vakavasti tarkoitettaisiin, yhtyisivät -kaikki suojelemaan ja vapauttamaan naisia." - -"Mutta mistäs ne kolikot otetaan, poikaseni?" - -"Mistä tahansa -- kaikkialta! Sitä paitsi on minulla oma pankkiirini, -joka on aina valmis auttamaan minua, täti." - -"Ethän nyt vain taas tarkoittane pääministeriä, poika?" - -"Tarkoitan Kuningasten Kuningasta. Herra auttaa minua tässä niinkuin -muussakin." - -Hänen hillitön intonsa murti kaikki esteet, ja kaikkien hänen -ajatustensa syvimmässä pohjukassa piili Glory. John oli valmistava -tietä Glorylle. Glory oli palaava takaisin Lontooseen suureen, ylevään -työhön. Hänen kirkas sielunsa oli loistava kuin tähti. Hän tulisi -huomaamaan, että John oli ollut oikeassa ja uskollinen, ja sitten... -sitten... Mutta se vaikutti kuin tulinen viini hänen suonissaan -- hän -ei uskaltanut ajatella sitä. - -Kolmetuhatta puntaa oli saatava kokoon, joilla ostettaisiin tai -rakennettaisiin koteja, ja John läksi kerjäämään noita rahoja. -Ensimmäiseksi hän meni rouva Macraen luo. Kun hän lähestyi taloa, tuli -häntä vastaan rouvan sylirakki puettuna vaaleaan, kellertävään vaippaan -ja miespalvelija seurassaan, sillä rakki oli juuri menossa tavalliselle -jaloitteluretkelleen puistoon. - -John Storm astui sisään ja käski palvelijan ilmoittaa, että "isä Storm" -pyysi tavata emäntää. Palvelija palasi parin minuutin perästä sanoen, -että rouvaa vaivasi päänkivistys, josta syystä hän ei tänään ottanut -vastaan ketään. - -"Sanokaa hänelle, että pääministerin veljenpoika pyytää puhutella -häntä", sanoi John. - -Ennenkuin palvelija ennätti palata, kuului silkin kahinaa portailta, ja -rouva itse huusi: "Hyvä herra Storm, astukaa sisään! Minun palvelijani -ovat todellakin surkeita, kun he alituiseen sekoittavat nimiä!" - -Aika oli iskenyt leimansa rouva Macraehen. Hän oli vanhentunut, ja -silmiä ympäröivät rypyt eivät enää olleet peitettävissä. Mutta hänen -otsatukkansa oli käherretty kuten ennenkin, ja tuntui kuin hän olisi -uinut hajuvesissä. - -"Minä kuulin teidän paluustanne, hyvä herra Storm", sanoi hän hienon -naisen venytetyllä äänellä, mutta murretta käyttäen, mennessään Johnin -kanssa saliin. "Minun tyttäreni kertoi siitä minulle. Tiedättehän, että -hän on aina seurannut hartaasti teidän työtänne... Oi, kiitos, hän voi -erittäin hyvin ja viihtyy mainiosti Pariisissa. Kai tiedätte, että hän -on naimisissa. Tietysti se oli suuri uhraus minulle, mutta tapahtukoon -Herran tahto, ja minä tunsin velvollisuuteni äitinä..." Sitten seurasi -liikuttava kertomus hänen äidillisistä tunteistaan, joita vain se tieto -saattoi lohduttaa, että hänen vävynsä kuului "Englannin parhaimpiin -perheisiin" ja että rouva alituiseen sai sanomalehtiä "meren toiselta -puolen", joissa kerrottiin tarkkaan häistä ja kaikista hääpuvuista. - -John käänteli hattuaan ja kuunteli. - -"Ja mitä te ystävinenne nyt puuhaatte Sohossa?" kysyi rouva. - -John kertoi toimistaan työnaisten hyväksi, ja arvoisa rouva Macrae -koetti näyttää syvästi hartaalta kuulijalta. "Kohtahan he tulevat -paremmiksi kuin yläluokat", sanoi hän. - -John arveli, että se kyllä oli mahdollista, mutta hän jatkoi vain -kertomustaan suunnitelmistaan ja selitti, kuinka pieni se summa on, -jonka hän tarvitsisi niiden toteuttamiseksi. - -"Ainoastaan kolmetuhatta! No se on varmaan helposti koottu!" huudahti -rouva Macrae. - -"Armeliaisuus on rikkauden suola, armollinen rouva, ja jos rikkaat -ihmiset muistaisivat, että heidän rikkautensa on vain uskottu heille -hoidettavaksi --" - -"Minä aina muistan -- aina minä sen muistan 'Älkää kootko maailman -aarteita' -- oi, mikä ihana lause se on!" - -"Olen iloinen kuullessani teidän puhuvan niin, armollinen rouva. Moni -kristitty ihminen myöntää kyllä, että Jumala on leskien ja orpolasten -Jumala, mutta siitä huolimatta he palvelevat omana jumalanaan hopea- ja -kulta-aarteitaan." - -"Mutta minä rakastan niin paljon lapsia, ja minusta on hyvin hauskaa -mennä lastenkoteihin, joissa näen heidän niiailevan niin sievästi -valkoisissa, siisteissä esiliinoissaan. Mutta se, mitä äsken sanoitte, -herra Storm, on aivan totta. Tiedättekö, että minä olen sen perästä, -kun palasin St. Louisista, nähnyt tavattoman joukon ihmisiä, jotka -ovat hullaantuneet kissoihin..." Ja sitten seurasi pitkä kertomus -eräästä rouva Macraen ystävästä, jolla kerran oli ollut persialainen -lemmikkikissa, mutta se kuoli, ja sen emäntä pukeutui surupukuun, eikä -kukaan sen jälkeen uskaltanut mainita mitään kissoista hänen kuullensa, -sillä hän ei voinut sitä kestää. - -Samassa rakki tuli kotiin jaloitteluretkeltään, ja rouva Macrae kutsui -sen luokseen hyväillen sitä hellästi ja kertoen, että se oli lahja -hänen armaalta miesvainajaltaan. Mutta nyt oli rouva niin levoton sen -terveydestä, sillä se oli niin hento ja kylmettyi niin kovin helposti -huolimatta siitä, että Regent-kadun kuuluisa koirain räätäli oli -ommellut sille vaipan. - -John nousi sanoakseen hyvästi. "Saanko siis luottaa teidän -ystävälliseen apuunne toimissani Sohon vaimojen ja lapsiraukkojen -hyväksi?" - -"Tosiaankin... On nähkääs niin, että arkkidiakoni auttaa minua aina -semmoisissa asioissa -- niin, minä odotan häntä juuri tänään -- enkä -minä koskaan tee mitään kysymättä häneltä neuvoa. Minähän olen niin -kivulloinen -- minulla on heikko sydän", ja sitten hän pani päänsä -kallelleen ja nosti hajuvedessä liotetun nenäliinan nenäänsä. "Mutta -onko pääministeri tehnyt mitään sen asian hyväksi?" - -"Hän on antanut kaksituhatta puntaa minun käytettäväkseni." - -"Todellako?" huudahti rouva Macrae nousten ylös ja potkaisten -laahustimensa pois tieltä. "Kuten jo sanoin, tulisi meidän heti -paikalla päättää jotain siinä asiassa. Emmekö voisi pitää kokousta -minun salissani? Kaikki lahkotko yhdessä, niinkö? Niin, kyllä minun -puolestani -- kun on tällainen asia." Ja hän katseli ympärilleen aivan -kuin miettien, että saattoihan aina desinfisioida huoneet jälestäpäin. - -Joku yskäisi kovasti eteisessä, kun John astui alas portaita. -Se oli arkkidiakoni, joka oli juuri tullut. "Ah", huudahti hän -heiluttaen kättään ja tervehtien Johnia, aivan kuin he olisivat -eronneet eilispäivänä ja mitä ihanimmassa sovussa. Niin, paljon -muutoksia _oli_ tapahtunut, ja hänet oli ylennetty korkeampaan -vaikutuspiiriin. Tosin hänen ystävänsä olivat toivoneet hänelle jotain -vielä korkeampaa paikkaa, mutta olihan hän nytkin jo valtakunnan -ensimmäinen arkkidiakoni, ja kirkossa, jos missä, kompromissin henki -hallitsi kaikkea. Hän kysyi mitä John nyt hommasi ja kuultuansa -hänen toimistaan, lisäsi hän jokseenkin maallisella tavalla: "Olkaa -varuillanne, rakas Storm, älkää yllyttäkö pahetta. Minä puolestani olen -vallan väsynyt tuohon 'langenneeseen sisareen'. Totta puhuen minä en -tunnusta tuota nimitystä ollenkaan. Piccadillyn maalattu Jezebel ei ole -minun sisareni." - -"Me emme itse valitse sukulaisiamme, herra arkkidiakoni", sanoi John. -"Jos Jumala on meidän kaikkien Isä, silloin ovat myöskin kaikki miehet -veljiämme ja kaikki naiset sisariamme, olkoonpa se meille mieluista tai -vastenmielistä." - -"Ah! Sama kuin ennenkin, huomaan minä! Mutta älkäämme sanoja -saivarrelko. Oletteko tavannut pääministeriä nykyään? Ei _aivan_ -nykyään, niinkö? Hm -- niin" -- lisäsi hän ylhäisesti hymyillen -- -"Downing-kadun ilman sanotaan heikontavan muistia", ja yskähtäen -äänekkäästi astui arkkidiakoni ylös portaita. - -John Storm astui kotiinsa sinä päivänä kukkaro kevyenä, mutta sydän -raskaana. - -"Kerjääminen on huono virka paastopäivänä, poikaseni", sanoi rouva -Callender. "Istupas nyt ja maista hiukan päivällistä." - -"Kuinka nuo ihmiset uskaltavat rukoilla 'Isä meidän, joka olet -taivaassa'? Se on pilkkaa, se on pettämistä!" - -"Jaa, jaa, he kyllä mielellään pettäisivät Jumalankin ilmoittamalla -tulonsa väärin, ellei Jumala voisi katsoa heidän kassakaappeihinsa." - -"Heidän rahansa on vähäpätöisin asia, jonka taivas heille antaa. Jos -minä pyytäisin heiltä heidän terveyttään tai heidän onneaan, hyvä -Jumala, mitä he silloin sanoisivat?" - -Seuraavana sunnuntai-iltana John Storm saarnasi täydelle kirkolle -tekstistä: "Tämä kansa lähestyy minua suullaan ja kunnioittaa minua -huulillaan, mutta heidän sydämensä on kaukana minusta." - -Mutta muutamia viikkoja myöhemmin hänen kasvonsa olivat valoisat ja -hänen äänensä iloinen. Hän kirjoitti toisen kirjeen Glorylle: - -"Täydessä toimessa vihdoinkin, Glory. Minun piti saada sedältäni -kolmetuhatta puntaa vielä lisää äitini rahoista. Hän antoi ne -iloisesti, sanoen vain, että hän oli utelias näkemään, kuinka lähelle -kristittyä ihannetta nykyinen sivistyskanta salli meidän päästä. Mutta -rouva Callender on hapan. Joka kerta kun minä annan kuusi penceä omia -rahojani kirkkoni hyväksi, lausuu hän teräviä pisteliäisyyksiä, koska -hän muka on vain 'vanha hupakko', ja silloin minun pitää aina taputella -ja hyväillä häntä. - -"Sanomalehdet pilkkasivat pahasti minun 'vauvakokoelmian', kunnes -ne saivat vihiä siitä, että pääministeri oli samassa köydessä. -Nyt ne nimittävät niitä 'pastori Stormin suojakodeiksi' ja ovat -ristineet minun yölliset retkikuntani 'valkoisen ristin armeijaksi'. -Itse arkkidiakonikin on ruvennut kertomaan maailmalle, kuinka hän -alusta alkaen on ollut 'intressoitu herra Stormista' ja auttoi minua -ensimmäiseen alkuun urallani. Minä tapasin hänet erään rikkaan -rouvan kodissa, jossa meillä oli vain pienoinen kahakka, mutta -eilen hän kirjoitti minulle kehoittaen 'ryhtymään suurenmoisen -yritykseni järjestelyyn' sekä pitämään julkiset päivälliset laitokseni -vihkiäisiksi. Vaikkakaan minun mielestäni semmoiset henkilöt, jotka -syövät suurissa laumoissa ja tyhjentelevät samppanjapulloja; eivät -ole omiaan suorittamaan työtä Jumalan vainiolla, en minä näyttänyt -mitään tyytymättömyyttä. Päinvastoin suostuin tulemaan kokoukseen, -joka pidetään tuon rikkaan rouvan salissa ja jonne kutsutaan pappeja, -maallikoita ja kaikenlaisten lahkokuntain jäseniä, sillä tämä seikka on -kaikkien dogmien ja erimielisyyksien yläpuolella, ja minä aion koettaa, -minkä verran voidaan edistää yksimielisen kristikunnan syntymistä -yhteiskunnalliselle perustukselle. Rouva Callender epäilee tätäkin -seikkaa ja huomauttaa minulle, että missä haaska on, sinne kotkat -kokoontuvat. Arkkidiakonin mielestä meidän tulee pitää kokouksemme joko -ennen elokuun 12 päivää taikka sitten vasta syyskuun loppupuolella, -ja rouva Callender selittää tämän seikan siten, että 'Pyhä Henki aina -nukahtaa peltopyiden metsästyksen ajaksi.' - -"Minun tyttöklubini edistyy sen sijaan kuin kulovalkea. Me olemme -vihdoinkin päässeet muuttamaan korjattuun pappilaamme, ja kaikki on -varsin mukavasti järjestetty. Kaksisataa jäsentä kuuluu jo klubiimme, -etupäässä ompelijattaria sekä hillo- ja tulitikkutehtaitten tyttöjä. -Oi noita iloisia, nuoria olentoja, jotka juuri nauttivat lyhyttä -kukoistusaikaansa tyttö-iän ja täysin kehittyneen naisen iän välillä --- voi kuinka mielelläni minä olen heidän parissaan ja katselen -heidän säihkyviä silmiään! Rouva Callender koettaa sammuttaa tätäkin -innostuksen tulta sanoen, että se ei sovellu 'pojalle'; puhukoon hän -mitä puhuu, minä en sano mitään, minä pysyn vain käsityksessäni. - -"Meidän tärkein iltamme on sunnuntaisin jumalanpalveluksen jälkeen. Niin -juuri, sunnuntaisin! Kun silloin kaikki perkeleen huoneet ovat avoinna -meidän ympärillämme, miksi Jumalan huone suljettaisiin? Voi soveltua -hyvin sellaisille ihmisille, joilla on vain yksi sapatti viikossa, -että he pitävät sen täydellisesti pyhänä, mutta minulla on seitsemän, -sillä minä olen Kristuksen seuraaja enkä Mooseksen. Seurakunnan -kirkkoherra on kuitenkin ruvennut valittamaan minun 'häiritsevää -vaikutustani' hänen alueellaan ja sanomaan piispalle, että minun tulisi -joko tehdä parannus tahi luopua toiminnastani. Minun puuhani ovat näet -'sopimattomia ja tarpeettomia', ja minun saarnani ovat kaiken pyhän, -kaiken moraalisen ja kainon loukkaamista. Minäpä väitän, ettei maailma -koskaan ole muuttunut paremmaksi siitä, että alistutaan elämän pahuuden -mahtiin eikä myöskään siitä, että ollaan vaiti kaikesta. - -"Voi, kuinka minä toivoisin, että te olisitte täällä kaikessa tässä -työssä ja touhussa! Ja -- ken tietää -- ehkä te vielä kerran tulettekin -tänne. Älkää vaivatko itseänne vastaamalla tähän kirjeeseen -- minä -kirjoitan kohta uudestaan, ja silloin minulla ehkä on käytännöllisempi -esitys teille. Hyvästi!" - - - - -XI. - - -Kokouspäivänä oli suuri joukko väkeä rouva Macraen eteisessä Belgrave -Squaren varrella. Lady Robert Ure, joka jo oli palannut häämatkaltaan, -otti vastaan vieraita äitinsä puolesta, sillä rouva Macraen heikko -sydän ja päänkivistys pidättivät häntä yläkerrassa. Lordi Robert -seisoi vaimonsa vieressä pureskellen viiksiään ja katsellen saapuneita -monokkelillaan sangen huvitettuna. Siellä oli useita naisia, kaikki -muodikkaissa puvuissa, ja yhdellä heistä oli hatussaan kalalokin siipi, -jonka tyvi oli jätetty osittain näkyviin ja maalattu punaiseksi, -merkiksi siitä, että se oli nyhtäisty elävästä linnusta. Melkein kaikki -miehet olivat pappeja, joitten eri kuosiin leikatut puvut ja eri -tavalla solmitut kaulahuivit osoittivat mitä uskon vivahduksia kukin -edusti. He vilkaisivat toisiinsa hieman hämillään, ja rouva Callender, -joka ryöpsähti sisään kuin tuulenpuuska Skotlannin kankailta, sanoi -vallan ääneensä, ettei hän ikinä ennen ollut nähnyt "niin monta -varista samassa puussa". Arkkidiakoni oli siellä pää pystyssä puhellen -äänekkäästi lady Robert Uren kanssa. Tämä seisoi liikkumattomana -paikallaan, kääntämättä kertaakaan päätänsä John Stormiin päin, mutta -kumminkin koko ajan seuraten häntä silmillään. Monta kertaa huomasi -John tuskan ilmeen nuoren ladyn kasvoissa, ja häntä säälitti tuo -nainen, jonka hän otaksui menneen naimisiin ilman rakkautta. Mutta John -oli iloisella mielellä. Hän tervehti kaikkia ja laski leikkiä rouva -Callenderinkin kanssa, joka sanoi, ettei hän välittänyt koko tästä -tällaisesta hommasta. - -Arkkidiakoni antoi merkin ja astui sitten seurueen etunenässä lady -Robert Urea taluttaen saliin, jossa rouva Macrae hajuvesituoksujen -kyllästyttämänä loikoili sohvalla armaan rakkinsa kanssa. Kun seurue -oli istuutunut, nousi arkkidiakoni yskäisten äänekkäästi: - -"Arvoisat naiset ja herrat", aloitti hän, "meille ei ole annettu -muuta vakuutusta Herran siunauksesta kuin tämä: 'Rukoilkaa, niin te -saatte'. Siksi on meidän velvollisuutemme Kristuksen suuren perheen -jäseninä ensi työksemme rukoilla Kaikkivaltiaan Jumalan siunausta tälle -aikeellemme." - -Nyt seurasi hiljainen kahina, ja kaikki hatut ja höyhenet kumartuivat -alaspäin, mutta äkkiä kuului äänekäs kysymys: "Herra arkkidiakoni, -sallikaa minun kysyä, kuka on rukoileva tuota siunausta?" - -"Minä arvelin tehdä sen itse", sanoi arkkidiakoni lempeästi hymyillen. - -"Siinä tapauksessa täytyy minun unitarilaisena panna vastalause -semmoista rukousta vastaan, jota en usko." - -Puoleksi tukahdutettu naurun hymähdys kuului peräseinän puolelta, missä -lordi Robert seisoi monokkeli toisessa silmässään. - -"No niin, jos Herramme nimi on loukkauskivenä meidän unitarilaiselle -veljellemme, voimme epäilemättä lukea rukouksemme tällä kertaa -lisäämättä siihen tuota tavallista kristillistä siunausta." - -"Se on juuri teidän tapaistanne", sanoi samassa lihava partaniekka -oven suussa. "Koko elämänne iän te olette silitellyt kaikkia ja nyt te -koetatte silitellä pois Herramme Jesuksen Kristuksen nimenkin." - -"Jos meidän alakirkollinen veljemme arvelee itse voivansa paremmin -lukea..." - -Mutta nyt astui John Storm väliin. Hän oli näyttänyt jäähdyttävän -tyyneltä, vaikka hänen alahuulensa värähtely osoitti, että sisällä -leimusi palava tuli. - -"Arvoisat naiset ja herrat", sanoi hän vapisevalla äänellä. "Minä -pyydän anteeksi, että olen kutsunut teidät tänne kokoon. Minä arvelin, -että jos todellakin toivomme kristikunnan yhteyttä, niin voisimme -ainakin yhtyä tositaisteluun pahaa vastaan. Mutta minä huomaan, että se -on ollut turha unelma. Me emme ole totta tarkoittaneet, eikä ainoakaan -meistä toivo kristikunnan yhteyttä muulla ehdolla kuin että hänen oma -sauvansa on oleva Aaronin sauva, joka nieli kaikki muut! Se oli minun -erehdykseni, ja minä pyydän teiltä sitä anteeksi." - -"Niin, herra Storm", sanoi arkkidiakoni, "se _oli_ erehdys, ja jos -te olisitte seurannut minun neuvojani alusta alkaen rukoillen Herran -siunausta ja kääntyen ainoastaan kunnon yläkirkollisten puoleen --" - -"Jumala ei odota mitään erikoisia anomuksia", sanoi John punastuen -hiusrajaa myöten. "Hän antaa antimensa vapaasti yläkirkollisille, -alakirkollisille ja kirkottomille." - -"Jos teidän mielipiteenne on semmoinen, hyvä herra, niin ette ole -ollenkaan parempi kuin muutamat noista ystävistänne, enkä minä ainakaan -enää aio panna kortta ristiin tässä asiassa!" - -"Niinkuin haluatte, herra arkkidiakoni", sanoi John, ja sitten seurue -erosi. - -Rouva Macrae oli kuin ukkospilvi, kun _John_ kumarsi hänelle mennessään -ulos, mutta rouva Callender huusi riemuitsevalla äänellä: "Johda nyt -tästälähin itse laivaasi, poikaseni!" Sitten hän lisäsi ollessaan -ainoastaan parin kyynärän päässä arkkidiakonin leveästä selästä heidän -kulkiessaan alas portaita: "Jos eräistä täkäläisistä tulee taivaan -perillisiä, niin kyllä siellä on oleva aika tungos kultaporttien -edustalla, se on varma!" - -John Storm palasi Sohoon sydän raskaana. Kulkiessaan pitkin -Viktoria-katua näki hän joukon ryysyisiä ihmisiä, jotka koettivat -päästä kadun poikki vaunujen välitse. Kaksi poliisia talutti miestä -ja vaimoa Rochester Rowin poliisikonttoriin. Vangit olivat Sharkey, -pelihuoneen isäntä ja hänen vaimonsa, enkelientekijä, kasvattilasten -hoitaja. - -Viikon perästä oli John taasen paremmalla mielellä kuin koskaan ennen. -Hän kirjoitti Glorylle: - -"Arkkidiakoni on hylännyt minut, mutta vähätpä siitä! Minun setäni on -antanut minulle vielä tuhat puntaa äitini rahoista, joten tavallansa -voi kuitenkin sanoa, että ristiretkeni pysyy _omin voimin elossa_. -Millainen hupsu minä olen! Kysykää Anna-tädiltä, mitä hän pitää -minusta tai vaikkapa vanhalta Chalselta tai joltakin muulta saaren -viattomalta asukkaalta. Teitä huvittaisi varmaan nähdä, kuinka West -Endin naiset harrastavat tätä liikettä -- muun muassa lady Robert -Ure. He ovat liittyneet sisarkunnaksi ja ristineet meidän pappilamme -'siirtokunnaksi'. Eräs minun kreikkalaisista isännistäni tuli eräänä -iltana katsomaan, mitä muutoksia me olimme saaneet aikaan. Hänen -silmänsä loistivat, kun hän näki, kuinka kaikki oli muuttunut, ja hän -pyysi lupaa tuoda erään ystävänsä myöskin sinne. Minä toivon, että te -voitte hyvin ja järjestätte kaikki asiat siellä parhaiten ja että neiti -Macquarrie on lähtenyt. Täällä sataa kuin taivas olisi auennut, mutta -minulla ei ole aikaa ajatella pahoja säitä. Joskus kulkiessani suurten -puistojemme läpi, joissa linnut visertelevät kellastuneiden lehvien -välissä, siirtyy mieleni teidän suloiseen, päivänpaisteiseen kotiinne, -ja kun käyskentelen noilla pimeillä kaduilla ja käytävillä, missä -kalpeakasvoiset, ryysyiset lapset leikkivät, silloin ajattelen, että -kerran koittaa se päivä, ja Jumalan avulla se on jo lähellä, jolloin -hellä suojelusenkeli kulkee auringonpaisteena kaiken tuon kurjuuden -keskellä. Mutta minä olen varmempi kuin koskaan ennen siitä, että te -menettelette aivan oikein karttaessanne vastaiseksi Lontoon meluavaa -elämää, jossa tuskin kukaan on onnellinen, vaikka tuhannet ovat -olevinaan onnellisia." - -Seuraavana sunnuntai-iltana oli Crook Lanen pappilan edustalle -kokoontunut aivan ahdinkoon asti meluavaa väkeä molempia sukupuolia. -Siellä oli m.m. joukko "Skeletoneja", jotka puhuivat edellisenä päivänä -tapahtuneesta Sharkeyn vangitsemisesta. "Kuusi kuukautta tuomittiin -kumpaisellekin", sanoi eräs. "Se on kaikki noitten pappipirulaisten -syytä", sanoi toinen, ja Charlie Wilkes, joka oli erityisen kuuluisa -sukkeluudestaan, tanssi pari harakanhyppyä laulaen: - - "Isä Storm on hurskas ja virkeä, - Tekee pahaa minkä kerkiää!" - -Tuon tungoksen läpi kulki kaksi herrasmiestä pappilaa kohti, joka oli -kirkkaasti valaistu. Toinen heistä oli talon kreikkalainen omistaja, -toinen oli lordi Robert Ure. Astuessaan ensin alakerran laajaan saliin -tapasivat he ensimmäiseksi John Stormin, jolla oli yllään kauhtana -ja nelikulmainen lakki ja joka seisoi oven suussa antaen kättä sekä -tulijoille että menijöille. Hän ei näyttänyt ollenkaan hämmästyvän, -tervehti vain talonomistajaa ja lordia kohteliaasti ja kääntyi sitten -toisaalle. Joka hetki hänen ajastaan oli tärkeä. Huone oli täynnä -ympäristön nuoria tyttöjä, ja siellä täällä näkyi vallasnaisia aivan -kuin toisen maailman ilmiöinä. Muutamat lukivat, toiset puhelivat, -jotkut naureskelivat, toiset soittivat pianoa ja muutamat lauloivat. -Heidän äänensä täytti huoneen kuin lintujen viserrys, ja heidän -kasvoistaan loisti ilo ja onni. Tullessaan huoneeseen jokainen -tervehti: "Hyvää iltaa, isä", ja lausui mennessään ulos: "Hyvää yötä, -isä!" - -Lordi Robert Ure ja talonomistaja seisahtuivat pariksi minuutiksi -katselemaan ympärilleen. Lordi Robert ei ottanut lakkia päästään. -Hän pureskeli taittunutta sikaria, jonka toinen puoli retkotti hänen -leuallaan. Eräs vallasnaisista kuuli hänen sanovan: "Kyllä tästä tulee -luultavasti hyvä pienillä muutoksilla." Sitten hän läksi pois yksin, ja -kreikkalainen omistaja astui John Stormin luo. - -John ei voinut heti kiinnittää huomiotansa häneen, mutta saadessaan -siihen vihdoinkin hiukan aikaa alkoi innokas pappi heti puhua omia -asioitaan. "Katsokaa", sanoi hän iloisesti hymyillen ja osoittaen -ympärilleen, "katsokaa, kuinka ahdasta meillä on! Meidän täytyy -varmaankin kohta revityttää pois tuo väliseinä." - -"Isä Storm", sanoi kreikkalainen, "minulla on hyvin vakava asia, vaikka -te tietysti saatte virallisen ilmoituksen siitä toista tietä." - -Johnin kasvot synkistyivät aivan kuin viljavainio synkistyy auringon -peittyessä pilviin. - -"Minusta tuntuu ikävältä ilmoittaa teille, että koska tämän talon -omistajille on tehty edullinen tarjous, -- niin --" - -"Mitä?" Johnin suuret, tuijottavat silmät olivat keskeyttäneet -kreikkalaisen. - -"Niin -- me olemme päättäneet myydä tämän talon!" - -"_Myydä!_ Sanoitteko myy...? Kenelle?... Mitä?" - -"Suoraan sanoen eräälle varieteeteatteri-yhtiölle." - -John horjahti taaksepäin hengittäen kuuluvasti. "Jos minun pitäisi -uskoa tuota... Tiedättekö, jos todellakin uskoisin, että semmoista -_voi_ tapahtua --" - -"Ja tippa konjakkia ei ole ollenkaan haitaksi -- pienoinen tippa vain." - -"Yksi asia on selvä -- Jumala on nähnyt, etten sovellu tuohon työhön, -ja siksi on Hän ottanut sen pois minulta." - -Rouva Callender kääntyi pois pöydästä, ja illallinen jäi koskematta. - -Seuraavassa postissa tuli Johnille kirje Glorylta. - - _The Garden House - Clements Inn, W. C_. - -Anteeksi! Minä olen palannut Lontooseen! Minä en voinut sille mitään, -en voinut, en voinut! Lontoo veti minut takaisin. Mitä minun piti -tehdä, kun kaikki asiat oli järjestetty eikä tätösiltä puuttunut -mitään? Pitikö minun ruveta apuopettajaksi tyttökouluun tai aloittaa -taistelu patakoukuilla ja kauhoilla? Oh, minä olin kuolla ikävään -- -kuolla, kuolla, kuolla! - -Ja minä sain niin houkuttelevia tarjouksia. Ei enää varieteehen --- älkää uskoko semmoista! Te olitte vallan oikeassa mitä -varieteeteattereihin tulee. Ei, vaan oikeaan teatteriin, säännölliseen -teatteriin! Herra Drake on ostanut jonkin vanhan hökkelin, josta nyt -laitetaan komea teatteri minulle, nimenomaan minulle! Minä tulen -näyttelemään Julian osaa. -- Ajatelkaa -- Julian! -- ja _omassa_ -teatterissani! Minulla on nyt jo sama tunne kuin vapautetulla orjalla, -joka on päässyt Punaisen Meren poikki. - -Älkää nyt ollenkaan uskoko, että naisen suru seuraa noita vanhoja, -tuhmia lakeja ja kestää ainoastaan kolme päivää. _Hänet_ on haudattu -minun sydämeeni eikä kirkkomaahan, ja minä tulen aina rakastamaan ja -kunnioittamaan häntä! Ja ettekö sitäpaitsi itse sanonut minulle, että -olisi väärin, jos antaisin hänen kuolemansa ehkäistä elämääni? - -Kirjoittakaa ja sanokaa, että annatte minulle anteeksi, John. Vastatkaa -heti ja ruvetkaa itse kirjeenkantajaksi. Te löydätte minut täältä Rosan -luota. Tulkaa, tulkaa, tulkaa! Minä en koskaan anna teille anteeksi, -ellette tule kohta -- en koskaan, en koskaan! - -Glory. - - - - -XII. - - -Pari viikkoa oli kulunut, eikä John vieläkään ollut käynyt Gloryn -luona. Hän oli kumminkin nähnyt Glorysta tietoja sanomalehdissä. -Joka aamu oli hän etsinyt palstoista tuota nimeä, joka näytti -olevan painettu verikirjaimilla. Huhut olivat olleet moninaisia ja -salaperäisiä. Ensin sanottiin, että tuo etevä nuori taiteilija, joka -oli saavuttanut niin suuren menestyksen muutamia kuukausia sitten, oli -palannut Lontooseen ja tulisi kohta jatkamaan lupaavaa uraansa, jonka -keskeytymiseen oli syynä eräs sairastuminen ja kuolemantapaus hänen -perheessään. Seuraava uutinen kertoi, että hän tulisi esiintymään -varsinaisessa teatterissa jonakin Shakespearen henkilönä, joka on aina -ollut mitä vaikeimpia suoritettavia näyttelijätaiteilijoille. Sitten -kerrottiin, että tosin ensin oli ajateltu Romeota ja Juliaa, mutta että -nyt luultavasti kumminkin vielä suurempi suunnitelma tulisi pantavaksi -toimeen. Oli nimittäin aiottu esittää aivan uusi, erään tunnetun -skandinavilaisen kirjailijan kirjoittama kappale, jonka päähenkilö -soveltuisi erinomaisen hyvin nuoren taiteilijan luonteelle ja kyvylle. -Vihdoin ilmoitettiin, että oli tekeillä yhtiö, joka aikoi ostaa erään -vanhan talon sekä rakennuttaa siitä teatterin vartavasten tuota uutta -näyttelijätärtä varten. - -John Storm nauroi katkerasti. Hän sanoi itselleen, ettei Glory -ansainnut pienintä ajatustakaan hänen puoleltaan. Johnin velvollisuus -oli jatkaa työtään ja olla ajattelematta Glorya enää. - -John oli saanut virallisen käskyn muuttaa. Kirkko oli muutettava -kuukauden kuluessa, pappila tyhjennettävä kahden kuukauden kuluessa, -ja hän uskotteli itselleen, että koko hänen harrastuksensa oli -suuntautunut uuden talon hankkimiseen klubille ja kodille. -Kaksikymmentä nuorta äitiä lapsineen asui nyt yläkerran huoneissa -sisarkunnan valvonnan alaisina, mutta Pollyn poika oli yhä vielä rouva -Pincherin hoidossa. Usein John oli katsellut tuota pikku olentoa, -joka oli vyötäisistään sidottu kiinni tuoliin ja ryömi seinäviertä -pitkin ovelle katsellen maailmaa viisailla silmillään ja laverrellen -omaa kieltään: "luu-luu-laa-mummun." Noissa tummissa pikku kasvoissa -loisti äidin silmät, mutta Johnin mielestä tuo lapsi edusti Glorya. -Nuori pappi katseli sitä niin mielellään. Hän tunsi, ettei hän voisi -erota siitä, ja vaikkapa itse lordi Robert Ure tulisi vaatimaan sitä, -heittäisi John sen miehen ulos ovesta. - -Mutta vaunut seisahtuivat rouva Callenderin ovelle eräänä aamuna, -ja lady Robert Ure astui sisälle. Hänen kalpeissa, kärsivällisissä -kasvoissaan näkyi nöyryytetyn, lemmettömän vaimon heikko, hermostunut -hymy. - -"Herra Storm", sanoi hän lempeällä äänellään. "Minä olen tullut hyvin -arkaluontoiselle asialle. Minä en voi enää laiminlyödä velvollisuutta, -joka minun jo aikoja sitten olisi pitänyt täyttää." - -Asia koski Pollyn lasta. Lady Robert Ure oli kuullut tapahtumasta -sairashuoneessa, ja sanomalehdet, jotka sisälsivät kertomuksia heidän -häistään ja jotka olivat seuranneet heitä Pariisiin, olivat kertoneet -myöskin Pollyn kuolemasta. Palattuaan Lontooseen oli nuori rouva -kysellyt lasta ja saanut selville, että John Storm oli pelastanut sen -ja toimittanut sille hyvän hoidon. - -"Mutta _minun_ velvollisuuteni on pitää huolta pojasta, herra Storm, -ja minä pyydän teitä antamaan hänet minulle. Ääni sisässäni sanoo, -etten koskaan itse tule saamaan lapsia ja siis minä en tee kenellekään -vääryyttä ottaessani hänet omakseni, ja minun mieheni ei milloinkaan -tarvitse tietää, kenen lapsen olen ottanut huostaani. Minä lupaan olla -hyvä sille. Minä en koskaan luovu siitä. Ja jos hänestä kasvaa mies -ja jos hän ehkä tulisi rakastamaan minua, voisin helpommin unohtaa -menneisyyden ja antaa anteeksi itselleni oman osani siinä. Oi, minä -en voi tehdä paljoa tuon tyttöraukan hyväksi, joka on kuollut -- hän -rakasti minun miestäni kumminkin, ja minä vein häneltä sen, jota hän -rakasti. Mutta tämä on minun velvollisuuteni, herra Storm, enkä minä -saa unta yöllä enkä lepoa päivällä, ennenkuin tuo velvollisuus on -täytetty." - -"En tiedä, onko se teidän velvollisuutenne, hyvä lady, mutta jos te -tahdotte ottaa lapsen, on teillä oikeus siihen", sanoi John Storm, ja -sitten he yhdessä läksivät ajamaan Sohoon. - -"Luu-luu-lal-laa-mum-mum." Lapsi oli taas kuten ennenkin sidottu -tuoliinsa ja puheli maailmalle omaan tapaansa. Kun se oli viety ja kun -naiset portailla eivät enää voineet nähdä vilahdustakaan vaunuista -ja tuosta hienosta rouvasta, joka oli tuonut hajuvesien tuoksua ja -silkin kahinaa likaiseen pihaan, ja kun rouva Pincher palasi takaisin -huoneeseensa silmät punaisina itkusta ja lesken myssy kallellaan -päässä, silloin John Storm sanoi itselleen, että kaikki, mitä tapahtui, -oli tapahtunut parhain päin. Viimeinen rengas, joka kiinnitti häntä -Gloryyn, oli nyt murtunut! Kiitos siitä Jumalalle! Nyt voisi John Storm -jatkaa työtään ajattelematta enää Glorya! - -Samana päivänä hän meni Clement's Inn'ille. - -Rosan asunto oli hyvin sievä. Kahden puolen taloa oli vanha puutarha, -ja huoneet olivat mukavasti sisustetut sekä täynnä uutimia ja mattoja. -Palvelustyttö, joka avasi oven, oli hyvin tuttavallinen, ja tuolla -lyhyellä matkalla porstuasta yläkertaan hän oli jo ennättänyt kertoa -paljon. Hänen nimensä oli Liisa, ja hän oli kuullut pastori Stormin -saarnaavan ja silloin hän oli aivan itkenyt. Neiti "Gloria" oli -tuntenut hänen entisen emäntänsä, ja herra Drake oli toimittanut -hänelle tämän paikan. - -Salista kuului naurua sekä Gloryn ääni. Oven avautuessa seisoi Glory -keskellä lattiaa puettuna mustaan pukuun ja kasvot kalpeina, mutta -silmät loistaen. Hän nauroi iloisesti, mutta John Stormin astuessa -sisään hän näytti joutuvan hämilleen. Drake, joka istui nojallaan -sohvassa, nousi seisomaan ja kumarsi, ja Macquarrie, joka juuri luki -korrehtuuria kirjoituspöytänsä ääressä ikkunan luona, astui esiin -lausuen tervetuloa Johnille. Glory puristi hänen kättään tapansa -mukaan ja katsoi häntä suoraan silmiin. Johnin kasvot värähtelivät, -ja Glory punastui, alkoi puhella hermostuneesti ja katkonaisesti ja -moitti Johnia siitä, ettei tämä pitkiin aikoihin ollut käynyt häntä -tervehtimässä. - -"En ole joutanut", aloitti John, mutta vaikeni samassa tuntien -teeskentelevänsä. "Tarkoitan, että minulla on ollut paljon huolia ja -vastoinkäymisiä", ja sitten hän vaikeni taas, sillä Drake oli kääntänyt -pois päänsä. - -Glory nauroi iloisesti, vaikka ei ollut mitään naurun syytä, ja tarjosi -teetä, laverrellen katkonaisesti sellaisella äänellä, että olisi voinut -luulla kyynelten pian puhkeavan esiin. "Soitanko teetä, Rosa? Oh, sinä -_olet_ siis jo soittanut! Ah, tässä sitä jo onkin! Kiitos Liisa! Aseta -tarjotin tuohon." Sitten hän istuutui jatkaen: "No, kuka tahtoo 'tätä -tyttöä'? Muistattehan?" Ja sitten hän taas nauroi. - -Samassa saapui uusi vieras. Se oli lordi Robert Ure. Hän suuteli -Rosan kättä, hymyili Glorylle, nyökäytti tuttavallisesti Drakelle ja -asettui sitten istumaan matalalle jakkaralle teepöydän ääreen kohottaen -housujaan polvien kohdalta ja veti lihakset kasvojensa toisessa -puoliskossa entiseen asemaansa antamalla silmälasinsa pudota alas. -Drake jakeli kuppeja, joita Glory täytti. Vähän väliä hän vilkaisi -Gloryyn ollen pahoillaan siitä ilmeisestä muutoksesta, jonka John -Stormin tulo oli saanut aikaan tytön käytöksessä. Palattuaan takaisin -sohvalle alkoi Drake nykiä korvista rakkia, joka lepäsi sykkyrässä -hänen vieressään. Hän sanoi sitä rumaksi pikku hirviöksi ja ihmetteli, -kuinka Glory viitsi kuljettaa sitä mukanaan. Glory väitti vastaan -sanoen, että hänen rakkinsa oli enkeli kaikkien rakkien seassa, ja -silloin Drake huomautti, että nyt se varmaan uneksii paratiisista --- kuunnelkaa! -- ja kaikkien kuunnellessa kuului nyt äänekästä -kuorsaamista. Kaikki nauroivat, ja Glory miltei kirkui naurusta. - -"Se on totinen tosi, hyvä Glory", sanoi Drake vilkaisten vallattomasti -John Stormiin, "että tämä rakki on paljoa rumempi kuin se koira, joka -oli meidän kanssamme silloin meidän pakoretkellämme." - -"Pakoretkellänne?" huudahtivat Rosa ja lordi Robert yhtaikaa. - -"Ettekö ole koskaan kuulleet, että Glory karkasi minun kanssani?" - -Glory koetti saada häntä vaikenemaan nauraen soinnuttomasti. - -"Hän oli seitsenvuotinen, ja minä olin kuusi ja puoli, ja päivää ennen -hän oli kosinut minua hedelmäpuutarhassa." - -"Hiukan lisää teetä? Eikö? No kakkua sitten", ja sitten Glory taas -rupesi nauramaan. - -"Suu kiinni, Glory! Ei kukaan välitä sinun teestäsi. Me tahdomme kuulla -tuon kertomuksen", sanoi Rosa. - -"Tietysti, tietysti", sanoi lordi Robert, ja kaikki rupesivat taas -nauramaan. - -"Glory ihaili matkoja ja juhlakulkueita siihen aikaan --" - -Glory tukki korvansa ja alkoi laulaa: - - "Villi, Villi, vekkuli - Lypsäjätä suuteli - La, la, la, la, laa!" - -"Ihmisillä olisi paljon näkemistä, elleivät he menettäisi aikaa työhön ---" - - "Villi, Villi, vekkuli - Lypsäjätä..." - -"Glory, ellet nyt ole vaiti, ajamme sinut ulos!" Ja Rosa heilutti -uhkaavana korrehtuuriarkkiaan. - -"Minä olin ottanut koirani mukaamme ja nimitin sitä --" - -Mutta nyt Glory hypähti paikaltaan ja juoksi pois huoneesta. Drake oli -myöskin hypähtänyt ja asettui seisomaan oven eteen nojaten selkäänsä -siihen. Sitten hän korotti ääntään ja jatkoi kertomustaan. - -"Joku pelasti meidät, ja Glory istui sitten koko matkan hänen sylissään -suudellen häntä." - -Glory rummutti ovea ja lauloi estääkseen Draken ääntä kuulumasta. -Kun kertomus oli lopussa ja tyttö pääsi taas saliin, läähätti hän ja -nauroi aivan kuollakseen, mutta siitä huolimatta oli hänen silmissään -kyyneleitä, ja lordi Robert sanoi vilkaisten syrjästä John Stormiin: -"Tämä olisi todellakin sopiva näytös uudessa 'Sigurdsenissa', eikö -niin?" - -John oli ollut omissa mietteissään koko ajan. Hän tunsi kiihkeätä -vihaa noita molempia miehiä kohtaan ja näytti synkältä kuin syvä vesi. -"Näyttelemistä, pelkkää näyttelemistä vain", ajatteli hän, ja sitten -hän sanoi itselleen, että Glory ansaitsi vain hänen ylenkatseensa. Mikä -saattoi kiinnittää häntä tuommoisten miesten seuraan? Ainoastaan heidän -rikkautensa ja heidän yhteiskunnallinen asemansa. Heidän henkinen ja -siveellinen ilmapiirinsä ei voinut herättää muuta kuin inhoa. - -Rosan piti mennä sanomalehtitoimistoonsa, ja Drake saattoi häntä -ovelle. John nousi myöskin samalla, ja Glory sanoi: "Joko te menette?" -mutta ei koettanut häntä pidättää. "Toivon, ettette hämmästynyt -kuullessanne minun palaamisestani Lontooseen?" sanoi hän katsoen Johnin -rypistyneitä kulmakarvoja. - -John ei vastannut heti, mutta lordi Robert, joka nojautui uunin -syrjään, sanoi kylmällä, vetelällä tavallaan: "Teidän ystävänne on -kaiketi iloinen teidän paluustanne Lontooseen ja siitä, ettette -ruvennut tuhlaamaan koko elämäänne siellä erämaassa." - -John ojentautui suoraksi. "Minä en pidä hänen tuloaan Lontooseen -moitittavana", sanoi hän. "Se oli kaiketi välttämätöntä." - -"Mitä te siis moititte?" - -"Hänen valitsemaansa alaa." - -"Mikä sillä alalla on vikana?" sanoi lordi Robert, ja Drake, joka -juuri silloin palasi huoneeseen, lisäsi: "Niin mikä sillä on vikana? -Minun tietääkseni moni maailman parhaimmista miehistä on ollut siinä -toimessa." - -"Sanokaa edes yhden nimi, maailman alusta lukien, yhden semmoisen nimi, -joka on elänyt tosi kristityn elämää." - -Lordi Robert naurahti ja kääntyen ikkunaan hän rupesi naputtamaan -sormenpäillä ruutua. Drake koetti pysyä vakavana ja vastasi: - -"Se ei kuulu heidän _rooliinsa_, herra pastori." - -"No niin, jos tuo on liiallinen vaatimus, niin sanokaa edes, kuinka -moni heistä on toimittanut mitään totista elämässä, jotain maailman, -ihmiskunnan hyväksi -- jotain, mitä tahansa, aivan mitä tahansa." - -"Te olette järjetön", sanoi Drake. "Samalla tavalla voisitte myöskin -parjata maalaustaidetta ja musiikkia. Taiteilijat ovat ilon lapsia. -Heidän ensi tehtävänsä on huvittaa. Ja huvillakin on epäilemättä -oikeutettu asemansa tosi elämässä, eikö niin?" - -"Ja päinvastoin", sanoi John seuraten omaa ajatusjuoksuaan, sillä hän -ei ollut kuunnellut Drakea, "kuinka moni heistä on elänyt hurjaa, -vallatonta elämää itsekkyydessä, vieläpä rikollisuudessakin?" - -"Nuo moitteet koskevat mitä aloja tahansa, herra pastori. Ei kirkkokaan -ole niistä vapaa. Mutta eihän nyt, järkevästi puhuen, yksi huono pappi --- eikä edes satakaan -- voi koko pappissäädyn mainetta turmella." - -"Semmoinen toimi", sanoi John "joka vaikuttaa ennen kaikkea -aisteihimme ja jonka elinehtona on tunteitten kiihoittaminen, joka -kasvattaa kateutta ja turhamielisyyttä ja panettelua, joka kehittää -teeskentelyä ja on rakennettu valheelle eikä milloinkaan kehoita -kieltäymykseen eikä vaadi auttamaan kärsivää ihmiskuntaa, semmoinen -toimi on huono ja syntinen!" - -"Jos toimi on syntinen mikäli se vaikuttaa meidän aisteihimme ja elää -tunteitten kiihoittamisella ja kasvattaa kateutta sekä turhamielisyyttä -ja panettelua, niin kirkon virat ovat syntisimmät kaikista koko -maailmassa, sillä ei missään ole suurempia kiusauksia Valheeseen, ja ne -ne juuri kasvattavat pahimpia ulkokullatulta ja pettureita!" - -"Hyvä herra", vastasi John säkenöivin silmin ja ääni värähdellen -kiihkosta, "se on tuon suuren Valehtelijan ikuinen valhe -- ja te -tiedätte sen!" - -Glory seisoi heidän välissään kädet kohotettuina. "Rauhoittukaa, -rauhoittukaa! Autuaat ovat rauhantekijät! Teetä lisää! Eikö kukaan -tahdo teetä? Oi, voi, voi, voi! Emmekö nyt voisi aloittaa alusta -teenjuontiamme?" - -"Minä ymmärrän, mitä te tarkoitatte, herra pastori", sanoi Drake. -"Te tarkoitatte, että minä olen tuonut Gloryn takaisin vaarojen, -turhamaisuuden, epäpuhtauden ja aistillisuuden elämään. No niin. Minä -kiellän tuon kaiken. Mutta nimittäkääpä sitä miksi tahansa, minä olen -tuonut hänet takaisin siihen ainoaan elämään, joka soveltuu hänen -taiteilijakyvylleen, ja jos tuo kaikki --" - -"Olisitteko menetellyt samoin omaa sisartanne kohtaan?" - -"Kuinka te uskallatte vetää minun sisareni tähän asiaan?" - -"Ja kuinka te uskallatte kieltää sen? Se, mikä on soveliasta toiselle -naiselle, soveltuu toisellekin." - -Glory kääntyi pois, ja Drake näytti häpeävän. - -"Tietysti... onhan selvää... minä vain tarkoitin", änkytti hän... -"Jos naisen täytyy ansaita leipänsä, vaikkapa hänen kykynsä ja hänen -lahjakkuutensa olisi miten suuri tahansa... niin se on toista. Mutta -ylemmät luokat, minä tarkoitan riippumattomat luokat --" - -"Kirotut riippumattomat luokat!" huudahti John, ja äänettömyydessä, -joka nyt seurasi, etsivät miehet silmillään Glorya, mutta tämä oli -poistunut huoneesta. - -Lordi Robert, joka oli vihellellyt ikkunan vieressä, sanoi Drakelle -kyynillisellä äänellä: "Miesraukka on närkästynyt pahanpäiväiseksi. Hän -on jo saanut niin pahan nolauksen, että meidän tulee olla sääliväisiä -häntä kohtaan." - -Drake koetti nauraa. "Minä olen kyllä valmis sääliväisyyteen", sanoi -hän huolettomasti, "mutta kun mies puhuu minulle, ikäänkuin... -ikäänkuin aikoisin..." Mutta siinä huoleton ääni murtui, ja kääntyen -Johniin hän tiuskaisi kiihkeästi: "Mitä oikeutta teillä on puhua -minulle tuolla tavalla? Mitä te olette löytänyt minun luonteessani, -minun elämässäni, joka oikeuttaisi teitä siihen? Minkä naisen kunnian -minä olen riistänyt? Mitä minä olen tehnyt, joka ei soveltuisi -englantilaiselle _gentleman'ille_?" - -John astui askeleen eteenpäin ja joutui seisomaan silmä silmää vasten -Draken kanssa. "Mitäkö olette tehnyt?" sanoi hän. "Te olette käyttänyt -naista aseenanne voittaaksenne taistelussa ja te olette iskenyt minua -kasvoihin sen naisen kädellä, jota minä rakastan. Sen te olette tehnyt, -ja jos se soveltuu englantilaiselle _gentlemann'ille_, niin Jumala -silloin Englantia armahtakoon!" - -Drake kohotti kätensä otsalleen, ja hänen punoittavat kasvonsa -kalpenivat. Mutta lordi Robert astui esiin sanoen hymyillen: "Entäpä -sitten, vaikka olettekin menettänyt kirkkonne. Teitä ei suosita -ollenkaan tuossa kirkollisessa karjassa. Kuka teitä tarvitsee? Teidän -kirkkoherranne ei tarvitse teitä. Teidän piispanne ei tarvitse teitä. -Ei kukaan tarvitse teitä, jos tahdotte tietää minun mielipiteeni." - -"Minä en tahdo tietää teidän mielipidettänne, lordi Robert", sanoi -John. "Mutta kaikesta huolimatta on olemassa eräs, joka tarvitsee -minua. Sanonko kuka se on? Se on tuo köyhä, onneton tyttö, jonka -kurja itsekäs mies on pettänyt ja jättänyt yksin taistelemaan elämän -taistelua tai tekemään itsemurhan ja sitten menemään väristen -helvettiin. Hän tarvitsee minua, ja Jumalan avulla aion seistä hänen -rinnallaan!" - -"Jos te tarkoitatte minua, hyvä herra, niin sallikaa _minun_ -nyt kertoa, millainen _te_ olette", sanoi lordi Robert asettaen -silmälasinsa lujempaan. "Te", huusi hän tutisuttaen päätään, "te -houkuttelette hienosti kasvatettuja naisia heidän suojatuista -kodeistaan lähettääksenne heidät kaikenlaisiin pesiin hakemaan -langenneita naisia ja heidän äpärälapsiaan! Kuules", lisäsi hän -kääntyen Drakeen -- "voitko arvata, mitä on tapahtunut! Minun vaimoni -on joutunut tämän herran vaikutuksen alaiseksi -- yksinkertainen raukka --- ja noin tuntia ennen kuin läksin tänne, toi hän kotiin lapsen, -jonka tuo herra oli antanut hänelle adopteerattavaksi! Ajatteles tuota -hävyttömyyttä! -- Jostakin Sohon pesistä, taivas tiesi kenen sikiö!" - -Nuo sanat oli tuskin lausuttu, kun John Storm tarttui lordi Robertia -olkapäihin. "Niin, taivas tietää sen", sanoi hän, "ja _minä_ tiedän sen -myöskin. Kerronko teille kenen lapsi se on? Kerronko? Se on teidän!" -Lordi Robert näki mitä oli tulossa ja lensi kalpeaksi kuin aave. "Se on -teidän! Vaimonne on ottanut teidän syntinne ja häpeänne kantaakseen, -sillä hän on hyvä nainen, ja te ette ole ansainnut saada elää sen maan -kamaralla, johon hän astuu jalallaan!" - -John Storm jätti _molemmat_ miehet mykiksi astuen raskain askelin alas -portaita, Glory odotti häntä ovella. Tytön silmät kiilsivät äsken -vuotaneista kyyneleistä. - -"Te ette aio enää tulla tänne", sanoi hän, sillä hän osasi lukea Johnin -ajatukset kuin kirjasta. "Minä näen, että te ette tule enää." - -John ei kieltänyt sitä, _ja_ hetken perästä avasi Glory oven ja John -astui ulos äärettömän masentuneen ja toivottoman näköisenä. Sitten -tyttö juoksi huoneeseensa, heittäytyen vuoteelleen ja painaen kasvonsa -patjoihin. - -Molemmat miehet salissa alkoivat vähitellen tointua. Lordi Robert -hyräili erästä nuottia, ja Drake käveli edestakaisin. - -"Oli tosiaankin mitä katkerinta julmuutta tuo hänen kirkkonsa ostaminen -teatteriksi Glorylle!" sanoi Drake. "Herra Jumala! Mikä minut riivasi?" - -"Perisynti, poikaseni!" sanoi lordi Robert rypistäen halveksivasti -huultaan. - -"Perisyntikö? Kunhan ei vain olisi ollut myöhemmin opittu synti!" - -"No niin! Jos _minä_ autoin sinua tuota syntiä tekemään, niin pitää -minun kai myöskin auttaa sinua sitä hyvittämään. Peruutetaanko kauppa -ja palautetaan jo suoritetut osakemaksut, rakkaan arkkidiakonin rahat -muitten muassa?" - -Drake tarttui hattuunsa ja läksi pois. Lordi Robert seurasi häntä -kohta. Sali oli tyhjä ja nyyhkytyksiä kuului yläkerran makuuhuoneesta. - - * * * * * - -Isä Storm saarnasi sinä iltana kirkossaan sydän katkerana ja ajatukset -muualla. Kiihkeä viha oli vallannut hänet. Hän vihasi Drakea, hän -vihasi Glorya, hän vihasi ennen kaikkea itseään ja hänestä tuntui -kuin seitsemän perkelettä olisi vallannut hänet ja kuin hän olisi -ulkokullattu, jonka pitäisi vaipua hengetönnä alttarin juureen. - -"Mutta mistä kohtalosta Kaikkivaltias on minut pelastanut!" -ajatteli hän. Glory olisi aina ollut esteenä hänen työlleen. Hänen -täytyi unohtaa Glory. Glory ansaitsi vain hänen ylenkatseensa. -Mutta kumminkaan ei hän voinut unohtaa, kuinka kauniilta Glory oli -näyttänyt surupuvussaan, kärsimyksen jäljet vielä puhtailla, kalpeilla -kasvoillaan! Tai kuinka viehättävältä tyttö oli näyttänyt kaiken tuon -turmionkin keskellä! Hän, John, oli ollut kuin tenhon vallassa. - -Mennessään kotiin tapasi John Storm joukon miehiä pihassa. Yksi heistä -astui Johnin eteen sanoen hävyttömän pöyhkeästi: "Minä ja minun -toverini olemme meinailleet, että täällä on liian monta pappia. Vai -mitä te arvelette, herra pastori?" - -"Minun mielestäni täällä on useampia pelaajia ja varkaita, poikaseni", -vastasi John Storm, mutta samassa mies löi häntä vasten kasvoja. John -tarttui kiinni roistoon, puristi häntä kurkusta ja heitti hänet maahan. -Hetken piti pappi piehtaroivaa miestä kiinni, mutta sanoi sitten: -"Nouse ylös nyt ja mene matkoihisi äläkä näytä naamaasi enää minulle!" - -"Ei, herra pastori, tällä kertaa hän ei mene matkoihinsa", sanoi ääni -John Stormin takana. Väentungos oli hävinnyt, ja heidän vieressään -seisoi nyt poliisi. - -"Minä olen pitänyt häntä silmällä jo viikkokausia, isä", sanoi hän -taluttaen miestä vankilaan. - -Se oli Charles Wilkes. Rouva Jupen asiaa tutkittaessa sinä samana -aamuna oli Aggien täytynyt vierasmiehenä mainita Charlien nimi. Kaikki -oli kerrottu iltalehdissä, ja Charlie oli saanut eron toimestaan -valimosta. - - - - -XIII. - - -Viikko oli kulunut. Aamiainen oli juuri syöty rouva Callenderin luona, -ja John Storm katseli erästä viikkolehteä. "Kuulkaapa!" huudahti hän -ja alkoi sitten lukea ivallisen pontevalla äänellä, joka vähitellen -kumminkin muuttui käheäksi kuiskaukseksi: - -"'Se myötätuntoisuus, jota Sohon yhtiökirkon myynti teatteriksi on -herättänyt, todistaa hyvin hyvää yleisön tunteista --'" - -"Ooh, todellako?" keskeytti rouva Callender. "-- ja epäilemättä toivoo -jokainen hartaasti, että isä Storm voisi unohtaa sen harmin, jonka -tuommoinen häätö on hänessä tietysti herättänyt --'" - -"Niinpä kyllä. On niin helppo kestää toisen harmia, poikaseni." - -"'Mutta se vaara on kumminkin olemassa, että aikamme altruismi tässä -tapauksessa voi synnyttää sentimentaalisuuden, joka ei ole aivan -edullista yleiselle siveellisyydelle --'" - -"Kun härkä kerran on tapettu, on aina useita teurastajia sen ympärillä, -tiedättehän!" - -"'Meidän asiamme ei ole nyt puhua siitä tarkoituksesta, johon kirkkoa -vastaisuudessa käytetään, mutta tahdomme kumminkin varoittaa yleisöä -liian herkästi kuuntelemasta siveellisyys-amatöörien kovin kiihkeitä -puhtaussaarnoja. Mitä taaskin siihen toimintaan tulee, jota nyt Sohossa -harjoitetaan, epäilemättä mitä parhaimmassa tarkoituksessa --'" - -"Ah! On kovin mukavaa ensin varastaa hanhi ja sitten antaa sisälmykset -almuina." - -"'-- saattaa todellakin kysyä, eiköhän liene seurakunnalle eduksi, -että tuo toiminta nyt saadaan mitä pikemmin lopetetuksi. Isä Storm on -jokseenkin lahjakas nuori mies, jolla on hyvä yhteiskunnallinen asema, -mutta ei mitään erityistä kokemusta eikä maailmantuntemusta, sanalla -sanoen, hän on heikko, liian sangviininen ja jokseenkin narrimainen -intoilija --'" - -"No niin, hän on maassa, polkekaa ja potkikaa nyt vaan minkä ennätätte." - -"'-- ja siksi olisi vallan mieletöntä sallia hänen kääntää nurin -yhteiskunnallisen elämän järjestystä sekä järkyttää järjellisen ja -käytännöllisen uskonnon lujaa, leveätä perustusta --'" - -"Vähätpä siitä, poikaseni. Kovat tuulet puhaltavat vain korkeilla -vuorilla!" - -"'-- Ja mitä taaskin tuohon 'langenneeseen sisareen' tulee, jonka hän -on ottanut erityisesti siipiensä suojaan, tuntuu meistä, kuin hän olisi -saanut jo vallan liian paljon myötätuntoa osakseen. Hänen askeleensa -johtavat helvettiin, hänen asuntonsa on haudan tie, joka kulkee kuolon -kammioihin --'" - -Rouva Callender hypähti tuoliltaan. "Tämä on sitä armasta -arkkidiakonia, pukinjalka pistää esiin!" - -John Storm oli heittänyt lehden pois. "Voi millainen pelkuri tämä -maailma on!" huudahti hän. "Mutta lopulta Jumala antaa hyvän voittaa. -Sen täytyy voittaa, niin totta kuin Jumala elää!" - -"So, so, poika, älä nyt taas kiihoitu. Et sinä voi kiivetä -alpeille pyöräluistimilla, ymmärräthän sen! Mutta voi, voi, sitä -arkkidiakonia! En minä ole kovinkaan ihastunut sinun 'sisarkuntaasi' ja -'siirtokuntiisi' ja muihin hassutuksiisi, mutta sen minä sanon, että -olisipa ollut hienoston viikkolehtiä siihen aikaan, jolloin Herramme -eli maan päällä, niin varmaan Simon farisealainen olisi ollut vallan -viheliäisen leppeä kriitikko meidän nykyisiin herroihimme verraten." - -Hetken perästä katsahti rouva Callender ulos ikkunasta ja samassa hän -kohotti molemmat kätensä, huudahtaen: "Hyvänen aika! Se on hän itse! Se -on pääministeri!" - -Laiha, vanha mies, jolla oli hienot viikset ja päässään leveälierinen -hattu sekä yllään musta, vanhanaikainen puku, astui juuri katuovelle. - -"Niin, se on setäni", sanoi John, ja vanha rouva syöksyi ulos huoneesta -vaihtamaan toista myssyä päähänsä. - -"Minä olen kuullut, mitä on tapahtunut, John, ja siksi minä tulin sinua -tapaamaan", sanoi pääministeri. - -Ajattelikohan hän rahoja? Johnia hävetti, ja hän oli hieman levoton. - -"Minä olen pahoillani, poikaseni, hyvin pahoillani!" - -"Kiitos, setä!" - -"Mutta kaikkeen on syynä tuo sinun hullu kuvittelusi, että me -olemme kristitty kansakunta! Semmoista ei kukaan olisi voinut tehdä -pakanallisen epäjumalan alttarille." - -"Se oli vain vuokrattu kirkko, setä. Minä menettelin kovin tyhmästi." - -"Myönnän, poikaseni, että et menetellyt viisaasti, mutta eihän se -muuta asiaa. Tuon kirkon myynti tuntuu mitä likaisimmalta asian -häpäisemiseltä, mutta yhtä pahaa sattuu ympärillämme joka päivä. -Jos tahdot tietää, millainen kirkon alennustila on, niin katsele -kirkollisten lehtiemme ilmoitusosastoa. -- Orjakauppaa, John, pahempaa -orjakauppaa kuin Afrikassa, sillä siellä myydään vain ruumiita eikä -sieluja, kuten täällä!" - -"Se on rikos, joka huutaa taivaan kostoa", sanoi John, "mutta siihen on -syynä valtio eikä kirkko, setä." - -"Me olemme koronkiskurikansakuntaa, poikaseni, ja kirkko on kaikkein -pahin koronkiskuri kaikkine viisaine jumaluusopintohtoreineen, joilla -on osakkeita varieteeyhtiöissä, ja kirkkoherroineen, jotka elävät -mukavasti ja antavat vuokralle kapakoita. _Sinäkin_ olet lainannut -rahoja, mutta epävarmaa vakuutta vastaan. Mitä sinä nyt aiot tehdä?" - -"Jatkaa työtäni, setä, ja tehdä yhdessä tunnissa sen, minkä ennen tein -kahdessa." - -"Saadaksesi samanlaiset potkut ja häpäisyt yhä uudestaan?" - -"Vaikkapa niinkin! Jos Jumala antaa raskaan kuorman ihmisen -kannettavaksi, antaa hän myöskin voimaa sen kantamiseen." - -"John, John, minä tunnen itseni väsyneeksi ja masentuneeksi enkä voi -enää kauan kestää paljon tämän tapaista. Minä alan käydä vanhaksi, -ja elämäni on niin yksinäistä. Paitsi isääsi olet sinä minun ainoa -sukulaiseni, ja minusta näyttää siltä kuin meidän vanha sukumme nyt -tulisi kuolemaan sukupuuttoon. Voi, poikaseni, heitä nyt jo nuo -surulliset naamiaiset! Eikö koko maailmassa ole ainoatakaan naista, -joka voisi auttaa minua saamaan sinut toiselle mielelle? Minä en -välittäisi siitä, kuka hän on tai mistä hän tulee." - -John oli punastunut korviaan myöten ja änkytti jotain todellisesta -papista, joka ei saisi ajatella maallista avioliittoa, se kun estäisi -häntä vapaasti antautumasta työhönsä. Rouva Callender tuli samassa -takaisin sievänä ja hienona, hymyillen ja kumarrellen. Pääministeri -tervehti häntä samanlaisella vanhanaikaisella kohteliaisuudella, ja -sitten he kuhertelivat kuin kaksi vanhaa kyyhkystä, kunnes komeat -vaunut ajoivat ovelle ja herttainen vanha herra läksi pois. - -"Eikö hän ollut herttainen minulle?" sanoi vanha rouva yhä uudelleen -ja uudelleen, ja kun John ei vastannut mitään, mutisi hän: -- "Hyi! -Millaisia mörököllejä nuoret miehet ovat vanhoihin herroihin verraten -käytöksessään naisia kohtaan!" - -Mennessään Sohoon samana päivänä tunsi John omituista liikutusta -nähdessään vähän matkan päässä erään vanhan miehen kulkevan katua -samaan suuntaan kuin hänkin puettuna kauhtanaan ja nuora vyöllään. Se -oli veljeskunnan johtaja-isä; Johnin sydämessä tuntui omituiselta, kun -hän kiirehti saavuttaakseen hänet ja tervehti häntä. - -"Ah, minä olin juuri menossa sinua tapaamaan, poikani." - -"Olette siis kuullut, mitä on tapahtunut." - -"Olen; perkeleen nuolet lentävät nopeasti." Sitten hän tarttui Johnin -käsivarteen jatkaen: "Maalliset vastoinkäymiset muistuttavat meitä -vain Hänestä, aivan samoin kuin munkin jouhipaita muistuttaa Hänen -kärsimyksistään, ja tämä sinun vastoinkäymisesi, poikani, on Jumalan -muistutus sinulle rikkomasi lupauksen tähden. Mitä minä sanoin sinulle -sinun lähtiessäsi pois meiltä -- että palaisit takaisin ennenkuin vuosi -on umpeen kulunut. Ja sinä palaat! Jätä maailma, poikani. Se kohtelee -sinua pahasti. Ihmishenki vallitsee sitä, ja kirkkokin on kristillinen -yhteys, joka on taivaan hengen piirin ja ohjauksen ulkopuolella. Jätä -kaikki tuo ja palaja täyttämään valaasi." - -John pudisti päätään ja vei isän pappilaansa, jonne tytöt juuri -kokoontuivat illanviettoon. "Kuinka minä voin jättää maailman, isä, -jossa on tällaista työtä niin kosolta? Yhteiskunta tarjoaa näille -herttaisille olennoille melkein aina valittavaksi: 'Myy itsesi tai -kuole nälkään!' Mutta Herra sanoo: 'Elä, tee työtä ja rakasta!' Siksi -yhteiskunta on tuomittu, ja sen ruumisarkku, valtio, on myöskin -tuomittu, mutta kirkko tulee elämään, ja siitä on muodostuva uuden -järjestelmän kulmakivi, ja se on seisova naisen ja maailman välillä, -kuten se vanhoista ajoista saakka on seisonut köyhien ja rikkaiden -välillä." - -Isä saarnasi Johnin puolesta sinä iltana. Hän käsitteli tekstiä: "Liha -sotii Henkeä vastaan ja Henki lihaa vastaan." -- Erotessaan Johnista -sakariston ovella sanoi hän: "Hengellinen työ, poikani, voi ainoastaan -silloin olla hyväksi, kun se tähtää etupäässä sielujen pelastukseen. -Mitä sanoisit, jos Herra armossaan siirtäisi sinut täältä pois -- -käännytystyöhön -- lähetysvainiolle?" - -John kalpeni. "En usko, että minun täytyisi täältä paeta"; sanoi -hän pelon loistaessa silmistä. "Lontoo on epäilemättä kyllin laaja -lähetysvainio kenelle tahansa." - -"Kuka tietää? Ehkäpä se olisi välttämätöntä sinun oman sielusi tähden, -jottei turhamaisuus pääsisi sinussa vallalle taikka kunnianhimo taikka --- taikka jokin muu saatanan pauloista pääsisi sinua sitomaan! Mutta -hyvästi nyt ja Jumala olkoon kanssasi!" - - * * * * * - -John Stormin tullessa kotiinsa, oli siellä kirje odottamassa häntä. Se -oli Glorylta. - -"Oletteko kuollut ja haudattu? Jos niin on laita, niin pyytäisin teitä -ilmoittamaan siitä minulle, jotta voisin toimittaa hautakirjoituksen: -'Tässä lepää...' Niin juuri, lepää ja odotuttaa itseään turhaan, sillä -vaikka te ette luvannut tulla, olisi teidän tietysti pitänyt tulla, -ja siis te olette odotuttaneet itseänne turhaan. Te ette saa ajatella -pahaa herra Drakesta. Minä nimitän häntä ihmisystävyyden kukaksi ja -lordi Robertia sen okaaksi. Hänen mielialansa on kuin Kaspianmeri, -jossa vuoksi ja luode eivät tunnu ollenkaan, kun taaskin teidän -mielialanne on kuin Biskajanlahti! Ei voi siis odottaakaan, että te -molemmat vetäisitte yhtä köyttä. Mitä minuun tulee, saatan kyllä olla -vikapää seitsemään kuolemansyntiin, mutta minä en ymmärrä, miksi minua -siitä syystä pitäisi näin boikottata. On olemassa eräs asia, josta -minulla ei ollut mitään vihiä silloin, kun te olitte meillä, ja minä -tahtoisin selittää sen nyt vihdoinkin. Tulkaa siis heti paikalla. -Koska minä olen hidas vihaan ja runsas armosta, niin minä annan teille -anteeksi, jos tulette kohta tänne. Ellette tule, niin -- niin minä -rupean ajamaan polkupyörällä -- joka on naisille samaa kuin miehille -juoppous. Jos nyt tunnustan aivan suoraan, niin olen jo vikapää -siihen syntiin, sillä minä olen pyöräillyt ympäri puistoa varhaisella -aamupuhteella, ylläni Rosan polkupyöräpuku, jossa minä todellakin -olen yhtä hämmästyttävä kuin ihana näky, sillä Rosan puku on pari -kyynärää liian laaja lanteiden kohdalta ja sitäpaitsi on sen kuosi -mitä merkillisin. Jos kaikki tuo, mitä olen kertonut, ei houkuttele -teitä tulemaan, niin aion ensi työkseni ruveta harjoittelemaan -nyrkkitaistelua, ja kun vedän komeat taistelukintaat kouriini, on -vaikutus epäilemättä mahtava. - -"Mutta, oi, John Storm, oletteko todellakin kokonaan hylännyt minut? -Aiotteko jättää minut aivan tykkänään? Ettekö luule, että minulla enää -on mitään pelastuksen mahdollisuutta? Ja aiotteko todellakin antaa -minun vaipua tähän lokaan ojentamatta pelastavaa kättä minulle? Oi, -voi, voi, voi! Minä en ymmärrä mikä tätä tyhmää, vanhaa maailmaa nyt -on vaivannut sen jälkeen kun minä tulin Lontooseen. Sen ankarista -puremista päättäen se paraikaa kaiketi saa hampaita, ja minun tekisi -mieli antaa sille lieventäviä rohtoja." - -Johnin lukiessa tätä kirjettä värähtelivät hänen silmäluomensa, ja kova -piirre hänen suunsa ympäri heltyi. Sitten hän luki sen uudelleen, ja -hänen otsansa synkistyi. - -"Minä en voi jättää häntä kokonaan tuollaisten miesten valtaan", -ajatteli hän. - -Taivas tiesi kuinka semmoiset miehet voisivat käyttää hyväkseen hänen -viatonta rohkeuttaan, hänen lapsellista välinpitämättömyyttään kaikista -terveellisistä etiketin säännöistä. Johnin täytyi mennä heti häntä -tapaamaan, varoittamaan, neuvomaan. Se oli hänen velvollisuutensa -- -hän ei saanut sitä laiminlyödä. - - * * * * * - -Tämä oli ollut kiusallinen päivä Glorylle. Aikaisin aamulla lordi -Robert oli käynyt hakemassa häntä uuden kappaleen lukuharjoitukseen. -Sitä tarkoitusta varten oli vuokrattu eräs käyttämätön teatteri -Strandilla. Sinne oli kokoontunut joukko kokeneita näyttelijöitä ja -näyttelijättäriä, jotka kohtelivat Glorya ystävällisen suvaitsevasti, -kuten ainakin henkilöä, jonka huomattavaan asemaan ei ollut syynä -taito ja kyky, vaan muut seikat. Tuo harmitti Glorya, hän tunsi -asemansa luonnottomaksi, ja häntä suututti se, että hän oli sallinut -Robertin tulla häntä hakemaan. Mutta kaikki tämä oli vain alkua hänen -nöyryytyksiinsä. - -Heidän odottaessaan teatterin johtajaa, joka oli myöhästynyt, astui -Gloryn luo herra, viikset vahattuina ja yllään turkiskauluksella -koristettu päällystakki, levitellen ympärilleen hajuveden ja huonon -tupakan tuoksua. Hän ojensi nimikorttinsa. Glory tunsi hänet -silmänräpäyksessä. - -"Nimeni on Josephs", sanoi mies tuttavallisella äänellä. "Jos voin -jollakin tavalla palvella teitä -- hankkia paikkoja -- mitä tahansa -- -olisin hyvin onnellinen." - -Glory punastui vastatessaan: "Te ette näy muistavan, että olemme -tavanneet toisemme ennen." - -Mies hymyili kohteliaasti. - -"Kyllä muistan. Minä olen koko ajan seurannut teidän kehitystänne. -Silloin, kun me tapasimme toisemme, ette vielä ollut esiintynyt, enkä -minä tietysti voinut tehdä paljoa teidän hyväksenne, mutta nyt -- jos -te _nyt_ soisitte minulle ilon --" - -"Paikanvälittäjä on siis semmoinen henkilö, joka ei voi tehdä mitään -silloin kun joku todellakin tarvitsisi hänen apuaan, mutta silloin kun -häntä _ei_ tarvita --" - -Mies rupesi nauramaan peittääkseen nolouttaan. - -"Hm, minä olen agentti -- tiedättehän, että agentti johtuu sanasta -_agere_, tehdä, toimia, ja me toimimme aina, toimeliaasti, kun -tiedämme, että se tuottaa jotain. Ha, ha, haa! Mutta jos te suostutte -unohtamaan entiset, niin olen valmis mihin hyvänsä." - -Gloryn posket hehkuivat. "Tahtoisiko joku mennä hakemaan ovenvartiaa?" -sanoi hän, ja eräs seurueesta läksi toimittamaan asiaa. Sitten hän -lausui jokseenkin kovalla äänellä: - -"Herra Josephs, kun minä olin aivan tuntematon ja koetin pyrkiä -eteenpäin ja sain taistella vaikeuksia vastaan, kuten kaikki muutkin, -silloin te petitte minut mitä ilkeimmällä tavalla, vaikka minä olen -nainen. Minä en kanna mitään vihaa teitä kohtaan, mutta kaikkien -Lontoossa työskentelevien köyhien tyttöjen vuoksi aion nyt toimittaa -teidät ulos tästä huoneesta." - -"Mi... mitä!" - -Ovenvartia oli tullut sisään. "Ovenvartia, näettekö tuon herran tuossa? -Hän ei saa milloinkaan astua jalallaan tähän teatteriin niin kauan kun -me olemme täällä, ja jos hän koettaisi tulla väkisin, tulee teidän -pyytää poliisi avuksenne ja viskata hänet kadulle." - -"Kyllä ymmärrän." Ja vahatut viikset irvistelevän suun yläpuolella -näyttivät aivan leikkaavan kasvot kahtia. - -Kun Josephs oli kadonnut, huomasi Glory, että välinpitämätön ilme -jokaisen kasvoista myöskin oli kadonnut. "Hänestä tulee jotain", sanoi -eräs. "Hänessä on hyviä aineksia", sanoi toinen, mutta Glory itse -värisi pelosta, eivätkä hänen ikävyytensä vieläkään olleet lopussa. - -Pikkuinen lihavanläntä herrasmies astui sisään, paperikäärö kädessä. -Hän astui lordi Robertin luo, pyysi anteeksi viipymistään ja pyyhki -kaljua päätään sekä punakoita kasvojaan. Se oli Sefton. - -"Tässä on meidän regissöörimme", sanoi lordi Robert, ja Sefton -nyökäytti päätään, vilkuili silmillään ja huudahti: - -"Olen ihastunut tästä kunniasta, olen vallan ihastunut!" - -Glory olisi voinut vaipua maan alle häpeästä, mutta siinä -silmänräpäyksessä hän käsitti tuon masentavan totuuden, että kun -naista on loukattu kaikkein arimpaan kohtaan -- hänen kunniaansa -- on -kaikkein parasta, ettei ole huomaavinaan koko asiaa. - -Seurue istui ympäri salia, ja ensimmäinen lukeminen alkoi. Ensin -luettiin henkilöiden nimet sekä niitä esittävien näyttelijäin nimet. -Kaikkein viimeisenä siinä luettelossa oli Gloryn nimi ja rooli, ja -hänen hermonsa värähtelivät äkillisestä tuskasta, kun regissööri luki -"ja _Gloria_ -- neiti Glory Quayle." - -Nyt seurasi hiukan hälinää, mutta sitten seurue asettui kuuntelemaan. -Se oli Glorian kappale. Tämä päähenkilö oli jokseenkin kevytmielinen. -Ensimmäisen näytöksen perästä arveli Glory, että siitä tulee Neil -Gwynnen tarina sovitettuna nykyaikaan. Toisen näytöksen perästä hän -arveli, että se kuvaisi lady Hamiltonin vaiheita ja kolmannen näytöksen -loputtua, missä Gloria viettelee ja saattaa turmioon valtakunnan -ensimmäisen miehen, hän tiesi, että koko kappale olikin "Harlot's -Progress" ["Harlot's Progress" on William Hogarthin maalaama kuvasarja, -joka esittää langenneen naisen elämää. Suoment. muist.] uudessa asussa -ja sen täytyi myöskin loppua samalla tavalla. - -Näyttelijät kuuntelivat jännittyneen tarkkaavaisina omia osiaan ja -osoittivat merkitsevillä silmäyksillä, mitkä paikat olivat erittäin -vaikuttavia, mutta Glory oli aivan hämillään. Kuinka hän saattaisi -näytellä tuon huonon naisen osaa? Myrkky tunkeutui aivan luihin -saakka, ja jos hyvän naisen piti esittää tuommoista naista, täytyi -hänen muuttaa koko olentonsa. Lukeminen loppui vihdoinkin, ja kukin -seurueessa onnitteli jotakin toveriaan, mikä mistäkin syystä. Sefton -tuli Gloryn luokse kysyen, eikö tuo kappale ollut ihmeen voimakas ja -eikö etenkin hänen osansa ollut loistava. - -"On", sanoi Glory, "mutta ainoastaan huono nainen voi esittää tuon -roolin kunnollisesti." - -"_Te_ tulette onnistumaan mainiosti, rakas neiti, te käsitätte sen -aivan omalla tavallanne!" vastasi Sefton iloisesti, ja Glory palasi -kotiinsa hämillään, surullisena, masentuneena ja häpeissään. - -Eräs sanomalehti oli heitetty hänen ovelleen. Se oli jonkinmoinen -huononpuoleinen teatterilehti, jonka painomuste ei vielä ollut -ennättänyt kunnollisesti kuivua. Päällekirjoitus oli Josephsin -käsialaa, ja eräs palsta oli merkitty sinisellä kynällä. Siinä -kerrottiin Gloryn lyhyestä näyttelijäurasta ja siinä oli mainittu -kaikki seikat -- ohjelmien myynti, Gloryn olo Betty Bellmanin -pukijattarena, ulkomaalaisten klubit -- kaikki hänen entisen elämänsä -pimeimmät kohdat. Niistä kerrottiin ilkeällä tavalla, jotta jokainen -voisi selvästi käsittää Gloryn olleen hyvin huonossa seurassa, vaikkei -hänestä itsestään sanottu mitään suoranaista pahaa. No, mitäpä siitä! -Hän oli itse valinnut uransa ja sai siis tyytyä osaansa. Mutta voi -kuinka kova maailma on naisia kohtaan, kun heidän menestystäänkin -käytetään heidän häpäisemisekseen! Glory tunsi, että menneisyys oli -jälleen tarttunut kiinni häneen -- tuo armoton menneisyys -- hän ei -ikinä pääsisi kohoamaan siitä loasta. - -Samana iltana hän kirjoitti John Stormille, ja aamulla jo ennenkuin -Rosa oli noussut ylös -- Rosan näet täytyi toimistotyönsä vuoksi -iltaisin valvoa kauan ja siksi hän nousi ylös myöhään -- Glory kuuli -tutun äänen alakerrasta. Hänen rakkinsa kuuli sen myös ja alkoi -haukkua. Seuraavassa silmänräpäyksessä John astui huoneeseen, ja Glory -nauroi herttaisesti katsoen suoraan Johnin loistaviin mustiin silmiin, -sillä John oli yllättänyt Gloryn juuri kun tämä heittäytyi sohvalle -tukkien rakin kuonoa ja koettaen kuunnella. - -"Tekö se olette? Kuinka ystävällistä, että tulitte niin aikaisin. Mutta -tämä rakki" -- ja nyt hän alkoi puhua Manin murretta -- "se on niin -hirveä!" - -Sitten hän nousi ylös ja rupesi vakavaksi. - -"Minä olin aikeessa kertoa teille, etten minä tiennyt ollenkaan mitään -siitä kirkkojutusta. Minulla ei ollut pienintä aavistustakaan siitä... -He eivät kertoneet minulle sanaakaan siitä -- se oli niin väärin. Minä -en aavistanut mitään ennenkuin näin sen sanomalehdistä." - -John nojautui uunin syrjään. "Jos he pettivät teidät sillä tavalla, -kuinka siis voitte jatkaa seurusteluanne heidän kanssaan?" - -"Te tarkoitatte" (Glory oli asettunut toiselle puolen uunia ja puhui -katkonaisesti) -- "te tarkoitatte, että minun pitäisi luopua siitä -kaikesta. Mutta se on nyt liian myöhäistä. Se oli jo myöhäistä -silloinkin, kun sain siitä ensin tiedon. Sitäpaitsi ei siitä olisi -mitään hyötyä. Te olisitte samassa asemassa kuin nytkin, ja mitä minuun -tulee -- hm -- joku toinen ottaisi teatterin haltuunsa -- ja mitä se -hyödyttäisi?" - -"Minä ajattelin tulevaisuutta, Glory, enkä menneisyyttä. Ne ihmiset, -jotka pettävät meidät yhden kerran, voivat pettää toisenkin kerran." - -"Se on totta -- totta -- mutta -- mutta --" Gloryn ääni sortui, ja John -käänsi päänsä pois hänestä sanoen: "No niin, kaikki on lopussa nyt, -sitä ei voi enää auttaa." - -"Niin, sitä ei voi enää auttaa." - -John koetti miettiä, mitä hän oikeastaan oli aikonut sanoa, mutta -hän ei voinut muistaa. Heti kun hän katsoi Gloryyn, katkesi hänen -ajatuksensa lanka, sillä Gloryn läsnäolon sulo, Gloryn ruumiillinen -läheisyys vaikutti vastustamattomasti Johniin. Hän nyppi hattuaan ja -liikahti. - -"Joko te aiotte mennä?" - -"Minulla on niin paljon töitä, ja --" - -"Oh, teillä mahtaa todellakin olla paljon töitä nyt." - -"Ja paitsi sitä, miksi... miksi jatkaisimme kiusallista keskustelua, -Glory?" - -Glory vilkaisi häneen syrjäkatsein. Johnin silmissä oli tuskallinen -ilme, mutta niissä loisti myöskin jotain, joka pani Gloryn sydämen -sykkimään. - -"Onko se niin kiusallista, siis?" - -"Glory, minä aioin sanoa teille, etten voi enää tulla tänne." - -"Ettekö? Eihän teillä kumminkaan liene niin paljon työtä, vai mitä? -Ettehän" (ja nyt seurasi taas Manin murretta ja hengitys muuttui -nopeaksi) "ettehän ole niin ahkera sentään, ettette joutaisi hiukan -pistäytymään silloin tällöin tyttöraukan luo." - -John kohotti kättään. "Se häiritsee -- se saattaa minut levottomaksi --" - -"Oh, eikö muuta? Sittenpä", ja hän nauroi väkinäisesti, "minä tulen -teitä katsomaan sen sijaan. Niin, sen tosiaankin teen." - -"Ei, Glory, sitä ette saa tehdä. Se kiusaisi vain --" - -"Kiusaisi! Taivas siunatkoon! Miksi se kiusaisi teitä?" Ja äkkiä -leimahti omituinen liekki Gloryn silmissä. - -"Siksi, että" -- John puhui vaivaloisesti, ja Glory saattoi nähdä, -kuinka hänen huulensa vavahtelivat. Mutta sitten jatkoi nuori pappi -tyynesti, hyvin tyynesti, lausuen joka sanan hitaasti ja äänellä, joka -tuntui jäädyttävän kylmältä: "Siksi, että rakastan teitä!" - -"Te?" - -"Ettekö ole tiennyt sitä?" Johnin ääni tuntui tulevan syvältä -kurkusta. "Ettekö ole aina tietänyt sitä? Miksi teeskentelette? Te -olette pakottanut minut sanomaan sen. Tahdoitteko siten vain näyttää -voimaanne?" - -"Oh!" - -Glory oli kuullut sen, minkä hän tahtoi kuulla, ja vaikka hänelle olisi -luvattu maailman kalleudet, ei hän olisi tahtonut olla kuulematta sitä, -mutta kumminkin häntä peloitti ja koko hänen ruumiinsa vapisi. - -"Me molemmat olemme erilaisia luonteita, Glory, se se juuri erottaa -meidät ja se on aina ollut meidän onnettomuutemme. Meillä ei ole mitään -yhteistä -- ei kerrassaan mitään. Te olette valinnut elämänne uran, -eikä se ole minun urani. Minä olen valinnut oman urani eikä se ole -teidän. Teidän ystävänne eivät ole minun ystäviäni. Me olemme kaksi -vallan erilaista olentoa, ja kumminkin -- kumminkin minä rakastan -teitä. Siksi en voi tulla tänne enää." - -Se oli suloista, mutta samalla kamalaa. Se oli aivan toista kuin Glory -oli uneksinut: "Minä rakastan sinua! -- Sinä olet minun elämäni! -- En -voi elää ilman sinua!" Mutta John oli oikeassa. Glory oli surmannut -hänen rakkautensa jo ennenkuin se oli syntynytkään -- se oli kuolleena -syntynyt. Värähtelevällä äänellä, joka äkkiä muuttui omituisen -hillityksi, sanoi Glory: - -"Epäilemättä te olette oikeassa. Minun täytyy antaa teidän päättää. -Ehkä te olette jo miettinyt kaikki perinpohjin." - -"Älkää uskoko, että se on helppoa minulle, Glory. Minä olen kärsinyt -paljon ja vielä enemmän tulen kärsimään. Mutta minä koetan kestää. -Työni tähden --" - -"Ah... Tietysti minä en voi odottaakaan... Tietysti te rakastatte -työtännekin --" - -"Minä _rakastan_ työtäni, ja siksi ei kannata käyttää aikaa turhaan. -'Jos sinun silmäsi pahentaa sinun --'" - -Glory oli loukkaantunut. "No niin, kun se asia siis ei ole -autettavissa, ei meillä liene muuta neuvoa kuin lyödä kättä ja erota." - -John ei ollut siihen saakka huomannut -- siihen saakka, kun hän itse -lausui tuomionsa ja Glory hyväksyi sen -- kuinka hurmaavan kaunis -Glory oli. John tunsi jotakin kurkussaan ja hän olisi tahtonut huutaa -ääneensä. - -"Sitä minä en odottanut, Glory -- aivan toista minä olen vuosikausia -uneksinut --" - -"Mutta se on kai parasta -- se on parasta." - -"Minä koetin hankkia vaikutusalaa teillekin, mutta te ette huolinut -siitä -- te ette välittänyt siitä. Te piditte toisenlaista työtä -parempana." - -Glory muisti Josephsin ja Seftonin ja sanomalehden ja roolinsa. -- Hän -peitti kasvonsa käsillään. - -"Kuinka minä voisin, Glory, nähdä teitä yhä edelleenkin ja panna -alttiiksi... Se on vaarallista, äärettömän vaarallista." - -"Niin, tietysti, te olette pappi ja minä näyttelijätär. Tietysti teidän -täytyy muistaa se. Ihmiset ovat niin pahoja, niin julmia; minä pelkään, -että huhuja jo on liikkeellä." - -"Luuletteko todellakin, että välittäisin semmoisesta, Glory?" Glory -otti pois kädet kasvoiltaan. "Luuletteko, että välittäisin vähääkään, -vaikka koko juorunhaluinen maailma puhuisi --" - -Glory taisteli haluaan vastaan, joka tahtoi pakottaa hänet -heittäytymään John Stormin syliin, ja hän lausui hiljaa: "Te olette -oikeassa, aivan oikeassa. Minä olen valinnut osani elämässä ja minun -täytyy tyytyä siihen." - -"Siis..." John ojensi molemmat kätensä. - -Mutta Glory piiloitta kätensä selkänsä taakse miettien: "Ei, jos annan -käteni hänelle, en voi kestää enää." - -"Hyvästi!" -- Ja John läksi pois, äärettömän toivoton ilme kasvoissaan. - -Glory ei itkenyt. Kun Rosa hetkisen perästä tuli alakertaan, hymyili -Glory ja hänen silmissään oli kirkas loiste. - -"Oliko se sinun ystäväsi herra Storm? Oliko? Varo häntä, kultaseni. Hän -voisi keskeyttää sinun kehityksesi, luullen siten tekevänsä Jumalalle -otollisen työn." - -"Ei ole pelkoa siitä, Rosa. Hän kävi vain sanomassa, ettei hän enää -tule tänne", ja sitten jotain välähti hänen silmissään, sammui ja -välähti taas uudelleen. - -"Niin se on", ajatteli Rosa, "hänessä on kummallinen viehätysvoima, -jonka vuoksi kaikki muut naiset tuntuvat mitättömiltä hänen -rinnallaan." Ja sitten Rosa muisti erästä henkilöä ja huokasi. - -John Storm palasi Sohoon Clare Marketin kautta, ja kun ihmiset -tervehtivät häntä kadulla sanoen: "Hyvää huomenta, isä", ei hän -vastannut, sillä hän ei nähnyt heitä. Mennessään kirkkoon sinä iltana -tapasi hän joukon Charlien juomaveikkoja, jotka juuri löivät arpaa -siitä, pääsisikö Charlie vapaaksi vai ei, ja kirjavaan pukuun puettu -tyttö oli odottamassa pastoria. Se oli Aggie. Hän tuli puhumaan -Charlien puolesta. - -"Se on väkijuomien syy, herra pastori. Hän on hyvä poika silloin kun -hän ei juo. Mutta minä pyytäisin anteeksi hänen puolestaan, ja jos te -vain ette tahtoisi syyttää häntä --" - -John häpesi itseään nähdessään kuinka uskollinen tuo tyttö oli -kunnottomalle rakastajalleen. - -"Ja te, lapseni -- mitenkä teidän laitanne on?" - -"Oh, ei minulla ole hätää. Se mikä kerran on särkynyt, ei tule -paikkaamalla ehyeksi." - -Kirkonkellot soivat, ja vaunuja vyöryi teattereihin. - - - - -XIV. - - -Harjoitukset teatterissa alkoivat aikaisin aamulla kestäen tavallisesti -myöhään iltaan saakka. Glorysta ne tuntuivat rasittavilta, masentavilta -ja usein nöyryyttäviltä. Itse teatterisali oli alempana kadun -pintaa ja päiväiseen aikaan se oli tuskin suurta kellaria parempi. -Jos hän tuli sisään pääovesta, kompastui hän tuoliriveihin ja näki -etäällä häämöittäviä mies- sekä naishaamuja ja kuuli haudankumeilta -kajahtelevia ääniä kaukaa. Jos hän taasen astui sisään takaoven -kautta, näki hän ensimmäiseksi kuiskaajan pöydän keskellä näyttämöä -ja sen yläpuolella loimottavan kaasuliekin. Pöydän eteen oli jätetty -parinkymmenen neliöjalan kokoinen tyhjä paikka, jossa näytelmän -kuviteltujen intohimojen tuli riehua. - -Glory huomasi myöskin, että nuo intohimot eivät kaikki olleetkaan -kuviteltuja, vaan usein suorastaan hirvittävän tosia. Kateus, -mustasukkaisuus, viha -- kaikki elämän katkeruus, joka esiintyy -siellä, missä olemisen taistelu on kiihkein, tulvi häntä vastaan -koettaen käyttää hyväkseen hänen kokemattomuuttaan, tahtoen riistää -häneltä hänen johtavan asemansa näyttämöllä ja vähentää hänen -parhaimpien repliikkiensä vaikutusta. Kaikki tuo sekä rasittava -odotus, puolihämärä, kolkko ilma, tyhjä sali vaatteella peitettyine -tuoliriveineen, mikä herätti sellaisen tunteen kuin sali olisi ollut -täynnä äänettömiä aaveita, ja sitten tieto siitä, että ulkona oli -kirkas, touhuisa, meluava tosi maailma -- kaikki tuo masensi häntä, -sai aikaan päänkivistystä ja sydämenpakotusta ja ajoi kyyneleitä hänen -silmiinsä. - -Ja kun hän sitten vihdoinkin oli voittanut kaiken tuon tai tottunut -siihen sekä edistynyt niin paljon osassaan, että saattoi heittää pois -käsikirjoituksen, silloin palasi taas uudella voimalla hänen vanha -kauhunsa sitä naista kohtaan, joksi hänen piti muuttautua. Näytelmän -Gloria oli hyvin ylpeä, turhamielinen ja itsekäs sekä polki kaikki -jalkainsa alle hankkiakseen itselleen maailman etuja. - -Sillä välin sai todellinen Gloria esittää aivan toisenlaista osaa. Joka -aamu hän haki ääretön kolkkous sydämessään sanomalehdistä uutisia John -Stormista. Hänen ei tarvinnut niitä kauan hakea. John Stormia ympäröi -jonkinmoinen karkea romanttisuus, aivan kuin hän olisi ollut uusi Don -Quixote, joka taisteli tuulimyllyjä vastaan. Hänen nimeänsä käytettiin -kaikenlaisissa huonoissa sukkeluuksissa, hänestä tehtiin pilakuvia, -leikkijuttuja y.m. sellaista, joka ei ole leikkiä siksi, että se on -solvausta. - -Joskus Glory läksi salaa katsomaan John Stormin työvainiota. -Sunnuntai-aamuina hän usein kulki Sohon halki katsellen kuinka -ihmiset istuivat portaillaan lukien sunnuntailehtien nerontuotteita -ripustettuaan ensin lintuhäkkinsä naulaan oven ulkopuolelle. Hän saapui -vihdoin kirkolle ja kuuli sieltä laulua ja näki, kuinka joku oli -liidulla kirjoittanut seinään: "Jumala siunatkoon isää!" - -"Omituinen syytös pappia vastaan!" -- Niin seisoi eräässä -huononpuoleisessa sanomalehdessä, ja syytös koski siveellisyysrikosta. -Eräs nuori lurjus (se oli Charles Wilkes) oli otettu kiinni hänen -koettaessaan loukata isä Stormia, ja kun Wilkes tuomittiin viikon -vankeuteen huolimatta isä Stormin armonpyynnöstä sekä takuun -tarjouksesta hänen puolestaan, syytti hän pappia luvattomasta suhteesta -hänen morsiameensa Agatha Jonesiin. - -Gloryn suuttumus maailman pahuudesta John Stormia kohtaan muuttui -syväksi, suureksi rakkaudeksi tuohon masennettuun mieheen, jota kaikki -ymmärsivät väärin. Hän näki ilmoituksen John Stormin viimeisestä -saarnasta ja päätti mennä sinne. Kirkko oli täpösen täynnä kansaa, -enimmäkseen köyhiä, ja ilma oli täynnä appelsiinin ja oluen tuoksua. -Nyt oli arki-ilta, ja kun kuoro astui sisään ja John Storm seurasi -jälessä puettuna mustaan kauhtanaan, tunsi Glory fyysillistä iloa -tietäessään olevansa niin lähellä häntä. - -Tekstinä oli: "Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te -ulkokullatut! Sillä te olette valkeaksi sivuttujen hautain kaltaiset, -jotka ovat ulkoa kauniit, mutta sisältä täynnä kuolleitten luita ja -kaikkea riettautta." Ensimmäinen osa saarnasta oli moite ihmisten -epäsiveellisyyttä vastaan. Me puhdistamme ulkokuoren, mutta Englannin -n.s. puhtaus ei ole muuta kuin mädätykselle ja synnille rakennettua -häpeällistä petosta. Meidän keskellämme kulkee miehiä, viheliäisiä -lihallisuuden orjia, joita yleinen mielipide on liian laiska -ahdistamaan ja jotka eivät edes tiedä, missä heidän lapsensa ovat. -Menkööt he paheitten luoliin ja hakekoot sieltä lapsiansa ja -- Herra -heille suokoon anteeksi -- lastensa äitejä kurjien hylkiöiden ja -rikoksellisten seasta. Saarnan toinen puoli oli naisen puolustusta. -Maailman synnit naista kohtaan ovat aikamme häikäilemättömimpänä -paheena. Onko maailma koskaan ajatellut naisten urheutta, heidän -kieltäymystään, heidän palkatonta työtään? Oi, miksi naista pidetään -niin halpana tässä meidän nykyaikaisessa siveettömässä Lontoossamme? -Harvoin on nainen rikkonut luonnon lakeja, ja jos hän on joskus sen -tehnyt, on siihen aina ollut suurimpana syynä mies. Miehet viettelevät -naisia komeilla puvuilla, mukavuudella, rahalla ja kunnialla unohtamaan -tosi tarkoituksensa, mutta jokainen tosi nainen löytää kumminkin -lopulta oikean alansa ja rupeaa mieluummin äidin hiljaiseen työhön kuin -maallisen kunnian petolliseen, tyhjään palvelukseen, jolle hän ei anna -mitään arvoa. "Niin, te naiset, äidit, tyttäret, teidän käsissänne -on Englannin pelastus! Eläkää sen asian hyväksi, ja palkitkoon teitä -Jumala ja Hänen siunattu Äitinsä tässä vaivaloisessa elämässä ja -suokoon teille ikuisen onnen!" - -Sitten seurasi kulkue, jossa kannettiin lippuja, ristejä, tähtiä -ja sinisiä liljoja, mutta Glory ei nähnyt mitään siitä. Hän oli -polvistunut pää kumarassa ja sydän pakahtumaisillaan liikutuksesta. Hän -ei tiennyt mitään ennenkuin jumalanpalvelus oli lopussa ja seurakunta -poistunut. Vanha eukko vain, lesken myssy päässään, oli jäänyt kirkkoon -ja kalisteli nyt avainkimppua. - -"Onko isä mennyt jo?" - -"Ei, neiti, hän on vielä sakaristossa." - -"Viekää minut sinne." - -Seuraavassa silmänräpäyksessä hän seisoi vavisten ja katse uhkuen -pelokkaan kunnioituksen sekaista rakkautta John Stormin edessä kirkon -pienessä, kolkossa sakaristossa. - -"Glory, miksi te tulitte tänne?" - -"En voinut olla tulematta." - -"Mutta mehän sanoimme jo jäähyväiset ja erosimme." - -"_Te_ sanoitte, en minä. Se ei ole niin helppoa --" - -"Helppoa! Sanoinhan teille, että se ei olisi helppoa minulle, lapseni. -Eikä se ole ollut helppoa. Minä sanoin, että tulisin kärsimään, ja minä -olen kärsinyt. Mutta minä olen kestänyt sen -- te näette, että olen -kestänyt sen. Älkää kysykö, mitä se on maksanut minulle!" - -"Oi, oi, oi!" Glory peitti kasvonsa. - -"Niin, perkele kiusasi minua ensin rakkaudella. Minä näin teidät, minä -kuulin teidän äänenne kaikkialla ja kaikessa, Glory. Mutta minä voitin -sen, ja sitten kiusasi perkele minua säälillä. Minä olin jättänyt -teidät maailman armoille. Minun velvollisuuteni oli pitää huolta -teistä. Senkin tein." - -Glory vilkaisi häneen nopeasti. - -"Ah, te ette koskaan aavistanut sitä! Mutta mitäpä siitä! Kaikki on ohi -nyt, ja minä olen muuttunut, perin pohjin muuttunut nyt. Mutta miksi te -palaatte taas minua kiusaamaan? Tämä kaikki ei merkitse teille mitään, -ei kerrassaan mitään. Te voitte pudistaa sen pois milloin tahansa. Se -johtuu teidän luonteestanne, Glory, te ette voi sille mitään. Mutta -ettekö te tunne mitään sääliä? Te löydätte minut täällä koettamassa -auttaa avuttomia -- noita tyttöraukkoja, joilla on kyllin siveyttä -pysyäkseen köyhinä, kyllin uljuutta ollakseen heikkoja ja rohkeutta -elämään ilman ystäviä. Miksi ette voi antaa minun olla yksin? Mitä minä -olen teille? En kerrassaan mitään. Te ette välitä minusta vähääkään, -ette hiukkaakaan." - -Glory vilkaisi häneen taas, ja nyt oli hänen katseessaan rakkaus jo -paljoa voimakkaampi kuin pelko. John huomasi sen ja tunsi, kuinka -valtavasti se vaikutti häneen. - -"Palatkaa takaisin omaan maailmaanne, onneton tyttö! Te rakastatte sitä --- te ette voi olla sitä rakastamatta. Te olette uhrannut sydämenne -parhaat tunteet sille!" - -Glory hymyili. Se oli tuota vanhaa, säteilevää hymyä, mutta nyt siinä -oli myöskin voitonriemua, jommoista John ei milloinkaan ennen ollut -nähnyt. Se vaikutti kuin hulluus nuoreen pappiin, ja hän koetti taas -tahallaan loukata tyttöä. - -"Palatkaa takaisin omaan seuraanne, noitten ihmisten pariin, jotka -_näyttelevät_ tosi elämää, jotka rakentavat nukketaloja ja uhraavat -ruumiinsa sekä sielunsa saadakseen aplodeja teattereissa. Palatkaa -takaisin seurapiirinne valheisiin ja ulkokullaisuuteen ja noitten -aivottomien narrien luo, jotka ovat sen kaunistuksena! He tanssivat -mainiosti ja ovat kuin kotonaan kaikissa hienoston saleissa sekä -tuntevat kaikki urheilu-uutiset ja teatteriasiat. Minä en pysty -sellaiseen ja minua vainotaan, häväistään, pilkataan ja halveksitaan -kuin epäsiveellistä miestä ja kartetaan kuin spitaalista! Miksi te -olette tullut luokseni?" huusi hän käheästi ja kiihkeästi. - -Mutta Glory ojensi vain kätensä hänelle sanoen: "Siksi, että rakastan -teitä!" - -"Mitä te sanotte?" John värisi tuskasta. - -"Minä rakastan teitä, olen aina rakastanut teitä, ja te rakastatte -minua -- eikö niin -- rakastattehan vieläkin minua!" - -"Glory!" - -"John!" - -"Jumalan tähden, Glory!" - -Hurjasta ilosta huudahtaen syöksyi John hänen luokseen ja puristi hänet -syliinsä peittäen hänen kasvonsa ja kätensä suudelmillaan. Hetken -perästä hän kuiskasi: "Ei täällä, ei täällä", ja Glorykin tunsi, että -tuo huone oli vallan tukahduttaa heidät. Heidän täytyi mennä ulos -kedolle, puistoon. - -Joku koputti ovelle. Se oli rouva Pincher. Ulkona oli eräs mies -odottamassa isää. He tapasivat hänet kadulla. Se oli viinuri Jupe. -Hänen yksinkertaisissa kasvoissaan oli omituinen pelon ja ilon sekainen -ilme, aivan kuin hänen olisi tehnyt mieli hymyillä, mutta ei uskaltanut. - -"Minun rouvani on päässyt vapaaksi ja tahtoisi tulla kotiin, herra -pastori, ja siksi minä tulin nyt tänne kysymään herra pastorilta, mitä -minun pitäisi tehdä." - -"Ottakaa hänet luoksenne ja antakaa hänelle anteeksi, hyvä mies, se on -kristillistä." - -John Stormin rakkaus oli nyt aivan rajaton. Hänen laaja tunteensa -käsitti kaikki. Heidän kulkiessaan hän tervehti kaikkia: "Hyvää iltaa, -rouva Pincher. Hyvää yötä, Lydia." - -"Hän _on_ todellakin kaikkien meidän isä!" sanoi joku, kun hän poistui -Gloryn kanssa. - -Nyt oli kirkas kuutamo, ja heidän kulkiessaan katuja pitkin se näytti -taistelevan puodin ikkunoista loistavien kaasuvalojen kanssa aivan kuin -valkean liekki kilpailee auringon kanssa, mutta heidän saapuessaan -puitten alle hohti se kuin morsian valkoisessa loistossaan. Ääretön -taivaankansi heidän päänsä päällä oli täynnä kimaltelevia tähtiä, -ja se oli niin syvä, niin äärettömän syvä. Riemuisa maa ja taivas -hymyilivät lemmen hymyä. Vinha tuuli heilutteli puiston puita, ja koko -tämä luonnon pyhättö keskellä meluavaa kaupunkia tuntui laulavan lemmen -säveleitä! - -Heidän kätensä yhtyivät, ja he kulkivat äänettöminä, peläten häiritä -unelmiensa tenhoa ja heräävänsä tosi elämään. Johnista tuntui niin -ihmeelliseltä, että he kulkivat yhdessä, hän tuskin saattoi uskoa -sitä todeksi, vaikka Gloryn käden kosketus herätti hänessä omituista -fyysillistä hurmausta, jommoista hän ei ollut koskaan ennen tuntenut. -Hänestä tuntui ikäänkuin hän kävelisi pilvissä, ja Glory leijaili hänen -vieressään kevyenä, kuin rakkaus olisi antanut hänelle siivet. Glory -pyyhki silloin tällöin säkenöiviä silmiään ja kerran hän seisahtui -Johnin eteen, katsoi häneen kauan, lähensi kasvonsa Johnin kasvoihin ja -suuteli häntä. - -"Tahdoitpa tai et, on sinun elämäsi sidottu minun elämääni ikuisesti!" -kuiskasi Glory. - -"Niin on", vastasi John. "Nyt sen ymmärrän. Minä en voi enää pettää -itseäni." - -"Ja me tulemme onnellisiksi, tulemmehan, kaikesta siitä huolimatta, -mitä sinä sanoit?" - -"Tulemme. Me unohdamme kaiken sen, Glory." - -"Ja annamme anteeksi", sanoi Glory ja hiljaa huoaten ja punastuen pyysi -hän Johnia suutelemaan häntä vielä kerran. - -"Rakkaani!" - -"Minun elämäni." - -Tuuli heitti Gloryn olkavaipan liepeen hänen päänsä yli, ja John tunsi -hänen tukkansa tuoksun. - -John koetti ajatella, millä hän oli ansainnut semmoisen onnen, mutta -hänestä tuntui nyt kuin kaikki hänen kärsimyksensä olisivat olleet -mitättömän pieniä tällaisen riemun rinnalla. Westminsterin iso kello -kajahutti kumeat sävelensä, ja tuuli kuljetti niitä kuin urkujen -säveleitä, milloin valtavina ja täyteläisinä, milloin vienoina kuin -lapsen kuiskaus. Glory ja John kuulivat mahtavan kaupungin etäisen -humun, tuon suuren kaupungin, joka hyrskyävän meren lailla ympäröi -heidän pyhää saartaan, ja yhteenliittyneiden käsiensä valtimoissa he -luulivat tuntevansa maailman valtasuonen tykytyksen. Enkeli oli tullut -alas taivaasta ja henkäissyt vetten pinnalle, ja katso, tämä oli -kaikesta huolimatta Jumalan oma ihana maailma. - -John saattoi Gloryn kotiin, ja he erosivat Gloryn ovella. "Älä tule -sisään tänä iltana", kuiskasi Glory. Hän tahtoi olla yksin voidakseen -ajatella ja muistella kaikkea uudestaan, joka sanaa, joka katsetta. -Yksi ainoa pitkä kädenpuristus, ja sitten he erosivat. - -John palasi kotiinsa puiston kautta ja koetti astua juuri niitä kohtia -myöten, joita Gloryn jalat olivat koskettaneet. Saavuttuaan Buckingham -Gaten luo hän kääntyi takaisin ja kulki puiston ympäri ja sitten -vielä kerran sen ympäri ja sitten samoin uudestaan. Kellot ilmaisivat -lyönneillään ajan kulun, vaunut kiitivät länteen päin kuljettaen -juhlapukuisia naisia, jotka palasivat kotiin teattereista, vyöryvä -liike eteni etenemistään häviten vihdoin kokonaan, mutta yhä vielä John -käyskenteli, ja tuuli lauloi hänelle lauluaan. - -"Ei Jumala meitä siitä moiti", ajatteli hän. "Me olemme luodut -rakastamaan toisiamme." Hän otti hatun päästään antaen tuulen puhaltaa -tukan läpi, ja hän oli onnellinen, onnellinen! Joskus hän sulki -silmänsä, ja silloin hänen taas täytyi uskoa, että Glory käveli hänen -vieressään astuen tasaisin askelin hänen rinnallaan kuutamossa, Glory, -tuo säteilevä, vieno naisolento. - -Päivän sarastaessa oli tuuli tyyntynyt, puisto oli aivan hiljaa, ja -Johnin askeleet kuuluivat hiekkakäytävällä. Idässä ilmaantui keltainen -loimo taivaalle, ja kylmä tuulenpuuska lehahti puistossa ennustaen -päivän tuloa ja pannen puitten latvat vavahtelemaan, lammen pinnan -väräjämään, linnut visertelemään ja koko maailman heräämään unestaan. - - "Rauhan huone se ja pyhä paikka, - missä lepää vieno tyttö tuo." - -Johnin kulkiessa kotiin Birdcage Walkia pitkin oli puisto vielä -kuin Unen horroksissa, ja kodittomat kulkijat loikoilivat vielä -puistonpenkeillä. Vaalea utupeite oli laskeutunut Lontoon yli, mutta -Westminster Abbeyn tornit näkyivät selvästi usvan yläpuolella ja -kyyhkyset liitelivät niitten ympärillä niinkuin vesilinnut kiertelevät -merenkallioita. Mikä yö tämä oli ollut! Unelmien, lemmen, tenhon yö! - -Kadut olivat tyhjät ja hyvin hiljaiset. Ainoastaan rikkakärryjen -ratina ja poliisin tasaiset askeleet häiritsivät äänettömyyttä. Pitkiä -siintäviä näköaloja ja haudan hiljaisuus kaikkialla, aivan kuin -kuolon lempeä veli, uni, olisi valtikallaan hallinnut koko maailmaa. -Westminsterin kello löi kuusi. - -Hiljaisessa eteisessä oli kirje Johnille. Se oli Lontoon piispalta ja -kuului: "Tulkaa tapaamaan minua St. James's Squarelle." - - - - -XV. - - -Glory ei ollut koskaan niinkuin nyt tuntenut sen elämän viehätysvoimaa, -josta hän oli luopumaisillaan. Uskollisena uudelle suhteelleen John -Stormiin hän ei mennyt harjoitukseen aamulla, mutta kumminkaan ei hän -ollut tuossa uudessa asemassaan kyllin rohkea ilmoittaakseen Rosalle -oikean syyn, miksi hän jäi kotiin. Rooli oli muka niin rasittava -- -se väsytti liiaksi, pieni keskeytys ei tuottaisi mitään häiriötä. -Rosa kirjoitti siis hänen puolestaan kirjeen pyytäen anteeksi, että -Glory terveydellisistä syistä ei voinut tulla. Näin syntyi ensimmäinen -epäsuora suhde Gloryn ja Rosan välille. - -Kaksi päivää kului, ja sitten tuli kirje regissööriltä: "Toivon, että -olette levännyt tarpeeksi ja voitte kohta taas tulla tänne. Kuiskaaja -luki teidän roolinne, mutta kaikki menee aivan päin mäntyä, vetelästi, -hengettömästi, haluttomasti, tyhmästi! Ei kukaan näyttele, kaikki -nukkuvat. 'Kyllä se näyttää hyvältä sitten illalla', sanoo joku ja -muita samanlaisia tyhmyyksiä. Kaikki osoittaa, kuinka tärkeä henkilö -te olette meille. Mutta kateelliset ihmiset kuiskailevat, että te -pelkäätte tuota roolia. Hölmöläiset! Jos te onnistutte nyt, on koko -elämänne menestys taattu, hyvä neiti. Ja te _tulette_ onnistumaan! -- -Teidän iloinen" j.n.e. - -Tämän kirjeen mukana oli kolme teatterille osoitettua kirjettä. -Yksi oli eräältä sanomalehtiuutisten toimistolta, joka pyysi lupaa -saada kirjoittaa uutisia Glorysta eri lehtiin ja oli liittänyt siinä -tarkoituksessa näytekirjoituksen: "Pikku lintunen on kuiskaillut, että -'Gloria' 'Gloriana' on aikaansaava vallan ihmeitä. Ne, jotka ovat -olleet läsnä harjoit... mutta vaiti suuni -- älä lavertele vielä..." -j.n.e. Toinen kirje oli erään kuvalehden toimittajalta, joka pyysi -Glorya lehden valokuvaajan luo saadakseen hänestä kokosivun kuvan -lehteensä. Kolmas sisälsi erään iltalehden toimittajan nimikortin. -Kolme päivää sitten Glory ei olisi välittänyt kaikesta tuosta -vähääkään, mutta nyt hän tahtomattansakin tunsi mitä vilkkainta iloa ja -ylpeyttä. - -Drake kävi heidän luonaan oltuaan poissa pari viikkoa. Hän tuli -puhumaan viime käynnistään. Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja totiset -eivätkä raikkaat ja iloiset kuten tavallista, hänen äänensä värisi ja -hänen käytöksensä oli hermostunutta. Glory ei ollut koskaan nähnyt -häntä niin liikutettuna, ja Rosa oli hämmästyksestä sanatonna. - -"Teillä oli syytä suuttua minuun", sanoi hän, "minä tulin sitä -tunnustamaan teille? Se oli kerrassaan kurjaa tuo, että häädimme hänet -pois kirkostaan, ja vielä kurjempaa, että käytimme teitä aseenamme. -Sanotaan, että kaikki on luvallista rak --" Mutta samassa hän punastui -ja vaikeni. Sitten hän jatkoi katkonaisesti: "Oli miten oli -- olen -pahoillani -- hyvin pahoillani. -- Ja jos minä voin millään tavalla -asiaa parantaa --" - -Glory koetti vastata hänelle, mutta hänen sydämensä tykytti hurjasti, -eikä hän voinut saada sanaa suustaan. - -"Minä olen todellakin jo koettanut tehdä, mitä olen voinut asian -hyvittämiseksi. Lordi Robertilla on papinpaikka avoinna Westminsterissä -ja minä olen pyytänyt häntä antamaan sen piispalle, jotta piispa saisi -tarjota sen isä Stormille --" - -"Mutta suostuuko lordi Robert siihen?" - -"Hänen täytyy. Se on vähintä, mitä voimme tehdä, jos vähääkään -tahdomme kunnioittaa itseämme enää. Ja paitsi sitä minä olen väsynyt -tuohon _anti-Storm-kiihkoon_. Semmoiset miehet kuin minä ja moni -muu voivat kyllä asettua häntä vastaan -- minä en tunnusta hänen -auktoriteettiaan eikä hän minun mielestäni sovellu meidän vuosisataamme -eikä valtakuntaamme -- mutta kun sellaiset henkilöt ivaavat häntä, -sellaiset, jotka kirjoittavat kirkollisiin aikakauskirjoihin ja -panevat nimikirjaimensa sepustustensa alle, sellaiset paimenet, jotka -ansaitsevat viisituhatta puntaa vuodessa ja ovat seuraavinaan Häntä, -jolla ei ollut kotia eikä toista hametta ja jonka ystävät olivat kurjia -syntisiä, vaikka hän itse oli synnitön -- on se inhottavaa, ilkeää, -se kiihoittaa koko minun luontoni heidän kuollutta uskoansa ja kurjaa -kirkkoansa vastaan. Olkoonpa Stormilla mitä vikoja tahansa, on hänessä -aina jotain suuripiirteistä. Hänellä on Kristuksen oma aate, ja hän on -mies ja _gentleman_, ja minua hävettää, että käyttäydyin niin häntä -kohtaan. Se on nyt ollutta ja mennyttä jo, eikä sitä enää voi auttaa, -mutta jos minä voisin toivoa, että te annatte minulle anteeksi -- ja -unohdatte --" - -"Annan", sanoi Glory matalalla äänellä. Sitten seurasi äänettömyys, -ja kun Glory taas kohotti päätään, oli Drake mennyt ja Rosa pyyhki -silmiään. - -"Sen hän teki siksi, että hän rakastaa sinua, Glory. Nainen ei voi -vihata miestä, joka rakkaudesta häneen rikkoo", virkkoi vihdoin Rosa. - -John Storm tuli Gloryn luo myöhemmin samana päivänä, kun Rosa jo oli -mennyt pois ja Glory oli yksin. Hän oli aivan muuttunut. Hänen poskensa -näyttivät täyteläisiltä, ja hänen mustat silmänsä säkenöivät. Pilvet -näyttivät aivan kadonneen hänen sielustaan ja hän uhkui intoa. Hän -nauroi yhtämittaa, ja oli melkein kiusallista nähdä, kuinka tuo vakava -mies koetti tottumattomalla tavalla laskea leikkiä. - -"Arvaapa, mitä on tapahtunut! Piispa kutsui minut luoksensa ja tarjosi -minulle paikkaa Westminsterissä. Se näkyy olevan lordi Robert Uren -virkoja. Eipä siltä, että hän ansaitsisi mitään kiitosta tuosta -tarjouksesta. Lady Robert on ollut kaiken alkuna. Hän on käynyt -tapaamassa piispaa sen asian johdosta. Piispa mainitsi minulle -veljeskunnasta ja puheli meidän kohtauksestamme siellä, St. Jude's -Brown Squarella, pahimman kaupunginosan laidassa koko kristikunnassa. -Arkkidiakoni taisi toivoa Westminsterin paikkaa vävypojalleen -Golightlylle. Josua pastori kävi minun luonani tänä aamuna koettaen -houkutella minua luopumaan siitä virasta, mutta minä lähetin hänet -pellolle aika kyytiä. Hän kertoi minulle, että tuo paikka muka oli -luvattu hänelle -- ilmeinen valhe, tietysti. Sen huomasin pian, koska -valheella aina on lyhyet jäljet. Ha, ha, haa!" - -John ei hellittänyt ennenkuin hän sai Gloryn kanssaan katselemaan -heidän tulevan yhteiselämänsä asuinpaikkoja. Don oli heidän -kanssaan, sillä John oli tuonut sen muassaan, mutta se oli pidettävä -kahlehdittuna, sillä se tahtoi yhtämittaa syöksyä pöydän alla olevan -rakin kimppuun. Oli lauantai-ilta, ja heidän astuessaan Westminster -Abbeyn lähistön "slummeihin" loistivat naftalyhdyt räikeästi Old -Pye-kadulla ja Peter-kadulla sekä Duck Lanella, mutta heidän oli -melkein mahdotonta päästä kulkemaan, sillä ne olivat täyteen ahdetut -vihanneksien myyjäin vaunuja. Siellä kuului katukauppiaiden kiihkeitä -huutoja, raakaa naurua, toraa ja kiroilemista sekä teurastajan käheä -ääni, kun hän tarjoili lihapalasia huutokaupalla eniten maksaville, -ja myöskin paistettujen perunain myyjän kirkuminen. Ylt'ympäri levisi -huonojen vihannesten ja paistetun kalan haju. "Hei, hei, mitä sinä -kiskot tomaateistasi?" -- "Kolme penceä. Saman maksoin itse tänä -aamuna." -- "Älä valehtele!" -- "Jumal' auta, se on totta!" - -"Eikö tuo ole hirveätä?" sanoi John, ja Glory, joka tunsi omituista -jäähtymistä ja kyllästystä, heräsi aivan toisenlaisessa maailmassa -liikkuneista unelmistaan ja sanoi: "Niin on." - -"Ja tätä sanotaan pyhätöksi! [Lähellä Westminsteriä on suuri katu -nimeltä Broad Sanctuary. _Sanctuary_ = pyhättö. Suoment. muist.] Voi -millaisia kissamaisia olentoja me olemme! Nuo syntisraukat pysyvät yhä -vain lujasti kiinni vanhoissa asuinsijoissaan!" - -John vei Gloryn kaikille niille kujille ja solille, joitten näemme -kulkevan ristiin rastiin Westminsterin kartalla aivan kuin rypyt -vanhuksen kasvoissa. Siellä hän näytteli "malliasuntoja" ja myöskin -noita kirjavasti koristeltuja helvettejä, joissa nuoret tytöt -sotamiesten kera tanssivat ja joivat. - -"Mitä hyötyä siitä on, että sanomme noille ihmisille, 'älä juo, älä -varasta?' He vastaavat: 'Eläisittepä itse näissä slummeissa, niin -varmaan rupeaisitte tekin juomaan!' Mutta me näytämme heille, että me -voimme asua täällä emmekä kumminkaan muutu juopoiksi -- se on oikea -saarnaamistapa." - -Ja sitten hän rupesi kuvailemaan sitä täydellistä kieltäymyksen -elämää, jota hän ja Glory yhdessä tulisivat elämään. -- "Sinun täytyy -hoitaa meidän raha-asiamme, Glory. Sinä et voi aavistaa, kuinka minua -petkutetaan. Ja kyllä minä olen koko aasi raha-asioissa -- senhän -tiedät. Ha, ha, haa. Mistäkö saadaan tarpeeksi varoja? Ah, Jumala kyllä -maksaa omat velkansa. Kyllä hän kaikesta huolta pitää." - -Heidän piti asua aivan kirkon vieressä, antaa leipää nälkäisille ja -vaatteita alastomille, laittaa "siirtokunta" Sharkeyn pelihelvetistä, -joka nyt oli autiona, auttaa todella tarvitsevia -- sellaisia, jotka -eivät aina valitelleet omia surujaan, juuri sellaisia. Sitten tuli -heidän näyttää, että he eivät olleet publikaaneja eivätkä myöskään -fariseuksia tai kirjanoppineita. - -"Meidän on vain vapauduttava kaikesta itsekkyydestä. Meidän täytyy aina -osoittaa, ettemme pienimmässäkään asiassa ajattele omaa etuamme..." -Glory, joka tunsi omituista puserrusta kurkussaan, käänsi samalla pois -päänsä ja kuuli jonkun heidän takanaan sanovan: - -"Jesta sentään, tuossa on taas pappi koirineen -- pappi, joka pisti -Sharkey-raukan lukon taakse. Katso tuossa, tuon neidin kanssa!" - -"Voi sun ihme, se on hän tosiaankin! Hän on hommannut toisenkin miehen -vankilaan -- ja se on kaikki tuon kirotun koiran syytä." - -John ja Glory kävelivät kirkon ympäri. John puheli yhä innokkaammin, ja -Glory kulki hänen vieressään vastahakoisesti aivan kuin rikoksellinen, -jota talutetaan mestauslavalle. Vihdoin he saapuivat Great Smith -kadulle, ja John huudahti: "Katso, tuossa on Herran huone kaiken tuon -telineverkon takana, ja tuossa on Broad Sanctuary, laaja pyhättö -- -kyllin laaja tosiaankin vaikka millaisille omilletunnoille! Katso!" - -Liuta tyttöjä ja miehiä tuli juuri ulos eräästä huvipaikasta toisella -puolen katua, ja sieltä kuului huutoja ja kiroilua. "Katsopas häntä!" -huusi naisen ääni. "Tuossa hän on, senkin sika! Minut hän vietteli -turmioon, ja nyt hän on pestautunut sotamieheksi ja aikoo lähteä -matkoihinsa toisen naisen kanssa!" - -"Sinä olet sikahumalassa, niin olet", sanoi miehen ääni, "ja ellet tuki -suutasi, pääset kotiisi pikemmin kuin luuletkaan!" - -"Ettäkö aiot lyödä minua, koira? Koetahan! En minä pelkää!" - -"Sinä et ole sotamiestä ansainnut -- tule pois", sanoi toinen naisen -ääni, ja samassa ensimmäinen nainen alkoi syytää kirouksia minkä -ennätti. Juuri silloin sattui pienoinen pappismies kulkemaan ohi -- se -oli pastori J. Golightly -- ja hän virkahti: "Ai, ai, eikö täällä ole -yhtään poliisia?" Ja sitten hän jatkoi matkaansa käsikoukussa pitkän -rouvansa kanssa. - -John Storm tunkeutui joukon läpi molempien riitelijöiden väliin. -Lyhdyn valossa saattoi hän nähdä heidät. Mies oli Charles Wilkes -sotilaspuvussa. Nainen, jonka kasvoilta vuoti maali ja jonka otsatukka -oli vallan porhollaan, muu osa tukasta retkottaen irrallaan selässä, -oli Aggie Jones. - -"Me emme tarvitse mitään pappia täällä", sanoi Charlie irvistellen. - -"Sinä saat kumminkin kohta kokea, että täällä on pappi, ellet joutuun -mene tiehesi!" sanoi John. Charlie vilkaisi ympärilleen, huomasi koiran -ja hävisi silmänräpäyksessä. - -Glorykin oli saapunut siihen. "Voi, Aggie, tekö siinä?" huudahti hän, -ja silloin tyttö alkoi nikotellen itkeä juopuneen tavalla. - -"Tyttöjä kohdellaan pahasti, neiti", sanoi joku vaimoista, ja toinen -huusi: "Poliisi tulee!" Samassa tulikin poliisi työntäen syrjään -väkijoukkoa ja sanoi: "Eteenpäin! Ei tässä saa seisoa koko yötä." - -"Käskekää tänne vaunu", sanoi John poliisille. - -"Heti paikalla, isä. Ajuri, hoi!" - -"Missä te asutte, Aggie?" kysyi Glory, mutta Aggie oli nyt jo niin -juovuksissa, ettei hän voinut vastata kysymykseen. - -"Hän asuu Brown's Squarella", sanoi sama vaimo, joka oli ennenkin -puhunut, ja kun vaunut saapuivat, pyysi John häntä tulemaan heidän -mukaansa Aggiea viemään. - -Aggien koti oli St. Juden varrella olevan vuokrakasarmin toisessa -kerroksessa. Tyttö oli vallan tajuton, niin että Johnin piti kantaa -hänet ylös portaita. Huone oli hirvittävässä epäjärjestyksessä, -vaatteita oli heitelty sinne tänne tuoleille, alusvaatteet retkottivat -lattialla, tuli oli sammunut, sikarinpätkiä oli kamiinin edessä, -tyhjään olutpulloon oli pistetty kynttilä, ja pöydällä oli lakastunut -ruusuvihko. - -Kun John asetti tytön vuoteelle, mutisi tämä: "Jättäkää minut yksin!" -ja kun John kysyi, millaista hänen elämänsä tulisi olemaan vanhana, jos -hän nuorena käyttäytyi tällä tavalla, änkytti tyttö: "En tahdo tulla -vanhaksi. Kuka minusta silloin enää pitäisi?" - -Puoli tuntia sen jälkeen astuivat Glory ja John katuja pitkin Clement's -Inn'iin, jossa kuu paistoi ja kaikki oli hiljaista, jossa kostea -nurmikko tuoksui ja tähdet kimaltelivat, ja valoisissa ikkunoissa oli -punaiset ja valkoiset uutimet laskettu alas. John puheli yhä vielä -innokkaasti. Hän kuvaili sitä osaa, joka Glorylla tulisi olemaan heidän -tulevassa yhteiselämässään. Gloryn piti auttaa ja suojata nuoria -sisariaan, lapsinaisia, turmion partaalla olevia tyttöjä, herättää -heissä jalompia vaistoja ja äidinrakkautta, jonka avulla he voisivat -voittaa kiusaukset. - -"Eikö se ole ihanaa? Eikö ole ihanaa elää tosi elämää alituisessa -taistelussa maailman pahuutta ja kurjuutta vastaan. Eikö se ole -suurenmoista? Sinä voit sen tehdä! Sinä menet slummeihin ja noihin -pahuuden luoliin, joita näytin sinulle tänä iltana -- ne ovat kaiken -Lontoon pahuuden kasvattaman synnin ja häpeän kehtoja, Glory -- sinä -menet niihin suojelusenkelinä kohottamaan langenneita ja parantamaan -haavoitettuja! Sinä elät siellä, iloitset siellä, taistelet siellä. -Eikö se ole parempaa, paljoa parempaa, tuhat kertaa parempaa kuin -_näytellä_ elämää, parempaa kuin kaikki elämän hulluus, turhuus, -aistillisuus!" Glory koetti myönnellä ja tuontuostakin hän vastasi -vapisevalla äänellä "on", "tietysti", kunnes he vihdoin saapuivat -kotiovelle. Siellä tapahtui hyvin omituista. Joku lauloi salissa -säestäen pianolla. Se oli Drake. Akkuna oli auki, ja hänen äänensä -kajahteli yli kuutamoisen puiston: - - "Du liebes Kind, komm geh' mit mir! - Gar schöne Spiele spiel' ich mit dir." - -Äkkiä tuntui Glorysta kuin hänessä olisi herännyt eloon kaksi eri -naista. Toinen rakasti John Stormia ja tahtoi elää ja työskennellä -hänen rinnallaan. Toinen rakasti maailmaa eikä koskaan voinut luopua -siitä. Nuo kaksi naista taistelivat hänen sydämessään koettaen kumpikin -saada sitä ikipäiviksi haltuunsa. - -Hän katsoi Johniin, joka hymyili voitonriemuisasti. "Oletko sinä -onnellinen?" kuiskasi Glory. - -"Onnellinenko? Minä tunnen satoja miehiä, jotka ovat sata kertaa -rikkaampia kuin minä, mutta en ainoatakaan, jolla olisi sadatta -osaakaan minun onnestani!" - -"Rakkaani!" kuiskasi Glory pidättäen kyyneleitään. Sitten hän käänsi -katseensa pois ja sanoi: "Ja sinä luulet tosiaankin, että minä olen -kyllin hyvä elämään tuota uhrautumisen ja kieltäymyksen elämää?" - -"Kyllinkö hyvä?" huudahti John, ja silmänräpäyksen ajan hänen iloinen -naurunsa kajahti kovemmin kuin laulu tuolta sisältä. - -"Mutta luuletko maailmankin ajattelevan niin?" - -"Luulen varmaan. Mutta kuka siitä välittää, mitä maailma ajattelee?" - -"Me välitämme, armas -- meidän täytyy välittää!" Ja sitten Glory -rupesi, laulun yhä kajahdellessa, moittimaan itseään matalalla äänellä, -mielessään kalvava tunne siitä, että hän teeskenteli. Hän rupesi -puhumaan, kuinka vaarallista hänen entinen elämänsä Lontoossa olisi -heille. Hän puhui muukalaisklubeista, varietee-teattereista ja kaikesta -tuosta loasta ja liasta, jonka läpi hänen oli pitänyt kahlata. "Kaikki -tietävät tuosta, armaani. Etkö ole koskaan ajatellut sitä? Sinun -velvollisuutesi käskee sinua ajattelemaan sitä." - -Mutta John nauroi taas iloisesti. "Ja mitä kaikki tuo merkitsee?" -sanoi hän. "Maailmassa on enimmäkseen alhaisia, itsekkäitä, -lihallisia olentoja, jotka eivät voi käsittää jaloja tarkoitusperiä. -Jokainen tienraivaaja sellaisessa maailmassa panee itsensä alttiiksi -parjaukselle ja pilkalle, uhkaapa häntä sekin vaara, että hänet -suljetaan hulluinhuoneeseen. Mutta kukapa ei kumminkin mieluummin olisi -Pyhänä Theresana kopissaan kuin Katariinana Venäjän valtaistuimella? Ja -mitä sinusta oikeastaan voitaisiin sanoa? Että olet vaeltanut tulisen -pätsin läpi ja tullut ulos vahingoittumattomana. Sitä parempi -- sinä -olet itse elävänä esimerkkinä siitä, että on mahdollista vaeltaa tämän -pahan Babylonin läpi puhtaana, saastatonna." - -"Niin, jos olisin mies -- mutta naisen laita on aivan toinen. On kunnia -miehelle, jos hän on voittanut maailman, mutta häpeä naiselle, jos hän -on taistellut maailmaa vastaan. Niin, usko minua, minä tiedän mitä -sanon. Se se juuri on naisen elämän julma tragedia, koettakaapa salata -sitä kuinka tahansa. Ja sitäpaitsi sinä olet huomattu henkilö, ja sinun -täytyy ottaa huomioon perheesi ja setäsi. Kuvittelepas, miltä tuntuisi, -jos maailma osoittaisi sinua sormellaan, ivaisi sinua -- sinun tointasi --- sinun korkeata, jaloa tarkoitusperääsi -- ja yksinomaan minun -tähteni! Sinä lakkaisit rakastamasta minua -- ja minä -- minä --" - -"Kuulepas nyt!" John oli tuskin saattanut pysyä paikoillaan -katukäytävällä. "Tässä minä seison! Tässä seisot sinä! Syöskööt yleisen -opinionin aallot meitä vastaan, me seisomme tai kaadumme yhdessä!" - -"Oi, oi!" - -Glory itki nojaten Johnin rintaan, mutta voi kuinka sekavia tytön -tunteet olivat! Iloa, tuskaa, riemua, pelkoa, toivoa, pettymystä! Hän -oli koettanut halventaa itseään Johnin silmissä, mutta hänen sydämensä -olisi pakahtunut, jos tuo hänen aikeensa olisi onnistunut. Hän ei ollut -onnistunut, John oli voittanut, ja sitä oli vielä vaikeampi kestää. - -Toisesta kerroksesta kaikuivat laulun viimeiset sävelet: - - "Erreicht den Hof mit Müh und Noth - In seinen Armen das Kind war todt." - -"Hyvää yötä", kuiskasi Glory ja pakeni huoneeseen. Ruokasalin valkeat -paloivat himmeästi, ja uunin reunalla oli hänelle saapunut sähkösanoma. -Se oli Seftonilta ja sisälsi seuraavat sanat: "Tekijä saapunut -Lontooseen tänään. Läsnä harjoituksessa maanantaina. Tulkaa varmaan -silloin." - -Maailma veti häntä taas luokseen, mielikuvituksen Gloria houkutteli -häntä loiston ja menestyksen lupauksilla. Mutta Glory hiipi ylös -portaita omaan huoneeseensa kulkien salin ohi varpaillaan. "Ei tänä -iltana", ajatteli hän. "Minä en voi näyttää kasvojani tänä iltana." - -Hänen makuuhuoneensa uunissa oli tuli sammumaisillaan, ja hänen -iltapukunsa oli asetettu tuolille tulen eteen. Mutta hän pani tuon -puvun pois laatikkoon ja otti kirstusta sängyn alta aivan toisenlaisen -puvun. Se oli sairaanhoitajattarien ulkopuku, jonka hän oli hankkinut -sairashuoneessa ollessaan. Hän piteli sitä hetkisen hyppysillään ja -katseli sitä, mutta sitten hän pani sen huoahtaen takaisin kirstuun. - -"Gloria, oletko sinä siellä?" kuului Rosan ääni portailta, ja Draken -iloinen ääni huusi: "Eikö meidän satakielemme tule alas visertämään -muutamia säveleitä, ennenkuin minä lähden pois?" - -"Liian myöhäistä! Olen juuri menemäisilläni nukkumaan. Hyvää yötä!" -vastasi Glory. Sitten hän sytytti kynttilän ja istuutui kirjoittamaan -kirjettä: - -"Siitä ei tule mitään, rakas John, minä en voi! Minun astumiseni -pyhään työhön olisi juuri samanlaista kuin väärien rahojen laskeminen -uhriarkkuun! Eipä siltä, etten ihailisi tuota työtä ja rakastaisi sitä -ja jumaloisi sitä. Se on jalointa työtä koko maailmassa, ja viime -viikolla luulin, että voisin pitää kaikkea muuta tyhjänä sen rinnalla -muistaessani vain, että rakastan sinua enkä välitä mistään muusta. -Mutta nyt minä tiedän, että tuo kaikki oli vain turhaa, haihtuvaa -tunnelmaa, ja että sinun työsi tuntuu minusta vastenmieliseltä aivan -niinkuin sairashuone tuntui minusta vastenmieliseltä aikaisin aamulla, -kun osastoja puhdistettiin ja haavoja sidottiin eikä kukkia vielä oltu -aseteltu huoneisiin. - -"Voi, anna anteeksi, anna minulle anteeksi! Mutta jos minun pitää tulla -kelvolliseksi jakamaan sinun työtäsi, niin se ei voi tapahtua täällä -Lontoossa. Tuo vanha käärme, jota perkeleeksi sanotaan, tulisi varmaan -kiusaamaan minua liiaksi täällä. Minä en voisi elää Lontoon näkyvissä -ja Lontoon kuuluvilla sitä elämää, jota sinä elät. Lontoo vetäisi minut -takaisin. Minusta tuntuu kuin Lontoo olisi aikaisempi rakastettu, -jota minun nyt täytyy paeta. Onko se mahdollista? Voisimmeko me mennä -jonnekin muualle? Se on vallan järjetön pyyntö, kyllä ymmärrän sen. -Sano että sinä et voi siihen suostua. Sano jyrkästi, niin -- se olisi -oikein minulle." - -New Inn'in paksu vahti huusi, että puoliyö oli tullut, kun Glory hiipi -viemään kirjettään postilaatikkoon. Se putosi sinne kolahtaen, ja Glory -hiipi takaisin kuin rikoksellinen. - - - - -XVI. - - -Seuraavana aamuna kuuli rouva Callender, kuinka John lauleli itsekseen -ennenkuin hän läksi makuuhuoneestaan, ja vanha rouva seisoi portaitten -juuressa, kun John harppaili alas hypäten aina kolme rappua yhdellä -askeleella. - -"Taivas siunatkoon, poika", huudahti vanha rouva, "kun näkee sinun -loistavat kasvosi, luulisi todellakin, että olet saanut suuren perinnön -tai lihavan papinviran, eikä suinkaan voisi arvata, että sinulta on -riistetty kirkko." - -"Vielä parempaa kuin mainitsitte, täti, olen saanut, ja siitä minun -juuri piti kertoakin!" - -"Sinulla näkyy olevan kova kiire sitä kertomaan, koska ryöpsähdät alas -portaita kuin vesiputous." - -"Olette tekin kerran elämässänne ryöpsähtänyt kosken lailla alas -portaita, täti, siitä olen aivan varma!" - -"Oh, tosiaanko, poikaseni? Eikä siitä niin pitkä aika olekaan! Ja -hullut ja kainostelijat huusivat 'ah, kauheata' ja sanoivat minua -hupakoksi. Mutta minä olinkin vain syntynyt hieman aikani edellä. -Kaikki tytöt ovat hupakkoja nykyään, herra siunatkoon heitä, noita -herttaisia olentoja!" - -"Täti", sanoi John lempeästi istuutuen aamiaispöytään, "mitä sinä -arvelet?" - -Rouva Callender katsoi häneen tutkivasti. "Minulla on liian paljon -töitä ja hommia jaksaakseni vaivata ajatuksiani. Siis, suu puhtaaksi, -poika!" - -John näytti veitikkamaiselta. "Muistatteko, kuinka kerran sanoitte -minulle, että minun työssäni pitäisi olla naisen käsi apuna?" - -Rouva Callenderin vanhat silmät välähtivät. "Jospa muistaisinkin, entä -sitten?" - -"No niin, minä olen seurannut teidän neuvoanne, ja nyt tulee naisen -käsi johtamaan tuota työtä." - -"Se on tietysti oleva oikea käsi, muista se." - -"Se _on_ oikea käsi." - -"Oh, sehän on suurenmoista", ja taas hänen silmänsä välähtivät -veitikkamaisesti. "Minä muuten ajattelin, että nyt ehkä oli kysymys -_vasemmasta_ kädestä, johon sinulla kenties oli aikomus kiinnittää -vihkimäsormus!" Ja sitten hän alkoi nauraa sydämen pohjasta. - -"Kuinka te arvasitte, täti?" sanoi John hämmästyneen näköisenä. - -"No, sehän nyt muka on vaikeaa! Rakkautta ja yskää ei voi salata. Ja -nainen muka ei voisi nähdä, mikä sinulla on mielessä! Mutta", ja hän -napsahutti molemmilla käsillään pöytään, "kuka hän on?" - -"Arvatkaa." - -"Eihän vain joku noista 'sisarista' -- eihän toki?" tiedusteli rouva -Callender epäröiden. - -"Ei!" kuului vakuuttava vastaus. - -"Joku toinen imeläsuu sitten, -- semmoisiahan ne ovat kaikki -nykyaikaan." - -"Mutta äskenhän te sanoitte, että kaikki tytöt ovat vallattomia -hupakkoja nykyään?" - -"Entäpä sitten, vaikka sanoinkin? Pitäisikö ihmisen siis aina laulaa -samaa nuottia? Mutta sano nyt, minkä näköinen hän on? Minä tahdon aina -ensin tietää minkä värinen. Millainen hipiä hänellä siis on?" - -"Arvatkaa." - -"Onko hän vaalea? Mutta voi millainen vanha hupsu minä olen -- tietysti -hän on vaalea." - -"Kuinka te sen saatoitte arvata?" - -"Hoh! Sanotaan, että tumma mies on jalokivi vaalean naisen silmissä, ja -tietysti pitää myös päinvastainen paikkansa. Mutta mikä hänen nimensä -on?" - -Johnin kasvot kävivät äkkiä vakaviksi, eikä hän ollut kuulevinaan. - -"Mikä hänen nimensä on?" Ja rouva Callender polki jalkaansa. - -"Hyvänen aika, täti, kuinka ruma myssy teillä on!" - -"Ruma!" Ja mennen peilin eteen rouva kysyi: "Kuka voi sanoa tätä -rumaksi?" - -"Minä voin." - -"Hyh! Tuollainen arvostelija! Mutta kuulepas mies, mitä konstia tuo on, -ettet sano tytön nimeä?" - -"Minä tuon hänet tänne, täti." - -"No totta kai sinä nyt sen teet, ja teekin se pian." - -Tämä tapahtui sunnuntaina, ja ensimmäinen posti maanantaina toi -Johnille Gloryn kirjeen. Se tuli kuin musta pilvi, kuin myrsky, joka -repi hänen sydänjuuriaan. Hän luki sen uudestaan, ja kun hän oli yksin, -purskahti hän nauruun. Hän päätti lukea kirjeen kolmannen kerran -ja lopetettuaan sen tunsi hän kurkussaan jotakin, joka oli aivan -tukahduttaa hänet. Hänen ensimmäinen tunteensa oli raivo. Hän olisi -tahtonut ravistaa Glorya, loukata häntä, kysyä häneltä, oliko hän hullu -vai luuliko hän Johnia hulluksi. Tahtoiko hän tehdä Johnista pelkurin -siksi, että hän itse oli pelkuri ja maailman orja, ja siksi, että hän -kammosi taistella silmästä silmään maailman kanssa? Tahtoiko hän, -että John raukkamaisesti antautuen läksisi Lontoosta, jossa häntä oli -potkaistu, lähtisi kuin lyöty koira häntä koipien välissä? - -Tämän perästä seurasi jäinen, hyytävä tunne ja kamala tieto siitä, -että tässä oli mahtavampia voimia liikkeellä kuin pelkkä inhimillinen -heikkous. Maailma itse, suuri, säälimätön maailma tahtoi taas erottaa -heidät kuten ennenkin, mutta tällä kertaa iäksi -- ei ystävällisen -hoitajan tavoin, joka vie lapset hetkeksi toisistaan, vaan niinkuin -valtava koski, joka repii vuoret kahtia. "Jätä maailma, poikani, ja -palaa täyttämään luostarivalaasi." Olisiko mahdollista, että tämä oli -vain toinen muistutus hänen lupauksensa rikkomisesta? - -Sitten tuli sääli. Jos Glory oli maailman orja, niin kukapa meistä -ei ollut kahlehdittuna johonkin? Ja pahin orjuus oli itsensä orjana -oleminen. Mutta se oli semmoinen syvä kuilu, jonne hän ei uskaltanut -katsoa. Sitten hän alkoi ajatella Glorya hellästi ja selitellä -itselleen, kuinka paljon Gloryn täytyi uhrata hänen tähtensä. Hän -muisti vihansa ja häpesi. - -Viikko kului, ja hän jatkoi työtään toivottomuuden vallassa, aivan kuin -haaksirikkoinen laivan hylky ilman purjeita ja peräsintä, ympärillä -riehuva meri. Joka iltapäivä hänen palatessaan Sohosta tuli rouva -Callender eteiseen häntä vastaan, uusi komealla nauhakkeella koristettu -myssy päässään, ja huomatessaan, että John oli yksin, hän lausui aina: -"Ei siis vielä tänäänkään." - -"Ei tänään!" oli Johnin tapana vastata, ja sitten he koettivat -hymyillä. Mutta kun rouva Callender huomasi, mikä kärsimyksen leima oli -painunut Johnin kasvoille, sanoi hän vihdoin: "Kuule, poika! Ne, jotka -kuolevat rakkaudesta, rakastavat liian paljon." - -Seuraavana sunnuntaina iltapäivällä John läksi taas Clement's Inn'ille. -Hän oli vihdoinkin päättänyt, mitä hänen tuli tehdä, ja hän oli tyyni, -melkeinpä tyytyväinen. Mutta hänen onnensa oli kuin kurpitsa, joka oli -kasvanut yhdessä päivässä, ja jonka aamuaurinko oli näivettänyt. - -Glory oli ollut joka päivä harjoituksissa sen viikon ajalla. Mennessään -teatteriin maanantai-iltana oli hän sanonut itselleen: "Eihän siinä -mitään pahaa ole, että harjoittelen -- eihän minun silti tarvitse -näytellä." Huolimatta Gloryn hermostuksesta tekijä oli kiittänyt -hänen tuntehikasta, vilkasta näyttelemistään, ja mennessään kotiin -mietti Glory: "Voinhan minä näytellä ensimmäisenä iltana ja sitten -luopua kaikesta. Jos onnistun silloin hyvin, olisi kerrassaan ihanaa, -suurenmoista, melkeinpä sankarimaista luopua kaikesta. Se olisi -hurmaavaa." Kun John ei näyttäytynyt ollenkaan, arveli Glory hänen -suuttuneen ja oli pahoillaan siitä. "Hän ei vielä tiedä, kuinka paljon -minä aion uhrata hänen tähtensä", ajatteli hän. Ja näin joutui hän -päivä päivältä yhä lujemmin tuon toisen minänsä, mielikuvituksen -Glorian houkuttelun pauloihin. - -Rouva Macrae lähetti lordi Robertin pyytämään Glorya -aamiaispäivällisille sunnuntaina. "Eihän siinä ole mitään pahaa, vaikka -menenkin sinne", ajatteli Glory. Hän läksi siis sinne Rosan kanssa ja -ihastui kovasti tuohon vilkkaaseen, iloiseen, sukkelaan seurueeseen. -Sukkelia ja kauniita naisia, viisaita ja miellyttäviä miehiä, ja -melkein kaikki kuuluivat samaan toimialaan kuin Glory itsekin. Tämän -talon emäntä otti vastaan vieraita "kirkkoparaatin" ["kirkkoparaati" -= Lontoon hienoston kävely Hyde Parkin eteläkäytävällä joka sunnuntai -kello 1-2. Suoment. muist.] jälkeen sunnuntaisin, ja hän istui itse -pöydän päässä puettuna mustaan samettiin, arkkidiakoni oikealla -puolellaan sekä eräs kuuluisa näyttelijä vasemmalla puolellaan. Lordi -Robert istui häntä vastapäätä puhellen erään naisen kanssa, jonka -huomautukset kuuluivat yli koko huoneen. Mutta lady Robert Ure ei -ollut ollenkaan näkyvissä, ja kun hänen nimensä mainittiin, syntyi -omituinen äänettömyys, ja sitten kerrottiin kuiskaillen, että hän oli -riitautunut miehensä kanssa sekä tuottanut ikävyyksiä äidilleen jollain -varomattomalla teolla. - -Gloryn kasvot säteilivät, ja ensimmäisen puolen tunnin ajalla näytti -siltä kuin hän olisi tahtonut ihastuneena huutaa "hyvä!" tuolle -kaikelle. Melkein vastapäätä Glorya istui nainen, jonka uneliaat -katseet ja veltto ääni sekä väsähtänyt ilme osoittivat, että häntä -ihailtiin ja että hän itse tiesi olevansa ihailun kohteena. Glorysta -hän oli hyvin naurettava, ja hän herahti vähän väliä iloiseen nauruun, -kun tuo nainen lausui väsyneitä, sarkastisia huomautuksiaan. Tämä veti -muutamien herrojen huomion Gloryyn, ja heidän mielestään molempien -naisten välinen vastakohta oli erittäin huvittava. Puhelu oli ensin -täynnä viittauksia, pikku pistelyä, sukkelaa leikkiä, ja Glory -tarttui niihin halukkaasti kuin kala syöttiin. Sitten kääntyi puhe -pyöräilemiseen ja naisten polkupyöräpukuihin. Veltto neiti puolusti -naisellista hametta ja lausui tuomionsa housuista, mutta Glory selitti, -että ne olivat erinomaisen hauskoja vaatekappaleita. Kun sitten eräs -herra tahtoi tietää, miksi Glory puolusti housuja, selitti tämä, että -"kun tyttö raukka pukeutuu housuihin, tuntuu hänestä aivan kuin hän -opettelisi näyttelemään miehen osaa ja hänessä syntyy toive saada -todella ryhtyä tuon osan esittämiseen toisessa, paremmassa maailmassa." - -Syntyi yleinen nauru, ja sitten eräs herrasmies sanoi: "Tehän kuulutte -itse näyttelijäammattikuntaan, neiti, eikö niin?" - -"Minä vasta harhailen rajamaillanne", vastasi Glory, ja kun keskustelu -sitten kääntyi erääseen silloiseen oikeudenkäyntiin ja veltto neiti -sanoi, ettei hän voi käsittää, kuinka nainen saattaa olla sellainen -pelkuri suhteessaan mieheen, iski Glory heti siihen väittäen, että -aivan yhtä luonnollisesti nainen pelkää sitä miestä, jota hän rakastaa, -kuin esim. hiiriä ja rottia tai jotain kummituksia sängyn alla. - -"_Ma chère_", huudahti hento, pikkuinen neiti, joka istui lähellä (hän -oli tullut Lontooseen esiintyäkseen eräässä pantomimissa), "te kuulutte -olevan puolittain minun maanmiehiäni. Voi, puhukaa vähän ranskaa minun -raukan kanssa!" Ja kun Glory sitten puhui, laputti pikku neiti käsiään -selittäen, ettei hän ikinä ollut kuullut kenenkään englantilaisen -puhuvan niin hyvää ranskaa. - -"Sanokaamme irlantilais-ranskaa", sanoi Glory, "tai oikeammin -irlantilais-manilais-ranskaa." - -"Originelli hän on, eikö olekin?" sanoi muuan naurajista. - -"Aivan kuin lokki kyyhkysten seassa!" lisäsi toinen, ja velttoa neitiä -ympäröivä kasvihuoneilma haihtui pois raittiiseen, suolaiseen meren -tuulahdukseen. - -Mutta Gloryn hyvä tuuli hävisi heti kun he olivat astuneet kynnyksen -yli mennäkseen pois. Kotimatkalla kulkivat heidän vaununsa -sairashuoneen ohi ja alas pitkin Piccadillyä, ja Rosa virkkoi ylpeänä -ja onnellisena: "Katsopas Glory, kaikki seuraelämä ei ole typerää eikä -sielutonta. Siellä tapaa myöskin sinun oman ammattisi jäseniä, jotka -koettavat toteuttaa sitä siveellisen luonteen ihannetta, mitä vielä -nytkin vaaditaan englantilaiselta gentleman'ilta." - -"Epäilemättä olet oikeassa, Rosa. Mutta on myöskin olemassa aivan -toisenlaatuisia ihmisiä, joiden rakkautta täytyy kunnioittaa kuin -uskontoa -- ja jos minä kerran tapaisin sellaisen miehen -- sellaisen, -joka minun tähteni olisi valmis polkemaan koko maailman jalkainsa alle --- niin luulen -- niin olen varma siitä, että luopuisin kaikesta ja -seuraisin häntä." - -"Luopuisit kaikesta, tosiaankin! Se olisi kaunista! Nyt kun sinulla on -niin täydellinen menestys ja maailma vain odottaa, milloinka se saa -ruveta toitottamaan sinun kiitostasi!" - -Rosa oli mennyt toimistoonsa, ja Glory katseli muutamia -näyttämöpukuihin tehtyjä piirustuksia, kun Liisa tuli sisään -ilmoittaen, että "isä" oli tulossa yläkertaan. - -"Hän on tullut torumaan minua", ajatteli Glory. Siksi hän rupesi -hyräilemään työnnellen kaikenlaisia esineitä pöydällään ja saaden -aikaan melua huoneessa. Mutta kun hän näki Johnin rasittuneet kasvot ja -suuret, avonaiset silmät, olisi hän tahtonut heittäytyä hänen syliinsä -itkemään. - -"Sinä olet tullut sanomaan minulle, ettet voi suostua pyyntööni", -virkkoi Glory. "Tietysti et voi siihen suostua!" - -"Ei", sanoi John hitaasti, hyvin hitaasti. "Minä olen miettinyt sitä -tarkkaan ja päättänyt, että voin -- että minun täytyy. Niin, Glory, -minä suostun lähtemään pois täältä, ja olen valmis yhtä pian kuin -sinäkin." - -"Mutta minne -- minne --?" - -"En tiedä vielä, mutta odotan Jumalan käskyä. Olen valmis seuraamaan -sitä askel askeleelta, mutta en tiedä, minne askeleeni vievät. Olen -valmis menemään sinne, minne Jumala tahtoo, vieköönpä se sitten elämään -tai kuolemaan." - -"Mutta sinun työsi Lontoossa -- sinun suuri, suuri työsi -- --" - -"Kyllä Jumala siitä huolen pitää, Glory. Hän voi kyllä tulla toimeen -ilman meidän apuamme. Ei kukaan meistä tule toimeen ilman Häntä. -Laskeehan aurinko ilman minun apuani, eikö niin?" Ja nuo kalpeat kasvot -koettivat hymyillä. - -"Mutta John, rakas, armas John, sitä sinä et odottanut, sitä sinä et -uneksinut etkä toivonut." - -"En", sanoi John, "ja sinun tähtesi olen pahoillani, hyvin pahoillani. -Minä ajattelin niin jaloa uraa sinulle, Glory. Ei ainoastaan -pelastustyötä -- mutta muut tehkööt sen nyt. Onhan niin paljon hyviä -naisia maailmassa -- melkein kaikki naiset ovat hyviä, mutta harvat -vain ovat suuria -- ja Englannin pelastukseksi tarvitaan juuri suuria -naisia... Mitä minuun tulee -- ymmärtää Jumala sen asian parhaiten. -Hänellä on omat tiensä, joilla Hän johtaa meitä pois turhuudesta ja -perkeleen pauloista. Sinä olit vain aseena Hänen kädessään, lapsi, sinä -tuskin tiesit, mitä teit. Ehkä Hän on määrännyt meille työtä jossakin --- kaukana täältä -- jollakin vieraalla lähetysvainiolla -- kenties." -Omituinen kauhun tunne puristi Gloryn rintaa, ja hän loi pelokkaan -katseen Johniin. - -"Oikeastaan minä olen iloinen siitä, mitä on tapahtunut", sanoi John. -"Se auttaa minua voittamaan itseni, luopumaan siitä ikipäiviksi ja -näyttämään maailmalle jättäessäni Lontoon, että en ole ollenkaan -ottanut lukuun omaa itseäni, enkä ajattele muuta kuin työtäni." - -Hehkuva puna kohosi Gloryn poskille Johnin puhuessa, ja taas hänen -teki mieli heittäytyä Johnin syliin itkemään. Mutta John oli nyt liian -tyyni, liian vakava, liian henkevä. Kun nuori pappi nousi mennäkseen -pois, ojensi Glory hänelle molemmat kätensä, ja John puristi niitä, -nosti ne huulilleen ja suuteli niitä. - -Jäätyään yksin heittäytyi Glory sohvalle huudahtaen: "Oi Herra, -anna minulle voimia seurata tuota miestä, joka luulee rakkautensa -minuun olevan rakkautta Jumalaan!" Mutta nytkin, istuessaan siinä -pää kumarassa ja kädet kasvoilla, tunsi hän taas, kuinka tuo toinen -nainen hiipi hänen sydämeensä tahtoen anastaa sen itselleen. Hänen -parempi minänsä oli voittanut taas, mutta millä hinnalla! Vieraat -lähetysvainiot -- mitä ne häntä liikuttivat? Ei hänellä ollut muuta -yhteistä niitten kanssa kuin muisto isänsä yksinäisestä elämästä ja -kuolemasta ilman ystäviä. - -Glory tunsi kylmää ja värisi. Samassa ovi aukeni ja Rosa astui sisään. - -"Hän tuli siis takaisin?" - -"Tuli." - -"Sen kyllä arvasinkin", ja Rosa nauroi kylmästi. - -"Mitä tarkoitat?" - -"Sitä, että kun uskonnollinen villitys valtaa ihmisen, ei hän valikoi -keinoja päämääränsä saavuttamiseksi." - -"Rosa", sanoi Glory punastuen kovasti, "jos sillä tarkoitat, että minun -ystäväni voisi tehdä tai ajatella jotain halpamaista, niin täytyy minun -pyytää sinua heti paikalla peruuttamaan sanasi!" - -"Kuten suvaitset, kultaseni. Minä ajattelin vain sinun omaa parastasi. -Me työtä tekevät naiset emme saa turmella omaa elämäämme emmekä -myöskään sallia kenenkään muun turmella sitä. 'Velvollisuus', -'kieltäymys' -- kyllä minä tunnen nuo vanhat opit, mutta minä en -usko niihin. Tottele omaa sydäntäsi, ystäväni, se on ensimmäinen -velvollisuutesi. Sellainen mies kuin Storm voisi riistää sinut omalta -itseltäsi ja keskeyttää kehityksesi ja --" - -"Voih, tuo minun kehitykseni, kehitykseni! Minä olen niin kyllästynyt -siihen!" - -"Glory!" - -"Ja kenties en kumminkaan tule jatkamaan siihen suuntaan enää!" - -"Vaikka olisitkin kadottanut kaiken velvollisuudentunnon itseäsi -kohtaan, et suinkaan liene unohtanut velvollisuuttasi herra Drakea -kohtaan. Muistapas, kuinka paljon herra Drake on tehnyt sinun -hyväksesi." - -"Herra Drake! Herra Drake! Hänkin inhoittaa minua!" - -"Kuinka kummallinen sinä olet tänään, Glory!" - -"Olenko? Samoin sinä. Aina vain herra Drake ja herra Drake! Tahtoisitko -sinä pakottaa minua hyppäämään hänen syliinsä?" - -"Sinäkö sen sanot, Glory -- sinä! -- ja minulle? Etkö sinä näe, että -tämä on jotain aivan toista? Ja jos minä ajattelisin omia tunteitani -- -kysyisin neuvoa omalta sydämeltäni --" - -"Rosa!" - -"Se on sinusta tietysti hyvin mieletöntä? Hän on nuori ja kaunis ja -rikas ja lahjakas -- ja minä -- minä olen naurettava." - -"Ei, Rosa, ei; en minä sitä tarkoita!" - -"Mutta minä tarkoitan. Ja kun sinä tulit meidän välillemme -- nuorena, -kauniina, lahjakkaana -- sinulla oli kaikki, mitä minulla ei ollut -ja mitä en koskaan saattanut toivoa saavani -- ja hän kiintyi sinuun --- mitä minun olisi pitänyt tehdä? Ruveta hellimään toivotonta, -naurettavaa rakkauttani -- vaiko ajattelemaan häntä ja hänen onneaan?" - -"Rosa, oma rakas Rosa, anna anteeksi! Anna minulle anteeksi!" - -Tuntia myöhemmin, kun päivällinen oli syöty, palasivat Glory ja Rosa -saliin. Rosa kirjoitti pöydän ääressä eikä kuulunut muuta kuin kynän -rapina ja käsikirjoituksen kahina sekä iltarukoukseen kutsuvien -St. Clement's Danesin kellojen kaiku. Glory istui pulpetin ääressä -akkunan luona nojaten otsaansa käteen sekä tuijottaen puutarhaan. -Hänen surullisen sydämensä pohjukasta nousi kysymys: "Voisinko minä -sen tehdä? Voisinko luopua tuosta ainoasta, jota rakastan, jos se -olisi hänelle hyväksi? Voisinko unohtaa itseni ja ajatella yksinomaan -häntä." Ja sitten kavala ulkokultaisuus hiipi hänen sydämeensä, ja hän -ajatteli: "Minä voisin, voisin sen tehdä", ja hän rupesi hermostuneen -kiihkeästi kirjoittamaan kirjettä: - -"Tuuli puhaltaa minne tahtoo, ja samoin naisen tahto. Minä en voi -lähteä muille maille sinun kanssasi, armas, sillä minä en saa murtaa -sinun elämääsi -- se _olisi_ sen murtamista, tiedäthän sen itsekin! -On olemassa kymmeniä tuhansia miehiä, jotka kelpaavat työskentelemään -vierailla lähetysvainioilla, mutta koko maailmassa ei ole kuin yksi -ainoa mies, joka kykenee toimittamaan sinun tehtävääsi Lontoossa. -Tämäkin on semmoinen asia, joka on kätketty viisailta ja ilmoitettu -lapsille ja hupsuille. Olisi väärin, jos ottaisin sinut pois suurelta -näyttämöltäsi. Minä en uskalla sitä tehdä. Minun vastuunalaisuuteni -olisi liian suuri. Varmaankin oli omatuntoni kuollut ja haudattu, kun -ajattelin semmoista mahdollisuutta! Jumalan kiitos, että se on noussut -ylös kuolleista, ennenkuin oli liian myöhäistä." - -Mutta kun kirje oli pantu kuoreen ja postimerkki liimattu sen päälle -ja lähetetty postiin, ajatteli Glory: "Minä olen aivan hullu, eikä -minun hulluudessani ole mitään metodia. Mitä minä tahdon? -- Tahdonko -jakaa hänen elämäänsä Lontoossa?" Ja kun hän sitten muisti, mitä hän -oli kirjoittanut, tuntui hänestä, kuin olisikin tuo toinen nainen, tuo -haavenainen, kirjoittanut sen, tuo sama nainen, joksi hän oli päivä -päivältä muuttumaisillaan. - - - - -XVII. - - -John Storm oli lähtenyt kotoa aikaisin maanantaiaamuna, päivää -ennen pappilasta muuttoa, ja siellä oli nyt paljon puuhaa. Kello -kahdentoista aikaan hän oli mennyt Bishopsgaten kirkolle ensimmäisen -kerran sen jälkeen, kun hän erosi veljeskunnasta. Siellä oli -päiväjumalanpalvelus, jonne oli saapunut paljon virkkusilmäisiä, -eloisia liikemiehiä. Johtaja saarnasi, ja saarnan sisällyksenä oli -hengellinen elämä. Meissä kaikissa on kaksi olentoa, toinen ajallinen, -toinen iankaikkinen, toinen ruumiillinen, toinen henkinen. Elämä on -alituista sotaa noitten molempien, melkein yhtä mahtavien voimien -välillä, ja voitto näkyy kallistuvan milloin millekin puolelle. -Vihollisemme rautavaunuissa on meidän oma minämme. Jokaisessa meissä -on Juudas, joka on valmis pettämään meidät suunannolla. Lihan himot -ovat suurimmat kuolemansynnit, täydellinen siveys kaikkein mieluisin -hyve Jumalalle. Tahdommeko todellakin ymmärtää, millaista henkinen -elämä voi olla? Ajatelkaamme sitten sitä uutista, joka juuri on -saapunut tänne Etelämeren saarilta. Mitkä sanat tänä aamuna ovat -iskeneet ukkosen nuolen tavoin koko kristikuntaan -- taikka oikeammin -taivaallisen pasuunan kaiun tavoin? Isä Damien on kuollut. Ajatelkaapa -hänen yksinäistä elämäänsä tuolla etäisellä saarella, jossa kuolemaan -tuomitut olennot viettävät viimeisiä päiviään. Häntä ei sitonut -maallinen avioliitto, ei kukaan vaatinut hänen hellyyttään samassa -määrässä kuin Kristus. Hän saattoi vapaasti antautua Jumalalle -ja Jumalan onnettomille lapsille. Hän oli todellakin Kristuksen -ylkä. Kristus omisti hänen sielunsa Herrana ja puolisona. Autuas -elämä! Autuas kuolema! Iankaikkinen kunnian kruunu odottaa häntä -iankaikkisessa autuudessa. - -Kun jumalanpalvelus oli lopussa, meni John Storm puhumaan johtajan -kanssa. Hänen suuret silmänsä säkenöivät, hän oli nähtävästi hyvin -liikutettu. "Minä tulin kysymään jotain", sanoi hän, "mutta olen -jo saanut vastauksen kysymykseeni. Minä tahdon ruveta isä Damienin -seuraajaksi ja jatkaa hänen työtänsä. Minä olen miettinyt lähetysalaa, -mutta olin epätietoinen siitä, onko Jumala kutsunut minut siihen vai -ei, ja minua peloittaa kovasti lähteä ilman kutsumusta. Jumala johti -minut tänne tänä aamuna, kun en tietänyt mitä minun piti tehdä, mutta -nyt minä tiedän sen ja olen vihdoinkin päättänyt." - -Johtaja oli yhtä liikutettu. He menivät yhdessä pihamaalle -käyskennellen siellä edestakaisin, suunnitellen mietiskellen, arvellen, -päätellen. - -"Sinä vannot ensin valasi, poikani, eikö niin?" - -"Valani?" - -"Niin, elinkautiset valasi." - -"Mutta -- onko se tarpeellista?" - -"Se on parasta. Ajattelepas, mikä erikoinen vaikutus sillä olisi noihin -tuomittuihin ihmisraukkoihin! Kamala sairaus erottaa heidät maailmasta, -mutta sinut erottaa siitä Kristuksen armon synnyttämä puhtaus. He -ovat spitaalisia tautinsa tähden, sinä rupeat spitaaliseksi taivaan -valtakunnan tähden." - -"Mutta, isä, jos niin on laita, niin ajattele, kuinka paljon -mahtavammin heihin vaikuttaa, jos -- jos nainen seuraa minua. -Sanokaamme, että hän on nuori ja kaunis ja harvinaisen lahjakas." - -"Veli Antero menköön kanssasi, poikani." - -"Veli Antero myöskin. Mutta hurskaat miehet ovat kaikkina aikoina -liittyneet hellyyden siteillä hyviin naisiin, jotka ovat eläneet ja -työskennelleet heidän rinnallaan." - -"Sisarina, poikani, vanhempina sisarina vain." - -"Vaikkapa niinkin! Hän olisi todellakin sisareni, jonka suuri henkinen -rakkaus yhdistää minuun." - -"Ei kukaan meistä ole voittamaton, poikani. Älkäämme halveksiko vaaraa." - -"Vaaraa, isä! Mitä hyötyä minun uskonnostani olisi, ellei se auttaisi -minua kestämään vaaroja?" - -"No niin, no niin, poikani, älkäämme päättäkö liian nopeasti. Minä -tulen luoksesi Sohoon tänä iltana." - -"Voi, tulkaa! Tänään on meidän viimeinen iltamme siellä. Minun täytyy -kertoa noille ihmisraukoille aikeistani. Hyvästi siksi, isä, hyvästi!" - -"Hyvästi, poikani", ja John Storm läksi pois sydän kevyenä ja reippain -askelin, mutta johtaja astui sisään pää kumarassa ja lausui itsekseen -huoahtaen: "Se, joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei hän lankea!" - -Oli taas lordi majorin päivä; kaduilla oli kova tungos, ja John -Storm viipyi kauan matkallaan kotiin. Gloryn kirje odotti häntä, -ja hän avasi sen hermostuneesti, mutta luettuaan sen rupesi hän -nauramaan ääneensä. "Jumala häntä siunatkoon! Mutta hän ei tiedä vielä -mitään." Rouva Callender oli ulkona ajelemassa. Hänen piti saapua -kotiin aamiaispäivälliselle, ja palvelustyttö kattoi juuri pöytää. -Mutta John ei malttanut odottaa häntä. Kirjoitettuaan pari riviä -lyijykynällä kertoakseen päätöksestään rouva Callenderille läksi hän -Clement's Inn'ille. The Strand ei ollut varsin täynnä väkeä enää, -ja sanomalehtipojat tarjoilivat iltalehtiä huutaen: "Isä Damienin -täydellinen elämäkerta!" - -Tullessaan kotiin harjoituksesta Glory huomasi, että hänelle oli tuotu -puku, jota hänen piti käyttää kolmannessa, valtavimmassa näytöksessä. -Koko päivän hän oli ajatellut kirjettään Johnille, puoleksi häveten, -puoleksi katuen sitä ja toivoen melkein, ettei olisi sitä lähettänyt. -Mutta tuo uusi puku pani hänen sydämensä sykähtelemään, eikä hän -malttanut olla koettamatta sitä. Samassa silmänräpäyksessä, jona hän -sai sen ylleen, haavenainen, jonka osaa hänen piti näytellä, näytti -saavan haltuunsa koko Gloryn olennon, ja sekä häpeä että katumus olivat -pois pyyhityt. - -Se oli komea näyttämöpuku, vihreä kuin kevätnurmikko, jota aurinko -valaisee. Hame oli kallisarvoista brokaadia, nelikulmaiseksi leikatun -kaula-aukon sekä olkapäiden ympäri oli ommeltu kullalla kirjailtuja -pitsejä. Vyötäisillä oli kultaharsosta laadittu vyö, jonka pitkiä -päitä smaragdit koristivat. Hänen päässään oli sinisistä kivistä tehty -diadeemi ja sormissa turkoosisormuksia. - -Hän meni saliin, pani oven kiinni ja alkoi lausua rooliaan. Hän oli -tullut juuri siihen paikkaan, jossa mielikuvituksen Gloria turhamaisena -ja itsekkäänä polkee kaikki jalkainsa alle voittaakseen maailman etuja. -Glory lausui sanat kovasti, unohtaen aivan, etteivät ne olleet hänen -omia sanojaan, kun hän samassa kuuli äänen, joka sanoi: "Saanko tulla -sisään, Glory?" - -Se oli John. Hän seisoi ovella. Glory häpesi pukuaan, mutta hän ei -voinut päästä pakoon. "Tietysti saat tulla", huusi hän vavisten, -puoleksi peläten näyttäytyä ja kumminkin ylpeänä kauneudestaan ja -loistostaan. Johnin astuessa huoneesen naurahti Glory hermostuneesti ja -oli juuri sanomaisillaan: "Katso, tämä tapahtui ennenkuin --" - -Mutta John ei huomannut mitään tavatonta, ja Glory tunsi pettymystä -ja pientä närkästystä. John oli vallan hengästynyt, aivan kuin hän -olisi juossut. Hän heittäytyi sohvan kulmaan, viskasi hattunsa toiseen -kulmaan ja sanoi: "Mitä minä sanoin, Glory? Tie avautui itsestään -meille!" - -"Todellako?" - -"Eikö se johtunut sinun mieleesi, kun luit uutisen sanomalehdissä tänä -aamuna?" - -"Minkä uutisen?" - -"Että isä Damien on kuollut." - -"Mutta voitko sinä -- tarkoitatko todellakin, että -- aiotko --" - -"Aion, Glory -- aion!" - -"Et siis saanut kirjettäni tänä aamuna?" - -"Sain, armas, sain, mutta sinä ajattelit vain minua -- Jumala -sinua siunatkoon --! Sinun mielestäsi minä pakenin suuresta työstä -pienempään. Mutta tämä -- tämä on suurin työala maailmassa, -Glory. Elämä on pieni uhri. Oikea uhri on elävä kuolema, elävä -ristiinnaulitseminen." - -Glorysta tuntui kuin joku olisi puristanut häntä kurkusta uhaten -tukahduttaa hänet. John oli hypännyt pystyyn ja käveli nyt -edestakaisin, puhuen kiihkeästi. - -"Niin, minä pyydän sinulta suurta uhrausta nyt, rakkaani. Etäinen -saari, nuo kurjat spitaaliset ja elinkautinen maanpakolaisuus. -Mutta Jumala palkitsee sen sinulle moninkertaisesti. Ajattelepas, -Glory! Ajattele, kuinka sinun pelkkä läsnäolosi vaikuttaa noihin -ihmisraukkoihin! Nuori, ihana nainen! Ei koleamielinen vanha hölmö -kuten minä, joka saarnaan ja pauhaan heille, vaan iloinen, lahjakas -tyttö, joka nauraa heidän kanssaan, leikkii heidän kanssaan, ja laulaa -heille enkelten kielillä. Oi, he tulevat rakastamaan sinua, Glory, -he tulevat jumaloimaan sinua -- ja Hänen pyhän Äitinsä jälestä sinä -olet oleva ensimmäinen heille. Minä kuulen jo, kuinka he sanovat -keskenään: 'Taivas häntä siunatkoon! Hänellä voisi olla koko maailma -jalkainsa juuressa, hänen nimensä voisi olla kuuluisa, ja hän omistaisi -rikkauksia, mutta hän luopui kaikesta -- kaikesta, kaikesta -- säälistä -ja rakkaudesta meihin!' Eikö se ole ihanaa, lapsi? Eikö se ole ihaninta -maailmassa?" - -Ja Glory pakottautui vastaamaan: "On, epäilemättä -- jalointa -maailmassa." - -"Sinä siis suostut? Oi, minä tiesin, että sydämesi puhui ensimmäisessä -kirjeessäsi, jossa sanoit tahtovasi lähteä pois Lontoosta. Sen saatkin -nyt tehdä, sillä Jumalakin tahtoo sitä!" - -Glory tointui vähän ja koetti hermostuneesti ja heikosti vetäytyä -takaisin. "Mutta entä tuo paikkasi Westminsterissä?" - -John nauroi kuin koulupoika. "Oh, Golightly saakoon sen kernaasti nyt!" - -"Entä työsi Lontoossa?" - -"Ei sillä ole mitään hätää, Glory. Siitä saakka kun sain ensimmäisen -kirjeesi, olen taistellut niitä siteitä vastaan, jotka sitovat minut -Lontooseen, irroittaen muutamia, katkaisten toisia. Nyt olen päässyt -niistä kaikista, eikä minun tarvitse ajatella niitä enää. Minä olen -asettanut oman itseni syrjään ikipäiviksi ja voin seisoa Jumalan edessä -sanoen: 'Tee minulle mitä tahdot; olen valmis kaikkeen -- kaikkeen!'" - -"Oh!" - -"Itketkö, Glory? Rakas, armas lapsi! Mutta miksi sinä itket?" - -"Ei se ole mitään!" - -"Oletko varma -- aivan varma? Pyydänkö liian paljon sinulta? Älkäämme -pettäkö itseämme -- mieti --" - -"Puhukaamme jostain muusta nyt." Glory rupesi nauramaan. "Katso minua, -John -- enkö ole kaunis tänään?" - -"Sinä olet aina kaunis, Glory." - -"Mutta etkö huomaa mitään erotusta -- tämä puku esimerkiksi?" - -Silloin John sai näkönsä jälleen, ja hänen suuret silmänsä säkenöivät. -"Kuinka ihana sinä olet, armas!" - -"Tosiaanko? Olenko todellakin kaunis?" - -"Minun kaunis, suloinen tyttöni!" - -Gloryn pää oli taipunut taaksepäin, ja hän hehkui ilosta. "Älä tule -vaan liian lähelle, ettet rypistä hamettani." - -"En, enhän toki -- minua peloittaisi." - -"En minä nyt kumminkaan sitä tarkoita, ettet saisi ollenkaan koskea -minuun." - -"Mitähän ne sitten ajattelevat nuo onnettomat, muodottomat, rumat -ihmisraukat?" - -"Ja katsopas minun punaista tukkaani. Tämä väri soveltuu siihen, eikö -sovi?" - -"He tulevat sanomaan, että sinä olet kuin Madonna, Jumalan Äidin kuva!" - -"Pelkäätkö -- pelkäätkö sinä minua tässä puvussa, rakas? Menenkö -muuttamaan toisen puvun ylleni?" - -"Ei, ei, anna minun katsoa sinuun vielä kerran." - -"Mutta sinä et pidä minusta tänään kumminkaan." - -"Minäkö?" - -"Tiedätkö, ettet ole kertaakaan suudellut minua vielä sen perästä kun -astuit tähän huoneeseen?" - -"Glory!" - -"Kulta, oma kulta!" - -"Ja sinä", sanoi John lähellä Gloryn huulia, "oletko valmis kaikkeen?" - -"Kaikkeen", kuiskasi tyttö. - -Seuraavassa silmänräpäyksessä oli Glory kietonut kätensä Johnin -kaulaan, mutta vetäytyi samalla itse hiukan erilleen Johnista -voidakseen katsoa häntä silmiin ja nähdäkseen myöskin kauniit -hihapitsinsä. Äkkiä ilmaantui ryppy Johnin otsalle. Hän muisti -luostarin varoituksen ja koetti koota voimiaan. - -"Mutta siellä minä rakastan sinua kuin sisarta, Glory." - -"Ah!" - -"Noitten kurjien raukkojen tähden, joilta kaikki maallinen rakkaus on -kielletty, me tulemme rakastamaan toisiamme niinkuin enkelit rakastavat -toisiaan." - -"Niin, se on epäilemättä korkeinta, puhtainta, parasta rakkautta. Mutta ---" - -"Mitä sanookaan Talmud? 'Se, joka eroaa maailman iloista, menee -naimisiin paratiisin kunnian kanssa'." - -Gloryn silmäripset olivat kosteat. Hän katsoi syvään Johnin silmiin. - -"Ja ajattelepas, että saamme yhtyä tulevassa maailmassa, Glory -- mikä -onni, mikä autuus!" - -"Rakasta minua tässä maailmassa, armas!" kuiskasi Glory. - -"Sinä olet heidän nuoruutensa, Glory, heidän voimansa, heidän sulonsa!" - -"Ole minun, kulta, minun omani!" - -Mutta ryppy ilmaantui Johnin otsalle toisen kerran, ja hän irtautui -Gloryn sylistä, ennenkuin heidän huulensa ennättivät yhtyä toisen -kerran. Sitten hän alkoi astuskella huoneessa, kuten ennenkin, puhuen -katkonaisesti. Heidän pitäisi lähteä kohta -- hyvin pian -- melkein -heti. Ja nyt hänen täytyi palata Sohoon. Siellä oli niin paljon puuhaa --- järjestämistä. Ovella hän epäröi -- hän vapisi hellyydestä, tuskin -tietäen, kuinka hän voisi erota. Glory seisoi pää kumarassa, puoleksi -suuttuneena, puoleksi häpeissään. - -"Hyvästi", huudahti John luonnottomalla äänellä, ja sitten hän syöksyi -alas portaita. "Isä oli oikeassa", ajatteli hän. "Ei kukaan mies ole -voittamaton. Mutta Jumalan kiitos, se on ohi nyt! Se ei voi enää -koskaan tapahtua!" - -Gloryn hehku oli hävinnyt, hän tunsi itsensä kylmäksi ja onnettomaksi. -Sitä ei enää voinut auttaa, hän ei voinut paeta. Hänen täytyi luopua -kaikesta sen miehen tähden, joka oli luopunut kaikesta hänen tähtensä. -Istuen sohvalle painoi hän päänsä patjoihin ja itki kuin lapsi. -Sielunsa syvimmässä pohjukassa tunsi hän selvään, ettei hän ikinä voisi -lähteä pois, mutta hän alkoi kumminkin sydämessään sanoa jäähyväisiä -sille elämälle, jota hän oli tähän saakka elänyt. Lontoon ihanuus, -Lontoon viehätys astui kuin panoraamassa hänen eteensä, mutta kaikki -sen kurjuus ja lika oli hävinnyt. Kuinka suloinen tuo maailma oli, -jonka hän oli jättämäisillään! Hän tulisi muistamaan sitä aina, koko -elämänsä ajan toivottomasti, rajattomasti kaivaten. Hänen kyyneleensä -vuotivat sormien lomitse, joilla hän painoi kasvojaan. - -Kirjeenkantajan koputus kuului alakerran ovella. Regissööriltä saapui -kirje, joka oli kirjoitettu teatterielämän humussa ja touhussa aivan -sähkösanoman tapaan: "Teatteri edistyy nopeasti. Miehet tekevät työtä -yöt päivät. Harjoitukset paranevat ja samoin dekoratsionit. Emmekö -voisi päättää, että ensimmäinen näytäntö on kahden viikon perästä?" - -Tähän oli liitetty tekijän kirjoittama kirje: "Te olette ennättänyt -suuren menestyksen aattoiltaan, rakas Gloria, ja minun täytyy -kirjoittaa teille onnitellakseni teitä. Voin tosin vielä huomata teissä -muutamia tottumattomuuden piirteitä, hiukan luonnollisuuden puutetta, -mutta nyt jo on teidän esityksessänne niin paljon intohimoa ja voimaa, -että voin ennustaa teille loistavaa menestystä. Suuri tulevaisuus -odottaa teitä. Älkää pelätkö sitä, älkää säikähtäkö sitä! Se on yhtä -varma kuin auringonnousu aamulla." - -Glory nosti tuon kirjeen huulilleen, sitten hän nousi sohvalta, kohotti -päänsä pystyyn, sulki silmänsä ja hymyili. Haavenainen valtasi hänet -taas sulkien hänet hiljaa ja lujasti jäädyttävään syliinsä. - -Rosa tuli kotiin päivälliselle ja nähdessään Gloryn uuden puvun -hän huusi: "Titianin varjo! Mikä taulu!" Syödessään hän mainitsi -tavanneensa herra Draken, joka oli kertonut, että Walesin prinssi -luultavasti tulisi olemaan läsnä ensi-illassa, koska hän oli kysynyt -päivämäärää ja muita yksityiskohtia. - -"Mutta etkö sinä ole kuullut sitä _suurta_ uutista, kultaseni? Se on -kaikissa iltalehdissä." - -"Mikä se on?" kysyi Glory, mutta hän näki, mitä oli tulossa. - -"Isä Storm aikoo ruveta isä Damienin seuraajaksi. Niin ainakin -sanotaan. Tänä iltana otaksutaan hänen ilmoittavan asiasta klubissaan, -ja minun pitää mennä sinne sanomalehteni puolesta." - -Heti päivällisen jälkeen Rosa läksi Sohoon, ja entinen tuska sekä -sisällinen taistelu valtasivat taas Gloryn. Hän tiesi, että hetki oli -nyt tullut, ja kaikki riippui hänen toiminnastaan. Hän tiesi, ettei hän -ikinä voisi murtaa niitä kahleita, joilla maailma ja hänen ammattinsa -sitoivat hänet. Hän tiesi, että tuo toinen nainen nyt oli voittanut, -ja oikean Gloryn täytyi empimättä seurata häntä. Mutta rakkaudesta -luopuminen oli kamalaa. - -Päivä oli ollut leuto ja kaunis. Nyt se oli menossa mailleen, ja -unelias tuulen henkäys kiikutti kellastuneita lehtiä, jotka riippuivat -lakastuneina, harventuneissa oksissa kuin sormet vanhan naisen kädessä. -Glory istui pulpetin ääressä ikkunan luona koettaen kirjoittaa -kirjettä. Monesti hän oli repinyt paperin palasiksi, kuivannut silmänsä -ja aloittanut uudestaan. Sitten hän kirjoitti: - -"Se on mahdotonta, rakas John. Minä en voi lähteä kanssasi Etelämeren -saarille. Minä olen ajattelemistani ajatellut, mutta minä en voi, en -voi! Se on suurin, jaloin, ylevin tehtävä maailmassa, mutta minä en ole -se nainen, joka kykenisi sellaisiin suuriin toimiin. Minä olisin vain -hedelmätön viikunapuu, petturi, ulkokullattu. Sinä veisit vain kuolleen -ruumiin mukanasi, jos minut veisit, sillä minun sydämeni ei olisi -siellä. Sinä huomaisit sen piankin, armas, ja minä häpeäisin. - -"Enkä minä voi luopua tästä elämästä -- minä en voi luopua Lontoosta -- -minä rakastan näitä meluavia katuja, loistavia käytäviä, ihmistungosta, -soittokuntia, iltatulituksia ja sykähtelevän elämän ilmauksia. -Minä rakastan menestystä, ihailua ja... vieläpä 'käsien taputusta -teatterissa'. Sinä olet ylempänä kaikkea tuota ja voit suhtautua -ylenkatseellisesti siihen ja pitää sitä turhana roskana. Minä rakastan -sinua sen tähden mutta en kumminkaan voi luopua siitä. Minulla ei ole -kyllin voimaa, se on kuin veressäni, armaani, ja minä kuolen, jos minun -pitää siitä luopua. - -"Minua miellyttää se, että minua lellitellään, hyväillään, suudellaan, -ja minä kaipaan -- minä kaipaan ihan äärettömästi rakkautta! Minä -kaipaan sellaista henkilöä, joka aina, joka päivä kertoisi minulle, -kuinka paljon hän rakastaa minua, joka kiittäisi minua, hellisi minua -ja unohtaisi kaiken minun tähteni, kaiken, kaiken muun, oman sielunsa -ja autuutensakin. Sinä et voi, se olisi synti, eikä se sitä paitsi -olisi sitä tunnetta, jota sinä sanot rakkaudeksi ja joka on ainoa -oikea, jos sinä kerran lähdet tuohon ylevään, kamalaan työhön. - -"Kun sanoin, että rakastan sinua, puhuin totta, armas, enkä kumminkaan -oikein ymmärtänyt, mitä tuo sana sisälsi, mitä kaikkea se tarkoitti. -Minä rakastan sinua vieläkin -- koko sydämelläni, koko sielullani, -mutta nyt minä ymmärrän, että me olemme niin erilaisia, ettemme -ikinä voi soveltua yhteen. Minä en koskaan voi kohota sinun ylevään -korkeuteesi. Minä olen niin heikko, sinä olet niin väkevä. Sinulla on -kymmenen miehen voimat, sillä sinun sydämesi on puhdas, kun taas minä -- - -"Minä en ansaitse, että ajatteletkaan minua, John. Jätä minut siihen -elämään, jonka olen valinnut. Se saattaa olla kurjaa ja turhamaista ja -arvotonta, mutta se on ainoa, johon minä sovellun, ja kumminkin minä -rakastan sinua... ja sinä olet rakastanut minua. Jumala kaiketi luo -miehen ja naisen joskus tällaisiksi, eikä maksa vaivaa taistella sitä -vastaan. - -"Yksi ainoa suudelma vielä, armas -- viimeinen." - - - - -XVIII. - - -John Storm palasi takaisin Victoria Squarelle ilosta loistavin kasvoin -ja löysi rouva Callenderin odottamassa häntä ankarana kuin tuomari. -John saattoi nähdä, että rouva Callenderin silmät olivat punaisina -itkusta, ja heti paikalla hyökkäsi vanha rouva hänen kimppuunsa -käyttäen katkeraa ivaa: - -"No vihdoinkin sinä tulit. On tämä nyt taas kaunis juttu! Mitä sinä -ajattelet? Oletko noiduttu, vai mitä? Luuletko sinä, että asioita noin -vaan voi käännellä miten sattuu? Sinä todellakin olet luotu menemään -spitaalisten saarelle!" - -"Minä olen kutsuttu, täti, ja kun Jumala kutsuu ihmistä, niin mitä hän -voi tehdä muuta kuin vastata Samuelin kanssa --" - -"Älä lörpöttele tyhjiä. Samuelilla oli ainakin jonkun verran järkeä. -Hän odotti kunnes sai kolme kutsua, mutta minä en ole kuullut, että -tämä olisi sinun kolmas kutsusi." - -John Storm nauroi, ja tämä sai rouva Callenderin aivan suunniltaan. -"Hyvä Jumala! Mitä sinä aiot, mies? Entä tuo tyttöraukka -- sinä aiot -kaiketi karata pois hänenkin luotaan? Se on häpeällistä, kiittämätöntä, -se on väärin. Sellaista en olisi mitenkään odottanut sinulta." - -"Ei teidän tarvitse siitä huolehtia, hyvä täti", sanoi John, "tyttö -tulee minun mukaani!" - -"Mitä?" huudahti rouva Callender, ja hänen kasvonsa ilmaisivat -ääretöntä hämmästystä. - -"Nii-in", sanoi John. "Teissä naisissa on runsaasti uljasta mieltä, -Jumalan kiitos, ja hän on kaikista teistä uljain." - -"Mutta sinä et ikimaailmassa liene niin mieletön, että vaadit tuota -tyttöraukkaa tulemaan sinne kurjuuden pesään." - -"Hän tahtoo itse sinne... ainakin hän tahtoo pois Lontoosta." - -"Tahtooko hän? Vai niin, vai niin! Enkö minä jo sanonut, että hän on -joku noista sinun 'sisaristasi' tai ainakin sinne päin?... Ja sinä -annat tuommoisen tytönhuitukan houkutella sinua pois omasta työstäsi ja -omista velvollisuuksistasi... ja sinä olet olevinasi mies!" - -John rupesi lepyttelemään häntä, ja vähän ajan perästä näkyivät jo -noissa vanhoissa kasvoissa kyyneleet ja hymy taistelevan. - -"No mene nyt, poika! Minä tahtoisin... Kyllä minä kumminkin tahtoisin -nähdä hänet... Missä hän asuu täällä Lontoossa?" - -"Miksi te tahtoisitte sen tietää, täti?" - -"Mitä se sinua liikuttaa, poika? Enkö minä nyt saisi mennä sanomaan -hyvästi tyttöraukalle sekä viedä hänelle pienoista lahjaa ennenkuin hän -lähtee pois, kysymättä lupaa keltään mieheltä?" - -"En minä vain menisi teidän sijassanne." - -"Miksikä et, jos sallit minun kysyä?" - -"Hän on kirkas kuin tähtönen ja terävä kuin timantti, ja hän voisi -paikalla oivaltaa aikeenne, hyvä täti. Paitsi sitä minä en neuvoisi --" - -"Pidä neuvosi, kuten suolasikin, itselläsi, kunnes niitä pyydetään, -hyvä mies... Ja kun ajattelee, että järkevä ihminen jättää työnsä -Lontoossa tuommoisen tähden... tuommoisen --" - -"Monet kunnon miehet ovat ennenkin lähteneet lähetystyöhön, täti." - -"Mokomaa narripeliä! Se on vallan samanlainen ala kuin parturin tuoli, -joka soveltuu kelle tahansa." - -"Eikä tämä sitäpaitsi olekaan mikään tavallinen lähetysala." - -"Sitä pahempi! Silloin sinä et ainakaan syöksyisi silmät ummessa -ennenaikaiseen kuolemaan." - -"Sitä ei kukaan meistä voi tehdä, täti, sillä taivas on kaikkia -ylempänä." - -"Suuret sanat tulevat tyhjästä vatsasta, poikaseni, joten sinä voit -säästää ne ja jäähdyttää soppaasi. Mutta voi, voi sentään! Vanhan Jane -Callender-raukan sinä aivan unohdat." - -"En koskaan, täti!" - -"Unohdat. Älä väitä vastaan." - -"En koskaan!" - -"Minä näen sinut viimeisen kerran, poika. Minä tiedän sen... ja minä -pidän sinusta kuin omasta pojastani." - -"Täti, täti, älkää ottako asiaa niin murheelliselta kannalta." - -"Ja on sekin, että pikkuinen tytönheiskale saa aikaan tuommoisen -häiriön!" - -"Ei, täti, se on aivan minun oma tuumani -- täydellisesti minun." - -"No niin, tietysti! Mies on vaimon pää, mutta vaimo sitä päätä kääntää!" - -He söivät päivällistä yhdessä ja läksivät sitten ajamaan Sohoon. John -puheli koko ajan kiihkeän innokkaasti, mutta vanha rouva istui synkkänä -ja äänetönnä, hiukan vain huoahtaen silloin tällöin. Downing-kadun -kulmassa John astui pois vaunuista mennäkseen tervehtimään -pääministeriä, ja vaunut läksivät edeltäkäsin Sohon pappilaan. - -Sanomalehtipoika kulki alas Whitehalliin päin tarjoillen iltalehtiä. -John osti yhden ja huomasi heti ensi sivulla oman nimensä. Siinä -seisoi: "Toisessa paikassa mainitsemamme uutinen, että isä Storm -aikoo jatkaa sitä työtä, josta urhoollinen isä Damien juuri on -muuttanut manalan majoille, herättää varmaankin sekä iloa että surua --- iloa siksi, että on vielä olemassa tuollaista jaloa innostusta, -joka aikaansaa sellaisia päätöksiä, surua siksi, että Lontoon kirkko -kadottaa niin paljon, kun tuo urhoollinen, harras, itsenäinen ja -uhrautuva pappi eroaa... Jo sekin oli hyvin huomiotaherättävä -seikka, että lordin poika, kreivikunnan perillinen vapaaehtoisesti -rupesi elämään köyhänä Sohossa, joka on väkirikkaimpia, kurjimpia ja -huonoimmin hoidettuja nurkkia koko kristikunnassa --" - -John Storm puristi lehden kouraansa ja heitti sen kadulle, mutta pari -minuuttia myöhemmin hän näki samanlaisen lehden pääministerin kädessä -astuessaan sisään vastaanottohuoneen ovesta tervehtimään setäänsä. -Vanhan miehen kasvot olivat lempeät, ja hänen äänensä vapisi hiukkasen. - -"Pelkään, että sinulla on huonoja uutisia, John." - -John nauroi äänekkäästi. "Siltäkö minä näytän? Vai pahoja uutisia! -Eihän toki, päinvastoin parhaimpia uutisia maailmassa." - -"No mitä sitten, poikaseni?" - -"Minä aion mennä naimisiin. Te olette niin usein sanonut, että minun -pitäisi naida, ja nyt minä aion seurata tuota neuvoanne." - -Kalpeat vanhat kasvot hymyilivät. "Tuo sanomalehdissä kerrottu huhu on -siis perätön?" - -"Ah, se on kyllä tosi, ja minun vaimoni tulee kanssani!" - -"Mutta oletko miettinyt sitä tarkoin? Etkö vaadi liian paljon naiselta? -Naiset ovat uskonnollisempia kuin miehet, mutta he ovat samalla -materialistisempia. Uskonnollisessa kiihkossaan he voivat tehdä suuria -uhrauksia -- mutta kun kiihko on jäähtynyt --" - -"Oh, älkää pelätkö sitä, setä", sanoi John, ja sitten hän kertoi -pääministerille saman kuin rouva Callenderillekin -- että Glory oli -tahtonut pois Lontoosta ja että John ei ehkä muutoin olisi keksinyt -tätä nykyistä tuumaansa. Kalpeat kasvot yhä hymyilivät, mutta -pääministeri kysyi itseltään: "Mitä tämä tarkoittaa? Onko tytöllä _omat -syynsä_, joiden tähden hän tahtoo pois Lontoosta?" - -"Tiedätkö poikaseni, että sinä et vielä ole edes maininnut minulle, -kuka hän on?" - -John kertoi sen, ja sitten ministeristä tuntui kuin etäinen humina -toisesta maailmasta olisi sukeltautunut hänen mieleensä hetkeksi. - -"Siis hän on tätä nykyä näyttelijätär, sanot?" - -"Jotain sentapaista, mutta valmis luopumaan kaikesta tuon suuren -tehtävän tähden." - -"Hyvin uljasta, epäilemättä, hyvin kaunista, mutta entä sinun nykyiset -velvollisuutesi -- sinun velvollisuutesi Lontoossa?" - -"Siitä minä juuri aioin puhua", sanoi John. Hänen innosta loistavat -kasvonsa kävivät vakaviksi, ja hän koetti tehdä selkoa Sohon -käytännöllisistä asioista. Siellä hänellä oli tyttöklubi ja lastenkoti. -Molempien piti muuttaa pois pappilasta huomenna, ja hän oli vuokrannut -niille kodin Westminsteristä. Mutta niiltä puuttui vieläkin varoja, -ja jos mahdollisesti hänellä vielä oli jotain saatavia, joita voisi -käyttää tuohon tarkoitukseen... jos oli riittävästi varoja... jos hänen -äitinsä perintö ei vielä ollut loppuun kulutettu -- - -Pääministeri katseli, kuinka ilme vaihteli Johnin kasvoissa, mutta -kuunteli tuskin ollenkaan hänen sanojaan. "Mitä tämä merkitsee?" kysyi -hän yhä itseltään vanhaan tapaansa, kuten ainakin mies, jonka tehtävänä -on ottaa selkoa salatuista motiiveista. - -"Siis sinä olet kumminkin valmis lähtemään Lontoosta, John?" - -"Miks'en lähtisi, setä? Lontoo ei semmoisenaan ole mitään minulle, -se on vähemmän kuin ei mitään, ja kun kerran uljas tyttö, joka koko -sydämellään on kiintynyt Lontooseen --" - -"Kuusi kuukautta sitten tarjosin sinulle tilaisuutta siihen, mutta -silloin --" - -"Silloin minun pääni oli täynnä unelmia, setä. Ne ovat nyt, Jumalan -kiitos, haihtuneet, ja minä olen vihdoinkin herännyt." - -"Mutta kirkko -- minä arvelin, että sinun velvollisuutesi ja harras -kiintymisesi kirkkoon --" - -"Kirkko on suuri sekamelska, setä, kokoelma pirstaleita, jotka ovat -irrallaan ilman keskinäistä yhteyttä, ilman periaatetta, ilman -elämää. Siinä ei yksikään mies tätä nykyä voi saada jalansijaa, ellei -hän alista velvollisuuksiaan ja vakaumustaan leipähuolien alle. -Siinä eläminen on kariääriä eikä ristiretkeä. Kerran luulin voivani -elämälläni panna vastalauseen tuota kaikkea vastaan, mutta se oli -unelma vain, tyhjänpäiväinen, naurettava unelma." - -"No, entä sinun naisliikkeesi --." - -"Toinen unelma, setä! Kokonainen asestettu ja hyvin johdettu armeija -ei voisi voittaa taistelussa sitä vääryyttä vastaan, jota maailma -harjoittaa naisia kohtaan! Miksi ei? Siksi että vihollinen on meissä -itsessämme ja ainoastaan Jumala voi sellaisen vihollisen voittaa. -Hän sen vielä voittaakin! Jumala kostaa vielä tälle kurjalle, -epäsiveelliselle Lontoolle kaiken sen julmuuden naisia kohtaan. Minä -näen koston lähenevän, se ei ole enää kaukana, ja Herra silloin -auttakoon niitä, jotka --" - -"Mutta, rakas poikaseni, ei suinkaan sinun liene välttämätöntä paeta -maailmasta voidaksesi haihduttaa unelmasi? Ja juuri nyt, kun kaikki -alkoi käydä valoisaksi sinulle. Vielä eilen sinua pilkattiin, ivattiin, -sinulle naurettiin --" - -"Ja huomenna minua taas potkitaan, pilkataan ja ivataan. Voi, maailma -on viheliäinen pelkuri, setä, ja onnellinen on se mies, joka ei sitä -ollenkaan kaipaa! Hän on sen herra, sen itsevaltias herra, ja kaikki -muut ovat surkeita orjia! Ajatelkaapa ihmisiä, jotka ajavat takaa -mainetta ja arvonimiä ja kunniamerkkejä ja hovikutsuja! Kerran he -kaikki saavat tyytyä ahtaaseen hautaan vain. Ja ajatelkaapa rikkaita, -jotka palkkaavat salapoliiseja vartioimaan heidän lapsiaan, ettei -kukaan saisi niitä varastaa voidakseen vaatia lunnaita, ja itse -he sillaikaa kävelevät kuin ihmishahmoon pukeutuneet vetojuhdat -kassaholveissaan rikkauksiensa keskellä! Voi sitä kurjaa erehdystä, -että kansa muka on suuri, jos se on rikas! Kerran minä uskoin, että -kirkko on se turvapaikka, jonne saattaa paeta tuon aikakautemme -pahimman henkisen vaaran alta, ja tietysti kirkko voisi olla semmoisena -turvapaikkana, jos se olisi rakennettu evankeliumin perustukselle. -Mutta se ei ole. Se rakastaa maailman valtaistuimia ja kumartaa -kultaista vasikkaa. Köyhyys! Lahjoita minulle köyhyys ja riistä minulta -kaikki muu. Jeesus, meidän rakas Vapahtajamme, Hän tiesi, mitä Hän teki -ruvetessaan köyhäksi, ja ihmisenä hän oli jaloin, mitä koskaan on maan -päällä elänyt." - -"Mutta eihän tuo spitaalisten luokse lähteminen ole sama kuin pelkkä -köyhyys, rakas John -- se on sama kuin kuolema, varma kuolema, ennemmin -tai myöhemmin, ja taivas tiesi, mitä uutisia ensi posti tuo meille." - -"Mitä siihen tulee, tunnen olevani Jumalan kädessä, setä, ja Hän -tietää parhaiten, mikä meille on hyödyllisintä. Ihmiset puhuvat paljon -ennenaikaisesta kuolemasta, mutta ei kukaan voi eikä koskaan ole voinut -kuolla ennen aikojaan, ja on suorastaan Jumalan pilkkaa ajatella -niin. Kuka meistä voi pitentää elämäänsä minuutillakaan? Mutta Jumala -voi kaiken sen tehdä. Kuinka ihanaa on heittäytyä kokonaan hänen -huostaansa, kohottaa kohti taivasta kätensä, joita maailma tahtoisi -kahlehtia, ja huudahtaa: 'Tee minulle mitä itse tahdot, minä olen -valmis kaikkeen -- kaikkeen'." - -Rypyt vanhan miehen silmäin ympärillä värähtelivät, ja hän ajatteli: -"Kaikki tuo on itsepetosta. Hän ei usko sanaakaan siitä. Poikaraukka! -Hänen sydämensä yksin johtaa häntä, ja hän on itse surkein orja meistä -kaikista." - -Sitten hän sanoi ääneensä: "Asiat eivät ole kehittyneet niinkuin -minä toivoin, John, ja se surettaa minua hyvin kovasti. Elämän lait -ja rakkauden lait eivät aina ole sopusoinnussa keskenään -- sen minä -tiedän varsin hyvin." - -John hätkähti, mutta ei vastannut. - -"Minusta tuntuu kuin kadottaisin äitisi toisen kerran kadottaessani -sinut, poikani. Totta puhuen olen pitänyt sinua silmällä ja ajatellut -sinua, vaikka sinä et ole sitä tietänyt. Sinä olet ollut hiukan -välinpitämätön vanhasta miehestä. Minä luulin, että sinä kerran toisit -vaimosi luokseni ja että minä saisin nähdä sinun lapsesi. Mutta kaikki -tuo on nyt mennyttä, eikä sitä voine enää auttaa... Sanotaan, että -jaloimmat, ylevimmät asiat maailmassa on, suoritettu jonkinmoisessa -kuumetilassa, ja ehkä tämä sinun kuumeesi... Hm... Mitä rahoihin tulee, -ovat ne käytettävinäsi milloin tahansa." - -"Niitä ei voi olla paljoa jälellä, setä. Minä olen kaiketi jo saanut -suurimman osan." - -"Ei, John, ei. Ne rahat, mitä tähän asti olet saanut, olivat minun -- -sinun rahasi ovat kaikki vielä koskematta." - -"Te olette liian hyvä, setä, ja jos minä olisin voinut aavistaa, että -olisitte tahtonut tavata minua useammin --" - -"Niin, niin, kyllä ymmärrän! Viisas mies on sanonut, että on hyvin -vaikeaa rakastaa naista ja samalla tehdä jotain muuta; silloin tuskin -voi rakastaa Jumalaakaan." - -Johnin pää vaipui alas, ja hän nousi mennäkseen pois. - -"Mutta käy täällä ennenkuin lähdet Lontoosta -- jos lähdet -- ja -hyvästi nyt! Jumala sinua siunatkoon!" - - * * * * * - -Uutinen John Stormin aikeesta ruveta isä Damienin seuraajaksi oli -liikuttanut Lontoon sydäntä, ja siksi olivat kadut ja pihamaat St. Mary -Magdalen-kirkon ympärillä täpösen täynnä väkeä. Heidän silmissään John -oli antautumaisillaan suurenmoiseen tehtävään, ja häntä piti elähdyttää -ja tukea. "Hyvästi, isä!" huusi joku. "Jumala teitä siunatkoon!" huusi -toinen. Nuori, kainonnäköinen nainen ojensi kätensä hänelle, ja sitten -kaikki koettivat tehdä samoin. John koetti vastata heille iloisesti, -mutta hänen kurkkunsa tuntui pusertuvan kiinni ja hänen äänensä oli -hermostunut. Rouva Pincher seisoi pappilan ovella itkien peittelemättä -ja pyyhkien silmiään. "Eikö täällä Lontoossa ole tarpeeksi spitaalisia, -herra pastori, tarvitseeko niitä mennä maailman ääristä hakemaan?" John -nauroi ja koetti vastata leikillisesti, mutta syystä tai toisesta hän -ei saanut sanaakaan suustaan ja ajatukset tuntuivat vallan sekavilta. - -Klubihuone oli täpötäynnä väkeä, ja tyttöjen ja sisarten joukossa -näkyi useita vieraita kasvoja. Rouva Callender istui pienen estraadin -toisessa päässä katsellen synkästi huoneen toiselle puolelle, jossa -seisoi johtaja-isä mustassa kauhtanassaan, äänetönnä ja tarkkaavana, -ja hänen vieressään veli Antero, lapselliset kasvot hymyilevinä. -Tytöt lauloivat Johnin astuessa sisään, ja heidän äänensä paisuivat -voimakkaiksi, kun he näkivät hänen kulkevan väkijoukon läpi. Kun hymni -oli lopetettu, syntyi hetken äänettömyys, aivan kuin olisi odotettu -Johnin puhuvan, mutta hän ei noussut ylös, ja sitten alkoi harmonion -edessä istuva neiti taas soittaa. Muutamat turvakodin nuorista äideistä -olivat tuoneet lapsensa mukanaan, ja heidän ohuet äänensä kaikuivat -muitten mukana veisaten: - - "Kodissa taivaan sinisen - On isä pienten lapsien." - -John oli taistellut urhoollisesti, mutta nyt hänen mielenmalttinsa -alkoi murtua. Kaikki muut olivat nousseet seisomaan; hän ei -voinut nousta. Hänen kasvoissaan kuvastui pelko ja samalla häpeä. -Epämääräisesti, puolitietoisesta melkein katuen hän rupesi miettimään -asemaansa. Oikeastaan hän sittenkin lähti vartiopaikaltaan ja pakeni -työmaaltaan. Tämä oli hänen oikea työalansa, hänen tosi toimintansa, ja -jos hän siitä luopuisi, seuraisi häntä ikuinen katumus. Ja kumminkin -hänen täytyi mennä, hänen täytyi jättää kaikki -- sen hän vain ymmärsi -ja tunsi. - -Yhtäkkiä, ties miksi, hän muisti tapauksen, joka oli sattunut hänen -lapsuudessaan. Hän kulki isänsä kanssa Duddonin hiekkarannikkoa pitkin. -Pakovesi oli vienyt aallot kauas, kauas, mutta vuoksi oli alkanut -ja syöksyi heitä kohti. He saattoivat jo kuulla vaahtoavat aallot -takanaan. "Juokse, poika, juokse! Pidä kiinni kädestäni ja juokse!" - -Sitten hän taas solui entisten ajatusten uomaan. "Mitä minä -mietinkään?" kysyi hän itseltään, ja kun hän muisti mietteensä, -ajatteli hän: "Minä pidän kiinni Taivaallisen Isäni kädestä ja jatkan -matkaani pelotta." Toista värssyä laulettaessa hän koetti toipua, nousi -seisomaan ja yhtyi lauluun. Jälestäpäin kerrottiin, että hänen syvä -äänensä kaikui kaikkia ylinnä, mutta hän lauloi nopeasti eikä pysynyt -tahdissa, vaan kiirehti yhä enemmän ja enemmän joka säkeeltä. - -He olivat ennättäneet lähinnä viimeiseen värssyyn, kun John näki -erään nuoren tytön tunkeutuvan väkijoukon läpi hänen luokseen, kirje -kädessä. Tyttö hymyili, nähtävästi ylpeänä siitä, että hän sai palvella -John Stormia. John oli panemaisillaan kirjeen pois, mutta hän sattui -vilkaisemaan siihen, eikä voinutkaan laskea sitä kädestään. Siinä -seisoi "Tärkeä", ja päällekirjoitus oli Gloryn käsialaa. Vaahtoavat -aallot kohisivat taas hänen takanaan. Ne lähestyivät lähestymistään. - -Paha aavistus hiipi häneen, hän aukaisi kirjeen ja luki sen. Sinä -hetkenä hänen elämänsä särkyi pirstaleiksi. Sen tyhjyys, toivottomuus, -turhuus, mielettömyys, maailma petollisine iloineen, rakkaus julmine, -suloisine petoksineen -- kaikki tuo vyöryi hänen ylitsensä kuin myrskyn -ajama hyökyaalto. Totuus iski häneen siinä silmänräpäyksessä, ja hän -ymmärsi vihdoinkin oman itsensä. Gloryn tähden hän oli uhrannut kaikki -ja pettänyt oman itsensä Jumalan ja ihmisten edessä. Ja kumminkin -oli Glory luistanut häneltä pois ja jättänyt hänet ja solunut hänen -käsistään. Vuoksi oli saavuttanut hänet ympäröiden häntä joka taholla, -ja tyttöjen ja lasten äänet kohisivat kuin meren aallot hänen -korvissaan. - -Mutta mitä tämä on? Miksi he lakkasivat laulamasta? Äkkiä hän huomasi, -että kaikki muut istuivat, hän yksin vain seisoi estraadin reunalla, -Gloryn kirje kädessään. - -"Hst! hst!" Syntyi odottava äänettömyys, ja hän koetti muistella, -mitä hänen tuli tehdä. Jokainen silmä oli tähdätty häneen. Muutamat -vieraista avasivat muistikirjansa valmistautuen kirjoittamaan. Sitten -hän toipui ja ymmärsi, mitä hänen piti tehdä, koetti hallita ääntänsä -ja alkoi puhua: - -"Tytöt!" sanoi hän, mutta siihen hänen puheensa loppui ja hän saattoi -tuskin hengittää. "Tytöt", aloitti hän uudestaan, mutta hänen voimakas -äänensä vapisi niin ettei hän voinut jatkaa. - -Yksi tytöistä alkoi nyyhkyttää. Sitten toinen ja taas toinen. -Jälestäpäin kerrottiin, ettei kukaan voinut itkuun puhkeamatta katsoa -hänen kalpeisiin kasvoihinsa, jotka olivat täynnä toivottomuutta ja -ääretöntä surua ja katkeruutta. Mutta vihdoin hän toipui. - -"Ystäväni, te tulitte tänä iltana toivottamaan minulle Jumalan -siunausta pitkälle matkalle, ja minä tulin sanomaan teille hyvästi. -Mutta korkeampi voima johtaa meidän tekojamme ja me tiedämme itse vähän -tulevaisuudestamme ja kohtalostamme. Jumala käskee minua kertomaan -teille, että spitaali-saarenani on oleva Lontoo ja että minun työni -teidän keskuudessanne ei vielä ole lopussa." - -Tämän sanottuaan hän seisoi vielä hetkisen ikäänkuin aikoen jatkaa, -mutta hän ei virkkanut mitään. Hän puristi kirjettä sormissaan -ja katsoi siihen. Toivoton ilme levisi hänen kasvoilleen, ja hän -rupesi istumaan. Sitten tuli johtaja-isä hänen luokseen, istui hänen -viereensä, tarttui hänen käteensä ja koetti lohduttaa häntä kuin pientä -lasta. - -Läsnäolijat koettivat laulaa, mutta hymni ei enää ottanut sujuakseen, -sillä muutamat tytöistä itkivät, tuskin tietäen miksi, toiset -kuiskailivat keskenään ja vieraat läksivät pois. Kaksi naista astui -alas portaita. - -"Minä tiesin varmaan, ettei hän lähtisi", sanoi toinen. - -"Kuinka niin?" kysyi toinen. - -"En voi sitä selittää sinulle. Minulla oli omat syyni luulooni." - -Se oli Rosa Macquarrie. Kulkiessaan pitkin synkkää katua huomasi hän -naisen, joka oli kuljeskellut rakennuksen ulkopuolella viimeisen -puolentunnin ajan, nähtävästi väliin aikoen astua sisään ja taas -seuraavassa silmänräpäyksessä mennen pois. Nainen veti nopeasti harson -silmilleen Rosan lähestyessä, mutta tämä oli jo tuntenut hänet. - -"Glory! Sinäkö siinä olet?" - -Glory peitti kasvonsa käsillään ja nyyhkytti. - -"Mitä sinä täällä teet?" - -"Älä kysy minulta, Rosa. Oi, minä olen hukassa! Jumala minulle antakoon -anteeksi! Mitä minä olen tehnyt?" - -"Lapsiraukkani!" - -"Saata minut kotiin Rosa äläkä jätä minua tänä iltana -- ei tänä -iltana, Rosa." - -Ja Rosa tarttui hänen käteensä ja talutti hänet takaisin Clements's -Inn'ille. - -Seuraavana aamuna ennen päivän koittoa oli Pyhän Getsemanen veljeskunta -kokoontunut aamurukoukseen kirkkoonsa Bishopsgaten varrelle. Ainoastaan -kuori oli valaistu, muu, osa kirkosta oli pimeänä; mutta aarniin -ensi valo hiipi jo sisään itäisen ikkunan läpi koettaen taistella -alttarin kynttiläin valoa ja kuorin kaasuliekkejä vastaan. John Storm -seisoi alttarin portailla, ja johtaja-isä oli hänen vieressään. John -oli puettu veljeskunnan kaapuun, ja kolmisolmuinen nuora oli sidottu -hänen vyötäisilleen. Kaikki oli hiljaa hänen ympärillään, kaupunki -nukkui vielä, liikevirta ei vielä ollut herännyt sinä päivänä. -Aamujumalanpalvelus oli lopussa, veljet olivat polvillaan, ja isä luki -viimeisiä sanoja vihkimäluvusta. - -"Amen! Amen!" - -Kellon ääni kajahti, ovi paiskattiin kovasti kiinni ja urut alkoivat -soittaa: - - "Pyhä, pyhä, pyhä Herra Jumala Kaikkivaltias." -585 - -Veljet nousivat laulamaan, heidän äänensä täyttivät tuon kolkon paikan, -ja urkujen värisevät sävelet kohosivat näkymättömään kattoon. - - "Pyhä, pyhä, pyhä, armias ja voimakas, - Pyhä Kolmiyhteys!" - -Isän posket olivat kosteat, mutta hänen silmänsä säteilivät ja hänen -kasvoistaan loisti suuri ilo. John Storm seisoi pää kumarassa. Hän -oli tehnyt köyhyyden, puhtauden ja kuuliaisuuden valan ja pyhittänyt -elämänsä Jumalalle. - - - - - - -NELJÄS KIRJA. - -PYHÄTTÖ. - - - - -I. - - -Kuusi kuukautta oli kulunut, ja ääretön kauhu oli vallannut Lontoon. Se -oli noita kulkutaudin tapaisia kauhun kohtauksia, jotka ennen muinoin -vanhoina aikoina kävivät suurten kaupunkien kimppuun. Kansan mieleen -oli hiipinyt usko, että suuri vaara uhkasi Lontoota, että kamala -käännekohta oli odotettavissa, että kaupunki oli perikadon partaalla. - -Merkit olivat samanlaiset kuin ne, joiden ylipäänsä otaksutaan -käyvän Messiaan toisen tulemisen edellä -- pieni maanjäristys, joka -kaasi vanhan muurin (jossakin Sohossa), ja pyrstötähden odotettu -ilmaantuminen. Mutta nyt ei tulisikaan mikään toinen adventti, vaan -tuho Lontoolle. - -Jumala tulisi rankaisemaan Lontoota sen syntien tähden. Se oli maailman -pahin kaupunki, siinä Lontoon häpeä. Koneellisen tieteen kehityksen -ohessa, joka antoi ihmiselle melkein enkelin voiman ja aseman, vallitsi -siveellinen rappeutuminen, joka alensi hänet eläinten tasolle. -Yhteiskunnallisen ja filantrooppisen edistyksen kasvaessa turmeltui -yleinen omatunto ja kovettui sydän. Lontoo oli tämän hämmästyttävän -vastakohdan ilmeisenä kuvana. - -Jumalattomuus, vääryys, saastaisuus ja valheellisuus olivat siellä -ylimmillään, ja joko täytyi Englannin kadottaa asemansa kansakuntien -seassa taikka sitten täytyi Kaikkivaltiaan tulla väliin, ja Lontoon -pahuuden palkka oli lähellä. - -Paljon teorioita oli olemassa siitä, millä tavalla Lontoon häviö oli -tapahtuva, ja kansan pelko ja kauhu esiintyi eri tavalla. Muutamat -odottivat suurta maanjäristystä, joka panisi Paavalin katedraalin -vapisemaan ja Westminster Abbeyn tornit huojumaan ja kaatumaan -tomupilvien ympäröiminä. Toiset odottivat koston tulta, joka polttaisi -poroksi tuon suuren kaupungin Euroopan silmäin edessä todistuksena -Jumalan vihasta ihmisten syntien tähden. Toiset taasen odottivat -Thamesin paisuvan yli äyräittensä ja nielevän kaupungin, huuhtoen pois -ja hävittäen kymmeniä tuhansia taloja ja satojatuhansia ihmisiä. - -Mitä taasen aikaan tuli, oli kansalla varmempi käsitys. Tuho tulisi -tapahtumaan Epsomin kilpa-ajojen suurena päivänä. Derby-päivä oli -Englannin kansallispäivä. Tämä urheilulle, pelille, juoppoudelle ja -epäsiveellisyydelle omistettu Derby-päivä oli Englannin kansallispäivä -suuremmassa määrin kuin mikään muu päivä, johon liittyi tärkeän -valtiollisen tapahtuman, voitokkaan taistelun tai henkisen saavutuksen -muisto. Siksi Kaikkivaltias oli valinnut juuri sen, osoittaakseen -kauhealla tavalla voimaansa ihmisille. - -Siten oli Lontoon sydän taaskin järkytetty, ja häpeä ja kauhu levisivät -siinä kulkutaudin tapaan. Seuraukset olivat samat kuin aina muulloinkin -tällaisissa tapauksissa. Turhaan julkaisivat sanomalehdet kirjoituksia, -joissa koetettiin ehkäistä tuota hulluutta viittaamalla ennen muinoin -Lontoossa raivonneisiin samanlaisiin villityksiin. Oli syntynyt yleinen -hyökkäys pankkeihin, ihmiset möivät liikkeensä, osakeyhtiöt hajosivat, -useat muuttivat rahaksi tavaransa ja muuttivat asumaan maalle. Kaikki -yhteiskuntakerrokset kärsivät suuria tappioita, ja hyvin suoriutuivat -ainoastaan pörssijuutalaiset, joiden pelastuksena oli heidän -uskottomuutensa. - -Kun ihmiset kysyivät itseltään, kuka oli tuon kauhun alkuunpanija, -ajattelivat he kaikki vaistomaisesti ja yksimielisesti erästä -yksinäistä, mustasilmäistä miestä, joka astuskeli Lontoon katuja -puettuna muukin tummaan kauhtanaan ja jolla oli vyöllään kolmisolmuinen -nuora merkkinä elinkautisista valoista. Ei mikään puku olisi voinut -soveltua paremmin hänen tummiin, ruskeahipiäisiin kasvoihinsa ja -komeaan vartaloonsa. Tuota miestä ympäröi jonkinmoinen majesteettisuus. -Hänen suuret, loistavat silmänsä, hänen heikko, surumielinen hymynsä, -hänen vaitiolonsa, hänen saarnojensa hehkuva kaunopuheisuus näkyivät -valloittaneen kansan mielikuvituksen, ja varsinkin näkyi kaikki tuo -pitävän kuin pihdeissä naisten tunteellisia sieluja. - -Omituinen salaperäisyys, joka ympäröi hänen elämäänsä, enensi paljon -tuota harvinaista viehätystä. Kun koko Lontoo rupesi hänestä puhumaan, -sanottiin, että hän oli ylhäinen aatelismies ja pappi, joka oli -luopunut kaikista maailman iloista ja rikkauksista Jumalan valtakunnan -tähden. Hän oli pyhittänyt elämänsä köyhille ja kurjille, varsinkin -Magdalenoille ja heidän onnettomille lapsilleen. Vaikka hän oli munkki, -joka eli kuuliaisena erään Anglikaanisen veljeskunnan säännöille, -oli hän samalla pappina yhdessä Westminsterin seurakunnista. Hänen -kirkkonsa oli hengellisen elämän keskipisteenä tässä kurjassa piirissä, -ja siihen oli yhdistetty kokonaista kolmekymmentä seurakunnan -hyväksi muodostettua seuraa, nimittäin klubeja, raittiusyhdistyksiä, -säästöpankkeja ja ennen kaikkea turvakoteja ja orpolasten koteja -tytöille ja heidän pikku lapsilleen, jotka pastori oli ottanut -erityiseen suojaansa. - -Hänen pääapulaisinaan oli joukko hurskaita naisia, etupäässä noista -komeista kaupunginosista, jotka ympäröivät Westminsterin kurjaa -aluetta. Nämä naiset olivat yhtyneet sisarkunnaksi. Papillista -apua hän sai vain veljeskuntansa munkeilta, ja kaikki rahat, jotka -hänelle annettiin vapaaehtoisina lahjoina, hän jakoi köyhille, -sairaille ja onnettomille. Omia rahoja hänellä ei ollut ollenkaan, -ja hänen kukkaronsa oli aina tyhjänä hänen suuren anteliaisuutensa -tähden. Huhu kertoi monen tuhannen punnan omaisuudesta, jonka hän -oli uhrannut kokonaan toisten hyväksi rakentamalla tai ylläpitämällä -kouluja ja sairashuoneita, turvakoteja ja hoitolaitoksia. Hän eli -mitä ankarimmassa kristillisessä yksinkertaisuudessa eikä välittänyt -vähääkään omasta mukavuudestaan. Hän asui kahdessa huoneessa (joita -ennen oli käytetty kuoron harjoituksiin) kirkkonsa alapuolella -olevassa pohjakerroksessa ja kerrottiin hänen nukkuvan telttasängyssä -kääriytyneenä samaan päällystakkiin, jota hän talvella käytti kaapunsa -päällä. Hänen ainoana palvelijanaan tässä luostarintapaisessa asunnossa -oli eräs hänen veljeskuntaansa kuuluva maallikkoveli -- suuri, -kömpelö, lapsellisen näköinen poika, joka palveli häntä ja rakasti -häntä ja seurasi häntä uskollisesti kuin koira. Paitsi sitä hänellä -oli toisenkinlainen koira -- verikoira, jonka rakkaus isäntäänsä oli -kaikkien niitten kauhuna, jotka jollakin lailla olivat herättäneet -koirassa luulevaisuutta tai vihaa isännässä. Ihmiset sanoivat, että tuo -pappi oli oppinut täydellisen kieltäymyksen ja oli eniten Kristuksen -kaltainen olento, minkä he ikinä olivat tunteneet. Häntä nimitettiin -isäksi. - -Sellainen oli se mies, jota yleinen mielipide piti raivoavan kauhun -alkuunpanijana, vaikka ei kukaan voinut selittää millä erityisillä -perusteilla juuri häntä syytettiin tuho-ennustuksista. Jälestäpäin -muistettiin, että kaikki uudet hullutukset pantiin hänen syykseen. "Isä -sanoo niin tai niin", tai "isä sanoi niin, ja niin tapahtuu varmaan", -ja sitten kerrottiin ennustuksista, joita isä ei ikimaailmassa ollut -ajatellutkaan. Olipa asia kuinka mieletön tahansa, jos se vain pantiin -isän suuhun, oli aina olemassa sen uskojia, sillä niin tavattoman -mahtavasti oli tuo mustakauhtanainen pappi, jota verikoira aina -seurasi, vaikuttanut kansan mieleen, ja niin varmasti olivat kaikki -vakuutetut siitä, että hänessä asui Jumalan henki. - -Se tiedettiin varmaan, että isä saarnasi aikakauden epäpuhtautta ja -vääryyttä vastaan äärettömän kiivaasti, ja hänen puhuessaan maailman -pahuudesta naisia kohtaan, kaikista sen viettelyksistä naisille -- -pukujen, loiston, väärän maineen viettelyksistä -- ja selittäessään, -kuinka julmalla tavalla naiset heitetään oman onnensa nojaan, sitten -kun heidän kesänsä on kulunut ja talvi ehtinyt, hänen huulensa -näyttivät imeneen hehkua alttarin tulesta ja hänen silmänsä säkenöivät -kuin helluntain pyhät liekit. Kaupungit ja kansakunnat, jotka sietivät -ja kannattivat sellaista väärän sivistyksen turmelusta, saivat kokea -Jumalan vihaa. Jumalan tuomio oli lähellä, se oli tuossa paikassa -tapahtuva, ja ellei noitten rikkaiden, ylhäisten ja mahtavain elämässä -olisi ollut useita tosi jalouden piirteitä, olisi tuo naurettava -pilanäytelmä Englannin kansallisesta olemuksesta jo aikoja sitten -loppuun näytelty -- ellei Sodomassa vielä olisi ollut muutamia hyviä -ihmisiä, olisi tämä kauhujen kaupunki jo aikoja sitten hävitetty. - -Oli ihmisiä, jotka nauroivat näille ennustuksille, mutta he vain -kaasivat öljyä tuleen, joka leimusi entistä suuremmalla liekillä. - -Vähitellen syntyi isän ympärille jonkinmoinen yliluonnollinen ilmakehä, -ja häntä pidettiin Jumalan lähettämänä profeettana. Eräänä päivänä -hän kävi katsomassa sairasta lasta, joka sai hampaita. Hän kosketti -lapsen suuta sanoen: "Kyllä se kohta paranee". Lapsi paranikin aivan -heti, ja siitä päivin pidettiin isää tautien parantajana. Ihmiset -jäivät odottamaan häntä saadakseen koskettaa hänen kättään. Joskus -saarnan jälkeen hänen täytyi odottaa puoli tuntia, kunnes seurakunta -oli kulkenut hänen ohitsensa. Viisaiden ihmisten, jotka olivat hyvin -järkeviä ja arvostelukykyisiä jokapäiväisessä elämässä, kuultiin -väittävän, että sähkövirta syöksyi heidän lävitsensä heti kun hän -puristi heidän kättään. Sairaat sanoivat parantuneensa nähtyänsä hänet, -ja kaikenlaiset puoskarit myyskentelevät nenäliinoja, jotka hän muka -oli siunannut. Alituiseen hän koetti tuota kaikkea vastustaa selittäen, -ettei ollut ollenkaan tarpeellista koskettaa häntä, tai edes katsoakaan -häneen. Teidän uskonne vain teidät terveiksi tekee. Mutta villitys -kasvoi, ihmisiä tulvaili tulvailemalla hänen ympärilleen seuraten häntä -kaduilla ja anoen häneltä siunausta. - -Joku sai selville, että hän oli syntynyt joulukuun 15 p:nä ja oli -nyt juuri 33 vuoden vanha. Silloin nousi hulluus ylimmilleen. Hänen -kasvoissaan ja pään muodossa huomattiin yhtäläisyyttä perinnäisen -Kristus-tyypin kanssa, ja kansa tahtoi välttämättömästi panna hänet -jonkinmoiseen salaperäiseen yhteyteen Jumalan Pojan kanssa. Hysteeriset -naiset suutelivat hänen käsiään ja tervehtivät häntä Vapahtajanaan. -Hän vastusti ja koetti estää hullutusta, mutta turhaan. Hurjuus kasvoi -kasvamistaan, ja hänen vastustuksensa antoi sille yllykettä. - -Kun se päivä läheni, jolloin tuo suuri tuho oli kohtaava Lontoota, -joutui hänen kirkkonsa, joka ennenkin oli ollut tulvillaan väkeä, -täydelliseen piiritystilaan. Kerrottiin, että hän ilmoittaisi -saarnassaan Jumalan säästävän muutamia hurskaita tuossa suuressa -tuhossa, niinkuin hän säästi Israelin lapsia Egyptin vaivoista. Oli -tuhansia, jotka olivat liian köyhiä lähteäkseen pois Lontoosta; he -olivat päättäneet viettää yön vasten tuhopäivää taivasalla, ja nyt -heitä jo tulvaili Hampsteadin, Highgaten ja Blackheathin kentille ja -puistoihin. Kauhu alkoi muuttua vallan kammottavaksi, ja sanomalehdet -vaativat viranomaisia ryhtymään asiaan. Pelättiin yleisen rauhan -häiriintyvän, ja viranomaisten velvollisuus oli saattaa heti vastuuseen -se mies, joka oli pääsyynä tuohon kaikkeen. Vähät siitä, ettei hän -millään tavalla itse asiassa ollut kiihoittanut kansaa, vähät siitä, -että hän oli uhrannut elämänsä uskonnollisille ja hyvää tarkoittaville -uudistuksille, vähät siitä, että hänen elävä uskonsa ja luottamuksensa -Jumalaan sekä hänen kuuliaisuutensa taivaalliselle Isälle olivat -pimeässä loistavana valona, ja vähät siitä, ettei hän millään lailla -ollut syynä ihailijainsa hurjiin ennustuksiin -- "isä" oli vaarallinen, -hän oli häiriön synnyttäjä ja siis hänet oli vangittava ja pidettävä -kiinni. - -Derby-päivän aamu koitti harmaana, painostavana ja autereisena. Se oli -sellainen kesäaamu, joka ennustaa ukkosilmaa ja kovaa kuumuutta. Lontoo -heräsi silloin kahden kovan kuumeen vallitessa -- taikauskoisen pelon -kuumeen ja peli- ja urheilukuumeen. - - - - -II. - - -Mutta Lontoo on jättiläishirviö, jolla on monta sydäntä, ja niissä -sykähtelevät erilaiset tunteet. Tänä kiihkon aikana tulvaili siellä -toisenkinlainen virta. Sen oli synnyttänyt eräs uusi näytelmäkappale ja -uusi näyttelijä. Kappale oli "uskalias", se kun näet kuvasi langennutta -naista jyrkän realistisella tavalla eikä vain tahran saaneena -kyyhkysenä tai senttimentaalina leikkikaluna. Tuon osan näyttelijätär -herätti yhtä paljon huomiota. Hän oli vasta-alkaja näyttämöllä, eikä -hänestä paljoa tiedetty, mutta huhu kertoi, että hänellä oli paljon -yhteistä sen luonteen kanssa, jota hän näytteli. Hän oli saavuttanut -menestystä heti paikalla, hänen muotokuvansa oli puotien ikkunoissa, -sen sai nähdä kaikissa kuvalehdissä, kuuluisat maalarit olivat -maalanneet hänestä kuvia, jotka öljyväritauluina riippuivat Burlington -Housen seinillä. [Burlington House = Kuninkaallinen Akatemia, jossa -Lontoon suurimmat taidenäyttelyt ovat. Suoment. muist.] - -Kappale oli erään skandinavilaisen draamankirjoittajan viimeinen teos, -ja näyttelijätär oli Glory Quayle. - -Kello yhdeksän aikana Derby-päivän aamuna odotti Glory salissa, -puettuna komeaan, vaaleanharmaaseen kävelypukuun, joka välkkyi -erivivahteisena kuin lainehtiva niitty. Hän näytti kalpeammalta ja -hermostuneemmalta kuin ennen, ja joskus hän vilkaisi uunin reunalla -olevaan kelloon, joskus tuijotti tyhjin katsein eteensä vetäessään -käteensä pitkiä, valkoisia hansikkaitaan. Rosa Macquarrie astui sisään -kiireisesti. Hän oli kauniissa mustassa puvussa, punaisia ruusuja -rinnassa, ja näytti reippaalta ja onnelliselta. - -"Hän on lähettänyt Bensonin tänne hakemaan meitä vaunuilla", sanoi -Rosa. "Hänellä on varmaankin itsellään este. Lähdetäänkö jo, kultaseni? -Aika alkaa jo olla täpärällä." - -"Lähdenköhän minä?" sanoi Glory omituisen vakavasti. - -"Tietysti, kultaseni. Miksi et lähtisi? Sinä et ole ollut hyvällä -tuulella viime aikoina, ja tämmöinen matka virkistäisi sinua. -Sitäpaitsi sinä kyllä ansaitset lupapäivän kuuden kuukauden työn -jälkeen. Ja onhan tämä _hänellekin_ niin tärkeä päivä --" - -"Hyvä on, minä tulen", sanoi Glory, ja samassa hänen hermostuneet -sormensa nykäisivät napin irti hansikkaasta. Hän veti pois hansikkaat -kädestään, heitti ne pöydälle ja otti toisen parin sekä seurasi -Rosaa alas portaita. Avonaiset vaunut odottivat heitä oven edessä, -ja kymmenen minuuttia myöhemmin he ajoivat pitkin kapeata katua -Whitehallista päin ja sitten suuren holviportin läpi suurelle -hiljaiselle nelikulmiolle sisäasiain ministeriön edustalle. Vaunut -olivat tulleet Drakea hakemaan. - -Drakenkin elämässä oli tapahtunut muutoksia. Hänen isänsä oli kuollut, -ja paronetin arvonimi siirtynyt pojalle. Hän oli myöskin perinyt -kilpa-ajotallin, jota Draken suku oli jo kauan ylläpitänyt, ja tänä -päivänä tuli Derby-juoksuun ottamaan osaa hevonen, jota oli kolme -vuotta siellä harjoitettu vartavasten tätä kilpailua varten. Sen -nimi oli Ellan Vannin; se ei ylipäänsä ollut kilpa-ajojen suosikki. -Huolimatta siitä, että hän nyt oli perinyt suuret rikkaudet, Drake yhä -vielä pysyi virassaan sisäasiain ministerin yksityissihteerinä, mutta -huhuttiin, että hän piankin joutuisi julkiseen elämään hallituksen -siipien suojassa ja tulisi saamaan ensimmäisen vapaaksi joutuvan -tärkeän viran. Ministerit ennustivat hänelle loistavaa uraa. Ei ollut -sitä asemaa, jota hän ei voinut toivoa ja myöskin saavuttaa. - -Parlamentilla oli loma istunnoista Derbypäivän kunniaksi; ja sisäasiain -ministeri oli alahuoneessa lausunut, että kilpa-ajot ovat "jaloa ja -oivallista urheilua, joka on kunniaksi kansallislepopäivälle." Mutta -ministerin ja tietysti myöskin hänen kirjurinsa oli täytynyt siitä -huolimatta pistäytyä virkapaikkaansa. Siellä oli näet tärkeitä asioita -odottamassa, jotka täytyi heti tarkastaa. - -Sisäasiainministeriön suuressa vihreässä salissa, jonka ikkunat -olivat suureen tyhjään nelikulmioon päin, istui ministeri puettuna -urheilupukuun ja vastaanotti kuusimiehisen pappislähetystön, jonka -puheenjohtajana oli arkkidiakoni Wealthy. Komealla äänellä ja astuen -askeleen eteenpäin sekä kohennellen silmälasejaan selitti arkkidiakoni -lähetystön asian. He olivat tulleet epäröiden ja täynnä tuskaa, surua -ja nöyryytystä puhumaan eräästä virkaveljestään, nimittäin tuosta -tunnetusta herra Stormista -- "isä"-Stormista -- hän kun veti kansan -mielen katolisuutta kohti. Hän saattoi uskonnon pilkan sekä ylenkatseen -alaiseksi. Jokainen, joka rakasti kirkkoa, oli pakotettu -- - -"Anteeksi, herra arkkidiakoni, mutta meillä ei ole mitään tekemistä -tuon asian kanssa", sanoi ministeri. "Teidän pitäisi kääntyä piispan -puoleen. Hän on varmaankin oikea henkilö --" - -"Me olemme olleet siellä, teidän ylhäisyytenne", sanoi arkkidiakoni, -ja nyt seurasi kertomus siitä, kuinka voimaton piispa on tässä -asiassa. Kirkolla ei ole mitään säädöksiä, jotka suojelisivat piispaa -syytteeltä, jos hän erotti virasta narrimaisesti käyttäytyvän papin. -"Mutta tuon miehen voi saattaa siviilivirastojen tuomittavaksi, teidän -ylhäisyytenne, sillä hän yllyttää kansaa alituiseen luvattomiin -kokouksiin ja häiritsee siten yleistä turvallisuutta." - -"Mitä? Mitä?" - -"Niin, hän on intoilija, mieletön, ja hän on saarnannut naurettavia -ennustuksia Lontoon häviöstä saattaen siten hurjia joukkoja -kerääntymään hänen kirkkonsa ympärille. Kadut ovat täpötäynnä, ihmisiä -tyrkitään ja loukataan. Asiat ovat todellakin joutuneet sille kannalle, -että nyt... tänään --" - -"Anteeksi vielä kerran, herra arkkidiakoni, mutta tämä näyttää vallan -yksinkertaiselta poliisiasialta. Miksi ette kääntynyt Scotland Yardin -poliisipäällikön puoleen?" - -"Me kävimme siellä, teidän ylhäisyytenne, mutta hän sanoi -- teidän on -vaikea uskoa sitä, mutta hän todellakin vakuutti, ettei tuo mies ole -julkisesti rikkonut mitään poliisisäädöksiä --" - -"Aivan niin, sitä minäkin arvelen." - -"Ja pitääkö meidän siis, teidän ylhäisyytenne, odottaa meteliä, -kuolemaa, murhia, ennenkuin laki voi ryhtyä asiaan? Eikö ole olemassa -mitään keinoja, joilla voidaan estää niin vakavia... tahtoisin sanoa -vaarallisia --" - -"Hyvät herrat", sanoi ministeri katsoen kärsimättömänä kelloaan, -"minä en voi luvata muuta kuin että asia otetaan käsiteltäväksi. -Poliisipäällikölle lähetetään sana, ja jollei varoitus --" - -"Aivan myöhäistä, teidän ylhäisyytenne. Tuo mies on vaarallinen hullu, -joka olisi heti paikalla vangittava ja pantava lukon taakse." - -"Tunnustan, etten ymmärrä, mitä pahaa hän on tehnyt, mutta jos --" - -Arkkidiakoni ojentautui suoraksi. "Vaikka hänellä onkin mahtavia -sukulaisia -- ylhäisiä virallisia suojelijoita, niin... Mutta -varmaankin olisi parempi panna _yksi_ mies valvonnan alaiseksi, -olkoonpa hän kuka tahansa, kuin sallia koko kirkon ja kansan joutua -vaaran ja häpeän alaisiksi." - -"Ah... Hm!... Hm! Minä muistan kuulleeni tuon saman jossakin muualla -ennen, herra arkkidiakoni. Mutta minä en tahdo pidättää teitä enää. -Jos vangitsemiskäsky käy tarpeelliseksi..." Ja epämääräisin lupauksin -sekä kohteliain lausein saattoi ministeri kumarrellen lähetystön ulos -huoneesta. Sitten hän pihisten ja puhisten ripusti kenttäkiikarin -kaulaansa ja valmistautui lähtemään. - -"Kuinka helkkarin hellästi nuo kristityt rakastavat toisiaan! Minä -jätän koko asian teidän huostaanne, Drake. Kun siitä tuli puhe -pääministerin luona, käski hän meitä menettelemään aivan vapaasti ja -ottamatta huomioon hänen suhdettaan tuohon nuoreen pappiin. Jos näyttää -siltä, että katumeteli on pelättävissä, niin antakaa poliisipäällikölle -vangitsemiskäsky... Hoh-hoi! Puoli yksitoista! Minä lähden nyt! -Hyvästi!" - -Muutamia minuutteja sen jälkeen Drake itse kirjoitettuaan muutamia -rivejä Scotland Yardiin seurasi päällikköään yksityistä käytävää myöten -nelikulmiolle, jossa Glory ja Rosa odottivat vaunuissa holviportin -luona. - -Sen tapahtuman kunniaksi, että hänen hevosensa tuli ottamaan osaa -Derby-kilpailuun, Drake oli tilannut suuret vaunut, joilla kokonaisen -ystävysseurueen piti mennä The Downs'ille. Heidän oli kokoonnuttava -erääseen hotelliin Buckingham Palace Roadin varrelle. Siellä oli lordi -Robert, viimeisen muodin mukaan puettuna, jalassaan pariisilaiset, -uusimman kuosin mukaan tehdyt kengät ja kaulassa räikeän kirjava liina. -Betty Bellman oli hänen kanssaan valkoisen ja punaisen kirjavassa -puvussa, päässään suuri punainen hattu. Paitsi näitä oli siellä vielä -eräs vaalean vihreään pukuun ja vaaleaan pikku hattuun puettu neito, -toinen harmaassa, valkoisella koristetussa puvussa ja kolmas helakan -sinisessä. Tämä oli hieno, jopa komeakin seurue, jonka jäsenistä -useimmat olivat näyttelijöitä. Ennen kello yhtätoista vyöryivät vaunut -jo pitkin Kennington Roadia Epsomiin päin. - -Drake itse ajoi, ja Glory istui kunniasijalla hänen vieressään, -Hän näytti iloisemmalta nyt, hymyili ja laski leikkiä vastatessaan -vierustoverinsa puheisiin. Drake kertoi Glorylle perinpohjin päivän -merkityksestä. Derbykilpailu oli suurin koko maailmassa. Siinä oli -palkintona noin 6,000 puntaa, mutta varmaan sinä päivänä liikuteltiin -miljoonia. Siksipä Derby-päivä oli jo liike-elämänkin kannalta katsoen -suuri kansallinen juhla, ja puritaanit, jotka tahtoivat poistaa sen, -voisivat ajatella tuotakin seikkaa. Kilpajuoksijain ylläpito maksoi -noin kolmesataa puntaa vuodessa, mutta tietysti ei kukaan voinut -ylläpitää kilpatalliaan voitoillaan. Melkein jokaisen täytyi lyödä -vetoa, eikä sellainen peli ole ollenkaan niin suuri synti kuin muutamat -ihmiset väittävät. Koko maailman liike oli luonteeltaan peliä, elämä -itse oli peliä, ja kilpa-ajot olivat ainoat markkinat maailmassa, missä -ei ainoakaan mies voinut tehdä konkurssia eikä kieltäytyä maksamasta. - -He kulkivat nyt Clapham Commonia pitkin loppumattomassa ajoneuvojen -virrassa -- siinä oli vaunuja, kiessejä, omnibusseja ja jos jotakin --- ja kaikissa ajoneuvoissa oli torvi, johon puhallettiin kunkin -kylän kohdalla. Aurinko paahtoi kuumana, ja maantie oli pölypilvenä. -Drake näytti Glorylle muutamia ajajia. Nuo suuret ajoneuvot tuolla, -jotka ajoivat hurjaa vauhtia, olivat "Army and Navy"-klubin vaunut; -nuo kiessit tuolla, joita harmaat hevoset kiidättivät, olivat -tunnetun rikkaan viinikauppiaan; nuo vaunut tuolla, joitten komeat -juoksijat olivat monen sadan punnan arvoiset, olivat erään rikkaan -ravintoloitsijan; tuo omnibussi kulki tavallisesti Northumbertand -Avenuen ja Virginia Waterin väliä, ja paikat siinä olivat nyt -vuokratut niin ja niin paljosta, arvattavasti puotipalvelijoille, -jotka jonkin viattoman kepposen avulla olivat päässeet tänä päivänä -pakenemaan Citystä. Nuo sotamiehet tuolla omnibussissa olivat -Wellington-kasarmeista, ja heille oli nyt annettu Derby-loma. Nuo -iloiset meripojat henttuineen tuossa täyteen ahdetussa omnibussissa, -olivat ainoat oikeat urheilu-ihmiset koko maantiellä, vaikka he -luultavasti eivät olleet uhranneet edes ryypyn hintaakaan kilpa-ajoja -koskeviin vedonlyönteihin. Oli vallan vanhanaikuista lähteä maanteitse -Derby-kilpailuun. Hienot ihmiset tekivät hyvin harvoin niin, mutta se -oli kumminkin sangen hauskaa, ja moni vanha urheilija tahtoi vielä itse -ohjata valjakkoaan maantiellä. - -Glory kävi iloisemmaksi hetki hetkeltä. Kaikki miellytti, huvitti ja -hämmästytti häntä. Tuolla vilkkaalla elämän-intressillään hän loi -tyytyväisyyttä koko seurueeseen. Hän oli taas osapuolin maalaistyttö, -hänen sielunsa värähteli ympäröivän maailman ihanuudesta ja hän -huudahti kuin lapsi nähdessään kastanjat ja pähkinäpuut tai punaisen -orapihlajan, tai tuntiessaan kevättuoksua ilmassa. Jotkut ihmiset -tunsivat hänet Gloriaksi ja nostivat hänelle hattuaan, eikä Drake -ollenkaan koettanut salata ylpeyttään siitä. Hän kumartui Rosaan päin -ja kuiskasi: "Entisellään taas tänään, eikö niin?" - -"Miksei hän olisi, kun koko maailma polvistuu hänen jalkainsa juureen -ja tulevaisuus hymyilee kirkkaana?" sanoi Rosa. - -Mutta omituinen surumielinen varjo levisi Gloryn kasvoille, aivan kuin -tuo iloinen maailma huvituksineen ei olisi kokonaan voinut täyttää -jossakin hänen sydämensä sopukassa vallitsevaa tyhjyyttä. He ajoivat -juottamaan hevosia vanhalle Suttonin juottopaikalle, ja ruskeakasvoinen -nainen, suuret hopeaiset korvarenkaat korvissa ja leveä höyhenillä -koristettu hattu päässä, tuli vaunuille ja pyysi povata. - -"Oi, annetaan hänen povata, Glo", huusi Betty. "Minusta se olisi niin -hirmuisen vitsikästä!" - -Mustalainen ojensi kätensä Glorylle. "Antakaa minun katsoa kämmentänne, -kaunis neiti." - -"Pitääkö minun pistää siihen ensin hopeata?" - -"Kiitoksia tuhansia. Mutta täytyykö minun sanoa teille totuus?" - -"Tietysti, muijaseni. Miksi ette tahtoisi sanoa minulle totuutta?" - -"No niin, te tulette menettämään rahaa tänään, neiti, mutta vähätpä -siitä, lopulta te tulette onnelliseksi ja saatte sen, jota rakastatte." - -"Se on oikein se!" huusivat herrat kuin yhdestä suusta. - -Naiset tirskuivat, ja Glory kääntyi Drakeen sanoen: "Pari hansikkaita -vetoa, että Ellan Vannin häviää kilpailussa." - -"Olkoon menneeksi!" sanoi Drake, ja kaikki nauroivat. - -Mustalainen piti vielä kiinni Gloryn kädestä, ja vilkaisten Drakeen -kulmakarvojensa alta hän sanoi: "Minä en kerro teille minkä värinen -hän on, kaunis neiti, mutta hän on nuori ja pitkä, ja vaikka hän on -hieno herra, on hän kumminkin sellainen, että mustalaistyttökin voisi -mennä kuoloon hänen edestään. Paljon huolia tulee teillä olemaan -hänen tähtensä. Hänen järjettömyytensä ja teidän oman epäystävyytenne -tähden tulette eroamaan kauas, kauas toisistanne. Te rakastatte omaa -elämäänne, neiti, ja samoin kuin miehet upottavat huolensa juomiin, -samoin te upotatte omanne huvituksiin. Mutta lopulta kaikki selviää, -neiti, ja ne, jotka nyt kadehtivat ja vihaavat teitä, tulevat -suutelemaan sitä maatakin, jonka päällä te astutte." - -"Glo", sanoi Betty, "minua todellakin ihmetyttää, että viitsit -kuunnella tuommoista roskaa." - -Glory ei enää saanut takaisin hyvää tuultansa ennenkuin he saapuivat -lähelle The Downs'ia. -- Sillävälin ajurit olivat toitottaneet torviin -monen kylän kohdalla, joita pilkotti vihreitten puitten välissä -viehättävissä lehdoissa. Vaunut olivat tulleet lähelle ihmisjoukkioita, -jotka olivat lähteneet jalkaisin Lontoosta kilpa-ajoihin. Siellä oli -jos jonkinlaista väkeä, puolikasvuisia poikia, merimiehiä, työväkeä, -posetiivinsoittajia, rihkamakauppiaita ja kerjäläisiä, kaikki -laulellen, soitellen, kerjäten ja meluten. Koko tuo rääsyjoukko tulvi -päivän juhlaan. - -Kaiken tuon kurjuuden keskellä huomasivat he ohi ajaessaan erään -henkilön, joka oli kaikkia muita suurempi. Se oli Puolan juutalainen, -joka puettuna pitkään kauhtanaan ja kulunut sabattilakki päässä -käyskenteli yksin, korottomat tohvelit läpsyttäen jaloissa. Lordi -Robert kiusoitteli juuri Bettyä nimittäen häntä "elefantiksi", sillä -pistellen hänen lihavuuttaan. Mutta joku huusi samassa lordi Robertia -katsomaan juutalaista, ja hän kohotti monokkelin silmälleen huudahtaen: -"Kautta Jupiterin! Isä Storm!" - -Muut vaunuissa yhtyivät tuohon nimeen, ja toisissa vaunuissakin -kuultiin sama nimitys. "Isä Storm" kajahteli nyt ainakin parilta -kymmeneltä taholta ukkorahjusta vastaan. Gloryn posket alkoivat -punastua, ja Drake hyräili laulua peittääkseen hänen hämilläoloaan. -Mutta Betty kysyi: "Kertokaa, kuka on isä Storm?" Siihen vastasi lordi -Robert: "Oi taivas! On olemassa vielä yksi viaton olento, joka ei tiedä -kuka isä Storm on! Rakas elefantti, isä Storm on profeetta, uusi Joona, -joka ennustaa Niniven s.o. Lontoon tuhoa, ja se on tapahtuva juuri tänä -päivänä!" - -"Hän on kai hassahtava?" sanoi Betty, ja sinisiin puettu neito -purskahti nauruun. - -"Niin", sanoi lordi Robert, "ja tuho tapahtuu yksinomaan siitä syystä, -että pahat miehet, semmoiset kuin me, tahtovat välttämättömästi -huvitella sievien tyttöjen kanssa, semmoisten kuin te." - -"Huh, hän on yskäpilleri!" huudahti Betty. Sinisiin puettu neito kysyi -mitä "yskäpilleri" merkitsee, ja lordi Robert selitti: - -"Betty tarkoittaa, että tuo hyvä isä on hupsu... hassu... tuhma... pää -hiukan pehmennyt, sanalla sanoen --" - -Mutta Glory ei voinut kestää tätä enää. Oli loukkaavaa, että tuollaiset -naiset uskalsivat puhua John Stormista. Hän kääntyi heihin kiivaasti ja -sanoi: "Vahinko, ettei täällä ole useampia hiukan pehmenneitä päitä. -Ehkä taivaan valo sitten pääsisi hiukan tunkeutumaan niihinkin." - -"Oh, silläkö kannalla asiat ovat..." alkoi Betty vilkaisten ympärilleen -tarkoittavasti, ja lordi Robert sanoi: "Ne _ovat_ sillä kannalla, rakas -elefantti, ja jos teidän armollinen tuulispäänne suo minulle anteeksi, -vakuutan, etten ollenkaan hämmästynyt sitä, että tuo mies on esiintynyt -uutena Messiaana. Ja ellei poliisi ryhdy asiaan --" - -"Pidä suusi, Robert", sanoi Drake. "Kuunnelkaa kaikki!" - -He kiipesivät juuri ylämäkeä The Downsille ja saattoivat kuulla -väkijoukon melun kilpakentällä. "Hoh!" huudahti Betty. "Ah!" sanoi -sinisiin puettu neito. "Se on kuin mehiläispesä, jonka kansi on -nostettu pois", sanoi Glory. - -Heidän kulkiessaan rautatieaseman ohi tulvaili juuri junassa tullut -väki maantielle, ja vaunujen täytyi hiljentää vauhtiaan. "He näkyvät -tulevan kaikilta ilmansuunnilta", arveli Glory. - -"Odottakaapa vielä hiukan", sanoi Drake. - -Muutaman minuutin perästä henkäisi jokainen syvään. He olivat -saapuneet kukkulan harjalle ja saattoivat nähdä koko kilpakentän. -Siinä oli laaja ihmismeri niin pitkälle kuin silmä saattoi kantaa --- musta vyöryvä valtameri, jonka keskellä ei näkynyt ruohoa eikä -maata. Itse kilparata oli ihmisvirtana, suuri katsojalava moninaisine -penkkiriveineen oli täpösen täynnä väkeä ja vastapäätä oleva "kukkula" -oli kuin kivikkoranta vaunuineen, rattaineen, myymälöineen ja vyöryvine -ihmisjoukkoineen. -- Gloryn silmät suurenivat ihastuksesta. "Siinä on -kokonainen kansakunta!" huudahti hän tykkivin sydämin. "Keisarikunta!" - -He ajoivat tuon aaltoilevan, pauhaavan ihmismeren läpi, joka kaikui -puhetta ja naurua. Samassa Glory huomasi heidän edessään laaksossa -tumman olennon, joka näytti olevan kaikkia muita pitempi, mutta juuri -silloin Drake huusi: - -"Istukaa vakavasti. Me ajamme täyttä juoksua mäkeä alas!" - -Piiska vingahti, ajuri huusi hevosille ja puhalsi torveensa, ja hevoset -juoksivat kuin tuulispää. Betty kirkui, Rosa puhki ja Glory nauroi -katsoen Draken silmiin. Vaunujen saapuessa toiselle puolen laaksoa -kuului kellon ääni, joka ilmaisi uuden kilpailun juuri alkavan eikä -äskeistä tummaa olentoa näkynyt enää laaksossa. - - - - -III. - - -Tuona samana aamuna John Storm läksi kello seitsemän aikaan kirkkoon -jakamaan ehtoollista. Lakaisija, pitkä luuta kädessä, ei vielä ollut -lopettanut kiertokulkuaan pihamailla ja käytävillä kirkon ympärillä, -mutta vihannesten myyjät kärryineen ja aaseineen, vaimoineen ja -lapsineen olivat jo lähdössä Epsomiin. Nyt oli monta ehtoollisvierasta, -ja kello oli jo kahdeksan ennenkuin John Storm saapui takaisin -asuntoonsa. Postintuoja oli juuri käynyt siellä ja tuonut hänelle -kirjeen pääministeriltä. Se sisälsi: "Tule heti luokseni tämän kirjeen -saatuasi. Minun täytyy tavata sinua aivan paikalla." - -Syötyään karkeata leipää ja maitoa aamiaisekseen John Storm sanoi -hyvästi veli Anterolle ilmoittaen, ettei hän ennätä takaisin ennen -iltajumalanpalvelusta. Sitten hän vihelsi koiran luokseen ja läksi -astumaan pitkin katua. Mutta häneen oli tarttunut jonkinmoinen -taikauskoinen pelko, aivan kuin valtavan tärkeä tapahtuma hänen -elämässään olisi lähestymäisillään, ja ennenkuin hän noudatti setänsä -kutsua läksi hän käymään perustamissaan hyväntekeväisyyslaitoksissa -kirkon naapuristossa. Ensin hän meni kouluun. Lapset olivat koolla, -ja "sisaret" olivat juuri asettaneet ne järjestykseen aloittaakseen -rukouksen ja virren. - -"Hyvää huomenta, isä." - -"Hyvää huomenta, lapset." - -Monella lapsella oli lahjoja isälle. Mikä antoi kukan, mikä vehnäkakun, -eräs lapsista pisti hänelle marmoripallon, toinen antoi vanhan -joulukortin. "Jumala heitä siunatkoon ja varjelkoon", ajatteli John -lähtiessään koulusta sydän tulvillaan. - -Viimeiseksi hän kävi miesten suojakodissa, jota hänen entinen -"posetiiviukkonsa", herra Jupe hoiti. Se oli kolkko huone, entinen -liiteri, johon oli jälestäpäin rakennettu lattia ja välikattto. -Laivoissa käytettävien makuulavojen kaltaisia tiloja oli pitkin seiniä, -ja kun ne sattuivat olemaan täynnä, täytyi toisten maata lattialla. -Makuuvaatteina oli ainoastaan peite. Miehet nukkuivat vaatteisillaan -käärien ainoastaan takkinsa päänalukseksi. Huoneessa oli tulisija, -jossa he saivat keittää ruokansa, jos heillä oli rahaa, millä ostaa -ravintoa. Kortteli teetä ja siihen hiukan sokeria, palanen leipää ja -hiukan voita oli heille kuninkaallinen ateria. - -Mennessään puiston halki, jossa hänen kirkkonsa oli, tuli hän kulkemaan -hienojen kiessien ohi erään ravintolan edustalla kadun kulmassa. -Ravintoloitsija, puettuna juhlapukuun, nousi juuri kuskipenkille, ja -nuori soturi, sikari hampaissa, istui hänen viereensä. "Huomenta, isä, -voitteko ennustaa meille, kuka voittaa tänään?" sanoi ravintoloitsija -irvistellen, kun taaskin soturi suu julkeassa hymyssä huusi "hei-hei" -eräälle pöhönaamaiselle nuorelle naiselle, joka juuri pisti -käherryspaperilla peitetyn päänsä ulos ikkunasta korkean vuokrakasarmin -toisesta kerroksesta. - -Kello oli yhdeksän, kun John Storm saapui pääministerin kotiin. Pieni -ihmisliuta seurasi häntä ovelle asti. "Hänen ylhäisyytensä odottaa -teitä puutarhassa, herra pastori", sanoi palvelija, näyttäen Johnille -tietä. - -Downing-kadun ja Horse Guards Paraden välillä olevassa pienessä, -varjoisassa puutarhassa käveli pääministeri edestakaisin. Nähdessään -Johnin munkkipuvun säpsähti hän epämiellyttävän tunteen valtaamana. -Mutta hän istahti heti Johnin kanssa puun juurelle ja kääntäen pois -katseensa toipui hän pian entiselleen ja sanoi: - -"Minä käskin sinut tänne, poikaseni, varoittaakseni ja neuvoakseni -sinua. Sinun täytyy luopua tuosta ristiretkestä. Se aikaansaa yleistä -häiriötä, ja taivas tietää, mitä seurauksia siitä voisi olla. Älä -luule, etten minä ymmärrä sinua. Jossain määrin olen samaa mieltä -kuin sinäkin. Äläkä myöskään luule, että syytän sinua kaikista tuon -naurettavan sekasorron hulluuksista. Minä olen seurannut sinua -ja pitänyt sinua silmällä, ja minä tiedän, että yhdeksänkymmentä -yhdeksän sadasosaa tuosta hurjuudesta ei ole sinun syytäsi. Mutta -yleisön silmissä sinä olet vastuunalainen kaikesta, ja maailma katsoo -aina niin tuollaisia asioita. Innostus on hyvä asia, poikani, se on -kuin sateenkaari nuoruuden taivaalla, mutta se ei saa mennä liian -pitkälle. Se voi tuottaa tuskaa sille, joka tuollaista innostusta -itsessään kasvattaa, ja se voi käydä vaaralliseksi yhteiskunnalle. -Maailma lukee sen, samoin kuin mielipuolisuuden, rakkauden j.n.e. -elämän hermostuneeseen puoleen, ja jokapäiväinen, proosallinen yleisö -sanoo hulluksi tai narriksi tai intoilijaksi tai joksikin muuksi -mielettömäksi semmoista ihmistä, jossa ihmisluonnon suuri erehtyväisyys -ilmenee ponnistuksena -- sallitko minun sanoa _turhana_ ponnistuksena? --- toteuttaa suurta ihannetta." - -Johnin kasvot värähtelivät hermostuneesti. - -"Ja nyt, poikaseni, rauhan, levon nimessä, heitä nuo tuumat, ettei -niistä seuraisi häiriöitä ja ehkäpä verenvuotoakin. Ajattelepas, -poikaseni, että me muut tahdomme pitää yhtä hyvää huolta maailmasta -kuin sinäkin, ja meillä on vielä suuremmat velvollisuudet ja suurempi -vastuunalaisuus. _Minä_ en voi liikuttaa sormeakaan auttaakseni sinua, -John. Asian luonne estää minua puolustamasta sinua. Minä pyysin sinua -tänne, sillä... sillä sinä olet äitisi poika. Älä pane raskaampaa -kuormaa minulle kuin voin kestää. Pelasta itsesi ja säästä minua." - -"Mitä vaadit minua tekemään, setä?" - -"Lähtemään Lontoosta heti paikalla ja pysymään poissa kunnes meteli on -tyyntynyt." - -"Ah, se on mahdotonta." - -"Mahdotontako?" - -"Aivan mahdotonta, ja vaikka minä en ole mitään ennustanut Lontoon -perikadosta, luulen kumminkin, että olemme suurten mullistusten -partaalla." - -"Luuletko?" - -"Luulen, ja vaikka ette olisi kutsunutkaan minua luoksenne, olisin -tullut tänne pyytämään teitä määräämään yleisen rukouspäivän, jolloin -kaikki saisivat yhdessä rukoilla Jumalaa armossaan säästämään meitä -tuosta suuresta tuhosta, joka tuleva on, tai kääntämään sen meidän -pelastukseksemme. Kansakunnan siveys on vajoamaan päin, setä, ja -jos siveys häviää, silloin on loppu lähellä. Englanti on vaipunut -laiskuuteen, komeuteen, turhuuteen ja huvituksiin -- huvituksiin ja -yhä vain huvituksiin. Juoppous, pelihimo, nuo kotkat ne raatelevat -rikki kansamme elimistön. Katsokaamme maaseudun loistoa -- naurettava -irvikuva kansan mahtavuudesta! Katsokaamme aikakautemme tapoja -- -ne ovat kaiken tosi uskonnon verivihollisia! Ja katsokaamme minkä -hinnan saamme maksaa perkeleelle uhraamalla 'yhteiskunnan papittaria' -tyydyttääksemme lihamme himoja." - -"Mutta poikaseni, rakas poikaseni!" - -"Niin, niin, setä, kyllä minä ymmärrän -- paljon filantrooppisia -suunnitelmia on tekeillä emmekä me luule olevamme välinpitämättömiä -köyhien olosuhteista. Mutta verratkaammepa East-Endin työnaisia Hyde -Parkin laiskureihin Lontoon sesongin aikana. Muutkin kansakunnat -ovat huulillaan puhuneet kauniita sanoja, vaikka heidän sydämensä on -himoinnut rikkauksia ja huvituksia. Ja semmoiset kansat ovat aina -sortuneet. Niin, setä, sekä vanhassa Aasiassa että uudessa Euroopassa -ne ovat aina sortuneet. Ja ellemme me vapaudu niistä paheista, jotka -tuottavat tuhoa meille, täytyy meidänkin sortua. Nautinnonhimo ja -rahanhimo tuottavat itse kostonsa. Kansassa samoin kuin yksityisessä -ihmisessäkin Kaikkivaltias hävittää nuo himot samalla tavalla kuin -entisinä aikoina." - -"Totta -- totta!" - -"Kuinka minä siis voisin pysyä tyynenä tai paeta, kun jokaisen -kristityn ja isänmaanystävän velvollisuus on huutamalla varoittaa -vaarasta? Tuo velvollisuus on kaikkien meidän omallatunnollamme, ja -kuka minä olen, että pakenisin sitä? Ah, jos kirkko vain ymmärtäisi -vastuunalaisuutensa, jos se vain pitäisi silmänsä auki --" - -"Sillä on pätevät syyt pitää ne suljettuina, poikaseni", sanoi -pääministeri, "ja niin tulee aina olemaan niin kauan kuin koko laitos -on olemassa. Kerran se kukistuu, mutta siihen asti ole varuillasi. -Papit eivät ole sinun ystäviäsi, John. Valtiomiehet tuntevat liian -hyvin tuon papillisen julmuuden; joka hiipii maallisen vallan taakse -suojaan. Se on vanha juttu, niin minä ainakin luulen, ja samanlaisia -esimerkkejä löytänet kai vanhasta Palestiinastakin. Mutta varo, -poikaseni, varo --" - -"Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää hänen ennen minua vihanneen -kuin teitä." - -Johnin kiihko näytti yhä kohoavan, ja pääministeri kävi taas -levottomaksi, aivan kuin hän olisi pelännyt, että nuori munkki -seuraavassa silmänräpäyksessä pyytäisi häntä polvistumaan viereensä ja -rukoilemaan. - -"Ah, niin", sanoi hän nousten ylös, "sitä tuskin voinee auttaa, ja -asioiden täytyy mennä omaa menoaan." Sitten hän rupesi puhumaan muista -asioista, kertoen veljestään, Johnin isästä, josta hän äskettäin oli -kuullut. Lordi Stormin terveys oli huonontunut, eikä voinut enää kestää -kauan, ennenkuin kaikki olisi lopussa. John kääntäisi ehkä kirjeellään -kaikki asiat hyvin taas. - -John istui vaiti, pää kumarassa, mutta pääministeri saattoi nähdä, -etteivät hänen sanansa mitään vaikuttaneet. Vanhat kalpeat kasvot -hymyilivät talvista hymyä, ja sitten hän sanoi: - -"Mutta sinä et paranna tapojasi yhdessä suhteessa ollenkaan, poikaseni. -Tiedätkö, ettet ole kertaakaan käynyt luonani sen perästä kun kerroit -meneväsi naimisiin ja rupeavasi isä Damienin seuraajaksi!" - -John vavahti, ja hänen kasvonsa värähtelivät taas hermostuneesti. - -"Se oli mahdoton tuuma, John. Ei ollut kumma, jos tuo nuori neito ei -voinut seurata sinua sinne. Mutta hän olisi kumminkin voinut sallia -sinun käydä joskus katsomassa vanhaa sukulaistasi." Johnin kalpeat -kasvot synkistyivät, ja hän hengitti nopeaan. "No niin", sanoi -pääministeri tarttuen Johnin käsivarteen, "en tahdo moittia sinua, -John. On olemassa sielun tunteita, jotka nielevät kaikki muut, sen -tiedän vallan hyvin, ja kun mies on sellaisen tunteen vallassa, ei -hänellä ole isää, ei äitiä, ei setää, ei sukulaista. Hyvästi... Ei, -mene tätä tietä ulos, tätä tietä." - -Palvelija oli kuiskannut pääministerille, että oven edustalla oli -väentungos, ja John päästettiin puutarhasta takaoven kautta puistoon. - -Kolme tuntia myöhemmin näkivät Epsomin kilpailuun tulleet ihmiset -mustaan kauhtanaan puetun miehen nousevan tyhjään vaunuun ja -valmistautuvan puhumaan. Hän seisoi "kukkulan" harjanteella vastapäätä -suurta katsojalavaa, ja hänen ympärillään oli tiheä tungos jos -jonkinlaisia ajoneuvoja, joissa istui loistavan punaisiin ja keltaisiin -pukuihin puettuja naisia juoden samppanjaa sekä syöden sandwichejä ja -antaen univormupukuisten palvelijain tarjoilla. Nyt oli juuri kahden -kilpailun väliaika, ja ajoneuvojen takaa näkyi joukko vedonvälittäjiä, -joilla oli yllään siniset silkkitakit tai vihreät alpakkatakit. He -seisoivat äärettömän suurten päivänvarjojen suojassa huutaen vedon -ehtoja hikoilevain, käyskenteleväin ihmisten kirjavalle tungokselle. -"Miehet ja naiset", alkoi saarnaaja, ja viisituhatta päätä näkyi -kohoutuvan kuullessaan hänen äänensä. Vedonvälittäjät jatkoivat kimeitä -huutojaan: - -"Viisi yhtä vastaan kaikista, yhtä lukuunottamatta!" Mutta joukko -kääntyi pois heidän luotaan saarnaajan puoleen. "Se on isä Storm", -kuului kansa sanovan nauraen ja tirskuen, laskien leikkiä, jotkut -kiroillenkin, mutta kaikki kiirehtivät kumminkin yksimielisesti hänen -luokseen, kunnes koko ala hänen ympärillään aina kärrytiehen saakka -kukkulan juurella oli tasaisena laattana vilkkaita kasvoja. - -"Vanha neiti kulta!" ja sitten taas naurun purskahdus. "Mitenkäs sen -maailman lopun käy, muijaseni?" Tuo oli viittaus saarnaajan pitkään -kauhtanaan, n.s. "alushameeseen", ja se herätti vielä enemmän naurua. -"Viisishillingiä ylösnousemuksesta! Kuka suostuu vetoon?" Ja sitten -seurasi kirkuvaa naurua. - -Saarnaaja seisoi hetkisen ääneti ja liikahtamatta. Sitten hänen tyyni -arvokkuutensa ja joukon oikeudentunto antoi hänelle tilaisuutta lausua -lausuttavansa. Hän alkoi puhua kaikkien ollessa vaiti: - -"En tiedä rikonko sääntöjä seistessäni tässä puhumassa, mutta uskallan -ne rikkoa siksi, että hetki on kallis ja sanomani teille tärkeä. Miehet -ja naiset, te olette väärällä asialla. Te luulottelette itsellenne -ja muille, että olette tulleet tänne rakkaudesta urheiluun, mutta -se ei ole totta, sen te tiedätte. Urheilu on raitista huvitusta ja -hevosiin mieltyminen ja niiden nopean juoksun ihaileminen on hyvin -anteeksi annettavaa turhuutta, mutta te olette tulleet harjoittamaan -anteeksiantamatonta pahetta. Te olette tulleet pelaamaan ja teidän -pelivimmanne seuralaisina ovat kaikki juoppouden ja epäsiveellisyyden -muodot. Minä en pelkää sanoa sitä teille, sillä Jumala itse on käskenyt -minua sitä sanomaa viemään, ja minä aion täyttää velvollisuuteni. Nämä -hevoskilpailut eivät ole _hevos_-kilpailuja, vaan ahneuden, juoppouden -ja prostitutsionin kilpailuja. Älkää luulkokaan", ja hän katsoi suoraan -keltaisiin ja punaisiin puettujen naisten maalattuihin kasvoihin, -ja nämä koettivat hymyillä huvitettuina, "älkää luulkokaan, että -aion tuomita noita tyttöparkoja, joita turmeltunut sivistys pakottaa -hankkimaan elatuksensa ulkomuotonsa avulla. He ovat minun ystäviäni, -puolet elämästäni olen elänyt heidän parissaan. Minä olen tuntenut -semmoisia heidän joukossaan, joiden sydämessä asuu taivaallinen -puhtaus, ja ajatellessani, mitä he ovat kärsineet miesten takia, minua -hävettää, että itse olen mies. Mutta sisareni, teillekin on minulla -tärkeä sanoma. Teillä on nyt täysi kesä istuessanne tuossa kauniissa -puvuissanne, tänä kirkkaana päivänä, mutta talvi tulee jokaiselle -teistäkin, ja silloin ei enää päivä paista, ei ole enää loistoa, -huvituksia, imartelua. Silloin nuo kurjat rypijät, jotka nyt ottavat -parhaat vuodet elämästänne --" - -"Halloo siellä! Hei, hei! Tarara-ra-ra-rara!" - -Nelivaljakkovaunut kiitivät täyttä vauhtia ylös mäkeä tomupilvien -ympäröiminä. Pyörät ratisivat, ajuri huusi ja puhalsi torveensa, ja -tiellä seisova kansa kiirehti eteenpäin tehdäkseen tilaa vaunuille. - -"Se on Gloria!" huudahtivat ihmiset, jotka katsottuaan vaunuissa -istujiin olivat tunteneet Gloryn. - -Saarnaajan tenhovoima oli murtunut. Hän vaikeni, käänsi päätään ja -näki Gloryn. Tyttö istui siinä komeana, kauniina ja iloisena ajurin -istuimella Draken vieressä. Auringon säteet valaisivat häntä, ja hän -hymyili katsoen Drakea silmiin. - -Saarnaaja aloitti uudelleen, epäröi ja vaikeni. Kello soi suuren -katsojalavan vieressä. "Numerot julaistaan", huudahti jokainen, ja -ennenkuin kukaan ymmärsi, mitä tuli tapahtumaan, oli John Storm jätetty -ypö yksin ja tungos poistui hänen ympäriltään. - - - - -IV. - - -Nuo suuret jännittävät kilpailut palauttivat täydellisesti Gloryn -iloisen mielen. Hän nauroi ja huudahteli alituiseen nauttien joka -hetkestä kuin lapsi. Kaikki tunsivat hänet, ja melkein kaikki -tervehtivät häntä. Drake suorastaan loisti ylpeyttä ja iloa. Hän vei -Gloryn katsomaan rataa, vastasi hänen kysymyksiinsä, laski leikkiä -hänen kanssaan ja selitti hänelle kaikki asiat, jättäen lordi -Robertin pitämään seuraa toisille vieraille. Keitä ovat nuo teltoissa -olijat? Ne olivat kaartin klubin jäseniä, ja siellä oli myöskin -tykistöupseereja, kuninkaan husaareja ja linjarykmentin jäseniä -Aldershotista. Tuota kunnasta tuossa sanottiin "kukkulaksi", ja siellä -vilisi tavallisesti kaikenlaista oloonsa tyytyväistä roskaväkeä, -haeskellen unohtuneita päällystakkeja ja vartioimatta jääneitä -eväskoppia. Taskuvarkaat, pelipetturit, lumpunkerääjät, valehtelevat -kerjäläiset, kaikki virittelivät ansojansa tuolla pyhällä paikalla. -Tuo kunnas oli todellakin heidän pyhättönsä, jossa he toimittivat -virkaansa aivan poliisin nenän edessä. "Pyhä maa!" Ha, ha, haa! Kaikki -raamatun patriarkat olivat siellä edustettuina. Oi, noita kimeä-äänisiä -herrasmiehiä samettikaapuineen ja liehuvine lippuineen! Siellä oli -Mooses ja Aaron sekä kaikki muut. Kysytte ketä ne ovat. Ne ovat -vedonvälittäjiä, enimmäkseen juutalaisia, joskus myöskin tavallisia -kilpa-ajopettureita vain. - -"Hei, tulkaa tänne urheilijat!" huusi joku, ja sitten sateli sekavia -huutoja ja vastauksia Gloryn ja Draken ympärillä heidän kulkiessaan -eteenpäin. - -He olivat saapuneet noin neljännespenikulman päähän kukkulan rinteelle -tunkeutuen tiheiden vaunuryhmien ja hikoilevien väkijoukkojen läpi -pahentuneessa ilmassa, jossa tuntui oluen hajua ja juopuneiden ihmisten -hengitystä. - -"Huh! Minusta tuntuu kuin olisin Sadrach, Mesach ja Abednego yhdessä -persoonassa", sanoi Glory. - -"Mennään tuonne ruohokentälle", sanoi Drake, ja he läksivät menemään -kilparadan poikki. - -"Eikö joku saarnannut juuri kun me ajoimme kukkulan rinnettä?" kysyi -Glory. - -"Saarnasiko? En minä huomannut mitään." Ja sitten he tunkeutuivat -eteenpäin. - -Puitten siimeksessä oli raitista ja viileätä, ja Glorysta oli kymmenen -shillingiä varsin halpa hinta siitä ilosta, että sai kulkea kymmenen -minuuttia vihreällä nurmella. Kilpailua odottavia hevosia talutettiin -ympäri peitettyinä vaipoilla, joihin niiden nimet oli kirjailtu. -Hevosten ruokkijoita, harjoittelijoita ja jockey'ta sekä herroja, -joilla oli päässään silkkihatut, ja komeapukuisia naisia käyskenteli -sekaisin ruohokentällä. - -Draken hevonen oli suuri, ruskea, hyvin laiha ja pitkäjalkainen -ori, joka nosteli jalkojaan korkealle astuessaan. Sen harjoittaja -odotteli sanoakseen vielä viimeisen sanan omistajalle. Hän oli tyyni -ja luottava. "Se ei ole milloinkaan ollut paremmassa kunnossa, Sir -Francis, ja se on komein kolmivuotias, mikä ikinä on suitsia kantanut. -Se on edistynyt niin merkillisesti päästyään hammastuskista, ja nyt se -todellakin tuottaa kunniaa hoitajalleen. Hevoset ovat kaikki mainioita -tänään, mutta sittenpähän siitä tuleekin tosi kilpailu. Suosikkiko, Sir -Francis? Pyh! Vaunuhevonen! Ei se ole vaarallinen kilpailija -- sillä -on liian huonot lanteet. Mutta tämä hepo on ensi luokan kilpajuoksija. -Joka siitä lyö vetoa, voittaa varmaan, herra, saatte uskoa sanojani." - -Ja jockey, jolla oli yllään mustan ja valkoisen kirjava takki, -heilutti päätään kuiskaten iloisesti: "Saatte uskaltaa mitä summia -tahansa hevosesta, Sir Francis. Se on komea hepo, ja sillä on Derby -kavioissaan, jollen minä ole aika hölmö!" - -Drake nauroi heidän ennustuksilleen, ja Glory taputti eläintä -sen kuopiessa maata valkoisilla kavioillaan ja ravistellessa -nahkasatulaansa. Klubin katsojalava näytti sieltä, katsoen kuohuvalta -pitsi-, höyhen-, kukka- ja auringonvarjomereltä. Drake ja Glory -läksivät astumaan sinne päin, kulkien ensin palkintotuomarien pöydän -ohi, jonka tarkoituksen Drake selitti Glorylle. Sitten he kävivät -Jockeyklubin aitauksen ohi, joka oli täynnä lordeja ja heidän rouviaan, -palkintotuomareita, parlamentin jäseniä ja muita urheilun ystäviä. -Vihdoin he kulkivat vedonlyöjien piirin läpi, jossa satakunta ylhäistä -vedonlyöjää huuteli tarjouksiaan kovalla äänellä. Eräältä näistä kysyi -Drake: - -"Mitenkä Ellan Vanninin asiat ovat tätä nykyä?" - -"Kymmenen yhtä vastaan." - -"Minä panen sata yhtä vastaan Ellan Vanninista", sanoi Drake, ja sitten -hän Gloryn kanssa kiirehti pois tungoksesta. - -Astuessaan ylös katsojalavan portaita sanoi Glory: "Mutta eikö -arkkidiakoni ollut sisäasiain toimistossa tänä aamuna? Me näimme hänen -astuvan puistoon pikku herra Golightlyn kanssa." - -"Oh, näittekö heidät? Mutta kyllä nyt on todellakin kuuma päivä!" - -"Niin on. Minusta tuntuu kuin tahtoisin pukeutua Arielin ilmapukuun... -Mutta miksi arkkidiakoni...?" - -"Siitä ei kannata puhua, Glory. Onhan tunnettu asia, että uskonnollinen -suvaitsemattomuus tahtoo työntää vastuunalaisuuden omista -tyhmyyksistään siviilihallinnon niskoille." - -"Siis John Storm --" - -"Hän ei ole missään vaarassa vielä -- ei missään!" - -"Oi, kuinka suloista!" He olivat juuri ehtineet parvekkeelle, ja -Glory koetti näyttää siltä kuin tuo omituinen muutos hänen äänessään -ja käytöksessään olisi johtunut pelkästä ilosta, jonka herätti -tuollaisen komean näköalan avautuminen äkkiarvaamatta heidän eteensä. -Hän seisoi hetkisen kuin lumottuna, sitten hän nojautui kaiteen yli -katsellen alhaalla näkyvää kirjavaa ihmistulvaa. Tyhjää maankamaraa ei -penikulman päähän saakka näkynyt jalan leveydeltäkään, paitsi jockeyn -portin luona, jossa poliisi piti pienen käytävän avoinna. Kaikki oli -liikkuvana ihmismerenä, josta nousi hiljainen, epäselvä kohina aivan -kuin aaltojen loiske kallioniemekkeitä vastaan. - -Pilvi oli paennut Gloryn otsalta, ja hänen silmänsä säkenöivät. "Kyllä -tämä maailma sentään on ihmeen onnellinen!" huudahti hän. - -Juuri silloin kohosi kuninkaallisen lavan lippu merkiksi siitä, -että Walesin prinssi oli saapunut. Heti sen jälkeen kohosivat lakit -katsojien päästä kentällä, ja joku alkoi laulaa: "God save the Queen". -Suuren katsojalavan yleisö yhtyi lauluun, sitten väki kentällä ja -vihdoin kukkulalla, kunnes koko tuo lukematon joukko yhdessä lauloi -kansallishymnin äänellä, joka soi kuin valtameren kohina. - -Gloryn silmät olivat nyt täynnä kyyneleitä. Hän koetti taistella -itkua vastaan, ja Drake, joka seurasi hänen pienintäkin liikettään, -asettui seisomaan hänen eteensä suojellakseen häntä muutamien, -lornetilla tarkistelevien, komeasti puettujen naisten uteliailta -katseilta. Hienoston hienoimmat kukat olivat täällä, ja klubin lava -oli täynnä komeita naisia, jotka olivat ihastuneet urheiluun ja olivat -itsekin kilpajuoksijain omistajia. Heidän seurassaan näkyi muutamia -itämaalaisia ylimyksiä puettuina sinisiin, kullalla kirjailtuihin -pukuihin, ja ranskaa puhuttiin kaikkialla. - -Glory herätti huomiota, ja Draken silmät loistivat ilosta. Eräs -kuuluisa henkilö pyysi, että hänet esiteltäisiin Glorylle, ja kertoi -olleensa läsnä hänen ensimmäisessä esiintymisessään sekä ennusti -hänelle mitä loistavinta tulevaisuutta. Glory pysyi tyynenä. Pienoinen -värähdys vain ja tuskin huomattava vavahdus suupielessä, siinä -kaikki -- muutoin hän kesti kaiken tuon kunnian aivan kuin hän olisi -syntymästään saakka siihen tottunut. Walesin prinssi kutsui pienen -seurueen aamiaispäivällisille, ja sekä Drake että Glory saivat kutsun -sinne. Kaikki hienoimmat henkilöt olivat siellä muodostaen aivan kuin -kukkaisnäyttelyn, jossa on kellahtavia, punaisia, purppuraisia ja -harmaita kukkia. Glory katseli noita tämän maailman mahtavia, ja se -huvitti häntä äärettömästi. - -"No, mitä te arvelette?" sanoi Drake. - -"Minä arvelen, että useimmat näistä Derby-ihmisistä ovat pukeutuneet -vallan väärään univormuun. Tuo herra tuolla, katsokaa -- hänen pitäisi -olla puettuna tallirengiksi. Ja tuo neiti, jolla on harmaa puku -- -hänhän on ihka ilmeinen balettityttö, ei muuta kuin --" - -"Herran nimessä, olkaa vaiti!" - -Mutta Glory kuiskasi: "Mennään tuonne nurkkaan, jotta saamme nauraa -rauhassa." - -Glory istui Draken ja erään komean herrasmiehen välissä, jonka parta -oli kuin vaahtopää koski. - -"No, mitenkä hevostasi arvostellaan, Drake?" kysyi herra. - -Drake vastasi, ja Glory, joka heräsi tutkimuksistaan, virkkoi: - -"Jaa, kuinka se olikaan?" - -"Mahdoton hinta -- teille", sanoi Drake. - -"Mitä vielä! Minä aion tehdä pienen afäärin nyt aivan omin neuvoin ja -tulen lyömään vetoa teitä vastaan." - -Hänelle selitettiin, että ainoastaan varsinaiset vedonlyöjät lyövät -vetoa hevosista, mutta partaniekka herra tarjoutui heti olemaan Gloryn -puolesta vedonlyöjänä ja pani kymmenen yhdestä Ellan Vanninia vastaan. - -"Missä muodossa?" - -"Oh -- hm -- punnissa tietysti." - -"Mutta mikä on tarkoituksena tuolla vieraiden jumalien -kumartelemisella?" sanoi Drake. - -"Oh, älkää olko huolissanne. 'Lasten ja imeväisten suusta', -tiedättehän..." ja samassa kello soi ilmoittaen kilpajuoksun alkavan, -ja kaikki kiirehtivät takaisin katsojalavalle. Numerot nostettiin ylös -ja viisikymmentä poliisia oli häätämässä väkeä pois kilparadalta. -Muutamat Draken ja Gloryn vaunutovereista palasivat paikoilleen, ja -lordi Robert kirjoitteli juuri muistikirjaansa kauniiden seuralaistensa -vetoasioita. - -"Suvaitseeko neiti Tuulispää antaa minulle toimeksi jotain -vedonlyöntiä?" kysyi hän Glorylta. - -"Tietysti. Mikä on Ellan Vanninin hinta nyt?" - -"Ainoastaan viisi yhtä vastaan nyt, kaunis neiti." - -"Minä panen yhden viittä vastaan, että Ellan Vannin menettää." - -"Mutta mitä ihmeitä te ajattelette, Glory?" sanoi Drake ja hänen -silmänsä säteilivät. - -"Sen saatte nähdä sitten", nauroi Glory. - -Juuri silloin talutettiin hevoset ensin näytettäviksi kuninkaallisen -lavan eteen, ja omituinen sähkövirta levisi joka paikkaan pannen -kaikki kielet puhumaan. Tuntui aivan kuin jotain odottamatonta olisi -tapahtumaisillaan, lukemattomat silmät tähystelivät sinne päin, -missä Drake seisoi Gloryn vieressä. Drake näytti tyyneltä, mutta -hänen kalpeat kasvonsa punastuivat ylpeydestä. Glory oli ilmeisesti -kiihkeässä mielentilassa ja saattoi tuskin seisoa sekuntiakaan yhdessä -kohden. Nyt oli vedonvälittäjien melu noussut ylimmilleen, aivan tuin -tuhansien merilintujen kirkuminen kallionkielekkeellä, ja Glory koetti -puhua niin kovaa, että hänen äänensä kuuluisi kaiken tuon yli. - -"Hopeata ja kultaa minulla ei ole, mutta jos minulla olisi --. Mitä tuo -on?" - -Valkoinen lippu oli laskeutunut alkamismerkiksi, kilparadan alkupäästä -kuului kumeata melua, ja ihmiset huusivat: "Nyt ne läksivät!" Sitten -seurasi äänettömyys kaikkialla, kaikki silmät, kaikki lornetit -tähystelivät kilpajuoksijoihin. - -Hevoset aloittivat kilpailunsa hyvin ja juoksivat ylös. kukkulalle -yhdessä rivissä kuin ratsumieslinja, sitten pääsi Suosikki edelle -ja muut seurasivat sitä sekavana ryhmänä. Mutta se ei näkynytkään -pitävän alamäestä. Se juoksi monessa mutkassa ja jockey kiihoitti -sitä ohjaksilla, riippuen melkein sen pään yli. Kun kilpailijat -kääntyivät Tottenhamin kulmassa, näyttäen etäältä katsoen kiitävältä -hirviparvelta, saattoivat katsojat huomata, että toinen hevonen -käytti hyväkseen erästä mutkausta ja juoksi Suosikin ohi voimakkaasti -ponnistaen. Sen väri oli musta ja valkoinen. Se oli Ellan Vannin. -Siitä hetkestä ei Draken hevonen enää päästänyt ketään edelleen, vaan -syöksyi eteenpäin kuin suuri lintu siivet suorina, kiiti katsojalavan -ohi kiihkeän jännityksen vallitessa ja voitti ainakin yhdellä -hevosenpituudella. - -Ja joukon ilohuutojen kaikuessa seisoi Glory käsi Draken olalla, -itkien, nauraen ja hurraten yhtaikaa. - -"Mutta _te_ olette nyt menettänyt vetonne", sanoi Drake. - -"Oh, vähätpä siitä", sanoi Glory, ja kun jockey oli hypännyt -satulastaan ja Drake vienyt hevosensa punnitushuoneeseen, sekä "kaikki -järjestykseen"-huuto oli kajahtanut, aloitti Glory hurraahuudot -uudelleen sanoen, että hän tahtoi kilpailla Tennysonin puron kanssa, -joka yhä jatkoi jatkoi vain, eikä koskaan lopettanut. - -"Mutta miksi te löitte vetoa minua vastaan?" sanoi Drake. - -"Te tyhmä poika", vastasi Glory säteillen onnesta ja ilosta, "eikö -mustalaisakka sanonut, että minä menetän rahaa tänään? Ja kuinka siis -olisin voinut luvata rahaa teidän hevosestanne, ellen toivonut, että te -menettäisitte kilpailussa?" - -Drake nauroi onnellisena hänen viehättävälle petokselleen ja saattoi -tuskin vastustaa halua pusertaa Glorya rintaansa vasten ja suudella -häntä. Draken ystävät taputtivat häntä selkään ja tuttavat kiirehtivät -häntä onnittelemaan. Hän kääntyi viemään hevostansa aitaukseen, ja -lordi Robert talutti Glorynkin sinne. Hevosen harjoittelija ja jockey -olivat siellä myöskin katsellen ympärilleen onnellisina ja ylpeinä. -Drake, jonka kalpeista kasvoista loisti iloinen ylpeys, talutti suurta -eläintä ympäri aivan kuin hänen olisi ollut vaikea erota siitä. Se -hengitti raskaasti, ja hikihelmet kiersivät pisaroina sen kaulalla, -päässä ja korvissa. - -"Voi, sinä kaunokainen! Kuinka mielelläni minä tahtoisin ratsastaa -sinulla!" sanoi Glory. - -"Mutta uskaltaisitteko te?" kysyi Drake. - -"Uskaltaisinko? Oh, antakaapa minun vain koettaa!" - -"No, te saatte koettaa -- saatte totisesti." - -Joku toi samppanjaa, ja Gloryn piti juoda malja "vuosisadan parhaimman -hevosen kunniaksi." Sitten hänen lasinsa täytettiin uudestaan ja hänen -piti juoda sen omistajan malja, "maailman parhaimman pojan malja", ja -sitten hänen vielä piti juoda "parhaimpain kilpailujen malja, mitä -ikinä Epsomissa on ollut." Se riitti hänen osaltaan, mutta herrat -joivat vielä Draken ehdotuksesta "maailman armaimman, hilpeimmän, -hellimmän pikku tyttösen maljan, jota ihmislasta taivas siunatkoon", ja -Glory peitti kasvonsa käsiinsä sanoen iloisesti naurahtaen: "Sanokaa -minulle, pojat, milloin tuo malja on juotu, niin tulen takaisin taas." - -Kun Drake oli lähettänyt muutamia sähkösanomia ja vastannut -sanomalehtimiesten kyselyihin, läksi seurue takaisin vaunujen luo -kukkulalle ja alkoi tehdä lähtöä kotiin. Aurinko oli nyt laskeutunut, -paksuja pilviä oli alkanut kerääntyä taivaalle, joka näytti uhkaavalta, -ja Gloryn päätä ja silmäkulmia pakotti. Rosa oli lähtenyt kotiin -junalla ennättääkseen ajoissa toimistoonsa, ja Gloryn oli hiukan tehnyt -mieli seurata häntä. Mutta toisen näyttelijän tuli esittää hänen osansa -sinä iltana, joten hänellä ei ollut mitään syytä erota seurueesta. -Vaunut tunkeutuivat tiheiden ajoneuvoryhmien läpi kukkulalla seuraten -takaisin päin tulvivaa ihmisvirtaa Lontooseen. - -"Mutta entä minun hansikkaani?" sanoi Drake hämillään. - -"Oh, te julmuri, te niitätte, missä ette ole kylvänyt ja kokoatte --" - -"No nyt me olemme kuitit", sanoi Drake kumartuen Gloryn puoleen ja -suudellen häntä. Nyt saattoi selvään huomata, että Drake oli juonut -aika paljon. - - - - -V. - - -Ennen kilpa-ajojen loppua oli yksinäinen mies kulkenut kentän poikki -matkalla rautatieasemalle. Mustasukkaisuus ja raivo täyttivät hänen -sydämensä, mutta hän ei tahtonut tunnustaa sitä, hän luuli tunteitaan -kauhuksi, sääliksi ja häpeäksi. John Storm oli nähnyt Gloryn -kilpa-ajoissa Draken seurassa, Draken suojassa. Drake oli ylpeä ja -täynnä riemua, Glory iloinen ja onnellinen. - -"Oi Herra, auta minua! Auta minua, oi Jumalani!" - -Ja kulkien raskain askelin pitkin tietä näki hän taas edessään Gloryn -tuon miehen uhrina, leikkikaluna, ajanvietteenä, jonka saattoi ottaa -tai jättää aivan mielivaltaisesti. Glory ei ollut parempi kuin nuo -toiset naiset hänen ympärillään, ja minne he menivät, sinne meni -hänkin. Kerran John löytäisi Gloryn sieltä, mistä hän oli löytänyt nuo -muutkin, hylkynä, jätettynä, petettynä, kadotettuna, elämän loassa, -kirouksen ja ylenkatseen alaisena. - -"Oi Herra, auta häntä! Auta häntä, oi Herra!" - -Junassa oli hyvin vähän matkustajia menossa takaisin Lontooseen, sillä -melkein koko liike kulki vielä päinvastaiseen suuntaan, ja John Storm -istui aivan yksin eräässä vaunussa. Hän heittäytyi vaunun nurkkaan -sydän täynnä katkeruutta ja omituista häpeän tunnetta. Hän näki taas -nuo kirkkaat silmät, punaiset huulet, nuo säteilevät nuoret kasvot, -ja mustasukkaisuuden puuska oli repiä hänen sydämensä pirstaleiksi. -Glory oli hänen. Vaikka pohjaton kuilu oli heidän välillään, oli Gloryn -sielu hänen, ja siksi tunsi hän niin ääretöntä vihaa sitä miestä -kohtaan, joka omisti Gloryn ruumiin. Kaikkea tuota vastaan nousi sekä -hänen ylpeytensä että hänen uskontonsa. Hän koetti masentaa tuon -tunteen ja johtaa ajatuksensa uuteen uomaan. Kuinka hän voisi pelastaa -Gloryn? Jos Glory menisi kadotukseen, olisivat hänen, Johnin, tuska ja -itsesyytökset vaikeammat kestää kuin tuli ja tulikivi. Kuta kurjempi -Glory oli, sitä suurempi syy oli Johnilla koettaa pelastaa hänen -sielunsa ikuisen piinan kauhuista. - -Junan kohina keskeytti nuo näyt, ja John hypähti ylös astuen -edestakaisin kuin karhu häkissä. Ja aivan kuin karhu puristaa -saalistaan varmasti ja hitaasti, niin hänkin tuntui pitävän Glorya -kiinni raivollaan, ja hän virkkoi: "Sinä et saa syöksyä perikatoon, -sinä et saa, sillä minä -- minä -- minä kiellän sen!" Sitten hän vaipui -istuimelleen melkein nääntyneenä tuosta ristiriidasta, jonka henkisten -ja aistillisten intohimojen riehunta synnytti hänen sielussaan. Joka -jäsen vapisi ja värisi. Hän rupesi pelkäämään itseään, ja hänen teki -mieli paeta jonnekin. Kun hän nousi junasta Victorialla, kalisivat -hänen hampaansa, vaikka ilma oli paahtavan kuuma ja taivas oli mustien, -uhkaavien pilvien peitossa. - -Välttääkseen ihmisten katseita, jotka aina seurasivat häntä hänen -astuessaan katuja, poikkesi hän kapealle sivukäytävälle palaten Brown's -Squarelle puiston halki. Mutta puisto oli kuin laaja leiri. Tuhansia -ihmisiä liikkui ruohokentillä niin pitkälle kuin silmä kantoi, ja -työväkeä vaimoineen ja lapsineen tulvaili joukoittain etäisemmille -kentille. He olivat kamalan kauhun valtaamina. Jälestäpäin laskettiin, -että viisitoistatuhatta henkeä kaikista osista Lontoota oli lähtenyt -pois tuosta tuhoon tuomitusta kaupungista odottamaan tuomion täytäntöä -taivasalla. - -Kiihkeän intohimon ilme oli hävinnyt John Stormin kasvoista hänen -saapuessaan kirkolle, mutta siellä odotti häntä uusi kiirastuli. -Vaikka iltajumalanpalveluksen piti alkaa vasta tunnin perästä, oli -suuri ihmispaljous jo kokoontunut kirkon edustalle. Hän koetti -välttää huomiota, mutta ihmiset tunkeutuivat hänen luokseen, toiset -puristamaan hänen kättänsä, toiset koskettamaan hänen kauhtanaansa. -Useat heittäytyivät polvilleen hänen eteensä ja peittivät hänen -jalkansa suudelmillaan. Häveten ja tuntien itsensä ikäänkuin -petturiksi hän riistäytyi vihdoinkin irti mennen veli Anteron luo -sakaristoon. Tuon yksinkertaisen poikaraukan aivot oli ahdettu -täyteen mitä merkillisimpiä juttuja. Sinä päivänä oli Pyhä Henki -mitä ihmeellisimmällä tavalla ilmaissut voimansa. Kadun lakaisija, -jonka ruumiista toinen puoli oli halvautunut, oli sinä aamuna kotiin -mennessään puristanut isä Stormin kättä, ja nyt hän oli heittänyt pois -kainalosauvansa ja kulki suorana ylistäen Jumalaa. - -Kirkko oli suuri, nelikulmainen, koruton rakennus ja näytti ahkeraan -käytetyltä temppeliltä, joka oli auki aina ja kaiket päivät. Seurakunta -oli kovin liikutettu, mutta saarna näytti hiukan tyynnyttävän sitä. -Kirkonmenot olivat juhlalliset ja luostarimaiset juhlakulkueineen -ja suitsutuksineen, vaikka puvut eivät olleet katoliset. John Storm -saarnasi. Päivän epistola oli otettu Paavalin ensimmäisestä epistolasta -korinttilaisille, ja hän valitsi tekstinkin samasta raamatunpaikasta: -"Hänet annettiin saatanan haltuun lihan kadotukseksi, että henki -autuaaksi tulisi Herran Jeesuksen päivänä." - -Ihmiset sanoivat jälestäpäin, etteivät he olleet ikinä sellaista -saarnaa kuulleet. Ja John Storm lausui sanottavansa matalalla äänellä, -joka värisi liikutuksesta. Saarnan aiheena oli rakkaus. Rakkaus oli -Jumalan parhain lahja ihmiselle, puhtain, korkein, suloisin lahja. -Mutta ihminen oli alentanut, turmellut tuon perintönsä saatanan -viettelyksen ja maailman himojen tähden. Meidän ensimmäisten -esivanhempaimme karkoittaminen Edenistä oli vain runollinen vertaus -siitä, mitä tapahtuu kaikkina aikoina ja mitä tapahtuu nytkin. Ja -Lontoota, tätä uutta Sodomaa, kohtaa yhtä varmaan kosto kuin noita Idän -vanhoja kaupunkeja. Ei tarvitse ajatella vedenpaisumusta tai tulta tai -tuhomyrskyä eikä mitään määrättyä päivää tai määrättyä tuntia. Tuomio, -joka kohtaa Englantia, kuten Egyptin vaivat ennen muinoin, on samaa -laatua kuin rikoskin. Ihminen on rikkonut rakkauden lakia vastaan, ja -kuka voi tietää, vaikka Jumala rankaisisi häntä ottamalla ihmissuvulta -pois koko tuon tunteen, joka oli syynä sen lankeemukseen -- hävittäisi -tuon tunteen kokonaan sekä kaiken, mikä on sen yhteydessä, niin hyvän -kuin pahankin, henkisen ja aistillisen, pyhän ja turmeltuneen. - -Mustat ukkospilvet näyttivät laskeutuneen aivan kirkkoon asti, ja yhä -synkkenevässä pimeydessä tuo kiihkeä saarnaaja, jonka kasvot hehkuvine -silmineen näkyivät selvästi, loi kuulijoilleen kamalan kuvan sellaisen -kirouksen alaisesta maailmasta. Silloin katoaisi kaikki epäitsekkyys, -uhrautumiskyky, uljuus, ritarillisuus, uskollisuus, ilo ja lapset! -Jokainen ihminen olisi yksin, eristettynä, keskittyneenä itseensä, -kirottuna, laittomana, lemmettömänä, aviottomana, syöksyen suoraa päätä -turmioon ja kuolemaan! Sillä tavalla voisi Jumala rangaista tätä julmaa -hirveätä Lontoota sen lihallisten syntien tähden. - -Sitten ei saarnaaja enää voinut hallita mielikuvitustaan, vaan alkoi -kertoa kuulijoilleen, kamalia ennustuksiaan. Kansa oli kauhun vallassa, -eikä kalpeus kadonnut kuulijain kasvoilta, ennenkuin viimeinen virsi -oli veisattu. Kaikki lauloivat kuin yhdestä suusta, ja kun siunaus oli -luettu ja kuulijat tulvailivat pois pitkin pääkäytävää, aloittivat he -virren uudestaan. - -Vaikka he poistuivatkin kirkosta, eivät he voineet erota. Pienessä -puistossa kirkon ulkopuolella olivat kaikki ne tuhannet, jotka eivät -olleet mahtuneet kirkkoon, ja tungos kasvoi kasvamistaan. Joka paikka -oli täynnä väkeä, viereisten talojen ikkunat olivat auki ja täynnä -kasvoja. Moni oli kiivennyt kirkon aidalle, vieläpä huoneitten -katollekin. - -Joku meni sakaristoon kertomaan isälle mitä ulkona tapahtui. Isä -oli nyt aivan suunniltaan. Hän astui kirkon portaille, jossa kaikki -saattoivat nähdä hänet, nosti kätensä sekä rukoili kaikuvalla, -kiihkeällä äänellä: - -"Kuinka kauan, oi Herra, kuinka kauan? Jumalan helmasta, jossa lepäät, -katso alas tähän maailmaan, jossa itse kerran ihmisenä astuit. Etkö -opettanut meitä rukoilemaan 'lähestyköön Sinun valtakuntasi'. Etkö -sanonut, että valtakuntasi on lähellä, että muutamien, jotka seisovat -Sinun kanssasi, ei tarvitsisi kuolemata maistaa, ennenkuin he näkisivät -sen tulevan kaikessa voimassaan? Etkö sanonut, että kun se tulee, -tulevat köyhät siunatuiksi, isoovat ravituiksi, sokeat näkeviksi, -raskautetut virvoitetuiksi, ja sinun Isäsi tahto tapahtuu niin maassa -kuin taivaassa? Mutta lähes kaksituhatta vuotta on kulunut, oi Herra, -eikä Sinun valtakuntasi ole lähestynyt. Sinun nimessäsi fariseus -nytkin jakelee almuja köyhille antaen toitottaa torvea edellään. Sinun -nimessäsi leviitta nytkin kulkee miehen ohi, joka on joutunut ryövärien -käsiin. Sinun nimessäsi papit nytkin ostavat ja myyvät iloista sanomaa -Sinun valtakunnastasi, neuvoen ihmisten käskyjä Jumalan evankeliumin -asemesta, eläen rikkaiden taloissa, viettäen päivänsä hekumassa ja -rukoillen huulillaan 'anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen -leipämme', mutta ajatellen sielussaan: 'minulla on tavaroita kerättynä -monen vuoden varalle, ole rauhassa sieluni, syökäämme, juokaamme ja -olkaamme iloiset'. Kuinka kauan, oi Herra, kuinka kauan?" - -Tuskin oli John Storm vetäytynyt pois, kun synkät pilvet alkoivat -kumeasti jyrähdellä. Ensin nuo jyrähdykset olivat niin heikkoja, että -niitä tuskin saattoi kuulla yleisen hälinän vallitessa, mutta ne -uudistuivat yhä kovempina ja kovempina, ja samalla kansan kauhu kasvoi -kasvamistaan. Tuntui siltä kuin taivas itse olisi tahtonut vakuuttaa, -että tuo ennustettu tuho oli tulossa. - -Ensin alkoi eräs vaimo voivotella kuin synnytystuskissa. Sitten -nuori tyttö rupesi huutamaan armoa syyttäen itseään lukemattomista -rikoksista. Sitten koko joukko näkyi puhkeavan nyyhkytyksiin ja -huokauksiin ja äärettömiin epätoivon valituksiin. Kaiken tuon ohessa -kaikui hurjaa naurua ja mieletöntä kiitosta. -- "Anteeksi, anteeksi!" --- "Oi, Jesus, pelasta minut!" -- "Oi, syntisten Vapahtaja!" -- "Oi, -Jumala, armahda minua!" -- "Voi sydäntäni, sydäntäni!" -- - -Muutamat heittäytyivät maahan jäykkinä, liikkumattomina kuin kuolleet. -Toiset kumartuivat heidän ylitsensä rukoillen, että Herra pelastaisi -heidät saatanan vallasta. Muutamat saivat kouristuskohtauksia, ja -toiset riemuitsivat sielunsa pelastuksesta, tuijottaen ympärilleen -hurjasti hehkuvin silmin. - -Nyt oli melkein pilkkosen pimeä, ja muutamat Derbykilpailussa olleet -saapuivat kotiin vaunuissaan nauraen, laulaen ja useimmat ollen aika -lailla humalassa. Se oli hurjaa joukkoa. Nuori soturi (se oli Charlie -Wilkes) näki panttilainaaja Pincherin ja huudahti: "Hei veikko! Milläs -te täällä lystäilette?" - -"Vaiti, sinä syntinen, sinä pelaaja, sinä Belialin poika!" - -"Suu kiinni, mies, vai tahdotko mustelman silmäsi alle tai paksun nenän -itsellesi?" - -Kello yhdeksän aikaan läksi Westminsterin poliisi, joka turhaan oli -koettanut hajoittaa joukkiota, hakemaan ratsastavaa poliisia Scotland -Yardilta. - - - - -VI. - - -Mies, joka oli syynä kaikkeen tuohon sekasortoon, istui sillävälin -yksin koppimaisessa kamarissaan kirkon kellarikerroksessa. Huone -oli kolkko, siinä ei ollut mattoja eikä uutimia, ja huonekaluina -oli ainoastaan telttasänky, pieni pesukaappi, kaksi tuolia, pöytä, -rukoustuoli ja risti sekä seinällä kuva, joka esitti Neitsyt -Maariata ja Jeesuslasta. Hän kuuli kansan laulavan ulkona, mutta se ei -tuottanut hänelle innostusta eikä lohdutusta. Luonto ei enää totellut -pakkokeinoja, ja John Storm oli syvästi onneton. Hänellä oli tuommoinen -masennuksen hetki, joita vahvinkin sielu saa kokea, kun se päästyään -toiveittensa perille tai melkein niitten perille kysyy itseltään: -"Mitä se kaikki hyödyttää?" Suloisten muistojen virta syöksyi hänen -mieleensä. Hän muisteli menneisyyttä, tuota onnellista menneisyyttä, -lemmen ja viattomuuden aikaa, jonka hän oli viettänyt Gloryn kanssa. -Hän muisteli tuota pientä vihreätä saarta Irlannin meressä ja siellä -elettyjä suloisia päiviä, ennenkuin maailma vietteli Gloryn häneltä -pois ja ennenkuin hän itse oli joutunut kovan, vaikka tosin ylevän -kutsumuksen uhriksi. Voi, miksi hän oli kieltänyt itseltään ne ilot, -jotka tulivat kaikkien muitten osaksi? Miksi hän oli uhrannut elämän -sulon, jota kurjin, heikoin, köyhinkin sai nauttia? Lempi, naisen -lempi! Miksi hän oli sen hylännyt? Miksi hän oli uhrannut oman itsensä? -Oi, Jumala! Jos kaikki olikin ollut ihan turhaa! - -Veli Antero pisti päänsä sisään ovenraosta. Hänen veljensä, -panttilainaaja, oli siellä ja tahtoi hiukan puhutella isää. Pincher -kurkisti Anteron olkapään yli. Hänen silmänsä hehkuivat uskonnollista -kiihkoa. - -"Minä olen juuri myynyt toimeni, isä, eikä meillä ole kattoa päämme -päällä enää", huusi hän äänellä, joka osoitti, että hän luuli tehneensä -sankarityön. - -John kysyi häneltä, minne hänen äitinsä nyt joutuisi. - -"Hyvänen aika, isä, eikö maailman loppu ole tulossa? Eikö evankeliumi -ilmoita sitä? 'Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä --'" - -Pincherin takana näkyi toinen mies, joka keskeytti hänet ja työnsi -hänet syrjään huutaen tuijottavin silmin: "Katso, isä! Katso! -Kaksikymmentä vuotta kävin kainalosauvojen varassa, ja katso minua -nyt! Herralle olkoon kiitosi! Minä olen parannettu! Se ei ole mikään -erehdys! Minä olin kuin kekäle, joka temmaistiin pois palavasta -pätsistä, kun liekit jo nuolivat sitä. Kiitos olkoon Herralle! Amen!" - -John nuhteli heitä ja käski heidät pois huoneesta, mutta itse hän -oli melkein yhtä suuressa hurmiotilassa. Lukittuaan oven antoi hän -ajatustensa taas palata Gloryyn. Glorykin lähestyi tuomiopäivää, joka -tulisi kohtaamaan tätä pahuuden kaupunkia. John oli koettanut pelastaa -häntä, mutta turhaan. Mitä nyt oli tehtävä? Hän tahtoi tehdä jotain -- -jotain muuta, jotain tavatonta. - -Hänen istuessaan vuoteellaan muistuivat Gloryn kasvot taas hänen -mieleensä semmoisina kuin hän oli nähnyt ne kilpa-ajoissa. Hän -kauhistui, sillä nehän olivat niin erilaiset kuin ennen Gloryn ollessa -nuorena tyttönä. John luuli huomanneensa niissä jotain arkipäiväistä, -mitä niissä ei ollut ennen, jotain karkeata niitten ilmeessä, jotain -selittämätöntä alaspäinmenoa, vaikka niiden kauneus olikin nyt täysin -kehittynyt. Glory hymyili miehelle, joka istui hänen rinnallaan, -täyteläisin, punaisin huulin, valkokauloin ja säteilevin silmin. Hänen -hymynsä oli niin tarkoittavaa ja miehen kiihkeä, riemuisa katse oli -myöskin täynnä tarkoitusta. John saattoi lukea heidän ajatuksensa. Mitä -oli tapahtunut? Olivatko kaikki aidat rikotut? Joko kaikki asiat olivat -selvillä heidän välillään? - -Tämä teki aivan hulluksi. Hän syöksyi seisaalleen hillittömässä -raivossa. Yhtäkkiä hän vavahti tuntien, että jotain kamalaa oli -tekeillä hänen mielessään. Häntä vilutti ja koko ruumis värisi. Mutta -tuo ajatus, jota hän oli hakenut, oli tullut itsestään hänen sieluunsa. -Ensin se peloitti ja herätti ääretöntä kauhua, mutta se anasti hänen -mielensä ja vei häneltä kaiken vallan. Hän oli muistanut tekstin: "Hän -annetaan saatanan haltuun lihan kadotukseksi, että henki autuaaksi -tulisi Herran Jeesuksen päivänä." - -"Miksikä ei?" ajatteli hän. "Se on sanottu itse Pyhässä Kirjassa. Pyhä -Paavali on sen sanonut. Ensimmäiset kristityt käyttivät nähtävästi -sellaisia keinoja." Mutta sitten tunsi hän ikäänkuin ruumiillista -tuskaa. Tuo kaunis elämä, niin täynnä rakkautta, armautta, hehkuvaa -iloa ja suloa! Se oli hirveätä! "Olenko minä tulemaisillani hulluksi?" -kysyi hän itseltään. - -Ja sitten hän rupesi taas suremaan sekä itseään että Glorya. Kuinka hän -saattaisi elää maailmassa ilman Glorya? Vaikka hän oli kadottanutkin -Gloryn, vaikka pohjaton kuilu heidät erotti, vaikka hän ei ollut nähnyt -tyttöä kuuteen kuukauteen, oli kumminkin jonkinmoinen lohdutus tuossa -tiedossa, että Glory oli elossa ja että John saattoi öisin lähestyä -sitä paikkaa, missä Glory asui ja katsoa hänen ikkunaansa ja ajatella: -"Tuolla hän on." -- "Minä tulen varmaan hulluksi", ajatteli hän -vavisten. - -Hänen mielensä häilyi tuollaisten ristiriitaisten mietteiden välillä, -kunnes hän taas muisti tuon innoittavan näyn, kuinka Drake ja Glory -hymyilivät toisilleen. Veri syöksähti hänen päähänsä, ja ankara -mielenliikutus vei voiman hänen järjeltään. Kun hän kysyi itseltään, -oliko oikein menetellä yhdeksännentoista vuosisadan Englannissa -samalla tavalla kuin mahdollisesti oli menetelty ensimmäisen -vuosisadan Palestiinassa, vastasi hänen omatuntonsa heti, että se -_oli_ oikein. Glorya uhkasi tuho. Hän hoiperteli helvetin partaalla. -Se ei ollut väärin, päinvastoin oli jalo velvollisuus estää tuollaisen -hirveän kohtalon mahdollisuus. Paljon parempi oli kuolla kuin elää -turmeluksessa ja saattaa sielunsa perikatoon. - -Sitä sofismia hän jauhoi. Totta on, että maailma menettäisi Gloryn. -Glory menisi iäksi pois hänenkin luotaan, Glory, joka oli hänen ilonsa, -hänen ajatuksensa päivällä, hänen unelmansa yöllä. Mutta saattoiko -John olla niin julma, että hän tahtoi pidättää Gloryn lihassa ja -siten antaa hänen sielunsa alttiiksi iankaikkiselle kadotukselle? -Toisessa maailmassa Glory olisi Johnin oma iäti, ja yksin hänen. Niin, -tässäkin maailmassa olisi Glory hänen omansa sillä kuollutta Glorya -hän rakastaisi iäti. "Mutta, oi Jumala, pitääkö _minun_ se tehdä?" -kysyi hän itseltään. Seuraavassa silmänräpäyksessä hän vastasi: "Minun -täytyy, sillä minä olen Jumalan käskyläinen." - -Tämä johti hänet takaisin hänen tekstiinsä. "Hän annetaan _saatanan_ -haltuun..." Mutta tuon raamatunlauseen alla oli viittaus Paavalin -epistolaan Timoteukselle, ja John haki sen kohdan esille vapisevin -käsin. Siinäkin seisoi "_saatanan_ haltuun". Mutta parannetussa -englantilaisessa käännöksessä seisoi "Herran palvelijalle", ja siis -John saattoi lukea: "Hän annetaan Herran palvelijan haltuun lihan -kadotukseksi, että henki autuaaksi tulisi Herran päivänä." John -huudahti ääneensä. Hän ikäänkuin juopui noista sanoista. Asia oli -päivänselvä. Hän oli oikeassa, hänellä oli valta, hän oli aseena -määrätyssä tarkoituksessa. Ei mikään saanut häntä estää enää. - -Hänen sydämensä ja ohimonsa tykyttivät hurjasti, ja hänestä tuntui kuin -hän olisi kulkenut palavassa pilvessä. Hän luuli näkevänsä profeetta -Jesaian näyn, lempeän karitsan, joka muuttui ankaraksi kostajaksi -tullessaan alas Edomin kukkulalta. Taivaan käskystä sai vertakin -vuodattaa, niin, se oli välttämätöntä, se oli pakko. Samoin kuin Jumala -oli käskenyt Aabrahamia teurastamaan Iisakin, jota hän rakasti, samoin -käski Jumala nyt häntä, John Stormia, surmaamaan Gloryn pelastaakseen -siten tytön iankaikkisesta kadotuksesta. - -Hänen kuuloaistinsa oli hetkeksi menettänyt tehonsa, sillä vasta nyt -hän älysi, että joku puhui hänelle oven takaa. - -"Onko siellä ketään?" kysyi John, ja ääni vastasi: - -"On, on kyllä, ja on ollut jo ainakin viisi minuuttia, mutta minä en -uskaltanut tulla sisään, kun otaksuin, että puhelit jonkun kanssa. Eikö -siellä ole ketään? Eikö?" - -Se oli rouva Callender, joka tuli kantaen pientä laukkua. - -"Ah, tekö siellä olette?" - -"Niinpä kyllä, minä täällä olen, ja paha kyllä minä tuon sinulle pahoja -uutisia." - -"Mitä sitten?" kysyi John, mutta hänen äänensä ilmaisi täydellistä -välinpitämättömyyttä. - -Rouva Callender lukitsi oven ja vastasi kuiskaten: "Vangitsemiskäsky! -Ellen aivan erehdy, on annettu käsky vangita sinut." - -"Eikö muuta?" - -"Herra varjelkoon, mitä muuta sinä vielä tahtoisit, poika? Mutta nyt -sinun kumminkin täytyy vetäytyä johonkin suojapaikkaan kunnes myrsky on -ohi." - -"Minun on suoritettava eräs työ täällä, täti." - -"Työ! Sinä olet tehnyt jo liiankin paljon työtä -- siinähän koko kiusa -onkin." - -"Se on Jumalan työ täti, ja minun täytyy se tehdä." - -"No kyllä Jumala sen sitten itse tekee pyytämättä kunnon poikaa -uhraamaan elämänsä sen tähden. Muutoin Hän ei ole vanhurskas, -jommoisena minä olen aina Häntä pitänyt. Mutta katsopas", lisäsi hän -avaten laukkunsa ja kuiskaten sitten, "sinun vanha takkisi ja hattusi! -Minä löysin ne sinun entisestä huoneestasi, jonne sinä nyt saat muuttaa -takaisin. Sinä olet ollut niin kauan toisen näköinen ettei kukaan tule -sinua tuntemaan, kun rupeat omaksi itseksesi jälleen. Soh, pois tuo -ruma kaapu päältäsi!" - -"En voi, täti." - -"Etkö voi?" - -"En tahdo. Kun Jumala käskee, täytyy minun täyttää velvollisuuteni." - -"Voi voi, kuinka monimutkaisia kaikki miehet ovat! Minä olen usein -sanonut sinua omaksi pojakseni, mutta olisinpa minä sinun oma äitisi, -niin kyllä tietäisin, mitä nyt tekisin -- saisit aika selkäsaunan. Minä -jätän nyt kumminkin nämä vaatteet tänne. Ehkäpä sinä muutat mielesi, -kun minä olen mennyt pois. Hyvästi nyt, poika! Sinun pääraukkasi on -aivan kuuma! Mikä sinua vaivaa, John? Mikä ihme sinuun on tullut'." - -John näytti tuskin tietävän rouva Callenderin läsnäolosta. Seisottuaan -kotvan aikaa ovessa katsellen Johnia hellästi ja säälivästi läksi vanha -rouva pois. - -John oli itsekseen miettinyt, kuinka hän voisi täyttää aikeensa Kun -hän istui vuoteellaan pää käsien nojassa, tuntui hänestä kuin hän -olisi suuressa laivassa ja kuuntelisi myrskyisen meren raivoa. Kansan -kiihko oli nyt aivan hillitön, ja ihmisten huudot ja huokaukset -täyttivät ilman. Johnin olisi pitänyt kulkea tungoksen läpi, mutta -silloin väki huomaisi hänet, ehkäpä rupeaisi häntä seuraamaankin. -Hänen kärsimättömyytensä oli nyt aivan kuumeentapaista. Hänen täytyi -toimittaa tehtävänsä tänä iltana, heti paikalla. Mutta ensiksikin oli -välttämätöntä päästä ulos huomaamatta. Kuinka se olisi mahdollista? - -Kun hän taas tuli tuntoihinsa, oli hänellä jonkinmoinen himmeä -aavistus siitä, että joku sanoi hänelle hyvää yötä. "Ah, hyvää yötä, -hyvää yötä!" huudahti hän anteeksipyytävällä kädenliikkeellä. Sitten -hän huomasi olevansa yksin huoneessa ja käännyttyään ympäri hän näki -vaatekopan lattialla ja muisti, mitä oli tapahtunut. Sitten tapahtui -aivan ihmeellistä. Kaksi ristiriitaista tunnetta valtasi hänet -kokonaan. Toinen oli kiihkeä uskonnollinen innostus, toinen alhainen, -rikoksellinen viekkaus. - -Kaikki oli edeltäkäsin määrätty. Hän oli vain määrätyn tarkoituksen -ase! Nuo vaatteetkin todistivat sen. Ne tuotiin hänen käteensä juuri -sinä silmänräpäyksenä, jona hän tarvitsi niitä, kun ei mikään muu olisi -voinut häntä auttaa. Ja rouva Callender oli ollut sokea ase korkeimman -kädessä, Herran käskyjen täyttäjä. Ja hänkö, John Storm, pakenisi ja -piiloutuisi? Sitä ei Jumala tarkoittanut. Vangitsemiskäskykö? Entäpä -sitten, vaikka veisivät hänet polttoroviolle kuin Cranmerin! Mutta tämä -oli vallan eri asia, tämä oli Jumalan tahto ja tarkoitus, tämä -- - -Kesken ajatuksiaankin hän naurahti pahasti, veti esiin vaatteet kopasta -vapisevin käsin ja alkoi valmistautua pukeutumaan niihin. Hän oli juuri -riisunut kauhtanansa kun joku avasi oven. - -"Kuka siellä?" huudahti hän hätäisesti. - -"Minä vain", sanoi kaino ääni, ja veli Antero astui sisään kalpean ja -pelästyneen näköisenä. - -"Ah, sinäkö! Tule sisään ja pane ovi kiinni, minulla on sinulle -sanottavaa. Kuulepas! Minä menen nyt ulos enkä tiedä koska palaan. -Missä koira on?" - -"Porstuassa, veli." - -"Kahlehdi se kiinni, ettei se pääse ulos seuraamaan minua. Pane pois -tämä kauhtana, ja jos joku tulee kysymään minua, niin sano, ettet -tiedä, minne olen mennyt -- ymmärräthän?" - -"Kyllä ymmärrän. Mutta oletteko sairas, veli Storm? Te näytätte aivan -siltä kuin olisitte juossut kovaa." - -Pesukaapilla oli pieni peili; John otti sen käteensä ja vilkaisi siihen -ohimennen, mutta laski sen heti pois. Hänen sieraimensa värisivät, -hänen silmänsä hehkuivat, ja koko kasvojen ilme oli kammottava. - -"Mitä nuo ihmiset tekevät tuolla ulkona? Katso enkö voisi päästä täältä -kenenkään huomaamatta." - -Veli Antero meni ulos katsomaan. - -Kirkon kellarikerroksesta meni tie pimeälle, kapealle takakadulle, -mutta sinnekin oli kokoontunut väkeä, jota houkutteli John Stormin -ikkunoista loistava valo. Väkijoukon äänet kuuluivat ovelle, jonka veli -Antero oli jättänyt raolleen, ja John seisoi siellä kuunnellen. Ihmiset -puhuivat hänestä -- kiittäen häntä, siunaten häntä -- ja kertoen hänen -pyhästä elämästään ja hänen lempeydestään. - -Veli Antero kertoi, että useimmat ihmiset olivat kirkon edustalla -ja että he olivat vallan hurjina uskonnollisesta kiihkosta. Naiset -tunkeutuivat aitauksen luo, johon isä oli hetkisen nojannut päätään -lopetettuaan rukouksensa, ja siihen he nyt koskettivat nenäliinojaan ja -huivejaan. - -"Mutta teitä ei voisi kukaan nyt tuntea, veli Storm -- kasvonnekin ovat -erinäköiset." - -John nauroi taas, mutta sitten hän sammutti valkeat karkoittaakseen -siten pois nekin harvat, jotka vielä viivyskelivät takakadulla. -Kepponen onnistui, ja sitten tuo Jumalan mies läksi ulos täyttämään -korkeaa tehtäväänsä Hän hiipi ulos, varastautui ulos, luikerteli ulos -aivan kuin konna, joka rientää rikosta tekemään. - -Hän kulki syrjäkatuja ja puistokäytäviä Westminster Abbeyn ohi ja -sitten "Bell"-, "Boar's Head"- ja "Queen's Arms"-kapakkojen ohi, joilla -on ollut samat nimet aina niiltä ajoilta asti, jolloin Westminster -Abbey vielä oli luostarina. Kilpa-ajoista palanneita miehiä, punaiset -kaulahuivit vinossa, sireeninkukkia napinlävessä ja tammenlehtiä -lakissa, meni kapakkojen ovista sisään. Yltympäri kuului juopuneiden -lallatusta, riitaa, hävyttömiä sanoja ja kirouksia. Silloin tällöin -jyrähti ukkonen, ja salamat välähtelivät, ja yli kaiken kuului -kirkkopuistossa kokoontuneen ihmisjoukon kumea humu. - -Kulkiessaan Parliament-kadun poikki oli John vähällä joutua hevosten -jalkoihin, kun ratsastavia poliiseja kiiti aika kyytiä Broad Sanctuarya -kohti. Välttääkseen huomiota hän kääntyi kulkemaan Whitehallin puiston -suojaan, meni Charing Crossin aseman ohi ja Templestä vievää katua -ylöspäin. - -Clement's Innin portti oli lukossa, mutta ovenvartia tuli sitä avaamaan. - -"Garden House." - -"Sitäkö haette, herra? Se on puiston perällä, vasemmassa kulmassa." - -John kulki eteenpäin. "Tuo seikka muistetaan jälestäpäin", ajatteli -hän, "mutta vähätpä siitä, kaikki on silloin jo ohi." - -Ja kun hän tuli ahtaitten katujen hälinästä tuonne viileään puutarhaan, -jossa kostea nurmi tuoksui ja tähdet kimaltelivat taivaankannella -puitten latvojen välistä, johtui hänen mieleensä äkkiä toinen yö, -jolloin hän oli kulkenut samaa tietä Gloryn kanssa. - -Hänet valtasi omituinen hellyyden puuska, ja hänen kurkkunsa tuntui -puristautuvan kokoon. Hän saattoi melkein nähdä ja tuntea, kuinka Glory -asteli hänen vieressään nuorekkaana, raikkaana ja notkeana. "Oi Jumala, -pitääkö minun tehdä se -- täytyykö minun -- täytyykö minun?" mutisi hän -itsekseen. - -Mutta hän muisti myöskin toisen seikan samasta yöstä; hän kuuli Draken -äänen, joka kaikui hiljaisen puiston yli. Ja samassa hän tunsi taas -samaa kiihkeätä vihaa, jota hän oli ennenkin tuntenut. Tuo mies oli -tytön turmio. Hän oli vietellyt Gloryn loiston, maineen, maailman -turhuuden ja kaikenlaisen hekuman avulla. Ensimmäisen kerran johtui nyt -John ajattelemaan, missähän tilassa hän löytäisi Gloryn. Saattaisihan -Glory olla yhdessä Draken kanssa. He palaisivat tietysti yhdessä -Derby-kilpailusta. Drake saattaisi Gloryn kotiin, ja sitten he söisivät -illallista yhdessä. Talo olisi valaistu ja ikkunat auki, he laulaisivat -ja nauraisivat yhdessä, ja heidän ilonsa kuuluisi alas kadun pimeyteen, -missä John seisoi. - -Ah, sitä parempi, sitä parempi! Hän toimittaisi tehtävänsä tuon -miehen silmäin edessä. Ja kun kaikki olisi ohi, kun se oli tehty, kun -Glory makaisi siinä... siinä... siinä... silloin kääntyisi John tuon -miehen puoleen sanoen: "Katsokaa häntä! Hän on suloisin tyttö, joka -on ikinä hengittänyt maan päällä, hän oli parhain, vilpittömin nainen -maailmassa! Te olette tuon tehnyt -- te -- te -- te -- olkaa iäti -kirottu!" - -Hänen kiusattu sydämensä liekehti, ja hänen aivonsa kiehuivat. -Ennenkuin hän tiesikään, missä hän oli, oli hän jo saapunut -sisäpuistoon. "Tässä se on, tässä on hänen kotinsa", ajatteli hän. -Mutta koko talo oli melkein pimeä, muutamia kaasuliekkejä tosin paloi, -mutta ne olivat väännetyt hyvin pieniksi. Ikkunat olivat kiinni ja -uutimet alhaalla, eikä mistään kuulunut hiiskaustakaan. John seisoi -hetkisen koettaen koota ajatuksiaan, ja samassa hänen raivonsa hävisi -ja alhainen viekkaus sai vallan. Hän soitti ovikelloa. - -"Kuka siellä?" kuului ääni sisältä. - -"Minä se olen, avatkaa ovi", vastasi John. - -"Kuka minä?" sanoi ääni, ja John vastasi kärsimättömästi: - -"No, Liisa, avaa nyt pian ja katso itse." - -Ovi avautui, ja seuraavassa silmänräpäyksessä John seisoi eteisessä -vetäen oven kiinni jälkeensä, ja Liisa tuijotti häneen puolittain -pelokkaana, puolittain tyytyväisenä. - -"Herranen aika, herra pastori, miksi ette sanonut, että te olitte -tullut?" - -"Missä emäntäsi on?" - -"Hän on mennyt toimistoonsa eikä tule kotiin ennenkuin aamulla, ja -neiti Gloria ei ole vielä palannut kilpa-ajoista." - -"Minun täytyy tavata hänet tänä iltana. Minä menen yläkertaan -odottamaan." - -"Antakaa nyt anteeksi, herra pastori -- isä, tarkoitan, mutta jos minä -vaan olisin tuntenut teidän äänenne -- se oli niin muuttunut. Ja minua -torkutti niin kovasti, kun piti nousta ylös jo kello kuusi tänä aamuna ---" - -"Mene vain levolle, Liisa. Sinä kai makaat keittiössä, eikö niin?" - -"Niin, herra pastori, kiitoksia vain kysymästä. Ja kyllä minä -mielelläni menenkin maata. Gloria-neiti pääsee kyllä sisään omalla -avaimellaan niinkuin teatterista tullessaankin. Mutta voinko mitenkään -palvella teitä? Enkö? Löydättehän itse tien yläkertaan, herra pastori?" - -"Kyllä, kyllä. Hyvää yötä, Liisa." - -"Hyvää yötä, isä!" - -Hän astui portaille mennäkseen saliin, mutta samassa iski häneen se -ajatus, että vaikka hän olikin Jumalan palvelija, käytti hän nyt -saatanan aseita. Entä sitten! Asian laita olisi tietysti vallan toinen, -jos hän nyt olisi tekemäisillään tavallisen rikoksen. Mutta tämä ei -ollut mikään rikos, eikä hän liioin ollut mikään rikoksellinen. Hän oli -Jumalan armon ase sitä naista vastaan, jota hän rakasti. _Hänen piti -murhata tuon naisen ruumis pelastaakseen hänen sielunsa!_ - - - - -VII. - - -Matka kotiin Derby-kilpailusta oli ollut pitkä, mutta Glory oli -nauttinut siitä paljon. Kun hän oli voittanut sen epämieluisan -ruumiillisen tunteen, minkä tukahduttava kuumuus ja tomu saivat -aikaan, rupesi matka häntä huvittamaan. Tuo loppumaton, joutilas, -hyväluontoinen pila, joka oli tunkenut hiljaisimpiinkin luonnon -sopukkoihin tänä päivänä, tuo stygialaisen demimonden kirjava joukko, -joka kiipeili Olympon rinteille, oli sanomattoman huvittava. Miehet -ja naiset, jotka olivat tulleet väkijuomista iloiselle tuulelle, -naureskelivat, kirkuivat ja lauloivat. Muutamat ajoivat komeasti -puettuina vaunuissa, toiset raidallisissa jersey-röijyissä ja -keltaisissa hameissa mennä retuuttivat tärisevillä rattailla. Jotkut -polttivat hienoja sikareja ja joivat samppanjaa, toiset imeskelivät -savipiippuja, joiden kopat olivat käännähtäneet alaspäin, ja ottivat -ryyppyjä olutpullostaan. Muutamat suojasivat itseään raparperinlehdillä -auringonvarjon asemesta ja heittelivät konfettejä poliiseihin, toisten -kasvoja peitti pyövelin naamari, tekoviikset ja punainen tekonenä, ja -he puhalsivat minkä jaksoivat leikkitorviin -- mutta kaikki olivat nyt -saman perheen jäseniä, samaa seuruetta, samaa säätyluokkaa. - -Täällä oli nähtävissä kamaliakin näkyjä, jos oli naurettaviakin. -- -Tuolla makasi maantienojassa vanha hevonen, joka oli päivän töistä -väsähtänyt, tuossa oli väenpainosta murtunut kärryn-akseli ja kärryistä -maahan suistuneita, haavoittuneita ihmisiä; poikaviikarit hoipertelivat -kuin vanhat ukot, ja tuolla juoksi walesiläinen mies, vaatteet aivan -siekaleina, pitkin kenttää päästäkseen kirkuvaa, raivoisaa joukkoa -pakoon. - -Mutta iloa oli itse ilmassakin, ja melkein kaikki nauratti Glorya. -Lordi Robert oli kiertänyt käsivartensa Betty Bellmanin vyötäisille -ja laski leikkiä erään vihanneskauppiaan kanssa, jonka kärryissä oli -juopunut nainen. "Oletpa saanut kyydittävän, ukkoseni!" -- "Olen kyllä, -hyvä herra, ja minä olen menossa kotiini eukkoni luo tänä iltana, mutta -sitä te ette uskalla tehdä." - -Eräs nuori mies, jolla oli yllään helmiäisnappinen takki, talutti -tyttöä, jonka päässä oli hirmuisen iso hattu. Mies sieppasi hatun tytön -päästä ja tyttö sieppasi miehen hatun. Mies varasti suudelman tytöltä, -ja tyttö löi häntä korvalle. Sitten mies asetti tytön hatun päähänsä ja -tyttö miehen hatun, ja käsitysten he sitten marssivat eteenpäin laulaen -'Old Dutchiä'. - -Glory näytteli pantomimisesti osan tuosta lemmenkohtauksesta, ja Drake -huusi naurusta. - -Kello oli jo seitsemän ennenkuin he ennättivät Lontoon laitaosiin. -Silloin oli vaunuissa tyhjennetty korillinen samppanjaa ja pullot -oli heitetty pois. Kulkue oli matkalla seisahtunut ainakin tusinan -huvilan edustalla, ja eräissä suurissa kärryissä oli jokaisen naisen -päärustingit epäkunnossa, ja he lauleskelivat juopuneen äänellä. Siitä -huolimatta vakuutti Drake, joka puheli ja nauroi yhtämittaa, ettei -hän ikinä ollut nähnyt niin hiljaista Derbypäivää, eikä hän voinut -ymmärtää, miksi maailma oli muuttumaisillaan. - -"Siihen on kaiketi syynä tuo uskonnollinen villitys", sanoi lordi -Robert osoittaen uutta ja vallan erilaista näkyä tien varrella. - -Siinä näkyi avoin kenttä täynnä ihmisiä, jotka olivat virittäneet tulia -sinne tänne, aivan kuin olisivat aikoneet yöpyä taivasalla. He olivat -liittyneet eri ryhmiin ja lauloivat nyt yhdessä virsiä sekä rukoilivat. -Juopuneiden lallatukset vaikenivat hetkeksi, eikä maantieltä kuulunut -muuta kuin pyörien ratinaa ja veisaajien surumielisiä virrensäveleitä. -Sitten kuului yhtäkkiä tuhansista suista huuto: "Isä Storm!" Kun tuota -huutoa seuraava nauru vaunuissa oli lakannut, sanoi Betty: - -"Kunniani kautta, se mies mahtaa olla aika lailla löylyn lyömä", -ja sinisiin puettu neitonen oli nääntyä naurusta. Drake näytti -tyytymättömältä, mutta lordi Robert virkkoi: "Kuka nyt siitä -välittäisi, mitä elefantti sanoo?" Glory ei ollut huomaavinaan mitään, -mutta hetkeksi hävisi hymy hänen huuliltaan. - -Kun viimeinen samppanjapullo oli heitetty vaunuista, oli seurue -päättänyt mennä yhdessä syömään päivällistä Cafe Royaliin tai -Romanolle, ja siksi he ajoivat ensin Draken poikamieskotiin harjaamaan -pukujaan ja peseytymään sekä hiukan levähtämään. Glory joutui ensin -valmiiksi ja odottaessaan muita istuutui hän salin harmonion ääreen -ja alkoi soittaa jotain. Se oli sama virsi, jonka he olivat kuulleet -esikaupungissa. Silloin kuului naurun rähähdys seinän takaa, ja Drake, -jonka näkyi olevan vaikea luopua hetkeksikään Gloryn läheisyydestä, -ilmestyi kamarinsa kynnykselle paitahihasillaan. Peittääkseen -hämilläoloaan alkoi Glory laulaa vanhaa lempilaulua. Seurue taputti -käsiään, ja Glory lauloi vielä toisen laulun ja sitten vielä kolmannen. -Vihdoin rupesi hän laulamaan "Armas äitiseni", mutta yhtäkkiä ääni -sortui ja hän purskahti itkuun. - -"Harjoitus huomenna kello kymmenen aamulla", sanoi Betty. - -Sitten kaikki rupesivat nauramaan, ja kun Drake auttoi päällystakkia -Gloryn ylle, kuiskasi hän tytön korvaan: - -"Mitä voin tehdä? Hiukan pahalla päällä tänä iltana, niinkö?" - -"Olkaa nyt kiltti poika ja antakaa minun olla yksin", vastasi Glory ja -sitten hänkin rupesi nauramaan. - -He olivat juuri lähtemäisillään ulos, kun joku sanoi: "Mutta nyt on -aivan liian myöhäistä mennä päivällistä syömään -- miksi emme yhtä -hyvin voisi mennä illalliselle Korinton klubiin?" -- Naiset huusivat -"mainiota!" kuin yhdestä suusta. Ehdotus oli sangen rohkea ja hieman -epäiltävää laatua. - -"Mutta huvittaisiko se teitä tosiaankin?" sanoi Drake vilkaisten -Gloryyn. - -"Miksikä ei?" vastasi Glory iloisesti naurahtaen, minkä johdosta Drake -huusi: "Hyvä on!" ja hänen silmiinsä tuli omituinen ilme, jommoista -Glory ei ollut milloinkaan ennen niissä huomannut. - -Korinton klubi oli St. James's Squaren varrella, kivenheiton päässä -Lontoon piispan asunnosta. Nyt oli jo pimeä, ja heidän kulkiessaan -Jermyn kadun poikki seisoi joukko köyhiä lapsia lintukaupan edustalla -odotellen muruja, joita heiteltiin kadulle, kun puoti suljettiin. -York-katu oli täynnä vaunuja, mutta vihdoin pääsi seurue ovelle -saakka. Sisältä kuului soiton säveliä ja tanssia. Univormuihin -puettuja vahtimestareita seisoi eteisessä tarkastaen jäsenlippuja -sekä kirjoittaen kävijöiden nimet muistiin. Naiset riisuivat -päällystakkinsa, ja herrat ripustivat hattunsa ja palttoonsa naulaan, -iso ovi avattiin selkiselälleen, ja he saattoivat nähdä tanssisalin. -Siellä oli yhtä hienosti puettua yleisöä kuin missä talossa tahansa -Grosvenor Squaren varrella. Mutta naiset olivat kaikki nuoria ja -kauniita, eikä miesten sukunimiä ilmoitettu. Keskellä lattiaa -seisoi liuta juhlapukuisia, parhaassa iässä olevia nuoria miehiä. -Kukin piti kiinni vastapäätä seisovan nuorukaisen vyötäisiltä aivan -kuin ryhtyäkseen jonkinmoiseen leikkiin. Yksi heistä huusi samassa -"halloo!", ja musiikki alkoi soittaa. Siinä sitä sitten potkittiin -vuoroin oikealle, vuoroin vasemmalle kaikkien laulaessa kuorossa -"tra-la-la-la-laa!" Yksi nuorukaisista oli lordi, toinen oli vast'ikään -ison perinnön saanut nuori mies, kolmas oli näyttelijä, neljäs suuren -liikkeen osakas, viides oli aivan tuntematon suuruus ja kuudes "kelpo -poika", joka eli nylkemällä kaikkia muita. He tanssivat viimeisenä -varietee-uutuutena esitettyä tanssia. Johtaja huusi toisen kerran -"halloo!", ja musiikki taukosi. - -Lordi Robert johti seurueensa yläkertaan. Kauniita naisia -vaaleanpunaisissa ja sinisissä puvuissa istui jokaisessa -portaanmutkauksessa. Ylhäällä oli lehteri, josta saattoi katsella -tanssijoita aivan kuin teatterin parvilta. Siellä oli myöskin -amerikkalainen ravintolahuone, jossa naiset polttelivat savukkeita. -Lordi Robert tilasi illallista, ja kun pöytä ilmoitettiin katetuksi, -menivät he ruokasaliin. - -"Halloo!" kajahti heitä vastaan sieltäkin. Pienten pöytien ääressä, -joilla paloi punaisia kynttilöitä, istui valkorintaisia herroja ja -perhosolmuun sidotuilla silkkirihmoilla koristeltuja naisia, siropäisiä -ja komea-asuisia. Viinureita kulki edestakaisin kantaen samppanjaa -ja hopeavateja. Veitset ja haarukat kalisivat, ja iloisia ääniä sekä -naurua kajahteli kaikkialta. Samassa kuului tuontuostakin musiikin -säveleitä ja "tra-la-la-laa!" alikerran tanssisalista. - -Glory istui Draken vieressä. Tyttö ymmärsi, että hän oli alentunut -Draken silmissä tulemalla tänne. Drake joi jotakuinkin paljon ja -lausui loppumatta kohteliaisuuksia Glorylle. Pikkupöydät heidän -ympärillään tyhjenivät vähänväliä, mutta täyttyivät aina uudelleen -samanlaisilla valkorintaisilla ja silkkipukuisilla olennoilla. Yleisöä -palasi Derby-kilpailusta, ja puheenaiheena oli ylipäänsä tämän päivän -kilpa-ajot. Muutamat uusista tulokkaista tervehtivät Drakea, ja useat -katsoa tirkistivät Gloryyn. "Olipa ne peijakkaan hyvät kilpailut, vai -mitä?" Minun laskuni eivät nyt tosin leiville lyöneet, mutta vetojen -välittäjät ne nauravat partaansa Tattersallissa maanantaina. - -Isopartainen mies naapuripöydän ääressä nykäisi alas valkoiset -liivinsä, kohotti lasinsa ja sanoi: "Glorian malja!" Se oli Gloryn uusi -kilpa-ajotuttavuus. - -"Kuka on tuo ritari Siniparta?" kuiskasi Glory Drakelle. - -"Häntä sanotaan Farao-kuninkaaksi", vastasi Drake. "Hän on näet koonnut -kaiken omaisuutensa pelillä Pariisissa, ja nyt hän on varakas ja -arvokas herrasmies." - -Samassa kuului kesken naurua ja ääniä ja soittoa ja laulua kamala -ukkosenjyrähdys. Soittokunta lakkasi soittamasta, ja koomillinen laulu -taukosi kesken. Hetken ajan kuului vain hiljaisia kuiskauksia. Sitten -sanoi lordi Robert: - -"Tämäköhän se nyt on se kamala myrsky, joka muka kohtaa kansaa, -tiedättehän?" - -Nuo sanat sattuivat tähän irstaisuuden pesään kuin toinen salaman isku, -ja monen posket kalpenivat. - -"Myrsky ei nyt ensi kertaa ulvo -- onhan se ulvonut koko ajan" [myrsky -on englannin kielellä _storm_. Suoment. muist.], sanoi lordi Robert, -mutta ei ketään naurattanut. Pian toipui seurue kumminkin, soittokunta -alkoi taas soittaa ja laulukin kajahti uudelleen entistä äänekkäämpänä -ja hurjempana. Miehet huusivat lisää samppanjaa ja nimittivät jokaista -viinuria isä Stormiksi. - -Glorya hävetti. Pää käden nojassa hän katseli ympärillä olevia ihmisiä, -kun samassa Farao-kuningas, joka koko ajan oli luonut helliä katseita -Gloryyn, kumartui tytön olkapään yli kuiskaten tuttavallisesti: - -"Mitä Gloria katselee?" - -"Katselen eikö täällä ole yhtään _miestä"_, vastasi Glory, ja lihava -partaniekka kääntyi pois mutisten: "Saakeli!" Samassa Glory huomasi, -että Drake ja lordi Robert kiistelivät äänekkäästi pöydän toisella -puolella. - -"Ei, tuhat kertaa ei, ei, _ei_!" huusi Drake. "Sano häntä heikoksi ja -hupsuksi ja aasiksi, jos tahdot, mutta voitko sillä mitään selittää? -Hän on niitä miehiä, joissa asuu Jumalan henki, etkä sinä voi -määritellä häntä tavallisen kaavan mukaan." - -"Tietysti en, hyvä veli", sanoi lordi Robert. "Tavallinen terve järki -nauraa hänelle." - -"Sitä pahempi semmoiselle terveelle järjelle. Kun se pääsee -tuomitsemaan tuommoisia yksinäisiä, eristäytyneitä olentoja samalla -tapaa kuin tavallista ihmiskarjaa, silloin n.s. terve järki on mitä -suurinta hullutusta." - -"Ohoh! Ohoh!" huudettiin monelta taholta, mutta Drake ei ottanut -huutoja kuuleviin korviinkaan. - -"Jeesus Kristus itse joutui aikansa, kansansa ja oman perheensäkin -terveen järjen pilkan alaiseksi, ja Hänen kansaansa ja Hänen -perhettänsä ja Hänen aikaansa on sitten kaikkina aikoina siitä syystä -soimattu. Mutta samoin kuin Hänelle on käynyt jokaiselle hartaalle -sielulle, joka on omistanut Hänen oppinsa ja tuonut maailmaan uuden -hengen. Maailma on nauranut sellaiselle ihmiselle ja syljeksinyt häntä. -Se sulkisi hänet houruinhuoneeseenkin, ellei se pelkäisi tuota ylevää -lippua, jonka alla sellainen ihminen taistelee." - -Nuo olivat outoja sanoja oudossa paikassa. Jokainen kuunteli. - -"Mutta nuo synkät jättiläiset, ne ne kumminkin maailmaa johtavat -kaikesta huolimatta, ja yksi ainoa tunti heidän jumalallista -hulluuttaan on enemmän arvoinen kuin kokonainen vuosisata meidän -järkevyyttämme. Ja kumminkin me kiellämme heiltä ystävyyden ja -rakkauden ja koetamme jos jollakin tavoin syöstä heidät ulkopuolelle -ihmisperheen rajoja! Me olemme keksineet heille uuden nimenkin -- -sanomme heitä intoilijoiksi -- me kurjat kääpiöt ja siat, joiden tulisi -ryömiä polvillamme heidän jalkainsa juureen ja haudata kasvomme lokaan! -Hyvät herrat", huusi hän täyttäen lasinsa ja nousten seisaalleen, "minä -esitän teille maljan -- isä Stormin malja!" - -Glory istui vavisten, hengittäen kiihkeästi, punastuen ja silmät -loistaen, kunnes Drake oli lopettanut puheensa. Sitten hän syöksyi -äkkiä Draken luo, kiersi käsivartensa hänen kaulaansa ja suuteli häntä. - -"Esirippu joutuin alas nyt", sanoi Betty, ja jokainen naurahti hiukan. - -Drake nauroi muiden mukana, ja myös Glory, joka oli istunut jälleen -tuolilleen sanomattoman hämillään, koetti nauraa. - -"Pullo samppanjaa joka tapauksessa", huusi Drake. Hän oli käsittänyt -ihan väärin Gloryn suudelman ja oli joutunut siitä aivan pois -suunniltaan. Glory oli itkeä häpeästä ja raivosta huomatessaan, että -Drake piti hänen käytöstään aivan luonnollisena ja ehkäpä vielä luuli, -ettei Glory ensi kertaa tehnyt semmoista. Mutta päästäkseen pulmasta -nauroi Glory muiden mukana ja samppanjan tultua kilisti hän lasiaan -Draken kanssa. - -"Minä saatan teidät kotiin tänä iltana", kuiskasi Drake hymyillen -tarkoittavasti ja katsoen Glorya syvälle silmiin. Glory pudisti -päätään, mutta se vain kiihoitti Drakea yhä enemmän. - -"Minun täytyy -- minä tahdon -- teidän _pitää_ sallia", ja hän tarttui -Gloryn käteen työntäen ylös pitsin, joka ympäröi tytön pyöreätä -käsivartta. - -Samassa saapui Benson, Draken palvelija, punakkana ja kiihoittuneen -näköisenä tuoden kirjeen isännälleen. Glory kuuli jotain "virastosta", -"ministeriöstä" ja "Scotland Yardista." Sitten Drake kääntyi häneen -koettaen hymyllä peittää harmiaan ja sanoi: "Olen kovin pahoillani, -rakas Glory -- hyvin pahoillani -- minun täytyy poistua hetkiseksi. -Odottakaa täällä kunnes palaan, vai..." - -"Saattakaa minut samalla ulos ja hankkikaa minulle ajuri", sanoi Glory. -Heidän noustessaan ylös huomasi muu osa seurueesta heidän aikeensa, ja -lordi Robert sanoi: - -"Koskeeko se mahdollisesti tuota asiaa...?" - -"Ei se ole mitään", vastasi Drake, ja he poistuivat huoneesta. - -Tanssisalin soittokunta oli juuri lopettamaisillaan tuon koomillisen -tanssin sävelet, ja puolisataa ääntä kirkui "tra-la-la-laa", kun Glory -astui vaunuihin. - -"Minä tulen kohta perästä", kuiskasi Drake hymyillen onnellisena. - -"Silloin me olemme jo panneet maata ja ovet ovat lukossa... Kuinka -mainio te olitte tänä iltana!" - -"Minä en voinut sietää, että maahan kaadettua miestä poljettiin... -Mutta kuinka suloiselta te olette näyttänyt tänään, Glory! Minun täytyy -päästä sisään tänä iltana, vaikka minun täytyisi soittaa kunnes Liisa -herää tai murtaa koko ovi!" - -Kun vaunut saapuivat Trafalgar Squarelle, täytyi ajurin seisattaa -hevonen, sillä Parliament-kadulta tuli juuri väkikulkue veisaten -virsiä. Sitä vastaan saapui toisenlainen joukkokunta, nimittäin -tammenlehdillä ja orapihlajan oksilla koristettua väkeä, lauleskellen -varieteelaulua. Joukko poliiseja tuli hajoittamaan molempia kulkueita, -ja sitten pääsivät vaunut taas jatkamaan matkaansa. - - - - -VIII. - - -Kun John Storm astui saliin, valtasi hänet omituinen pelon tunne. -Vieno ilma siellä oli aivan kuin täynnä Gloryn läsnäoloa, ja hänen -henkäyksensä tuntui elävän siellä. Sivupöydällä paloi punaisen -varjostimen verhoama lamppu, ja kaikenlaisia pieniä hopeaisia -korukaluja, viuhkoja sulkia kukkia y.m. oli aseteltu sinne tänne. -Johnin askeleet eivät kuuluneet ollenkaan pehmeällä matolla. Kaikki -täällä oli niin erilaista kuin siinä paikassa, mistä hän juuri -oli tullut, nimittäin hänen omassa autiossa kamarissaan kirkon -kellarikerroksessa... - -Hän olisi voinut kuvitella Gloryn juuri vastikään lähteneen tästä -huoneesta. Pienen ebenpuisen kaapin ovi oli auki ja John saattoi nähdä -sen sisustan. Alimmat hyllyt olivat täynnä kenkiä ja pikku tohveleita, -muutamat nahkaisia, toiset satiinisia, muutamat mustia, toiset punaisia -toiset valkoisia. Ne herättivät omituista hellyyttä John Stormissa, ja -hänen täytyi kääntää katseensa pois niistä. Lampun juuressa oli pari -valkoisia hansikkaita. Toinen niistä oli vallan käyttämätön, mutta -toiseen oli pienoinen käsi jo painanut muotonsa. John tarttui siihen ja -asetti sen omalle suurelle kämmenelleen, ja taas oli hellyyden puuska -vallata hänet. - -Uuninreunalla oli valokuvia, joista useimmat kuvasivat Glorya. -Muutamat niistä olivat erittäin kauniita ja esittivät oivallisesti -nuo säkenöivät silmät ja kiharan, aaltoilevan tukan. Yhdessä kuvassa -nuo puoleksi avautuneet huulet ja hymyilevä suu näyttivät suorastaan -hekumallisilta. Mutta eräs toinen kuva oli vallan erilainen -- miten -suloinen, miten hilpeä, miten koruton! John arveli, että se oli -aikaisemmilta ajoilta, sillä siinä oli Glorylla sama puku, jota hän -ennen käytti, yksinkertainen kudottu röijy ja merimieslakki. Oi, nuo -päivät viattomine iloineen olivat olleet ja menneet! Glory! Hänen oma -kaunis Glorynsa John oli kokonaan joutua liikutuksensa valtaan ja hän -alkoi kysyä itseltään, miksi hän oikeastaan odotti siellä. Seuraavassa -silmänräpäyksessä hän muisti kamalan asiansa, ja se näytti hänestä nyt -hirveältä ja mahdottomalta. "Minä lähden pois", sanoi hän kääntyen -oveen päin. - -Pienellä hyllyllä oven vieressä oli toinen puitteisiin asetettu -valokuva. John oli seisonut selin siihen, ja paitsi sitä ei punaisen -lampun vieno valo voinut valaista koko huonetta selvään, mutta nyt hän -huomasi tuon kuvan, ja katkeruus hänen sydämessään elpyi jälleen. Se -oli Draken valokuva, ja sen nähtyään puhkesi John hurjaan nauruun ja -istuutui jälleen. - -Hän ei tietänyt, kuinka kauan hän siinä istui. Tuskien raatelemat -sielut eivät tiedä ajan kulusta. Tunti on heille kuin iäisyys, eikä -iäisyys ole pitempi kuin tunti. Hän painoi kasvonsa käsivarsiinsa, -jotka nojasivat pöytään, ja tuska ja epäilys kalvoivat hänen mieltään. -Väliin hän sanoi itselleen, ettei Jumala vaatinut ihmistä murhaamaan, -mutta seuraavassa silmänräpäyksessä sanoi hän taas, ettei tämä ollut -murha, vaan uhri. Sitten tuntui ilkkuva ääni hänen sisässään virkkavan: -"Mutta maailma on nimittävä sitä murhaksi, ja laki on rankaiseva -sinua." Siihen hän vastasi sydämessään: "Kun lähden tästä talosta, -menen itse ilmoittautumaan lähimpään poliisikamariin ja sanon: -'Ottakaa minut kiinni, minä olen Jumalan silmäin edessä täyttänyt -velvollisuuteni, mutta kansani silmissä olen tehnyt rikoksen!'" Siihen -vastasi ääni: "Siitä on vain seurauksena myöskin oma kuolemasi." -Mutta silloin hän ajatteli: "Kuolema on voitto niille, jotka kuolevat -aatteensa hyväksi, ja minun kuolemani on oleva protesti naisen -alentumistilaa vastaan -- se on oleva syyttäjänä miehille, jotka -pitävät naisia leikkikaluinaan, uhreinaan, orjinaan." Kun hän näin -ajatteli, tunsi hän omituista iloa kuvitellessaan, että maailma saisi -kuulla hänen teostaan. "Mutta aamulla minä luen messun hänen sielunsa -autuudeksi", sanoi hän itsekseen, ja sitten häntä värisytti, ja hänen -sydämensä kävi kylmäksi kuin kivi. - -Hän kohotti päätään ja kuunteli. Huoneessa oli aivan hiljaista, ulkoa -puistosta ei myöskään kuulunut ääntä, mutta raollaan olevasta ikkunasta -hän saattoi kuulla katujen yksitoikkoisen jyrinän. Suuri hiljaisuus -näkyi vallanneen Lontoon, hiljaisuus, joka oli kamalampi kuin koko -tämäniltainen hälinä ja melu. "Nyt on varmaan myöhä", ajatteli John, -"kaiketi lienee jo puoliyö." Sitten hän mietti että ehk'ei Glory -tulisikaan kotiin sinä yönä ja äkkiä riemastuen huusi hän sydämessään: -"Jumalan kiitos! Jumalan kiitos!" - -Hän oli sanonut sen ääneensä, ja hänen oman äänensä kaiku tuossa -hiljaisessa huoneessa herätti kaikki hänen aistimensa. Äkkiä hän kuuli -muitakin ääniä ulkoa, nimittäin pyörien ratinaa ja vaunujen kolinaa. -Vaunut lähestyivät lähenemistään. Ne seisahtuivat ulko-ovelle. Hevonen -pudisteli päätään niin että suitset kalisivat. Vaunujen ovet avattiin. -Naisen ääni sanoi: "Hyvää yötä!" Siihen vastasi miehen ääni: "Hyvää -yötä, ja paljon kiitoksia, neiti!" Sitten vierivät pyörät taas poispäin. - -John Stormin koko voima näkyi nyt keskittyneen kuuloaistiin, ja tuossa -hiljaisessa paikassa hän kuuli joka risahduksen. Hän nousi seisaalleen -odottaen. - -Hetkisen kuluttua kuului avain rasahtavan katuoven lukossa. Naisen -puku kahisi portailla, ilmassa tuntui hyvää tuoksua ja jonkinmoinen -raikkauden ja terveyden tunnelma Sitten raollaan ollut ovi avautui, ja -tuohon kynnykselle ilmestyi hitaasti, väsyneesti, mutta täynnä suloa -hän itse, Glory. Johnin päätä pyörrytti, hän ei voinut kuulla eikä -nähdä. - -Kun Glory huomasi Johnin seisovan lampun vieressä kalmankalpeana, -seisahtui hän hetkeksi sanatonna hämmästyksestä ja kohotti sitten -kätensä otsalleen aivan kuin pyyhkäistäkseen pois oudon näyn. Sitten -hän tarttui kiinni tuolin selkämykseen huudahtaen heikosti. - -"Ah, sinäkö täällä olet?" sanoi hän sitten koettaen hallita ääntään. -"Kuinka minä säikähdin! Kuinka saatoin aavistaa näkeväni sinut täällä!" - -John koetti vastata, mutta hänen äänensä ei totellut häntä. Glorya -kammotti tämä hiljaisuus. - -"Liisa kaiketi avasi oven -- missä Liisa on?" - -"Levolla", sai John vaivaloisesti sanotuksi. - -"Entä Rosa -- oletko nähnyt Rosaa?" - -"En." - -"Et tietysti! Tietysti et! Hän on arvatenkin toimistossa eikä palaa -moneen tuntiin. Siis me olemme aivan kahden kesken!" - -Glory ei ymmärtänyt itsekään, miksi hän tuon sanoi, ja vaikka hän -koetti teeskennellä iloa, värisivät hänen huulensa. Sitten hän -naurahti, vaikkei mitään ollut naurettavaa, mutta sydämensä syvyydessä -hän pelkäsi. Hän alkoi liikkua huoneessa koetellen tyyntyä ja näyttää -levolliselta. - -"Etkö aio auttaa takkia pois yltäni? Etkö? No sitten minun täytyy tehdä -se itse." - -Heittäen pois päällysvaatteena Glory astui huoneen poikki ja istuutui -sohvalle, jonka vieressä John seisoi. - -"Oh, kuinka minua väsyttää! Voi, millainen päivä tämä on ollut! Toista -kertaa ei semmoista enää jaksaisi! Missä sinä luulet minun olleen?" - -"Minä tiedän, missä sinä olet ollut, Glory -- minä näin sinut siellä." - -"Sinä? Tosiaanko? Sinä siis kumminkin olit se, joka... Olitko sinä -kukkulalla?" - -"Olin." - -John oli hiukan poistunut välttääkseen koskettaa Gloryyn, mutta -seisoessaan siinä uunin vieressä tunsi nuori pappi väkisinkin tuon -hienon maailmannaisen kasvoissa saman tytön piirteet, joka kerran oli -ollut niin kallis hänelle. Hän näki samat säteilevät silmät, pitkät -silmäripset, värähtelevät luomet ja huulten alituisen liikkeen. -Hellyyden puuska valtasi taas John Stormin, ja hänestä tuntui kuin maa -luistaisi pois hänen jalkainsa alta. - -"Luetko rukouksesi tänä iltana, Glory?" sanoi John. - -"Miksi en lukisi?" vastasi Glory koettaen naurahtaa. - -"Rukoile sitten heti, lapseni." - -"Miksi?" - -John oli saanut Gloryn vapisemaan. Siitä huolimatta tyttö nousi ylös, -astui lattian poikki Johnin luo, katsoi häntä silmiin hetkisen ja -lausui vihdoin: - -"Mitä tämä merkitsee? Miksi olet niin kalpea, John? Sinä et ole terve!" - -"En; en ole terve", vastasi John. - -"John, John, mitä kaikki tämä tarkoittaa? Mitä sinä mietit? Miksi tulit -tänne nyt illalla?" - -"Tulin pelastamaan sieluasi, lapsi. Se on suuressa, suuressa vaarassa." - -Ensin Glory luuli tätä uskonnollisten tavalliseksi puhetavaksi, mutta -katsottuaan vielä kerran Johnin kasvoihin ymmärsi hän, että tässä oli -tosi kysymyksessä, ja hänen pelkonsa muuttui kauhuksi. Siitä huolimatta -hän puhui huolettomasti, tuskin tietäen, mitä sanoi. - -"Olenko minä siis niin hirveän paha? Taivas ei tarvinne minua vielä, -John. Kerran... varmastikin... toivon --" - -"Tänä yönä, tänä yönä, _nyt!_" - -Gloryn posket kalpenivat, ja hänen huulensa kävivät valkoisiksi ja -verettömiksi. Hän oli palannut sohvalle ja nousi nyt puolittain -seisaalleen, istuutui jälleen ja ojensi toisen kätensä aivan kuin -välttääkseen iskua, mutta tuijotti koko ajan tiukasti Johnin kasvoihin. -Kerran hän vilkaisi ovelle ja koetti huutaa, mutta ääntä ei lähtenyt. -Tuota sanatonta kauhua kesti vain hetkisen. Sitten hän toipui taas -entiselleen ja katsahti pelotonna Johniin. Gloryn terävä järki oli taas -toiminnassaan ja tunkeutui heti asian ytimeen. - -"Tuo on mustasukkaisuuden hulluutta", ajatteli hän, "ja sitä saa -kohdella vain yhdellä tavalla. Jos minä huudan -- jos minä näytän -pelkääväni -- jos minä kiihoitan häntä, on kaikki menetetty." -Silmänräpäyksessä hän käsitti, että tässä saattoi auttaa ainoastaan -hilpeys, hellyys, järkevyys ja rakkaus. - -Vavisten kiireestä kantapäähän astui Glory taas Johnin luo ja alkoi -vienosti, hellästi puolustautua. - -"John, rakas John, vaikka tapaatkin minut tuollaisten ihmisten seurassa -ja semmoisissa paikoissa, ei sinun siltä pidä luulla että --" - -Mutta John keskeytti hänet sanatulvalla. - -"Minä en voi ajatella sitä, Glory. Kun katson tulevaisuuteen, en näe -mitä sinuun tulee muuta kuin häpeää ja kurjuutta ja lankeemusta. Tuo -mies tuhoaa sekä ruumiisi että sielusi. Hän johtaa sinut perkeleen -valtaan ja helvettiin ja kadotukseen, enkä minä voi seistä tyhjin -toimin sitä katsomassa." - -"Usko minua, John, sinä erehdyt -- erehdyt täydellisesti." - -Mutta synkässä raivossaan John huusi: - -"Voitko sinä väittää sitä vastaan?" - -"Minä voin itse suojella ja pitää huolta itsestäni, John." - -"Vaikka tuon miehen viimeiset sanat vielä kaikuvat korvissasi, niin -sittenkin kiellät sen!" - -Äkkiä Glory muisti, mitä Drake oli viimeksi kuiskannut auttaessaan -häntä vaunuun, ja hän peitti kasvonsa käsiinsä. - -"Sinä et voi enää kieltää sitä! Se on totta! Tuo mies vie sinut -turmioon, ja sinä tiedät sen. Sinä olet aina tietänyt sen, ja siksi -sinä olet ansainnut kaiken, mitä ikinä sinulle tapahtuu. Tiedätkö mihin -sinä olet syypää? Sinä olet syypää itsemurhaan, sielun itsemurhaan! -Mitä on sellaisen kurjan, murtuneen raukan rikos, sellaisen, joka -valitsee kuoleman välttääkseen nälkäännääntymistä ja häpeää, verrattuna -tuommoisen onnettoman naisen syntiin, joka murhaa sielunsa maailman -himojen ja turhuuksien tähden? Edellistä tuomitkoon ihmislaki, -jälkimmäistä odottaa Jumalan kosto." - -Glory itki peittäen kasvonsa, ja John rupesi tuntemaan syvää sääliä, -niin suureen raivoon kuin hän olikin itsensä kiihoittanut. Hänestä -tuntui kuin kaikki hänen päätöksensä valuisivat pois vähitellen ja -hän itse seisoisi vyöryvällä laviinilla. Mutta hän koetti vakuuttaa -itselleen ettei hän nyt kumminkaan horjuisi, hän täyttäisi aikomuksensa -ja seisoisi vakavana kuin kallio. Syvään huokaisten hän käveli -edestakaisin huoneessa. - -"Voi Glory, Glory! Etkö sinä ymmärrä mitä se on minulle, että Jumala on -määrännyt minut tuomionsa täyttäjäksi?" - -Glory hengitti syvään, ja nyt tiesi hän varmaan sen, mitä hän tähän -asti oli vain hämärästi aavistanut. John oli tullut sinne kamalassa -aikeessa, luullen itseään Jumalan lähettilääksi, vaikka hänen -sydämessään ei ollut mitään muuta kuin mustasukkaisuutta. - -"Minä olen koettanut tehdä kaiken voitavani, mutta kaikki on ollut -turhaa. Minä olen koettanut pelastaa sinua noista vaaroista, mutta sinä -et tahtonut minua kuulla. Minä olin valmis mihin muutokseen, mihin -uhriin tahansa. Kerran tahdoin luopua koko maailmasta sinun tähtesi, -Glory -- sinä tiedät sen varsin hyvin -- ystävistä, sukulaisista, -isänmaasta, kaikesta, jopa työstäni ja velvollisuuksistanikin -- itse -Jumalastakin, vaikka Jumalan armo minut siitä pelasti!" - -Johnin hellyys puhkesi taas moitetulvaan. "Minä kadotin sinut -kumminkin. Viime hetkessä minä kadotin sinut -- aivan viime -hetkessä! Et tyytynyt oman sielusi murhaan, sinun täytyi koettaa -murhata toisenkin sielu. Tiedätkö mitä sellainen työ on? Se on -anteeksiantamaton synti! Sinä itket. Miksi?" Mutta hänen sitä -sanoessaankin jokin ääni hänen sisässään kuiskasi, että hän vain -odotteli noitten ihanien silmien taas kohoavan ja luovan loistavaa -valoansa häneen. - -"Mutta kaikki on nyt ollutta ja mennyttä! Se oli erehdys, ja kuilu -meidän välillämme on ylipääsemätön. Minun tilani on nyt paljoa, paljoa -parempi kuin silloin. Ilman ystäviä, ilman sukulaisia, ilman isänmaata -voin pyhittää elämäni Herralle erilläni maailmasta ja yksin!" - -Glory tiesi, että nyt oli hänen hetkensä tullut ja että hänen täytyi -voittaa tuo mies ja saada hänet luopumaan aikeistaan, olkootpa ne -sitten millaisia taliansa. Ja tuohon tarkoitukseen saattoi käyttää vain -yhtä ainoata asetta -- Johnin rakkautta häneen. - -"En minä väitä, ettei sinulla olisi syytä olla suuttunut minuun", -sanoi tyttö, "mutta älä luule, etten minä ole ollenkaan mitään -uhrannut. Siihen aikaan, josta sinä nyt puhut, jolloin minä valitsin -tällaisen elämän enkä lähtenyt sinun kanssasi Etelämeren saarille, -minä uhrasin hyvin paljon -- minä uhrasin rakkauteni. Etkö luule, että -ymmärsin, mitä se on? Etkö luule minun käsittäneen, että tuottakoonpa -taiteeni minulle mitä iloja tahansa, mitä kiitosta, kunniaa, aplodeja -tahansa, niin on olemassa iloja, joita en koskaan saisi tuntea -- -en saisi koskaan tuntea sitä onnea, jonka jokainen naisraukka voi -saada osakseen -- vaimon ja äidin onnea, en koskaan saisi tuntea, -että minulla on paikkani elämässä, vaikkapa pienikin ja vaatimaton ja -tuntematon, ja että olen osallisena sukupolven liittämisessä toiseen -sukupolveen! Ja vaikka maailma onkin ollut niin hyvä minulle, niin -luuletko minun koskaan lakanneen suremasta tekoani! Luuletko, etten -usein muistele sitä silloinkin, kun yleisö minua kiittelee, tai illalla -kotiin tultuani tai herätessäni keskiyöllä? Ja etkö luule, että minä -huolimatta kaikesta menestyksestä, mitä maailmassa olen saavuttanut, -janoan tuota yhtä ainoata, mitä en voi millään menestyksellä ostaa -- -kunnon miehen rakkautta, sellaisen miehen, joka rakastaisi minua koko -sielullaan, koko voimallaan ja kaikella, mitä hänellä on?" - -Kurkku kuivana, karkeana vastasi John: - -"Minä soisin ennen kuolevani tuhat kuolemaa kuin koskettaisin -hiuskarvaakaan sinun päässäsi, Glory... Mutta Jumalan tahto on ankara!" -lisäsi hän vavisten. Valtava intohimo oli temmata hänet, mutta hän -taisteli sitä vastaan. -- "Ja tuo sinun menestyksesi -- se on sinulle -kallis yhä vieläkin!" huusi hän väkinäisesti nauraen. - -"Niin on", sanoi Glory pyyhkien pois kyynelet, jotka olivat ruvenneet -vuotamaan. "Minä en voi luopua siitä -- en voi, en voi!" - -"Mitä sinun katumuksesi siis hyödyttää?" - -"Ei se ole katumusta. Se on sitä, mitä sanoit kerran tässä samassa -huoneessa aikoja sitten... Me olemme kaksi en luonnetta, John, siinä -pahin paha nyt ja aina Mutta tahdommepa tai ei, on elämämme liitetty -yhteen ikipäiviksi. Me emme voi tulla toimeen ilman toisiamme. Jumala -luo miehen ja naisen joskus semmoisiksi." - -Johnin huulilla oli säälin hymy. -- "Minä en ole koskaan epäillyt sinun -tunnettasi minua kohtaan, Glory -- en silloinkaan, kun haavoitit minua -kipeimmin." - -"Ja jos Jumala on meidät sellaisiksi luonut --" - -"Minä en koskaan tulisi antamaan anteeksi itselleni Glory, vaikka -taivas minulle antaisikin anteeksi!" - -"Jos Jumala panee meidät rakastamaan toisiamme huolimatta kaikista -esteistä, jotka koettavat meitä erottaa --" - -"Minulla ei koskaan tule olemaan onnen hetkeäkään tässä elämässä, -Glory, ei koskaan!" - -"Miksi me ponnistelemme vastaan? Se on meidän kohtalomme, josta emme -pääse. Sinä et voi luopua omasta elämästäsi, John, enkä minä omastani, -mutta meillä on yksi sydän!" - -Hänen äänensä kaikui kuin soitto Johnin korvissa, ja hänen pakottavassa -sydämessään kuului kuiske: "Mitä ihmislait merkitsevät verrattuina -niihin lakeihin, joita Jumala meille säätää?" -- Äkkiä tunsi John -jotain lämmintä. Se oli Gloryn henkäys hänen kädellään. Pyhän -suitsutuksen kaltainen hyvä tuoksu tuntui ympäröivän Johnia Hän veti -henkeään aivan kuin tukehtumaisillaan oleva ihminen ja istuutui -sohvalle. - -"Sinä erehdyt, armas, jos luulet minun välittävän tuosta miehestä, -josta puhut. Hän on ollut hyvin hyvä minulle ja auttanut minua -eteenpäin, mutta hän ei merkitse mitään minulle -- ei kerrassaan -mitään... Mutta me olemme niin vanhoja ystäviä, John! Minun on mahdoton -muistaa sellaista aikaa, jolloin emme olisi olleet tovereita, sinä -ja minä! Joskus uneksin noista pikku saarella vietetyistä rakkaista -entisistä ajoista. Oi, ne olivat niin, niin ihania! -- Muistatko -venettäsi -- _Gloriata_ -- muistatko sitä?" - -John puristi nyrkkiään aivan kuin pitääkseen kiinni päätöksestään, -mutta se solui pois sormien lomitse kuin hieta. - -"Voi niitä aikoja! Kun sousimme linnan takaa kesäöinä, ja lahdelma -ja taivas olivat kuin kaksi hopeapeiliä jotka heijastivat toisiaan, -silloin sinä ja minä lauloimme 'John Peel'. (Värisevällä äänellä hän -lauloi pari säettä.) 'Tunnetko John Peelin, tuon pojan pulskimman? -Tunnetko John Peelin?'... Muistatko, John?" - -Glory vuoroin itki, vuoroin hymyili. Hän oli taas oma entinen itsensä, -ja nuo julmat vuodet näyttivät ikipäiviksi menneen. Mutta John taisteli -yhä vielä. "Mitä on ruumiiseen kohdistuva rakkaus verrattuna sielun -rakkauteen?" sanoi hän itselleen. - -"Sinulla oli silloin flanellipaita ja minulla valkoinen jersey-röijy -- -tällainen, näetkö", ja Glory sieppasi uunin reunalta saman valokuvan, -jota John oli katsellut. "Siinä puvussa minä opin ensimmäiset -matkimis-alkeeni, ja usein vieläkin palaa mieleni kesken kaikkea tuohon -suloiseen menneeseen aikaan, ja minun täytyy itkeä." - -John työnsi pois valokuvan. - -"Miksi sinä muistutat minulle noita aikoja?" sanoi hän. "Siksikö vain, -että paremmin huomaisin, kuinka sinä siitä ajasta olet muuttunut?" - -Mutta silläkin hetkellä nuo ihmeelliset silmät tunkeutuivat hänen -sisimpään olemukseensa. - -"Olenko minä niin paljon muuttunut, John? Olenko minä? Ei, ei armas! -Minun tukkani on vain kammattu eri lailla, Katso nyt!" Ja hän irrotti -vapisevin sormin tukan solmun. Kiharat valuivat tuuheina hänen -hartioilleen ja kasvoilleen. John tahtoi silittää niitä kädellään, ja -hän kääntyi Gloryyn päin, mutta samassa taas pois, taistellen itsensä -kanssa kuin vihollista vastaan. - -"Vai tämä inhoittava pitsiriepuko se on niin erilainen kuin vanha -jersey-röijyni? Tuossa -- tuossa se on!" huusi tyttö repien pitsin -pois kaulastaan ja heittäen sen lattialle sekä polkien sitä jalallaan. -"Katso minuun nyt, John -- katso minuun! Enkö minä nyt ole sama kuin -ennenkin? Miksi sinä et katso?" - -Glory taisteli henkensä puolesta. John syöksyi seisaalleen astuen -Gloryn luo hammasta purren ja tuijottavin silmin. "Tämä on vain -saatanan viettelyä. Rukoile rukouksesi, lapsi!" - -Hän tarttui oikealla kädellään Gloryn vasempaan käteen. Se vei Glorylta -melkein kaikki voimat ja hän oli pyörtyä. Liikutuksen puuskassa valtasi -Johnin äkillinen hurja hävittämisen halu. Hän tahtoi fyysillisesti -purkaa tunteitaan. - -"Rukoile rukouksesi, rukoile, rukoile!" huusi hän. "Jumala on -lähettänyt minut surmaamaan sinut, Glory." - -Omituinen kauhun ja samalla riemun tunne valtasi Gloryn. Hän sulki -silmänsä puoleksipa kiersi toisen käsivartensa Johnin kaulaan. - -"Ei, vaan rakastamaan minua!... Suutele minua, John!" - -John huudahti niinkuin mies, joka heittäytyy äkkijyrkänteeltä -syvyyteen. Hän puristi Gloryn syliinsä, ja tytön hajallaan olevat -kiharat valahtivat Johnin kasvoille. - - - - -IX. - - -"Minä luulin sitä Jumalan ääneksi, mutta se olikin perkeleen!" - -John Storm hiipi kuin varas Lontoon katuja aamun hämärässä. Yö oli -tyyni edellisen päivän kovan ukkosilman jälkeen. Muutamia suuria tähtiä -kimmelteli taivaalla, kuu paistoi kirkkaasti, ja kaikki oli taas -äänetönnä eilispäivän huutojen, melun ja ihmisraivon jälkeen. Kuului -vain postikärryjen ratinaa, jotka nopeasti riensivät postikonttoriin, -sekä maalaiskuormien raskasta vyörymistä Covent Gardeniin päin, -poliisin säännöllistä astuntaa ja juopuneitten miesten ja naisten -pöhnäistä naurua kahvimyymälöissä kadunkulmissa. "Kuinka nyt on -maailmanlopun laita, veikkoseni! Eikö siitä vielä tullutkaan sen -selvempää? Annapas kuppi kahvia kumminkin vahvistukseksi, jos se -sattuisi tulemaan." - -John Stormista tuntui kuin moni silmä olisi tuijottanut häneen pimeältä -taivaalta ja nähnyt hänen sydämeensä. Koko hänen elämänsä oli ollut -petosta alusta loppuun saakka -- hänen riitansa isänsä kanssa, hänen -papintutkintonsa, hänen menonsa luostariin ja hänen lähtönsä sieltä, -hänen ristiretkensä Sohossa, hänen aikeensa seurata isä Damieniä, hänen -ennustuksensa Westminsterissä -- kaikki, kaikki oli ollut petosta ja -valhetta! Hän itse oli häpeäpilkku, ivaaja, valkeaksi sivuttu hauta, ja -hän oli törkeästi rikkonut valkeutta ja Jumalaa vastaan. - -Mutta hänen silmänsä olivat viimeinkin avautuneet, ja nyt hän huomasi -selvästi, miten kauheasti hän oli pettänyt itseään. Ylpeydessään -ja itserakkaudessaan hän oli pitänyt itseään Jumalan lähettiläänä, -kostajana, Herran käskyläisenä ja oli aikonut vuodattaa verta niinkuin -mikä rikoksellinen tahansa, mikä mustasukkainen murhaaja tahansa, -jota johtaa helvetillinen intohimo. Kuinka perkele oli pettänyt hänet -kavalasti! Hän oli ollut tuulen heiteltävä lastu -- akana myrskyssä! - -Tuntien pistävää tuskaa vaelsi hän kaikuvia katuja pitkin. -Koneentapaisesti johtuivat hänen askeleensa takaisin Westminsteriin. -Hänen saavuttuaan sinne olivat kuu ja tähdet kadonneet ja -aamunsarastuksen kylmyys tuntui ilmassa. Hän ei kuullut eikä nähnyt -mitään, mutta hänen kulkiessaan Broad Sanctuaryn poikki ajoi joukko -ratsastavia poliiseja hänen ohitseen miekat kalisten. - -Päivä ei ollut vielä noussut, kun hän koputti kirkon kellarikerroksessa -olevan asuntonsa ovelle. - -"Kuka siellä?" kuului sisältä kuiskaus. - -"Avaa ovi!" vastasi John soinnuttomalla äänellä. - -Ovi avautui, ja veli Antero vingahti kuin uskollinen koira, joka -vainuaa pimeässä isäntänsä, ja sanoi: "Ah, tekö siellä, isä? Minä -luulin teidän lähteneen pois. Tapasitteko heidät? He hakivat teitä joka -paikasta koko yön." - -Hän puhui yhä vielä kuiskaten aivan kuin joku olisi ollut sairas. -"Minä en voi sytyttää valkeata. He huomaisivat sen varmaan ja voisivat -palata takaisin. Joka tapauksessa he tulevat aamulla. Voi, voi, se -on hirveätä! Pahempaa kuin koskaan ennen! Ettekö ole kuullut mitä on -tapahtunut? Joku on murhattu!" - -John koetti kuunnella, mutta kaikki tuntui hänestä nyt niin kaukaiselta. - -"Ei juuri suorastaan murhattu, mutta pahasti haavoitettu ja viety -sairashuoneeseen." - -"Se oli Charles Wilkes. Hän oli loukannut isä Stormin nimeä, ja -panttilainaaja Pincher oli iskenyt hänet katuun. Hänen päänsä oli -sattunut katukäytävän reunaan, ja siitä oli hänet sitten nostettu ylös -tunnotonna. Poliisi oli saapunut paikalle, vanginnut Pincherin ja -vienyt hänet poliisikamariin." - -"Mutta minä ajattelen vain äitiäni", sanoi veli Antero pyyhkien -silmiään takkinsa hihalla. "Teidän täytyy heti lähteä pois, isä. He -syyttävät teitä kaikesta. Mitä nyt on tehtävä? Minä koetan miettiä. -Voi, kuinka minun päätäni pyörryttää! Eustonista lähtee juna kello -viisi aamulla pohjoiseen päin, eikö niin? Siihen teidän täytyy joutua. -Älkää puhuko, isä. Älkää sanoko, että te ette tahdo!" - -"Minä lähden", sanoi John äärettömän masentuneen näköisenä. - -Maallikkoveljeä peloitti tuo muutos, joka oli tapahtunut Johnissa -tämän vuorokauden kuluessa. "Mutta te olette kaiketi ollut ulkona koko -yön. Kuinka väsyneeltä te näytätte! Enkö minä saa antaa teille jotain -syötävää?" - -John ei vastannut mitään, mutta maallikkoveli kantoi hänen eteensä -hiukan karkeata leipää houkutellen häntä syömään hiukkasen. Päivä alkoi -jo sarastaa. - -"Nyt teidän täytyy lähteä, isä." - -"Entäs sinä, poikaseni?" - -"Oh, minä kyllä pidän huolen itsestäni." - -"Palaa takaisin luostariin ja ota koira kanssasi --" - -"Koira!" Veli Antero oli sanomaisillaan jotain, mutta samassa hän -vaikeni ja mutisi sitten katse hurjana: - -"Oh, kyllä minä nyt tiedän, mitä _minun_ tulee tehdä. Hyvästi!" - -"Hyvästi", äännähti John, ja sitten murtunut mies palasi takaisin -kadulle. - -Hänen hermostonsa oli vallan runneltunut tämän yön tapahtumien jälkeen, -ja saapuessaan rautatieasemalle hän saattoi tuskin astua askeltakaan -enää. "Näyttää siltä kuin tuo mies olisi saanut tarpeekseen", -kuului joku sanovan hänen takanaan. Hän löysi tyhjän rautatievaunun -ja heittäytyi sen nurkkaan istumaan. Hänen aivonsa olivat kuin -lamauksissa, hän ei voinut ajatella eikä tuntea. - -Pari kolme nuorta miestä ja poikaa järjesteli ja asetteli kääröihin -sanomalehtiä pukkien kannattamalla tiskillä suljetun kirjamyymälän -edessä. Yksi pojista pudotti ilmoituslehden maahan. John huomasi siinä -oman nimensä jättiläiskirjaimilla painettuna ja alkoi kysyä itseltään, -mitä hän nyt oikeastaan oli tekemäisillään. Oliko hän pakomatkalla? -Sehän oli pelkurimaista, halveksittavaa! Ja sitä paitsi se oli vallan -hyödytöntä! Menköönpä hän vaikka maailman ääriin, ei hän sittenkään -pääsisi pakenemaan ainoata vaarallista vihollistaan, nimittäin itseään. - -Äkkiä hän muisti, ettei hänellä ollutkaan pilettiä. Hän astui pois -junasta, mutta sen sijaan, että hän olisi mennyt pilettiluukulle, -seisahtui hän ja koetti miettiä, mitä hänen oli tehtävä. Hänen -ympärillään oli hälinää ja melua, ihmiset kiiruhtivat hänen ohitsensa, -joku huusi häntä ja vihdoin veturi vihelsi ja savu nousi kattoon. Kun -hän hiukan tointui, oli juna lähtenyt ja hän seisoi yksin sillalla. - -"Mutta mitä minun pitää tehdä?" kysyi hän itseltään. - -Kesäaamu oli ihana, ja kadut olivat tyhjät ja hiljaiset. Vähitellen -niille alkoi virrata ihmisiä, ja melu kasvoi kasvamistaan, kunnes -John vihdoin huomasi kävelevänsä isossa tungoksessa. Kello oli nyt -noin yhdeksän, ja hän käyskenteli Whitechapel Roadilla, ympärillään -kirjava liuta juutalaisia, puolalaisia, saksalaisia y.m. sekä useita -eri lontoolaisrotuja. Kaksi vihanneskauppiasta nauroi ja puheli hänen -takanaan. - -"Voi helkkari sentään! Tuommoiselle voi nauraa itsensä kuoliaaksi!" - -"Niin, eikö voi? Se oli minun tuttavani... etkö sinä tunne Joe -Atkinsia, jolla oli kalakauppa Flower kadun varrella? Tunnet kai? No -niin, hän möi koko kauppansa menneellä viikolla vallan polkuhinnasta -otaksuen maailmanlopun tulevan tuossa paikassa. Tänään minä tapasin -hänet Holborn Viaductilla, ja hän oli todella sen näköinen kuin häneen -olisi tarttunut rutto tai muu turmio." - -John Storm oli tuskin kuullut, mitä he sanoivat. Hänessä oli omituinen -tunne, että kaikki tapahtui satojen penikulmien päässä. - -"Mitä minun pitää tehdä?" kysyi hän taas itseltään. Kello kahdentoista -ja kahden välillä hän oli taas Cityssä harhaillen ilman päämäärää sinne -tänne. Hän ei tahallaan valinnut tyhjiä syrjäkatuja, ja kun ihmiset -tirkistivät hänen kasvoihinsa, ajatteli hän: "Jos joku kysyy kuka minä -olen, sanon sen hänelle." Hän ei ollut kahdeksaan tuntiin syönyt mitään -ja siksi hän oli kovin väsynyt. Sattuessaan kahvilan edustalle hän -astui sisään ja tilasi ruokaa. Huone oli täynnä nuoria puotilaisia, -jotka juuri olivat päivällisellä. Useimmat lueskelivat samalla -sanomalehtiä, joita he olivat asetelleet pystyyn pöydälle eteensä, -mutta kaksi puheli keskenään. - -"Nuo ennustukset maailmanlopusta ovat maniaa, monomaniaa, joka uudistuu -aina säännöllisten väliaikain kuluttua maailman historiassa", sanoi -toinen. Hän oli pikkuinen, pystynokkainen mies. - -"Mutta omituisinta on, että ihmiset uskovat sellaisia ennustuksia", -virkkoi hänen toverinsa. - -"Se ei ole ollenkaan omituista. Tällä suurella, idioottisella, -sekasotkuisella Lontoolla ei ole hitustakaan huumorin tunnetta. -Ajattelepas kuinka ahkeraan se on koko viime kuukauden uurastanut -saattaakseen itsensä naurunalaiseksi!" Ja sitten hän katsahti John -Stormiin ikäänkuin ylpeänä komeasta puheestaan. - -John ei kuunnellut. Hän tiesi, että jokainen puhui hänestä, mutta se ei -tuntunut liikuttavan häntä ollenkaan. Kaikki tuo ikäänkuin koski jotain -toista olemusta, jossa hänen sielunsa ennen oli ollut. - -Vihdoin eräs ajatus pääsi Johnin mieleen. Hän luuli nyt tietävänsä mitä -hänen tuli tehdä. Hänen pitäisi mennä takaisin luostariin ja pyytää -taas päästä sinne. Mutta tällä kertaa hän ei pyrkinyt sinne veljeksi, -vaan palvelijana pesemään ja raatamaan siellä elämänsä loppuun asti. -Siellä oli ollut mies, joka aina lakaisi kirkon ja soitti kirkonkelloa --- ehkä he sallisivat Johnin nyt tehdä sellaista työtä. Hän oli -pettänyt ihanteensa, hän ei ollut voinut vastustaa maallisen rakkauden -viettelyksiä. Mutta Jumala on armollinen eikä kokonaan hylkää häntä. - -Hänen nöyryytyksensä oli vallan toivotonta, mutta monta tuntia kului -ennenkuin hän ryhtyi panemaan päätöstään toimeen. Hän saapui luostarin -kirkolle juuri iltarukousten aikaan, ja veljet veisasivat viimeistä -iltavirttä: - - "Jesus ylkä sieluni, - Helmaasi pakenen." - -Hän seisahtui portille ja kuunteli. Kadut olivat melkein äänettömät, -tuskin ainoatakaan kulkijaa näkyi. - - "Oi Herra, suojaas pakenen, - On elo synkkä, myrskyinen!" - -Hänen sydämensä oli pakahtua, ja hän tunsi pistävää tuskaa. Niin, niin, -niin! Muuta suojaa hänellä ei ollut. - -Mutta äkkiä iski uusi ajatus häneen, ja hän oli kuin raskaasta unesta -herännyt. Glory! Hän oli ajatellut ainoastaan omaa sieluaan ja oman -sielunsa pelastusta, ja hän oli unohtanut velvollisuutensa toisia -kohtaan. Ennen kaikkea hänellä oli velvollisuuksia Glorya kohtaan, ja -niistä hän ei voinut eikä saisi ikinä luopua. Hänen täytyi asettua -Gloryn rinnalle, ja vaikkapa hänen olisikin pakko silloin luopua -ihanteistaan, niin se ei asiaa muuttanut. Hän oli osoittautunut -kykenemättömäksi elämään pyhimys-elämää, hänen täytyi alentaa lippunsa, -hänen täytyi tyytyä elämään ihmisenä. - -Mutta hän ei ymmärtänyt, mitä hänen nyt ensiksi tuli tehdä, ja yön -tullessa hän vielä harhaili pitkin katuja. Hän oli kääntynyt taas -itäänpäin, ja Mile Endinkin levottomilla kaduilla hän saattoi huomata, -että jotain omituista oli ilmassa. Juopuneita hoiperteli pitkin katuja -hoilaten ja laulaen aivan kuin nyt olisi ollut yleinen lupapäivä. -"Hauskaa, ettet odota maailmanloppua vielä tänä iltana tyttöseni!" -- -"Vai odotatko sinä?" - -Kello kahdentoista aikaan astui John erääseen majataloon ja pyysi -yösijaa. Majatalon isäntä seisoi juuri keittiössä puhellen kahden -miehen kanssa, jotka keittivät silakoita illallisekseen. Hän katsoi -tulijaan hämmästyneenä. - -"Yösijaako, hyvä herra? Meillä ei ole herrasmiehille sopivia -tiloja..." Sitten hän vaikeni ja katsoi tarkemmin John Stormiin -kysäisten: "Oletteko te ehkä sisälähetyksen miehiä?" - -John Storm sopersi jotain vastaukseksi. - -"Minä arvasin, että te olette sieltä. Ne käyvät usein täällä meillä -juomassa kupin kahvia, mutta ei kenenkään päähän ennen ole pistänyt -pyytää yösijaa. Mutta, jos vain kelpaa, niin --" - -"Se on liiankin hyvä minulle. Voitteko antaa minulle kupin kahvia -ennenkuin menen levolle?" - -"Mielelläni, herra pastori! Olkaa hyvä ja istukaa! Olkaa kuin -kotonanne! Minä tässä juuri haastelin toverien kanssa eräästä teidän -virkaveljestänne -- sille raukalle kävi ikävästi Westminsterissä." - -"Oh, hänestäkö puhuitte?" - -"Joku täällä sanoi, että semmoinen homma taitaa kannattaa hyvin." - -"Totta vissiin se kannattaa. Eipä suinkaan ihmiset muutoin sellaista -hommaisi", sanoi eräs miehistä kumartuen valkean yli. - -"Älä puhu semmoisia! Ei siitä ole hänelle hyötyä ollut. Ajatteles -millaisessa kiikissä hän nyt on! Jos ne saavat hänet kiinni, niin -kuuden kuukauden vankeus odottaa häntä." - -"No minkätähden hän sitten on kaiken tuon tehnyt? Kyllä kai hänellä on -jotain hyötyä ollut, muutoin en minä ymmärrä sitä ollenkaan." - -"Hän on tietysti asiastaan vakuutettu, ja siksi hän on toiminut sillä -tavalla. Vai mitä te arvelette, herra pastori?" - -"Minun mielestäni on aivan oikein, että tuo mies on kärsinyt -tappion", sanoi John. "Jumala ei enää koskaan ole käyttävä häntä -sanansaattajanaan, koska Hän on syössyt hänet häpeään." - -"Kyllä se mahtoi olla väärässä, se mies", sanoi tulen ääressä seisova -mies. - -Kun John Storm heräsi pikku huoneessaan seuraavana aamuna, ymmärsi -hän selvemmin tehtävänsä. Hän ilmoittautuisi poliisille ja kärsisi -rangaistuksensa loppuun asti. Sitten hän palaisi Gloryn luo vapaana -miehenä, ja Jumala kyllä neuvoisi hänelle työtä senkin jälkeen, tuon -kamalan ylpeyden ja itserakkauden rangaistuksen jälkeen. - -"Nyt se mies on kuollut sairashuoneessa", kuului joku sanovan -keittiössä, ja sitten sieltä kuului sanomalehtien kahinaa. - -"Onko hän?" sanoi toinen. "Kyllä olisi sitten parasta, että isä Storm -pötkisi käpälämäkeen, sillä kyllä hän saa kaiken syyn niskoilleen, -olipa se sitten hänen syytään tai ei." - -Johnin päätä huimasi. Hän muisti, mitä veli Antero oli kertonut Charles -Wilkesistä ja hänen sydämensä, joka äsken sykähteli lämpimästi, tuntui -nyt vallan jähmettyvän. Siitä huolimatta hän läksi kello yhdeksän -aikana maanalaista rautatietä länteenpäin. Ihmiset katsoivat häneen -hänen astuessaan vaunuun. Hänestä tuntui kuin joka ikinen olisi -tuntenut hänet ja kuin maailma vain leikittelisi hänellä niinkuin kissa -hiirellä. Vaunu oli täynnä nuoria puotilaisia, jotka tupakoivat ja -lukivat sanomalehtiä. - -"Sepä on omituista!" sanoi yksi heistä. "Mies on hävinnyt aivan kuin -hänet olisi elävänä nostettu pilviin." - -"Miksi se olisi niin omituista", virkkoi toinen soinnuttomalla äänellä. -Tämä toinen ei tupakoinut, ja hänellä oli kiihkoilijan hurmio-ilme -silmissään. "Elia vietiin elävänä taivaaseen, eikö niin? Miksi ei yhtä -hyvin isä Storm?" - -"Mitä?" huudahti ensimmäinen puhuja, ja piippu putosi hänen hampaistaan. - -"Sitä ainakin muutamat uskovat", sanoi soinnuton ääni kainosti. - -"Oh, sinun pitäisi todellakin saada hiukan lääkkeitä", sanoi -ensimmäinen puhuja koputtaen tuhkan pois piipun kopasta ja katsellen -ympärilleen tarkoittavasti. Molemmat nousivat pois Cityssä. John jatkoi -matkaansa Westminster Bridgelle. - -Se oli hirveätä. Miksi hän ei käyttäisi hyväkseen yleistä taikauskoa ja -häviäisi todellakin ottaen Gloryn mukanaan? Mutta ei, ei, ei! - -Kaikkien hänen sielunsa tuskien ajan oli hänen uskontonsa säilynyt -entisellään, ja nyt se kohosi hänen eteensä tulisena pilvipatsaana. -Hän tahtoi täyttää aikomuksensa, olkootpa seuraukset mitkä tahansa, ja -jos häntä syytettäisiin rikoksista, joita hän ei ollut tehnyt, jos hän -saisi kärsiä seuraajiensa pahoista töistä, niin hän ei puolustautuisi --- jos vaadittaisiin, antaisi hän tuomita itsensä, ja koska hän oli -viaton niihin rikoksiin, pitäisi Jumala hänen rangaistustaan muitten -syntien sovituksena! Ihana uhri. Sen hän tekisi! Ja Glorykin olisi -kerran ylpeä siitä. - -Tämän päätöksen tuottaman innostuksen valtaamana hän läksi Scotland -Yardiin ja astui reippaasti poliisihuoneeseen. Päivystäjänä oleva -virkamies otti hänet vastaan kumartaen kunnioittavasti, mutta jatkoi -kumminkin matalaäänistä puhettaan erään poliisi-inspehtorin kanssa, -joka seisoi pöydän toisella puolella. - -"Sepä oli omituista", sanoi hän. "Minä kuulin, että joku oli nähnyt -hänen astuvan junaan Eustonissa." - -"Saattoihan hän ollakin siellä, vaikka hän nyt kieltää sen." - -"Ajatteletteko koiraa?" - -"Sitäkin mietin", sanoi inspehtori, mutta samassa hän huomasi Johnin ja -kysyi: "Kuka siellä?" - -Poliisivirkamies astui pöydän luo kysyen: "Millä voin palvella teitä, -hyvä herra?" - -John tiesi, että tuo tärkeä hetki nyt oli tullut ja oli ylpeä siitä, -ettei hänen päätöksensä ollenkaan horjahdellut. Kohottaen päätään sanoi -hän matalalla äänellä ja nopeasti: - -"Minä olen kuullut, että teille on annettu käsky vangita isä Storm." - -"Meillä _oli_ sellainen käsky", vastasi virkamies. - -John näytti hämmästyneeltä. - -"Mitä tarkoitatte?" - -"Tarkoitan, että isä Storm on jo vangittu." - -John tuijotti mieheen aivan ymmällään. - -"Vangittu? Sanoitteko vangittu?" - -"Niin juuri. Hän antautui itse poliisille juuri äsken." - -John vastasi kärsimättömästi: - -"Mutta se on mahdotonta." - -"Miksi se olisi mahdotonta? Onko teillä jotain tekemistä tämän asian -kanssa?" - -Johnin huulet vavahtelivat hiukan hänen sanoessaan: - -"Minä olen isä Storm." - -Poliisivirkamies oli hetken ääneti. Sitten hän kääntyi inspehtoriin -hymyillen sääliväisesti. - -"Vielä yksi", sanoi hän tarkoittavasti. Rikoksellisten psykologia oli -aina huvittanut tätä virkamiestä. - -"Odottakaa hetkinen", sanoi inspehtori ja poistui nopeasti eräästä -sisäovesta. Poliisivirkamies kysyi Johnilta yhtä ja toista hänen -retkistään edellisenä päivänä. John vastasi epämääräisesti katkonaisin, -melkein sekavin lausein. Samassa inspehtori palasi. - -"Te olette siis isä Storm?" - -"Olen." - -"Tunnetteko ketään, joka mahdollisesti tahtoisi antaa vangita itsensä -teidän asemestanne?" - -"Taivas varjelkoon ketään semmoista yrittämästä." - -"Siitä huolimatta täällä on eräs, joka väittää olevansa --" - -"Saanko nähdä hänet?" - -"Tulkaa hiljaa tätä tietä", sanoi inspehtori, ja John seurasi häntä -sisähuoneeseen. John Stormin ylpeys oli kokonaan lamassa, hänen päänsä -oli kumarassa, ja hän oli tavattomasti liikutettu. - -Mustaan kauhtanaan puettu mies istui pöydän ääressä selitellen jotain -eräälle poliisivirkamiehelle, jolla oli avoin muistiinpanokirja -edessään. Mies oli selin oveen, mutta John tunsi hänet heti. Se oli -veli Antero. - -"Miksi te antauduitte itse poliisille?" kysyi poliisivirkamies, ja -veli Antero alkoi lavertaa pitkää, mieletöntä selitystä. Hän oli -nähnyt iltalehdissä, että isä Storm muka oli nähty Eustonin asemalla, -ja hänestä oli sääli... sääli, että poliisi... että poliisi kulutti -aikaansa -- - -"Pitäkää varanne!" sanoi virkamies. "Te olette nyt sellaisessa -asemassa, että teidän täytyy miettiä, mitä sanotte." - -Silloin inspehtori astui esiin jättäen Johnin ovensuuhun. - -"Te väitätte yhä vieläkin olevanne isä Storm?" - -"Tietysti", sanoi veli Antero närkästyen. "Jos olisin joku toinen, niin -luuletteko, että olisin tullut tänne antautumaan poliisille?" - -"Kuka siis on tämä, joka seisoo takananne?" - -Veli Antero kääntyi, huomasi Johnin ja säikähtäen kovasti huudahti -kauhusta. Hän näytti tuskin uskovan, että se todellakin oli John Storm, -ja hänen silmänsä pyörivät hurjasti. John koetti puhua, mutta sai -lausutuksi ainoastaan pari epäselvää ääntä. - -"No, mitä arvelette?" sanoi inspehtori. Ja Johnin seisoessa pää -kumarassa ja rinta kohoten veli Antero puhkesi hermostuneeseen nauruun -ja alkoi puhua: - -"Ettekö tunne häntä? Se on minun maallikkoveljeni. Minä toin hänet -luostarista kuusi kuukautta sitten, ja siitä lähtien hän on asunut -luonani." - -Poliisivirkamiehet katsoivat toisiinsa. "Hyvänen aika!" huusi veli -Antero käskevällä äänellä. "Ettekö usko minua? Te ette saa koskea -tuohon mieheen. Hän ei ole tehnyt mitään -- ei kerrassaan mitään. Hän -on hellä kuin nainen eikä voisi tehdä pahaa kärpäsellekään. Mitä hän -täällä tekee?" - -Poliisivirkamiestenkin päät painuivat alas, ja tuo sydäntäsärkevä ääni -jatkoi: "Oletteko vanginneet hänet? Se on kovin väärin, jos... Mutta -ehkä hän on itse antautunut teille! Se olisi juuri hänen tapaistaan. -Hän pitää minusta ja voisi kertoa teille mitä juttuja tahansa -pelastaakseen... Mutta teidän täytyy ajaa hänet pois... Käskekää häntä -palaamaan vanhan äitinsä luo -- siellä on hänen oikea paikkansa. Hyvä -Jumala! Luuletteko, että minä valehtelen teille?" - -Oli hetken äänettömyys. - -"Poikaparka, vaiti, vaiti jo!" sanoi John hellällä ja käskevällä -äänellä. Sitten hän kääntyi inspehtoriin hymyillen katkerasti. - -"Oletteko varma asiasta nyt?" kysyi hän. - -"Aivan varma, isä", vastasi inspehtori murtuneella äänellä. Veli Antero -purskahti itkuun. - - - - -X. - - -Kun Glory heräsi aamulla Derby-päivän jälkeen ja ajatteli Johnia, -ei hän tuntenut vähääkään katumusta. Jossakin etäällä oli ääretön -sekasotku vaikeuksia, mutta hän ei tahtonut ajatella niitä. John -rakasti häntä ja hän rakasti Johnia, ja kaikki muu oli mitätöntä. Jos -säännöt ja valat pyrkivät heitä erottamaan, niin varokoot sellaiset -lemmen viholliset. - -Glory tunsi, että omituinen vieno muutos oli tapahtunut hänessä. Hän -ei ollut enää ainoastaan oma itsensä, vaan samalla myöskin joku muu. -Hän ei ollut ainoastaan Glory, vaan myöskin John Storm. Oi, suloinen -salaisuus! Oi, ilojen ilo! Hän tunsi vieläkin John Stormin käsivarsien -syleilyn ja armaan henkäyksen kaulallaan. Omituisesti vavisten hän -kurotti kätensä ja otti käsipeilin katsoakseen itseään ja nähdäkseen, -oliko hänen kasvoissaan mitään semmoista muutosta, jonka muukin maailma -saattoi huomata. Oli kyllä! Hänen silmissään oli toinen loiste, syvempi -valo. Hän heittäytyi takaisin viileälle vuoteelleen huoahtaen syvään. -Mitä hän välitti maailmasta! Menneet olivat nyt nuo kuusi kurjaa -kuukautta, jolloin hän oli joka aamu herännyt tuska rinnassa. Hän oli -onnellinen, onnellinen, onnellinen! - -Aamuaurinko paistoi huoneeseen, kun Liisa astui sisään tuoden teetä. - -"Tapasitteko isä Stormin illalla, neiti Gloria?" - -"Tapasin kyllä, Liisa kulta." - -Sen päivän sanomalehti oli kokoon käännettynä tarjottimella. Glory otti -sen käteensä ja avasi sen katsoakseen, mitä siinä seisoi Derbystä, ja -muisti nyt ensi kerran Draken ja hänen voittonsa. Mutta hänen katseensa -sattuikin suurilla kirjaimilla painettuun otsakkeeseen: "Uskonnollinen -paniikki. Ilveilyn nolo loppu." - -Se oli ilkkuvaa riemuhuutoa. Tuhon päivä oli tullut ja mennyt, ja -kumminkin Lontoo oli vallan entisellään! Viime yön vuoksi ja luode oli -suorittanut säännölliset liikkeensä huuhtomatta pois ihmisasuntoja. -Maanjäristys ei ollut niellyt Paavalin katedraalia, maailman -mahtavimman kaupungin palo ei ollut luonut hohtoaan Euroopan taivaalle, -ja ukkossääkin, joka oli Lontoota kohdannut, oli ainoastaan huuhtonut -pois tomun ja puhdistanut ilman. - -"Lontoota saa onnitella, kun tuo hulluus nyt vihdoinkin on ohi. Mikäli -tiedämme, ei se ole aikaansaanut muuta kuin yhden tapaturman. Brown's -Squarella Westminsterissä kaksi tuon hulluuden tartuttamaa intoilijaa -hyökkäsi erään nuoren Wellington-kasarmissa asuvan soturin Charles -Wilkesin kimppuun. Haavoittunut soturi vietiin Tuomaan sairaalaan ja -hänen haavoittajansa Rochester Rown poliisiasemalle. Vahinko vain, että -papillinen hulluuden aikaansaaja ei ole vielä joutunut saman kohtalon -alaiseksi kuin hänen seuraajansa. Myöhään eilisiltana vallanpitäjät, -jotka vihdoinkin heräsivät hämmästyttävästä välinpitämättömyydestään, -antoivat käskyn isä Stormin vangitsemiseksi, mutta ei poliisin ole -onnistunut saada häntä käsiinsä tähän saakka." - -Glory hengitti raskaasti lukiessaan, ja Liisa, joka juuri veti ylös -uutimia, katsoi häneen kummastuneena. - -"Liisa, oletko sanonut kenellekään, että isä Storm oli täällä illalla?" - -"En ole, neiti. Ei ketään ole vielä liikkeellä, ja sitä paitsi --" - -"Älä sitten kerrokaan siitä kenellekään ihmiselle. Sillä tekisit -minulle suuren, suuren palveluksen. Lupaatko sen, Liisa?" - -"Tietysti, neiti", sanoi Liisa iskien hiukan silmää ja nyökäyttäen -päätään. - -Glory puki nopeasti ylleen, meni alas saliin ja kirjoitti kirjeen. -Se oli Seftonille, teatterin regissöörille. "Älkää odottako minua -tänä iltana. En voi nyt näytellä. Anteeksi, että tuotan niin paljon -häiriötä." - -Sitten Rosa astui sisään kädessään toinen sanomalehti, ja virkkamatta -mitään Glory ojensi hänelle kirjeensä luettavaksi. Rosa luki sen ja -antoi sen sitten takaisin ääneti. He ymmärsivät toisensa. - -Seuraavina tunteina Gloryn levottomuus kasvoi kuumeentapaiseksi, ja -heti kun ensimmäiset iltalehdet olivat ilmestyneet, lähetti hän niitä -noutamaan. - -Kauhu alkoi laimeta, ja kaupungin ulkolaitoihin lähteneet ihmiset -alkoivat palata takaisin laumoittain sangen noloina ja häpeissään. Ei -mitään uutisia isä Stormista. Tänä aamuna oli käyty kysymässä Scotland -Yardilla, mutta sieltä ilmoitettiin, ettei hänestä vielä ole kuulunut -mitään. Ei kukaan voinut käsittää, missä hän oli viettänyt edellisen -yön. - -Gloryn posket hehkuivat polttavan kuumina. Alituiseen hän lähetti -noutamaan uusia sanomalehtiä. Uskonnollinen kauhu oli joutunut melkein -unohduksiin, ja huomio oli kokonaan kääntynyt John Stormin katoamiseen. -Hänen seuraajansa eivät ottaneet kuuleviin korviinkaan ajatusta, että -hän olisi paennut Lontoosta. Olipa miten oli, hän oli nyt mennyttä -miestä. Profeettana oli hänen uransa lopussa, ja hänen hurjat, -mystilliset uskontoteoriansa olivat Lontoon pilkan kohteena. - -"Meitä ei ollenkaan hämmästytä, että tuo toinen Mooses, tuo -vale-Messias on sortunut. Sellaiset henkilöt sortuvat aina pakosta, -mutta se on ihme, että kukaan on koskaan suhtautunut vakavasti -liikkeeseen, jonka pylväinä ovat olleet..." ja sitten seurasi -pilkallinen luettelo Johnin seuralaisista -- panttilainaaja, viinuri, -lakaisija, pari puotilaista j.n.e. - -Lukiessaan tuota kaikkea Glory samalla punastui häpeästä, vapisi -pelosta ja tunsi tulista suuttumusta. Hän söi päivällistä kahden kesken -Rosan kanssa, ja he koettivat puhella muista asioista. Mutta se oli -turha vaiva. Vihdoin Rosa sanoi: - -"Minun täytyy seurata tuon asian juoksua sanomalehteni puolesta, ja -nyt minun on mentävä katsomaan, onko hänen kirkossaan tänä iltana -tavallinen jumalanpalvelus." - -"Saanko tulla kanssasi?" - -"Tule vain, jos tahdot, mutta turhaa se on -- ei hän ole siellä." - -"Miksi ei?" - -"Pääministeri läksi Lontoosta eilis-iltana -- minä en pääse siitä -uskosta, että se on jossakin yhteydessä tuon asian kanssa." - -"John Storm on varmaan kirkossaan, Rosa. Se mies ei juokse pakoon. -Minä tunnen hänet", sanoi Glory ylpeästi. Kirkko oli täpötäynnä väkeä, -joten Glory ja Rosa tuskin pääsivät istumaan. Johnin viholliset -olivat järjestään kaikki saapuvilla -- kaikki ne, jotka luulivat, -että tuo mies uhkasi heidän vanhoja oikeuksiaan ja elinkeinojaan, -tuo mies, joka kävi sotaa pahetta ja paheen harjoittajia vastaan. -Ennen jumalanpalveluksen alkua vallitsi kirkossa omituinen uhkaava -mieliala, ja huolimatta lujasta luottamuksestaan John Stormiin huomasi -Glory rukoilevansa, että hän ei tulisi nyt näyttäytymään. Kun urut -alkoivat soida ja kuoro ja papit astuivat sisään, oli kiihko kasvanut -korkeimmilleen, ja muutamat seurakuntalaisista nousivat seisomaan -penkeille nähdäkseen, oliko isä Storm siellä. Mutta hän ei ollut -kirkossa. Hänen mustaa kauhtanaansa ja neliskulmaista lakkiansa, joissa -hän vielä äskettäin oli saarnannut, ei näkynyt missään, ja sekä ystävät -että viholliset näyttivät yhtä tyytymättömiltä. - -Sitten alkoi häpeällinen näytös. Mustelmanaamainen mies nousi -otsa siteessä seisaalleen huutaen: "Me emme tahdo mitään paaveja, -pojat!" Jumalanpalvelus, jota kaksi luostarista saapunutta veljeä -oli hoitamassa, keskeytyi heti paikalla ja yltympäri kuului suhinaa, -vihellyksiä, kirkumista ja jos jonkinmoista melua. Kesken lukemista -alettiin laulaa, ja alttarille viskeltiin penkeiltä tyynyjä, mattoja, -rukouskirjoja y.m. Säikähtyneet kuoropojat pakenivat, ja papit ajettiin -ulos kirkosta. - -Johnin omat puoluelaiset hiipivät pakoon kauhuissaan ja häpeissään, -mutta Glory hypähti pystyyn aivan kuin asettuakseen tuon raukkamaisen -lauman tielle. Hänen ääntänsä ei kuitenkaan voinut kuulla yleisen melun -vallitessa, ja Rosa veti hänet mukanaan kadulle. - -"Eikö tässä maassa ole mitään järjestysvaltaa, joka voi tuommoisen -melun estää?" huusi Glory, mutta poliisi ei ollut kuulevinaan hänen -sanojaan. - -Sitten purkautui seurakunta ulos kirkosta ja asettui kellarikerrokseen -vievän oven ympärille. - -"He ovat löytäneet hänet", ajatteli Glory puristaen kättään rintaansa -vasten. Mutta niin ei ollutkaan laita. Kesken ihmisääniä kuului äkkiä -verikoiran kumea ulvominen. Joukko kirkui pelosta ja ilosta, ja sitten -se erosi kahtaalle, sillä koira syöksyi väen läpi häntä pystyssä, kuono -maassa ja otsa rypyssä. Hetken kuluttua se oli jo kadonnut, sen kumea -ääni kuului vielä naapurikaduilta, ja väkijoukko juoksi minkä pääsi sen -perässä. - -"Tuo se löytää miehen, jos hän vain on Lontoossa", huusi joku -- se oli -juuri tuo mustelmanaamainen mies -- ja sitten rähähti liuta ilkeään -nauruun. - -Glorya pyörrytti, ja hän tarttui kouristuksentapaisesti Rosan -käsivarteen. - -"Nuo kurjat olennot!" huusi hän. "He käyttävät eläinraukan rakkautta -isäntäänsä omiin inhoittaviin tarkoituksiinsa -- se on kurjaa, raakaa, -se on --. Oi, voi, voi!" - -"Tule rakas ystävä", sanoi Rosa ja veti Gloryn pois. - -He palasivat Broad Sanctuaryn kautta. Ei kumpainenkaan heistä puhunut, -vaan molemmat miettivät: "Hän on palannut luostariin ja aikoo odottaa -siellä kunnes myrsky on ohi." Westminster Bridgellä he erosivat. "Minun -pitää mennä asioille", sanoi Rosa kääntyen maanalaiselle rautatielle -päin. - -"Hän menee Bishopsgaten luostariin", ajatteli Glory, ja he erosivat -painostavan tunnelman vallassa. - -Tullessaan kotiin löysi Glory sillä aikaa tulleen kirjeen Drakelta: - - "_Rakas Glory!_ -- Kuinka minä voin pyytää anteeksi eilistä - anteeksiantamatonta käytöstäni teitä kohtaan? Muisto siitä, mitä - tapahtui, on turmellut minulta kaiken ilon menestyksestäni, vaikka - kaikki minua onnittelevat. Minä olen koettanut puolustella itseäni - sillä, että te ehkä pidätte lieventävinä seikkoina tuota päivää ja - olosuhteita sekä minun kiihoittunutta mielentilaani. Mutta teidän - elämänne on ollut niin moitteetonta, että minä vallan kauhistun - ajatellessani kuinka eilen saatoin teidät alttiiksi - väärinselityksille salliessani teidän käydä Korinton klubissa Ja - käyttäytyessäni teitä kohtaan siellä sillä tavalla Jumalan kiitos - eivät asiat kehittyneet sitä pitemmälle ja siunattu sallimus esti - minua täyttämästä uhkaustani ja seuraamasta teitä kotiin. Uskokaa - minua, teidän ei tarvitse enää tavata sellaisia miehiä kuin lordi - Robert Ure ja sellaisia naisia kuin hänen seuralaisensa ovat. Minä - halveksin heitä koko sydämestäni enkä voi ymmärtää kuinka olen - saattanut sietää heitä näin kauan. Olkaa minulle niin ystävällinen - että kirjoitatte pari riviä ja sallitte minun käydä luonanne - pyytämässä suusanallisesi teiltä anteeksi. - - Nöyrimmästi teidän - F.H.N. Drake." - -Glory nukkui rauhattomasti sinä yönä, ja heti kun hän kuuli Liisan -liikkuvan aamulla, käski hän tuoda sanomalehdet. - -"Kuulitteko koiran haukkuvan, neiti?" sanoi Liisa - -"Minkä koiran?" - -"Isä Stormin koiran. Se raapi katuovea tänä aamuna ennenkuin minä -nousin ylöskään. Minä arvelin sitä maitokuskiksi. Mutta heti kun raotin -ovea, töytäsi koira saliin ja kulki nuuskien ympäri joka paikassa." - -"Missä se nyt on?" - -"Se meni jo, neiti." - -"Näkikö kukaan sen? Eikö? Onko se varma? Oletko aivan varma siitä? Älä -siis virka mitään siitä, Liisa -- ei kerrassa mitään -- niin olet hyvä -tyttö." - -Sanomalehdet olivat täynnä kertomuksia John Stormin salaperäisestä -katoamisesta. Ei jälkeäkään hänestä ollut nähty. Joku oli arvellut -hänen vetäytyneen uudelleen Anglikaaniseen luostariin, jonka -jäsenistöön hän kuului, mutta kysyttäessä Bishopsgaten luostarista oli -saatu selville, ettei kukaan siellä ollut häntä nähnyt. Eilispäivästä -saakka oli poliisi hakenut ristiin rastiin koko Lontoon, mutta -ei vähintäkään seikkaa vielä ollut ilmaantunut, joka loisi valoa -tuohon salaperäiseen häviämiseen. Vaikka hänellä oli erikoisimmat -kasvot ja tavat koko Lontoossa, oli hän osannut välttää huomiota ja -päässyt semmoiseen lymypaikkaan, jota oli mahdoton keksiä. Ei mikään -taikomataidon mestari olisi voinut kadota näkyvistä ihmeellisemmällä -tavalla. Hän oli aivan kuin nostettu taivaaseen pilvessä, ja juuri -sitä monet hänen innokkaimmista ihailijoistaan uskoivatkin hänen -kohtalokseen. Näiden joukossa oli hehkusilmäisiä intoilijoita, jotka -kertoivat, kuinka hän oli kiitänyt tulisissa vaunuissa ylöspäin, sekä -ennustivat hänen palaamistaan kolmen päivän kuluttua. Sellaisia juttuja -haastelivat tuhannet, joita vieläkin liitti ääretön hellyys petturin -muistoon. Sillä välin oli soturi Wilkes kuollut haavoistaan, ja -poliisioikeus oli ottava asian käsiteltäväksi juuri sinä päivänä. - -"Tunnottomat pedot! Verikoira on laupeuden enkeli heihin verrattuna", -ajatteli Glory. Mutta eniten häntä kiusasi ajatus, että John oli -paennut vaaraa ja piileskeli nyt jossakin. - -Puolenpäivän tienoissa sanomalehtipojat syöksyivät puiston halki -tarjoten huutamalla lehtiään kaupaksi vastoin kaikkia sääntöjä, ja -samassa Rosa astui sisään kertoen, että John Storm oli itse antautunut -poliisille. - -"Tiesin, että hän tekisi niin!" huudahti Glory. "Tiesinhän sen!" - -Sitten Rosa kertoi, kuinka veli Antero oli koettanut uskotella -poliisille, että hän on John Storm, ja kuinka säälittävästi se juttu -oli loppunut. - -"Sanoitko, että se oli vain maallikkoveli, Rosa?" - -"Niin oli. Puolihupsu raukka nähtävästi -- kuinka hän saattoi -luullakaan, että tuommoinen kepponen voisi onnistua Lontoossa." - -Gloryn silmät säkenöivät. "Rosa", huudahti hän, "minä olisin ennemmin -tahtonut tehdä tuon hänen tekonsa kuin näytellä suurinta osaa koko -maailmassa." - -Glory tahtoi olla läsnä oikeudenistunnossa ja pyysi että Rosa ottaisi -hänet mukaansa. - -"Mutta uskallatko sinä, lapsi? Uskallatko nähdä häntä, kun teidän vanha -ystävyytenne --" - -"Uskallanko?" sanoi Glory. "Uskallanko seistä hänen rinnallaan -syytettyjen paikalla!" - -Mutta kun hän saapui oikeuspaikan edustalle ja näki millainen tungos -siellä oli sekä huomasi kaikki nuo hienot henkilöt, miehet ja -naiset, joitten sallittiin istua penkeillä, sanomalehtimiesjoukot, -uutisten onkijat ja lukemattomat hymyilevät, kiihkeät, armottomat, -säälittömät kasvot, kaikki kokoontuneina kuin ainakin hauskaa näytelmää -katsomaan, silloin hänen sydäntänsä vihloi, ja hän hiipi pois -oikeudenistuntopaikasta ennen vangin saapumista. - -Kulkien edestakaisin käytävässä Glory odotti asian päättymistä. -Sen käsittely ei kestänyt kauan. John Stormia syytettiin siitä, -että hän oli pannut toimeen kansankokouksia, jotka olivat yleiselle -turvallisuudelle vaarallisia. Ei mitään puolustusta kuulunut. -Ensimmäisenä vieraanamiehenä oli mies, jonka otsa oli siteessä. Hän -oli ravintoloitsija Brown's Squareltä, ja hän oli ollut sotilas -Wilkesin hyvä ystävä. Hänen otsansa oli haavoittunut siten, että -vangin maallikkoveli oli lyönyt siihen kepillä Derby-iltana, kun -hän, todistaja, Wilkes-vainajan kanssa oli yrittänyt päästää irti -verikoiran. Hän tiesi kertoa paljon isä Stormin saarnoista, puheista, -ennustuksista ja panetteluista. Toisina todistajina olivat Pincher ja -Hawkins. He vallan vapisivat pelosta kuinka heille itselleen kävisi -ja pelastaakseen oman nahkansa syytivät he kaiken syyn isä Stormin -niskoille. Tunnin kuluttua tuli Rosa ulos ja kertoi, että John Storm -oli tuomittu pantavaksi tutkimusvankilaan. Takuuta ei pyydetty, ja -vangittu, joka ei koko aikana ollut sanonut sanaakaan, vietiin takaisin -vankilaan. - -Glory kiiruhti kotiin ja sulkeutui huoneeseensa. Sanomalehtipojat -kadulla kirkuivat: "Isä Storm oikeuden edessä", ja täyttivät koko ilman -huudoillaan. Glory pani kädet korvilleen ja koetti hyräillä jotain -ollakseen kuulematta. - -John Stormin ura oli lopussa. Ja kaikki oli hänen, Gloryn, syytä. Jos -hän olisi suostunut lähtemään Lontoosta Johnin kanssa, tai liittänyt -kohtalonsa häneen täällä, olisi kaikki nyt toisin. Mutta hän oli -tunkeutunut Johnin elämään murtaen sen. Hän oli tehnyt syntiä tuota -miestä vastaan, joka oli antanut hänelle kaiken, mitä ihmissielu voi -toiselle antaa. - -Liisa tuli sisään silmät punoittavina ja toi iltalehdet sekä kirjeen. -Lehdissä oli pitkä kertomus oikeudenkäynnistä ja pikku letkauksia -yleisölle, joka muka viitsi osoittaa niin suurta mielenkiintoa -tuommoista viheliäistä petturia kohtaan. Muutamissa lehdissä oli -vangitun kuva sekä istuntosalissa läsnäolleiden tunnettujen henkilöiden -kuvia. "Teatteria edusti --" ja sitten seurasi irvikuva Glorysta. Kirje -oli Rakel-tädiltä: - - "_Oma rakkain Glory!_ -- Minä tiedän kuinka syvästi sinun - _sydämesi_ kärsii niistä ikävistä uutisista, joista nyt sinulle - kerron. Lordi Storm kuoli maanantaina ja hänet haudattiin tänään. - Viimeiseen saakka hän vakuutti, ettei hän ikinä suostuisi - sovintoon Johnin kanssa, eikä hän jättänytkään mitään muuta - perintöä pojalleen kuin lordin arvonimen, joten meidän rakas - ystävämme John on nyt aatelismies ilman maatilaa. Jokainen, joka - oli vanhan lordin läheisyydessä hänen viimeisellä hetkellään, - koetti taivuttaa hänen sydäntään heltymään poikaa kohtaan, mutta - turhaan. Olo kuolinvuoteella oli kamalaa. Kuolemaisillaan ja - alinomaa purskahtaen nauruun lordi luki ääneen viimeisen tahtonsa, - jossa hän määräsi, että kaikki hänen tavaransa myydään ja tulot - niistä annetaan jollekin yhdistykselle, jonka tarkoituksena on - Englannin valtiokirkon suojeleminen. Ja sitten hän sanoi vanhalle - Chalselle, että heti kun hän, nimittäin lordi, on kuollut, on - kirstu tuotava ja hänet suljettava siihen paikalla, 'sillä', sanoi - hän, 'minun poikani ei tahtonut tulla näkemään minua _elävänä_, ja - hänen ei myöskään pidä irvistellä minulle, kun olen _kuollut_.' - Hautajaiset olivat tänä aamuna Kirkpatrickissa, ja _harvat_ vain - olivat saattamassa miestä, joka ei jättänyt ainoatakaan surevaa - jälkeensä. Mutta juuri kun hänen maalliset jäännöksensä olivat - joutumaisillaan mustaan hautaan, seisahtuivat vaunut kirkkomaan - edustalle ja vanha herrasmies astui ulos niistä. Ei kukaan - tuntenut häntä, ja hän seisoi hetkisen katsellen hautaan, kasvot - aivan liikahtamattomina, ja kuunteli hautausluvut loppuun asti. - Sitten hän nousi jälleen vaunuihinsa ja ajoi pois virkkamatta - sanaakaan kenellekään. _Heti paikalla_ kun hän oli mennyt, minä - sanoin Annalle, että hän oli varmaan joku tärkeä henkilö, ja - sitten kaikki sanoivat, ettei se voinut olla kukaan muu kuin lordi - Stormin veli, itse Englannin pääministeri. Luultavasti kaikki - tulee aivan kohta myytäväksi, joten Knockaloe pian jää typö - tyhjäksi, ja molemmat Stormit, sekä isä että poika, ovat kadonneet - meidän näkyvistämme ikipäiviksi. Minä olen aina aavistanut, että - niin kerran kävisi! Mutta kyllä minä kerron sinulle kaikesta - tarkemmin kun tavataan, ja toivoakseni tapaamme toisemme _kohta!_ - Hyvästi siksi! Sinun hellä, ei, enemmän kuin hellä, sinun - _rakastava_ tätisi. - - Rakel." - - - - -XI. - - -"Niin", sanoi Rosa aamiaispöydässä, "tuntuu aina surulliselta, kun -semmoinen mies äkkiä romahtaa, joka on ollut korkealla yleisön -silmissä. Se on kuin suuren puun kaatuminen metsässä. Ei kukaan ole -aavistanut, kuinka suuri se on ennenkuin näkee sen maassa makaavan." - -"Se on hirveätä, hirveätä!" sanoi Glory. - -"Pitipä tuosta miehestä tai ei, on vaikea asettaa hänen kohtaloansa -yhteen laupiaan kaitselmuksen kanssa." - -"Vaikeatako? Mahdotonta, tarkoitat!" - -"Glory!" - -"Oh, minä tietysti olen pakana ja olen aina ollut pakana, mutta minä -en voi uskoa semmoiseen jumalaan, joka ei mitään tee -- en tahdo, en -tahdo!" - -"Mutta emmehän me vielä tiedä mitään lopusta. Ristiä seuraa -ylösnousemus, kuten uskovaiset sanovat, ja kuka tietää vaikka kaikesta -tästä --" - -"Kuinka hänen kirkkonsa käy?" - -"Oh, kyllä sillä on ottajia, ja jos vaan herttainen arkkidiakoni... -Ah, mutta hänellä on nyt täysi työ rouva Macraessa, miesraukalla! -Rouva Macrae on joutunut aivan rappiolle viimeinkin ja piileskelee -nyt jossakin maatalossa, jossa hän saa rauhassa juoda itsensä -kuoliaaksi herättämättä kenenkään huomiota. Mutta arkkidiakoni ja lordi -Robert ovat keksineet hänen piilopaikkansa ja leijailevat nyt hänen -ympärillään kuin haukat, jotka odottavat haaskaa." - -"Entäs orpokoti?" - -"Ah, se on vallan toinen asia, hyvä Glory. Siitä on menoja vain eikä -mitään tuloja. Ei sitä kukaan taida rientää anastamaan haltuunsa." - -"Oi hyvä Jumala, tätä maailmaa!" huudahti Glory. - -Puolisen jälkeen Glory läksi Westminsteriin hakemaan orpokotia. Se oli -kirkkopuiston kulmassa. Ovi oli lukossa, ja alakerran ikkunoiden edessä -oli luukut. Monien mutkien ja vaikeuksien perästä hän sai tavata sen -henkilön, jonka hoidossa koti nyt oli. Se oli vanhanpuoleinen rouva, -jolla oli yllään musta silkkipuku ja jonka tukka oli lumivalkea. - -"Minä en ole johtajatar, neitiseni", sanoi hän. "Johtajatar pötki -pakoon kuten nuo muutkin hienosukuiset sisaret, sillä he otaksuivat, -että roskaväki hyökkäisi tämänkin talon kimppuun." - -"Sittenpä minä tiedän kuka _te_ olette. Te olette rouva Callender", -sanoi Glory. - -"Jane Callender minä olen, nuori neitiseni. Ja kuka te itse olette?" - -"Minä olen Johnin ystävä, ja minä tahtoisin tietää voisinko jollakin -tavoin --" - -"Ettehän vain liene se tyttö itse? Sehän te olette! Näenhän minä, että -te juuri olette se. Suudelkaa toki minua -- vielä kerran tyttöseni! -Voi, voi, hyvä neiti! Näinkö meidän piti tavata toisemme! Minusta -tuntuu aivan kuin ojentaisimme kättä toisillemme poikaparan haudan yli." - -Sitten he itkivät sylitysten ja tyyntyivät kumpikin. - -"Entä lapset", sanoi Glory. "Kuka niitä hoitaa, kun johtajatar ja -sisaret ovat paenneet?" - -"Ei kukaan muu kuin minä vain ja lapset itse ja tyttö, joka avasi -teille oven. Mutta tulkaa nyt katsomaan niitä." - -Makuuhuone oli yläkerrassa. Rouva Callender avasi oven hiljaa, ja Glory -astui suureen, pimeään huoneeseen, jossa viisikymmentä lasta nukkui. -Ei kuulunut muuta kuin heidän hengityksensä, joka tuntui vienon tuulen -henkäyksen tavoin täyttävän ilman. Oli kovin vaikeata katsella heitä, -kun muisti, että heidän ainoa maallinen isänsä nyt oli vankikopissa. -Sydän pakahtumaisillaan ja itku kurkussa palasivat molemmat naiset -alakerran huoneisiin. - -Kirkkopuistossa oli tähän saakka näkynyt ihmisiä ainoastaan siellä -täällä ovissa ja kadunkulmissa, mutta nyt se alkoi tulla meluavaa -joukkoa täyteen. Sieltä kuului rivoja leikkipuheita "munkeista", -"hänen kunnia-arvoisuudestaan herra lordista" ja "jumaluustieteen -tohtoreista". Pieni liuta oli eronnut isosta joukosta ja koetti -paraikaa heittää pitkää nuoraa lasson tapaan Neitsyt Maarian kuvan -ympäri, joka oli muurin syvennyksessä porttikäytävän vieressä. He -saivat vihdoin kuvan romahtamaan alas ja kirkuivat ilosta. Kun poliisi -sitten ahdisteli heitä, heittivät he kivillä rikki kirkon ikkunat. - -Gloryn teki taas mieli itse syöksyä tuon kurjan roskajoukon keskelle, -mutta hän vain vaipui polvilleen ikkunan luo rouva Callenderin kanssa -ja katseli noita alhaalla näkyviä lukemattomia kasvoja ja heidän pahoja -silmäyksiään sekä suun ympärillä näkyvää julmaa ilmettä. - -"Voi, voi, kun täytyy olla vain nainen!" mutisi hän. - -"Jaa-ah tyttöseni, kyllä moni meistä on sillä tavalla huokaillut", -sanoi rouva Callender. - -Glory ei virkkanut muuta heidän ollessaan polvillaan ikkunan luona ja -puristaessaan toistensa käsiä, mutta kyyneleet, joita avuttomuuden -tunne oli nostanut hänen silmiinsä, kuivuivat, ja niitten sijaan -ilmestyi suuren päätöksen loiste. Hän tiesi hetkensä tulleen vihdoinkin --- hän tiesi, että tämä ennusti loppua. - -Teatterit tyhjenivät juuri, ja vaunuja vyöryi pitkin Strandia. Glory -näki oman nimensä omnibussissa ja kuvansa uutisrakennusten ympärillä -olevissa aitauksissa ja tunsi pistävää tuskaa. Mutta hän oli nyt -kuumeentapaisessa kiihkossa ja tuska haihtui pian. - -Saapuessaan kotiin hän sai taas kirjeen Drakelta. Se sisälsi: - -"Minä ymmärrän, rakas Glory, vallan hyvin, kuinka täysi oikeus -teillä on vaieta kokonaan. Mutta näyttääkseni teille, kuinka syvästi -minä kadun, koetan tehdä kaiken voitavani silloisen käytökseni -hyvittämiseksi, se kun oli todellakin omiaan loukkaamaan ja kiusaamaan -teitä. Te saatatte minut ikuiseen kiitollisuudenvelkaan, jos suostutte -rupeamaan vaimokseni. Me olisimme ystäviä, Glory, samalla kertaa kuin -rakastaisimme toisiamme, ja kun tämä aika on kuuluisa etevistä ja -ihanista naisista, olisi minun suuri ylpeyteni se, että minun vaimoni -ennen kaikkea on nerokas nainen. Ei mikään saisi häiritä teidän kykynne -kehitystä, ja jos seuraelämän velvollisuudet joutuisivat ristiriitaan -sen kanssa, saisivat ne, ettekä te, kärsiä. Muutoin en voi tarjota -teille muuta kuin -- siitä minun on kiittäminen hyvää isääni -- ne -edut, joita rikkaus tuottaa. Mutta kaikkia niitä iloja, joita sen -avulla saattaa hankkia, voitte nauttia täysin määrin, ja jos haluatte -työskennellä hyväntekeväisyysyrityksissä, on teillä siihen erinomainen -tilaisuus. Tämän lisäksi voin ainoastaan tarjota teille koko sydämeni -kiintymyksen ja hellyyden, ja jään levottomana odottamaan vastaustanne." - -Gloryn lukiessa kirjettä vavahtelivat hänen silmäluomensa omituisesti, -mutta hän pani sen pois tyynesti. Tuohon kirjeeseen oli kuitenkin -vaikea vastata, ja hän koetti useampaan kertaan jotain kirjoittaa, -mutta ei ollut tyytyväinen mihinkään. Vastaukseen tuli aina jotain -teennäistä, joka teki hänet levottomaksi ja hävetti. - -"Muistaessani, kuinka hyvä te olette ollut minulle alusta alkaen, -voisin itkeä, kun minun täytyy teille näin vastata. Mutta minä en -voi sille mitään -- ei, en voi! Älkää pitäkö minua kiittämättömänä -ja älkää luulko, että olen mistään loukkaantunut. Minä vaan en voi -täyttää pyyntöänne -- se on ihan, ihan mahdotonta. Voi, jos te -tietäisitte, mitä minulle merkitsee se, että minun täytyy luopua -kaikesta elämänilosta ja riistää kaikki nämä ruusut hiuksistani, niin -uskoisitte varmaan, että minä vihdoin viimeinkin kuuntelen korkeampaa -käskyä enkä vain maallisen arvon ja suuruuden houkuttelua. Niin on nyt -laita. Nainen leikkiköön sydämensä kanssa niin kauan kuin se, jota -hän rakastaa, on onnellinen ja tyytyväinen, mutta jos mies, jota hän -rakastaa, joutuu julman maailman poljettavaksi, silloin ei enää leikki -suju... Niin, minun täytyy mennä _hänen_ luokseen, jos minnekään menen. -Paitsi sitä te voitte kyllä tulla toimeen ilman minua, mutta hän ei -voi. Jos te olisitte nainen, voisitte ymmärtää kaiken tämän. Mutta -olettehan te niin jalo ja uskollinen ja tosi, ja kun katson teidän -kirjettänne sekä muistan, kuinka usein te olette puolustanut sortunutta -miestä, värähtelee sydämeni ja silmäni käyvät himmeiksi kyynelistä, ja -minä ymmärrän millainen englantilainen _gentleman_ on." - - * * * * * - -Kirjoitettuaan tämän kirjeen Glory meni makuuhuoneeseensa ja puuhaili -siellä tunnin verran laitellen kääröihin vaatteita ja koristeita sekä -kirjoittaen kääröihin osoitteita. Yksinkertaisemmat puvut hän osoitti -Anna-tädille, erään turkkiviitan täti Rakelille, oopperatakin Rosalle -ja koko joukon alusvaatteita Liisalle. Kaikki jalokivet ja melkein -kaikki hopeakoristeet toalettipöydältä hän asetti yhteen kääröön, jonka -osoitteessa oli kaikkien noiden tavarain antajan nimi -- Sir Francis -Drake. - -St. Clement of the Danesin kello löi juuri kaksitoista, kun tuo kaikki -oli lopetettu ja Glory seisahtui hetkiseksi kysyen itseltään: "Olenko -unohtanut mitään?" Samassa kuului tohvelien sipsutusta portailla ja -joku koputti ovelle. - -"Minä tässä vain olen, neiti. Enkö voi palvella teitä millään?" - -Glory avasi oven ja näki Liisan puoleksi puettuna ja silmät itkusta -punaisina. - -"Et, Liisa, kiitos, kiitos vain! Mutta miksi sinä et nuku?" - -"En voinut nukkua, neiti, vaikka mikä olisi ollut", sanoi Liisa. Ja -sitten hän lisäsi katsellen huoneeseen: "Mutta aiotteko matkustaa -jonnekin, neiti Gloria?" - -"Ehkä." - -"Sitä minä arvelinkin -- kuulin sinne alas, kuinka te puuhasitte." - -"En lähde kauas -- vähän matkan päähän vain. Mutta mene nyt nukkumaan. -Hyvää yötä!" - -"Hyvää yötä, neiti". Ja Liisa läksi viivytellen alakertaan. - -Noin puoli tuntia sen jälkeen Glory kuuli Rosan tulevan toimistosta ja -menevän yläkertaan makuuhuoneeseensa. "Uskollinen, epäitsekäs olento!" -ajatteli Glory, ja sitten hän aloitti kirjoittaa vielä toista kirjettä: - - "Rakas Rosa! -- Minä aion jättää sinut, en voi sille mitään -- - minun täytyy. Etkö muista minun usein sanoneen, että jos kerran - löytäisin miehen, joka voisi uhrata koko maailman minun tähteni, - niin jättäisin kaikki ja seuraisin häntä? Minä olen löytänyt - hänet, rakas ystävä, eikä hän ole ainoastaan uhrannut koko - maailmaa minun tähteni, vaan hän on polkenut itse taivaankin - jalkoihinsa. Minä en voi mennä hänen luokseen nyt -- oi jospa - voisinkin! -- mutta minä en liioin voi jatkaa nykyistä elämääni. - Siis minä jätän kaikki aivan kuten uhkasinkin -- tuon ihanan ja - julman maailman, kauniin ja vaivaloisen taiteen, vieläpä - 'teatterien kättentaputukset'. Sinä sanot kaiketi minua aasiksi, - ja ehkäpä olenkin, mutta silloin varmaankin polveudun Bileamin - vanhasta ystävästä, joka tiesi, mitä tietä hänen oli kulkeminen. - - Anna anteeksi, että menen sanomatta jäähyväisiä. Minulla on - kylläksi työtä omissa epäilyksissäni, en uskalla niitä lisätä - sinun rakkailla houkutteluillasi. Ja anna anteeksi, etten kerro - sinulle, minne menen ja mitä aion. Sinulta kysellään ja - tutkistellaan ja minä pelkään yhtä paljon, että entinen elämäni - taas voisi niellä minut, kuin entinen tyhmyriraukka, joka luuli - olevansa ohranjyvä ja juoksi pakoon kuin vimmattu aina kun näki - kukon tai kanan lähestyvän. Kiitos sinulle, rakas ystävä, että - otit minut luoksesi suloiseen kotiisi! Kiitos kaikista hauskoista - hetkistä ja kaikista yhteisistä iloisista muistoista! Siellä, - minne nyt aion mennä, ei ole niin paljon mukavuuksia, eikä jalkani - ehkä astu yhtä nopeasti pahuuden tielle, mutta silloinhan - säästyvät ainakin jalkineet. - - Hyvästi, sinä uskollinen, uhrautuva, hellä ystävä! Jumala - palkitsee sinut vielä, ja kunnon mies, joka on ajanut takaa - virvatulta, on kerran huomaava, että kointähti on koko ajan - tuikkinut hänen vieressään. Huomenna lähtiessäni täältä tiedän - varmaan, että tahtoisin juosta luoksesi suutelemaan sinua, kun - nukut vuoteessasi, mutta sitä en saa tehdä -- nuo sinun - huoneeseesi vievät pienet matoilla peitetyt portaat olisivat - minulle tienä erääseen toiseen ja huonompaan paikkaan, sellaisena - tienä, joka on kivetty hyvillä aikomuksilla. Mutta voi millainen - hupakko minä olen! Minun sydämeni murtuu, kun näin teen vielä - vaikeammaksi heikot aikomukseni. -- Sinun vanha asuintoverisi - (tämän jälkeen et kuule enää mitään hänestä.) - - Glory." - -Seuraavana aamuna heti päivän koittaessa hän nousi ja veti pienen -kirstun sänkynsä alta. Se oli sama kirstu, jossa hän oli tuonut kaikki -tavaransa Lontooseen, tullessaan sinne ensi kerran kodistaan saarelta. -Hän otti sieltä yksinkertaisen harmaan puvun -- saman puvun, jonka -hän oli ostanut ulkoilmapuvukseen ollessaan sairaanhoitajattarena. -Puettuaan sen ylleen hän katsahti peiliin. Tuo yksinkertainen harmaa -olento, niin erilainen kuin edellisen illan Glory, sai aikaan pienen -piston hänen sydämessään, ja hän huokasi kerran. - -"Mutta tämä se kumminkin on oikea Glory", ajatteli hän. "Tämä on minun -isoisäni lapsenlapsi ja isäni tytär eikä tuo haavenainen, joka on jo -niin kauan Lontoossa teeskennellyt." Mutta tuo ajatus ei häntä paljoa -lohduttanut, ja polttavia kyyneleitä alkoi tippua poskille. - -Käärittyään kokoon hiukan muita vaatteita pieneen myttyyn hän avasi -oven ja kuunteli. Talossa oli kaikki hiljaa, ja hän hiipi alakertaan -kevein askelin. Salissa hän seisahtui ja katsoi viimeisen kerran -ympärilleen tuossa paikassa, jossa hän oli viettänyt niin monta hauskaa -hetkeä ja kokenut niin monta eri kohtausta elämässään. Seisoessaan -siinä kynnyksellä kuuli hän äkkiä raskasta hengitystä. Hän huomasi -rakin makaavan sohvalla. Glory tunsi sääliä, kun hän noin kokonaan -oli unohtanut tuon pienen eläinraukan, otti sen sitten syliinsä ja -rauhoitti sitä hyväilyillään, kun se heräsi ja alkoi inistä. Sitten -hän hiipi hiljaa alas katuovelle, avasi sen äänettömästi, meni ulos -ja sulki sen jälkeensä. Lukon lipsahdus kilahti kerran hiljaisessa -puutarhassa, mutta sitten ei enää kuulunut muuta kuin varpusten -viserrystä räystäillä. - -Aurinko alkoi juuri paistaa viileille, hiljaisille kaduille, -kun Glory lähti matkalleen, ja muutamat ajurit katselivat tuota -sairaanhoitajattaren puvussa kulkevaa nuorta naista, jolla oli pieni -mytty kädessä ja rakkikoira kainalossa. "Tulee kai kuolinvuoteen -äärestä. Noilla hoitajattarilla on usein hellä sydän, ja kun minä olin -sairashuoneessa..." Mutta Glory käänsi pois päänsä ja kiiruhti kulkuaan -eikä kuullut enää jatkoa. - -Hänen saapuessaan Westminsterin köyhiin osiin loi aurinko jo säteitään -hänen kosteille poskilleen, ja joukko työpaikkaansa Sohon tehtaisiin -meneviä meluavia, iloisia tyttöjä tuli häntä vastaan. - -Tytöt vilkaisivat ohimennessään sairaanhoitajattareen, ja heidän -puheensa muuttui supatukseksi. - - - - -XII. - - -John Stormin viholliset olivat päässeet pyrintöjensä perille. Hänet -oli tuomittu yllytyksestä viranomaisia vastaan, ja todennäköistä oli, -että hänet tuotaisiin vielä kerran oikeuden eteen ja tuomittaisiin -osallisuudesta miestappoon. Koko oikeudenkäynnin ajan oli John Storm -tyyni ja arvokas eikä puhunut mitään. Kiihkeän, ylevän uskonsa tukemana -katsoi hän kuolemaakin rauhallisesti. Kun asian käsittely oli lopussa -ja hänen takanaan seisova poliisimies kosketti hänen käsivarteensa, -säpsähti hän kuin mies, jonka ajatukset koko ajan ovat olleet muissa -asioissa. "No?" - -"Seuratkaa minua", sanoi poliisimies, ja John vietiin takaisin -koppiinsa. - -Seuraavana päivänä hänet muutettiin Hollowayn vankilaan, jossa hän -pysyi yhtä tyynenä ja hiljaisena. Hänen käytöksensä liikutti ja -vaikutti syvästi viranomaisiin, jotka koettivat helpottaa hänen -vankeuttaan osoittamalla hänelle kaikenlaista pientä ystävyyttä. Mutta -John ei näyttänyt huomaavan sitä paljon. - -Toisena aamuna tuli eräs virkamies hänen koppiinsa ja sanoi: "Ehkä -tahtoisitte katsella sanomalehtiä, isä?" - -"Kiitos, en välitä", vastasi John. "Minä en paljoa välittänyt -sanomalehdistä silloinkaan, kun vielä elin maailmassa -- mitäpä niillä -nyt tekisin, kun olen menossa pois maailmasta." - -"Voi, voi, te liioittelette vaaraanne. Ja sitä paitsi on lehdissä -paljon teistä --" - -"Siksipä minä en tahdokaan niitä nähdä." - -"No niin, totta puhuakseni, isä, tämänaamuisissa lehdissä kerrotaan -eräästä toisesta henkilöstä, ja siksi minä toinkin tämän teille." - -"Mitä?" - -"Eräästä läheisestä -- hyvin läheisestä sukulaisesta, ja... Mutta minä -jätän sen tänne... Tahtoisitteko mitään muuta nyt? -- Ettekö?" - -John Storm oli jo syventynyt sanomalehden palstoihin. Hän löysi pian -hänelle tarkoitetun uutisen. Se oli ilmoitus hänen isänsä kuolemasta. -Kappale oli julma ja armoton. "Siis tuo onneton mies, joka tuomittiin -oikeudessa kaksi päivää sitten, on nyt englantilainen pääri ja -kreivikunnan perillinen." - -Hetki oli katkera ja kamala. Entisten vuosien muistot valtasivat hänet --- puoleksi unohtuneet tapahtumat hänen lapsuudestaan, jolloin hänen -isänsä oli ollut hänen ainoa ystävänsä, jonka kanssa hän käyskenteli -käsi kädessä. Hän muisti isänsä rakkauden, hänen toiveensa, hänen -kunnianhimonsa ja kaikki hänen puuhansa noitten turhien unelmien -toteuttamiseksi. Ja sitten ajatteli John Storm tuota murtunutta, vanhaa -miestä, joka sai kuolla yksin, ja myöskin itseään vankikopissa. Viime -aikoina oli hänen mieleensä johtunut niin omituisen usein, että jos hän -läksisi Lontoosta kello seitsemän aamulla, voisi hän puhella isänsä -kanssa kello seitsemän samana iltana. Ja nyt oli isä poissa, viimeinen -tilaisuus oli mennyt, eikä hän koskaan enää puhelisi poikansa kanssa. - -Mutta John koetti voittaa veren vaatimukset, joista hän ei ollut -pitkiin aikoihin välittänyt, ja asettaa niiden sijaan suuren -elämäntehtävänsä, käskyt, sekä Kristuksen opin hengen. Mitä Kristus oli -sanonut? "Älkää kutsuko ketään isäksenne maan päällä, sillä yksi on -teidän Isänne, joka on taivaissa." - -"Niin", ajatteli hän, "niin se on -- 'yksi on teidän Isänne, joka on -taivaissa'." - -Sitten hän tarttui taas sanomalehteen aikoen lukea tyynemmällä mielellä -kertomusta isänsä kuolemasta ja hautajaisista, mutta samassa hänen -katseensa sattuivat toiseen asiaan: - -"_Toinen salaperäinen katoaminen_. -- Tuskin on yleisön mieli -ennättänyt tyyntyä hämmästyksestä, jonka erään erittäin tunnetun -pappismiehen katoaminen Westminsteristä sai aikaan, kun taaskin -kerrotaan, kuinka eräs yhtä hyvästi tunnettu näyttelijätär eräästä -West-Endin teatterista on kadonnut yhtä salaperäisellä tavalla." - -Se on Glory! - -"Vaikka hän oli ollut verraten vähän aikaa teatterin palveluksessa -ja Englannin kaikkein nuorin näyttelijätärkuuluisuus, oli hän -jo ennättänyt tulla yleisön suosikiksi ja hänen äkillinen sekä -käsittämätön katoamisensa järkyttää ja hämmästyttää kaikkia. Yleisön -mielipahaksi hän oli ollut teatterista poissa lähes viikon ajan -syyttäen pahoinvointia, mutta nähtävästi hänen terveyttään ei vaivannut -mikään, mikä olisi voinut herättää hänen ystävissään levottomuutta ja -pannut aavistamaan tällaista asiain päätöstä. On vallan mahdotonta -aavistaa, kuinka hänen on käynyt, mutta hänen työtoverinsa ja -tuttavansa toivovat vielä parasta, vaikka eräs kirje, jonka hän jätti -jälkeensä, panee pelkäämään surullista, ehkäpä aivan onnetonta loppua." - - * * * * * - -Kun vankilanvirkamies tunnin perästä taas astui koppiin, oli John -Storm harmaan kalpea ja masentunut. Tuo suurenmoinen usko, jonka hänen -henkensä oli rakentanut, oli sortunut raunioiksi, pilvi peitti taivaan -Isän kasvoja, ja kuolema, jota hän oli odottanut elämän kruununa, -näytti nyt vain viheliäisen elämän viheliäiseltä lopulta. - -"Reippaammalle mielelle", sanoi virkamies. "Minulla on hyviä uutisia -teille." - -Vanki hymyili surullisesti ja pudisti päätään. - -"Takaussumma on jo tarjottu teidän puolestanne, ja se hyväksyttiin -poliisivirastossa tänä aamuna, joten te olette vapaa lähtemään -vankilasta tänään." - -"Milloin?" huudahti John, ja hänen käytöksensä muuttui heti. - -"Ei aivan heti kumminkaan." - -"Jumalan rakkauden tähden, antakaa minun mennä heti. Minulla on eräs -tehtävä -- minun täytyy hakea ja löytää eräs henkilö." - -"Mutta oman turvallisuutenne tähden, isä --" - -"Mutta miksi?" - -"Ette siis tiedä, että roskajoukko päästi verikoiran teitä hakemaan?" - -"En, en tietänyt sitä, mutta vaikka koko kristikunnan koirat --" - -"Tiedättehän, että teitä odottaa pahemmat koirat kuin nelijalkaiset, -eikö niin?" - -"En välitä siitä hiukkaakaan, ja jos kerran takaus on hyväksytty, niin -on teidän velvollisuutenne laskea minut vapaaksi heti. Minä vaadin -- -minä käsken." - -Virkamies kohotti hämmästyneenä katseensa. "En ymmärrä teitä, isä. -Tehän olette ollut niin tyyni ja kärsivällinen ja alistuvainen -viranomaisille!" - -John Storm oli vaiti hetkisen, ja sitten hän sanoi liikuttavan -juhlallisesti: - -"Antakaa minulle anteeksi. Te olette hyvin hyvä -- jokainen täällä on -hyvä minulle. Mutta minä en pelkää, ja jos te vain voitte päästää minut -pois --" - -Virkamies läksi hänen luotaan ja palasi vasta monen tunnin kuluttua. -Pitkä kesä oli jo lopussa, ja nyt oli vallan pimeä. - -"He luulevat teidän jo menneen. Te voitte lähteä nyt. Tulkaa tätä -tietä." - -Ovella John Storm seisahtui muutaman minuutin kuluttua ja sanoi -puristaessaan vankilavirkamiehen kättä: - -"Ehkä on tarpeetonta kysyä, kuka on takaajani" (hän ajatteli rouva -Callenderia), "mutta jos voitte sen sanoa minulle --" - -"Tietysti. Se on Sir Francis Drake." - -John Storm kumarsi vakavana ja kääntyi pois. Hän kulki pihan poikki -hitain, väsynein askelin, katse maahan luotuna. - - * * * * * - -Samalla hetkellä Drake oli matkalla Korinton klubiin. Aikaisin -iltapäivällä hän oli huomannut seuraavan uutisen eräässä iltalehdessä: - -"_Salaperäinen katoaminen_. -- Eikö ole omituista, että keskusteltaessa -tuosta kulkutaudin tapaan raivoavasta salaperäisyydestä, joka nykyään -täyttää Lontoon ilman, ei nähtävästi kenenkään päähän ole juolahtanut, -että nuo kaksi salaperäistä katoamista, joita niin paljon pohditaan, -mahdollisesti supistuvat yhdeksi ainoaksi yhteiseksi katoamiseksi, -että 'Jumalan mies' ja 'teatterinainen' ovat ehkä näytelleet yhdessä, -samasta syystä ja samojen toiveitten ohjaamina, ja että tuo rikas -ja antelias henkilö, joka (kuten viimeiset uutiset kertovat) on -ruvennut toisen auttajaksi ja parhaan kykynsä mukaan koettaa huolehtia -toisestakin, todellisuudessa onkin molempien narrimainen, vaikka tosin -hyväntahtoinen uhri? -- R.U." - -Kolme tuntia Drake oli hakenut lordi Robertia säkenöivin silmin ja -raivoa uhkuvin katsein. Käydessään ensin Belgrave Squarella oli hän -huomannut talon olevan lukossa ja uutimet alhaalla. Rouva Macrae oli -kuollut. Hän oli kuollut maatilallaan yksin ja avuttomana. Hän ei ollut -voinut rikkauksillaan ostaa ainoankaan uskollisen palvelijan rakkautta. -Tyttärelleen hän ei ollut testamentissaan antanut mitään paitsi ankaran -vastalauseen hänen käytöstään vastaan. Lordi Robert oli hänen ainoa -perillisensä ja testamentin toimeenpanija. - -Tämä hellä murehtija oli palannut Lontooseen mitä kiireimmin, heti kun -anoppi-eukko oli vetänyt viimeisen henkäyksensä ja hänen ruumiinsa -toimitettu matkalle Amerikkaan. Paraikaa lordi koetti jälleen virkistyä -tuon ponnistuksen jälkeen antautumalla täysin määrin yöllisiin -huvituksiin. Drake löysi hänet vihdoinkin. - -Korinton klubi oli tavattoman vilkas sinä iltana. "Halloo" kajahteli -joka nurkasta. Musiikki tanssisalissa oli äänekkäämpää kuin koskaan, -ja tanssijain lukumäärästä päättäen oli "Tra-la-laa"-hypyn vetovoima -suurempi kuin milloinkaan ennen. Kaikkialla vallitsi entistä -vallattomampi mieliala, aivan kuin tuo pikku maailma, jonka koko -elämä oli vain huvitusta, olisi jonkun aikaa saanut kestää uhkaavan -pilven peloitusta ja tahtoi nyt korvata kärsimyksensä mitä hurjimmilla -vallattomuuksilla. Miehet puhelivat ja nauroivat ja lauloivat -koomillisia lauluja potkien jaloillaan. Naiset joivat ja nauraa -hihittivät. - -Lordi Robert oli illallishuoneessa vieraittensa, "kolmen sulottaren" -kanssa. Naiset olivat täydessä tanssiaispuvussa. Bettyn sormessa -hohti Pollyn sormus, "muistoksi vain tuosta tyttöraukasta", ja -muitten käsissä kimmelteli samanlaisia jalokiviä. Lordi Robert itse -oli juovuksissa. Hän oli puhunut isä Stormista ja omasta vaimostaan -kevytmielisellä tavalla, jonka takana piili mitä kiihkein viha. - -"Mutta tämä viimeinen villitys, se se vasta oli hauskinta. Mennessäni -kotiin sinä iltana tapasin seitsemäntoista henkeä polvillaan kadulla --- kunniani kautta, se on totta! Yksitoista kahdeksankymmenvuotiasta -eukkoa, kaksi tai kolme seitsenkymmenvuotiasta ja pari kappaletta, -jotka kenties eivät olleet vanhempia kuin kuusikymmentä yhdeksän. -Ja entäs hienoston epidemiamainen hurskaus! Moni meidän -miljoonanomistajistamme antoi kuusi penceä kerjäläisille -- heidän -_nähtiin_ antavan, ymmärrättehän. Eräs pyhä vanha neiti lakkasi -pelaamasta _baccaratia_. ja tilasi 'Pimeimmän Englannin.' Lukemattomat -suloiset pikku rouvat tunnustivat pienet heikkoutensa aviomiehilleen, -ja nyt, kun maailma mennä pyörähtelee eteenpäin vanhalla, iloisella -tavallaan, eivät he ymmärrä, mitä hittoa heidän nyt tulisi tehdä... -Mutta katsokaapas näitä!" - -Hän veti housuntaskustaan kokoelman ryppyisiä kirjeitä ja heitti ne -pöydälle. - -"Tässä on muutamia anomuskirjeitä, joita herrat pastorit y.m. -samanlaiset arvoisat olennot ovat lähettäneet minulle saadakseen -Westminsterin paikan nyt kun heidän virkaveljensä istuu vankikopissa. -Piispahan se määrää tuohon virkaan, mutta he arvelevat, että -viranomistajan suositus ehkä... Oi, se on ihanaa karjaa! Kuulkaapa -tätä: 'Suvaitsisiko teidän ylhäisyytenne --'" - -Ja pilkallisella äänellä sekä tehden valtavia eleitä toisella kädellään -lordi luki ääneen kesken kaikkea melua, samppanjapullojen pauketta ja -alakerrasta kuuluvaa tanssivien meteliä pappismiehiltä saamansa äitelät -kirjeet. Kurjat naiset, naamat maalattuina, kirkuivat naurusta. - -Samassa Drake saapui sinne kalpeana ja raivoissaan. - -"Halloo, veikko! Sinäkö siellä? Istupa tähän ja juo lasi samppanjaa." - -"En siihen pöytään", sanoi Drake, "minä juon mieluummin ystävien -parissa." - -Lordi Robertin silmät välähtivät, ja hän koetti hymyillä. "Todellako? -Minäkin arvelin kuuluvani tuohon valittuun seuraan, poikaseni." - -"Kuuluit ennen, mutta minä olen huomannut, että sellainen ystävä, joka -ei ole ystävä, on aina pahin vihollinen." - -"Mitä tarkoitat?" - -"Mitä tämä tarkoittaa?" sanoi Drake heittäen sanomalehden pöydälle. - -"No, ja entä sitten?" - -"Tämän kirjeen alla on sinun nimimerkkisi, ja kaikki ihmiset sanovat, -että sinä olet sen kirjoittanut." - -"Sanovatko? Vai sanovat." - -"Minä en kysy sinulta, oletko todellakin sen kirjoittanut." - -"Mitäpäs semmoista kyselemään, poikaseni." - -"Mutta minä vaadin sinua julkisesti peruuttamaan sen, ja paikalla." - -"Ja ellen peruuta -- niin mitä sitten?" - -"Sitten minä itse kerron yleisölle, että se on valhe -- kurja, -halveksittava valhe, ja että sen valheen kirjoittaja on konna." - -"Ohoo! Siltäkö nyt kuuluu?" sanoi lordi Robert nousten seisaalleen -ikäänkuin puolustautuakseen. - -"Niin, siltä juuri nyt kuuluu, lordi Robert Ure, sillä nainen, jota te -panettelette tuossa kirjeessä, on yhtä viaton kuin teidän oma vaimonne -ja tuhansia kertoja puhtaampi kuin ne, jotka ovat teidän alituisia -seuralaisianne." - -Lordi Robertin kulmikkaat, rumat kasvot vetäytyivät ilkeään hymyyn. -"Viaton!" huusi hän käheästi ja purskahti sitten äänekkääseen nauruun. -"Jatka, veikkoseni! On todellakin nautinto kuunnella sinua, rakas -poikaseni! Viaton! Oi, taivas! Aivan yhtä viaton kuin kuka muu -balettityttö tahansa, joka on rypenyt Lontoon loassa ja jonka sitten -eräs suuren suuri narri on poiminut loasta sekä kustantanut toista -miestä varten." - -"Valehtelija!" huusi Drake, ja nopeasti kuin salama hän iski nyrkkinsä -pöydän yli vasten lordi Robertin naamaa. Yhtä nopeasti hän pyyhkäisi -pois kaikki tavarat pöydältä hyppäsi lordi Robertin luo ja tarttui -hänen kurkkuunsa. - -"Peruutatko sen, peruutatko? Peruutatko?" - -"En", huusi lordi Robert kiemurrellen Draken kynsissä. - -"Tästä saat sitten -- ja tästä -- ja tästä -- sinä kirottu!" huusi -Drake iskien iskemistään lordia nyrkillään ja vihdoin heittäen hänet -pöydältä pudonneiden pullojen ja lasien sekaan. - -Naiset kirkuivat ja koko talo oli kauhuissaan. Mutta Drake astui ulos -pitkin askelin ja uhkaavan näköisenä, eikä kukaan yrittänyt häntä estää. - - - - -XIII. - - -Palattuaan kotiinsa Drake tapasi John Stormin salissa odottamassa. -Molemmat miehet olivat muuttuneet paljon siitä kun he viimeksi -tapasivat toisensa, ja heidän kasvoissaan oli kärsimyksen merkkejä. - -"Suokaa anteeksi tämä käyntini", sanoi Storm. "Ensi velvollisuuteni oli -tulla teitä kiittämään siitä, mitä olette minulle tehnyt." - -"Oh, ei se ole mitään -- ei kerrassaan mitään", sanoi Drake. - -"Oli minulla toinenkin asia. Te kai arvaatte sen?" - -Drake nyökäytti päätään. - -"Hän on hävinnyt, eikä mitään jälkiä ole olemassa." - -"Ei mitään!" - -"Siis _te_ ette tiedä mitään?" - -"En mitään! Entä te?" - -"En kerrassaan mitään!" - -Drake kumarsi päätään taas. "Minä tiesin, että se oli valhetta, että -hän oli seurannut teitä. Minä en ikinä uskonut sitä." - -"Kunpa hän olisi sen tehnyt!" sanoi Storm kiihkeästi, ja Drake vavahti, -mutta kesti miehekkäästi tuonkin. - -"Milloinka hän läksi?" - -"Nähtävästi kaksi päivää sitten." - -"Onko kukaan etsinyt häntä?" - -"_Minä_ olen -- joka paikasta -- kaikkialta, mistä suinkin on voinut -hakea. Mutta tämä Lontoo --" - -"Niin niin, kyllä tiedän!" - -"Kahteen vuorokauteen en ole levännyt hetkeäkään, ja koko viime yön --" - -Stormin silmät huomasivat kuinka Draken kasvot värähtelivät. Hän, -John Storm, oli istunut levottomana tuolilla, mutta nyt hän nousi -seisaalleen. - -"Joko aiotte mennä?" sanoi Drake. - -"Jo", sanoi Storm. Sitten hän lisäsi vaivoin: "En tiedä tapaammeko enää -milloinkaan toisiamme, te ja minä. Kun kuolema murtaa siteet, jotka -sitovat ihmisiä --" - -"Jumalan tähden, älkää puhuko noin." - -"Mutta niin se on, eikö olekin?" - -"Taivas tiesi! Totta on, että tuo kirje, jonka hän jätti jälkeensä -- -kirje Rosalle... Lapsiraukka! Hän oli sellainen ilon lapsi -- niin -loistava, niin säteilevä! Ja kun ajattelen häntä nyt... Minä tein niin -väärin -- minä tunkeuduin teidän väliinne. Mutta jos olisin oikein -ymmärtänyt --" - -Drake vaikeni, ja molemmat miehet katselivat toisiaan silmästä silmään -hetkisen ja käänsivät sitten pois päänsä. - -"Pelkään, että olen tuominnut teitä hyvin väärin, herra Drake", sanoi -Storm. - -"Minua?" - -"Minä luulin, että piditte häntä leikkikalunanne vain. Mutta ehkä" -(hänen äänensä oli sortua), "ehkä tekin rakastitte häntä." - -Drake vastasi melkein kuulumattomasti: "Koko sydämestäni, koko -sielustani!" - -"Siis -- siis me olemme _molemmat_ kadottaneet hänet." - -"Molemmat!" - -Oli hetken äänettömyys. Sitten molempien miesten kädet yhtyivät -puristukseen ja erosivat. - -"Minun täytyy mennä", sanoi Storm astuen lattian poikki äärettömän -väsyneen näköisenä. - -"Mutta minne te menette?" - -"En tiedä -- jonnekin -- en minnekään -- se on vallan yhdentekevää nyt." - -"Niin --" - -"Hyvää yötä!" - -"Hyvää yötä!" - -Drake seisoi katuovella, kunnes nuo hitaat, epävarmat askeleet olivat -kääntyneet kadunkulmassa ja hävinneet kuulumattomiin. - -John Storm oli varma siitä nyt. Johnin häpeän masentamana, hänen -lankeemustaan surren ja ehkä myöskin syyttäen itseään osallisuudesta -siihen Glory oli syöksynyt surman suuhun. - -Omituinen ristiriita! Vaikka hän oli niin äärettömästi vihannut Gloryn -elintapaa, katui hän nyt syvästi muistellessaan, että hän kerran oli -ollut aikeessa lopettaa tytön elämän. Ja Gloryn iloinen, hilpeä mieli -oli himmentynyt Johnin onnettomuuksien tähden! Gloryn hyvä nimi oli -tahrautunut siitä, että se oli liitetty Johnin nimeen! Gloryn puhdas -sielu oli joutunut vaaraan Johnin synnin ja lankeemuksen tähden! - -Mutta nyt oli jo hyvin myöhä, ja hän kysyi itseltään, missä hänen -oli nukuttava sinä yönä. Ensin hän muisti entisen asuntonsa kirkon -kellarikerroksessa, mutta sitten hän arveli, että veli Antero kaiketi -oli mennyt pois sieltä jo ja kaikki seurakunnan asiat oli annettu -toisen hoitoon. Koska hän juuri sattui olemaan erään hotellin kohdalla -Trafalgar Squarella, meni hän sisään ja kysyi, oliko siellä yösijaa. - -"Tietysti, herra pastori", sanoi palvelija hyvin kohteliaasti. - -"Saanko jotain syötävää myöskin?" - -"Kahvilahuone on vasemmalla, herra pastori. Tulevatko matkatavaranne -myöhemmin?" - -"Minulla ei ole mitään matkatavaroita tänä iltana", vastasi John Storm -ja huomasi samassa, että palvelija katsoi häneen epäluuloisesti. - -Kahvilahuone oli tyhjä ja ainoastaan puoleksi valaistu, sillä -päivällinen oli jo aikoja sitten syöty ja päivän askareet tehty. John -istui pöydän ääressä syöden, katse maahan luotuna ja tuskin tietäen, -mitä hänen ympärillään tapahtui, mutta sitten hän älysi, että ihmisiä -tuli vähän väliä aukaisemaan ovea ja katsomaan häntä, ja sitten he -kuiskailivat keskenään ja poistuivat. Vihdoin tuli palvelija hänen -luokseen oudon ja epävarman näköisenä. - -"Anteeksi, herra, mutta oletteko isä Storm?" - -John nyökkäsi päätään. - -"Silloin minun täytyy ikäväkseni ilmoittaa teille, ettemme voi antaa -teille yösijaa, emme uskalla -- meidän täytyy pyytää teitä siirtymään -muualle." - -John nousi sanomatta sanaakaan, maksoi laskunsa ja poistui. - -Mutta minne hän nyt menee? Missä hänet otettaisiin vastaan? Jos häneltä -kiellettiin asunto jossain Lontoon hotellissa, niin kaikki muut -hotellit tekevät samoin. Silloin hän muisti yömajan, jonka hän itse oli -perustanut köyhille. Tuo hetki oli äärettömän nöyryyttävä. Mutta mitäpä -siitä! Hän joisi Jumalan vihan maljan loppuun asti. - -Parlamenttirakennuksesta kimalteli valkea, ja Johnin kulkiessa Palace -Yardin kulman ohi astui kaksi piispaa hänen edellään puhellen hartaasti. - -"Valtio ja kirkko ovat kuin ruumis ja sielu", sanoi toinen, "ja niiden -erottaminen toisistaan olisi kuolinisku molemmille." - -"Niin olisikin", sanoi toinen, "ja siitä syystä meidän täytyy taistella -kirkon ajallisen omaisuuden puolesta aivan samoin kuin sen henkistenkin -oikeuksien puolesta, ja nuo papinpalkkoja koskevat lakiehdotukset --" - -Oltiin juuri aikeessa sulkea yömaja, ja Jupe oli paraikaa sammuttamassa -oven yläpuolella palavaa lamppua, kun John astui hänen luokseen. - -"Kuka siellä?" sanoi Jupe pimeässä. - -"Ettekö tunne minua, Jupe?" sanoi John. - -"Isä John Storm!" huudahti mies, ääni vavisten pelosta. - -"Minä tarvitsisin yösijaa, Jupe. Voitteko sijoittaa minut jonnekin?" - -"Teidätkö, herra pastori?" - -Miesraukka horjui aivan, ja pitkä keppi hänen kädessään huojui kuin -ruoko. Sitten hän alkoi änkyttää jotain piispasta ja arkkidiakonista -sekä uusista käskyistä ja ohjesäännöistä, joita hänelle oli annettu. -Yömaja oli nyt toisten käskijäin hallussa, ja hän oli -- - -"Mutta perhanaa minä kaikesta", sanoi hän äkkiä keskeyttäen -selityksensä ja polkien jalkaa sekä huojutellen päätään oikealle ja -vasemmalle, aivan kuin mies, joka on tehnyt lujan päätöksen. "Minä -lasken teidät sisään, herra pastori, ja välitän viisi siitä, mitä he -sanovat!" - -Se oli kaikkein karvain pala, mutta John nieli senkin ja astui sisään. -Hän kuuli samassa jonkinmoista melua naapurikadulta, miesten ja naisten -huutoja ja koirien haukuntaa. - -Kaikki peitteet olivat jo jaetut loppuun ja miehet kiipeilivät juuri -paraillaan vuoteisiinsa. Päähuoneen yhteydessä oli pieni, häkintapaan -rakennettu, katon rajassa riippuva komero, jonka etuseinä oli lasinen -ja jonne noustiin rautaisia kiertoportaita myöten. Siellä oli hoitajan -oma makuusija, ja Jupe laitteli sitä juuri kuntoon Johnille tämän -istuessa odottamassa murtuneen ja nöyryytetyn näköisenä, kun melu -kadulla alkoi lähetä ennättäen vihdoin juuri tämän talon edustalle. - -"Mitä tuo on?" kysyivät miehet toisiltaan kohottaen päätään, ja Jupe -astui ovelle katsomaan. Hän palasi kalman kalpeana, otsa hiessä ja koko -ruumis vavisten. - -"Jumalan nimessä, isä, lähtekää heti tästä talosta", kuiskasi hän -liikutuksen valtaamana. "Ulkona on väkijoukko, joka repii maahan koko -talon, jos annan teidän viipyä täällä." - -Huoneessa oli hetken äänettömyys, jonka aikana ei kuulunut muuta -kuin kirkumista kadulta. Sitten John virkkoi huoahtaen ja alistuvan -näköisenä: - -"Hyvä on, avaa siis ovi minulle", ja hän kääntyi ovelle päin. - -"Ei sitä tietä -- tänne", huudahti Jupe, ja seuraavassa -silmänräpäyksessä he astuivat rakennuksen takana olevalle pimeälle, -ahtaalle kujalle. "Kääntykää vasemmalle, isä, kun olette tullut kujan -päähän! Muistakaa nyt, vasemmalle!" - -Mutta John oli tuskin kuullutkaan noita sanoja. Hänen mielensä oli -vihdoinkin aivan masennuksissa. Hän huomasi kuinka alhaista ja -kiittämätöntä tuo kansa oli, jonka pelastamiseksi, kohottamiseksi, -tukemiseksi ja auttamiseksi hän oli voimansa uhrannut, ja hän katui, -että hän ikinä oli toivonut ja pyrkinyt, kun kaikki nyt oli näin -kurjasti loppunut. - -"Oi, Jumalani, Jumalani! Miksi minut ylenannoit?" - -Niin, niin nyt oli käynyt! Ei ainoastaan tuo kurja, hurja joukko, tuo -typerä, kiittämätön ihmiskunta ollut häntä ylenantanut, vaan Jumala -itse! Jumala käytti toisen ihmisen tietämättömyyttä, toisen katumusta, -toisen vihaa ja toisen ilkeyttä johtaessaan omaan päämääräänsä. Ja -Jumala oli hänet hylännyt, ei kuullut hänen rukouksiaan eikä hänen -katumustaan, riisti häneltä ystävät ja rakkauden, ja heitti hänet ulos -ihmisten yhteydestä! - -No niin! Olkoon siis sillä tavalla! Mitä hänen oli tehtävä? Hän menee -takaisin vankilaan ja sanoo: "Ottakaa minut tänne takaisin -- minulla -ei ole muuta sijaa maailmassa. Minä olen yksin, ja sydämeni on kuollut!" - -Hän oli nyt saapunut kujan päähän ja unohtaen Jupen varoituksen -nähdessään kirkkaasti valaistun kadun hän kääntyi oikealle ja kulki -rohkeasti katua pitkin. Se oli Old Pye katu, ja hän oli juuri saapunut -Brown's Squaren kulmaan, kun hän aivan kuin heräten taas tuntoihinsa -kuuli kovaa koiran haukuntaa. Seuraavassa silmänräpäyksessä oli koira -hänen jalkainsa juuressa hyppien hänen ympärillään hurjana ilosta, -koettaen nuolla hänen kasvojaan ja vähänväliä ulvoen sekä osoittaen -mitä hellintä, uskollisinta, säälittävintä rakkautta. - -Se oli hänen oma koiransa, verikoira Don. - -Hänen raskaat ajatuksensa haihtuivat, kun hän näki tuon ainoan -uskollisen ystävänsä, ja hän kumartui hyväilemään tuota suurta elukkaa, -vetämään sitä korvista ja silittämään sen poimuista, komeaa otsaa, -mutta samassa hän kuuli kimeän huudon ja kohotti siitä syystä päätään. - -"Se on hän!" sanoi joku, ja sitten hän huomasi, että joukko -ilkeännäköisiä miehiä kokoontui hänen ympärilleen. Hän tunsi heidät -heti. Siellä oli naarmuotsainen ravintoloitsija Sharkey, joka -oli kärsinyt rangaistuksensa ja päässyt vankilasta, sekä Pincher -ja Hawkins, jotka saivat olla vapaina takuuta vastaan. He olivat -kaikki ryyppäilleet. Ravintoloitsija, jolla oli kädessä keppi, oli -juovuksissa, ja lakaisija hoiperteli kainalosauvojen nojassa. - -Nyt seurasi inhoittava kohtaus. Nuo neljä miestä alkoivat ivata John -Stormia ottaen pois lakit päästään ja kumartaen syvään pilkallisen -kunnioittavasti. "Teidän ylhäisyytennekö täällä?" sanoi yksi heistä. -"Herra pastori ja lordi, tehkää hyvin!" huusi toinen. - -"Jättäkää minut, Jumalan tähden jättäkää minut!" huudahti John. - -Mutta heidän pilkkansa kävi yhä uhkaavammaksi. "Kuinkas maailmanlopun -käy, isä?" -- "Ettekö te yllyttänyt minua pienen liikkeeni myyntiin?" --- "Ja ettekö te sanonut parantaneenne minut? Katsokaapa nyt missä -tilassa minä olen!" - -"Voi, lopettakaa, lopettakaa jo!" huusi John kiiruhtaen pois. - -He seurasivat häntä ja rupesivat häntä tyrkkimään. Silloin hän -seisahtui ja huusi tuskaisasti: "Tahdotteko herättää pahanhengen -minussa? Menkää kotiinne -- menkää kotiinne!" - -Mutta he nauroivat vain ja jatkoivat kiusantekoaan. Johnin hattu -putosi, ja hän koetti kädellään siepata sen kiinni ja tuli silloin -erehdyksessä satuttaneeksi erästä miestä kasvoihin. - -"Vai lyötte te vaivaista!" kirkui ravintoloitsija ja iski kepillään -kovasti Johnia hartioihin. Samassa silmänräpäyksessä verikoira hyppäsi -miehen niskaan kaataen hänet maahan, jossa hän sitten makasi huutaen. -Lakaisija nosti kainalosauvansa ja koetti sillä mukuroida koiran päätä. - -"Lakkaa, mies! Lakkaa! Don! Don!" - -Mutta koira ei päästänyt saalistaan, ja lakaisija löi sitä yhä edelleen -kainalosauvallaan, kunnes Pincher, joka oli juossut toiselle puolen -katua, palasi veitsi kädessä ja iski sen syvälle koiran niskaan. -Vingahtaen kerran ja ulvoen sitten surkeasti päästi koira saaliinsa ja -kaatui kadulle. Ravintoloitsija nousi ylös. - -Se oli lopun alkua. John Storm näki koiransa kuolonkamppauksessa, ja -kaikki pahat henget hänen sydämessään karkasivat esiin ja valtasivat -hänet. Kadunkulmassa oli puoti, jonka edustalle oli asetettu muutamia -raskaita tuoleja. John tarttui yhteen tuoliin ja heilutti sitä päänsä -yli kuin leikkikalua. Miehiä kaatui joka puolella. - -Väkeä kertyi kadulle joka taholta, joka pihasta, joka käytävältä -huutaen: "Hullu mies!" -- "Poliisi!" -- "Ottakaa kiinni!" -- "Hän -tappaa!" -- "Lyökää häntä!" - -John Stormkin huusi minkä jaksoi, kunnes hän äkkiä tunsi kovaa, -pistävää tuskaa, vaikkei hän voinut tarkoin sanoa missä kohden -ruumista. Sitten hän tunsi nousevansa ylöspäin, ylöspäin -- kuin hän -olisi joutunut junaan, joka kulki tunnelissa, ja konduktöörit huusivat --- siellä oli vuoroin kuuma, vuoroin kylmä, ja hän leijaili jonnekin --- sitten hän näki Gloryn -- Glory sanoi jotain -- ja sitten hän avasi -silmänsä -- kaikki oli pimeää, ja muutamat naiset puhelivat kiihkeästi -hänen ympärillään. - -"Kuka se on?" - -"Se on isä Storm. Nuo pedot, konnat! Ja koiraraukkakin!" - -"Voi, voi, voi! Missä on poliisi? Mitä meidän tulee tehdä, Aggie?" - -"Me viemme hänet minun huoneeseeni." - -Sitten John kuuli Westminsterin kellon lyövän kaksitoista, ja sitten... -Matka oli niin pitkä, pitkä, eikä tunnelista tuntunut tulevan loppua. - - - - -XIV. - - -Puoli tuntia sen jälkeen joku jyskytti lujasti orpokodin ovelle, kuten -köyhien on tapana koputtaa. Ikkuna avattiin, ja vapiseva ääni kadulla -huusi: - -"Glory! Neiti Gloria!" - -Se oli Agatha Jones. Glory juoksi alas ja tapasi Aggien kovassa -mielenliikutuksessa. Vilkaistuaan kerran hänen kasvoihinsa kynttilän -himmeässä valossa tiesi Glory jo, mitä oli tapahtunut. - -"Olette löytäneet hänet?" - -"Olemme. Hän on haavoittunut -- hän on --" - -"Tyynny, lapsi; kerro minulle kaikki", sanoi Glory, ja Aggie kertoi -asiansa. - -Isä Stormin lähdettyä Hollowaysta oli neljä miestä verikoiran avulla -hakenut häntä ja vihdoin löytänytkin. Joukkio oli hyökännyt hänen -kimppuunsa ja lyönyt sekä haavoittanut häntä. Hän makasi nyt Aggien -huoneessa. Oli ollut mahdotonta viedä häntä muuanne. Kaikki miehet -olivat näet juosseet pakoon nähdessään hänen kaatuvan, eivätkä naiset -uskaltaneet ottaa häntä kotiinsa. Poliisi oli vihdoinkin saapunut, ja -nyt oli lähetetty noutamaan lääkäriä. Rouva Pincher oli isä Stormin -luona, ja koiraraukka oli kuollut. - -Glory puristi kädellään rintaansa Aggien kertoessa. "Minä tulen -kanssasi", sanoi hän. "Kerroitko hänelle, että minä olen täällä? -Käskikö hän sinun tulla minua noutamaan?" - -"Hän ei ole puhunut mitään", sanoi Aggie. - -"Onko hän tiedotonna?" - -"On." - -"Minä lähden heti kanssasi." - -Kiiruhtaen kadun poikki Gloryn rinnalla pyyteli Aggie uudelleen -anteeksi huoneensa kehnoutta. "Minä en enää elä sellaista elämää, -ymmärrättehän", sanoi hän. "Te ehkä kummeksitte sitä, mutta, näettekö, -pikku poikani eläessä ei mikään mahti maailmassa olisi voinut pakottaa -minua rupeamaan katutytöksi -- en voinut. Ja kun hänen isäraukkansa -kuoli viime viikolla --" - -Vuokrakasarmin portaat olivat täpösen täynnä naisia. He olivat -ryhmittyneet yhteen kuin lampaat myrskyssä. Ei ainoatakaan miestä -näkynyt, ellemme ota lukuun erästä juopunutta merimiestä, joka kömpi -alas yläkerrasta laulellen ja viheltäen. Naiset pyysivät häntä -vaikenemaan. Eikö hänellä ollut mitään ihmistunteita? - -"Tohtori on täällä, sisar", sanoi eräs nainen, joka seisoi Aggien -huoneen ovella. Sitten Glory astui sisään. - -Tuossa kurjassa, epäjärjestyksessä olevassa huoneessa paloi pienoinen -lamppu, josta levisi hiukan valoa jättäen kumminkin suurimman osan -huonetta varjoon. John makasi vuoteella mutisten epäselviä sanoja. -Hänen takkinsa ja liivinsä oli riisuttu pois, ja paidan kaulus -oli auki. Hänen korkea otsansa oli lumivalkea, mutta poskipäillä -hehkui kuumeen puna. Toinen käsivarsi riippui alas sängynlaidalta. -Glory tarttui siihen ja piti siitä kiinni. Tytön suuret silmät -olivat kosteat, mutta hän ei itkenyt, ei myöskään puhunut eikä -liikahtanut. Tohtori pesi takaraivossa olevan haavan ja nyökkäsi -päätään nähdessään Gloryn tulevan sisään. Vuoteen toisella puolella -seisoi vanhanpuoleinen, leskenmyssyyn puettu nainen pyyhkien silmiään -esiliinaansa. - -Tohtorin mennessä pois Glory seurasi häntä ovelle. - -"Onko hän vaarallisesti haavoittunut, herra tohtori?" - -"Hyvin vaarallisesti." Tohtori oli nuori mies, nopea, suorapuheinen ja -jyrkkä. - -"Ei sentään hengenvaarall--" - -"On. Nuo konnat ovat tehneet lopun hänestä, hoitajatar, vaikka parasta -lienee, että ette virka siitä hänen ystävilleen." - -"Ei -- siis -- ole mitään -- toivoa?" - -"Ei toivon kipinääkään. Voittehan kumminkin ehkä hankkia selkoa hänen -ystävistään ja ilmoittaa heille hänen tilastaan. Minä tulen taas -aamulla. Hyvää yötä!" - -Glory hoiperteli takaisin huoneeseen käsi puserrettuna vasten rintaa, -ja nuori tohtori, joka juoksi alas portaita astuen kaksi porrasta -kerrallaan, kohtasi poliisin ja sanomalehtimiehen, jotka juuri olivat -tulossa sinne. "Ikävällä asialla, eikö niin?" -- "Niinpä kyllä, -tällaisissa asioissa ei ole syyllistä helppo keksiä!" -- "Surkeata se -on joka tapauksessa!" -- "Hyvin surkeata!" - -Lyhyt, yö tuntui kestävän loppumattomiin. Aamun sarastaessa oli tuosta -ilottomasta majasta poistettu kaikki roskat -- kuihtuneet ruusut, -sikarinpätkät, ryysyt y.m. Noin kello kahdeksan tienoissa Glory -kiiruhti takaisin orpokotiin jättäen Aggien ja rouva Pincherin sairasta -hoitamaan. John oli mutissut itsekseen koko yön, mutta ei ollut -kertaakaan liikahtanut, ja yhä vielä hän oli tiedotonna. - -"Hyvää huomenta, sisar!" - -"Hyvää huomenta, lapset!" - -Nuo pikku olennot odottelivat aamiaistaan, kasvot unen jälkeen -raittiina ja kirkkaina. Kun ateria oli syöty, sähkötti Glory rouva -Callenderille ja johtajaisälle luostariin, puki sitten hatun ja -päällystakin ylleen ja läksi Downingkadulle päin. - -Pääministeri oli pitänyt aikaisen ministerineuvottelun sinä aamuna. -Muut ministerit huomasivat, että hän näytti alakuloiselta ja -miettivältä. Kun päivän kysymykset oli ratkaistu, nousi hän väsyneesti -seisomaan ja lausui: - -"Hyvät herrat ja lordit! Minulla on jo kauan ollut teille sanottavaa --- sangen tärkeää sanottavaa -- ja minä tunnen, että minun pitää sanoa -se nyt. Me olemme koettaneet parastamme aikaansaadaksemme kirkkoa -koskevan lainsäädännön avulla todella hyödyllisen ja elävän yhteyden -kirkon ja valtion väliseen suhteeseen. Mutta kuta kauemmin elän, sitä -selvemmin käsitän, että tuo suhde itse on väärä, vahingollinen, jopa -vaarallinenkin molemmille. Historia ja kokemus ei tietääkseni voi -tarjota ainoatakaan todistetta siitä että kirkon ja valtion liitto -olisi ollut johtamatta tapainturmelukseen ja jumalattomuuteen. Pyrkimys -tämän yhteyden ylläpitämiseen on luonut ilmeistä vilppiä pyhään asiaan, -tehden juhlamenot hengettömiksi ja asettanut vakavan jumalanpalveluksen -sijaan sen räikeän irvikuvan. Puhuakseni omasta kirkostamme en tahdo -salata uskoani, että ellei sen piirissä aina olisi ollut muutamia -hyviä ja uskollisia miehiä, ei se olisi voinut sortumatta kestää tuota -ilmeistä välinpitämättömyyttä todellisen kristinuskon syvimmistä -periaatteista. Sen epikurolaisuus, sen huolenpito kukkarosta, sen -taipumus pitää virkamiestä tärkeämpänä kuin apostolia -- nuo kaikki -ovat rikkaruohoja, joita valtion ja kirkon välinen yhteys kasvattaa. -Ja kun ajattelen kaikkia kirkon omassa hallinnossa vallitsevia -säännöttömyyksiä ja epäkohtia, sen lukemattomia köyhiä pappeja ja -sen valtiaita ja ruhtinaita; ja ennen kaikkea, kun muistaen sen -apostoliset vaatimukset otan huomioon, että se, joka haluaa elää -kirkossa apostolien vilpitöntä elämää, joutuu helposti marttyyriksi, -kuten kaikki uudistusten puuhaajat kirkossa -- en voi muuta luulla -kuin että moni kirkonmies iloitsisi päästessään vapaaksi monenlaisiin -viettelyksiin johtavasta kirkon ja valtion välisestä yhteydestä, -jota hän pitää vahingollisena ja sietämättömänä, ja saadessaan antaa -keisarille, mitkä keisarin ovat, ja Jumalalle, mitkä Jumalan ovat. -Miten lieneekin, täytyy minun nyt ilmoittaa teille, että koska tunnen -tuon kysymyksen muita tärkeämmäksi, mutta samalla tiedän, etten minä, -vaikka saisinkin vielä elää muutamia vuosia, ehtisi saattaa sitä -onnelliseen päätökseen, olen päättänyt luopua toimestani. Joku nuorempi -valtiomies on saava arvokkaan tehtävän työskentelystä hengellisen ja -maallisen vallan erottamiseksi tosi uskonnon ja tosi sivistyksen edun -nimessä. Jumala suokoon, että hän olisi oikea kristitty, ja Jumala -häntä johtakoon ja siunatkoon!" - -Ministeristö erosi osoittaen monin erikoisin tavoin kiintymystään -vanhaa johtajaansa kohtaan, ja monta pyyntöä lausuttiin, että hän -"harkitsisi vielä kerran" ennenkuin panee tuumansa täytäntöön. -Mutta jokainen tiesi, ettei hänen suunnittelemansa yritys ollut -toteutettavissa, ja kaikki ymmärsivät, että pääministerin vaikuttimena -oli se surullinen tapahtuma, josta tämänaamuiset sanomalehdet olivat -laajasti kertoneet. - -Jäätyään yksin huoneeseen työnsi pääministeri tuolinsa uunin eteen -ja vaipui haikeisiin muistoihin. Hän ajatteli John Stormia ja kuinka -hänen elämänsä oli joutunut haaksirikkoon. Hän muisteli Johnin äitiä, -joka niin uljaasti oli luopunut lemmestään. Ja vihdoin vanha mies -ajatteli itseään ja pian tapahtuvaa luopumistaan virasta. Entinen -vallanhimon hyöky kuohahti hänessä taas, ja hän näki itsensä -- -huomenna, ylihuomenna, ensi viikolla -- jättämässä virka-arvomerkkejään -kuningattarelle -- ja sitten hän viimeisen kerran nousisi istuimeltaan -ja läksisi pois näistä huoneista, jonne hän ei koskaan enää palaisi -- -sillä hänen työnsä oli tehty, hänen elämänsä lopussa. - -Juuri silloin astui palvelija sisään sanomaan, että eteisessä odotti -nuori neiti, jolla oli sairaanhoitajattaren puku. "Sanoma Johnilta", -ajatteli ministeri. Ja kun hän nousi vastaanottamaan vierasta hitaasti, -väsyneesti ja vuosien painamana, astui Glory huoneeseen kasvot -värähdellen ja kaksi kirkasta kyyneltä kimmeltäen silmissä, mutta -samalla uhkuen nuoruutta, voimaa ja uljuutta. - -"Istukaa, olkaa hyvä. Mutta", lisäsi ministeri vilkaisten häneen -uudelleen, "enkö ole tavannut teitä ennen?" - -"Ette koskaan, teidän ylhäisyytenne." - -"Olen nähnyt teidät jossakin." - -"Olin ennen näyttelijätär. Olen Johnin ystävä." - -"Johnin? Te olette siis --" - -"Minä olen Glory." - -"Glory. Ja näin me siis viimein tapaamme toisemme, rakas neiti! Minä -olen nähnyt teidät ennen. Kun John kertoi teistä eikä tuonut teitä -minun luokseni, pistäydyin itse kerran teatteriin --" - -"Olen luopunut siitä nyt, teidän ylhäisyytenne." - -"Luopunutko?" - -Ja sitten Glory kertoi, mitä hän oli tehnyt. Pääministerin vanhat -silmät säkenöivät ja hänen päänsä vaipui rintaa vasten. - -"Mutta minä en tullut puhumaan tästä, teidän ylhäisyytenne, vaan paljoa -tuskallisemmasta asiasta." - -"Voinko säästää teiltä tuon tuskallisen tehtävän, lapseni? Tiedän jo -kaikki. Se on jo aamulehdissä." - -"En tarkoittanut sitäkään. Tohtori sanoi minulle --" - -"Mitä tohtori sanoo hänestä?" - -"Hän sanoo --" - -"Mitä?" - -"Hän sanoo, että me kadotamme hänet." - -"Minä olen lähettänyt sanan kuuluisalle kirurgille... Mutta ei suinkaan -se auta. Poikaraukka! Minusta tuntuu kuin hän vasta eilen olisi -saapunut Lontooseen niin täynnä toiveita ja uskoa. Minä näen hänet -vielä edessäni kirkassilmäisenä istumassa samalla tuolilla, jolla te -nyt istutte, ja kertomassa tuumistaan ja aikeistaan. John-raukka! -Niinkö hänen elämänsä piti loppua! Mutta semmoisia ne ovat nuo -myrskyisät sielut, joiden sydän on taistelukenttänä. Kun taistelu on -lopussa, mitä muuta voisi olla jälellä kuin erämaa?" - -Gloryn silmät olivat kuivuneet, ja hän katseli vanhaa miestä -tuskallisesti, mutta tämä jatkoi katsomatta tyttöön. - -"Se on juuri elämää hallitsevan käsittämättömän voiman synkimpiä -arvoituksia tuo, että hyvä ihminen voi noin sortua ja paha elää ja -menestyä." - -Pääministeri nousi ja alkoi astua edestakaisin uunin edessä. "Hm, mitä -vanhemmaksi tulen, sitä haikeammaksi käy mieleni, jäminä tunnen yhä -selvemmin, kuinka mahdotonta meidän on vähentää maailman loppumatonta -surua." - -Sitten hän katsahti Gloryyn ja sanoi: "Mutta minä voin tuskin antaa -hänelle anteeksi, että hän on heittänyt pois niin paljon niin vähän -tähden. Ja kun ajattelen teitä, lapseni, ja kuinka toisin kaikki voisi -olla ja kuinka nolosti kaikki nyt on loppunut --" - -"Mutta minusta se ei ole mikään nolo loppu, teidän ylhäisyytenne", -sanoi Glory vapisevalla äänellä. - -"Eikö ole? Vaikka hän on revitty, raadeltu ja poljettu maahan?" - -"Entä sitten? Hän olisi saattanut kuolla vanhana vuoteessaan ja -kumminkin olisi se loppu voinut olla huonompi kuin tämä." - -"Se on totta, mutta --" - -"Jos tämä on huono loppu, täytyy minun myöskin uskoa, että isäni elämä -loppui huonosti, kun Afrikan kuume surmasi hänet hänen ollessaan -lähetyssaarnaajana. Jokaisen marttyyrin elämä loppuu huonosti, jos tämä -on huono loppu. Samoin loppuu jokaisen sellaisen ihmisen elämä, joka -on hyvä ja jalo ja uskollinen ja tekee hyvää ihmiskunnalle ja tahtoo -kuollakin sen puolesta. Mutta se ei ole huono loppu. Se on kunniakas! -Mieluummin tahtoisin olla sillä tavalla kuolleen miehen tytär kuin -kreivin tytär, ja jos minusta olisi voinut tulla sellaisen miehen -vaimo, sellaisen, joka revitään ja poljetaan maahan..." - -Mutta hänen kasvonsa, jotka olivat hehkuneet, kyyneltyivät jälleen, -ja hänen äänensä sortui. Vanha mies ei voinut puhua, ja huoneessa oli -hetken äänettömyys. Sitten Glory koetti tyyntyä ja sanoi hiljaa: - -"Minä tulin pyytämään teitä auttamaan minua." - -"Mitä voin tehdä?" - -"Olettehan kuullut, että John tahtoi minua vaimokseen?" - -"Voi, jospa olisitte siihen suostunut!" - -"Siihen aikaan kaikki häntä ylistivät." - -"No?" - -"Nyt kaikki häntä moittivat ja ivaavat ja loukkaavat." - -"No niin?" - -"Minä tahdon nyt vihdoinkin tulla hänen vaimokseen, jos se suinkin käy -päinsä -- jos arvelette, että se on mahdollista." - -"Mutta sanoittehan, että hän on kuoleva mies!" - -"Siksipä juuri! Kun hän taas tulee tuntoihinsa, ajattelee hän juuri -niinkuin tekin, että hänen elämänsä on mennyt hukkaan, ja silloin minä -soisin jonkun seisovan hänen vieressään sanomassa: 'se ei ole mennyt -hukkaan, se on vasta alkamassa. Se on sinapinsiemen, jonka _täytyy_ -kuolla, mutta se elää ihmiskunnan sydämessä aina ja ikuisesti ja minä -tahtoisin mieluummin omistaa sinun solvaistun, sorretun nimesi, kuin -kaiken maailman kunnian'." - -Kyyneleet valuivat pitkin vanhan miehen poskia, eikä hän muutamaan -minuuttiin yrittänytkään puhua. Sitten hän sanoi: - -"Teidän ehdotuksenne on aivan mahdollinen. Kirkollinen vihkiminen -ilman kuulutusta käy päinsä, mutta valmistukset vievät hiukan aikaa. -Minun täytyy käydä piispan puheilla. Illempana tulen Johnin luo ja -tuon lupakirjan mukanani. Puhukaa te sillävälin jollekin papille ja -laittakaa kaikki mahdollisimman valmiiksi." - -Hän saattoi Gloryn ovelle, pitkän käytävän päähän, ja siellä hän -suuteli tytön otsaa sanoen: - -"Minä olen jo kauan tietänyt, että nainen voi olla uljas, mutta te, -lapseni, olette opettanut muutakin minulle tänä aamuna. Usein on Johnin -rakkaus teihin ollut minun mielestäni suorastaan hulluuden rajalla. Hän -oli valmis luopumaan kaikesta sen tähden -- aivan kaikesta! Hän oli -oikeassa! Sellainen rakkaus kuin teidän on helmien helmi, ja se, joka -sen saavuttaa, on ruhtinaitten ruhtinas!" - - * * * * * - -Myöhemmin samana päivänä, kun pääministeri istui yksin huoneessaan, toi -eräs ministeristön jäsen hänelle iltalehden, jossa julaistu kirjoitus -oli vaikuttanut syvästi lontoolaisiin. Se otaksuttiin erään juutalaisen -sanomalehtimiehen kirjoittamaksi: -- - -_Hänen verensä tulkoon meidän päällemme ja meidän lastemme päälle'_. - -Tämä ennustus on kahdeksantoista vuosisataa ollut historiallisen -totuuden ilmaisijana. Jokainen juutalainen on tähän päivään saakka -saanut kokea, etteivät ainoastaan Pilatus ja Jerusalemin rahvas -olleet Jeesuksen surmaajia vaan koko Juudan kansa. Mutta heittäköön -se kristitty kansa, joka ei ole tehnyt syntiä kristinuskon Perustajaa -kohtaan, ensimmäisenä kivellä juutalaisia. Jos on totta, mitä Jeesus -itse sanoi, että se, joka antaa leilin raitista vettä pienimmälle -hänen laumastaan, antaa sen Hänelle, niin on myöskin totta, että -se, joka tuottaa kärsimyksiä ja kuoleman Hänen seuraajilleen, -ristiinnaulitsee Hänet uudelleen. Tuo onneton mies, joka kurjalla -tavalla murhattiin Westminsterin köyhäinkorttelissa, oli Jeesuksen -seuraaja, jos kenellekään on tuo nimi hänelle annettava, ja olkoonpa -kuka tahansa murhan lähin toimeenpanija, niin varsinainen syyllinen on -tämä kristitty kansakunta, joka on kohdellut ivallisesti ja solvaavasti -jokaista henkilöä, joka on uskaltanut seistä yksin Kristuksen lippua -kantamassa. - -Älkäämme antako irvistelijäin pettää itseämme. Tuo mies oli kristitty, -olkoonpa hänen erehdyksensä, hänen heikkoutensa, hänen itsepetoksensa -ja hänen monet inhimilliset virheensä mitkä tahansa. Tuskin kukaan -on ajanut naisten asiaa sitten Kristuksen aikojen niin pontevasti -kuin hän. Ja hän on nyt karkoitettu pois elämästä. Siten harjoittaa -kristikunta vielä yhdeksäntoista vuosisadan kuluttua samaa kamalaa -hirmuvaltaa, joka turmeli juutalaisten lain. 'Meillä on laki, ja meidän -lakimme nojalla hänen tulee kuolla'. - -Sellainen tuomio lausutaan vieläkin uskonpuhdistajia vastaan tässä -maassa, jossa siviililait ja uskonnolliset lait ovat menneet sekaisin. -Jumala suokoon, että tämän tuomion loppu-osa ei kävisi toteen täällä: -'Hänen verensä tulkoon meidän päällemme ja meidän lastemme päälle'. - - - - -XV. - - -Vuokrakasarmin edustalle oli kertynyt jos jonkinlaista väkeä, kun -Glory palasi Brown's Squarelle, ja portaatkin olivat täpösen täynnä. -"Hoitajatar!" kuiskailivat ihmiset Gloryn tullessa ja väistyivät hänen -tieltään. Aggie seisoi kynnyksellä pyyhkien silmiään ja vastaten -vieraiden kysymyksiin, puoleksi peloissaan puoleksi ylpeänä maineesta, -joka oli tullut hänen kurjan asuntonsa osaksi. - -"Se rouva on nyt täällä, neiti Gloria, ja hän pyysi teitä odottamaan -täällä vähän aikaa." - -Sitten hän pisti päänsä avoimesta ovesta ja nyökäytti rouva -Callenderille, joka tuli ulos. - -"Hst! Hän toipuu! Poikaparka! Hän on huutanut teitä yhä uudelleen ja -uudelleen. Mutta hän luulee teidän olevan taivaassa, nähtävästi yhdessä -hänen kanssaan, joten teidän ei pidä sanoa mitään, joka voisi häntä -säikähdyttää. Tulkaa sisään nyt ja olkaa varovainen tyttöseni." - -John houraili vielä, ja toisen maailman valo näkyi loistavan hänen -silmissään, mutta hän hymyili ja näytti tuntevan ympäristönsä. - -"Missä hän on?" kysyi hän soinnuttomalla äänellä niinkuin -unissaanpuhuja. - -"Hän on täällä nyt. Katsopas! Hän on aivan sinun vieressäsi." - -Glory astui askeleen ja seisahtui vuoteen viereen koettaen kaikin -voimin vastustaa haluaan heittäytyä Johnin syliin. John katsoi häneen -hymyillen, mutta hämmästymättä, ja sanoi: - -"Tiesinhän, että tulisit minua vastaan, Glory! Kuinka onnelliselta sinä -näytät! Me tulemme molemmat onnellisiksi nyt." - -Sitten hänen katseensa harhaili pitkin viheliäistä huonetta, ja hän -virkkoi: - -"Kuinka kaunista täällä on! Ja kuinka ilma on kirkas! Katso! Kultaiset -portit! Ja seitsemän kultaista kynttiläjalkaa! Ja lasinen meri, kirkas -kuin kristalli! Ja nuo lukemattomat enkelijoukot!" - -Aggie, joka oli palannut huoneeseen, itki ääneensä. - -"Itketkö sinä, Glory? Lapsi, älä itke! Mutta kyllä minä ymmärrän! -Anna minulle rakas kätesi, lapseni, niin menemme yhdessä Jumalan -valtaistuimen eteen, ja sanomme: 'Isä, anna meille anteeksi. Me olimme -vain mies ja nainen, ja meidän täytyi rakastaa toisiamme, vaikka se oli -väärin ja vaikka se toiselle meistä oli synti!' Ja Jumala antaa meille -anteeksi, sillä Hän itse loi meidät sellaisiksi, hän kun on rakkauden -Jumala." - -Glory ei voinut kestää enää. "John!" kuiskasi hän. - -John kohoutui kyynäspäittensä nojaan ja piti päätään kallellaan, aivan -kuin olisi kuunnellut etäistä ääntä. - -"John!" - -"Se on Gloryn ääni." - -"Tämä _on_ Glory, armaani." - -Hänen kasvojensa juhlallinen ilme hävisi, ja omituinen hämmästys -kuvastui hänen katseessaan. - -"Mutta Glory on kuollut." - -"Ei, rakkaani, Glory elää eikä enää koskaan jätä sinua." - -"Mikä paikka tämä on?" - -"Tämä on Aggien huone." - -"Aggien?" - -"Etkö muista häntä? Köyhä tyttö, jonka hyväksi sinä olet taistellut ja -työskennellyt." - -"Onko se Gloryn henki?" - -"Ei, rakkaani, ei, vaan minä itse -- minä ihka elävänä." - -Sitten kuvastui suuri ilo hänen silmissään, hänen rintansa kohoili, -hänen hengityksensä kävi nopeaksi, ja hän ojensi käsivartensa sanaakaan -sanomatta. - -"Se _on_ Glory! Glory elää! Jumala! Oi, Jumalani!" - - * * * * * - -"Annatko minulle anteeksi, Glory?" - -"Anteeksi? Minulla ei ole muuta anteeksi annettavaa kuin että olet -rakastanut minua liian paljon." - -"Kulta! Oma kultani!" - - * * * * * - -"Minä luulin olevani taivaassa, Glory, mutta minä olen kuin -Buckingham-parka -- ainoastaan puolitiessä taivaaseen. Olenko ollut -tiedotonna?" - -Glory nyökäytti päätään. - -"Kauanko?" - -"Eilis-illasta asti." - -"Ah, nyt minä muistan kaikki. Ne kaatoivat minut kadulle, eikö niin? -Nuo miehet -- Pincher, Hawkins ja muut." - -"He saavat rangaistuksensa, John", huudahti Glory vapisevalla äänellä. -"Niin totta kuin taivas on ylhäällä ja laki on valtakunnassa --" - -"Jaa-ah, poika" (jostakin oven suusta päin), "saat olla varma siitä. Ne -saavat vielä roikkua hirsipuussa joka mies." - -Mutta John pudisti päätään. "Ihmisraukat! He eivät ymmärtäneet. Kun -he käsittävät, mitä he ovat tehneet... Oi Herra, älä lue tätä heille -synniksi." - -Glory oli pyyhkinyt kyyneleet silmistään ja istui Johnin vieressä -hymyillen. Hänen valkoiset hampaansa välkkyivät, hänen punaiset -huulensa värähtelivät ja hänen kasvonsa säteilivät päivänpaistetta. -John piti hänen kädestään kiinni ja katsoi häneen lakkaamatta aivan -kuin tahtoen käyttää hyväkseen joka hetkeä hänen läheisyydessään. - -"Minua surettaa tämä hiukkasen, Glory", sanoi John. - -"Surettaako? Miksi?" - -"Kun me emme olekaan vielä toisessa maailmassa, sillä siellä sinä -olit minun morsiameni, minä muistan sen nyt, ja kaikki tuskat olivat -lopussa." - -Gloryn suloiset kasvot punehtuivat otsaan saakka, ja hän kumartui -vuoteen yli kuiskaten: - -"Pyydä minua rupeamaan morsiameksesi tässä maailmassa, armas." - -"En voi! En uskalla!" - -"Ajatteletko valaasi?" - -"En, mutta minä olen kuolemaisillani", lisäsi hän painokkaasti, "sen -tiedän vallan hyvin. Ja mikä oikeus minulla olisi --" - -Glory nyökäytti vallattomasti kultakutrista päätään: - -"Hm! En usko, että kukaan juuri on mennyt naimisiin siitä syystä, että -hänellä on _oikeus_ siihen." - -"Mutta sinun toimesi -- sinun suuri menestyksesi." - -Glory pudisti päätään vakavana. - -"Se on ollutta ja mennyttä." - -"Mitä?" John kohottautui kyynäspäänsä nojaan. - -"Kun sinä olit mennyt ja melkein kaikki luopuivat sinun työstäsi, -arvelin minä ehkä voivani jatkaa sitä pieneltä osaltani." - -"Ja sinä rupesit siihen työhön?" - -Glory nyökäytti päätään. - -"Jumalalle kiitos! Oi, Jumala on hyvin hyvä!" John makasi vuoteellaan -hengittäen syvään. Glory naurahti hermostuneesti. - -"Aiotko sinä vallan saattaa minut häpeään? Täytyykö minun nyt väkisin -työntäytyä sinulle, hyvä herra? Vai ehkä sinä et ollenkaan aio huolia -minusta?" - -"Mutta miksi minä pakottaisin sinua kantamaan sortuneen miehen nimeä -koko loppuikäsi? Minä kuolen häpeässä, Glory." - -"Et, vaan kunniassa -- suuressa, suuressa kunniassa. Nämä muutamat -pahat päivät unohtuvat pian, armas -- unohtuvat aivan kokonaan. Ja -tulevaisuudessa tulee minun luokseni ihmisiä -- tyttöjä, uljaita -tyttöjä, jotka taistelevat urhojen lailla elämän taistelua -- ja he -sanovat minulle: 'Tunsitteko te hänet? Tunsitteko todellakin hänet?' -Ja minä hymyilen heille voitonriemuisasti vastatessani: 'Tunsin -kyllä, sillä hän rakasti minua, ja hän on minun, ja minä olen hänen -ikuisesti'." - -"Se olisi suloista! Me emme saaneet elää yhdessä tässä maailmassa, -mutta jos voisimme yhtyä ikuisesti juuri tulevan maailman kynnyksellä ---" - -"Älä puhu siitä enää mitään, sillä kaikki on jo järjestetty. Luostarin -johtaja-isä on pyydetty vihkimistä toimittamaan, ja pääministeri _tuo_ -arkkipiispan lupakirjan. Kaikki tapahtuu vielä tänään -- tänä iltana -- -ja -- enkä minä ole ensimmäinen nainen, joka on saanut yksin puuhata -kaiken tuon!" - -Sitten hän nauroi, ja John nauroi hänen kanssaan, ja molemmat nauroivat -yhdessä huolimatta Johnin heikkoudesta ja tuskista. Seuraavassa -silmänräpäyksessä Glory oli jo kadonnut kuin auringonsäde pilven -taakse, ja rouva Callender tuli vuoteen viereen avaten vanhanaikaisen -hattunsa nauhat. - -"Hän on kultaa, poika -- puhdasta kultaa on sinun Glorysi." - -"Niin, tulessa koeteltua kultaa hän on", vastasi John, ja hänen -takaraivoaan alkoi pakottaa kovasti. - -Glory oli juossut pois huoneesta itkemään, ja rouva Callender yhtyi -häneen kohta. "Minun täytyy mennä pois tyttöni. Tahtoisin niin -mielelläni olla luonanne, mutta en voi. Tämä tuo mieleeni ajan, jolloin -Alec jätti minut, neljäkymmentä pitkää vuotta sitten juuri tänä -päivänä, vaikka minusta tuntuu kuin hän senkin jälkeen olisi ollut joka -päivä luonani." - -"Missä Glory on?" - -"Hän tulee kohta, isä", vastasi Aggie, ja kuultuaan nimeään mainittavan -pyyhki Glory silmänsä ja palasi Johnin luo. - -"Siksikö sinä hait ja löysit minut täältä Westminsteristä, kun kuulit, -että olin kadonnut?" - -"Niin, löysin sinut ja itseni samalla." - -"Ja minä kun luulin elämäni menneen hukkaan! Kun ajattelee Jumalan -tarkoituksia, täytyy ihmisen nöyrtyä -- nöyrtyä halvaksi kuin ruoho -jalkaimme alla. Mutta oletko varma, ettet koskaan kadu tätä?" - -"En koskaan!" - -"Etkö katso taaksesi?" - -Glory pudisti päätään taas. - -"Sano nyt minua rouva Lootiksi yksin tein, niin on asia selvä." - -"Se on niin ihmeellistä! Mikä kunniakas työ sinua odottaa, Glory! -Sinä jatkat siitä, mihin minä lopetin, ja sinä toimitat niin paljon. -Sinä olet jalompi kuin minä ja voimakkaampi, paljoa voimakkaampi, ja -puhtaampi ja uljaampi. Enkö minä ole aina sanonut, että maailma kaipaa -juuri uljasta naista! Minä ymmärsin asian ytimen, minä näin tosi valon, -mutta minä en ollut itse sen tehtävän arvoinen. Minä olin langennut -ja tehnyt syntiä enkä tuntenut omaa sydäntäni, enkä ollut kelvollinen -astumaan luvattuun maahan. Mutta sekin on jo jotain, että saan nähdä -sen etäältä. Ja jos minä olen saanut nousta Siinaille kuulemaan ikuisen -lain ukkosenjyrinää --" - -"Hiljaa, rakkaani! Joku tulee." - -Tulija oli tuo kuuluisa kirurgi, jota pääministeri oli lähettänyt -noutamaan. Hän tutki vamman hyvin tarkasti ja antoi muutamia -määräyksiä. "Muistakaa tehdä niin, sisar", siten ja siten. Mutta Glory -huomasi, ettei ollut mitään toivoa. Vähentääkseen päässä tuntuvia -kipuja tahtoi tohtori määrätä morfiinia, mutta John ei suostunut siihen. - -"Minä lähden kuninkaani eteen", sanoi hän. "Antakaa minun olla täydessä -tajussani." - -Tohtorin siellä ollessa tuli sinne poliisivirkamies sekä eräs -tuomioistuimen jäsen ja sanomalehtimies. - -"Ikävä häiritä, mutta kuultuamme, että sairas nyt on tajussaan..." Ja -sitten he varustautuivat kuulemaan Johnin ilmoituksia. - -Sanomalehtimies avasi muistiinpanokirjansa, poliisi seisoi vuoteen -jalkapäässä, tohtori toisella puolen vuodetta Glory toisella, pitäen -Johnin kättä vavisten omassaan. - -"Tiedättekö, kuka teitä löi, herra pastori?" - -Hetken äänettömyyden perästä kuului: - -"Tiedän." - -"Kuka se oli?" - -Taasen hetken äänettömyys, ja sitten John virkkoi: - -"Älkää kysykö minulta." - -"Mutta teidän oma todistuksenne olisi erittäin tärkeä, ja totta puhuen -meillä ei ole muita todistuksia vielä. Kuka se siis oli, herra pastori?" - -"En sano sitä." - -"Mutta miksi ette?" - -Ei mitään vastausta. - -"Miksi ette sanoisi minulle tuon konnan nimeä, joka lopetti -- -tarkoitan, joka aikoi lopettaa elämänne?" - -Melkein kuulumattomalla äänellä, pää taaksepäin painautuneena ja katse -kattoon suuntautuneena sanoi John: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he -eivät tiedä, mitä he tekevät." - -Oli turhaa jatkaa. Glory saattoi miehet ovelle. - -"Teidän täytyy pitää hänet hiljaa", sanoi tohtori. "Eipä silti, että -mikään voisi pelastaa häntä, mutta hän on lujatahtoinen mies --" - -Ja poliisivirkamies sanoi: - -"Onhan kaunista antaa anteeksi vihollisilleen, mutta jokaisella on -velvollisuuksia yhtä hyvin yhteiskuntaa kuin itseäänkin kohtaan." - -"Niin se on", sanoi Glory, "ihmiset eivät tarvitse suurempia sydämiä -kuin heidän omansa ovat." - -Poliisivirkamies katsoi häneen epätietoisena. "Niin se on", sanoi hän -sitten ja poistui. - - * * * * * - -"Missä hän on nyt, tyttöni?" - -"Tässä hän on, isä." - -"Hiljaa!" sanoi Glory palaten huoneeseen. "Tohtori sanoo, että sinä et -saa puhua niin paljon." - -"Anna minun katsella sinua, Glory. Istu tuohon -- tuohon, ja jos -sinusta näyttää siltä kuin kärsisin tuskia, niin älä välitä siitä, -sillä minä olen niin äärettömän onnellinen." - -Juuri silloin alkoi posetiivi soida kadulla. Glory arveli, että soitto -ehkä häiritsee Johnia, ja hän oli juuri lähettämäisillään Aggien -kieltämään ukkoa soittamasta, mutta Johnin kasvot kirkastuivat, ja hän -sanoi Glorylle: "Laula minulle, Glory. Anna minun kuulla sinun ääntäsi." - -Posetiivi soitti vanhaa lempilaulua, ja Glory lauloi sanat siihen. -Ne olivat niin yksinkertaisia, lapsellisia nuo sanat, mutta täynnä -hellyyttä ja rakkautta. Pienen mustan pojan mielessä pyöri aina oma -Loo-loo. Yöllä, kun hän nukkui, heräsi hän itkuun, sillä aina, aina -pyöri hänen unelmissaan oma Loo-loo! - -Kun laulu oli loppunut, pitivät he toistensa käsistä kiinni ja -puhelivat kuiskaillen, vaikka he olivat aivan kahdenkesken huoneessa -eikä kukaan voinut heitä kuulla. Johnin kalpeat kasvot olivat täynnä -iloa, ja Gloryn kosteat silmät hohtivat riemua. He kävivät vallan -järjettömiksi hellyydessään ja leikkivät keskenään kuin pikku lapset. -He muistelivat saarella viettämiään entisiä aikoja -- vuosien -tapahtumat tulivat esiin kaikki yhden ainoan tunnin kuluessa -- kaikki -leikilliset ja liikuttavat pikku tapaukset. "Oi, Herra, suumme avaja... -Missä sinä olet Neilus? 'Ah, täällä minä olen, herra pastori, ja sun -kiitostasi veisaamme'." - -Yhtäkkiä John kävi totiseksi ja sanoi: - -"Säälittää minua kumminkin!" - -"Säälittää?" - -"Niin kai on, että lipunkantajan aina täytyy sortua. Mutta täytyyhän -jonkun ruveta lipunkantajaksikin." - -Glory tunsi kyynelten taas tunkeutuvan silmiin. - -"On niin sääli, että minun täytyy mennä pois ennen sinua, Glory." - -Glory pudisti päätään estääkseen kyyneleitä vuotamasta ja vastasi -sitten iloisesti: - -"Oh, kaikki on niinkuin pitääkin olla. Minun täytyy saada hiukan -aikaa ajatellakseni kaikkea tuota, ymmärräthän, ja sitten -- sitten -minä tulen sinun luoksesi aivan niinkuin me illalla panemme maata -herätäksemme aamulla." - -Sitten John vaipui vuoteelle huoahtaen ja sanoi: - -"Olkoonpa miten oli, ainakin minä kuolen onnellisena." - - - - -XVI. - - -Päivä oli ollut kaunis, ja aurinko oli paahtanut jokseenkin kuumana -vielä myöhään iltapäivällä. Pitkät liikkumattomat valkoiset -pilvensiekaleet kirkkaan sinisellä taivaalla näyttivät hiekkasärkiltä -taivaan meressä. Mutta vihdoinkin ilma muuttui illan lempeäksi -viileydeksi, ja aurinko laskeutui kattojen taakse koilliseen, ja -juhlallinen rusko siveli enkelin siipien lailla taivasta. Lontoo oli -nyt tavattoman hiljainen päivän puuhan ja hyörinän jälkeen. Tuo suuri -kaupunki uinui valtameren tavoin täynnä sekä eläviä että kuolleita -olentoja. - -Omituinen joukko oli kokoontunut pienelle torille, joka on -Westminsterin köyhäin korttelien laidassa; torin keskellä on vanha -kirkko ja sitä ympäröivät kaikilta puolilta vuokrakasarmit, työpajat -ja hyväntekeväisyyslaitokset. Siinä oli enimmäkseen semmoisia -ihmisiä, joita tavallisesti pidetään kuuluvina kaiken inhimillisyyden -ulkopuolelle -- katutyttöjä, kaikista naisista kurjimpia. Mutta siinä -he seisoivat tuntikausia äänettöminä tai käyskentelivät hiljaa ja -arkoina katsahtaen silloin tällöin erääseen toisessa kerroksessa olevan -huoneen ikkunaan, joka kimmelteli laskevan auringon valossa. Heidän -ystävänsä ja puolustajansa teki kuolemaa tuossa huoneessa, ja he -odottelivat viimeisiä tietoja hänestä. - -Pääministeri oli pitänyt lupauksensa. Kun hän lähti asunnostaan, -olivat hänen kasvonsa synkät, aivan kuin hän olisi miettinyt tuon -käsittämättömän voiman arvoituksia, joka merkitsi hänen tajunnassaan -Jumalaa. Mutta kun hän saapui pieneen puistoon ja näki nuo odottavat -ihmiset, kirkastui hänen katseensa ja hän jatkoi matkaansa tyynenä, -melkeinpä tyytyväisenä. Naiset siirtyivät syrjään hänen tieltään -kuiskaillen kuka hän oli, ja hän astui yläkertaan. Huone oli jo melkein -täynnä, sillä johtaja-isä oli jo tullut tuoden veli Anteron mukanaan, -ja Aggie istui nurkassa, rouva Pincher puuhaili jotain, ja eräs vieras -oli siellä myöskin. Vaikka tuo pikku huone oli viheliäinen ja kurja, -kultasi aurinko sen kumminkin loistollaan luoden ihmistenkin kasvoille -hehkuaan. - -Glory seisoi vuoteen vieressä suorana ja äänetönnä. Hänen silmissään -kimmeltelivät pidätetyt kyyneleet, ja joskus hänen huulensa -värähtelivät. John Storm oli täydessä tajussaan ja hyvin hiljaa. Hän -piteli Gloryn kättä omassaan, aivan kuin hänen olisi ollut mahdoton -luopua siitä ja katseli ympärilleen kuin soturi, joka on menetellyt -hurjasti, ehkäpä mielettömästikin ja hyökännyt vihollisen valleille. -Hän makasi nyt, rinnassaan vihollisen luoti ja kuolo silmäinsä edessä, -mutta hän hymyili siitä huolimatta ylpeästi, sillä hän tiesi, että -armeija seuraisi nyt hänen jälkiään. Luostarin johtaja oli tuonut -mukanaan luostarista Kristuksen orjantappurakruunuista päätä kuvaavan -taulun ja ripustanut sen seinälle vuoteen yläpuolelle, ja ikkunasta -tuleva valo loi säteitään taulun lasille heijastuen siitä Johnin -kasvoille. - -Tuskin kukaan virkkoi mitään. Heti kun pääministeri saapui sinne, otti -hän paperin taskustaan ja antoi sen vieraalle, joka katsahti siihen ja -kumarsi. Sitten he kaikki kokoontuivat vuoteen ympärille, ja luostarin -johtaja avasi kirjan, joka oli hänellä kädessään, ja alkoi lukea -vakavalla äänellä: - -"Rakkaat ystävät! Me olemme kokoontuneet tähän Jumalan kasvojen eteen ---" - -Veli Antero, joka oli polvillaan vuoteen päässä, vinkaisi kuin koira, -ja muutamat naiset portailla tirkistelivät sisään ovesta kuiskaillen: -"Pyhä ehtoollinen! Olkaa hiljaa!" - -Johnin tarmo ei pettänyt. Hän vastasi selvällä äänellä, vaikka hänen -viimeiset voimansa tuntuivat värähtelevän elämän langalla. Ja kun -Gloryn vuoro tuli, oli hänkin uljas. Hänen kauniissa äänessään oli -pienoinen vivahdus jonkinmoista jäykkyyttä, silmäluomet vavahtelivat -hiukan, ja silmät loistivat. Sitten hän jatkoi loppuun asti tyynesti: - --- Minä Glory Quayle -- - --- _Minä Glory Quayle_ -- - --- otan sinut John Storm -- - --- _otan sinut John Storm_ -- - --- aviomiehekseni - --- _aviomiehekseni_ - --- rakastaakseni sinua myötä- ja vastoinkäymisessä, köyhyydessä ja -rikkaudessa, sairaana ja terveenä -- - --- _sairaana ja terveenä_ -- - --- ja hoivatakseni ja totellakseni sinua, kunnes kuolema meidät erottaa --- - -_kunnes kuolema meidät erottaa_ -- - -AMEN! - - - - -TEKIJÄN HUOMAUTUS. - - -Lukija huomaa että kirjoittaessani tätä kirjaa olen joskus käyttänyt -päiväkirjoja, kirjeitä, muistiinpanoja, saarnoja ja tunnettujen -henkilöiden puheita, sekä vielä elossa olevien että kuolleitten. -Samaten käy ilmi, että olen usein käyttänyt tosi tapauksia kirjalliseen -tarkoitukseen. Tehdessäni niin luulen olleeni uskollinen taiteen -periaatteille ja tiedän siinä seuranneeni suurten kirjailijain -esimerkkiä. Mutta koska tiedän kuinka helposti voi joutua vaaraan -loukata personallisesti, tahtoisin sanoa, etten ole tarkoittanut -kuvata ketään henkilöä tai kertoa minkään tunnetun seuran oloista -tai viitata minkään erityisen laitoksen johtoon. Pitäisin semmoista -vääryytenä kaunokirjallisuuden olemusta kohtaan semmoisena kuin -minä olen sen ymmärtänyt kaunokirjallisuuden tarkoitus kun ei minun -mielestäni ole tarjota valehistoriaa ja näennäisiä tosiasioita, vaan -esittää aatetta kertomuksen muodossa, jossa on niin paljon realismia -kuin idealismin vaatimukset sallivat. Esittäessäni sitä aatetta, joka -on ollut "Kristityn" aiheena, on tarkoitukseni ollut kuvata, vaikkapa -epätäydellisestikin, niitä mielen, luonteen, uskonnon ja sivistyksen, -yhteiskunnallisten ja uskonnollisten pyrintöjen edustajia, joita luulen -näkeväni Englannin ja Amerikan elämässä yhdeksännentoista vuosisadan -lopulla. Semmoiseen tehtävään omat huomioni ja mietteeni eivät olisi -riittäneet, ja siksi tiedänkin monessa kohdassa tätä kirjaa olleeni -vain se upokas, jossa metalli on sulanut ympärillä riehuvien liekkien -lieskasta. - - _Hall Caine_. - Greeba Castle, - Isle of Man, 1897. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Kristitty, by Hall Caine - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KRISTITTY *** - -***** This file should be named 62468-8.txt or 62468-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/6/2/4/6/62468/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License available with this file or online at - www.gutenberg.org/license. - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation information page at www.gutenberg.org - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at 809 -North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email -contact links and up to date contact information can be found at the -Foundation's web site and official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For forty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/62468-8.zip b/old/62468-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index ee6d0a4..0000000 --- a/old/62468-8.zip +++ /dev/null |