diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/62294-8.txt | 8247 | ||||
| -rw-r--r-- | old/62294-8.zip | bin | 125560 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 8247 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..b214841 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #62294 (https://www.gutenberg.org/ebooks/62294) diff --git a/old/62294-8.txt b/old/62294-8.txt deleted file mode 100644 index 8ec485d..0000000 --- a/old/62294-8.txt +++ /dev/null @@ -1,8247 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Savolainen soittaja, by Kauppis-Heikki - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Savolainen soittaja - Romaani - - -Author: Kauppis-Heikki - - - -Release Date: June 3, 2020 [eBook #62294] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SAVOLAINEN SOITTAJA*** - - -E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - -SAVOLAINEN SOITTAJA - -Romaani - -Kirj. - -KAUPPIS-HEIKKI - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1915. - - - - -Heinäjärvi, yksi Pohjois-Savon pienimmistä järvistä, saapi vetensä -"taivahan teitä" myöten: lumihiutaleina ja vesipisaroina. Siinä ei ole -avarampaa vettä, selkää, ainoastaan kolme lahdelmaa. Eteläisin näistä, -Etelälahti, on suurin, ja sen kahden puolen ovat kylän huomattavimmat -talot ja niiden pellot. Toinen lahdelma on luodetta, kolmas koillista -kohti. Niiden rannoilla ovat kylän niityt. - -Koillislahden puoli on korkeampaa maata. Siellä oli ainoastaan yksi -pieni talo, järven puoleisella rinteellä. Sitä ympäröi kolmelta -puolelta havumetsät. Talon nimi oli Kivimäki. Se näkyi sieltä -kaikkiin muihin kylän taloihin, näkyipä Etelälahden päitse menevälle -maantiellekin, jos huomasi katsoa, mutta harva sen huomasi, ja vielä -harvemmat tiesivät, ketä tuolla talossa asui. - -Etelälahden rantatalot olivat suurempia. Pari kolme niistä kuului -rikasten kirjoihin. Itäisellä rannalla olevaa Naurisharjua pidettiin -rikkaimpana ja sen isäntää, Nevalaista, kyläkunnan viisaimpana. - -Siinä maineessa oli ennen pidetty Naurisharjun vastapäätä olevaa -Hyttilän taloa ja siinä asuvaa Hyttisten sukua. Sen maine oli kuitenkin -viime aikoina kärsinyt, kun viimeksi kuollut isäntä yli kuudenkymmenen -ikäisenä leskimiehenä nai nuoren ja köyhän palvelusihmisen. Eihän -sellainen naimiskauppa soveltunut sille, joka tahtoi kuulua rikasten -ja viisasten kirjoihin. Niin ajatteli moni, ja naapuri Nevalainen oli -sanonut sen kihlausaikana Hyttiselle itselleenkin. Mutta tämä oli -selittänyt ottavansa, vanha mies, itselleen hoitajan, kun tyttäret -olivat jo naimisissa eikä ollut miniätäkään. Naapuri oli tyytynyt -selitykseen, vaikkei hän myöntänytkään mitään kauppaa viisaasti -tehdyksi, josta ei tullut rahallista voittoa. - -Naapuri Nevalainen oli solminut ainoastaan yhden naimiskaupan, mutta se -olikin edullinen. Sen sijaan hän oli tehnyt monen monta maankauppaa, -ostanut pakkohuutokaupoista ja sitten niitä voitolla myynyt tai -vaihtanut. Hän ei ollut kateellinen, vaan toivoi, että parhaat naapurit -ja sukulaiset toimisivat samalla tavalla, ja oli valmis heitä neuvoilla -ja rahallakin auttamaan. Niinpä hän kymmenisen vuotta aikaisemmin oli -puuhannut toisessa kylässä asuvan sisarensa pojan Kivimäen ainoalle -tyttärelle mieheksi, joka sitten vanhan Kivimäen isännän kuoltua tuli -varsinaiseksi isännäksi. Hän oli toivonut, että sisarenpoika muistaisi -tehdyn hyväntyön ja isännäksi päästyään vaihettaisi Kivimäen tilan -enolleen karjanlaitumeksi. Mutta siinä suhteessa eivät Nevalaisen -suunnitelmat toteutuneet. - -Lähinnä Kivimäkeä, luoteisen lahden toisella rannalla, oli rappeutunut -Porraspuron talo. Sen oli ennen omistanut eräs Lipponen, joka vanhoilla -päivillään köyhtyi. Talon osti pakkohuutokaupasta Nevalainen ja -antoi sen vanhan, ahkeran työmiehen, Kurkisen viljeltäväksi. Tällä -oli aikamies poika, ahkera ja siivo, jota pilkkakirveet nimittivät -"Siivo-Simoksi". Nämä "ahkerat ja siivot kurjet", kuten heidän yhteinen -arvonimensä kuului, kyntivät Porraspuron peltoja niinä vuosina, jolloin -Nevalainen odotti vanhan Kivimäen isännän kuolemaa, jolloin oli sopiva -aika mennä puhumaan sisarenpojalle vaihtokaupasta. Mutta kun tuo sopiva -aika joutui, vaatikin sisarenpoika Porraspuron kaikkine niittyineen ja -vielä tuhansittain päällisiä, vaikka eno oli suunnitellut, että hänen -täytyi saada päällisiä, tai ainakin yksi niittylohko itselleen. Niin -jäi vaihtokauppa tekemättä ja Kivimäki säilyi joutumasta Naurisharjun -Nevalaisen karjakartanoksi. - - - - -I. - - -Oli tuulinen syyspäivä. Hyttilän talon kartanolta lähti kaksi naista -kävelemään sänkipellon pientaretta Heinäjärven luoteisen lahdelman -suuntaan. - -Edellä kulkeva nainen kantoi käsivarrellaan kapalossa nukkuvaa lasta -ja toinen nainen suurta vaatemyttyä. Talon isäntä katsahti tupansa -ikkunasta poistuvien naisten jälkeen ja kylmästi naurahtaen virkahti: - --- Täytyipä sen viimeinkin lähteä taipaleelle. - -Tämän hän sanoi osiksi ijäkkäälle vaimolleen, joka levottomana ja -vesissä silmin puuhaili rukkinsa ympärillä. - -Ilmaisten oman ajatuksensa sanoi vaimo nuhtelevasti: - --- Olisit kieltänyt lähtemästä näin tuulisena päivänä. Nyt täytyy -lapsi sylissä tarpoa vetisten niittyjen poikki. Huomiseksi olisi ehkä -tyyntynyt ja päässyt veneellä. - --- Vai kieltänyt, vastasi mies, kasvoilla suuttumuksen värähdys. -- -Olisi ollut tyyniä päiviä mennä ennenkin, vaan eipäs ole mennyt. - --- Lapsi on ollut kipeänä, huomautti vaimo. - --- Mitä se meihin kuuluu, tokaisi mies. - -Vaimon silmään herahti vesikarpalo, ja hän lausui moittivasti: - --- Älä sano noin tylysti. Ajattelehan, että Kustaava on lähes kymmenen -vuotta kärsivällisesti hoitanut veljeäsi ja tehnyt muutakin työtä. Nyt -hän sai noin ikään lähteä. Ei se ole mikään ilo. - --- Kenenkä on syy, sanoi mies, koettaen äänestään poistaa tylyyden -vivahdukset. -- Olisi tässä saanut olla heidän vihkimisensä edellä -tehdyn sopimuksen mukaan ikänsä loppuun, jos ei ruvennut yksinäisiä -lapsia latelemaan. - -Vaimo jo vähän närkästyi entisen kälynsä puolesta: - --- "Lapsia latelemaan"... Etkö sinä nähnyt, että yksihän tuolla on. - -Hyttinen oli jo rauhoittunut niin paljon, että voi naurahtaa. - --- Yksi vielä, mutta kohta saattaa olla toinen ja kolmas. On se asia -niin monesti nähty. - --- Olisin sinun luullut ajattelevan parempaa Kustaavasta, sanoi vaimo -nureksien ja meni toisiin huoneisiin. - - * * * * * - -Matkalle lähteneet naiset olivat ennättäneet peltojen taakse aholle, -josta alkoi kapeampi polku. Lasta kantava nainen istahti huoahtaen -mättäälle ja sanoi: -- Levätään vähän. - -Hän oli sama Kustaava, josta pihaan jääneet keskustelivat, ja oli -matkalla Kivimäen taloon, johon oli saanut itselleen asuntoluvan. - -Vaatemytyn kantaja oli hänen nuoruuden aikainen palvelustoverinsa, -jota sanottiin nykyään Lipposen Annastiinaksi. Hän oli vuosia sitten -tunkeutunut melkeinpä väkisin vanhan Porraspuron Lipposen vaimoksi -ja emännäksi päästyään teki parissa vuodessa lopun koko taloudesta. -Sen jälkeen hän kuljeskeli poikineen milloin missäkin, välittämättä -vähääkään vanhasta miehestään jonka kyläkunta otti viimein hoitoonsa. - -Nyt oli, vaikka aivan toisista syistä, tullut Kustaavan vuoro lähteä -kylän kululle, ja tuo entinen palvelustoveri joutui sattumalta -hänen majanmuutto-apulaisekseen. Sattumalta, sillä he eivät olleet -vähimmässäkään määrässä toistensa kaltaisia, ei luonteensa eikä -ulkonäkönsä puolesta. Kustaava oli vähään tyytyväinen, ahkera ja -palvelevainen, Annastiinalla sitä vastoin oli aina valittamista, sillä -kaikki mitä häneltä puuttui olisi ollut muiden hankittava. - -Nyt nämä entiset talonemännät istuivat siinä tasaisen taivaan -alla, kylmän kolean syksyisen tuulen puhaltaessa. Kustaava oli -kävellessäänkin itkenyt pidätettyä itkua, ja nyt se pullahti ilmi -melkein ääneensä. Läheltä piti, ettei Annastiinakin yhtynyt itkuun, -vaikka itkeminen oli hänen luonteelleen varsin vierasta. Muutamia -vesihelmiä jo pyörähti poskelle, mutta hän hotaisi ne vihaisesti pois -kämmenellään ja sanoi leuka jännitettynä: - --- Anna lemmon itkeä. Pure hammasta ja ajattele, että tuli tuohta tai -malkaa. - -Annastiinan turmelusta kaiveli palvelustoveria kohdannut vääryys niin, -että hänen kulmikkaat kasvonsa kävivät pelottaviin poimuihin ja mustat -silmät, jotka olivat saaneet paikkansa kovin lähelle nenänvartta, -katsoa tuikkasivat tiukasti lähtötaloon päin ja sitten itkevään -toveriin. Tämä oli kuullut Annastiinan kehoituksen, mutta ei voinut -siihen heti vastata. Vasta kun oli aikansa itkenyt ja pyyhkinyt vedet -silmissään hän sanoi: - --- Kyllä minä olen näinä viime kuukausina saanut tehdä jos vaikka mitä, -itkeä jos purra hammastakin, mutta karvaalta tuntuu vieläkin ajatella, -että paras nuoruuden aika meni tähän kostoon. - --- Täytyy sen tuntua, vahvisti Annastiina. -- Mutta oliko sinun pakko -lähteä siitä, jos saitkin tuon lapsen. Olisit sanonut, että ennen -lähtevät nurkkakivet. - --- Ei tämä asia olisi sillä korjautunut, selitti Kustaava. -- Isäntä -uhkasi jo kerran käskettää lautamiehellä, kun sanoin, etten lähde, jos -ei makseta olovuosilta palkkaa. - --- Vai lautamiehellä. Katala on sekin. Minä sinuna kostaisin. - --- Mitenkä? - --- Vaikka miten, kähisi Annastiina hampaittensa takaa. -- Pistäisin -nurkan alle tulen. - -Kustaava hämmästyi apulaisensa kamalaa kehoitusta, mutta ei kuitenkaan -jäänyt äänettömäksi. - --- Älä toki kehoita tuollaiseen tekoon, hän sanoi. -- Ei minun -luonnollani pistetä tulta minkään sellaisen alle, josta tulee vahinkoa. - --- Milläs niille kostaa, jos ei jollain? - --- Olkoon kostamatta. - --- Minun luontoni taas ei anna siihen perään, väitti Annastiina. -- -Almeille ruojille täytyy kostaa, kun vain varoo, ettei joudu syyhyn. - --- Leikkiä tuo puhe toki lienee, sanoi Kustaava pysytellen tyynellä -mielellä. -- Ei Annastiinakaan sytyttäisi tuleen toisen tavaroita. - --- Ei oikeain ihmisten tavaraa, myönnytti Annastiina. -- Mutta -sellaisten tavara joutaa palaa, jotka ovat kokalla kourin toisen -tavaraa ottamassa. Tuokin tuulimylly häkkyrä olisi pian porona, kun -vain tuulisena yönä kävisi päästämässä tyhjänä pyörimään. - -Kustaavan mieleen muistui Naurisharjun myllyn palaminen, joka sattui -samaan aikaan kuin Nevalainen oli ostanut Porraspuron, ja hän katsoi -ihmetellen Annastiinaan. - --- Mitä katsot, sanoi tämä aavistaen katsojan ajatukset. -- On niiltä -ahneilta toisen talon ja tavaran anastajilta ennenkin mylly palanut. - --- Ei puhuta sellaista, pyyteli Kustaava. -- Ei minulta ole kukaan -mitään anastanut. Minä olisin saanut olla Hyttilässä ikäni loppuun -asti, jos en tehnyt tätä rikosta. - -Hän kohensi sylissään lepäävää lasta, rikoksensa todistusta. - --- Rikosta, jamasi Annastiina ylenkatseella. -- Oliko se nyt sen -suurempi rikos, kuin jos olisi syntynyt miehesi eläessä tai vähä -jälkeen kuoleman. Silloin ei sinua olisi saanut ajaa pois kuin -kerjäläistä. - -Kustaava ymmärsi, että Annastiina puhui omista kokemuksistaan, ja häntä -alkoi inhottaa tämä puhetoveri. - --- Ei puhuta rajattomia, huomautti hän uudestaan. -- Minulla oli hyvä -mies, kun vain olisi elänyt pitempään. - --- Hyvä hyvinsä, paha pahoinsa, pälpätti Annastiina. -- Oliko siinäkin -hyvä, kun houkutteli nuoren ihmisen tuollaisella välikirjalla elämään -kuin mikäkin syöttösika. Olisi parempana määrännyt muutamiakaan satoja -perintöä, niin olisit saanut toisen miehen. Ehkäpä olisi sekin ottanut, -ja nyt olisit talossa miniänä, eikä jäisi poikasi kylän kululle, kun -kuolet. - -Kustaava ei tästä mielistelystä yhtään ihastunut, vaan kysyi jotenkin -tylysti: - --- Mistäs Annastiina tietää, kuka se "se" on? Enpä minä muista -kenellekään sanoneeni. - --- Kyllä minä arvaan, vaikka et sanokaan, myhähti Annastiina. -- Ja -kyllä sinä olet sitäkin kohtaan helppoluontoinen. Olisit "syöttänyt" -itseesi niin lujasti, ettei olisi voinut erota viittaväliä kauemmaksi. - --- Syöttänytkö? kysyi Kustaava ihmetellen. -- Puolustatko sinä -sellaistakin. - --- Miksi en, jos ei muu auta. Onko parempi jäädä tuolla lailla kylän -kululle? - --- Ennen vaikka miten, päätti Kustaava. -- Ja toisekseen, onko kukaan -saanut miehen taikojen avulla. - --- On niitä maailman aikaan otettu silläkin keinolla, tiesi Annastiina. - --- Niin sanotaan, mutta ei yhtään tapausta tiedetä varmasti. - --- Miksi ei tiedetä. Luuletko, että Simo Kurkinen olisi ottanut Agaatan -ilman syöttämistä, Simo itse kuuluu joskus itkevän ja sanovan, ettei -hän tuota "kalehvata" olisi ottanut täydessä järjessä ollessaan. - --- Olkoon sitten niin, että Agaatta on saanut syöttämällä, myönnytti -Kustaava. -- Mutta jos kaikille käypi samalla lailla, että mies alkaa -nimitellä "kalehvaksi", niin onkohan silloin naimisissa olosta mitään -iloa. - -Annastiina ryhtyi syöttö-tiedettänsä selittämään. - --- Sinä et yhtään ymmärrä tätä asiaa, hän sanoi. -- Jos syöttämällä -alottaa, niinkuin Agaatta, niin riitainen pari siitä tulee, mutta jos -sillä keinolla estää, ettei entinen rakkaus pääse kylmenemään, niin ei -siitä tule pahaa sopua. - --- Vai niin, naurahti Kustaava surullisesti. -- Ei väkisin vävyksi eikä -ylen mielin ystäväksi. - -Hän nousi mättäältä ja heitti vielä viimeisen silmäyksen entiseen -kotiinsa. He alkoivat astella kaitaa metsäpolkua. Annastiina oli -ottanut niin suuren kuorman, että sitä täytyi kantaa hartiavoimalla, -eikä siinä joutanut juttelemaan. Kustaava kulki edeltä, kantaen lastaan -ja pienempää kääröä. Lahden perällä olevat niityt olivat vetisiä, -joiden yli täytyi mennä levähtämättä. Mutta heti kuivan maan laitaan -päästyä heitti Annastiina taakan hartioiltaan. - --- Painamaanpa se rupeaa pitemmällä matkalla, hän huohotti, -- Etkö -sinä saanut asuntoa lähempää, kun tänne lahden taakse pitää kantaa -kaikki tavarat. - --- Enpä halunnut jäädä keskelle kylää kaikkien osoteltavaksi, vastasi -Kustaava kuivasti. -- Eikä näiden kuljetus ole monen päivän asia. -Kerran tai kahdesti käyn noutamassa, niin silloin ovat kaikki. - --- Olisit sinä ennättänyt oloaikanasi tehdä enemmänkin vaatetta, -huomautti Annastiina. - -Kustaava naurahti. - --- Jos siihen ei olisi ollut muuta estettä kuin ennättäminen, niin -eihän nämä kulkisi yhdellä hevosellakaan. Hyvä jos sai tehdä senkään -verran, ettei tarvitse aivan ensi vuosina vaatteesta huolehtia. - --- Tottahan kuitenkin kartutit rahaa. - --- Miten minä sitä olisin kartuttanut? - --- Myömällä jyviä ja mitä talosta saa. - --- Ei minun luonnollani varastetakaan. - --- Mitä varastamista se on, jos työstään ottaa, väitti Annastiina -oikein kiivastuen. -- Otin minä Porraspurolla ollessani kahviin ja sen -semmoiseen enkä pidä varastamisena. - -Kustaavan teki mieli sanoa, että sepä sen niin sukkelaan lopettikin, -mutta ettei suututtaisi apulaistaan, myönteli: - --- Se on erittäin, jolla on oman miehen tavara, mutta tässä on muitakin -osakkaita. - --- Olkoon vaikka kymmenen, väitti Annastiina kiivastuen. -- Minä toki -uskoin, että sinulla on hyvätkin takavarikot. - --- Tässä ovat takavarikot. - --- Niin, mutta milläs luulet eläväsi täällä syrjäsopessa? - --- On minulla rukki. - --- Rukki, jamasi Annastiina. -- Kehräämälläkö kuin köyhät akat? - --- Mikäpäs muu minä olenkaan. - --- Niin olet, kun et älynnyt katsoa eteesi. - -Annastiina kantoi taakkaansa loppumatkalla paljon tuskaisempana. -Niin häntä harmitti Kustaavan tyhmyys ja tieto siitä, ettei sillä -ollutkaan mitään säästöjä. Perillä tulokahvit ja palkaksi saatu -huivi lauhduttivat sen verran mieltä, että hän lupasi käydä entistä -palvelustoveriansa katsomassa. Mutta aikomiseen se jäi, sillä hän -taisi huomata, että kahvipussi oli mitättömän pieni, eikä ollut omaa -kahvipannuakaan. - - - - -II. - - -Jos nuoret, köyhät naiset joutuivat yksinäisen lapsen äidiksi, ei -siinä ollut monen mielestä mitään erikoista, olihan se vain kaatumista -"luudan päältä lattialle". Mutta että leskeksi jäänyt talonemäntä -hairahtui samalla tavalla, sitä katsottiin putoamiseksi pöydältä penkin -alle. - -Kustaava myönsi tunnossaan, että ne, jotka näin ajattelivat, olivat -oikeassa. Mutta hän oli huomannut, etteivät kaikki ihmiset häntä -halveksineet. Yksi sellainen oli Kivimäen emäntä, Heta. Siksipä hän oli -käynyt pyytämässä tämän kotiin itselleen asunnon. - -Viimeksi kulunut vuosi oli ollut Kustaavalle kuin "mustassa penkissä" -istumista. Nyt hän oli päässyt tästä häpeäpenkistä tänne syrjäiseen -paikkaan ja alkoi vähitellen rauhoittua. Täällä oli hänellä ymmärtävä -ystävä, talon emäntä, joka myös kaipasi seuraa ja apulaista töitten -teossa. He olivat jotenkin saman ikäiset, ja miehelään menokin oli -sattunut samana vuonna. - -Monesta muusta asiasta he olivat kehrätessään ja lapsia tuuditellessaan -keskustelleet, ennenkuin miehelään menoa koskevat asiat tulivat -puheeksi, Kustaava olisi ne sivuuttanut ainaisesti, mutta kerran -kevättalvella, kun ei ketään ollut kuulemassa, kysäisi Heta: - --- Miten monta vuotta sinua vanhempi miehesi olikaan? - -Jollekin muulle kysyjälle olisi Kustaava ehkä vastannut, ettei -muistanut, mutta nyt hän sanoi niin lähelle kuin tarvitsikin: - --- Olihan se lähes neljäkymmentä vuotta vanhempi. - -Heta nauraa hymähti iloisesti ja kysyi lisää: - --- Muistatko, millä tavalla näin paljon vanhempi sulhanen ensi aluksi -ilmaisi rakkauttaan? - -Kustaavakin naurahti, ilmaistakseen, ettei kyselyt häntä vaivaa, ja -vastasi iloisella äänellä: - --- Säilyy ne sellaiset asiat muistossa, olipa sulhanen nuori tai -vanha... Oikeinko sinä haluaisit niistä kuulla? - --- Niin, että mitenkä sellainen taitava mies... myönnytti Heta. - --- Ei siinä ole mitään erityistä, alkoi Kustaava. -- Minä olin Alapihan -nuottakodassa vaatteita huuhtelemassa, kun ensi kerran huomasin, että -on sillä jotain mielessä. - --- Tuliko isäntä sinne nuottakotaan? - --- Ei toki niin suoraan, naurahti toinen. -- Siitä editse meloi ja -hiljentäen kulkuaan pyysi, että minä tulisin hänen veneensä kokkaan -painoksi, kun pienen venheen kokka kiuvotti pystyssä. - --- Miten sinä niin vähästä älysit? uteli Heta. -- Olisihan se voinut -olla leikkiä. - --- En minäkään vielä siitä, selitti toinen, -- mutta kun sanoin, ettei -minulla, toisen talon palvelijalla, ole lupa tulla isännän veneen -painoksi, niin siihen kysyi tavallista ystävällisemmin, tulisinko, jos -olisi lupa... ja silloin vasta aloin ajatella, että saapas nähdä, mikä -sillä on mielessä. - --- Ja sinä saitkin nähdä. - --- Sainhan tuon nähdä, enkä ole sitä katunutkaan. - --- Mutta on se ijän eroitus mahtanut alkuaikoina vaivata mieltä, arveli -toinen. - --- Eikö mitä, sanoi Kustaava. -- Joka on elänyt lapsuutensa ajan niin -suuressa köyhyydessä kuin minä, useimmin ajoin sekaleipä syötävänä, -hän sen asian ymmärtää, minkä vuoksi minunlaiseni lähtee vanhallekin -miehelle, kun vain pääsee rikkaaseen taloon, jossa on aina selvä leipä. -Olinhan tottunut ajattelemaan rikkaita ja rikasten lapsia melkeinpä -taivaan asukkaiksi, ja semmoiseenko ei lähtisi, kun tullaan pyytämään. - --- Mitenkäs nyt ajattelet tuosta rikasten taivaasta? kysyi toinen. - --- Mitäpä minä muuta, kuin että käyty on sielläkin. - --- Etkö sen katkerammin ajattele? - --- Kyllä pyrkii toisinaan tulemaan katkerat ajatukset vainajaa kohtaan -siitä, kun teki tuollaiset kirjat, etten saa hänen kuoltuaan muuta kuin -valmiin ruuan ja vaatteet ikäni loppuun asti. Mutta kun muistan, etten -silloin ajatellutkaan sen suurempaa maallista onnea, niin se pakottaa -tyytymään kohtalooni. - -Heta halusi kääntää keskustelun iloisempaan suuntaan ja sanoi: - --- Se Hyttis-vainaja ei muistaakseni ollut vielä teidän yhteen menonne -aikana kovin vanhan näköinen. - --- Ei ollutkaan, myönnytti Kustaava. -- Monen nuoremman kasvoilla on -suurempia kureita. - --- Laitettiinko teille häitä? - -Kustaava naurahti. - --- Palvelustytölle häitä! Ei toki... Pappilassa käytiin vihilläkin. - --- Missäs sitä ennen "kirjan päälle"? - --- Siellä samassa paikassa, eikä siinä tarvittu syrjäisiä, ei -puhemiestäkään. - --- Onhan niin taitava mies osannut asiansa selittää... Kävittekös -kuulemassa, kun kirkossa kuulutettiin? - --- Kävin minä, mutta en vielä silloin rohjennut pyytää isäntää mukaani. - --- Muistatko vielä, ketä muita kuulutettiin samana pyhänä? kysyi Heta -aremmalla äänellä. - --- En toki muista kaikkia, vastasi Kustaava. -- Sen kumminkin muistan, -että Simo Kurkinen ja Agaatta kuulutettiin aivan samoina sunnuntaina. - --- Et muista, olivatko he kuulemassa? - --- En muista varmasti, mutta kyllä Agaatta taisi olla. - --- Ettäkö ei Agaattakaan olisi rohjennut pyytää sulhastaan enemmän kuin -sinäkään? - --- Kyllä Agaatta olisi rohjennut, naurahti Kustaava. -- Siinä on -luullakseni ollut muut syyt. Kuulin silloin, että Simo on katunut -naimiskauppaansa alusta aikain. - --- Vai alusta asti katunut? Mikäs hänet käski alkamaankaan. - --- Sitäpä ei syrjäinen ymmärrä. Kuulin siihen aikaan sellaisia -kuiskeita, että Särkiniemen isäntä oli tavannut Simon silloin -juhannusyönä Agaatan aitasta, ja mitä varten lienee sitte Nevalainen -alkanut uhkailla, että Kurkisten täytyy mennä pois Porraspurolta, jos -ei Simo mene Agaatan kanssa naimisiin. - --- Vai semmoista se olikin, sanoi Heta ajattelevana. -- Vai Agaatan -aittaan hän oli joutunut silloin juhannusyönä. - --- Muistatko sinä sen juhannusyön? kysyi Kustaava vähän ihmetellen. - --- Muistan, vastasi Heta varmasti. -- Olin samana yönä -etelälahtelaisten juhannuskokolla ja näkyi siellä Simokin olevan. - --- Kovin tarkka muisti sinulla onkin, ihmetteli Kustaava. -- Minä -en tullut kokolle, kun olin parhaallaan isännän morsian, vaikka -eivät sitä silloin vielä muut tietäneet. Ja Simon muistat olleen ja -kumminkin hänet samana yönä löydettiin Agaatan aitasta. Sitä asiaa ei -syrjäinen ymmärrä. Simostahan ei siihen mennessä kuulunut pienintäkään -pahaa. Toiset pojat pitivät häntä liiankin siivona ja tekivät siitä -pilkkanimenkin... En ollut Simolle sen enempi tuttava kuin muillekaan, -mutta paremman onnen olisin hänelle suonut. Kurjan kurjaa kuuluu olevan -niiden keskinäinen sopu. - --- Niinpä on kuulunut, myönnytti Heta aivan kuin huokauksella. - -Kustaava huomasi, että iloisesti alettu juttelu painui taas -surunvoittoiseksi, ja nostaakseen sen entisellensä kysäisi: - --- Mitenkä paljon myöhemmin teidät kuulutettiinkaan? Ei siinä pitkää -väliä ollut. - --- Toista kuukautta taisi olla, vastasi toinen. - --- No, te kaiketi olitte kumpikin kuulemassa? - --- Jos lienee Kaspo ollut, minä en muilta töiltä joutanut. - --- Talon ainoa tytär ei joutanut, ihmetteli toinen. - --- Niin, niin. Vähimmänhän ainoa tytär joutaa. - --- En minä sitä usko, epäili toinen. -- Mutta jos ei isäntäkään ole -rohjennut tulla pyytämään. - -Heta näytti yhtäkkiä aivan kuin harmistuvan ja sanoi: - --- Mitä sinä tuosta aina isännäksi "karahteeraat". Sano Kaspoksi, -niinkuin minä ja kaikki muutkin. - -Kustaava aivan hämmästyi. - --- Minäkö, köyhä lois-akka, sanoisin korvin kuullenkin isäntää Kaspoksi. - --- Ettäkö luulet sen itsensä edes huomaavan, sanoitpa sinä isännäksi, -Kaspoksi tai Haveriseksi, tai vaikka kaikilla nimillä yhtä aikaa. - --- Huomaisi toki ja käskisi pois talosta. - --- Älä usko, väitti Heta. -- Rikastumisen yhteyteen kuuluvat asiat -Kaspo kyllä huomaa, mutta ei mitään muuta. Jos se näkee, että sinusta -on penninkään edestä apua rikastumiseen, niin saat aivan pelkäämättä -hänelle selittää, ettet talon töissä ollessasi jouda lausumaan niin -pitkiä nimiä kuin isäntä, Kaspo ja Haverinen ovat, vaan että sinä sanot -silloin "se", kuten koiralle, ja sinä saat nähdä, että Kaspo on siihen -tyytyväinen, onpa oikein mielissäänkin. - -Kustaava kuunteli aivan ällistyneenä. Hän ei ollut kenenkään kuullut -ilmaisevan tuon tapaisia havaintoja miehestään. Hyväksyäkö ne -äänettömyydellä, vai miten? - -Hän pääsi pulasta, kun itse puheena oleva Kivimäen isäntä Kaspo -Haverinen tulla livahti huoneeseen. Kustaava hätkähti, ei siitä syystä, -että olisi pelännyt kuuntelua, vaan että hän nyt ensi kerran huomasi -Kaspon tupaan tulossa ja liikkeissä olevan jotain virkeän oravakoiran -tapaista. Hetaa tuo odottamaton tulo näytti harmittavan, ja hän kysyi -jotenkin tylysti: - --- Mistä sinut siihen nakattiin? - --- Sieltä metsästä, vastasi Kaspo vikkelästi ja pyörähti samassa -ikkunaan katsahtaakseen metsään päin. - --- Sinnekö ne toiset jäivät? - --- Sinne... Niille tuli nälkä ja minä tulin hakemaan ruokaa. - -Tätä sanoessaan hän pyörähteli pöytään, oveen ja vaimoonsa päin, aivan -kuin se, jolla on hirmuisen kova kiire. - --- Olisit tuonut tänne syömään, sanoi Heta. - --- Niistä on niin kovin vaikeata työhön lähtö, jos tuopi pihaan, -selitti Kaspo, katsahtaen taas ikkunasta, ettei vain työväki tulle -perästä. -- Annahan leipää ja mitäpähän, niin minä vien sinne... Vai -otanko minä...? - --- Sinuthan minä sinne... - -Heta nousi ja sanoi mennessään: - --- Istu nyt tuon kiireesi aika. - -Kaspo totteli kuin hyvin opetettu koira, istahti penkille, sipaisi -lyhyttä, punertavaa partaansa ja mahtoi ajatella, että tekivätköhän -työmiehet tällä aikaa työtä, vai istuivatko. - -Ja samassa kun Heta aukaisi tuvan oven, oli Kaspo ovella ottamassa -eväskonttia ja alkoi mennä puolijuoksua työväkensä luokse. - -Heta katsahti ikkunasta Kaspon menoa ja virkkoi naurahtaen: - --- Siinä on sinun isäntäsi, ja on sillä työmiehetkin. Ei ruokapaikan -luokse uskalla tuoda enempi kuin porsaita, peläten ettei saa enää -takaisin työpaikalle. - -Naiset katsahtivat ymmärtävästi toisiinsa, panivat rukkinsa pyörimään -ja alkoivat hiljalleen hyräillä, ajatellen omia ajatuksiansa. - - - - -III. - - -Aikaisin aamuisin, keväthankien kovana ollessa meni Kivimäen miesväki -metsään seipäitä hakkaamaan. Emäntä Heta ja Kustaava jäivät pihatöille. -Edellinen kehräsi liinoja, liikutellen toisella jalallaan puisevaa, -maalaamatonta kätkyttä, jossa hänen nuorin poikansa lepäsi. Kustaava -huiskutteli omaa poikaansa käsivarsillaan, kävellen edestakaisin -uuninkulman ja ovinurkan väliä. Hän oli tuiki väsyneen näköinen ja -virkkoi viimein tuskaisella äänellä: - --- Mikä tästä elämästä nyt tulee? Olisi annettava lehmille heiniä, -mutta eihän tältä pääse mihinkään. - --- Kerkiäähän tuonne vielä, sanoi Heta rukkinsa takaa. -- Asetappas -tämän kätkyen toiseen päähän tyyny ja laske siihen, niin ehkä se nyt -siihen nukkuisi. - --- Vielä se mitä. Olenhan minä kymmeniä kertoja koettanut jylkyttää -tuossa vanhassa kätkyessä, mutta huutaa vain kuin syötävä. - --- Älä toki sano lapsesta noin rumasti, huomautti Heta hiljaisella -äänellä. -- Ei se vaivatta huuda. - --- Eipä tässä enää muista sanojaan punnita, vastasi Kustaava. -- Aivan -on hupiana pääni, kun en saanut koko viime yönä nukkua minkään vertaa. - --- Koetahan kärsiä. Kyllä minä käyn ruokkimassa lehmät. - --- Mitäs apua tässä on minusta, jos en pääse päiväkausiin mitään -tekemään. - --- Olethan sinä tehnyt enempi kuin olisi tarvinnutkaan tehdä, -lohdutteli Heta. -- Ja pääset sinne nytkin, jos jätät lapsen minun -hoidettavakseni. - --- Ettäkö panisin syrjäisen tätä ristiä kantamaan. En, vaikka tuohon -lattialle kaatuisin. - -Heta naurahti rukkinsa takana ja virkkoi: - --- Kanna sitte kärsivällisesti, kun se on niin mieleistä. - --- Mieleistä, toisti Kustaava ja silmistä välähti hurja kiilto. -- -On tämä niin mieleistä, että jos ei olisi syytettä enempää kuin -sikoporsaasta, niin tuohon uunin kulmaan sivaltaisin ja paikalla. - -Viimeisissä sanoissa oli niin kolkko sointu, että Heta rukkinsa takana -vavahti. Hän huomasi, että tästä on leikki kaukana, ja ajateltuansa -vähän aikaa sanoi: - --- Jos olet halukas sivaltamaan, niin sivalla vain, ei minusta ole -pelkoa. - --- Ei tämä ole leikkiä, äännähti Kustaava tuskaisena. -- En ole koko -päivänä joutanut syömäänkään kuin pari suupalaa. - --- Mitäs leikkiä tämä olisi, myönnytti Heta pysäyttäen rukkinsa ja -katsoi vakavasti puhuteltavaansa. -- Sivalla vain, niin sanotaan, että -lapsi putosi vahingossa ja kuoli. Silloin pääset rauhaan, eikä sitä -asiaa tule kukaan tutkimaan. - -Vihan ilme Kustaavan kasvoilla laukesi ja kääntyen puhetoveriinsa kysyi -hän tukahtuneella äänellä: - --- Antaisitko minun lyödä kuoliaaksi lapseni? - --- Sittenpähän nähtäisiin, vastasi toinen vakavana. - --- Ei, vaan luuletko minut niin julmaksi, kun sanot sillä lailla? - -Kustaava alkoi itkeä katkerasti. - --- En minä mitään luule, selitti toinen. -- Itsehän sinä puhuit -sivaltamisesta, ja ei se enää näyttänyt olevan mitään leikkiä. - --- Niinhän minä kurja tulin sanoneeksi, mutta älä sinä, hyvä Heta, -luule minua niin julmaksi, vaikka sanoisinkin. - --- Älähän nyt itke, en minä ole luullutkaan. - --- Mutta miksikäs sinä niin sanoit? - --- Sanoin siksi, että lopettaisit lyhyeen tuollaiset puheet. -- -Vihollinen saattaa ottaa niistä nenänsä sijan ja viepi pitemmälle. - --- Varjelkoon toki, hyvä isä, minua semmoisesta. Mutta eikö sinua -pelottanut, että minä uskon kehotuksesi todeksi ja pikastuksissani lyön -kuoliaaksi. - --- En minä mitenkään uskonut sinun sitä tekevän nyt, mutta ajattelin, -että voisit vasta tehdä, jos kuuntelen uhkauksia äänetönnä. - --- En milloinkaan, en toki milloinkaan, vakuutteli Kustaava puristaen -lastaan rintaansa vasten ja pyyhkien silmiään lapsen vaatteisiin. -- En -minä toki ole ennen tämänkään vertaa sanonut. - --- Etkö ole ajatellutkaan? kysyi Heta. - --- En sanoisi muille ajatelleenikaan, mutta sinulle tunnustan, että -tuli sellainenkin ajatus silloin synnyttämisen aikana. Mutta kukapa ei -tällaisen häpeän ja harmin alaiseksi jouduttuaan sattuisi ajattelemaan -vaikka miten. - --- En minä nyt tahdo ymmärtää oikein hyvästi sinun puolustustasi, sanoi -Heta seisauttaen rukkinsa, ja hänen lempeän sinisiin silmiinsä tuli -tiukka katse. -- Jos häpeä ja harmi tulisivat tietämättä kuin tulipalo -tai hallavuosi, niin silloin olisi syytä harmitella, mutta minkä -tietensä ottaa, niin siitä ei auta puhuminen mitään. - -Kustaavan täytyi kävellä ja ajatella vähän aikaa. - --- Sinä voit puhua sillä tavalla, kun et tunne kiusauksia, hän viimein -sanoi. -- Sinulle oli tarjolla vaikka kuinka monta, ja tulivat päivällä -ja olivat valmiit lähtemään papin eteen vaikka paikalla. Mutta toista -tietäisit, jos olisit jäänyt leskeksi niinkin nuorena kuin minä jäin, -ja olisi alituisesti hyvät hylkimässä, huonot pyrkimässä. - --- En sittenkään, väitti Heta. -- En tosin ole ollut leskenä, mutta -tyttönä ollessani jo tunsin, että kuta useampia kävi, sitä jäykemmäksi -tulin. Ja viimein olin niin jäykkä, että saatoin tehdä kuin minkähän -hevoskaupan. - --- Sinä lienet niin luja, myönnytti Kustaava. -- Ei minussa raukassa -ole sellaista lujuutta. - --- Eikö vielä nytkään? kysyi toinen. - --- En uskalla sanoa. - --- Etkö uskalla? kysyi Heta kiivastuen. -- Taitaisit olla valmis -kuuntelemaan, kun vain tulee joku kuiskuttelemaan. - --- Älä, hyvä ystävä, sano niin, vaikeroi Kustaava. -- Silloinhan saisit -ajaa pois huoneestasi. Sitä niinä ainoastaan, etten ole niin luja kuin -sinä. - --- No, enhän minä ole sinun vannottajasi, sanoi Heta huomaten toisen -väsymyksen yhä lisääntyvän. - --- Mutta kyllä sinun täytyy nyt totella minua siinä, että tulet tähän -istumaan ja liikuttelet kätkyttä. Minä otan pojan ja koetan saada -nukkumaan. - -Kustaava totteli ja asettui rukin ääreen, antaen lapsensa Hetalle, -joka kääräisi sen vaatteisiin ja vei ulos Kustaava katsoi kysyvästi -hänen jälkeensä, mutta ei puhunut mitään. Hän kuunteli, aukeniko -ruokahuoneen ovi. "Ulos se meni", ajatteli Kustaava. "Jokohan vei minun -tietämättäni". Hän kävi kiireesti sivuikkunasta kurkistamassa ja näki, -että Heta vei lapsen latoon. "No jauhakoon vain", hän ajatteli. "Ei -sitä syntiä minulle lueta." - -Hän ei sittenkään voinut olla oikein rauhallinen. Aika alkoi tuntua -pitkältä, vaikkei ollut kulunut kymmentäkään minuuttia. Jo kuului -askeleita eteisestä, ja ruokahuoneen ovi aukeni. "Nyt se juottaa -lapselle maitoa. Saahan nähdä." - -Kohta tuli Heta tupaan vähän hengästyneenä ja asetti Kustaavan lapsen -oman lapsensa kätkyen jalkapuolelle ja sanoi hiljaa, mutta varmasti: - --- Saapa nähdä, eikö poika nuku. - --- Mitä sinä sille teit? kysyi Kustaava, vaikka aavisti asian. - -Minä jauhoin pois painajaisen, koska et itse ruvennut. - --- Minä en usko painajaista olevankaan, sanoi Kustaava. - --- Uskoppa tai et, mutta kohta näet, että poika nukkuu kuin hako. - --- Sittenpähän uskon, jos nukkuu. Mutta mitenkä se pysyi jauhinkiven -päällä. - --- Eihän se keskeltä kiveä mihin mene, selitteli toinen. - --- Eikö se huutanut? - --- Ei tuon enempää. Rapisteli vain silmiään, kun pyörittää hyrräsin -vuoroon myötä- ja vuoroon vastapäivään. - --- Pitikö siinä loihtia? - --- Ei tarvitse muuta kuin jauhaa. - --- Eihän tuo sitten taida olla mikään synti. - --- Synnin pelostako sinä et itse suostunut illalla jauhamaan? - --- Niin, kun taikomista sanotaan synniksi. - --- Kyllä siltä synniltä saat olla rauhassa, sanoi Heta. -- Mutta hae -nyt ruokaa ja syö, ettet tarvitse nälkääsi valittaa. - -Kustaava meni ruokahuoneeseen, mutta ei hän malttanut monta palaa -haukata, kun jo kiirehti karjan ruokintaan. Heta jäi kehräämään ja -tuudittamaan kätkyttä. Hän johtui ajattelemaan tavallista vakavammin -apulaisensa elämän kohtaloa. Ennen elänyt huolettomia päiviä talon -emäntänä, nyt leipäkannikka omaa ruokaa. Täytyy olla tyytyväinen, kun -saapi keittoa kuppiinsa ja piimää tuoppiinsa. On tämä elämä kuitenkin -kummaa nuijaroimista. - -Hän alkoi hyräillä virttä: Ah mi' ompi elom' tääll', tuska vaiva -tuskan pääll'... Sitä tulla hoilotti säkeistö toisensa perästä. Sen -lurikoitteleva sävel soveltui kehtolauluksi lapsille ja oli samalla -yhteinen huokaus tämän elämän kirjavuudesta. - - - - -IV. - - -Hetan virsi ei ennättänyt loppua, kun metsässä ollut miesväki tuli -päivälliselle. Isännällä itsellään oli vielä toimitettavaa tallissa, -mutta talon ensikymmenen lopulla oleva poika, Veerti, kiirehti tupaan -katsomaan, oliko ruoka pöydällä. Perästä seurasi talon silloinen -työmies, mustapartainen Jaakko, jota sen vuoksi sanottiinkin -Parta-Jaakoksi. Tämäkin katsahti heti ovesta astuttuaan pöydälle, ja -kun ei siinä näkynyt mitään, niin tiristi tyytymättömänä silmäkulmiansa -ja mytisti samalla suutaan niin pitkään ja kovasti, että kulma- ja -partakarvat melkein koskettivat toisiinsa. Samanlainen silmäkulmien -ja suun liike seurasi aina, milloin Parta-Jaakko jotain ajatteli. Jos -ajatus oli mieluinen, kohoilivat ja tiristyivät kulmat ehtimiseen, ja -huulet laajenivat ja mytistyivät sitä mukaa. Jos ajatus oli oikein -hupainen, pääsi yhtäkkiä kuuluva naurun posaus. - -Näistä kasvojen eleistä voi jo huomata, ettei hänellä ollut "kaikki -kotona". Mutta hän ei tehnyt kellekään pahaa, vaan teki työtäkin, kun -oli mukana muita, jotka osasivat sävyisästi irroittaa noista pitkistä -ajatuksista ja ohjata työhön. Olipa hänellä käsityötaitoakin. Uusi -kätkyt, jossa lapset parhaillaan nukkuivat, oli hänen tekemänsä. - -Emäntä Heta tiesi työmiehensä ruokahalun ja kohoten rukkinsa äärestä, -sanoi: - --- Tule, Veerti, liikuttelemaan kätkyttä, niin minä noudan ruokaa. - -Poika lähestyi vastahakoisesti kätkyttä ja kysyi: - --- Tuleeko äiti sitten liikuttelemaan, että minä pääsen syömään? - --- Kyllä sinä pääset, sanoi Heta ulos mennessään. - -Kun ei ruuan hakija heti palannut, alkoi Jaakko käydä rauhattomaksi -lavitsalla istuessaan. Kulmat ja huulet myträhtelivät ehtimiseen, ja -jopa täytyi nousta kävelemään ympäri tupaa. - --- Tuossako se on tuokin, tokaisi hän tullessaan kätkyen lähelle, -kurtistaen samalla kulmiaan. -- Eikö se omassa "lotiskossaan"... - --- Siinähän tuo on, ja sitten on niin raskas liikutella, virkkoi Veerti -kenkänsä kärjellä kätkyen jalkaa pukkiloiden. - --- Nosta pois! kehoitti Parta-Jaakko. -- Mitä se akan pentu siinä. - --- En minä, esteli toinen. - --- Nosta vain, nosta vain! kehoitti Jaakko yhä kiihkeämmin. -- Olkoon -vanhassa lotiskossaan. - -Veerti ei näyttänyt halukkaalta. Parta-Jaakolla oli kova kiire saada -tahtonsa toteutumaan. - --- Nosta nyt sukkelaan, niin minä teen taas sen... - -Poika nosti ihastuneena päätään ja kysyi: - --- Senkö sen? - --- Sen sen, kun vain et anna äitisi särjettäväksi. - --- Milloinka sinä sen teet? - --- Iltasella saunassa... nosta, nosta. - -Se auttoi. Liepsaus vain, niin Kustaavan poika oli vanhassa -kätkyessä. Liittolaiset istuivat paikoillaan, Parta-Jaakon huulet -tekivät tyytyväisyyttä osoittavia liikkeitä, ja hänellä oli kova työ -pidätellessä naurun posahduksia. - -Kohta tuli Heta kantaen ruokaa pöydälle. Hän ei huomannut mitään koko -tapahtumasta, vaikka Jaakko samoin kuin Veertikin olivat tavallista -hitaampia hyökkäämään pöydän ääreen. - --- Siinä on, hän huomautti Jaakolle ja meni kätkyen luokse. - -Veertikin aikoi siirtyä pöytään, mutta silloin huomasi Heta asian ja -kysyi ihmetellen: - --- Kuka tästä nosti pois Villen? Kustaavako? - -Pojan äänettömyys ja hätääntyminen ilmoitti, ettei sitä ollut Kustaava -tehnyt, ja hän kysyi lujemmin: - --- Sinäkö, Veerti, nostit? Äläpä tartu leipään, ennenkuin selität, mitä -varten niin teit. - -Veertin silmiin alkoi kohoilla vesikarpalot, ja hän tunnusti: - --- Jaakko käski nostamaan uudesta kätkyestä vanhaan. - --- Vai niin, sanoi Heta tiukasti. -- Pitikö sinun totella Jaakkoa? Ja -mitä varten Jaakko meni sellaista neuvomaan? - -Parta-Jaakko mutisti pari kertaa kulmiaan ja sanoa tokaisi: - --- Mitä se talon lapsen kätkyessä... huoripentu... - --- Mitä se sinuun kuuluu, tiuskasi Heta. -- Minä sen siihen asetin, ja -kun siitä ei minun lapseni pahene, niin anna olla siirtelemättä. - -Parta-Jaakko olisi ehkä unohtanut koko asian ja syventynyt -mielityöhönsä, syöntiin, mutta kun Kustaavan lapsi nostettiin takaisin, -niin vielä tosahti: - --- Se on minun tekemäni kätkyt. - --- No eiköhän tuo saa nukkua sinun tekemässäsi, sanoi Heta naurahtaen, -vaikka harmissaan. -- Siitä saattaa tulla paljon parempi mies kuin -sinusta, hupelo. - -Parta-Jaakko oli herkkä suuttumaan "hupelon" nimestä, mutta kärsi -kumminkin niiden sanovan, jotka hänelle antoivat ruokaa. Niinpä hän -nytkin sivuutti sen puolen ja murahti: - --- Ei tule huoripennusta. - -Heta jätti Jaakon laisekseen ja kääntyi puhuttelemaan poikaansa, johon -pelkäsi tarttuneen samaa halveksimista. Hän kyseli moneen kertaan, -mitä tämä ajatteli nostaessaan, ja selitti, etteivät lapset saa -halveksia toisiansa, sillä kaikilla on sama Jumala ja kaikki ihmiset -ovat syntisiä. Hän jätti pojan rankaisematta, kun se itkusilmin lupasi -hoitaa ja suojella Kustaavan poikaa yhtä hyvin kuin omaa pientä -veljeänsä. - -Parta-Jaakko ei enää kuunnellut tätä keskustelua, vaan puri ja nieli -niin tempomalla kuin nälkäinen lehmä, joka on päässyt apilaspeltoon. - - - - -V. - - -Kuu valaisi hämärästi Kivimäen tuvan, jossa kaikilla joukoilla oli -nukkumapaikkansa, paitsi Parta-Jaakolla, joka nukkui mieluimmin -saunassa. Heta oli herännyt ennen puolta yötä ja käynyt ulkona -jäähdyttelemässä. Sieltä palattuaan hän huomasi, ettei Veerti ollutkaan -vuoteellaan, ja meni hätäisenä herättelemään Kustaavaa, joka nukkui -lapsensa kanssa uunin kupeella. - --- Nouse, hyvä Kustaava, minun toverikseni katselemaan, mihin Veerti on -joutunut. Sitä ei näy koko tuvassa. - -Kustaava nousi siunaillen ja kysyi, onko katseltu uunilta. - --- En ole vielä sieltä katsellut, sanoi Heta ja kävi käsillään -haparoimassa uunin päällyksen, mutta ei siellä ollut ketään. - --- Jos se on vain käymässä ulkona, arveli Kustaava. - --- Jo se olisi ennättänyt tulla tavalliselta käynniltään. Eikä se ole -ottanut kenkiä eikä mitään vaatteita päälleen. Voi hyvä Jumala! Nyt se -parhaansa teki. - --- Niin mitä sinä luulet? kyseli Kustaava. - --- Sen on ottanut painajainen kuljetellakseen, ja nyt se raukka -paleltuu, voivotteli Heta. -- Ota sinäkin päällesi vaatetta, niin -mennään yhtenä katselemaan jälkiä. - -Kohta oli kumpaisellakin kengät jalassa ja turkit päällä. He -hyppäilivät kuutamossa huoneitten ympäristöllä ja tirkistelivät jalan -jälkiä kartanosta lähtevien teiden suilta. - --- En minä näe mitään, sanoi Kustaava. -- Jos olisi mennyt Parta-Jaakon -luokse saunaan. - --- Eihän Veerti ole ennenkään mennyt yöllä saunaan. Kyllä se -painajainen otti nyt minun oman lapseni kostoksi siitä, kun kävin -jauhamassa pois sinun lapsestasi. - -Kustaavakin alkoi jo kauhistua, että hänen lapsensa tautta lienee -tuollainen kirous tarttunut talon lapseen. Hän ei kuitenkaan ilmaissut -tätä ajatustaan, vaan koki uskotella pahaa paremmaksi ja sanoi: - --- Minä käyn kuitenkin katsomassa saunasta. - -Hän juoksi sinne ja palasi takaisin ilosta läähättäen. - --- Siellä se on! Minä vilkaisin ikkunasta, niin tuli näkyi ja puhelu -kuului. - --- Sepä oli hyvä, ihastui Hetakin. -- Mutta mitä varten se on näin -keskellä yötä mennyt sinne. - --- Mennään ja kuunnellaan hiljaa oven takaa, ehdotti Kustaava. - -He hiipivät oven taakse, jossa oli harvat raot, joista näki ja kuuli, -mitä saunassa tehtiin. Jaakko istui selin oveen ja vuolla tohelti -niin työhönsä syventyneenä, että pinnistyksestä pullistuneet huulet -puksahtelivat käden liikkeen mukaan. Veerti piteli palavaa pärettä ja -katsoi tarkasti työhön. - --- Noinko vahvaksi sinä jätit kaulan? kysyi Veerti. - --- Vuollaan vielä, vuollaan vielä. - -Alkoi taas kuulua säännöllinen puh... puh... - --- Nyt se kaula välttää. - --- Jo nyt, myönnytti Veerti. - -Kustaava suhki oven takana Hetalle, että puuhevosta ne varmaan tekivät. -Heta ei ennättänyt vastata, kun Veerti sanoi: - --- Rallatappas vielä sitä "littuttaata", että minäkin oppisin. - --- Etkö sinä vielä muista, tokaisi Parta-Jaakko. -- Ei tässä joutaisi. - --- Rallattele vuollessasi. - --- No kuuntele sitten: - - Littuttaa liukkaalla jäällä, - ei ole kuka mua auttaapi täällä... - toiset köyhät toisia köyhiä - armossansa auttavat. - -Jaakko aikoi kiekutella saman sävelen toiseen kertaan, mutta Heta -keskeytti sen tempaisemalla auki saunan oven. Saunassa olijat -säikähtivät, ja Jaakko piilotti veistoksensa selkänsä taakse. - --- Mitä renkutusta täällä Jaakko opettaa Veertille? kysyi Heta -kiivaasti. - --- En minä mitään, en minä mitään, pulpatti Jaakko hätäisenä. - --- Vai et mitään. Minä kuuntelin oven takana. - --- Itse pyysi... itse pyysi. - --- Niin teki. Mutta mikä se on se kapine, jota pitää yöllä tehdä? - --- Sitä ei akoille näytetä, tosahti Parta-Jaakko. - -Enempää puhumatta sivalsi Heta tuon piilotetun kapineen ja nähdessään -sen viulun tekeleeksi, löi yhtä kyytiä kiukaan kiveen kappaleiksi. -Parta-Jaakon huulet ja kulmat mutistuivat niin kamalan näköisiksi, -että Heta kiirehti ulos ja kutsui Veertin mukaansa. Saunan edessä hän -riipaisi vanhasta vastasta varvun ja alkoi piiskata poikaansa. Mutta -tuskin oli ennättänyt kahta kertaa hotaista, kun saunan ovi aukeni ja -nyrkin kokoinen kivi lennähti Hetan hartioita kohti. Kustaava huomasi -kiven heiton ja kiljaisi: nyt se hullu... mutta Heta makasi jo suullaan -poikansa jaloissa. Kustaava alkoi huutaa ja käski Veertin mennä -kutsumaan isäänsä. Peljäten Jaakon heittävän toisella kivellä, alkoi -Kustaava kainaloista kannattaen vetää Hetaa saunatietä pitkin tupaan -päin. Rappusille päästessä tuli Kaspo unenpöpperöisenä vastaan ja alkoi -kysellä, mikä Hetalle on tullut. Kustaava selitti, että Parta-Jaakko, -hullu, heitti kivellä selkään. - --- Missä heitti kivellä ja mistä syystä? tiedusteli Kaspo ihmetellen. - --- Se oli Veertin kanssa tekemässä saunassa viulua, selitteli Kustaava. --- Ja kun Heta särki viulun, niin silloin se... - --- Se siitä sitten tuli, alkoi Kaspo kiukutella. -- Mitä varten sinne -tarvitsi mennä. Olisi antanut hupelon pitää viulunsa. - -Kustaavakin jo tuskastui. - --- Se asia ei enää tule sen paremmaksi, hän sanoi. -- Tarpeellisempi on -katsoa, miten kävi emännälle, jääneekö henkiinkään. Ja pitäisi kaiketi -sekin hupelo sitoa köysiin. - --- Vaan minäpä en mene saamaan kiveä otsaani, niinkuin te menitte. -Olkoon ja menköön minne hyvänsä. - -Heta alkoi tointua sen verran, että sai jotain sanotuksi, vaikka -veri valui suusta. Kivi oli sattunut kylkeen ja nähtävästi runnellut -kylkiluita. Ettei toki henki mennyt, oli turkin ja kumaran aseman -ansio. Hänet täytyi viedä vuoteeseen, josta ei voinut nousta koko -kevännä eikä terveenä milloinkaan. Lapset ja kaikki jäivät Kustaavan -hoitoon. - -Vasta aamupuoleen yötä nukkui Veertikin, itkettyään ensin itsensä -väsyksiin. Äidin surkeutta hän enimmän itki, mutta kyllä särjetty -viulu-rottelo muistui yhtä usein mieleen. - -Samana yönä hävisi Parta-Jaakko Kivimäen kuuluvilta. Se oli Kustaavalle -ja Hetalle mieleinen tieto, mutta Kaspo käveli harmissaan, kun meni -palkaton työmies, eikä ollut toista saatavissa. Kustaava oli vielä, -mutta sillekin täytyi tästä puoleen antaa talon ruoka. - - - - -VI. - - -Kaksi talvea ja yhden kesän oli Kustaava asunut Kivimäen talossa. -Toinen kesä oli kauneimmillaan. Heinäjärvi lekotti melkein tyynenä. -Ainoastaan sen verran kävi tuulen henki, että kukkiva ruispelto hiukan -nuojahteli, ja tähkistä irtautunut kukkaspöly leijaili savun tavoin -pellon päällä. Vanhettunut, harmaa kartano oli puoleksi ruisvainion -ympäröimänä. Pieni vaateaitta kekotti kivisellä kummulla ruispellon -laiteella. - -Aitan ovi oli auki ja sen kynnyksellä istui Kustaava, laulaen -kaiuttomalla, surullisella äänellä: Nyt on meill' Herran sapatti. - -Aitan sisäpuolelta sängystä kuului vähänväliin yskimistä. Siellä lepäsi -Heta heikkona sairaana. Tämän pitkiä, ikäviä hetkiä viihdyttääkseen oli -Kustaava tullut aitan kynnykselle istumaan ja sunnuntaivirttä laulamaan. - -Virren loputtua seurasi äänettömyys. Kuului vain pääskysten suritusta -räystään alta. - -Sairas teki taas säännölliset yskähdyksensä ja sanoi heikolla äänellä: - --- Missähän lapsetkin lienevät, kun ei kuulu ääniä. - -Kustaava nousi seisoalleen ja kuulosteltuaan lasten ääniä, vastasi: - --- Ei niitä kuulu nyt, mutta kyllä ne äsken olivat Veertin mukana. - --- Ei siihen Veertin hoitoon ole luottamista näin kesällä, sanoi -sairas. -- Jos kävisit katsomassa, etteivät menisi metsään eksymään, ja -tule sitten tänne. - -Kustaava laski kirjansa aitan kynnykselle ja lähti kiertelemään -huoneiden ympäristöä. Kun ei siellä näkynyt eikä kuulunut, niin jatkoi -etsimistään ruispellon pientarille. - -Pellon takimainen reuna päättyi kiviröykkiöön, joista suurimmat kivet -olivat melkein uunin kokoisia ja lepäsivät longallaan pienempien kivien -päällä. Kivien välit kasvoivat vaarainten ja mansikkain varsia, ja -siksi se paikka oli lapsille hyvin tuttu. Nyt ei ollut vielä marjoja, -mutta Kustaava arveli, että Veerti ehkä oli mennyt katselemaan marjain -joutumista. Lähemmäksi tultua alkoikin kuulua pienempien lapsien ääniä. -Mutta näiden äänien lisäksi kuului vielä omituista vingahtelemista -ja kitinää. Kustaava hidastutti askeleitaan ja siirtäen huivia -korvansa päältä kuunteli, mitä se mahtoi olla. Ja nyt hänelle selvisi, -että vingahteleva ääni tuli huonosta viulusta ja tapaili jotain -tanssisäveltä. - -Kustaava peljästyi. Hän oli sairaalle sunnuntaivirsiä veisatessaan -tullut vakaviin ajatuksiin. Ja kun hän nyt muisti, että kirkossa -parhaillaan vietetään jumalanpalvelusta ja heidän lapsensa -vinguttelevat viulua, niin hän aivan kauhistui. Kuka tietää, vaikka -Jumala näyttäisi minkälaisen kamalan ihmeen hyvänsä. Kuuluuhan -niitä ennenkin tapahtuneen. Hän otti jo muutamia kiireitä askelia -siepatakseen pois oman poikansa tällaista kuulemasta kirkonaikana, -mutta pysähtyi kumminkin ajattelemaan, mikä häiriö siitä syntyisi -lasten kesken. Veerti säikähtäisi, ja talon pienempi poika jäisi -itkemään leikkitoveriansa. Muistuipa mieleen tuokin toissa talvena -tapahtunut kohtaus saunassa. Jos hän nyt yhtäkkiä ilmaisee tietävänsä -Veertin viulusalaisuuden, niin siitä seuraa, että Veerti alkaa peljätä -häntä ja ehkä rupeaa vihaamaan hänen poikaansakin. "Mitähän piti -tehdä", ajatteli Kustaava. "Ei sitä ainakaan uskalla Hetalle sanoa. Se -tulisi siitä yhä enemmän ikävälle mielelle, eikä paraneminen edistyisi -ollenkaan." - -Hän kulki kumarassa lähemmäksi lapsia ja asettui salaa tarkastelemaan -lasten toimia. Veerti istui suuren kiven kupeella, hartaana hangaten -omatekoisen viulunsa rihmakieliä. Pienemmät laittelivat riviin pieniä -mukulakiviä ja kävivät välillä pyytelemässä: "Minä toitan, minä -toitan," Mutta Veerti ei heitä kuunnellut, kitkutti vain pysähtymättä -ja kääntyili selin pyytäjiin, kun ne pyrkivät sormillaan ramputtelemaan -kieliä. - -Kustaava ei hennonut häiritä heidän puuhiansa. "Eihän tuo päreviululla -kitkuttaminen mahtane olla kovin kauhea synti", hän lohdutteli itseään. -"Eikähän nuo toiset ymmärrä sitä peliksi eikä miksikään." - -Kustaava kääntyi takaisin, mutta katsahti vielä kävellessään -taivaanrannalle, ettei sieltä kohoaisi ukkospilvi, jonka salama -saattaisi iskeä tuonne kiven kupeelle ja surmata lapset. Mutta tyynen -ja kauniin näköinen oli taivaanranta. - -Aitan ovea lähestyessä kuului Hetan heikkoa rykimistä. - --- Löytyikö ne lapset? hän kysyi Kustaa van tultua. - --- Löytyi, selitti Kustaava mennen sairaan sängynlaidalle istumaan. -- -Tuolla olivat ison kiven kupeella talosilla. - --- Sinnekö ne jäivät? - --- Sinne jätin. Kyllä Veerti pitää niistä huolen. - --- Hyvähän on, kun malttaa olla niiden mukana. Mutta pitäisihän Veertin -lukeakin, ettei kesän aikana entinen aivan lopen unohtuisi. - --- Kyllä se sitten talvella lukee sitä enemmän, lohdutteli Kustaava. - --- Vaikeatapa se on ollut Veertille lukeminen talvellakin, valitti -Heta. -- Tuleva talvi saattaa mennä aivan lukematta, kun en ole enää -käskemässä. - --- Olet sinä toki, ehätti Kustaava sanomaan. -- Minä laitan tästä -lähtien monesti päivään uusia hauteita rinnan päälle, ja kun otat aina -tervavettä, niin kyllä sinä paranet. - --- Ei ne hauteet eikä muut enää auta, sanoi sairas. -- Minä tunnen, -että loppu lähenee. - -Kustaava tuli aivan levottomaksi ja huomautti: - --- Mutta vielähän sinä eilenkin uskoit paranevasi. - --- En minä ole enää pitkään aikaan uskonut, vaikka olen niin sanonut, -ettet hyvin hätäilisi, tunnusti Heta rauhallisesti. - --- Tietääkö sen isäntä? kysyi Kustaava. - --- Mitä se sillä tiedolla tekee. - --- Kyllä se sille pitää sanoa, että menee viimeinkin noutamaan rohtoja. -Onhan se aivan hänen syynsä, jos sinä kuolet sen tautta, ettei ole -rohtoja. - --- Ei ruveta ketään syyttelemään, kielteli sairas. - --- Ollaan hätäilemättä tämä loppukin aika. Minun kuolemaani ei ole -kukaan syrjäinen syyllinen, vaan ehkä minä itse. - --- Eihän oma mies ole syrjäinen, väitti Kustaava. - --- Kyllä sen täytyy hakea rohtoja, vaikka menköön viimeiset pennit, -mutta eihän siltä menekään. - --- Ei pakoteta, sillä syrjäinen se on ja joutaa olla syrjäisenä loppuun -asti. - --- Mitä sinä nyt puhut, ihmetteli Kustaava. -- Hourailuahan tuo on. - --- En minä houraile, vakuutti sairas. -- Minulla on selvempi ymmärrys -kuin milloinkaan ennen. Jos olisin ennen ollut näin selvällä -ymmärryksellä, niin minulla olisi mies, joka sairaana ollessani -istuisi tässä luonani eikä ainakaan sunnuntaina juoksentelisi tuohien -kiskonnassa. - --- Tuohien kiskontaanko isäntä sanoi menevänsä? kysyi Kustaava. - --- Niin. Ei kuulunut arkipäivinä joutavan. Olisi vienyt Veertinkin, -mutta heittihän, kun sanoin, ettei toki opettaisi lastansa noin julki -jumalattomaksi. - -Kustaava ei tahtonut puhua pahaa isännän ahkeruudesta. - --- Tokkopa tuo sunnuntaipäivänä kovin paljon kiskonee, hän sanoi. -- -Se minusta on pahempi, kun ei raski ostaa rohtoja. Se ei usko sinun -kuolevan tähän tautiin: Kyllä se muuten rakastaa sinua, ja kyllä -sinäkin rakastaisit häntä, jos se ymmärtäisi ja tietäisi olla luonasi. -Vai etkö sinä ole rakastanutkaan, kun äsken sanoit, että jos olisit -ymmärtänyt, niin sinulla olisi mies, joka istuisi tässä? - --- Niin sanoin ja niin olisi, myönnytti sairas. - --- Vai niin, ihmetteli Kustaava. -- Oliko se puhe sittenkin totta, että -sinä pidit Kurkisen Simosta? - --- Saatanhan minä tuon nyt jo sinulle sanoa: totta se oli, hänestä minä -pidin. - --- Sepä kummallista, ihmetteli Kustaava uudestaan. -- Kaikki ihmiset -sanoivat silloin, että sinä hylkäsit Simon. - --- En minä hylännyt, sanoi sairas. -- Mutta minkä minä taisin, kun Simo -takertui Agaattaan. - --- Siinä on varmaan tullut Simolle suora erehdys, päätti Kustaava. - --- En tiedä, mikä lienee tullutkaan, mutta niin se päättyi, ja totta -oli niin päättyväkin, sanoi sairas huokaisten raskaasti. - --- Niin on ollut, myönnytti Kustaava. -- Ja kyllähän Kaspo on -kunnollinen mies. Tuskinpa Simo olisi osannut niinkään hyvästi hoitaa -taloa. Sanovat, että se ryyppäisikin, jos olisi varoja. Mutta eihän -Kaspo isäntä osta milloinkaan viinaa. - --- Onhan siinä hyvääkin, myönnytti Heta ja kysyi: -- Ottaisitko sinä -Kaspon mieheksesi? - -Kustaava aivan ällistyi. - --- Minäkö? Mitä sinä nyt. Mikä otettava se on. - --- Kyllä se on jo ensi kesänä, vahvisti sairas. - --- Vaikka olisikin, sanoi toinen -- niin mitä sinä mainitsetkaan -minusta, köyhästä akasta. - --- Älä pahastu, pyyteli sairas. -- En minä sano tätä leikillä enkä -kadehtien. Toivoisin vain, että lapseni saisivat sellaisen äitipuolen -kuin sinä olet. - -Tämä oli kovin suuri luottamuksen osoitus Kustaavalle, ja häneltä pääsi -itku. Jos hän oli ennenkin pitänyt tästä asuntotalonsa emännästä, niin -nyt hän olisi tehnyt vaikka mitä sen mieliksi. Hän ei osannut pitkään -aikaan vastata mitään, itki vain ja siveli sairaan jalkoja. - --- Etkö tahtoisi olla minun lapsillani äitipuolena? kysyi sairas. -- -Älä kysele tuollaista, kielteli Kustaava. -- - -Arvannethan tuon kysymättäkin, että mielelläni minä olisin ja tekisin, -mitä sinä vain toivot. Mutta jos sanotaan suoraan, niin Kaspo on siksi -rakas rahaan, että se etsii vaikka mistä asti sellaisen, jolla on -perintöä. - --- Niin taitaa olla, myönnytti sairas huoahtaen. -- Mutta lupaa -kumminkin minulle, että asut tässä niin kauvan, kuin vähänkin voit. - --- Sen minä lupaan, sanoi Kustaava. -- Mutta jos Kaspo käskee, niin -silloin minun täytyy muuttaa toiseen paikkaan. - --- Älä muuta ensi käskylläkään, neuvoi Heta. -- Minä puhun vielä ennen -kuolemaani Veertille, että sekin pitää sinun puoltasi ja houkuttelee -isäänsä. - -Sairas oli tullut puhuneeksi niin paljon ja kiihkeästi, että sitä -seurasi kova rykimispuuska. Hiki valui suorastaan otsalta. Kustaava -auttoi syrjälleen kääntyessä ja pyyhki hikeä otsalta. Sitä tehdessä -kuohahti hänessä harmi niitä kohtaan, joita piti syyllisinä Hetan -sairauteen. Hän oli tähän asti uskonut, että ehkä on Kaspossa ollut -jotain miellyttävää, koska Heta on sen ottanut. Mutta kun hän nyt oli -kuullut, miten tuo asia oli tapahtunut, niin hyvät luulot loppuivat ja -hän sanoi: - --- Kyllä minä vielä väitän, että sinä raukka kuolet tuon Kaspon -saituruuden tautta. Sitä hullua piti työmiehenä, ettei tarvitsisi -maksaa palkkaa, mutta kallis työmies siitä sittenkin tuli. Siitä -kivenheitostahan tämä tauti sai alkunsa. - --- Sallittu se oli, huomautti sairas. -- Ei se olisi heittänyt, jos -ymmärsin kohdella taitavammin. - --- Ettäkö ei olisi saanut lyödä sitä viuluntekelettä kappaleiksi? - --- Niin, ja vielä siinä oli sen edellä yksi asia, jota en ole sanonut -kellekään. - --- Niinkö. Mikä se oli? uteli Kustaava. - --- Ei se ole tarpeellinen tietää. - --- Eikö? Vaan minäpä arvaan, sanoi Kustaava: -- Parta-Jaakko oli -suuttunut sinuun minun tauttani, koska et sanonut silloin etkä sano -nytkään. - --- Ei sinun tauttasi, vakuutti Heta. - --- Aivan varmaan, vakuutti Kustaava huolestuneena. -- Et sinä sitä -muuten salaisi. Mutta miksi se ei heittänyt minua sillä kivellä? Minä -olisin paljon paremmin joutanut kuolemaan. - --- Entäs lapsesi? sanoi sairas. - --- Herra on orpojen isä. - --- Niin on minunkin lasteni, huokasi sairas. -- Mutta ettet tyhjää -arvaileisi etkä huolehtisi, niin sanon senkin toisen asian: -Parta-Jaakko suuttui minuun siitä, kun nostin sinun poikasi hänen -tekemäänsä uuteen kätkyeeseen. - -Kustaavan silmistä välähti viha Parta-Jaakkoa kohtaan, mutta se meni -pian ohitse, ja hän alkoi haikeasti valittaa, että hänen ja hänen -lapsensa piti olla syyllinen Hetan ennenaikaiseen kuolemaan. - --- Älä voivottele suotta, sanoi Heta. -- Ei se ole sinun syysi, eikä -voivotellen parane. - --- Ei parane, ei parane, mutta kyllä tuo koskee, kun hyvästä teostasi -sait tuollaisen palkan. Millä minä sen sovitan? - --- Jo se on sovitettu, lohdutteli sairas. -- Ja jos tahdot vielä -sovittaa, niin hoidahan lapsiani, varsinkin nuorinta. - -Kustaavalle oli tullut niin ikävä mieli, ettei jaksanut paljon -puhuakaan. Ja osoittaakseen, että hänellä on halu täyttää sairaan -pyyntö, lähti hän taas katsomaan kiven luona leikkiviä lapsia. -Mennessään hän jo kuuli oman poikansa kimakan itkun. Se oli kaatunut -kiveen ja loukannut otsansa, jota Veerti parhaillaan hatullaan -paineli. Siihen liittoon joutui Kustaavakin, ja kun Veerti huomasi -tämän huolestuneet kasvot, alkoi hän lohdutella, ettei otsaan tullut -verihaavaa. - --- Mitäpä siitä, jos olisi tullutkin, sanoi Kustaava ottaen lapsen -syliinsä. -- Taluta sinä veljeäsi, niin mennään lähemmäksi pihaa, ettei -äitisi tarvitse niin paljon huolehtia. - --- Onko äiti nyt kipeämpi? kysyi Veerti katsoen Kustaavan silmiin. - --- Ei ole tavallista kipeämpi, vastasi Kustaava odotellen, että Veerti -alkaisi taluttaa veljeänsä. - -Mutta tällä oli huolenaan viulu, joka oli jäänyt huonoon korjuuseen, -ja hän koetti viihdytellä veljeänsä jäämään jälemmäksi, että voisi -Kustaavan huomaamatta käydä pistämässä varmempaan piiloon. Kustaava -ymmärsi asian ja sanoi: - --- Käy vain korjaamassa talteen viulusi, en minä puhu siitä kellekään. - -Veertiä näytti hävettävän, kun kuuli, ettei se ollutkaan enää -salaisuus. Hän kävi kiireesti kätkemässä viulunsa ison kiven alle ja -palattuaan veljeään taluttamaan varmemmaksi vakuudeksi pyyteli: - --- Älkäähän, hyvä Kustaava, sanoko äidille. - - - - -VII. - - -Kivimäen Heta kuoli kohta sen jälkeen, kun hän oli uskonut -salaisuutensa ja toivomuksensa Kustaavalle. Yhä suuremmalla -valppaudella Kustaava jatkoikin vainajan poikien vaalimista ja teki -muutakin työtä, niin paljon kuin jaksoi ja kerkesi. Moni syrjäinen -alkoi uskoa, että kiihoittimena tähän oli toivo päästä emännäksi. - -Lipposen Annastiinakin tuli nyt entistä palvelustoveriansa -tervehtimään. Kustaava ei hänen tulostaan ihastunut, sillä hän aavisti -siitä seuraavan ikävyyksiä. Kun Kaspo oli epäillyt omaakin vaimoaan, -että se jakeli talon ruokavaroja kylän köyhille, niin tottahan -ventovieras joutui vielä enemmän epäilyksen alaiseksi. - -Annastiina ei alkupuheista päättäen näyttänyt olevan oman voiton -pyynnöstä matkalla. Hän vain hymyili merkitsevästi Kustaavalle ja, -saatuaan kahdenkeskisen tilaisuuden, alkoi kiitellä: - --- Sinulle on nyt taas onni tarjona, kun vain et anna luisua läpi -käsien. - --- Onpa tämä hyväkin onni, sanoi Kustaava välinpitämättömästi. -- En -ole ikipäivinä tarvinnut näin aamusta iltaan ahertaa kuin tässä. - --- No jaksathan sinä tämän vähän ajan, puolen vuotta, aivan -valittelematta, lohdutteli Annastiina. - --- Mikä helppo se sitten puolen vuoden perästä tulee? kysyi Kustaava. - -Annastiina tuuppasi Kustaavaa olkapäähän ja silmää iskien supakalta -soplatti: - --- Katsos tätä, kun ei ole ymmärtävinään. Puolen vuoden kuluttuahan -miehet saavat ottaa toisen emännän. - --- Ottakoon vain vaikka vähän ennenkin, sanoi Kustaava ääntänsä -alentamatta. -- Tämän viran luovuttaa mielellään milloin hyvänsä. - --- Älä sinä puhu leikilläsikään tuolla tavalla, supatti Annastiina. -- -Hyvä tässä, velattomassa talossa, on olla emäntänä. - --- Eivätpä tuon Heta vainajankaan päivät kovin kadehdittavilta -näyttäneet, sanoi Kustaava. - --- Mitä tuosta Hetasta, virkkoi Annastiina halveksien. -- Isältä -peritty koti ihmisellä ja sittenkin totteli Kaspoa niin, ettei -keittänyt kahviakaan kuin suurimpina juhlina. - --- Mistäpä keittänee, jos ei isäntä tuo, sanoi Kustaava antaen huomata, -ettei ole nytkään kahvin toivoa. - --- Sen nyt tietää, ettei Kaspo tuo, jos ei itse hanki. Mutta luulisi -tuon sinulle tuovan, kun tietää, että olet emäntänä ollessasi juonut -joka päivä. - --- Missä pakossa se minua herkuttelisi enemmän kuin omaa emäntäänsä. Ja -hyvin näkyy tulevan toimeen ilmankin. - --- No, eihän sinun auta siitä valittaminen, myönteli Annastiina. -- -Mutta älä toki rapea riekkumaan yksinäsi kaikkia töitä ja olemaan -kahvitta, jos pääset tähän emännäksi. - -Kustaava kiivastui. - --- Mitenkä minä tähän pääsen, sillä jos isäntä ottaakin toisen vaimon, -niin ei se näin köyhää ota, ei vaikka... - --- Älä puhu sillä lailla kellekään muille, sohisi Annastiina, -- Sano -Hyttis-vainajan antaneen muiden tietämättä muutamia satoja, jotka ovat -velkana, niin ei Kaspo mene edempää etsimään. - -Kustaavan täytyi nauraa, vaikka harmittikin. - --- Ettäkö minä rupeaisin valehtelemaan. Ja uskoisiko sitä kukaan, saati -sitten Kaspo Haverinen. - --- Annetaan asian kuulua muualta päin, niin kyllä uskoo, sanoi -Annastiina salaperäisesti. Ja iskien silmää hän lisäsi: -- Sellainen -puhe on jo kiertämässä, ja arvannethan, kuka sen on alkanut. - -Kustaava katsoi ihmetellen ja kysyi: - --- Mutta arvaako Annastiina, mikä elämä siitä sitten seuraisi, kun ei -rahoja löytyisikään? - --- Vieläpä siitä mikä. Ei sen tautta vihkimistä pureta. Sanot vain, -että ne ovat olleet ja menneet. Ei niiden itarain ukkojen kanssa pääse -eteenpäin, jos ei kaunistele asioita. Eikä sinun itsesi tarvitse -mainitakaan rahoista. Koeta vain saada Kaspo uskomaan, että sinun -ollessasi emäntänä talo rikastuu ihan silmin nähtävästi. Kahvistakin -voit sanoa, että jos tämä terveys pysyy tallella, niin ei keitetä -juhlinakaan. Kyllä sinä sillä keinolla voitat. - -Kustaava vain kuunteli. Jos tämä neuvonantaja olisi ollut luotettavampi -ihminen, niin hän olisi tuntenut suurtakin iloa. Mutta hän aavisti, -että tälle hyvän toivojalle pitäisi olla jotain antamista, ja mitäpä -hänellä olisi. Vaatteetkin, ainoa omaisuus, olivat jo vähentyneet -ja kuluneet. Ei ollut hyvä luopua viimeisistään, kun tarvitsi -lapselleenkin. Kustaava toivoi, että Annastiina palaa tyytyväisenä, kun -sitä ystävällisesti puhuttelee. - --- Onko isäntä ollut terveenä? hän kysyi tarkoittaen vanhaa Lipposta. - --- Mikä isäntä tuo on, vanha, taloton ruoti-ukko, tokaisi Annastiina. - --- Onhan se ollut isäntä, lohdutteli Kustaava. -- Ja niin minä olen -kuullut, että sitä kaikissa taloissa kohdellaan ja hoidetaan kuin talon -vanhusta. - --- Jospa hoitanevat, mutta mitäpä hyötyä siitä lienee minulle ja -pojalle. - --- No, kyllähän Annastiina yhden lapsen kanssa tulee toimeen. - --- Olenhan minä tähän asti tullut, mutta kun ottivat sen ukon -elättääkseen, niin nyt ne ympäristön emännät eivät anna kuin hyvin -toisinaan ja leipäainetta senkin. Nythän minä läksin kiertelemään -näissä laitataloissa, että jokainen osaltaan pistäisi pienenkään -kipenen voita talven varaksi. - -"Nyt se on pula edessä", ajatteli Kustaava, mutta ääneen sanoi: - --- Antanee nuo toki lehmilliset, ja voisihan tämänkin talon isännältä -kysyä. - --- Siltä ei saa silmäänsäkään, jos et sinä anna, sanoi Annastiina. - --- Enhän minä uskalla antaa toisen tavarata. - --- Tuon verran, naulan tai puoli. Kuka sitä älyää, kun ottaa viisaasti. -Jos sitten kääräiset tuohilevyn sisään ja pistät tuonne halkopinon -päälle, niin ei kukaan huomaa minun saaneen mitään. - --- Kyllä minä antaisin mielelläni, jos olisi, selitti Kustaava aivan -kuin anteeksi pyytäen. -- Mutta minulla on sellainen luonto, etten voi -liikutella toisen tavarata. - --- No, eihän sille sitten voi mitään, myönnytteli Annastiina. - -Hänen kasvoistaan ja katseestaan huomasi, että ystävyys on -loppumaisillaan. Hän näki joutavansa pois ja asettaen äänensä -surulliseen sointuun alkoi puhella matkastaan. - --- Pitääkin tästä lähteä kiertelemään tuolla Heinälahden mökeissä. -Siellä ovat ennen yksilehmäisetkin pistäneet voikipenen, ja jos ei ole -ollut voita, niin on niillä ollut jotain muuta, mitäpä milläkin. Ne -muistavat vielä, ettei minun kotonani tarvinnut käydä kuivin suin. - -Kustaava ymmärsi yskän ja hänelle tuli vaikea olla. - --- Jo piti sattua ikävästi, kun ei ollut kahviakaan, hän valitti aivan -vilpittömästi. -- Ottaisiko Annastiina, jos hakisin miesvainajaltani -jääneen silkkisen kaulahuivin puoliskon? - --- Mitäpä minä silläkään, sanoi Annastiina jurosti ja lähti matkalle. - -Kustaava jäi taistelemaan omantuntonsa kanssa. "Olisiko sittenkin -pahasti, kun en antanut voita? Olisihan sen voinut mitata puntarilla -ja kuitata palkasta. Nyt jäi Annastiina pahalle mielelle, ja kuka -tietää, mitä se puhuu. Tuskin hänkään toivoo enää, että pääsisin tähän -emännäksi." - - - - -VIII. - - -Heinäjärven koillisen lahdelman pohjasta alkoivat kyläkunnan laajat -niityt, joiden takana oli muutamia mäkitupia ja torppia. Heinänkorjuun -aikana oli niityllä vilkasta liikettä, mutta muuna aikana olivat nämä -takaliston asukkaat erillään muusta maailmasta. Sydäntalven aikana ei -ollut pienempiin asuntoihin muuta tietä kuin suksenlatu tai jalkapolku. - -Tällaiseen torppaan oli Kustaavakin joutunut asumaan yksin poikansa -kanssa. Talvi oli parhaillaan. Kustaava kehräsi tappuroita, ja poika -Ville lukea jutisti käskyjä aapisestaan. Lukeminen alkoi poikaa -väsyttää, ja hän kysyi: - --- Milloinka Olka tulee pois? - --- Ei se tulekaan, oli vastaus. - --- Minkätähden ei tule? - --- No etkö sinä ole vielä päässyt sitä asiaa ymmärtämään? Olkan isä ja -äiti menivät pitkän matkan päähän asumaan, eivätkä ne tule enää tähän. - --- Minkätähden ne menivät? uteli poika. - --- Ne menivät sentähden, kun siellä on parempi mökki, selitti Kustaava. - --- Minkälainen on parempi mökki? - --- Et sinä sitä vielä ymmärrä. - --- Sanokaahan, äiti. Onko se niinkuin Kivimäki? - --- Ei Kivimäki ole mökki. Se on talo, jossa on kymmenen lehmää ja -hevosia. Mutta se Olkan isän nykyinen mökki on parempi tätä mökkiä -sentähden, että siinä voipi elättää neljä lehmää ja hevosen. - --- Eikö Olka tule käymäänkään? kysyi taas poika. - --- Ei se tule, kun ovat aikoja sitten vieneet pois kaikki tavaransa. - --- Mennään me sinne. - --- Ei, hyvä lapsi, ei ne huoli meitä köyhiä sinne toiseen kylään. -Meidän täytyy olla täällä. -- Ja luehan vain, äläkä ajattele muuta. - -Poika alkoi väkinäisesti tavailla, vaikka ajatuksissaan muisteli mökin -entisen asukkaan pientä tyttöä, jonka kanssa oli ennen kilpaa opetellut -lukemaan. Nyt, jolloin ei ollut kilpatoveria, tuntui lukeminen aivan -tarpeettomalta ja ikävältä. - -Kustaava jatkoi kehräämistään. Hänen kasvonsa olivat viime näkemästä -paljon vanhentuneet ja surkastuneet. Vaatteetkin olivat toden perään -niinkuin "köyhällä akalla", jolla nimellä hän oli joskus itseänsä -nimittänyt. Silloin oli vielä ollut ylpeyttä jäljellä, mutta nyt oli -köyhyys painanut pään alas. Huolestunein katsein hän seurasi tappurain -kiertymistä rihmaksi ja oli taas omissa ajatuksissaan. - -Poika oli päässyt käskyjen päätössanoihin ja tavaili: mi-minä he-herra -sinun ju-jumalasi olen ki-kiuvas jumala... - --- Mitenkä sinä luet? kysyi Kustaava havahtuen ajatuksistaan. Ei siinä -ole "kiuvas". Katso sinä tarkemmin. - -Poika alotti uudestaan, mutta "kiuvas" siitä sittenkin pyrki tulemaan. - --- Ajattele sinä mitä luet, neuvoi Kustaava. -- Ei kirjassa puhuta -saunan kiukaista. Siinä luetaan Jumalasta ja sanotaan, että hän -on kiivas Jumala, joka etsiskelee isäin pahat teot lasten päälle -kolmanteen ja neljänteen polveen. Ymmärrätkö sinä, mikä on sana -"kiivas" ja mikä "etsiskelee"? - --- En minä, vastasi poika. - --- Kiivas on sama kuin vihainen, jota pitää peljätä, selitti -Kustaava. -- Ja Jumala etsiskelee silloin, kun rankaisee lapsia -vanhempien syntien tähden. Niin on rangaissut minua, ja kuinka kovasti -sinua, raukkaa, rangaisseekaan. Et ole vielä tähän asti tarvinnut -nähdä nälkää, mutta nyt ei ole enää leipää eikä mitään, tuskin -huomispäiväksi. En sanoisi tätä sinulle muuten, vaan että tietäisit -ja ymmärtäisit, minkätähden minun pitää taas aamulla lähteä käymään -kylällä ja sinun olla sen aikaa yksinäsi. - -Ville ei ymmärtänyt äitinsä selityksestä muuta, kuin että leipä loppuu -ja hänen täytyy jäädä yksin. Siinäpä olikin kerrakseen. Vedet alkoivat -valua silmistä, eikä lukemisesta tullut mitään tolkkua. - -Kustaava koetti lohdutella: - --- Minä käyn hyvin sukkelaan. Ja kun tulee sileät tiet ja kesä, niin -käydään aina yhdessä. - -Nämä hyvittelyt eivät paljoa auttaneet. Ville sai ensi kerran -elämässään tietää, että äidilläkin oli surua, ja tämä tieto painoi -niin, että hän painautui itkusilmin penkille ja nukkui siihen. - -Nyt oli Kustaavan vuoro itkeä, ja hänkin itki nyt erityisemmän tunteen -pakotuksesta kuin koskaan ennen. Ei se ollut häpeän eikä köyhyyden -itkua, vaan vastuunalaisen äidin itkua. Se oli niin raskasta, että -hänenkin täytyi lyhyeksi hetkeksi heittäytyä pitkälleen. Mutta siitä -piti nousta kohta ylös, sillä iltaan mennessä olivat entiset kehruukset -kehrättävät loppuun. - -Kun kuontalon viimeinen kuitu oli rullassa, tekaisi Kustaava vuoteen -ja nosti Villen siihen, aikeessa antaa nukkua aamuun asti. Mutta poika -valpastuikin ja virkkoi: - --- Äiti, minulla on nälkä. - --- No, pitää ottaa vähän kakkua. - -Kustaava otti uunilta oman kiskomansa päretikun, johon teki tulen, ja -haki sitten pienen, kuivan leipäkannikan ja vettä, johon oli sekoitettu -lusikallinen kesällä säästettyä, jäätynyttä piimää. - --- Joko äiti on syönyt? kysyi Ville, kun Kustaava natusteli vain leipää -leikatessa karisseita muruja. - --- Jo, kuului hiljainen vastaus. - -Poika katsoi äitiinsä epäillen ja kysyi taas: - --- Onko äiti itkenyt? - --- En, muuten ovat silmäni kipeänä. - -Poika katsahti vielä äitinsä silmiin, mutta ei puhunut enää mitään. -Äänettöminä he pureskella ratustelivat, ja Kustaava toivoi, että -Villeltä unohtuisi omakin itkunsa ja ettei se aavistaisikaan hänen -itkeneen. - -He asettuivat yöunelle ja sammuttivat päreen, mutta uni ei tullut -kumpaisenkaan silmiin. - --- Nuku pois, kehoitti Kustaava poikaansa. - --- Täällä on ikävä yksinään... pelottaa, valitti poika. - --- Ethän sinä ole yksinäsi, olenhan minä täällä. - --- Niin, mutta sitten päivällä, kun menette kylään. - --- Eihän päivällä pelota eikä yölläkään, rauhoitteli Kustaava. -- Pane -nytkin kätesi ristiin ja lue, niin sitten ei tapahdu mitään pahaa. - -Ville alkoi lukea äidin opettamaa virren värssyä: "Silmän' nyt -kiinni painan" ja sitten: "Levit' nyt siipes päällen'", joka päättyi -sanoihin: "Kun saatan' pyytää paulaan, niin anna enkelit laulaa ja -olla Vartian'". Virressä olisi ollut vielä yksi säkeistö, mutta se -oli jäänyt opettamatta ehkä siitä syystä, ettei Kustaava uskaltanut -poikansa mukanakaan sanoa: "viimein täältä auttaa taivaan iloon -vissist'". - -Herransiunauksessa ei ollut niin vaativia sanoja, ja sen he lukivat -viimeksi. - --- Jos päivälläkin alkaa pelottaa, niin lue Herransiunaus, ja silloin -ei sinun tarvitse pelätä mitään, neuvoi Kustaava. - -Kohta he kumpikin nukkuivat rauhallisesti. - - * * * * * - -Ville heräsi aamulla siihen, että ovesta tuleva kylmä ilma puski hänen -päähänsä. Kustaava oli pannut uunin lämpenemään ja asettanut oven -raolleen, ettei savu painuisi aivan lattiaan asti. Ville käpristäytyi -kokonaan peiton alle ja hytkähteli hyvästä mielestä, kun ei pakkanen -päässyt sinne. Hän kohotti hiukan peitonreunaa nähdäkseen, huomaisiko -pakkanen hänet. Hetipä huomasi ja olisi tullut, mutta Ville lupsautti -alas peitonreunan eikä raottanut, ennenkuin kuuli padan sangan -kalahtelevan. Hän tiesi, että äiti asettaa nyt perunapadan liedelle -vedettyjen hiilten päälle, jolloin oli suurin huvi istua pankolla ja -odottaa perunain kypsymistä. Uunin suusta leiskahteleva tulenlieska -pyrki kuumentamaan kasvoja, mutta ei siitä sittenkään hennonut -laskeutua alas. - --- Katsohan, ettet polta vaatteitasi, varoitti Kustaava kieputellessaan -viimeisen rullan rihmaa viipsinpuulle. - --- Ei tässä pala, sanoi Ville siirtyen pankon ulommalle reunalle. - -Perunapata alkoi kiehua ruplattaa. Ville lohkaisi päreestä tikun, -koettaakseen sillä perunan kyljestä, joko olivat pehmeitä. Mutta käsi -ja tikku oli lyhyt, eikä sillä ylettänyt, ellei mennyt lähemmä pataa. -Hän kurkotti ja taas kurkotti, mutta uunin lieska pyrki polttelemaan -kasvoja. Ville käänsi päänsä takapuolen tuleen päin ja aikoi kiireellä -kurkotuksella ylettää pataan, mutta nukkuissa pörröttynyt tukka hipaisi -uunin lieskaa ja tuprahti tuleen. Villeltä pääsi älähdys, ja Kustaava -hyökkäsi siunaten tempaamaan poikaa pankolta. - --- Nyt jotakin, kun poltappas pääsi. - -Kustaava pelkäsi käyneen pahemminkin, mutta kun näki, ettei iho -vahingoittunut, niin hän rauhoittui ja alkoi torua. - --- Nyt sen näit, miten tottelematonta rangaistaan tulellakin. Kiitä -Jumalaa, ettet palanut pahemmin. - --- Ei sitä kipeloi, lohdutteli Ville. - --- Ei kipeloi, mutta jos olisivat silmäsi palaneet, niin silloin olisit -tullut sokeaksi. Muista vasta, ettet mene tulen lähelle, vaikka en -minäkään olisi kieltämässä. Jumala kuitenkin näkee. - --- Kasvaako siihen tukka? kysyi Ville sivellen palanutta paikkaa. - --- Kasvaa se, kun leikataan joka paikasta yhtä lyhyeksi. - -Kustaava otti keritsimet ja lyhenteli heti kohta aivan päätä myöten. - --- Sillä lailla ne keritään vankienkin päät linnassa, hän sanoi -lopetettuaan työnsä. - -Ville sipaisi tukkaansa ja meni nurkkaan istumaan, vetäen hatun aina -korviin saakka. Hän sai kovin vähän aikaa painaa häpeätään, kun täytyi -ruualle ruvetessa ottaa hattu pois päästä. Kustaava huomasi, miten -kovasti se hävetti poikaa, eikä hän sen vuoksi puhunut enää mitään koko -tukka-asiasta. - -Ennen oli Ville vielä viime hetkelläkin pyrkinyt mukaan, mutta nyt hän -heti syötyään siirtyi nurkkaan ja vetäen hatun silmilleen alkoi itkeä. -Kustaava näki, ettei sitä nyt tarvinnut houkutella kotiin jäämään. -Silläkin oli nyt ensi kerran elämässään häpeämerkkinsä kannettavanaan. -Kuinkahan monta ja kuinka katkeraa häpeän merkkiä saaneekaan -suuremmaksi tultuaan kantaa. Hänen täytyi vielä ennen lähtöään mennä -poikaa lohduttamaan. - --- Älähän nyt itke. Minä tulen ennen iltaa takaisin. Ja jos ei satu -perillä viivytyksiä, niin tulen heti puolisen jälkeen. - --- Älkää menkö, äiti, pyyteli poika. - --- Voi kun sinä et ymmärrä vieläkään, vaikka minä jo illalla sanoin, -että minun täytyy mennä, muuten kuollaan nälkään. - -Nyt ei poika enää puhunut mitään ja Kustaava otti konttinsa, pyyhkien -salaa vettä silmistään. Hän oli joskus uhmaillut, että parempi on elää -yksinään kuin huonon toverin kanssa, mutta nyt täytyi tuntea, ettei -köyhän ole hyvä asua ei joukossa eikä yksinään. "Kun tuo poika kasvaisi -vähänkään suuremmaksi ja saisi sillekin sukset", hän ajatteli. - -Nyt oli vain yhdet sukset, huonot lotiskot nekin. - -Ville siirtyi ikkunaan katsomaan äitinsä jälkeen. Viettävän pellon -ylitse luisuivat sukset lykkimättä. Siellä äiti katsahti vielä kerran -jälkeensä ja alkoi sitten painaa pitkin niittyä ja näytti vähitellen -pienenevän ja pienenevän. Viimein katosi metsäniemekkeen taakse, -jolloin Ville siirtyi taas nurkkaan itkeä tuhertamaan, jonne nukkui. - -Nukkuessa hämmentyi Villeltä ajankulku aivan kokonaan ja hän hypähti -heti herättyään katsomaan, joko äiti tulee. Ei näkynyt muuta kuin -suksenlatu ja tuo metsäniemeke. Täytyi kääntyä katselemaan metsän -puita, joita oli ennenkin odotellessaan katsellut. Lähteen luona -kasvava, suuri, pitkäoksainen kuusi kiinnitti enimmän huomiota. Se -oli nojallaan niitylle päin, ja Ville ei voinut koskaan käydä vettä -noutamassa katsomatta kuuseen. Se voisi kaatua päälle milloin hyvänsä, -ja Ville tunsi vasta sitten olevansa turvassa, kun oli niin etäällä, -ettei kuusen latva mitenkään ylettäisi, jos se kaatuisikin. Lähellä -pellon aitaa oli toinen huomattava puu, suuri, tuuhea koivu ja pellon -pientarella kaksihaarainen pihlaja. Nämä kolme puuta anastivat -suurimman huomion Villen kasvimaailmassa. Ja nämä puut muodostuivat -hänen lapsellisessa mielikuvituksessaan korkeammiksi olennoiksi ja -ihmisiksi. Tuo suuri, pelottava kuusi, sehän oli Isä, joka katseli -vihaisesti ympärillensä ja tuulella huitoi kymmeniä käsiään. Koivu -olisi ollut herransiunauksessa opitun aivojärjestyksen mukaan Poika, -mutta Villen ajatuksissa se soveltui paremmin äidiksi, jolla oli ikävä -ja kylmä talvella, eikä sen lähelläkään saa olla aina. Mutta kesällä -se oli kaunis ja lehdillä koristettu. Pihlaja olisi ollut Villen -Pyhähenki, mutta sille hän nyt vasta löysi vastineen. Sehän oli Olka, -jonka kanssa oli lukenut kilpaa ja joka kesällä taittoi voikakustaan -hänellekin. Miten hyvältä se voikakku maistuikaan! Jospa äiti toisi -tullessaan voita. Hän ei ollut saanut sitä maistaa pitkään aikaan. -Hän haki kakkunsa ja alkoi sitä pureskella. Äiti oli luvannut tulla -takaisin ennen iltaa, ehkäpä puolisen aikana. Nythän on puolisen aika, -kun hän syöpi. Täytyi mennä kesken kakun syönnin katsomaan. Ei näkynyt. -Eiköhän olisikaan vielä puolisen syönnin aika. Itku pyrki taas tulemaan. - -Tästä päivästä tuli Villelle pitkä päivä. Hän ennätti syödä toisen ja -kolmannenkin puolisen, ja kun äiti viimein illan hämärtäessä tuli, oli -hän nukkumassa. - -Aivan kuin pahasta unesta selvinneenä, itkun ja naurun riidellessä, -joutui Ville kyselemään, mitä äiti oli saanut kylästä. - --- Maltahan, maltahan, kun tyhjennän kontin, puheli Kustaava -hiihtämisestä hengästyneenä. - -Hän oli aivan näännyksissä, sillä kontti oli täynnä ruokatavaraa ja sen -päällä suuri nyytti villoja ja liinoja. - --- Saitteko voita? kyseli Ville. - --- Sain hyvin vähän, mutta jauhoja ja lihaa sain niin, että nyt -päästään keittämään. Ja sitten minä sain lainaksi kuvakirjan. - --- Kuvakirjanko! huudahti Ville unohtaen voi-ikävänsä. - --- Niin, se on hyvin kaunis kirja, ihmisen sydämen kuvakirja, selitti -Kustaava. - -Hän aukaisi kirjan ja alkoi kesken kiireen näytellä kuvia. Ne olivat -kämmenen kokoisia, sydämen muotoisia pyörylöitä. Kuvan yläpuolella oli -sydämen omistajan kasvot ja pyörylän keskellä hänen suosimansa asukkaat -eläinten muodossa. - --- Tässä on jumalattoman ihmisen sydän, selitteli Kustaava. -- Tuo -sydämen keskellä seisova sarvipää on piru. Sammakot, käärmeet ja kaikki -pahat henget ympärillään. Ja katsohan miten turjakkeen näköiset ovat -tuon syntisen kasvot ja tukka tuolla lailla silmillä. - -Villen käsi kohosi omaan tukkaansa, mutta eihän sitä ollut hatun -allakaan. Kustaava käänsi lehden ja alkoi selitellä toista kuvaa. - --- Tämäkin on syntisen sydämen kuva, mutta tämä taistelee syntiä -vastaan. Tuossa tuo sarvipää kallistuu mennäkseen pois, kun pyhähenki -puhaltaa tuolta ylhäältä sydämen keskelle. Tämän syntisen kasvot eivät -ole enää niin turjakkeet. - -Hän katseli poikaansa, nähdäkseen, ymmärtääkö tämä kuvien merkityksen. -Ja huomatessaan, että Villellä oli päässä hattu, hän tempasi sen -kiireesti ja sanoi: - --- Älä milloinkaan katsele kirjaa hattu päässä... se on synti. - -Ville häpesi ja vetäytyi äitinsä taakse ja katseli sieltä kainalon -alitse. - --- Katsotaanhan kiireesti loppuun asti, puheli Kustaava. -- Tässä on -hurskaan ihmisen sydän. Siellä asuu pyhähenki. Tuolta kaukaa katselee -sarvipää. Tässä toisessa kuvassa se on jo tulossa. Pukin ja käärmeen -pää on jo sydämen sisäpuolella, ja pyhähenki pakenee tuolla lailla. -Tässä ne ovat tulleet takaisin ja niitä on nyt seitsemän. Tuossa kuolee -jumalaton, ja pirut ovat ympärillä odottamassa sielua viedäkseen -tuliseen järveen. - -Tässä viimeisessä kuolee autuas. Se on aivan Kivimäen Heta-vainajan -näköinen. Piru lentää pois tyhjä kirja kädessään. - -Kustaava pani kirjan kiinni ja huokasi. - --- Näkeekö sen sarvipään silloin, kun ihminen kuolee? kysyi Ville -arasti. - --- Ei sitä näe, mutta sanotaan sen joskus lähtevän niin, että seinät -rusahtelevat, selitti Kustaava. - --- Tämäkin tupa rusahti, kun minä olin yksinäni, sanoi Ville katsoen -pelokkaasti äitiinsä. - --- Rusahtelee se vanha huone muutenkin, kiirehti Kustaava selittämään. - -Hän huomasi, että Villeä pelotti, ja haihduttaakseen sitä alkoi purkaa -eväitä kontista. - --- Tässä on voita. - -Villen katse kirkastui, vaikka voikäärö oli tuskin kananmunaa suurempi. -Se oli sittenkin voita. - -Elantohuolet olivat taas vähäksi aikaa väistyneet, mutta henkinen -köyhyys ja hätä tulivat entistään lähemmäksi. Ja nukkumaan ruvetessaan -Ville painautui kokonaan peiton alle ja niin lähelle äitiänsä kuin -suinkin pääsi. - - - - -IX. - - -Kustaava kehräsi ja Ville istui lattialla, vuolla tokertaen huonolla -kääntöveitsellä päretikkua. Yhtäkkiä poika huudahtaen kysyi: -- Mikä -kolahti?! ja hyppäsi ikkunaan katsomaan. - --- Siellä on suuri konttimies! ilmoitti poika hätäisenä ja juoksi -äitinsä viereen istumaan. - -Pojan pelko tarttui Kustaavaankin. Hän ennätti muistaa monta -kammottavaa kertomusta rosvoista, jotka ovat yksinäisissä mökeissä -pidelleet pahoin tai surmanneetkin ihmisiä. Tosinhan nyt oli vielä -talvi, jolloin niistä ei ole niin suurta pelkoa, mutta kuka tietää. Hän -kerkesi ajatella puolustusasemakin, joihin hädän tullessa turvautuisi. - -Nyt tuo tuntematon tarttui ulkoa oven ripaan ja nyhtäsi. Pojan pelko -yhä vain suureni, mutta Kustaavan kasvoilta jännitys laukesi kuin -siivellä pyyhkäisten. Tulija olikin Simo Kurkinen, nuoruuden aikainen -tuttava, vaikka vuosien kuluessa paljon vanhentunut. Simo sanoi -hyvän päivän ja meni penkille istumaan, Hän näytti entistä enemmän -saamattomalta hivelolta, ja odottaessaan keskustelun alottamista -suuntasi surunvoittoisen katseensa tuvan lakeen. - -Kustaava oli seisauttanut rukkinsa ja pyyhki kehrätessä karisseita -rikkoja helmastaan, aikeessa mennä tulijaa tervehtimään. Mutta hänelle -mahtoi muistua mieleen jotain ja hän alkoikin puhutella paikaltaan -nousematta. - --- Mitäs on Simolle kuulunut? hän kysyi. - --- Eipä kuulu entistä enempää; -- mitä tänne? vastasi Simo hiljaisella -äänellä, kääntäen katseensa puhuttelijaan. - --- Terveenäkö ovat kotijoukot? - --- Terveeksi nuo jäivät. - --- Mitä sinne kylälle muuten kuuluu? - --- Ei sinnekään erikoista. Kivimäen Kaspo Haverisen sanovat huonona -sairastavan. - --- Vai niin, vai on Kivimäen isäntä sairaana. - -Kuullessaan Kivimäkeä mainittavan, säpsähti Kustaava, sillä hän oli -jo keskustelun alussa ennättänyt ajatella, että nyt vihdoinkin täytyy -hänen kertoa Heta vainajan terveiset. - --- Mitähän tautia sairastanee? - --- Tiesivät kertoa, että se on hirsiä hakatessaan ponnistanut niin yli -voimainsa, että on alkanut tulla verta suun ja sierainten kautta. - -Kustaava oli huomaavinaan, ettei Simon äänessä ollut surkuttelevaa -sointua, mutta hän itse ei tuntenut aivan samaa ja alkoi valitella. - --- Vai niin ovat Kaspo Haverisenkin asiat. Veren vuodollahan Hetankin -sairaus alkoi, kun se hullu Parta-Jaakko heitti kivellä selkään. Muuten -olisi saattanut elää kauemmin kuin miehensä. Ja kyllä se Heta olisi -saanut elää. Niitä on vähä niin hyviä ihmisiä. - -Simo kuunteli eikä puhunut mitään. Kustaava oli kahden vaiheella, -sanoisiko jo nyt, mutta kun tuli ajatelleeksi, että ehkä Simo viipyy -enemmänkin, niin kysyi: - --- Tulitteko tänne töihin? - --- Työtä vartenhan minä tulin. Otin hakojen hakkuuta, että pääsevät -kelin aikana tunkion tekoon. Saanenko olla tässä yötä ja muutenkin -lämmitellä? - -Kustaava naurahti. - --- Eihän sitä tarvitse kysyäkään tällaiselta asukkaalta. On oikein -mieleinen asia, että vähänkään aikaa olisi Villellä toveri, jotta -pääsisi noutamaan työtä ja ruokaa. - --- Eikö tämä Ville olisi yksinään? - --- Onhan tämän täytynyt olla, mutta mikä tällä lienee, kun kuta -suuremmaksi tulee, niin sitä enemmän ikävöipi. Toin kuvakirjankin, että -sitä katsellessa kuluisi aika paremmin, mutta ei sekään auttanut. Viime -viikolla jouduttiin jo nälkäkuoleman rajalle, ennen kuin sain jäämään. -Valittaa vain pelottavan. - --- Mikä tätä Villeä pelottaa, alkoi Simo puhella ystävällisellä äänellä -ja niin lapsellisen viehättävästi hymyillen, ettei sellainen onnistu -kuin hyvin harvoilta. -- Tuleppas tähän minun rinnalleni istumaan, niin -kyllä me yhdessä saadaan tuollainen pelko haihtumaan. - -Villeäkin jo nauratti, mutta ei vielä uskaltanut poistua äitinsä -viereltä. - --- Mene nyt, kun vieras niin ystävällisesti kutsuu, kehoitti Kustaava -ja antoi kädellään alkua pojan askelille. - -Simo nosti pojan rinnalleen istumaan ja alkoi leperrellä: - --- Eihän näin suuren pojan pidä ikävöidä, jos äiti pikimmältään käypi -kylässä. Kohta, minun pituiseni mies. Mikä sinua pelottaa? Sano nyt, -äläkä ujostele. - --- Tämä ruskaa, sanoi Ville ujosti. - --- Mikä ruskaa? - --- Tämä tupa ruskaa. - --- Eihän tämä nytkään ruska. - --- Ruskaa, kun on yksinään ja hiljaa kuuntelee, väitti Ville jo vähän -rohkeammin. - --- Älä kuuntele, äläkä ole hiljaa, neuvoi Simo. - -Simo huomasi, ettei Ville ymmärtänyt neuvoa, ja selitti: - --- Veisaile virsiä, kun olet yksinäsi. Minä opetan uusia nuotteja. -Osaatko sinä minkään virren sanoja? - --- En minä osaa. - --- Älä nyt sano niin, oikaisi Kustaava. -- Osaathan sinä "Armostas o -isä lainaa" ja "Silmän nyt kiinni painan". - --- Nepä minä nyt veisaankin, että kuulet nuotit. - -Simo laski kuluneen karvalakkinsa penkille ja alkoi sointuvalla äänellä -laulaa kiekutella viimeksi mainittua iltavirttä. - -Kustaava seisautti rukkinsa ja kuunteli. Hänen päänsä taipui -kallelleen, ja tuntui siltä kuin tuo laulun sävel karkoittaisi loitolle -kaikki talven kuluessa kertyneet surut ja huolet. Mieleisempää vierasta -ei olisi voinut odottaakaan. Kyyneleet pyrkivät vierähtelemään silmistä -ajatellessa, miten onnellinen Kivimäen Heta vainaja olisi voinutkaan -olla tämän Simon kanssa. - -Laulun loputtua haki Simo oven ulkopuolelle jättämänsä eväskontin ja -rupesi syömään. Kustaava kävi noutamassa tuoppiin piimävettä. - --- Ei toki pidä tuoda vähiä särpimiä minulle, kielteli Simo. - --- Ei se ole vettä viisaampaa, lohdutteli Kustaava. - --- Onpa hyvinkin. Ja kyllä se on vaivan panttina näin etäällä asuvalle. -Viikon tai parin perästä olisi meilläkin toivo omasta lehmästä. Nyt on -aivan kuivin aika. Eikö Kustaava ole ajatellut hankkia lehmää. Olisihan -täällä heinämaita ja hyvä laidun lähellä. - --- Vai lehmä, naurahti Kustaava. -- Näkyy olevan tietämistä, kun saan -leipääkin, niin millä minä sen lehmän ostaisin. - --- Niin, myönnytti Simo. -- Eihän sitä lypsävää lehmää saa rahatta. -Mutta puhuivathan ihmiset silloin yhteen aikaan, että Kustaavalla olisi -säästössä. - -Kustaava joutui vähän hämille. - --- Vai ovat niinkin puhuneet... Ei ole säästössä, ja kyllä Simo saapi -uskoa, että se ja monet muut jutut ovat "hyväin" ystäväin nostelemia. -Ei minulla ole toivoakaan päästä lehmän omistajaksi. - -Simo huomasi, ettei luulluilla säästöillä hyvitteleminen ollutkaan -mieleistä, ja kääntyi puhelemaan lähellä istuvalle pojalle. - --- Kyllä tämä Ville hankkii äidilleen lehmän ja kaksikin, kunhan kasvaa -aikamieheksi. - --- Hyvä olisi, jos tulisi sellainen, että vähemmälläkään kykenisi -auttamaan, sanoi Kustaava. - -Ville ei näyttänyt epäilevän kahdenkaan lehmän hankkimista, koska -suu meni nauruun ja täytyi painaa pää pöydän alle piiloon. Enimmän -sittenkin miellytti Simon lausuma "aikamiehen" nimi. - -Ville olisi jo ensi päivänä halunnut päästä metsään katsomaan, miten -halkoja hakataan. - --- Miten sinä sinne pääset? esteli Kustaava. - --- Suksilla Simon latua myöten. - --- Minne asti lienee mennytkään. - --- Ei se ole kaukana. Hakkuu kuuluu. - --- Kylmä tulee, ja mitäpä sinä siellä tehnet. - --- Katsoisin, kun Simo hakkaa. - --- Kyllä siihen ennätät oppia. Tarpeenpahan olisi, jos oppisit -karttaamaan villoja. Mutta eihän sinusta, pojasta, ole siihenkään. Jos -olisit tyttö, niin kohta elettäisiin kuin rikkaatkin. Sinä karttaisit, -ja minä kehräisin. - -Villellä ei ollut sanaa suuhun tulevaa. Ihanat ajatukset lehmistä ja -aikamiehestä menivät menojaan. Äidillä on köyhyys sentähden, että hän -on poika. Se ajatus vaivasi koko iltapäivän. Ei miellyttänyt lukeminen -eikä mikään. Simokin huomasi metsästä palattuaan, ettei Ville ollut -reippaalla mielellä, ja kyseli: - --- Mikä tälle on tullut, kun istuu niin pahoilla mielin? - --- Sitä saattanee pahoitella, kun en laskenut Simon luokse metsään -paleltumaan. - --- Minunko luokseni metsään! huudahti Simo ihastuen. -- Pitää toki -antaa Villen tulla. Ei siellä palele, kun minä laitan havuista majan ja -saadaan sinne tulikin. - -Villen huulet visahtivat nauruun, mutta se loppui lyhyeen. - --- Eikö sinusta olekaan havumaja hyvä? kyseli Simo. -- Tehdään -tervaksista tuli majan eteen, niin kyllä äitisi antaa sitten tulla. - -Ville alkoi tuhertaa itkua ja urahti: - --- Minä en osaa kartata. - --- Mitä kartata? uteli Simo. - -Kustaavaa nauratti. - --- Nyt minä ymmärrän, että se väpelö itkee sitä, kun sanoin, että saisi -olla tyttö, niin karttaisi villoja minun toverinani. - --- Mitä sinä nyt siitä itket, lohdutteli Simo. -- Leikilläänhän se -äitisi on niin sanonut. - --- Leikillä niinkin, myönnytti Kustaava. -- Poikalapsesta on vain -elatushuolet, mutta jos olisi tyttö, niin anna surra ja huolehtia -siitäkin, ettei se raukka joutuisi katalain narriksi ja samoille teille -kuin minä ja moni muu köyhä tyttö. Poika pitää aina paremmin puolensa -eikä joudu niin helposti maailman jalkoihin. - -Kustaava odotti, että Simo sanoisi jotakin, mutta se oli yhtäkkiä -muuttunut merkillisen äänettömäksi ja painaen leukansa käsien varaan -katseli vain alas. Kustaava halusi saada tukea mielipiteilleen ja -herättääkseen Simon huomiota lisäsi: - --- Iloinen minä olen aina ollut siitä, kun on poika. Eivät pojat joudu -milloinkaan niin onnettomiksi kuin tytöt. Vai mitenkä? - -Ilman näin suoraa kysymystä olisi Simo nähtävästi sivuuttanut koko -asian äänettömyydellä. - --- Hyvä niin, hyvä näin, hän nyt virkahti. -- Ei ole kehumista -kummassakaan. Joutuu se poikakin onnettomaksi. - --- Ei niin onnettomaksi kuin tyttö, väitti Kustaava. - -Simo nosti päätään ja kysyi: - --- Senkö Kustaava pitää onnettomuutena, että joutuu yksinään lapsen -äidiksi? - --- Niin. Ja voipiko sen suurempaa onnettomuutta ollakaan? - --- Eikö sekään olisi suurempi onnettomuus, jos et saisi olla tuon -poikasi äitinä? kysyi Simo surullisen näköisenä. - --- Ettäkö jos kuolisi? - --- Ei, vaan pojan eläissä. - --- Kuka minut estää olemasta lapseni äiti, jos minä elän, ei kukaan. - --- Niin, niin, myönteli Simo. -- Mutta jos joutuu niinkin onnettomaksi, -ettei saa olla omainkaan lastensa isä. - --- Kuka sen voipi estää... En minä ymmärrä... - -Kustaava tarttui hyvin topakasti työhönsä, jotta näyttäisi, kuin se -olisi syynä keskustelun pysähdykseen. Hän oli ymmärtänyt, kuka näin -onneton isä on. - -Simo otti esiin iltatyönsä, pärehalot, jotka oli tuonut metsästä -tullessaan ja pistänyt uuniin sulamaan. Kumpikin askarteli vähän aikaa -äänetönnä. Kustaava ajatteli, miten saisi Heta vainajan myöhästyneet -terveiset sopivimmalla tavalla sanoneeksi. Kotvan aikaa kehrättyään hän -ikäänkuin muun puheen puutteessa arveli: - --- Onkohan Kivimäen Kaspo Haverinen haettanut itselleen rohtoja? - --- En ole kuullut, sanoi Simo. -- Mutta tuskinpa on raskinut panna -rahojaan. - --- Niin minäkin luulen, myönnytti Kustaava. -- Eihän se Hetallekaan -hommannut mitään. - --- Eikö ihan mitään? kysyi Simo vilkkaammin. - --- Ei ihan mitään, vahvisti Kustaava. -- Eikä Heta kaivannutkaan. Sanoi -vain, että "mitäpä häntä -- näet Kaspoa -- niillä vaivaamaan, kun ei -omasta halustaan hae". Se oli pari päivää ennen kuolemaa. Muisteli -silloin Simoakin ja käski sanoa terveisiä. - -Simolta seisattui päreen kiskonta. - --- Käskikö sanoa? Mitenkä käski sanoa? - --- En muista enää tarkalleen sanoja, mutta sellainen ajatus niissä oli, -että Simon olisi pitänyt olla hänen miehensä. - --- Niinkö? Milloinka sanoi ruvenneensa niin ajattelemaan? - --- Minä ymmärsin, että se on aina ajatellut niin, selitti Kustaava. - --- Ainako? Ei suinkaan. Vai jokohan minä olisin erehtynyt. Minä luulin, -että Heta halveksi minua. - --- Ei se ole halveksinut. - --- Eiköhän. Jopa sitten, jopa sitten... Ohhoh... ohhoh... - -Simo ei jaksanut istua. Täytyi heittäytyä penkille pitkälleen. - --- Ohhoh, huokasi hän taas katsellen mustaan kattoon. -- Se asia alkoi -jo unohtua... ohhoh... Kunpa olisi tuon tietänyt silloin... ohhoh... -Kuulehan Kustaava. Onko sinuun milloinkaan oikein kipeästi koskenut? - --- Turmelusko kohonnut, pistänyt vihaksi? - --- Ei, vaan koskenut, koskenut niin karvaasti, ettei sen perästä mikään -koske. - --- Ei minuun sillä lailla koske. Minun pistää vihaksi, suututtaa. Mikäs -Simoon koski? Sekö, kun Heta otti Kaspon? - --- Ei se enää koskenut, mutta se koski, kun Hetakin nauroi silloin, kun -muut pilkkasivat. - --- Kuka pilkkasi ja missä? - --- Siellä Etelälahden juhannuskokolla silloin minun elämäni -onnettomimpana iltana. - --- Juhannuskokolla, muisteli Kustaava. -- Se on varmaan sama -juhannusaatto, josta Heta vainajakin mainitsi. Mitä siellä tapahtui? - --- Joku renkipoika alkoi minua pilkata lehmän lypsystä, kun minun -täytyi äidin sairauden aikana lypsää lehmät ja tehdä muitakin naisten -töitä. - --- Ja muut sille nauroivat, Hetakin? - --- Niin. Minä näin sen. - --- Naurakoot muut millä mielellä hyvänsä, sanoi Kustaava. -- Mutta Simo -saapi olla siitä aivan varma, ettei Heta ole nauranut pilkatakseen. - --- Niin, niin, huokasi Simo. -- Siinäpä minä taisin erehtyä -surkeasti... Mutta mitä niitä enää muistelee. Ne ovat menneitä asioita, -jotka eivät tule takaisin... Ville jo nukkuu. Nukkumaan tässä pitää -minunkin. - -Istualleen kohoten hän alkoi riisua vaatteitaan. - --- Ei tullut tässä keitetyksi, sanoi Kustaava. - --- Ei minun tauttani pidä milloinkaan keittää. Ei ole nyt nälkäkään. - -Simo kokoili vaatteensa päänalaiseksi ja kyhnähti penkille nukkumaan. - -Kustaavakin pysäytti rukkinsa ja sanoi: - --- Jääköönpä minunkin osaltani iltaisen ottaminen toiseen kertaan. - -Hän nouti ulkoa lyhteen kokoisen olkikuvon, hajoitti sen lattialle -karsinan puolelle tupaa, heitti päälle leikkelyksistä kudotun -alusvaatteen ja höyhentyynyn, ainoan, joka oli vielä muistona -paremmilta päiviltä. Siihen hän nosti nukkuvan poikansa, laskeutui -itsekin ja veti kuluneen täkin peitoksi. - - - - -X. - - -Kustaava heräsi varhain aamulla ja säikähti, kun tuvassa näkyi tulen -valoa. Samassa hän kumminkin muisti, ettei ollutkaan pojan kanssa -kahden, ja painoi päänsä vuoteeseen. Tuntui kovin varhaiselta nousta. -Simolla mahtoi olla tarkoitus, että saisi yksinään valvoa, koska -oli asettunut selin nukkuviin, varjoten siten edessään palavasta -päretikusta tuikkavaa valoa. Kustaava ensin ihmetteli, mitä se siinä -niin liikkumatonna kuullotti, kunnes käden liikkeistä ja hammasten -rasahtelusta huomasi, että se oli ruvennut syömään. Miksikä näin -aikaisin ja aivan kuin muilta salaa? Onkohan tullut niin kova nälkä, -vai muutenko aikansa kuluksi? - -Kustaava katseli liikahtamatta, silmät hiukan raollaan, ja näki, miten -Simo syöntinsä lopetettuaan nosteli hyvin hiljaa eväät konttiinsa, -vei sen hiipivin askelin ovinurkkaan penkille ja vasta sitten asettui -päreitten kiskontapaikalle. Kustaavakin alkoi liikahdella, ikäänkuin -juuri nyt olisi herännyt unesta, ja nousi rukkinsa ääreen. - --- Saiko Simo hyvästi nukutuksi? - --- Nukuin aivan tarpeeksi asti, vaikka kyllä iltayöstä pyrki vähän -valvottamaan. - -Villekin heräsi tavallista aikaisemmin ja kipaisi heti pärekasan -kupeelle istumaan. Näin kauniita ja leveitä päreitä hän ei ollut nähnyt -koko talvena. Äidin kiskomat olivat kapeita ja lyhyitä tökeröltä. - --- Saisiko näistä pienen vasun? kysyi Ville sivellen päreitä. - --- Saapi näistä. Eikö sinulla ole entistä? kysyi Simo. - --- Ei. - --- Minäpä teen oikein seinällä pidettävän kopsavasun, lupasi Simo ja -alkoi heti sovitella päreitä ristikolle vasun pohjaksi. - -Ville oli niin hyvillään, ettei oikein osannut miten olla. Piti -pyörähtääkin lomaan ja samassa joutua katsomaan, miten päreitä -taivuteltiin. Kustaavakin oli mielissään, kun hänen lapsellaan -oli kerran oikein hauska. Hän aikoi kuoria perunoita keittääkseen -lihakeittoa. Siitä piti tulla Simollekin, joka ei saanut jäädä -palkitsematta. - -Mutta kun keitto oli joutunut ja Kustaava asetti kupillisen Simon -eteen, niin tämä piti sitä aivan liika paljona antimena ja virkkoi: - --- Eihän vain Kustaava ajattele minun palkan toivossa ruvenneen -kopsavasua tekemään. - --- Mitäs nyt joutavia puhutaan, kielsi Kustaava. -- Tuon verran -tekee mielellään hyvää siitä ilosta, kun saapi talven yksin oltuaan -jonkunkaan kanssa puhella. Ja mitä sitten, kun Ville sai noin hyvän -säiliön tavaroilleen. - -Villellä oli syödessäänkin uusi vakka niin lähellä, että yletti -kädellään kosketella. - --- Saanko nyt lähteä metsään ja ottaa vasun mukaan? kyseli Ville. - --- Mitä sinä vasua sinne veisit? - --- Poimisin siihen kuusenkäpyjä. - --- No mene vain, jos Simo ottaa, ja muuten tarennet, lupasi Kustaava. - --- Otanhan minä, ja kyllä siellä tarkenee, kun tehdään maja, lupasi -Simo. - -Työpaikka ei ollut monenkaan viittavälin päässä mökistä, mutta paljon -oli sittenkin puuhaa matkavalmistuksessa. Mitä löytää verhoksi käsiin, -mitä jalkoihin? Niin tuli Villestä pukimien puolesta puoleksi poika, -puoleksi tyttö. Äidin nuttu oman nutun päälle, äidin huivi hatun alle. -Miehiä he silti sanoivat olevansa, lähtiessään perätysten entistä -suksenlatua pitkin hiihtää nytkyttelemään, Villellä varrellinen luuta -sauvana ja Simolla kirves kainalossa ja kopsavasu kädessä. - -Kustaava katseli hymyillen tätä matkantekoa ja ajatteli, että kunpa -riittäisi Simolle työtä koko kevättalveksi. Mutta samassa muistui -mieleen, miten vähille keittovaroille kävisi, jos joka päivä antaisi -Simollekin. Jo ensimäistä kertaa keittolihaa leikatessa oli huomannut, -että on puolta huvempi, jos täytyy leikata yli oman tarpeen sellainen -nokare, jonka viitsii aikamiehen eteen asettaa. Mutta eihän Simo joka -kerta ottaisikaan. Ja kohtahan se alkaa tuoda mökiltään keittämistä, -kun lehmä joutuu lypsämään. Nythän sille saattaisi olla hyvin tarpeen. -Mahtaneeko olla juuri muuta kuin leipää. - -Kustaavalle tuli halu katsoa Simon eväsvaroja. Eihän se ollut oikein, -mutta tuskinpa tuo on niin pahakaan, kun ei ole ajatellut omin käsin -ottamista. Hän irroitti varovasti kontin kielinuoran, etteivät tavarat -siirrähtelisi toiseen järjestykseen. Mutta hän aivan hämmästyi, kun -ei siellä ollutkaan muuta kuin vajaa leipä ja pieniä särenrasseja -vakkasessa. Eihän näillä eväillä elä kuin ehkä parhaiksi yhden päivän, -ei ainakaan sunnuntaihin asti. Kustaava painoi kiireesti kontin kielen -kiinni, eikä oma köyhyys enää niin paljon painanutkaan. - - * * * * * - -Hetkisen kuluttua kohosi jo metsästä savu ilmoille. Simo oli löytänyt -tervaskannon, potkinut jalallaan lumen kannon ympäriltä ja tehnyt -siihen tulen. Vähäinen havusuojuskin oli kohta valmis, naavaisimpia -oksia alustana lumen päällä. Siihen jäi Ville iloisena kellimään. - --- Joko sieltä saapi käpyjä? hän huuteli Simolle, joka vähän matkan -päässä hakkasi. - --- Ei vielä, kuului vastaus. -- Odotahan siellä, ettei mene lunta -kenkiisi, kyllä minä tuon. - -Vähän ajan kuluttua Simo kantaa paarusti kokonaisen kuusen latvuksen, -jossa oli käpyjä kirjavanaan. Loppui nyt Villeltä käpyjen puute. Eivät -ne olleet enää niin sujakoita ja kauniita kuin kesällä kasvaessaan, -mutta hyviä lehmiä niistä tuli, kun laittoi kuivista kuusen oksista -jalat. Hitaasti sujui työ kinnaskäsin, mutta kun käytti hampaita apuna, -niin tikku tarttui. - --- Tulkaa Simo katsomaan, jo on viidellä lehmällä jalat. - --- Teehän vielä viidelle, niin sitten tulen katsomaan. - -Määrän täyteen tultua täytti Simo lupauksensa, lisäsi samalla puita -valkeaan ja istui sitten havujen päälle levähtämään. - -Ville rupatteli lehmistään, asetellen niitä riviin, ja vilkaisi väliin, -katseleeko Simokin hänen karjaansa. Mutta Simo tähysteli puiden -latvoihin, jonne savu kohosi, ja sitten aivan aavistamatta alotti -virren: - - "Kosk' ajattelen ahkerast' - mun entist' elämääni, - niin karvastelee katkerast' - suruista sydäntäni; - se tulee ratki raskahaks' - ja aivan paljon painavaks', - pois poistaa luistan' rauhan." - -Ville aivan vavahti ja hapuili ottaakseen hattua päästään, mutta kun -huomasi huivin sittenkin jäävän, eikä Simokaan ollut avopäin, niin jäi -hattu päässä kuuntelemaan. Laulettuaan vielä toisenkin säkeistön lähti -laulaja kiireesti, mitään puhumatta työpaikalleen. Loppurupeamalla ei -Ville häntä enää niin usein vaivannut vähäisiä askareitaan katsomaan. - - * * * * * - -Seuraavana päivänä oli Ville tuvassa järjestelemässä käpyjään, kun -Simon poika, Petter, tuli suksilla hiihtäen tuomaan isälleen evästä. -Pojat eivät ennestään tunteneet toisiaan, mutta kun Ville sai tietää, -että se oli Simon Petter, niin pitihän sille heti ruveta näyttelemään -uutta kopsavasua ja käpylehmiä. Vaikka uusi toveri oli muutamia vuosia -vanhempi, mukautui se pian hyväksi ystäväksi, keksipä kaikenlaisia -parannuksia karjalle, asetellen niille korvia ja sarvia ynnä muita -merkkejä. - --- Oletko sinä täällä montakin päivää? kysyi Ville. - --- Tänä päivänä minun pitää mennä pois, selitteli Petter. - --- Älä mene vielä pois tänä päivänä, pyyteli Ville. Käydään -havumajalla. Se on siellä metsässä, lähellä isääsi. - --- En minä sinne, vastusteli Petter. - --- Mennään vain, siellä on tulikin. - -Petter ei puhunut mitään. - --- Mene käymään Villen kanssa, kehoitti Kustaava. -- Siellä saat nähdä -isäsi, jos et malta odottaa pihaan tulevaksi. - -Petter myöntyi, ja nyt alkoi Villen vaatettaminen. Mutta eivätpä kaikki -entiset pukimet enää kelvanneetkaan. - --- En minä ota huivia. - --- Miksi et ota? - --- Ei ole Petterilläkään. - --- Jos ei korviasi palella, niin mene vain. - -Eihän toki korvia paleltanut. Villen piti päästä menemään edellä. - -Ulompaa hän jo huusi: - --- Simo! Kuulkaa Simo! - --- Villekö sieltä tulee? kuului Simon ystävällinen ääni kuusikosta. - --- Niin ja Petterikin tulee. Se on tuonut teille kaksi leipää. - --- Kuka on tuonut? - --- Petter, teidän Petter. Se on täällä tulossa. Onko siellä majan luona -valkea? - --- Ei siellä ole valkeata. - --- Tulkaa tekemään. Me menemme sinne. - -Ei kuulunut enää vastausta. - -He menivät majalle, mutta ei siellä ollut hauska ilman tulta. Kanto oli -palanut loppuun, eikä siitä löytynyt kipinöitä kaivamallakaan. Ville -uudisti huutonsa. - --- Tulkaa nyt tekemään tuli, meille tulee kylmä. - --- En minä jouda, menkää pihaan, kuului kuiva vastaus. - -Ville aikoi huutaa vieläkin, mutta Petter sanoi hiljaa: - --- Älä huuda enää, ei se tule kumminkaan. - -Ville katseli ihmetellen, mistä Petter sen tiesi, ja väitti: - --- Tulee, jos vielä kutsutaan. Eilenkin kävi täällä monta kertaa. - --- Ei tule nyt, vakuutti Petter. - -Heidän täytyi niine hyvineen lähteä hiihtää nytkyttelemään pihaan. -Suksia pystyyn laitellessaan sanoi Petter: - --- Pyydä äidiltäsi minulle vähän kakkua. - --- Antaa se isäsikin, kun tulee metsästä. - --- En minä isältä, sanoi Petter. -- Pyydähän äidiltäsi, minun on nälkä. -Saat tämän "riskun". - -Petter otti taskustaan vähäisen vyössä pidettävän vaskihelan. Ville -olisi muutenkin ollut valmis pyytämään, mutta tämä koristus lisäsi -kiirettä. Hän kipaisi edeltä tupaan ja alkoi äidilleen toimittaa, -että Petterin on nälkä ja se antoi "riskun". Kustaava joutui vakaviin -ajatuksiin ja Petterin tupaan tultua kysyi: - --- Etkö sinä odota isääsi, että söisitte yhdessä? - --- En minä, jos saisin teiltä, nurahti Petter allapäin. - --- No, kyllä minä annan, mutta ei sentähden tarvitse "riskua" antaa. - -Petter näki, että Ville olisi jäänyt pahoilleen, ja kiiruhti -selittämään: - --- En minä tätä riskua tarvitse, saapi Ville tämän. - -Kustaava valmisti ruokaa pojalle, joka heti lähti hiihtämään takaisin. - -Kohta tuli Simokin päivälliselle. Kun hän oli asettanut eväät konttiin, -tuli Ville näyttelemään uuteen kuntoon pantua käpykarjaansa. Kustaava -sattui olemaan ulkona. - --- Nyt nämä ovat oikeiden lehmien näköisiä, kun teidän Petter laittoi, -tuumi Ville. -- Tämä on kellokas. Sillä on kellokin kaulassa. Tämä -pitkä käpy on suuri härkä. Sillä on oikein pitkät sarvet. - --- Härkäkö, virkkoi Simo ottaen häräksi nimitetyn kävyn käteensä. -- -Petterkö tämän teki? - --- Niin, Petter, teidän Petter. - --- Vai niin, virkkoi Simo nousten seisoalleen. -- Minä vien tämän -metsään ja tuon tullessani paremman. - -Ville katsahti kysyvästi Simoon ja huomasi, että tämä oli vihaisen -näköinen, ja kuuli, kun hän ovessa mennessään jupisi: - --- ... lapsillekin se poika saatana niitä kujeitaan... - -Kustaavan tupaan tultua alkoi Ville, vesissä silmin kertoa: - --- Simo otti sen härän ja sanoi Petteriä saatanaksi. - --- Mitä sinä nyt hupatat? ihmetteli Kustaava. -- Ei Simo ole niin -rumasti sanonut. - --- Sanoi ovessa mennessään ja oli vihaisen näköinen, väitti poika. - --- No, jospa on sattunutkin sanomaan, niin älä sinä sitä muistele äläkä -kerro kenellekään muille. - -Kustaava oli huomannut, että pojat palasivat hyvin pian havumajalta -eikä heillä ollut mitään hauskaa kerrottavana. "Mitähän semmoinen -merkinnee, ettei omaa lastaan yhtään hyvittele", ajatteli Kustaava. -"Jos on siitä, kun ei tuonut muuta kuin paljasta leipää. Mutta eihän se -ole pojan syy... Eipä taida olla kaikistellen isästäkään iloa". - -Hän odotti uteliaana, melkeinpä peläten, millä mielellä Simo palaa -illalla metsästä. Mutta ei siinä mitään suuttumisen merkkiä huomannut. -Tasku oli tuomisiksi täynnä käpyjä. Lupaamansa häränkin oli veistellyt -puusta, jossa jalkoina tökötti kasvannaiset oksat. Kun Simo sitä -veitsellä vähän muodosteli, niin ei Ville lainkaan kaivannut metsään -vietyä härkäänsä. - - - - -XI. - - -Viikon lopulla otti Kustaava puheeksi, että sunnuntaina pitäisi viedä -valmistuneita kehruutöitä ja tuoda ruoka-aineita, mutta Ville jäisi -taaskin ikävöimään. - --- En minä ikävöi, kun Simo on täällä, sanoi Ville. - --- Simo menee mökilleen, selitti Kustaava. - --- Sinnehän täältä pitäisi mennä, virkkoi Simo huoahtaen. -- Mutta -voisinhan olla sunnuntain täälläkin, kun havu-urakka näkyy ensi viikon -alkupäivinä päättyvän. - -Kustaava oli salaisesti ajatellut juuri samaa ja nyt hän iloissaan -siitä, kun saisi kerrankin toimittaa asiansa kiirehtimättä, ryhtyi -kaikkiin valmistuksiin, Simon paita oli pestävä ja kuivattava -lauvantai-iltana, perunat kuorittava ja niin edespäin. Henkisen puolen -ravinnoksi löytyi virsikirja ja katekismus. - --- Olihan meillä ihmisen sydämen kirjakin lainassa, mutta se piti viedä -pois, valitti Kustaava. - --- Kyllä minä tunnen sen kapineen, sanoi Simo naurahtaen. - --- Onko teillä se kirja? - --- On, mukana on, mutta ei sitä huvikseen selaile. - --- Niin sydän, hymähti Kustaava huomatessaan, mitä kirjaa Simo -tarkoitti. -- Kelläpä tuo kovin kaunis lienee. - --- On se toisilla, huokasi Simo. -- On ollut Kristityllä, josta Bunyan -kertoo "Kristityn vaelluksessa". - --- Kirjako se on? - --- Kirja on, hyvin kaunis kirja. - --- Onko siinä kuvia? kysyi Ville. - --- Ei ole kuvia, mutta ihmeen kauniita lukuja. Kyllä minä niitä kerron -sunnuntaina. - --- Kertokaa jo nyt. - --- Ei vielä, sitten ei jää mitään sunnuntaiksi. Mökissä ei ollut koko -talvena odotettu sunnuntaita näin iloisin mielin. Pysyväiseksi sen -muisto jäikin jokaiselle. - -Aikaisin he söivät aamiaisen. Sitten Kustaava lähti kylään, ja -kotimiehet rupesivat ruoka-unille. Simo nukkui heti, mutta Villen -mielessä oli luvattu kertomus, ja hänen täytyi viettää aikansa -kapineitaan katselemalla. Mutta samassa kun Simo nosti päätään, meni -Ville pyytämään: - --- Kertokaa nyt sitä satua. - --- Ei se ole satu, vaikka samalla tavalla se alkaa, sanoi Simo. - -Ja hän rupesi kertomaan. - --- Täällä maailman korvessa vaelsi kerran Kristitty niminen mies, jolla -oli likaiset vaatteet ja raskas syntitaakka selässä. Se mies oli asunut -kaupungissa, jonka nimi oli Turmelus, ja saanut sitten kuulla, että se -kaupunki aivan kohta palaa tulessa ja tulikivessä. Se mies oli silloin -lähtenyt pois kotoaan ja seisoi siellä vähän matkan päässä kuorma -selässä, kirja kädessä ja itki. Se itki sentähden, kun ei tietänyt -minnepäin pakenisi, ja itki se sitäkin, kun sen miehen vaimo ja lapset -eivät lähteneet sieltä kaupungista eivätkä uskoneet, että kaupunki -palaa, nauroivat ja pilkkasivat vain Kristitty parkaa. - -Tähän tapaan Simo jatkoi kertomusta aina loppuun asti. Ville kuunteli -suu auki. Äidistä suurine kontteineen tuli tuo raskasta kuormaa -kantava vaeltaja. Epäilyksen suo, johon Kristitty alkumatkallaan -upposi, oli aivan lähellä, niityn laidassa. Ahdasta porttia ei -löytynyt mökin kuuluvilta, mutta jossain huoneiden solassa hän oli -kesällä äidin kanssa kylässä käydessään nähnyt senkin. Portin saranat -olivat narisseet surkeasti. Siellä samassa talossa oli se hirveä -Apollokin, suuri musta koira, jonka hirveän suurta suuta ja kovaa -ääntä muistaessaan Ville vieläkin vapisi. Kaikista pelättävin oli -kumminkin tulinen järvi. Ja kun Simo oli päässyt loppuun, kysyi Ville -ensimäiseksi: - --- Heitetäänkö siihen tuliseen järveen lapsiakin? - --- Ei siihen heitetä, jos on pappi ennättänyt kastaa ja siunata, -selitti Simo. - --- Heitetäänkös, jos ei ennätä kastaa? uteli Ville. - --- Ei niitä sittenkään heitetä tuliseen järveen, mutta ne eivät pääse -taivaaseenkaan. Ne asuksivat kirkkomaalla ja odottavat, että pappi -heitä siunaisi. Kerrankin, kun pappi ajoi pimeänä yönä kirkkomaan -ohitse, ne seisauttivat hevosen. Pappi luuli valjaiden lauenneen ja -laskeutui korjaamaan, mutta valjaat olivat kunnossa. Pappi nousi taas -kärryihin ja käski hevosta, mutta se ei liikahtanutkaan. Silloin pappi -rukoili Jeesusta siunaamaan kaikkia kristityltä. Ei auttanut sekään, -vaan kirkonaidan sisäpuolelta kuului lapsen ääni: "Entäs meitä?" "Ja -teitä myös", sanoi pappi, ja samassa lähti hevonen juoksemaan. - --- Pääsivätkö ne lapset sitten taivaaseen? ehätti Ville kysymään. - --- Ovat ne sitten päässeet. - --- Kuinka vanhat lapset pääsevät taivaaseen? Pääseekö kymmenennellä? - --- Pääsee sinne vähän vanhemmatkin, jos eivät ennätä tehdä syntiä, -selitti Simo. - -Iltapuolella päivää veisaili Simo virsiä ja olisi opastanut siihen -Villeäkin, mutta tämä ei voinut irtautua siitä vaikeasta kysymyksestä, -joutuisiko hän tuliseen järveen, jos nyt kuolisi. Ville muisti -katselleensa "sydämen kirjaa" hattu päässä ja syöneensä kakkuakin -panematta ensin käsiänsä ristiin. Teki mieli kysyä Simolta, joutuisiko -näiden syntien tautta tuliseen järveen, mutta ei rohjennut. - -Illan hämärtäessä tuli Kustaava kylästä, tuoden kantokuorman leipä- -ja särvinaineita. Hän olisi voinut olla iloinen matkastaan, mutta oli -kuullut surullisen uutisen. Kivimäen Kaspo Haverinen oli kuollut. - --- Vai jo kuoli Haverinen, virkkoi Simo. -- Olisihan se ehkä mielellään -elänytkin. - --- Kukapa täältä halulla lähtisi, sanoi Kustaava. -- Haveriseltakin jäi -kovin päätöntä perettä, niin että kyllä olisi tarvinnut elää. - --- Mikäpä niillä on hätänä, sanoi Simo. -- Vanhin poika tulee muutamien -vuosien kuluttua aikuiseksi. - --- Tulleeko siitä Veertistä työmiestä, epäili Kustaava. -- Sitä viulua -kuuluu myötäänsä kiikuttelevan. Kunpa edes nyt herkeisi, kun isäkin -kuoli. - --- Nytkö, hymähti Simo. -- Vähän taitavat sen ikäiset pojat surra minun -ja Haverisen laisia isiään. Eiköpä vain Veertikin soitelle ilopolskaa, -kun on päässyt. - --- Ei tuo niin jumalaton liene, virkkoi Kustaava. Hän oli vähän -pahoillaan siitä, että Simo otti tämän kuolemansanoman näin kylmästi. -Olivathan nuo orvoiksi jääneet pojat Hetan lapsia. - -Ville oli jännityksellä odottanut kuulevansa, mihinkä Kivimäen isännän -sielu on kuoleman jälkeen joutunut, tuliseen järveen vaiko taivaaseen. -Miksi eivät äiti ja Simo maininneet mitään siitä asiasta? Vai eivätkö -he sitä tietäneet? Onkohan saanut kuolla niin, ettei ollut ketään -katsomassa eikä kuulemassa? - - - - -XII. - - -Simon urakkatyö alkoi olla lopussa. Sen tiesi Ville ja pyrki vielä -kerran käymään havumajalla. Hän oli sinne lähdössä, kun huomasi naisen -hiihtäen lähestyvän mökkiä. Ville juoksi ilmoittamaan äidilleen: - --- Tänne tulee vieras. - --- Tuleeko! ihastui Kustaava ja meni katsomaan ikkunasta. -- Näkyy -olevan Petterin äiti. Sillä on varmaan jotain asiaa Simolle. - -Ville jäi odottamaan vierasta eikä mennytkään metsään. Mutta eipä tämän -vieraan näkeminen ilostuttanut mieltä. Sen katse muistutti vihaista -nuuppolehmää. Ei sanonut hyvää päivääkään tupaan tullessaan. Kustaava -meni kumminkin tervehtimään ja kysyi kuulumisia. - --- Mitäpä näin köyhälle mökin akalle kuulunee, vastasi Agaatta niin -suuttumusta ilmaisevalla äänenpainolla kuin vain osasi. -- Eikähän -tuota emäntäihmisten kannata kysyäkään. - --- Mitäs kieltä se on? kysyi Kustaava ihmetellen. - --- Se on sitä "nälkäkurjen" koulussa opittua kieltä, mutta eiväthän -emännät sitä ymmärrä, jatkoi Agaatta. - --- Ymmärtänevät tuon emännät, mutta en minä ymmärrä, vastasi Kustaava -hiukan tivakammin. - -Samassa vaihtoi Agaattakin äänilajia. - --- Kyllä sinä... ymmärrät. Tunnetaan sinun jälkesi. Ethän sinä ole -ikänäsi muuta tehnytkään kuin onkinut ukkoja, milloin leskiukkoja, -milloin toisten ukkoja. Kyllä sinä olet jo valmis helvettiin -heitettäväksi. Mutta vähä taitaa olla vielä mielestäsi tovereita -helvettiinkin. Kuulutaanhan tuonne taas Haverinenkin kutautetun. Mutta -etpäs päässyt sen rikkauksilla rehentelemään, vaikka siinä toivossa -tapoit siltä akankin. - -Kustaava väänteli itseänsä harmista ja virkkoi Villelle: - --- Mene, hyvä lapsi, ulos tuota kuulemasta. - --- Anna pojan olla, kivahti Agaatta. -- Sittenpähän kuulee -korvillaankin, minkälainen hänellä on äiti. On kaiketi se näinä päivinä -silmillään nähnyt, jos on älynnyt katsoa. - --- Mene nyt, Ville, uudisti Kustaava, kun ei poika lähtenyt kyllin -sukkelaan. - -Kun poika oli painanut oven kiinni, sanoi Kustaava tiukasti: - --- Ja nyt, Agaatta, saat uskoa sen, ettei minulla ja Kurkisella ole -ollut yhtään haureellista ajatustakaan, saati sitten muuta. Minä -puolestani uskallan sen vaikka Jumalan edessä vannoa. - --- Kyllähän sinä... uskallat vaikka sata kertaa vannoa, terhenteli -Agaatta vastaan. -- Mutta mitäs varten se ei tullut sunnuntaiksi -kotiinkaan? Kyllä niiltä eväiltä olisi pitänyt kelvata kotimökin -keitot, eivät ne niin rasvaisia olleet. Muut imelät siinä on ollut -estämässä. - -Kustaava päätti jättää vieraan yksin ja sanoi mennessään: - --- On siinä ollut se, että olen antanut joka päivä keittoa. Lukenetko -sen hyväksi vaiko pahaksi. - -Hän tapasi poikansa tuvan oven takaa itkemästä. - --- Kun et mennyt metsään Simon luokse. - -Ville ei puhunut mitään. - --- Älä muistele tuon vieraan puheita, sanoi Kustaava. -- Mennään -saunaan pakoon. - -Vähän aikaa odotettuaan nousi Agaatta suksilleen, ja kohta hänen -äänensä kuului metsästä, Simon työpaikalta. Kustaava otti tukon saunan -ikkunasta ja kuunteli. Metsä oli yhtenä pauhuna, josta erotti vain -tutuimmat makusanat ja aina uusiutuvan "nälkäkurjen" nimen. - -Mutta täällä ei Agaatta saanut yhtään sanaa vastaansa. Simon kirveen -kapse kuului pysähtymättä koko saarna-ajan. - -Kun pauhu lakkasi kuulumasta, tukki Kustaava saunan ikkunan. Mutta -Agaatta ei tullutkaan enää huoneeseen, anteli vain kartanolta käsin -muutamia sanavarastonsa sakeimpia jätteitä ja lähti takaisin. - -Tänä iltana viipyi Simo työpaikallaan tavallista pitempään. Kustaava -kävi illan hämärtäessä kuuntelemassa, oliko se hengissä, mutta kun -kuuli kirveen kapseen, niin palasi odottelemaan. Hän ennätti jo asettua -nukkumaan, kun Simo viimeinkin tuli hiipivin askelin ja alkoi tulta -tekemättä kaivella konttiaan. Hän nähtävästi toivoi olevansa yksin -valveella. - -Kustaava halusi päästä puhumaan päivän tapahtumasta ja kohottaen -päätään virkkoi: - --- Pitkäänpä Simo viipyikin tänä iltana metsässä. - --- Niin viivyin, ja jos arvasin edeltäpäin, niin olisin jo ennen -viipynyt. - --- Oliko sillä Agaatalla mitä asiaa? - --- Asiaako! toisti Simo. -- On kaiketi se asiansa sanonut täälläkin. - --- Sanoihan se, mutta en minä uskonut, että se on aivan sitä varten -hiihtänyt tämän matkan. - -Simo poikkesi aivan toiseen asiaan ja kysyi: - --- Joko Ville nukkuu? - --- Jo. - --- No, hyvä. Minun on täytynyt tämän saman jupakan tautta hävetä niin -monta kertaa, etten aukaise suutani omien enkä muiden lasten kuullen -siitä asiasta. - --- Mutta eikö se äänettä oleminen pahenna asiaa? arveli Kustaava. -- -Lapset voivat jäädä siihen luuloon, että se on totta. - --- Niin ne jäävät ja niin ne jäisivät, vaikka minä jokaisen -haukkumasanan perästä huutaisin, että se on valhe. Agaatalla on -kymmeniä keinoja uskotella lapsille, että se, mitä hän sanoo, on totta. -Se hyvittelee niitä uskomaan paremmilla muillakin ja kehoittaa niitäkin -haukkumaan minua. - --- Haukkuvatko ne? kysyi Kustaava. - --- Eivät vielä, mutta ne haukkuisivat äitinsä mieliksi, jos minä -sanallakaan sanoisin vastaan... Kustaava kysyi viime viikolla, mitenkä -kukaan voipi ryöstää toiselta hänen omat lapsensa. Niin ne voipi -ryöstää, ja niin on minulta ryöstetty. - --- On, on tässä matoisessa maailmassa jos jotakin, ihmetteli Kustaava. --- En minä ole muiden sanomalla uskonut Agaattaa tuollaiseksi. -Epäileekö se kaikkia? - --- Aivan kaikkia yksinäisiä naisia ja jokaista, joka sattuu sanomaan -minulle yhdenkään ystävällisen sanan. - --- Mistä se on saanut alun luulolleen? - --- Mistäkö? Siitä, että se itse olisi sellainen, jos olisi olemassa -kukaan niin itseensä suuttunut, että tulisi tarjolle. - --- Eiköhän noita ole? naurahti Kustaava. - --- Ei ole vielä ollut kuin yksi ainoa, vakuutti Simo. - --- Kukahan tuo on? kysyi Kustaava. -- Tuntisinko minä sen? - --- Tunnethan tämän. - --- Itseäänkö Simo tarkoittikin? Niin, minkäpä sille enää voinee. Ja -tottahan siinä on siihen aikaan ollut jotain viehättävää. - --- Viehättävää, äännähti Simo. -- Onhan pirussakin viehättävää -siihen asti, kun se kyntensä paljastaa. Ja enhän minä viehätystä -ajatellutkaan. Hirteen menoa, kurja, haudoin mielessäni ja katselin jo -oksaa. - --- Aivanko todella! huudahti Kustaava hämmästyen. -- Milloinka? - --- Totta se on ja sattui samana juhannusyönä, josta jo ennen puhuttiin, -vastasi Simo, painaen alas päänsä. -- Kun erosin sieltä ivaajain -joukosta ja kotiin tultuani koetin soitella virsikanteleella virsiä, -niin tuntui, ettei niistäkään löydy enää lohdutusta, ja silloin -se kamala elämänlopettamisajatus tuli mieleen. Saadakseni siihen -rohkeutta, join salaa isä vainajani viinan ja menin hoiperrellen -rannalle katselemaan oksaa, mutta löysinkin itseni juhannusaamuna -Agaatan aitasta. Ja siitä lähtien tätä hirressä riippumista on -kestänyt... Ja totta minä en parempaa ansainnutkaan. - --- Vai niin, vai niin, huokasi Kustaava. -- Kukapa täällä ei erehtyne. -Mutta sitä minä en ymmärrä, mitä iloa ja hyötyä on Agaatalla -alituisesta luulemisesta ja haukkumisesta. - --- Se on Agaatan suurinta huvia, sanoi Simo surullisesti naurahtaen. -- -Vielä se käypi täällä toisenkin kerran haukkumassa. - --- Tulisipahan vielä sille asialle, niin näyttäisin "koikaletta", -uhkaili Kustaava. - --- Näytä vain, mutta minä en anna sille sitä iloa. - --- Miten se sille iloksi tulisi. Jos nytkin olisit antanut tuolla -metsässä oikein miehen kädestä, niin muistaisi käyneensä. - --- Eipä Kustaava tunnekaan vielä Agaatan luonnetta, sanoi Simo. -- -Iloa se olisi sekin. Kerran sai minun tauttani pienen mustelman -käsivarteensa, ja heti juoksi huutaen hoilaten jokaiseen naapuriin -näyttämään, että tuolla lailla se nälkäkurki rusikoipi. Ja kun se edes -olisi ollut minun tekemäni, mutta itse pakkasi kätensä oven väliin, kun -en olisi antanut tulla perässäni haukkumaan. - --- Kyllä on ikävää sekin elämä, huokasi Kustaava. -- Minä olen tähän -asti luullut omaa elämääni kaikkein surkeimmaksi. - --- Väärä luulo, sanoi Simo. -- Mikä sinulla on hätänä! Täälläkin, näin -syrjässä, näyt tulevan hyvin toimeen. Jospa muutatkin asumaan keskemmä -kylää ja kuljet poikinesi talosta taloon kehräten ja kankaita kutoen, -niin elät vieläkin paremmin. - --- Samaa ovat monet muut sanoneet, myönnytti Kustaava. -- Mutta -olematon arvo on siitä estänyt, ja toisekseen joutuisi poika enemmän -juoksulle ja saisi kuulla ja oppia jos mitä ilkeyttä. - -Simo oli vähän aikaa äänetönnä ja sanoi sitten: - --- Eikö tuo Ville liene nytkin saanut kuulla Agaatan suusta jos vaikka -mitä. - --- Ei se kuullut pitkältä, lohdutteli Kustaava. -- Me menimme saunaan -pakoon. Eikä se mahtanut ymmärtääkään. - --- Kyllä ne lapset ymmärtävät enemmän kuin luullaankaan... Ohoi, ohoi, -huokasi Simo kyhnähtäen kovalle penkille pitkälleen. -- Sunnuntaina -puhelimme Villen kanssa parhaina ystävinä "Kristityn vaelluksesta", ja -nyt tuskin ilkeän enää silmiäni näyttää. - --- Ei pidä niin synkästi ajatella, kielteli Kustaava. -- Minä kestän -Agaatan vihat, vaikka Simolla olisi täällä työtä kuinka pitkäksi -ajaksi. Ja Ville on Simon täällä olosta niin mielissään, ettei se -muistele mitään. - --- Niin on ollut, mutta nyt se on jo mennyt... Ohhoi, ohhoi... unipa jo -tuntuukin tulevan, köyhän kurjen ainoa elämän ilo. - -Kustaava oli keskustelun alussa sytyttänyt päreen palamaan ja pistänyt -uunikivien rakoon, että Simo näki syödä. Nyt oli päre palanut loppuun, -ja tuli kaiveli sen viimeistä tynkää kivien kolosta. Kun kaikki -puuaines oli hiiltynyt, tuikahti tulikin sammuksiin, ja hiili pudota -rapsahti pankolle. Siinä se vielä muutamia kertoja risahteli, jonka -jälkeen seurasi hiljaisuus. - - - - -XIII. - - -Simon pois mentyä tuli Villen ikävä. Nyt ei ollut ketään, joka olisi -tehnyt päre vakkoja ja rekiä. Ville katseli usein kylälle päin, näkyikö -ketään tulevaksi. Joskus näkyi heinämies, mutta se kääntyi ulompana -olevan ladon luokse ja täytettyään häkkinsä meni takaisin. - -Eräänä päivänä huomasi Ville hevosen, jolla ei ollut häkkirekeä. - --- Tulkaa katsomaan! hän tolkkusi äidilleen. -- Tänne tulee hevonen, -jolla on punainen reki. - -Kustaava tunnusteli tulijaa ja virkkoi: - --- Se voisi olla Kivimäen ruuna, ja niin se onkin. Veerti on ajamassa. - --- Mitä se tänne tulee? uteli Ville. - --- En tiedä, mutta ehkä minä arvaan. - --- No sanokaa. - --- Ole nyt rauhassa ja istu hiljaisesti, kielteli Kustaava. -- Ei -vieraan tullessa pidä joutavaa riemastella eikä jäädä ikkunasta -katsomaan. - -Veerti oli ennättänyt pihaan ja asetteli hevosensa eteen heiniä. - -Kustaava meni rukkinsa taakse, mutta ei pannut sitä pyörimään. Ville -oli epätietoinen, mihin sovittaisi kätensä: povelleko vai polville. -Selän taakse ne viimein vieraan tupaan tullessa sujahtivat. - -Kustaava nousi tervehtimään ja kyseli kuulumisia. - --- Ei tuonne mitään, vastasi Veerti, kuten oli kuullut muidenkin -sanovan. - --- Eikö mitään? huomautti Kustaava. -- Tänne kerrottiin, että Veertin -isä on kuollut. - --- Kuolihan se toisella viikolla, myönnytti Veerti. - --- Siinäpä sitä onkin. Orvoksi jäitte, poikaraukat. - -Kustaavalle nousi vedet silmiin, ja samaa hän odotti näkevänsä -Veertiltäkin, mutta ei siinä huomannut pienintäkään mielenliikutuksen -merkkiä. - -"On mahtanut itkeä itkettävänsä", ajatteli Kustaava ja auttaakseen -poikia vanhaa tuttavuutta verestämään sanoi: - --- Tule Villekin tervehtimään entistä leikkitoveriasi. Tämä tuskin -tuntenee enää, mutta Veerti toki muistanee. - --- Muistan minä, sanoi Veerti naurahtaen ja tarttui ujostelevan Villen -käteen. -- Tule tähän istumaan. - -Kustaava meni rukkinsa ääreen ja katseli poikain tutustelemista. - --- Oletko sinä ajanut hevosella? kyseli Veerti supattaen. - --- En, vastasi toinen. - --- Lähtisitkö minun kanssani ajamaan? - --- Ei äiti laske. - --- Mutta jos äitikin lähtisi? - --- Sitten minäkin. - -Villeä jo nauratti. - -Kustaava arvasi, että Veerti oli häntä noutamassa kotiinsa, ja -jouduttaakseen asiaa kysyi: - --- Tuliko Veerti minua hakemaan? - --- Niin. Laittoivat pyytämään, että lähtisitte pesemään huoneita ja -olisitte saman tien hautajaisissa keittäjänä. - --- Pitää lähteä, myönnytti Kustaava. -- Veertikö siinä on hautajaisia -puuhannut? - --- Enhän minä niistä tiedä, sanoi Veerti ujostellen, kun kuuli itseänsä -näin suurten puuhain alkuunpanijaksi ajateltavan. - --- Kukapa siinä senkään vertaa, rohkaisi Kustaava. - --- Aappo-setä siellä kävi kutsumassa arkun tekijän ja haki -hautajaistarpeita. - --- Vai niin. Onko ollut setien kanssa puhetta, miten teillä ruvetaan -taloa hoitamaan hautajaisten jälkeen? - --- Niinhän se setä sanoi minulle, että annetaan arennille, mutta muille -kuuluu sanoneen, että myötäväksi se tulee. - --- Antaisiko Veerti myödä? - --- Minkäpä minä sille taitanen, jos myövät? - --- Kyllä sinä taidat, sanoi Kustaava osaaottavasti. -- Se on äitisi -perintötalo, ja isäsikin on siinä tehnyt työtä niin paljon, että sanot -vain, ettei sitä saa myödä, ja rupeat itse hoitamaan, niinkuin olet -nähnyt isäsikin hoitavan. - --- En minä osaa, epäili Veerti. - --- Osaat sinä, innostutti Kustaava. -- Otat taitavan rengin. Minä -tulisin mielelläni karjanhoitajaksi, ja Ville alkaisi opetella -rengiksi. Jo tämä saapi halot tupaan. - -Veertiä alkoi esitys miellyttää. - --- Jos setä suostuisi, mutta ei se ehkä suostu, koska aikoi ottaa pikku -Oton luoksensa ja minun sanoi pitävän ruveta renkipojaksi tai oppiin. - --- Kumpaanko rupeat, jos et saa kotiin jäädä? - --- Ennen minä oppiin. - --- Rupea vain oppiin, vaikkapa sepän oppiin, jotta osaat takoa -työkaluja, kun joudut isännäksi. - --- En minä sepän oppiin, siinä pitäisi olla monta vuotta. Mutta mestari -Tarvainen ottaa yhdeksi vuodeksi, kun saapi tynnyrin rukiita. - --- Joko siitä on puhuttu? kysyi Kustaava. - --- Jo setä puhui, kun Tarvainen oli isälle arkkua tekemässä. - --- En minä toivoisi Veertiä mestari Tarvaisen oppiin, säälitteli -Kustaava. -- Saisivat muut tehdä kuolleiden arkkuja ja länkiä. - --- Tekee se tuulimyllyjäkin ja vaikka mitä, kehui Veerti vilkastuen. -- -Sanoi nuorempana tehneensä viulujakin. - -Kustaava ei sittenkään ihaillut tätä oppipaikkaa. Hänelle jo selvisi, -miksi Veerti oli enimmän taipuvainen mestari Tarvaisen oppiin. Olisi -halunnut kieltää koko viulu-harrastuksesta, mutta kun oli yhteen -matkaan lähtö ja vieläpä hautajaisiin, niin jätti sanomatta. - -Hän kävi ottamassa halkoja tuvan uuniin kuivamaan. Palatessa on tupa -kylmä, joten on hyvä saada puut heti palamaan. Muita valmistuksia ei -ollutkaan. Parempana säilyneet vaatteet oli vielä otettava mukaan -hautajaisten ajaksi. - --- Mutta mitenkähän Ville tarkenee istua reessä nyt mennessä? - --- Toin minä siltä varalta turkin, ilmoitti Veerti. - --- Muistit toki ottaa. - --- Arvasinhan minä, ettei ole, selitteli Veerti ja meni reestä -noutamaan. - -"Aivan yhtä avulias ja hyväsydäminen kuin äitinsäkin", ajatteli -Kustaava liikutettuna. Hän laitteli kiireesti Villen ylle vaatteita, -ja kun turkkia vähän lämmitettiin liedellä, oli kaikki matkakunnossa. -Viimeksi pönkkä oven taakse merkiksi, ettei ole ketään kotona. - -Tie kulki heinäladon ohitse. - --- Onko tämä -- Ville käynyt talvella heinässä? kysyi Veerti. - --- Kenenkäpä kanssa tämä olisi käynyt? selitteli Kustaava. - --- Nyt me käymme joka päivä, hyvitteli Veerti. - --- Kylmä saattaa tulla, arveli Kustaava. -- Taitaa olla parempi, jos -pysyttelee Oton toverina tupasalla. - --- Ei sen Oton kanssa ole hyvä olla, se on niin eripurainen, valitteli -Veerti. -- Parempi meidän on olla yhtä matkaa. Ja kyllä tämä tarkenee -turkin sisässä. - --- Sittenpähän näkee, myönnytti Kustaava. -- Hyvähän on oppia -hevostakin ajamaan. Ei tarvitse sitten opetella, kun tulet Veertille -rengiksi. - -Veerti kurkisti turkin kauluksen aukosta Villeen ja kysäisi: - --- Rupeatko sinä minulle rengiksi? - --- Jos äitikin jääpi, myönnytti toinen. - -Kustaava nauraa hymähti: - --- Siinä on sinun renkisi, jolla pitäisi olla äiti mukana. Toisin -mahtaa olla kymmenen vuoden kuluttua. - -Perille tultua tahtoi Veerti ilahuttaa renkinsä mieltä valkealla -leivällä, jota oli juuri ikään hautajaisia varten leivottu. Kakkua -oli tavallista suurempi kimpale ja voita vahvasti päällä. Rengin suu -vetäytyi mitä makeimpaan hymyyn. Antajakin oli tyytyväinen, kun huomasi -osanneensa valita mieluisen "pestin". Mutta talon nuorempi isäntä -katseli kierosti voikakun matkalle lähtöä, ja kun Ville aikoi haukata, -niin jo ärähti: se on meidän leipää. - -Ville peräytti palasen suustaan, mutta Veerti joutui avuksi: - --- Älä kuuntele tuota, syö vain pois. - -Villen kasvoilta oli hymy kadonnut, ja hän katseli epätietoisena, -kumpaako piti totella. Isäntien vartalon pituus ratkaisi asian, ja -Ville siirtyi pöydän taakse nurkkaan. Kieltäjän katseet seurasivat -sinnekin, ja kun se huomasi, että Ville alkoi syödessään käännellä -pöydällä olevan aapisen lehtiä, niin jo murahti: älä ota, se on minun -kirjani. - -Ville irroitti kätensä kirjasta, mutta erehtyi hetken kuluttua -kurottamaan kätensä seinänraossa olevaan veitseen päin. - --- Älä koske siihen, se on isän vuoluveitsi, kuului kohta. - -Nyt jo alkoi Villelle selvitä, että tässä maailmassa on tarkat rajat, -mikä kuuluu kullekin. Hän oli hyvin halukas seuraamaan Veertiä, joka -kutsui mukaansa luudanvarpuja noutamaan, kun seuraavana päivänä pestiin -tupaa. - -Veerti otti kelkan, johon Ville sai turkkiin käärittynä istua -kupottamaan. Veerti hyppäsi kelkan kannaksille ja antoi juosta tietä -myöten pellonalusvesakkoon. Varpuja kärsiessään alkoi Veerti puhella: - --- Jää sinä tänne meille niin kauvaksi kuin minäkin olen. Setä viepi -hautajaistiellä Oton sinne setälään, ja sitten meidän on täällä hauska -olla. - --- Jos äiti lupaisi. - --- Minä kysyn. Jäätkös, jos lupaa? - --- En tiedä. - --- Jää vain. Minulla on nyt oikea, hyvä viulu. Oletko sinä nähnyt -viulua? - --- En. - --- Vai et. Se soipi hyvin kauniisti. Ja kun et sano Otolle etkä -kenellekään, niin minä huomenna näytän sinulle. - --- Missä se on nyt? - --- Se on tuvan lakassa piilossa, ettei Otto löydä ja särje. - --- Minkätähden se Otto särkisi? - --- Isä oli käskenyt etsiä ja särkeä. - --- Missä se on nyt sinun isäsi? - --- Se on tuolia riihessä arkussa. Mutta särkisi se Otto vieläkin. Se -tekee yhäkin, kuten isä neuvoi sairastaessaan. Vahtii kaikkia eikä -antaisi muiden syödäkään. - -Ville ei osannut tähän sanoa sitä eikä tätä. Hänen huomionsa kiintyi -riiheen, jossa kuuli kuolleen olevan. Nämä, kuollut ja viulu, olivat -hänelle käsittämättömiä ihme-asioita. Viulua hän kuvitteli mielessään -pitkäksi ja hoikaksi kuin putkipilli, jonka oli kuullut soivan ja -itsekin soittanut. Veertin päreviulu oli jo mielestä unohtunut. - -Heillä oli kelkka kukkurana koivun varpuja ja alkoivat vetää vastamäkeä -pihaan. Riihen kohdalle päästyä kysyi Ville: - --- Näitkö sinä isäsi kuoleman? - --- Näinhän minä, vastasi toinen. - --- Mitenkä se kuoli? - --- Se vain herkesi huokumasta. - --- Entä sitten? - --- Sitten haettiin mökin Ulla mummu pesemään ja vietiin riiheen. - -Veerti antoi nämä selitykset yhtä reippaalla äänellä kuin viulustakin -kertoessaan. Ville olisi toivonut kuulevansa tuvan ruskamisesta, ja -mihin sielu joutui, mutta ei osannut enää kysellä. - - - - -XIV. - - -Kivimäen Kaspo Haverinen kelletteli riihen kiukaalla arkussaan eikä -tietänyt hituistakaan, mitä menoa vaimoväki piti hänen huoneissaan. -Vettä ja hiekkaa lattiat hulaisillaan, ja kolme kovakätistä naista -hankasi sumilla, pitkävartisilla luudilla niin, että vesi pärskyi ja -luutien sussutus kuului kartanolle asti. - --- Tokkohan näitä lattioita on sitten Hetan hautajaisten pesty -kertaakaan, arveli Kustaava. - --- Ei ainakaan viiteen vuoteen, sanoi toinen, talossa viimeksi -palvellut nainen. -- Jos mainitsikaan pesemisestä, niin heti pani -vastaan. Sillan niskapuut kuuluivat lahoavan. - --- Osasi se isäntä vainaja säästää puitaankin. - --- Jopa osasi. Ei tietänyt, että oman arkkunsa lautapuun kaatoi -viimeksi. - --- Siitäkö puusta se arkku tehtiin? kysyi Kustaava. - --- Siitä, selitti toinen. -- Se oli ruvennut kallistumaan pellon aidan -päälle, ja ettei puu särkisi aitaa, oli ponnistanut niin viime tinkaan -vastaan, että alkoi tulla verta suun ja sierainten kautta ja oli ollut -vähällä rutistua puun alle. Pääsi kuitenkin omin apuinsa pihaan, mutta -kuolemahan siitä viimein tuli. Ja kyllä siinä ei enää kuollessaan ollut -verta monta tippaa. Enin osa oli juossut sinne kannon juurelle ja -viimeinen vähitellen sairastamisen aikana. - -Sillä aikaa kun naiset pesivät huoneita ja juttelivat vainajan -kuolemasta ja ominaisuuksista, olivat Veerti ja Ville menossa -naapuritaloihin astioita lainaamaan. - -Otto jäi kotiin vaaniskelemaan, ettei kukaan koskettelisi isän -tavaroita. Ja tuskinpa olisi vanhempi veli häntä ottanutkaan mukaansa, -sillä isä oli ennättänyt eläessään opastaa pitämään huolta siitäkin, -ettei Veerti aja hevosella juosten. Nytkin se katseli jäälle, jossa -toiset menivät, ja nähdessään hevosen juoksevan vänisi vanhalta -muistilta: "Kyllä minä sanon..." - -Matkatoveriansa ilahuttaakseen ajoikin Veerti tavallista kovemmin ja -kyseli: - --- Oletko milloinkaan ollut näin kiivaassa kyydissä? - --- En milloinkaan, vastasi toinen pidellen reen laidasta. - --- Pelottaako? - --- Ei pelota, vakuutti toinen, vaikka ääni vavahti. - -Yhtä kyytiä he ajoivat aina Naurisharjun kartanolle asti. Siellä oli -isäntä Nevalainen kopistelemassa rekeä ja virkkoi: - --- Minä tässä katselin, kuka sieltä niin porhakasti ajoi, mutta -Kivimäen nuoret isännäthän sieltä tulivat. - --- Ei tämä ole Otto, selitti Veerti hevosta kiinni sitoessaan. - --- Kukas se on? - --- Kustaavan Ville. - --- Minkä Kustaavan? - --- Sen, joka asuu Raivion mökissä. - -Nevalainen tuli reen luokse ja Villeä leuasta kohottaen puheli: - --- Vai sen Hyttilän entisen Kustaavan poika. Joko tämä on näin suuri. -Eipä näyttäisi naamaansa. - -Ville oli kovasti hämillään, kun häntä noin katseltiin, ja koetti -vetäytyä turkin kauluksen suojaan. - --- Terveen näköinen poika, sanoi Nevalainen irroittaen kätensä Villen -leuasta. -- Ketä sinun isäksesi sanotaan? Vai etkö sinä tunnekaan -isääsi? - -Nevalainen näki, ettei tullut vastausta, ja kääntyi Veertiä -puhuttelemaan. - --- Mitä sinä tulit noutamaan? - --- Pannua ja astioita. - --- Pitää antaa astioita. Tulkaahan tupaan, niin tytöt katselevat. - -Veerti seurasi kehoitusta, mutta kun huomasi Villen jäävän rekeen -istumaan, niin kääntyi takaisin. - --- Tule tupaan lämmittelemään, hän kehoitti. - --- Ei minun ole kylmä, urahti Ville. - --- Vaikkapa ei olisikaan. - --- En minä. - --- Miksikä et? - --- Siellä kenties kyselevät isää, ilmaisi Ville esteensä. - -Veertille uudistui vanha muisto: kätkyestä nostaminen ja äidin nuhteet, -jotka eivät koskaan unohtuneet. Hän ymmärsi nyt Villen estelyn ja sanoi -viihdytellen: - --- No, jää sitten tänne, minä koetan joutua kiireesti. - -Kohta toivatkin talon tyttäret rekeen suuren kahvipannun ja alkoivat -houkutella Villeä huoneeseen. Tämä piiloutui vain turkin kauluksen -suojaan eikä olisi näyttänyt silmiään. - --- Sinäpä taidat olla kovin ujo, puhelivat tyttäret ja kaivoivat Villen -kasvoja näkyviin. - -Mutta kun he huomasivat, että pojalla oli vedet silmissä, kääntyivät -pois, ja toinen sanoi: - --- Vätyspä olet, kun pelkäät ihmisiä. - -Nyt ei enää tullut kukaan puhuttelemaan, ja hän oli hyvillään, kun -viimeinkin kaikki astiat olivat reessä ja Veerti alkoi kääntää hevosta. - -Isäntä oli tullut katsomaan poikien lähtöä. - --- Minnekkä sinä siitä? hän kysyi, kun ei Veerti kääntänytkään hevosta -sinne, josta olivat tulleet. - --- On asiaa Simo Kurkisen mökille, selitti Veerti. - --- Mitä asiaa? tiedusti Nevalainen. - --- Kutsun hautajaisiin veisaamaan. - --- Älä kutsu Simoa, kielsi Nevalainen. -- Kutsu joku muu. - --- Sitä Kustaava käski kutsua. - --- Vaikkapa. Kustaava ei ole ajatellut. Simo saattaisi veisailla -sopimattomia virsiä. - --- Kuuluu se ennenkin veisanneen hautajaisissa. - --- On veisannut, mutta jos veisaa isällesi rumia pilkkavirsiä. - --- Kirjastahan se veisannee, huomautti Veerti. - --- Kirjastapa kirjasta, mutta kyllä sieltä löytyy pilkkavirsiäkin, -selitti Nevalainen. - -Veerti ei muuttanut päätöstään, vaan alkoi ajaa Simon mökille. -Kartanosta ulommaksi tultua kohotti Villekin päätään ja kysyi: - --- Mitä se isäntä sanoi Simosta? - --- Sanokoonpa mitä hyvänsä, tänne me menemme, vastasi toinen. - -Simo oli metsässä, mutta Veerti ilmoitti asiansa Petterille, joka -hakata nyhräsi halkoja mökin lastukolla. - -Nyt oli nämä asiat toimitettu. - -Kivimäen rinnettä pihaan kohottaessa alkoi Veerti puhua iltapäivätöistä. - --- Puolisen syötyä me lähdemme noutamaan hyviä heiniä Kytöroiviolta, -ja minä otan sinne mukaan viulun, että kuulet, miten se soipi. Mutta -lupaathan, ettet puhu tästä kenellekään. - -Muistihan Ville entisenkin varoituksen. Nyt vain halutti tietää, minkä -näköinen tuo viulu on. - --- Puhalletaanko siihen niinkuin putkipilliin? hän kysyi. - --- Ei siihen puhalleta, selitti Veerti. -- Se on puusta ja siinä on -oikeat kielet. - -Ville ei päässyt selville noista "oikeista" kielistä, jotka soivat -puhaltamatta. - -Tupa oli heidän kylässäkäyntiaikanaan pesty niin puhtaaksi, että -kajahteli puhellessa. - -Veerti valmisteli heinään lähtöä. Piti vahtia, milloin saisi kenenkään -huomaamatta otetuksi viulun tuvan lakasta. Viimein se onnistui, vaikka -kyllä oli Otosta vastusta, kun se alituiseen karnutti, että Veerti ajoi -ruunalla juosten. Samaa juonta tuli pitämään silloinkin, kun toisilla -oli heinään lähtö, mutta silloin Veerti suuttui ja ajoi piiskalla -tupaan. Nyt hän piilotti viulun Villen suuren turkin povelle, joka ei -uskaltanut oikein huokuakaan tätä ihmekapinetta suojellessaan. Toisen -piti auttaa tyhjään häkkiin mennessä ja asettaa istumaan. - -Kustaava huomasi, että poikien lähtöpuuhassa oli jotain salaperäistä, -mutta ei mennyt siitä ottamaan selvää. Illalla nukkumaan asettuessaan -hän alkoi udella Villeltä, mikä sen turkin povella oli heinään -lähtiessä. - -Poika muisti lupauksensa eikä vastannut mitään, ennenkuin Kustaava -vakavasti selitti, että äidille pitää ilmoittaa aivan pelkäämättä ja -peittelemättä. - --- Ettekös sano Otolle? pyyteli Ville. - --- En kenellekään, vakuutti Kustaava. - --- Se oli Veertin viulu. - --- Viulu, ihmetteli Kustaava. -- Mitä se teki viululla heinässä -käydessään? - --- Se soitti siellä ladossa minulle, että sain kuulla, mitenkä viulu -soipi, selitti Ville. - --- Soitti sinulle, ihmetteli Kustaava yhäkin. -- Sanoiko Veerti -sinulle, mitä hän soitti. - --- Valssia sanoi soittavansa ja kaakkuria, mutta sitten rupesi -paleltamaan sormia. - --- Vai niin. No, oliko se sinusta kaunista? - --- Oli, myönnytti poika. - --- Kuulehan nyt, Ville, alkoi Kustaava puhua vakavasti. -- Kyllähän -Veerti on muuten hyvä poika, mutta syntiä se tekee siinä, kun soittelee -viulua ja vieläpä näin isänsä hautajaisten aikana. On näet, lapsi -raukka, sillä lailla, että viulun soittajat ja tanssijat eivät pääse -taivaaseen, vaan joutuvat kuolemansa jälkeen kadotukseen, elleivät sitä -ennen tee parannusta. Sielunvihollinen on aina siellä, missä viulua -soitetaan tai tanssitaan. Sentähden älä mene vasta sitä kuulemaan. -Ethän? - --- En, lupasi Ville ja kyhnähti tuvan penkille nurkkaan nukkumaan. - - - - -XV. - - -Kustaavan Ville heräsi aamulla siihen, että kuului virren laulua. Tuvan -ovi oli auki. Sieltä ulkopuolelta se laulukin kuului. Tuvassa liikkui -tuntemattomia ihmisiä, jotka katsoivat ovelle päin. Kohta sieltä -alkoikin tulla miehiä, jotka kantoivat pitkää, mustaa kirstua, jonka -sitten asettivat kahden lyhyen jakkaran päälle. - -Pöydällä paloi kaksi kynttilää ja kolmas uunin pankolla. Leveänenäinen -mies alkoi väännellä kirveen terällä kirstun kantta auki. Sitä -tehdessään se alituisesti naputteli huuliaan. Kun kansi oli irtaantunut -ja nostettu syrjään, kerääntyivät kaikki kirstun ympärille, ja muutamat -pyyhkivät vesikarpaloita silmistään. - -Villekin lähti nurkastaan mennäkseen lähempää katsomaan, mutta kun -huomasi joukossa saman isännän, joka oli kysynyt hänen isäänsä, niin -palasi nurkkaan takaisin. - -Katselijat siirtyivät pöydän ympärille syömään. Muutamia jäi vielä -kirstun ympärille, niiden mukana Simo, jonka Ville nyt tunsi, vaikka -sillä olikin ehyemmät vaatteet kuin silloin hänen havunhakkuussa -ollessaan. - -Kustaava liikkui ruuan laittajain toverina. Siinä lomassa hän poikkesi -nurkkaan Villen luokse ja virkkoi: - --- Tule nyt katsomaan isäntää. Kohta et näekään, kun arkun kansi -naulataan kiinni. Sitten lähtevät viemään kirkolle. - -Äidin hameesta pidellen ja silmää räpäyttämättä seurasi Ville kirstun -kupeelle. Kuolleen keltaiset kasvot ja kuopalle painuneet silmät -kammottivat, eikä hän joutanut ajattelemaan mitään muuta, kuin ettei -vain kuollut liikahtaisi. - --- Tuon näköiseksi ihminen menee, kun henki lähtee, puheli Kustaava -surullisella äänellä. -- Tule vain tähän lähelle. Ei se tee mitään. -Kosketa kättä, tällä lailla, niin sitten ei pelota. - -Koskettelukehoitus vain lisäsi Villen pelkoa, ja hän vetäytyi -ulommaksi. Muistui mieleen "sydämen kirjan" kuvat, joista ei yksikään -ollut noin pelottava. - -Kun Kustaava meni noutamaan juomista ruokapöytään, kiirehti Ville -takaisin nurkkaansa. Hänen oli jo nälkä ja teki mieli katsella muiden -syöntiä, mutta kun kirstun reunan ylitse näkyi kuolleen otsa, niin -ei uskaltanut kääntää katsettaan muuanne, ettei silloin liikahtaisi. -Väliin täytyi kumminkin vilkaista pimeään paikkaan tuvan uunin päälle, -ettei vain sinne milloin musta enkeli ilmestyisi vahtimaan kuolleen -sielua. - -Ruokapuuhakaan ei unohtunut. Vieraat olivat syöneet, mutta istuivat -kumminkin äänettöminä paikoillaan. Mitähän ne odottivat? Tuotako pientä -Ottoa, joka viimeisenä purra jauhatte!i pöydän nurkalla? - -Samassa alotti Simo virren. Ville säikähti pahemmin kuin silloin -siellä metsässä havumajalla. Hän alkoi aavistaa, että hautajaisissa -on tällaista, ja katseli pelonsekaisella kunnioituksella Simoa, joka -uskalsi laulaa, vaikka kuolleen kirstu oli auki ja noin paljon joukkoa -oli läsnä. Virsi loppui, ja joukotkin nousivat pöydästä. - -Leveänenäinen mies meni kirstun luokse, nosti kannen paikoilleen ja -alkoi lyödä nauloilla kiinni. Vasaran pauke kuului niin kovalta ja -kammottavalta, että Ville hytkähti joka lyönnillä. Viimeisen naulan -lyötyä pääsi Villeltä helpotuksen huokaus. Ei ollut enää pelkoa -kuolleen liikahtamisesta. - -Joukot alkoivat vetää päällysvaatteita päällensä. Kustaava kääri Oton -isävainajansa turkkiin ja sitoi vyöllä kiinni. - -Simo alotti virren: Kohta joudun minä matkaan, jolloin miehet kantoivat -kirstun rekeen, jonka edessä oli Nevalaisen musta ori. - -Leveänenäinen mies puuhasi etumaisena naputellen huuliaan. - --- Kuka tuopi luokkiin merkin? - -Kustaava kävi etsimässä valkean liinan. - --- Ovatkos eväät matkassa? - --- Ovat tuolla toisessa reessä. - -Villekin oli tullut eteisen ovelle lähtöä katsomaan, ja hän pääsi -kuin mistähän pihdistä nähdessään tuon pitkän mustan kirstun -katoavan kartanolta. Muutkin kotiin jääneet ihmiset alkoivat puhella -iloisemmin. Parasta kaikesta oli, että pääsi syömään valkeata leipää -ilman että Otto oli vihaisesti katselemassa. Ja Simo lauloi näillekin -viimepöytäläisille ruokavirren, joka nyt kun kuollut oli pois viety -kuului Villenkin korviin aivan yhtä kauniilta kuin siellä mökin tuvassa. - - * * * * * - -Nyt aamupäivällä alkoi Kustaavan varsinainen toimi, hautajaisväelle -keittäminen. Sitä varten täytyi puhdistaa navettakodan suuri karjapata, -johon tyhjennettiin sukulaisten ja naapurien tuomat maitoastiat. -Simo pienenteli keittopuita ja valmisti leveän melan, jolla pataa -hämmennettiin. Ville hääräsi kolmantena. - -Siinä pataa hämmennellessään alotti Kustaava keskustelun. - --- Kukahan tähän taloon tullee asumaan poikien alaikäisenä ollessa? hän -arveli. - --- Eikö tuo Nevalainen ostane, sanoi Simo. -- Sehän tätä on mieluillut -pitkin aikaa karjansa laitumeksi. - -Kustaava raapasi kipakasti nenäänsä. - --- No eikö siihen kauppaan ole orvoilla itsellään mitään sanomista? - --- Mitä ne välittävät alaikäisistä! Poikain setä, lähin sukulainen, -asetetaan holhoojaksi ja hän luultavasti myöpi Nevalaiselle. - --- Mistä pakosta? tiukkasi Kustaava. -- Ei tässä ole velkoja. - --- Holhoojan on huokeampi hoidella rahoja, ja ehkä itsekin tarvitsee, -selitteli Simo, korjaillen tulta padan alle. - --- Mutta saapiko setäkään niin vain ottaa orpojen rahoja omikseen? - --- Ei muuten kuin velaksi. Mutta se on parempaa velkaa kuin syrjäisen -velka. Oton elatuksella kuittautuvat korot. - --- Entäs Veerti? - --- Olen kuullut, että Veerti pannaan tämän myllymestarin, -kirstuntekijän oppiin. - --- Kyllä minä jo sen puuhan tiedän, mutta ei suinkaan se siinä monta -vuotta ole. - --- No sitten saapi olla missä haluttaa. - -Kustaavan nenää kutkutti yhä kipakammin. - --- Tietääkö Simo varmaan, että niillä on sellaiset hommat? - --- Mestari Tarvainen sitä kertoi ja hän tietää, kun on kummankin talon -hyvä ystävä. - --- Onpa kaunista sukulaisten hommaksi, harmitteli Kustaava. -- Mutta -jos ei muu auta, niin minä rupean pahapääksi ja käyn tuomarille -kantelemassa, että siellä aiotaan tehdä suoraa vääryyttä. Tuomarin -täytyy estää kauppa. - --- Mutta sukulaisetpa suuttuvat eivätkä anna sinulle työtä eikä ruokaa, -huomautti Simo. - --- Olkoot antamatta. Minä lupasin Hetalle hänen kuolinvuoteellaan, että -pidän lapsista huolta, niin paljon kuin voin. Ja nyt minun täytyy pitää -ja pyytää muitakin avukseni. - --- Ehkä Veertinkin kielto jotain vaikuttaisi, huomautti Simo. - --- Pitäisi sen vaikuttaa, jos sillä vain olisi rohkeutta mennä sanomaan. - --- Menkää yhdessä, kehoitti Simo. - --- Se on hyvä neuvo, tunnusti Kustaava. -- Mutta vielä varmemmin se -asia tulisi selvitetyksi, jos Simo olisi kolmantena. - --- Minäkö? sanoi Simo hämmästyen, -- En minä kykene enkä uskallakaan -tästä asiasta puhua kuin enintään nyt, jolloin ei ole ketään muita -kuulemassa. - --- No miksikä? - --- Ymmärräthän tuon. Ajaisivat pois koko kylästä. - --- Eivät ne kylästä saa ajetuksi, mutta voisi siitä olla jotain -haittaa, jos tietoon pääsisivät, myönnytti Kustaava. -- Mutta pidetään -salassa. Kyllä Veerti on niin luotettava, ettei se puhu kenellekään. -Veerti voisi vielä auttaa Simoa pääsemään tähän lampuodiksi. - --- Minäkö tähän! sanoi Simo. -- Ei toki ajatellakaan sellaista. - --- No miksei? Onhan Simo ollut suuremmallakin paikalla. - --- Ei puhuta, ei puhuta, pyyteli Simo tullen aivan levottomaksi. -- -Se oli toinen paikka ja toinen aika. Mutta nyt, ja vielä tähän Hetan -entiseen kotiin. Ei siitä tule mitään. Minun ajallinen onneni on -ainaisesti mennyttä, miten käynee iankaikkisenkaan. - -Kustaava huomasi ajattelemattaan koskettaneensa vanhoihin haavoihin ja -alkoi varovasti lohdutella: - --- Ei niitä entisiä auta muisteleminen. Ne täytyy unohtaa ja koettaa -vain mennä eteenpäin. Soisin teidän pääsevän vielä paremmille päiville, -sanokoonpa Agaatta minusta mitä hyvänsä. - --- Kyllä minä ymmärrän, huokasi Simo. -- Sinä jaksat köyhänä ja -parjattunakin olla vihaamatta toisia. Niinhän täällä pitäisi jaksaa -kaikkien muidenkin. - -Kustaava aikoi torjua liikaa kiitosta, mutta ei joutanut, sillä velli -rupesi kuohumaan yli laitojen. - - - - -XVI. - - -Jospa vain Kivimäen Kaspo Haverinen olisi nähnyt, miten hänen -miespuoliset saattajansa samassa jättivät surunaamarin, kun saivat -hänet mullan alle kuopatuksi, niin hän olisi heti aavistanut, mikä -niillä oli nyt mielessä. Ja jos hän sitten illemmalla olisi tullut -kotiinsa ja saanut kuulla, miten ne hänen talostaan ja tavaroistaan -puhelivat ja päättelivät aivan kuin omistaan, niin kyllä hän olisi -toisenkin kerran sipaissut leukapartaansa ja pyöräyttänyt päätään. -Ja jos hän kaiken tämän lisäksi olisi saanut tietää, että tuo kielen -kostuke, jota miehet pöydän ympärillä istuen ahkerasti maistelivat ja -joka heistä teki näin puheliaita, oli hänen rahoillaan ostettu, niin -olisi siitä naapureille ja veljillekin tullut lähtö yön selkään. Mutta -kolmen kyynärän syvällä maan alla makasi nyt Kaspo, ja hänen talonsa ja -tavaransa varsinaiset perijät katselivat hämillään tätä hautajaisten -lopputoimitusta. - -Vainajan vanhin veli muisti joskus ryyppy-touhunsa lomassa orpojakin ja -tullen toisen tai toisen rinnalle istumaan, päätä taputellen tolkkasi: - --- Ei teillä, pojat, ole mitään hätää, kyllä minä pidän teistä huolen. -Te olette minun veljeni poikia, minun rakkaan veljeni poikia, ei teillä -ole mitään hätää, kyllä minä teistä pidän huolen. Jos te tarvitsette -mitä, niin kyllä minä pidän teistä huolen, ei teillä ole mitään hätää. - -Otto otti tämän sedän sydämellisen huolenpitopuheen aivan täydestä, -mutta Veerti jo ymmärsi sen ympäripyöreäksi ja siirtyi yhden kierroksen -kuultuaan toiseen paikkaan istumaan. - -Kustaavasta oli mieleen, ettei Veerti ruvennut tuota joutavaa puhetta -pitkältä kuuntelemaan. Hän pelkäsi enimmän sitä, että setä alkaa -osoittaa ystävyyttään tarjoamalla ryyppyjäkin, ja oli varustautunut -nostamaan toran, jos sellaista kuulisi. Kustaavaa harmitti aivan -kylliksi sekin, kun sama huolenpitäjä oli haudalta palattuaan -tyrkytellyt Simolle viinaa niin paljon, että se kurja pehmeni aivan -kokonaan, ei kyennyt syömään, vielä vähemmin ruokavirttä laulamaan ja -hänet täytyi taluttaa saunaan nukkumaan. Siellä se hänen suosittamansa -hautajaisvirsien laulaja nyt lepäsi. Kyllä Kustaava oli pelännyt -niin käyvän, mutta ilkeätä oli mennä toisten kuullen aikuisia miehiä -varoittamaan. "Mutta jos Veertille tarjotaan pisaraakaan, niin silloin -minä sanon suoraan", hän päätteli harmissaan ja piti silmällä, mitä -nämä hellät sukulaiset ja hyvät naapurit tuumivat ja touhusivat. - - * * * * * - -Toisen hautajaispäivän aamupuolella menivät enimmät vieraat kotiinsa, -ainoastaan orpojen sedät ja Naurisharjun Nevalainen jäivät tuumimaan, -milloin perunkirjoitus ja tavarain huutokauppa pidetään. - -Veloista enempi kuin saamisistakaan ei ollut huolehtimista, sillä Kaspo -vainaja oli maksanut vanhat velat, ja mitä rahoja oli, ne hän oli -säilyttänyt takanaan. - --- Mutta isännän kuoltua saapi rovasti lehmän, muisti joku. -- -Rahallako se maksetaan, vai lehmäkö annetaan? - --- Ei rahalla, sanoi holhoojana toimiva Aappo setä. -- Viepi pienimmän -ja huonoimman lehmän. Myötäviksi ne kumminkin tulevat. - --- Kukas se viepi? - --- Osaahan Veerti viedä. - -Mutta Veerti muisti, millainen hätä hänellä oli lukukinkerillä, kun -rovasti torui huonosta ulkoluvusta, ja jouduttautui sanomaan: - --- En minä lähde yksinäni, en ollenkaan. - --- Pitää ottaa joku poikanen toveriksi, sanoi setä. - --- En sittenkään, väitti Veerti melkein itku kurkussa. -- Minä en osaa -sanoa mitään. - -Keskustelua kuunnellessa johtui Kustaavan mieleen toinenkin asia, jonka -voi samalla tiellä toimittaa, ja hän sanoi: - --- Jos minä kelpaisin toiseksi, niin ei Veertin tarvitsisi puhua -mitään, kyllä minä saisin asian toimitetuksi. - --- Jo toki, myönsi holhooja. -- Ja tottahan Veerti lähtee Kustaavan -kanssa. - --- Lähden minä sitten, lupasi tämä. - -Asia oli päätetty, ja aikaisin seuraavan päivän aamuna alkoi lehmän -talutus. - -Ville jäi Oton kanssa Kivimäelle, eivätkä he enää joutuneetkaan -tavaroiden tautta niin usein ristiriitaan kuin ensi päivinä. Oton -isäntä-luonto oli suuresti masentunut, kun sai omin silmin nähdä, minne -isä vietiin ja miten monet kymmenet tuntemattomat ihmiset häneltä lupaa -kysymättä söivät ja joivat heidän pöydässään ja veivätpä jo lehmänkin. -Hän alkoi aavistaa, että isän mukana meni valta häneltäkin, ja tyytyi -hiljaisuudessa piilottelemaan omia tavaroitaan, ettei niitä vietäisi. - -Alakuloisella mielellä oli Veertikin, kun hän pieni vitsa kädessä -asteli lehmää kiirehtien. Kustaava luetteli ajan kuluksi tielle -näkyvien talojen ja mökkien nimiä, mutta yksinään hän enimmäkseen sai -puhella. - -He olivat jo kulkeneet puolen matkaa, kun Kustaava kysäsi: - --- Arvaako Veerti, miksi minä halusin tätä lehmää viemään? - --- Enhän minä, urahti toinen. - --- Sen vuoksi, selitti Kustaava, -- kun kuulin hautajaisten aikana, -että setäsi todella aikoo myödä Kivimäen. Sitä ei toivonut äitisi eikä -varmaan isäsikään. Ja nyt minä aion tästä asiasta puhua rovastille, -että hän estäisi. Ja kyllä rovasti saapi sen kaupan estetyksi, jos vain -sanot omasta puolestasi, ettet anna myödä. - --- En minä osaa sanoa, esteli Veerti. -- Minä olisin siellä tuvassa sen -aikaa, kun Kustaava käypi sanomassa. - --- Ei minun sanomiseni yksinään auta, selitti Kustaava. -- Pitäisi -sinun olla kuulemassa, kun minä selitän. Ei sinun tarvitse puhua -monta sanaa, kunhan myönnyt siihen, mitä minä sanon. Minä en saa -tunnon rauhaa, jos jätän tämän asian puhumatta. Äitisi pyysi pari -päivää ennen kuolemaansa, että pitäisin teistä huolta, kun hän kuolee. -Ehkäpä Veertikin muistaa sen sunnuntaipäivän, kun olit Oton ja Villen -kanssa siellä ruispellon pientarella, ison kiven kupeella päreviulua -soittamassa, vai etkö muista? - --- Muistan, yrähti Veerti. - --- Vai muistat, jatkoi Kustaava vilkkaasti. -- Aivan samana päivänä hän -puhui minulle monesta asiasta. Oli huolissaan teistäkin, että jäätte -lukemattomiksi, kun ei hän ole muistuttelemassa. Sanoi, että siitäkin -huolehtisin, mutta enhän minä ole voinut eikä minun ole tarvinnut -isänne elinaikana puhua mistään mitään. Mutta kun kuulin isäsi -kuolleen, niin aloin ajatella, mitenkä pääsisin niin lähelle, että -voisin olla vähänkään neuvona ja ohjaajana. Etkä sinä arvaa, kuinka -iloiseksi minä tulin, kun näin, että tulet noutamaan hautajaisiin. -Sainhan siten kuulla tarkemmin, minne teidät siirretään asumaan ja -miten pitkäksi aikaa. Ja nythän tuo on tiedossa niin teillä kuin -minullakin. Mutta jos äitisi olisi aavistanut, että joudutte näin -nuorena aivan orvoiksi, niin varmasti hän olisi puhunut Veertillekin, -että hänen perintötalostaan ei saa luopua. Äitisi olisi päässyt -emännäksi suuriinkin taloihin, mutta hän tahtoi olla vanhan isänsä -luona Kivimäessä. Se oli hänen syntymäkotinsa, ja se onkin niin -rauhallinen paikka, etten minäkään missään asuisi mieluummin. Eikö -Veertikin tunne mielessään, että se on paras paikka? Sanoppa nyt. - --- On se, myönnytti Veerti hiukan ilostuen. - --- Niin on, vahvisti Kustaava. -- Se on niin erillään kaikesta kylän -melusta, että jos olisi ollut hiukkasenkaan toivoa saada setänne -taipumaan, niin olisin pyytänyt, että saisitte olla kotonanne -liikkumatta. Minä olisin mielelläni hoitanut teidän talouttanne aivan -ruokapalkalla, ja kovimmat työt olisi teetetty urakkalaisilla, elleivät -olisi antaneet ottaa vakituista renkiä. - -Veerti ymmärsi Kustaavan puhuvan täyttä totta ja mielistyi tuumaan. - --- Jospa ne sedät antavatkin olla, kun Kustaava käypi puhumassa, hän -sanoi näpäyttäen vitsalla lehmää lautaselle. - --- Ei, eivät ne luota minuun, sanoi Kustaava, ollen iloinen Veertin -myöntyväisyydestä. -- Meillä ei ole muuta keinoa kuin saada myönti -estetyksi, jotta pääsisit viiden tai kuuden vuoden kuluttua kotisi -peltoja kyntämään. Jos olisin silloin elossa ja tässäkään terveydessä, -niin, leikkiä puhumatta, minä ja Ville olisimme ensimäiset työmiehet, -jos vain kelpaisimme. - -Kustaava ei kysynyt tätä asiaa tämän tarkemmin, katsahti vain Veertin -silmiin ja nähdessään, että se hymyili, jatkoi tyytyväisenä: - --- Onhan melkein turhaa suunnitella asioita monta vuotta eteenpäin, -mutta joutaahan tässä kävellessä juttelemaan. Luoja se viimeksi määrää, -miten mikin asia on menevä. Minäkin voin jo silloin olla haudassa, -sillä tänä talvena olen alkanut tuntea hartioissani outoa vihleksimistä -ja hengenahdistusta. Ei tiedä, milloin Villekin saapi turvautua aivan -syrjäisten ihmisten armoihin. Ja hyvin tyytyväinen olisin, vaikkapa -Veerti olisi silloin siinä asemassa, että voisi antaa työtä ja ruokaa -ja kohtelisi ja neuvoisi niin ystävällisesti kuin näinäkin päivinä. -Siihen mennessä ennättää jo vakavoitua ja heittää pois turhat lasten -leikit, niinkuin viulun soitot ja sen semmoiset, joista on vain turhaa -ajan kulua. - -Kustaava ei halunnut tarkastaa puhetoverinsa kasvoja, sillä hän -aavisti, ettei se tätä toivomusta kuullessaan hymyile, jatkoi vain -rauhallisesti: - --- En minä sillä, että viulun soitto olisi niin erittäin pahaa, -jos sitä tekee omaksi huvikseen. On paljon pahempia tapoja. Mutta -Veertilläkin alkaa olla rippikoulunkäynti-ajat ja silloin olisi -luettava ahkerasti, ettei tarvitsisi käydä monena syksynä tarjolla. - -Kustaava ymmärsi, että tämä toivomus oli kaikkein -- vähimmän -miellyttävä, mutta kuolevalle äidille annettu lupaus pakotti sanomaan -senkin. Ja lievennykseksi hän jatkoi: - --- Kyllähän Veerti osaakin lukea sisältä, mutta siellä rippikoulussa -vaaditaan ulkolukuakin. Enkä minä ollenkaan ihmettele, jos ei ole -ennättänyt oppia, kun isäntä vainajalle piti olla joka tunti työssä. -Niin ainakin minun teillä ollessani piti olla, mutta mitenkä on ollut -sen jälkeen? - -Nyt taas katsahti Kustaava puhuteltavaansa, odottaen vastausta, joka -tulikin. - --- Työssähän minun on pitänyt olla joka päivä. - --- Niin, sitähän minä. Mutta jos nyt joudut mestari Tarvaisen oppiin, -niin sano edeltä päin, että sinulle täytyy antaa aikaa lukea. Ja jos ei -siinä ole aikaa, niin sano sedällesi, että hänen pitää antaa rahaa tai -ruokaa, jotta voit olla muutamia viikkoja aivan sillä töin. - -Kustaava ymmärsi, että hänen täytyi jo lopettaa ja jutella jotain -hauskempaa. Taloton taivalkin loppui ja kylän kohdalla täytyi puhella -mistä milloinkin ja lähimpien talojen kohdalla olla aivan äänettä, -Kustaava viittasi kädellään erästä suurta taloa kohti ja kysyi: - --- Onko Veerti kuullut, miten tuo Laitilan talo on rikastunut? - --- En minä ole kuullut, vastasi Veerti vilkkaasti. -- Mitenkä? - --- Siitä kerrotaan, lieneekö sitten totta, että näiden nykyisten -asukasten ukkovaari on sota-aikana saanut piilotetuksi sotaväen -raha-arkun. - --- Kokonaisen arkun? Kuinkahan suuri lienee ollut? - --- Kukapa sen tietänee, enempi kuin sitäkään, että onko se aivan -totta. Mutta sen minä olen kuullut monelta, että siinä on vielä nytkin -vanhoja hopearuplia ja että ne säilytetään eloaitan ylisillä suuressa -maitopytyssä. - --- Minnekähän ovat panneet sen arkun? - --- Minne lienevät kätkeneet, tai ehkei ole ollutkaan. Rikastuvat ne -muutamat talot muutenkin. - --- Onko tästä vielä pitkältä sinne pappilaan? kysäsi Veerti. - --- On tästä muutamia virstoja. Miksikä sitä kysyt? - --- Eiköhän ennätettäisi käydä siellä ja tulla tuohon taloon yöksi? -selitti Veerti. - --- Sittenpähän nähdään, miten ennätetään, vastasi Kustaava ja jäi -yksinänsä ajattelemaan, mistä se johtui, että Veerti halusi juuri -tuohon taloon tulla yöksi. Ehkäpä on rahojen ihailu jäänyt isän -perintönä pojallekin. - - - - -XVII. - - -Mestari Tarvaisen oppilaaksi Kivimäen Veerti joutui kuin joutuikin. Ja -paremmat päivät hänellä siellä elannon ja työn puolesta olikin kuin -viime vuosina kotonaan. - -Mestarilla ei ollut lapsia, ja vaikka hänen vaimonsa täytyikin olla -kuin "hyypiän hävitetyssä kaupungissa", niin oppipoikaa hän säälitteli -ja palasteli ehkä liiaksikin. Olivatpa he työssä kotona tai kylässä, -valitsi mestari oppilaalle huokeimmat työt ja piti huolen, että, sille -annettiin kahvia yhtä usein kuin hänellekin. - -Aappo-setä kävi silloin tällöin sivu kulkiessaan tietämässä, miten -veljenpoika oppii ja viihtyy. Ensimäisen oppivuoden loppupuolella tuli -Aappo-setä tilaamaan hevoselleen länkiä, joiden tekijänä Tarvaisella -oli suuri maine, vaikka myllymestarin nimeä hän enimmän suosi. - -Aappo-setä oli eläinrakas ja halusi saada länget, jotka sopivat hevosen -olkapäihin kuin "valetut". Mutta sellaisia länkiä valmistaessa täytyy -ottaa monta lastua, ja että ne tulisivat otetuksi oikeista paikoista, -siitä tarvitsi länkimestarin kanssa keskustella. Ja jotta keskustelu -kävisi sujuvasti, oli Aappo-setä varannut mukaansa kielenvoidetta, jota -he nyt mestarin pienessä kamarissa kahvin seassa maistelivat. Sedän -kieli ja mielikin olivat jo aivan herkimmässä vireessä. Hänen pysty -nykerö nenänsä melkein hipui mestarin leveätä nenää, kun hän selitti: - --- On meillä länkiä, en minä niitä sen vuoksi tarvitse. Mutta kun sinun -kehutaan osaavan tehdä länget, jotka eivät hankaa karvaa eivätkä nouse -kurkulle, niin minä tulin aivan asiakseni sanomaan, että tee sinä -sellaiset länget. Minun hevoselleni sinä et saa tehdä sopimattomia -länkiä. - --- Olenkos minä ennenkään tehnyt? kysyi mestari maiskutellen huuliaan. - --- Et minun hevoselleni. Mutta tuo Hyttilän nuori isäntä sanoi, että -sinultakin tulee huonot. - --- Niinkö sanoi? - --- Niin sanoi. - --- Sanokoon. Pitäisikö minun saada käyvät länget, jos joku tuolta -tieltä tai lahden takaa huutaa tekemään hevoselleen länget! Tuokoon -hevosensa tänne nähtäväksi, niinkuin sinä toit, ja tulkoon tänne -huoneeseen sanomaan ja selittämään, niinkuin sinä tulit, ja moittikoon -sitten, jos on moittimista. - --- Se on oikein, vahvisti Aappo-setä. -- Hevonen pitää tuoda nähtäväksi. -Minä toin, ja me katsomme vielä uudestaankin sen olkapäät... Mutta -opeta sinä minun veljenipoikakin tekemään länkiä. - --- Minä olen jo opettanut, kehui mestari. -- Sinä saat nähdä, että se -osaa jo nytkin tehdä. - -Mestari raotti tuvan ja kamarin välistä ovea ja hoihkasi: - --- Veerti! Tuoppa tänne setäsi nähtäväksi ne pienet länget. - --- Mitä se setä niillä, esteli Veerti, joka parhaillaan höyläsi jotain -lautaa. - --- No, tuohan pois, kiirehti mestari. - -Veerti otti höyläpenkin laatikosta vaaksan pituiset länget ja antoi -mestarille. - -Mestari asetti länget sedän eteen pöydälle ja sanoi mahtavasti: - --- Katseleppas näitä. Ne ovat veljesi pojan valmistamat, ja mitäs sanot? - -Aappo-setä otti länget käteensä ja nostaen ne aivan nenänsä tasalle -katseli niitä niin ihastuneena kuin pieni lapsi jotain harvinaista -koristusta. - --- Ovatko nämä Veertin tekemät? hän ihmetteli. - --- Ovat, vahvisti mestari yhä mahtavampana. -- Minä en ole niistä -irtauttanut yhtään lastua. Ja katsele sinä joka puolelta, miten palat -ja rahkeen reiät ovat säännölliset, aivan kuin oikeissa längissä. - --- Niinpähän on, ihasteli setä käännellen länkiä. -- Minun pitää saada -nämä mukaani, kotijoukoille näytettäväksi... Veerti, kuulehan! Annatko -sinä nämä länget minulle, jotta vanha mummosikin näkee, mitä sinä olet -oppinut. - -Veerti vain höyläsi. - -Mestari suhahti jotain sedän korvaan. - --- Kuulehan, Veerti! uudisti setä. -- Minä annan näistä sinulle 50 -penniä. Tule tänne, niin saat heti. - -Veertin höylä seisahtui. - --- Tule, tule ottamaan, kehoitti mestari. -- Onhan meillä puita tehdä -toiset. - -Veerti tuli ovelle ja otti rahan, jonka setä oli kaivanut kukkarostaan. -Setä katseli uudestaankin länkiä ja puheli: - --- Nyt näkevät kotijoukot, että minä tein viisaasti, kun annoin sinut -oppiin. Länkiä tarvitaan joka talossa. - --- Etkö luule Veertin oppivan täällä muutakin! kehahti mestari. -- -Tulehan käymään viikon kuluttua, silloin saat nähdä kelkan, niin siron, -ettet ole ennen nähnyt. - --- Sitäkö se siellä yksinään höyläilee? kysyi setä. - --- Minun töitäni se näin keskellä päivää höyläilee, selitti mestari. -- -Toivat tähän ruumisarkun tekeet. - -Aappo sedän muoto muuttui vakavaksi ja hän kysyi: - --- Kuka on kuollut? - --- Se entinen Porraspuron Lipponen. - --- Vai jo kuoli Lipponenkin, huokasi setä kallistaen päänsä surulliseen -asentoon. -- Niinhän täältä mennään yksi toisensa perästä. Kuka teettää -Lipposelle arkun? - --- Kylän ruotukunta. - --- Vai kylän ruotukunta. - -Mestari alkoi kalistella tyhjiä kuppeja ja raottaen kamarin ovea -hoikkasi: - --- Tuoppa kuumaa kahvia ja anna Veertillekin. - --- Se on oikein, se on oikein, myönteli setä kohottaen päänsä. -- -Veertille välttää paljas kahvi. Ei sen ikäisen tarvitse vielä tätä -väkevämpää, saattaisi taipua tavaksi. Se on erittäin, kun on elänyt -meidän iälle, silloin se ei haittaa mitään. Veli vainaja se ei -maistanut... Mutta kuulehan, kun minä kysyn sinulta yhtä asiata, mutta -niin etteivät muut kuule: onko Veerti puhunut täällä ollessaan siitä -Kivimäen myöntijutusta? - --- Ei ole puhunut. Joko se nyt myödään? - --- Ei myödä, mutta kuulehan. Se asia on sillä lailla, että minä olisin -myönyt, mutta kuka lienee käynyt herroille kielimässä, ettei sitä saa -myödä, kun ei ole pesässä velkaa. Sieltä ilmoitettiin, että myönti -kielletään vanhimman perillisen vaatimuksesta. Mutta kuulehan, onkohan -Veerti ollut niin rohkea, että on käynyt kieltämässä? - --- No, en ymmärrä, arveli mestari. -- Ei se vielä antaudu aikamiesten -kanssa pitkiin puheisiin. Tuo Kustaava Laulaisen Ville näyttää olevan -sen paras ystävä, ja sille se mahtaa tuota kelkkaakin valmistaa. Mutta -mitä se haittaa, jos kysytään Veertiltä itseltään, onko hän käynyt -kieltämässä? - --- Ei kysytä, ei kysytä, epäsi Aappo-setä. -- Alkaisi ehkä epäillä, että -minä moisin omaksi hyödykseni, vaikka arvaathan sinä, että veljeni -poikien etua minä katsoisin. - --- Tietääpä tuon, vahvisti mestari. -- Mutta kukahan sillä olisi ollut -asiamiehenä? Minua ei tarvitse epäillä, joskin on minun opissani ja -vaikka minä pidän Veertistä kuin omasta pojastani. - --- En minä toki sinua, sanoi Aappo. -- Enimmän minä epäilen äitiäni, -poikien mummoa. Hän se jo heti Kaspo-veljen kuoltua alkoi höpistä, -ettei pitäisi poika raukkojen taloa myödä. Ja nyt se huolehtii ja -höpisee Veertistä, että se jääpi lukemattomaksi eikä saa rippikouluaan -käydyksi. - --- Suotta huolehtii vanha ihminen, sanoi mestari. -- Kyllä meillä saapi -lukea. - --- Sitähän minäkin sille sanoin, mutta ei se usko. Tänne lähtiessäni -moneen kertaan muistutti, että pitäisi käskeä menemään siihen -kiertävään kouluun, kun se tulee tälle kylälle. Ja anna sinä Veertin -käydä siinä koulussa, jotta mummo pääsisi rauhaan. Oppiihan jotakin. -Kyllä minä maksan, jos siellä jotakin kuluu. - --- Käyköön vain jos haluaa, myönteli mestari. -- Vaikka kyllähän minun -luonani oppii niin paljon ja enemmänkin kuin sellaisessa koulussa. -Oletko sinä kuullut, miten mainiosti Veerti osaa soittaa viulua? - --- En ole kuullut. Soittaako se? - --- Soittaa ja kauniisti soittaakin. Mielelläsi sitä kuuntelisit. - --- Käskeppäs soittamaan! - --- Ei se niinkään minun käskylläni, mutta jos itse pyydät. - --- Kuulehan Veerti! alkoi setä hoikkia kamalin ovelta. -- Sinä kuulut -soittavan viulua. Soitappa nyt sedällesi yksi polska, tai minkä -parhaiten osaat. - --- En minä, kuului ujosteleva kielto, eikä höylä pysähtynyt. - --- Anna joku lantti, suhahti mestari. - --- Kuulehan vielä, jatkoi setä. -- Soitatko, jos annan 10 penniä? - --- En minä osaa, esteli Veerti ja höyläsi. - --- Soita niinkuin osaat. Saat 25 penniä. - -Mestari meni Veertin luokse ja silmää iskien supatti: - --- Soita vain, ehkäpä antaa enemmänkin. Soita sitä hukkuneen pojan -valssia. - -Jo siirtyi Veerti viulunsa luokse nurkkaan. Mestari oli mielissään ja -muistutti: - --- Sipaise pihkalla jousen jouhia, ettei luisu. - -Nyt hän meni kamariin ja työntäen oven aivan selälleen selitti -supakalta: - --- Ujostelee vähän sinua, mutta kyllä se kohta soittaa. - -Veerti asettui aivan etäisimpään nurkkaan, selin kuulijoihin, ja -alkoi vetää oppi-isänsä opastamaa valssin säveltä. Siinä jousen -nytkähtelevillä liikkeillä jäljiteltiin hukkuvan kiihtyvää voivotusta, -johon yhtyi rannalla ilkkuvan rallatus. Soittaja oli päässyt kiinni -mielityöhönsä ja tuskin enää muistikaan kuulijoitaan. Setä oli aivan -ihastuksen vallassa ja hoki: - --- Katsohan veljenpoikaa, mitä säveliä se saapi. Älähän mitään. Ollapa -toveri, niin vielä minä valssin hölkäyttäisin. - --- Onhan tuossa mun muorini, huomautti mestari. - -Muori pelkäsi toden tulevan ja kiirehti ulos. - --- Pakoonpa meni, nauroi mestari. -- Mutta onpa meidän niin huokea -kuunnellakin. Se poika päästelee vielä soitollaan markkoja. Jo se -nytkin on matkustavaisilta saanut ainakin kolmisen markkaa. Vähäkös se -on muun työn lomassa. - --- Onko sillä oma viulu? kysyi setä. - --- Oma, mutta nyt sillä on into kerätä rahaa, että saisi paremman. - --- Pitääpä minunkin antaa, muisti setä. - --- Anna 50 penniä, että tulee yhteensä täysi markka, kehoitti mestari. - -Setä ei ollut kitsaalla päällä. - --- Kyllä minä veljenpoikaa autan ja hänestä pidän huolen, hän puheli -mennen holhottavansa luokse, joka oli lopettanut soiton ja kääri -viulunsa ympärille vaatetta. -- Tässä on vielä 50 penniä. Ole sinä vain -ahkera ja tottelevainen. Ja kun oppi-isäsi antaa soittaa, niin soita -vain. Mutta se mummosi sanoi, että sinun pitäisi mennä kiertokouluun. -Mestari on luvannut, ja muista nyt mennä... Mitä sinä tässä höyläät? - --- Arkun laitalautoja. - --- Niin, niin, sen Lipposen arkun lautoja. Niin, niin, sinnehän täältä -mennään. Vieläköhän sinä höylännet minunkin arkkuni lautoja... Minun -pitääkin lähteä. Hyvästi nyt, veljenpoika. Käy katsomassa veljeäsi ja -vanhaa mummoasi. Eihän sitä tiedä milloin täältä lähtään. - -Ja vesissä silmin poistui setä. - - - - -XVIII. - - -Naurisharjun pirtin lattialle oli levitetty polven korkuinen kasa -harmaaksi sekoitettuja lampaan villoja. Talon vanha emäntä ja Kustaava -hämmentelivät ja hakkasivat villakasaa pitkillä, ohuilla kepeillä. -Nuoremmat naiset poimivat kepeistä singonneita villatukkoja takaisin -kasaan. Kun kasaa oli hetkinen hämmennetty ja pieksetty, heitti emäntä -kepin kädestään ja virkkoi: - --- Jopa niiden nyt pitäisi olla tarpeeksi sekaisin. Saatte koota -vakkoihin ja nostaa orrelle. Minä en jaksa enää. Alkaa näin -iltapäivällä väsyttää. - --- Kyllä minä kokoon, sanoi Kustaava ja ryhtyi nostelemaan. - -Talon tyttäret tulivat tovereiksi, ja vanhin tytär sanoi: - --- Kun äitiä raukaisee, niin menkää hämärän ajaksi kamarin sängyn -päälle pitkällenne. Kyllä me osaamme täällä järjestää. - --- No, minäpä menen, myönnytti emäntä. -- Mutta mihinkäs Kustaava -heittäytyisi levähtämään. - --- Kylläpähän minä löydän, sanoi tämä. - -Mutta samassa kun emäntä poistui tuvasta, sai nuorempi naisväki aivan -kuin toisen luonnon, ja yksi sanoi riemastuen: - --- Nyt sukkelaan villat vakkaan... ja sitten... ennenkuin miehet -tulevat. - -Lattia tyhjeni villoista ja muista irtonaisista esineistä sellaisella -sutakalla, että se tuskin sulhasten tullessakaan tapahtuisi sukkelammin. - --- Ville, tule sinä tähän ikkunan eteen, hommasi vanhin talon tytär. -- -Katso sinä, päätäsi kääntämättä, milloinka miehet tulevat mutahaudalta. -Sano heti meille, kun näet tulevan. - -Jotta vahti hoitaisi virkansa uskollisesti, kävi tytär, varpaisillaan -juosten, noutamassa leipäpalasen Villen käteen. Heti se asettuikin -polvilleen ikkunan eteen, ja leuka alkoi liikkua. - -Kohta oli toistenkin työ käynnissä. Paljaat jalkapohjat hiepruttivat ja -sipsuttivat lattiata vasten, ja kuului kiihkeä, pidätetty tahtisäveleen -sohotus: riittuti rallaa, riittuti rallaa, raittuti rillaa, riittuti -rallaa, josta se ei vaihtunut. - -Ville tökötti vartiopaikallaan ja ainoastaan hameen helmojen -huiskahtaessa kovin lähellä yltäili vilkaisemaan taaksensa, mutta heti -joutui palasen antajakin varoittamaan, ettei katselisi sivuilleen. -Ville uskoi, että toimi oli todellakin niin tärkeä, ettei sopinut -päätään käännellä, vaikka siihen oli aivan toiset syyt. Yhdellä -tyttärellä ei ollut hyppytoveria, ja se suhki ja supatti Kustaavalle, -että tämä lähtisi hänelle toveriksi. - --- Ville on täällä tuvassa ja näkee, esteli Kustaava. - --- Ei se katso, kun minä varoitan, supatti tyttö, ja kiskoi kädestä. - --- Enhän minä, näin vanha, enää osaakaan. - --- Kyllä te osaatte. Lähtekää vain, että saataisiin kaksi paria. - -Jo täytyi Kustaavan taipua, ja kun oli tehnyt muutamia kierroksia, niin -ei se enää kovin vastenmieliseltä tuntunutkaan. - -Ville kiintyi vahtimisensa ohella tähystelemään tähtiä, joita illan -hämärtyessä ilmeni yhä enemmän. "On siellä kirkasta", hän ajatteli: -"Sinne ne autuaat pääsevät... Tuolla aukeni taivas, välähti vain. -Silloin sinne pääsi joku autuas sielu. Vieläköhän päässee toinenkin -tänä iltana." - -Vaikkei Ville ensinkään epäillyt välähdysten merkitystä, niin sittenkin -ne häntä hiukan pelottivat. Se oli niin ihmeellistä ja tapahtui -aivan tietämättä. "Niinhän se kuuluu maailman loppukin tulevan, -aivan tietämättä", hän jatkoi ajatuksiaan. "Saattaa tulla vaikkapa -jo tänä iltana, ennen iltaisen syöntiä. Ja saattaa se tulla vieläkin -sukkelammin, jo ennen miesten pihaan tuloa... Voi, kun ei kuitenkaan -tulisi tänä iltana eikä koko talvena... tulisi ennemmin kesällä." - -Ei Ville osannut itselleen selittää, miksi juuri kesä oli sopivin aika -maailman lopulle. Ehkäpä sen vuoksi, ettei kesällä näkynyt tähtiä eikä -ollut pakkanen. Häntä alkoi vähän pelottaa tuo selän takaa kuuluva -jalkojen sipsutuskin, ja hän rupesi kiihkeästi toivomaan, että miehet -ajaisivat kartanolle, ennenkuin tulee aivan pimeä. "Ja jos ne joutuvat -ennen", hän ajatteli, "niin silloin ei tule maailman loppukaan." Hän -aivan riemastui, kun alkoi kuulua jäätyneen reen ratinaa ja hevonen -pisti tallin solasta näkyviin. - --- Nyt tulevat miehet! hän kuiskasi niin yhtäkkiä, että itsekin sitä -vavahti. - -Samassa hän käännähti lattialle päin ja ennätti nähdä, miten tanssijat -lennähtivät penkille istumaan. Hämärässä ei oikein selvästi nähnyt, -kuinka monta penkille pyörähtäjää oli, mutta hänelle jäi pieni epäilys, -että niitä oli neljä. Se asia ei päässyt sen pitemmälle Villen mieltä -vaivaamaan, sillä naiset alkoivat sytytellä tulta lamppuun ja katsella -karttaus- ja kehräyskapineitaan. - -Emäntäkin oli havahtunut rekien ratinaan ja tuli silmiänsä siristellen -tupaan. - --- Ennättikö emäntä nukahtaa? kysyi Kustaava rukkinsa takaa. - --- Jo minä jonkun verran, vaikkei se enää tällä iällä tartu niin -näpäkästi kuin ennen nuorempana, puheli emäntä. -- Se on tuo ruumis jo -niin raihnautunut, että vaate päällä pitkällään ollessa tuntuu, kuin -lattia ja sänky vähän tutiseisivat. - -Tupanaiset eivät yhtään ihmetelleet emännän raihnautuneen ruumiin -kolinoita. Kustaava veti vakavana lankaa ja tyttäret myhäillen, kasvot -punoittavina, karttasivat villoja. - - * * * * * - -Ville oli edellisenä talvena Simon ja Kivimäen Veertin mukana ollessaan -mielistynyt katselemaan miesten töitä. Niinpä hän nytkin, nähdessään -Naurisharjun vanhan riihen kupeella hirsien pintaajan, meni sinne -hirren päälle istumaan ja katsomaan, miten pyöreän puun pinta irtautua -loksahtaa leveän piilun putoillessa. Hän katseli kumminkin vähän -ulompaa, sillä mies ei näyttänyt niin ystävälliseltä kuin Simo. Tällä -oli tukkakin leikattu lyhyeksi samaan tapaan kuin tietä kulkevilla, ja -piippu roikkui pitkässä letkavarressa. Ville aikoi aikansa katseltuaan -lähteä pihaan, mutta mies pysäytti työnsä ja sanoi: - --- Älä mene vielä! Rupea minun toverikseni riihtä tekemään. - -Miehen ääni oli karkea, siinä ei ollut ystävällistä sointua, vaikka -Ville ymmärsi, että se koettaa puhua leikkiä. - --- Etkö halua ruveta? jatkoi mies. -- Sinä taidat olla laiska. Rupea -minun pojakseni, niin minä opetan sinut tekemään huoneita. Eipähän -sinua oma isäsi opettane. Minulla ei ole poikaa eikä mitään joukkoa, -joten meidän sopii ruveta yksiin töihin. - -Jos mies olisi pyytänyt ainoastaan huoneiden tekoon, niin siihen -olisi Ville heti mielistynyt, mutta kun mainitsi isästä ja pojaksi -rupeamisesta, niin se puhe pilasi asian, ja hän siirtyi vielä ulommaksi. - --- Etkö aiokaan suostua? sanoi mies. -- Minäpä otan äitisi. - -Mies nauraa hohautti niin ilkeästi, ettei Ville halunnut enää olla -lähistöllä, vaan lähti pihaan. - --- Pakoonko lähdet? huusi mies jälkeen. -- Otan minä äitisi, vien -yöllä, ja kyllä sinunkin täytyy tulla perästä. - -Villelle tuli kiire joutua pois miehen näkyvistä, ja hän katsahti vasta -huoneiden suojaan päästyään taaksensa. Pihassakin vaivasivat miehen -uhkaukset hänen mieltänsä. Niissä oli jotain pahaa ja ilkeätä. - -Kun sama mies tuli toisena päivänä käymään pihassa, niin Ville jo -ennakolta nousi uunin päälle. Hän tunsi vihaavansa tuota ilkeätä -miestä ja seurasi tarkalleen sen kaikkia liikkeitä. Nyt se väänteli -piippunsa letkavartta, nyt siveli partaansa, nyt sylkäisi ja kenoili -niin kummasti. Pahimmin häntä vaivasi, kun mies katsoi hänen äitiinsä -ja aikoi puhutellakin. Ja Villestä tuntui, että äiti oli oikein paha, -kun vastaili tuolle miehelle aivan ystävällisellä äänellä. Ja kun mies -siirtyi istumaan vieläkin lähemmäksi, harmitti se niin kovasti, että -itku pakkautui kurkkuun. Jos olisi ollut voimia, olisi hän mennyt ja -lyönyt kuoliaaksi tuon ilkeän miehen. "Tuon näköinen 'mulipää' joutaisi -kuolla", hän ajatteli vihaisena. - -Tuvasta lähtiessään kulki mies niin lähitse rukkia, että soljautti -nyörin pyörältä. Kustaava oli suuttuvinaan ja sanoi: - --- Jos sinä, ukko, et ole kujeilematta -- -- - -Villen mielestä ei äidin ääni ollut niin vihainen, kuin sen olisi -pitänyt olla. Hän olisi suonut, että olisi heittänyt halolla jälkeen. - -Miehen poistuttua laskeutui Villekin uunilta ja meni kamarihalkoja -katkomaan, mikä oli hänen vakituinen työnsä. Se oli tullut päivä -päivältä huvittavammaksi, sitä mukaa, kuin tottui kirvestä -liikuttelemaan. Mutta nyt tuntui kirves raskaalta ja tylsältä. Puolet -aikaa kului seisoessa ja ajatellessa. Väliin täytyi kurkistaa nurkan -suojasta riihelle, oliko mies vielä siellä, ja ettei se vain taas -tullut pihaan. Illan hämärtäessä hän meni pirttiin ja kyhnähti ikävällä -mielellä nurkkaan pitkälleen. - --- Älä rupea nukuttelemaan näin aikaisin, sanoi Kustaava. -- Kerkiät -vielä hyvin hyvästi käydä mestarin mökillä kysymässä, milloinka se -kelkka valmistuu. - -Kelkka-asia sai Villen mielen virkistymään, ja hän oli kohta matkalla. -Mutta vaikka kelkan valmistuminen olikin lähempänä kuin ennen, niin -ei mieli ollut iloisempi. Jouti kävellessään katselemaan tähtiäkin, -ja siitä johtuivat taas ajatukset taivaan kirkkauteen, josta oli -kuullut Simon ja Naurisharjun emännän laulavan. "Siellä ei varmaan -ollut ilkeitä miehiä eikä ketään ilkeitä ihmisiä", hän ajatteli. "Jos -sinne pääsisi kävelemällä, niin lähtisin aivan paikalla astumaan." -Muistui mieleen kelkka. "No, sen saisi joku toinen. Entäs äiti, Simo ja -Veerti?" Vielä muistui mieleen Olkakin. "Ehkäpä sen on hauskempi olla -kotonaan. Mutta Simo lähtisi varmasti, jos vain joutaisi ja pääsisi -perille." - - * * * * * - -Mestarin mökki alkoi näkyä. Siellä oli sytytetty tuli kattolamppuun. -Kuului jo tiukujen kilinää, ja Ville huomasi lähemmäksi tultuaan -hevosia rekensä kupeella syömässä. Ne olivat mökkiin yöpyneitten -matkamiesten hevosia. Samassa alkoi kuulua Veertin viulun vingahtelu. -Ville pysähtyi oven taakse, epäillen, menisikö huoneeseen, kun siellä -on tuntemattomia ihmisiä. Jos alkavat kysellä, kenenkä poika, ja sitten -nauravat, kuten usein ennenkin. "Mutta jospa kelkka on jo valmis ja -saan sen jälkeeni." - -Ville voitti pelkonsa. Viulun äänikin houkutteli. Mutta kun hän avasi -oven ja astui huoneeseen, vihlasi sydäntä niin pahasti, että hän olisi -kaatunut, jollei joutunut oven pieluspunta vasten seisomaan. Oli -vaikea hengittää, ja hän katsoi kauhistuneena vuoroon ruumisarkkuun, -joka mustaksi maalattuna seisoi höyläpenkillä, ja vuoroon Veertiin, -joka sen kupeella, selin oveen, soitti "littuttaa" säveltään. Ville ei -näin yhtäkkiä nähdessään voinut ymmärtää muuta kuin että arkussa oli -kuollut, ja tuo kuollut kuvastui Veertin isäksi, Kivimäen isännäksi, -jonka hän oli nähnyt saman näköisessä arkussa. - -Ville oli viipynyt tuvassa tuskin minuuttiakaan, kun jo pujahti -kenenkään huomaamatta ulos ja alkoi juosta minkä jaksoi Naurisharjulle -päin. Mäkeä noustessa tuli niin vaikea, että täytyi pysähtyä -kävelemään. Hän luuli kuolevansa. Tuo kauhea viulun ääni oli yhäkin -kuuluvinaan, ja mieleen iski ajatus, että nyt tulee maailman loppu. -Jumala ei enää voi nähdä ja kärsiä tällaista maailmaa, joka on näin -huono ja paha. Jospa kuitenkin joutuisi huoneeseen, ennenkuin se -viimeinen välähdys tulee, jolloin kaikki loppuu. - -Ville ei uskaltanut katsoa taaksensa, ettei vain sieltä mitään kauheata -näkyisi ja kuuluisi. Tuntui oikein hyvältä, kun pääsi Naurisharjun -pellolle ja siitä kartanolle. - -Miehet eivät olleet vielä pihassa eikä lamppuakaan oltu sytytetty. -Ville pysähtyi oven taakse. Sisäpuolelta kuului hiljaista jytinää. -Hän tiesi, mitä se oli, ja tämä herätti uuteen eloon tuon -maailmanlopputunteen. Pitääkö hänen mennä sinne ja yhdessä joutua -tuliseen järveen. Jos uskaltaisi mennä saunaan, mutta sekin oli pimeä -ja kylmä. Hän aukaisi hyvin hiljaa tuvan oven. Vaikka tanssijat -huomasivatkin Villen melkein samassa, ennätti hän kumminkin nähdä -aivan varmasti, että äitikin oli yhtenä pyörimässä. Ja mikä vieläkin -katkerampaa: tuo riihen hirsien hakkaaja oli täällä samassa joukossa. - -Kustaava kiirehti poikaansa puhuttelemaan. - --- Etkö sinä mennytkään mestarin mökille? - -Villen korviin kuului tämä kysymys nuhtelulta, ja hän urahti jotain -sinne päin, että oli käynyt. - --- Mitenkä sinä näin sukkelaan. Eikö kelkka vieläkään ollut valmis? - --- Ei ollut, urahti Ville taas ja meni nurkkaan pitkälleen. - -Hänen mielensä oli niin raskas ja olo niin ikävätä ja vaikeata, että -olisi toivonut äidin tulevan luoksensa istumaan. Mutta se näytti -kokonaan unohtavan hänet, alkoi vain kehrätä ja siinä kehrätessään -puheli iloisesti nauraen tuon ilkeän miehenkin kanssa. - -Ville kääntyi seinään päin ja antoi kyynelten valua vastustelematta. - -Vaikka Kustaavan elämässä oli taas iloisempi ajanjakso alkamassa, ei -hän kumminkaan ollut välinpitämätön poikansa mielentilasta. Kun hän -huomasi, että Villen äänettömyys ja yksinään itkeminen alkoi tuosta -illasta, jolloin se kävi viimeksi mestarin mökillä, ajatteli hän, että -sitä oli siellä jollain tavalla loukattu tai pahasti kohdeltu, ja meni -muutamana päivänä Villen tietämättä tiedustelemaan asiaa. Mutta hän -palasi sieltä pettyneenä. Mestari ja Veerti eivät olleet nähneetkään -Villeä. Mestarin emäntä sanoi huomanneensa, että jokin poikanen -pistäytyi pikimmältään oven sisäpuolella, mutta ei sattunut katsomaan -ennenkuin ovesta mennessä. - --- Mitenkä sinä kävit niin sukkelaan, ettei talon väki ennättänyt sinua -nähdäkään? kyseli Kustaava tultuaan. - --- Siellä oli vieraita, vastasi Ville alakuloisella äänellä. - --- Vai niin, sanoi Kustaava ja ajateltuansa vähän aikaa lisäsi: -- -Mutta miksikä sinä olet sen illan jälkeen niin usein yksinäsi itkenyt? - -Siihen ei Ville enää voinut vastata, vaan alkoi nytkin itkeä. - -Kustaava ei pakottanut vastaamaan. Hän ajatteli toista, häntä itseään -koskevaa asiaa itkun syyksi ja koetti lohdutella omalla tavallaan. - --- Älä sinä ajattele pahaa ihmisistä. Kyllä me tulemme toimeen. Tee -vain töitäsi ja lue. Kiertokoulukin tulee kohta tuonne Hyttilään. Ja -kohta se kelkkakin kuuluu valmistuvan. - -Nämä kaksi viimeistä tietoa virkistivät hiukan Villen mielialaa, mutta -salaisuudessa hän itki vielä sittenkin. - - - - -XIX. - - -Naurisharjun tuvassa olivat joukot aamiaisunella. Kustaavan Ville -yksin valvoi ja tähysteli levottomana keväthangen peittämän lahden -ylitse, jossa kiertävän koulun piti alkaa ja jonne muutamia lapsia -näkyi jo menevän. Ville ei malttanut odottaa, vaan meni äitinsä korvaan -supattamaan: - --- Äiti, kuulkaahan, joko minä saan lähteä kouluun? - --- Älähän nyt hätäile, sanoi Kustaava päätänsä kohottaen. -- Sinulla ei -ole ehyttä nuttua. Kun emäntä nousee ruokaunelta, niin se antaa poikien -nutun lainaksi. - --- Niin, mutta minä en ennätä kouluun alkuun, nurisi Ville. -- Simon -Petter ja Annastiinan Ansu jo menevät. - --- Antaa niiden mennä, lohdutteli Kustaava. -- Ei sinne ole vielä -koulumestarikaan tullut. Parempi on, että menet yksinäsi. Ansu ei -malttaisi olla sinuakaan tyrkkimättä. - -Kustaavan pelko ei ollut turha. Annastiina oli alituisella -ylistelyllään saanut poikansa siihen luuloon, ettei hänelle löytynyt -vertaa ruumiinvoimissa, kauneudessa eikä viisaudessa. Ville ei sitä -vielä tietänyt, mutta ennenkuin ennätti koulutalon kartanolle, tuli -hän sen huomaamaan. Ansu liehui siellä kuin "susi puhteella", kaateli -ja nakkeli pienempiä poikia kuin rukkasia. Se oli olevinaan leikkiä ja -voiman näytettä. Kohta hän kiirehti näyttämään viisauttaankin, milloin -vain siihen tilaisuutta ilmestyi. Ja kun Ville, peläten myöhästyvänsä, -kiireesti astua vippasi, lainatakin pitkät hihat huiskaen, oli Ansu -solalla vastassa ja huusi toisille: - --- Katsokaapas, kun Kustaavan Ville on ottanut isänsä nutun. Tule, niin -solmitaan nuo hihat yhteen kiinni. - -Villeä hävetti tavattomasti, kun pojat katsoivat häneen ja muutamat -nauroivatkin. Hän kiirehti juoksujalassa tuvan ovea kohti eikä ollut -kuulevinaankaan, mitä toiset sanoivat. - --- Pakoonpa mennä vupestaa, ivaili Ansu jälkeen. - -Kartanolla seisoi suurempiakin poikia, Veerti niiden joukossa. Tämä -huomasi Villen tukalan tulon ja ehkäistäkseen Ansun ivailun jatkumista, -sanoi: - --- Anna sinä huonompiesi kulkea rauhassa ja tule "turpailemaan" -aikamiehille. - --- Sinäkö olet se aikamies? kysyi Ansu rehennellen. - --- Sen verran aikamies kuin sinulle tarvitaan. - --- Laihapa tuo on vielä naamasi, vaikka olet ollut vuoden Tarvaisessa -syötillä, pisteli Ansu uskaltamatta lähestyä. - --- Onhan sinulla lihava naama, kun olet ollut ikäsi Annastiinan -syöttösikana, vastasi toinen. - -Poikain sananvaihtoa olisi jatkunut pitemmältäkin, mutta joku huomasi -opettajan kyytimiehen ajavan mestarin mökiltä päin. Silloin riitapuheet -ja huiske kartanolla loppui ja kaikki kiirehtivät pirttiin, ollakseen -valmiina koulun alkaessa. - -Ville oli ensimäistä kertaa kiertävässä koulussa, ja nyt alkua -odotellessa pelotti kovasti. Mitenkä siinä osaa olla. Äiti oli jo -edeltäpäin selittänyt, ettei siellä tarvitse peljätä eikä hätäillä, -menee vain istumaan, kun käsketään, ja sanoo nimensä, kun kysytään. -Mutta siinäpä olikin pelon aihetta kylliksi. Nimensä sanominen näin -suuren joukon kuullen tuntui vaikeimmalta. - -Ville oli tätä ajattelemassa, kun Kivimäen Veerti tuli hänen luoksensa -ja kysyi: - --- Onko sinulla virsikirjaa? - --- On täällä nutun taskussa, vastasi Ville. - --- Minulta unohtui kotiin, selitti Veerti. -- Mutta istutaan -rinnakkain, niin saadaan katsoa samasta kirjasta. - -Pari viikkoa aikaisemmin olisi rinnakkainistuntaehdotus ollut Villelle -iloisin asia, mutta nyt hän otti aivan äänetönnä kirjan taskustaan ja -antoi Veertille. Muistui taas selvästi mieleen tuo mestarin mökissä -nähty kuva: musta ruumisarkku ja Veerti sen kupeella soittamassa. Ja -vaikka hän muisti senkin, että Veerti on tämän jälkeen tuonut hänelle -uuden pienen kelkan ja ollut aina hänelle erittäin hyvä, niin sittenkin -hänen lähellä olonsa toi vastustamattomasti mieleen kuoleman ja -maailman lopun. - -Veertikin ajatteli heidän yhteisiä asioitaan ja vilkaistuansa kirjan -lehtiin kysyi: - --- Oletko laskenut mäkeä sillä uudella kelkalla? - --- Olen, vastasi toinen. - --- Luistaako hyvästi? - --- Luistaa. - -Tätä sanoessa täytyi jo vähän naurahtaakin. - --- Höyläsinhän minä sen jalakset niin sileiksi, että pitäisi sen -luistaa, kehui Veerti. - -He keskustelivat tästä tuvan ovinurkassa, toisten takana. Veertillä oli -toinenkin asia, josta hän halusi kertoa. - --- Kuulehan, hän alotti vieden suunsa aivan Villen korvan eteen. -- -Minä olisin saanut toissa päivänä oikein hyvän viulun, jos olisi ollut -rahaa viittä markkaa enempi. Siinä mestarin mökillä kävi sellaisia -kometiialaisia, konstin näyttäjiä, ja niillä oli niin hyvä viulu, ettei -minun viuluni ollut mitään sen rinnalla. Se mies tahtoi kaksikymmentä -markkaa väliä, mutta minulla ei ollut kuin viisitoista. Ei helpottanut -siihen, eikä mestarikaan antanut velaksi, eikö liene ollut. Se mies -sanoi, ettei hän möisi sitä viulua neljälläkään kymmenellä, jos osaisi -soittaa. Niillä oli ollut soittaja, muita se oli karannut pois. -Sanoihan se mies lähtiessään, että hän antaisi viulun ja maksaisi -palkkaakin, jos tulisin heidän mukaansa soittamaan. Vaan enhän minä -toki tuntemattomien matkaan. -- Mutta kyllä se viulu oli kerrassaan -hyvä. Ei sanonut mestarikaan nähneensä parempaa. Sillä oli kiiltäväksi -maalattu laatikko. - -Veerti olisi varmaan jättänyt kertomatta koko asian, jos olisi -huomannut, millä mielellä toinen kuunteli. Ville ei itsekään -ymmärtänyt, mistä se tuli, mutta hän olisi halunnut olla aivan -yksinään. Vesikarpalot pakkautuivat silmiin, ja hän istui niin surkean -näköisenä, kuin toinen olisi kertonut jotain hyvin surullista tarinaa. - -Kohta tuli opettaja kamarista ja asettuen pöydän päähän kehoitti lapsia -kokoontumaan pöydän ympärille. Villellä ei ollut mitään vaikeutta -istumapaikan valinnassa, asettui vain Veertin rinnalle. Tämä haki -virren numeronkin. Virressä puhuttiin kauniista kukkasesta, joka ei -ole halpa. Saman sävelen oli Ville kuullut Kivimäellä hautajaisissa, -ja hän ihmetteli, miten rohkeasti tytöt lauloivat, vaikkapa opettajan -mukanakin. - -Opettajan rukoukset ja alkupuheet menivät sivu korvan. Tarkkaavaisuus -heräsi vasta sitten, kun opettaja alotti nimien kirjoittamisen. Sama -oli lasten vanhempienkin laita, joita oli tullut ensi kertaa kouluun -tulevia lapsiansa tuomaan ja katsomaan koulun alkamista. - -Olipa tullut Annastiinakin, vaikka vähän jälempänä. - --- Nyt kirjoitetaan lasten nimet, ilmoitti opettaja. -- Alotetaan yhden -numerosta, ensin talollisten lapset, sitten torpparien ja loisten. - -Alapiha oli numero yhtä, ja siitä kirjoitettiin Antti ja Esteri. Antti -olikin pojista etevin ja rohkein ja muisti parhaiten toistenkin talojen -numerot. Hän oli asettunut poikien puolelle ensimäiseksi, lähimmäs -opettajaa. Luettelo oli jo lopullaan, kun opettaja kysäsi: - --- Miltäs numerolta on tämä paksu, punakka poika? - --- Se on Annastiina Poikosen Ansu, mutta en minä tiedä sen numeroa, -sanoi Antti. - -Silloin hyökkäsi Annastiina pöydän luokse ja kivahti: - --- Mitä se tuo Alapihan poika vätystelee. Minun poikani se on, mutta se -on syntynyt vihityssä välissä ja sen nimi on kirkonkirjoissa Anshelmi -Lipponen eikä Ansu Poikonen. Minun oma sukunimeni on Poikonen, mutta se -on Aapram Lipposen poika, entisen Porraspuron Lipposen, joka vietiin -hautaan viikko takaperin. Ja oikeastaan me kuuluttaisiin Porraspuron -numerolle -- sillä väkisin se meiltä vietiin pakkohuutokaupalla, ja -tämä Naurisharjun Nevalainen sillä rikastui kuinka monta tuhatta lienee -rikastunutkaan -- mutta kirjoittakaapa nyt mihin hyvänsä. - -Opettaja oli hymyillen odottanut lausunnon loppumista ja sanoi sitten: - --- Olisin minä tämän asian ymmärtänyt lyhemmälläkin selityksellä. - --- En minä sano tätä opettajalle, oikaisi Annastiina. -- Sehän minua -harmittaa, kun kaikki maitosuutkin tolkuttavat oikeain ihmisten kuullen -ja oikeassa asiassa Annastiinan Ansusta, vaikka sillä on ollut isä. - --- No, annetaan jo tämän asian loppua, huomautti opettaja uudestaan. -- -Siellä pitkän pojan, Ferdinandin takana on vielä yksi poika. - --- Tämä on Kustaava Laulaisen Ville, ilmoitti Veerti. - --- Eihän vain tulle tässä sama erehdys kuin Anshelmin kohdalla, arveli -opettaja. - --- Ei tule siinä, sanoi Annastiina. - -Villen nimi pääsi paperille näin vähillä puheilla, ja se olikin -viimeinen. - -Nyt menivät lasten kyytimiehet kotiinsa, ainoastaan Annastiina jäi -jälemmäksi kuulemaan, huomaako tämä vasta tullut opettaja hänen -Anshelminsa erinomaista lukutaitoa. Mutta hän saikin kuulla, ettei -kenenkään lukua oikaistu eikä pysäytetty niin usein kuin juuri hänen -Anshelminsa. - -Tämäpä jo harmitti niin, että hän meni välitunnin aikana kamariin -opettajan puheille. - --- Mitä kirjoja ne ovat nuo, joista täällä luetaan? hän kysyi. - -Opettaja oudoksui kysymystä, mutta vastasi kumminkin tyynesti: - --- Ne ovat kiertokoulun lukukirjoja. - --- Jos lienevät, sanoi Annastiina, -- mutta mitä varten täällä luetaan -tuollaisia joutavia lorpatuksia? Eihän niitä lapset osaa. Jos minun -Anshelmilleni annetaan käteen oikea kirja, katekismus, niin se osaa -toiseen pääkappaleeseen asti joka luvun, kenenkään neuvomatta ja -vasartamatta. Atanasiuksen tunnustuskin menee kuin vettä valaen. - --- Hyvä on, että menee, myönnytti opettaja. -- Tällä viikolla se -kuullaan tarkemmin. Mutta täytyy lasten oppia lukemaan muutakin kirjaa -eikä yksistään katekismusta, ja sitä varten ovat nämä lukukirjat eli -aapiset. - --- Olkoot, mutta minun poikani ei tarvitse enää aapisia eikä -lukukirjoja, se osaa lukea katekismustakin, sanoi Annastiina ja lähti. - -Tällä aikaa olivat rohkeimmat pojat kerääntyneet tallin eteen -karttupiilosille. Piiloon juosseet pilkistelivät nurkkien takaa kuin -kärpät kivien koloista, milloin kartunvahti loittonisi niin etäälle, -että ennättäisi juosta kartun luokse ja itse kapahuttaa nimensä -"kirjaan". Jo oli kolmas kierto menossa, ja Simon Petter määrättiin -kartun vahdiksi. - --- Minä olisin ennättänyt lyödä nimeni kirjaan, jos en kaatunut, väitti -Petter. - --- Oma syysi, kun kaaduit, sanoivat toiset. -- Jää vain etsimään. - --- Ei ollut minun syyni, Ansu tyrkkäsi, selitti Petter. - --- Jääköön sitten Ansu. - --- Ettekö muista, pojat, sanoi Alatalon Antti, ettei Ansua saa sanoa -Ansuksi. - --- No miksikäs? - --- Anshelmukseksi. - --- Eli Annastiinan hameenhelmukseksi, lisäsi Veerti. - -Ansukin ennätti koota sanavarastonsa ja nyrkki puristettuna intosi -Veertille: - --- Miksikäs sinua, kitupiikki Haverisen päreviulua, pitää sanoa: -kalmakoppolin tekijäksi vaiko längenpainimeksi. - --- Etpäs uskalla tarttua painimeen, vaikka kehut olevasi lihava kuin -syöttösika, ilkkui Veerti. - --- Kyllä minä jo ensi talvena uskallan, teristeli Ansu. - -Siihen liittoon joutui Annastiinakin ja alkoi kysellä: - --- Mitä ne taas sinulle tekevät? - --- Tuo Haverisen päreviulu haukkuu minua syöttösiaksi ja vaikka miksi. - --- Ketäpä ne kitupiikin koirat haukkuisivat, jos eivät köyhempiään, -lohdutteli Annastiina. -- Mutta anna sinä niiden haukkua, se se on -koirain työtä. Sanohan sitten, jos silmillesi tulevat, niin kyllä -minä oikaisen. Ja saattaa tämän eksaamipaikan heittää aivan koirain -haltuunkin. Tule vain pois, milloin ei koirilta rauhaa saa. - -Annastiina olisi erotessaan antanut enemmältäkin näitä hyviä neuvojaan, -mutta se keskeytyi, kun opettaja tuli kutsumaan lukutupaan. - - - - -XX. - - --- Osasitko sanoa nimesi ja ikäsi? kysyi Kustaava ensimäiseksi Villen -koulusta palattua. - --- Ei siellä ikää kysyttykään, ja Veerti sanoi nimen, selitti potka. - --- Muistaa se Veerti auttaa sinua, missä vain tarvitaan. Mutta oliko -siellä poikien kesken riitaa, kun Annastiina valitti palatessaan, että -Veerti on ollut koirana? - --- En minä ollut siinä, kun Ansu ja Veerti olivat riidelleet, selitti -Ville. - --- Hyvä, ettet ollut, äläkä ole vastakaan. Mutta mitä kirjaa siellä -luetaan, kun Annastiina moitti sitäkin lorukirjaksi? - --- Aapinen se oli, selitteli Ville. -- Sen kannessa on kukon kuva -ja siitä luettiin, että "aita on kallellaan, voi huonoa aikaan" ja -"lautamies haastaa käräjiin ja lauttamies kuljettaa joen ylitse". - --- Eikö se ollutkaan sen kummempaa, naurahti Kustaava, eikä kysellyt -enempää. - - * * * * * - -Ensimäisen päivän tapahtumat olivat vieneet Villeltä halun kulkea -toisten mukana. Kun kostea lumi viikon vaiheilla koveni hangeksi, otti -Ville kelkkansa ja kulki sen varassa hankia myöten koulupaikkaan. Täten -ei tarvinnut kohota pihaan leveätä rantatietä, jossa ensiksi tulleet -laskivat mäkeä ja jouten katselijat ilakoitsivat mäen päällä. - -Pahin huoli oli saada piilotetuksi kelkkansa, etteivät toiset pojat -löytäisi ja mäkeä laskiessaan särkisi. Ensimäisen päivän se säilyikin -karjakujassa havukasan takana, mutta kun hän meni toisena päivänä -lähdön edellä katsomaan kelkkaansa, olikin se aivan eri paikassa, -sepipaju irtopoikki ja jalas viassa. - -Villeltä pääsi haikea itku. Puolen talvea odotettu, ainoa maanpäällinen -tavara tuollaisena. Kohta tiesivät toisetkin pojat, että Villen kelkka -oli säretty ja kerääntyivät katsomaan. Kukaan ei nauranut vahingolle. - --- Kuka sen on särkenyt? - --- Ansu sillä laski välitunnin aikana mäkeä tuolla verkkohuoneen luona, -tiesi joku. - -Veertiä harmitti enimmän, ja hän kysyi tiukasti Ansulta: - --- Sinäkö särit Villen kelkan? - --- En ole särkenyt, väitti Ansu. - --- Sinäpähän kuulut laskeneen mäkeä, tiukkasi toinen. - --- Eikö tuolla saa laskea. Mutta särkenyt en ole. Sanokoon, joka on -nähnyt. - -Ansu aikoi mennä pakoon, mutta Veerti tarttui kaulukseen ja sanoi: - --- Et sinä pääse pakenemalla. Se on minun tekemäni kelkka ja se on -sinun korjattava tai maksettava. - --- Oleppa vaikka itse sinä, päreviulu, mutta minä en korjaa enkä maksa, -reuhasi Ansu ja löi nyrkillään Veertin nenään, niin että veri alkoi -juosta. - -Mutta samassa oli lyöjäkin havukasan kupeella kontallaan, ja niskasta -pidellen sujautteli Veerti kuusen oksalla takapuolelle, niin että -Ansulta pääsi surkea huuto, vaikka se häipyi havukasaan. Toiset -pojat lähtivät pakoon kuin lampaat. Unohtui Villeltäkin itku, ja hän -alkoi rikkinäisen kelkkansa kaustoista pidellen juosta vehveltää -Naurisharjulle päin minkä kerkesi. Kohta pääsi Ansukin ja huutaen, että -"Haverisen päreviulu pieksi", lähti taivaltamaan avustajansa luokse. - -Ei viipynyt Veertikään. Hän ymmärsi tehneensä enempi kuin olisi pitänyt -tehdä, mutta katumus oli myöhäistä. Pieksämistä hän ei katunut, mutta -kun tämä sattui koulupaikassa ja kouluaikana, niin siitä seuraava -selonteko ja opettajan nuhteet häntä huolettivat. Omasta puolestaan -ei Veerti aikonut valittaa, vaikka nenä menisi, mutta Annastiinan hän -tiesi varmasti tulevan opettajalle kantelemaan. - - * * * * * - -Aamulla se tapahtuikin. Astunnasta jo huomasi, että Annastiinalla oli -tärkeä asia. Ääni vapisi vihasta, kun hän alotti: - --- Tokko täällä tiedetään mitään siitä, kun minun poikani oli eilen -illalla piesty tämän talon kujassa niin pahaksi, että vähissä hengin -pääsi kotiin. - --- Ei täällä ole niin pahaa kuultu, sanoi opettaja. - --- Joku kyllä kertoi Anshelmin huudelleen jotain pieksämisestä, mutta -ei sitä osattu pitää totena. - --- Vai ei osattu pitää totena, kivahti Annastiina. - --- Ei taittaisi pitää totena, vaikka köyhän orpolapsi hakattaisiin -kappaleiksi. Mutta kyllä minä opetan sille rikkaan kitupiikin -perilliselle, kenen lasta hän on piessyt. Jos ei täältä tule apua, niin -tulee muualta. Neljä vierastamiestä on katsonut, minkälaiset mustelmat -ovat vieläkin poikaraukan takapuolissa. Ei saanut koko yönä nukkuakaan. -Kun aina vähän väliin kysyin, koskiko, niin valitti koskevan. Ja -siihenkin on kaksi vierastamiestä. - --- Onpa se sitten paha asia, sanoi opettaja. -- Onko Anshelmi täällä, -että toimitetaan oikein virallinen tutkimus tapahtumasta. - --- Kyllä se täytyy osata pitää tänne tuomatta, kivahti Annastiina. -- -Jos ketä sillä lailla piestään, ei se kykene kävelemään. Halolla tuota -lienee hakattu. - --- En tiedä, kun en joutunut siihen kahakkaan, mutta ehkäpä se selviää. - -Opettaja kutsui saapuneita oppilaita kuulusteltavakseen. - --- Näittekö Ferdinandin pieksävän Anshelmiä? - --- Näimme. - --- Millä se pieksi? - --- Havurangolla. - --- Löydättekö sen rangon? - --- Siellä se on havuläjän kupeella. - -Kohta juoksutti poika kaivatun oksan. - --- Eihän tämä ole halko, sanoi opettaja käännellen oksaa. -- Onpahan -aikamiehen sormen vahvuinen. - --- Onko se sitten ollut tämä? epäili Annastiina. -- Mistäpä nämä sen -tunteilevat? - --- Tämä se on, väitti poika. -- Siinä näkyy vieläkin verta. - --- No niin! no niin! innostui Annastiina. -- Nyt sen kuulitte. Siinä on -vertakin! Ei uskota poikaan koskeneen, vaikka on verille asti hakattu. - --- Ei se ole Ansun verta, oikaisi oksan noutaja poika. -- Veertin -nenästä sitä juoksi, kun Ansu siihen aluksi nyrkillään löi. - --- Anshelmikö löi ensin? kysyi opettaja. - --- Ansu löi ensin, todisti poika. - --- Valehtelee, väitti Annastiina. - -Opettaja alkoi päästä asian perille ja sanoi varmemmin: - --- Eivät lapset tällaisessa asiassa valehtele. Poikanne on lyönyt -nyrkillään ensin ja vieläpä nenään. Jos ymmärtäisitte, niin puhuisitte -aivan toisella tavalla tai ette puhuisi mitään. - -Annastiinakin selvisi nolostumisestaan ja kivahti: - --- Minäkö en saa puhua oman lapseni puolesta! Minä puhun! ja minä -en tuollaisia todistajia pidä minään. Minulla on neljä aikaihmistä -todistajana. Ne ovat nähneet, että pojan selkä on mustelmissa. Enkä -minä heitä vielä siihenkään. Se Haverisen rötkylä kuuluu käyvän tätä -koulua siinä toivossa, että pääsisi rippikoulun läpi, mutta minä menen -ja sanon itselleen rovastille, ettei rippikouluun saa ottaa sellaista -linnaan vietävätä, toisten ihmisten lasten pieksäjätä. - --- Käykää vain sanomassa, jos haluatte, sanoi opettaja. -- Mutta kyllä -minäkin kirjoitan tämän tapahtuman paperille, ja tutkikoon sitten -kihlakunnanoikeus ja rovastikin, kuka on minkin verran syyllinen. - --- Suullani minä sanon, uhkasi Annastiina. Kukapa köyhän orvon puolesta -kirjoittanee, Kyllähän rikasten puolesta on kirjoittavia. - -Annastiina erosi hyvästelemättä. - - * * * * * - -Lasten mukana levisi ympäri kylää tieto, että Annastiina manuuttaa -Veertin käräjiin poikansa pieksämisestä ja käypi sanomassa rovastille, -ettei häntä saa ottaa rippikouluunkaan. Eikä sillä hyvä, vaan -opettajakin on aikonut kirjoittaa tappelusta kertomuksen ja lähettää -tuomarille ja rovastille. - -Veerti, joka pieksämistutkinnon pelolta ei tullut enää kouluun, uskoi -nämä uhkaukset ja päätti paeta. Alapihan Antille oli salaisuutena -sanonut, että hän häviää näiltä kuuluvin. "Pitkään minua haikailevat -niin käräjiin kuin rippikouluunkin." Mestarille oli ilmoittanut -menevänsä setien luokse kyläilemään ja ottanut viulunsakin. Kun -pakeneminen muutamien päivien perästä selvisi, oli mestari kovasti -huolissaan ja katui, ettei lainannut viulun päällisiksi tarvittavaa -viittä markkaa. Hän oli salaa kuullut, että konstin näyttäjä houkutteli -mukaansa ja lupasi viulun. Nyt se mahtoi mennä sitä tavoittamaan. - - * * * * * - -Samaan aikaan paloi keskellä yötä Kivimäen riihi ja sen vierellä oleva -olkilato, vaikkei riihtä oltu lämmitetty koko talvena. Talossa asuva -osaviljelijä ei halunnut joutua epäilyksen alaiseksi huolettomasta -valkean liikuttelusta ja ryhtyi aamun valjetessa todistajain kanssa -palopaikan ympärystä tarkastelemaan. Ensimäiseksi löytyi oikean käden -pienoinen parsittu lapanen. Jalan jälkiä oli vaikeampi löytää kovalta -hangen pinnalta. Kylmä tuulen vihuri oli kumminkin juoksuttanut -notkelmapaikkoihin sen verran irtonaista lunta, että jo viimein -huomasivat paikattujen kenkien jäljet ja pellon alta vesakosta -toisetkin, vähän suuremmat. Miesten täytyi kulkea kumarassa kuin -vainukoirien pysyäkseen jäljillä, jotka kiertelivät ja kaartelivat -milloin minnekin päin. Ja kun ne lopulta veivät Annastiinan asunnolle, -niin miehet uskoivat osuneensa oikeaan. - -Poika nukkui, mutta Annastiina oli valveilla ja heitettyään vihaisen -silmäyksen tulijoihin kysyi: - --- Mitäs miehet ovat näin aikaisin liikkeellä? - --- On vähän asiata, vastasi Kivimäen viljelijä. -- Tuolla kun minun -asuntoni lähellä oli viime yönä liikkunut ihmisiä, joilta oli putoillut -tavaroita, niin tultiin niitä tuomaan. - --- Ei minulta ole putoillut mitään eikä minulla ollut asiaa siellä päin -moneen vuoteen, sanoi Annastiina. - --- Sen parempi, sanoi mies, nostaen samassa naulaan ripustetun nutun -taskusta lapasen ja lisäsi: -- Tässäpä näyttää olevan lapanen, joka -ehkä soveltuu pariksi tälle meidän löytämälle. - --- Siinäkö! kivahti Annastiina. -- Tuollaisia turvakoita on joka pojan -taskussa. - -Toinen mies oli nostanut penkin alta pojan kengät ja alkoi niitä -taskustaan otetulla tikulla mittaella. Annastiina huomasi sen ja -kivahti: - --- Mitä tekemistä teillä on minun poikani lapasten ja kenkien kanssa? -Tänne heti, ja menkää sitä tietä, jota olette tulleetkin! - --- Ei tästä nyt mennä, ennenkuin katsellaan ja mitataan, sanoi Kivimäen -mies. -- Ja kyllä me tahdomme mitata Annastiinankin kengät. - -Tämä oli kahden vaiheella mitä tekisi. Mutta sitten hän riipaisi kengät -jalastaan, löi miesten eteen ja reuhasi: - --- Siinä ne ovat. Punnitkaa ja syökää! - --- Emme me näitä tarvitse syötäväksi emmekä inyötäväksi, tuumaili mies -rauhallisesti. -- Tämän lapasen me otamme muutamiksi päiviksi lainaan. -Ja sitten me tahdomme tietää, onko Annastiina ollut tässä viime yön -liikkumatta. - --- Mitä se teihin kuuluu, liikuinko minä vai olinko liikkumatta? - --- Kuuluu se tällä kertaa, sanoi mies. -- Kivimäestä paloi viime yönä -riihi, ja tämä lapanen löytyi palaneen riihen läheltä hangelta. Ja jos -ei Annastiina suostu meille selittämään, missä on viime yönä ollut ja -liikkunut, niin täytyy kutsua kruununmies. - --- Kutsupa vaikka mikä mies, mutta minä en tiedä mitään teidän riihenne -palamisesta. - --- No, tottapahan nämä toiset asukkaat tietävät ja muistavat, sitten -kun tarvitaan, missä Annastiina on ollut yötä, sanoi mies. - -Mukana olevat miehet olivat saaneet kenkien pohjat ja paikkaukset -mitatuiksi, ja nyt he lähtivät. - - * * * * * - -Malkamäen Aappo ja mestari Tarvainen olivat tulleet Naurisharjulle -tuumittelemaan päivän tapahtumista. Kun asia ei ollut mikään salaisuus, -niin he istuivat tuvassa. - --- Mitäs eno ajattelee Veertistä, alotti Aappo. -- Pitäisikö minun -ryhtyä sitä etsimään tai perään kuuluttamaan. - --- Mitä joutavaa, sanoi Nevalainen. -- Kyllä se tulee, kun aikansa -kävelee. - --- Tulee milloin tulee, vuosien kuluttua, huomautti mestari, joka oli -ehkä enimmän huolissaan. -- Veerti ei tiedä, ettei siitä selkäsaunan -antamisesta ole mitään pelkoa, kun Annastiina itsekin on pakosalla. - --- Tottapahan pääsee Veertikin tietämään, sanoi Nevalainen. -- Hyvä -vain, että päästiin siitä Annastiinasta, tulikekäleestä, ja sen -pojasta. Kun vain nyt pysyisivät tietymättömissä eivätkä tulisi -kruununkyydillä tänne takaisin. - --- Mutta se riihen poltto jääpi siten rankaisematta, sanoi Aappo, -Kivimäen poikien holhooja. - --- Anna jäädä, sanoi Nevalainen. -- Mitä siitä hyötyisi, jos -rankaisisi: polttaisi sitten sinunkin riihesi. Se sama Annastiina se -poltti minulta myllynkin. Nyt sen uskallan sanoa suoraan, enkä luule -erehtyväni. - -Kustaava, joka kehrätessään kuunteli miesten keskustelua, olisi -voinut vahvistaa Nevalaisen luulon aivan varmaksi, mutta koska se oli -tarpeetonta, niin hän jaksoi malttaa mielensä ja kielensä kutittelun -tyydytykseksi virkkoi: - --- Minkäpä se Annastiinakaan pahalle luonnolleen voinee. Se se on -ikävintä, kun opettaa poikansakin samanlaiseksi. Ja se poika kuuluu -viekoitelleen nyt mukaansa Simo Kurkisen Petterin, siivon pojan. - --- Niinpä on viekoitellut, tarttui mestari Kustaavan alottamaan -puheeseen. -- Siitä Simon pojasta olisi tullut nikkari ja hyvä nikkari. -Minä näin sen vuolemia puuhevosia, ja niillä oli pää, jalat ja joka -kohta melkein niinkuin elävällä hevosella. Kyllä se olisi oppinut -vuolemaan länkiäkin. - --- Jospa se Kurkisenkin poika palaa, kunhan aikansa kävelee, sanoi -Nevalainen. -- Mutta olipas tuo Annastiinan poika räähkä viisas. Nyt se -antaa Kurkisen pojan elättää itseänsä, vuolettaa sillä hevosia ja on -mies syömään, mitä niillä saavat. - --- Olisikohan osannut niin pitkälle ajatella? epäili mestari. - --- On se ajatellut. Ei se ole tuhma. - --- Jospa siitä siellä maailmanrannan koulussa tulee mieskin, kunhan -joutuu oma otsa eteen. - --- Mene tiedä. - -Toisetkin jättivät asian avonaiseksi ja myöntelivät: mene tiedä, mene -tiedä. - - - - -XXI. - - -Sisävesistön vilkasliikkeisessä laivasatamassa varustautuivat laivat -lähtökuntoon. Höyrykattilain varaluukut sähisivät ja vinkuivat, -niin että arempikorvaisten täytyi suojata sähinän puoleista korvaa -kädellään. Laivojen miehistöt liikkuivat jännittyneinä, sillä ankara -kilpailu oli lähellä, kilpailu siitä, kenen laivan kokka on etumaisena -aaltoja halkomassa. - -Vanhempi väki oli mennyt laivaan, mutta nuoremmat seisoksivat rannalla, -toisiin laivoihin meneviä tuttaviansa puhuttelemassa. - --- Pojat ja tyttäret, tulkaa laivaan, kehoitteli "Ahti"-laivan -päällikkö lipein sanoin. -- Kohta lähdetään, ja nyt mennään jokaisen -edelle. - -Usean pojan taskussa oli kello. Nyt se ainakin oli tarpeen. Sai nähdä -omasta kellostaan, oliko laivojen lähtöaika, ja tytöt saivat tämän -lisäksi nähdä, että pojilla oli kellot. - --- Eipä ole vielä kiirettä, vastasi poikien joukosta rohkein ja -solautti kellon taskuunsa. - --- Katsos, kun soittajakin on laivaan tulossa, huomautti toinen poika -iloisena. - -Poikien samoin kuin tyttöjenkin huulet vetäytyivät hymyyn, kun he -kääntyivät mainittua tulijaa katsomaan. - -Se astui verkalleen, pää pystyssä, suorana kuin seiväs, joten näytti -keskikokoista miestä pitemmältä. Soikeita, älykkäitä kasvoja kaunisti -korkea otsa, ja totisuutta teeskentelivät harmaat silmät. Hän oli -parhaassa miehuuden iässä ja olisi ollut kaikin puolin miesten -kauneimpia, ellei huolettoman kirjava puku ja selässä kannettava -musta viululaatikko olisi ulkoasua rumentanut. Mutta hän ei näyttänyt -kainostelevan pukuaan, eivätkä sitä ajatelleet nekään, jotka rannalla -seisoen hänen tuloansa katselivat. Ne vain hymyilivät. - -Jo huomasi laivan päällikkökin tulijan ja antaen sanoillensa -tuttavallisen soinnun huusi: - --- Tervetuloa meidän laivaan, soittaja Havurinne. Matka ei maksa mitään. - -Puhuteltava pysähtyi kuin sotamies ja nostaen kaksi sormea hatun -reunaan kiinni vastasi juhlallisesti: - --- Ymmärrän, herra kapteeni. - -Samassa hän jatkoi matkaansa toisten laivojen luokse. - -Siellä huiskutti "Vellamon" päällikkö hattuansa: - --- Tänne, tänne, konserttimestari Havurinne, täällä iloa tarvitaan. -Täällä ovat tyttäret suruun pakahtumaisillaan. - -Taas samat sotilastemput kuin toisellekin ja juhlallinen vastaus: - --- Ahkeruus on ilomme, herra kapteeni. - -Hän teki vielä lyhyen kierroksen laivojen luona ja tuli sitten -"Vellamoon". - -Nuori väki seurasi perässä, ja joku niistä kysäisi toiselta: - --- Käypikö tämä laiva nyt teidän laiturissa? - --- Eikä käy, selitti toinen, -- mutta kun tuo soittaja tuli tähän -laivaan, niin menen tässä ja juoksen vähän matkaa takahankaan. - -Kohta oli soittajan ympärillä joukkoa. Eivät ne joutaneet katsomaan, -mikä laiva pääsi edelle, mikä jäi jälkeen, kuten tavallisesti. Ne -olivat nyt vapaassa "konsertissa", soittajaisissa, jossa oli raha -pääsylippuna ja ohjelmanumeroista sovittiin suusanalla. - --- Tässä raha, nyt minulle. - -Soittaja solautti rahan taskuunsa ja kysäisi: - --- Mitä pitäisi olla? - --- "Kymmenen penniä pojalla rahaa". - --- No soitetaanpa "Kymmenen penniä pojalla rahaa, ei ole poika köyhä". - -Kun soitto pysähtyi, oli samassa toinen käsi ojennettuna. - --- Minulle "Lypsäjän laulu", soittaen ja laulaen. - -Soittaja vilkaisi rahaan. Se oli hopeata. Käsi käväisi taskun suulla, -ja samassa sormet ramahuttivat viulun kielistä äänen, joka oli -erehdyttävän yhtäläinen kuin useasta lehmän kellosta lähtenyt ääni. Ja -laulu alkoi: - --- "Tuoltapa kuuluu karjan kellot, truikut, truikut ranttan, tali tula -tila tula, tila tula tram." - -Kuulijain silmät säteilivät ilosta, ja rahaa tuli tuiskunaan. - -Näin jatkui näitä soittajaisia tunnin ja toistakin, kunnes kaikki -halulliset olivat kuulleet mielilaulunsa tai "jenkkansa". - -Jo sai soittaja levähtää. Hän asetti viulunsa laatikkoon ja alkoi -kierrellä laivan kannella, puhellen milloin minkin kanssa. - -Pari kainoa tyttöstä istui erillään muista, supatellen keskenään. Jopa -huomasi soittaja ne ja kiepsahtaen rinnalle istumaan kysyi: - --- Mistäs nämä "nessukat" ovat? - --- Tuolta ollaan Venerannan kylältä, vastasi toinen tyttö punastuen. - --- Talon tyttäriäkö? - --- Ei toki talon. - --- Onko teillä jo sulhaset? - --- Mitäs nyt... - -Tytöt katselivat toisiinsa. - --- Taitaapa olla. No eivät ole varmaan täällä, koska niin yksin tässä -istutte. Ovatko ne kaukana? - --- Ei niitä olekaan, väittivät tytöt kainostellen. - --- Kyllä minä näen, että on teillä, puheli soittaja. -- Jos lienee -viety sotaväkeen. Se on ikävää, mutta kyllä ne sieltä tulevat ja -ovatkin tultuaan paljon suorempia ja pulskempia, aivan niin kuin -minäkin. Minä olin siellä kolme vuotta ja näytänkin nyt näin komealta. - -Soittaja suoristi itsensä, että tytöt saisivat katsella sivulta. Mutta -ne katselivatkin takkia eivätkä kasvonpiirteitä. Sen huomasi soittaja -ja naurahti. - --- Älkää katselko takkia. Tämä on torikauppiaalta ostettu kuuden markan -takki, kun minulla ei ole "nessukkata", jolle koreilisin. Kasvot ja -ryhti miehen kaunistaa. Ovatko teidän sulhasenne kauniita? - --- Emmehän me ole niitä nähneetkään... - --- ... nyt vähään aikaan, lisäsi soittaja. -- Mutta kyllä ne tulevat, -kun saavat lomaa... Minä soitan teidän puolestanne, että tulisivat jo -ensi sunnuntaina. - --- Ei meille tarvitse soittaa, estelivät tytöt kiihkeästi. -- Ei meillä -ole rahaakaan, millä maksaa. - --- Ei "nessukkain" tarvitse maksaa, lohdutteli soittaja. -- Pojat -maksakoot, ne veisivät rahansa turhempaan, tupakkaan, viinaan ja sen -semmoiseen. - -Hän otti viulunsa ja alkoi soiton säestyksellä laulaa: - --- "Tuoll' on mun kultani, ain' yhä tuolla." Siinä ei ollut äskeistä -kiirettä, ja se kuului sen vuoksi niin kauniilta ja surulliselta, että -vanhempikin väki kokoontui kuuntelemaan. - -Laiva kulki myötätuuleen. Päällikkö oli antanut peräsimen hoidon -laivamiehelle ja tuli soittoa kuuntelemaan. - --- Kenellekä se niin surullisen kaunis soitto oli? hän kysyi soiton -lakattua. - --- Se oli näille tyttö-"nessukoille", jotka tässä istuvat. - --- Vai tilasivat tytötkin soittoa, naurahti päällikkö. - --- Eivät nämä ole tilanneet, joutui soittaja selittämään. -- -Kieltelivät kovasti, mutta minun täytyy hyvitellä näitä, että -laittaisivat vuoteen, kun satun näiden kotiin yöpymään ja kenties -huuhtelisivat paitanikin, kun sattuvat olemaan pesurannassa. - --- Vai sillä tavalla, nauroi päällikkö. -- Saisittepa niin suloisesta -soitosta huuhdella hyväksikin ja saippuan kanssa... Mutta jos -nyt soitettaisiin parasta, mitä tuosta viulusta löytyy, oikea -konserttikappale. - -Päällikkö pisti salavihkaa markan soittajan kouraan. Soittaja nyökkäsi -ja tarttui jouseen. - -Nyt tuli säveliä, jotka todellakin muistuttivat taidesoittajan -kappaleita. Kuulijain päät kohosivat, ja eräs tasatukkainen -maalaisisäntä läheni askel askelelta aivan soittajan eteen ja soiton -lakattua lausui: - --- Olen minä joskus ennenkin kuullut viulua soitettavan, mutta en ikinä -olisi uskonut, että siitä tuollaiset sävelet lähtevät. Onko se aivan -_tavallinen_ viulu? - --- On tämä vähän parempi tavallista viulua, selitti soittaja. -- Minä -sain tämän kymmenkunta vuotta sitten eräältä kometialaiselta, konstin -näyttäjältä. - --- Miten paljon piti maksaa? - --- Ei minun tarvinnut antaa yhtään markkaa, olin vain muutamia -kuukausia konstinnäyttäjäin mukana soittamassa. - --- On ollut hyvä kauppa, tuumaili isäntä. -- Tuskin täälläpäin on -kellään tuollaista viulua. - --- Ei se riipu viulusta, puuttui päällikkö puheeseen. -- Sormien -liikkeet siinä ovat kaikkein tärkeimmät. Näkihän isäntä miten ne -hyppelivät. - --- Kyllä näin, sanoi isäntä. -- Eivät nämä työmiehen sormet, joilla -puristetaan milloin kirvesvartta, milloin kuokanvartta, hyvin hyppele. - -Isäntä levitti lyhyet pökyläsormensa ja niitä liikutellen näytti -havainnollisesti, miten työmiehen sormet hyppelevät. Se muistutti -jokiäyriäisen jalkojen liikettä. - --- Puristan minäkin kirvesvartta ja veitsen päätä, sanoi soittaja. -- -Mitäs nämä ovat? - -Soittaja näytti puristamisesta syntyneitä "kylkiä" sormissaan. - --- Katsos kummaa, ihmetteli isäntä. -- Minä luulin tuota soittoa -ainoaksi ammatiksi. - -Päällikkö ryhtyi selittämään: - --- Eikö isäntä ole kuullut, että tämä soittaja on meidän paikkakunnan -paras länkien tekijä. - --- Vai niin, ihastui isäntä. -- Sittenpä minä tulen rinnalle istumaan. -Meillä on neljä hevosta, eikä niillä ole yhdelläkään käypiä länkiä. -Jos vain soittaja joutaisi, niin minä teettäisin jokaiselle, vieläpä -särkymisen varaltakin. - --- Onkos luonnonvääriä länkipuita? kysyi soittaja. - --- Ei ole ennen varattuja, mutta on meillä koivuja, kehui isäntä. -- Ja -ehkäpä niitä saisi kaskestakin, siinä on kasken hakkuu alulla. - --- Sehän vetelee, innostui soittaja vuorostaan. -- Minä tulen aivan -kohta. Mutta kun menette kotiinne, niin älkää antako kaataa yhtään -koivua, ei suurempaa eikä pienempää muuten kuin juurineen. Sitten -kaadettua katkaistaan jokainen juurikka erilleen rungosta. Siitä on -monenlaista hyötyä, juurikoista tulee länkipuita, kärrin käyräpuita, -tuolin selustimia ja vaikka mitä. Huonoimmista riihipuita. Kannot eivät -ole kyntäjän vastuksina, ja niiden paikalle tarttuvat puuntaimet puolta -näpsemmästi kuin rikkomattoman kannon juurelle. - --- Sepä oli aivan älykäs neuvo, kiitteli isäntä. -- Onko soittaja -tehnyt halmetyötä? - --- En kymmeneen vuoteen, mutta näin minä tehtävän poikasena isän -kotona, ja nyt jälkeenpäin olen ajatellut, miten sitä pitäisi tehdä, -jos tekee. - --- Onko soittajalla koti? - --- Onhan se kotirähjä siellä Heinäjärven kylän takana, mutta se on nyt -vieraan viljeltävänä. - --- Vai niin, vai vieraan. Kuulin tässä joltain, että soittaja on -sukuisin Havurinne. Minä en ole ennen kuullut sen sukuisia. - --- Eihän niitä taida muita ollakaan. Isäni oli Haverinen, mutta kun -hulluimmat haluavat olla jotain muuta, kuin mitä oikeastaan ovat, -niin minäkin sotapalveluksessa ollessani otin nimekseni Havurinne. Se -muistuttaa paljon alkuperäistä nimeä ja kotipaikan maisemaa. Se on -juuri kivikkoisella havurinteellä. - -Isäntä mielistyi uuteen tuttavaansa niin, että pyysi laivan keittiöön -kahville. - --- Eihän nyt ole juonnin aikoja, esteli soittaja. -- Mutta ehkäpä se on -laivan emännöitsijälle mieleen, joten käydään vain. - -Isäntä oli erittäin anteliaalla tuulella. - --- Jolta kahvi, siltä tupakkakin, hän puheli ja lisäsi, niin etteivät -muut kuulleet: -- Olisi minulla tuolla eväskorissa viinaakin. - --- Ei kaikkia yhtaikaa, sanoi soittaja. -- Ja minä olen ryyppyaineen -käyttämisessä poikkeus muista "pelimanneista". Enkä minä näin -loppurupeamalla ole halukas tähän tupakkaankaan. Saanko säilyttää -toiseen aikaan? - --- Jo toki, myönnytteli isäntä. -- Mitäpä sitä vetämään, milloin ei -haluta. - -Kahvileivistä antoi soittaja solahtaa enimmän osan taskuunsa. - -Isäntä olisi istuksinut keittiössä pitemmältäkin, mutta soittaja -kiirehti kannelle. - --- Mennään vain kannelle, myöntyi isäntä. - -Palatessaan huomasi soittaja keittiön oven takaa pienen pojan, joka -siinä ikävissään olevan näköisenä istui. - --- Eikö sinulla ole toveria, kun niin yksin istut? kysyi soittaja. - --- Ei ole, kuului surullinen vastaus. - --- Missä sinun äitisi on? - --- Se on siellä kylällä työssä. - --- Entäs isäsi? - --- En minä tiedä. - --- Eikö sinulla isää olekaan? - --- Ei. - --- Mikä on äitisi nimi? - --- Leena Huovinen. - --- Entäs itsesi? - --- Erkki. - --- Vai Erkki. Onko sinulla evästä? - --- Ei ole. - --- Vai ei ole evästäkään. - -Soittaja otti taskustaan säilyttämänsä kahvileivät ja antoi pojalle. - --- Mistä kylästä sinä olet? - --- Venerannan kylästä. - --- No, kyllä minä muistan: Venerannan kylästä Erkki Huovinen. Onko -äidilläsi muitakin lapsia. - --- On pienempi tyttö. - --- Ohhoh, vai on tyttökin. - -Isäntä oli noussut kannelle, mutta soittaja lähti kiertelemään -alakerran suojia. Hänen huomionsa kiintyi iäkkääseen emäntään, joka -parhaillaan kaiveli eväskoriaan. Soittaja istuutui ulommaksi ja piti -silmällä emännän ruokapuuhia. Kalakukosta oli pohjapuoli koskematta ja -rieskasta melkein puolet tähteenä. Voivakkasen sisällystä ei nähnyt -ulommaksi. Soittaja siirtyi lähemmäksi ja aivan kuin leikillään -virkahti: - --- Onpa teillä makean näköinen kalakukko. - -Emäntä naurahti. - --- Onhan tässä kalakukon "liisteet" eikä muuta. - -Mutta kyllä minä tätä antaisin muillekin, ken vain haluaisi. - --- No sepä vetelee, ihastui soittaja. -- Tässä on jo yksi, joka haluaa, -ja ehkäpä löytyy muitakin. - --- Älähän sentään rupea huutelemaan muita tällaisille tähde-eväille, -kielteli emäntä. -- Mutta jos sinulla itselläsi ei ole, niin on tässä -lisäksi rieskaa ja vielä voitakin. - --- Jopas minä taas löysin hyväntahtoisen emännän, kiitteli soittaja. --- Ei tähän tarvitse voita eikä rieskaa. Tässä kukon pohjassa on -vielä kahdelle miehelle syömistä. Vieläkö emännän pitää syödä kotiin -mennessään? - --- Mitä siitä kysyt? - --- Niin että miten suuria viipaleita minä saan tästä leikata? - --- Leikkaa vain miten suuria hyvänsä, en minä tarvitse enää. - --- Olinpa minä taas onnen poika, kiitteli soittaja suu täynnä. - --- Mutta mikä mies sinä oikeastaan olet, alkoi emäntä kysellä. -- -Alkumatkan sinä huusit ja remusit tuolla laivan kokalla hullujen -huviksi, ja nyt olet onnen poika, kun saat kuivaa kukonkuorta. - --- Eikö emäntä ole sattunut kuulemaan, kuka minä olen? - --- Vähänkö sinusta kuulee noilta nuorilta hulluilta, mutta minkä selvän -minä siitä saan, jos ne kehuvat ja kiittelevät, että se Havurinne se -soittaa. Minä vähät semmoisesta, mutta sitähän minä tahtoisin tietää, -mikä sinä muuten miehiäsi olet. - --- Uskaltaisikohan sanoa, ennenkuin olen syönyt. - --- Sano vain, en minä tule ottamaan leipäpalasta suustasi, oletpa -vaikka kuinka kumma. - --- No, sillä luvalla. Minä olen tottelematon, kovakorvainen, uskomaton, -laiska, vihainen, rietas... Vieläkö pitää jatkaa syntiluetteloa? - --- Jo riittää tuokin, sanoi emäntä. -- Mutta oletko sinä todella rietas? - --- Enhän minä tiedä sanoa, onko se todella vai leikillä, mutta niin -äitivainaja opetti lukemaan. - --- Tottelitko sinä äitiäsi? - --- Ei, hyvä emäntä, en minä totellut, tunnusti soittaja. -- Minun -tottelemattomuuteni tautta äiti taisi kuollakin. - --- Puhutko sinä nyt totta? kysyi emäntä. - --- Se on totista totta, totesi soittaja. - --- Voi sinua kurjaa, surkutteli emäntä. -- Miten se tapahtui? - --- Se on pitkä ja ikävä juttu, josta ei mielellään kerro kenellekään. -Sanon sen verran, että minun tavaton haluni saada itselleni viulu tuli -surmaksi äidille. - --- Suriko äitisi sitä niin kovasti? - --- Ei, vaan eräs hupelo mies paiskasi suurella kivellä äitiäni kylkeen, -kun hän särki viulun tekeleen, jota se minulle valmisteli. - --- Silloinko äitisi kuoli? - --- Ei silloin, vaan parin vuoden perästä. - --- Et sinä taida aivan paatunut pakana ollakaan, koska tunnustat -vikasi, puheli emäntä vakavana. -- Sinulla on mahtanut olla hyvä äiti. - --- Liika hyvä näin kovakorvaiselle, sanoi soittaja näennäisesti -leikillä, vaikka totta hän tarkoitti. -- Kuolemansa jälkeenkin on hän -minusta huolehtinut. - --- Nyt sinä poikkeat kesken syönnin totuudesta, huomautti emäntä. -- Ei -hyväkään äiti voi kuolemansa jälkeen huolehtia. - --- En minä puhu nyt leikkiä. On minun äitini huolehtinut. Eläessään oli -palkannut toisen, joka on hänen puolestaan huolehtinut. - --- Se on erittäin. Mutta oletkos sitä äitisi palkkaamaa huolehtijaa -totellut? - --- En uskalla kehua, sanoi soittaja. - --- Voi voi, kun sinulla on vielä paljon korjattavaa elämässäsi, -surkutteli emäntä. -- Ala jo nyt mieltyä ja heitä ensi töiksesi tuo -viulurottelo nurkkaan. - -Soittaja väänsi kasvonsa surkeatakin surkeammaksi ja päätänsä pudistaen -selitti: - --- Voi, hyvä emäntä, mitä te vaadittekaan. Ennen minä voin luopua -toisesta silmästäni kuin viulustani. - --- Ei tullut sinusta kalua. - -Kannelta tuli joku pyytämään "pelimannia" soittamaan. - --- Mene sanomaan, että se tulee heti kohta. Nyt, emäntä, tuhannet -kiitokset ruuasta. Vielä minä käyn teidän kotonannekin juttelemassa... -Mutta joutaisikohan tuo kukonkuoren loppu minulle? - --- Jo minä annan tämän mielelläni, sanoi emäntä, -- Mutta missä sinä -tätä säilytät? - --- Älkää sitä kyselkö, kunhan annatte. - -Ja kun emäntä oli pistänyt kukonkuoren soittajan käteen, niijasi ja -kumarsi tämä yhtaikaa ja läksi kyyryissään juoksemaan laivan keittiöön -päin kuin pieni lapsi, joka on saanut erittäin mieleisen kapineen. -Keittiön oven takana hän suikkasi kukonkuoren Leena Huovisen Erkin -käteen ja oli samassa laivan kannella laulamassa: "Tuoltapa kuuluu -karjan kellot." - - - - -XXII. - - -Vuosia sitten oli Villekin joutunut pois Heinäjärven kylältä ja -istui nyt pienen kamarin pöydän ääressä, laskuoppi ja laskuvihko -edessään. Hän oli moneen kertaan lukemalla oppinut ulkoa murtolukujen -yhdennimisiksi tekemisen säännön ja sitä seuraten laskenut huokeimpia -laskuja. Mutta sitten tuli monimutkaisempia laskuja, ja niissä meni -Villen "pää pyörälle". "Nuora leikataan viideksi palaksi. Ensimäinen -pala on 2 1/6 syltä ja kukin seuraava pala 1 7/12 syltä pitempi kuin -edellisensä." - --- Ota siitä selvä, hän tuskaili ja heitti kynän kädestään. -- Kukahan -tuotakin tietoa tarvinnee... Taitaisi olla viisainta heittää koko homma -ja ruveta taas rengiksi. - -Oli pimeä syysilta. Pöydällä paloi pieni lamppu. Ville oli -tuijottamassa lampun liekkiin, kun oven takaa kuului kolinaa, ja kohta -astui huoneeseen pitkä solakka mies, jokin kantamus selässä. Hämärässä -näytti mies aivan oudolta ja hiukan epäilyttävältä. - --- Hyvää iltaa, lausui mies. -- Tokko tunnetkaan enää? - -Ville nousi ja astui lähemmäksi. - --- Jo minä nyt tunnen... Veertihän se on. - -Äänessä enempi kuin kädenpuristuksessakaan ei ollut erityisempää -painoa. Varmaan tulija huomasi sen ja arastellen irroitellessaan -viululaatikon kannakehihnaa kysyi: - --- Saapiko tähän huoneeseen tuoda tällaisia kapineita? - --- Jo toki... Onhan siinä oven pielessä naula. - -Ville koetti sanoa tämän ystävällisesti, mutta Veerti kuuli sittenkin, -ettei täällä tarvitse laatikkoa avata. Hän otti kuitenkin heti kohta -iloisen ryhdin ja istuutuen Villen osoittamalle paikalle alkoi puhella: - --- Löysinpäs minä sinut. Siitä on vuosia, kun olemme tavanneet -toisemme. Sinä olet asunut sellaisissa paikoissa, joita nämä -"pelimanni"-miehet kaartavat. Eikä sinua ole näkynyt missään nuorten -kokouksissakaan. - --- Enhän minä ole niihin rientänyt, myönnytti Ville. - --- Se on aivan oikein, sanoi Veerti. -- Harvoin kuulut käyneen -syntymäkylälläsikään. Minä tulen nyt sieltä päin, ja kun kuulin, ettet -ole enää renkinä, niin kyselin asuntosi ja poikkesin kertomaan, että -nyt minä olen Kivimäen omistaja, minä yksin. - -Villekin jo vilkastui. - --- Niinkö! Entäs Otto-veljesi? - --- Minä ostin tällä tiellä Otolta. Hän tuli nyt lailliseen ikään, ja me -teimme kaupat. Kivimäki on minun. - --- Olkoonpa onneksi, toivotti Ville. -- Mutta mitenkä Otto niin heti -paikalla suostui myömään? - --- Minulla oli keinot, kehahti Veerti iloisena. -- Minä levitin Oton -eteen kolmekymmentä uutta satamarkkasta, ja "se naula veti". - -Villekin aivan hämmästyi. - --- Kolmekymmentä satamarkkasta! Mistä sinä sait niin paljon rahaa? - --- Tuosta viululaatikosta. - --- Viululaatikosta! Entäs viululaatikkoon? - --- Viulusta ja hevosen längistä. - --- Ihanko todella? - --- No ihan todella. Ja on niitä vielä tähteenäkin, vaikka et niistä -tarvitse huudella ympäri maailmaa. - --- Mitäpäs minä, lupasi Ville. -- Mutta jos pääsevät tietoon ja -ryöväävät. - --- Saapi minut ryövätä, naurahti Veerti. -- Ei minun mukanani ole -rahoja muulloin kuin nyt. Ne ovat pankissa, korkoa kasvamassa. - --- Vai pankissa... Niin niitä säästyy, jolta tulee säästetyksi... -Milloinka asetut Kivimäelle asumaan? - --- Minäkö Kivimäelle asumaan! Mitä minä siellä tekisin. - --- Tottahan sinä jolloinkin menet, koska ostit. - --- Sitten jolloinkin, kun ei enää käsi käänny eikä jalka nouse. - --- En minä ollenkaan ymmärrä sinun suunnitelmiasi, sanoi Ville. --- Ostat talon, etkä ajattelekaan mennä asumaan. Lienetkö käynyt -katsomassakaan. - --- En tällä kerralla käynyt. Oli kiire jouduttaa tähteeksi jääneet -rahat pankkiin. Ja nyt syksyllä on oltava liikkeellä, viulua -laulattamassa. Renkipojillakin on tänä vuodenaikana rahaa. - -Nyt vasta Ville oikein selvästi käsitti, mistä nuo satamarkkaset -olivat suurimmaksi osaksi kootut, ja hän, tunsi taas saman tapaista -vastenmielisyyttä kuin kymmenisen vuotta sitten kiertokoulun penkillä -rinnatusten istuessaan. Silloin oli istunut äänetönnä, mutta nyt -hän katsoi olevansa oikeutettu huomauttamaan, koska kuului samaan -renkiluokkaan. Hän tahtoi kuitenkin säilyttää iloisen muodon ja kysyi -kuin leikillä: - --- Eikö sinua yhtään säälitä ottaessasi renkipoika raukoilta rahoja -tuollaisella keinolla? - --- Onko sinusta minun keinoni huono? kysyi Veerti. - --- Ei ole hyväkään, vastasi Ville. - --- Vähäpä sinä ajattelet, ihmetteli Veerti. -- Onko renkipojille -mitään sen viattomampaa ja iloisempaa kuin soitto ja laulu? Sinä sanot -ehkä, että ostaisivat niillä rahoilla vaatetta tai veisivät pankkiin. -Mutta kyllä ne saavat vaatetta tarvitakseen ja pankkiin niiltä ei tule -viedyksi, ei yhdeltä sadasta. Mutta jos sinä kerrankaan näkisit, miten -iloisia ne ovat ja miten niiden silmät loistavat, kun minä soitan ja -laulan, niin et sanoisi rahojen menevän turhaan. - --- Turhaan minä sanon menevän, väitti Ville. -- Ei ne niiden "kättä -lämmitä" sen päivän perästä. Sinulle niistä kassa karttuu, ja sinä viet -pankkiin ja ostelet maita. - --- Nyt sinä sanoit oikein, riemastui Veerti. -- Minä vien pankkiin ja -ostelen maita. Voitko sanoa renkipoikien rahojen olevan missään sen -paremmassa asiassa. - -Villeä alkoi harmittaa kuunnellessaan näin kylmäkiskoista omanvoiton -pyyntöä, mutta hän koetti pysyä tyynenä ja uudisti äskeisen väitteensä. - --- Onhan ne oikeassa asiassa sinua hyödyttämässä. - --- Minuako yksistään, sanoi Veerti. -- Saisivatpahan nähdä, että ne -hyödyttäisivät muitakin, jos vain olisi äitisi elossa. Minä muistan, -mitä me puhelimme silloin, kun kävin hakemassa sinua ja äitiäsi Raivion -mökistä hautajaisten laittajaksi. Etkö sinä enää muista? - --- Enpä paljon, vastasi Ville tullen entistään tarkkaavaisemmaksi. - --- Minä muistan, sanoi Veerti uudestaan. -- Muistan vielä nekin puheet, -mitä puhuimme silloin, kun äitisi kanssa veimme lehmää rovastille. -Äitisi toivoi aivan tosissaan, että minä tulisin Kivimäen isännäksi, -sinä rengiksi ja hän itse karjanhoitajaksi. Ja niinkuin sanoin, jos -äitisi olisi elossa, niin nyt se suunnitelma toteutettaisiin, sillä -poikkeuksella vain, että sinä olisit isäntänä ja äitisi vanhana -emäntänä... ja minä itse silloin tällöin käypäläisenä, joka kantaisin -rahaa, jolla teettäisit työtä ja rakennuttaisit kartanoa. - -Ville hämmästyi sanattomaksi. Tämä kammoksuttu lapsuuden tuttava kohosi -ajatuksissa aivan toiseen asemaan. Että Veerti muisti hänen äitinsä -puheet ja esitykset näin tarkalleen, se vaikutti kaikkein enimmän, -eikä hän voinut salata mielenliikutustaan. Hän ponnisti pysyäkseen -tasapainossa ja pyyhkäisten valahtaneet kyynelet kasvoiltaan kysyi: - --- Mistä hyvästä sinä asettaisit minut ja äitini ikäänkuin isänniksi? - --- Enpä sano vielä kaikkia syitä, vastasi Veerti iloisesti aivan -kuin ei olisi huomannut mitään. -- Tärkein on se, että ilman äitisi -huolenpitoa olisi Kivimäki aikoja sitten myöty ja ehkä syötykin. Lehmän -vientimatkalla puhui äitisi myöntiasiasta rovastille. Minä olin omin -korvin kuulemassa. Rovasti otti asian huolekseen ja toimitti kuin mies, -ettei setä saanut myöntilupaa. - --- Vai oli teillä niin paljon yhteisiä puuhia, sanoi Ville. -- Mutta -olisihan teillä veljeksillä sitä enemmän rahoja. - --- Sedänkö tallessa olisivat rahat säilyneet? epäili Veerti. -- Omankin -omaisuutensa kuuluu juoneen ja retustelleen vähiin kantoihin. Siinä ne -olisivat menneet meidänkin perinnöt. - --- Niinkö arvelet. Mutta mitenkä se on hoitanut Oton osaa? - --- Niinkuin omaansakin. Mutta nyt siellä vaihtui holhoojat. Sedän -täytyi kirjoittaa myönnytys, että Otto saapi ottaa kiinnityksen -Malkomäen tilaan, ja saat kuulla, ettei siihen ole monta vuotta kun -Otto on siinä isäntänä. Siitä tuli työmies ja tavaran kokooja... -Muistatko, miten se etsi minun ensimäistä viuluani särkeäkseen? - --- Muistan vähän, vastasi Ville reipastuen yhä enemmän näistä vanhoista -muistoista. - --- Oli siinä alusta alkaen isän poika, naurahti Veerti. -- Emme -me soveltuneet saman talon haltijoiksi isompinakaan. Ja nythän -tuosta pulasta selvittiin... Mutta muistanet sinä niitä myöhemmän -vuoden tapahtumia. Viimeinenhän olikin se, kun sujutin selkään -Annastiinan Ansua siellä Hyttilän kujassa. Siitä se alkoi tämä minun -kiertolaiselämäni. - --- Muistan minä sen, sanoi Ville. -- Kyllä minuakin silloin pelotti. -Mutta sitä ennen oli eräs toinen tapahtuma, joka on minua vaivannut -vuosikausia, melkeinpä tähän iltaan asti. - --- Mikä se oli, mikä se oli? kyseli Veerti uteliaana. - --- Se oli se, kun sinä soitit viulua vanhan Lipposen ruumisarkun -kupeella, mestarin mökissä. Se jätti minuun sellaisen kammon, etten -saanut alkuaikoina rauhassa nukkuakaan. Siitä lähtien olen kammonut -viulun ääntä ja viulun soittajia. - --- Ja minuako myös? kysyi Veerti. - --- Kun sanon kaunistelematta, tunnusti Ville. - --- No jotakin sitä tapahtuu, ihmetteli Veerti. -- Minä muistelen kuin -pahaa unta, että äitisi pistäytyi muutamana päivänä kyselemässä, -kävitkö sinä edellisenä iltana siellä mökillä... Täytyihän siinä -soittaa ruumisarkunkin lähellä, kun niitä arkkuja tehtiin joka -viikko... Mutta kun tässä taas kantautui puhe äitiisi, niin minäpä -kysyn, olitko sinä äitisi kuollessa hänen luonaan, vai joko olit -palveluksessa? - --- Jo minä olin käskyläispoikana, selitti Ville. - --- Vai ennen hänen kuolemaansa sinun täytyi lähteä, sanoi Veerti -surkutellen. -- Äitisi mainitsi sillä samalla lehmänvientimatkalla, -ettei hän ehkä elä monta vuotta. Mutta sitten minä kuulin, että äitisi -oli mennyt miehelään. - -Villen kasvot vaihtuivat taas surullisiksi ja hän virkkoi: - --- Niinhän se kävi, ja siitä aiheutui minunkin lähtöni. - --- Kummallista, ihmetteli Veerti. -- Minä en olisi uskonut, että äitisi -otti sen miehen, jonka oli ottanut. - --- En minäkään, sanoi Ville. -- Mutta niin se näkyi käyvän, ja totta se -oli niin menevä. - --- Etkö ollut vastaan? - --- Kukapa lapsi ei vastustaisi isäpuolen tai äitipuolen tuloa. - --- Ei aina tarvitse olla vastaan, sanoi Veerti. -- En minä olisi -vastustanut äitipuolen tuloa. - --- Eipä sinun isäsi ehkä aikonutkaan ottaa. - --- Sepä minua harmitti, kun ei ottanut, jonka toivoin ottavan. - --- Ketäs sinä toivoit? - --- Sanonenko sinulle, jos suutut? - --- Hm, niinkö, äännähti Ville aavistaen, ketä toinen tarkoitti. - --- Näyt ymmärtävän, naurahti Veerti. -- Mutta ajatelkoot muut mitä -hyvänsä, sen minä vain sanon vieläkin, että meillä, minulla ja sinulla, -oli hyvä äiti. Sellaisia saisi olla useitakin. - --- En minäkään tahdo moittia, sanoi Ville. -- Äidin ansio se on, että -minusta on tullut tällainenkaan. Äiti piti huolen siitä, että pääsin -hyvään palveluspaikkaan, jossa sain oppia kunnon ihmisten tapoja sekä -paljon muuta lisäksi. - --- Sinähän olit hyväoppinen, muisteli Veerti. -- Minun oppipaikkani oli -sotapalvelus. Siellä kävin rippikoulunikin ja opin oikealla tavalla -soittamaan. - --- Niin, sinä olet ollut sotapalveluksessa. Sinulle nousi arpa. - --- En minä odottanut arvannostoa, vaan menin tarjokkaana, ennenkuin -olin siinä iässäkään. Eikä siitä ole katumista. Nyt minä soitan -nuotistakin. Etkö halua kuulla. Eihän täällä ole ruumisarkkuja. - --- Eipä olekaan, naurahti Ville myönnytykseksi. -- Ja onhan minun -ajatuskantani siitä ajasta paljon muuttunut, vaikka tuskin milloinkaan -tulen viulun ystäväksi. Kantele on aivan toinen asia. - --- Vai suosit sinä kanteletta, sanoi Veerti viululaatikkoa avatessaan. --- Kanteletta äitivainajakin kiitteli. Mutta tämä se sittenkin on -soittokone. - -Hän hyväili viuluaan kuin äiti lastaan. - -Ville katseli uteliaana laatikon sisustaa ja alkoi ihmetellä: - --- Täällähän on jos mitä tavaraa: sikareja, leivoksia ja -sokeripalojakin. Mitä varten sinä näitä tähän keräät? - --- Taskussa tuhrautuvat ja murenevat, selitti Veerti. - --- Pistäisit suuhusi ja polttaisit, huomautti toinen. - --- Ei, ei niin ylellisesti, puheli Veerti viulua viritellessään. --- Sikarit annetaan tarvitseville, viisi penniä kappale. Ja tuolla -maailmassa on monta, monta poikaa ja tyttöä, joille eivät isät tuo -milloinkaan ei leivosta eikä sokeripalaakaan. - --- Niillekö sinä näitä jakelet? - --- Niille. Ja näkisitpäs, miten niiden mieli ilostuu. - -Veertillä oli viulu vieressä. Hän katsahti tuttavaansa ja alkoi soiton -säestyksellä laulaa: "Älä itke äitini, älä äiti kulta, vaikka vaan jo -isäni on jo musta multa." - -Ville istui ja kuunteli. Soitto herätti muistojen kätköistä ne kauniit -suunnitelmat, joita hänkin oli äidin iloksi ajatellut: lehmät ja pienen -mökin, ja hänen silmiinsä kohosi taas kyyneleet. Lisäksi tuli aivan -kuin silmien eteen äsken mainitut lapset, joiden isät eivät olleet -"musta multa", vaan niinkuin kylmät kivet. - -Veerti soitti useitakin kansanlauluja, valiten asteittain iloisemman ja -iloisemman, ja viimeksi "Lypsäjän laulun". - --- Mitäs sanot? hän kysyi lopetettuaan. - --- Sanon kiitokset ensiksi, vastasi Ville. -- Ja sitten sanon, että -nyt minä jo alan ymmärtää sinua... Me olemme tosin lapsuuden tuttavat, -mutta ehkä kuitenkin lyödään vahvikkeeksi veljenkättä. Sinä olet -sittenkin toinen mies, kuin mitä olen ajatellut. - --- Sepä on minulle mieleen, sanoi Veerti ojentaen iloisena kätensä. --- Toinen minulla on nimikin: Havurinne. Ja Kivimäelle annetaan myös -nimeksi Havurinne, sillä jos minä elän toisetkaan puolet ikää, niin ei -sen pelloilla ole kiviä. Niistä rakennetaan huoneita ja ensimäiseksi -kivinavetta. - --- Jokohan tuonkin ihmeen näkee? naurahti Ville. - --- Näkee sen, kun on luja usko, päätti Veerti. -- Mutta ei paljas usko -auta, täytyy olla puuhassa... Ja kun olen saanut sinusta pois sen -luulon, että olisin vain renttuileva "pelimanni", niin nyt minä lähden -entistä iloisemmalla mielellä Kivimäkeä rakentamaan Havurinteeksi. - --- Ei tänä iltana lähdetä minnekään, kielsi Ville. -- Saadaan tähän -nukkumapaikka, ja ruokaa on myös. - --- Ei syömällä eikä nukkumalla rikastuta. Tänä iltana on soitettava -vähintään viisi markkaa, ja jos onnistuu, niin enemmänkin. - --- Minä maksan tuon viisi markkaa, sanoi Ville. - -Veerti kääntyi katsomaan tiukasti. - --- Sinäkö maksat... Sanoit ymmärtäväsi minua, ja tarjoat viittä -markkaa... Ei tämän taivahan kannen alla se tule tapahtumaan... Kyllä -sinun täytyy osata hoitaa rahasi minun olematta "kasöörinä", muuten en -minä ymmärrä sinua. - --- Niin... mutta meillä olisi vielä paljon puhelemista, selitti Ville. - --- Niistä puhelemme joutilaampana aikana, sanoi Veerti asetellen viulua -laatikkoon. -- Yksi asia vielä keritään... Mitä sinä oikeastaan puuhaat? - --- Minä luen, vastasi Ville. -- Eikä se ole tällä kertaa lukemistakaan. -Olen opetellut murtolukuja laskemaan. - --- Missä sinä sitä tarvitset? kysyi toinen. - --- On toivo päästä kiertäväksi lasten opettajaksi, selitti Ville. - --- Opettajaksi?... Osaatko sinä opettaa. Menisit ennemmin -maanviljelyskouluun. - --- Mihinkäs minä sieltä? - --- Mihinkä?... Peltoja levittämään ja kiviä särkemään. - --- Täytyisi olla ainiaan toisen käskyläisenä, huomautti Ville. - --- Et ainakaan Kivimäellä tarvitseisi olla kenenkään käskyläisenä. - --- Kivimäelläkö?... Siitähän jo puhuttiin, että se on myöhäistä, kun ei -äiti ole elossa. - --- Ei ole myöhäistä elossa oleville, sanoi Veerti nakaten viululaatikon -selkäänsä. -- Mutta siitä puhutaan toisella kerralla. Nyt on kiire. -Minua odotetaan... Hyvästi vähäksi aikaa! - -Ville jäi yksinään. "Siitä on tullut omanlaisensa", hän ajatteli -asettuessaan murtolukuja laskemaan. - - - - -XXIII. - - -Ville oli vielä laskento-puuhissaan, kun taas eräänä iltana hänen -huoneensa oven takaa kuului raminaa, ja huoneeseen astui vanha, -kuihtuneen näköinen mies, kaltevalla kannella varustettu pärevakka -kädessä. - --- Jumalan rauha, lausui tulija hartaalla äänellä. - -Villelle oli tällainen tervehdys outoa ja hän joutui hämille. Meni -kuitenkin lähemmäksi, ja vaikkei ollut aivan varma tuntemisesta, -ojensi kätensä tervehdykseen. Tulija tarttui siihen ja pitäen löyhästi -omassaan alkoi selittää asiaansa: - --- Kuulin talonväeltä, että tässä huoneessa asuu lasten opettajaksi -aikova, ja tulin tarjoamaan sitä tavaraa, jota ei koi syö eikä ruoste -raiskaa. - --- Vai niin. Mitä se on? kysyi Ville katsoen miehen silmiin. - --- Se on väärentämätöntä Jumalan sanaa, sanoi mies irroittaen kätensä -ja kääntyen samalla vakkansa kantta aukaisemaan. -- Täällä on minulla -kaupan pieniä kirjasia, mutta ei sellaisia, joita hengellisesti -kuolleet ja riettaan hengen palvelijat haluavat lukea, vaan sellaisia, -jotka johdattavat Golgatan ristin juurelle, jossa meidän syntimme pois -pyyhittiin ja täydellinen sovinto ja anteeksiantamus valmistettiin. - --- Vai kirjasia, sanoi Ville. -- Milloinka te olette ruvennut -kirjakauppiaaksi? - --- Tunnetko minut? kysyi mies vähän ihmetellen. - --- Tunnen minä toki Simo Kurkisen, sanoi Ville niin tuttavallisesti -kuin suinkin osasi. -- Kun näin tuon kirjavakan, niin heti johtui -mieleeni se melkein saman mallinen vakka, jonka teitte minulle silloin, -kun asuin äitini kanssa Raivion mökissä ja te olitte siellä havuja -hakkaamassa. - -Simon kasvot ilostuivat, ja hän kysyi: - --- Oletko sinä sen Kustaava vainajan poika? - --- Kyllä minä olen se Kustaavan Ville. - --- Vai niin, ihmetteli Simo. -- Minä olen kyllä kuullut, että sinä olet -täällä päin, näissä herrastaloissa, renkinä. - --- Niin olen ollutkin, selitti Ville. -- Mutta nyt on ollut aikomus -antautua lasten opettajaksi. - --- Mistä sinä sait ajatuksen ruveta lasten opettajaksi? - --- En osaa sanoa, mutta ehkä siihen on alkujuuret sieltä Raivion -mökistä. - --- Sieltäkö asti? - --- Sieltä asti. Muistaneeko Simo, kun opetitte minua virsiä laulamaan -ja kerroitte Kristityn vaelluksesta? - -Ville odotti tämän muiston innostuttavan enemmän kuin kopsavakan teon, -mutta kävikin toisin. Simon kasvoille palasi äskeinen hartaan kiihkeä -ilme. - --- Hengetön huutaja minä silloin olin, hän lausui. -- Armosta osaton -helvetin kekäle, riettaan hengen palvelija, joka täytin vatsani sillä -ravalla, jota siat syövät. - -Ville oli vähällä joutua neuvottomaksi. Hän ymmärsi, että Simossa on -tapahtunut suuri muutos, mutta ei käsittänyt, mistä se johtui ja mihin -se perustui. Muutamista sanoista hän jo huomasi, että noita entisiä -aikoja on varovasti kosketeltava. - --- Jos ei ole kiirettä, niin istutaan, sanoi hän ottaen kirjavakan -katseltavakseen. -- Omilla varoillako olette ostanut nämä kirjat? - --- Ei minun näistä tarvitse antaa rahaa ennenkuin olen myönyt, selitti -Simo. -- Varakkaammat uskonveljet näitä painattavat, ja köyhät, muuhun -työhön kykenemättömät uskonveljet kuljeksivat myymässä. - --- Ettekö olekaan enää siinä mökissä? - --- En siitä asti, kun tulin uskovaiseksi. - --- Missäs Agaatta asuu? - --- Agaatta on mennyt sijallensa niinkuin Juudas Iskariot. - -Ville käsitti Simon sanat semmoisinaan ja kysyi hämmästyen: - --- Ettäkö itse lopetti päivänsä? - --- Ei tuo itsekään, mutta eipä jumalattoman kuolema ole muutenkaan sen -kauniimpi. - --- Mistäpä sen niin varmaan tietää? huomautti Ville. - --- Tietää sen, sanoi Simo. -- Agaatta ei pyytänyt pelastusta eikä -anteeksiantoa, ja sellainen menee sijalleen. - --- Jospa se on pyytänyt ja saanutkin, puolusti Ville. -- Ja minkä minä -muistan, ei Agaatta ollut jumalattomampi kuin muutkaan. Ei hän tehnyt -kenellekään vahinkoa. Toista oli Lipposen Annastiina, joka poltteli -ihmisten riihiä ja eikö tuo liene muutakin poltellut. - --- Sokea olet vielä, poika parka, surkutteli Simo. -- Sinä tuomitset -töitten mukaan. Pidät Annastiinaa suurempana syntisenä, mutta vaikka -hän olisi sata kertaa suurempi, niin Annastiina on nyt Jumalan lapsi, -sillä minä tiedän, että hän on tunnustanut syntinsä uskonveljille ja -saanut anteeksi. - --- Niinkö? ihmetteli Ville. -- Onko tunnustanut senkin riihen polton? - --- On senkin ja paljon muuta. - --- Onko tunnustanut Veertille, jonka riihen poltti? - --- Veertillekö? Mitä se jumalaton mieronkiertäjä niistä asioista -ymmärtäisi? - --- Ymmärsipä tai ei, väitti Ville -- mutta niin minä ymmärrän, että -rikos on ensiksi tunnustettava sille, joka on vahingon kärsinyt. - --- On sillekin, myönnytti Simo, -- mutta uskonveljelle tunnustaminen on -tärkeintä, sillä hän voipi todistaa synnit anteeksi. - -Nyt oli Ville jo selvillä Simon uskonnollisesta suunnasta, eikä -halunnut jatkaa väittelyä. - --- Onpa se kaunista, että Annastiinakin on kääntynyt, sanoi Ville. -- -Onko hän tullut takaisin Heinäjärven kylälle? - --- Ei. Annastiina asuu Pohjalassa poikansa luona. - --- Vai poikansa luona. Minkälainen mies on Ansusta tullut? - --- Tavallinen sahan työmies. Kehui tuo olevan itsellään virankin. - --- Vai virankin, ihmetteli Ville. -- Minkähän viran? - --- Jokin palkaton virka siellä suruttoman työväen kokouksessa. - --- Eikö Ansu ole tullut uskovaiseksi? - --- Ei. Maailman mies se on vielä. - --- Entäs Petter? jatkoi Ville kyselyään. -- Nehän lähtivät muistaakseni -yhteen matkaan. - --- Petteristä on tullut vielä enemmän maailman lapsi, eikä se asu -siellä päinkään. - --- Missäs Petter asuu? - --- Tuolla N:n kaupungissa. Minä tulen nyt sieltä. - --- Tuletteko Petterin luota? ihastui Ville. -- Mikä mies hänestä on -tullut? - --- Semmoinen mies, ettei tekisi mieli mainitsemaan, jos vain sillä -saisi korjatuksi. - -Villen mieleen vilahti vankilat ja muut iljettävät paikat. - --- Onko Petter joutunut niin huonoille teille, hän sanoi surkutellen. - --- Huonoille, sanoi Simo, kohottaen kokoonpainuneita hartioitaan. -- -Maailman mielestä saattanee olla hyvälläkin. - --- No mikä ammatti sillä on? uteli Ville. - --- Kurja ammatti... epäjumalain tekijä. - --- Epäjumalain tekijä? ihmetteli Ville. -- En minä nyt ymmärrä. Ettehän -liene erehdyksessä? - --- Enkä ole. Näyttihän tuo niitä tekeleitään minullekin. - --- Mitä ne olivat? - --- Kuvia, kaikenlaisia veistettyjä kuvia, joista on selvä kielto Herran -laissa: "Älä tee itsellesi kuvaa äläkä jonkun muotoa", ei taivaassa -eikä maan päällä olevien. - -Asia alkoi hiukkasen selvitä Villelle ja hän kysyi: - --- Oliko sillä erityinen huone, jossa niitä kuvia valmisteli? - --- En minä käynyt sen työpaikalla, vaan tottahan siellä on erityiset -huoneet, koska kuului olevan opettajakin, joka opettaa niitä -epäjumalain kuvia tekemään. - --- Nyt minä jo vähän ymmärrän, sanoi Ville. -- Se on sellainen koulu, -jossa opetetaan veistämään kuvia. Mutta mitenkä en ole sattunut ennen -kuulemaan, että Petter on siellä. - --- Ei tuosta ole vahinkoa, jos ei kuulekaan, sanoi Simo. -- Ja mikäpä -ne tuntee, kun ei huonon isän nimikään enää kelpaa. - --- Onko Petter ottanut toisen nimen? - --- Toisen toki... Kurkela sanoi olevansa. - --- No mitenkä te löysitte Petterin, kun sillä oli toinen nimi? - --- Löysinhän minä, kun kirjoitti ja neuvoi kirjeessä kadun ja talon -nimen. - --- Eihän tuo sitten ole hyljännyt isäänsä, eikä nimeäkään kokonaan, -lohdutteli Ville. -- Minä uskon, että Petteristä tulee etevä mies, -kunhan joutuu. Olen kuullut, että kuvanveistäjät ovat arvon miehiä. Ne -saavat töistään hyvän palkan. - -Tästäkös Simo kiivastui, vaikka Ville oli toivonut aivan toista. - --- Hyvänkö palkan! Niinkö sanot, vaikka aiot lasten opettajaksi. Onko -helvetti hyvä palkka? - --- Minä tarkoitin työpalkkaa, sovitteli Ville sanojaan. -- Ja -voipikohan kaikkia kuvia nimittää epäjumalain kuviksi, sillä olen -kuullut, että muutamissa kirkoissakin on apostolien kuvia ja pieniä -Kristuksen kuvia olen nähnyt jumalisten ihmisten huoneissa. - -Simo kiihtyi niin, että silmät ja tuo kutistunut vanha ruumis värähteli. - --- Saattaa olla tekopyhäin kirkoissa ja kotonakin, mutta Jumalan -lapsilla on Kristuksen kuva sydämessä. Kaikki muut ovat epäjumalain -kuvia. - --- No, enhän minä tahdo väittää, myönteli Ville. -- Haluaisin vain -tietää, mitä kuvia Petter veistelee: eläintenkö vain ihmisten. - --- Alastomia ihmisiä ne olivat, joita minulle näytti, sanoi Simo hiukan -rauhoittuen. -- Niitähän ne riettaan hengen palvelijat tarvitsevat. - --- Mutta kertoiko Petter, miten hän oli yhtynyt siihen oppipaikkaan? - --- Kyllä rietas pitää huolen, että hänen ammattiinsa yhtyy, vastasi -Simo. -- Ansusta erottua oli joku hovinherra ottanut palvelukseensa, -ja kun sillä pojalla oli pienestä pitäin kiihko vuoleksia hevosten ja -lehmien loivia, niin oli siinäkin joutoaikanaan vuoleksinut, ja herrat -siihen vain yllyttivät ja viimein puuhasivat päämestarin oppiin. - --- No, älkäähän huolehtiko Petteristä, lohdutteli Ville. -- Ehkä siitä -on iloa teillekin. Kykenikö nyt antamaan vanhalle isälleen apua? - --- En minä mennyt apua pyytämään, vaan antamaan, vastasi Simo. -- -Menin siinä toivossa, että saisin pojastani uskovaisen ja että hänkin -pääsisi siitä riettaan kahleesta, johon olimme kaikki kytketyt -siellä Heinäjärvellä (siinä ajallisessa helvetissä), mutta petyin -surkeasti... Ei kelvannut pojalle apu. Naurahteli vain ja sanoi isän -tyhjää kiihkoilevan... Niin sanoi oma poika... Joko sinä olet riettaan -palvelukseen kyllästynyt, joko jaksat uskoa syntisi anteeksi? - --- En osaa sanoa, virkkoi Ville hämillään. - --- Milloinka sitten? jatkoi Simo hengen innostamana. -- Nyt on -otollinen aika, nyt on autuuden päivä... "Tänään jos kuulet hänen -äänensä, niin älä paaduta sydäntäsi"... Jos sinulla on syntiä -tunnollasi, niin tunnusta ne, ja minä vanhempana ristiveljenä todistan -anteeksi. Ne ovat silloin pyyhityt pois, kun vain tunnustat ja uskot... -Uskotko? - -Simo toi käsiään Villen pään päälle, mutta tämä siirtyi ulommaksi ja -sanoi: - --- Jumala on anteeksiantaja. - -Simon jännitys laukesi. Hän huokasi syvään ja hartaasti: - --- Voi, voi tätä palkkapaimenten sokaisemaa ihmiskuntaa. Suuren -majesteetillisen Jumalan pitäisi tulla tänne alas, vaikka hänen -poikansa sanoi lunastustyönsä päätettyään opetuslapsilleen, että -"teille on annettu kaikki voima taivaassa ja maan päällä... joille te -anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut"... Palkkapaimenten -sokaisemat ihmiset sanovat, että apostolit ovat kuolleet. Mutta -jokainen uskovainen on herran apostoli, minä ja sinäkin, jos vain uskot. - -Ville olisi halunnut kysellä vielä yhtä ja toista, mutta tämän -anteeksiantamistarjouksen perästä tuntui kovin nololta jatkaa entiseen -tapaan. Hän otti aivan valikoimatta yhden kirjan ja antoi rahan. - -Simonkin huomio kääntyi kaupan tekoon. - --- Tässä olisi vielä toinen hyvä kirja. Siinä selitetään autuuden tie -väärentämättömänä. Osta tämä! - --- En nyt tällä kerralla, esteli Ville. -- Olisi paljon muutakin -lukemista. - --- Mitä varten lukea muuta, kuin mikä on tarpeellista? sanoi Simo. -- -Se on itsensä ravitsemista ravalla. - --- Eihän toki kaikki muukaan liene "rapaa", sanoi Ville hyvin -hellävaroen. -- Vai onko raamattukin? - --- Ei raamattu ole rapaa, jos vain sieltä löydät sen, mikä on -tärkeintä. Luehan roomalaisepistolan kymmenes luku, niin näet, ettei -ole muuta tietä autuaaksi tulemiseen kuin suun tunnustus ja usko -syntein anteeksi saamiseen... Vai onko täällä raamattu, niin minä luen. - --- On täällä uusi testamentti, mutta se on jossain kirjojen joukossa. - -Simokin huomasi, ettei testamentin löytämiseen ollut erityistä halua, -ja alkoi kokoilla kirjasiansa vakkaan. - --- Meneekö näitä miten paljon kaupaksi? kysyi Ville osoittaaksensa -jotain osanottoa Simon harrastukselle. - --- Vähä täällä päin ostetaan, kun on kovin harvassa uskovaisia. -Pohjanmaalla menee enemmän ja siellä minä suurimman osan vuodesta -liikunkin. - -Simo otti vakkansa. - --- Hyvästi nyt, vanhan tuttavan poika, ja muista, että sinunkin -puolestasi on Kristus riippunut ristinpuussa. - -Simo meni, ja Ville jäi muistelemaan Raivion mökin aikoja. Siinä -muistellessa alkoi omatunto kolkutella, ettei hän tänä iltana -tehnyt, niinkuin olisi pitänyt tehdä. Veertille, tuolle rikkaalle -viulunsoittajalle hän oli tarjonnut yösijaa huoneessaan, vieläpä -ruokaakin, mutta tämän vanhan, köyhän tuttavan hän antoi mennä -puhumatta mitään. Missä nyt saanee levätä, luultavasti kovalla -penkillä... Eipä ollut halukas hakemaan testamenttiakaan. Hänelle -tuli ajatus, että menisi kysymään, oliko jäänyt talon puolelle yöksi, -ja selittäisi, ettei huomannut pyytää luokseen. Mutta siitäkin -voisi seurata ikävyyksiä. Ihmiset alkaisivat puhua, että se suosii -"villiläisiä" ja on varmaan itsekin villiläinen. Ehkei saisi olla -opettajanakaan. - -Hänen täytyi hakea tuo Simon mainitsema paikka testamentista, ja kyllä -siinä oli sanottuna, että "suun tunnustuksella me autuaiksi tulemme". -Mutta siitä puhuttiin vain tässä yhdessä luvussa. Siinä oli kymmeniä -jopa satojakin lukuja, joissa puhuttiin muista asioista. "Toiset -ottavat toisen paikan ja sanovat, että tämä on tärkeintä ja että he -ovat oikeassa ja muut väärässä. Onko sitten Simo väärässä?" ajatteli -Ville yhä edelleen ja tuli lopputulokseen, että "olkoonpa suorassa tai -väärässä, mutta onnellinen hän on, paljoa onnellisempi kuin ennen, -sillä hän uskoo olevansa onnellinen." - - - - -XXIV. - - -Mestari Tarvainen sai vanhoilla päivillään rakentaa Heinäjärven -seudun tukkipuille laudoitetun alkutien Etelälahdesta lähtevän puron -suuhun. Ennen oli uskottu, ettei niin pientä puroa pitkin voitu -tukkipuita uittaa, mutta nyt se asia oli korjattu sulkulaitoksella ja -uittorännillä, jotka olivat aivan lähellä mestari Tarvaisen mökkiä. -Ja kun sulkulaitoksen rakentaminen oli päätetty, silloin Heinäjärven -ympäristön suurimmat havupuut alkoivat kaatuilla. Ainoastaan Kivimäellä -kasvavat hongat ja kuuset seisoivat vielä entisillä paikoillaan -ja pohjatuulten puhaltaessa nyökkäilivät jäähyväisiä kaatuneille -naapureilleen, jotka lähtöä odotellen alastomiksi kolottuina kelluivat -Heinäjärven pinnalla. Ne täyttivät melkein kokonaan tuon pienen järven, -vaikka se olikin entistään suurempi, kun niitytkin olivat veden alla. - -Niittyjensä kasvusta huolehtien lähti Alapihan nuori isäntä Antti -solikoimaan puiden lomitse lahden yli vanhan Nevalaisen puheille. -Nuoremmilla isännillä oli vielä ehdoton luottamus Nevalaisen -älykkäisyyteen, vaikka tämä olikin jaloistaan köpelöitynyt niin, ettei -omin apuinsa voinut liikkua muualla kuin huoneen lattialla. Mutta -ajatukset olivat vielä virkeät. - --- Tulitpa hyvään aikaan, hän sanoi iloisena Antille, kun tämä saapui -huoneeseen. -- Minulla on sinulle asiaa. - --- Asiaa minullakin oli, vastasi Antti. - --- Ehkä onkin sama asia, sanoi Nevalainen. -- Minä halusin puhua -sinulle tuon Simo Kurkisen hoidosta. Siitäkö sinäkin? - --- En minä ole ajatellut Kurkisesta, vaan noista tukkipuista, kenelle -niistä pitäisi sanoa, jotta veisivät pois, muuten saattaa vesi turmella -kaikki rantaniityt, etteivät kasva mitään. Eikä noilta saa verkkojakaan -lasketuksi. - --- Nyt huolehdit joutavaa, selitti Nevalainen. -- Niityt kasvavat -puolta paremmin, kun ovat keväällä veden alla. Ja mitä pitemmän aikaa -tukkimiehet viipyvät kylässä, sitä enemmän tulee rahaa. Kaloja otetaan -kesällä. - --- Mutta milläpä tukkimiehiltä enää rahaa ottanee, kun lihat ja kalat -ovat kaikki myötynä ja syötynä? arveli Antti. - --- Lyö huonointa lehmää lihaksi, neuvoi Nevalainen. -- Silloin sikaa -säkkiin, kun se on päin. Niin minä olen antanut tehdä. - --- Se tässä täytynee muidenkin tehdä, myönnytti Antti. -- Mutta mikä se -Simo Kurkista koskeva asia olikaan? - --- Niin, minun täytyi tällä viikolla maksaa ensi kerran kyläkunnan -kassasta palkka Simon hoitajalle, selitti Nevalainen. -- Silloin -muistin, että Simollahan on poika, Pekkako sen nimi olikaan? - --- Petteriksi sitä sanottiin, muisti Antti. - --- Pekka tai Petter, sama se. Pääasia on, että meidän pitäisi osata -menetellä niin viisaasti, että hän lähettäisi rahaa isänsä hoitoon ja -elatukseen. - --- Missä asti asuneekaan ja lähettäisikö, jos saisi sanankin, epäili -Antti. - --- Asuinpaikkaa pitää kysyä Simolta. Luultavasti hän tietää. Ja jos -poika on kohonnut jonkun verran herrasmieheksi, niinkuin olen kuullut, -niin kyllä hän lähettää ja ottaa velkaakin, jos ei olisi itsellään. -Mutta meidän täytyy kirjoittaa hyvin kauniisti. Kertoa ensiksi, että -isä sairastaa täällä entisessä mökissään ja on sairastanut talvesta -asti, jolloin hänen omat uskonveljensä toivat tänne kotikylälle. -Senkin voisi vanhan tuttavan tavalla kertoa, että se kaupitsi kirjoja, -josta saaduilla säästöillä on elänyt melkein näihin asti, mutta nyt on -jo kyläkunnan täytynyt antaa apua ja palkata hoitaja... Näin, tähän -tapaan sille pitäisi kirjoittaa, ja minä ajattelin, että sinä, Antti, -lapsuuden tuttavana kirjoittaisit. - --- Minäpä kuulen, että isäntä itse osaa kirjoittaa tai kirjoituttaa -kaikkein parhaiten, sanoi Antti. - --- Asia menee pilalle, jos minä kirjoitan, selitti Nevalainen. -- Poika -muistaa minut ja ymmärtää heti, että nyt häntä kyläkunnan puolesta -aiotaan pakottaa isäänsä hoitamaan. - --- Ymmärtäköön, sanoi Antti. -- Onhan, siihen selvä laki, että lapsi on -vanhempansa hoitaja. - --- Ei sillä lailla, ei sillä lailla, puheli Nevalainen. -- Ei se -ole niin varakas, että saisi pakotetuksi. Mutta jos se on jonkun -verran herrasmies ja kenties uskovainen, niin varmaan maksaisi -hoitokustannukset. Nyt se on hyvin täpärällä. Otahan ja kirjoita, -niinkuin minä neuvoin, niin ehkä saataisiin kyläkunnan kassa -säästetyksi. - --- No, pitää koettaa, lupasi Antti. - - - - -XXV. - - -Se päivä, jolloin heinäjärveläisten ensimäiset tukkipuut alottivat -vesimatkansa maailman markkinoille, oli merkkipäivä koko kyläkunnalle. -Ken suinkin kotitoimiltaan pääsi, tuli katsomaan sulun avaamista ja -miten puut lähtivät sulkuränniä ja puroa pitkin juoksemaan. - -Rantatyöt ja puron perkkaus oli lopetettu ja otettu kymmenittäin -lisämiehiä uittotyöhön. Sileäksi kolottuihin keksinvarsiin nojaten -seisoivat miehet sulkupenkereellä, odotellen uittopäällikön viimeisiä -määräyksiä. - -Ei tällä päälliköllä ohut mitään ulkonaisia arvonmerkkejä, paitsi mitä -luonto oli hänelle lahjoittanut. Mutta ne olivatkin oivallisimmat: -musta, muhkea parta, tukeva vartalo ja juhlallisen kuuluva ääni, jota -hän oli totutellut käyttämään niin tyynen vakavasti, etteivät rajuimmat -yltiöpäätkään rohjenneet tehdä vastaväitteitä. - --- Meille alkaa huolellinen työ, sanoi päällikkö. -- Puut eivät ui -kapeassa purossa niinkuin leveässä joessa. Siinä vaaditaan vikkelyyttä -ja valppautta. Pitäköön nyt jokainen mies huolen, milloin työssä -ollaan, että puut ovat aina liikkeessä. Helluntai on lähellä. Jos -kaikki puut ovat siihen mennessä sulun alapuolella, niin silloin se -tuketaan ja helluntaipäivät ovat vapaapäiviä, jolloin saatte käydä -kotonanne tai varustella ruokaa seuraavan viikon varalle. Ja palkka -juoksee niillekin päiville. - -Miehet vilkastuivat, ja rohkein kysäsi: - --- Onko se varmaa puhetta? - --- Milloinkahan minä olisin sanastani peräytynyt? vastasi -uittopäällikkö. - --- Silloinpa yritetään, kuului useasta suusta. - --- Ei tullut siitä mitään, epäili joku vanhempi mies. - --- Siitä täytyy tulla, ellei puron vesi käänny toisinpäin juoksemaan, -tenäsi rohkein. - --- Sulku auki ja kötysmiehet puron rannalle ja vikkelimmät puita sulun -suulle haalaamaan. - -Kohta olikin sulkuportti auki, ja puuta alkoi mennä, että vilisi. -Puron varrelle määrätyt miehet kiirehtivät puiden perästä, ja kyllä -keksinvarret huiskivat. - -Uitto oli alkanut, ja päällikkö jouti vaihtamaan muutamia sanoja -kyläläisten kanssa. - -Vanha Nevalainenkin oli tullut hevosella tätä merkkitapahtumaa -katsomaan. Hän oli huomattavin henkilö päällikönkin puhutella. - --- Saa nyt nähdä miten tämä onnistuu, sanoi päällikkö partaansa -sivellen. - --- Näkeehän tuon jo alusta, että puut menevät huristen, rohkaisi -Nevalainen. -- Mutta saavatkohan helluntaipäivät vapaiksi. - --- Jos vain vettä riittää, niin kyllä saavat, sanoi päällikkö. -- -Näkeehän isäntä, että miesten työaseet liikkuvat eri tavalla kuin -päiväpalkkalaisen. - --- Eikö liiku päiväpalkalla tuohon tapaan? - --- Kyllä melkein, jos olisi jokaisen työtä katsomassa, mutta repeänkö -minä joka paikkaan. Nyt ne tekevät, vaikka en olisi tällä kylälläkään, -eivätkä pidä pitkiä ruokatunteja. - --- Eihän siitä näin ollen tule yhtiölle mitään vahinkoa, jos miehet -voittavatkin pari päivää, arveli Nevalainen. - --- Voitoksi molemmille, myönnytti päällikkö. -- Miehet saavat -helluntain pyhinä levätä ja vesi kohota järveen, jotta viimeisetkin -puut pääsevät purosta alas. - --- Nyt minä jo huomaan, että se oli viisaasti ajateltu urakka, myhähti -Nevalainen. - -Päällikkökin myhähti ja siirtyen lähemmäksi Nevalaista sanoi, niin -etteivät muut kuulleet: - --- Eihän näissä viroissa ole kukaan sellainen vanhentunut, joka ei -ymmärtänyt edeltäpäin ajatella, miten milloinkin on tehtävä. Minulle on -tässä virassa ollessa ennättänyt parta kasvaa, jopa muutamat haivenet -harmetakin. - --- Sittenpä saapi jo väliin levähtää, sanoi Nevalainen. -- Mennään -meille. Minulla on täällä hevonen. - --- Ei vielä. Halustakin tehty työ menee pilalle liialla kiireellä... -Näyttää, että tuolla sillan luona tarvitaan minun apuani... Täytyy -mennä katsomaan. - -Muutkin katselijat alkoivat hajaantua. - -Heinäjärven nuorten enimmän odotettu juhlapäivä oli helluntai ja -erittäinkin sen aattolauantai. Silloin naapurusten nuoret yhtyivät -iloisiksi ryhmiksi ja riensivät pitäjän kirkolle, jossa kauppapaikkojen -ympärillä liikuskeleminen ja siellä toistensa tapaaminen oli matkan -hupaisin puoli. Mutta nyt, jolloin reippaita tukkipoikia oli kylän -alueella kymmenittäin ja kaikki tiesivät, että ne aikovat saada -helluntaipäivät vapaiksi, jota seuraisi iloiset huvit kylän vanhalla -kisakentällä, ei moni halunnutkaan lähteä kirkkomatkalle. Tiesivät -senkin, että tukkipojat valmistavat niin suuren kokon, ettei sellaista -ole ennen nähty. Ja kaiken tämän lisäksi oli lähetetty kutsumakirje -soittaja Havurinteelle, että hän tulisi tähän helluntain kokkojuhlaan -soittamaan. - -Eipä siis ollut ihme, jos tällä juhlalla oli vetovoimaa. - - * * * * * - -"Tukkipojat ovat voittaneet. Sulku on tukossa." - -Tällainen tieto levisi lauantai-iltana niihinkin taloihin ja mökkeihin, -jotka eivät olleet järven rannalla. - -Mutta miehet olivat viime päivien ponnistuksista niin väsyneitä, -etteivät samana iltana ajatelleetkaan juhlansa alottamista. Olipa -muitakin esteitä. Soittajaa ei kuulunut, vaikka hänelle oli -kirjoitettu, että tulisi aivan heti, "maksoi mitä maksoi". - --- Kyllä se tulee huomenna, ja jos ei tule, niin soitetaan "hanurilla", -lohduttelivat hypynhaluiset itseänsä. - -Vielä oli yksi laji odottajia, jotka eivät löytäneet lohdutusta. -He olivat päälliköltä salaa palkanneet hevosmiehen noutamaan -helluntaiviinoja, eikä noutajaa näkynyt tulevaksi. Kaikkein "kipeimmät" -miehet seisoivat liki puoleen yöhön maantieltä kääntyvän tien haarassa -ja kuuntelivat korvat pörhöllään. He olivat jo pari kertaa pettyneet, -mutta kun taas alkoi kuulua rattaiden jyrinää, olivat he varmoja, -etteivät näin myöhällä enää muut ajaneet. - --- Tuleepas se viimeinkin! ihasteli kiihkein odottaja. -- Ja kylläpäs -ajaa tulista kyytiä. - --- Ajaapa ajaa, säesti toinen. -- Kunhan ei vain menisi "nassakat" -rikki. - --- Mutta kaksi miestähän tuossa on, huomasi toinen. - --- Ehkä on ottanut jonkun kärryihinsä. - --- Ei per... ärähti edellinen. -- Muu matkustaja on tuokin, koska on -toisella valkea olkihattu. - --- Niin on saa... - -Miehet väistyivät harmistuneina maantienojan toiselle puolelle. -Kohdalle tultua pysäytti ajaja hevosen, ja herraksi arveltu mies kysyi: - --- Oletteko tämän paikkakunnan miehiä? - --- Emme ole hyvin etäältäkään, vastasi kiihkein odottaja. -- Mitä -sitten? - --- Niin, että tietäisitteköhän, onko Simo Kurkinen entisessä mökissään -ja vieläkö hän elää? - --- Emme me semmoisia... murahti mies ja kääntyi poispäin kävelemään. - -Toinen ei ollut niin äreällä päällä, vaan jäi paikalleen ja sanoi: - --- Kuulin minä eräästä Kurkisesta, että se sairastaa jossain mökissä -eikä sen kuolemasta ole kuulunut mitään. - -Matkustaja sanoi kiitokset selityksestä ja käski kääntää hevosen -syrjätielle. Miehetkin lähtivät yöpaikalleen. - --- Mikähän Kurjen kyselijä tuokin lienee ollut? mutisi toinen, aivan -kuin tämä olisi ollut syyllinen "nassakoitten" viipymiseen. - --- Saattoi olla pappi, jota vietiin sairaan luokse, arveli toveri. - --- Pappiko tuollainen "kaiturainen"? väitti toinen. -- Eihän tuolla -ollut sellaiset vaatteetkaan kuin papilla. - --- Olkoon sitten mikä hyvänsä. - -Miehet eivät tällä asialla tämän pitemmältä päätään vaivanneet, vaan -alkoivat apein mielin astella yöpaikkaansa. - - - - -XXVI. - - -Helluntaipäivän iltapuolella huomasi, että tukkipoikien ikävällä -odotetut "nassakat" olivat saapuneet. Niiden sisältö oli jakanut -nauttijansa kolmeen osastoon. Ahneimmat viinaveikot keturoivat -voimattomina pellonpientarilla tai metsissä, toiset kävelivät -kaulakkain pitkin tietä, laulellen lempilaulujaan, ja ainoastaan -kolmas osasto puuhasi kokon valmistuksessa. Siitä olisi alkuperäisen -suunnitelman mukaan pitänyt tulla korkeimpien puiden korkuinen, mutta -kyllä se nyt jäi puolta pienemmäksi. Työn suorittanut osasto ei siitä -kuitenkaan nurissut. Se antoi anteeksi, sillä voihan sattua, että sekin -vuorostaan kompastuu. - - * * * * * - -Jo oli Veertikin saapunut sukulaistaloonsa, Naurisharjulle. Hän kävi -siinä hyvin harvoin, sillä vanha emäntä ei pitänyt soitosta, ja -Nevalainen, Veertin isoeno, tunkeutui antamaan kovin paljon neuvoja -perintötilan hoidossa. Tällä kerralla oli moittimisen aiheena se, ettei -Veerti myönyt puita. - --- Nyt sinä et saa niitä kaupaksi kymmeneen vuoteen, pelotteli -Nevalainen. -- Yhtiön ostaja sanoi kaikille, että myökööt nyt, jos -myövät, ei täällä osteta vähissä erissä, se ei kannata. - --- Sen parempi, puut saavat kasvaa, tuumaili Veerti nauratellen. - --- Turhan tautta sinulla on maatila, murisi Nevalainen. -- Metsä kohta -läpipääsemätön ja kartano "hierimellä hämmennettävä". Millä senkään -rakennat? - --- Antaa vanhan kartanon lahota rauhassa loppuun asti, tottapahan -sitten keino keksitään, sanoi Veerti. - --- Ei sinusta tule koskaan maamiestä, päätti Nevalainen. -- Veljestäsi -Otosta voipi tulla, jahka ennättää, mutta, höperö, kun möi sinulle. -Mistä sinä sait rahaakin? - --- Tuolta olen lainaillut ympäri maailmaa, selitti Veerti naurellen. - --- "Hulivili" sinusta tuli, nureksi Nevalainen. -- Olisit muuttanut -nimesikin "huliviliksi" eikä Havurinteeksi. - --- Eikö Kivimäki näytä havurinteeltä? kysyi Veerti. - --- "Lahorinteeltä" minusta näyttää, sanoi Nevalainen kääntäen -hänkin leikiksi. -- Isäsi sortui puun alle. Sinä joutaisit sortua -tahallasi lahottamasi pirtin alle. Mutta ethän sinä käy vuosikausiin -katsomassakaan. - --- Käyn minä huomenna tai jo tänä iltana, sanoi Veerti. -- Onko täällä -näkynyt Kustaava vainajan Villeä? - --- Onko sekin aikonut tulla tänne? kysyi Nevalainen. - --- Lupasi se tulla, kun kutsuin yhdessä katsomaan entistä asuinpaikkaa, -selitti Veerti. - --- En ole kuullut Kustaavan pojasta, mutta on tänne muita sinun -karkutovereistasi tullut. Viime yönä kuuluu tulleen Simo Kurkisen -Petter. - --- Täällähän saaneekin tavata kaikki vanhat tuttavat, ihastui Veerti. - --- Niin, jos ne sinua, tuon näköistä laholinnan isäntää enää -tuntevatkaan, epäili Nevalainen. -- Tukkilaiset olivat nähneet yöllä -Kurkisen pojan ajavan ja olivat luulleet papiksi. - --- Vai papiksi, jopa sitten, ihmetteli Veerti. - - * * * * * - -Tukkimiesten alipäällikkö tuli kiirehtimään "pelimannia" kisakentälle. -Varsinainen päällikkö oli mennyt pyhien ajaksi kotiinsa. - --- Näinkö aikaisin siellä aletaan, ihmetteli Veerti. - --- Niin täytyy alottaa, selitti alipäällikkö. -- Sinne on jo -kokoontunut miehiä. Ja kun niissä on juopuneita ja rajupäisiä, niin ei -niitä ole käsivoimilla hyvä hallita. - --- Milläs ne minä hallitsen? kysyi Veerti. - --- Soittamalla ja laulamalla, sanoi päällikkö. - --- Nytpä kuulette muutkin, kuinka tarpeellinen minä olen, nauroi -Veerti. -- Mennään sitten villiytyneitä kesyttämään. - -Kisakenttää lähestyessä alkoi kuulua pallonlyöjäin mekastusta, jossa -olivat osallisina keskenkasvuiset poikaset. Juopuneimmat miehet -turisivat petäjikössä, kentän laiteella. Ja aivan kuten alipäällikkö -oli kentälle tullessa kertonut, näkyi kokon lähistöllä kymmeniin -nouseva miesryhmä, josta kuului reuhaavaa puhetta ja kirouksiakin. - --- Nyt alotetaan helluntai-ilot. Laulu ja soitto kaikumaan! komensi -alipäällikkö. - -Veerti viritti viulunsa ja sillä säestäen lauloi: - --- "Nythän on taaskin se helluntai, kevät tautisen talven voitti". - -Kun ei muista laulajista ollut apua, ei Veertikään halunnut yksinänsä -huutaa, vaan alkoi soitella tutumpia tanssisäveliä. Niillä näkyikin -keskustelu parhaiten häiriytyvän. Puolijuopuneita miehiä lähti -"pölkkyparilla" pyörimään, mutta jo ensimäisiä pyörähdyksiä tehdessään -he kellahtivat kentälle. Se lisäsi iloa. - --- Yrittäkää uudestaan, kehottivat katsojat. -- Ovathan pojat pysyneet -pölkylläkin. - --- Pysytään tässä nytkin, kehuivat "pölkyt", mutta kohta he taas -kellahtivat. - -Oli toisia, jotka tahtoivat näyttää, ettei koko "saki" ollut noin -huonossa kunnossa, ja kun nämä ottivat oikein voimahyppäyksiä, niin -eivät pienet puutkaan olisi heitä estäneet. - -Jo ilmestyi kentän laidalle naisiakin, mutta ne väistyivät ulommaksi, -kun näkivät, miten "kavaljeerit" kellahtelivat ja reuhtoivat. Veerti -alkoi epäillä, ettei näihin iloihin uskalla naisväki tullakaan, ja -lakaten soittamasta meni niitä kesyttelemään. - --- Johan tänne on tullut "nessukoitakin", hän lähemmäksi tultuaan -puheli. -- Älkää suinkaan menkö pois. Ei meitä tarvitse peljätä. Täällä -pidetään "ruuviajoa", koetellaan, kutka ovat kelvollisia, kun joutuu -aika "pyörähdellä kultansa keralla". - -Hän lausui nämä viimeiset sanat laulamalla. - -Naiset alkoivat kursailla: - --- Me tulimme vain kokon palamista katsomaan. - --- Niinpä tietysti, kokon palamista katsomaan, mutta minkäpä sille -voipi, jos siitä syttyy palamaan "rintaan ja poveen". Mutta tulkaahan -kumminkin lähemmäksi, jotta kuulette, kun minä soitan, että "heilani on -kuin helluntai". - --- Kuulemme me tännekin, estelivät tyttäret, mutta siirtyivät jo -kuitenkin vähän lähemmäksi. - -Auringon alentuessa kuhisi kentällä joukkoa enemmän kuin koskaan ennen. -Silloin katsoi päällysmies ajan tulleen ja korottaen äänensä lausui: - --- Nyt sytytetään kokko ja sitten huudetaan. - -Useita miehiä hyökkäsi sytyttämään, tuikaten tulen alimpiin oksiin, -josta se kohosi korkeammalle ja korkeammalle, kiihtyen korvin -kuultavaksi huminaksi. Siihen yhtyi ympärillä seisovain ilohuuto, jota -poikaset jatkoivat, niin että päällikkö jo viimein kielteli lopettamaan. - -Veerti lähti kokon palamisaikana kävelemään ulompana seisovain luokse, -josta oli huomannut Villen. - --- Tulithan sinä sittenkin. Jalanko vai hevosella? hän alkoi kysellä. - --- Alapihan kirkkomiesten hevosessa tulin, selitteli Ville. -- Menin -sinne ja tulin nyt tietämään, milloin sinä joudat Kivimäelle. - --- Huomiseen se jääpi, sanoi Veerti. -- Jos maltat odottaa tämän -"ötäkän" loppuun, niin mennään yhdessä Alapihaan yöksi ja sitten -aamulla ani varhain Kivimäelle. - --- Kun et viipyisi kovin myöhään, arveli Ville. - --- Puoleen yöhön asti on sopimus, enkä minä halua nyt soittaa siitä -yli, vaikka paljonkin maksaisivat. - --- Minä odotan sinne asti, lupasi Ville. - -Seisoskellessaan kuuli Ville muutaman miehen mainitsevan Simo Kurkisen -nimeä. Hän kääntyi puhujaan päin ja huomasi, että se katseli kentän -lähitse kulkevalle tielle, jossa kahden miehen ohjaamana ajettiin -jotain hellävaroen kuljetettavaa kuormaa. - --- Simoa siinä viedään, selitti mies toisille. -- Tuo, joka kävelee -kärrin kupeella, on Simon poika, joka oli viime yönä tullut ja on tämän -päivää tiedustellut isälleen parempaa asuntoa. Äsken kuulin, että -mestari Tarvainen on vuokrannut kamarinsa ja luvannut hoitaa sairauden -aikana. - -Ville liittyi miesten keskusteluun ja kysyi: - --- Simoko on sairaana ja tuo toinen on Simon poika, Petter? - --- Petterhän se kuvain tekijä poika taitaa olla nimeltään, muisteli -mies. - -Ville halusi käydä vanhoja tuttaviaan tapaamassa ja kävi ilmoittamassa -Veertille, että hän menee mestari Tarvaisen mökille odottamaan. Hän -halusi nähdä vielä kerran, ehkäpä viimeisen kerran, vanhaa Simoa. -Hän iloitsi siitä, että Simo saapi ennen kuolemaansa olla poikansa -hoidettavana. - -Ville muisti ikävällä ja katkeruudella ettei hän saanut olla äitiään -hoitamassa sen viimeisillä hetkillä. Katkeruus kohdistui isintimään, -joka oli tullut heidän erottajakseen. Hänellä oli sellainen ajatus, -että äiti eläisi vieläkin, jos ei tuo vihattava mies tullut turmelemaan -heidän väliänsä. "Ja jos äiti eläisi", hän ajatteli, "niin ehkäpä -saataisiin taas asua Kivimäellä". - -Ville oli tullut tällä kertaa Heinäjärvelle siinä luulossa, että Veerti -pyytää häntä Kivimäen viljelijäksi tai on saanut päähänsä ajatuksen -avustaa maanviljelyskouluun. Kumpainenkaan näistä ei ollut hänelle -erittäin mieleinen, mutta hän oli sittenkin utelias tietämään onko hän -arvannut oikein. - -Hän käveli hitaasti ajatuksiinsa vaipuneena ja aprikoi, rohkeneeko -mennä Simoa katsomaan näin myöhällä. - -Mies, joka oli Simon kyydinnyt mestarin mökille, tuli vastaan, ja siltä -hän sai tietää, että sairas on kovin heikko ja hourailee. - --- Turhan tautta otti kuletellakseen. Olisi hyvin hyvästi voinut kuolla -siellä entisessä mökissäänkin, moitiskeli kyytimies. - -Ville lähti astumaan kiireemmästi. Ovi voipi olla jo lukossa tai Simon -elämä lopussa, jos viivyttelee. Valveella oli vielä vanha mestari, vaan -ei tuntenut enää Villeä. Sitten vasta muisti, kun sai kuulla kenen -poika tämä on. - --- Vai sen Kustaavan poika, sanoi mestari maiskutellen huuliaan. -- -Vanhan tutun poika. Minä tein äidillesikin arkun... Minnekä on matka -näin myöhään? - --- Kävin tuolla tukkimiesten kokolla, mutta kun näin Simo Kurkista -tuotavan tänne, niin tulin katsomaan, selitti Ville. - --- Vai tulit Simoa katsomaan. Tuolla kamarissa se on nyt, mutta kohta -taitaa kuolla, selitti mestari kuin tavallista asiaa. - --- Vieläkö se on täydessä tajussaan? kysyi Ville. - --- Ei ole, sanoi mestari. -- Hourailla taitaa nytkin. Kuunnellaan. - -He siirtyivät lähemmäksi kamarin ovea. Alkoi kuulua katkonaisia -lauseita. - --- Antakaa, antakaa rakkaat uskonveljet anteeksi, minä annan kaikille -anteeksi... Jumala tietää etten minä himoinnut Kivimäkeä... Voi, voi, -että minä meninkin sinne juhannuskokolle... Nyt se on myöhäistä... -Antakaa rakkaat uskonveljet anteeksi... - -Ville ei ymmärtänyt muuta kuin alun ja lopun ja kysyi hiljaa mestarilta: - --- Mitä se hourailee Kivimäestä, ettei ole sitä himoinnut? - --- Taisi nuorena ollessaan toivoa pääsevänsä Kivimäelle vävyksi, -selitti mestari. - --- Niinkö... - -Ville siirtyi ulommaksi. Petter voipi pahastua, jos huomaa, että -syrjäiset kuuntelevat hänen isänsä hourailuja. Hän aikoi poistua -näkemättä sairasta, kun Petter tuli tupaan noutamaan isälleen vettä. -Petter oli matkasta ja valvomisesta niin väsynyt, ettei Ville aikonut -häntä häiritä ja tervehti pään nyökähdyksellä, kuten tuntematonta. -Mutta mestari ei heittänyt asiaa siihen, vaan alkoi nuorelle Kurkelalle -jutella, että tässä on entinen kasvukumppani, joka on tullut sairasta -katsomaan. Petter kääntyi tervehtimään, jolloin Ville huomasi, että -sillä oli vaatteus ja tervehtimistapa kuten oppineilla herrasmiehillä. -Hän ei ollut heti selvillä, miten alottaisi keskustelun, joten Petter -joutuikin ennen. - --- Kyllä täällä eletään vielä vanhassa hapatuksessa, hän alotti -kärsimättömällä äänellä. -- Heikkoa sairasta kidutetaan savutuvassa, -jossa lapset peuhaavat ja jossa on häkää ja kaikkea. Köyhä ei ole -ihminenkään, eikä niille tule mieleenkään hankkia parempaa asuntoa ja -hoitoa. Ei kirjoitettu minullekaan aikaisemmin. Nyt vasta, kun on aivan -viimeiset hetket. Enkä ollut saada asuntoa mistään. Tähän viimein sain. - -Ville kuunteli äänetönnä, aivan kuin hänkin olisi istunut syytettyjen -penkillä. - --- En minäkään ole ennen tietänyt, hän sanoi. - -Nuori Kurkela ei vastannut, kääntyi vain kamariin ja sanoi: - --- Täällä isä on, jos haluttaa käydä katsomassa. En joutanut -varustamaan vaatteitakaan. Mestarilta sain puhtaamman paidan. Kuvakin -olisi ollut otettava, vaan ei tullut valokuvauskone matkaan. Pitänee -piirustaa, vaan olen niin kovin väsynyt. - -Ville oli seisottunut keskilattialle ja katseli kuolevan mullan -värisiksi muuttuneita kasvoja. Näki selvään, ettei se tunne ketään. -Väliin alkoivat kädet liikkua ja katseen kiihkeästi harhaillessa tuli -taas joku hourauslause. - -Ville ajatteli, että näinköhän lienee äitikin kuollut, ja hänen tuli -kovin vaikea olla. Hän sanoi hyvästit ja kiirehti ulos. - -Maantieltä kuului laulun loilotusta. Tuntui kovin raskaalta ajatella, -että tuolla huudetaan ja tanssitaan ja täällä kamppaillaan kuoleman -kanssa. "Ei ajattele toinen toisestaan", hän huokasi. "Kukin elää -omaa elämäänsä. Joka kuolee, hän kuolkoon. Sekö on tarkoitus. Miksi -kuitenkin toiset syyttelevät toisiansa; kaikilla on valittamista." - -Ville meni istumaan puron sillan kaidepuulle ja katseli puroon -seisahtuneita puita. Aika kului kovin hitaasti ja hän lähti kävelemään -puron rantaa sulkulaitokselle. Sen lähistöllä istui ryysyinen mies, pää -painuneena eväskontin varaan. Hän arvasi, että se on sulkulaitoksen -vahti, ja käveli hyvin hiljaa ettei häiritsisi, jos on nukkunut. -Hän pääsi jo sulkulaitoksen keskelle, mutta silloin siltapuut vähän -narahtivat ja samassa ryysyinen mies hyppäsi pystyyn kuin ammuttu ja -sivaltaen kirveen alkoi tulla kohti, oudolla äänellä hokien: - --- Tänne ei saa tulla, tänne ei saa tulla. - -Miehellä oli niin takkuinen musta parta ja pelottava naama, ettei Ville -yrittänytkään sitä rauhoitella, vaan juoksi mitä kiireimmin puron -toiselle puolelle ja sieltä takaisin sillalle. Hän ei muistanut pitkään -aikaan säikähtäneensä niin pahasti. - -Kisakentältä alkoi palata joukkoa. Kohta tuli Veertikin kiirein askelin -ja lähemmäksi päästyään kysyi: - --- Täälläkö olet seisoksinut koko ajan? - -Ville alkoi kertoa. - --- Kävin minä Simoakin katsomassa, ja sitten menin tuonne -sulkulaitokselle, mutta siellä oli niin vihainen ja kamalan näköinen -ukko, ettei se suinkaan liene täysijärkinen. Olisi lyönyt kirveellä, -jos en joutunut pakoon. - --- Ei lyö ketään, vaikka uhkailee, rauhoitteli Veerti. -- Eikä se -uskalla uhatakaan minua. - --- Mikä mies se on ja miksi se ei uskalla sinua uhata? uteli Ville. - --- Se on Parta-Jaakko, selitti Veerti, -- sama, joka heitti äitiäni -kivellä. Ja Jaakko tietää, että hänen kivenheittonsa vei äitini -hautaan, ja siksi se ei uskalla uhata minua. - --- Vai tämä on Parta-Jaakko. Äiti-vainaja kertoi usein siitä kiven -heitosta, mutta miten en liene ennen tullut miestä tuntemaan. - --- Se oli silloin ensi vuosina pakosalla, toisissa kylissä, mutta nyt -se kuljeksii tukkimiesten mukana tukkilauttojen vahtina. - --- Vaarallinen vahti, sanoi Ville. -- Jos löisi muitakin kuoliaaksi. - --- Ei se lyö ketään, jos ei mene tekemään kiusaa, piti Veerti yhäkin -Jaakon puolta. - --- No ei suinkaan äitisikään ole tehnyt kiusaa, huomautti Ville. - --- Kiusanteoksi Jaakko otti, kun äiti löi viuluntekeleen kappaleiksi. -Minähän siinä asiassa oikea syyllinen olin, mutta se ei tule enää -takaisin... Ja nyt loppuyöksi Alapihaan. - -Oli jo yli puolen yön, kun he jutellen kävelivät Etelälahden rantaa. -Laulurastas heräsi oksalla ja hypähtäen puun latvaan alkoi laulaa -kevätlaulujaan. - - - - -XXVII. - - --- Mikä soittajankin ajoi näin aikaisin ylös, ettei kahvikaan kerinnyt -valmistua, ihmetteli Alapihan emäntä toisen helluntaipäivän aamuna. - --- Kotiin pitää joutua, selitteli Veerti puuhakkaana kuin huolellisin -talon isäntä. - --- Mistä se kiire tuli, vai onko siellä joku odottamassa? kyseli emäntä. - --- Ei meitä odota ei kissakaan, mutta juuri sen vuoksi sinne onkin nyt -kiire, ettei aina olisi niin tyhjää. - --- Vai niin, naurahti emäntä. -- Soittaja taitaa olla kosintapuuhissa -ja on ottanut tämän lapsuuden tuttavan puhemiehekseen. - --- Emäntä on jonkun verran oikeassa, myönnytti Veerti. -- Mutta -ei tästä ole puhemieheksi. Siihen virkaan tarvitaan vanhempi ja -kokeneempi. Tämä on vain apulainen, syrjästäkatsoja, että miltä -näyttää, näyttääkö miellyttävältä. - --- Nyt on soittaja erehdyksessä, jatkoi emäntä leikkiään. -- Sellainen -apulainen on vaarallinen. Jos näyttää kovin miellyttävältä, niin voi -ryöstää itselleen. - --- Ei tämä ryöstä. Olemmehan me hyvät ystävät ja, kuten emäntä itse -sanoi, lapsuuden tuttavat. - --- Ei niissä asioissa ystävyys eikä tuttavuus paina mitään, väitti -emäntä. - --- Koetella tulee, sanoi Veerti. -- Ja nyt taipaleelle katsomaan, onko -Kivimäen talo emännän arvoinen. - --- Olisi otettu aamiaistakin, esteli emäntä. - --- Ei nyt jouda. Apulaisen aika menee hukkaan. Viulu jääköön tänne -pantiksi. Palatessa lunastetaan. - -He lähtivät kahvin juotuaan rantaan. - -Veertin iloisuus ei tarttunut Villeen. Hän tunsi olevansa tällä -matkalla aivan kuin tuulen heiluteltavana. Eilen aamupäivällä kirkossa, -illalla tukkimiesten helluntaitulilla, yöllä vanhan kuolevan ystävän -luona ja nyt -- tiesi mitä varten -- menossa surullisen lapsuusajan -asuntopaikalle. Hän sai Veertin leikkipuheista sen otaksuman, että -sillä on aikomus tarjota taloansa hänen viljeltäväkseen. Mutta millä -ehdoilla? Ja vaikkapa ehdot olisivat hyvätkin, niin sittenkin tuntisi -elävänsä toisen armoilla. Sitäpaitsi, mitäpä kunnollista hänen -talonhoidostaan tulisi yksin! Mutta jos toisen taloon turvaten ottaisi -itselleen elämänkumppanin, niin silloin alkaisi vähitellen kasvaa toivo -ja viimein himo päästä asumansa talon omistajaksi. Siihen syntiin -ovat jalommatkin langenneet. Ja nyt hän piti yöllä kuulemaansa Simon -hourailua ylhäältä annettuna varoituksena. Ehkäpä hän, kuulematta tätä -varoitusta saisi kuollessaan huutaa, että hän on himoinnut Kivimäkeä -omakseen. - -Tästä ajatuksesta hän sai sen varmuuden, että tarjotkoonpa Veerti -vaikka miten hyviä asumisehtoja, hän ei suostu. - -He olivat soutaneet Kivimäen puoleiselle rannalle. Heti maalle noustua -alkoi Veerti hypähdellä iloisena. - --- Nyt seistään omalla pohjalla, ja huomaatko, Ville, että täällä on -puita. Niitytkin kasvavat puita. - --- Niinpä näkyvät kasvavan, myönnytti Ville, ja hänen täytyi -väkiselläkin naurahtaa. - --- Sinä naurat minun puu-niityilleni, mutta puuniittyjä ne saavat -ollakin. Sitä sakeamman heinän kasvavat sitten kun aika joutuu. Ja nyt -mennään katselemaan, mitä sieltä Kivimäen takamailta löytyy. - -Villekin päätti olla niin iloinen kuin voipi ja ajatella täällä -käyntiään huvimatkaksi. - --- Mennäänpä vain, hän sanoi reippaalla äänellä. - --- Ei malteta käydä huoneessa, selitti Veerti taloa lähestyessä. -- -Minä vain käyn sanomassa, että asukkaan emäntä laittaa ruokaa, jotta -saadaan metsästä tultua syödä. - -Ville jäi katselemaan kartanoa. Jopa se oli rapistunut. Alimmat tuvan -hirret niin lahoja, että ikkunapenkit olivat melkein lattian tasassa -ja katot niin moneen kertaan tuohilla paikatut, että ne muistuttivat -kirjavan kissan selkää. - -Metsään mennessä seisattui Veerti pellon aidan vierelle, jossa oli -lahonnut petäjän kanto, ja kysyi: - --- Muistatko mikä kanto tämä on? - --- Enpä muista. - --- Tämä on sen puun kanto, josta veistettiin isävainajan arkunlaudat. - -Nyt jo Villekin muisti. - --- Tämäkö puu hänet rutisteli? - --- Tämä juuri. Aikoi kaataa pirtin kengityshirren, mutta hirsi -kaatoikin miehen. - --- Ja pirtti on kengittämättä vieläkin, huomautti Ville. - --- Niinpä on, vaan ei se mitään, myönnytti Veerti huolettomasti. -- -Puut ovat saaneet kasvaa. Ja kunhan kävellään nälkärupeaman kierros, -niin sinä näet, että on täällä puita jos maatakin. Kivikkoa se on, -mutta sen parempi. Ei ole verokaan suuri. - -Alkoivat astua metsäpolkua. Milloin huomattavasti suurempi puu ilmestyi -näkyviin, riemastui Veerti ja juoksi syleilemään kuin lapsi äitiään. - --- Tuoppa sinäkin sylesi tämän ympärille, hän kehoitti toveriaan. - -Ville muisti aamullisen keskustelun Alapihassa ja kysyi naurahtaen: - --- Eikö riitä, jos minä katselen täältä ulompaa, että miltä se näyttää. - --- Ei, ei, kierrä vaan sinäkin kätesi. - -Ville veti kätensä ja alkoi ihmetellä. - --- Eivät totisesti yllä sormien nenät toisiinsa. - --- Niin, mitäs sanot, innostui Veerti. -- Ollapa näitä tuhansittain. -Arvaatko mitä näistä maksetaan? - --- Ehkä pari markkaa, arveli toinen. - --- Et arvannut puoleksikaan. Pienimmilläkin täytyy saada kaksi markkaa. - --- Ovatko muutkin talot saaneet? - --- Mitä ne saavat, jotka myyvät summamutikassa! Minä olen pitänyt -maailmaa kierrellessäni korvani auki, ja tiedän, mitä tukkipuut -maksavat ja miten ne myydään. Ja nyt minä sanon sinulle, että tämän -talon puilla otetaan kymmeniä tuhansia markkoja ja kymmenen vuoden -kuluttua taas yhtä paljon. - --- Jokohan, epäili toinen. - --- Saat nähdä, vakuutti Veerti. -- Mutta siihen ei ole kiirettä. -Otto-veli voisi tulla päästä vialle. - -Ville aivan säpsähti. Hän oli ajatellut jotenkin samaa, ei pään vialle -menemistä, vaan että Otto varmaan tulee katkeralle mielelle. "En minä -sekaannu tähän asiaan", hän ajatteli. - -Päivä oli puolessa, kun he joutuivat takaisin Kivimäelle. Vaimo oli -laittanut pöytään mitä parasta heiltä löytyi, ja mies koetti olla -vieraille niin kohtelias kuin vähänkin osasi. - --- Onko tämä isännän toveri näitä yhtiön herroja, kun kävitte metsiä -katselemassa? uteli hän kaikella kunnioituksella. - -"Isäntä" ja "yhtiön herra" huvitti Veertiä tavattomasti, mutta hän oli -olevinaan hyvin vakava ja selitti: - --- Ei tämä ole "yhtiön herroja", entinen lapsuuden toveri vain. Ja -kun illalla tapasimme toisemme kisakentällä, niin tulimme tänne näitä -entisiä elomaita katselemaan. - --- Vai niin, vai niin, myönteli mies. -- Kuulinhan minä, että isäntä on -ollut siellä soittamassa. Miksi ette tuo milloinkaan viuluanne tänne? - --- En minä tuo näihin huoneisiin. Äiti- ja isävainaja kielsivät, -selitti Veerti vakavana. - --- Tarvitseeko niitä enää totella, kun ovat jo toistakymmentä vuotta -olleet haudassa, tuumaili mies. - --- On minun toteltava, kun en osannut heidän elinaikanaan totella. - --- Sepä on omituinen päätös, ihmetteli mies. -- Jos sen pitää aina, -niin eihän isäntä saa milloinkaan soittaa kotonaan. - --- Soitan minä niissä huoneissa, joita itse rakennutan, selitti Veerti. --- Ja nyt meillä on viimeisenä tehtävänä katsella minun huoneelleni -sopiva paikka. - --- Eikö isäntä rakennuta tähän entiselle paikalle? arveli mies. - --- En. Te saatte asua näissä niin kauan kuin haluatte ja nämä kestävät. - --- Eikö isäntä käyttäisi tämän vanhan kartanon hirsiäkään, uteli mies. - --- En pökälettäkään, lupasi toinen. -- Ainoa vanha, jonka haluaisin, on -tuo vanha kätkyt. - -Viljelijän vaimo kysyi ihmetellen: - --- Tuoko vanha lotisko? Eihän siitä ole mihinkään. - --- En minä sitä tarvitse lapsien tuudittelemiseen, naurahti Veerti, -- -vaan se on muistaakseni meidän vanha kätkyt. - --- Niin on. Se ostettiin teidän huutokaupasta, selitti vaimo. - --- Sen saapi aivan ilmaiseksi, ehätti mies lupaamaan. - --- Ja minä puhdistan ja vien aittaan, ettei säry, innostui vaimo. - --- Ei sillä ole mitään kiirettä. Jos tarvitsette, niin antaa olla -tuvassa. - -Veerti sanoi tämän aivan vakavalla naamalla; häntä huvitti nähdä -miten molemmat joutuivat alussa hämilleen, kunnes vaimo sai ujoillen -sanotuksi, ettei heillä enää kätkyttä tarvita. - -Mies ei jatkanut, kääntyi vain kesken jääneeseen asiaan. - --- On täällä isännälle sopivia rakennuksen paikkoja. Tuolla pellon -takana, lähteen lähellä on ehkä paras paikka. Muistaako isäntä sen, vai -tulenko minä neuvomaan? - --- Kyllä minä muistan. Olkaahan täällä. Me katselemme mieluummin kahden. - -Mies ei pienimmästikään pahastunut, tulipa vielä rappusille asti -neuvomaan, mistä lähteelle mennään, ja huusi jälkeen: - --- Kävelkää suoraan laihopellon poikki, ei se haittaa mitään. - -Veerti ei seurannut kehoitusta, asteli vain tuttua polkua pellon -yläreunaa. - --- Erittäin palvelevainen mies tuo sinun talosi hoitaja, sanoi Ville. --- Olisit antanut tulla mukaan. - --- Hyvä mies, myönnytti Veerti, -- mutta ei sen tarvitse olla meidän -puheitamme kuulemassa. Nythän me vasta tulemmekin pääasiaan. - --- Eikö huoneen paikan katseleminen ollutkaan pääasia, arveli Ville -naurahtaen, muistaen samalla järven ylitse soudettaessa tekemänsä -päätöksen. - --- Ei pääasia, vaikka siihen se kuuluu. Mennäänhän tuonne suuren kiven -kupeelle juttelemaan, jossa ennenkin myllästettiin ja päreviulua -soitettiin. Sinä et muista niitä aikoja. - --- Enpä muista, myönnytti Ville. - -Puolipäivän aurinko oli lämmittänyt kiven kupeen, johon he selkänsä -nojasivat. - --- Tässäpä istuu kuin kotonaan, kiitteli Veerti. -- Ja nyt sinun täytyy -kuunnella rauhallisesti, etkä saa väittää vastaan ennenkuin minä olen -selittänyt suunnitelmani loppuun. -- Sinä näit tuolla tuvassa tuon -vanhan kätkyen. - --- Näin ja ihmettelen vieläkin, että mitä sinä sillä teet. - --- Se on muisto-kätkyt, sanoi Veerti. -- Aina siitä päivästä, jolloin -Parta-Jaakon yllytyksestä nostin sinut siihen uudesta, veli Otolle -tehdystä kätkyestä, on minulla ollut paha omatunto ja olen päättänyt -jollain tavalla sovittaa sinulle sen rikoksen. Ja kun minä maailmaa -kierrellessäni olen tavannut isättömiä poikasia, niin joka kerta -muistut sinä mieleeni ja siitä on syntynyt sellainen ajatus, että -niitäkin on autettava. Tässä tarkoituksessa olen koonnut rahaa kuin -harjukas tai juutalainen. Siinä tarkoituksessa kiirehdin ostamaan -veljenikin osan. Ja kun nyt katseltiin tuo metsä, niin sinun täytyy -uskoa, että sieltä löytyy rahaa enemmän kuin arvaatkaan. Pankissa -on aluksi... Ja suunnitelma on tällainen: me rakennamme kivestä ja -rosokyljistä puista uuden kartanon. Sinä rakennutat, minä puuhaan -rakennusmiehiä ja tarpeita -- ja soitan. Kun rakennus on valmis, -talutan minä siihen asukkaita, isättömiä, turvattomiksi jääneitä pieniä -poikia. Niitä olisi minulla heti paikalla tiedossa kymmenittäin, -mutta ei oteta enempää kuin jaksetaan elättää ja kasvattaa. Sinä -opetat lukemaan ja työtä tekemään, minä opetan käydessäni laulamaan, -soittamaan ja vaikkapa tanssimaankin. Pakottamalla ei opeteta muuta -kuin työntekoa. Joka haluaa olla pitemmän aikaa ja tekee työtä, niin -saapi olla, jos ei, niin menköön etsimään parempaa. Minä kyselen pois -lähteville palveluspaikkoja ja käyn niitäkin katsomassa, niin kauvan -kuin elän... Vieläkö jatkan suunnitelmaani, vai joko kysyn, että mitä -siitä ajattelet? Suostutko yhteen tuumaan? - -Ville oli kuunnellessaan tullut liikutetulle mielelle, enemmän kuin -olisi halunnut näyttääkään ja sanoi: - --- Sinulla on niin merkillinen suunnitelma, että minä olen aivan kuin -puulla päähän lyöty. - --- Niinkö, ihmetteli Veerti. -- Minusta tämä on aivan tavallinen eikä -yhtään merkillinen. - --- On se merkillinen sille, joka ei ole asiata ennen yhtään ajatellut. -Ja oletkohan sinäkään ajatellut mitä huolia ja vastuksia siinä tulee -eteen. - --- Olen minä niitäkin ajatellut, sanoi Veerti. -- Mikä sinusta on pahin -vastus? - --- Enhän minäkään osaa näin kiireelle sanoa. Mutta siinä on jo -ensimäinen vaikeus, että mitkä niistä ottaa kasvattaakseen, sillä onhan -meitä raukkoja niin paljon, että tuskin tälle mäelle mahtuu. - --- Sinä käsität väärin koko homman, oikaisi Veerti. -- Ei tähän oteta -yhtään poikaa, jota tullaan tarjoamaan. Ainoastaan ne otetaan, jotka -minä huomaan jääneen turvattomiksi ja ovat siivoja ja täysijärkisiä. - --- Toisetpa jäisivät nurisemaan, huomautti Ville. - --- Nuriskoot. Enkö minä saa auttaa ketä tahdon Mikä sinusta on sen -jälkeen pahin? - --- Kukapa se arvaa edeltäpäin, mutta viimeinen paha on se, että miten -sitten käypi koko homman, kun sinä kuolet. - --- Sitä en ole minäkään ajatellut, mutta ajatellaan nyt. - --- Miten se ajatellaan? sanoi Ville. -- Olen kuullut, ettei vanhemmilta -perittyä omaisuutta kykene luovuttamaan testamentilla, vaan täytyy joko -myödä tai syödä, muuten perii veli. - --- Niin taitaa periä, harmitteli Veerti. -- Mutta kyllä siihen -keksitään keino. Minä myön Kivimäen sinulle. - --- Minulle! huudahti Ville. -- Millä minä ostan? - --- Ei siinä tarvita rahoja, selitti toinen. -- Kauppakirja tehdään ja -kuitataan maksetuksi. Jos minä kuolen ensin, niin sinä jatkat ja teet -sitten testamentin isättömille pojille. Sinulla ei ole isän eikä äidin -perintöä, joka estäisi. - -Ville katsahti hämmästyneenä ystäväänsä, että luottaako se todellakin -häneen noin paljon. Veerti huomasi ihmettelevän katseen ja kysyi: - --- Etkö sinä vieläkään innostu tähän asiaan, kun katsot noin pitkään? - --- Älähän hätyyttele, sanoi toinen. -- Minä ihmettelen sitä, että mistä -sinä olet saanut niin suuren luottamuksen minun rehellisyyteeni, jotta -uskaltaisit myydä talosi ja merkitä maksetuksi. - --- Jos sinä sitä tietoa kaipaat, niin minä sanon: siitä, että sinun ja -minun äidillä oli luottamusta toisiinsa, ja tottahan meilläkin täytyy -olla... Äiti sanoi vähää ennen kuolemaansa, että luottaisin sinun -äitiisi, enkä laskisi pois, mutta isävainaja epäili, niinkuin hän -epäili kaikkia täysijärkisiä, ja käski pois... Nyt tiedät senkin asian -aivan kaunistelematta. - -Tämä tieto vaikutti Villeen, ja hän istui pitkän aikaa äänetönnä. -Hänelle muistui mieleen Simon Agaatan käynti Raivion mökissä, jolloin -tämä haukkui äitiä Haverisen akan tappajaksi ja vaikka miksi. - --- Taisin tehdä pahasti, kun sanoin tämän, virkkoi Veerti. -- Mutta -ymmärräthän, etten minä usko äitisi ottaneen neulaakaan meidän -tavarasta. - --- En minäkään usko, sanoi Ville. -- Mutta minä epäilen, että onko -minusta mitään hyötyä sinun suunnitelmallesi. - --- Mitä sinä siitä epäilet. Sittenpähän nähdään. - -Ville teki pikaisen päätöksen. - --- Jos sinun luottamuksesi perustuu äitiini, niin olkoon menneeksi: -minä suostun yritykseen. - --- Se on oikein! riemastui Veerti hypäten seisoalleen. -- Mutta -älä sano yritykseksi. Siitä täytyy tulla tosi, ainakin pienemmässä -määrässä... Ja nyt puuhaan! Mistä laidasta alotetaan? Mennäänkö -katsomaan kartanon paikkaa? - --- Mennään vain - -Kulku ei ollut enää astelemista, he menivät hypähdellen. Kohta -löytyikin lähde, josta juoksi vettä, niin että lirinä kuului -ulommaksikin. - --- Tässähän on vettä vaikka kuinka suureen taloon, ihaili Veerti. --- Tämän alapuolelle kaikki rakennukset, jotta vesi tulee omalla -painollaan. - --- Mutta tämä tulee paljon alemmaksi kuin entinen kartano, huomautti -toinen. - --- Niin sen pitää tullakin, selitti Veerti. -- Tänne ne parhaat -viljelysmaatkin tulevat. Vanhat miehet raivasivat peltonsa mitä -korkeimmalle. Meidän vuoromme on raivata alavat paikat. Ja minä olen -kävellessäni nähnyt, että parhaat pellot tulevat sinne, missä on -savea ja mutaa. Ja tästä järveen asti on yläpuoli savea ja alapuoli -suota, jotka eivät nyt kasva heinää kuin nimeksi. Mutta kymmenen -vuoden kuluttua ja jo ennenkin siinä läjöttää niin kauniita ruis- ja -heinäsarkoja, että heinäjärveläiset ihmettelevät. Ja ajattelehan, mikä -mainio työpaikka siinä on meidän kasvattipojille, kun ne pienillä -käsikärryillä lankkuja myöten työntää hyristävät savea alas ja suota -ylös. - --- Kukas raivaa puut ja kaivaa ojat? kysyi Ville. - --- Kyllä niitä työmiehiä löytyy. Otetaan jo tänä kesänä Parta-Jaakko -alottamaan. Siltä loppuu kohta lauttojen vahtiminen, ja Jaakko tulee -halusta, jos sille luvataan huoneen paikka ja puut. Se kuuluu kyselleen -moneltakin, mutta ei kukaan halua ottaa maalleen asumaan. - --- Minkä vuoksi sinä sitten haluat ottaa? kysyi Ville ihmetellen. -- -Minuakin pelottaa tuollainen mies. - --- Minä ymmärrän sinun pelkosi, myönnytti Veerti. -- Mutta koeta -sinäkin ymmärtää minun suosioni Parta-Jaakkoa kohtaan. Jaakko oli minun -ensimäinen uskottuni ja avustajani viulu-puuhassa, ja saman Jaakon -käden kautta meni minulta hyvä äiti. Ajattele ja sano sitten, kumpaako -minun pitäisi tehdä: rakastaako vai vihata Jaakkoa? - --- Älä tee kumpaakaan! Anna Jaakon olla oloissaan. - -Veerti pudisti päätään ja nauraa hymähti. - --- Ei ole oikein asettua sille kannalle toisiin ihmisiin, varsinkaan -niihin, joiden kanssa on ollut jossain tekemisessä, hän selitti -harvinaisen vakavana. -- Ja koska et sinä sanonut, kumpaako minun -on tehtävä, niin minä itse sanon, että minun pitäisi vihata Jaakkoa -enemmän kuin muiden, kostaa hänelle äidin kuolema. Ja minä kostan sen -sillä tavalla, että annan rakentaa huone-kötterön tuonne mäen taakse -ja annan ojan kaivua ja niityn raivuuta, josta saapi elatuksensa. -Jaakkokin on vanhetessaan hiukkasen viisastunut. Ja minä uskon, -että sinäkin jonkun aikaa yksissä töissä oltuasi huomaat, ettei -uskollisempaa metsänvartiaa eikä työmiestä löydy. - --- Nyt sinä ajoit minut umpikujaan, tunnusti Ville. - --- Millä tavalla umpikujaan? - --- Sillä tavalla, että vaikka minun pitäisi olla näistä asioista -paremmin selvillä kuin sinun ja olen ehkä lukenutkin niistä enemmän -kuin sinä, ei minulle ole vielä kertaakaan johtunut mieleen kostaa -sillä tavalla vihamiehelle. - --- Jospa sinulla ei olekaan vihamiehiä. - --- En tiedä, onko sellaisia, jotka minua vihaavat, mutta kyllä minä -vihaan yleensä kaikkia naisten viettelijöitä ja yhtä (jonka nimenkin -voisin mainita) vihaan niin, etten ole näkevinäni, jos tulee tiellä -vastaan. - --- Sano nimi, niin tuumitaan yhdessä, että jos voitaisiin sillekin -kostaa, kehoitti Veerti naurahtaen. - --- Sanon sinulle. Se on äitivainajan toinen mies, joka vielä elää. - --- Nooo, veteli Veerti pitkään. -- Sille on tuiki helppo kostaa. Se on -terve, vankka ukko ja osaa huonetöitä. Otetaan huonetyöhön ja aluksi -kivijalan pohjaa laittamaan. Suostutko? - --- Suostun sillä puheella, että sinä teet hänen kanssaan sopimuksen ja -selität samalla, että sanokoon minua nimeltäni, mutta ei leikilläkään -pojakseen. Minä puhuttelen häntä myös nimeltään. - --- Se on päätetty asia, sanoi Veerti iloisesti. -- Nyt meillä on -tiedossa kaksi työmiestä, ja toisia tulee, kun aika joutuu. Niille sinä -saat kostaa heidän isäinsä pahat teot siten, että opetat lukemaan ja -tekemään työtä. - --- Niille kostaminen ei kuulu minulle, sanoi Ville. -- Lukemisen opetus -on kyllä mieleistä työtä, mutta työntekoa opettaessa tulla monta -virhettä. Suon ja saven sotkeminen ensinnäkin ja monta muuta seikkaa -sen lisäksi. - --- Siihenkin keksitään keino, lohdutteli Veerti. -- Minä tiedän -sellaisen koulun, jossa näitä asioita opetetaan. Se kestää talven, ja -siihen otetaan niitä, jotka ovat vähintäin vuoden tehneet tavallista -maatyötä. Ja sinähän olet tehnyt montakin. Ensi talveksi menet sinne... -Niin sekin asia on taas päätetty... Nyt mennään pihaan ja nukutaan -vähän aikaa... Taisin syödä liika kovasti, kun tuntuu taas vatsan -kuvetta vihleksivän. - --- Söin minäkin niin lujasti, eikä minun... sanoi Ville. -- Jos olisi -kysyä, onko näillä asukkailla jotain vatsanväänneroppia. - --- Paranee se ilman mitään "roppia", kun vähän aikaa lepään. - -He alkoivat kävellä pihaan. - -Vuokramies oli odotellut, ja kun näki tulevan, niin meni vastaan. - --- Joko löytyi isännälle kartanon paikka? - --- Jo löytyi. - --- Siitäkö lähteen luota? - --- Siitä, vähän alempaa. - --- Milloinka ruvetaan rakentamaan? - --- Ensi talvena. Perustus ja kivijalka jo tänä kesänä. - --- Isäntä itsekö tulee teettämään töitä? - --- En, vaan tämä minun toverini voipi tulla jo kesän aikana -alottelemaan. - -Mies katsahti Villeen ja kysyi: - --- Tähänkö tämä tulee asumaan? - --- Sitä ei ole vielä päätetty, selitteli Veerti edelleen. -- Mutta -tulipa tähän tai asui muualla, niin jos tämä tarvitsee mitä hyvänsä, -jota teillä on antaa, niin saatte antaa epäilemättä. Luottakaa tähän -aivan yhtä paljon kuin minuunkin. - --- Jo jo minä luotan, kun isäntä sanoo, vastasi mies niin -yksinkertaista uskollisuutta ilmaisevalla äänen vivahduksella, ettei -kukaan olisi voinut hänen sanojaan epäillä. - -Samassa hän katsahti Villeen samalla tavalla kuin katsotaan pitkän -aikaa poissa olleeseen ystävään. - -Lampuodin vaimo laittoi ystävyksille nukkumapaikat samaan aittaan, -jossa Veertin äiti oli sairastanut ja kuollutkin. Niitä aikoja he unen -tuloa odotellessaan muistelivat. - --- Meidän nukkumisestamme ei tule mitään, jos yhäkin jutellaan, huomasi -Veerti. -- Nyt hiljaa, ja huomenna lakimiehen luokse teettämään kirjat. - --- Mitkä kirjat? kysäsi toinen. - --- Ne kauppakirjat. Etkö muista? - --- Ei teetetä vielä, vastusti Ville. - --- Miksei? Sinähän sen asian ensin huomasit. - --- Enpä kaupan tekoa, vaan että yritys voisi mennä myttyyn. - --- Nepä ne kuuluvat yhteen. - --- Vaikka kuuluvatkin, niin suonethan, että minä vuorostani luotan -sinuun, sanoi Ville. -- En epäile sinun peräytyvän sanastasi, jos -jätetään kirjain teko sinne asti, kun on saatu jotain näkyvääkin -tehdyksi. Niin minä ajattelen. - --- No olkoon siinä asiassa sinun tahtosi, myönnytti Veerti. -- Mutta ei -se saa vuosien taakse siirtyä. En minä mikään maailman pylväs ole. - --- Minäkö paremmin? - --- Olethan ainakin muutamia vuosia nuorempi. - --- Se ei merkitse paljon. - -Viimeinkin ystävykset nukkuivat. - - - - -XXVIII. - - -Lämpöisen lauhkeasti paistoi elokuun aurinko Kivimäen rinteen alle, -jossa kolme miestä hiki hatussa väänteli kiveä. Heillä oli jo -säännöllinen, suorakaiteen muotoinen ala tasoitettu ja hiekoitettu. -He olivat irroittaneet suuren kulmikkaan kiven, jota parhaallaan -katselivat. Miehet olivat Ville ja hänen isintimänsä sekä Parta-Jaakko. -Jaakon nimen alkuosaa ei enää koskaan mainittu, eikä siihen ollut -aihettakaan, sillä tuosta tuuheasta parrasta näkyi ainoastaan musta -sänki. Ville oli halunnut, että Jaakko on parraton poikamies. - --- Nyt tämä kivi on kuljetettava paikalleen, sanoi Ville uudestaan -työhön ryhtyessä. -- Ukki on osaavin asettamaan telat ja rullat ja -ohjaamaan kiven kulkua. Me Jaakko-pojan kanssa annamme vauhtia. - -Ukki, joksi Ville oli ilman mitään sopimusta alkanut isintimäänsä -sanoa, ryhtyi tämän nimen kuultuaan nöyrästi määrättyyn työhön. Hän jo -asetteli rullia teloille. Jaakko seisoi kiven kupeelle kumartuneena, -kanki valmiina "vippaamaan". - --- Nyt, Jaakko-poika, aletaan! - -Vaikkei tuo kirvesmiesten kielellä sanottu "vippaaminen" ollutkaan -erittäin vaikeata työtä, pullistuivat parransänkiset posket ja "puh, -puh" kuului joka nytkäykselle. - -Ehkäpä enemmänkin jännittyneenä oli kiven ohjaaja. - --- Nyt, nyt menee kivi pois teloilta! hän hätäili. Sinä Jaakko siinä... - --- Minuako sinä! tosahti Jaakko. - --- Ei ole Jaakon syytä, kiirehti Ville selittämään. -- Minä tyrkkäsin -liika rajusti. - -Tämän työmaan vanhemman polven kesken sattui vähä väliä tämän tapaisia -tosahteluja, mutta kun Ville kiirehti sovittelemaan, ottaen, missä -soveltui, syyn niskoilleen, niin sopu tuli pian entiselleen. Kivi -liikkui taas tasaisesti nytkähdellen, ja hetken kuluttua se lepäsi -rakennuksen pohjan nurkalla. - --- Se oli ensimäinen nurkkakivi tähän rakennukseen, sanoi Ville -iloisena, pyyhkien hikeä otsaltaan. -- Nyt olisi huudettava eläköön, -mutta voisivat luulla meitä hulluiksi. - -Jaakko oli samaa mieltä. - --- Niin, ei huudeta. Järvellä näkyy joku soutelevan. Luulisi hulluiksi. - -He istuivat kiven päälle levähtämään, ja Ville alkoi työväkeänsä -viihdytelläkseen puhella: - --- Kuinkahan monta kiveä tässä on silloin, kun meidän isäntä tulee ensi -kerran katsomaan? - -Jaakollakin oli oman talonsa teko mielessä, ja hän sanoi vilkkaasti -kulmiaan kutrautellen: - --- Tulisi vain heti, että saisin kysyä pohjahirret siihen minun... - --- Onhan Jaakon tupaan luvattu pohjahirret ja kaikki puut mitä siihen -tarvitsee, kun latvukset joutuvat, selitti Ville. - --- Minäpä löysin kuivan, kaatuneen hongan. Siitä tulisi lujemmat. - --- Se on eri asia, myönnytti toinen. -- Kyllä isäntä Veerti antaa sen -Jaakolle aivan varmasti, kun tulee käymään kotona. Ja se voipi tulla -vaikka tällä viikolla. Siitä on jo viikko tai enemmänkin, kun kirjoitti -olevansa aivan terve ja pääsevänsä pois sairashuoneesta. - -Jaakon huulet ja kulmat tekivät mielihyvää ilmaisevia liikkeitä, ja hän -puhkesi ylistykseen: - --- Ovat ne tohtorit hyviä miehiä, kun osaavat leikkailla ja paikkailla -suoletkin. - -Toiset naurahtivat, ja Ville selitti: - --- Ei niiden toki ole tarvinnut leikkailla eikä paikkailla monesta -paikasta, ainoastaan sormen pituinen pala, umpisuoli. - --- On, on tuota siinäkin, sanoi Jaakko. - -He olivat aikeessa lähteä vääntämään toista kiveä, loin heidän -huomionsa kiintyi tulijaan, joka oli soutanut järven ylitse ja käveli -suoraan työpaikkaa kohti. Jaakko varmaan ajatteli tupansa pohjahirsiä, -sillä hän oli aivan kovaan nauruun posahtaa sanoessaan: - --- Se on Veerti, isäntä!! - --- Ei ole, väitti Ukki. -- Isäntä Veerti on pitempi. - -Ville katseli äänetönnä. Hän oli jo ulompaa katsoen nähnyt, ettei -tulija ollut Veerti. Mutta miehen astunnassa oli jotain yhtäläisyyttä, -ja se katseli aivan kuin ahmien joka suunnalle: pelloille, niityille ja -siinä sivussa rakennuksen pohjalle. Ja samassa Ville tunsikin tulijan -Otoksi, Veertin veljeksi. "Mitäs asiaa sillä on tänne", hän ajatteli ja -tunsi tulijaa kohtaan vastustamatonta vastenmielisyyttä. Syytä siihen -hän ei osannut eikä kerinnytkään itselleen selittää. - -Otto saapui rakennuksen pohjalle, ja Ville meni tervehtimään. - --- Mitäs kuuluu? hän kysyi hyvin tavalliseen tapaan, jossa ei ollut -vivahdustakaan lapsuuden tuttavuudesta. - --- Eipä niin mitään, vastasi Otto vieläkin kuivemmin ja istahti -kivelle. -- Täällä väännellään kiviä? - --- Niin alotettiin. Minnekkä on matka? - --- Tulin vain tänne. Oletteko kuullut mitään erikoista Veertistä? - --- Ei, vastasi Ville säpsähtäen ja katsahti tutkivasti kysyjään. - --- Veerti on kuollut, ilmoitti Otto suoristaen selkäänsä ja katsellen -ympärilleen kuin voittoisa sankari. - -Toiset kolme seisoivat kuin kysymysmerkit. Ville tointui ensiksi -puhumaan. - --- Veertikö kuollut?! Mutta eihän siitä ole kuin viikko tai vähän yli, -kun sain häneltä kirjeen, jossa ilmoitti olevansa melkein terve ja -päässeensä pois sairashuoneesta. - --- Niin oli päässyt ja mennyt niille omille matkoilleen, soittamaan, -selitti Otto kylmän kuivasti. -- Mutta sillä matkalla oli ottanut -uudestaan. Ja kun sitten sairashuoneella leikattiin toisen kerran, niin -päivän perästä kuoli. Minulle tuli sairashuoneelta ilmoitus. - -Ville kuunteli typertyneenä ja kysyi: - --- Eikö minulle tullut mitään sanaa tai kirjettä? - -Otto katsahti kylmästi ja vastasi: - --- Mitäpä minun veljeni kuolema kuuluu syrjäisiin. Veerti on nyt -haudassa. En minäkään joutunut hautaamaan. Sieltä olivat vieneet ja -laittoivat rahain mukaan kuitatun laskun. Kalliin kirstun olivat -ostaneet. Mestari Tarvainen olisi tehnyt enempää kuin puolta -huokeammalla, ehkäpä entiselle oppilaalleen neljännellä osalla niistä -kaupungin hinnoista. - -Oton kylmä vastaus "syrjäiselle" ja saiturin typerät selitykset kirstun -hinnoista veivät Villen niin ristiriitaisten tunteitten keskelle, ettei -hän vähään aikaan osannut eikä halunnutkaan sanoa mitään. Siirteli -vain työkapineita ja aina toisiin selin kääntyessään pyyhkäsi vesiä -silmistään. Viimein hän tuskin kuuluvalla äänellä urahti: - --- Tämä työpaikka saanee loppua. - --- Niin saapi loppua, myönnytti Otto isäntä-äänellä. -- Sitä minä -tulinkin sanomaan. Ei Kivimäellä tarvita näin suuria rakennuksia kuin -tämä pohja näyttää, eikä niitä rakenneta niityn laitaan. Nämä ovat -niitä hullujen höyhäyksiä. - -Villen sisällä kuohahti. Hän oli, vainajaa puolustaakseen, -sanomaisillaan syyn rakennuksen pohjan suuruuteen ja paikkaan. Mutta -hän kerkesi ajatella, että kun lopullinen tarkoitus on pidetty salassa -asiaa ymmärtäviltäkin, niin Otolle ilmoittamalla vainajan jalo ajatus -tulisi melkeinpä kuin häväistyksi. - -Hän oli astumaisillaan askeleen pois työmaalta, kun kuuli Parta-Jaakon -kysyä tokaisevan: - --- Entäs minun tupani? Isäntä on minulle luvannut... - --- Mitä se on sinulle luvannut? kysyi Otto äreästi. -- Tuvanko? - -Jaakon koko naamarakenne tärisi, kun hän vastasi: - --- Tuvan on isäntä Veerti luvannut tehdä tuonne mäen taakse. - --- Kaikille se on tässä lupaillut. Ei sitä tehdä. - --- Minä itse sen teen, tokaisi Jaakko. -- Siellä on jo nurkkakivet. - --- Olkoon vaikka kolmet kivet, mutta et tee. Minä se olen, joka nyt -määrään mitä rakennetaan ja mitä ei rakenneta. - -Ville oli jo ennen väittelyn päättymistä alkanut astella pihaan vievää -polkua. Kohta tuli Jaakkokin, kulmat ja huulet vihaisesti liikehtien. -Ukki käveli kolmantena, pää alas painuneena. Viimeisenä asteli Otto, -mutisten turhan työn tekijöistä. - -Pihaan päästyä alkoi työväki kokoilla tavaroitaan. Jaakko oli -ensimäisenä lähtökunnossa ja näytti aikovan poistua kenellekään -hyvästiä sanomatta. Ville huomasi sen ja pistäytyen Jaakon jälessä ulos -kysyi: - --- Meneekö Jaakko kylälle päin? - --- Sinne menen. - --- Jos Jaakko voisi odottaa, niin mennään yhtä matkaa. - --- Minä odotan, lupasi Jaakko ja jäi seisomaan kartanolle. - -Villen tupaan palatessa kertoi Otto parhaallaan lampuodin joukoille -Veertin kuolemasta, ilmoittaen samalla, että hän on nyt tämän talon -isäntä ja että Veertin alottama rakennustyö keskeytetään. - -Tämän kaiken kuuleminen oli Villestä niin vaikeata, että hän kesken -selitysten meni sanomaan Ukille ja lampuodin joukoille hyvästit. Oton -hän jätti viimeiseksi, sillä sen kanssa oli ennen eroamista tehtävä -lopputili. Vaikeata se oli, mutta ei voinut Jaakonkaan tavalla erota. -Hän meni Oton eteen ja sanoi: - --- Minä luultavasti joudan pois. Mutta me olemme entisen isännän -luvalla syöneet talosta. Kuka ne nyt maksanee? Mekö, vai nykyinen -isäntä? - -Otto ei vastannut vähään aikaan. Hän mahtoi harkita asiaa lain ja -oikeuden kannalta. Viimein hän sanoi: - --- Turhia maksuja ne ovat minulle, mutta milläpä tekään maksanette, -kuten tuokin Jaakko hupelo. - -Villen luonto kuohahti uudestaan. Käsi meni jo ottamaan rahakukkaroa, -mutta tuli ajatelleeksi, että nekin markat lisäisivät tuon onnestaan -juopuneen perijän iloa, ja päätti jättää koetteeksi sen maksettavaksi -omankin osansa. - --- Minä olen siis huoletta, ja saatte periä tältä nykyiseltä isännältä, -hän sanoi lampuodin miehelle, joka huolissaan odotteli mitä tämä -nykyinen isäntä käskee tai määrää. - -Ville sanoi hyvästi Otolle ja vielä uudestaan Ukille, joka jäi alla -päin istumaan Kivimäen tuvan penkille. - -Lampuodin emäntä tuli Villen lähtiessä ulos ja vesissä silmin kysyi: - --- Poisko teidänkin täytyy lähteä? - --- Niinpä täytyy lähteä. - --- Meillä on nyt uusi isäntä. - --- Uusi on isäntä. - --- Menettekö käymään entisen isännän haudalla? - --- Kyllä käyn, ehkäpä kohtakin. - --- Minäkin kävisin, jos isäntä olisi päässyt oman kirkkomaan multaan, -mutta ei päässyt. Se oli niin hyvä isäntä. Ei ahdistellut meitäkään. - -Emännän suru tarttui Villeenkin, ja osoittaakseen, että hän ymmärtää -surun syyn, sanoi hän vielä kerran kättä puristaen kiitokset hoidosta -ja lohdutteli: - --- Koettakaahan kestää. Kerran tämä ahdistus kumminkin loppuu. - -Jaakko odotteli rauhattomana ja saatuaan kirjanivakan kannettavakseen -alkoi kuin paeten astua polkua alas. Mäen alla hän pysähtyi odottamaan -ja kädellään viitaten rakennuksen pohjalle tokaisi: - --- Siihen jääpi työpaikka. - --- Siihenpä jääpi, vastasi toinen. - -Jaakko antoi siitä alkaen Villen kulkea edellä. He astelivat -samaa polkua, jota Kustaava ja Annastiina olivat astelleet noin -kaksikymmentä yksi vuotta aikaisemmin. Eri suuntaan he vain kulkivat, -ja erisuuntaiset olivat ajatuksetkin. Äiti katui sitä, että oli -avioliittoa solmiessaan suostunut tekemään välikirjan, ja poika sitä, -ettei yhteistä yritystä alottaessaan kiirehtinyt tekemään välikirjaa. -Loppu-ajatus molemmilla oli yhtäläinen, että varmaankin tämä oli näin -menevä. - -Hyttilän ja Alapihan peltojen lähelle tultua pysähtyi Ville ja kysyi: - --- Tuleeko Jaakko Alapihaan? - --- En, oli lyhyt vastaus. - --- Sitten meidän täytyy sanoa hyvästi ja erota ehkä pitkäksi ajaksi, -kun se meidän hyvä ystävämme, Veerti isäntä, kuoli. - -Jaakon huulet mytyilivät surua ilmaisevasti, mutta kohta ne -pinnistyivät, ja katsahtaen vihaisesti Kivimäelle hän lausui lyhyeen -tapaansa: - --- Tuo... juutas... olisi saanut ennemmin kuolla. - -Ville näki, että Jaakko tarkoitti sanoillaan totta ja tunsi aluksi -mielihyvää. Mutta samassa hän muisti ystävävainajan sanat, ettei meillä -ole lupa ketään vihata. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SAVOLAINEN SOITTAJA*** - - -******* This file should be named 62294-8.txt or 62294-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/6/2/2/9/62294 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/62294-8.zip b/old/62294-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 4b97c48..0000000 --- a/old/62294-8.zip +++ /dev/null |