diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-28 04:48:09 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-28 04:48:09 -0800 |
| commit | 7de7f459cfa1febe7c09be0f3039c1a5582a2be8 (patch) | |
| tree | 258cf5aad572fef24882ce4d7b5066aea8536a8f | |
| parent | 73c6708bdede513faa712bd7d817380d83082f72 (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/61882-8.txt | 5065 | ||||
| -rw-r--r-- | old/61882-8.zip | bin | 90478 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 5065 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..8501d58 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #61882 (https://www.gutenberg.org/ebooks/61882) diff --git a/old/61882-8.txt b/old/61882-8.txt deleted file mode 100644 index 581f5af..0000000 --- a/old/61882-8.txt +++ /dev/null @@ -1,5065 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Kotipoluilta II, by Emil Lassinen - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll -have to check the laws of the country where you are located before using -this ebook. - - - -Title: Kotipoluilta II - Pieniä kertoelmia - -Author: Emil Lassinen - -Release Date: April 21, 2020 [EBook #61882] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOTIPOLUILTA II *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - - - -KOTIPOLUILTA II - -Kirj. - -Emil Lassinen - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström, -1897. - - - - -SISÄLLYS: - -Elli. -Muuan lammasjuttu. -Juha Juhanpojan elämän tarina. -Miisu raukka. -Kotoinen jutelma. -Ei pyyssä kahen jakoa. -Kilparadalla. -Paininlyöjä. - - - - -Elli. - - -I. - -Ellillä oli omat vihkonsa, joihin piirteli harakanvarpaita, maisemia -ja kaikkia mitä mielikuvitus osasi keksiä. Näytteli niitä isälle ja -kysyi aina, josko olivat hyviä. Tietystihän isä myönsi, että olivat. -Etenkin lampaat, hanhet ja muut sentapaiset tutut eläimet olivat kovin -näköisiänsä. Niitä ei voinut nauramatta katsoa, varsinkin kuin piirtäjä -oli Elli, isän pieni peipponen. - -Äiti ei nähnyt tarkasti ilman silmälasia. Maksoi Ellille vaivan etsiä -lasit ja houkutella äitiä katsomaan. Jos oli vihkoon piirretty kukko, -tuumi äiti että sillä on ohranjyvä nokassa. Näytti sitte miten se -kutsuu kanaa. Kat, kat, kat sanoo, ja oitis kana juoksee riihen alta... - -Tuo kaikki huvitti Elliä niin sanomattomasti. - -Aivan kodin lähellä oli kirkko ja hautausmaa. Kellotapuli seisoi -yksikseen vähän kauempana, ja sateet olivat piesseet sitä niin pahasti, -ett'ei enää näkynyt minkä värinen se alkuaan oli ollut. Paksussa -akselissa, perin huipun lähellä kiikkuivat kellot. Toinen oli suurempi, -toinen pienempi. Kun suuri kello pyhä-aamuna humahti soimaan, tuntui -Ellistä salaperäiseltä ja juhlalliselta, juuri kuin olisi haltija -lyönyt vuoren kylkeen hirmuisen suurella rautanuijalla. - -Kirkko oli suuri ja päältä punaiseksi maalattu. Keskellä oli -viiri ja molemmissa päissä valkoinen risti. Harjalaudalla istui -usein pääskysparvi; lauloivat siellä ja katselivat alas Elliä ja -hautausmaata. Silloin aurinkokin usein liekehti ikkunoissa, ja kirkko -näytti sisältä kirkkaalta hopealta, niin kirkkaalta, että silmiä -pisteli. - -Pyhäpäivinä lauloi isä kirkossa. Elli istui äidin vieressä, katseli -vuoroin alttaria, vuoroin isää ja pappia. Kirkon kaiku kuului korvissa -niin omituiselta, ja laulun säveleet tuntuivat ihan tuudittavan -ruumista... Ikkunaan näkyi sinertävä vedenselkä, saaria, salmia, -vainioita, lehtoja... - -Syksyllä, kun tuuli kävi rajusti ja kuohut loiskivat karien yli, -kiipesi Elli pihlajaan, joka kasvoi pihan laidassa, asetti kädet niskan -taakse ja nojasi haarukkaan. Koko maailma avautui silmäin eteen. Aivan -lähellä oli kylä ja maantie, tuonnempana peltoja, lammaslaumoja ja -varsin kaukana järviä, rantoja, saaria. Pihlajan kohdalla oli taivas -korkealla, mutta kauempana se alkoi kaartaa yhä alemmaksi, kunnes -saarien ja rantojen kohdalla jo ylettyi puihin. Koko maailma siten -näytti suurelta, ylösalaisin kännetyltä maljalta. - -Siinä oli kaikki samalla tuttua ja uutta. Uusia huomioita, uusia -tunteita, siinä näköalojen salainen viehätys, siinä syy miksi niihin -ei voinut kyllääntyä. Kun taivas kävi uhkaavaksi ja pihlajan oksat -huojuivat tuulen käsissä, katseli Elli silmiä räpäyttämättä ylös -taivaan kupuun. Ei yhtään pelottavaa ajatusta tullut mieleen, ei -yhtään värisyttänyt ruumista, vaikka tuuli viuhui rajusti, ja oksa oli -jokaisessa silmänräpäyksessä vähällä katketa. - -Talvella oli järvi ja rannat lumen peitossa. Metsä hohti valkoiselta, -hevosilla oli tiukukelloja kaulassa, ja pakkaispäivinä tuli -varpuisjoukko pihlajaan. Kyyrysillään istuivat oksilla ja nokkivat -marjoja, jotka kylmä oli purrut kypsiksi, makeiksi. - -Illoin, kun muuten oli pimeä, loistivat tulet kylän ikkunoista. -Toisinaan taas oli taivas kirkkaita tähtiä täynnä, jopa toisinaan -kuukin kurkisti katsomaan, miten suorina harmaat savut kohosivat -huoneiden katoilta korkeuteen. Silloin oli tavallisesti hyvin -hiljaista. Paksu sumu lepäsi järven yli ja kylästä ei kuulunut -hiiskaustakaan, paitsi milloin joku valpas koira ärähti haukkumaan ohi -kulkevan matkamiehen hevoista. - -Tähtien valossa näytti kirkko niin omituisen juhlalliselta, niin -omituisen vakavalta... - -Elli leikki ja kasvoi. Hänen kävi kuten tuhansien ennen häntä oli -käynyt. Vuodet vierivät, maailma laajeni ja mielikuvitus lensi -paljo kauemmaksi taivaan ja maan yhtymäpaikkaa. Kehitys seurasi -omia varmoja lakejaan. Mikään huomio ei tapahtunut liian äkkiä eikä -varsinaisesti uutta koskaan salaman tavoin leimahtanut silmiin. Huomiot -laajenivat hiljaa ja melkein kuin salavihkaa, joten eilisen ja tämän -päivän välillä ei tuntunut lainkaan eroa. Sillä lailla Elli kasvoi -kahdentoista vanhaksi. Ja silloin oli aika, jolloin koulun käynnin piti -alkaa. - -Kotiseurakunta oli pieni kappeli, ja kansakoulua ei ollut lähellä. -Mutta kaupunkiin oli lyhyt matka, ja siellä oli neliluokkainen -tyttökoulu. Äiti tahtoi, että Elli piti pantaman sinne. Alustavia -tietoja ei puuttunut. Elli taisi laskea kokonaisille luvuilla -ja kirjoittaa somaa, pyöreätä käsialaa. Oli auttanut isää -huutokauppakirjojen ja muiden asiapaperein puhtaaksikirjoittamisessa -ja siten harjautunut äidinkielessä. Taitojen lisäksi tuli vielä hyvä -muisti ja vilkas mielikuvitus. - -Ja Elli lähetettiin kaupunkiin. Äiti itse meni kyytimään ja siistiä -asuntoa toimittamaan. Erään pikkuporvarin perhe oli hänelle tuttu ja -Elli pääsi niiden luo asumaan. Sai haltuunsa pienen kamarin, johon -mahtui sänky, pöytä, hylly ja joku tuoli. Ikkuna oli kadunpuolella ja -ystävällinen matami toi siihen ainoat kukkansa, jotta Ellillä olisi -kodikasta ja kaunista. - -Kaupunki näytti suurekkaalta. Jo ensimmäisenä päivänä oppi Elli -tuntemaan sen merkillisyydet, jommoisia oli muutama pitkä katu, -rantapuisto, lyseo, raastupa, venäläiset kasarmit, tori, kirkko ja -muuan historiallinen torni. Viimemainitun huipusta oli joku muinoinen -kuningas katsellut seutua ja syönyt häränpaistia, kunnon porvarirouvain -tarjoamaa. Kun vietettiin palokunnan huveja tai muuta virallista -juhlaa, keräännyttiin aina lopuksi torin laidalle, joku vanhin kiipesi -torniin ja piti siellä puheen, muistuttaen muinoisesta kuninkaasta ja -häränpaistista. Käski niitä kahta seikkaa vakavasti ajattelemaan ja -nousevalle polvelle mieleen teroittamaan, ett'ei kuihtuisi kaupungin -historiallinen kunnia. - -Tärkeimmät olivat lyseo ja venäläisten kasarmit. Edellinen oli -aatteellisella alalla kaikki kaikessa. Kun lukukausi syksyisin alkoi -ja lehtorit ja oppilaat tulivat kaupunkiin, tuntui melkein siltä -kuin olisi valtasuoni äkkiä ruvennut tykyttämään jossakin halvatussa -jäsenessä. Venäläinen sotaväki vaikutti katu- ja ravintolaelämään. -Ajurit ja ravintolan isännät ansaitsivat upseereilta rahoja, ja -sotamiehet laulelivat haikeita kansallislaulujaan, joiden sävel -tavallisesti päättyi puhtaasen oktaaviin. - -Pääsytutkinnoissa osoitti Elli semmoista rohkeutta, että äidin sydän -sykähteli ilosta, ehkäpä ylpeydestäkin. Ei yhtään epäselvää värettä -äänessä, vaan kaikki oikein ja varmasti, aivan kuten kotona isän -polvella. - --- Elli, Elli, virkkoi äiti kadulla, kun tulivat tutkinnoista kotiin; -ja puristi samalla tyttöä vyötäisistä. - --- Äiti, mitä sanoit? - --- En mitään, en ihan mitään, Elliseni... - -Aivan sattumalta sai Elli mielehisen asuntotoverin. Viljamäen -Aina, suuren rusthollin tytär emäpitäjästä, oli myöskin tullut -samoissa asioissa kaupunkiin ja suorittanut niinikään loistavasti -pääsytutkinnot. Sattumalta kohdattiin kadulla, äidit tunsivat toisensa -ja puuttuivat puhelemaan. Viljamäen emäntä oli onneton, kun ei ollut -löytänyt koko kaupungista sopivaa asuntoa tytölleen. Yhdessä oli liian -likaista, toisessa liian hienoa, kolmannessa olivat juoponsekaisia. -Ellin äiti silloin ehdotteli, että mentäisiin katsomaan Ellin asuntoa. -Mentiin ja Viljamäen emäntä rauhottui. Sovittiin matamin kanssa ja -järjestettiin huoneessa, niin että jäi tilaa mikä voi jäädä. Sitte -käytiin kirjakaupassa, rantapuistossa ja historiallisen tornin -juurella. Ylös ei uskallettu kiivetä, vaikka Elli kaiken mokomin tahtoi. - --- Ei herran tähden, sanoi Viljamäen emäntä. Jos kaatuu... - -Hän sopi matamin kanssa ruokajärjestyksestä siten, että tytöt saivat -päivällä lämmintä keittoa, illalla kumpainenkin korttelin kuorimatonta -maitoa ja aamuisin kupillisen kahvia. Muu kaikki tuotiin kotoolta. -Sieltä sai hyvin kulkemaan vuodenaikana minä hyvänsä. Itsekin usein -tulevat voita myymään torille. - -Tutkintopäivien loputtua lähti Ellin äiti Viljamäen emännän seurassa -kotimatkalle. Elli ja Aina tulivat saattamaan tulliportin ohitse. -Erotessa pirahteli kyyneleitä, mutta kun kärryt olivat kadonneet -näkyvistä, haihtui surukin. Katuja käydessä oli niin paljo uutta -näkemistä, että kyynel kuivui tietämättä, ja silmä sen sijaan kirkastui. - --- Eikö mennä tuonne torniin? kysyi Elli, kun olivat joutuneet torille. - --- Jos uskaltaisi, tuumi Aina. - --- Eihän sieltä pääse putoamaan. Tule nyt. Mentiin yhdessä, Elli asteli -edellä, Aina jälessä. - -Toisessa kerroksessa vedettiin henkeä ja silmäiltiin särkyneestä -ikkunasta ulos. - --- Tuolta ylhäältä näkee kauemmaksi. - -Elli lähti taas astumaan kiemurtelevia portaita ylös ja Aina seurasi -häntä, pitäen Ellin hameen poimuista kiinni. Kolmanteen kerrokseen -näkyi koko kaupunki, jopa läheiset maatalotkin, laitumineen, -karjalaumoineen. - --- Minä menen vielä ylemmäksi, tule mukaan. - --- En minä uskalla. - -Elli lähti yksin. Neljäs kerros oli viimeinen ja siellä oli -istumasijoja katsojia varten. Hetkisen katseli Elli järviä, metsiä, -mutta sitte hän juoksi alas ja huusi Ainalle: - --- Juna tulee, joudu pian. - -Aina jouduttihe ylös; hänkään ei ollut vielä nähnyt junaa. Puhkien ja -syösten likaista savua ilmaan tuli juna rataa myöten kuin pitkä käärme. -Vihelsi ja pysähtyi asemalle. - --- Voi kun täällä on hauska. Jos pääsisi vieläkin korkeammalle! - -Asemalla syntyi vilkas liike. Ajurit sivaltelivat piiskalla hevosia, -kadut tärisivät pyöräin alla ja katupojat telmivät ihmisjoukossa. -Koululaisia tuli junassa, joten liike oli tavallista vilkkaampi. -Poikia ja tyttöjä käveli pitkässä jonossa kaupunkiin, joukossa näkyi -valkolakkisiakin, kävelykeppi kädessä, naistuttava rinnalla. Naiset -pitivät päivänvarjoa auki, vaikka tuuli puhalsi viileästi ja aurinko -paistoi vinosti. - --- Katso, miten noilla on valkoiset lakit, virkkoi Elli ihastuksissaan. - --- Ne ovat koulupoikia. - --- Ovatkohan? - --- Ovat, niistä tulee pappeja. - --- Niillä on jokaisella sisko rinnalla. Meillä ei ole kummallakaan -veljeä. - --- Ei ole. Eiköhän jo mennä kotiin. Lähdettiin astumaan rappuja alas. -Ensimmäinen hetki oli vietetty omassa vapaudessa. - -Pikkukaupungissa opitaan pian tuntemaan pienet koulutytötkin. Tuskin -ehti viikko vierähtää, kun jo katupojatkin tiesivät keitä olivat nuo -kaksi tyttöä, jotka aamuisin, säännöllisesti ennen yhdeksää käydä -sipsuttelivat tyttökoulun suurta porttia kohden, kirjoja oikean -kainalon alla ja hiukset pitkässä palmikossa. Kovin olivat arkoja -kaupungin tavoille. Jos niille vähä murti suuta, niin heti lähtivät -juoksemaan kadun poikki. - -Matamit, kun näkivät Ellin ja Ainan, eivät saaneet tilojaan ennenkuin -tiesivät, että toisen isä oli kappelin lukkari, toisen koti rikas -rustholli. Arvelivat muuten, että niiden tähden vielä monen pojan pää -joutuu pyörälle. - -Lyseon alaluokilla punnittiin tytöt pelkällä henkisellä puntarilla. -Tiedettiin että Aina oli luokan ensimmäinen, mutta että Ellillä oli -hämmästyttävä kyky suuretieteesen ja yleensä kaikkeen, joka vaati -omantakeista ajattelemista. Aina oli tyynempi ja hitaampi, Elli -terävämpi ja vilkkaampi. Minkä Aina kerran oppi, se ei unhottunut. Elli -saattoi olla joskus hyvinkin hajamielinen, mutta mikä aine viehätti, -siihen myös järki pystyi. Omat ajatuksensa häntä usein innostuttivat, -ja hänessä oli omituista vapautta, jota ei muissa tytöissä ollut. - -Aika vieri ja päivät ehtivät iltaan yksi toisensa perästä. Mieli ei -yrittänytkään ikävystyä, puuhaa ja iloa oli siksi liian paljo. Läksyt, -säännölliset kuukausluvat, luistelut ja monet tuttavuudet tukehduttivat -kokonaan koti-ikävän. Ne kaikki olivat siksi tärkeitä, ettei muuta -ehtinyt ajattelemaankaan. Ellin äiti tuli syksymarkkinoille kaupunkiin -ja tapasi tyttönsä kukoistavana, terveenä ja ehkä puolta vilkkaampana -entistä. - -Joululoma oli kovin hauska. Elli pääsi käymään Viljamäessä, ja sieltä -tuli Aina mukana heille. Saivat Ellin kamarin asuttavaksi ja lisäksi -täydellisen vapauden elää miten tahtoivat. Hauskinta oli Ellistä -kuin Aina näytteli maantieteen opettajatarta. Se kävi siten, että -Aina asetti nenälleen äidin silmälasit, otti sukkavartaan ja asettui -pöydän ääreen. Kun hän sitten teeskennellyin äänin ja tiivisti -yhteenpuristetuin huulin kyseli Kiinan kaupunkeja, nauroi Elli, niin -että vesi herui silmistä. - -Kotona oli kaikki melkein rakkaampaa kuin ennen. Alaston pihlaja -näytti kauniimmalta, järven hanki valkoisemmalta, taivas tutummalta. -Kuitenkin, kun avauspäivä läheni, tunsi Elli polttavan halun päästä -jälleen kaupunkiin. Silmiin jo kuvastui suuri luokkahuone, ja korvissa -kuului koridoorin yksitoikkoinen, epämiellyttävä kaiku. Isää hyvästi -jättäessä tuli ikävä, mutta hetkessä se haihtui. Kun istui rekeen ja -hevonen lähti juoksemaan, oli sydän jo rauhoittunut. Mieli lepäsi -alallaan ja aatokset ikäänkuin laskeutuivat levolle, voimistuakseen -huomispäivän ja koko lukukauden monenmoisiin puuhiin. - -Kaikkine vaihetteluine sujui lukukausi loppuun. Tuli kesäloma, ja -se jaettiin kahteen osaan. Alkupuolisko vietettiin Ellin kotona, -loppupuoli Viljamäessä. Seuraavat kaksi vuotta luistivat ensimmäisen -viittomaa tietä. Tulihan niissä vastaan monta karua paikkaa, monta -äkkijyrkkää ja monta paksujuurista kantoa; mutta kun päähän oli -päästy, unhottuivat vaivat ja tie näkyi tasaiselta kuin järven pinta. -Viimeiselle luokalle päästessä olivat molemmat tytöt viidentoista -vanhoja. - -Aina oli kestänyt kaikki kilpailijat ja pysynyt luokan ensimmäisenä. -Elli oli seurannut häntä, joten ei kukaan päässyt taitonumerojen -keskiarvolla pujahtamaan heidän väliinsä, jotka muutenkin istuivat -ja astuivat, söivät ja nukkuivat rinnatusten. Yksimielisesti antoi -luokka heille hyväilynimet pastori ja pastorska. Aina oli pastori, Elli -pastorska. Nimet olivat tuttuja lyseon poikainkin kesken. - -Tähän saakka olivat luvut rajoittuneet melkein yksinomaan -oppikirjoihin. Huvittavia matkakertomuksia ja satuja oli joskus saatu -höysteeksi. Ahmien oli niitä luettu, varsinkin satuja. - -Kerran sitte sattumalta saivat romaanin käsiinsä. Aina alkoi sitä -ensin lukemaan, ja hän hurmautui jo ensimmäisiin riveihin. Niissä ylen -tuntehikkaasti kuvailtiin miten rikas poika rakasti köyhää tyttöä, -vastoin vanhempainsa ja koko maailman tahtoa. Kirja jatkui puhtainta, -ylevintä rakkautta viimeiseen riviin asti. Alituista syleilemistä, -suutelemista ja halailemista, jota ei kukaan muu nähnyt kuin kuu ja -taivaan tähdet. Estelemisyritykset vanhempain ja koko maailman puolelta -olivat kuin vesikuplia; hajosivat omaan tyhjyyteensä toinen toisensa -jälkeen. Vihdoin rakkaus voitti. Vanhemmat suostuivat ilokyynelin, -lammen pinta oli tyyni, taivas kirkas. Poika ja tyttö saivat toinen -toisensa, uivat onnessa ja rakkaudessa kaiken ikänsä. - -Semmoinen se oli ensimmäinen romaani, joka heille sattui käsiin. Se -luettiin useampaan kertaan. Lukiessa elettiin päähenkilöiden vaiheet -puustavillisesti. Tunnettiin mustaa murhetta, onnea, autuutta, aina sen -mukaan miten kirjan lehdet kääntyivät. - -Ja kun vihdoin herettiin lukemasta ja kirja vietiin pois, tuntui oma -elämä turhan mitättömältä, köyhältä, yksitoikkoiselta. Toverit olivat -ikäviä, opettajat ja oppiaineet kuivia, maailma tyhjä -- kaikki oli -kallellaan. - -Muutos ei jäänyt tovereilta huomaamatta. Aina ja Elli käyttäytyivät -välitunneilla niinkuin eivät enää olisi ruumiillisestikaan tämän -matoisen maailman asujamia. Haaveelliset silmäilyt, harhailut ja -uinailemisen tapainen käynti olivat silmiinpistäviä. Sattuvasti -huomautti joku teräväkielinen toveri, että pastorista ja pastorskasta -oli äkkiä tullut munkki ja nunna. - -Seurasi sitte rakastuminen... ja sitä vartenhan lyseon pojat olivat -juuri kuin luodut. Ellin arpa sattui erääsen kolmasluokkalaiseen. -Poika oli paksu, kovanpuoleinen latinamies ja johonkin määrin itsekäs, -kuten kaikki koulupojat, joilla on joku erityinen avu. Aina lensi -korkeammalle. Viidennellä luokalla oli muuan kalpea teologin taimi, -jolla oli tapana vastaantullessa joko luoda silmät maahan tai katsoa -ylös pilviin. Nuorukaisella oli papillisten lahjain ohessa taipumus -lempirunojen lausumiseen, ja kerran sai Aina nähdä hänet esiytyvän -julkisesti. Lyseon juhlasalissa vietettiin nimittäin jonkun suuren -miehen muistojuhlaa, johon kuului, kuten tavallisesti semmoisiin -juhliin, esitelmä, lausuntoa y.m. Ihan odottamatta astui nuorukainen -laululavalle, moitteeton puku yllä, hiukset sileänä, ja lausui -lempirunojen helmen: Kah, kuinka immyt uinahtaa! - -Ainan koko ruumis väreili. Hän olisi sillä hetkellä voinut kuolla -rakastettunsa edestä. - -Sitä kesti kaksi kolme viikkoa, mutta sitte rupesi lempi laihtumaan, -hiiltymään. Ei ollut viskata uusia aineksia tuleen, ja vanhat olivat -jo kekäleinä, tuhkana. Huokailla, haaveilla kävi ajan pitkään kovin -yksipuoliseksi. Vaihettelu puuttui tykkönään. Elli, kun oli vilkas ja -vallaton, ehdotteli jo kerran, että tavalla tai toisella saattaisivat -sydämmensä tunteet pojille ilmi, mutta Aina pani jyrkästi vastaan. -Salaisuudessa oli suuri viehätys ja humaus. Romaaninkin henkilöt vasta -kirjan puolivälissä tunnustivat toisilleen rakkautensa. - -Elli huomasi, että Aina oli oikeassa. - -Sitte ei asiaa otettu puheeksi moneen päivään. Mutta haaveelliset -katseet, huokailut ja uinailemisen tapainen käynti unhottuivat -ihan itsekseen. Silloin tällöin omatunto tosin koki nuhdella -uskottomuudesta, mutta se oli jo laimeata, kuten syksyisen auringon -paiste pilvenraosta. - -Ja kipuna kipunalta kaikki lempitunteet sammuivat, vaikka ei kumpikaan -sitä kehdannut suoraan sanoa. Usein kävi mieli noloksi muistellessa -lemmen kiihkeintä aikaa, jolloin sydän pulppuili tulisia, suloisia -tunteita... ja ruumis tuntui raukealta, sairaanmoiselta. - -Eräänä iltana, ennen maata menoa, kosketti Aina lempitarinaan. Hän -istui ikkunan pielessä ja katseli torin yli kaupunkia, jonka yli kuun -kellahtava valo levisi. Kaduilla liikkui ihmisiä, ja moni oli tuttu -askeleistaan, ryhdistään. - --- Elli, minä kysyisin sinulta jotakin, virkkoi Aina, koettaen estää -naurua tulemasta. - --- Kysy. - --- Mutta jos naurat. - --- Mikä sitte? Pastorihan nauraa itsekin mielellään. - --- Elli... sano josko... sinä vielä... tunnet rakastavasi. - --- Sano sinä ensin. - --- Elli, minua niin hirmuisesti naurattaa. - --- Samoin minuakin. - -Elli heittäytyi selälleen sänkyyn ja tyrskähti nauramaan. Aina käveli -lattialla mattoa myöten ja kädet selän takana. Seisahtui sitte Ellin -lähelle ja rupesi lausumaan runoa: Kah, kuinka immyt uinahtaa! - -Puoliyön jälestä vasta menivät levolle. Järven jäätyminen ja -ensimmäinen luistinlupa oli kummallakin viimeisenä ja rakkaimpana -ajatuksena. - - -II. - -Ellin tuli kotona ikävä. Elämä tuntui väliin hyvinkin tyhjältä eikä -illat tahtoneet oikein sujua. Katsella saaria, järviä, salmia ja -muistella koulunkäyntiaikoja kävi ajan pitkään yksitoikkoiseksi. Ja -mikä vielä pahin: omassatunnossa joskus pisteli, kun oli hukkaan -kulunut kokonainen päivä... kokonainen viikko... kokonainen kuukausi. - -Tehdä ja vaikuttaa jotakin maailmassa... tuo ajatus kierteli tuhansia -teitä mieleen, häiriten ilon hetketkin. Tosin elämän ura oli jo -määritelty siten, että Ellin piti lähteä seminariin ja antautua -opettajan ammattiin, mutta sinne oli vielä matkaa kaunis heitto. Toista -vuotta piti odotella, että ehtisi kahdeksantoista vanhaksi. Miten saada -tuo aika kulumaan, jotta olisi hyödyksi muille ja itsekin edistyisi -jollakin tavoin. - -Elli mietti ja mietti. Nähtyään paikkakunnan sanomalehdessä tavallista -huonopalkkaisemman kiertokoulunopettajatar-viran avonaisena, sykähti -sydän ilosta. Paperit puuhattiin kuntoon ja lähetettiin asianomaiselle -kirkkoraadille. Odotusaikana kuvitteli Elli alinomaa, miten hän -järjestäisi opetuksen, jotta siitä tulisi mahdollisimman suuri -hyöty. Hän olisi ahkera, kärsivällinen, kävisi köyhien kodeissa ja -tulisi kaikkien onnettomien ystäväksi. Laulua hän opettaisi kaikkein -mieluimmin; ensimmäiseksi opettaisi tuon kauniin laulun Siionin -kanteleesta, jonka alkuvärsy on: - - Aamu aurinkoinen, - Joki juokseva, - Koski kuohuvainen - Kaikuu kiitosta, kiitosta! - -Elli ei osannut otaksuakaan, että joku toinen saisi viran. -Ansiokkaampaa hakijaa ei luullut niin vähäpalkkaiseen virkaan -ilmautuvan. Mutta kun hakuaika päättyi, luettiin sanomalehdessä, että -viran olikin saanut eräs saman seurakunnan tyttö, jolla ei ollut muuta -kuin kansakoulun tietomäärä. - -Olihan se kovanlainen isku. Monta päivää mieli tuntui katkeralta. -Ja Elli olisi mielellään tehnyt jonkun mainetyön, kostaakseen -kirkkoraadille, mutta ajatukset eivät keksineet mitään sopivaa. Täytyi -siis pakosta tyytyä ja tyyntyä. - -Mieli huojentui suuresti, kun kirjoitti Ainalle koko tapauksen. Aina -vastasi omituisen vienosti ja rauhallisesti. Kirje vaikutti Elliin -niinkuin hieno vesisade kukkaan. Ja koko ikävyys unhottui. - -Mutta tuo "tehdä ja vaikuttaa" ei unhottunut. Se kierteli aina mieleen, -ja hukkaan elettyjen päivien lukumäärä kasvoi yhä peloittavammaksi. Ei -auttanut muu kuin tehdä niistä äkkiä loppu... ja se tapahtui siten, -että vaatteet ja kirjat sullottiin matkalaukkuun ja Elli istui rekeen. -Kaupunkia kohden vei matka. - -Ehti käydä pimeäksi ennenkuin saavuttiin perille. Hevonen juoksi -tunnettujen talojen ohitse, kaduilla vilisi ihmisiä, lyseon ja -tyttökoulun ikkunoista loisti kirkkaat tulet. Jokainen kadunkulma, -jokainen portinpylväs oli tuttu. Torin laidan pimeässä varjossa seisoi -historiallinen torni, jonka ikkunasta olivat Ainan kanssa katselleet -junan tuloa, ylioppilaita ja vilkasta liikettä asemalla. - -Entisen emäntänsä luo meni Elli asumaan. Vielä samana iltana -kirjoitti hän kaupungin sanomalehteä varten seuraavan ilmoituksen: -"Neliluokkaisen tyttökoulun läpi käynyt nuori tyttö haluaa sopivaa -tointa, joko perheessä tai pienemmässä liikkeessä. Vastaus -lähetettäköön E:lle tämän lehden konttoriin." - -Aamulla vei Elli ilmoituksen perille. - -Kului päivä. Jo toisena juoksi sanomalehtipoika, kädessä leveä kirje, -rappuja ylös Ellin kamariin. - --- Onko se minulle? Elli meni ovea kohden poikaa vastaan. - --- On kai. Poika jäi seisomaan siksi aikaa, että Elli ehti etsiä -kukkarostaan hopearahan. - --- Tuon saat vaivasta. - -Pojan lähdettyä avasi Elli kirjeen ja luki; "Arvoisa Neiti! Jos olette -luonteeltanne iloinen, ettekä vaadi suuria mukavuuksia, niin saatte -toimen konditorissani -- kadun varrella. Käykää personallisesti -ilmottautumassa. Kunnioituksella -- -- -- -- --" - -Elli muutti joutuin pukua, järjesti hiuksensa ja lähti ilmoittautumaan. -Konditori oli kouluajoilta tuttu. Ainan kanssa olivat monta kertaa -käyneet ostamassa sieltä torttuja. Myymälän vierimäinen huone oli suuri -sali, ja kerran näkivät oven raosta sisään. Mustalaistyttö soitti -kitaraa ja kaupungin herrasväkeä oli huone täysi. - --- ... Vai niin... Olkaa hyvä ja käykää sisään. Noin neljänkymmenen -vaiheilla oleva lihavanpuoleinen herra avasi oven ja vei Ellin hienosti -sisustettuun kamariin. Istukaa, niin puhelemme. - -Elli istui, hiukan hämillään ja arkana. Piirongilla käydä naksutti -sievä kultakello ja seinällä oli alastoman naisen kuva. - --- Teidän tulisi hoitaa kassaa ja palvella vieraita... olla kaikille -iloinen ja kohtelias. Ei se ole vaikeata, kun tottuu. Paljoko pyydätte -kuussa? - --- Enhän minä vielä voi palkkaa vaatia, kun en edes tiedä jos kykenen. - --- Kyllähän te nyt toimeen tulette. Saatte aluksi viisitoista markkaa -kuussa ja tämän kamarin asuaksenne. Tyydyttekö? - --- Tyydyn, Elli hiljaa vastasi. - --- Elääkö isänne? - --- Elää. - --- Mikä mies hän on? - --- ... Kappelin lukkari. - --- Vai niin. - -Jota kauemmin herra katseli Elliä, sitä viehkeämmäksi kävi hän -liikkeiltään, silmäyksiltään. Ajatuksiin tuli usein kaunis kanarialintu -ja rautahäkki. - --- Niin paljo pulloja tuolla, virkkoi Elli arasti. Eihän teillä -ravintolaa ole. - --- Ei, ainoastaan ulkomaisia viinejä. Meillä käy pelkkiä hienoja -vieraita... olemme hyvässä maineessa... Tulette viihtymään -oivallisesti. Voitteko piankin ottaa toimen haltuunne? - --- Voin jo tänäpänä. - --- Se on hyvä. Lähetän rengin asuntoonne noutamaan kapsäkkiänne. - --- Kiitoksia, mieluummin toimitan itse. Ajattelematta asiaa minnekään -päin ja kysymättä keneltäkään neuvoa, muutti Elli vielä samana -päivänä konditoriin. Ensi työkseen peitti sanomalehdellä alastoman -naisen kuvan ja siirteli sitte huonekaluja oman makunsa mukaan, -Työnsi sohvan ikkunan edestä pois, jotta valo pääsi vapaammin sisään. -Sohvan entiselle sijalle asetti pöydän, pöydälle kirjat, albumin, -piirustusvihon ja Ainan valokuvan. - -Meni sitte myymälään oppimaan leivoksien ja viinien hintoja. - -Outoa oli elämä, mutta muuten kovin mukavata. Naispalvelijat tottelivat -pienintäkin viittausta eikä Elli saanut käsin koskea mihinkään -karkeampaan. Iltasilla valvominen tuntui alussa oudolta, mutta pian -siihenkin tottui. Aamulla sai nukkua niin paljo kuin halutti. - -Vieraita kävi paljo. Nuoria rouvia poikkesi ostamaan lapsille -leivoksia, itse joivat teetä ja joskus lasillisen mietoa viiniäkin. -Yhden kanssa tuli Elli ihan ystäväksi. Eräänä iltapäivänä, jolloin -ei vielä ollut vieraita, tuli nuorekas rouva myymälään, lihava -pojantyllerö rinnalla. Elli parhaillaan kirjoitti kirjettä Ainalle. -Oli muutenkin hyvällä tuulella, joten rupesi vaihtamaan sanoja -vieraan kanssa. Tunsi heti kummallista kiintymystä. Jo parissa -silmänräpäyksessä tultiin ystäviksi. Elli valitti miten vaikeata on, -kun pitää valehdella ja sanoa, että tortut ovat ihan tuoreita, vaikka -todellisuudessa ovat jo monen päivän vanhoja. Ennen rouvan lähtöä -rupesi Elli piirtämään kirjeesen pojan kuvaa. Rouva kielsi lähettämästä -kirjettä perille ennenkuin hän tulisi toisen kerran käymään ja saisi -nähdä miten kuva oli onnistunut. - -Isäntä oli erinomaisen kohtelias. Mutta siitä huolimatta Elli ei -mielellään jäänyt hänen kanssaan kahden kesken. Kylmä väre kävi aina -illoin ruumiin lävitse, kun isäntä hyvää yötä toivottaessaan puristi -kättä. Puristus perin kiusasi. Toisinaan se oli kovempi, toisinaan -pehmeämpi, mutta aina siinä oli jotakin, joka vaikutti kiusallisesti. - -Hänen perheellisiä seikkojaan ei Elli ensi aikoina tullut kysyneeksi. -Mutta kerran -- isäntä oli silloin matkalla -- hän sattumalta kuuli -piikojen puhuvan rouvasta. Rouva tahtoisi nähdä, minkälainen nyt -on talossa, virkkoi toinen; toinen arveli että sitä kyllä kehtaisi -näyttää. Elli heti kysymään tarkemmin. Sai tietää että rouva sairastaa -parantumatonta tautia; asuskelee vinttikamarissa rohtopullojen -ympäröimänä, kaikkein hylkäämänä. Oli vielä aamu, joten Ellillä oli -vapaata aikaa joku pari tuntia. Hän pyysi palvelustyttöä näyttämään -raput, otti käsityön mukaansa ja meni tervehtimään rouvaa. Saman päivän -illalla kirjoitti Ainalle ja mainitsi erittäin, että hänellä jo oli -kaksi hyvää ystävää. - -Konditori oli todellakin hyvässä maineessa, kuten isäntä oli -vakuuttanut. Mitään varjokuvia ei tapahtunut isoon aikaan ja Elli oli -melkein aina hyvällä tuulella. - -Mutta eräänä iltana kevätpuolella tuli kaksi upseeria, jotka -käyttäytyivät hävyttömästi. Viiniä tilatessa toinen jo nosti Elliä -leuasta, kutsuen häntä kultanupuksi, keijukaiseksi, enkeliksi y.m. Elli -ei tuosta vielä kovinkaan suuttunut. Mutta viinilaseja viedessä veti -toinen hänet syliinsä äkkiä ja suuteli silmiin. - -Elli ei kirkaissut, mutta irti päästyään hän pyyhkäisi kädellään -lasit lattialle; lasit menivät pirstaleiksi ja viiniä roiskahti -seinäpapereihin. Uutta ei tuonut enää. - -Upseerit rupesivat meluamaan niin kovasti, että isäntä haettiin -saapuville. - --- Viiniä, viiniä, huusivat he ja kalistivat sapelejaan; uhkasivatpa -tehdä tuhoja, joll'ei vaatimusta pian täytetä. - --- Jos viette, virkkoi Elli isännälle, saatte kassan avaimet paikalla -kätenne. En jää enää tunniksikaan tänne. - -Isäntä mietti. Astui sitte meluavien upseerien luo. - --- ... Kolme pulloa samppanjaa, vähempään emme tyydy. - --- Olkoon menneeksi, vastasi isäntä. - --- Sitte kun hänestä on tullut kesy lintu, ostamme me. Upseerit -lähtevät ja isäntä meni heidän kanssaan. - -Rantapuiston ravintolassa juotiin sinä iltana kolme pulloa samppanjaa, -siinä vakuutuksessa, että Ellistä aikaa myöten tulee hyvinkin kesy -lintu. - -Seuraavana iltana oli konsertti lyseon juhlasalissa. Isäntä toi Ellille -eturivin piletin ja lupasi itse jäädä siksi aikaa vieraita palvelemaan. - --- Älkää tuota eilistä muistelko. Ne ovat molemmat kunnon poikia... -Vähä hurjia tosin, mutta se on nuoren veren syy. - --- Se oli niin hävytöntä. - --- No, ettehän siitä tulleet sen pahemmaksi. Pukunne sopii erinomaisen -hyvin. Ottakaa tuo kello... pitäkää sitä joka päivä. - --- Eihän se minun ole. - --- Minä annan sen teille. Ottakaa heti. - --- Minulla on rahaa, että voin itsekin ostaa. - --- Tietysti teillä on rahaa, mutta ottakaahan sentään. - --- No jos nyt otan täksi kertaa... Elli jo astui piironkia kohden, -aikoen ottaa kellon, mutta äkkiä hän pysähtyi ja katsoi isäntää -silmiin. Minä en ymmärrä mitä varten... - --- Tehkää nyt minulle kerran mieliksi. - --- Teille mieliksi... Elli ei varmasti tiennyt mikä isännän käytöksessä -oli sopimatonta; sen vaan tunsi, että se kiusasi häntä. En minä huoli -kellosta. - -Ja Elli lähti kellotta. - -Tapaus ei johtanut enempään ajattelemiseen, ei edes epäilemiseenkään. -Elli oli siksi luonnon lapsi. Lasikaapissa hän tosin ei ollut kasvanut, -mutta oma maailma, oma sielunelämä oli hänellä ollut kirkkaana, -täydellisenä pienestä pitäen. Kuviin ei kukaan painellut tahrapilkkuja -ja Elli sai häiritsemättä nauttia niiden kirkkaudesta, puhtaudesta. -Siten vieri lapsuus. Sitte näköpiiri laajeni, elämä ja maailma näkyivät -silmiin semmoisina kuin olivat. Saastaa, kurjuutta kyllä tuli silmän -kantamaan, mutta ne olivat niin yleisiä kuin rikkaruohot puutarhassa. -Syyt ja yksityiskohdat pysyivät vieraina, salassa. Niitä vaikuttimia -ja yksityiskohtia, jotka saattavat hyvän ja puhtaan ihmisen tekemään -syntiä ja pahuutta, ei Elli koskaan ajatellut. Hyvä ja paha olivat -hänestä yleisiä, kuten kukka ja rikkaruoho. - -Ensimmäinen ystävä kävi usein konditorissa. Ellin kamarissa juotiin -teetä, katseltiin vihkoja ja juteltiin pitkät hetket. Rouva oli papin -tytär, miehellä oli virka kaupungissa ja avioliitto oli onnellinen. -Kerran hän taas tuli semmoisena aikana, jolloin ei ollut vieraita ja -kerrotutti Ellillä miten tämä haki opettajan virkaa ja sitte lähti -umpimähkää kaupunkiin. - --- Ja sinä viihdyt täällä hyvin. - --- No viihdyn. - --- Onhan pöydällesi ilmaantunut uusi kirja. Rouva otti paksun, -hienokantisen kirjan käteensä ja katsoi nimilehteä. - --- Isäntä antoi... ja käski lukemaan. - --- Käskikö lukemaan? - --- Käski ja kehui olevan hauskan. - --- Mutta Elli hyvä, tämähän on epäsiveellinen kirja, pahinta myrkkyä -täynnä. - --- Onko? Anna kun katson. - -Elli avasi kirjan ja luki kappaleen alusta: Roger tule syliini, virkkoi -Antoinette, ja rakastakaamme koko yö, siksi että kukko laulaa ja päivän -koi sarastaa idässä. Ja Roger vaipui Antoinetten syliin, sydän sydäntä, -silmä silmää, suu suuta vastaan... - -Sitte seurasi puoli tusinaa viivailtuja rivejä. - - -III. - -Elli ei enää viihtynyt myymälässä. Hän oli omituisen epäluuloinen, arka -ja hajamielinen. Milloin nukkuissaan näki unia, oli aina putoovinaan -alas huimaavasta korkeudesta syvimpään syvyyteen. Aamuisin herätessä -ei mieli ollut virkeä. Tuntui kuin olisi joku musta varjo seurannut ja -väijynyt häntä alituiseen. Pieni kolahduskin pani ruumiissa kulkemaan -kylmiä väreitä. - -Sitä kesti koko kesän. - -Syksypuolla tuli isäntä erään kerran yöjunassa kotiin matkalta. Elli -istui vielä myymälässä käsityönsä ääressä, vaikka ei vieraita enää -ollut ketään. Huoneet tuntuivat kolkoilta, kamala hiljaisuus vallitsi -koko talossa, mieleen tuli kaikkea mustaa, kamalaa. Kun isännän -askeleet kuuluivat paraatirapuissa, vavahti Elli ja siirtyi lähemmäksi -kyökin ovea... - --- Odotitteko minua? virkkoi isäntä, tullen suoraan Ellin eteen. - --- Odotin, että saavat kyökissä nukkua. Elli nousi seisomaan ja antoi -kätensä. - --- Sepä oli kauniisti tehty. Tiedättekö, minä matkalla aina ajattelin -ja muistelin teitä. Isännän äänessä kuului selvästi, miten intohimojen -vallassa hän oli. - -Elli punastui eikä saanut sanaakaan suustaan. - --- Kuule, Elli, virkkoi isäntä ja tarttui rohkeasti Elliä vyötäisten -ympäri kiinni. Jos tahdot, on täällä kaikki omaasi. Tämä talo, rahat, -kaikki mitä minulla on, on sinun... jos vaan tahdot... - --- Mutta minäpä en tahdo. - -Samassa Elli tempasi kellon nuorasta kiinni ja kilisti niin kovaa kuin -jaksoi. Kilistystä seurasi vapaus. - --- Sinä olet kavala, kuten kaikki naiset. Palvelustyttö ilmaantui -samassa silmänräpäyksessä kynnykselle. - --- Sytytä kynttilä, käski Elli, ja mene isännän edellä. Itse jäi hän -myymälään odottamaan siksi, että tyttö palasi. - --- Nyt menemme sulkemaan ovet ja sitte tulet minun luokseni maata. - -Palvelustyttö totteli niinkuin kone, pani Ellin sänkyyn maata ja nukkui -heti. - -Lamppu paloi koko yön, Elli istui sohvalla eikä nukkunut rahtuakaan. -Kultakello, epäsiveellinen kirja ja yöllinen kohtaus isännän kanssa -antoivat ajattelemisen aihetta koko yöksi. Niiden tarkoitus paljastui -kaikessa alastomuudessaan Ellin silmäin eteen. Kylmät väreet kävivät -ruumiin lävitse. Ja vihdoin kävi mieli niin ikäväksi, että täytyi -itkeä. Tuo seikka, että häntä oli pidetty rikkaruohona, kuohutti -kyyneleitä talvinaan poskille. - -Vihdoin tuli aamu... - --- Ette saa kesken kuukautta erota, virkkoi isäntä siististi ja -kohteliaasti. Jääkää vielä tuonnemmaksi, ehkä sitte... - -Elli vastasi ehdotukseen siten, että pani kassan avaimet pöydälle. - --- Tarkastakaa tilit heti. - --- Minne nyt pyritte? - --- Sanomaan rouvalle hyvästi. - --- Hm... menkää vaan. Isäntä otti avaimet ja ryhtyi tarkastamaan -vaillinaisen kuukauden tilejä. Tuota tehdessä harmi ikäänkuin uppoutui -johonkin syvään suohon. Kasvoille ilmausi kylmä välinpitämättömyys, -ja kun Elli astui paraatirappuja alas, jättääkseen ijäksi päiväksi -konditorin, kuului sieltä hänen jälkeensä: - --- Mene hiiteen. - -Elli lähti viivyttelemättä. - -Matka joutui ja ehtoopuolia ehdittiin perille. Jo näkyi siintävä -vedenselkä, rannat, salmet, kirkko... Koko lapsuuden maailma oli siinä -kuin suuri kuvataulu. - -Äiti tuli pihalla vastaan, auttamaan matkalaukkua alas rattailta. - --- Kyllä minä itse... olette niin ohuessa vaatteessa ja tuuli käy -kovasti. Menkää edellä. - -Äiti totteli ja meni edellä, Elli kävi jälessä ja kantoi itse kapsäkin. -Kyytityttö jäi hevosta kiinnittämään pihlajan tyveen. - -Isä istui kirjoituspöydän ääressä, kynä korvan juuressa, asiapapereita -edessä. Katsoi taakseen ja sanoi: - --- ... Tuli kaupungissa ikävä. - --- Taisi tulla. - -Elli nauroi ja riisui yltään päällysvaatteet. Teki sitte tulen ja -keitti kyytitytölle kahvia. Äiti istui ja heijutteli itseään, kädet -helmoilla, silmät lakkaamatta luotuina Elliin. Tyttö oli ollut niin -kauan poissa, että oikein teki silmille hyvää saada nähdä häntä. Tuo -häärinä, liikkeet, käynti... kaikki olivat äidille elämänvettä. - --- Minä tulen ja autan hevostasi ympäri. Elli tuli kyytitytön kanssa -ulos, otti hevosen irti, käänsi ympäri ja avasi portin, seisoi siinä -niinkauan, että tyttö ehti näkyvistä. - -Pihlaja huiskui tuulen käsissä, ja kun Elli tuli lähelle, heräsi -sydämmessä kova himo kiivetä ylös oksalle, kuten ennen pienenä -tyttönäkin. Yksi ponteva hyppy ja Elli kiipesi haarukka-oksaa myöten -ylös, niin ylös että pää oli korkeimman tertun tasalla. - -Ja aivan kuten lapsenakin näkyi sinne koko maailma. Taivas kaareutui -kiinni rantojen puihin, kuohut loiskivat karien yli ja pihlajan -oksat huojuivat tuulen käsissä; olivat jokaisessa silmänräpäyksessä -vähällä katketa. Vuorotellen sulkien silmänsä, vuorotellen tähystäen -taivaan kupuun, keinui Elli haarukka-oksalla. Myrskyinen tuuli tuntui -puhdistavan sydäntä ja kotitaivas ikäänkuin huuhtoi sielua puhtaalla -vedellä. - --- Elli, missä sinä olet? Äiti oli tullut pihalle ja huuteli Elliä? - --- Täällä. - --- Eikö sinun ole nälkä? - --- On. - -Elli pujottihe alas ja hyppäsi maahan. - -Isä oli saanut tilit valmiiksi ja istui selin ikkunaan, sauhutellen -pitkävartisella piipulla. Silmät sikkarassa makasi liedellä kissa, -vedellen pehmeätä kehruusäveltä ja silloin tällöin raottaen unisia -silmiään. Kun Elli oli syönyt virkkoi äiti: - --- Eikö sinun ole uni? - --- On... olen kovin väsynyt. - --- Minä teen sijan omaan kamariisi. - --- Elkää sinne... tuokaa tyyny tuohon isän sohvalle. Siihen Elli -pani nukkumaan. Äiti hänet peitti omalla saalillaan ja istui sitte -isän viereen. Asetti kädet helmalle, heijutteli itseään ja katseli -lakkaamatta Elliä. Kaappikellon naksaukset kuuluivat kirkkailta kuin -metallipalan sointu kiveä vastaan. Liedellä makasi kissa, päästellen -pehmeätä kehruusäveltä ja aina väliin katsoen unisesti sohvaan päin. -Isä veteli pitkiä savuja ja katsoi hänkin usein Elliä. - --- Ihmeesti oli väsyksissä, virkkoi äiti. Nukkuu jo. - --- Ihan se jo nukkuu, vastasi isä. - -He eivät kumpikaan aavistaneet minkä tulen lävitse tyttö oli tullut -puhtaana, kärventymättömänä kotiin. - - - - -Muuan lammasjuttu. - - -Hääpäivästämme lie ollut kulunut noin kuusi viikkoa. - --- Klaara kultaseni, virkoin minä eräänä iltana vähää ennen maata -menoa, kaikki naapurit sanovat, että minä olen tohvelin alla. - --- Panettelua, sulaa panettelua. - --- Eikä ainoastaan naapurit, vaan vieläpä... - --- No vieläpä...? - --- Jussikin. - --- Vai vieläpä hänkin. Mainiota, mainiota! - -Jussi oli suosituin palvelijani. Meidän molempain korvamme alkoivat -kuivua yksiin aikoihin, kaikki elkeet ja konnankoukut olivat meillä -olleet yhteisiä. Yhteisiä nuo olivat selkäsaunatkin, sillä Jussin isä -palveli minun isälläni muonarenkinä. Sormemme sekautuivat myös usein -tukkanuottaa vetämään, joka seikka ei suinkaan estänyt meitä seuraavana -huomenisena yhdessä miettimästä jotakin uutta peijonanpeliä. Muuten -oli Jussilla tapana hiljaa viheltää, milloin oli syvemmästi suuttunut, -joten tiesin jo kaukaa välttää häntä syrjään. - -Häitteni jälestä huomasin hänen viheltelevän usein... - --- Enhän minä niiden muiden juoruista, mutta kun Jussi... - --- Minä en Jussista välitä tuon vertaa. Kun tulee pyhäinpäivät... - --- Kultaseni, keskeytin minä ja vedin hänet polveni kohdalle... ei -minun aikomukseni ollut painautua asiassa niin pitkälle. - --- No... ei minunkaan. - -Klaara istuutui polvelleni, jäinen hymy silmissä. Me olimme hetkisen -vaiti kumpikin. Sielussani riisteili tuommoinen ylpeä tunne, joka on -tavallista miehille, jotka kahdenkymmenen vanhana astuvat aviosäätyyn -eli kuten minä sillä erällä olisin lausunut: valloittavat yhdellä -rajulla ryntäyksellä kahdeksantoista vuotiaan neidon sydämmen. - -Muiden ominaisuuksien ohessa oli Klaarallani huomattavassa määrässä -n.s. uudempaa sivistystä. Hän oli käynyt kansanopistossa sekä muutenkin -vartuttanut tietojaan kaikilla nykyajan keinoilla. - -Hän kuului naisliikkeen tukevimpain pylväiden joukkoon... ja hän oli -pakanalähetyksen ja muiden tärkeiden aatteiden asiamies. - -Kaikki sivistyneet ihmiset, jotka joko sattumalta tai muuten joutuivat -meillä käymään, vakuuttivat minulle yhdestä suusta, että Klaara oli -erinomaisen viisas ja teräväpäinen vaimo, että hänellä oli laaja -näköpiiri -- harvinainen seikka meikäläisten seassa -- että hän oli -seudun kaunistus j.n.e. Kuunnellessani noita vakuutuksia, minä tietysti -nostin päätäni pystymmäksi. Ei siltä, että olisin ollut kehujen -tarpeessa. Tiesinhän minä itse paremmin kuin kukaan muu Klaarani -viehättävät, hurmaavat puolet. Hänen terävästä älystään minulla oli -joukottain todistuksia... ja muita vankempi oli juuri tuo, että hän oli -valinnut miehekseen minut... - --- Milloin joutuu ruispelto tyhjäksi? kysyi vihdoin Klaara, hymyillen -kylmästi kuin sydäntalven aurinko. Milloin? - --- Kultaseni, se on jo tyhjä. - --- Joko? - --- Eilen vietiin viimeinen elokuorma riiheen. - --- Hyvä, sitte Jussi voi huomenna ajaa kotiini. - --- Mitä siellä, mitä? - --- Näetkös, se lammas ja pässi... - --- Vainenkin... - --- Nyt kun pelto joutui auki, on sopiva tuoda ne. - --- Niin on. Menköön siis Jussi huomenna. - -Lammas ja pässi kuuluivat Klaaran myötäjäisiin. Syystä tai toisesta -ne olivat jääneet tuomatta näihin asti. Minä en puolestani niistä -välittänyt, lampaita kun oli vanhaltaan meillä kahta vaille -neljäkymmentä, mutta Klaaran tähden. - -Ja Jussi lähti seuraavana huomenisena matkaan, palaten jälleen illalla -kotiin, rattailla kirjava lammas ja muhkea, mustasarvinen pässi. Klaara -ja minä menimme häntä vastaan pihalle, autoimme elukoita rattailta -alas ja opastimme niitä navettaa kohti, jonne toiset lampaat jo olivat -ajetut. - --- Eikö ole muhkea pari? kysyi Klaara, lampaan tanssittaessa häntä -navetan edessä kelpo lailla. - --- On, kaiken puolesta. - --- Arvaapa mikä tämän nimi! - --- Tiedäthän, Klaaraseni, ett'en ole vikkelä arvailemaan. - --- Se on paha virhe. Tämän nimi on Ulrika Eleonoora. - --- Vie pentele! Entä tämän mustasarvisen nimi sitte? Luulletiki Kustaa -Maurits Arm... - --- Ei sinne päinkään. Sen nimi on Väinämöinen. - --- Vie pentele! - --- Kasvatetaan näistä uutta rotua. - -Aamulla ajettiin lampaat tyhjään ruispeltoon. Nuo kaksi tulokasta -elivät omikseen, pysytellen laumasta erillään ja tarkastellen peltoa -joka suuntaan. Eellimäisenä vilisti Ulrika Eleonoora, kaula pitkänä -ja silmät luotuina naapurien peltoihin päin. Wäinämöinen jöntysteli -jälessä, aina väliin haukaten makeata neulaheinää pientareista, joihin -ei viikate sinä kesänä ollut koskenutkaan. - --- Minusta näyttää tuo Wäinämöinen pieneltä veitikalta, uskalsin minä -epäröivästi huomauttaa... eikä tuo toinenkaan näy olevan tottunut -säännöllisiin elämäntapoihin. - --- Tyhjiä ennakkoluuloja, vastasi Klaara. Näin ensipäivänä niitä kiusaa -uteliaisuus. Päivän kahden kuluttua talttuvat kyllä. - -Mutta Klaara erehtyi. Päivän kahden jälestä jöntysteli kolmasosa laumaa -Ulrika Eleonooran ja Wäinämöisen kintereillä, ja viikon kuluttua -tuntui siltä kuin olisi itse hornan henki muuttanut joka elukan -sieluun. Ne nimittäin eivät enää pysyneet alallaan viittä minuutia. -Yhdestä pellonkulmasta läähättivät toiseen kulmaan, niinkuin olisivat -alituisesti paenneet näkymätöntä pyssymiestä tai äkkiä menettäneet -kaiken järkipahansa. Pellolta kuului myötänään kellonkilinä. -Kellokas, joka ennen oli ollut suvulleen flegmatisen luonteen -esikuvana, kannustihe nyt ensimmäisten riveissä, mäkättäen ja muuttaen -alinomaa marssin suuntaa. Muu joukko seurasi jälessä, sekalaisessa -järjestyksessä, kuten reservipojat komppania-äksiisissä. - -Pellon-ahteella oli korkea, suippeneva kivi, jonka lakka oli tasainen, -seinät pykälmiä ja koloja täynnä. Kiveltä olimme Jussi ja minä -aikoinamme katselleet maailman laveutta, joten sen koloihin kätkeytyi -monta muistoa. Ja nyt minä eräänä päivänä sain nähdä ihmetapauksen, -joka sotii kaikkea järkeisuskoa vastaan. Ulrika Eleonoora, Wäinämöinen -ja kellokas olivat nimittäin silmälle näkymättömien tikapuiden avulla -kiivenneet ylös kiven lakalle, ja sieltä nyt loivat nuolaita katseita -naapurien peltoihin. Koloissa ja pykälmissä oli tovereita niin paljon -kuin niihin mahtui, jäännös määki kiven juurella surkeasti, juuri kuin -olisi viimeinen tuomio tulossa. - --- ... Ja minä siis olin oikeassa, virkoin Klaaralleni, jonka kasvoilla -leikki enkelin suloinen hymy. Tuo Wäinämöinen kumppanineen on sittenkin -pieni... - --- Hirveätä, keskeytti Klaara suuttuneesta, kun tuommoisenkin asian -suhteen saatat asettua pessimistin kannalle. - --- Ystäväiseni, lisäsi hän sitte suopeammalla äänellä, opettele itseäsi -optimistiksi, sitten vasta elämä tuntuu elämältä. - -Koetin seurata Klaarani neuvoa. Kun lammaslauman marssiharjoitukset -yhä kiihkenivät, naurelin minä itsekseni, tuumaillen että on se tuokin -somaa huvitusta maailmassa. On ruohoa ja Jumalan kauniita päiviä, joten -ei luulisi olevan tuskan pujoakaan ja yhtäkaikki on hätä ja levottomuus -noin ankaran kova. Mutta ehkä liekin -- koetin totutella optimistiksi --- pelkkää huvitusta, nautintoa. - -Mutta kerranpa sitte astui Ulrika Eleonoora ja Wäinämöinen erhetyksestä -aidan yli naapurini oraspeltoon. Heitä seurasi kellokas ja kymmenkunta -muuta lauman urheampaa, jälelle jääneet määkivät hurjan kamalasti, -juosten aidan juuressa edes ja takaisin... - -Menin heti ilmoittamaan asiain tilaa Klaaralleni, joka levollisena -kuunteli sanatulvaani, kunnes jouduin loppuponteen, nimittäin siihen -että Wäinämöinen ja hänen kumppaninsa olisivat hengiltä otettavat. -Silloin hänellä oli suuret kyyneleet valmiina. - --- Tapa ennemmin minut, virkkoi hän äänellä, joka olisi saanut -kallionkin pehmenemään. - --- Mutta kultaseni, ymmärräthän... - --- En minä tahdo mitään ymmärtää. - -Minun ei auttanut muu kuin myöntyminen. Jussi pantiin vielä samana -päivänä kohottamaan aitaa korkeammaksi, lampaat saivat pitää -valloissaan samaisen ruispellon ja Klaarani kyyneleet kuivuivat. -Mutta itse minä elin kauheassa epäilyksen tilansa. Mieleni oli -aina jännityksessä. En nähnyt uniakaan enää muista kuin lampaista, -oraspelloista ja hirmuisen korkeista aidoista, joita vielä yhä -kohotettiin aidaksilla. Tilani rupesi käymään arveluttavaksi -hereilläkin ollessa, sillä minä en muuta ajatellut kuin lampaita ja -yhäti lampaita. Toisin hetkin kuvittelin mielessäni, että minä itsekin -olin lammas, väliin Wäinämöinen, väliin kellokas, väliin... - -Niiden peijonain elin-ohjelma ei muuttunut hituistakaan. Päivän pari -ne uteliaina töllistelivät kohotettua aitaa, mutta jo kolmantena ampui -koko lauma itsensä oraspeltoon. Epätoivo valtasi minut, sillä tapasin -joutua silmänkantamaan juuri kuin viimeiset velikullat hyppivät yli. -Niin viipahtelivat kuin vuohet, sorkat eivät edes koskeneetkaan aitaan. - -Meille tuli Klaaran kanssa kuuma kohtaus. - -Luonnollisesti hänellä taaskin oli suuret kyyneleet valmiina. -Kinaillessa sitäpaitse hiipi vereeni aviomiehen ylpeys, joten minä -piankin rupesin malttumaan. Kun kovin myrsky oli mennyt ohi, virkoin -minä nauravasti: - --- Klaaraseni, nyt saat valita kahden ehdon välillä. - --- No...? - --- Joko sinä lähetät sanan teurastajalle... tai rupean minä -sirkustirehtööriksi. - --- Mokomat ehdot! Oletko milloinkaan kuullut sanottavan, että me naiset -olemme kekseliäitä? - --- Olen useastikin. - --- Nyt sitte saat sormin kokea, että se on totta. - --- No...? - --- Ei lainkaan vastaväitteitä, minä yksin otan asian käsiini. - -Klaara meni puhelemaan Jussin kanssa, tämä lähti puotiin, tuoden -selässään aikamiehen taakan sormenvahvuista ohjanuoraa. Sitte he -taaskin puhelivat keskenään. Klaara näkyi selittelevän mietteitään -laajalti ja pitkälti, koskapa mittaili käsivarttaankin Jussin -nenän edessä. Kuunneltuaan loppuun, meni tämä seiväskasan luo ja -alkoi pätkimään paksuimpia seipäitä ehkä noin kyynärän mittaisiksi -kapuloiksi. Seiväskasalta he sitte siirtyivät yhdessä navettaan -vehkeineen päivineen. Illan suussa tuli Klaara ikkunan takaa huutamaan -minulle: - --- Käy tänne nyt. Lampaat lasketaan ulos. - -Kiihkeän uteliaisuuden vaivaamana astelin minä navetan eteen. Klaara -avasi oven, lauma alkoi samota ulos. Joka lampaan kaulaan oli sidottu -pitkä pala ohjanuoraa ja nuoran päässä riippui kyynärän mittainen -seiväskalikka. - -Se oli kaikki Klaaran viisautta. Jäinen hymy kasvoilla hän katsoi -minua, ja minä ymmärsin tuon katseen merkityksen. Se oli huomautus -naisen älykkäisyydestä, kekseliäisyydestä. - --- Näetsä, koko konstiin ei kuuluu muuta kuin pari: kyynärää ohjanuoraa -ja seipäänkalikka, virkkoi Klaara asianymmärtävän mahdilla. Eikä -niitäkään tarvitse käyttää kuin jos pari viikkoa. Näetsä, lampailla on -huono muisti. - --- Onko niin? - --- Luonnontutkijat ovat sen todistaneet. Parin viikon päästä ne eivät -enää muista, että ovat milloinkaan hypelleet aidan yli. - --- Sepä se. - --- Ja sitte saadaan ottaa nuo vehkeet pois. - --- Tietysti niin. Minun mielestäni vaan tuo nuora on... - --- No...? - --- On suotta liian pitkä. - --- Eikö myös liian paksu? - --- No Klaaraseni, en minä sitä pahalla sanonut. Muuten minun -ymmärrykseni mukaan... - --- Sinun ymmärryksesi ei tällä erällä merkitse mitään. - -Peltoon laskettuina lampaat käyttäytyivät peräti toisella tavalla -kuin ennen. Rupesivat kiltisti puremaan ruohoa ojista, hajautuen joka -taholle. Entinen levottomuus oli kuin taikasauvalla pois pyyhitty. -Ei lainkaan enää yhteishenkeä eikä tuota reservikomppanian tapaista -marssimista. Kukin elukka eli itsekseen. Wäinämöinenkin laahusteli -kapuloineen syvimmässä ojassa, kaukana kellokkaasta ja Ulrika -Eleonoorasta. - -Sähkölampun tapainen kirkkaus loisti Klaaran kasvoilla. - --- Koeta keksiä pienempikin muistutus, virkkoi hän ivansekaisella -ilolla. Edes joku. - --- En minä näin alussa... lopussahan tuo kiitos seisoo. - --- Etkö näe miten ovat muuttuneet? - --- Näen kyllä. - --- Mitä siihen sanot? - --- Mitä tuohon erittäin osaisin sanoa. Yhden huomautuksen kuitenkin -pyydän... - --- No...? - --- Tuo kova ruokahalu voi johtua tämänpäiväisestä paastosta. - --- Vieläpä mitä! Lammas ei pidä lukua nälästä eikä janosta, kun se -siksi tulee. Sen näit jo itsekin. - --- Näin kyllä. - -Klaaran esitykseen, että jätettäisi lampaat yöksi peltoon, suostuin -kernaasti, sillä ilma oli lämmin. Maata mentyäni nukuin monesta aikaa -huolettomasti, näkemättä hyviä tai pahoja unia. Heräsin aamulla viiden -ajoissa. Klaaraa herättämättä puin päälleni ja menin ulos. Aurinko -juuri nousi metsänrannasta, ruohon kastepisarat kimaltelivat silmiini -kuin lukemattomat timantit. - -Melkein tietämättäni ohjautuivat askeleeni ruispeltoon päin. - -Tähystelin, tirkistelin, hieroen unta pois silmistäni, mutta lampaita -en nähnyt, en aivan ainoatakaan. Ei kuulunut kellonkilinää ei -hiikahdusta missään. Tarkastelin joka ojankin, mutta en löytänyt muuta -kuin jälkiä. Sitte silmäni kääntyivät rajanaapurini oraspeltoon. -Sielläkään, ei niitä ollut. Pelto oli tasainen kuin pöytä, joten -saatoin yhdellä silmäyksellä tarkata sen yltä ylitsensä. - --- No kummitus ja... Astelin kohotettua aitaa kohti. - -Tultuani lähelle näin jotakin aivan hirmuista, joka kylmetytti vereni, -huimasi päätäni. Neljäkymmentä seipäänkapulaa roikkui aidan ylitse oman -peltoni puolella ja toisella puolella kellui neljäkymmentä lammasta -hengetönnä, kuristuneena. Poloisten vatsat olivat pulleat, silmät -sameat. Keskimäisenä roikkui Wäinämöinen ja häntä kahdenpuolen kellokas -ja Ulrika Eleonoora, ja niiden rinnalla sitte jokaikinen elukka, yksi -kunkin seiväsparin välissä. - --- No kummitus ja... - -Aioin istua pientareelle itkemään, mutta korviini kuului samassa -vihellys, jonka heti tunsin. Katsottuani riiheen päin, näin Jussin -nojaavan veräjää vastaan, nenä suorassa viivassa lammasrivin kanssa. - -Kuni pyörtynyt astelin veräjää kohti, - --- Jussi... veikkonen! - -Hän vihelsi herkeämättä. - --- Näetkös, jokaikinen sorkka, aivan jo-kai-nen. - --- Missä emäntä? - --- Nukkuu vielä... näkee ehkä kauniita unia kiltistä lammaslaumasta. - --- Eiköhän sopisi käydä herättämässä? - --- Eiköhän niin? - -Me lähdimme yhdessä, Jussi viheltäen, minä epäröivin askelin, kuten -humalainen. - -Avattuani makuukamarin oven, näin että Klaara nukkui vielä. Vasen käsi -oli sievästi ohimon alla, oikea oli suljunut peitteen päälle. Hengitys -oli tasainen, säännöllinen. - -Katselin häntä kauan, hengittäen hiljaa ja tyynnyttäen mieltäni. -Aviomiehen ylpeys rupesi kiertämään suonissani. Tuo itsepäinen olento -oli minun pikku vaimoni, pikku Klaarani... - --- Kultaseni virkoin minä, koskettaen häntä otsalle, herää jo. - -Klaara havahtui. - --- Missä olet ollut? - --- Pellolla. - --- Oh, miten siellä voidaan? - --- Noin ylimalkaan voidaan siellä hyvänpuoleisesti. Tosin Wäinämöinen -ja... - --- Herran tähden! Mikä niitä vaivaa? - --- Kultaseni, parasta lie että itse käyt ottamassa selon. Minä en -ymmärrä... - -Klaara nousi joutuin ylös ja puki päällensä. - --- Mene riihipihan kautta, neuvoin minä, ne ovat siellä aidan -tienohilla. - -Klaara lähti. - -Minä jäin istumaan sängyn laidalle. Itsekään en tarkoin tiennyt -minkälaisia aatoksia syntyi päähäni. Ainoa minkä voin varmuudella -väittää todeksi, oli kasvojeni helakka hilpeys. Istuin nimittäin suuren -kuvastimen kohdalla, ja kun katsoin muotoani, oli se ainakin yhtä -heleä kuin Klaaran edellisenä iltana. Silmäni loistivat kuin kaksi -sähkölamppua, kasvoillani leikki kirkas paiste... - -Minä näetsä seurasin Klaaran askeleita riihipihalle... ja veräjälle... -ja ruispellolle... ja kohotetun aidan luokse, jonka ylitse roikkui -neljäkymmentä lammasta ja neljäkymmentä seipäänkapulaa. - - - - -Juha Juhanpojan elämän tarina. - - -I. - -Naimisen kautta Juha Juhanpoika keikahutti itsensä Kytämäen isännäksi. -Marianna, köyhän talon tyttö, iski silmänsä Juhaan, renkimieheen, -ja lorun lopuksi tuli pappilassa käynti, vihkiminen ja pieni Juha, -joka viimemainittu jo pienestä pitäin näytti omaavan isän tyynen, -miettiväisen luonteen. Lapsi elähytti isän mieltä niinäkin hetkinä, -jolloin kaikki muu maailma vääntyi vinoksi. Tuntui niin sanomattoman -kodikkaalta, kun poika pyllytteli lattialla, kaateli kumoon astioita, -matki kukon laulua. Pojan jälestä syntyi vielä tyttö, pieni Marianna, -joka oli yhtä valkeaverinen kuin äitikin, mutta sitte vietiin kehto -ylisille korjuusen eikä se enää ilmaantunut permannolle, vaikka vuosi -toisen jälestä vierähti isän ja äidin olan ohi. - -Paitse heitä neljää kuului taloon vielä kantavanhukset. Ne -olivat hankkineet itselleen huolettoman tulevaisuuden, ottamalla -muona-eläkkeen, joka tosin ei ollut aivan suuri, mutta joka siltä oli -omiaan imemään talon parhaat mehut. Eläkemaksujen vuoksi täytyi Juhan -jo ensi vuosina takertua jyvälainoihin, ja noiden lainojan tuttavuutta -riitti sitte koko miehuuden ijän. Juha oli niiden suhteen aivan kuten -uistimeen tarttunut hauki. Irtautumisyritykset eivät milloinkaan -luonnistuneet. Yhtä koukkua hellittäissä tarttui leukaan kaksi uutta -syvempään ja lujempaan. - -Pellot olivat pienet, ja pieni tuo oli talokin. Myötäisinäkään vuosina -ei herunut viljaa kukkuroiksi hinkaloon, epäsuotuisina aikoina -kutistuivat tulot vieläkin vähempään. Kun oli papin saatavat maksetut, -lainat kuitatut ja muut pienet tilit tehty, ei useinkaan syksyisin -jäänyt aittaan sanotttavin eloa. Hyvä, jos enää peittyi hinkalon pohja. - -Tulevaisuuden piti tietysti muuttaa olot paremmalle kannalle. Pellot -pöllähtävät kasvamaan leikkisämmin, pikku Juhasta ja Mariannasta -koituu lisää työvoimia, ja karjaa lisääntyy navettaan. Ja jonakuna -päivänä muuttavat majaa vanhuksetkin, ensin ukko, joka on lihavampi ja -ahnaampi, ja sitten akka, joko lainaa kaikki ajatukset ukolta. Pitää -vaan odottaa ja raataa eikä antautua surun ja epätoivon alle. Onhan, -siksi toisekseen, kuitenkin oma koti, oma kynnys. Ei tarvitse renkinä -rekailla eikä kauppailla käsivarsiaan vieraan työhön. Ja kuten sanottu, -sopii toivoa parempia aikoja peltojen, työvoimien ja eläkemaksujen -suhteen. Sitte voi vähä huoata ja iloita, mutta sinne saakka pitää -raataa väsymättä. Työllä ja raatamisella on moni köyhä mies päässyt -varoihin, moni uupumaisillaan oleva talo hyviin voimisiin. Pitäjässä -löytyy monta isäntää, jotka ovat köyhyyden kanssa vetäneet käsikapulaa, -vetäneet niinkauan että on tullut voitto syliin. Isännän arvo ja asema -se on hänelläkin, siitä ei pääse minnekään. Verokuiteissakin seisoo -selvin sanoin: Kytämäki, Juha Juhanpoika... - -Tuommoista herkkupöytää näytti Juha ajatuksilleen milloin epätoivo -pyrki vierailemaan mieleen. - -Eläkemaksujen lisäksi tuli vielä muuan hornan henki, jonka kylmä -puhallus tuntui joulu-öinäkin Juhan sielussa, nimittäin kolmentuhannen -markan suuruinen velka, joka kasvoi korkoa kuuden mukaan ja jonka -vakuutteeksi Juhalta oli viety Kytämäen kiinnekirja. Luja aikomus -suorittaa säännöllisesti velan korot ehkäpä joku markkanen pää-omaakin, -oli töytännyt lukemattomiin salakareihin, joita ei Juhan silmä -milloinkaan osannut edeltäpäin keksiä ja joiden olemassa oloa ei hän -onnettomuudekseen osannut ajatellakaan, ennenkun jo oli purjeineen -päivineen kumossa. Siten korkojen suoritus vuosi vuodelta jäi -tulevaisuuden niskoille... ja jyvälainat iskivät nekin yhä useampia -koukkuja saaliisensa. - -Kun olisi ollut myödä pölkkyjä edes pienempikin määrä, niin mikäpä -sitte hätänä. Pääsisi yhdellä hyppäämällä rajaviivan yli, edistymisen -ja vaurastumisen kultaiselle puolelle. Mutta eipähän ollut pölkkyjä, -ei pieniä eikä paksuja. Pieni metsäpalsta oli parhaakseen suota -ja kallioita, jossa ei ihmeeksi näkynyt kunnon hirttä. Havukuusia -ja närämäntyjä kyllä löytyi, mutta niistä ei heltinyt hopeata -lapiokaupalla. Sysiksi niitä kyllä sopi polttaa, ja Juha ryhtyikin -heti vihkimisen jälestä puuhiin, mutta sekään työ ei voinut työntää -häntä köyhyyden ojan yli. Kun sydet viho viimeinkin olivat ajetut -rautaruukiin ja hikoilemisesta ja valvomisesta vihdoinkin saatu -heliseviä käteen, ilmaantui rahareikiä semmoinen hirvittävä joukko, -että pää joutui pyörälle pelkästä miettimisestä mihin reikään lykätä -markka raukat. Valinta oli vaikea, kun kaikki reijät irvistivät yhtä -rumasti, yhtä äkäisesti. - -Samoin oli laita kaikkien satunnaisten tulojen. Markat eivät -milloinkaan saaneet unta vetää Juha Juhanpojan lakkarissa, niiden -täytyi hankkia lähtöön piammiten. Salakarin tapaisia menoja, joita -ei Juha ymmärtänyt odottaa, sylkähti aina esille kuten ohdakkeita -kaurapeltoon. Milloin hommattiin kylään kansakoulua, milloin tehtiin -uutta siltaa, milloin järjestettiin vaivaishoitoa, milloin mitäkin -yhteistä etua harrastettiin. Silloin aina takseerattiin Kytämäen -talokin äyrinsä mukaan, aivan kuin olisi saatu vihiä, että Juha juuri -sillä erällä sattui omailemaan heliseviä. - -Sitkeä, perherakas mies kärsii kaikkea, ja niin kärsi Juhakin, yhä -toivoen että onni vihdoin kääntää kevätkylkensä häneen päin. Joll'ei -ennemmin, niin myöhemmin, joll'ei ensi vuonna, niin sitte seuraavana. -Pitää vaan odottaa ja raataa, ei hyvä koskaan tule liian myöhään. -Nuori Juhakin jo rupee röyhistelemään mitallaan äidin olan tasalle, -ja tallissa telmii varsa pojan nimellinen, pyöreä ja uljas kuin lohi. -Kun he neljään kynteen alkavat vetämään onnen köyttä Kytämäkeen päin, -täytyy sen seurata mukaan, vaikka sitte kappale harmaata kalliota -laahaisi perässä! - -Ensimmäinen potkaus hyvin voinnin rajaviivaa kohden tuli, viivyteltyään -kappaleen toistakymmentä vuotta, äkkiä kuin kevään raesade. Juhan -astellessa eräänä iltana sysihaudalta kotiin nokisena ja hikisenä, -juoksi Marianna parkuen häntä vastaan. - --- Joudu, joudu... Juha. - --- No mikä nyt hätänä? Onko valkea irti? - --- Ei, ei... vaari on kuollut. - --- Sepä se. - --- Voi toki kun... - --- Älä suotta ulise, jouti se kuolemaan. - -Juha oli vaan syntinen ihminen, jota harmitti vaarin ahneus ja -rutilaiska elämä. Tämä oli, siitä pitäin kun talonpidosta herkesi, -elänyt kuin karhu talvikontussaan, kynnelläänkään koskematta -talontöihin, mutta kuitenkin alituiseen moittien Juhan toimia, puuhia. -Lihan punnituksessa, suolan mittaamisessa ja muissa eläkesaatavissa -veti kaikin voimin omaan puoleensa, jättämättä jyvääkään rästiä. Ja -hiukankin elintapoja muuttamalla olisi voinut antaa ainakin puolet -jokaisen vuoden eläkkeestä anteeksi. Taloa työntäessä nuorempien käsiin -oli ollut laiha kuin käki, mutta eläkkeelle ruvettua alkoi heti vatsa -ja niska paisumaan. Juhan raataessa yötä päivää -- pellot, rakennukset, -työkalut olivat taloa vastaanottaessa kaikki rappionpuolella -- -kuorsaili vaari lämpöisessä viinatuvassa, moittien saamiansa perunoita -vetisiksi, läskiä laihaksi. - --- Häpeä toki, Juha, puhua tuolla tavalla minun isästäni. - --- Noh... - --- Häpeä toki. - -Marianna rupesi yhä kovemmin parkumaan, mutta vastaili kuitenkin Juhan -ruvetessa tyystemmin kyselemään kuolontapausta. Puolipäivän tienoissa -oli vaari kuollut, arvatenkin sydämmen halvaukseen. Oli huttua syödessä -vaatinut enemmän voita joukkoon ja sitte romahtanut, lusikka kädessä, -äkkiä lattialle, ainoatakaan huudahdusta päästämättä. Siihen sijalleen -oli kylmennyt kuin kärpänen. - --- Voi, toki, nyt äiti suree itsensä hulluksi. - --- Älä joutavia ulise. - -Juhaan ei sillä kertaa näyttänyt mikään vaikuttavan. Hän levollisesti -asteli tupaan, haki ruokaa pöydälle ja istui syömään. Pian muistui -mieleen eräs pykälä vaarivainajan eläkekirjassa. Muotonsa puolesta -se oli niin runollinen että sydäntä hipaisi, mutta sillä oli terävä -kärki -- ja että kärki oli käännetty Juha Juhanpoikaa kohden, oli -aivan luonnollista. Tuo runollinen pykälä kuului: Ja sitte kun Herra -suvaitsee kutsua minut täältä murheen majasta luokseen ijäiseen iloon, -tulee vävyni Juha Juhanpojan toimittaa minun maalliset jäännökseni -kunniallisesti hautaan, paikkakunnan yleisen tavan mukaan -- -- -- - --- Hm... - -Juhan asemassa ei tuo ollut niinkään helppoa. Jotta pykälän määräys -tuli noudatetuksi, oli pakko myödä nuori lehmä navetasta ja joku sata -leiviskää heiniä. Kaikenmoista puuhaa versoi vielä menojen lisäksi. -Piti käydä puhuttelemassa rovastia, kellonsoittajaa, haudankaivajaa ja -lukkaria sekä suorittaa niillekin sievät summat. Marianna puolestaan -kävi kutsumassa pitovieraat. Kun määrätty sunnuntaipäivä koitti, -oli kaikki valmis. Pitkä saattojoukko lähti Kytämäen pihalta, ja -Juha itse ajoi ruumista, vakavan ja juhlallisen muotoisena. Hautaus -tapahtui komeasti. Kelloja soitettiin kaukaalta, kuten sopi vaatiakin -saattojoukon suuruuden vuoksi, ja muistopuhe ylisti joka lauseellaan -kunniallista talonvanhusta, joka nyt oli päässyt rauhan majoihin, -jättäen hautansa reunalle surevan puolison ja vävyn ja lastenlapset. - -Pidot onnistuivat nekin kauas kiitoksien yli. Ruoanlaittaja oli -häärinyt Kytämäessä jo viikkokauden, ja saattoväen palatessa kirkolta -notkuivat pitkät pöydät hyvänmakuisten ruokien painosta, Illemmalla -muuttuivat vieraat iloisemmiksi, kielet keveämmiksi. Solinaa ja puhetta -kuului joka loukosta. Ja Juha Juhanpoika liikkui kuin unissa vieraiden -kesken, pitäen silmällä ettei olut loppunut haarikoista. Väliin tuntui -sydämmessä katajaisen makua -- tuntui aivan siltä kuin olisi nuori -lehmä, sata leiviskää heiniä ja vaarivainajan laiska elämä kiertyneet -väkeväksi keräksi hänen kurkkuunsa, joka kerä esti ruoan, oluen ja -kaiken muun hyvän nauttimista. - -Eivätkähän ne pidot yhteen iltaan loppuneet. Hyvästiä heittäissä -kehoitti Marianna tutuimpia vieraita saapumaan aamiaiselle seuraavana -päivänä. Useimmat noudattivat kutsua, joten mässäämistä vielä -jatkui seuraavan huomisenkin, huolimatta kiireestä työ-ajasta, joka -kevätkylvöjen suhteen oli täpärimmillään. Vihdoin vieraat hajousivat, -elämä muuttui jälleen kotoiseksi. Karvas mieli oli ainoa, joka jäi -Juhalle muistoksi koko peijaistouhusta. Syömisestä ja mässäämisestä -ei sukeutunut muuta kuin rahanmenoja, ehkäpä vielä lisäksi ivaa ja -takapuheita. - -Karvas kerä kuitenkin suli Juhan kurkussa, kun muori muutti asuntoa -tupaan ja rupesi syömään talon pöydässä. Kolme tynnyriä rukiita, -nelikko silakoita, leiviskä voita... koko tuo hirmuinen eläkevero oli -lakannut, ja sopukin tuli paremmaksi, kuin ei enää löytynyt epäsovun -lietsojata. Pääseminen köyhyyden ojan yli ei enää kajastanut silmään -pelkkänä unelmana. Jyvävelka toisen jälestä kuitattiin, pienet pellot -mieltyivät kasvamiseen, ja pojasta ja tytöstä alkoi jo alla apua -ulkotöissäkin. - -Mutta pahin peikko sittekin oli vielä jälellä, nimittäin kolmentuhannen -markan suuruinen velka, maksamattomine korkoineen. Se oli kuin pohjaton -suo, joka nieli kitaansa karjaa, viljaa, sysihautoja ja mitä vaan sai. -Eikä koskaan tullut täyteen, ei koskaan saanut kyllin. Aina vaiteli -enemmän, paljoa enemmän! - -Kun alkoi tukkien veto Kytämäen metsän takaa, riensi Juhakin -joukkoon, kahdella hyvällä hevosella. Poika oli jo seitsemäntoista -vanha, pitkä ja hoikka, mutta työhön tottunut ja sitkeä luonnoltaan -kuin isäkin. Lyötiin kuormaa reen täydeltä ja saatiin rahaa sen -mukaan. Syksytalvella kävi Juha Juhanpoika kaksi erää velkamiehensä -luona, vetäen kummallakin erällä satamarkkasen esille ja palaten -jälleen kotiin, sydän täynnä toivoa. Onni oli vihdoinkin kääntänyt -kevätkylkensä Kytämäkeen päin. Viisi kuusi vuotta vielä tämmöistä -ponnistelemista, niin tottapa jo on puolet pääomaakin surmattu... -siitä velasta, jonka vaarivainaja laiskuudessaan ja saamattomuudessaan -teki. Muorin kuoltua voi Juha poika saada hypoteekkipankistakin -puolitoistatuhatta markkaa kuoletuslainaa, niin pääsee puhtaasen eroon -velkamiehestä... ja saa kiinnekirjan käteensä! - -Kahdenpuolen joulua kiirehdittiin talontyöt tehdyiksi. Kevätpuolella, -veronmakson jälkeen lähdettiin taas tukinajoon. Keli oli jo -huononpuoleinen, aurinko sulatti tiet pehmeiksi, kannot ja kivenkyljet -rupesivat hohtamaan lumen alta. Mutta vetopalkkaa kohotettiin, kun -pölkkyjä oli vielä paljo vetämättä. Eräänä iltana ajoi Juha kuormansa -kahden kiven selkään, jotka aurinko oli sohjuiselle tielle loihtinut. -Reki istui tuiki lujasti kiinni. - --- No nuo peijakkaat. - -Juha haki kangen, koetti painaa kenoa ylös, jotta olisi päästy liikkeen -alkuun, mutta voimaa puuttui käsivarsista... kuorma ei pikahtanutkaan -paikaltaan. Poika, joka ajoi jälessä, ehti paikalle ja haki hänkin -kangen. - --- Menkää peräpuoleen ja auttakaa sieltä, käski hän isää... vääntäkää -vasempaan. - -He yhdessä ponnistivat, hevosen yrittäissä vetämään, mutta kuorma ei -hievahtanutkaan. - --- Jos lie pakko purkaa, arveli isä... ei se taida myöntyä menoon. - --- Sitte tulee puoliyö, ennenkuin ehdimme rantaan ja kotiin. Koetetaan -kovemmin... onhan takimainen reki vapaa. - --- Aivan vapaa. - -Poika työnsi uudelleen kangen etumaisen reen alle, nosti raivosti -olkavoimallaan. Isä auttoi peräpuolta, vääntäen vasempaan, ja hevonen -venyttihe vetäessä suoraksi kuin sukkavarras. - --- No... hei... Kas heltipä peijakas... Jeesus, mikä sinun on? - -Juha näki, miten poika vaipui sohjuiseen lumeen, suonenvedon tapaisesti -puristaen käsissään kankea. Kasvot olivat valkoiset kuin paperi, katse -oli sydäntä vihlaiseva. - --- Herra Jeesus... - -Juha oli nykertyä hänkin kinokseen. Tuntui kuin olisi polviniveleet ja -muut jäntereet äkkiä vedetty poikki... kurkkukin kieltäysi tekemästä -palvelustaan, ääni muuttui ilkeäksi myrinäksi. - --- Pois kotiin... pian... pian. - -Perässä tuli ajajia, joten Juha sai pian apua. Kuorma purettiin tuota -pikaa ja poika nostettiin pitualleen rekeen. Nostettaessa hän parkui -surkeasti, vakuuttaen että koskettaminen teki hirveän kipeää. - --- Joku teistä ajaisi kuorman rantaan, pyysi Juha, ja toisi hevosen -kotiin. - --- Villi-Heikki tuolla käy jouten, hän kyllä voi. - --- En minä ilmaiseksi pyydä. Noh, hei... - -Ja kotia kohden lähti Juha Juhanpoika ajamaan, mieli sekavana, -ajatukset hurjassa epäjärjestyksessä. Hän vaistomaisesti käsitti, -että jotakin kamalaa, hirmuista oli tapahtunut pojan suhteen. Onneton -oli kasvoiltaan valkoinen kuin palttina, ja milloin reki tärähytti -kiven kylkeen tai muuhun töykämään, kuului sydäntä vihlova huuto ynnä -vakuutus, että teki niin hirveän kipeää. - --- Mikä sinun tuli, Juha? - --- En tiedä. Kun pääsisi kotiin pian... pian... - - -II. - -Toipuminen edistyi kovin vitkalleen, vaikka koetettiin keinoja -useampia. Kytämäessä kävi hierojat, rohtoin tuntijat eli kaikki, -joilla oli vähänkin mainetta lääketaidon alalla. Mutta potilas -virui yhä vuoteella. Vihdoin joutui piirilääkäri käymään pitäjässä -virkatoimillaan, ja joku hyvänsuopa ihminen lähetti tuosta tiedon -Kytämäkeen. Juha pani hevosen puihin, ajoi lääkärin perään ja sai tämän -palatessa poikkeemaan heille. Mutta lääkärin käynti nipisti loputkin -toivon tähkät. Vamma oli kerrassaan parantumatonta lajia. Poika ei -toinnuttuaankaan enää kykenisi raskaasen työhön. - --- Eikö milloinkaan? - --- Ei milloinkaan. - -Onnettomuuden tapaus löi syvät jäljet Juhan koko olentoon. Tuntui -sydämmessä siltä kuin olisi äkkiä lyöty poikki joku paksu jänne, joka -surullisimpinakin hetkinä oli yksinään kaiuttanut toivon säveltä. Koko -viheriäinen tulevaisuus peittyi hyisen hallan vaippaan, ja tuntui ettei -sitä vaippaa mikään aurinko voi sulattaa... se oli niin valtavan jäinen -ja kylmä. Työkään ei enää luistanut entiseen tapaan. Valju, sairastava -poika pyöri alati ajatuksissa, hervaisten käsivarsien voiman, -murtaen mielenlujuuden, sitkeyden. Entinen vahva vakaumus taistelun -lopullisesta voitosta ja menestyksestä alkoi jo toisinaan horjahdella, -tuntuipa väliin siltä kuin olisi elon polku kulkenut kauttaaltaan -pelkkien soiden yli, joiden pohjattomiin kuljuihin voi liukastua minä -silmänräpäyksenä hyvänsä. - -Yritys surmata velkaa, raukesi kuin mikäkin tuulen tupa seuraavana -talvena. Juha palkkasi päivämieheksi erään entisen talonisännän, jota -raa'an luontonsa vuoksi kylässä kutsuttiin Villi-Heikiksi. Tämä oli -laiska, saamaton ja leveäsuinen, kuten ainakin semmoiset henkilöt. -Kokeiltuaan viikon kaksi, lakkasi Juha rahatyöstä -- pojan epätoivoinen -tila pyöri alinomaa aatoksissa, jäytäen käsivarsien voimaa ja sitkeyttä --- mutta Mariannan ehdotuksesta pani hän Villi-Heikin omin hotein -tukinajoon, ruveten itse häärimään sydenpolton kanssa. Tuo oli onneton -teko, sillä muutamana iltana näki Juha hevosen ajajatta pyrkivän tallia -kohden... ontuen kolmin jaloin! Eläin raukkaa oli surkea nähdä. Se -oli ryvetetty märäksi, vasen takajalka letkui velttona, ponnettomana. -Juha riensi hevoista vastaan, nähden samassa mieshenkilön katoovan -metsänkäänteesen. Arvatenkin Villi-Heikki oli saattanut hevosen kodin -näkymään, koskapahan eväsnyyttikin löytyi köyteen kiinnitettynä. - -Hevosen vasen takajalka oli kolmesta kohden poikki. - -Vankka kirous pääsi Juhan huulilta, huomatessaan asianlaidan, mutta -Mariannan ehdittyä paikalle hän jo voitti suuttumuksensa. Ei tahtonut -pahoittaa vaimon mieltä, jonka ehdotuksesta tämmöinen surullinen -seuraus johtui. Muistaen miten alhaiselta yhteiskunta-asteikolta oli -huipannut talon-isännäksi, ei Juha muutenkaan ollut kärkäs Mariannan -mieltä pahoittamaan, saati sitte nyt, kun oli pojankin suhteen surua -täysin mitoin. - -Ja niin ne jäivät tukinvedot ja muut suuret yritykset turpeesensa -nukkumaan. Elämä muuttui tyyneksi, hiljaiseksi, päivät vierivät -iltaan toisensa jälestä, mutta entistä intoa ei enää lieskahtanut -eloon. Tapausten kulku oli vaikuttanut Juhaan aivan unijuoman tavoin. -Toiveet, suuret pyrinnöt nukahtivat kiltisti. Sydenpoltto tuli -ainoaksi sivukeinoksi, jolla ansaittiin vuosittain joku vähäpätöinen -summa. Metsän kodikas humina, tulen heikko rätinä, savun nousu -korkeuteen... kaikki sointui Juhan uupuneen hengen kanssa. Metsä tuli -hänen mieluisimmaksi olinpaikakseen, kotia lukuunottamatta. Tyttö sai -ajaa sydet rautaruukiin ja hoitaa äidin kanssa raha-asiat. Juha ei -kumpaakaan tointa mielinyt. Polvet tuntuivat jo aamuisin kankeilta -ja mustaan tukkaan alkoi ilmaantua valkoisia suortuvia. Vanhuus noin -varkain lähenteli... - -Kuolipa sitte muori ja asiain tila sai äkkiä uuden käänteen. - -Eräänä sunnuntai-ehtoona lähti poika, joka jo aikoja sitte oli toipunut -jaloilleen, kylään ruistalkoosen, palaten kotiin vasta seuraavan -päivän illalla, silmät punaisina, askeleet horjuvina. Juha ei pojassa -mitään erityistä älynnyt, vaikka muutoin kummasteli tuota liiallista -viipymistä. Mutta äiti, tultuaan tupaan Mariannan kanssa iltalypsyltä, -rupesi heti torumaan ja elämää pitämään. - --- Kehtasitkin pilata maineesi, nimesi ja... - --- Suru sen teki. - --- Mitä surua sulla on? Mitä? - --- Kuulehan, äiti poloinen, meidät kaikki perii hukka... vaarivainajan -velka haetaan ulos. - --- Mi... mitä...? - -Juhan korvissa rupesi suhisemaan, ja kurkku tuntui hirmuisen -ahtaalta. Pojan viimeinen lause oli tehoisaa unijuoman vastamyrkkyä. -Sydänkomerossa alkoi liikkumaan ajatuksia sikin sokin... olivat yksi -toistaan kuumempia, polttavampia. - --- Mitä sanoit vaarivainajan velasta? Mitä? - --- Sitä että se haetaan ulos. - --- Juoruja, tuumi äiti. - --- Ei ole kuin sydänpäivän totta. Kaikki on jo haettu takavarikkoon... -ja tänäpänä kuulutettiin kirkossa, ett'ei Kytämäen isännän Juha -Juhanpojan kanssa saa kukaan tehdä viidenkään pennin kauppaa. - -_Juha Juhanpojan elämän tarina_. - --- Isä, älä usko juopuneen lorinoita. - --- Ei oo uskomisesta väliäkään. Huomenna tai ylihuomenna tulee -kiiltonappinen herra ja lukee plakaatista saman historian. Sitte sitä -sopii uskoa. - -Tuvassa pääsi äänettömyys valtaan. - --- Velka kuuluu tavoittelevan viiteen tuhanteen ja siihen sulaa koko -talo hölyineen pölyineen. Olisi haettu ulos jo viime vuonna, mutta -varrottiin muorin kuolemaa... nyt tuli sopiva aika iskeä. - -Äiti ei enää virkkanut sanaakaan. Todellisuus paljastui äkkiä kamalassa -alastomuudessaan esille. Kruununpalvelijain tulo, vasaran pauke, -yleisön tungos... kaikki nuo tanssivat pikakuvina ajatusten läpi. -Heidät perii hukka, kerjuusauva... - --- Talkoossa ei puhuttu muusta kuin Kytämäen oloista. Meidän velkamme -ja omaisuutemme oli kaikkein huulilla. En voinut kuunnella noita -puheita, vaan hiipielin varkain pois joukosta. Villi-Heikki tuli -vastaani ja... - --- Vietteli sun juomaan. No... - -Juha nykertyi kumaraan asentoon, katsoa tuijottaen permannon rakoon... -äiti ja Marianna olivat äänettöminä. - --- En surisi, jos olisin terve. Tekisin työtä ja... mutta nyt en kelpaa -muuksi kuin kirkonvartijaksi. Vaarivainajan velka, joka on imenyt -Kytämäkeä kuun päivän, vaati kitaansa terveyteni, ainoan mitä minulla -oli. Voi meitä polosia...! - -Poika nousi ylös, asteli hoiperrellen tallin ylisille ja heittäysi -heiniin nukkumaan. Tuvassa oltiin äänettöminä. Vihdoin Juha ojentihe -suoremmaksi ja katsoi vaimoaan silmiin. Tämä virkkoi arasti: - --- Jos menisit itse kuulustamaan ja neuvottelemaan. Ehkä saisit -viivytystä tai muita ehtoja. Eihän tuo ole ennenkään kiven kova ollut. - --- Eihän se erittäin... - -Juha ei nukkunut koko yönä. Pukeuduttuaan aikaisin aamulla, herätti hän -vaimonsa, mutta kummallakaan ei ollut lohdun kipinää liikenemään... -eivät kymmentäkään sanaa vaihettaneet toisilleen. - -Juhan tullessa ulos aurinko paraillaan nousi. Navetassa kiekui kukko, -sika porsaineen söi ruohoa riihen lähellä. Kaste välkkyi kaurassa, -ruispellossa punerti lyhyt oras, tiheä ja tasainen kuin harjan -terä. Itse Kytämäen talo, sijaiten metsän vierteellä, jonkun matkan -päässä kylästä, näytti rakennuksineen ja pihoineen ystävälliseltä -haltijattarelta, jolla oli paikattu, vuosikymmeniä vanha viitta yllä, -mutta joka sittekin jo pelkällä näöllään lämmitti Juhan mieltä. Nuo -vanhat nurkat ja loukot olivat kuin mitäki ymmärryksellä varustettuja -olentoja, ne kertoilivat kahden vuosikymmenen työstä, taistelusta... - -Velkamies kuunteli osanotolla Juhan esityksiä, mutta ei voinut -yhteenkään suostua. - --- Sinä et milloinkaan kykene, kruununverojen ja kunnanmaksujen ohessa, -suorittamaan niin suuren velan korkoja. Ymmärrät itsekin, että se on -sula mahdottomuus. - --- Kyllähän tuo niin on, täytyi Juhan myöntää. - --- Suuremmatkin talot saavat nykyisinä aikoina takkiinsa, jos vaan on -velkaa, saati sitte semmoinen hovi; kuin Kytämäki. Miten suuri se taas -onkaan manttaalistaan? - --- Neljänneskolmatta osa. - --- Hm... tai korkeintaan neljäntuhannen arvoinen; - --- Jos pidettäisi pieni huutokauppa, myötäisi joku määrä irtainta... -lehmiä, lampaita, viljaa, työ-kaluja... - --- Ei se siitäkään valkene. Myöt karjasi ja viljasi, millä ruokit -itsesi, peltosi? Pellot pääsevät laihtumaan nurmeksi, ja se merkitsee -kolmanneksen talon hintaa. Sitäpaitse voisi huutokauppa tuottaa jonkun -sata markkaa, ja tuostako velka surman saisi. - --- Näin syksyllä menee kaikki helppoon, huomautti Juha, tarttuen -viimeiseenkin oljenkorteen, kuten hukkuva ainakin. Keväillä olisi -kaikki paremmin hinnoissa. - --- Mutta, hyvä ystävä, sinulla ei ole keväillä enää mitään myötävää. - -Se oli totta sekin. Ennen uutta ruohoa nuo aina tapasivat loppua -heinät, samoin viljakin hupeni hinkaloista jo aikoja ennen uutisen -tuloa. - --- Ei minulla suden luontoa ole, hyvä ystävä, mutta ymmärräthän ett'ei -tämmöisissä asioissa auta heittäytyä akkamaiseksi. - --- Ei suinkaan, ei... - -Sillä hyvällä sai Juha lähteä kotiin. Ajatukset käydessä melkein -nukahtivat, kunnes Kytämäen ystävällinen haamu rupesi häämöittämään -metsän vierteellä. Silloin todellisuus ikäänkuin kourin ravisti -häntä. Nuo pellot, nuo vanhat nurkat... kaikki viedään häneltä pois, -vaarivainajan velan vuoksi. Vieras ottaa omakseen hänen työnsä, hikensä -hedelmät, hän itse työnnetään maantielle joukkoineen... - -Mustiin puettu mieshenkilö käveli pihalla edes ja takaisin, -silmäten usein tielle päin, jota Juha asteli. Hevonen ja välkkyvät -vieterirattaat seisoivat portinpielessä. - -Jokohan tuo oli... nimismies! - -Epäilemättä se oli hän. Napit välkähtelivät auringon valossa kuin -pakkais-yön tähdet, ja virkalakin valkoinen syrjäys vilahteli yhä -selvemmin. Juha Juhanpojan polvet rupesivat omituisesti vapisemaan; -kaukana portin luona hän jo otti lakin kouraansa. - -Asteli sitte hajamielisin askelin vallesmannia kohti. - - -III. - -Kaikki irtainkin kulki vasaran alitse, jakautuen satoihin käsiin. -Pieni määrä astioita, arvottomimpia huonekaluja ja joku kertamus -pitovaatteita jäi Kytämäen entisille omistajille. Velkojakin sai -tappiota jonkun sata markkaa, sillä talosta ei kukaan tarjonnut enempää -neljäätuhatta, ja irtain pyrki menemään sekin keskihintojen alle koko -huutokaupan ajan. Rahojen tiukkuutta valittivat kaikki ostajat. - -Juha muutti vannoneen pieneen mökkiin, jonka oli miehuutensa päivinä -muonarenkiä varten rakentanut kylän ja Kytämäen välisen metsätien -varrelle. Velkoja sen lahjoitti heille eli oikeammin myöntyi -kylänvanhinten vaatimukseen... niiden kävi sääliksi Kytämäkiläisten -kohtalo. - -Marianna meni kylään palvelemaan, joutuen piankin naimiseen rengin -kanssa. Heillä ei ollut varaa auttaa vanhuksia, kun itsekin elivät -kädestä suuhun, ja perhe lisääntyi säännöllisesti joka vuosi yhdellä -jäsenellä. - -Poika koetti onneaan rullatehtaan työmiehenä, mutta unhotti jonakin -kiihtymyksen hetkenä parantumattoman vammansa ja joutui toisen kerran -sairasvuoteelle. Kun häntä muutenkin haittasi ryypiskelemisen halu, -erotti tehtaanhoitaja hänet työstä säälimättä. Poika jätti tehtaan, -elättäen itseään miten milloinkin sattui. Väliin oli hän postilaukun -kuljettajana jollakin kartanon-omistajalla, väliin karjakauppiaiden -apulaisena, väliin yritti hän takertua talonpojan töihin. Mutta -viinanhimo saattoi vallata hänet minä silmänräpäyksenä hyvänsä, ja -silloin hän jätti vakonsa kesken kyntämättä ja lähti tiehensä. Häntä -ruvettiin sanomaan "maailman Jussiksi!". Repaleinen puku yllä ja -sydämmessä katkera viha kaikkia parempiosaisia kohtaan kuljeskeli -onneton poika seudun ympäri. Halu edes vähänkään kohota kurjasta -tilastaan, nukahti yhä sikeämpään uneen. - -Juha eli kituutellen mökissään. Häntä jo alkoi vaivata vanhuus, -lisäksi mieli oli niin kummanlaisen veltto, ett'ei työ, raataminen -enää houkutellut. Aatoksien ja ruumiin välille alkoi ilmaantua -sopusuhtainen, uupunut henki, toisen nukahtaessa nukahti toinenkin. -Menneistä päivistä, niiden riemuhikkaista toiveista oli joku hämärä -muisto jälellä, joka pääasiallisesti kohdistui verokuittiröykkiöön. -Noissa keltaisiksi savuttuneissa papereissa seisoi jok'ikisessä: -Kytämäki, Juha Juhanpoika... - -Ne olivat niiltä ajoilta, jolloin hän heilui isäntänä, suorittaen -kantavanhuksille runsasta eläkettä ja yrittäen surmata suurta velkaa ja -sen korkoja. Nyt oli Kytämäki toisen oma; ja tuli, jonka harmaa savu -aamuisin nousi uuninpiipulta ylös avaruuteen, ei enää ollut Mariannan -tekemä. - -Vaimonkaan suru ei asustanut kielenkärjessä. Ani harvoin puhelu -eksyi menneisin aikoihin, silloinkin virkattiin korkeintaan joku -pintapuolinen sana. Siten koko entisyys vähä vähältä hautaantui -unhotukseen. Vaimo kehräili kylän emännille, Juha kävi taloissa töissä, -havuja pilkkoomassa ja riihiä kuivaamassa. Elämä ei vaatinutkaan suuria -tuloja, sillä nautinnot ja mukavuudet rajoittuivat tuiki pieneen alaan. -Vaimo tyytyi kermattomaan sikurikahviin, Juha ei pyhäpäivinäkään -vaatinut parempaa herkkua, kuin eräänlaista keittoa, jota valmistettiin -siten, että kiehutettiin kaljaa ja muherrettiin siihen leipää sekaan. - -Muutamana syksy-iltana vaimo sitte valitti tuntevansa kovaa polttoa -rinnan alla. Täytyi heittää kehruu tuokseen, sillä tauti rupesi -kourimaan yhä kovemmin. Juha valmisti koiruoho-kahvia -- ainoa -lääke, jota hänellä oli varastossa ja jonka hyvät ominaisuudet hän -tunsi omasta kokemuksestaan -- mutta sekään ei lievittänyt tuskia, -päinvastoin ne yltyivät nopeasti ja aamupuolella oli sairas jo -tunnotonna. Saman päivän illalla hän veti viimeisen henkäyksensä. - -Punniten pelkältä terveen järjen kannalta kuolontapausta, ei Juha -hetkeksikään menettänyt henkistä tasapainoaan. Hän eli ja liikkui -konemoisesti. Ainoa tunne, joka uupuneessa sielussa tuikahti tuleen, -oli kiitoksen tapainen huokaus, kun Luoja oli niin laupias ja lopetti -vaimon vaivat, kärsimykset. Mielellään olisi hän lyöttäytynyt itsekin -mukaan, sillä mitään sidettä ei enää löytynyt, joka olisi häntä -kiinnittänyt elämään. Kuolo olisi ollut hänellekin paras. - -Asianhaarain vuoksi ei Marianna saattanut tulla kirkolle sinä -sunnuntaina, jolloin entinen Kytämäen emäntä haudattiin. Poikaakaan -ei näkynyt. Hänen polkunsa olivat siksi sekaisia, ettei hänelle saata -tietoa, joten vainajan lähimpiä omaisia ei seisonut haudan vierellä -muita kuin Juha. Tämä neuvotteli, toimituksen loputtua, hetkisen -aikaa haudankaivajan kanssa, joka pään nyökäyksellä näytti suostuvan -esitykseen. Esitys koski haudan peittämistä, johon työhön Juha pyysi -päästä omin käsin osakkaaksi. Seuraavana huomenisena hän siis jälleen -asteli kirkkomaalle, odotellen siellä siksi että haudankaivaja saapui. -Yhdessä sitte täyttivät haudan... - --- Vanhako sun vaimosi oli? - --- Kuudenkymmenen... - --- Paras aika köyhälle siirtyä pois. - --- Paras aika. - -Työ väsytti Juhaa kummanlaisesti. Polvet ja käsivarsien taipumat ihan -kangistuivat... täytyipä työn loputtua istua muutamaksi minuutiksi -haudan soralle. Siinä istuissa sitte lie ajatukset kierrelleet sinne -tänne entisyyden ympäri, koskapahan huulet ikäänkuin tenhottomasti -rupesivat mutisemaan herran-siunausta, ja kaksi kyyneltä noin -tietämättä vieri poskia alas haudan soralle. - -Lausuttuaan haudankaivajalle hyvästit ja kiitokset, lähti Juha jälleen -kävelemään kotia kohden. Ilma oli kylmänpuoleinen, pohjatuuli puhalsi -vinhasti, lumensekaista vettä alkoi vihmoa tuulen muassa. Iltahämärä -oli jo käsissä. Tulia rupesi ilmaantumaan kauppiaiden ikkunoihin, -auramiehet päästelivät hevosiaan irti, lähteäkseen kotiin. - -Juha asteli hiljaa. Joku karvas tunne rupesi äkkiä kuohumaan rinnan -alla, sytyttäen uupuneen hengen muutamaksi silmänräpäykseksi eloon. -Mennyt elämä ponnistuksilleen, hikipisaroineen, astui silmiin -oikeassa valossaan. Hänellä oli ollut maailmassa sama asema kuin -hämähäkin verkkoon joutuneella kärpäsellä. Häntä oli imetty, -puserrettu myötänään. Kruunu, kunta ja salakarin tapaiset menot -olivat aina työntäneet imusarviaan hänen hikisen ruumiinsa ympäri, -ja kun niistä pääsi hetkeksi rauhaan, ojensi velka ja eläkemaksut -luisevat käsivartensa häntä kohti, syleilläkseen häntä ja vuollakseen -viimeisetkin hikipisarat. Sitte kun olivat kuiviin imeneet, sitte -työnsivät Kytämäestä pois... - -Saisipa tulla tuoni häntäkin tervehtimään. Ilomielin löisi kättä ja -lähtisi mukaan, mutta jopahan tuo vielä tuli pariin vuosikymmeneen. -Hänessä lie henki yhtä sitkeässä kuin isävainajassakin, joka eleli -sysihautansa vieressä yhdeksänkymmenen tuolle puolen, joutumatta -ruotiukoksi tai mitenkään kerjuun nojalle. Mutta isällä olikin lujempi -terveys. Hänen voi ruveta särkemään polvia ja käsientaipumia... ja -sitte avautuu hänelle vaivaistalo, jonka rakentamiseen ja kunnossa -pitämiseen Kytämäkeäkin veroiteltiin ehtimiseen. - -Jyrkkä kirous oli pääsemäisillään Juhan huulilta, mutta samassa karvas -tunne hajosi äkkiä kuin vesikupla. Uupunut henki vaipui jälleen uneen, -ja jalat tekivät tehtävänsä konemoisesti. Jotta ei ajatukset enää -joutuisi moisiin hairahduksiin, rupesivat huulet mutisemaan toiseen -kertaan herran-siunausta. - --- ... Valistakoon kasvonsa minun päälleni ja... - -Sivumpana, erään kujan suussa, hoiperteli kaksi päihtynyttä. Toinen oli -pitkä ja repaleinen, toinen lyhyempi ja ehjempiin vaatteisin puettu. -Kumpainenkin kallisteli suutaan kohden olutpulloa. Onneksi oli Juhan -silmät niin vanhat, ettei hän tuntenut pitempää ja repaleisempaa -juopunutta omaksi pojakseen. - --- Olkoon minulle armollinen... - -Jalkain tehdessä konemoisesti työtään, jäi kirkkomaa ja päihtyneet -vähä vähältä yhä kauemmaksi. Uupuneessa hengessä ei enää sen koommin -iskenyt mikään kipuna tulta. Elämä vieri hiljaa ja varmaan päämääräänsä -kohti. Ihmisillä, joilla tähän maailman aikaan on niin paljon rientoja -ja pyrinnöitä, ei ollut aikaa ajatellakaan Juha Juhanpoikaa, jonka -elämän tarinan tässä olen kertoillut. Useimmat tuskin muistivat, että -semmoista henkilöä koskaan oli ollut olemassakaan. - - - - -Miisu raukka. - - -I. - -Ehkä lienettekin käräjäherroja, virkkoi kyytimieheni, kun lähdimme -ajamaan majatalon pihalta leveälle maantielle, joka vei kirkonkylään ja -kaupunkiin... vai...? - --- Varsin niitä. - --- Ja ehkä ensikertalainen näillä tienoin. - --- Vallan. - --- Arvasinhan minä sen. No kimo, sinä pirun perintö. Saatuaan hevosen -juoksemaan, hän tunteettomasti lauloi: - - Mikkeliss' oli markkinat - Ja Kajaaniss' oli myös. - Eläähän nuo kaksi nuorta - Vaikka ahon syrjäss'. - --- No kimo, sinä... - -Tuo hevonen häntä vihatti kuin synti. Oli vanha markkinakalu, -hinnalleen kallis ja petoksella sitäpaitse työnnetty hänelle. Viime -antinmarkkinoilla nimittäin. Hän oli ollut hiukan ryypyssä, kuten -miesten tapana on semmoisissa tilaisuuksissa. Raastuvan kulmassa tuli -Janne kimon kanssa häntä vastaan ja... - --- Mikä se Janne on miehiään? - --- Mikäkö on? Hitto vieköön, hän on juuri käräjätalon poika. Isä on -herastuomari. - --- Hyvä, entä sinun isäsi? - --- Minun isäni... onpahan vain eläkemies. - --- Hyvä, varsin hyvä. - --- Mutta ei ole hädän haamuakaan. Mulla on talonosuuteni lainassa, -naimisen kautta ehkä saan satoja lisää. No kimo, sinä... - -Ja hän taasen kertomaan miten Janne petkutti hänet hevosenvaihdossa. -Otti nuoren varsan ja sata markkaa väliä... ja työnsi hänelle tämän -kimon, vanhan markkinakalun, jolla oli satakin tapaa, mutt'ei -ainoatakaan hyvää. - --- Juoksun suhteen kuitenkin... - --- Jos tuo tuommoinen juoksi tai oli juoksematta. Kun on molemmissa -takajaloissa patti. Mutta minkäs tekee... olin silloin hiukan ryypyssä, -kuten... - --- Kyllä ymmärrän. - -Hän ei paljon muistuttanut henkistä olentoa, tuo mun kyytimieheni. -Poskiluut tuijottivat terävinä ohuen lihan lävitse, silmät olivat -pienet, katse niljakas, tyhjämäinen. Ääni oli säreä, melkeinpä kokonaan -kesytön. Huulet olivat liian lyhyet ulottuakseen yhteen, joten suu -myötänään oli auki. Molemmista pielistä vuoti mustaa tupakkikuolaa alas -leualle, jossa rumia partakarvoja rikkaruohon lailla rehoitti. Kaula -näytti hirveän pitkältä, hartiat kapeilta, vartalo ja raajat olivat -huonosti kehittyneet. - --- Mikä nimesi on? - --- Kaaleppi... isä kun on kova lukumies, niin... - --- Kyllä ymmärrän. Miten vanha olet? - --- Täytän kohta kaksikolmatta. - --- Älähän mitä. - -Luulin hänet ainakin kymmentä vuotta vanhemmaksi. Eikä ihmekään, sillä -mitään nuoruuden ja tuoreuden merkkiä ei silmäni hänessä keksinyt. -Päinvastoin oli hänessä kaikki niin vanhaa, niin väsynyttä. - --- Meitä on kolme veljestä. - -Kaaleppi rupesi laveasti selvittämään suhteitaan yhteiskuntaan. Annoin -hänen rauhassa kertoa, tarkkaamatta ainoatakaan ajatusta. Heittäydyin -kokonaan omiin mietteisini, omiin nautintoihini. Tuntui niin -vilpoisalta, niin raittiilta. Hengitin ahnaasti metsän makeata ilmaa, -katselin kuusien yli vaaleata ehtootaivasta, kuuntelin käen kukuntaa... - -Ja siten matkasimme kohden kirkonkylää. Käräjätalo oli matkan päämäärä. -Muuan suuri perintöjuttu, johon minut oli haettu apumieheksi, oli -seuraavana päivänä esillä. Kysymyksessä oli kymmeniä tuhansia. - -Kaaleppi puri ahkeraan tupakkia, kiroili kimoa, laulaen aina väliin -höysteeksi mielehisiänsä laulunpätkiä. Sitte aukeama avautui eteemme. - --- Tuo on käräjätalo, virkkoi Kaaleppi, tuo keltanen tuolla. - --- Vai siellä on. - -Suuri kylä kirkkoineen kouluineen levisi edessämme. Ylös mäelle, -jonne olimme hitaasti saapuneet, näytti kylä komealta, pienen -kaupungintapaiselta. - --- No kimo... - -Kaaleppi lyödä hutasi kimoa, ja lähdettiin hyvää juoksua alas -- mäki -oli pitkä, luisuva. - --- ... Nyt auta Herra. - -Hädin tuskin vältimme kamalaa kumoon-ajamista, sillä kimo äkkiä -pärskyen kaaresti sivulle, nousi ylös kahdelle jalalle ja telmi kuin -vimmattu. - --- Tuo tyttö vietävä tuolla, Kaaleppi taas älähti... On varmaankin -Miisu. - -Pieni ihmisolento häämöitti epäselvästi mäen alla. Kelletti kerään -vetäytyneenä nurmella maantien vieressä, kuten viluissaan nukkunut -ainakin. Tuuli hiljaa häälytti nukkujan keltaista kattuuniliinaa, siten -säikähyttäen kimon, jolla todenperästäkin näytti olevan omia tapoja. - -Hyppäsin joutuin rattailta alas ja kiirehdin mäen alle. - --- Kuulehan kun... - -Kovin oli uni nukkujalle makeata, sillä sanani eivät mitään -vaikuttaneet. Minun täytyi koettaa parempaa keinoa. Tartuin tuohon -keräntapaiseen olentoon käsin kiinni, nostin häntä jonkun verran maasta -ylös ja virkoin uudestaan: - --- Kuulehan kun... - -Raukka olikin pieni tyttö. Herättyään ja ruvettuaan hiukkasen -huomaamaan asioita, hän surkeasti säikähti. - --- Isäntä kulta, antakaa anteeksi. En minä enää koskaan... - -Vereni värähti. Tuo rukous tuntui lähteneen sydämmen syvimmästä. -Äänikin kuului valittavalta, rukoilevalta, aivan kuin särkyneen -kantelon parahdus. - --- Älä huoli pelätä. Eihän tässä muuta, mutta hevonen oli vähällä tehdä -tuhoja. - --- Voi mua, voi. - -Tyttö jo täydelleen tajusi mikä vaara meillä oli ollut kädessä. Mutta -suureksi kummakseni hän rauhoittumisen sijaan rupesi täyttä kaulaa -itkemään. - --- Älähän nyt... eihän tässä mitä. - --- Voi mua, voi. Isäntä pani noita kiviä haravoimaan maantieltä ja -olenkin nukkunut. - -Huomasin minäkin että asia oli tosi. Makuupaikan lähellä oli vanha -hylky-harava, ja maantielle oli äskettäin vedetty hiekkaa. Seassa oli -paljo nyrkinkokoisia kiviä, jotka kyllä olisivat sietäneet tulla pois -haravoiduksi. - --- Koska se on syyni? - --- Huomenna. - --- Hm. - -Tuo oli hyvin ikävä juttu... sillä jota tarkemmin katselin tyttöä, sitä -enemmän hän alkoi käydä säälikseni. - --- Isäntä minua niin kovin varoitti ja kuitenkin nukahdin. Mutta minun -olikin hirveästi uni. Eeva ei antanut yöllä yhtään nukkua, vaan parkui -aamupuoleen asti. Sille puhkee hampaita, näettekös. Sitte minä panin -maata tuohon. Aioin vaan pikkuisen nukkua, mutta uni petti, ja nyt -onkin jo ilta. Voi mua, voi. Kun tulen kotiin, saan selkääni. - --- ... Joudat saamaankin. - -Tuo oli Kaalepin säreä ääni. Hän ajoi luoksemme, yhä vielä kiroten -kimoa, vaikka tämä jo oli täydellisesti rauhoittunut. - --- Käykää pois rattaille. Tuo on Miisu, Vaivalan huutotyttö. - --- Ja Vaivalan isäntä on sun veljesi. - --- Aivan niin. Ei se suuri talo ole, mutta Ananias veli häärii -kuin piru markkinoilla. Ottaa markan siitä, josta ei toinen saisi -penniäkään. Käykää pois rattaille. Ei tule turmioksi sulle Miisu, -vaikka saatkin tänä iltana koivukeppiä. - --- Niinkö luulet? - -Tunsin sydämmessäni sääliä ja vihaa. Tyttö raiska näytti kovin -kärsineeltä. Kasvot olivat laihat, kädet likaiset, puku vanha ja -repaleinen. Huulissa oli yskän rohtumia, kasvoissa ilkeitä näppyjä. - -Mutta silmät olivat suuret, harmaat ja kirkkaat! - --- Missä käsin veljesi talo on? - --- Tuolla etäämpänä. - --- Onko maantien varrella? - --- On aivan. - --- Sepä hyvä, Miisu, pane harava tuohon aidalle ja tule rattaille. - -Mitään virkkamatta totteli tyttö ja me lähdimme ajamaan. - --- Kuinka vanha olet? - --- Käyn kahtatoista. - --- Elääkö äitisi vielä? - --- Ei. Eipä mun sitte... - -Raukka oli orpo ja joutunut huudolle jo viiden vuoden vanhana. -Ei muistanut enää isän muotoa eikä äidin ääntä. Huutolaisena oli -kierrellyt taloja ja kyliä, viime uudenvuoden päivästä saakka oli ollut -Vaivalassa. Siellä oli olo ollut kaikkein tukalinta. Täytyi tehdä vähin -joka lajia työtä, toruja ja kuritusta sai joka päivä. - --- Isännältäkö? - --- Siltä juuri. Se ei kärsi katsella tämmöisiä huutotyttöjä. Sanoo että -syömme talon köyhäksi ja olemme pelkkänä harmina. - --- Siinä ei liekään liiottelua, arveli Kaaleppi. Sinustakaan ei makseta -vuodessa muuta kuin kuusikymmentä markkaa. Ei tule monta penniä aterian -osalle, vaatteista puhumattakaan. Kyllä tuommoisista on huolta ja -harmia. - --- Ei pitäisi sitte huutaman taloon, virkoin minä, jollei hoida -ihmisellisesti. - --- Huutavat nuo muutkin. Eikä tuota Vaivalassa erittäin piinata. -Menetellään noin vaan kohtuuden mukaan. - -Saavuimme Vaivalan kohdalle. Kaaleppi pysäytti Kimon ja ärähti tyttöä -menemään matkoihinsa. Tämän mieleen kaiketi muistui kuritus ja torut, -koskapahan taas rupesi nyyhkyttäen itkemään. - --- Voi mua, että nukuin. - --- Maltahan, virkoin minä ja astuin alas rattailta. Minä tulen kanssasi. - -Astelimme tytön kanssa tupaa kohden. San auki töllisteli Kaaleppi -jälkeemme. Hän ei aavistanutkaan mielentilaani. - -Talo näytti vähäpätöiseltä rakennuksien suhteen. Mutta kaikki oli -ehjää ja oivassa kunnossa. Piha oli lakaistu puhtaaksi, ikkunat olivat -kirkkaat, etehinen siisti, maitoastiat kauniissa järjestyksessä. - --- ... Raukka nukkui vahingossa liiemmäksi, virkoin minä isännälle, joka -sytytteli piippuaan lieden puolella, ja pelkää nyt saavansa kuria. -Tuossa on teille markka, jos sillä voitte palkata jonkun haravoimaan -kivet maantieltä. Kun kuuluu olevan huomenna syyni. - -Laskin markan astiakaapille, helähdys kuului yli tuvan. - --- Huomenna se on syyni, virkkoi isäntä, vetäen vyötään kireämmälle ja -katsoen ovea kohden. Sopiihan tuo ansaita itsenikin. - -Hän ei lainkaan ollut Kaalepin muotoinen. Suu oli tiivis, silmät -pienet ja älykkäät. Kasvoissa oli jotaki kiven kovaa, joka ei sietänyt -leikkimistä, vastaansanomista. - --- Harava jäi sinne aidalle. - --- Jaha. - -Isäntä lähti, mutisten mennessään jotaki emännälle. Tämä rupesi -etsimään ruo'an tähteitä tytölle syödä. Sytytellen sikariani, seisoin -hetkisen paikallani, näin miten halukkaasti tyttö ahmi kylmää lientä, -silakkaa ja piimää, näin kuinka hän salaa hymyili hyvälle onnelleen. - --- Hyvästi! - -Tunsin rinnassani silmänräpäyksellistä onnea. Joku ääni kuiskasi -korvaani, ett'en ollut milloinkaan yhdellä, markalla niin suuria -aikaansaanut. - -En milloinkaan...! - - -II. - -Kului vuosia viisi, kuusi. Oli taaskin kevät ja käräjä-aika. Matkustin -samaa tietä, samaa päämäärää kohti ja saavuin illalla perille -käräjätaloon, johon kestikievarikin oli sijoitettu. Asunnokseni sain -vinttikamarin, jonka ikkuna antoi pihan puolelle. - -Kartanolla liikkui väkeä tiheään. Katselin heitä välinpitämättömästi, -kuten ventoja ainakin, kunnes silmäni keksi olennon, johon huomioni -erittäin kiintyi. Se oli muuan hoikka tyttö, joka usein ilmaantui -kartanolle, milloin kantaen ruokia, milloin juomia, milloin mitäki -puuhaten. Jotakin hämärää tuttua sukelsi mieleeni. Olin häntä nähnyt -ennen, mutta milloin ja missä, en voinut muistaa. En voinut mieleeni -johtaa mitään tapausta, joka olisi luonut valoa hämäriin muistoihin. - -Istuin yhä paikallani ikkunanpielessä. Ajatukseni varastivat itselleen -salaa levon hetken, ja minä katselin alas kartanolle ajattelematta -mitään, miettimättä mitään. Keveät askeleet, jotka kuuluivat -kiertoportailla, saattoivat minut äkkiä hereille. Ovi aukeni ja sisään -keikahti tuo hoikka tyttö, kantaen tarjottimella vesikarahviinia, -Katsoin häntä tarkasti ja ponnistin muistoani. - --- Illallinen on valmis, hän samassa vapaasti virkkoi, luoden minuun -pikaisen katseen. - -Hänellä oli kauniit silmät... suuret, kirkkaat ja harmaat! - --- Hyvää iltaa, Miisu. - -Välähti äkkiä mieleeni Kaalepin pahantapainen kimo ja seikkailumme -pitkän mäen alla. Ja välähti mieleeni Vaivalan huutolainen, kovia -kärsinyt tyttö raukka. - --- Hyvää iltaa. - -Hän nauroi minun mielestäni liiankin miellyttävästi. Silmäni pian -keksivät hänessä keikailemista, kevytmielisyyttä. Tuo hienoileminen -minua jo vähän kiusatti. - --- Jaksatko sinä nyt hyvin? - --- Kyllä. - -Hän katsoi minua tarkemmin. Joku vanha muisto näkyi äkkiä pyrkivän -hänelle mieleen, poistaen hetkeksi tuon hienoilemisen, keikailemisen. - --- Sepä hauskaa. Oletko jo vanhakin? - --- Seitsemäntoista. - -Hän nauroi taas miellyttävästi ja naurullaan hän sammutti eloon -heränneen muiston. Niin ainakin minusta näytti. - -Hänen oli raskas hengittää, sillä kureliivi oli puristettu kovin -lujasti vyötäisten ympäri. Hän muutenkin tahtoi kaikinpuolin esiintyä -sievänä, miellyttävänä. - --- Muistatko ennen nähneesi minua? - --- En. - --- Koetapahan muistella. - --- Maksaako tuo vaivan? - -Hän nauroi ja sovitti epäjärjestykseen joutunutta kutriaan. Rupesin -tuntemaan kiusallista vastenmielisyyttä. Tuo hienoileminen ja -muistamattomuus minua suututti. - --- Ajattele kuusi vuotta taaksepäin. Missä olit silloin? - --- Vaivalassa. - -Hän loi silmänsä alas, joutui hämille ja aikoi lähteä. Mutta minä -pidätin hänet ja pyysin häntä vielä malttamaan hetken. - --- Etkö muista miten Vaivalassa ollessasi pelätit erään kerran -matkustavaisen herran kyytihevosen. Nukahdit mäen alle ja tuuli -lehutteli liinaasi. - --- En muista. - --- Etkö lainkaan? - --- En. - -Hän rupesi punehtumaan kasvoiltaan. Valehteli nähtävästi vastoin -parempaa tahtoansa, mutta ei ollut kylliksi taitava salaamaan häpeää, -jonka valehteleminen sydämmessä synnytti. - --- Sepä kummallista, ett'et muista. - -Hän lähti edelläni ulos, liiti kevein askelin kiertoportaita alas ja -katosi pihalla näkyvistäni. - -Mutta vielä myöhään illalla istuin minä ikkunanpielessä, sillä unetar -viivytteli tuloaan. Ajatuksia, mietteitä heräsi mielessäni monenlaisia. -Enimmäksen olivat karvalleen harmaita, sumuisia. - -Kartanolla oli jo aikoja sitte kaikki liike tauonnut. Käräjöitsijät -olivat kotiin häipyneet, talonväki oli uneen uupunut. - -Eivät kuitenkaan kaikki, sillä lattiani alla kuului liikettä, puhelua, -toisinaan nauruakin. Ensin tosin tyvin hiljaa, mutta aikaa myöten -yhä äänekkäämmin, yhä iloisemmin. Jota myöhemmälle ilta kului, sitä -kovemmaksi paisui puhelu, nauru. Korkin paukahduksia myöskin rupesi -kuulumaan yhä tiheämmin. Tulin siihen päätökseen, että huone lattian -alla mahtoi olla kievarin vierashuone ja että siellä joku seura vietti -illan iloja, yön kemuja. - -Lattia välillämme lie ollut ohut, koskapahan rupesi kuulumaan alhaalta -korviini selviä sanoja. Lie siihen sekin vaikuttanut, että seura tuntui -tulevan yhä iloisemmaksi. Siellä puheltiin reuhaten, lyötiin kämmentä -pöytään, että lasit kalisivat, kiroiltiin paksulla äänellä. - --- Janne, osta multa musta oriini, virkkoi eräs karhea ääni, kiroten ja -lyöden kättä pöytään... Osta, saat halvalla. - --- En osta, vastasi ääni, jossa vielä oli jonkun verran sileyttä ja -sointua, mutta kyllä vaihdan, jos mielesi tekee. Saat Paarman ja -puolitoistasataa väliä... Käy huutijärvelle. Korpelainen sanoi, että -mun musta oriini... - ---- Korpelainen on tyhmä pässinpää. - --- Sanoi että... - -Väittely äkkiä herkesi, sillä joku kävi ovessa keveästi. Sitte kuului -pullon kilahduksia ja korkin paukahduksia. - --- Miisu, sinä olet kaunis tyttö, virkkoi taaskin karkea ääni... -hemmetin kaunis tyttö. Ei ole ihme, että Janne on sinun tähtesi kipeä. -Ei ole lainkaan ihme. - --- Älä lörpöttele, kuului Jannen sileämpi ääni. - --- Oletko niin varma onnestasi? virkkoi eräs iloinen ääni, jota en -tähän saakka ollut kuullut. Mutta jos käykin niin, että minä... että -minä... - --- Tuki suusi, juopporatti. - -Jannen ääni oli kiukkuinen. Tuntui ett'ei hän suvainnut leikkimistä. - --- Miisu, istu polvelleni. Katsokaapa nyt... - -Kuului heikkoa telmettä, tuolin kolinaa ja hyväilysanoja. Niihin suli -oluen pulputus ja Miisun miellyttävä nauru... - --- Minua jo rupesi väsymys valtaamaan. Menin levolle, pääni kylmiä -mietteitä täynnä Miisun suhteen. Tein laskuja, joiden totuutta en -epäillyt, tein johtopäätöksiä kylmän järkeni mukaan, sekoittamatta -pisaraakaan runollisuutta joukkoon. Todellisuus oli siksi -vastenmielinen. Keikaileva piikatyttö humalaisten hyväiltävänä -- eipä -siihen tarinaan enää muuta sopinut. -- Parempi, ett'en olisi häntä -lainkaan tuntenut. - -Käänsin itseni toiselle kyljelle, vedin peitettä korvani yli, -estääkseni räyhääjien ääntä kuulumasta. Mieleni rupesi käymään vähän -lämpimämmäksi, katkeruus alkoi asettumaan, sääliä ja myötätuntoisuutta -rupesi heräämään rinnassani. Keikaileva Miisu vaihtui Vaivalan -huutotytöksi, pieneksi raukaksi, jolle ei ilmoisna ikänä lausuttu -hellää sanaa, jolle ei koskaan hymyilty lemmen hymyä. Pienestä raukasta -kasvoi kaunissilmäinen, hoikkavartaloinen tyttö. Sydän oli puhdas, -mieli viaton, kaino... - -Mutta tuskin lie nyt enää -- hän on jo voinut langeta. Näissä oloissa -hän voi langeta minä hetkenä tahansa. Joko tänä yönä, huomenna tai... -Hän nauttii täysin käsin elämästä, joka näihin saakka on ollut pelkkää -kurjuutta, pelkkää kärsimystä. - -Houkka tyttö. - -Minä tein vertailuja entisyyden ja nykyisyyden välillä. -Huutolaisraukka, joka sai kärsiä vilua, nälkää ja kovaa kohtelua, oli -sitteki, käräjätalon keikailevaan piikaan verrattuna, tuhat kertaa -onnellisempi. Jos minun kädessäni olisi ollut kohtalon avaimet, olisin -loihtinut käräjätalon Vaivalaksi, Miisun kuutta vuotta nuoremmaksi. -Ja sitte minä olisin kovemmilla käsillä tarttunut kiinni hänen -onneensa. Olisin vaikka ottanut hänet mukaani kotiin, lahjaksi nuorelle -vaimolleni... - - -III. - -Juttu oli tavallista ilettävämpi... - -Jäin seisomaan lautakunnan puolelle, enkä mennyt viereiseen kamariin, -joka oli käytettävänäni ja jossa tavallisesti vietin juttujen väliajat, -asiapapereita selaillen ja muistiinpanoja tehden. - -Katseeni keksi käräjätuvan ovenpielessä naisolennon, jonka heti tunsin -Miisuksi. Hän oli puettu mustiin, kasvonsa näyttivät vaaleilta, -melkeinpä sairailta. Liikahtamatta hän seisoi ovenpielessä, silmät -luotuina lattiaan, vartalo hieman kuin kokoonkutistnneena. Mutta -äänensä oli selvä, kaunis. Hillittyjä värähdyksiä kuului väliin ja -silmään varastihe väliin kyynel. - -Oli kulunut kaksi vuotta siitä kuin viimeksi tapasimme toisemme. Nyt -hän esiintyi päällekantajana, hakien eläkettä lapselleen! Kaikki oli -käynyt kylmien laskujeni mukaan. - -Vastaajana oli käräjätalon Janne, pitkä mies, jonka käytös oli röyhkeä, -hävytön. Hän piti päätään ylpeästi pystyssä, paksuilla huulillaan -leikki ylenkatseellinen hymy, katse oli irstaisen leikkisä. - -Hän puhui rohkeasti, väitti syytöstä valheeksi, katsoen aina väliin -irstaan leikkisästi Miisua, jonka poskille vähitellen alkoi leviämään -punan hohdetta. - -Puoli tusinaa vieraitamiehiä huudettiin sisälle. - -Yksi tiesi yhtä, toinen toista. Syytetyn sitkeän vastarinnan tähden -oli tuomari pakoitettu koskemaan erityisseikkoihin, joita jo julkinen -häveliäisyyskin kieltää mainitsemasta. Jota kauemmin juttua jauhettiin, -sitä törkeämmäksi se muuttui laadultaan. Lautamiehet purivat huultaan -ja tuomari koetti tiukoilemalla tehdä ääntänsä juhlalliseksi, -arvokkaaksi. Janne nähtävästi riemuitsi. Nosti päätään yhä ylpeämmin -pystyyn, asetti paksut huulensa yhä ylenkatseellisempaan hymyyn, -katseli ympärilleen yhä julkeammin. Ja Miisu raukka seisoi ovenpielessä -liikahtamatta, silmät luotuina lattiaan. Vartalo näytti kutistuvan yhä -enemmän kokoon, posket rupesivat hohtamaan yhä kovemmin... hänellä -luulletikin jo oli viimeiset voimat käsillä. - -Talon palvelustyttö, Miisun entinen toveri, todisti viimeiseksi. -Todistus oli törkeä ja erittäin sitova. Janne hieman hämmästyi, kun ei -kyennyt kiertämään eikä sekoittamaan tytön sanoja. - --- Pyydän ylöslykkäystä tuleviin käräjiin, hän lopulta virkkoi, -katsoen hävyttömän leikkisästi Miisua, joka seinään nojaten seisoi -liikahtamatta. - --- Miksi? kysyi tuomari. - --- Hänellä oli muitakin armastelijoita... - --- Voitko näyttää toteen? - --- Voin. - -Ovenpielestä kuului katkonaisia, tukahutettuja sanoja. Miisun kasvot -näyttivät kalpenevan ja kokoonkutistunut ruumis rupesi vavahtelemaan. -Mutta voimat olivat lopussa, ei ainoatakaan ehjää sanaa tullut -kuuluville. - --- Nyt Janne valehtelit, kuului rohkea ääni yli oikeussalin. - -Se oli käräjätalon piika, joka noin lausui ovea avatessaan ja ulos -lakituvasta astuessaan. - --- Saadaan nähdä, kultaseni. - -Janne nauroi hävyttömästi, toistaen samassa vaatimuksensa. - -Siihen suostuttiin. Oikeus julisti väliaikaisen päätöksen, jonka mukaan -asia lykättiin seuraaviin syyskäräjiin, tarkempaa käsittelyä varten. Ja -tuli vastaajan silloin sakon uhalla näyttää väitteensä todeksi. - -Hitain askelin ja katse luotuna lattiaan poistui Miisu käräjätuvasta. -Olisin rientänyt hänen jälkeensä, mutta en voinut, sillä seuraavassa -jutussa täytyi minun olla saapuvilla. Juttu oli sekasotkuinen -maanjako-riita, vanha pöpö, joka oli jo monta tuomaria pannut -pälkähäsen. - -Viivyin tällä erällä monta päivää käräjissä. Olin tullut tunnetuksi ja -saanut joukon juttuja ajaakseni. - -Ajattelin Miisua usein iltahetkinä, väliin tahtomattanikin hänen -kohtalonsa pyörähti mieleeni. Ennen poismenoani kyselin palvelustytöltä -tarkemmin, miten raukan laita nyt oli. - -Kurjuutta ja puutetta -- pitihän tuon tietämänikin -- oli ollut tähän -asti. Usea antaa kyllä armopaloja, mutta tavalla semmoisella, että -saajan sydän kirvelee kuin palohaava. Kaiken muun lisäksi tuli vielä -sairaus. Luoja tietää, mikä lopuksi olisi tullut, jollei sovintoa olisi -saatu aikaan. - --- Ovatko he sitte sopineet keskenänsä? - --- Ovat. - --- Milloin? - --- Eilen. - --- Paljoko Janne maksoi? - --- Kuusisataa markkaa. - --- Hm... ja lapsi elää. - --- Elää se. Ei ole kipeä ollutkaan. - --- Hm, virkahdin minä tyynesti. - -Tuntui mielessäni levollisemmalta enkä siis huolinut pitemmälle -kysellä. Tosin oli tarinassa vielä yksi kohta minulle epäselvänä, mutta -otaksuin ettei nykyinen palvelustyttökään, vaikka oli Miisun entinen -kumppani, kykenisi siihen vastaamaan. Minua nimittäin ihmetytti, miten -Miisu alentui käräjiä käymään viettelijänsä kanssa. Olin sitä mieltä, -ett'ei siihen kurjuus ja puute yksin vaikuttanut. Täytyi olla muita -syitä. Miisun tapainen nainen voi kyllä hairahtua, mutta alentua tuohon -määrään, unhottaa tuolla tavalla kaiken naisellisen kainouden, oli toki -jotaki tavatonta. - -Ajattelin minne päin hyvänsä, aina jäi tuo kohta yhtä epäselväksi, -melkein täydelliseksi arvoitukseksi. - - -IV. - -Oli myöhäinen syksy, keli oli kurjan huono, vettä vihmoi hiljalleen -mustanharmaista pilvistä. Maantiet olivat surkeassa kunnossa. Raitamat -pelkkänä rapakkona, jotka vajottivat, tärisyttivät ja muokkasivat -matkustajan ruumista aivan kuten seppä muokkaa rautakankea vasarallaan. - -Taival, jota kuljin, oli pitkä, hevonen oli nuorekas eikä sen -käynti jouduttanut. Juokseminen ei voinut tulla kysymykseenkään -linjaalittomilla rattailla. Harmittelin itselleni, että olin -lainkaan lähtenyt matkalle mokomilla turkulaisrattailla, mokomalla -hevoisräpäkällä. Olisinhan voinut vaatia paremman hevosen, mukavammat -ajoneuvot. - --- Kehno kalu, tuo sun hevosesi, virkoin nyreästi kyytipojalleni, joka -tyytyväisenä istui rinnallani. Keputtelee kuin vasikka. - --- Se on vielä nuori ja tottumaton. - --- Miksi semmoisella lähdit kyytiin? - --- No... lähdinpä vaan. Että tottuu. Kyytipojan rauhallisuus minua -ensin harmitti, mutta vähitellen se rupesi tarttumaan jäseniini. -Vedin sadetakkiani lujemmalle, suoristin itseäni mukavasti nojalle ja -mukauduin filosofin tyyneydellä kärsimään matkaa surkeudet. - -Pääsimme sitte kyläiseltä väliltä metsämaalle. Keli muuttui hiukan -paremmaksi. Raitamat eivät olleet niin syvät, joten voimme paikotellen -ajaa juoksuakin. - -Erään mäen kukkuralla tuli vastaamme lyhyt jono kalukuormia. Niitä -lie ollut kaikkiaan puolen tusinan vaiheille, mutta sisältö oli mitä -kirjavin. Niinpä oli ensimmäisillä rattailla suuri sänky, kukko ja -kanoja, toiseen oli sijoitettu suuri pata ja kirjava sian porsas. -Seurasi sitte lehmiä ja lampaita ja muuta röhkää sikin sokin. -Perimäisillä rattailla istui kapeahartiainen mies, vaimo rinnalla ja -vaimolla pieni lapsi sylissä. - --- Hyvää päivää... tpruu, Kimo. Se oli Kaaleppi... - --- Hyvää päivää, vastasin minä ja pysäytin myöskin hevosen. - --- Nyt sitä ollaan naineita miehiä. - --- Niin näkyy. - --- Miisu, muistatko vielä tuota herraa? - -Miisu ei vastannut mitään. Luulin huomanneeni, että hän veti liinaa -enemmän silmilleen. - --- Se maksoi markan sun edestäsi. Kimo, sinä pirun... - --- Teillä on vielä sama hevonen. - --- On, eihän siitä enää hennonut eritä, kun kerran tuli tavoille. - -Kaaleppi oli minun mielestäni muuttunut paljo ihmisellisemmäksi. -Suupielet olivat puhtaat, leuassa ei näkynyt rumia karvoja ja kasvot -olivat tulleet lihavammiksi. Paksuissa vaatteissaan hän melkein näytti -täysin kehittyneeltä mieheltä. - --- Peltomieheksikö nyt aiotte ruveta? - --- Niinhän nuo on aikeet. - --- Taloonko vai...? - --- Ei, torppaan nyt ensiksi on aikomus. Jos rupee myötämään, niin sitte -ehkä iskemme taloon kiinni. Kimo, sinä... - --- Kukapa olisi uskonut, että teistä tuli pari, Miisusta ja sinusta. - --- Kukapa niin? Nähkääs, se Janne petturi narrasi Miisun. Tiedätte, -että minulla tuon Kimon tähden on hampaan kolossa jotakin vanhaa -pippuria häntä kohtaan. Niin, hän vietteli Miisun. Mutta minäpä osasin -kostaa kerrankin. Menin Miisun luo, sanoin tee noin ja noin, niin minä -nain sinut. Eipäs tyttö ensin tahtonut. Minä menin toisen kerran. Ei -sittekään. Mutta minä en hellittänyt, vaan menin kolmannen ja neljännen -kerran. Ja asiasta tuli selvä. - --- Onneksi olkoon. - --- Miisu, älä nyt noin häpeilläsi ole. Mikä on tapahtunut, se on -tapahtunut. - -Ajattelin itselleni, että Kaalepista voi tulla hyväkin aviomies. -Tyytyväiseltä ja järkevältä hän ainakin silmissäni näytti. Luulinpa -nähneeni hymyäkin hänen huulillaan, milloin katsoi Miisuun päin, joka -piti lasta polvillaan ja katseli taukoomatta metsään. - --- Nyt on oikea koiran ilma. - --- On. - --- Onko matka pitkäkin? - --- Vielähän tuota on kolmatta penikulmaa uusille asumasijoille. Miisu -kaikin mokomin tahtoi, että muutamme hyvin kauas. Minä tuumailin vähän -samaan suuntaan, ja kun satuin saamaan sopivat vuokraehdot, niin löin -kaupoiksi. Ja nyt olemme matkalla. Te olette ensimmäinen vastaantulija -ja minä annan pääni pantiksi, että te toitte hyvän onnen. - --- Tietysti. - --- Miisu vaan ei ole vielä oikein iloinen. Muutamat naisihmiset ovat -niin kovin lapsellisia, arkoja. Hm...! - -Kaaleppi iski silmää minulle ja hymystä päättäen, joka leikki hänen -suupielissään, ei hän sanoillaan mitään pahaa tarkoittanut. Ennemmin se -lie ollut kiittelyä tai jonkinmoista hyväilyä. - --- Kimo, sinä... - -Kimo halusi muiden perään, heitti kärsimättömästi päätään ja otti pari -askelta eteenpäin. Miisu ja minä jouduimme vallan lähekkäin. Näin -osalta hänen kasvojansa, jotka olivat huolellisesti peitossa, näin -lapsen kauniit silmät. - --- Mitäs muuta sitte kuin hyvästi ja hyvää voimista. - --- Hyvää voimista. - -Kuulin Miisun äänen... kauniisti se kajahti korvissani. Rattaiden -ruvetessa vierimään hän työnsi päähinettään ylös ja loi minuun -ystävällisen katseen. Silmänsä olivat vielä kauniit, kirkkaat ja -harmaat. - --- Kimo, sinä pirun perintö. - -Saatuaan hevosen juoksemaan, rupesi Kaaleppi tunteettomasti laulamaan: - - Mikkeliss' oli markkinat - Ja Kajaaniss' oli myös. - Eläähän nuo kaksi nuorta - Vaikka ahon syrjäss'. - - - - -Kotoinen jutelma. - - -Lammasjutun jälestä antautui Klaara kaikella innollaan kanahoidon -alalle, seikka, joka ilahutti minua suuresti kahdestakin syystä. -Ensinnäkin sen vuoksi, että Klaaran mieli lammas-onnettomuuden jälestä -pysyi kauan aikaa painuksissa eli siihen saakka, kun hän innostui -kanahoitoon. Minä en ollut mies saattamaan häntä entiselleen, en -millään keinolla. Hän huokaili, toivotti itselleen kuolemaa ja hyräili -myötänään pohjattoman epätoivoisia säveliä. Monta kertaa sydäntäni -oikein särki, kun kuulin hänen väräjävin äänin hyräilevän: - - "Kyynel vuotaa silmästäni, sydän rauhatonna lyö, - Ja mun kaiken elämäni peittää murheen musta yö." - -Koetin lohduttaa häntä hyväilyllä ja viittauksilla, ettemme me -ihmiset itse kudo kohtalon lankoja, emmekä siis ole vastuun-alaisia -jokaisesta epäonnistuneesta yrityksestä, jonka parhaan harkintamme -mukaan ja hyviä tuloksia saavuttaaksemme teemme. Vakuutin että sattuma -on usein ratkaisijana suurissakin tapahtumissa, saati sitte elämän -pikkuseikoissa, jommoisiin lammas-onnettomuus kuitenkin kaikkine -sivuasioineenkin auttamattomasti kuului. Mutta Klaara ei ottanut -kuullakseenkaan vakuutuksiani. - --- Sinä koetat pettää minua, vastasi hän aina jyrkästi. Toisin -ajattelet ja toisin puhut. Se ei ole ensinkään kauniisti tehty sinulta, -ja se vaan lisää suruani. - -Koetin sitte hyväilyjä, mutta ne hän työnsi armottomasti luotaan. Sanoi -heti suuttuneesti: - --- Pyydän että annat minun olla rauhassa... se on paljo parempi. - -Vielä oli toinenkin tärkeä syy, joka pani mieleni iloiseksi heti, -kun huomasin että Klaara oli ruvennut innostumaan kanahoitoon. Siitä -aamusta saakka nimittäin, jolloin Klaara palasi riihiveräjän luota -kamariin, irroitti hän itsensä koko talouden komennosta, mikäli -se oli ulompana tupa-askareita ja vasituisia naisten toimia. Ei -mitään sanakahakoita ja erimielisyyksiä Jussin ja minun kanssa, ei -mitään uusia keksintöjä, ei mitään erinomaisuuksia, kaikki meni -hiljaa ja kuulumattomasti. Alussa tuollainen asiain tila miellytti -minua. Huomasin että Jussi lakkasi viheltelemästä, ja huomasin, -ettei kukaan muukaan mutissut, kuten naimisemme alussa, jolloin ei -lammas-onnettomuus vielä ollut tapahtunut. Mutta pian kylläännyin -tuohon hiljaisuuteen ja tyytyväisyyteen. Rupesin kaipaamaan jotakin, -jota en itsekään tiennyt mitä se oli. Tuntui vaan ikävältä, -yksitoikkoiselta, melkeinpä toisinaan kuolettavaltakin. Piiat ja -rengit tekivät tehtävänsä, päivät tulivat, ja menivät, mutta ei -sattunut mitään erinomaisempaa. Elämä oli meillä ihan samallaista kuin -isä-vainajani aikana. - -Jussiakin ahdistelivat samat tunteet, ei häntäkään enää ajan pitkään -tyydyttänyt tuollainen myyrämäinen elämä, joka ei tuonut mukanaan -mitään äkkioutoa tai harmistuttavaa, joka olisi edes hetkeksi häirinnyt -yksitoikkoisuuden tasapainoa. - --- Tarvitsisi tapahtua jotakin uutta, virkkoi hän minulle kerran, -ymmärräthän? - --- Tosiaankin tarvitsisi tapahtua, vastasin minä. Sitte vanhat -unhottuisi. Ehkä jo... - -Ja minä menin suoraa päätä utelemaan asiaa Klaaralta, joka istui käsi -poskella hellan vieressä, hyräillen jotakin pohjattoman surumielistä -säveltä, samalla kuin hämmenti puuropataa. Onneksi ei ollut ketään -muita saapuvilla. Kierrospolkuja myöten ja hyvin arkamaisesti esitin -kysymykseni. Panin vahvasti lemmen-ilmausta ja tunteellisuutta -sanoihin, kuin lausuin: - --- Kuuleppa, Klaaraseni, ne laudatkin lienevät ja kuivia, jotka -syksyllä asetin riihen parsille. - --- Olkootpa kuivia tai märkiä, mitä niistä väliä, keskeytti Klaara -synkkämielisesti. - --- No, minä vain ajattelin, että ehkä jo olisi aika ottaa ne alas ja... - --- Ota kun mielesi tekee. - --- Ja viedä ne puusepälle. - --- Vie... vie laudat puusepälle. - --- Mutta jos ei sitä tarvitakaan vielä. Katsoin Klaaraan hymysuin ja -lempeästi. Enkä voinut olla vertaamatta itseäni tulivuoreen, joka -yrittää sulattamaan jäämerta. - --- Mitä? Mitä tarkoitat? - --- Kehtoa, oma lintuseni. Olihan siitä puhetta silloin kuin laudat -vietiin riihen parsille. Etkö muista? - -Klaara punastui äkkiä ja käänsi päänsä toisaanne. Ja virkkoi -päättäväisesti: - --- Ei, ei... älä semmoista toivokaan. Nolostuin enkä tiennyt miten -jatkaa. Yritin hyväilemään, mutta hän työnsi arvokkaasti käteni pois ja -virkkoi: - --- Pyydän että annat minun olla rauhassa... se on paljo parempi. - --- Klaara, älä ole lapsellinen. Itsekin myönnät, että se on vasta -väkevyyttä ja suuruutta, jota vastoinkäymisessä ja onnettomuuden -sattuessa osotamme. - --- Sinä petät minua. Ajattelet toisin ja toisin puhut. Jussin kanssa -nauratte yhdessä. - -Minua alkoi jo huolestuttaa. Pelkäsin mitä siitä lopuksi tulisi, -Jussin kanssa tuumimme keinoja jos mitäkin, mutta mikään ei näyttänyt -vaikuttavan muutosta. Klaara pysyi erillään kaikesta, joten talouden -koneisto ei ritissyt eikä ratissut missään kohden. Kaikki meni niin -äänettömästi ja hiljaa kuin hyvästi järjestetyssä virastossa. - -Mutta kevättalvella tapahtui eräänä päivänä käänne. Olin juuri hevosta -sukimassa, kun Jussi tuli vilkkaan näköisenä talliin ja virkkoi: - --- Tiedätkö mitä on tapahtunut? Emäntä meni navettaan. - --- Milloin? Puhutko totta...ja minä laskin harjan kädestäni pois. - --- Äsken juuri. Tule katsomaan, tuossa se jo on ovella. - -Ja tosiaankin minun oma Klaarani seisoi navetan ovella. Kasvojen puhdas -hipiä välkkyi ihmetyisen kauniilta auringon paisteessa. - --- Se ruokkii kanoja, huomautti Jussi, huulilla leveä, ja sydämmellinen -hymy. - -Molemmat kanat olivat kynnyksellä, ja Klaara riputteli arvatenkin ohran -jyviä niille, koskapahan oikea käsi ehtimiseen työntyi hameen taskuun -ja pudotti jotakin polulle. Ja polkua myöten siirryttiin sitte vähä -vähältä ylös asuinrakennukseen päin. Klaara nähtävästi teki ensimmäisiä -tuttavuuksiaan kanojen kanssa ja opetti niitä kiintymään itseensä. - --- Jussi, usko pois, virkoin minä iloisesti, tuosta koituu hyviä -seurauksia. - --- Se on varma, vastasi Jussi. Asiat ovat hyvällä alulla, oikein -hyvällä... - -Siitä pitäin kävi Klaara joka päivä navetassa, eikä aikaakaan, kun jo -tapasin hänet eräänä päivänä molempain kanojen kera lasikuistin edessä. -Päivä paistoi lämpimästi, hietikkoa oli paljaana rapun edessä... talvi -veti viimeisiä virsiään. - --- Nuo ovat sieviä kanoja, virkoin minä, istuen samassa Klaaran -rinnalle. Tiedätkö minä pidän niistä molemmista paljon, oikein paljon. -Sinä et uskokaan miten... - --- Ja niin ihmeen oppivaisia ja terävä-älyisiä, keskeytti Klaara. Ne -ovat jo kiintyneet minuun... seuraavat vaikka minne. Tahdotko että -näytän? - --- Ei, ei, en minä tahdo. Istutaan vaan tässä, kyllä minä uskon -ilmankin. - --- Muuten olen arvellut, että kanahoitoa tarvitsisi edistää ja parantaa -meillä. Se on kovin huonolla ja alkuperäisellä kannalla. Ajattele, -ainoastaan kaksi kanaa näin suuressa talossa. - --- Se on totta, parantaa sitä sietäisi, vastasin minä. - --- Tarvitseisi oikein rakentaa kanahuone. - --- Niin tarvitseisi. - --- Se on hyvin kannattavaista, kanahoito. Ruustinnalla on sata kanaa ja -joka kana tuottaa voittoa viisi markkaa vuodessa. Sata kertaa viisi on -viisisataa. - --- Niin on... mutta pappila on kyläisessä kylässä, täällä voi haukat -tehdä surmaa. - --- Minä ammun haukat pyssyllä. Luuletko etten uskalla ampua?... ja -Klaara nousi seisomaan uhkaavan ja ylpeän näköisenä. - --- Mikset uskalla, kyllä minä sen uskon, vastasin minä ja vedin hänet -istumaan syliini. Heikkoa vastarintaa tuntui vielä. - --- Rakennetaanko kanahuone? - --- Rakennetaan, vastasin minä... ja samassa katosi viimeinenkin -vastarinta. - --- Mutta ei ihan vielä, vaan vasta sitte kun on kanoja lisääntynyt. - --- Oh, kyllä minä ymmärrän... sitte tulevana kesänä tai sen jälestä. - -Siitä hetkestä saakka kääntyi elämä entiselleen meillä. Klaara -puuttui jälleen talonkomentoon semmoisissakin asioissa, jotka olivat -ulkopuolella emännän toimintapiiriä. Jussin vihellykset rupesivat -silloin tällöin kuulumaan kartanolla, ja piiat saivat keskinäistä -mutisemisen aihetta. Ja Klaara innostui puuhaamaan kanahoidon -alalla. Molemmat kanat munivat pitkin kesää ja hautelivat munistaan -poikasia, joten meillä syksyn tullen oli siipikarjaa noin tusinan -vaiheille. Toinen verta lie joutunut haukkain ja varisten herkuiksi, -sillä huolimatta siitä, että Klaara usein pamahutteli kartanolla -minun haulikollani -- hänellä oli tosiaankin siihen rohkeutta, niin -kahdenkymmenen-vuotias kuin olikin -- kävi piikain kesken usein kuiske, -että taas vei yhden. - -Seuraavana kesänä ruvettiin tosiaankin meillä rakentamaan kanahuonetta, -mutta sitä ennen sattui erinomainen tapaus, josta seurasi että minä ja -meidän talon koko väki kirjoitimme itsemme eläinsuojelusyhdistykseen -jäseniksi. Oli nimittäin siipikarjan joukossa Pyrho-niminen kukko, -komea ja suurikasvuinen lintu, jolla oli paksut, karvaiset jalat, -lihavat heltat leuan alla ja komeat, loistavan väriset pyrstöhöyhenet. -Jussi ja minä pidimme Pyrhosta kaikkein enin, kopean käynnin ja ehkä -etupäässä römeän äänen vuoksi, joka sillä oli. Se ei koskaan kiekunut -virttään yhteen jaksoon, vaan keskeytti sen ja laski sitte päälle -lopputörähdyksen, paksun ja römeän törähdyksen, joka olisi pannut -pahimmankin äkäpussin nauramaan makeasti. Ja miten lie sitte ollutkaan, -mutta Pyrho peijakas joutui surkeaan epäsopuun erään nuorekkaan -emäntänsä kanssa. Pieksi ja kuritti sitä armottomasti, milloin väin -pääsi kynsin lähelle. Klaara koitti vitsalla rakentaa sopua niiden -välille ja opettaa Pyrholle sievempiä gentlemanin tapoja, mutta vitsa -ei auttanut. Pyrho oli liian pahanpintainen tekemään parannusta ja -ottamaan oppia. Kanaraukan ei ollut tuleminen ruokailemaan muiden -kanssa, vaan täytyi kaarrella loitompana, herransa vihaa ja julmuutta -peläten. Kun ei mikään keino auttanut, tuli Klaara pyytämään minulta -neuvoa. Annoin ainoan syntysanan, joka oli tiedossani ja virkoin: - --- Ei auta muu kuin tappaa tuo onneton. Mikä sen nimi taasen onkaan? - --- Margareeta... erinomaisen huono muisti sinulla on joskus. - --- Niin vainenkin. Ei auta muu kuin tappaa Margareeta. - --- Ei, ei, ei ikinä. - -Semmoista ei Klaara kärsinyt kuulla mainittavankaan, sillä Margareeta -oli hänen lempikanansa. Muni suuria munia, hautoi tyystin ja oli -väriltään harmaanpilkullinen, oikein hienon maun mukainen. - --- En minä muuta keinoa tiedä. - --- Mutta minäpä tiedän. Te miehet olette olevinanne niin viisaita ja... - --- Sano pois. - --- Tapetaankin Pyrho. Siinä se on parempi keino. - --- Mutta kultaseni, tiedäthän että Jussi ja minä... - --- Sinun ja Jussin mieltä ei katsota tässä asiassa. - -Pyrho tapetaan ja sillä hyvä. - -Katsoin viisaammaksi olla tekemättä enempiä vastaväitteitä. - --- Tapetaan sitte Pyrho. Surkeani mun tosin tulee, sillä on niin -miehekäs ääni, ja se vetää kaksi virttä siinä kuin muut kukot yhden, -mutta minkäs tekee, kun ei se kerran ota parantaakseen tapojaan, niin -tapetaan pois. Kyllä sanon Jussille... - --- Jussia siinä ei ensinkään tarvita, tehköön vaan omia töitään. - --- Mutta, Klaaraseni, tiedäthän että minä kammoan kaikkea teurastamista -ja... - --- Et sinäkään tarvitse puuttua asiaan, minä tapan itse Pyrhon. - --- Jaha, jaha. Tee vaan oman tahtosi mukaan, en minä kiellä. - -Illalla istuimme Jussin kanssa vajan edessä. Oli haravain korjausta -ja muina heinänteon lähtöön valmistusta. Puhelimme heinänkorjuusta -ja ilmoista, jotka olivat viime aikoina näyttäneet pelottavan -epävakaisilta. Äkkiä vihjasi Jussi minua kylkeen ja virkkoi: - --- Nyt on Pyrho raukan viimeinen hetki, katsoppa. Klaara oli -ilmaantunut kartanolle, yllä harmaanpilkullinen pukine ja kädessä -kyökkiveitsi. - --- Tipa, tipa, tip tip-tip. - -Tuskin kanaparvi oli kuullut äänen, kun jo hyökkäsivät kilvassa -hoitajaansa kohden, Pyrho ensimmäisenä ja Margareeta joukon jälessä, -pelokkaana ja arkailevana. - --- Tipa, tipa tip-tip... Ja Klaara kumartui ja kaappasi sukkelasti -syliinsä kukon. Huusi sitte piikaa avukseen ajamaan kanoja koppiin -päin ja käveli itse kyökin seinustaa kohden. Siellä Pyrho vielä päästi -viimeisen kaksijaksoisen virtensä. Erinomaisen sukkelasti kietasi -Klaara siltä niskat nurin... nujerti noin vaan ympäri, kuten olisi -pehmittänyt lankakerää, ja vetäsi sitte kyökkiveitsellä kurkun auki, -sitoi niinirihmalla jalat kiinni ja ripusti Pyrhon kyökin seinään. Se -ei enää liikahuttanut siipeäkään. - -Henkeä pidättäen olimme me seuranneet Klaaran mestarityötä. - --- Tuo oli sukkela kiepaus, virkkoi vihdoin Jussi. - --- Oli kieltämättä, myönsin minä... se kävi kuin sähkön työ. - -Tuli aamu, ilma oli kirkkaanpuoleinen. Jussin kanssa syttyi meille -kiivas, heinäntekoa koskeva väittely, ja me emme aikoneet kumpikaan -taipua. Mutta kesken väittelyä tunkeutui korviimme huuto, että kukko -oli yöllä kadonnut kyökin seinästä, ei tietty minne ja mitenkä. -Höläkässä joku arveli, että oli ehken käynyt talossa varkaita yöllä, -joko kaksi- tai nelijalkaisia, yhdentekevä. Väittelymme keskeytyi -hetkiseksi, mutta yltyi taas kahta tulisemmaksi, ja minä aioin juuri, -kun ei muu auttanut, isäntämahdillani kerrankin nolata Jussia, -mutta samassa kuului huuto, että kukko söi ruohoa puutarhassa. Joku -piioista oli sattumalta keksinyt sen siellä. Menimme Jussin kanssa -puutarhaan, jonne Klaara ynnä talon koko naisväki oli keräytynyt. Ja -aivan oikein, siellä käveli Pyrho viinimarjapensaan lähellä aamiaisen -hommassa. Naisväki siunaili, mutta Klaaran kasvot olivat punaiset kuin -tulenliekki. Nähtyäni veripisaroita ruohostossa ja älyttyäni Klaaran -sydämmen tilan, katsoin Jussia paljonsanovasti silmiin. Jussi käsitti -katseen, meni ja kaappasi kukon syliinsä, ja sitte me läksimme kaksin -tarhan puolelle. Takaisin palatessani kannoin kädessäni päätöntä Pyrhoa -ja ripustin sen jälleen kyökin seinälle, samaan naulaan, josta se oli -yöllä pötkinyt alas puutarhaan. - -Sitte menin Klaaraa tapaamaan, mutta ovi olikin teljetty. En saanut -vastausta, jos puhuin mitä tahansa. - -Seuraavana päivänä alkoi heinänteko. Jussi oli käyttänyt hämminkiä ja -asianhaaroja hyväkseen ja ryhtynyt ratkaiseviin toimenpiteisiin, jotta -peräytyminen enää olisi ollut hullunkurista. Löimme kumoon sinä päivänä -aika kappaleen nurminiittyä ja illan tullen palasimme kotiin. Seuraava -päivä oli sunnuntai. Ruumiini tuntui koko lailla taintealta ja samaa -valitti Jussikin. Heinänteko on sellaista, että se ensi päivänä koskee -kovimmin luihin. Kun tekee sitä useampia päiviä, ei se enää tunnukaan, -vaan menee kuin rasvattu. - -Iltapuolella huomasin, että tupaan kertyi vähin erin koko talon -alustalaiset, muonarengit, mökkiläiset ja kaikki, jotka vaan kynnelle -kykenivät. Kysyin Jussilta mitä se merkitsi, mutta hän ei tiennyt -mitään. Vihdoin karjapiika ilmoitti minulle, että emäntä oli lähettänyt -kutsut. - --- Kielsikö virkkamasta Jussille ja isännälle asiasta? lisäsi Jussi... -Tietystikin. - -Piika ei vastannut. - -Ajattelin sinne tänne, mutta en kehdannut kysyä keltään saapuneelta, -mikä oli asiana heillä. Tupakkia poltellessa Jussin kanssa kului aika -sentään, ja vihdoin ilmaantui Klaara tupaan innokkaan näköisenä, -mutta hyvin vakavana, arvokkaana. Ja hänellä oli paperiarkki kädessä -ja hän silmäili siihen joitakuita hätäisiä silmäyksiä ja alkoi sitte -hiukan väräjävin äänin puhua, miten kaikkein ihmisten velvollisuus on -lieventää luontokappalten kärsimyksiä ja toimia siihen suuntaan, ettei -pienintäkään, vähäpätöisintäkään elukkaa kidutettaisi, piinattaisi. - -Jota pitemmälle hän puhui, sitä innokkaammaksi, lämpöisemmäksi -muuttui ääni. Ja tultuaan esitelmässään siihen kohtaan, miten huonot -esimerkit julmentavat ja kivetyttävät kasvavan lapsen sydämmen, tuli -hän ihan haltioihinsa. Sanat kuohuivat voimaa, intoa ja niin lämmintä -asianharrastusta, että kuulijain silmät tahtoivat väkisinkin kostua. - -Esitelmän loputtua ehdotteli hän, että perustettaisi kotoinen -eläinsuojeluyhdistys ja että kaikki saapuneet antaisivat kirjoittaa -itsensä jäseniksi siihen. Haettiin puhdas paperiarkki ja Klaara -kirjoitti ensimmäiseksi nimensä. Minä olin toinen järjestyksessä, -sitte seurasi naisväki; ne suostuivat empimättä. Mutta miesten -puolelta alkoi kuulua vastaan-kynsimistä, ja kun asiaa jankutettiin -enemmän ja syvemmin, niin Jussi rupesi yhä taipumattomammaksi. Asiassa -oli yksi terävä kärki: satimilla ja ansoilla pyydystäminen oli -eläinsuojelusyhdistyksen jäseniltä kielletty. - --- Ei, helkkarissa, ei se sovi renkimiehelle, intti Jussi itsepäisesti -vastaan. - -Silloin Klaara rupesi kaunopuhujaksi. Viittaamalla ettei kenenkään -sovi hylätä hyvää asiaa aineellisen edun vuoksi, kysyi hän Jussilta -mikä valtakirja renkimiehellä olisi eläinrääkkäykseen. Mikä on yhden -velvollisuus, on toisenkin. Ei voida syyttää valistuksen puutettakaan -nykyaikana, jolloin opit ja aatteet lentävät ilmojen halki jokaisen -nenän eteen. Ei puutu ampuma aseitakaan. Teollisuus on niin edistynyt, -että paimenpoikakin voi vuoden kahden säästöllä hankkia itselleen oivan -rihlapyssyn... - -Kun en kuitenkaan ollut erittäin varma, minkä vaikutuksen kaunopuhe -tekisi Jussiin, kuiskasin hänelle, että jos suostuu muiden mukaan, -ostan hänelle lahjaksi samallaisen haulikon kuin itsellänikin oli. -Kuiskauksellani oli ihmeellinen vaikutus -- Jussi taipui heti. - --- Olkoon menneeksi, sanoi hän ja antoi kirjoituttaa nimensä. Muut -niskoittelijat seurasivat hänen esimerkkiään ja siten yhdistykseen -tuli heti kolmattakymmentä jäsentä. - -Klaara oli tyydytetty. Ei mitkään ikävät muistot painaneet enää hänen -mieltään. - -Seuraavana päivänä otimme kuivia heiniä kaksi ladollista. Tuskin oli -viimeinen häkki saatu suojaan, kun jo alkoi hereä sade. Mutta siitä ei -ollut vähintäkään haittaa meille. Kiittelin omaa onneani ja Jussia, -joka oli itsepäisesti komentanut väen heinäntekoon. - -Sade-aikaa kesti pari päivää, jolla ajalla meille tuli vierailemaan -muuan Klaaran kansanopisto-tuttava. Pyrho paistettiin ja me söimme -oikein hienon päivällisen uusimman ruokataiteen sääntöjen mukaan, -joihin Klaara kansanopistoa käydessään oli tutustunut. Tietysti olisin -mielelläni jutellut vieraallemme Pyrhosta vähän laveammin, mutta Klaara -pyysi nimenomaan, etten sitä tekisi. Palkinnoksi lupasi hän jotakin -iloista, oikein iloista. - -Ystävättären mentyä pois, seestyi ilma, joten heinänteko taas kävi -hyvin päinsä. Aioin juuri lähteä viikatetta heiluttelemaan, kun Klaara -huusi minua ja käski tulemaan takaisin. Menin kamariin... Klaara istui -sohvalla. - --- Se palkinto, muistathan... - --- Tosiaankin, sen olin vähällä unhottaa. Mitä iloista sinulla nyt...? - --- No, eipähän juuri mitään erinomaista... Klaara punastui kovasti -ja ääni aleni melkein kuiskaukseksi... Ne laudat vaan saisit viedä -puusepälle. - --- Klaara, oma kultaseni... lintuseni. - --- Ja siitä tulee jäsen eläinsuojelysyhdistykseen. - -En muista mitä puhuinkaan, mitä tunsinkaan. Koko maailma oli kuin mikä -suloinen sinfoonia. - -Hain hevosen ja lähdin oitis puusepän luo. Vasta iltapuolella menin -niitylle. Ilmoitin Jussille heti iloisen asian -- mahtipontisesti ja -ylpeästi. Leveä hymy ilmaantui Jussin huulille ja hän katsoi minua -isällisesti. Ja virkkoi sitte: - --- Heinä on tänään erinomaisen sopivaa niitolle... On semmoista -pehmeämäistä, lauheaa. - --- Taitaa olla. - -Ja sitte me rinnatusten heiluttelimme viikatteitamme joukon etupäässä, -ja heinä katkesi poikki niin keveästi ja hauskasti. - -Sitä huiteli oikein lystikseen. - - - - -Ei pyyssä kahen jakoa. - - -Sehän se vasta oli piina ja kiusaus, kun sukkamielisyys rupesi -vaivaamaan Vilppua, tuota vankkaa ja kunnon poikaa, joka oli rehellinen -kuin itse taivas, luja ja tanakka kuin harmaja kivi. Häntä, joka -pitkine tukkineen, pienine, ystävällisine ja järkevine silmineen oli -oikea tyytyväisyyden, rauhan ja onnen perikuva. Mutta sellainen se -oli säälimätön kohtalo. Sukkamielisyyden kidutuskone työnsi terävät -piikkinsä Vilpun olentoon säälimättömästi, armottomasti, hapannuttaen -äkkiä koko hunajaisen elämän, riistäen unen ja ruokahalun ja synnyttäen -kamalan karvaita tunteita rinnassa. - -Hän oli tullut katsoneeksi Hiltua, Salmelan keskimmäistä tyttöä, -syvänpuolisesti silmiin. Tuli yksinäisinä hetkinä verranneeksi sitä -pieneen ja arkaan pyyhyn, joka, vaikkei osaakaan visertää kauniisti ja -vaikka asustaakin mieluummin jylhissä kuusikoissa, kuitenkin on herrain -herkku, kuningasten ruoka. - -Hiltu oli niin hänen makuisensa. Semmoinen helakkanauruinen, -karskiluontoinen ja toisinaan semmoinen vallaton vekkuli... ihan kuin -kevätpuro, joka porisee, tanssii ja hyppii reunojensa yli ja pelkällä -lorinallaankin iloittaa ihmisen mielen. Saada tuommoinen arka pyy, -tuommoinen vekkulimainen kevätpuro taloon emännäksi -- siinä ajatus, -joka tuntui Vilpun sydämmessä suloiselta, kuin käen ensimmäinen kukunta -keväillä. - -Hän oli kahdeksannes-manttaalin ainoa perillinen, riski kaskenpolttaja -ja pellonkyntäjä. Heillä oli hyvät heinämaat, sileäkarvaista karjaa, -lampaita, porsaita eli kaikkia surun ja ikävän lauhdukkeita, jommoisia -nuori vaimo ensi aikoina välttämättä tarvitsee ja joiden parissa pian -häipyy kodin kaipuu ja muut ikävät. Hiltu ja hän sopisivat niin hyvin -toisilleen. Sellainen reipas, vilpas ja pikkuisen vekkulimainen emäntä -loistaisi hänen, järkevän miehen ja vankan raatajan rinnalla, kuin -pystyvalkia talvisiltana. He eivät milloinkaan sanoisi pahaa, häijyä -sanaa toisilleen. Hän aina koettaisi ohjata asiat niin päin, että -Hiltun olisi hyvä ja hauska häärätä karjan, lampaiden ja askareiden -kanssa, ja ettei se milloinkaan katuisi kauppojaan, kun jätti tyttöset -päivät ja lähti miehelään, taipui talon emännäksi. - -Nuo oli tosiaan niin ruohokkaita laitumia Vilpun ajatuksille, ettei -hän suurin muunlaisiin tuumiin kajonnutkaan. Yksin miettiä tuommoisia -asioita, muiden tietämättä nauttia niiden vihantaa tuoksua ja kuitenkin -seuroissa näyttäytyä Hiltua kohtaan ihan tavalliselta tuttavalta -- -semmoista kesti vuoden ajan. Mutta sittepä joku vihjasikin Vilppua -kylkeen ja virkkoi: - --- Oletkohan kuullut, ketä Salmelan Hiltu sulhonaan suosii? - --- En, vastasi Vilppu, joka luuli itseänsä tarkoitettavan. - --- Etkö tosiaankaan ole kuullut? Se on poika vallan naapuristasi... -kumma kun et tuota tiennyt. - --- Kuka poika? Aatuko Hiltun sulhanen? kysyi Vilppu hätähisesti ja -makea tyytyväisyyden hymy katosi hänen kasvoiltaan. - --- Niin ne jutut kulkee eikä ne vallan akkain omia liekään. Se on Aatu -vikkelänpuoleinen poika. - --- No, onhan se sitäkin, mutta... - -Oman itsensä vuoksi oli Vilpun vastenmielistä uskoa tuota, vaikka -hänen täytyikin myöntää, että naapurin Aatu oli hänen tasallaan joka -kohdassa. Oli myöskin kahdeksannesmanttaalin ainoa perillinen, oli -notkea työmies, ja hiukkasen kaukomielen muotoinen. Yhdessä olivat -Vilpun kanssa viettäneet lapsuuden ajat, yhdessä olivat miehistyneet -roteviksi raatajiksi. Talot olivat naapureja, semmoisia sivutaloja, -joissa elämä on niin kadehdittavan rauhaisata, sopuisata, ja joissa -runsaat karjan-antimet ja monet muut edut korvaavat kulkuneuvojen -kehnouden ja yksitoikkoisuuden. Kylän ja talojen välillä oli metsää, -suota ja niittyä puolen penikulman vaiheille. - --- Voi olla tottakin... ja eikähän se minuun kuulu. - -Vilppu koetti näyttää välinpitämättömältä, vaikka tunsi kylmien -väreiden viimoja sydämmessään. Uutinen oli niin outo ja se kerrassaan -mullisti koko nykyisyyden ylösalasin. Aatuko aikoikin ryöstää hänen -pienen pyynsä, lorisevan kevätpuron, jonka hän ajatuksissaan oli jo -aikoja sitte omakseen omistanut. Aatuko sen nyt kaappaakin ihan hänen -nenänsä edestä, jättäen hänet sattumalla onneaan kokeilemaan muilla -mailla, muiden tyttöjen parvessa. Ja jos niin on naapurin pojan -aikomus, pitääkö hänen, Vilppulan Vilpun, väistyä siivolla syrjään ja -heiluttaa lakkia Aatun onneksi? Pitääkö hänen noin ihan kynsilaukan -vedotta luopua Salmelan Hiltusta? Eipä. Ei, ei. Ei niin sovulla -luovuta, onhan vielä vara vetää kapulaa omaan puoleen... ehkä on -hyväkin vara. - -Ja sukkamielinen Vilppu rupesi uhalla kasvinkumppalinsa kilpakosijaksi, -oli aina sille haittana, silmätikkuna. Ei sitä tilaisuutta sattunut, -johon hän ei voinut sovittaa itseään Aatun tielle, kiusoittamaan -häntä ja estämään hänen kosimapuuhiensa edistymistä. Siten kahdesta -parhaasta ystävästä tuli vantterat vihamiehet, jotka tervehtäissäkin -toisiaan katsoivat vinoon, puhumattakaan siitä, että he salaa -vainusivat ja nuuskivat toistensa askeleita ja pienempiäkin puuhia. -Vihdoin Vilppu joutui niin pitkälle, että osti sormuksen ja meni eräänä -lauantai-iltana tarjomaan sitä Hiltulle. Mennessään teki päätöksen -rynnätä oikein karhun voimilla tytön kimppuun. - --- Pane sormeesi tuo, sanoi hän, asettaen sormuksen pöydälle... -kyllä ymmärrät minun tuumani. Mutta Hiltupa ei huolinutkaan Vilpun -sormuksesta... ei ottanut sitä edes hyppysiinsäkään. - --- Pane pois vaan se, virkkoi hän loistavin katsein... kyllä ymmärrät -minun tuumani. -- - --- Miks'ei kelpaa sulle Vilppulan Vilpun sormus? On sillä talo -sellainen, että se akan elättää. On lehmiä, lampaita, vasikoita. Et -kadu päiviäsi unissasikaan, etpä, peukalo vieköön. - --- Ei talot eikä karjat kuulu asiaan. - --- Elähän viitsi arkkiveisuja lukea. Taloihin sinä pyrit, kuten -kaikki muutkin tytöt pyrkivät. Mikä sitte kuuluu asiaan, jollei talo, -heinämaat, pellot, porsaat...? - --- Tämä... tämä kuuluu asiaan -- Hiltu näytti sormusta -- näetsä olen -jo Aatulta ottanut. - --- Hm, hm... ja Vilppua niin tukehutti... sulla on siis jo Aatun -kihlat. Onko se parempi minua? - --- Ei se paremmuuteen kuulu. Tottahan toki tuon verran... - --- Mihin se sitte kuuluu? - --- No ymmärräthän, että minä tykkään Aatusta. - --- Mutta minusta et tykkää, niinkö? Olenko minä Aatua huonompi? - --- Älä tuollaisia puhu, ymmärräthän ettei tyttö voi kahdesta pojasta -pitää ihan yhdellä tavalla. Moni muu taasen tykkää sinusta samaten kuin -minä Aatusta. - --- En minä huoli muista tytöistä... minä tahdon sinut. - --- Se on nyt myöhäistä. - --- Myöhäistä, tiedätkö kuinka kauan minä jo olen sitä ajatellut? - --- Herranen aika, mistä minä sinun ajatuksesi olen tiennyt? - --- Mutta nythän sitte tiedät. Lähetä pois Aatun kihlat ja pane tuo -sormeesi... Minä en ikinä huoli muista tytöistä. Sinua olen aina -ajatellut ja... - --- Nyt itse luet arkkiveisuja. Kuulehan, ajattele että minä olisin -sinun kihlattusi, ja ajattele että sitte tulisi joku toinen tyttö, -vaatien sinua tekemään eron minusta ja ottamaan hänet. Taipuisitko? - --- Ei, ei, sitäpä minä vain en tekisi. - --- Mitä varten sitte minua vaadit semmoiseen tekoon? Vie sormuksesi -jollekulle muulle tytölle... niitä on kyllin sinunlaisellesi miehelle. -Ja nyt ei enää sanaakaan äsköisistä. Ne ovat selvänä. - --- Hm, hm, eihän tässä väkipakko auta. Hyvästi Hiltu, hyvästi! - -Vilppua taasen tukehutti ja hän lähti kiireesti pois; Salmelasta. -Oli suuttunut Hiltulle ja koko maailmalle, kun ne olivat pitäneet -häntä suurena narrina, ja olivat panneet hänen alakynteen, surkeasti -alakynteen. Aatu oli parempi, kelpoisampi ja se oli päässyt Hiltun -sulhaseksi. Saa tuumia kihlajaisia, häitä ja muita hauskoja asioita, -mutta hänen, Vilppulan Vilpun, täytyy jörritellä yksin, hän ei saakaan -viettää häitä Salmelan Hiltun kanssa, eipä saakaan. Ja muista tytöistä -ei hän huoli, ei kuuna päivänä, olkoot miten sieviä ja iloisia tahansa. - -Aatu oli ollut kavala häntä kohtaan, perin kavala. Tiesi kyllä hänen -pyyteensä ja aikeensa, tiesi hyvinkin, mutta mitäs teki? Salaa, hänen -tietämättään meni liputtelemaan ja suikauttelemaan tytölle, ties -mitä lie liputtanut ja suikahutellut. Sai sen mieltymään itseensä; -sai ottamaan kihlat ja vannomaan rakkaudenlupauksen. Jos olisi -suoruutta löytynyt miehessä, niin Vilpulle, kasvinkumppanilleen, -olisi tunnustanut asian, ja yhdessä sitte olisivat voineet mennä -Salmelaan. Ja olisivat voineet sanoa Hiltulle, että tässä ne ovat -seudun porhakkaammat pojat, Aattolan Aatu ja Vilppulan Vilppu, valitse -kumman tahdot omaksesi. Jollet itse voi päättää, niin anna että lyömme -arpaa, kummalleko meistä Luojan luoma kohtalo on sinut suonut. Se olisi -ollut suora miehen teko, se. Mutta yksin meni Aatu suikauttelemaan ja -liputtelemaan tytölle. Ties mitä lie liputellut ja... - -Vilpun viha oikein kuumeni, kun ajatteli kaikkea tuota... eikä vihaa -voinut kylmentää kylmä syksy-yökään, joka veti ohutta jäätikköä suon -lampiloihin ja niittyjen notkelmiin. Ei, hänen oli vain kuuma, ylen -kuuma. Loukattu ylpeys myllerti sisälmyksissä niinkuin jouluoluen käyte. - -Mutta vait! Ken se, joka tuolla astelee Vilppua vastaan niin notkeasti -ja reippaasti kuin kuninkaan poika. Se on Aattolan Aatu, hänen -kasvinkumppalinsa. Se on se sama Aatu, joka vei voiton Vilppulan -Vilpulta, joka ryösti häneltä pienen ja aran pyyn -- juuri sama mies, -ja matkalla kultansa, Salmelan Hiltun luo. - -Vilppu sivusi polulta metsään, siksi että Aatu ehti ohitse. Asteli -sitte jälleen polkua pitkin, ja kun tuli ojan rannalle, niin pysähtyi -tähystelemään veden kalvoa ja omaa kuvaistaan. Oja alkoi suon -salalähteistä ja juoksi jokeen. Siinä oli mustaa vettä, pohjalla oli -pehmeätä suomutaa paksulta. Leveä pintalauta oli pantu portaaksi -ojan yli, joka lie ollut siltä kohdalta kolmen kyynärän levyinen. -Tultuaan porraslaudalle, otti Vilppu sormuksen esille, aikoen pudottaa -sen ikuiseen hautaan, ojan pohjamutaan. Mutta äkkiä hänen naamansa -muuttui lystikkääksi, suunpieliin tuli kovin makea iva. Ääneensä -nauraen virkkoi hän: -- Enpä, Juutas vieköön, pudotakaan sormusta -tuonne. Minä ennemmin pudotan sinne Aattolan Aatun, tuon korskean -sulhaismiehen. Pieni kylmä kylpy ei tee tuliselle rakkaudelle pahaa. -ja sittepähän ei Aatu perin unhota Vilpun olemassaoloa. Ja Vilppu -meni kotiinsa, otti vajasta kaarisahan, tuli jälleen ojan luo ja -irroitti porraslaudan. Sahasi sen alipuolelta yli puolen välin poikki, -eli juuri siksi, että se hyvin kannatti oman painonsa. Asetettuaan -laudan jälleen paikoilleen, meni hän erään vallan lähellä olevan -typpyrän pensaikkoon, laati sinne kuusen ja katajan havuista itselleen -makuusijan, sytytti piippunsa palamaan ja alkoi viettämään aikaansa. -Syys-yö oli pitkä, salaperäisen synkkä. Tuuli kohisi metsässä, ja -kun se kulki suon kautta, kuului sen humina peloittavan kamalalta. -Mutta puoli-yön tienoissa nousi kuu metsän laiteelta ylös, poistaen -synkkyyden, salaperäisyyden. Vilpustakin alkoi tuntua hupemmalta, -maatessaan pensaikossa ja jo etukäteen nauttiessaan koston-aikeistaan. -Vaikka oli kylmä, saattoi hän hiukan torkahtaakin; hän oli nimittäin -puettu vahvasti. Tuuli ei voinut tunkeutua hänen vaatteidensa lävitse. -Ja siinä torkahdellessaan hän vuoroin ajatteli Hiltua, vuoroin omaa -itseään ja Aatua, ja sitä suhdetta, joka heidän kolmen välillä nyt -oli. Päätteli myöskin, että suhde tulee kestämään vaihtumatonna kuun -päivän, sillä ainakaan hän ei osaltaan lepy, ei milloinkaan. Vaan pitää -vihanturkit yllään koko elämän ajan sekä Aatua että Hiltua kohtaan -niissä kun oli syytä molemmissa, Aatussa enemmän, Hiltussa vähemmän. - -Torkan ollessa vahvimmillaan, tunsi hän kosketuksen, ikäänkuin joku -olisi tuupannut häntä kylkeen ja käskenyt heräämään pian. Hän kavahti -pystyyn, hieroi silmiään, katsoi suoniittyjen yli. Näki miesolennon -astuvan reippain askelin polkua pitkin. Astuja oli Aattolan Aatu, -Hiltun kosijamies. -- Nyt menet satimeen, menet, Juutas vieköön, -niinkin... ja ihan selkein silmin. - -Lystikäs hymy ilmestyi Vilpun suupieliin, ja, melkein pidättäen -hengitystään, hän seurasi Aatun astuntoa. Nyt se oli jo vallan lähellä, -oli ehkä syli tai kaksi ojan reunan ja astujan väliä. Nyt, nyt... - -Kuului huuto ja molskahdns, kun Aattolan Aatu muksahti porraslautojen -kanssa syvään, mutapohjaiseen ojaan. Sitte kuului pärskinätä, veden -solinaa, kirouksia. - --- Tämä on Vilpun työtä, tämä kaikki... se mies on oikein emäpaholainen. - -Ja Aatu pärskyi ja noitui Vilppua. Iskien kyntensä lujasti ojan rantaan -kiinni, onnistui hän vihdoin pääsemään kuivalle. Ravisteli sitte -itseään, ravisteli ja noitui Vilppulan Vilppua. - --- Senkin ryökäle, hirtehinen... minä siltä mieheltä löisin kallon -halki, jos nyt... uh, uh, huh. - -Aatu lähti juoksemaan polkua myöten. Housunlahkeet ja päällystakin -liepeet pitivät sellaista ääntä, kuin jos olisi lyöty märkiä -pyykkivaatteita toisiaan vastaan. - -Kun Aatu oli kadonnut näkyvistä, pujahti Vilppukin pensaikosta ulos ja -päästi sellaisen naurunrämäkän, että rinta ja vatsa oikein kumahdellen -soivat. Hän oli kuullut Aatun puheistakin jok'ainoan sanan. - --- Itse sinä ryökäle olet ja hirtehinen. Mutta saitpa nyt kylmän -kylvyn, sait sellaisen ettei se ikinä unhotu. Se tuli Vilppulan Vilpun -kädestä, se. - -Ja Vilppukin kierti kotiaan kohden, veti lyhyet unet aamupuhteella -ja lähti sitte töihin. Aattolaan ei hän mennyt eikä muutenkaan -naapurin poikaa tavannut. Heillähän oli kummallakin vihanturkit yllä, -ja askeleet sopi asetella siten, että aina pääsi sivu hyvän päivän -sanomattakin. Mutta Salmelaan kihlajaisiin meni Vilppu, muuttaen jo -mennessään naamansa viattoman näköiseksi. Istuskeli penkillä ja meni -sitte tanssittamaan morsianta. Pyöri viisi minuuttisen, pyöri toisen ja -kolmannenkin, hellittämättä Hiltua, vaikka tämä monta kertaa kuiskaten -pyysi. Vihdoin Aatu meni pelimannin luo, tarttui rokaan kiinni ja -keskeytti soiton. Mutta Vilppu tömpytteli jalkojaan minuuttisen -vielä soitottakin, hellitti sitte morsiamen, kiitti ja lähti suoraa -päätä ovesta ulos. Häihin hän ei mennyt tirkistämäänkään. Lähti vain -hääpäivänä suon kydölle, nokesi siellä itsensä ja asteli sitte illalla -mustana ja hikisenä häätalon ohitse kotiinsa eikä edes vilkaissutkaan -pihalla seisovaan ihmisjoukkoon. - -Hän oli luonteeltaan sellainen jörrimäinen. - - * * * * * - -Kukkurallinen vuosi oli kulunut Aatun ja Hiltun hääpäivästä, mutta -yhäti vielä kantoivat isännät vihanturkkeja yllään. Eivät käyneet -toistensa luona ja sovittivat askeleensa niin, etteivät tarvinneet -hyvää päivääkään sanoa milloinkaan toisilleen. Vilppu erittäin oli -puskevannäköinen, ja hän se pahimmin muljotti ja oli ikäänkuin epäsovun -ylläpitäjänä. Aatun täytyi seurata samaa tahtia ja tehdä kaikissa -asioissa juuri samaten kuin naapurikin. - -Yöllinen tapaus ojan rannalla ei levinnyt kenenkään tiedoksi, -sillä Vilppu oli siksi hienotunteinen ja jalomielinen, ettei siitä -hiiskahtanutkaan. Ei sopinut hänen luonteellensa semmoinen työ. Hän -oli vain tahtonut kostaa Aatulle jollakin tavoin, mutta ei missään -tapauksessa häpeään saattaa häntä. Sitäpaitse hän, ollen ainoa -sivullinen, joka tiesi tapauksen, nautitsi siitä monin verroin enemmän. -Ei sitä päivää eikä iltaa, jolloin ei hän olisi Aatun onnetonta -loiskahdusta muistellut. Ja sitä pulikoimista, pärskinätä ja silmitöntä -suuttumusta. Ne aina vetivät hänen naamansa lystikkääksi, ja, tapausta -muistellessaan, hän aina tunsi makeata itsetyydytystä. Se oli niin -sukkela kolttonen, ettei sitä kukaan muu olisi osannut keksiä, ei -kukaan. - -Sitte tuli Aattolaan ristijäiset, Vilppu sai kutsun kummiksi. Hän tuumi -ja tuumi. Mennäkö vaiko olla menemättä? Kutsu merkitsi samaa kuin -veljellisen käden ojennus Aatulta. Pitikö hänen tarttua ojennettuun -käteen, vaiko kääntää selkänsä? Asettuako jälleen entiselle ystävyyden -kannalle, vaiko jatkaa loppumattomiin tuota riitaista väliä? Aatu -ryösti häneltä pyyn -- mutta eihän pyyssä kahen jakoa. Toinen olisi -kaikissa tapauksissa tullut jäämään paitse. Kohtalo oli viskannut hänet -kovaonnisen penkille. Oliko hänellä syytä olla suuttunut siitä, ettei -Aatua paiskattu hänen sijalleen ja häntä Aatun sijalle? Oliko? Kysymys -oli niin monihaarainen ja monijuurinen, ettei siitä ihmisen järki -voinut päästä selville. Kenties oli asia noin, kenties oli se näin. -Se ainakin oli varma, ettei tasaista jakoa mitenkään voinut tapahtua. -Toisen aina olisi täytynyt jäädä puuveitseen. - -Vilppu tuumi asiata, tuumi perinpohjin -- ja meni Aattolaan -ristijäisiin. Antoi monen ajan takaa kättä Aatulle ja Hiltulle. Ja kun -näki pikku-olennon, jonka kummiksi häntä oli kutsuttu, niin vallan -hymähti nauruun. Ei enää muistellutkaan istuvansa kovaonnisen penkillä -eikä tuntenut lainkaan vihan myllerryksiä sisälmyksissään. Kun hän -erotessa jätteli hyvästi Hiltua, tuli Aatu hänen lähelleen, kosketti -häntä olkapäähän ja virkkoi: - --- Minulla olisi hiukan kahteen mieheen puhumista sinulle. Tuleppa -tänne toiseen huoneeseen. - -Vilppu meni. Kukaan ei tiedä mitä tärkeitä kasvikumppanit siellä -keskenään juttelivat, mutta se tuli tiedoksi kaikille, että Vilppu -jo seuraavana iltana meni kosimaan Salmelan vanhempaa tytärtä. Tyttö -suostui empimättä, ja silloin Vilppu virkkoi: - --- Minulla on tässä jo sormuskin, koetetaan jos sopii. Sormus sopi kuin -valettu. - -Ja sitte pidettiin kihlajaiset ja häät. Kun hääpäivästä oli kulunut -kukkurallinen vuosi, tuli Vilppulaankin ristijäiset. Aatu ja Hiltu -pääsivät vuorostaan kummeiksi. Heille ja vaimolleen Vilppu sitte -kertoi, miten oli pannut Aatun satimeen, puksahtamaan mutapohjaiseen -ojaan. - --- Näette, hyvät ystävät, minä olin silloin niin surkean sukkamielinen. -Aioin ensin pudottaa sormukseni ojaan, mutta sitte minä sahasinkin -porraslaudan poikki. Ja sitte tuli Aatu Salmelasta ja roiskahti mies -kuin hirsi sinne ojaan. Istuin pensaikossa Suopellon typpyrällä, näin -ja kuulin kaikki. Tiedättekö, hyvät ystävät, se sanoi minua, tuo Aatu, -emäpaholaiseksikin, se oli niin tuimasti suuttunut. - -Emännät nauroivat ja nauraa täytyi Aatunkin, omalla kustannuksellaan. - --- Näette hyvät ystävät, ei pyyssä ole kahen jakoa... mutta oli onni -onnettomuudessa, että löytyi toinenkin pyy, yhtä sievä, yhtä pieni, -arka ja... - -Vilppu katsoi vaimoaan silmiin. - -Ja taasen on elämä noissa kahdessa sivutalossa niin kadehdittavan -rauhaisana, sopuisata. Jos tiesi milloin vie sinut heidän seutuvilleen, -niin poikkee katsomaan heitä. Sano vain terveisiä kotiseudultasi, niin -tulet oitis heidän ystäväkseen. Voit viivähtääkin heidän luonaan jonkun -ajan, sillä elanto ja karjan-antimet eivät ole heillä tiukassa -- saat -kaikkea mitä mielesi tekee. - -Ja ihmiset ovat niin yksinkertaisia, niin suoranaisia ja järkeviä, -että sinun täytyy heihin väkisinkin mieltyä. Eroot heistä kaiholla. -Hyvästijätön hetkellä tulevat he kaikki saapuville ja puristavat -kättäsi niin lämpöisesti ja sydämmellisesti, ja käskevät tulemaan -toisenkin kerran... - - - - -Kilparadalla. - - -I. - -Ei Pekka itsekään tiennyt miten tuo suuri ja kumma ajatus osui -tulemaan hänen päähänsä. Oli niitä ollut kilpa-ajoja pitäjässä jo -useampana talvena, oli jaettu palkintoja, pidetty puheita hevosrodun -parantamisesta, oli puhallettu torvia ja pistetty hypyksi kilpa-ajojen -kunniaksi, mutta Pekka oli pysynyt erillään koko hälinöistä. Ei hän -koskaan tullut ajatelleeksikaan kilparataa ja semmoista ravaamista, -jossa puolen minuutin ennätys voi tuoda hevosen omistajalle -kuolemattoman kunnian ja puolisataa hopeamarkkaa! - -Sukka, nuorekas tamma, oli hyvä juoksemaan, se oli ilmeinen totuus. Se -vihlasi mennä, niin jotta, niin... Mutta Pekka ei milloinkaan ajanut -ennätyksen vuoksi. Muuten vaan mennessä metsään, havukuormaa noutamaan, -hän hevosen omaksi iloksi jolloinkin hellitti ohjat metsätien -typpyrällä, ja silloin sitä kaapaistiin vinhasti mäkeä alas. Oikein -suhisi Pekan korvissa. Lumen kattamat kivet, mättäät ja katajapensaat -tanssivat kuin tuiskussa ohi. Ja Sukan jalat pitivät sellaista menoa, -ettei silmä tahtonut voida erottaa vuorottelemista. Kuului äänikin -niin tiheä kuin pienen höyryveneen propellista, jommoisen Pekka oli -kaupungissa silakkamarkkinoilla käydessään nähnyt laiturin viereen -laskevan. - -Ei pitkiä matkoja ajettu noin pyörryttävän huimasti, sillä Pekka oli -kieltämättä järkevä mies. Typpyrän alla se jo vauhti vähennettiin. -Pekka veti ohjista, ja hänen tapansa oli aina silloin sanoa makealla -suulla: Noo Sukka, soo Sukka, siivolla nyt. - -Se vaati tuollaista hyvittelevää puhetta, Sukka, ja siitä se parhaiten -talttui. Nosti heti korvansa hörppään ja muutti tulisen juoksunsa -käynniksi, sellaiseksi reippaaksi ja vilkkaaksi käynniksi, joka oli -sille omituista ja synnynnäistä ja johon kahdenkymmenen vuoden vanha -Pekka, Pyörän torpan vanhin poika, oli niin sokeasti ihastunut. - -Isän hevosella ei sellaista reipasta käyntiä ollut, se, oli paksumpi ja -jäykempi ja ehkä vähäsen vahvempi vetohevonen. Sellainen joka ei hevin -hiestynyt eikä kovankaan kuorman edessä pärskynyt. Veti vaan, että reki -rymisi. - -Mutta Sukka, se juoksi ja se ennätti. Se oli Pyörän torpan kunnia ja -Pekan ylpeys. Pekka itse sen oli opettanut siksi, mitä se nyt oli, -ja yksin hän siitä niitti kunniankin. Kumpiakin mainittiin toistensa -yhteydessä. Missä oli Pekka, siellä oli Sukkakin. Molemmat kuuluivat -melkein samaan käsitteesen. - -Kerran sitte kilparata pälkähti mieleen, miten lie pälkähtänytkään. -Se oli syksytalvella, oli kovia pakkasia, mutta puuttui keli. Pekka -meni eräänä aamuna noutamaan puukuormaa torpan lähellä sijaitsevan -Pyöräjärven takaa. Oli mainion sileä jää, ja Sukka oli terävässä -kengässä. Se ravisti jäällä harjaansa ja rynnähteli. Pekka hellitti -ohjia ja... - -Samassa silmänräpäyksessä iski mieleen kilparata. Ja kuolematon kunnia -ja puolisataa hopeamarkkaa! Hän, Pyörän Pekka, hän se olikin hevoismies -ja hevoisrodun harrastaja. Ja hänellähän se oli kilpahevonenkin, oli -ehken pitäjän paras. Mikä estäisi häntä menemästä ensi laskiaisena -kilpailemaan? -- Olihan hän hevoismies ja hevoiskasvattaja. Mikä -estäisi häntä ottamasta palkintoa? -- Olihan hänellä juoksija-tamma, -ehken pitäjän paras. Hän oli ollut narri, kun ei jo edellisenä -laskiaisena mennyt kaappaamaan kunniaa ja rahoja; oikein aika narri. - --- Noo Sukka, soo Sukka, siivolla nyt. - -Lammen, Pyöräjärven jää oli loppunut, rannalla oli halkopino. Pekka -teki kuorman ja lähti jälleen kotirantaa kohden. Syviä, laveita -ajatuksia pyöri hänen aivoissaan, uusi virkeämpi elämä ikäänkuin -paiskasi kättä hänelle. Hän ei itsekään enää ollut tuntea itseään -kaiken tuon kimalluksen ja kunnian keskeltä, joka lähimmässä -tulevaisuudessa tuli ympäröimään häntä, Pyörän Pekkaa. - -Kului siitä sitten päiviä muutamia, ja Pekka ryhtyi kilparadan -mittailemispuuhiin. Pienet lumituiskut, joita jo alkoi silloin -tällöin sadella, vaikeuttivat työtä, mutta uupumaton ahkeruus vei -sentään perille. Pyöräjärvelle ilmaantui männynnäreillä ja katajoilla -viitoitettu kilparata, virstan pituinen ympärimitaten. Ja sitte -ilmaantui radalle tuontuostakin Pekka, Pyörän torpan vanhin poika, -reistailemaan ja harjottelemaan Sukkaa kilpajuoksijaksi, palkinnon -voittajaksi. Se oli ahkeraa, harrasta ja mieltä jännittävää työtä. -Pieni, venäläiseen malliin tehty kipitkareki, jonka Pekka onnen -sattumalta oli huutanut polkuhinnasta eräässä huutokaupassa, joutui -kovaan kokeiluun ja käytäntöön. Ja aina kun Pekka veti reen vajasta -ulos, jännittyi mieli -- hevoismiehen henki täytti koko hänen olentonsa. - -Eräänä iltana hommat sitte otettiin illallispöydässä puheeksi. Isä -virkkoi epäilevästi: - --- Kun et vain puskisi otsaasi kiven kylkeen. Ei se Sukka ole minun -luullakseni ravuri. - --- Eikä tulekaan siksi, ehätti sisar sanomaan. Ne ovat kilpahevoset -toista sorttia. - --- Näet vain turhaa vaivaa, huomautti äiti... ja kulutat aikojasi. - -Pekka hymyili mahtavan näköisenä, kuten etevän hevoismiehen sopikin, ja -virkkoi sitte: - --- Sukka on juoksija, hyvä juoksija, siitä annan vaikka niskani -pantiksi. Ja paremmaksi se aina oppii, ennätys nopenee joka päivä -ja juoksu käy kauniimmaksi. Eivät ne sen kummempia ole muutkaan -kilpahevoset, lihaa ja luuta nekin ovat tietääkseni. Ja mitä ajan -hukkaan tulee, niin omat mun päiväni. - -Miehekäs puhe teki vaikutuksensa, ei kukaan enää lausunut kieroa sanaa. -Pekka oli ollut, hyvien luonteenominaisuuksiensa vuoksi, vanhempain -lellikki paitaressusta saakka, ja mieheksi tultuaan oli hän osottanut -aina sellaista vakavuutta ja järkevyyttä, ettei hänen asioihinsa, -pystynyt kukaan iskemään kynttään, ei vieras eikä omahinen. - --- Hm, kukapa sen sitte tietää, virkkoi isä tyytyväisenä... jos käy -hyvinkin. - --- Jos saisikin palkinnon meidän Sukka, toivoi sisko. - --- Vaivat ei sitte menisikään hukkaan, huomautti äiti, joka useimmiten -mielipiteissään kallistui käytännön puolelle... ja sehän olisi oikein -hyvä asia. - --- Kukapa sen tietää, perästä kuuluu... - -Järkevä maltillisuus pidätti Pekkaa hypähtelemästä iloissaan. Ei -sopinut hevoismiehen arvolle, piti pysyä tyynenä, kylmänä ja tasaisen -näköisenä. Lapset ne höläköivät, kun on jotakin erinomaista tulossa, -mutta ei miehet; mies malttaa aina luontonsa. - -Ja malttoi järkevä Pekkakin luontonsa ja pysyi vakavana ja kylmänä, -vaikka tunteet toisinaan tempautuivat kuin tuulispään mukana ylös -kunnian kukkuloille. Lumituiskut aina sentään terveellisen tasapainon -vuoksi, vetivät alas noroihin. Tuiskusta tuli paljon haittaa ja kiusaa. -Piti melkein joka viikko käydä lunta lapioimassa radalta, ja väliin -sattui niinkin, että illalla oli tuntikausin luonut rataa puhtaaksi, -toivossa päästä aamulla reistaamaan, mutta yöllä tulikin paksu pyry -ja peitti umpeen päivän työn, joten sama työ oli aamulla edessä. -Mutta Pekan luonteen-ominaisuuksiin kuului myöskin sitkeä, uupumaton -ahkeruus, peräytyminen ei tullut kysymykseenkään. Ja varsinkaan nyt -enää, kun Sukka jo oli oppinut paremmaksi ja ennätys käynyt nopeammaksi. - -Melkein piiskatta se oli edistynyt. Oli Pekka jonkun kerran -sivahuttanut ennätyksen parantamisen vuoksi, mutta Sukka oli ruvennut -vapisemaan kuin haavan lehti, ja sen koommin ei Pekalla enää ollut -sydäntä lyödä. Piiskaa hän tosin käytti ahkeraan pelättimeksi, -mutta osutti lyönnit muuanne, jään pintaan, reen laitoihin ja minne -milloinkin. - -Sydämmettömyyteen ei siis kunnian ja rahan himo häntä johtanut, mutta -sitä ikävämpi, se johti hänet kuitenkin erääsen toiseen paheesen, -nimittäin uskottomuuteen, jos sellaista asian tilaa saattaa paheeksi -nimittää. Jossakin Pyörän torpan lähellä oli toinenkin torppa, -Suomäki, ja Suomäessä oli Maija niminen tytär. Luoja ties miten -lie molempain aatoksiin kasvanut sellainen mahtava ja salainen -vetovoima, että kun toinen lähti karkeloihin, lähti toinenkin, vaikkei -minkäänlaista sopimusta ennakolta tehty. Ja siten oli jouduttu -noin kaksikseen kävelemään kesäiltoina, ja kävellessä oli jouduttu -puhelemaan kaikenlaisia heitä itseäkin koskevia asioita. Niinpä oli -juuri edellisenä kesänä sattunut puheen-aineeksi sekin seikka, että -Pekka menisi seuraaville laskiaisimarkkinoille ja toisi Maijalle -joko sormuksen tai silkin tai kellon tai minkä hyvänsä. Pekalla oli -nimittäin kaurahalme juuri silloin kasvamassa erikoisena. Tosin sitä ei -ollut kylvöä muuta kuin puoli tynnyriä, mutta jos tulisi kauravuosi, -lähtisi siitä satoa sen verran kuin sormuksen hinnaksi tarvittiinkin. -Ja lähtikin siitä syksyllä satoa kolme harjallista tynnyriä, mutta -kilpailuhomma, se tuhosi koko rakennelman. Sukan ruokajärjestys piti -välttämättä muuttaa siihen tapaan, että kauroja annettiin varsinaiseksi -ruuaksi ja silppua vain muutteelliseksi. Kaurat voimistuttaisivat sitä -ja samalla tekisivät pirteäksi ja kevyeksi. Kauroilla se sirostuisi -palkomaiseksi, jommoinen kilpajuoksijan tulikin olla. - -Ja Pekka syötti kauroja Sukalle ja päätteli, ettei hän liioin -piittaakaan Suomäen Maijasta, se saa ottaa jonkun toisen. Hän, -Pyörän Pekka, pyrkii ylemmäs, korkeammalle -- Sukan avulla. Kaappaa -ensin kotipitäjän radalla palkinnon, sitte Hämeenlinnan suurissa -kilpa-ajoissa. Ja sitte hän hankkii varsoja Sukalta, kaksinkertaisesti -juoksijan sukuisia orivarsoja, ja kokoo rahaa oikein luomalla. -Rahoilla ostaa sitte talon, perintötalon itselleen. Ei se ole mikään -mahdoton asia. Olihan Pohjanmaallakin hevonen, joka toi tuomastaan -omistajilleen kultaa ja kunniaa, miks'ei Sukkakin voi tuoda hänelle -yhden perintötalon hintaa? Sitte talon saatuaan hän nai -- nai kenen -tahansa. - -Iltasilla toisinaan, kun kunnianhimo oli laskeutunut nukkumaan, heräsi -Pekan mielessä toisenlaisiakin ajatuksia. Heräsi sellaisia pieniä -omantunnon kysymyksiä, joihin ei käynyt ihan suoraan vastaaminen. -Niitä täytyi kierrellä ja yksityiskohtia täytyi katsella vähin sormien -lävitse. Täytyi ajatella, ettei hän ja Maija vielä olleet niin pahassa -sovussa, ettei purkaminen voinut käydä laatuun. Moni poika ja tyttö -on purkanut, kun on mieli syystä tai toisesta sattunut kääntymään. -On oikein sulhasista ja morsiamistakin tullut ero, ja Maija ja -hän, no he olivat vasta noin puoli-eräisiä. Ei mitään lujempaa ja -varmempaa lupausta kummankaan puolelta. Semmoista suosittelemista -vaan, semmoista... mitä lie ollut. Se hänen kihlalupauksensakin, -se oli kokonaan hätälupaus. Kun näki Maunulan Juuson pyrkivän -suosittelemaan Maijaa, niin hädissään lupasi kauralaihonsa. Nyt olivat -asiat muuttuneet. Suositelkoon vaan Juuso Maijaa... olkoon onneksi -kummallekin. Hän, Pyörän Pekka, rupeekin hevoismieheksi ja luo rahaa -kokoon ainakin sen verran, että pystyy lähentelemään perintötaloa. - -Ja vasta sitte hän nai -- nai kenen tahansa. - - -II. - -Maijan veli, Suomäen Ville tuli käymään Pyörän torpassa. Uteliaisuus -oli pannut hänet liikkeelle, sillä oli ruvennut kulkemaan erinomaisia -huhuja Sukan juoksijanopeudesta, ja Villen teki mieli omin silmin -nähdä, minkä verran jutuissa oli perää. - --- Sinähän kuulut aikovan kilpa-ajoihin laskiaisena, virkkoi hän -Pekalle. Vai onko ne juttuja vain? - --- Onhan sitä vähän sellaista meininkiä, Sukalla ja minulla, vastasi -Pekka. - --- Eikö lähetä reistaamaan tuonne jäälle? - --- No ei tiedä, josko nyt sopii... - -Pekka vastusteli hetkisen, mutta myöntyi sitte. Sukka pantiin aisoihin -ja ajettiin alas Pyöräjärven jäälle, kilparadalle. Idästä puhalsi -terävä tuuli, tuoksuttaen pieniä nietoksia radalle. - --- Tänään ei ole oikein suotuisata, tuumi Pekka. Tuuli tekee juoksulle -haittaa ja nuo nietokset. Onko sun kellossasi sikunttiviisarit? - --- On kylläkin. - --- Sepä hyvä, mun kellossani ei ole. Seisoppa nyt tässä ja tarkasta -kelloasi, minä lähden ajamaan kolme kierrosta, ja niistä on viimeinen -huomioon pantava. Näetsä en minä ensimmäisellä enkä vielä toisellakaan -kerralla laske täyteen vauhtiin, vasta kolmannella kierroksella otetaan -tiukka meno, se paras, ymmärräthän. - --- Hyvä, alappa sitte. - --- No, yks, kaks, kolme. Pekka sivahutti piiskalla jään pintaan, ja -Sukka, tottuneena tuohon merkkiin, karahutti juoksemaan. Ville seisoi -paikallaan, kello kourassa. Hänen kasvoillaan kuvastui Sukan ennätys -ihan selvästi. Ensin niissä oli tärkeä, totinen ilme, mutta Sukan -juostua ensimmäisen kerran radan ympäri, lieveni totisuus leikilliseksi -hymyksi. Ja hymy kasvoi yhä leveämmäksi. Ensimmäiseen ja toiseen -kierrokseen kului neljä minuuttia, kolmas kierros tipahti hiukkasen -alemmaksi, mutta kului, siihenkin ainakin kolmeneljännestä yli kolmen -minuutin. Ja parastaan oli Sukka kyllä pannut, se huosutti ja pärskyi -niin tiheään, että Pekan täytyi kolmannen kierroksen jälestä sitä -hetkisen tyynnytellä, ajamalla hiljaista juoksua edes ja takaisin -radalla. - --- No, mitäs arvelet Ville, eikö menty puhakasti, loistavasti? - --- No, lajiksenne kyllä, mutta ei tuolla ennätyksellä palkintoja oteta. - --- Eikö oteta? Häh? Juoksevatko muut nopeammin? Sillä laillako ettei -kaviot koske maahan lainkaan? - --- Mistä minä tiedän miten ne juoksevat, mutta kyllä ne sinun ohitsesi -ajaa -- ajan minäkin vaikka meidän Timolla. - --- Silläkö Suomäen pattijalkaisella valakalla? - --- Silläkin, juoksee sekin virstan neljässä minuutissa. - --- Vai niin maar, vai juoksee sekin... hyvä on... - -Pekka sivautti piiskalla hankeen ja ajaa karautti yksin kotiin. Hän -sydämmistyi Villelle niin kovin, ettei viitsinyt enää rekeenkään -käskeä. Kehtasi sillä lailla halventaa, ivata ja asettaa oman -pattijalkansa Sukan rinnalle, senkin mokoma. Sillä lie ollutkin -irvisteleminen ja halventaminen tarkoituksella. Sitä varten lie -lähtenytkin kotoolta, että saisi ilvehtiä ja halventaa -- mutta -odottakoonpas! - -Suuttumus oikein karmi Pekan luontoa, hän olisi tahtonut näyttää -Villelle heti, näyttää mistä puusta lusikka tehdään. Illalla makuulle -mennessä suuttumus sentään asettui, tuli ajatuksiin kaikenlaisia -mietteitä, kysymyksiä, epäilyksiä. Ja niissä oli vähin jokaisessa -kylmän hallan ominaisuutta. Tahtoivat jäätää mielen ja sortaa mustaan -epätoivoon kaikki ihanuudet, joita Pekan mielikuvitus viime aikoina oli -niin ahkeraan sepustellut. Entä jos olisivatkin totta Villen lausunnot? -Ettei Sukka olisikaan erinomaisempi juoksija? Ettei olisi parempi -ennättämään kuin Suomäen pattijalka valakkakaan? Sehän olisi vasta -kantoon ajamista se. Kolmesta kauratynnyristä puhumattakaan tulisi -maailman kielille ja ilvehtijöille hyvä tilaisuus iskeä kiinni hänen -asioihinsa ja väännellä niitä sinne tänne. Se olisi harmaan puoleinen -keitos hänelle. - -Mutta jos Villen kello kävikin epävarmasti, jos sekuntiviisari ei -ollutkaan reilassa. Juoksihan Sukka niin kiehuvan kovasti. Tottahan -lyhyetkin askelet edistävät, kun niitä niin tulisen tiheään otetaan. Ja -nietokset ja tuuli ne vaikeuttivat tietysti, ennätys olisi ilman niitä -ollut suurempi. Mutta jos sittekin...! - -Kylmät, viluisat mietelmät mielen ympäri käärittyinä nukahti Pekka -vihdoinkin. Seuraavana päivänä ajoi hän kirkonkylään, kävi kauppiaalla, -nahkurilla ja toimitti muitakin asioita. Paluumatkalla ehätti -hänet Mannilan lautamies, suuri kilpa-ajaja ja hevosenkasvattaja. -Oli kasvattanut monta kuuluisata juoksijaa, oli ottanut ruununkin -palkintoja. Hevoismiehen ominaisuuksien ohessa oli hänellä tapana olla -aina hiukkasen oluessa, ei vaarallisesti, mutta noin kohtalaisesti. - --- Jassoo, Pyörän Pekka se onkin, heh, heh, hee... Pää kallellaan -tirkisteli Mannilan lautamies leikillisesti edellä ajavaa Pekkaa. -Sinulla kuuluu olevan kilpajuoksijakin, heh, heh, hee... Onko se totta, -poikaseni? - --- Eihän tuota vielä tiedä minnekään päin sanoa, ei ole vielä päästy -koitoksille. - --- Onko se tuo, se juoksija, heh, heh, hee, tuo hiirakko. Ajappa sillä -vähän, tämä mun varsani on hyppääjän sukua myöskin, heh, heh, hee. -Koetetaan, jos pysyn kannaksilla. Ja puolihumalainen Mannilan lautamies -vietteli Pekkaa kilpailemaan kanssaan. Ottaen asian toden kannalta, -livahutti Pekka piiskalla reenlaitaan, ja kilpailu alkoi. Sukka mennä -sihitti parasta vauhtiaan, Mannilan lautamies tuli kappaleen matkaa -jälessä, pää kallellaan ja suupielissä leikillinen ilme. Virstan välin -ajettuaan tauotti Pekka hevosensa käyntiin, lautamies saavutti hänet. - --- Pekka, sinä olet koko perhana, heh, heh, hee... sinä olet aika poika -keskeltä maailmaa, heh, heh, hee. Me tahdottiin vallan jäädä kuin -seisomaan, heh, heh, hee. Aiotko, laskiaisena tulla kilpa-ajoihin? - --- On sitä ollut aikomus. Onko tuo teidän hevonen se Vellamo, joka otti -kruununpalkinnon Hämeenlinnassa viime talvena. - --- Sama pakana se on, heh, heh, hee. Hyvästi Pekka näkemään asti. - -Lautamies kääntyi eräälle sivutielle. Vasta siellä kiinnitti hän ohjia. -Pekan olisi tarvinnut nähdä, miten palkinnon saanut hevonen kiiti -eteenpäin, niin olisipa tullut hänen päähänsä toisenlaisia ajatuksia -Sukan juoksijaominaisuuksista. - -Mutta Pekka ei sitä nähnyt, hän jäi omiin luuloihinsa. Kotiin tultuaan -kertoili hän kotiväelleen hienoilla viittauksilla, miten Mannilan -lautamies oli paluumatkalla ehättänyt hänet, miten olivat kilpailleet, -ja miten Sukka oli kunniakkaasti pysynyt etukynnessä. Maan mainio -Vellamokaan ei kyennyt sivuuttamaan Sukan ohi, se oli sellainen kalu. -Ja isä, äiti ja sisko tulivat väkisinkin siihen luuloon, että Sukka -tosiaankin oli juoksijaksi syntynyt. - -Suomäen Villeä kohtaan tunsi Pekka rinnassaan kirkonkylän matkan -jälestä vielä sapekkaampaa suuttumusta. Se kun oli ilvehtinyt ja -koettanut saada häntä epäilemään. Mokomaan työhön ei voinut olla -muuta syytä kuin kateellisuus. Ville kadehti hänen onneaan, se oli -selvä, ja vähälle veti, ettei peijona sekoittanut koko peliä. Onneksi -joutui Mannilan lautamies saavuttamaan hänet, juuri silloin kuin -vakuutukset alkoivat horjuella. Nyt ei enää ole lukua, vaikka tulisi -sata kateellista Villeä ivailemaan ja halventamaan Sukan arvoa, se oli -juoksijahevonen sittekin. - -Ja pian, aivan pian se oli esiintyvä julkisuudessa. Silloin, silloin --. - - -III. - -Kilpa-ajot olivat huomenna. - -Koko päivän oli Sukka seisonut syömättä tallissa, tullakseen kevyeksi -huomispäivän otteluun, jossa ottelussa kunnia ja raha tulivat -kysymykseen. Illalla vei Pekka sille puoli kappaa kauroja, joiden -sekaan oli palotellut leipää -- ja lukitsi sitte oven. - -Oli kirkas pakkanen, lumi soi teräkseltä, tähdet kiiluivat heleän -kirkkaina, mutta ei tuullut, oli tyyni kuin kesällä. Hiukan -levottomanpuoleisen yön vietti Pyörän Pekka, hänen aatoksissaan väikkyi -yhäti huomispäivän ottelu, jonka tuloksesta ei voinut laatia muuta -kuin hämäriä arveluja. Ei ollut varmuutta, ei lainkaan varmuutta. -Ottelu voi onnistua, mutta voi epäonnistuakin, kukapa sen tiesi, kumpi -on tapahtuva. Varma, peräti varma oli Pekka voitostaan ollut, siitä -saakka kuin Mannilan lautamies hänet kirkonkylän matkalla yhätti -- ja -varmuus kesti ottelupäivän aattoon saakka, mutta silloin se rupesikin -taivahtelemaan. Ties mikä kumma luontoon vaikutti, mutta harmaaksi -tahtoi kaikki kääntyä. Vaikka oli selvät, omintakeiset kokemukset Sukan -suhteen, ja kuitenkin tulivat epäilykset ilkkumaan. Jos käy huonosti, -jos... - --- Tämä pelko tulee siitä, että olen ensikertainen. - -Ristiriitaisine aatoksineen Pekka vihdoinkin vaipui uneen, ja -kun hän aamulla heräsi, ei tuntunut enää jälkeäkään illallisista -epäilyksistä. Ne olivat yön kainaloissa menneet matkoihinsa, varmuutta, -luottavaisuutta oli tullut sijaan. Pekka ei enää epäillyt onneaan, ei -tuumankaan vertaa, vaan oli varma, että palaa kilpa-ajoista voittajana -kotiin. - -Annettuaan taaskin Sukalle paloitettua leipää ja puoli kappaa -kauroja, rupesi hän siistimään itseään. Äiti ja sisko häärivät hänen -ympärillään, tarjoten apuaan ja neuvoaan kaikessa. - --- Älä vaan lyömällä pakota Sukkaa, varoitti äiti, jollei muutoin -juokse, niin... - --- Ja älä vaihda sitä, kielsi sisko, vaikka hyvinkin tarjoisivat rahoja. - -Nautittuaan vähän aamiaista, meni Pekka valjastamaan hevosta, äiti -ja sisko tulivat vielä portaille jakelemaan neuvoja ja huutelemaan -hyvästejä. - --- Kyllä mies tietää mitä tekee, huomautti isä... ei sitä tarvitse noin -nenästä taluttaa. - --- Samat sanat, lisäsi Pekka... kyllä tässä vaan tiedetään. - -Ja istui rekeen ja lähti ajamaan. Lumi soi teräkseltä reen anturoiden -alla, mutta ilma oli tyyni -- hyvä ja suotuisa asianhaara, sillä tuuli -haittaisi juoksua ja hengästyttäisi pahemmin. Sukka ei nimittäin ollut -väljempirintaista lajia. - -Pari tuntia hiljaa ajettuaan ehti Pekka perille. Palkintotuomarit, -kilpailijat ja yleisöä oli keräytynyt kilparadalle, kirkonkylän järven -jäälle. Siellä oli lihava lukkari, etevä hevoismies ja hevoisrodun -harrastaja, siellä oli monet palkinnot voittanut Mannilan lautamies, -joka aina tapasi olla hiukkasen oluessa, ja siellä oli pitäjän muutkin -mainioimmat hevoismiehet. Hevosia juuri sisäänkirjoitettiin. Pekka meni -lihavan lukkarin eteen, veti viisimarkkasen esille, ilmoitti hevosensa -nimen, sukupuolen ja ijän. - --- Hyvä, sinä olet viimeinen, tässä on jo yksitoista edellä. Kai se on -virheetön ja mitan täyttävä. - --- Kyllä, kyllä se on... näkeehän sen pelkällä silmälläkin. - --- Juu, juu. Kuuluu olevan peijakas juoksemaan. - --- No, ei häntä vielä tiedä kehua... mutta pian se nähdään. - -Mannilan lautamies tuli myöskin Pekan kanssa juttelemaan. - --- Kas vaan, Pyörän poika se onkin. Nyt on kylmä ilma, heh, heh, hee. -Saa nähdä kuinka meidän tässä käy, heh, heh, hee. Mutta koetetaan, -Pekka, koetetaan kovasti. - -Ja Mannilan lautamiehen suupielissä oli leveä hymy, kun katseli -Pekan hiirakkoa hevosta, joka, rinnat huurteisena, seisoi muiden -kilpahevosten rivissä, valmiina panemaan parastaan omistajansa -kunniaksi. - -Tapasi Pekka väkijoukossa myöskin Suomäen Villen, joka oli katselijana -tullut osaa ottamaan kilpa-ajoihin -- ehkä juuri Pekan vuoksi. Heidän -tervehdyksensä oli lyhyt, ei johtanut pitempiin keskusteluihin. - -Hetkisen kuluttua alkoivat kilpa-ajot. Lihava lukkari kuulutti -palkinnot, joita oli kaikkiaan kuusi. Ensimmäinen oripalkinto -viisikymmentä markkaa, tammapalkinto neljäkymmentä ja siitä alaspäin -kymmeneen markkaan saakka. Sitte alkoi koetusjuoksu. Ne jotka -ennättivät radan kolmessa minuutissa, saivat ottaa osaa kilpailuun. -Mannilan lautamies alotti koetusjuoksun muhkealla, nuorella oriilla, -joka ei ollut vielä kerinnyt kruununpalkinnosta taistelemaan. Ori -hölkytti muhkeasti, ennättäen muutamia sekunteja aikaisemmin perille. -Sitte seurasi huonompia ja parempia juoksijoita sekaisin; monen kävi -niin nolosti, että pyyhittiin kilpalistasta pois, kun ei kyennytkään -suorittamaan koetusjuoksua määrätyssä kolmessa minuutissa. Jo rupesi -Pekkaakin pelottamaan. Jos hänellekin tulee sama onneton kohtalo. Jos --- mutta ei, ei. Kyllä Sukka pitää... - --- Numero kaksitoista, kuusivuotias tamma Sukka, kuului lihavan -lukkarin ääni. So, aja esille Pekka. - -Pekka vähäsen sätkähti, pelon ja epäilyksen väreet soutivat selkärankaa -pitkin. Hän ajoi hevosensa radalle. Yleisö tummeni ja sekausi hänen -silmissään suureksi, mustaksi ryhmäksi, josta ei hän erottanut muita -kuin Mannilan lautamiehen punakan naaman. Se tirkisti häneen, omituisen -leveä hymy huurteisissa suupielissä. - -Kello soi, Pekka hihkasi, sivautti piiskalla radan jäähän -- ja Sukka -kipasi juoksuun. Se oli huimaa juoksua. Kavioista kuului läikinä, ihan -sellainen kuin olisi sata suuttunutta akkaa sotkenut pyykkiä. Rynkeänä, -suorana istui Pekka kipitkareessä. Musta ryhmä tanssi hänen ympärillään -ja ryhmästä näkyi Mannilan lautamiehen punakka naama, leveä hymy -suupielissä. Sukan pysähdyttyä palkintotuomarien kohdalle, tuli Pekka -tuntoihinsa. - --- Kolme minuuttia viisitoista sekuntia, hyljätty, kuului lukkarin ääni. - --- Eikö myönnetä muuta koetusta? kysyi Pekka kiihkeästi. Eikö myönnetä? - -Palkintotuomarit katsoivat toisiinsa ja vaihtoivat keskenään muutaman -sanan. - --- Myönnetään, aja. - -Kello soi. Piiskan siima sivahutti jäätä, Pekka hikkasi ja Sukka lähti -livistämään. Juoksi kuin vimmattu. Kavioista kuului läikinä ihan -sellainen, kuin olisi sata suuttunutta akkaa sotkenut pyykkiä. - -Ajettuaan radan kolmeen kertaan ympäri, nousi Pekka seisomaan. - --- Kolme ja puoli minuuttia, hyljätty, kuului taaskin lukkarin ääni. - -Hurja tuli paloi Pekan silmissä. Hänen poskensa pullistuivat, huulet -kuultivat valkoisena. - --- Eikö myönnetä vielä yhtä kertaa... eikö myönnetä? - -Hetkisen hiljaisuus. - --- Ei myönnetä... se olisi hevoisrääkkäystä. - --- Kyllä tämä vielä kestää, näettekös. - -Pekka löi ilmaan piiskalla, Sukka sävähti ja hyppäsi lyhyen matkan -eteenpäin. Silloin kuului yleisön seasta ilkkuva ääni: - --- Hurrataan, pojat, Pyörän Pekalle. - -Mahtava, voimakas hurraahuuto kuului samassa ja uudistui kolme kertaa. - -Pekan silmissä tummeni. Yleisö muuttui suureksi mustaksi ryhmäksi, ja -mustan ryhmän joukosta pilkisti Mannilan lautamiehen punakka naama, -leveä hymy suupielissä. - - -IV. - -Se oli kova kolaus Pekan arvolle ja vakavuudelle. Puksahtaa kunnian -kukkulalle vievältä tieltä alas sorakuoppaan noin suin päin, -noin roimasti ja hurraahuudoilla, se oli kerrassaan rusentavaa. -Puhumattakaan kolmesta kauratynnyristä, jotka Sukka oli pureksinut -keveytymistä ja voimistumista varten, ne olivat menneet kuin järveen. -Lisäksi vielä narriksi joutuminen, hurraahuudot, pilkkahammasten -ilveilyt, omat pettymykset, mieliharmit, katumukset -- oli niissä -kolausta kerraksi. - -Ville, se oli menetellyt häntä kohtaan suorasti, rehellisesti, -vaikkei hän silloin ottanut uskoakseen. Mutta Mannilan lautamies, se -punakkanaamainen pikarin-kallistaja, se oli pitänyt häntä narrinaan. -Ketkutteli silloin kirkonkylän matkalla ja... no ei se ole narri, joka -narraa, vaan joka antaa itsensä narrata. - -Isä ja äiti eivät ottaneet asiaa kovinkaan painavalta kannalta. Tosin -he, Pekan palatessa kilpa-ajoista onnettoman murheellisena ja synkeän -näköisenä, hiukkasen äimistyivät, mutta kun pääsivät tapausten perille, -niin mitättömäksi koettivat kääntää koko surun. Sanoivat, että kun ei -tuonkaan pahempaa kolausta sattunut, niin ei ole minkäänmoista syytä -kulkea alla päin, pahoilla mielin. Ainoa varsinainen vahinko oli kolmen -kauratynnyrin haaskaamisessa; muuta kaduttavaa ei mitään. He eivät -tienneet Pekan ja Suomäen Maijan välejä. Eivät tienneet että Sukka, -syödessään kolme tynnyriä mustia ja raskaita kauroja, söikin Maijan -kihlat! - -Ja sepä se juuri enin Pekkaa pistätti, se enin karmi luontoa ja -omaatuntoa. Hän oli antanut ylpeydelle ja kunnianhimolle vallan ja -niiden sokaisemana lopettanut seurustelun mielitiettynsä kanssa. -Hulttiomainen työ kerrassaan. Heti kun luuli keksineensä elämänsä -taivaalla pilvenraon, josta onnen aurinko pilkoitti ruusun-ihania -säteitään hänen tielleen, heti muuttui uskottomaksi. Ajatteli -perintötaloa, muita tyttöjä, ajatteli pelkkiä hullutuksia. - -Ja nyt oli Maija, tarkka-älyinen tyttö, suuttunut. Kun näki ystävyyden -kylmenevän, ilman että syytä olisi ollut hänen puolellaan neulan -kärjenkään vertaa, tuli ylpeäksi hänkin. Lyhyen hyvän päivän sanoi, -milloin ei voinut välttää kohtaamista silmästä silmään, mutta ei muuta. -Näytti ettei yksi lintu kesää tee. - -Ja sepä se juuri oli raskainta ja vaikeinta Pekalle, jonka -itsekkäisyyttä kilpa-ajoissa saatu kolaus oli moukaroinnut -perinpohjaisesti. Unhottui helposti Mannilan lautamiehen punakka -naama, unhottuivat yleisön hurraahuudot, mutta ei unhottunut Suomäen -Maija. Se oli kuin päivän valo alituiseen silmäin edessä. Yölläkin -kuvastui mieleen nuo hehkuvan punaiset posket, tanakka vartalo, paksu -hiuspalmikko ja silmät, nuo iloiset silmät, joissa niin vahvasti -kuvastui sekä ystävyys että suuttumus. - -Pekka parka kärsi viikkoja, kärsi kuukausia, mutta sitte rupesi -kulkemaan vahva juttu, että Maunulan Juuso oli päässyt Maijan suosioon. -Enempää ei tarvittu Pekan herättämiseksi toimintaan ja parantamaan -rikkinäisiä välejään ehjäksi. Hän meni vielä samana iltana Suomäkeen. -Tyttö otti ylpeästi hänet vastaan ja käski istumaan. - --- Tarvitsisi vetää risti seinään, kun tämmöinen tapaus sattui, että -sinä meille tulit. - --- No, mitäs ihmettä siinä... joutaahan sitä... eihän tämä ensi kerta -ole. - --- Menetkö kilpa-ajoihin? - --- Minne? Kesähän nyt on. - --- Hä Oulunkylään, Mannilan lautamies lähti jo tänään. Olethan sinäkin -hevoismies ja... - --- Kuule, Maija, luuletko etten vielä ole saanut tarpeeksi asti kärsiä -hullukkaasta päähänpistostani. Luuletko tosiaankin että...? - --- No, mistä minä tiedän? Hevoismiehet aina mielellään juttelevat -kilpa-ajoista. Puhu sitte muita asioita. - --- Maija, elä ole enää suuttunut. - --- Mistäpä minä...? Ethän sinä ole mitään pahaa... Maija koetti nauraa, -mutta ei se oikein onnistunut. - --- Minä olen katunut niin kovasti. Jos arvaisit, miten olen katunut -ajattelemattomuuttani. Ollaan me hyvät jälleen, Maija. - --- Ei ole lukua erinomaisesta hyvyydestä. - -Tyttö oli jo hyvin vakava... hyvitys alkoi riittää. - --- Eikö ole lukua? Joko sitte olet Juuson kanssa...? - --- En ole, keskeytti Maija tulisesti. - -Pekkaan vakuutus vaikutti edullisesti. Hän sai samassa -silmänräpäyksessä malttinsa takaisin, tuskin huomattava voiton riemu -levisi kasvoille. - --- Minulla on tänä kesänä toisen verran enemmän kauroja kylvössä, ja -minä ajattelin, että ne kihlat sopisi, ostaa vielä ensi laskiaisenakin. -Vai mitä sanot?! - -Maija vaikeni hetkisen. - --- Taitaa sopia, vastasi hän vihdoin. Tosin käytöksesi viime talvena -harmitti minua... - --- Ei puhetta siitä, keskeytti Pekka, ollaan hyvät jälleen. Ollaanko? - --- No, jos ollaan. - -Suuttumus Maijan silmissä suli samassa silmänräpäyksessä hellimmäksi -ystävyydeksi. - -Syksyllä niitti Pekka erikois-kauransa, saaden satoa kuusi -kukkurallista tynnyriä. Ja laskiaisena lähti hän kaupunkiin -kaurakuorman kanssa, ja sitte Suomäen Maija sai kauniit kihlat, -sormuksen ja leninkikankaan. - -Mutta kilparadalle ei Pekka enää eläissään pyrkinyt. - - - - -Paininlyöjä. - - -Hän oli seudun kuulu paininlyöjä ja tunnettu lähellä ja kaukaa -voimastaan ja taitavuudestaan. - -Kahdeksantoista vanhasta saakka oli hän niittänyt pelkkiä voittoja, -oli kohonnut korkeimpaan kunniaan renkimiesten kesken ja olennollaan -häirinnyt kylän piikatyttöjen tyyneyttä, mutta jörömäinen ja -vitkallinen kun oli luonteeltaan, ei tullut ryhtyneeksi tuumista -tositoimiin. Elosteli vaan naimattomana renkinä ja tanssitteli -Serafiiaa, jonka kanssa hänellä oli vahvat ja varmat tuumat. - -Minä tunsin hänet sukuperiä myöten. Hänen vanhempansa asuivat -katajikkomäen kupeella, jossa heillä oli mökki, heinälato, navetta, -pihlaja, tuomi ja muitakin sirpaleita maailman rikkaudesta. Kuolivat -neljänkymmenen vaiheilla eli juuri sinä aikana, jolloin Olavi alkoi -röyhistellä niskaansa ja jolloin hän ensi kertoja juopui voiton -hurmeesta. Minä lienen silloin ollut noin kuuden tai seitsemän vanha. - -Vuodet kuluivat paininlyönnissä, Olavi lähenteli jo kolmeakymmentä. -Hän oli kukistumaton suuruudessaan. Ei työntynyt ilmoille sitä miestä, -joka olisi kääntänyt hänen töppösensä taivasta kohti, eikä sitä luultu -työntyvänkään kuuna päivänä. Moinen luulo oli minullakin. Luulin -minäkin muiden mukana, ett'ei milloinkaan tule Olavin voittajaa, ett'ei -hänen milloinkaan tarvitse nielaista tappion karvautta sisuksiinsa. - -Kerran minäkin, kuten useat muut ennen minua, kysyin häneltä: - --- Miks'ei Olavi ota hyyriväkeä tuonne Katajistoon, kuu huoneet -seisovat tyhjinä? - --- Tyhjinähän niiden pitääkin seisoman, vastasi hän, niin kauan... - --- Niin kauan, että mitä? - --- Niin kauan, että Olavi... mutta sehän ei kuulukaan sinulle... on -vielä maitohampaita leuvassasi. Lue sinä vain satukirjojasi äläkä... - --- Ei siitä Olavin naimisesta kasva koskaan valmista, se käy, peräytyy -ja happanee ja sitte se toukittuu... - --- Ole vaiti nalikka, kun et ymmärrä miehen vakavia tuumia, et näe -nenääsi pitemmälle. - --- Näenpä... minusta tulee painimies, oikein mainio kaataja. - --- Sinustako painimies, jolla on jäsenet kuin luudan varvut. He hei, -mulla oli jo tuolla ijällä runkoa, oli posketkin kuin kytömaan nauriit. - --- Ja sittepäs minä lyön Olavin alleni, että mäki maiskahtaa. - --- Sinäkö... kyllähän sinusta tullee väkimies, sinustakin. Katsoppa -noita... - -Ja hän näytti minulle vahvoja kouriaan. Sormet paksut ja pitkät, -kämmennahka paksua kuin paras juhti, ranne leveä kuin tuumalauta. -Käsivarsien lihakset, niskan tanakkuus, vartalon tasavahvuus, tiiviit -alaraajat, sanalla sanoen, koko tuo kolmen kyynärän ja kolmen tuuman -mittainen mies oli vankkuuden suhteen itse täydellisyys. Hänessä oli -jokainen nivel ja jokainen nystyrä juotettu kiini lähimpäänsä, ja -kaikkien jäsenten välillä vallitsi säyseä sopu. Mikään osa ei ollut -vankkuuden suhteen jälellä toisestaan. - -Kului vuosi tuosta keskustelustamme eikä Olavin oloissa tapahtunut -mitään muutosta. Hänen vahvat ja vakavat miehen tuumansa pysyivät -vanhalla kannalla, niihin ei hämmentynyt minkäänlaisia uusia -virtauksia. Mutta sitte rupesi kohtalo pitämään uutta peliä hänen -kanssaan. Kylään tuli nimittäin muuan pohjalainen. Se asettui ensin -noin vaan satunaisesti työhön, mutta otti viikon parin päästä rengin -pestin kylän toiseen päähän. Ja hänestä alkoi kuulumaan juttuja, että -oli muka paininlyöjä, ja oikein verestä lajia piti ollakin. Semmoinen, -joka ei ollut vielä parempataan yhättänyt, vaikka oli reistaillut -viidessä maaherran läänissä. - -Kun juttu saapui Olavin korviin, tunsi hän kummallista elostusta -ja pirteyttä jäsenissään. Kun nuo entiset voitonlaakerit olivat jo -melkein keltaisiksi kuivahtuneet... ja paininhengetär oli melkein -kuin nukahtanut talvi-uniinsa. Kotoisilla ahoilla ei enää ollut -tilaisuutta uudistella laakereita vihanniksi, sillä uusia yrittelijöitä -ei ilmaantunut ja vanhat olivat tappioineen siirtyneet kilpakentältä -syrjään. Mutta nythän tuli uutta virkistystä paininhengettärelle ja -ehkäpä raajoillekin rahtusen terästystä, jos eivät jutut nimittäin -olleet pelkkää ilmaan pieksemistä, jos niissä oli edes jonkin verran -alkua ja perustusta. - -Ja eräänä pyhäpäivänä alkupuolella kevättä meni Olavi kyliä käymään -ja varta vasten silmäilemään minlainen oli miehiään tuo, josta niin -kovia kehujuttuja kulki. Tapasi aitan portailla joukon nuoria miehiä -ja niiden seurassa oli Pohjanmaan mies. Istui ja veteli savuja -lyhyestä nysästään. Ei puhellut paljo, mutta se, minkä sanoi, tuli -lyhyesti ja sattuvasti. Olavi häntä tarkasteli tyystin, mutta ei -etsimälläkään löytänyt yhtään painimiehen tuntomerkkiä. Kasvot olivat -laihat, terävät ja tummahtavat, vartalo ja sen eri osat pienehköt, -melkeinpä keskenkasvuiset, ja kävellessä näkyi säärien välissä puolen -korttelin levyinen rako, joka surmasi lopunkin miehevyyden. Eihän -tuommoisesta toukerosta voinut olla paininlyöjäksi miehen kanssa, eihän -voimankoetusta tuollaisen kanssa voinut puheeksikaan ottaa. Kuuluisi -umpi-pilkalta, kun väkimies tuommoisen kanssa rupeaisi härnäilemään. - -Pettynein toivein palasi Olavi kotiin kyläilyretkeltään, ja hän oli -taipuisa unhottamaan mielestään koko tuon tummahtavan ja kierosäärisen -miehen, olipa taipuisa nauramaankin noille kehu-jutuille, jotka olivat -kuin olivatkin paljasta ilmaanpieksemistä. Mutta ajatuksissa sentään -moukerteli jonkinmoinen epätietoisuuden tunne, joka kehittyi ja varttui -yhä kiusallisemmaksi, harmillisemmaksi. Tuo veretön, terävänaamainen -ja teräskatseinen mies hääri aina Olavin ajatusten tiellä. Milloin -heikkona ja raukkamaisena, milloin väkevänä ja voimakkaana. Unissaankin -sen aina näki. Aina se kompuroi väärillä säärillään Olavin teille, -lyhyt nysä hampaissa ja kasvoilla tuommoinen puoli-uneen nukahtanut -ilmaus, aivan kuin ei piittaisi muista kuolevaisista hituistakaan. - -Ja yhä paisuvammaksi ne kasvoivat kiitosjututkin hänen erinomaisesta -väkevyydestään, rämyytellen ja kiusaten Olavin korvia alituiseen. -Tapasi minkä renkimiehen hyvänsä, aina se lopulta jutut kiersi -pohjalaiseen, jonka piti olla niin väkevän ja notkean, ettei puhujan -kieli kyennyt sitä kuvailemaankaan, kuin hiukan osapuille. Sen vuoksi -toivoi, että Olavi joskus sattuisi näkemään ja kokemaan juttujen -todenperäisyyden. Suora ja ilmeinen viittaus, että Olavin piti antautua -voimankoetukseen, jos mieli pitää entiset ja ensimmäiset sijansa. - -Ja siksi ne asiat sitte kietoutuivat, että Olavi viikon parin päästä -taas lähti kyliä käymään ja tapasi saman joukon saman aitan portailla. -Nyt oli jo vihantaa nurmea peltojen äyräillä, ettei ollut puutetta -painitantereesta. - -Olavi istui Pohjanmaan miehen lähelle, tähysteli tyystin häntä, hänen -lyhyttä nysäänsä, hänen sääriään ja hänen vähäväkistä vartaloaan, ja -virkkoi sitte: - --- Käy juttuja, että olet painimies. - --- Onhan sitä oltu sitäkin... ennen karjapoikana, vastasi pohjalainen. - --- Minä olen myöskin hiukkasen sitä sorttia. - --- Kuulut olevan. - -Olavin ajatukset joutuivat tuokioksi umpivetelään, mutta ajatusten -sekavasta ryhmästä nosti sittekin painihalu päätään pystöön. Olihan -hänen suoranainen velvollisuutensakin paikkakunnan maineen tähden -poistaa turhat itseluulot ja tehdä voimillaan ikäänkuin pieni -huomautus, mikä arvo sen seudun väkimiehille tuli ventojen antaa. -Muiden keskinäiset silmäykset, joiden merkitystä ei ollut, vaikea -käsittää, myöskin osaltaan syyhyttivät painihalua, joten ei puolitiestä -enää käynyt peräytyminen. Vaikka pohjalaisen silmäyksissä oli jotakin -ukon-iskun tapaista, joka sävähytti Olavin polviniveleltä ja pani -outoja väreitä kulkemaan luitten läpi. - --- Jos koetettaisi, noin leikin päin, virkkoi hän, nousten samassa -suoraksi... Tuolla on pehmeä kenttä. - --- Onhan siellä tanner... sopisi häntä huviksi koettaa, vastasi -pohjalainen, kohoutuen vitkalleen ja välinpitämättömän näköisenä -seisoalle. - -Lähdettiin miehissä lähimpänä olevaa äyrästä kohden. Edellä kulki -pohjalainen Olavin kanssa ja jälempänä astelivat muut nuoret miehet. -Vilkas kuiske ja sananvaihto kuului heidän kesken... mielenkiinto oli -jännitetty kovin kireälle. - --- Mikä täällä päin on enemmän tavaksi tullutta, sylipainiko, vaiko...? - --- On täällä vähin tapana kaikki painit. - --- Heitetään sitte housunkauluksesta. - --- Heitetään siitäkin. - -He karahuttivat kiinni toisiinsa, seisoivat hajasäärin, kallistelivat -itseään, kohentelivat kouriaan varmemmin kiinni ja siten ikäänkuin -panivat puntarin nenään toistensa voiman, taitavuuden, notkeuden. Näkyi -heti, ettei kampikaan ollut ensikertalainen. Hätäilemättömät liikkeet, -tyyneys, vitkallisuus, kaikki ilmiselvästi todistivat, että he olivat -lajinsa paraita. - --- Väkevämpi ottaa ensimmäisen heiton, virkkoi pohjalainen -maltillisesti ja lauhkeasti. - --- No jospa niinkin, vastasi Olavi, joka jo jäsenissään tunsi, että oli -tavannut vertahisensa. - -Olavi teki heittonsa, pannen noin puolet voimaansa liikkeelle. -Vastustajan toinen jalka kohosi ylös, mutta samassa oli Olavikin -kiertyä seljälleen. Väen voimalla hän kuitenkin pelastui tappiosta. - --- No nyt se on sun vuorosi. - -Pohjalainen teki heittonsa oivasti, mutta jalka luisahti ja toinen -polvi taipui maahan -- Olavista tuntui kuin olisi tapaturma ollut -edeltäpäin tarkoin harkittu -- ja ainoastaan ylen sukkela ja notkea -liike pelasti hänet tappiosta. - -Kolmas heitto oli taasen Olavin. Notkuttiin, huojuttiin, varmennettiin -kahmausta, ja sitte Olavi teki heittonsa täydellä voimalla. Pohjalaisen -toinen jalka kohosi taaskin ylös, mutta samassa Olavikin alkoi kiertyä -pitualleen nurmikolle. Hän tosin rynnisti vastaan jättiläisvoimillaan, -mutta se ei auttanut. Verkalleen, kuten paksujuurinen honka, taipui hän -alemmaksi ja alemmaksi, kunnes tunsi allaan pehmeän nurmikon. Hän oli -hävinnyt omaan heittoonsa. Voittaja makasi poikittain hänen päällään, -ja kasvoille levisi jälleen tuo puoli-uneen nukahtanut ilmaus, jota oli -sietämätön nähdä. - --- Voitit tällä kertaa, virkkoi Olavi, puhkuen kuin kone. - --- No eipähän tätä juuri voitoksi käy sanominen... olihan toki sen -verran, ettei tullut tappiota. - -Odottamaton häviö löi syvän vaikutuksen Olavin koko olentoon ja -muutti koko maailman muodolleen. Kylän kujat, loukot, ihmiset, kaikki -muuttuivat. Niissä jokaisessa oli jotakin irvistelevää ja ähittelevää, -joka ei suonut hänelle hetkeksikään rauhaa. Elämän iloinen ja hupainen -puoli kätkeytyi ikäänkuin piiloisille. Aistimet tunsivat kitkerää lemua -joka taholla ja ajatukset muodostivat jonkinmoisen mustan väripadan, -jossa iloisimmat ja hilpeimmätkin vaikutukset tuhrautuivat pikimustiksi. - -Olavi ei enää tuntenut itseään samaksi tyyneksi ja tanakaksi mieheksi, -kuin ennen muinaisina päivinä. Nivelien ja jäsenien rautaiset juotokset -tuntuivat äkkiä pehmenneen melkein tinaksi, ja samoinpa se sisäpuolinen -tanakkuuskin ravistui. Tappio repi siihenkin rakoja kirjavinaan, ja -rakoloista sitte tunkeutui mielenkarvaus herrastelemaan ja isännyyttä -pitämään sinne, missä ennen makea tyytymys oli loikonut. - -Karvain pala kuitenkin voittajan olento. Semmoinen laiha, -puolikasvuinen kämpyräjalka mieheksi. Jolla ei ollut lihaksia eikä -liikuntoa ja jonka naamalla unikeko myötänään vetelehti. Semmoinen -turvelo se kierti alleen hänet, seudun notkeimman väkimiehen, joka -kymmenkunnan vuotta oli roimahutellut mittaisiansa ja paksuisiansa -miehiä tusinoittain tantereelle... - -Viikon kuluttua karahuttivat he toisen kerran kiinni toistensa -housunkauluksiin tanssitalon pihalla. Onni oli yhtä kova kuin -ensimmäiselläkin kerralla, sillä Olavi taas kaatui seljälleen omaan -heittoonsa... ja vähäsen vinhammin ja suoravammin kuin pellon nurmella. -Pohjalainen eli laiha-Saku, joksi häntä kylässä nimitettiin, jäi -taaskin poikinpuolin päälle ja vakuutteli, uninen ilmaus kasvoilla, -ettei sitä vielä voitoksi voinut mainita... oli muka ollut onnettaren -sormipäillä koko kaato. - --- Mimmoinen se sitte on voitto? kysyi Olavi ähkien ja puhkien. - --- Veli veikkonen, se on vallan erilainen. - -Toisen tappion jälestä muuttui jöröluontoinen Olavi vieläkin -jöröluontoisemmaksi. Tunsi häpeän olevan leimattuna otsalleen, joten -vältti kylissä käymisiä, tunsi sisäpuolisen tanakkuuden yhä pehmenevän, -joten harvoin enää vaihtoi sanaa kenenkään kanssa. Tallin ylisillä vaan -kupelehti kesä-illat ja pyhäpäivät, miettien ja tuumaillen elämänsä -entisyyttä, nykyisyyttä, ja tuntuipa siltä, että kaikki oli surkeasti -sotkussa. - -Pidettiin sitte kesällä kylässä heinitalkoot, ja erityinen pyyntö -lähetettiin Olavillekin, hän kun oli tyrmäkkä niittomies ja tarkan -työn tekijä. Olavi tahkoi rautansa ja meni talkoosen. Eellimmäisenä -löi kumoon pitkää kastikasta, otti lakehisen, leveän ja puhtaan, -jotta kateeksi kävi monelle vähemmin tyrmäkkäälle. Ainoastaan yksi -mies kykeni astelemaan hänen rinnallaan, ja se mies oli laiha-Saku. -Se pysytteli tasan kohdalla ja sen rauta se kaatoi kumoon vahvaa -kasteheinää leveälti ja tuppenaan puhtaasti, vaikka käyttikin suoraa -vartta, jommoiseen ei ollut nuoruudesta saakka harjaantunut. - -Ei Olavi sivuilleen silmäillyt, mutta sittekin hän myötänään näki -edessään Sakun, näki sen jalan muutokset, vartalon taivahdukset, ja -kuuli terävän terän surahduksen, terän, jota taitomies käytti -- mitään -muuta eivät hänen aistimensa havainneetkaan. - -Illalla, auringon alennettua, lopetettiin niitto, ja ladon lähelle -kertyi koko talkookansa, kylän kolmattakymmentä nuorta miestä ja sama -määrä naisväkeä. Sytytettiin piiput palamaan ja valmistauduttiin -astelemaan ylös taloon, jossa talkooväkeä odotti katetut pöydät ja -pelimanni. - -Mutta juuri ennen lähtöä sattui niin, että Olavi ja Saku rynnähtivät -kolmannen kerran yhteen. Ensimainittu, joka oli melkein kuumeenlaisessa -tilassa, vaani nimittäin koko lähtöpuuhain aikana tarkasti Sakua, astui -sitte hänen eteensä ja virkkoi, puhkuen ja seisoen hajasäärin: - --- Täällä puolen on kolmas voitto vasta miehen voitto. Sinä olet -kahdesti kaatanut minut, kun kaatanet kolmannen kerran, ei ole enää -väittelyä. - --- Sopisihan koettaa, vastasi Saku ja uninen ilmaus hänen laihoilla -värittömillä kasvoillaan vilkastui äkkiä. - -Samassa he puskivat yhteen. Talkookansa muodosti piirin heidän -ympärilleen, seuraten tarkasti jokaista askelta, jokaista liikettä, -jonka paininlyöjät tekivät. - -Nytpä se olikin kysymyksessä miehen voitto. Notkuvat liikkeet, -varovaiset askeleet olivat vain johdantona pääkohtaukseen ja leikkisän -hymyn ja pilapuheiden taakse kätkivät paininlyöjät varsinaisen -mielentilansa, jossa voiton into kiehahteli ja kuohahteli. - --- Tämä tämmöinen on mieluista miehen luille. - --- On, on... maistuu kuin mesileipä naisväelle. - -He paransivat kahmaustaan ja tekivät muutamia notkeita taivahduksia, -valmistautuakseen lopulliseen ratkaisuun. Olavi sitte virkkoi. - --- Sinä kai heität ensiksi. - --- Sopiihan se sekin. - -Vielä muutamia suotanpäisiä kaarestuksia ja askeleita, ja sitte Saku -työnsi vasemman jalkansa kauas eteensä, molemmat polvet taivahtivat -lähes nurmikkoon saakka, täysivoimainen tempaus, ja Olavin roteva -ruumis roimahti Sakan hartiain yli tanterelle pitkäkseen. Ja kuului -tömähdys, kuten olisi paksu petäjä kaatunut. - --- Tämä tämmöinen se on miehen voitto... ja nukkuva ilmaus jälleen -levisi Sakun kasvoille. - -Talkookansa seisoi äänettömänä, mutta vihdoin ihmetyksen suhina surahti -ilmoille. - --- Kas se oli miehen heitto... olipa peeveli vieköön. - --- Niin löi kuin turkkilaista... pani ympäri käymään kuin tuulimyllyn -siiven. - --- Lienet, Saku, paholaisen kasvattipoika. Lausuttiin monta -sukkeluutta, kunnes joukossa lähdettiin taloa kohden. - -Mutta Olavi ei mennytkään mukaan, vaan jäi tappion tantereelle -pitkäkseen. Hänen oli niin vari, että täytyi avata takin napit, -jotta viilakas ilma pääsi koskemaan ihoon. Kun puhkuva hengitys ja -sydämmen jykevät lyönnit hiukan tasaantuivat, kääntyi hän kyljelleen -ja alkoi nielekselemään kaikkea sitä katkeruutta, jota nykyiset -asianhaarat niin runsaasti tarjosivat. Hän oli taasenkin hävinnyt ja -hävinnyt auttamattomasti. Oli, Sakun heittämänä, romahtanut nurmikolle -pitkäkseen kuin mätäjuurinen petäjä myrskyn kourissa. Ihan päistikkaa, -ihan ilman vastakynttä ja minkäänmoista tukaluutta -- toisin sanoen, -eli kärsinyt kymmenkertaisen tappion. Hän ei enää ollut kylän väkimies. -Hänelle, voittamattomalle, oli tullut voittaja. Pohjanmaan paholainen -oli muuttautunut verettömäksi, vääräsääriseksi mieheksi, lähtenyt -kulkemaan maita ja mantereita, kaataakseen hänen kunniansa nurmikolle -kumoon. - -Mitä varten oli hän syntynyt maailmaan, mitä varten kasvanut kolmen -kyynärän ja kolmen tuuman mittaiseksi? Vallanko sitä varten, että -tulisi joku maankiertäjä ja paiskeleisi häntä housunkauluksesta, kuten -lelua tai jotakin räsyä? Sitäkö varten hän oli niin raavasta tekoa, ja -sitäkö varten hänellä oli karhunvoimansa? Tähän saakka oli hän polkenut -pelkkiä voiton polkuja. Minkä vuoksi? Senkö vuoksi, että tappio -sitte tulisi oikein syväksi, oikein perinjuuriseksi? Että kaatuisi -kaatumatonkin... - -Jota pohjemmalle Olavi silmäili, sitä enemmän ilmaantui -ristiriitaisuutta, sekavuutta. Hänen elämänsä, joka tähän saakka -oli vierinyt säntillisesti rataansa myöten, näyttihe nyt sekavalta -tapausten ryhmältä, vailla kaikkea keskinäistä yhteyttä ja -tarkoituksia. Oli kuin mitäkin ivallista lorua... - -Kun talkootalosta alkoi kuulua viulun vingutus, nousi Olavi ylös, otti -rautansa olalleen ja läksi astelemaan kotia kohden. Tanssitupa ja -muut illan ilot eivät voineet houkutella häntä seuraansa, päinvastoin -muuttivat mielen vieläkin karvaammaksi, ristiriitaisemmaksi. -Edeltäkäsin jo saattoi arvata, mimmoisilla silmäyksillä hänen -pyörimistään seuraisivat vanhat kadehtijat ja ne naisväet, jotka -hänessä olivat ihailleet väen voittamatonta painiurhoa. - -Ja tallin ylisille hiipi Olavi ja, sill'aikaa kun muut pitivät -iloa, käänteli hän itseään kyljeltä toiselle ja mietti maailman -ristiriitaisuuksia. - -Seuraavana sunnuntaina oli kirkolla pestimarkkinat, ja sinne meni -Olavi, asiasta kellekään muille kuin omalle isännälleen mitään -hiiskumatta, ja otti renginpestin kolmanteen pitäjään. Kotiin tultuaan -ja syötyään asteli jälleen ylisille. Ei tehnyt mieli enää näyttäytyä -kylän kujilla. - -Kun palvelijain muutto-aika läheni, meni Olavi Linnalan isännän -puheille. Sen maalla nimittäin sijaitsivat Katajiston huoneet. - --- Tästä tulee siirryttäväksi vähän tuonnemmaksi, virkkoi hän -tasamielisesti ja ikäänkuin olisi ollut kysymyksessä aivan vähäpätöinen -seikka. - --- No, onkin siltä totta ne jutut. Mikä päähäsi pisti? - --- Ei mikään erittäin. Tekee vain mieleni tirkistellä maailmaa ja... - --- No, no, kyllähän se on ymmärrettävä asia. Tulet ensi syksynä -takaisin. - --- Eipä tiedä... tulin tuomaan teille viiden vuoden arentimaksun. - --- Hm, hm, vai viiden vuoden... ja Linnalan isäntä otti mustuneen -setelikäärön Olavin kädestä. Sinä olet kummantapainen mies, sinä Olavi. -Noh oma asiasi, juokse vaikka järveen. Et nai etkä pysy paikoillasi, -vaikka sinulla on omahinen talo, säästöpankin vastakirja, riski morsian -ja... noh, omia asioitasi nuo on kaikki, juokse vaikka järveen, kuten -jo sanoin. Niin, hyvästi vaan. Sinä olet isäsi poika, umpimielinen, -kovasisuinen, ylpeä... vankka työmies, rehellinen palvelija, -luotettava... juokse vaikka järveen, kunhan vaan vuoden päästä tulet -takaisin. - -Pyhämies-viikolla lähti Olavi. - - * * * * * - -Entistä menoaan vieri kylän elämä. Pieniä muutoksia sattui siellä ja -täällä, kuten väen lisäännystä, vähennystä ja muuta sen tapaista. - -Kun ei Olavia vuoden päästä kuulunut takaisin, meni Serafiia naimisiin -säätynsä mukaisesti. Saku oli jo nainut hänkin ja siten joutunut kylän -kantaväestön riveihin. Vuoden kahden kuluttua kävi hänelle, kuten -Olavillekin. Toinen, verrempi mies paiskasi hänet paininlyönnissä -alleen -- ja ennen pitkää sillekin voittajalle ilmaantui vaarallinen -kisaveikko. - -Mutta Olavia vaan ei kuulunut. - -Olipa sitte viides vuosi loppuun kulunut. Oli syksy ja palvelijain -muuttoaika. Istuin eräänä iltapäivänä kamarissani ja luin Pariisin -kapinaa. Mielikuvituksissani siirryin persoonallisesti vyöryvien -intohimojen pauhuun, näin omin silmin katusulut, roistojoukot, -verenvuodon -- kuulin saksalaisten kanuunain jysähdykset Pariisin -ulkopuolella. - -Silloin joku astui huoneeseni. Käännähdin itseäni ja silmäilin ovea -kohden. - --- Ka, vielähän se Olavikin elää, hyvää iltaa! - --- Vielähän toki, hyvää iltaa vain! - --- Käykääpähän painamaan puuta. - --- Kiitos vain. - -Ja hän istui ovenpieleen. Näytti entistä jörömmältä, vitkallisemmalta. -Silmäili lattiaan ja oli ääneti kuin pölkky. - --- No mitä kuuluu? - --- Ei kuulu entistä enempää ei hyvää parempaa. - --- Vieläkö Olavi kunnostelee paininlyönnissä yhtä ahkeraan kuin ennen. - --- Ei... ne ovat jääneet kaikki semmoiset, ei olla enää niitä -miehiäkään. Sinustahan se piti tulla väkimies sinustakin, muistan mä -entisiä puheitasi. - --- Ei ole vielä tullut. - --- Ei suinkaan, ei. Vieläkö täällä ovat voimankoetukset vanhassa -varressa? - --- Kyllä ne vähän siihen lajiin ovat. Ei Saku kauan Mattina pysynyt. - --- Eikö pysynyt? Kuka voitti? kysyi Olavi vilkkaasti. - --- Kallen Tuomas. - --- No vie sua... vai paisui siitä semmoinen. - --- Ja pian se tuli Tuomaankin kaataja. - --- No vie sua seitsemän. - -Puhe takertui hetkeksi. Olavi, joka keskustelun jälkimäisellä osalla -oli ollut hyvinkin vilkas, muuttui taas joroksi ja äänettömäksi. - --- Entä naimispuuhat? kysyin minä, vilkastuttaakseni häntä hiukan. - --- Niistä ei kuulu mitään. - --- Se kävi, kuten luultiinkin, homehtui ja toukittui kokonaan. - --- Niin teki. - --- Se on Serafiiakin jo naimisissa. - --- Kuuluu olevan. - --- Meneekö Olavi tervehtimään? - --- On aikomus, mutta olisi pieni toimitus ensin tehtävä. - --- No mikä? - --- Näetsä, ne Katajiston huoneet seisovat siellä tyhjinä. - --- Niinhän ne seisovat. Pannaanko huutokaupan kuulutus kirkkoon? - --- Ei... näetsä minulla on aikomus lahjoittaa ne Serafiialle. Mulla on -itselläni pieniä säästöjä, olen vasta miehuuden kynnyksellä... ja kun -en milloinkaan aio naida, niin ajattelin että Serafiian sopii saada ne. -Minulla, näetsä, oli vahvat ja vakavat tuumat, vaikka... - --- Minäkin sen kyllä uskon. - -Mielihyvissäni katselin minä jörömäistä Olavia ja miellyttävämpiä -sanoja, kuin mitä hän nyt puhui, ovat korvani harvoin kuulleet. Tiesin -miten ahdasta Serafiialla oli toimeentulo kahden pienen lapsen kanssa, -vaikka mies ei ollutkaan juoppo tai muuten kykenemätön. - --- Pyytäisin sinua kirjoittamaan lahjakirjan nyt paikalla. - --- Kyllä minä kirjoitan. - --- Ja siihen lahjakirjaan pitää erittäin merkitä, että huoneet menevät -perinnöksi vanhimmalle lapselle. Tyttökö se taasen onkaan? - --- Tyttö se on. - --- Ettei niitä saa hävittää velkoihin eikä muutenkaan myydä. - -Haettiin vierasmiehet, ja minä ryhdyin kirjoittamaan lahjakirjaa. -Välttääkseni lainopillisia sekavuuksia, kirjoitin lahjakirjan -suorastaan Serafiian vanhimman tytön nimeen. Ja siihen Olavikin -empimättä suostui. - --- Lue nyt se ääneen vielä yhden kerran, pyysi hän, kun kaikki nimet ja -puumerkit jo olivat kirjoitetut alle. Ja minä luin lahjakirjan toiseen -kertaan. - --- Voittehan te ottaa valanne päälle, että minä olen täydellä järjellä -ja terveellä ymmärryksellä? kysyi hän vierailta miehiltä. - --- Kyllä me voimme. - --- Hyvä on. - -Minä taitoin kokoon paperin ja ojensin sen Olaville. Hän nousi ylös, -painoi lakin päähänsä ja alkoi jättelemään hyvästi. Huusin hänen -jälkeensä etehiseen, ettei koskaan menisi ohi, vaan pistäytyisi -tirkistämään. - --- Kyllä sen teen, vastasi hän pimeältä pihalta. - -Yksin jäätyäni selailin lehti lehdeltä hänen elämänsä lävitse. Pariisin -kapina ei miellyttänyt minua koko sinä iltana, sillä ajatukseni -häärivät jöröluontoisen Olavin ympärillä ja löysivät hänessä sopivan -maaperän kynnettäväksi. - -Hänessä oli jotakin omituista ja alkuperäistä, jota en muissa -paininlyöjissä ole sen koommin tavannut. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Kotipoluilta II, by Emil Lassinen - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOTIPOLUILTA II *** - -***** This file should be named 61882-8.txt or 61882-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/6/1/8/8/61882/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/61882-8.zip b/old/61882-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 66f618b..0000000 --- a/old/61882-8.zip +++ /dev/null |