diff options
Diffstat (limited to 'old/61848-8.txt')
| -rw-r--r-- | old/61848-8.txt | 12521 |
1 files changed, 0 insertions, 12521 deletions
diff --git a/old/61848-8.txt b/old/61848-8.txt deleted file mode 100644 index 0088ef8..0000000 --- a/old/61848-8.txt +++ /dev/null @@ -1,12521 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Kristiina Lauritsantytär I (of 3): Seppele, -by Sigrid Undset, Translated by Siiri Siegberg - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Kristiina Lauritsantytär I (of 3): Seppele - - -Author: Sigrid Undset - - - -Release Date: April 16, 2020 [eBook #61848] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KRISTIINA LAURITSANTYTÄR I (OF 3): -SEPPELE*** - - -E-text prepared by Tuula Temonen and Tapio Riikonen - - - -KRISTIINA LAURITSANTYTÄR I: SEPPELE - -Kirj. - -SIGRID UNDSET - -Tekijättären luvalla suomentanut - -Siiri Siegberg - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1923. - - - - -I. - -JØRUNDGAARDIN KARTANO - - - - -I. - - -Ivar Gjeslingin, Sundbyn herran kuoleman jälkeisessä perinnönjaossa -armon vuonna 1306 joutuivat hänen tiluksensa Silissä tyttärelle, -Ragnfridille, sekä tämän puolisolle Lauritsa Bjørgulfinpojalle. -Nämä olivat asuneet aikaisemmin Lauritsa Bjørgulfinpojan kartanossa -Skogissa, Folion pitäjässä lähellä Osloa, mutta muuttivat nyt -Jørundgaardiin, joka sijaitsi ylinnä Silsvoldissa. - -Lauritsa kuului sukuun, jota tässä maassa nimitettiin Laamanninpojiksi. -Se oli tullut Ruotsista silloin kun Laurentius Itägööttiläinen, joka -oli ryöstänyt Bjelbojaarlin sisaren, neito Bengtan Vretan luostarista, -tämän kera pakeni Norjan puolelle. Laurentius-herra eli kuningas -Haakon Vanhan turvissa ja joutui suureen suosioon; sai kuninkaalta -Skogin tilan. Mutta asuttuaan maassa kahdeksan ajastaikaa hän kuoli -tautiin, ja leski, Folkungien tytär, jota Norjassa nimitettiin -kuninkaantyttäreksi, lähti takaisin kotimaahan, jossa teki sovinnon -heimolaistensa kanssa. Hänet naitettiin sitten rikkaaseen sukuun -toiseen maahan. Häntä ja Laurentiusherraa ei oltu siunattu lapsilla, -ja niin peri Laurentiuksen veli Ketil Skogin. Tämä oli Lauritsa -Bjørgulfinpojan isoisä. - -Lauritsa oli joutunut naimisiin nuorella iällä; hän oli ainoastaan -kahdenkymmenenkahdeksan vuoden vanha tullessaan Siliin, sekä kolme -vuotta nuorempi vaimoansa. Kasvavana hän oli ollut henkivartiossa -ja saanut hyvän kasvatuksen; mutta naituansa jäi hän asumaan -rauhassa tilallensa, sillä Ragnfrid oli jonkun verran omituinen -ja raskasmielisyyteen taipuvainen luonteeltansa eikä viihtynyt -etelänpuoleisten parissa. Kadotettuaan kolme poikaa kapalolapsina hän -tuli kerrassaan ihmisaraksi. Jotta vaimo silloin joutuisi lähemmäksi -sukuaan ja muita tuttaviaan, muutti Lauritsa Gudbranninlaaksoon. Heillä -oli sinne saapuessaan yksi lapsi elossa, pieni tytär, jonka nimi oli -Kristiina. - -Mutta juurruttuaan paikalle he elivät enimmäkseen entistä hiljaista -elämäänsä, pysyttäytyen omissa oloissaan; Ragnfrid ei näyttänyt -välittävän suuria omaisistaan, sillä hän ei käynyt näissä useammin -kuin mitä sopu vaati. Osaksi tämä johtui siitä, että Lauritsa ja -Ragnfrid olivat hyvin hurskasta ja jumalaapelkääväistä väkeä, jotka -kävivät ahkerasti kirkossa, kestitsivät luonaan Herran palvelijoita -ja kirkon asiamiehiä tai pyhiinvaeltajia, näiden matkatessa laakson -pohjaa pohjoiseen, Nidarosiin. Myös kirkkoherralleen -- joka oli -heidän lähin naapurinsa ja asui Romundgaardissa -- he osoittivat -alamaista kunnioitusta. Mutta muu laakson kansa piti kirkkolaitosta -kymmenyksineen, maaveroineen ja rahankantoineen muutenkin liian -rasittavana, eikä siis viitsinyt enää huolehtia tarkasti paastoista ja -rukouksista ja kuljettaa luokseen pappeja ja munkkeja muulloin kuin -tarpeen vaatiessa. - -Muuten nautti Jørundgaardin väki suurta kunnioitusta ja suosiota, -varsinkin Lauritsa, joka oli tunnettu voimakkaaksi ja rohkeaksi, -vaikka rauhaarakastavaksi mieheksi, tavoiltaan siivoksi ja -oikeuttarakastavaksi, käytökseltään säädylliseksi, mainioksi -maanviljelijäksi sekä taitavaksi metsästäjäksi; varsinkin oli tämä -innokas suden ja karhun sekä muiden petoeläinten pyytäjä. Muutamassa -vuodessa hän kokosi hallintansa alle suuret alat maata, mutta oli silti -hyvä ja auttavainen isäntä alaisiaan kohtaan. - -Ragnfridia nähtiin niin harvoin, että hänestä pian lakattiin puhumasta -melkein tyystin. Ensi aikoina hänen muuttonsa jälkeen kotilaaksoon -moni oli ihmetellyt hänen muuttumistaan, sillä hänet muistettiin -entisiltä Sundbyn ajoilta. Kaunis hän ei ollut ollut koskaan, mutta -silloin hän oli sentään näyttänyt raikkaalta ja iloiselta; nyt hän oli -niin surkastuneen näköinen, että häntä huoleti olisi voinut luulla -kymmentä eikä kolmea vuotta vanhemmaksi miestään. Ihmisten mielestä -hän suri liiaksi lapsiansa, sillä muissa suhteissahan hänen osansa oli -parempi kuin useimpien muiden vaimojen -- hän eli hyvissä varoissa ja -oli arvossapidetty, eikä tiedetty olevan mitään moitteen sijaa hänen -suhteessaan mieheensäkään: Lauritsa ei etsinyt toisten naisten seuraa, -neuvotteli hänen kanssaan perinpohjin kaikista asioista, eikä päästänyt -suustaan yhtään tylyä sanaa, olipa juovuspäissään taikka selvä. Ja -eihän tämä ollut edes niin ikäloppu vielä, ettei olisi voinut saada -ajanpitkään useampiakin lapsia, jos Luoja salli. - -Jørundgaardiin ei ollut aivan helppo saada nuorta palveluskuntaa, -mihin oli syynä emännän raskas mielen laatu sekä se, että siellä -pidettiin niin ankarasti kaikki paastot. Muuten ei kartanosta puuttunut -mitään ja hyvin harvoin tarvitsi siellä turvautua nuhteisiin tai -ojennukseen; Lauritsa ja Ragnfrid olivatkin itse esikuvana työssä. -Mies oli tavallaan iloinenkin, otti väliin osaa tanssiin ja lauluun -nuorison leikkiessä kirkkomäellä valvonta-öinä. Mutta sittenkin kävi -Jørundgaardissa etupäässä vanhempaa väkeä; nämä viihtyivät hyvin ja -istuivat siellä kauan. - - * * * * * - -Kun heidän lapsensa Kristiina oli seitsemän vuoden iässä, lupasi isä -kerran ottaa hänet mukaansa karjalaitumelle. - -Oli kaunis aamu keskikesän aikaan. Kristiina seisoi parvella, jossa -he kesäaikaan makasivat; hän näki auringon paistavan ja kuuli isänsä -puhelevan miesten kanssa ulkona pihamaalla -- ja iloitsi niin, ettei -malttanut pysyä yhdessä kohden äidin pukiessa häntä, vaan tanssi ja -keikkui aina kun jokin vaatekappale oli saatu ylle. Hän ei ollut -milloinkaan ennen käynyt tunturilla, ainoastaan Vaagen harjun takana -äidin omaisissa Sundbyssä, ja sitten lähimetsissä äidin ja talonväen -kanssa, näiden poimiessa marjoja, joista Ragnfrid laittoi juomaa. - -Hänkin survoi puolukoita ja karpaloita happamaksi hilloksi, jota -levitti leivälle voin asemesta pitkänpaaston aikana. - -Äiti hajoitti Kristiinan pitkän vaalean tukan ja solmi sen hänen vanhan -sinisen hilkkansa sisään, sitten suuteli hän tytärtään poskelle, -minkä jälkeen Kristiina juoksi alas isänsä luokse. Lauritsa istui -jo satulassa, hän nosti lapsen taakseen hevosen selkään, jonne oli -pistänyt vaippansa alustaksi. Siellä istui Kristiina hajasäärin, pitäen -kiinni isän vyöstä. Sitten huusivat he jäähyväiset äidille, mutta tämä -tuli juosten alas parvelta kantaen Kristiinan huippuvaippaa, jonka -antoi Lauritsalle, pyytäen tätä huolehtimaan hyvin lapsesta. - -Päivä paistoi, mutta yöllä oli ollut rankkasade, ja purot vilistivät -pärskyen ja loiskahdellen alas mäen rinteitä, usvatukkojen purjehtiessa -pitkin tunturinsivuja. Mutta tunturin harjan takaa lipui valkoisia -suvihattaroita siniselle taivaalle, ja Lauritsa puheli miesten kanssa, -että oli tulossa kuuma päivä, kunhan kerkeää. Lauritsan myötä oli -neljä miestä, kaikki hyvin asestetut -- tuntureilla piili siihen -aikaan monenlaista outoa väkeä -- vaikkakin heitä oli näin monta ja -mentiin ainoastaan lyhyen matkan päähän, joten ei tarvinnut pelätä -mitään. Kristiina piti kaikista mukanaolevista miehistä; kolme heistä -oli ikämiehiä, mutta neljäs, Arne Gyrdinpoika Finsbrekkenistä, oli -puolikasvuinen poika ja Kristiinan paras ystävä; hän ratsasti lähinnä -Lauritsan ja Kristiinan perässä, sillä hänen tuli puhella Kristiinalle -kaikesta, mitä he matkan varrella näkivät. - -Miehet ratsastivat Romundgaardin rakennusten välitse ja vaihtoivat -jonkun sanan Eirik-papin kanssa. Tämä seisoi tanhualla toruen -tytärtään, joka hoiti isän taloutta, siitä, että tämä oli unohtanut -vastavärjätyn langan yöksi sateeseen; nyt se oli pilaantunut. - -Ylempänä pappilan takana oli kirkko; se ei ollut suuren suuri, mutta -hyvää tekoa, kaunis, hyvin säilynyt ja uudelleen tervattu. Ristin -kohdalla kirkonportin luona pyyhkäisi Lauritsa miehineen hatun päästään -ja taivutti päänsä alas; sitten hän kääntyi satulassa ja vilkutti -Kristiinan kanssa äidille, jonka he näkivät alempana kotikartanon -edessä; tämä vilkutti heille huntunsa liepeellä. - -Kirkkomäellä ja tarhassa oli Kristiina ollut leikkimässä melkein joka -päivä; mutta tänään, kun hän oli matkalla niin kauas, tuntui hänestä -tuttu kotilaakso jollain lailla uudelta ja ihmeelliseltä. Jørundgaardin -rakennusryhmät olivat kummasti kutistuneet ja käyneet harmaammiksi -tuolla alanteessa, pihaton piirissä ja syrjemmällä. Joki kaartui -kiiltävänä vyönä kauemmaksi ja laakso levitti vihreitä ruohomaitaan ja -soitaan peripohjassa, talojen ja peltosarkojen kiipeillessä rinteillä -harmaita, äkkijyrkkiä tunturiseinämiä kohden. - -Hyvin kaukana laakson toisessa päässä, missä tunturit sulkivat -näköpiirin, tiesi Kristiina Loptsgaardin sijaitsevan. Siellä asuivat -Sigurd ja Jon, kaksi vanhaa miestä, joilla oli valkea parta; nämä -tahtoivat aina leikkiä ja pilailla hänen kanssaan, tullessaan -Jørundsgaardiin. Jonista hän piti, sillä tämä veisti hänelle niitä -kauneimpia eläimiä puusta, ja Kristiina oli kerran saanut tältä -kultaisen sormirenkaan. Mutta viimeksi heillä käydessään pääsiäisen -jälkeen tämä oli tuonut Kristiinalle tuliaisiksi ritarin, joka oli niin -kauniisti veistetty ja koreaksi maalattu, että Kristiinasta tuntui, -ettei hän milloinkaan ollut saanut mieluisampaa lahjaa. Hänen piti -saada ritari viereensä vuoteeseen joka yöksi, mutta aamulla hänen -herätessään se seisoi aina porrasastuimella sängyn luona, jossa hän -nukkui vanhempiensa kanssa. Isä sanoi, että se hyppäsi vuoteesta kukon -ensi kertaa kiekaistessa, mutta Kristiina kyllä ymmärsi äidin ottaneen -sen pois, kun hän oli nukkunut, sillä hän oli kuullut äidin sanovan, -että se oli niin kova ja terävä, jos se joutui kyljen alle yöllä. -- -Loptsgaardin Sigurdia Kristiina pelkäsi, sillä tämä jutteli aina, -että kun Kristiina varttui ja tuli neito-ikään, nukkuisi hän tämän -kainalossa. Häneltä oli kuollut kaksi vaimoa ja hän arveli kolmannenkin -ehtivän kuolla, sitten Kristiina saattoi tulla neljänneksi. Mutta -Kristiinan pillahtaessa itkuun nauroi isä ja sanoi, ettei hän luullut -Margitin heittävän henkeään niin helposti; mutta jos nyt niinkin -hullusti kävisi ja jos Sigurd sitten pyrkisi sulhaseksi, niin rukkaset -saisi, siitä Kristiina saattoi olla varma. - -Nuolenlentämän päässä kirkon pohjoispuolella oli tien syrjässä iso -kalliopaasi, jonka ympärillä kasvoi taajasti koivua ja haapaa. -Siellä oli lasten tapana leikkiä jumalanpalvelusta, ja Tomas, -Eirik-papin nuorin tyttärenpoika, nousi kivelle ja messusi kuin -isoisänsä, pirskoitti vihkivettä ja kastoi, milloin kallionkoloissa -oli sadevettä. Mutta menneenä syksynä kävi heille kerran huonosti. -Tomas oli ensin vihkinyt Kristiinan Arnen kanssa -- Arne oli vielä -niin lapsekas, että hän joskus pujahti toisten joukkoon kun pääsi -töiltään. Sitten otti Arne kiinni porsaan, joka juoksenteli tiellä, -ja se kannettiin kastettavaksi. Tomas voiteli sen mudalla, pisti sen -vesilätäkköön matkien isoisänsä eleitä, messusi latinaksi ja torui -sanankuulijoita siitä, etteivät he uhranneet tarpeeksi kirkolle -- -jolloin lapset nauroivat, sillä he olivat kuulleet isojen puhuvan -Eirikin pohjattomasta ahneudesta. Ja mitä enemmän he nauroivat, sitä -hassummaksi Tomas yltyi, kunnes hän viimein sanoi, että tämä lapsi -oli siitetty pitkänpaaston aikana ja että heidän tuli maksaa sakkoa -papille ja kirkolle syntinsä tähden. Silloin nauroivat isommat pojat -aivan ulvomalla, mutta Kristiinaa rupesi niin kauheasti hävettämään, -että hänelle nousi itku kurkkuun, kun hän seisoi siinä porsasta -pidellen. Ja heidän leikkiessään sattui nyt niin hullusti, että -Eirik itse ratsasti siitä ohi palatessaan matkoiltaan. Kun hän näki, -mitä lapset touhusivat, hyppäsi hän alas hevosen selästä, työnsi -pyhät kalut Benteinille, vanhimmalle tyttärensä pojalle, joka oli -ollut hänen mukanaan, niin rajusti, että Bentein oli pudottaa maahan -hopeakyyhkysen, missä pyhä leipä, Vapahtajan ruumis, oli; pappi ryntäsi -lasten joukkoon ja pieksi heistä niin monta kuin käsiinsä tavoitti. -Kristiina pudotti porsaan, joka lähti vinkuen lipittämään tietä pitkin, -kasteliinan laahatessa maata, ja papin hevoset nousivat takajaloilleen -pelästyksestä; pappi pieksi Kristiinaakin niin että tämä kaatui, ja -potkaisi vielä jalallaan lonkkaan niin pahasti, että se oli kipeä monta -päivää. Silloin Lauritsa tuumi, että Eirik-pappi oli ollut liian ankara -Kristiinaa kohtaan, tämä kun oli niin pieni. Hän sanoi tahtovansa puhua -papille asiasta; mutta Ragnfrid pyysi, ettei hän tekisi sitä, sillä -eihän lapselle ollut tapahtunut muuta kuin oikeus ja kohtuus, koska -tämä kerran oli ollut pilkanteossa mukana. Silloin ei Lauritsa enää -puhunut enempää asiasta, mutta hän antoi Arnelle sellaisen selkäsaunan, -ettei tämä vielä eläessään ollut mokomaa maistanut. - -Heidän ratsastaessaan saman kiven ohi nykäisi nyt Arne Kristiinaa -hihasta. Puhua hän ei tohtinut Lauritsan tähden, hän vain irvisti, -hymyili ja läimäytti takapuoltaan. Mutta Kristiina painoi häpeissään -alas päänsä. - -Tie puikahti tiheään metsään. He ratsastivat Hammeraasin alalaitaa; -laakso kävi ahtaaksi ja pimeäksi ja joen jymy kuului selkeämmin -ja vihaisempana; kun he ohimennen näkivät vilahduksen Laagenista, -pauhasi se jäänvihreänä ja vaahtoa puskuttaen kallioseinien välissä. -Molemmin puolin kasvoi sakeanaan havumetsää, rotko oli pimeä ja ahdas -ja peloittava, ja siellä kävi kylmä viima. He ratsastivat toiselle -puolen vievää porrasta kohti, ja näkivät kohta joen yli vievän sillan -alhaalla laaksossa; onkalossa sillan alla asui Ahti; Arne alkoi kertoa -Kristiinalle siitä, mutta Lauritsa kielsi ankarasti poikaa puhumasta -sellaisia metsässä. Heidän jouduttuaan sillalle hyppäsi isä alas -hevosen selästä ja kävi taluttamaan sitä kuolaimista, tukien toisella -kädellään lasta vyötäisiltä. - -Tuolla puolen joen alkoi äkkijyrkkä ratsastuspolku, ja miesten täytyi -laskeutua kävelemään; mutta isä nosti Kristiinan eteenpäin satulassa, -niin että tämä saattoi pitää kiinni satulansangasta ja ratsastaa yksin -Guldsveinenillä. - -Yhä uusia vuorenjullia ja sinertäviä kyöpeleitä valkoisine -lumiläikkineen ilmestyi tunturiseinien takaa sitä mukaa kuin he -etenivät, ja äkkiä näki Kristiina puiden välitse vilahduksen rotkon -pohjoispuolisesta seudusta, ja Arne osoitti sormellaan taloja, jotka -ilmestyivät esiin, mainiten kunkin nimen. - -Viimein he tulivat ylänteellä olevalle pienelle tuvalle. - -He pysähtyivät aidan luokse. Lauritsa huikautti tulohuudon, joka -kimmahteli kaikuna vuoren seinästä toiseen. Kaksi miestä saapui juosten -alas peltotilkkujen keskitse. Ne olivat mökin molemmat pojat. Nämä -olivat taitavia tervanpolttajia, ja Lauritsa oli tullut pestaamaan -heitä itsellensä miilumiehiksi. Poikien äiti tuli perästä, kantaen -suurta maitokulhollista kellarista, sillä oli tullut kuuma päivä, kuten -miehet olivat ennustelleet. - -"Näin, että sinulla oli matkassa tyttäresi", sanoi vaimo tervehdittyään -vieraita, "ja tahdoin tulla katsomaan. Otapa pois tuo hilkka, hänellä -kuuluu olevan niin kaunis tukka." - -Lauritsa teki kuten vaimo pyysi ja Kristiinan tukka valui hänen -ylitsensä satulaan asti. Se oli paksu ja keltainen kuin kypsä vehnä. -Isrid, vaimo, koetteli sitä ja sanoi: - -"No kyllä näen, ettei huhu ole puhunut päättömiä tästä pikku tytöstäsi --- niin on kuin liljankukka ja ritarin lapsia. Lempeät silmätkin -on tällä -- hän on sinun näköäsi eikä Gjeslingien. Suokoon Luoja -sinulle iloa lapsestasi, Lauritsa Bjørgulfinpoika. Ja Guldsveinenin -selässä sitä istutaan niin suorana kuin hoviherra", pisti hän leikiksi -Kristiinan juodessa maitoa. - -Lapsi punastui ilosta, sillä hän tiesi, että isää pidettiin komeimpana -miehenä laajalla alueella, ja tämä olikin näöltään kuin ritari -seisoessaan miestensä keskessä, vaikka oli puettu kuin talonpoika, -kuten hänen tapansa oli arkioloissa. Hänellä oli joltisenkin leveä ja -lyhyt vihreäksivärjätystä sarasta valmistettu mekko, joka oli avoin -kaulasta, josta näkyi paita; kengät olivat värjäämättömästä nahasta, -ja päässä hänellä oli vanhanaikainen, leveäreunainen villahattu. -Koristeita hänellä ei ollut muita kuin sileä hopeasolki vyössä ja -pieni hely paidankauluksessa; kaulassa näkyi sitäpaitsi kultaketju. -Lauritsa kantoi sitä aina, siinä riippui kultaristi, johon oli juotettu -suuria vuorikristalleja; ristiä kävi avaaminen ja siinä oli kappale -pyhän rouva Elin Skøvden kääriliinaa ynnä joku hiuskarva, sillä -Laamanninpojat laskivat sukunsa polveutuvan eräästä tuon autuaasti -edesmenneen rouvan tyttäristä. Mutta metsällä tai peltotyössä ollessa -oli Lauritsan tapana pistää risti paljaalle rinnalleen, jottei -kadottaisi sitä. - -Mutta karkeissa arkivaatteissaankin hän oli jalosukuisemman näköinen -kuin moni kuninkaan ritari ja henkivartiomies juhlatamineissaan. Hän -oli hyvin komea ryhdiltä, pitkä, leveä lavoista, kapea lantioilta; pää -oli pieni ja uljas-asenteinen, ja hänellä oli kauniit, pitkänsoikeat -kasvot -- paraiksi täyteläiset posket, sirosti pyöristyvä leuka ja -hyvin muodostunut suu. Ihon väri oli vaalea, punakka poskipäiltä, -silmät olivat harmaat ja tukka paksu, sileä ja silkinhieno. - -Hän jäi juttelemaan Isridin kanssa tämän asioista ja kysyi muun ohessa -myös Tordista, Isridin sukulaisvaimosta, joka hoiti Jørundgaardin -karjalaidunta tänä kesänä. Tämä oli vasta saanut lapsen; Isrid odotti -vain tilaisuutta päästäkseen taatussa seurassa metsän läpi tämän -luokse, hakeakseen pojan alas laaksoon kastettavaksi. Lauritsa sanoi -silloin, että hänen sopi lähteä heidän kanssaan tunturille: hän aikoi -palata seuraavana iltana, ja saattoi olla hyväkin Isridille ja tuolle -kastamattomalle lapselle, että heillä oli näin monta vankkaa miestä -turvanansa. - -Isrid kiitti: "Totta puhuen minä olen juuri odottanutkin teitä. Me -kyllä tiedämme, me ylämaan köyhät, että sinä teet ystävän palveluksen -milloin voit, kun tulet tänne." Hän juoksi tuvalle noutamaan eväsmyttyä -ja vaippaa. - -Asianlaita oli sellainen, että Lauritsa viihtyi hyvin tämän pikkuväen -parissa, joka raivasi ja hoiteli uutismaita takalistolla; heidän -seurassaan hän oli aina iloinen ja leikkisä. Hän keskusteli heidän -kanssaan metsäneläimien tavoista ja retkistä ja monenmoisesta -taikuudesta, jota oli havaittu niillä mailla. Ja hän auttoi heitä -auliisti neuvoilla ja töillä, tarkasti kipeän karjan, seurasi miehiä -pajaan ja hakkuutöihin eikä säästänyt suunnattomia ruumiinvoimiansa, -kun joku kivi tai juurikko istui liian tiukassa. Siksi nämä ihmiset -aina ilolla ottivat vastaan Lauritsa Bjørgulfinpojan ynnä tämän ison, -punertavan oriin Guldsveinenin, joka oli hänen ratsuhevosensa. Se -oli komea eläin, karva kiiltävä kuin peili, harja ja häntäjouhet -valkoiset ja silmät vaaleahkot -- se oli voimakas ja rohkea, kuulu -kautta laakson, mutta Lauritsalle lempeä kuin lammas; tämä sanoikin -rakastavansa sitä niinkuin nuorempaa veljeä. - -Ensimmäinen tehtävä oli lähteä katsomaan Heimhaagenin vartioroviota. -Sillä kovina sota-aikoina, satakunta vuotta sitten ja enemmänkin, -olivat talonpojat joissakin paikoin laaksojen varsilla alkaneet -rakentaa tuntureille rovioita, jotka muistuttivat rannikkoseudun -merkkitulia; nämä laaksojen vartiotulet eivät vain kuuluneet -vakituiseen maanpuolustukseen. Niitä hoiteli talonpoikaisjärjestö, ja -näiden kahden veljeksen oli määrä pitää sitä vuoronperään kunnossa. - -Heidän saapuessaan ensimmäiselle laitumelle päästi Lauritsa irti kaikki -hevoset, kuormajuhtaa lukuunottamatta, ja nyt alkoi jyrkkä kiipeäminen -jalkapolkua ylös. Ei kestänyt kauan, ennenkuin metsä muuttui -raivaamattomaksi. Suuret hongat seisoivat paljaina kuin luiset rangat -veteliköissä -- ja Kristiina näki kaikkialla alastomia kalliohuippuja -taivaankantta vasten. Pitkät matkat kävi kulku vieremien välitse ja -väliin juoksi vuoripuro polun uomassa, joten isän täytyi kantaa häntä. -Tuuli puhalsi raittiisti ja esteettömästi täällä ylhäällä, ja maa oli -sinisenään mustikoita. Mutta Lauritsa sanoi, etteivät he nyt voineet -jäädä niitä poimimaan. Arne juoksenteli milloin ensimmäisenä, milloin -viimeisenä, taittoi marjanvarsia Kristiinalle ja kertoi kenen mikin -laidun oli, jonka he metsässä sivuuttivat -- sillä koko Høvringsvangen -kasvoi metsää siihen aikaan. - -Nyt he seisoivat viimeisen pyöreän ja paljaan tunturikupuran alla ja -näkivät ilmaa vasten suuren hirsirovion ja alempana kalliokielekkeen -alla vartiokojun. - -Kiivettyä tunturin laelle tarttui tuuli heihin ja heidän vaatteisiinsa --- Kristiinasta tuntui ihan siltä, kuin jokin täällä ylhäällä asuva -elävä olento olisi ottanut heidät vastaan ja tervehtinyt heitä. Tuuli -vinkui ja tohahteli heidän kulkiessaan Arnen kanssa sammallaattoja -pitkin. Lapset kävivät istumaan erään kielekkeen nokkaan ja Kristiina -tuijotti ympärilleen silmät ihmetyksestä pyöreinä -- hän ei ollut ikinä -kuvitellut maailmaa niin suureksi ja laveaksi. - -Kaikkialla oli metsänpeittämiä pörhöisiä tunturikönkäitä; laakso oli -vain kuin rako mahtavien tunturien lomassa ja sivulaaksot olivat -vielä ahtaampia rakoja; niitä oli monta, mutta sittenkin jäi niiden -luku vähäiseksi vuorimaailman rinnalla. Joka puolelta työntyi -metsän peitosta harmaita kallioita, jotka kasvoivat kirjavanaan -keltaista jäkälää, ja kaukana taivaan reunassa päilyi sinitunturi -valkoisine lumijuovineen, sekaantuen harmaansinisiin ja valkoisiin -kesähattaroihin. Mutta luoteessa, lähellä heitä -- ihan tuossa -laidunmetsän takana -- oli kummallinen röykkiö mahtavia kallioita, -joiden syrjiin oli kasaantunut uutta lunta. Kristiina ymmärsi niiden -tarkoittavan Raanekampeneita, joista hän oli kuullut kerrottavan, -sillä ne muistuttivat selvästi suurta sikalaumaa, joka oli menossa -sisämaahan, takapuoli kirkonkylää kohti. Ja kuitenkin sanoi Arne sinne -olevan puolen päivän ratsastusmatkan. - -Kristiina oli luullut, että kunhan hän vain pääsisi yli kotitunturin -laidan, ilmestyisi sieltä heti toinen kylä, samanlainen kuin heidän -oma kylänsä, jossa oli taloja ja kartanoita; ja häntä kouraisi niin -kummasti sydänalasta kun hän huomasi, kuinka pitkät matkat oli -ihmisasuntojen välillä. Hän näki laakson pohjalla pilkoittavat pienet -vihreät ja keltaiset täplät ja pikkuruiset aukeat tunturimetsässä -harmaine talopilkkuinensa; hän alkoi laskea niitä, mutta päästyään -kolme kertaa kahteentoista ei hän enää jaksanut pitää mielessään niiden -lukua. Ja kuitenkin olivat ihmisasumukset kuin tyhjä nolla tuntureiden -keskellä. - -Kristiina tiesi, että isoissa metsissä oli susia ja karhuja ja että -tunturien sisällä oli peikkojen ja maahisten ja keijukaisten asunto, ja -häntä alkoi peloittaa, sillä kukaan ei tiennyt paljonko niitä saattoi -olla, mutta varmaan niitä oli paljon enemmän kuin ihmisiä. Silloin hän -huusi isää, mutta tämä ei tuulessa kuullut hänen ääntään -- hän oli -vierittämässä miesten kanssa isoja kiviä ylös harjanteelle hirsirovion -tueksi. - -Mutta Isrid tuli lasten luokse ja näytti Kristiinalle, missä Vaagen -länsitunturi oli. Ja Arne osoitti sormellaan Harmaatunturia, missä -peuranajajat houkuttelivat pyydystettävän saaliinsa syviin hautoihin, -ja missä kuninkaan haukanpyytäjät asuivat rauniomajoissa. Siihen -toimeen halusi Arnekin antautua -- mutta silloin hänen oli myöskin -opittava harjoittamaan linnut metsästykseen -- ja hän levitti kätensä -kuin lähettäen haukan lentoon. - -Isrid pudisti päätään. - -"Se on rumaa elämää, Arne Gyrdinpoika -- äidillesi olisi suuri suru jos -rupeaisit haukanpyytäjäksi. Sinne ei pääse yksikään mies kohtaamatta -pahimpia ihmisiä ja mellastelijoita, jotka ovat ihmistäkin pahemmat." - -Lauritsa oli tullut heidän luokseen; hän oli kuullut viimeisen: - -"Niin", sanoo hän, "siellä on useampia kuin yksi huonekunta, joka ei -maksa veroa ja kymmenystä --" - -"Niin, sinähän se olet nähnyt yhtä ja toista, Lauritsa", mairitteli -Isrid. "Sinä, joka olet ollut niin kaukana tuntureilla." - -"Olehan -- olehan", sanoi Lauritsa venytellen. "Ehkäpä tiedän jotain -- -mutta ei minun mielestäni pidä puhua sellaisista. On suotava niille, -jotka ovat kadottaneet rauhan ihmisten ilmoilla, se rauha, minkä nämä -voivat löytää tunturien koloissa, se on minun ajatukseni. Ja minä olen -kuitenkin nähnyt keltaisia peltoja ja kauniita heinäniittyjä siellä, -missä ei kukaan tiedä laaksoa olevan -- ja karjaa ja katraita, joista -en tiedä, ihmistenkö ne olivat vai minkä --" - -"Niin aivan", sanoo Isrid. "Karhu ja hukka saavat syyn sen karjan -katoamisesta, joka ei tule takaisin karjatuvalle, mutta pahempia -ryöväreitä tiedetään tunturilla piilevän kuin eläimet." - -"Pahempiako sanot", kysyy Lauritsa ajatuksissaan, silittäen tyttären -päätä. "Vuoren välissä, eteläpuolella Raanekampeneita, näin kerran -kolme pikkupoikaa, suurin oli niinkuin tämä Kristiina tässä -- niillä -oli keltainen tukka ja nahkamekko yllä. Ne irvistivät minulle kuin -sudenpennut ennenkuin juoksivat pois piiloon. Ei ole kovin kumma, jos -joku köyhä äijä, jonka poikia ne olivat, haluaisi nitistää itselleen -lehmän taikka pari --" - -"Hohoo, on ne pentunsa sudella ja karhullakin", sanoo Isrid vihaisesti. -"Etkä sinä säästä niitä, sinä Lauritsa, niitä etkä pentuja. Eivätkä -ne kuitenkaan ole oppineet lakia tai kristinuskoa, kuten nuo -ilkityöntekijät, joille sinä suot kaikkea hyvää --" - -"Niinkö sinusta tuntuu, että suon heille kaikkea hyvää, jos soisin -heille vähän parempaa kuin kaikista pahinta", sanoo Lauritsa, hymyn -oirein. "Mutta tule nyt, niin saamme nähdä, minkälaisen evään Ragnfrid -on valmistanut meille tällä kertaa." Hän tarttui Kristiinan käteen ja -lähti taluttamaan tätä. Ja hän kumartui tämän yli ja sanoi hiljaa: -"Ajattelin kolmea pikku veljeäsi, pikkarainen." - -He kurkistivat vartiomajaan, mutta siellä haisi umpealta ja -homehtuneelta. Kristiina kerkesi katsahtaa ympärilleen, mutta näki -vain jonkun turvepenkin seinän vierustalla, avonaisen tulisijan -keskilattialla ja tervatynnyreitä, tervaspuikkoja ja tuohuksia. -Lauritsa tuumi, että syötäisiin mieluummin ulkona, ja alempaa -koivuhaasta löytyi sievä, vihanta nurmi. - -He purkivat kuormahevosen kantamukset ja heittäytyivät nurmelle. -Ja Ragnfridin eväsreppu sisälsi runsaasti hyvää ruokaa -- pehmeää -leipää ja hienoa ohukaisleipää, voita, juustoa, läskiä ja ilmassa -kuivattua peuranlihaa, rasvaista, keitettyä naudanrintaa, kaksi -isoa nassakallista saksalaista olutta ja pieni leili simaa. Sitten -leikattiin joutuin liha kappaleiksi ja jaettiin jokaiselle, Halvdanin, -vanhimman miehistä, hieroessa tulta -- oli turvallisempaa istua -lämpimän ääressä täällä metsän sydämessä. - -Isrid ja Arne nyhtivät kanervia ja tunturikoivun varpuja ja viskasivat -niitä rovioon; kuului sähinää kun tuli nuoli tuoreet lehdet oksista, -niin että pieniä valkoisia höytyviä lenteli korkealle lieskan punaiseen -harjaan asti; savu pelmusi mustana ja sakeana seesteiselle taivaalle. -Kristiina istui katsoen tuota; hänestä näytti siltä kuin tuli olisi -iloinnut siitä, että se oli päästetty irti leikkimään ja teuhaamaan. -Se oli toisenlainen täällä kuin kotona liedessä, jossa se sai palvella -keitoksien tekoa ja valaista tupaa. - -Hän istui nojautuen isäänsä toinen käsivarsi tämän polvella; isä antoi -hänelle parhaita paloja niin paljon kuin hän tahtoi ja tarjosi olutta, -minkä verran hän jaksoi juoda, sekä maistelutti ahkerasti simaleilin -laidasta. - -"Lapsi tulee niin juovuksiin, ettei jaksa kävellä takaisin -karjatuvalle", sanoi Halvdan nauraen, mutta Lauritsa silitti tytön -pyöreitä poskia: - -"Onhan meitä silloin miehiä kantamaan häntä -- juoma tekee hänelle -hyvää -- juo sinäkin, Arne -- te, jotka olette kasvuiässä vielä, teille -tekee jumalanvilja pelkkää hyvää -- antaa tuoreen, punaisen veren ja -makean unen, mutta ei herätä hulluutta ja mieletöntä menoa --" - -Miehet kallistivat hekin syvään ja ahkerasti nassakoita; Isridkään -ei ollut toisia huonompi, ja pian kuuluivat heidän äänensä ja tulen -räiske ja ritinä kuin kaukaisena huminana Kristiinan korviin -- hänen -päänsä alkoi kallistua alas. Hän ymmärsi vielä sen, että toiset -koettivat saada Lauritsaa kertomaan mitä outoja asioita hän oli nähnyt -metsästysretkillään. Mutta tämä ei tahtonut ilmaista paljoakaan, ja -Kristiinan mielestä tuntui niin turvalliselta ja hyvältä -- ja hän oli -niin kylläinen. - -Isä istui pehmeä ohraleivän kimpale kädessään; hän vatvoi -leivänkappaleita kunnes ne tulivat hevosen näköisiksi, sitten -murensi hän särvintä hienoiksi suikuloiksi ja asetti ne hajasäärin -leipähevosten selkään; sitten pani hän ne ratsastamaan reittään pitkin -Kristiinan suuhun. Mutta pian Kristiinaa rupesi niin väsyttämään, ettei -hän enää jaksanut avata suutaan eikä purra -- ja sitten hän kellahti -syrjälleen mäkeen ja vaipui uneen. - - * * * * * - -Herätessään hän huomasi olevansa pehmoisessa ja pimeässä, isän -kainalossa -- tämä oli käärinyt vaippansa heidän molempien peitoksi. -Kristiina nousi istumaan, pyyhkäsi kasvoiltaan hien ja irroitti hilkan, -että ilma pääsi kuivaamaan hänen kostean tukkansa. - -Päivä oli varmaankin jo pitkällä, sillä auringonpaiste oli keltainen -ja varjot olivat pidenneet ja painumassa kaakkoon. Tuulesta ei ollut -enää tietoakaan; itikat ja sääsket lauloivat ja surisivat nukkuvien -ympärillä. Kristiina istui liikkumatta, kynsi sääskenpuremia käsiään -ja katsoi ympärilleen -- vuorenköngäs heidän vieressään paistoi -valkoisena sammaleesta ja keltaisena jäkälästä keskipäivän helteessä, -ja myrskynkaatopuista rakennettu rovio haritti taivasta vasten kuin -jonkin ihmeellisen eläimen luuranko. - -Kristiinasta alkoi tuntua pahalta -- oli niin kummallista nähdä -kaikkien toisten nukkuvan keskellä kirkasta kesäpäivää. Jos hän kotona -sattui heräämään yöllä, lepäsi hän turvallisesti kiinni äidin kyljessä, -seinävaate toisella puolen. Hän tiesi räppänän ja salvan olevan kiinni -suojaksi yötä ja myrskyä vastaan, ja ääntelyiden lähtevän ihmisistä, -jotka nukkuivat makeasti taljojen ja patjojen sisässä. Mutta noita -ihmismöykkyjä, jotka kellivät ympäri mäkeä pitkin sekä poikki, pienen -mustan- ja valkoisenkirjavan tuhkakeon ympärillä, olisi voinut luulla -vaikka kuolleiksi -- mikä retkotti vatsallaan, mikä selällään polvet -pystyssä, ja äänet, jotka heistä lähtivät, peloittivat Kristiä. Isä -kuorsasi raskaasti, mutta Halvdanin hengitys vinkui merkillisesti -nenässä. Ja Arne makasi syrjällään kasvot käsivartta vasten, välkkyvä, -vaaleanruskea tukka hajallaan kanervikossa; hän nukkui niin hiljaa, -että Kristiina alkoi pelätä hänen kuolleen. Hänen täytyi kumartua -eteenpäin ja koetella häntä -- silloin tämä hiljaa liikahti unissaan. - -Kristiinan päähän pälkähti äkkiä, että he kukaties olivat nukkuneet -yhden päivän yli ja että nyt oli toinen päivä -- ja silloin hän -säikähti niin kovasti, että ravisteli isää; mutta tämä vain örähti ja -kuorsasi edelleen. Kristiinan omakin pää tuntui vielä raskaalta, mutta -hän ei rohjennut paneutua nukkumaan. Siksi hän ryömi tuhkakasan ääreen -ja sohi sitä kepillä -- pohjalla hehkui vielä hiukan kypeneitä. Hän -pisti siihen lisää kanervia ja risuja, joita keräsi ympäriltä, mutta ei -uskaltanut mennä ulkopuolelle nukkuvien piirin hakemaan isompia oksia. - -Silloin tömähti ja karahti tanner ihan hänen lähellään -- Kristiinan -sydän hypähti ja hän jähmettyi pelosta. Sitten hän näki puiden -välissä jotakin punaista, ja Guldsveinen ilmestyi koivun varpujen -keskeen, seisahtui ja katseli häntä kirkkailla, vaaleilla silmillään. -Kristiina tuli niin iloiseksi, että nousi pystyyn ja juoksi oritta -vastaan. Siellä oli se ruskea hevonenkin, jolla Arne oli ratsastanut, -ja kuormahevonen myös. Silloin Kristiina tunsi olonsa helpoksi ja -turvatuksi; hän meni niiden luokse ja taputteli kaikkia kolmea -lautasille; mutta Guldsveinen taivutti päänsä alas, niin että Kristiina -ylettyi silittämään sen turpaa ja puistelemaan sen kellertävää harjaa, -ja se nuuski hänen käsiään pehmeillä sieraimillaan. - -Hevoset lönkyttivät hiljalleen apeksien alas koivikkoa kohti ja -Kristiina lähti niiden matkaan, sillä hän ei ymmärtänyt pelätä mitään -vaaraa, kunhan hän vain pysytteli Guldsveinenin lähettyvillä -- se -oli antanut kyytiä karhuille ennenkin. Ja tässä kasvoi ihan mustanaan -mustikoita ja lasta janotti ja hänellä oli ilkeä maku suussa; olutta -hänen ei oikein tehnyt mieli, mutta imelät, mehukkaat marjat olivat -aivan kuin viiniä. Louhikossa pienen matkan päässä näki hän vattujakin --- ja silloin hän tarttui Guldsveineniä suitsiin ja pyysi sitä kiltisti -mukaansa sinne, ja ori seurasi taipuisasti pikku tyttöä. Kristiinan -edetessä yhä alemmaksi vieremän laitaa se seurasi perästä tytön -huutaessa sitä, ja molemmat toiset hevoset seurasivat Guldsveineniä. - -Kristiina kuuli puron liplattavan ja lorisevan lähellä; hän meni -ääntä kohti kunnes tuli sen luo, ja laskeutui pitkäkseen suurelle -rantapaadelle, jossa pesi hikiset, sääskenpuremat kasvonsa ja kätensä. -Paaden alla seisoi vesi liikkumatta mustana silmänä, sillä vastapäätä -kohosi kohtisuora kallioseinä matalan koivu- ja pajuvesakon takaa -- -se oli paras peili, mitä olla saattoi, ja Kristiina kumartui sen yli -katsoen kuvaansa vedestä, sillä hän tahtoi nähdä oliko Isrid ollut -oikeassa, sanoessaan hänen muistuttavan isää. - -Hän hymyili ja nyökkäsi ja kumartui yhä lähemmä, kunnes hänen tukkansa -tapasi tuon pyöreänaamaisen ja suurisilmäisen pikkutytön tukan, joka -katsoi häntä purosta. - -Ympärillä kasvoi mahdottoman paljon hienoja vaaleanpunaisia -kukkaröyhelöitä, joita kutsutaan virmajuuriksi -- ne olivat paljon -punaisempia ja kauniimpia täällä tunturipuron partaalla kuin kotona -joen rannoilla. Nyt poimi Kristiina niitä ja sitoi joka varren -heinänkorrella, kunnes hänellä oli mitä ihanin, tihein, vaaleanpunainen -seppele. Lapsi painoi sen hiuksilleen ja juoksi puron laitaan -katsomaan, miltä hän näytti, ollessaan nyt koristettu täysi-ikäisen -neidon tavoin, joka on menossa tanssiin. - -Hän kurottihe yli veden ja näki oman tumman kuvansa nousevan pohjasta -ja käyvän selvemmäksi sitä mukaa kuin se läheni -- ja silloin hän -näki puron kalvossa pensaiden keskellä toisella rannalla ihmisen, -joka oli kumartunut häntä kohti. Äkisti hän ponnahti polvilleen ja -katsoi toiselle puolen. Ensin hänestä tuntui siltä, kuin olisi siellä -ollut vain tunturiseinä ja puut, jotka olivat yhdessä rykelmässä -sen juurella. Mutta yhtäkkiä hän huomasi lehtien lomassa kasvot -- -toisella rannalla seisoi nainen, jolla oli valkoiset kasvot ja liehuva -pellavankeltainen tukka -- tämän suuret vaaleanharmaat silmät ja -värähtelevät, punertavat sieraimet muistuttivat Guldsveineniä. Nainen -oli puettu johonkin vihreältä vivahtavaan vaatteukseen, ja oksat ja -varvut peittivät hänet korkeaa povea myöten, joka välkkyi ja kimalteli -soijista ja ketjuista. - -Kristiina katsoi näkyä -- silloin nainen nosti kättään, näytti hänelle -kultakukista solmittua seppeltä ja viittasi sillä. - -Kristiina kuuli Guldsveinenin äkkiä korskahtavan kovaa ja -säikähtyneesti -- hän kääntyi katsomaan taakseen -- ori kimmahti -pystyyn, kiljui pitkään ja äänekkäästi, pyörähti ympäri ja porhalsi -ylämäkeen että tanner tömisi. Toiset hevoset seurasivat perästä -- -mennä pyyhälsivät suoraan vierinkivirinnettä ylös, kivien ropistessa -ympärillä ja oksien ja juurien katkeillessa ruskaen. - -Silloin Kristiina päästi kovan huudon. "Isä", huusi hän, "isä!" Hän -sai jalat alleen, juoksi rinnettä ylös hevosten perästä tohtimatta -katsoa taakseen, kapusi vieremää ylös, takertui helmoihinsa ja vieri -alas vähän matkaa, kiipesi taas ylämäkeen tapaillen tukea vertavuotavin -käsin, ryömi eteenpäin kipein, revityin polvin, huusi Guldsveineniä ja -isää -- hien valuessa koko ruumista pitkin, virratessa kuin vesi hänen -silmiensä sisään, ja sydämen takoessa haljetakseen kylkiluita vastaan; -kauhun itku pusersi hänen kurkkuansa. - -"Isä, isää!" - -Silloin hän kuuli tämän äänen jostakin ylempää. Hän näki tämän tulevan -pitkin harppauksin vieremän poikki -- auringossa välkkävän vieremän; -matalat koivut ja haavat seisoivat liikkumatta rinteellä ja niiden -lehdet välkähtelivät auringonpaisteessa -- rinne oli niin hiljainen ja -valoisa, mutta isä tuli juosten mäkeä alas, huutaen häntä nimeltä, ja -Kristiina lysähti kasaan ja ymmärsi, että hän nyt oli pelastettu. - -"Sancta Maria!" Lauritsa laskeutui polvilleen tyttären viereen ja nosti -hänet syliinsä -- hän oli kalpea ja hänen suunsa oli niin omituisen -näköinen, että Kristiinaa rupesi peloittamaan vieläkin enemmän; oli -kuin hän vasta isän kasvoista olisi nähnyt, miten suuressa vaarassa hän -oli ollut. - -"Lapsi, lapsi --", hän nosti tämän veriset kädet, katseli niitä, näki -seppeleen tämän paljaassa päässä ja kosketti sitä. "Mitä tämä on -- -miten olet joutunut tänne, pikkarainen --" - -"Minä lähdin Guldsveinenin perästä", nyyhkytti hän isänsä rinnalla. -"Minua rupesi niin peloittamaan kun te kaikki nukuitte, mutta sitten -tuli Guldsveinen. -- Ja sitten joku viittasi minulle joen toiselta -puolen --" - -"Kuka viittasi -- oliko se joku mies?" - -"Ei, se oli nainen -- se viittasi ja sillä oli kultainen seppel kädessä --- luulen, että se oli maahis-impi, isä --" - -"Jeesus Kristus", sanoi Lauritsa hiljaa tehden ristinmerkin lapsen ja -itsensä yli. - -Hän auttoi Kristiinaa rinnettä ylös, kunnes he tulivat ruohoiselle -penkereelle; silloin hän nosti lapsen syliinsä ja kantoi tätä -eteenpäin. Lapsi riippui hänen kaulassaan ja itki ääneen -- eikä voinut -lakata, vaikka isä kuinka koetti kiellellä. - -Vähän ajan kuluttua he kohtasivat miehet ja Isridin. Tämä löi kätensä -yhteen, kuultuaan mitä oli tapahtunut: - -"Niin, kyllä se on ollut haltia-impi -- hän on koettanut viekoitella -tuon kauniin lapsen vuoreen, uskokaa minua --" - -"Ole vaiti", käski Lauritsa tuimasti. "Meidän ei olisi pitänyt puhella -semmoisia täällä metsän keskellä -- ei sitä tiedä kuka piilee kiven -alla ja kuulee joka sanan." - -Hän veti esiin kultaisen kaulakäätynsä paidan alta ja ripusti sen ynnä -pyhän ristin Kristiinan kaulaan, pistäen sen tämän paljasta rintaan -vasten. - -"Ja te toiset", hän sanoi, "tietäkääkin pitää kurissa suunne, sillä -Ragnfridin ei pidä milloinkaan saada tietää, että lapsi on ollut näin -suuressa vaarassa." - -Nyt käytiin ottamaan kiinni hevosia, jotka olivat juosseet metsään ja -sitten palattiin kiireesti karjalaitumelle, jonne toiset hevoset olivat -jääneet. Kaikki nousivat sitten ratsaille ja ajoivat Jørundgaardin -karjataloa kohti; sinne ei ollut pitkä matka. - -Aurinko oli laskemassa heidän saapuessaan sinne; karja oli tarhassa -ja Tordis oli juuri lypsämässä vuohia. Karjatuvassa seisoi puuro -liedellä valmiiksi keitettynä, sillä karjanhoitajat olivat nähneet -heidät ylhäällä vartiorovion luona aikaisemmin päivällä; heitä oli siis -tiedetty odottaa. - -Vasta silloin taukosi Kristiinan itku. Hän istui isänsä sylissä syöden -puuroa ja viilipiimää isän lusikasta. - -Lauritsa aikoi seuraavana päivänä käydä eräällä lammella kauempana -tunturilla; siellä oli pari paimenta sonnien kera. Kristiinalla oli -alunpitäen ollut lupa päästä mukaan, mutta nyt sanoi isä, että hän sai -jäädä tupaan: -- "ja pitäkääkin huoli siitä, Tordis ja Isrid, että -ovi pysyy lukossa ja räppänä suljettuna siihen asti kun me palaamme -metsältä -- sekä Kristiinan että tuon kastamattoman tähden, joka makaa -kätkyessä." - -Tordis oli joutunut niin säikähdyksiin, ettei uskaltanut jäädä enää -tunturille sylilapsen kanssa, hän oli vielä kirkottamatta synnytyksen -jälkeen -- vaan halusi mieluimmin palata laaksoon heti. Lauritsa -sanoi, että se oli luonnollista hänestä; Tordis saattoi lähteä toisten -matkassa seuraavan päivän iltana; hän arveli saavansa jonkun vanhemman -leski-ihmisen Jørundgaardista tämän sijaan. - -Tordis oli levittänyt tuoksuvaa, tuoretta tunturiheinää nahkojen alle -lavitsoille; sillä oli niin vahva ja makea tuoksu, että Kristiina -nukkui jo melkein isän lukiessa isämeitää ja Avea. - -"Ja kyllä nyt kuluu kotvan aikaa, ennenkuin otan sinut toistamiseen -tunturille", sanoi Lauritsa, taputtaen häntä poskelle. - -Kristiina havahtui horroksestaan: - -"Isä -- enkö minä pääse sinun mukanasi eteläänkään syksyllä, kuten olet -luvannut --" - -"Sen sitten näemme", sanoi Lauritsa, ja paikalla nukahti Kristiina -suloiseen uneen lammasnahkojen välissä. - - - - -II. - - -Joka kesä oli Lauritsa Bjørgulfinpojan ollut tapana tehdä -ratsastusretki etelään tarkastamaan Foliossa olevaa kartanoaan. Nämä -isän retket olivat kuin rajapyykkejä Kristiinan elämässä -- ensin -pitkät poissaolon viikot, sitten suuri ilo isän palatessa kotiin -kauniine Oslon-tuomisineen -- vierasmaalaisine kankaineen Kristiinan -kapioita varten, viikunoineen, rusinoineen ja hunajaleipineen; ja -isällä oli aina niin paljon hauskaa kertomista Kristiinalle. - -Mutta tänä vuonna ymmärsi Kristiina isän matkalla olevan erikoisemman -tarkoituksen. Sitä lykättiin ja lykättiin, Loptsgaardin vanhukset -ilmestyivät odottamatta ratsastaen taloon, istuivat pöydän ääressä -isän ja äidin kanssa, puhuivat perinnönjaosta ja emätilasta ja -lunastusoikeudesta ja vaikeuksista, joita kartanonhoito täältä käsin -tuotti, ja Oslon piispanistuimesta ja kuninkaan kartanosta, joihin -tarvittiin niin paljon työvoimaa naapureiden tiloilta. Miehet ehtivät -tuskin ollenkaan leikkiä Kristiinan kanssa, hänet lähetettiin kotaan -palvelustyttöjen luokse. Kristiinan eno, Trond Ivarinpoika Sundbystä, -kävi heillä useammin kuin ennen -- mutta hän ei ollut koskaan leikkinyt -tai naljaellut Kristiinan kanssa. - -Vähä vähältä hänelle selvisi, mitä tämä kaikki merkitsi. Isä oli -siitä pitäen kun he olivat muuttaneet Siliin, koettanut kerätä -haltuunsa maita näillä seuduin, ja ritari Andres Gudmundinpoika oli -nyt ehdottanut Lauritsalle tilanvaihtoa; hän olisi luopunut Formosta, -joka oli Andres-herran äidin perintötila, ja pyysi sijaan Skogia, -joka olisi sopinut hänelle paremmin, sen jälkeen kun hänet oli -määrätty kuninkaan henkivartioväkeen ja hän harvoin jouti käymään -kotilaaksossa asti. Lauritsa ei ollut halukas luopumaan Skogista, joka -oli hänen perintötilansa -- se oli joutunut hänen sukuunsa kuninkaan -lahjoitusmaana; mutta vaihto saattoi sentään olla edullinenkin monessa -suhteessa. Mutta Lauritsan veli, Aasmund Bjørgulfinpoika olisi myös -mielellään lunastanut Skogin -- hän asui Hadelandissa, oli naimisen -kautta saanut kartanon sieltä -- ja nyt oli epätietoista, tahtoiko -Aasmund luopua perintöosuudestaan. - -Mutta eräänä päivänä sanoi Lauri Ragnfridille, että hän tänä vuonna -ottaa Kristiinan mukaan Skogiin -- tämän tuli toki nähdä kartano, missä -oli syntynyt ja mikä oli hänen isänsä syntymäkoti, jos se joutuisi pois -heidän käsistänsä. Ragnfrid myönsi tämän oikeaksi, vaikka häntä vähän -peloitti lähettää noin avutonta lasta sellaiselle retkelle, kun hän ei -itse päässyt mukaan. - -Ensi aikoina sen jälkeen kun Kristiina oli nähnyt haltia-immen, hän oli -niin arka, että enimmäkseen pysytteli sisällä äidin luona -- hän joutui -jo pelon valtaan nähdessään jonkun niistä miehistä, jotka olivat olleet -mukana matkalla ja tiesivät, mitä hänelle oli tapahtunut. Hän iloitsi -siitä, että isä oli kieltänyt kertomasta näystä. - -Mutta kun oli kulunut joku aika, alkoi hänen tehdä mieli puhua siitä. -Itsekseen ollen hän kertoi siitä jollekin -- hän ei tiennyt kenelle, -- -ja voi ihmeellistä, mitä enemmän aikaa kului, sitä paremmin hän tunsi -muistavansa kaiken ja sitä selvemmin hän näki edessään tuon ihanan -naisen -- - -Mutta suurin kumma oli kuitenkin se, että aina, kun hän ajatteli -haltia-impeä, alkoi hän kaivata niin kauheasti Skogin-matkaa ja häntä -alkoi yhä enemmän peloittaa, että isä jättäisikin hänet kotiin. - -Kerran hän sitten herätessään parvella näki vanhan Gunhildin ja äidin -istumassa kynnyksellä, tarkastellen Lauritsan oravannahkapinkkoja. -Gunhild oli leskivaimo, joka kulki talosta toiseen valmistaen -turkisvaippoja ja muuta samankaltaista. Kristiina ymmärsi -heidän puheistaan, että hänelle nyt piti teettää uusi vaippa -oravannahkasisuksin, laidat näädännahkoista. Siitä hänelle selvisi, -että hän pääsisi isän matkaan ja hän hyppäsi seisoalleen sängyssä ja -kirkaisi ilosta. - -Äiti tuli hänen luokseen ja silitti Kristiinan poskea: - -"Noinko kovasti sinä iloitset, kun saat jättää minut tänne?" - - * * * * * - -Ragnfrid sanoi samat sanat sinä aamuna, jolloin heidän piti lähteä -kartanosta. Oli noustu varhain, ulkona oli pimeä ja rakennusten välillä -uiskenteli tiheä usva. Kristiinan katsoessa ovesta, minkälainen ilma -oli tulossa, aaltoili lyhtyjen ympärillä ja oviaukoissa kuin harmaa -savu. Miehet juoksivat aittojen ja tallin väliä ja naiset kantoivat -höyryäviä puuropatoja ja lihakeittopurnukoita kodan puolelta -- -matkamiesten tuli saada yltäkyllin vahvaa ruokaa ennen aamukylmään -lähtöä. - -Sisällä oltiin aukomassa nahkasäkkejä, joihin työnnettiin unohtuneita -matkakapineita. Ragnfrid muistutteli miehelleen kaikkia asioita, joita -hän oli antanut toimeksi tälle, sukulais- ja tuttavapaikkoja, joita oli -matkan varrella -- ketä Lauritsan täytyi käydä tervehtimässä ja ketä ei -saanut jättää kyselemättä. - -Kristiina juoksi edestakaisin, heitti hyvästit moneen kertaan -jokaiselle eikä pysynyt paikallaan missään. - -"Noinko kovasti sinä iloitset, Kristiina, kun saat jättää minut tänne -niin pitkäksi aikaa", kysyi äiti. Kristiina suuttui ja tuli pahoilleen -yhdellä kertaa ja hän toivoi, ettei äiti olisi sanonut noin. Mutta hän -vastasi parhaan ymmärryksensä mukaan. - -"En, hyvä äiti, mutta olen iloinen kun pääsen isän mukaan." - -"Niin kai se on", sanoo Ragnfrid huoaten. Sitten suuteli hän lasta ja -korjasi vähän tämän pukua. - -Ja vihdoinkin he sitten istuivat satulassa koko matkasaattue -- -Kristiina Morvinin selässä, joka oli ennen ollut isän ratsastushevonen -ja joka oli vanha, viisas ja luotettava. Ragnfrid ojensi viimeisen -sydämenvahvistusryypyn hopeapikarista miehelleen, asetti kätensä -tyttärensä polvelle ja pyysi tätä muistamaan kaiken, mitä äiti oli -painanut hänen mieleensä. - -Sitten he ratsastivat kartanolta aamun hämärtäessä. Usva peitti -kuin maito koko seudun. Mutta hetken kuluttua se alkoi ohentua ja -sitten rupesi jo päivänpaiste loimottamaan lävitse. Ja sumusta -ilmestyi vihreitä kasteisia äpärikköniittyjä ja valjuja sänkipeltoja, -keltalehtisiä puita ja pihlajoita, joissa kellui kiiltävät punaiset -marjat. Tunturinkyljet häämöittivät sinisinä sumun ja huurun keskeltä --- sitten repesi usvapeite, leijuen tukkoina niittyjä pitkin; ja he -ratsastivat alas laaksoon häikäisevässä auringonpaisteessa, Kristiina -joukon etunenässä isänsä rinnalla. - - * * * * * - -Hamariin he saapuivat pimeänä sateisena iltana, ja Kristi istui isän -edessä satulassa, sillä hän oli niin uupunut, että kaikki keikkui hänen -silmissään -- meri, joka kuulsi kelmeänä oikealla, mustat puut, jotka -karistivat vettä heidän päälleen heidän ajaessaan alitse, ja heidän -harmaanlikaisilla vainioilla kohtaamansa tummat huoneryhmät. - -Kristiina ei enää laskenut päiviä -- hänestä tuntui kuin matkaa -olisi kestänyt loppumattomasti. He olivat olleet tervehtimässä -sukua ja tuttavia pitkin laakson vartta; hän oli tullut tuttavaksi -suurkartanoiden lasten kanssa ja leikkinyt vieraissa tuvissa ja -vajoissa ja pihamailla, ja hänellä oli ollut yllään punainen pukunsa, -jossa oli silkkihihat, monta kertaa. Päivällä he olivat levähtäneet -maantien laidoissa kun oli kaunis ilma; Arne oli poiminut Kristiinalle -pähkinöitä ja Kristiina oli saanut nukkua aterioiden jälkeen -nahkasäkkien päällä, joissa oli miesten vaatteet. Eräässä talossa oli -heille annettu vuoteisiin silkkipäällysteiset pielukset, mutta yhtenä -yönä heidän oli täytynyt nukkua majoituspaikassa, ja siellä oli ollut -eräässä sängyssä nainen, joka itki hiljaa ja katkerasti joka kerran kun -Kristiina heräsi unesta. Mutta kaikki yöt hän oli nukkunut turvassa -isän leveän selän takana. - - * * * * * - -Kristiina heräsi säpsähtäen -- hän ei tiennyt, missä oli, mutta sama -outo helinä ja kumu, jonka hän oli kuullut unissaan, jatkui yhä. Hän -oli yksin sängyssä, ja huoneessa, missä se seisoi, paloi tuli liedellä. - -Kristiina kutsui isää ja tämä nousi lieden luota, missä oli istunut, ja -tuli hänen luokseen paksu nainen mukanansa. - -"Missä me olemme?" kysyi Kristiina, ja Lauritsa nauroi ja sanoi: - -"Olemme nyt Hamarissa ja tämä tässä on Margret, Farteinin vaimo -- sano -kauniisti päivää, sillä sinä nukuit kun me tulimme tänne. Mutta nyt -auttaa Margret sinulle vaatteet ylle." - -"Onko nyt sitten aamu?" sanoi Kristiina. "Minä luulin, että sinä -rupeaisit nukkumaan. No, auta minua nyt sitten", pyysi hän. Mutta -Lauritsa sanoi ankarasti, että Kristiinan tuli kiittää Margretia, joka -tahtoi auttaa häntä. "Ja katsoppa, minkälaisen lahjan hän tuo sinulle!" - -Margretilla oli kädessä punaiset kengät, silkkisillä nauhoilla -sidottavat. Vaimo hymyili nähdessään Kristiinan ilostuvan ilmeen -ja puki hänen päälleen paidan ja sukat vuoteessa, ettei Kristiinan -tarvinnut nousta avojaloin savilattialle. - -"Mikä se panee tuolla tavoin?", kysyi Kristiina, "niinkuin kirkonkello, -jossa on paljon kelloja?" - -"Ne ovat kaikki meidän kellomme", nauroi Margret. "Etkö ole kuullut -suuresta tuomiokirkostamme -- sinne sinä nyt juuri pääset. Siellä soipi -iso kello. Ja sitte soivat luostarin kellot ja Ristikirkon kellot." - -Margret levitti paksusti voita Kristiinan leivälle ja pani hänelle -hunajaa maitoon, että se vähä, minkä hän kerkesi haukkaamaan, tulisi -ruokaisammaksi -- nyt oli kiire. - -Ulkona oli vielä pimeä ja oli tullut pakkanen. Usva oli niin kylmää, -että puri. Ihmisten ja karjan ja hevosten jäljet olivat kuin rautaan -valetut ja Kristiinan jalkoihin koski uusissa hienonahkaisissa -kengissä; kerran puhkesi jääkuori keskellä tietä ja Kristiinan jalat -kastuivat ja kohmettuivat. Silloin nosti Lauritsa hänet selkäänsä ja -kantoi häntä. - -Kristiina koetti pinnistää silmiänsä, mutta pimeässä ei erottanut -paljoakaan kaupungista -- tummasta harmaasta ilmasta kohosi mustia -talojen päätyjä ja puita. Sitten he tulivat pienelle niitylle, joka -hohti kuuraisena, ja sen toisessa päässä näkyi harmaalta häämöttävä -tunturinkorkuinen rakennus. Ympärillä oli isoja kivitaloja ja -muutamista loisti valoa ikkunaluukkujen raoista. Kellot, jotka olivat -olleet vaiti vähän aikaa, alkoivat taas läppäillä, ja nyt niistä läksi -sellainen kumu, että se karmi Kristiinan selkää kuin jää. - -Oli ihan kuin he olisivat menneet vuoreen, ajatteli Kristiina heidän -astuessaan kirkon eteisholviin; vastaan huokui pimeys ja kylmyys. -He avasivat oven, ja silloin heidän sieraimiinsa tunki pinttynyt -pyhän savun ja vahakynttilöiden haju. Kristiina seisoi pimeässä ja -suunnattoman korkeassa huoneessa. Hän ei nähnyt perille asti ylös eikä -sivulle, mutta hyvin kaukana alttarilla paloi kynttilöitä. Siellä -seisoi pappi, jonka äänen kaiku kiiri huoneen seiniä pitkin kuin -henkäisy ja kuiske. Isä pirskoitti vihkivettä itsensä ja lapsen yli, -jonka jälkeen he lähtivät lähemmäksi etupäätä; ja vaikka isä astui -niin varovasti, kajahtivat hänen kannuksensa kuuluvasti kivilattialla. -He astuivat jättiläiskorkuisten pilareiden ohi, ja pilarien välit -ammottivat kuin pikimustat kidat. - -Alttarin edessä isä laskeutui polvilleen ja Kristiina kävi isän -viereen. Hän alkoi eroittaa selvemmin pimeässä -- pilarien välisillä -alttareilla välkkyi kultaa ja hopeaa, mutta etualttarilla säihkyi -kynttilöitä, jotka paloivat kullatuissa haaroissa; pyhät astiat -kimalsivat alttaripöydällä, samoin kaunis mahtava taulu niiden takana. -Kristiinan täytyi taaskin ajatella vuorta -- tämän näköistä hän oli -ajatellut senkin sisällä olevan, tämmöisen komeuden, mutta vielä -enemmän tulia. Ja maahisneidon kuva muistui mieleen taas -- vaan -silloin hän kohotti silmänsä ylös ja näki seinällä taulun yläpuolella -itsensä Kristuksen, suurena ja ankarana, korkealla ristinpuulla. -Häntä rupesi peloittamaan -- tämä ei ollut niin lempeän ja surullisen -näköinen kuin se, mikä oli heidän omassa puisessa tervatussa -kotikirkossaan, jossa Kristuksella oli naulanjäljet jaloissa ja käsissä -ja vertavuotava pää riippui kallellaan orjantappurakruunun alla. Tämä -seisoi astinlaudalla käsivarret jäykästi ojossa ja pää kohotettuna, sen -tukka oli kullallekiiltävä, kultaisella kruunulla kruunattu, ja kasvot -katsoivat ylöspäin ja näyttivät tuimilta. - -Kristiina koetti nyt seurata papin sanoja, mutta tämä vuoroon luki ja -lauloi, ja hänen puheensa oli kovin sekavaa ja joutuisata. Kotona hän -oli tottunut saamaan selvän joka sanasta, sillä Sira Eirikillä oli -hyvä puheenlahja ja hän oli opettanut Kristiinalle, mitä pyhät sanat -merkitsivät norjaksi, että Kristiina paremmin jaksaisi pitää ajatukset -Jumalan luona kun hän oli kirkossa. - -Täällä ne lentelivät milloin minnekin, sillä koko ajan hän keksi -jotakin uutta pimeässä. Korkealla katon rajassa oli rivi ikkunoita, -ne alkoivat näkyä selvemmin aamun sarastaessa. Ja aivan lähellä sitä -paikkaa, missä he olivat polvillaan, seisoi kummallinen puusta tehty -teline, mutta sen takana oli vaaleita kivimöhkäleitä ja siellä näkyi -harkkoja ja kaikenlaisia työkaluja -- ja nyt Kristiina kuuli, että -siellä liikuttiin ja puuhailtiin. Mutta sitten hänen silmänsä jälleen -osuivat ankaraan herra Kristukseen seinällä ja hän koetti pitää -ajatuksensa menoissa. Kivilattiasta tunkeva kylmyys jäykisti hänen -jalkansa lanteisiin asti, ja polvia pakotti. Mutta lopuksi alkoi kaikki -pyöriä silmissä, niin väsynyt hän oli. - -Silloin isä nousi; kirkonmenot olivat ohi. Pappi tuli isän luo -ja tervehti tätä. Heidän puhellessaan kävi Kristiina istumaan -porrasaskelmalle, sillä hän näki kuoripojankin tehneen niin. Poika oli -haukotellut -- ja jo alkoi Kristiinaakin haukotuttaa. Kun poika näki -Kristiinan katselevan häntä, pisti hän kielen suustaan ja mulautti -silmiään. Sen jälkeen kaivoi hän mekkonsa alta nahkamassin ja tyhjensi -lattialle koko sen sisällön -- ongenkoukkuja, lyijypötkyjä, nahkahihnan -kappaleita ja pari arpanappulaa, tehden koko ajan kasvonväänteitä -Kristiinalle. Kristiina ihmetteli suuresti. - -Silloin katsoivat pappi ja isä heihin. Pappi nauroi ja käski pojan -mennä kotiin luostarikouluun, mutta Lauritsa rypisti kulmiaan ja otti -Kristiinaa kädestä. - -Kirkko alkoi nyt valjeta. Unisena riippui Kristiina isän kädessä tämän -ja papin kulkiessa telineiden alla ja puhellessa Ingjald-piispan -rakennuspuuhista. - -He kulkivat läpi koko kirkon ja tulivat viimein eteiseen. Sieltä -veivät kiviportaat ylös läntiseen torniin. Kristiina laahusti veltosti -portaalta toiselle. Pappi aukaisi oven kauniiseen kappeliin, mutta -sitten sanoi isä, että Kristiinan piti jäädä ulos ja istua rappusille -odottamaan siksi aikaa kun hän kävi synnintunnustuksella; sen jälkeen -pääsisi Kristiina sisään ja saisi suudella Pyhän Tuomaksen lipasta. - -Samassa tuli vanha mullanväriseen kaapuun puettu munkki ulos ovesta. -Hän seisahtui hetkeksi, hymyili lapselle ja veti sitten muurin kolosta -muutamia säkkejä ja sarkahuopia, jotka oli tukittu sinne. Ja hän -levitti ne porrasvälikölle. - -"Istu tähän, ettei sinulle tule niin kylmän", hän sanoi ja meni alas -portaita paljaine jalkoineen. - -Kristiina nukkui kun Martein-herra, se oli papin nimi, tuli ulos ja -nykäisi häntä. Kirkosta kuului mitä ihaninta laulua ja kappelissa paloi -kynttilöitä alttarilla. Pappi teki merkin, että hänen tuli polvistua -isän viereen, ja sitten hän otti alttaripöydältä pienen kultaisen -lippaan. Hän kuiskasi Kristiinalle, että siinä oli tilkku Pyhän Tuomas -Kanteborgilaisen veristä viittaa ja osoitti pyhimyksen kuvaa, että -Kristiina voisi painaa huulensa sen jalkoja vasten. - -Pyhät säveleet virtasivat kirkosta heidän tullessaan alas; -Martein-herra sanoi urkumestarin siellä opettavan koulupojille laulua; -mutta heillä ei ollut aikaa jäädä sitä kuuntelemaan, sillä isällä oli -nälkä; hän oli paastonnut synnintunnustuksen edellä. Heidän piti nyt -mennä kaniikkikoulun vierastupaan einestämään. - -Ulkona kultasi aamuaurinko Mjøsin takaisia äyräitä ja kaikki -lakastuneet koivulehdot paistoivat kuin kultakentät mustansinisten -metsien keskellä. Järvellä läikkyi iloisia lakkapäitä. Kävi kylmä ja -navakka tuuli, ja kirjavat lehdet lentelivät alas kuuraiselle rinteelle. - -Piispankartanon ja ristiveljien talon välistä ajaa karautti -ratsastusjoukko. Lauritsa astui syrjään ja kumarsi niin syvään toinen -käsi rinnan päällä, että lakki melkein tapasi maata; siitä Kristiina -ymmärsi, että turkkiin puettu herra varmaan oli itse piispa, ja hän -niiasi maahan asti. - -Piispa pysäytti hevosensa ja vastasi tervehdykseen, viittasi Lauritsan -luokseen ja puhui hänen kanssaan tuokion aikaa. Vähän ajan kuluttua -Lauritsa palasi papin ja Kristiinan luo ja virkkoi: - -"Nyt minut kutsuttiin syömään piispankartanoon -- luuletteko, -Martein-herra, että joku teidän miehistänne joutaisi saattamaan tämän -pikku piikaseni kotiin Fartein-mestarin taloon ja viemään sanan -miehilleni, että Halvdan tulisi tänne Guldsveinenin kera puolenpäivän -aikaan?" - -Pappi vastasi, että se kyllä kävi päinsä. Silloin astui sama -paljasjalkainen munkki, joka oli puhutellut Kristiinaa tornirappusilla, -esiin tervehtien: - -"Meidän vierastuvassamme on muudan mies, jolla on itselläänkin asiaa -mestarille, hän voi viedä sinne sanasi, Lauritsa Bjørgulfinpoika, ja -tyttäresi pääsee joko hänen seurassaan sinne tai voi olla luostarissa -sillä aikaa kuin sinä olet poissa. Minä toimitan hänelle ruokaa." - -Lauritsa kiitti, "vaikka olikin vaikea vaivata veli Edviniä lapsen -tähden --" - -"Veli Edvin kokoaa luokseen kaikki lapset mitä saa", sanoi -Martein-herra naurusuulla. "Siinä hänellä onkin saarnankuulijoita --" - -"Kuinka uskaltaisin tarjota saarnojani teille, Hamarin korkeat oppineet -herrat", sanoi munkki hymyillen ja vihastumatta. "Minä en kelpaa -puhumaan muille kuin lapsille ja kansalle, mutta eihän silti ole tarvis -köyttää äksyilevän sonnin suuta." - -Kristiina katsoi isään rukoilevasti; hän tahtoi niin mielellään lähteä -veli Edvinin mukaan. Lauritsa kiitti tätä nyt, ja isän sekä papin -kääntyessä ratsastajien jälkeen laski Kristiina kätensä munkin käteen -ja he alkoivat kulkea rinnettä alas luostaria kohti, joksi tämä sanoi -muutamia puutaloja ja vaaleaa kivikirkkoa alhaalla vedenrajassa. - -Veli Edvin puristi hiljaa Kristiinan kättä, ja kun he katsoivat -toisiinsa, täytyi kumpaisenkin nauraa. Munkki oli pitkä ja laiha, mutta -tuntuvasti kumarainen; lapsesta hänen päänsä muistutti vanhan kurjen -päätä, sillä se oli pieni ja kaita ja sen kiiltävää, paljasta lakea -ympäröi tuuhea valkoinen hiusseppel; ja sitten se sojotti pitkän ja -laihan ja kurttuisen kaulan nenässä. Nenäkin oli iso ja koukkuinen -kuin linnun nokka. Mutta hänessä oli jotain, mikä teki mielen keveäksi -ja iloiseksi kun vain vilkaisikin noihin pitkänluiseviin, vaollisiin -kasvoihin. Vanhojen, haalistuneiden silmien ympärykset olivat punaiset -ja luomet ruskeaanvivahtavat sekä ohuet kuin kalvo, ja niistä -haarautui tuhansia ryppyjä joka puoleen; kuihtuneet posket punertavine -suoniverkkoineen olivat myös täynnä ristiin rastiin kulkevia kurttuja, -jotka vetäytyivät kapeahuulista suuta kohden; mutta kaikki tämä näytti -syntyneen vain siitä, että veli Edvin hymyili kaikille ihmisille. -- -Kristiina ei ollut nähnyt ketään, joka olisi ollut noin iloisen ja -kiltin näköinen; oli kuin tästä olisi paistanut alituista salaista -iloa, josta Kristiina oli saava kuulla kun hän alkoi puhua. - -He astuivat aidan viertä omenatarhaan, jossa vielä riippui joku -punainen ja kellertävä hedelmä puussa. Kaksi saarnaveljeä mustassa -ja valkoisessa kaavussa haroi kokoon kuihtuneita härkäpavun varsia -puutarhassa. - -Luostari ei ollut juuri kummempi kuin tavallinen talonpoikaistalo, ja -vierastupa, jonne munkki talutti Kristiinan, muistutti myöskin köyhää -tupaa; mutta siinä oli paljon makuusijoja. Yhdessä sängyssä makasi -vanha mies, ja lieden luona istui vaimo kapaloiden rintalasta; vieressä -seisoi kaksi isompaa lasta, poika sekä tyttö. - -Kumpikin, mies ja nainen, valittivat, ettei heille oltu tuotu vielä -aamuruokaa: "eivät ne viitsi tuoda tänne ruokaa kahteen kertaan, meidän -pitää nähdä nälkää sillä aikaa kuin sinä lennät kaupungilla, veli Edvin!" - -"Älähän nyt ole vihoissasi, Steinulv", sanoi munkki, "tule tänne -sanomaan päivää, Kristiina -- katsokaahan, minkä hienon kauniin piian -minä olen tuonut tänne syömään meidän kanssamme." - -Hän kertoi Steinulvin sairastuneen käräjämatkalta palatessa, ja tämä -oli saanut luvan jäädä luostarin vierastupaan siitä syystä, että -sairaalassa asui eräs tämän sukulaisvaimo, joka oli niin ilkeäsisuinen, -ettei Steinulv voinut olla siellä. - -"Mutta kyllä minä alan huomata, että minuun kyllästytään täällä", sanoi -talonpoika. "Kun sinä lähdet täältä, veli Edvin, ei kukaan enää taida -joutaa hoitelemaan minua, ja silloin minut varmasti taas lähetetään -sairaalaan." - -"Älä huolehdi, sinä paranet paljon ennemmin kuin minä saan valmiiksi -työni kirkossa", sanoi veli Edvin, "ja sitten noutaa poikasi sinut -kotiin --." Hän nosti liedeltä astian, jossa oli lämpöistä vettä ja -antoi Kristiinan pitää sitä sillä aikaa kun hän siisti Steinulvia. -Silloin tuli vanhus vähän paremmalle tuulelle, ja kohta tämän jälkeen -tuli ovesta toinen munkki, joka kantoi heille ruokaa ja juomaa. - -Veli Edvin luki ruokarukouksen ja istuutui Steinulvin vuoteen -laidalle, jotta hän voi auttaa tätä syömäpuuhassa. Silloin asettui -Kristiina vaimon viereen ja alkoi ruokkia tämän poikaa, joka oli niin -pieni, ettei tahtonut ulottua puurokuppiin ja joka sohri päälleen -kallistaessaan olutkulhon laitaa. Vaimo oli Hadelandista ja oli tullut -miehineen ja lapsineen tervehtimään veljeänsä, joka oli luostarissa -munkkina. Mutta tämä olikin vaelluksella, ja vaimo nurkui nyt sitä, -että aika meni hukkaan. - -Veli Edvin lepytteli häntä: Miten hän saattoi sanoa, että aika meni -hukkaan Piispankaupungissa! Täällähän oli niin monta mahtavaa kirkkoa, -ja munkit ja kaniikit messusivat ja lauloivat läpi vuorokauden -- ja -kaupunki oli niin kaunis, kauniimpi kuin Oslokin, vaikka se oli vähän -pienempi; mutta täällä oli melkein joka talolla oma hedelmätarhansa: -"sinun olisi pitänyt nähdä miten valkoinen se oli, minun tullessani -tänne keväällä, kun kaikki puut kukkivat. Ja entä ruusun puhkeamisen -aikaan --" - -"Mitä tuo kaikki minua hyödyttää", sanoi vaimo nyrpeästi. "Ja minusta -näyttää siltä kuin täällä olisi enemmän pyhää menoa kuin pyhyyttä --" - -Munkki nauroi vähän ja pudisti päätään. Sitten hän penkoi sängynolkia -ja kaivoi sieltä ison nyytillisen omenoita ja päärynöitä, jotka jakeli -lapsille. Kristiina ei ollut koskaan syönyt niin hyviä hedelmiä. Vesi -valui hänen suustaan joka kerran kun hän purasi. - -Mutta nyt täytyi veli Edvinin lähteä kirkkoon ja hän sanoi, että -Kristiina saisi tulla mukaan. He oikaisivat yli luostaripihan ja -menivät pienen sivuoven kautta kuoriin. - -Tätäkin kirkkoa rakennettiin vielä ja tännekin oli sijoitettu telineitä -keskilaivan ja kylkien yhtymäpaikkaan. Ingjald-piispa antoi parantaa -ja koristaa kuoria, kertoi veli Edvin -- piispa oli upporikas ja hän -käytti kaiken rikkautensa kaupungin kirkkoihin; hän oli oivallinen -piispa ja hyvä mies. Olavinluostarin saarnaveljet olivat myös hyviä -miehiä, puhdastapaisia, oppineita ja nöyriä; se oli köyhä luostari, -mutta hänet oli otettu hyvin vastaan siellä -- veli Edvin kuului Oslon -minoriittiveljeskuntaan, mutta oli saanut luvan oleskella täällä -Hamarin hiippakunnassa. - -"Mutta tulehan nyt tänne", sanoi hän taluttaen Kristiinan telineiden -alle, nousi ylös tikapuita ja korjasi joitakin ylempänä olevia lautoja. -Sitten hän taas kapusi alas ja auttoi lapsen kanssaan ylös. - -Harmaassa kiviseinässä yläpuolellaan Kristiina näki ihmeellisiä, -epämääräisiä valoläikkiä, toiset punaisia kuin veri, toiset keltaisia -kuin olut, toiset sinisiä, ruskeita ja vihreitä. Hän tahtoi katsoa -taakseen, mutta munkki kuiskasi: "Älä käänny". Kun he sitten yhdessä -seisoivat ylhäällä lautojen päällä, hän käänsi Kristiinan varovasti -ympäri, ja silloin Kristiina näki niin ihanan näyn, että hän melkein -lakkasi hengittämästä. - -Hänen edessään pitkänseinän eteläsivulla oli kuva, joka välkkyi kuin -olisi se ollut hohtokivistä tehty. Kirjavat väriläikät seinällä -heijastuivat sen säihkeestä ja Kristiina itse ja munkki seisoivat -keskellä säihkettä; Kristiinan kädet olivat niin punaiset kuin olisi -hän pistänyt ne viiniin, munkin kasvot hehkuivat kuin silkka kulta ja -hänen tumma kaapunsa hohti himmeämpänä. Kristiina katsoi kysyvästi veli -Edviniä, mutta tämä ainoastaan nyökkäsi ja hymyili. - -Oli kuin hänet olisi viety kauas maailmasta, niinkuin hänen olisi -annettu katsoa sisälle taivaaseen. Mustan viivaristikon takaa erotti -hän hetken kuluttua itsensä herran Kristuksen kalliissa punaisessa -viitassa, neitsyt Maarian taivaan sinisessä hameessa, ja pyhiä miehiä -ja neitoja häikäisevän keltaisissa, vihreissä ja orvokinsinisissä -vaatteissa. He seisoivat loistavien holvien ja kaarekkeiden alla ja -heidän ympärillään kierteli oksia ja terhoja ja ihmeellisiä välkkyviä -lehtiä --. - -Munkki veti hänet vähän etemmäksi sillalle: - -"Seiso siinä", hän kuiskasi, "niin Kristuksen vaate loistaa päällesi." - -Alhaalta kirkonholvista kohosi heitä kohden heikko pyhänsavun lemu -ja kiviseinä uhosi kylmää. Alhaalla oli hämärä, mutta auringonsäteet -kulkivat vinottain yli keskilaivan, paistaen sisään eteläsivulla -olevista ikkuna-aukoista. Kristiina alkoi ymmärtää, että tuon -taivaskuvan täytyi olla jonkunlainen ikkunaruutu, sillä se täytti -tuollaisen aukon. Toiset olivat tyhjiä tai puukehyksiin pingotetuilla -sarvilevyillä suljetut. Lintu pyrähti sisään, istahti ikkunalaudalle, -lirautti pienen laulun ja lensi pois, ja kuoriseinän takaa kuului -metallin kilkettä kiveä vasten. Muuten oli kaikki äänetöntä; tuuli vain -silloin tällöin hengähti sisään, huokasi hiljaa holvien alla ja hävisi. - -"Niinpä niin", sanoi veli Edvin huoahtaen. "Tämmöistä ei kukaan osaa -tehdä tässä maassa -- Nidarosissa maalataan kyllä lasille, vaan ei se -näytä tältä --. Mutta etelämaissa, Kristiina, suurissa tuomiokirkoissa, -siellä on tämän näköisiä kuvaruutuja, suuria kuin kirkon ovi tuossa --." - -Kristiina ajatteli kotikirkossa olevia kuvia. Siellä oli Pyhän -Olavin alttari ja Pyhän Tuomas Kanterborgilaisen alttari, joissa oli -kuvatauluja syrjillä ja alttarikaappi takaseinällä -- mutta nuo kuvat -tuntuivat nyt Kristiinasta himmeiltä ja värittömiltä, kun hän muisteli -niitä. - -He laskeutuivat tikapuita ja menivät kuoriin. Siellä oli alttaripöytä -tyhjänä ja alastomana ja kivilaatalle oli asetettu pieniä metallisia -ja puisia ja savisia rasioita ja kuppeja; siinä oli kummallisia pieniä -veitsiä ja rautoja, kyniä ja pensseleitä. Ja veli Edvin sanoi, että nuo -olivat hänen työkalujansa; hänen ammattinsa oli semmoinen, että hän -maalasi tauluja ja veisteli alttarikaappeja, ja nuo kauniit taulut, -jotka Kristiina näki kuorissa, oli hän myöskin tehnyt. Ne tulivat -saarnaveljien kirkkoon alttarikoristeiksi. - -Kristiina sai nähdä, miten hän sekoitti erivärisiä jauhoja ja sotki -niitä pienissä kivikupeissa, ja hän sai auttaa veli Edviniä kantamaan -kapineita jakkaralle seinän viereen. Munkin kulkiessa taululta toiselle -ja piirtäessä hienoja punaisia viivojaan pyhien miesten ja naisten -vaaleaan tukkaan, niin että ihan näki miten ne kähäröityivät ja -lankesivat laineille, seurasi Kristiina hänen kintereillään, katsellen -ja kysellen, ja toinen selitti hänelle mitä kuvat merkitsivät. - -Yhdessä kuvassa istui Kristus kultatuolissa ja Pyhä Nikolaus ja Pyhä -Klemens seisoivat hänen luonaan katon alla. Ja syrjiin oli maalattu -Pyhän Nikolauksen elämä. Yhdessä kuvassa hän istui kapalolapsena -äitinsä polvella; hän ei huolinut rintaa, jota äiti tarjosi hänelle, -sillä hän oli niin pyhä syntymästään asti, ettei hän tahtonut imeä -kuin kerran perjantaina. Sen vieressä oli kuva, jossa hän laski -rahakukkaroita sen huoneen oven eteen, missä asui kolme niin ylen -köyhää neitoa, etteivät he voineet saada itselleen sulhasta. Sitten -Kristiina näki, miten hän paransi roomalaisen ritarin lapsen, ja näki -ritarin istuvan purjeveneessä väärä kultakalkki kädessä. Hän oli -luvannut piispalle kultaisen kalkin, joka oli ollut hänen suvussaan -tuhannen vuotta, palkaksi siitä, että tämä parantaisi hänen lapsensa. -Mutta sitten hän tahtoi pettää Pyhää Nikolausta ja antaa tälle väärän -kultakalkin; siksi putosi poika mereen oikea kultakalkki kädessään. -Mutta Pyhä Nikolaus vei lapsen vahingoittumatta veden alitse maalle, ja -hän seisoi rannalla toisessa kuvassa, jossa isä uhrasi väärää kalkkia -Pyhän Nikolauksen kirkossa. Se oli kirjoitettu tauluun kultaisin ja -koreakoukeroisin kirjaimin. - -Toisessa taulussa istui Neitsyt Maaria Kristuslapsi sylissään; tämä -piti toisella kädellä äitiään leuasta, toisessa oli omena. Heidän -luonaan seisoivat Pyhä Sunniva ja Pyhä Kristiina. Näiden lanteet olivat -viehkeästi kaarevat ja kasvot kauniin punaiset ja valkoiset; heillä oli -kultahiukset ja kultakruunu päässä. - -Veli Edvin kannatti vasemmalla kädellä oikeata rannettaan ja piirsi -lehtiä ja ruusuja heidän kruunuihinsa. - -"Minusta on lohikäärme kovin pieni", sanoi Kristiina katsoen -nimikkopyhimyksensä kuvaa. "Ei se näytä siltä, kuin se olisi voinut -nielaista neidon." - -"Eihän se voinutkaan", sanoi veli Edvin. "Se ei ollut tuota suurempi. -Lohikäärmeet ja sen sellaiset, jotka palvelevat paholaista, näyttävät -suurilta vain niin kauan kuin me pelkäämme niitä. Mutta jos ihminen -etsii Jumalaa niin palavalla halulla, että se kantaa Hänen luokseen -asti, silloin kärsii paholaisen voima raskaan tappion, tämän keinot -käyvät tuiki avuttomiksi -- lohikäärmeet ja pahat maahiset vajoavat -alas ja kutistuvat pieniksi kuin kääpiöt ja kissat ja varikset. -Näethän, ettei koko vuori, jossa Pyhä Sunniva oli, ole suurempi kuin -että hän voi kantaa sen helmassaan." - -"Mutta eivätkö he sitten olleet sisällä luolassa", kysyi Kristiina, -"Pyhä Sunniva ja Seljamiehet? Eikö se sitten ole totta?" - -Munkki myhäili ja sanoi häneen kääntyen: - -"Se on totta sekä valhetta. Se näytti siltä ihmisistä, jotka löysivät -nuo pyhät ruumiit. Ja totta on, että se tuntui siltä Sunnivankin -ja Seljamiesten mielestä, sentähden, että nämä olivat nöyriä ja -ajattelivat, että maailma on kaikkia syntisiä ihmisparkoja väkevämpi, -eivätkä ymmärtäneet sitä, että he olivat maailmaa voimakkaammat, koska -eivät rakastaneet sitä. Mutta jos he olisivat itse tämän tienneet, -olisivat he voineet ottaa kaikki tunturit käsiinsä ja viskata ne veteen -niinkuin pikkukiven. Meitä ei voi vahingoittaa mikään eikä kukaan, -lapsukainen, paitsi mitä itse pelkäämme ja rakastamme." - -"Mutta jos joku ei pelkäisi ja rakastaisi Jumalaa?" kysyi Kristiina -kauhistuen. - -Munkki silitti hänen keltaisia hiuksiaan, taivutti hiljaa taapäin -Kristiinan pään ja katsoi häntä kasvoihin; hänen silmänsä olivat suuret -ja siniset. - -"Ei ole sitä ihmistä, Kristiina, joka ei rakastaisi ja pelkäisi -Jumalaa, mutta siksi, että sydämemme on niin kummallinen, että -se samalla rakastaa Jumalaa, pelkää paholaista ja riippuu kiinni -maailmassa ja lihassa, me olemme viheliäisiä elämässä ja kuolemassa. -Ellei joku ollenkaan ikävöi Jumalaa ja hänen töitään, silloin viihtyisi -hän hyvin helvetissä ja silloin me ihmiset emme ymmärtäisi, että hän -sai sellaisen osan, jota hänen sydämensä halasi. Mutta silloin ei tuli -polttaisi häntä, ellei hän kerran halaisi viivoitusta, eikä hän tuntisi -kipua käärmeen puremasta, ellei hän tuntisi rauhan kaipausta." - -Kristiina katsoi häntä silmiin; hän ei ymmärtänyt mitään tästä -kaikesta. Veli Edvin jatkoi: - -"Siinä on Jumalan armo meitä kohtaan, että hän näki, miten rikkinäinen -meidän sydämemme on, ja että hän tuli alas keskellemme tunteakseen -lihassaan paholaisen kiusaukset, kun tämä kiusaa meitä vallalla ja -kunnialla tai maailman tuomiolla, kun se ruoskii ja pilkkaa meitä ja -iskee nauloja käsiimme ja jalkoihimme. Näin osoitti hän meille tien ja -antoi tuta rakkautensa --" - -Hän katsoi lapsen totisia kasvoja -- naurahti sitten ja sanoi aivan -toisella äänellä: - -"Arvaappas kuka ensimmäiseksi sai tietää, että Vapahtaja oli syntynyt -keskellemme? Se oli kukko; se näki tähden taivaalla ja silloin se sanoi --- siihen aikaan osasivat kaikki eläimet latinaa. Silloin se kiekui: -'Christus natus est!'" - -Tämän hän kiekaisi niin kukkoa muistuttavalla äänellä, että Kristiinan -täytyi nauraa ihan katketakseen. Ja tuntui niin hyvältä nauraa kaiken -sen ihmeellisen jälkeen, mitä veli Edvin äsken oli kertonut, sillä se -oli painanut raskaan juhlallisen tunteen hänen ylitsensä. - -Munkki nauroi itsekin: - -"Niin se on, ja kun härkä kuuli tämän, rupesi se mylvimään: 'Ubi, ubi, -ubi?'" - -Mutta vuohi kävi mäkättämään: "Betlem, Betlem, Betlem." - -Ja lammas alkoi ikävöidä niin kauheasti Neitsyttä ja tämän poikaa, että -se heti määki: "Eamus, eamus!" - -Ja vastasyntynyt vasikka, joka lepäsi oljilla, nousi jaloilleen. "Volo, -volo, volo!" sanoi se. - -"Tätä sinä varmaankaan et ole kuullut ennen? Enkös arvannutkin; tiedän, -että teidän pappinne Sira Eirik on hyvä pappi ja kovin oppinut mies, -mutta hän ei voi tietää tätä, sillä sitä ei opita muualla kuin -Pariisissa --" - -"Oletteko te sitten ollut Pariisissa?" kysyi lapsi. - -"Voi sinua herttaseni, minä olen ollut Pariisissa ja muuallakin -maailmassa, eikä sinun tarvitse ollenkaan luulla, etten minäkin -pelkäisi paholaista ja rakastaisi ja himoitsisi niinkuin hullu. Mutta -minä koetan pitää kiinni rististä kaikin voimineni -- siihen täytyy -käydä kynsin hampain, niinkuin kissa kalikkaan pudotessaan veteen --" - -"Entä sinä, Kristiina -- miltä sinusta tuntuisi uhrata tämä kaunis -tukkasi ja käydä palvelemaan Neitsyttä kuten nämä morsiamet, jotka olen -piirustanut tähän?" - -"Kotona ei ole muita lapsia kuin minä", vastasi Kristiina. "Kai -minun pitää mennä naimisiin. Äidillä on jo arkut ja laatikot täynnä -myötäjäisiäni." - -"Niinpä niin", sanoi Edvin sivellen kädellään Kristiinan päätä. -"Semmoinen se on maailman järjestys tätä nykyä. Jumalalle annetaan ne -tyttäret, jotka ovat ontuvia ja heikkonäköisiä ja rumia ja rampoja, -tai sitten annetaan Jumalan ottaa takaisin liikalapset. Ja kuitenkin -ihmetellään, etteivät kaikki miehet ja neidot ole pyhiä, jotka asuvat -luostareissa --" - - * * * * * - -Veli Edvin vei hänet kanssaan sakaristoon ja näytteli Kristiinalle -luostarin kirjoja, jotka seisoivat alustalla; niissä oli mitä -kauneimpia kuvia. Mutta kun eräs munkeista tuli sisään, sanoi veli -Edvin, että hän etsi vain aasinpäätä, jäljentääkseen sen. Perästäpäin -pudisti hän päätään itsellensä: - -"Tässä nyt näet pelon, Kristiina -- mutta tässä talossa säälitään niin -kauheasti kirjoja. Jos minulla olisi ollut totinen usko ja rakkaus, en -olisi valehdellut vasten silmiä veli Aasulville. -- Mutta silloin minä -olisin voinut ripustaa nämä vanhat nahkalapaset tuonne auringonsäteen -päälle --" - -Kristiina kävi munkin mukana vierastuvassa, jossa sai ruokaa, mutta -muuten hän istui kirkossa koko päivän katsellen tämän työtä ja puhellen -hänen kanssaan. Ja vasta sitten kun Lauritsa tuli hakemaan häntä, -muistivat he sanan, joka heidän olisi tullut lähettää kengäntekijälle. - -Hamarissa vietetyt päivät muisti Kristiina sitten parhaiten koko tuon -pitkän matkan ajalta. Oslo oli kyllä isompi kaupunki kuin Hamar, mutta -hän oli sinne tullessaan jo nähnyt yhden kauppapaikan, eikä se ollut -hänestä enää niin suuri ihme. Ei hänestä Skogissakaan ollut yhtä -kaunista kuin kotona Jørundgaardissa, vaikka rakennukset olivatkin -komeammat -- Kristiina oli iloinen, ettei hänen tarvinnut asua siellä. -Kartano sijaitsi mäellä ja sen alapuolella oli Botnvuono, harmaa ja -surullisen näköinen vesi, jonka varrella kasvoi mustaa metsää, ja -toisella rinteellä ja talojen takana oli taivas aivan metsän päällä. Ei -siellä ollut korkeita ja jyrkkiä tunturiseiniä, niinkuin kotona, jotka -nostivat taivaan korkealle ja suojasivat ja rajoittivat näköalan, niin -ettei maailma ollut liian suuri eikä pieni. - -Palatessa oli kylmä; alkoi olla käsissä adventin aika, mutta kun -he olivat päässeet kappaleen matkaa ylälaaksoon, tuli eteen lunta; -ja silloin heidän täytyi lainata rekiä ja ajaa niissä suurin osa -loppumatkaa. - -Kartanonkaupat päättyivät siten, että Lauritsa jätti Skogin -lunastettavaksi veljelleen Aasmundille, jolta se oli siirtyvä tämän -jälkeentuleville. - - - - -III. - - -Kristiinan pitkän matkan jälkeisenä keväänä synnytti Ragnfrid -tyttären. Molemmat vanhemmat olisivat tosin toivoneet poikaa, mutta -lohduttautuivat pian ja kiintyivät hellästi pikku Ulvhildiin. Tämä -oli hyvin kaunis lapsi, terve, raikasvärinen, iloinen ja rauhallinen. -Ragnfrid piti tästä uudesta lapsesta niin paljon, että hän jatkoi -imettämistä toisenakin ikävuonna; ja vähensi Sira Eirikin neuvosta -ankaria paastojaan ja hartaudenharjoituksiaan imettämisaikana. Kaikki -tämä ynnä ilo Ulvhildista virvoitti hänet uuteen kukoistukseen, niin -ettei Lauritsa muistanut nähneensä vaimoaan noin kauniina ja iloisena -ja reippaana koko heidän naimisissaoloaikanansa. - -Myöskin Kristiina tunsi pikkusiskon tuoneen taloon suuren onnen. Hän -ei ollut koskaan ymmärtänyt ajatella ennen, että äidin raskas luonto -teki kodin hiljaiseksi; hänestä kaikki oli ollut kuten piti äidin -kasvattaessa ja kurittaessa häntä ja isän leikkiessä ja kujeillessa -hänen kanssaan. Nyt oli äiti paljon ystävällisempi, soi Kristiinalle -enemmän vapautta ja hellitteli useammin; ja silloin Kristiina ei niin -huomannut sitä, että äidillä nyt oli paljon vähemmän aikaa hänelle. -Hänkin rakasti siis Ulvhildia kuten kaikki toiset ja iloitsi saadessaan -kantaa ja soudatella pikkusiskoa; ja vielä hauskempi tuli sitten kun -tämä alkoi ryömiä ja kävellä ja tapaella sanoja ja ottaa osaa leikkiin. - -Näin kului kolme hyvää vuotta Jørundgaardin kartanossa. Onni oli -muutenkin seurannut heitä monella tapaa, ja Lauritsa rakenteli uutta ja -paranteli entistä, sillä huoneet ja karjatallit olivat vanhat ja ahtaat -hänen muuttaessaan kartanoon -- Gjeslingit olivat antaneet sen olla -vuokrattuna monen miespolven ajan -- - -Oli sitten pääsiäisen jälkeinen sunnuntai kolmantena vuonna; heidän -luonaan oli käymässä Trond Ivarinpoika Sundbystä, vaimonsa Gudridin -ja kolmen pienen poikansa kera. Eräänä aamuna istuivat isot ihmiset -parvella keskustellen, lasten leikkiessä pihamaalla. Lauritsa oli -pannut alulle uuden tuparakennuksen ja lapset peuhasivat esiinajetulla -hirsiköllä. Yksi Gjeslingin pojista oli lyönyt Ulvhildia, ja tämä -itki; silloin Trond tuli alas rankaisemaan poikaa ja nosti Ulvhildin -syliinsä. Tämä oli kaunein ja kiltein lapsi mitä ajatella saattoi, ja -eno piti hänestä paljon, vaikkei hän juuri ollut lapsirakas muuten. - -Samassa tuli joku miehistä läävästä kiskoen pihan poikki isoa mustaa -sonnia, joka oli vihainen ja äksy; se reutoi itsensä irti. Trond juoksi -hirsikasalle, ajoi isompia lapsia edellään sinne, kantaen Ulvhildia, ja -taluttaen pienintä poikaansa käsipuolesta. Silloin luiskahti iso hirsi -hänen jalkojensa alta, Ulvhild putosi maahan, hirsi ponnahti sivuun -lähti vierimään alas ja pysähtyi lapsen selän päälle. - -Lauritsa oli samassa alhaalla; hän juoksi paikalle ja koetti nostaa -hirren pois; silloin tuli sonni häntä kohti. Hän tarttui sitä sarviin, -mutta se kaatoi hänet nurin, sitten sai isä kiinni sen sieraimista, -pääsi nousemaan koholle ja sai pidellyksi sonnia niin kauan kuin Trond -selvisi hämmennyksestään, kunnes joka puolelta esiin rientävät miehet -köyttivät sen nuorilla. - -Ragnfrid oli polvillaan maassa, koettaen kohottaa hirttä; nyt sai -Lauritsa nostetuksi sitä sen verran, että äiti saattoi vetää lapsen -esiin ja painaa sen rinnalleen. Pienokainen vaikeroi kauheasti kun -toiset koskettivat häneen, mutta äiti huusi ääneen itkien: "Hän elää, -kiitos Jumalan, hän elää --" - -Oli suuri ihme, ettei tämä ollut kokonaan murskana; vaan hirsi oli -pudonnut siten, että sen toinen pää oli pysähtynyt ruohikossa olevalle -kivelle. Kun Lauritsa nousi seisomaan, virtasi hänen suupielistään -verta ja hänen vaatteensa olivat rintaan asti repaleina härän sarvien -jäljiltä. - -Tordis juoksi nyt heidän luokseen nahkaraiti kädessä; varovasti -siirsivät he Ragnfridin kanssa lapsen siihen, mutta tämä näytti -kärsivän sietämättömiä tuskia paikalla kun häneen kajottiin. Äiti ja -Tordis kantoivat hänet sitten isoon talvitupaan. - -Kristiina seisoi valkeana ja jäykkänä hirsikasan harjalla; pikkupojat -riippuivat itkien hänessä. Koko kartanon väki oli nyt kokoontunut ulos -ja naiset itkivät ja vaikeroivat. Mutta Lauritsa käski valjastamaan -Guldsveinenin ja erään toisen ratsun; kuitenkin hän kaatui kumoon Arnen -tuodessa hevosia ja hänen yrittäessään kiivetä satulaan. Silloin käski -hän Arnen ratsastaa papin luokse, Halvdanin lähtiessä etelään joen -suupuoleen hakemaan lääkevaimoa, joka asui siellä. - -Kristiina näki, että isä oli tuhkanharmaa kasvoiltaan, ja hänestä oli -vuotanut niin paljon verta, että hänen vaaleansininen pukunsa oli -täynnä ruskeanpunaisia tahroja. Äkkiä isä kavahti suoraksi, tempasi -kirveen lähimmältä mieheltä ja astui toisten joukkoon yhä sonnia -pidellen. Hän iski sitä hamaralla sarvien väliin, niin että se kyyhähti -polvilleen, mutta Lauritsa hakkasi hakkaamistaan, kunnes veri ja aviot -roiskahtivat kylkiä pitkin. Silloin hän sai rykimiskohtauksen ja vaipui -selälleen maahan. Trond ja eräs talon miehistä kantoivat hänet sisään. - -Nyt luuli Kristiina, että hänen isänsä oli kuollut; hän parkaisi -kovasti ja juoksi heidän perästään huudellen isää sielun hädässä. - -Talvituvassa oli Ulvhild pantu vanhempien vuoteeseen; kaikki pielukset -oli viskattu lattialle, että hän makaisi tasaisella. Näytti siltä -kuin hän olisi jo ollut kuolinvuoteella. Mutta hän valitti ääneen ja -lakkaamatta, ja äiti oli kumartunut hänen ylitsensä, viihdytellen ja -silitellen häntä, mielettömänä surusta, kun ei voinut auttaa. - -Lauritsa makasi toisella sängyllä, hän kohosi ylös ja tuli hoippuen -lattian yli lohduttamaan vaimoaan. Silloin tämä syöksähti pystyyn ja -huusi: - -"Älä koske minuun, älä koske minuun. Jeesus, Jeesus, syystä sinä löit -minut maahan -- milloinkaan eivät lopu onnettomuudet, joita minä kerään -sinun ylitsesi --" - -"Sinä -- rakas vaimoni, ethän sinä ainakaan tähän ole syypää", sanoi -Lauritsa laskien kätensä hänen olkapäälleen. Toinen vavahti hänen -kosketuksestaan ja hänen vaaleanharmaat silmänsä kiilsivät laihojen, -tummapintaisten kasvojen keskeltä. - -"Hän tarkoittaa! kaiketi, että syypää olen minä", sanoi Trond -Ivarinpoika tuikeasti. Sisar loi häneen vihaa uhkuvan katseen sekä -vastasi: - -"Trond kyllä tietää, mitä tarkoitan." - -Kristiina juoksi vanhempien luo, mutta nämä työnsivät hänet kumpikin -luotaan. Ja Tordis, joka toi lämmintä vettä kattilalla, sysäsi häntä -hiljaa olkapäähän ja sanoi: "Mene toiseen tupaan, Kristiina; sinä olet -tiellä täällä." - -Hän tahtoi ruveta hoitelemaan Lauritsaa, joka oli istuutunut -sängynedusportaalle, mutta tämä sanoi, ettei hänellä ollut mitään hätää: - -"Mutta ettekö voi lievittää vähän Ulvhildin kipuja -- auta armias -Luoja, hänhän valittaa niin, että se saa kivenkin itkemään." - -"Häntä emme uskalla liikuttaa ennenkuin pappi tai lääke-Ingegjerd -tulee", sanoi Tordis. - -Samassa tuli Arne ilmoittamaan, ettei Sira Eirik ollut kotosalla. -Ragnfrid seisoi hetken käsiänsä väännellen. Sitten hän sanoi: - -"Lähettäkää sana Aashildille Haugeniin. Menköön muu vaikka miten, -kunhan Ulvhild pelastuu --" - -Kukaan ei kiinnittänyt huomiota Kristiinaan. Hän kiipesi penkille, -joka oli piilossa sängyn takana, veti jalat alleen ja laski päänsä -polvelleen. - -Ja hänestä tuntui kuin kovat kädet olisivat rutistaneet rikki hänen -sydämensä. Aashild-rouva piti haettaman! Äiti ei ollut antanut hakea -Aashild-rouvaa silloinkaan, kun hän itse oli kuolla lapsivuoteeseen -Ulvhildin syntyessä, eikä myöskään silloin kun Kristiina oli kuumeessa. -Hän oli velho, oli Kristiina kuullut sanottavan -- hän oli ollut -syytteessä Oslon piispan ja tuomiokapitulin edessä; hänet olisi jo -mestattu tai poltettu, ellei hän olisi ollut niin korkeata sukua, että -hän oli melkein kuin kuningatar Ingebjørgin sisar -- vaan kansa sanoi -hänen myrkyttäneen ensimmäisen miehensä, ja sen, joka hänellä nyt oli, -oli hän viekoitellut luokseen noituudella; tämä oli niin nuori, että -olisi voinut olla hänen poikansa. Hänellä oli lapsiakin, mutta nämä -eivät koskaan käyneet hänen luonaan, ja nuo kaksi korkeasukuista, Bjørn -ja Aashild, elivät nyt yksin Dovren tunturilla eikä heille ollut jäänyt -mitään rikkauksistansa. Kukaan laakson isoisista ei tahtonut tietää -heistä, mutta salaisesti haettiin Aashild-rouva apua; köyhä kansa kävi -julkisestikin hänen luonaan suruineen ja vahinkoineen; he kiittivät -häntä hyväksi ihmiseksi, mutta pelkäsivät samalla. - -Kristiina mietti, että äiti, joka alituiseen eli rukouksessa, olisi -mieluummin voinut kääntyä Jumalan ja Neitsyt Maarian puoleen. Hän -koetti itsekin rukoilla -- etenkin Pyhää Olavia, sillä Kristiina tiesi, -että tämä oli hyvä ja oli auttanut niin usein taudissa ja haavoissa ja -jalankatkeamissa. Mutta hän ei voinut pitää ajatuksiaan koossa. - -Vanhemmat olivat jääneet kahden tupaan. Lauritsa oli jälleen paneutunut -sängylle ja Ragnfrid istui kumartuneena sairaan lapsen yli, pyyhkien -vähän väliä tämän otsaa ja käsiä märällä vaatteella ja kostuttaen hänen -huuliansa viinillä. - -Kului pitkä aika. Tordis kurkisti silloin tällöin sisään ja tarjoutui -auttamaan, mutta Ragnfrid lähetti hänet joka kerran takaisin. Kristiina -itki ääntä päästämättä, rukoillen itseksensä, mutta sitten hän taas -muisti noitavaimon ja odotti jännityksellä, milloin tämä ilmestyisi -sisään. - -Äkkiä kuului Ragnfridin ääni hiljaisuudesta: - -"Nukutko, Lauritsa?" - -"En", vastasi mies. "Kuuntelen Ulvhildia. Jumala on auttava viatonta -karitsaansa, vaimo -- sitä älkäämme epäilkö. Mutta odotus käy -pitkäksi --." - -"Jumala vihaa minua syntieni tähden", sanoi Rangfrid epätoivoisesti. -"Lapsillani on hyvä siellä missä ovat, sitä en rohkene epäillä, ja nyt -on kai Ulvhildin hetki tullut -- mutta minut hän on hylännyt, sillä -sydämeni on synnin ja surun käärmeenpesä --" - -Silloin tartuttiin oveen. -- Sira Eirik astui tupaan, oikaisi valtavan -vartalonsa ja sanoi kirkkaalla, syvällä äänellään: "Jumalan armo tänne!" - -Pappi pani lääkelaatikkonsa sängynportaalle ja meni lieden ääreen, -jossa kaasi lämmintä vettä käsillensä. Sitten hän otti ristin -rinnaltansa, heilautti sitä kaikkiin tuvan nurkkiin ja mutisi jotain -latinaksi. Sen jälkeen hän aukaisi räppänän, niin että valo pääsi -tupaan, ja meni Ulvhildia katsomaan. - -Kristiina pelkäsi, että pappi löytäisi hänet ja ajaisi hänet ulos -- -Sira Eirikin silmiltä ei moni seikka jäänyt huomaamatta. Mutta tämä -ei katsonut taakseen. Hän otti lääkelaatikosta pullon, kaasi siitä -tilkkasen hienoksi kartatulle villatukolle ja asetti sen Ulvhildin -suulle sekä nenälle. - -"Hänen kipunsa helpottavat kohta", sanoi pappi. Hän meni Laurin -luo ja hoiteli tätäkin, pyytäen tämän kertomaan, miten onnettomuus -oli tapahtunut. Lauritsalta oli kaksi kylkiluuta poikki ja hän oli -saanut haavan keuhkoihinsa; pappi luuli kuitenkin, ettei se ollut -hengenvaarallista. - -"Entä Ulvhild", kysyi isä huolen vallassa. - -"Sanon sen kun olen katsonut häntä" vastasi pappi. "Mutta sinä saat -mennä makaamaan parveen, niin täällä tulee hiljaisempaa ja enemmän -tilaa niille, jotka hoitavat lastasi." Hän laski Lauritsan käsivarren -olkapäälleen, otti häntä kainalosta ja kantoi hänet ulos. Kristiina -olisi mieluummin mennyt isän mukana, mutta ei uskaltanut näyttäytyä. - -Kun Sira Eirik palasi, ei hän puhunut mitään Ragnfridille, vaan -leikkasi vaatteet irti Ulvhildin päältä, joka oli alkanut valittaa -vähemmän ja tuntui olevan torkuksissa. Hiljaa tunnusteli hän lapsen -ruumista ja jäseniä kädellään. - -"Niinkö huonosti on lapseni laita, ettet tiedä hänelle neuvoa, koska et -virka mitään", kysyi Ragnfrid kuiskaten. - -Pappi vastasi hiljaa: - -"Näyttää siltä kuin hänen selkänsä olisi pahasti ruhjoutunut, Ragnfrid. -En tiedä muuta neuvoa kuin jättää hänet Jumalan ja Pyhän Olavin -haltuun; en voi tehdä tässä paljoa." - -Äiti sanoi kiivaasti: - -"Sitten meidän täytyy rukoilla -- arvaat kai sen, että Lauritsa ja minä -annamme kitsastelematta kaiken mitä pyydät, jos voit saada Jumalan -jättämään Ulvhildin eloon." - -"Olisi mielestäni ihme", sanoi pappi, "jos hän jäisi eloon ja saisi -täyden liikuntokyvyn." - -"Etkö sinä saarnaa ihmeistä myöhään sekä varhain -- etkö usko -lapselleni voivan tapahtua ihmettä", sanoi hän entiseen tapaan. - -"Oikeassa olet", sanoi pappi, "ihmeitä tapahtuu kyllä, mutta Jumala ei -kuuntele jokaista ihmistä -- emme tiedä hänen aivoituksiansa. Ja eikö -sinusta tuntuisi vielä pahemmalta, jos tämä pieni kaunis piika jäisi -rujoksi tai rammaksi?" Ragnfrid heitteli päätään ja uikutti hiljaa: - -"Pappi, minä olen kadottanut jo niin monta, en voi antaa enää häntä," - -"Koetan kaiken mitä voin", pappi vastasi, "ja tahdon rukoilla koko -voimastani. Mutta koeta, Ragnfrid, kestää se kohtalo, jonka Jumala on -määrännyt osaksesi." - -Äiti valitti hiljaa: - -"Ketään lapsistani en ole rakastanut niinkuin tätä tässä -- jos -hänetkin nyt otetaan minulta, luulen sydämeni halkeavan." - -"Jumala olkoon apunasi, Ragnfrid Ivarintytär", sanoi Sira Eirik -päätään pudistaen. "Tahdot pakottaa Jumalaa myöntymään tahtoosi monien -rukoustesi ja paastojesi tähden. Voitko ihmetellä, ettei niistä ole -ollut enempää apua." - -Ragnfrid katsoi häneen uhmaten ja lausui: - -"Olen lähettänyt sanan Aashild-rouvalle." - -"Sinähän hänet tunnet, enkä minä", virkkoi pappi. - -"En voi elää ilman Ulvhildiä", sanoi Ragnfrid kuten ennen. "Ellei -Jumala tahdo auttaa häntä, haen neuvoa Aashild-rouvalta tai vaikka -paholaiselta, jos he voivat auttaa!" - -Papin kielellä näytti pyörivän terävä sana, mutta sitten hän hillitsi -itsensä. Hän kumartui alas ja koetteli uudestaan sairaan lapsen jäseniä. - -"Hänen kätensä ja jalkansa ovat kylmät", hän sanoi. "Saamme panna -kuumaa vettä lekkereihin hänen ympärilleen -- ja sitten ette saa -liikuttaa häntä, ennenkuin Aashild-rouva tulee." - -Kristiina liukui ääneti pitkälleen penkille ja oli nukkuvinaan. Hänen -sydämensä takoi pelosta -- hän ei ollut ymmärtänyt paljoa Sira Eirikin -ja äidin keskustelusta, mutta häntä oli ruvennut peloittamaan kauheasti -ja hän tiesi, ettei se ollut aiottu hänen korvillensa. - -Äiti nousi mennäkseen lekkereitä hakemaan; mutta äkkiä hän puhkesi -itkuun: "Rukoile sittenkin puolestamme, Sira Eirik!" - -Vähän ajan kuluttua äiti tuli takaisin Tordiksen kanssa. Pappi -ja naiset häärivät nyt Ulvhildin ympärillä, ja silloin Kristiina -löydettiin ja lähetettiin ulos. - -Valo häikäisi hänen silmiään, kun hän tuli ulos pihalle. Hänestä -oli tuntunut, että suurimman osan päivää jo oli täytynyt kulua -hänen istuessaan pimeässä talvituvassa, ja nyt paistoivatkin -seinät vaaleanharmaina ja ruoho kiilsi niinkuin silkki valkoisessa -keskipäiväauringossa. Joki välkkyi lepikön hiirenkorvaa tekevän, -kultaisen vitsaverkon välissä -- se täytti ilman iloisella, -yksiäänisellä pauhinallaan, sillä se juoksi vuolaana laakeassa, -kivisessä uomassaan Jørundgaardin kohdalla. Tunturit kokosivat kirkasta -sineä kohden ja purot syöksyivät rinnettä alas sulavan lumen keskeltä. -Ja voimakas, imanta kevään tulo sai hänet itkemään, tajutessaan kaiken -ympärillä olevan avuttomuuden. - -Ulkona ei ollut ketään, mutta hän kuuli ääntä miesten tuvasta. Tuoretta -multaa oli ripoteltu siihen paikkaan, missä isä oli lyönyt sonnin -kuoliaaksi. Hän ei tiennyt mihin ryhtyä -- meni viimein uutistuvan -salvoksen taakse, jota oli rakennettu pari hirsikertaa. Siellä olivat -hänen ja Ulvhildin leikkikalut; hän työnsi ne koloon alemman hirren ja -kivijalan väliin. Viime aikoina oli Ulvhild tahtonut viedä kaikki hänen -lelunsa; se oli toisinaan suututtanut häntä. Hän ajatteli, että jos nyt -sisko paranisi, antaisi hän tälle kaiken mitä omisti. Ja tuo ajatus -tuotti hiukan lohtua. - -Hän muisti Hamarin munkkia -- tämä uskoi, että ihmeitä saattoi tapahtua -joka ihmiselle. Mutta Sira Eirik ei ollut yhtä varma asiasta, eivätkä -vanhemmatkaan -- ja hän oli tottuneempi kuulemaan näitä. Hän tunsi -aivan kuin suuren painon päällään ensi kertaa aavistaessaan, että -ihmiset voivat ajatella näin eri lailla monista asioista -- eivätkä -ainoastaan pahat, Jumalaa karttavat ihmiset ja hyvät, vaan vielä -sellaisetkin kuin veli Edvin ja Sira Eirik -- ja äiti sekä isä; hän -tajusi yhtäkkiä, että nämä ajattelivat eri lailla monestakin asiasta --. - -Tordis löysi hänet nukkumasta nurkasta illan lähetessä ja vei hänet -omaan sänkyynsä; silloin ei lapsi ollut syönyt mitään aamusta asti. -Tordis valvoi Ulvhildin luona yöllä äidin kanssa ja Kristiina nukkui -hänen sängyssään Jonin, hänen miehensä ja Eivindin ja Ormin, heidän -pikku poikiensa kanssa. Heidän ruumiittensa lemu, miehen kuorsaaminen -ja pikkupoikain tasainen hengitys pani väkisin Kristiinan itkeä -tuhuuttamaan. Vielä eilen illalla hän oli käynyt sänkyyn oman isänsä ja -äitinsä ja pikku Ulvhildin viereen, kuten aina tähän asti elämässään -- -se oli ollut kuin pesä, joka nyt oli hajoitettu ja revitty, ja hän itse -heitetty pois niiden siipien suojasta, jotka olivat lämmittäneet häntä -aina. Viimein hän itki itsensä uneen, orpona ja onnettomana vieraiden -ihmisten välissä --. - - * * * * * - -Kun Kristiina seuraavana aamuna nousi ylös, sai hän kuulla, että -eno koko joukkoineen oli lähtenyt talosta -- vihassa. Trond oli -sanonut sisartaan hourupäiseksi ja mielettömäksi naiseksi ja lankoaan -lapaseksi ja hölmöksi, joka ei ollut milloinkaan osannut pitää vaimoaan -kurissa. Kristiina kävi kuumaksi suuttumuksesta, mutta samalla häntä -hävetti -- hän ymmärsi sen kovin sopimattomaksi teoksi, että äiti oli -karkoittanut lähimmät sukulaisensa talosta. Ja ensi kerran hän alkoi -aavistella, ettei äidissä ollut kaikki niinkuin olla piti -- että hän -oli toisellainen kuin muut vaimot. - -Hänen tuumiessaan tätä tuli palvelustyttö sanomaan, että Kristiinan oli -mentävä isänsä luokse parvelle. - -Mutta astuessaan ylistupaan unohti Kristiina mennä katsomaan häntä, -sillä vastapäätä avattua ovea, josta valo paistoi suoraan tämän -kasvoihin, istui pieni nainen, jonka Kristiina arvasi noitavaimoksi. -Vaikkei Kristiina ollut ajatellut häntä tuon näköiseksi. - -Tämä näytti hennolta ja pieneltä kuin lapsi, istuessaan isossa -selkätuolissa, joka oli kannettu ylös. Hänen eteensä oli myös -asetettu pöytä, joka oli katettu äidin parhaimmalla kirjaillulla -aivinaliinalla. Läskiä ja linnunlihaa oli hopealautasella; visakulhossa -oli viiniä ja isän oma hopeapikari oli tuotu hänen juoma-astiakseen. -Hän oli lopettanut syömisen ja pyyhki parhaillaan käsiään äidin -hienoimpaan käsiliinaan. Ragnfrid seisoi itse hänen edessään pitäen -käsissään vedellä täytettyä messinkivatia. Aashild-rouva antoi liinan -vaipua syliinsä, hymyili lapselle ja sanoi kirkkaalla, pehmeällä, -viehättävällä äänellä: - -"Tuleppas tänne, sinä sieltä! Kauniit ovat lapsesi, Ragnfrid", sanoi -hän äidille. - -Hänen kasvonsa olivat hyvin ryppyiset, mutta rusottavan punaiset ja -valkoiset, ja iho oli yhtä sileä ja hieno kuin lapsen. Suu oli verevä -ja punainen kuin nuorella naisella ja hänen suuret, kellertävät -silmänsä loistivat. Ohut, valkea huntu kulki poskia pitkin ja oli -sidottu leuan alle kultaisella soljella; sen päällä hänellä oli pehmeä, -tummansininen villaliina, joka lankesi hartioille ja pitkin hänen -tummaa, ruumiinmukaista pukuaan. Suora hän oli niinkuin kynttilä, ja -Kristiina aavisti paremmin kuin tiesi, ettei hän milloinkaan ollut -nähnyt niin kaunista ja säädykästä naista kuin tämä vanha noitavaimo, -jonka kanssa kylän isoiset eivät tahtoneet olla missään tekemisissä. - -Aashild-rouva piti Kristiinan kättä vanhassa, pehmeässä kädessään; -hän puhui tälle lempeästi ja leikillisesti, mutta Kristiina ei saanut -sanaakaan suustaan. Silloin Aashild-rouva sanoi naurahtaen: - -"Pelkääköhän hän minua?" - -"Ei, ei", Kristiina melkein huusi. Silloin nauroi Aashild-rouva entistä -enemmän ja sanoi äidille: - -"Tällä on viisaat silmät, tällä tyttärelläsi, ja hyvät, voimakkaat -kädet, häntä ei ole totutettu velttouteen, huomaan minä. Sinä voit -tarvita jonkun avuksesi Ulvhildin hoidossa, kun minä olen poissa. Siksi -voit antaa Kristiinan minun ohjaukseeni, niin kauan kuin viivyn talossa --- hän on jo kyllin vanha siihen, yksitoista vuotta, vai kuinka?" - -Näin sanottuaan Aashild-rouva lähti, ja Kristiina aikoi seurata häntä. -Silloin kutsui Lauritsa häntä vuoteestaan. Hän makasi selällään -tasaisella tilalla, pielukset koholle nostettujen polvien alla; -Aashild-rouva oli käskenyt häntä makaamaan siten, että rinnassa oleva -haava paranisi pikemmin. - -"Sitten te kai pian paranette, isä?" kysyi Kristiina. Lauritsa katsoi -häneen -- lapsi ei ollut vielä milloinkaan sanonut isälleen te. Hän -sanoi vakavasti: - -"Minulla ei ole hätää; pahemmin on sisaresi laita." - -"Niin", sanoi Kristiina ja huokasi. - -Sitten hän seisoi viivytellen sängyn ääressä. Isä ei virkkanut -enempää, eikä Kristiina keksinyt mitään sanottavaa. Ja kun Lauritsa -hetken kuluttua sanoi, että Kristiina saattoi mennä alas äidin -ja Aashild-rouvan luokse, kiiruhti hän ulos ja juoksi pihan yli -talvitupaan. - - - - -IV. - - -Aashild-rouva jäi Jørundgaardiin suurimmaksi osaksi kesää. Tästä -johtui, että heillä kävi kansaa kysymässä neuvoja häneltä -- Kristiina -kuuli Sira Eirikin pistelevän heitä ja aavisti, ettei se ollut -vanhempien mieleen. Mutta hän karkoitti luotaan kaikki tämän tapaiset -ajatukset, eikä liioin miettinyt, mitä hän piti Aashild-rouvasta, vaan -oli aina tämän kanssa eikä väsynyt kuulemaan ja katselemaan häntä. - -Ulvhild makasi yhä selällään suuressa sängyssä. Hänen pienet kasvonsa -ja huulensa olivat verettömät ja silmien ympärille oli ilmestynyt -mustat renkaat. Hänen kaunis keltainen tukkansa haisi kovasti hielle, -kun ei sitä oltu pesty niin pitkään aikaan, se oli tummunut ja -menettänyt kiiltonsa ja kiharansa, ja oli nyt kuin vanha kuivunut -heinä. Hän oli väsyneen ja kärsivällisen näköinen ja hymyili heikosti -ja surullisesti, kun Kristiina istui hänen luokseen ja puhui ja -näytteli tälle kauniita lahjoja, joita isä ja äiti ja kaikki tuttavat -ja omaiset olivat lahjoitelleet, moni pitkän matkan takaa. Siinä -oli nukkia ja lintuja ja karjaa, oli pieni lautapeli, oli koruja ja -samettihilkkoja ja kirjavia nauhoja: Kristiina säilytti niitä siskon -varalta erityisessä laatikossa -- ja Ulvhild katseli kaikkea totisine -silmineen ja antoi huoaten lelut väsyneistä käsistään. - -Mutta kun Aashild-rouva tuli hänen luokseen, kirkastuivat Ulvhildin -kasvot. Hän joi halukkaasti virvoittavia ja uneenvaivuttavia juomia, -joita Aashild-rouva valmisti, ei valittanut tämän hoitaessa häntä, vaan -kuunteli onnellisena, kun tämä soitti Lauritsan harppua ja lauloi -- -hän osasi niin paljon lauluja, joita ei tunnettu tässä laaksossa. - -Usein hän lauleli Kristiinalle, kun Ulvhild oli nukkunut. Ja silloin -hän väliin kertoi nuoruudestaan, jolloin hän oli asunut etelässä ja -kulkenut Maunu- ja Eirik-kuninkaiden ja näiden kuningatarten saattueessa. - -Kerran heidän istuessaan näin ja Aashild-rouvan jutellessa, pujahti -Kristiinan huulilta kysymys, joka usein oli mietityttänyt häntä: - -"Ihme se on minusta, että te aina voitte olla noin iloinen, vaikka -olette tottunut --" hän keskeytti puheensa ja lensi punaiseksi. - -Aashild-rouva katsoi lapseen hymyillen: - -"Tarkoitatko, että kun se nyt on niin kaukana kaikki?" Hän nauroi hiljaa -ja sanoi sitten: "Minulla on ollut onnenaikani, Kristiina, enkä ole -niin tyhmä, että valittaisin, siksi että nyt saan tyytyä kurnaaliin ja -piimään, juotuani loppuun oluen ja viinin. Hyvät päivät kestävät kauan, -jos osaa järjestää asiansa viisaasti ja varovasti; järkevät ihmiset -tietävät tämän ja siksi luulenkin, että heidän täytyy tyytyä hyviin -päiviin -- parhaimmat päivät maksavat paljon. Ja sitä, joka hävittää -isänperintönsä nuoruuden huimuudessa, kutsuvat he mielettömäksi. -Ajatelkoon asiasta kukin ymmärryksensä mukaan. Mutta vasta sitä minä -sanon hulluksi ja mielettömäksi, joka katuu kauppojaan jälkeenpäin, ja -narrien narriksi sitä, joka luulee näkevänsä luonaan juomaveikot kun -perintö on menetetty --." - -"Tarvitseeko Ulvhild jotakin?" kysyi hän lempeästi, Ragnfridiin -kääntyen; tämä oli tehnyt äkkinäisen liikkeen istuessaan lapsen luona. - -"Ei, hän nukkuu sikeästi", sanoi äiti, tullen Aashildin ja Kristiinan -pariin lieden äärelle. Käsi räppänänriukua vasten hän seisoi paikallaan -katsoen alas Aashild-rouvan kasvoihin. - -"Tuota Kristiina ei ymmärrä", hän virkkoi. - -"Ei", vastasi rouva. "Mutta kai hän osasi rukouksensakin, ennenkuin -ymmärsi niitä. Ken tarvitsee rukouksia ja neuvoja, ei kaipaa oppia tai -ymmärtämistä." - -Ragnfrid rypisti miettivästi mustia kulmiaan. Silloin muistuttivat -hänen kirkkaat, syvällä olevat silmänsä taas mustan metsänrinteen -alla lepäävää lampea, kuten Kristiina oli kuvitellut lapsena -- tai -kuullut jonkun sanovan. Aashild-rouva katsoi häneen hymyillen hiljaista -hymyään. Ragnfrid kävi lieden laidalle, otti oksan ja työnsi sen tuleen. - -"Mutta entä se, joka on tuhlannut perintönsä huonoihin tavaroihin -- ja -sitten keksii aarteen, josta antaisi vaikka elämänsä -- eikö sellainen -mielestänne voi katua hulluuttansa?" - -"Missä kauppaa käydään, siellä on myöskin tappion vaara", sanoi -Aashild-rouva. "Ja se, ken tahtoo antaa elämänsä, saa panna sen peliin -ja katsoa sitten, mitä sillä voi voittaa --." - -Ragnfrid sieppasi palavan kekäleen liedeltä, sammutti liekin ja puristi -kourallaan kekäleen palavaa päätä, niin että sormien lomat hehkuivat -veripunaisina. - -"Nuo ovat sanoja, sanoja ja aina vaan sanoja, Aashild-rouva." - -"Ei ole olemassa kovin paljon sellaista, josta kannattaisi maksaa niin -korkea hinta kuin oma elämänsä", sanoi toinen. - -"Onpas", sanoi äiti kiihkeästi. "Minun mieheni", kuiskasi hän sitten -melkein kuulumattomasti. - -"Ragnfrid", sanoi Aashild-rouva hiljaa: "Noin on moni neito ajatellut, -halutessaan sitoa miehen ja antaessaan siitä neitoutensa. Mutta -etkö ole kuullut miehistä, jotka ovat antaneet kaikkensa Jumalalle, -menneet luostariin tai eläneet alasti erämaissa sekä sitten katuneet -sitä. Pyhissä kirjoissa kutsutaan heitä hulluiksi. Ja on kai syntistä -ajatella, että Jumala olisi voinut pettää heitä kaupoissa." - -Ragnfrid istui tuokion aivan hiljaa. Sitten sanoi Aashild-rouva: - -"Nyt saat tulla, Kristiina, on aika mennä keräämään kastetta Ulvhildin -aamupesua varten." - -Pihamaa lepäsi mustan ja valkoisen kirjavana kuutamossa. Ragnfrid -saattoi heitä läävän läpi kaalimaan veräjälle. Kristiina näki äidin -jäävän seisomaan aidanvierustalle laihana ja mustana, hänen kerätessään -kastetta suurilta jääkylmiltä kaalinlehdiltä ja poimulehden poimuista -isän hopeapikariin. - -Aashild-rouva käveli ääneti Kristiinan rinnalla. Hän oli tullut mukaan -vain vahtiakseen häntä, sillä ei ollut hyvä päästää lasta yksin ulos -tällaisena yönä. Mutta kasteella oli parempi voima, jos sen keräsi -koskematon neito. - -Kun he palasivat veräjälle, oli äiti kadonnut. Kristiina hytisi -kylmästä, antaessaan jäisen hopeapikarin Aashild-rouvan haltuun. Hän -juoksi märissä kengissään yli aukean parvea kohden, jossa hän nykyisin -nukkui isän kanssa. Hän oli asettanut jalkansa ensimmäiselle portaalle; -silloin ilmestyi Ragnfrid pimeästä portaiden alta. Hän kantoi höyryävää -juomakulhoa. - -"Olen lämmittänyt sinulle olutta, tyttäreni", sanoo äiti. - -Kristiina kiitti iloisesti ja painoi huulensa sen laitaan. Silloin -Ragnfrid kysyi: - -"Kristiina -- mitenhän on noiden lukujen ja opetusten laita, joita -Aashild opettaa sinulle -- eihän niissä vain liene syntiä ja -jumalattomuutta?" - -"Sitä en saata uskoa", vastasi lapsi. "Niissä on kaikissa Jeesuksen -nimi ja Neitsyt Maarian nimi ja kaikkien pyhimysten nimet --" - -"Mitä hän on opettanut sinulle", tiedusti äiti uudelleen. - -"Kaikenlaista -- lääkeyrteistä -- lukuja verenjuoksua ja syyliä ja -kipeitä silmiä vastaan -- lukuja koita ja hiiriä vastaan. Ja sitten, -mitkä yrtit täytyy poimia auringonpaisteella ja millä on voima sateella ---. Mutta lukuja en saa sanoa kellekään, sillä muuten ne menettävät -voimansa", sanoi hän nopeasti. - -Äiti otti häneltä tyhjennetyn kulhon ja laski sen rappusille. Ja äkkiä -hän kietaisi kätensä tyttären ympärille, painoi hänet lujasti itseään -vasten ja suuteli häntä. -- Kristiina tunsi, että äidin posket olivat -märät ja polttavat: - -"Jumala ja Pyhä Neitsyt suojelkoot ja varjelkoot sinua kaikkea pahuutta -vastaan -- meillä ei ole muuta kuin sinut, isälläsi ja minulla, johon -ei kova onnemme ole koskenut. Rakas, rakas lapsi -- älä milloinkaan -unhoita, että olet isäsi rakkahin ilo --" - -Ragnfrid meni takaisin talvitupaan, riisui vaatteensa ja kiipesi -Ulvhildin sänkyyn. Hän koukisti käsivartensa lapsen ympärille ja painoi -kasvonsa liki pienokaisen kasvoja, niin että hän tunsi Ulvhildin -ruumiin lämmön ja kostean lapsentukan hikisen, ilkeän hajun. Ulvhild -nukkui raskaasti ja rauhallisesti, kuten aina Aashild-rouvan iltajuoman -jälkeen. Raiti tuoksui väkevästi mataroille, joita oli levitetty sen -alle. Kuitenkaan ei Ragnfrid saanut pitkään aikaan unta, vaan tuijotti -pientä valopilkkua laessa, jossa kuu paistoi räppänän sarvilevylle. - -Toisessa sängyssä makasi Aashild-rouva, mutta Ragnfrid ei tiennyt -koskaan, nukkuiko tämä vaiko valvoi. Toinen ei ollut kertaakaan -muistuttanut tuttavuudesta, joka heidän välillään oli ollut entisinä -aikoina -- se peloitti niin Ragnfridiä. Eikä hän mielestään milloinkaan -ollut ollut niin kirvelevän surullinen ja peloissaan kuin nyt -- vaikka -tiesi Lauritsan toipuvan ja Ulvhildin jäävän eloon. - - * * * * * - -Näytti siltä kuin Aashild-rouva olisi mieltynyt puhelemaan Kristiinan -kanssa, ja päivä päivältä tuli heistä paremmat ystävät. - -Kerran ollessaan yhdessä yrttejä poimimassa he kävivät istumaan -pienelle vihreälle nurmikolle harjun laitaan vieremän alla. Sieltä näki -alas Formon pihaan, jossa vilkkui Arne Gyrdinpojan punainen nuttu; -tämä oli ratsastanut heidän kanssaan alas ja jäänyt vartioimaan heidän -hevosiaan, sillä aikaa kun he kävelivät mäellä yrttien haussa. - -Heidän istuessaan siinä kertoi Kristiina Aashild-rouvalle, miten -hän oli kohdannut maahis-neidon. Hän ei ollut ajatellut sitä moneen -vuoteen, mutta nyt se muistui mieleen. Ja kertoessaan alkoi hänestä -tuntua siltä kuin Aashild-rouva olisi jollakin kummallisella tavalla -muistuttanut tätä -- vaikka hän koko ajan selvästi tiesi, etteivät nämä -olleet toistensa näköiset. - -Mutta kun hän oli lopettanut puheensa, istui Aashild-rouva jonkun aikaa -hiljaa, katsellen alas laaksoon ja sanoi sitten: - -"Teit viisaasti kun pakenit, koska olit vasta lapsi! Mutta etkö ole -koskaan kuullut ihmisistä, jotka ovat ottaneet maahisen tarjoamaa -kultaa ja sen jälkeen kytkeneet peikon kiveen?" - -"Olen kuullut sellaisia tarinoita", Kristiina sanoi, "mutta sitä minä -en ikinä uskaltaisi tehdä. Eikä se olisi minusta kaunista." - -"On hyvä kun ei uskalla tehdä sitä, mikä ei näytä kauniilta", sanoi -Aashild-rouva hymähtäen. "Mutta ei ole yhtä hyvä, jos joku asia ei -näytä kauniilta, siksi ettei uskalla tehdä sitä. -- Olet kasvanut -paljon tänä kesänä", lausui rouva äkkiä. "Mahtanetko tietää, että -sinusta on varttumassa kaunis neito?" - -"Kyllä", sanoi Kristiina. "Minun sanotaan muistuttavan isää." - -Aashild-rouvaa nauratti. - -"Paras olisikin, jos muistuttaisit isääsi päältä sekä sisältä. -Kuitenkin olisi vahinko, jos sinut naitettaisiin tänne. Ei sovi -halveksua talonpojan tapoja ja torpparin paitaa, mutta tämän seudun -isoiset ovat mielestään niin mainioita, ettei vertaa koko maassa. Kai -he ovat kovasti ihmetelleet, että minä saatan elää ja olla tyytyväinen, -vaikka he ovat sulkeneet ovensa minulta. Mutta itse he ovat laiskoja -ja ylpeitä eivätkä tahdo taipua uusiin tapoihin -- vaan syyttävät -vanhaa Sverre-kuninkaan ajoilta perittyä vihollisuuttaan. Valhetta se -on, sinun kantaisäsi teki sovinnon Sverre-kuninkaan kanssa ja otti -lahjoja häneltä, mutta jos tuo enosi tahtoisi seurata kuningastamme ja -taistella hänen puolestaan, täytyisi hänen suoria itsensä niin ulkoa -kuin sisältä, ja sitä tämä Trond ei viitsi. Mutta sinut, Kristiina, -sinut pitäisi saada naitetuksi miehelle, jolla on ritarin tavat ja -soreus --" - -Kristiina istui katsellen Arnen leveätä selkää Formon pihamaalla. Hän -ei ollut tullut huomanneeksi, että joka kerran kun Aashild kertoi siitä -maailmasta, jossa hän oli elänyt ennen, Kristiina heti näki ritarit -ja kreivit Arnen kaltaisina. Ennen, hänen ollessaan pieni, oli hän -ajatellut ne isän näköisiksi. - -"Sisarenpoikani, Erlend Nikulauksenpoika, Hasabyn herra, olisi voinut -olla sopiva sulhanen sinulle -- hänestä on tullut kaunis mies. Sisareni -Ragnhild kävi minua katsomassa mennä vuonna, matkatessaan laakson läpi, -ja Erlend oli hänen muassaan. Häntä sinä et taida saada, mutta olisin -mielelläni levittänyt morsiuspeitteen teidän ylitsenne -- hän on yhtä -musta kuin sinä olet vaalea ja hänellä on kauniit silmät. -- Vaan -jos tunnen oikein lankoni, on hän ehtinyt katsoa pojalleen paremmat -naimakaupat kuin mitä sinä olisit." - -"Enkö minä sitten ole hyvä naimakauppa?" kysyi Kristiina suuresti -ihmetellen. Hän ei milloinkaan osannut pahastua Aashild-rouvan -puheista, vaan tunsi nöyrästi ja alistuen, että tämä oli jollain tapaa -edellä hänen kotiväkeänsä. - -"Olet sinäkin hyvä naimakauppa", vastasi toinen. "Vaan tuskinpa -sittenkään voit toivoa pääseväsi minun sukuuni. Sinun kantaisäsi oli -lainsuojaton muukalainen tässä maassa, ja Gjeslingit ovat istuneet -happanemassa kartanoillaan niin kauan, ettei heitä kohta muista -yksikään ulkopuolella tämän laakson. Mutta minä ja sisareni saimme -miehiksemme kuningatar Margret Skulentyttären sisarenpojat." - -Kristiina ei tullut maininneeksi, etteihän hänen kantaisänsä ollut -tullut lainsuojattomana maahan, vaan tämän veli. Hän istui katsoen -tummia tunturisyrjiä toisella puolen laakson, ja hän muisti sen päivän -monta vuotta sitten, jolloin hän oli ollut ylhäällä tunturilaella ja -nähnyt miten monet vieraat tunturit eroittivat muun maailman hänen -kotilaaksostaan. Silloin sanoi Aashild-rouva, että lähdettäisiin kotiin -ja käski hänen huutaa Arnea. Ja Kristiina pani kädet suulleen, huhuili -ja huiskutti kaulaliinaansa, kunnes näki punaisen pilkun alhaalla -liikahtavan ja viittaavan takaisin. - - * * * * * - -Joku aika tämän jälkeen Aashild-rouva matkusti pois, mutta syksyn ja -alkutalven kuluessa kävi hän usein Jørundgaardissa, viipyen jonkun -päivän Ulvhildin luona. Lasta pidettiin nyt päivät jalkeilla, ja häntä -koetettiin totuttaa kestämään jaloillaan, mutta ne antoivat myöten -hänen yrittäessään. Hän oli itkuinen, kalpea ja väsynyt, ja kurepuku, -jonka Aashild-rouva oli laittanut hevosennahasta ja pajunvitsoista, -vaivasi häntä kovasti, niin että hän mieluimmin istui hiljaa yhdessä -kohden äidin sylissä. Ragnfridillä oli sairas lapsi aina kainalossaan, -ja Tordis hoiti koko talouden puolta, jossa Kristiina äidin käskystä -toimi hänen apunansa, tottuakseen töihin. - -Kristiina kaipasi Aashild-rouvaa alituiseen ja väliin puhui tämä -pitkään hänen kanssaan; mutta toisin ajoin Kristiina turhaan odotti -muuta kuin tulo- ja lähtötervehdyksen, -- Aashild istui silloin -aikaihmisten kanssa keskustellen. Näin tapahtui joka kerta kun hänellä -oli mukanaan miehensä, sillä joskus sattui niinkin, että Bjørn -Gunnarinpoika seurasi mukana Jørundgaardiin. Lauritsa oli kerran -syksyllä lähtenyt ratsain Haugeniin viemään rouvalle hoitopaikkaa -- -hän antoi tälle talon parhaan hopeakannun laattoineen. Hän oli ollut -siellä yötä ja kehui jälkeenpäin kovin oloansa; siellä oli ollut kaunis -ja hyvin hoidettu talo, eikä lainkaan niin pieni kuin ihmiset puhuivat, -tiesi hän kertoa. Ja sisällä oli kaikki ollut varakkaan mukaista ja -tavat säädykkäät kuin etelän isoisilla. Mitä hän Bjørnistä piti, sitä -Lauritsa ei sanonut, mutta hän otti aina sievästi vastaan Bjørnin, kun -tämä tuli Jørundgaardiin vaimonsa kanssa. Sitävastoin Lauritsa piti -paljon Aashild-rouvasta ja sanoi, että hänen luulonsa mukaan suurin -osa kaikesta, mitä tästä puhuttiin, oli valhetta. Myös selitti hän, -ettei hän luullut tämän tarvinneen noitatemppuja kaksikymmentä vuotta -sitten, sitoakseen miehen -- Aashild alkoi olla kuusissakymmenissä ja -oli vieläkin nuorekas ja kaunis ja viehkeä olennoltaan. - -Kristiina huomasi, ettei äiti pitänyt tuosta. Ragnfrid ei tosin koskaan -sanonut mitään Aashild-rouvasta, mutta kerran vertasi hän Bjørniä -keltaiseen, painuneeseen ruohoon, jota väliin näkee isojen kivien alla, -ja Kristiinasta hän oli oikeassa. Bjørn oli kummallisen lakastuneen -näköinen, hän oli jotakuinkin lihava, kalpea ja vähän kaljupäinen, -vaikkei ollut vanhempi Lauritsaa. Kuitenkin näkyi, että hän kerran -oli ollut hyvin komea mies. Kristiina ei joutunut koskaan vaihtamaan -sanaakaan hänen kanssaan -- toinen puhuikin vähän, istui vain siinä, -mihin oli asettunut tupaan tullessaan, kunnes meni sänkyyn. Hän joi -suunnattoman paljon, mutta sitä ei huomannut päältäpäin, ei syönyt -juuri mitään ja tuijotti väliin mietteissään jotakin huoneessa olijaa -kummallisilla haaltuneilla silmillään. - -Sundbyn sukulaisia he eivät olleet nähneet onnettomuuden jälkeen, -mutta Lauritsa oli käynyt jonkun kerran Vaagessa. Sitävastoin kävi -Sira Eirik Jørundgaardissa kuten ennenkin; hän sattui silloin usein -yksiin Aashild-rouvan kanssa, ja nämä olivat ystäviä. Tätä piti kansa -kauniina piirteenä papissa, joka itse oli taitava lääkeniekka. Yhtenä -syynä siihen, ettei suurkartanoiden väki ollut hakenut Aashild-rouvan -neuvoja, ainakaan julkisesti, lienee ollut myös se, että he pitivät -pappia kyllin taitavana itselleen eivätkä oikein tienneet, miten heidän -tuli olla noita kahta kohtaan, jotka tavallaan olivat hyljeksityt -joka paikassa. Sira Eirik sanoi silloin, etteivät he syöneet toisensa -osaa, ja mitä tämän noituuteen tuli, ei hän kuulunut Sira Eirikin -seurakuntaan; saattoihan olla mahdollista, että rouva tiesi enemmän -kuin mikä oli terveellistä hänen sielullensa -- mutta ei tullut -unohtaa, että tietämätön kansa halukkaasti puhui noituudesta, kun joku -oli tietävämpi toisia. Aashild-rouva puolestaan kehui pappia kovin -ja kävi ahkerasti kirkossa, milloin sattui Jørundgaardiin pyhäpäivän -aikana. - - * * * * * - -Joulu oli surullinen sinä vuonna. Ulvhild ei vieläkään osannut seisoa. -Eivätkä he kuulleet mitään Sundbyläisistäkään. Kristiina kuuli siitä -puhuttavan kylällä ja näki, että se koski isään. Mutta äiti ei -välittänyt koko asiasta, ja se oli rumaa Kristiinan mielestä. - -Mutta pyhien lopulla tuli taloon kerran illalla Sira Sigurd, Trond -Gjeslingin kotipappi, suuressa ajoreessä, ja hänen tärkein asiansa oli -pyytää heidät kaikki kestiin Sundbyn kartanoon. - -Sira Sigurd ei ollut suosiossa näillä mailla, sillä hän se itse asiassa -johti Trondin tilanhoitoa -- ainakin hän sai niskoilleen syyn Trondin -harjoittamasta sorrosta ja vääryydestä, sillä pelkkää puhetta ei -ollut, että tämä kiusasi jossain määrin talonpoikiansa. Hänen pappinsa -oli ylen sukkela laskemisen ja kirjoituksen taidossa, laintunteva -ja taitava lääkeniekka -- joskaan ei juuri aivan niin taitava kuin -hän itsestään luuli. Mutta päältäpäin ei kukaan olisi arvannut häntä -erityisen oppineeksi mieheksi; hän puhui usein typeryyksiä. Rangfrid -ja Lauritsa eivät pitäneet hänestä, mutta Sundbyn väki kehui tietysti -pappiansa, ja nämä ja hän itse olivat ylenmäärin suutuksissaan siitä, -ettei häntä oltu noudettu Ulvhildia katsomaan. - -Pitipä nyt sattua niin pahasti, että Sira Sigurdin ajaessa -Jørundgaardiin siellä jo oli vieraana Aashild-rouva ja Bjørn-herra, -sitäpaitsi Sira Eirik, Gyrd ja Inga Finsbrekkenistä, Arnen vanhemmat, -vanha Loptsgaardin Jon ja veli Aasgaut, eräs saarnaveli Hamarista. - -Rangfridin antaessa kantaa uudelleen pitoruokia pöytään ja Lauritsan -katsoessa papin tuomia kirjepapereita, tahtoi tämä nähdä Ulvhildin. -Lapsi oli jo nukkumassa, mutta Sira Sigurd herätti hänet, tunnusteli -hänen selkäänsä ja kyseli kaikkea, ensin varsin lempeästi, mutta sitten -kärsimystyen kun pientä alkoi peloittaa -- Sigurd oli pienikokoinen, -melkein kuin kääpiö, mutta hänellä oli suuret, punalaikulliset kasvot. -Kun hän tahtoi nostaa lapsen lattialle koettaakseen hänen jalkojansa, -alkoi lapsi huutaa. Aashild-rouva nousi silloin, meni sängyn luo ja -peitti Ulvhildin taljalla sekä sanoi, että lapsi oli niin uninen, ettei -se olisi kestänyt seisomassa, vaikka sen jalat olisivat olleet kuinka -terveet. - -Pappi yltyi kiihkeästi selittämään, että oli hänkin tunnettu taitavaksi -lääkitsijäksi. Mutta Aashild-rouva tarttui hänen käteensä, johti hänet -pöydän päähän, alkoi kertoa, mitä hän oli tehnyt Ulvhildille sekä kysyi -kaikesta papin mieltä. Tämä silloin leppyi suopeammaksi ja söi ja joi -Rangfridin tarjoamia herkkuja. - -Mutta sitä mukaa kuin olut ja viini nousivat päähän, tuli Sira Sigurd -uudestaan pahalle tuulelle, toraiseksi ja kiivaaksi -- hän tiesi, ettei -tuvassa kukaan pitänyt hänestä. Ensin kääntyi hän Gyrdin puoleen; tämä -oli Hamarin piispan vouti Vaagessa ja Silissä, ja piispanistuimen -ja Trond Ivarinpojan välillä oli ollut paljon riitaisuutta. Gyrd ei -vastannut paljoa, mutta Inga oli sitä tulisempi ja veli Aasgautin -täytyi yhtyä puheeseen; hän lausui: - -"Sinun ei pitäisi unohtaa, Sira Sigurd, että arvoisa isämme -Ingjald-piispa on sinunkin päällysmiehesi -- tunnemme sinut kyllä -Hamarissa. Sinä mässäät Sundbyssä etkä muista, että sinut on vihitty -toisenlaiseen tehtävään kuin Trondin silmänpalvelijaksi ja hänen -apurikseen kaikessa, mikä on väärää, niin että tämä panee vaaraan -sielunsa autuuden ja vähentää kirkon oikeutta. Etkö ole milloinkaan -kuullut, miten käy uppiniskaisten ja uskottomien pappien, jotka -nousevat hengellisiä isiään ja järjestystä vastaan? Etkö muista miten -enkelit veivät Pyhän Tuomas Kantenborgilaisen helvetin ovelle ja -antoivat hänen kurkistaa sisään? Miten tämä silloin ihmetteli, kun -ei nähnyt siellä yhtään niistä papeista, jotka olivat nousseet häntä -vastaan, kuten sinä piispaasi. Tämä aikoi juuri ruveta kiittämään -Jumalan armahtavaisuutta, sillä tuo pyhä mies toivoi kaikille syntien -anteeksiantamusta -- kun enkeli käski paholaisen kohottamaan häntäänsä; -silloin sieltä lensi hirveällä paukkinalla ja tulikiven katkun -seuraamana kaikki ne papit ja oppineet miehet, jotka olivat pettäneet -kirkon kutsumuksen. Ja silloin hän näki, mikä niiden paikka oli." - -"Nytpäs valehtelet, munkki", sanoi pappi. "Olen minäkin kuullut tuon -tarun, mutta eivät ne olleet pappeja vaan kerjäläismunkkeja, jotka -lensivät ulos paholaisen takapäästä niinkuin ampiaiset ampiaispesästä." - -Vanhan Jonin nauru kuului palvelijoiden honotuksen yli ja hän huusi: - -"Taisi olla kumpiakin --" - -"Kyllä silloin paholaisella on ollut leveä häntä", virkkoi Bjørn -Gunnarinpoika, ja Aashild-rouva hymyili ja sanoi: - -"Etkö ole kuullut, että kaikella pahalla on pitkä perä --" - -"Pidä suusi sinä, Aashild-rouva", huusi Sira Sigurd, "älä sinä puhu -mitään paholaisen perästä. Istut siinä niinkuin sinä olisit emäntä -talossa eikä Ragnfrid. Mutta kumma, ettet ole voinut parantaa hänen -lastaan -- eikö sinulla ole enää sitä väkevää vettä, jota kaupittelit -kerran? Sitä, joka saattoi ehjäksi paloitellun lampaan kattilassa ja -teki vaimoihmisestä neidon morsiusvuoteessa. Kyllä minä tiedän niistä -häistä, jolloin sinä valmistit kylvyn vietellylle morsiamelle --" - -Sira Eirik hyppäsi pystyyn, tarttui toista pappia hartioihin ja -lanteisiin ja viskasi hänet pöydän yli, jolloin kannut kaatuivat ja -ruoka ja juoma juoksi liinoille ja lattialle, mutta Sira Sigurd jäi -makaamaan maahan revennein vaattein. Eirik hyppäsi pöydän yli ja tahtoi -uudelleen lyödä häntä, ärjyessään melun keskeltä: - -"Tukitko saastaisen suusi, sinä perkeleen pappi --" - -Lauritsa koetti eroittaa heidät, mutta Ragnfrid seisoi valkeana kuin -kuollut pöydän ääressä ja väänteli käsiään. Silloin Aashild-rouva -juoksi hätään, auttoi Sira Sigurdin ylös ja pyyhki veren hänen -kasvoistaan. Hän kaatoi tälle pikarillisen simaa ja lausui: - -"Ette saa olla noin ankara, Sira Eirik, ettette siedä leikkiä -myöhäisellä juomahetkellä. Istukaa nyt, niin saatte kuulla noista -häistä. Eivät ne olleet tässä laaksossa, eikä minun oltu suotu -tuntea sitä vettä -- jos minä olisin osannut sen valmistaa, silloin -emme me nyt istuisi pienessä talossamme tunturilla. Silloin minä -olisin rikas rouva ja olisin hankkinut itselleni kartanon joltakin -isommalta seudulta -- läheltä kaupunkia ja luostaria ja piispoja ja -tuomiokapitulia", hän sanoi, hymyillen noille kolmelle hengelliselle -miehelle. - -"Mutta joku on tainnut osata tuon taidon entisvanhaan, sillä se -tapahtui Inge-kuninkaan aikaan, minkä minä tiedän, ja sulhasen nimi -oli Peter Lodininpoika, Brattelandin herra, mutta kuka hänen kolmesta -vaimostaan tuo morsian oli, jääköön tässä sanomatta, koska jokaisesta -on jälkeläisiä vielä meidän päivinämme. No niin, tuolia morsiamella -oli voinut olla syynsä tahtoakseen tuota vettä ja hän hankki sitä myös -ja oli valmistanut itsellensä kylvyn saunassa. Mutta ennenkuin hän -oli saanut pukeutuneeksi, tuli sinne vaimo, josta piti tulla hänen -anoppinsa. Tämä oli uupunut ja pölyinen ratsastettuaan morsiustaloon -ja niin hän riisuu sitten päältään sekä astuu ammeeseen. Hän oli vanha -vaimo ja oli synnyttänyt yhdeksän lasta Lodinille. Mutta tuona yönä -saivat sekä Lodin että Peter toisellaisen leikin kuin osasivat odottaa." - -Tuvassa olijat nauroivat kauan ja Gyrd ja Jon huusivat Aashild-rouvaa -kertomaan enemmän samanlaisia juttuja. Mutta tämä sanoi ei: -"Tässä istuu kaksi pappia ja veli Aasgaut ynnä nuoria miehiä ja -palvelusneitoja; on aika lopettaa ennenkuin puhe käypi karkeaksi ja -sopimattomaksi, sillä nyt on pyhäin aika." - -Miehet vastustivat, mutta naiset kannattivat Aashild-rouvaa. Kukaan -ei ollut huomannut, että Ragnfrid oli poistunut. Mutta jonkun ajan -kuluttua piti Kristiina, joka oli istunut alimpana naisten penkin -päässä palveluspiikojen joukossa, lähteä levolle. Hän nukkui Tordiksen -tuvassa, koska kartanossa oli niin täyttä monien vierasten tähden. - -Oli purevan kylmä ja revontulet säihkyivät ja säväköivät pohjoisten -tunturikyöpeleiden päällä. Lumi nirisi Kristiinan jalkojen alla hänen -juostessaan pihan poikki hytisten ja käsivarret painettuina rintaa -vasten. - -Silloin hän huomasi, että vanhan parven varjossa liikkui joku kiivaasti -edestakaisin lumessa, käsiään viskoen ja väännellen ja vaikeroiden -ääneen. Kristiina tunsi äidin, juoksi kauhuissaan tämän luo ja kysyi, -oliko tämä kipeä? - -"En ole, en, en," sanoi Ragnfrid kiihkeästi. "Minun täytyi vaan päästä -ulos -- mene sinä nukkumaan, lapsi." - -Kristiina pyörähti pois, mutta silloin äiti kutsui häntä takaisin. - -"Mene alas tupaan ja käy isän ja Ulvhildin viereen -- ota hänet -kainaloosi, ettei isä vahingossa painaisi häntä; isä nukkuu niin -sikeästi, kun on juonut. Minä menen tänne vanhaan parveen täksi yöksi." - -"Herra Jeesus, äiti", sanoo Kristiina, "te palellutte kuoliaaksi, jos -nukutte siellä -- yksinkin vielä. Ja mitä luulette isän sanovan, kun te -ette tule vuoteeseen yöksi?" - -"Ei hän huomaa mitään", äiti vastasi, "hän oli melkein unessa, kun minä -läksin ulos, ja huomenna hän herää myöhään. Mene ja tee niinkuin minä -olen käskenyt." - -"Teille tulee niin kylmä", sanoi Kristiina värjötellen, mutta äiti -neuvoi hänet pois, vähän leppeämmin tosin, ja sulki parven oven. - -Siellä oli yhtä kylmä kuin ulkona ja pilkkopimeätä. Ragnfrid haparoi -sängyn luokse, riisui päähineensä, irroitti kengät jalastaan ja ryömi -nahkojen väliin. Ne olivat kuin jäätä; oli kuin hän olisi nukkunut -lumikinoksessa. Hän peitti päänsä, veti polvet alleen ja pisti kädet -poveen -- ja näin hän makasi ja itki, väliin aivan hiljaa, kyynelten -tulviessa, väliin huutamalla ja hampaita kiristäen. Viimein hän -kuitenkin oli saanut tilan lämpiämään sen verran, että pääsi unen -horrokseen, ja itki sitten itsensä nukuksiin. - - - - -V. - - -Sinä vuonna, jolloin Kristiina täytti viisitoista vuotta, päättivät -Lauritsa Bjørgulfinpoika ja ritari Andres Gudmundinpoika tavata -toisensa Hollandin käräjillä. He neuvottelivat tällöin siitä, että -Andreksen toinen poika, Simon, naisi Kristiina Lauritsantyttären -ja saisi Formon, joka oli Andres-herran äidin puolelta saatu -perintökartano. Miehet päättivät asian kädenlyönnillä, mutta mitään -kirjaa siitä ei kuitenkaan tehty, koska Andreksen ensin tuli järjestää -toisille lapsilleen näiden perintöosat. Eivät he siis myöskään juoneet -kihlaolutta, mutta ritarit Andres ja Simon seurasivat Lauritsan mukana -Jørundgaardiin morsianta katsomaan, ja Lauritsa piti suuret vieraspidot. - -Lauritsa oli nyt saanut pystyyn uuden kartanorakennuksensa, joka oli -kaksikerroksinen, jossa oli muuratut uunit alatuvassa ja ylisillä -ja jota koristivat kauniit salvoskoukerot ja tarvekalut. Hän oli -myös uusinut vanhan ylisparven, parannellut muitakin rakennuksia ja -eli nyt kuin aseenkantajan sopi. Hän oli hyvissä varoissa, sillä -hänen toimillaan oli ollut menestystä, ja hän oli muuten viisas -ja harkitseva isäntä; varsinkin hän oli kuulu hevosten ja karjan -kasvattamistaidostaan. Ja kun hän nyt oli saanut asiat siihen kuntoon, -että hänen tyttärensä piti naitaman Formoon, Dyfrin-sukuun, katsoivat -kaikki hänen päässeen kunnialla seudun ensimmäiseksi mieheksi. Hän itse -sekä Ragnfrid olivatkin hyvin tyytyväiset, niin myös Andres-herra sekä -Simon. - -Kristiina joutui ensin vähän alakuloiseksi, nähdessään Simon -Andreksenpojan, sillä hän oli kuullut niin suuria sanoja tämän -kauneudesta ja koreasta käytöksestä, ettei ollut mitään määrää sillä, -mitä hän oli odottanut näkevänsä sulhasessaan. - -Simon oli kyllä näökäs, mutta jonkun verran lihava kahdenkymmenen -vuotiaaksi, hänellä oli lyhyt kaula ja naama, joka oli pyöreä -ja kiiltävä kuin kuu. Tukka tällä oli hyvin kaunis, ruskea ja -kiharainen, ja silmät harmaan väriset ja kirkkaat, mutta vähän -niinkuin sisäänlitistyneet siksi että luomet olivat paksut; nenä -oli liian pieni, suu samoin pieni ja suppurainen, mutta ei ruma. -Ja lihavuudestaan huolimatta hän liikkui reippaasti ja notkeasti; -oli taitava metsänkävijä. Hän oli sanavalmis ja hiukan löysäsuinen, -mutta Lauritsa sanoi hänen osoittaneen oppia ja ymmärrystä puhuessaan -vanhempien miesten kanssa. - -Ragnfrid alkoi pian pitää hänestä ja Ulvhildissa heräsi heti mitä -suurin rakkaus -- tämä olikin eritoten lempeä ja hellä pientä sairasta -piikaa kohtaan. Ja kun Kristiina ehti vähän tottua tämän pyöreään -naamaan ja puhumistapaan, oli hän oikein tyytyväinen sulhaseensa ja -iloitsi siitä, miten isä oli asian järjestänyt. - -Aashild-rouva oli myös pidoissa. Sen jälkeen kun Jørundgaardilaiset -olivat alkaneet olla hänen kanssaan, rupesivat lähimpien seutujen -isoisetkin muistamaan taas hänen korkeata syntyään ja olemaan -piittaamatta hänen oudosta maineestaan, niin että tämä nyt liikkui -paljon ihmisten parissa. Hän sanoi Simonin nähtyään: - -"Tämä on hyvä naimakauppa, Kristiina, tuo Simon tulee menestymään -maailmassa -- tulet pääsemään monista huolista ja hänen kanssaan tulee -hyvä elää. Mutta liian lihava ja ilomielinen hän on minun mielestäni. --- jos täällä Norjassa nyt olisi sellainen tapa kuin on ollut ennen -ja kuin on muissa maissa, joissa ihmiset eivät ole ankarammat syntiä -kohtaan kuin itse Herra Jumala, silloin minä neuvoisin, että hakisit -itsellesi ystävän, joka on laiha ja surullinen -- sellaisen, jonka -kanssa voisit istua puhelemassa. Ja silloin minä en tietäisi sinulle -sopivampaa miestä kuin tämä Simon." - -Kristiina lensi punaiseksi, vaikkei hän ymmärtänyt kaikkea -Aashild-rouvan puhetta. Mutta sitä mukaa kuin aika kului ja hänen -arkkunsa täyttyivät ja hän alinomaa kuuli puhuttavan naimisistaan -ja siitä, mitä hän toisi pesään, alkoi hän toivoa, että asia -lujitettaisiin kihlauksella ja että Simon tulisi taas heille käymään; -hän ajatteli viimein aika usein tätä ja iloitsi tulevasta kohtaamisesta. - - * * * * * - -Kristiina oli nyt täysin varttunut neito ja hänestä oli tullut -hyvin kaunis. Hän muistutti isäänsä ja oli sujahtanut pitkäksi; hän -oli hoikka vyötäröltä ja hieno jäseniltä, mutta sentään pyöreä ja -täyteläinen. Hänen kasvonsa olivat jonkun verran lyhyet ja ymmyrkäiset, -otsa matala ja leveä ja valkoinen kuin maito, silmät suuret, harmaat -ja lempeät kauniisti kaartuvien kulmien alla. Suu oli isonlainen, -mutta se oli raikkaan punainen ja mehevä; leuka pyöreä kuin omena ja -hyvin muodostunut. Hänellä oli pitkä paksu tukka, mutta siinä oli -tumma vivahdus, niin että se oli yhtä paljon ruskea kuin keltainen, -ja aivan sileä. Lauritsalle ei mikään ollut mieluisempaa kuin kuulla -Sira Eirikin ylistävän Kristiinaa -- pappi oli nähnyt neidon ylenevän -lapsesta, opettanut tälle lukua ja kirjoitusta ja piti tästä paljon. -Mutta Lauritsa ei pitänyt oikein siitä, että tämä joskus vertasi hänen -tytärtänsä virheettömään, silkinhienoon varsatammaan. - -Kuitenkin sanoivat kaikki, että ellei Ulvhildille olisi sattunut tuota -onnettomuutta, niin tästä olisi tullut vielä monta vertaa kauniimpi -kuin sisarensa. Ulvhildilla oli mitä sievimmät ja herttaisimmat kasvot, -valkoiset ja punaiset kuin mansikka ja rieskamaito, vaaleankellertävä -ja silkinhieno tukka, joka kähertyi ja sykkyröityi kaulalle ja kapeille -olkapäille. Silmistään hän muistutti Gjeslingeitä: ne olivat syvällä -suorien mustien kulmakarvojen alla, väriltään harmaan siniset ja -läpinäkyvät kuin vesi, mutta katse oli lauhkea ja vailla terävyyttä. -Lisäksi oli lapsen ääni niin helkkyvä ja eloisa, että sitä ilokseen -kuunteli tämän laulaessa tai muuten puhellessa; hän oli oppivainen -lukuun ja kaikellaiseen soittoon sekä lautapeliin, mutta haluton -kotitöihin, joissa hänen selkänsä heti väsyi. - -Sillä siltä se nyt näytti, ettei tuo kaunis lapsi milloinkaan saisi -täyttä liikkumisvapautta. Vähän hän oli parantunut sen jälkeen kuin -isä oli käynyt hänen kanssaan Nidarosissa Pyhää Olavia rukoilemassa. -Lauritsa ja Ragnfrid olivat kulkeneet sinne jalan, ilman yhtään -saattomiestä tai palvelijaa kerallaan; he kantoivat häntä paareilla -koko matkan. Tuon matkan jälkeen parani Ulvhild sen verran, että hän -saattoi kulkea kainalosauvan avulla. Mutta luultavaa tuskin oli, että -hän voisi tulla siksi terveeksi, että hänet saattoi naittaa. Hänet -täytyi kai ajan tullen antaa luostariin nunnaksi perintöineen. - -Tästä ei ollut koskaan puhetta, eikä Ulvhild huomannut juuri olevansa -erilainen kuin muutkaan lapset. Hän piti hyvin paljon komeudesta ja -kauniista vaatteista, eivätkä vanhemmat hennoneet kieltää häneltä -mitään, vaan Ragnfrid palttasi ja neuloi ja puki hänet niinkuin -kuninkaan lapsen. Kun laakson halki kulki kerran pari kauppasaksaa, -jotka jäivät yöksi Laugarbruhun, sai Ulvhild nähdä heidän tavaransa -siellä; näillä oli jotain meripihkan väristä silkkiä, josta tämä -välttämättä tahtoi itselleen paidan. Lauritsa ei muuten milloinkaan -tehnyt kauppaa sellaisten kanssa, jotka kuleksivat pitkin maata -kaupitellen salaa kaupunkitavaroita, mutta nyt hän osti heti koko -käärön. Hän antoi Kristiinallekin kangasta morsiuspaidaksi, ja sitä -tämä sitten ompeli koko kesän. Siihen asti hänellä oli ollut vain -villaisia paitoja ja yksi aivinainen kaupunkitarpeeksi. Mutta Ulvhild -sai silkkisen vieraspaidan ja palttinaisen sunnuntaipaidan, jonka -yläosa oli silkistä. - -Lauritsa Bjørngulfinpoika omisti nyt Laugarbrun kartanonkin, jota -hoitivat Tordis sekä Jon. Heidän luonaan oli Lauritsan ja Rangfridin -nuorin tytär Ramborg, jonka Tordis oli imettänyt. Ragnfrid ei kernaasti -nähnyt lastaan ensi aikoina sen syntymisen jälkeen, sillä hän sanoi -tuovansa huonon onnen lapsilleen. Hän rakasti kuitenkin suuresti tuota -pikku piikaa ja lähetteli alinomaa lahjoja tälle sekä Tordikselle; -hän kävi itsekin useasti Laugarbrussa katsomassa Ramborgia, mutta -mieluimmin sen jälkeen kuin tämä oli nukkunut, jolloin hän istui sen -kätkyen ääressä. Lauritsa ja molemmat isommat tytöt kävivät usein -Laugarbrussa leikkimässä pikkaraisen kanssa; tämä oli vahva ja terve -lapsi, mutta ei niin kaunis kuin toiset sisarensa. - - * * * * * - -Tämä kesä oli viimeinen, jolloin Arne Gyrdinpoika oli Jørundgaardissa. -Piispa oli antanut Gyrdille lupauksen auttaa tämän poikaa eteenpäin -maailmassa, ja syksyllä oli Arnen määrä muuttaa Hamariin. - -Kristiina oli kyllä huomannut, että Arne piti hänestä, mutta hän oli -monella tapaa niin kovin lapsellinen, ettei hän ajatellut paljon tuota -seikkaa, vaan oli tätä kohtaan samallainen kuin ennen, lapsuusvuosista -asti, etsi tämän seuraa niin usein kuin saattoi ja oli aina tämän -pari kun tanssittiin kotona tai kirkonmäellä. Se, ettei äiti pitänyt -tästä, oli hänestä vähän lystikästä. Mutta hän ei puhunut koskaan -Arnelle Simonista ja naimisestaan, sillä hän näki tämän käyvän -raskasmieliseksi, kun siitä tuli puhe. - -Arne oli hyvin kätevä ja hän tahtoi tehdä Kristiinalle ompelutuolin -muistoksi itsestään. Hän oli veistänyt jo laatikon ja tuolinselän -hienosti ja kauniisti ja askarteli nyt pajassa takomassa rautavannetta -ja lukkoa. Eräänä kauniina iltana lopummalla kesää oli Kristiina mennyt -hänen luokseen. Hän oli ottanut mukaansa isänsä nutun, jossa oli -korjattavaa ja istahti kiviportaalle, jossa ryhtyi ompelemaan, jutellen -nuorukaisen kanssa, joka työskenteli pajassa. Ulvhild oli mukana, -hän nilkutti kainalosauvansa varassa hakien vattuja, joita kasvoi -kivilouhikossa pientareen varsilla. - -Hetken kuluttua Arne ilmestyi pajan oveen jäähdyttelynään. Hän aikoi -istua Kristiinan viereen, mutta tämä vetäytyi kauemmas ja käski Arnen -varoa, ettei hän nokeaisi ompelusta, joka oli Kristiinan polvella. - -"Semmoisetko ne nyt ovatkin meidän välimme", lausui Arne, "ettet tohdi -antaa minun istua vierelläsi, siksi että pelkäät talonpojan tahrivan -vaatteesi?" - -Kristiina katsoi häneen kummissaan ja vastasi sitten: - -"Tottahan sinä ymmärrät, mitä minä tarkoitin. Mutta riisu pois -nahka-esiliina, pese noki käsistäsi ja istu sitten vierelleni -levähtämään --", ja hän teki tälle tilaa. - -Mutta Arne heittäytyi nurmelle Kristiinan jalkoihin; silloin tämä taas -sanoi: - -"Älä nyt ole vihoissasi, Arne. Voit ajatella, että minä olisin -kiittämätön kauniista lahjastasi, jota valmistat minulle, tai voisin -milloinkaan unohtaa, että sinä olet ollut paras ystäväni aina?" - -"Olenko sitten ollut?" kysyy toinen. - -"Tiedäthän sen", sanoo Kristiina. "Enkä minä milloinkaan ole unohtava -sinua. Mutta kun sinä nyt lähdet maailmalle -- ja joudut ehkä -rikkauteen ja arvoon ennenkuin aavistatkaan -- niin sinä unohdat minut -paljon pikemmin kuin minä sinut --" - -"Sinä et milloinkaan unohda minua", sanoi Arne hymyillen. "Mutta minä -unohdan sinut pikemmin kuin sinä minut -- sinä olet lapsi, Kristiina." - -"Et sinä ole vanha vielä sinäkään", vastasi tämä. - -"Minä olen yhtä vanha kuin Simon Darre", sanoo taas Arne. "Ja me -saamme kantaa kypäriä ja kilpeä kuten Dyfrininkin miehet, vaikka minun -vanhemmillani ei ole ollut menestystä --" - -Hän oli pyyhkinyt kätensä ruohotukkuihin, nyt hän tarttui Kristiinan -nilkkaan ja painoi poskensa tämän jalkaa vasten, joka pisti hameen -alta. Kristiina tahtoi vetää pois jalkansa, mutta Arne sanoi: - -"Äitisi on Laugarbrussa ja isäsi on ratsastanut metsään -- kukaan ei -näe meitä kartanolta asti. Tämän kerran voit kai antaa minun puhua -siitä, mikä on mielelläni." - -Kristiina vastasi: - -"Senhän me olemme tienneet aina, sinä sekä minä, että meidän on turha -ajatella toisiamme." - -"Saanko panna pääni sinun syliisi", sanoi Arne, ja kun ei Kristiina -vastannut, teki hän sen, pujottaen käsivartensa tämän vyötäisille. -Toisella kädellä hän leikki Kristiinan palmikolla. - -"Mitä pitänetkään siitä, kun Simon istuu luonasi ja leikkii tukallasi", -kysyi Arne hetken kuluttua. - -Kristiina jätti vastaamatta. Hänen päälleen lankesi kuin raskas paino --- Arnen sanat ja tämän pää tuossa hänen polvellansa -- hänestä tuntui -kuin hänen edessään olisi auennut ovi pimeään, josta haarautui monta -mustaa käytävää yhä pimeämpään; halutonna ja ahdistetuin mielin hän -vitkasteli eikä tahtonut katsoa sisään. - -"Eiväthän naineet sellaista teekään", hän tokaisi äkkiä, nopeasti ja -ikäänkuin keventyen. Hän koetti ajatella Simonin paksun pyöreän naaman -sylissänsä ja miten tämä katsoisi häneen kuten Arne nyt, ja hän kuuli -tämän äänen -- eikä voinut olla nauramatta: - -"Ei Simon viitsisi viskautua maahan leikkiäkseen minun kengilläni!" - -"Ei, koska hän voi leikkiä sinun itsesi kanssa vuoteessansa", sanoi -Arne. Hänen äänensä vei Kristiinalta yhtäkkiä kaiken voiman ja teki -hänet sairaaksi. Hän koetti sysätä Arnen pään pois polveltaan, mutta -silloin tämä tunki sen syvään hänen helmaansa ja sanoi hiljaa: - -"Mutta minä tahtoisin leikkiä kengilläsi ja tukallasi ja sormillasi ja -seurata sinua joka askeleella aamusta iltaan, vaikka olisit vaimoni ja -nukkuisit joka yö käsivarrellani." - -Hän kohottausi ylemmä, tarttui Kristiinan hartioihin ja katsoi tätä -silmiin. - -"Ei ole kaunista, että puhut minulle noin", sanoi Kristiina hiljaa ja -arasti. - -"Ei", myönsi Arne. Hän nousi ja asettui Kristiinan eteen. "Vaan sanoppa -yksi asia -- etkö mieluummin tahtoisi että se olisin ollut minä --?" - -"Tahtoisin mieluummin --" Kristiina mietti hiukan. "Mieluummin en -tahtoisi ollenkaan miestä -- vielä --" Arne ei hievahtanut, mutta sanoi: - -"Tahtoisitko mieluummin, että vanhempasi antaisivat sinut luostariin, -kuten Ulvhildista on päätetty, ja jäädä neidoksi koko ijäksesi?" - -Kristiina painoi yhteenliitetyt kädet helmaansa. Hän tunsi itsessään -niin mieluisan ja oudon väristyksen -- ja äkillisen puistatuksen -vallassa hän luuli ymmärtävänsä, miten surku pikku siskoa sentään oli --- hänen silmänsä täyttyivät kyynelillä Ulvhildin tähden. - -"Kristiina", sanoi Arne hiljaa. - -Samassa parahti Ulvhild. Hänen kainalosauvansa oli tarttunut kivien -väliin ja hän oli kaatunut maahan. Arne ja Kristiina juoksivat hänen -luokseen ja Arne nosti hänet sisaren syliin. Hän oli lyönyt suunsa -kiveen ja siitä vuoti verta. - -Kristiina istui hänen kanssaan pajan ovelle ja Arne nouti vettä -kipolla. Yhdessä he sitten alkoivat pestä Ulvhildin kasvoja. Hänen -polvensakin olivat raapiutuneet verille. Kristiina kumartui hyväillen -noiden pienten, hentojen säärien yli. - -Ulvhildin huuto taukosi pian ja hän itki sitten vain hiljaa valittaen -niinkuin lapset, jotka ovat tottuneet kärsimään kipua. Kristiina painoi -hänen päätään poveaan vasten ja tyynnytteli häntä hiljaa. - -Samassa alkoi Olavin kirkonkello soida. - -Arne puhui Kristinalle, mutta tämä istui kuin ei hän olisi kuullut -eikä ymmärtänyt, niin että Arnea alkoi peloittaa ja hän kysyi, luuliko -Kristiina sen olevan vaarallista. Kristiina pudisti päätään eikä -katsonut häneen. - -Vähän ajan kuluttua hän nousi ja alkoi kulkea kartanoa kohti, kantaen -Ulvhildia sylissään. Arne seurasi jälestä hiljaa ja hätääntyneenä -- -Kristiina oli niin miettivän näköinen, että hänen kasvonsa olivat aivan -jäykät. Heidän kulkiessaan kirkonkello yhä kuulutti iltahartautta yli -laakson ja rinteiden; se soi vielä silloinkin kun Kristiina astui -sisään. - -Hän laski Ulvhildin sänkyyn, jossa sisarukset olivat nukkuneet siitä -asti kun Ulvhild oli tullut liian suureksi nukkuakseen vanhempien -kanssa. Sitten riisui hän kengät jaloistansa ja kävi pikkusiskon -viereen, makasi kuulostellen kelloa vielä kauan senkin jälkeen kun se -oli lakannut soimasta ja lapsi oli nukkunut. - -Hänestä oli tuntunut sen alkaessa soida ja hänen istuessaan Ulvhildin -pienet veriset kasvot käsiensä välissä, että se kukaties oli merkki -hänelle. Jos hän menisi sisaren sijaan -- jos hän lupautuisi jumalan -ja Neitsyt Maarian palvelukseen -- antaisikohan Jumala silloin tälle -terveyden ja liikuntokyvyn. - -Hän muisti veli Edvinin sanat siitä, miten nykypäivien vanhemmat -antoivat Jumalalle vaan raajarikot ja rammat lapsensa sekä ne, joita -he eivät saaneet kyllin hyvin naitetuiksi. Hän tiesi vanhempansa -hurskaiksi ihmisiksi -- mutta ei ollut koskaan kuullut muuta, kuin että -hänet piti naitettaman; mutta näiden huomattua, että Ulvhild jäisi -sairaaksi eliniäkseen he paikalla olivat päättäneet, että tämän tuli -astua luostariin -- - -Eikä Kristiinaa haluttanut -- hän vastusti kaikin voimin ajatusta, -että Jumala saattaisi tehdä ihmeen Ulvhildille, jos Kristiina rupeaisi -nunnaksi. Hän takertui Sira Eirikin sanoihin, ettei maailmassa enää -tapahtunut varsin paljon ihmeitä. Ja kuitenkin hän tänä iltana -tunsi, että veli Edvin oli ollut oikeassa sanoessaan, että se, jolla -oli kyllin vahva usko, saattoi tehdä ihmeitä. Mutta Kristiina ei -tahtonut uskoa sillä lailla, hän ei rakastanut niin paljon Jumalaa -ja pyhimyksiä, ei tahtonut rakastaa näitä niin paljon -- hän rakasti -maailmaa ja kaipasi sitä --. - -Kristiina painoi suunsa Ulvhildin pehmeitä silkkihiuksia vasten. Lapsi -nukkui sikeästi; vanhempi sisar nousi rauhattomana istualleen, mutta -paneutui sitten taas alas. Häntä kalvoi häpeä ja suru, mutta hän tiesi, -ettei hän tahtonut uskoa ihmeisiin, siksi ettei hän tahtonut luopua -terveydestään ja kauneudestaan ja rakkaudestaan. - -Sitten hän koetti lohdutella itseään sillä, etteivät vanhemmat antaisi -lupaakaan sellaiseen. Eivätkä he uskoisi, että siitä voisi olla mitään -hyötyä. Hänethän oli jo luvattu pois, eivätkä he tahtoisi kadottaa -Simonia, josta pitivät niin paljon. Hänelle tuotti pettymystä, että -tämä näiden mielestä oli niin verraton vävy. ja äkkiä hän tunsi -vastenmielisyyttä Simonin pyöreitä, punaisia kasvoja, nauravia silmiä -ja hytkivää käyntiä kohtaan -- tämä pomppaili kuin pallo, keksi -Kristiina äkkiä -- ja häntä kiusasivat tämän leikkisät puheet, jotka -saivat Kristiinan tuntemaan itsensä hitaaksi ja typeräksi. Ei tuo nyt -ollut mikään niin erinomainen asia, että joutui tälle ja sai muuttaa -muitta mutkitta Formoon. -- Ja sittenkin hän mieluummin otti tämän kuin -tahtoi joutua luostariin. -- Mutta toista oli maailma tunturien takana, -kuninkaan kartano ja kreivit ja ritarit, joista Aashild-rouva oli -kertonut hänelle ja joku kaunis mies, jolla oli surulliset silmät ja -joka tahtoi seurata häntä joka askeleella, milloinkaan väsymättä. Hän -muisti kesäpäivän, jolloin Arne oli nukkunut syrjällään kanervikossa, -ruskea, kiiltävä tukka hajallaan pitkin maata -- tämä oli ollut -Kristiinalle silloin niin rakas kuin oma veli. Ei ollut kaunista, että -Arne puhui hänelle sellaista, kun tiesi, etteivät he milloinkaan saisi -toisiansa --. - - * * * * * - -Laugarbrusta tuli sana, että äiti aikoi jäädä sinne yöksi. Kristiina -nousi vuoteesta riisuakseen vaatteensa ja asettuakseen unille. Hän -rupesi irroittamaan hamettaan -- mutta veti sitten uudelleen kengät -jalkaansa, heitti vaipan ympärilleen ja lähti ulos. - -Yötaivas levisi vihertävänä tunturiharjan yli. Kuun oli aika nousta -tuossa paikassa, ja siellä, missä se piilotteli tunturin takana, kulki -muutamia pieniä pilviä, joiden alareuna välkkyi hopealle. Taivas -vaaleni vaalenemistaan kuin metalli, joka peittyy huuruun. - -Hän juoksi aitojen lomitse, poikki tien ja ylös rinnettä kirkkoa -kohti. Se nukkui, mustana ja suljettuna, mutta Kristiina meni ristin -alle, joka seisoi vieressä, muistona siitä, että Pyhä Olavi kerran oli -levännyt tässä paetessaan vihollisiansa. - -Kristiina polvistui laatalle ja laski ristityt kätensä jalustalle: "Oi -pyhä risti, sinä vahvin tukipuu, sinä kaunein kasveista, sinä silta -terveyden suloisille rannoille --" - -Rukouksen sanojen kera hänen ikävänsä laajeni kuin renkaat -veden pinnalla. Yksityiset ajatukset, jotka olivat herättäneet -rauhattomuutta, häipyivät pois; hänen mielensä tasoittui ja tuli -hellemmäksi ja sinne lankesi lempeä, ajatukseton alakuloisuus entisten -surujen sijaan. - -Hän jäi makaamaan polvilleen, korvissaan yön äänet. Tuuli huokaili -niin ihmeellisesti, joki kohisi lehdon takana kirkon tuolla puolen, -ja puro mennä pyyhälsi poikki tien aivan hänen vieritseen -- -kaikkialla, lähellä ja kaukaa, eroitti hän silmin sekä korvin hienoa -lirinää ja tippumista, joki loisti valkoisena alhaalla laaksossa, -kasteenkostuttamat lehdet ja kivet alkoivat himmeästi välkehtiä ja -äsken tervattu tapuli hohti tummanpuhuvana kirkkomaan portilla. Sitten -kuu jälleen hävisi tunturin taakse. Taivaalla näkyi nyt enemmän -valkoisia loistavia pilviä. - -Hän kuuli hevosen astuntaa ylempää tieltä ja miesten ääniä, jotka -puhelivat harvakseen ja hiljaa. Ihmisiä hän ei pelännyt näin aivan -kotinurkissa, jossa tunsi jokaisen asujan; se tuntui vaan turvalliselta. - -Isän koirat törmäsivät häntä kohti, kääntyivät ja hävisivät nuolena -takaisin lehtoon, kääntyivät taas ja palasivat takaisin hyppien hänen -ympärillään, ja isä huusi tuliaistervehdyksen ilmestyessään koivujen -keskeltä. Hän talutti Guldsveineniä suitsista; satulasta riippui kimppu -lintuja, ja Lauritsa kantoi sidottua haukkaa vasemmalla kädellään. -Hänen seurassaan oli pitkä, kumarainen munkinkaapuun puettu mies, ja -ennenkuin Kristiina oli nähnyt hänen kasvojaan, hän jo tiesi tämän veli -Edviniksi. Hän meni heitä vastaan, eikä ihmetellyt enempää kuin jos -olisi nähnyt unta. Hän hymyili ainoastaan Lauritsan kysyessä, tunsiko -hän heidän vierastansa. - -Lauritsa oli tavannut tämän ylhäällä Rostbroenilla; sitten hän oli -saanut tämän taivutetuksi tulemaan heille yöksi. Mutta veli Edvin -tahtoi välttämättä nukkua läävässä: "sillä minuun on tullut niin paljon -täitä", hän sanoi, "ettette te voi panna minua hienoihin sänkyihinne." - -Ja vaikka Lauritsa kuinka puhui ja pyysi, pysyi munkki sanassansa; hän -tahtoi ensin, että he olisivat syöttäneetkin hänet pihamaalla. Viimein -he kuitenkin saivat hänet mukanansa tupaan ja Kristiina pani puita -nurkkauuniin ja toi kynttilöitä pöydälle, palvelijan kantaessa sisään -ruokaa sekä juomaa. - -Munkki kävi istumaan almunanojain penkille oven suuhun eikä huolinut -muuta kuin kylmää puuroa ja vettä illalliseksi. Ei hän tahtonut ottaa -vastaan sitäkään Lauritsan tarjousta, että hänelle olisi valmistettu -kylpy ja puhdistettu hänen vaatteensa. - -Veli Edvin raapi ja kynsi itseään ja nauroi niin, että koko hänen -laiha, vanha naamansa irvisti: - -"Ei, ei", hän sanoi, "tämä pystyy paremmin minun ylpeään nahkaani -kuin sekä ruoska että ripitykset. Minä olen elänyt kalliolohkareen -alla tuntureilla tämän kesän -- olin saanut luvan mennä korpeen -paastoamaan ja rukoilemaan ja siellä sitten istuin ajatellen, että olin -nyt kuin itse pyhät erakot; ja Setnadalin köyhä kansa kantoi minulle -ruokaa ja juomaa ja tuumi, että tuossa oli oikea pyhä, puhdastapainen -munkki; veli Edvin, he sanoivat, jos olisi monta sellaista munkkia -kuin sinä, silloin emme viivyttelisi parannuksen teossa, mutta kun -näemme pappien ja piispain ja munkkien näykkivän ja tappelevan kuin -porsaat niin... Minä tietysti sanoin heille, että oli epäkristillistä -puhua tuolla tapaa -- mutta kuuntelin sittenkin halukkaasti heidän -puheitaan ja lauloin ja rukoilin niin, että kallio raikui. Minulle voi -nyt tehdä hyvää tuntea täiden näykkivän ja tappelevan nahassani ja -kuulla kelpo emäntien, jotka rakastavat siivoa ja puhtautta tuvissaan, -huutavan, että tuollainen likainen munkkirahjus saattaa nukkua -ladossakin kesä-aikaan. Olen matkalla pohjoista kohden Nidarosiin -Olavinvalvontaan, ja minun on terveellistä huomata, etteivät ihmiset -pyri liian kiihkeästi lähelleni --" - -Ulvhild heräsi; silloin Lauritsa meni hänen luokseen ja nosti hänet -vaippansa sisään: - -"Tämä on se lapsi, josta puhuin, rakas isä. Laskekaa kätenne hänen -päällensä ja rukoilkaa hänen edestään, kuten rukoilitte sen pojan -edestä pohjoisessa Meldalissa, jonka olemme kuulleet saaneen takaisin -liikuntokyvyn --" - -Munkki nosti Ulvhildia hellästi leuvasta ja katsoi häntä kasvoihin. -Sitten hän nosti ylös lapsen toisen käden ja suuteli sitä. - -"Rukoile ennen sinä vaimoinesi, Lauritsa Bjørgulfinpoika, ettette -joutuisi kiusaukseen koettaa muuttaa Jumalan tarkoitusta tämän -lapsen suhteen. Herra Jeesuksemme on itse asettanut nämä jalat sille -polulle, joka varmimmin johtaa rauhan kotiin -- näen sen silmistäsi, -sinä siunattu Ulvhild, että sinulla on esirukoilijasi taivaallisessa -kodissa." - -"Mutta Meldalin poika parantui, niin minulle on kerrottu," sanoi -Lauritsa matalalla äänellä. - -"Hän oli köyhän lesken ainoa lapsi, eikä kukaan olisi ruokkinut ja -vaatettanut häntä, jos äiti olisi kuollut, paitsi kunta. Ja kuitenkin -tuo vaimo saattoi rukoilla, että Jumala antaisi hänelle rohkean -sydämen, jotta hän jaksaisi uskoa Jumalan tarkoittavan pojan parasta. -Minä en tehnyt muuta kuin rukoilin hänen kanssaan saman rukouksen." - -"Ei ole helppo lapsen äidin ja minun tyytyä tähän", vastasi Lauritsa -raskaasti. "Varsinkin kun hän on niin kaunis ja hyvä." - -"Oletko nähnyt sitä lasta, joka on Lidstadissa tästä etelään", kysyi -munkki. "Tahtoisitko mieluummin että lapsesi olisi sellainen?" - -Lauritsaa värisytti ja hän painoi lapsen rintaansa vasten. - -"Etkö ole ajatellut", puhui veli Edvin jälleen, "että Jumalan silmissä -me kaikki olemme raajarikkoisia lapsia, joista hänen tulee pitää huoli --- syntiemme tähden raajarikkoisia. Eikä osamme kuitenkaan tunnu -huonoimmalta mielestämme." - -Hän meni Maariankuvan alle, joka riippui seinällä, ja kaikki -polvistuivat hänen lukiessaan iltarukousta. Heidän mielestään veli -Edvin oli lohduttanut heitä hyvin. - -Mutta tämän poistuttua tuvasta itselleen makuusijaa hakemaan lakaisi -kuitenkin Astrid ylipiika joka paikan lattialla, missä munkki oli -seissyt, ja karisti kokoomansa rikat tuleen. - - * * * * * - -Seuraavana aamuna Kristiina nousi varhain, mätti kermapuuroa ja -vehnäleipää kauniiseen läikälliseen visavatiin, koska tiesi, ettei -munkki milloinkaan liikuttanut lihaa, ja kantoi sitten itse tälle -ruoan. Talossa ei vielä juuri kukaan ollut jalkeilla. - -Veli Edvin seisoi matkavalmiina, sauva ja pussi kädessä -tallinedussillalla; hymyillen hän kiitti Kristiinaa tämän näkemästä -vaivasta, asettui istumaan nurmelle ja söi, Kristiinan istuessa hänen -jalkopäässään. - -Kristiinan pieni valkoinen koira tassutti siihen niin että pienet -kaulakulkuset kilisivät. Kristiina otti sen syliinsä ja veli -Edvin näpsäytteli sille sormiansa, heitti sen kurkkuun pieniä -vehnäskappaleita ja ylisti sen kauneutta. - -"Se on samaa lajia, jonka Eufemia-kuningatar toi meidän maahamme", hän -sanoi. "Täällä on nyt kaikki niin hienoa Jørundgaardissa, suuret sekä -pienet seikat." Kristiina punastui ilosta. Hän kyllä tiesi, että koira -oli hieno, ja oli ylpeä siitä, että se oli hänen; ei koko laaksossa -kellään muulla ollut sylikoiraa. Mutta sitä hän ei kuitenkaan ollut -tiennyt, että se oli samaa lajia kuin kuningattaren lempikoirat. - -"Simon Andreksenpoika on lähettänyt sen minulle", hän sanoi painaen -sen itseään vasten, jolloin koira lipoi hänen kasvojansa. "Sen nimi on -Kortelin." - -Hän oli aikonut puhua munkille rauhattomuudestaan ja kysyä tämän -neuvoa. Mutta nyt hänellä ei enää ollut halua muistella eilisiltaisia -ajatuksiaan. Veli Edvinhän ajatteli, että Jumala kääntäisi kaiken -Ulvhildin parhaaksi. Ja Simon oli tehnyt kauniisti, kun oli lähettänyt -hänelle sellaisen lahjan jo ennen kihlajaisia. Arnea hän ei tahtonut -ajatella -- tämä oli tehnyt väärin häntä kohtaan silloin. - -Veli Edvin otti sauvan sekä pussin ja käski Kristiinan sanoa -terveisiä toisille -- hän ei sanonut malttavansa jäädä odottamaan -väen nousemista, vaan tahtoi lähteä taipaleelle nyt kun oli viileä. -Kristiina saattoi häntä kirkon ohi vähän matkaa lehtoon. - -Heidän erotessaan toivotti veli Edvin Herran rauhaa ja siunasi häntä. - -"Antakaa minullekin sellainen sana, jonka annoitte Ulvhildille, rakas -isä", pyysi Kristiina; hän seisoi pitäen munkin kättä omassaan. - -Munkki pyyhki paljasta, leinin myhkyröittämää jalkaansa kosteaan -ruohoon: - -"Ota siis, tyttäreni, tarkka vaari siitä, miten Jumala hoitaa tämän -laakson asukkaiden tarpeet. Täällä sataa niukasti, mutta hän antaa -teille vettä tunturilta, ja sallii kasteen kostuttaa niityt ja pellot -joka yö. Kiitä Jumalaa hyvistä lahjoista, joita hän on suonut osaksesi, -äläkä valita, jos sinusta tuntuisi siltä kuin tarvitsisit vielä muuta. -Sinulla on kaunis keltainen tukka, älä sure sitä, ettei se ole kihara. -Etkö ole kuullut akasta, joka itki sitä, ettei hänellä ollut muuta kuin -yksi pieni läskipala seitsemälle nälkäiselle lapselle jouluksi. Pyhä -Olavi ajoi ratsain ohi ja tuli samaan joukkoon; hän ojensi kätensä -särpimen yli ja pyysi Jumalaa ruokkimaan nuo nälkäiset variksenpojat. -Mutta kun akka näki, että pöydällä oli teurastettu sika, itki hän sitä, -ettei hänellä ollut kylliksi kulhoja ja kaukaloita." - -Kristiina juoksi kotimatkan, ja Kortelin hyppi hänen jaloissaan, -tavoitteli hänen helmojansa ja haukuskeli ja helisytti pieniä -kulkusiaan. - - - - -VI. - - -Arne oli Finsbrekkenissä viimeisen ajan ennen lähtöään Hamariin; äiti -ja sisaret varasivat hänelle vaatteita. - -Päivää ennen kuin hänen tuli ratsastaa etelään hän ilmestyi -Jørundgaardiin hyvästille. Silloin hän sai kuiskatuksi Kristiinan -korvaan, että tämä tulisi tapaamaan häntä Langarbrun eteläiselle tielle -seuraavana iltana: - -"Tahtoisin, että olisimme kahden viimeisen kerran tavatessamme", hän -virkkoi. "Pyydänkö mielestäsi liikoja -- olemmehan kasvaneet yhdessä -kuin sisaret", sanoo hän, kun Kristiina hiukan viivyttelee vastausta. - -Silloin tämä lupasi tulla, jos pääsisi kotoa pujahtamaan. - -Seuraavana aamuna satoi lunta, mutta päivemmällä tuli vesisade, ja -pian olivat tiet möyhynä ja pellot harmaina. Usvapallot ajelehtivat -tuntureiden vierillä, putosivat väliin alas tunturin juurelle ja -kietoutuivat valkoisiksi käämeiksi, mutta sitten sakeni taas ilma. -Sira Eirik tuli auttamaan Lauritsaa kirjeiden laadinnassa. He menivät -pirttiin, jossa oli hupaisampaa tämmöisellä ilmalla kuin suuressa -tuvassa, missä uuni savutti koko huoneen. Äiti oli Langarbrussa -katsomassa Ramborgia, joka alkoi toipua aikaisemmin syksyllä -sairastamastaan kuumetaudista. - -Kristiinan ei ollut vaikea päästä huomaamatta talosta, mutta hän ei -rohjennut ottaa hevosta, vaan meni jalan. Tie oli yhtenä ainoana -lian ja lakastuneiden lehtien pöperönä; maasta lähti raaka mullan ja -kuoleman haju, joka teki mielen surulliseksi, ja vähän väliä tuli -vastaan tuulenpuuska, joka piiskasi vettä vasten hänen kasvojansa. Hän -veti suippohupun leukaan asti ja, pidellen vaippaa ympärillään molemmin -käsin, kulki kiirehtien. Vähän häntä peloittikin -- joen ääni kaikui -niin jymeältä raskaassa ilmassa ja pilvet vyöryivät niin mustina ja -rääsyisinä selänteen yli. Hän seisahteli silloin tällöin kuuntelemaan, -tuliko Arne takaa. - -Hetken kuluttua kuului kavion lepsatusta lionneella tiellä ja Kristiina -pysähtyi paikalleen, sillä hän oli jokseenkin metsäisellä paikalla, -jossa he saattoivat häiriintymättä heittää hyvästinsä. Kohta ilmestyi -ratsastaja hänen taakseen, Arne hypähti alas hevosensa selästä ja tuli -sitä taluttaen Kristiinaa vastaan. - -"Teit kauniisti kun tulit", hän sanoo, "tässä rumassa ilmassa." - -"Enemmänhän siitä on haittaa sinulle, jonka täytyy ratsastaa niin pitkä -matka -- miten sinä lähdet matkalle näin iltamyöhään?" ihmettelee -toinen. - -"Jon on pyytänyt minua olemaan yötä Loptgaardissa", sanoo Arne. -"Ajattelin sinulle olevan helpompaa päästä tänne tähän aikaan päivästä." - -He seisoivat tuokion ääneti. Kristiina ei muistanut milloinkaan -nähneensä Arnea noin kauniina. Tällä oli päässä sileä rautalakki ja sen -alla ruskea villapäähine, joka kulki tiukasti poskia pitkin, jatkuen -hartioille, ja hänen kapeat kasvonsa näyttivät niin valkoisilta ja -kauniilta sen alla. Hänen nahkapaitansa oli vanha, ruosteen purema ja -raamuinen rautapanssarin jäleltä, jota oli kannettu sen päällä -- Arne -oli perinyt sen isältään -- mutta se mukautui hänen solakkaa, taipuisaa -ja voimakasta ruumistansa pitkin; sitten tällä oli miekka toisella -kupeella ja keihäs kädessä -- muut aseet riippuivat satulassa. Hän oli -miehen varuksissa, vaikka nuorukainen muodoltaan. - -Kristiina laski kätensä hänen olkapäälleen ja lausui: - -"Muistatko, Arne, että kysyit kerran minulta, etkö ollut mielestäni -yhtä oiva mies kuin Simon Andreksenpoika? Tahdon nyt sanoa sinulle -ennen kuin eroamme, että olet mielestäni yhtä paljon häntä kauniimpi -muodolta ja eleiltä kuin hän on sinua edellä arvossa ja rikkaudessa -niiden ihmisten mielestä, jotka eivät tiedä mitään sen parempaa." - -"Miksi sanot tämän minulle", kysyi Arne henkeä pidättäen. - -"Siksi, että veli Edvin painoi mieleeni, että meidän tulee kiittää -Jumalaa hänen lahjoistaan eikä olla kuten akka, joka Pyhän Olavin -siunatessa hänen särpimensä itki sitä, ettei hänellä ollut riittävästi -astioita -- ettet sinä siis surisi, vaikkei hän ole antanut sinulle -yhtä paljon rikkautta kuin ruumiillisia lahjoja --" - -"Noinko sinä tarkoitit!", virkkoi Arne. Ja kun Kristiina vaikeni, hän -sanoi: - -"Ajattelin sinun ehkä tarkoittavan sitä, että mieluummin olisit -tahtonut olla naimisissa minun kuin tuon toisen kanssa --" - -"Olisin voinut tahtoa", sanoo hän hiljaa. "-- Sinun kanssasi olen -tunnetumpi --" - -Arne koppasi hänet syliinsä, niin että Kristiinan jalat kohosivat -maasta. Hän suuteli tätä moneen kertaan, mutta laski hänet sitten -takaisin maahan: - -"Herra varjele, mikä lapsi sinä olet, Kristiina!" Kristiina seisoi pää -painuksissa, mutta käsivarret yhä Arnen olkapäillä. Arne tarttui häntä -ranteisiin ja rutisti niitä: - -"Näen, että asia on siten, herttaiseni, etkä ymmärrä, miten sydäntäni -ahdistaa kun minun täytyy kadottaa sinut. Kristiina, olemme kasvaneet -rinnatusten kuin kaksi omenaa puussa, pidin sinusta jo ennen kuin -ymmärsin, että kerran saattoi tulla toinen ottamaan sinut rinnaltani. -Voi ylimmäinen taivaan Herra -- en ole enää näkevä ilon päivää tämän -jälkeen --" - -Kristiina itki katkerasti ja käänsi sitten kasvonsa ylös, että Arne -saattoi suudella häntä. - -"Älä puhu tuolla lailla, hyvä Arne", pyysi hän taputtaen tätä. - -"Kristiina", sanoi Arne hiljaa, painaen hänet jälleen rinnallensa. -"Etkö voisi pyytää -- Lauritsa on niin hyvä mies, ei hän tahdo -pakoittaa sinua vasten tahtoasi -- etkö voisi pyytää isääsi odottamaan -jonkun vuoden -- eihän sitä tiedä, miten onni voi kääntyä -- olemme -niin nuoret kumpainenkin --" - -"Kai minun pitää tehdä kuten kotona tahtovat", itki Kristiina. - -Nyt ei Arnekaan kyennyt vastustamaan itkua. - -"Et ymmärrä, Kristiina, miten rakas minulle olet." Hän kätki kasvonsa -Kristiinan olkapäätä vasten. "Jos ymmärtäisit ja pitäisit minusta, niin -menisit Lauritsan puheille ja pyytäisit oikein kauniisti --" - -"En voi tehdä sitä", itki neito, "en voisi rakastaa ketään miestä niin -paljon, että hänen vuokseen vastustaisin vanhempieni tahtoa." Hän haki -tämän kasvot villapäähineen ja raskaan rautalakin alta. "Älä itke noin -kauheasti, Arne, paras ystävä --" - -"Ota tämä", sanoo Arne hetken kuluttua, antaen hänelle pienen -hopeasoljen, "muista minua joskus, sillä minä en unohda ikinä sinua ja -suruani --" - - * * * * * - -Oli melkein pimeä kun Kristiina ja Arne olivat heittäneet toisillensa -viimeiset hyvästit. Kristiina jäi katsomaan tämän jälkeen, kun hän -viimein ratsaiti pois. Pilven repeämästä kuulsi keltaista valoa, joka -kuvastui heidän jäljissään, siinä missä he olivat kävelleet ja seisseet -tiellä -- se näytti niin kylmältä ja surulliselta, ajatteli Kristiina. -Hän kaivoi esiin kaulaliinansa ja kuivasi siihen itkettyneet kasvonsa, -kääntyi ja alkoi astua kotiin päin. - -Hän oli kastunut ja paleltunut ja kulki joutuisasti. Hetken kuluttua -hän kuuli jonkun tulevan takanaan. Häntä alkoi hiukan peloittaa; -saattoihan ajatella, että täällä liikkui outoja kulkijoita tämmöisenä -iltana, ja hänellä oli autio taival edessään; toisella puolen oli -korkea musta rinne, mutta toinen laita syöksyi jyrkänteenä alas, ja -siinä kasvoi honkametsää, joka ulottui lyijynharmaaseen jokeen asti -laakson pohjalla. Kristiina tuli siis iloiseksi, kun jälessä tulija -huusi hänen nimeään, ja pysähtyi odottamaan. - -Tulija oli pitkä laiha mies, jonka tummassa kauhtanassa oli vaaleammat -hihat -- kun hän tuli lähemmäs, näki Kristiina hänellä papin puvun ja -tyhjän repun hartioilla. Hän tunsi nyt Bentein Papinpojan, joksi tätä -nimitettiin -- Sira Eirikin tyttärenpojan. Kristiina huomasi heti, että -tämä oli aika lailla juovuksissa. - -"Niin se on, toinen menee, toinen tulee", sanoi tämä nauraen, kun he -olivat tervehtineet toisiaan. "Tapasin Brekkenin Arnen ihan juuri --- näen, että kuljet itkusilmin. Voisithan sentään hymyillä vähän -minullekin, joka palaan -- olemmehan mekin olleet lapsuusystäviä." - -"On huono vaihtokauppa saada sinut kylään hänen asemestaan", sanoi -Kristiina jyrkästi. Hän ei ollut pitänyt Benteinistä milloinkaan. -"Pelkään, että näin on ajatteleva moni. Isoisäsi iloitsi niin siitä, -että sinä aloit menestyä Oslossa." - -"Kyllä kai", sanoi Bentein horisten ja hohottaen. "Aloin menestyä, -niinkö? Menestyin kuin sika vehnävainiossa, Kristiina -- ja loppu oli -samallainen, minut ajettiin huutaen ja hosuen ja lennättäen tieheni. -Ei hänellä ole ollut kovin suurta iloa jälkeläisistänsä. Miten hirveän -kiireesti sinä kuljet!" - -"Minulla on vilu", sanoi Kristiina lyhyeen. - -"Eikös minulla sitten, muka", sanoo pappi. "Minulla ei ole päälläni -muuta kuin minkä tässä näet -- päällyskaapuni sain vaihtaa olueen ja -leipään Vähä-Hamarissa. Luulisi sinulla sentään olevan vähän lämpöä -ruumiissasi, hyvästeltyäsi Arnen -- tarkoitan, sinä voisit päästää -minut nahkatakkasi alle --" ja hän kävi kiinni Kristiinan vaippaan, -kääräisi sen hartioilleen ja painoi märän käsivartensa Kristiinan -vyötäisille. - -Kristiina joutui niin pois suunniltaan hänen röyhkeydestään, että meni -silmänräpäys, ennenkuin hän oikein älysi, mistä oli kysymys -- silloin -hän tahtoi riuhtautua irti, mutta toinen piti kiinni hänen vaipastaan, -ja se oli kiinnitetty vahvalla hopeisella hakasoljella. Bentein sai nyt -molemmat käsivartensa hänen ympärilleen, tahtoi suudella häntä ja toi -jo leukansa lähelle hänen suutaan. Kristiina koetti lyödä, mutta toinen -puristi häntä käsivarresta. - -"Luulen, että sinä olet menettänyt järkesi", sähisi hän vastaan -ponnistaessaan, "miten uskallat-käydä kimppuuni kuin olisin -- saat -katua tätä katkerasti huomenna, senkin roisto --" - -"Hohoo, huomenna et ole enää niin tyhmä", sanoo Bentein, pistää hänelle -jalkakoukkua, niin että Kristiina kaatuu lokaan, ja painaa toisella -kädellään tämän suuta. - -Kristiina ei ollut aikonutkaan huutaa. Vasta nyt hän ymmärsi, mitä -toinen uskalsi tahtoa, mutta raivo sai hänet niin silmittömäksi, että -hän tuskin ymmärsi pelätä; hän ärisi kuin tappeleva eläin ja taisteli -kaikin voimin miestä vastaan, joka piti häntä maassa, niin että -jääkylmä lumisohjo tunkeutui vaatteiden läpi tulikuumaan ihoon asti. - -"Huomenna sinä ymmärrät vaieta", sanoo Bentein -- "ja ellei tätä kävisi -salaaminen, voit syyttää siitä Arnea, sitä uskotaan helpommin --" - -Hän oli tunkenut yhden sormen Kristiinan suuhun; Kristiina puri sitä -kaikin voimin, ja silloin Bentein parkaisi ja hellitti otteensa. -Salamannopeasti kiskaisi Kristiina toisen kätensä irti, työnsi sen -tämän kasvoihin ja painoi peukalonsa niin kovaa kuin ikinä jaksoi tämän -silmäterään; Bentein kiljui ja kohosi polvilleen. Kristiina livahti -alta kuin kissa, töytäisi pappia niin, että tämä tupertui selälleen, ja -juoksi kotia kohti, niin että rapakko roiskui. - -Hän juoksi juoksemistaan katsomatta taakseen. Hän kuuli Benteinin -painavan perästä ja juoksi niin, että sydän takoi kaulassa, vaikeroi -hiljaa ja tuijotti apua hakien eteensä -- eikö hän ikinä saapuisi -Laugarbruhun. Viimeinkin hän ehti peltotielle, näki taloryhmän -mäenrinteessä ja muisti samassa, ettei hän uskaltanut mennä sinne -sisään, kun siellä oli äiti -- tämän näköisenä, savessa ja lehdissä ja -vaatteet kappaleina. Hän huomasi Benteinin saavuttavan hänet; silloin -hän kumartui alas ja otti maasta kaksi isoa kiveä. Hän singahutti -ne taakseen tämän tultua tarpeeksi lähelle; toinen kivi sattui niin -pahasti, että mies kaatui pitkälleen. Silloin Kristiina taas juoksi, -eikä pysähtynyt ennenkuin sillalla. - -Vapisten hän nojautui käsipuuhun; hänen silmissään musteni ja hän -luuli pyörtyvänsä -- mutta sitten hän jälleen muisti Benteinin ja että -tämä saattoi tulla perästä ja löytää hänet. Häpeästä ja suuttumuksesta -väristen hän riensi edelleen, jalkojen tuskin kannattaessa, ja tunsi -äkkiä, että hänen kasvojaan kirveli kynsien jäljiltä ja että hän oli -satuttanut selkänsä ja käsivartensa. Itku purkautui esiin kuumana kuin -tuli. - -Hän toivoi, että kivi olisi tappanut Benteinin -- hänen teki mielensä -mennä takaisin lopettamaan tämän päivät, etsi veistään, mutta -huomasikin kadottaneensa sen. - -Sitten muistui mieleen taas ajatus, ettei hän rohjennut näyttäytyä -kotona; silloin hän päätti lähteä Romundgaardiin. Hän tahtoi valittaa -Sira Eirikille. - -Mutta pappi ei ollut tullut Jørundgaardista vielä. Kodassa kohtasi -hän Gunhildin, Benteinin äidin; vaimo oli yksin, ja silloin Kristiina -kertoi tälle, miten hänen poikansa oli kohdellut häntä. Kuitenkaan hän -ei maininnut sitä, että hän oli mennyt ulos tapaamaan Arnea. Kun hän -näki, että Gunhild luuli hänen olleen Laugarbrussa, antoi hän tämän -jäädä siihen uskoon. - -Gunhild ei virkkanut paljoa, mutta itkeä tihrutteli Kristiinan -vaatteita pestessään ja kuroessaan kokoon pahimmat repeämät, ja neito -oli niin kuohuksissa, ettei hän huomannut, miten tämä salaa tarkasteli -häntä. - -Kun Kristiina lähti, otti Gunhild vaippansa, seurasi häntä ulos, mutta -lähti tallia kohden. Kristiina kysyi, minne tämä aikoi. "Kaipa minun -täytyy ratsastaa poikaani katsomaan", hän vastasi. "Oletko lyönyt hänet -kuoliaaksi kivellä, vai mitä hänelle kuuluu." - -Kristiina ei osannut vastata tuohon sen enempää, hän käski siis vain -Gunhildin pitää huolta siitä, että Bentein katoaisi seudulta niin pian -kuin suinkin, eikä ilmestyisi enää hänen silmiensä eteen -- "muuten -kerron asiasta Lauritsalle, ja ymmärrät, miten siinä silloin käy." - - * * * * * - -Bentein poistuikin sitten etelän puoleen vajaata viikkoa myöhemmin; -hänellä oli mukanaan Sira Eirikin laatima pyyntökirje Hamarin -piispalle, jossa Sira Eirik anoi tältä työtä taikka avustusta -Benteinille. - - - - -VII. - - -Kerran joulun edellä ilmestyi Simon Andreksenpoika äkkiarvaamatta -ratsastaen Jørundgaardiin. Hän pyyteli anteeksi, tullessaan näin -kutsumatta, yksin ja ilman omaisia, mutta Andres-herra oli Ruotsissa -kuninkaan asioilla. Itse hän oli oleksinut Dyfrinissä jonkun aikaa, -mutta kun ei siellä ollut muita kuin pienemmät sisaret ja äiti, joka -makasi sairaana, oli aika käynyt pitkäksi ja hänelle oli tullut kova -halu tänne. - -Ragnfrid ja Lauritsa eivät tienneet, miten kiittää Simonia siitä, että -tämä oli tehnyt tuon pitkän matkan kovimmassa talvipakkasessa. Mitä -useammin he Simonia näkivät, sitä mieleisemmäksi hän heille kävi. Tämä -oli perillä kaikesta, mitä Andres ja Lauritsa olivat neuvotelleet, ja -nyt päätettiin hänen ja Kristiinaan kihlajaiset viettää ennen paastoa, -jos Andres-herra voisi tulla kotiin siksi; muuten heti pääsiäisen -jälkeen. - -Kristiina oli hiljainen ja ujo ollessaan sulhasensa kanssa; hän -ei keksinyt oikein mitään sanomista. Kerran, kun kaikki olivat -istuneet iltaa juomapöydän ympärillä, pyysi Simon häntä kanssaan -ulos jäähdyttelemään. Silloin, heidän seisoessaan solassa ylätuvan -parvella, Simon otti Kristiinaa vyötäröltä ja suuteli häntä. Sitten hän -monasti teki samoin, kun he olivat kahden. Kristiina ei ollut siitä -iloinen, mutta salli sen tapahtua, koska tiesi, ettei naimista voinut -välttää. Hän ajatteli naimisiaan kuten asiaa, johon täytyi tyytyä, -mutta jota hän ei toivonut. Kuitenkin hän piti Simonista, varsinkin -tämän puhellessa toisten kanssa, jolloin tämä ei koskenut häneen eikä -haastattanut häntä. - - * * * * * - -Hän oli ollut niin onneton koko syksyn. Ei auttanut vaikka hän kuinka -olisi koettanut vakuuttaa itselleen, ettei Bentein ollut saanut -tehdyksi mitään; hän tunsi kuitenkin olevansa kuin häpäisty. - -Mikään ei enää tuntunut entiseltä sen jälkeen kun joku oli rohjennut -tahtoa hänestä sellaista. Hän valvoi öitä häpeästä hehkuen, eikä voinut -olla miettimättä asiaa. Hän tunsi Benteinin ruumiin omaa ruumistansa -vasten, kun he kamppailivat keskenään, muisti tämän kuuman, oluelta -haiskahtavan hengityksen -- hänen täytyi ajatella, mitä olisi voinut -tapahtua -- ja muisti vielä, inhon puistattaessa koko ruumista, tämän -sanat siitä, että ellei sitä käynyt salaaminen, syytettäisiin Arnea. -Hänen mielessään vilisi kuvia kaikesta siitä, mikä sitten olisi -seurannut, jos hän olisi joutunut sellaiseen onnettomuuteen ja jos -ihmiset olisivat saaneet vihiä hänen kohtauksestaan Arnen kanssa -- -olisivatko isä ja äiti mahtaneet uskoa Arnesta sellaista ja olisiko -Arne itse --. Hän näki tämän edessään sellaisena kuin oli nähnyt hänet -viimeisenä iltana, ja tunsi vaipuvansa maahan häpeästä, ainoastaan -siksi, että hän olisi voinut vetää tämän kanssaan sellaiseen suruun -ja häpeään. Ja sitten hän näki niin pahan unen. Hän oli kuullut -kirkossa lihan himosta ja lihan kiusauksesta ja lukenut siitä pyhässä -historiassa, mutta sillä ei ollut ollut hänelle mitään merkitystä. -Nyt hänelle oli selvinnyt, että hänellä itsellään ja kaikilla muilla -oli syntinen, lihallinen ruumis, joka kiehtoi sielun ja raateli sitä -kovilla pauloilla. - -Sitten hän kuvitteli, miten hän olisi tappanut tai sokaissut Benteinin. -Ainoa, mistä hän sai lohdutusta, olivat koston näyt, joita hän hautoi -tuota ilkeää mustaa miestä kohtaan, joka aina oli hänen ajatustensa -tiellä. Mutta sekään lohtu ei koskaan kestänyt kauan; hän itki viljalti -yöllä Ulvhildin vieressä kaikkea tuota, joka oli tapahtunut hänelle -vastoin hänen tahtoansa. Benteinin oli ainakin onnistunut murtaa -neitsyys hänen mielestään. - - * * * * * - -Ensimmäisenä arkipäivänä jälkeen joulun oli Jørundgaardin naisilla -kova kiire kodassa; Ragnfrid ja Kristiina olivat myös olleet siellä -suurimman osan päivää. Myöhään illalla, muutamien naisten siivotessa -pois leipomisen jälkiä ja toisten puuhatessa iltaruokaa, syöksyi -karjatyttö sisään huutaen ja käsiään lyöden: - -"Voi Herra Jeesus, minkälainen onnettomuus -- siellä tuodaan Arne -Gyrdinpoikaa kuolleena reellä -- hyvä Jumala, auta Gyrdiä ja Ingaa --" - -Sisään tuli muuan mies, joka asui vähän alempana rinteellä, sekä -Halvdan. Nämä olivat kohdanneet hautaussaaton. - -Naiset kerääntyivät heidän ympärilleen. Uloinna seisoi Kristiina, -valkoisena ja vapisten. Halvdan, Lauritsan miehiä, joka oli tuntenut -Arnen poikasesta asti, itki ääneensä kertoessaan: - -Bentein Papinpoika oli tappanut Arnen. Uudenvuodeniltana olivat piispan -miehet istuneet juomassa miestentuvassa, ja silloin oli Bentein tullut -sisään; tämä oli joutunut kirjuriksi Pyhän Ruumiin palkkapitäjän -papille. Miehet eivät ensiksi olisi huolineet häntä sinne, mutta tämä -oli muistuttanut Arnea, että he olivat saman puolen miehiä; Arne antoi -hänen sitten istua viereensä, ja juomista jatkui. Mutta sitten nämä -olivat ryhtyneet tappeluun, Arne oli ollut niin raju, että Bentein oli -siepannut pöydältä veitsen ja pistänyt sen Arnen kurkkuun ja rintaan -useita kertoja. Arne oli kuollut melkein heti. - -Piispaan tämä tapaus oli koskenut hyvin kipeästi; hän oli itse pitänyt -huolta ruumiin varusteista ja lähettänyt omat miehensä tuomaan häntä -kotiin asti, koko pitkän matkan. Benteinin hän panetti rautoihin, -eroitti hänet kirkon yhteydestä, ja ellei hän jo ollut tullut -hirtetyksi, piti sen tapahtua pian. - -Halvdanin täytyi kertoa tämä moneen kertaan sitä mukaa kuin uusia -kuulijoita kerääntyi ulkoa. Lauritsa oli hyvin liikutettu; hän käski -satuloida hevosensa, sillä hän tahtoi ratsastaa Brekkeniin viipymättä. -Ollessaan lähdössä hän sattui katsomaan Kristiinan vaaleisiin kasvoihin. - -"Ehkä sinä tahdot tulla mukaan?" hän kysyi. Kristiina epäröi vähän; -häntä värisytti, mutta sitten hän nyökkäsi, sillä hän ei jaksanut saada -suustaan yhtään ainoata sanaa. - -"Eikö nyt ole liian kylmä hänelle?" tuumi Ragnfrid. "Huomennahan on -valvontayö, silloin menemme sinne kaikki --" - -Lauritsa katsoi vaimoansa; hän huomasi myöskin Simonin kasvot, ja -sitten hän meni Kristiinan luo ja laski kätensä hänen olkapäälleen: - -"Kristiina on hänen kasvintoverinsa, muista se", hän sanoi. "Ehkä hänen -tekee mieli auttaa Ingaa ruumiin pukemisessa." - -Ja vaikka Kristiinan sydän oli epätoivon ja tuskan pusertimessa, hän -kuitenkin lämpeni kiitollisuudesta isäänsä kohtaan tämän sanojen -johdosta. - -Ragnfrid tahtoi nyt syöttää heidät ennen matkalle lähtöä, jos -Kristiina lähti mukaan. Hän tahtoi myös lähettää lahjoja Ingalle -- -uuden aivinaisen raidin, vahakynttilöitä ja vastaleivottua leipää; -hän pyysi toisia sanomaan, että hän tulisi itse myöhemmin auttamaan -hautauspuuhissa. - -Ei tullut paljon syödyksi kaikkien puhuessa ja ruoan seisoessa -pöydällä. Kuka muisti minkin niistä monista koettelemuksista, jotka -Jumala oli pannut Gyrdin ja Ingan kannettavaksi. Heidän kartanonsa -oli lumivyöry ja tulva hävittänyt, monta isompaa lasta oli kuollut ja -kaikki Arnen eloonjääneet sisaret olivat pienempiä. Nyt heillä oli -ollut menestystä jonkun vuoden, sen jälkeen kun piispa oli asettanut -Gyrdin Finsbrekkeniin voudikseen; ja lapset, jotka he olivat saaneet -pitää, olivat kauniita ja terveitä. Vaan äiti rakasti Arnea paljon -enemmän kuin muita -- - -Mutta Sira Eirikiä surkuteltiin myöskin. Pappi oli kunnioitettu ja -arvossapidetty ja laakson kansa oli ylpeä hänestä, sillä hän oli -oppinut ja kunnollinen eikä ollut koko palvelusaikanaan jättänyt -pitämättä yhtään juhlapäivää tai messua tai jumalanpalvelusta, joka -kuului virkaan. Nuoruudessaan hän oli ollut soturi kreivi Alv av -Tornbergin väessä, mutta oli sattunut tappamaan hyvin korkean herran ja -oli paennut Oslon piispan turviin; kun tämä huomasi hänen taipumuksensa -lukuihin, oli hän ottanut hänet papin-oppiin. Ja ellei Sira Eirikillä -olisi vieläkin ollut vihamiehiä tuon vanhan tapon tähden, ei hän -ikinä olisi jäänyt istumaan tähän pieneen seurakuntaan. Tosin hän oli -varsin ahnas rahalle, sekä omaan pussiinsa että kirkon omaisuuteen -nähden, mutta kirkko olikin sitten niin kauniissa kunnossa astioiden -ja vaatteiden ja kirjojen puolesta, ettei parempaa missään: ja sitten -hänellä oli nuo lapset -- eikä hänellä milloinkaan ollut ollut muuta -kuin surua jälkeläisistään. Maaseudulla ajateltiin kaikkialla, että -oli luonnotonta vaatia papeilta munkkiutta, kun nämä kuitenkin -tarvitsivat naisväen apua taloudessaan ja vaimon, joka hoiti heidän -asioitaan silloin kun he olivat taajoilla, rasittavilla matkoillaan, -kaikenlaatuisessa ilmassa; kansa muisti myös, ettei ollut kovinkaan -pitkiä aikoja siitä, kun Norjan papit olivat olleet naineita miehiä. -Sentähden kukaan ei ollut lukenut Sira Eirikille viaksi, että tällä -oli ollut kolme lasta apuvaimon kanssa, joka oli ollut hänen luonaan -silloin kun Sira Eirik oli nuori. Mutta tänä iltana he kuitenkin -päättelivät, että näytti siltä kuin Jumala olisi tahtonut rangaista -Eirikiä hänen haureudestaan; niin paljon pahaa mieltä olivat tämän -lapset ja lastenlapset tuottaneet hänelle. Ja joku arveli, että saattoi -silläkin olla oma tarkoituksensa, ettei papilla saanut olla vaimoa -ja lapsia -- tästäkin koituisi kai epäsopua ja riitaisuutta papin -ja Finsbrekkeniläisten välille; nämä olivat olleet tähän asti mitä -parhaimmat ystävät. - -Simon Andreksenpoika tunsi hyvin Benteinin elämän Oslossa ja kertoi nyt -siitä. Hänestä oli tullut Maariankirkon rovastin kirjuri ja hänellä -oli taitavan miehen maine. Hän oli myös useiden naisten suosiossa -- -hänellä oli vetävät silmät ja sitten hänen puheensa sujui silkosenaan. -Jotkut pitivät häntä kauniina -- enimmäkseen sellaiset rouvat, jotka -olivat katsoneet tulleensa puijatuiksi miehensä suhteen, ja sitten -eräät nuoret neidot, sellaiset, jotka pitävät siitä, että miehet ovat -vapaita heitä kohtaan. Simon nauroi -- toiset ymmärsivät kai? No niin, -Bentein oli viekas, ei hän pyrkinyt liian lähelle tuollaisia naisia; -heidän parissaan hän käytti suutaan; hän sai puhdastapaisen maineen. -Mutta nyt oli asia sellainen, että Haakon-kuningas oli hyvin hurskas -ja siveellinen herra, joka vaati miehiltään kuria ja säädyllistä menoa --- nuorilta nimittäin; vanhemmille hän ei mahtanut mitään. Nyt kävi -ilmi, että minne ikinä nuo nuoret asemiehet pääsivätkin pujahtamaan --- rentusteluun, peliin, oluenjuontiin ja sen semmoiseen, niin heidän -pappinsa sai aina tietää, missä he olivat olleet ja hurjapäiden täytyi -saapua tunnustukselle, maksaa sakkoja elämästään ja kuunnella ankaria -nuhteita; pari kolme päättömintä ajettiin poiskin. Mutta sitten -keksittiin viimein, että ilmiantaja oli ollut tuo kettu, Bentein -secretarius -- joka oli kulkenut salaa oluttuvissa ja pahemmissakin -paikoissa; hän oli kuullut neitojen tunnustukset ja ollut heidän -rippi-isänsä -- - -Kristiina istui äitinsä vieressä; hän koetti syödä, ettei huomattaisi, -millä mielellä hän oli, mutta hänen kätensä tutisi niin, että velli -valui lusikasta joka nostamalla ja kieli tuntui niin paksulta ja -kuivalta, ettei hän saanut nielleeksi leipäpalasia. Vaan kun Simon -alkoi kertoa Benteinistä, täytyi hänen lopettaa tekosyöntinsäkin; hän -tarttui molemmin käsin penkkiin, jolla istui -- kauhu ja inho valtasi -hänet niin, että hänen päätään pyörrytti ja etoi. Benteinhän se oli -ollut, joka oli tahtonut --. Bentein ja Arne, Bentein ja Arne --. -Sairaana kärsimättömyydestä hän odotti matkalle lähtöä. Hän ikävöi -Arnen luokse, Arnen kauniita kasvoja, ikävöi saada polvistua maahan ja -surra ja unohtaa kaiken muun. - -Kun äiti auttoi hänen päälleen matkavaatteita, suuteli hän tytärtään -poskelle. Kristiina oli niin tottumaton hellyyteen äidin puolelta, se -teki niin hyvää -- hän laski hetkeksi päänsä Ragnfridin olkaa vasten, -mutta ei voinut itkeä. - -Astuessaan pihalle hän näki, että matkalle aikovia oli monta -- -Halvdan, Laugarbrun Jon, ja Simon miehineen. Hänelle tuotti suunnatonta -tuskaa, että nuo kaksi vierasta tulivat mukaan. - -Oli kirvelevän ankara pakkas-ilta ja lumi narskui jalkojen alla; -tähdet levisivät yli taivaan kuin kimaltava härmävaate. Ratsastettuaan -jonkun matkaa he kuulivat huutoa ja mökää ja huimaa kavioiden kopsetta -eteläiseltä rinteeltä -- vähän etemmä ajaessa heidän ohitseen hurahti -ratsastusroikka, niin että vaski helisi ja kuuraisten, höyryävien -hevosten henki huokui heidän silmilleen; heidän täytyi väistyä -tiepuoleen. Halvdan huusi jotakin tuolle remuavalle joukolle -- -ne olivat eteläisen laakson nuoria miehiä, jotka olivat lähteneet -jouluajelulle uusia hevosiaan koettamaan. Toiset, jotka olivat -liian juovuksissa ymmärtääkseen mitään, ajoivat eteenpäin räyhäten -ja kilpiään kalistellen. Mutta pari heistä kuuli Halvdanin huudon, -jättäytyi jälkeen, seisahtui ja liittyi Lauritsan saattueeseen, -kuiskaillen takimpien miesten kanssa. - -Jouduttiin paikalle, josta näkyi Finsbrekken törmällä Sil-joen toisella -puolen. Rakennusten välillä loisti valkeata -- keskelle pihamaata -oli pistetty tervasoihtuja lumikinokseen, ja tulen loimu heijasti -punerrustaan lumiselle rinteelle; mutta mustat talot olivat kuin -hyytyneellä verellä sivellyt. Eräs Arnen pikkusiskoista seisoi ulkona -jalkojaan liikutellen; kädet hän oli pistänyt vaipan alle. Kristiina -suuteli itkettyneitä, palelevia lapsia. Hänen sydämensä oli raskas kuin -kivi, ja hänestä tuntui kuin hänen jäsenensä olisivat olleet lyijystä, -hänen noustessaan parvelle vieviä portaita, jonne Arne oli viety. - - * * * * * - -Ovessa häntä kohtasi laulu ja monien palavien kynttilöiden loiste. -Keskellä parvea oli kirstu, jossa Arne oli tuotu kotiin, raidilla -peitettynä; pukkien päälle oli pantu lautoja ja niiden päälle kirstu. -Pääpuolessa seisoi nuori pappi kirja kädessä ja lauloi; ympärillä oli -talonväki polvillaan maassa, kasvot paksuihin vaippoihin peitettyinä. - -Lauritsa otti valoa kynttiläänsä eräästä toisesta, kiinnitti sen -paarilautaan ja polvistui hänkin. Kristiina aikoi tehdä samoin, mutta -ei voinut saada kynttiläänsä seisomaan; jolloin Simon otti sen ja -auttoi häntä. Niin kauan kuin pappi luki, olivat kaikki polvillaan -maassa, toistaen kuiskaamalla hänen sanojansa, höyryn noustessa heidän -suustaan -- parvella oli jäätävän kylmä. - -Kun pappi sulki kirjan ja väki nousi pystyyn -- ruumishuoneeseen oli jo -kerääntynyt paljon ihmisiä -- meni Lauritsa Ingan luokse. Tämä tuijotti -Kristiinaan ja näytti tuskin kuulevan, mitä Lauritsa sanoi; lahjat, -jotka tämä oli ojentanut hänelle, jäivät hänen käteensä niinkuin hän ei -olisi tajunnut niitä saaneensakaan. - -"Oletko sinäkin siinä, Kristiina", hän sanoo oudolla, puristuneella -äänellä. "Näet ehkä mielelläsi poikani sellaisena kuin hän nyt on -palannut luokseni?" - -Hän siirsi syrjään pari kynttilää, tarttui Kristiinaa käsivarteen -vapisevin sormin ja tempasi toisella hikiliinan kuolleen kasvoilta. - -Ne olivat harmaankeltaiset kuin savi ja huulien väri oli lyijynharmaa; -ne olivat hiukan raollaan, niin että hänen tasaiset, kapeat ja hohtavat -hampaansa näkyivät sieltä ikäänkuin ilkkuvina. Pitkien silmäripsien -alla vilkkui murtuneen silmäterän reuna, ja poskilla oli muutamia -mustansinisiä pilkkuja, joko lyöntien tai kuoleman kohottamia. - -"Tahtoisitkohan suudellakin häntä?" kysyi Inga kuten ennen ja Kristiina -kumartui tottelevaisesti alas ja painoi suunsa kuolleen poskea vasten. -Se oli tahmea huurusta ja hän oli tuntevinaan kalmanhajua; ruumis -oli nähtävästi alkanut pehmetä monien kynttilöiden synnyttämässä -kuumuudessa. - -Kristiina jäi makaamaan kädet arkun reunalla, sillä hän ei jaksanut -nousta. Inga veti käärinliinoja alemma, niin että solisluussa oleva -puukonpisto näkyi. Sitten hän kääntyi toisten puoleen ja sanoi -vavahtelevin äänin: - -"Näen nyt valheeksi sen sanan, että kuolleen miehen haava vuotaa verta, -kun se ihminen koskee häneen, joka on hänen surmansa syy. Poikani on -kylmempi eikä juuri niin kaunis kuin joku aika sitten, jolloin sinä -tapasit hänet tiellä. Näen, ettei sinua nyt miellytä suudella häntä -- -mutta olen kuullut, ettet silloin halveksinut hänen huuliaan." - -"Inga", sanoo Lauritsa astuen esiin, "oletko menettänyt järkesi -- -sinähän hourit --" - -"Te olette mahtavia, te Jørundgaardilaiset -- sinä olit liian rikas, -Lauri Bjørgulfinpoika, että poikani olisi uskaltanut kosia tytärtäsi -kunniallisesti -- Kristiina kuuluu itsekin arvelleen olleensa siihen -liian hyvä. Mutta hän ei ollut liian hyvä lentämään tämän luokse tielle -yöllä ja leikkimään hänen kanssaan lehdossa Arnen lähtöiltana -- kysy -itseltään, niin näemme, uskaltaako hän kieltää sen tässä Arnen ruumiin -ääressä -- hän on tuottanut tälle kuoleman irstaudellaan --" - -Lauritsa ei kysynyt; hän kääntyi Gyrdin puoleen: - -"Pidä kurissa vaimosi -- hänhän on järjiltänsä --" - -Mutta Kristiina kohotti valkoiset kasvonsa ja katsoi ympärilleen -epätoivoisesti: - -"Menin kohtaamaan Arnea viimeisenä iltana siitä syystä, että hän oli -pyytänyt minua tulemaan. Mutta ei siinä tapahtunut mitään väärää." Ja -koettaen tointua ja ymmärtää kaiken juurta jaksain hän huusi kovalla -äänellä: "En tiedä mitä tarkoitat, Inga, -- kannatko valhetta Arnea -vastaan, joka makaa tässä -- hän ei ole milloinkaan vietellyt tai -houkutellut minua --" - -Mutta Inga nauroi ääneen: "Eihän Arne, eihän toki! Vaan Bentein-pappi --- Kysy Gunhildilta, Lauritsa, joka pesi loan tyttäresi selästä, -ja kysy joka ainoalta mieheltä, joka oli piispan miestentuvassa -uudenvuodeniltana, jolloin Bentein pilkkasi Arnea siitä, että tämä -oli antanut tytön mennä luotaan ja viitsinyt jäädä hänen narrikseen. -Tyttö oli sitten antanut Benteinin kulkea vaippansa alla loppumatkan ja -tahtonut leikitellä samalla lailla hänen kanssaan." - -Lauritsa tarttui häntä hartioihin ja laski hänen suulleen kämmenensä: - -"Vie hänet ulos, Gyrd. Ja etkö sinä häpeä puhua noin tämän kelpo pojan -ruumiin ääressä -- mutta vaikka kaikki lapseni makaisivat kuolleina -edessäsi, en tahdo sittenkään kuulla sinun valheitasi minun... sinä -Gyrd saat vastata siitä, mitä tämä mieletön nainen sanoo --" - -Gyrd tarttui vaimoonsa ja tahtoi johdattaa hänet ulos, mutta sanoi -Lauritsalle: - -"Niin se kyllä on, että Kristiinasta se riita lähti silloin kun Arne ja -Bentein tappelivat ja poikani menetti henkensä. Otaksuttavasti sinä et -ole kuullut asiasta, mutta siitä on puhuttu yleisesti koko syksyn --" - -Simon kopautti miekallaan lähimpään vaatearkkuun: - -"Tämä ei kelpaa, hyvät ystävät, te saatte keksiä muuta puhuttavaa tässä -ruumishuoneessa, kuin juoruja minun morsiamestani --. Pappi, ettekö voi -pitää kurissa väkeänne, että täällä tulee oikea elämä!" - -Pappi -- Kristiina näki nyt, että tämä oli nuorin Ulvsvoldin pojista, -joka oli ollut käymässä kotonaan jouluna -- avasi kirjan ja asettui -paarien ääreen. Mutta Lauritsa huusi, että ne, jotka olivat puhuneet -hänen tyttärestään, ketkä tahansa, saisivat vielä vastata sanoistaan, -ja Inga kirkui: - -"Ota vain henkeni, sinä Lauritsa, kuten tyttäresi on ottanut minulta -lohtuni ja iloni -- ja valmista hänelle häät tuon ritarinpojan kanssa; -sittenkin tietävät kaikki, että Bentein nai hänet tiellä -- tuossa -on" -- hän viskasi raidin, jonka Lauri oli lahjoittanut hänelle, -paarien yli Kristiinalle, "minä en tarvitse Ragnfridin aivinoita Arnen -hautausarkkuun -- laita siitä itsellesi huivi, tai kätke se lehtolapsen -kapaloiksi -- ja mene laaksoon lohduttamaan Gunhildia, hirtetyn miehen -äitiä --." - -Lauritsa, Gyrd ja pappi tarttuivat Ingaan. Simon koetti nostaa ylös -Kristiinan, joka oli puoleksi paarien päällä. Silloin tämä työnsi -kiivaasti Simonin käsivarren syrjään, suoristausi polvillaan ja huusi -kovaa: - -"Herra Vapahtaja, auta, tämä on valhetta!" - -Hän ojensi toisen kätensä ja piti sitä lähimmän kynttilän päällä -ruumispaarien laidassa. - -Näytti siltä kuin liekki olisi paennut ja väistynyt -- Kristiina tunsi -kaikkien katsovan häntä -- hänestä sitä kesti pitkän aikaa. Silloin -tunsi hän äkkiä kirvelevää tuskaa kämmenessään ja kaatui kimeästi -kirkaisten selälleen lattialle. - -Itse hän luuli olevansa tajuton -- mutta huomasi Simonin ja papin -nostavan hänet ylös. Inga huusi jotain, Kristiina näki isänsä -kauhistuneet kasvot ja kuuli papin huutavan, ettei kenkään saanut uskoa -tätä tulikoetta, sillä ei ollut oikein vaatia Jumalaa tuomiolle -- -ja sitten Simon kantoi hänet ulos parven ovesta ja alas pihamaalle. -Simonin palvelija juoksi talliin ja kohta istui Kristiina puoleksi -tajutonna Simonin vaippaan kiedottuna tämän edessä satulassa, heidän -ratsastaessaan alas laaksoon niin kiireesti kuin hevonen pääsi. - -He olivat melkein Jørundgaardin kohdalla Lauritsan saavuttaessa heidät. -Loppusaattue tuli nelistäen kaukana takana. - -"Älä kerro mitään äidillesi", virkkoi Simon laskiessaan Kristiinan alas -tuvan oven edessä. "Tänään on kuultu liian paljon mieletöntä puhetta; -eipä ihme, että itse viimein menetit tajun." - - * * * * * - -Ragnfrid valvoi vielä vuoteessa kun he tulivat kotiin, ja kysyi -minkälaista oli ollut kuolleen kotona. Simon otti sananvallan ja -vastasi kaikkien puolesta. Siellä oli ollut paljon kynttilöitä ja -hyvin paljon väkeä. Siellä oli ollut pappikin -- Ulvsvoldin Tormod --- Sira Eirik kuului ratsastaneen Hamariin jo tänään, päästen siten -hautausvaikeuksista. - -"Meidän täytyy luettaa pojalle sielumessu", sanoi Ragnfrid. "Jumala -vahvistakoon Ingaa, häntä koetellaan kovin, tuota hyvää, kelpo vaimoa." - -Lauritsa yhtyi Simonin alkamaan nuottiin ja vähän ajan kuluttua sanoi -Simon, että nyt oli kaikkien paras käydä levolle: "sillä Kristiina on -väsynyt ja surullinen." - -Vähän ajan kuluttua, Ragnfridin vaivuttua uneen, puki Lauritsa ylleen -jonkun verran vaatteita ja meni istumaan tyttärien vuoteen laidalle. -Hän etsi pimeässä Kristiinan käden ja sanoi hyvin lempeästi: - -"Sano minulle nyt, lapsi, mikä on totta ja mikä valhetta Ingan -levittämässä puheessa?" - -Itkien kertoi Kristiina kaiken, mikä oli tapahtunut tuona iltana, -jolloin Arne ratsasti Hamariin. Lauritsa ei virkkanut paljoa. Silloin -kömpi Kristiina esiin, kietoi käsivartensa isänsä kaulaan ja vaikeroi -hiljaa: - -"Minä olen syynä Arnen kuolemaan -- siinä Inga sanoi totuuden --" - -"Arne pyysi itse sinua tulemaan sinne", vastasi Lauritsa vetäen -kuvaraanun hänen paljaille hartioilleen. "Minä lienen ollut -ajattelematon salliessani teidän tuolla lailla pitää yhtä, mutta -luulin, että poika oli järkevämpi --. En tahdo moittia teitä -- -huomaan, että nämä seikat painavat sinua. Enkä kuitenkaan koskaan -ollut ajatellut, että joku tyttäristäni joutuisi huonoon maineeseen -seudullamme -- ja vaikeaksi se on käyvä äidillesikin, hänen saadessaan -kuulla nämä sanomat --. Mutta että menit kertomaan siitä Gunhildille -etkä tullut minun luokseni, se oli niin tyhmästi tehty, etten ymmärrä -miten saatoit keksiä sellaista --" - -"Minä en jaksa olla täällä tämän jälkeen", itki Kristiina, -- -"en uskalla katsoa ketään silmiin -- mitä minä olenkaan tehnyt -Romundgaardin ja Finsbrekkenin väelle --" - -"Gyrd ja Sira Eirik saavat pitää huolen siitä, että kaikki sinusta -levitetyt valheet haudataan Arnen kera. Simon Andreksenpojasta sinä -muuten saat parhaan suojelijan tässä asiassa", sanoi Lauri taputtaen -Kristiinaa pimeässä. "Eikö hän mielestäsi käsittänyt asiaa kovin -kauniisti ja ymmärtäväisesti --." - -"Isä" -- pyysi Kristiina hädissään ja hartaasti, painautuen häneen, -"lähetä minut luostariin, isä. Ei, ei, kuule minua -- olen kauan -ajatellut, että ehkä Ulvhild paranee, jos minä menen hänen sijastaan. -Muistatko ne kengät, joita neuloin hänelle syksyn kuluessa, ne, joissa -oli helmiä; neula särki sormenpääni ja kultalanka raapi verille -käteni -- neuloin niitä siksi, että mielestäni oli paha, kun en -rakastanut sisartani siksi paljon, että olisin tahtonut ruveta nunnaksi -auttaakseni häntä -- Arne kysyi sitä kerran. Jos silloin olisin -vastannut tahtovani, ei tätä olisi tapahtunut --." - -Lauritsa pudisti päätään. - -"Käy nyt pitkäksesi", hän käski. "Et tiedä itse, mitä puhut, lapsi -parkani. Ja sitten sinun täytyy koettaa nukkua --" - - * * * * * - -Mutta Kristiina makasi pitkänään, hänen palanutta kättään poltti ja -hänen sydämeensä tulvahti epätoivo ja katkeruus. Pahempi kohtalo -ei olisi voinut kohdata häntä, vaikka hän olisi ollut maailman -syntisin nainen; kaikki tietysti uskoisivat -- ei, hän ei jaksanut -jäädä tälle samalle seudulle. Kauhun kuvat ajelivat toisiaan -- -kuinka äiti saisi tietää asiasta -- kuinka veriteko eroitti heidät -omasta sielunpaimenestaan -- kuinka heitä vihaisivat kaikki, jotka -olivat olleet talon ystäviä koko hänen elämänsä ajan. Mutta kauhein, -musertavin tuska vihloi häntä kuitenkin muistaessa Simonia ja miten -tämä oli käynyt hänen käteensä ja vienyt hänet pois ja sitten -puolustanut häntä kotona, määräillen hänen puolestaan kuin olisi hän -ollut tämän omaisuutta -- isä ja äiti olivat antaneet hänen määräellä, -kuin kuuluisi hän jo Simonille enemmän kuin heille. - -Sitten hän muisti Arnen kylmät, julmat kasvot. Viimeksi kirkosta -palatessaan hän oli nähnyt avonaisen haudan, joka odotti kuollutta. -Irtihakatut multapaakut olivat lumella kylminä ja kovina, -raudanharmaina kokkareina -- sinne hän oli saattanut Arnen --. - -Yhtäkkiä hän muisti erään kesäillan monta vuotta sitten. Hän oli -seissyt Finsbrekkenin parvella, samassa paikassa, missä hänet tänään -oli nujerrettu maahan. Arne oli ollut pallosilla pihamaalla muiden -poikain kanssa ja pallo oli lentänyt ylös Kristiinan luokse. Hän oli -pistänyt sen selkänsä taa eikä ollut tahtonut antaa sitä takaisin, -kun Arne tuli hakemaan; silloin tämä tahtoi ryöstää sen väkisin -- he -olivat tapelleet siitä ylhäällä, juosseet sisällä kirstujen välissä, ja -orsissa riippuvat nahkapussit, joissa säilytettiin vaatteita, olivat -muksautelleet heitä päähän, kun he sattuivat kohti; he olivat etsineet -ja lennättäneet sitä kilvan -- - -Ja viimein hänelle ikäänkuin selvisi, että Arne todella oli kuollut ja -poissa, ja ettei hän enää näkisi tämän kauniita, pelottomia kasvoja -ja tuntisi hänen lämpimiä käsiänsä omissaan. Ja Kristiina oli ollut -niin lapsellinen ja sydämetön, ettei hän milloinkaan ollut ajatellut, -miltä tästä oikein tuntui kadottaa hänet --. Hän itki epätoivoissaan -ja katsoi ansainneensa onnettomuutensa. Mutta sitten hänen taas täytyi -ajatella kaikkea, mikä häntä odotti, ja silloin hän itki sitä, että -tämä sittenkin oli liian kova rangaistus --. - -Simon joutui kertomaan Ragnfridille mitä oli tapahtunut Brekkenissä -edellisenä iltana. Hän ei laajentanut asiaa enemmän kuin tarvis vaati. -Mutta Kristiina oli niin sekaisin surusta ja valvomisesta, että hän -tunsi suunnatonta katkeruutta tätä kohtaan, siksi että tämä saattoi -puhua asiasta kuin se ei olisi ollutkaan niin kauhea. Sitäpaitsi -hänessä herätti kiivasta vastenmielisyyttä tapa, jolla vanhemmat -sallivat hänen mahtailla edessään, aivan kuin tämä olisi ollut isäntä -talossa. - -"Etkö usko mitään tuosta kaikesta?" kysyi Ragnfrid levottomasti. - -"En", vastasi Simon. "Enkä usko kenenkään uskovan -- he tuntevat teidät -ja Kristiinan ja tuon Benteinin, mutta eihän täällä syrjäseudulla -usein satu puhuttavaa, joten on luonnollista, että kansa iskee -kyntensä jokaiseen lihavaan makupalaan. Meidän täytyy nyt näyttää, -että Kristiinan maine on liian arvokasta purtavaa noille homeisille -moukille. Mutta paha oli, että hän pelästyi niin Benteinin karkeutta, -ettei heti tullut kertomaan asiasta teille tai Sira Eirikille itselleen --- luulen, että tuo rietas pappi olisi iloiten todistanut, ettei hän -ollut tarkoittanut muuta kuin viatonta leikkiä, jos sinä Lauritsa -olisit saanut puhua hänen kanssaan." - -Molemmat vanhemmat myönsivät Simonin olevan oikeassa. Mutta Kristiina -huusi jalkaa polkien: - -"Hänhän painoi minut maahan -- tiedän tuskin itse mitä hän minulle -teki -- olin suunniltani, en muista enää mitään -- minun puolestani -saattaa olla niinkin kuin Inga sanoo -- en ole ollut terve enkä iloinen -päivääkään sen jälkeen --" - -Ragnfrid huudahti ja löi kätensä yhteen; Lauritsa ponnahti pystyyn -- -ja Simoninkin kasvot muuttuivat; hän katsoi Kristiinaan tutkien, meni -hänen luokseen ja nosti häntä leuasta. Sitten hän nauroi: - -"Jumala siunatkoon sinua, Kristiina -- kyllä olisit muistanut, jos -hän olisi jotain tehnyt. Eipä ihme, että hän on ollut surullinen ja -huonovointinen tuon onnettoman illan jälkeen, jolloin hän sai kokea -sellaisen säikähdyksen -- hän, joka ei milloinkaan ole tiennyt muusta -kuin hyvyydestä ja suopeudesta", sanoi hän toisille. "Johan sen näkee -hänen silmistään, ken ei ole ilkeämielinen ja usko toisesta pahaa, että -hän on neito eikä nainen." - -Kristiina katsoi sulhasensa pieniin, ponteviin silmiin. Hän kohotti -kätensä -- aikoi laskea ne tämän kaulaan. Silloin puhui Simon taas: - -"Älä usko, Kristiina, ettet unohtaisi tätä. Tarkoitukseni ei ole viedä -sinua päätäpahkaa Formoon, niin ettet milloinkaan pääsisi tätä laaksoa -etemmä. Kenenkään karva ei ole samanlainen sateessa ja kauniilla -säällä, sanoi vanha Sverre-kuningas, kun hänen birkebeiniläisiensä -moitittiin ylpistyneen myötäkäymisessä --" - -Lauritsa ja Ragnfrid hymyilivät -- heitä huvitti kuulla tuon nuoren -miehen esiintyvän kuin vanha piispa. Simon jatkoi: - -"Ei ole soveliasta minun antaa neuvoja sinulle, josta tulee -appivaarini, mutta sen verran ehkä rohkenen sanoa, että ankarammassa -kurissa meitä on kasvatettu, sisariani ja minua; ei meidän olisi -sallittu juoksennella noin vapaasti palvelusväen kanssa kuin mihin olen -nähnyt Kristiinan tottuneen täällä. Äidilläni oli tapana sanoa, että -jos leikkii mökin kakaroiden kanssa, saa pian täitä päähänsä -- ja -jotain perää siinä on aina." - -Lauritsa ja Ragnfrid eivät virkkaneet tähän mitään. Mutta Kristiina -käänsi hänelle selkänsä, ja äskeinen halu tarttua Simon Darrea kaulaan -oli kokonaan hävinnyt. - - * * * * * - -Päivärupeaman aikaan ottivat Lauritsa ja Simon suksensa ja lähtivät -kokemaan pyydyksiä harjulle. Ulkona oli nyt kaunis ilma, päivänpaiste -ja paras pakkanen. Miehistä tuntui hyvältä päästä eroon kaikesta -murheesta ja itkusta ja he hiihtivät kauas, tunturin laelle asti. - -He paistattivat aurinkoa erään kupuran alla ja söivät sekä joivat; -sitten kertoi Lauritsa vähän Arnesta -- hän oli pitänyt tästä paljon. -Simon säesti häntä, kiitti kuollutta ja sanoi, ettei hän ihmetellyt, -että Kristiina suri kasvinveljeään. Silloin mainitsi Lauritsa, -ettei heidän pitänyt kovin kiirehtiä, vaan suoda Kristiinalle -rauhoittumisaikaa, ennenkuin panisivat toimeen kihlajaiset. Tyttö oli -puhunut haluavansa luostariin vähäksi aikaa. - -Simon nousi istualleen ja vihelsi pitkään. - -"Et taida pitää siitä", kysyi Lauritsa. - -"Mikäs siinä, mikäs siinä", vastasi toinen ketterästi. "Se on -mielestäni erittäin viisas neuvo, rakas appi. Lähettäkää hänet vuodeksi -Osloon sisarten luokse -- niin hän saa oppia, miten ihmiset puhuvat -toisistaan maailmalla. Minä tunnen jonkun noista neidoista", hän sanoi -ja nauroi. "Eivät he vain heittäytyisi kuolemaan surusta, jos kaksi -hurjapäätä repisi toisensa kappaleiksi heidän tähtensä. Eipä siksi, -että minä tahtoisin vaimokseni sellaisen naisen -- mutta en todellakaan -luule Kristiinalle olevan vahingoksi joutua tapaamaan uusia ihmisiä." - -Lauritsa työnsi loput ruoasta reppuun ja sanoi katsomatta nuorempaan -mieheen: - -"Taidat pitää Kristiinasta --" - -Simon nauroi vähän eikä katsonut Lauritsaan: - -"Ymmärräthän, että osaan pitää häntä arvossa -- ja sinua myöskin", -hän sanoi nopeasti ja hämillään, nousi ja tarttui suksiinsa. "En ole -tavannut ketään, jonka kanssa mieluummin asettuisin asumaan --" - - * * * * * - -Juuri ennen pääsiäistä, kun laaksossa ja Mjøsilla vielä oli rekikeli, -matkasi Kristiina toistamiseen etelää kohti. Simon tuli heille -lähteäkseen saattamaan häntä luostariin asti -- hän ajoi siis nyt -isän ja sulhasen kera komeasti reellä, taljoihin käärittynä, perässä -ratsasmiehiä ja kuormahevosia, joissa tuotiin hänen vaatearkkuansa ynnä -lahjoja ja eväitä ja turkiksia nunnaluostarin abbedissalle ja sisarille. - - - - - - -II - -SEPPEL - - - - -I. - - -Aasmund Bjørgulfiupojan kirkkovene solui Hovedøenin niemen ohi varhain -eräänä sunnuntaiaamuna huhtikuun lopulla, luostarikirkon kellojen -soidessa ja kaupungin kellojen vastatessa vahvemmin ja hiljaisemmin, -aina sitä mukaa kuin tuuli kantoi niiden äänet kuuluville. - -Taivas oli selkeä ja korkealla, täynnä hienoraitaisia vaaleita -tuulipilviä, ja aurinko kimalteli viripintaisessa vedessä. Rannat -näyttivät jo keväisiltä, pellot olivat melkein lumesta vapaat ja -lehdoissa oli sinisten varjojen ja kullan välkettä. Mutta ylempänä -kuusimetsän siimeksessä vilkkui vielä lunta harjanteilla, jotka -ympäröivät kehänä Akersbygdeniä, ja etäisemmillä sinertävillä -tuntureilla lännessä vuonon tuolla puolen irvisteli vielä monta -valkeata juovaa. - -Kristiina seisoi veneen keulassa isän ja Gyridin, Aasmundin vaimon -rinnalla. Hän katsoi kaupunkia, jonka monet vaaleat kirkot ja kivitalot -kohosivat tiheään ahtautuneiden, harmaanruskeiden puutalojen ja -alastomien lehtipuiden latvojen yli. Tuuli puisteli hänen vaippansa -liepeitä ja reutoi Kristiinan tukkaa huppupäähineen reunassa. - -Edellisenä päivänä oli karja päästetty laitumelle Skogissa, ja silloin -Kristiinassa oli herännyt ankara ikävä takaisin Jørundgaardiin. Tuli -kestämään vielä kauan, ennenkuin siellä voitiin laskea eläimet ulos -- -hän ajatteli hellällä ja palavalla ikävällä talven laihduttamia lehmiä -pimeässä kytkyessä kotona; niiden täytyi odottaa ja kärsiä vielä kauan. -Hän ikävöi äitiä, Ulvhildia, joka oli nukkunut hänen kainalossaan tähän -kevääseen asti, ja pikkuista Ramborgia -- hän ikävöi niin kauheasti -heitä; myöskin hän ikävöi kaikkea palvelusväkeä ja hevosia ja koiria, -Kortelinia, jonka Ulvhild sai pitää omanaan niin kauan kuin Kristiina -oli poissa, ja isän haukkoja, jotka istuivat orsillaan sidotuin silmin. -Seinällä riippui hevosnahkaisia rukkasia, jotka oli paras vetää ylle -kun otti ne kädelleen, ja norsunluisia puikkoja, joilla sai raaputella -niitä. - -Oli kuin kaikki menneen talven vaikeat muistot olisivat jääneet hyvin -kauas, ja Kristiina muisti kodin vain sellaisena kuin se oli ollut -ennen. Hän oli myöskin kuullut, ettei siellä kukaan uskonut hänestä -pahaa. -- Sira Eirik ei uskonut; hän oli suuttunut ja pahoillaan siitä, -mitä Bentein oli tehnyt. Bentein oli päässyt karkaamaan Hamarista; -puhuttiin hänen paenneen Ruotsin puolelle. Kotiväen ja papin välit -eivät siis olleet kääntyneet niin pahoiksi kuin Kristiina oli pelännyt. - -Matkan varrella he olivat käyneet Simonin kodissa ja Kristiina oli -tullut tuttavaksi hänen äitinsä ja sisariensa kanssa -- ritari Andres -oli yhä Ruotsissa. Kristiina ei ollut viihtynyt siellä, ja hänen -vastenmielisyytensä Dyfriniläisiä kohtaan oli sitä voimakkaampi, kun -hän ei ollenkaan ymmärtänyt sen syytä. Koko matkan Kristiina oli -tuuminut, ettei näillä ollut mitään syytä olla ylpeitä ja pitää itseään -hänen sukuaan parempina -- Reidar Darresta, birkebeiniläisestä, ei oltu -tiedetty mitään, ennenkuin kuningas Sverre toimitti hänelle voimaksi -Dyfrinin lääniherran lesken. Mutta nämä eivät oikeastaan olleet -ylpeitä, Simon kertoi itse eräänä iltana kantaisästään näin: "Minä olen -saanut tietooni, että hän oli kammantekijä -- sinä joudut siis ihan -kuninkaalliseen sukuun, Kristiina", hän sanoi. "Pidä toki kielesi -kurissa", sanoi Simonin äiti, mutta kaikki nauroivat. Kristiinaa -ahdisti niin oudosti, kun hän ajatteli isää; isä nauroi helposti heti -kun Simon vähänkin antoi aihetta -- hänessä heräsi aavistus siitä, että -isän olisi ollut terveellistä nauraa useammin elämässään --. Mutta -Kristiina ei pitänyt siitä, että tämä oli niin mieltynyt Simoniin. - -Pääsiäisen he kaikki olivat viettäneet Skogissa. Kristiina oli -huomannut, että setä oli ankara isäntä alaisilleen ja palvelusväelleen -ja oli tavannut yhden ja toisen, joka kyseli hänen äitiään ja -puhui lämpimästi Lauritsasta; heillä oli ollut laveammat olot -täällä, Aasmundin äiti, Lauritsan äitipuoli, asui kartanossa omassa -asuinrakennuksessaan; hän ei ollut kovin ikäloppu vielä, mutta -kivuloinen ja kuihtunut. Lauritsa oli puhunut hänestä harvoin. Kerran, -kun Kristiina kysyi, oliko hänellä ollut tyly äitipuoli, oli isä -vastannut "hän ei ole tehnyt minulle hyvää eikä pahaa". Kristiina -tarttui isän käteen ja tämä puristi sitä: "Kyllä sinulle tulee hyvä -olla kunnianarvoisten sisarien parissa, rakas tyttäreni -- saat muuta -ajattelemista, niin ettet jouda kaipaamaan kotiin meidän luoksemme --" - - * * * * * - -He purjehtivat niin läheltä kaupunkia, että tervan ja suolakalan haju -tunki heidän luokseen laitureilta. Gyrid nimitteli heille kirkkoja ja -taloja ja palstoja vesirajassa -- Kristiina ei muistanut entuudesta -mitään muuta kuin Halvardinkirkon jykevät tornit. He purjehtivat -kaupungin länsipuolitse ja laskivat nunnaluostarin laituriin. - -Kristiina astui isänsä ja setänsä välissä ranta-aittojen ohi ja joutui -tielle, joka nousi peltojen poikki kaupunkiin. Gyrid seurasi perässä, -Simonin taluttamana. Palvelijat jäivät rantaan luostarista lähetettyjen -apumiesten kanssa nostamaan matkatavaroita rattaille. - -Nunnaluostari ja koko Leiran sijaitsi kaupungin rajapyykkien sisällä, -mutta tien varressa oli vain joku harva rakennusryhmä. Leivot -lirkuttivat heidän päittensä päällä sinisen utuisessa ilmassa, ja -savenharmaa rinne paistoi keltaisenaan leskenlehtiä, mutta aitavarsilla -vihoitti ruohon juuri. - -Kun he olivat menneet portista sisään ja astuivat ristikäytävälle, tuli -koko nunnasaatto heitä vastaan kirkosta, jonka ovesta virtasi laulun ja -soiton sävel. - -Kristiina joutui ahdistuksen valtaan nähdessään nuo lukuisat -mustapukuiset naiset valkeine otsavaatteineen. Hän niiasi syvään ja -miehet kumarsivat, painaen hatun rintaansa vasten. Nunnien jälessä tuli -parvi nuoria neitoja -- jotkut olivat vielä lapsia -- värjäämättömiin -sarkahameisiin puettuina, mustan- ja valkoisenkirjava vyönauha vyöllä -ja hiukset tiukasti taaksevedettyinä, samallaisilla punotuilla -nauhoilla sidottuna. Kristiina otti huomaamattaan ylpeän ilmeen, -sillä hän tunsi itsensä kainoksi ja pelkäsi näyttävänsä tyhmältä ja -saamattomalta. - -Luostari oli niin komea, että hän joutui aivan ihmeisiinsä. -Kaikki rakennukset sisäpihan ympärillä olivat harmaasta kivestä; -pohjoispuolella kohosi kirkon pitkäseinä korkealle toisten rakennusten -yli; sillä oli kaksitaitteinen katto ja läntisessä päässä torni. Piha -oli laskettu laakeilla kivillä ja sitä ympäröi katettu käytävä, jonka -lakea kannattivat kauniit pylväät. Pihalla oli kivestä tehty patsas, -Mater Misericordia, joka levitti viittansa rukoilijoiden yli. - -Eräs sisar tuli nyt viemään heitä abbedissan puhetupaan. Rouva Groa -Guttormintytär oli pitkä ja kookas vanha nainen, joka olisi ollut -kaunis, ellei hänellä olisi ollut niin paljon karvoja suun ympärillä. -Hänen äänensä oli syvä ja muistutti miehen ääntä. Mutta hänellä oli -suopea käytös, hän kertoi Lauritsalle tunteneensa tämän vanhemmat -ja kysyi hänen vaimoaan ja toisia lapsiaan. Viimein hän sanoi -ystävällisesti Kristiinalle: - -Olen kuullut sinusta hyvää, ja sinä olet viisaan ja hyvin -kasvatetun näköinen, etkä varmaankaan tule antamaan meille aihetta -tyytymättömyyteen. Olen kuullut sinut luvatun tälle korkeasukuiselle -ja kelpo miehelle, Simon Andreksenpojalle, jonka näen tässä -- ja on -mielestäni viisas päätös, että isäsi ja sulhasesi antavat sinun asua -täällä Neitsyt Maarian talossa jonkun aikaa, oppiaksesi kuuliaisuutta -ja palvelevaisuutta ennenkuin joudut käskemään ja päättämään. Tahdon -nyt laskea sydämellesi, että sinun on opittava etsimään ilosi -rukouksesta ja jumalanpalveluksesta, totuttava muistamaan kaikessa -vaelluksessasi Luojaasi, Jumalan lempeää äitiä ja pyhimyksiä, -jotka ovat olleet meille esikuvana voimassa, oikeamielisyydessä, -uskollisuudessa ja kaikkinaisissa hyveissä, joita sinulta vaaditaan -hoitaessasi taloa ja palvelusväkeä ja kasvattaessasi lapsia. Olet -myös oppiva tässä talossa ottamaan tarkan vaarin ajasta, sillä täällä -on jokaisella tunnilla tehtävänsä ja toimensa. Moni nuori neito ja -vaimo viruu mielellään liian kauan vuoteessa aamulla ja istuu myöhään -pöydässä iltasella puhumassa joutavia loruja -- mutta sinä et näytä -sellaiselta. Voit kuitenkin oppia paljon hyvää tämän vuoden aikana, -joka saattaa hyödyttää sinua tässä elämässä ja tulevaisessa kodissa. - -Kristiina niiasi ja suuteli hänen kättään. Sen jälkeen käski Groa-rouva -Kristiinan seuraamaan mahdottoman lihavaa vanhaa nunnaa, jota hän -kutsui sisar Potentiaksi, nunnien ruokasaliin. Miehet ja Gyrid-rouvan -hän kutsui syömään kanssaan toiseen huoneeseen. - -Ruokasali oli kaunis huone, siinä oli kivinen lattia ja suippokaariset, -lasiruuduilla varustetut ikkunat. Seinässä oli oviaukko toiseen -huoneeseen, jossa myöskin täytyi olla lasiset ikkunat, sillä sinne -paistoi aurinko. - -Sisaret istuivat jo pöydässä, odottaen ruokaa vanhemmat nunnat -patjoitetulla kivilavitsalla ikkunaseinällä; nuoremmat sisaret ja -paljaspäiset neidot vaaleissa sarkapukimissaan puisella penkillä -pöydän toisella puolen. Sivuhuoneessa oli myös katettu pöytä, se oli -arvokkaimpia ulkotyömiehiä ja palvelijoita varten; siellä näkyi olevan -joitakin vanhoja miehiä. Näillä ei ollut luostarivaatteita, mutta he -olivat kuitenkin tummissa, kunniallisissa puvuissa. - -Sisar Potentia osoitti Kristiinalle paikan ulkopuolisella penkillä, -mutta asettui itse istumaan abbedissan kunniasijan läheisyyteen pöydän -päässä se oli tyhjänä tänään. - -Kaikki nousivat seisomaan sekä samassa huoneessa että viereisessä, -sisarten lukiessa ruokarukousta. Tämän jälkeen astui muuan nuori, -kaunis nunna esiin ja nousi lukutuoliin, joka oli sijoitettu molempien -huoneiden väliseen oviaukeamaan. Ja sisarten kantaessa ruokaa ja -juomaa tänne, mutta kahden nuorimman nunnan palvellessa toisen huoneen -pöydässä olijoita, luki lukutuolissa seisova nunna korkealla, kauniilla -äänellä ja kertaakaan pysähtymättä tai takertelematta kertomuksen -Pyhästä Theodorasta ja Pyhästä Didymuksesta. - -Alussa ajatteli Kristiina parhaasta päästä sitä, miten osaisi syödä -sievästi, sillä hän näki, että kaikki sisaret ja neidot käyttäytyivät -niin hienosti ja söivät niin säädyllisesti kuin olisivat olleet -suurimmissa pidoissa. Tarjolla oli runsaasti hyvää ruokaa ja juomaa, -mutta kaikki söivät kohtuudella ja liikuttivat vateja vain sormiensa -nenillä; kukaan ei läikyttänyt lientä liinoille eikä vaatteilleen, ja -kaikki leikkasivat lihan niin pieniksi kappaleiksi, ettei heidän suunsa -tahriintunut, ja söivät niin varovasti, ettei kuulunut pienintäkään -kolinaa. - -Kristiina tuli hikiseksi pelosta, ettei osaisi olla yhtä sievästi -kuin toiset; häntä vaivasi myös hänen kirjava pukunsa toisten mustaan -ja valkeaan puettujen naisten keskellä -- hän kuvitteli kaikkien -katsovan häntä. Ja kun hän sitten yritti syödä kimpaleen lihavaa -lampaankylkeä, pidellen sitä kahdella sormella luusta ja leikellen -sitä oikealla kädellä, koettaen samalla käyttää veistä keveästi ja -kauniisti, luiskahti koko kappale hänen kädestään; leipäviipale ja liha -räiskähtivät liinalle, veitsen pudotessa kilahtaen lattialle. - -Se kaikui niin kauheasti tuossa hiljaisessa huoneessa. Kristiina -lensi helakan punaiseksi ja koetti kumartua veistä nostamaan, mutta -tohveleihin puettu sisar tuli äänettömästi luo ja kokosi Kristiinan -tavarat maasta. Mutta Kristiina ei jaksanut enää syödä. Hän tunsi myös -leikanneensa sormensa ja pelkäsi veren tuhrivan liinan, sekä istui -käsi käärittynä hameen poimuun, peläten, että hän nyt likasi kauniin -vaaleansinisen hameensa, joka oli tehty Oslon-matkaa varten -- hän ei -uskaltanut nostaa silmiään sylistään. - -Vähän ajan kuluttua hän alkoi kuunnella tarkemmin nunnan lukua. "Kun -päällikkö ei voinut järkyttää Theodora-neidon mieltä -- tämä ei -tahtonut uhrata epäjumalille eikä antaa naittaa itseään -- käski hän -viedä tämän porttolaan. Kuitenkin hän vielä matkalla kehoitti tätä -muistamaan korkeasyntyistä sukuaan ja kunniallisia vanhempiaan, joiden -päälle hän nyt oli vetävä ikuisen häpeän, ja sanoi tämän saavan elää -rauhassa ja jäädä neidoksi, jos hän suostui palvelemaan pakanallista -jumalatarta, jota nimitettiin Dianaksi." - -Theodora vastasi pelottomasti: "Siveys on kuin lamppu, mutta -rakkaus Jumalaan on liekki; jos minä suostuisin palvelemaan tuota -paholaisnaista, jota te kutsutte Dianaksi, silloin ei siveyteni olisi -enemmän arvoinen kuin ruostunut lamppu vailla tulta tai öljyä. Sanot -minua korkeasyntyiseksi, mutta me olemme kaikki orjiksi syntyneitä -senjälkeen kuin ensimmäiset vanhempamme möivät itsensä perkeleelle. -Kristus on lunastanut minut, ja minä olen velvollinen palvelemaan -häntä enkä voi siis mennä naimisiin hänen vihamiestensä kanssa. Hän -on varjeleva kyyhkystänsä; mutta jos hän sallii teidän runnella -ruumiini, joka on hänen pyhän henkensä temppeli, ei se oli koituva -minulle häpeäksi, niin kauan kun en suostu pettämään hänen omaisuuttaan -vihollisten käsiin." - -Kristiina alkoi tuntea sydämentykytystä, koska tämä jollakin tapaa -muistutti kohtausta Benteinin kanssa -- hänen päähänsä pälkähti, -että ehkä se oli ollut hänen syntinsä, ettei hän ollut hetkeäkään -muistanut Jumalaa tai pyytänyt hänen apuaan. Ja sitten sisar Cecilia -luki edelleen Pyhästä Didymuksesta. Tämä oli kristitty ritari, mutta -oli siihen saakka salannut uskonsa kaikilta muilta paitsi muutamilta -ystäviltään. Hän meni nyt siihen taloon, missä neitoa pidettiin, antoi -rahaa vaimolle, joka omisti tuon paikan ja pääsi vasta sitten Theodoran -luo. Tämä pakeni loukkoon kuin pelästynyt jänis, mutta Didymus tervehti -häntä sisarenaan ja herransa morsiamena ja sanoi tulleensa pelastamaan -häntä. Hän puhui hänen kanssaan kotvan aikaa ja kysyi, eikö veljen tule -uskaltaa henkeänsä sisarensa kunnian puolesta. Ja viimein tämä teki -kuten Didymus pyysi, vaihtoi vaatteita hänen kanssaan ja antoi panna -ympärilleen Didymuksen haarniskan; tämä veti silmikon alas ja nosti -viitan ylös leukaan asti, sekä käski hänen mennä ulos kuin nuorukainen, -joka häpeää oltuaan tuollaisessa paikassa. - -Kristiina ajatteli Arnea ja taisteli ankarasti pidättääkseen itkuaan. -Hän tuijotti jäykästi alas, vetisin silmin, nunnan lukiessa loppua -- -miten Didymus kuljetettiin teloituspaikalle ja Theodora riensi alas -vuorilta, viskautui pyövelin jalkoihin ja rukoili, että saisi kuolla -tämän puolesta. Sitten nuo kaksi hurskasta riitelivät siitä, kuka -ensiksi oli saapa kunnian kruunun; niinpä heidät teloitettiin samana -päivänä. Se päivä oli kahdeskymmeneskahdeksas huhtikuuta armon vuonna -304 jälkeen Kristuksen syntymän, ja tämä tapahtui Antiokiassa, Pyhän -Ambrosiuksen kirjoituksen mukaan. - -Kun nyt noustiin pöydästä, tuli sisar Potentia Kristiinan luo ja -taputti tätä ystävällisesti poskelle: "Sinä ikävöit kai äitiäsi, arvaan -minä." Silloin alkoivat Kristiinan kyyneleet virrata poskille. Mutta -nunna ei ollut huomaavinaan, vaan vei Kristiinan huoneeseen, jossa -tämän tuli asua. - -Se oli eräässä ristikäytävän kivirakennuksessa, kaunis huone, jossa oli -lasi-ikkuna ja avara tulisija takimmaisella päätyseinällä. Toisella -pitkälläseinällä oli kuusi vuodetta ja vastakkaisella seinällä kunkin -neidon vaatearkku. - -Kristiina toivoi, että hän olisi saanut nukkua jonkun pikkutytön -kanssa, mutta sisar Potentia huusi eräälle paksulle, vaalealle, -täysikasvuiselle neidolle: "Tässä on Ingebjørg Filippuksentytär, hän on -sinun makuutoverisi -- tehkää nyt tuttavuutta." Sitten hän meni. - -Ingebjørg työnsi heti Kristiinalle kätensä ja rupesi puhelemaan. Hän -ei ollut varsin pitkä, mutta liian lihava, varsinkin kasvoiltaan -- -hänen silmänsä olivat pelkkänä rakona, niin paksut olivat posket. -Mutta hänen ihonsa oli hieno, valkoinen ja punainen, ja hänen tukkansa -oli keltainen kuin kulta ja niin kihara, että hänen paksut lettinsä -vääntyivät ja kiertyivät kuin köysi ja otsanauhan alta purkautui koko -ajan kiharoita. - -Toinen alkoi paikalla kysellä Kristiinalta kaikellaista, mutta ei -milloinkaan jäänyt odottamaan vastausta; sen sijaan hän kertoi -itsestään, luetellen sukunsa kaikki haarat pelkkää mahtavaa ja -upporikasta väkeä. Hänet oli kihlattukin eräälle rikkaalle ja -mahtavalle miehelle, Einar Einarinpojalle Aganæsista -- mutta tämä -oli liian vanha ja jo toisen kerran leskenä; se oli lngebjørgin -suurin suru, kertoi tämä. Sitten hän puhui vähäsen Simon Darresta -- -merkillistä, miten tarkkaan hän oli ehtinyt tutkia tämän siinä lyhyessä -hetkessä, jolloin he olivat kulkeneet saattueen ohi ristikäytävässä. -Sen jälkeen hän tahtoi tarkastaa Kristiinan arkun -- mutta aukaisi -ensin omansa ja näytteli kaikki vaatteensa. Heidän penkoessaan -arkkujaan tuli sisar Cecilia sisään -- tämä nuhteli heitä ja sanoi, -ettei se ollut sopivaa sunnuntainviettoa. Ja silloin Kristiina taas -tuli onnettomaksi kukaan muu kuin hänen äitinsä ei ollut milloinkaan -nuhdellut häntä, ja tuntui toiselta kuulla moitteita vieraan suusta. - -Ingebjørg ei ollut millänsäkään. -- Heidän mentyään vuoteeseen illalla -tämä jutteli juttelemistaan kunnes Kristiina vaipui uneen. Kaksi -vanhempaa sisarta nukkui etempänä; näiden tuli pitää silmällä, etteivät -neidot riisuneet pois paitaansa yöllä -- oli vasten sääntöjä riisua -kaikki vaatteensa -- ja että nämä joutuisivat ajoissa aamusaarnaan. -Mutta muuten he eivät välittäneet pitää liikaa komentoa salissa, -eivätkä olleet tietävinään, kun neidot puhelivat vuoteessa tai söivät -makupaloja, joita heillä oli arkuissaan. - -Kun Kristiina herätettiin seuraavana aamuna, oli Ingebjørg jo täydessä -puheen touhussa, niin että Kristiina ihmetteli, oliko hän mahtanut -puhua koko yön. - - - - -II. - - -Vieraat kauppiaat, jotka kesällä pitivät kauppaa Oslossa, saapuivat -kaupunkiin Ristimessun päivänä keväällä, josta on kymmenen päivää -Halvardinvalvojaisiin. Siihen virtasi kansaa kaikista seuduista Mjøsin -ja Landemerketin väliltä, niin että kaupunki vilisi väkeä toukokuun -alkupäivinä. Oli paras silloin tehdä ostoksensa vierailta, ennenkuin -nämä kerkesivät myödä pois parhaat tavaransa. - -Sisar Potentia huolehti nunnaluostariin tehtävistä ostoista, ja -viikkoa ennen Halvardinvalvojaisia hän oli luvannut ottaa Ingebjørgin -ja Kristiinan mukaansa kaupunkiin. Mutta puolipäivän aikaan tuli -luostariin muutamia sisar Potentian omaisia tapaamaan häntä, eikä hän -mitenkään voinut päästä silloin. Silloin sai Ingebjørg kiusatuksi tältä -luvan, että he saisivat lähteä yksin -- vaikka se oli vasten sääntöjä. -Saattajakseen he saivat vanhan talonpojan, joka oli luostarin töissä; -tämän nimi oli Haakon. - -Kristiina oli ollut luostarissa kolme viikkoa, eikä hän koko tuona -aikana ollut astunut jalkaansa luostarin pihojen ja puutarhojen -ulkopuolelle. Hän hämmästyi suuresti nähdessään, miten kevät oli -edistynyt luonnossa. Pienet lehdot rinteillä olivat vaaleanvihreät, ja -valkovuokko rehoitti tiheänä mattona vaaleiden runkojen alla. Heleitä -hattaroita ajelehti esiin vuonon saarien takaa ja vesi kuulsi raikkaan -sinisenä, pienten keväisten virien värähytellessä sen pintaa. - -Ingebjørg hyppeli hyvillä mielin, taittoi lehviä puista ja haisteli -niitä sekä tirkisteli vastaantulijoita; mutta Haakon nuhteli häntä -- -soveltuiko tuo tuollainen korkeasyntyiselle neidolle, joka lisäksi -kantoi luostarin pukua. Neitojen tuli ottaa toisiaan kädestä ja -kulkea hänen takanaan hiljaa ja siivosti; mutta Ingebjørg käytti -siitä huolimatta suutaan sekä silmiään -- Haakon oli jonkunverran -huonokuuloinen. Kristiinallakin oli nyt noviisinpuku -- värjäämätön -vaaleanharmaa sarkahame, villainen vyö ja hiusnauha, ja päällimmäisenä -karhea, tummansininen kaapu, jonka hupun tuli olla pystyssä, niin että -palmikoitu tukka peittyi kokonaan sen alle. Ja Haakon kulki edellä iso -vaskinuppuinen sauva kädessä. Hän oli puettu avaraan, mustaan pukuun, -hänellä oli rinnalla lyijyinen agnus dei ja hatussa Pyhän Kristofferin -kuva -- hänen valkoinen tukkansa ja partansa olivat niin hyvästi -harjatut, että ne välkkyivät kuin hopea auringonpaisteessa. - -Yläosa kaupunkialuetta, nunnaluostarin joesta alas piispankartanolle, -oli hiljaista seutua; siinä ei ollut kauppakojuja eikä majapaikkoja, -vaan rakennukset kuuluivat enimmäkseen lähiseutujen isoisille, ja -niiden mustat, ikkunattomat päädyt tuijottivat autioina tielle. Mutta -tänä päivänä liikkui jo yläkujalla sankkoja ihmisparvia, ja palvelijat -seisoskelivat porttien pielissä puhellen ohikulkijoiden kanssa. - -Heidän päästessään piispankartanon ohi, kihisi Olavinluostarin ja -Halvardinkirkon alaisella aukealla tungoksenaan väkeä -- ruohorinteelle -oli pystytetty kojuja, ja tempunnäyttäjät komensivat opetettuja koiria -hyppäämään tynnyrivanteen läpi. Mutta Haakon ei sallinut neitojen jäädä -katselemaan sitä, eikä hän laskenut Kristiinaa kirkkoakaan katsomaan --- vaan sanoi, että Kristiinasta tulisi olemaan hauskempi nähdä se -vasta suurena juhlana. Heidän laskeutuessaan Klemensin kirkon rinnettä -tarttui Haakon heitä käteen, sillä siinä oli taajin liike, toisten -tullessa laitureilta ja toisten pyrkiessä ulos kauppakojujen solista. -Neidot koettivat pujotella Miklegaardia kohti, missä kengäntekijät -asuivat. Sillä Ingebjørg oli pitänyt Kristiinan kotoa tuomia vaatteita -arvokkaina ja kauniina, mutta sanoi, etteivät tämän tunturilta tuomat -kengät kelvanneet juhlatiloissa. - -Ja kun Kristiina oli nähnyt ne ulkomaalaiset kengät, joita toverilla -oli useampia pareja, ei hän mitenkään katsonut voivansa selvitä -sellaisia paitsi. - -Miklegaard oli Oslon laajimpia kartanoita; se ulottui rannasta -laitureiden luota ylös mestareiden solaan asti ja siihen kuului -enemmän kuin neljäkymmentä taloa, jotka ympäröivät kahta isoa pihaa. -Nyt sinne oli vielä pystytetty sarkakatoksella varustettuja kojuja, -joiden keskeltä kohosi korkealle Pyhän Krispinuksen patsas. Pihoilla -oli käymässä kova kauppa, naiset juoksivat keittokodasta toiseen patoja -ja vesisankoja kantaen, lapset pyörivät aikuisten jaloissa, hevosia -talutettiin talleihin ja toisia ulos, ja miehet kantoivat kuormia -tavarakojuista ja uusia niiden sijaan. Ylhäältä parvista, joissa -myytiin hienoimpia tavaroita, huusivat mestarit ja näiden apulaiset -tavaraansa neidoille, riiputtaen pieniä kirjavia, kultakuteisia kenkiä -kädessään nähtäväksi. - -Mutta Ingebjørg ohjasi heidät sitä parvea kohti, missä Didrek-mestari -isännöi; hän oli saksalainen, mutta hänellä oli norjalainen vaimo, ja -hän omisti yhden Miklegaardin taloista. - -Ukko seisoi hieromassa kauppaa erään herran kanssa, jolla oli -matkavaippa hartioilla ja miekka vyöllä, mutta Ingebjørg astui -rohkeasti esiin ja lausui: - -"Hyvä herra, ettekö antaisi meidän puhua ensin Didrekin kanssa; meidän -täytyy ehtiä takaisin luostariin iltasaarnaan; kenties teillä on -viljemmälti aikaa?" - -Herra kumarsi ja astui syrjään. Didrek sysäsi Ingebjørgia kylkeen ja -kysyi nauraen, tanssittiinko luostarissa niin kovasti, että tämä jo oli -kuluttanut rikki kaikki viimevuotiset kenkänsä. Ingebjørg sysäsi häntä -takaisin ja sanoi, että kyllä ne vielä olivat ehjät, mutta tässä on -toinen neito -- hän veti esiin Kristiinan. Didrek ja tämän palvelija -kantoivat silloin esille arkun. Sitten hän otti sieltä parin toisensa -jälkeen, yhden toistaan soreamman. Kristiinan täytyi istua erään -laatikon päälle, kun tämä koetteli kenkiä -- hänellä oli valkoisia -ja ruskeita ja punaisia ja vihreitä ja sinisiä, toisia, joissa oli -maalatut puiset kannat, toisia, joissa ei ollut korkoja ollenkaan, -sitten taas solkikenkiä, silkkinauhoilla kurottavia ja kahden-, -kolmenvärisiä kenkiä. Kristiinasta tuntui kuin hänen mielensä olisi -tehnyt jokaista. Mutta kyllä ne maksoivat, hän aivan kauhistui niiden -hintaa -- siinä ei ollut yhtäkään paria, joka olisi maksanut vähemmän -kuin kokonainen lehmä kotona. Isä oli antanut hänelle lähtiessä -kukkaron, jossa oli naula hopeaa lasketuissa rahoissa -- se oli aiottu -käsirahaksi ja se oli tuntunut Kristiinasta suunnattomalta rikkaudelta. -Mutta hän huomasi Ingebjørgin kasvoista, ettei tämä arvellut sillä -saavan kovinkaan paljoa. - -Ingebjørg koetteli myös kenkiä huvikseen, se ei maksanut mitään, sanoi -Didrek nauraen. Hän ostikin yhden lehdenvihreän parin, jossa oli -punaiset kannat -- otti ne velaksi, sillä tunsihan Didrek hänet ja -hänen sukunsa. - -Kristiina huomasi kuitenkin, ettei se ollut oikein Didrekin mieleen, ja -myös, että tämä oli harmissaan siitä, että tuo korkea matkavaippainen -herra oli lähtenyt pois -- neidot olivat koetelleet kenkiään niin -kauan. Kristiina valitsi silloin itselleen parin korottomia, ohuesta -purppuraisesta nahasta valmistettuja kenkiä; ne olivat kirjaillut -hopealangalla ja vaaleanpunaisilla kivillä. Mutta hän ei pitänyt siitä, -että niissä oli vihreät silkkihihnat. Silloin sanoi Didrek voivansa -vaihtaa ne toisiin ja hän vei ne mukanaan erääseen komeroon parven -perälle. Hänellä oli siellä laatikollinen silkkinauhoja ja hopeasolkia --- näitä ei mestareilla oikeastaan ollut lupa pitää kaupan -- nauhat -olivatkin liian leveitä ja soljet liian isoja käytettäviksi kenkiin, -monet niistä. - -Heidän täytyi ostaa yhtä ja toista muutakin pikkutavaraa, ja heidän -juotuaan vähän makeaa viiniä Didrekin kanssa ja tämän käärittyä -heidän ostoksensa sarkavaatteeseen oli joutunut jokseenkin myöhä, ja -Kristiinan kukkaro oli käynyt tuntuvasti keveämmäksi. - -Heidän saapuessaan uudelleen Itäiselle Kujalle paistoi aurinko jo -kullanvärisenä taivaalla ja kaupunki oli vaalean pölypilven peitossa. -Oli lämmin ja kaunis ilta ja Eikabergiltä tuli kansaa tuoreita lehviä -kantaen, joilla he aikoivat koristaa huoneensa pyhiksi. Silloin -Ingebjørg keksi, että he menisivät Gjeitabrulle -- joen toisella -rannalla oli aina markkina-aikaan niin paljon kaikenlaista hauskaa, -temppuilijoita ja soittoniekkoja -- Ingebjørg oli kuullut, että sinne -oli tuotu kokonainen laivanlasti ulkomaan eläimiä, joita näyteltiin -alhaalla rantapengermällä. - -Haakonille oli tarjottu saksalaista olutta Miklegaardissa ja hän oli -tullut lempeäksi ja ilotuuliseksi, niin että kun neidot kävivät häntä -käsipuoleen ja rukoilivat oikein kauniisti, antoi hän perään, ja he -lähtivät kolmisin Eikabergiä kohti. - -Joen toisella puolen oli ainoastaan muutamia pieniä taloja rannan ja -jyrkän tunturisyrjän välissä. He kulkivat minoriittiluostarin ohi, ja -Kristiinan sydän pusertui kokoon hänen muistaessaan aikoneensa antaa -enimmän osan hopeastaan Arnen sielun hyväksi. Mutta hän ei ollut -tahtonut puhua siitä nunnaluostarin papille; hän pelkäsi, että tämä -rupeaisi kyselemään kaikkea -- hän oli ajatellut koettaa pujahtaa -joskus paljasjalkaveljesten luostariin, jos veli Edvin sattuisi -olemaan siellä tähän aikaan. Hän olisi niin mielellään tavannut tämän --- hän ei tiennyt oikein miten hänen olisi tullut toimia, päästäkseen -jonkun luostariveljen puheille ja suorittaakseen asiansa. Ja nyt ei -hänellä ollutkaan enää niin paljon rahaa, että olisi varmasti tiennyt, -riittäisikö se sielumessun hinnaksi -- ehkä hänen täytyi tyytyä -uhraamaan paksu vahakynttilä. - -Äkkiä he kuulevat hirveätä melua rantapenkereeltä -- sakea ihmisparvi -näyttää myllertävän kuin myrskyssä -- sitten hyökkää koko lauma ylös -rinnettä heitä kohti huutaen ja kirkuen. Kaikki ovat hurjan kauhun -vallassa ja joku huutaa heille ohijuostessaan, että pantterit ovat -irti --. - -He lähtivät juoksuun takaisin siltaa kohti ja kuulivat ihmisten -huutelevan toisilleen, että joku koju olisi luhistunut kokoon ja kaksi -pantteria päässyt irti joku mainitsee jotakin villistä käärmeestäkin ---. Aivan heidän edessään pudottaa eräs nainen pienen lapsensa -käsistään. -- Haakon asettuu jalat hajallaan lapsen yli, suojellakseen -sitä ja heti tämän jälkeen he näkevät hänen jääneen lapsi käsivarrella -kauas sivuun, ja sen jälkeen hänestä ei näy merkkiäkään enää. - -Kapean sillan luona syntyi kansanjoukossa niin voimakas puserrus, -että neidot tulivat tungetuiksi kauas pellolle. He näkivät ihmisten -juoksevan joenrinnettä alas; nuoret miehet viskautuivat uimaan, mutta -vanhemmat juoksivat rannassa oleviin veneisiin, jotka täyttyivät -samassa laitaa myöten. - -Kristiina koetti saada Ingebjørgin kuulemaan hän huusi, että he -juoksisivat minoriittiluostariin, josta harmaaveljet tulivat juosten -alas, koettaen kerätä pelästyneitä ihmisiä turviinsa. Kristiina ei -ollut yhtä hätääntynyt kuin hänen toverinsa -- eihän petoja näkynyt -missään -- mutta Ingebjørg oli aivan hölmistynyt pelosta. Ja kun nyt -joukko joutui uudelleen liikkeeseen ja tuli työnnetyksi takaisin -sillalta, siksi että jotkut miehet, jotka olivat olleet hakemassa -aseita lähimmistä taloista, palasivat takaisin siltaa kohti, jotkut -ratsastaen, toiset juosten, Ingebjørgin ollessa ihan vähällä joutua -hevosen alle -- päästi tämä huudon ja ja alkoi juosta rinnettä ylös -metsää kohti. Kristiina ei olisi ikinä uskonut toisen pääsevän noin -nopeasti eteenpäin -- hänen täytyi ajatella takaa-ajettua sikaa -- ja -hän lähti juoksemaan perästä, etteivät he kaksikin vielä sekaantuisi -toisistaan. - -He olivat syvällä metsässä, kun Kristiina viimein saavutti Ingebjørgin --- pienellä polulla, joka näytti laskeutuvan alas Trelaborgin tielle. -He seisahtuivat hetkiseksi henkeä vetämään; Ingebjørg nyyhkytti ja itki -ja sanoi, ettei hän uskaltanut mennä yksin kaupungin läpi luostarille -asti. - -Ei se ollut hauskaa Kristiinankaan mielestä, teillä kun oli niin -rauhatonta; ja hän arveli, että heidän täytyi etsiä joku talo, josta -ehkä saisivat palkatuksi pojan itseään saattamaan. Ingebjørg sanoi -muistavansa, että alempana joen rannalla kulki ratsastustie, jonka -varrella oli taloja. Sitten he kulkivat edelleen polkua alaspäin. - -Levottomia kun olivat, olivat he mielestään kulkeneet jo kauan, -kun vihdoin näkivät talon eräällä aukealla. Kartanolla oli miehiä -juomapöydän ympärillä haapojen alla, ja sisältä tuli eräs vaimo -haarikoita kantaen. Hän katsoi nyrpeästi ja ihmeissään luostaripukuisia -neitoja, eikä kukaan miehistä tuntunut olevan halukas saattamaan heitä, -Kristiinan esittäessä asiansa. Mutta lopuksi nousi joukosta kaksi -nuorta miestä, luvaten viedä tytöt nunnaluostariin, jos Kristiina -maksaisi heille aurtuan. - -Kristiina kuuli heidän puheestaan, etteivät he olleet norjalaisia, -mutta miehet näyttivät hänestä jokseenkin siivoilta. Heidän vaatimansa -maksu tuntui hänestä häpeämättömän suurelta, mutta Ingebjørg oli -suunniltaan pelosta eikä mitenkään tahtonut lähteä yksin kotiin -näin myöhään illalla, ja silloin Kristiina lupasi maksaa. He olivat -tuskin ehtineet metsäpolulle, kun miehet tunkeutuivat lähelle -heitä ja ryhtyivät puheisiin. Kristiina ei pitänyt siitä, mutta ei -tahtonut osoittaa pelkoa ja vastasi sentähden tyynellä äänellä, -kertoi panttereista ja kysyi, mistä miehet olivat tulleet; hän -katsoi myös tavantakaa taakseen ikäänkuin odotellen joka hetki omien -saattomiestensä ilmestymistä -- hän antoi näiden ymmärtää niitä olleen -useamman. Miehet puhuivat tämän jälkeen yhä vähemmän ja vähemmän -- -eikä Kristiina ymmärtänytkään paljoa heidän puheestaan. - -Hetken kuluttua hän huomasi, etteivät he kulkeneetkaan sitä tietä, jota -he olivat tulleet Ingebjørgin kanssa, polku johti toiseen suuntaan, -enemmän pohjoiseen, ja hän luuli heidän jo joutuneen liian kauas. -Syvimpänä hänen mielessään kyti hämärä pelko, jota hän ei tohtinut -päästää ajatuksiinsa -- hän sai outoa rohkeutta siitä, että hänen -kerallaan oli Ingebjørg, joka oli sellainen höpäkkö, että Kristiinasta -tuntui kuin hänen olisi tullut selvittää tämä asia molempien puolesta. -Hän kaivoi kaapunsa alta ristin, jonka oli isältään saanut, rutisti -sitä kädessään, rukoili hartaasti, että he pian kohtaisivat jonkun, ja -koetti kerätä kaiken rohkeutensa sekä näyttää rauhalliselta. - -Kohta hän näkikin polun yhtyvän tiehen, jossa oli valoisampaa. Kaupunki -ja lahti olivat syvällä laaksossa. Miehet olivat kuljettaneet heidät -harhaan joko ehdoin tahdoin tai tietämättömyydestä -- he seisoivat -korkealla harjulla, kaukana Gjeitabrusta, joka näkyi alhaalla; tie, -jolle he olivat saapuneet, näytti johtavan sinne. - -Kristiina pysähtyi siis, otti esille kukkaronsa ja alkoi laskea -käteensä kymmentä rahaa: - -"Nyt, hyvät miehet", hän sanoi, "emme tarvitse seuraanne pitemmälle, -tästä löydämme kotiin. Kiitoksia vain vaivastanne, tässä on palkka, -josta sovimme. Jumalan haltuun, hyvät ystävät." - -Miehet katsoivat toisiinsa hölmön näköisinä, ja Kristiinaa melkein -rupesi naurattamaan. Mutta silloin virkkaa heistä toinen, ilkeästi -nauraen, että tie alas sillalle on hyvin synkkä; heidän saattaisi olla -paha lähteä yksin. - -"Ei kai siellä kulje ketään niin suuria roistoja tai typeryksiä, että -yrittäisivät pysähdyttää kahta neitoa, jotka ovat luostarin puvussa", -vastaa Kristiina. "Me haluamme mieluummin kulkea yksin --" ja hän -ojentaa rahoja. - -Mies tarttuu häntä ranteeseen, painaa kasvonsa aivan Kristiinan -kasvojen eteen ja virkkaa jotakin, joka kuuluu kuin "kuss" ja "beutel" --- Kristiina ymmärtää hänen tarkoittavan, että he pääsisivät menemään -rauhassa, jos hän antaisi tälle suudelman ja rahakukkaronsa. - -Hän muisti Benteinin kasvot samalla lailla lähellä omiaan ja pelko -valtasi hänet hetkeksi niin, että hänen mieltään käänsi ja kuvotti. -Mutta hän puristi yhteen huulensa, huusi sydämessään Jumalaa ja Neitsyt -Maariaa -- ja oli samassa kuulevinaan kavioiden kopsetta pohjoiselta -suunnalta. - -Silloin hän löi miestä vasten kasvoja kukkarollaan, niin että tämä -horjahti -- sitten työkkäsi hän tätä rintaan, jolloin tämä tuupertui -polulta ja vieri kappaleen matkaa rinnettä alas metsään. Toinen -saksalainen kävi häneen takaapäin, riuhtaisi hänen kädestään kukkaron -ja tavoitti kaulaketjua, jolloin se katkesi -- Kristiina oli kaatua, -mutta tarttui viime hetkessä lujasti mieheen, koettaen riistää tältä -takaisin ketjuansa. Toinen koetti reutoa itsensä vapaaksi -- nyt olivat -tihutyöntekijätkin kuulleet, että tiellä liikkui väkeä -- Ingebjørg -päästi kaikuvan hätähuudon, ja ratsastajat laskettivat luokse täyttä -laukkaa. Hämärästä ilmestyi kolme miestä, Ingebjørg juoksi huutaen -heitä vastaan ja nämä hyppäsivät maahan. Kristiina tunsi saman herran, -joka oli ollut Didrekin parvella, tämä veti esiin miekkansa, tarttui -niskaan saksalaista, jonka kanssa Kristiina oli painiskellut, ja antoi -tälle selkään miekan lappeella. Hänen miehensä lähtivät ajamaan takaa -toista, ottivat hänet kiinni ja pieksivät häntä sydämen halusta. - -Kristiina nojautui kallioon; nyt jälkeenpäin hän vapisi, mutta eniten -häntä kuitenkin ihmetytti se, että hänen rukouksensa oli auttanut -niin pian. Silloin hän huomasi Ingebjørgin; tämä oli työntänyt hupun -päästään, heittänyt kaapunsa rennosti hartioilleen ja järjesteli -komeita vaaleita palmikoitaan rinnallaan. Tuo näky sai Kristiinan -purskahtamaan nauruun -- hän painui kaksinkerroin ja piteli kiinni -puusta, sillä hän ei voinut lakata nauramasta; mutta hänestä tuntui -kuin hänellä olisi ollut vettä jaloissa ytimen sijasta, niin -voimattomilta ne tuntuivat; hän vapisi, nauroi ja itki. - -Herra tuli hänen luokseen ja laski hiljaa kätensä Kristiinan olkapäälle. - -"Te olette pelännyt enemmän kuin tahdotte uskotella", hän sanoi ja -hänen äänessään oli hyvä ja kaunis sointu. "Mutta koettakaa nyt asettua --- jaksoittehan pysyä rohkeana silloinkin, kun vaara oli läsnä --" - -Kristiina saattoi vain nyökätä. Toisella oli kauniit, vaaleat silmät, -kapeat, kalpeanruskeat kasvot ja sysimusta tukka, joka oli leikattu -jokseenkin lyhyeksi otsalta ja korvallisilta. - -Ingebjørg oli nyt suorinut tukkansa, hän tuli esiin, kiitellen vierasta -monin kaunein sanoin. Tämä seisoi yhä paikallaan toinen käsi Kristiinan -olalla, vastatessaan Ingebjørgille. - -"Nuo linnut", sanoo hän sitten miehilleen, jotka pitelivät saksalaisia --- nämä sanoivat olevansa erään Rostockin laivan väkeä -- "meidän on -vietävä kerallamme kaupunkiin, että heidät saadaan sulkea tyrmään. Ja -nyt saatamme nämä neidot takaisin luostariin. Kai teillä on joitakin -hihnoja, joilla voitte sitoa heidät --" - -"Tarkoitatteko neitoja, Erlend", kysyi toinen palvelijoista. He olivat -nuoria, väkeviä ja hyvissä pukimissa olevia miehiä, ja vallattomalla -tuulella ottelun jälkeen. - -Heidän herransa rypisti kulmiaan ja aikoi vastata terävästi. Mutta -Kristiina laski kätensä hänen hihalleen: "Antakaa heidän mennä, hyvä -herra!" Häntä puistatti hiukan. "En minä enempää kuin sisarenikaan -haluaisi, että tästä alettaisiin puhua." - -Vieras katsoi häneen, puri alahuultaan ja nyökkäsi ikäänkuin olisi -ymmärtänyt. Sitten hän löi kumpaakin vangittua miekanlappeella niskaan, -niin että nämä kaatuivat maahan. "Menkää sitten", hän sanoi, potkaisten -heitä selkään, ja toiset lähtivät käpälämäkeen minkä ikinä pääsivät. -Herra kääntyi uudelleen neitojen puoleen sekä kysyi, tahtoivatko nämä -ratsastaa. - -Ingebjørg antoi nostaa itsensä Erlendin satulaan, mutta hän ei pysynyt -siinä, vaan liukui heti alas. Herra katsoi kysyvästi Kristiinaan, joka -sanoi olevansa tottunut ratsastamaan miesten satulassa. - -Herra tarttui häneen polvien alta ja nosti hänet ylös. Kristiinasta -tuntui hyvältä, että herra piti häntä niin varoen ja etäällä itsestään, -kuin olisi hän pelännyt tulla liian lähelle häntä -- kotona ei kukaan -ollut välittänyt olla likistämättä häntä vaikka kuinka lähelle, -auttaessaan häntä hevosen selkään. Hän tunsi arvonsa niin oudosti -kohoavan --. - -Ritari -- joksi Ingebjørg häntä kutsui, vaikka toisella oli -hopeakannukset, -- tarjosi nyt kätensä toiselle neidolle ja miehet -hyppäsivät ratsujensa selkään. Ingebjørg tahtoi välttämättä, että -heidän tuli ratsastaa kaupungin pohjoispuolitse, Ryenbergien ja -Martestokkien juuritse, eikä kaupungin läpi. Kaipa Erlend ja hänen -palvelijansa olivat täysin asestetut, kysyi hän ensin. Ritari vastasi -vakavasti, että eihän aseenkantokielto ollut niin perin ankara -- näin -matkalla -- kun nyt kaikki kaupungin väki oli petoeläinten ajossa --. -Silloin hän sanoi pelkäävänsä panttereita --. Kristiina ymmärsi, että -Ingebjørg tahtoi lähteä pisintä ja yksinäisintä tietä siksi, että hän -saisi puhella kauemmin Erlendin kanssa. - -"Tämä on toinen kerta tänä iltana, jolloin me pidätämme teitä, herra", -hän sanoi, ja Erlend vastasi vakavasti: - -"Se ei tee mitään, en aio pitemmälle kuin Gerdarudiin tänä iltana -- ja -yö on läpeensä valoisa." - -Kristiina piti siitä, ettei tämä naljaillut ja veikistellyt, vaan puhui -hänelle kuin vertaiselleen tai melkein kuin paremmalleen. Hän muisti -Simonia; muita hoviherroja hän ei ollut tavannut. Tämä oli varmaan -vanhempikin Simonia --. - -He ratsastivat laaksoon Ryenbergien alitse ja sitten pitkin joen -vartta. Polku oli kapea ja nuoret pensaat ripsuivat Kristiinan kasvoja -märillä, tuoksuvilla oksillaan -- laaksossa oli pimeämpää ja ilma -koleampi ja lehdet kasteesta kosteat. - -He ajoivat verkalleen ja hevosten kaviot puksahtelivat pehmeästi -märällä, ruohoisella polulla. Kristiina keinui satulassa ja kuuli -takaansa Ingebjørgin rupattelun ja vieraan matalan, rauhallisen äänen. -Tämä ei puhunut paljoa ja vastaili hajamielisesti -- Kristiinasta -tuntui kuin tämä olisi ollut samanlaisella mielellä kuin hänkin -- -hän tunsi itsensä niin kumman uneliaaksi, vaikka hänen mielensä oli -levollinen ja tyytyväinen kaikkien päivän tapausten siirryttyä ohi. -Hän aivan kuin havahtui heidän ajaessaan ulos metsästä Martestokkien -edessä olevalle aukealle. Aurinko oli laskenut ja kaupunki ja lahti -lepäsivät heidän edessään kirkkaassa, kalpeassa valossa -- Akersaasin -puolella näkyi vaaleankeltainen päärme haalean taivaan laidassa. Illan -hiljaisuudessa kantautui heidän luokseen kaukaisia ääniä, tullen aivan -kuin jostakin vilpoisista syvyyksistä -- tieltä kuului vaununpyörien -vinkunaa, ja koirat nalkuttivat toisilleen vastarinteen taloista. -Mutta heidän takanaan metsässä visersivät ja sirkuttivat linnut täyttä -kurkkua auringon laskettua. - -Ilmassa tuntui kaskenhajua ja eräällä pellolla paloi punertava rovio; -sen kirkas hehku osoitti, että öinen valo sittenkin oli jonkunlaista -pimeyttä. - -He ratsastivat luostarialueen aitojen välissä, kun Kristiina jälleen -kuuli vieraan ritarin äänen. Tämä kysyi, mikä Ingebjørgin mielestä oli -parempi, sekö, että hän saattaisi hänet portille ja pyytäisi päästä -Groa-rouvan puheille, voidakseen ilmoittaa, miten asia oli kääntynyt -tällaiselle tolalle. Mutta Ingebjørg tahtoi, että he koettaisivat -hiipiä sisään kirkon kautta; silloin he ehkä voisivat päästä -pujahtamaan luostariin kenenkään huomaamatta; he olivat viipyneet liian -myöhään -- sisar Potentia oli ehkä unohtanut heidät vieraiden humussa. - -Kristiinan mieleen ei juolahtanut ihmetellä, että kirkon läntisen -portin edustalla oli niin hiljaista. Siellä liikkui tavallisesti -hyvinkin paljon väkeä illalla, kun naapuriston kansa tuli nunnien -kirkkoon; luostarin lähistöllä olikin monta rakennusta, joissa -palvelijat ja työmiehet asuivat. Siinä he heittivät hyvästit -Erlendille. Kristiina seisoi hyväillen tämän hevosta; se oli musta, -sillä oli kaunis pää ja lempeät silmät -- se muistutti hänen mielestään -Morvinia, jolla hän oli ratsastanut kotona lapsena. - -"Mikä teidän hevosenne nimi on, herra?" kysyi Kristiina kun se käänsi -päänsä pois ja haisteli herransa rintaa. "Bajard", tämä vastaa katsoen -Kristiinaan sen niskan yli. "Kysytte hevoseni nimeä, vaan ette minun?" - -"Tahtoisin mielelläni tietää teidänkin nimenne", vastaa Kristiina -kumartuen alemma. - -"Minun nimeni on Erlend Nikulauksenpoika," vastaa ritari. - -"Kiitoksia siis teille, Erlend Nikulauksenpoika, palveluksestanne tänä -iltana", lausuu Kristiina ojentaen hänelle kätensä. - -Yhtäkkiä leimahtaa hän tulipunaiseksi; hän tahtoo vetää kätensä pois. - -"Onko rouva Aashild Gautentytär Dovresta sukulaisenne?" hän kysyy. - -"Hän on tätini. Asia on siten, että minä olen Erlend Nikulauksenpoika, -Husabyn herra." Ritari katsoo niin kummasti häneen, että hän yhä -enemmän hämmentyy, mutta sitten hän tointuu ja sanoo: - -"Tahtoisin kiittää teitä kauniimmin, Erlend Nikulauksenpoika, mutta en -tiedä, miten sanoisin --." - -Toinen kumarsi hänelle ja Kristiinasta tuntui, että hänen oli aika -heittää hyvästit, vaikka hän olisi mielellään puhunut enemmän tämän -kanssa. Kirkon ovella hän kääntyi ja nähdessään Erlendin vielä seisovan -hevosensa luona, vilkutti hän tälle kättään. - -Luostarissa vallitsi suuri kauhistus ja hälinä. Haakon oli lähettänyt -sinne ratsastavan sananviejän; hän oli itse lähtenyt kaupunkiin neitoja -etsimään ja hänelle oli lähetetty apumiehiä luostarista. Nunnat olivat -kuulleet, että pedot olisivat tappaneet ja syöneet kaksi lasta alhaalla -kaupungissa. Se nyt oli valhetta; pantteri -- oli vain yksi sellainen --- oli otettu kiinni jo iltamessun aikaan, jotkut kuninkaan kartanon -miehet olivat saaneet sen käsiinsä. - - * * * * * - -Kristiina seisoi pää painuksissa mitään virkkamatta abbedissan ja sisar -Potentian nuhdellessa heitä. Oli kuin hän olisi nukkunut sisällisesti. -Ingebjørg itki ja koetti vastailla -- hehän olivat lähteneet ulos sisar -Potentian luvalla, luotettavan saattajan seuraamana, eivätkä mahtaneet -mitään sille, mitä sen jälkeen oli tapahtunut --. - -Mutta Groa-rouva sanoi, että heidän tuli jäädä kirkkoon keskiyön -lyöntiin asti, koettaa kääntää ajatuksensa hengellisiin asioihin ja -kiittää Jumalaa, joka oli pelastanut heidän henkensä ja kunniansa. -"Siinä nyt olette saaneet selvän todistuksen maailman turmeluksesta", -hän sanoi, "pedot ja perkeleen palvelijat väijyvät Jumalan lapsia -joka askeleella, eikä näillä ole muuta pelastusta kuin rukous ja -avuksihuutaminen." - - * * * * * - -Hän antoi heille kummallekin palavan kynttilän ja käski heidän jäädä -sisar Cecilia Baardintyttären seuraan, joka usein oli yksin kirkossa -rukoilemassa aamupuoleen yötä. - -Kristiina asetti kynttilänsä Pyhän Laurentiuksen alttarille ja -polvistui rukousjakkaralle. Hän tuijotti liikkumattomin silmin -liekkiin, hymistessään hiljaa Pater Nosteria ja Avea. Vähitellen -kynttilän loimu ikäänkuin nieli hänet, hävitti kaiken, mikä oli hänen -ja kynttilän ulkopuolella. Kristiina tunsi sydämensä avautuvan, -täyttyvän kiitoksella ja ylistyksellä ja rakkaudella Jumalaa ja hänen -lempeää äitiään kohtaan -- hän tunsi heidät niin lähellään. Hän oli -aina tiennyt, että he näkivät hänet, mutta tänä yönä hän tunsi, että se -oli totta. Hän näki maailman näyssä: se oli pimeä kolo, johon lankesi -auringonsäde, tomuhiukkaset lentelivät ylös ja alas, vuoroon valossa ja -pimeydessä, ja Kristiina tunsi, että hän vihdoin oli lentänyt valoon. - -Hänestä tuntui, että hän olisi voinut jäädä vaikka kuinka kauaksi -aikaa tähän hiljaiseen, hämärään, yölliseen kirkkoon -- näiden pienten -valotuikkujen keskeen, jotka loistivat kuin kultatähdet yössä, tähän -umpeaan pyhänsavun ja palavan vahan tuoksuun. Hän itse omaan tähteensä -uponneena --. - -Ja hänestä tuntui kuin onni olisi lakannut sisar Cecilian -tullessa hiljaa hänen luokseen ja koskettaessa hänen olkapäätään. -Niiattuaan alttarien edessä nuo kolme naista menivät ulos pienestä -etelänpuolisesta portista luostaripihalle. - -Ingebjørg oli niin uninen, että hän laittautui levolle puhelematta. -Kristiina oli iloinen siitä -- hän ei olisi mitenkään tahtonut tulla -häirityksi nyt kun hän ajatteli näin hyvää. Ja hän oli iloinen -siitäkin, että heidän täytyi nukkua paita päällä -- Ingebjørg oli niin -paksu ja hikoili niin kovin. - -Hän makasi kauan valveilla, mutta tuo syvä sulouden tunne, jonka hän -oli tuntenut itsessään polvistuessaan kirkossa, ei tahtonut enää -palata. Kuitenkin hän tunsi vielä sen jälkeenjättämän lämmön, kiitti -hartaasti Jumalaa ja tunsi itsessään mielen voimaa rukoillessaan -vanhempiensa ja sisariensa ja Arne Gyrdinpojan puolesta. - -Isä, hän ajatteli -- isä! Hän ikävöi tätä niin suuresti, ikävöi -kaikkea, mitä heillä oli ollut yhteistä ennen kuin Simon Darre oli -ilmestynyt heidän elämäänsä. Hänessä heräsi uusi voimakas hellyys -isää kohtaan -- hän tunsi kuin äidinrakkauden ja äidinsurun esimakua -rakkaudessaan tänä iltana; hän aavisti hämärästi, että elämässä oli -paljon sellaista, jota isä ei ollut saanut. Hän muisti Gerdarudin -vanhan mustan puukirkon -- siellä hän oli pääsiäisenä nähnyt kolmen -pikkuveljensä ja isoäidin haudan, isän oman äidin, Kristiina -Sigurdintyttären, joka oli kuollut synnyttäessään isän --. - -Mitähän asiaa Erlend Nikulauksenpojalla saattoi olla Gerdarudiin -- -sitä Kristiina ei voinut ymmärtää. Kristiina ei tiennyt ajatelleensa -häntä illan kuluessa, mutta koko ajan oli muisto tämän kapeista, -tummista kasvoista ja hiljaisesta äänestä väikkynyt jossain hänen -mielensä sädeloiston rajamailla. - -Kristiinan herätessä seuraavana aamuna paistoi aurinko makuusaliin, ja -Ingebjørg kertoi Groa-rouvan antaneen määräyksen, ettei heitä saanut -herättää aamusaarnaan. Ja nyt hän tahtoi mennä keittokotaan pyytämään -syötävää --. Abbedissan ystävällisyys lämmitti Kristiinan mieltä -- oli -kuin koko maailma olisi ollut hyvä hänelle. - - - - -III. - - -Akersin talonpoikaispäivät olivat omistetut Pyhän Marketan muistolle -ja alkoivat joka vuosi kahdentenakymmenentenä päivänä heinäkuuta, -joka on Marketanmessun päivä. Silloin kerääntyivät seuran veljet ja -sisaret lapsineen, vieraineen ja palvelijoineen Akersin kirkolle, jossa -kuuntelivat Marketan alttarilla pidetyn messun; sitten he siirtyivät -kokouspaikkaan, joka sijaitsi Hofvinin sairaalan luona; siellä oli -tapana juoda viisi päivää perätysten. - -Mutta koska Akersin kirkko ja Hofvinin sairaala molemmat kuuluivat -nunnaluostarin piiriin, ja kun lisäksi monet Akersin talonpojat -olivat luostarin vuokralaisia, oli syntynyt sellainen tapa, että -abbedissan ja muutaman vanhemman sisaren tuli kunnioittaa juhlaa -saapumalla ensimmäisen päivän yhteisjuontiin. Ja ne luostarin -neidoista, jotka olivat siellä vain oppilaina, mutta eivät aikoneet -liittyä sisaruskuntaan, pääsivät mukaan ja saivat tanssia illalla; -sentähden täytyi näiden tulla tuohon juhlaan omissa vaatteissaan eikä -luostarinpuvussa. - -Siksi olikin neitojen makuusalissa kiire iltaa ennen Marketanmessua; ne -neidot, joiden piti lähteä mukaan, penkoivat arkkujaan ja laittoivat -vaatteitaan kuntoon, ja toiset raukat kulkivat allapäin katsellen -toisten toimia. Jotkut olivat panneet liedelle pieniä kuppeja, joissa -lämmittivät itselleen vettä, että iho tulisi valkoiseksi ja pehmeäksi; -toiset keittivät jotakin sotkosta, jonka aikoivat hieroa tukkaansa kun -he sitten jakoivat, hiukset osiin ja käärivät ne tiukasti nahkahihnojen -ympäri, saivat he ne taipumaan laineille ja kiharoille. - -Ingebjørg veti esiin kaikki komeutensa, mutta ei tiennyt mitä pukisi -ylleen -- ei ainakaan parasta ruohonvihreää samettipukuaan, se oli -liian kallisarvoinen tämmöiseen talonpoikaisjuhlaan. Mutta eräs pieni -laiha sisar, jonka ei pitänyt tulla mukaan hän oli nimeltään Helga -ja hänet oli annettu luostariin jo lapsena -- vei Kristiinan syrjään -ja kuiskasi, että Ingebjørg varmasti panisi vihreän pukunsa, jopa -vaaleanpunaisen silkkipaitanakin. - -"Sinä olet aina ollut hyvä minulle, Kristiina", sanoi Helga. "Minun -ei sopisi sekaantua tämänkaltaisiin asioihin -- mutta sanon sinulle -sittenkin mitä tiedän. Se ritari, joka saattoi teidät keväällä kotiin, -on puhellut Ingebjørgin kanssa myöhemminkin -- olen itse nähnyt ja -kuullut -- he ovat puhelleet kirkossa ja hän on odotellut Ingebjørgia -tämän käydessä Ingunnin luona palvelusväen puolella. Mutta sinua hän -kysyy, ja Ingebjørg on luvannut tuoda sinut mukaansa sinne. Mutta -lyönpä vaikka vetoa, ettet sinä ole kuullut tästä ennen!" - -"Totta se on, ettei Ingebjørg ole maininnut minulle siitä", sanoi -Kristiina. Hän nirpisti suutaan, ettei toinen huomaisi häntä -naurattavan. Vai sellainen se oli Ingebjørg --. "Kaiketipa hän -ymmärtää, etten minä ole sellainen, joka lentelisin kohtaamaan vieraita -miehiä nurkkien ja aitojen taakse", sanoi hän ylpeästi. - -"Olisin siis voinut olla ilmaisematta sinulle tietojani, joista minun -olisi ollut säädyllisempi vaieta", lausui Helga loukkaantuneena, ja he -lähtivät kukin taholleen. - -Mutta koko illan Kristiina taisteli hymyä vastaan, kun toisia oli läsnä. - - * * * * * - -Seuraavana aamuna Ingebjørg vetelehti paljaassa paidassa, kunnes -Kristiina viimein älysi, ettei tämä tahtonut pukeutua, ennenkuin hän -oli valmis. - -Kristiina ei sanonut mitään, mutta hän nauroi mennessään arkkunsa -luokse ja pukiessaan ylleen kullankeltaisen silkkipaitansa. Se ei ollut -vielä milloinkaan ollut käytännössä, ja se tuntui niin pehmeältä ja -vilpoiselta solahtaessaan hänen pintaansa pitkin. Se oli kauniisti -kirjailtu hopeaisilla, sinisillä ja ruskeilla silkkilangoilla kaulan -ympäryksestä alas rintaan, niin pitkältä kuin näkyi puvun leikkauksen -alta. Siihen kuului samallaiset hihat. Hän veti jalkaansa liinaiset -sukat ja pauloitti pienet purppuraiset kengät, jotka Haakonin oli -onnistunut pelastaa kotiin tuona onnettomuuspäivänä. Ingebjørg katsoi -häntä, ja silloin Kristiina sanoi nauraen: - -"Isäni on opettanut minulle, ettei meidän tule osoittaa halveksuntaa -alempiamme kohtaan -- mutta sinä taidat olla niin mahtava, ettet viitsi -koristautua talonpoikain ja vuokralaisten edessä --" - -Punaisena kuin marja päästi Ingebjørg villapaitansa alas valkoisia -lanteitaan pitkin ja sujahutti päälleen vaaleanpunaisen silkkinsä. -Kristiina pujotti päänsä yli parhaan samettipukunsa -- se oli -orvokinsininen, syvälle uurrettu rinnasta, ja varustettu halkohihoilla, -joiden lieve melkein hipoi maata. Hän heilautti kullatun vyönsä -uumilleen ja ripusti oravannahkavaippansa hartioilleen. Sitten hän -levitti pitkän keltaisen tukkansa ja kiinnitti päähänsä kultaisen, -pienillä valinruusuilla koristetun otsavanteen. - -Hän näki Helgan tarkastavan heitä. Silloin hän kaivoi arkustaan ison -hopeaisen hakasoljen. Se oli sama, joka hänellä oli ollut vaipassaan -sinä iltana, jolloin Bentein oli tullut häntä vastaan tiellä, ja jota -hän ei ollut halunnut kantaa sen jälkeen. Nyt hän meni Helgan luokse ja -sanoi hiljaa: - -"Tiedän kyllä, että tahdoit osoittaa minulle hyvyyttä eilen, älä luule -minun halveksivan sitä --" ja hän ojensi Helgalle soljen. - -Ingebjørgkin oli hyvin kaunis seisoessaan valmiiksi pukeutuneena -vihreässä sametissaan, punainen silkkivaippa hartioilla ja upea -kiharainen tukka levällään. He olivat kilpailleet komeudesta, ajatteli -Kristiina ja häntä nauratti. - - * * * * * - -Aamu oli vilpoinen ja raikas kulkueen lähtiessä nunnaluostarista ja -kääntyessä länteen Frysjaa kohden. Heinänteko oli loppumaisillaan, -mutta aitojen varsilla kasvoi sinikelloja ja kullahtavia -tuoksuheinätupsuja; ohrapellot olivat tähkällä ja aaltoilivat -hopeanharmaina, aamun ruskotuksessa. Monin paikoin, missä polku -oli kapea ja kulki viljapellon välissä, taipuivat tähkät melkein -vastatusten tien yli heidän polviensa edestä. Haakon kulki etumaisena -saatossa kantaen luostarin merkkiä, siniselle silkkivaatteelle -maalattua Neitsyt Maarian kuvaa. Hänen jälestään tulivat palvelijat ja -vuokralaiset, sitten Groa-rouva ynnä neljä vanhaa nunnaa ratsain, sen -jälkeen neidot Jalkasin; heidän maailmalliset, kirjavat juhlatamineensa -kiilsivät ja välkkyivät auringonpaisteessa. Joukon loppuna kulki -muutamia vaimoja ja pari asestettua miestä. - -He lauloivat kulkiessaan valoisien peltojen poikki, ja missä he -kohtasivat kansaa, astuivat nämä tiepuoleen, kunnioittavasti kumartaen. -Kaikkialla näkyi käveleviä ja ratsastavia ryhmiä, sillä kirkkoon vaelsi -kansaa kaikista taloista ja kartanoista. Hetken kuluttua he kuulivat -takaansa syvien miesäänten veisua ja näkivät Hovedøenin Iuostarimerkin -ilmestyvän mäennyppylän takaa -- näiden punainen silkkivaate läikkyi, -hulmusi ja keikkui kantajansa askelten mukaan. - -Kellojen mahtava vaskinen ääni kajahteli yli hevosten korskun ja -kiljunnan, heidän noustessaan viimeistä mäkistä taivalta kirkkoa -kohden. Kristiina ei ollut milloinkaan nähnyt noin paljon hevosia -yhdellä kertaa -- kiiltävät hevosenselät liikkuivat kuin levoton meri -kirkonportin alaisella ruohopenkereellä. Rinteellä seisoskeli ja istui -ja lojui juhlapukuista kansaa -- mutta kaikki nousivat tervehtimään, -nunnaluostarin Maarian lippua ohi kannettaessa, ja kaikki kumarsivat -syvään Groa-rouvalle. - -Näytti saapuneen enemmän väkeä kuin mitä kirkkoon mahtui, mutta -luostariväelle oli varattu tyhjä paikka ylinnä alttarin luona. Kohta -heidän jälkeensä tulivat Hovedøenin cistersienssimunkit, asettuen -kuoriin -- ja sitten kajahti miesten ja poikien laulu yli kirkon. - -Messun aikana, kaikkien noustessa seisomaan, huomasi Kristiina Erlend -Nikulauksenpojan. Tämä oli pitkä, hänen päänsä ylettyi korkeammalle -muita -- Kristiina näki hänen kasvonsa sivusta. Hänellä oli korkea, -jyrkkä ja kapea otsa, iso, suora nenä -- se ulkoni kasvoista kuin -kolmio ja oli ihmeellisen ohut hienojen, värähtelevien sieranten -kohdalta -- hänessä oli jotakin, joka Kristiinan mielestä muistutti -levotonta, säikkyvää oritta. Hän ei ollut niin kaunis kuin miksi -Kristiina hänet muisti -- kasvojen jänteet kulkivat niin pitkinä ja -nuivina pientä, herkkää ja kaunista suuta kohden -- kaunis hän oli -sittenkin. - -Toinen käänsi päätään ja näki hänet. Kristiina ei tiennyt, miten kauan -he nyt katsoivat toisiaan. Sitten hän vain odotti messun loppumista, -odotti jännityksellä, mitä silloin oli tapahtuva. - -Kansan pyrkiessä ulos täpötäydestä kirkosta syntyi vähäinen tungos. -Ingebjørg veti Kristiinaa muassaan, jättäytyen jälkeen; näin pääsivät -he onnellisesti eroon nunnista, jotka poistuivat ensimmäisinä, ja he -joutuivat viimeisten uhrinkantajien ja kirkostapoistujien joukkoon. -Erlend seisoi ulkona aivan kirkonoven vieressä Gerdarudin papin ja -erään lihavahkon, punaverisen, upeaan siniseen samettipuukun puetun -miehen seurassa. Itse hän oli tummassa silkissä, -- vaate oli jotakin -ruskean- ja mustankirjavaa kangasta ja hyvin avaraliepeinen; hänen -musta viittansa oli ommeltu täyteen pieniä keltaisia haukkoja. - -He tervehtivät toisiaan ja alkoivat laskeutua ruohopengertä alas sitä -paikkaa kohti, missä hevoset seisoivat. Vaihtaessaan huomautuksia -kirkkaasta ilmasta, kauniista messusta ja runsaasta osanotosta juhlaan, -sai tuo paksu, punaverinen herra -- hänellä oli kultaiset kannukset ja -hän oli nimeltään ritari Munan Baardinpoika -- tartutuksi Ingebjørgia -käteen; tämä näytti miellyttävän häntä suuresti. Erlend ja Kristiina -jättäytyivät jälkeen -- he kulkivat ääneti rinnakkain. - -Kirkonmäellä vallitsi kova hälinä kansan kiivetessä ratsujensa selkään -ja alkaessa ratsastaa pois -- hevoset tungeksivat toistensa ohi, -ihmiset huusivat, joku oli vihainen ja muutamat nauroivat. Monet -istuivat kaksittain hevosen selässä, miehillä oli vaimonsa takanaan -satulassa tai lapsia edessään, ja nuoret miehet heilauttivat itsensä -ylös ystävän viereen. Liput, nunnat ja papit olivat jo kaukana mäen -alla. - -Ritari Munan ratsasti heidän ohitseen; Ingebjørg istui hänen edessään. -He huusivat ja huiskuttivat molemmat. Silloin sanoi Erlend: - -"Molemmat mieheni ovat täällä -- he voisivat ratsastaa samalla -hevosella ja te saisitte Haftorsin -- jos tahdotte?" - -Kristiina lensi punaiseksi vastatessaan: "Olemme jo joutuneet niin -paljon jälkeen toisista -- eikä täällä näy miehiännekään, ehkä --" ja -häntä alkoi naurattaa ja Erlend hymyili. - -Hän hyppäsi satulaan ja auttoi Kristiinan taakseen. Kotona Kristiina -usein oli istunut tällä lailla isän selän takana, tultuaan liian isoksi -ratsastaakseen hajasäärin hevosen lautasilla. Kuitenkin hän oli hiukan -hämillään ja levoton laskiessaan toisen kätensä Erlendin olkapäälle; -toisella hän tuki itseään hevosen selkään. He ratsastivat hitaasti -siltaa kohden. - -Hetken kuluttua Kristiina tunsi, että hänen oli sanottava jotakin, -koska toinen ei alkanut puhetta, ja sanoi: - -"En osannut odottaa tapaavani teitä täällä tänään, herra." - -"Ettekö?" kysyi Erlend ja käänsi päätään. "Eikö Ingebjørg -Filippuksentytär sitten ole tuonut terveisiäni?" - -"Ei", sanoi Kristiina. "En ole saanut mitään terveisiä -- hän ei ole -maininnut nimeänne tuon kerran jälkeen, jolloin tulitte avuksemme -viime toukokuussa" -- sanoi Kristiina ovelasti -- hän soi ingebjørgin -viekkauden tulevan ilmi. - -Erlend ei katsonut taakseen, mutta Kristiina kuuli hänen äänestään, -että tämä hymyili kysyessään jälleen: - -"Entä tuo pieni musta -- nunnanalku -- en muista hänen nimeään -- -annoin hänelle sanantuojapalkankin siitä, että hän veisi teille -terveiseni." - -Kristiina punastui, mutta purskahti sitten nauruun: "Minun täytyy -kai sitten tehdä Helgalle oikeutta ja tunnustaa hänen ansainneen -palkkionsa", hän sanoi. - -Erlend liikautti hiukkasen päätään -- hän toi kaulansa lähemmäksi -Kristiinan kättä. Kristiina muutti samassa kätensä kauemmaksi -olkapäälle. Hän arveli hiukan rauhattomana osoittaneensa mahdollisesti -suurempaa uskaliaisuutta kuin säädyllistä oli tullessaan tähän juhlaan -tavallaan kuin vieraan kutsumana. - -Vähän ajan kuluttua Erlend kysyi: - -"Tahdotteko olla tanssitoverini illalla, Kristiina?" - -"En oikein tiedä, herra", vastasi neito. - -"Ajattelette kaiketi, lieneekö se soveliasta?" kysyi mies, ja kun -Kristiina ei vastannut mitään, sanoi hän jälleen: "kukaties se ei -olekaan sitä. Mutta minä rohkenin toivoa teidän ajattelevan, ettette -ehkä pahenisi, vaikka kulkisitte minun rinnallani tämän illan. -- Siitä -on muuten kahdeksan vuotta kun viimeksi olen tanssinut." - -"Minkätähden, hyvä herra?" kysyi Kristiina. "Oletteko ehkä naimisissa?" -Mutta sitten hänen mieleensä juolahti, että jos tämä olisi ollut nainut -mies, olisi kohtauksen määrääminen varmaankin ollut väärin. Hän tahtoi -nyt korjata asian ja sanoi: "Tai ehkä olette kadottanut morsiamenne tai -vaimonne?" - -Erlend kääntyi rajusti ympäri ja katsoi häneen kummasti. - -"Minäkö? Eikö Aashild-rouva... Miksi punastuitte niin kovin tuona -iltana keväällä, kuullessanne kuka minä olin?" hän kysyi kotvasen -kuluttua. - -Kristiina punastui uudelleen eikä vastannut; silloin Erlend taas kysyi: - -"Kuulisin mielelläni, mitä tätini on kertonut minusta teille." - -"Ei muuta," sanoi Kristiina nopeasti, "kuin kiitosta. Hän sanoi, että -te olitte niin kaunis ja korkeasukuinen, että -- hän sanoi, että teidän -ja hänen sukunsa rinnalla me emme olleet juuri minkään arvoisia -- -minun sukuni ja minä --" - -"Yhäkö hän puhuu tuolla lailla, vaikka asuu niin kaukana", sanoi Erlend -nauraen happamasti: "No niin, jos se voi lohduttaa häntä-. Eikö hän ole -kertonut minusta muuta?" - -"Mitäpä muuta hän olisi kertonut", sanoi Kristiina, -- hän ei -ymmärtänyt, miksi hänestä äkkiä tuntui niin vaikealta. - -"Hän olisi voinut kertoa --" vastasi Erlend matalalla äänellä katsoen -eteensä maahan, "hän olisi voinut kertoa minun olleen kirouksessa, ja -saaneen maksaa kalliit sakot sovinnosta --" - -Kristiina oli kauan hiljaa. Sitten lausui hän hiljaa: - -"On monta miestä, jotka eivät taida onnelleen mitään -- olen kuullut -sellaista puhuttavan. Itse olen nähnyt vielä niin vähän -- mutta en -saata uskoa, Erlend, että teidän asianne olisi ollut -- kunniaton." - -"Jumala palkitkoon sinua sanoistasi, Kristiina", sanoi Erlend, taivutti -päänsä ja suuteli hänen rannettaan niin kiihkeästi, että hevonen -hypähti. Kun se jälleen kulki rauhallisesti, sanoi hän pyytävästi: -"Tulkaa sitten toverikseni tänään, Kristiina? Toiste kerron teille -kaikki asiani -- mutta tänä iltana tahdomme iloita, niinhän?" - -Kristiina vastasi "kyllä" ja he ratsastivat, kappaleen matkaa puhumatta -mitään. - -Mutta jonkun ajan kuluttua Erlend alkoi kysyä Aashild-rouvasta ja -Kristiina kertoi hänelle kaiken, mitä tästä tiesi; hän kiitteli kovin -Aashild-rouvaa. - -"Kaikki ovet eivät siis ole suljetut Bjørnilta ja Aashildilta?" kysyi -Erlend. - -Kristiina vastasi, että nämä olivat arvossapidettyä väkeä ja että -Lauritsa ja moni muu arveli enimpiä juorupuheita valheeksi. - -"Mitä piditte sukulaisestani, Munan Baardinpojasta?" kysyi Erlend -hymyillen. - -"En katsellut häntä paljon", sanoi Kristiina, "eikä hänessä minun -mielestäni paljon katsomista ollutkaan." - -"Ettekö tiennyt", kysyi Erlend, "että hän on Aashild-rouvan poika?" - -"Aashild-rouvan poika!" sanoi Kristiina aivan ymmällä. - -"Niin, mutta äitinsä kauneutta hänen lapsensa eivät saaneet, kun he -ottivat kaiken muun", virkkoi Erlend. - -"Minä en tiedä edes hänen ensimmäisen miehensä nimeä", lausui Kristiina. - -"Heitä oli kaksi veljestä, jotka naivat kaksi sisarusta" sanoi Erlend. -"Baard ja Nikulaus Munanin pojat. Minun isäni oli vanhempi heistä, -äitini oli hänen toinen vaimonsa, mutta hänellä ei ollut lapsia -ensimmäisestä aviostaan. Baard, jonka Aashild sai, ei hänkään ollut -enää nuori, eivätkä he tainneet milloinkaan oikein sopia keskenään -- -minä olin pieni, kun tämä tapahtui, he salasivat asiaa minulta niin -paljon kuin suinkin --. Mutta tätini lähti maasta Bjørn-herran kera ja -meni naimisiin hänen kanssaan sukunsa neuvoa kysymättä -- kun Baard -oli kuollut Nyt tahdottiin tuo naiminen tehdä mitättömäksi -- heitä -syytettiin siitä, että Bjørn oli maannut hänen vuoteessaan ensimmäisen -miehen vielä eläessä, ja heidän sanottiin päättäneen keskenään raivata -setäni tieltään. Heitä ei kuitenkaan saatu tuomituksi, koskapa nämä -saivat pysyä yhdessä --. Mutta heiltä meni sakkoihin koko omaisuutensa --- Bjørn oli tappanut heidän serkkunsa pojan -- äitini ja Aashildin, -tarkoitan --" - -Kristiinan sydän oli alkanut takoa. Kotona olivat vanhemmat tarkasti -varoneet, etteivät lapset ja nuoret saaneet kuulla epäpuhdasta puhetta --- mutta oli heidänkin laaksossaan tapahtunut rumia asioita, joista -Kristiina oli kuullut -- siellä oli ollut muuan mies, joka oli pitänyt -yhteyttä naidun naisen kanssa. Se oli haureutta sellainen, yksi -pahimpia syntejä; nämä olivat päättäneet tappaa vaimon oikean miehen, -ja siitä oli syntynyt lainsuojattomuus ja kirkonkirousjuttu. Lauritsa -oli sanonut, ettei kenenkään vaimon tarvinnut jäädä miehensä luokse, -jos tämä oli ollut tekemisissä toisen miehen vaimon kanssa; äpärille -ei voinut ostaa oikeutta sakoilla, vaikka vanhemmat myöhemmin olisivat -olleet vapaat menemään naimisiin. Mies saattoi luovuttaa omaisuutensa -ja nimensä omalle lapselleen, vaikka tämä olisi nainut porttolatytön -tai kuljeksivan kerjäläisnaisen, mutta äpärälle ei -- ei vaikka tämän -äiti olisi ollut ritarin rouva. Kristiina muisti vastenmielisyyden, -jota hän aina oli tuntenut herra Bjørnia ja hänen kelmeitä kasvojaan -ja lihavaa, velttoa ruumistaan kohtaan. Hän ei voinut ymmärtää, miten -Aashild-rouva saattoi olla aina niin hellä ja alamainen miehelle, joka -oli viekoitellut hänet sellaiseen häpeään, ja että niin viehkeä nainen -oli voinut antaa kiehtoa itsensä siten. Bjørn ei edes ollut hänelle -hyvä; hän antoi hänen ahertaa yksin talon töissä; itse hän ainoastaan -joi. Ja kuitenkin puhutteli Aashild aina lempeästi ja sävyisästi -miestään. Kristiina ajatteli, mahtoiko isä tietää tästä, kun hän -oli voinut kutsua Bjørn-herran taloonsa käymään. Kun hän nyt johtui -miettimään asiaa, oli hänestä ihmeellistä sekin, että Erlend viitsi -kertoa hänelle sellaista likeisistä omaisistaan. Mutta hän kai uskoi -Kristiinan tietävän kaiken entuudesta --. - -"Mieleni tekisi", sanoi Erlend tuokion kuluttua, "käydä tervehtimässä -tätiäni joskus -- kun matkani käy pohjoiseen. Onko sukulaiseni Bjørn -yhä vielä kaunis?" - -"Ei", sanoi Kristiina. "Hän on kuin lumen alle jäänyt heinä." - -"Niinpä niin, sellainen jättää kai merkkinsä", virkkoi Erlend äskeiseen -tapaan kirpeästi hymyillen. "En eläessäni ole nähnyt toista niin -muhkeaa miestä -- siitä on nyt kaksikymmentä vuotta, en ollut suuren -suuri silloin -- mutta hänen vertaistaan en ole milloinkaan nähnyt --." - -Vähän ajan kuluttua he saapuivat sairaalan kohdalle. Se oli hyvin iso -ja komea laitos, johon kuului paljon kivisiä ja puisia rakennuksia -- -sairaala, vaivaistalo, vierasmaja matkustaville, kappeli ja papintalo. -Pihamaalla vallitsi kauhea hälinä, sillä sairaalan kodassa laitettiin -ruokaa juhlaväelle, ja köyhät ja vaivaiset asukitkin oli ruokittava -parhaimman mukaan tällaisena päivänä. - -Juhlatupa oli sairaalan puutarhojen perällä ja ihmiset menivät sinne -yrttitarhan läpi, sillä se oli suuressa maineessa. Groa-rouva oli -hankkinut sinne eräitä lajeja, joita ei kukaan sitä ennen ollut -tuntenut Norjassa, ja sitä paitsi viihtyivät kaikki tavalliset kasvit, -joita tarhoissa viljeltiin, paremmin hänen vihannestarhoissaan kuin -muualla -- kukkaset ja ruoka-kasvit sekä kipuyrtit. Hän oli oppinein -nainen koko maassa tuommoisissa asioissa ja oli itse kirjoittanut -norjan kielellä salernilaisia yrttikirjoja. -- Groa-rouva oli ollut -erityisen ystävällinen Kristiinalle huomattuaan tämän tuntevan jonkun -verran kasvitaitoa ja haluavan oppia lisää. - -Kristiina nimitti nyt Erlendille erilaisia kasveja, joita kasvoi -tien viereisissä saroissa. Puolipäiväaurinko paahtoi kuumasti ja -maasta nousi tillin ja sellerin ja sipulin ja ruusujen ja ambran -lemu. Siimeksettömän paahteisen yrttitarhan perällä näyttivät -hedelmäpuuistutukset vilpoisen kutsuvilta -- siellä heloitti kypsiä -kirsimarjoja tummien lehtien välissä, ja omenapuiden oksat painuivat -vihreistä hedelmistä. - -Tarhan laidassa oli ruusuaita. Siellä näkyi vielä muutamia ruusuja -- -ne eivät olleet sen ihmeellisemmän näköiset kuin muutkaan villiruusut, -mutta niiden lehdet tuoksuivat viinille ja omenoille lämpimässä. -Ihmiset taittoivat oksia rintaansa ohikulkiessaan. Kristiinakin otti -muutamia ruusuja ja pisti ne ohimoilleen otsavanteensa alle. Yhden -hän jätti käteensä -- tuokion kuluttua otti Erlend sen itselleen, -mutta ei sanonut mitään. Hän kantoi sitä vähän aikaa ja kiinnitti sen -sitten rintahelyynsä -- hän oli sitä tehdessään niin hämmentynyt ja -neuvottoman näköinen ja käyttäytyi niin kömpelösti että repi sormensa -verille. - -Juhlatuvassa parvella oli monta pitkää katettua pöytää; yksi miehille -ja yksi naisille pitkälläseinällä. Keskilattialla oli kaksi pöytää, -jossa lapset ja nuoriso istuivat. - -Naisten pöydän päässä istui Groa-rouva kunniasijalla, nunnat ja -arvokkaammat emännät seinänvieruspenkillä ja naimattomat naiset -pöydän toisella puolen, ylimpinä nunnaluostarin neidot. Kristiina -tiesi Erlendin katsovan häntä, mutta ei uskaltanut kääntää päätänsä -kertaakaan, noustessa enempää kuin istuessakaan. Vasta sitten, kun he -kokonaan nousivat pöydästä ja pappi alkoi luetella kuolleiden veljien -ja sisarien nimiä -- näki hän vilauksen tästä, tämän seisoessa seinää -vasten palavien vahakynttilöiden takana. Erlend katseli häntä. - -Ateriaa kesti kauan monia maljoja juotaessa: Jumalalle, Neitsyt -Maarialle, Pyhälle Marketalle, Pyhälle Olaville ja Pyhälle Halvardille; -tämän välillä oli rukouksia ja laulua. - -Kristiina näki avonaisesta ovesta, että aurinko oli laskenut; ulkoa -kuului viulunsoittoa ja laulua, ja nuori väki oli lähtenyt pöydästä, -kun Groa-rouva sanoi neitokaisille, että nämä saivat lähteä leikkimään -vähäksi aikaa, jos heidän teki mieli. - - * * * * * - -Kedolla paloi kolme punaista kokkoa; mustina liikkuivat piirit -niiden ympärillä. Soittajat istuivat päällekkäin kasattujen arkkujen -päällä vinguttaen viulujaan -- kullakin piirillä oli oma laulun- ja -soitonsävelensä, oli liian paljon väkeä, jotta oltaisiin voitu tanssia -yhdessä. Oli jo jokseenkin pimeä -- pohjoinen tunturin harja törötti -pikimustana keltaisenvihreätä taivasta vasten. - -Parven alla istui miehiä juomassa. Jotkut hyppäsivät paikalla -istualtaan, kun nunnaluostarin kuusi neitoa astui portaita alas. Munan -Baardsøn lensi Ingebjørgia vastaan ja juoksi pois hänen kanssaan, ja -Kristiina tunsi jonkun tarttuvan ranteeseensa -- se oli Erlend, hän -tunsi jo tämän käden. Tämä rutisti Kristiinan kättä niin että heidän -sormuksensa kitisivät vastatusten ja painuivat lihaan. - -Erlend veti Kristiinaan mukanaan ulommaisen valkean luokse. Siellä -oli paljon lapsia tanssimassa; Kristiina sai toiselle puolelleen -kaksitoistavuotisen pojan, ja Erlend talutti hentoa pikkuista -puolikasvuista neitoa. - -Kukaan ei laulanut juuri silloin -- piirit keinuivat hiljalleen -suuntaan ja toiseen viulunsävelen mukana. Sitten huusi joku -Tanskan-Sivordia laulamaan heille uuden laulun. Pitkä vaalea mies, -jolla oli suunnattomat kourat, astui piirin keskeen ja alkoi laulaa: - - Munkholman rannalla - valkoisella hiekalla - Ivar-herra tanssittaa - kuningatarta. - Tunnetteko Ivar-herran? - -Soittajat eivät osanneet säveltä, he näppäilivät kieliä vähän sieltä -täältä, sitten tanskalainen lauloi yksikseen -- hänellä oli kaunis, -vahva ääni. - - Muistatteko, kuningatar, - sitä kesä-aikaa, - kun teidät tuotiin Ruotsista - Tanskan rantaan? - - Kun teidät tuotiin Ruotsista - valtaistuimelle - päässä kruunu loistava - ja kyynel silmän alla. - - Kultakruunu kutreilla - ja itkussa silmä. - Tanskan rouva ihana, - minun oletteko vielä? - -Viulut soittivat taas mukana, tanssijat hyräilivät äsken opittua -säveltä ja yhtyivät loppuun. - - Jos ootte minun miehiäni, - arvon Ivar-herra, - niin totisesti hirsipuussa - riiputte kerran! - - Mutta Ivar-herra peloton - rautapaidassansa - nyt kultapurteen hypähti - ja lähti matkahansa. - - Oi kuningatar Tanskanmaan - niin monta hyvää yötä - kuin taivaalla on tähteä - mä teille toivon myötä. - - Ja teille, Tanskan kuningas, - niin monta hapanmarjaa - kuin lehmuksess' on lehtiä -- - ja pirun päällä karvaa. - Tunnetteko Ivar-herraa? - -Yö oli pitkälle kulunut ja valkeat olivat enää hiilloskekoja, jotka -tummuivat tummumistaan. Kristiina ja Erlend seisoivat käsitysten puiden -alla aitauksen luona. Takana oli juominkien melu tauonnut -- jotkut -pojan nulikat koikkelehtivat vielä rallattaen kekäleiden luona, mutta -soittajat olivat lähteneet levolle ja enimmät juhlijoista hävinneet. -Joku vaimo kulki vielä haeskellen miestään, jonka olut oli kuukistanut -jonnekin. - -"Minnehän minä olen pannut vaippani", kuiskasi Kristiina. Erlend laski -kätensä hänen vyötäisilleen ja levitti viittansa molempien ympärille. -Tiukasti toisiinsa painautuneina he lähtivät yrttitarhaan. Siellä -tulvahtivat vastaan aamupäivän kuumat tuoksut, mutta heikompina ja -kasteen viilentäminä. Yö oli erittäin pimeä, taivas harmaansakea ja -pilvinen ja aivan puiden latvain tasalla. Mutta he kuulivat jo tarhassa -liikkuvan toisia. Erlend puristi neidon itseään vasten ja kysyi -kuiskaten: - -"Eikö sinua peloita, Kristiina?" - -Kristiina muisti kaiken entisen kuin sumussa -- tämä oli kuin houretta. -Mutta häntä raukaisi niin suloisesti. Hän painautui vaan lujemmin -toiseen ja kuiskasi jotain epämääräistä -- mitä, se oli yhdentekevää. - -He tulivat polun päähän; siellä oli kiviaita metsän takana. Erlend -auttoi hänet yli. Kristiinan aikoessa hypätä alas toiselle puolelle, -otti Erlend hänet syliinsä ja piti häntä hetkisen ilmassa, ennenkuin -laski maahan. - -Kristiina seisoi kasvot koholla ja antoi Erlendin suudella itseään. -Tämä pani kätensä Kristiinan ohimoille -- Kristiinasta tuntui niin -hyvältä tuntea hänen sormiensa kaivautuvan tukkaansa -- hän halusi -tehdä jotakin hyvää takaisin, otti Erlendin pään käsiensä väliin ja -koetti suudella tätä, niinkuin toinenkin oli suudellut häntä. - -Kun tämä siirsi kätensä hänen povelleen ja antoi niiden kulkea -yli rintojen, tuntui Kristiinasta kuin Erlend olisi avannut hänen -sydämensä ja ottanut sen itselleen; sitten tämä raotti pikkuruisen -hänen silkkipaitansa poimuja ja painoi sinne suutelon -- se poltti -sydänjuuriin asti. - -"Sinua en saattaisi milloinkaan loukata", kuiskasi Erlend. "Sinä et -itkisi yhtään kyyneltä tähteni. En olisi uskonut maailmassa olevan niin -hyvää neitoa kuin sinä olet, Kristiina --" - -Hän veti tämän ruohikkoon pensaiden alle; he istuivat kiviaitaa vasten. -Kristiina ei sanonut mitään, mutta kun toinen lakkasi hyväilemästä -häntä, ojensi hän kätensä ja kosketti Erlendin kasvoja. - -Hetken kuluttua kysyi Erlend: "Eikö sinua väsytä, neitokulta?" Ja -Kristiinan kumartuessa hänen rinnalleen, kietoi tämä käsivartensa hänen -ympärilleen ja kuiskasi: "Nuku, nuku Kristiina, nuku rinnalleni --" - -Kristiina painui yhä syvemmälle pimeyteen ja lämpimään ja onneen hänen -rinnalleen. - - * * * * * - -Havahtuessaan hän huomasi olevansa pitkänään nurmella pää Erlendin -sylissä ja poski tämän ruskeaa silkkihelmusta vasten. Erlend istui -kuten ennenkin selkä kiviaitaa vasten, hänen kasvonsa olivat harmaat -aamun kalpeassa valossa, mutta hänen silmänsä olivat niin ihmeellisen -kirkkaat ja kauniit. Kristiina huomasi Erlendin kietoneen viittansa -kokonaan hänen ympärilleen -- Kristiinan jalat olivat niin suloisen -lämpimät sen nahkasisuksen alla. - -"Sinä olet nukkunut minun sylissäni", hän sanoi hiljaa hymyillen. -"Jumala palkitkoon sinua, Kristiina -- nukuit niin turvallisesti kuin -lapsi äitinsä rinnalla --." - -"Ettekö te ole nukkunut, Erlend-herra?" kysyi Kristiina, ja toinen -katsoi hymyillen hänen valpastuneisiin silmiinsä. - -"Ehkä tulee vielä sekin yö kerran, jolloin sinä ja minä saamme yhdessä -vaipua uneen -- en tiedä, mitä olet ajatteleva mietittyäsi tätä. -- -Olen valvonut tässä -- ja kuitenkin erottavat meitä suuremmat esteet -kuin jos paljas miekka olisi ollut välillämme. -- Sano minulle, -tahdotko rakastaa minua tämän yön jälkeen?" - -"Tahdon rakastaa teitä, Erlend-herra, niin kauan kuin tahdotte -- ja -sitten en tahdo rakastaa ketään --." - -"Silloin", lausui Erlend verkalleen, "vannon sieluni autuuden nimessä, -ettei mikään nainen tai neito ole oleva sylissäni, ennenkuin saan -omistaa sinut lain ja kunnian mukaan. -- Sano se sinäkin", pyysi hän. -Kristiina sanoi: - -"Vannon sieluni autuuden nimessä, ettei kukaan toinen mies ole nukkuva -vierelläni koko elämäni aikana." - -"Meidän täytyy nyt mennä", sanoi Erlend hetkisen kuluttua, -- -"ennenkuin ihmiset heräävät." - -He kulkivat kiviaidan ulkopuolista laitaa vesakossa. - -"Oletko ajatellut", tiedusti Erlend, "miten tämä on järjestyvä -edelleen?" - -"Neuvokaa minua te, Erlend", vastasi Kristiina. "Isäsi", kysyi tämä -tuokion kuluttua, "taitaa olla lempeä ja oikeamielinen mies, kerrotaan -Gerdarudissa. Luuletko hänen kovin vastenmielisesti purkavan Andres -Darren kanssa tekemänsä sopimuksen?" - -"Isä on useasti sanonut minulle, ettei hän milloinkaan tahtoisi -pakoittaa meitä, tyttäriänsä", virkkoi Kristiina. "Meidän tiluksemme -ovat vieretysten, siitä se sopimus johtuu. Mutta isä ei varmaankaan -tahdo riistää minulta kaikkea iloa maailmassa tämän asian tähden." -Kristiina aavisti hämärästi, ettei asia kenties ollut selviävä aivan -näin helposti -- mutta hän karkoitti tuon tunteen. - -"Ehkä se sitten on käyvä helpommin kuin mitä yöllä valvoessani luulin. -Hyvä Jumala -- Kristiina -- minä en saata kadottaa sinua -- en voi -milloinkaan olla iloinen, ellen saa sinua omakseni." - - * * * * * - -He erosivat puutarhassa ja Kristiina kulki aamun hämärässä -vierasmajatietä, johon nunnaluostarin väki oli sijoitettu. Kaikki -makuupaikat olivat täydet, mutta Kristiina heitti vaippansa lattialle -olkikasan päälle, ja paneutui nukkumaan vaatteita riisumatta. - -Kun hän heräsi, oli päivä jo pitkällä. Ingebjørg Filippuksentytär -istui hänen lähellään penkillä ommellen vaippansa repeytynyttä -turkisreunusta. Hänen kielensä oli täydessä käynnissä, kuten aina. - -"Olitko Erlend Nikulauksenpojan kanssa koko yön?" hän kysyi. "Sinun -pitäisi varoa hiukan sitä miestä, Kristiina -- luuletko, että Simon -Andreksenpoika pitäisi siitä, että te rupeaisitte ystäviksi?" - -Kristiina löysi pesuvadin ja alkoi peseksiä. - -"Entä sinun sulhasesi -- luuletko, että hän pitäisi siitä, jos tietäisi -sinun tanssineen Munan Pätkän kanssa yöllä? Kai sitä on tanssittava -sen kanssa, joka tulee pyytämään tuollaisena yönä -- meillähän oli -Groa-rouvan lupa --" - -Ingebjørg alkoi puhua: - -"Einar Einarinpoika ja Munan-herra ovat ystäviä keskenään -- hänhän -on naimisissa ja vanha. Ruma hän on sitäpaitsi -- vaikka hauska ja -sievätapainen -- katso mitä hän antoi minulle viime yön muistoksi", -sanoi Ingebjørg näytellen kultaista soikea, jonka Kristiina oli nähnyt -Munanin hatussa edellisenä päivänä. "Mutta tuo Erlend -- hänethän tosin -vapautettiin kirouksesta pääsiäisen aikaan, mutta kerrotaan Eline -Ormintyttären olleen hänen luonaan Husabyssä siitä saakka -- herra -Munan sanoo hänen paenneen Sira Jonin luokse Gerdarudiin, sillä hän -pelkää kai lankeavansa uudelleen syntiin, jos jälleen kohtaisi tämän --" - -Kristiina astui häntä kohden -- kalpeana kasvoiltaan. - -"Etkö tiennyt tätä?" virkkoi Ingebjørg. "Että hän houkutteli erään -vaimon tämän mieheltä pohjoisessa, jossakin Haalogalandin puolella -- -ja piti häntä kartanossaan vastoin kuninkaan kieltoa ja arkkipiispan -kirousta -- heillä on kaksi lasta -- hänen täytyi paeta Ruotsiin ja -hän on saanut panna sakkoihin niin suuren osan omaisuuttaan, että -Munan-herra sanoo hänestä tulevan köyhän miehen, ellei hän pian paranna -tapojaan --" - -"Paljon sinä tiedätkin", sanoi Kristiina kankein kasvoin. "Mutta sehän -on nyt lopussa --" - -"Munan-herra kertoi vielä, että se jo monasti ennen on ollut -lopetettu", sanoi Ingebjørg mietteissään. "Mutta samahan tämä lienee -sinusta -- sinähän saat Simon Darren. Mutta kaunis mies hän on, tuo -Erlend Nikulauksenpoika --" - -Nunnaluostarin kulkueen piti palata takaisin jälkeen puolipäivän. -Kristiina oli luvannut tulla tapaamaan Erlendiä kiviaidan laitaan, -samaan paikkaan, missä he olivat istuneet yöllä, jos hän suinkin -pääsisi. - -Erlend makasi vatsallaan maassa, pää käsien varassa. Heti kun hän -näki Kristiinan, hyppäsi hän pystyyn, ja ojensi Kristiinalle molemmat -kätensä, kun tämä oli hyppäämässä maahan. - -Kristiina tarttui niihin ja he seisoivat hetken käsitysten. Sitten -sanoi Kristiina: - -"Miksi sinä kerroit minulle Bjørnin ja Aashild-rouvan tarinan eilen?" - -"Näen sinun tietävän kaiken", vastasi Erlend ja päästi äkkiä Kristiinan -kädet. "Mitä nyt ajattelet minusta, Kristiina --." - -"Olin kahdeksantoista vuoden vanha silloin", sanoi hän kiihkeästi, -"siitä on kymmenen vuotta kun kuningas, sukulaiseni, lähetti minut -matkalle Vargøyn kartanoon -- ja sitten viivyimme talven yli -Steigenissä -- hän oli naimisissa laamannin, Sigurd Saksulvinpojan -kanssa; minun kävi häntä sääliksi, sillä mies oli vanha ja uskomattoman -ruma -- enkä kiellä pitäneenikin hänestä. Tarjosin Sigurdille -korvausta, olisin mielelläni sopinut hänen kanssaan -- hän oli monella -tapaa kunnon mies -- mutta hän tahtoi panna asian menemään laillista -tietä -- minut piti merkitä huoruudesta vierasemäntäni kanssa, -ymmärrätkö --." - -Se tuli sitten isäni kuuluville ja Haakon-kuninkaan korviin -- hän -- -hän ajoi minut luotaan. Ja jos tahdot tietää kaiken -- niin Elinen -ja minun välillä ei ole muuta kuin lapset, eikä hän piittaa niistä -paljoakaan. Ne ovat Østerdalenessa, eräässä kartanossa, jonka omistin -siellä, olen antanut sen Ormille, pojalle -- mutta hän ei viihdy lasten -luona --. Hän toivoo, ettei Sigurd voi elää kovin kauan -- en tiedä -mitä hän tahtoo. - -Sigurd otti hänet luokseen jälleen -- mutta Eline sanoo, että häntä -kohdeltiin kodissaan kuin koiraa ja orjanaista -- ja käski minun tulla -kohtaamaan itseään Nidarosiin. Minun oloni ei ollut paljoa parempi -isäni luona Husabyssä --. Möin kaiken, mitä irti sain ja karkasin hänen -kanssaan Hallandiin -- kreivi Jaakko kohteli minua suopeudella -- -Saatoinko tehdä toisin, kun hän kantoi lastani. Ajattelin, että niin -moni mies on selvinnyt helpolla yhteiselämästä toisen vaimon kanssa -- -kun on rikas -- Mutta kuningas Haakon on sellainen, että hän on ankarin -omaisiaan kohtaan. Olimme erossa vuoden, mutta silloin isä kuoli ja -hän palasi luokseni. Talonpoikani kieltäytyivät maksamasta veroa tai -ryhtymästä puheisiin asiamiesteni kanssa, koska minä olin kirouksen -alainen -- olin kova takaisin ja sitten jouduin syytteeseen ryöstöstä, -mutta minulla ei ollut rahaa maksaa palvelijoitani; katsohan, olin -liian nuori osoittaakseni ymmärrystä noissa sotkuisissa asioissa, -eivätkä omaiseni tahtoneet auttaa -- paitsi Munan, milloin vaimoltansa -tohti --. - -"Nyt tiedät, Kristiina, ettei omaisuuteni ja kunniani ole koskematon. -Parempi sinun olisi pysyä kiinni Simon Andreksenpojassa." - -Kristiina laski käsivarret hänen kaulalleen: - -"Pysykäämme siinä, mitä eilen vannoimme toisillemme, Erlend -- jos olet -yhtä mieltä kanssani." - -Erlend sulki hänet syliinsä, suuteli häntä ja lausui: "Voit luottaa -siihen, että minun asiani parantuvat -- kellään muulla kuin sinulla ei -nyt ole valtaa ylitseni. Ajattelin yöllä niin monenlaista, kun nukuit -sylissäni, kaunis neitoni. Niin suuri ei ole perkeleen valta miehen -yli, että minä voisin tuottaa surua tai mielipahaa sinulle, kallehin -kumppalini --." - - - - -IV. - - -Skogissa asuessaan oli Lauritsa Bjørgulfinpoika luovuttanut maata -Gerdarudin kirkolle sielumessuiksi kuolleiden vanhempiensa puolesta -näiden kuolinpäivänä. Bjørgulv Ketilinpojan syntymäpäivä oli -kolmaskymmenes elokuuta ja Lauritsa oli sopinut veljensä kanssa siitä, -että tämä tänä vuonna noutaisi Kristiinan luokseen maalle, jossa hän -saisi olla messun yli. - -Kristiina pelkäsi, ettei vain ilmestyisi estettä, ja ettei setä -pitäisi lupaustaan -- hän oli ollut huomaavinaan, ettei Aasmund -välittänyt hänestä erityisesti. Mutta päivää ennen messua tuli Aasmund -Bjørgulfinpoika luostariin noutamaan veljensä tytärtä. Kristiina sai -käskyn pukeutua maallisiin vaatteisiin, mutta hänen tuli tyytyä tummiin -väreihin ja yksinkertaisuuteen. Ihmiset olivat alkaneet puhua siitä, -että nunnaluostarin sisaret liikkuivat liian paljon ulkopuolella -luostarin; siksi oli piispa käskenyt, etteivät ne neidot, jotka eivät -aikoneet sisaruskuntaan, saaneet kantaa luostarinpukua muistuttavia -vaatteita, käydessään sukulaistensa luona -- ettei kansa erehtyisi -luulemaan heitä nunnakokelaiksi tai vihityiksi nunniksi. - -Kristiina iloitsi sydämestään ratsastaessaan maantietä setänsä kera, -ja Aasmund kävi ystävällisemmäksi ja hupaisammaksi huomatessaan, -että neito osasi toki puhella ihmisten kanssa. Muuten Aasmund oli -hyvin masentuneella mielellä; hän sanoi näyttävän siltä, kuin -syksyllä uhkaisi tulla sotaan käsky, ja kuninkaan aikovan hyökätä -Ruotsiin kostamaan tihutyötä, joka oli tehty hänen langolleen ja -veljentyttärensä miehelle siellä. Kristiina oli kuullut ruotsalaisten -herttuoiden murhasta, ja se oli ollut hänestä kauhea konnanteko --- vaan kaikki valtakunnan asiat tuntuivat hänestä kuitenkin niin -kaukaisilta. Kotilaaksossa ei kukaan puhunut niistä; hän muisti myöskin -isänsä olleen sotaretkellä Eirik-herttuan väessä Ragnhildarholmissa -ja Konungahellassa. Aasmund selitti nyt hänelle koko kuninkaan ja -herttuoiden välisen asian. Kristiina ei ymmärtänyt siitä kovin paljoa, -mutta kuunteli tarkasti kaikkea, mitä setänsä tiesi kuninkaantytärten -kanssa solmituista ja puretuista kihlauksista. Ja häntä lohdutti -se seikka, ettei joka paikassa ollut sellainen tapa kuin hänen -kotiseudullaan, että sovittu kihlaus oli melkein yhtä luja kuin -avioliitto. Hän rohkaisi nyt mielensä ja kertoi seikkailustaan iltaa -ennen Halvardin valvontaa sekä kysyi, tunsiko hänen setänsä Erlendiä, -Husabyn herraa. Aasmund antoi Erlendistä hyvän todistuksen -- sanoi -tämän menetelleen järjettömästi, mutta syyn olleen pääasiassa hänen -isänsä ja kuninkaan; nämä olivat käyttäytyneet kuin olisi poika ollut -itse pirun sikiö, siksi että tälle oli sattunut noin onnettomasti. -Kuningas oli liian hurskas ymmärtääkseen sellaista ja herra Nikulaus -oli vihoissaan siitä, että Erlend oli menettänyt niin paljon tiluksia; -nämä olivat sitten pauhanneet haureudesta ja helvetintulesta -- "ja -pitäähän sitä olla vähän sisuakin kunnon miehessä", sanoi Aasmund -Bjørgulfinpoika. "Ja tuo nainen oli ylen kaunis. Mutta sinulla ei ole -tekemistä hänen asioissaan, paras kun et katselekaan sille suunnalle." - - * * * * * - -Erlend ei tullut messuun, niinkuin oli luvannut Kristiinalle, ja -tämä ajatteli enemmän sitä kuin jumalansanaa. Hän ei voinut tuntea -katumusta -- häntä kannatti vain uusi ihmeellinen tunne, että hän oli -vieraantunut kaikesta, mihin hän ennen oli tuntenut olleensa sidottu. - -Hän koetti lohduttautua -- Erlendin mielestä oli kai viisaampaa, -ettei kukaan niistä, joiden vallan alainen Kristiina tällä erää oli, -saisi tietää heidän ystävyydestään vielä. Sen hän ymmärsi itsekin. -Mutta hän oli ikävöinyt niin hartaasti Erlendiä ja itki paneutuessaan -illalla levolle ylisillä, jossa hänen oli määrä nukkua Aasmundin pikku -tyttärien kanssa. - - * * * * * - -Seuraavana päivänä hän lähti metsään sedän nuorimman lapsen kanssa; -se oli pikkuinen kuusivuotias tyttö. Heidän päästyään jonkun matkaa -rinnettä ylös tuli Erlend juosten heidän perästään. Kristiina tiesi, -että se oli hän, ennenkuin näkikään tulijaa. - -"Olen istunut kukkulalla katsellen pihalle koko päivän", hän sanoi, -"ajattelin, että kai sinä löydät jonkun hetken, jolloin pääset -puikahtamaan ulos --" - -"Luuletko minun sitten tulleen sinua tapaamaan", sanoi Kristiina ja -nauroi. "Eikö sinua peloita kulkea koirien kanssa ja jousipyssy olalla -minun setäni metsissä?" - -"Sinun setäsi on antanut minulle metsästysluvan joksikin aikaa", sanoi -Erlend. "Ja koirat liittyivät minuun aamulla." Hän taputteli niitä ja -otti pikku piikasen syliinsä. "Tunnethan sinä minut, Ragndid? Mutta -äläpäs nyt kerro kotona teidän puhelleen minun kanssani, niin saat -tämän" -- hän kaivoi taskustaan rusinakäärön ja antoi sen lapselle. -"Olin aikonut sen sinulle", hän sanoi Kristiinalle. "Luuletko tämän -lapsukaisen osaavan vaieta?" - -He puhuivat nopeasti ja nauraen. Erlendillä oli yllään lyhyt, -ruumiinmukainen, ruskea ihonuttu ja päässä pieni punainen silkkilakki --- hän näytti niin nuorelta, nauroi ja telmi lapsen kanssa, mutta -puristi sillä välin Kristiinan kättä, niin että teki kipeää. - -Hän puheli sotatuumista ja iloitsi niistä: "Minun käy silloin -helpommaksi voittaa takaisin kuninkaan ystävyys", sanoi hän, "ja sitten -kaikki on helpompaa", hän lisäsi kiihkeästi. - -Lopulta he asettuivat istumaan niityn laitaan vähän ylempänä metsässä. -Erlend piti lasta sylissään; Kristiina istui hänen vieressään; tämä -leikki hänen sormillaan ruohikossa. Hän työnsi Kristiinan kouraan kolme -kultasormusta, jotka oli sidottu yhteen langalla: - -"Sitten", hän kuiskasi, "sinä saat näitä niin monta kuin sormesi -kantavat --" - -"Minä olen odottava sinua tässä niityllä joka päivä tähän samaan aikaan -niin kauan kuin viivyt Skogissa", sanoi Erlend heidän erotessaan. -"Tulet milloin pääset." - -Toisena päivänä lähti Aasmund Bjørgulfinpoika vaimoineen ja lapsineen -Gyridin kotitaloon Hadelandiin. He olivat pelästyneet sotahuhuja. Oslon -lähikansan mielessä eli vereksenä muisto Eirik-herttua hävitysretken -aikuisista kauhun päivistä joitakin vuosia takaperin. Aasmundin vanha -äiti pelkäsi niin kovin, että päätti hakea suojaa nunnaluostarista -- -hän oli liian heikkokin toisten mukaan. Kristiinan piti jäädä Skogiin -vanhuksen luokse -- hän kutsui tätä isoäidiksi -- siihen asti kuin -Aasmund palaisi takaisin Hadelandista. - -Päivällisen jälkeen kun väki oli lepäämässä, meni Kristiina aitan -parveen, jossa hänen makuusijansa oli. Hän oli tuonut mukanaan vähän -vaatteita nahkapussissa, ja nyt hän muutti ne päälleen, hyräillen -hiljaa. - -Isä oli antanut hänelle paksusta, itämaisesta pumpulikankaasta neulotun -puvun; siinä oli taivaansininen pohja, joka oli kudottu täyteen -punaisia kukkakuvioita; sen hän heitti ylleen. Hän harjasi ja suki -hiuksiaan ja sitoi ne punaisilla silkkinauhoilla, kääri punaisen -silkkivyön tiukasti vyötäistensä ympäri ja pani Erlendin sormukset -sormiinsa; tätä tehdessään hän koko ajan mietti, mahtaisiko hän olla -kaunis tämän mielestä. - -Molemmat koirat, jotka olivat olleet Erlendin kanssa metsässä, hän -oli pitänyt luonaan parvella -- nyt hän kutsui ne mukaansa. Hän hiipi -talojen taitse ja lähti kulkemaan samaa takamaille vievää polkua kuin -eilenkin. - -Metsäniitty lepäsi hiljaa ja yksinäisenä hehkuvassa puolipäivän -paahteessa; kuusimetsä, joka rajoitti sitä joka suunnalla, levitti -voimakasta, kuumaa tuoksua. Aurinko poltti ja sininen taivaanlaki -näytti oudon kovalta kuusien latvoissa. - -Kristiina istahti siimekseen metsänlaitaan. Hän ei ollut vihainen, -vaikkei Erlend ollutkaan siellä; hän tiesi tämän varmasti tulevan, ja -hänelle tuotti kummallista iloa istua yksin kotvasen aikaa ja olla -ensimmäisenä kohtauspaikalla. - -Hän kuunteli pikkupörriäisten surinaa keltaisessa, palaneessa ruohossa, -taittoi muutamia kuivia, yrtiltä tuoksuvia kukkia, joihin hän ylettyi -liikuttamatta muuta kuin kättään; hieroi niitä sormissaan ja haisteli -niitä ja vaipui avoimin silmin eräänlaiseen horrokseen. - -Hän ei liikahtanut paikaltaan kuullessaan metsästä hevosen astuntaa. -Koirat murisivat ja nostivat niskakarvat pystyyn -- ja painalsivat -sitten niittyä ylös haukkuen ja häntää heiluttaen. Erlend hyppäsi -metsän reunassa hevosen selästä, päästi sen menemään läimäyttäen sitä -kerran lautasille ja juoksi Kristiinaa vastaan koirien hypellessä häntä -vastaan. Hän tarttui niitä kuonoon ja tuli alas Kristiinaa kohden -pidellen molempia hirvenharmaita, sutta muistuttavia koiria käsissään. -Kristiina hymyili ja ojensi kätensä nousematta maasta. - - * * * * * - -Katsellessaan tuota mustanruskeaa päätä, joka lepäsi hänen helmassaan -hänen käsiensä välissä, nousi hänen mieleensä äkkiä muuan muisto. -Hän näki sen niin selvästi edessään kuin saattaa nähdä kaukaisen -vuorenrinteessä sijaitsevan tuvan, johon auringonsäde sattuu pilvisenä -päivänä. Ja hänen sydämeensä tulvahti kaikki se hellyys, jota Arne -Gyrdinpoika oli pyytänyt kerran, kun hän ei vielä ollut ymmärtänyt -tämän sanoja. Hätäisen kiivaasti veti hän puoleensa miehen ja laski -tämän kasvot rintaansa vasten sekä suuteli tätä, ikäänkuin peläten -hänet otettavan itseltään pois. Ja nähdessään Erlendin pään siinä -käsivarttansa vasten, hänestä tuntui kuin hän olisi pidellyt lasta --- hän peitti tämän silmät toisella kädellään ja antoi sataa pieniä -suukkosia suulle ja poskille. - -Aurinko oli väistynyt niityltä -- raskas väri puiden latvoissa oli -tihennyt tummansiniseksi ja peittänyt koko taivaan; välissä kumotti -vain muutamia vaskenkarvaisia läikkiä, jotka hohtivat pilven läpi kuin -kaskisavu. Bajard tuli heitä kohden, hirnahti kerran ja jäi levottomana -seisomaan ja tuijottamaan. Heti sen jälkeen välähti ensimmäinen -ukonnuoli, jota seurasi pikainen, ankara jyrähdys. - -Erlend nousi ja meni hevosen luo. Niityn alalaidassa oli vanha lato; -he menivät sinne ja Erlend sitoi Bajardin oven suussa olevaan lautaan. -Ladon perällä oli jonkun verran heinää, Erlend levitti viittansa siihen -ja he kävivät istumaan maahan koirat jalkojensa juuressa. - -Pian seisoi sade kuin seinä ladon oviaukon edessä. Metsä kohisi ja maa -jymisi sen alla -- hetken kuluttua heidän täytyi siirtyä sisemmälle -pisaroiden tähden, joita tippui katosta. Joka kerran kun salama iski ja -jyrähti, kuiskasi Erlend: - -"Eikö sinua peloita, Kristiina --?" - -"Hiukan --" kuiskasi tämä vastaukseksi painautuen häntä vasten. - - * * * * * - -He eivät arvanneet ajan menoa -- rajuilma oli kulkenut nopeasti ohi --- jyry kuului jo kaukaa, mutta auringonpaiste läikkyi ulkopuolella -oven märässä ruohikossa ja välkkyviä pisaroita putoili yhä harvemmin -katosta. Makea heinäntuoksu kävi voimakkaammaksi ladossa. - -"Nyt minun täytyy mennä", sanoi Kristiina, ja Erlend vastasi: - -"Jospa sitten täytynee." - -Hän tarttui Kristiinaa jalkaan: - -"Sinä kastut -- sinä saat ratsastaa, minä kävelen -- pois metsästä --" -ja hän katsoi niin kummasti Kristiinaan. - -Kristiina vapisi -- hän luuli sen johtuvan sydämensä rajusta sykinnästä --- hänen kätensä olivat kylmät ja hikiset. Kun Erled suuteli hänen -paljasta ihoaan yläpuolelta polven, koki hän voimattomasti työntää tätä -loitommalle. Erlend kohotti kasvonsa hetkiseksi -- Kristiina muisti -erään miehen, joka oli ollut luostarissa pyytämässä ruokaa, miten tämä -suuteli leipää, joka hänelle annettiin. Hän vaipui selälleen heiniin -levällä käsivarsin ja antoi Erlendin tehdä niinkuin hän tahtoi. - -Hän istui pystyssä Erlendin kohottaessa päänsä käsiensä välistä. Tämä -kavahti paikalla käsivarsiensa varaan: - -"Älä katso noin -- Kristiina!" - -Hänen äänensä viilsi uuden polttavan haavan Kristiinan sydämeen -- -eihän Erlend ollutkaan iloinen -- hänkin oli onneton --! - -"Kristiina, Kristiina -- Luuletko minun viekoitelleen sinut luokseni -metsään siksi, että toivoin sinulta tätä ja että tahdoin ottaa sinut -väkisin --" kysyi hän kotvasen kuluttua. - -Kristiina siveli hänen tukkaansa eikä katsonut häneen: - -"Väkisinkö -- ei kai se sitä ollut -- kai sinä olisit päästänyt minut -menemään, jos minä olisin pyytänyt --" sanoi hän hiljaa. - -"En tiedä", vastasi toinen kätkien kasvonsa Kristiinan helmaan. - -"Luuletko, että minä tahdon pettää sinut?" kysyi hän kiivaasti. -"Kristiina -- vannon sen kristillisen uskoni kautta -- sieluni -autuuden nimessä, että minä olen oleva uskollinen sinulle viimeiseen -hengenvetooni asti --" - -Kristiina ei voinut sanoa mitään, hän siveli vain tämän tukkaa yhä -uudelleen ja uudelleen. - -"Nyt kai minun on aika lähteä kotiin?" kysyi hän lopuksi ja tunsi -odottavansa kuoleman ahdistuksella hänen vastaustaan. - -"Niin kai lienee", vastasi toinen synkästi. Hän nousi nopeasti, meni -hevosen luo ja ryhtyi irroittamaan ohjia. - -Silloin Kristiinakin nousi. Hitaasti, raukeasti ja maahan muserrettuna -hän tajusi -- hän ei tiennyt mitä hän oikeastaan oli odottanut -toiselta -- miten Erlend nosti hänet hevosensa selkään ja vei hänet -kerallaan, niin että Kristiina pääsi astumasta jalan ihmisten pariin. -Oli kuin koko hänen ruumiinsa olisi ollut hellänä ihmetyksestä -- että -tämänlaista se nyt oli, se, josta kaikissa lauluissa kerrottiin. Ja -kun nyt Erlend oli tehnyt hänelle tämän, tuntui hänestä siltä kuin hän -olisi joutunut niin kokonaan tämän omaisuudeksi, ettei hän ymmärtänyt -miten hän enää voisi elää poissa tämän käsien ulottuvilta. Hänen -täytyi lähteä tämän luota, mutta hän ei jaksanut käsittää sitä -mahdolliseksi --. - -Heidän laskeutuessaan metsän rinnettä alas Erlend käveli taluttaen -hevosta; hän piti Kristiinaa kädestä, mutta he eivät keksineet mitään -sanomista toisilleen. - -Kun he olivat tulleet niin pitkälle, että Skogin rakennukset näkyivät, -heitti Erlend hyvästit Kristiinalle. - -"Kristiina -- älä sure -- se päivä on tuleva ennenkuin arvaatkaan, -jolloin sinusta tulee minun aviovaimoni --" - -Mutta Kristiinan sydän kutistui kokoon: - -"Sinä siis aiot lähteä luotani --?" hän kysäisi pelokkaasti. - -"Heti kun sinä olet lähtenyt Skogista", Erlend vastasi ja hänen äänensä -sai heti kirkkaamman kaiun. "Ellei tule sotaa, tahdon puhua Munanin -kanssa, hän on jo kauan kehoitellut minua naimisiin -- hän on varmasti -lähtevä kanssani isäsi luokse puhumaan puolestani." - -Kristiina taivutti päätään -- jokaiselta toisen lausumalta sanalta -tuntui Kristiinasta edessäoleva aika yhä pitemmältä ja mahdottomammalta --- luostari, Jørundgaard -- hän aivan kuin kellui virrassa, joka vei -hänet pois kaikesta entisestä. - -"Nukutko yksin parvella nyt kun omaisesi ovat poissa", kysyi Erlend. -"Minä tulen puhumaan kanssasi illalla, päästätkö minut sisään?" - -"Kyllä", sanoi Kristiina. Ja niin he erosivat. - - * * * * * - -Lopun päivää hän istui isoäidin luona, ja iltaruoan jälkeen saattoi hän -vanhan rouvan vuoteeseen. Sitten hän lähti siihen parveen, jossa hänen -nukkumasijansa oli. Huoneessa oli pikkuinen ikkuna; Kristiina istuutui -arkulle, joka oli sen alla -- hänen ei tehnyt mieli vuoteeseen. - -Hän sai odottaa kauan. Oli jo aivan pimeä ulkona, kun hän kuuli -portaissa askeleita. Erlend koputti ovelle vaippa rystysien ympäri -käärittynä ja Kristiina nousi, aukaisi salvan ja päästi Erlendin -luokseen. - -Kristiina huomasi Erlendin ilostuvan suuresti, kun hän kietoi -käsivartensa tämän kaulaan ja painautui hänen rintaansa vasten. - -"Olen pelännyt, että sinä olisit suuttunut minuun", hän virkkoi. - -"Sinä et saa ajatella, että tämä on synti", hän sitten sanoi illan -kuluessa. "Ei se ole suurikaan synti. Jumalan laki ei ole yhdellainen -kuin maanlaki tässä asiassa --. Gunnulv, veljeni, on kerran selittänyt -sen minulle -- jos mies ja nainen päättävät ottaa toisensa ja pysyä -toisilleen uskollisina, ja sitten makaavat yhdessä, niin he ovat -naimisissa Jumalan edessä ja tekevät suuren synnin, jos rikkovat -yhteytensä. Voin sanoa sinulle sen latinalaisen sanan, joka tarkoittaa -tätä, kun muistan -- olenhan tiennyt sen ennen --" - -Kristiinaa ihmetytti vähän, mikä saattoi olla syynä siihen, että -Erlendin veli oli sanonut noin -- mutta hän karkoitti luotaan -ahdistavan pelon, että se olisi saattanut koskea Erlendiä ja jotakin -toista -- ja koetti löytää lohtua tämän sanoista. - -He istuivat yhdessä arkulla, Erlend piti kättään hänen uumillaan ja -Kristiinalla oli hyvä ja turvallinen olla -- Erlendin luona oli ainoa -paikka, missä hän nyt saattoi tuntea turvallisuutta ja suojaa. - -Erlend puhui paljon ja kiihkeästi -- sitten hän oli taas hiljaa kauan, -ainoastaan hyväillen Kristiinaa. Tietämättään Kristiina poimi hänen -sanoistaan jokaisen pienenkin murenen, joka saattoi tehdä Erlendin -hänen silmissään kauniimmaksi ja rakkaammaksi sekä vähentää hänen -osuuttaan kaikkeen siihen, jonka hän tiesi olevan moitittavaa tämän -elämässä. - -Erlendin isä, Nikulaus-herra, oli ollut niin vanha saadessaan lapsensa, -ettei hänellä ollut ollut kärsivällisyyttä tai kykyä kasvattaa itse -heitä; molemmat pojat olivat kasvaneet herra Baard Petrinpojan -kartanossa Hestnæsissa. Erlendillä ei ollut muita siskoksia kuin -veljensä Gunnulv; tämä oli yhtä vuotta nuorempi ja oli Kristuksenkirkon -pappina. "Häntä rakastan eniten maailmassa, paitsi sinua." - -Kristiina kysyi, oliko Gunnulv Erlendin näköinen, mutta tämä nauroi ja -sanoi heidän olevan hyvin erilaiset niin päältä kuin sisältä. Gunnulv -oli nyt ulkomailla oppia hakemassa -- hän oli ollut poissa jo kolmatta -vuotta, mutta oli kahdesti lähettänyt kotiinsa kirjeen, viimeksi -keväällä, jossa selitti matkustavansa Sankta Genovevasta Pariisista -ja aikovansa Roomaan. "Hän on tuleva iloiseksi palatessaan kotiin ja -löytäessään minut naimisissa", sanoi Erlend. - -Sitten hän puhui suuresta perinnöstä, jonka hän oli saanut vanhempiensa -jälkeen -- Kristiina huomasi, ettei Erlend tiennyt oikein itsekään, -miten asiat olivat. Itse hän tunsi jotakuinkin hyvin isänsä tilankaupat --- Erlend oli alkanut kauppansa toisesta päästä, myynyt ja hajoittanut -ja tuhlannut ja pantannut, pahimmin viime vuosina, jolloin hän oli -tahtonut erota jalkavaimostaan ja toivonut säädyttömän elämänsä ajan -pitkään unhoittuvan ja sukulaistensa leppyvän; hän oli luullut lopuksi -saavansa hoitoonsa puolet Orkdølan lääniä, kuten isänsä ennen häntä. - -"Vaan nyt en kohta ymmärrä lainkaan, niitä tästä tulee", hän sanoi. -"Ehkä joudun viimein tuntureille, kuten Bjørn Gunnarinpoika, ja saan -kantaa selässäni lantasäkkiä, niinkuin orjat ennen, kun ei ollut -hevosta talossa." - -"Herra varjelkoon", sanoi Kristiina nauraen. "Kyllä minun silloin -täytyy tulla sinun luoksesi -- enköhän minä ymmärrä paremmin -talonpoikaiselämää kuin sinä." - -"Et kai sinäkään sentään ole tottunut kantamaan lantasäkkejä", sanoo -toinen yhteen nuottiin. - -"En, mutta minä olen nähnyt miten sitä hajoitetaan -- ja kylvössä minä -olen ollut mukana melkein joka ainoa vuosi. Isälläni on ollut tapana -kyntää itse lähimmät pellot, ja hän antoi minun kylvää ensimmäisen -saran, sen piti tuottaa onnea" -- tuo muisto teki kipeää ja Kristiina -jatkoi nopeasti -- "nainen sinulla täytyy olla, joka leipoo ja panee -oluen ja pesee ainoan paitasi ja lypsää maidon -- sinun täytyy vuokrata -lehmä taikka pari lähimmältä rikkaalta talonpojalta --" - -"Kiitos Jumalan, että kuulen sinun jälleen nauravan vähän", sanoi -Erlend ja nosti hänet syliinsä, pidellen häntä käsivarsillaan kuin -lasta. - -Niinä kuutena yönä, jotka kuluivat ennen Aasmund Bjørgulfinpojan -paluuta, oli Erlend Kristiinan luona joka yö. - -Viimeisenä yönä hän näytti yhtä onnettomalta kuin Kristiina; hän sanoi -moneen kertaan, etteivät he tulisi olemaan erossa ainoatakaan päivää -kauemmin kuin oli välttämätöntä. Viimeksi hän sanoi matalalla äänellä: - -"Jos sattuisi niin pahasti, etten pääsisi Osloon ennenkuin talvella -- -ja sinä tulisit tarvitsemaan ystävän apua -- voit huoleti kääntyä Sira -Jonin puoleen täällä Gerdarudissa, me olemme lapsuusaikaiset ystävät; -ja Munan Baardinpoikaan voit myöskin luottaa arvelematta." - -Kristiina ainoastaan nyökkäsi. Hän ymmärsi tämän puhuvan samasta -asiasta, jota hän oli miettinyt joka ainoa päivä, mutta Erlend ei -puhunut siitä enempää. Silloin Kristiinakin oli hiljaa eikä tahtonut -näyttää, miten hänen sydäntään ahdisti. - -Edellisinä kertoina Erlend oli lähtenyt hänen luotaan yön lähestyessä, -mutta tänä viimeisenä iltana hän pyysi hartaasti, että Kristiina -sallisi hänen nukkua vähän aikaa. Kristiinaa pelotti, mutta Erlend -sanoi huolettomasti: "Ymmärräthän sinä, että jos minut löydettäisiin -täältä sinun pesästäsi, niin kyllä teen selvän asiasta --." Kristiinan -teki itsensä mieli pitää hänet luonaan vielä vähän aikaa, eikä hän -hennonut kieltää. - -Mutta hän pelkäsi heidän nukkuvan liian kauan. Siksi hän istui enimmän -osan yöstä pielusta vasten, torkahti silloin tällöin eikä aina tiennyt, -milloin Erlend oli hyväillyt häntä, tai milloin hän itse vain oli -uneksinut siitä. Hänen toinen kätensä oli Erlendin rinnalla, siinä, -missä hän tunsi tämän sydämen lyövän; kasvot hän oli kääntänyt ikkunaa -kohti, pitääkseen silmällä aamun sarastamista. - -Viimein hänen täytyi herättää tämä. Hän viskasi ylleen joitakin -vaatekappaleita ja meni Erlendin mukana ulos käytävään -- Erlend -kiipesi käsipuun yli sille puolen, joka oli toiseen rakennukseen päin. -Sitten hän katosi nurkan taakse. Kristiina meni sisään ja pujahti -takaisin vuoteeseensa; hän antautui nyt huoliensa valtaan ja itki ensi -kertaa sen jälkeen kuin oli tullut Erlendin omaksi. - - - - -V. - - -Nunnaluostarissa kuluivat päivät entiseen tapaan. Kristiina kulki -makuusalin ja kirkon, kutomatuvan, kirjahallin ja ruokasalin -väliä. Nunnat ja palvelusväki korjasivat satoa vihannestarhasta ja -hedelmäpuista, tuli syksy ja Ristinmessu kulkueineen ja sen jälkeen -Miikalinmessu edeltävine paastoineen. Kristiina ihmetteli -- kukaan ei -tuntunut huomaavan hänessä mitään. Mutta hän olikin aina ollut hyvin -hiljainen vierasten parissa, ja Ingebjørg Filippuksentytär, joka oli -hänen sivutoverinsa päivällä ja yöllä, puheli molempien puolesta. - -Ja niin ei kukaan huomannut, että hän oli kaikkine ajatuksineen -kaukana ympäristöstään. Erlendin jalkavaimo -- se hän nyt oli, -hän sanoi itselleen. Hänestä tuntui kuin hän olisi uneksinut tuon -kaiken -- Marketanmessu-illan, tuon tapauksen ladossa, yöt ylhäällä -Skogin parvessa -- joko hän oli uneksinut sen, tai sitten hän uneksi -nyt. Mutta kerran hän oli heräävä, kerran se oli selvenevä. Hän ei -hetkeäkään ajatellut muuta kuin että hän nyt kantoi Erlendin lasta --. - -Mutta mitä hänelle sitten tapahtuisi, kun tämä kerran tulisi ilmi, sitä -hän ei osannut oikein kuvitella mielessään. Pantaisiinko hänet tyrmään -vai lähetettäisiinkö hänet kotiin --. Hyvin etäällä häämöittivät -isän ja äidin kasvot --. Sitten hän sulki silmänsä, häntä huimasi ja -pani pahasti, hän piiloutui odotettua rajuilmaa ja koetti rohkaista -luontonsa kestämään tuon vaikean ajan, jonka hän uskoi päättyvän siten, -että hänet ikuisiksi ajoiksi sysättäisiin Erlendin syliin -- ainoaan -paikkaan, minkä hän nyt tunsi kodikseen. - -Ja tuossa jännityksessä oli yhtä paljon odotusta kuin pelkoa, suloutta -kuin tuskaa. Hän oli onneton -- mutta tunsi rakkautensa Erlendiin -olevan kuin kasvin, joka oli istutettu hänen sisälleen -- se työnsi -alati uusia ja runsaampia kukkia, onnettomuudentunteesta huolimatta. -Viimeisenä yönä, jolloin Erlend nukkui hänen luonaan, oli Kristiina -tuntenut hivelevän aavistuksen siitä, että häntä odotti tämän -sylissä sellainen riemu ja onni, jota hän ei vielä tuntenut -- ja -hän vapisi muistaessaan sen; hän tunsi kuin kuumia, väkeviä tuoksuja -päivänpaahtamista puutarhoista. Lehtolapsi -- Inga oli syytänyt -hänen silmilleen tuon sanan -- hän otti sen nyt vastaan ja painoi -sydämeensä. Lehtolapsi, se oli sellainen lapsi, joka oli siitetty salaa -metsässä tai niityllä. Hän muisti auringonpaisteen ja kuusien tuoksun -metsäisellä aholla. Jokainen uusi, pulpahtava levottomuuden tunne, -jokainen nopea suonenlyönti ruumiissa ennusti hänen mielestään sikiötä, -muistutti siitä, että hän nyt oli astunut uusille teille -- ja vaikka -ne kävisivät kuinka raskaiksi kulkea ennen perille saapumista, niin oli -hän varma siitä, että ne lopulta johtaisivat Erlendin luokse. - -Hän istui Ingebjørgin ja sisar Astridin välissä ommellen suurta -koruvaatetta, johon oli kirjailtu ritareita ja lintuja ja vehreitä -lehviä. Ja hän ajatteli tätä tehdessään, että pakenisi, kun se aika -oli edessä, ettei asiaa enää käynyt salaaminen. Hän kulkisi maantietä -köyhäläisen puvussa; kultansa ja hopeansa hän kantaisi nyytissä. Hän -ostaisi niillä katon päänsä päälle jostakin syrjäisestä kylästä -- -hän rupeaisi palveluspiiaksi, kantaisi korennolla vettä, hoitaisi -eläimiä läävässä, leipoisi ja pesisi ja saisi kestää toria siitä, ettei -tahtoisi virkkaa kuka lapsen isä oli. Sitten tulisi Erlend ja löytäisi -hänet. - -Toisin ajoin hän kuvitteli, miten tämä tuli liian myöhään. Hän -lepäisi lumivalkeana ja kauniina köyhässä talonpojanvuoteessa. Erlend -ilmestyisi tuvan matalalle ovelle; hänellä olisi yllä avara, musta -viittansa, joka hänellä oli ollut käydessään öillä Kristiinan luona -Skogissa. Vaimo johdattaisi hänet esiin, siihen missä Kristiina lepäsi, -hän vaipuisi polvilleen ja ottaisi Kristiinan kylmenneet kädet omiensa -väliin, ja hänen silmänsä olisivat kuolemansurulliset -- oi siinäkö -sinä lepäät, ainoa iloni --. Surusta kyyryssä hän menisi ulos, vähäinen -lapsensa rintaansa vasten viitan poimujen alla. Kristiina ei tahtonut -kuolla, ei tahtonut Erlendille noin kauheata surua --. Mutta Kristiina -oli niin allapäin, ja silloin teki hyvää ajatella noin --. - -Sitten hänelle äkkiä selvisi vihlaisevan kirkkaasti -- lapsi, se ei -ollut mikään mielen kuvitelma, se oli pääsemätön totuus; hänen täytyi -kerran vastata siitä, mitä oli tehnyt -- ja hänen sydämensä oli -seisahtua kauhusta. - - * * * * * - -Mutta kun oli kulunut aikaa jonkun verran, ymmärsi hän, ettei sentään -ollut niinkään varma, kantoiko hän lasta. Hän ei ymmärtänyt, miten -hän ei iloinnut tästä -- oli kuin hän olisi maannut itkien peiton -alla tähän asti; nyt tuli nousta ylös kylmään huoneeseen. Kului -kuukausi lisää, kului toinen; Kristiina oli nyt selvä asiasta -- -tuosta onnettomuudesta hän oli säästynyt, ja palellen ja sydän tyhjänä -hän tunsi olevansa entistä onnettomampi; hänen mielessään oli pieni -katkeruuden pisara Erlendiä kohtaan. Läheni adventti, eikä Kristiina -ollut kuullut mitään tästä tai tältä; hän ei tiennyt, missä toinen oli. - -Ja silloin hänestä tuntui, ettei hän voinut kauemmin kestää tätä tuskaa -ja tietämättömyyttä -- oli kuin side heidän väliltään olisi katkennut; -nyt häntä toden teossa peloitti -- tälle oli voinut tapahtua jotakin, -niin ettei hän enää koskaan näkisi häntä. Kaikesta siitä, mihin hän -oli ollut sidottu ennen, oli hän eroitettu -- ja side, joka heitä -kahta nyt yhdisti, oli niin kovin hauras. Hän ei tahtonut uskoa, että -Erlend jättäisi hänet -- mutta saattoi tapahtua niin paljon --. Hän ei -ymmärtänyt, miten jaksaisi kestää tämän talvisen epävarmuuden ajan ja -ahdistuksen, joka tuntui päivä päivältä pitemmältä. - -Toisin ajoin hän ajatteli vanhempia ja sisaruksia -- ikävöi heitä, -mutta kuin sellaista, jonka oli kadottanut ijäksi. - -Väliin hän taas kirkossa, ja muutenkin, saattoi tuntea niin polttavaa -kaipausta yhteyteen Jumalan kanssa. Se oli aina ollut osa hänen -elämäänsä; nyt hän oli sen ulkopuolella tunnustamattomine synteineen. - -Hän vakuutti itselleen, että tämä erossaolo kodista ja suvusta ja -kristinuskosta kestäisi vain pienen ajan. Mutta Erlendin tuli taluttaa -hänet takaisin siihen kädestä pitäen. Kun Kristiinan isä olisi -suostunut hänen ja Erlendin rakkauteen, voisi hän mennä isän luokse -kuin ennen; kun Erlend ja hän olisivat naimisissa, voisivat he ripittää -itsensä ja maksaa sakkoja erhetyksestään. - -Hän alkoi etsiä todisteita siitä, etteivät toisetkaan ihmiset olleet -syntiä vailla. Hän alkoi kallistaa korvaansa juoruille ja huomasi -kaikki pienet vähäpätöiset seikat, jotka todistivat, etteivät edes -luostarin sisaret olleet täysin pyhiä ja epämaailmallisia. Nuo olivat -vain joutavia huomioita -- Groa-rouvan johdon alla oli nunnaluostari -maailman silmissä esikuva siitä, mitä hengellisen sisaruskunnan tuli -olla. - -Uutterat hartaudessa, ahkerat, köyhistä ja sairaista huoltapitäväiset -olivat nunnat. Eristystä ei pidetty niin tarkasti, etteivät sisaret -olisi saaneet ottaa vastaan vieraita ja omaisiaan puhetuvassa ja -itsekin käydä kaupungilla näitä tervehtimässä, kun jotakin erityistä -oli tekeillä; mutta yksikään nunna ei ollut tuottanut luostarille -häpeää käytöksellään kaikkina niinä vuosina, jolloin Groa-rouva oli -johtanut heitä. - -Mutta nyt olivat Kristiinan korvat auenneet pienille epäsoinnuille -luostarin muurien sisällä -- toralle ja kateudelle ja turhamaisuudelle. -Paitsi sairashoitoa ei yksikään nunna ollut halukas puuttumaan -karkeisiin askareisiin -- kaikki tahtoivat olla oppineita ja -taidokkaita naisia; toinen pyrki toistaan korkeammalle, ja ne sisaret, -joilla ei ollut mitään hienompia kykyjä, pidättyivät kilpailemasta, -vetelehtivät tunnista toiseen kuin horteessa. - -Groa-rouva itse oli oppinut ja viisas; hän valvoi hengellisten -tytärtensä eloa ja ahkeruutta, mutta puuttui hyvin vähän näiden sielun -asioihin. Hän oli ollut aina hyvä ja ystävällinen Kristiinaa kohtaan -- -näkyi pitävän tästä enemmän kuin toisista luostarineidoista; mutta se -johtui siitä, että Kristiina oli taitava opissa ja töissä, ahkera ja -harvasanainen. Groa-rouva ei milloinkaan odottanut vastausta sisarilta. -Sitävastoin hän mielellään puheli miesten kanssa. Näitä kulki edes -ja takaisin hänen puhetuvassaan -- maalaistalonpoikia ja luostarin -asiamiehiä, saarnaveljiä piispankartanosta, lähettejä Hovedøsta, jonka -kanssa Groa-rouva oli riidassa. Hänellä oli ylenmäärin huolta luostarin -laajoista tiluksista, laskuista, kirkkovaatteiden lähettelystä, -kirjojen vastaanottamisesta jäljennettäviksi ja lähettämisestä -edelleen. Pahansuovinkaan ihminen ei olisi keksinyt Groa-rouvan -käytöksessä mitään sopimatonta. Mutta häntä huvitti puhua asioista, -joista naiset harvoin ovat perillä. - -Priori, joka asui omassa talossaan pohjoispuolella kirkkoa, ei -näyttänyt olevan muuta kuin abbedissan kirjoituspuikko ja ruoska. -Sisar Potentia hoiteli enimpiä sisäasioita; ja hän koetti pitää -talossa samanlaista järjestystä kuin oli nähnyt hienossa saksalaisessa -naisluostarissa, jossa hän oli asunut noviisioloaikansa. Hänen nimensä -oli ennen ollut Sigrid Ragnvaldintytär, mutta hän oli muuttanut nimensä -pukeutuessaan nunnapukuun, sillä sellainen oli yleinen tapa toisissa -maissa; hänestä oli alkuisin sekin, että oppilasneidoilla, jotka olivat -luostarissa vain lyhyemmän aikaa, tuli olla noviisin puku. - -Sisar Cecilia Baardintytär ei ollut samanlainen kuin toiset nunnat. -Hän liikkui hiljaa, alasluoduin silmin, vastasi aina lempeästi ja -nöyrästi, oli kaikkien palvelija, teki mieluimmin karkeimmat työt, -paastosi yli määrän -- niin paljon kuin Groa-rouva salli -- ja vietti -tuntimääriä polvillaan kirkossa iltamessun jälkeen tai meni sinne ennen -aamujumalanpalvelusta. - -Mutta eräänä iltana, kun hän oli ollut koko päivän purolla vaatteiden -pesussa parin sisaren kanssa, hän äkkiä rupesi rajusti itkemään -illallispöydässä. Hän heittäytyi pitkäkseen kivilattialle, ryömi -polvillaan sisarten edessä rintojaan lyöden ja pyysi polttavin poskin -ja kyynelten vuotaessa näiden anteeksiantoa. Hän oli pahin syntinen -kaikista -- ollut kivikova ylpeydestä ikänsä kaiken; ylpeys, eikä -nöyryys tai kiitollisuus Jeesuksen sovituskuolemasta, oli pitänyt häntä -pystyssä silloin kun maailma viekoitteli; hän ei ollut paennut tänne -siksi, että oli rakastanut erään miehen sielua, vaan omaa ylpeyttänsä. -Ylpeydestä hän oli palvellut sisariaan, turhamaisuudesta hän oli -tyytynyt juomaan vettä ja itsekylläisyydestä purrut paljasta leipää, -sisarten juodessa olutta ja levittäessä voita leipäviipaleilleen. - -Kaikesta tästä Kristiina ymmärsi vain sen, ettei edes sisar Cecilia -Baardintytär ollut sydämeltään tosihurskas. Sytyttämätön talikynttilä, -joka on lojunut ylisillä ja mustunut noesta ja hämähäkin verkoista -- -sellaiseen hän itseään vertasi rakkaudettomassa puhtaudessaan. - -Groa-rouva meni itse nostamaan maasta tuon nuoren naisen. Hän sanoi -ankarasti, että sisar Cecilia saisi tämän järjestyksenrikkomuksen -tähden siirtyä nunnien yhteisestä makuusalista abbedissan omaan sänkyyn, -sekä jäädä sinne siksi kuin hän paranisi kuumeestaan. - -"Ja sitten sinun, sisar Cecilia, tulee istua kahdeksan päivää minun -paikallani pöydän päässä ja me tulemme kysymään sinulta neuvoa -hengellisissä asioissa ja osoittamaan sinulle sellaista kunniaa -jumalallisen elämäsi tähden, että tulet kylläiseksi syntisten ihmisten -kiitoksesta. Sitten voit tuomita, onko se noin suuren ahkeroimisen -arvoinen ja valita, tahdotko elää sääntöjen jälkeen niinkuin me muut, -vai noudattaa harjoituksia, joita kukaan ei sinulta vaadi. Silloin voit -myös harkita, tahdotko tehdä rakkaudesta Jumalaan -- että tämä katsoisi -armollisesti puoleesi -- kaikki ne teot, jotka sinä nyt sanot tehneesi -siksi, että saisit kunniaa meiltä." - -Siihen se jäi. Sisar Cecilia nukkui abbedissan huoneessa neljätoista -päivää, hän oli kovassa kuumeessa ja Groa-rouva hoiti häntä itse. Kun -hän pääsi taas jalkeille, täytyi hänen istua kahdeksan päivää abbedissan -paikalla kunniasijalla, niin kirkossa kuin kotona, ja kaikki palvelivat -häntä -- hän itki koko kurituksensa ajan. Jälkeenpäin hän oli paljon -lempeämpi ja iloisempi. Hän eli edelleen melkein entiseen tapaan, mutta -punastui kuin morsian kun joku katsoi häneen, joko hän oli lakaisemassa -lattiaa tai menossa yksin kirkkoon. - - * * * * * - -Sisar Cecilian tapaus herätti kuitenkin Kristiinassa voimakkaan -rauhan ja sovinnonkaipauksen siihen kaikkeen, josta hän oli -tuntenut joutuneensa eroon. Hän ajatteli veli Edviniä, ja eräänä -päivänä hän rohkaisi mielensä ja pyysi Groa-rouvalta lupaa lähteä -paljasjalkaveljesten luostariin tervehtimään erästä tuttavaa siellä. -Hän huomasi, ettei Groa-rouva pitänyt tästä -- minoriittiveljesten ja -muiden hiippakunnan luostarien välit eivät olleet parhaimmat. Eikä -abbedissa suinkaan käynyt leppeämmäksi kuullessaan, kuka Kristiinan -ystävä oli. Hän sanoi, että tuo veli Edvin oli epäluotettava -uskonveli -- kuljeksi aina ympäri maata ja tahtoi oleilla vieraissa -hiippakunnissa. Kansa piti häntä monin paikoin pyhänä miehenä, mutta -tämä ei näyttänyt ymmärtävän, että fransiskolaismunkin ensimmäinen -velvollisuus oli kuuliaisuus ylempiä kohtaan. Hän oli jakanut -synninpäästöjä henkipatoille kirkon- ja maankirouksessa oleville, -kastanut heidän lapsiaan ja laulanut nämä hautaan lupaa kysymättä -- -mutta hänen syntinsä saattoi johtua yhtä paljon ymmärtämättömyydestä -kuin uhmasta ja hän oli kantanut kärsivällisyydellä rangaistukset, -jotka hänelle oli pantu noiden rikkomusten tähden. Jo senkin tähden -hänelle annettiin anteeksi enemmän, että hän oli niin taitava -ammatissaan -- vaikka sitäkin harjoittaessaan hän oli riitaantunut -ihmisten kanssa; piispan kuvamestari Bergenissä ei sietänyt häntä -lähimailla. - -Kristiina uskalsi kysyä, mistä tuo vierasniminen munkki oli tullut. -Groa-rouva oli puhelutuulella; hän kertoi, että tämä oli syntynyt -Oslossa, mutta hänen isänsä oli ollut englantilainen, nimeltä -Rikard Peltiseppä, joka oli nainut talonpojantyttären Skogheimin -läänistä ja jäänyt asumaan kaupunkiin -- Edvinin kaksi veljeä olivat -arvossapidettyjä aseseppiä Oslossa. Mutta vanhin tämän peltisepän -pojista oli ollut epävakainen olio ikänsä kaiken. Luostarielämään -hänellä oli tosin ollut kutsumus lapsuudesta asti; hän oli liittynyt -Hovedøenin karmasiiniveljeksiin heti täytettyään määrätyn ijän. Nämä -lähettivät hänet Ranskaan erääseen luostariin kouluutettavaksi -- hän -oli hyvin lahjakas; sieltä käsin hän oli hommannut itselleen eron -cistercienssimunkkien veljeskunnasta ja liittynyt minoriitteihin. -Ja veljien alkaessa rakentaa itselleen kirkkoa vastoin piispan -nimenomaista käskyä, oli veli Edvin ollut pahimpia ja yltiöpäisimpiä -pukareita -- hän oli lyönyt erään piispan lähettämän miehen, joka oli -tullut sinne pysähdyttämään töitä, puolikuoliaaksi vasaralla. - --- Pitkään aikaan ei kukaan ollut puhunut Kristiinalle noin paljoa -yhdellä kertaa, ja kun Groa-rouva sitten sanoi, että nyt hän saattoi -mennä, kumartui nuori oppilas syvään ja suuteli abbedissan kättä -kunnioittavasti ja hartaasti; kyyneleet tulvahtivat samassa esiin. -Mutta Groa-rouva, joka näki hänen itkevän, luuli hänen itkevän surusta --- ja sanoi silloin, että ehkä Kristiina nyt sentään voisi joskus -päästä veli Edviniä tapaamaan, kunhan tässä nähtäisiin. - -Oli kulunut muutama päivä, kun hänelle ilmoitettiin, että luostarista -lähti miehiä asialle kuninkaan kartanoon ja että nämä saattaisivat -hänet paljasjalkaveljesten luostariin mäelle. - -Veli Edvin oli kotona. Kristiina ei ollut luullut voivansa ilostua niin -suuresti kenenkään toisen paitsi Erlendin tapaamisesta kuin hän nyt -ilostui nähdessään veli Edvinin. Tuo vanha mies istui sivellen hänen -kättään heidän puhuessaan yhdessä -- ja kiitteli Kristiinaa siitä, -että tämä oli tullut. Hän ei ollut käynyt sillä kolkalla maata, missä -Kristiinan koti oli, sen jälkeen kuin hän oli nukkunut Jørundgaardissa, -mutta oli kuullut Kristiinan naittamisaikeista ja toivotti tälle -onnea. Silloin Kristiina pyysi, että veli Edvin lähtisi hänen kanssaan -kirkkoon. - -Heidän täytyi lähteä ulos luostarista ja kiertää kirkkoon -pää-sisäänkäytävän kautta; veli Edvin ei uskaltanut viedä häntä -sisäteitse sinne. Hän oli yleensä arastelevan näköinen, ikäänkuin olisi -pelännyt tehdä minkäänlaista haittaa. Hän näytti Kristiinan mielestä -kovasti vanhentuneelta. - -Ja kun Kristiina oli asettanut uhrinsa alttarille sen pappismunkin -eteen, joka oli kirkossa, ja tämän jälkeen pyysi saada ripittää itsensä -Edvinille, säikähti tämä kovasti. Sitä hän ei tohtinut tehdä, häntä oli -ankarasti kielletty toimittamasta rippiä. - -"Sinä olet ehkä kuullutkin siitä", hän sanoi, "asia oli sellainen, -etten minä hennonnut kieltää noilta köyhiltä raukoilta lahjoja, jotka -Jumala on minulle suonut ilman omaa ansiotani. Mutta minun olisi -pitänyt kehoittaa heitä etsimään sovitusta oikeasta paikasta -- niin, -niin --. Mutta sinä, Kristiina, sinähän olet velvollinen tunnustamaan -syntisi teidän priorillenne." - -"Tämä on sellainen asia, jota en saata tunnustaa luostarin priorille", -sanoi Kristiina. - -"Luuletko, että sinulla olisi hyötyä siitä, että ripittäisit minulle -sellaista, jonka tahdot salata oikealta rippi-isältäsi", sanoi munkki -ankarammin. - -"Ellet sinä voi ottaa vastaan rippiäni", sanoi Kristiina "niin voit -kai antaa minun puhua kanssasi ja kysyä neuvoasi asiassa, joka painaa -tuntoani." - -Munkki katseli ympärilleen. Kirkko oli tällä hetkellä tyhjä. Silloin -hän kävi istumaan eräälle nurkassa olevalle arkulle: "sinun tulee -muistaa, etten minä voi antaa synninpäästöä, mutta tahdon koettaa -neuvoa sinua ja olen vaikeneva yhtä tarkoin kuin jos olisit sanonut -asiasi minulle ripissä." - -Kristiina nousi seisomaan hänen eteensä ja lausui: - -"Asiani olisi, etten voi mennä Simon Darrelle vaimoksi." - -"Tiedät, etten minä voi neuvoa sinua tässä asiassa toisin kuin oma -priorisi neuvoisi", sanoi veli Edvin. "Tottelemattomilta lapsilta -Jumala kieltää onnen, ja sinun isäsi on katsonut parastasi, ymmärräthän -sen." - -"En tiedä, mikä neuvosi on oleva, kun olet kuullut minut loppuun", -vastasi Kristiina. "Niin on asia nyt, että Simon on liian hyvä -kaluamaan vartta, josta toinen mies on katkaissut kukan." - -Hän katsoi munkkia suoraan silmiin. Mutta kohdatessaan hänen katseensa -ja nähdessään, miten nuo kuivettuneet, ryppyiset, iäkkäät kasvot -muuttuivat, hänet valtasi suru ja kauhistus -- oli kuin hänessä -itsessään olisi murtunut jotain, kyyneleet syöksähtivät esiin ja hän -tahtoi viskautua maahan. Mutta Edvin esti hänet kiihkeästi siitä. - -"Ei, ei, istu minun viereeni tähän arkulle -- minä en voi ripittää -sinua --" hän siirtyi sivuun ja teki tilaa Kristiinalle. - -"Muistatko sen aamun, Kristiina, jolloin näin sinut ensi kerran Hamarin -kirkon portaissa --. Kuulin kerran ulkomailla ollessani munkista, joka -ei voinut uskoa, että Jumala rakastaa meitä kaikkia kurjia syntisiä. --- Silloin tuli enkeli hänen luokseen, kosketti hänen silmiään, ja hän -näki meren pohjalla kiven, ja sen kiven alla asui sokea, valkoinen, -alaston eläin, ja hän katsoi sitä niin kauan, että se kävi hänelle -rakkaaksi, siksi että se oli niin pieni ja avuton. Ja nähdessäni sinun -silloin istuvan niin pienenä ja avutonna tuon suuren kivikirkon sisässä -minä ajattelin, että oli luonnollista, että Jumala rakasti sellaisia -kuin sinä; olit niin kaunis ja puhdas, ja kuitenkin tarvitsit apua. Ja -minusta tuntui kuin olisin nähnyt koko kirkon kaikkineen ja sinut sen -sisällä, Jumalan kämmeneltä --" - -Kristiina sanoi hiljaa: - -"Olemme liittyneet toisiimme pyhällä valalla -- ja minä olen kuullut, -että tuollainen yhteispäätös pyhittää liittomme Jumalan edessä yhtä -hyvin kuin jos vanhempamme olisivat antaneet meidät toisillemme." - -Mutta munkki vastasi huolestuneena: - -"Huomaan, Kristiina, että joku, joka ei tunne asiaa perinpohjin, on -puhunut teille kanoonisesta oikeudesta. Sinä et ollut oikeutettu -vannomaan itseäsi tuolle miehelle tekemättä syntiä vanhempiasi vastaan; -Jumala on asettanut heidät ylitsesi, ennenkuin tapasit hänet. Ja -eikö se ole suru ja häpeä hänenkin sukulaisilleen, jos nämä saavat -kuulla hänen houkutelleen itselleen sellaisen miehen tyttären, joka -on kantanut kilpensä kunnialla ikänsä kaiken... olit jo kihlattukin. -Huomaan sinun ajattelevan, ettet ole niin kovin pahasti rikkonut --- mutta et uskalla tunnustaa tätä omalle papillesi. Ja jos luulet -olevasi naimisissa tuon miehen kanssa, miksi siis et ole pukenut yllesi -aivinahuntua, vaan kuljet edelleen hajalla hiuksin nuorten tyttöjen -parissa, joiden kanssa sinulla ei ole enää paljoakaan yhteistä -- sillä -varmaankin sinun ajatuksesi liikkuvat tätä nykyä toisissa asioissa kuin -heidän?" - -"En tiedä heidän ajatuksiaan", vastasi Kristiina väsyneesti. "On totta, -että kaikki minun ajatukseni liikkuvat miehessä, jota ikävöin. Ellen -ajattelisi isää ja äitiä, sitoisin tukkani sykerölle vielä tänä päivänä --- enkä välittäisi, vaikka saisin jalkavaimon nimen, kunhan joutuisin -hänen nimiinsä." - -"Tiedätkö aikooko tuo mies toimia siten sinua kohtaan, että kerran voit -joutua hänen nimiinsä kunnialla", tiedusti veli Edvin. - -Silloin Kristiina kertoi kaiken, mitä oli tapahtunut hänen ja Erlend -Nikulauksenpojan välillä. Ja puhuessaan hän ei näyttänyt hetkeäkään -epäilleen asian onnellista loppua. - -"Etkö sinä ymmärrä, veli Edvin", hän jatkoi, "ettemme mahtaneet -sille mitään. Totta totisesti, jos kohtaisin hänet kirkon edustalla -lähdettyäni sinun luotasi, seuraisin häntä, jos hän pyytäisi minua. -- -Ymmärräthän minun nyt tietävän, että maailmassa on muitakin ihmisiä, -jotka ovat tehneet syntiä, kuin me --. Silloin kun olin kotona, en -voinut ymmärtää, että mikään voisi saada sellaisen vallan ihmisen yli, -että tämä saattaisi unohtaa synnin pelon, mutta nyt olen nähnyt, että -ellei ihminen saata sovittaa sitä, mitä hän rikkoo halussa tai vihassa, -on taivas jäävä tyhjäksi. -- Itsestäsikin kerrotaan, että olet lyönyt -vihassa erästä miestä --" - -"Se on totta", vastasi munkki, "ja saan kiittää ainoastaan Jumalan -armoa siitä, ettei minun tarvitse kantaa murhaajan nimeä. Siitä -on kauan -- olin nuorukainen silloin enkä jaksanut sietää sitä -vääryyttä, jota piispa tahtoi harjoittaa meitä köyhiä veljiä kohtaan. -Haakon-kuningas -- hän oli herttua siihen aikaan -- oli antanut paikan -kirkollemme, mutta olimme niin köyhät, että meidän täytyi omin käsin -rakentaa kirkkomme -- muutamien työmiesten avulla, jotka auttoivat -meitä enemmän taivaasta tulevan palkan laskuun kuin sen, mitä me voimme -heille maksaa. Ehkä se oli ylpeyttä, että me kerjäläismunkit tahdoimme -rakentaa kirkkomme niin kauniiksi -- mutta me olimme niin iloiset kuin -lapset leikkipaikallansa ja veisasimme ylistysvirsiä kalkuttaessamme ja -muuratessamme ja aherrellessamme. Veli Ranulv, Jumala siunatkoon häntä, -oli rakennusmestarimme, hän oli taitava valumestari, ja oli saanut -monet tietonsa ja taitonsa suoraan Jumalan kädestä. Minä harjoitin -kivenhakkausta siihen aikaan, olin saanut valmiiksi kuvataulun Pyhästä -Klarasta, jonka enkelit veivät Pyhän Fransiskuksen kirkkoon joulumessua -kuulemaan -- se oli kaunis, iloitsimme siitä kaikki -- silloin nuo -paholaisen konnat hajoittivat muurimme, ja kiviä putosi alas ja minun -kuvani särkyivät -- ja minä huimasin yhtä vasaralla, en mahtanut sille -mitään --" - -"Niin, sinä hymyilet nyt, Kristiina. Mutta etkö ymmärrä, että sinun -laitasi on huono, kun tahdot mieluummin puolustautua toisten ihmisten -virheillä kuin kuulla hurskaiden vaelluksesta, sellaisten, jotka -voisivat olla sinulle esikuvaksi --?" - -"Ei ole helppo neuvoa sinua", hän sanoi vielä Kristiinan tehdessä -lähtöä. "Sillä jos tekisit niin kuin oikeus vaatii, tuottaisit surua -vanhemmillesi ja häpeää koko suvullesi. Mutta koeta saada puretuksi -Simon Andreksenpojalle annettu sana -- odota kärsivällisesti osaa, -jonka Jumala on määrännyt sinulle, harjoita katumusta parhaan kykysi -mukaan -- äläkä anna tuon Erlendin houkutella itseäsi uudelleen -syntiin, vaan pyydä tätä hartaasti sopimaan sukusi ja Jumalan kanssa --." - -"Synninpäästöä en voi antaa", sanoi veli Edvin heidän erotessaan. -"Mutta rukoilla tahdon koko sielustani --" - -Sitten hän laski vanhat, kuihtuneet sormensa Kristiinan otsalle ja -rukoili siunauksen ja rauhan rukouksen hänen suojakseen erotessa. - - - - -VI. - - -Jälkeenpäin ei Kristiina muistanut lähimainkaan kaikkea mitä veli Edvin -oli hänelle sanonut. Mutta hän lähti tämän luota mielessä ihmeellinen -kirkkaus ja rauha. - -Hän oli aikaisemmin taistellut epäselvää, salaista pelkoa vastaan ja -koettanut uskotella itselleen, ettei hän ollut tehnyt kovin pahaa -syntiä. Nyt hän käsitti Edvinin osoittaneen selvästi, että kyllä se -oli ollut synti; semmoinen ja semmoinen oli hänen syntinsä ja hänen -täytyi ottaa se kannettavakseen ja koettaa kantaa se kärsivällisesti -ja kauniisti. Hän koetti ajatella Erlendiä ilman kärsimättömyyttä -- -vaikkei tämä antanut itsestään mitään tietoa ja vaikka Kristiinan -täytyi jäädä vaille tämän hyväilyjä. Hänen täytyi olla vaan edelleenkin -uskollinen ja ajatella häntä lempeydellä. Kristiina ajatteli -vanhempiaan ja päätti korvata heille kaiken heidän rakkautensa, kun -nämä ensin olivat voittaneet surun, jonka hän oli tuottava heille -rikkoessaan välit Dyfrin-suvun kanssa. Ja melkein eniten kaikesta -hän ajatteli niitä veli Edvinin sanoja, ettei hänen tullut etsiä -puolustusta toisten virheistä; hän tunsi tulevansa nöyräksi ja hyväksi -ja huomasi pian, miten helppo hänen oli saavuttaa ihmisten ystävyys. -Silloin hän paikalla ajatteli tyyntyen, ettei ollut sentään kovin -vaikea tulla toimeen ihmisten kanssa -- ja sitten hänestä tuntui, ettei -hänen ja Erlendin asiakaan kukaties ollut niin mahdoton perillesaattaa. - -Siihen päivään asti, jolloin hän oli antanut sanansa Erlendille, oli -hän koettanut aina tehdä sitä, mikä oli hyvää ja oikein -- mutta -hän oli tehnyt kaiken toisten sanalla. Nyt hän tunsi varttuneensa -neidosta naiseksi. Se merkitsi enemmän kuin ne kuumat, salaiset -rakkaudenosoitukset, joita hän oli ottanut vastaan ja antanut; eikä -se ollut sitäkään ainoastaan, että hän oli siirtynyt isänsä vallan -alta Erlendin tahdon alle. Edvin oli laskenut hänen kannettavakseen -sen taakan, että hänen nyt oli itse vastattava elämästään ja myöskin -Erlendin elämästä. Ja hän otti kantaakseen sen kauniisti ja nurkumatta. -Näin hän sitten liikkui nunnien parissa joulupyhät; palveluksen ja -ilon ja rauhan henki sai hänet tosin tuntemaan vajavaisuutensa, mutta -hän lohduttautui sillä, että pian oli tuleva aika, jolloin hän oli -näyttävä, mihin pystyi. - - * * * * * - -Mutta toisena uudenvuoden päivänä tuli herra Anders Darre odottamatta -vaimoineen ja lapsineen luostariin. Nämä tahtoivat viettää loput -joulusta ystävien ja sukulaisten luona kaupungissa ja ilmoittivat nyt -tahtovansa ottaa Kristiinan luokseen majapaikkaan muutamaksi päiväksi. - -"Ajattelin, rakas tyttäreni", sanoi Angerd-rouva, "että mielelläsi -näkisit jo muita ihmisiä." - - * * * * * - -Dyfrinin väki asui kauniissa talossa lähellä piispan linnaa -- sen -omistivat Andres-herran sisarenlapset. Siellä oli iso tupa, jossa -palvelusväki nukkui, ja komea yliskamari, jossa oli muurattu uuni ja -kolme hyvää vuodetta; yhdessä nukkuivat Andres-herra ja Angerd-rouva -nuorimman poikansa Gudmundin kera, joka oli vielä lapsi, toisessa -nukkui Kristiina ja heidän kaksi tytärtään, Astrid ja Sigrid, ja -kolmannessa Simon sekä tämän vanhempi veli Gyrd Andreksenpoika. - -Kaikki Andres-herran lapset olivat kauniita, vähimmin Simon, mutta -häntäkin pidettiin sentään näökkäänä. Ja Kristiina huomasi nyt vielä -paremmin kuin ennen, käydessään Dyfrinillä edellisenä vuonna, että -sekä vanhemmat että tämän neljä sisarusta kuuntelivat kaikessa Simonin -mieltä ja tekivät kuten tämä toivoi. Kaikki perheen jäsenet rakastivat -toisiaan sydämellisesti, mutta soivat yksimielisesti Simonille ensi -sijan kaikessa. - -Nämä ihmiset elivät nyt ilossa ja huminassa, kävivät joka päivä -kirkoissa uhraamassa, kyläilivät kaupungilla ja istuivat yhdessä -iltaa, jolloin nuoret saivat leikkiä ja tanssia. Kaikki osoittivat -Kristiinalle mitä suurinta ystävällisyyttä, eikä kukaan tuntunut -huomaavan, miten alakuloinen hän oli. - -Illalla kun kynttilä oli sammutettu ylisillä ja kaikki olivat -asettuneet vuoteisiinsa, nousi Simon sijaltaan ja tuli neitojen -sängyn luokse. Hän istui sitten hetkiseksi vuoteen laitapuulle; hän -puhui enimmäkseen sisarilleen, mutta vei salaa pimeässä kätensä -Kristiinan povelle ja antoi sen jäädä siihen -- ja Kristiina hikoili -vastenmielisyydestä. - -Nyt kun hänen tuntonsa sellaista kohtaan oli paljon terävämpi entistä, -ymmärsi hän senkin, että oli monta seikkaa, joita ilmaistakseen Simon -oli liian ylpeä ja kaino, huomattuaan, ettei Kristiina halunnut -antautua sellaiseen. Ja hän tunsi kummallista katkeraa vihaa Simonia -kohtaan siksi, että tämä ikäänkuin tahtoi tekeytyä paremmaksi mieheksi -kuin se, joka oli ottanut hänet -- vaikka hän tiesi, ettei Simon -arvannut edes toisen olemassaoloa. - -Mutta eräänä iltana heidän oltuaan tanssimassa toisessa talossa -jäivätkin Astrid ja Sigrid sinne yöksi nukkuakseen yhdessä -leikkikumppaninsa kanssa. Kun Dyfrinin väki yöllä oli asettunut lepoon -ylisillään, tuli Simon Kristiinan vuoteen luo ja kapusi siihen; hän -kävi pitkäkseen taljalle. - -Kristiina veti taljan korviinsa ja painoi käsivarret lujasti ristiin -yli rintansa. Vähän ajan kuluttua Simon tahtoi työntää kätensä -Kristiinan poveen. Kristiina tunsi hänen hihansa silkkiompeleen, josta -hän ymmärsi, ettei tämä ollut riisunut päältään. - -"Sinä olet yhtä kaino pimeässä kuin päivällä, Kristiina", sanoi -Simon naurahtaen. "Toisen kätesi voit kai sentään antaa minun -pideltäväkseni?" hän kysyi, ja Kristiina työnsi hänelle sormensa nenät. - -"Eikö meillä mielestäsi voisi olla jotain puhelemista, kun nyt on -sattunut näin, että voimme olla yksin pienen hetken", hän virkkoi, -ja silloin Kristiina ajatteli, että nyt hänen oli puhuttava. Ja hän -vastasi "kyllä". Mutta sitten hän ei saanut puhutuksi sanaakaan. - -"Saanko minä tulla taljan alle", pyysi Simon taas. "Täällä on kylmä --." -Ja hän pujahti taljain ja villaisen vaatteen väliin, joka Kristiinalla -oli lähinnä itseään. Simon kiersi käsivartensa hänen päänalusensa -ympäri, mutta teki sen siten, ettei hän koskettanut Kristiinaa. Näin he -makasivat hetken aikaa. - -"Sinä et ole mikään helppo kosittava", sanoi Simon vähän ajan kuluttua -ja nauroi iloisesti. "Minä lupaan sinulle, etten edes suutele sinua, -jos se on vasten mieltäsi. Mutta kai sinä sentään uskallat puhua -minulle?" - -Kristiina kostutti huulensa kielensä kärjellä, mutta oli sittenkin -vaiti. - -"Luulenpa sinun vapisevan", ryhtyi Simon taas puhumaan. "Eihän asia -vain liene niin, että sinulla on jotakin minua vastaan, Kristiina?" - -Kristiina ei katsonut voivansa valhetella Simonille ja hän vastasi -"ei", mutta ei mitään muuta. - -Simon makasi vielä vähän aikaa; hän yritti saada puhetta käyntiin. -Mutta viimein hän taas nauroi ja lausui: - -"Sinä taidat tarkoittaa, että minä saan tyytyä siihen, ettei sinulla -ole mitään minua vastaan -- tänä iltana -- ja olla iloinen siitäkin. -Kylläpä olet ylpeä -- saat sittenkin antaa suukon, sitten en kiusaa -sinua kauemmin enää --" - -Hän otti suukon, nousi istualleen ja laski jalkansa lattialle. -Kristiina ajatteli, että nyt hänen täytyi sanoa mitä oli sanottava -- -mutta silloin Simon jo oli poissa vuoteensa luona ja Kristiina kuuli -hänen riisuutuvan. - -Toisena päivänä ei Angerd-rouva ollut yhtä ystävällinen Kristiinalle -kuin tavallisesti. Tämä ymmärsi rouvan kuulleen jotain yöllä ja -tuumivan, ettei morsian ollut suonut hänen pojalleen sitä suopeutta -kuin hänen olisi äidin mielestä pitänyt. - -Iltapuoleen jutteli Simon aikovansa vaihtaa itselleen hevosen eräältä -ystävältään. Hän kysyi tahtoiko Kristiina lähteä mukaan katsomaan sitä. -Kristiina sanoi tahtovansa ja he lähtivät yhdessä kaupungille. Ilma -oli raikas ja kaunis. Yöllä oli satanut vähän lunta, ja pakasti sen -verran, että lumi narisi heidän jalkojensa alla. Kristiinasta tuntui -hyvältä päästä ulos pakkaseen kävelemään, ja kun Simon oli tuonut ulos -aikomansa hevosen, puheli hän varsin vilkkaasti tämän kanssa siitä; hän -ymmärsi hiukan hevosasioita, kun hän aina oli ollut niin paljon isänsä -kanssa. Tämä oli todellakin komea eläin -- hiirenkarvainen ori, jolla -oli musta raita pitkin selkää ja pystyharja; se oli kaunisrakenteinen -ja eloisa, mutta pienenlainen ja hintelä. - -"Ei se jaksa kantaa kauan täysivaruksista miestä", tuumi Kristiina. - -"En minä ole sitä siihen aikonutkaan", virkkoi Simon. Hän vei sen ulos -rakennusten taa, juoksutti ja kävelytti sitä, ratsasti sen selässä -ja tahtoi Kristiinaakin koettamaan. Näin heiltä meni hyväsesti aikaa -ulkona päivänpaisteisella kedolla. - -Viimein Kristiinan syöttäessä sille kädestään leipää ja Simonin -nojatessa sen kylkeen käsi hevosen kaulalla tämä äkkiä virkkaa: - -"Minusta näyttää siltä kuin sinun ja äitini välillä olisi jotakin -kaunaa." - -"En minä ole kantanut kaunaa äidillesi", sanoo Kristiina, "mutta -minulla ei ole mitään puhuttavaa Angerd-rouvalle." - -"Sinulla ei näytä olevan mitään puhuttavaa minullekaan", lausuu Simon. -"En tahdo tunkeutua lähellesi, Kristiina, ennenkuin se aika tulee -- -mutta tästä ei kuitenkaan tule mitään, etten minä saa koskaan puhua -kanssasi." - -"Minä en ole koskaan ollut joutuisa suustani", sanoi Kristiina, "tiedän -sen itse, enkä luule, että sinusta olisi kovin suuri tappio, jos meistä -ei tulisikaan paria." - -"Tiedät kyllä, mitä minä siitä asiasta ajattelen", vastaa Simon katsoen -Kristiinaan. - -Kristiinan posket sävähtivät punaisiksi. Ja hän huomasi äkkiä, ettei -hänestä tuntunut Simon Darren kosintakaan epämieluiselta. Sitten tämä -virkkoi tuokion kuluttua: - -"Arne Gyrdinpoikaako sinä yhä muistat, Kristiina?" Kristiina tuijotti -häneen; Simon katsoi häneen yhä ja hänen äänensä oli lempeä ja hellä, -kun hän sanoi: "En moiti sinua siitä -- tehän olitte kasvaneet -yhdessä kuin sisarukset, eikä vielä ole kulunut vuosi umpeen hänen -kuolemastaan. Mutta voit luottaa siihen, että minä tahdon parastasi --." - -Kristiina oli käynyt lumivalkeaksi kasvoiltaan. Kumpikaan heistä ei -puhunut mitään heidän astellessaan kaupungin läpi hämärissä. Kadun -päässä, sinivihreää taivasta vasten, näkyi uuden kuun sirppi, loistava -tähti sakaroiden välissä. - -Vuosi, ajatteli Kristiina, eikä hän muistanut milloin hän oli uhrannut -tälle yhtään ajatusta. Häntä peloitti -- ehkä hän oli kevytjalkainen, -huono nainen -- vuosi siitä, kun hän oli nähnyt Arnen paareilla -Finsbrekkenin ylistuvassa, vuosi siitä, jolloin hän oli luullut, ettei -hän enää milloinkaan ollut tuleva iloiseksi -- hän vaikeroi mielessään -oman sydämensä epävakaisuutta ja kaiken katoavaisuutta. Erlend, Erlend --- saattoikohan tämä unohtaa hänet ja kuitenkin hänestä olisi ollut -vielä kauheampaa, jos hän itse olisi voinut unohtaa Erlendin. - - * * * * * - -Andres-herra lähti perheineen suuriin joulupitoihin kuninkaan -kartanoon. Kristiina sai nähdä kaiken hovissa olevan loiston -- he -kävivät siinäkin huoneessa, missä Haakon-kuningas istui rouva Isabel -Brucen, Eirik-kuninkaan lesken rinnalla. Andres-herra astui tervehtimään -kuningatarta, mutta hänen lapsensa ja Kristiina jäivät syrjemmälle. -Kristiina muisteli kaikkea, mitä Aashild-rouva oli kertonut; hän -muisti, että kuningas oli Erlendin likeinen sukulainen, heidän -isoäitinsä olivat olleet sisarukset -- ja hän oli Erlendin jalkavaimo, -hänellä ei ollut mitään oikeutta seisoa tässä, kaikkein vähimmin näiden -hyvien kunnon ihmisten, ritari Andreksen lasten parissa. - -Silloin hän yhtäkkiä näki Erlend Nikulauksenpojan -- tämä oli astunut -kuningatar Isabelin eteen, hän seisoi pää kumarassa ja käsi rinnalla -kuningattaren sanoessa jonkun sanan hänelle; hänellä oli ruskea -silkkipukunsa, sama, joka hänellä oli ollut talonpoikain juhlassa. -Kristiina astui Andres-herran tyttärien selän taa. - -Kun Angerd-rouva pitkän ajan kuluttua vei kolme tytärtänsä -kuningattaren eteen, ei Kristiina nähnyt Erlendiä missään, mutta hän ei -myöskään uskaltanut nostaa silmiänsä maasta. Kristiina mietti, mahtoiko -Erlend seisoa jossakin lähistöllä, hän oli tuntevinaan tämän katseen --- mutta hänestä tuntui myöskin siltä kuin kaikki olisivat katsoneet -häntä ja niinkuin näiden olisi pitänyt nähdä, että hän seisoi tässä -valhettelijana, kultavanne otsalla ja hajalla hiuksin. - - * * * * * - -Erlendiä ei näkynyt siinä salissa, missä nuoria kestittiin ja missä -sitten tanssittiin, kun pöydät oli viety pois. Kristiinan täytyi -tanssia Simonin rinnalla sinä iltana. - -Toisella pitkällä seinällä seisoi kiintonainen pöytä, jonne kuninkaan -palvelijat kantoivat olutta ja simaa ynnä viiniä läpi yön. Kerran -Simonin vetäessä hänet sinne ja juodessa hänen kanssaan näki Kristiina, -että Erlend seisoi aivan hänen vieressään, toisella puolella. Tämä -katsoi häntä, ja Kristiinan käsi vapisi hänen ottaessaan pikarin -Simonin kädestä ja viedessään sen huulilleen. Erlend puhui kiivaasti -kuiskuttaen herralle, joka oli hänen kanssaan -- tämä oli iso, -muhkeahko, vanhanpuoleinen mies, joka pudisti vastahakoisesti päätään -ja oli vihaisen näköinen. Heti tämän jälkeen vei Simon Kristiinan -takaisin tanssiin. - -Hän ei tiennyt miten kauan tätä tanssia kesti laulussa ei ollut -toista päätä, ja jokainen hetki oli pitkä ja tuskallinen ikävästä ja -odotuksesta. Viimeinkin se loppui ja Simon vei Kristiinan jälleen -juomapöydän luo. Muuan Simonin ystävä tuli heidän luokseen, ryhtyi -puheisiin Simonin kanssa ja vei hänet muassaan muutaman askeleen päähän -eräiden nuorten miesten joukkoon. Silloin seisoi Erlend Kristiinan -edessä. - -"Minulla olisi niin paljon puhuttavaa sinulle", hän kuiskasi, "en tiedä -mistä alottaisin -- Jeesus varjele, etkö voi hyvin, Kristiina?" kysyi -hän nopeasti, kun huomasi Kristiinan käyvän liidunkarvaiseksi. - -Tämä ei nähnyt häntä selvään; oli kuin heidän kasvojensa välissä olisi -vilissyt vettä. Erlend otti pikarin pöydältä, maistoi siitä ja ojensi -Kristiinalle. Kristiinasta tuntui kuin se olisi painanut hirveästi -tai kuin hänen kätensä olisi lyöty poikki hartioista; hän ei saanut -nostetuksi sitä ylös. - -"Niinkö on asia, että tahdot juoda sulhasesi kanssa, mutta et minun?" -kysyi Erlend hiljaa; mutta Kristiina pudotti astian maahan ja vaipui -Erlendiä vasten. - -Hän lepäsi tointuessaan penkillä, pää vieraan neidon helmassa. Hänen -vyönsä oli aukaistu, samoin rintaa pitelevä solki -- joku löi hänen -kämmeniään, ja hänen kasvoillaan tuntui jotain märkää. - -Hän kohosi istualleen. Jossakin ympärillä seisovassa kehässä hän -eroitti Erlendin kasvot, ne olivat kalpeat ja sairaat. Itse hän tunsi -ruumiinsa niin voimattomaksi kuin olisivat kaikki luut olleet sulana, -ja pää tuntui niin kumman isolta ja tyhjältä -- mutta jossakin sen -lokerossa paloi yksi ainoa selvä, epätoivoinen ajatus -- hänen täytyi -saada puhua Erlendin kanssa. Sitten hän sanoi Simon Darrelle -- tämä -seisoi aivan hänen vieressään: - -"Minulle tuli niin kuuma täällä on niin paljon kynttilöitä -- ja minä -olen tottumaton juomaan paljon viiniä --" - -"Voitko nyt hyvin?", kysyi Simon. "Sinä pelästytit ihmiset. -- Ehkä -tahdot, että saattaisin sinut kotiin nyt paikalla?" - -"Eikö meidän pitäne odottaa siksi kun vanhempasi lähtevät", sanoi -Kristiina levollisesti. "Mutta istu tähän -- minä en jaksa tanssia -enää." Kristiina siloitti vieressään olevaa pielusta -- sitten hän -ojensi toisen kätensä Erlendiä kohti: - -"Istukaa tähän, Erlend Nikulauksenpoika, en saanut lausutuksi -terveisiäni. Ingebjørg luulee teidän kokonaan unhoittaneen hänet." - -Kristiina näki, että toisen oli paljon vaikeampi voittaa itsensä kuin -hänen oli ollut -- ja silloin hänellä oli aika tekeminen pidättäessä -pientä hellää hymyä, joka väkisin pyrki esiin. - -"Voitte kiittää neitoa siitä, että hän muistaa minua vielä", sanoi -Erlend takerrellen. "Minä pelkäsin hänen unhoittaneen minut." - -Kristiina viivytteli vastausta. Hän ei tiennyt mitä osaisi sanoa -Ingebjørg-heilakan terveisiksi, jonka Erlend samalla ymmärtäisi -oikein. Äkkiä hänessä syttyi kaikkien kuluneiden kuukausien synnyttämä -katkeruus ja hän sanoi: - -"Hyvä Erlend, miten voitte ajatella, että me saattaisimme unhoittaa -miehen, joka niin kauniisti puolusti kunniaamme --" - -Hän näki toisen käpertyvän aivan kuin iskun saanut -- hän katui heti -sanojaan, mutta silloin Simon kysyi, mitä se merkitsi. Kristiina -kertoi hänelle Ingebjørgin ja hänen yhteisestä seikkailusta Eikebergin -metsässä. Hän huomasi, ettei se miellyttänyt Simonia. Silloin hän -pyysi, että tämä kävisi kysymässä Angerd-rouvalta, eivätkö he pian -lähtisi pois; hän oli sittenkin väsynyt. Kun Simon oli mennyt, katsoi -hän Erlendiin. - -"Ihmettelen", sanoi tämä hiljaa, "miten neuvokas sinä olet -- sitä en -olisi luullut." - -"Minun on täytynyt oppia salailemaan", sanoi Kristiina synkästi. - -Erlend hengitti raskaasti; hän oli vielä hyvin kalpea. - -"Onko asia siis niin", hän kuiskasi. "Mutta sinähän olit luvannut -kääntyä ystävieni puoleen, jos sellaista tapahtuisi. Jumala tietää, -että olen ajatellut sinua joka päivä ja pelännyt pahinta." - -"Tiedän, mitä sinä tarkoitat pahimmalla", sanoi Kristiina lyhyesti. -"Sinun ei tarvitse pelätä sitä. Minusta oli pahinta se, ettet sinä ole -lähettänyt minulle pienintäkään tervehdystä -- etkö voi ymmärtää, että -minä kuljen nunnien parissa kuin vieras lintu --?" Kristiina keskeytti -puheensa, sillä hän tunsi kyynelten pyrkivän esiin. "Siksikö sinä nyt -pidät yhteyttä Dyfriniläisten kanssa", kysyi Erlend. Silloin Kristiina -tuli niin onnettomaksi, ettei hän osannut vastata. - -Hän näki Angerd-rouvan ja Simonin ilmestyvän ovelle. Erlendin käsi -riippui lähellä Kristiinaa, eikä Kristiina saanut tarttua siihen. -- - -"Minun täytyy saada puhua kanssasi", sanoi hän kiivaasti, "emme ole -saaneet sanotuksi toisillemme sanaakaan siitä, mitä pitäisi --." - -"Tule messuun Maarian kirkkoon loppiaisen jälkeen", sanoi Kristiina -nopeasti, nousi ja meni toisia vastaan. Angerd-rouva oli hyvin -huolestunut ja hellä Kristiinaa kohtaan kotimatkalla ja auttoi itse -hänet vuoteeseen. Simonin kanssa Kristiina ei joutunut puheisiin ennen -kuin seuraavana päivänä. Tämä sanoi silloin: - -"Miten olet voinut ruveta sananvälittäjäksi tuon Erlendin ja Ingebjørg -Filippuksentyttären välillä? Sinun ei tule pistää sormiasi joukkoon, -jos heillä on joitakin salaisia asioita keskenään!" - -"Ei kai heillä mitään ole", sanoi Kristiina. "Ingebjørg on lörppö." - -"Minusta tuntuu muuten siltä", virkkoi Simon, "että sinun olisi -pitänyt oppia kyllin varovaksi, ettet lähtisi ulos metsiin ja -teille kahdenkesken tuon harakan kanssa." Mutta Kristiina muistutti -kiihkeästi, ettei se ollut heidän syynsä, että olivat joutuneet -hulhavalle. Silloin Simon ei virkkanut enää mitään. - -Seuraavana päivänä Dyfrinin väki saattoi hänet takaisin luostariin, -sillä he varustautuivat kotimatkalle. - - * * * * * - -Erlend tuli luostariin iltamessuun joka päivä viikon ajan, Kristiinan -saamatta kertaakaan tilaisuutta vaihtaa hänen kanssaan yhtään -sanaa. Hän tunsi olevansa kuin haukka, joka istuu vaate silmillä -orrella. Hän oli myös onneton jokaisesta sanasta, jonka he olivat -sanoneet toisilleen viime tapaamisella -- ei olisi pitänyt olla niin. -Eikä sekään auttanut, että hän vakuutti itselleen tuon kohtauksen -tapahtuneen niin odottamatta, että he kumpikaan tuskin olivat tienneet, -mitä olivat puhuneet. - -Mutta eräänä iltana hämärissä tuli puhetupaan muuan kaunis nainen, -joka näytti kaupunkirouvalta. Hän kysyi Kristiina Lauritsantytärtä -ja sanoi olevansa erään vaatekauppiaan vaimo, jonka mies oli äsken -palannut Tanskasta tuoden mukanaan muutamia kauniita vaippoja; Aasmund -Bjørgulfinpoika tahtoi lahjoittaa yhden sellaisen veljentyttärelleen ja -hän oli tullut hakemaan neitoa itse valitsemaan mieleistänsä. - -Kristiina sai luvan lähteä hänen kanssaan. Hänestä ei ollut sedän -tapaista lahjoittaa hänelle kallista lahjaa, ja omituista hänen -mielestään sekin oli, että tämä oli lähettänyt vieraan naisen häntä -noutamaan. Nainen oli aluksi harvasanainen ja vastaili yksikantaan -Kristiinan kysymyksiin, mutta kun he olivat tulleet lähelle kaupunkia, -sanoi toinen odottamatta: - -"En tahdo pettää sinua, kaunis lapsi -- sanon kaiken niinkuin se on, -niin voit itse päättää. Setäsi ei ole lähettänyt minua, vaan eräs -toinen -- osaat kukaties arvata hänen nimensä, mutta ellet osaa, niin -ei sinun tule lähteä kanssani. Minulla ei ole miestä, vaan elätän -itseäni ja omiani vierasmajan pidolla ja oluen myynnillä; sellaisessa -ei jouda kovin arkailemaan syntiä ja kylänjuoksijoita -- mutta -minun kattoni alla ei pidä tapahtuman sitä, että sinut petettäisiin -tietämättäsi." - -Kristiina pysähtyi, punaisena kasvoiltaan. Hänestä tuntui niin pahalta -ja häntä hävetti Erlendin tähden. Vaimo sanoi: - -"Minä saatan sinut takaisin luostariin, Kristiina -- mutta saat antaa -minulle jotakin vaivastani -- ritari lupasi minulle suuren palkkion, -mutta minä olen itse kerran ollut kaunis ja tullut petetyksi. Ja sitten -voit muistaa minua illalla rukouksissasi -- minua kutsutaan Brynhild -Flugaksi." - -Kristiina veti sormuksen sormestaan ja antoi sen vaimolle. - -"Olet tehnyt kauniisti, Brynhild -- mutta jos tuo mies on sukulaiseni -Erlend Nikulauksenpoika, ei minulla ole pelkäämistä; hän tahtoo minua -sovittamaan välinsä setäni kanssa. Voit olla aivan huoleti -- kiitos -vain, että tahdoit varoittaa minua." - -Brynhild Fluga kääntyi pois, peittääkseen hymyn. - -Hän vei Kristiinan Klemensinkirkon taitse virran pohjoista juoksua -kohti. Siellä oli muutamia pieniä taloja itsekseen joenäyräällä. He -sivuuttivat muutamia aitoja, ja sitten tuli Erlend heitä vastaan. Hän -katsoi ympärilleen, riisui sitten viittansa, kääri sen Kristiinan -ympärille ja veti hupun Kristiinan kasvoille. - -"Mitä ajattelet tuumastani", hän kysyi kiireesti ja hiljaa. "Olenko -mielestäsi tehnyt hyvin pahasti -- minun täytyy saada puhua kanssasi." - -"Kannattaakohan meidän ajatella, mikä on hyvä ja mikä paha", sanoi -Kristiina. - -"Älä puhu tuolla lailla", pyysi Erlend. "Minä kannan vastuun --. -Kristiina, minä olen ikävöinyt sinua päivät ja yöt", hän kuiskaa -aivan Kristiinan kasvojen edessä. Kristiinan läpi kävi väristys, kun -hän kohtasi Erlendin silmät. Hän tunsi syyllisyyttä siitä, että oli -hetkeäkään ajatellut muuta kuin rakkauttaan Erlendiin tämän katsoessa -häneen noin. - -Brynhild Fluga oli mennyt edeltä. Erlend kysyi heidän saapuessaan -pihaan: - -"Tahdotko, että menemme tupaan, vai menemmekö ylisille puhelemaan?" - -"Kuten sinä tahdot", vastasi Kristiina. "Ylhäällä on kylmä", vastasi -Erlend hiljaa. "Meidän täytyy mennä sänkyyn --." Kristiina ainoastaan -nyökkäsi. - -Samassa kun tämä oli sulkenut oven, oli Kristiina hänen sylissään. -Erland taivutti häntä sinne tänne kuin kortta, oli sokaista ja -tukehduttaa hänet, suuteloilla repiessään malttamattomasti hänen -päältään molemmat vaipat ja viskatessaan ne maahan. Sitten hän nosti -vaaleaan luostaripukuun puetun neidon olkansa tasalle ja kantoi hänet -vuoteeseensa. Säikähtäen toisen hillittömyyttä ja omaa äkkinäistä -haluaan neito tarttui Erlendin kaulaan ja kätki kasvonsa häntä vasten. -Ylhäällä oli niin kylmä, että heidän hengityksensä nousi kuin savu -pientä kynttilää kohden, joka paloi pöydällä. Mutta vuoteessa oli -runsaasti peittoja ja nahkoja, ja päällimmäisenä oli upea karhuntalja, -jonka he vetivät leukaansa saakka. Kristiina ei tiennyt, miten kauan -hän oli maannut kiedottuna Erlendin käsivarsiin, kun tämä sanoi: - -"Nyt meidän tulee puhua siitä, mikä on puhuttava, Kristiina, -- en -uskalla pidättää sinua luonani kauan." - -"Uskallan jäädä tänne vaikka koko yöksi, jos sinä tahdot", Kristiina -kuiskasi häntä kohden. - -Erlend painoi poskensa häntä vasten: - -"Silloin minä en olisi ystäväsi. Asia on pahoin niinkuin on, mutta -ihmisten suuhun sinun ei pidä joutua minun tähteni." - -Kristiina ei vastannut -- mutta Erlendin sanat haavoittivat häntä: -hän ei ymmärtänyt, miten toinen saattoi neuvoa sellaista kutsuttuaan -hänet tänne Brynhild Flugan taloon -- hän ei tiennyt, mistä hän sen -arvasi, mutta aavisti, ettei tämä ollut mikään hyvä paikka. Ja Erlend -näkyi odottaneen, että kaikki kävisi kuten oli käynyt, sillä hän oli -varustanut ruukullisen simaa vuodekatoksen alle. - -"Olen tuuminut", sanoi Erlend, "että ellei muu tule neuvoksi, täytyy -minun viedä sinut pois väkisin -- Ruotsiin -- Ingebjørg-rouva otti -minut suopeasti vastaan syksyllä eikä ollut unohtanut sukulaisuuttamme. -Mutta nyt minua korvennetaan syntieni tähden -- olen kerran ennen -jo karannut maasta, tiedäthän -- enkä tahdo saattaa sinua ihmisten -silmissä tuon toisen kaltaiseksi." - -"Ota minut mukaasi Husabyhyn", sanoi Kristiina hiljaa. "En jaksa elää -erossa sinusta ja olla nunnien parissa. Kai meidän molempien sukulaiset -ovat niin ymmärtäväisiä, että päästävät meidät yhteen ja suostuvat -sovintoon kanssamme --" - -Erlend rutisti hänet itseään vasten ja ähkyi: - -"En voi viedä sinua Husabyhyn, Kristiina." - -"Miksi et voi", kysyi tämä hiljaa. - -"Eline tuli sinne syksyllä", virkkoi Erlend vähän ajan kuluttua. "En -saa häntä siirtymään kartanosta", hän jatkoi kiihkeästi, "en muulla -tavoin kuin että väkivallalla kannan hänet rekeen ja ajan hänet -talosta. Enkä saattanut tehdä sitä -- hän oli tuonut mukaan molemmat -lapsemme --" - -Kristiina tunsi aivan kuin vajoavansa yhä alemma ja alemma. Äänellä, -joka oli pelosta hauras, hän sanoi: - -"Minä luulin sinun jo olevan erossa hänestä --" - -"Niin luulin minäkin", vastasi Erlend nopeasti. "Mutta hän oli -saanut kuulla Østerdalissa, missä asui, että minä olin naimajalalla. -Huomasitko miehen, joka oli seurassani joulupadoissa -- se oli -kasvatusisäni, Baard Petrinpoika, Hestnæsin herra. Kävin hänen luonaan -Ruotsista palatessani, kävin myös sukulaiseni Herning Alvinpojan luona -Saltvikenissä; puhuin näille naima-aikeistani ja pyysin heidän apuaan. -Sen oli Eline saanut tietää --. - -"Tarjosin korvausta hänelle ja lapsille -- mutta Sigurdin, hänen -miehensä, ei luulla elävän talven yli -- ja silloin ei kukaan voi -kieltää meitä asumasta yhdessä -- - -"Minä nukuin tallissa Haftorin ja Uivin kanssa ja Eline nukkui tuvassa -minun vuoteessani. Väkeni nauroi partaansa takanapäin." - -Kristiina ei kyennyt sanomaan yhtään sanaa. Hetken kuluttua Erlend -jatkoi jälleen: - -"Ymmärräthän, että sinä päivänä, jolloin meidän kahden kihlajaiset -juodaan, hänen on turha enää -- hänellä ei ole enää oleva valtaa -ylitseni -- - -"Pahin on lasten asia. En ole nähnyt heitä vuoteen -- ne ovat kauniit --- ja voin tehdä niin vähän heidän hyväkseen. Asia ei olisi parantunut -paljoa, vaikka minä olisin nainut heidän äitinsä." - -Kyyneleet alkoivat juosta Kristiinan poskia pitkin. Silloin sanoi -Erlend: - -"Kuulitko -- minä sanoin, että olin puhunut sukulaisilleni? He olivat -hyvillään, kun minä viimeinkin aioin mennä naimisiin. Ja minä sanoin, -että tahdoin sinut, enkä ketään muuta --" - -"Eivätkö he sitten pitäneet siitä", kysyi Kristiina viimein arasti. - -"Etkö ymmärrä", vastasi Erlend kolkosti, "etteivät he voineet antaa -muuta kuin yhden vastauksen -- etteivät he voi eivätkä tahdo ratsastaa -kanssani isäsi luokse, ennenkuin sinun ja Simon Andreksenpojan välinen -sopimus on saatu puretuksi. Asiamme ei suinkaan ole parantunut siitä, -Kristiina, että sinä olit jouluna Dyfriniläisten parissa." - -Kristiina heittäytyi kokonaan surun valtaan ja alkoi itkeä hiljaa. Hän -oli kyllä tuntenut, että hänen rakkaudessaan oli jotakin väärää ja -häpeällistä, mutta nyt hän näki syyn olevan itsessään. - -Hän värisi kylmästä noustessaan hetken kuluttua vuoteesta ja Erlendin -auttaessa hänen päälleen molemmat vaipat. Ulkona oli pilkkopimeä, ja -Erlend saattoi hänet Klemensin kirkkomaalle asti; ja sitten saattoi -Brynhild hänet lopun matkaa luostariin. - - - - -VII. - - -Seuraavalla viikolla Brynhild Fluga toi sanan vaipan valmistumisesta, -ja Kristiina lähti hänen kanssaan ja oli Erlendin luona ylisillä kuten -edellisellä kerralla. - -Kun he erosivat, antoi tämä hänelle uuden vaipan, "että voit näytellä -sitä luostarissa", hän sanoi. Se oli sinisestä punakuviollisesta -sametista ja Erlend kysyi, huomasiko Kristiina, että siinä oli samat -värit kuin puvussa, joka Kristiinalla oli ollut yllään tuona päivänä -metsässä. Kristiina ihmetteli kovasti, että hän saattoi tulla niin -iloiseksi siitä, että Erlend sanoi noin -- tämä ei ollut Kristiinan -mielestä milloinkaan tuottanut hänelle suurempaa iloa kuin noilla -sanoillaan. - -Mutta nyt he eivät enää voineet turvautua tähän keinoon kohdatakseen -toisiaan, eikä ollut helppo keksiä uutta. Erlend kävi luostarikirkon -iltamessussa, ja joskus pääsi Kristiina pujahtamaan jollekin asialle -palvelusväen puolelle; toisinaan he puhelivat pikimmiten jonkun sanan -aitojen vierissä talvi-illan pimeydessä. - -Sitten Kristiina keksi pyytää sisar Potentialta lupaa päästä -tervehtimään paria vanhaa, leininvaivaamaa eukkoa, luostarin -holhokkeja, jotka asuivat pienessä mökissä jonkun matkan päässä. Mökin -takana oli karjarakennus, jossa eukoilla oli lehmä; Kristiina tarjoutui -hoitamaan sitä siellä käydessään ja sitten hän päästi Erlendin luokseen -sinne. - -Vähäisellä ihmetyksellä hän huomasi, että niin iloinen kuin Erlend -olikin tapaamisesta, häntä kuitenkin tuntui kaivelevan tämä Kristiinan -keksimä tuuma. "Ei ollut hyväksi sinulle, että meistä tuli tuttavat", -hän sanoi eräänä iltana. "Nyt sinä olet oppinut käyttämään tällaisia -metkuja." - -"_Sinun_ ei pitäisi syyttää minua siitä", vastasi Kristiina -surullisesti. - -"Enhän minä syytäkään sinua", sanoi Erlend hätäisesti ja arasti. - -"En olisi uskonut itsekään, että minun olisi näin helppo valhetella. -Mutta ihminen osaa sitä, mitä hänen täytyy." - -"Tuo ei ole aina totta", sanoi Erlend kuten ennen. "Muistatko, ettet -voinut sanoa sulhasellesi talvella, ettet huolisi hänestä." - -Tähän Kristiina ei vastannut mitään, kosketti vain hiljaa Erlendin -kasvoja. - -Milloinkaan hän ei tuntenut selvemmin, miten rakas tämä hänelle oli, -kuin Erlendin puhuessa tuolla lailla, saattaen Kristiinan surulliseksi -tai hämmästyttäen häntä. Hän oli iloinen voidessaan ottaa niskoilleen -kaiken, mikä heidän rakkaudessaan oli häpeällistä ja väärää. Jos -hänellä olisi ollut rohkeutta puhua Simonille niinkuin hänen olisi -pitänyt, olisivat he nyt ehtineet jo hyvän matkaa etemmäksi asioissaan. -Erlend oli tehnyt kaiken mitä oli voinut puhuessaan heidän naimisestaan -sukulaisillensa. Näin hän ajatteli, kun päivät luostarissa tuntuivat -pitkiltä ja raskailta -- Erlend oli tahtonut tehdä kaiken voitavansa. -Ja hän katsoi hellästi hymyillen miestä, joka kuvaili heidän häitään, --- miten Kristiina ratsastaisi kirkkoon silkissä ja sametissa, miten -hänet johdettaisiin morsiusvuoteeseen korkea kultakruunu valtoimilla -hiuksillaan -- kauniilla, kauniilla hiuksillasi, jutteli tämä, vetäen -Kristiinan palmikoita sormiensa lomitse. - -"Et sinä sentään koskaan taida voida unohtaa, että olet omistanut -minut", virkkoi Kristiina miettivästi, Erlendin kerran jutellessa noin. - -Silloin Erlend veti hänet myrskyisästi luokseen: "Mitä luulet, -voisinkohan unohtaa koskaan ensimmäistä joulua tai ensimmäistä -kevättä, jolloin näin kotiniityn vihreän nurmen talven lumien jälkeen? -Samoin muistan ensi kerran, jolloin omistin sinut, sekä kaikki toiset -myöhemmät kerrat -- omistaa sinut on kuin koko ajan viettäisi joulua ja -pyydystäisi lintuja vihreällä kedolla --" - -Onnellisena Kristiina painautui häneen. Eipä silti, että hän hetkeäkään -olisi uskonut käyvän kuten Erlend niin luottavasti odotti -- Kristiinan -ajatus oli, että heitä jo kauan oli uhannut tuomion päivä. Eihän tämä -millään muotoa voinut menestyä kauan --. Mutta sitä hän ei pelännyt -niinkään -- paljon enemmän hän pelkäsi, että Erlendin täytyisi lähteä -pohjoiseen ennen kuin asia selviäisi, ja Kristiina jäisi jälleen -itseksensä, eroon Erlendistä. Erlend oleksi nykyään Akersnesin -linnassa. Munan Baardinpoika piti komentoa siellä, henkivartioväen -lähdettyä Tunsbergiin, missä kuningas makasi vaarallisesti sairaana. -Mutta kerranhan Erlendin täytyi lähteä kotiinsakin tilojaan hoitamaan. -Sitä, että häntä peloitti tämän paluu Husabyhyn, mihin jalkavaimo oli -asettunut tätä odottamaan, ei hän tahtonut tunnustaa edes itselleen, -eikä sitäkään, että häntä vähemmän peloitti joutua tavatuksi synnissä -Erlendin kanssa kuin astua yksin Simonin ja isänsä eteen esittämään, -mitä hänellä oli sydämellään. - -Ja niin hän melkein toivoi, että häntä kohtaisi joku rangaistus, ja -pian. Sillä nyt hän ei enää ajatellut mitään muuta kuin Erlendiä; hän -ikävöi tätä päivällä ja näki hänestä unia yöllä; katumusta hän ei -tuntenut, mutta hän lohdutteli itseään sillä, että oli tuleva päivä, -jolloin hän saisi kalliisti maksaa, mitä he olivat varastaneet. Ja -niinä lyhyinä iltahetkinä, jolloin hän sai olla yhdessä Erlendin -kanssa, antautui hän tälle niin kiihkoisasti, kuin olisi hän ostanut -sielunsa hinnalla oikeuden kuulua tälle. - - * * * * * - -Mutta aika kului, ja Erlendiä näytti seuraavan onni, johon hän luotti. -Kristiina ei huomannut vieläkään, että kukaan luostarissa olisi -epäillyt häntä. Ingebjørg oli tosin saanut tietoonsa, että hän kohtaili -Erlendiä, mutta Kristiina huomasi, ettei tämä uskonut sen olevan muuta -kuin pientä huvitusta. Että hyvää sukua oleva kihlattu neito rohkenisi -rikkoa kaupan, jonka hänen omaisensa olivat solmineet, se ei edes -pälkähtänyt Ingebjørgin päähän, huomasi Kristiina. Ja jälleen värisytti -häntä kauhu -- ehkä se olikin ennenkuulumatonta, tämä, johon hän oli -ruvennut. Ja sitten hän jälleen toivoi, että se paljastuisi, tullakseen -ratkaisuun --. - -Tuli pääsiäinen. Kristiina ei käsittänyt, mihin tämä talvi oli -huvennut; jokainen päivä, jolloin hän ei ollut nähnyt Erlendiä, oli -tuntunut pitkältä kuin nälkävuosi, ja nuo pitkät, vaikeat päivät -olivat liittyneet toisiinsa loppumattomiksi viikoiksi -- mutta nyt oli -kevät ja pääsiäinen, ja hänestä tuntui kuin joulupidot olisivat olleet -eilispäivänä. Hän pyysi, ettei Erlend kävisi häntä tapaamassa pyhien -aikana -- ja tämä tuntui taipuvan kaikkeen, mitä Kristiina pyysi. Oli -yhtä paljon Kristiinan oma syy kuin Erlendin, että he olivat rikkoneet -paastoa vastaan. Mutta pääsiäispyhää Kristiina tahtoi heidän viettävän, -vaikka olikin vaikea olla näkemättä toista. Ehkä Erlendin täytyi lähteä -matkalle hyvinkin pian -- tämä ei ollut puhunut siitä mitään, mutta -Kristiina tiesi kuninkaan olevan kuolemaisillaan, ja se ehkä saattaisi -tuoda jonkun muutoksen Erlendin asemaan, ajatteli Kristiina. - -Tässä valossa hän asiat näki saadessaan ensi päivinä pääsiäisen jälkeen -sanan saapua alas puhetupaan sulhastaan tapaamaan. - -Heti kun tämä tuli Kristiinaa vastaan ja ojensi kätensä, näki -Kristiina, että jotakin oli tekeillä -- Simon ei ollut saman näköinen -kuin ennen; hänen pienet, harmaat silmänsä eivät nauraneet eivätkä -yhtyneet huulien hymyyn. Eikä Kristiina voinut sille mitään, että hän -huomasi toista kaunistavan sen, ettei hän ollut niin kovin nauravainen. -Hänen vartalonsakin esiintyi edukseen jonkunlaisessa matkapuvussa -- -sinisessä, tiukassa ja pitkässä päällysmekossa, jota miehet kutsuivat -kothardiksi, ruskeassa hartialevätissä huppuineen, jonka tämä oli -työntänyt taakse; hänen vaaleanruskea tukkansa oli yhtenä käkkyränä -kosteassa ilmassa. - -He istuivat jutellen vähän aikaa. Simon oli ollut Formossa paaston ajan -ja käynyt Jørundgaardissa joka päivä. Siellä oli kaikki hyvin, Ulvhild -oli niin terve kuin odottaa sopi; Ramborg oli nyt kotona, hän oli -kaunis ja vikkelä. - -"Näinä päivinä tulee täyttyneeksi vuosi, joka sinun tuli olla -luostarissa", sanoi Simon. "Kotonasi on jo aljettu varustaa -kihlajaisolutta sinulle ja minulle." - -Kristiina ei virkkanut mitään, ja silloin Simon jatkoi: - -"Minä sanoin Lauritsalle haluavani ratsastaa tänne Osloon puhumaan -kanssasi asiasta." - -Kristiina katsoi maahan ja lausui hiljaa: - -"Niin se nyt on, Simon, että tahtoisin puhua sinun kanssasi -kahdenkesken tästä asiasta." - -"Olen huomannut itsekin, että se on tarpeellista", vastasi Simon -Andreksenpoika. "Aioin juuri pyytää sinua kysymään Groa-rouvalta, -saisimmeko mennä vähäksi aikaa yhdessä ulos puutarhaan --" - -Kristiina nousi äkkiä; hän liukui äänettömästi huoneesta. Vähän ajan -kuluttua hän palasi erään nunnan seurassa, joka kantoi avainta. - -Puhetuvasta vei ovi tarhaan, joka oli luostarin läntisten rakennusten -takana. Nunna aukaisi oven, ja he astuivat niin tiheään usmaan, että -näki vaan muutaman askeleen verran eteensä puiden välissä. Lähimmät -rungot olivat sysimustat; jokainen oksa ja lehvä pursui kosteutta. -Märässä mullassa suli vastasatanut lumi, mutta pensaiden alla tekivät -muutamat pienet valkoiset ja keltaiset liljalajit jo kukkaa, ja -orvokkipenkistä nousi raikas ja vilvoittava tuoksu. - -Simon vei hänet lähimmälle penkille. Hän istui etukumarassa kyynärpäät -polvia vasten. Sitten hän katsoi ylös Kristiinaan ja vetäen suutaan -pieneen kummalliseen hymyyn sanoi: - -"Taidanpa melkein arvata, mitä sinä aiot minulle sanoa", hän sanoi. "On -toinen mies, josta pidät enemmän kuin minusta?" - -"Niin on asia", vastasi Kristiina hiljaa. - -"Taidanpa tietää hänen nimensäkin", virkkoi Simon ankarammin. "Se on -Erlend Nikulauksenpoika, Husabyn herra?" - -Hetken kuluttua kysyi Kristiina matalalla äänellä: "Se on tullut siis -korviisi?" - -Simon verutteli vastausta: - -"Et suinkaan sinä voi uskoa minua niin tyhmäksi, etten olisi ymmärtänyt -asiaa jouluna? Silloin en voinut sanoa mitään, siksi että isä ja äiti -olivat mukana. Mutta siitä johtui, että tahdoin ratsastaa tänne yksin -tällä kertaa. En tiedä tokko minun on viisasta puuttua siihen -- mutta -minusta tuntui, että meidän oli puhuttava näistä asioista, ennen kuin -joudumme yhteen. - -"Mutta kun tulin tänne eilen aamulla -- tapasin sukulaiseni mestari -Øinsteinin. Ja hän puhui sinusta. Hän sanoi nähneensä sinun kulkeneen -Klemensin kirkkomaan sivu eräänä iltana, sinä olit ollut erään vaimon -seurassa, jota kutsutaan Brynhild Flugaksi. Minä vannoin pyhästi, että -hänen oli täytynyt erehtyä, Ja jos sinä sanot sen valheeksi, olen -uskova sanaasi." - -"Pappi näki oikein", vastasi Kristiina uhmaten. "Teit väärän valan, -Simon." - -Simon istui hiljaa vähän aikaa ennenkuin kysyi: "Tiedätkö, Kristiina, -kuka tämä Brynhild Fluga on?" Ja Kristiinan pudistaessa päätään -hän sanoi: "Muuan Baardinpoika antoi hänelle erään talon täällä -kaupungissa, mennessään naimisiin -- hän harjoittaa luvatonta -viininmyyntiä ja sellaista --" - -"Tunnetko sinä hänet?" kysyi Kristiina pilkallisesti. "Minusta ei ole -milloinkaan aiottu munkkia tai pappia", sanoi Simon punastuen. "Mutta -tiedän olevani syytön vääryyteen niin hyvin neitoja kuin toisten -miesten vaimoja kohtaan. Etkö ymmärrä itse, ettei ole kunniallisen -miehen tapaista viekoitella sinua ulos illalla sellaisessa seurassa --?" - -"Erlend ei ole viekoitellut minua", sanoi Kristiina punaisena harmista, -"eikä hän ole luvannut minulle mitään. Minä olen liittynyt häneen -ilman että hän on tehnyt mitään minua vietelläkseen -- hän oli minulle -kalliimpi kaikkia miehiä ensi hetkestä asti." - -Simon istui leikkien tikarillaan, viskellen sitä kädestä toiseen. - -"Nuo ovat outoja sanoja morsiamen suusta", hän sanoi. "Ennustaapa se -hyvää meille kahdelle, Kristiina." Kristiina veti syvään henkeä: "Sinä -tekisit huonon kaupan ottaessasi nyt minut vaimoksesi, Simon." - -"Taivaan Jumalan nimessä, siltä se näyttää", vastasi Simon -Andreksenpoika. - -"Minä voin siis luottaa siihen", sanoi Kristiina nöyrästi ja -peloissaan, "että sinä tahdot olla puolellani siinä, että Andres-herra -ja isäni purkavat sopimuksensa meidän molempien suhteen?" - -"Luota vain, sinä", sanoi Simon. Hän oli vaiti vähän aikaa. "Herra -nähköön tiedätkö sinä, mitä itse sanot?" - -"Tiedän kyllä", lausui Kristiina. "Tiedän, että laki on sellainen, -ettei kukaan saa pakoittaa neitoa avioliittoon vastoin hänen tahtoaan; -muuten hän voi valittaa asiastaan käräjillä --." - -"Piispan edessä se tosin taitaa tapahtua", sanoi Simon hymyillen -tuikeasti. "Minulla ei ole ollut syytä tutkia lakia sellaisissa -tapauksissa. Etkä sinäkään luule, että olet joutuva sinne, jonne -ansaitsisit. Tiedät, etten minä aio vaatia sinua pysymään sanassasi, -jos se on tahtoasi vastaan. Mutta etkö nyt ymmärrä -- siitä on kaksi -vuotta kun naimisemme päätettiin, etkä sinä ole lausunut sanaakaan -vastaan ennenkuin nyt, kun kaikki on valmiina kihlajaisiin ja häihin. -Oletko ajatellut mitä se merkitsee, jos sinä nyt astut esiin ja tahdot -katkaista siteen, Kristiina?" - -"Ethän sinä huolisikaan minusta", sanoi Kristiina. - -"Kyllä", vastasi Simon lyhyesti. "Jos muuta luulet, olet näkevä toista ---" - -"Erlend Nikulauksenpoika ja minä olemme luvanneet toisillemme -kristillisen uskomme nimessä", sanoi Kristiina värisevällä äänellä, -"että ellemme saata päästä yhteen, ei kumpikaan meistä milloinkaan ole -ottava miestä tahi vaimoa --" - -Simon oli hyvän aikaa hiljaa. Sitten hän lausui tuskaisesti: - -"Sitten minä en ymmärrä, Kristiina, mitä sinä tarkoitit sanoessasi, -ettei hän ollut vietellyt sinua eikä luvannut mitään -- hänhän on -viekoitellut sinut vastustamaan kaikkien sukulaistesi sopimusta. -- -Oletko ajatellut, minkälaisen herran sinä saat, jos menet naimisiin -miehen kanssa, joka on ottanut jalkavaimokseen toisen miehen vaimon -- -ja tahtoo nyt ottaa vaimokseen toisen miehen morsiamen --?" - -Kristiina nieli itkunsa ja vastasi ääni paksuna: - -"Tuon sinä sanot siksi, että tahdot minulle pahaa." - -"Luuletko sinä, että minä tahdon sinulle pahaa?" kysyi Simon hiljaa. - -"Tämä ei olisi tällaista, jos sinä --" sanoi Kristiina viivytellen. "Ei -sinulta kysytty mieltäsi, sinultakaan, Simon -- isäsi ja minun isäni -sopivat koko kaupan. Toisin olisi ollut, jos itse olisit valinnut minut ---" - -Simon iski tikarin penkkiin, niin että se jäi pystyyn. Hetken kuluttua -hän veti sen jälleen ulos, koetti pistää sen takaisin tuppeen, mutta se -ei mennyt, se oli taipunut kärjestä. Silloin hän jälleen alkoi leikkiä -sillä, heitellen sitä kädestä toiseen. - -"Sinä tiedät", hän lausui matalasti, ääni vavahdellen, "tiedät, että -nyt valhettelit, jos tahdoit kääntää asian siksi, etten minä --. -Tiedät, mistä minä olisin tahtonut puhua kanssasi -- monta kertaa -- -kun sinä kohtelit minua siten, etten olisi ollut mies, jos olisin -voinut puhua siitä, sanoa sen -- jälkeenpäin -- vaikka sitä olisi -koetettu kiskoa minusta irti palavilla pihdeillä --. Ensin luulin -tielläni olevan tuon kuolleen pojan. Ajattelin, että minun oli -annettava sinulle aikaa -- sinä et tuntenut minua -- muu olisi ollut -minusta väärin sinua kohtaan niin lyhyen ajan jälkeen. Nyt näen, ettet -sinä tarvinnut pitkää aikaa unohdukseen -- nyt -- nyt -- nyt --" - -"En", lausui Kristiina hiljaa. "Ymmärrän nyt, Simon. Nyt en voi -odottaa, että olisit ystäväni enää." - -"Ystäväsi --!" Simon naurahti kummallisesti. "Tarvitsetko nyt sitten -ystävyyttäni?" - -Kristiina lensi punaiseksi. - -"Sinä olet mies", hän sanoi hiljaa, "Ja kyllin vanha -- voit itse -päättää naimisestasi --" - -Simon katsoi häneen terävästi. Sitten hän taas nauroi kuten äsken: - -"Ymmärrän. Sinä tahdot minun sanovan, että se olen minä --. Että minun -tulee ottaa syykseni tämä purettu kädenlyönti? -- Jos asia on niin, -että pysyt tahdossasi -- jos uskallat ja tahdot koettaa viedä asiasi -perille -- otan minä sen tehdäkseni", hän lausui hiljaa. "Kotona -omaisteni edessä ja kaiken sinun sukusi edessä, lukuunottamatta -yhtä. Isällesi saat sanoa totuuden sellaisena kuin se on. Jos sen -teet, hoidan asiasi häneen nähden, koettaen saada sen sinulle niin -edulliseksi kuin voin -- mutta Lauritsa Bjørgulfinpojan tulee tietää, -etten minä milloinkaan ole luopunut sanasta, jonka olen hänelle -antanut." - -Kristiina puristi molemmin käsin penkin syrjää; tämä koski häneen -kipeämmin kuin kaikki, mitä Simon Darre oli sanonut. Kalpeana ja -peloissaan hän vilkaisi häneen. - -Simon nousi. - -"Menemme sisään nyt", hän sanoi. "Meitä taitaa palella kumpaistakin, -ja sisar istuu tuolla odottaen avain kädessä. -- Annan sinulle viikon -ajatusaikaa -- minulla on asioita kaupungissa. Tulen tänne puhumaan -kanssasi ennen kuin lähden, sinä et kai välitä nähdä minua sitä ennen." - - - - -VIII. - - -Kristiina sanoi itselleen, että nyt se oli tehty. Mutta hän tunsi -itsensä kuolemanväsyneeksi, rikkinäiseksi ja kipeäksi ikävästä Erlendin -syliin. - -Hän makasi valveilla suurimman osan yötä ja päätti tehdä sellaista, -jota hän ei vielä milloinkaan ollut uskaltanut tehdä -- lähettää sanan -Erlendille. Ei ollut helppo keksiä, kuka olisi ottanut toimittaakseen -tuon asian. Sisaret eivät milloinkaan liikkuneet ulkona yksin, eikä -hän tiennyt ketään, joka olisi suostunut menemäänkään; miehet, jotka -hoitivat ulkotöitä, olivat vanhempaa väkeä ja kävivät harvoin luostarin -ulottuvilla, paitsi milloin tulivat puhumaan itse abbedissan kanssa. -Ei ollut muita kuin Olav --. Tämä oli puolikasvuinen poika, joka teki -puutarhatöitä; hän oli ollut Groa-rouvan kasvatti-poika siitä asti kuin -hänet eräänä aamuna oli korjattu äskensyntyneenä kirkonrappusilta. - -Ihmiset sanoivat hänen äidikseen erästä sisarta; tämä piti vihittämän -nunnaksi, mutta istuttuaan tyrmässä kuusi kuukautta -- muka karkean -tottelemattomuuden tähden, samoihin aikoihin, jolloin lapsi löytyi --- hän oli saanut sisaren puvun ja oli sen jälkeen työskennellyt -karjapihan puolella. Kristiina oli usein ajatellut Ingridin kohtaloa -viime kuukausien aikana, mutta hänellä ei usein ollut tilaisuutta -puhella tämän kanssa. Oli uskaliasta luottaa Olaviin -- tämä oli pelkkä -lapsi, ja Groa-rouva ja kaikki nunnat juttelivat ja laskivat leikkiä -hänen kanssaan aina kun näkivät pojan. Mutta Kristiina ajatteli, ettei -hänellä enää ollut paljon uskaltamista. Ja pari päivää myöhemmin, kun -Olavin eräänä aamuna piti lähteä kaupungille, sai Kristiina hänet -viemään Akersnesiin sanan, että Erlend koettaisi keksiä keinon, miten -he voisivat tavata toisensa kahdenkesken. Samana päivänä iltapuoleen -tuli Ulv, Erlendin oma palvelija, puheportin luukulle. Hän sanoi -olevansa Aasmund Bjørgulfinpojan miehiä ja tulleensa pyytämään, -että tämän veljentytär pääsisi kaupunkiin käymään, sillä Aasmund -Bjørgulfinpojalla ei ollut aikaa tulla nunnaluostariin. Kristiina -ajatteli, että tämä nyt ainakin oli epäonnistuva -- mutta kun sisar -Potentia kysyi, tunsiko hän lähetin, vastasi hän tuntevansa. Ja sitten -hän lähti Ulvin kanssa Brynhild Flugan taloon. - -Erlend odotti häntä ylisillä -- hän oli pelästynyt ja jännityksen -vallassa, ja Kristiina huomasi heti hänen taas pelkäävän sitä, mitä -tämä näytti pitävän pahimpana. - -Häntä viilsi aina niin ilkeästi kun toinen osoitti olevansa niin -kauheasti peloissaan lapsen tähden -- kun he nyt kuitenkaan eivät -voineet pysyä poissa toistensa luota. Ja kiihdyksissä kun oli, -Kristiina sanoi sen hänelle -- varsin kiivaasti. Erlend tuli -tummanpunaiseksi kasvoiltaan ja painoi päänsä Kristiinan olkaa vasten: - -"Sinä olet oikeassa", hän sanoi. "Minun tulee koettaa jättää sinut -rauhaan, Kristiina -- etten pane onneasi vaaraan. Jos tahdot --" - -Kristiina hyppäsi hänen kaulaansa ja nauroi, mutta Erlend tarttui häntä -lujasti vyötäisiltä, pakoitti hänet istumaan penkille ja istui itse -toiselle puolen pöytää. Kun Kristiina ojensi hänelle kätensä, suuteli -hän kuumasti kämmenen puolta. - -"Olen kokenut enemmän kuin sinä", hän sanoi kiihkeästi. "Jospa -tietäisit, miten hartaasti toivoisin meidän molempien vuoksi, että -joutuisimme naimisiin täysin kunniallisesti --." - -"Silloin sinun ei olisi pitänyt ottaa minua", sanoi Kristiina. - -Erlend peitti kasvonsa. - -"Niin, kautta taivaan, minun ei olisi pitänyt tehdä sitä vääryyttä -sinua kohtaan", hän sanoi. - -"Sitä et toivo sinä, enkä sitä toivo minä", sanoi Kristiina nauraen -naljailevasti. "Ja kunhan minä vain lopuksi pääsen sovintoon ja rauhaan -sukuni ja Jumalani kanssa, en ole sureva, vaikka minun tulisi mennä -vihille jalkavaimona. Ja kunhan vain saan olla lähelläsi, tuntuu -minusta monasti siltä kuin voisin olla rauhaakin vailla --" - -"Sinun tulee kantaa jälleen kunnia kartanooni", sanoi Erlend, "minä en -saa vetää sinua alas omaan kunniattomuuteeni." - -Kristiina pudisti päätään. Sitten hän sanoi: - -"Nyt sinä kai tulet iloiseksi, kun saat kuulla, että minä olen puhunut -Simon Andreksenpojan kanssa -- ja ettei hän tahdo pitää kiinni niistä -sopimuksista, jotka oli tehty meidän puolestamme ennenkuin näin sinut." - -Erlend riemastui ja Kristiinan täytyi kertoa kaikki. Kuitenkin hän -salasi ne alentavat sanat, jotka Simon oli lausunut Erlendistä, mutta -mainitsi, ettei tämä tahtonut ottaa kannettavakseen syytä Lauritsan -edessä. - -"Se on luonnollista", sanoi Erlend lyhyeen. "He tuntuvat olevan hyvät -ystävät, isäsi ja hän? Minusta hän luultavasti on pitävä vähemmän -- -Lauritsa, tarkoitan." - -Kristiina käsitti nämä sanat todistukseksi siitä, että Erlend kuitenkin -ymmärsi, että Kristiinalla vielä oli ankara taival edessä, ennenkuin -heidän asiansa olisi loppuun ajettu, ja hän oli Erlendille kiitollinen -siitä. Mutta Erlend ei palannut enää asiaan, vaan oli hyvillään ja -sanoi pelänneensä, ettei Kristiinalla olisi ollut rohkeutta puhua -Simonille. - -"Sinä näyt pitävän hänestä tavallasi", hän virkkoi. - -"Voiko se olla vasten mieltäsi", kysyi Kristiina, "-- kaiken sen -jälkeen, mitä meillä on ollut keskenämme, että minä tiedän Simonin -oikeamieliseksi ja kelpo mieheksi." - -"Ellet olisi koskaan kohdannut minua", virkkoi Erlend, "olisit päässyt -hyville päiville hänen kerallansa, Kristiina. Miksi sinä nauroit?" - -"Muistinpahan vain, mitä Aashild-rouva kerran sanoi," vastasi -Kristiina. "Olin vielä lapsi silloin -- mutta hän puhui jotakin -sellaista, että hyvät päivät lankeavat järkevien osalle, mutta parhaat -niille, jotka uskaltavat olla mielettömiä." - -"Jumala siunatkoon Aashild-tätiä siitä, että hän on opettanut sinulle -sellaista", sanoi Erlend pyöräyttäen Kristiinan syliinsä. "Ihmeellistä, -en ole nähnyt sinua milloinkaan pelkurina, Kristiina." - -"Etkö ole nähnyt?" kysyi tämä painautuen häneen. Erlend pani hänet -sängynlaidalle ja riisui hänen kenkänsä, mutta veti hänet sitten -takaisin pöydän luo. "Ei, ei, Kristiina -- nythän asiamme näyttää -valoisalta. En suinkaan minä olisi tehnyt siten sinua kohtaan niinkuin -olen tehnyt", hän sanoi silitellen silittämistään Kristiinan hiuksia, -"ellen olisi ajatellut joka kerran sinut nähdessäni, että oli -mahdotonta, että omaisesi antaisivat noin hienon ja kauniin neidon -vaimokseni. -- Istu tuohon juomaan kerallani", hän pyysi. - - * * * * * - -Kohta tämän jälkeen kolkutettiin ovelle -- kuului siltä kuin ovea olisi -hakattu miekankahvalla. - -"Aukaiskaa, Erlend Nikulauksenpoika, jos olette siellä!" - -"Se on Simon Darre", sanoi Kristiina hiljaa. - -"Aukaiskaa, piru teidät periköön -- jos olette mies!" huusi Simon -lyöden uudelleen oveen. - -Erlend meni vuoteen luo ja otti miekkansa naulasta. Hän katsoi -neuvottomana ympärilleen: "Täällä ei ole mitään paikkaa, minne voisit -kätkeytyä -- paitsi vuode --" - -"Parantaisiko se asiaa, jos minä kätkeytyisin", sanoi Kristiina. Hän -oli noussut seisomaan; hän puhui hyvin rauhallisesti, mutta Erlend näki -hänen vapisevan. Simon kolisutti taas ovea. - -Erlend astui esiin ja veti salvan syrjään. Simon astui sisään -paljastetuin miekoin, mutta työnsi sen paikalla takaisin tuppeen. - -Tuokion he seisoivat kolmisin mitään puhumatta. Kristiina vapisi, mutta -sittenkin hän tunsi tänä alkuhetkenä suloista jännitystä -- syvältä -hänen rinnastaan nousi tunne, joka vainusi miekan mittelyä -- ja hän -hengitti syvään: nyt oli tullut pitkien kuukausien äänettömän odotuksen -ja pelon loppu. Hän katsoi toisesta toiseen, kalpeana ja kiiltävin -silmin -- sitten hänen jännityksensä hyytyi käsittämättömäksi, -vapisevaksi epätoivoksi. Simon Darren silmät kuvastivat enemmän kylmää -ylenkatsetta kuin suuttumusta tai mustasukkaisuutta, ja hän näki -Erlendistä, tämän korskean muodon läpi, että tämä hehkui häpeästä. -Hänen mielessään liikkui hämärä aavistus siitä, mitä toisten miesten -täytyi ajatella miehestä, joka oli antanut hänen tulla luokseen -tämmöiseen paikkaan, ja hän ymmärsi, että Erlendistä täytyi tuntua -siltä kuin hän olisi saanut iskun vasten kasvoja; Kristiina tiesi -Erlendin kiihkeästi odottavan hetkeä, jolloin saisi vetää miekkansa ja -karata Simonin kimppuun. - -"Miksi sinä olet tullut tänne, Simon?" huusi Kristiina äänekkäästi, -pelon valtaamana. - -Molemmat miehet kääntyivät häneen päin. - -"Noutaakseni sinut kotiin", sanoi Simon. "Täällä sinä et saata olla --" - -"Teillä ei ole enää käskyvaltaa Kristiina Lauritsantyttäreen", sanoi -Erlend kiivaasti, "hän on minun nyt --" - -"Kaipa hän sitä lienee", sanoi Simon raa'asti, "ja kauniiseen -häähuoneeseen sinä olet hänet tuonutkin --." Hän seisoi hetken aikaa -huohottaen; sitten hän sai vallan äänensä yli ja lausui levollisesti: -"Mutta asia on sellainen, että minä olen hänen sulhasensa vielä -- -siihen asti kuin hänen isänsä saa hakeneeksi hänet. Ja siihen asti minä -aion suojella miekoin ja keihäin hänen kunniansa jäännöstä -- ainakin -ihmisten silmissä --" - -"Sitä sinun ei tarvitse; voin tehdä sen itse --" Erlend leimahti -jälleen tulipunaiseksi Simonin katseen edessä. "Luuletko minun antavan -tuollaisen poikanalkin peloittaa itseäni", hän kuohahti, vieden kätensä -miekankahvaan. - -Simon vei kätensä selän taakse. - -"Minä en ole niin arka, että pelkäisin sinun luulevan minua -pelkuriksi", hän sanoi kuten äsken. "Minä olen taisteleva kanssasi, -Erlend Nikulauksenpoika, piru vieköön, ellet ole pyytänyt Kristiinaa -hänen isältään oikeaan aikaan --" - -"En tee sitä sinun käskystäsi, Simon Andreksenpoika", sanoi Erlend -tulistuen; veri tulvahti uudelleen hänen kasvoihinsa. - -"Ei, tee sinä se vain siksi, että tahdot korjata mitä olet rikkonut -tätä nuorta naista vastaan", vastasi Simon hätäilemättä, "onhan se -parempi Kristiinalle." - -Kristiina huusi ääneen, tuskissaan Erlendin tuskan tähden. Hän polki -jalkaa: - -"Mene, etkö jo mene, Simon -- mitä tekemistä sinulla on meidän asiaimme -kanssa!" - -"Senhän olen sanonut vastikään", vastasi Simon. "Saatte kärsiä minua -siksi kunnes isäsi on erottanut meidät toisistamme." - -Kristiina lysähti kokoon: - -"Mene, mene, tulen paikalla perästä --. Herra Jeesus, miksi sinä -kiusaat minua näin, Simon -- en kai minä omasta mielestäsikään enää ole -sen arvoinen, että sinun kannattaisi välittää minun asioistani --" - -"En teekään sitä sinun takiasi", vastasi Simon. "Erlend -- ettekö tahdo -sanoa hänelle, että hänen on tultava kanssani?" - -Erlendin kasvot tärisivät. Hän kosketti Kristiinaa olkapäähän: - -"Kristiina, sinun on tehtävä niin. Simon ja minä puhelemme toisen -kerran --" - -Kristiina nousi tottelevaisesti. Hän kiinnitti vaippansa soljella. -Hänen kenkänsä olivat vuoteen luona -- hän muisti ne, mutta ei voinut -vetää niitä jalkoihinsa Simonin nähden. - - * * * * * - -Ulkona oli sumu hälvennyt. Kristiina kulki kiitämällä, pää kumarassa -ja kädet vaippaa kourien. Hänen kurkkuaan kiristi vihlova itku -- hän -toivoi hurjasti jonnekin, missä hän olisi saattanut itkeä, itkeä ja -olla yksin. Pahin, pahin oli vielä edessäpäin; hän oli saanut kokea -uutta tänä iltana ja hän vääntelehti sen kourissa -- hän oli kokenut -miltä tuntui nähdä häpäistävän miestä, jolle hän oli antautunut. - -Simon kulki hänen kintereillään hänen rientäessään peltoja pitkin, yli -kenttien ja sumun kattamien aukeoiden, joista talot olivat kuin pois -pyyhkäistyt. -- Kerran kun Kristiina kompastui johonkin, tarttui Simon -häntä käsipuoleen, estäen häntä putoamasta: - -"Älä nyt juokse noin", hän sanoi. "Ihmiset katsovat meitä. -- Miten -sinä vapiset!" virkkoi hän Iempeämmin. Kristiina oli vaiti kiitäen -edelleen. - -Hän nuljahti liejuun, hänen jalkansa olivat läpimärät ja kylmät -- -sukat, jotka hänellä oli jalassa, olivat nahasta, mutta hyvin ohuet; -hän tunsi niiden alkavan hajota, loka pursui paljaalle iholle. - -He tulivat luostaripuron yli vievälle sillalle ja nousivat hitaammin -vastapuolen rinnettä. - -"Kristiina", sanoi Simon äkkiä, "tätä sinun isäsi ei pidä milloinkaan -saaman tietää." - -"Mistä sinä saatoit arvata minun olevan siellä?" kysyi Kristiina. - -"Tulin luostariin puhumaan kanssasi", vastasi Simon lyhyesti. "Sitten -kuulin setäsi palvelijasta. Tiesin Aasmundin olevan Hadelandissa. -Kovin ovelia peittämään jälkiänne te ette ole olleet. -- Kuulitko mitä -sanoin?" - -"Kuulin", sanoi Kristiina. "Itse minä lähetin sanan Erlendille, että -tapaisimme Flugan luona, tunsin tuon vaimon --" - -"Hyi, hyi sinua! Mutta sinä et voinut tietää, minkälainen ihminen hän -oli -- ja tuo toinen --. Kuuletko", sanoi Simon ankarasti, "jos asia -on sellainen, että sen saattaa salata, silloin sinun täytyy salata se -Lauritsalta. Ja ellet sitä voi, niin täytyy sinun koettaa säästää häntä -pahimmalta häpeältä." - -"Onpas sinulla huoli minun isästäni", sanoi Kristiina vavahdellen. Hän -yritti puhua uhmaavasti, mutta ääni oli sortumaisillaan itkuun. - -Simon kulki kappaleen matkaa. Sitten hän pysähtyi -- Kristiina näki -hänen kasvonsa heidän seisoessaan yhdessä usman keskellä. Tuon -näköisenä hän ei milloinkaan ollut nähnyt Simonia. - -"Olen huomannut joka kerran käydessäni teillä", hän sanoi, "kuinka -vähän te Jørundgaardin naiset ymmärrätte, mikä mies Lauritsa oikeastaan -on. Hän ei pidä kurissa teitä, sanoo Trond Gjesling -- vaan mitäpä hän -välittäisi sellaisesta, hän, joka oli aiottu komentamaan _miehiä!_ -Hänessä oli päällikönverta, jota miehet olisivat totelleet -- -ilomielin. Aika ei nyt tarvitse sellaisia miehiä -- isäni tunsi hänet -Baagahusin ajoilta. -- - -"Mutta muuksi hänen osansa ei sitten ole vaihtunut, hän on vaan jäänyt -laaksoon, eläen kuin talonpoika --. Liian nuorena hän tuli naitetuksi --- ja äitisi, omine luontoineen, ei kai ollut se nainen, joka olisi -helpottanut hänen oloansa siellä. Hänellä on paljon ystäviä, tiedätkös -sen -- mutta luuletko, että hänellä on _yhtään_, joka kelpaisi hänen -rinnallensa --. Poikia hänen ei ole suotu pitää -- teidän tyttärien -piti jatkaa hänen sukunsa kunniaa -- ja jos hän on näkevä sen päivän, -jolloin hän huomaa toisen parantumattomaksi ja toisen kunniattomaksi --" - -Kristiina kouraisi poveaan sydämen kohdalta -- hänestä tuntui kuin -hänen olisi pitänyt pitää kiinni sydämestään, saadakseen sen niin -kovaksi kuin miksi hän sen tahtoi. - -"Miksi sinä sanot tämän", hän hetken kuluttua kuiskasi. "Et kai sinä -enää tahdo etkä toivo minua omaksesi? --" - -"Enpä taida tahtoa", virkkoi Simon epäröiden. "Voi hyvä Jumala, -Kristiina -- muistan minkälainen olit Finsbrekkenillä. -- Mutta piru -minut periköön, jos milloinkaan enää uskon kenenkään nuoren neidon -silmiä!" - -"Lupaa, ettet tapaa Erlendiä ennen isäsi tuloa", sanoi Simon, heidän -saapuessaan portille. - -"Sitä en tahdo luvata", vastasi Kristiina. - -"Silloin hänen on luvattava se", sanoi Simon. - -"Minä lupaan olla tapaamatta häntä", vastasi Kristiina hätäisesti. - -"Se pieni koira, jonka minä kerran lähetin sinulle", virkkoi Simon -heidän erotessaan, "voi jäädä siskoillesi -- ne pitävät niin paljon -siitä -- ellei minusta ole liian vaikeata nähdä sitä kotonasi. - -"Minä ratsastan pohjoiseen varhain huomenaamulla", hän sanoi, ja sitten -hän tarttui Kristiinaa käteen hyvästiksi, portinvartijanunnan katsoessa -heitä. - - * * * * * - -Simon Darre meni alas kaupunkia kohden. Hän kulki nyrkki heiluen, -puhui puoliääneen ja manaili mennessään. Hän vannoi mielessään, ettei -hän surrut Kristiinaa. Tämä oli kuin kappale, jota hän oli luullut -puhtaaksi kullaksi -- ja lähemmin katsottuaan havainnutkin sen olevan -pelkkää tinaa ja messinkiä. Valkoisena kuin lumi oli hän ollut -polvillaan maassa ja ojentanut kätensä palavaa kynttilää kohden -- se -oli viime vuonna. Tänä vuonna hän joi viiniä kiroukseen julistetun -mellastajan kanssa Flugan ylisillä -- äh! Lauritsa Bjørgulfinpojan -puolesta hän puuttui asioihin, Lauritsan, joka istui kaukana -Jørundgaardissa uskoen -- ei ikinä hän voinut kuvitella heidän pettävän -häntä siten. Ja nyt hän aikoi itse viedä tiedon asiasta ja auttaa heitä -valhettelemalla tuolle miehelle. Tämä se nyt täytti hänen sydämensä -polttavalla tuskalla ja häpeällä. - -Kristiina ei ollut ajatellut pitää Simon Darrelle antamaansa lupausta, -mutta hän ei saanut vaihdetuksi muuta kuin pari sanaa Erlendin kanssa --- kerran illalla tiellä. - -Hän seisoi pidellen tämän kättä omassaan, kumman nöyränä, toisen -puhuessa kohtauksesta Brynhildin luhdissa. Simon Andreksenpojan kanssa -hän oli puhuva toisen kerran. "Jos me olisimme taistelleet siellä, -olisi se levinnyt koko kaupungille", sanoi Erlend kiihkeästi. "Sen tuo -toinenkin tiesi, arvon Simonimme." - -Kristiina näki miten tuo tapaus oli karvastellut Erlendin mieltä. -Hänkin oli ajatellut sitä lakkaamatta sen jälkeen --, tuossa -seikkailussa oli Erlend esiintynyt vieläkin kehnompana kuin hän itse, -sitä ei käynyt kieltäminen. Ja hän tunsi, että he nyt olivat yksi liha -tositeossa -- hän tahtoi vastata kaikesta yhdessä Erlendin kanssa, -silloinkin kun hän ei hyväksynyt tämän tekoja, ja hän tahtoi tuntea -omassa nahassaan Erlendiä viiltävät haavat. - - * * * * * - -Kolme viikkoa myöhemmin tuli Lauritsa Bjørgulfinpoika Osloon hakemaan -tytärtänsä. - -Kristiinaa peloitti ja hänen sydäntään kirveli, kun hän meni puhetupaan -kohtaamaan isäänsä. Ensimmäinen, mikä häntä hämmästytti nähdessään -tämän seisovan sisar Potentian kanssa keskustellen, oli, ettei isä -ollut sellainen kuin miksi Kristiina hänet muisti. Ehkei tämä ollut -lainkaan muuttunut viime tapaamisen jälkeen -- mutta hän oli nähnyt -tämän aina nuorena, voimakkaana ja kauniina miehenä, josta hän oli -ollut lapsena ollessaan niin ylpeä. Jokainen talvi ja kesä, joka -kului ohitse kotona, oli kai painanut merkkejään häneen, tehden -hänet vanhemmaksi, samoin kuin ne jouduttivat Kristiinan nuoruuden -kukoistusta -- mutta hän ei ollut huomannut sitä. Hän ei ollut -huomannut, että tämän tukka oli vaalennut paikoitellen ja ruvennut -punertamaan ruosteenkarvaisesti ohimojen kohdalta -- kuten keltaisen -tukan harmaantuminen tapahtuu. Posket olivat kuivettuneet ja käyneet -pitemmiksi, niin että kasvojen lihakset kiristyivät kuin jänteet -suuta kohden; nuori, vaalea, verevä iho oli käynyt yksivärisen -ahavoituneeksi. Hän ei ollut kumara vartaloltaan -- mutta hartioiden -asento viitan alla oli kuitenkin erilainen kuin ennen. Hän astui -reippaasti ja keveästi, tullessaan käsi ojennettuna Kristiinaa vastaan, -mutta nuo liikkeetkään eivät enää olleet entiset pehmeät ja notkeat. --- Kai tuo kaikki oli ollut hänessä jo ennen, vaikkei Kristiina ollut -tullut sitä huomanneeksi. Kukaties hänessä oli yksi piirre lisää -- -alakuloisuuden -- joka nyt saattoi Kristiinan näkemään kaiken. Hän -purskahti itkuun. - -Lauritsa kiersi käsivartensa hänen ympärilleen ja tuki häntä poskesta. - -"Noh, noh, hillitsehän itsesi, hyvä lapsi", sanoi hän lempeästi. - -"Oletteko vihoissanne minulle, isä?" kysyi Kristiina hiljaa. - -"Totta kai", vastasi tämä, mutta silitteli yhä Kristiinan poskea. -"Mutta se sinun kuitenkin tulee tietää, ettei sinun tarvitse pelätä -minua", hän sanoi surullisesti. "Ei, älähän, kyllä sinun nyt täytyy -hillitä itsesi, Kristiina, etkö häpeä näyttäytyä tuollaisena toisten -nähden", sanoi Lauritsa, -- sillä Kristiina itki niin, että hänen -täytyi käydä penkille istumaan. "Älkäämme puhuko näistä asioista tässä, -missä kuljetaan edestakaisin", sanoi Lauritsa, istuutui hänen viereensä -ja tarttui hänen käteensä. "Etkö kysy yhtään äitiäsi -- tai sisariasi ---?" - -"Mitä äiti sanoo tähän?" kysyi tytär. - -"Kyllähän sen tietää -- mutta emme nyt puhu siitä", sanoi taas -Lauritsa. "Hän voi hyvin muuten --" ja hän alkoi kertoa kaikenlaista -kotikartanon oloista, kunnes Kristiina vähän rauhoittui. - -Mutta tämän mielestä jännitys kävi vain kahta kauheammaksi, kun ei isä -puhunut mitään hänen rikkomuksestaan. Hän antoi Kristiinalle rahaa -jaettavaksi luostarin köyhille, ja lahjoja noviiseille; itse hän vielä -antoi runsaat lahjat luostarille sekä sisarille, eikä kukaan luostarin -väestä luullut muuta, kuin että Kristiina nyt oli lähdössä kotiin -kihlajaisiin ja häihinsä. Viimeisen aterian molemmat söivät Groa-rouvan -pöydässä abbedissan salissa, ja tämä antoi Kristiinasta mitä parhaimman -kiitoslauseen. - -Mutta kaikki tämä loppui kuitenkin viimein. Kristiina oli heittänyt -viimeisen kerran hyvästit sisarille ja ystäville luostariportin luona, -Lauritsa talutti hänet hänen hevosensa luokse ja nosti hänet satulaan. -Oli niin outoa ratsastaa isän ja Jørundgaardin miesten kera alas -siltaa kohti, tietä, jolla hän oli salaa kävellyt pimeässä; oli outoa -ratsastaa näin kunniassa ja vapaana läpi Oslon katujen. Hän ajatteli -komeaa morsiuskulkuettaan, josta Erlend oli puhunut niin usein -- ja -hänen sydämensä kävi raskaaksi; olisi ollut helpompaa, jos Erlend olisi -vienyt hänet mukanaan. Oli vielä niin pitkältä sellaista aikaa, jolloin -hänen täytyi elää ensiksi valheessa, sitten kaikkien tuomittavana. -Mutta sitten hänen silmänsä osuivat isän vanhenneisiin, vakaviin -kasvoihin, ja hän koetti ajatella, että Erlend kaikesta huolimatta oli -oikeassa. - - * * * * * - -Vierasmajassa oli muitakin matkamiehiä. Illalla kaikki aterioivat -yhdessä pienessä pirtissä, jossa oli vain kaksi vuodetta; Lauritsa -ja Kristiina saivat nukkua niissä, sillä he olivat arvokkaimmat -matkavieraat. Toiset lähtivät siis pois, kun ilta alkoi pimetä, -toivottaen ystävällisesti hyvää yötä, kunkin noustessa vuorostaan -paikaltaan ja poistuessa makuusijalleen. Kristiina ajatteli, miten -hän oli varkain pujahtanut Brynhild Flugan tupaan ja antanut Erlendin -halata itseään -- ja sairaana surusta ja pelosta, ettei enää koskaan -saisi tulla tämän omaksi, hän tunsi, ettei hän enää kuulunut tänne, ei. - -Isä istui etempänä penkillä ja katseli häntä. - -"Emme mene tällä kertaa Skogiin?" kysyi Kristiina jotakin sanoakseen. - -"Emme", vastasi Lauritsa. "Minulle riittää vähäksi aikaa miettimistä -siinä, mitä olen kuullut sedältäsi sinusta -- etten käyttäisi -väkivaltaa sinua kohtaan", selitti Lauritsa, kun Kristiina katsoi -häneen. - -"Ja minä olisinkin pakottanut sinut pysymään sanassasi, ellei Simon -olisi sanonut, ettei hän tahtonut vastahakoista vaimoa." - -"Minä en ole milloinkaan antanut sanaani Simonille", sanoi Kristiina -nopeasti. "Sanoit itse ennen, ettet tahtonut pakottaa minua -avioliittoon --" - -"Ei kai se olisi ollut mitään pakotusta, jos olisin vaatinut sinua -pysymään sopimuksessa, joka on ollut kaikkien ihmisten tiedossa koko -ajan", vastasi Lauritsa. "Kaksi talvea teidät on katsottu kihlatuiksi, -etkä sinä ole ilmoittanut vastahakoisuutta tai vastenmielisyyttä ennen -kuin hääpäivä jo oli sovittuna. Ja jos sinä tahdot estellä sillä, että -asia päätettiin viime vuonna, ja ettet ole antanut Simonille sanaasi, -niin minä sanon sitä epärehelliseksi menoksi." - -Kristiina katsoi alas lieteen. - -"En tiedä mikä on näyttävä pahemmalta", jatkoi isä saneluaan, -"sekö, että sinä olet työntänyt Simonin luotasi, vai sekö, että hän -on hyljännyt sinut. Andres-herralta tuli sana --" Lauritsa lensi -punaiseksi tätä sanoessaan, -- "että hän on vihainen pojalleen ja -valmis tarjoamaan korvausta. Minun täytyi sanoa kuten asia oli -- en -tiedä olisiko ollut parempi toisin puolin -- että jos korvauksesta -oli puhe, olimme me lähinnä velvolliset siihen. Häpeä se on meille -kumminkin tavoin." - -"Minä en ymmärrä sitä niin suunnattomaksi häpeäksi", sanoi Kristiina -hiljaa. "Kun kerran Simon ja minä olemme yhtä mieltä asiassa." - -"Yhtä mieltä", tarttui Lauritsa tyttärensä sanoihin. "Hän ei salannut -sitä, että asia oli hänestä ikävä, mutta sanoi teidän puhuttuanne -keskenänne uskovansa, ettei teitä odottaisi muu kuin onneton olo, jos -hän vaatisi sinua pysymään sopimuksessa. -- Mutta kerro nyt, miten -kaikki on käynyt." - -"Eikö Simon ole kertonut sitä?" kysyi Kristiina. - -"Hän tuntui tuumivan", virkkoi isä, "että sinulle on käynyt -rakkaammaksi toinen. -- Toivon nyt kuulevani sinulta, Kristiina, kuinka -asia on." - -Kristiina mietti hiukan. - -"Jumala tietää", hän sanoi hiljaa, "että Simon olisi ollut minulle -kyllin hyvä ja enemmänkin. Mutta totta on, että minä tulin tuttavaksi -toisen miehen kanssa, ja silloin ymmärsin, etten milloinkaan enää voisi -tulla iloiseksi, jos joutuisin elämään Simonin rinnalla -- en vaikka -hänellä olisi kaikki Engellandin kulta -- ja että mieluummin ottaisin -tuon toisen, vaikkei tällä olisi kuin yksi ainoa lehmä --" - -"Et kai sinä odota minun antavan sinua palvelijalle", sanoi isä. - -"Hän on vertaiseni ja korkeampikin minua", vastasi Kristiina. "Sanoin -vaan muuten -- hänellä on laajat maat sekä mannut, mutta nukkuisin -mieluisammin hänen kanssaan paljailla oljilla kuin toisen miehen -toverina silkkipatjojen päällä --" - -Isä oli ääneti vähän aikaa. - -"On tosin yksi puoli asiasta, etten minä tahdo pakottaa sinua ottamaan -miestä, joka on vasten mieltäsi -- vaikka Jumala ja Pyhä Olavi -tietäkööt, mitä sinulla voi olla sitä miestä vastaan, jonka minä -olin luvannut sinulle. Mutta toinen puoli on se, onko tuo valittusi -sellainen, että voin naittaa sinut hänelle. Olet vielä nuori ja -ymmärtämätön -- eikä kelpo mies liioin katsele neitoa, joka on toiselle -luvattu --" - -"Sellaiselle ei itse mahda mitään", sanoi Kristiina kiihkeästi. - -"Mahtaa kyllä. Mutta sen verran ymmärtänet sinäkin toki, etten tahdo -loukata Dyfriniläisiä naittamalla sinut toiselle heti kun olet -kääntänyt selkäsi Simonille -- kaikista vähimmin sellaiselle miehelle, -joka voisi näyttää arvokkaammalta tai rikkaammalta kuin he. -- Toivon -sinun nyt sanovan, kuka tuo mies on", sanoi Lauritsa kotvan vaiettuaan. - -Kristiina rutisti käsiään ja hengitti raskaasti. Sitten hän lausui -hyvin vitkaan: - -"En voi sanoa, isä. Vaan ellen minä saa tuota miestä, voit viedä minut -luostariin ja jättää sinne ainiaaksi -- en luule silloin eläväni kauan. -Mutta minun ei olisi sovelias ilmoittaa hänen nimeänsä ennenkuin -tiedän, tahtooko hän minut yhtä varmasti kuin minä tahdon hänet. Sinä --- sinä et saa pakottaa minua sanomaan kuka hän on, -- et ennen kuin -tulee ilmi, aikooko -- aikooko hän pyytää minua sinulta sukulaistensa -suostumuksella." - -Lauritsa oli kauan vaiti. Hän ei voinut muuta kuin hyväksyä tyttären -tavan katsoa asiaa; sitten hän lopuksi virkkoi: - -"Olkoon siis niin. On luonnollista, että mieluimmin jätät mainitsematta -hänen nimensä siihen asti kuin tiedät, mitä hän aikoo tehdä." - -"Mene nyt sänkyyn, Kristiina", hän sanoi vähän ajan kuluttua. Hän tuli -tämän luokse ja suuteli häntä: - -"Olet tuottanut minulle paljon surua ja mielipahaa tuumallasi, -tyttäreni -- mutta tiedät minun aina tarkoittavan sinun parastasi -- -Jumala paratkoon, niinhän se lienee, teitpä mitä tahansa hän ja hänen -lempeä äitinsä auttakoot meitä, että tämä kääntyisi parhain päin." - -Levolle laskeuduttuaan luuli Lauritsa kuulevansa toiselta seinältä, -missä tytär makasi, heikkoa itkua. Mutta hän oli nukkuvinaan. Hänellä -ei ollut sydäntä sanoa, että hän pelkäsi jälleen kaivettavan esiin -vanhat puheet Kristiinasta ja Arnesta ja Benteinistä, ja hänen mieltään -painoi raskaasti se seikka, ettei hän voinut tehdä paljoakaan, -estääkseen lapsen hyvää mainetta tulemasta tahratuksi selkänsä takana. -Ja pahinta oli, että hän katsoi Kristiinan aiheuttaneen sen suureksi -osaksi omalla ajattelemattomuudellaan. - - - - - - -III - -LAURITSA BJØRGULFINPOIKA - - - - -I. - - -Kristiina saapui kotiin kauneimpana kevätaikana. Laagen juoksi -hyrskyisenä kartanon ja peltojen sivu; lepistön hiirenkorvien välitse -vilahteli ja välähteli virta hopeasäkeniä suihkuten. Oli kuin valolla -olisi ollut oma äänensä ja sävelensä pauhinassa -- kun hämärä -laski, kuului äänikin hiljenevän. Veden kohu kaikui Jørundgaardin -ympärillä yötä päivää, ja Kristiinasta tuntui kuin hän olisi kuullut -hirsiseinienkin tärisevän niinkuin harppulaudan. - -Tuntureilta, jotka olivat kiedotut siniseen autereeseen päivän toisensa -jälkeen, juoksi alas kiiltäviä vesisäikeitä. Maa uhkui ja väreili -lämpöä; oras peitti melkein koko mullan ja sankka ruoho kiilsi kuin -silkki tuulen pyyhkäistessä sitä. Lehdot ja kukkulat tuoksuivat -hyvältä, ja heti auringon laskettua erkani ilmaan väkevä, vilvas ja -hapahko nesteiden ja laihon lemu -- oli kuin maa olisi huokunut pitkään -ja virvoittuneena. Väristen muisti Kristiina hänestä tuntuneen samalta, -kun Erlend päästi hänet syleilystään. Joka ilta hän paneutui levolle -sairaana ikävästä ja heräsi aamulla hiestyneenä ja uuvuksissa unistaan. - -Hänestä tuntui käsittämättömältä, että kotona voitiin olla puhumatta -ainoatakaan sanaa siitä ainoasta, mitä hän ajatteli. Mutta kului viikko -toisensa jälkeen kaikkien vaietessa Kristiinan asiasta ja kenenkään -utelematta, mitä hän hautoi. Isä oli usein metsällä nyt kun kevätkylvö -oli tehty -- hän hoiteli tervamiilujaan, vei kerallaan metsästyshaukat -ja koirat ja viipyi poissa päiväkaudet. Kotona ollessaan hän puhui -tyttärelle yhtä lempeästi kuin ennen -- mutta hänellä ei tuntunut -olevan oikein mitään sanomista tälle, eikä hän kertaakaan pyytänyt -Kristiinaa mukaansa ratsastaessaan kartanosta. - -Kristiina oli pelännyt joutuvansa kuulemaan äidin valituksia, mutta -Ragnfrid ei virkkanut halaistua sanaa -- ja se tuntui vieläkin -ilkeämmältä. - - * * * * * - -Juhananmessun olutkesteissä jakoi Lauritsa Bjørgulfinpoika joka vuosi -köyhille kaiken sen ruoan ja särpimen, joka oli säästynyt taloon -kuluneen paastoviikon aikana. Ne, jotka asuivat lähellä Jørundgaardia, -kävivät tavallisesti itse noutamassa almunsa; heitä kestittiin silloin -hyvin, ja Lauritsa vieraineen ja koko palveluskuntineen kerääntyi -almuntarvitsijain ympärille, sillä näiden joukossa oli iäkkäitä -vanhuksia, jotka osasivat satuja ja runolauluja. Niin he sitten -istuivat pirtissä, lyhentäen aikaansa oluenjuonnilla ja sopuisalla -juttuamisella, ja illalla tanssittiin tanhualla. - -Juhananmessu oli tänä vuonna kolea ja pilvisäinen, mutta kukaan -ei murehtinut sitä, sillä uhkasi tulla kuivuus. Ei ollut satanut -veden tippaa Halvardinmessun jälkeen, ja tunturillakin oli ollut -niukanlaisesti lunta; eikä kukaan muistanut nähneensä Laagenissa niin -vähän vettä keskellä sydänkesää kolmeentoista vuoteen. - -Lauritsa ja hänen vieraansa olivat siis hyvillä mielin lähtiessään -tervehtimään almunanojia pirtin puolelle. Nämä istuivat pöydän -ympärillä syöden maitopuuroa ja juoden olutta päälle, ja Kristiina -autteli pöydässä, palvellen sairaita ja vanhoja. - -Lauritsa tervehti vieraitaan ja kysyi, olivatko nämä tyytyväiset -kestitykseen. Sen jälkeen hän lähti lausumaan tervetulleeksi erään -iäkkään ruotiukon, joka oli tänä päivänä siirretty Jørundgaardiin. -Miehen nimi oli Haakon, hän oli ollut soturi vanhan Haakon-kuninkaan -aikana ja ollut mukana kuninkaan viime retkellä Skotlantiin. Hän -oli nyt rutiköyhä ja sokea; ihmiset olivat koettaneet saada hänet -sairaalaan, mutta hän kulki mieluummin taloissa, sillä häntä kohdeltiin -kaikkialla niinkuin arvossapidettyä vierasta, koska hän oli harvinaisen -tietorikas ja maailmaa nähnyt. - -Lauritsa seisoi käsi veljensä olalla -- Aasmund Bjørgulfinpoika oli -tullut Jørundgaardiin vierailemaan. Hän kysyi myös Haakonilta, oliko -tämä tyytyväinen ruokaan. "Olut on hyvää, Lauri Bjørgulfinpoika", -vastasi Haakon. "Mutta puuron on keittänyt tamma. Käsitelty -emäntä laittaa käsitellyn puuron, sanoo sananparsi, ja puuro on -pohjaanpalanutta." - -"Ei ollut tarkoitukseni", sanoi Lauritsa, "antaa teille -pohjaanpalanutta puuroa. Mutta tuo vanha sananparsi ei pidä aina -paikkaansa, niin minä ainakin toivon, sillä oma tyttäreni on keittänyt -puuron." Hän nauroi ja käski Kristiinan ja Tordiksen kiiruhtaa -läskivateja noutamaan. - -Kristiina sujahti nuolena ulos kotaa kohti. Hänen sydämensä tykytti -- -hän oli nähnyt ohimennen sedän kasvot, Haakonin puhuessa emännästä ja -puurosta. - -Myöhään illalla hän näki isän ja sedän kävelevän kauan edestakaisin -pihalla, puhellen keskenään. Häntä huimasi pelosta, eikä asia parannut -siitä, että hän seuraavana päivänä näki isän olevan harvasanaisen ja -juron. Mutta Lauritsa ei sanonut mitään. - -Ei hän sanonut mitään sedän lähdettyäkään. Kristiina huomasi, ettei -hän puhunut Haakonin kanssa yhtä paljon kuin ennen, ja kun se aika -oli umpeen kulunut, joka heidän oli määrä pitää ukko luonaan, ei -Lauritsa pyytänyt häntä jäämään pitemmäksi aikaa, vaan siirrätti hänet -seuraavaan taloon. - - * * * * * - -Lauri Bjørgulfinpojalla oli muuten moninaiset syynsä jurouteen ja -mielenmasennukseen, sillä uhkasi tulla suorastaan katovuosi, ja -talonpojat kokoontuivat käräjiin neuvotellakseen, miten tuleva talvi -oli otettava vastaan. Jo jälkikesällä oli useimmille selvä, että heidän -täytyi teurastaa karjansa tai kuljettaa etelämpään myytäväksi suurin -osa elukoistaan, voidakseen ostaa sijaan viljaa väkeä varten. Edellinen -vuosikaan ei ollut ollut mikään hyvä viljavuosi, joten entiset varastot -olivat tavallista laihemmat. - -Eräänä aamuna syyspuoleen meni Ragnfrid kolmen tyttärensä kera -katsomaan aivinoita, jotka hän oli levittänyt ulos valkenemaan. -Kristiina kiitteli äidin taitavuutta. Silloin tämä pyyhkäsi hyväillen -Ramborgin päätä: - -"Tämä tulee sinun arkkuusi, pienokainen." - -"Äiti", sanoi Ulvhild, "enkö minä sitten saakaan omaa arkkua, kun -lähden luostariin?" - -"Tiedäthän, ettet sinä jää vähemmälle kuin sisaresikaan", virkkoi -Ragnfrid. "Mutta sinä et tule tarvitsemaan samanlaisia kapioita. Ja -tiedäthän saavasi jäädä isän ja minun luokse koko iäksesi -- jos -tahdot." - -"Ja kun sinä joudut luostariin, Ulvhild", sanoi Kristiina epävarmalla -äänellä, -- "olen minä ehkä ollut siellä jo monta vuotta." - -Kristiina vilkaisi äitiinsä, mutta Ragnfrid oli vaiti. - -"Jos minä olisin sellainen, että olisin voinut joutua naimisiin", sanoi -Ulvhild, "en olisi milloinkaan eronnut Simonista -- hän oli hyvä, ja -hän oli niin surullinen sanoessaan hyvästejä meille." - -"Tiedäthän, että isäsi on käskenyt meidän olla puhumatta tästä", sanoi -Ragnfrid, mutta Kristiina lausui uhmaavasti: - -"Kyllä minä tiedän, että hän on surrut enemmän erotessaan teistä kuin -minusta." - -Äiti vastasi suutuksissaan: - -"Eipä hänellä olisi ollut paljon ylpeyttä, jos hän olisi osoittanut -sinulle surevansa -- sinä et tehnyt kauniisti Simonia kohtaan, -tyttäreni. Ja kuitenkin hän pyysi meitä olemaan pakottamatta tai -nuhtelematta sinua --" - -"Hän arveli kai nuhdelleensa minua itse siksi paljon", sanoi Kristiina -entiseen tapaan, "ettei kenenkään toisen enää ole tarpeellista -sanoa minulle, miten kelvoton olen. Mutta en minä huomannut Simonin -välittävän kovin paljon minusta, kuultuaan minun pitävän toista -rakkaampana." - -"Menkää te kotiin", sanoi äiti pienemmille. Hän kävi istumaan hirrelle, -joka oli maassa, ja veti Kristiinan viereensä. - -"Tiedät varsin hyvin", hän jatkoi, "että aina on pidetty sievänä ja -sopivana, ettei mies puhu morsiamelleen liian paljon rakkaudesta -- tai -istu hänen kanssaan kahden ja osoita kovin suurta kiihkoa --" - -"Hohoo", sanoi Kristiina, "eivätköhän nuoret, jotka rakastavat -toisiaan, joskus voisi sattua unohtamaan, mitä vanhat pitävät sopivana." - -"Varo itseäsi, Kristiina", sanoi äiti, "ettet sinä milloinkaan -unohtaisi sitä." Hän oli hetken ääneti. "Taitaa olla siten, että isäsi -pelkää sinun mielistyneen mieheen, jolle hän ei tahdo sinua antaa." - -"Mitä setäni on sanonut", kysyi Kristiina tovin kuluttua. - -"Ei enempää", sanoi äiti, "kuin että Erlendillä, Husabyn herralla, on -korkeampi suku kuin maine. Hän kuuluu pyytäneen Aasmundia puhumaan -puolestaan Lauritsalle. Isäsi ei tullut iloiseksi siitä." - -Mutta Kristiinan kasvot alkoivat loistaa. Erlend oli puhunut hänen -sedällensä. Ja hän kun oli surrut niin sitä, ettei tämä ollut antanut -itsestään tietoa. - -Silloin virkkoi äiti jälleen: - -"Sitten kertoi Aasmund kuulleensa sellaista, että hän olisi kuljeksinut -nunnaluostarin ympärillä ja että sinä olisit tullut häntä tapailemaan -aitojen varsille." - -"Entä sitten", kysyi Kristiina. - -"Aasmund puolustaa tuota liittoa, ymmärräthän", sanoi Ragnfrid. -"Mutta silloin Lauritsa suuttui enemmän kuin minä olen nähnyt hänen -milloinkaan suuttuvan. Hän sanoi, että kosija, joka kierteli sellaisia -teitä hänen tyttärensä luokse, oli tapaava hänet miekka kädessä. -Tapamme Dyfrinin väkeä kohtaan oli jo ollut häpeällinen, mutta jos -Erlend oli houkutellut sinut juoksentelemaan kanssansa pimeässä teitä -pitkin, ja tämän sillä aikaa kun sinä olit luostarissa, oli se hänen -mielestään selvä merkki siitä, että moisen sulhasen menettäminen oli -parempi sinulle." - -Kristiina väänteli käsiään -- väri vaihteli hänen kasvoillaan. Äiti -kietoi käsivartensa hänen ympärilleen -- mutta Kristiina vääntäytyi -irti ja huusi mielettömänä liikutuksesta: - -"Antakaa minun olla, äiti! Vai tahdotteko koetella, olenko minä käynyt -paksummaksi uumilta --" - -Seuraavalla hetkellä hän lensi pystyyn, pidellen kädellään poskeansa --- ja katsoi ymmällään äidin säihkyviä kasvoja. Kukaan ei ollut lyönyt -häntä lapsuudesta asti. - -"Istu", käski Ragnfrid. "Istu", hän toisti, ja tyttären oli toteltava. -Äiti istui hiljaa vähän aikaa, ja kun hän alkoi puhua, vapisi hänen -äänensä: - -"Olen huomannut, Kristiina, ettet ole milloinkaan pitänyt minusta -paljon. Ajattelin, että se kukaties johtui siitä, ettet luullut minun -pitävän erittäin paljoa sinusta -- eli siten kuin isäsi sinusta pitää. -Annoin asian olla -- ajattelin, että kun oli tuleva aika, jolloin itse -saisit lapsia, ymmärtäisit asian --. - -"Annoin sinulle rintaa, ja jo silloin oli niin, että kun Lauritsa tuli -lähelle meitä, sinä heitit suustasi rinnan ja kurotuit häntä kohti ja -nauroit niin että maito valui suustasi. Lauritsasta tuo oli hauskaa -- -ja Herra tietää, että soin sen hänelle; soin sen sinullekin, että isäsi -leikki ja nauroi joka kerran kun sinut näki. Säälin sinua, palleroista, -siksi etten voinut hillitä pitkiä itkujani. Ajattelin enemmän sitä, -miltä tuntuisi kadottaa sinutkin, kuin osasin iloita siitä, että vielä -elit. Mutta Jumalan ja Neitsyt Maarian nimessä vannon, etten rakastanut -sinua vähemmän kuin Lauritsa." - -Kyyneleet virtasivat Ragnfridin poskia pitkin, mutta hänen kasvonsa -olivat aivan rauhalliset ja samoin hänen äänensä, kun hän jatkoi: - -"Herra tietää, etten milloinkaan karsastellut ystävyyttä, joka oli -teidän välillänne. Ajattelin, etten ollut tuottanut hänelle liikaa iloa -niinä vuosina, jotka olimme eläneet yhdessä, ja iloitsin, että hänellä -oli sinut. Ajattelin myös, että jos Ivar, minun isäni, olisi ollut -samanlainen minulle, niin --. - -"On paljon asioita, Kristiina, joista äidin tulee varoittaa -tyttäriänsä. Ajattelin, ettei sitä tarvittu sinuun nähden, joka olit -kulkenut isäsi jäljissä koko elämäsi -- että sinun piti tietää, mikä on -oikein ja kunniallista! Tuo, mitä äsken mainitsit -- luuletko minun -saattavan ajatella, että sinä tahtoisit tuottaa isällesi sellaisen -surun --. - -"Tahdoin vain sanoa -- että toivon sinulle sellaista miestä, jota -voit rakastaa. Mutta silloin sinun on oltava ymmärtäväinen -- eikä -annettava Lauritsan saada sitä ajatusta, että olet valinnut itsellesi -onnettoman kumppalin, sellaisen, joka ei piittaa naisen rauhasta ja -kunniasta. Sellaiselle hän ei ole antava sinua -- ei edes päästääkseen -sinut julkisesta häpeästä. Silloin on Lauritsa mieluummin antava raudan -ratkaista hänen ja sen miehen välit, joka olisi pilannut elämäsi --." - -Näin puhuttuaan äiti nousi ja jätti hänet. - - - - -II. - - -Bartolomeuksen-messun päivänä, 24:nä elokuuta, juhlittiin autuaasti -kuolleen Haakon-kuninkaan tyttärenpojan valtaan-nousua Haugan -käräjillä. Niitä miehiä, jotka lähetettiin sinne pohjoisesta Gudbrannin -laaksosta, oli myös Lauritsa Bjørgulfinpoika. Hän kuului kuninkaan -väkeen nuoruudestaan saakka, mutta oli koko täällä olonsa aikana -harvoin joutunut tekemisiin henkivartion kanssa, eikä ollut milloinkaan -koettanut hyötyä siitä korkeasta maineesta, jonka hän oli saavuttanut -sotaretkellä Eirik-herttuaa vastaan. Ei hän ollut aikonut nytkään -lähteä kuninkaankäräjille, mutta ei voinut kieltäytyä. Pohjoislaakson -neuvosmiehille oli annettu tehtäväksi koettaa saada ostetuksi viljaa -etelämmiltä seuduilta sekä lähettää se laivoilla Raumsdalin laaksoon. - -Ihmiset odottivat tulevaa talvea toivoa vailla, pelon vallassa. Sekin -oli talonpojista paha, että Norjan kuninkaaksi taaskin oli tuleva -lapsi. Vanha kansa muisti ajan, jolloin Maunu-kuningas kuoli ja tämän -lapset olivat jääneet pieniksi, ja Sira Eirik sanoi: - -"'Væ terræ, ubi puer rex est.' Se on kansankielellä että 'siinä talossa -eivät rotat suo yörauhaa, missä kissa on penikka.'" - -Ragnfrid Ivarin tytär johti taloa miesten ollessa poissa, ja -Kristiinalle ja hänelle oli hyvä, että molemmilla oli työtä korvia -myöten. Koko paikkakunta oli tunturilla jäkälää ja petäjänkuorta -keräämässä, sillä heinää oli tullut vähän eikä olkia senkään vertaa, -ja lehdeksetkin, jotka oli taitettu Juhananmessun jälkeen, olivat -kellahtaneita ja huonoja. Ristinmessunpäivänä, Sira Eirikin kantaessa -ristiinnaulitun kuvaa tiluksia pitkin, oli kulkueessa monta, jotka -itkien rukoilivat Jumalaa armahtamaan ihmisiä ja karjaa. - -Viikkoa jälkeen Ristinmessun palasi Lauritsa Bjørgulfinpoika käräjillä. - -Oli jo paljon yli maatapanoajan Rangfridin yhä istuessa kutomatuvassa. -Hänellä oli niin ylettömästi puuhaa päivällä, että hän usein sai istua -myöhään yöhön kangaspuiden ja ompelun ääressä. Ragnfrid viihtyikin -hyvin tuossa huoneessa. Sen tiedettiin olevan kartanon vanhimman tuvan, -sitä kutsuttiin rähjäksi ja ihmiset kertoivat sen seisoneen siinä -pakanuuden ajoista asti. Kristiina ja Astrid-niminen palvelustyttö -olivat Ragnfridin kanssa ja istuivat kehräämässä lieden luona. - -He olivat istuneet ääneti ja unisina jonkun aikaa, kun kuulivat -hevosenjalan kopsetta -- joku ajoi kovaa vauhtia pihaan. Astrid meni -eteiseen ja kurkisti ulos -- sekä palasi samassa takaisin Lauritsa -Bjørgulfinpojan kanssa. - -Vaimo ja tytär näkivät heti hänen olevan aika tavalla juovuksissa. Hän -horjui ja tapaili tukea reppänäseipäästä, Ragnfridin riisuessa hänen -yltään vettävaluvaa vaippaa ja hattua ja irroittaessa hänen ympäriltään -miekkavyötä. - -"Minne sinä olet jättänyt Halvdanin ja Kolbeinin", hän kysyi vähän -hätääntyneenä, "tulevatko he perästä?" - -"Ei, erosin heidän seurastaan Loptsgaardissa", hän sanoi ja nauroi -vähän. "Minulle tuli niin kova halu kotiin -- en saanut rauhaa, -ennenkuin lähdin -- siellä kävivät nukkumaan, mutta minä otin -Guldsveinenin ja ratsastin kotiin --" - -"Voit mennä hakemaan minulle vähän ruokaa, Astrid", sanoi hän -palvelijalle. "Kanna se tänne, niin sinun ei tarvitse kantaa sitä -niin pitkää matkaa sateessa. Mutta ole nokkela, en ole syönyt sitten -aamurupeaman --" - -"Eikö sinua sitten syötetty Loptsgaardissa?" kysyi hänen vaimonsa -ihmetellen. -- Lauritsa istuutui penkille, huojutti itseään ja naurahti: - -"Kyllähän siellä ruokaa olisi ollut -- mutta minulla ei ollut -ruokahalua. Join vähän aikaa Sigurdin kanssa -- mutta -- sitten -ajattelin, että yhtä hyvä oli lähteä kotiin heti kuin jäädä aamuun --" - -Astrid toi ruoan ja oluen, hän oli ottanut mukaansa kuivat kengätkin -isännälle. - -Lauritsa huojui ja koetti irroittaa kannuksensa, mutta oli kellahtaa -nenälleen. - -"Tule tänne, Kristiina", hän pyysi, "auttamaan isääsi. Tiedän sinun -tekevän sen hellästä sydämestä -- hellästä sydämestä, niin aivan -- -tänään." - -Kristiina totteli ja rupesi polvilleen maahan. Silloin Lauritsa tarttui -hänen päähänsä molemmin käsin ja käänsi hänen kasvonsa ylös: - -"Tiedäthän, tyttäreni -- että tahdon vain sinun parastasi. En tahdo -tuottaa sinulle surua, ellen tiedä sinun säästyvän monilta suruilta -myöhemmin. Olet kovin nuori vielä, Kristiina -- täytit seitsemäntoista -tänä vuonna -- kolme päivää Halvardinmessun jälkeen -- seitsemäntoista ---" - -Kristiina oli tehnyt tehtävänsä. Hiukan kalpeana hän nousi ja istuutui -jälleen jakkaralleen lieden ääreen. - -Humala näkyi haihtuvan sitä mukaa kuin Lauritsa söi. Hän vastaili -vaimon ja palvelusneitonsa kysymyksiin käräjien menosta -- kaikki oli -ollut komeata. He olivat saaneet ostetuksi viljaa ja vähän jauhoja ja -maltaita, osan Oslosta, toisen Tunsbergistä; se oli ulkolaista viljaa, -olisi voinut olla parempaakin, mutta olisi saattanut olla vieläkin -huonompaa. Hän oli tavannut omaisia ja tuttavia ja toi terveisiä -näiltä. Mutta vastaukset tipahtelivat yksikantaan. - -"Olin puheissa Andres Gudmundinpojan kanssa", sanoi hän Astridin mentyä -ulos. "Simon on pitänyt kihlajaisia Manvikin nuoren leski-emännän -kanssa. Häät vietetään Dyfrinissä Antinmessun aikaan. Poika on toiminut -itse tällä kertaa. Väistelin Andres-herraa Tunsbergissa, mutta hän etsi -minut käsiinsä -- tahtoi sanoa minulle, että hän tiesi varmasti Simonin -nähneen Halfrid-rouvan ensi kerran juhannusaikaan. Hän pelkäsi minun -luulevan, että Simon oli tuuminut tätä rikasta naimakauppaa rikkoessaan -sopimuksemme." Lauritsa istui hiljaa ja nauroi sitten ilottomasti. - -"Ymmärrättehän, että tuota kunnian miestä peloitti, että me voisimme -uskoa hänen pojastaan sellaista." - -Kristiina hengitti kevyemmin. Hän luuli, että isä tämän tähden oli -niin kiihtynyt. Ehkä hän oli toivonut, että Simonin ja hänen liittonsa -kaikesta huolimatta olisi pysynyt. Kristiina oli ensin pelännyt isän -saaneen kuulla jotakin hänen olostaan Oslossa. - -Hän nousi ja toivotti hyvää yötä. Silloin sanoi isä, että hän odottaisi -vähän. - -"Minulla on vielä eräs ilmoitus", lisäsi Lauritsa. "Olisin voinut olla -puhumatta siitä, Kristiina -- mutta sinun on parempi saada se tietää. -Ja se ilmoitus on, että tuo mies, jota olet pitänyt mielessäsi, on -sinun koetettava unohtaa." - -Kristiina oli seisonut kädet riipuksissa ja kumarassa päin. Nyt hän -katsoi isäänsä silmiin. Hän liikutti huuliaan, mutta ei saanut esille -kuuluvaa ääntä. - -Lauritsa väisti tyttären katsetta; hän heilautti kättään: - -"Arvaathan, etten minä vastustaisi tahtoasi, jos suinkin saattaisin -uskoa siitä olevan hyötyä sinulle." - -"Mitä sanomia olette kuullut tällä matkallanne, isä?" kysyi Kristiina -kirkkaalla äänellä. - -"Erlend Nikulauksenpoika ja hänen sukulaisensa Munan Baardinpoika -tulivat puheilleni Tunsbergissa", vastasi Lauritsa. "Munan-herra pyysi -sinua Erlendille ja minä sanoin ei." - -Kristiina seisoi hetken aikaa raskaasti hengittäen. - -"Miksi ette tahdo antaa minua Erlend Nikulauksenpojalle", hän kysyi. - -"En tiedä paljonko sinä tiedät miehestä, jonka haluat herraksesi", -sanoi Lauritsa. "Ellet itse arvaa syytä, käy sinun vaikeaksi kuulla se -minun suustani." - -"Senkö vuoksi, että hän on ollut lainsuojaton ja kirkonkirouksessa?" -kysyi Kristiina taas. - -"Tiedätkö mikä sai Haakon-kuninkaan ajamaan likeisen sukulaisensa -luotaan -- että tämä lopulta joutui kirkonkiroukseen uppiniskaisuudesta -arkkipiispan käskyä vastaan -- ja ettei hän lähtenyt maasta yksin?" - -"Tiedän", vastasi Kristiina. Hänen puheensa alkoi takerrella. "Tiedän -myös, että hän oli kahdeksantoista vuoden vanha tutustuessaan tuohon -- -jalkavaimoonsa." - -"Saman ikäinen olin minäkin naimisiin joutuessani", vastasi Lauritsa. -"Siihen aikaan kun minä olin nuori, katsottiin miehen kahdeksantoista -ikäisenä voivan vastata itsestään ja pystyvän ohjaamaan omia ja toisten -asioita." - -Kristiina seisoi hiljaa. - -"Kutsuit jalkavaimoksi tuota vaimoa, jonka kanssa hän on elänyt -kymmenen vuotta, siittäen maailmaan lapsia", sanoi Lauritsa vähän ajan -kuluttua. "Enpä iloitsisi, jos jonakin päivänä joutuisin lähettämään -tyttäreni kotoa sellaisen miehen matkassa, joka on elänyt julkisessa -haureudessa vuodesta vuoteen ennen naimistansa. Mutta se ei ole -haureutta sinun mielestäsi." - -"Ette tuominnut noin ankarasti Aashild-rouvaa ja Bjørnia", sanoi -Kristiina hiljaisesti. - -"En sittenkään soisi näkeväni meidän joutuvan sivulangoiksi heidän -kanssaan", vastasi Lauritsa. - -"Isä", sanoi nyt Kristiina, "oletteko te sitten ollut niin synnitön -koko elämänne, että tohditte tuomita Erlendiä noin ankarasti? --" - -"Jumala tietää", vastasi Lauritsa tuikeasti, "etten tuomitse ketään -miestä pahemmaksi syntiseksi hänen edessään kuin itseäni. Mutta eihän -sovi ajatella siten, että minun olisi naitettava tyttäreni kelle -miehelle tahansa, joka haluaa pyytää häntä, vain siksi, että me -jokainen tarvitsemme Jumalan armoa." - -"Tiedätte, etten minä tarkoittanut noin", sanoi Kristiina kiivastuen. -"Isä -- äiti -- olettehan tekin olleet nuoria kerran -- ettekö muista -sen vertaa entisestä, ettei ole helppo varjella itseään synniltä, jonka -rakkaus synnyttää --" - -Lauritsa kävi tulipunaiseksi. "En", sanoi hän lyhyesti. - -"Silloin ette myös tiedä, mitä teette", huusi Kristiina epätoivon -vallassa, "jos erotatte Erlend Nikulauksenpojan minusta!" - -Lauritsa istui jälleen penkille. - -"Olet vasta seitsemäntoista vuoden ikäinen, Kristiina", hän jälleen -alkoi. "Voihan olla, että hän ja sinä että olette käyneet toisillenne -rakkaammiksi kuin luulin. Mutta hän ei ole niin nuori mies, ettei olisi -ymmärtänyt -- jos hän olisi ollut kelpo mies, ei hän olisi lähestynyt -tuollaista nuorta, alaikäistä lasta kuin sinä, lemmen sanoilla --. Se, -että olit luvattu toiselle, oli kai hänestä vähäpätöinen asia --. - -"Mutta minä en naita tytärtäni miehelle, jolla on kaksi lasta toisen -miehen aviovaimon kanssa. Tiedätkö, että hänellä on lapsia? - -"Olet liian nuori ymmärtämään, että tällainen vääryys synnyttää -riitoja ja vihaa suvussa -- loputtomiin. Ei miehen sovi kieltää omia -jälkeläisiänsä, eikä hän voi tehdä tehtyä tekemättömäksi -- vaikea -hänen on tasoittaa tietä aviottomalle pojalle ja saada tytärtänsä -naitetuksi muille kuin palvelijoille tai pikkutilallisille. Ne eivät -olisi lihaa ja verta, nuo lapset, elleivät vihaisi sinua ja lapsiasi --. - -"Etkö ymmärrä, Kristiina -- tuollaiset synnit -- Jumala antaa -ne anteeksi ehkä helpomminkin kuin moni muu -- ne hajoittavat -suvun yhteyttä niin, ettei sitä koskaan saa autetuksi. Ajattelin -Bjørnia ja Aashildia ja -- siinä seisoi Munan, hänen poikansa; -hän oli puettu kultiin, istuu kuninkaan neuvosmiesten pöydässä, -elää äidinperinnöstään, hän sekä hänen veljensä, eikä ole käynyt -tervehtimässä äitiään tämän köyhyydessä kertaakaan koko aikana. Ja tuon -miehen oli ystäväsi valinnut puhemiehekseen. - -"Ei, sanon minä, ei. Siihen sukuun sinä et tule niin kauan kuin minun -pääni on pystyssä." - -Kristiina peitti käsillään silmänsä ja purskahti itkuun: - -"Silloin minä olen rukoileva Jumalaa yötä ja päivää, että ellei -mielenne muutu, hän ottaisi minut pois!" - -"On turha puhua enempää tällä kertaa", sanoi isä kiusaantuneesta. "Sinä -et usko minua, mutta onhan niin, että minun täytyy huolehtia sinusta -sillä lailla, että voin vastata siitä. Mene levolle nyt, lapsi." - -Hän ojensi kätensä Kristiinaa kohti, mutta tämä ei ollut näkevinään -sitä, vaan lähti itkien tuvasta. - - * * * * * - -Vanhemmat jäivät paikoilleen vähäksi aikaa. Sitten sanoi Lauritsa -vaimolleen: - -"Viitsitkö tuoda tänne tuopin olutta -- ei, tuo vähän viiniä sisään", -sanoi hän pyytäen. "Minua väsyttää --." - -Ragnfrid teki niinkuin hän pyysi. Hänen palatessaan korkea tuoppi -kädessä istui Lauritsa kasvot käsien peitossa. Hän katsoi ylös, -koetteli Ragnfridin liinaa ja hihoja: - -"Raukka, nyt sinä kastuit. -- Juo kanssani, Ragnfrid." - -Tämä asetti suunsa tuopin laidalle. - -"Ei, juohan nyt, juo", sanoi Lauritsa kiivaasti, tahtoen vetää vaimonsa -polvelleen. Vastahakoisesti tämä totteli häntä. Lauritsa sanoi: - -"Kai sinä olet minun puolellani tässä asiassa, vaimoseni? Kristiinan -on paras nähdä alusta alkaen, että hänen täytyy heittää mielestään tuo -mies." - -"Se on oleva vaikeata lapselle", sanoi äiti. - -"Minä huomaan sen", vastasi Lauritsa. - -He istuivat hiljaa jonkun aikaa, sitten kysyi Ragnfrid: - -"Minkä näköinen tuo Erlend, Husabyn herra, on?" - -"Kunhan on", sanoi Lauritsa venyttäen. "Kaunis mies -- tavallaan. Mutta -en minä luulisi hänen pystyvän muuhun kuin hulluttamaan naisia." - -He olivat taas ääneti, sitten sanoi Lauritsa jälleen: - -"Sen suuren perinnön, joka hänelle jäi Nikulaus-herran jälkeen, on -hän osannut saada hupenemaan tuntuvasti. Enkä minä ole ahertanut ja -turvannut lapsiani sellaisia vävyjä varten." - -Äiti kulki levottomasti edestakaisin lattialla. Lauritsa jatkoi: - -"Vähimmin miellytti minua se, että hän koetti lahjoa Kolbeinin hopealla --- viemään salaa kirjeen Kristiinalle." - -"Näitkö sen kirjeen", kysyi Ragnfrid. - -"En viitsinyt katsoa", vastasi Lauritsa jyrkästi. "Ojensin sen takaisin -Munan-herralle ja sanoin mitä ajattelin tuollaisesta menettelystä. -Sinettinsä hän oli liittänyt laitaan -- minä en tiedä, mitä minun -tulee sanoa sellaisista lapsellisuuksista. Munan-herra näytti minulle -sinettiä ja sanoi sen olevan Skule-kuninkaan merkin, joka Erlendillä -on ollut hallussaan isänsä jälkeen. Hän tarkoitti kai herättää minussa -sellaisen ajatuksen, että oli suuri kunnia kun he pyysivät tytärtäni. -Mutta minä uskon, ettei Munan olisi puolustanut asiaa niin suurella -lämmöllä, ellei hän olisi huomannut, että tuon miehen mukana laskee -Husaby-suvun maine, jonka se saavutti herrojen Nikulauksen ja Baardin -päivinä -- Erlend ei voi enää odottaa sellaista naimakauppaa kuin hänen -syntyperänsä vaatisi." - -Ragnfrid pysähtyi miehensä eteen: - -"En tiedä, oletko nyt oikeassa. Ensiksikin on asia niin, että -nykyaikoina on moni suurisukuinen mies saanut tyytyä vähempään mahtiin -ja kunniaan kuin isänsä ennen häntä. Itse tiedät parhaiten, ettei -kukaan enää rikastu tiloistaan ja kaupanteosta niinkuin ennen vanhaan ---" - -"Tiedän, tiedän", keskeytti Lauritsa kärsimättömästi, "sitä tärkeämpää -on hoitaa hyvin sitä osaa, jonka on perinyt --" - -Mutta vaimo jatkoi: - -"Ja sitten on sekin seikka, ettei minusta Kristiina ole erivertainen -Erlendiin nähden. Ruotsissa on sinun sukusi parhaita, isoisäsi ja -isäsi kantoivat ritarin nimeä täällä. Minun edesmenneet isäni olivat -kuninkaan vouteja isästä poikaan satoja vuosia Ivar Vanhaan asti; minun -isäni ja isoisäni olivat heimopäälliköitä kumpikin. Sinä ja Trond ette -ole kumpainenkaan saaneet maita ettekä ritarinimeä kuninkaalta. Ja -silloin minusta saattaisi sanoa, ettei Erlend Nikulauksenpojan asia ole -sen kummempi kuin teidän." - -"Ei se ole samanlainen", sanoi Lauritsa kiivastuen. "Erlendillä oli -mahti ja ritarinimi aivan silmien edessä, mutta hän käänsi niille -selkänsä huoruuden tähden. Mutta minä huomaan nyt sinun olevan itseäni -vastaan. Ehkä sinä olet samaa mieltä kuin Aasmund ja Trond, että on -kunnia, kun nuo isoiset tahtovat tytärtäni sukulaiselleen --" - -"Sanoinhan vasta", lausui Ragnfrid kuohahtaen, "että minusta sinun ei -tarvitse olla niin arka, että pelkäät Erlendin sukulaisten luulevan -alentuvansa tässä asiassa. Mutta etkö näe kaikesta -- siitäkin, että -tuo sokea ja taipuvainen lapsi uskalsi nousta vastustamaan meitä ja -hyljätä Simon Darren -- etkö ole huomannut Kristiinan olevan aivan -toisenlaisen sen jälkeen kuin hän palasi Oslosta, etkö näe, että hän -kulkee kuin vuoresta tullut --. Etkö näe, että tuo mies on hänelle niin -kallis, että jollet anna myöten, voi tapahtua suuri onnettomuus." - -"Mitä sinä tarkoitat sillä", kysyi Lauritsa ja katsoi terävästi häneen. - -"Moni mies tervehtii vävyänsä tietämättä tätä siksi", sanoi Ragnfrid. - -Oli kuin Lauritsa olisi jäykistynyt, hitaasti muuttuivat hänen kasvonsa -valkoisiksi: - -"Sinä, joka olet hänen äitinsä!" sanoi hän käheästi. "Oletko -- -oletko nähnyt --? niin varmoja merkkejä -- että uskallat syyttää omaa -tytärtäsi --" - -"En, en", vastasi Ragnfrid nopeasti. "En tarkoittanut sitä mitä -luulet. Mutta silti ei kukaan tiedä, mitä on tapahtunut tai saattaa -olla tapahtumassa. Hänellä ei ole _yhtään ainoata_ muuta ajatusta kuin -se, että hän rakastaa tuota miestä -- sen minä olen nähnyt -- hän -saattaisi näyttää meille jonakin päivänä rakastavansa tätä enemmän kuin -kunniaansa -- tai henkeään!" - -Lauritsa kavahti pystyyn: - -"Oletko hullu! Miten voit ajatella sellaista kauniista, hyvästä -lapsestamme! Ei kai hän olisi voinut sellaiseen joutua -- siellä -nunnien luona. Eihän hän ole mikään karjapiika, tiedän minä, joka -retkuilee aitojen takana. Voithan ymmärtää, ettei hän ole saattanut -nähdä tuota miestä tai puhua hänen kanssaan kovinkaan monta kertaa -- -kai se on menevä ohi; eihän se saata olla muuta kuin nuoren neidon -päähänpisto. Herra nähköön, vaikea minun on nähdä hänen surevan noin, -mutta _täytyyhän_ siitä tulla loppu kerran! - -"Henkeään, sanot, ja kunniaansa --. Omassa talossani minä toki voinen -vahtia tytärtäni. Enkä minä saata uskoa, että yksikään neito, joka -on hyvästä suvusta ja kasvatettu kristinuskoon Ja kunniallisuuteen, -helposti viskaisi tielle kunniansa tai henkensä. Heh -- tuollaisestahan -sitä ihmiset laittavat lauluja -- mutta minä uskon, että jos joku neito -tai nuorukainen ajattelisi sellaista, niin laittaisi hän siitä laulun -ja olisi pelastettu sillä, mutta jättäisi sen tekemättä -- - -"Miten oli itsesi", hän sanoi asettuen vaimonsa eteen. "Sinulla oli -toinen, jonka mieluummin olisit ottanut siihen aikaan kun meidät kaksi -annettiin toisillemme. Minkälaiseen elämään olisit joutunut, jos isäsi -olisi antanut sinun määrätä asiassa --?" - -Nyt oli Ragnfrid käynyt kalmankalpeaksi: - -"Jeesus, Maaria! Kuka on sanonut sinulle --" - -"Loptsgaardin Sigurd puhui jotakin sellaista -- heti kun olimme -muuttaneet tänne laaksoon", sanoi Lauritsa. "Mutta vastaa minulle -siihen, mitä sinulta kysyin -- luuletko, että olisit nyt iloisempi, jos -Ivar olisi antanut sinut sille miehelle?" - -Vaimo seisoi pää syvälle painuneena. - -"Se mies", vastasi hän melkein kuulumattomasti, "ei tahtonut _minua_." -Hänen ruumiinsa aivankuin tärähti -- hän heilautti nyrkkiin puserrettua -kättään. - -Silloin Lauritsa laski hellästi kätensä hänen olkapäilleen. - -"_Niinkö_ se on", kysyi hän järkytettynä, ja syvä ja surullinen ihmetys -tuntui hänen äänessään; -- "_niinkö_ se on ollut -- nämä pitkät vuodet --- että olet kantanut surua _hänen_ tähtensä -- Ragnfrid?" - -Ragnfrid vapisi ankarasti, mutta ei virkkanut mitään. - -"Ragnfrid?" kysyi Lauritsa kuin ennen. "Mutta entä jälkeenpäin -- kun -Bjørgulf oli kuollut -- ja silloin -- kun sinä -- kun sinä tahdoit --- että olisin ollut sinua kohtaan -- sellainen kuin en voinut olla. -Ajattelitko silloin tuota toista?" kuiskasi hän peloissaan ja ymmällä -ja kiusaantuneena. - -"Miten saatat ajatella niin", kuiskasi toinen itku kurkussa. - -Lauritsa pani otsansa vaimonsa otsaa vasten ja pudisti hiljaa päätään. - -"En tiedä. Se on niin omituista -- kaikki mitä sanoit tänään. Minua -alkoi peloittaa, Ragnfrid. Minä en kai ymmärrä naisen luontoa --" - -Ragnfrid hymyili kelmeästi ja laski kätensä miehensä kaulalle: - -"Jumala tietää, Lauritsa -- että kerjäsin edessäsi siksi, että rakastin -sinua enemmän kuin mikä on hyväksi ihmisen autuudelle. Ja vihasin tuota -toista niin, että tunsin perkeleen riemuitsevan siitä." - -"Olen pitänyt sinusta, vaimoni", sanoi Lauritsa hiljaa ja suuteli -häntä, "kaikesta sydämestäni. Tiedäthän sen? Minusta tuntui, että -meillä oli niin hyvä yhdessä -- Ragnfrid?" - -"Sinä olet ollut mitä parahin herra", sanoi vaimo nyyhkyttäen ja kätki -kasvonsa miehensä rinnalle. - -Lauritsa tarttui kiivaasti häneen: - -"Tänä yönä tahtoisin maata vierelläsi, Ragnfrid. Ja jos olisit minua -kohtaan sellainen kuin entisinä aikoina, en olisi enää sellainen narri ---" - -Vaimo jäykistyi hänen sylissään ja vetäytyi loitomma: - -"Nyt on paaston aika", hän sanoi hiljaa -- kummallisen kovalla äänellä. - -"Niinpä on", mies naurahti. "Ragnfrid, me olemme pitäneet kaikki -paastot ja koettaneet elää Jumalan käskyn jälkeen kaikissa asioissa. Ja -nyt minusta melkeinpä tuntuu -- että olisimme ehkä olleet iloisemmat, -jos meillä olisi enemmän kaduttavaa --" - -"Älä _sinä_ puhu noin", rukoili vaimo epätoivoisena painaen laihat -kätensä hänen ohimoilleen. "Tiedäthän, etten minä suo sinun tekevän -muuta kuin minkä oikeaksi näet." - -Lauritsa rutisti häntä, rutisti vielä -- hän ähkyi ääneen sitä -tehdessään: - -"Jumala auttakoon häntä, Ragnfrid. -- Minua väsyttää", hän sanoi ja -päästi tämän irti. "Sinä menet kai levolle sinäkin?" - -Hän jäi seisomaan ovelle odottamaan, Ragnfridin sammuttaessa tulta -liedeltä ja puhaltaessa sammuksiin pienen rautalampun, joka oli kankaan -luona, sekä nipistäen poikki karstan. Yhdessä he sitten kulkivat sateen -läpi kartanorakennusta kohti. - -Lauritsa oli jo asettanut jalkansa ylisportaalle, kun äkkiä kääntyikin -takaisin vaimon luokse, joka yhä seisoi kuistin ovella. Hän halasi -häntä kiihkeästi vielä viimeisen kerran ja suuteli häntä pimeässä. -Sitten hän teki ristinmerkin vaimonsa yli ja meni ylös. - -Ragnfrid viskasi vaatteet yltään ja pujahti vuoteeseen. Hän makasi -vähän aikaa hiljaa, kuulostellen miehensä askeleita ylistuvassa -- hän -kuuli miten sänky narahti, ja sitten oli äänetöntä. Ragnfrid risti -käsivarret kuihtuneiden rintojensa yli. - -Auta Jumala. Mikä nainen hän oikein oli ja minkälainen äiti! Nyt -hän oli kohta vanha. Ja kuitenkin vielä sama. Hän ei enää kerjännyt -kuten ennen heidän ollessaan nuoria ihmisiä, jolloin hän oli riehunut -ja rukoillut tuon miehen edessä, joka sulkeutui arkana ja kainona -hänen palaessaan tulena -- joka jäähtyi Ragnfridin tahtoessa suoda -hänelle enemmän kuin aviomiehen osan. Sellaista se oli ollut -- ja -niin hän oli joutunut kantamaan lapsia, kerta kerran jälkeen -- -nöyryytettynä, raivoissaan häpeästä, kun ei voinut tyytyä miehensä -kesyyn aviorakkauteen. Sitten taas, kun hän kulki hyvyyttä ja hellyyttä -kaivaten, oli tällä ollut niin paljon antamista -- miehen väsymätön, -lempeä huolenpito hänen sairastaessaan ja kärsiessään lankesi kuin -kaste hänen kuumeiseen mieleensä. Lauritsa tahtoi niin mielellään -kantaa hänen taakkojansa -- mutta hänessä oli jotakin, jota hän ei -tahtonut antaa. Ragnfrid oli rakastanut lapsiaan niin paljon, että -luuli sydämensä pakahtuvan joka kerta kun joku näistä vietiin häneltä. --- Herra Jumala, mikä hän oikeastaan oli, kun kesken surujaan oli -voinut maistaa tuon pienen makean pisaran, että tämä otti hänen surunsa -ja laski sen omansa rinnalle. - -Kristiina -- hän olisi mennyt vaikka tuleen tämän edestä -- sitä -ei uskonut Lauritsa, eikä sitä uskonut hänen lapsensa, vaan niin -se oli. Ja kuitenkin hän nyt tunsi Kristiinaa kohtaan suuttumusta, -joka muistutti vihaa -- unohtaakseen surunsa lapsen surun tähden oli -Lauritsa nyt toivonut tänään voivansa antautua vaimolleen. - -Ragnfrid ei tohtinut nousta ylös, sillä hän ei tiennyt valvoiko -Kristiina toisessa vuoteessa. Mutta hän kohosi äänettömästi polvilleen, -ja otsa sängyn jalkopäätä vasten yritti hän rukoilla. Tyttärensä, -miehensä ja itsensä edestä. Vilun kangistaessa vähä vähältä hänen -jäsenensä hän lähti jälleen yöllisille tutuille ajatusretkilleen, -koettaen etsiä sydämelleen tietä rauhan maahan. - - - - -III. - - -Haugen sijaitsi korkealla ylänteellä länsipuolella laaksoa. Oli -kuutamoyö ja koko maailma valkoisena. Toinen toisensa takaa -työntäytyivät lumipeitteiset tunturinharjat kalpealle, tähtiköyhälle -taivaalle. Varjotkin, joita tunturikupurat ja könkäät heittelivät -lumilakeuksille, näyttivät oudon ohuilta ja värittömiltä, sillä kuu -ajelehti niin ylhäällä. - -Alas laaksoon viettävä metsä oli valkea lumesta ja huurteesta, -ympäröiden kuin muuri valkoisia aukeoita, joiden keskeltä kohosi pieniä -aita- ja rakennusripelloksia. Alutta aivan laakson pohjassa tihenivät -varjot pimeydeksi. - -Aashild-rouva tuli ulos läävästä, sulki oven jälkeensä ja jäi seisomaan -lumeen. Valkoisena kaikki, ja kuitenkin oli enemmän kuin kolme viikkoa -adventtiin. - -Pakkanen Klemensinmessun aikaan -- nyt oli tullut talvi todenteolla. -Niinpä niin, se kuului tavallisesti katovuoden tulemuksiin --. - -Tuo vanha nainen huokasi syvään. Jälleen talvi ja pakkanen ja -yksinäisyys. -- Sitten hän nosti lumesta maitorainnan ja lyhdyn ja -lähti tarpomaan tupaa kohti. Katsoi sitten vielä kerran ympärilleen. - -Rinteen puoliväliin ilmestyi neljä mustaa täplää metsästä. Neljä -ratsumiestä -- keihäänkärki välähti kuutamossa. Miehet lähestyivät -hitaasti lumessa -- kukaan ei ollut käynyt talossa lumentulon jälkeen. -Tänneköhän nuo aikoivat --. - -Neljä asetakkista miestä --. Kukaan, joka kävi luvallisilla asioilla -hänen talossaan, ei olisi kulkenut sellaisessa seurassa. Hän ajatteli -arkkua, jossa oli hänen ja Bjørnin omaisuus. Taisi olla paras piiloutua -ulkosuojiin. - -Hän katseli talven lumia ja lakeutta. Sitten hän meni tupaan. Molemmat -vanhat koirat, jotka olivat maanneet savu-uunin luona, pieksivät -hännällään palkkeja. Nuoret koirat oli Bjørn vienyt muassaan tunturille. - -Hän puhalsi eloa kekäleihin ja laittoi lisää puita takkaan, täytti -lumella padan ja pani sen tulelle. Siivilöi maidon puiseen kuppiin ja -kantoi sen porstuakamariin. - -Aashild vaihtoi likaisen, värjäämättömän sarkahameensa, joka haisi -läävälle ja hielle, tummansiniseen pukuun ja muutti valkoisen -aivinaliinan rohtimisen huivin sijaan, järjestäen sen kauniisti -päähänsä ja hartioille. Hän riisui vielä takkuiset nahkasaappaansa ja -veti jalkaan koplasolkikengät. - -Sitten hän alkoi siistiä tupaansa -- tasoitti patjat ja nahkat -vuoteessa, jossa Bjørn oli loikonut päivällä, pyyhki puhtaaksi pöydän -ja asetteli kohdalleen penkin pieluksia. - -Aashild-rouva seisoi uunin edessä pieksäen illallispuuroa koirien -nostaessa melun. Hän kuuli hevosten ääniä pihalta, kuuli miesten -askeleita portailta, sitten joku kopautti ovea keihäällä. Aashild nosti -padan tulelta, suori pukuaan ja meni koirat kintereillään avaamaan ovea. - -Ulkona kuutamoisella pihalla piteli kolme nuorta miestä neljää -huuruista hevosta. Mies, joka seisoi portailla, huudahti iloisesti: - -"Aashild-täti, itsekö sinä tulet ovea avaamaan. Ihan täytyy sanoa: Ben -trouvé!" - -"Sisarenpoika, sinäkö se olet! Vastaan sinulle samoin! Mene sisään, -sillä aikaa kun minä johdan miehesi talliin." - -"Oletko yksin kotona", kysyi Erlend. Hän lähti mukaan Aashildin -opastaessa miehiä. - -"Bjørn-herra lähti apumiehen keralla tunturille reellä -- hakemaan -kotiin rehua, jota hän on kerännyt sieltä", sanoi Aashild-rouva. "Ja -palvelusneitoa minulla ei ole", hän sanoi hymyillen. - -Vähän tämän jälkeen istuivat nuo neljä nuorta miestä penkillä, selin -pöytään, katsellen vanhaa rouvaa, joka hääräili hiljaa ja joutuisasti -ruoan toimittamisessa. Hän levitti pöydälle liinan ja pani sen päälle -palavan kynttilän, toi esiin voita, juustoa, karhun kinkun ja korkean -pinon ohuita, hienoja leipäkorppuja. Hän kantoi olutta ja simaa -kellarista tuvan alta ja kaatoi sitten puuron hienolle puuvadille sekä -käski heitä alkamaan. - -"Ei tässä ole paljoa noin nuorille ja vankoille miehille", hän sanoi -hymyillen. "Keitän toisen padallisen. Huomenna saatte parempaa -- -minulla on ollut kota lukittuna talvisaikaan, paitsi milloin on -leipomista tai oluen panoa. Meitä on vähän väkeä talossa, ja minä alan -käydä vanhaksi, sisarenpoika." - -Erlend nauroi ja puisti päätään. Hän huomasi miestensä käyttäytyvän -tuota vanhaa vaimoa kohtaan niin kunnioittavasti ja huomaavaisesti, -ettei hän ollut nähnyt milloinkaan näitä sellaisina. - -"Sinä olet omituinen nainen, täti. Äiti oli kymmenen vuotta vanhempi -sinua ja hän oli vanhemman näköinen viimeksi sinun luona käydessämme -kuin miltä sinä näytät vieläkään." - -"Nuoruus haihtui nopeasti Ragnhildilta, niin on asia", sanoi -Aashild-rouva hiljaa. "Mistä sinä nyt tulet", kysyi hän tuokion -kuluttua. - -"Olen ollut jonkun aikaa pohjoisessa, Lesjassa", sanoi Erlend. "Olen -pitänyt asuntoa siellä. En tiedä, osannetko arvata, millä asioilla minä -liikun näillä mailla?" - -"Tarkoitat, tiedänkö minä sinun kosineen Lauritsa Bjørgulfinpojan -tytärtä Jørundgaardin kartanosta?" virkkoi Aashild-rouva. - -"Niin", sanoi Erlend. "Pyysin häntä julkisesti ja kaikella kunnialla, -mutta Lauritsa Bjørgulfinpoika antoi jyrkän kiellon. Nyt en tiedä -muuta neuvoa, koska Kristiina ja minä emme aio antaa erottaa itseämme, -kuin että ryöstän hänet pois väkivalloin. Minulla on -- minulla on -ollut tiedustaja seudulla ja tiedän hänen äitinsä olleen Sundbyssä -Klemensinmessusta asti ja aikovan jäädä sinne joksikin aikaa; Lauritsa -on niemellä muiden laakson miesten kanssa noutamassa talvivaroja -Siliin." - -Aashild-rouva mietti vähän. - -"Tuo tuuma on paras jättää täyttämättä, Erlend", hän lausui. "En luule -neidon seuraavan sinua hyvällä, ja et kai aio käyttää väkivaltaa." - -"Kyllä hän seuraa. Olemme puhuneet tästä monta kertaa -- hän on useasti -pyytänyt minua viemään itsensä pois." - -"Onko Kristiina --!" sanoi Aashild-rouva. Sitten hän nauroi: "Ei sinun -silti tule luottaa siihen, että saat hänet kanssasi, kun todella aiot -pitää hänen sanastansa kiinni." - -"Kyllä", sanoi Erlend. "Ja olin nyt ajatellut, täti, että sinä -lähettäisit sanan Jørundgaardiin, pyytäen Kristiinaa luoksesi -- -viikoksi tai siten, vanhempien ollessa poissa. Silloin ehtisimme -Hamariin ennen kuin kukaan huomaa häntä kadonneeksi", selitti hän. - -Aashild-rouva vastasi, koko ajan hymyillen: - -"Oletko myös ajatellut, mitä meidän on vastaaminen, Bjørnin ja minun, -kun Lauritsa tulee vaatimaan meitä tilille tyttärestään?" - -"Olen", sanoi Erlend. "Että meitä oli neljä asestettua miestä, ja että -neito oli suostuvainen." - -"En tahdo auttaa sinua tässä asiassa", sanoi rouva kiivaasti. "Lauritsa -on ollut uskollinen ystävämme monta vuotta -- hän ja hänen vaimonsa -ovat kunnian väkeä, enkä minä tahdo ryhtyä pettämään heitä tai -häpäisemään Kristiinaa. Jätä rauhaan se neito, Erlend. Olisi muutenkin -jo aika sukumme nähdä sinua toisenlaisissa toimissa kuin kiertämässä -maasta toiseen milloin minkin varastetun naisen kanssa --" - -"Meidän on paras puhua kahdenkesken, täti", sanoi Erlend lyhyeen. - -Aashild-rouva otti kynttilän, meni kamariin ja sulki oven heidän -perästään. Hän istuutui jauhopurnun päälle. Erlend seisoi kädet vyöhön -pistettyinä ja katsoi alas häneen. - -"Voit sanoa vielä senkin Lauritsa Bjørgulfinpojalle, että Sira Jon -vihki meidät Gerdarudissa, ennen kuin matkustimme eteenpäin rouva -Ingebjørg Haakonintyttären luo Ruotsiin." - -"Vai siten", sanoi Aashild-rouva. "Oletko varma siitä, että -Ingebjørg-rouva tahtoo ottaa teidät vastaan sinne tullessanne?" - -"Puhuin hänen kanssaan Tunsbergissä", sanoi Erlend. "Hän kohteli minua -rakkaana sukulaisena ja kiitti minua siitä, että tarjosin hänelle -palvelustani joko täällä tai Ruotsissa. Ja Munan on luvannut lähettää -hänelle kirjeen mukanani." - -"Tiedät kai senkin", sanoi Aashild-rouva, "että jos voit saada jonkun -papin vihkimään itsenne, niin on Kristiina kadottanut kaikki oikeutensa -taloon ja tavaraan isänsä jälkeen. Eivätkä hänen lapsensa tule olemaan -sinun laillisia perillisiäsi. Epävarmaa on myös, tullaanko häntä -katsomaan oikeaksi vaimoksesi." - -"Ehkä ei tässä maassa. Siksi minä lähdenkin etsimään turvaa Ruotsista. -Hänen kantaisänsä Laurentius Laamanni ei ollut koskaan toisella tapaa -naimisissa neitsyt Bengtan kanssa -- he eivät saaneet koskaan tämän -veljen suostumusta. Ja kuitenkin häntä kohdeltiin rouvana --" - -"Heillä ei ollut lapsia", sanoi Aashild-rouva. "Luuletko minun poikieni -pitävän pois hyppysiään sinun perinnöstäsi, jos kuolisit ja Kristiina -jäisi leskeksi ja hänelle jäisi lapsia, joista saatettaisiin kiistellä, -ovatko ne aviossa syntyneet!" - -"Tuomitset väärin Munania", sanoi Erlend. "Toisia lapsia tunnen vähän --- tiedän, ettei sinulla ole syytä liikaan lempeyteen heitä kohtaan. -Mutta Munan on aina ollut uskollinen sukulaismieheni -- hän on iloinen -siitä, että minä menen naimisiin; hän oli puhemieheni. -- Ja voinhan -minä tunnustaa omikseni lapset, jotka meille syntyvät --" - -"Sillä olet merkitsevä niiden äidin jalkavaimoksesi", sanoi -Aashild-rouva. "Mutta minä en ymmärrä, miten tuo hiljainen Jon Helgesøn -uskaltaisi antautua vihoihin piispan kanssa, vihkiessään sinut vastoin -lakia." - -"Minä ripitin itseni hänelle kesällä", sanoi Erlend alentaen -ääntään. "Silloin hän lupasi vihkiä meidät, jos kaikki muut keinot -näyttäytyisivät turhiksi." - -"Siten siis", sanoi Aashild-rouva. "Olet ottanut selkääsi vaikean -synnin, Erlend. Kristiinalla oli hyvä olo vanhempiensa luona -- ja -häntä odotti hyvä naimakauppa kauniin ja kunniallisen, hyvää sukua -olevan miehen kanssa." - -"Kristiina on kertonut", lausui Erlend, "sinun sanoneen, että hän ja -minä voisimme sopia hyvin yhteen. Ja ettei Simon Andreksenpoika ollut -sopiva mies hänelle." - -"Minä olen sanonut ja minä olen sanonut", kivahti täti. "Minä olen -sanonut niin paljon elämäni aikana. -- En ymmärrä, miten olet voinut -saada tahtosi läpi Kristiinaan nähden noin helpolla. Monta kertaahan te -ette ole voineet edes tavata toisianne. Enkä minä olisi uskonut tuon -neidon olevan helpolla otettavissa --" - -"Tapasimme Oslossa", sanoi Erlend. "Sitten hän oli käymässä, setänsä -luona Gerdarudissa. Hän tuli metsään tapaamaan minua." Erlend katsoi -alas ja sanoi hyvin hiljaa: "Me saimme olla yksin siellä --." - -Aashild-rouva kavahti pystyyn. Erlend taivutti päänsä vielä alemma. - -"Ja siitä pitäen -- hän oli ystäväsi, niinkö", kysyi Aashild-rouva -epäuskoisesti. - -"Niin", Erlend hymyili herkästi ja väristen. "Siitä pitäen olimme -ystäviä. Eikä hän ollut kovin vastaan -- mutta syytön hän on silti. -Silloin hän tahtoi minun viemään itsensä pois -- hän ei halunnut -takaisin omaistensa luokse --" - -"Mutta sinä et tahtonut?" - -"En, tahdoin koettaa saada hänet vaimokseni hänen isänsä -suostumuksella?" - -"Onko siitä kauan", kysyi Aashild-rouva. - -"Siitä tulee vuosi Laurinmessunaikaan", vastasi Erlend. - -"Et ole pitänyt kiirettä kosinnalla", virkkoi toinen. - -"Hän ei ollut aikaisemmasta kihlauksestaan vapaa", vastasi Erlend. - -"Etkö senjälkeen ole ollut hänen likettyvillään", kysyi Aashild. - -"Saimme asetetuksi niin, että tapasimme muutaman kerran" -- jälleen -kulki hänen huulillaan äskeinen väreilevä hymy. "Eräässä talossa -kaupungissa." - -"Jumalan nimessä", sanoi Aashild-rouva. "Olen auttava sinua ja häntä -niin hyvin kuin voin. Huomaan, että Kristiinalle on käyvä liian -vaikeaksi elää vanhempiensa katon alla sellainen taakka hartioillaan. -Ei kai siinä ole enempää?" kysyi hän. - -"Ei, mikäli minä olen kuullut", sanoi Erlend lyhyesti. - -"Oletko ajatellut", kysyi Aashild hetken kuluttua, "että Kristiinalla -on ystäviä ja omaisia pitkin laakson laitoja?" - -"Meidän täytyy kulkea salaa, niin paljon kuin voimme", sanoi Erlend. -"Siksi meidän on päästävä matkaan pian, että ehdimme kappaleen matkaa, -ennenkuin isä palaa kotiin. Sinun on lainattava meille rekesi, täti." - -"Entä hänen setänsä Skogissa -- mitä hän on sanova kuullessaan sinun -hommaavan häitä hänen veljensätyttären kanssa?" - -"Aasmund on puhunut puolestani Lauritsalle", sanoi Erlend. "Hän ei -voi olla kumppalimme, mutta hän on ummistava silmänsä -- meidän -täytyy tulla papin luokse yöllä ja matkustaa eteenpäin yöllä. Ja -sitten toivon Aasmundin esittävän Lauritsalle asian siten, ettei sovi -jumalaapelkääväisen miehen, sellaisen kuin Lauritsa, käydä erottamaan -meitä, kun pappi kerran on vihkinyt meidät -- vaan hänen on paras antaa -suostumuksensa, niin että meistä tulee laillinen aviopari. Sinun tulee -sanoa hänelle samaa. Saakoon hän asettaa sovinnon ehdot ja määrätä -mieleisensä sakot." - -"En luule, että Lauritsa Bjørgulfinpoikaa on hyvä neuvoa tässä -asiassa", sanoi Aashild-rouva. "Jumalan ja Pyhän Olavin nimessä, -tuumasi ei miellytä minua, sisarenpoika. Mutta ymmärrän sen olevan -viimeisen keinon, mihin voit ryhtyä, jos mielit parantaa sen vaurion, -jonka olet tehnyt Kristiinalle. Tahdon itse ratsastaa Jørundgaardiin -huomenna, jos annat mukaani yhden miehistäsi ja jos voin saada -pohjoisrinteen Ingridin hoitamaan eläimiä." - - * * * * * - -Aashild-rouva tuli Jørundgaardiin seuraavana iltana kuun parastaikaa -kamppaillessa viimeisten päivänsäteiden kanssa. Hän näki, miten -kalpeaksi ja kaitaposkiseksi Kristiina oli tullut, neidon tullessa -häntä vastaan pihamaalle. - -Aashild-rouva istui uunin kupeessa leikkien pienempien kanssa. Hän -tarkasti Kristiinaa salavihkaa tämän kattaessa pöytää. Laiha hän oli -ja hiljaisen näköinen. Hän oli aina ollut hiljainen, mutta nyt se oli -toisenlaista hiljaisuutta. Aashild-rouva aavisti kaiken sen jännityksen -ja itsepäisen uhman, joka piili sen takana. - -"Kai te olette kuullut", sanoi Kristiina tullen hänen luokseen, "mitä -täällä on tapahtunut syksyn jälkeen?" - -"Siitäkö, että sisarenpoikani on kosinut sinua?" - -"Muistatteko", kysyi Kristiina, "miten kerran sanoitte, että hän ja -minä voisimme soveltua yhteen. Mutta että hän oli liian rikas ja -korkeasukuinen minulle?" - -"Olen kuullut Lauritsan olevan toista mieltä asiassa", sanoi Aashild -kuivasti. - -Kristiinan silmät välähtivät ja hän hymyili hiukan. Katsoppas tuota, -ajatteli Aashild-rouva. Ja niin epämieluista kuin hänestä olikin, -täytyi hänen alistua Erlendin tahtoon ja tyytyä auttamaan asiaa, kuten -tämä oli pyytänyt. - - * * * * * - -Kristiina laati vieraalle tilan vanhempiensa sänkyyn, ja Aashild-rouva -pyysi neitoa nukkumaan rinnallaan. Heidän käytyään levolle ja tuvan -tultua hiljaiseksi, esitti Aashild-rouva asiansa. - -Hänen sydämensä kävi omituisen raskaaksi huomatessaan, ettei tuo -lapsi näyttänyt ollenkaan välittävän surusta, jonka hän oli tuottava -vanhemmilleen. Minä olin sentään kestänyt surua ja vaivaa Baardin luona -enemmän kuin kaksikymmentä vuotta, ajatteli hän. Mutta sama lienee -meidän kaikkien laita. Kristiina ei näyttänyt huomanneen sitäkään, -miten Ulvhild oli heikontunut viime syksyn kuluessa -- Aashild mietti, -että Kristiina oli tuskin näkevä enää pikku siskoansa elossa. Mutta hän -ei virkkanut siitä mitään -- mitä kauemmin Kristiina jaksoi pysyttää -yllä hurjan riemunsa ja uskonsa, sitä parempi kai oli. - -Kristiina nousi vuoteesta ja keräsi pimeässä koristeensa lippaaseen, -jonka hän kätki vuoteeseensa. Silloin ei Aashild-rouva kuitenkaan -voinut olla sanomatta: - -"Minusta olisi parempi, Kristiina, että Erlend ratsastaisi tänne isäsi -palattua kotiin, että hän avoimesti tunnustaisi tehneensä suuren -vääryyden sinua kohtaan, sekä antaisi asiansa Lauritsan käsiin." - -"Pelkään, että isä silloin tappaisi Erlendin", sanoi Kristiina. - -"Sitä Lauritsa ei tekisi, jos Erlend kieltäytyisi tarttumasta miekkaan -appeansa vastaan", vastasi Aashild. "Minä en tahdo, että Erlend joutuu -nöyryytettäväksi", sanoi Kristiina. "Enkä minä tahdo, että isäni -tulisi tietämään Erlendin koskeneen minuun ennen kuin hän pyysi minua -kunniallisesti isältäni." - -"Luuletko Lauritsan suuttuvan vähemmän", kysyi Aashild-rouva, -"kuullessaan sinun paenneen kartanosta hänen kanssaan ja luuletko sen -olevan hänelle helpomman kantaa. Muuksi kuin Erlendin jalkavaimoksi -ei laki sinua myönnä, niin kauan kuin elät hänen kanssaan ilman isäsi -suostumusta." - -"On aivan toinen asia", Kristiina sanoi, "jos minusta tulee Erlendin -jalkavaimo siksi, ettei hän voinut saada minua aviovaimokseen." - -Aashild-rouva oli ääneti. Hän ajatteli, miten hän saattaisi tavata -Lauritsa Bjørgulfinpojan tämän palattua kotiin ja huomattuaan -tyttärensä tulleen ryöstetyksi. Silloin sanoi Kristiina: - -"Huomaan, Aashild-rouva, teidän pitävän minua kelvottomana lapsena. -Mutta täällä on nyt ollut semmoinen olo siitä pitäen kuin isä palasi -käräjiltä, että jokainen päivä on ollut tuska hänelle ja minulle. Paras -että kerran tulee loppu asiasta." - - * * * * * - -He ratsastivat Jørundgaardista aikaisin seuraavana aamuna ja joutuivat -Haugeniin vähän jälkeen puolenpäivän. Erlend oli heitä vastassa -pihamaalla, ja Kristiina viskautui hänen syliinsä välittämättä -palvelijasta, joka oli ollut saattomiehenä. - -Tupaan tultuaan hän tervehti Bjørn Gunnarinpoikaa ja sitten Erlendin -molempia miehiä aivan kuin hän olisi ollut näiden kanssa hyvä tuttu -ennestään. Aashild-rouva ei voinut huomata hänessä vähäisintäkään -pelon tai arkuuden ilmausta. Ja myöhemmin, heidän istuessaan pöydässä -ja Erlendin selittäessä suunnitelmaansa, sanoi Kristiinakin sanansa -tiestä neuvoteltaessa, esittäen, että he ratsastaisivat Haugenista niin -myöhään seuraavana iltana, että joutuisivat Rosteniin kuun painuessa -alas sekä ajaisivat pimeässä Silin kautta Loptsgaardiin, sieltä -pitkin Ottaaenjoen rantaa sillalle ja Ottan sekä Laagenin länsirantaa -korpiteitä niin pitkälle kuin hevoset jaksoivat. Päivä heidän täytyisi -levätä jossakin karjatuvassa, joita siellä oli pitkin rinteen reunaa, -"sillä Hollediksen käräjäalueella voimme tavata kaikkialla väkeä, joka -tuntee minut." - -"Oletko varustanut rehua hevosille", sanoi Aashild-rouva. "Ette te voi -rasittaa karjatuvan ihmisiä tämmöisenä vuonna -- jos siellä mitään -onkaan -- tiedät myös, ettei kellään koko laaksossa ole tänä vuonna -rehua myytäväksi asti." - -"Olen ajatellut sitä", vastasi Kristiina. "Saatte lainata meille rehua -ja ruokaa kolmen päivän varat. Siinäkin on yksi syy lisää siihen, ettei -meidän tule lähteä kovin monta samassa joukossa -- Erlend saa lähettää -Jonin takaisin Husabyhyn. Trøndelagenissa on ollut parempi vuosi, niin -että sieltä riittää joku kuorma tunturin yli ennen joulua. - -"Etelässä on muutamia köyhiä, joita mielelläni soisin teidän auttavan, -Aashild-rouva, Erlendin ja minun nimissäni." - -Bjørn rämähti kummalliseen ilottomaan nauruun. Aashild-rouva pudisti -päätään. Mutta Ulv-renki kohotti tummat terävät kasvonsa ja katsoi -Kristiinaa omituisen röyhkeästi hymyillen: - -"Husabyssä ei ole milloinkaan liikavarallisuutta, Kristiina -Lauritsantytär, olkoon hyvä vuosi taikka kato Mutta ehkä asiat -muuttuvat, kun te tulette johtoon. Puheestanne kuuluu kuin te olisitte -se emäntä, jota Erlend tarvitsee." - -Kristiina nyökkäsi rauhallisesti ja jatkoi puhettaan. Heidän täytyi -pysytteleidä mahdollisimman paljon syrjässä valtatieltä. Eikä hänestä -näyttänyt järkevältä kulkea Hamarin kautta. Erlend muistutti, että -Munan oli siellä -- heidän piti hakea tuo herttuattarelle menevä kirje. - -"Silloin saa Ulv erota seurastamme Fagabergin kohdalla ja ratsastaa -Munan-herran luo, meidän pysyessä Mjøsin länsipuolella ja ratsastaessa -Landiin ja syrjäteitä Habelandin kautta Hakedaliin. Sieltä kuuluu -kulkevan autio metsätie etelään Margretadaliin, niin on setäni -kertonut. Ei meidän ole hyvä ratsastaa Raumariken kautta nykyisenä -aikana, kun Dyfrinissä valmistellaan suuria häitä", sanoi Kristiina -nauraen. - -Erlend meni hänen luokseen ja tarttui häntä olkapäihin, ja Kristiina -nojautui taapäin huolimatta miehistä, jotka olivat näkijöinä. -Aashild-rouva sanoi suutuksissaan: - -"Kukaan ei voisi luulla sinun karkaavan ensi kertaa kotoasi." - -Ja Bjørn-herra röhötti jälleen kuten äsken. - -Vähän ajan kuluttua nousi Aashild-rouva ja meni kotaan valmistamaan -ruokaa. Hän oli pannut tulen liedelle, sillä Erlendin miesten piti -maata siellä yöllä. Hän pyysi Kristiinaa mukaansa, "sillä minä tahdon -voida vannoa Lauritsa Bjørgulfinpojalle, ettette te olleet yhtään -hetkeä kahdenkesken minun kattoni alla", sanoi hän vihaisesti. - -Kristiina nauroi ja lähti mukaan. Heti heidän jälestään tuli Erlend -sinne, veti kolmijalan lieden ääreen ja istui naisväen jaloissa. Hän -tavoitti Kristiinaa joka kerran kun tämä osui ulottuville, hääriessään -edestakaisin. Viimein istutti hän hänet polvellensa. - -"Niin on kuin Ulv sanoo, että sinä olet se emäntä, jota minä tarvitsen." - -"Niinpä kyllä", sanoi Aashild-rouva nauraen ja suutuksissaan, "sinulla -saattaa olla hyötyä hänestä. Hänhän se tässä panee alttiiksi kaiken -- -sinä et kadota paljoakaan." - -"Aivan oikein", sanoi Erlend. "Mutta minä olen näyttänyt hänelle -tahtovani kulkea oikeata tietä. Älä nyt ole noin vihainen, -Aashild-täti." - -"Minun täytyy olla vihainen", sanoi rouva. "Tuskin olet saanut asiasi -järjestykseen kun jo heität kaiken ja lennät maailmalle naisen kanssa." - -"Muistappas täti", sanoi Erlend. "Niin se on ollut aina, etteivät ne -ole miesten huonoimpia, jotka sotkevat asiansa naisen tähden -- niin -kertovat sadut." - -"Niin, Jumala paratkoon", sanoi Aashild. Hänen kasvonsa pehmenivät ja -nuorentuivat. "Tuon puheen minä olen kuullut ennen, Erlend" -- hän -tarttui tämän päähän ja tukisti häntä. - -Samassa riuhtaisi Ulv Haldorinpoika oven auki ja sulki sen sukkelasti -takanansa: - -"Taloon on tullut vieras, Erlend -- sellainen, josta et välittäisi, -luullakseni." - -"Onko se Lauritsa Bjørgulfinpoika", kysyi Erlend ja hyppäsi pystyyn. - -"Ei ole niin hyvin", vastasi renki. "Se on Eline Ormintytär." - - * * * * * - -Ovi aukaistiin ulkoa päin; nainen, joka tuli sisään, työnsi Ulvin -tieltään ja astui tulta kohti. Kristiina katsoi Erlendiä. Ensin näytti -siltä kuin tämä olisi vaipunut ja lysähtänyt kokoon, sitten hän oikaisi -itsensä ja tuli tummanpunaiseksi. - -"Mistä helvetin kattilasta sinä tulet tänne -- mitä tahdot täältä?" - -Aashild-rouva astui esiin ja lausui: - -"Lähtekää tupaan, Eline Ormintytär -- sen verran tietoa tavoista -meidänkin talossamme on, ettemme ota vastaan vieraita kodassa." - -"En osaa odottaa, Aashild-rouva", sanoi toinen, "että Erlendin -sukulaiset ottaisivat minut vastaan vieraanansa. -- Kysyitkö mistä -tulen -- tulen Husabystä, kuinkas muuten. Terveisiä Ormilta ja -Margretilta; he voivat hyvin." - -Erlend ei vastannut. - -"Kuullessani sinun antaneen Gissur Arnfininpojan lähettää itsellesi -rahaa ja aikovasi takaisin etelään", hän jatkoi, "ajattelin sinun -jääneen tällä kertaa sukulaisiisi Gudbranninlaaksoon. Tiesin sinun -kosineen heidän naapurinsa tytärtä." - -Hän katsoi Kristiinaan ensi kertaa ja kohtasi tämän silmät. Kristiina -oli hyvin kalpea, mutta katsoi rauhallisesti ja tutkivasti toiseen. - -Kristiina oli kylmä kuin kivi. Hän oli tiennyt siitä hetkestä asti, -jolloin ilmoitettiin kuka oli tullut -- että siinä se nyt oli, se -jota hän aina oli välttänyt ajatuksissaan; hän oli koettanut hukuttaa -sen uhmaan ja rauhattomuuteen ja kärsimättömyyteen; koko ajan hän oli -koettanut olla ajattelematta, oliko Erlend mahtanut vapautua kokonaan -aikaisemmasta jalkavaimostansa. Nyt hänet oli tavoitettu, turha -taistella enää. Mutta hän ei rukoillut puolestansa. - -Hän näki, että Eline Ormintytär oli kaunis. Tämä ei ollut enää nuori, -mutta kaunis hän oli, kerran hänen oli täytynyt olla häikäisevän -kaunis. Hän oli heittänyt hupun taakse; hänen päänsä oli pyöreä kuin -kerä ja kiinteän muotoinen, poskiluut olivat hiukan ulkonevat -- -mutta oli helppo nähdä, että hän kuitenkin kerran oli ollut hyvin -sorea. Liina peitti ainoastaan takaosan päätä; puhuessaan suori Eline -käsillään kullankiiltävää, lainehtivaa etutukkaa hiusliinan alle. -Kristiina ei ollut nähnyt kellään naisella noin suuria silmiä; ne -olivat tummanruskeat, pyöreät ja kovat, mutta kapeiden, sysimustien -kulmakarvojen ja pitkien silmäripsien alla näyttivät ne ihmeellisen -kauniilta kullankarvaista tukkaa vastaan. Hänen huulensa ja ihonsa -olivat sierettyneet ratsastuksen jälkeen pakkasessa, mutta se ei -pilannut paljoakaan hänen kauneuttaan. Raskas matkapuku peitti hänen -vartalonsa, mutta hän liikkui ja käyttäytyi siinä kuten ainoastaan -sellainen nainen, joka on täysin tietoinen ruumiinsa upeudesta. Hän -oli tuskin Kristiinan mittainen, mutta ryhti oli sellainen, että hän -vaikutti pitemmältä kuin solakka ja hentovartaloinen neito hänen -vierellään. - -"Onko hän ollut sinun luonasi Husabyssä koko ajan", kysyi Kristiina -hiljaa. - -"Minä en ole ollut Husabyssä", sanoi Erlend lyhyeen ja punastui -jälleen. "Minä olen ollut Hestuåsissa enimmän osan kesää." - -"Olen tullut tuomaan sinulle sellaista sanomaa, Erlend", sanoi -Eline, "ettei sinun tarvitse enää virua sukulaistesi luona heidän -vieraanvaraisuuttaan kokemassa siksi, että minä olen ollut ohjaamassa -taloasi. Minä jäin leskeksi syksyllä." - -Erlend seisoi jälleen vaiti. - -"Minä en ole pyytänyt sinua tulemaan Husabyhyn viime vuonna ohjaamaan -taloani", sanoi hän tukalasti. - -"Kuulin kaiken olevan rempallaan siellä", sanoi Eline. "Minulla oli -siksi paljon rakkautta sinua kohtaan entuudesta, Erlend, että katsoin -saavani huolehtia menestyksestäsi -- vaikka Jumala tietää, ettet -suinkaan ole kohdellut kauniisti lapsiamme tai minua." - -"Lasten puolesta olen tehnyt minkä olen voinut", sanoi Erlend. "Ja -tiedät myös hyvin, että minä heidän tähtensä suostuin sinun jäämiseesi -Husabyhyn. Että sinä olisit sillä hyödyttänyt minua tai heitä, sitä et -voi sanoa", sanoi Erlend hymyillen halveksuvasti. "Olisi kai Gissur -osannut hoitaa asiat ominkin neuvoin." - -"Sinä olet aina uskonut Gissurista hyvää", sanoi Eline hiljaa nauraen. -"Mutta asia on sellainen, Erlend -- että minä olen nyt vapaa. Jos sinä -tahdot, voit siis täyttää lupauksen, jonka kerran annoit minulle." - -Erlend oli vaiti. - -"Muistatko", kysyi Eline, "sitä yötä, jolloin synnytin poikasi? Sinä -lupasit silloin ottaa minut vaimoksesi, kun Sigurd kerran kuolisi". - -Erlend pyyhkäisi kädellään hiestynyttä otsaansa. "Kyllä, minä muistan -sen", hän sanoi. - -"Tahdotko pitää tuon lupauksen nyt?" kysyi Eline. - -"En", sanoi Erlend. - -Eline Ormintytär katsoi Kristiinaan -- hymyili vähän ja nyökäytti -päätään. Ja katsoi sitten taas Erlendiin. - -"Siitä on kymmenen vuotta, Eline", sanoi tämä. "Sen jälkeen olemme -eläneet yhdessä vuodesta toiseen kuin kaksi riivattua." - -"Ei kai ainoastaan siten!" sanoi toinen yhä hymyillen. - -"Siitä on vuosia ja aikoja kun on toisenlaista ollut", sanoi Erlend -raukeasti. "Lapset eivät saata auttaa sitä. Ja sinä tiedät -- tiedät, -että minä tuskin jaksan olla enää samassa huoneessa sinun kanssasi", -hän melkein huusi. - -"Sitä minä en saattanut huomata, kun kävit kotona kesällä", sanoi Eline -merkitsevästi hymyillen. "Silloin emme olleet vihamiehiä -- aina." - -"Jos lasket meidän olleen ystäviä, niin sama se minusta", sanoi Erlend -väsyneesti. - -"Aiotteko jäädä tänne", lausui Aashild-rouva. Hän mätti puuroa kahteen -suureen puiseen vatiin, ja työnsi toisen Kristiinan käteen. Tyttö otti -sen vastaan. "Vie se sisään -- Ulv, ota sinä toinen, -- pankaa ne -pöydälle, illallista me tarvitsemme, kävipä niin tai näin." - -Kristiina ja palvelija lähtivät puurovateineen. Aashild-rouva sanoi -toisille: - -"Tulkaa nyt tekin; turha teidän on seisoa tässä sättimässä toisianne." - -"Parempi, kun Eline ja minä saamme selvittää asiat heti", vastasi -Erlend. - -Siihen Aashild-rouva ei enää vastannut mitään, vaan meni. - -Kristiina oli asettanut vadin tuvan pöydälle ja tuonut olutta -kellarista. Hän istui penkillä suorana kuin kynttilä ja tyynenä -kasvoiltansa, mutta ei syönyt. Ei ollut toisillakaan liian hyvä -ruokahalu, Bjørnillä enempää kuin Erlendin miehilläkään. Ainoastaan -sille miehelle, joka oli tullut Elinen kanssa, sekä Bjørnin apumiehelle -maistui ruoka. Aashild-rouva istuutui ja koetti syödä puuroa. Kukaan ei -puhunut. - -Pitkän ajan kuluttua tuli Eline Ormintytär yksin sisään. Aashild-rouva -tarjosi hänelle paikan itsensä ja Kristiinan välissä; Eline kävi -istumaan ja söi vähän aikaa. Silloin tällöin näkyi hänen huulillaan -peitetyn hymyn jälki ja hän silmäsi Kristiinaa. - - * * * * * - -Hetken kuluttua lähti Aashild-rouva kotaan käymään. - -Tuli oli melkein sammunut. Erlend istui kolmijalalla sen vieressä, -kumarassa ja pää käsien varassa. - -Aashild-rouva meni hänen luokseen ja laski kätensä hänen olkapäälleen. - -"Jumala armahtakoon, Erlend, miten sinä olet sotkenut asiasi --!" - -Erlend katsoi ylös, hänen kasvonsa olivat juomuiset surkeudesta. - -"Hän kantaa lasta", hän sanoi sulkien silmänsä. - -Aashild-rouvan kasvot sävähtivät ja hän tarttui tuimasti Erlendin -hartioihin. - -"Kenenkä sitten?", kysyi Aashild raa'asti ja juhlallisesti. - -"Minun se ei ole", sanoi Erlend voimattomasti, kuten aikaisemmin. -"Mutta sinä et kai usko sitä -- sitä ei usko kukaan --" hän vaipui -jälleen kasaan. - -Aashild-rouva asettui hänen eteensä lieden reunalle. - -"Miehistäydyppäs nyt, Erlend. Ei ole helppo uskoa sinua tässä asiassa. -Voitko vannoa, ettei se ole sinun?" - -Erlend kohotti riutuneet kasvonsa. - -"Niin totta kuin olen Jumalan armon tarpeessa --. Niin totta kuin -toivon -- toivon -- Jumalan korvanneen äidille kaiken sen, mitä hänen -täytyi kestää maailmassa -- minä en ole koskenut Elineen sen jälkeen -kuin näin Kristiinan ensi kerran!" Hän huusi viimeiset sanat, niin että -Aashild-rouvan täytyi hillitä häntä. - -"Sitten minä en ymmärrä, miksi tämä olisi niin suuri onnettomuus. Sinun -tulee ottaa selvä, kuka on sen isä ja palkata hänet naimaan Eline." - -"Luulisin sen olevan Gissur Arnfininpojan -- voutini Husabyssä", -sanoi Erlend väsyneesti. "Puhuimme siitä viime syksynä -- ja sitten -myöhemminkin ja --. Sigurdin kuolemaahan on odotettu jo jonkun aikaa. -Hän oli halukas naimaan hänet, jos minä antaisin sopivat myötäjäiset --" - -"Niin", sanoi Aashild-rouva. Erlend jatkoi: - -"Eline väittää, ettei hän huoli häntä. Hän tahtoo väittää minut isäksi. -Jos vannon itseni vapaaksi -- luuletko kenenkään uskovan muuta kuin -että minä vannon väärin --" - -"Sinun täytyy saada hänet luopumaan tuosta päätöksestä", sanoi -Aashild-rouva. "Ei ole muuta neuvoa kuin että ajat kotiin Husabyhyn -hänen kanssaan huomispäivänä. Ja sitten sinun pitää olla kova ja -päättäväinen ja saada toimeen tuo avioliitto voutisi ja Elinen kesken." - -"Niin", sanoi Erlend. Sitten hän viskautui suulleen ja itki ääneen. - -"Etkö sinä ymmärrä, täti -- mitä sinä luulet Kristiinan ajattelevan -tästä --" - - * * * * * - -Yöllä nukkui Erlend kodassa miesten kanssa. Tuvassa nukkui Kristiina -Aashild-rouvan kanssa tämän vuoteessa, ja Eline toisessa vuoteessa. -Bjørn lähti talliin. - -Seuraavana aamuna seurasi Kristiina Aashild-rouvaa läävään. Tämän -lähtiessä kotaan varustamaan einettä, kantoi Kristiina maidon tupaan. - -Siellä paloi kynttilä pöydällä. Eline oli puettu ja istui sänkynsä -laidalla. Kristiina toivotti hiljaa hyvän huomenen, haki maitokulhon ja -siivilöi maidon siihen. - -"Annatko minulle siemauksen maitoa?" kysyi Eline. Kristiina otti puisen -kauhan ja ojensi sen toiselle; tämä hörppi ahnaasti maitoa ja katsoi -laidan yli Kristiinaan. - -"Sinä siis olet Kristiina Lauritsantytär, joka on erottanut minut -Erlendistä", hän sanoi, antaen kauhan takaisin. - -"Tietänette itse, oliko tuossa mitään erottamista", vastasi nuorempi. - -Eline puri huultaan. - -"Mitä sinä aiot tehdä", hän sanoi, "jos Erlend väsyy sinuunkin kerran -ja tahtoo naittaa sinut palvelusrengilleen? Aiotko silloinkin totella -Erlendiä?" - -Kristiina ei vastannut; silloin toinen nauroi ja sanoi: - -"Nyt sinä kai tottelet häntä joka asiassa. Mitenkähän olisi -- -heittäisimmekö arpaa yhteisestä miehestämme, me kaksi Erlend -Nikulauksenpojan jalkavaimoa." - -Kun ei vastausta kuulunut, nauroi hän jälleen ja sanoi: "Oletko niin -typerä, ettet tahdo kieltää olevasi jalkavaimo?" - -"Sinulle en viitsi valehdella", sanoi Kristiina. - -"Ei se hyödyttäisikään", vastasi Eline entiseen tapaansa. "Minä tunnen -tuon miehen. Hän pörhisteli kai edessäsi niinkuin teiri toista kertaa -tavatessanne, niinhän? Säälin sinua, kaunis lapsi." - -Kristiinan posket kalpenivat. Kipeänä inhosta hän sanoi hiljaa: - -"En tahdo puhua kanssasi --" - -"Luuletko, että hän tulee kohtelemaan sinua paremmin kuin minua!" yltyi -Eline uudestaan puhumaan. Silloin Kristiina vastasi purevasti: - -"Minä en ole valittava, tekipä hän miten tahtoi. Itse lähdin -harhateille -- enkä itke ja volise, jos tie alkaa viedä umpeen --" - -Eline oli ääneti vähän aikaa. Sitten hän sanoi punaisena kasvoiltaan ja -ääni epävarmana: - -"Minäkin olin neito, kun hän sai minut, Kristiina -- vaikka olin -ollut tuon vanhan miehen vaimo seitsemän vuotta. Mutta sinä et voine -ymmärtää, miten kurjaa se oli." - -Kristiina alkoi ankarasti täristä. Eline katsoi häneen. Sitten hän -kaivoi matka-arkustaan, joka oli hänen vieressään vuodeportaalla, -pienen sarven. Hän rikkoi vahan ja sanoi hiljaa: - -"Sinä olet nuori ja minä vanha, Kristiina. Tiedän turhaksi taistella -sinua vastaan -- sinun aikasi on nyt. Tahdotko juoda kanssani, -Kristiina?" - -Kristiina ei hievahtanut. Silloin toinen kallisti sarvea. Kristiina -huomasi, ettei hän juonut. Eline sanoi: - -"Sen kunnian voit kai sentään suoda minulle, että juot kanssani -- ja -lupaat, ettet ole oleva kova äitipuoli lapsilleni?" - -Kristiina tarttui sarveen. Samassa aukaisi Erlend oven. Hän pysähtyi -paikalleen ja katsoi toisesta toiseen. - -"Mitä tämä merkitsee", hän kysyi. - -Silloin vastasi Kristiina, ja hänen äänensä oli viiltävä ja villi: - -"Me juomme toistemme onneksi, me kaksi jalkavaimoasi --" - -Erlend tarttui hänen ranteeseensa ja väänsi hänen kädestään sarven. -"Ole vaiti", sanoi hän tuikeasti. "Sinä et saa juoda hänen kanssaan." - -"Minkätähden en", sanoi Kristiina äskeisellä äänellä. "Hän oli yhtä -neitseellinen kuin minä sinun vietellessäsi hänet --" - -"Sen hän on sanonut niin usein, että taitaa lopulta uskoa sen itse", -sanoi Erlend. "Muistatko, miten lähetit minut Sigurdin puheille tuon -lorun kera, ja hän näytti toteen, että hän jo ennen oli tavannut sinut -toisen miehen kainalossa." - -Kalpeana inhosta kääntyi Kristiina poispäin. Eline oli tullut -tummanpunaiseksi, sitten hän sanoi uhmaavasti: - -"Ei hän silti spitaaliseksi tule, vaikka juokin kanssani." - -Erlend kääntyi vihaisena Elineä kohti -- ja äkkiä hänen kasvonsa -venähtivät pitkiksi ja jäykistyivät: - -"Jeesus!" pääsi hänen suustaan kuulumattomasti. Hän tarttui Elineä -käsivarteen. - -"Juo siis hänen onnekseen", sanoi hän käskevästi ja vapisten. "Juo -ensin itse, sitten hän on juova perästäsi." - -Eline riuhtaisihe irti äänekkäästi voihkaisten. Hän pakeni takaperin -pitkin huonetta, toinen jälessänsä. "Juo", tämä käski. Hän tempasi -tikarinsa vyöstä ja seurasi ase kädessä toista. "Juo se ryyppy, jonka -olet varustanut Kristiinan juotavaksi." Hän tarttui Elineä käsivarteen -ja kiskoi hänet pöydän luo painaen hänet juomasarvea kohti. - -Eline parkaisi ja painoi päänsä käsiään vasten. - -Erlend päästi hänet irti, seisoi ja vapisi. - -"Helvetti oli elämäni Sigurdin luona", huusi Eline, "sinä, sinä lupasit --- mutta sinä olet ollut vielä kamalampi minulle, sinä Erlend!" - -Silloin Kristiina astui esiin ja tarttui sarveen: "Yhden meistä on -juotava -- molempia sinä et voi pitää --" - -Erlend sieppasi häneltä sarven ja lennätti hänet luotaan niin -kiivaasti, että hän kaatui maahan Aashild-rouvan vuoteen viereen. - -Erlend painoi juoma-astiaa Eline Ormintytiären suuta vasten -- hän -seisoi polvi penkillä tämän kimpussa pöydän luona, ja pitäen tätä -päästä koetti pakoittaa häntä juomaan. - -Eline työnsi kätensä Erlendin käsivarren alle, tempasi tikarin pöydältä -ja tavoitti sillä Erlendiä. Isku ei viiltänyt juuri muuta kuin Erlendin -vaatteita, Silloin hän käänsi terän itseään vasten ja vaipui heti sen -jälkeen syrjittäin Erlendin syliin. - -Kristiina nousi lattialta ja tuli heidän luokseen. Erlend piteli -Elineä, tämän pää riippui alas hänen käsivarreltaan. Hän alkoi korista -melkein heti -- hänellä oli verta kurkussa, sitä valui hänen suustaan. -Hän syljeksi sitä ulos ja sanoi: - -"Sinulle minä olin aikonut -- sen juoman -- kaikista niistä kerroista --- jolloin olet pettänyt minua --" - -"Hae Aashild-täti tänne", sanoi Erlend matalasti. Kristiina seisoi -liikkumatta. - -"Hän kuolee", sanoi taas Erlend. - -"Silloin hänen osansa on parempi kuin meidän", lausui Kristiina. Erlend -katsoi häneen -- hänen silmiensä epätoivo sai Kristiinan pehmenemään. -Hän lähti ulos tuvasta. - -"Mikä nyt?" kysyi Aashild-rouva Kristiinan astuessa kotaan. - -"Me olemme tappaneet Eline Ormintyttären", sanoi Kristiina. "Hän kuolee ---" - -Aashild-rouva lähti juoksuun. Mutta Eline henkäisi viimeisen kerran -hänen astuessaan sisään. - - * * * * * - -Aashild-rouva oli pannut kuolleen pitkälleen penkille, pessyt veren -hänen kasvoistaan ja peittänyt ne liinalla. Erlend seisoi selkä seinää -vasten ruumiin takana. - -"Ymmärrätkö, että tämä oli pahin, mitä saattoi tapahtua?" - -Hän oli latonut puita ja karankoja uuniin; nyt hän asetti sarven niiden -keskeen ja puhalsi tulen liekkiin. - -"Voitko luottaa miehiisi", hän kysyi jälleen. - -"Ulviin ja Haftoriin luulisin kyllä --. Jonia ja sitä miestä, joka tuli -Elinen keralla, en tunne paljoa." - -"Ymmärräthän", sanoi Aashild, "että jos tulee ilmi Kristiinan ja sinun -olosi yhdessä täällä, ja että olitte tuvassa yksin hänen kanssaan -silloin kun hän kuoli, olisit yhtä hyvin voinut antaa Kristiinan juoda -Elinen sarvesta. -- Ja jos leviää tieto myrkystä, on kansa muistava -sen, mistä _minua_ syytettiin kerran. -- Oliko hänellä sukua tai -ystäviä?" - -"Ei", sanoi Erlend hiljaa. "Hänellä ei ollut ketään muita kuin minä." - -"Kuitenkin", jatkoi Aashild-rouva, "voi käydä vaikeaksi salata asia ja -saada ruumis tieltä, ilman että pahin epäluulo lankeaisi sinuun." - -"Hänen pitää päästä vihittyyn maahan", sanoi Erlend, "vaikka se veisi -minulta koko Husabyn. Mitä sinä sanot, Kristiina?" - -Kristiina nyökäytti päätään. - -Aashild-rouva istui vaiti. Mitä enemmän hän mietti, sitä vaikeampi -hänen oli keksiä selvitystä. Pirtissä istui neljä miestä -- voisiko -Erlend lahjoa heidät vaikenemaan, voisivatko he saada jonkun näistä, -erittäinkin Elinen saattomiehen, lähtemään maasta: kaikki yhtä -epävarmaa. Ja Jørundgaardissa tiedettiin Kristiinan olleen täällä -- -jos Lauritsa saisi kuulla asiasta, ei kukaan voinut arvata, mihin -tämä saattoi ryhtyä. Ja sitten oli kuollut saatava pois. Länsitunturi -ei ollut ajateltavissa -- jälellä oli Raumsdalin tie, Trondheimiin -tunturin yli vievä tie, tai sitten eteläinen tie, joka kulki laakson -pohjaa. Ja jos totuus tulisi julki, ei sitä uskottaisi -- vaikkakin sen -annettaisiin käydä täydestä. - -"Minun täytyy neuvotella tästä Bjørnin kanssa", sanoi hän, nousi ja -meni ulos. - -Bjørn Gunnarinpoika kuunteli vaimonsa kertomusta yhtään ainoata -jännettä liikauttamatta ja siirtämättä katsettaan Erlendistä. - -"Bjørn", sanoi Aashild-epätoivoisena. "Jonkun täytyy vannoa nähneensä -hänen itse surmanneen itsensä." - -Bjørnin elottomat silmät tummenivat hitaasti; hän katsoi vaimoonsa ja -hänen suunsa vetäytyi kieroon hymyyn: - -"Tarkoitat, että tuon jonkun tulisi olla minä?" - -Aashild-rouva risti kätensä ja kohotti ne häntä kohden: "Bjørn, -ymmärräthän mitä tämä merkitsee noille kahdelle --" - -"Ja sinä arvelet, että minun elämäni on jo loppuunkulutettu", kysyi hän -vitkaan. "Vai tarkoitatko, että minussa on vielä jälellä sen verran -sitä miestä, joka olin ennen, että uskallan vannoa väärin pelastaakseni -tuon pojan sortumasta? Minusta, joka itse jouduin haudatuksi -- koko -loppuiäkseni. Sanoin 'jouduin'", korosti hän vielä. - -"Sen sinä sanot siksi, että minä olen nyt vanha", kuiskasi Aashild. -Kristiina purskahti vihlovaan itkuun. Hän oli istunut nurkassa -Aashildin vuoteen luona jäykistyneenä ja hiljaa. Nyt hän itki -hillittömästi. Oli kuin Aashild-rouvan ääni olisi repinyt hänen -sydämensä auki. Se oli ollut raskas lemmen muistoista, oli kuin vasta -tuo ääni olisi saanut Kristiinan selvästi käsittämään, mitä hänen ja -Erlendin rakkaus oli ollut. Kuuman ja kiihkeän onnen muisto tulvahti -kaiken yli -- huuhtoi pois menneen yön paatuneen, epätoivoisen vihan. -Hän tajusi ainoastaan rakkautensa ja tahtonsa kestää lujana. - -Kaikki kolme katsoivat häneen. Silloin Bjørn-herra tuli hänen luokseen, -nosti häntä leuan alta ja katsoi häneen: - -"Sanotko sinä, Kristiina, että hän teki sen itse?" - -"Ei ole yhtään väärää sanaa siinä, mitä olette kuullut", sanoi -Kristiina päättävästi. "Me kiusasimme häntä, kunnes hän teki sen." - -"Hän oli tarkoittanut Kristiinalle vielä pahemman kohtalon", sanoi -Aashild. - -Bjørn-herra päästi Kristiinan. Hän meni ruumiin ääreen, nosti sen -siihen sänkyyn, missä Eline oli nukkunut yöllä, ja käänsi sen kasvot -seinään päin; sitten hän veti peitteen hyvästi sen yli. - -"Voit lähettää Jonin ja sen miehen, jota et tunne, kotiin Husabyhyn -viemään sellaista sanaa, että Eline palaa matkassasi etelään. Anna -heidän ratsastaa puolenpäivän aikaan. Sano, että naiset nukkuvat vielä -ja että he saavat aterioida kodassa. Sitten saat puhua Haftorin ja -Ulvin kanssa. Onko hän uhannut tehdä tätä ennen? Niin että voit tehdä -siitä valan, jos sellaista kysyttäisi?" - -"Joka ainoa ihminen, joka on ollut talossani viimeiset vuodet, -jolloin asuimme siellä", sanoi Erlend väsyneesti, "voi todistaa hänen -uhkailleen ottaa henkensä -- ja myöskin minun henkeni toisin ajoin -- -kun puhuin tahtovani erota hänestä." - -Bjørn nauroi karkeasti. - -"Sitähän minä ajattelin. Illalla puemme hänet matkatamineihin ja -istutamme hänet rekeen. Sinä saat istua hänen rinnallensa --". Erlend -horjahti. "Sitä minä en saata." - -"Paljonkohan _sinussa_ on jälellä miestä, kun vielä saat hoitaa -asioitasi parikymmentä vuotta lisää", sanoi Björn. "Luuletko paremmin -voivasi ajaa? Niin minä istun kuolleen vieressä. Meidän on ajettava -yöllä ja takateitä, kunnes saavumme Froniin. Tässä pakkasessa ei kukaan -tiedä, kauanko hän on ollut kuollut. Ajamme munkkien majapaikkaan -Roaldstadissa. Siellä me todistamme, sinä ja minä, teidän joutuneen -sanakiistaan reessä. Se on todistettua, ettet sinä ole suostunut -elämään hänen kanssaan sen jälkeen kuin pääsit kirouksesta, kuten -myös, että olet kosinut vertaistasi neitoa. Ulv ja Haftor saavat pysyä -syrjässä koko matkan, niin että saattavat vannoa, jos tarvitaan, -nähneensä hänet viimeksi elävänä. Sen kai sinä voit saada aikaan? -Munkkien luona voit hommata hänet kirstuun -- ja sitten saat ostaa -papeilta hänelle hautarauhan ja itsellesi sielunrauhan. - -"Eihän tämä ole kaunista, ei. Mutta sinä et ole järjestänyt asioitasi -niin, että ne näyttäisivät kauniimmilta. Älä seiso siinä kuin mikäkin -ämmä, joka on pyörtymässä. Herra varjele, poika, sinä et ole vielä -tuntenut miekanterää kurkullasi." - - * * * * * - -Tunturilta puhalsi pureva tuuli -- ilmassa lenteli hienoa, -hopeankiiltävää vitiä, jota tuuli ajoi alas kinoksilta ja pyöritteli -kuutamoisessa sinisessä ilmassa, miesten lähtiessä matkalle. - -Reen eteen oli valjastettu kaksi hevosta peräkkäin. - -Erlend istui ajamassa. Kristiina meni hänen luokseen: - -"Tällä kertaa, Erlend, saat koettaa lähettää minulle sanan matkan -menosta ja siitä, miten sinun asiasi käyvät." - -Toinen rutisti hänen kättään niin, että Kristiina luuli veren -purskahtavan kynsien juuresta: - -"Vieläkö sinä rohkenet pysyä minussa, Kristiina?" - -"Vielä", vastasi tämä ja lisäsi kotvasen kuluttua: "kaikkeen tähän -olemme syypäät yhteisesti -- minä kiihoitin sinua, sillä tahdoin hänen -kuolemaansa." - -Aashild-rouva ja Kristiina seisoivat katsoen ajajien jälkeen. Reki -oli milloin ylhäällä kinoksen harjalla, milloin syvällä lumessa. Se -hävisi näkyvistä eräässä alankopaikassa -- ja tuli esille kauempana -valkoisella kukkulalla. Mutta sitten miehet ajoivat erään töyrään -varjoon ja katosivat kokonaan. - -Molemmat naiset istuivat uunin edessä selkä tyhjään sänkyyn päin, -josta Aashild-rouva oli kantanut vaatteet ja oljet ulos. He tunsivat -molemmat, että se seisoi siinä ammollaan ja tuijotti heitä. - -"Tahdotko nukkua kodassa yöllä", kysyi Aashild-rouva kerran. - -"Eikö tuo liene sama, missä me nukumme", sanoi Kristiina. - -Aashild-rouva lähti ulos ilmaa katsastamaan. - -"Jos siellä rupeaa tuulemaan tai tulee suojailma, eivät he ehdi kauas -ennenkuin joutuvat kiinni", sanoi Kristiina. - -"Täällä Haugenissa tuulee aina", vastasi Aashild-rouva. "Ei siellä näy -merkkiäkään ilmanmuutoksesta." - -"Sinun ei tule unohtaa, minkälaisen kohtalon hän oli aikonut teille", -virkkoi Aashild-rouva taas kerran. - -Kristiina vastasi hiljaa: - -"Olisin minä voinut tahtoa samaa hänen sijassansa." - -"Et mitenkään sinä olisi voinut tahtoa saattaa toista ihmistä -spitaaliseksi", sanoi Aashild-rouva kiihtyen. - -"Muistatko, täti, sinä sanoit kerran minulle, että on hyvä kun ei -ihminen uskalla tehdä sitä, mikä hänestä ei ole kaunista. Mutta ettei -ole yhtä hyvä, jos joku asia ei näytä kauniilta siksi, ettei uskalla -tehdä sitä." - -"Sinä et uskaltaisi tehdä sitä siksi, että se on synti", sanoi -Aashild-rouva. - -"Niin, en luule", sanoi Kristiina. "Mutta niin on, että minä olen jo -tehnyt yhtä ja toista, jota en olisi uskonut uskaltavani tehdä ennen, -sentähden että se oli synti. Mutta minä en silloin tiennyt, että syntiä -seuraa toisten polkeminen." - -"Erlend oli päättänyt lopettaa huonon elämänsä paljon ennen kuin hän -tapasi sinut", vastasi Aashild kiihkeästi. "Jo sitä ennen noiden kahden -välit olivat loppuneet." - -"Tiedän sen", sanoi Kristiina. "Mutta hänellä ei liene ollut liikaa -syytä uskoon, ettei Erlendin päätöksiä voisi horjuttaakin." - -"Kristiina", rukoili Aashild-rouva tuskissansa, "et kai sinä jätä -Erlendiä nyt. Te ette ole enää pelastettavissa muuten, kuin että -pelastatte toisenne." - -"Noin tuskin kukaan pappi opettaisi", sanoi Kristiina hymyillen -hyytävästi. "Mutta minä tiedän, etten tule jättämään Erlendiä, en, -vaikka minun täytyisi polkea maahan oma isäni." - -Aashild-rouva nousi. - -"Voimme yhtä hyvin toimittaa jotakin kuin istua tässä tyhjin toimin", -hän sanoi. "Turha meidän taitaa olla mennä nukkumaankaan." - -Hän nouti kirnun kamarista, kantoi tupaan maitoastioita, joista kaatoi -maidon kirnuun ja asettui kirnuamaan. - -"Anna minun tehdä tämä", pyysi Kristiina. "Minulla on nuorempi selkä." - -He hääräsivät puhumatta; Kristiina seisoi kamarin oven luona -kirnuamassa ja Aashild karttasi villaa lieden luona. Vasta sitten kun -Kristiina oli siivilöinyt joukosta voin ja alkoi painella sitä, kysyi -hän äkkiä: - -"Aashild-täti -- eikö teitä milloinkaan peloita se päivä, jolloin -teidän täytyy seisoa Jumalan edessä?" - -Aashild-rouva nousi, tuli Kristiinan luokse ja asettui tämän eteen -valoon: - -"Ehkä rohkenen kysyä häneltä, joka on luonut minut sellaiseksi kuin -olen, voiko hän armahtaa minua kun hänen aikansa on läsnä. Sillä minä -en ole milloinkaan pyytänyt hänen armoansa tehdessäni vastoin hänen -käskyjänsä. Enkä ole milloinkaan tinkinyt Jumalalta taikka mieheltäni -yhtään penninkiä siitä leiviskästä, josta minut on pantu vastaamaan -maallisessa kodissamme." - -Vähän ajan kuluttua hän sanoi hiljaa: - -"Munan, vanhin poikani, oli kaksikymmenvuotias. Hän ei ollut silloin -sellainen kuin tiedän hänen olevan nyt. Eivät ne sellaisia olleet, -lapseni, eivät --" - -Kristiina vastasi hiljaa: - -"Mutta teillä on sentään ollut Bjørn-herra rinnallanne koko ajan, joka -päivä ja yö." - -"On -- sekin minulla on ollut", sanoi Aashild. - - * * * * * - -Vähän ajan kuluttua voi oli valmis. Aashild-rouva sanoi silloin, että -heidän täytyi koettaa heittäytyä kyljelleen vähäksi aikaa. - -Pimeässä vuoteessa kietoi hän käsivartensa Kristiinan hartioiden -ympärille ja veti tuon nuoren pään poveansa vasten. Eikä kestänyt -kauan, ennenkuin hän kuuli tämän tasaisesta, hiljaisesta hengityksestä, -että hän oli nukahtanut. - - - - -IV. - - -Pakkanen yhä pysyi. Jokaisessa laakson navetassa ammuivat ja valittivat -nälkäiset eläimet kylmää. Mutta kansa säästi apetta jo nyt, minkä taisi. - -Juhlimiset jäivät vähiin tänä vuonna, jokainen pysytteli omalla -kolkallansa. - -Jouluna pakkanen yltyi -- tuntui siltä kuin se olisi kiristänyt yhä -kovemmin päivä päivältä. Ihmiset saattoivat tuskin muistaa näin -ankaraa talvea -- ei satanut lisää lunta, ei edes tunturilla, mutta -se lumi, joka oli satanut Klemensinmessun aikaan, jäätyi kovaksi -kuin kivi. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta päivien alkaessa. -Yöllä räiskivät ja leimusivat revontulet pohjoisessa, ne nuoleksivat -puolta taivaankantta -- mutta eivät tuoneet muutosta säähän; jonakin -päivänä saattoi pilveillä, tuhuutella hiukan kuivaa lunta, sitten tuli -jälleen kirkas ilma ja kirvelevä pakkanen. Laagen jymisi ja pulahteli -uhkaavasti jääkuoren alla. - -Joka aamu ajatteli Kristiina, että nyt hän ei jaksanut enää, ei -jaksanut elää päivää loppuun asti. Joka päivä hän tunsi kuin -kaksintaistelun isän ja itsensä välillä. Ja noinko heidän nyt täytyi -olla vastatusten kun jokainen elävä olento laaksossa kärsi _yhden_ -koettelemuksen alla. Mutta kun ilta tuli, oli hän jälleen kestänyt. - -Ei isä ollut tyly. He eivät milloinkaan puhuneet siitä, mikä heitä -erotti, mutta Kristiina tunsi kaikesta siitä, mitä isä jätti sanomatta, -tämän taipumattoman tahdon pysyä kiellossaan. - -Ja häntä vihloi isän ystävyyden ikävä. Se kirveli niin kauheasti siksi, -että Kristiina tiesi, miten paljon muuta tällä oli kannettavaa ja jos -olisi ollut kuin ennen, olisi hän puhunut kaikesta Kristiinan kanssa. --- Oli kyllä totta, että Jørundgaardissa selvittiin paremmin kuin -useimmissa kartanoissa, mutta heilläkin tuntui katovuosi alituiseen -aamusta iltaan. Muulloin oli Lauritsalla ollut tapana talvisaikaan -kasvattaa ja kesyttää varsahevosiaan, mutta tänä vuonna hän oli jo -syksyllä myynyt ne kaikki etelään. Ja tytär kaipasi hänen ääntään -pihamaalla, hänen teuhaamistaan noiden notkuvien, pörhökarvaisten -kaksivuotiasten kera, leikki, jota isä rakasti niin suuresti. Ei heillä -ollut näkynyt puutetta aitoissa, ladoissa, ei lantavarastoissa sitten -viime vuoden syksyn, mutta Jørundgaardissa kävi nyt paljon pyytäjiä, -sekä ostohaluisia että avun tarvitsijoita, eikä kukaan lähtenyt tyhjin -käsin talosta. - -Myöhään eräänä iltana tuli muuan hyvin vanha nahkapukuinen mies -hiihtäen. Lauritsa puhui hänen kanssaan ulkona ja Halvdan kantoi -hänelle ruokaa kotaan. Kukaan talon väestä, joka oli hänet nähnyt, -ei tiennyt, ken hän oli -- luultavasti joku niistä poloisista, jotka -elivät tunturilla; ehkä Lauritsa oli tavannut tämän jossakin siellä. -Mutta isä ei puhunut mitään vieraasta, eikä myöskään Halvdan. - -Mutta eräänä iltana tuli eräs mies, jonka kanssa Lauritsa -Bjørgulfinpoika oli rettelöinyt vuosikaudet. Hän vei tämän kanssaan -aittaan. Mutta tupaan astuttuaan hän sanoi: - -"Kaikki hakevat minun apuani. Mutta talossani ovat kaikki minua -vastaan. Myöskin sinä, vaimo", hän sanoi tälle kiivaasti. - -Silloin äiti lensi Kristiinaa kohden: "Kuuletko, mitä isäsi sanoo -minulle! En minä ole sinua vastaan, Lauritsa. Ja olethan sinäkin -jo kuullut, Kristiina, mitä Roalstadissa tapahtui, kun hän ajoi -etelää kohti tuon toisen hyväkkään ja huorintekijän, Haugenilaisen -sukulaisensa kanssa -- hän poloinen lopetti itse päivänsä, tuo vaimo, -jonka hän oli viekoitellut hylkäämään koko sukunsa." - -Kristiina vastasi paatuneena: - -"Näen teidän tuomitsevan Erlendiä yhtä ankarasti niistä vuosista, -jolloin hän on pyrkinyt irti synnistä, kuin siitä ajasta, jolloin hän -on elänyt siinä." - -"Jeesus Maaria", huudahti Ragnfrid, lyöden kätensä yhteen. "Minkälainen -sinusta on tullut! Eikö edes tämä ole saanut sinua muuttamaan mieltä!" - -"Ei", sanoi Kristiina. "En ole muuttanut mieltä." - -Silloin katsoi Lauritsa ylös penkiltä, jossa hän oli istunut Ulvhildin -kanssa: - -"En minäkään, Kristiina", hän virkkoi hiljaa. - - * * * * * - -Mutta Kristiina tiesi sittenkin tavallaan muuttaneensa mieltä, tai -ellei juuri mieltä, niin ainakin katsomustapaa. Hän oli saanut sanan -asian kulusta, koko tuosta onnettomuusretkestä. Se oli sujunut paremmin -kuin odottaa taidettiin. Pakkanen vai mikä lienee vaikuttanut sen, että -Erlendin rintaan saama naarmu oli alkanut ärtyä; hän joutui makaamaan -jonkun aikaa Roaldstadin majapaikassa. Bjørn-herra oli hoitanut -häntä päiväsaikaan. Mutta Erlendin ollessa haavoitettu selvisi asia -helpommin, herättäen luottamusta. - -Kyetessään jatkamaan matkaa oli hän vienyt vainajan mukanaan kirstussa -Osloon asti. Siellä hän Sira Jonin avulla oli saanut tälle haudan -sortuneen Nikolauksenkirkon hautausmaalla, ja sitten hän oli käynyt -synnintunnustuksella itse Oslon piispan luona, ja tämä oli käskenyt -hänen lähteä toivioretkelle pyhän veren kirkkoon Schwerinissä. Hän oli -nyt poistunut maasta. - -Kristiina ei voinut tehdä toivioretkiä minnekään eikä saada -synninpäästöä. Hänen täytyi istua täällä, odottaa, ajatella ja koettaa -pysyä lujana vastustuksessaan. - -Kummallinen kylmä talvinen valo lankesi kaikkien hänen ja Erlendin -yhteisten kohtausten yli. Hän ajatteli tämän viileyttä -- niin lemmessä -kuin surussa -- ja hänestä tuntui siltä, että jos hän olisi voinut -ryhtyä kaikkeen yhtä myrskyisästi ja toimia päätä pahkaa, olisivat -asiat kenties perästäpäin tuntuneet helpommilta kantaa. Hän saattoi -joskus ajatella näinkin, että ehkä Erlend hylkää hänet. Hänestä -tuntui kuin hän aina hiukan olisi pelännyt, että jos heidän asiansa -mutkistuisi liian paljon, voisi Erlend heittää kaiken. Mutta hän ei -tahtonut jättää Erlendiä, ennen kuin tämä itse vapautti hänet kaikista -valoista. - -Näin kului talvi hiljaa. Eikä Kristiina enää voinut pettää itseänsä, -vaan hänen täytyi nähdä, että kotia uhkasi uusi koettelemus; Ulvhild -ei ollut enää elävä kauan. Ja kesken katkeraa suruaan sisarensa -kohtalon tähden hän näki kauhistuen, että totisesti oli hänen oma -sielunsa villiintynyt ja synnin runtelema. Sillä kuoleva lapsi ja -vanhempien sanomaton suru silmiensä edessä hän ajatteli sittenkin -- -että jos nyt Ulvhild kuolee, niin miten hän sitten oli jaksava nähdä -isää heittäytymättä tämän jalkojen juureen, tunnustamatta kaikkea ja -turvautumatta tämän anteeksiantoon ja isäntävaltaan --. - - * * * * * - -Oltiin ehditty paastoon. Kansa teurasti pienempää karjaa, jonka oli -toivonut voivansa pelastaa talven yli, etteivät eläimet kuolisi -itsestään. Ja ihmiset sairastivat pelkän kalaruoan tähden, kun heillä -sen lisäksi oli niin vähän ja kurjaa jauhoruokaa. Sira Erik päästi -koko seurakunnan maitoruuan kiellosta. Mutta kansalla oli tuskin -maidontippaa. - -Ulvhild oli vuoteessa. Hän nukkui yksin sisarussängyssä ja joku valvoi -aina hänen kanssaan yöllä. Saattoi tapahtua, että isä ja Kristiina yhtä -aikaa istuivat hänen vuoteensa vieressä. Kerran sellaisena yönä sanoi -Lauritsa tyttärelleen: - -"Muistatko, mitä veli Edvin sanoi kerran Ulvhildin kohtalosta. -Ajattelin jo silloin, että hän kenties tarkoitti tätä. Mutta työnsin -tuon ajatuksen silloin luotani." Noina öinä hän väliin kertoili -tapauksia lasten lapsuudesta. Kristiina istui kalpeana kivistävin -sydämin, sillä hän ymmärsi isän siten rukoilevan häntä. - - * * * * * - -Eräänä päivänä oli Lauritsa Kolbeinin kanssa hakemassa karhunpesää -pohjoisesta tunturimetsästä. Kotiintullessaan heillä oli emäkarhu -reessä ja Lauritsan povessa oli elävä karhunpoika. Ulvhild ilostui -hiukan isän näyttäessä sitä hänelle. Mutta Ragnfrid sanoi, ettei aika -ollut sopiva sellaisen elatukselle, ja mitä hän tekikään sillä? - -"Minä kasvatan sen isoksi ja köytän sen tyttärieni parvenoven -vartijaksi", sanoi Lauritsa nauraen katkerasti. - -Mutta heiltä ei riittänyt karhunpojalle täysimaitoa, jota se tarvitsi, -ja Lauritsan täytyi tappaa se jonkun päivän perästä. - - * * * * * - -Aurinko sai sen verran valtaa, että keskellä päivää jo tippui hiukan -vettä räystäistä. Tiaiset pysyttelivät nurkissa ja kiipesivät -päivänpuoleista hirsiseinää, nakutellen sitä etsiessään kärpäsiä, jotka -nukkuivat talviunta seinänrakosissa. Rinteet välkkyivät kovina ja -kiiltävinä kuin hopea. - -Viimeinkin eräänä iltana alkoi pilviä kasaantua kuun ympärille. Aamulla -heidän herätessään oli Jørundgaard sellaisten hankien keskellä, ettei -näkynyt mitään mihinkään puoleen. - -Sinä päivänä he ymmärsivät Ulvhildin kuolevan. - -Koko talon palveluskunta oli kutsuttu tupaan ja Sira Eirik tuli myös. -Sisällä paloi paljon kynttilöitä. Aikaisin illalla sammui Ulvhildin -elämä hiljaa ja rauhallisesti äidin sylissä. - -Ragnfrid kesti tämän paremmin kuin kukaan oli luullut. Vanhemmat -istuivat rinnatusten; he itkivät molemmat aivan hiljaa. Kaikki tuvassa -olijat itkivät. Kun Kristiina meni isänsä luo, laski tämä kätensä hänen -olkapäälleen. Hän tunsi, miten tytär tärisi ja vavahteli, ja veti hänet -luokseen. Mutta Kristiinasta tuntui kuin isän olisi pitänyt tietää, -että Kristiina oli kauempana hänestä kuin pieni vainaja vuoteellaan. - -Hän ei käsittänyt, miten hän kesti. Hän muisti tuskin itse, mitä hänen -tuli kestää, pysyi vaan pystyssä tylsänä ja äänettömänä, eikä taipunut -voitetuksi. - --- Sitten nostettiin kirkonlattiasta pari palkkia Pyhän Tuomaksen -alttarin edestä, ja siihen hakattiin hauta kivikovaan maahan Ulvhild -Lauritsantyttärelle. - -Satoi hiljaa ja tasaisesti lunta koko ajan, jolloin lapsi oli -paareilla; satoi lunta kun hänet kannettiin hautaan ja sitä satoi -edelleen, melkein pysähtymättä, koko kuukauden ajan. - -Ihmisistä, jotka elivät kevään tuloa odotellen, tuntui kuin se ei -milloinkaan tulisi. Päivät valkenivat ja rupesivat pitenemään ja laakso -oli sulavan lumen huurussa auringon killittäessä ylhäältä. Mutta ilma -pysytteli kylmänä eikä lämpö tuntunut missään. Yöllä kaikki jäätyi --- joen kuori paukahteli, tunturit kumahtelivat, sudet ulvoivat ja -kettu haukkui talojen nurkissa aivan kuin keskitalvella. Kansa vuoli -pettua elukoille, mutta niitä kellistyi kasoittain pahnoille. Kukaan ei -ymmärtänyt, mikä lopuksi tulisi. - -Kristiina läksi ulos eräänä sellaisena päivänä, jolloin tihkui vettä -jalaksien uurroksissa ja jolloin lumi kiilsi hopeana pitkin maita. -Auringonpaisteessa olivat kinokset syöpyneet ontoiksi, kohva murtui -hiljaa ritisten Kristiinan töykäistessä sitä jalallansa. Mutta -kaikkialla, missä vähänkin oli varjon paikkaa, oli ilma jäätävän kylmä -ja lumi kovaa. - -Hän nousi kirkkoa kohden -- hän ei tiennyt itse miksi sinne aikoi, -tunsi vain vetoa sinne. Isä oli kirkossa -- siellä oli joitakin -talonpoikia pitämässä kokousta kirkon parvella, tiesi Kristiina. - -Ylhäällä mäessä hän tapasi talonpojat, jotka laskeutuivat rinnettä -alas. Sira Eirik oli muassa. Miehet kulkivat kaikki jalan, yhtenä -tummana, tuppuraisena, koukkuselkäisenä rykelmänä, puhumatta keskenään; -he vastasivat nyreästi Kristiinan tervehdykseen ohikulkiessaan. - -Kristiina ajatteli, että siitä oli kauan, kun kukaan oli ollut -hänen ystävänsä täällä. Nykyään tiesivät kai kaikki hänet huonoksi -tyttäreksi. Ehkä tiesivät enemmänkin. Ja nyt tiesivät myös kaikki, että -jotakin perää oli ollut sittenkin tuossa vanhassa jutussa Arnesta ja -hänestä ja Benteinistä. Ehkä hän oli hyvinkin huonossa huudossa. Hän -suoristausi ja jatkoi matkaa kirkkoon. - -Ovi oli raollaan. Sisällä oli kylmä, mutta kuitenkin virtasi hänen -mieleensä rauha noista tummista ruskeista seinistä ja korkeista -pilareista, jotka kohottivat pimeän ylös rajaan. Alttarilla ei palanut -tulia, mutta ovesta lankesi sisään auringonjuova, joka välkkyi heikosti -kuvilla ja astioilla. - -Tuomaksen alttarin luona näki hän isän polvillaan maassa, pää -painuneena ristissä olevia käsiä kohti, jotka puristivat lakkia rintaa -vasten. - -Arkana ja murheissaan pujahti Kristiina ulos ja jäi seisomaan -kuistille. Kahden pikku patsaan välistä, joita kannatti kaari ja joista -Kristiina piteli kiinni, näki hän alhaalla Jørundgaardin ja sen takana -sinertävässä usvassa uivan laakson. Auringonpaisteessa välkkyi joki -valkoisena, veden ja jään sekaisena, poimutellessaan läpi laakson. -Mutta lepät, joita kasvoi pitkin sen vieriä, olivat kultaisenruskeina -kukista ja kuusimetsä seisoi keväisen vehmaana jo kirkon seutuvilla; -pikkulinnut lirkuttivat, säväköivät ja soittelivat suutaan viereisessä -lehdossa. Niinpä niin, tuollaista sirkutusta sieltä oli kuulunut joka -ilta auringonlaskun jälkeen. - -Ja hän tunsi, että kaipaus, jonka hän oli luullut kuoliaaksi -kiusatuksi, kaipaus veressä ja lihassa, liikahti äkkiä hiljaa ja -hereästi talven uinumisen jälkeen. - -Lauritsa Bjørgulfinpoika tuli kirkosta ulos ja sulki oven. Hän astui -lähelle tytärtään ja katsoi ulos viereisestä holvikaaresta. Kristiina -näki, miten tämä talvi oli kuluttanut isää. Hän ei ymmärtänyt, miten -hän voi koskettaa asiaa juuri nyt, mutta se pujahti hänen suustaan: - -"Onko totta, mitä äiti sanoi eräänä päivänä sinun sanoneen hänelle --- että jos se olisi ollut Arne Gyrdinpoika, niin olisit antanut -suostumuksesi?" - -"On", vastasi Lauritsa katsomatta häneen. - -"Sitä sinä et sanonut Arnen eläessä", sanoi Kristiina. - -"Siitä ei ollut puhetta. Huomasin kyllä pojan pitävän sinusta -- mutta -hän ei puhunut mitään -- ja hän oli nuori -- enkä minä huomannut sinun -milloinkaan ajattelevan häntä siten. Et toki voinut odottaa, että minä -olisin _tarjonnut_ tytärtäni sellaiselle, jolla ei mitään ollut." Hän -hymähti. "Mutta minä pidin pojasta", hän sanoi hiljaa. "Jos olisin -nähnyt sinun kituvan rakkaudesta häneen --" - -He seisoivat yhä. Kristiina tunsi isän katsovan häntä -- hän koetti -pysyttää kasvonsa rauhallisina, mutta tunsi, miten valkoiseksi hän -tuli. Silloin isä tuli hänen luokseen, kietoi molemmat kätensä hänen -ympärilleen ja puristi hänet rintaansa vasten. Hän taivutti taapäin -Kristiinan pään, katsoi tyttärensä kasvoihin ja peitti ne jälleen -olkaansa vasten. - -"Jeesus Kristus, pienokainen, noinko onneton sinä olet --" - -"Minä luulen, että kuolen, isä", tämä vastasi hänelle. - -Sitten hän purskahti itkuun. Mutta hän itki siksi, että tunsi -isän syleilystä ja näki hänen silmistään tämän nyt olevan niin -loppuunkiusatun, ettei hän jaksanut enää pysyä vastustuksessaan. -Kristiina oli voittanut. - - * * * * * - -Yöllä hän heräsi siihen, että isä kosketti hänen olkapäätään pimeässä. - -"Nouse ylös", sanoi tämä hiljaa, "kuuletko mitään --?" - -Silloin Kristiina kuuli, miten nurkissa vinkui se oli etelätuulen syvä, -kosteutta uhkuva sävel. Katolta valui vesi virtana alas, pihalla tohisi -sade pehmeään, sulavaan lumeen. - -Kristiina viskasi hameen ylleen ja meni isän perässä ulko-ovelle. -Yhdessä he sitten katsoivat ulos valoisaan kevätyöhön -- heitä vastaan -löi lämmin tuuli ja sade -- taivas oli yhtenä ainoana harmaana -myllerryksenä, metsässä kohisi, aukealla vonkui -- ja tunturilta kuului -kumeita jymähdyksiä lumen vieriessä alas. - -Kristiina etsi isänsä käden ja piti sitä omassaan. Isä oli herättänyt -hänet ja tahtonut näyttää hänelle tämän. Sellaista oli ollut ennen, -niin hän olisi ennen tehnyt. Ja nyt oli sellaista taas. - -Kun he menivät sisään paneutuakseen maata, sanoi Lauritsa: - -"Vieras, joka kävi täällä viikon varrella, toi minulle kirjeen Munan -Baardinpojalta. Hän aikoo tänne kesällä, käydäkseen tervehtimässä -äitiänsä, ja pyytää saada tulla tapaamaan minua ja päästä puheilleni." - -"Mitä aiotte vastata, isä", kuiskasi Kristiina. - -"Sitä en voi sanoa sinulle vielä", vastasi Lauritsa. "Mutta tahdon -puhua hänen kanssaan, ja koetan sitten toimia siten kuin katson -oikeaksi Jumalan edessä, tyttäreni." - -Kristiina kiipesi jälleen sänkyyn Ramborgin viereen ja Lauritsa -paneutui nukkuvan vaimonsa rinnalle. Hän makasi ajatellen, että jos -tulva paisui isoksi ja nousi hyvin äkkiä, oli harva talo laaksossa niin -uhattu kuin Jørundgaard. Vanha ennustus sanoi, että virta veisi sen -kerran. - - - - -V. - - -Kevät tuli kuin tempaisemalla. Joku päivä suojan puhkeamisen jälkeen -oli koko kulma mustanruskeana, sateen virratessa rankkana alas. -Vesi juoksi kohisten rinteitä pitkin, joki kasvoi ja levisi kuin -lyijynharmaa lampi koko laaksonpohjaan, jonka keskeltä kohosi pieniä -kelluvia lehtoja ja jossa möyrysi kavala, pyörteinen virranjuonne. Vesi -oli noussut kauaksi Jørundgaardin maille. Kuitenkin olivat vahingot -kaikkialla pienemmät kuin mitä oli pelätty. - -Touot jäivät myöhäisiksi ja ihmiset kylvivät niukan siemenen rukoillen -Jumalaa säästämään sen hallaöiltä syksyllä. Ja näytti siltä kuin hän -tällä kertaa olisi kallistanut korvansa rukouksille ja aikonut keventää -ihmisten taakkaa. Kesäkuussa oli idättävät ilmat, kesä oli kaunis ja -kansa alkoi toivoa katovuoden seurausten silenevän aikaa myöten. - -Syksykylvö oli ohi. Silloin tuli Jørundgaardiin kerran illan suussa -neljä ratsastavaa miestä. Kaksi herraa palvelijoineen, herra Munan -Baardinpoika ja Baard Petrinpoika, Hestnæsin herra. - -Ragnfrid ja Lauritsa antoivat kattaa pöydän ylistupaan sekä valmistaa -vieraille vuoteet parveen. Mutta Lauritsa pyysi herroja jättämään -asiansa huomiseksi, kun he olivat levänneet matkan jälkeen. - -Munan-herra johti puhetta aterioidessa, hän kääntyi usein puheessaan -Kristiinan puoleen sekä jutteli ikään kuin he olisivat olleet hyvät -tuttavat. Kristiina näki, ettei se miellyttänyt isää. Munan-herra -oli lyhytsäärinen, tanakka, punanaamainen, ruma, puhelias ja hieman -narrimainen käytökseltään. Häntä kutsuttiin Munan Pätkäksi tai Munan -Pomppijaksi. Mutta olennostaan huolimatta oli Aashild-rouvan poika -sentään ymmärtäväinen ja kykenevä mies, joka oli ollut monenlaisissa -kruunun toimissa ja jonka sana myöskin painoi valtakunnan hallinnassa. -Hän asui äitinsä perintökartanossa Skogheimsherredissä, oli hyvin -rikas ja oli nainut rikkaan vaimon. Katri-rouva, hänen emäntänsä, -oli kummallisen ruma ja avasi harvoin suutaan, mutta hänen miehensä -puhui hänestä aina niinkuin tämä olisi ollut maailman viisain nainen, -niin että ihmiset olivat alkaneet nimittää häntä leikillä Katri -Kieleväksi ja Katri Keinoseksi. He näkyivät kuitenkin elävän sovussa ja -rakkaudessa, vaikka Munan-herra oli tunnettu löysistä tavoistansa sekä -ennen että jälkeen avioliiton. - -Baard Petrinpoika oli kaunis ja muhkea vanha herra, joskin hänellä oli -sievoinen vatsa sekä verrattain raskaat liikkeet. Hänen tukkansa ja -partansa olivat hiukan haalistuneet, mutta vieläkin niissä oli yhtä -paljon keltaista kuin valkeata. Kuningas Maunu Haakoninpojan kuolemasta -asti hän oli elänyt rauhassa suurilla tiloillaan Nordmøressa. Hän oli -toisen kerran leskenä ja hänellä oli paljon lapsia, joiden kaikkien -kehuttiin olevan kauniita, kunnollisesti kasvatettuja ja hyvissä -varoissa. - - * * * * * - -Seuraavana päivänä lähtivät Lauritsa ja miehet ylistupaan -neuvottelemaan. Lauritsa pyysi vaimonsa olemaan läsnä, mutta tämä ei -tahtonut. "Olkoon tämä kokonaan sinun asiasi. Tiedät, että se on raskas -suru tyttärellesi, ellei sovintoa saada, mutta minä näen, etteivät -esteet ole pienet." - -Herra Munan antoi esiin Erlend Nikulauksenpojan kirjeen. Erlend -suostui kaikkiin Lauritsan ehtoihin, jos tämä suostui antamaan hänelle -tyttärensä Kristiinan. Itse oli Erlend valmis antamaan maansa ja -tulonsa jäävittömien miesten arvioitavaksi, tarjoamaan Kristiinalle -sellaisen omaisuuden ja huomenlahjan, että tämä joutui saamaan -kolmanneksen pesästä, lukuunottamatta omia myötäjäisiänsä sekä kaikkia -sukulaisilta lankeavia perintöjä, jos hän oli jäävä leskeksi ilman -lapsia. Lisäksi hän lupasi Kristiinalle oikeuden hoitaa itse omaa -osuuttansa pesästä, sekä sitä, minkä hän oli kotoa tuonut, että sitä, -minkä hän oli saava Erlendiltä. Mutta jos Lauritsa toivoi muutosta -pesänjakoon, oli hän mielellään ottava sen varteen ja järjestävä asiat -sen mukaan. Ainoa ehto, johon Kristiinan suvun oli suostuttava oli se, -että jos heidän lapsensa joskus nostaisivat perintöriidan, heidän ei -koskaan ollut ruvettava tekemään mitättömäksi niitä lahjoja, joita hän -oli antanut Eline Ormintyttären kanssa siittämilleen lapsille, vaan -luvattava todistaa, että se omaisuus oli ollut lohkaistuna pesästä -ennen avioliiton solmimista Kristiina Lauritsantyttären kanssa. Lopuksi -tarjoutui Erlend pitämään häät kaikella asianmukaisella komeudella -luonaan Husabyssä. - -Lauritsa ryhtyi puheisiin ja lausui: - -"Tämä on kaunis tarjous. Näen, että sukulaisenne koettaa kaikin tavoin -voittaa ystävyyttäni. Näen sen jo siitä, että hän on saanut teidät, -Munan-herra, toistamiseen lähtemään asialle sellaisen miehen luokse -kuin minun, jolla ei ole paljon sanomista ulkopuolella tämän laakson, -kuin myös siitä, että te, Baard-herra, olette vaivautunut näin pitkän -matkan päähän. Mutta minun on sanottava Erlendin tarjouksesta, ettei -minun tyttäreni ole kasvatettu hoitamaan itse tilojaan ja omaisuuttaan -ja että olen aina aikonut hänet miehelle, jonka käsiin turvallisesti -voisin jättää neidon onnen. En tiedä, kelpaisiko Kristiina hoitamaan -sellaista valtaa, mutta en luule sen häntä miellyttävän. Hän on lempeä -ja taipuvainen mieleltään -- ja yksi niistä syistä, jotka minulla on -ollut mielessäni, asettuessani vastustamaan tätä avioliittoa, on, että -Erlend on osoittanut ymmärtämättömyyttä erinäisissä asioissa. Jos -Kristiina olisi ollut vallanhaluinen, uskalias ja itsepäinen nainen, -olisi asia heti toinen." - -Herra Munan purskahti nauruun ja sanoi: - -"Hyvä Lauritsa, valitatteko te sitä, että neito on liian vähän -itsepäinen --" ja Baard-herra yhtyi puheeseen hymähtäen: - -"Tahtoa teidän tyttäreltänne ei mielestäni puutu -- kaksi vuotta hän on -jo pitänyt Erlendin puolta teitä vastaan." - -Lauritsa sanoi: - -"Muistan sen kyllä, mutta tiedän mitä sanon. Vaikea hänelle on ollut -itselleenkin tämä aika, jolloin hän on uhmaillut tahtoani, eikä hän ole -kauan oleva iloinen sellaisen miehen luona, joka ei osaa hallita häntä." - -"Sepä perkelettä", sanoi Munan-herra. "Silloin täytyy teidän tyttärenne -olla hyvin toisenlainen kuin ne naiset, jotka minä tunnen, sillä minä -en ole nähnyt yhtäkään, joka ei olisi tahtonut hallita itseänsä ja -sitäpaitsi herraansa." - -Lauritsa kohautti olkapäitään eikä vastannut mitään. - -Baard Petrinpoika sanoi silloin: - -"Ymmärrän, ettette te ole tullut halukkaammaksi tähän avioliittoon -tyttärenne ja kasvatuspoikani välillä sen onnettoman lopun jälkeen, -jonka tuo hänen luonaan ollut nainen sai. Mutta voin kertoa teille -käyneen ilmi, että tuo onneton nainen oli antanut toisen miehen, -Erlendin voudin Husabyssä, vietellä itsensä. Erlend tiesi tästä -lähtiessään hänen kanssaan paluumatkalle laakson läpi, hän oli -tarjoutunut antamaan tälle sopivat myötäjäiset, jos vouti naisi hänet." - -"Oletteko varma siitä, että asia on noin", kysyi Lauritsa. -- "Vaikka -en tiedä tuleeko se siitä kauniimmaksi. Vaikealta mahtanee tuntua hyvää -sukua olevasta naisesta tulla talonisännän kädessä ja lähteä rengin -kainalossa." - -Munan Baardinpoika tarttui puheeseen: - -"Saatan ajatella, Lauritsa Bjørgulfinpoika, että se mikä saa teidät -eniten vastustamaan sisarenpoikaani, on tuo onneton tapaus Sigurd -Saksulvinpojan vaimon kera. Mutta muistakaa, hyvä mies, Jumalan nimessä --- että tuo nuori poika asui samassa talossa nuoren, kauniin vaimon -kanssa, jolla oli vanha, penseä, kykenemätön aviomies -- ja yö on puolen -vuoden pituinen siellä pohjolassa; en minä ymmärrä, mitä siitä olisi -voinut tulla muuta, ellei Erlend olisi ollut kerrassaan pyhä mies. -Munkin vikaa ei Erlendissä ole ollut koskaan, sitä en tahdo väittää, -mutta epäilen, olisiko nuori kaunis tyttärenne kiittänyt teitä, jos -olisitte antanut hänet munkkinahjukselle. -- On totta, että Erlend -laati elämänsä tuhmasti ja sitten yhä tuhmemmin --. Mutta asiasta -täytyy kerran päästä irti -- me hänen sukulaisensa olemme koettaneet -kaikin voimin auttaa poikaa jälleen jaloilleen, vaimo on kuollut ja -Erlend on pitänyt kykynsä mukaan huolta hänen ruumiinsa ja sielunsa -tarpeista, itse Oslon piispa on antanut hänelle synninpäästön ja hän -on nyt palannut kotimaahan Schwerinistä, pyhän veren puhdistamana -- -tahdotteko te olla ankarampi kuin Oslon piispa ja itse arkkipiispa, -tai kuka siellä lienee tuon kalliin veren hoidossa --. - -"Hyvä Lauritsa, kyllähän puhdas elämä on kaunis seikka, mutta se ei -luonnistu todellakaan täysi-ikäiseltä mieheltä muutoin kuin Jumalan -erikoisesta armosta. Pyhän Olavin nimessä --! Muistakaa toki, ettei -itse pyhä kuninkaamme saanut tuota lahjaa ennenkuin hänen elämänsä -alkoi kallistua loppuaan kohden -- arvattavasti oli siis Jumalan tahto, -että hänen ensin tuli siittää kelpo nuorukainen Maunu, joka voitti -pakanoiden hyökkäyksen pohjolassa. Olavi-kuningas ei siittänyt sitä -poikaa kuningattarensa kera, ja kuitenkin hän istuu ylimpien pyhimysten -joukossa taivaan valtakunnan saleissa. Huomaan, että tämä puhe on -mielestänne sopimatonta --" - -Baard-herra keskeytti hänet: - -"Lauritsa Bjørgulfinpoika, minä en pitänyt tästä asiasta enemmän -kuin te, kun Erlend tuli ensi kertaa luokseni ja sanoi katsoneensa -itsellensä neidon, joka oli luvattu toiselle. Mutta minä olen myöhemmin -huomannut, että noiden kahden nuoren välillä on niin voimallinen -rakkaus, että olisi suuri synti erottaa heidän ystävyyttään. Erlend -oli mukanani viimeisissä joulupidoissa, jotka Haakon-kuningas piti -miehillensä -- he kohtasivat siellä ja heti toisensa nähtyään teidän -tyttärenne pyörtyi ja makasi kauan liikkumatta niinkuin kuollut -- -mutta minä näin kasvatuspojastani, että tämä tahtoi ennen antaa -henkensä kuin luopua hänestä." - -Lauritsa istui hiljaa vähän aikaa ennen kuin vastasi: - -"Sellainen kuuluu kauniilta, kun siitä kerrotaan eteläisten maiden -ritarisaduissa. Mutta me emme nyt ole Bretlandissa, ja etteköhän tekin -vaatisi enemmän mieheltä, jonka ottaisitte vävyksenne, kuin että hän on -saanut tyttärenne pyörtymään rakkaudesta kaiken kansan edessä. --" - -Molemmat toiset olivat vaiti ja silloin jatkoi Lauritsa: - -"Minusta tuntuu siltä, hyvät herrat, että ellei Erlend Nikulauksenpoika -olisi tehnyt niin pahaa lovea tavaraansa ja maineeseensa, ette istuisi -minun kaltaiseni miehen luona pyytämässä tuolla tavoin tytärtäni -hänelle. Mutta minä en tahdo, että Kristiinaa sanottaisiin kohdanneen -suuren kunnian päästessä rouvaksi Husabyhyn miehelle, jonka suku kuului -maan korkeimpiin -- sen jälkeen kun tämä oli häpäissyt itsensä niin -pahasti, ettei hän voinut odottaa parempaa naimiskauppaa tai pitää -pystyssä sukunsa kunniata." - -Hän nousi kiihtyneenä, astui keskilattialle ja kulki edestakaisin. - -Mutta Munan-herra syöksyi pystyyn: - -"Älkäähän, Lauritsa, jos puhutte häpäisemisestä, silloin teidän -jumalauta tulee saada tietää olevanne liian ylpeä --" - -Baard-herra pakotti hänet vaikenemaan; hän astui Lauritsan luokse: - -"Ylpeä te olette, Lauritsa -- olette samanlainen kuin nuo entisajan -talonpojat, jotka eivät tahtoneet ottaa vastaan ritarinimeä kuninkaalta -siksi, ettei heidän ylpeytensä voinut sietää sanottavan heidän olevan -kenellekään kiitollisuudenvelassa. Sanon teille, että jos Erlend olisi -seisonut edessänne kaiken sen rikkauden ja kunnian loisteessa, joka -hänelle oli suotu syntymässä, en olisi sittenkään katsonut alentuvani, -pyytäessäni hyväsukuiselta ja varakkaalta mieheltä hänen tytärtänsä -kasvatuspojalleni, jos olisin huomannut noiden kahden sydämen muuten -murtuvan. Varsinkin", sanoi hän hiljaa ja laskien kätensä toisen -olalle, "jos näiden laita oli sellainen, että heidän sielunrauhalleen -oli paras joutua naimisiin toistensa kanssa." - -Lauritsa vetäytyi pois hänen kätensä ulottuvilta; hänen kasvonsa -kävivät ankariksi ja kylmiksi: - -"En taida ymmärtää, mitä tarkoitatte, herra." - -Miehet katsoivat toisiinsa hetken aikaa; sitten sanoi Baard: - -"Tarkoitan, että Erlend on kertonut minulle heidän vannoneen toisilleen -pyhän valan. Ehkä nyt ajattelette teillä olevan oikeuden vapauttaa -tyttärenne siitä, koska hän on vannonut sen teidän tietämättänne. -Mutta Erlendiä ette voi vapauttaa. -- Ja minä en ymmärrä asiassa muuta -estettä kuin teidän ylpeytenne -- ja vihanne syntiä kohtaan. Mutta -siinä te mielestäni tahdotte olla ankarampi kuin Isä Jumala itse, -Lauritsa Bjørgulfinpoika!" - -Lauritsa vastasi epäröiden: - -"Ehkä ette ole kokonaan väärässä siinä, mitä sanotte, Baard-herra. -Mutta syy, miksi enimmin olen vastustanut sitä, on ollut se, että -Erlend tuntui minusta horjuvalta mieheltä tyttäreni kumppaniksi." - -"Luulen voivani tästä lähin taata tyttärenpoikani", sanoi Baard -hiljaisella äänellä. "Hän rakastaa Kristiinaa niin suuresti, että -tiedän, jos nyt annatte hänelle Kristiinan, hänen muuttavan tapansa -sellaisiksi, ettei teillä ole oleva valittamista vävyssänne." - -Lauritsa ei vastannut paikalla. Silloin sanoi Baard-herra rukoilevasti -ja kätensä ojentaen: - -"Jumalan nimessä, Lauritsa Bjørgulfinpoika, antakaa suostumuksenne!" - -Lauritsa laski kätensä Baardin käteen: - -"Jumalan nimessä siis!" - -Ragnfrid ja Kristiina kutsuttiin ylisille, ja Lauritsa ilmoitti -heille päätöksensä. Baard-herra tervehti kauniisti molempia naisia, -Munan-herra tervehti kädestä Ragnfridiä ja puheli säädykkäästi -talonemännän kanssa, mutta Kristiinaa hän tervehti ulkomaiseen tapaan -suutelemalla, eikä hätäillyt tuossa toimituksessa. Kristiina näki, että -isä katsoi häntä silloin. - -"Mitä pidät uudesta sukulaisestasi, Munan-herrasta", kysyi hän -pilkallisesti jäätyään hetkiseksi kahdenkesken Kristiinan kanssa -illalla. - -Kristiina katsoi isäänsä rukoilevasti. Silloin tämä silitti hänen -poskiaan eikä puhunut enää mitään. - -Kun Baard-herra ja Munan-herra olivat nukkumaan lähdössä, sanoi -jälkimmäinen: - -"Olisin maksanut paljon, jos olisin saanut nähdä tuon Lauritsa -Bjørgulfinpojan, hänen saatuaan kuulla totuuden kalliista tyttärestään. -Tässä me olemme saaneet yhdessä rukoilla polvillamme Erlendille vaimoa, -joka hänellä on ollut luonaan monta kertaa Brynhildin katon alla --" - -"Ole hiiskumatta siitä", vastasi Baard-herra kiukuissaan. "Pahin, -mitä Erlend on tehnyt, on, että hän houkutteli tuon lapsen luokseen -sellaiseen paikkaan -- äläkä anna Lauritsan milloinkaan saada vihiä -siitä; on paras jokaiselle, että nuo kaksi nyt voivat päästä ystäviksi." - - * * * * * - -Kihlajaiset päätettiin pitää samana syksynä. Lauritsa sanoi, ettei -hän voinut laittaa kovin ylellisiä pitoja, koska edellinen vuosi oli -ollut katovuosi koko laakson kansalle; sensijaan hän lupasi itse maksaa -häiden pidon ja viettää ne Jørundgaardissa kaikella kunnialla. Hän -syytti myös katovuotta siitä, että hän vaati kihlausajan pituudeksi -vuoden. - - - - -VI. - - -Kihlajaispidot lykättiin useasta syystä; niiden oli määrä olla -vasta uutena vuotena, mutta Lauritsa suostui siihen, että häitä ei -siirrettäisi silti; niiden piti olla heti Mikonmessun jälkeen, niinkuin -ensimmäinen päätös kuului. - -Niin Kristiina sitten eleli Jørundgaardissa Erlendin laillisena -morsiamena. Yhdessä äitinsä kanssa hän tarkasteli kapioita, joita oli -koottu hänen varalleen, koettaen lisätä vuodevaate- ja pukuvarastoaan -vieläkin runsaammaksi, sillä Lauritsa tahtoi, ettei missään saanut -säästää, koska hän nyt kerran oli antanut tyttärensä Husabyhyn. - -Kristiina ihmetteli, ettei hän ollut iloisempi. Mutta kaikesta -kiireestä huolimatta ei oikeata iloa tahtonut syntyä Jørundgaardissa. - -Vanhemmat kaipasivat kovasti Ulvhildiä, sen hän näki. Mutta hän ymmärsi -myös näiden käyneen hiljaisiksi ja ilottomiksi. He olivat hyviä häntä -kohtaan, mutta heidän puhuessa hänelle hänen sulhasestaan huomasi -Kristiina heidän tekevän sen hyvitelläkseen ja ilahduttaakseen häntä; -he eivät tehneet sitä siksi, että heitä itseään olisi haluttanut -puhua Erlendistä. Eivätkä he olleet tulleet iloisemmiksi Kristiinan -tulevasta avioliitosta sen jälkeen kun olivat tutustuneet sulhaseen. -Erlend olikin ollut hiljainen ja pysytellyt syrjässä sen lyhyen ajan, -jonka hän oli viipynyt Jørundgaardissa kihlajaismatkalla -- eikä muuta -suinkaan voinut odottaakaan, tuumi Kristiina; Erlendhän tiesi, että -Kristiinan isä vain hyvin epämieluisasti oli antanut suostumuksensa. - -Itse hän oli tuskin saanut vaihtaa sanaa hänen kanssaan kahdenkesken. -Ja heistä oli ollut kummallista ja noloa istua näin rinnatusten -kaikkien ihmisten edessä; heillä oli silloin ollut niin vähän puhumista -toisilleen, koska heillä oli ollut salaisesti niin paljon yhteistä. -Kristiinan mieltä alkoi painaa epämääräinen pelko, arka ja hämärä -aavistus, joka kuitenkin joka hetki oli läsnä -- että ehkä heille -jollain tavoin oli käyvä hankalaksi, nyt naimisiin joutuessaan, se, -että he ensin olivat olleet toisilleen niin läheiset ja sitten eläneet -liian kauan erotettuina. - -Mutta hän koetti karkoittaa sen mielestään. Erlendin piti tulla -Jørundgaardiin heti pääsiäisen jälkeen; hän oli kysynyt Lauritsalta ja -Ragnfridilta, oliko näillä mitään sitä vastaan, että hän tulisi käymään -heillä, ja Lauritsa oli naurahtanut ja sanonut, että kuinkas hän voisi -olla ottamatta vastaan vävyään. - -Silloin he pääsisivät ulos kävelemään yhdessä, saisivat puhella yhdessä -kuin entisinä aikoina, ja eiköhän tuo varjo sitten häviäisi, joka -oli tullut heidän välilleen pitkän eron aikana, jolloin kumpikin oli -kulkenut omia teitään ja kantanut yksin kannettavansa. - - * * * * * - -Pääsiäisenä oli Simon Andreksenpoika vaimoineen Formossa. Kristiina -näki heidät kirkossa. Simonin vaimo ei seisonut kaukana Kristiinasta. - -Hänen täytyi olla vanhempi Simonia, ajatteli Kristiina -- -kolmissakymmenissä. Halfrid-rouva oli hento, hieveröinen ja laiha, -mutta hänellä oli ihmeen miellyttävät kasvot. Jopa hänen hiustensa -valju ruskea väri, niiden aaltoillessa esiin hunnun alta, oli jotenkin -niin pehmeä, ja silmät olivat täynnä lempeyttä; ne olivat suuret ja -harmaat ja niissä kimalteli pieniä kultapisaroita. Jokainen hänen -kasvojensa juonne oli hieno ja neitseellinen -- mutta hänen ihonsa oli -vähän harmaankellahtava, ja kun hän aukaisi suunsa, näkyi ettei hänellä -ollut hyvät hampaat. Hän ei ollut vahvan näköinen ja kuului olevankin -kivuloinen -- oli ollut hyvin heikkona jo monta kertaa. Kristiina -ihmetteli, minkälaiselta Simonista mahtoi tuntua elää hänen kanssaan. - -Jørundgaardin väki ja Formolaiset olivat joskus tervehtineet toisiansa -kirkonmäen yli, mutta eivät olleet ruvenneet puheisiin toistensa -kanssa. Mutta kolmantena pääsiäispäivänä oli Simon kirkossa ilman -vaimoansa. Silloin hän meni Lauritsan luo ja he puhelivat vähän aikaa. -Kristiina kuuli heidän mainitsevan Ulvhildin nimen. Sen jälkeen -hän puhui Ragnfridin kanssa. Ramborg, joka seisoi äidin vieressä, -sanoi ääneen: "Minä muistan sinut -- minä tiedän kuka sinä olet." -Simon kohotti lapsen maasta ja pyöräytti häntä ilmassa: "Olet tehnyt -kauniisti, Ramborg, kun et ole unohtanut minua." Kristiinaa hän -tervehti vain matkan päästä. Eivätkä vanhemmat maininneet jälkeenpäin -mitään tapaamisesta. - -Mutta Kristiina ajatteli sitä koko joukon. Oli kuitenkin ollut -omituista nähdä Simon Darre naineena miehenä. Se herätti eloon niin -monenlaista vanhaa: hän muisti oman sokean ja alamaisen lempensä -Erlendiin. Nyt se oli hiukan toisenlainen. Hän ajatteli, oliko Simon -mahtanut kertoa vaimolleen miten he olivat tulleet eronneiksi -- mutta -sen hän tiesi, ettei tämä ollut tehnyt sitä "isän tähden", tuumi -hän pilkallisesti. Tuntui niin kumman vaivaiselta, että hän yhä eli -naimatonna vanhempiensa kodissa. Mutta kihloissa he olivat, Simonin -kelpasi katsella, että he olivat vieneet tahtonsa läpi. Olipa Erlend -tehnyt vaikka mitä, _hänessä_ hän oli pysynyt uskollisesti, eikä -Kristiina ollut ollut löyhä eikä petollinen. - - * * * * * - -Eräänä iltana aikaisin keväällä oli Ragnfridilla asiaa etelään Vanhan -Gunhildin luo, joka ompeli turkiksia. Ilta oli kaunis, ja Kristiina -kysyi eikö hän saanut lähteä sinne; viimein hän sai luvan, koska -miehillä oli kaikilla kiire. - -Aurinko oli laskenut ja kultaisen vihreälle taivaalle nousi maasta -hieno huuru. Kristiina kuuli joka kavion astunnalla hiljaisen -ripsahduksen, kun riite murtui ja ja vesi purskahti ympäri. Mutta -lepiköstä tien varressa kuului lintujen riemukas laulu sointuvana ja -keväisen täytenä hämärässä. - -Kristiina ratsasti hyvää vauhtia, hän ei ajatellut juuri mitään, -hänestä tuntui vain hyvältä saada olla taas kerran yksin pitkästä -aikaa. Hän ajoi katse kiintyneenä uuden kuun sirppiin, joka oli -painumassa tunturinharjaa kohden toisella puolen laakson. Ja niin hän -oli vähällä lentää satulasta, kun hevonen äkkiä hypähti sivuun ja -kohosi pystyyn. - -Kristiina näki tien laidassa tumman hahmon yhdessä sykkyrässä -- ja -pelästyi ensin. Ilkeä pelko, jota hän oli alkanut tuntea ihmisiä -kohtaan ratsastaessaan yksin, ei näkynyt tahtovan väistyä. Mutta sitten -hän ajatteli, että tuo mytty saattoi olla joku sairastunut matkamies, -ja kun hän oli saanut hevosen talttumaan, hän käänsi sen ja ratsasti -takaisin, kysyen sitten oliko siinä kuka? - -Mytty käännähti vähän ja ääni sanoi: - -"Taidat olla sinä, Kristiina Lauritsantytär --" - -"Veli Edvin, sinäkö se olet", kysyi Kristiina hiljaa. Hän oli jo -alkanut uskoa näkyään harhakuvaksi tai joksikin paholaisen tempuksi. -Nyt hän laskeutui hevosen selästä ja meni hänen luokseen; se oli -todellakin munkkivanhus, joka ei voinut nousta omin neuvoin maasta. - -"Rakas isä -- miten te olette vaeltamassa tämmöiseen vuodenaikaan?" -kysyi Kristiina ällistyneenä. - -"Ylistetty olkoon Jumala, että hän lähetti sinut tänne tänä iltana", -sanoi munkki. Kristiina näki hänen tutisevan kauttaaltaan. "Pyrin -luoksenne pohjoiseen, vaan en jaksanut kulkea pitemmälle tänään. Luulin -jo olevan Jumalan tahdon, että minun tuli varustautua kuolemaan niillä -teillä, joita olen kuljeksinut ikäni kaiken. Mutta minä olisin tahtonut -synninpäästön ja viimeisen voitelun. Ja olisin tahtonut nähdä vielä -kerran sinut, tyttäreni --" - -Kristiina auttoi munkin hevosensa selkään; hän talutti sitä suitsista -ja tuki häntä. Pahoitellessaan, että Kristiinan jalat nyt kastuivat -sohjossa, hän välillä vaikeroi hiljaa tuskasta. - -Hän kertoi olleensa Eyabussa joulusta saakka; muutamat rikkaat -talonpojat olivat luvanneet katovuoden aikana koristaa kirkkonsa -uuteen asuun. Vaan työ oli sujunut hitaasti, hän oli sairastellut -talvella -- vatsassa oli jotakin vikaa, hän oli ylenantanut verta, -eikä hänelle käynyt syönti. Itse hän luuli, ettei hänellä ollut -pitkiä aikoja jälellä, ja ikävöi nyt luostariinsa, jossa hän olisi -tahtonut kuolla veljien parissa. Mutta hänelle oli sitten tullut -ikävä pohjoiseen tämän viimeisen kerran, ja niin hän oli seurannut -sen Hamarilaisen pappismunkin matkassa, joka oli määrätty Roaldstadin -pyhiinvaeltajamajataloon isännäksi. Fronista eteenpäin hän oli kulkenut -yksin. - -"Kuulin sinut kihlatun", hän sanoi, "tuon miehen kanssa --. Ja silloin -minut valtasi halu saada nähdä sinut. Minusta tuntui niin vaikealta, -että tuo kohtaus kirkossamme olisi ollut viimeisemme. Mieleni on ollut -niin raskas siitä, Kristiina, että sinä olit joutunut pois rauhan -tieltä --" - -Kristiina suuteli munkin kättä ja sanoi: - -"En ymmärrä, isä, millä minä olen ansainnut noin suuren rakkauden -puoleltanne." - -Munkki vastasi hiljaa: - -"Minä olen usein ajatellut, Kristiina, että jos olisi sallittu niin, -että me olisimme tavanneet useammin, olisi sinusta voinut tulla -hengellinen tyttäreni." - -"Tarkoitatteko, että te silloin olisitte johdattanut minua siten, että -mieleni olisi taipunut luostarielämään", kysyi Kristiina. Ja hän lisäsi -tuokion kuluttua: "Sira Eirik painoi mieleeni, että ellen saisi isäni -suostumusta avioliittoon Erlendin kanssa, oli minun paras liittyä -hengelliseen sisaruskuntaan, katuakseni syntejäni --" - -"Minä olen usein rukoillut, että sinussa heräisi kaipaus -luostarielämään", sanoi veli Edvin. "Vaan en enää sen jälkeen kun -sanoit tuon asian, tiedäthän mitä tarkoitan. Olisin tahtonut, että sinä -olisit tuonut seppeleesi Jumalalle, Kristiina --" - -Heidän tultuaan Jørundgaardiin täytyi veli Edvin kantaa sisään ja -peittää vuoteeseen. Hänet pantiin vanhaan talvitupaan ja häntä -hoidettiin parhaimman mukaan. Hän oli hyvin sairas ja Sira Eirik -tuli häntä tervehtimään, tuoden lääketarpeita ruumiille ja sielulle. -Mutta pappi sanoi, että vanhusta vaivasi syöpä, ja ettei tällä ollut -pitkältä elon aikaa. Veli Edvin arveli itse, että kun hän vähän -pääsisi vahvistumaan, lähtisi hän jälleen etelää kohden, koettaen -ehtiä luostariinsa. Sira Eirik sanoi toisille, ettei hän luullut sitä -mahdolliseksi. - -Koko Jørundgaardin väki tunsi, että munkin mukana oli taloon tullut -suuri rauha ja ilo. Ihmiset juoksivat kaiken päivää kartanon ja pirtin -väliä, eikä milloinkaan puuttunut tarjokkaita valvojiksi sairaan luona. -Hänen ympärilleen kerääntyi jokainen joka suinkin kerkesi kuuntelemaan, -miten Sira Eirik luki kuolevalle pyhistä kirjoista, ja puhelemaan veli -Edvinin kanssa hengellisistä asioista. Ja vaikka paljon jäi hämäräksi -siitä, mitä hän puhui, hänellä kun oli sellainen tapa puhua, tuntui -kaikista kuitenkin siltä kuin heidän sielunsa olisi vahvistunut ja -saanut virvoitusta, sillä kaikki ymmärsivät, että veli Edvin oli täynnä -rakkautta Jumalaan. - -Mutta munkki halusi myös mielellään kuulla kaikenlaista muuta, hän -kyseli laakson kuulumisia ja antoi Lauritsan kertoa katovuodesta. -Tämä tiesi siellä olleen sellaistakin väkeä, joka ahdingossaan oli -turvautunut huonoihin keinoihin ja kääntynyt sellaisten auttajien -puoleen, joita kristityn ihmisen täytyi karttaa. Vähän matkan päässä, -läntisen tunturin laidassa, oli muutamia isoja valkoisia kiviä, jotka -olivat muodoltaan kuin ihmisen salatut kalut, ja jotkut miehet olivat -langenneet uhraamaan karjuja ja emäkissoja tuon iljetyksen edessä. Sira -Eirik oli sitten saanut muutamia hurskaimpia ja rohkeimpia talonpoikia -mukanaan sinne eräänä yönä, ja he olivat hakanneet palasiksi nuo kivet. -Lauritsa oli ollut mukana ja tiesi todistaa niiden olleen kokonaan -verellä tahritut, ja ympäriltä oli löytynyt luita ja jätteitä. -- -Ja ylhäällä Heidalissa kuului kansa pakoittaneen erään vanhan eukon -istumaan ulkona maakiven päällä loukuttaen vanhoja rohtimia kolmena -torstaiyönä peräkkäin. - - * * * * * - -Eräänä yönä istui Kristiina yksin veli Edvinin luona. - -Keskiyön aikaan tämä heräsi ja näytti kärsivän kovia tuskia. Silloin -hän pyysi Kristiinaa ottamaan esiin kirjan Neitsyt Maarian ihmeistä, -jonka Sira Eirik oli lainannut veli Erlendille, ja käski hänen lukea -siitä. - -Kristiina oli tottumaton lukemaan ääneen, mutta hän kävi istumaan -vuodeportaalle ja asetti kynttilän viereensä; hän nosti kirjan -polvelleen ja luki niin hyvin kuin osasi. - -Vähän ajan kuluttua hän näki sairaan purevan hampaat yhteen; tämä -rutisti kuivettuneet kätensä nyrkkiin kipujen ahdistaessa. - -"Siltä minusta nyt tuntuu. Mutta tiedän, että Jumala on tehnyt minut -lapseksi jälleen ja pyörittelee minua sinne ja tänne --. - -"-- Muistan erään kerran, jolloin olin pieni -- nelitalvinen epana -- -ja olin lähtenyt kotoa metsään. Eksyin siellä ja olin kadoksissa monta -päivää --. Äitini oli niiden miesten mukana, jotka löysivät minut, ja -kun hän otti minut syliinsä, puri hän minua niskaan, muistan sen hyvin. -Silloin luulin hänen tekevän sen siksi, että hän oli vihainen minulle, -mutta myöhemmin ymmärsin paremmin. - -"Nyt kaihoan itse ulos tästä metsästä. On kirjoitettu: 'jättäkäät -kaikki ja seuratkaat minua', mutta maailmassa on ollut niin paljon -sellaista, jota minä en ole ollut halukas jättämään --" - -"Tekö, isä?" kysyi Kristiina. "Olen aina kuullut kaikkien sanovan, että -te olette ollut puhtauden ja köyhyyden ja nöyryyden esikuva --" - -Munkki hymyili: - -"Sinä nuori ihmislapsi et kai ymmärrä maailmassa olevan muita -viettelyksiä kuin nautinnon ja rikkauden ja vallan. Minä sanon -sinulle, nämät ovat pieniä näperöitä, joita tapaa tien laidassa, mutta -minä, minä rakastin tietä -- en maailman pieniä näperryksiä, vaan -koko maailmaa. Jumala soi minulle armon rakastaa rouva Köyhyyttä ja -rouva Puhtautta nuoruudesta asti, ja siksi minä luulin, että noiden -kumppanien parissa olin oleva turvattu, ja sitten olen vaeltanut ja -vaeltanut ja toivonut saavani vaeltaa kaikkia maailman teitä. Ja minun -sydämeni ja ajatukseni ovat vaeltaneet nekin vaeltamistaan -- pelkään -eksyneeni usein harhateille hämärimmissä asioissa. Mutta nyt se on -lopussa, Kristiina pieni, nyt minä tahdon kotiin, jossa saan riisua -kaikki omat ajatukseni ja kuunnella ylipapin selviä sanoja siitä, mitä -minun tulee uskoa ja ajatella synnistä ja Jumalan armosta --" - -Hetken perästä hän nukkui. Kristiina istahti liedelle vaalimaan tulta. -Mutta aamupuoleen, kun hän itse oli torkahtamaisillaan, sanoi veli -Edvin äkkiä vuoteestaan: - -"Olen iloinen, Kristiina, että sinun ja Erlend Nikulauksenpojan asia on -johdettu hyvään loppuun." - -Silloin Kristiina purskahti itkuun: - -"Me olemme tehneet niin paljon vääryyttä, ennenkuin saavuimme näin -pitkälle. Ja enin minun sydäntäni kirvelee se seikka, että olen -tuottanut isälleni niin kovin paljon surua. Hän ei iloitse tästä -nytkään. Ja kuitenkaan hän ei tiedä -- jos hän tietäisi kaiken, silloin -hän varmaan kokonaan hylkäisi minut." - -"Kristiina", sanoi veli Edvin lempeästi, "etkö sinä ymmärrä, lapsi, -että sinun tulee vaieta siksi ja että sinun ei tule tuottaa hänelle -enempää surua siksi -- ettei hän koskaan ole tuomitseva sinua. Ei -mikään, mitä saattanet tehdä, voi kääntää isäsi sydäntä sinusta." - - * * * * * - -Pari päivää myöhemmin voi veli Edvin niin hyvin, että tahtoi lähteä -etelään. Koska hänen teki niin kovasti mielensä, teetti Lauritsa -eräänlaiset paarit, jotka ripustettiin kahden hevosen väliin, ja -näin hän kuljetti sairaan aina Listadiin asti; siellä veli Edvinille -toimitettiin uudet hevoset ja saattajat, hänet kuljetettiin Hamariin -saakka. Siellä hän kuoli saarnaveljien luostarissa ja tuli haudatuksi -näiden kirkkoon. Sen jälkeen pyysivät paljasjalkaveljet hänen -ruumistaan itselleen, koska olivat pitäneet häntä pyhänä miehenä ja -häntä oli verrattu Pyhään Eveniin; talonpojat rukoilivat hänen sielunsa -puolesta Ylämaassa ja laaksoissa aina Trondheimiin asti. Ruumiin -johdosta syntyi siis pitkällinen riita molempien luostareiden kesken. - -Tämä joutui Kristiinan korviin vasta paljo myöhemmin. Mutta hän suri -syvästi erotessaan munkista. Hänestä tuntui, että tämä yksin tunsi -hänen elämänsä perustusta myöten -- hän oli tuntenut tuon viattoman -lapsen, joka oli ollut isänsä hoivissa, ja hän oli tuntenut hänen -salaisen yhdyselämänsä Erlendin kanssa, joten veli Edvin oli kuin -vanne, joka kiinnitti kaiken sen, mikä hänelle oli ennen ollut rakasta, -siihen, mikä täytti hänen sydämensä nyt. Nyt hän oli kokonaan erotettu -siitä osasta itseään, joka kuului neitousaikaan. - - - - -VII. - - -"Nyt minä luulisin sen olevan parahiksi jäähtynyttä", sanoi Ragnfrid -tunnustellen haaleaa seosta saaveissa, "niin että voimme sekoittaa -käytteen." - -Kristiina oli istunut panimon ovella kehräämässä, odottaessaan vierteen -jäähtymistä. Hän laski värttinän kädestään kynnykselle, irroitti -vaatteen tiinun ympäriltä, jossa oli käyteseosta, ja mittasi määrän -verran. - -"Sulje ensin ovi", pyysi äiti, "ettei käy veto. -- Kuljet kuin unessa, -Kristiina", sanoi hän närkästyneenä. - -Kristiina siivilöi käytteen saaveihin, Ragnfridin sekoittaessa. -- -Geirhild Drivintytär kutsui Hattia, mutta hänen luokseen tuli Oden. -Tämä tuli auttamaan häntä oluenpanossa; hän pyysi palkaksi sen, mikä -oli tiinun ja tytön välissä. -- Se oli eräs satu, jonka Lauritsa oli -kertonut kerran hänen lapsena ollessaan. - --- Sen, mikä oli tiinun ja tytön välissä. -- Kristiinaa äikötti kuumuus -ja imelloksen haju pimeässä panimossa. - -Pihamaalla oli Ramborg leikkimässä piiriä lapsiparven kanssa, nämä -lauloivat: - - Kotka istui korkealla - Kultakynnet kiemuralla -- - -Kristiina kulki äitinsä perässä pienen etuhuoneen läpi, jossa oli -tyhjiä oluttynnyreitä ja kaikenlaista kilua. Sieltä johti ovi kapeaan -solaan, joka jäi panimon takaseinän ja viljapellon aidan väliin. -Sikalauma töykki toisiaan, puri ja vinkui, tapellessaan ulosheitetystä -lämpimästä mäskistä. - -Kristiina varjosti kädellään silmiään keskipäivän kirkasta aurinkoa -vastaan. Äiti katsoi sikoja ja sanoi: - -"Vähemmällä kuin kahdeksallatoista peuralla emme selviä." - -"Luuletteko meidän tarvitsevan niin monta", sanoi tytär hajamielisesti. - -"Meillä täytyy olla metsän riistaa läskin kera joka päivä", vastasi -äiti. "Ja lintuja ja jäniksiä saamme tuskin kokoon enempää kuin mitä -tarvitaan yksin ylistuvassa. Muista, että vieraita tulee toistasataa -henkeä -- palvelijoiden ja lasten kanssa -- ja vaikka kuinka paljon -köyhiä, jotka tulee ruokkia. Ja vaikka sinä ja Erlend lähtisittekin -pois viidentenä päivänä, jää tänne luultavasti sentään joitakuita -vieraita -- vähintäin viikon loppuun." - -"Sinä voit jäädä tänne olutta vahtimaan, Kristiina", lausui Ragnfrid. -"Minun pitää mennä puuhaamaan ruokaa isällesi ja heinäntekijöille." - -Kristiina nouti kehruuksensa ja kävi istumaan takaovelle. Hän työnsi -kuontalovarren kainaloonsa, mutta hänen kätensä vaipuivat syliin -värttinän kera. - -Aidan takana välkkyivät viljan tähkät kuin hopea ja silkki -auringonpaisteessa. Joen pauhinan yli kuului silloin tällöin viikatteen -ääni saaresta -- toisinaan kuului miten ne kilahtivat kiveen. Isä ja -miehet panivat parastaan jouduttaakseen heinänkorjuun pois tieltä. -Hänen häissään oli kylliksi varustamista ilman sitäkin. - -Lämmin mäski ja sioista lähtevä äikeä löyhkä sai hänet jälleen voimaan -pahoin. Ja puolipäivän helle pani pyörryttämään ja uuvuttamaan. -Kalpeana ja selkä jäykkänä hän odotti, että pahan tunne menisi ohi -- -hän ei tahtonut uudestaan tuntea itseään sairaaksi. - -Milloinkaan hän ei ollut tuntenut itseään tämmöiseksi. Eikä se -auttanut, että hän koetti lohduttautua sillä, ettei asia ollut varma, -saattoihan hän erehtyä. Sen, mikä oli tiinun ja tytön välissä --. - -Kahdeksantoista peuraa. Toista sataa häävierasta. -- Kyllä ihmiset -saisivat naurun aihetta kun kävisi ilmi, että koko tämä homma oli pantu -toimeen vain vietellyn neidon naittamiseksi, ennenkuin --. - -Ei. Hän viskasi kehruun pois ja lennähti pystyyn. Otsa panimon seinää -vasten oksensi hän alas nokulaismaahan, joka rehoitti paksuna kuin -turkki seinän vierustalla. Niissä vongersi kirjavanaan paksuja ruskeita -matoja -- se äikötti hänen mieltään yhä enemmän. - -Kristiina pyyhkäisi kädellään hikisiä ohimoitaan. Kyllä se oli -sittenkin varma --. - -Heidät oli päätetty vihkiä toisena sunnuntaina Mikonmessun jälkeen ja -häitä piti juotaman viisi päivää. Siihen oli alun kolmatta kuukautta. -Silloin se kai näkyisi jo päältä -- äiti ja toiset emännät huomaisivat -asian. Ne olivat aina niin viisaita sellaisessa, tiesivät tarkoin, -milloin joku oli raskaana, jo kuukausia ennen kuin Kristiina saattoi -ymmärtää, mistä he sen näkivät. Raukka -- hän on käynyt niin kelmeän -näköiseksi --. Kärsimättömästi Kristiina hankasi poskiaan, sillä hän -tunsi niiden olevan verettömän valkoiset. - -Ennen hän oli useastikin ajatellut, että kai se olisi edessä kerran. -Eikä se ollut peloittanut häntä varsin paljon. Mutta se ei olisi -tuntunut samalta silloin kun he eivät voineet saada toisiansa -luvallisesti. Sitä katsottiin -- niin häpeäksi kylläkin tavallaan -ja synniksi myös -- mutta jos oli kysymyksessä kaksi nuorta, jotka -eivät _tahtoneet_ antaa erottaa toisiaan, ei unohdettu sitä seikkaa, -vaan puhuttiin heistä suopeudella. _Hän_ ei olisi hävennyt. Mutta -kun sellainen tapahtui kihlattujen välillä -- niin naurettiin sille -ainoastaan ja laskettiin karkeata pilaa. Hän ymmärsi itsekin, että se -oli naurettavaa; tässä he nyt valmistivat olutta ja sekoittivat viiniä, -piti teurastettaman ja leivottaman ja varustettaman häitä, joista -puhuttaisiin kauan -- ja hän, morsian, rupesi voimaan pahoin kun vaan -haistoikin ruokaa, hiipi hiestä märkänä nurkkien taakse ja oli -sairas --. - -Erlend. Hän puri hampaansa yhteen vihasta. Tämä olisi voinut säästää -hänet tästä. Sillä Kristiina ei ollut tahtonut. Erlendin olisi tullut -muistaa, että ennen, kun ei Kristiina voinut turvata mihinkään muuhun -kuin hänen rakkauteensa, oli hän aina, aina ilolla suostunut tämän -tahtoon. Erlendin olisi pitänyt jättää Kristiina rauhaan kun hän yritti -estellä, koska se ei ollut hänen mielestään kaunista, että he koettivat -varastaa itselleen osaa toisistaan sen jälkeen kun isä oli yhdistänyt -heidän kätensä kummankin sukulaisten nähden. Mutta Erlend oli ottanut -hänet melkein väkisin, nauraen ja hyväillen, eikä Kristiina ollut -kyennyt näyttämään hänelle, että hän tarkoitti totta vastustelullaan. - -Hän pistäytyi sisään katsomaan olutta ja palasi takaisin aidan ääreen. -Heikko tuulenhenki kiikutti välkkyvää viljaa. Kristiina ei muistanut -nähneensä peltoja noin sankkoina ja täysinä vielä milloinkaan. -- -Joki kimelteli kaukana ja hän kuuli isänsä äänen -- hän ei eroittanut -sanoja, mutta saarelta kuului naurua. - -Entäpä jos hän menisi isänsä luo kertomaan asiasta. -- Oli parempi -heittää koko touhu, toimittaa heidät yhteen kaikessa hiljaisuudessa -ilman kirkossa vihkimistä ja suuria pitoja -- nyt kun oli tärkeintä -vain saada hänet vaimon kirjoihin, ennen kuin kaikki huomaisivat hänen -kantavan Erlendin lasta. - -Erlendille naurettaisiin, samoin kuin hänellekin tai vielä enemmän, -hänhän ei ollut mikään poikanen enää. Mutta hän se näitä häitä oli -tahtonut, oli tahtonut nähdä Kristiinan kruunupäänä morsiamena silkissä -ja sametissa -- oli tahtonut _sitä_, ja _myös_ tahtonut omistaa hänet -noina kätkettyinä, suloisina hetkinä. Kristiina oli taipunut hänen -tahtoonsa kaikessa. Hän oli totteleva häntä tässä toisessakin. - -Kaiketipa Erlend oli näkevä kerran, ettei kukaan voinut saada molempia. -Hän oli puhunut suurista joulupidoista, jotka hän aikoi pitää Husabyssä -ensimmäisenä vuonna Kristiinan hoitaessa hänen kartanonsa emännyyttä -- -hän tahtoi näytellä suvulleen ja tuttavilleen ja laajalle ympäristön -kansalle kaunista vaimoaan. Kristiina hymyili pilkallisesti. Tuo -saattoi tuskin käydä päinsä nyt. - -Yrjönmessun aikoina se oli tapahtuva. Oli kuin hänen ajatuksensa -olisivat alkaneet seota, hänen sanoessaan itselleen, että -Yrjönmessunkulkueen aikaan hän oli synnyttävä lapsen. Häntä peloittikin -hiukan hän muisti äidin huudot, jotka olivat kaikuneet yli kartanon -kaksi vuorokautta umpeen, kun Ulvhild tuli maailmaan. Ylhäällä -Ulvsvoldissa oli kaksi nuorta vaimoa peräkkäin kuollut lapsivuoteeseen --- ja Loptsgaardin Sigurdin molemmat ensimmäiset vaimot. Ja hänen oma -isoäitinsä, jonka jälkeen hän oli saanut nimensäkin --. - -Mutta pelko ei sentään ollut ainoa tunne. Hän oli ajatellut viime -vuosina usein, huomatessaan yhä uudelleen käyvänsä kantamattomana että -kukaties se oli hänelle ja Erlendille aiottu rangaistus. Että hän -jäisi hedelmättömäksi. Että he saisivat odottaa odottamistaan sitä, -mitä olivat pelänneet ennen, toivoa yhtä turhaan kuin ennen olivat -tarpeettomasti pelänneet. Kunnes viimein huomaisivat, että heidät -kerran kannettaisiin Erlendin perintökartanosta, jolle tielle jäisivät. -Munan Pätkä asettuisi taloon poikineen heidän sijalleen ja Erlend olisi -pyyhkäisty pois suvusta. - -Kristiina painoi kovasti kädellään sydänalaansa. Siellä se oli -- -se mikä oli tiinun ja tytön välissä. Hänen ja koko maailman välissä -Erlendin laillinen poika. Hän oli jo koettanut keinoa, josta oli -kuullut Aashild-rouvan puhuvan kerran, ottanut verta oikeasta ja -vasemmasta kädestä. Poika hänellä oli. Toipa tämä sitten iloa tai -surua. -- Hän muisti omat kuolleet pikku veljensä, vanhempien suruisat -kasvot heidän puhuessaan niistä, muisti ne lukemattomat kerrat, jolloin -hän oli nähnyt heidät epätoivoisina Ulvhildin tähden, muisti yön, -jolloin Ulvhild kuoli, ja hän ajatteli kaikkea sitä surua, jota hän oli -tuottanut heille -- joka ei ollut vielä päättyvä siihen --. - -Ja sittenkin, sittenkin. Kristiina painoi päänsä käsivartta vasten -aidan päälle; toisen hän yhä antoi olla sydänalallaan. Jos tuo -lapsi oli tuottava hänelle uusia suruja, jos se vaikka pakottaisi -hänet antamaan henkensä -- hän tahtoi sittenkin mieluummin kuolla -synnyttääkseen Erlendille pojan, kuin että heidän oli kuoltava -molempien kerran talon jäädessä tyhjäksi ja viljan kiikuttaissa -tähkäpäitään vieraille --. - -Joku kävi porstuassa. Olut! ehti Kristiina ajatella -- minun olisi -pitänyt käydä sitä katsomassa aikaa sitten. Hän kohottausi -- ja -silloin Erlend kumartui esiin oven pihtipuun alta ja ilmestyi -auringonpaisteeseen -- loistavan iloisena. - -"Tässäkö sinä seisot", hän sanoi. "Etkä tule edes vastaan", hän sanoi; -hän tuli Kristiinan luo ja kietaisi kätensä hänen ympärilleen. - -"Hyvä ihminen, oletko sinä tullut tänne", virkahti Kristiina ihmetellen. - -Erlend oli varmaan juuri hypännyt hevosen selästä -- hänellä oli vielä -viitta hartioillaan ja miekka vyöllä -- hän oli partainen, likainen -ja pölyssä. Hän oli puettu punaiseen mekkoon, joka lankesi poimuissa -kaulan ympäryksestä ja oli sivuilta auki melkein kainaloihin asti. -Heidän kulkiessaan panimon läpi ja pihaa ylös liehui puku hänen -ympärillään, niin että reidet näkyivät vyötäisiä myöten. Ihmeellistä -- -Kristiina ei ollut milloinkaan huomannut hänen kulkevan vähän kumarassa --- hän oli vain nähnyt, että hänellä oli pitkät, hoikat sääret, kapeat -nilkat ja pienet, kaunismuotoiset jalat. - -Erlend oli saapunut miehissä, viiden miehen kera ja neljä irtohevosta -perässä. Hän kertoi Ragnfridille tulleensa hakemaan Kristiinan -tavaroita -- hän oli ajatellut Kristiinasta olevan mieluisampaa että -hänen tavaransa olisivat vastassa, hänen saapuessaan Husabyhyn? Ja -kun häiden piti olla niin myöhään syksyllä, saattoi olla hankalampaa -toimittaa ne perille silloin -- merivesi voisi pilatakin ne aluksessa. -Nidarholman apotti oli luvannut hänen lähettää ne Laurentiuksen -laivalla -- sen odotettiin lähtevän vesille Veöy'stä Maarian -Taivaaseennousunpäivän aikaan. Siksi hän oli tullut viemään tavaroita -Raumsdalin kautta niemelle. - -Hän istui kodan ovella juoden olutta ja puhellen, Ragnfridin ja -Kristiinan kyniessä sorsia, jotka Lauritsa oli tuonut kotiin edellisenä -päivänä. Äiti ja tytär olivat kotona kahden, naisväki oli niityllä -haravoimassa. Erlend oli iloisen näköinen -- hän oli täysin tyytyväinen -itseensä, kun oli tullut taloon niin ymmärtäväisellä asialla. - -Äiti lähti ulos ja Kristiina pisti linnut vartaaseen. Avonaisesta -ovesta näkyivät Erlendin miehet, jotka olivat viskautuneet siimekseen -pihamaan toiselle puolen, antaen oluthaarukan kiertää miehestä mieheen. -Itse tämä istui kynnyksellä, jutteli ja nauroi -- päivä paistoi hänen -paljaalle, sysimustalle päälaelleen, Kristiina eroitti siinä muutamia -harmaita haivenia. Niin, hän taisi pian täyttää kolmekymmentäkaksi -- -mutta käyttäytyi kuin vallaton viikari. Kristiina tiesi, ettei hän -voisi kertoa tälle vaikeasta tilastaan -- kerkesihän tämä nähdä sen -myöhemminkin. Nauruisa hellyys vieri hänen mielensä pohjalla piilevän -kovan vihapallon yli kuten välkkyvä joki yli pohjan kivien. - -Hän rakasti Erlendiä rajattomasti -- se täytti hänen mielensä, vaikka -hän koko ajan näki ja tunsi kaiken muunkin. Miten huonosti tuo hienoon -punaiseen mekkoon, hopeakannuksiin ja kultavyöhön puettu hovimies -sopikaan Jørundgaardin kotoisiin heinäkiireisiin. -- Kristiina huomasi -myös, ettei isä tullut kartanoon, vaikka äiti oli lähettänyt Ramborgin -viemään sanaa vieraan tulosta. - -Erlend seisoi hänen vieressään ja laski käsivartensa hänen olkapäilleen. - -"Voitko sinä ymmärtää", sanoi hän säteilevänä, "eikö sinusta ole -ihmeellistä, että kaikki tämä kiire käkeää meidän häitämme?" - -Kristiina antoi hänelle suukon ja työnsi hänet luotaan -- kaatoi rasvaa -lintujen yli ja käski hänen mennä pois tieltä. Ei, hän ei tahtonut -sanoa sitä --. - - * * * * * - -Vasta illallisen aikaan Lauritsa tuli kartanolle -- yhdessä heinäväen -kanssa. Hänen pukunsa ei eronnut suuresti työväen pukimista, hänellä -oli värjäämätön polviin ulottuva sarkamekko ja leveälahkeiset housut -samasta kankaasta, hän kulki avojaloin, viikate olalla. Ainoa, missä -hänen pukunsa huomattavammin erosi palvelijoiden puvusta, oli, että -hänellä oli nahkainen hartiakaulus haukan tähden, joka istui hänen -olkapäällään. Hän talutti Ramborgia kädestä. - -Lauritsa tervehti verrattain sydämellisesti vävyään ja pyysi tämän -suomaan anteeksi, ettei hän ollut tullut ennen -- heidän täytyi raataa -minkä kerkesivät töissä, sillä hänen täytyi tehdä kaupunkimatka -heinänteon ja viljanleikkuun välillä. Mutta kun Erlend ruokapöydässä -ilmoitti asiansa, muuttui hän tylyksi. - -Hänen oli nyt mahdotonta antaa hevosia ja vaunurattaita. Erlend -vastasi, että hänellä oli itsellään neljä irtohevosta mukana. Lauritsa -arveli kerääntyvän vähintäin kolme kuormaa. Ja pitovaatteet tarvitsi -neito vielä luonaan sitäpaitsi. Ja makuuvaatteet, jotka oli valmistettu -Kristiinalle, tarvitsivat he kartanossa häissä, kun odotettiin -niin paljon vieraita. No, eihän sitten, tuumi Erlend. Kai siihen -keksittäisiin keino, miten ne saataisiin syksylläkin perille. Hän oli -vain tullut niin iloiseksi ja se oli kuulunut hänestä niin järkevältä, -kun apotti oli ehdottanut, että ne saisi viedä luostarin laivalla. -Apotti ei ollut unohtanut heidän sukulaisuuttaan. "Sen ne nyt muistavat -kaikki", sanoi Erlend hymyillen. Appiukon tyytymättömyys ei näyttänyt -vaikuttavan häneen mitään. - -Päätettiin kuitenkin niin, että Erlend saisi lainata vaunut ja viedä -mukanaan kuormallisen sellaista tavaraa, jota Kristiina tarvitsi -ensimmäiseksi uudessa kodissaan. - -Seuraavana päivänä oli sitten kovat pakkaushommat. Isot ja pienet -kangaspuut tuumi äiti lähettää jo nyt -- hänelle tulisi tuskin -jäämään enää kutomisaikaa ennen häitä. Ragnfrid ja tytär leikkasivat -irti kankaan, joka siinä oli nyt. Se oli värjäämätöntä sarkaa, mutta -hienoimmista, pehmeimmistä villoista valmistettu, johon oli kehrätty -mustan lampaan villoja pilkuiksi, määrätyn matkan päähän. Kristiina -ja äiti aukaisivat kankaan ja panivat sen nahkasäkkiin. Kristiina -ajatteli, että siitä saattoi tulla hyvä kasteliina -- ja kauniskin, kun -koristi sen punaisilla tai sinisillä nauhoilla. - -Ompelutuolin, jonka Arne oli veistänyt kerran, saattoi myös panna -matkaan. Kristiina otti laatikosta kaikki ne kapineet, jotka hän -oli saanut Erlendiltä eri kerroilla. Hän näytti äidille sinisen -samettivaipan punaisine kuvioineen, jota hän oli kantava yllään -morsiusmatkallaan. Äiti käänteli ja katseli sitä ja koetteli kangasta -ja sisuspuolta. - -"Tämä on ollut kallis vaippa", sanoi Ragnfrid. "Milloin on Erlend -antanut sinulle sen?" - -"Hän antoi sen minulle luostarissa ollessani", sanoi tytär. - -Kristiinan morsiusarkku, sama, johon äiti oli kerännyt hänelle kapioita -lapsesta asti, tyhjennettiin. Sen pinta oli veistetty neliskulmaisiin -levyihin, juokseva metsän eläin tai lintu jokaisen neliön keskellä, -jota ympäröi lehtikuvio. Morsiuspuvun Ragnfrid pani erääseen omaan -arkkuunsa. Se ei ollut vielä aivan valmis, he olivat ommelleet sitä -talven kuluessa. Se oli purppuranpunaisesta silkistä ja leikattu siten, -että se mukautui tiukasti ruumista myöten. Kristiina ajatteli, että se -tuli olemaan hänelle liian tiukka rintojen yli. - - * * * * * - -Illan suussa kuorma seisoi valmiiksi köytettynä katoksen alla. Erlend -aikoi lähteä varhain seuraavana aamuna. - -Hän seisoi Kristiinan kanssa aitaa vasten, katsoen pohjoista kohden, -jossa tumma myrskypilvi varjosti laakson. Ukkonen jyrisi tunturien -takana -- mutta etelässä olivat rinteet ja joki keltaiset pistävässä -auringonpaisteessa. - -"Muistatko rajuilmaa Gerdarudin metsässä", kysyi hän hiljaa, -leikitellen Kristiinan sormilla. - -Kristiina nyökkäsi ja koki hymyillä. Ilma oli niin raskas ja -läkähdyttävä -- hänen päätään kivisti ja hän hiostui joka kerta henkeä -vetäessään. - -Lauritsa tuli heidän luokseen portille ja puheli ilmasta. Ukkonen -teki harvoin tuhoja alhaalla laaksossa -- mutta Jumala tiesi, eikö -tunturilta alkaisi kuulua onnettomuuden sanomia. - -Kirkon kohta oli musta kuin yöllä. Salama valaisi hevosparven, joka -seisoi yhteenpusertuneena ja levottomana mäellä kirkonportin edessä. -Lauritsa ei luullut niiden olevan tämän paikkakunnan hevosia -- ne -olivat pikemminkin Dovren puolelta, hän oli nähnyt hevosia laitumella -Jettan alla, vaan voihan niitä käydä sentään katsomassa, huusi hän -jyrinän läpi -- jos joukossa olisi joku hänen omansakin --. - -Huikaiseva salama leikkasi auki mustan pilven -- kuului hirmuinen -rymähdys ja rätinä, niin ettei voinut eroittaa mitään muuta. Kaikki -kolme tekivät ristin merkin -- silloin leimahti uusi salama; oli kuin -taivas olisi revennyt rikki, kauhistuttava lumivalkoinen tulipatsas -putosi heidän päälleen -- he lensivät toisiansa vasten, seisoivat -suljetuin, soennein silmin ja tunsivat palaneen kiven katkua -- jyrinän -tukkiessa heidän korvansa. - -"Pyhä Olavi, auta", sanoi Lauritsa hiljaa. "Katsokaa koivua, koivua", -kirkui Erlend: iso koivu pellolla näytti huojuvan -- sitten siitä -irtausi valtava oksa, joka vaipui maata kohti, repäisten pitkän -uurroksen runkoon. - -"Syttyyköhän se palamaan --. Jeesus Kristus. Kirkon katto on tulessa", -huusi Lauritsa. - -He katsoivat ja tuijottivat -- ei -- kyllä niinkin! Suomulautojen -välissä harjan alla hypähteli punaisi kieliä. - -Molemmat miehet lähtivät juoksemaan pihamaan poikki. Lauritsa tempasi -auki kaikki talon ovet ja huusi sisään; väki tulvi ulos. - -"Kirveitä, kirveitä -- piilukirveitä", huusi hän, "ja hankoja --" -hän juoksi heidän ohitseen talliin. Samassa hän tuli ulos taluttaen -harjasta Guldsveineniä, hyppäsi satuloimattoman hevosen selkään ja -alkoi painaa pohjoiseen; hänellä oli iso piilukirves kädessä. Erlend -lähti perästä -- kaikki miehet samoin; jotkut lähtivät ratsain, mutta -kaikki eivät jaksaneet hallita pelästyneitä eläimiä, vaan seurasivat -juosten. Viimeisinä tulivat Ragnfrid ja talon naiset sankoja ja -hulikoita kantaen. - -Kukaan ei enää näyttänyt huomaavan rajuilmaa. Salamoiden valossa -näkivät he ihmisten virtaavan ulos rakennuksista alempana kylässä. Sira -Eirik juoksi jo mäkeä ylös oman väkensä seuraamana. Kuului kavioiden -jyryä sillalta -- miehiä ajoi ohi; heidän valkeiksi valahtaneet -kauhistuneet kasvonsa olivat käännetyt palavaan kirkkoa kohden. - -Kävi heikko kaakkoistuuli. Pohjoinen seinä oli hyvässä palamisen -vauhdissa; läntisestä kirkon ovesta ei enää päässyt sisään. Mutta vielä -ei tuli ollut tarttunut eteläseinään eikä alttaripyörylään. - -Kristiina ja muut Jørundgaardin naiset menivät kirkon eteläpuoleiselle -hautausmaalle aukosta, josta aita oli kaadettu maahan. - -Valtava punainen lieska valaisi kirkon pohjoispuolella olevan lehdon -ja aukean, jossa oli hevosten liekatangot. Sinne ei päässyt kukaan -kuumuuden tähden -- risti välkkyi liekkien hohteessa. Se näytti aivan -kuin elävän ja kiemuroivan. - -Tulen tuhinan ja teiskoamisen läpi kuului miesten kirveiden iskut -eteläseinän pystyhirsiin. Parvella oli toisia, jotka hakkasivat -ja takoivat toisten koettaessa repiä alas eduskäytävää. Joku huusi -Jørundgaardin naisille, että Lauritsa ja pari muuta miestä oli -seurannut Sira Eirikiä kirkkoon. Täytyi koettaa saada hakatuksi aukko -seinään -- kattolautojen välissä juoksenteli pieniä tulikielekkeitä -vähän joka paikassa. Jos tuuli kääntyisi tai hiljeneisi, pääsisi tuli -leviämään yli koko kirkon. - -Sammuttamisen ajatteleminen oli turhaa; ei ollut aikaa laittaa ketjua -rantaan, mutta Ragnfridin käskystä asettuivat naiset riviin ja -toimittivat vettä pienestä purosta, joka juoksi tien läntistä laitaa --- olihan siinä edes vähän millä valella kirkon eteläseinää ja miehiä, -jotka työskentelivät siellä. Monet itkivät ääneen jännityksestä ja -pelosta niiden tähden, jotka olivat tunkeutuneet palavaan kirkkoon, -sekä surusta kirkkonsa tähden. - -Kristiina seisoi etumaisena naisten rivissä ottaen vastaan -vesiastioita, jotka kulkivat kädestä käteen -- hän tuijotti henkeä -vetämättä kirkkoon, missä isä ja Erlend varmaankin olivat. - -Kuistin pylväät olivat alas revittyinä maassa, yhdessä mylläkässä -hirrenpäiden ja lastujen kanssa. Miehet puskivat kaikin voimin -pystyseinää -- joukko miehiä oli nostanut ilmaan hirren ja rynnisti -kohti. - -Erlend ja yksi hänen miehistään ilmestyi ulos pienestä eteläisen kuorin -ovesta, he kantoivat isoa sakariston arkkua -- samaa, jonka päällä -Eirikin oli ollut tapana istua kuunnellessaan synnintunnustusta. Erlend -ja hänen palvelijansa kellistivät arkun kirkkomaalle. - -Kristiina ei voinut kuulla, mitä Erlend huusi; tämä juoksi takaisin, -ylös parveen. Hän oli liikkeiltään pehmeä kuin kissa hypellessään -siellä -- päällysvaatteet hän oli viskannut yltään ja liehui paljaassa -paidassa, housuissa ja sukissa. - -Toiset kuulivat mitä hän oli huutanut sakaristo ja kuori olivat -tulessa, kukaan ei voinut enää päästä ulos keskilaivasta tai eteläoven -kautta -- tuli sulki nyt molemmat tiet. Pari hirttä oli saatu irti -seinästä, Erlend oli ottanut palohangon, jolla kiskoi ja väänsi hirsiä --- ne halkaisivat aukon kirkon seinään, ihmisten huutaessa, että heidän -tuli varoa, sillä katto saattoi luhistua alas ja sulkea pääsyn kirkossa -olijoilta, katto paloi hulmuten jo tälläkin puolella, ja kuumuus alkoi -käydä sietämättömäksi. - -Erlend juoksi aukosta sisään ja auttoi ulos Sira Eirikin. Pappi tuli -esiin kantaen sylissään alttarin pyhiä astioita. - -Hänen perästään tuli ulos eräs nuori poika, suojellen kädellään -kasvojaan korkean kulkueristin työntyessä hänen ohitseen. Lauritsa tuli -viimeisenä. Hän piti silmiään kiinni savun tähden -- hän horjui raskaan -ristiinnaulitun kuvan alla, jota hän kantoi sylissään, se oli paljon -pitempi häntä itseään. - -Ihmiset juoksivat avuksi ja toivat heidät pihamaalle. Sira Eirik -kompastui, putosi polvilleen ja astiat vierivät pitkin mäkeä. -Hopeakyyhkynen aukeni ja ehtoollisleipä putosi maahan -- pappi nosti -sen ylös, hankasi sitä ja painoi sen huulilleen, kaiken aikaa itkien; -hän suuteli kullattua kuvapäätä, joka oli ollut alttarin yläpuolella, -ja jossa oli Pyhän Olavin hiuskarvoja ja kynsiä. - -Lauritsa Bjørgulfinpoika seisoi vielä pidellen ristiä. Hänen kätensä -olivat pitkin sen poikkipuita ja hän nojasi päätään Kristuksen kuvan -olkapäätä vasten; oli kuin Vapahtaja olisi taivuttanut kauniit, -murheelliset kasvonsa lohduttaen hänen puoleensa. - -Katto oli alkanut luhistua alas kappale kappaleelta -- palava -hirrenpätkä ponnahti irti ja sattui isoon tapulin kelloon kirkonportin -luona. Kello kumahdutti syvän valitusäänen, joka häipyi pitkäksi -huminaksi, hukkuen tulen räiskeeseen. - -Kukaan ei ollut pitänyt silmällä rajuilmaa -- koko toimitus ei ollut -kestänyt kauan, mutta sitäkään tuskin kukaan tiesi. Nyt jymisi ja -salamoi kaukana etelänkin puolella, sade, jota oli kestänyt vähän -aikaa; lisääntyi ja tuuli taukosi. - -Mutta yhtäkkiä näytti siltä kuin tulinen purje olisi nostettu maasta -- -silmänräpäys, ja viuhkaisten levisi se kirkon laidasta toiseen. - -Ihmiset juoksivat kirvelevää kuumuutta pakoon. Erlend oli samassa -Kristiinan vieressä, vetäen häntä alamäkeen. Hän katkusi palaneelle -- -Kristiinan käteen tarttui takku palanutta tuhkaa, hänen sivellessään -tämän päätä ja kasvoja. - -He eivät voineet kuulla toistensa ääntä melussa. Mutta Kristiina näki, -että Erlendin kulmakarvat olivat korventuneet ihoa myöten, että hänellä -oli palohaavoja kasvoissa ja että hänen paidassaan oli palaneita -paikkoja. Hän nauroi ja veti Kristiinaa muassaan toisten jälkeen. - -Kansa seurasi itkien vanhaa pappia ja Lauritsa Bjørgulfinpoikaa, joka -kantoi ristiinnaulitun kuvaa. - -Kirkkomaan päässä asetti Lauritsa sen kädestään puuta vasten ja vaipui -istualleen, rikotun aidan päälle. Sira Eirik istui jo siinä -- hän -ojensi kätensä palavaa kirkkoa kohden. - -"Hyvästi, hyvästi Olavinkirkko. Jumala siunatkoon sinua, oma -Olavinkirkkoni, Jumala siunatkoon sinua jokaisesta hetkestä, jonka olen -laulanut ja saarnannut sisälläsi -- sinä Olavinkirkko, hyvää yötä, -hyvää yötä --" - -Kylänväki itki hänen kanssaan. Sade kasteli heidät, mutta kukaan ei -ajatellut lähteä. Vesi ei näyttänyt heikentävän palavan tervapuun -kuumuutta -- sieltä lenteli kaiken aikaa kekäleitä ja palavia lastuja. -Ja samassa tömähti kattohirsi alas, sinkauttaen ilmaan sankan -kipunasateen. - -Lauritsa istui toinen käsi silmällä; toinen oli hänen polveaan pitkin, -ja Kristiina näki, että hiha oli veressä hartioilta alas asti ja verta -valui hänen sormiaan pitkin. Hän meni hänen luokseen ja kosketti isää. - -"Ei kai se liene sen pahempaa -- jotakin putosi hartioilleni", hän -sanoi katsoen ylös. Hän oli kalmankalpea, huuletkin olivat harmaat. -"Ulvhild", kuiskasi hän sydäntäsärkevästi ja katseli liekkeihin. - -Sira Eirik kuuli hänen sanansa ja laski kätensä hänen olalleen. - -"Ei tämä herätä lastasi, Lauritsa -- hän nukkuu yhtä syvästi, vaikka -hänen sijansa palaisi", hän sanoi. "Ei hänen hengellinen kotinsa silti -ole kadonnut, kuten meidän muiden tänä iltana." - -Kristiina peitti kasvonsa Erlendin rintaa vasten -- seisoi siinä ja -tunsi tämän kädet ympärillään. Silloin hän kuuli isän kysyvän vaimoaan. - -Joku vastasi, että oli nähty jonkun naisen joutuvan synnytysvaivoihin -säikähdyksestä; hänet oli kannettu alas pappilaan ja Ragnfrid oli -lähtenyt mukaan. - -Kristiina muisti jälleen sen, minkä hän oli unohtanut siitä asti kun -he olivat huomanneet kirkon syttyneen palamaan. Hänen ei olisi pitänyt -tulla katsomaan tätä. Etelälaaksossa oli eräällä miehellä punainen -läiskä yli puolen kasvojen; sanottiin hänen tulleen sellaiseksi siksi, -että hänen äitinsä oli nähnyt tulipalon kantaessaan häntä. Kallis, pyhä -Neitsyt Maaria, rukoili hän hartaudella, älä anna sikiölleni koitua -vahinkoa tästä --. - -Toisena päivänä oli päätetty pitää kokous kirkonmäellä -- miehet -tahtoivat neuvotella uuden kirkon rakentamisesta. - -Kristiina meni tapaamaan Sira Eirikiä Romundgaardiin, ennenkuin tämä -lähti käräjiin. Kristiina kysyi papilta, luuliko tämä, että hänen tuli -pitää tätä tapausta merkkinä. Ehkä oli Jumalan tahto, että hänen tuli -kertoa isälleen olevansa arvoton seisomaan morsiuskruunun alla; olisi -laatuisampaa, jos hänet annettaisiin Erlend Nikulauksenpojalle vaimoksi -ilman kunniajuhlia. - -Mutta Sira Eirik kuohahti ja hänen silmänsä säkenöivät suuttumuksesta. - -"Luuletko sinä Jumalan piittaavan niin suuresti siitä, missä te nartut -lentelette ja rienaatte itsenne, että hän antaisi kauniin, kunniakkaan -kirkon palaa sinun tähtesi! Heitä pois ylpeytesi äläkä tee äidillesi -ja Lauritsalle sellaista surua, jota he tuskin voittaisivat koskaan. -Ellet kanna kruunuasi kunnialla juhlapäivänäsi --. on se paha sinulle, -mutta sitä paremmin te tarvitsette Erlendin kanssa vihkimistä yhteen -liitettäessä. Jokaisella on omat syntinsä tunnollaan; siksi tämä -onnettomuus kaiketi on kohdannut seurakuntaamme. Paranna tapasi, sinä, -ja auta meitä saamaan jälleen pystyyn tämä kirkko, sinä ja Erlend." - -Kristiina tuumi, ettei hän kuitenkaan ollut saanut sanotuksi viimeistä -asianhaaraa -- mutta rauhoitti tuntonsa. - -Hän lähti miesten kanssa käräjiin. Lauritsa tuli sinne käsi siteissä ja -Erlendilla oli monta palohaavaa kasvoissa, se näytti ilkeän näköiseltä, -mutta itse hän vaan nauroi. Mikään haavoista ei ollut suuri ja hän -sanoi toivovansa, etteivät ne rumentaisi häntä enää sitten kun hän -seisoi vihillä. Hän nousi seisoalleen Lauritsan jälestä ja lupasi -uhrata kirkolle neljä hopeamarkkaa ja kihlattunsa puolesta, Lauritsan -suostumuksella, lohkareen Kristiinan tiluksista pitäjässä. - -Erlendin täytyi jäädä viikoksi Jørundgaardiin haavojaan hoitamaan. -Kristiina huomasi että Lauritsa oli alkanut pitää enemmän vävystään -tulipalon jälkeen, miehet tuntuivat nyt olevan täysin hyviä ystäviä. -Silloin hän ajatteli, että isä ehkä voisi ruveta pitämään Erlend -Nikulauksenpojasta niin paljon, että hän tuomitsisi heitä lempeämmin -eikä antaisi asian koskea itseensä niin raskaasti kuin Kristiina oli -pelännyt, sen ajan ehtiessä, jolloin isä huomaisi heidän rikkoneen -häntä vastaan. - - - - -VIII. - - -Koko Pohjoislaakso sai tavattoman viljavuoden. Tuli runsaasti -heinää ja se saatiin kuivana latoihin; karjaväki palasi laitumilta -rikkaiden antimien ja lihavien eläinten kera -- ja oli säästynyt -pedoiltakin tänä vuonna. Vilja rehoitti niin komeana vainioilla, että -harva muisti sitä milloinkaan sellaisena nähneensä se kypsyi hyvin -ja oli runsastähkäistä, ja ilma oli kaiken aikaa mitä suotuisin. -Bartolomeuksenmessun ja Maarian syntymänmessun välisenä aikana, joka -on arin hallaöille, sataa tihutteli hiukan ja sää pysyi lauhkeana -ja pilvisenä, mutta sen jälkeen kului syyskuukausi aurinkoisena -ja tuulisena, öiden uhkuessa lämpimyyttä ja auerta. Mikonmessun -jälkeisellä viikolla oli enin sato korjattu koko lähikulmalla. - - * * * * * - -Jørundgaardissa varustettiin suuria häitä. Kahtena viimeisenä -kuukautena oli Kristiinalla ollut niin niin paljon touhua aamusta -iltaan, ettei hänelle jäänyt aikaa muuhun kuin työhön. Hän huomasi -povensa paisuneen, pienet vaaleanpunaiset nisänpäät muuttuivat -ruskeiksi ja niitä kirveli joka aamu hänen noustessaan vuoteesta -kylmässä -- mutta se meni ohi kun hän oli lämminnyt työssä, ja sitten -hän ajatteli ainoastaan, mitä kaikkea hänen täytyi saada tehdyksi -ennen iltaa. Kun hänen väliin oli pakko oikaista selkänsä ja levähtää -hetkinen, tunsi hän että se, mikä oli kohdussa, alkoi ruveta painamaan --- mutta päältäpäin hän oli yhtä hoikka ja notkea kuin ennen. Hän -siveli kädellään hoikkia, sulavia lanteitaan. Ei, hän ei viitsinyt nyt -ruveta suremaan sitä. Hänet saattoi vallata pieni kutkuttava kaipaus -- -kuukauden perästä tai niissä maissa oli hän varmaan jo tunteva eloa. --- Siksi hän oli ehtivä Husabyhyn. Ehkä Erlend ilostuisi --. Hän sulki -silmänsä ja puri kihlasormustaan -- näki edessään Erlendin kasvot, -kalpeina liikutuksesta, tämän seisoessa ylistuvassa ja lausuessa -vihkisanoja kovalla, kirkkaalla äänellä. - -"Niin olkoot siis Jumala ja nämä miehet, jotka tässä seisovat, -todistajani, että minä Erlend Nikulauksenpoika otan tämän Kristiina -Lauritsantyttären aviovaimokseni Jumalan ja lakien jälkeen, ynnä -sellaisilla ehdoilla kuin nämä vieraatmiehet tietävät asetetun. Ja -että minä otan sinut vaimokseni ja sinä minut mieheksesi, niin kauan -kuin elämme, ja olemme siinä yhteydessä kuin jumalan laki ja maanlaki -käskee." - -Hän juoksi huoneiden väliä ja pysähtyi tuokioksi -- pihlaja oli tänä -vuonna täynnä marjoja, talvi oli siis tuleva luminen. Ja aurinko -paistoi vaaleaan sänkeen, missä vilja oli ahdettuna aumoihin. Kunpa -tätä ilmaa kestäisi häihin saakka. - -Lauritsa pysyi päätöksessään, että hänen tyttärensä oli vihittävä -kirkossa. Oli siis päätetty toimittaa se Sundbun kappelissa. Lauantaina -tuli morsiussaaton ratsastaa tunturin yli Vaageen, jossa se oli -majoittuva yöksi Sundbun kartanoon ja naapuritaloihin, ja ratsastaa -takaisin sunnuntaina häämessun jälkeen. Tänä iltana iltasoiton jälkeen, -pyhän loppuessa, alkaisivat häät ja Lauritsa antaisi tyttärensä -Erlendille. Ja keskiyön jälkeen saatettaisiin morsian ja sulhanen -yhdessä vuoteeseen. - -Perjantaina iltapuoleen seisoi Kristiina ylisillä katsomassa -saattuetta, joka saapui ratsastaen pohjoisesta, palaneen kirkon ohi. -Sieltä tuli Erlend sulhasjoukkoinensa. Kristiina pinnisti silmiään -eroittaakseen hänet toisten joukosta. Heidän ei pitänyt saada nähdä -toisiaan, kenenkään miehen ei nyt pitänyt saada nähdä häntä, ennenkuin -hänet vietäisiin esiin morsiusvaatteissa huomenna. - -Tienkäänteessä erosi muutamia naisia joukosta ja kääntyi -Jørundgaardiin. Miehet ratsastivat edelleen Laugarbruhun, jossa heidän -oli määrä nukkua yönsä. - -Kristiina lähti alas tulijoita vastaan. Häntä uuvutti kylvyn jälkeen ja -päänahka oli hellä -- äiti oli käyttänyt niin väkevää lipeävettä hänen -tukkaansa saadakseen sen oikein vaaleaksi huomenna. - -Rouva Aashild Gautentytär soljahti alas satulasta Lauritsaa -vastaanottamaan. Miten norjana ja nuorena hän yhä vaan pysyy, -ajatteli Kristiina. Pojanvaimo, Munan-herran rouva Katri, oli melkein -vanhemman näköinen; hän oli iso ja tukeva, hänen ihonsa ja silmänsä -olivat värittömät. Ihmeellistä, ajatteli Kristiina, hän on ruma ja -hänen miehensä on uskoton, ja sittenkin sanovat ihmiset heidän elävän -sovinnossa. Sitten oli siinä vielä kaksi herra Baard Petrinpojan -tytärtä, toinen nainut, toinen naimaton. Ne eivät olleet rumia -eivätkä kauniita, näyttivät luotettavilta ja hyväluontoisilta, mutta -pysyttelivät kankeina vieraan talon väkeä kohtaan. Lauritsa kiitti -heitä säädykkäästi siitä, että nämä olivat tahtoneet kunnioittaa -morsiustaloa saapumalla niin pitkän matkan takaa myöhään syksyllä. - -"Erlend on kasvatettu isämme luona poikana ollessaan", sanoi vanhempi -heistä, astui esiin ja meni tervehtimään Kristiinaa. - -Sitten nelisti pihamaalle kaksi nuorta miestä -- he hyppäsivät hevosen -selästä ja lähtivät nauraen juoksemaan Kristiinan perältä, joka pakeni -sisään. Ne olivat Trond Gjeslingin pojat, kauniita varman näköisiä -nuorukaisia. - -Nämä toivat arkkuun suljetun morsiuskruunun Sundbusta. Trond ja hänen -vaimonsa aikoivat Jørundgaardiin vasta sunnuntaina messun jälkeen. - -Kristiina oli paennut pirttiin, Aashild rouva tuli sinne hänen -perästään, laski kätensä hänen kaulalleen ja taivutti tämän kasvot -itseään kohti, suudellakseen häntä. - -"Olen iloinen, että olen saanut nähdä tämän päivän", sanoi -Aashild-rouva. - -Hän näki, miten laihoiksi Kristiinan kädet olivat käyneet. Hän näki -morsiamen laihtuneen muualtakin, mutta olevan korkean povelta. Kaikki -kasvon juonteet olivat entistä kapeammat ja ohuemmat, ja ohimot -näyttivät vajonneen hiukan sisemmälle raskaan, kostean tukan alla. -Posket eivät enää olleet pyöreät kuin ennen, ja ihon raitis väri oli -paennut pois. Mutta Kristiinan silmät olivat suurenneet ja tummuneet. - -Aashild-rouva suuteli häntä uudestaan. - -"Näen, että sinulla on ollut kovat ajat, Kristiina", sanoi hän. "Annan -sinulle illalla pienen juoman, että virkistyt ja vahvistut huomiseksi." - -Kristiinan huulet alkoivat vavahdella. - -"Hiljaa", sanoi Aashild-rouva taputtaen hänen kättään. "Olen iloinen, -että saan pukea sinut huomenna -- sinun veroistasi morsianta ei ole -monasti nähty." - - * * * * * - -Lauritsa ratsasti Laugarbruhun illastaakseen niiden vieraittensa -kanssa, jotka olivat siellä. - -Miehet eivät voineet kyllin ylistää ruokaa -- parempaa perjantairuokaa -ei saanut edes rikkaimmassa luostarissa. Siinä oli ruisjauhopuuroa, -keitettyjä papuja ja valkoista leipää, ja kalaruuaksi pelkkää lohta, -suolaista ja keitettyä, ynnä rasvaista Ruijan pallasta. - -Sitä mukaan kuin miehet maistelivat olutta, tulivat he puheliaammiksi -ja alkoivat laskea yhä karkeampaa pilaa sulhasesta. Kaikki Erlendin -sulhaspojat olivat paljon nuorempia kuin hän itse -- hänen omat -ikätoverinsa ja ystävänsä olivat aikaa sitten naimisissa. Ja nyt -virnailivat miehet siitä, että hän oli niin vanha astuessaan ensi -kertaa morsiusvuoteeseen. Eräät Erlendin vanhemmat sukulaismiehet, -jotka vielä olivat kutakuinkin selväpäisiä, istuivat peloissaan -odottaen joka hetki puheen luiskahtavan aloille, joista oli parempi -pysyä vaiti. Baard Hestnaesin herra istui tarkaten Lauritsaa. Tämä -kallisteli taajaan haarikkaan, mutta olut ei näkynyt tekevän häntä -iloisemmaksi, hänen istuessaan kunniasijalla pöydän päässä -- hänen -kasvonsa jännittyivät jännittymistään, samalla kuin hänen silmänsä -kangistuivat. Mutta Erlend, joka istui appensa oikealla puolella, -vastasi vallattomasti pilaan ja nauroi paljon; hänen kasvonsa -punoittivat ja silmänsä vilkkuivat. - -Yhtäkkiä kuohahtaa Lauritsa: - -"Ne vaunut, kuulehan vävy -- kysyn sinulta muistaessani, minne sinä -olet pannut ne vaunut, jotka lainasit minulta kesällä --" - -"Mitkä vaunut --" sanoo Erlend. - -"Etkö muista, että lainasit minulta vaunut kesällä --. Jumalavita ne -olivat niin hyvät vaunut, ettei parempia ole, minä olin itse mukana kun -niitä valmistettiin täällä. Sinä lupasit ja vannoit, väitän sen Jumalan -ja talonväkeni nimessä, että toisit ne takaisin, mutta et olekaan -pitänyt sanaasi --" - -Joku vieraista huusi, ettei tuosta nyt kannattanut puhua, mutta -Lauritsa iski nyrkkinsä pöytään ja vannoi tahtovansa tietää, mihin -Erlend oli pannut hänen vaununsa. - -"Kai ne ovat siinä talossa niemellä, josta otimme veneen Veöyhin", -sanoi Erlend yhdentekevästi. "En minä arvannut niillä olevan semmoista -kiirettä. Asia on sellainen, näettekös, appiukko -- se matka oli niin -pitkä ja vaivaloinen alas laaksoon, että kun me tulimme niemelle, ei -ketään miehistäni haluttanut lähteä takaisin samaa matkaa vaunuja -tuomaan ja sitten ratsastaa yli tunturien Trondheimiin. Ja silloin minä -ajattelin, että saattoihan se jäädä toistaiseksi --" - -"No lempo meidät periköön, enpä ole nähnyt sinun tapaistasi miestä", -äityi Lauritsa. "Minkälainen kuri sinun talossasi on -- sinäkö se -käsket vai renkisi, minne on mentävä ja minne ei --" - -Erlend kohautti olkaansa: - -"Olet oikeassa, moni asia on ollut minun talossani toisin kuin olisi -pitänyt. -- Ja nuo vaunut minä lähetän takaisin tänne etelään kun -Kristiina ja minä saavumme niemelle --. Hyvä appi", sanoo hän hymyillen -ja ojentaa kätensä, "kyllähän te tiedätte, että kaikki nyt on muuttuva -toiselle tolalle, myöskin minä itse saadessani Kristiinan emännäksi -talooni. Ruma tapaus oli tämä vaunu-asia. Mutta lupaan, että tämä on -oleva viimeinen kerta, jolloin teillä on valittamista minussa."; - -"Hyvä Lauritsa", suostutteli myös Baard Petrinpoika, "sopikaa nyt hänen -kanssaan tästä pikku asiasta --" - -"Pieni taikka iso", alkoi Lauritsa. Mutta sitten hän ei jatkanut enää -vaan paiskasi kättä Erlendin kanssa. - -Vähän ajan kuluttua hän sitten nousi paikaltaan ja Laugarbrun vieraat -laittautuivat makuulle. - - * * * * * - -Lauantaina, aattona, oli neidoilla ja naisilla kiire vanhan talon -parvella. Mitkä valmistivat morsiusvuodetta, mitkä koristivat morsianta. - -Ragnfrid oli valinnut häähuoneeksi tämän rakennuksen osaksi siitä -syystä, että se oli pienin -- he saattoivat majoittaa useampia vieraita -uuteen ylistupaan, se oli sama, joka heillä oli ollut makuuhuoneena -kesäisin kun Kristiina oli pieni, ennenkuin Lauritsa oli saanut -oikean ison uuden kartanorakennuksen, jossa he nyt asuivat kesät sekä -talvet. Mutta vanha tupa oli sitäpaitsi melkein kaunein rakennus koko -pihamaalla, sen jälkeen kun Lauritsa oli laittanut sen kuntoon -- se -oli ollut kallistumaisillaan heidän muuttaessaan Jørundgaardiin. Se oli -mitä kauneimmilla puuleikkauksilla somistettu päältä sekä sisältä, ja -ellei ylistupa ollutkaan suuren suuri, oli se sitä helpompi koristaa -kauniiksi matoilla, kudoksilla ja nahoilla. - -Morsiusvuode seisoi valmiina silkkipäällisine patjoineen, ja sen -ympärille oli ripustettu kauniita kudoksia ikäänkuin teltaksi; nahkojen -yli oli levitetty kirjailtu silkkivaate. Ragnfrid ripusti toisten -kanssa kuviovaatteita seinille ja järjesteli pieluksia penkeille. - -Kristiina istui selkätuolissa, joka oli kannettu ylös. Hän oli puettu -purppuranpunaiseen morsiuspukuunsa. Suuret soljet pitivät sitä kiinni -rinnuksista ja kiinnittivät keltaisen silkkipaidan kaulusta; hänen -keltaisten silkkihihojensa ympärillä kimalsivat kultaiset rannerenkaat. -Kullattu hopeavyö oli kierretty kolmeen kertaan hänen uumiensa ympäri -ja kaulassa ja povella kellui ketju ketjun vieressä, uloinna isän vanha -kultainen vitja suurine pyhäinjäännösristeineen. Hänen kätensä, jotka -lepäsivät helmassa, olivat raskaat sormuksista. - -Aashild-rouva seisoi tuolin takana harjaten hänen upeaa kullanruskeata -tukkaansa. - -"Huomenna se on oleva hajallaan viimeisen kerran", sanoi hän hymyillen, -solmien punaiset ja vihreät silkkinauhat, joiden piti tukea kruunua, -Kristiinan päähän. Sitten kerääntyivät naiset morsiamen ympärille. - -Ragnfrid ja Skogin Gyrid ottivat pöydältä Gjeslingien suuren -morsiuskruunun. Se oli kokonaan kullattu, sen särmät päättyivät -risteihin ja apiloihin, ja kehä oli koristettu vuorikristalleilla. - -He painoivat sen morsiamen päähän. Ragnfrid oli kalvas ja hänen kätensä -vapisivat hänen sitä tehdessään. - -Kristiina nousi hitaasti. Herra Jeesus, miten raskaalta kaikki tämä -kulta ja hopea tuntui! -- Silloin tarttui Aashild-rouva hänen käteensä -ja talutti hänet ison vesiastian ääreen, -- morsiusneitojen aukaistessa -oven ulos, että aurinko pääsisi valaisemaan tupaa. - -"Katso nyt kuvaasi, Kristiina", sanoi Aashild-rouva, ja Kristiina -kumartui vesivadin yli. Hän näki omien kasvojensa ilmestyvän pintaan, -näki kultakruununkin päänsä päällä. Ympärillä häilyi vaaleita -ja tummempia varjoja hän juohdutteli mieleensä jotakin -- luuli -sitten pyörtyvänsä -- ja tarttui vesiastian laitaan. Silloin laski -Aashild-rouva kätensä hänen kädelleen ja puristi kyntensä niin lujaan -Kristiinan käteen, että se teki kipeää ja Kristiina tointui. - -Alhaalta sillalta kuului torventoitahduksia. Kartanolta huudettiin -heille, että sulhassaatto oli tulossa. Naiset taluttivat Kristiinan -ulkoparvelle. - -Piha oli yhtenä vellovana merenä. Siinä kuhisi koruloimisia hevosia ja -juhlapukuista kansaa, siellä välkkyi ja läikähteli auringonpaisteessa. -Kristiina katsoi kaiken yli, kauas yli laakson. Kotiseutu lepäsi niin -valoisana ja hiljaisena ohuen, savunsinertävän autereen peitossa, josta -tunturit kohosivat harmaina järkäleinä ja mustametsäisinä kupuina, ja -aurinko valoi kultaansa laakson pohjaan pilvettömältä taivaalta. - -Hän ei ollut huomannut aikaisemmin, että kaikki lehdet olivat pudonneet -puista ja että lehdot hohtivat hopeanharmaina ja alastomina. Vain -jokea reunustavassa lepistössä eroitti vielä kalpeaa vehreyttä ja joku -koivu piteli oksiensa nenissä muutamia kellastuneita lehtiä. Mutta -puut olivat miltei paljaat -- paitsi pihlaja, jossa vielä paistoi -punaisenruskeita lehtiä heleiden marjojen välissä. Tyyneen, lämpimään -päivään levisi tuhkanharmaana mattona maata peittävistä lehdistä -hapahko syksyn haju. - -Ellei olisi ollut pihlajoita, olisi saattanut näyttää keväältä. Samoin -hiljaisuuden vuoksi -- vaikka tämä oli syksyn hiljaisuutta, kuollutta. -Joka kerran kun torven äänet taukosivat, ei kuulunut mitään muuta ääntä -kylältä kuin karjankellojen kilke sänkipelloilta ja kesannoilta, yössä -eläimet kulkivat laitumella. - -Joki oli kuivunut ja kaita, se kohisi niin hiljaa, siellä näkyi vain -muutama ohut vesisuoni hiekkaäyrään ja valkoisen sileiksi hioutuneiden -laakakivien välissä. Lehdoista ei kuulunut purojen ääntä -- oli -ollut kuiva syksy. Kuitenkin uhkui kaikki kosteutta -- mutta se oli -vain sellaista kosteutta, joka pursuu maasta syksyllä, vaikka päivät -olisivat kuinka kuumat ja ilma kirkas. - - * * * * * - -Väkijoukko jakaantui ulkona ja teki tilaa sulhassaatolle. Nuoret -sulhaspojat ratsastivat ensimmäisinä esiin; naisten joukossa parvella -syntyi levottomuutta. - -Aashild-rouva seisoi morsiamen vieressä. - -"Kestä nyt hyvin, Kristiina", hän sanoi, "nyt ei ole enää pitkältä -siihen, kun olet pelastunut hunnun alle." - -Kristiina nyökkäsi avuttomasti. Hän tunsi, miten hirveän valkoinen hän -oli. - -"Minä olen liian kelmeä morsian", sanoi hän hiljaa. - -"Sinä olet kaunein morsian, mitä on nähty", vastasi Aashild, "ja tuossa -ratsastaa Erlend -- kauniimpaa paria kuin te saa turhaan hakea." - - * * * * * - -Erlend ratsasti parven alle. Hän hyppäsi satulasta keveästi ja -vaivattomasti raskaissa, laskostetuissa vaatteissaan. Kristiinan -mielestä hän oli niin kaunis, että koko hänen ruumistaan riipaisi. - -Erlend oli puettu tummaan, laajaliepeiseen, halkosivuiseen pitkään -silkkimekkoon; se oli väriltään kuihtuneen ruskea ja siihen oli kudottu -mustaa ja valkoista. Vyöllä hänellä oli kullallakirjaeltu vyö ja -vasemmalla kupeella kultakahvainen miekka. Hänen hartioillaan riippui -raskas, tummansininen samettiviitta ja mustilla hiuksillaan hänellä -oli musta, ranskalainen silkkihattu, jonka reunat olivat sivuilta -poimutetut kuin siiviksi, ja joka päättyi kahteen pitkään liuskaan; -toinen oli heitetty rinnalta vasemman olan yli taakse. - -Erlend tervehti morsiantaan, meni hänen hevosensa luo ja jäi seisomaan -sen viereen käsi satulankaarella, Lauritsan noustessa portaita ylös. -Kristiinasta tuntui niin kummalliselta ja häntä huimasi kaikki tämä -komeus -- isä oli vieraan näköinen juhlallisen avarassa vihreässä -samettipuvussaan. Mutta äidin kasvot olivat harmaat hunnun alla, -punaista silkkipukua vasten. Ragnfrid tuli levittämään vaipan -Kristiinan hartioille. - -Sitten tarttui Lauritsa morsiamen käteen ja johti hänet alas Erlendin -luokse. Hän nosti hänet hevosen selkään ja nousi itse satulaan. -Rinnatusten he sitten istuivat ratsailla morsiushuoneen edessä, -saaton alkaessa ratsastaa ulos pihamaalta. Ensimmäisinä papit, Sira -Eirik, Sira Tormond Ulvsvoldista ja eräs ristinveli Hamarista, muuan -isän ystävä. Sitten sulhaspojat ja morsiusneidot pari parin jälkeen. -Sen jälkeen Erlend ja Kristiina. Heidän perästään tulivat morsiamen -vanhemmat, sukulaiset, ystävät ja vieraat pitkänä saattueena alas -maantietä kohti. Pitkän matkaa oli tielle kylvetty pihlajanmarjoja, -kuusenhavuja ja syksyn viimeisiä valkoisia hajusauramoita, ja kansaa -seisoi tien laidoilla, kaikkialla matkan varrella, tervehtimässä -huutaen ohiajavia. - - * * * * * - -Sunnuntaina auringonlaskun jälkeen ratsastussaattue palasi takaisin -Jørundgaardiin. Hämärän keskellä loistivat häätalon pihamaalta punaiset -soihtuvalkeat. Harppumiehet lauloivat ja soittoniekat vinguttivat -viuluja ja pärryttivät rumpuja hääsaaton ratsastaessa lämmintä, -punaista loimua kohden. - -Kristiina oli vaipua maahan Erlendin nostettua hänet alas hevosen -selästä ylistuvan parven edessä. - -"Minua paleli niin matkalla", hän kuiskasi "ja minua väsyttää." -- Hän -pysähtyi -- noustessaan portaita hän huojui joka askeleella. - -Ylistuvassa saivat paleltuneet vieraat pian lämpimän ruumiiseensa --- monet kynttilät lämmittivät huonetta, höyryävän kuumaa ruokaa -tarjoiltiin ympäri ja viini, sima ja väkevä olut kiersivät miehestä -mieheen. Äänten ja astioiden melu kuului Kristiinan korviin kuin -jostakin kaukaa. - -Hän istui yhä kylmissään. Vähän ajan kuluttua hänen poskiaan alkoi -polttaa, mutta jalat eivät tahtoneet norjeta, ja hänen selkäänsä -karmivat kylmät väreet. Raskas kultataakka painoi häntä kumaraan, hänen -istuessaan pöydän päässä Erlendin rinnalla. - -Aina kun sulhanen maistoi hänen onnelleen, täytyi Kristiinan katsoa -punaisia raamuja ja läiskiä hänen kasvoissansa, jotka näkyivät niin -selvästi, hänen alkaessaan kuumeta ratsastuksen jälkeen pakkasessa. Ne -olivat kesäisen tulipalon arpia. - -Hirveä pelko oli taas tarttunut häneen eilisiltana heidän istuessaan -aterialla Sundbussa ja hänen kohdatessaan Bjørn Gunnarin-pojan -sammuneen katseen, joka tuijotti häntä ja Erlendiä -- nuo silmät eivät -olleet rävähtäneet. Bjørn-herra oli puettu ritarin asuun -- hän oli -kuin kuollut, joka on manattu eloon. - -Yön hän nukkui Aashild-rouvan kanssa -- tämä oli sulhasen lähin -matkassa oleva sukulaisvaimo. - -"Mikä sinua vaivaa, Kristiina", kysyi Aashild-rouva hiukan -kärsimättömästi. "Sinun täytyy kestää loppuun asti, et saa näyttää noin -avuttomalta." - -"Ajattelen", sanoi Kristiina väristen, "kaikkia niitä, joille me olemme -tehneet pahaa, saadaksemme nähdä tämän päivän --" - -"Ei kai teillä ole ollut itsellännekään ainoastaan onnen päivät", sanoi -Aashild-rouva. "Ei Erlendillä ainakaan. Ja sinulla sitäkin vähemmän, -luullakseni." - -"Ajattelen hänen turvattomia lapsiaan", sanoi morsian entiseen tapaan, -"mahtavatkohan he tietää isänsä viettävän häitä tänä iltana --" - -"Ajattele omaa lastasi", sanoi Aashild-rouva. "Iloitse siitä, että saat -viettää häitä hänen kanssaan, joka on sen isä." - -Kristiina makasi vähän aikaa hiljaa, horteeseen vajoamassa. Oli -niin outoa kuulla mainittavan ääneen sitä, mikä oli ollut hänen -ajatuksissaan kolme kuukautta ja enemmänkin, ilman että hän oli voinut -puhua siitä sanaakaan kenellekään. Mutta se auttoi vain tuokioksi. - -"Minä ajattelen häntä, jonka täytyi antaa elämänsä siitä, että rakasti -Erlendiä", kuiskasi hän vapisten. - -"Sinä saat ehkä antaa elämäsi ennenkuin on puoli vuotta kulunut", sanoi -Aashild-rouva tuikeasti. "Iloitse niin kauan kuin voit. -- - -"Mitä minun pitää sanoa sinulle, Kristiina", sanoi vanhus avutonna, -"oletko menettänyt kaiken rohkeutesi? Vielä teille tulee sekin aika, -jolloin molemmat saatte maksaa siitä, mitä olette ottaneet etukäteen -- -muuta älä luulekaan." - - * * * * * - -Mutta Kristiinasta tuntui kuin hänen päässään olisi kulkenut vyöry -vyöryn jälkeen, kaikki sortui maahan, mitä hän oli rakentanut Haugenin -kauhunpäivän jälkeen. Ensi ajasta asti, jolloin hän vain hurjasti -ja sokeasti oli päättänyt kestää, kestää päivän kerrallaan. Ja hän -oli kestänyt, kunnes paha oli helpottanut -- ja lopuksi kokonaan -hellittänyt, jolloin hän oli karkoittanut luotaan kaikki ajatukset -paitsi yhden ainoan, sen että nyt vihdoinkin olivat tulossa heidän -häänsä, Erlendin häät. - -Hän ja Erlend olivat rinnatusten polvillaan häämessun aikana. Mutta -kaikki oli kuin näköhouretta kynttilät, kuvat, välkkyvät kirkkokalut, -valkopukuiset papit ja kuoriviitat. Kaikki ihmiset, jotka olivat -tunteneet hänet kasvavana nekin olivat kuin unikuvia, seisoessaan -siinä, täyttäen kirkon vieraissa juhlatamineissaan. Mutta Bjørn-herra -seisoi pylvästä vasten katsoen heitä kuolleilla silmillään, ja -Kristiinasta tuntui kuin tuon toisenkin kuolleen olisi täytynyt palata -takaisin ja seista hänen vieressään. - -Hän koetti katsoa ylös Pyhän Olavin kuvaan tämä seisoi punaposkisena ja -kauniina kirveeseensä nojaten ja tallaten omaa syntistä ihmisolemustaan -jalkojensa alla -- mutta hänen katseensa harhautui taas herra Bjørniin. - -Ja tämän lähellä näki hän Eline Ormintyttären kuolleet kasvot, jotka -tuijottivat heihin välinpitämättöminä. He olivat tallanneet hänet -jalkojensa alle päästäkseen tänne -- ja tämä soi sen heille. - -Hän oli noussut haudasta ja vierittänyt päältään kaikki ne kivet, -jotka Kristiina oli koettanut kasata hänen päälleen. Erlendin hukatun -nuoruuden, Erlendin kunnian ja menestyksen, Erlendin ystävien suosion, -Erlendin sielun autuuden. Kuollut ravisti sen kaiken päältään. Hän -tahtoi minut ja minä tahdoin hänet, virkkoi Eline. Minä olen maksanut -siitä, hän saa maksaa osansa, ja sinä saat kunhan aikasi tulee. Kun -synti on kypsynyt, siittää se kuoleman. -- - -Hänestä tuntui, että hän oli polvillaan Erlendin kanssa kylmällä -kivellä. Tämä oli polvillaan Kristiinan vieressä punaiset paloarvet -kalpeissa kasvoissaan, hän itse oli polvillaan painava morsiuskruunu -päässä, tuntien raskaan, musertavan painon kohdussansa -- synnintaakan. -Hän oli leikkinyt ja ilvehtinyt syntinsä suhteen, katsonut sen -lapsenloruksi. Pyhä Neitsyt -- pian oli tuleva aika, jolloin se oli -lepäävä hänen edessään täysin kehittyneenä, katsova häneen elävin -silmin, antava hänen nähdä synnin poltinmerkit, synnin kauhistuttavan -rampuuden, takova koukistunein sormin hänen rintojaan. Synnytettyään -lapsensa, nähtyään syntinsä merkit sen ruumiissa ja rakastaessaan sitä, -kuten oli rakastanut syntiään, kas silloin oli synti oleva loppuun -leikitty. - -Kristiina ajatteli, että jos hän huutaisi nyt, niin kuuluisi se halki -kirkon, syvien, messuavien miesäänten yli -- kaikuisi yli kaiken -kansan. Tokkohan hän silloin pääsisi näkemästä edessään Elinen kasvot --- mahtaisiko silloin syttyä elo tuon kuolleen miehen silmiin. Mutta -hän puri hampaat yhteen. - --- Pyhä kuningas Olavi, huudan sinua. Rukoilen apua sinulta, sinä -taivaan armoitettu, koska tiedän sinun rakastaneen Jumalaa yli -kaiken. Huudan sinua avukseni, että suojaisit viatonta lasta, joka on -kohdussani. Käännä Jumalan viha pois viattomasta, käännä se minuun, -aamen Ylimmäisen kalliissa nimessä --. - -Entä minun lapseni, virkkoi taas Eline, viattomat nekin ovat, eikä -niillä ole sijaa kristityiden maassa. Sinun lapsesi on siitetty -huoruudessa samoin kuin minun lapseni. Et sinä voi vaatia sille -oikeutta siinä maassa, josta tulet, enemmän kuin minäkään omilleni --. - --- Pyhä Olavi, armahda sittenkin minua. Rukoile armoa pojalleni, ota -hänet suojelukseesi, niin olen kantava hänet kirkkoosi avojaloin, olen -kantava sinulle kultaisen otsavanteeni ja asettava sen alttarillesi, -jos tahdot auttaa minua --. - -Hänen kasvonsa olivat kuin kivestä, niin hänen täytyi taistella -pysyäkseen levollisena, mutta hänen ruumiinsa vavahteli ja tempoili -hänen ollessaan polvillaan ja tullessaan vihityksi Erlendiin. - -Ja nyt hän istui tämän rinnalla kotona pöydän päässä ja tajusi kaiken -ympärillä olevan vain niinkuin kuumeisen hourekuvan. - -Tuossa olivat harpunsoittajat ja viuluniekat toimessa, laulua ja -vingutusta kuului alhaalta ja ulkoa. Pihalta tulvi punainen hohde, kun -ovea avattiin, ja siitä kannettiin astioita ulos ja sisään. - -Ihmiset nousivat pöydästä, hän seisoi isän ja Erlendin välissä. Isä -kuulutti kovalla äänellä antaneensa nyt tyttärensä Kristiinan vaimoksi -Erlend Nikulauksenpojalle. Erlend kiitti appeaan ja kaikkia kelpo -vieraita, jotka olivat kokoontuneet kunnioittamaan häntä ja hänen -vaimoaan. - -Kristiinan tuli istua, sanottiin, ja Erlend laski hänen helmaansa -morsiuslahjansa. Sira Eirik ja herra Munan Baardinpoika käärivät auki -kirjeen, josta he lukivat välipuheen. Sulhaspojat nousivat seisomaan -keihäät ojossa ja iskivät ne maahan lukemisen välissä ja lahjoja -annettaessa ja rahapusseja pöydälle laskettaessa. - -Sisäänkannetut löysät pöydät siirrettiin syrjään, Erlend talutti hänet -keskilattialle ja he alkoivat tanssia. Sulhaspojat ja morsiusneidot -ovat liian nuoria meille, ajatteli Kristiina -- kaikki ne, jotka olivat -nuoria meidän ijällämme, ovat hajonneet kauas näiltä mailta; miten me -olemme voineet palata takaisin tänne? - -"Sinä olet niin omituinen, Kristiina", kuiskasi Erlend tanssiessa. -"Minua peloittaa, Kristiina -- etkö sinä ole iloinen --" - - * * * * * - -He kulkivat rakennuksesta toiseen tervehtien vieraitaan. Kaikissa -huoneissa paloi paljon kynttilöitä ja joka paikka oli täynnä väkeä; -juotiin, laulettiin ja tanssittiin. Kristiinasta tuntui aivan kuin -hän ei olisi ollutkaan kotona -- hän oli kokonaan kadottanut tajun -ajasta -- tunnit ja kohtaukset liittyivät toisiinsa niin kummallisen -irtonaisina. - -Syysyö oli leuto; tanhun allakin oli soittajia, siellä tanssittiin -riu'un ympärillä. Heille huudettiin, että sulhasen ja morsiamen piti -yhtyä heidänkin leikkiinsä, ja he tanssivat Erlendin kanssa kylmässä, -kosteassa ruohossa. Oli kuin se olisi herättänyt hänet ja selvittänyt -hänen ajatuksiaan. - -Pimeässä häilyi vaalea usvahuntu yläpuolella joen kohinan. Tunturit -seisoivat sysimustina tähtikirkasta taivasta vasten. - -Erlend talutti hänet tanssista -- rutisti hänet itseään vasten pimeässä -parven portaiden alla. - -"En ole saanut sanotuksi sinulle kertaakaan -- miten olet kaunis, -kaunis, ja suloinen. Poskesi hohtavat kuin tuli --", hän puristi -samassa poskensa Kristiinan poskea vasten, "Kristiina, mikä sinun on ---?" - -"Minua väsyttää niin kauheasti", kuiskasi tämä takaisin. - -"Pian pääsemme nukkumaan", sanoi sulhanen luoden katseensa ilmaan. -Linnunrata oli kääntynyt ja kulki melkein pohjoisesta etelään. -"Muistatko, ettemme ole nukkuneet toistemme rinnalla muuta kuin tuon -ainoan yön Skogissa, jolloin minä olin luonasi --" - - * * * * * - -Tuokion kuluttua huusi Sira Eirik kartanon yli, että oli maanantai. -Naiset tulivat viemään morsianta vuoteeseen Kristiina oli niin väsynyt, -että jaksoi tuskin vastustella, kuten tapa olisi vaatinut. Hän antoi -Aashildin ja Gyridin kuljettaa itsensä ulos. Sulhaspojat seisoivat -portaiden alapäässä palavat kynttilä ja paljastettu miekka kädessä; -he piirittivät naiset ja seurasivat Kristiinaa pihamaan poikki vanhan -talon ylisille. - -Naiset riisuivat Kristiinalta morsiuspuvun, kappale kappaleelta, ja -panivat sen pois. Kristiina näki, että vuoteen jalkopäähän oli asetettu -orvokinsininen samettipuku, jota hänen tuli kantaa huomenna, ja sen -päälle pitkä, lumivalkoinen, huolellisesti taitettu huntu. Se oli -naidun naisen huntu, jonka Erlend oli tuonut hänelle, huomenna hän sai -sitoa hiuksensa sykkyrälle ja kiinnittää sen sykkyrän yli. Se näytti -niin raittiilta ja viileältä ja rauhoittavalta. - -Viimein seisoi hän morsiusvuoteen edessä paljain jaloin, paljain -käsivarsin, ainoana vaatteenaan pitkä kullankeltainen silkkipaitansa. -Kruunu oli asetettu uudelleen hänen päähänsä -- sen oli sulhanen -irroittava hänen päästään kun he jäisivät kahden. - -Ragnfrid laski kätensä tyttärensä olkapäälle, suuteli hänen poskiaan --- äidin kasvot ja kädet olivat kummallisen kylmät, mutta näytti -siltä kuin syvältä hänen rinnastaan olisi pyrkinyt esiin itku. Sitten -hän avasi peitteen ja käski Kristiinan istua vuoteeseen. Kristiina -totteli ja nojautui päänaluksen korkeata pielusvuorta vasten -- päätään -hänen täytyi pitää vähän etukumarassa, että kruunu pysyisi pystyssä. -Aashild-rouva peitti hänet vyötäisiä myöten, asetti hänen kätensä -silkkipeitteelle ja tarttui morsiamen kiiltävään tukkaan, hajoittaen -sen rinnalle ja paljaille, hennoille käsivarsille. - -Miehet toivat sulhasen ylisille. Munan Baardinpoika riisui Erlendiltä -kultavyön miekkoineen -- ripustaessaan sen seinälle vuoteen taakse, hän -kuiskasi jotakin morsiamelle -- Kristiina ei ymmärtänyt mitä hän sanoi, -mutta koetti hymyillä. - -Sulhaspojat avasivat Erlendin silkkimekon ja nostivat tuon raskaan, -avaran vaatteen yli pään. Hän istuutui selkätuoliin ja he auttoivat -hänen päältään kannukset ja saappaat. - -Yhden ainoan kerran uskalsi morsian katsoa ylös ja kohdata hänen -katseensa. - -Sitten alkoivat hyvän yön toivotukset. Parvi tyhjentyi häävieraista. -Viimeisenä lähti Lauritsa Bjørgulfinpoika sulkien morsiushuoneen oven. - - * * * * * - -Erlend nousi tuolista, raastoi päältään alusvaatteet ja heitti ne -penkille. Hän seisoi vuoteen edessä, otti kruunun ja silkkikääreen -Kristiinan hiuksista ja laski ne pöydälle. Sitten hän tuli takaisin ja -kiipesi vuoteeseen. Ja ollen polvillaan tilalla Kristiinan vieressä, -hän tarttui tämän päähän ja painoi sen alastonta, polttavaa rintaansa -vasten, suudellen punaista viirua Kristiinan otsalla, jonka kruunu oli -painanut. - -Kristiina puristi häntä kaulasta ja itki ääneen suloisen, hurjan -riemun vallassa hän tunsi, että nyt se väistyi pois, tuo paha pelko -ja ahdistus ja kummitus -- nyt, nyt ei taas ollut mitään muuta kuin -Erlend ja hän. Tämä nosti hänen kasvonsa ylös, katsoi hänen kasvonsa -ylös, katsoi hänen silmiinsä ja sipaisi kädellään hänen kasvojaan ja -ruumistaan, kummallisen rajusti ja nopeasti, ikäänkuin olisi vetäissyt -pois verhon: - -"Unohda", pyysi hän kuiskaamalla, ja kuumasti, "unohda kaikki, -Kristiina, kaikki paitsi se, että olet minun oma vaimoni ja minä sinun -miehesi --" - -Hän sammutti kädellään viimeisen kynttilän ja viskautui Kristiinan luo -pimeässä; hän nyyhkytti hänkin: - -"En uskonut, en uskonut koskaan, että näkisimme tämän päivän --" - - * * * * * - -Ulkona pihamaalla hiljentyi melu vähitellen. Väsyneinä edellisen päivän -ratsastuksesta ja päissään juomista liikuskelivat vieraat vielä jonkun -aikaa näön vuoksi talon lähistöllä mutta yhä useampi pujahti pois -nukkumasijoilleen. - -Ragnfrid saattoi arvokkaimmat vieraat maata ja toivotti hyvää yötä. -Isäntää, jonka olisi pitänyt olla avullisena tässä, ei näkynyt missään. - -Ulkona oli enää pieniä nuorisoparvia -- enimmäkseen palvelijoita -pimeässä pihamaalla, kun hän viimeinkin hiipi ulos etsimään miestään ja -viemään tämän vuoteeseen. Lauritsa oli ottanut kovan humalan illalla, -oli Ragnfrid huomannut. - -Hän kompastui tähän viimein etsintäretkeltään, kulkiessaan karjapihan -laitaa tämä makasi suullaan maassa saunan takana. - -Tunnustellessaan häntä pimeässä Ragnfrid huomasi, että hän se oli. -Hän luuli hänen nukkuvan, ravisti häntä hartioista ja tahtoi saada -hänet pois jääkylmältä tantereelta. Mutta toinen ei nukkunutkaan -- ei -ainakaan kokonaan. - -"Mitä sinä tahdot", kysyi hän paksulla äänellä. - -"Et sinä voi jäädä siihen", sanoi vaimo. Hän tuki miestään, sillä tämä -hoippui. Toisella kädellään hän harjasi tämän samettipukua. "On aika -mennä levolle, mieheni." Hän tuki häntä käsivarren alta ja kuljetti -retkahtelevaa miestään kartanoa kohti; he kulkivat karjapihojen taitse. - -"Sinä et katsonut ylös, sinä Ragnfrid, istuessasi morsiusvuoteessa -kruunu päässä", sanoi hän äskeisellä äänellä. "Tyttäremme ei ollut yhtä -kaino, hänen silmissään ei ollut kainoa katsetta, hänen katsoessaan -sulhastaan." - -"Hän on odottanut häntä seitsemän puolivuotta", sanoi äiti hiljaa. -"Siksi hän kai uskalsi katsoa ylös --" - -"Eikös ole odottanut, paholainen periköön", huusi isä, ja vaimon täytyi -pelokkaasti käskeä häntä olemaan hiljaa. - -He olivat tulleet kapeaan, lantasäiliön ja aidan väliseen solaan. -Lauritsa iski nyrkkinsä lantahuoneen alushirteen. - -"Panin sinut siihen häpeäksi ja pilkaksi, sinä alushirsi. Panin sinut -siihen, että lanta mädättäisi sinut. Panin sinut siihen rangaistukseksi -siitä, että löit pientä sievää piikaistani selkään. Minun olisi pitänyt -panna sinut parven oven päälle ja kiittää ja ylistää ja koristaa -sinua siitä, että säästit hänet surusta ja häpeästä -- että Ulvhild -viattomana lapsena --" - -Hän kääntyi, horjahti aitaa vasten ja kaatui sen yli, ja pää -käsivarsien varassa hän itki hillittömästi, pitkien, syvien -voihkasanojen vavahduttamana. - -Vaimo laski kätensä hänen olkapäälleen: - -"Lauritsa, Lauritsa." Mutta hän ei voinut hillitä tätä. "Mieheni". - -"Voi, ei milloinkaan, milloinkaan, milloinkaan minun olisi pitänyt -antaa häntä tuolle miehelle. Jumala armahda -- olen tietänyt sen -koko ajan -- että hän oli murtanut hänen nuoruutensa ja kauniin -kunniansa. En uskonut sitä, en voinut uskoa sellaista Kristiinasta, -mutta tiesin sen sittenkin. Ja kuitenkin hän on liian hyvä tuolle -veltolle nulikalle, joka on pilannut itsensä ja hänet -- vaikka tämä -olisi vietellyt hänet kymmenen kertaa, minun ei olisi pitänyt antaa -tytärtäni, että hän nyt saattaa pilata loputkin hänen elämästään ja -onnestaan --" - -"Mitä muuta olisit voinut tehdä", sanoi äiti avuttomasti. "Sinäkin olet -nähnyt, että hän oli hänen jo --" - -"Minun ei olisi tarvinnut nähdä niin paljon vaivaa antaakseni -Erlendille sen, minkä tämä jo oli ottanut", sanoi Lauritsa. "Huonolle -miehelle joutui minun lapseni --". Hän kiskoi auki aitaa. Sitten hän taas -itki. Ragnfridista tuntui, kuin hän äsken olisi ollut selviämässä, -mutta nyt vei humala taas voiton. - -Koska mies oli niin päissään ja epätoivoinen, ei hän katsonut voivansa -retuuttaa häntä ylös pirttiin, jossa heidän makuusijansa oli -- se oli -täynnä vieraita. Hän katsoi ympärilleen -- lähellä oli pieni lato, -jossa heillä oli paras hevosille säästetty heinä kevätkylvöjen ajaksi. -Hän kurkisti sisään -- siellä ei ollut ketään; silloin hän vei miehensä -sinne ja sulki oven perästään. - -Ragnfrid pöyhi heiniä heidän ympärilleen ja pani heidän peitteekseen. -Lauritsa itki vähän väliä, mutisten jotakin, mutta se oli niin -pöperöistä, ettei vaimo saanut selkoa. Vähän ajan kuluttua hän nosti -miehensä pään ylös syliinsä. - -"Rakas oma mieheni --. kun heissä nyt kerran on tuollainen rakkaus -toisiinsa -- niin ehkäpä kaikki kääntyy paremmaksi kuin luulemme --" - -Lauritsa vastasi sysäyksittään -- hän tuntui taas selvemmältä: - -"Etkö sinä ymmärrä -- tuolla miehellä on nyt kokonaan valta Kristiinan -yli, miehellä, joka ei koskaan ole kyennyt hallitsemaan itseään. -Kristiina on tuskin uskaltava vastustaa miestään missään asiassa -- ja -jos hän on siihen pakoitettu kerran, on hän kärsivä katkerasti itse -- -tuo lempeä lapseni --. - -"-- Nyt minä en kohta enää ymmärrä, miksi Jumala panee niin monta -raskasta surua kannettavakseni -- olen koettanut olla uskollisesti -hänen tahdolleen kuuliainen. Miksi hän on ottanut meiltä monet -lapsemme, Ragnfrid, toisen toisensa jälkeen -- ensin poikamme, sitten -pienen Ulvhildin ja nyt viimeiseksi hänet, jota rakastin enimmän, -antanut kunniattomana horjuvalle ja ymmärtämättömälle miehelle. Nyt -meillä on ainoastaan nuorimpamme -- eikä ole viisasta iloita hänestä -ennenkuin olen nähnyt, mitä hänestä, Ramborgista tulee." - -Ragnfrid tärisi kuin haavan lehti. Silloin kiersi Lauritsa käsivartensa -hänen ympärilleen: - -"Pane pitkäksesi", hän pyysi, "niin rupeamme maata --" ja pää vaimonsa -käsivartta vasten hän makasi kotvan aikaa, huokasi väliin, mutta nukkui -viimein. - - * * * * * - -Ladossa oli vielä pilkkopimeä, kun Ragnfrid alkoi liikkua -- hän -ihmetteli, miten hän oli voinut nukkua. Hän tunnusteli kädellään -ympärilleen; Lauritsa istui pystyssä kädet polvien ympäri. - -"Joko _sinä_ olet valveilla", hän kysyi kummastellen. "Paleleeko sinua?" - -"Ei", vastasi toinen särähtävällä äänellä, "mutta minä en voi nukkua." - -"Kristiinaako sinä ajattelet?" kysyi äiti. "Voihan asia kääntyä -paremmaksi kuin luulemmekaan, Lauritsa", hän sanoi taas. - -"Niin, sitä minä ajattelen", sanoi mies. "Niin, niin. Neito taikka -vaimo -- hän joutui ainakin morsiusvuoteeseen sen kanssa, jota rakasti. -Se ei ollut suotu meille, ei sinulle eikä minulle, Ragnfrid parkani." - -Vaimo päästi syvän, kumean voihkauksen -- hän viskautui heiniin. -Lauritsa laski toisen kätensä hänen olkapäälleen. - -"Mutta minä en ole _voinut_", sanoi hän kiihkeästi ja tuskassa. "Minä -en ole _voinut_ -- olla sellainen, joksi sinä tahdoit minut silloin -- -kun olimme nuoret. Minua ei ole luotu sellaiseksi --" - -Hetken kuluttua sanoi Ragnfrid hiljaa ja itkien: - -"Olemmehan sentään olleet onnelliset -- Lauritsa -- nämä monet vuodet ---." - -"Niinhän minä luulin", vastasi mies synkästi. - -Ajatukset meurusivat ja myllersivät päässä. Tuo yksi alaston katse, -jonka sulhanen ja morsian olivat iskeneet toisiinsa, kahdet nuoret -kasvot, jotka olivat leimahtaneet hehkuun -- hän ei nähnyt siinä -muuta kuin häpeällisyyttä. Hänen mieltään kirveli, että se oli hänen -tyttärensä. Mutta hän näki nuo silmät yhä -- ja taisteli raivoissaan -ja sokeasti niitä vastaan, hän ei tahtonut, että hänen sydämestään -repäistäisiin verho, jonka taakse hän ei milloinkaan ollut tahtonut -katsoa, verho, jolla hän oli suojellut itseään omaa vaimoaan vastaan, -tämän tavoittaessa sitä --. - -Hän ei ollut voinut, päätteli hän epätoivoisesti, Lempo soikoon, hänet -oli naitettu pois lapsena, hän ei ollut valinnut itse, toinen oli häntä -vanhempi -- hän ei ollut halunnut tätä; hän ei ollut tahtonut oppia -tältä -- lemmen leikittelyä. Hän punastui vieläkin muistaessaan noita -aikoja -- miten toinen oli tahtonut saada sitä rakkautta häneltä. Miten -toinen oli tarjonnut hänelle tuon kaiken, hänen pyytämättään. - -Hän oli ollut hyvä aviomies, niin hän oli kuvitellut. Hän oli suonut -vaimolle kunnian ja vallan rinnallansa, neuvotellut hänen kanssaan -joka asiassa, ollut uskollinen ja heillä oli ollut kuusi lasta. Hän -oli ainoastaan tahtonut elää hänen kanssaan ilman tuota, ilman, että -tämä aina tavoitteli tuota hänen sydämessään, jota hän ei itse tahtonut -paljastaa --. - -Hän ei ollut rakastanut ketään. -- Ingunn, Karlin vaimo Brussa. -Lauritsa punastui pimeässä. Hän oli aina käynyt heillä matkustaessaan -laakson halki. Hän ei ollut varmaan _milloinkaan_ puhunut tämän kanssa -kahdenkesken. Mutta nähdessään tämän -- vain muistaessaan häntä, -liikkui hänessä jotakin, joka muistutti kevään ensi tuoksua pellossa, -heti lumen lähdön jälkeen. Hän tiesi nyt, että se olisi voinut sattua -hänenkin osalleen -- että hänkin olisi voinut rakastaa niin. - -Mutta hänet oli naitettu niin nuorena ja hän oli tullut niin araksi. Ja -niin hän oli viihtynyt parhaiten metsämailla -- ylhäällä, missä kaikki, -mikä elää, hakee avaruutta, paon tilaisuutta, -- pälyillen pelokkaana -jokaista vierasta, joka tahtoo tunkeutua ja sen alueelle --. - -Oli yksi aika vuodessa, jolloin tunturin metsän eläimet unohtivat -arkuutensa. Jolloin ne pörhistelivät naaraksensa edessä. Mutta hän oli -saanut omansa lahjaksi. Ja tämä oli tarjonnut hänelle kaikki hänen -pyytämättään --. - -Vaan entä pojat pesässä. -- Ne olivat olleet hänen rauhaisa soppensa -yksinäisyydessä, hänen sisin, suloisin ilonsa. Pienet, vaaleat -piikasten päät hänen kätensä alla. -- - -Naimisiin hän oli _joutunut_ -- melkein kysymättä. Ystäviä -- niitä oli -paljon eikä ollut yhtään. Sotapolku -- oli ollut ilo, mutta se loppui -lyhyeen -- hänen varustuksensa riippui ylisillä, vähän käytettynä. -Hänestä oli tullut talonpoika --. Mutta hänellä oli ollut tyttärensä -- -koko hänen elämänsä oli käynyt rakkaaksi siksi, että hän sillä turvasi -heitä, noita hentoja pieniä olioita, joita hän oli pidellyt kädessään. -Hän muisti Kristiinan pienen kaksivuotiaan ruumiin olkapäällään, tämän -pellavankeltaisen, pehmeän tukan poskeaan vasten. Tämän kätöset, -jotka pitelivät häntä vyöstä ja tämän pienen, kovan lapsenotsan, joka -poksutteli häntä lapaluihin heidän lähtiessään metsälle ja lapsen -istuessa satulassa isänsä takana. - -Ja nyt tällä oli ollut samat kuumat silmät kuin äidillänsä -- ja hän -oli saanut osansa. Istui siellä puolipimeässä, vuoteen silkkipieluksia -vasten. Hän oli ollut kokonaan kultainen kynttilän valossa -- kultainen -kruunu päässä, kultainen paita yllä ja kultainen tukka paljaita, -kultahohtoisia käsivarsia pitkin. Hänen silmänsä eivät olleet olleet -enää kainot --. - -Isä vääntelehti häpeästä. - -Ja kuitenkin hänen sydäntänsä veresti niin oudosti. Sen vuoksi, -mitä hän ei ollut itse saanut. Ja vaimonsa vuoksi, joka istui hänen -rinnallaan ja jolle hän ei ollut voinut antaa. - -Säälistä sairaana hän etsi tämän kättä: - -"Minä luulin, että meillä oli hyvä", hän sanoi. "Luulin sinun surevan -lapsiamme. -- Niin, ja että sinulla oli raskas luonto. En milloinkaan -ajatellut, että minä itse olinkin sen syy, etten ollut hyvä aviomies --" - -Ragnfridia puistatti kuin kouristuksessa: - -"Sinä olit aina hyvä aviomies, Lauritsa." - -"Hm". Lauritsa istui leuka polvia vasten. "Ja kuitenkin sinä ehkä -olisit tullut onnellisemmaksi, jos olisit joutunut naimisiin niinkuin -tyttäremme tänään --" - -Rangfrid ponnahti pystyyn ja huusi hiljaa ja viiltävästä: - -"Tiedätkö sinä! Mistä sinä sait tietää -- miten kauan olet tiennyt --" - -"Minä en tiedä, mistä sinä puhut", sanoi Lauritsa hetken kuluttua, -omituisen masentuneella äänellä. - -"Minä puhun siitä, etten minä ollut neito tullessani vaimoksesi", -vastasi Ragnfrid ja hänen äänensä oli läpitunkeva ja kirkas epätoivosta. - -Hetken kuluttua vastasi Lauritsa kuten ennen: - -"Sitä minä en ole tiennyt ennen tätä hetkeä." - -Ragnfrid makasi heinissä, hytkyen itkusta. Kun kohtaus oli ohi, kohotti -hän vähän päätään. Seinäluukusta alkoi kajastaa heikkoa valoa. Hän -erotti miehensä hahmon, tämän istuessa käsivarret polvien ympäri kuin -kivettyneenä. - -"Lauritsa -- puhu minulle --" vaikeroi Ragnfrid. - -"Mitä sinä tahdot että minun tulisi sanoa", kysyi mies liikahtamatta. - -"Voi en tiedä -- toruisit minua -- löisit minua --" - -"Se alkaa olla liian myöhäistä nyt", vastasi mies; hänen äänessään -tuntui ivan väre. - -Ragnfrid itki taas. "Minä en huomannut pettäväni sinua. Olin itse -tullut niin petetyksi ja loukatuksi. Kukaan ei ollut säästänyt minua. -Sinut tuotiin meille -- minähän näin sinut vain kolme kertaa ennen kuin -meidät vihittiin -- minusta sinä olit vasta poika, punaposkinen ja -vaaleaverinen poika -- niin nuori ja lapsellinen --" - -"Niin olin", sanoi Lauritsa ja hänen ääneensä tuli hiukan enemmän -sointua. "Ja siksi olisin uskonut, että sinun, joka olit nainen, olisi -pitänyt pelätä enemmän -- pettää minua, joka oli niin nuori, etten -mitään ymmärtänyt --" - -"Myöhemmin aloin ajatella siten", sanoi Ragnfrid itkien. "Kun opin -tuntemaan sinut. Pian tuli aika, jolloin olisin antanut sieluni, jos -olisin saanut tehdyn tekemättömäksi." - -Lauritsa istui vaiti ja liikkumatta; silloin sanoi taas vaimo: - -"Sinä et kysy mitään?" - -"Mitä se hyödyttäisi. Se oli kai hän -- jonka hautaussaaton kohtasimme -Feginsbrekkassa, kun kannoimme Ulvhildia Nidarosiin --" - -"Niin", sanoi Ragnfrid. "Meidän täytyi astua tiepuoleen. Minä näin -hänet paareilla -- pappien ja munkkien ja asestettujen miesten -saattamana. Kuulin heidän sanovan hänen kuolleen hyvän kuoleman -- -sopineen Jumalan kanssa. Rukoilin seisoessamme siinä Ulvhildin paarit -välillämme, että minun syntini ja suruni laskettaisiin hänen jalkojensa -juureen viimeisellä tuomiolla --" - -"Niinpä kai", sanoi Lauritsa ja hänen äänessään oli taas äskeinen -ivallinen sointu. - -"Sinä et tiedä kaikkea", sanoi Ragnfrid, jääkylmänä epätoivosta. -"Muistatko, että hän kävi luonamme Skogissa ensimmäisenä talvena -naimisissa ollessamme --" - -"Muistan", vastasi mies. - -"Jolloin Bjørgulv kamppaili kuoleman kanssa --. Kukaan ei ollut -säästänyt minua. Hän oli humalassa tehdessään sen minulle -- sitten hän -sanoi, ettei hän milloinkaan ollut minua rakastanut, ettei hän huolinut -minua ja käski unohtamaan --. Isäni ei tiennyt asiasta, hän ei pettänyt -sinua, sitä en luule. Mutta Trond tiesi -- me olimme parhaita ystäviä -siihen aikaan; valitin hänelle. Hän tahtoi pakoittaa tuon miehen -naimaan minut -- mutta hän oli vasta poika, ja sai ainoastaan selkäänsä ---. Sitten hän neuvoi minua olemaan hiiskumatta asiasta sekä ottamaan -sinut --" - -Ragnfrid oli vaiti vähän aikaa. - -"Kun hän tuli Skogiin --. Oli kulunut vuosi; en ajatellut asiaa varsin -paljon. Mutta hän tuli meille -- hän sanoi katuvansa, hän olisi nyt -ollut valmis ottamaan minut, jos olisin ollut vapaa -- sanoi pitävänsä -minusta. Niin hän sanoi. Jumala tietää, puhuiko hän totta. Hänen -lähdettyään -- en uskaltanut mennä vuonoon, en uskaltanut synnin -tähden, lapsen tähden. Ja sitten minä olin alkanut pitää niin paljon -sinusta!" Hän parkaisi kerran kuin kurjimmassa tuskassa. Mies käänsi -nopeasti päänsä häntä kohden. - -"Kun Bjørgulv syntyi -- tunsin rakastavani häntä enemmän kuin omaa -elämääni. Kun hän kamppaili kuoleman kanssa, ajattelin, että jos hän -sammuu, sammun minäkin. Mutta minä _en_ pyytänyt Jumalaa jättämään -häntä eloon --" - -Lauritsa istui hyvin kauan hiljaa ennenkuin hän kysyi kolkosti ja -raskaasti: - -"Siksikö, etten minä ollut sen isä?" - -"Minä en tiennyt, olitko sinä sen isä", sanoi Ragnfrid jäykistyen. - -Pitkään istuivat he vaiti kumpainenkin. Sitten kysyi Lauritsa äkkiä -kiihkeästi. - -"Jeesuksen nimessä, Ragnfrid -- miksi sanot tämän minulle -- nyt?" - -"Jospa tietäisin." Hän väänteli käsiään niin että nivelet natisivat. -"Että saisit kostaa. Minä lähden talostasi --" - -"Luulisitko siitä olevan apua minulle --?" Toisen ääni vapisi pilkasta. -"Ja sittenhän meillä on tyttäremme", sanoi hän hiljaa, "Kristiina ja -pienokainen." - -Ragnfrid istui vähän aikaa hiljaa. - -"Muistan mitä sanoit Erlend Nikulauksenpojasta", sanoi hän hiljaisesti. -"Mitä mahtanet nyt sanoa minusta." - -Miehessä kävi ankara vilunpuistatus, se pehmitti hiukan kankeutta. - -"Sinä olet nyt -- olemme eläneet yhdessä kaksikymmentä vuotta -- -lähimailleen. Se ei ole samaa kuin jos minä olisin vieras. Ymmärrän, -että sinulla on ollut pahaa pahempi." - -Ragnfrid vaipui itkien kokoon hänen sanojensa johdosta. Hän rohkeni -koskettaa Lauritsan toista kättä. Toinen ei liikahtanut, vaan istui -hiljaa kuin kuollut. Silloin vaimo itki yhä kovemmin ja kovemmin --- hänen miehensä istui yhtä liikkumattomana tuijottaen harmaaseen -kajastukseen oven ympärillä. Viimein hän makasi hiljaa niinkuin kaikki -itku olisi ollut itketty loppuun. Silloin kosketti toinen keveästi -hänen käsivarttaan. Hän alkoi uudelleen itkeä. - -"Muistatko", sanoi vaimo itkun lomasta, "sitä miestä, joka kävi meillä -kerran Skogissa asuessamme? Sitä miestä, joka osasi nuo monet vanhat -laulut? Muistatko laulun kuolleesta miehestä, joka tuli takaisin tuskan -valtakunnasta ja kertoi pojalleen mitä hän oli nähnyt siellä? Hän -oli kuullut kihnutusta alimmasta helvetistä, jossa uskottomat vaimot -jauhoivat miehillensä leipää mullasta. Verisiä olivat olleet kivet, -joita he jauhattivat, verisinä riippuivat heidän sydämensä rinnasta --" - -Lauritsa ei virkkanut mitään. - -"Minä olen ajatellut sen jälkeen aina tuota kertomusta", sanoi -Ragnfrid. "Joka päivä on minusta tuntunut siltä kuin sydämeni olisi -ollut veressä, joka päivä on minusta tuntunut siltä kuin olisin -jauhanut sinulle leipää mullasta --" - -Lauritsa ei itsekään tiennyt, miksi hän nyt vastasi kuten vastasi. -Hänestä tuntui, että hänen rintansa oli ammollaan ja tyhjä kuten -miehen, jonka selkään on viilletty rankaisumerkki. Mutta hän laski -raskaasti ja väsyneesti kätensä vaimonsa pään päälle ja lausui: - -"Multaa kai pitää jauhaakin, ennenkuin leipä itää." - -Kun toinen tahtoi tarttua hänen käteensä suudelIakseen sitä, kiskaisi -hän sen kiivaasti pois. Sitten hän katsoi vaimoonsa, otti tämän toisen -käden, laski sen polvelleen, painoi kylmät ja kangistuneet kasvonsa -sitä vasten. Ja näin he jäivät istumaan liikkumatta tai puhumatta enää. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KRISTIINA LAURITSANTYTÄR I (OF 3): -SEPPELE*** - - -******* This file should be named 61848-8.txt or 61848-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/6/1/8/4/61848 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |