diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/61934-8.txt | 4264 | ||||
| -rw-r--r-- | old/61934-8.zip | bin | 83952 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 4264 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..764e2d3 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #61934 (https://www.gutenberg.org/ebooks/61934) diff --git a/old/61934-8.txt b/old/61934-8.txt deleted file mode 100644 index 01eb594..0000000 --- a/old/61934-8.txt +++ /dev/null @@ -1,4264 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Kotipoluilta IV, by Emil Lassinen - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - -Title: Kotipoluilta IV - Pieniä kertoelmia - -Author: Emil Lassinen - -Release Date: April 25, 2020 [EBook #61934] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOTIPOLUILTA IV *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - - - -KOTIPOLUILTA IV - -Kirj. - -Emil Lassinen - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström, -1898. - - - - -SISÄLLYS: - -Halla. -Kaksi markkaa. -Kesäinen kertomus. -Lompakko. -Kaksi hääiltaa. -Tyhjää varjoa vain. -Surman sijoilla. -Taistelu ja voitto. -Maailmankiertäjä. -Heikkas-ukon romaani. - - - - -Halla. - - -Se oli Esteri nuorimman tytön eellimäinen, ja se oli semmoinen -virmakka, hoikka ja lapsellinen. Moitittiin aina että hän nauroi liian -paljo ja ajatteli liian vähä. Sellainen ominaisuus on monella tytöllä, -niinkauan kuin nuoruuden kevät kestää, mutta sitte seuraa useinkin -säälimätön halla, joka kylmettää juuria myöten kaikki lapsellisuudet, -kaiken hentouden. - -Niin kävi Esterinkin. Toimeentulo kotona oli niin tukalaa, se vaati -yhtämittaista raatamista, väsymättömyyttä. Edistyminen oli sula -mahdottomuus, pellot olivat siksi pienet, kiinnitysvelka siksi suuri. -Kiitti Luojaa, että sai ulosteot ja velankorot vuosittain suoritetuksi -ja että sai selvän leivän ravinnoksi. Tavaran kokoomisesta, -vaurastumisesta ei puhettakaan. - -Kun Esteri oli viidentoista vanha ja kun vanhimman jälkimäinenkin tytär -jo oli joutunut miehelään, alkoivat isä ja äiti tuon tuostakin -viittailla siihen suuntaan, että he mieluimmin jo luovuttaisivat talon -hallinnon pojalle ja antautuisivat eläkkeelle. He olivat aikansa -seisoneet etumaisina taistelijoina, ponnistelleet, hikoilleet, heillä -oli oikeus jo hellittää, sillä uupumus alkoi tuntua luissa ja -jäsenissä. Nuoremmat ja väkevämmät voimat olivat velvolliset astumaan -heidän sijalleen olemassaolon taistelurintamaan. -- Mutta tuon Esterin -tähden tarvitsisi kestää vielä; jokunen vuosi, sanoi äiti... se on niin -erilainen, niin ajattelematon ja arkatunteinen. Kun tulee miniä taloon, -niin... - -Syvä huokaus keskeytti ajatuksen. Äiti tiesi omasta kokemuksestaan, -mistä merkityksestä hallinnon luovuttaminen tuli olemaan Esterille. -Kahdentoista vuotias Miina, nuorin lapsista, oli toisen luontoinen, ja -se voisi jäädä isän ja äidin hoitoon, jos olot kiertyisi kylmiksi, -mutta Esteri, arkatunteinen ja lapsellinen Esteri, sen kanssa oli -vaikeinta. - -Huononpuoleinen vuodentulo joudutti päätöksen toteuttamista. Rukiista -saatiin tuskin viittä jyvää, heinänteko-aikana satoi katkeamatta, -perunoihin tuli rutto. Karjan kustannuksella saatiin velan korot ja -ulosteot suoritetuiksi. Silloin päätös ratkaistiin. - -Talon hallinnon saatuaan alkoi poika etsiä sopivaa vaimoa, sellaista, -jolla oli kykyä talon komentoon ja joku summa rahaa. Muuan varakas -torpantyttö osoitti taipuvaisuutta. Kosija, kahdenkymmenen vuotias -nuorukainen, ajoi asiaansa tulisesti, sillä saalis oli verrattain -oivallinen. Tytön myötäjäisrahoilla voisi lyhentää kiinnitysvelkaa -ainakin puolet, rahojen lisäksi tuli vielä muutakin irtainta samassa -suhteessa. Onnekkaampaa naimista ei poika ollut uneksinutkaan. - -Kun talon luovuttamisesta oli kulunut vuosi umpeen, pidettiin häät. Ne -eivät olleet loistavat, mutta hupaiset ne siltä olivat. Seitsemäntoista -vanhalla Esterillä, joka oli morsiustyttönä, oli uusi, tiiliruskea -pukine yllään. Väri ei tosin soveltunut tilaisuuteen, mutta hänellä ei -vielä ollut kunnollista mustaa pukinetta eikä hän siitä ensinkään -pahoitellut. Häissä ei ollut ketään isoisia eikä siis mitään -silmäänpistävää eroa näkynyt hänen ja muiden vieraiden vaatteusten -välillä. - -Sitte alettiin elämään uusissa oloissa. Esteri, joka vilkkaalla -mielikuvituksellaan oli toivonut naimisen johdosta mahdollisia ja -mahdottomia, pettyi heti ensimmäisinä päivinä. Veljen vaimo tosin -puheli hänelle ystävällisesti ja nauroikin joskus mukana, mutta hänen -käytöstavassaan oli jotakin, joka pidätti Esteriä pääsemästä häntä -aivan lähelle. Heidän välilleen ilmaantui ensi hetkistä saakka -jonkinlainen juopa, ja juopa kasvoi ajan mukana yhä jyrkemmäksi. -Veljenvaimon läheisyydessä tunsi Esteri itsensä araksi, yksin ollessa -painui hänen mielensä alakuloiseksi. Toisinaan tuntui kaikki niin -oudolta, vieraalta, tuntui koko olo ja elämä ihka toisellaiselta kuin -ennen, jolloin isä ja äiti vielä ohjasivat talon komentoa, jolloin veli -vielä oli naimatonna. Epäillen että hänessä itsessään ehkä löytyi -suurin syy, koetti Esteri entistä hartaammin saavuttaa veljensä vaimon -ystävyyttä ja rakkautta. Mutta jota enemmän lämpöä hän osoitti -puoleltaan, sitä enemmän kylmyyttä ja jäykkyyttä niitti hän -vastalahjaksi, sitä kauemmas hän työntyi päämäärästään. - --- Eikö sitä naineenakin saa olla iloinen? virkkoi hän kerran veljensä -vaimolle, yritettyään turhaan sulattaa tämän kylmyyttä ja jäykkyyttä. - --- Saa kyllä olla iloinen, mutta ei saa olla harakkamainen, kuului -vastaus. - --- Harakkamainen!... Esteri loukkaantui syvästi. Hän ei enää koko -päivänä nauranut eikä puhunut turhia. - -Vähitellen muuttui hän epäileväksi ja epäröiväksi, ja yhtämittainen -ristiriita rupesi vallitsemaan hänessä. Hän olisi mielellään ollut -iloinen ja entisen tapainen, mutta hän ei ollut enää milloinkaan varma, -oliko ilo paikallaan tai ei. Veljenvaimon kasvojen ilme peräytti hänen -naurunsa, vieras ja outo ilma, joka tuntui täyttävän entisen rakkaan -kodin, ikäänkuin kahlehti hänen vasituiset ja luontaiset taipumuksensa. - -Töiden ja askareiden johdosta alkoi myöskin sadella muistutuksia hänen -osalleen. Kun hän teki jotakin oman älynsä mukaan, sanoi veljenvaimo -heti, ettei se työ lainkaan olisi kiirehtänyt, joku toinen muka -oli tärkeämpi, kiireellisempi. Mutta jos Esteri epävarmuuden -silmänräpäyksenä tiedusteli töiden suhteen jotakin, kuului heti -vastaus, että suuren tytön toki pitäisi tietää sellainen asia -kysymättäkin. - -Miinaa veljenvaimo usein kiitteli maasta pilviin. Esteri ei ensin ollut -ymmärtää noita kiittelemisiä, mutta pian oppi hän käsittämään, että ne -olivat moitetta hänelle. Tarkka ja taidokas Miina, josta tulee kelpo -nainen, merkitsi että hän oli typerä, taitamaton, ettei hänestä muka -milloinkaan tule kunnon ihmistä. - -Ilmi riita ei voinut jäädä tulematta, jo ensimmäisenä talvena se -puhkesi. Veljenvaimo meni erään kerran vettä ammentamaan, tuli sitte -porstuan rappusille ja tiuskasi Esterille, että tämä muka kiusalla -viivytteli tuloaan ja antoi hänen seistä pyryssä ja pakkasessa. Esteri -sieppasi korennon ja kiirehti kaivolle. - --- Vielähän tuo vesi läikkyy saavissa... sinulla on vaan erinomainen -halu purra minua. - -Ensimmäinen sananvaihto johti pian toiseen ja kolmanteen. Esterillä oli -tunteellinen sydän, joka pian loukkaantui, mutta yhtä pian unhotti ja -antoi anteeksi. Veli huomasi epäsovut piankin ja teki kaikki minkä -kykeni, rakentaakseen sovintoa. - --- Se on Esteri aina ollut sellainen ajattelematon ja erillainen muita, -sanoi hän vaimolleen. - --- Ja häijynsekainen, lisäsi tämä... sitä ei ole opetettu eikä -kasvatettu. - --- Ei se varsinaisesti häijy ole, ei lähimaihinkaan, on vaan muuten -sellainen. - -Veli koetti puolustaa parhaan mukaan sisartaan. Esteriä hän sitte -kahdenkesken kehoitti rupeemaan aikavaksi, järkeväksi, heittämään pois -turhat lapsellisuudet ja loukkaantumiset kaikista pikku-asioista j.n.e. - -Kesällä sattui viiltävämpi loukkaus. Esterillä oli kolme kanaa, joista -hän sai tulot itselleen. Veljenvaimo ruokki kerran omia kanojaan, ja -Esteri, jolla ei ollut tahallista vakoilemisen aietta, sattui sivulta -näkemään, miten ruokkija potkaisi hänen "Heleenaansa", kun sekin juoksi -noukkimaan leivän muruja. Seuraavana päivänä asetti Esteri kanansa -pärekoppaan, vei ne kylään. Oli kuullut että eräästä talosta, -jonka tyttären kanssa hän oli läheinen ystävä, oltiin hankkeissa -lähteä kaupunkiin. Kotiin palatessa sitte raskas mieli puhkesi -kyyneleihin. Hän istui kivelle ja itki ensimmäiset viljavat kyyneleet -neito-ijässään, itki jotta hoikka vartalo vapisi ja nytkähteli. - -Syksyllä ryhtyi veljen vaimo kankaankudontaan. Hänen, Esterin ja Miinan -piti saada uudet talvipukineet. Veli oli tuonut loimet kaupungista, -paljon puhetta ja touhua oli pidetty asiasta. Kun kutojan ja Miinan osa -oli kudottu, tuli Esterin vuoro. Silloin kangas muuttui asulleen, -raidat olivat rumia, samoin värikin. Kangasta poikki leikatessa -kieltäysi Esteri jyrkästi huolimasta osaansa. - --- Miksi et huoli? kysyi veli, joka ei tiennyt kesällisestä tapauksesta -mitään ja joka luuli siskonsa ja vaimonsa elävän sulimmassa sovussa. - --- Muuten vaan... minä kudotan Einolan Katrin kanssa... - -Kun veli pääsi syyn perille, torui hän vaimoaan siitä, ettei tämä ollut -kutonut samanväristä ja -raitaista kangasta Esterille kuin -itselleenkin. - --- Turhaa sisuttelemista, vastasi vaimo... kangas on yhtä hyvää ja -lujaa, mutta Esteri on sellainen toranrakentaja ja... - --- Mutta väri ja raidat, eihän ne kuitenkaan ole... - --- Väri ja raidat, Jumalan nimessä... ottakoon sitte Esteri minun -osani, hänelle se kai kuuluu ansiosta, minä saan elää ja olla -armopaloilla. Sellainen rikas neito... - --- Ei se kuulu asiaan. - --- Mutta se kai kuuluu asiaan, että sinä ja Esteri saatte kiusotella -minua mielin määrin. Eihän minusta ole ollut mitään hyötyä talolle, -Esterin nojallahan tässä on päästy kai jaloille... - -Veli sai sellaisen läksytyksen, että hän suuttui koko kangasrettelölle. -Kun ei Esterille kerran kelvannut oma osa eikä kutojankaan, niin sai -olla kelpaamatta. - -Einolan Katrin kanssa toimitti Esteri kangasta itselleen. Hänellä oli -monivuotiset säästöt kanahoidosta tallessa mustaa pukinetta varten. Sen -teettäminen sai siirtyä tuonnemmaksi. - -Yhä apeammaksi muuttui hänen mielensä, yhä varjokkaammaksi kävi kodin -entinen kirkas ilma. Ei tullut enää Esterin huulilta tyhjiä nauruja, ei -rinta enää riemastunut turhista, elämän todellisuudella oli siksi kovat -kourat. - -Kotoa lähteminen pois pälkähti sitte ajatuksiin, tyynnyttäen mielen -muutamiksi hetkiksi petolliseen onnentilaan. Hän lähtee pois -synnyinkodistaan eikä palaa takaisin milloinkaan, lähtee kylmänä, -ylpeänä, huokaustakaan huokaamatta. - -Mutta sitte tuli kysymys, minne hän lähtisi, mitä tarkoitusperää kohden -hän suuntaisi. Hänellä ei ollut mitään kokemusta, ei taidon alkeita, ei -ystäviä, ei ohjaajia. Kansakoulun käyneillä oli niin monta uraa -avoinna, mutta hänpä ei ollut käynyt tuntiakaan kansakoulua. -Kirjoitusta hän osasi lakea, siinä kaikki hänen taitonsa ja tietonsa. -Unelma murskautui pian. - -Suosioon pääsemistä ja ystävyyden saavuttamista ei hän enää -yrittänytkään, veljenvaimo oli siksi kylmästi ja tylysti kohdellut -häntä... oli armottomasti viskannut luotaan, mitä pyhintä ja kalleinta -hänellä oli tarjottavaa: lämpimän, puhtaan ystävyyden. - -Jos hän olisi rikkonut jollakin tavoin, olisi asia ollut -selitettävissä, mutta hän ei tiennyt tahallisesti mitään loukkaavaa -tehneensä, ei pienintäkään. Mistä sitte tuo kalpeus häntä kohtaan? Ja -tuo sietämättömyys, joka oikein huokui veljenvaimon koko olennosta. Se -oli kerrassaan käsittämätöntä. Oliko se sitä lajia ihmistä, joiden -täytyy välttämättä saada vihata. Sehän olisi hirmuista. Vai olisiko -hänen köyhyytensä yksinomaan syynä kaikkeen? - -Ehkä, ehkä...! - --- ... Ja mieti asiaa tarkoin, virkkoi lipeäkielinen Sanna, joka oli -ijässään monta taipumatonta tyttöä taivuttanut... se on Vanhalan Kalle -varakas isäntä... ei eläkevanhuksia, ei velkoja, talo hyvässä kunnossa, -kiiltokarvaiset hevoset, aitat täynnä eloa ja tavaraa, mieti asiaa -tarkoin ennenkuin kiellät. - -Esteri tunsi kylmiä väreitä sydämmessään... häntä oikein pelotti pelkkä -ajatuskin tulla Vanhalan isännän vaimoksi. - --- Se on niin vanha, ja sillä on ollut sen Anninkin kanssa... - --- Tuommoisia viitsit mainitakaan. Mikä vanha se on Kalle? Vasta -neljänkymmenen vaiheilla, mies paraassa miehuudessaan. Ja tuo Annin -asia, se ei talon isännälle merkitse kahta kolikkoakaan. - --- Mutta se on niin ilkeätä. - --- Jäisivät maarkin tytöt naimatta, jos tuollaisista piittaisivat. -Miehillä semmoisilla kuin Vanhalan isäntä, on aina oma arvonsa, ei sitä -kukaan pidä muistissa, mitä silloin tällöin on tapahtunut. Eikö olisi -lystiä heilua varakkaan talon emäntänä? Eikö? - -Esteri tunsi ohimojensa kuumenevan. Päästä pois veljenvaimon silmien -alta, päästä emännäksi varakkaasen taloon, jossa saa käskeä ja komentaa -ja jossa ei tarvitse alituiseen pelätä väijyviä silmiä, olisi siinä -kostoa. Mutta toisaalta sellainen pisamakasvoinen, ryppyinen mies kuin -Kalle. Ja se Annin asia ja ne entiset, joista maailma on kohissut... - --- En minä tiedä, ei taida sopia... kylmät väreet soutivat taasen -Esterin sydämmessä. - --- Hupsu tyttö, millaisia puhelet, se sopii niin mainiosti. - --- Miten se Kalle on tullut minua ajatelleeksi, tuskinhan me olemme -sanaa vaihtaneet. - --- Se on nähnyt sinut aina milloin olet käynyt Einolassa... ja se on -ruvennut mieltymään. - --- Ei se taida sopia, kaikki ihmiset nauraisivat... enkähän minä tunne -Kallea kohtaan... - --- Hupsu tyttö, mitä puhelet. Kotonasi olet viidentenä pyöränä -vaunuissa, mutta Vanhalan emäntänä... - -Veljenvaimon tiukoilemiset, hänen äänensä kiusallinen sointu, hänen -kylmyytensä, häijyytensä, kaikki kuvautuivat äkkiä Esterin silmien -eteen. Ja samassa iski kova kostonhalu hänen sydämmessään. Ohimot -kuumenivat, mieleen kertynyt katkeruus vapisutti kättä. Jos hän -kiusallakin... - --- No, tulkoon sitte, eihän ne voi muuttua huonommiksi minun päiväni. - -Hän nousi ylös ja lähti kiireesti astumaan kotia kohden. Hän oli -paluumatkalla Einolan Katrin luota. - -Kotiin saavuttuaan sulkihe hän kamariinsa... koetti tyynnyttää mieltään, -mutta koetus ei ensinkään luonnistunut. Kylmä ahdistus, jommoista ei -hän ennen eläissään ollut tuntenut, kouraili häntä... hän ei saanut -kyyneleitäkään tulemaan. Pelastettu ja -- kuitenkin perikadossa, soi -alati hänen korvissaan. - -Iltakin oli jo kulunut niin myöhälle, ettei hän voinut lähteä Einolan -Katrin luo, kuulemaan sen mielipidettä. Einola oli Vanhalan naapuri, -Katri oli ainoa lapsi. Sillä oli jo salasulhanenkin, pulska, -samanikäinen poika. Katri varmaankin hämmästyisi, kun kuulisi että -hänestä ja Vanhalan Kallesta tulee pari. - -Mutta se ei saa tapahtua, ei elämän päivinä. Jo seuraavana päivänä -lähtee hän Einolaan ja lähettää peräyttämisilmoituksen Sannalle. Hän -tekee sen ihan varmaan, vetelästä suohon, kovan onnen päiviltä -perikatoon ei hän syökse itseään, ei, ei... - -Vasta aamupuolella nukahti Esteri, mutta uni oli levotonta, rauhatonta. -Kun hän aamulla heräsi, vallitsi sellainen sekavuus ja hämminki hänen -sydämmessään, ettei hän osannut päättää sinne eikä tänne. Toisin -silmänräpäyksin päätti hän jyrkästi peräytyä, toisin silmänräpäyksin -asianhaarat tuntuivat väkisin työntävän hänet miehelään. - -Einolaan meno siirtyi tuonnemmaksi. - -Veljenvaimon kanssa syntyi sanailu aamuaskareita tehdessä. Tähän saakka -oli Esteri tavallisesti vaiennut tai korkeintaan lausunut jonkun -miedon, mielipahaa ja loukkausta ilmaisevan sanan, mutta nyt ei hän -enää voinut niellä harmiansa. - --- Sinä olet torpasta kotoisin ja omaa lajiasi... mutta minä olen -perintötalon tytär. - -Samassa viskasi hän kädestään jotakin lattialle, otti lypsysangon ja -riensi karjatarhaan. Siellä hän kyllä katui sanojaan, mutta anteeksi -pyytämään ei hän mennyt. Ennen veljen naimista oli hän rakastanut -kaikkia ihmisiä, ihana sopusointu oli vallinnut hänen ja koko maailman -välillä, mutta tuo vieras olento oli kahden vuoden aikana joka päivä -kylvänyt myrkyllisiä vihan siemeniä hänen sydämmeensä, ja nyt alkoi -kylvö tuottaa satoa, kasvullisuutta. Viha ja katkeruus oli herättänyt -vastavihaa ja katkeruutta, samalla kuin viha heräsi hänen sydämmessään, -oli häneltä ryöstetty kaikki elämän rikkaus ja onnellisuus, niin ettei -ollut jälellä muuta kuin katkerat tunteet. - -Lauantai-illalla tuli Vanhalan isäntä puhemiehen kera tuomaan kihloja. -Naimiskauppa oli sillä päätetty. Heti kosinnan jälestä alkoi -veljenvaimo lähennellä Esteriä. Jäykkyys suli, entinen kylmyys vaihtui -lämmöksi, hymyilevä nauru ja ystävälliset sanat tulivat kuin itsestään; -Mutta Esteri työnsi hänet ylenkatseellisesti luotaan pois. Tarjottu -ystävyys tuli liian myöhään. - -Pari viikkoa ennen häitä teki veljenvaimo viimeisen kokeen. Esteri -istui käsi poskella ja mieli kylmänä, kun kokeilija ilmaantui kamariin. - --- Unhotetaan pois entiset ja ruvetaan ystäviksi. - -Esteri tunsi poskensa kuumenevan. Hän alkoi viheltää, kuten ennen onnen -aikoinakin oli tavannut tehdä. Tuo ihminen oli lopultakin vihannut -häntä köyhyyden tähden. Ja nyt kun hänestä tulee Vanhalan emäntä, nyt -se kehtaa tulla tarjoomaan ystävyyttään. Säälittävä olento. - --- En minä unhota milloinkaan sinua, herttainen kälyni, vastasi Esteri -purevan ivallisesti... Kiitos vain kaikesta hyvyydestäsi näinä kahtena -vuotena... niitä lie soma muistellaksesi. Ystävyyttä ei minulla, ikävä -kyllä, ole varaa tarjota, olen siksi köyhä... - --- Sinä olet tullut ylpeäksi, kovin ylpeäksi, kun pääset -talonemännäksi. - --- Hyvänen aika! huudahti Esteri naurusuin ja viattoman näköisenä. -Talostahan minä itsekin olen, enhän minä torpasta ole. - -Esteri käytti terävintä asetta mitä hänellä oli. Ei mikään koskenut -veljenvaimoon niin kiusallisesti ja ärsyttävästi, kuin muistutus että -hän oli torpasta syntyisin. - -Häät pidettiin syyskesällä Vanhalassa. Päivä oli lämmin ja sees. Esteri -lähti jo aamupäivällä kotoa, sanottuaan jäähyväiset vanhemmilleen, -siskolle ja veljelle, jotka tulivat vasta myöhemmällä häätaloon. Ei -yhtään kyyneltä tullut hänen silmäänsä hyvästi jätellessä, mutta kun -hän sitte tienkäänteessä loi silmäyksen synnyinkotiinsa, syöksähtivät -kuohuvan runsaat vedet silmiin. Siinä oli lähde lähellä, Einolan Katri -pysäytti hevosen, Esteri juoksi tuttua polkua myöten lähteelle ja pesi -sen kirkkaalla vedellä kyyneleensä pois. Ne olivat viimeiset hänen -neitoijällään. - -Vihkijäistilaisuudessa osoitti hän erinomaista tyyneyttä. Selvällä ja -kuuluvalla äänellä luki hän vihkivalan sanat, kasvoilla ilmeni -sellainen tylsyys, että äiti ja omahiset imettelivät. Ensin mainittu -varsinkin oli pelännyt, että Esteri kadottaisi tyyneytensä ja tekisi -jonkin ajattelemattomuuden. - -Turha pelko. Yhdeksäntoista vuotias Esteri käytti koko illan itsensä -niin järkevästi ja arvokkaasti, kuin konsanaankin täysin kehittynyt -nainen. Ei näkynyt merkkiäkään entisestä tytönhoikaleesta, joka kolme -vuotta taaksepäin oli ajellut perhosia takaa ja joka väliin aamusilla -pistäytyi pihlajaan kukkumaan käkenä varsin sitä varten, että sai aimo -torut vanhemmiltaan. - -Ihmiselämän ankarat hallat toisinaan kylmettävät ihmeen pian -lapsellisuudet pois. Esterikin kypsentyi parissa vuodessa järkeväksi -naiseksi -- -- -- - - - - -Kaksi markkaa. - - -Oli ihan sääntönä, että Selmi oli kaikessa etevämpi Sakua, olipa sitte -kysymyksessä läksyjen oppiminen tai kujeileminen tai pieni kähmäkkä -ylemmän kansakoulun poikien kanssa, sillä semmoistakin sattui väliin -viikon päivinä. Selmiltä kävi kaikki niin liukkaasti, luontevasti ja -niin ruton somasti... Ja sillä oli sellainen nopea käsitys- ja -toimintakyky, sellainen liukkaus ja taipuvaisuus kaikkeen, että oikein -veti ihmeeksi toisinaan. Saku oli hitaampi ja kankeampi eikä häneen -pystynyt ensi nyhjäyksellä mikään asia, mutta sitte kuin pystyi, sitte -pysyi lujassa. - -Kehityksessä ei kuitenkaan sattunut suurtakaan eroavaisuutta. Selmin -oppiessa tuntemaan aakkoset, oppi Sakukin, ja vaikka ensin mainittu -usein keikkui jo kukkulalla, viimemainitun vielä hikoillessa mäen -keskivaiheilla, pysyttiin kuitenkin rinnakkain. Sillä Selmin työhön -tuli kernaasti aukkoja ja vuotopaikkoja, mutta Saku teki kypsiä jälkiä -eikä hänen tarvinnut milloinkaan tehdä samaa nousumatkaa kahdesti. - -Hyviä ystäviä he olivat, huolimatta luonteiden vastakkaisuuksista ja -huolimatta siitä, että Saku oli pyöreä ja varteva, Selmi solakka kuin -orava. Alempaa kansakoulua he yhdessä kävivät, asuivat samassa talossa, -poimivat kesäisin yhdessä marjoja, onkivat ahvenia, tekivätpä yksissä -tuumin pieniä kepposiaankin, semmoisia vähäpätöisiä, joihin alemman -kansakoulun oppilaat kykenevät. Molempain vanhemmat kuuluivat -työväestön luokkaan. Selmin isän suonissa juoksi vilkas pohjalaisveri, -Sakun vanhemmat olivat hiljaista Hämeen kansaa. Miten oltiinkaan -maailmassa risteilty, niin kaupunkiin oli vetänyt kummankin perheen -tie, ja samaan taloon jouduttiin asumaan, samoja portaita polkemaan. - -Saku piti toveriaan kovin suuressa arvossa, mutta pyrki sentään -kaikessa sen rinnalle. Ja syntyi siten monta olantakaista ponnistelua, -sekä koulupiirissä että sen ulkopuolella. Noin ylimalkaan onnistui Saku -ponnisteluissaan mainiosti; ei sattunut useinkaan, ettei hän olisi -tänään osannut sitä, minkä Selmi osasi eilen, olipa se sitte kujeilujen -alalla tai läksyjen oppimista. - -Kerran -- koulut eivät silloin vielä olleet alkaneet -- kihmelteli -Selmi kaduilla, mutta toveri ei ollut mukana. Raatihuoneen lähellä -koikkasi hän kappaleen matkaa yhdellä jalalla, silmitteli ylös -korkeuteen sekä alas leipurin rappuja kohden. Oli satanut pari päivää, -katukäytävien laiteilla oli liejua. Tultuaan raatihuoneen taakse näki -Selmi liejussa jotakin valkoista ja välkehtivää. Mitähän se mahtoi -olla? Jospa tarkastaisi toisella silmällä. Tönkäys isolla varpaalla, -niin välkehtivää esinettä tuli enemmän näkyviin. Ja kaikki mitä tuli -näkyviin, oli pyöreätä ja kirkasta. - -Mitä tämä merkitsi? - -Ja Selmi kumartuu, silmät kirkastuvat, iloinen hämmästys täyttää hänet -korvalehtiä myöten. Välkehtivä esine on markka, hopeamarkka. Selmi -heittää pari kuperikeikkaa ja lähtee vilistämään kotia kohden kuin -pikajuna. - -Kotona syntyy aika ilot. Äiti ottaa rahan käteensä, vakuuttaen että se -on selvä hopeamarkka, nuoremmat siskot ja veikot joutuvat kokonaan -ymmälle. He käsittävät, että jotakin erinomaista ja tavatonta on -tapahtunut, ja he ryntäävät äidin ympärille, huutaen: markka, markka, -anna minulle... - --- Mutta missä on Alasen Saku? Tuolla tikapuilla keljottelee; ei tiedä, -poika parka, vielä koko seikasta. Mitähän sanoo, kun... - --- Saku, tule tänne, huutaa Selmi innoissaan rappusilla. - -Saku nousee seisomaan ja silmittelee alas. Tekisi mieli laskeutua -suorana kuin seiväs tikapuita myöten pihamaalle, mutta askeleet ovat -hirmun leveitä; ei ole jaloissa mittaa astua sellaisia. - --- No, Saku, tule pian, huutaa Selmi kärsimättömästi ja puolittain -äkäisesti. - -Jo käsittää Saku, että on jotakin kysymyksessä, jo alkaa hän kiepottaa -itseään alas aika nokkelasti. Saapuu huutajan luo, astuu sisään -punakkana ja pyöreänä. - --- Näetkös, mikä tämä tässä on, virkahtaa Selmi verrattomalla -äänenpainolla ja ottaa rahan esille. - --- Markkahan tuo on, vastaa Saku kylmästi... olen maar minä nähnyt -isällä ja äidillä... - --- Niin, keskeyttää hänet Selmi... mutta onko sulla itselläsi, -poikanen, milloinkaan ollut tällaista? - -Saku alkaa aavistaa jotakin; hänen silmänsä suurenevat eikä hän saa -sanaa suustaan. - --- Onko ollut milloinkaan sinulla tämmöistä pyöreätä?... - --- Ei, eipä minulla vielä, vastaa Saku vihdoin nolosti ja kankeasti. - --- Ei suinkaan, ei... mutta tämä, jonka tässä nyt näet, on mi-nun -mark-ka-ni. - --- Jokohan tuo nyt on? - --- No, kysytään äidiltä. Kenen on tämä markka, äiti? - --- Sinun, lapsikulta. - --- No, nytpähän kuulit. Joko alat uskoa, vai vieläkö intät vastaan? - --- Enhän minä enää... miten sinä?... - --- No, näeppäs, minä olin onnenpoika, minä löysin sen. - --- Mistä? - --- Raastuvan takaalta. Äiti pani minut viemään sukkia Veikkoselle. -Kalle ei ollutkaan kotona, oli lastuja noutamassa Peliinin uudelta -rakennukselta. Minä tuumasin myöskin mennä sinne. Tulin raastuvan -kohdalle, tulin ohitse. Hih-hei, kadulla kiiltää ja välkkyy jotakin. -Minä varpaalla koskettamaan. Hih-hei, se oli markka, poikaseni, joka -kiilti ja välkkyi kuin aurinko, tuo sama markkanen, jota sormesi nyt -koskettaa. - -Saku hengittämättä kuunteli Selmin juttua. - --- Minäpä en ensin tahtonut uskoa silmiäni, luulin että se oli tinaa -tai jotakin muuta, mutta... - --- Olikin hopeata. Eiköhän mennä katsomaan sitä paikkaa, minä tahtoisin -nähdä... - --- Mennään vaan... ja pojat juoksemaan raastupaa kohden. - --- Tuossa on kämmenen kuva, sanoi Saku, kun olivat tulleet paikalle ja -Selmi oli osottanut kohdan, missä markka oli maannut. - --- Minä heitin siinä lystikseni pylläkän... tuossa noin näet ison -varpaan sijan, siinä kohden se kiilsi ja siihen minä tonkasin. - -Saku oli varsin huumautunut ihmetapauksesta. Kotiin tultuaan näytti hän -nololta sekä entistä totisemmalta. He olivat olleet Selmin kanssa tähän -saakka jokseenkin tasa-arvoisia, mutta nyt oli tasa-arvoisuus saanut -pahan kolauksen. Selmi oli kohonnut arvaamattomaan kunniaan, josta -kunniasta hänellä, Sakulla, ei ollut kynnen vertaakaan osaa. -Tasa-arvoisuuden laita markka-asian jälkeen oli noin ja näin. Muut ne -vielä lietsoivat tuota alemmuuden tunnetta parempaan eloon. Puhuivat -ihmetyksellä Selmin löydöstä ja lausuivat ihmetyksen ohessa koreita -kehusanoja. Isäkin teki siten. Työstä kotiin tultuaan ja illallista -syödessään, hiipi Saku hänen polviensa lähelle ja virkkoi: - --- Kuulkaahan, isä. - --- No, mitäpä nyt? - --- Yläsen Selmi löysi tänään markan. - --- Oh-hoh, sepä vasta peijakasta. Mistä löysi? - --- Raastuvan takaalta. - --- Oh-hoh, sitäpä oli vikkelä veitikka. - -Yöllä näki Saku unia markasta tuhansissa eri muodoissa. Hän oli milloin -löytävinään sadottain markkoja, milloin taas kadottavinaan ne. Aivan -aamulla, kun hän jo oli hereillä ja silmät auki, alkoi hän tulisella -innolla penkoa sänkyvaatteita. - --- Saku, mikä sinun nyt on? kysyi äiti. - --- Se markka putosi tänne, se hopeamarkka. - -Äiti rupesi nauramaan ja silloin Saku selvisi unenpyörryksistä. Mutta -alemmuuden tunne ei laannut kiusaamasta, ahdistamasta. Hän ei ollut -enää Selmin vertainen, ei omissa silmissä eikä muidenkaan silmissä, hän -oli jäänyt takapajulle aimo matkan. - -Päivemmällä tarkastettiin löytömarkka perinjuurin, luettiin -kirjoitukset, numerot, koetettiin sen helähdystä eikä mieli tahtonut -ensinkään väsyä ihmettelyihin. - -Iltapuolella meni Saku lastuja noutamaan Peliinin uudelta, tekeillä -olevalta rakennukselta. Joku hämärä tunne sanoi hänelle, ettei muu kuin -luja ponnistus voinut nostaa häntä alemmuuden tilasta Selmin tasalle. -Siten oli ennenkin ollut, siten oli nytkin. Ponnistus, luja ponnistus -tarvittiin taasen tehdä. Markan löytäminen oli elin-ehto hänelle, jos -ei mielinyt tykkänään takapajulle jäädä. Hämärän tunteen ohjaamana -alkoi Saku tarkkaan tirkistellä jalkoihinsa, sekä meno- että -paluumatkalla. Jos sattuisi että hänkin löytäisi... Mutta eipä sattunut -sinä päivänä eikä vielä seuraavanakaan. Luonteensa mukaisesti rupesi -Saku ponnistelemaan yhä kovemmin. Minne menikin ja mistä tulikin, aina -asteli hän etunojassa, aivan kuin olisi ottamaisillaan kadulta jotakin. - -Lehtorin perhe asui aivan vastapäätä, ja rouva, joka tunsi Yläsen ja -Alasen väet, tuli kummiinsa, kun ensi kerran näki Sakun etunojaisena -kävelevän katua. - --- Mitä tuo Alasen Saku noin kurottaa kaulaansa? kysyi hän -palvelustytöltään, kun torilta palatessaan kohtasivat Sakun kadulla. - --- Tiesi häntä, vastasi palvelustyttö. Yksikö kuje ja vehe niillä on? - -Mutta lehtorin rouva, tavattuaan Sakun vielä toisen ja kolmannen kerran -etunojaisena astelevan kaupungilla, rupesi utelemaan asiaa tarkemmin, -ja kun sai kuulla Yläsen Selmin rahalöydöstä ja löydön vaikutuksesta -Alasen Sakuun, niin vedet silmiinsä nauroi rouva. Mutta Saku -jatkoi yhä ponnistelujaan, huolimatta pienistä vastoinkäymisistä -ja hullunkurisuuksista, joihin ponnistelut johtivat. Eräänä -sunnuntai-ehtoona, jolloin kuu valaisi taivaalla, tuli hän kadun -kulmaukseen eikä huomannutkaan etunojaisen asentonsa vuoksi, että -kulmauksessa seisoi pitkäsäärinen leipurin sälli mielitiettynsä kanssa. -Saku puksautti suin päin rakastaviin, ja sälli suuttui ja tiuskasi: - --- Sen herhiläinen, kun pusket ihmisiin kadulla. - -Surkeita pettymyksiäkin sattui. Ponnistellessaan joutui Saku kerran -pormestarin puutarhan kohdalle. Pisteaidan juuressa kiilti jotakin -valkoista. Sakun silmät osuivat huomaamaan sen, sydän alkoi lyödä -tiheästi, ja hän juoksi kuin nuoli valkoista, kiiltävää kohden. Tuli -lähelle, kumartui ottamaan. Mitätön paperipalanen se vain oli -- ja -itku tahtoi tunkeutua Sakulle kurkkuun. Niin vähälle jo veti ja -kuitenkin... - -Tuota kesti viikon päivät, ehkä hiukan enemmänkin. Eräänä -sunnutai-iltapäivänä asteli Saku laiturilta kotia kohden, kumaraisena -ja etunojaisena. Samaan aikaan läksi lehtori rouvineen huvimatkalle. -Rouva näki Sakun Pitkälläkadulla ja tunsi hänet jo kaukaa. -Kadunristeyksessä seisahti Saku ja näytti ikäänkuin miettivän, mikä -kulkureitti olisi onnellisempi. Mutta pian hän teki ratkaisun; lähtien -astelemaan suoraan huvimatkailijoita vastaan. Asteli etunojaisena, -kumaraisena ja vilkuili sivuilleen. - --- Kuulehan, Alfred... ja rouva pysäytti miehensä ja rupesi vilkkaasti -puhelemaan. Rouvan puhellessa levisi makea hymy lehtorin kasvoille, -ja hän otti rahakukkaronsa esiin, etsi markan ja pudotti sen -katukäytävälle. Lähti sitte astelemaan rouvineen kadun poikki, ja kun -pääsi vastakkaiselle puolelle, niin jäi paikalleen seisomaan. Mutta -Saku kulki kulkuaan, näkemättä ympärillään mitään, huomaamatta ketään -muita kulkijoita. Ja hän saapui markan lähelle... ja hän pysähtyi ja -näytti ikäänkuin kivettyneen. Hämmästyksen mentyä ohitse syöksähti hän -yhdellä heitolla ottamaan markan. Ja sitte lehtori ja rouva näkivät -pyöreän esineen ponnahtavan pari kyynärää ylös ilmaan, ja ponnahduksen -jälestä näkyi pieni vilaus jostakin pallomaisesta kappaleesta, joka -livisti, kiiti ja suhahti näköpiiristä pois kuin vihellys -- -- -- - -Selmi oli pihalla, Sakun joutuessa kotiin. - --- Missä olet ollut koko iltapäivän? - --- Enpähän juuri missään. Saku asettui nojaan tikapuille. - --- Tule heittämään nappia. - --- Tokkopa tuota viitsii... On tässä muutenkin lystiä. - --- Mitä lystiä? - --- No, kun on toinen käsi tällä lailla lakkarissa niinkuin minulla -ja... - --- Tyhjä käsi lakkarissa... mitä suotta visertelet? Käy pois -heittämään. - --- Eipä tiedä, jos on tyhjä... pensaassa on väliin jäniskin ja -poikaset. - -Selmi hääräili yksikseen napinheittoa. Saku loikoi selkä nojallaan -tikapuilla, ja hänestä tuntui niin sanomattoman hupaiselta. Selmi ei -tietänyt vielä mitään. Luulotteli, että on mahdotonta kenenkään muun -löytää markkaa. Mutta hänellä oli oikea käsi housun lakkarissa, ja -kädessä oli... no, olipa mitä tahansa, ei siitä tietänyt vielä Selmi. - --- Huonosti sulta käy heitto... en minä noin viitsisi syrjään... - --- Voi sirkan silmät, sinäkö tuota heittäisit paremmin? - --- Heittäisinpä niinkin... tällä lailla minä heittäisin. - -Saku kiepsahti tikapuilta alas, kumartui etunojaan, ojensi kätensä, -tähtäsi ja heitti kiiltävän markan nappikuopan pohjalle. - --- Käyppä katsomaan putosiko paikalle. - -Selmi oli vilaukselta nähnyt heittoesineen ja hän harppasi parilla -askeleella nappikuopan ääreen. Katsoi ja tirkisti... - --- Hyvänen aika, tämähän on... - --- Markka, keskeytti Saku välinpitämättömästi... Se sen pitäisi olla. - --- Ketun korvat, markka tämä on selvästi... Selmillä oli jo raha -kädessä... Onko se omasi? - --- Eiköhän tuo liene omia. - -Pojat katsoivat "kissan silmää" tuokion. Sitte vierähti Selmin huulilta -kysymys: - --- Miten sinä sen olet saanut? - --- Aivan samoin kuin sinäkin. Tämä minun markkani on sinun markkasi -veli, ja se lähti veljeään etsimään. Pitkälläkadulla minä sen yhätin -äsken, kun se oli matkalla. Oli niin veitikan lystiä... ja Saku -kertomaan löydöstään seikkaperäisemmin. Kun hän oli lopettanut, virkkoi -Selmi: - --- Tietävätkö ne tuolla jo? - --- Eihän ne vielä... - -Ja pojat menivät uutista kertomaan ensin Alaselle ja sitte Yläselle. Ja -markat pantiin rinnakkain, syrjät, paksuus, vuosiluvut, kaikki -verrattiin toisiinsa. Ja siihen päätökseen tultiin, että markat olivat -yhtä arvokkaat. - -Ja Ylänen virkkoi ihmeissään Sakulle: - --- Voi veitikka, vai löysit sinäkin. Nyt olette taas yhtä kyvykkäitä -kumpainenkin. Ei ole yhtään eroa. - -Ja sepä se juuri olikin pääasia. Koulutkin taasen piakkoin alkoivat -vaikutuksensa, ja jollei Sakukin olisi löytänyt markkaa, olisi -tasa-arvoisuus pahasti häiriintynyt. - -Se markan löytö reipastutti ja innostutti vastaisiin ponnistuksiin. - - - - -Kesäinen kertomus. - - -Enoni tunsi todellakin itsensä onnettomaksi, siinä sohvalla -nyyhkyttäessään ja ajatellessaan kaikkea mikä oli synkkää, surullista, -ikävää. Surullinen mieli-ala tuli äkkiä. Postitoimistoon mennessä -olivat ajatukset vielä hilpeät, silmäys rusotti onnea, mutta takaisin -palatessa suru jo ahdisti rintaa, ja silmäykset olivat niin haikeita, -kuin olisi kaikki onni ja ilo mennyttä. - -Ja syy tuohon kaikkeen oli eräs pikkuinen seikka: Yrjöltä ei tullutkaan -päivän postissa kirjettä, vaikka sen oli määrä tulla. Kolmesti kuussa -kirjoittivat he toisilleen, väliin neljästikin, kun sattui olemaan -jotakin tärkeämpää ja huvittavampaa sanomista. Kolme kertaa kuitenkin -oli vakituinen määrä, niin olivat he suostuneet erotessa ja molemmin -puolin vakuuttaneet täyttävänsä suostumuksensa... ja kuitenkaan -ei Yrjöltä tullut kirjettä. Postinhoitajatar oli hymyillyt -veitikkamaisesti ja lausunut, ettei ole tällä kertaa. Käsittihän se -hyvinkin, mitä merkitsi kolme neljä värikuorista kirjettä kuussa, -joissa osoitekirjoitus oli pelkkää taidetta. - -Tähän saakka ne olivat kirjeet saapuneet säännöllisesti, siten nuo -kolme päivää saivat ihan erityisen merkityksen. Niillä oli ihana -värityksensä, joka näkyi ainoastaan hänen silmäänsä, niitä päiviä -kohtaan oli sydämmesssäkin erityinen tunne, sellainen suositteleva, -hyväilevä ja ilostava tunne, joka pani ajatukset vilkkaiksi ja kultasi -ne kauneimmalla ruusunvärillä. - -Miten Yrjö saattoi noin unhottaa kirjeen lähettämisen, kun hyvin tiesi, -että hän sitä niin palavasti odotti. Miten saattoikaan tuottaa -sellaista surua, ikävää, mielihaikeutta, miten? - -Ja Emmi painoi poskeaan lujemmin sohvaan ja nyyhkytti kovemmin. -Sydämmetön Yrjö, kiusantekijä, pahan tuulen tuottaja ja... - -Alma, Emmin kesätoveri ja rakkain naisystävä samalla tuli huoneesen. - --- No, taivas, mikä lapsen on, mikä? - --- Minä olen onneton, kerrassaan onneton... Emmi peitti kädellään -silmänsä. - --- Pakottaako rakkauden hammasta niin kovin? Hi-hi, -hi-hi, hii... - --- Elä kiusaa minua, Alma, et kuitenkaan tiedä, miten minä kärsin tällä -hetkellä. - --- Pium, paum, nauti elämää, sä silloin kuin se sulle hymyää... - -Jalkaa polkien lauloi Alma Emmin mielilaulua pari värsyä. - --- Unhottiko Yrjö panna kirjeesen suukkosia? - --- Unhotti koko kirjeen. - --- Ja siitä on kyynel silmässä... oi sitä rakkautta! Mutta luetaanpas -mitä "Pohjantähden" kertoelmissa sanotaan rakkauden pikkusuruista... ja -Alma otti pöydältä muutaman novellikokoelman ja alkoi lukea: Kun -rakkaus vielä on heilimäajallaan, silloin on se niin hentoa ja arkaa, -että pienikin viima koskee siihen kipeästi. Elämän todellisuus sen -kuitenkin aikaa myöten päivetyttää, ja kun se ehtii terää tekemään, -varisee liiallinen hentous pois ja jälelle jääpi se, mikä on pysyvätä, -ja se kestää kylmiäkin viimoja. Elämän todellisuus on rakkaudelle -samasta merkityksestä kuin ahjo raudalle: todellisuuden rakkaus ei ole -tunnetta, se on paljo suurempaa, syvempää, ja sitä ei kihlausajalla -yleensä aavistetakaan, vaan vasta tuonnempana... - --- Lopeta jo, Alma, minä en tiedä rakkaudesta muuta kuin sen, että -rakastan, rakastan hirveästi, ja muuta enempää en tahdokaan tietää. -Rakkauteni, olkoon se sitte äsken herännyttä tai päivettynyttä, tekee -minut onnelliseksi; mutta nyt tänään, kun ei tullut Yrjöltä kirjettä... - --- Tuollainen pikkusuru ei kannata kyyneliä, se menee pian ohi... ja -niitä jaksetaan kantaa suurempiakin suruja rakkauden tähden, paljo -suurempia. Mutta lähdetäänpä järvelle ja soudetaan Immenkivelle, siitä -salmensuuhun... - --- Ei, en minä nyt lähde, mene sinä yksin... Emmi käänsi päätään pois -ja liikahutti kärsimättömästi ruumistaan. - -Alman lähdettyä makasi hän vielä hetkisen sohvalla, mutta nousi sitten -ylös, haki Yrjön kirjeitä käsille, selaili niitä, lukien rivin sieltä, -toisen täältä ja koskettaen väliin huulillaan jotakin suloista sanaa. -Ja niitähän siellä oli ihan kirjavanaan. "Rakas Emmi", "rakas lapsi", -"rakas kullan nuppu" ja paljon muuta sellaista hyväilevää oli joka -sivulla, ja niitä oli silmän hauska nähdä, niitä oli huulten hauska -toistella. Vuosi taaksepäin ei Emmi vielä tiennyt rakkaudesta. Hänestä -oli tuntunut vallan hullunkuriselta, kun seminaarikumppanit vehkeilivät -mies-oppilasten kanssa, ihastuivat, rakastuivat, kylmenivät, olivatpa -väliin hirveästi mustasukkaisiakin toisilleen. Rakastui Emmikin -seminaarissa, mutta hän rakastui Almaan, omaan luokkatoveriinsa, ja -rakastuminen tapahtui niin kiihkeästi, kuten olisi siinä ollut -kysymyksessä taivas ja kadotus. Alma, tuo suurivartaloinen tyttö, jolta -muka puuttui kaikki viehätys ja naiselliset avut, tuo "pitkä Alma", -joksi miesoppilaat häntä nimittivät, se voitti ensi silmäyksellä Emmin -sydämmen. He rakensivat liiton keskenään, ja liitto pysyi ehjänä -rikkoutumatta kertaakaan, sillä Emmi suorastaan jumaloi Almaa. Hän ei -astunut askeltakaan seminaarin aituuksesta ulos, ilman ettei Alma ollut -rinnalla, eikä tehnyt pienintäkään työtä Alman mielipidettä kuulematta. -Vertaillessaan omaa sisällistä olentoaan Almaan, joutui ensimainittu -aina tappiolle. Hänellä itsellään oli oikkuja, pahoja tuulia, ja hän -käytti mielellään teeskentelyä ja viekkautta tovereitaan kohtaan, mutta -Alma oli aina sama tyyni, koristelematon ja lämmin olento, hänessä ei -näkynyt naisen tavallisia heikkouksia. Ja niin iloinen ja viehättävä -hän osasi olla, vaikk'ei sitä miesten seurassa näyttänyt. Muutenkin oli -Almalla yleensä se ominaisuus, että hän vieraiden seurassa osasi -peittää hyvät puolensa, josta seurasi, että usea toverikin piti häntä -tyhjänä, vaikka asia yksinkertaisesti oli siten, ettei Alma ollut -huvitettu mielittelemisestä enempää naisia kuin miehiäkään kohtaan. -Seminaarista päästyään joutuivat he kauas toisistaan, mutta heti -ensimmäisen virkavuoden jälestä viettivät he kesälupansa Emmin kotona, -pienessä lukkarilassa, jossa heillä oli sievä vinttikamari asuttavana. -Sitte, kun he taaskin vuoden kuluttua toisen kerran ehtivät kiertää -yhteen, oli tapahtunut suuri asia: Emmi oli joutunut salakihloihin. - -Kaikki oli käynyt nopeasti ja niinkuin kohtalon määräyksestä. Kun hän -erosi Almasta elokuun lopulla ja lähti opettajapaikkaansa, tunsi hän -itsensä erinomaisen virkeäksi, elonhaluiseksi. Iltapäivällä saapui hän -perille. Ollen matkasta hiukan väsynyt, istui hän keinutuoliin, aikoen -ensi työkseen tarkastaa miten huolellisesti suntion vaimo, joka siivosi -hänelle, oli kesänaikana kastellut ja hoidellut kukkia, mutta samassa -joku noputti oveen, ja ennenkuin hän kerkisi kunnolleen vastatakaan -astui nuori apulainen huoneesen, esittäen itsensä ja mainiten jotakin -muuttolinnuista, joiden paluuaika jo näytti olevan käsissä. - -Emmi tunsi poskensa kuumenevan... ajatuksiin tuli outo rauhattomuus, -joka toisin vuoroin tuntui suloiselta, mutta toisin vuoroin ahdisti -rintaa. Hän katsoi apulaiseen. Lyhytkasvuinen, leveähartiainen mies, -avomieliset kasvojenpiirteet, mutta katse ja esiintyminen hiukan -epäröivä ja ujo. Vaatetuksessa, ihon hipiässä ja hiusten hoidossa näkyi -syvien rivien rotumerkit, ja kun esittely oli tapahtunut ja jokunen -sana vaihdettu, lausui nuori apulainen suoraan, että hän toivoi Emmistä -itselleen henkiheimolaista, jonka kanssa saisi imartelematta vaihtaa -mielipiteitä. - -Siitä hetkestä se sitte alkoi. Kun Emmi illalla paneutui levolle, näki -hän viimeiseksi kuvitelmissaan nuo avomieliset kasvot, kuuli tuon -matalan, mutta hyväsointuisen äänen, ja kun hän aamulla heräsi, -muisteli hän jokaista sanaa, minkä apulainen illalla oli lausunut. -Oliko sitte mielikuvituksen ansio ehkä, mutta apulaisen puheet ja -mietteet tuntuivat, kun niitä tarkemmin ajatteli, erittäin -ytimekkäiltä; niistä leyhkyi jotakin uutta ja tuoretta, jota Emmi oli -hämärästi itsekin tuntenut monia aikoja, mutta jota hän ei ollut -kyennyt selvin lausein lausumaan. - -Ensimmäistä käyntiä seurasi toinen, kolmas. Ensi aikoina luuli Emmi -vaan pelkältään ihailevansa apulaisen rikasta ja väkevää henki-ihmistä, -mutta pian teki hän huomion, että ihailussa löytyi jotain muutakin -hellempää ja ihanampaa, joka pani sydämmen sykkimään lämpöisemmin ja -antoi uuden merkityksen nykyisyydelle. Avomieliset kasvojenpiirteet, -teeskentelemättömyys, kaikkea hienomaisuutta karttava käytös veti Emmiä -vahvasti puoleensa ja toi samalla onnen tunnetta ja tuollaista hienoa -havaintoelämää, joka heräävälle rakkaudelle on omituista. Apulaisen -seurassa unhottui Emmiltä oikullisuus ja kaikki muutkin luontaiset -naisheikkoudet... elämä sai kokonaan uuden värityksen. Kaiken tuon -lisäksi vielä vanha lapsuudenaikuinen unelma sievästä pappilasta -puutarhoineen ja järvineen, joka unelma tuli rikki revityksi, kun veli -vähää ennen ylioppilaaksi pääsemistä joutui tautivuoteelle ja sai -valkoisen lyyrylakin sijaan mustan ruumiskirstun. Apulaisen olento -loihti tuon lapsuusunelman esiin kaikessa vihannuudessaan... Emmi -rupesi sitä yhä tiheämmin muistelemaan. Hän piirsi sen paperillekin, ja -siihen pantiin lähelle kirkkomiesten venevalkama, lampaat, lehmät, -pantiinpa suuri villakoirakin pihalle, jommoinen kotona oli ollut -Otto-vainajan eläessä. - -Ennen uuden kesän joutumista sitte tapahtui kosinta. Emmi oli aikeessa -lähteä kävelylle eräänä iltana ja toimittaa samalla vihko-ostoksia, kun -Yrjö monipäiväisen poissaolon jälestä astui sisään. Oli iloinen, kuten -tavallisesti, mutta kun oli teetä juotu ja väitelty tarpeeksi erään -äsken ilmaantuneen novellin johdosta, vaikeni Yrjö ja kävi miettivän -näköiseksi. Emmi silloin kysyi, josko hän oli loukkaantunut väittelyn -johdosta. Kysymykseen tuli kieltävä vastaus... ja ennenkuin Emmi ehti -mitään huomatakaan, istui Yrjö hänen vieressään sohvalla, piti hänen -kättään omassa kädessään ja nojasi päätään häneen. Unhottumaton ilta! - --- -- Muistelmat keventivät Emmin raskasta mieltä, paha tuuli tyyntyi, -vähitellen tuli ihka kirkas, pilvetön sää. Tieto että Yrjö, tuo -lujamielinen, itsenäinen ja väkevähenkinen mies rakasti häntä sielunsa -kaikella voimalla, pääsi äkkiä valtavaksi tunteeksi, ja siihen -tunteesen häipyi koko paha mieli, koko tuo pikku suru, joksi Alma sitä -oli nimittänyt. Mutta kostaa hänen kuitenkin piti kärsimänsä ikävä, -kostaa kovasti... - -Ja Emmi pani kirjeet jälleen säilöön, otti kynän ja paperia esille ja -alkoi kirjoittaa: -- -- -- että Sinä tällaista surua raskitsit tuottaa -omalle tytöllesi, jolle olet luvannut ikuista hellyyttä ja jonka -pieninkin suru ja ikävä pitäisi koskea Sinuun hirveästi. Mutta ehkä -teidän miesten laita on siten, että kun vaan vähänkin pääsette -varmuuteen naisen kaikkikärsivästä ja kaikkikestävästä rakkaudesta, -tuosta sukupuolemme onnettomimmasta heikkoudesta, niin silloin luulette -jo olevan oikean ajan ruveta vähitellen pingoittamaan jousta... Mikä -esti sinua lähettämästä edes muutamaa riviä määräpostissa? Ei mikään -muu kuin se, että ajattelit ettei se niin vaarallista ole... että -morsianta pitää vähitellen totuttaa ja vähitellen ottaa takaisin kaikki -mitä heikkouden hetkinä on tullut luvatuksi. Te miehet luulottelette -itsekkäisyydessänne... - --- Mutta jopahan minä nyt olen mieletön... Emmi melkein punastui -suuttumuksesta omaa itseään kohtaan... ja ihan naurettavan turhamainen. -Että rakkaalle Yrjölleni noin tuhmia puhuisin. - -Hän repi kirjeen palasiksi, pureskeli palaset pieneksi palloksi, jonka -viskasi avoimesta ikkunasta ulos. Alkoi sitte astella ympäri -huonetta... - -Kuinka tämä kesä sentään oli ollut ihanampi kaikkia muita kesiä hänen -elämässään. Kuinka se oli muistoja täynnä siitä unhottumattomasta -illasta saakka, jolloin Yrjö tuli istumaan hänen viereensä sohvalle. -Vielä yksi tällainen ihana kesä, niin Yrjö ottaa vakinaisen tutkinnon, -ja sitte? No, sitte heidät vihitään täällä isän ja äidin luona, ja -vihkimisen jälestä lähtevät he matkalle, kohden sievää pappilaa, jonka -puutarhan alla on järvi, kirkkomiesten venhevalkama... - -Kävellessään ympäri huonetta, sattui Emmi silmäämään ulos järvelle. -Näki Alman juuri saapuvan Immenkivelle. Vene suljui hiljaa -kivenkylkeen, soutaja työnsi airon pystyyn mutapohjaiseen järveen ja -kiipesi ylös kivelle. Emmi istui ikkunalle, veti nenäliinansa esille ja -liehutti sitä. Jotakin valkoista vilmehti Immenkiveltä... Alma oli -huomannut merkinannon ja vastasi siihen... - -Nyt hän varmaan viritti lauluksi, hänellä olikin niin kaunis, taipuisa -ääni. Emmin korva melkein erotti Alman lempilaulun säveltä: Honkain -keskellä mökkini seisoo, ja samassa tuokiossa Emmille itsellekin tuli -laulun into. Onnensa yltäkylläisyydestä hän äkkiä heläytti: - - Kaukana korvessa käkönen kukkuu, - sulhonsa suloutta ylistää; - Paimenten soitanto laitumen tieltä, - ääntänsä korviini vilistää. - Hoi laari laari laa -- -- -- - -Herettyään laulamasta, näki hän veneen suljuvan salmensuuta kohden. -Katuen ettei ollut lähtenyt mukaan, juoksi Emmi alikertaan -- -- -- - --- -- Seuraavassa postissa tuli Yrjöltä kirje. Hyppyjalkaa kiirehti -Emmi mutkikkaita portaita ylös vinttikamariin, heittäysi keinutuoliin -ja alkoi lukea kirjettä. Luki rivin, kaksi, niin jopas silmä kirkastui, -jopas kasvoilla leikki onnen ilme. - --- No, onko kaikki hyvin? kysyi Alma, istuen sohvalla, virkkaustyö -kädessä. - --- On, on, sairaan luona käynnit estivät kirjeen kirjoittamista viime -postiin. - --- Ei olisi siis kannattanut "kyyneleitä poskille vuodattaa". - --- Omia kyyneleitäni ne oli, ei niistä kellekään vahinkoa. - --- Niin, niin... oikein oiva lohdutus. - --- Yrjö kysyy milloin joudun lähtemään täältä. - --- Ei lähdetä, Emmi kulta, ennenkuin vasta viimeisessä tiukassa. - --- Sitte on vielä liki kaksi viikkoa aikaa. - --- Minne tämä kesä on oikein joutunut? Päivät ja viikot ovat ihan -hukkuneet hyppysistäni, ja tuntuu siltä kuin olisin eilen saapunut -tänne. Tämä virkkaustyönikin, tämä on samalla alullaan kuin ennen tänne -lähtöäni. - --- Alma, kuulehan... Emmi taittoi kirjettä kokoon ja sitä tehdessä -häntä alkoi naurattaa kovin... Alma... - --- No, sano pois vaan... - --- Kuulehan, joudutkohan sinä milloinkaan naimisiin? - --- Tiedät sinä sen kysymättäkin. - --- Mutta jos sentään... ei siitä niin varma voi olla kuin kuolemasta. - --- Luuletko että pelkään vanhaksi-piiaksi joutumista? - --- Enhän minä sitä ensinkään. - --- No, ole sitte hupsuttelematta. Yhteiskunta kyllä minusta imee hyödyn -itselleen, vaikken joudukaan perheenemännäksi. - --- Jos minä olisin poika, niin... - --- Ole hupsuttelematta... olisit yhtäläinen kuin kaikki muutkin. - --- Enpähän olisi... saataisiin nähdä että minä... - --- Elä tyhjiä... parempi että mennään vattujen etsintään. - --- Mennään, ja tehdään puolta pitempi kierros kuin entiskerralla. On -niin hauskaa oikein väsyttää itsensä. - -He lähtivät järven rantaan, työnsivät veneen vesille. Alma souti, Emmi -piti peräsintä. Veneen kokka ohjautui etäistä kuusikkomäkeä kohti, -jonka laidassa siinti ahokas kukkula, entinen kaskihalme. - -Ja pian kuului airojen synnyttämän loiskeen ohessa elämän ihastusta -uhkuva laulanto: - - Omanpa henkeni kieltä ne puhuu, - honkain humina ja luonto muu. - Itse en sydäntä hillitä taida, - riemusta soikohon raikas suu. - Hoi laari laari laa -- -- -- - - - - -Lompakko. - - -Kiusallisinta mitä ajatella voi, on talonpojalle, kun veronmaksopäivä -kuulutetaan kirkossa ja puuttuu rahaa ja puuttuu rahan keinoja, kun ei -miettivä järki keksi missään sellaista liikanaista tavaraa, jonka -luovuttamisella voisi suoriutua kruunun herroista. - -Pehkojan isäntä, Juha Matinpoika, oli sellaisessa kiusallisessa, -vaikeassa asemassa. Veropäivä läheni, rahaa ei ollut eikä ollut rahan -keinoja. Talon irtaimistossa ei löytynyt mitään liikanaista, jonka -niskaan olisi voinut hyökätä. Jyvähinkalot olivat ohuet, karja laihaa, -harvalukuista... Silmäsi minne päin tahansa, aina kuului turma -hätähuuto: älä, Luojan tähden, koske meihin, älä... - -Tuo kaikki oli vaikeata, hyvin vaikeata ja kiusallista asianomaiselle. - --- Olisi tuo härkä edes puolta suurempi, voisi siitä saada ehkä -neljä-, viisikymmentä, mutta... - --- Ja jos sitte sattuisi olemaan liha hinnoissa, huomautti vaimo. Mutta -näin veronmakson lähellä... ja emännän mieleen muistui, kuinka monta -elukkaa heiltä oli myyty polkuhintoihin kruununveron suorituksen -vuoksi. Aina kun Pehkojalta mentiin kaupunkiin, aina tavara -pilkkahelppoa, mutta kun mentiin rikkaista paikoista, Poutalasta esim., -aina hinnat erinomaiset, aina ostajia kilpakaupalla. Rikasta -rikastutetaan yksimielisesti, köyhää kolitetaan miehissä. - --- Mikä tässä nyt auttaisi rahoihin? Rypyt Juhan otsassa syvenivät -entistä syvemmiksi. Ei minun järkeni pysty enää mihinkään, joka -puolella on yhtä syvää ja yhtä matalaa. - --- Jollet olisi joutunut viime syksynä tekemään sitä hevoskauppaa -Poutalan isännän kanssa... - --- Mutta, herra siunatkoon, pakkohan siihen oli, salvuumiehet kun -uhkasivat antaa manuun. Kyllähän minä sitte jälestäpäin huomasin -että... Harmissaan kynsäsi Juha korvallistaan. Hevoskauppa oli -tosiaankin ollut tuhma hänen puoleltaan, mutta pakottavat asianhaarat -nehän ne olivat hänet siihen työntäneet. Vanha isän-aikuinen navetta -vaati kaiken mokomin uudistamista, ja siitä johtui rahamenoja. Ja -urakkamiehet uhkasivat lopulta viedä hänet käräjiin, jollei viikon -kuluttua heiltä selviä hopeita. Hän meni silloin Poutalaan ja -vaihtoi nuoren tammahevosensa vanhaan, pattijalkaiseeu koniin, -markkinahaaskaan. Sai sata markkaa väliä, jolla summalla selvisi -salvuumiehistä lopulliseen eroon. Tuhmuus oli vain siinä, ettei -pinnistänyt isompia välirahoja. Kaksisataa, jopa kolmesataakin -vakuuttivat muutamat, olisi Poutala ollut velvollinen maksamaan väliä -sellaisesta rivakkaasta tammasta kuin Pehkojalla oli. Mutta se tarjosi -vain satasen, yhden satasen, ja Juha Matinpojalla oli täpärä rahan -tarve, hänen täytyi paiskata kaupat. Olisihan ne suuremmat välirahat -nyt olleet tuimasti tarpeen, mutta paiskattu kuin paiskattu, ei se -ruikuttelemisesta enää parannut. Ja toisekseen, miten sitte köyhä -köyhänä pysyisi, jollei sitä aina kolitettaisi! - --- Jos saisi lainaksi jostakin... mutta mistäpä sitä saisi? - --- Ne antaisi, joilla ei ole; ne joilla on, ne ei anna. Pari päivää -tuon keskustelun jälestä lähti Pehkojan Juha astelemaan kauppiaan luo. -Hänellä oli mielessä sellainen oiva tuuma, että pantata kauppiaalle -nuori, liinaharja varsa syksyyn saakka. Asia pantaisi paperin päälle, -varsa jäisi Pehkojalle edelleenkin ja vero tulisi maksetuksi. -Panttauskirja olisi vaan vakuutteena, että kauppias syksyllä saisi -rahansa takaisin. - -Kerrassaan mielevä tuuma kaikinpuolin. Ja Juha Matinpoika astui -kauppiaan kamariin ja esitteli asiansa kankeasti ja kömpelösti, mutta -vakuuttavasti ja luotettavalla äänenpainolla. Asia kokonaisuudessaan -oli hänen mielestään tavallinen laina kelpomiesten kesken, mutta -varovaisuuden ja paremman luoton vuoksi kuitenkin sopisi pistää -paperille liinaharja varsa syksyyn saakka. - -Kauppias kuunteli Juhan esityksiä levollisesti, nyökäytti väliin -päätään, väliin hymyili, väliin puri huulensa tiukkaan. Ja virkkoi -sitte lopulta: - --- Ei minun nyt sentään sovi sellaisiin asioihin ryhtyä. - --- Eikö sovi? Juha oikein tuhmistui, sillä asiaa esitellessään oli hän -perin pohjin varmistunut onnistumisestaan. Mitä hulluja sanoitte? -Etteikö sovi? - --- Ei tosiaankaan... ei nyt tällä kertaa. - --- Tuommoinen rahasumma ei teitä järveen vie... ja kuten sanottu, -maksanhan minä syksyllä takaisin. - --- Kaupan käytössä tarvitaan käteisiä... mutta jos te möisitte -varsanne, niin ehkä... - --- Ei, ei siitä ei puhutakaan. Nähkääs, kun syksyllä jo vaihdoin emän -Poutalan isännälle... Minä jäisin tuota pikaa hevosettomaksi... Varsa -on koko talon ainoa hevostoivo... Ei minun sovi, ei millään ehdolla. - --- Oma asianne... ei minunkaan sovi. - --- Kun ette tahdo. Te olette köyhää kohtaan, te rikkaat, sellaisia -nylkyreitä, sellaisia kurkusta kiristäjiä. Jos tulisi Poutala -pyytämään, kyllä sitte sopisi, sopisi hyvinkin, mutta kun tulee köyhä, -kun tulee Pehkojan Juha, sitte ei sovi, ei vaikka kuolema olisi... Te -olette sellaisia nylkyreitä, sellaisia kurkusta... Juha oli kovasti -suutuksissaan. Hän nousi ylös ja painoi lakin päähänsä. - --- Ei auta muu, täytyy olla, ei auta... oma suu lähinnä. Isännällä on -entistäkin rätinkiä. Olisi parempi selvittää ne käteisillä, kuin -turskailla ja röystäillä. - --- Milloin Pehkojan Juha on jättänyt velkansa maksamatta? Eikö ole aina -syksyllä tehnyt selvät? Kuinka te kehtaatte...? Onko jäänyt maksamatta? - --- Ei, ei, eihän siitä väitöstä olekaan, mutta tehdäänpä kerran selvät -kevätpuolellakin. Kyllä minä ostan varsan, hi-hi-hii. - -Juhalle pisti niin vihaksi, että hän astui ulos hyvästejä sanomatta. -Häntä suututti, ja hän raapi ihan korvallistaan, kun nuo rikkaat olivat -sellaisia nylkyreitä ja kurkusta kiristäjiä. Veisivät köyhältä vaikka -sydämmen rinnasta, jos se vain olisi raskasta ja helisevää metallia, -veisivät mielistikin. - -Kievarin vieraskamarista loisti kirkas tuli, rapun edessä tepasteli -räyhääviä miehiä. Kuului Poutalan karkea ääni, ja kuului jonkin tutun -isännän räyhääminen. Sen verran mitä Juha eroitti sanojen sisältöä, oli -kysymys rahasta. Poutalan isäntä vakuutti antavansa, ja kuului sanovan: -tuoss' on, ota vaan, kyllä niistä sovitaan... Sitte räyhääjät menivät -jälleen rappuja ylös vieraskamariin. Mutta Juhan päähän tuli astellessa -pieni tuumailun kipenä. Tuolla kievarin vieraskamarissa oli joukko -onnen suosikkeja, joiden kannatti veronmaksonkin lähellä kallistella -laseja huolettomina, suruttomina ja jotka ihan tuputtelivat rahaa -toisilleen. Mitäpä, jos hän menisikin kievarin vieraskamariin ja -sanoisi niille: hyvät ystävät, hyvät naapurit, tulevalla viikolla on -veronmakso, teillä on rahoja, minulla ei ole. Lainatkaa, hyvät ystävät, -minulle kuusi-, seitsemänkymmentä markkaa syksyyn saakka. Saatte -vaikka paperin liinaharjan varsani päälle. Ainoastaan kuusi-, -seitsemänkymmentä markkaa syksyyn saakka, hyvät naapurit... Ne ehkä -antaisivat. Ja miksei ne antaisi, olihan hän sanansa pitävä, -rehellinen, kunniallinen mies. Miksei ne antaisi, kun kuulevat asian. - -Ja Juha Matinpoika astelemaan kievarin vieraskamaria kohden, jonka -ikkunoista loisti hohtavan kirkas tuli. Rappusien lähellä sattui hänen -saappaansa kärki johonkin pehmeään, mustuneesen esineesen. Esine -liikahti, muutti asentoa. Ja se oli pehmeä ja pullea. Koukistus, -tarkempi tirkistys... ja Juha Matinpojan kourassa oli paksu lompakko, -paksu ja pehmeä. - --- Taivas varjelkoon noita humalaisia, miten ne huolimattomasti. - -Se oli Poutalan isännän lompakko, Juha tunsi sen. Oli saanut juuri -saman lompakon välikkeistä hevosen välirahat edellisenä syksynä. - -Erinomaisia aatoksia sylmähti Juhan mieleen, aatoksia, jotka olivat -kamalia ja suloisia, mustia ja valkoisia. Ennenkuin hän ehti ottaa -askeltakaan taakse- tai eteenpäin, tuntui siltä kuin olisi joku -kuiskannut hänen korvaansa: pistä lompakko povitaskuusi... älä hiisku -mitään... lähde joutuin kotiisi... ei kukaan nähnyt sinua. - -Mutta samassa toinen ääni kuiskasi: Häpeä ajatellaksesikaan -tuollaisia... Olet kunniallisesti asunut maailmaa jo lähes -viisikymmentä vuotta, ja nytkö sitte vanhuuden puolella löydetyn -tavaran salaajaksi, varkaaksi. Häpeä ajatellaksesikaan tuollaisia. -Tiedäthän että löytyy yksi silmä, joka näkee, vaikkei kukaan muu -näkisi. - -Juha Matinpoika seisoi paikallaan, pyyhki kylmää hikeä otsaltaan, ei -voinut astua kievarin rappuja ylös, ei voinut pyörtää takaisinkaan. -Molemmat kiusanhenget kävivät rutosti hänen kimppuunsa, toisella -pelottimena veronmakso, toisella tahraantunut omatunto, varasmainen -työ. - -Vihdoin ensimmäinen kiusanhenki virkkoi: ota lompakko, ota. Poutalan -isäntä petti sinut hevoskaupassa, nyt voit ottaa vahingon takaisin. -Raikasta vain luontosi, kukaan ei nähnyt löytöäsi... se tulee sinulle -perin salliman suomasta. Veronmakso on nousevalla viikolla, kukaan ei -auta sinua, kukaan ei sääli sinua. Nuo räyhääjät tuolla nauravat sinun -köyhyydellesi, ja kun vaan suinkin voivat, niin pettävät ja puijaavat -sinulta viimeisenkin kolikon. Muista hevoskauppaa, ota vahinko takaisin -tällä lailla, ei tämä ole sen pahempaa petosta kuin... - -Silloin suljahti paksu ja pehmeä lompakko Juha Matinpojan syvään -povitaskuun, ja silloin hän pyörti ympäri. Asteli kiukkuisesti kotia -kohden, asteli ja pyhkieli tuontuostakin kylmää hikeä otsaltaan. - -Veronkantopäivänä nähtiin hän muiden maksajien joukossa. - - * * * * * - -Joku vuosi on vierähtänyt eteenpäin... - -Juha makaa sairaana, kuolema näyttää pääsevän voitolle varmoin askelin. -Pieni, raatamisessa ja elon huolissa vaivaantunut vartalo, on kalmean -laiha, suonet ja luut hohtavat esiin joka paikasta. Mutta kasvot ja -otsa ovat omituisen kirkkaat, tuonen kylmä henkäys on puhaltanut niihin -ijäisyyden leiman. - --- Äiti, virkahtaa Juha vaimolleen, joka äänettömänä istuu huoneen -perällä ja pitää silmällä sairaan tilaa... äiti. - --- Mitä nyt? Janottaako sinua? - --- Ei... mutta lähetä hakemaan Poutalan isäntä tänne, minulla on -jotakin... - --- Nytkö heti? - --- Nyt heti... minulla on omallatunnollani jotakin. - --- Kyllä lähetän... vaimo poistuu silmänräpäykseksi ja palajaa jälleen -entiselle sijalleen. Juha huokailee anteeksi pyynnön sanoja, otsa ja -kasvot näyttävät kirkastuvan yhä kirkkaammiksi. - -Hetkisen kuluttua astuu rikas Poutalan isäntä sairashuoneesen, istuu -tuolille, lausuu jonkun tavanmukaisen lohdutus-sanan, ja on sitte -vaiti. - --- Naapuri, tule lähemmäksi, virkahtaa sairas. - -Poutalan isäntä siirtää tuolinsa likemmäksi. - --- Hyvä naapuri, lausuu taasen Juha hiljaa, mutta hitaasti ja -selvästi... se lompakko, jonka hukkasit kolme vuotta takaperin, sen -löysin minä. - -Kummastus leviää Poutalan isännän kasvoille. - --- Silloin oli veronmakso lähellä. - --- Niin oli. - --- Ja kiusaaja sai minut pauloihinsa. Lompakossa oli kolmatta sataa. - --- Niin oli. - --- Anna anteeksi, hyvä naapuri, ihminen on heikko. Meillä oli silloin -kova köyhyys ja puute... ja kiusaaja kävi kovasti päälle. Tuolla -tallissa on nuori liinaharja hevonen, ota se siitä summasta, mutta älä -häväise nimeni muistoa, lasteni ja miniäni tähden. Ymmärräthän, naapuri. - --- Kyllä minä ymmärrän... olkoon niinkuin sanot. - --- Jumal' armahtakoon minua... sairas veti pari rajua, vihlovaa -henkäystä... äiti, älä sinäkään puhu pojille, että heidän isänsä oli -varas... Jumal' armahtakoon minua... Älä hukkaa, naapuri, sitä -liinaharjaa markkinoille, se on kovin arka piiskalle ja suusta -repimiselle... hoida sitä hyvin... - -Pari vieläkin rajumpaa ja vihlovampaa henkäystä ja Juha makasi -liikkumattomana. - -Rikas Poutalan isäntä mutisi jotakin siunauksentapaista. - -Pois mennessään talutti hän marhaminnasta Pehkojan muhkeata -liinaharjaa, joka oli kyllä enemmänkin arvoinen, kuin mitä lompakossa -oli silloin rahaa ollut... - - - - -Kaksi hää-iltaa. - - --- Nyt ne tulee, nyt ne tulee... Kihamoivan riemun valtaamana syöksyi -Tuomo mökkiin, viemään äidille tietoa, että hääjoukko juuri saapui -Onnelaan. Ja niitä on niin paljo, niin paljo, ja hevoset hirnuvat, -klaneetti soi, ja pöly nousee niin korkealle... - -Tuomo nosti käsiään ylös, pienet ja kirkkaat silmät säihkyivät kuin -pakkaisyön tähdet, vartalo ikäänkuin kirpuloi riemuissaan. - --- Työnnä ovi auki, käski äiti, joka makasi lapsivuoteessa... että -kuuluu klaneetin soitto tännekin. - -Tuomo juoksi ulos, jättäen oven auki jälkeensä. Mökin lähellä oli -tasainen kallio, josta oli näkö-ala koko Onnelan talon ylitse, ja sinne -kalliolle asettui Tuomo pitämään silmällä häiden menoa. Hän oli vielä -pieni poikanallikka eikä hän ymmärtänyt häistä juuri sen enempää, kuin -että ne olivat jotakin verrattoman riemukasta, että niihin kuului -etupäässä syöntiä, juontia, tanssia ja soittoa. Nämä Onnelan häät -varsinkin olivat ärsytelleet hänen mielikuvitustaan ja uteliaisuuttaan, -sillä puolisen vuotta niistä oli myötänään puhuttu, niiden viettämiseen -valmistauduttu, sekä puolella että toisella. Oli korjattu Onnelan -huoneitakin, olipa portit ja pihan aitakin maalattu uudestaan häitä -varten. Kaikki tapahtumat, tuomen kukkimiseen ja rukiin heilimöimiseen -saakka, yhdistettiin Onnelan häihin ja mainittiin aina niiden -yhteydessä. - -Onnetar pyöräytti asiat kuitenkin sille kannalle, ettei Tuomo päässyt -näkemään häitä lähemmältä. Äiti joutui makuulle, isän täytyi mennä -häätämään metsäpaloa, joka kuivan kevään vallitessa oli päässyt irti -jossakin Onnelan alueella; yksin meneminen hääväen jalkoihin ei voinut -tulla kysymykseenkään. - -Mutta huttua onnettarelle, olipahan siinä Tuomon häätupana tuttu, -omahinen kallio, johon näkyi koko Onnelan talo, kuului soitto, ja -kuuluipa toisinaan häävieraiden puheet ja naurutkin. Ja lisäksi vielä -kesäinen aurinko paistaa hulmutteli niin makean lämpöisesti, niin -leikillisesti ja viehkeästi, että olisipa ollut aika tuhmasti tehty, -ruveta enempiä toivomaan ja vaatimaan. - -Ja siinä tutulla, omahisella kalliolla tähysteli Tuomo häätaloon. Hän -nautti kaikesta, mikä nautittavaa oli, hänen pieni sydämmensä kuohahti -tuon tuostakin reunojaan myöten iloa täyteen. Aina välimmiten juoksi -hän äidilleen kertomaan näkemiään ja kuulemiaan. - -Iltamyöhällä alkoi häätalosta kuulua viulun ja klaneetin -yhteis-soittoa. Korvat hörpässä kuunteli Tuomo sulavia säveleitä, -lyöden tahtia milloin kädellään, milloin jalkaa polkemalla. Äkkiä -valtasi hänet tanssimisen halu. Hän kavahtihe seisomaan, asetti kädet -lanteilleen ja alkoi notkutella ja keikutella itseään. Hän oli kerran -sattunut näkemään, miten vanha Keihäs-Mikko, joka oli palvellut -ruotuväessä, humalapäissään tanssi "venäläistä", ja Keihäs-Mikon -liikkeitä ja elkeitä tavoitellen tanssi Tuomo omahisella kalliollaan -Onnelan häitä. Hyppi toisinaan kyykyssä, toisinaan eteen- ja taaksepäin. -Teki käsillään kaikenmoisia kummallisia liikkeitä, vihelsi ja -huhautteli mitä erilaisempia ääniä rinnastaan ilmoille, joutuen sitä -tehdessään aivan haltioihinsa innosta. Hengästyttyään piti hän pienen -loma-ajan, ja alkoi sitte taasen leikin uudelleen. Mutta silloin -raikuva nauru kuului hänen korviinsa. Joku joukkue nuoria poikia ja -tyttöjä, jotka olivat menossa häitä kuokkimaan, olivat keksineet Tuomon -ja jääneet ihmetellen seisomaan paikalleen. - --- Enemmän sitä lajia, huusi yksi joukosta... so, ala notkua vain. - --- Ja anna käydä oikein täydestä, lisäsi toinen... muljota kahta -paremmin. - --- Se on ehkä Turkin katrillia, arveli kolmas. - -Tuomoa vähäsen pisti sisulle, kun olivat keksineet hänet tanssimassa, -mutta kun joukkue ehti ohitse ja revolverin laukauksiakin alkoi kuulua -häätalon pihalta, unhotti hän heti harminsa ja elpyi iloitsemaan -uudelleen. Läpi väsyneenä hän vihdoinkin astui mökkiin, paneutuen -levolle, mutta mieli ja ajatukset olivat yhäti kiintyneet häihin. - --- Oletko sinäkin viettänyt häitä? kysyi hän äidiltään innokkaasti... -Oletko milloinkaan? - --- Olen, Tuomoseni, vastasi äiti... olen minäkin viettänyt häitä. - --- Oliko paljo väkeä? - --- Oli kyllä, mutta ei toki niin paljo kuin Onnelassa. - --- Soitettiinko klaneetillakin, oliko paljo hevosia, ja nousiko -suurikin pöly? - --- No, ei sitä niin tarkalleen osaa sanoa... Äiti koetti vastata -kierrellen, kaarrellen, mutta Tuomo ei siihen tyytynyt. Totuus, ettei -ollut semmoista ilonpitoa, täytyi pakostakin tulla ilmoille. - --- Miks'ei ollut? Miks'ei ammuttu pyssyillä ja miks'ei...? - --- Muuten vain, keskeytti äiti... nukutaan jo pois, että jaksetaan -nousta aamulla ylös. - --- Kun minä vietän häitä, soitetaan klaneetilla, ammutaan pyssyillä, ja -hevosia ja pölyä on niin mahdottomasti. Eikö niin äiti? - --- Ei tiedä... parasta on että nukutaan, aurinko jo kohta nousee. - --- Kylläpä minä vain tiedän... - -Tuomo ahdisteli vielä äitiään muutamilla kysymyksillä ja vaipui sitte -uneen. - - * * * * * - -Vuodet kuluivat, Tuomo kasvoi pitkäksi, solakaksi nuorukaiseksi, jolle -elämä oli pelkkää hymyilyä. Hän oli isän ilo, äidin ylpeys, ja vaikka -hän olikin vain mökin poika ja renki, nautti hän kaikkein suosiota. Ei -sitä hauskuutta nuorien kesken, jossa ei Tuomo ollut osallisena, ei -sitä ilonpitoa, jossa ei Kivelän solakka poika ensimmäisenä heilunut. - -Ja Onnelassa kasvoi tytär, kaunis kuin kedon kukka, ihana kuin kesäisen -aamun henkäys. Rakkaus, tuo ijäti muuttumaton, syttyi Tuomon ja Eevan, -rengin ja talon tyttären välille, mutta sitä ei sanoiksi sanottu, -lauseiksi laadittu. Joku silmäys portailla vastaan tullessa, joku -erityisempi hymyily arkipuheiden sekaan, siinä kaikki ulkonaiset -ilmaukset nuorten keskinäisistä väleistä. - -Tuomo sitäpaitse ei ollut oikein varma tytön tunteista. Toisinaan -olivat todisteet kumoamattomia, mutta, toisinaan tulivat epäilykset ja -tekivät mielen tummaksi, arkailevaksi, ja siitä taasen johtui tuiki -varova käytös Tuomon puolelta. Hän oli kaikissa tapauksissa päättänyt -välttää hyljätyn kosijan asemalle joutumista s.o. naurunalaiseksi -tulemista, kiertyivätpä sitte asiat minne päin tahansa. Hän oli kuin -purjehtija, joka, purjeet levällään, odottaa tuulen heräämistä. - -Ja tuuli heräsikin. Pelkkien arvelujen ja ehkäpä osaksi salaisen -kateudenkin perusteella ruvettiin kuiskailemaan Onnelan tyttären ja -Tuomon väleistä yhtä ja toista, jotka kuiskailemiset saattoivat olla -tyhjiä otaksumisia, mutta saattoipa niissä olla tottakin joukossa. -Kukaan ei sitä varmuudella tiennyt, ja epävarmuus juuri kiihdytti, -kuten tavallista, asiain pohtimista siihen määrään että kaiut -ulottuivat Onnelan emännänkin korviin. Joku hyvä ystävä sivumennen -huomautti hänelle, että Tuomo oli siksi solakka ja verevä veitikka, -ettei ollut mitään takeita, vaikka se vielä vävyksikin ponnahtaisi -Onnelaan. Silloin Onnelan emäntä löi kädellä otsaansa, vakuuttaen -pyhästi ettei sellaista ikinä tule tapahtumaan. Heidän ainoa lapsensa, -joka peri Onnelan maat ja mannut, sitäkö työnnettäisi rengille, -eipähän, ei. Jos Tuomolla oli jotakin sinne päin mielessä, sai hän pian -kokea että se oli hassutusta, ja jos Eevakin riivaantuisi, niin -löytyipä hänessä, Onnelan emännässä, eukkoa Eevankin varalle. - -Noin päätteli emäntä, toimien siihen suuntaan, että Tuomo sai -päästökirjan kouraansa, kun palvelijain pestuuaika läheni. - -Eeva ei näyttänyt olevansa milläänkään käännöksestä... ei ottanut koko -asiaa puheeksikaan. Tuomo oli ohjelmansa mukaan vaiti hänkin. Hän -käsitti ettei hänen toimintansa voinut mitenkään edistää asiain -onnellista kehitystä, kaikki sai jäädä tapahtumien varalle. - -Ja niin läheni päivä, jolloin Tuomon tuli lähteä Onnelasta. -Lähtöpuuhissa tulivat he toisiaan vastaan aitan lähellä, seisahtuivat -ja katsoivat toisiaan hätäisesti. - --- Ne ovat laverrelleet äidille, sanoi Eeva huolettomasti, että sinä -tähtäilet minua, ja sen vuoksi pantiin sinut pois meiltä. - -Tuomo ei virkkanut sanaakaan. Eevan ääni oli niin huoleton, hänen -katseensa niin välinpitämätön. - --- Se oli turhaa, aivan turhaa. Vai mitä arvelet? jatkoi Eeva -huolettomasti. - -Tuomo tunsi miten rajusti hänen sydämmensä löi, miten hänen otsansa -kuumeni polttavaksi. Mutta hän ei kyennyt sanomaan sinne eikä tänne, -syystä että hän ei ymmärtänyt mitä Eeva oikeastaan tarkoitti. Sanat -olivat niin kaksimielisiä, että ne voi otaksua joko noin tai näin. - --- Taisi olla turhaa, virkkoi hän vihdoinkin hitaasti, varoen -ettei pieninkään väre ilmaisisi sydämmen kuohumusta. - -Ja niin he erosivat. -** -Loppujouluna vietettiin Onnelan naapurissa nimipäivätansseja, siellä -tapasivat Eeva ja Tuomo toisensa ensi kerran eroamisen jälestä. Tuomo -oli käytöksessään arkamainen, sillä Eevan sanat: "se oli aivan turhaa" -kaikuivat yhäti hänen korvissaan selittämättömänä arvoituksena. Hän -epäili, ja epäillessään päätti hän olla koko iltana Eevaa pyytämättä -tanssiin, kuten oli välttänyt mennä tervehtimäänkään häntä. Rengin -asemassaan ei hänellä ollut oikeutta ruveta tungettelemaan talon -tyttären lähettyville ja osoittaa ihailuaan julkisesti, kuten -talollisten pojat tekivät, jotka olivat vertaisia keskenään. Jos hän -sen nojalla, että oli palvellut renkiä Onnelassa monta vuotta, olisi -julkisesti lähennellyt Eevaa, olisi syystä voitu sanoa, että hän yritti -lentää korkeammalle kuin siivet kannattivat, ja sitä hän kaikin mokomin -tahtoi välttää. - -Tuomo oli kylän paraita tanssijoita sekä semmoisena kaikkien tyttöjen -suosiossa. Hänen solakka vartalonsa näytti edulliselta neitojen -rinnalla, ja muutenkin tuo puolinainen veitikkamaisuus, joka aina -ilmeni hänen olennossaan, teki hänet mielelliseksi seuroissa. - -Tanssin pyörteessä joutuivat Eeva ja Tuomo toisiaan lähelle. Pikainen -silmäys ensimainitun puolelta, ja Tuomon arkamaisuus oli kokonaan -kadonnut. Hän meni tanssittamaan Onnelan kaunista tytärtä. - --- Tule Metsolaan kihlajaisiin, kuiskasi Eeva, kun pyörivät viimeisiä -kertoja. - --- Kyllä, vastasi Tuomo, joka jo käsitti mitä merkitsivät nuo sanat: -"se oli aivan turhaa." - -Ja hän meni Metsolaan kihlajaisiin. Sillä retkellä teki Eeva semmoisen -kepposen, että erottihe itsensä tuttavistaan ja tuli entisen renkinsä -seurassa kotiin. Kepponen uudistui sittemmin useita kertoja, kunnes -ehti Onnelan emännän korviin. Silloin oli maailma jo melua täynnä -Tuomon ja Eevan väleistä. Yksi huusi yhtä, toinen toista, moitteet ja -hyväksymiset, suosio ja kateus, kaikki olivat jo sekamylläkässä. Mutta -asiain lopullinen kehitys kiihotti kaikkien mieliä. Tuliko rakkaus -vaiko rikkaus -- Eevalla oli hyvinkin rikkaita kosijoita -- lopulta -voittamaan, siinä kysymys, joka oli jokaisen huulilla. - -Onnelan emäntä, joka aina oli toivonut rikkaita vävyjä, kadotti -kokonaan mielenmalttinsa. Hänen puoleltaan eivät enää tavalliset -toimenpiteet riittäneet, vaan meni hän äärimmäisyyksiin. Eräänä päivänä -ilmaantui hän Kivelän mökkiin, uhaten ajaa sen asukkaat mieron teille, -jollei Tuomo herkeisi härnäilemästä hänen tytärtään. Tuomon äiti pysyi -alussa tyynenä, mutta kiihtyi sitte hänkin ja antoi sanasta kaksi -takaisin. Ei hän voinut köyttä sitoa pojan jalkaan, emännän sopi -paimentaa tytärtään huolellisemmin j.n.e. - -Vihavaisia tuulia puhalsi vielä vuoden ajan, sitte tyyntyä ja seestyä. -Onnelan emäntä alkoi miettiä asiaa toiseltakin kannalta. Oliko se niin -hirmuinen mullistus, jos köyhä, kunnon poika pääsee varakkaan talon -vävyksi? Oliko ihan välttämätöntä lisätä varakkuutta naimiskaupoilla -maailman tavan mukaan? Eikö kunto ja ahkeruus olleet tavallaan pääomia -nekin? Moni varakas tyttö on ottanut varakkaan miehen, ja köyhyys on -kuitenkin lopulta tullut tupaan. Esim. Pihkamäen Anna ja Verolan Sanna. -Kun on miehessä juomarin ja herrastelijan vikaa, niin kaadutaan lopulta -köyhyyteen, olipa sitte perittyjä rikkauksia miten paljo tahansa. -Tuomossa ei ollut kumpaistakaan virhettä, hänen käsissään pysyisi -Onnela kunnossa. Ja kun Eevakin on niin villiintynyt, lienee parasta -antaa perään ja kääntyä myötävirtaan. - -Ja jopas eräänä päivänä emäntä virkkoi isännälle: - --- Se on tuo Eeva taipumaton... parasta lie myöntyä.... minä olen aivan -väsyksissä. - --- Miksi väsytät itseäsi? vastasi isäntä... Mieshän se on Tuomo, -vaikk'ei ole tuhansia lakkarissa. Tässä on pidetty semmoista melua, -että harakatkin ovat saaneet nauraa. - --- Eihän siinä ihmettä, ainoa lapsemme ja... - --- Mökin poika, kyllä sen virren jo osaan. Oli aivan turhaa että -tunkeusit niiden väliin. - --- Turhaa se oli, mutta en minä luullut Eevaa niin itsepäiseksi. - --- Se on isänsä tytär! - -Isäntä oli itse mieltymyksen perusteella solminut avioliittonsa sekä -siten sivuuttanut monen rikkaan tytön ohitse. - --- On se isänsä tytär... - - * * * * * - -Kesän ihanimpana aikana, Juhanin tienoissa, vietettiin Onnelassa häitä. -Pöly nousi korkealle ilmaan, kun häävieraiden taajat joukot ajoivat -Onnelaa kohti. - -Niin komeata morsiusparia lie harvoin nähty, kuin Tuomo ja Eeva. -Sulhanen, viidenkolmatta vuotias nuorukainen, solakka ja -kirkassilmäinen, morsian kahdenkymmenen vanha ja tuoreimmassa -kukoistuksessaan. Ihastuksella heihin katsoi sekä suosija että -kadehtija. - -Häähuoneen perällä istui ijäkäs nainen, punaraitainen liina kaulassa, -haalistunut puku yllä. Se oli Tuomon äiti, vanha Kivelän eukko. -Hellittelevästä katseesta näkyi, mitä hänen sydämmessään liikkui, kun -Tuomo polvistui vihille Onnelan tyttären rinnalla. - -Kun vihkijäiskohtaus oli ohitse ja hää-illallinen syöty, sanoi eukko -hyvästit nuorelle parille ja lähti ulos, ohjaten askeleensa mökkiä -kohden. Hiljaa hän asteli, sillä kivulloisuus oli viimeaikoina -rasittanut häntä, mutta nyt eivät toki kivut tuntuneet lainkaan. Nyt -oli Tuomon ja Eevan hää-ilta. - -Mökkiin saavuttuaan jätti hän oven auki jälkeensä. Pian alkoi -häätalosta kuulua klaneetin ja viulun soitto. Säveleet ikäänkuin -syleilivät Kivelän eukkoa... ne olivat kuin onnenhaltijattaren -riemuhuutoa... - --- Ah, nyt on Tuomon häät, ken olisi sitä voinut aavistaa kaksikymmentä -vuotta taaksepäin? - -Eukko rupesi hymyilemään. Tuo ilta, jolloin Tuomo viiden vanhana -poikanallikkana yksin vietti Onnelan isännän ja emännän häitä mökin -kalliolla, muistui elävästi hänen mieleensä. Miten poika oli innostunut -klaneetin soittoon, häävieraiden paljouteen, pölyyn, miten hän -ahdisteli äitiään utelevilla kysymyksillä, ja miten hän päätti, -suureksi tultuaan, viettää yhtä komeasti häitään! - -Mikä onnekas tapaus, että nuo kaksi, Eeva ja Tuomo, saivat toinen -toisensa. Kovakourainen maailma niin usein erottaa toisistaan ne, jotka -pelkän mieltymyksen nojalla, unhottaen varakkuudet ja erilaiset asemat, -pyrkivät yhteen. Ani harvoin toteutuu nuoren neidon ja pojan ensimmäinen -rakkaus, useimmiten se murskautuu, jääden joko kirveleväksi muistoksi -tai taivahan takaiseksi tähden väikkeeksi, jonka heloitus vielä -vuosikymmenienkin takaa panee sydämmen sykkimään lämpöisemmin. Siten -oli käynyt hänen itsensäkin. Kivelän vanha eukko istahti mökin -kynnykselle, nojasi laihtuneita kasvojaan käteensä ja siirtyi -ajatuksissaan nuoruutensa kevätpäiviin. Hän palveli pappilassa Tuomon -kera. Tuomo oli leikkisä, vallaton poika ja niin solakka ja notkea -vartaloltaan. Ei ihme että hän mieltyi, ei ihme että hän rupesi -rakentelemaan. Mutta siitä ei tiennyt kukaan kuolevainen, ei Tuomo -itsekään. Hän kykeni salaamaan kaikki. Pastori toimitti Tuomon -maanviljelyskouluun, siten he erotettiin. Eikä hänestä tullutkaan -Tuomon vaimo, se oli verrempi ja varakkaampi neito, joka siksi pääsi. -Paljo oli hänellä silloin surua ja kaihoa, mutta elämän hyörinässä -täytyi surut ja kaihot viskata kauas. Täytyi näyttää iloiselta, vaikka -mieltä karvasteli kuinkakin, ja täytyi oppia unhottamaan. - -Eeva säästyi toki moisesta kohtalosta, tarvitsematta tehdä valintaansa -vastoin hennoimpia tunteitaan. Se se teki hääpäivän niin satumaisen -hauskaksi. Onnelassa vietettiin nyt todellisia häitä, vietettiin kahden -nuoren liittojuhlaa, jotka olivat lapsesta saakka samoilta poluilta -maailmaa silmitelleet. Toinen mökin poika, toinen varakkaan talon -tytär, mutta molemmilla ensimmäiset lämpöiset tunteet ehjinä ja -raastamattomina, molemmilla nuoruuden muistot niin yhteisiä kuin -kahdella puulla, jotka saman kiven kyljessä ovat latvojaan kohottaneet, -henkineet, huojuneet, varttuneet. - -Siunattu hääpäivä! - -Mökin kynnyksellä istui eukko vielä kauan. Soitto, joka kuului -häätalosta, koko tuo meteli ja kohina teki hänen korvilleen niin hyvää, -hän ei väsynyt sitä kuulemasta ja siitä nauttimasta. - - - - -Tyhjää varjoa vain. - - -Tämän tarinan kertoi minulle vanha, kylmähymyinen mies, joka vihasi -maailmaa ja ihmisiä. Sanottiin että hän oli elämässään kärsinyt ankaran -haaksirikon, ja ettei hänessä sykkinyt ainoakaan lämmin tunne -ihmiskuntaa kohtaan. Kukaan ei voinut sivuuttaa hänen terävää haluaan -moittia, hänen iroonillista kykyään maalata ihmiset mustiksi. Elämä ja -olot näyttivät aina jonkun kulman, johon hän pääsi iskemään kiinni, -joko hellemmin tai rutommasti, lievemmin tai musertavammasti. Ihmisten -hyveet ovat varjoa vain, tapasi hän usein sanoa, päästyään kiinni -johonkin semmoiseen kulmaan, josta sai tukea mielipiteilleen, -tuomiolleen... Ei ole ihmisten seassa ketään huonompaa tai parempaa... - -Kävin hänen luonaan usein, viivyin toisinaan lyhyemmän, toisinaan -pitemmän hetken, vastenmielisyys, joka väliin heräsi minussa, vaihtui -useimmiten kummalliseksi ristiriitaisuudeksi, joka pani minut häilymään -omieni ja hänen mielipiteittensä välillä. Oli aivan kuin olisin -puolella sydämmelläni uskonut häntä, puolella omaa itseäni. -Henkensä väkevyydellä hän toisinaan veti minut kokonaan omiin -katsantotapoihinsa, ja muistanpa sellaisien tapauksien jälestä -kärsineeni monta kovaa ristiriitaisuutta, ennenkuin pääsin jälleen -henkiseen tasapainoon, ennenkuin taasen kykenin luottamaan hyvien -voimien olemassa oloon ihmiselämässä. - -Toisinaan epäilin häntä hänen omaksi edukseen, kuten ystävää epäillään. -Kylmässä hymyilyssä hengähti joskus jotakin lämmintä ja aivan -päinvastaista, kuin mitä iroonilliset lauseet ilmaisivat, joskus koko -hänen olentonsa ikäänkuin pani jyrkän vastalauseen hänen sanoihinsa. -Hänellä oli kasvoilla sellainen henkevä sielun ilme, joka veti -puoleensa, kiinnitti, ja joka väkisinkin herätti eleille jonkinlaisen -alistumisen tunteen. Tunne oli minulle masentava. Toisinaan minä vasten -tahtoanikin uskottelin itselleni, ettei hän sittekään ollut niin ehjä -luonne, jommoiselta hän tahtoi näyttää, vaan että hänelläkin oli -hengessään särkyviivoja, kuten muillakin, vaikka en minä eikä kukaan -kyennyt niitä näkemään. Kun sitte taas menin hänen luokseen ja tapasin -hänet entistä kyynillisempänä, purevampana, silloin tulin aina -voitetuksi, silloin aina kokonaan kadotin vähäväkiset mielipiteeni. - -Erään työmiesperheen kanssa oli hän läheisessä suhteessa. Oli aivan -luonnollista, että tuota suhdetta selitettiin mitä erilaisimmilla -tavoilla. Rikokset, rakkaus, petos, kaikki, sullottiin suhteesen, mutta -täydellinen tietämättömyys vaikutti, että suhdetta sittekin pidettiin -höyhenen kevyisenä. Siihen koskettaessa menivät huulet hymyyn, -salaperäinen "hm" sai korvata lähemmän selvittämisen. Silloin tällöin -voi joku hienolla viittauksella, huomauttaa, että puheena olevan -käsityöläisperheen vaimo saattoi olla hyvinkin läheistä sukua hänelle, -tai jos ei vaimo ollut, saattoi mies sitä olla. Mutta kaikikseen oli -asia arvaamaton eikä toki kukaan julkisesti uskaltanut panna niskaansa -pantiksi sen pätevyydestä. Ainoa, mitä varmuudella tiedettiin, oli se, -että milloin tuo kylmähymyinen mies ja ihmisvihaaja ei ollut kotonaan, -istui hän käsityöläisperheen luona. Sanottiin että hän silloin oli -totisempi mieleltään, luonnoltaan. Lapsia kiikutteli polvillaan, -loruili, nauraa hölitti eikä näyttänyt kipenääkään ihmisvihaansa. Mutta -kadulle astuttuaan oli hän jälleen sama kivettynyt mies, joka oli -valmis purevalla ivallaan paljastamaan ihmisten heikot puolet. Hänen -suhteensa käsityöläisperheesen syyhytti minunkin uteliaisuuttani -useamman kuin yhden kerran. Terve järkeni sanoi, että jonkinlainen side -oli olemassa heidän, välillään, mutta millainen. Vaistomaisesti eväsin -kaikki romantilliset syyt, sillä ihantelin häntä vallan toisenlaiseksi. -Päättelin että jos hän olisi elämässään rakkautta löytänyt, olisi hän -itsekin enemmän rakastanut, enemmän luottanut hyvän ihanteihin. -Vaistoni ei pettänyt minua. Pääsin tuon suhteen perille, ja ansaitsee -se ehkä kertomisen vaivan, vaikkei sekään luo mitään selvempää valoa -kylmähymyisen miehen omiin elämänvaiheisin. Suhde käsityöläisperheesen -kuitenkin paljastuu pienen kertomukseni kautta, joka hänen huuliltaan -vieri hyvinkin kokonaisena ja ehjänä, vaikka se minun pitelyni kautta -on ehkä särkynyt ja menettänyt paraat mehunsa. Se on pieni kertomus -naisten ystävyydestä, joka sekin hänen mielipiteittensä mukaan, on -tyhjää varjoa vain. - -Hän, tuo kylmähymyinen mies, asui kaupungin syrjäosassa, köyhemmän -kansan keskuudessa. Katu oli mutkikas, osaksi louhikkoinenkin, mutta -aurinko paistoi sinne vapaasti, kesällä tuuli toi sinne metsän hyvää -tuoksua, keväisin lorisivat purot virtoina louhikkojen uomissa. Hänen -asuntonsa ikkuna oli kadulle päin, ikkunan pielessä istuimme monet -hetket, silmäillen ohikulkijoita, jutellen keskenämme. Eräänä -kevätpäivänä olin taasenkin hänen luonaan. Aurinko paistoi lämpimästi, -katu oli paikottain silkosen kuiva. Ja hän oli mielipiteiltään -miedompana entistä. Liekö luonto häävalmistuksillaan vaikuttanut -häneen, vaiko muuten vain olivat tunteensa pehmoisemmat en osaa sanoa, -mutta varma vain on, ettei hän taipunut sillä kertaa erin purevia -sanoja laskettelemaan. Iatuessamme kumpikin omassa pielessämme, asteli -katua alas kaksi kuudentoista vanhaa tyttöä, lauluvihkot kädessä, -kasvot ilosta loistavina. Tytöt olivat työläisten lapsia, tuttuja -meille molemmille ja tuttuja koko kaupungille sen vuoksi> että aina -kulkivat yhdessä. Minne toinen meni, sinne ilmaantui toinenkin, mikä -miellytti toista, saavutti toisenkin suosion. He olivat samalla pihalla -kasvaneet ja leikkineet, yhdessä käyneet kansakoulun, eläneet samaa -elämää kumpanenkin. Kiinteä ysfävyys vallitsi heidän välillään, -lapsellisia liittoja ja lupauksia oli tehty monellaisia heidän -välillään, monta muiston solmua vedetty lujittamaan kautta elon -kestävää ystävyyttä. - --- Kas, Aina ja Laina menevät lauluharjoitukseen, virkoin minä, -tarkoittamatta mitään pitempää keskustelua. Oikein somaa, kun nuo tytöt -ovat niin hartaita ystävyydessään, lemmessään. - -Silloin levisi kylmä hymy hänen kasvoilleen ja hän virkkoi purevan -ivallisesti: - --- Uskotko tosiaankin tuommoisen ystävyyden ja lemmen olemassa oloon? - --- Miks'en uskoisi? vastasin minä. Onhan miestenkin välillä. -Naisillahan on paljo enemmän tunteita ja siis... - --- Tyhjää varjoa vain ja teeskentelyä, keskeytti hän. Naisen ystävyys -naista kohtaan, hm, korutavaraa, poikaseni. - --- Haluaisin kuulla todisteita, noin jyrkkää väitöstä en muuten usko. - --- Milloin minä sitte olen jättänyt väitteeni todistamatta?... ja hän -melkein sävähti innoissaan. - --- No, en minä sitä sanokaan, muuten vain... - --- Naisen ystävyys, hm, kuule kuin kerron... Hänen kasvojensa ilme jo -todisti että hän taas pääsi oikealle alalleen, pääsi iskemään kiinni -ihmisten heikkoihin puoliin, ihmisolojen irvikuviin. - --- Syntymäkaupungissani oli juuri tuollainen pari, kuin nuo -äsköisetkin, virkkoi hän sitte, nostaen toisen säärensä polvelleen ja -alkaen hiljalleen nuokutella vartaloaan, kuten tapansa oli, milloin -oikein syventyi puremaan ihmiselämää. Oli aivan tuollainen ystäväpari. -Toisen nimi oli Saima, toisen Naima, molemmat olivat työkansan -lapsia. Saima oli vaaleahiuksinen, vienompi ja miettivämpi, Naima -tumma-ihoinen, tulisempi ja vallattomampi. Molempain viehätys pistihe -paraiten näkyviin toistensa rinnalla, luonneväritkin ilmautuivat -ehjempinä, miellyttävämpinä kahden ollessa. He pitivät toisistaan kuin -kaksois-sisaret, kävivät käsitysten koulussa, viettivät joutohetkensä -yhdessä, kuin nuo äsköisetkin. Isäni, joka oli työnjohtajana eräässä -tehtaassa, asui samassa pihassa, joten minä muistan tuon ystäväparin -lapsuusvuosista saakka. Olin viisi vuotta vanhempi heitä, asemani -myöskin oli toisellainen, mutta siitä huolimatta olimme kuin saman -perheen väkeä, varsinkin tyttöjen ehdittyä neito-ikään. Saima, vieno ja -kesä illan tapainen Saima oli sitä paitse äitini snosikki, enkä minä, -mieheksikään tultuani, muista ainoatakaan päivää, jolloin ei hän olisi -ottanut jollakin tavoin osaa kotini elämään. Naimalla oli omat -suosijansa hänelläkin, joten tyttöpari kokonaisuudessaan oli ikäänkuin -meidän kaikkien yhteistä omaisuutta. Heidän vanhempansa olivat -rehellisiä ja kunnollisia työläisiä, eivätkä tytötkään pyrkineet -säätynsä yläpuolelle, joka silloisina aikoina olisikin ollut hankalaa, -sillä useimmat nykyajan edistysalat silloin vielä kokonaan puuttuivat. -Paitse kansakoulua eivät tytöt saaneet juuri sanottavin muuta -lisä-opetusta kuin kurssin leninki-ompelussa, jonka antamisessa -äitinikin oli osallinen. Tehtaan väestön keskuudessa oli kuitenkin -perustettu pieni sekakööri, johon tytötkin kuuluivat. Saimalla oli -kaunis ja pehmeä altto-ääni, Naima lauloi heleästi sopraanoa. Kööri, -johon minäkin kuuluin, esiintyi luonnollisesti kaupungin kaikissa -huvitilaisuuksissa ja oli sillä, Saiman ja Naiman siihen kuuluessa, -varsinainen loisto-aikansa. Köörissä oli myöskin muuan kirvesmiehen -poika, konesepänammattilainen ja kunnon nuorukainen kaikin puolin... - -Minä rupesin hymyilemään, tehtyäni hätäisen johtopäätöksen kertomuksen -tulevaisuuden varalle. - --- Erehdyt, poikaseni, lausui kertoja, huomattuaan hymyilyni, ei -sulhosta tyttöjen välille riitaa tullut, maltahan vain kuunnella -rauhoissasi. Koneseppä joutui Saiman, vienon kesä-illan tähden -pyörälle. Kun asiat olivat edistyneet niin pitkälle, että tuleen -syttynyt poika oli ilmaissut sydämmensä salaisuuden Saimalle, riensi -tämä ensi kädessä ystävättärensä mielipidettä ja neuvoa kuulemaan, -ennenkuin antoi vastausta tuonne tai tänne. Neuvottelun tulos oli se, -että Saima antoi kätensä ja sydämmensä konesepälle. Ei kukaan -iloinnut kihlattujen onnesta enemmän kuin Naima, ei kukaan -vihkijäisvalmistuksiin niin riemullisesti ottanut osaa kuin hän, -morsiamen lapsuusystävä. Häät olivat ihanammat kuin muistan elämässäni. -Ei nautintojen ja loiston puolesta, mutta muuten häähuoneen ilma tuntui -niin onnekkaalta, niin taivahisen riemukkaalta. Tehtaalaisten kööri -lauloi silloin loistavimmat laulunsa, isäni piti puheen nuorelle -parille siitä rakkaudesta, joka huojentaa huolet ain' asti kuolemaan. -Muita onnellisempi oli Naima. Hänen silmänsä loistivat, koko hänen -olentonsa riemuili iloa Saiman onnen vuoksi. Solmittu avioliitto tuli -onnelliseksi, kuten oli varmuudella päätettykin jo ennalta. Mies oli -hyvin Saiman tapainen. Hiljainen luonteeltaan ja sellainen -pehmeänauruinen hissukka, jota kaikki suosivat työteliäisyytensä ja -sopuisan mielenlaatunsa vuoksi. Nuorten avio-onnea lisäsi pienen pojan -syntyminen. Minusta ja Naimasta tehtiin pojalle kummit. Ristijäisissä -tarkastelin kummikumppaniani ja huomasin, että hän oli muuttunut -entisestään. Ilo ja vilkkaus oli väkinäistä, siinä ilmausi jotakin -sietämätöntä, vastenmielistä. Sanottiin että Naima osoitti erinomaista -katkeruutta sanoissaan, hymyssään. Sanottiinpa vielä lisäksi, ettei hän -onnistunut rakkaudessa. Osasi kyllä voittaa ja valloittaa, mutta ei -säilyttää voittoaan. Lapsuustuttavansa luona hän kuitenkin usein kävi, -ystävyyden side pysyi muuttumattoman lujana heidän välillään. -Kummipoikani ollessa neljän vuoden' vanha, kuoli hänen äitinsä ihan -terveeltä jalalta, kuten sanotaan. Ja samaan aikaan myllertivät -elämän ankarat myrskyt minunkin kotoisen onneni. Tehdas joutui -konkurssitilaan, isäni oli sekautunut takauksiin ja liike-yrityksiin, -äitini vietiin kirkkomaahan jokseenkin samoihin aikoihin kuin Saimakin. -Ja hän, joka oli vannonut jakavansa onnet ja onnettomuudet kanssani, -hän käänsi kylmästi selkänsä minulle ja meni sen omaksi, joka oli -varsinainen syy isäni häviöön. Jouduin ulapalle aukealle, soudin monet -väylät ja jouduin yhä kauemmaksi synnyinkaupungistani. Kului sitte -puolitoistakymmentä vuotta, jolla ajalla en saanut mitään viestiä -entisiltä olinsijoiltani. Olin sitte jonkinlaisena apulaisjohtajana -muutamassa uudenmoisessa teollisuuslaitoksessa. Eräänä talvipäivänä -tuli konttoriin noin kahdenkymmenen ikäinen, repaleinen ja -kurjannäköinen nuorukainen, pyytäen työtä mitä tahansa. Joku -alipäällystön miehiä sattui olemaan konttorissa ja hän tarjosi -repaleiselle nuorukaiselle, saatuaan kysymykseensä, oliko tällä -kirjoja, myöntävän vastauksen, jotakin raaempaa ulkotyötä, johon oli -vaikea saada muita ryhtymään. Nuorukainen suostui. Hänen mentyä -konttorista väikähti mieleeni hänen kasvojensa piirteet. Ne -muistuttivat minulle jotakin tuttua henkilöä, mutta en voinut saada -selville ketä. Tuon tapaiset kasvot olin ennen nähnyt, mutta milloin ja -missä? Tuumailin, mutta tuumailuni eivät johtaneet selvyyteen; parin -päivän jälestä ne unhottuivat kokonaan, kun en sattunut silmä silmää -vastaan nuorukaisen kanssa. Sitte jouduin liike-asiain vuoksi -pitemmälle matkalle. Kotiin palattuani tuli heti kysymys tuosta -rappiolla olevasta nuorukaisesta. Alempi päällysmies tuli konttoriin, -ilmoitti nuorukaisen työansiot sekä lisäsi, ettei hänestä ole olevaksi -mieheksi. Oli paheisin vaipunut, väkeviin taipuisa, räyhääjä, jopa -tappelumieskin. Mutta muuten pystyvä työhön, etenkin kirvesmiehen -ammattiin. Oikein sääli sitä poikaa, sanoi päällysmies, se on notkea -työhön, mutta vielä notkeampi pahuuteen... Minkäs sille, maksetaan pois -ja annetaan mennä, sanoin minä. Tunnin kuluttua seisoi nuorukainen -konttorissa. Laskettuani hänen työpalkkansa, katsoin häneen kiinteästi, -nojaten otsaani käteeni. Yhtäkkiä kysyin mistä hän oli kotoisin. P--n -kaupungista, vastasi hän, luoden katseensa lattiaan. Minä sävähdin. -Sitte kysyin hänen ikäänsä. Kahdenkymmenen tienoilla hän oli, kuten -kasvoiltaan näyttikin. Vielä pari lyhyttä kysymystä, ja minulle -selvisi, että kurjannäköinen nuorukainen olikin kummipoikani Johannes. -Käteni alkoivat vapista, työnsin hänelle rahat, ja käskin hänet -tulemaan illalla luokseni, jotta saisin puhua hänen kanssaan muutamasta -tärkeästä asiasta. Hän tuli kellon lyönnillä, seisahti ovensuuhun, -näytti katuvan ja pelokkaan näköiseltä. Nuori mies, miten olet joutunut -tuollaiselle tolalle? kysyin häneltä ehkä liian ankaralla äänellä. -Joutuuhan sitä, vastasi hän kylmäverisesti, mutta eihän se kehenkään -koske, millä tolalla kuljen... Koskeehan itseäsi, sanoin minä, kerro -minulle elämäsi, ehkä voidaan saada apua... Eihän tuossa mitään -kertomista, tuumaili hän. Luojan luomat päivät on eletty iltaan ja -eiköhän noita elettäne vastakin. Miten jaksaa isäsi? kysyin yhtäkkiä. -Eiköhän tuo jaksane samoin kuin poikakin, vastasi hän uhittelevasti... -Oltuamme kotvasen vaiti, käskin hänet istumaan ja tarjosin hänelle -sikaarin. Vaikka kurja elämä oli lyönyt häneen leimansa, näkyi kasvojen -piirteissä vielä jotakin miellyttävää, puhtaampaa. Hiukset olivat -keltaiset kuin äitivainajalla, äänessä oli jotakin pehmeää ja -hissukkamaista, kuten nuorella konesepälläkin oli ollut, Lempeillä -sanoilla sain hänet vähitellen heltymään, sainpa hänen silmänsäkin -vettymään. Kysyttyäni uudelleen, miten hän oli joutunut maailman -liukkaita polkuja kulkemaan tuollaisessa kunnossa, vastasi hän -värähtelevin äänin: no, kun isäni meni uusiin naimisiin... Kenen -kanssa?... Sen Hurmasen Naiman kanssa... Löin kädelläni otsaani, aloin -kävellä edes ja takaisin huoneessani, toistellen sanoja "Hurmasen -Naiman kanssa". Kummipoikani näytti hämmästyneeltä, huomatessaan -kiihtymykseni. En tahdo kuulla tällä kertaa enempää, virkoin hänelle -kiihtyneesti. Mene päällysmies Päiviön luo, sano että minä asetin sinut -asumaan hänen luokseen. Käy huomen-aamulla jälleen työhösi. Hän loi -minuun hämmästyneen silmäyksen ja lähti. Olin sen jälestä monta päivää -kiihtyneessä mielentilassa. Milloin vain ajatukseni pääsivät työstä -vapaiksi, kuvastui kummipoikani surullinen kohtalo kamalana irvikuvana -silmieni eteen. Sitte, kiihtymykseni tauottua noudatin hänet uudestaan -luokseni. Hän kertoi surullisen elämänsä vaiheet tarkimpaan saakka. -Isän mentyä uusiin naimisiin muuttuivat hänen kotiolonsa Vihavaisiksi. -Äitipuoli alkoi vihata häntä, ruveten lopulta kerrassaan syöjättäreksi. -Isän ollessa työssä sai hän ensin lyöntejä, sitte selkäsaunoja, lopulta -rupesi äitipuoli käyttämään nälkäkuritustakin. Kaiken kukkuraksi rupesi -isä ryypiskelemään, siitä koitui hänelle vain enemmän kurjuutta. -Selväpäisenä ollessaan oli isä kunnokas ja ehkäsi äitipuolen kovuutta, -mutta humalaisena muuttui siivo ja hellämielinen mies pahan äitipuolen -yllytyksestä pedontapaiseksi. Monet kylmät yöt oli poika saanut viettää -pakosalla halkovajoissa ja kellareissa. Sitte hänet vihdoinkin pantiin -räätälin oppiin. Sai pahan mestarin, sisu oli kasvanut itsellä myöskin. -Karkasi oppipaikastaan, saatiin kiinni, tuotiin takaisin ja annettiin -vahvasti vitsaa. Karkasi uudestaan ja yhä uudestaan, kunnes pääsi -omille valloilleen. Kulkulaisena oli sitte elellyt, väärillä kirjoilla -kierrellyt maita mantereita, onnenkaupassa oli ohjautunut minun -luokseni. - -Kertoja vaikeni hetkiseksi, loi sitte minuun ivallisen katseen ja -kysyi, eikö hän ollut todistanut väitettään, että naisen lempi ja -ystävyys naista kohtaan on tyhjää varjoa vain. En vastannut hänelle -mitään, vaikka teki mieleni sanoa, että hänen kertomansa tapahtuma voi -ennemmin olla poikkeus kuin sääntö. - --- Sillä lailla Hurmasen Naima toteutti käytännössä palavan -ystävyytensä lapsuustoverinsa muistoa kohtaan, jatkoi hän sitte -kyynillisesti. Hävitti kunnon konesepän elämän onnen ja oli saattaa -kummipoikani turmion kuiluun. - --- Nyt arvaan asian, sanoin minä, kummipoikanne Johannes ei ole kukaan -muu kuin kirvesmies tuolla Rantakadulla, jonka luona te usein käytte ja -jonka perhe on ainoa, johon olette kiintyneet hellemmillä siteillä. - --- Oikein arvattu. Minulla ei ole maailmassa veljiä, ei sisaria, ei -ketään omaisia, mutta minulla on kummipoikani Johannes, hänen vaimonsa, -lapsensa ja tupansa. - -Kylmähymyisen miehen kasvojen ilmeessä näkyi jotakin kirkkaampaa, -lämpöisempää. Olin ennenkin joskus huomannut tuon ilmeen pikaisena -välähdyksenä, mutta se ei ollut milloinkaan ennen niin tehokkaasti -vaikuttanut minuun, kuin nyt. - --- Monta mielisurua olen kärsinyt Jokanneksen tähden, monta polttavaa -huokausta huoannut, mutta lopulta sain voiton. Asetettuani hänet -Päiviön luo asumaan eli hän ihmisiksi jonkun aikaa, sitte hän teki -tekoja, joista vain vaivoin suoriuduttiin. Kerran hän karkasi entiseen -kulkulais-elämäänsä, sillä olin ollut siksi varomaton, että olin -suorittanut hänen palkkansa toisaalta, kuten muillekin työmiehille, -viipyi karkumatkallaan puoli vuotta, palasi takaisin ryysyisenä, -kurjana. Alotettiin uudestaan, päästiin pieni taival eteenpäin, taasen -lankeemukset, kurjuus, taasen uusi lähtö taivaltamaan. Mutta kaari -päättyi kaunihisti, pääsi illalla iiohon. Alkanut muutos rupesi lopulta -syöpymään juuria myöten hänen rauhattomaan henkeensä, hän tyyntyi, -talttui. Sitte hän tutustui nykyiseen vaimoonsa. Omaten isän-isänsä -taitavuuden kirvestyössä, ei hän epäillyt perustaa omaa kotia, omaa -oloa. Siitä asti on hänen elämänsä sujunut mainiosti. - --- Oletteko kertoneet hänelle, että hän on teidän kummipoikanne, kysyin -minä. - --- En vielä, mutta aion sen piakkoin tehdä. - -Hän vaikeni. Tarkastelin hänen jalopiirteisiä kasvojaan, joihin -vähitellen alkoi levitä kylmä hymy. Epäluuloni ettei hän ollutkaan niin -ehjä, kuin tahtoi näyttää, oli saanut pätevän vahvikkeen. Hänenkin -hengessään oli särkyviiva: hellä rakkaus kummipoikaansa kohtaan, vaikka -tämä oli niin paljo sydänsurua hänelle tuottanut. - --- Ihmisessä täytyy löytyä kipenä rakkauden elämää, joko yhdessä tai -toisessa muodossa, virkoin minä, kun olimme istuneet hetkisen -äänettöminä... henki ei muuten kestä murtumatta aineen musertavaa -painoa. - -Hän ymmärsi, mitä tähtäsin. Kylmähymyisesti mutisi hän, että rakkaus on -vain tyhjää varjoa sekin. - -Kesän tultua katosi hän pariksi viikoksi kaupungista, kirvesmies -Rantakadulta katosi hänen mukanaan. Juhannusaattona hänet sitte -odottamattani kohtasin kadulla yhtä kylmähymyisenä kuin ennenkin. - --- Käy luokseni tarinoimaan, virkkoi hän entiseen tapaansa -puoliystävällisellä äänellä. - -Noudatin kutsua mielelläni, sillä olin kaivannut häntä jo monet illat. -Istuttuamme utelin heti, missä hän oli ollut kokonaisen kaksi viikkoa. - --- Matkoilla, poikaseni, vastasi hän. Teimme Johanneksen kanssa -huvimatkan syntymäkanpunkiini. - -Tuota olin vähän arvellutkin. Kertoessaan matkastaan, suli hänen -mielensä, kylmä hymy lämpeni, ääni muuttui sydämmelliseksi. He olivat -molemmat käyneet äitien haudoilla, siellä oli hän kertonut -kummipojalleen nuoruutensa elämän vaiheista ne kohdat, jotka lähemmin -liittyivät kummipojan äidin elämänvaiheisin. Hänen silmilleen oli -tehnyt hyvää nähdä syntymäkaupungin kadunkulmia, portinloukkoja, pihoja -ja rakennuksia. Monta ihmistä ei hän enää tuntenut eikä kukaan tuntenut -häntä. - --- Entä Naima, kävittekö hänen luonaan? kysyiu minä äkkiä. - --- Johannes kävi, mutta en minä, vastasi hän varsin tyynesti. - --- Millaiselta siellä näytti? Olivatko vielä elossa? - --- Isä makasi jo kuolinvuoteella, Naima vanhentunut ryppykasvoiseksi. -Ihmiselämä on sekin tyhjää varjoa vain. - --- Mitäpähän se muuta olisi, virkoin minä, tähystäen sivulta päin hänen -henkeviä, jalopiirteisiä kasvojaan. - -Niissä oli joku väkevämpi voima, joka oli ylempää kotoisin. - - - - -Surman sijoilla - - -I. - --- Onko se itse Markun Kaarle Henrikki? Eihän nyt toki, sinä erehdyt. - --- On se itse Markun isäntä tuo toinen, tuo lyhyempi. - --- Jolla on kaksi taloa ja rahaa lainassa? - --- Aivan sama... rikas Markku se on. - --- Herran terttu, missähän lienee Aina Maria, mene hakemaan sitä. - -Piian juostessa taka-oven kautta karjapihalle viemään tietoa Aina -Marialle vieraiden tulosta, meni Rantalan emäntä itse ottamaan vastaan -Markun Kaarle Henrikkiä, joka tuntemattoman miehen seurassa noin -odottamatta ilmaantui lauvantai-illalla Rantalan rapun eteen. - --- Käykää sisään, hyvät vieraat, käykää. - --- Kiitoksia... tuntematon mies ensin tervehti Rantalan emäntää. Rauha -taloon ja onnea talon asukkaille. - --- Kiitos... emäntä veti kamarin oven auki ja vieraat astuivat sisään. - -Kotvasen aikaa olivat vieraat ääneti, mutta vihdoin puhkesi rikas -Markun isäntä puhumaan kumppaninsa kanssa. Kaivettuaan tupakkivehkeet -esille, virkkoi hän: - --- Nämä ovat pieniä taloja täällä Hirsijärven kylässä, luulen ma. - --- Pieniä nämä ovat, vastasi kumppani, enimmältään -kahdeksannesmanttaalin suuruisia. - --- Tämä Rantalakin, pieni tämäkin on, vaikka on upeasti rakennettu. -Onkohan velkaa tässäkin? - --- Hm, kai sitä on. Olen kuullut sanottavan, ettei löydy velatonta -taloa koko kylässä. - --- Hm... ja Markun isäntä puhalsi pitkän savun, heitti jalkansa ristiin -ja nojasi selkäänsä enemmän taaksepäin. Tuo velassa oleminen ei -haitannut, ei, päinvastoin... hm! - -Puolituntisen lie vieraat istuneet kahdenkesken, kun jo kamarin ovi -aukeni ja Rantalan Anna Maria astui sisään kahvitarjottimen kera. Rikas -Markun isäntä näki nuoret, kukoistavat kasvot, pitkän palmikon, -vesiharmaan pukineen mustine poikkirantuineen helmoissa, hän näki -pyöreät käsivarret, jotka kannattivat tarjotinta... ja hän rykäsi -kerran, kaksi, kolme, mutta ei saanut elävää sanaa suustaan. - --- Tunteeko neito näin vieraita? kysyi vihdoin tuo tuntematon kumppani. - --- Vähäsen, vastasi Aina Maria hiljaa ja sopertavalla äänellä. - --- No niin, vähäsen... ja lopun voi arvata. - --- Niin, ihan niin... ja rikas Markun isäntä rupesi nauramaan, jotta -lihava ruumis hyllyi kuin suonsilmä astujan ohikäydessä. Sillä oli -liukas leuka tuolla Porvari-Jussilla. Se aina osasi niin sopivasti -jatkaa sanan. Ilmanko sitä puhemiehenä niin yleisesti käytettiin. - --- Niin, ihan niin, lopun sopii arvatakin... ja Markun isäntä nauroi -uudestaan entistä leveämmin. - -Aina Marian mentyä toista kupillista noutamaan, pistäysi Porvari-Jussi -ulos, ja kun tyttö jälleen palasi ja aikoi mennä saman tien takaisin, -virkahti Markun isäntä: - --- Eikö sovi istua? Hm... Markun isäntä rykäsi vahvasti pari kolme -erää. - -Aina Maria istui kakluunin eteen, katseli lattiaan ja nyperteli -vesiharmaata leninkiään. - --- Miten vanha sinä olet?... kysyjän ääni tavoitteli olla -mahdollisimman ystävällinen. - --- Täytän kohta seitsemäntoista. - --- Heikkarissa! Markun isäntä koetti näyttää hämmästyneeltä, vaikka hän -jo ennen kosioretkelle lähtöä tiesi tarkoinkin tytön ijän... Mutta sinä -olet jo täysikasvuinen. Luulisi sinut ainakin kahdenkymmenen vanhaksi. - -Pitkä äänettömyys, sitten kuului rykimistä ja leveätä naurua. - --- Arvaathan sinä, Aina Maria, mitä varten minä olen tullut näin -lauvantai-illalla Rantalaan Porvari-Jussin kanssa. Arvaathan sinä, -täysikasvuinen neito. - --- En minä arvaa, en... Aina Maria punehtui ja joutui kovasti hämille. - --- Arvaat maar hyvinkin. Näetsä, minä olen leskimies ja... - -Kamarin ovi samassa vedettiin auki ja sisään astui Porvari-Jussi -Rantalan emännän kanssa. Ensin mainittu virkkoi iloisesti ja lipeästi: - --- Se sopii niin hyvin, niin mainion hyvin. Sellainen rikas pesä kuin -Markku on ja sellainen kunniallinen, moitteeton mies. Ja tuo teidän -Aina Maria... sopii Markun emännäksi niin mainion hyvin, vaikka sitä -naimista tietysti kadehditaan viidessä pitäjässä. Näette, sellainen -kunniallinen, moitteeton mies. Se sopii niin hyvin. - --- Sopii se, sopii se, hoki Rantalan emäntä, kyllä se sopii. - --- Mikä Markun talossa emännän keikkuessa? Elää vaan ja on, ei puutu -mikään. Pellot talon ympärillä, karjaa ja lampaita, kultaa ja hopeaa, -silkkiä ja samettia. Oho-ooi, Aina Maria, oho-ooi, ei toista kertaa -tule sulle tarjolle tällaisia. - -Porvari-Jussi näytti verrattoman puhemiestaitonsa. - -Kaarle Henrikin korvissa nuo ylistykset olivat aivan paikallaan, olivat -vallan välttämättömiä, sillä tyttö oli nuori, ja nuoren järki tarvitsee -nyhjäystä. Niillä on tähän maailman aikaan monenlaisia hassutuksia -päässä niillä nuorilla tytöillä. Menevät monasti köyhälle miehelle, -joka päälle päätteeksi on hurjakin, ainoastaan sen vuoksi, että se -sattuu olemaan nuori -- ja hylkäävät vanhan ja vakavan, vaikka onkin -rikas. Jos tuo Aina Mariakin, mutta ei, kyllä se on toki viisaampi. Se -teki jo vuosi taaksepäin häneen sellaisen vaikutuksen, että on viisas. -Liisa-vainaja sairasti silloin ja hän kävi kaupungissa rohtoja -hakemassa. Aina Maria seisoi Rantalan kaivolla, kun hän teki -paluumatkaa. Silloin jo tuli ajatus hänen päähänsä kuin leimaus... että -jos Liisa vain kuolee tautiinsa, niin tuo tyttö... tuo tyttö se toki on -viisas. Siitä pitäen oli hän asiaa ajatellut ja... - --- Saanko jättää kihlat? Markun lihava isäntä nousi ylös ja katsoi -kysyvän näköisenä Rantalan emäntää. - --- Saatte, hyvä isäntä, ei meidän puolesta ole mitään estettä. Parempaa -onnea emme ole osanneet Aina Marialle toivoa. - -Ne oli komeat kihlat, jotka vedettiin esille. Kultakello, kolme paksua -kultasormusta ja viidensadan markan seteliraha. - --- No, Aina Maria, mitä sanot? Kelpaako ottaakses? kysyi Porvari-Jussi. - --- En minä oikein vielä... jos antaisitte olla toiseen kertaan... en -minä näin äkkiä. - -Aina Maria sopersi jotakin kiellontapaista, mutta äiti kaappasi häneltä -suunvuoron, vakuuttaen että tottahan ne kelpaa... ujostelee vaan, kun -on nuori ja lapsellinen. - -Rantalan isännän ja emännän saattamana kosija puhemiehineen vihdoinkin -lähti, luvaten piammiten uudistaa käyntinsä. Vasta heidän mentyään tuli -Aina Maria täydellisesti tajuihinsa. Hän viskasi kihlat pöydälle ja -vannoi pyhästi, ettei se aurinko ikinä nouse, jolloin hän lähtisi -pappiloihin ja vihille Markun Kaarle Henrikin kanssa. Ei ikinä, siitä -luonnollisesta syystä, että hän jo vuoden kaksi on ajatellut myllärin -Lauria siksi, jonka kanssa hän polvistuu vihkituolille. Lauria, jolla -oli niskassa niin kauniit kähärät, joka aina puhui päinvastoin kuin -ajatteli, joka aina härnäili muita tyttöjä sen vuoksi, ettei kukaan -olisi päässyt heidän vehkeittensä perille... että he kattelivat -toisiaan eri tavalla kuin muita, että he puhuivat silmän luonneilla -monta asiaa. Sitte kun Laurin vanha isä kuolee, tulee Laurista mylläri -ja hänestä myllärin emäntä. Niin kauvan ei kumpainenkaan huoli -kenestäkään toisesta, vaan odottavat vaikka vuosia kymmenen. Asiasta ei -oltu virkattu sanaakaan heidän välillään, mutta se oli niin -luonnollista, ettei se vakuuttelemista tarvinnut. Hän ja Lauri, Lauri -ja hän, se oli niin luonnollista. Ketään kolmatta ei heidän väliinsä. -Ei rikasta, ei köyhää, ei nuorta, ei vanhaa. Ei milloinkaan, ei -milloinkaan. - -Noiden ajatusten tuudittamana Rantalan Aina Maria sinä yönä nukkui -uneen. - -Aamulla tuli äiti kamariin, silmät ilosta loistavana. Ja virkkoi: - --- Sitä onnea kun sinulle tuli, Aina Maria, sitä onnea. Isä ja minä -olemme... - --- En minä huoli koko onnesta, elkää toivoko. Lähden ennen vaikka kotoa -pois. - --- Lapsi, ajattele mitä puhut. Rikas, kunniallinen mies tarjoo sinulle -kätensä, talonsa, tavaransa ja sinä... Muista Viljolan Ainaa, joka -rakastui renkimieheen ja hylkäsi kaikki kunnolliset kosijansa. -Millaisen sai palkan? Nyt on lapsi kummallakin käsivarrella, mies juo -ja elää huonoa elämää eikä kuulu kauniita juttuja Ainastakaan. Missä on -rakkaus... rakkaus... rakkaus... se Viljolan Ainan kuuma rakkaus? Se -hukkui silakan suolaveteen. - --- Minä viisi Ainasta, mutta Markun Henrikistä en huoli, elkää luulko -sinne päinkään. - --- Lapsi, lapsi... ja äiti alkoi saman jutun uudestaan toisessa -muodossa. Aina Maria kuunteli välinpitämättömänä, mutta siitä -huolimatta jäi yksi ja toinen siemen itämään ajatusten rakoloihin. -Pyörähdellä rikkaan talon emäntänä, jossa oli suuret vaate-aitat, suuri -pellavamaa, hopeata ja silkkiä... olisipa se jotakin. Kirkonmäellä ja -kaikissa tilaisuuksissa ihmiset kuiskaisivat toisilleen: näettekö, -tuolla tulee rikkaan Markun emäntä! - -Parin viikon kuluttua uudisti kosija käyntinsä ilman puhemiestä, sitte -hän taasen tuli viikon päästä. Aina Mariaa vapisutti aina kun olivat -kahdenkesken. Kaarle Henrikki teki häneen samallaisen vaikutuksen, kuin -sadun vuoren peikko, joka söi herkukseen ihmisiä. - -Kun ehdittiin niin pitkälle, että pappiloihin meno tuli kysymykseen, -kuohahti Aina Marian vastarinta tulisen kovana ilmoille. Hän ei ikinä -menisi Kaarle Henrikin rinnalla pappiloihin eikä myös antaisi -suostumustaankaan. Ennen saisivat hänet vaikka tappaa. - -Kuohahdusta seurasi hervostuminen, jota äiti osasi käyttää hyväkseen, -tinkimällä Aina Marialta sanattoman suostumuksen. - --- Jos tietäisit, virkkoi hän äidillisen hellästi ja iloisesti, miten -maailma hohisee ja kohisee pelkästä kateudesta, kun sinä pääset niin -hyviin naimisiin, etpä hyvä lapsi... - --- Hohiskoot miten parhaiten lystäävät, ei minun yhtään pistä -vihakseni. Vieköön Markun isäntä kihlansa noille kadehtijoille, minä en -niistä kauvemmin huoli. - --- Ei se enää käy laatuun, hyvä lapsi. - --- Miksi ei käy? Aina Maria sävähti tulipunaiseksi. - --- Siksi että laki on siinä kohdassa ankara, ei leskimiestä saa -narrata. Kun on kihlat otettu, niin... - --- Hyvä Luoja, enhän minä ole mitään kihloja ottanut. - --- Sinä olet suostunut, se ajaa asian. Ensi lauvantaina menette -pappiloihin ja sillä hyvä. Kun aikaannut ja tulet järkeväksi, kiität -äitiäsi. - -Aina Maria ei vastannut mitään. Seuraavana lauvantaina tuli Markun -isäntä Porvari-Jussin seurassa Rantalaan. Kirjoitettiin muuan paperi, -johon Aina Mariakin piirsi nimensä, ja paperin kanssa lähtivät -Porvari-Jussi ja Markun isäntä pappilaan. - -Seuraavana huomisena kuulutettiin ensimmäisen kerran kristilliseen -avioliittoon talonisäntä, kunniallinen leskimies Kaarle Henrikki ja -kunniallinen talontytär, nuori neito Aina Maria... - -Häät vietettiin jo syksyllä. Niiden kiirehtimiseen oli erityinen syy... -Markun emäntävainaalta oli jäänyt puolen vuoden vanha lapsi, jolta -puuttui kokonaan äidin hellä hoito. Sen vuoksi Kaarle Henrikki kiirehti -häitä niin kovasti. - - -II. - -Markun talo oli kylän suurimpia ja rikkaimpia. Ja se sijaitsi aivan -peltojensa keskellä. Tuvan ikkunoista sopi näkemään melkein koko -tiluskuvion, joka kaarti ympäri tanhuata. - -Ja siellä hääri nyt emäntänä seitsemäntoista vuoden vanha Aina Maria. -Ei ollut muuta naisväkeä apuna, kuin muuan Reeta-niminen vaimo, joka -oli kaukaista sukua isännälle ja jolla oli oma mökki riihitanhuan -takana. Heti häiden jälestä oli Kaarle Henrikki ystävällisesti -huomauttanut, ettei Liisa-vainajankaan aikana ollut enempi naisapua, -kuitenkin tuli karja ruokituksi ja tavalliset talonaskareet tehdyiksi. -Ja Aina Maria vastasi heti, ettei hänenkään emännyytensä vaadi useampaa -naishenkilöä, hän kyllä kykenee toiminnassa sen kuin ensimmäinenkin -vaimo. Ja siksi se sitten muodostui, että Reetta ja Aina Maria -hikoilivat kaksikseen emännyyden taakan alla, kertaakaan valittamatta, -että työ pyrki olemaan mahdottoman raskas. - -Rikkauksien ja vaateaittojen sisällön ihaileminen vei alussa Aina -Marialta ne lyhyet silmänräpäykset, jolloin sai hengittää irrallaan -työn aisoista. Piirongin laatikossa löytyi vanhoja kulta- ja -hopeakaluja, aitoissa liinakankaita, peitteitä ja kaikkea lajia siihen -määrin, että silmä väsyi katselemiseen, käsi nostelemiseen. - -Hellyyden kaipaus oli ainoa sora-ääni, joka heti ensi päivinä häiritsi -oloa. Onneksi toki löytyi tuo pieni raukka, joka oli jäänyt orvoksi -puolen vuoden vanhana. Se oli esine, johon Aina Maria sai vuodattaa ja -purkaa kaiken naisellisen hellyytensä. Hän hoivasi lasta, nauroi ja -soperti sille ja leikki sen kanssa. Kun vain rinnassa tuntui -kylläiseltä, niin lapsi raukan luo meni, otti sen syliinsä ja purki -sille hyväilyissä ja katseissa kaiken naisellisen lempensä ja -hellyytensä, jota ei kehdannut miehelleen näyttää. - -Äiti kävi pienen siskon kera pari kertaa talven kuluessa vierailemassa -Markulla. Aina Maria koetti näyttää onnelliselta, tyytyväiseltä, ja -Kaarle Henrikkikin pani pehmeyttä ääneensä. Talon elämä näytti -tosiaankin päivänpaisteiselta. Mutta hyvästi jättäissä tulvahti -kyyneleet Aina Marian silmiin, ja hän kuiskasi äidilleen, että -menisihän se elämä muuten mukiin, mutta oli työtä niin hirmuisesti. - --- Nähkääs, on pieni lapsi, rengit ja karja, ja meitä ei ole kuin -kaksi, Reeta ja minä. Sitä on niin uuvuksissa iltasilla, että tahtoo -nykertyä polvilleen. - --- Noh, vastasi äiti, ole nyt vaan mieliksi sille, kyllä se tuonnempana -ottaa piian, kun ensin koettelee, mihin kelpaat ja kykenet. Pääasia on, -että voitat sen suosion. - --- Ei, ei se ota, se on liian itara ja luulokas. Se pelkää että -tuhlataan ja hävitetään talon omaisuutta läpi käsien. Ei ensimmäisen -vaimonkaan aikana ollut ketään, sitten täytyi pakosta ottaa Reetan. - --- Noh, koeta nyt vain olla mieliksi, kyllä perässä helpottaa, ole -varma. Ei sitä ole kenenkään täällä maailmassa perin mukava olla... -aina kenkä jostakin kohden pingoittaa. - -Kului talvi ja tuli kevät. Yhä piukemmalle vedettiin Markun nuori -emäntä Aina Maria. Hän sai joka päivä kuulla, miten Liisa-vainaja oli -sen ja sen kohdan täyttänyt ilman mitään melaa ja ilman huokailemista, -että oli liian paljo työtä, pyörimistä. Sanomaton vastenmielisyyden -tunne täytti silloin aina Aina Marian sydämmen, ja hän vapisi pelosta -ja vihasta. Kaarle Henrikki, pienine, syvälle painuneine silmineen, -lihavine naamoineen oli hänestä kuin vuoren peikko, joka söi herkukseen -ihmisiä... Reetalta pääsi silloin tällöin sananen, joka ilmaisi ettei -edellisen vaimon kohtalo ollut hiuskarvankaan vertaa parempi. Aina -sekin oli saanut moitteita osakseen, sama jos teki kohtuullisesti tai -kaikin voimin. Äiti-vainajaansa oli Kaarle Henrikki aina vedonnut -ensimmäistä vaimoa ohjatessa. - -Aina Maria olisi pienestäkin hyväilysanasta tullut onnelliseksi, mutta -sellaista hän ei saanut milloinkaan. Onnellisin tapaus se, ettei saanut -suoria moitteita. Tuo kiittämättömyys, tuo hellyyden osoittamattomuus, -se toisin hetkin ihan kuohutti verta. - -Kerran kosketti Aina Maria palvelustytön tarpeellisuutta. Se oli eräänä -iltana, jolloin hän, viimeiseksi työkseen lypsettyään Reetan kanssa -karjan ja nukutettuaan orporaukan, oli niin uuvuksissa ettei kyennyt -kunnolleen riisua vaatteitakaan yltään. Vuoteelle heittäydyttyään, -virkkoi hän epäilevästi ja pelokkaasti: - --- Kuulkaa, Kaarle Henrikki, (-- hän ei koskaan sinutellut miestään --) -eikö me oteta piikaa? Minä en kestä, minä en jaksa Reetan kanssa yksin. -Sitä on työtä niin että ihan kätkee. - --- Ettäs kehtaat, nuori ihminen, valittaa väsymystä, vastasi isäntä. Ei -Liisa-vainaja milloinkaan... - -Aina Maria painoi käden korvansa päälle. Tuo ainainen vetoominen -Liisa-vainajaan oli sietämätöntä, hän ei kärsinyt sitä enää kuulla... - -Aavistuksen tapainen tunne ilmoitti hänelle, että hänellä oli -Liisa-vainajan kohtalo edessä. Tehdä ja raataa aamusta varhain iltaan -myöhään, aina vaan raataa ja tehdä kuin orja, siksi että kuolema -lopettaa orjuuden. Niin oli Liisankin käynyt. Reetan suusta kerran -pääsi sellainenkin viittaus, ettei Liisa-vainaja vielä makaisi mullan -alla, jos vaan Kaarle Henrikki olisi toisin sitä kohdellut. Aina Maria -ei heti ymmärtänyt viittausta, mutta nyt se alkoi selvitä... ja nyt -häntä puistutti. - -Päästäkseen peikon kauhusta vapaaksi, likisti hän silmänsä kiinni ja -loihti mieleensä Laurin kuvan... niskakiharat, kirkkaat silmät, -veitikkamaisen naurun... - -Kuvaa muistellessa lämpenivät tunteet... rupesivat hyväilemään -väsynyttä ruumista. Ja uni tuli pian... - - -III. - -Varsinkin kesäiseen aikaan oli Markun Kaarle Henrikillä vakinaisena -tapana istua aamusta iltaan saakka tuvan penkillä. Hän näki siitä -pellolle, jossa rengit ja mökkiläiset työskentelivät, Ei tarvinnut -muuta kuin siirrellä itseään ikkunan luota toisen luo, aina sen mukaan -miten pikaista työn joutuminen milloinkin oli. Ja samalta istuimelta -saattoi hän pitää silmällä naisväen s.o. Reetan ja Aina Marian toimia. -Ei yksikään käden liike jäänyt häneltä näkemättä, ei yksikään epäkohta -huomauttamatta. Missä pieninkin muistutuksen aihe ilmaantui, siinä oli -muistutuksen tekijä aina saapuvilla ensi kädessä. - --- Onko se ollut koko ikänsä noin laiska? kysyi Aina Maria kerran -Reetalta. - --- Se ei ole työhön kajonnut iki päivänä, vastasi Reeta. Ei muuta kuin -istunut, tarkastellut ja ärähdellyt, sitä se on tehnyt elämänikänsä, ja -sitä se osaa... - --- Se epäilee meitäkin, että tuhlaamme salaa ja varastamme. Se epäilee -minuakin niin kamalasti. - --- Eipä niinkään, lapseni, enemmän se sinuun luottaa, kuin ennen -Liisaan. - --- Ohoh, se ei voi olla totta. - --- Onpa ainakin. Tiedätkö, Liisa-vainaja ei milloinkaan päässyt yksin -aittaan, ei saanut edes leikata lihaa ruokapataan. Kaarle Henrikki -pääsi kerran pienen petoksen jäljille ja... - --- Semmoisen, joita mekin olemme tehneet välttämättömyyden pakosta. - --- Paljo pienempi se oli... muutama jauhokoura liiemmäksi minulle, -enempää ei tarvittu, sitte hän ei enää saanut mitään liikuttaa. -Luuletko, että Kaarle Henrikki itse lähtisi huomenna kuormaa ajamaan -kaupunkiin, jollei hän luottaisi sinuun. Ei maar lähtisikään. - -Aina Maria tuli niin hämille uutisesta Liisa-vainajan suhteen, ettei -hän osanut muuta kuin ihmetellä. - -Seuraavana päivänä lähti Markun isäntä kaupunkiin. Kuormana oli voita, -herneitä, ryyniä, munia ja juottovasikka. Hänen lähdettyään tuntui ilma -muuttuneen taloa huoneissa. Kaikki oli niin iloista, niin siintävän -iloista ja ystävällistä. Aina Maria oikein hurmaantui elon halusta. -Häntä nauratti, tanssitti, ja laulamaankin mieli sydän. Hänellä oli -vapautta, kultaista ja ihanata vapautta kaksi päivää, ehkäpä kolmekin. -Se ei ollut paljo, mutta se oli kuitenkin niin äärettömän paljo. Hän -oli ollut naimisissa likimaihin vuoden eikä hetkeäkään sen ajan -kuluessa omissa valloissaan. Mutta nyt hän oli vapaa. Kokonaista kaksi -päivää, ehkäpä kolmekin, sai hän olla omana itsenä. Oi riemua ja iloa!! - --- Reeta, menkää te käskemään molemmat naapurin emännät tänne, virkkoi -Aina Maria iltapuolella, kun rengit ja päiväläiset jo olivat syöneet -päivällisen ja menneet elonkorjuusen, minä menen kauppiaalle hakemaan -nisusia. Pidetään oikein hauskat kestit. Mutta eikö ryypätä viiniä -ensin, minulla on. Tiedättekö, kun on oikeen väsyksissä, niin ettei -enää tahdo eteensä nähdä, ja sitte ottaa lasillisen viiniä, niin ihan -virkistyy uudeksi ihmiseksi... ryypätään. - -Ja Aina Maria kaatoi kahvikupillisen viiniä itselleen ja Reetalle. -Kumpikin sitte lähti omalle asialleen... Tunnin kuluttua oli Markun -takakamarissa hauska seura koolla. Naapurien molemmat nuorekkaat -emännät olivat ensi kerran Aina Marian kesteissä. Suuri kahvipannu -törrötti keskellä pöytää, tarjottimella oli röykkiö paraita ja -hienoimpia nisusia mitä kauppiaalla löytyi, tyhjiin juotu viinipullo -oli työnnetty tarjottimen taakse. Lasien pohjassa vielä loisti punaista -nestettä. - --- Eveliina, virkkoi Aina Maria kesken ilojaan, minä tahtoisin -samallaisesta kankaasta itselleni hameen, kuin sinulla on. Eikö panna -yhteen ja oteta kutoja? - --- Tehdään niin, vastasi puhuteltu, nuorekas naapurin emäntä, mutta -minulla on vielä uudempaa mallia. Tähän poikkiraitaan kaksi sinistä ja -yksi punainen lanka lisäksi, niin näyttää paljon sievemmältä. Hanki -langat vaan, kyllä minä toimitan kudotuksi. - --- Hyvä, hyvä, huomenna tuon. Mutta juodaan kahvia neljäs kupillinen, -juodaanhan? - --- Juodaan kai, vastasi kolme suuta yhtaikaa. - --- Nyt on kestit meillä, ensimmäisen kerran. Reetta, palottakaa sokuria -lisää. - -Ja kupit täytettiin. Aina Maria oli niin iloisella mielellä kuin -kevätlintu lämpimällä päivällä. Hän nautti viisin kerroin pienestä -vapaudestaan. - --- Sorsalassa on, kuulin ma, käynyt kosi... - -Aina Maria keskeytti lauseensa äkkiä ja säpsähti, jotta oli vähällä -pudottaa kahvilautasen kädestään... sillä porstuassa kuului askeleet, -sellaiset hitaat ja raskaat ja pelottavat askeleet, jommoisia ei ollut -kellään muulla kuin... - --- Kiesus sentään... - -Ovi samassa aukeni hitaasti ja sisään astui Markun lihava isäntä Kaarle -Henrikki. Hän virkkoi hampaittensa välistä: - --- Reservipäällikkö tuolla kasarmilla joutui pariini ja osti koko -kuormani. - -Sitten antoi hän katseensa siirtyä vieraisiin, kahvipannuun, -nisuröykkiöön, tyhjiin viinilaseihin, sokurimöhkäleesen... - -Viimeiseksi katsoi hän pienillä, syvään painuneilla silmillään Aina -Mariaa. - -Katse oli sellainen, että Aina Maria rupesi vapisemaan. - - -IV. - -Aina Maria joutui äidiksi, ja poika oli terve ja reipas. Kirkui -vahvasti ja söi ja voimistui. Kaikki olisi ollut muuten hyvin, mutta -Kaarle Henrikki oli tyytymätön talon komentoon, kerrassaan tyytymätön. -Reetan oli täytynyt hakea apulaisekseen muutama vaimo-ihminen, ja se -oli tuo vaimo, joka toi pahan ilman taloon. Se ei pyörähdellyt isännän -mielen mukaan, vaan teki työtä hiljaa ja tasaisesti, oman omituisen -luonnonlaatunsa mukaan. Ei piitannut suurin, vaikka palkollisten -ateriat menivätkin tavallisen ajan ohi ja vaikka ei karja tullutkaan -ruokituksi niin ihan säntillisesti, kuin Markun talossa oli kuun päivän -tapana ollut. - -Kaarle Henrikki siitä valitti Aina Marialle... virkkoi harmillisesti ja -korvallistaan kynsien: - --- Se ei kelpaa minnekkään tuo Jaakon Leena, se liikuttelee itseään -kuin vanha honka. Tällä lailla eläen tässä tulee hukka käteen. - --- Kärsikää nyt muutama aika, pyysi Aina Maria rukoilevasti... vaikka -menee huonommastikin. - --- Karja saa nähdä nälkää, rengeiltä ja työväeltä kuluu päivät ruokaa -vartoessa. - --- Ottakaa joku kolmanneksi, esim. Mikko suutarin vaimo. - --- Se on pöyhkeä ja suupaltti. Ja sitäpaitse eihän sitä nyt ruveta -keräämään koko kylän akkoja Markulle. - -Päivän kahden kuluttua veti Kaarle Henrikki taasen samaa virttä. -Muitten surkeuksien lisäksi oli hän huomannut, että Jaakon Leena -kahmiskeli pivoonsa leivän paloja, lihan kappaleita ja muita kouraan -mahtuvia. Vei niitä arvatenkin nälkäisille lapsilleen. - --- Liisa-vainaja ei maannut kuin kaksi päivää, virkkoi hän sitte -virtensä päätökseksi, kolmannella jo... - -Aina Maria tukki korvansa kädellään. Kaarle Henrikin poistuttua nousi -hän ylös ja rupesi vähä vähältä tarttumaan käsin kiinni talon -komentoon. Jaakon Leena sai mennä tiehensä. - -Rantalasta tultiin ristiäisiin Markulle; pojalle pantiin nimeksi Lauri, -äidin innokkaan vaatimuksen mukaan. - -Sitte meni elämä taasen tavallista rataansa jonkun aikaa. Aina Maria -hääri ja raatoi Reetan kanssa, Kaarle Henrikki istuskeli tuvassa -aamusta iltaan. Onnettomien kestien jälestä ei hän enään luottanut -muihin kuin omaan itseensä. - -Mutta sitten Aina Maria väsyi. Hän makasi sairaana päivän, toisenkin. -Nousi taasen työhön ja sairastui taasenkin. Kaarle Henrikki oli päivät -umpenaan pahalla tuulella. Hänen kaksi pientä, syvälle painunutta -silmäänsä väijyivät alituiseen terävinä, vihaisina. Kerran keksi hän -Aina Marian rikkomassa jotakin sääntöä vasikkain juottamisessa, ja -silloin hän äkimystyi ja päästi suustaan raakoja haukkumasanoja. Aina -Maria ei voinut hänkään enää kytketä kiukkuaan ja vastenmielisyyttään, -joka lähes kaksi vuotta oli hautunut mielessä. Vapauden himo leimahti -yht'äkkiä ilmoille mahtavana liekkinä. - --- Juottakaa itse vasikkanne, virkkoi hän rajusti, en minä ole teidän -orjanne. - --- Jaa etkö sinä ole?... pienet silmät kävivät vieläkin pienemmiksi; -niiden ilkeä terävyys pani Aina Marian yhä hillitsemättömämpään -raivoon. - --- En tuntiakaan tästä lähin, minä menen tieheni, minä menen kotiin -lapseni kanssa, en minä anna tappaa itseäni, kuten Liisa-vainaja. Te -petomainen mies tulitte Rantalaan Porvari-Jussin kanssa viettelemään -nuorta, ymmärtämätöntä lasta kullalla ja hopealla. Kuvasitte sille -elämän pelkäksi iloksi ja hypyksi rikkaan talon emäntänä. Ja kun saitte -kynsiinne, niin imemään rupesitte ensi päivästä saakka niinkuin -hämähäkki kärpästä. Kenellä on niin kurjat orjan päivät kuin rikkaan -Markun emännällä? Sanokaa! Kenen täytyy sillä tavalla tehdä työtä -henkensä edestä? Ei kenenkään. Mitä iloa minulla on teidän rikkaudesta, -jolla minun saitte vietellyksi? Ei mitään. Kerjäläinen elää rikkaampaa -elämää kuin Markun emäntä. Te viettelitte minut... veitte minut -väkipakolla. Hyvä Jumala, kysyittekö kertaakaan minulta, josko huolin -teistä miehekseni? Ette. Teitte vaan niinkuin hevoiskauppaa, ja -pakotuksella saitte minut kirjoittamaan nimeni kuulutuskirjan alle. -Uhkasitte viedä käräjiin, ja Porvari-Jussi... kirottu Porvari-Jussi, -sen kieli tarvitsisi leikata juuria myöten poikki, ettei se enää -tämmöisiä onnettomuuksia saisi toimeen. Ja te, te rikas Markun Kaarle -Henrikki, te tarvitsisitte saada vaimon hornan alimmaisesta -kerroksesta. Minä en enää tuntiakaan ole teidän talossanne, sillä te -olette itse hornan musta henki. Minä lähden nyt oitis, enkä pyydä muuta -kuin lapseni ja nämä vaatteet mitä on ylläni. - -Ja Aina Maria viskasi maitokiulun kädestään nurmelle ja astui askeleen -mennäkseen tiehensä. Mutta samassa Kaarle Henrikin raskas käsi löi -häntä vasten suuta, vasten silmiä, niin että maailma musteni. Ja hän -kaatui nurmelle. Siinä raskas käsi löi häntä uudestaan ja kovemmin... -yhä kovemmin. - --- Älkää enää, Kaarle Henrikki, älkää enää, Jumalan... - --- Pyydätkö anteeksi? Rukoiletko?... kaksi pientä, harmaata silmää -tuijotti Aina Mariaan... kaksi käärmeen silmää. - --- Rukoilen, rukoilen, älkää enää, Kaarle Henrikki kulta... kyllä minä -olen nöyrä ja tottelevainen... en minä koskaan enää, en koskaan... -Kaarle Henrikki kulta...! - - -V. - -Aina Maria joutui toisen kerran lapsivuoteelle, synnytti terveen -tyttölapsen, josta Kaarle Henrikki oli erittäin tyytyväinen, sillä -ensimmäisestä vaimosta eloon jäänyt tyttö raukka oli kuollut. Mutta -tyytyväisyyttä häiritsi taaskin talon emännyyskomento, sillä taasen oli -Jaakon Leena haettu Reetan apulaiseksi, taasen hävittivät rengit ja -työväki aikojaan ruokaa odotellessa, ja karja ei tullut ruokituksi -määrätunneilla. Kaiken tuon vuoksi Aina Maria jo kolmantena päivänä -tuumi nousta makuulta, ollakseen Kaarle Henrikille mieliksi. Kohtauksen -jälestä navetan takana oli hän tullut ikäänkuin hypnotiseeratuksi, -hänellä ei ollut omaa tahtoa lainkaan. Vapauden halu kuiskasi hänelle: -karkaa, pakene vaikka yöllä, äläkä palaa milloinkaan -- mutta samassa -näkyi kaksi pientä, syvälle painunutta silmää, ja samassa Aina Maria -rupesi vapisemaan ja ikäänkuin kutistui kokoon. - -Neljäntenä päivänä hän todenteolla nousi toiselta lapsivuoteeltaan ylös -ja rupesi taaskin vähin erin tarttumaan talon toimiin kiinni. Hän -sairastui ja parani, sairastui taasen ja parani taasen, ja sillä lailla -kului kokonainen kuukausi, jolla ajalla Aina Maria oli toisen päivän -terve, toisen päivän sairas. Mutta sitte tuli ankarampi, pitkällisempi -koettelemus. Eräänä iltana karjaa ruokkiessa kaatui Aina Maria navetan -lattialle ja rupesi huutamaan apua kaiken tähden. Reeta juoksi hakemaan -Kaarle Henrikkiä, yhdessä sitte kantoivat hänet kamarin vuoteelle. Kun -ei taudin kohtaus mennytkään seuraavana päivänä ohi, kuten oli jo -säännöllisesti kuukauden aikaa tehnyt, haettiin Jaakon Leena taaskin -auttamaan Reetaa. - -Kaarle Henrikki toivoi päivä päivältä, viikko viikolta Aina Marian -parantumista, mutta toivo siirtyi yhä kauvemmaksi, jota pitemmälle -tautia kesti. Sairaan kasvot muuttuivat kalpeiksi, katse kävi -tuikeaksi, ääni teräväksi. Tuskallisten silmänräpäysten aikana se huusi -äitiään... rukoili että Kaarle Henrikki panisi noutamaan. Mies vihdoin -suostui... lähetti hevosella hakemaan Rantalan emäntää. Hetken -huojennusta näytti sairas saaneen, kun äiti hoiti ja vaali kaikella -hellyydellään. Mutta tauti ei siltä luopunut. Rantalan emäntä oli jo -ollut toista kuukautta Markulla, ja yhä vielä virui Aina Maria -tautivuoteella. Haettiin rohtoja ja apua jos jonkinlaisia, mutta mikään -ei auttanut. Vihdoin virkkoi Rantalan emäntä Markun isännälle: - --- Sinun täytyy lähteä kaupunkiin tohtorin luo... tämä on vaarallista -tautia eikä tähän meikäläinen ymmärrä... - --- Kai sitä täytyy mennä... ja tuumittuaan asiaa tarpeeksi, lähti -Kaarle Henrikki vihdoinkin lääkärin apua hakemaan. Rantalan emäntä -muistutti häntä tarkoin selvittämään tohtorille taudin laadun ja -yksityiskohdatkin. - -Avun hakijan lähdettyä muuttui sairas lauheammaksi, melkeinpä iloiseksi -ja herttaiseksi mieleltään. Tahtoi nähdä lapsiaan ehtimiseen, vaati -laittamaan itselleen monenlaisia nautittavia, joista ei sitte -kuitenkaan maistanut enempää kuin kielen kostukkeeksi. Rantalan emäntä -toivoi jo onnellista käännettä, mutta toisena yönä siitä pitäin kuin -Kaarle Henrikki oli lähtenyt lääkärin apua hakemaan, muuttui sairaan -tila äkkiä yhä vaarallisemmaksi. Ei saanut silmänräpäyksenkään lepoa, -vaan riuhtoi ja vaikeroi ja vapisi. Äidin sydän oli haljeta, nähdessään -lapsensa kovat tuskat. - -Ja aamulla juuri ennen päivän tuloa meni sairaan järki sekaisin. Se -rupesi puhumaan Laurista ja Porvari-Jussista, jonka kieli leikataan -juurta myöten poikki, ja mustan peikon vaimosta, joka tuodaan hornan -alimmaisesta kerroksesta ja jolla on korttelia pitkät kynnet ja kaksi -tulista hiiltä silminä. - -Rantalan emäntä meni herättämään Reetaa. Kun he yhdessä sitte tulivat -kamariin, löi tuonen mies viikatteellaan viimeisiä lyöntejään. - --- Lauri, johan tulit, virkkoi sairas, silmäin kiiluessa erinomaisen -kirkkaasti. Lauri, Lauri, minä olen odottanut sinua joka päivä, joka -hetki, joka silmänräpäys. Oi, miten hauskaa, että vihdoinkin tulit. Nyt -me lähdemme yhdessä, Lauri ja minä... minä ja Lauri. Leikkasitko -Porvari-Jussilta kielen poikki juurta myöten? Haa, vai leikkasit, se -oli hyvä, oikein hyvä. Ja toitko sille pedolle vaimon hornan -alimmaisesta kerroksesta, mustan vaimon, jolla on korttelia pitkät -kynnet ja kaksi tulista hiiltä silminä. Vai toit, se oli oikein hyvä. -Lauri, Lauri, minä tulen nyt oitis, nyt lähdemme Lauri, Lauri, Lau... - -Sairas teki pari rajua ponnistusta ja henki korahti viimeisen kerran. - -Samassa aukeni ovi ja Kaarle Henrikki astui sisään. Kuohuvien -kyyneleiden seasta virkkoi Rantalan emäntä: - --- Tulit liian myöhään... Aina Maria on jo muuttanut majaa. - --- Hm, virkkoi Kaarle Henrikki... näin suotta vaivaa, ajoin niin kovaa -että hevonen tahtoi tukahtua. - -Muuta enempää ei hän sanonut. - - * * * * * - -Komeat maahanpaniaiset piti Markun Kaarle Henrikki vaimolleen. Kukaan -ei vuodattanut haudan partaalla niin kuumia kyyneleitä kuin Rantalan -emäntä. Hän itki sitä, että tyttärensä maallinen onni oli niin lyhyt. -Kolme vuotta kaikkiaan, sitte tuli kuolema, säälimätön ja lahjomaton -kuolema. - -Komean hautakivenkin hankki Kaarle Henrikki Aina Marian haudalle. Se -oli mustasta graniitista ja siinä oli kultaiset kirjaimet kahden -puolen. - -Pari viikkoa hautakiven pystyttämisen jälestä tuli Porvari-Jussi -Markulle. Kaarle Henrikki rupesi siistimään itseään ja pani -juhlavaatteet ylleen. Lähti sitte Porvari-Jussin kanssa kosioretkelle. - -Eihän hänen auttanut ajatellakaan leskimiehenä oloa, kun oli suuri talo -ja kaksi pientä orporaukkaa, joista nuorin ei ollut vielä puolenkaan -vuoden vanha. - --- ... Hm, ei raha eikä rikkaus tule kysymykseen, hm, virkahti Kaarle -Henrikki herkästi ja pehmeästi, kun istui rekeen ja sovitteli selkänsä -mukavasti nojaan... jos vaan on muuten mieleiseni, niin, hm, hm... - --- No kyllä se on, minä menen takuusen, vastasi Porvari-Jussi... se on -tyttö kaikinpuolinen... - -Hevonen samassa karkasi juoksuun... Porvari-Jussin sanat hukkuivat -kulkusten kilinään. - - - - -Taistelu ja voitto. - - -Ryntäsin huoneeseni kuin yltiöpää mieletön, heittäysin sänkyyni, peitin -kasvoni kädelläni ja toivoin että maailma olisi räjähtänyt sinä -silmänräpäyksenä tomuksi ja pirstaksi. Että olisi saanut särmänsä -Kyllikin uusi armastelija ja... - -Ystäväni, "viimeinen ateenalainen", istui kaikessa rauhassaan, lokien -kuningas Learia -- hän ei koskaan välittänyt minun onnettomuuksistani. - --- Hyvä Jumala, hyvä Jumala, anna minulle... - --- No, virkkoi ystäväni, kesken kiihkeätä huokailemistani... no, -poikaseni... - --- Anna minulle kaunopuhelias kieli. Hyvä Jumala, muuta minut vaikka -irlantilaiseksi perunanviljelijäksi, kunhan vaan samalla teet minusta -kaunopuhujan. - --- Tuopa ei ole hulluinta, virkkoi ystäväni, "viimeinen ateenalainen", -kääntäen hitaasti kreikkalaisen naamansa minuun päin. Mutta syy, -poikani, syy, syy... - --- No, näetsä, kun minä juuri äsken tapasin Kyllikin, ihanan, armaan -Kyllikin. - --- Hm... kuului filosoofin tyyntä, halveksivaa naurua. - --- Älä naura tuolla tavalla... ethän sinä tunne Kyllikkiä, ihanaa, -armasta... - --- Kuuleppas mitä Shakespeare sanoo... ja ystäväni, jota klassillisen -luonteensa vuoksi sanottiin "viimeiseksi ateenalaiseksi", rupesi -lukemaan: Älä anna kenkien narinan äläkä silkkien kahinan vietellä -sydäntäsi... niskottele paholaista vastaan... - --- Hävytön Shakespeare, jalkapuuhun pantava mies. Kaikki nerot ja -runoilijat ovat puolihulluja, mutta Kyllikki, ihana, armas Kyllikki... -Hyvä Jumala, tee minusta kaunopuhuja, sellainen kuin Mirabeau tai -Kossuth tai... - --- Hm, sinä olet tavannut Kyllikin, ihanan ja armaan Kyllikin, ja sinä -mielisit kaunopuhujaksi, virkkoi ystäväni, sulkien samassa kirjan. -Suhteet ovat kummallisia, hyvin kummallisia ja omituisia, niistä ja -niiden keskinäisestä yhteydestä kannattaa ottaa selko. Ensiksikin, kuka -on tuo Kyllikki, poikaseni? - --- Nuori, kahdeksantoista vuotias tyttö... lummekukka... tähtönen... -ruusu... luojan taideteos... enkeli... - --- Tietysti niin, mutta suo anteeksi, poikani, hänen myötäjäisensä? - --- No, viisikymmentätuhatta alhaisimmankin arvion mukaan. - --- Jaha, jaha, luulen että mainitsemasi ominaisuudet melkein sopivat -häneen. Enkeli ja viisikymmentätuhatta, ei se kuulu aivan hullummmalta. -Ja nykyajan lapsena minun täytyy kunnioittaa sinua. Enkeli ja -viisikymmentätuhatta. Täytyypä sanoakseni, että olet imenyt henkeesi -aikamme paraan, tärkeimmän opinkappaleen ja että olet sen oivallisesti -sulattanut. Enkeli ja viisikymmentätuhatta! - --- Luuletko että minä rahojen vuoksi...? Häpeä toki, sinä Shakespearen -ja Homeron yönuttu, häpeä kymmeneen kertaan. Luuletko etten minä -rakasta Kyllikkiä todellisesti? - --- Poikaseni, semmoista minä en lainkaan lunle. Sinussa juuri -kirkkaimmin kuvastuu aikamme parhaat puolet, miehevyys, rakkaus, -nais-aatteen harrastus ja polkupyöräurheilu... mutta, tullaksemme -jälleen asianhaarojen keskinäiseen yhteyteen, milloin olet, poikaseni, -tutustunut ihanan ja armaan Kyllikin kanssa? - --- Joulun edellä, hiihto-urheilijain juhla-illallisissa. Minähän olin -siellä... - --- Ja hän oli siellä. - --- Oli, merensininen puku yllä, suuret silmät sädehtivinä. Hyvä luoja, -niitä silmiä, niitä vyötäreitä, sitä vienoa, hopean pehmeätä äänen -väreilyä, sitä kaulaa... oih, minä menetän järkeni, jollei minusta tule -kaunopuhujaa pian... pian... - --- Siitä saakka olet tuntenut hänet etkä kuitenkaan ole minulle -sanaakaan... - --- Muistamattomuus, näetsä, pelkkä muistamattomuus, ymmärräthän. - --- No, voihan tuon ymmärtää... mutta, poikaseni, onko hän -pääkaupunkilainen? - --- Ei, mitäpä minä hänestä sitten? Maalta hän on, Hämeen järvien -rannoilta. - --- Olette siis heimolaisia, ihana, armahin Kyllikki ja sinä? - --- Perin ollaan, sekoittamatonta hämäläisverta virtaa kummankin -suonissa. - --- Mitä hän toimii? Käykö musiikki-opistossa vaiko...? - --- Ei, talouskoulua hän tätä nykyä käy. Sitten on aikomus ottaa kurssi -sairaanhoidossa, sitten valokuvausoppilaaksi, sitte... - --- On siis luonteeltaan taloudellinen, sääliväinen ja taiteellinen. -Onnittelen sinua, poikani. - --- Ei ole vielä ansiota, luoja nähköön... mutta kerran päivä nousee -idästä, kerran, vannon minä. - --- Ja sinä tapasit hänet nyt juuri. - --- Tapasin Kolmikulman lähellä. Oli kävelyllä raitista ilmaa -nauttimassa ja virkistymässä, kuten sanotaan. - --- Ja sinä kurttiseeraamaan heti. - --- Kyllä niin, tosi se on. Siinä puhellessa satuin mainitsemaan, että -olin aikeessa aina Korkeasaarelle asti, syystä että meri-ilma minusta -on näin talvellakin puhtosempaa. - --- Ha-hahaa, poikaseni, vaikka olit menossa postikonttoriin -rahakirjettä urkkimaan. Nykyajan kultainen nuoriso laskee keveästi -naiselle pienen valeen. - --- No mutta, laupias luoja, mitä sinä olisit tehnyt minun sijassani? -Olisitko seistä jöllitellyt paikallasi? Olisitko kenties ruvennut -selittelemään Kyllikille, miten suunnattoman hävytön Edvard Brandes -oli, väittäessään että Shakespeare, sinun Shakespearesi käytti pitkiä -kynsiä Hamletia kirjoittaessaan... että hän varasteli Montaignelta -ajatuksia. Luuletko että se olisi sopinut paremmin? - --- Eipä olisikaan. Kun kaikki ympäri käy, täytyy minun myöntää, että -teit parhaan, mitä sinun asemassasi voi tehdä, valehdellessasi olevasi -Korkeasaareen menossa. Tietysti ehdottelit, että hän tulisi seuraasi. - --- Sen tein tietysti, aivan kohteliaasti, ja vakuutin että meri-ilma -talvellakin on raikkaampaa ja puhtosempaa. - --- Mutta hän, armahin ja ihanin Kyllikki, nolasi sinut peijakkaasti... -ei suostunutkaan ehdotukseesi. - --- Suostuipa sinun kiusallasikin, suostui ja vilkasi kelloaan pari -kertaa. Me olimme juuri pääsemässä menovauhtiin, kun maisteri -Halliparta saavutti meidät. Se jumalaton, jolla on koivet kuin -telefoonipylväät... Oi, kuinka minä vihaan sellaisia pitkäkoipisia -maistereita. - --- Poikaseni, se on mies, jolla on aatoksia päässä... ei ole knalli -tyhjän jatkoa. - --- Minä annan palttua ja piimää hänen aatoksilleen. Olisi ennemmin -lukenut korehtuuria aikakauslehteensä, kuin juossut meidän peräämme, -mokomakin velkasaksa. - --- Siitä miehestä koituu vielä isänmaalle iloa ja kunniaa. - --- Ja se rupesi hakkailemaan Kyllikkiä, mokomakin klassillinen -romukalu. - --- Ha-ha-haa...ystäväni, "viimeinen ateenalainen", nauroi -ähittelevästi... ja vei voiton sinulta. - --- Vei, kaunopuheliaisundellaan. Oi, hyvä luoja, tee minusta -kaunopuhuja, tee pian tai muuten... - --- Kuinka se laati sanansa, kun tapasi teidät. - --- Sulavasti kuin paras näyttelijä. Sanoi: hyvää päivää, ihana neiti. -Mikä onni näin viikon alussa tavata teitä, nähdä teidän silmäystänne, -kuulla teidän ääntänne. Mitä olisi tämä sievä pääkaupunkimme ilman -teidänlaisianne olentoja? Kivikokoelma, tiedeluola. Olen suorastaan -sitä mieltä, ettei pääkaupunkimme voisi säilyttää viehättävyyttään -montakaan vuotta, jollei maaseudut alituiseen lähettäisi parhaimpia, -kalliimpia aineksia tänne, hyväpäisiä nuorukaisia ja jaloja naisia, -joilla on harrastuksia, lämmin rinta. Pääkaupungin asema on sama kuin -sydämmen ihmisruumiissa. Sydäntä etupäässä on hoidettava, kehitettävä, -sillä sen lyönneistä riippuu koko elimistön toiminta. Olenko väärässä, -neiti? - --- Mitä vastasi armahin ja ihanin Kyllikki? - --- Vastasi, että kyllä se niin taitaa olla... kaunopuheisuus miellytti -häntä. - --- No, entä sinä, etkö yrittänyt sinäkin tuomaan kantaasi esiin? - --- En, minä nolostuin... en osannut virkkoa selvää sanaa. - --- Tunsit olevasi lapsi, keltanokka miehen rinnalla. No, entä sitte? - --- Sitte se hirtehinen valehteli olevansa menossa Cygnaeuksen -taidekokoelmaa katsomaan ja rupesi viettelemään Kyllikkiä seuraansa. - --- No, entä sinä? - --- Minä esitin itsepäisesti Korkeasaaren suuntaa ja puhdasta -meri-ilmaa. Pitkäsäärinen Halliparta vei voiton. Kyllikki kallistui -ensin puoleen ja toiseen ja virkkoi vihdoin: käykää tekin, herra -Huttunen, Cygnaeuksen taidekokoelmaa katsomaan, jättäkää meri-ilma -tällä kertaa... - --- Mutta sinä et mennyt. - --- En, sanoin että olin nähnyt sen moneen kertaan. - --- Viisaasti tehty sinulta, olisit kuitenkin työntynyt varjoon maisteri -Halliparran rinnalla. - --- Eihän siinä muuta mitä, mutta se puhujataito. Oi kaikkivallan -päivät, kun olisin kaunopuhuja. - -Ystäväni ei hetkiseen aikaan virkannut sanaakaan. Minä voihkailin, -raivoilin. Pelkkä otaksuminenkin, että maisteri Halliparta saisi -Kyllikin vaimokseen ja saisi kuitatuksi velkansa noilla -viidelläkymmenellätuhannella, teki minut puolihullnksi. Minulla ei -ollut lainkaan halua opinnoihin, maanviljelys sitävastoin veti minua -puoleensa vahvasti. En osannut ajatella mitään mainiompaa kuin -laveatiluksinen talo, suuri karja, hevosia, hanhia, renkiä ja piikoja, -joilla on loppumattomat varastot rekilauluja ja sanasutkauksia. -Kyllikin jos saisin myötäjäisineen, niin veljeni ja siskoni maksaisin -eroon ja rupeisin asustelemaan isäni tiluksilla, väännättäisin uusia -maita viljelykselle, laulaisin Matin kanssa... - --- Minä tiedän neuvoa sinulle keinon, virkkoi vihdoin ystäväni. Sinun -pitää ruveta opettelemaan kaunopuhujaksi, muu ei auta, sillä -asianhaarat ovat sellaisessa suhteessa keskenään. - --- Miten, luojan nimessä? kysyin minä. Miten se käy päinsä? - --- Siten että menet jäseneksi raittiusseurojen puhujaklubiin. - --- Taivahinen, siinä on pelastus ja voitto. Näytänpä sille -pitkäsääriselle velkasaksalle, että minä olen ylioppilas Pekka -Huttunen, minä. - -Syöksähdin ylös sängystä, syleilin "viimeistä ateenalaista" ja ryntäsin -sitten ovesta ulos vielä kovempaa vauhtia kuin olin sisään tullut. - -Siitä hetkestä saakka oli elämäni pelkkää ponnistusta puhujataidon -alalla. Minä pidin puheita aina, sekä mahdolliset että mahdottomat -aiheet joutuivat kokeilujeni esineeksi. Jos silmäni keksivät -paperossi-pätkän kadulla, jos tapasin vanhan, hampaattoman akan, oitis -pinnistin ajatukseni keksimään niistä puheen-aineita. Ystäväni, -"viimeinen ateenalainen", valitti, ettei hän saanut yöllä nukkuakaan, -kun minä pidin puheita unissanikin. - -Kyllikin tapasin usein, mutta pitempiin mielittelemisiin en vielä -usein, ystäväni ohjeen mukaan, ruvennut. Tahdoin ensin kasvaa ja -varttua ja edistyä puhelu-opinnoissani. Kilpailijaani vältin myöskin. -Meidän välimme muodostui aikaa pitäin hyvinkin kireäksi. Hän aavisti -minun pyyteeni, minä hänen, me emme huolineet salata toisiltamme asian -todellista valoa. Kyllikki taisi hänkin arvata asemansa, mutta hän -häilyi kummankin puoleen. Syvillä tiedoillaan ja puhujataidollaan veti -maisteri Halliparta häntä puoleensa; minulla oli valttina sievät -viikset, nuorekkaat kasvot, joihin ei vielä klassillinen home ollut -ehtinyt levitä, ja suhdallinen ikä. - -Vihdoin, kun Kyllikki jo harjoitti valokuvausopinnoita, kysäsin -ystävältäni eikö olisi jo aika ruveta ryntäämään? - --- Koetetaan ensin, vastasi "viimeinen ateenalainen". Tuossa on -pöydällä oma likainen kauluksesi, pidäppä puhe sille. So, aiota heti. - -Hetkeäkään arvelematta pinnistin ajatukseni työhön ja alotin: Sinä -uskollinen somuuden avustajani! Viime viikolla ostin sinut Petreliuksen -paitapuodista, ja puhdas, lumivalkoinen olit silloin. Oi jospa sinulla -olisi kieli ja suu puhua niistä ihanoista ja sädehtivistä silmäyksistä, -joita Kyllikki sinuun loi, kun rinnattain istuimme Arkaadian -parterilla... kun sähkövalo näytännön aikana heikkeni ja me -kallistuimme lähemmäksi toisiamme... ja Kyllikin, ihanan armaan -Kyllikin kuuma henkäys hiveli sinun valkoista, kiiltävää pintaasi ja -lemmen enkelit... - --- Jo riittää, keskeytti "viimeinen ateenalainen" tyytyväisesti, voit -aloittaa, poikaseni, mutta varovasti, hyvin varovasti, huomaa se. Ettet -vain putoa ratsusi selästä; sitte et ole enää autettavissa. - -Ja minä alotin. Kun ensikerran yhätin Kyllikin maisteri Halliparran -seurassa, sanoin rohkeasti: - --- Tämä kaupunkilais-elämä on kerrassaan sietämätöntä, nämä -ijankaikkiset iltamat, teaatterit ja muut huvitukset kuivaavat ihmisen -kuiviin... eikä löydy niin tuhmaa olentoa kuin pääkaupunkilainen -- -maisteri Halliparta oli nimittäin pääkaupunkilais-rotua. -- - --- Herra Huttunen arvostelee ehkä muitakin oman itsensä mukaan, -huomautti maisteri Halliparta pistelevästi. - --- En välitä teidän vitseistänne, herra Halliparta, asia on tosi noin -ylimalkaan. Mennäänpä esim. teaatteriin. Maksetaan sisäänpääsö-maksu ja -pidetään hauskaa näyttelijäin kustannuksella. Näyttelijät ovat tehneet -kovaa työtä, hankkiakseen meille iloa pariksi tunniksi. Samoin on laita -laulajaisissa, soittajaisissa, me aina maksamme käteisillä kaikki -nautinnot, itse emme osaa huvitella lainkaan. Mutta kun tallaan maalle, -heitetään hiiteen kaikki vaatimukset muiden suhteen, jokaisen pitää -hankkia itse iloa itselleen, ja sitä tehdessä ei joudu tyhmäksi. Herra -Halliparta, oletteko asuneet maalla? - --- Olenpa niinkin... te olette, herra Huttunen, itserakas ja... - --- Millä huvittelitte, pyydän luvan kysyä. - --- Hyvällä lektyyrillä tietysti ja lintujen laululla ja... - --- Entä soutomatkat, nuorison kisakentät? Te olette, herra Halliparta, -oppinut, viisas mies, mutta maalaisen rinnalla te olette tuhma. -Osaatteko syödä viiliä pytystä ja osaatteko puhella akkojen kanssa? -Suulas akka ja viilipytty... - --- Ovat ehkä teidän ihanteitanne, myönnetään kernaasti, mutta -kehittyneimmillä on erilainen maku, ja mitä tuohon teidän väitteeseenne -tulee, että me kaupunkilaiset... Maisteri Halliparta alkoi saippuoimaan -minua kaikella puhujataidollaan ja klassillisella viisaudellaan, mutta -lauseiden välilomilla annoin hänelle takaisin pari kolme sattuvaa sanaa -ja virautin sitten itseni aina toisaalta puhtaaksi. Ja voitto jäi kun -jäikin ratkaisematta. Kukistaakseen minut, vetosi maisteri Halliparta -Kyllikkiin. Virkkoi mairittelevasti: - --- Te, neiti, kun olette kuullut väittelymme, saatte nyt päättää itse -ponnen, kummatko ovat tuhmempia, kaupunkilaiset vaiko maalaiset. -Lausukaa sananne, se on ratkaiseva. - -Kyllikki katsoi maisteri Hallipartaan ja katsoi minuun. Ja virkkoi -sitten: - --- En minä voi päättää... en ainakaan vielä. Kun te, maisteri, puhutte, -tuntuu siltä, että te olette ehdottomasti oikeassa, ja kun taasen herra -Huttunen tuo havaintojaan esille, niin itse taivaskin myöntäisi ne -todeksi. En minä voi päättää... en ainakaan vielä. - -Luulinpa huomanneeni, että Kyllikki enemmän kallistui minuun päin, -vaikkei hän pelkästä kunnioituksesta maisteri Hallipartaa kohtaan -kehdannut suoraan sanoa ajatuksiaan. Yksi seikka oli varma, nimittäin -se, että minä ensi kertaa olin kunniallisesti, melkeinpä voitokkaasti -iskenyt säilää kilpailijani kanssa. Seuraavalla kerralla tavatessani -Kyllikin, virkkoi hän viehättävän armaasti: - --- Te olette, herra Huttunen, viime aikoina muuttunut paljo, vallan -paljo. - --- Kaikki on teidän ansiotanne, neiti, vastasin minä. Teidänlaisenne -nainen vaikuttaa nuoreen mieheen niinkuin yökaste oraasen. Sitä oikein -tuntee elpyvänsä elämään, sydän rikastuu, sinne herää uusia tunteita, -uusia ihania kohinoita... - -Sanomattoman lempeä oli se katse, jonka sain Kyllikiltä palkinnoksi. - -Toisella kertaa syntyi tulisempi, ankarampi miekan mittely. Paisuneena -ensimmäisestä onnestani, jolloin melkein jo jäin voittajaksi, viskasin -kilpailijani silmille sellaisen väitelmä-sivalluksen, että jokainen -maalaistyttö, jonka isällä vaan on myödä tukkimetsää kymmenenkin -tuhannen markan edestä, saa täällä pääkaupungissa hyvä-oppisen -maisterimiehen sulhasekseen, jos vaan huolii ottaa. Kyllikki purskahti -hopean pehmeällä äänellään nauramaan. -- Oi kuinka hyvältä tuo nauru -soi minun korvissani -- ja maisteri Halliparta oli tukehtua -suuttumuksesta ja loukkauksesta. Hän yritti ivaa, kaunopuhetta ja -kaikkia muitakin taitojaan, mutta mikään ei auttanut. Kyllikin -poskikuopissa napersivat nauruhiiret myötänään. Hän ei koskaan saanut -sanotuksi enempää kuin herra maisteri, tai herra Huttunen, sitten hän -taas puri huultaan ja nauraa hihitti. Maisteri Halliparta oli joutunut -naurunalaiseksi, asema, johon häntä ensi taistelu-hetkestä saakka olin -tarkoittanut saada ajetuksi. - --- Sanokaa, armahin neiti, virkkoi hän vihdoin hätäilevästi, kuten -uppoomaisillaan oleva henkilö ainakin, eikö tuo herra Huttunen väitä -ihan mielettömiä? Maisterit ja maalaistytöt, mikä sääntö se on? -Ennemmin keltanokat ja kansakoulun-opettajat. Eikö niin? - --- Herra Huttunen on esimerkeillä todistanut väitteensä, vastasi -Kyllikki. Viisi kappaletta kahden vuoden kuluessa... numeroita ei voi -lahjoa, tunnustakaa vain voitto voittajalle, maisteri. - -Kilpailijani ei vastannut sanaakaan enää. Hän koetti kääntää puhelua -uusille aloille, mutta Kyllikin huomio ei tällä erällä kiintynyt -minnekään. Hän pysyi naurutuulella erojaishetkeen saakka. - -Siitä lähtien olin rohkeaa rohkeampi. Loppu meni loistavasti, kuten voi -arvatakin. Eräänä iltana ryntäsin huoneeseni mielettömänä pelkästä -onnesta -- kihlasormus oli sormessani. - -Syleilin "viimeistä ateenalaista" ja virkoin reuhtovan iloisesti: - --- Voitto on minun, kuuletko, syntysanojen säiliö... voitto on minun. - --- Tarkoitatko Kyllikkiä ja viittäkymmentätuhatta? - --- Juuri niitä, molemmat ovat minun enkä kummastakaan luopuisi, vaikka -koko maailma julistaisi minua vastaan sodan. Pekka Huttunen näytti -sille pitkäkoivelle, mitä hän on miehiään. Hih-hei, hih-hei! -Kihlauksemme julaistaan huomenaamulla kaikissa pääkaupungin lehdissä... -pyyhi partaasi, oppinut maisteri. - --- Miten kävi itse pääkohtaus, kerro. - --- En muista kuin osia... olimme vanhalla hautausmaalla... istuimme -puusohvalla... ei, ei, Kyllikki vain istui, minä olin polvillani hänen -edessään. - --- Sanat, sanat, niitä haluan kuulla. - --- No, sanoin minä silläkin lailla: ihanin, armahin Kyllikki, ei -maailmassa löydy yhtään miestä, joka teitä niin sokeasti jumaloi ja -rakastaa, kuin se, joka nyt on polvillaan edessänne. Kyllikki, armas -Kyllikki, vasta teidät nähtyänne rupesin elämään. Ensimmäinen -silmäyksenne oli kuin taikasauvan kosketus sieluuni, uudet, oudot -ajatukset ja tunteet syttyivät... - --- Tuo kohta oli kaunopuheliaasti esitetty. Entä hän, mitä vastasi? - --- Veti minut ylös ja sanoi: sinä olet suloisin ylioppilas -maailmassa... ja aika veitikka sinä myöskin olet. Enempää hän ei saanut -puhutuksi, sillä minä suutelin häntä. - --- Nyt tulit kokemaan, mikä arvo klassillisilla opinnoilla on, -klassillisesti sivistynyt mies on aina kaunopuhuja. Ilman sitä oppia -olisi sinun käynyt... - --- Sinä tulet häihini ja pidät puheen nuorelle parille, Kyllikille ja -minulle... hih-hei, hih-hei! - -Viskausin sänkyyn, riuhtoilin iloissani. - --- Kyllä tulen, poikani. - --- Ylihuomenna lähdemme Kyllikin kanssa Hämeen rakkaille vesille, ja -silloin hyvästi oppineet klassikot, maisterit, tohtorit, romukalut, -hyvästi kaikki. - -Sytytin paperossin, puhaltelin savuja kattoon ja annoin ajatukseni -lentää yläisiin taivoihin. Siellä oli niin kaunista, ihanaa, somaa. - -Mutta kaunein, ihanin, somin oli kuitenkin Kyllikki, minun morsiameni. -Hänen rinnallaan himmenivät yläiset taivotkin koko lailla. - -Ei ollut missään hänen vertaistaan. - - - - -Maailmankiertäjä. - - -Istuimme pesän edessä, kumpikin nauttien haavemaisesta mielialastamme, -joka siinä liekkien räiskyessä vähä vähältä valtasi meidät kokonaan. -Tuttavani polvilla oli sanomalehti, josta vastikään olimme lukeneet -erään langenneen suuruuden elämänvaiheita. Tragedia, joksi se lopulta -muodostui, värähytteli melankoolista mieltämme, vaihetimme joitakuita -ihmettelyn sanoja toisillemme, sitte painauduimme kumpikin omiin -mietteisiimme. Emme virkanneet mitään, piippummekin sammuivat noin -huomaamattamme. - -Tuttavani kasvoilla kuvastui tuollainen katkeranpuolinen ilme, jota -olin jonkun erän ennenkin luullut havainneeni hänessä. Ilmeesen sekausi -surumielisyyttä, joka vaikutti aina minuun väkevästi ja veti minut yhä -lähemmäksi häntä, vaikkei tuttavuutemme vielä ollut puolenkaan vuoden -vanha. Hän oli nimittäin noita maailmankiertelijöitä, jotka ovat -kokeneet kaikkea, yrittäneet kaikkea ja epäonnistuneet kaikessa. Tuskin -löytyi sitä alaa, jossa hän ei olisi yritellyt, jossa hänellä ei olisi -ollut omaperäisiä havaintoja, huomioita. Varsinainen piirre hänen -luonteessaan oli uhkamielinen huolettomuus. Ei mitään väliä, kunhan -vaan eli ja oli mukana, ei mitään hataria suunnitelmiä, pyrkimyksiä. -Hän saattoi nauraa makeasti koko maailmalle, hän saattoi halveksia -yksityisen pyhimpiäkin pyyteitä. Toinen piirre hänen luonteessaan oli -ilomielisyys. Hän saattoi näyttää iloiselta miten tukalassa tilassa -tahansa. Hänellä oli päällysmiehen virka muutamassa pienessä tehtaassa, -tehtaanisäntä oli halpamielisin ihminen, mitä maailmassa milloinkaan on -elänyt. Ken vaan jollakin tavoin oli riippuvainen hänestä, se kyllä -tuli kokemaan, että on viikossa seitsemän päivää. Mutta tuttavani, -vaikka hän tehtaan päällysmiehenä aina ensi kädessä joutui isäntänsä -kynsiin, ei milloinkaan päästänyt vakavaa moitteen sanaa suustaan -oloihinsa, päiviinsä. Mitkään loukkaukset eivät näyttäneet koskevan -häneen, ja milloin hän koskettelikin niihin, olivat hänen sanansa -mehevintä leikkiä ja pilaa, niin että kuulijan täytyi ruveta nauramaan -hänen kanssaan. Mutta jolloinkin hiipi katkera ilme hänen kasvoilleen -ikäänkuin ohimennen, ja silloin tuon ilomielisyyden ja uhkamielisen -huolettomuuden takaa pilkisti joku toinen, kätkössä oleva olento -esille. Hänen miellyttävät kasvonsa näyttivät silloin kokonaan -toisellaisilta... - --- Elämä pitelee toisia ihmisiä kovemmin, toisia se hellittelee -myötänään, virkkoi tuttavani melkein kuiskaamalla... sitä punoutuu joku -lanka tai sattuu yksi ainoa tapaus, ja kaikki on suin päin -onnettomuutta kohden. Tuon langenneen suuruuden elämäkerrassa on -jotakin, joka muistuttaa omastani. Tahdotko että kerron miten minusta -on tullut tällainen maailmankiertäjä, tällainen viides pyörä -yhteiskunnan ajopeleissä. - --- Kerro, olen hyvin utelias kuulemaan. - -Me sytytimme sammuneet piippumme, ja hän alkoi tarinoida: - --- Isäni oli alkeiskoulun opettaja, meitä oli vain kaksi lasta, pikku -Aura sisko ja minä. Mikä nautinto minulle vielä tänäkin hetkenä, -muistella lapsuuden kotiani. Siinä oli pieni puutarha, jossa oli joku -kirsikka-, päärynä- ja omenapuu, siinä katu, jossa oli kaupungin paras -kelkkamäki, siinä kauppatori, joka varsinkin markkina-aikana näytti -silmissäni suurekkaalta, ja torin takalaidassa valkoinen lyseo, jonne -poikajoukkoja aamuisin tulvaili joka taholta. Isäni kuoli äkilliseen -tautiin, johonkin aivohalvaukseen tai sentapaiseen. Lienen silloin -ollut viiden vuoden vanha. Muistan surusaaton, äitini kyyneleiset -silmät, kellojen soiton, havutetut kadut, muistan kylmää pakkaispäivän, -jolloin äitini rinnalla ajoin hautuumaalta kotiin... - -Noihin muistoihin häipyy koko tapaus. Me asuimme yhä edelleenkin omassa -kodissamme enkä minä muista mitään muuta eroa entisen suhteen, paitse -että äitini usein iltasilla itki, hyväillessään pientä siskoani ja -minua. Seuraava tapaus, jonka muistan paljon tarkemmin, oli häät. Paljo -iloisia vieraita, soittoa, maljojen kilistystä, puheita ja onnitteluja. -Pieni siskoni oli iloissaan, mutta minä olin nyreä ja vihamielinen, -sillä minä käsitin että äitini meni uusiin naimisiin. Se oli minusta -ihan häpeällistä. Vihasin tuota miestä, joka niin iloisesti hymyili -äidilleni, joka niin rohkeasti tarttui häntä vyötäisiin ja suutelikin -häntä vieraiden nähden. Suutuksissani menin kyökkiin, itkin siellä, -puin nyrkkiä ja äköittelin etten ollut kylläksi suuri ja väkevä -pelastamaan äitiäni vihatun miehen käsistä. Häitten jälestä muutimme me -komeaan rakennukseen valtakadun varrella. Meillä oli palvelijoita, -konttoristeja, kauppa-apulaisia, meillä kävi paljo vieraita, me olimme -kaupungin rikkaimpia, mahtavimpia. Meille hymyilivät kaikki ihmiset, -meille osotettiin huomiota ja palvelusta missä ikinä liikuimmekin. -Tietysti minä koteuduin uusiin oloihin piankin. Alituinen kiire ja -hyörinä, palvelusväen kirjavuus, tavarain paljous, väenliike, kaikki -oli omiaan kiinnittämään huomiotani. Kuitenkin minä toisin hetkin -kaihosin entistä pientä kotiamme puutarhoineen, kelkkamäkineen. Muistan -miten syysiltoina joskus hiivin ikäänkuin varkain tutun puutarhan -lähettyville, silmäilin pensaita, puiden juurella olevia istuimia, -kyökin rappusia, tikapuita. Pieni Aura siskoni ei muistanut kaivata -mitään eikä tehdä eroa uuden isän suhteen. - -Siten kului moniaita vuosia. Minä olin jo lyseon kolmannella luokalla, -kun eräänä iltapäivänä palasin koulusta suuttuneena. Joku pieni -kinasteleminen toverien kanssa, ja minä erotin itseni joukosta ja -astelin omia kiertoteitäni kotiin. En katsonut eteeni ennenkuin seisoin -puodin rappusilla. Ovet olivat kiinni, ikkunat samoin. Säpsähdin kuin -haavoitettu otus. Kodin ilmassa oli ollut niinä aikoina jotakin -synkkää, painostavaa. Kerran olin nähnyt äitini painavan kädellä -otsaansa, samalla huoaten sydämmen pohjasta, isäni luona oli käynyt -vakavan näköisiä herroja, joiden kanssa keskusteltiin matalalla -äänellä, joskus suljettujen ovienkin takana. Ja kirjanpitäjän ja isäni -välillä oli kerran ollut tulinen sanailu. Ensimainittu löi silloin -nyrkkiä pulpettiin, tiuskaten samalla ettei totuus pala tulessakaan, -vaikka muutamat tilikirjat olivat palaneet. Ja isälläni oli ollut niinä -aikoina kovin kiirettä, hän ei useinkaan näyttäytynyt ruokapöydässä. -Puotilaiset kuiskailivat keskenään sillä salaperäisyydellä, jonka -lähestyvä vararikko aina mukanaan tuo. Ällistellessäni suljettujen -puodin ovien takana, välähti tuo kaikki äkkiä muistiini. Juoksin kyökin -kautta sisään, näin isän huoneessa vieraita, vakavia herroja tutkimassa -tilikirjoja, äitini istui kamarissaan silmät kyyneleisinä, muoto -murheen murtamana. -- Ami, Ami, virkkoi hän, koettaen hymyillä -iloisesti, nyt meille tulee surun ajat, mutta älä yhtään pelkää, se -menee pian ohi. Ja jos tulemmekin köyhiksi, ethän pelkää köyhyyttä, -Ami? Oikea nimeni oli Villiam, mutta se oli lyhennetty Amiksi. -- En -pelkää, vastasin minä. -- Se on oikein, jatkoi äitini, pian tulee -kaikki jälleen hyväksi, perin hyväksi. Tämä vaikea aika vaan menee ohi, -sitte isä alkaa uudestaan. Sinä saat jatkaa koulunkäyntiäsi... Aura -siskoni tuli hänkin samassa pikkukoulusta kotiin, äitini rupesi -hyväilemään häntä, koettaen mitä huolellisemmin salata murhettaan, -kyyneleitään. Hän oli vähäkasvuinen hento nainen, mun äitini, eikä -ensinkään tuollainen hienomainen, joksi hän valokuvassaan näyttää. -Kaunis hän myöskin lie ollut, ainakin minun sieluuni on jäänyt -sellainen kuva hänestä. Kasvot vaaleahkot, sielukkaat, katse lempeä ja -hiukkasen surunomainen, hellä ja tunteellinen ääni, jonka soinnun -muistan korvissani nytkin -- sellainen hän oli... - -Seuraava päivä koulussa oli minulle vaikeanpuoleinen. Olin -hajamielinen, epäluulokas, kodin tapahtumat pyörivät myötänään -ajatuksissani. Aiheettomasti keksin loukkauksia toverein katseissa, -äänessä. Otaksuin heidän kuiskailunsa tarkoittavan yksinomaan isäni -vararikkoa. Elettiin siitä sitte joku viikko, joku kuukausi, jolla -ajalla meillä oli painostavan hiljaista. Ilman sitä että minä ikävöin -entistä väenliikettä, pyörinää, häärinää, oli kodin ilmassa jotakin -synkkää ja tuhoa ennustavaa, joka teki minuun kamalan vaikutuksen. -Isäni oli kovin levoton, rauhaton, äitini vaaleni ja kuihtui ihan -silmäin nähden -- joku uusi onnettomuus näytti putoavan päällemme, -miltä taholta, en voinut käsittää. Eräänä aamupäivänä, jolloin minun -luokkalaisillani oli lupaa jostakin syystä kaksi ensimmäistä tuntia, -lähti isä kaupunkiin kovin levottoman ja rauhattoman näköisenä. Äiti -saattoi häntä etehiseen, puhkesi siinä hillitsemättömään itkuun ja -lausui joitakuita epätoivon sanoja, joiden sisältöä en ymmärtänyt, -mutta jotka tekivät minuun hirmuisen vaikutuksen. Menin kuitenkin -kouluun siksi yhdeksi tunniksi. Kotiin palattuani ei isä vielä ollut -tullut takaisin. Äitini oli kuin tulisilla hiilillä. Näin miten hänessä -taisteli epäilys ja luottamus, toivo ja toivottomuus. Juuri -päivällisille ruvetessamme tuli muuan raastuvanpalvelija, jonka hyvin -tnnsin, ja toi äidilleni pienen kirjelipun. Vapisevin käsin repäsi -äitini auki sen, silmäsi siihen hätäpikaa, päästi samalla epätoivon -huudahduksen ja meni tainnoksiin. - -Minulta jäi menemättä kouluun sinä iltapäivänä. Mutta lääkäri, joka -kiireimmiten haettiin paikalle, ei päästänyt minua äitini luo, vaikka -melkein väkisin koetin rynnätä sisään. Aavistin jo pahinta, mutta otin -kuitenkin uskoakseni vanhan emännöitsijämme vakuutusta, ettei mitään -erinomaista ole tapahtunut ja että kaikki selviää pian. Vihamiehet muka -ahdistivat isääni, koettaen kaivaa kuoppaa hänelle, mutta pian tulee -kaikki valkeuteen. Seuraavana aamuna menin kouluun, mutta näin heti -toverien silmissä jotakin erinomaista, joka tarkoitti minua. Entinen -itsekkäisyyteni ja ylpeyteni heräsi pian eloon; sitä paitsi -mielentilani oli kiihkeä ja luulokas. Käyttäydyin sillä lailla että -piankin sain toverini purkamaan tietonsa ulos. Ensimmäisellä -välitunnilla jo muuan teurastajan poika, jota ehkä olin käytökselläni -ja ylpeydelläni enin loukannut, virkkoi että isäni oli varas ja -väärentäjä ja että hän edellisenä päivänä oli passitettu -lääninvankilaan... - -Olin vähin tottunut pitämään itseäni muita arvokkaampana... kuulemani -sanat koskivat kunniantuntooni kuin tulikuuma rauta. Syöksin suoraa -päätä lyseon rappuja alas ja tulin kotiin. Äitini lempeä, surullinen -katse jäähdytti jonkun verran kiihtymystäni, mutta kuitenkaan en voinut -olla ilmaisematta kuulemiani. Äitini silitti poskeani, myöntäen kaikki -todeksi ja lisäten samalla, että kaikki ihmiset saavat töittensä -mukaisen palkan. Elä sentään sure, Ami, sanoi hän, kyllä Jumala pitää -meistä huolen. Muistan että silloin tyrskähdin rajuun itkuun. - -Äitini ei elänyt kauan häpeätapahtuman jälkeen. Hän tosin tointui sen -verran, että muutimme komeasta rakennuksesta kaupungin kallio-osaan ja -että ehdimme saada pienen taloutemme järjestykseen, mutta sitte hän -jälleen murtui sairasvuoteelle. Varhaisena aamuhetkenä hän veti -viimeisen henkäyksensä. Ketään muuta ei ollut saapuvilla kuin vanha -emännöitsijämme, Aura siskoni ja minä. - -Tuttavani vaikeni tuokioksi. Mielenliikutuksen mentyä ohi, kohensi hän -valkeata ja laittoi piippunsa kuntoon. Surullinen ilme hänen -kasvoillaan muuttui katkeraksi, ilmeessä kuvastui halveksimista, -inhoa... - --- Mies, josta onnettomuutemme sai alkunsa, oli noita oman voiman -miehiä, jotka tyhjästä alkavat ja kohoavat äkkiä suurien rahasummien -liikuttajiksi. Vailla kaikkea sydämmen jaloutta, korkeampaa näkökantaa, -vailla kaikkea hengen aatelisuutta, omasi hän kuitenkin jonkin verran -asioimiskykyä ja sen avulla kohosi hän mitättömyydestään kaupungin -suurempien kykyjen rinnalle. Supistuneemmissa oloissa olisi hän ehkä -hyvinkin pysynyt jaloillaan, mutta hän pyrki laajuuteen. Oman -kykyrajansa ulkopuolelle joutuneena, kun ei hän enää kyennyt pidellä -ohjaksia, harjotti hän liikettään kuin uhkapeliä; sattumat saivat -määrätä seuraukset. Kun petosvyhti rupesi selvenemään, kävi ilmi että -hän jo naidessaan äitini, oli selvillä liikkeensä epävarmuudesta ja -että hän siitä pitäin alkoi peitellä asioitaan väärillä keinoilla. -Petoksen tielle kerran jouduttuaan, rupesi hän menettelemään yhä -rohkeammin, kunnes ehti huippukohtaan s.o. noiden tilikirjain -hävittämiseen, joista kirjanpitäjän kuulin kerran mainitsevan. Lopuksi -tuli ansaittu rangaistus, joku vuosi kuritushuonetta. Se maksoi äitini -hengen; hän, hento olento, murtui. - -Ja minä ja Aura siskoni jäimme turvattomiksi maailmaan. Äiti oli ollut -kasvattitytär jollakin leskirouvalla. Ketään sukulaisia ei löytynyt, -joiden luona olisimme saaneet hoitoa, tarvitsematta tuntea -nöyryytyksiä ja mielikarvautta. Äitini kuoleman jälestä alkoi minulle -maailmankiertäjän elämä. Kaikkea olen kokenut, kaikkea kärsinyt. Pari -vuotta yritin kauppa-alalla, mutta se ei sopinut lainkaan luonteelleni. -Rehellinen valhetteleminen, jota aina tarvittiin, makea, miellyttävä -muoto vastenmielisemmällekin ostajalle, lisäksi vielä menneisyyden -häpeälliset muistot vaikuttivat, että lähdin maailmaa kiertämään heti -kuin Aura siskoni asema oli edes jotakuinkin turvattu. Sittemmin olen -kuljeskellut myötänään. Lapsellisten kuvitelmain haihduttua maailman -kylmiin tuuliin, huomasin etten taida mitään enkä kykene mihinkään; -minussa on kaikki keskeneräistä. Toisinaan sitten mielenkirvellys ajaa -minut liikkeelle, minun täytyy ikäänkuin pakosta koettaa taaskin jotain -umpi uutta ja outoa alaa. Olen ollut rautatiellä, merimiehenä, -kirjurina, renkinä, opettajana, muurarina, niin, en tosiaankaan tiedä -alaa, jota en olisi kokenut. Niin kauan kun toimella on uutuuden -viehätystä, olen tyytyväinen päiviini, mutta sitte minä kylmenen vähä -vähältä, käyn yhä välinpitämättömämmäksi, kunnes yhtäkkiä riuhtasen -itseni irti koko toimesta ja lähden matkoihini. Tähän saakka on ainakin -niin käynyt, luulenpa että käy vastaisuudessakin. Jos äitini olisi -jäänyt henkiin, luulen, että olisin kunniakkaasti taistellut itseni -vakituiseen asemaan, mutta äitini kuolema ikäänkuin murskasi sisällisen -olentoni, kaiken tahdon pontevuuden. Minussa asuu sellainen -välinpitämättömyys, sellainen ivallinen katkeruus maailmaa kohtaan, -että on aivan samantekevä mitä toimin, missä oleskelen. - --- Entä Aura siskosi? kysyin minä. - --- Hän on naimisissa. Kävi opettajaseminaarissa, oli opettajana -pari vuotta ja joutui sitte naimisiin muutaman hyvälahjaisen -soittotaiteilijan kanssa. Miten sievä koti heillä on! Siinä pieni -puutarha aivan kuin lapsuuteni kodissakin, ja järven ranta ja -huvihuone. Noin vuoden kahden päästä käyn aina heidän luonaan, nautin -sellaista taivahista onnea ja tyytymystä, että olisin valmis sanomaan -hyvästit koko maailmalle. - --- Etkö itse milloinkaan ole rakastunut ja naimista tuumaillut? -- -Kysymys tuli kuin itsestään huulilleni. Olin varma, ettei noin -miellyttävän näköinen mies ollut voinut ikääntyä neljänkymmenen -vanhaksi, joutumatta rakkausseikkailuihin. - --- Olen monestikin, mutta ne eivät ansaitse kertoilemista... paitsi -ehkä yksi ainoa... - --- Kerro se, pyysin minä, vielä on iltaa jälellä. - -Hän lisäsi puita pesään, laittoi piippunsa kuntoon ja kertoi: - --- Siitä on jo monta, monta vuotta. Kokeilin silloin -kaunokirjallisuuden alalla. - --- Oh, vai olet sitäkin yrittänyt. - --- Olen maarkin. Aivan satunnainen tapaus minut sille alalle johti. -Jouduin kerran näkemään suuren tulipalon, ja tiesi mikä lie pistänyt -päähäni, mutta minä lähetin tulipalosta pitkän kuvauksen erääsen -sanomalehteen. Lähetykseni painettiin kokonaisuudessaan, minulle tuli -halu jatkaa. Tein runokappaleita ja suorasanaisia, sain niitä -julaistuksi vähin tuonne ja tänne, kunnes kirjailijatauti otti minut -uhrikseen kokonaan. Vaeltelin ympäri maita, keräten aineksia -kyhäyksilleni, tutustuakseni kansan oloihin rikastuttaakseni -kielivarastoani. Luonnollisesti perustelin tulevaisuudelleni aimo -kauniita rakennuksia... antausin kokonaan romantikon elämään. Noilla -vaelluksillani rakastuin muutamaan torpan tyttöön. Hän oli -puolivarakkaasta kodista, ujo luonnonlapsi, ja hänessä oli, -luonnontilastaan huolimatta, jotakin hentoa, suomalaisen kansanlaulun -tapaista, joka muistutti äitiäni, ja joka oli voidetta kaikkiin niihin -haavoihin ja runnelmiin, joita maailma ja elämä oli minuun iskenyt. -Torppa sijaitsi pienen metsäjärven rannalla. Usein tapasin käydä -onkimassa järvellä, ja askeleeni johtivat piankin torpan alueelle. -Ensin noin harvakseen ja sattumalta, mutta sitte yhä useammin ja -tiheämmin. Inkeri -- se oli tytön nimi -- ujosteli alussa kovin, mutta -vähitellen saavutin hänen luottamuksensa. Ja mikä vielä ihanampaa, -saavutin hänen rakkautensa. Oli enemmän kuin maista onnea, kuin tuo ujo -luonnonlapsi istui polvellani, kosketteli hellin käsin suortuviani ja -lupasi aina, aina olla minun, aina rakastaa minua. - -Minusta tulisi torpan isäntä, minä kyntäisin peltoja, kalastaisin, -metsästäisin, en ikinä enää tuntisi vuolaita suruja ja mielikarvautta, -en ikinä enää himoitsisi lähteä maailman kylmiä polkuja kulkemaan... - -Jotakin lämmintä herää rinnassani vielä nytkin, kun tuota aikaa -muistelen. En ole sellaista onnea maistanut ennen enkä jälkeen, luulen -etten elon tielläni tapaa Inkin vertaista tyttöä. Me erosimme -hellässä sovnssa. Hän itkeä tihrusteli hiljaa, ihan viimeisessä -silmänräpäyksessä tuli minullekin kyynel silmään. Katselin hänea -jälkeensä, kun hän katosi pellon veräjästä kellastuneesen viidakkoon. -Silloin oli jo myöhä syys, kurjet tekivät poislähtöä, kaste ei enää -kadonnut metsäpoluilta. Ulkomuististani olen piirtänyt Inkin kuvan, se -on tällainen. - -Tuttavani otti muistikirjastaan esille paperipalasen, noin -neljännesarkin kokoisen, avasi sen ja kohensi valkeata. Näin miten ilme -hänen kasvoillaan muuttui lapsekkaan helläksi. - -Paperiin oli lyijykynällä piirretty pienikasvuinen tyttö, jolla oli -suuret silmät, kauniit olkapäät, pitkä tukka. Kaulassa oli valkoiset -helmet, kädessä sukankutimet... - --- Siitä pitäin ei kukaan tyttö ole vaikuttanut minuun, Inkin rinnalla -ne himmenevät kaikki muut. - -Hän vaikeni ja painautui omiin ajatuksiinsa. Valkeakin alkoi vähä -vähältä hälvetä, sen mukana hälveni hänen kertomishalunsakin. Yritin -saada häntä vielä jatkamaan, mutta en onnistunut. Hän vastasi -kysymyksiini lyhyesti tai sivuutti ne kokonaan. - -Oli nautinto nähdä, miten hellävaraisesti hänen sormensa koskettelivat -paperia, joka säilytti Inkin kuvan, kun hän sen taittoi kokoon ja -säilytti muisti-kirjaansa. Ja sitä kasvojen ilmettä, kuinka se -silmänräpäykseksi tuli lapsekkaan helläksi, ja sitte jälleen kylmettyi -ja kovettui entiseen välinpitämättömyyteensä. - --- Myöhällepä tuo ilta jo on kulunut, virkkoi hän hyvästellessä... oli -hupaista heittäytyä entisyyteen hetkiseksi, kun tämä nykyisyyteni on -niin koleata, sisällötöntä. - -Myönsin sydämmessäni, että niin oli asian laita. - - * * * * * - -Hiukan hämmästyin kun tuttavani tuli luokseni, ilmoittaen että hän oli -jo sanonut irti itsensä tehtaanpäällysmiehen toimesta ja että hän -piammiten aikoi lähteä muille maille. Aivan äskettäin olimme viettäneet -illan yhdessä, olimme puhelleet monenlaisista asioista, mutta ei oltu -puhuttu sanaakaan siitä, että hänellä kyti matkahankkeet mielessä. - --- Minne sitte lähdet? kysyin uteliaasti ja melkein ilvehtien. - --- No, ensiksikin käyn äitini haudalla, sitte pistäyn siskoani -tervehtimässä. - --- Entä sitte? - --- En tiedä, sattuma saa ohjata tieni. Ehkä löytyy vielä joku ala, jota -en ole kokenut. - --- Eiköhän tuota löytyne. - -Emme puhelleet asiasta sen enempää. Hän oli hilpeimmillään. Laulaa -hyräytteli, lausui sukkeluuksia ja näytti niin iloiselta, kuin olisi -hänellä ollut varmassa tiedossa joku erinomainen onnenpotkaus. - -Parin viikon kuluttua hän lähti. Kyyditsin hänet lähimmälle asemalle. -Kun junan vihellys kuului, lausui hän minulle kuiskaten, että hän -myöskin tahtoo tavata Inkin... - --- Menen kalastelemaan sinne metsäjärvelle kuukaudeksi... tehtaan -öljyinen ilma ja tomu on vähäsen koskenut terveyteeni... tunnen itseni -väsyneeksi ja raukeaksi... voin ottaa asuntoni torpassa... Inki on -onnellisissa naimisissa... ei siinä mitään vaaraa ole... kiitos -kaikesta... voi hyvin... olisi hauska jos vielä tavattaisi... - -Hän syöksyi vaunuun, avasi ikkunan ja seisoi siinä iloisen näköisenä, -puoli vartaloa ulkona. - -Minuuttisen kuluttua vihelsi juna lähtöön. Hän nyökkäsi iloisesti -minulle ja vetäysi sitte ikkunasta pois. - -En ole tavannut häntä sen koommin, herra ties missä hän kiertelee. - - - - -Heikkas-ukon romaani. - - -Ukolla oli useita hyvän kertoilijan ominaisuuksia, etupäässä tavattoman -tarkka muisti, pehmeä, miellyttävä ääni ja tuollainen vilkas ja -leikillisen hymykäs puhetapa, joka ei väsyttänyt korvaa eikä käynyt -milloinkaan yksitoikkoiseksi, uuvuttavaksi. Ja paljo hänelle oli -tietoja ja kokemuksiakin, pehtoorina kun oli palvellut suurissa -herraskartanoissa kaiken miehuuden ikänsä ja risteillyt Suomenmaata -joka suunnalle. Maamme suurtilalliset ja heidän sukuhistoriansa tunsi -hän tarkoin kuin viisi sormeansa eikä löytynyt sitä aatelishaaraa, -josta hän ei olisi tiennyt kertoa joitakuita piirteitä, jotka minua -huvittivat ylen määrin. Monet syksyillat istuin ukon luona, kuunnellen -tarkkaavaisesti hänen laajoja tietojansa ja kokemuksiansa, monet -kesäpäivät lähdin ongelle ukon kanssa vain sitä varten, että taasenkin -saisin kuulla jotakin maamme muinoisista mahtavista, joiden jälkeläisiä -olin oppinut tuntemaan vain nimeltä sanomalehdissä ja historian -sivuilla. Monta huvittavaa piirrettä, monta pikkuromaania sain kuulla, -joihin oma vilkas mielikuvitukseni lisäsi salaperäistä väritystä ja -joiden kuulemiseen en minä, kuudentoista vuotias nuorukainen, -milloinkaan väsynyt. - -Tietystihän me olimme hyviä ystäviä, Heikkas-ukko ja minä -- Heikkanen -ei hänen nimensä oikeastaan ollut, vaikka minä erityisistä syistä tässä -jutelmassa häntä siksi nimitän -- etenkin silloin, kun ukko oli hyvällä -juttelutuulella, ja sitä hän tapasi melkein aina olla, kun vain -suuripesäinen nysäpiippu oli oivassa palokunnossa. Päinvastaisessa -tapauksessa ei kertoilemisesta tullut mitään. Jos suuren pesän -savureitti vain jollakin tavoin joutu; epäkuntoon, heitti ukko -kertoilemisen tuokseen, vaikks olisi ollut jännittävin kohta käsissä, -ja rupesi noitumaan nysäpiippuaan senkin seitsemäksi syntipukiksi. -Peijakkaan pihkakuono, oli hänen tavallinen nimityksensä, kun kehtaa -kärtyä tukkeutumaan kesken parasta paloa. Ja sitte oli taasen -vaikeanpuoleista saada häntä hyvään alkuun. - -Kertoillessaan noita piirteitä ja pikkuromaaneja ylimystöjen elämästä -asettui hän tavallisimmasti kokonaan objektiiviselle kannalle, jättäen -omat mielipiteensä lausumatta ja ikäänkuin välttäen, ettei värittäisi -ketään henkilöä omien mieskohtaisien huomioittensa ja tunteittensa -mukaan. Tapaukset saivat itse kertoa, ainoastaan oleelliset tosiseikat -pääsivät vaikuttamaan mukaan, seikka, joka ehkä eniten hnvitti minua, -sillä siten sain itse miettimisen aihetta ja runsaasti työtä vilkkaalle -mielikuvitukselleni. Kuitenkin yksi moraalinen ohjesääntö ilmeni hänen -omana mielipiteenänsä, nimittäin se, ettei ihmisen ole tähtäileminen -pelkältään rikkautta, ulkonaista kiiltoa ja loistoa. Sen ohjeen sovitti -hän usein tapahtaman alkusyyksi, jos nimittäin pikkuromaaneille -sukeutui onneton loppu, kuten joskus tapasi käydä ylimystöjenkin -elämässä. Rikkauden ja säätyloiston tavoitteleminen on ollut maailmassa -syynä moneen murheesen, onnettomuuteen ja moniin kyyneleihin, tapasi -hän sanoa, eikä niitä pitäisi niin sokeasti tavoitella, kuin ihmisillä -yleensä tapana on, ei maar pitäisikään. - -Omasta elämästään ei hän milloinkaan kertonut pienintäkään johtavaa -piirrettä, mutta ympäristön yleisö kertoili siitä paljokin. -Nulikkavuosina minäkin jo kuulin Heikkas-ukon elämästä yhtä ja toista, -joka painui syvälle mieleeni, kasvaen siellä salaperäiseksi tarinaksi, -johon oma mielikuvitukseni lisäsi runsaasti tenhoa ja taikaväriä. -Sanottiin että ukko oli miehuutensa päivinä ollut harvinaisen pulska ja -kaunis mies. Ylhäällä töyränteellä sijaitsevan kartanon omisti silloin -everstivainaja, täydellinen vanhan kansan mies, joka sodassa oli saanut -vamman käsivarteensa ja ristin rintaansa. Heikkas-ukko oli kartanossa -pehtoorina, everstillä oli yksi ainoa lapsi, Juliaana neiti, ja miten -olikaan, niin tämä rakastui komeaan pehtooriin. Everstivainaja, asian -perille päästyään, raivostui ensin suunniltaan pois ja tyyntyi sitte -toki sen verran, ettei tehnyt samassa silmänräpäyksessä tuhoa -pehtooristaan. Kun Juliaana neiti ei kuitenkaan lakannut itkemästä, -lähetettiin hän ulkomaille, mutta silloin sanottiin everstinnan -itkeneen kahta katkerammin. Hän nimittäin piti nuorten puolta; kuului -itsekin olleen alhaista syntyperää. Palattuaan ulkomailta, meni -Juliaana neiti kihloihin muutaman majurin kanssa, jota elähtäneemmät -kartanon alustalaiset moittivat kevytmieliseksi ja tuhlariksi. -Hääiltana pehtoori lähti pois kartanosta ja pois koko paikkakunnalta. -Palasi sitte harmaatukkaisena miehenä takaisin, osti asunnokseen -puutarhuri-vainajan huoneet, jotka sijaitsivat järven poukaman toisella -puolella, aivan kartanon kohdalla. Suuria muutoksia oli aika sillä -välin tehnyt oloissa. Juliaanakin makasi jo kalmistossa, kartano oli -joutunut vieraisiin käsiin, majuri, Juliaanan mies, oli kadonnut -tietymättömille teille. Pelihimo, takaukset, kevytmielinen ja loistokas -elämä oli niellyt kitaansa everstin jälkeen jättämän omaisuuden niin -tyystin, että majuri lopputöikseen ryhtyi väärennykseenkin, jonka -paljastuttua hän sitte katosi tietymättömille teilleen. Hänen -ansiokseen pantiin koko häviö ja kaikki onnettomuus, joka oloissa oli -tapahtunut. - -Noiden kaukaisien tapahtumien muistoon, joiden todenperäisyyttä en minä -eikä kukaan muukaan seudun asukas epäillyt, yhdistettiin vielä eräs -omituinen seikka Heikkas-ukon elämässä, nimittäin se, että hän joka -kesä määrättynä päivänä pukeutui mustaan juhlapukuun, ja meni Juliaanan -haudalle, viipyen siellä yksikseen pitkän hetken. Jotkut uteliaat -olivat kerran asettuneet kalmistoon vartioimaan, mutta eivät nähneet -sen ihmeempää, kuin että ukko istui hautakiven juurella, silmät -loistokkaan iloisina ja huulet liikkuen hiljaa ikäänkuin keskustelussa -näkymättömän hengettären kera. Kädessä oli ollut pieni medaljonki, -arvatenkin muisto Juliaana neidiltä. Medaljongin olivat seutulaiset -huomanneet ukolla muissakin tilaisuuksissa; tiedettiinpä varmasti -vakuuttaa, että hän sitä kantoi alituisesti kaulassaan mustaan rihmaan -kytkettynä. - -Everstin palveluksesta lähdettyään tiedettiin hänen koonneen melkoisen -omaisuuden vuokraamalla itselleen sopivilla ehdoilla suurellaisen -maatilan, mutta sitte oli hän lahjoittanut pois kaiken rikkautensa -eräälle sukulaiselleen ja lähtenyt jälleen palvelemaan pehtoorina, -kunnes ilmaantui harmaatukkaisena vanhuksena paikkakunnalle ja osti -puutarhuri-vainajan huoneet kartanon uudelta omistajalta. Suurimman -osan vuotta harjotti hän kalanpyyntiä, mutta ollen jonkinlainen -kaluseppä, veisteli hän talvisin vähäsen tuota ja tätä käden -pideltävää, kuten itse sanoi, ja omasi luulletikin, muiden tulojensa -lisäksi, melkoiset säästötkin, koskapa ei mitään puutetta näkynyt hänen -kotonaan. - -Siinä pääpiirteet kaikesta, mikä kuului Heikkas-ukon elämän tarinaan. - -Vaikka suuremmaksikin tultuani vietin useita hetkiä ukon kanssa, -erittäinkin kesäisinä aikoina, ja vaikka tuon tuostakin jo alkoi -uteliaisuuttani syyhyttää hänen elämänsä vaiheet, en kuitenkaan koskaan -uskaltanut tehdä mitään kysymystä hänelle, vaan tyydyin yhä edelleenkin -noihin mieleisiini piirteisin ja pikkuromaaneihin maamme ylimystöjen -elämästä, joita niin herkin korvin olin viiden- ja kuudentoista -vuotiaana kuunnellut. Liekö sitte kasvojeni ilme ilmaissut mieleni -sisimmät toiveet, en tiedä, mutta varma totuus on, että ukko kerran -innnostui kertomaan minulle elämänsä pikkuromaanin, vallan pyytämättäni -ja odottamattani -- -- -- - -Olin jälleen, oltuani koko talven poissa, tullut viettämään kesää -kotikankahille, ja olin erittäin innostunut ongella käyntiin, tuohon -lapsuusaikaiseen huvitukseeni, joka, samalla kuin se on niin -kiihoittavaa ja nautintorikasta huvia, ikäänkuin viskaa ihmisen -takaisin luonnontilaan ja erittää hänestä kaikki kultturi-ajatukset. -Käytiin ukon kanssa ongella melkein joka päivä. Eräänä ehtoopäivänä -soutelin tapani mukaan mökkiä kohden, mutta ovi olikin lukossa. -Heittäysin nurmelle pitkäkseni, arvellen että ukko oli ehkä matosia -etsimässä. Loikoiltuani siinä runsaan tunnin, kuului vihdoin jalan -astuntaa, ja kun kiepsahdin istualle, näin Heikkas-ukon astuvan -portista pihalle, mutta lievetakki yllä, kaulassa valkoinen kaulus. -Arvasin heti, että hänen tiensä kävi Juliaanan haudalta, enkä siis, -viisaasti kyllä, näyttänyt lainkaan kummeksivaa naamaa, ettei ukko -olisi tarvinnut minun tähteni nolostua ja joutua hämille. - --- Oletko kauankin odottanut? kysäsi hän jokapäiväisimmällä äänellä. - --- En minä vielä kauan... ehkä korkeintaan tunnin, vastasin minä. - --- Pian tässä keritään vesille... madot ovat jo eiliseltä reilassa. - -Hän pujahti mökkiin, ja palasi neljännestunnin kuluttua takaisin, -arkitamineisin puettua, kuten kunnon kalamiehen tulee ainakin olla. -Soudimme sitte kauas etäisimmän ruohiston rantaan, ja heitimme onget -veteen. Kyrmyniskaiset ahvenat olivat ahnaalla syömätuulella, me -tempoilimme niitä kumpikin veneen pohjalle ehtimiseen. Heikkas-ukko -oikein innostui moiseen saaliisen, unhottaen suuripesäisen -nysäpiippunsa, jopa unhottaen tavalliset juttelunsakin. Tämä nyt on -tulista näppimistä, virkahti hän vain silloin tällöin, sylkien samalla -matoon ja viskaten sen jälleen veteen. - -Istuttuamme noin pari tuntia etäisen ruohiston rannassa, loppuivat -madot. Niitä oli varattu vain tavallinen määrä, ja se ei riittänyt -kauemmin syömähaluisen ahvenparven keskellä. - --- Mitä nyt teemme? kysyi ukko, kun ei onkeen enää ollut pistää matoa. - --- Soudamme kotiin, vastasin minä... onhan tuota saalista jo tuossa. - --- No, onhan tuota jo kerraksi. Jos sitte lähdetään. - -Tartuin airoihin ja aloin soutaa; Heikkas-ukko piti peräsintä. -Onkimisinnossaan oli hän työntänyt lakin enemmän raivolle, joten -valkoinen ja korkea otsa oli kokonaan näkyvissä. Poskissa hohti vielä -hieno puna, silmät loistivat. Ajattelin soutaissani, ettei ollut -liiottelua väite, että hän oli ollut nuorena harvinaisen pulska ja -komea mies. Näkyihän siitä vieläkin kajastusta, vaikka kahdeksas -vuosikymmen oli jo kulumassa. - -Reilattuaan suuripesäisen nysäpiippunsa paloon, virkkoi ukko yht'äkkiä: - --- On se sentään kummallista tämä ihmiselämä, kaikkine -päivänpaisteineen, tuulineen. - --- Onhan se sitä, myönsin minä ja uteliaisuuteni heräsi heti... -erittäinkin muutamain ihmisten elämä muodostaa niin kummallisia -koukerolta. - --- Niin, koukeroita juuri, se oli oikein sanottu, iski ukko sanoihini -kiinni. Minunkin elämäni on kokonaan tuollaisia kummallisia koukeroita -täynnä. - -Hän vaikeni tuokioksi, vetäen muutaman lihavan savun ja innostui sitte -kertomaan: - --- Minä olen syntyisin torpan poika tuolta naapuripitäjän takaa, -suurien metsien viertehiltä, jossa teiret ja metsot rauhassa soidintaan -pitävät. Jouduin köyhyyden takia kotoa pois; torpan verot olivat -tiukanpuoleiset, näetsä, ja meitä lapsia löytyi kyllä leivänsyöntiä -varten, mutta emme kyenneet vielä kunnolla työhön tarttumaan. Isän oli -pakko, erään katovuoden perästä, heittää torpan asustaminen tuokseen ja -ruveta muonarengiksi. Minä, vanhin poika, siirryin ensimmäisenä -kotikynnyksen yli, laveata maailmaa ja sen oloja kokemaan. Vierryin yhä -etäämmälle, kunnes jouduin tuonne ylös everstivainajalle renkipojaksi. -Olin silloin noin kuudentoista vanha pojan huitelo, joka en ajatellut -sinne enkä tänne, vaan otin päivät sellaisina vastaan, kuin ne Luojan -kädestä olivat lähteneet. Ties mitä ukko lie tuuminut minusta, ties -mitä hän lie minussa keksinyt, mutta oltuani jonkusen vuoden -renkipoikana hänellä, toimitti hän minut maanviljelyskouluun. Se oli -aimo askel elämässäni, jonkamoista en ollut osannut unissanikaan -ajatella. Hyvällä todistuksella palasin sitte kolmen neljän vuoden -kuluttua opistosta takaisin everstin luo, asettuen pehtooriksi hänelle. -Juliaana neidistä, joka opistoon lähteissäni vielä oli ollut pikku -tytönlehväke, oli sillä välin tullut kukoistava impi, sellainen -päivänsäde ja hopeakehrä, joka lämmöllään ja ihanuudellaan kultasi koko -kartanon olot. Muistan vielä nytkin, miten kummalta tuntui sielussani, -kun tapasin hänet ensi kerran poissa-oloni jälestä. Minua vapisutti ja -värisytti joku ihana tunne, jota en ikinä ennen ollut tuntenut, ja joka -saattoi minut sellaiseen häiriötilaan, etten saanut kunnolleen sanaa -suustani ulos. Hän, Juliaana neiti, nauroi niin sydämmellisen -iloisesti, siinä kukkaruukkuihin uutta multaa ajaessaan. Oi, miten -suureksi sinä olet kasvanut, sanoi hän ja työnsi multaisen kätösensä -minulle. Pehtoorina ollen kartanossa näin hänet joka päivä, tapasin -hänet joka päivä. Ja minä tahdoin nähdä ja tavata häntä, vaikka vain -vilahdukselta ja silmänräpäykseltä: sitte olin tyytyväinen ja -onnellinen. Yksi ainoa katse hänen silmistään, ja onnellani ei ollut -mitään rajoja, mikään varjo ei päässyt nuoreen sieluuni. Tietysti minä -salasin kaikki hänen silmiltään, tietysti olin mahdollisimman -varovainen. Vältin mennä häntä varsin lähelle, vältin katsoa suoraan -hänen hymyilyänsä. Salaa suutelin pensaita, joita olin nähnyt hänen -koskettavan sormillaan, salaa ahmasin hänen hymyilyään nuoreen -sieluuni. Kaksi vuotta kestettyäni tuota, tein päätöksen erota ja -lähteä pois kartanosta. Ankaran ristiriitaiset tunteet taistelivat -minussa. Toisaalla Juliaana neiti, jonka edestä olisin antanut vaikka -henkeni ja viimeisen veripisarani, toisaalla nuhteleva omatunto, että -sellainen entinen mieronkiertäjä kuin minä olen, julkesin palkita -hyväntekijääni siten, että loin silmäni hänen tyttäreensä, hänen -ainoaan lapseensa. Jälkimmäiset tunteet voittivat. Menin everstin -kamariin eräänä iltana ja ilmoitin eroavani. Ukko joutui ensin -kummiinsa, ja sitte, kun en voinut tuoda esiin ainoatakaan -syyntapaista, sitte hän suuttui ja sanoi minua kiittämättömäksi, -sydämettömäksi olennoksi. Eroamisesta ei syntynyt mitään. Oli -mahdotonta sanoakseni oikeata syytä, palkkaa ja muuta sentapaista en -voinut ottaa huulillenikaan. Ensi kerran sen jälesta tavattuani -Juliaana neidin, kysyi hän: mitä varten mielit, Harri, meiltä pois? -Eikö ole hyvä ollaksesi? Seisoin sanattomana ja tunsin punastuvani -vahvasti. Oikea nimeni on Bernhard, mutta Juliaana neiti oli heti ensi -päivänä, kun tulin kartanoon renkipojaksi, osunut keksimään oivan -lyhennyksen kankealle nimelleni. Sanomattakin on selvä, että lyhennys -oli minulle rakas ja mieluinen keksijän vuoksi... Kyllä minun on hyvä -ollakseni, vastasin vihdoin, mutta sittekin olisi parasta, että... -Keskeytin lauseeni rajun mielenliikutuksen vuoksi... Mikä olisi -parasta? kysyi Juliaana neiti... Että eroisin, vastasin minä, voimatta -tukehduttaa ääneni väreilyä. Samassa katsoin häntä silmiin. Hän -punastui vuorostaan, ja luulen, että hän mieli sanoa jotakin, mutta -sanat hukkuivat katkonaisiin henkäyksiin. Kului sitte vuosi, kappale -toistakin. Vähä vähältä pääsin selvyyteen, että Juliaana neiti rakasti -minua, entistä mieronkulkijaa, että hän antoi minulle etusijan kaikkien -muiden miesten rinnalla. Erään kerran sitte eversti vainaja lähti -pitemmälle matkalle sukulaisiensa luo. Minä menin häntä kyytimään -ensimmäiseen kievariin, ja Juliaana neiti pääsi mukaan saattamaan -isäänsä. Kahden palasimme takaisin. Minusta tuntui kuin olisin seisonut -kuumalla raudalla. Puhellessamme tunsin hänen henkäyksensä kasvoillani, -kuulin äänen joskus värähtelevän arasti. Saavuimme jo paluumatkan -puolitiehen, kun hän äkkiä tarttui käteeni ja virkkoi: Harri, elä aja -niin kovasti... Hellitin ohjaksia, mutta hänpä ei irroittanutkaan -kättään kädestäni. En muista mitä sitte tapahtui, mitä puhelimme, olin -onnesta puolipyörryksissä. Aika, jonka eversti viipyi kotoa pois -sukulaisvieraisilla, oli elämäni onnellisin, ihanin. Everstinna sai jo -parin päivän jälestä Juliaana neidiltä kuulla aikeemme. Hänellä ei -ollut mitään muistuttamista, pelkäsi vain miehensä suuttumusta; toivoi -kuitenkin onnellista loppua. Everstin saavuttua kotiin, meni aikeemme -ja koko suloinen onneni muruseksi, joka olikin aivan luonnollista. -Jätän kertomatta kohtauksen, jolloin seisoin silmä silmää vastaan -isäntäni edessä ja vapisevin huulin, mutta rohkeasti ilmoitin -rakastavani hänen tytärtään. Hänkään ei enää raivoillut, ei ivasanaa -lausunut, asia oli siksi vakavata laatua. Mutta horjumaton ja -järkähtämätön hän oli loppuun saakka, ei mitään heltymystä, taipumusta, -kuten everstinna oli laskunsa suunnitellut. Vanha sotaherra, joka oli -oppinut komentamaan ja käskemään, hänkö olisi antanut naisväen komentaa -ja pyörittää itseään. Ei, häntä piti totella, ja kun ei muu auttanut, -lähetti hän Juliaana neidin kotoa pois. Pari naishenkilöä ilmaantui -muutamana päivänä tuonne ylös, niiden kanssa lähti Juliaana neiti -ulkomaille, Tukholmaan ja minne lie lähtenytkin. Ennen lähtöään viskasi -hän minulle ikkunasta tämän medaljongin. - -Heikkas-ukko avasi takkinsa ja liivinsä napit ja otti esille pienen, -mustaan rihmaan kytketyn, kultaisen medaljongin. Olin utelias näkemään, -mitä sen sisällä oli. Painettuani vieterin auki, näin hiussuortuvan ja -rypistyneen paperiliuskan. Liuskassa oli kirjoitusta pari riviä, mutta -rivit olivat niin haalistuneet, etten pitkään aikaan saanut niistä -mitään tolkkua. Vihdoin, kovasti ponnistaen näköhermojani ja pitäen -liuskaa ilta-auringon valoa kohden, luin melkein arvaamalla seuraavat -sanat: ... täytyy erota, Harri... velvollinen tottelemaan isääni... -jääköön muistoksi sinulle... askeleesi siunatkoon... hyvästi. - -Juliaana neidin mentyä matkalle, jatkoi Heikkas-ukko jälleen -kertomustaan, laadittuaan nysäpiippunsa savukuntoon, käyttäytyi -eversti-vainaja kovin ystävällisesti minua kohtaan. Vetosi -mielevyyteeni ja koetti kiinnittää ajatuksiani uusiin -viljelyssuunnitelmiin. Siten jäin yhä edelleenkin asemaani. Vuoden -kuluttua ruvettiin sitten tuolla ylhäällä häitä valmistamaan. En nähnyt -Juliaana neitiä enkä puhutellut häntä, mutta valju hän kuului olleen -yksinäisinä hetkinään, vaikka isänsä edessä koki näyttää iloiselta, -tyytyväiseltä. Hänen sulhonsa, majurin, näin usein. Kaunis mies, käytös -notkea ja hieno, kuten upseereilla tavallisesti. Hääpäivän edellisenä -iltana minut kuitenkin valtasi semmoinen tuska ja epätoivo, että -lähtemisen täytyi pakosta tapahtna. Neljännestunnissa oli välit -selvitetty isäntäni kanssa; naisväelle en sanonut hyvästejäkään, he kun -eivät olleet saapuvilla. Myöhäisenä iltana istuin nelipyörille, jotka -pian vierivät töyrännettä alas. Loin vielä silmäyksen Juliaana neidin -ikkunaa kohden. Sieltä loisti tuli. Ikkunaverhon lävitse näin -ihmisolennon kamarissa verkalleen liikkuvan edes ja takaisin. Siinä on -elämäni tarina. Lopun tiedät niistä monista tarinoista, joita olen -sinulle jutellut. Olen risteillyt vähän tuolla ja täällä ja siten ne -ovat elonpäivät tulleet vierineeksi päivänlaskun lähelle. - --- Ettekö ollut omintakeisena miehenäkin jo kerran? kysyin minä. - --- Oltiinhan sitä sitäkin, ja hyvin se olisi edistynytkin, mutta tuli -heitettyä tuokseen. En saanut oikein lepoa, mieleni himosi aina näille -seuduille, siten ajelehdin ristiin rastiin. Vihdoin noudatin -mielihimoani, lähdin tänne ja ostin nämät olot. Täällä olen löytänyt -levon ja tyydytyksen, näillä muistorikkailla seuduilla olen kokonaan -voinut elää menneisyyden muistoissa ja hengittää joka päivä niiden -tuoksua. - --- Juliaana neidin naimisesta ei liene koitunut iloa eikä onnea, jos -juttuihin voi luottaa, virkoin taasen minä. Kaikki vanhat ihmiset -puhuvat siitä yhteen tapaan. - --- Ei, onnea siitä ei koitunut, vaan murhetta ja kyyneleitä. Se oli -kokonaan pakkonaiminen ja semmoisenaan pelkkää säätyloiston -tavoittelemista, jota aina olen tuominnut. - --- Majuria moititaan yksimielisesti kevytmieliseksi tuhlariksi, joka -vietti vain loistavaa elämää ja siihen sulatti koko... - --- Häntä tuomitaan ehkä liiaksi. Joku onneton takaus lie pyörittänyt -hänet kokonaan suunnilta pois. Ja kun hänen tapaisensa mies kerran -joutuu epätoivoon... niin, eipä meistä tosiaankaan ole hänen -tuomarikseen. Se mikä on tapahtunut, on tapahtunut. Ihmiselämä on -kirjavaa, häilyväistä ja useinkin kummallisia koukeroita täynnä. Minä -odottelen vain päivää, jolloin tämä hämäryys vaihtuu uudeksi -kirkkaudeksi, uudeksi elämäksi, jossa ei säätyloisto enää turmele -ikuista onnea. Kaikessa mitättömyydessään ja vähäpätöisyydessään on -tämä katoavaisen elämäni tarina kuitenkin Vaikuttanut minuun -puhdistavasti, jalostavasti. Henkeni on paremmin kypsynyt ijäisyyden -elämää varten. Sielussani elää valtava tunne, joka sanoo, että hän -odottaa minua luokseen. - -Heikas-ukko vaikeni. Silmäili kesäistä iltataivasta, joka kuultavan -sinisenä heloitti päämme päällä. Ja nyökäytti päätään, ikäänkuin olisi -tervehtinyt jotakin näkymätöntä avaruuden asujanta. - --- Soudahan jo toki, virkkoi hän sitte minulle, joka olin kokonaan -unhottanut airojen liikuttamisen... - -Loppumatkalla emme vaihtaneet enää sanaakaan. Olimme kumpikin omissa -ajatuksissamme. Rantaan saavattuamme jaoimme saaliimme, lausuimme -lyhyet hyvästit toisillemme ja erkanimme. - -Se oli viimeinen kerta, jolloin kuuntelin ukon tarinoita. Hän ei enää -elänyt kauan sen jälkeen, vaan muutti majansa uuteen parempaan elämään, -jossa ei säätyloiston tavoitteleminen enää tuota murhetta, kyyneleitä. - -Sen kultaisen medaljongin vei hän mukanaan hautaan. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Kotipoluilta IV, by Emil Lassinen - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOTIPOLUILTA IV *** - -***** This file should be named 61934-8.txt or 61934-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/6/1/9/3/61934/ - -Produced by Tapio Riikonen -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/61934-8.zip b/old/61934-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index dc0069d..0000000 --- a/old/61934-8.zip +++ /dev/null |