diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-28 04:47:58 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-28 04:47:58 -0800 |
| commit | a811e3f9ca1fc5943e6acc586699b4499213002e (patch) | |
| tree | 2586346c3561ec92e8cc97005d847f869ddcc916 | |
| parent | 265c9e81d93b071fd3df486775b093e4490be025 (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/61881-8.txt | 4816 | ||||
| -rw-r--r-- | old/61881-8.zip | bin | 91045 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 4816 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..eaddb2a --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #61881 (https://www.gutenberg.org/ebooks/61881) diff --git a/old/61881-8.txt b/old/61881-8.txt deleted file mode 100644 index cff3101..0000000 --- a/old/61881-8.txt +++ /dev/null @@ -1,4816 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Kotipoluilta I, by Emil Lassinen - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll -have to check the laws of the country where you are located before using -this ebook. - - - -Title: Kotipoluilta I - Pieniä kertoelmia - -Author: Emil Lassinen - -Release Date: April 21, 2020 [EBook #61881] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOTIPOLUILTA I *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - - - -KOTIPOLUILTA I - -Pieniä kertoelmia - - -Kirj. - -EMIL LASSINEN - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström, -1896. - - - - -SISÄLLYS: - -Uusi ystävä. -Nuoruuteni ajoilta. -Kaksi valapattoista. -Tapaturma. -Hajanaisia piirteitä elämästäni. -Valoa ja varjoa. -Hattuni historia. -Onnea pakoon. - - - - -Uusi ystävä. - - -He kaksi olivat parhaita tuttavia... - -Ken pappilaan poikkesi, tapasi varmasti molemmat. Musti, ruma -villakoira, istui kopeana rappusilla, siinä ulisten ja haukkuen että -koivumäki kajahteli. Haukunta loihti aina näkyville sievän -tytöntyllykän, joka oli vilkas kuin kevätpuro, kaunis kuin tuomenkukka. - -Tyttö oli pappilan Irkku, Mustin paras leikkitoveri, paras ystävä. -Tytön käydessä kymmenettä, tuotiin kyökkiin eräänä päivänä pajuinen -vasu ja vasussa oli musta koiran pentu, lihava ja kömpelömäinen -vetkale, josta pian kasvoi Irkulle kisakumppani, harras ja uskollinen -toveri. - -Heidän tiensä kulki aina yhdessä. Kesäisin kierrettiin pellon -pientareet ja karjaha'an polut, talven tuiskussa tehtiin rohkeita -retkiä kylän taakse, jossa oli maantiellä jyrkänne, pitkä, syvä ja -ihmeen sopiva kelkkamäeksi. - -Lukemattomia talvipuhteita vietettiin renkituvassa. Siellä riemu tuntui -vapaalta, maukkaalta. Suuri tuli loimusi takassa. Matti veisteli ja -jylkytteli vasaralla, repi rikki ja teki ehjäksi, aina minkä mitäki -sattui. Liisa virutteli astioita, kohenteli valkiata ja hääri yleensä -monituisissa toimissa. Useimmiten välitöikseen joko kehräsi pellavia -tai kutoi sukkaa. - -Renkitupaan oli sopiva illoin paeta, kun tuli vieraita tai oli muuten -ilonpuute. Siellä ei käynyt ikäväksi. Lastuläjällä oli mainion mukava -telmiä Mustin kanssa, kuunnella rukin pehmeätä surinaa, katsella -liekkien loimotusta, seinähirsiä, Mattia, Liisaa. Ohuista -höylänlastuista sopi sitoa koristeita Mustin kaulaan ja kiehkuroita -omiin käsivarsiin. Sopi siinä lastukasalla lyödä painiakin, kun ei -tarvinnut ketään kaihtia eikä ollut kukkaruukkuja tai muita kaluja -esteenä. - -Renkituvassa ne omintakeiset ajatuksetkin parhaiten heräsivät eloon. -Siellä tuli mieleen yhtä ja toista, jota ei muualla osannut -uneksiakaan. Kun leikki väsytti, kun liekkien loimotus hiljeni takassa -ja rukin pehmeä surina kuului vienolta soitolta korviin, silloin -ominaisia ajatuksia hiipi mieleen. Silmäin eteen levisi kuvia ja -näkö-aloja läheltä ja kaukaa, tutuilta ja tuntemattomilta mailta, -alkoipa myöskin käymään selville oma erityis-asema yhä selvemmin -piirtein. - -Musti, viisas eläin, oli silloin hiljaa. Katsoa tuijotti -osanottavaisesti Irkkua silmiin ja painaen leukaansa tämän polveen -- -aivan kuin olisi seurannut samoja ajatuksia, nähnyt samoja kuvia ja -näköaloja. - -Kerran mietti Irkku tavallista kauemmin. Se oli eräänä -lauantai-ehtoona. Taivaan tähtivyöhyt oli loistavan kaunis, liekit -olivat takassa jo osaksi hälvenneet. Liisa kiersi sukkalankaa, Matti -paikkaili heinähäkkien liisteitä ja Musti makasi liikahtamatta, leuka -painettuna Irkun polveen. Pimeä puoli tupaa näytti salaperäiseltä... -Matin varjo oli suuri kuin jättiläinen. - --- Irkku, lausui Liisa, hiljentäen kehruuta ja katsoen lastuläjälle -päin. - --- No mitä? - --- Ei mitään. Minä vaan luulin, että sinä nukuit. - --- Niin minäkin luulin, lisäsi Matti. - -Musti vingahti tyytymättömästi, painaen samassa leukaansa lujemmasti -Irkun polveen. Irkku makasi seljällään, kädet niskan alla, katse -luotuna hiljaisia liekkejä kohti. - --- Liisa... - --- No mitä? - --- Osaatko arvata erään asian? - --- Ehkä. - --- Arvaa sitte josko olen jouluna hyvä Kaarinalle. - --- Tottapahan olet, eihän käy laatuun... - --- Nyt arvasit väärin. En ole hyvä. - --- Miksi? - --- No siksi kun... - -Irkku vaikeni äkkiä, kiersi kätensä Mustin kaulan ympäri, lausuili -sille helliä sanoja ja silitteli sen paksua turkkia. - --- Vai et ole hyvä... - -Liisa naurahti, ryhtyi jälleen polkemaan rukkia. Ajatuksissaan alkoi -selailemaan Kaarinan kihlausta, häitä ja kaupunkiin muuttoa. Niiltä -ajoilta se polventui Irkun suuttumuskin. Kun tämä ensikerran keksi -siskonsa istumassa vieraan herran polvella, niin vähällä piti ett'ei -lyömään hypännyt. Kyynelsilmin sitte tuli Musti-penikan kanssa -renkitupaan, ei syönyt koko päivänä suremansuurusta eikä vaihtanut -tavuakaan kenenkään kanssa ennen iltaa, jolloin Matti hänet suututti -vielä hullummin. Sanoi nimittäin sukkamieleksi! - -Musti, pahainen penikka, lyöttäytyi tytön liittolaiseksi. Näytti -hampaitaan onnelliselle sulholle ja katseli tätä aina syrinkarin, jopa -murahtelikin ääneen milloin ei sattunut omaa väkeä lähellä olemaan. -Silloin Irkku nautti. Silmät kiiluivat ilosta ja hymy leikki -poskikuopissa. Sanoivat kerran vaivihkaa uksittaneenkin penikkaa -puremaan epämielihistä herraa. - --- Irkku, arvaapa vuorostasi, tokko tuo tulee kaunis jouluyö, virkkoi -Matti. Saadaanko siisti sää vaiko pakkanen ja pyry? - --- Ei pakkasta eikä pyryä, vastasi Irkku vilkkaasti. Ilma on tyyni, -mutta semmoinen että lumi narisee ja kaikki tähdet näkyvät. Kaikki... - --- Ja me ajamme taasen yhdessä kirkkoon. - --- Niin teemme. Musti juoksee edellä, isä ajaa jälessä. - --- Tuleekohan noita paljokin vieraita joulun kainalossa? - --- Tulee Lauri... ja Taavi... ja Kaarina. - --- Ihanko varmaan? - --- Ihan varmaan. Äiti sai kirjeen. - -Lauri oli lääkäri, Taavi pappismies. Luonnollisista syistä ei Irkku -ollut kumpaiseenkaan veljeen erittäin kiintynyt. Lauria, joka oli -vanhin, ei hän kotoisena asukkaana muistanut lainkaan. Taavi toki -tuntui enemmän veljeltä, omahiselta. Pari kolme kesää etenkin olivat -muistorikkaita. Taavi käytti valkoista lakkia, jossa kiilsi kultainen -lyyry, juoksenteli Irkun kanssa koivumäellä, hypitteli häntä -polvellaan, kertoeli satuja, lauleli kauniita lauluja. - -Taavin jälestä meni Kaarina kotoa pois ja Irkku jäi yksin. Musti oli -ainoa nuorekas toveri, ainoa olento, jonka askeleet olivat siksi -epävakavia ett'ei niihin voinut väsyä, kyllääntyä. Aikaa myöten -muodostui heidän välinsä kiinteäksi. Heillä oli yhteistä kesä ja -päivänpaiste, talvi ja tuiskut, lepo ja nautinto. - -Kiinteätä ystävyyttä eivät häirinneet lukuharjoituksetkaan, jotka jo -tuon joulun aikana, jota äsken mainitsimme, olivat täydessä vauhdissa. -Kirkkoherra itse antoi Irkulle alkeisopetuksen, kuten oli toisillekin -lapsille tehnyt. Vilkas tyttö oppi helposti ja hänellä oli nopea -käsityskyky, seikka, joka teki opetuksen viehättäväksi. Luettiin kaksi -tuntia päivässä ja oppiaineisin kuului uskonto, historia, maantiede, -laskento ja äidinkieli. Viimemainittuun yhdistettiin saarnan -kirjoittaminen paperille sanelun mukaan. Sitä varten oli viikon kahtena -viimeisenä iltana ylimääräinen tunti. Äiti istui käsityönsä ääressä ja -isä keinutteli itseään keinutuolissa, sanellen harvalleen saarnan -sisältöä Irkulle, joka siten tottui panemaan pisteet ja pilkut oikealle -paikalleen. Käsiala tuli paksua, mutta selvää ja helppoa lukea. -Kirkkoherra vakuutti että sanoihin tarttui tytöstä jotaki korkeampaa ja -jalompaa, joka sitte saarnatessa valtavasti täytti mielen. - -Lukuharjoitusten ajalla makasi Musti sijallaan, joka oli etehisen -seinän vieressä, näennäisesti nukkuen, mutta itse asiassa tarkkaan -seuraten opintoja. Irkun tuttu, kirkas ääni kuului etehiseen raollaan -olevan oven kautta. Äänessä ilmausi aina ilon väreitä, usein -innostustakin, rippuen siitä miten mielenperähistä opittava kohta -milloinkin oli. Kun lukeminen päättyi, retkeiltiin ulos ja nautinto oli -kahta suurempi molemmin puolin. - -Näin kului vuosia kaksi. - -Mutta sitte tapahtui äkkiä odottamaton muutos. Eräänä päivänä elokuun -lopussa nimittäin valjasti Matti hevoista vallan Irkkua varten. Tämän -piti lähteä kaupunkiin... asumaan Laurin luo ja käymään koulua. - -Tuosta syntyi kuumaa puuhaa koko aamuksi. Äiti ja Liisa häärivät kuin -syystuuli aholla, isä valmistautui tulemaan mukaan. Matti voiteli -rattaita ja hyöri tallinpuolella tuntikausin. - -Irkku yksin oli jouten, omasta halustaan. Ei ollut intoa mihinkään -lajiin, ei edes kisaamaan Mustin kanssa, jonka sydäntä epäluulon henget -kopristelivat. Poloinen lie aavistanut, että oli jotakin tekeillä, joka -läheisesti koski ystävän kohtaloon, iloon... - --- Kylmä onni, kun ei kansakoulu ehtinyt alkaa jo syksyllä, päivitteli -Irkku alakuloisesti Matille, joka hyöri hiessä päin tallin edessä. - --- Oli, kylmä oli, vastasi Matti -- ja siihen se puhe loppui. - -Ennen lähtöä teljettiin Musti renkitupaan. Liisa asettui nojaamaan -oveen, Matti ajoi hevosen rapun eteen ja isä tuli ulos. Äiti suuteli -Irkkua ja nosti häntä rattaille. Käski lukemaan läksyt huolellisesti, -kirjoittamaan kotiin usein, vähintäin kerran kuussa. He kyllä hoitavat -Mustin, ett'ei tarvitse huolla sen perään... pitävät kukin hyvänä -enemmän kuin ennen. - -Matti nykäsi ohjaksista ja lähdettiin. Pappila koivumäkineen katosi -näkyvistä ja tuli outoja seutuja silmiin yksi toisen takaa. Tuohon -uutuuteen, joka alituiseen vaihteli, upposi pian ikävät. Uteliaisuus -rupesi jännittämään mieltä, kaikenmoisia kuvia rupesi kangastamaan -silmissä. Teki jo mieli nähdä minkälainen on kaupungin kirkontorni ja -tori ja silta ja kadut. - -Noin pahin kaipaus melkein huomaamatta meni ohi. - -Kaupungissa se kokonaan katosi. Elämä siellä oli siksi vilkasta, -uudenmoista. Mieli kiintyi niin moneen kohtaan, huomio haarautui niin -moneen suuntaan, ettei ollut aikaa kaipuuta tunteakaan. Kukin päivä toi -mukanaan uusia mielitekoja, uusia iloja ja ikävyyksiä, joista ei -millään voimalla voinut irtautua. Aina joku läheisempi seikka työnsi -syrjään muiston kotiin jääneestä ystävästä. - -Jouluna ystävyys tietystikin leimahti uuteen eloon. Retkeiltiin -tuttujen veräjäin läpi, käytiin kelkkamäessä ja vietettiin iltapuhteita -renkituvassa. Siellä oli kaikki entisellään. Liekkien loimotus, rukin -pehmeä surina. Matti, Liisa... kaikki olivat yhtä viehättäviä. Silmä ei -löytänyt muutosta minkäänmoista. - -Noin kului vuosia taaskin kaksi. - -Mustin ikä rupesi jo ehtimään yli miehuuden... ja Irkun ylle ilmaantua -pitkä hame. Vartalon muoto ja pituus muistuttivat jo nuorta neitoa, -ihon heleä väri ja hieno kuultavuus veti vertoja hiljan puhjenneelle -ruusulle, liikkeissä ja katseessa oli niin paljo aamun armautta kuin -konsanaankin kuudentoista vaiheilla. - -Mutta tavat eivät vielä olleet neidon tapoja, mieli ei vielä ollut -miettivän immen mieli. Askeleet olivat kovin epävakaisia, ilot, naurut -kovin vallattomia. Liikkeet olivat liukkaat ja kevyet kuin oravan, -joten ei veräjiä tarvittu aukaista alimpaan lautaan eikä kiertää -sammaleisia kiviä, kun kuljettiin pellon pientareita, kotiha'an -koukeroisia polkuja. - -Musti kykeni vielä olemaan osallisena kaikissa. Juoksu, ärjyminen ja -haukunta sujui vielä vanhaan tapaan, lihaksissa kun oli vielä siksi -pontta, ruumiissa siksi ripeyttä. Poissa oli vaan tuo liiallinen -herkkyys, joka entisinä aikoina aina asusteli käpälissä, aina syyhysi -suuta, mutta herkkyyden sijaan oli kasvanut uskollisuutta, valppautta. -Säätyä ja sukua katsomatta ei yhtään vierasta päässyt huomaamatta pihan -portista sisään. Musti kyllä piti huolen, että tulija jo matkan päässä -huomattiin, samantekevä jos vieras tuli maantietä myöten tai peltojen -poikki, josta kesäisin kävi oikopolku rautatien asemalle... aina oli -Musti yhtä valpas, yhtä tarkka sieramiltaan. - -Irkku tietysti kielteli, toruili, mutta pelkän muodon vuoksi. Se näkyi -silmistä, jotka toraillessa olivat herttaisen viekkaat, huulista, jotka -salaa nypertyivät nauruun, äänestä, jota oli vaikea pakottaa vakavaksi. -Eikähän siis Musti mokomista kielloista viisiä välittänyt, haukkui ja -rähisi vaan kuin puolivilli. Ylpeäin talon-emäntäin, joilla oli paksuja -kultasormuksia sormet täynnä, täytyi sitä hyvitellä makeilla puheilla, -epämiellyttävä nimismies, jonka nenässä kuulsi melkoinen määrä -kuuluisata punaväriä, koetti mukailla ääntänsä kohteliaaksi ja -hienotapainen kansakoulun-opettaja, joka aina väitellessä vetosi -tiedemiesten lausuntoihin, kohteli koiraa kuin mitäkin puolijumalaa tai -kuolematonta olentoa. - -Näin elettiin onnessa ja ystävyydessä... ja siirryttiin taaskin ajassa -kaksi vuotta eteenpäin. - -Irkku oli jo päättänyt koulunkäyntinsä, hän oli kotona isän -silmäteränä, äidin sydänkäpynä. Kaikki elämän mehu vuoti vanhuksiin -hänen kauttansa. Kesä ja leivonen, talvi ja tähtien kirkkaus -- kaikki -mitä oli olemassa, oli kauttaaltaan Irkkua varten. - -Mustissa näkyi jo vanhuuden vikoja. Torkkuminen ja jonkinlainen -uneliaisuus tuli tavaksi etenkin talvisina pyrypäivinä. Irkun tultua -kotiin kevätkesällä vilpeni veri kuitenkin koko lailla. Tuntui taas -jäntereissä tuota nuoruudenaikaista herkkyyttä, joka syyhytti suuta, -käpäliä, joka lämmitti luita ja nuorrutti raihtunutta ruumista -entiselleen. - -Irkku oli vielä samainen ystävä, vaikka paljo hän oli luonnoltaan -muuttunut. Vallattomat, oravantapaiset liikkeet olivat lähes tykkänään -kadonneet ja ilo ei enää kuohahtanut silmittömästi ilmoille, kuten -muuan vuosi taaksepäin, jolloin turhakin seikka pani nauruhermot -myrskyntapaisesti kutisemaan. Hyppelyt veräjälautojen, sammaltuneiden -kivien ja ojien yli olivat sukupuuttoon unhottuneet, joten retkeilyistä -puuttui entinen ilo, entinen mehu. Irkku saattoi toisinaan istua -tuntikauden, virkkaamatta yhtäkään sanaa, nauramatta yhtäkään naurua. - -Tuommoinen mielentila vaikutti Mustiin masentavasti. Vanha raukka tunsi -itsensä unhotetuksi, syrjään sysätyksi, ystävä kun ei enää suin päin -syössyt samoihin nautintoihin, ei enää tuntenut samoja iloja hänen -rinnallaan. Jotakin uppo-outoa, rupesi ajan pitkään kasvamaan heidän -välilleen, joten harvoin enää täydellisesti ymmärsivät toisiansa. - -Kyllä vielä sentään jolloinkin. Kun tuli pappilaa kohden ylpeä -talon-emäntä tai punanenäinen nimismies tai tieteellisyyteen taipuva -kansakoulunopettaja, niin Mustia torumaan riensi Irkku, huulilla viekas -hymy, silmissä veitikkamainen kiilto. Silloin oli molemmilla lyhyt -nautinnon hetki, joka toi mieleen vereksiä muistoja entisaikojen -onnesta. - -Mutta nautinto ei jatkunut sen pitemmällä eikä siitä itänyt enempää -ystävyyttä käytännössä. Kohtauksen loputtua oli Irkku taaskin sama -miettivä neito ja unhotus menneiden suhteen valtasi hänet samassa -silmänräpäyksessä -- tiesi mikä lie tytön tullutkaan. - -Välinpitämättömyys tarttui Mustiin piankin. Kun Irkku mitään -virkkamatta lähti kävelyretkille, antoi Musti hänen mennä yksin, vaikka -hameen kahinakin jo karkoitti uneliaisuuden, torkkumisen. Rappusien -viereen sitte asettui venymään, antaen kuuman auringon hautoa -selkäluita, käpäliä, korvia. - -Kerran sitte -- eräänä heinäkuun poutapäivänä -- Irkku taaskin lähti -yksin koivumäkeä kohti. Hän oli sinä päivänä saanut postissa kirjeen, -jota ei raahtinut avatakaan, saati sitte kellenkään näyttää sisältöä. -Musti antoi hänen mennä yksin. Rapun vieressä oli hauska venyä, päivä -kun paistoi täydeltä terältä ja sirkut visertelivät ja paarmat -surisivat ja perhoset leijuilivat. - --- Musti... Musti... - -Tuo oli Irkun tuttu ääni. Tuokiossa oli Musti jaloillaan, juosten -koivumäkeen päin. - -Irkku istui sammaleisen kiven vieressä. Kauas jo näkyi että hän oli -iloinen. Silmät välkehtivät tummankirkkaina, kasvoille levisi -onnellinen hymy, kuten hyvää unta nähdessä... ja postissa saapunut -kirje oli avattuna polvilla. - --- Tänne, tänne... Musti. - -Musti joudutti... juoksi, haukkui ja ravisteli kaulaansa. - -Nuoruuden-aikainen herkkyys tuntui äkkiä syyhyttävän suuta... - --- Hau, hau. - -Sammaleisen kiven edessä rupesi Musti juoksemaan puoliympyrän muotoista -kierrosta, haukkuen, ravistaen kaulaansa ja tähystäen Irkkua silmiin. -Tämä heijutteli kättään samaten puoliympyrän mukaisesti... silmänräpäys -tuntui väkevältä mainingilta lapsuuden ajoilta, jolloin jokainen ilo -oli tämäntapaista... - --- Musti... Musti... - -Ilosta vinkuen koira läheni yhä lähemmäksi, kunnes kuono viimein koski -hameenhelmoja. Häntäänsä lirkuttaen sitte painoi leukansa Irkun polveen -ja asettui entiseen tapaansa lepäämään. - --- Sinä vanha hupsu! Vieläköhän muistat menneitä päiviä, vieläköhän? -Muistatko miten yhdessä iloittiin aamut ja illat, poudat ja pahat säät? -Miten yhdessä notkuttiin kivien, ojien ja veräjäin yli. Muistatko -vielä, vanha hupsu, miten yhdessä oltiin vihaisia Kaarinalle ja...? - -Puheen keskeytti heleä nauru, jossa omituinen, surunsekainen ilo -värähteli. Naurusta päättäen olisi Irkun ollut vaikea sanoa kumpiko -aika oli onnellisempi, sekö mennyt vaiko nykyinen. Jos olisi -tarjottimella tuotu molemmat eteen ja olisi äkkiä käsketty valitsemaan, -niin epätietoiselta tuntui kumpaistako käsi olisi ojentunut ottamaan: -Sitäkö mennyttä vaiko nykyistä? Viimemainittu lumosi mielen, mutta se -toinen oli kuin ihana satukirja, jonka jokainen sivu on painettu -kultakirjaimilla ja jokaisella kirjaimella on omaperäiset, -monimuotoiset piirteensä, kauneutensa. Tai se on kuin ihana laulu, joka -aina laulaessa sytyttää uusia tunteita, uusia väreitä rinnassa... - --- Sinä vanha hupsu! - -Kohtauksen jälestä kului monta päivää tuiki hauskasti. Tuli tavalla tai -toisella ilonhetkiä, joihin entiset muistot sulivat ja joista iti uusia -ilonaiheita, uusia onnen hetkiä. Tuntui siltä kuin olisi Irkku -odottamatta saanut takaisin entisen luontonsa, entiset tapansa. -Miettiväisyydestä ei näkynyt varjoakaan ja käyntikin muuttui -epävakaiseksi, vallattomaksi. Kaksi, jopa kolmekin askelta kerrassaan -portaissa ei ollut mitään tavatonta eikä hyppy korkealta aidalta alas -mättäälle ollut ensinkään outoa. - -Niin ehdittiin elokuuhun. Oli satanut useita päiviä, mutta vihdoinkin -veti poudaksi. Pappilan ruokasalissa juotiin suuruskahvia, Mustin -ottaessa tavallista auringonkylpyä rapun vieressä. Kello lie ollut -kymmenen tienoilla. Kirkkoherra oli erittäin vilkkaalla puhetuulella. -Puheluun oli antanut aihetta muuan uskonnollinen kirja, jota Irkku oli -lämpimästi kiitellyt, vakuuttaen että siinä jokainen lause löysi -vastakaikua hänen sydämmessään. - -Rouva kuunteli, kuten tavallisesti ainakin, melkein sanaakaan sanomatta -sinne tai tänne. Hänellä oli jo hiuksissa hopeaväriä... liikkeissä ja -koko olennossa oli jotaki hiljaista, joka vaikutti katsojaan -rauhoittavasti, samalla kuin herätti syvintä kunnioitusta. Hänestä -heijastui arvaamaton määrä elämän viisautta, elämän kokemusta. - -Irkku oli tavallista hajamielisempi, rauhattomampi. Kasvojen -pohjapiirre tosin oli kirkas, iloinen, mutta se vaihetteli joka -minuutin kuluessa. Näytti siltä kuin olisi povessa aaltoillut tuhansia -tunteita, joista osa oli vienon tuskahisia, mutta osa niin armaita ja -suloisia että kaiken muun täytyi väistyä niiden tieltä. - --- Kirja on todellakin hyvä ja ansaitsisi olla esitetty -kansantajuisemmasti, sillä... - -Avonaisesta ikkunasta kuului junan kimeä vihellys, häiriten -maalaiselämän hiljaisuutta. Kirkkoherra pysähtyi tenhottomasti -puhelussaan, hörppi kahvia katsellen äänetönnä seinäkelloa, jonka -messinkilevyllä varustettu heiluri löi lyöntejään niin hiljaa ja -pehmeästi, että tuskin kuului pienen ruokasalin yli. Irkun kasvoilla -ilmaukset vaihtelivat yhä nopeammin. Toisinaan tuli silmiin loiste, -jossa kuvastui tuhat ihanaa iloa, mutta toisinaan tuohon loistoon -sekautui vienoa tuskaa... - -Äkkiä kuului pihalta Mustin äreä, silmitön haukunta. Irkku hieman -sävähti ja posket kävivät tummaksi. Hän nousi ylös ja riensi nopein -askelein pihalle. - -Se oli hän! Ruislaihojen lävitse pilkahteli valkoinen ylioppilaslakki -ja äyränteillä näkyi vekaraisen sauvan nopeat heitot... Se oli hän! - --- Musti ole hiljaa nyt. - -Koira totteli nöyrästi. Tyynnytti oitis haukuntansa vinkunaksi ja -kosketteli kuonollaan Irkun hameenhelmoja ikäänkuin huomauttaen, miten -väärin hänelle tehtiin kun noin äkkiä ryöstettiin ikivanha oikeutensa -haukkua vieraita. - --- Matka asemalta tänne kesti niin hirveästi. - --- Tie oli outoa. - -He katsoivat toisiaan kauan... - --- Odotitko minua! - --- Odotin... niin sanomattomasti, Irkku hiljaa vastasi. Tullakseen -huomatuksi täytyi Mustin edes murahtaa ja näyttää hampaitaan. - --- Onko tuo kovinkin vihainen? - --- Ei. - -Irkku vihdoinkin veti kätensä pois vieraan kädestä ja lähti astelemaan -etehisen oveen päin. Vieras seurasi häntä niin lähellä että olkapäät -käydessä sattuivat toisiinsa. Mutta Musti meni sijalleen, venytti -ruumiinsa pitkäksi, likisti silmänsä kiinni ja painoi leukansa -etukäpäliä vastaan. - -Noin tunnin kuluttua kuului rapuissa taas Irkun askeleet, mutta ne -eivät olleet yksin, vieras seurasi häntä taaskin, puhellen vilkkaasti -jostakin kuuluisasta kuvataulusta. - -Ja koivumäkeä kohti he sitte yhdessä lähtivät. Mustin korviin kuului, -miten hiekka narskui heidän jalkainsa alla, miten askeleet etenivät, -yhä kauvemmaksi, mutta eipä tullut halua lähteä perään, ei... Oli niin -hauska venyä auringonkylvyssä ja antaa kuumien säteitten hautoa luita, -lihaksia. Oli niin hauska kuunnella sirkun viserrystä, paarman pärinää -ja vienon tuulen huminaa, joka koivujenlatvoissa hiljaa hääri. - -Nuo ne vaikuttivat ett'ei tullut halua... ja kenties haluttomuuteen -vaikutti osaksi sekin syy, kun Irkulla nyt oli uusi ystävä...! - - - - -Nuoruuteni ajoilta. - - -I. - - -Tyytymättömyys ja yksinäisyyden tunne ovat minua hirmuisen paljo -kiusoitelleet. Niin kauas kun muistan nuoruuteni vuosia taaksepäin, -olin aina huonossa sovussa itseni ja ympäristöni kanssa. Mikään ei -tyydyttänyt minua pitkälle. Pyrkimyksien tulisimpina hetkinä tunsin -jolloinkin väläyksen tapaista sielussani, mutta perille päästyäni olin -taas yhtä onneton. Soimailin ja halveksin omaa itseäni ja mielelläni -olisin pannut hetkiset ainekseni kuumaan sulatusuuniin, olisin -kaavaillut ne uusiin, erinomaisiin muotoihin, olisin sekoittanut -terästä ja timanttia enemmän kuin puolet joukkoon, ja sitte...! - -Paimenessa käydessäni opettelin kirjoittelemaan -- pelkkä -tyytymättömyys minua siihen härsytteli. -- Hiilen palanen oli kynäni, -kallion kylki paperini. Muodostelin mahdottoman suuria kirjaimia, -vuosilukuja, laivain kuvia ja sepittelinpä kerran taivaan ja -helvetinkin harmaan vuoren selkään. - -Tyytymättömyyden ohessa oli yksinäisyyden tunne toinen musta enkelini. -Se aina haparoitsi minua syliinsä -- yöllä ja päivällä, ulkona ja -huoneessa. Suurissa seuroissakin tunsin sen kylmät käsivarret sydämmeni -ympärillä ja sen myrkkyhiset henkäykset sekautuivat joka tilaisuudessa -sieluni elämään. Minä olin aina yksin... - -Isäni kuoli rumaan rokkoon yhdennellätoista ikävuodellani, äitini muoto -on himmennyt epäselväksi. Hän lie muuttanut majaa monta vuotta -varhemmin kuin isä, koskapa muistooni ei ole jäänyt heikompaakaan -huminaa hänestä. Hänen kuvansa minulla kuitenkin on tallessa. -Yhdeksännellä ikävuodellani riittailin sen hiilellä harmaasen paperiin, -omien aatosteni ja tuuminkieni mukaan. Isäni eli silloin vielä ja aina -muistan miten ihmeesti hän kummasteli kuvan yhdennäköisyyttä muutamissa -kohdissa. Sanoi että hiukset, silmät ja leuka olivat juuri äitivainajan -omat ja niin elokkaat ja luontaiset, kuin jos paras kuvamaalari olisi -ne siveltimellään laitellut. Tein koivun visasta kummantapaisen rasian, -jota ei taitavinkaan insinööri olisi kyennyt avaamaan, ja siihen -säilytin äitini kuvan. Kun isäni kuoltua lähdin maailmalle, oli rasia -ja sen sisässä oleva harmaa paperi ainoa kalleuteni, rikkauteni. Mitään -muuta ei minulla ollut. - -Veljeni oli kolme vuotta minua vanhempi. Keväisenä päivänä erosimme. -Satoi vettä ja kylmiä rakeita vasten kasvojani. Veljeni lähti toiseen -suuntaan, minä toiseen. Häntä auttoi jo ensi askeleissa myötäinen tuuli --- mutta sama tuuli pieksi rakeita minua kohden ja härnäili ilkeästi -pienen vartaloni kanssa, joka oli ohuesti peitetty ja muutenkin hentoa -tekoa. - -Kuljimme kumpainenkin omia teitämme vuosia kymmenkunta. Kun pitkän eron -jälestä tavattiin, oli veljeni varakas maakauppias, ja lisäksi vielä -kihlautunut rikkaan tytön kanssa, joka peri kaksi taloa ja useampia -tuhansia puhdasta rahaa. Mutta minun omaisuuteni mahtui kaikki pieneen -nahkareppuun. Siellä oli Kanteletar, Enon opetuksia luonnon asioista, -Kultalan tarina ja... - --- Aika nahjus olet ollut, virkkoi veljeni ja viskasi äkeissään sängyn -alle reppuni... ja aika narri myöskin. - --- No älähän... - --- Ole vaiti. Tuommoisia lapsen kujeita ei mies viitsi... tai koeta nyt -perustaa itsellesi tulevaisuus tuon repun avulla, saat nähdä miten käy. - -Kun siltä kannalta asiaa katseltiin, täytyi minun myöntää että veljeni -oli oikeassa. Rupesin hänelle kauppa-apulaiseksi ja hän lupasi vetää -minut vetelästä ylös omille jaloilleni. Tutustuttuani kauppa-asioihin, -piti minun saada omahinen puoti ja voitolla sitte rikastuisin. Veljeni -antaisi minulle tavaroita ostohintoihin, hankkisi minulle sopivan -naimisen j.n.e. - -Rintani hopeaisia toiveita täynnä asetuin tiskin taakse. Jo toisena -iltana kähmäsin repusta salaa itselleni Kalevalan, luin maailman syntyä -ja luin sitä intomielin. Kaikki muu unhottui ja väistyi ajatusteni -edestä. Välimmiten tein kauppaa, mutta sotkin rätinkit hukkaan ja sitte -töllistelin kuin puolihullu eteeni. Veljeni keksi Kalevalan, suuttui ja -paiskasi sen tuleen ja korreksi muuttui rakas kirjani, jonka -ojankaivuulla olin hankkinut. - --- Olet mieletön nahjus, virkkoi veljeni... ja narri ja... - --- Älähän sentään... - --- Oo vaiti. Lukeminen työntää sun köyhyyteen. - -Hänen käytöksessään ilmausi mahti, joka hyvin sopi rikkaalle -maakauppiaalle. Tuon mahdin edessä ei minun auttanut muu kuin pehmentää -sisuani ja selkääni -- sitte pysyimme sovinnossa jonkun aikaa. -Tutustuin kauppatoimiin ja tein huomiota jos jonkinmoisia ja niitä -sitte mietiskelin pitkinä talvi-öinä. Useammilla tavaroilla oli kolme -hintaa. Ensimmäinen, kallein hinta nylettiin tuiki tuhmilta ja -köyhiltä, jotka ostivat pienin määrin, velattomille ja toimeentuleville -myötiin tavallisiin hintoihin ja ainoastaan varakkaiden tuttavien -kanssa hierottiin sopukauppoja. - -Tuommoinen järjestelmä toisin hetkin hyydytteli vertani. Luulin usein -hengittäväni kirouksia keuhkoihini ilman verosta ja päivällistä -syödessä tuntui väliin siltä kuin olisi leipä, jota hampaani purivat, -huljutettu ja käristetty suuressa hikikattilassa, johon kattilaan -kaikki köyhät juoksuttivat hikeänsä. - -Kun sitte tulin tuntemaan ostohinnat, aloin arvelemaan, ett'ei luontoni -soveltunut kauppatoimiin. Voitto oli mielestäni liian suuri, -järjestelmä jumalaton ja itse työ henkisesti uuvuttavaa. Miettiä -pelkkää rahallista voittoa tänäpänä, huomenna, aina... siihen ei -henkeni tyytynyt. - -Hintajärjestelmä enin piinasi tuntoani. Aloin rikkomaan sitä ensin -salaa, sitte julkisesti. Myöskin kähmäilin repusta kirjoja -tuontuostakin. Kovimpina tyytymättömyyden hetkinä lausuilin halveksivia -ajatuksia ihmiselämästä ja rohkeninpa kerran lausua veljelleni päin -silmiä, että hän minun mielestäni oli jonkinlainen surkea irvikuva. Kun -kumpainenkaan emme antaneet hiukkaakaan tinkiä mielipiteistämme, -muodostui välimme kovin piukaksi ja eräänä tyytymättömyyden hetkenä -päättyi sanailumme siten, että minä otin repun selkääni ja läksin -astuskelemaan maantietä pitkin. Mitään määrättyä suuntaa ei matkallani -ollut, astelinpahan vaan tietä pitkin, astelin ja ajattelin tuonne ja -tänne. Tunsin miten tyytymättömyyden henki kalvoi rintaani, miten -yksinäisyyden musta enkeli halaili kylmillä käsivarsillaan -heikonpuolista vartaloani. - -Tietä astuissani tuli pappila vastaan. Poikkesin sinne sisään -- ja -rupesin kirkkoherralle rengiksi. - -Kolme kuolettavaa vuotta kului ilman mainittavampia tapauksia. -Tyytymättömyyden kalvavaa tulta lauhduttaakseni luin ahkeraan -- luin -uusia ja vanhoja kirjoja eli poikkeuksetta kaikkia mitä vain käsiini -osui. Kyyditellessäni omia ja vieraita herrasväkiä, takerruin aina -keskusteluihin, joista sitte riitti tuumailemista ja miettimistä -moneksi yöksi ja päiväksi. Usein petyin toiveissani henkilöjen suhteen. -Väliin luulin saaneeni hyvänkin otuksen käsiini, mutta kun juttuihin -käytiin käsiksi, jäi henkeni yhtä kovaan janoon kuin ennenkin. - -Kummana kapineena minua kuitenkin jo pidettiin kotonakin ja -kirkkoherran kirjastoon oli minulla jo ensi vuonna vapaa pääsy. -Kolmantena sitte sattui pieni tapaus, joka käänsi purteni keulan -uusille vehreämmille vesille. Oli muuan pyhäpäivä ja minä istuin -puutarhassa, kädessäni oli harmaa paperi, johon oli nokea töhritty ja -polvellani oli Kiven valitut teokset. Luin juuri nerokkaan runoilijan -synkeän surullista elämäkertaa, kun kuulin nuorimman ryökynän äänen -selkäni takaa... - --- Kenen kuva tuo? - --- Äitini. - --- Ja kuka on piirtänyt...? - --- Sipi itse. - --- Mutta eihän Sipi muistakaan äitiään. - --- Ei... yhdeksän-vuotiaan poikanulikan vilkas mielikuvitus sen loi. - --- Hm, onko Sipi piirrellyt enemmän tuon tapaisia? - --- Ei. - --- Eikö yhtään? - --- Ei yhtään. - -Ryökynä otti minulta tuon harmaan paperinpalasen, johon lapsena olin -tuhraillut äitini kuvan, ja piti sitä monta päivää luonaan. Sitte minut -eräänä sateisena päivänä käskettiin herrasväen luo, liitukynä ja -harmaanruskeata kuvaantopaperia tuotiin käteeni. Siihen piti minun -kuvata kolme henkilöä, nimittäin kirkkoherran, hänen rouvansa ja -nuorimman tyttären. Asennon sain itse valita. Lyhyen miettimisen -jälestä sommittelin sen sellaiseksi, että tytär istui vanhusten edessä, -oikea etusormi ohimota koskettaen. Kirkkoherralle päättelin panna -arkipuvun ylle ja koukkusauvan oikeaan käteen. Rouvalle ajattelin -piirtää liinan kaulaan, ylle lyhyenlaisen hameen sekä sovitella hänen -kätensä kirkkoherran kainaloon. Hyväksyttyäni suunnitelman ryhdyin -työhön joutohetkinä -- vetelin viivoja ja tuhrailin varjoa omien -mielijohteitteni perusteella. - -Koko työn ajan olin mitä onnellisimmassa tilassa. Tunsin usein -väläyksen tapaista innostusta sielussani ja yksinäisyyden ja -tyytymättömyyden mustat henget näyttivät poistuneen kauas luotani. Oma -olentoni oli melkein kuin uponnut unhotukseen. - -Syksypuolella sitte kuva valmistui. Kun olin vetänyt viimeisen viivan, -loppui onnellinen tilani. Entinen ikävä todellisuus kosketteli -olentoani, rintaani kalvoi entistä kipeämmin, tunsin itseni raukemmaksi -kaikkia muita ihmisiä. Kuva ei lainkaan tyydyttänyt mieltäni. Olisin -ehkä tehnyt tuhoja sille, joll'ei nuorempi ryökynä olisi vieressäni -odottanut silkkipaperin pois ottamista kuvan päältä -- jota -silmänräpäystä minä kylmin mielin ajattelin. - --- Ah, miten mainion elävä ja luonnollinen... - -Hän riensi viemään kuvaa vanhuksille. - -Se aiottiin asettaa virkahuoneen seinään, mutta siihen en minä -suostunut millään ehdolla. Pitkien väittelyjen jälestä ja sitte kun -rouva oli taipunut puolelleni, pääsi mielipiteeni voitolle. Kuva -asetettiin renkitupaan, minä tein sen ympäri puitteet ja leikkasin -lasin päälle. Vieraille sitä usein näytettiin. Ja jos minä satuin -olemaan saapuvilla, tarkastettiin minutkin kantapäästä kiireesen asti. - -Samana syksynä rupesi aivan odottamatta uusi tulevaisuus kajastamaan -silmiini. Kirkkoherra kutsui minut luokseen eräänä iltana ja virkkoi: - --- Sipi ei taida olla elämäänsä oikein tyytyväinen. - --- No, eihän sitä kukaan taida olla... ainahan ihminen nurisee. - --- Niin kyllä... mutta jos Sipi tahtoisi lukea ja oppia enemmän. - --- Kyllähän minä tahtoisin. Halu on niin kova. - --- Kansakoulunopettaja suostuu ohjaamaan lukujanne. - --- Sehän vasta olisi... - --- Ja sitte voi Sipi ruveta kyläkoulun opettajaksi. - --- Jos tuota näin vanhana oppisi enää, - --- Sopisihan koettaa. - --- Sopisi. - -Rengin töiden ohessa rupesin minä lukemaan kansakoulunopettajan -johdannolla. Mieleni nuorentui ja tunsin semmoista henkistä reippautta, -ett'en isoon aikaan kaivannut mitään. Opinnot ikäänkuin järjestivät -sieluni elämän oikeaan järjestykseen ja panivat sen vierimään määrättyä -rataa, mutta radalla kuitenkin huomiot, näkö-alat alituiseen -vaihtelivat. Järjestetty lukeminen vaikutti mieli-alaan yhtä -terveellisesti kuin sade ja lämmin kevät-oraisiin. Ennen olin poiminut -sirpaleita ja katkonaisia tietoja sieltä ja täältä, jotka vaan olivat -kiihdyttäneet janoani, mutta nyt rupesin saamaan ehjiä ja kokonaisia -kuvia monelta alalta. - -Opintojen aikaa kesti puolentoista vuoden vaiheille, sitte purteni -keula koski uuden tulevaisuuteni vehreää rantaa -- minusta oli tullut -kyläkoulun opettaja. - - -II. - -Kirkkoherralta ja hänen perheeltään jäähyväisiä ottaessani silmäni -melkein kostuivat. Olisin halusta heille lausunut joitakuita sattuvia -sanoja, mutta kieli kangerteli suussani ja ajatukseni pitivät hurjaa -mylläkkää. Sieppasin selkääni repun, jonka sisältöä isäntäväkeni olivat -eron hetkellä tuntuvasti lisänneet, ja peräydyin ovesta ulos. Vasta -maantietä astellessani tasaantui mieleni. Pelko ja epäilys miten -menestyisin uudessa toimessani, valelivat kylmää vettä olentoni yli, ja -vähitellen rauhoituin. Tavoittelin kylmäverisyyttä ja punniskelin -järkiperäisesti mennyttä elämääni, nykyisyyttäni, tulevaisuuttani. - -Opetustoimeen sitte kiinnyin kokonaan. Omien tietojeni suuruus alkoi -kutistumaan turhan pieneksi ja usein tuntui siltä kuin ei olisi enää -hituistakaan jälellä kaikesta siitä mitä olin ahmien lukenut. Kuitenkin -tuntui tilani paljo onnellisemmaksi entistä. Elämäni tarkoitus, joka -näihin saakka oli ollut hämärä ja epäselvä, alkoi vähitellen väikkyä -silmiini ehjäpiirteisempänä ja monet arvoitukset, joiden perille en -luullut eläessäni pääseväni, selvenivät itsekseen. Minulla oli nyt oma -asemani ja oma tehtäväni yhteiskunnassa. - -Köyhiin oppilaihin kiinnyin lujemmin, vaikka en tosin siltä rikkaita -vihannut. Mutta tunteitteni laineet eivät heitä neuvoessa ja opettaessa -tuntuneet niin lämpöisiltä kuin olisin suonut. Ääneeni ja sanoihini -tuli väkisinkin toinen väre ja usein sain säikähtää salaista -välinpitämättömyyttäni heitä kohtaan. - -Ihmiset kohtelivat minua ylimalkaan hyvänpuoleisesti. Mutta siihen lie -vaikuttanut muukin kuin oma olentoni ja asemani. Puheluissa tulin usein -huomaamaan, että minun olkani takaa pilkisti veljeni, joka oli rikas -maakauppias ja kahden talon omistaja -- ja ihmeekseni pilkisti se usein -semmoistenkin henkilöjen silmiin, joista olin vallan toisia ajatellut. -Onneani ei tuommoinen asianhaara kuitenkaan häirinnyt, mutta usein se -minussa herätti halveksumista ihmisiä kohtaan ja ehkä myöskin -hetkellistä katkeruutta kaikkea rikkautta kohtaan. - -Lukemishaluani sain nyt mielin määrin tyydyttää. Hätiköiminen ja -pintapuolisuus oli ainoa mörkö, jota sillä alalla täydyin pelätä. Jotta -en hutiloisi luvuissani, otin uudestaan käsille opettajan johdannolla -lukemani aineet ja laventelin niitä. Sitte vähitellen alottelin -lukemaan omin päin. Ostin fysikan ja siveysopin oppikirjat. Aineiden -uutuus minua viehätti siihen määrään, ett'en taasenkaan kaivannut -mitään. Olin onnellinen ja tyytyväinen itseni ja ympäristöni kanssa. -Kun vaan ajatuksillani oli uutta, miellyttävää työtä, en tuntenut -yksinäisyyttä enkä tyytymättömyyttä. - -Tähän saakka ei minulla ollut ketään naistuttavaa. Tytöt, joiden pariin -olin joutunut, eivät olleet tehneet minuun pienintäkään vaikutusta -- -ei ainakaan lemmentunteen suhteen. Heissä aina löytyi joku ominaisuus, -joka vaikutti jäädyttävästi sydämmeeni. Melkein jo tulin siihen -päätökseen, ett'ei mielehistäni maan päällä löydykään. - -Toisena opettajavuotena sain yhden lukupiirin entisten lisäksi -- erään -pienen sivukylän. Se oli kaukana kirkolta ja sievä järvi levisi sen -alipuolella. Tulin sinne kevätpuolella, jolloin kinokset jo alkoivat -sulamaan ja järvi luomaan yltään jääpeitettään. Talossa, jossa pidin -koulua, oli ystävällinen emäntä, isäntä oli harvapuheinen ja elämässään -niin yksinkertainen kuin konsanaankin metsäkylän asukas voi olla. -Oppilaita ei ollut täyttä kahtakymmentäkään ja nekin olivat -käytökseltään siistiä, hiljaisia. - -Koulunpito oli helppoa ja huvittavaa. Ainoa, mikä teki olon ikäväksi, -oli sanomalehtien puute. Niitä en nähnyt koko kylässä ainoatakaan, en -ainakaan talollisilla, joiden luona satuin käymään. Mökkiläisiä taasen -ei näkynyt kylän tienoilla kuin pari kolme. Kerran varmuuden vuoksi -virkoin emännälle: - --- Tänne kylään ei tule yhtään sanomalehteä. - --- Tuleepahan. - --- Minne? - --- Tuonne sepälle. - --- Lukeeko se sanomia, kun on jo vanhakas. - --- Eihän se lue, mutta Aini lukee. - --- Aini...! - -Miten kummanlaisesti tuo nimi vaikutti minuun, en osaa kuvailla. -Säpsähdin ikäänkuin olisi joku näkymätön voima koskenut tunteitani tai -joku suuri ja tärkeä salaisuus äkkiä paljastunut eteeni. - --- Se on kenties käynyt kansakoulua. - --- Ei ole, muuten vain on kovin lukuhaluinen. - -Emäntä lähetti tytön hakemaan sanomia ja minä rupesin niitä lukemaan, -mutta ajatukseni eivät mitenkään tahtoneet pysyä kerällä. Lukiessani jo -toisaalta unhotin asiat ja tapaukset ja herettyäni en muistanut iki -mitään. Asuinhuoneeni ilma tuntui rasittavan ummehtuneelta, koko -elämäni oudolta. Karkoittaakseni luotani yksinäisyyden ja -tyytymättömyyden mustia henkiä, lähdin ulos kävelemään. Palattuani oli -mielentilani paljo keveämpi, valvoin myöhään iltaan sanomalehtien -ääressä. Seuraavana päivänä alkoi taas tavallinen meno. Helppo -koulunpito huvitti minua, mutta illoin ja väliin opetustunneillakin -olin hajamielinen. Ainin nimeä kuulin lasten ja aikaihmistenkin usein -mainitsevan -- ja nimen mainitseminen vaikutti minuun kuin kaunis -soitanto. Olisin kuunnellut sitä miten usein tahansa. - -Viikon loppupuolella menin itse käymään sepän luona. Asiani oli viedä -vanhat sanomalehdet pois ja tuoda uusia sijaan. Aini oli yksin tuvassa, -kun astuin sisään. Hän istui ompelukoneen vieressä, liedessä kiehui -illallinen. Lausuin hyvän illan ja menin tervehtimään häntä. Mitään -erityistä kauneutta en hänessä huomannut. Kasvojen iho oli enemmän -tumma, silmäripset olivat pitkät, vartalo hoikka. - --- Miten vanha olet? kysyin minä, suoraan sinutellen häntä, kuten -tapani oli vertaisteni kanssa. - --- Yhdeksäntoista. - --- Ja äitisi on kuollut. - --- On, kolme vuotta sitten. - --- Ja nyt hoitelet isäsi taloutta. - --- Niin... - -Hän meni ja kohensi tulta padan alle, asettui sitte jälleen koneen -viereen istumaan. - --- Eikö tämmöinen syrjäkylä tunnu ikävältä? - --- Ei, vastasin minä... täällä olen viihtynyt paremmin kuin missään -muualla. - --- Tosiaanko, ihmetteli hän ja tummille kasvoilleen ilmausi -suoravainen hymy. - -Sitte keskustelumme ohjautui sanomalehtiin ja lukemiseen yleensä. -Luettelin kirjavarastoni ja ilokseni oli niiden joukossa monta kirjaa, -joita hän ei ollut lukenut. - -Jutellessamme vierivät minutit nopeaan ja ilta oli jo mailla, kun -nousin lähtemään. Ovessa tuli seppä vastaani. Hän oli iloinen ja -kovajäntereinen mies, vaikka jo vanhuuden puolella ijän suhteen. - --- Teistä ei olisi sepäksi, virkkoi hän puristaissaan rautakourallaan -pientä kättäni... eipä hiidessä olisikaan. - --- Ehkä sentään kellosepäksi. - --- No jos siksi, mutta ei ainakaan rautasepäksi. - -Käyntini sepän Ainin luona ei jäänyt yhteen kertaan, päinvastoin tuli -niitä tehdyksi mahdollisimman tiheään. Vierailu hänen luonaan vaikutti -suuresti henkiseen elämääni. Minussa tapahtui jonkinlainen uudistus, -joka tuntui ihmeen suloiselta, raitistuttavalta. Vanhat asiat, joihin -olin jo aikoja sitte väsähtänyt, kyllääntynyt, alkoivat tulla -viehätystä täyteen ja usein henkeni nyt löysi nautintoa siinä, jossa en -ennen huomannut muuta kuin pelkkää tyhjyyttä, ikävyyttä. Elin nyt -elämää varten enkä pelkältään kuluttaakseni luotuja päiviä iltaan, -kuten ennen usein olin tehnyt. Jonkun verran työtä sain tehdä ennenkun -Aini suostui puolestaan heittämään teitittelemiset järveen. Mutta -kylläpä työ maksoikin vaivan. Mitään niin suloista eivät korvani ennen -olleet kuulleet. Kun Ainin huulilta kuulin Sipi tai "sinä", värähteli -koko ruumiini, ja niiden sanojen edestä olisin tyytyväisenä astunut -vaikka mestauslavalle, jos sitä oltaisiin vaadittu. - -Kun ne kuusi viikkoa, jotka siellä pidin koulua, olivat kuluneet -lappuun, alkoi minulle kesäloma. Kirjansitojan työtä, jota harjoittelin -sivuammattina, oli keräytynyt talven kuluessa vahvasti. Tärkeimmät -sitoumukset suoritin kolmessa viikossa -- sitte löysin itseni -maantieltä. Selässäni oli nahkainen reppu, kädessäni koukkusauva. -Matkani suunta kiersi kaukaiseen syrjäkylään, jonka alapuolella oli -sievä järvi. Talossa, josta olin keväillä koulua pitänyt, sain melkein -ilmaiseksi huoneen asuakseni. Ilmoitin viipyväni aina pari viikkoa -erälläni kalastelemassa, vetelehtimässä. Sitte lähdin Ainia tapaamaan. -Tuloni oli aivan odottamaton ja tyttö pahoin punastui, kun vartaloni -ilmautui kynnykselle. - --- Minne olet menossa? - --- En minnekään... tänne vaan tulin, kun täällä viihdyn paremmin kuin -muualla. - --- Ihanko koko kesäksi? - --- Niin on aikomus. Töiden vuoksi kuitenkin täydyn kerran kuussa -poistua viikoksi tai kahdeksi. Verstaani näetsä jäi sinne. - --- Eikö sitä voisi muuttaa?... no ei suinkaan... - -Aini punastui vielä enemmän, kun huomasi häiriössään ilmaisseensa ehkä -liian paljo. Minua tuo punastuminen kovin miellytti. - --- Voipi sitä kyllä siirtää, jos vaan... - --- Istuhan toki, keskeytti Aini... näyt olevan kovin palavissasi. - --- Kyllähän sitä näin kuumalla... - -Istuin rahille. Olentoni ikäänkuin imi itseensä huoneen ilmaa ja -silmäni nauttivat jokaisesta esineestä, jonka lähelläni näin. - --- Mitä sinulla on kädessäsi, kun niin varovasti pitelet sitä? - --- ... On lahja sinulle. - --- Minulleko? Näytä... - -Aini rupesi avaamaan ohutta pakettia, otti paperin toisensa perään sen -ympäriltä pois ja sitä tehdessä kädet näyttivät vapisevan pelkästä -uteliaisuudesta. Viho viimeinkin sormet pääsivät koskemaan valkoiseksi -kiilloitettua kehystä ja silmäin eteen levisi yhdeksäntoista vuotiaan -neidon kuva, liitukynällä piirretty vaaleahkoon kuvaantopaperiin. -Vartalo oli hoikka ja rinnan röyhellykset niin aistikkaasti -sievennetyt, että kaikki kiihoittava kauneus oli jäljettömiin hukkunut. - --- Tunnetko kuka se on? - --- Sipi... hyvä Sipi! - -Aini loi minuun katseen, joka ilmaisi miten onnellinen hän oli lahjan -johdosta. Silmät loistivat niin sydämmellisesti ja huulien hymy ihan -rusotti ilosta. Asetettuaan kuvan pöydälle haarikon nojaan, katseli hän -sitä lähempää ja kauvempaa, jopa vihdoin viimein sivuiltakin. Sitte hän -rupesi nauramaan ääneen... - --- Miten aijot viettää täällä aikojasi? - --- Luen, kalastelen... ja käyn luonasi usein. - --- Niin tosiaankin, se sopii hyvin... minullakin on sitte paljo -hauskempi. - -Aini otti kangasta ja sakset käsille -- hän oli kylän ompelija. - --- Lue jotakin keveätä, pyysi hän minua... vai tekeekö mielesi -järvelle? - --- En minä yksin, mutta jos sinä... - --- Toisella erällä... tämän röijyn on kiire. - -Ainin puuhatessa työtään, rupesin minä lukemaan nuorison -neuvonantajata. Kun sattui joku kappale, joka erittäin miellytti Ainia, -pyysi hän, että lukisin sen toiseen ja kolmanteen kertaan. Siihen -minäkin olin halukas, sillä lukemisen suhteen erittäin pelkäsin kaikkea -hutiloimista. - - -III. - -Kun selitin sepälle, ettei Ainin tarvitse naitunakaan jättää kotiaan, -suostui hän liittoomme -- ja sillä oli onneni vahva perustus laskettu. -Tyytymättömyyden ja yksinäisyyden mustilla hengillä ei ole minun -suhteeni enää mitään sanomista. Mieleni on reipas, kun lähden reppuneni -ja koukkusauvoineni kotoa pois virkaani hoitamaan ja kun illoin yksin -istun kirjan ääressä, ei yksinäisyyden tunne voi tunkeutua sydämmeeni. -Kotiin jääneen vaimoni kuva täyttää nimittäin sydämmeni joka sopukan -eikä päästä sinne mitään outoja, vieraita tunteita, jotka haitallisesti -vaikuttaisivat mieleni tilaan. - -Kirjansitojan toimen ohessa olen ruvennut kaupustelemaan -kansantajuista, helppohintaista kirjallisuutta. Voitto ei ole suuri, -mutta jonkun pennin lisä siitäkin on talouteemme. Sitäpaitse, kun -kirjallisuus yleensä on minulle kovin rakas, en katso suurin -aineellisiin etuihin. On siinäkin jo palkintoa, kun saan olla joka -päivä tekemisissä kirjain eli lempilasteni kanssa. Pelkkä kirjan -näkeminen jo saattaa minut hyvälle tuulelle ja -- vaimoani -lukuunottamatta -- en kenenkään tuttavuuteen pyri niin innokkaasti kuin -kirjain. Painomusteen tuhraus minut pitää puustavin mukaan hengissä. - -Veljeni on rikastunut uposti ja rikastuu yhä vielä. Hänen lapsensa -käyvät herrasväen kuosiin puettuna ja vaimollaan on kirjavia sulkia -hatussa. Emme käy toistemme luona ja kun maantiellä satumme vastakkain, -käy puheemme lyhyesti -- meillä on kummallakin omat, erilaiset -mielitekomme. Kerran veljeni esitteli minulle, että muuttaisin kirkolle -ja avaisin siellä kangaskaupan. Siihen voisin mukavasti yhdistää -paperi- ja kirjakaupan ja ehkä vielä jonkun muunkin liikkeen haaran. -Hyväksyin kyllä hänen tuumansa aatteiden suhteen hyväksi, mutta -ainakaan niin kauan kuin Ainin isä elää, on se mahdoton käytännössä -toteuttaa. Sitte vastaisuudessa ja kun olen enemmän kyllääntynyt -kyläkoulun opettajan työhön, voi tuumasta tulla tosi. - -Aini on ruvennut pitämään kylän lapsille pyhäkoulua. Häntäkin huvittaa -opetustoimi ja minä olen ylpeä, kun kykenen antamaan hänelle -opetusopillisia neuvoja. Kun läheisimmillä lukupiireillä ollessani -pistäyn kotona, kertoo hän minulle huomioistaan, kokemuksistaan, ja -silloin on minun vuoroni oppia häneltä. - -Kenenkään kuolevaisen kanssa en vaihettaisi kohtaloani. En luopuisi -asemastani, vaikka eteeni tuotaisi kaikki kulta ja hopea, mitä -maailmassa löytyy. Reppuineni ja koukkusauvoineni astellessani -kaukaista syrjäkylää kohden, olen onnellisempi ruhtinaita ja maan -valtiaita. - -Elämä kokonaisuudessaan viehättää minua. Harmaa vuoren selkä, -hiilenpalanen, kurjan näköinen paimenpoika, maankuljeksija... kaikki -kiinnittää huomiotani ja kaikki antaa minulle täysin sylin miettimisen -aihetta. Ei kulu yhtään hetkeä, jolloin ei ajatukseni tunkisi tähän tai -tuohon kohtaan ja aina löytyy sieltä jotaki uutta, jota en ennen -huomainnut, aina on tämänpäiväinen huomioni eilistä terävämpi, -täydellisempi. - -Aini on onnellinen vaimo ja äiti. Hänen isänsä takoilee pajassa ja -luulen ettei ukko vielä vuosikymmeneen luovuta vasaraa nuorempiin -käsiin. Minäkin toivon hänelle pitkän jonon elon päiviä, sillä -kirkonkylä ja kangaskauppa ei voi hurmata minua hävittämään nykyistä -onneani. - -Äitini kuvan ympärille olen tehnyt korupuitteet. Salintapaisen -huoneuksen peräseinällä rippuu kaksi taulua, toinen esittää vaimoani, -toinen äitiäni. Kumpi niistä on minulle rakkaampi, on vaikea itsenikin -sanoa. Eikä semmoista kysymystä ajatukseni usein laadikaan. Kun -seisahdan taulujen eteen, rapisee kaikki vähäpätöisyys olennostani... -ja ainoastaan se, mikä on hyvää, jaloa ja puhdasta, nousee kuohuvirran -tavoin sieluuni. - - - - -Kaksi valapattoista. - - -Meidän tuli erota toisistamme huomenna. Siirin piti lähteä Karjalan -kankahille ja minun tieni vei Hämeen ylistetyille ahoille. Ihanaksi -kuvailtu kansakoulun-opettajan ammatti sarasti kummankin silmissä. -Sillä oli hartioilla hopeinen vaippa, rinnassa kunniamerkkejä, -ympärillä onnen ja tyytyväisyyden hengettäriä. - -Kaunis kuutamo-yö oli taivahisessa sopusoinnussa hellien tunteittemme -kanssa. - --- Siiri, vannotko pysyväsi uskollisena minulle? - --- Vannon. Meitä ei eroita... ei mikään. - --- Vuoden kahden kuluttua käymme papin pakinoille. - --- Niin... ja sinä vannot puolestasi, ettet ryhdy raittiusseuraan. - --- En kuuna päivänä. - -Sydämmet täynnä nuoruuden tulista lempeä erosimme toisistamme ja -seuraavana päivänä matkustimme eri haaroille, mutta samanlaista -hopeavaippaista, kunniakasta tulevaisuutta kohti. Tiemme piti piammiten -jälleen yhtymän mukavaksi ruusupoluksi, jonka viertehillä lemmenkukat -aina kukkivat tuoreina, lemuavina. Kumpaisellakin virka saman räystään -alla, oli toiveittemme huippukohta, mutta jos onni siinä suhteessa -alkaa väärää vartta veistämään, perustaa Siiri kotimme tanhualle -kutomakoulun tai jonkun muun käytöllisen laitoksen, joka sitte osaltaan -lisää kukkien tuoksua polullamme. - -Minä sain palkkaa, paitse virallista perunamaata, kahdeksansataa -markkaa valtiolta ja sata markkaa kunnalta. Hämeen järkevät ukot eivät -suostuneet korottamaan kunnan apua penniäkään suuremmaksi, vaikka tein -monta kumarrusta siihen suuntaan. Palkassa oli muka kylliksi nuorelle, -perheettömälle miehelle. Muonarengit saivat paljoa vähemmän ja heidän -tuli elättää useinkin lukuisa perhe, tehdä työtä kesät talvet. Suomi -sitäpaitse on köyhä maa, jonka paras tuki ja turva on tapojen -yksinkertaisuus, sekä ylemmissä että alemmissa kerroksissa. - -Noin vastailtiin kumarruksiini. - -Ryhdyin innokkaasti työhön. Rovasti, johtokunnan esimiehenä, takoi -päähäni, että uskonto oli oppiaineiden ydin ja semmoisena siis tärkein, -arvokkain. Ettei leväperäisyyttä sen suhteen tapahtuisi, lupasi hän -itse käydä kuuntelemassa uskontotunneilla, ja lupauksensa hän pitikin, -kuten ainakin kunnon suomalainen. Tyydyttääkseni häntä tein työtä kuin -juhta. Käytin Nisseä, Ullmania ja mitä apulähteitä vain sain käsiini. -Oppilaani olisivat kyenneet suorittamaan kateketitutkinnon millä -hetkellä hyvänsä. - -Kevätpuolella tuli tarkastaja salamyhkää kouluun. Suoriuduin hänen -kanssaan onnellisesti, kunnes tultiin sisälukuun. Silloin sain hävetä -ja punastua. Tuskin pari kolme oppilasta kykeni virheettömästi sisältä -lukemaan, kaikki muut takertuivat kuin kärpänen tervaan. Tarkastaja -teki ankaran muistutuksen, käskien minut alkamaan alusta. Virheetön, -sujuva sisäluku oli opetuksen ensimmäinen ehto. Ilman sitä ei voi -mitään pysyväistä rakentaa. - -Sinä iltana olin ensimmäisen kerran onneton. Onnettomuuttani lisäsi -vielä Siirin kirje, jonka illalla, yksin ja murhemielin istuessani, -sain postissa. Siiri kirjoitti: - -"Oma Aaponi! Kynäni ei kykene kertomaan miten minulla on hanska, miten -nautin elämästä. Täällä vietämme hilpeitä seura-iltoja kaksi kertaa -viikossa, väliin kolmekin. Eilen oli 'illatsu' kauppias Tammeliinin -luona. Luulen, että olen edellisissä kirjeissäni tykkönään unhottanut -mainita hänet. Niin, tunnethan häntä jo seminarin ajoilta. Ellei -muistoni petä, tapailitte kutsua häntä toverein kesken 'luurangoksi'. -Hän onnistuu käytännön alalla mainiosti. Omailee jo kaksi kauppapuotia, -huhuillaanpa lisäksi että talonpojat ovat hänelle suuria summia -velassa. Ajattele, että tuo menestys on tapahtunut kahden kolmen vuoden -kuluessa. Ei hän ole enää niin laiha kuin ennen ja minun mielestäni on -hänessä jotakin filosofin jaloa tyyneyttä. Eilisessä illatsussa lauloin -pianon mukasoitolla vanhan lempilauluni: 'Tähdet öisin tuikkivat ja -hongat huminoivat'. Tiedät miten hyvin se sopii sekä äänivaroihini että -tunteisiini. Mukasoinnun kertaus: 'hongat huminoivat' -- ja ehkäpä -äänenikin -- nosti myrskyisen käsientaputuksen. Kauppias Tammeliini -tuli pianon viereen ja..." - -Enempää ei kiihtyneet hermoni jaksaneet sulattaa. - -Kuukauden ajan olin odottanut kirjettä Siiriltä, odottanut joka päivä, -joka ilta ja nyt... Tunsinhan minä sen mainion Tammeliinin, tunsin -luita ja suonia myöten. Hän oli tullut sananlaskuksi kaupungissa. -Kävelee kuin Tammeliini, hymyilee kuin Tammelini, on perinpohjainen -kuin Tammeliini, sanottiin kun tahdottiin tehdä ivaa tai loukata -jotakuta toveria. Monia vuosia hän tutki tieteitä, ollen oppilaitoksen -ja kaupunkilaisten hupina. Sai vihdoin opettajakunnalta yksimielisen -vakuutuksen, ettei onnen aurinko hänelle ikipäivinä koita opettajan -uralla. Kykenemättömyys suorittamaan toisen luokan kurssia kahdessakaan -vuodessa oli pätevä peruste opettajiston vakuutukselle. Silloin -Tammeliini paiskasi kirjan kiinni, sanoen ainaiset hyvästit -seminarille, tovereille, kaupungille. Tulliportin luona oli hän noussut -seisomaan rattailla ja hattuaan kohottaen virkkanut Alkibiadeen mainiot -sanat: Tahdon näyttää, että vielä elän! - -Ja tuosta samaisesta Tammeliinista kehtaa Siiri nyt kirjoitella. Nuo -illatsut nyt hurmaavat häntä. Ei yhtään riviä kirjeessä -- alkua ja -loppua lukuunottamatta -- jota kehtaisi tunnustaa kullan -kirjoittamaksi... ei ainoatakaan. Opettajatoimesta, oppilaista, -kokemuksista, erhetyksistä eli kaikesta siitä, joka pitäisi olla -lähinnä sydäntä, ei mainitakaan. - -Otin kirjepaperia esille ja kyhäsin ankaran kirjeen Siirille. Sitte -menin maata ja yritin nukkua, mutta uni ei tullut jäseniin. Ajatukset -työskentelivät kuin sepän ahjo, katkeroittunut mieli pyrki puhkeemaan -kyyneleiksi. Nousin ylös, kävelin lattialla siksi että rintaani rupesi -huojistamaan. Siiri oli vielä nuori, kokematon ja lapsellinen. Oliko -ihme, että elämä seminarin piinan jälestä tuntui makealta, lumoavalta. -Aika kyllä avaa silmät näkemään tuon tyhjyyden, jota nyt hurmaten -ihailee. Kun kasvaa enemmän kokemusta, terästyy sielun silmäkin... ja -mitä Tammeliiniin tulee niin... hm... hän on Tammeliini. Ja Siiri on -oma, uskollinen kultani. - -Otin tuon onnettoman kirjeen ylös lattialta, luin sen uudestaan, -tyynesti ja hymyillen niinkuin olisi se ollut viisi-vuotiaan siskoni -kyhäämä. Revittyäni vihapäissä kirjoittamani kirjeen sadoiksi -kappaleiksi, menin uudelleen maata. Pääsin helposti uneen. Aamulla -tunsin uutta intoa, uutta elämän halua. Alotin työni alusta. Uskonnon -ohessa pänttäsimme sisälukua ja lausuntoa kuin urakkamiehet. Oppilaat -edistyivät ja minä olin tyytyväinen. Palvelustyttöni tosin saatti paljo -kotoista harmia ja ikävyyttä. Hän oli puoleksi kesy olento, jonka -suurin ilo oli tehdä kaikki työt nurinpäin. Koin kärsivällisyydellä -neuvoa ja opettaa häntä siisteyteen, säännöllisyyteen, vaikka usein -olin joutua epätoivoon. Hänellä oli hirmuisen huono muisti kaikkien -järjestys- ja siisteysohjeiden suhteen, mutta kova himo leikkimään -oppilaiden kanssa kaiket aamut ja välitunnit. - -Elellessäni jouduin vähitellen tuttavuuteen ympäristön kanssa. -Kummakseni ja ilokseni huomasin, että melkein jokaisella ihmisellä oli -toivomuksia ja vaatimuksia koulun suhteen. Kauppias, läheisin naapurini -piti laskentotaitoa ihmiskunnan suurimpana siunauksena. Sitä tarvitaan -käytännöllisessä elämässä enin ja siitä lähtee yksityiselle suurin -hyöty. Tietysti koin tyydyttää häntä. Ylemmillä osastoilla hikoilimme -vaikeiden korko-, alennus- ja päätöslaskujen kanssa, alemmilla -osastoilla harjoittelimme päässälaskentoa semmoisella näppäryydellä, -että itsekin jouduin ihmetyksiin. - -Sitte tulin tuntemaan tuomiokunnan valtiopäivämiehen. Hän oli -kantapäästä kiireesen asti isänmallinen ja pani siis semmoisena -suurimman arvon äidinkielelle ja historialle, ylistellen niiden -kehittävää vaikutusta pilviin saakka. Hänen toivomuksiaan en voinut -jättää huomioon ottamatta. Rupesin kovasti harrastamaan kirjallisia -harjoitelmia ja ostin itselleni Weberin historian ja Yrjö-Koskisen -Nuijasodan ja Johtavat aatteet. Luonnontiede ja laulu oli omia -lempiaineitani ja kun vielä eräs hienompaan kerrokseen kuuluva rouva -huomautti minulle maantieteen merkitystä ulkonaisen sivistyksen suhteen --- jonka huomautuksen tietysti otin varteen -- voin verrata kouluani -täydessä vauhdissa kulkevaan junaan. Itse minä olin veturina, joka -ähkien ja puhkien kiskoin perässäni pitkää vaunujonoa, sillä -lohdullisella tiedolla että kaikki edistys riippuu minusta ja yksin -minusta. - -Edeltäjäni oli ollut jäykkä ja itsepintainen mies, joka ei ollut -suvainnut sivullisten sekautumista opettajan pyhälle alalle. Hän oli -nopannut nenälle kaikkia vaatijoita, kaikella sillä rohkeudella, jonka -monet virkavuodet ja pitkällinen kokemus opettajalle antavat. Toisin -minun laitani. Minä olin nuori ja koevuosiksi valittu, minun täytyi -olla notkeampi. Saavutinkin pian pitäjäläisten suosion. Minuun olivat -kaikki tyytyväisiä... paitse yhtä ainoata. - -Se oli muuan upporikas nahkuri, joka asui sadan metrin päässä koulusta. -Hän oli ennen ollut patajuoppo, mutta sitte ruvennut raittiusmieheksi -ja semmoisena rikastunut pitäjän mahtavimpien rinnalle. Kelpo mies -kaikinpuolin, jopa muutamilla erityisaloilla laveatietoinenkin, mutta -onneton raittiusinto synkisti välimme. Hän tahtoi valaa kaikki ihmiset -saman kaavan lävitse ja ennen muita minut, joka olin nuori, innokas ja -siis juuri omiaan raittiusapostoliksi. Kävin hänen luonaan usein, sillä -kohtalon kultaiset langat olivat kutoutuneet sille kannalle, että -hänellä oli tytär, semmoinen sievä Sulima, joka kesti kunnialla -vertailun koko pitäjän neitosten rinnalla ja joka tuli yksin perimään -sekä isän pankkikirjat että nahkuriverstaan. - -En ollut silmänräpäystäkään uskoton Siirille... hänen kuvaansa kannoin -uskollisesti sydämmessäni. Sulima kannatti ylen kiihkeästi -raittiusrientoja, käyttäen arkipäivinäkin rinnassaan sininauhaa. Se jo -kyllin riitti estämään sydänten lähestymistä. Ivaten hän kerran -huomautti minulle miten kummanlainen asentoni oli, kun käytännössä -toteutin raittiuspyrintöjä, mutta en uskaltanut yhtyä suulliseen -myöntymykseen, joka kuitenkin, aatteen elimelliseen olentoon nähden, -oli välttämättömän tärkeä. - -Näin aika kului ja tuli toinen kevät. Minä tunsin usein pahoinvointia -sekä liiallista uupumista. Kasvoiltani oli kadonnut terve väri ja -mieleni pyrki aina olemaan raskas, harmaa. En voinut milloinkaan -heittäytyä iloiseksi. Tuntui alituiseen kuin olisi lukemattomat -syöpäläiset nakertaneet henkeni voimia, ruumiini oli aina puolisairas. -Kun ehtoisin laskeuduin vuoteelle, en voinutkaan nukkua, vaikka luissa -tuntui kova väsymys. Aamusilla oli pääni sakea, jäseneni veltot. -Kyläillessäni Suliman luona tuli aina aterian jälestä raskas olo ja -kova väsymys, vaikka en syönyt likimaihinkaan niin paljon paistia kuin -mieleni teki. - -Noina surunpäivinä tuli kuitenkin äkkiä viheriä kukkula näkyviin. Luin -nimittäin eräänä epätoivon hetkenä sanomalehdistä ilmoituksen, että -X---- kunnassa olisi avoinna opettajan ja opettajattaren virka. -Kirjoitin kiireesti Siirille, että panisi paperinsa liikkeelle. Toiveet -olivat mitä vankimmat. Minulla oli siellä tuttava johtokunnan esimies, -jolle aioin kirjoittaa yksityisesti ja mainita mikä tuuli minun ja -Siirin välillä käy. - -Siiriltä vastausta odotellessa rakentelin taivahan kauneita rakennuksia -päivät ja yöt. Onneni oli niin syvä, ettei pohjaa ja vieriä näkynyt -lainkaan. Minä saisin itselleni kodin, hauskan kodin, saisin syödä -ravitsevaa ruokaa enkä tarvitsisi ikinä riidellä puolikesyn -palvelustytön kanssa. Pääsisin puolta vähemmällä työllä, nukkuisin yöni -makeasti, tulisin jälleen iloiseksi, kukoistavan väriseksi...! - -Kului viikko, kului kaksi ja kolmekin viikkoa, mutta Siirin vastausta -ei kuulunut. Kiroillen maamme postilaitosta, kirjoitin uudestaan. -Vihdoin tuli vastaus, mutta minkälainen. Siiri kirjoitti miten -Tammeliini oli ostanut pitäjän pulskimman maatilan, miten oli ryöstöllä -haetuttanut talonpojilta summattomat saatavansa j.n.e. Sivumennen -kosketti kirjeen lopussa hakemusehdotukseeni. Ei voinut siihen sillä -erällä suostua. Oli kovin mieltynyt paikkakuntaan, ihmisiin, hilpeään -seuraelämään. Toivoi etten pahastuisi j.n.e. - -Vihani ei enää mennyt ohitse. Kirjoitin ankaran kirjeen, lausuen -peittelemättömin sanoin ajatukseni Tammeliinista. Panin Siirille -ehdoksi, että hänen piti heti lähettää hakemuskirjansa omaan käteeni, -muussa tapauksessa olisi rakkauteni raunioina. Jälkimuistutuksessa -vasta muuttausin valittavaan ja vienoon sävellajiin. Muistutin -entisistä kuutamo-öistä, huomautin heikosta terveydestäni, puolikesystä -palvelustytöstäni, yleisön vaatimuksista, ankarasta työstäni... - -Kun olin pannut kirjeen postiin, tuntui sielussani toivehikkaammalta. -Olin näkevinäni, miten Siiri, kirjeen saatuaan pillahtaa itkuun, tuhrii -arkin, toisen ja vasta kolmannella herkee käsi vapisemasta. Tekee sitte -suuren kuvertin, sulkee sisään hakemuskirjan, kopiat ja kirjoittaa -kuoreen minun nimeni, mutta äkeissään kuin on ankaran kirjeeni -johdosta, ei lähetä riviäkään mukana. - --- Minun Siiri kultani...! - -Lukukausi ehti loppuun, yleiset tutkinnot olivat pidetyt, mutta -vieläkään ei tullut Siiriltä suurikuorista kirjettä. Olin vähällä -menettää järkeni, sillä hakemusaikaa ei enää riittänyt kuin muuan -päivä. - -Vihdoinkin sitte tuli kirje sanomalehtien välissä, mutta se oli -tavallinen pieni kirje. Sisässä tuntui jotaki kovaa, joka pani -sydämmeni vapisemaan. Se oli kultareunainen kihlakortti, semmoinen -kapea vinosuunnikas, jossa seisoi: _Siiri Saukkonen ja Maksmilian -Tammeliini_. - -Huone rupesi pyörimään silmissäni, maailma hyppi mullin mallin. Häpesin -itseäni, Siiriä, kihlakorttia... ja sydämmeni oli haljeta pelkästä -harmista. Houkka en ollut osannut varoa itselleni arsenikia tai -revolveria tai... Yksi annos, yksi pamaus, ja hyvästi kavala maailma, -kavala Siiri! - --- Sinä maailman mainio Tammeliini, sinä... - -Vaivuin sohvalle istumaan häpeäpainoni alle. Tuijotin synkästi eteeni, -miettien miten sopivimmasti ja kunniakkaammasti lähteä etsimään uutta -planeetia, jonka asujamet eivät tuntisi nimeksikään vilppiä, -viekkautta. Jos upottaisin itseni järveen, epäiltäisiin minun olleen -mielipuolena, jos menisin hirteen, pilaisin koulurakennuksen hyvän -maineen, jos avaisin suoneni, sanottaisiin minua paatuneeksi piruksi. -Ei, moiset kulkuneuvot eivät kelpaa. Pitää keksiäkseni jotakin, joka on -samalla jaloa ja runollista. - --- ... Iltaa. Miten veli jaksaa? - -Apteekari, ruotsikiihkoinen keikkari, seisoi edessäni, hieno puku yllä, -havannalainen sikari suussa. - --- Kiitos, hyvin. Paina puuta. - -Apteekari istui viereeni sohvalle, katsellen jonkinmoisella säälillä -yksinkertaista huonettani, jossa kaikki oli niin köyhän näköistä, -koditonta. - --- Lämmin kesä kuin Itaaliassa. - --- Niin kovasti lämmin, vastasin minä. - --- Muistaako veli kenen syntymäpäivä on tänään? - --- Kyllä, hyvin... - --- Sitä vietetään vanhaan tapaan... ainoastaan vapaat poikamiehet ovat -mahdollisia... veli on tervetullut. - --- Kiitos... mihin aikaan? - --- Seitsemän seutuvilla. - --- Siis noin tunnin kuluttua. - --- Niin juuri. - -Apteekari lähti, jättäen huoneeseeni hienohajuisen sikarin savun. -Revolveri, arsenikki ja muut.. sentapaiset ajatukset poistuivat -aivoistani kauniisti. Asian koomillinen puoli käänsi kylkensä näkyviin -ja minä rupesin toisella silmälläni nauramaan, kun toinen vuoti -kyyneleitä. Siiri Tammeliinin morsiamena, vaimona... minun suloinen -Siirini! Olipa heikkarin onni, että tuo ruotsikiihkoinen keikkari tuli -muistuttamaan syntymäpäivästään, muuten olisin ehkä tullut -mielipuoleksi ennen auringon laskua. - -Siistittyäni lähdin pitoihin, toinen silmäni oli naurussa, toisen -vuotaissa kyyneleitä. Vanhainpoikain komplotti oli jo koossa. -Höyryäväin maljain ääressä istui siellä, paitse päivän sankaria, -oluenpanija ja nimismies ja lukkari. Nesteen jumalattaret olivat jo -siroitelleet ilon ja onnen kukkia heidän sydämmiinsä... jokaisella oli -jo nokassa yksi lasi liiemmäksi. - --- Terve tuloa. Minä pelkään että veli potee rintatautia. - --- Eikähän mitä. - -Siirryin punssimaljan ääreen ja esitin kaunopuheliaasti päivän -merkityksen. Heti ensimmäisen lasin jälestä tuntui ruumiissani suloinen -hyvinvointi, aivan kuin olisi äkkiä nyhdetty leuastani kipeä hammas tai -joku muu pakottava luu. - --- Maljamme, veikkoset... - -Jokainen lasi, jonka kaadoin kurkustani alas, huuhtoi mieltäni -keveämmäksi, jokainen punssipisara nuorrutti vertani, jokaisen maljan -jälestä levisi uusi panoraama eteeni. Tähän asti olin ollut houkka -narri, mutta tästä lähin muutun mieleväksi. Tästä lähin käytän terveen -järjen yksinkertaista laskutapaa, annan palttua kuutamoöille, -lempilauluille ja annanpa palttua Nisselle, Weberille ja... Tästä lähin -olen ihminen, jolla on myös hiukkasen vaatimuksiakin eikä pelkältään -velvollisuuksia. Tästä lähin tulee pantavaksi oma suu kontin suuta -lähemmäksi. Ja Siiri...! Niin eläköön Siiri ja luuranko! Löydän vielä -minäkin oman kylkiluuni, löydän maarkin. - --- Maljamme veikkoset. - -Oluenpanija puhui ruotsia minun kiusallani. Hän oli virkamiehen lapsia, -minä olin alhaista syntyperää, mökin poika. Veljeni ja siskoni -konttuivat lumikinokseen köyhänä vuotena ja minä kävin mieroa... - --- Puhutaan suomea... kun ollaan Suomessa. - --- Veli ei taida kehuttavasti osata ruotsinkieltä. - --- En osaa, enkä tahdokaan osata. Se on liian hienoa mökin pojalle. - --- Tyynny veikkonen, sopersi lukkari salaa korvaani. Näethän että -olemme alakynnessä. Noita on kolme. - --- Olkoon vaikka kolmekymmentä. Näethän sitä paitse, että nimismies jo -hankkii nukkumaan. - -Väkäpuhe sammui kuitenkin suuremmatta kolinatta ja entinen -puolivirallinen ystävyys pääsi voitolle. Nimismiehen uneliaisuus -tarttui lukkariin ja hänenkin päänsä vaipui sohvan kulmalle. Kolmesin -pidimme pitoja puoliyöhön asti. - --- Ja nyt, hyvät veikot, virkoin minä, nousten seisomaan, nyt juokaamme -lähtömalja ja laulakaamme: - - Näin on häitä häilättihin, - Näin on häitä juotiin, - Lopuss' ei viel'... - --- Renttulauluja, virkkoi oluenpanija riidanhaluisesti, mongolein -raakamaisia renkutuksia. - --- Mitä, häh? Mitä mäkiset, kaljaseppä? - -Tuuppasin hänet kumoon tuolineen. Hän ei kyennyt nousemaan ylös, mutta -riidanhaluinen kuin oli, niin järnäili yhä vielä riitaa. - -Hain käteeni hattuni ja keppini. Lukkarin olisin tuonut mielisti -kanssani pois, mutta en saanut pontta hänen jäseniinsä. Hän loikoi -sohvalla onnellisen näköisenä, hyräillen Ambrosiuksen kiitosvirttä. - -Tulin ulos ja astelin kotia kohden, päätellen että oli viimeinen kerta -kuin kävin ruotsikkojen kekkereissä. Aina kerskuilevat suuresta -sivistyksestään, niinkuin mistäkin Sammosta, halveksivat minua, vaikka -teen osaltani työtä kuin höyryveturi. - -Koulun pihalla keksi silmäni kolme sikaa tonkimassa karviaispensaiden -juuria. Tiesi miten olivat päässeet aidan lävitse... - --- Tiehenne täältä... huis kotiinne... - -Juoksutin siat portista ulos aika luikua ja heitin erästä mustaa -veitikkaa, joka yritti takaisin koukkuilemaan, kepillä kinttuihin. Sika -kiljahti, pelättäen siten erään huviseuran, joka palasi joltakin -venematkalta ja jossa enimmäkseen oli vanhoja piikoja ja niiden -maitosuita suosikkeja. - -Saatuani unesta kiinni, nukuin kauan. Herätessäni oli aurinko jo -korkealla ja kahvi oli kylmää kuten tavallisesti ainakin. - --- ... Huomenta! Älä pahastu vaikka tulen näin... - -Nahkuri se oli, joka raskain askelin kävi sänkyäni kohden. - --- Ei tee mitään. Hae savuja ja istu. - -Vältin katsoa häntä silmiin. - --- Miltä nyt tuntuu elämä ja maailma? - --- Mitä varten niin? - --- No kun eilen oli... - --- Apteekarin syntymäpäivä. - --- Hm, ja kovat juomingit Onko sinulla vahvat hermot? - --- On, yhtä vahvat kuin sinun paras juhtisi. - --- No kuule sitte. Ympäri kylää kerrotaan että sinä viime yönä pöllytit -apteekaria ja oluenpanijaa kuin turkkilainen. - --- Valejuttuja... kerran tuuppasin kumpaakin. - --- Ja että löit kolmelta sialta jalat poikki. - --- Vale sekin. Erästä mustaa veitikkaa heitin kepillä kinttuihin, kun -ei aikonut muuten totella. Siinä kaikki. - --- No niin, valeeksi Sulimakin niitä väitti. Etkö käy meillä, siellä on -vähän himphamppua... - --- Tilikirjoissako? - --- Niin. - -Lähdimme käymään. Suliman kuva päilyi silmissäni kokonaan uuden valon -ympäröimänä. Rupesin poimimaan menneisyydestä yhtä ja toista, joka -herätti uudenlaisia tunteita sydämmessäni. Sain saaliiksi monta -kultajyvää, joita tähän saakka olin pitänyt arvottomina hiekkakiteinä --- kuten narri ainakin. Moni katse juolahti äkkiä muistiini enkä voinut -ymmärtää miten olin saattanut noin umpenaan unhottaa ne, miten olin -saattanut noin pilvissä kulkea hänen suhteensa. - --- ... Oikeinko totta? - -Sulima loi minuun syvällisen katseen, joka vähitellen suli yhä -lämpimämmäksi, lemmekkäämmäksi. - --- Varsin totta se on, vastasin minä, kummastellen ääneni värähtelyjä. -Pyydän että heti... neulot... sininauhan... - -Turhanpäiväinen vala, jonka Siirille vannoin, hääräili kurkussani ja -esti sanojani sulavasti tulemasta ilmoille. - --- Aivan mielelläni. - -Hän haki neulan, lankaa ja ryhtyi työhön. - -Sievän kätösen koskennat tunkeutuivat läpi olentoni kuin sähkö-iskut. -Tummain silmäin lemmekäs katse pani vereni nopeasti kuohumaan yli -reunojensa. Koko ikävä elämäni suli äkkiä kirkkaaksi valopilkuksi, joka -hurmasi silmää, sieluani. - --- Sulima, minä rakastan sinua. - -Sievä kätönen rupesi kovin vapisemaan ja hengitys kiihkeni pikaiseksi. - --- Sulima, minä... - --- Aapo...! - -Minä kiersin käteni vyötäistensä ympäri, vedin hänet syliini ja -suutelin häntä. - -Samassa raskaat askeleet kuuluivat salinpuolella... ja kamarin ovi -työnnettiin auki. - --- Siis meidän miehiämme vihdoinkin. Toivotan onnea! Raittiusaate on -yksi niitä harvoja aatteita, joiden eteen kannattaa elää ja toimia. -Nuorison kasvattajana on sinulla rajattoman laaja vaikutusala, joten -meidän sopii iloita... - --- Isä, älä toki rupee raittiusesitelmää pitämään, pyysi Sulima. - --- En, en toki. - -Äskeinen kohtaus oli siksi suloinen, jotta olisin sen päästänyt -käsistäni noin tietymättömään tulevaisuuteen, noin ilman mitäkään. -Ehdottelin siis Sulimalle pientä kävelyretkeä. - --- Soudamme ensin veneellä tuonne salmensuuhun ja kierrämme sieltä -karjapolkuja takaisin. Tuletko? - --- Kyllä, kun käyn ensin kyökin puolella. - -Hetkisen kuluttua Sulima ilmaantui jälleen ovelle, leveälierinen hattu -päässä, sievä kansallispuku yllä. - --- Tule nyt. - -Sieppasin käteeni hattuni ja keppini ja ryntäsin ovesta ulos Suliman -perään. Vasta nyt huomasin miten viehättävän kaunis hän oli. - - - - -Tapaturma. - - -Ei sitä kamaluutta ennen oltu huomattukaan, kun ei ollut sattunut omaan -kohtaan. Oli niin tavallista ja tuttua, että keväisin meni kylästä -joukko nuoria miehiä arvannostoon. Jolla oli ruumiinvirheitä, se -vapautettiin, mutta joka oli virheetön ja täytti paksuusmitan, se -joutui kruununpalvelukseen, joko reserviin tai pataljoonaan -- ei siinä -sen kummempaa ollut. Mutta kun se lähenteli omaan kohtaan, tuli -Mahtilassa kuumanpuoleiset oltavat. Vanhempi poika Johan Nikolai oli -nimittäin joutunut asevelvollis-ikään. Sen nimi oli kuulutettu kirkossa -muiden nimien joukossa ja olipa se painettu sanomalehtiä seuraaviin -plakaateihinkin. Niissäkin seisoi: Noromäen kylä, Johan Nikolai, -talollisenpoika. - -Siinäpä se olikin kamala kohta. Ensimmäisinä vuosina, jolloin -sotamiehiä ruvettiin ottamaan, oli kutsuntatilaisuuksissa vapaaehtoisia -menijöitä valitseman varalle, mutta vuosi vuodelta kutistui niiden luku -yhä pienemmäksi ja viimeaikoina oli ihan tavallista, ettei ilmaantunut -ainoatakaan vapaata pyrkijää, vaan sai arpa ratkaista reservimiehen -sekä kolmivuotisen kohtalon. Ja siinäpä se juuri irvisti vaara. Johan -Nikolai oli jäsenten puolesta ehjä, virheetön. Ei ainoatakaan arpea tai -naarmua koko miehessä. Vartalo lyhyt, tukeva ja niin ehjätekoinen kuin -suinkin olla voi. Siitä ei olisi purkamallakaan löytänyt hutilomaista -työtä. - -Johan Nikolai huomasi jo olevansa vaaran hampaissa. Sillä edellisenä -keväänä ei pitäjän pojilla ollut arvannostoa ollenkaan sanan -varsinaisessa merkityksessä. Niillä harvoilla nimittäin, jotka -kelpasivat. Tarkastuksessa hylättiin rysyttäin miehiä ja -kelpoiset sitte vietiin vaaliuurnalle niinkuin surman kitaan. -Korkeampi-numeroisia arpoja, jotka oikeuttivat reserviin, ei ollut koko -joukossa kuin pari kolme. Eihän siinä onnen sattuma voinut tulla -kysymykseenkään. Pataljoona peri poikansa, otti kahdeksasta kelpoisesta -osakseen kuusi. Tosin silloinen kutsunta oli nälkävuoden synnynnäisiä -ja tuo rysyttäishylkääminen siis suoranainen poikkeus, mutta kukapa -tiesi, vaikka silloinen nälkävuosi vaikuttaisi vielä seuraavaankin -kutsuntaan, siihen johon Mahtilan Johan Nikolaikin kuului. Entä jos -siinäkin on suurin osa mitan täyttämättömiä ja kaikenmoisia -hylkyläisiä, joista ei kruunu huoli suiksi surmikseen. Entä jos käy, -kuten kävi edellisenä keväänä, ettei jää koko pitäjän pojista kuin -pieni valiojoukko kelpoisia. Miten sitte pelastaa nahkansa joutumasta -kolmivuotiseksi? - -Se oli kamala kohta. Olla neljänuesmanttaalin isäntimänä ja tulla -yhtäkkiä kaapatuksi kruununkasarmiin kolmeksi vuotta, juoksemaan rummun -mukaan, seisomaan vahtia sateessa ja pakkasessa ja tekemään kunniaa -aliupseereille, joiden seassa on entisiä renkimiehiäkin. - -Siellä pataljoonassa se oli Romppaisen Ollikin, entinen rapajuoppo. -Ennen oli miesten kurjimpia ja nyt ylvästelee kolminauhaisena. Tuuppii -harjoituksissa miehiä polviin ja vaatii mukamakin kunniaa tekemään -itselleen. Hänenkö edessä Mahtilan Johan Nikolainkin pitäisi -varpaisillaan pyörähdellä? Käsi korvan reunalla, jalat suorassa -linjassa, rinta röyheänä, vatsa ohuena, hyi toki! - -Löytyipä vielä eräs muukin arka kohta, johon pelko pisti vielä viittä -kipeämmin. Se kohta oli Ainolan Emma. Ja siihen yhdistyi viisituhatta -käteistä, hevonen, nautaeläimiä ja kymmenkunta kuormaa kaikenlaista -irtainta. Mutta Emman ympärillä hääri eräs toinenkin, nimittäin Kyösti. -Se oli köyhän talon poika, mutta sillä oli vaaleampi tukka kuin Johan -Nikolailla ja viekkaammat silmätkin. Oli vielä käytöksessäkin jotakin -somaa, joka pani naiset naurusuulle, neidot hymysuulle -- ja se se oli -vaarallisinta! Mahtilan talo kyllä pysyisi kivijalallaan, vaikka Johan -Nikolai joutuisikin kolmeksi vuotta juoksemaan rummun mukaan, mutta -Ainolan Emma! Kuka menisi takuusen sen edestä? Ei kukaan. Varsinkin jos -Kyöstin onnistuisi vapautua sotapalveluksesta, joka ei lainkaan -näyttänyt mahdottomalta, kun otti huomioon nälkävuosien aikuiset olot. -Silloin oli syöty Kyöstin kotona hernevarsista ja kaurajauhoista -leivottua leipää. Ja sepä se juuri voi vaikuttaa kutsunnassa, kun -uumien paksuus pannaan mitan alle. Hoikalta se näytti Kyösti, vaikka -kyllä löytyi niitäkin, jotka väittivät että paksuutta kyllä löytyi, -vaikka se vain piiloutui vartalon pyöreyteen. Mutta kaikissa -tapauksissa oli syytä pelätä, Kyösti oli siksi vaarallinen kilpakosija. -Jos se vapautuisi asevelvollisuudesta ja jos Johan Nikolailla olisikin -kiero onni, silloin olisi Ainolan Emma mennyttä, se oli kuin -kämmenellä. Ja mennyttä olisi ne viisituhatta käteistäkin, ne lehmät ja -lampaat ja... - -Kipeästi koski uhkaava vaara Mahtilan emäntäänkin. Jota lähemmäksi -surman suu joutui, sitä kammottavammalta tuntui. Kruununtakki, jota -vihan väkeen aiottiin vetää Johan Nikolain selkään, piinasi ja kiusasi -häntä, että ihan oli tulla mielipuoleksi. Koko se sotapalvelus oli -hävittömintä herrain juonta. Irtaimelle väestölle se kyllä sopi, -niillä kun ei ollut maita eikä mannuja, joista olisi ikävä luopua. -Eikä epävarmoja naima-asioitakaan, joissa onni voi pienenkin -vastahakoisuuden tautta pyörähtää toisen syliin. Sama kenen pöydältä -renki ja mökkiläinen syövät leipänsä; omasta kohdasta ei sitä -kuitenkaan ole. Mutta talollisten lapsille ei se sopinut koko -sotakomento. Ja varsinkin niin varakkaille kuin Mahtila oli. Eihän -Johan Nikolai ollut tottunut taipumaan kenenkään käskyjen mukaan, aina -oli saanut pitää oman ällinsä, aina oli saanut käskeä muita. Renkimies -on tottunut syntymästään saakka orjamaiseen elämään ja hänelle siis ei -sotakomentokaan ole outoa, mutta toista on talollisten lasten... ja -varsinkin Johan Nikolain! - --- Se on hirveätä, se on kamalata, valitti hän naapurin emännälle, joka -usein kävi Mahtilassa vieraisilla, mutta joka useassa asiassa myöskin -oli vastakkaista mielipidettä... kun talollisten poikain täytyy mennä -sotapalvelukseen. Niillä pitäisi olla vapautus, joilla on talo. - --- Mökkiläiset ja irtain väestö tuumivat ihan toisin, vastasi naapurin -emäntä, joka ei milloinkaan antanut tinkiä vakuutuksestaan. Heidän -mielestään se on talollisille juuri omiaan. - --- Minkä edestä? - --- No, että oppivat vähän tasa-arvoisuutta. Se niin kernaasti -käytännössä unhottuu kaikilta. Mutta lyhyt tukka ja kruunun takki -kuuluu pyyhkäisevän jäljettömiin kaikki erotukset. - --- Puhutte noin, kun ei satu omaan kohtaanne. - --- Kyllä kohta sattuu... ei kestä enää monia vuosia. - --- Sotatemppujen tekeminen kuuluu olevan hirveätä. Märkä sija jää -lattiaan jalkojen kohdalle. - --- Ei oo kaikkia uskomista, mitä hohistaan. - --- Ja niin ankaran kovat on lait siellä. Jos luvatta sylkäsee -lattialle, niin putkaan oitis. - --- Ei oo uskomista kaikkia hohinoita. Romppaisen Ollista on siellä -tullut mies, vaikka oli sellainen hurjapää. Ja kehuskelee se olojaan. - --- Mutta eihän se ole talollisten lapsia. - --- Ei olekaan, myönsi naapurin emäntä. - --- Johan Nikolai on tottunut hyvällä oloon ja semmoiselle se juuri... - --- Eiköhän tuo tottuisi huonompaankin, on muutkin tottuneet. Sanoi -Olli, että siellä on herrojakin joukossa, ison koulun käyneitä. - --- Jopahan niitä siellä on. Jos joku juopporatti, joku Ollin tapainen -on sattunut sekaan... Onhan teidän Tuomas käynyt läpi kansakoulun, -semmoinen se kyllä voi pujottaa itsensä helposti sotaväessä ja missä -tahansa. Mutta meidän Johan Nikolai... - --- Olisi se sekin saanut käydä kansakoulun päähän asti. - --- Olisi kyllä, mutta sitä pidettiin siellä huonompana kuin muita. Sai -aina kaikki syyt niskaansa. - --- Mitä vielä? Ja naapurin emäntä hymyili, kun muisti miten suurta -melua ja surua Mahtilassa oli ollut Johan Nikolain koulunkäynnin -tähden. Siitä oli vähällä syntyä käräjäjutut, sekä opettajan että -Mahtilan emännän puolelta. Johan Nikolai otettiin koulusta pois ja oli -jonkun aikaa semmoistakin hohua, että se piti lähetettämän joko -kaupunkiin tai naapuripitäjän kouluun, mutta eivätpä ne hohut teoiksi -toteutuneet. Kotiin se jäi ja koulut saivat olla käymättä. - -Elettiin siitä päiviä ja viikkoja ja kevät ehti yhä lähemmäksi, ja sen -mukana kutsuntapäiväkin, tuo kamala ja uhkaavainen päivä, jonka takana -pilkoitti kruunun takki, kasarmi, kivääri, rumpu ja sotatemput. Sen -päivän edestä pakeni ilo ja onni Mahtilan talosta käpälämäkeen. Kamala -pelko ja suru tuli sijaan. Tuntui aivan siltä, kuin jos oli taivaalla, -talon päädyn kohdalla väikkynyt verinen, tuhoa tuottava pyrstötähti, -jota ei voinut minnekään paeta ja jota ei voinut millään mahdilla -siirtää pois, muille maailmoille, muiden talojen päädyn kohdalle. - -Viho viimeisinä hetkinä sitte ryhdyttiin mielettömiin pelastuspuuhiin. -Tapettiin suuri emälammas, ja emäntä, jonka aivoista terve järki oli -lähtenyt pakosalle, lähti ajamaan nimismiehen luo. Kantoi lampaan -kyökkiin, niiasi rouvalle syvään ja pyysi päästä nimismiehen puheille. -Vakuutti olevan polttavan tärkeitä asioita. Rouvan välityksellä pääsi -hän pian päivällislepoa nauttivan nimismiehen juttusille. - --- Noh, miten Noromäen puolella voidaan? - --- Meneehän se mukaan. Minä tulin puhumaan vallesmannille, että eikö -sitä meidän poikaa voisi vapauttaa sotamieheksi joutumasta. - --- Minkä perusteella? -- nimismiehen ääni oli siksi ivallinen ja -kärtyinen, että Mahtilan emäntä hieman ällistyi. - --- Hä tuota, onhan se melkein kuin ainoa. - --- Mitä? Eihän se ole ainoa, kun löytyy nuorempikin. - --- Mutta sehän on höperö... se voidaan toteen näyttää. - --- Ei se auta, ei laki piittaa, jos on höperö tai... Seppälän isäntä -sitäpaitse on myöskin Mahtilan poikia. - --- Mutta eihän se ole minun poikani. - --- Vaikka ei ole... onhan miehenne poika ensimmäisestä naimisesta. - --- Mutta kun isä on sokea, veli höperö... eikö ne mitään paina? - --- Ei mitään, hyvä emäntä. Jos laki panisi arvoa semmoisille -asianhaaroille, jäisivät kasarmit pian autioiksi. Joku toinen voisi -vaatia vapautusta sen nojalla, että veli on juoppo, isä vasenkätinen -j.n.e. Ymmärrättehän? - --- Kyllähän... ja pettyneenä toiveissaan huoahti emäntä syvään ja oli -hetkisen vaiti. Ajatukset eivät löytäneet mitään porraspuuta, jonka -avulla voisi pelastua. Yhtä syvää, yhtä surkeata tuntui olevan, jos -koetti haparoida minne päin tahansa. Eikö vallesmanni voi neuvoa -minkäänlaista apua. - --- No kyllähän... jos lääkäri löytäisi jonkun ruumiinvirheen ja antaisi -todistuksen... - --- Tosiaankin! huudahti emäntä, jonka sydämmeen äkkiä toivon valo -pilkahti. - -Jo seuraavana päivänä ajoi hän kunnanlääkärin luo, vei runsaasti -tuomisia ja esitteli asiansa suoraan, unhottamatta mainita että juuri -nimismies oli hänet semmoisiin toiminnoihin kehoittanut. Kylmän, -kovettuneen näköisenä kuunteli lääkäri. Oli esittäjän suhteen kahden -vaiheilla. Ajatteli häntä vuoroin tuiki tuhmaksi, vuoroin tuiki -hävyttömäksi. Kun keskustelu sujui pitemmälle, huomasi että emännällä -oli molemmat ominaisuudet; olipa vielä eräs kolmaskin lisäksi, -nimittäin suunnaton ylpeys. Ominaisuudet olivat kasvettuneet niin -lujaan kimppuun, ettei niitä voinut lainkaan eritellä. Kolmesin ne aina -nostivat päätään pystöön... ja kilpailivat päästä toistaan -korkeammalle. - --- Se sylkee usein verta... ja sitä vaivaa usein rinnan-ahdistus ja -pyörtymys. - --- Onko tuo nyt vain totta? -- kysymykseen yhdistyi läpitunkeuva -silmäys. - --- Herra tohtori, totta se on. Hukka sen perii sotaväessä... ihan -onnettomuus. - --- Noh, tulkoon luokseni tarkastettavaksi. Sitte saadaan nähdä. - -Lääkäri nyökkäsi päätään ja kumartui jälleen kirjansa yli. Mahtilan -emäntä ymmärsi asian niin päin, että kaikki oli selväksi puhuttu ja -ettei tarvittu muuta kuin tulla noutamaan todistusta, eli semmoista -paperia, joka pelastaisi pojan kruunun kynsistä. - -Vielä saman päivän ilta-puolella pantiin Johan Nikolai matkalle. Ennen -lähtöä tuppaili emäntä hänen päähänsä hyvän joukon neuvoja. Piti -näyttää hyvin murheelliselta, sairaalta ja piti hengittää hyvin -raskaasti. Ja piti vakuuttaa että on heikko rinta ja että aamusin on -sylki verensekaista. Puheiden päätteeksi piti sitten avata lompakko -ja... - --- Ymmärräthän jo... kyllä se käy hyvin, kun vaan olet rohkea. - -Ja Mahtilan emäntä ihan heltyi kyyneliin, ajatellessaan että apu -vihdoinkin koitti, kun jo oltiin toivottomuuden kynnyksellä eikä enää -luultu päästävän kasarmia pakoon millään inhimillisellä keinolla. Pieni -vihjaus nimismieheltä ja tuo verinen pyrstötähti oli siirtäytynyt pois -päädyn kohdalta, muutama rivi lääkäriltä ja kruununkynnet eivät -uletukaan Johan Nikolaihin. Vihamiehet ja kateelliset eivät saakaan -ilakoida. Kaikin saavat ilon sijaan pitkän nenän, niin pitkän, että -ylettyy kasarmista Noromäen kujille saakka. Näkevät, mitä rikkaus ja -mahti voivat, kun kova tulee. Näkevät miten herratkin asettuvat -suurellisten puolelle vaaran hetkenä. Tehköönpä joku muukin talollinen -saman tempun kuin hän teki. Menköön lypsämään apua nimismieheltä ja -lääkäriltä, esim. Kuivalan emäntä tai joku muukin. Menköönpä! Saavat -nähdä ettei olla tuntevinaankaan heitä. - -Emäntä joutui kerrassaan onnen haltioihin, vertaillessaan omaa -asemaansa lähimpään ympäristöön. Löytyi niin harvalta hänen -vertaisiaan. Ainola ja kolme neljä muuta taloa, siinä kaikki ne, jotka -ylettyivät Mahtilan tasalle. Muut olivat paljo alempana. Millä suuri -velkataakka selässä, millä aromaiset pellot, millä kehnot -karjanlaitumet, millä lahot asuinrakennukset, millä isot eläkkeet -suoritettavina. Niiltä semmoisilta jouti poikia kruununpalvelukseen. -Kuivalan Kyösti ja sen arvoiset joutivat sotaväkeen menemään, -tarvitsematta pelätä, ettei leivät tule kotona syödyksi. - -Mutta vaikka emäntä noin oli onnen haltioissaan, pistihe pieni -levottomuus usein mieleen. Ei tahtonut saada tilojaan tuvassa eikä -rakennuksen peräpuolellakaan. Aika tuntui niin sietämättömän pitkältä, -että teki mieli lentämään Johan Nikolaita vastaan ja ahmaisemaan -ilosanoman oikein kiireesti. Lopulta, kun jo kävi illemmäksi, asettui -emäntä ikkunanpieleen, josta näki peltojen poikki kauas maantielle, ja -silmäili levähtämättä ulos. Näki ainakin kymmenkunta hevosella-ajajaa -kulkevan maantietä, kunnes tunsi Johan Nikolain. Hevonen jätti maata -taakseen kuin kilparadalla ja kääntyi kylän lähellä ylös Mahtilaa -kohden. Ei ollut enää epäilemistäkään, se oli odotettu. Taneli renki -meni alas tallin eteen hevosta riisumaan ja Johan Nikolai lähti käymään -rappuja kohden. Jokaisella askeleella, jonka astui, kiihtyi enemmän -sydämmen lyönnit... - --- Tänne, tule tänne, huusi hän, työntäen kamarin oven auki... no mitä -kuului? Luepa nyt se paperi, lue pian, minä olen niin iloissani... - --- Lukekoon sitä hiisi... ja Johan Nikolai nauroi ilkeästi, kasvot -näyttivät kovin katkerilta. - --- Nyt narraat minua... Jo-han Ni-ko-lai. - --- Mitä hyötyä sitä olisi, että ilveilisin? Ei asiat yhtään -parantuneet. - --- Eikö? No vieköön häntä... Eikö se antanutkaan todistusta? - --- Ei antanut... ei. - --- Mitä sanoi? - --- Sanoi että minä kelpaan vaikka hevosväkeen. - --- Voi taivahinen! Tottahan muistit tarjota sitä satamarkkasta. - --- Muistin maarkin... Johan Nikolain muoto kävi yhä katkerammaksi. - --- No eikö huolinut? - --- Ei... ei huolinut. - --- Mitä sanoi? - --- Ei mitään... vaan avasi oven ja... - --- ... Tuo häpeemätön! Ensin antoi lupauksen ja sitte... - -Mahtilan emäntää niin suututti ettei tahtonut voida nahoissaan pysyä. -Mokomakin tohtori, kun narraili ihmisiä eikä pitänyt vähääkään -lupauksestaan. Kehtasikin kieltäytyä antamasta apuaan, vaikka -edellisenä päivänä oli niin myöntyväinen. - --- Semmoinen sanansa syöjä! Mikä meitä nyt auttaa Johan Nikolai? - --- Sitä en tiedä, en... en. Aikakin on jo niin tärkillä, ettei ehdi -enää ajattelemaankaan. - --- Niin on... voi mokomaakin tohtoria, millainen tuulihattu se oli. - -Lääkäri suurimman syyn sai koko onnettomuudesta, jonka kohtalo oli -kutonut Mahtilan vanhemmalle pojalle. Lääkäriä emäntä aina surujensa -välipaloiksi ajatuksissaan hammasti, syytäen sen niskoille -mahdottomimmatkin otaksumiset, luulot, ja niitä hänen pippurimaisessa -mielessään versoi jos jotakin lajia. Harmillisten ajatusten pontena oli -aina syytös, ettei se jumalaton antanutkaan pelastuksenpaperia, vaikka -ensin lupasi. - -Ja niin kului aika. Nuo muutamat päivät, jotka olivat jälellä, -kallistuivat hiljalleen iltaa kohti... ja huomenna se jo oli -kutsuntapäivä. Emäntä istui kamarissa huokaillen, harmitellen ja -valuttaen vettä poskilleen. Olisi suonut kutsuntaherrojen sairastuvan -koleraan tai jonkun tulivuoren purkauksen kasarmin tienoille, että -olisi pitkittynyt ja mutkittunut koko arvannosto ja siten sivuuttanut -sievästi Mahtilan ohi, muiden kohdalle. - -Ja tanhualla käveli Johan Nikolai levotonna kuin pahantekijä. Ei -puuttunut puheisin koko päivänä kenenkään kanssa eikä käynyt -pöytäänkään syöntiaikoina. Iltapuolella sitten meni tallin ylisille, -jossa Taneli renki veisteli. Sillä oli taasenkin koiranturkit yllä, -kuten oli jo ollut monta aikaa. Leuat vinossa virkkoi hän: - --- Sotakin kuuluu olevan tulossa piakkoin. - --- Mitä? Sotako? Kuka niin sanoi? - --- Kuivalan Kyösti... se on lehdistä lukenut. - --- Minne se sota tulee? - --- Turkin ja Venäjän välille. Kuuluu Turkki aikovan maksaa vanhat -rätingit. - --- Tulkoon vaikka kaksi sotaa, ei sinne oppimattomia viedä. - --- Velikulta, ne ne juuri viedäänkin ensimmäiseksi. Ja kun rynnätään -jotakin vallia vastaan, jossa miestä kaatuu kuin heinää, pannaan -nahkapojat etumaiseen riviin, näetsä taitavia säästetään piukimpiin -otteluihin, joissa ampumataitoa ja miekkailemista kysytään. Ja -nahkapojatkin lajitellaan siten, että kaikkein lyhyemmät työnnetään -etumaisiksi. Sotaväessä pitempi on aina arvokkaampi. Kysy järjeltäsi -jos epäilet. - -Taneli löi puukkonsa seinään ja lähti, leuat vinossa, alas talliin -korjaamaan hevoisia. Johan Nikolai jäi yksin ylisille. Istui -lavitsalle, jonka edessä oli pölkky ja teräväksi tahottu kirves. -Katseli eteensä ja mietti. Äly kyllä myönsi että Tanelin puheet olivat -koiranjuttuja, mutta yhä kylmemmäksi ne vetivät jo entiseltäänkin -viileän mielen. Sotamies ja sota olivat kuitenkin läheisessä yhteydessä -toisiinsa, aivan kuin tuppi ja veitsi tai kirves ja kirveenvarsi. -Mitäpäs jos ollakin perää Tanelin puheissa että sota oli tulossa, että -vietäisi Suomen pojat tappelukentälle, ja että vietäisi hänkin, -neljännesmanttaalin perillinen? Silloin olisi parempi että... - -Mutta äkkiä levisikin Johan Nikolain kasvoille ilkkuva ilo... ja hän -vavahti kuin kissa, joka on keksinyt hiiren aivan käpäliensä lähellä. -Hän katsoi havutukkia ja terävää kirvestä, jotka olivat lavitsan -lähellä, suoraan hänen kohdallaan. Yksi ainoa lyönti -- ja hän olisi -vapautettu! Puoli tai neljännestuumaa joku jäsen lyhemmäksi -- ja hän -olisi kelpaamaton! Yksi lyönti ja yksi neljännestuuma jotakin jäsentä, -esim. etusormea, ja... Johan Nikolai otti kirveen varresta kiinni ja -nousi seisomaan. Mutta sydän alkoi samassa jyskyttää, jotta lyönnit -tuntuivat kylkiluihin. Ja käsi vapisi ja menetti niin voimansa ettei -kyennyt pitämään kirvestä kiinni. Se putosi kolahtaen lattiaan. Johan -Nikolai säpsähti ja painui jälleen istumaan rahille. Istui siinä, istui -ja mietti. Äkkiä tuli ajatuksiin Ainolan Emma, jonka ympärillä Kyösti -härnäili ja silloin taas ruumis vavahti. Lähteä seuraavana päivänä -arvannostoon, oli sama kuin panna peliin Emma. Tappio oli yhtä -mahdollinen kuin voittokin, melkein mahdollisempikin. Varsinkin jos -Kyöstin onnistuisi... - -Kolmannen kerran tuntui ruumiissa sävähdys, mutta silloin olikin jo -päätös tehty. Johan Nikolai otti käteensä kirveen ja nousi seisomaan. -Toisen käden peukalon ja kolme muuta sormea puristi hän nyrkkiin, mutta -etusormen työnsi havutukille. Nosti sitte kirvestä kyynärän verran ylös -ja likisti silmänsä kiinni. Pieni rusahdus kuului, kun kirves putosi -alas, jääden kiinni pölkkyyn. Ei mitään kipua tuntunut. Muutaman -sekunnin kuluttua avasi Johan Nikolai silmänsä. Näki miten pillinään -veri juoksi oikean käden etusormesta, joka oli toisen taipuman kohdalta -poikki. Ihan eroon oli mennyt. - -Huutaen täyttä kurkkua lähti hän juoksemaan tupaa kohden. Isä, -seitsemännellä kymmenellä oleva sokea vanhus, istui rapuilla, hyväillen -höperöä poikaa. - --- Mikä nyt hätänä? - --- Kirves sattui sormeeni... voi onnettomuutta! - -Neljännestunnin kuluttua kyyditsi Taneli renki Johan Nikolaita -kunnanlääkärin luo, ajaen täyttä laukkaa, ettei veri ehtisi juosta -kuiviin. Lääkäri oli juuri hankkeissa lähteä sairaan luo, mutta -pyörtihe pihalta takaisin. Pani siteitä ja laastaria tyngän ympäri, -joten verenvuoto lakkasi. Vasta sitte rupesi kipu tuntumaan. - --- Nyt ette kelpaa sotaväkeen... Lääkärin ääni oli ivallisen pisteliäs -ja huulilla leikki niin ilmeinen halveksiminen, että Taneliakin -hävetti. - --- Kai se niiksi vetää... kun sattui tuommoinen kamala tapaturma. - -Aikaisin seuraavana aamuna lähti Johan Nikolai arvannostoon. -Vinoleukainen Taneli renki meni häntä kyytimään. Yöllä palasivat he -kotiin, ja Johan Nikolailla oli pivossaan paperi, jossa seisoi että hän -oli ijän ajaksi vapautettu kaikesta sotakomennosta. - --- Miten kävi Kuivalan Kyöstin? kysyi emäntä aamulla. - --- Kylmästi kävi... veti ensimmäisen numeron. - --- Siis vakinaiseen väkeen kolmeksi vuotta. - --- Kahdeksi vaan, huomautti Taneli... se on käynyt läpi kansakoulun. - - * * * * * - -Ainolan Emman sydän oli häilynyt Kyöstin ja Johan Nikolain välillä. -Tunteet hyväilivät kumpaakin. Toinen oli kaunis, toinen rikas. Molemmat -häärivät hänen ympärillään ahkeraan, ei kumpikaan väistynyt taistelusta -vapaehtoisesti syrjään. - -Se oli Emmasta hupaista, sanomattoman hupaista. Kylän rikkain poika, -jolle sateli naimatarjouksia idästä ja lännestä, oli onnellinen, kun -sai häneltä hymyilyn ja kylän kaunein poika, johon ylpeämpikin neito -heti ensi näkemällä mieltyi, oli tyydytetty, kun sai Emmalta yhden -ainoan armaan silmäyksen. Toiselta oli kihloina kello, toiselta sormus. -Edellisen pakotti Johan Nikolai ottamaan Emman vastaan ja heti päivän -parin jälestä, kuten salaisen maneettivoiman vaikutuksesta, tuppaili -Kyösti sormustaan hänelle. Täytyi siltäkin ottaa, kun oli toiseltakin -ottanut. Muuten olisi tapahtunut vääryys tunteita kohtaan, jos olisi -suosinut toista enemmän. - -Sattui sitte tuo kuuluisa tapaturma ja Johan Nikolain vapautus -sotilasvelvollisuudesta. Alussa ei Emma ajatellut minnekään päin, hän -tunsi itsensä melkein kuin sivulliseksi ja asiaankuulumattomaksi. Kovan -onnen tapaturma oli varsin luonnollinen, joskokin se sattui omituisena -aikana. Mutta pian ruvettiin kuiskailemaan asiasta yhtä ja toista, -ensin hiljemmin, sitte yhä äänekkäämmin, kunnes koko kylä oli solinaa -täynnä. Eikä siinä kyllin, että väitettiin tapaturmaa tahalliseksi, -kokonaan ehdontyöksi, tiedettiinpä vielä vallesmannissa käynnit ja -lahjomis-yrityksetkin. Kukaan ei voinut sanoa, mistä huhut ja arvelut -olivat syntyisin, mutta jokainen niitä oli kuullut ja jokainen oli -valmis uskomaan ne todeksi. Mutta Taneli renki, entinen huutopoika, -jonka Mahtilan vaimovainaja oli pienenä raukkana hoitoonsa ottanut ja -mieheksi kasvattanut, se ei tiennyt mitään eikä ollut huomannut mitään. -Jos siltä kysyttiin, rupesi sylkemään ja kiroilemaan, ettei suinkaan -asiat niin olleet. - -Ainolan Emman ajatuksia huhut pyörittivät tuonne ja tänne. Hänen tuli -oikein vaikea olla, kun kuuli miten alentavia sanoja palvelijat -päästelivät Johan Nikolaista. Ensin ei hän likipitäinkään luottanut -niiden todenperäisyyteen, mutta vähältä epäilykset pujottautuivat -rinnan alle asustelemaan. Ensin ne olivat lyhyt-ikäisiä; mutta aikaa -voittain kasvoi niihin syvemmät juuret. Ilmaantui varmempiakin -perusteita kuin kylän juorut. - -Tuli sitte syksy ja Kyösti tuli heittämään hyvästejä. Oli niin -huolettoman ja iloisen näköinen, kuin jos olisi lähtenyt noutamaan -suuria perinnöitä. Lupasi kirjoittaa joka kuukausi Emmalle ja lupasi -jouluna käydä kotona. Heti Kyöstin lähdettyä muutti Johan Nikolai -käytöstapaa. Tuli rohkeammaksi ja vaativammaksi, kun vaarallinen -kilpailija ei enää ollut häntä varjoon saattamassa. Kun Emma näki ettei -se ollut vallattomuutta eikä satunnaista mielenkuumuuttakaan, harmistui -hän, mutta kätki jonkun aikaa harminsa armaan hymyn taakse. Pian -kuitenkin ilma tuli niin sähköiseksi, ettei jylähdys ja isku enää -voineet mennä sivu. Joulun edellä, eräänä iltana istui Emma -kamarissaan, lukien kirjettä, joka juurikään oli Kyöstiltä tullut. -Samassa kuului etehisessä tutut, pehmeät askeleet ja ne lähenivät niin -nopeaan ovea kohden, että Emma hädin tuskin ehti saada kirjeen piiloon -pöytäverhon alle. - --- Hyvää iltaa!... ja Johan Nikolai kävi suoraa päätä istumaan tuolille -Emman viereen ja kietasi kätensä hänen vyötäistensä ympäri... Miten -jakselet? - --- Hyvin... ota kätesi pois. - --- Mitä varten? - --- Sitä varten, että minä tahdon. - --- Otan, jos lupaat vastata erääsen kysymykseen. - --- Kyllä vastaan. - --- Onko totta, että sinulle tulee Kyöstiltä ehtimiseen kirjeitä. - --- On... ota pois. - --- Enpä ota. - --- So, virkkoi Emma kiukkuisesti ja ryntäsi seisomaan. - -Johan Nikolai ei vielä ymmärtänyt mitään... katseli vaan naurusuin -kiukustunutta Emmaa. - --- Mutta vastaatko sinäkin minun kysymykseeni? - --- Vastaan, ihan saat olla varma. - --- No, onko totta, mitä jutellaan... että löit ehdollasi poikki tuon -etusormesi. - --- Ei, ei se ole totta. - --- Mutta minäpä luulen, että se on... näen silmistäsikin että -valehtelit. - --- Emma, kuulehan kun tunnustan sinulle. Johan Nikolai rupesi -änköttämään... kyllä minä sen tein, mutta se tapahtui sinun tähtesi. - --- Minun tähteni... no taivaan päivät! - --- Sinun tähtesi niin... en uskaltanut ajatellakaan poistumista sinun -tähtesi. - --- Häpeä toki hiukan, Johan... - - * * * * * - -Jouluna tuli Kuivalan Kyösti lomalle. Erossa oleminen oli sytyttänyt -huiman tulen Emman sydämeen ja palohaavojen kirvellystä ei voinut -lievittää kukaan muu kuin Kyösti. Tuo kaunis, vaaleahiuksinen poika, -jonka miellyttäväisyyttä ja rehellistä luonnetta Emma vasta eron aikana -oppi tyystemmin huomaamaan. - -Ennen eroomista tuli julkinen kihlaus. Emman vanhemmat suostuivat -empimättä, sillä olihan poika kaikin puolin virheetön. - -Mutta Mahtilan emäntä suuttui niin, ettei tahtonut omissa nahoissaan -pysyä. Lakkasi seurustelemassa Ainolan emännän kanssa ja höysti -puheitaan, milloin ne kohdistuivat Ainolaan, pienillä piikeillä. Niitä -sitte kylässä matkittiin, mutta kärjet käännettiin Mahtilaan päin, -entistä terävämpinä, purevampina. - -Katkenneen sormenpään pani Taneli renki talteen... pisti sen -seinä-hirren koloon, josta ei hiiret ja rotat sitä saaneet suuhunsa. - -Ja aikaa mukaan kuivui siitä kynsi, liha ja suonet pois, niin ettei -ollut jälellä muuta kuin pieni luunkappale, joka sekin sinistyi ja -rumentui niin surkeasti, ettei olisi outo aavistanutkaan sen olevan -niin suurta sukuperää. - - - - -Hajanaisia piirteitä elämästäni. - - -Tietystihän minulla koulua käydessäni oli eväiden suhteen loppumattomia -huolia, sillä elelin melkeen kerjuu-paloilla. Pussini oli maanantaisin, -koulua kohden tallustellessani, kevyttä laatua, sisältäen -onnellisimmassa tapauksessa ihramurenoita, kuivia leivänpaloja, -silakoita sekä joskus kovettuneen juustonkulman, jonka olin, Jumala -tiesi millä tavoin, tullut ansainneeksi. Sukulaisiakaan ei minulla -ollut kuin muuan kivulloinen täti, jolla oli paljo lapsia ja -häijynluontoinen mies. Ruumiini verhoomisen suhteen oli hän hyvin -avulias, mutta leipäpalaset ja muut suuhunpantavat täytyi minun itse -hankkia. - -Olin nimittäin "löydetty", kuten sanotaan, kun siistiä puhetapaa -tahdotaan käyttää... ja äitini oli kuollut. - -Huolineen ja suruineen on tuo aika, jolloin luottamus ja usko eivät -milloinkaan horjuneet vinoon asentoon, painunut syvälle mieleeni. Moni -vähäpätöinen tapaus niiltä ajoilta sukeltaa usein mieleeni ja -tapauksesta haaraantuu sadottain hienoja säikeitä, muodostaen -kuvaryhmän, jonka erityisseikkoihin mieli ja ajatukset niin helposti -kiintyvät. - -Kerronpa niiltä ajoilta jonkun hajanaisen muistelman. - -Lie jo ollut joulukuun alkupuoli, mutta sulaa kesti vielä yhäti. -Savilätäköt ja maantien ojaksimet olivat aamuisin jään peitossa ja joen -rantamillekin jo ilmaantui sylen levyinen jääsyrjä, mutta meitä -kansakoulun oppilaita oli kovan rangaistuksen uhalla kielletty -menemästä rantajäälle, uhittelemaan Ahtia. Minun oli helppo noudattaa -kieltoa, kun en omannut luistimia ja kenkänikin olivat sitä laatua, -etteivät kaivanneet erityisiä toiminnoita rikki mennäkseen. Päälliset -olivat uurteista auki ja anturaa ei enää sanottavasti ollut muualla -kuin kärkipuolessa. Tiesinpä hyvin, että kenkäni rakastivat -hiljaisuutta ja senpä vuoksi en lähtenyt koko alkuviikkona kylän -puolelle, vaikka kuiskauksista ja silmän-iskuista kyllä ymmärsin, että -hämärän tultua ainakin kymmenkunta poikaa ja tyttöä hiipi jokirantaan, -luistimet kainalossa. - -Mutta torstain illalla kävivät evääni vähiin. Ei jäänyt jälelle muuta -kuin neljännes leipää ja pari hapanta silakkaa. Niillä häntä sitte piti -tulla toimeen puolitoista vuorokautta. Lauantaina piti lähteä -kotikylään tervehtimään tätiä ja jos mahdollista myöskin täyttämään -pussia. Asema oli sillä kertaa taaskin vaikean puoleinen, mutta olihan -ennenkin eletty ja tultu toimeen, miks'ei siis nytkin. Ja minä asetuin -nurkkaani maata ja nukuin heti, varmana että kun tulee päivä, tulee -keinokin. Aamulla näin pahaa unta. Olin ajavinani pukin reessä -huoneiden kattojen yli, suussani oli hopeahelainen piippu, jossa oli -punaiset tupsut vallan kuten opettajankin piipussa. Sitte kaaduimme ja -pukki mäkätti kovasti. Minä koetin huutaa, mutta en saanut ääntä. Kun -heräsin, virtasi kylmä hiki ohimoitani myöten alas, leukani vapisivat -pelosta. - --- Hui, sentäänkin. -- Minä hieroin silmistäni unen pois ja keikahdin -istumaan. - --- Mikä sun on? kysyi kortterini emäntä, kohennellen pystyvalkeata -intoisempaan paloon. - --- Ei juuri mikään, vastasin minä, nousten ylös. - --- Ähkäilet kuin painajaisen käsissä. Tais ollakin... - --- Ei ollut, suotta minä vain. - -Ja minä istuin takan kivelle, kiitellen onneani, että olin herännyt -kesken ilkeätä untani. Otin historian käteeni ja aloin lukea läksyäni, -mutta haluni ja huomioni eivät virkenneetkään tarkkaavaisiksi. Huuleni -tekivät konemoisesti työtään, ei ainoatakaan lausetta jäänyt päähäni, -vaikka historia oli lempiainettani. - --- Joko se on päivänkoittoa tuolla ulkona? - --- Eiköhän tuo lie. - -Kelloa ei ollut huoneessa. Sen asujamina oli pappilan muonarenki -Mattias ja hänen vaimonsa Reeta. Pientä vihaa ja kinailua oli -alituiseen heidän ja muiden töllien asukkaiden välillä, joten -seurustelu oli hyvin kylmällä kannalla. Mattias ja Reeta eivät -milloinkaan käyneet kyliä eikä heidänkään luokseen usein naapurit -pistäytyneet. Lapsettomia kun olivat, sain minä armosta asua heidän -luonaan ilmaiseksi eikä ollut minun puoleltani moitteen syytä heitä -kohtaan. Tupa oli talvisin lämpöinen kuin muurahaispesä ja terveellinen -suhdallisuus minun ja heidän elintavoissaan pysyi aina vallalla. Ei -heilläkään syöty herkkupaloja, sillä Reeta oli kuulu kahvinjuoja ja -ahkeruus ei ollut Mattiaksen hyviä ominaisuuksia. Ei hän juuri usein -ehjää viikkoa työtä tehnyt. - --- Missä se on Mattias? Onko jo mennyt töihin? - --- Ei se menekkään tänään. Jalka on kipeä. - -Minä olin jo niin tottunut tuohon kipuun, ett'en siitä ollut -millänikään. Se oli jonkinmoista sisällistä "vesiruusua", joka vaati -pysymään erillään työstä. Semmoisina aikoina erittäinkin, jolloin oli -leipää katossa, tupakkia ja kahvipapuja kaapissa, nosti vesiruusu -päätään ylpeästi pystöön. ja ylpeämpi tavallistaan se oli Reetakin -silloin. Tuiskahutteli sanoissaan kuten ruustinna ja päästeli sen -seitsemän lajisia viisauksia. Elämän juostessa tasaisesti oli hän sitä -vastoin varsin lauhkea ja miellyttävä olento. Luulenpa että hän oli -minuun kiintynytkin omituisella tavallaan, vaikka se ani harvoin -kohtelussa tuli ilmi. - --- Minne se sitte on mennyt? - --- Puotiin meni. - -Ryhdyin taas lukemaan, mutta ilkeä uneni anasti kaiken huomioni. -Pelkäsin jotakin varsin ikävää tapahtumaa itseni suhteen. Olin -nimittäin kahdesti ennen nähnyt unissani pukin. Ensimmäisellä kerralla, -jolloin se suuteli minua, tiesi se äitini kuolemaa. Toisella kerralla -löin painia sen kanssa ja samana päivänä meni jalkani polven -alapuolelta poikki. Tämä oli nyt kolmas kerta. Veimaksella oli niin -pitkä parta ja niin suuri ja musta se oli. Kun ei vaan ennustaisi omaa -kuolemaani. Minä en lainkaan mielinyt kuolla, kun olin vasta niin vähän -koulua käynyt. - --- Albalongan kaupungissa, latinalaisten maassa, hallitsi muinoin -kuningas Numitor... - -Jännitin ajatukseni piukkaan, mutta pian ne höltyivät ja korvani eivät -kuulleet sanaakaan kaikesta mitä luin. - --- Onko se taaskin historiaa? - --- On... sitä yleistä. - --- Ja kun sitä luetaan, tullaan herroiksi. - --- Tullaanpa miksi tahansa. - -Reeta iski kiinni vanhaan virteensä ja siihen hänellä, sivumennen -sanoen, oli huomattava taipumus aina silloin kun Mattiastakin vesiruusu -vaivasi. Tajuten lyhyen korteni ja muut asianhaarat, jätin itseni aina -alakynteen, vaikka vahvaa sisua löytyi kyllin rintani alla. Maailma oli -minua karaissut ja kouluttanut ja olentoni sekä henkinen että -aineellinen puoli oli vanunut niin sitkeäksi, ett'ei se ottanut -murtuakseen. Koulunkäynti oli mielihaluni ja sen piti siis käydä -päinsä... - -Mattiaksen tultua kotiin, otin eväsrippeeni esille. Taitoin -neljänneksen kahtia, sillä aioin päivälliseksi säästää toisen puolen. -Mutta miten lie sattunutkaan, kun istuin siinä takan lämpöisellä -kivellä, nakertaen kuivaa leipää ja silakkaa, eivät silmäni, syömästä -herettyäni, löytäneetkään säästettyä leivänpalaa. Luulin että se oli -ehkä huomaamattani pudonnut lattialle ja aloin siis vilkua ympärilleni. - --- Mikä on hukassa? kysyi Reeta. - --- Leivänpala, vastasin minä. - --- Mikä leivänpala? - --- Se toinen, jonka... - --- Söit ensimmäisen jälestä. Voi poikaseni! Oikeinhan minä omin silmin -näin, kun söit molemmat palat ja molemmat silakat. - -Ja Reeta löi käsiään yhteen ja nauroi niin että kasvot vääntyivät ihan -kieroiksi. Minua harmitti ja hävetti... huomasin että olin erehtynyt -surkeasti. - --- Eiköhän ne olleetkin viimeiset evääsi? - --- Eipähän tiedä. - -Nälkäni kun oli tyydytetty, tunsin itseni onnelliseksi, istuessani -iloisten liekkien lähellä. Onneani ei häirinnyt muu kuin näkemäni ilkeä -uni ja siitä johtuneet epäilykset... että jos sattuisi koulussa jotakin -harmillista tapahtumaan. Eväshuolista kyllä toivoin selviäväni. -Päivällisen voisin jättää syömättä, illallisen apua toivoin Peltolan -Paavolta, joka oli varakkaan talon poika kotikylästäni. Ja sattuikin -niin onnellisesti, että hän oli minulle suoraa velkaa pari voileipää, -ehkä enemmänkin, Olin nimittäin avustanut häntä ainekirjoituksessa ja -kotitöiksi pantujen mittausopillisten laskujen suorittamisessa. -Paavolla oli tapana runsaasti palkita tuommoiset pienet avut... ei siis -eväiden suhteen ollut hullumpaakaan hätää. Mutta se uni, se oli mörkö, -joka natusteli rauhani rikki ja pani mieleni niin levottomaksi. Kun -pelastuisin sen seurauksista, kun voisin välttää kaikki täpäryydet. - -Istuin, tuumailin ja jopa pälkähti selvä pelastus silmiini. Lausuin -äkkiä: - --- Minäkin jään kotiin täksi päiväksi... eletään yksissä iloissa. - -Tuuma oli oiva ja sukkela senkin puolesta, ett'ei tulisi niin polttava -nälkäkään, kun pysyttelisi aloillaan. Nukkua tuherteleisi koko päivän -ja unien välipaloiksi veteleisi savuja Mattiaksen väkevästä -nahkavarresta. Mattiaksella oli hyvä luonto ja hyvä oli Reetallakin, -vaikka vesiruusun vuoksi jolloinkin rypisti silmäkulmiaan. Uneni -täytyisi mennä hotuun, kun en liikahtaisi koko päivänä pihan aidan yli. -Illalla, pimeän tultua voisin pistäytyä Paavon luo, se ei katsoisi -kierosti... - -Mutta Reetapa ei ollutkaan sillä erällä hyvä. Hän tiukeanpuoleisesti -kysyi: - --- Sanoitko sinä ett'et mene kouluun? - --- Sanoinhan minä. - --- Ja minkä vuoksi et mene? - --- En juuri minkään vuoksi... muuten vain ei haluta. - --- Mutta minun mielestäni on sopivinta, että menet kouluun. - -Reeta samassa katsoi minuun vasemmalla silmällään, oikea silmä oli -suoraan ovea kohti. Ymmärsin mitä tuo kahtaanne haarautuva silmäys -merkitsi. Milloin sitä käytettiin, silloin oli Reeta taipumaton ja -silloin oli parai totella. Mattiaskin oli saman vaikutuksen alaisena. -Hänestäkin katosi kaikki individualisti, kun Reeta vain mulahutti -vasenta silmäänsä. Luulen että hän olisi ollut valmis vaikka hirteen... - -Menin kouluun pelokkaana, arkamoisena. Istuin välitunnit hiljaa -paikoillani ja yleensä käyttäydyin mahdollisimman varovasti. -Historiassa jouduin kiinniottoon, mutta kun se oli peräti harvinainen -tapaus, en tarvinnut jäädä laiskalle, enpä saanut juuri sanottavin -nuhteitakaan. Äidinkieli ja mittausoppi luistivat hyvin, kuten ainakin -sellaiset oppiaineet, joissa enimmältään tuli ajatusvoima kysymykseen. - -Kun olin nokissani Reetalle, en mennyt kotiin päivällistunniksi. Ja -mitäpä siellä olisin tehnytkään, eväitäkään kun ei enää ollut. - -Aivan koulun lähellä oli kolme suurta makasinia. Menin niiden taakse, -istuin kivelle ja vietin siellä aikojani. Tuli hiukaistus ja tuli -nälkä. Kaivoin lakkaristani sikarinpätkän -- minulla oli yleensä -erinomainen onni löytää niitä, joten en juuri milloinkaan ollut -tupakkikeinoja vailla -- ja sytytin sen ja vetelin savuja. Hiukaistus -tyyntyi, mutta sen sijaan tuli kylmä. Semmoista ylellisyyskapinetta, -kuin päällistakkia, ei minulla siihen saakka vielä ollut ainoatakaan. - -Minun täytyi siis lähteä liikkeelle. Kävelin moneen suuntaan, -mutta aika tuli kovin pitkäksi. Tyhjä vatsani häiritsi ajatusteni -tasapainoa eikä suonut niiden kiintyvän lujemmasti juuri minnekään. -Sydämessäni risteili vaihettelevia tunteita, mutta syvempää surua ja -alakuloisuutta, jommoista sitte myöhempinä kouluaikoina kyllä sain -kokea, en tuntenut. Olinhan minä koulun etevin oppilas ja olinhan jo -ylimmällä osastolla. Vaikka vilu ja nälkä hiukan vaivasikin, mitäpä -siitä lukua. Kun tulee lauantai, tulee keino. Menen kotikylään ja -hankin eväitä. Ja kun tulee kevätpuoli ja kesä, ei enää kylmäkään -kiusaa. - -Saadakseni aikani kulumaan, kävelin sinne ja tänne. Kävellessäni -jouduin joen lähelle. Sillalla seisoi joukko oppilaita. Sinne veti -minunkin haluni, vaikka tunsin vastenmielisyyttä kujeilemisiin ja -muihin vilkkaanpuoleisiin toimiin. Mutta meninpä kun meninkin joukon -luo -- ja tietysti jo matkan päässä vedin peitteen mielialani yli. -Astelin tanakasti, liikkeisiini ja koko olentooni valahti jonkinmoinen -pirteä miehuus, joka nosti minut joukon tasalle, kenties hiukan -ylemmäksikin. Sydäntäni hiveli, kun tiesin että jokaisen heidän täytyi -myöntää, että olivat etevyyteen nähden kainalopoikia minun suhteeni. - -Sillalla seisojat olivat melkein kaikki järjestään isoisten lapsia. Oli -lukkarin kaksi tyttöä, jotka käyttivät muhvia, oli herastuomarin ja -kauppiaan pojat, joilla oli tohvelipalttoot ja kalossit, ja oli -lautamiehen Feeti, jolla oli hopeinen ankkurikello. Viimemainittu oli -suurikasvuisin ja semmoisena koulun väkevin poika. Kävi toista vuotta -neljännellä osastolla, kun oli kehno oppimaan. Mutta hevosenpäitä -piirustamaan oli mainio -- - -Feeti oli ostanut kokonaisen karamellirasian, joka maksoi puoli -markkaa, ja nyt hän sillalla avasi sen, antoi kumppaneilleen ja antoi -minullekin. Kovin ihania olivat maultaan nuo happamet karamellit. - -Nojausimme sillan aituuspuihin, katselimme jääreunaketta ja sulaa -vettä, joka juoksi vapaana sillan alitse. Siinä seisoessamme heitti -Feeti jäänsyrjälle karamellin. Syrjä muodosti sillä kohden -terävänokkaisen niemekkeen, jonka kärki ulottui lähes joen puoliväliin -saakka. Kärjen molemmilla sivuilla oli sula vesi. - --- Manu, juokse heippatissa ottamaan karamelli, virkkoi kauppiaan Julie -minulle. - -Ja minä juoksin. Jää tosin rusahteli, mutta kannatti hyvin. Sillalle -tultuani lausuin Feetille: - --- Heitä enemmänkin. - --- Enpä heitä kuin yhden. - -Ja hän heitti jäälle punaisen karamellin... mutta vähän ulommaksi kuin -ensimmäisen. Minä juoksin heti rantaan, hiipielin rusahtelevaa jäätä -myöten karamellin luo ja kieppasin suuhuni sen. - --- Nakkele vain enemmän. - --- Kas enpähän nakkele. - -Mutta hetkisen kuluttua hän kuitenkin viskasi kokonaisen parin niitä... -mutta taaskin hieman lähemmäksi niemekkeen kärkeä. Minä hiihtelin -varpaisillani niiden luo, jää rouskui kovin, mutta pulskasti kannatti -sentään minut, jota ei liika lihavuus painanut. - --- Anna vain sataa enemmän, kyllä täällä on veitikka joka vie. - --- Vai on... no saapa nähdä. - -Ja Feeti taas heitti jäälle kolme karamellia... ihan sinne niemekkeen -kärkeen. Seisoin paikallani ja loin karamelleihin ahnaita silmäyksiä. -Kova taistelu riehui rinnassani -- olin näetsä, etevyydestäni -huolimatta, kuitenkin lapsi -- ja taisteluun sekautui tyhjän vatsani -haikea valitus. Mennäkkö noutamaan ne ja antautua vaaraan? Vaiko -jättää muiden, rohkeampien saaliiksi? Vatsassani ei suinkaan ollut -tilan-ahtautta, mutta... - --- No Manu, virkkoi kauppiaan Julie, käy noutamaan makeiset suuhusi. -Vai etkö uskalla? - --- Hiisi ties, kun ovat niin... - -Feeti nakkasi toiset kolme karamellia jääniemen nenään. Yksi niistä -vallankin oli suuri ja keltainen ja karahviinin muotoinen. - --- Käy vain noutamaan, kyllä se maksaa vaivan. - -Minä menetin mieleni tykkänään. Opettajan ankara kielto, pahoja -ennustava uneni, varovaisuuteni... kaikki meni tomuksi ja puhaltui -tiehensä. - --- Käy keveästi kuin orava, varoitti joku sillalla seisojista. - --- Ja vedä vatsaasi riskisti ilmaa, neuvoi toinen, se auttaa. - -Minä hiihdellen kävelin niemen nenää kohden. Jää rutisi ja taipui -allani, mutta minulta oli mieli mennyt. Käymystelin karamelleja kohden, -vedin henkeäni ja pidätin henkeäni. Olin enää vain askeleen päässä -päämäärästäni. Laskin polveni koukkuun ja levähdin, sillä -mielenponnistus oli hirveän kova. - -Sillalle oli keräytynyt yhä suurempi joukko poikia ja tyttöjä, jotka -huutelivat jos mitäkin. En kuullut heidän huutojansa, sillä ajatukseni -oli niin piukalle kierretyt. - -Nyt olin jo aivan lähellä. Ojensin vasemman käteni ottamaan makeata -saalista, mutta vieläpä se ei ulottunutkaan. Vielä oli matkaa tuuma tai -pari siihen suureen ja keltaiseen, toiset olivat hajallaan sen sivulla -ja takana. Kolme tai neljä tuumaa korkeintaan eteenpäin, sitte -ulottuisin hyvin jokaiseen. Ei muuta kuin kolme tai neljä tuumaa... - --- Laske mahallesi pitkäkseen, kuului Paavon tuttu ääni -- hänkin oli -joutunut sillalla seisojien joukkoon. - -Älysin että neuvo oli perin järkevä. Laskin polveni entistä enemmän -koukkuun ja... - -Mutta samassa jää räsähti ja lohkesi. Ja minä puksahdin, pää edellä, -veteen, kolmen kyynärän syvyyteen. - -Pinnalle noustuani en hetkiseen aikaan saanut sanaa suustani, sillä -vettä oli tunkeunut suuhuni ja sieramiini. Ensimmäinen huomio, jonka -tein pahimmasta pelosta toinnuttuani, oli se, että virta kuletti -mukanaan ruskeata hattuani, jonka olin edellisenä kesänä saanut -opettajalta lahjaksi. Virta ahvattu sitä nyt kuljetti ja ehken aikoi -saada saaliikseen. - --- Hattuni, ottakaa kiinni hattuni. - -Sillalta lähti pari kolme poikaa, kauppiaan Julie niiden joukossa, -tavoittelemaan hattuani, jota virta vei alaspäin. Kun huomasin että -sitä ruvettiin pyydystämään, siirtyivät ajatukset omaan pelastukseeni. -Olinpa kyllä taitava uimari, mutta se keino ei tepsinyt, sillä jää oli -rannoilla joka puolella vastassa. Kylmä vesi sitäpaitsi pian kohmetutti -jäseneni... tunsin että kangistuin kuten silakka pakkaisilmalla. Kun -yritin ponnahtamaan jäälle, murtui se allani, vesi tunkeusi uudelleen -sieramiini, ja voimani katosivat yhä vähempään. Vaivoin voin enää -pysytellä jään reunassa kiinni... se olisi jo ehkä kannattanut, mutta -minulla ei enää ollut voimia ponnahtaa. - --- Paavo, joudu pian auttamaan. - -Näin miten Paavo kiskoi pitkää aidasta irti, häntä auttoi kymmenkunta -poikaa ja hirveä mölinä ja huuto säesti heidän ponnistuksiaan. -Vihdoinkin saivat aidaksen irti, toivat sen miehissä jäälle ja -työnsivät pään minulle. - --- No kiepahuta nyt itsesi ylös, me pidämme kiinni, ettei pääse -luisumaan. - -Muutamat pitivät aidaksesta käsin kiinni, muutamat istuivat sen päälle. -Mutta minussapa ei ollut miestä ponnahtamaan aidaksenkaan avulla ylös. -Säikähdys, polttavan kylmä vesi ja muut sellaiset seikat olivat vieneet -voimani... kohtaus rupesi käymään kamalaksi. - --- Lykätään aidasta enemmän veteen, komensi Feeti -- ja aidasta -lykättiin ulommaksi kyynärä tai kaksi. - --- Nostetaan tätä päätä ylös, että tuo toinen pää painuu alas -- sekin -tehtiin komennon mukaan. - --- No, asetupa nyt aidakselle kahtareisin istumaan. - -Minä tottelin komentoa. - --- Nyt painetaan tämä pää alas ja vedetään samalla. - -Sukkela temppu! Minun ei tarvinnut vetämisen jälestä muuta kuin -laskeutua aidakselle pitkäkseen, niin koko yläpuoli ruumistani pääsi -kuivalle jäälle. - --- No seuraapa nyt mukana... istu vain aidakselle me vedämme... voimia -on. - -He vetivät minut lähes rantaan saakka. Sitten nousin itse ylös, mutta -kovin olin jähmettynyt jäseniltäni. - --- Mimmoista oli ahvenain majassa? - --- Hyvin mukavaa. - -Leikiksi käännettiin koko tapaus, jokaisella oli sukkeluuksia suun -täydeltä. Feeti antoi minulle karamelleja ja tuumi että oli jo aika -kiirehtiä kouluun... ei ollut enää kuin neljännestä vaille. - --- Mutta hattuni, virkahdin minä äkkiä, suru ja surkeus, jos se meni -viimeistä menoaan. - --- Älä hätäile, tuolla Julie tulee, pyörittäen kädessään hattua. - -Ja Julie tulikin seuralaisineen. Hän oli polvia myöten märkä, Jalka oli -luiskahtanut hattua tavoitellessa, ja koskeen olisi pyllähtänyt koko -mies, jollei olisi saanut pajupensaasta kiinni. - --- Tiedätkö, se peijakas purjehti aina keskellä jokea, tuolla kosken -niskalla vasta erhettyi suunniltaan ja sitte minä sen kaappasin. - --- Sinun täytyy juosta kotiin muuttamaan yllesi. - --- Niin täytyy... ja Julie läksi aika laukkaa kotiinsa. - -Koulun lähelle tultuani erosin minä Paavon kanssa joukosta ja ilmoitin -hänelle aineellisen tilani. Muistipa hän velkansa heti... ja harras oli -maksamaan. - --- Ovatko ne sun evääsi ihan tyyni lopussa? - --- Ovat, aamulla ne jo... - --- Pahuus, kun munkin asiani ovat sekaisin. Se eilinen jupakka, -näetsä... - -Jo muistin minäkin, että Paavolla oli jonkun rettelön tähden sinä -päivänä kaksi tuntia jälki-istuntoa. - --- Kyllä minä sentään tiedän keinon... Pappenheim voi tulla tuomaan -sulle voileipää, heti koulusta päästyään. - -Pappenheimiksi sanottiin muuatta köyhää torpanpoikaa, joka oli arka -kuin hiiri ja tavattoman lyhytkasvuinen. Sillä oli terävä pää, niukat -eväät ja surkeanpuoleiset koti-olot. Hän oli tyttöin ja opettajain -mielitietty. Ihmeen taipusa kun oli luonnoltaan, ei hän milloinkaan -joutunut kinasteluihin eikä muihinkaan rettelöihin. Suosimme me -pojatkin häntä. Mikään ilo ei ilolle tuntunut, joll'ei Pappenheim ollut -mukana. - -Luonnollista oli, että Reeta rätisi kuin katajapensas, kun minä märkänä -ja viluisena ilmaannuin lattialle. Kuuntelin korvat hörpässä enkä -virkkanut sanaakaan -- tiesin että se parhaiten auttoi. Pahimman -puuskan mentyä ohitse, pyysin kuivia nuttuja ylleni. Vakuutin että -kuolen, jollen saa pian. Sen käsitti Reetakin. Hän komensi Mattiaksen -tekemään aimo tulen, toi vaatteita eteeni jos jonkinlaisia, hieroi -jäseniäni, torui, päivitteli -- ja hänen toimensa yhteisvaikutus oli -se, että hampaani lakkasi kalisemasta ja sinistynyt ihoni rupesi -jälleen muuttumaan entiseen väriinsä. - -Illalla, kun komea pystyvalkia jo oli palanut hiilille, tuli Pappenheim -voileipien kera. Kovin oli poika osanottavainen kohtalooni, oikein -kopristi käsivarttani, päästäkseen selville että se vielä todenteolla -oli entistä luuta ja lihaa. - --- Se oli sukkela kiepaus, virkkoi hän nauraa hihittäen. - --- Olihan se. - --- Olisit ottanut varren tai jonkun muun käteesi, jolla olisit -pyyhkinyt karamellit luoksesi, niin et olisi pudonnut. - --- Ei tullut päähäni semmoista älynpuksausta. - -Hyvään tarpeesen tulivat Paavon voileivät. Niitä oli kaksi ja kumpikin -melkein puolikkaan kokoinen. En jaksanut syödä enempää kuin toisen. - --- Entä sun eväittesi laita? - --- On vielä hiukan yhden aterian varaksi. - --- Huomenna, ennen kotiinlähtöä panemme tasan tuon toisen voileivän. - --- En minä kauppaa kiellä. - -Pappenheim istui luonani siksi kuin menin maata. Nauraa hihitteli ja -lasketteli omituisia juttujaan ja arvelujaan, joissa hänen lauhkea -luonteensa kuvastui kuin helmi kirkkaassa vedessä. - -Minä nukuin pian nurkkaani, vaikka ei ollut mitään pehmeätä allani. Ja -silmiäni kiinni likistäissä minä ihan sydämmeni pohjasta toivoin, etten -kuuna kullan valkeana enää näkisi pukkia unissani. - - * * * * * - -On kulunut vuosia toistakymmentä... - -Taistelut eivät voineet murtaa minua, jolla oli intoa, sisua ja -horjumaton vakaumus hyvän lopulliseen voittoon. Kaikkien vastuksien -seurauksena oli vain luonteeni karaistuminen. Omituinen vaikutus tuntui -sielussani, kun kappeliseurakunnan punaiseksi maalattu puukirkko -kajasti silmiini talvisena kuutamo-ehtoona. Lämmin väre kulki läpi -luitteni, olentoni pyhimmät tunteet ikäänkuin iskivät tulta. - --- Tuolla järven rannalla on pappila, virkkoi kyytimieheni, sinnekö -ajetaan? - --- Sinne. - --- Onko siellä lämmintä huonetta? - --- On, rengin vaimo tietää tuloni, se edellinen pastori on toiminut. - --- Se oli naimaton mies sekin. - --- Niin oli. - --- Ja yhtä nuorikin... no jouduppa nyt! - -Hevonen lähti juoksemaan kohden pappilaa, joka oli järven rannalla. -Tiukukellojen helinä herätti rengin, hän tuli vaimoneen pihalle minua -vastaanottamaan. - --- Odotimme jo eilen illalla pastoria, virkkoi rengin vaimo, niiaten -syvään. - --- Sattui viivytyksiä hiukan. - --- Kyllähän niitä semmoisia matkalla sattuu. - -Pitkä, useampia päiviä kestänyt matka oli minut väsyttänyt, joten -kiirehdin levolle. Oli niin mieluista kallistua kyljelleen kotoiselle -vuoteelle ensimmäistä kertaa. Aatokset sulivat niin pehmoisiksi, -ruumiin joka jäsen ikäänkuin hykerteli käsiään pelkästä -tyytyväisyydestä. - -Heräsin jokseenkin myöhään aamulla. Juotuani kahvia, jota rengin vaimo -toi, istuin ikkunan lähelle ja silmäilin ulos. Näin punaiseksi maalatun -puukirkon, talollisten rakennuksia, mökkiläisten tupia. Aivan ikkunani -edessä oli joukko punatulkkuja pihlajaterttuja nokkimassa. - -Heräsi siinä istuissani puoleksi sameita ajatuksia mieleeni. Epäilin -että ympäristössäni on ehkä kaikki kuollutta, jäätynyttä. Olihan se -tavallaan erämaa -- ja epäilin että vaikutukseni ehkä rajoittuu -hyvinkin pieneen alaan, syystä kun olin vallan yksin. - -Samanlaisista aatoksistani herätti minut rengin vaimoa ääni. Hän -raoitti ovea ja virkkoi: - --- Opettaja on täällä... pyytää päästä pastoria tervehtimään. - -Siis oli seurakunnassa kansakoulu. Totta maarkaan, se ei ollut ikävä -enne. - --- Käskekää vain käymään tänne. - -Ja arvatkaas, huoneeseeni astui ilmi elävänä Pappenheim... huulilla ja -silmissä loisti lauhea hymy. - --- Sinäkö täällä opettajana? Velikulta veikkoseni...! - --- Minähän se täällä olen... terve tuloa sinäkin. - -Pappenheim haki itselleen tuolin ikkunan lähelle ja istui viereeni. Ei -ollut ulkonäön suhteen entisestään paljon muuttunut. Oli kenties -paksuuden suhteen hiukan ehoisampi, mutta pituus oli melkein -vanhallaan. - --- Kerro nyt jotakin elämästäsi, pyysin minä. - --- Ei ole mitään erinäistä kerrottavaa. Kansakoulusta lähdettyäni olin -paimenena ja renkipoikana, sitte menin seminariin ja nyt olen täällä -toista vuottani opettajana. - --- Miten viihdyt? - --- Hyvin, mainion hyvin. Täällä on jäykkää kansaa, josta pidän. Se ei -innostu mihinkään asiaan ensi tuokiossa, mutta sitte kun joku mielipide -heissä kypsyy, ovat he miehiä puolustamaan sitä. Esiintymistavalla on -täällä suuri merkitys. Kun kohtelet heitä ystävinä ja vertaisina, -panevat he huomiota sanoillesi ja tuumivat niitä. Jyrkkämielisyys ja -komentaminen turmelee kaikki. Edeltäjäsi oli jaloluontoinen ja lahjakas -mies, mutta hänellä ei ollut mitään vaikutusmahtia. Hän oli kokematon -herrassäätyläinen, sen hän itsekin jälestäpäin huomasi. Hän sai kokea -vastarintaa joka taholla. - --- Vai niin. - --- Käydäänpä nyt koululle, minulla on omintakeinen talous. - -Me lähdimme. Koulu sijaitsi vuokratuissa huoneissa eikä sinne ollut -pitkä matka. - --- Onko teillä mitään edistyspuuhia vireillä? - --- On vähäsen niitäkin... on raittiusseura, ompeluseura ja -luku-yhdistys. - --- Johan niitä siinä on pyrintöjä, tuumailin minä, nostaen turkkini -kaulusta pystöön, sillä ilma oli tuimanpuoleinen -- pohjoinen viima -puhalsi vinhasti ja lumi narskui jalkaimme alla. - -Kävellessämme saavutimme erään pojan, joka oli kouluun menossa. -Poika oli nähtävästi köyhäin lapsia. Paljas kantapää vilkkui -jalkineentapaisesta esineestä esille ja laahasipa sieltä likaisia -riepujakin, joita arvatenkin oli aiottu jalkojen suojaksi kotoa -lähteissä. Vaatteet olivat ohutta pumpulikangasta, kaula oli paljas. -Toisella kädellään suojasi poika korvaansa ja poskeansa, joita pohjan -kylmä viima poltti, toisessa kädessään piti leivänpalaa, josta aina -väliin haukkasi. - -Tuommoinen näkö koski mieleeni kipeästi. Siinä niin selvin värein -kuvastui kaikki se kurjuus, jota niin runsaasti olin lapsena itse -kokenut. - --- Santeri, virkahdin minä äkkiä, tuo poika tarvitsee ruan ja vaatteen -apua. - --- Tarvitsee kyllä... se tuli vasta joulun jälestä, joten käy -ensimmäisiä päiviään. Olen minä koettanut vähin erin auttaa, mutta tuon -suhteen en ole vielä ehtinyt. - --- Ruvetaan puuhaamaan erityistä apurahastoa köyhien oppilaiden -vaatetusta ja ruokkimista varten. - --- Ruvetaan vain. Voit asettua puuhan etupäähän, mutta muista seurata -neuvojani esiintymistavan suhteen, muuten kohtaat kovanpuoleisen -kallion. - --- Kyllä muistan. - -Ryhdyin innokkaasti asiaan käsiksi. Siitä kehittyi ensimmäinen -elintehtäväni vakinaisien toimieni ulkopuolella. Toimeni onnistui, -kiitos Pappenheimin neuvoille. Ilman niiden apua olisin ehkä kärsinyt -kovan tappion. Huomasin piankin, että olin kokemuksien ja -ihmisviisauden suhteen täydellisesti kapalovöissä... kaikki tietoni oli -kypsymätöntä kouluviisautta, joka ei täällä erämaan lasten seassa -merkinnyt suuria. - -Vasta täällä sulivat vereeni koulussa ahmitut opit, vasta täällä ne -alkoivat takomaan olentoani... ja väliin oli ahjossa niin kova kuumuus, -että hiki virtasi otsaani myöten alas. - -Harrastukseni tietysti haarautuvat moneen suuntaan, mutta mikään ei -minua niin innostuta, kuin köyhien oppilaiden vaatettaminen ja -ruokkiminen. Se on ja pysyy elintehtävänäni varsinaisen kutsumukseni -ohessa. En voisi nukkua öitäni, jos tietäisin että yksikään kansakoulun -oppilas seurakunnassani kärsii kylmää ja nälkää. Terve, punaposkinen -lapsi, joka kirjoineen ja tauluineen tassuttelee kouluun, on ihanin -näky, mikä milloinkaan kohtaa silmääni virkatointeni ulkopuolella. Sitä -silmäni halusta katselevat, ja usein silloin oma lapsuuteni pilkoittaa -satumaisen vihantana ja kauniina silmiini. - -Ja siihen yhdistyy lukemattomien lankojen kautta erään toisen pojan -lapsuuden päivät -- pojan, joka oli lyhytkasvuinen ja luonteeltaan arka -kuin hiiri. Hän on samaa hyvää ainesta, kuin silloinkin. Sattuu usein -tapauksia ja asianhaaroja, joissa kysyn hänen mielipidettään, ennenkuin -päätän sinne tai tänne. Hänen lauhea neuvonsa on aina hyvä. Se -ikäänkuin lievittää liiallista rohkeuttani, joka on synnynnäisiä -ominaisuuksiani ja josta en ponnistelemallakaan tahdo päästä selvään -eroon. - - - - -Valoa ja varjoa. - - -Virran talossa tapahtui muutos toisen selkään vallan lyhyessä ajassa, -sillä tuskin oli nuorin poika lähtenyt vävyksi pitäjän toiseen kulmaan, -kun jo emäntä kallistui tautivuoteelle, poti siinä muutamia viikkoja ja -kuoli sitte tyynesti ja rauhallisesti, kuten hänen ikäiseltään leskeltä -sopi toivoakin. Miesvainaja olikin häntä odotellut jo kymmenkunta -vuotta kirkkotarhassa, kahden pahkapintaisen koivun välissä, jotka -olivat suoraan sakariston ikkunan kohdalla -- niiden välissä löytyi -vielä tilaa Virran ehtoisalle emännällekin. - -Jo lesken eläissä oli vanhin poika Eerikki kulkenut isännän nimellisenä -käyden veronmaksuissa, henkikirjoituksissa ja muissa sellaisissa -isäntämiesten toimissa, ja kun maahanpaniaisten jälestä pidettiin -pesänjako, työnnettiin Virran talo yksimielisesti Eerikin niskoille; -keskimäinen ja nuorin veli ottivat rahaosingon sekä irtaimesta että -kiinteästä omaisuudesta. - -Eerikki piirsi puumerkkinsä kaikkien paperien alle, joita hänen -eteensä levitettiin, kuulutti itsensä käräjissä Virran isännäksi ja -hankki rahaa lainaksi, jolla maksoi nuorimman, naimisissa olevan -veljensä eroon; keskimäinen veli, Heikka, jäi Eerikin kanssa asumaan -kotoisen kurkihirren alla ja tekemään talon töitä, kuten ennenkin äidin -eläessä. - -Molemmat veljekset olivat vakavia ja rotevia, mutta Heikka oli sentään -vilkkaampi, irrallisempi. Se saattoi loruta tyhjiäkin tarpeen vaatiessa -ja sillä oli luontainen taipumus käymään karkeloissa. Väitettiin että -moni tyttö oli iskenyt silmänsä häneen, mutta peräytynyt syistä, jotka -olivat kokonaan Heikan puolella, puolitiestä takaisin. - -Eerikki oli peräti toista kalua. Ei käynyt kyliä eikä nauranut naisten -jutuille, ainoastaan miehet ja miesten seurat huvittivat häntä. Hänessä -oli ikäänkuin jotakin savustunutta, johon uppoutui kaikki hellemmät -tunteet ja joka piti hänet erillään naisväestä ja lemmenvehkeistä. -Mutta roteva, hirmuisen roteva hän oli varreltaan ja tietystikin väkevä -ruumiin voimiltaan. Aivan satumaisia kaskuja liikkui kylässä hänen -väkevyydestään... eikä ole syytä olettaa, että niissä olisi ollut -kovinkaan paljon liiottelua, sillä kaikkine virheineen oli Eerikki -kuitenkin kunnianhimosta vapaa. Ei se milloinkaan röystäillyt eikä -suurilla sanoilla kerskaillut; kohautti vain olkapäitään, jotta leveä -rinta hiukan paisui, kun milloin miesten kesken tuli puheeksi varren -voima, hartiain tanakkuus ja muu sellainen vakava asia. - -Talon kuuluttamisen jälestä odotettiin Eerikin ryhtyvän naimapuuhiin, -kuiskailtiinpa jo taloja ja tanhuoitakin, jonne olisi sopiva lähteä -onnea koittamaan, mutta kuukaudet kuluivat ja vuodet kuluivat eikä -naima-yrityksistä tullut sen kummempiakaan. Ei kukaan kyennyt sanomaan, -mitä miehellä oli mielessä, kun ei lähtenyt valintaan eikä ilmaissut -salaisia ajatuksiaan edes puheniekoillekaan, joita tunkeili hänen -ympärillään ensiaikoina hyvinkin ahkeraan. Ne olisivat naittaneet hänet -päistikkaa jo ensimmäisenä isännyysvuotena, mutta into jäähtyi, kun -kohtasivat vakavan, karhumaisen miehen, jonka pinta ja sisus oli niin -kylmä, kova ja savustunut, ettei siihen noidan nuoletkaan ottaneet -pystyäkseen. Luonnollisesti sitte kaikkien kuiskeiden ja arvelujen -täytyi vähä vähältä vaieta, kunnes ei enää kuulunut hiiskaustakaan -Eerikin naimapuuhista. - -Ja aika riensi eteenpäin. Tuli hyviä vuosia, huonoja ja -keskinkertaisia, aivan kuten vuosikymmenessä tapaa tulla. Oltiin -pyhäinpäivän tienoilla, ilma oli kuivaa ja kylmää, mutta vielä ei ollut -lumen rahtuakaan pudonnut routaisille maille. Eräänä lauantai-iltana ei -Eerikki mitenkään saanut mietteiltään lepoa. Ajatukset, joita koetti -karkoittaa kauas luotaan, tulivat saman tien takaisin ja ikäänkuin -puistelivat kourillaan häntä. Ne olivat joskus ennenkin samaa tapaa -pitäneet, mutta ei niin voimakkaasti kuin nyt. Olivat aina lopulta -itsekseen tyyntyneet ja syvä uni oli niiden reuhkinan lopettanut. Mutta -tällä erällä eivät ensinkään näyttäneet aikovan tyyntyä, ei miltään -puolelta. - --- Paljon selittämätöntä ja kummallista on ihmiselämässä, virkahti -Eerikki huokaavalla äänellä, kun katseli kiiluvia tähtiä, jotka ikkunan -kohdalla tuikkivat. Nousi sitte ylös, puki ylleen ja haki soihdun, -mennäkseen talliin panemaan apetta hevosille. Mutta puolitiessä tulikin -Heikka häntä vastaan. - --- Luulin sinun vielä olevan kylillä, virkkoi Eerikki, pyörtäen samassa -ympäri, kun näki veljen tulevan suoraan tallin puolelta. - --- Johan tuota on ollut aikaa kyläillä, on jo melkein puoliyö. - --- Onhan se jo. - -Ja tupaan meni jälleen Eerikki, sammutti soihdun, veti saappaat -jalastaan ja istahti sängyn laidalle. Istui siinä hetkisen, istui ja -mietti ankarasti. Nousi sitte äkkiä ylös, hiipi hiljaa veljen kamaria -kohden, veti oven auki ja kysäsi: - --- Heikka, joko nukut? - --- Enhän minä vielä ihan... - --- Olisi puhuttavaa sinulle, aivan tärkeätä asiaa. - --- Puhu vain. Olen minä vähin huomannut, että sinua joku vaivaa. - --- Niin, näetkös, minä olen jo neljänkymmenen vanha. - --- Aivan paikalleen... tänään on syntymäpäiväsi. - --- Ja sinä olet viittä vuotta nuorempi. - --- Olen runsaastikin. - --- Näetsä, minä olen ajatellut, että kun ei tässä kuitenkaan tule -naitua... - --- Miks'et nai, Jumalan luoma? Kyllähän isäntä-mies aina... - --- No, se on minun asiani... ei kuulu kellekään... - --- Tietysti, oma asiasi se on. - --- Mutta minä olen ajatellut, että sinä naisit ja... - --- Eihän minulla ole taloa. - --- Ei olekaan, mutta sinulla on mieli naimaan ja... talon saat minulta -eloneen, kaluneen. - --- Entä sinä? Mitä aiot tehdä itsesi kanssa? - --- No, minä rupeen takavaariksi... olen erinomaisen sopiva siihen. - --- Sepä erinomainen tuuma. - --- Näetsä, kun ei minulta kuitenkaan tule naitua, niin on vaara -kädessä, että tämä Virran talo menee vieraalle. Kun se kerran on isän -perintö, voisi se pysyä omalla suvulla, vai miten? Eikö ole järkevästi -ajateltu? - --- No, onhan se sitäkin. Mutta tuumimista se vielä kaipaa. - --- Tietysti niin. Tuumitaan asia oikein pohjaa myöten ja sovitetaan -sitte kohdalleen. - --- Sovitetaan vaan... kyllä minä suostun, mutta viettelemään en rupee. - --- No, no, Virran veljesten välillä ei semmoinen sana tule kysymykseen. - -Ja takaisin tupaan asteli jälleen Eerikki, riisui yltään vaatteet, -viskausi vuoteelle ja nukkui oitis. Aamulla tuntui olo ihka -toisellaiselta. Mieli oli paljon kevyempi, huolettomampi ja iloisampi. -Isännyyden vaihetuksesta eli tuon järkevän tuuman keksinnöstä valui -itsetyytymystä joka luuhun ja jäseneen. Hymy tuli väkisinkin huuliin, -kun ajatteli itseään vanhana, harmaapartaisena takavaarina, joka -talvis-iltoina pystyvalkian valossa kiskoo päreitä, kesäisin -kalastelee, syksyllä käy ansoilla j.n.e. Ja Virran talo jää kun jääkin -omalle suvulle. Velimies, naisväen suosikki, tuo emännän taloon ja -elämä alkaa tuntua perheelliseltä, kun saa kuulla lasten parkua -- -jotakin, jota ei Virran talossa miesmuistiin oltu kuultu. - -Taisi kulua pari kolme viikkoa edelläkerrotusta lauantai-illasta, kun -jo Virran talossa tapahtui isännän muutos. Heikka, keskimäinen veli, -sai talon eloineen kaluineen, kun otti maksaakseen velan, joka -nuorimman veljen välejä selvittäessä oli tehty pitäjän säästöpankkiin. -Eerikki ei vaatinut itselleen muuta kuin runsaanpuoleisen eläkkeen ja -siten ei koko kaupassa lausuttu ainoatakaan väitesanaa; luovuttaja sekä -vastaanottaja olivat molemmat yhtä tyytyväisiä. - -Sitte Heikka kuulutti käräjissä Virran talon nimelleen ja Eerikki vei -eläkekirjansa yliaittaan. Siellä oli suuri, vahvasti raudoitettu ja -laatikolla varustettu kirstu ja kirstun laatikkoon hän säilytti tärkeän -paperin; avaimen kätki hän jyvähinkalon permannon koloon. Vuoteen -pariin ei tapahtunut mitään, joka olisi poikennut vanhoista oloista. -Veljekset raatoivat yhdessä talon töitä, söivät samassa pöydässä ja -löivät älynsä yhteen kaikissa tärkeämmissä kysymyksissä. Mutta sitte -alkoi kuulumaan kuiskeita, että taloon oli hankkeissa tulla emäntä. -Pian kuiskeet yhättivät Eerikinkin korviin, mutta vastenmielisen ilmeen -ne heti loihtivat hänen rosu-ihoisille kasvoilleen. Vihdoin, kun -kuiskeet yhä yltyivät, rupesi hän tiedustelemaan asiaa suoraan -veljeltään. Virkkoi hiukan epäilevästi: - --- Huhutaan että nait Tuimalasta... Onko jutuissa perää? - --- Kyllä on aikomus, vastasi Heikka, vakavasti ja reippaasti. - -Eerikin muoto muuttui harmajaksi, mutta hän ei lausunut ainoatakaan -moitteen sanaa. - --- Senkö vanhimman kanssa olet asioissa? - --- Sen kanssa... nuoret eivät ole niin järkeviä. - --- Ja milloin aiot häitä viettää? - --- Jouluksi niitä on tuumittu. - --- Niin vainen, mitäpä niistä pitkistyksistä... jo se on aika sullakin. - -Tuimalaiset olivat pitäjän menneitä suuruuksia, sellaisia, jotka olivat -rikkaan kadehdittavalta asemalta yhden miespolven kuluessa luikuneet -vähempi-varaisten vertaisiksi. Suku oli suuri, mutta omituista kyllä, -sama alaspäin vieriminen oli melkein kaikkien jäsenten tuntomerkkinä. -Vanhempain ihmisten korvissa, jotka olivat nähneet Tuimalaisten -loisto-ajan, oli suvun nimellä kummallinen sointu; se oli kuin rämähdys -rikkinäiseen soittokoneesen, joka ennen oli niin komeasti ja lumoavasti -helähdellyt. - -Ja Tuimalasta se tuotiin emäntä Virran taloon, soitolla, hälinällä ja -pyssynlaukauksilla. Siitä lähtein elämäkin muuttui uudenmoiseksi, -entiset tavat ja järjestykset vetäytyivät piilosalle uudempien tieltä -ikäänkuin vanhuuttaan häveten, Palvelusväkeä lisättiin, asuinrakennus -korjattiin ja maalattiin, pihan ympäri laitettiin uusi aita, piha -somistettiin kukkais-istutuksilla, hedelmäpuilla ja marjapensailla. -Lyhyesti sanoen, pantiin toiseen muotoon koko kotoinen elämä. - -Alun alkaen katseli Eerikki vinosti kaikkia noita sievistyspuuhia, -joita niin rentonaan tehtiin. Toisinaan häntä oikein harmitti ja harmia -ei suinkaan lieventänyt se seikka, ettei hänen neuvojaan ja -mielipiteitään enää kysytty missään asiassa. Muutokset suunniteltiin -aivan hiljaisuudessa ja lausuttiin vaan lyhyet määräykset tekijöille. -Kun lasikuistia ruvettiin rakentamaan, ei Eerikki enää malttanut -mieltään, vaan meni velimiehen puheille, rykäsi kerran kaksi ja virkkoi -sitte: - --- Tämä on hullutusta, Heikka, tämä kaikki tyyni... ei Virran manttaali -kannata tämmöistä. - --- Mutta jos kannattaa, vastasi velimies jykevästi. - --- Ei kannata, sanon minä. - --- Mutta minähän isäntä olen. - --- Jahah, jahah, no kunnia sille, jolle kunnia tulee... sinä se isäntä -olet. - -Se oli ensimmäinen keskustelu häitten jälkeen Virran veljesten välillä. - -Aikaa myöten vieraantuivat he toisistaan yhä enemmän ja kului viikkoja, -jolloin eivät he vaihtaneet luotua sanaa toistensa kanssa. Eerikki -kävi aamusta iltaan työssä, Heikalla oli omat puuhansa, omat -seurustelu-kumppaninsa ja neuvonantajansa, nimittäin emännän -sukulaiset. Parin vuoden kuluttua otti hän pitäjän pankista lainan. -Silloin Eerikin veri kuohahti ja salaa, kenenkään näkemättä, repäsi hän -tukkaansa useamman kerran. Ei tiennyt kumpaako enemmän kirota, vaimon -vaikutusvaltaa vaiko miehen pehmeyttä. Molemmat olivat seurauksiltaan -yhtä surkeita, onnettomia. Velimies oli kuin lumottu, oli kokonaan -tahdoton välikappale vaimon käsissä, se näkyi selvään kaikista -toimista. - -Eerikiltä loppui toisenkin kerran maltti. Kun piika pantiin kesken -vuotta pois palveluksesta, ilman että Heikka edes yrittikään -vastaväitettä tekemään, meni Eerikki renkien aikana emännän nenän eteen -ja mölähytti sanoa karkealla äänellään: - --- Sinä olet sukusi paraita. Sano minun sanakseni, että kymmenen vuoden -päästä ei Virran talossa ole muuta kuin velkaa ja nälkää. Se on -Tuimalaisten tuntomerkki, että niiden kainalosta tippuu köyhyys, mihin -ikänä joutunevatkin. Sano minun sanakseni. - -Emäntä lensi tulipunaiseksi kasvoiltaan ja virkkoi: - --- Tiedetäänhän se, ettei sinun päässäsi ole kaikki ruuvit paikoillaan. - -Eerikin sopimatonta käytöstapaa raskautti tärkeä seikka, isäntä -nimittäin ei ollutkaan silloin saapuvilla. Kun veljekset seuraavana -päivänä kohtasivat toisensa kahteen kynteen, virkkoi Heikka tuiman -puoleisesti: - --- Minä komennan itse vaimoani, pane se mieleesi vastaisien aikojen -varalle. Eikä sen tarvitsekaan muille kelvata eikä muiden mieltä -noutaa. - --- Tietysti niin, vastasi Eerikki... tuli malttamattomuudessa sanotuksi -liian rouvisti. - -Puolen vuoden kuluttua sananvaihdosta emännän kanssa sattui iloinen -tapaus Virran talossa, mutta Eerikkiä ei käskettykään tervehtimään -äitiä ja pienokaista, vaikka hän niin kiinteästi odotti. Kummiakin -valitessa mentiin koreasti hänen sivutseen ja otettiin Tuimalasta -molemmat. Tuo oli, tähän-astisista tapauksista melkein karvain pala -niellä, se tahtoi salaa heristää kyyneleitäkin karhumaisen miehen -silmistä. - -Mutta yhäti teki Eerikki talon töitä, söi palvelijain kanssa, huolehti -kynnöistä ja kylvöistä ja piti varalla että työt tuli kunnolleen -tehdyksi. Sitte hänelle kerran sattui ikävänlainen tapaturma. Hän löi -kirveellä pahoin polveensa, joutuen makuulle moneksi viikoksi. Ja hän -menetti kärsivällisyytensä, kun näki miten vastenmielisesti ja armojen -alta hänelle annettiin hoitoa emännän puolelta. Ne olivat tosin kaikki -tyyni pikkuseikkoja, mutta niin kiusallisia, että kiehuttivat sappea -kuin pahin myrkky. Kerran, jalan vielä ollessa siteissä, sattui emännän -kanssa toinen sanailu, ankarampi ja seurauksiltaan tärkeämpi kuin -ensimmäinen. Eräänä iltapäivänä tuli Eerikki ansoiltaan kotiin, meni -pöydän päähän ja käski tuomaan ruokaa. Heikka sattui silloin olemaan -kaupungin matkalla. Emäntä vastasi kiusallisesti ja riidanhaluisesti, -että aterian aika oli jo ohi. Silloin Eerikki löi nyrkkiä pöytään, -jotta nurkat tärisivät ja kysyi eikö emäntä tiennyt, kuka oli talon -vanha kanto. - --- Ei tässä mitään kantoa ole, vastasi emäntä. Kun teet työtä, saat -syödäksesi. - --- Kiusahinen, etkö tiedä että Virran Eerikillä on eläke... on leipää -ja leivän särvintä. - --- Mikä eläke...? Ei sulla mitään ole, miesraukka! - -Silloin Eerikki unhotti siteessä olevan haavan ja hyppäsi ylös kuin -käärmeen purema. Ja juoksi suoraa päätä yliaittaan, otti nurkasta -tuulaan ja väänsi kirstun lukon rikki. Avasi laatikon, kouraili, -kopeloi... mutta eläkepaperia ei sieltä enää löytynytkään. - -Sen oli Tuimalan tuima tytär vienyt! - -Heikalla oli siksi Virran suvun verta suonissa, ettei ruvennut -käräjöimään veljensä kanssa, vaan sovitti asiat paikalleen sovinnolla. -Tehtiin uusi eläkekirja, jonka Eerikki vei lainvahvistettavaksi vielä -samana syksynä. Mutta julkinen häpeäjuttu tapahtumasta kuitenkin tuli, -sillä koko pitäjässä tiedettiin kertoa, miten Virran emäntä varasti -eläkekirjan ja poltti sen, toivoen pääsevänsä silmätikustaan eroon ja -saavansa sen vanhoiksi päivikseen keppikerjäläisen asemaan. - -Tapahtuman jälestä muutti Eerikki kotoa pois, tekemään vieraan töitä, -eikä hänellä lähteissä ainakaan ollut aikomusta enää elämän ijässä -avata Virran talon ovea, vaikka tulen nurkissa näkisi. Hänen vakava -luonteensa, joka ei juuri lapsen leikistä ottanut suuttuakseen, oli -noina viitenä vuotena, jotka Heikan naimisesta olivat kuluneet; saanut -niellä niin monta väkevää marjaa, niin monta karvasta palaa, että mieli -oli ikäänkuin reunoja myöten täyttynyt suuttumuksella. Ei niin paljo -veljeä kohtaan, sillä hänen ainoa vikansa oli liiallinen pehmeys, mutta -veljen vaimoa, Tuimalan tytärtä kohtaan. Se ja sen sukulaiset, ne juuri -olivat tehneet Heikan siksi, mikä se nyt oli, sellaiseksi ponnettomaksi -nahjukseksi, jota akka sai vallita ja komentaa kuin karjapoikaa. - -Eroomispäivästä alkaen vaati Eerikki eläkkeen veljeltään, tärkeämmästä -vähäpätöisimpään saakka, mutta työhön kykenevä kun oli, muutti hän -saatavansa vuosittain rahaksi, paitse minkä antoi hoivaajalleen, -eräälle äitivainajan sukulaiselle, jonka luona tapasi usein asuskella. - -Sillä lailla eleli hän monia vuosia. - -Virran oloista tuli usein viestejä hänelle, mutta ne eivät olleet -ilahuttavaa laatua. Hilloin oli joku velkajuttu viestinä, milloin -riitoja palvelijoiden kanssa, milloin mitäkin selkkauksia, joita sitte -kymmenet kielet kertoivat, pannen kukin tietysti hiukan siipiä sivuun. -Tosiasiana kuitenkin pysyi, ettei köyhyyttä ja puutetta ajan pitkään -enää voitu Virran talossa kokonaan peittää. Se pilkahti väkisinkin -näkyviin jyvälainoissa, verorästien kuulutuksissa, hevosien -laihtumisessa ja monessa muussa kohdassa. Ja kerrottiinpa että -isäntä häpeäjutun jälestä, eli siitä päivästä saakka, kun Eerikki -kimpsuineen lähti oven edestä kylää kohden kulkemaan, oli muuttunut -harvasanaiseksi, melkeinpä surullisen näköiseksi, ja että emännän -tuimuus oli tasoittunut sitä mukaan kuin jyvälainat ja muut puutteen -oireet kävivät ilmeisemmiksi. Sanottiin ettei se enää haastanut tikusta -riitaa piikain kanssa. - - * * * * * - -Kymmenen pitkää vuotta ja kappale yhdettätoistakin oli kulunut siitä -kun Eerikki lähti Virran talosta vieraan työtä tekemään. Oltiin kevään -puolella, juuri kelirikon rajalla. Päivä paistoi aukeamilla lämpimästi, -mutta metsäseuduilla lumikinokset vielä pitivät ilmaa viileämpänä, -talvisempana. Eerikki asteli kotiin kirkolta. Hiki virtasi hänen -otsalleen, sillä ankaran ristiriitaiset tunteet riehuivat ja kuohuivat -hänen sielussaan. Verorästejä kuuluttaessa oli mainittu Virran -isännänkin nimi -- kruununvero oli jäänyt veljeltä maksamatta taas -sinäkin keväänä. Oli ollut huononpuoleiset ajat kahtena viimeisenä -vuotena. Etanat, liiat sateet ja yökylmät olivat turmelleet laihot ja -ryöstäneet maanmieheltä hänen vaivannäkönsä hedelmät. Ahdinko pyrki -olemaan paikkakunnalla yleinen, vaikka tietysti eri mitassa yksityisiin -nähden. Vankat talot, joilla oli vanhaa törkyä, suoriutuivat -kutakuinkin, mutta vähempi-varaiset ja ne, joilla oli velkoja, -joutuivat kylläkin lujalle. Viimemainittujen joukkoon kuului Virran -talokin, sielläkin syötiin lainaviljasta tehtyä leipää ja velan -korkojen suorittamisessa oltiin kireällä. Kaiken muun lisäksi oli -kruununverokin maksamatta, oli rästinä kuulutettu kirkossa, ja talo -siten leimattu köyhyyden leimalla -- Virran vankka talo! Ja Eerikki -pyyhki hikeä otsaltaan. - -Hänellä oli rahaa povilakkarissa paksu tukku... oli kahteen tuhanteen -markkaan, eli kaikki mitä oli kymmenen vuoden kuluessa eläkkeistään -saanut. Ja velimiehellä oli kruununvero maksamatta! Ja pappi oli -saarnannut, ettei riitä, vaikka antaa veljelle seitsemän kertaa -anteeksi, pitää antaa seitsemänkymmentä kertaa seitsemän. Koskiko tuo -määräys häneen, Virran Eerikkiin, jota veli ja veljen vaimo olivat niin -kiittämättömästi kohdelleet ja jolle olivat hyvän pahalla maksaneet? Ei -suinkaan. Muihin se koski, semmoisiin, joissa oli syytä kahden puolen, -hänessä ei ollut lainkaan syytä. Ei mitään pahaa hän ollut tehnyt -heille, päinvastoin hyvää. Talonsakin oli heille ilmaiseksi antanut. -Mutta he olivat tehneet hänelle harmia ja mielipahaa. Eläkekirjankin -anastivat konnamaisessa tarkoituksessa. Ne ne olivat itse syypäät, eikä -hän. - -Vihasiko hän veljeään, emonsa lasta? Mitähän vielä, ei hän vihannut -eikä vainonnut. Sai se tulla hyvinkin toimeen hänen puolestaan, ei hän -osaltaan pahaa sille suonut, ei vahinkoa eikä onnettomuutta -toivottanut, ei lähimaihinkaan. - -Mutta soiko hän hyvää sille, rakastiko hän sitä? -- Kuumaksi käy, -melkeinpä liian kuumaksi. Se oli mutkikkaampi kysymys, tuo hyvän -suominen ja rakastaminen. Kun hänellä, Eerikillä oli rahaa ja veljellä -oli vero maksamatta. Se oli melkein samaa kuin nähdä ihminen hädässä ja -auttamisen sijaan huutaa sille: "minä toivon että pelastut". Vallan -sitä laatua se oli hyvänsuominen ja rakastaminen hänen puoleltaan. -Sillä hän oli hyvinvoipa ja rahallinen, ja veli oli velassa ja söi -lainaleipää eikä voinut veroaankaan suorittaa määräaikana. - -Mutta veli oli ollut kiittämätön häntä kohtaan. Eikö se muuttanut -asiaa? Totta kai. Sanotaanhan että mies miestä vastaan. Mutta pappi -sanoi: Jos sinun veljes seitsemän kertaa päivässä rikkoo sinua vastaan -ja -- -- - --- Miten käy kuumaksi... ei luulisi päivän vielä noin lämmittävän. - -Virran tienhaara tuli lähelle, Eerikki seisahti, pyyhki hikeä -otsaltaan, astui muutaman askeleen, seisahtui taas ja pyyhki hikeä. -Hänen oli kuuma, hirveän kuuma. Papin saarna, setelitukku, maksamaton -vero ja ahtaat ajat kiehuttivat hänen ajatuksiaan. Joku väkevä voima -veti häntä Virran tielle, joku mahtava ääni kuiskasi hänelle rauhan ja -sovinnon sanoja ja kielsi häntä tinkimästä papin saarnasta ja -vääntämästä sitä siksi, ettei se muka häneen niin puustavillisesti -koskenut. Ja vielä leimahti mieleen, että Virran emäntä oli ehkä -masentunut ja että veli ehkä kovinkin kaipasi häntä. Ja välähti sekin -mieleen, että saarna ja kirkossa käynti oli erinomainen johdatus, ja -että oli synti taistella hyvän hengen vaikutusta vastaan. - -Ja hän astuu ensimmäisen askeleen Virran tietä, astuu toisen ja -kolmannenkin. Kun oli astellut puolituntisen, tyyntyi mieli, hiki -herkesi juoksemasta. Mieli tuntui kevyeltä, mutta varmalta, kaikki -ristiriitaisuus oli vaiennut. - -Tuntisen käveltyään joutui hän perille... avasi oven ja astui sisään. - -Heikka istui penkillä, nojaten pöytään kyynäspäillään, emäntä tuuti -nuorinta lasta nukkumaan. - --- Hyvää päivää! ja Eerikki meni kättelemään emäntää... ja terveisiä -kirkosta. - -Heikan katse painui laattiaan, mutta Eerikki meni häntäkin kättelemään. - --- Terve veli. - --- Terve, terve. Käy istumaan. - --- Siellä ei ole enää paljon kelistä tietoa, aukeilla varsinkaan. - --- Ei suinkaan. - -Puhe sammui tuohon. - -Paljon oli emäntä entisestään muuttunut. Poissa oli korskea ryhti, -suvun tuntomerkki, poissa oli kylmä, ylpeä katse, ja sijaan oli tullut -pehmeyttä, ystävällisyyttä. - -Velimies oli samallainen kuin ennenkin, mutta hiukan surullisempi. - --- Sulla on taaskin kruununvero rästinä (Heikan kalvakkaat kasvot -hiukan tummenivat), eikä ihme, nyt on ahtaat ajat. - --- Ahtaat on. - --- Minulla olisi pariin tuhanteen markkaan rahoja ja... no voithan -arvata, että tuolla vieraiden orsien alla tulee ikäväni tätä -isänmajaani. Minä ajattelin, että eiköhän tässä sovittaisi jälleen -yhdessä elämään ja asumaan, nyt kun kumpikin olemme koetelleet vähä -yhtä ja toista. Eläkekin rasittaa sinua... ja minä kykenisin vielä -vähin töihinkin. Eteenpäin se olisi sekin, kun on niin ahtaat ajat. Vai -mitä luulet? - --- Veljeni, lausui Heikka hiljaa ja vapisevalla äänellä, minä olen -kymmenen vuotta odottanut sinua. - --- No parempi sitte myöhään kuin ei milloinkaan. - -Vanhemmat lapset, jotka olivat juoskennelleet ulkona, ryntäsivät -samassa sisään, nauraen ja meluten. - --- Eero, mene tervehtimään setää, käski emäntä vanhinta poikaa, sitä -samaa, jonka syntyessä niin loukkaavasti oli kohdeltu Eerikkiä. - -Poika totteli kiltisti. - --- Setä jää nyt meille asumaan, virkkoi Heikka... ja se on hyvä setä -lapsille. - -Eerikki hymyili onnellisesti. - --- Täällä on vielä yksi, virkkoi emäntä... tule katsomaan tätäkin. - --- Miten se on vanha? - --- Vasta vähän yli puolen vuoden. - -Valoisaksi nuo kävivät Eerikin kasvot, kun katseli kehtoon, jossa hento -lapsi oli uneen vaipumaisillaan. - -Mutta Heikka viittasi häntä tulemaan kamariin kanssaan, ja Eerikki -läksi. Kauvan he siellä viipyivät kahden kesken... - -Aamulla lähti Heikka nimismiehen luo ja maksoi rästinä olevan -kruununveron. Sieltä palattuaan ajoi hän kylään ja toi velimiehen -tavarat jälleen kotiin. - -Virran veljesten välillä oli tapahtunut sovinto. - - - - -Hattuni historia. - - -Se päivä on vielä nytkin kirkkaasti muistossani. Aamulla satoi -tiheästi, mutta ehtoopuolla ohenivat pilvet, taivaan sininen kansi -rupesi kuultamaan, auringon valo säteili ensin korkeuksissa, sitte se -salaa pujahti alas kaduille, pihoille ja tirkistipä vihdoin -rautakaupankin ikkunaan, jonka takana minä seisoin, katsellen -koulupoikia, ajureja, torimatameja, rantajätkiä. Nuo onnen lapset -saivat vapaasti liikkua ja lekotella päivänpaisteessa, minun raukan -sitävastoin täytyi seisoa päivät pääksytysten rautapuodissa ja odotella -ostajia ja valehdella ja pettää kuin mustalainen. - -Katselin ja katselin, mutta mielialani yhä synkkeni. Äkkiä tuli rohkea -tuuma päähäni. Mitäpä jos omin luvin ottaisi vapauden hetken ja sulkisi -puodin ovet pari tuntia aikaisemmin. Nyt kun ukkokin on Pietarin -matkalla. Hattukin olisi jo ostettava, jos sillä nimittäin mielii -jotakin vaikuttaa. Näin kevätpäivinä sitä luulletikin ihaillen -katseltaisiin, mutta ei enää myöhemmin kesällä, jolloin niitä ilmaantuu -jokaisen veitikan päähän. Jos nyt... - -Ja moniaan minuutin perästä löysin itseni hattukaupassa. Katselin ja -valikoin, siksi että osuin saada sopivan, värin ja ko'on puolesta. Se -oli kallis, maksoi seitsemäntoista markkaa. Mutta kyllä oli kauniskin. -Väri oli hienon hallava, syrjät kahtaanne kaarevat, silinteri niin -taiteen vaatimuksien mukainen, että silmä vaipui pelkkään -ihmettelemiseen. - --- Mitähän tuo nyt sanoo Alma...? - -Tulin kadulle, mutta en mennyt suoraa päätä Alman luo. Teki mieleni -näyttää hattua ensin Josefiinalle, jonka kanssa olin ollut viisi -viikkoa lemmenleikissä. Hän kylmeni minulle ja mieltyi toiseen, mutta -emme kumpikaan surreet rakkauttamme emmekä pitäneet mustaa mieltä -toisiamme kohtaan. Kolonialikaupasta, jossa Josefiina palveli ostin -tupakit, saapasmusteet, paidan napit ja muut tarpeeni. Olimme -asettuneet täydellisesti ystävyyden kannalle. - -Astelin katuja, mutta en pitänyt kiirettä. Olin olevinani -iltakävelyllä, vaikka varsinainen tarkoitukseni oli näytellä yleisölle -hienoa hattuani. Onnistuin aikeisani hyvin, sillä hattu herätti -ansaittua huomiota. Ei yksikään nainen mennyt ohitseni, luomatta -silmäystä hallahtavaan silinteriini, silmäykset usein näyttivät minusta -ihastuneilta, erinomaisen virkeviltä. Vanhat herratkin nostivat -kohdallani silmäystään ylöspäin ja siten lisäsivät riemuani. - -Josefiina istui tiskin takana, salakähmää lukien mielikirjailijansa -Flygare-Carlénin romaania -- muusta kaunokirjallisuudesta hän ei -sanottavasti piitannut -- ja kun näki minun aivan vieressään, virkkoi -ihastuneesti: - --- Ah! - -Kohotin hattuani ja lausuin hyvää iltaa. - --- Miten jaksat? Tarkoitan, onko rahtuakaan toivoa, että päähenkilöjen -vaiheet voisivat päättyä suuteluun tai muuten onnelliseen loppuun. - --- Ei ole paljo toivoa. Musta yö vielä kaikki peittää... Ah, tuo sun -hattusi... - --- Onko makusi mukainen? - --- On, niin erinomaisesti. Nikolain täytyy myöskin ostaa tuommoinen, -ihan välttämättä. - -Josefiina kaatoi minulle juomalasillisen vattupunssia, ruveten samassa -jatkamaan keskeytettyä lukuaan. Kohta, johon äsken oli pysähtynyt, oli -ylen intressantti ja salaperäinen. Romaanin päähenkilöt nimittäin -joutuivat pimeässä salissa toistensa syliin pelkästä erhetyksestä. Ja -kaikki sujui niin varovaisesti, että eroaminenkin tapahtui -täydellisessä tietämättömyydessä... - -Kun punssi loppui, lähdin ulos, kävelin esplanaadilla ja tulin vihdoin -Alman luo. Hän korjaili vanhaa kesäpukuaan, mutta nähtyään minut, -viskasi hän työn pois, juoksi kaulaani ja virkkoi: - --- Rakas Alfred... Sinulla on uusi hattu! - --- No mitäpä tuosta. Hyvää iltaa, lintuseni. - -Ja minä kohotin hattuani vasemmalla kädellä, joka oli vapaa. - --- Ah, kun se on kaunis. Tänäänkö ostit? - --- Aivan äsken. - -Alma sitä silitteli, käänteli ja tarkasteli joka puolelta. Kun -kyllääntyi pitelemiseen, niin pani omaan päähänsä ja meni kuvastimen -eteen. Seisoi siinä ja katseli omaa kuvaansa hatun kera, tekeytyi -hienoksi keikariksi, iloiseksi ja minkä miksikin. - -Istuin sohvalle, nauttien onneani. Elämäni kaikki hankaluudet, -ikävyydet, kaikki epäsoinnut olivat tyyntyneet, usvan lailla -haihtuneet. Onnen tunne aaltoili povessani mahtavasti enkä muistanut -muuta, kuin että olin kahdenkymmenen vanha, että minulla oli morsian... -ja uusi hattu. - --- Rakas Alfred, Alma virkkoi, tullen viereeni istumaan. - -Olin liian onnellinen, voidakseni sanaakaan vastata. - --- Tällä hetkellä tunnen rakkauteni suuruuden... Sinulla on jo uusi -hattukin, mutta oletko jo ajatellut milloin...? - --- Jatka vaan, kehoitin iloisesti, aavistamatta lainkaan onneni -silmänräpäyksellisyyttä. - --- Milloin alotat oman liikkeen? - --- En tiedä. - -Onneni oli mennyttä... Kylmä ahdistus valtasi sydämmeni. - --- Milloin? - --- En tiedä... Ajat eivät ole sopivat. - --- Mutta tulevat pian. Eikö niin? - --- Eiköhän nuo tule... - -Nousin ylös, lähteäkseni kotiin, mutta Alma pidätti minut. Pani hatun -päähänsä, kohenteli sitä ja sovitteli eri asentoihin, milloin enemmän -otsalle, milloin oikealle tai vasemmalle puolelle kallelleen. Vihdoin -otti käsille kynän ja mustetta, painalti hikihihnaa nurinpäin, ruveten -lakilla siihen tuhertelemaan. Kun sai valmiiksi, näytti minulle ja -kysyi samassa, eikö ollut sievästi tehty. - --- On, sievästi on. - -Näin hihnaan piirretyksi nimeni alkukirjaimet A.B.C. ynnä vuosiluvun, -kuun ja päivän. - --- Kiitos, kultani... Mutta nyt minun pitää joutua illalliselle. Nuku -makeasti ja uneksi minusta. - --- Hyvästi, rakas Alfred. Tuleehan se sopiva aika pian. Eikö niin? - --- Eiköhän tuo tule... - -Kylmän ahdistuksen valtaamana tulin kadulle. Onneni oli kerrassaan -purjehtinut kovalle karille eikä ollut irti pääsemisen toivoa. Oma -liike, siinäpä se juuri oli kipeä kohta. Ruveta miettimään _perpetuum -mobile'a_ tai jotaki muuta mullistavaa keksintöä, olisi ollut -verrattain helppoa sen suhteen kuin ryhtyä puuhaamaan omaa liikettä. -Olin kyllä oppinut valehtelemaan ja pettämään, mutta siihenpä -rajoittuvatkin kaikki liiketaitoni. Sen verran mitä omalla järjelläni -huomasin, oli minun mahdoton alottaa mihinkään suuntaan. -Seitsemäntoista vanhana kyllä olin kuvitellut, että kerran joku onnen -sattuma viskaa minut rautakaupan ovesta ulos parempaa onnea kohden, -mutta vuodet olivat tipahdelleet nenäni ohitse eikä mitään sen -suuntaista ollut tapahtunut. Luottamukseni onneen alkoi horjua, -epätoivo rupesi päivä päivältä puhaltelemaan kylmää henkäystä -sydämmeeni. En nähnyt yhtään keinoa, jolla irroittaa onneni karista -irti. - -Kesä kului loppuun, milloin vitkalleen, milloin hurjaa vauhtia. Kesän -kuluessa sattui minun suhteeni joukko mitä erilaisimpia ja kirjavimpia -tapahtumia. Jokaisella niistä oli salakynnet, joilla iskivät kiinni -toinen toiseensa. Ja vihdoin niistä muodostui semmoinen kimppu, että -olin menettänyt paikkani ja saanut Almalta rukkaset. Päälle päätteeksi -piti minun lähteä pitkälle matkalle. Myytyäni kelloni, löysin itseni -juutalaisen parissa hattua kaupittelemassa. Se oli kokonaisuuden -viimeinen tapahtuma. - -Koettaen saada hatusta edes puolta hintaa, kiinnitin ukko Rubenin -huomiota sen etevyyteen, taiteellisuuteen, hienouteen. Mutta kavala -israelilainen näytti kovin huonoa makuaistia, morkkasi myötänään hattua -rumaksi, vanhaksi. Lopulta tarjosi viisi markkaa. Minun ei auttanut muu -kuin suostua. Viidellä markalla pääsee nykyajan kulkuneuvoilla pitkän -matkan eteenpäin. - -Juutalaisnylkyrin omaisuudeksi jäi mun kaunis, hallahtava -silinterihattuni. - -Josefiinalle menin sanomaan hyvästi. Tyttö raukka näytti erittäin -surulliselta, liikutetulta. Epäillen ettei tuo kaikki ollut minun -tähteni, johdin puheen Nikolaihin. Aavistukseni oli tosi, heidän -välinsä oli laskeutunut jäätymäpisteesen asti. Nikolailla oli uusi... - --- Hänessä ei ole muuta kuin kiiltävä kuori, virkkoi Josefiina -surullisesti... ja petollinen sydän. - --- Ystäväiseni, rohkenin huomauttaa hänelle. Vuoroon vieraissa käydään. - -Josefiina vaikeni hetkeksi. - --- Milloin lähdet? - --- Nyt oitis, neljännestunnin kuluttua. - --- Minne? - --- Ensin itään, sitte pohjoiseen. - --- Tuletko enää milloinkaan tänne? - --- Jumala tiesi... riippuu siitä miten asiat alkavat luistaa. - -Lähdin Josefiinan luota suoraa tietä asemalle ja junaan. Ennenkuin -istuuduin, pudistelin itseäni ikäänkuin irtautuakseni kaikista -menneisyyden muistoista ja vaikutuksista. - -Juna vei minut kauas... - -Aloin ponnistelemaan, nukuin vähä, mutta valvoin paljo ja liikuin -valppaasti kuin jahtikoira. Onni seurasi minua, mihin ikänä ryhdyinkin. -Oltuani vuoden toisen palvelijana tukkitoimissa, rupesin liikkumaan -omin päin. Ostin metsäkappaleen ja annoin käsirahoiksi, mitä olin -voinut vuoden kuluessa saada säästöön. Voitin kaupassa hävyttömästi. -Tukkipuista sain maksamani hinnan monikertaisesti takaisin, -kaupanpäällisiksi jäivät vielä pienet puut, jotka hakkautin haloiksi, -nylkeäkseni kaupasta mahdollisimman suuren voiton. Nimeni rinnalle -alkoi kasvaa liikemiehen mainetta ja luonnollisesti sen mukana suurinta -luottamusta. Älysin jo, miten suuri arvo oli valehtelemisella ja -pettämisellä, noilla kahdella taidolla, jotka rautakaupassa ollessani -olin oppinut. Ne olivatkin onneni syvät syntysanat... - -Lähes viisi vuotta kului, ennenkun jouduin käymään Helsingissä. Oli -taaskin kirkas kevätpäivä. Esplanaadilla vilisi väkeä, kävelyhetki oli -juuri alkanut. Tulin pankista, jonne olin jättänyt ensimmäiset -kahdeksantuhatta. Ohjasin askeleeni kapealle kadulle, ja silmäni -etsivät tuttua kylttiä. Turhaan. Koko talo oli hävitetty ja sijalla -seisoi nelikerroksinen kivirakennus. Katselin ja painoin kädellä -otsaani. Ohimoni tuntui kovin kuumalta. - -Riensin tapaamaan Almaa, koputin ovea, tuttu ääni käski astumaan -sisään. Käänsin avainta, vedin oven auki ja näin samaisella sohvalla, -jossa viisi vuotta sitte onnetar minua pari silmänräpäystä syleili -hentoisilla siivillään, Alman ja lasisilmäisen herran, suloisissa -rakkauden haaveiluissa arvatenkin. - --- Tässä on sulhaseni, virkkoi Alma, esittäen meidät toisillemme. - --- Toivon onnea, tavailin kömpelösti. - -Vasta muistin, että olin huolettomasti puettu. Jalassani oli -pitkävartiset saappaat, ylläni maalaisräätälin tekemä puolivillainen -takki, kalvostimet puuttuivat kokonaan. - --- Istu nyt... Me olemme jo kahdesti kuulutetut! - --- Mihin virkakuntaan kuulutte? kysäsin ja istuin nurkkaan vastapäätä -heitä. Jos saan luvan... - --- Paul aikoo toimitusmaamittariksi. - -Samassa Alma hienosti viittasi, että sulhanen oli kovin rikas. Häiden -jälestä oli heillä aikomus asettua maalle, siksi että Paul saa -vakinaisen viran, johon ei luulletikaan ollut pitkä aika, sillä -isonjaon kuume raivoo maaseuduilla. - --- Niin tekee, myönsin minä. - --- Juothan kahvia kanssamme. - --- Kiitoksia, aikani ei taida myöntää. - --- Istu nyt... - -Alma poistui puuhaamaan kahvia ja me jäimme kahteen mieheen. Kohtelimme -toisiamme kylmästi. Hän piti minua metsäläisenä, minä häntä tuhmana. -Pöydällä oli hallahtava silinterihattu, johon silmäni olivat koko ajan -lumottuina. Taudintapaisen epäluulon valtaamana vihdoin nousin -nurkastani ylös, menin pöydän luo ja lausuin: - --- Teillä näyttää olevan uusi hattu. - --- On, hän ylpeästi virkkoi. - -Kääntelin hattua ja salaa painoin hihnan nurinpäin. Ja aivan oikein -näin siellä Alman piirtämät kirjaimet A.B.C. ynnä vuosiluvun, kuun ja -päivämäärän. Siitä oli juuri tänäpänä täyteen viisi vuotta... - --- Toivotan teille onnea, virkkoin ja kaappasin häntä kädestä kiinni... -sydämmeni pohjasta. - --- Kiitoksia, hän ylpeästi vastasi. - -Almalta sain kuulla, että Josefiina oli naimisessa muutaman -torikauppiaan kanssa. Oli lapsiakin kaksi, olipa onneakin, vaikka mies -kuului olevan kitsaanpuoleinen, jopa mustasukkainenkin. - -Kävin tietysti Josefiinan luona, hyssyttelin polvellani vanhempaa -poikaa, joka oli ristitty kaimakseni ja erotessa pistin hänelle käteen -kiiltävän kultarahan. Jotakin rakasta ja tuskallista tarttui mieleeni, -joten kiirehdin pian pois, pois kaukaisille mailleni. Siellä taas -tunsin elämän halua. Jahtikoiran tavoin hääräilin riistaa etsimässä, -onni uskollisena seuralaisenani. - -Retkilläni sitte näin Lauran. Hän oli hoikka nainen, viidenkolmatta -vanha, vilkas ja itsepäinen. Rakastuimme... hän vielä sokeammin kuin -minä. Toiveet eivät alussa olleet valoisat. Lauran isä oli varakas -tilanomistaja, entinen valtiopäivämies sekä erittäin ankara hyvien -tapojen vaatija. Riistaa kootessani olin elellyt vapaasti piittaamatta -rahasta tai kunniasta ja paha kello oli kuulunut ukon korviin. - --- Ei semmoista hurjapäätä meille vävyksi, virkkoi hän heti, kun kuuli -aikeemme... ei milloinkaan. - -Mutta Laura ei heittänyt toivottomaksi. Hän osasi vähä vähältä kääntää -ruuvia hellemmälle ja eräänä päivänä tuli minulle kirje, jossa ukko -käski minua tulemaan heille metsäkauppoja tekemään. Menin, tarkastin -metsän ja tein kohtuullisen tarjomukseni, nimittäin kolmanneksen -todellista hintaa. Ukko tinki vuorokauden, saaden minut lisäämään -hintaa toisen verran. Sitte löimme kaupat ja joimme harjaiskannut. -Hyvää yötä lausuessa ilmoitti ukko, että hän oli muuttanut mielipidettä -minun suhteeni. Ei ollut enää vastaan naimistamme. - --- Ota hänet, virkkoi hän liikutetulla äänellä... ja tulkaa -onnellisiksi... - -Tuo kunnon vanhus oli saanut tietää, että minulla oli Kansallispankissa -kolmekymmentä tuhatta juoksevalla tilillä ja sen vuoksi hän oli niin -kovin liikutettu. - -Sitte sujui kaikki hyvin. Eräänä kevätpäivänä olin matkalla Lauran -kotiin... meidän piti sinä päivänä ajaa pappiloihin. Ukko tuli minua -rapuille vastaan ja puristi sydämmellisesti kättäni. Ennen lähtöämme -piti hän minulle taloustieteellisen puheen, virkkoen: - --- Häiden jälestä tietysti ostat itsellesi pienen maatilan. - --- Kyllä... se on ollutkin juuri aikomukseni, myönsin minä. - --- Ja sitte sinun pitää totuttaa säästäväisyyteen. Ihminen voi -jokaisessa kohdassa säästää, se on aina hänellä ehdon vallassa. Ei niin -turhaa seikkaa, ettei säästäminen voi tulla kysymykseen. Mainitsen -sinulle tuoreen esimerkin. Kävin tänä keväänä Helsingissä ja ostin -itselleni uuden hatun. Mitä luulet sen maksaneen? Kuusi markkaa, ei -penniäkään enempää. Katsopa, miten heikkarin komea se on. Luulenpa, -että vie voiton sinun hatustasi, josta maksoit viisitoista markkaa... - -Ja ukko otti käteensä hallavan silinterin, näyttäen sitä minulle. -Epäilykseni heti heräsi. Painoin hikihihnaa vasemmalta sivulta -nurinpäin... niin, siellä ne olivat lujat todistukset; nimeni -etukirjaimet, vuosiluku, kuu ja päivämäärä. - --- Hiton helppo on, vakuutin minä, tuskin voiden hillitä itseäni -nauruun purskahtamasta. - --- Ja niin peijakkaan hienoa tekoa. Katsopa tätä tötteröä, miten on -sulava kuin luojan kädestä lähtenyt ja nämä syrjät, miten ylevästi -kaareutuvat ja tämä huopa, miten hienoa on. Tämmöistä hattua ei löydy -toista koko planeetillamme... - -Pappilaan ajaessa minä tuontuostakin salaa nauroin. Koetin tekoyskällä -ja muilla vehkeillä eksyttää Lauraa, mutta se ei onnistunut. Hän -aavisti jotakin tavatonta ja vaati minut kiven kovaan tilinteolle. -Muistellen ranskalaista puheenpartta, että mitä nainen tahtoo, sitä -Jumalakin tahtoo, rupesin kertomaan hattuni historiata. Laura oli siitä -kovin huvitettu. Lopetettuani sain joukon suukkosia ja hyväilyjä. - -Häittemme jälestä ostin pienen maatilan, totuttelihen rauhalliseen -elämään. Joskus kuitenkin vereni vika ajoi minut riistaa haalimaan, -mutta vuosien kuluessa tuo rupesi tapahtumaan yhä harvemmin, kunnes -vihdoin kokonaan lakkasi. Elelin sitte levollisesti kuin mesikämmen -marjamättään vieressä. - -Mutta hatulleni sattui vielä yksi vaihe, jonka mielelläni kerron. - -Rukiit olivat monta vuotta olleet pilkkahinnoissa ja appeni valitteli -köyhtyvänsä pelkkien jyväaittojen rakentamiseen. Mutta sitte sattui -kato useassa kohden maatamme ja ruistynnyrin hinta kohoutui äkkiä -viiteenkolmatta markkaan. Appeni möi rukiita, hykerteli käsiään eikä -huolinut nukkuakaan öillä. Juuri sinä aikana puuttui Sipi renki -naimishommiin. Hän oli paitaressusta asti palvellut appeani, ja tämä, -tehdäkseen kerrankin oikein aimo hyvän työn, antoi kellahtavan hattunsa -Sipille sulhaislahjaksi. - -Laura ja minäkin jouduimme kihlajaiskemuihin, jotka vietettiin -renkituvassa. Tupaan tullessa emme nähneet sulhaista, mutta istuttuamme -hetkisen aikaa, ilmaantui hän keskelle lattiata, komea silinterihattu -päässä, verkavaatteet yllä. Hän silmäili ympärilleen, etsi nähtävästi -jotakin semmoista, jota ei silmä seinillä löytänyt. Vihdoin hän äkkiä -otti hatun päästään ja laski sen varovasti keskelle pöytää, -oluthaarikan viereen. - -Laura katsoi minuun ja nauroi. Kun pelimanni alkoi soittamaan huimaa -valssia, nousin ylös, sieppasin hatun pöydältä ja painoin Lauran -päähän. Samassa kietoui käteni noiden hoikkien vyötäisten ympäri... ja -pyörähdimme kolmeen kertaan lattian ympäri. Hengästyneenä vein hatun -jälleen kunniasijalleen. En tiedä miten tekoani käsitettiin, mutta heti -tuli pitkä komea poika, otti pöydältä hatun, painoi sen armaansa päähän -ja pyöri kolme kierrosta ympäri. Häntä kilvan seurasivat kaikki muut, -jokainen tahtoi tehdä saman tempun. Koko valssin ajan kuului ilon -humina tuvassa ja Sipi hymyili tyytyväisesti, leikaten itselleen puolet -kaikesta kunniasta, jota hatulle osoitettiin. - -Poislähteissäni vielä loin hätäisen silmäyksen pöydälle. Oluthaarikan -vieressä seisoi minun entinen hattuni. Väri tosin oli kadottanut -helevyytensä, mutta kaunis taiteellinen muoto oli vielä pääpiirteissään -jälellä. Syrjät kaareutuivat ylevästi kahtaanne päin, tötterö oli -sieleä ja mallikas... - -Tunsin sydämmessäni salaista tyytymystä. Joku ääni kuiskasi minulle, -että entinen hattuni vihdoinkin oli löytänyt lujaan satamaan. - - - - -Onnea pakoon. - - -I. - -Väkevä talonpoikais-veri, se oli minun onnettomuuteni. Tulevaisuuttani -suunnitellessani olin liiaksi nuori ja kokematon. Ja olin myöskin -vailla kaikkea itsetajuntaa, joka on välttämätön ehto elämän uraa -valitessa. En löytänyt mitään erityisen sopivaa alaa, vaikka -mietiskelin vähäsen sinne, vähäsen tänne. Ei mikään sopinut minulle -erittäin, mutta, omituista kyllä, ei mikään ala näyttänyt erityisen -sopimattomaltakaan. Kun en tavoitellut kunniaa tai suuria rikkauksia, -luulin että meikäläinen mies voi saavuttaa onnen yhtä hyvin tuolla kuin -täälläkin. Oli siis aivan samantekevä mikä minusta tuli, kunhan vaan -sain oppia jotakin hyödyllistä ja kunhan vaan sitte sain ominaisen -työ-alan. - -Ja minä menin maanviljelys-kouluun ja minusta tuli pehtoori. Sain -paikan ja erotodistuksen yksiin aikoihin. Sydän täynnä luottamusta ja -tyytymystä lähdin matkalle. Vereni oli makeassa lepotilassa. En -tuntenut väristyksiä en muitakaan maltittomuuden oireita, kun kirkkaina -kesäpäivinä ajelin tuntemattomien seutujen lävitse uutta kotiani -kohden. Elämäni tuntui niin suoralta ja mutkattomalta. Olin käynyt -maanviljelyskoulun ja onnistunut saamaan heti paikan. Olihan siis aivan -luonnollista että lähdin matkalle, ollakseni määräpäivänä perillä. -Etteivät tunteeni iloissaan pylläköineet sinne tai tänne, siihen olin -jo tottunut. Olin luonteeltani hiljainen enkä innostunut juuri -milloinkaan. Kaikki silmänräpäyksellisyys oli minusta lapsimaista. -Miehekästä oli vain tyyneys ja miettiväisyys, ja niitä molempia oli -minulla. Vaikka elon vaihe oli edessäni, istuin tyynenä ja levollisena -kyytimiehen rattailla. - --- Nyt se jo piakkoin näkyy Onnelan kartano... heti tämän mutkan -jälestä. - -Metsän kautta luikerteleva maantie teki jyrkän käänteen ja suikahti -samassa aukeaman laidalle. Ja silmieni eteen levisi kuusikkometsän -helmasta kaunis peltomaisema. Pellot kaartelivat milloin kapeampana, -milloin leveämpänä pienen poukaman rantoja. Etäämpänä, kapean salmen -takana välkkyivät suuremman selän rannat, nekin kuusikkometsän -piirittäminä. Joku ihmisasunto sieltä myöskin vilahti näkyviin. - --- Tuolla vasemmalla se sitte on Onnelan kartano, virkkoi taaskin -puhelias kyytimieheni, tehden samassa kädellään liikkeen apilaspellon -poikki... näettehän, tuolla noin. - -Katsoin osotettuun suuntaan... ja samassa talonpoikais-vereni vavahti. -Komea, linnan tapainen rakennus siinti silmiini. Kesä-illan aurinko -sädehti ja liekehti tulipunaisena sen ikkunoissa ja sen seinät hohtivat -kuin valkoisin ja kuultavin pilvi taivaalla. Olin monta kertaa ennenkin -nähnyt komeita herraskartanoita, mutta niin kummaa vaikutusta eivät ne -milloinkaan ennen olleet tehneet. Olin katsellut niitä tyynesti ja -välinpitämättömästi, tuntematta mitään outoa tunnetta rinnassani. Mutta -nyt sydämmeni ikäänkuin peloissaan kopristui kokoon ja koko tyynekäs -miehevyyteni huiskui tuonne ja tänne. Epäilin ensi kerran omaa itseäni, -kutsumustani, tulevaisuuttani. Ja epäilevien tunteitteni joukossa -kuvastui ajatuksiini oma talonpoikais-kotini. Pieni tanhua, -vinttikaivo, tallirakennuksen harmaja pääty, ränstynyt sauna, hatara -olkilato ja riihi, jonka takaa meni polku katajikkomäen kirkkaalle -lähteelle... - -Kohotin olkapäitäni, ajaakseni raukkamaisuuden tiehensä. Päätin olla -mies ja esiintyä miehenä, joka ei pane arvoa lapsimaisille tunteille, -vaan täyttää velvollisuutensa minkälaisten asianhaarain ympäröimänä -tahansa. Portin luona hyppäsin rattailta alas, käskin kyytimiehen -odottamaan ja läksin näyttämään itseäni isäntäväelleni. Lasikuistin -punaisessa sohvassa tapasin isäntäni nojallaan, kuvallinen -aikakauslehti kädessä. Hän näytti hyväntahtoiselta mieheltä. Kasvot -olivat lihavat ja terveen näköiset -- lisäksi hiukan poskipartaa ja -oman arvon tunnetta. Ja katseessa melkoinen määrä käskevää ryhtiä, joka -ei kuitenkaan sanottavasti häirinnyt hyvänsydämisyyden ilmettä. - --- No, terve tuloa. - -Hän nousi ylös ja antoi kättä minulle. Tiedusteli: ikääni, vanhempiani -ja maanviljelysopiston oloja. Tuli sitte kanssani ulos ja näytti -minulle asuntoni, joka sijaitsi pihan laidassa, meijerirakennuksen -yläkerrassa. Kannoin sinne kyytimiehen kera vaatekirstuni ja yksin -jäätyäni sitte istahdin pöydän ääreen. Kokeilin kääntää ajatuksiani -vankemmiksi, rohkeammiksi, kokeilin suoristaa elämäni niin -mutkittomaksi kuin suinkin mahdollista. - -Kotvasen kuluttua tultiin käskemään minua kahville. Pukua vaihtamatta -lähdin palvelustytön perään ja ikäväkseni huomasin etten lainkaan ollut -tyyntynyt. Uteliaat silmäykset, joita minuun luotiin joka puolelta, -kiusasivat mieltäni ja tekivät minut arkamaiseksi. Käteni tutisi, kun -koskin ulko-oven messinkikääntimeen ja astuin sisään. Tapasin koko -perheen koolla ruokasalissa. Rouvan, kaksi puolikasvuista tyttöä ja -kaksi lyseon alaluokalla olevaa poikaa. Rouva oli melkein kaunotar ja -saman ominaisuuden näyttävät tytötkin perineen. Heilläkin oli hipiä -yhtä kaunis, kasvot yhtä virkeät ja elokkaat, käytöksessä ja liikkeissä -oli sitä suloutta, jota eivät puolisivistyneet milloinkaan Saavuta. -Nuorempi poika oli isänsä tarkka kuva. Näkyi jo katseestakin, että äly -oli terävä ja havaintokyky hereillä. Vanhempi poika näytti -vähempilahjaiselta, mutta hän veti minua puoleensa heti ensi -silmäyksellä. Lupasin hankkia pitkän siiman ja kalastella hänen -kanssaan. - --- Onko Onnela mielestänne kaunis? kysyi rouva, kun olin herennyt -puhelemasta poikain kanssa. - --- On, aika sievä on. Kun tulee kulkija tuolta korven kautta ja sitte -äkkiä leviää nämä maisemat esiin, niin vallan tökertyy silmät pelkästä -ihanuudesta. - -Rouva naurahti mielihyvissään. Otti sitte puheeksi minua koskevia -seikkoja, ja pian johtui keskustelumme talonpoikaisoloihin. Niiden -varjopuolet oli emännälläni hyvin selvillä. Hän tiesi että -talonpoikaiskylissä oli maanviljelys ja karjanhoito kehnolla kannalla -ja että talonpojat olivat leväperäisiä, toimettomia ja surkean -vanhoillisia. Minun täytyi myöntää että tuo noin ylimalkaan oli -todenmukaista, mutta huomautin heti että poikkeustapauksia löytyy ja -että poikkeukset jo pyrkivät olemaan paikkakunnallisiakin eikä vain -yksityisiä. Ja huomautuksistani sukeutui semmoinen johtopäätös, ettei -kilpailua Suomen talonpojan rinnalla kestä koko maailmassa muut kuin -muutamat harvat pohjoismaiden kansain talonpojat, Ruotsin, Norjan ja -Tanskan. - --- Tuntuu että olette talonpoikaismielinen... no ei se häpeäksi ole. - --- Ei suinkaan, kunniana päinvastoin minä sitä pidän. - -Sitte takerruimme maanviljelys-alalle. Isäntäni vei minut -työhuoneesensa, vero- ja palkkakirjat otettiin esille. Paitse -vuosipalvelijoita ja navettaväkeä kuului Onnelaan kahdeksan torpparia -ja melkein sama määrä muonarenkejä. Seuraavasta huomenisesta alkaen -tulivat ne olemaan minun komentoni alla. Minun piti johtaa työt, maksaa -palkat, pitää huoli viljan ja voin myynnistä, ostaa lannoitusaineet, -eli yleensä olla toimeenpanevana henkilönä kaiken suhteen. Tosin ensin -vain välillisesti, sillä isäntäni lupasi ohjata, siksi että -perehtyisin, mutta sitte ajan mukaan välittömästi. Päämaali oli -semmoinen ettei isäntäni tarvitseisi sormellaankaan koskea koko -kartanon hoitoon, ei ainakaan erityisseikoissa. Hän oli muutamassa -vuodessa väsähtänyt palvelijoihin ja alustalaisiin. Oli sattunut -erehdyksiä muistiinpanojen suhteen, joten joku oli saanut liiemmäksi -jyviä ja rahaa, joku taas valitti että hänelle oli tehty vääryyttä. Ja -hän oli pikaluontoinen. Ei kärsinyt suunmeloamista keltään, ei nuorelta -eikä vanhalta. Semmoinen oli ollut isäkin, korkea virkamies, joka osti -Onnelan ja rupesi vanhoilla päivillään asumaan sitä. - --- Ette tarvitse pulaa pelätä, meillä on kokenut vouti, isäni aikuinen -mies. - -Minä hengitin helpommin, kun kuulin voutia mainittavan. Tuntui kuin -olisin saanut vahvan tuen jalkojeni alle. Astellessani asuntooni, -vero- ja palkkakirjat kainalossani, ei mieleni enää häilynyt sinne -eikä tänne. Minä olin miehekäs, vankkaluontoinen. - -Aamulla menin voudin seurassa miesjoukkoon. - - -II. - -Aika kului liukkaasti, kuten ainakin kun on juoksemista ja hyörinää -aamusta iltaan. Minulle oli kaikki oudonpuoleista, jopa uuttakin, sillä -maanviljelyksessäkin käytäntö ja teoriia usein vetävät eri köyttä. -Huomasin oitis että nyt vasta oppivuodet alkoivat ja ettei opistossa -saamani oppi ollut muuta kuin jonkinlainen pohjusta, jolle vasta -saattoi rakentaa jotakin arvokasta, pysyvää. Mutta ainoastaan sillä -ehdolla, että pidin silmäni auki, huomioni hereillä ja etten jumaloinut -omaviisauttani. - -Onnela oli todellakin sievä maatila. Silmäni mieltyivät pian noihin -peltoihin, jotka kaartelivat poukaman rantoja kahden puolen ja joita -minä kesäpäivinä astelin ristiin ja rastiin. Viljelyksessä olevat alat -olivat perinpohjin lannoitettuja, tekomaata oli vielä suuret kappaleet -vieremillä kuusikkometsän laiteilla. Osa niistä oli jo viilletty -mätänemään ja aikomus oli lähimmässä tulevaisuudessa saada ne samaan -kasvuvoimaan kuin rintapellotkin. Uusia heinälatoja oli vielä -urakkamiehillä tekeillä kautta koko viljelysalan, joten minulla oli -kylläksi sekä ruumiin että järjen työtä. Iltasin olin tavallisesti -uuvuksiin asti väsynyt, enkä väliin kyennyt kunnolleen riisuutuakaan, -vaan heittäysin heti huoneesen tultuani vaatteissani makuulle ja nukuin -sitte kylkeäni kääntämättä kuin vettynyt puu. - -Alustalaiseni olivat kirjavaa väkeä, kuten ainakin kartanojen -alustalaiset ovat. Oli joukossa kunnon miehiäkin, rehellisiä ja työn -taitavia, mutta oli kieroluontoisiakin, epäluotettavia ja saamattomia -nahjuksia. Useimmat torpparit olivat kovan puutteen alaisia. Koko -joukossa ei ollut kuin pari hyvinvoipaa ja niillä oli, erinomaista -kyllä, rahojakin säästössä, jota vastoin toiset olivat järjestään -velassa kartanoon, kuten tilikirjoista näin. Mikä oli ottanut lainaksi -viljaa, mikä karjanrehua, mikä pienemmän rahasumman. Useimmat velat -olivat monen vuoden vanhoja, niitä oli kuitattu ja taas uusittu, joten -olivat pysyneet alkuperäisessä tilassaan. Edistymisestä ei näkynyt -olevan puhettakaan. - -Haluten päästä selville kummallako puolen pahimmat syyt olivat, rupesin -tarkemmin tirkistelemään heidän olojaan. Pistäysin odottamatta heidän -tupiinsa sammuttamaan janoani, pidin silmällä heidän lannoitustaan, -ojitustaan ja huomasin piankin että suurimmat syyt olivat heissä -itsessään. Säästäminen oli vieraskielinen sana heille, samoin oli -mahdotonta saada heitä käsittämään, että pitäisi panna suu säkkiä -myöten. Kun oli varaa -- syksypuolella oli varallinen aika heidän -keskuudessaan -- elettiin hyvin. Kun puute koputti ovelle -- ja se tuli -aina talven kantapäillä -- kärsittiin nälkää ja alastomuutta, jollei -Onnelasta saatu apua. Maanviljelys oli kuin suoraa ivantekoa. Sarat -käännettiin ylös, mutta niitä ei ojitettu eikä lannoitettu muuta kuin -nimen vuoksi. Lantaa ei ollut nurkissa, sillä ei ollut karjaakaan -tarpeen mukaan navetassa. Ja sekin vähä, mitä oli, oli surkean huonoa. -Lehmille laitettiin hauteeksi hevosen lantaa, kun ensin heinät ja rehut -olivat vähitellen vaihdetut rahaksi, ja rahat nautittiin kahvissa, -väkevissä juomissa y.m. Kurjin noista torppareista, muuan Ojala niminen -nahjus, teki minulle jo ensimmäisenä talvena sievän tepposen. Tuli -pyytämään pehkuja ja heiniä lainaksi... minä tietysti annoin. Mutta -kovinpa tulin nolatuksi, kun jouduin kirkonkylän kauppiaan luo juuri -sillä hetkellä kuin Ojalan heinät punnittiin ja vaihdettiin -pumpulikankaasen, kahviin ja sokuriin. Tuo minusta jo tuntui melkein -uskomattomalta. Mutta kevätpuolla sain kuulla varmana asiana että -Ojalan vaimo, kun muut keinot olivat loppuneet, keritsi vällyistään -villat, vei ne kauppiaalle ja sai niiden hinnaksi puoli naulaa kahvia -ja Pietarsaaren sikuria. Eikä asiaa pidetty sen kummempana -alustalaisten kesken. Sille naurettiin, kuten hauskalle kepposelle -ainakin. Käsitteet olivat siihen määrään mädäntyneet. - -Tein lujan päätöksen, että viiden tai korkeintaan kymmenen vuoden -kuluttua heillä piti olla toisinpäin olot, toisinpäin tavat. Keinot -olivat: velaksi ottaminen ja turvautuminen yleensä kartanon apuun, -paitse mikä suoranaisesti koski peltojen parantamista, jyrkästi pois, -suu säkkiä myöten elantotavoissa, ja lanta pellolle. Heidän piti itse -auttaa itseään, minä olin vain oleva välikappaleena. - -Muonarenkein tila oli monta vertaa kurjempi. Syntyneenä ja kasvaneena -varakkaan talonpoikaiskansan keskuudessa, en osannut uneksiakaan, että -niin paljon kurjuutta voi löytyä semmoisen työmiehen kodissa, joka -tekee työtä aamusta iltaan vuodet umpeensa. Heidän tilansa oli -kerrassaan toivoton, ja siihen oli etupäässä syynä asuin- ja -palkkajärjestelmä. Varsinkin ensimainittu oli omiaan tukehuttamaan -heissä kaiken pyrkimis- ja edistyshalun. Pitkä rakennus, kasarmi, oli -heidän yhteinen kotinsa, ja siellä heitä asui kymmenkunta perhettä, -kullakin perheellä pieni, yksi-ikkunainen huone hallussaan. Kun sinne -astuin sisään, vavahti talonpoikainen vereni. Tuntui mielessäni siltä, -että mokoma asuinjärjestelmä polki ihmisyyttä jalkainsa alle. -Sullomalla tuolla tavoin työmiesperheitä yhteen rakennukseen heissä -ikäänkuin sammutettiin perin juurin kaikki pyrkimys, ja heistä tehtiin -elävältä kuolleita työjuhtia. Ettei kenenkään kauneuden-aisti tulisi -loukatuksi, oli kasarmi rakennettu kuusikkometsän suojaan, parin -kilometrin päähän kartanosta. Sieltä ei se siintänytkään kartanon -mäelle. Ei kukaan vierailija joutunut näkemään noita likaisia lapsia, -joita kasarmin seinät ympäröivät, ja sitä epäsiisteyttä, joka siellä -oli olojen yleisenä pääpiirteenä. - -Palkkausjärjestelmä oli toinen haitta. Muonarengit saivat jyviä ja -kuorittua maitoa työstään. Kun rupesin tarkkaamaan heidän elantoaan, -tulin siihen vakaumukseen, että heidän täytyi olla melkein puolinälässä -joka päivä. Palkka oli todellisuudessa niin pieni, ettei se -taitavastikaan hoidettuna voinut riittää ravinnoksi muonarengille ja -hänen perheelleen. Sitäpaitse oli kasarmin naisväki taloudenpidossa -vielä surkuteltavammassa maineessa kuin torpparein vaimot. -Minkäänmoinen ruoanlaittaminen ei tullut kysymykseenkään, paitse ehkä -leivän paistaminen ja perunain keittäminen. Ylipäivistä saadut palkat -vierivät kasarmistakin kauppiaiden puotiin ja monta tuommoista tarinaa, -kuin Ojalan emännän vällyjen villat, kerrottiin muonarenkeinkin -vaimoista, osattiinpa niistä väliin sukkelampiakin tepposia jutella. - -En voinut olla vertailematta itsekseni kotikyläni oloja Onnelan -oloihin. Miten jyrkästi erilaisia ne olivat! Aivan kuten yö ja päivä. -Kotikylässäni nuori mies, jolla oli vankat käsivarret ja joka tahtoi -miehestä käydä, tähtäsi oman konnun rakentamista, oman perunamaan -perkkaamista. Ja tupaloita ilmaantuikin jokaisen mäen kylkeen, jokaisen -notkon laitaan. Mutta Onnelan muonarengit eivät tähdänneet minnekään. -Kasarmin seinät muodostivat niin korkean esiripun, ettei sen ylitse -näkynyt muuta maailmaa lainkaan. Vaivaistalo ehkä jolloinkin -kumotti esiripun takana, mutta kumotus oli vielä niin heikkoa. -Talonpoikais-tuvassa söi muonarenki isännän rinnalla talon ruokaa, -Onnelassa sille työnnettiin jyviä ja sinistä meijerimaitoa. Ja -kuitenkin morkattiin talonpoikia ja niiden oloja... pidettiin niitä -melkein raakalaisina, joilla ei ole muita kuin eläimellisiä viettejä, -ahneutta, kovasydämmisyyttä, taikauskoa, helvetinpelkoa j.n.e. - -Talven kuluessa olin usein ollut pitoloissa isäntäväkeni luona. Aina -kun tuli vieraita, joko useampia taikka vain pienempikin seura, -kutsuttiin minutkin mukaan. En ollut taipuisa väkevien nautintoihin, -mutta en ollut ehdotonkaan. Tyhjensin kernaasti lasillisen ja katselin, -istuen jossakin sokkelossa yksikseni, kaikkea sitä ylellisyyttä, joka -tulvimalla tulvi heidän kesteissään. Kun nuo sivistyneet herrat ja -virkamiehet, jommoisia onnenlapsia vieraat poikkeuksetta olivat, -myöhemmin illalla ilostuivat, alentautuivat he puheisin minunkin -kanssani. Siirrättivät itseään lähemmäksi ja nostivat lasinsa minun -lasini rinnalle. Kysyivät miten olin vanha, mistä olin kotoisin, -viihdyinkö Onnelassa hyvin, aioinko kohdakkoin mennä naimisiin ja muuta -semmoista, mitä kielen kärelle sattui. Tuommoisien kestien jälestä -tuntui aamusilla luonnossani kuin olisin polkenut ihmisyyttä minäkin -jalkojeni alle. Minua silloin oikein hävetti astua muonarenkien ja -torpparien joukkoon, sillä tiesin mitä laihaa ravintoa heillä oli -repuissaan päivällistä varten. Ja kuitenkin oli juuri heidän -käsivartensa tehneet Onnelan ympäristön niin viljavaksi. Heidän -hikeänsä se oli, joka kestilöissä virtasi ulkomaalaisena viininä. -Kaikki se ylellisyys, joka tulvimalla tulvi Onnelan komeissa saleissa, -oli muonarenkien ja torpparien voiman väkeä... Ja minä lopetin nuo -kestissä käynnit, kun olin oppinut tuntemaan alustalaisteni tilan -sivuseikkoja myöten. Selitin emännälleni, että olin liiaksi -talonpoikainen keikkumaan herrain rinnalla ja että koko seuranpito -piinasi minua. Hän piti sitä luonnollisena, mutta oli vakuutettu että -voisin harjottelemalla vapautua talonpoikamaisuudestani, jos vain -tahtoisin. -- Mutta minäpä en tahdo, vastasin minä jyrkästi ja -epäkohteliaasti. - --- Vai niin, te siis jumaloitte talonpoikia. Sepä on omituista ja -harvinaista. - -Talvea seurasi kaunis, myötäinen kesä. Ilmat olivat maanviljelijälle -sopivat, kaikki työ luisti kuin ehjän koneen käynti, ei millään puolen -sattunut vastahakoisuuksia. Olin jo vähin tottunut töiden johtoon, -joten vältin kaikki turhat juoksut ja ikäänkuin vakaantuneena -askeleissani kävelin työpaikalta toiselle pitäen silmällä, että -koneistoni joka jäsen pysyi liikunnassa ja pyörinnässä. Kevätkesällä -tulivat pojat ja tyttäret kouluista kotiin. Vanhempi poika Isidori eli -Iisi, joksi häntä lyhyesti sanottiin, oli jäänyt luokalle ja siten oli -nuorempi veikko sivauttanut ohitse. Sillä oli loistavat arvonumerot -todistuksessa. Tytöt olivat puhjenneet kukoistaviksi neidoiksi ja -tulleet yhä kauniimmiksi, suloisemmiksi. Jonkinlainen sanaton ystävyys -kasvoi minun ja vanhemman pojan Iisin välille. Me yhdessä astelimme -peltoja ja maita pitkin, söimme yksiä eväitä, kun jouduimme pitempiä -kierroksia tekemään ja yhdessä, kalastelimme poukaman syvänteissä, -milloin minulle sattui joutilasta aikaa. Huolimatta kallellisista -opintoseikoistaan oli poika alkukesällä iloinen, jopa väliin huiman -vallatonkin, mutta jota lähemmäksi koulunkäynti-aika läheni, sitä -nolommaksi painui pojan mieli, ja ihan viimeisinä päivinä käveli hän -alakuloisena rinnallani, istuskeli minun vieressäni, katseli -jalkoihinsa ja oli vaiti kuin kala. Lähtöpäivän edellisenä iltana -menimme vielä ongelle, mutta vaikka ahventurakoita tulla tuprutteli -veneesen paremmin kuin koskaan ennen, ei Iisin kasvot olleet iloiset -eikä huulet kääntyneet hymyyn kertaakaan koko iltana. - --- Mikä sua niin ikävöittää? kysäsin vihdoin, viuhaistessa ongen -veteen... sanoppa... - -Pojan kasvoille levisi vahva puna ja melkein supattaen hän vastasi: - --- Koulunkäynti on niin ikävätä. - --- Etkö tulisikaan mielelläsi isoksi herraksi? - --- En, ei minua haluta herraksi. - --- Sepä kummaa! Miksi on mielesi tulla? - -Yhä vahvempi puna levisi Iisin kasvoille ja aivan kuin salaa hän -supatti: - --- Talonpojaksi minun on mieleni. - -Minä ihan äimistyin ja jouduin sanattomaksi, sillä tuommoista syytä en -osannut arvatakaan. Huonoa päätä, laiskuutta ja muuta semmoista olin -ajatellut syyksi, mutta talonpoikaismielisyyttä, sitä en osannut -unissanikaan ajatella. Täysiverisissä herras-oloissa, kuten Onnelassa, -vivahti tuommoinen ilmiö luonnon-oikulta. - --- Miten semmoisiin tuumiin olet ajautunut? - --- Taivas sen ties. Olen jo viidentoista vanha, ja siitä saakka, kun -olen osannut erottaa kuun auringosta ja omenan päärynästä, olen -kuvitellut tulla talonpojaksi. Se on niin lujasti ajatuksissani kiinni, -kuin pahka koivun kylessä. Siellä kaupungissa, kun vain näen -maalaiseukkoja ja -ukkoja, joudun oitis kovaan kiusaukseen viskata -kadulle Kornelius Nepokset ja Euklideet, ja mieleni on hypätä ylös -heidän rattailleen. Ja sitte ajaa kauas metsän taakse, jossa on -huhtamaita, tulipalon vaarassa ollut ja seiniltään osaksi hiiltynyt -sauna, suuri tupa, jossa on heinäsirkka ja tupakkia pureskeleva -Matti... oih, minä joudun vallan pyörälle, kun ajattelen tuota kaikkea. - -Ilma kun tuli jo sumuiseksi ja kosteaksi, melosimme rantaan ja -astelimme rinnattain ylös, hän kantaen kalanippua ja minä onget -olallani. Meijerirakennuksen nurkalla sanoimme toisillemme hyvästit. - -Minä tiesin että hänen talonpoikaisunelmansa joskus haihtuvat. - - -III. - -Suuret aikeeni torpparien suhteen menivät surkeasti myttyyn. Kului -toinen vuosi ja kolmaskin eikä heidän tilansa ollut viittä valkeampi. -Sama puute, sama kädestä kärsään eläminen kuin minun tullessanikin -Onnelaan. Kaikki neuvoni, avuliaisuuteni oli iskenyt päämaalin sivu, -tuottamatta edes näennäistäkään hedelmää. He kuuntelivat tarkkaavaisen -näköisinä esityksiäni säästeliäisyydestä ja ahkeruudesta, mutta selkäni -takana nauroivat he minulle, ja tekivät lainoja oikealle ja vasemmalle. -Tukinveto oli talvisin heidän vasituisena rahatyönään, ja luulenpa että -ilman sitä olisi moni ollut tiukalla, sillä, kuten tulin vähitellen -saaneeksi vihiä, oli usealla isompikin velka, jonka takeeksi oli -pantattu milloin hevonen, milloin lehmä. Huomasin turhaksi vetää heitä -lujemmalle, sillä sukupolvien traditsioonit vaikuttivat heihin siksi -valtavasti, eikä toisekseen asumisen ehdotkaan, tarkemmin tutkittuina, -olleet kovin valoisia. Viljelysmaat olivat suhteellisesti hyvinkin -verotetut eikä ollut mitään takeita etujen pysyväisyydestä, jos olot -kerran olisivatkin hyvinvoipuuteen päin suuntaneet kulkunsa. -Irtisanominen torpasta saattoi tapahtua minä päivänä tahansa. -Muutokseen olisi tarvittu toinen sukupolvi, vereksempää intoa, -sitkeyttä ja takeita etuuksien pysyväisyydestä. - -Esittelemättä mitään suoranaista keinoa torpparien tilan -parantamiseksi, huomautin kerran isännälleni, että toki jotakin -tarvitsisi yrittää heidän hyväkseen, ihmisyyden nimessä -- jotakin, -josta en itsekään ollut vallan selvillä. Mutta hän nauraen vastasi: - --- Haaveilut ovat aina enemmän tai vähemmän hämäriä. Ei se ole -autettavissa, joka ei itse tahdo itseään auttaa, ja semmoisia juuri -ovat Onnelan torpparit, paitse noita kahta. - --- Kyllä niin, ei ne ole miesten paraita... niissä on miespolvien -vaikutusta, ja se juuri on auttamatonta. He ovat tavallaan piittyneitä -niin tuon kuin tämänkin suhteen. - --- Kyllä ymmärrän... ja kenenkään yksityisiin asioihin on mahdoton -sekaantua. Löytyy ainoastaan yksi keino... ja siihen keinoon olenkin -päättänyt ryhtyä. - --- Mikä keino se on? - --- Hävitetään kaikki torpat ja rakennetaan toinen kasarmi. Torppareista -tulee oivia muonarenkejä. - --- Kyllä tulee... mutta sitte tarvitsisi antaa toinen nimi Onnelalle. - --- Mikä nimi...? - --- Kurjala, esimerkiksi. - -Meidän välillämme syntyi tulinen sanakahakka, jossa ei sattuvia sanoja -säästetty kummaltakaan puolen. Isännälläni oli asiallisia tietoja -aseena, minussa talonpoikaisveri iski kuumia kipenöitä, niin me -ottelimme, hän järjellään, minä sydämmelläni. - --- Kasarmi on mustin tahra ja häpeäpilkku suurviljelyksemme -kehityshistoriassa. Muonarengit ovat sullotut kuin elukat kasarmin -karsinoihin, sen sijaan että olisi laitettu niille oma tupa, perunamaa, -lehmänlaidun. Sen sijaan että olisi heille suotu jotakin edistyksen -ehtoja, on kaikki pyrkimisen halu sammutettu heissä... ja, miksi en -sitä sanoisi, samalla kaikki ihmisyyskin. Sen sijaan että -suurviljelijät, jotka ovat sivistyneitä ja joilta siis voi vaatia -enemmän, antaisivat talonpojille hyvää esimerkkiä, polkevat he itse -ensimmäisinä ihmisyyttä jalkojensa alle. - --- Jos olisitte käyneet Venäjällä, Amerikan tehtaissa ja Belgian -hiilikaivoksissa, puhuisitte toisin. Muonarenkimme ovat heidän -suhteensa onnen lapsia. Jos muuten luulette, että alustalaisten tila -muissa kartanoissa on loistavampi kuin Onnelassa, niin... - --- Ei, sitä en ensinkään tahdo väittää, päinvastoin, sen mukaan mitä -olen kuullut, eletään meillä paremmin kuin muualla... itse ne niin -vakuuttavat. - --- No älkää sitte loruilko. Ei yhteiskunnalliset edistykset käy -ukon-ilman tavoin, ne ottavat käyttääkseen pitempiä aikoja, -vuosikymmeniä ja vuosisatoja, mutta sitte ne tekevät pysyväistä. - -Epäilemättä hän oli oikeassa... ja minä ehkä olinkin turhanpäiväinen -intoilija, kokematon talonpoika, joka jumaloin omaa takkiani ja joka -juoksin pääni kantoon, kun eivät kaikki pyyhkineet suutaan puhtaaksi -samaan suuntaan kuin minä. - -Ja niin se meni sekin kesä, Iisi ei joutanut minun kanssani -seurustelemaan, sillä hänellä oli kotiopettaja. Oli päässyt ehdoilla -kuudennelta luokalta ja hänen täytyi hikoilla kesäkausi kirjojen -kanssa. Nuorempi poika oli jo viimeisellä luokalla, ja vanhempi neiti -meni kihloihin erään etevän ja hienokäytöksisen varatuomarin kanssa. -Kihlaus julkaistiin talvella, loppiaisen tienoissa, ja samaan aikaan -vietettiin Onnelassa isännän nimipäiviä. Koko pitäjän ylimystö saapui -miehissä Onnelaan, hevonen hevosen jälestä ajoi lasikuistin eteen, -turkkeihin puettuja herroja ja naisia purkautui reestä ylös. Sitä oli -komea kaukaakin katsella. En aikonut mennä kesteihin, mutta kun -emäntäni erittäin muistutti, etten millään ehdolla saisi jäädä pois, -menin kuin meninkin, huolimatta kaikesta vastenmielisyydestäni. Istuin -entiseen sopukkaani, silmäilin sieltä ympärilleni, tein huomioita ja -johtopäätöksiä. Sulhasen jälestä oli Onnelan nuorempi poika lupaavin -miehen-alku koko seurassa. Vanhempi poika oli edistynyt sekin... oli -paljo muuttunut ensi näkemästäni. - -Hilpeä mieliala vallitsi vieraiden kesken ja se kohoutui -korkeimmilleen, kun sulhanen alkoi kuvailemaan Pariisia sen mukaan kuin -oli omin silmin nähnyt. Henkeä pidättämällä häntä kuuntelivat nuoret -tytötkin, silmissä sellainen ihastuksen hurme, kuin jos jo olisivat -itse astelleet bulevardeja, noita loisto- ja kauneus-kaikkien -valtakäytäviä. Tarttuipa tuo ihastuksen hurma minuunkin, tempauduin -minäkin tietämättäni ajatusteni mukaan. Istuin lekotellen bulevardeilla -minäkin, päiväpaisteessa, sanomalehtiä lukien ja hengittäen keuhkoihini -Pariisin lumoavaa ilmaa. -- - --- ... Muttei ole semmoista perspektiiviä kuin ranskalaisilla. Ajat -Pariisiin sisään ja pelkkä perspektiivi hurmaa sinut. Ajat sisemmälle, -luulet ettei kauniimpaa enää voi tulla vastaasi. Mutta loisto, komeus -sittekin yhä paisuu. Myönnät että on kauniimpaa, yhäti komeampaa. Ja -kun tulet keskukseen, jossa maakuntain kuvapatsaat seisovat, jäät -jähmettyneenä paikallesi. Katsot ja katsot... ja päätäsi pyörryttää... -ja silmiäsi huikaisee. Paraan karamellin, Elysein palatsin, jätät -viimeiseksi... Ja sitte tuo elämä bulevardeilla, kun sanomalehtien -iltapainokset ilmaantuvat kioskeihin... silloin tunnet maailman -kaupungin sydämmen tykytyksen. Ihmisvirta tyrskyy ja kuohuu kuin koski -putouksensa juurella. Ja kaikki on hilpeätä. Ihmisiä istuu kaduilla -pöytien ympärillä... Siinä näet herttaisuutta, kauneuden aistia, -naisten loistavia pukineita. Ja tuo kaikki lumoo sinut. Pariisi on -maailman lumotar, ei sen rinnalla kestä mikään. - -Kertoja oli illan sankari ja hän piti hilpeyden eleillä viimeiseen -silmänräpäykseen saakka. Vasta puoli-yön vaiheilla hankkivat vieraat -lähtemään. Käänsin takinkaulukseni ylös ja astuin asuntooni, -jättelemättä hyvästi ketään muita kuin emäntääni. Kauniit kuvitukset -tuudittivat minut hyvään uneen, aamulla heräsin vasta parahiksi -kellonsoittoon. Ajatuksissani vielä hiljaa lainehti Pariisin komeus ja -bulevardein loisto. Hieroin silmiäni, puin hätä hätää ylleni ja -kiirehdin renkitupaan, jonne miesten oli tapa aamusin keräytyä. Oli -kovin kurja ilma. Pohjoinen vihuri vinkui nurkissa, tuoksuttaen lunta -korkeisin nietoksiin, ja ilma oli niin sakeana lumiryöppynä, ettei -eteensä tahtonut nähdä. - --- On lujaa talvea, ompa hemmetti vieköön... ei masennu päiväksikään. - --- Ei masennu... jollei olisi jo ennalta rästipäiviä, menisinpä omaan -konttuuni. - --- Samoin tehtäisi meilläkin... tuo ilma on niin äksyä. - --- Unohditte syödä läskiä ennen lähtöä, virkkoi joku koiranhammas... se -pitää sisukunnan kuumana. - -Muonarengit ja torpparit nauroivat kierosti. Mistäpä se tuli läski -heidän pataansa? - --- Entä Jäntti ja Ojala? kysyin minä... ovatko taaskin jättäneet -rästiin? - --- Jäntti löi eilen kirveellä polveensa, vastasi vouti... sitä miestä -aina kova onni pukkailee. - --- Ja Ojalassa on emäntä loppumaisillaan... kuuluu olevan jo -puhumattomana. - --- Sepä surkeata! Tiesin että Ojalassa oli kaksi pientä lasta, jotka -tarvitsivat äidin hoitoa... Mutta näkyy Rantakin olevan poissa. - --- Kyllä se tulee tänään kartanoon jyviä hakemaan... leipä on lopussa. - -Määräsin töihin nuo puolinälkäiset olennot, joiden elämä oli taistelua -leipäkannikkaan edestä ja joiden ainoa vaatimus oli saada elää Jumalan -luomassa maailmassa, olipa elo sitten miten tiukkaa ja ahdasta tahansa. -Tulisesta sanakahakasta saakka, joka sattui isäntäni kanssa, oli vereni -rauhoittunut jonkinlaiseen valelepoon. En ajatellut juuri sinne enkä -tänne ja aivan ehdollani vältin tehdä huomioita, joiden tiesin -karvauttavan luontoani. Mutta ankara talvi rupesi kovin kourin -häilyttelemään rauhaani, saattaen minut ristiriitaan omankin järkeni -kanssa. Nimipäiväkestien jälestä en enää voinut mitään seikkaa punnita -tyynesti ja puolueettomasti. Onnelan olot vääntyivät silmissäni aina -irvilleen. Toisella puolella sivistys, nautinto ja kaikki edut, -toisella puolen raakuus, kurjuus ja kaikki velvollisuudet. -Liiallisuudet kummallakin puolen olivat liian jyrkät vastakohdat -toisilleen eikä niiden karvauttavaa vaikutusta lievittänyt sekään -mahdollisuus, että muualla kartanoissa elettiin ehkä vieläkin -jyrkempien vastakohtien välissä. - -Ja vasta huomasin, miten väärälle tolalle olin joutunut, valitessani -itselleni pehtoorin toimen, miten nurinpäiväinen oli asemani, kun -sydämmeni ja tunteeni kallistuivat jyrkästi muonarenkien ja torpparien -liittolaisiksi, jota vastoin terve järkeni piti isäntäni puolta. - -Talonpoikais-vereni, se oli yksin syypää onneni häviöön... ja verenviat -ne ovat parantumattomia. - - -IV. - -Melkein salaa ja huomaamattani se ajatus oli kypsentynyt ja muodostunut -sielutieteellisten lakien mukaan työksi, toiminnaksi, ennenkuin vielä -olin ehtinyt hätimmitenkään seurauksien painavuutta punnita. Tunteeni -ja sydämmeni, joiden voimia en nuoruudessani tullut kokemaan, -vaikuttivat järkeeni ja toimintaani horjumattoman painolain tavoin. En -käsittänyt muuta kuin yhden ainoan asian, nimittäin sen, että minun -piti joutua pois asemastani, pois Onnelasta muuanne maailmaan, jossa on -tasaisemmat olot, jossa ei kurjuus ja ylellisyys ole niin -silmiinpistävätä. - -Ja eräänä pilvettömänä kesäpäivänä seisoin minä isäntäni työhuoneessa, -taitellen kokoon todistuspaperia kuusivuotisesta palveluksestani. En -kummastellut, vaikka käteni pyrkivät tutisemaan ja ääneni oli -tuommoinen epävarma, kuten syyllisen ääni oikeuden edessä. Aivan -jouduin hämille, kun entinen isäntäni täyteliäisellä äänellään virkkoi: - --- Te olette kelpo mies... jos milloin kadutte tätä tekoanne, -kirjoittakaa minulle, saatte olla varma että... - --- Paljon kiitoksia. - -Tiesin ettei tuo ollut mielittelyä, isäntäni oli siksi suoraluontoinen -mies. Puhui aina sitä mitä ajatteli. - --- Ja sanokaapa nyt, ennenkuin lähdette, varsinainen syy... se oli -rouva, joka ilmaantui ovelle ja noin kysyi. - --- Eihän sitä voi sanoa, kun ei ole... ei minulla ole mitään -varsinaista syytä. - --- Mitä varten sitte jätätte meidät? - --- Hm, sitä en tosiaankaan voi sanoa. - --- Olemmeko ehkä loukanneet teitä? - --- Ei, rouva hyvä, ei minua ole kukaan loukannut. - --- Ja kuitenkin erootte. - --- Siksipä se nyt on käynyt. - --- Ja teillä ei ole paikkaa tiedossa. - --- Ei ole. - --- Ja ette tahdokaan semmoista. - --- En, rouva hyvä... en minä tällä kertaa... - --- Menettekö vanhempienne luo? - --- En, olenhan jo muistaakseni kertonut kotoiset asiani. - --- Niin vainenkin, isänne meni onnettomaan takuusen ja... kenellä se on -kotitalonne? - --- Vanhemmalla veljelläni... se nai rikkaan tytön. - --- Teille ei jäänyt mitään osuutta. - --- Ei mitään. Siskoni ovat naimisissa, nuorempi veljeni on -kansakoulun-opettajana. - --- Niin vainenkin, kyllä jo muistan... No minne sitte menette? - --- En tieltä, en lainkaan... en ole vielä tullut tarkemmin -ajatelleeksi. - --- Jos minä nyt pyytäisin teiltä pois eropaperin ja sanoisin: jääkää -meille ijäksenne, naikaa ja... - --- Ei, rouva hyvä, minä olen itsepäinen. Kiitoksia hyvästä kohtelusta -ja... - -Kiirehdin jäähyväiskohtausta, sillä se kääntyi odottamattani -semmoiselle suunnalle, että oli syytä pelätä lujuuteni murskautumista -minä silmänräpäyksenä tahansa. - -Pihalla oli suuri seura naisia ja herroja kroketinlyönnissä. Jätin -hyvästi Iisin -- nuorempi poika oli ulkomaan matkalla -- jolla jo oli -päässä valkoinen ylioppilaslakki, ja nuoremman neidin, joka vielä oli -naimatonna kotosalla. - -Vaatekirstuni oli jo nostettu rattaille. Minuutin, parin kuluttua ajoin -viettävää lehtokujaa alas, jokseenkin tyyntyneenä ja kylmämielisenä. -Onnelan hohtavat seinät ja kauniit maisemat jäivät taakseni, jäivät yhä -kauemmaksi. Ja kun tultiin korpimetsän laiteelle ja maantie koukistui -korkean kuusimetsän sisään, oli Onnela kadonnut näkyvistä. - --- Se kasarmin rakentaminen on annettu urakalle, virkkoi kyytimieheni, -tallirengin kuusitoista-vuotias poika. - --- Kenelle? - --- Koljon Taavetille... se otti halvimmasta. Pitäisi olla -pyhäinpäiväksi asumakunnossa. - --- Vai niin... kyllähän tuon jo siksi ehtiikin... onhan ne pitkiä -kesäiset päivät. - -Olin jo ihan tyyni... olin sama hiljainen ja miettivä mies kuin -entisinäkin aikoina. - - -V. - -Olin ollut lähtevinäni onnettomuutta pakoon, mutta todenteossa olinkin -lähtenyt onnea pakoon. Minulle tuli piankin kovat käteeni. Sievät -säästöni, jotka olin kuuden vuoden ajalla tehnyt, hupenivat viimeiseen -penniin saakka eräässä yrityksessä, johon annoin itseni houkutella. -Jouduin omaisuuden puolesta yhtä putosen puhtaaksi, kuin kotoista -perintöjakoakin tehdessä. Koskemattomaksi omaisuudekseni jäi vain -samainen vaatekirstu, jonka omistajana olin jo Onnelaan lähteissänikin. -Kotiseuduilleni en voinut mennä, sillä siellä olisin joutunut -ivanalaiseksi, kun huhuja kulki, että olin huonon käytöksen -takia joutunut pois Onnelasta, Voidakseni elää ja pysyä -talonpoikaisaatteilleni uskollisena, täydyin ryhtyä ruumiilliseen -työhön. Tuo oli alussa vaikeata, kovinkin vaikeata, mutta vähitellen -totuin raatamaan. Minulla oli luontainen taipumus ojankaivuuseen -- -opistossa ollessa olin saanut ensimmäisen palkinnon kilpa-ojituksessa --- ja sitä työtä alussa enimmäkseen harrastelinkin. Sateisina kesinä ja -syksyinä, jolloin maa on pehmeätä, kävi työ hyvin laatuun, mutta -milloin tuli kovat poudat ja aikaiset talvet, silloin olin pakoitettu -luopumaan lapiostani. Rupesin kokeilemaan salvuumiehen alalla ja -huomasinpa ilokseni, että minussa löytyi pieni taipumuksen siemen -siihenkin. Ja siksi se elämäni sitte muodostui, että jollen istu -rakenteilla olevan huoneen nurkalla, salvuumiehen kirves kädessäni ja -pohjalaisen kuuluisa ja komea tuppirustinki vyölläni, niin kumartelen -lapioineni vesiperäisillä saroilla, viillän turpeita, nostelen savea -saran syrjälle, ja laitan semmoista pyöreäpohjaista ja luotisuoraa -ojaa, että sivutsekulkijakin pysähtyy ihmettelemään. Luonnollista on, -että vältän herraskartanoita ja haen työmaani talonpoikien tanhuvilta -ja heidän peltojensa pientareilta. Suuret talonpoikais-kylät ovat minun -onnelani, siellä tunnen itseni koteutuneeksi, siellä viihdyn kuin kala -mutapohjaisessa järvessä. En virkkaa kellekään kuolevaiselle, että olen -nähnyt parempiakin päiviä, että olen heilunut pehtoorina komeassa -kartanossa, istunut herrain seurassa ja kilistänyt lasia heidän -kanssaan. Jos noista seikoista ruvetaan saamaan hiukankin vihiä, -siirryn minä lapioineni, salvuukirveineni ja tuppirustinkineni toiseen -paikkakuntaan. - -Noin minä elelen ja siirtelen itseäni, miten mieleeni sattuu. Kuluu -vuosia viisi, kuusi, retkeilyni kutistuvat lyhyemmiksi, ja rajoittuvat -määrätylle alueelle. Menen, näetsä, naimisiin. Mutta aatteilleni pysyn -yhä uskollisena. Ojittelen talonpoikien peltoja, rakentelen heille -huoneita, perheeni lisääntyy ja minä tunnen itseni tyytyväiseksi. - -Tosin tupani on pieni, tosin puutekin käy väliin luonani terveisillä, -mutta se ei häiritse tyytyväisyyttäni. Puute on inhimillistä, sitä en -kammoo, ainoa jota kammoon, on toivottomuus. Kylässä on kansakoulu ja -lapseni käyvät siellä, Lähin naapurini on eräs muonarenki ja hänenkin -tyttönsä käy kansakoulua. Näen tasa-arvoisuutta joka puolella. - -Väliin muistelen Onnelan aikuisia aikoja, ja vaikka muistellessani -väsymys karmii selkäluitani, eivät ne ajat kuitenkaan käy kateekseni -eikä mieleni pala niiden perään. En lainkaan kadu, että lähdin onneani -pakoon ja rupesin salvuumieheksi ja ojan kaivajaksi. Ne toimet ovat -luonteelleni niin mainion sopivia! - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Kotipoluilta I, by Emil Lassinen - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOTIPOLUILTA I *** - -***** This file should be named 61881-8.txt or 61881-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/6/1/8/8/61881/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/61881-8.zip b/old/61881-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 02d3b78..0000000 --- a/old/61881-8.zip +++ /dev/null |