NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 5980 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..dc3d67e
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #61379 (https://www.gutenberg.org/ebooks/61379)
diff --git a/old/61379-8.txt b/old/61379-8.txt
deleted file mode 100644
index ac6ad55..0000000
--- a/old/61379-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,5980 +0,0 @@
-Project Gutenberg's Kirjoja ja kirjailijoita I, by V. A. Koskenniemi
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-
-Title: Kirjoja ja kirjailijoita I
-
-Author: V. A. Koskenniemi
-
-Release Date: February 11, 2020 [EBook #61379]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KIRJOJA JA KIRJAILIJOITA I ***
-
-
-
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-KIRJOJA JA KIRJAILIJOITA I
-
-Kirj.
-
-V. A. Koskenniemi
-
-
-
-
-
-Porvoossa,
-Werner Söderström Osakeyhtiö,
-1916.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-JUHANI AHO
-   Rauhan erakko.
-PAUL BOURGET
-   Le sens de la mort.
-GEORG BRANDES
-   Wolfgang Goethe.
-JOHN GRAND-CARTERET
-   Zola en images.
-KNUT HAMSUN
-   Segelfoss By.
-WERNER von HEIDENSTAM
-   Nya Dikter.
-VICTOR HUGO
-   Parisin Notre-Dame.
-AINO KALLAS
-   Tähdenlento.
-KAUPPIS-HEIKKI
-   Savolainen soittaja.
-ALEKSIS KIVI
-   Kootut Teokset IV.
-MARTIN LAMM
-   Svedenborg.
-JOHANNES LINNANKOSKI
-   Kootut Teokset.
-OTTO LUDWIG
-   Taivaan ja maan välillä.
-GUSTAF MATTSSON
-   Samlade skrifter.
-SOPHUS MICHAELIS
-   Hellener og Barbar.
-A. R. NIEMI
-   Liettualaisten kansanlaulujen alalta.
-ADOLF PAUL
-   Strindberg-minnen och brev.
-MARCEL PRÉVOST
-   L'Adjudant Benoit.
-GEORGES RODENBACH
-   Kuollut Brügge.
-WERNER SÖDERHJELM
-   Oscar Levertin.
-MAHARSHI DEVENDRANATH TAGORE
-   Min levnad.
-HIPPOLYTE TAINE
-   Taiteen filosofia.
-MAILA TALVIO
-   Ruma ankanpoikanen. -- Kultainen lyyra.
-V. TARKIAINEN
-   Aleksis Kivi.
-V. VASENIUS
-   Zacharias Topelius.
-JAKOB WASSERMANN
-   Das Gänsemännchen.
-NYKYHETKEN KERTOMAKIRJALLISUUDESTA.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Seuraavat kirjoitelmat sisältävät valikoiman selontekoja ja arvosteluja
-pääasiassa kuluneen talvikauden aikana ilmestyneistä kotimaisista
-ja meille saapuneista ulkomaisista teoksista. Ne ovat syntyneet
-sanomalehden palstoja ja aikakauskirjan sivuja varten eivätkä
-pyydä esiintyä tutkielmien tai esseiden vaatimuksilla. Kaikessa
-tilapäisyydessään tarjonnevat ne erään näkökulman muutamiin sotavuoden
-1915-1916 kirjallisiin ilmiöihin. -- Kirjoitukset ovat julkaistut,
-aivan pieniä korjauksia ja lisäyksiä lukuunottamatta, siinä muodossa,
-missä ne alkuaan ovat ilmestyneet. Helsingissä, huhtikuussa 1916.
-
-_V. A. K._
-
-
-
-
-JUHANI AHO:
-
-Rauhan erakko.
-
-
-Juhani Aho on uudessa kirjassaan ensi kerran käsitellyt
-yleismaailmallista aihetta. Ei ole sattuma, että se tapahtuu sodan
-vuonna. Kuinka hajoittava sota luonteeltaan lieneekin ollut, mitä
-kuiluja se lieneekin aukaissut kansojen välille, on se tarjonnut
-yhteisen pisteen, missä kaikkien ajatukset ovat tavanneet toisensa:
-sodan verisen aseveljeyden, teossa ja tunteissa. Mikään luonnonilmiö,
-kuinka valtava hyvänsä, olisi tuskin voinut siinä määrin kuin nykyinen
-maailmansota keskittää itseensä ihmisten ajatuksia ja harrastuksia.
-On kuin eri tahoilla maapalloa kaikkien katseet olisivat olleet
-yht'aikaa kiintyneinä samaan tähteen, lakkaamatta, yötä ja päivää,
-viikkoja ja kuukausia: sodan punaiseen tähteen. Onhan kieltämättä ollut
-jotain suurta tässä ihmisajatusten yhdensuuntaisuudessa, jotain, jota
-ihmiskunta ei koskaan ennen ole kokenut. Toinen asia on, riittääkö tämä
-lohdutukseksi siellä, missä sota on iskenyt syvimmät haavansa kansojen
-ruumiiseen.
-
-Sota on Juhani Ahonkin kirjan probleemi. Tai oikeammin mitalin toinen
-puoli: rauha, maailmanrauha. Niinkuin nuori kirjailija Konrad Lehtimäki
-on Aho nähnyt mielikuvituksessaan ensi sijassa sodan hävityksen,
-kulttuurivihollisuuden, kielteisyyden ja tätä kauhun taustaa vastaan on
-hän piirtänyt -- ja lisätkäämme: hyvin vapaalla kädellä -- kuvan rauhan
-valtiattaresta, "rauhan madonnasta" ja häntä palvelevasta ja häneen
-uskovasta "erakosta".
-
-Ahon uudelta kirjalta puuttuu kokonaan ala-otsake ja vaikea olisikin
-keksiä sitä sanaa, joka täsmällisesti ilmaisisi kirjan laadun.
-Sivumääränsä puolesta voisi "Rauhan erakko" olla romaani, eräät kohdat
-oikeuttaisivat sitä ehkä nimittämään novelliksi, kertomukseksi,
-vieläpä matkakuvaukseksi, mutta yksikään näistä nimityksistä ei
-ilmaisisi meille kirjan todellista laatua. "Rauhan erakko" on
-eräänlainen vapaa kuvitelma, kaunokirjallisesti naamioitu yksinpuhelu,
-sisältäen todellisuutta ja haavetta, toisistaan erillään ja toisiinsa
-sekaantuneina. Vapaat mielikuvat ja mietelmät, jotka seuraavat
-kirjassa toisiaan, ovat kaikki imeneet ravintonsa sodanjulistuksista,
-taistelu-uutisista, maailmanpalon kajastuksista sanomalehtien
-palstoilla, ja niissä onkin epäilemättä jotain tuoreen painomusteen
-hetkellisyydestä, tämänpäiväisyydestä. Lukuunottamatta ehkä joitakin
-matkakertomuksia, ei Aho liene ennen kirjoittanut niin tilapäistä
-ja kaunokirjallisessa suhteessa mielivaltaisen oikullista teosta
-kuin "Rauhan erakko". Mutta tekisimme Ahon uudelle kirjalle varmaan
-vääryyttä, jos arvostelisimme sitä yksistään tai edes ensi sijassa
-taiteellisena saavutuksena.
-
-Kirjailijalla, runoilijalla sellaisella kuin Juhani Aho, joka on
-antanut meille ihmiskuvauksen ja varsinkin luonnonkuvauksen alalla
-teoksia, jotka ovat rikastuttaneet meidän mielikuva-elämäämme ja
-tulkinneet meidän tunteitamme -- hänellä on oikeus, jos kenelläkään,
-ottaa puheenvuoro myöskin omasta puolestaan, tilittää itselleen ja
-yleisölle mietelmiään maailman menosta, elämästä ja kuolemasta, sodasta
-ja rauhasta. Jollei hän käsitteellisen ajattelun alalla, filosoofina
-ja maailmanparantajana (käytän tätä sanaa ilman ironiaa) annakaan yhtä
-paljon kuin taiteilijana, niin älkäämme kuvitelko, että meillä olisi
-silti syytä napista: me jäämme hänelle joka tapauksessa ja aina velkaan.
-
-Ahon kirjan erakko on alpeilla, nähtävästi Tyrolissa, yksinäisessä
-vuoristomajassa asustava metsänvartija, joka on, koettuaan aikansa
-maailmaa, pyrkinyt siitä pois. Hän on ollut innokas metsästäjä,
-kunnes hän eräällä jahtiretkellä, haavoittaessaan kuolettavasti
-nuorta kaurista, saa herätyksen ja tulee vakuutetuksi siitä,
-ettei ole oikeutta tappaa. (Hänen kokemuksensa ja kääntymyksensä
-muistuttavat tässä suhteessa Gustave Flaubert'in legendaa Julianus
-Kestitsijästä.) Kun madonna ilmoittaa erakolle, ettei ole lupa
-tappaa eläimiä, päättelee erakko, että jumalanäidin tarkoitus oli
-samalla sanoa, että vielä vähemmän saa tappaa toisia ihmisiä. Ikuisen
-rauhan, maailmanrauhan aate tulee erakolle koko elämän sisällöksi,
-jumalanpalvelukseksi, uskonnoksi. Sille pyhittää hän majansa
-läheisyyteen pystyttämänsä madonnankuvan, ja lukuisilla iskulauseilla
--- sellaisilla kuin: "Kaikki ihmiset tulevat veljiksi kerran" --,
-joita hän naulaa vuoripolkujen varrelle, koettaa hän johdattaa
-alppimatkailijain ajatukset suureen aatteeseensa. Hän saakin joukon
-hetkellisiä opetuslapsia, hän on alppikylän nähtävyyksiä -- "kaksi
-tähteä Baedekerissä!" -, hänen majalleen vaeltaa matkailijoita eri
-suunnilta ja eri maista ja niiden joukossa tulee myöskin Ahon kirjan
-"minä", tekijän _alter ego_, "ikämies, joka jo vuosikausia on käyttänyt
-loma-aikansa hiljaisiin vuorivaelluksiin". Voimme lisätä, että tämä
-"ikämies" tulee maasta, jota Europassa usein kutsutaan "Lapiksi", että
-hän on lyyrillinen kuin nuorukainen, suuri luonnon ihailija ja herkkä
-psykoloogi, jolla on helppo eläytyä toisen ajatus- ja tunnemaailmaan.
-Tämä kaukainen matkailija joutuu "rauhan erakon" asunnolle samaan
-aikaan kuin sanoma maailmansodasta saapuu alpeille. Hän kokee
-erakon kanssa hirvittävän pettymyksen rauhan-unelman rauetessa kuin
-saippuakupla ja sotaisten intohimojen syttyessä ihmisten, näennäisesti
-rauhallisimpienkin, sydämissä. Tämän suuren elämyksen ympärille
-keskittyy -- osaksi erakon, osaksi kirjan "minän" mietelminä --
-teoksen filosofia. Sodan ja rauhan probleemia valaistaan eri puolilta,
-enimmin kuitenkin lyyrillisen mielialan näkökulmassa. Jo ovat erakko
-ja hänen pohjoismainen ystävänsä menettämäisillään kokonaan uskonsa
-"rauhan madonnaan", kun eräät sanomat, jotka kertovat veljellisestä
-joulunvietosta vihollisrintamien kesken, saapuvat. Tämä joulunviesti
-saa taas erakon ja hänen ystävänsä -- hänen lyyrillisen varjonsa --
-uskomaan ihmisten veljeyteen ja maailmanrauhan mahdollisuuteen, kerran,
-tulevaisuudessa, nykyisen maailmansodan uhallakin. Tämän uudelleen
-elpyneen uskonsa merkiksi pystyttävät he "rauhan madonnan" kuvan, joka
-on ollut epäuskon aikana poissa paikoiltaan, taasen alppitien viereen,
-jotta matkailijat voisivat, niinkuin ennenkin, polvistua sen eteen.
-
-Tähän kauniiseen vertauskuvalliseen toimitukseen päättyy kirja.
-
-Samoin kuin "Rauhan erakon" aihe on punottu todellisuudesta ja
-haaveesta, tavoittelee sen muotokin osaksi romanttista legendaa, osaksi
-realistista matkakuvausta. Voi luullakseni olla eri mieliä siitä, onko
-tämä muoto joka suhteessa sulanut eheäksi, yhtenäiseksi tyyliksi, mutta
-kieltämättä on se tarjonnut tekijälle kiitollisen tilaisuuden esittää
-omia mietelmiään ja mielialojaan ajankohdan suuressa kysymyksessä.
-
-Se tapa, millä tekijä todistelee maailmanrauhan mahdollisuuksia,
-puolesta ja vastaan, on etupäässä lyyrillinen. Tuskinpa se käännyttää
-ketään, joka ei ennestään ole uskovainen -- mutta sehän ei lienekään
-kirjan tarkoitus. Teoksen "minä" "aattelehtii", "tahtoo vaikka vaan
-suotta aikojaan uskoa" j.n.e., toisin sanoen, hän ei tunnu tekevän
-mitään ankaria yrityksiä päästäkseen tanakammin probleemeihinsa
-käsiksi. Hänen luonnontunnelmansa ovat viehättäviä, joskus ihastuttavia
-panteistisessä suurpiirteisyydessään, mutta hänen filosofiansa ei ole
-yhtä hedelmällinen kuin hänen kykynsä kokea hetken mielialoja. Tuskinpa
-erehdymme, kun oletamme, että alppimajan erakko ja hänen ystävänsä ovat
-Jasnaja Poljanan profeetan hiljaisia opetuslapsia. Kirjassa ei turhaan
-lausuta ajatusta, että "karun kritiikin ja ivan aika on ohitse" ja että
-alkanut vuosisata on oleva m.m. "Tolstoin aatteiden". Monet käsitteet,
-sellaiset kuin "ihmisten veljeys", "ihmiskunnan onni", "maailmanrauha"
-j.n.e. jäävät epäilemättä kuitenkin lukijalle jonkun verran
-epämääräisiksi ja hämäriksi. Ehk'ei kirjassa oteta myöskään tarpeeksi
-huomioon, kuinka relatiivinen, suhteellinen, itse "maailmanrauhan"
-aatekin on. Ikäänkuin taistelu ja sota ihmisen kesken lakkaisi sillä,
-että he eivät käy terä- ja tuliasein toistensa kimppuun!
-
-Mutta nämä lukijan pienet epäilykset ja kysymykset eivät sittenkään
-satu teoksen ytimeen. Kirjan voima on sen lyyrillisessä mielialassa,
-joka kuin aalto kantaa harjallaan ajatuksen kuplia. Mielellään antautuu
-lukija tämän aallon kuljetettavaksi, mieliala-aallon, joka kirjan
-proosarytmin mukana nousee ja laskee, vuoroin laantuu ja vuoroin
-kiihtyy. Ja tämän tunnelma- ja sana-musiikin soidessa korvissa,
-retkeilee lukija mielellään kirjailijan kanssa vuorimajalle, alppilumen
-keskelle uneksimaan -- vaikkapa epäuskon oas sydämessä -- maailmansodan
-vuonna maailmanrauhasta ja ihmisten veljeydestä.
-
-
-
-
-PAUL BOURGET:
-
-Le sens de la mort.
-
-
-Paul Bourget'n uusi teos, joka muutamia päiviä on ollut saatavana
-meidänkin kirjakaupoissamme, on syntynyt _inter arma_, aseiden
-keskellä, sanan joka merkityksessä. Se on kirjoitettu tämän vuoden
-kesäkuukausien aikana ja sen taustalla aavistamme savuavat kylät ja
-tulen pattereista ja juoksuhaudoista. Se ei ole kuitenkaan sotaromaani
-siinä mielessä, että se kuvaisi itse taisteluja, sotilasten vaivoja ja
-vaaroja, kaikkea sitä, mikä tapahtuu rintamalla, jossa sodan valtimo
-on kiivain. Bourget'n kirjan tapahtumat ovat sijoitetut parisilaiseen
-sairaalaan, ja se kappale ihmiselämää, jota siinä kuvataan, on koetettu
-korottaa yleisinhimilliseen tasoon. "Le sens de la mort" ("Kuoleman
-tarkoitus" lienee vastaavin, vaikka ei aivan tarkka suomennos kirjan
-otsakkeesta) on tavallaan filosoofinen romaani. Hetkellä, jolloin
-kuolema niittää kansan kukoistavinta elinvoimaa, on Ranskan tunnetuin
-romaani-psykoloogi ottanut kuoleman probleemin kirjansa aiheeksi. Joka
-tuntee Bourget'n viimeaikaista tuotantoa, saattoi olla vakuutettu
-siitä, että hän lähestyisi tätäkin aihettaan uskovana katolilaisena.
-Mutta Bourget on myöskin filosoofi eikä hän näytä kadottaneen uskoaan
-kokemuksen ja järjen todistusvoimaan.
-
-Aivan toisin kuin Maeterlinck, joka parisen vuotta sitten niinikään
-kirjoitti teoksen kuolemasta, on Bourget asettanut probleeminsa
-elävien ihmisten keskuuteen. Hän esittää meille pienen, rajoitetun
-tapahtumasarjan, yksityisen tragedian sodan suuressa murhenäytelmässä.
-Ja myöntää täytyy, että hän usein osaa asiansa ytimeen, siihen hermoon,
-joka tällä hetkellä värisee paljaana kaikkialla, missä sota on tehnyt
-kuoleman jokapäiväiseksi, odotetuksi ja peljätyksi vieraaksi.
-
-Probleemin asettelu on seuraava. Kuuluisa, varakas, oppilastensa
-jumaloima kirurgi Ortègue, jonkun verran yli viidenkymmenenvuotias,
-sairastaa parantumatonta tautia, pitkälle kehittynyttä syöpää, josta
-hän kuitenkin vain yksin on tietoinen. Hänen parikymmentä vuotta
-nuorempi vaimonsa, jota hän rakastaa koko sydämestään, on hänen apunaan
-ja työtoverinaan sairaalassa, minne sodan ensi uhreja jo tuodaan.
-(Kertomus alkaa viime vuoden elokuulta.) Ortègue tietää, että hänen
-päivänsä ovat luetut -- hän päättelee, ettei hänellä ole kolmea
-kuukautta elinaikaa --, mutta morfiinin avulla koettaa hän hillitä
-tuskiaan ja täyttää velvollisuutensa kirurgina. Lopulta pettävät
-kuitenkin hänen voimansa ja eräässä vaikeassa selkäydinleikkauksessa
-täytyy hänen jättää operatsioni kesken. Hänen asistenttinsa,
-tohtori Marsal suorittaa leikkauksen loppuun ja onnistuu poistamaan
-selkäydintä painavan kuulan. Kädessään sotilaan ruumiista kaivettu
-luoti lähtee Marsal etsimään opettajaansa Ortègue'ia ja joutuu
-tällöin tahtomattaan hirvittävän vuoropuhelun todistajaksi. Hän
-kuulee, kuinka Ortègue tautikohtauksen järkyttämänä uskoo vaimolleen
-toivottoman tilansa ja kertoo, kuinka hän usein on ollut kiusauksessa
-temmata vaimonsa mukanaan "siihen pimeään, kylmään ja äärettömään",
-johon hän itse tunsi liukuvansa. Kun Ortègue, joka epäilee, ettei
-vaimonsa häntä enää rakasta, pyytää tältä todistuksia rakkaudesta,
-vannottaa kirurgin puoliso Ortègue'ia ottamaan hänet mukaansa
-kuolemassa. Ortègue ja hänen vaimonsa, joka on tiedemiehen tytär,
-ovat monistisen maailmankatsomuksen tunnustajia, he eivät usko sielun
-kuolemattomuuteen, vaan merkitsee kuolema heille kaiken loppua, "pitkää
-unta". Marsal, joka asianomaisten tietämättä näin pääsee perille
-Ortègue-puolisojen välisestä salaisuudesta, päättää tehdä kaikkensa
-heidän päätöksensä toimeenpanon estämiseksi. Mutta kuinka? Tähän
-jännittävään epätietoisuuteen päättyy tragedian ensi näytös.
-
-Sattuu sitten, että Ortègue'in sairaalaan tuodaan rintamalta vaikeasti
-haavoittuneena nuori upseeri Le Gallic, Ortègue'in puolison Catherinen
-orpana ja lapsuuden ystävä. Le Gallic, joka salaa rakastaa Catherinea,
-koettaa taivuttaa tätä kristilliseen uskoonsa. Hän kertoo m.m. miten
-sotilaspappi toisteli juoksuhaudoissa Paavalin sanoja siitä, miten he
-olisivat onnettomimmat kaikista ihmisistä, jollei heillä olisi muuta
-toivoa kuin tämän elämän.
-
--- Ei ole kysymys siitä, olemmeko onnettomia, vaan siitä, tunnemmeko
-totuuden, vastaa hänelle Catherine.
-
--- Totuus ei saata olla aatteissa, joiden turvassa ei voi kärsiä eikä
-kuolla, sanoo puolestaan Le Gallic.
-
-Ja toisessa yhteydessä puhuu Bourget'n katolilainen luutnantti:
-"Ainoastaan ylpeys voi kärsimyksessä saada naamion yhtä tyynen kuin
-ovat uskon kasvot. Mutta se on pelkkä naamari, jonka alla piilee
-epätoivo." Näin saa Marsal itselleen haavoittuneessa luutnantissa
-arvokkaan liittolaisen pyrkimyksessään estää Catherinea seuraamasta
-miestään kuolemaan. He koettavat hänelle lisäksi todistaa, että
-hänen velvollisuutensa on ottaa osaa Ranskan yhteisen kärsimyksen
-kantamiseen ja sen lieventämiseen voimiensa mukaan. Myöskin rakkaus
--- joka molemmin puolin on pidetty täysin salassa -- Le Gallic'in ja
-hänen kauniin orpanansa välillä tekee osansa. Marsal huomaa ilokseen,
-miten Catherine vähitellen, tietämättään voitetaan takaisin elämälle.
-Mutta hän on antanut sanansa miehelleen ja se pidättää häntä vielä
-päätöksessä.
-
-Tällä välin on Ortegue'in tauti kehittynyt kehittymistään, hänen
-sielunvoimansa alkavat sammua ja hänen ulkomuotonsa raunioituu.
-Lähestyvän lopun mukana leimahtaa hänessä raivoisa mustasukkaisuus
-Le Gallic'ia, potilastaan, kohtaan samalla kun hänen vaimonsa
-tuntee hänestä yhä enemmän loittonevansa. Lopulta käy Catherinelle
-auttamattomasti selväksi, ettei hän enää rakasta miestään, kuten
-ennen, ja tämän vakaumuksen mukana nousee hänessä palava elämänhalu ja
-kammo kuolemaa kohtaan. Hän lähettää Marsalin välityksellä miehelleen
-kirjeen, jossa hän tunnustaa luvanneensa liikaa. Hän ei tahdo kuolla.
-Hän tahtoo elää, jäädä elämään. Hän pyytää miestään vapauttamaan
-häntä sanastaan. "Jos sitä vielä vaadit, yhtyvät ruumiimme haudassa,
-mutta sielumme loittonevat toisistaan ennen kuolemaa. Koetus on liian
-hirvittävä. Se murtaa minut. Se taittaa rakkauteni. Salli minun
-elää." Kun Ortègue saa Catherinen kirjeen, on hänkin jo voittanut
-itsensä. Marsal näkee hänen lukevan sen kylmästi ja päättävästi. Ja
-kun Catherine Marsalin seurassa saapuu ensi kerran tämän jälkeen hänen
-huoneeseensa, on hän kuollut. Marsal huomaa lääkärinä, että hän on itse
-jouduttanut kuolemaansa, kuitenkin tavalla, joka on tarkoitettu viemään
-ajatukset itsemurhasta. Hänkin on tehnyt uhrinsa: hän on antanut
-kuolemalleen tarkoituksen, vapauttaessaan sillä vaimonsa elämään.
-Myöskin Le Gallic kuolee. Hän uhraa elämänsä isänmaan puolesta --
-siinä hänen kuolemansa tarkoitus. Ainoastaan _uhri_ -- se on Bourget'n
-romaanin perusajatus -- antaa kuolemalle tarkoitusta, merkitystä,
-suuruutta. Se on se piste, jossa kaikki sodan tuhannet tragediat saavat
-sovituksensa. Tämä oppi kuoleman tarkoituksesta edellyttää uskoa
-ylimaalliseen elämään ja tämä usko, hyvin katolilaisesti väritettynä,
-puhuu Bourget'n romaanin joka sivulta. Bourget'n mukaan läikkyy ajan
-monistinen epäusko vain pinnalla, syvemmällä elää pyrkimys päästä
-elävään suhteeseen yliluonnollisen kanssa. Hän päättääkin romaaninsa
-sanoilla: "Kun tunnemme, että meiltä puuttuu Jumala, tapahtuu se koska
-hän on meitä aivan lähellä."
-
-Bourget'n uusi kirja verraten mielivaltaisine ulkonaisine juonineen
-on punottu ajan polttavimmista, kipeimmistä ajatuksista. Vanheneva
-akateemikko on sodan näennäistä järjettömyyttä ja hävitystä vastaan
-pannut hartaan katolilaisen uskonsa ja suuren, koetellun dialektisen
-kykynsä. "Le sens de la mort" on se voittosaalis, jonka hän on vienyt
-taistelussaan ajan suuren probleemin kanssa.
-
-Ei voi olla tässäkään romaanissa ihailematta Bourget'n kaunopuheisuuden
-sytyttävää paatosta, vaikka hänen psykologisesti mieltäkiinnittävimmät
-teoksensa ovatkin ajassa vuosikymmenien takana. Sellaista hienoa
-ihmiskuvauksen taidetta kuin esim. hänen nuoruudenromaaneissaan
-"Cruelle énigme" ja "Le disciple" ei ole Bourget'lta enää lupaa
-odottaa. Jotain kaavamaista ja kuollutta on hänen uuden kirjansa
-henkilöissä, ennenkaikkia Marsalissa, jonka epäkiitolliseksi tehtäväksi
-romaanissa on jätetty objektiivinen kirjanpito tapahtumain kulusta.
-Myöskin Ortègue on kuvattu liian yksiviivaisesti. Elävin on ehkä
-Catherine, varsinkin siitä lähtien kun hänen kuoleman-päätöksensä
-alkaa horjua. Hänen kirjeensä miehelleen on liikuttava inhimillinen
-todistuskappale. Se osottaa mielestäni ennen kaikkea muuta tässä
-kirjassa, että Bourget vieläkin löytää tien elävään, itseään
-vastaansanovaan, oikulliseen ihmismieleen. Jaappanilaisesti
-yksinkertainen ja vaikuttava on niinikään Le Gallic'in kuvaus
-syksyisenä aamuna pajunettihyökkäyksessä kaatuneesta toveristaan.
-Sellaisilta sivuilta -- ja niitä on tässä kirjassa monta -- henkii
-lukijaa vastaan kaikki se itsensä unohtava, loistava ja häikäisevä,
-jonka ranskalaiset sisällyttävät sanaan "gloire", kunnia.
-
-"Le sens de la mort"-teoksella on luonnollisesti myöskin kasvattava,
-isänmaallinen tarkoituksensa. Niinkuin Bourget'n mielestä se totuus on
-oikea, joka voi auttaa meitä kärsimään ja kuolemaan, niin on myöskin se
-kirja hänen mielestään täyttänyt parhaiten tarkoituksensa, joka pyrkii
-tähän yhteiseen päämäärään. Niinpä onkin romaanintekijä tässä kirjassa
-saanut astua usein taka-alalle, antaakseen tilaa isänmaanystävälle ja
-kirjallis-filosoofiselle patriarkalle.
-
-
-
-
-GEORG BRANDES:
-
-Wolfgang Goethe.
-
-
-Seitsemänkymmenen kolmen vuotiaana -- siinä iässä missä Goethe
-kirjoitti Wilhelm Meisterin Vaellusvuodet ja Faustin toisen osan --
-on pohjoismaiden suurin kirjallisuuskriitikko julkaissut teoksensa
-uuden ajan suurimmasta runoilijasta. Eihän ole ihme, että Georg
-Brandes on kirjoittanut kirjan Goethestä -- pikemminkin on omiaan
-herättämään ihmetystä, ettei tämä kiusaus jo varhemmin ole käynyt
-hänelle ylivoimaiseksi. Hän, jolle ei mikään 19:n vuosisadan henkisessä
-elämässä ole ollut vierasta, hän, joka on maistellut runouden viiniä
-Saksan ja Ranskan romantikkojen ja Englannin vapauslyyrikkojen,
-suurten ja pienten, pöydässä, imenyt kuin mettinen hunajaa vuosisadan
-upeimmista kukista -- hän on vasta elämänsä kahdeksannella
-vuosikymmenellä ehtinyt sinne, missä Goethe seisoo, kahden vuosisadan
-rajalla, kuuluen yhtä paljon 18:een kuin 19:een vuosisataan ja viitaten
-vielä yli nykyhetken kauas tulevaisuuteen.
-
-Olisi luonnollisesti aivan väärin uskoa, ettei Brandesin mielikuvitus
-olisi askarrellut kaiken aikaa myöskin Goethessä. Itse asiassa
-on Goethe jo "Hovedstrømninger"-teoksessa melkein kauttaaltaan,
-mutta varsinkin niissä luvuissa, jotka käsittelevät Saksaa, suuri
-taustahenkilö. Hän on kaikkialla läsnäoleva, vaikkei aina näkyvä. Hän
-on koetuskivi, jonka avulla määritellään toisten arvoa ja kestävyyttä.
-(Jokainen, joka on lukenut Brandesin kirjallisuushistoriallisia
-kuvauksia, muistaa, kuinka merkitsevänä hän pitää kulloinkin
-käsittelemänsä runoilijan suhdetta Goetheen.) Itsessään jotenkin
-huomaamattomat henkilöt, kuten esim. Rahel ja Bettina, ovat saaneet
-Brandesin kuvauksessa loistoa ja merkitystä sen johdosta, että he
-ovat olleet Goethen ensimäisiä ymmärtäjiä, ja toiselta puolen ovat
-monet huomattavat ja Brandesille muutoin varsin läheiset kirjailijat,
-niinkuin esim. Ludwig Börne, kieltäessään Goethen neron, saaneet
-lahjomattomasti tässä suhteessa häpeänsä kirjaanviedyksi. Kun
-Brandes siis nyt vasta on valinnut Goethen kuvauksensa aiheeksi,
-tapahtuu se varmaan siksi, että hän on tahtonut antaa tehtävänsä
-kypsyä ja mitata vasta koko elämänsä kokemuksilla Goethen suuruutta.
-Seitsenkymmenvuotias arvostelee runoutta ja elämää toisella tavalla
-kuin kolmi- ja nelikymmenvuotias. Brandes on itse elänyt kaikki ne
-ikäasteet, joiden ohi Goethen kehitys on kulkenut, ja tullut jo lähelle
-sitä kautta, jolloin Goethe alkoi pitää elämäntyötään päättyneenä.
-Tämähän on epäilemättä ollut Brandesille etu ja on se omiaan lisäämään
-mielenkiintoa hänen kirjaansa.
-
-Useimmissa ei-saksalaisissa maissa lienee Goethe-kirjallisuuden tavaton
-paljous alkanut vaikuttaa vieroittavasti, ja pienellä epäluulolla on
-moni varmaan kysynyt Brandesinkin teoksen ilmestyttyä, mitä uutta on
-enää sanottavaa miehestä, jonka runous ja elämä on jo vuosikymmeniä
-ollut yhtämittaisen mikroskoopillisen tutkimuksen esineenä.
-Ahkerat professorit ja dosentit ovat pitäneet kirjaa yksin Goethen
-pesulaskuista ja hammassärkykohtauksista ja Weimar-matkailijalle ei
-Goethen kodilla enempää kuin hänen Gartenhausillaankaan tunnu enää
-olevan mitään salaisuuksia. Mutta niin paljon kuin yksityistutkimuksia,
-muistelmia ja kaskuja Goethestä onkin julkaistu, ei hänestä ole
-olemassa sellaista yhtenäistä, synteettistä elämäkertaa, joka
-olisi kaikkialla saavuttanut jakamatonta hyväksymistä. Meillä on
-luullakseni yleisimmin tunnettu Bielschowskyn Goethe-teos, mutta mitä
-ansioita sillä lieneekin, käsittelee se aihettaan kuitenkin ehkä
-liian yksipuolisesti saksalaiselta kannalta. Kenties vielä vähemmän
-nautittavia ovat eräiden ranskalaisten Goethe-tulkinnat. Brandes on
-eräässä nuoruudenteoksessaan lausunut, että juutalaisilla, jotka ovat
-europpalaisten rotujen keskinäiseen kilpailuun nähden puolueettomassa
-arkhimeedisessa pisteessä, on suuremmat edellytykset kuin muilla
-ymmärtää ja arvostella europpalaisia hengenilmiöitä. Vaikka Brandes
-myöhemmin on Kootuissa Teoksissa pyyhkinyt pois tämän kohdan, tulee
-ajatelleeksi, että hänen rohkea väitteensä, josta ei luonnollisesti saa
-tehdä mitään uskonkappaletta, ei tunnu epätodenmukaiselta. Ainakin on
-Brandes itse osottanut toiminnallaan kirjallisuuden tulkkina, kuinka
-johtavan aseman juutalainen arvostelija voi saavuttaa. Skandinaviassa
-ei kukaan toinen ole kyennyt kilpailemaan vaikutuksessa hänen kanssaan
-eikä olisi ihme, jos hänen uusi kirjansakin Pohjoismaissa syrjäyttäisi
-varhaisemmat Goethe-elämäkerrat.
-
-Kirjansa ensi sivulla mainitsee Brandes, ettei hän ole kirjoittanut
-tätä teosta Goethen vaan itsensä tähden, "kootakseen vaikutelmansa
-miehestä, joka koko elämänajan on ollut hänen ajatuksissaan". On
-näin ollen luonnollista, että Brandes pyrkii ensi sijassa antamaan
-_oman_ käsityksensä, _oman_ kuvansa Goethestä, että hän vain ohimennen
-viipyy sellaisissa kohdissa, joihin nähden ei mitään erimielisyyttä
-ole olemassa, ja että hän toiselta puolen panee, kokonaisuuden
-kustannuksellakin, suurempaa huomiota sellaisiin seikkoihin, jotka
-sallivat hänen esittää jonkun uuden näkökohdan, jonkun uuden
-mielipiteen. Tämä persoonallinen aines, joka joskus saa melkein
-poleemisen luonteen, tekee, että Brandesin kirja ehkä kaipaa muutamissa
-kohdin täydennyksekseen toisia Goethe-elämäkertoja. Brandesin
-mielenkiinto on esim. siinä määrin kohdistunut Goethen rakkauksiin,
-etenkin myöhempiin, että runoilijan muu yksityinen elämä -- m.m.
-hänen tavallinen päiväjärjestyksenä kodissaan Weimarissa --, josta
-Bielschowsky antaa jotenkin seikkaperäisen kuvan, jää niiden rinnalla
-varjoon. Goethen kaikkein viimeisistä vuosista ja hänen kuolemastaan
-emme myöskään saa tietää juuri mitään. Samalla tapaa mielivaltaisesti
-on Brandesin harrastus jakaantunut niinikään Goethen elämäntyön osalle.
-Kun Goethen väriteoria saa erinomaisen huolellisen ja yksityiskohtaisen
-selvittelyn, sivuutetaan Faustin ensi osa sensijaan jotenkin keveästi.
-Goethen yksinäisen, maailmankirjallisuudessa saavuttamattoman
-nuoruudenlyriikan arvosta ja merkityksestä ei siitäkään ole annettu
-yhtä elävää kuvaa kuin eräistä hänen myöhemmistä runoelmistaan.
-Näin on teos tullut jossain määrin suhdattomaksi samalla kun tämä
-persoonallinen valinta on tavallaan lisännyt teoksen viehätystä --
-sillä milloin Brandes ottaa itselleen pitemmän puheenvuoron, on hänellä
-jotain erikoista sydämellään. Ja tämän erikoisen sanoo hän omalla
-erikoisella tavallaan.
-
-Huvittavia ja opettavia ovat kohta teoksen alussa Brandesin vihjaukset
-siitä, missä järjestyksessä Goetheä olisi luettava, vaikka tässäkin,
-omituista kyllä, nuoruudenlyriikka on jäänyt liian vaatimattomalle
-tilalle. Hauska on myöskin se tapa, millä tekijä kuvailee, pitäen
-"viinilinjaa" jonkinlaisena henkisenä vedenjakajana, Pohjois- ja
-Etelä-Saksan erikoisuutta. Viinirajan eteläpuolella on elämänilo
-synnynnäinen, viinirajan pohjoispuolella on se muualta tuotu. (Tämä
-viiniraja-juttu ei kuitenkaan taida olla Brandesin keksintöä,
-vaan ovat siitä muutkin Goethen syntymäkaupungin, Frankfurtin
-yhteydessä huomauttaneet.) Muutamilla pikaisilla vedoilla kuvataan
-frankfurtilainen koti sekä Goethen isä ja äiti. Jälkimäisen olento
-esiintyy Brandesilla, kuten yleensä Goethen elämän kertojilla,
-erinomaisen miellyttävänä, avoimena ja sydämellisenä. Kun Brandes
-Ranskassa kuulemansa huhun perustalla asettaa eräässä viivanalaisessa
-kysymyksen, olisiko Goethen äidillä ollut suhde talossa majailevaan
-ranskalaiseen kreivi Thoranc'iin, tuntuu myönteinen vastaus hänen
-oman kuvauksensa perustalla sangen vähän todenmukaiselta. Mitään
-todistuskappaleita ei Brandesilla tässä suhteessa olekaan -- ainoastaan
-jotenkin epämääräinen (ja tarkoituksellinen?) ranskalainen "_on dit_".
-
-Kuvaus Goethen yliopistovuosista suoritetaan varsin ripeästi. Kuitenkin
-saamme elävän vaikutelman siitä aivan tavattomasta lumousvoimasta,
-mikä nuorella Goethellä on ollut persoonalliseen ympäristöönsä.
-Kuvaavia ovat tässä suhteessa varsinkin viisaan ja kokeneen Wielandin
-suorasanaiset ja runomuotoiset suitsutukset tälle nuorelle Apollolle.
-Kas tässä muutamia irtireväistyjä säkeitä tilapäisenä suomennoksena
-eräästä Wielandin Goetheä juhlivasta runosta:
-
-    Hän silmänsä jumal-katsehin
-    tais hurmata, surmata -- kumpaakin
-    -- -- -- -- --
-    Kuin hengenkuningas keskellemme
-    hän astui ja kysynehet emme:
-    ken oli hän? Ens hetkestä sen
-    me tunsimme kohta jokainen,
-    sen tunsimme kaikin vaistoinemme,
-    se virtasi kautta suoniemme;
-    niin astunut Luojan maailmaan
-    ei ihmislapsi milloinkaan j.n.e.
-
-Goethe oli tällöin kahdenkymmenenseitsemän, Wieland
-neljänkymmenenkolmen vuotias eikä ollut kulunut pitkää aikaa siitä kuin
-ensinmainittu oli jälkimäisestä tehnyt veristä pilkkaa!
-
-Kuinka suuri Goethen vaikutuskyky miehiin lieneekin ollut, oli hänen
-lumousvoimansa naisiin nähden kuitenkin, kuten tunnettu, vielä
-suurempi. Hänen valloituksensa naisten maailmassa vievät hyvän osan
-hänen kaikkienkin elämäkertojensa sivumäärästä ja aivan erikoisen
-huomattavalla sijalla ovat ne Brandesin teoksessa. Varsinkin viipyy
-Brandes kahdessa naisessa, jotka ovat näytelleet osaa Goethen elämässä:
-Charlotte von Steinissä ja Marianne von Willemerissä. Brandesin
-kuvaus rouva von Steinistä, hänen luonteestaan ja hänen suhteestaan
-runoilijaan kiinnittää huomiota sentähden, että se täydellisesti eroaa
-tavaksitulleesta käsityksestä. Brandesin antama kuva on nim. rouva
-von Steinille mitä epäedullisin. Veisi liian pitkälle mainita niitä
-todistuskappaleita, joiden perustalla Brandes katsoo voivansa näin
-muuttaa yleistä tuomiota. Ehk'ei lukija kuitenkaan saata olla panematta
-merkille, että Brandes osottaa melkein liian näkyvää harrastusta rouva
-von Steiniä vastaan. Hiukan huvittavaa on m.m. huomata, ettei tekijä
-esim. tahdo nähdä, kuinka loukkaava on se kohta Goethen kirjeessä
-rouva von Steinille, missä hän syyttää Charlottea liiallisesta
-kahvinjuonnista, mikä vain muka tekee hänet hermostuneeksi. Ja
-tämä Goethen kirje oli vastaus rouva von Steinin kirjeeseen, missä
-jälkimäinen moittii (syystä) ihailijaansa uskottomuudesta! Mutta jos
-Brandes on silminnähtävän epäkohtelias rouva von Steinille, on hän
-sensijaan erinomaisen ritarillinen esittäessään meille Marianne von
-Willemerin. Kun frankfurtilainen porvarinrouva Marianne tuli Goethen
-elämään, oli edellinen 33:n, jälkimäinen 66:n ikäinen. Tämä suhde on
-ehkä kaikista Goethen rakkauksista ollut enimmän hänen arvoisensa,
-henkinen vuorovaihto on siinä ollut rikkain, jopa niin huomattava,
-että Mariannesta, joka ennen oli kirjoittanut tilapäärunoja pientä
-piiriä varten, kehittyi Goethen auringossa todellinen runoilijatar (--
-suurin mitä Saksa ja Itävalta ovat synnyttäneet, sanoo Brandes). Että
-Mariannen runolahjat todella ovat olleet merkilliset, käy ilmi m.m.
-siitä, että hänen tuotteitaan on voitu pitää Goethen runoina. (Goethe
-on nim. ottanut niitä omiensa joukkoon itämaisiin runoelmiinsa, kuten
-myöhemmin on näytetty toteen.)
-
-Yhtä valaisevia kuin Brandesin reunahuomautukset Goethen elämän
-romaaniin, ovat hänen käsityksensä ja väitteensä Goethen teoksista,
-alkaen Götzistä ja Wertheristä aina Faustin toiseen osaan saakka.
-
-Brandes omistaa suuressa määrässä, mitä hän itse on ihaillut Heinessä,
-"juutalaisen vitsin" lahjan, ja tämä tekee hänen esityksensä aina
-hauskaksi, sukkelaksi. Hän kiinnittää huomiota pikkuseikkoihin --
-yksin kankeihin runojalkoihinkin --, joiden ohi toiset ovat kulkeneet,
-koska hän niissä näkee jotain kuvaavaa (toisinaan myös siksi, että hän
-niiden avulla saa tilaisuuden johonkin sukkelaan sanakäänteeseen).
-Mutta ensi sijassahan lukija kuitenkin etsii teoksesta kokonaiskuvaa
-runoilijasta, määritystä, selitystä sille monimutkaiselle,
-yhdistetylle, näennäisesti itseäänvastaansanovalle ja kuitenkin eheälle
-ja sopusuhtaiselle ilmiölle, joka sisältyy käsitteeseen Goethe.
-Kun lukija koettaa teoksesta etsiä sitä sanaa, joka avaisi hänelle
-Goethen maailman, joka antaisi hänelle jonkun selityskokeen, vaikka
-kuinkakin vaatimattoman, tapaa hän Brandesin kirjassa useimmin sanan
-"luonto". Goethe on Brandesille kaiken luonnollisuuden, itsestään
-kukkivan ja puhkeavan, kaiken vaivattoman ja tasapuolisesti kehittyneen
-sielunelämän perikuva, "hän on pienoiskuva maailmankaikkeuden luovasta,
-järjestävästä, säilyttävästä voimasta. -- -- Hän on luonto luonnossa,
-niinkuin me puhumme valtiosta valtiossa". Brandes käyttää usein
-Goethestä sanaa "vitkastelija" ("Noler") ja tällä tarkoittaa hän, että
-Goethe ei tahtonut koskaan kiiruhtaa luonnon edelle, oman kehityksensä
-edelle. Hänen kypsyytensä tuleentui varmasti ja aste asteelta kuin
-luonnonhedelmän. Kaikki kasvoi hänessä sisältäpäin. Sentähden on
-hänestä tullut yksi niitä ydinsoluja, joiden ympäri vuosikymmenien
-kulttuurikehitys on kasvanut.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Että säästö sellaisen ihmisen ja runoilijan kuin Goethen elämäkerran
-lukemisesta aina jää huomattavaksi, on luonnollista, mutta ehkä
-en aivan erehdy, jos edellytän, että moni lukija olisi Brandesin
-"Goethestä" odottanut ehkä vielä enemmän kuin mitä se todellisuudessa
-antaa. Niin loistavalla taituruudella kuin kaikki onkin merkitty
-paperille, niin älykkäitä ja iskeviä kuin lukemattomat yksityiset
-huomiot ovatkin, on teoksen ytimessä mielestäni kuitenkin jotain onttoa
-ja tyhjää. Tämän huomion tekee luullakseni varsinkin teosta toista
-kertaa lukiessa, kun kaikella sillä pinnallisella, mikä ensi hetkessä
-häikäisee, ei enää ole samaa vaikutusta. Niin taiturimaista kuin
-Brandesin proosa aina onkin, puuttuu siltä ehkä sittenkin syvemmässä
-mielessä luonteita ja elämää luova kuvauskyky. Niin pitkälle kuin
-hienostuneen älyn ja luontaisen arvostelevan maun aseilla voidaan
-päästä, on Brandes voittamaton, mutta missä hänen tulisi antaa
-yhtenäinen, synteettinen kuva henkilöstään, käy hän epävarmaksi.
-Ehkä tuntien itse tämän rajoituksensa, kuormittaa hän esitystään
-vähäpätöisillä, joskin usein hauskoilla kaskuilla. Tämä antaa hänen
-proosalleen joskus selvästi naisellisen luonteen. Hän ei tahdo mitään
-unohtaa, joka hänen mielestään on valaisevaa, eikä hänen mietelmä- ja
-kasku-mosaiikeistaan kuitenkaan synny yhtenäistä, synteettistä kuvaa.
-
-Mutta onhan väärin moittia Brandesia siitä, ettei hänellä ole Goethen
-tai Kellerin tai Balzac'in elämää ja luonteita luovaa kykyä. Hän on
-joka tapauksessa tällä hetkellä pohjoismaiden, ehkä koko Europan
-nerokkain runouden tulkitsija ja hänen kirjansa Goethestä, joskaan
-se ei ole hänen parhaansa, on kaikin puolin hänen asemansa ja suuren
-maineensa arvoinen.
-
-
-
-
-JOHN GRAND-CARTERET:
-
-Zola en images.
-
-
-Sattumalta joutui äskettäin käsiini eräs ranskalainen kuvateos,
-joka, vaikkakin ilmestynyt jo jokunen aika sitten, ei ole menettänyt
-mitään viehätyksestään. Tämä yhtä opettavainen kuin hauska kuvakirja
-on nimeltään "_Zola en images_" (Zola kuvissa). Teos sisältää lähes
-kolmesataa muotokuvaa ja karikatyyria Emile Zolasta, josta on syyllä
-sanottu, että hän hetken ajan oli Europan omanatuntona, toistaaksemme
-hänestä tämän ehkä liiankin tutun mainesanan. Teoksen on julkaissut
-_John Grand-Carteret_, varustaen kuvat lyhyellä selittävällä tekstillä.
-
-Tämä kuvateos sisältää runsaasti mieltäkiinnittäviä "inhimillisiä
-todistuskappaleita", antaen useinkin eloisamman vaikutelman suuren
-kirjailijan persoonasta ja hänen vaiheistaan sekä ennen kaikkea yleisön
-suhtautumisesta häneen kuin seikkaperäisinkin elämäkerrallinen kuvaus.
-Seuratkaamme muutamia niistä piirteistä, jotka tuntuvat astuvan
-etualalle tässä teoksessa. Niissä kuvastuu kappale Ranskan kulttuuri-
-ja kirjallisuushistoriaa 19:n vuosisadan viime vuosikymmeniltä.
-
-Suurimman osan kirjan ainehistosta muodostavat karikatyyrit, pilakuvat.
-Ne osottavat ennen kaikkea, kuinka leppymättömän huomion esineenä Zola
-on elänyt sekä yksityisenä ihmisenä että julkisuuden henkilönä, kuinka
-ihailtuna ja varsinkin kuinka vihattuna, paneteltuna, häväistynä.
-Zola-karikatyyreistä voi sanoa, että ne, joskaan eivät aina säkenöi ja
-loista, ainakin sähisevät. Niiden alkulähteenä on useinkin viha, suuren
-joukon hämärä, vaistomainen raivo rauhanhäiritsijää, persoonallisuutta
-vastaan. Kaikki ne intohimot, joita hän aikoinaan herätti, ensin
-rohkeilla naturalistisilla romaaneillaan, sitten juutalaisen Dreyfusin
-pelottomalla puolustuksella, puhuvat näissä karikatyyreissä kylläkin
-selvää kieltään. Muutamat pilakuvista ovat sattuvan humoristisia
--- toiset ovat piirustuksina erinomaisia --, mutta enemmistö on
-ilkeämielisine salaviittauksineen käsitettävä kostoksi, tosin
-suuresti katsoen vaarattomaksi, mutta joka tapauksessa haavoittamisen
-tarkoituksessa tehdyksi, kostoksi, jossa vihan sokeus on yhtynyt
-luontaiseen kyvyttömyyteen ymmärtää vastustajan tarkoituksia.
-
-Ennen kuin tulemme karikatyyreihin, tarjoaa "Zola en images" meille
-eräitä valoja muotokuvia kirjailijasta hänen eri kausiltaan.
-Useimmille lienevät Zolan leveät, täyteläiset kasvot, jotka ennen
-kaikkea näyttävät ilmaisevan sitkeää voimaa, pääpiirteissään tutut.
-Kuitenkin osottavat kuvat eri ikäkausilta ja melkeinpä samoiltakin
-vuosilta suurta eroavaisuutta. Meillä on ensinnäkin Zolan ystävän
-Manet'n muotokuva kirjailijasta hänen 28:lta ikävuodeltaan, taideteos,
-joka antaa meille eräänlaisen lyyrillisen Zolan, nuorukaisen, jonka
-unelmat ja suunnitelmat eivät vielä ole kypsyneet teoksi. Tässä
-kuvassa, joka vastoin tavallisuutta esittää meille Zolan piirteet
-profiilissa, on jo silmiinpistävänä korkea, kaartuva otsa -- Bourget
-sanoi siitä myöhemmin, että se "muistutti tornia" --, voimakas nenä
-sekä varsinkin tavallista suurempi ja kehittyneempi korva, joka kuin
-kuulotorvi tuntuu keräävän itseensä kaikkia elämän ääniä. Kahdeksan
-vuotta myöhemmin otetusta valokuvasta tapaamme jo toisen tyypin: kaikki
-uneksiva ja etsivä on siinä muuttunut määrätietoiseksi pyrkimykseksi,
-kasvot ja vartalo ovat vankistuneet, silmien ilme on tuima, melkein
-kova ja suun ympärillä on luja, päättäväinen piirre. Zolalla ei vielä
-ole silmälaseja, jotka myöhemmin niin erottamattomasti yhtyvät hänen
-kuvaansa, otsa on, kuten usein valokuvissa, sileä ja vain sen korkeus
-antaa taaskin aavistaa, että sen takana piilee harvinainen ajatusvoima.
-Kokonaisuutena esittää tämä kuva meille, ehkä täydellisemmin kuin
-mikään muu varhaisempi tai myöhempi, miehen, jota luullakseni naiset
-sanoisivat kauniiksi. (Samaa arvosanaa he tuskin antaisivat enää
-Zolasta hänen sivuutettuaan 50:n vuotensa.) Ajan mukana, ehkä osaksi
-tukan harvenemisen takia, tuntuu otsa käyvän yhä vallitsevammaksi,
-häiriten jonkun verran kasvojen suhteita. Se ei ole enää sileä,
-ajatustyö kyntää siihen uurteita pitkin ja poikin, silmien väliin
-syntyy ryppyjä, parta kasvaa suun ympärillä tuuheammaksi, voimatta
-kuitenkaan kokonaan peittää lujaa, päättävää ilmettä kasvojen
-alaosassa. Nenä on leveänlainen, päästä hiukan halki (seikka, joka
-näkyy useissa kuvissa eikä ole omiaan kaunistamaan kasvoja), kaula on
-lyhyt ja jäntevä, korvat suuret, silmien katse enimmäkseen sisäänpäin
-kääntynyt, miettivä. Ehk'eivät Zolan kasvot enää 50:n vaiheilla
-vastanneet naisten kauneudenihannetta -- joka tapauksessa antavat ne
-elävän vaikutelman miehestä, jolla on tehtävää maailmassa ja joka on
-täysin tietoinen tästä tehtävästään, miehestä, jonka kokonaan täyttää
-hänen työnsä. Hänen rinnallaan tuntuvat sellaiset tyypit kuin Daudet
-ja Goncourt'it hennoilta (kenties samalla sielukkaammilta). Lähinnä
-muistuttavat Zolan kasvot levollisessa voimassaan Victor Hugota ja
-Balzac'ia. Myöskin kädet ovat Zolalla olleet sangen puhuvat -- siitä
-on olemassa monien aikalaisten todistuksia. Useat taiteilijatkin
-ovat kuvissaan antaneet niiden tulla näkyviin, mutta he ovat kukin
-käsitelleet niitä eri tavoilla, niin että on vaikea löytää kahta
-kuvaa, jossa ne olisivat nähdyt aivan samanlaisina. "Ajattelijan otsa
-ja työmiehen kädet" -- se on Armand Silvestren lyhyt arvostelma Zolan
-ulkonäöstä.
-
-Siirtyessämme pilakuviin on meidän muistettava, voidaksemme täysin
-ymmärtää niiden merkitystä historiallisina todistuskappaleina, kuinka
-kumouksellista laatua Zolan toiminta oli sekä kirjallisuudessa että
-yhteiskunnassa ja kuinka pieni itse asiassa se ryhmä oli, joka
-seisoi hänen ympärillään. Kun Zola kirjailijana ulkomailla jo oli
-saavuttanut aseman, josta ei kukaan hänen maanmiehistään voinut hänen
-kanssaan kilpailla, kun koko Europpa jo oli vakuutettu hänen ajamansa
-asian oikeudesta Dreyfus-jutussa, piti vielä suuri osa, ehkä suurin
-osa Ranskan kansaa häntä julkeana kirjallisena keinottelijana ja
-juutalaisten ostamana kätyrinä. Millä tavalla häntä arvosteltiin hänen
-eläessään, siitä saamme jonkun käsityksen, kun palautamme mieleemme,
-mitä esim. sellainen mies kuin Léon Daudet, Zolan virkaveli, kirjoitti
-hänestä vielä viisi vuotta hänen kuolemansa jälkeen. Näin kuuluu
-m.m. kaikessa koristelemattomassa kaunopuheisuudessaan Léon Daudet'n
-arvostelu "Ansan" tekijän ja Dreyfusin puolustajan persoonallisuudesta
-ja elämäntyöstä: "Hän on alhainen ja matala kuin paholainen,
-todella ikävystyttävä paholainen, joka ei milloinkaan saa sanotuksi
-sanottavaansa vähemmällä kuin kuudella sadalla kirjansivulla. Hän
-on saastuttanut limallaan kaikkea mitä me kunnioitamme ja pidämme
-arvossa, rakkautta, perhettä, lippua ja ristiä. Hän on myrkyttänyt
-koko aikakautensa." Pahempaahan ei miehestä voi kernaasti sanoa.
-Mutta jos silmäilemme vähän mitalin toiselle puolen, ymmärrämme,
-että tämänluontoinen lausunto, jossa mainesanat eivät olisi häpeäksi
-Antikristukselle, välillisesti osottaa, miten tavattoman syvälliseksi
-myöskin vastustajat arvioivat hänen vaikutuksensa.
-
-Harmittomimmat Zola-karikatyyreistä ovat ne, jotka esittävät hänen
-romaaniensa henkilöitä. Pilapiirtäjä on kuvittamalla yhden tai
-useampia kohtauksia Zolan kirjoista koettanut esittää niiden rumuutta
-ja -- mikä vielä tavallisempaa -- niiden rivoutta. Kun katselee
-näitä helppotajuisia piirustustuotteita, voi ymmärtää, että ne
-suuren yleisön keskuudessa, joka luonnollisesti varsin vähäisessä
-määrässä tunsi kirjailijaa hänen omista teoksistaan, levittivät sitä
-käsitystä, että Zola oli epäsiveellisyyden apostoli, jonka mielikuvitus
-askarteli yksinomaan kaikella, mikä oli rumaa ja alhaista. Useissa
-karikatyyreissä on kirjailija itse asetettu näyttämölle henkilöidensä
-keskuuteen. Kun Zolan runohenkeä on tahdottu esittää mahdollisimman
-yksinkertaisella vertauskuvalla, on kirjailija pantu ratsastamaan
-siivillä varustetun sian, "naturalismin pegasuksen", seljässä. Tämä
-aihe toistuu tavantakaa pilapiirtäjien kuvissa, joten saamme olettaa
-yleisön pitäneen sitä sattuvana. Runsaimman ainehiston ovat Zolan
-romaaneista antaneet sanomalehtien piirtäjille "Ansa" ja "Nana". Ne
-käsitettiin naturalismin sodanjulistuksiksi ja pilapiirtäjät ottivat
-mielihyvällä vastaan tämän taisteluhaasteen.
-
-Kaikki karikatyyrit eivät luonnollisesti ole syntyneet pahasta
-tahdosta. Useat osottavat harrasta yksityiskohtaista syventymistä
-kirjailijan tuotteihin ja ovat kai käsitettävät joskus suorastaan
-suitsutukseksi naturalismin johtajan kunniaksi. Sellaiseksi lienee
-ymmärrettävä esim. sen bordeaux'laisen porsliinitehtailijan toimenpide,
-joka antoi kuvata pöytäkalustoon kokonaisia kohtauksia "Ansasta".
-Hyvin pian siirtyi "Ansa" niinikään enemmän tai vähemmän väärennetyssä
-muodossa teattereihin, varieteihin, sirkuksiin ja kahvilojen
-näyttämöille. Antoipa se aihetta kokonaisten sanomalehtienkin
-syntymiseen: "Kuvitettu Ansa", "Tasavaltalainen Ansa" j.n.e. Yksin
-seuratansseihinkin toi tämä romaani uusia aineksia. Toisin sanoen:
-kaikki mikä yhteiskunnassa kupli ja vaahtosi pinnalla, heijasteli
-vaikutuksia tästä romaanista. Todella itsessään hyvin kaksimielinen
-kunnia.
-
-Niissä karikatyyreissä, jotka kuvaavat kirjailijaa itseään,
-on yksi kiitollisimpia aiheita: Zola etsimässä "inhimillisiä
-todistuskappaleita". On itsestään selvää, että ne paikat, joista
-kirjailijan annetaan hakea aineksia romaaneihinsa, ovat mahdollisimman
-hämäräperäisiä. Viattomimpia on tavallinen rikkaläjä. Muutamissa
-kuvissa esitetään hän likinäköisenä Diogeneksena kulkemassa lyhty
-kädessä pitkin katuviertä.
-
-Usein käytetty aihe on niinikään: Zola kolkuttamassa Akatemian
-portteja. "Nanan" ja "Ansan" päivinä ei Zola luonnollisesti
-suurestikaan uneksinut tuolista "kuolemattomien" pöydässä -- se
-joka koettaa uudistaa kirjallisuutta, ei pyri akatemioihin -- mutta
-myöhemmin lienee hän kaikessa hiljaisuudessa muuttanut kantaansa ja
-kallistanut korvaansa kiusaukselle. Tässähän tarjoutui kieltämättä
-verraton aihe karikatyyrintekijöille: "Nanan" kirjoittaja pyrkimässä
-Akatemiaan. Se romaani, jolla Zolan katsottiin ennen muuta kosineen
-Akatemian suosiota, oli "Le rêve" (Unelma), joka eroaa sovinnaisen,
-hiukan hentomielisen aiheensa ja koko tekotapansa puolesta tekijänsä
-muista kirjoista. Tämä romaani asetetaan lukuisissa karikatyyreissä
-Zolan akateemisen unelman yhteyteen. Milloin kuvataan Zola trubaduurina
-harppu kädessä haaveilemassa Akatemian ikkunan alla, milloin
-esitetään hänet polvistuen Pont des Arts'illa (Akatemian edessä
-olevalla sillalla) palvelemassa sitä jumalaista valoa, joka säteilee
-Akatemian kupukatosta, milloin pannaan taivaan enkeli tuomaan hänelle
-unessa "kuolemattomien" tuolia. Eräässä piirustuksessa saamme nähdä
-naturalismin päämiehen puettuna munkinkaapuun ja matkasauva kädessä
-(viittaus "Lourdes"-romaaniin) ja kuvan alta luemme selittävänä
-tekstinä: "Kun piru tulee vanhaksi, niin hän muuttuu pyhiinvaeltajaksi."
-
-Aivan erikoisen ryhmän pilakuvia muodostavat Dreyfus-juttuun
-liittyvät aiheet. Niissä esitetään Zola yleensä isänmaan vihollisena
-(hänet kuvataan mielellään saksalainen kypärä päässä), armeijan
-ja kirkon häpäisijänä. Vanhoillis-katolilaiset ulkopuolella
-Ranskankin ottavat osaa Zolan maineen mustaamiseen, m.m. Wienissä
-ilmestyvä "Kikeriki"-lehti, joka julkaisee muka luonnoksen
-Zola-patsaaksi, esittäen kivikorokkeelle asetetun sian, jonka eteen
-on kasattu juutalaisten miljoonia. Muiden maanmiestensä uhrien
-joukkoon tuo myöskin Judas Iskariot kolmekymmentä hopeapenninkiä.
-Toisensuuntaisiakin, varsinkin ulkomailla ilmestyneitä karikatyyrejä on
-Grand-Carteret'n kirjassa Zolan suhteesta Dreyfus-juttuun, pilakuvia,
-jotka esittäen Dreyfusin puolustajan esim. Davidina taistelemassa
-Goljathia (armeijaa) vastaan, juhlivat Zolassa totuuden pelotonta
-ritaria.
-
-Yllämainittujen ryhmien lisäksi tapaamme Grand-Carteret'n kirjassa
-joukon kuvia, jotka ovat aivan puolueettomia luonteeltaan. Sellaisena
-lienee pidettävä esim. erästä kuvasarjaa, joka esittää, kuinka
-Zolan päivä jakaantuu eri haastattelijain kesken. Niiden kysymysten
-joukossa, joiden selvittelyyn pyydetään Zolan avustusta, huomaamme m.m.
-kysymyksen Suomen valtiopäivien eripuraisuudesta! (Kuva on v:lta 1893).
-
-Grand-Carteret'n keräämien pilakuvien taiteellinen ja psykolooginen
-arvo on hyvin erilainen. Oikea karikatyyri pyrkii luonnollisesti
-tekemään käsittelynsä esinettä naurettavaksi ja naurulla taas, jos
-saamme uskoa Zolan maanmiestä Bergsonia, on aina rankaiseva tarkoitus.
-Karikatyyri sisältää siis tavallaan aina arvostelman ja meidän on siis
-lupa kysyä, osaako se kritiikissään oikeaan tai ainakin, onko sen
-arvostelun suunta oikea. Mitä Zola-karikatyyreihin tulee, voimme ehkä
-hyväksyä niiden tarkoituksen, kun ne taistelevat hänen naturalisminsa
-teoreettista yksipuolisuutta vastaan ja hänen liikaa kiintymystään
-vastaan epäkauniihin aiheihin, mutta sensijaan tunnemme Zolalle
-tapahtuneen vääryyden, kun häntä on koetettu yleisön silmissä esittää
-rivouden ja epäsiveellisyyden puolustajana. Kun karikatyyrintekijät
-nauravat Zolan rintamakäännökselle Akatemiaan nähden, voimme ilman
-omantunnon vaivoja yhtyä heidän iloonsa, mutta kun he koettavat
-Dreyfus-jutun yhteydessä heittää isänmaanpetturin varjon Zolan
-maineen yli, tunnemme heidän salaviittaustensa huutavan vääryyden ja
-alhaisuuden.
-
-Aika on antanut Zolalle jo täydellisen hyvityksen. Dreyfus tuotiin
-takaisin Pirunsaarelta ja taistelee nyt Ranskan armeijassa, "Ansan"
-tekijän kirjailijamaine on jollei kasvanut niin ainakin vakiintunut ja
-Zolan tomun on Ranskan kansa säilyttänyt Pantheoniinsa, missä myöskin
-Voltaire'in, Calas'in puolustajan tomu säilytetään.
-
-Niin ovat Zolan ivaajat ja häväisijät saaneet tehdä sen katkeran
-kokemuksen, jota Kierkegaard kuvaa sanoilla: _Naar jeg vil spytte,
-spytter jeg mig selv i Ansigtet_ -- kun koetan sylkeä, syljen vain
-itseäni kasvoihin.
-
-
-
-
-KNUT HAMSUN:
-
-Segelfoss By.
-
-
-Knut Hamsunin uuden romaanin kannesta luen, että "Segelfoss By" on
-hänen kuudeskolmatta kirjansa. Tasan yhtä monta vuotta on kulunut
-hänen esikoisteoksensa ilmestymisestä. Siitä lähtien kuin Hamsun keksi
-olevansa kirjailija -- tai oikeammin siitä lähtien kuin yleisö ja
-arvostelu sen keksi -- on hän siis korjannut keskimäärin yhden sadon
-vuotta kohden. Jos joskus on sattunut vuosi väliin, on sato seuraavana
-ollut kaksinkertainen.
-
-Niin on siis itse Hamsunkin, luonnonrunoilija, ulkoilma-ihminen,
-oppositsionimies alistunut siihen yhteiskunnan tapaan, joka saa
-aikaan sellaisia ihmeitä, että runoteokset ilmestyvät säännöllisten
-väliaikojen kuluttua, aivan kuin sanoma- ja aikakauslehdet!
-
-Hamsunin lukijakunta on luonnollisesti tervehtinyt ilolla näitä
-runottaren määräaikaisia vieraissakäyntejä. Nuoriherra X. on jo
-alkusyksystä voinut joltisellakin varmuudella luvata nuorelle
-ystävättärelleen: -- Minulla on sinulle jo tiedossa kirja jouluksi,
-kaunis kirja, paljon rakkautta.
-
-Hamsunhan ei ole enää nuori -- hän on jo ehtinyt puoliväliin kuudetta
-vuosikymmentä -- mutta hänessä on jotain, joka varmaan aina tulee
-runsaimmin löytämään vastakaikua nuorissa. Se joka, niinkuin Hamsun,
-on vaistojen runoilija, ennen kaikkea rakkauden, tulee aina ensi
-sijassa etsimään yleisönsä nuorten keskuudesta. Hamsunin vaistorunous
-on alituisessa kapinassa yhteiskunnan tapoja ja tottumuksia vastaan,
-kuuluen siihen luonnon ikuiseen oppositsioniin kulttuuria vastaan, joka
-ei koskaan laske alas aseitaan. Mutta hänen runoudessaan on jotain
-muutakin, joka antaa sille sen tuoreen, nuorekkaan värin, ja se on sen
-kevyt iva, sen lyyrillinen ironia, joka kuin kultapöly joskus kimaltaa
-sen ihmiskuvauksen yllä.
-
-Kuinka vuolaana tulvehtiikaan Hamsunin luonnon- ja vaistorunous
-sellaisissa romaaneissa kuin "Pan" ja "Victoria"! Ne sisältävät
-samaa välitöntä, tulvilleen patoutunutta rakkauslyriikkaa kuin
-Goethen nuoruudenrunot ja Heinen "Laulujen kirja". Näitä varhaisemman
-kehityskautensa teoksia saaneekin Hamsun kiittää useimmista
-oppilaistaan (joita ei meilläkään ole puuttunut). Mutta toiselta
-puolen, kuinka leikkivän kevyt, ehkä samalla hiukan hauras, onkaan se
-ironia, jolla Hamsun kuvaa esim. "Ny Jord"-romaanissaan vuosisadanlopun
-nuorten kirjailijain ja taiteilijain päiväperhos-elämää Kristianian
-kaduilla ja kahviloissa! Harvalla on ollut niinkuin hänellä kykyä
-tavata lyyrillinen tunnelma lennosta ja vangita se paperille muutamalla
-sanalla. Mutta niin onkin hänen elämänfilosofiansa omiaan antamaan
-kaikelle, millä on hetken tunnelma-arvoa, täyden oikeutensa: me
-olemme kuin leikkikaluja kohtalon (sokeiden tunteiden ja vaistojen)
-käsissä ja meidän asiaksemme jää vain puristaa hetkestä kaikki mitä
-se voi antaa. Hamsunin henkilöt, tai ainakin ne niistä, joihin hän on
-tuhlannut enimmän runoudestaan, ovatkin usein kuin unissa-kävijöitä,
-elämän käytännöstä vieraantuneita, tahdottomia tunnelma-ihmisiä, heidän
-elämänsä muodostuu sarjaksi vaikutelmia, kirjavaksi filmiksi, joka
-liukuu heidän ohitseen, mutta jossa heillä itsellään ei ole mitään osaa.
-
-Jos nuoret, meillä viime aikoina ruotsalaisella taholla usein mainitut
-"dagdrivare"-kirjailijat kerran valitsevat itselleen suojeluspyhän,
-niin on hänen nimensä varmaan oleva Pyhä Knut. Mutta on vaarallista
-tuomita opetuslasten mukaan mestaria. Epäilemättä on Hamsun
-alkuperäinen runoilija, voittamaton omassa laadussaan. Suuremmassa
-määrässä kuin kukaan nykyisistä pohjoismaisista runoilijoista on
-hän perinyt "suuren Panin" intohimoisen huilun, täynnä voimakasta
-luonnontunnetta, metsien kammoa ja tyydyttämätöntä kaipuuta ja ikävää.
-On kuvaavaa, että Hamsun juuri Venäjällä, dionyysisen vaistorunouden
-maassa, Dostojevskin ja Tolstoin kotimaassa on tavannut ehkä hartaimman
-ja laajimman lukijakuntansa. Venäjällä ilmestyvät Hamsunin teokset
-suurina koottuina painoksina ja yksin hänen verraten toisarvoiset
-näytelmänsäkin ovat siellä saaneet osakseen innostuneen tulkinnan.
-
-Sen joka ei tunne Hamsunin kaikkia viimeaikaisia teoksia on
-mahdotonta päättää, mikä asema "Segelfoss By"-romaanilla on hänen
-tuotannossaan kokonaisuutena. Kuitenkin jättää tämä laaja kaksiosainen
-romaani sen vaikutelman nuoruuden teoksiin verrattuna, ettei hänen
-mielikuvituksensa voima ole heikontunut, joskin ehkä suuntautunut
-osittain toisille aloille.
-
-Segelfoss By on pieni pohjoisnorjalainen ihmisyhteiskunta, lähinnä kai
-verrattava siihen mitä me sanoisimme kauppalaksi. Se on samoinkuin
-Gottfried Kellerin Seldwyla mielikuvituksen kaupunki, joka asukkaineen
-päivineen edustaa pienoiskuvaa koko maasta ja kansasta. Hamsun
-liikuttelee uudessa romaanissaan varsin monipäistä ihmiskuvausta.
-Kun on lukenut hänen kirjansa, kannesta kanteen, tuntuu kuin olisi
-tehnyt tuttavuutta erikseen jokaisen yksilön kanssa tässä pienessä
-yhteiskunnassa, alkaen hotellipalvelijasta asianajajaan, pappiin ja
-mahtavaan tehtailijaan saakka.
-
-Romaanin alkupuolella, ennenkuin eri henkilöiden piirteet ovat
-erottautuneet toisistaan, vaikuttaa tämä ihmispaljous raskaalta. Mutta
-vähitellen, sivu sivulta, perehtyy lukija tähän ihmisvilinään, tutustuu
-paikalliseen ympäristöön ja löytää yhä enemmän mielenkiintoa niissä
-tyypeissä, joita hän romaanissa tapaa. Vaikka paikallisväri on joskus
-hyvinkin norjalainen, on henkilökuvaus kuitenkin siksi psykoloogista,
-että sen pätevyys ulottuu kauas yli Norjan rajojen. Suomalainen
-pikkukaupunki elää monessa suhteessa yhtäläistä elämää kuin Segelfoss.
-
-Hamsunin pienen yhteiskunnan henkisenä ja ennen kaikkea taloudellisena
-keskipisteenä on tehtailija Holmengraa, vanha herra, jolla on
-takanaan vaiherikas nuoruus vieraissa maissa. Hän on ollut naimisissa
-meksikolaisen naisen kanssa ja tästä avioliitosta on hänellä tytär
-Mariane, jolla on intiaani verta suonissaan. Jos isä on paikkakunnan
-"kuningas", kuten häntä hänen suuren vaikutusvaltansa vuoksi
-kutsutaan, niin on tytär se keskus, jota miesten tunteet, lähempää
-ja kauempaa, kiertävät. Hän on oikea hamsunilainen nainen, yksi
-niitä pieniä sfinksejä, joiden arvoitus niin vastustamattomalla
-tavalla kiihoittaa miesten tunteita ja ajatuksia. Hän on oikullinen,
-hetkellinen, epäloogillinen (oikeammin irratsionaalinen), niitä naisia,
-joissa totuus ja valhe, luonnollisuus ja teeskentely, sekaantuvat
-erottamattomasti toisiinsa. Yksi niitä, jotka tavoittelevat Marianen
-kättä, on paikkakunnalla ajoittain asuva säveltäjä Willatz Holmsen
--- yksi romaanin päähenkilöitä --, ylimysmielinen, epäkäytännöllinen
-taiteilijaluonne. Hänen läheisimpänä kilpailijanaan esiintyy
-hänen ystävänsä Anton Goldevin, häikäilemätön, ranskalaiseen
-tapaan suorapuheinen mies, jonka käytännöllinen kylmäverisyys ja
-selkeäjärkisyys ei ole vaikuttamatta Marianeen. Näiden miesten välillä
-puhkeava mustasukkaisuus saa, kuten niin usein Hamsunilla, kiivaita,
-raivokkaita muotoja. Niiden joukossa, joiden tunteet kauempaa,
-kunnioittavan välimatkan päästä kiertävät Marianea, on "Theodor
-paa Bua", nuori kauppamies, oikea Mercuriuksen palvelija, joka
-käytännöllisyydessään, pienessä oveluudessaan ja huonosti salatussa
-kunnianhimossaan samalla edustaa nousukasta, häntä, jolle tulevaisuus
-kuuluu.
-
-Kuinka paljon Hamsun lieneekin tuhlannut näihin henkilöihin
-mielenkiintoaan ja harrastustaan, on kuitenkin tässä romaanissa hänen
-runoutensa polttopisteessä telegraafivirkamies Baardsen. Tämä mies,
-jolla on paljon ja helposti huomattavia "vikoja" -- hän on innokas
-Bacchuksen palvelija, hän verottaa omiin tarkoituksiinsa hänelle
-uskottuja varoja -- on kaikesta huolimatta ikäänkuin hienompaa
-ainesta kuin muut romaanin henkilöt. Hän on Hamsunin hiljaisia
-filosoofeja, elämäntaiteilijoita, jotka kaikessa ulkonaisessa
-vaatimattomuudessaankin ovat suolana ympäristössään. Kuinka
-mestarillisesti kuvaakaan Hamsun tämän filosofoivan vanhanpojan
-rakastumista vierailevan teatteriseurueen kaunottareen! Se hieno
-ironia, joka väikkyy Baardsenin ja näyttelijättären kohtauksen yllä, on
-luonut kirjan kaikkein parhaimpia sivuja. Aivan erinomaisella tavalla
-saa Hamsun näkyviin pikkuvirkailijansa filosoofisen piittaamattomuuden
-tästä maailmasta, kun hän antaa Baardsenin kerätä kirkkomaan haudoilta
-ne kauniit ruusut, jotka hän eron hetkenä ojentaa näyttelijättärelleen.
-
-Mutta "Segelfoss By" ei ole ainoastaan psykolooginen vaan myöskin
-yhteiskunnallinen romaani. Se koskettaa paikoin varsin läheltä
-sellaisia kysymyksiä kuin työnantajan ja työntekijän. Hamsun ei
-kuitenkaan tarkastele niitä niin paljon sosialipolitikon kuin
-ihmistuntijan silmällä. Se kuva, minkä hän antaa uudenaikaisesta
-työmiehestä, "toverista", joka ei vastaantullessa tervehdi isäntäänsä,
-joka etsii kaikkia mahdollisia tilaisuuksia laiskotteluun, ja joka
-sanomalehtensä kautta tuntee edustavansa "yleistä mielipidettä", ei
-suinkaan ole lohdullinen. Myöskin kansannaisten siveellisestä tilasta
-antaa Hamsunin romaani jotenkin huonon todistuksen. Yleensä näyttää
-"Segelfoss By" tarjoavan tukea sille käsitykselle, että se aines, joka
-saa vallan periä, ei suinkaan Hamsunin mielestä ole kypsä tehtäväänsä
-yhteiskunnan johtavana kansanluokkana. Päinvastoin tuntuvat Hamsunin
-harrastukset ja myötätunto olevan monessakin suhteessa sen aineellisen
-ja siveellisen kulttuurin puolella, jota tämä sosialismin elähyttämä
-aines työntää tieltään.
-
-On mahdotonta lyhyen selonteon puitteissa antaa käsitystä siitä
-ihmiskuvauksen runsaudesta, jota tässä romaanissa liikutellaan. Yksi
-parhaiten kuvattuja tyyppejä on, edellisten lisäksi, kovapintainen
-"Per paa Bua", vanha halvauksen saanut kauppamies, joka on tuomittu
-liikkumattomana makaamaan vuoteessaan, mutta yrittäen sieltäkin vielä
-sauvallaan hallitsemaan liikettään, joka on luisunut pojan käsiin. Kun
-pappi tulee valmistamaan Periä kuolemaan, alkaa tämä synnintunnustuksen
-sijasta luetella ansioitaan tässä maailmassa. Etenkin huomauttaa hän
-papille siitä, ettei hän ollut koskaan kironnut _joutsenia_, vaikka
-nämä "olivat niin vietävästi kirkuneet ja häirinneet häntä"!
-
-Tällaisissa pikku piirteissä tunnemme koko Hamsunin. Kuoleva kauppamies
-laskee hyväkseen sen, ettei hän ollut kironnut joutsenia! Se olisikin
-varmaan Hamsunista ollut kuolemansynti: kirota luontoa, Pania ja hänen
-lintujaan.
-
-Siinä niukassa romaanisadossa, joka vuoden vaihteessa tuli meille
-ulkomailta, kuuluu Hamsunin "Segelfoss By" kaikkein ensimäisiin.
-
-
-
-
-WERNER von HEIDENSTAM:
-
-Nya Dikter.
-
-
-Eihän ole tavatonta, vaikka kylläkin harvinaista, että lyyrillinen
-produktiivisuus säilyy lähelle kuudetta vuosikymmentä ja pitemmällekin:
-Goethe, Hugo ja Carducci muun muassa ovat, kuten tunnettu, luoneet
-laulurunoutta patriarkaaliseen ikään saakka. Kuitenkin lienee
-sanottava, että heidän, samoinkuin useiden muidenkin vanhenevien
-lyyrikkojen tuotannossa mietiskelevä ja kaunopuheinen aines kukoistaa
-välittömän tunteen kustannuksella. Heidenstamin uusi runokokoelma
-"Nya Dikter", joka ilmestyy tekijänsä 56:na elämänvuonna, on eräissä
-lyyrillisissä kappaleissa saavuttanut sisäisyyden ja hartauden --
-sen minkä saksalaiset vaikeasti käännettävällä sanalla nimittävät
-_Innerlichkeit_ --, joka voittaa hänen entiset ennätyksensä tässä
-suhteessa ja todistaa osaltaan, ettei lyyrillisen välittömyyden
-tarvitse olla sidottu nuoruusvuosiin.
-
-Heidenstamin lyriikka muodostaa epäilemättä, yhdessä Alienus-sikermän
-kanssa, sen osan hänen tuotantoaan, johon hänen maineensa ensi sijassa
-perustuu. Jotkut hänen proosateoksistaan, ennen kaikkea "Karolinit",
-ovat saavuttaneet suuremman kansansuosion, mutta esikoiskokoelma
-"Vallfart och vandringsår" sekä varsinkin "Dikter" ovat hankkineet
-hänelle hänen arvoasemansa Ruotsin parnassolla. Heidenstam toi
-esikoisteoksessaan Ruotsin runouteen -- keskelle Strindbergin ja
-realismin vuosikymmentä -- vanhat tarumaat, Levantin, Kreikan, Niilin
-suistamon, Kuolleen Meren rannat, toi Mogulin kuningassormuksen,
-Isiksen papittaret, indialaiset jumaluudet, Attikan lempivät ja
-filosofoivat sikopaimenet, toi kokonaisen oudon maailman, jonka hän
-unessa ja todellisuudessa oli tavannut nuoruutensa vaellusvuosina
-ja joka oli lainannut hänen aatteilleen taiteellisia symbooleja.
-Nuori ruotsalainen aatelismies ja oppositsionimies oli pukenut
-taas ylleen romantiikan runoilijaviitan sellaisena kuin sen oli
-nähty liehuvan Byronin hartioilla enemmän kuin yhtä miespolvea
-aikaisemmin, ja moni oli varmaan lukevinaan näistä kauneuden näyillä
-täytetyistä nuoruudenrunoista saman ajatuksen, jonka Stagnelius
-aikoinaan lausui runokokoelmansa, yhteydessä: Länge nog har poesien
-till ovärdiga föremål nedsänkt sin himmelska låga j.n.e. -- kyllin
-kauan on runous arvottomiin aiheihin alentanut taivaisen tulensa.
-Runollisen luomisvoimansa huipulle kohosi Heidenstam toisessa
-kokoelmassaan "Dikter", jossa sellaiset runot kuin kipeän irooninen
-"Barndomsvännerna", helleeniläisyyttä säteilevä "Den nioåriga freden",
-torsoksi jäänyt, vaikka suuresti hahmoteltu "Malatestas morgonsång"
-ynnä jotkut muut, kuuluvat omassa puolittain kaunopuheisessa,
-puolittain mietiskelevässä ja kuitenkin samalla lyyrillisessä lajissaan
-ruotsalaisen laulurunouden parhaimpiin. Se mikä antaa useille
-Heidenstamin runoille niiden suuren arvon, on niissä esiinpuhkeava
-elämäntunteen täyteläisyys, niiden yksilöllisesti elävöitetty
-aatteellisuus sekä niiden usein suurpiirteinen orkestraalinen rakenne.
-Hänen runollisessa filosofiassaan tapaamme stoalaista ylpeyttä ja
-epikurolaista elämäniloa ja ennen kaikkea germaanis-ruotsalaista
-miehuuden-ihannetta, jota viimemainittua vastaan voisi kenties
-huomauttaa, että se hänen runoudessaan joskus tuntuu liian
-ohjelmalliselta.
-
-Heidenstamin "Nya Dikter" ei juuri ala erikoisen lupaavasti. Runoilija
-on liittänyt kokoelmansa alkuun pienen isänmaallisen sikermän,
-"Ett folk", joka lentolehtisenä on jo ennen julkaistu ja jota sen
-käytännöllisten tarkoitusperien puolesta voisi ehkä verrata Erkon
-"Suomalaiseen huoneentauluun". Heidenstamin merkitsevä, iskevä sanonta
-tulee kyllä siinäkin oikeuksiinsa, mutta ei sovi ihmetellä, jollei
-lukija runoilijan kotimaan ulkopuolella tapaa itsessään kovinkaan
-kiitollista kaikupohjaa hänen paatokselleen tässä sikermässä.
-Suomalainen vetoaa puolustuksekseen, kuten entinen mies, joka ei
-voinut innostua saarnasta vieraassa kirkossa, siihen, ettei hän "kuulu
-tähän seurakuntaan". Kun Heidenstam esim. alottaa erään runonsa
-sanoilla "Sverige, Sverige, Sverige, fosterland" voi muukalaisesta
-tuntua, että "Sverige" korotettuna toiseen potenssiin vaikuttaa vielä
-ylevältä, mutta että kolmas potenssi jo sisältää sen pienen, mutta
-vaarallisen vivahduksen, joka vie subliimin sivu. Kun runoilija puhkeaa
-hurraahuutoihin ruotsalaisten valtiopäivä-"ukkojen" kunniaksi, tuntee
-vieras niinikään sangen minimaalista tarvetta yhtyä innostukseen, mutta
-sensijaan aivan selvää pettymystä, koska todella oli odottanut hiukan
-toisenlaista sielunravintoa.
-
-Mutta tämä suurruotsalainen sikermä muodostaa vain alkusoiton. Kun
-olemme kääntäneet parikymmentä sivua, tapaamme sentraalisempaa
-lyriikkaa. Voimmepa kohta tehdä sen huomion, että Heidenstamin sanonta
-on tullut entistä välittömämmäksi, tapaillen kreikkalaisen epigrammin
-kaltaista lyyrillistä suppeutta. Tässä, muodollisessa, suhteessa
-tuovat useat Heidenstamin uusista runoista mieleen "Ensamhetens
-tankar"-sikermän esikoiskokoelmasta. Mutta ne seitsemänkolmatta
-vuotta, jotka ovat näiden kokoelmien välillä, eivät ole kulkeneet
-jälkeä jättämättä. Mielialan eroavaisuudesta näissä kokoelmissa saamme
-aavistuksen, jos ajattelemme matkamiestä hänen retkensä alkutaipalella
-ja hänen lähetessään päämääräänsä. Heidenstamin uudessa kokoelmassa
-ovat varjot pitenneet, kuin iltaa kohti, ja kuoleman ja katoavaisuuden
-ajatus on tullut likemmäksi. Se on levittänyt hiljaisuutta ja
-surumieltä runoilijan säkeihin, mutta myöskin tyyntä valoa. On
-jotain tyypillisen germaanista, vakavan mietiskelevää, miehekkäästi
-lempeää Heidenstamin uusien runojen rembrandtilaisessa valohämyssä.
-On kuin runoilijan väriasteikko olisi pienentynyt, mutta sensijaan
-valojen ja varjojen leikki käynyt herkemmäksi. Joskus vaikuttavat
-runot yksinkertaisine viivasointuineen radeerauksilta, tuoden mieleen
-Rembrandtin laatuaan ainoat saavutukset tämän vaikean ja mahdollisimman
-vähän aineellisen taiteen alalla.
-
-Heidenstamin runous ei koskaan ole ollut aivan helppotajuista ja ehkä
-tuntuu monesta hänen uusi kokoelmansakin paikoin vaikeaselkoiselta.
-Eihän ole kysymys tässä, enemmän kuin lyriikassa yleensäkään,
-"sanojen merkityksen" ymmärtämisestä, vaan koko sen herkistyneen
-tunnelaadun vastaanottamisesta, joka on antanut runoelmille niiden
-vireen ja elämän. Kenties vaikeuttaa lukijan suhtautumista kokoelman
-sentraali-lyyrillisiin kappaleihin jotenkin jyrkkä ylimeno niiden ja
-isänmaallisohjelmallisen "Ett folk"-sikermän välillä. Mutta sille,
-joka voi eläytyä Heidenstamin uuteen mielikuva-maailmaan, hänen
-yksinpuheluihinsa kuoleman kasvojen edessä, hänen samalla kertaa
-ylpeään ja nöyrään tilintekoonsa itsensä ja maailman kanssa, koko hänen
-kehittyneeseen inhimillisyyteensä, aukenee hänen uusissa runoissaan
-suuri sisäinen rikkaus. Voisi kysyä, onko "Saaronin liljojen"
-jälkeen ilmestynyt ruotsinkielellä toista runoteosta, jonka sivuilta
-heiastuisi sellainen kosmillisen runouden hohde kuin Heidenstamin "Nya
-Dikter"-kokoelman.
-
-Kappaleessa "Alkanut vaellus" sanoo runoilija, että hän tahtoo
-irroittaa kenkänsä ja heittää syrjään sauvansa "ja kulkea hiljaa,
-antamatta pölyn tahrata sitä maailmaa, missä kaikki on puhdasta
-ja valkeaa kuin lumi". Tästä pyhiinvaeltajan tunnelmasta --
-pyhiinvaeltajan, joka tuntee lähenevänsä matkansa määrää --
-ovat kokoelman kauneimmat runot vuotaneet. Niinkuin "Malatestan
-aamulaulussa" kuvittelee hän runossa "Tuhannen vuoden jälkeen"
-huimaavan kaukaista aikaa tulevaisuudessa, aikaa, jolloin häntä ei enää
-ole ja jolloin hänen maailmankaikkeuteen palanneessa sielussaan "minän"
-tietoisuus on hämärtynyt kaukaiseksi, epämääräiseksi muistoksi:
-
-    En dallring i en fjärran rymd, ett minne
-    av gården, som sken fram bland höga träd.
-    Vad hette jag? Vem var jag? Varför grät jag?
-    Förgätit har jag allt, och som en stormsång
-    allt brusar bort bland världarna, som rulla.
-
-Tässä ihmeellisessä runossa, jonka voisi ajatella syntyneen
-vuosituhansia sitten jonkun brahmalaisen panteistin aivoissa -- jollei
-ehkä "kartano, joka loisti esiin korkeiden puiden lomasta", toisi
-mieleen ruotsalaista aatelislinnaa -- on kaikki sanottu mahdollisimman
-säästeliäästi, aivan kuin ilman ulkonaisia keinoja, "ilman sanoja",
-kuten Verlaine kuvitteli eräistä lauluistaan, ja kuitenkin -- tai
-oikeammin juuri sentähden -- nostaa tämä pieni runo meidät sellaisten
-huimaavien näköalojen eteen, jollaisista olemme ehkä tottuneet
-pääsemään osallisiksi vain suurten filosoofien ja "mystikkojen"
-seurassa. Joskus tuovat Heidenstamin panteistiset mielialat todella
-huulille sen intialaisen runoilijanimen, jonka sattuma, varmaan
-monien joukosta, tällä hetkellä on kantanut meidänkin maanosaamme:
-Tagoren. Silloin ajattelee sellaisia runoja kuin "I lönnens skymning",
-"Vårens tid", "Ensam på sjön", "Sommarljuset". Myöskin se runoilija,
-joka Ruotsin kirjallisuudessa on omistanut ennen muita itämaisen
-filosofian ja mytologian inspiroiman mielikuvituksen, Stagnelius,
-kuuluu Heidenstamin heimolaisiin hänen nykyisellä asteellaan. Seuraava
-kuulas, laulava runo on rytminsä ja mielikuva-maailmansa puolesta niin
-eksyttävän stagneliuslainen, että se varmaan tuntijallekin voisi käydä
-jostakin Stagneliuksen myöhään löydetystä, jälkeenjääneestä runoelmasta:
-
-    _Paradisets timma_.
-
-    När människorna sova
-    i sommarnattens sken
-    och tusen röster lova
-    sin fröjd från gren till gren,
-    då purpras lingonriset
-    av stilla skyars gull;
-    då hägrar paradiset
-    än över jordens mull.
-
-    Du äng, låt kalkar glimma
-    kring älvans lätta häl!
-    Du paradisets timma
-    din dagg gjut i vår själ!
-    Än jublar fågelsången
-    kring gryningsljusa sund
-    så klar som första gången
-    i tidens första stund.
-
-Jos tässä laulussa on jotain, jota ei tapaa "Saaronin liljojen"
-runoilijalla, on se sellainen realistinen sana kuin "lingonriset".
-Tuskin muuta.
-
-Kaikki byronismi ja heineläisyys, joiden vaikutusta tuntuu Heidenstamin
-edellisissä kokoelmissa, on näistä runoista kaukana. Niissä vallitsee
-melkein dantelainen vakavuus. Ainoastaan _asia_ saa loistaa, ei koskaan
-älyllinen aforismi tai pelkkä runomuoto. Niin m.m. loppusoinnuttomassa
-kuvitelmassa "Oidipus kuolemanportilla", missä runoilija Theban
-onnettoman kuninkaan hahmoon pukeutuneena antaa meidän aavistaa
-nykyistä elämänfilosofiaansa:
-
-    Vad ont är och vad gott är ingen gåta,
-    ty också brottets son i straffets kedja
-    i hjärtat skilnad vet på guld och slagg.
-    Nej, gåtan lyder: när din väg står byggd,
-    vad lockar dig att hellre söka branten?
-    Jag föll. I grubbel blev jag dömd att vandra.
-    Här vid den port, som bjuder frid,
-    se mina sönderstungna, blinda ögon,
-    hur gåtor brista liksom tunna skal,
-    och ur det inre dunklet, som förskräckte,
-    det strömmar upp gudomligt ljus.
-    Kom, du som frågar, jag har svar!
-    Kom, du bedrövade ty jag har tröst!
-    Vart strå, jag rör med handen blir mig kärt,
-    vart ting, som nyss låg stumt, får ord och talar,
-    var mänsklig röst ett djup, som förr var dolt.
-
-(Mikä on pahaa ja mikä hyvää, ei ole arvoitus, sillä myöskin rikoksen
-lapsi tietää rangaistuksen kahleita kantaessaan eron kullan ja
-kuonan välillä. Ei, arvoitus on: kun tie on valmiina edessäsi, mikä
-houkuttelee sinut mieluummin etsimään jyrkännettä? Minä lankesin.
-Tuomiokseni tuli vaeltaa synkissä mietteissä. Tämän portin luona, joka
-tarjoaa levon, näkevät puhkaistut sokeat silmäni, kuinka arvoitukset
-särkyvät kuin ohuet kuoret, ja sisäisestä hämärästä, joka ennen
-pelotti, virtaa nyt jumalaista valoa. Tule sinä joka kysyt, minä osaan
-vastata! Tule sinä, joka kannat murhetta, minulla on sinulle lohdutus.
-Jokainen oljenkorsi, jota kosketan kädelläni, käy minulle rakkaaksi,
-jokainen esine, joka äsken vielä lepäsi edessäni mykkänä, löytää sanat
-ja puhuu, jokainen ihmisääni saa syvyyden, joka ennen oli minulta
-salassa.)
-
-Heidenstamin Oidipus on saanut sen sydämen näön ("hjärtats syn"),
-josta runoilija puhuu eräässä aikaisemmista tuotteistaan, ja vasta
-tämä myötätunto ja rakkaus tekee hänet kypsäksi "hallitsemaan ja
-tuomitsemaan". Kuinka germaaninen onkaan Heidenstamin positiivinen
-suhde kaikkeen olevaiseen! Sen valossa luki Goethe luonnon ja
-ihmissydämen kirjaa ja saman hohteen tunnemme esim. Gottfried Kellerin
-aurinkoisessa kertomataiteessa. Strindbergin nyrkki-filosofia on
-Heidenstamin täydellinen vastakohta ja tuntuu melkein siltä kuin joskus
-voisi havaita Heidenstamin vastustajan ja kilpaveljen välillisen
-vaikutuksen siinä tavassa, millä Heidenstam eräissä runoissa ("Den
-druckna titanen", "Molnvandring", "Lördagsmarch") pukee sanoiksi
-ylimyksellisesti lempeän uskonsa elämään. "Heikot ne, jotka herjaavat,
-voimakkaat ne, jotka ylistävät" -- tämä ajatus toistuu useissa "Nya
-Dikter"-kokoelman runoista.
-
-Aivan tendenssittömänä, huumorin valaisemana esiintyy Heidenstamin
-homeerinen elämänviisaus sellaisessa loppusoinnuttomassa,
-vapaamittaisessa runossa kuin "Stridsguden", jonka lainaamme tähän
-tilapäisenä suomennoksena:
-
-    _Sodanjumala_.
-
-    Tuli peikon tyttären tyköä Tjalve,
-    palas loikaten kotiin ja laumaansa etsi,
-    mut säikkyi ja putosi polvillensa.
-    Tor itse, hänen herransa,
-    leveänä rinnaltaan, istui kalliolla
-    ja vuoli paimensauvaa
-    ja hymyili punaiseen partaansa.
-    "Orja", sanoi hän, "älä pelkää!
-    Unohdettu on vasarani,
-    sillä kevättä kukkivat kankaat.
-    Jotta kaikki kävis vihreän maan päällä
-    kuin tulee, ja kukin sais osansa
-    ja nuoret sydämet lyödä vastakkain,
-    me, ankarat urhot, mielellämme
-    joskus paimennamme vuohia."
-
-Kuinka goetheläinen onkaan tämä runo, ja samalla kuinka luonteenomainen
-"Nya Dikter"-kokoelmalle! Sellaisia runoja ei Heidenstam kirjoittanut
-kaksikymmentä vuotta sitten, "Dikter"-kokoelman aikaan.
-
-Runoteos sellainen kuin Heidenstamin "Nya Dikter" ei ole tyhjennetty
-yhdellä tai parilla lukemisella. Siinä on säkeitä, jotka jäävät
-kohta mielessä soimaan, toisia, joiden sisäinen totuus vain
-vähitellen avautuu, taas toisia, jotka ehkä jättävät meidät
-kylmemmiksi, mutta jotka saavat merkitystä ja painavuutta siinä
-filosoofisessa kokonaisuudessa, johon ne kuuluvat. Joskus kohoavat
-hänen tilapäärunonsakin, esim. tervehdys Ibsenille ja ennen kaikkea
-"Tervehdys Suomelle v. 1900" nousuun, joka tuo mieleen Tegnérin kauniin
-paatoksen. Ajattelemme etenkin jälkimäistä runoa. Suomalainen ei voi
-liikutuksetta lukea sellaista runoilijatervehdystä kuin esim.:
-
-    Ett tack för fackelflamman,
-    de höjt från sin vrå på jorden,
-    för allt vi ägde samman
-    av Hellas och Rom i Norden!
-
-(Kiitos soihdun tulesta, jonka he ovat korottaneet kolkastaan
-maailmassa, kaikesta, mitä omistimme yhteistä Hellaasta ja Roomasta
-Pohjolassa.)
-
-Joskus vievät Heidenstamin säkeet ajatuksen Karlfeltiin ("Apostlarnas
-resa"), mutta kun taalalais-runoilijan sanamaalaukset usein jäävät
-pelkiksi koristeellisiksi kuvasarjoiksi, tapaa Heidenstamin runo
-sisäisemmän, psykoloogisemman totuuden. Kylmimmäksi jättävät kokoelman
-varsinaisesti lyyrillisistä runoista sellaiset kappaleet, joissa
-tekijä liikuttelee skandinaavisesta jumalaistarustosta lainattuja
-aiheita sekä sellainen kuvitelma kuin "Första natten i kyrkogården",
-joka hedelmättömässä pessimismissään viiltää kokoelman miehekästä,
-filosoofisesti alistunutta, kosmillisia näköaloja tapailevaa runoutta
-vastaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Heidenstamin "Nya Dikter" palauttaa -- eikä suinkaan ainoastaan
-siteeraamissamme tervehdyssanoissa Suomelle -- todella mieleen paljon
-siitä, mitä meillä suomalaisilla on ollut ruotsalaisten kanssa
-yhteisosaa kulttuurissa, "yhteistä Hellaasta ja Roomasta Pohjolassa".
-Se johtaa m.m. mieleen mitä olemme aikojen kuluessa saaneet Ruotsin
-kirjallisuudesta -- mitä olemme sille omissa runoilijoissamme
-lahjoittaneet, sehän on tuttua. Ruotsin kirjallisuus ei ole voinut
-antaa meille sitä turvallista, kypsää, sisällisellä auktoriteetillaan
-valloittavaa filosofiaa ja runoutta, jota olemme saaneet ammentaa
-Saksan klassikoilta ja osaksi myöskin Englannin, ei myöskään sitä
-kehittynyttä muotoihannetta ja älyllistä valppautta, jota Ranskan
-kirjallisuus on tarjonnut, mutta kuitenkin tunnemme, että maailman
-kirjallisuus ja me itse olisimme köyhempiä ilman Ruotsin osuutta.
-
-Mitä siis pidämme arvossa ja ihailemme Ruotsin kirjallisuudessa?
-
-Sitä _lyyrillistä salamaa_, joka silloin tällöin -- ei kovin usein
-mutta kirkkaana -- on välähtänyt sen taivaalta. Ajattelemme silloin
-m.m. Svedenborgin henkinäkyjä, Tegnérin voitollista kirkkautta ja
-sananhallintaa, Stagneliuksen dionyysistä herkuttelua ja kaipuuta,
-Strindbergin näytelmien mystillistä kauhua ja Frödingin Hades-unia.
-Heidän lyyrillisyytensä välähdys on joskus, häipyvänä sekuntina,
-näyttänyt meille jotain, jota ei vuosikymmenien arkivalaistus ole
-voinut paljastaa. Heidenstam on tällä hetkellä todistus siitä, että
-tämä salama vieläkin välähtää.
-
-
-
-
-VICTOR HUGO:
-
-Parisin Notre-Dame.
-
-
-Victor Hugon "Notre-Dame" tulee meille 84 vuotta jälkeen syntymänsä.
-Parempi myöhään kuin ei koskaan.
-
-"Parisin Notre-Dame" on niitä kirjoja, jotka eivät vanhene. Tai
-paremmin: siinä on jotakin, joka ei vanhene. Kun loistavatkin kyvyt
-luovat vain omaa aikakauttaan varten, tyydyttävät sen henkisiä
-tarpeita, täyttävät sen kauneuskäsityksen mitan, tulkitsevat sen
-tunteita, ajatuksia ja mielitekoja, voi sattua, että nerot, itse
-aikansa lapsia, samalla satuttavat johonkin yleisinhimillisempään,
-johonkin, joka löytää kaikupohjaa vielä silloin, kun heidän
-sukupolvensa on mennyt hautaan. Heidän teoksensa kohoavat näkyviin
-vielä vuosisatojen päästä, kun ajan lentohiekka jo on peittänyt kaiken
-pienen ja hauraan niiden ympärillä. Sellaiset teokset yhdistävät
-toisiinsa historian aikakausia, maailmankäsityksiä ja kirjallisia
-kouluja. Ne ovat renkaita kehityksen ketjussa, ne eivät koskaan käy
-tarpeettomiksi, koska ilman niitä puuttuisi yksi väliaste syyn ja
-seurauksen jatkuvassa sarjassa. On runoteoksia, joiden ohi ihmiskunta
-voi kasvaa, mutta joita se ei kuitenkaan koskaan tahdo kieltää. Ne
-kuuluvat toiseen ikäkauteen, mutta ne osottavat uskollisesti ja
-lahjomattomasti mistä kehitys on kerran kulkenut.
-
-Victor Hugon suuri proosarunoelma, jonka hän on ristinyt kuuluisimman
-goottilaisen kirkon nimellä, tuo mieleen tällaisia ajatuksia, koska
-se on mitä suurimmassa määrässä oman aikakautensa, ranskalaisen
-romantiikan, tuote samalla kun se kuitenkin on säilyttänyt
-viehätysvoimansa vielä vuosisadan taakse. Kun Victor Hugo kirjoitti
-"Notre-Dame'insa", oli hän vielä nuori, tuskin 30:n vuotias, mutta
-neronsa -- ja suuren turhamaisuutensa -- koko voimalla tunsi hän
-jo silloin kutsumuksensa romantiikan ylipappina ja kirjallisena
-päällikkönä. Hänen mahtava kaunopuheinen runoutensa, joka enemmän
-loisti kuin lämmitti, oli kerännyt kuin aurinko ympärilleen
-pienempiä kiertolaisia. Ajan runoilijat tunsivat hyvin tien Victor
-Hugon asunnolle Rue de Vaugirard'in varrella. Hän antoi heille
-päivän kirjalliset tunnussanat ja esteettisen teorian. Ranskalaisen
-romantiikan kuuluisa kriitikko Sainte-Beuve, itse runoilija, istui
-hänkin nuoruudessaan Hugon jalkojen juuressa ja vihdoin Hugon
-kauniin rouvan jalkojen juuressa, mikä jälkimäinen seikka teki
-lopun ystävyydestä romantiikan suurimman runoilijan ja suurimman
-arvostelijan välillä. Minkälainen sädekehä ympäröi Victor Hugota jo
-hänen kirjailijatoimintansa alkuvaiheissa voi päätellä esim. Théophile
-Gautier'n kertomuksesta, että hän kolkuttaessaan ensi kertaa Hugon
-ovelle kääntyi kahdesti takaisin kynnykseltä sydämentykytyksen takia ja
-että hän nähdessään silmästä silmään ihailemansa mestarin oli vähällä
-pyörtyä "kuin Esther seisoessaan Ahasveruksen edessä". Koko pitkän
-elämänsä aikana, kuolemaansa saakka, joka tapahtui v. 1885, säilytti
-Hugo tämän näkyvän asemansa Ranskan parnassolla. Hänen elämänsä aikana
-ehti Ranskan valtiomuoto vaihtua monet kerrat ja ehkä vielä useammin
-vaihtoi Hugo poliittista väriä. Hän oli bourbonisti, bonapartisti,
-liberaali, tasavaltalainen, sosialisti -- kaikkea yhtä intohimoisesti.
-Runoilijana sensijaan ei hän muuttanut väriä. Hän oli sama haltioitunut
-näkijä, sama suuriin sanoihin mieltynyt kaunopuhuja, sama loistoa,
-räikeitä värejä, vastakohtia rakastava maalari ja lopuksi sama kielen
-kaikki sointuvarat tunteva runoilija kirjoittaessaan kahdenkymmenen
-vanhana ensimäiset oodinsa ja julkaistessaan enemmän kuin puoli
-vuosisataa myöhemmin "Vuosisatojen legendan" jälkimäisen osan. Oman
-mielikuvituksensa taipumuksesta epätodellisiin, samalla kertaa
-kauniihin ja rumiin, yleviin ja groteskimaisiin kuvitelmiin, teki hän
-romantiikan teorian, jota hän selitteli teostensa huomiotaherättävissä
-esipuheissa.
-
-Kun nykyaikainen lukija käy käsiksi Victor Hugon "Notre-Dame'iin",
-täytyy hänen varata itselleen kärsivällisyyttä ja aikaa. Meidän
-päivinämme pidettäisiin syntinä kirjoittaa niin paksuja romaaneja
-kuin "Notre-Dame", romaaneja, joissa olisi, vaikkapa useidenkin
-elävien, runoudella täytettyjen sivujen rinnalla, niin paljon
-kuolleita lehtiä kuin "Notre-Dame'issa" -- sillä niitä siinä on
-todella! Mutta sittenkin: jollei lukija ole erittelevän naturalistisen
-romaanin koulussa menettänyt kykyä siirtyä mielikuvituksessaan
-etäisiin aikoihin ja oloihin, kauas nykyhetken todellisuudesta,
-antautua runoilijafantasian ohjattavaksi maailmaan, missä kaikki
-mittasuhteet ovat toiset kuin siinä arkisessa ympäristössä, jonka me
-kaikki tunnemme -- niin, jos hänellä itsellään on mielikuvitusta,
-ei hän ole palkinnotta lukeva tämän suuren romantikon suurta kirjaa
-kannesta kanteen. "Notre-Dame'in" yksityiskohdat ovat usein väsyttäviä
-historiallisine yleiskatsauksineen, mutta suurissa piirteissä sulavat
-nämä eri episoodit kokonaisuuteen. Victor Hugon romaani on kuin suuret
-goottilaisen rakennustaiteen tuotteet: sitä on arvosteltava, ei
-yksityisten osiensa puolesta, vaan kokonaisuutena, välimatkan päässä,
-joka sallii teoksen rakennetta hallitsevien suurpiirteisten rytmien
-tulla oikeuksiinsa.
-
-Victor Hugon proosarunoelmalla ei ole pienempää tarkoitusta kuin
-rakentaa uudelleen 1400-luvun Parisi, herättää henkiin keskiaika,
-josta kaikki romantikot ovat uneksineet. Se akseli, jonka ympäri
-Hugon mielikuvitus tässä romaanissa kiertää, on Notre-Dame-kirkko
-Cité-saarella, Parisin vanhimmassa osassa. Tämä valtava goottilaisen
-rakennustaiteen tuote kaariholveineen, sokkeloineen, fantastisine
-kiviveistoksineen, jotka esittävät noitia, eriskummaisia eläimiä,
-enkeleitä ja piruja, on Victor Hugolle lihaksitullut keskiaika samalla
-kun se on hänen räikeitä kuvitelmia rakastavan runoutensa vertauskuva.
-On kuin Hugo olisi tahtonut romaanissaan antaa puheenvuoron yhdelle
-niistä romanttisista pirunpäistä, jotka enemmän kuin puolen
-vuosituhannen ovat miettivinä tuijottaneet yli Seinen kaupungin.
-
-Se keskiaika, jota Hugo romaanissaan kuvaa, on taikauskon,
-raakojen kansanhuvien, yöllisten rosvo-veljeskuntien, kullanteon
-ja noitavainojen aikaa. Ihmiset, jotka liikkuvat tässä villeillä
-vaistoilla kyllästetyssä ilmapiirissä, edustavat enemmän erilaisia
-läpileikkauksia keskiajan yhteiskunnasta kuin yksilöllistä
-psykologiaa. He ovat monessa suhteessa epäinhimillisiä luonteidensa
-rajussa yksipuolisuudessa. Kuitenkin kiinnittävät he lukijan
-mieltä sen havainnollisen runoilija-mielikuvituksen takia, jolla
-he ovat esitetyt. Kuinka suurenmoisella tavalla tuokaan runoilija
-näyttämölle esim. Quasimodonsa, ramman, kuuron, kyttyräselkäisen ja
-yksisilmäisen Notre-Dame'in kellonsoittajan, ihmishirviön, jonka
-sielussa palaa yksi suuri, puhdas tunne. Oikeuspalatsin suureen
-saliin on kerääntynyt kansaa juhlimaan eräitä korkeita ruhtinaallisia
-vieraita, jotka ovat saapuneet kaupunkiin. Runoilija Gringoire
-on tilaisuutta varten kirjoittanut näytelmän ja sitä esitetään
-par'aikaa. Kuitenkaan ei se jaksa kiinnittää joukon huomiota, joka
-hyvin mielenosotuksellisella tavalla kääntyy toisaalle. Kokonaan lyö
-runoilijan laudalta flaamilaisen porvarin -- tietysti flaamilaisen!
--- ehdotus, että käytettäisiin yhdessä-oloa samaan tapaan kuin esim.
-Gentissä vastaavaa tilaisuutta: että valittaisiin narripaavi! Se joka
-osaa virnistää julmimmin, se valittakoon paaviksi. Kilpailu olkoon
-vapaa kummallekin sukupuolelle. Gentin porvarin ehdotus saavuttaa
-parisilaisten hyväksymisen ja kilpailu alkaa. Runoilija odottelee
-näytelmineen levottomana ottelun päättymistä -- "saadaanpa nähdä,
-kumpi lopulta voittaa, virnistyksetkö vai kaunokirjallisuus" -- ja
-se päättyy todella hänen tappiokseen. Monen hylkäystuomion jälkeen
-hyväksytään voimakkailla mielenosotuksilla, joihin itse gentiläinenkin
-asiantuntijana ottaa osaa, narripaavi. Oli saatu nähdä jotain
-virnistyksen alalla ennen saavuttamatonta. Huippuunsa nousee kuitenkin
-joukon ihailu, kun kävi selville, että luultu virnistys olikin valitun
-narripaavin luonnollinen kasvojenilme. Narripaaviksi valittu oli
-Quasimodo, Notre-Dame'in kellonsoittaja.
-
-Yllä kerrottu pieni välikohtaus antaa aavistaa, minkälaisista
-aineksista Hugon romaani on kokoonpantu. Ylevää ja naurettavaa,
-kaunista ja rumaa rinnan vieri vieressä ja samassa olennossa. Victor
-Hugolla ei voi juuri sanoa olevan taipumuksia komiikkaan, mutta
-eräänlaista hirsipuuhuumoria tapaa kyllä tässä romaanissa. Kun
-runoilija Gringoire lähtee saman päivän ehtoona, jona hän oli kärsinyt
-musertavan tappion kilpailussaan narripaavin kanssa, vaeltelemaan
-Parisin katuja, etsien rauhallista nurkkausta yöpaikakseen ja sopivaa
-kiveä päänalaisekseen, joutuu hän rosvoliiton käsiin. Parisin
-yöritarit, nykyisten mainehikkaiden apashien edeltäjät, tuomitsevat
-Gringoiren rahattomana miehenä kuolemaan. Runoilija pakoitetaan
-nousemaan eräänlaisille hiukan horjahteleville hirsipuulaitteille.
-Näille noustessaan ei hän kuitenkaan ole vielä unohtanut kaikkia
-ammattiinsa kuuluvia asioita -- mikä käy ilmi hänen huudahduksestaan:
-"Piru vieköön! Minähän taitan niskani. Teidän tuolinne ontuu
-niinkuin Martialiksen distikonit. Siinä on yksi heksametrinen
-ja yksi pentametrinen runojalka." Tällaista lienee lupa kutsua
-hirsipuuhuumoriksi tämän sanan kaikkein ensimäisessä merkityksessä.
-
-Runoilijan pelastaa hirrestä mustalaistyttö Esmeralda, Victor Hugon
-romaanin omituinen hengetär, puoleksi katutyttö, puoleksi pyhimys,
-joka herättää niin monen miehen intohimot. Quasimodon kiintymys
-Esmeraldaan, josta ei kuolemakaan häntä eroita, on tämän runoelman
-suuri, onneton, romanttinen rakkaus. Se muistuttaa, niinkuin niin
-moni muukin motiivi tässä romaanissa, kansansadun aiheita, se on
-etäinen toisinto onnettomasta ja rumasta vuorenpeikosta, joka rakastuu
-kauniiseen maan tyttäreen. Parisin suuri sokkeloinen katedraali on se
-vuorenlinna, johon Quasimodo hetkeksi saa riistetyksi aarteensa suojaan
-taikauskoisen tuomarivallan ja hurjistuneen roskajoukon ulottuvilta.
-Hänen onnensa ei tule pitkäaikaiseksi. Esmeralda tuomitaan ja hirtetään
-noitana ja vasta kuolemassa kuuluu hän kokonaan Quasimodolle, joka ei
-enää eroa hänen ruumiinsa äärestä.
-
-Victor Hugon romaani on myöskin aaterunoelma. Tekijä on kätkenyt
-kuvauksiinsa käsityksensä historiasta ja ihmiskunnan kehityksestä.
-Toisinaan hän kaunopuheiseen tapaansa unohtaa taiteilijan varsinaisen
-tehtävän, kuvaamisen, ja kääntyy lukijan puoleen suoranaisilla
-historiallis-filosoofisilla esityksillä. Hän johtaa meidät valtavaan
-historialliseen taulukokoelmaansa, jossa varsinkin joukkokohtauksia
-esittävät laatukuvat ovat hyvin edustetut, mutta hän ei jätä meitä
-oman onnemme nojaan, hän seuraa itse koko ajan mukana toimeliaana
-ja innostuneena oppaana. Hänen hiukan liian kaunopuheinen tapansa
-selittää ja täydentää valaisevilla yleiskatsauksilla historiallisia
-maalauksiaan, muistuttaa melkein tungettelevaa italialaista
-_ciceronea_. Toisinaan väläyttelee hän nerokkaita näköaloja ihmissuvun
-kehityksestä, kuten esim. Claude Ferron tunnetussa lauseessa: "Tämä
-on surmaava tuon. Kirja on surmaava rakennuksen." Victor Hugon
-käsityksen mukaan oli rakennustaide se suuri kirja, johon ihmiskunta
-halki vanhan- ja keskiajan vuosisatojen kirjoitti ajatuksensa. Tähän
-graniittikirjaan, joka alotettiin Itämailla ja jota jatkettiin
-Kreikan ja Rooman päivinä, on keskiaika kirjoittanut viimeisen
-lehden. Kirjapainotaidon välityksellä riisuu ihmisajatus yhden muodon
-pukeutuakseen toiseen. Painettu kirja, "tuo rakennusta kalvava mato",
-imee arkkitehtuurilta mehun ja voiman. Goottilaisuuden mukana laski
-iäksi rakennustaiteen aurinko. Sen tilalle on astunut kirja, kirja,
-joka on kestävämpi kuin rakennus, kirja, joka on kaikkialla yhtaikaa
-kuin kaikkiin ilman ääriin lentävä lintuparvi. Kirja on saavuttamaton,
-hävittämätön, se sekoittuu ilmaan. Se on luotu kestävyyttä ja
-kuolemattomuutta varten.
-
-Tässä haltioituneessa ylistyslaulussa Gutenbergin keksinnölle
-on Victor Hugo kokonaan omaa itseään. Hänellä jos kellään oli
-taikauskoinen luottamus sanan voimaan. Sentähden oli hänelle myöskin
-runoilijan tehtävä vakava kuin uhritoimitus. Juhlallinen ja ankara
-on myöskin hänen Notre-Dame-romaaninsa sävy. On kuin sitä lukiessa
-todella siirtyisimme Parisin tuomiokirkon valtavien suippokaarien
-alle, salaperäiseen hämärään, minne valo tunkeutuu vain värikkäiden
-ikkunamaalausten siivilöimänä, epätodellisena, unenomaisena. Ja
-niinkuin Parisin Notre-Dame'issa ja sen edustalla voi vielä tänä
-päivänä nähdä kaiken katolilaisen hartauden ohella seurakunnassa
-välittömiä ilmauksia maallisista harrastuksista ja iloista, niin
-sekoittuu Victor Hugon romaanissa ylimaalliseen romanttiseen
-urkusoittoon säveliä suuren Panin villistä huilusta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Victor Hugon romanttinen proosaeepos, jolle runoilija Huugo Jalkanen on
-antanut oivallisen suomenkielisen asun, tulee meille aikana, jolloin
-kirjallisuutta harrastava yleisömme ja varmaan suuri osa kirjailijoista
-elää vielä realististen taideteoriojen lumoissa. Luulen, että meillä
-on sangen yleinen se käsitys, että pieni realistinen erittelevä
-novelli on kaiken runouden viimeinen sana. "Terve realismi" -- sehän
-on meillä päivän tunnus. Ehkä on yleisöllä kuitenkin syytä suhtautua
-eräänlaisella varovaisuudella näihin esteettisiin iskusanoihin. Siinä
-kirjallisuudessa, missä realistinen novelli on kehitetty huippuunsa
-ja missä meidänkin kirjailijamme ovat käyneet opissa, on jo realismin
-jälkeen huudettu valtaistuimelle monta kirjallista -ismia, vanhan
-säännön mukaan, joka kuuluu: kuningas on kuollut, eläköön kuningas!
-Se mikä kirjallisuudessa ei kuitenkaan koskaan kuole, todellisen
-runoilija-mielikuvituksen tuote, elää kaikkien kirjallisten
-vallankumousten uhallakin. Sellainen on m.m. Victor Hugon "Notre-Dame",
-ranskalaisen romantiikan suurin proosarunoelma, joka raskaiden
-ja hiukan väkivaltaisten muotojensa taakse kätkee salaperäisen,
-mielikuvituksen ja runouden temppelin.
-
-
-
-
-AINO KALLAS:
-
-Tähdenlento.
-
-
-Koidula, virolainen runoilijatar, on romantiikan naisia, Rahelin,
-Bettinan ja Carolinen henkisisar, yksi noita uudenajan sinisukkia,
-joiden elämäntyötä ja merkitystä ei voi arvostella yksistään heidän
-omien kirjallisten saavutustensa perustalla. Heidän vaikutuksensa
-säteilee tavallisesti välittömimmin heidän persoonastaan, heidän
-yksityisissä suhteissaan, seuraelämässä ja kirjevaihdossa. Heidän
-asemaansa aikansa kulttuurissa on aina vaikea määritellä -- heidän
-merkitystänsä tulee helposti arvostelleeksi joko liian suureksi
-tai liian pieneksi. Usein ovat näiden hengettärien lahjat sitä
-lajia, että ne pääsevät täysiin oikeuksiinsa vain keskustelussa,
-henkevässä juttelussa, ja kun mikään fonograafi ei ole ikuistanut
-heidän seurallisia hyveitään, joutuu jälkiaika helposti epäilemään
-aikalaisten arvostelua. Kun lukee esim. mitä ylistyshymnejä niin
-erilaiset henkilöt kuin Heine ja Grillparzer ovat kirjoittaneet
-Rahelista ja vertaa niitä Rahelin ainoaan jälellejääneeseen teokseen,
-hänen kirjekokoelmaansa, ei oikein tiedä, uskoako omien silmiensä ja
-oman järkensä vaiko aikalaisten todistuksia. Naiset alleviivailevat
-luonnollisesti mielellään, varsinkin tänä naisliikkeen aikakautena,
-näiden hengettärien merkitystä. Tarjoutuuhan heille tässä tilaisuus
-osottaa, miten huomattavassa määrässä naiset ovat ottaneet osaa ajan
-hengen luomiseen ja miten väärin on rajoittaa heiltä siihen tilaisuutta
-siinä ajassa, jossa elämme. Niinpä on Ellen Key kirjoittanut juuri
-Rahelista, "ensimäisestä uudenaikaisesta naisesta", pikkuisen nerokkaan
-kirjan, joka elämäkerrallisen suorituksensa ohella tuntuu raivaavan
-tietä vielä uudenaikaisemmille naisille. Myöskin Carolinesta olen
-lukenut innostusta uhkuvan naiskirjailijan kuvauksen, mutta kuka tämän
-kirjan tekijä oli, se ei ole jäänyt mieleeni. Vaikka emme olisikaan
-sitä mieltä, että ainoastaan nainen voi naista ymmärtää, niin ei sovi
-kieltää, ettei joskus mielellään lukisi naisten, varsinkin lahjakkaiden
-naisten, kuvauksia kanssasisaristaan. Tällaisista kirjoista opimme
-ainakin sen, millä tavalla naiset _tahtovat_ että heidän osuutensa
-kulttuurielämässä ymmärrettäisiin.
-
-Kun ajattelee tällaisia naisten kuvauksia naisista -- ja nimenomaan
-esim. juuri Ellen Keyn kirjaa Rahelista -- täytyy myöntää, että Aino
-Kallas suhtautuu erinomaisen kylmäverisesti kuvattavaansa. Hänen
-mielenkiintonsa "Emajoen satakieltä" kohtaan tuntuu paikkapaikoin
-niin "tieteelliseltä", että se tässä suhteessa joskus lähentelee
-aivan päinvastaista äärimmäisyyttä. Sille joka tuntee Aino Kallaksen
-novellituotannon, onkin ilmeistä, ettei hänellä ole mitään
-sukulaisluonteen synnynnäistä myötätuntoa (eikä ennakkoluuloja)
-sellaista haltioituvaa, sairaalloista, tekisi mieleni sanoa dionyysistä
-runoilijatarta kohtaan kuin Koidula. Aino Kallas katselee häntä
-syrjästä päin, ulkokohtaisesti, pikemmin niinsanoakseni uteliaasti kuin
-myötätuntoisesti. Hän pyrkiikin kohta uudenaikaisen psykiatrikon tapaan
-etsimään erinäisistä perinnöllisistä taudinomaisista taipumuksista ja
-ruumiin tiloista selitystä Koidulan erikoisuudelle. Niinpä antaa tekijä
-tarkan ja mieltäkiinnittävän selonteon Koidulan "veren" perinnöistä,
-s.o. niistä taipumuksista, jotka ilmenivät hänen isänsä ja äitinsä
-suvussa.
-
-Koidula, eli, kuten hänen oikea nimensä kuuluu, Lydia Jannsen oli
-syntynyt v. 1843 lukkarin virkatalossa Liivinmaalla Vändran pitäjässä.
-Isän puolelta on hän virolaista juurta, äidin puolelta saksalaista.
-Hänen sukuperintöään kuvaa Aino Kallas seuraavalla tavalla: "Hän
-on alkavan perherappeutumiskulun kukka, jonka sairaalloiset
-ominaisuudetkin hetkeksi ovat pakoitetut korostamaan lyhyen
-kukoistuksen kauneutta. Hänessä on sekaveren lahjakkuus ja yhtäaikaa
-tarmon puute. Hänen lähimmässä sukulaispiirissään on itsemurhaajia
-ja kaatuvatautisia, moraalisesti heikontuneita henkilöitä, mutta hän
-kasvaa tästä sairaalloisten ominaisuuksien suosta kuin väkevätuoksuinen
-suoyrtti."
-
-Näiden rivien kirjoittaja ei ole siinä määrin, kuin "Tähdenlennon"
-tekijä tuntuu olevan, vakuutettu, että suku- ja sairastutkimuksen
-tietä voidaan paljonkaan "selittää" taiteellisia lahjoja. Monenlaisia
-sairaalloisia taipumuksia näyttää ilmenneen Koidulassa ja hänen
-suvussaan, mutta missä suhteessa ne ovat olleet hänen runollisiin
-kykyihinsä, se kysymys jää nähdäkseni tekijän monien selitysyritysten
-jälkeenkin jonkun verran avoimeksi. Tästä huolimatta -- ja
-tämähän onkin sivuseikka -- on Aino Kallaksen esitys virolaisesta
-runoilijattaresta psykoloogisesti valaiseva. Koidulan sielullinen
-erikoisuus ja sen kehitys muodostavat kirjan varsinaisen juonen, kun
-sensijaan ajan virolainen kulttuuriympäristö jää pienemmälle osalle.
-Luonnollistahan onkin, että Aino Kallas novellikirjailijana suhtautuu
-sankarittareensa hiukan toisin kuin varsinainen kirjallisuus- ja
-kulttuurihistorioitsija.
-
-Joka tapauksessa saamme havainnollisen kuvan Koidulan lapsuus- ja
-nuoruusvuosista, hänen pitkistä työpäivistään isänsä sanomalehdessä,
-hänen runokokoelmiensa "Kedon kukkien" ja "Emajoen satakielen"
-syntymisestä ja vastaanotosta, hänen tyttömäisestä kiintymyksestään
-vanhaan Kreutzwaldiin, hänen elämänsä ehkä täyteläisimmistä hetkistä
-Viron suurilla laulujuhlilla v. 1869, hänen myöhään heränneistä
-rakkauksistaan, hänen naimisiin menostaan miehen kanssa, joka ei
-ymmärtänyt hänen harrastuksiaan, hänen äidiksi tulostaan ja hänen
-verkkaisesta riutumisestaan ja kuolemastaan. Varmaan on Aino
-Kallas osannut oikeaan, kun hän pitää haltioitumiskykyä Koidulan
-perusominaisuutena, "kiinteimpänä kiteytymänä tämän luonteen
-kristallikerrostumassa". Hänen suhteensa häntä neljäkymmentä vuotta
-vanhempaan Kreutzwaldiin on kuvaava ja muistuttaa Bettinan suhdetta
-vanhaan Goetheen, Myöskin hänen runoutensa näyttää vuotaneen tulisena
-ja välittömänä tällaisista haltiotiloista. Pääasiallisin osa Koidulan
-lyriikkaa, joka sisältää myöskin paljon mukaelmia ja käännöksiä,
-on aiheeltaan isänmaallista. Niistä otteista päättäen, joita Aino
-Kallaksen kirja tarjoo, eroaa se persoonallisen sävynsä ja rohkean
-kuvakielensä puolesta edukseen tavallisesta juhlarunoudesta. Niiden
-sankarillinen isänmaallinen paatos antaa aihetta verrata niiden
-tekijää, kuten Aino Kallas on tehnyt, Jeanne d'Arc'iin. Myöskin jonkun
-määrän seuranäytelmiä on Koidula kirjoittanut, mutta ovat ne pääasiassa
-mukaelmia ja taiteelliselta arvoltaan heikkoja.
-
-Koidula eli 43:n vuotiaaksi, mutta vain lyhyt osa hänen elämäänsä
-kuuluu varsinaisesti kirjallisuus- ja kulttuurihistoriaan.
-Mennessään n. 30:n iässä naimisiin saksalaistuneen lättiläisen
-lääkärin Michelsonin kanssa ja muuttaessaan asumaan Kronstadtin
-"muurikaupunkiin", lakkaa hänen hengetär-kautensa ja hänen tulensa
-sammuu. Hänen luonteessaan ei ollut kykyä tietoisesti ohjata omaa
-elämäänsä, vaan ajoi hän avioliitollaan umpikujaan, josta ei enää
-ollut paluuta. Hänen kotinsa on saksalainen, ainoastaan vanhimmalle
-pojalleen, joka kuitenkin kuolee aivan nuorena, koettaa hän opettaa
-vironkieltä. Hänen molemmat tyttärensä saavat saksalais-venäläisen
-kasvatuksen.
-
-Pienenä valonläikkänä näinä runoilijattaren traagillisina loppuvuosina
-on v. 1877 Tartossa vietetty Aleksanteri I:n muistojuhla. Läsnä olivat
-sekä Kreutzwald että Koidula. Virallisten esitysten jälkeen nousi
-Koidula ja puhui "laulu-isän" kunniaksi. Kreutzwald vastasi puheeseen
-kohottaen eläköönhuudon "Emajoen satakielelle". Tämä tervehdys oli
-nähtävästi viimeinen, jonka Kalevipoegin tekijä ja "Eestimaan"
-runoilijatar vaihtoivat keskenään.
-
-On jo mainittu, että Aino Kallaksen mielenkiinto on kohdistunut
-pääasiassa tehtävän yksilö-psykoloogiseen puoleen. Tällä alalla onkin
-"Tähdenlennolla" nähdäkseni paljon ansioita. Joskin tekijä toisinaan
-tuntuu eksyvän hiukan hedelmättömään psykoloogiseen hiuksenhalkomiseen,
-joka joskus muistuttaa leikkimistä sanoilla, paljastuu kuitenkin hänen
-kirjastaan esitettävän persoonallisuuden pääpiirteet selkeinä ja
-vakuuttavina. Suomalaisella yleisöllä on täysi syy tehdä tuttavuutta
-veljeskansamme runoilijattaren kanssa sellaisena kuin hän esiintyy
-suomalaisen kirjailijattaren kuvaamana.
-
-
-
-
-KAUPPIS-HEIKKI:
-
-Savolainen soittaja.
-
-
-Kauppis-Heikki on harmaiden arkipäivien, pienten kohtalojen ja
-maaseudun yksinkertaisten ihmisten runoilija. Hänen herkkä, melkein
-naisellisen pehmeä kirjailija-laatunsa heijastaa valokuvalevyn
-herkkyydellä niitä vaikutelmia, joita hän on saanut ympäristönsä
-kansasta ja yksityisistä ihmisistä. Luulenpa, että on vaikea
-kirjallisuudesta löytää Suomen kansaa tai sanokaamme Savon kansaa
-väärentämättömämpänä, todellisempana iloissaan ja huolissaan,
-ajatuksissaan ja tunteissaan kuin Kauppis-Heikin kertomuksissa.
-Niinpä ovat tämän savolaisen kertojan teokset kaikkien kirjallisten
-ansioidensa ohella verraton lähde kansansielun tuntemiseen. Ne ovat
-kuin mieltäkiinnittävä kuvakirja siitä, miltä kappale Suomenmaata ja
-sen kansaa näyttää ihmistuntijan silmillä katsottuna. Kauppis-Heikiltä
-puuttuu melkein kokonaan lyyrillistä luonnonkuvausta -- siinä eroaa hän
-m.m. maakuntalaisestaan Juhani Ahosta -- hänen koko mielenkiintonsa
-on kohdistettu ihmiseen. Kaikki ikäkaudet, molemmat sukupuolet,
-valoisat ja pimeät luonteet ovat löytäneet hänessä kuvaajansa,
-mutta parhaansa on hän; ehkä kuitenkin luonut nais- ja lapsisielun
-tuntijana. Hänen miestyypeissään on jotain avutonta, nöyrää, pehmeää
--- ikäänkuin epämiehekästä -- mutta samassa jotain liikuttavan
-inhimillistä ja puhdasta, kuten esim. "Uran aukasijain" päähenkilössä.
-Ehkä Kauppis-Heikki katsoo joskus henkilöitään liian läheltä, ehkä
-hänen kuvauksestaan puuttuu joskus ilmaa, perspektiiviä -- varmaa on
-kuitenkin, ettei meillä ole monta hänen veroistaan ihmistuntijaa.
-
-Ja mitä parempaa voi kirjailijasta sanoa? Kauppis-Heikki on
-aikoja sitten -- ja ehkä suuremmassa määrässä kuin kukaan hänen
-ammattitovereistaan -- tehnyt luonnottomaksi ja tarpeettomaksi
-sen raja-aidan, joka määritelmiä ja iskusanoja rakastavan yleisön
-mielikuvituksessa erottaa kansankirjailijan taidekirjailijasta. Jos
-vertaamme Kauppis-Heikin kertomatyyliä useankin n.k. taidekirjailijan
-sanontaan ja tekotapaan, voi helposti sattua, ettemme n.k.
-taiteellisuudessa löydä muuta eroa kuin että se edellisellä tuntuu
-olevan vaistomaisempaa ja varmempaa kuin jälkimäisellä. Kuitenkin on
-Kauppis-Heikin kirjallisessa tekniikassa huomattavissa eräänlainen
-vanhoillisuus, mikä ehkä tekee esteitä hänen romaaniensa laajemmalle
-levenemiselle. Hän on yhä edelleen mitä uskollisin realisti tai
-naturalisti. Hän syventyy yksityiskohtaisella harrastuksella
-pikkuseikkoihin, kaikkeen arkiseen ja jokapäiväiseen, kokonaisuuden
-kannalta näennäisesti merkityksettömään. Hän ei tyylittele koskaan,
-hänen mielikuvituksensa ei taida kulkea huipulta huipulle, vaan se
-laskee ja kapuaa hiukan kiusallisella tarkkuudella kaikki ala- ja
-ylämäet. On kirjailijoita, joiden teoksissa vuodet ja vuosikymmenet
-vilahtavat silmien ohi, Kauppis-Heikin kirjoissa olemme kuulevinamme
-erikseen jokaisen tunnin lyönnit ja kellonheilurin yksikantaisen
-nakutuksen.
-
-Kauppis-Heikin uuden romaanin nimi ei ole aivan onnistunut: "Savolainen
-soittaja" maistuu kirjalliselta, mitä itse romaani ei suinkaan tee.
-Sitäpaitsi ei nimihenkilö, "soittaja", mitenkään hallitse kertomusta,
-vaan esiintyy hänen rinnallaan joukko muita, tavallaan suuremmalla
-näkemyskyvyllä kuvattuja henkilöitä. Se mitä tässä romaanissa on
-tai pyytää olla taiteilijasielun kuvausta, tuntuu kalpealta ja jää
-ehdottomasti varjoon muun henkilökuvauksen rinnalla.
-
-Romaanin alkupuolta hallitsee kaksi naista, Kustaava ja Heta. Edellinen
-on leski ja hänellä on poika, Ville, ulkopuolelta avioliiton. Hän
-karkoitetaan talosta, jota hän ennen on asunut emäntänä, ja tulee
-lapsineen Hetan, Kivimäen emännän luo, missä hän löytää turvapaikan.
-Kivimäellä on kaksi lasta, Veerti ja Otto. Kaikki mainitut henkilöt
-ynnä Kivimäen isäntä, Haverinen, torppari, myöhemmin kolportööri
-Simo Kurkinen ja entinen talonemäntä Annastiina muodostavat yhdessä
-sen ihmisaineksen, jota tekijä liikuttelee. Kustaava ja Heta ovat
-erinomaisia näytteitä Kauppis-Heikin luonnekuvauksesta. He ovat monessa
-suhteessa sukulaisluonteita -- ennen kaikkea velvollisuudentunnossaan
--- ja kuitenkin on tekijä saanut hyvin näkyviin heidän erilaisuutensa:
-edellisen toimitarmoisen päättäväisyyden ja jälkimäisen alistuvan,
-nöyrän mielenlaadun. Romaanin toinen luku, jossa nämä molemmat naiset
-kehräten ja lapsiaan tuuditellen keskustelevat tämän maailman asioista
-yleensä ja naimis-kysymyksestä erikoisesti, on kuvattu erinomaisen
-havainnollisella sielullisella näkemyskyvyllä. Me saamme Kauppis-Heikin
-kuvauksessa m.m. panna merkille, miten harras uskonnollisuus ja
-mitä karkein taikausko sekaantuvat aivan erottamattomasti näiden
-kansannaisten mielikuvituksessa. Että suvaitsemattomuus kuuluu
-tämänlaiseen uskonelämään, on itsestään selvää. Tässä romaanissa
-ilmenee se m.m. Veertin, alkavan soittoniekan, viuluharrastusten
-vainoamisena hänen äitinsä puolelta.
-
-Myöskin lapsikuvauksen alalta on "Savolaisessa soittajassa" hyviä
-näytteitä, jopa sellaisia, joita tekee mieli verrata Pakkalan
-hienoihin, herkullisiin lapsi-novelleihin. Pakkalan älyllistä
-valppautta ja leikkivää huumoria ei Kauppis-Heikillä tosin ole, joten
-edellisen pohjalais-poikaset tuntuvat saaneen plastillisemman kuvauksen
-kuin jälkimäisen savolaiset ihmis-alut. Mutta Kauppis-Heikissä on
-jotain synnynnäisen naivia, herkästi myötätuntevaa, joka antaa hänen
-lapsikuvauksilleen eräänlaisen välittömyyden tuoksun, mikä ei ole
-vaikuttamatta lukijaan. Tällöin ajattelen etupäässä hänen kuvaustaan
-Villestä, Kustaavan pojasta. Kuinka oikeaan osattu onkaan esim.
-mieliala pienessä metsätorpassa, minne poikanen jää yksin viettämään
-talvipäivää, äidin lähdettyä kylään hankkimaan ruokavaroja! Myöskin
-poikasen suhde uskontoon on sattuvasti kuvattu. Sensijaan on vaikeampi
-saada havainnollista kuvaa Veertistä, soittaja-pojasta. Hänen vaalea
-ihanteellinen luonnonlaatunsa tuntuu jääneen vaille varmoja piirteitä.
-
-Romaani seuraa poikasten elämänvaiheita pitemmältikin, tehden kuitenkin
-eräässä kohden noin vuosikymmenen käsittävän hyppäyksen. Veertistä
-tulee viuluniekka ja vanhan kotitalonsa isäntä ja hän suunnittelee
-lapsuudenystävänsä Villen kanssa turvakotia isättömiä poikia
-varten. Tämä aihe, joka kasvaa esiin romaanin loppupuolella, tuntuu
-kokonaisuuden kannalta etsityltä ja vieraalta. Se särkee romaanin
-rakennetta ja panee aavistamaan, että tekijällä on ollut eräitä, jos
-niin saa sanoa, ihmisystävällisiä sivutarkoituksia romaanillaan.
-Tendenssi ei luonnollisesti ole itsessään luvaton -- harvapa lienee
-se kirja, jossa ei ole mitään "tendenssiä" -- mutta jos tämä sivu-
-(tai pää-) tarkoitus ei ole elimellisesti kasvanut yhteen teoksen
-taiteellisen henkilökuvauksen kanssa, joutuu kokonaisuus kärsimään.
-Romaaninsa viime sivuilla tuntuu Kauppis-Heikki taas ottavan ikäänkuin
-vahinkonsa takaisin. Poikakoti-unelmat sortuvat, Veerti kuolee äkkiä
-ja Ville ajetaan yhdessä erään työmiehen kanssa talosta. He joutuvat
-kulkemaan "samaa polkua, jota Kustaava ja Annastiina olivat astelleet
-noin kaksikymmentä yksi vuotta aikaisemmin".
-
-Tämä romaanin päätös johtaa mieleen lopun René Bazinin "Donatiennessa",
-joka ilmestyi suomeksi samoihin aikoihin kuin Kauppis-Heikin romaani.
-Niinkuin Bazinin sankaritar ottaa jalkaansa puukengät siitä, mihin
-toinen, velvollisuuksiaan paennut nainen oli ne jättänyt, niin ottaa
-Kauppis-Heikin romaanissa sukupolvi toisensa jälkeen kantaakseen
-sen työn ja velvollisuuksien taakan, jonka edellinen on luovuttanut
-perinnöksi. "Savolaisen soittajan" yllä lepää harmaa, alakuloinen
-mieliala. Se pitkä, yksitoikkoinen työpäivä, jonka Kauppis-Heikin
-sankarit suorittavat retkellään kehdosta hautaan yksinkertaisissa,
-ahtaissa elämänoloissa, nälän ja pakkasen vaaniessa ovien takana,
-painaa leimansa hänen kirjoihinsa. Niin tunnemme "Savolaisessa
-soittajassakin" laahustavien minuuttien ja sekuntien raskaan
-verkkaisen kulun. Mutta tästä tunnelman alakuloisesta harmaudesta
-huolimatta antaa Kauppis-Heikin uusinkin teos kauniin todistuksen
-velvollisuudentuntoisesta ja työteliäästä kansasta. Saarijärven
-Paavo on moninkertaistunut Kauppis-Heikin ihmiskuvauksissa, saanut
-lihaa, verta, muuttunut tyypistä yksilöksi, inhimillisine tunteineen,
-ajatuksineen, hyveineen ja heikkouksineen.
-
-"Savolainen soittaja" muistuttaa uudelleen jokaiselle kirjallisuutemme
-ystävälle, mikä verraton kansansielun kuuntelija meillä on
-Kauppis-Heikissä.
-
-
-
-
-ALEKSIS KIVI:
-
-Kootut Teokset IV.
-
-
-Aivan joulun alla ilmestyi kauppaan Suomalaisen Kirjallisuuden
-Seuran toimesta Aleksis Kiven "Runot ja kirjeet", täydellinen
-kirjallisuustieteellinen painos, muodostaen ensimäisen julkisuuteen
-tulleen osan Kiven Kootuista Teoksista. Tämä runoutemme merkkijulkaisu,
-jonka toimittamiseen Kirjallisuuden Seura päätti ryhtyä keväällä
-1912, tulee neliosaiseksi, käsittäen I osa "Seitsemän veljestä", II
-kirjailijan eläessä julkaistut näytelmät, III jälkeenjääneet näytelmät
-ja IV -- ensimäisenä ilmestynyt -- runot ja kirjeet. Julkaisutyö on
-ollut uskottu Kirjallisuuden Seuran valitseman toimikunnan huostaan.
-Nyt ilmestyneen IV osan toimitustyön ovat suorittaneet E. A. Saarimaa
-ja V. Tarkiainen, joista edellinen on pitänyt huolta runojen,
-jälkimäinen kirjeiden järjestämisestä ja selityksillä varustamisesta.
-
-On sanomattakin selvää, että nyt alulle pantu Kiven teosten ja
-omakätisten kirjallisten todistuskappaleiden täydellinen kriitillinen
-julkaisu tulee tuntuvasti edistämään ja helpottamaan kotimaista
-kirjallisuustutkimusta, samalla kun se varmaan suuressa yleisössäkin
-löytää monta kiitollista lukijaa. Vasta kun tämä julkaisu on
-valmis, voimme saada täydellisen kuvan siitä alasta, jolla Kiven
-mielikuvitus on liikkunut, kaikista hänen sanontansa omituisuuksista,
-joita "Valituissa Teoksissa" on tasoiteltu, koko hänen runollisen
-luomistyönsä laadusta, sellaisena kuin kukin teos lähti hänen
-käsistään. Lisäksi sallivat useat säilyneet toisinnot meidän seurata
-eräiden runoluomien syntyhistoriaa eri kehitysasteiden kautta. Näin on
-meillä pian käsissämme suurimmasta suomenkielisestä runoilijasta teos,
-joka toimitustapansa tarkkuuden puolesta täysin tullee vastaamaan niitä
-kirjallisuustieteellisiä julkaisuja, joita suurilla sivistysmailla on
-klassillisista kirjailijoistaan.
-
-Nyt valmistunut viisisataa sivua käsittävä nide sisältää jo runsaasti
-pieniä, ennen tuntemattomia sielullisia todistuskappaleita --
-ajattelen varsinkin kirjeitä -- jotka ovat omiaan tuomaan Kiven
-persoonallisuuden meitä lähemmäs. Ne täydentävät sitä kuvaa, jonka
-Tarkiaisen äsken ilmestynyt Kivi-elämäkerta antoi "Seitsemän veljeksen"
-ja "Nummisuutarien" tekijästä ihmisenä ja kirjailijana.
-
-Kiven "Kootut Runot" sisältävät, paitsi toisintoja, nähdäkseni 19
-"uutta" kappaletta, (jollemme laske niihin A. V. Koskimiehen toimesta
-vv. 1904 ja 1911 julkaistuja "Paimentyttöä" ja "Atalanttaa").
-Kappaleista, jotka eivät sisälly Godenhjelmin valikoimaan, jää
-mieleen m.m. kaksi raikasta, eloisan luonnontunteen kehystämää
-rakkausrunoa "Niittu" ja "Sunnuntai", jotka ovat läheistä sukua
-"Valituista Teoksista" tunnetulle "Onnelliset"-runolle. Myöskin
-useita muita suurelle yleisölle tuntemattomia, kauniita, romanttisen
-mielikuvituksen täyttämiä kappaleita ja yksityisiä säkeistöjä tapaamme
-tässä uudessa Kivi-niteessä, mutta suuresti katsoen lienee sanottava,
-että Godenhjelmin valikoima oli suoritettu hyvällä vaistolla ja että
-siihen tehdyt pienet kielelliset korjaukset ja muutokset yleensä
-olivat asianmukaisia. Kysymys on, jääkö moni tuttu Kiven runo tulevien
-sukupolvien tietoisuuteen siinä asussa, johon Kivi ne alkuaan on
-valanut, vaiko siinä lievästi korjatussa muodossa, jonka ne ovat
-saaneet "Valituissa Teoksissa". Siinä, missä muutokset ovat tehdyt
-aivan keveällä kädellä ja koskevat oikaistuja "kielivirheitä", on
-nähdäkseni "Valittujen Teosten" runoasulla suuremmat kansansuosion
-edellytykset. Ja onpa usein koettu -- m.m. "Vänrikki Stoolin"
-suomennoksiin nähden -- että se muoto, missä sukupolvi tai pari on
-jonkun runoluoman omistanut, pitää sitkeästi puoliaan kaikkia muita
-laitteita vastaan. Tässä suhteessa, on meidän mielikuvituksemme
-vanhoillinen.
-
-Vielä suuriarvoisempi kuin varsinaiselle yleisölle on täydellinen
-runo-julkaisu kirjallisuustutkijoille, joille se nyt, kun
-vaivoja kysyvä esityö on suoritettu, avaa mahdollisuuksia monen
-mieltäkiinnittävän esteettisen ja kirjallisuushistoriallisen
-yksityiskysymyksen selvittelyyn. Sensijaan saanevat sekä kirjalliset
-ammattimiehet että suuri yleisö yhtä paljon Kiven kirjeistä, joista
-ennen on julkisuudessa näkynyt vain säästeliäitä otteita. Vaikk'ei Kivi
-ollut mikään kirjeiden-kirjoittaja siinä mielessä kuin monet suuret
-runoilijat -- tai oikeammin juuri sentähden, ettei hän sitä ollut! --
-antavat hänen lyhyet, usein hutiloiden paperille pannut kirjelippunsa
-niin välittömän, tuoreen ja elävän vaikutelman tekijästään, että lukija
-tuntee niissä välähdyksittäin ikäänkuin kasvoista kasvoihin näkevänsä
-Aleksis Kiven, ihmisen ja runoilijan.
-
-Kuinka edullisen todistuksen antavatkaan nämä kirjeet Kiven
-persoonallisuuden siveellisestä arvosta! Puhdas, omantunnontarkka,
-hiukan lapsenomainen, kiitollinen ja uskollinen -- sellaisena
-esiintyy Kiven luonne näissä kirjeissä, jotka tavallaan muodostavat
-välittömimmän kirjallisen todistuskappaleen, jonka hän on jättänyt
-itsestään. Mikään ei ole hänestä kauempana kuin tavallinen
-taiteilija-turhamaisuus, vilpillisyys ja korskeus. Kuten yleensä
-taiteilijat, on hän epäkäytännöllinen ja passiivinen luonne. Hänen
-mielikuvituksensa lentää hänen edellään ja hän kuvittelee helpoiksi,
-melkein suoritetuiksi, tehtäviä, jotka ovat hänelle ylivoimaisia.
-Itse tuntee hän tämän puolen luonteessaan. Hän kirjoittaa kerran
-Reinille maksamattomasta velastaan, joka häntä tavattomasti rasittaa,
-m.m.: "Pahasti on luvata ja ei täyttää, mutta sen huonon työn tekee
-moni, ennenkuin hän elämässä on oppinut tulemaan lupauksistansa niin
-kitsaaksi kuin mahdollista. Ja tämän kehnon työn tulevat tekemään
-enemmitten ne, joilla on hieman kuumempi veri ja vilkkaampi kuvailus,
-heidän toivonsa tulevaisuuden valkenemisesta kulkee liian vikkelästi,
-mutta silloin kun olen luvannut, on kuitenkin ollut täysi aikeeni se
-täyttää." Lönnrotille kirjoittaa hän kaksi kertaa, ensin ruotsiksi,
-sitten suomeksi, velasta, johon hän on joutunut siten, että Lönnrot
-on taannut räätälille hänen puolestaan puvun hinnan. Hän nimittää
-itseään sen johdosta "roistoksi" ja hänen mielipahansa siitä, ettei
-hän näe kohta mahdollisuutta suorittaa velkaansa, on syvä ja vilpitön.
-"Seitsemän veljeksen" runoilija kulki toden totta kalliisti maksetuissa
-vaatteissa! Taloudelliset huolet ahdistavat häntä lakkaamatta -- hän
-laskee ansainneensa keskimäärin pari sataa markkaa vuodessa --, mutta
-hän taistelee urhoollisesti puutetta ja köyhyyttä vastaan. Vaikka
-hän usein mainitsee rahahuolistaan, eivät hänen kirjeensä koskaan
-ole valittavia. Hän ei tavoittele mitään marttyyriglooriaa. Kun hän
-joskus puhuu tuskastaan, on hänen sanoillaan hirvittävä vakavuus,
-josta kaikki hentomielisyys on kaukana. Bacchus ja Venus eivät ole
-hänelle tuntemattomia, mutta hänen ihanteensa on sangen askeettinen.
-"Puhtaus on elämäni määräys", sanoo hän eräässä kirjeessään Bergbomille
-ja toisessa yhteydessä mainitsee hän voivansa tulla toimeen yhdellä
-aterialla päivässä, kunhan vaan pääsisi ystävänsä Forssellin luo
-pehtorin-oppiin. Yksin tupakanpolttoakin vastaan käy hän taistelua ja
-pääseekin niin pitkälle, että voi ilmoittaa Bergbomille polttavansa
-vain 1 1/2 piippua illalla ja toivovansa päästä pian tästä "hirmuisesta
-himosta" kokonaan kuitiksi. Eräässä toisessa kirjeessä sanoo hän
-m.m.: "monenlaisissa oloissa voi olla onnellinen ja iloinen, mutta
-onnellisin kieltäymyksessä ja kohtuullisuudessa." Hänen suurin
-maallinen toivomuksensa on päästä kerran pehtoriksi jollekin tilalle ja
-ansaita niin paljon rahaa, vaikkapa 600 markkaa vuodessa, että pääsisi
-veloistansa vapaaksi. Ja hän lisää: "Ja yhtä taidan kehua: uskollisen
-pehtoorin saa minusta se, joka minun saa; ja uskollisuus oliskin paras
-huvitukseni virkani toimituksessa." Hän lämpenee, ajatellessaan tätä
-tulevaisuuden kuvaa: "Ja sitten vielä muutaman vuoden palveltuani,
-taitaisin laskea eloni ankkurin Nurmijärven tantereille, raketa
-itselleni pienen majan ja elää rauhassa ikäni iltapäivän, välillä
-kirjoitellen, välillä käyskellen metsissä, lapsuuteni metsissä, kivääri
-kourassa."
-
-Hallitsevia piirteitä Kivessä on ollut kiitollisuus -- ominaisuus,
-jonka aina tapaamme kehittyneinä hienoissa luonteissa. Useimmat hänen
-kirjeistään tulkitsevat hänen kiitollisuuttaan ystäviä kohtaan.
-A. R. Svanströmille kirjoittaa hän m.m.: "Ensiksi kiitän sinua
-tervetulleesta kirjeestäsi; kiitollisuuteni sinua kohtaan kaikesta
-muusta ei mahdu tähän kirjeeseen." Bergbomia, E. A. Forssellia,
-Th. Forssellia y.m. kiittää hän niinikään useat kerrat "kaiken
-hyvyyden edestä", "menneitten edestä" j.n.e. Tavallisesti ovat hänen
-kirjeensä tuttavallisen huolettomasti paperille pantuja, mutta hän
-taitaa kirjoittaa akateemisemminkin, kuten esim. Cygnaeukselle
-tämän 60-vuotispäivänä osotettu (ruotsinkielinen) onnentoivotus- ja
-kiitoskirje näyttää. Cygnaeuksen mahtavaa suojelusta pyytää Kivi
-eräässä toisessa kirjeessä henkilöä (Ahlqvistia) vastaan, jonka
-oikeudenmukaisuuteen hänellä ei ole luottamusta.
-
-Useimmissa kirjeissään kertoo Kivi itsestään, tulevaisuuden
-suunnitelmistaan, kirjallisista aikeistaan, terveydestään ja
-toimeentulon huolistaan. Täydellisen poikkeuksen muodostaa eräs Th.
-Reinille osotettu kirje v:lta 1869, missä Kivi esittää ohjelmaansa
-koulu- ja kielipolitiikan alalla, ehdottaen m.m. uuden ruotsinkielisen,
-suomalaisuuden asiaa ajavan sanomalehden perustamista. (Tällainen
-lehti, "Morgonbladet", syntyikin, kuten tunnettu, myöhemmin, v. 1872,
-ensimäisenä päätoimittajana Kiven ystävä E. A. Forssell.) Tämä kirje
-osottaa selvästi, ettei Kivi ollut niin vieras "politiikalle" kuin
-luullakseni yleensä on otaksuttu. Päinvastoin mainitsee hän nimenomaan,
-että nämä yleiset kysymykset ovat olleet niin lähellä hänen sydäntään,
-että ne ovat häirinneet hänen yönsä unen. Voimme epäilemättä sanoa,
-että Kivi nyt julkaistuissa kirjeissään, enemmän kuin neljäkymmentä
-vuotta kuolemansa jälkeen, on ihmisenä tullut meitä lähemmäksi kuin
-koskaan ennen. Että hänen luonteensa ja inhimillisyytensä astuu niissä
-meitä vastaan niin puhtaana ja kauniina, ei ole yllättävää, kun
-muistamme, että kaikki suuri runous ja epiikka, sellainen kuin Kiven,
-on myöskin, ja ensi sijassa, sydämen taidetta.
-
-
-
-
-MARTIN LAMM:
-
-Svedenborg.
-
-
-Sota, suuri koulumestari, on opettanut meille taloudenpitoa
-myöskin kirjallisuuden alalla. Vain perin säästeliäästi on
-kirjakauppoihimme saapunut lähetyksiä ulkomailta, ja se, mikä on
-tullut esim. Ranskasta ja Englannista, on supistunut suurelta osalta
-siihen kirjallisuuden lajiin, joka välillisesti tai välittömästi
-käsittelee sotaa. Skandinavian maiden aseellinen puolueettomuus on
-sensijaan ollut kirjallisesti hedelmällisempää. Sieltäpäin tuli
-vanhan Georg Brandesin Goethe-elämäkerta -- kirja, jossa sisällön
-viisaus kilpailee muodon taiteellisuuden kanssa -- ja useita muita
-kulttuuri- ja kirjallisuushistoriallisia sekä myöskin kaunokirjallisia
-teoksia. Näyttääpä melkein siltä kuin runottarista nuorin (ja
-epävirallisin), kritiikin runotar olisi tuntenut vähimmin tarvetta
-noudattaa Skandinaviassa sitä vanhaa perinnäistapaa, joka kehoittaa
-runottaria vaikenemaan aseiden keskellä. Ruotsissa ilmestyi viime
-talvena m.m. lukuisia kirjallisia essee-kokoelmia sekä myöskin
-suurempia kirjallishistoriallisia tutkielmia. Jälkimäisten joukossa
-ansaitsee huomiota Upsalan yliopiston dosentin Martin Lammin suuri
-Svedenborg-teos, joka lienee luettava kirjallisuushistoriaan
-kuuluvaksi, mutta joka samalla sivuaa kaikkia rajatieteitä aina
-teologiaan ja psykiatriaan saakka. Tämä oppinut, hiukan raskaasti
-luettava kirja omituisesta ruotsalaisesta luonnontieteilijästä,
-teosoofista ja henkiennäkijästä 1700-luvulta, antaa verraten suppealla
-tilalla elävän kuvan Svedenborgin opeista ja niiden kehityksestä
-ja voinee sitä sentähden suositella niille, ehkei aivan harvoille,
-jotka eivät tunne rohkeutta eivätkä tarvetta käydä Svedenborgin
-latinan kimppuun. Ei sovi nim. unohtaa, että Svedenborgin teokset,
-julkaisemattomia käsikirjoituksia lukuunottamatta, käsittävät sievoiset
-puolisataa nidettä.
-
-Tunnetuin esitys Svedenborgista lienee Emersonin v. 1849 julkaisema
-lyhyt tutkielma kokoelmassa "Ihmiskunnan edustajia" (suomeksi 1909).
-Tässä henkisiä näköaloja aukaisevassa, mutta hiukan papillisen
-kaunopuheisessa teoksessa asettaa amerikkalainen filosoofi
-Svedenborgin tavallaan kunniasijalle, ihmiskunnan suurimpien joukkoon:
-Platonin, Shakespearen, Goethen, Napoleonin ja Montaignen rinnalle.
-Svedenborgille antaa Emerson määräyssanan "mystikko" samassa mielessä
-kuin hän antaa Platonille määräyssanan "filosoofi". Eroa filosoofin
-ja mystikon välillä kuvaa Emerson erään arabialaisen tarinan avulla,
-missä edellinen sanoo: "kaiken minkä hän näkee, tiedän minä" ja
-jälkimäinen: "kaiken minkä hän tietää, näen minä". Emersonille on
-Svedenborg viimeinen kirkkoisä, "jolla todennäköisesti ei enää ole
-seuraajaa", hän tuo luonnon seurakuntaan ja antaa sanalle uuden
-sisällön ja tehon. Ja vaikka Emerson ei suinkaan kannata Svedenborgin
-jumaluusopillisia järjestelmiä -- hän käy vastoin tapaansa suorastaan
-ivalliseksi niitä kosketellessaan -- katsoo hän hänen tälläkin alalla
-tehneen ihmiskunnalle palveluksia. Vielä kunnioittavammin puhuu hän
-Svedenborgin näkijäkyvystä anatomian, astronomian, kemian ja fysiikan
-alalla, missä ruotsalainen mystikko on aavistanut paljon sellaista,
-josta vasta yhdeksännentoista vuosisadan tiede on päässyt selville.
-
-Se, mikä maallikossa -- maallikossa sanan joka merkityksessä -- enimmän
-herättää mielenkiintoa Svedenborgin persoonaa kohtaan, on epäilemättä
-hänen omituinen sielullinen rakenteensa. Mies, joka näkee, olkoonpa
-vaikka sisäisillä silmillään, enkeleitä, ja väittelee vainajien
-kanssa, ei kuulu tavallisuuksiin. Jokapäiväisenä ei voi myöskään
-pitää kykyä nähdä Göteborgista Tukholmassa tapahtuvaa tulipaloa,
-muista yhtäläisistä tapauksista puhumatta. Kun lisäksi tiedämme, että
-sama mies suoritti Kaarle XII:lle loistavia insinööritöitä, torjui
-luotaan hänelle tarjotun matematiikan professorintoimen, aavisti vielä
-keksimättömien kiertotähtien olemassaolon, suunnitteli lentokonetta ja
-vedenalaista venettä, niin on luonnollista, että vaistomaisesti herää
-halu tutustua lähemmin tähän omituiseen olentoon, joka kaikkeutta
-syleilevässä monipuolisuudessa tuntuu kuuluvan itse Goethen ja Leonardo
-da Vincin ylhäiseen sukuun.
-
-Martin Lammin teos tuo meidät lähemmäs tätä sielullista probleemia.
-Hän koettaa osottaa m.m., mitä Svedenborg on perinyt piispallisesta
-kodistaan, mitä hänen mekanistis-matemaattisessa maailmankuvassaan
-on yhteistä ajan muiden luonnontieteilijäin kanssa ja mitä hän on
-oppinut lukuisilla jo nuoruudessa tehdyillä ulkomaamatkoillaan (hän
-istui m.m. Newtonin luennoilla). Svedenborg näki luonnon suurena
-mekanismina, joka liikkui ikuisessa kierteessä "rattain, jotka
-eivät koskaan kuivuneet, akselin ympäri, joka ei koskaan kitissyt".
-Tätä koneellista maailmankuvaansa sovitti hän luonnontieteellisenä
-kautenaan arkailematta myöskin sielunelämän alalle. Ihmissielullakin
-oli tässä järjestelmässä paikallista ulottuvaisuutta. Svedenborgilla
-oli yhtä kehittynyt kyky kuin Rudbeckillä, "Atlantican" tekijällä,
-käyttää hyväkseen ja järjestellä mielensä mukaan tosiasioita ja keksiä
-vertauskuvallisia tarkoituksia vanhojen kirjailijain ja raamatun
-tekstissä. Samoin kuin Rudbeckissä yhdistyy hänessä tavattomaan
-oppineisuuteen käytännöllinen järjestelykyky sekä suuri loogillinen
-todistelutaito. He olivat molemmat ennen kaikkea aikansa lapsia, 1600-
-ja 1700-luvun vaihteen, jolloin luonnontieteet alkoivat nostaa päätään,
-jolloin mielikuvitus ja keksimisinto avasi ihmishengelle aina uusia
-houkuttelevia näköaloja.
-
-Edelleen saamme Martin Lammin esityksessä seurata, miten tämän
-materialistisen luonnontieteilijän kehitys vähitellen vie teosofiaan
-ja mystiikkaan. Murroskaudella, joka sattuu samoihin aikoihin kuin
-Svedenborgin ensimäiset haltio-tilat, lienee Svedenborg saanut
-voimakkaita vaikutelmia samanaikaisista Ruotsissa puhjenneista
-hengellisistä liikkeistä, jotka saivat usein omituisia kiihkeitä
-muotoja. Vastoin useiden oikeauskoisten svedenborgilaisten väitteitä,
-koettaa Lamm niinikään todistaa, että ulkomaiden mystillisten
-kirjailijain lukemisella on runsas osansa Svedenborgin teologiassa.
-Tässä ei ole mahdollista lähemmin kosketella Svedenborgin
-jumaluusopillisia haaveita, hänen raamatuntulkintaansa ja hänen
-uutta filosoofista järjestelmäänsä. Viimemainitussa kääntää hän
-luonnontieteellisen kautensa monismin henkiseksi: koko maailmankaikkeus
-on hänelle nyt henkeä ja kaikki ruumiillinen on vain vertauskuva
-jostakin henkisestä. Kirjallishistoriallisesti mieltäkiinnittävää on,
-että Lammin on onnistunut osottaa Svedenborgin saaneen teoloogiseen
-oppirunoelmaansa "De cultu et amore Dei" (Jumalan palveluksesta ja
-rakkaudesta) voimakkaita ja sangen syvälle meneviä vaikutelmia Miltonin
-suuresta eepoksesta "Kadotettu paratiisi", siis samasta teoksesta,
-joka on hedelmöittänyt niin monta runoilijamielikuvitusta (m.m., kuten
-tunnettu, meidän Linnankoskemme). Lukuisilla näytteillä Miltonin
-runoelmasta osottaa Lamm aivan yksityiskohtaisiakin vastaavaisuuksia
-englantilaisen runoilijan ja ruotsalaisen mystikon välillä. Suurin
-merkitys näyttää Miltonilla kuitenkin olleen Svedenborgiin siinä,
-että viimemainittu häneltä oppi vapaasti käsittelemään raamatun
-tekstiä ja ottamaan vaaria sen runollisista arvoista. Ja varmaan on
-juuri heijastusta "Kadotetun paratiisin" runoilijasta kaikessa siinä
-kauneudessa, jonka Atterbom on nähnyt "De cultu et amore Dei"-teoksessa
-ja joka on saanut hänen romanttisen mielensä kuohahtamaan
-seuraaviin innostuneihin sanoihin: "siinä on niin paljon runollista
-inspiratsionia, että se, jaettuna tusinan runoilijan osalle, riittäisi
-kiinnittämään heidät kaikki ensi luokan tähtinä runouden taivaalle."
-Kuten näkyy, ei romantiikan päivinä säästetty voimakkaita värejä
-enemmän arvostelussa kuin runoudessakaan.
-
-Edellämainittu teos ilmestyi v. 1745 ja muodostaa se tavallaan
-käännekohdan tekijänsä tuotannossa. Kaikki mitä Svedenborg sen
-jälkeen eli noin 57:stä ikävuodestaan lähtien kirjoitti, kuuluu
-hänen mystikkoja henkiennäkijäkauteensa. Hän tuntee tästä lähtien
-vain puolittain kuuluvansa tähän maailmaan. Hän uskoi saaneensa
-jumalallisen ilmoituksen raamatun opin oikein selittämiseksi,
-mutta suoranaisesti ei hän toimi perustaakseen seurakuntaa ja
-hankkiakseen itselleen kannattajia. Hän antaa teoksensa vaikuttaa
-omalla tehollaan. Eläessään näyttääkin hän herättäneen enemmän
-uteliaisuutta ja ihmettelyä kuin kannatusta. Hän elää erakkoelämää
-pienen puutarhansa keskellä, ravitsee itseään pääasiassa leivällä,
-maidolla ja kahvilla, paneutuu levolle säännöllisesti seitsemän
-aikaan illalla. Hänen vastustajansakin myöntävät, että hän puhui mitä
-erilaisimmista käytännöllisistä harrastuksista erinomaisen viisaasti
--- että hänen järkensä uskon asioissa oli sokaistu, siitä olivat he
-luonnollisesti yksimieliset -- ja että hänen persoonallisuutensa teki
-miellyttävän, puhtaan, lapsimaisen uneksivan vaikutuksen. Svedenborgin
-päiväkirjoissa ilmenevä voimakas sukupuolitunne on antanut aiheen
-sille jotenkin yleiselle otaksumalle, että Svedenborg olisi voimansa
-päivinä ollut suuri hurjistelija ja että hänen vanhuutensa olisi
-saanut maksaa nuoruusvuosien synnit. Tälle otaksumalle ei Lamm löydä
-mitään pätevämpää tukea. Asettaapa hän hyvin kylmään ja verraten
-epäromanttiseen valoon myöskin Svedenborgin niinikään paljon puhutun
-rakkauden Polhemin tyttäreen.
-
-Lempeämmin ei Lamm kohtele myöskään erästä juttua Svedenborgin
-seurustelusta henkien kanssa, muuatta pientä kuvaelmaa, jossa
-m.m. eräs suomalainen -- eikä kukaan vähempi kuin Porthan -- on
-tullut osalliseksi roolien jaossa. Koska juttu ainakin Suomessa on
-yleisesti levinnyt, mainittakoon se tässäkin, mutta näytteenä siitä,
-minkälaisia Svedenborgin henki-seurustelut _eivät_ olleet. Tarina on
-luettavana Atterbomin teoksessa "Svenska siare och skalder". Tämän
-kertomuksen mukaan sai Porthan kerran, käydessään Svedenborgin luona,
-odottaa häntä vierashuoneessa, samalla kun hän kuuli sisähuoneesta
-Svedenborgin keskustelevan helisevällä latinalla jonkun kuvitellun
-olennon kanssa "Rooman muinaismuistoista", henkilön, jonka hän jonkun
-ajan kuluttua, innokkaasti kumarrellen, saattoi vierashuoneen läpi.
-Tätä tehdessä nyökäytti hän sivumennen päätään Porthanille. Kun hän
-vielä uudistuvin kumarruksin oli saattanut näkymättömän vieraansa
-ovelle, kääntyi hän Porthanin puoleen ja ilmoitti tälle, että Vergilius
-juuri oli ollut hänen vieraanaan -- muutoin "kerrassaan mukava mies".
-Tämä romantikon pikkujuttu on, kuten Lamm osottaa, valitettavasti
-täydelleen epähistoriallinen. Svedenborg ei kuvitellut henkiä todella
-ympäristössään liikkuviksi, vielä vähemmin olisi hänen mieleensä
-juolahtanut kehoittaa niitä istuutumaan hänen tuoleilleen y.m.s.
-Uskomatonta on myöskin, että hän samalla kertaa kuin hänellä oli
-tällainen henkinäkemys, olisi voinut tuntea suomalaisen vieraansa ja
-tervehtiä tätä. Svedenborg oli henkien kanssa seurustellessaan, kuten
-yleensä kaikki hänen kaltaisensa näkijät, eräänlaisessa haltio-tilassa,
-mikä sulki hänen aistimensa kokonaan ulkomaailmalta. Hän ei myöskään
-paikallistuttanut näkemyksiään ruumiillisiin silmiinsä, vaan olivat ne
-hänelle sisäistä laatua.
-
-Martin Lammin teos Svedenborgin kehityksestä on tavallaan tutkielma
-intuitsionin, sisäisen näkemyksen, anastamasta herruudesta järjen,
-logiikan yli. Se sisältää samalla kertaa taiteilijan, henkiennäkijän
-ja uskonnonperustajan psykologiaa, s.o. sielullisia havaintoja
-siitä mitä näille kaikille on yhteistä: usko että on olemassa joku
-välittömämpi tie olemisen tuntemiseen kuin järki ja aistimin saatu
-kokemus. Tämä runollinen usko Svedenborgissa onkin maallikolle ehkä
-ainoa auringonsäde, joka lankee Svedenborgin teoloogisten järjestelmien
-jäiseen aavikkoon.
-
-Tämä ruotsalaisen kirjallisuushistorioitsijan tutkielma on syntynyt,
-kuten tekijä itse esipuheessaan lausuu, tarpeesta etsiä romantiikan
-juuria 1700-luvun mystillisestä kirjallisuudesta. Tekijä on niin ollen
-pitänyt silmällä pääasiassa kirjallis-filosoofista puolta aiheessaan,
-jättäen mikäli mahdollista syrjään m.m. varsinaiset elämäkerralliset
-ainekset. Viimemainituista on jokunen vuosi sitten Helsingissä
-pitämissään esitelmissä ruotsalainen kirkkohistorian professori Hj.
-Fr. Holmquist antanut seikkaperäisen ja mitä mieltäkiinnittävimmän
-kuvan. Ne luonteenominaisuudet ja se persoonallisuus, joka Martin
-Lamminkin niukoista Svedenborgin henkilöllisyyttä ja elämää
-kuvaavista piirteistä käy ilmi, valaisevat välähdyksittäin myöskin
-eräitä muita arvoituksellisia runoilijoita Skandinavian myöhemmässä
-kirjallisuudessa. Sangen usein tulee Martin Lammin Svedenborg-esitystä
-lukiessa mieleen m.m. kolme toisistaan varsin kaukana olevaa
-kirjailijaa, jotka tuntuvat kukin perineen ikäänkuin kipinän
-Svedenborgin hengestä: Kierkegaard, Stagnelius, Strindberg.
-
-
-
-
-JOHANNES LINNANKOSKI:
-
-Kootut Teokset.
-
-
-Kun kirjailija kuolee, suremme joko etupäässä taiteilijaa tai etupäässä
-ihmistä, persoonallisuutta. Jälkimäisessä tapauksessa on menetyksemme
-korvaamattomampi.
-
-Linnankosken kirjallinen tuotanto oli hänen persoonallisuutensa
-peilikuva. Me luimme hänen kirjoistaan koko hänen ihmisyytensä, hänen
-taistelunsa mieskohtaisten eetillisten ihanteiden hyväksi, hänen
-pyrkimyksensä selvittää itselleen omia ja kansansa elämänkysymyksiä,
-hänen rajun kamppailunsa usein hiukan vastahakoisten kirjallisten
-ilmaisukeinojen kanssa -- sanalla sanoen, me tapasimme joka
-sivulla hänen kirjoissaan määrätyn persoonallisuuden, keskittyneen
-kokonaisuuden, pienoismaailman, joka seurasi omia ratojaan. Sen
-tähden tunsimme menettäessämme Johannes Linnankosken, kirjailijan,
-menettäneemme ennen kaikkea persoonallisuuden, ihmisen. Niille, jotka
-mieskohtaisesti tunsivat Linnankosken, merkitsi hänen poismenonsa
-varsinkin Vihtori Peltosen menetystä.
-
-Johannes Linnankoski -- Vihtori Peltonen!
-
-Kun ajattelen näitä nimiä, joista toinen on julkisen henkilön, toinen
-yksityisen, en voi olla panematta merkille, että vaikka edellinen
-on "Ikuisen taistelun" ilmestymisestä lähtien kaikunut korvissani,
-jälkimäinen siitä huolimatta sanoo minulle enemmän. Selitän tämän
-itselleni siten, että Linnankoski-Peltosessa persoonallisuus oli
-suurempi taiteilijaa. Ilmaisukeinot kävivät usein riittämättömiksi
-sille voimakkaalle siveelliselle tahdolle, jonka kaikki sisällytämme
-käsitteeseen Johannes Linnankoski. "Ikuisen taistelun", "Simsonin
-ja Delilan" ja "Pakolaisten" tekijään voi syyllä sovittaa sen usein
-väärinkäytetyn lauselman, että hän oli siveellisen tahtonsa ja
-pyrkimystensä suurpiirteisyyden puolesta päätään yläpuolella omia
-kirjallisia saavutuksiaan.
-
-Linnankoski tuli kirjallisuuteen omia teitään: elämän käytännön
-kautta. Hän oli mahdollisimman kaukana siitä kirjailijatyypistä,
-joka koulupenkillä tulee tietoiseksi runollisesta kutsumuksestaan
-ja jonka kirjallinen esikoinen syntyy kuumeisimpien kehitysvuosien
-sähköisessä, levottomassa ilmastossa. Linnankoski tuli kansanvalistus-
-ja sanomalehtityöstä kirjallisuuteen. Kun Johannes Linnankoski
-v. 1903 "Ikuisella taistelulla" käänsi yleisön huomion uuteen
-kirjailija-yksilöllisyyteen, oli Vihtori Peltosella jo takanaan pitkä
-ja monipuolinen päivätyö Uudenmaan suomalaisen kansan herättäjänä.
-Kielsikö Vihtori Peltonen vanhat jumalansa astuessaan runottaren
-palvelukseen? Kaukana siitä. Se on huonosti lukenut Linnankosken
-teoksia, joka ei niissä ole tavannut Vihtori Peltosta. Siirtyminen
-paikallisesta sanomalehti- ja kansanvalistustyöstä vapaaseen
-kirjalliseen toimintaan tiesi toiselta puolen sitä, että probleemit
-olivat syventyneet, muuttuneet mieskohtaisemmiksi, toiselta
-puolen, että ne vaativat laveampaa kaikupohjaa kuin Porvoon seudun
-ja Uudenmaan yleisö. Yleisen herätystyön harrastaja antoi tilaa
-kirjailija-yksilöllisyydelle ja Porvoon ja Uudenmaan sijalle tuli
-Suomen kansa.
-
-Linnankosken kirjallisesti tuottava kausi muodostui ennenaikaisen
-kuoleman takia odottamattoman lyhyeksi -- se käsittää vain noin
-kymmenen vuotta eli suunnilleen yhtä paljon kuin Aleksis Kiven. Tämä
-vuosikymmenen aika -- "Ikuisen taistelun" syksystä "Sirpaleiden"
-kevääseen (1903-1913) -- ei varmaankaan ollut kyllin pitkä
-vakiintuneen arvioinnin syntymiseen Linnankosken tuotannosta. Yhtä
-yksimielinen kuin kirjallinen arvostelu oli ollut korottaessaan
-"Ikuisen taistelun" merkkiteokseksi suomalaisessa kirjallisuudessa,
-yhtä erimielinen se oli hänen myöhempiin kirjoihinsa nähden, kuitenkin
-"Pakolaisia" ja "Taistelua Heikkilän talosta" lukuunottamatta,
-jotka molemmat teokset muistaakseni otettiin kiitoksella vastaan
-joka taholla. Useimmiten sisälsivät moitteet huomautuksia
-tyylivirheistä, joskus teoksen koko rakennetta koskevista, mutta
-tavallisesti vain yksityisiin lauseihin kohdistuvista. Linnankosken
-pateettinen, intomielinen, kirjailijalaatu ei punninnut aina sanojaan
-kulta-vaa'alla ja hänen lausetyylinsä antoikin usein oikeutettua
-aihetta yksityiskohtaiseen muotokritiikkiin. Mutta toiselta puolen olen
-vakuutettu siitä, että tyylitarkastelun tietä ei koskaan päästy eikä
-päästä Linnankosken ominaisimman, persoonallisimman sanottavan perille.
-Luonnollisemman tien löydämme varmaan, jos koetamme tarkastaa niitä
-probleemeja, joita Linnankoski on kirjoissaan käsitellyt.
-
-Linnankoski oli ennen kaikkea moralisti. Kysymys hyvästä ja pahasta
-kaikkine niine muotoineen, joissa tämä ikuinen ongelma voi esiintyä,
-oli hänen tuotantonsa ydin. Tämän keskustan ympäri kasvoivat kaikki
-hänen teoksensa, lainaten aiheita milloin mielikuvituksesta, milloin
-todellisuudesta, sukeltaen sekä yksilön- että kansansieluun, etsien
-itselleen draamallisen, eepillisen tai lyyrillisen muodon, esiintyen
-ikuisesti samana ja aina uutena: sfinksinä, jonka silmistä voi lukea
-monta vastausta. Yksinkertaisimmassa, niin sanoakseni filosoofisimmassa
-muodossaan esiintyy tämä siveellinen probleemi Linnankosken
-esikoisteoksessa.
-
-Ei mikään ole Linnankoskelle kuvaavampaa kuin että hän ensimäiseksi
-kaunokirjalliseksi aiheekseen valitsi juuri Genesis-kirjan neljännen
-luvun, murhenäytelmän. Ihmiskunnan ensimäinen veljesmurha tarjosi
-Linnankoskelle hyvän ja pahan kysymyksen alkuperäisimmässä muodossaan.
-Mistä on synti tullut maailmaan? Onko edistyksen henki myöskin pahan
-henki? Onko ihminen oikeassa, kun, hän seuraa sisäistä ääntään,
-vai onko hän oikeassa silloin, kun hän kieltää itsensä? Onko elämä
-vain sattuman synkkien voimien leikkikalu vai ohjaavatko sitä
-määrätyt lait ja onko sillä määrätty tarkoitus? Kysymykset ovat yhtä
-vanhoja kuin ihmiskunta -- vastaukset niinikään. Mitä ovat nekään
-"vastaukset", joita Linnankoski johtelee Kainin ja Aabelin, Aadan
-ja Sillan kohtaloista, muuta kuin uusia kysymyksiä! Kun Mikael ja
-Lusifer näytelmän lopussa vakuuttavat toisilleen, että taistelu hyvän
-ja pahan välillä on iankaikkinen, olemme oikeastaan tulleet takaisin
-samaan pisteeseen, mistä näytelmän juoni alkaakin. Linnankosken
-persoonallisimman vastauksen näihin kysymyksiin luulen voitavan
-parhaiten lukea Kainin vuorosanoista hänen paetessaan korpeen: "Mik'
-on se määränpää? Kangastusko, joka ilmaan haihtuu? Lähde, josta
-sateenkaari juovan näyttää, jota lapsi juosten tavottaa, vaan ei
-koskaan käsiin saa? Vain juosta, juosta! Kivet leikkaa, okaat repii,
-piikit pistää -- vain juosta, juosta!"
-
-Linnankosken esikoisteos oli aiheeltaan kokonaan yleisinhimillinen.
-Hänen toinen kirjansa "Laulu tulipunaisesta kukasta" käsitteli
-yksilö-psykoloogisempaa kysymystä, samalla kun se paikallisuutensa
-puolesta oli sijoitettu suomalaiseen ympäristöön. "Ikuinen taistelu"
-oli suurelta osaltaan käsitteellinen, vertauskuvallinen, "Laulu
-tulipunaisesta kukasta" oli tai tahtoi olla elävästä elämästä lainattu
-tapaus. Romaanin "tulipunainen kukka" on rakkaus ja sen ydinkysymys Don
-Juan-probleemi. Olavin syyllisyys on siinä, että hän rakastaa monta
-naista, hänen sovituksensa on uhrautuvassa työssä (uutisraivauksessa)
-perheen ja yhteiskunnan hyväksi.
-
-Kolmannessa teoksessa, "Kiroissa", vetää Linnankosken probleemi-runous
-hänet taasen todellisuudesta sadun ja mielikuvituksen maille. Tekijä
-kutsuu itse tätä näytelmäänsä "unelmaksi", mutta niinkuin Hamletin
-hulluudessa voi tässä Linnankosken "unessa" sanoa olevan järjestelmää:
-kuten tunnettua, ei "Kirot" sisällä enempää eikä vähempää kuin
-psykoloogisen selityskokeen yhteiskunnallis-valtiollisista riidoistamme
-n.k. routavuosien aikana. Se paha, jonka juuria Linnankoski tässä
-kirjassa etsii, sisältyy sanoihin: "kansa, joka ei ole sisältä
-kokonainen, ei ole ehjä ulkoapäinkään." Tässä kirjassaan esiintyy
-Linnankoski kiireestä kantapäähän yhteiskunnallisena runoilijana,
-hänen "merviensä" ja "veeniensä" taistelut muodostavat tavallaan vain
-kuin runollisen kuvituksen niille sanomalehtikirjoitelmille y.m.
-suoranaisille kehoitus- ja varoitushuudoille, joilla Linnankoski
-tulkitsi käsitystään ajan valtiollisissa ja yhteiskunnallisissa
-ristiriidoissa. On selvää, että hän tällä näytelmällään tahtoi saada
-suomalaiset unohtamaan pienet erimielisyydet suuren yhteisen asian
-vuoksi.
-
-Kautta Linnankosken koko kirjallisen tuotannon, teos teokselta, voimme
-seurata hänen valppaan, väsymättömän siveellisen mielenkiintonsa
-jälkiä. "Simsonissa ja Delilassa" risteilee aiheita sekä
-"Tulipunaisesta kukasta" että "Kiroista". Don Juan-Olavi on naisten
-perikato, Delila miesten tai oikeastaan miehen, Simsonin, jonka
-elämäntehtävän (tässä kansallisen) tielle hän tulee. Hienoimpina
-kulkevat tämän siveellisen probleemi-runouden langat "Pakolaisissa",
-jossa Linnankoski muun ohella on luonut elävimmän ihmistyyppinsä Juha
-Uutelan.
-
-"Pakolaisten" Juha Uutelan, lähes 70:n vuotiaan hämäläisisännän
-sieluntaistelu, jonka alkusyy on hänen nuoren vaimonsa
-uskottomuudessa, on syvästi yksilöllinen ja inhimillinen. Se tapa,
-millä Linnankoski kuvaa Juhan itsensäkieltämistä, aste asteelta,
-kunnes hän kuolinvuoteellaan vielä voittaa itsensä, on luonut eräitä
-kirjallisuutemme ikuisimpia sivuja. Juha Uutelan siveellinen voitto,
-joka ostetaan tuskalla ja kuolemalla, on nähdäkseni Linnankosken
-syvin ja ominaisin vastaus kaikkiin tämän maailman kysymyksiin. Siinä
-vastauksessa on kaikua Kainin epätoivosta -- "kivet leikkaa, okaat
-repii" -- mutta siinä on myöskin jotain traagillisuuden sovituksesta.
-Välimatka Kainista Juha Uutelaan sisältää kokonaisen elämän kokemukset
-ja opetukset. --
-
-Werner Söderström Osakeyhtiö, jolla, kuten tunnettu, on ollut suuret
-ansiot Linnankosken ymmärtäjänä ja tukijana, on kiitettävän nopeasti
-toimittanut yleisön käteen hänen Kootut Teoksensa. Tämä neliniteinen
-julkaisu muodostaa yhden uusimman kirjallisuutemme kulmakivistä.
-Linnankoski oli ennen kaikkea aikansa lapsi. Suurten siveellisten
-probleemien rinnalla tapaamme hänen kirjoissaan melkein kaikki ne
-ajankysymykset, jotka viime vuosina ovat liikkuneet jokaisen mielessä.
-Hän oli myöskin ennen kaikkea suomalainen ja lisäksi hämäläinen.
-Hänen mietiskelevällä, hiukan sulkeutuneella luonteellaan on syvät
-juurensa kansansielussa. Hänen elämän suurimpia kysymyksiä pohtiva,
-väsymätön, hellittämätön laatunsa on sukua, ehkäkin kaukaista, niille
-ei aivan harvinaisille kansanmiehille, joita voi tavata mietiskelemässä
-filosofian viimeisiä perusteita tai suunnittelemassa ikiliikkujaa.
-Linnankoskella oli erinomaisen kehittynyt oikeudentunto ja hän saattoi
-olla kiivas asian puolesta, josta hän oli tullut vakuutetuksi. Hänen
-olennossaan oli jotain yksinäistä, seuraa karttelevaa -- sekin
-suomalainen piirre. Niinikään pisti hänessä silmiin eräänlainen
-huumorin puute, kuten hänen teoksissaankin. Kirjailijan ammatti oli
-hänelle vakava kuin uhritoimitus.
-
-Tämä luonteen pohjainen vakavuus leimaa kaikki mitä Linnankoski
-on kirjoittanut. Hänen teoksensa ovat mieterunoutta tämän sanan
-laajimmassa merkityksessä. Kuvaus kuvauksen tähden, tunnelma tunnelman
-tähden -- tai sanokaamme taide taiteen tähden -- oli hänelle vieraampaa
-kuin ehkä kenellekään nykyisistä kirjailijoistamme. Probleemi,
-kysymys oli hänelle lähtökohta. Kuinka pitkälle hän olisi päässyt
-tässä lajissaan, jollei ennenaikainen kuolema olisi katkaissut hänen
-rataansa, on vaikea sanoa. Varmaa on, että "Ikuisen taistelun" ja
-"Pakolaisten" välillä on pitkä kehitystie ja että Linnankoski vuosien
-kuluessa keksi yhä persoonallisemman -- ja, kuten olisimme taipuvaiset
-sanomaan, syvemmän -- vastauksen niihin elämänkysymyksiin, jotka
-antoivat ensi sysäyksen hänen kirjalliselle luomistyölleen.
-
-
-
-
-OTTO LUDWIG:
-
-Taivaan ja maan välillä.
-
-
-Kuinka tuoreena onkaan Otto Ludwigin romaani "Taivaan ja maan
-välillä" säilynyt! Olenpa varma, että moni, joka sen nyt, uuden
-suomennoksen ilmestyttyä, lukee toiseen tai kolmanteen kertaan,
-on huomaava sen olevan niitä kirjoja, joista eivät vuodet voi
-meitä vieroittaa. Tässä romaanissa on kuolleita sivuja (esim.
-aivan alussa), teknillisiä virheitä ja luonnottoman draamallisia
-episoodeja, mutta siitä huolimatta ympäröi sitä elämän ja runouden
-ilmakehä. Vaikkemme tietäisikään, että Otto Ludwig oli suuri
-Shakespearen ihailija, tulee "Kuningas Learin" ja "Hamletin" tekijän
-nimi vaistomaisesti huulille Otto Ludwigin romaania lukiessa.
-Gottfried Kelleriä on sanottu novellin Shakespeareksi -- Otto
-Ludwig tekee tällä kertomuksellaan kunnian kiistanalaiseksi. Keller
-on eepillisempi ja rehevämpi, hänen luomistyönsä välittömämpi ja
-helpompi, Ludwig on karumpi ja yksiviivaisempi, mutta draamallisempi
-ja keskitetympi. Heidän rinnallaan on hiukan vanhemmasta saksalaisesta
-kirjallisuudesta mainittava Kleistin raju nero, joka niinikään sekä
-draaman että kertovan runouden alalla etsi ilmaisua alkuvoimaiselle
-mielikuvitukselleen. Heidän ohitseen ei myöhempi saksalainen
-kertomataide ole päässyt. Nykypäiväin saksalaisen romaanin parhaat
-edustajat, sellaiset kuin Frenssen ja Mann, eivät ole saaneet yhtä
-valtavaa otetta aiheisiinsa kuin Kleist, Keller ja Ludwig. Heissä on
-usein etualalla kirjantekijä, kirjailija, kun jälkimäisissä vallitsee
-näkijä ja runoilija.
-
-Tuskin on mitään epäkiitollisempaa kuin valittaa aikojen huononemista,
-mutta kertomataiteeseen nähden tekisi mieli langeta tähän vanhaan
-nuottiin. On kuin oikea suuri epiikka olisi katoamassa, aivan
-kuin musiikkimiehet väittävät eräiden lauluäänten käyvän yhä
-harvinaisemmiksi. Hiukan liioitellen voi sanoa, että nykyaikaisella
-romaanilla on yhteiset hyveet sanomalehtikoserian kanssa: kyky jutella
-kaikesta mahdollisesta, uskonnosta, filosofiasta, sosialismista,
-naisasiasta, lastenkasvatuksesta, isänmaallisuudesta, sodasta,
-kirjallisuudesta, taiteesta, politiikasta, pakanalähetyksestä ja muista
-hyödyllisistä ja mieltäkiinnittävistä asioista. Nykyhetken romaani
-kilpailee sanomalehtien kanssa päivän polttavien käsittelemisessä,
-se on muuttunut agitatsionivälikappaleeksi ja pienellä tottumuksella
-voi sitä lukija käyttää uutislehtenäkin esim. siihen nähden, mitä
-se tietää asianomaisen kirjailijan ja hänen läheisen piirinsä
-kuulumisista. Jos kirjailija on älykäs, tietorikas, sukkela, jos
-hän omistaa keveän, vaivattoman sanonnan, jos hänessä on makua ja
-kulttuuria, voi hän tällaisestakin romaanista tehdä luettavan ja
-nautittavan kirjan. Sellainen romaanintekijä on esim. Anatole France,
-kaikkien dilettanttien epäjumala. Koskettaa kaikkea vain pinnalta,
-olla antautumatta millekään, epäillä kaikkea, liidellä mielipiteestä
-toiseen, niinkuin perhonen liitelee kukasta kukkaan, nähdä ihmisissä
-vain automaatteja ja elämässä nukketeatteri, omistaa hitunen itse-ivaa,
-joka koteloi kaikki mieskohtaiset tunnelmat -- kas siinä yleisesti
-käytetty romaaniresepti. Varsinainen juoni saa olla alkuaan kuinka
-laiha tahansa, sitä voidaan paisuttaa vilkkailla mietelmillä ja
-kaikkinaisilla sivuaiheilla, niin että varsin vaatimattomallakin
-kirjailijalla voi olla -- kun rivit sitä paitsi nykyään ladotaan
-harvemmin -- takanaan, kuin milläkin Dickensillä, monen sadan sivun
-romaaneja.
-
-Jos kysymme, mikä lopultakin tekee Otto Ludwigin kertomataiteen niin
-tehoisaksi, ei vastausta ole aivan helppo antaa. Ehkä on Ludwigin
-kertomatyylin sisin salaisuus hänen syvässä myötätuntemisessaan
-kuvaamiensa henkilöiden kanssa. Hänen sankariensa ja sankarittariensa
-ilot ja kärsimykset tapaavat varmaan sentähden lukijassa niin
-runsaan kaikupohjan, että runoilija on itse ne kerran tuntenut
-omassa lihassaan. Ludwig on tavallaan realisti, mutta sielullinen
-todellisuus kulkee hänellä aina ulkopuolisen aineellisen todellisuuden
-edellä. Hänen luonteensa ovat jonkun verran yksiviivaisia, mutta
-silti inhimillisiä ja elävästi nähtyjä. Kun lukija tutustuu
-siihen katonkattajan kotiin, joka muodostaa Ludwigin kertomuksen
-paikallisuuden, tuntee hän kohta ympärillään sen salaisen jännityksen,
-joka syntyy, kun eriluontoiset ihmiset joutuvat elämään toistensa
-läheisyydessä. Ludwigin kertomus kulkee huipulta huipulle, se avaa
-meille kuvattavien henkilöjen elämän sellaisissa silmänräpäyksissä,
-missä se on paljaimpana edessämme. Kaikki väsyttävä pikkurealismi
-on siitä kaukana. Nettenmairen veljesten Apolloniuksen ja Fritzin
-kaksinkamppailun päättyessä ylhäällä kirkonkatolla kasvaa kertomus
-melkein jumalaistarustoa muistuttavaan vertauskuvallisuuteen,
-menettämättä silti inhimillisiä suhteitaan.
-
-Kaikki suuri kertomataide -- siitä puhuu meille Ludwiginkin romaani
-selvää kieltä -- on yhtä paljon sydämen kuin pään tuote. Se ei ole
-vain havainnontekoa, erittelyä, harkintaa, se on kaiken inhimillisen
-myötäelämistä omassa itsessään. Ensiluokkaisia kertomateoksia ei
-ilmaannu usein, mutta milloin niitä syntyy, voivat ne keskittää
-itseensä pienoiskuvan koko siitä ympäristöstä ja kansasta, josta ne
-nousevat. Niinpä on helppo huomata Ludwiginkin romaanissa tulleen
-lihaksi ja vereksi paljon siitä, mikä on saksalaiselle siveysihanteelle
-ominaista. Tällöin ajattelee etenkin sitä tapaa millä Otto Ludwig on
-kuvannut katonkattaja Apolloniuksen hänen suhteessaan veljeensä ja
-kälyynsä ja hänen harjoittaessaan vaarallista ammattiaan "taivaan ja
-maan välillä".
-
-
-
-
-GUSTAF MATTSSON:
-
-Samlade Skrifter.
-
-
-Kun Gustaf Mattsson kuoli, teki julkinen sana yksimielisesti kunniaa
-hänen paariensa ääressä. Suomen sanomalehdistön sukkelin kynä oli
-äkkiä lyöty miehen kädestä, miehen, jolla vielä oli sydän kukkurallaan
-sanottavaa, jonka elämänhalu ja tiedonjano vielä tuntui palavan
-täydellä liekillä, miehen, jonka koko julkisuutta ympäröi leveä,
-joviaalinen esiintymisen ilo, onnellinen tietoisuus siitä, että oli
-osaltaan vaikuttavana tekijänä päivän elämässä.
-
-"En sommarfärd till de lyckliga öarna", alkuaan julkaistu matkakirjeinä
-"Nya Pressenissä", sittemmin kirjan muodossa v. 1907, lienee ollut se
-Mattssonin kirjoitelma-sarjoista, joka ensi kerran kiinnitti häneen
-yleisemmän huomion myöskin suomenkielisellä taholla. Sen jälkeen kasvoi
-hänen saavuttamansa kansansuosio vuosi vuodelta, kunnes hän kruunasi
-sanomalehtitoimintansa "I dag"-koserioilla, joita hän päivä päivältä
-julkaisi lehdessään "Dagens Tidning" ja jatkoi "Dagens Pressissä",
-säännöllisesti, ulkomaamatkan aiheuttamaa keskeytystä lukuunottamatta,
-kuolemaansa saakka. Nämä pienet jutelmat, joissa Mattsson pisaroittain
-anniskeli monipuolista elämänviisauttaan ja joita hänen lukijakuntansa
-oli tottunut nauttimaan aamusämpylän tai ilta-teen ohella, ovat
-meillä tehneet Mattssonista kaikkien sanomalehtikronikoitsijain
-ihanteen. Ne edustavatkin epäilemättä parhaalta puolelta hänen
-sanomalehtitoimintaansa: hänen suuri tietomääränsä, hänen nopea
-muistinsa, hänen leikillisyytensä ja hänen sanallinen taituruutensa,
-kaikki hänen kykynsä löysivät näissä päiväpakinoissa sen rajattoman
-liikkumisalan joka suuntaan, minkä ne tuntuivat tarvitsevan.
-Omistamatta aina varsinaista filosoofista taustaa, olivat nämä koseriat
-usein hyvinkin keskipakoisine päähänpistoineen ilmaus kehittyneen
-miehen ja persoonallisuuden tavasta katsoa ja arvostella maailmaa.
-
-Suuren yleisön tietoisuudessa lienee kosöörin käsite jotenkin
-epämääräinen, ehkä osaksi verhottu aivan mytoloogiseen hämärään.
-Että hän on jotain sanomalehtimiehen ja kirjailijan väliltä, lienee
-kansanomaisin käsitys. Tässähän ei suuri yleisö ole aivan väärässä.
-Viime aikoina on runottarien lukua pyritty lisäämään, enkä tiedä, mitä
-esteitä olisi olemassa siihen, että koseriakin saisi oman runottarensa.
-Johtaen alkunsa Ranskan 17:n ja 18:n vuosisadan salongeista, oikeastaan
-paljon kauempaakin (sillä mitä ovatkaan esim. useat Lukianoksen
-kirjoitelmat muuta kuin filosoofisia pikkujutelmia!) on koseria
-nykyaikaisen sanoma- ja aikakauslehdistön mukana tullut suurissa
-sivistyskeskuksissa päivän tarpeeksi. Se on se kirjallinen muoto,
-jossa pikamoottorien aikakauden ihminen mieluimmin sallii itselleen
-tarjota jokapäiväisen sielunravintonsa. Minuutit ovat kalliita, paksut
-kirjat ovat riippumattoja varten, suurkaupungin ihminen, jonka päivä
-ja harrastuspiiri on paloiteltu lukemattomiin pienenpieniin osasiin,
-jonka aivoille kilpailu ja olemisen taistelu panee suunnattomat
-vaatimukset, hänen on saatava päivän yhteiskunnalliset, kirjalliset,
-filosoofiset tunnussanat ilman vaivaa, ilman ponnistusta. Kevyt,
-älykäs sanomalehtikronikoitsija, kosööri, on hänen paras ymmärtäjänsä
-ja liittolaisensa. Häneltä saa hän mitä hän välttämättä tarvitsee
-pysyäkseen hetken tasalla ja voidakseen liikkua ihmisten kesken
-mielessään turvallinen tietoisuus siitä, ettei mitään, joka kuuluu
-päivän keskeisimpään harrastuspiiriin, ole singonnut hänen ohitseen.
-Vaatimukset tällaiselle kosöörille ovatkin sen mukaiset. Hänen
-tulee olla runoilija, sillä hänen täytyy hallita sanaa ja löytää
-vertauskuvia kaikelle sille, mitä ei voida sanoin tulkita, hänen
-tulee olla filosoofi, sillä hänen täytyy nähdä pysyvä ja oleellinen
-hetken pinnallisten ilmiöiden alla, hänen tulee olla lukenut kaikki
-kirjat ja hänen täytyy tietää kaikki -- ja lisäksi tulee hänen olla
-ihminen, tunteva ja toimiva ihminen, voidakseen kokemustensa ja
-inhimillisyytensä auktoriteetilla arvostella ilmiöitä ja elämää.
-Mutta huomaan, että alan kirjoittaa hymniä kosöörille, mikä ei
-ollut tarkoitus. Ja kuitenkaan en ole vielä maininnut kaikkea, mitä
-tällaiselta ihanne-kronikoitsijalta on vaadittava. Hänen tulee olla
-rohkea, niin että hänellä on uskallusta olla johdonmukainen ja jos
-niin vaaditaan, esiintyä myöskin yleistä mielipidettä vastaan, ja
-omistaakseen tämän uskalluksen tulee hänen olla riippumaton (henkisesti
-ja taloudellisesti). Hän on luonnostaan herra, ei palvelija, ja
-sentähden on onnellista, jos hän on (niinkuin esim. Mattsson oli)
-johtavassa asemassa siinä lehdessä, mihin hän kirjoittaa.
-
-Olisi turhaa kuvitella, että Gustaf Mattsson olisi ollut
-ihanne-kosööri kaikessa tässä mielessä. Filosoofi tämän sanan
-ahtaammassa mielessä hän tuskin oli -- ja jos sen myönnämme, olemme
-jo tinkineet huomattavan osan vaatimuksistamme. Kun lähdemme etsimään
-varsinaisia suuria kosöörejä, löydämme niitä luonnollisesti ensi
-sijassa _coseur_-sanan kotimaasta Ranskasta. Jos Montesquieu olisi
-kirjoittanut "Persialaiskirjeensä" johonkin aikakautiseen julkaisuun,
-ei sen lehden toimituksella varmaan olisi ollut syytä valittaa
-lukijain puutetta -- Sainte-Beuve kohosi "Constitutionel"- ja
-"Moniteur"-lehtiin kirjoittamillaan maanantai-jutelmilla romanttisen
-koulun vaikutusvaltaisimmaksi arvostelijaksi -- ja Rémy de Gourmont,
-tullakseni kaikkein uusimpaan aikaan, hankki ennen muita älykkäillä
-koserioillaan "Mercure de France"-aikakauskirjalle sen valitun
-kirjallisen yleisön. Saksankielisellä sanomalehdistöllä on tuskin ollut
-nerokkaampaa kronikoitsijaa kuin Heinrich Heine. Nämä ja muut suuret
-kosöörit ovat osottaneet, että mikään käsiteltävä aihe ei sinänsä
-ole arvokas tai arvoton, kaikki riippuu siitä, mitä taustaa vastaan
-se asetetaan. Näennäisesti pienestä ja tilapäisestä voi tällainen
-sanan fakiiri houkutella esiin salaperäisiä hieroglyyfejä, joiden
-selittämiseen hän yksin omistaa tarvittavan avaimen.
-
-Sanomalehti-juttelijan kaksinaisen tehtävän kasvattaa ja huvittaa
-oli Mattsson osannut onnellisella tavalla yhdistää. Ehkä hänen
-ilonpitonsa joskus veivät hänen jutelmansa hiukan tyhjään eikä aina
-erikoisen sukkelaan leikittelyyn sanoilla. Hänen erinomaisen runsaat
-sana-vitsinsä laskeutuivat joskus hyvinkin vaatimattomalle tasolle.
-Mutta joskin Mattsson otti tehtävänsä sanomalehtijuttelijana usein
-enemmän huvittamisen kannalta, toisinaan kenties ajatellen tässä
-suhteessa liiaksi naislukijoitaan, jotka epäilemättä muodostivat hänen
-kaikkein uskollisimman yleisönsä, astui kuitenkin hänen persoonallinen
-sanottavansa siksi selvästi esiin hänen kirjoitelmistaan, että ilman
-vaivaa voimme niistä lukea hänen harrastustensa suuntaa, hänen
-ihanteitaan ja hänen "opetuksiaan".
-
-Ensinnäkin saamme tehdä sen huomion, että hänen ihanteensa olivat hyvin
-kansainvälisiä. Millekään erikois-suomalaiselle ei hän ole koskaan
-uhrannut, pikemmin on hän aina osottanut meille europpalaisia esikuvia.
-Luulen, että se tyyppi, joka omisti hänen myötätuntonsa, sisältyy
-jotenkin tarkkaan siihen, mitä kansainvälisellä kielellä kutsutaan
-nimellä _gentleman_. Tällöin ajattelen etupäässä tämän nykyaikaisessa
-sivistys- ja suurkaupunki-elämässä syntyneen ja kehittyneen tyypin
-moraalista puolta: sitä täsmällisyyttä, sanansapitäväisyyttä,
-suoruutta ja itsensä-hillitsemiskykyä, jonka katsotaan kuuluvan tähän
-valkean rodun viimeiseen miehiseen edustajaan, ritarin ja kavaljeerin
-jälkeläiseen. Veisi liian pitkälle koettaa näyttää otteilla Mattssonin
-jutelmista, miten hän tavan takaa laskee ivansekaista leikkiä
-maanmiehistään, joilla gentlemanni-hyveet eivät yleensä suinkaan vielä
-ole veressä -- kaukana siitä! Mutta kuinka paljon gentlemanni-tyyppiin
-lieneekin kristallisoitunut nykyaikaista kulttuuria, ei se kuitenkaan
-luonnollisesti yksistään vastannut Mattssonin ihmisyys-vaatimuksia.
-Moralistina ja maailmanporvarina piti hän tähän tyyppiin sisältyvien
-hyveiden esilläpitämistä meillä ja meille terveellisinä.
-
-Mattssonin notkea ja vilkas älyllisyys yhdistyneenä hänen
-harrastustensa monipuolisuuteen aukaisi hänen lukijalleen
-kulttuurinäköaloja, jotka eivät suinkaan enää mahdu yksistään
-gentlemannin käsitteeseen. (Gentlemannilla ei ole mitään
-velvollisuuksia olla älykäs eikä hänellä liioin ole mitään
-velvollisuuksia ymmärtää kemiaa, tähtitiedettä, runoutta, taidetta,
-yhteiskuntapolitiikkaa j.n.e.) Mattssonin retkeilyt eri tieteiden
-aloille, joilta hän toi mukanaan vakavampiin kirjoituksiinsa, esim.
-Arguksessa, usein aivan kosmillisia näköaloja ja pikkujutelmiinsa
-hauskoja havaintoja ja sukkeluuksia, todistivat harvinaisen
-monipuolista ja täsmällistä tietämistä. Siinä tyylin keveydessä
-ja vivahdusrikkaudessa, jolla hän esitti tieteellisiä jutelmiaan,
-sivuuttaa hän tunnetun ruotsalaisen luonnontieteilijän ja
-sanomalehtimiehen Bengt Lidforssin, jota hän jossain määrin
-muistuttaa. Jos tahtoo etsiä ruotsinmaalaisesta sanomalehdistöstä
-jotakin vastaavaisuutta sille, mitä Mattsson oli Suomessa noin
-puolen vuosikymmenen aikana muoto- ja kielitaiturina julkisen sanan
-palveluksessa, saa luullakseni mennä takaisin aina Daliniin ja hänen
-Argukseensa saakka.
-
-Mattssonissa oli paljon synnynnäistä esteetikkoa. Se ei
-ilmennyt ainoastaan hänen tyylitajussaan, vaan myöskin hänen
-sivistys-sympatioissaan. Hänen mielenkiintonsa piiriin mahtui paljon
-näennäisesti pinnallista, hän saattoi pitää pieniä enemmän tai
-vähemmän naamioituja luentoja seuratavoista, esiintymisestä julkisilla
-paikoilla, puvuista ja epäkauniista puheenparsista. Hänellä oli suuri
-kunnioitus myöskin kulttuurin ulkonaisia ilmenemismuotoja kohtaan,
-joita nuori sivistys usein vain vastahakoisesti ja hitaasti omistaa.
-Luulen, että hän olisi koko sydämestään yhtynyt Voltairen verrattomaan,
-mutta vaikeasti käännettävään lauselmaan: "_Le super-flu -- chose très
-nécessaire!_" (Ylellinen: tuiki tärkeä asia!) Tällainen mielenlaatuhan
-on kulttuuria kannattava mitä suurimmassa määrässä. Kaikki se mikä
-ahtaan porvarillisen käsityksen mukaan kuuluu ylellisyyteen -- ja mikä
-on esim. "ylellisempää" kuin kauniit seuratavat, taide ja kirjallisuus!
--- löytää tällaisessa mielenlaadussa suojelijan ja löysi nimenomaan
-juuri Mattssonissa. Vaikkakin hänen arvostelmansa kirjallisissa ja
-taiteellisissa asioissa useinkin olivat verraten dilettanttisia, kuulti
-niistäkin aina näkyviin hänen kunnioituksensa esteettistä kulttuuria
-kohtaan.
-
-Mutta kuinka yleis-europpalaisena, kuinka kulttuurisena ja
-monipuolisena maailmanmiehenä hän kirjoitelmissaan esiintyikin,
-eli hänessä kuitenkin syvimmällä luonnonlapsen vaivaton ja terve
-arvostelukyky. Tämä alkuperäinen suhtautuminen elämän ilmiöihin
-antoikin ensi sijassa hänen arvosteluilleen niiden tuoreuden
-ja viehätyksen. Kietoutuneena huumorinsa vaippaan kulki hän
-kanssaihmistensä kesken, silmät ja korvat avoinna, tehden havaintoja
-lähimmäistensä hyveistä ja heikkouksista ja kartuttaen alituisesti
-ihmistuntemuksensa korvaamatonta pääomaa. Hän kehittyi lakkaamatta,
-hänen "Valituissa kirjoitelmissa" on välimatka ensimäisistä
-matkakirjeistä viimeisiin sanomalehtijutelmiin sangen suuri. Huomioiden
-runsaus käy vuosi vuodelta rikkaammaksi ja ilmaisukeinot tulevat
-täsmällisemmiksi ja sukkelammiksi. Mutta persoonallisuuden ydin pysyy
-luonnollisesti samana. Kulttuurikerrostumien ja tietomäärien alla
-elävät humoristin ja luonnonihmisen sympatiat kaikkea sitä kohtaan,
-mikä on teeskentelemätöntä, suoraa, tervettä ja luonnollista. Kuinka
-verraton ja kuinka kuvaava onkaan esim. seuraava lauselma Mattssonin
-viime vuosilta: "Luonto on melkein aina äärimmäisiin saakka ylhäinen.
-Me ihmiset olemme muodostelleet käsitteen tehdäksemme sen meille
-mukavammaksi."
-
-Mattsson, kouliutunut luonnontieteilijä sanomalehtimiehenä, toi aina
-tilapäisiin jutelmiinsakin jotain tieteiden menetelmästä: ennen kaikkea
-täsmällisyyden ja asiallisuuden. Kuinka laajoille aloille hän ulottikin
-harrastuksensa ja huomionsa, olivat hänen tietonsa aina luotettavia.
-Hän oli äärimmäisyyteen saakka tarkka, pikku seikoistakin, esim.
-muukalaisten nimien oikeinkirjoittamisesta. Tässä suhteessa oli hän
-sanomalehtimiehenä aivan esikuvaksi kelpaava ja erosi edukseen m.m.
-viimeisten vuosien ehkä kuuluisimmasta ranskalaisesta kosööristä Rémy
-de Gourmonfista. Viimemainittu, jonka jutelmat muutoin liikkuivat
-(hänkin on jo kuollut, viime syksynä) aivan toisessa filosoofisessa
-tasossa kuin Mattssonin, saattoi olla hyvinkin huolimaton tosiasiain
-käsittelyssä. Hän onkin kirjoittanut m.m. seuraavan itsetunnustusta
-sisältävän lauseen: "Jutella asioista, joita tuntee liiankin hyvin,
-kuinka joutavaa!" Mattsson tahtoi luullakseni jutella vain asioista,
-joita hän tunsi ja joihin hän oli perehtynyt. Kaikki metafysiikka
-ja kaikki "psykologiseeraaminen" ranskalaiseen tapaan oli hänelle
-vierasta. Pohjoismaiseen, hiukan karuun, mutta perinpohjaiseen
-asiallisuuteen oli hänessä yhtynyt onnellinen muotokyky. Ja molemmissa
-näissä ominaisuuksissaan, luotettavassa asiallisuudessaan ja keveässä,
-kehittyneessä muotosaavutuksessaan on Mattssonin sanomalehtitoiminta
-säilyvä kiitollisessa muistissamme.
-
-Mattssonin kulttuuri-sympatioilla on huomattava kallistus
-anglosaksilaisuutta kohti. _Huumorissaan_ hän on ennen kaikkea
-skandinaavi (ehkä voisi sanoa fennoskandinaavi). Hänen sukulaisuutensa
-esim. sellaisen leikinlaskijan kuin Albert Engströmin kanssa on aivan
-ilmeinen. Skandinaavisen vitsin edustajista on Mattsson epäilemättä
-kaikkein tyypillisimpiä.
-
-
-
-
-SOPHUS MICHAËLIS:
-
-Hellener og Barbar.
-
-
-Muutamia vuosia sitten eli Napoleonin Moskovan-retken
-satavuotis-muistopäiviksi julkaisi tanskalainen Sophus Michaëlis
-historiallisen romaanin "_Den evige Søvn_" ("Ikuinen uni"), joka leveän
-maalauksellisesti kuvasi "suuren armeijan" marssia, lähtien St.-Cloud'n
-keisarillisesta linnasta aina Kremlin sipulikirkkojen juurelle,
-sekä tämän loistavan sotajoukon vaipumista "ikuiseen uneen" Venäjän
-lumiaavikoilla. Romaani käännettiin vieraille kielille ja saavutti m.m.
-Saksassa suuren menestyksen. Suomalaisenkin painoksen julkaisemisesta
-oli aikoinaan puhetta, mutta asia lienee rauennut. Tätä romaania
-voinee pitää Michaëliksen parhaana saavutuksena -- ainakin kalpenee
-kaikki, mitä olen sattunut häneltä lukemaan, hänen lyyrilliset runonsa
-y.m., sen värikylläisen, kuvaavissa ulkonaisissa yksityispiirteissä
-herkuttelevan esityksen rinnalla, jonka hän antaa "suuren armeijan"
-kohtalokkaista vaiheista, Smolenskista ja Borodinosta, Moskovan palosta
-sekä ennen kaikkea ranskalaisten paluutiestä, tuosta hirvittävästä
-kujanjuoksusta lumiarojen ja kasakkapiikkien välitse. Moni erinomaisen
-kehittyneellä tyylitaidolla tavattu yksityispiirre muistuu vielä tästä
-romaanista mieleeni -- kuten kuvaus ratsu-kenraali Murat'n ja kasakkain
-mielenkiinnosta toisiaan kohtaan, kertomus Njemenin ylimenosta j.n.e.
--- mutta sensijaan ei Michaëliksen suuri sanataituruus riittänyt
-antamaan elävää kuvaa itse Napoleonista. Varsinkin nousevat lukijan
-vaistot Michaëliksen esitystä vastaan, kun hän kirjansa loppusivuilla
-tahtoo tehdä Napoleonista jonkunlaisen rakastuneen kuutamosankarin.
-
-Ei ollut vaikeaa "Ikuisesta unesta" huomata, kenen koulussa Michaëlis
-oli kehittänyt tyyliään ja tekotapaansa: Gustave Flaubert'in,
-"Salammbô'n" tekijän. Tämän ranskalaisen mestarin henki liikkuu
-myöskin Michaëliksen uuden historiallisen kuvauksen yllä. Romaanissaan
-"_Hellener og Barbar_", nostaa Michaëlis muinaisajan Kreikan ja
-Persian, Spartan ja Persepoliksen, historian soraläjistä aivan
-kuin Flaubert loihti esiin puunilaissotien Karthagon rikkautensa
-koko loistossa erämaan punaisesta hiekasta. Mestarin ja oppilaan
-tekotapa on sama: mosaiikkityötä, mosaiikkia jalokivistä, kullasta
-ja marmorista, ajatuksista ja tunteista. Flaubert'in elämäkerrasta
-tunnemme tämän työlään, kärsivällisyyttä kysyvän menettelytavan:
-kaikki kirjallisuuden ja arkiston lähteet ovat käytettävät, tulokset
-ovat merkittävät muistiin, aines on kerättävä pala palalta, ja vasta
-viime hädässä, kun kaikki muut apuneuvot ovat käytetyt, on lupa
-turvautua mielikuvitukseen. Vasta lausetyylin luomisessa ilmehikkääksi,
-kirkkaaksi ja kuvarikkaaksi alkaa taiteilijan työ. Yksityisiltä
-sanoilta, sana-yhtymiltä ja rytmeiltä on puristettava niiden väri
-ja mehu. Kaikki voidaan lausua vain yhdellä ainoalla täsmällisellä,
-täyteläisen asiallisella tavalla ja tämä ainoa tapa on keksittävä.
-Ei ole katsottava päivää hukkaan kuluneeksi, jos sen aikana on
-syntynyt yksikin tehoisa lause. Kerrotaan, että Flaubert tyytyi
-joskus vähempäänkin: että hän saattoi illalla laskeutua tyytyväisenä
-vuoteeseensa, pyyhittyään sitä ennen lopullisesti käsikirjoituksesta
-jonkun vastahakoisen lauseen, jonka kanssa hän aamusta aikain oli
-kamppaillut ja jonka kelpaamattomuudesta hän yhdennellätoista hetkellä
-tuli vakuutetuksi. Tämä pyrkimys täydellisyyteen on luonut sellaisia
-sivuja kuin "Salammbô'n" ensimäinen luku -- kuvaus palkkasoturien
-juhlasta Hamilkarin puistossa -- jota Zola piti loistavimpana
-tyylinäytteenä Ranskan kirjallisuudessa.
-
-Että tällainen kiintymys kuvauksen yksityiskohtiin ja lausetyylin
-omituisuuksiin voi kehittyä hedelmättömäksi maneeriksi, voi estää
-näkemästä metsää puiden takia, on luonnollista. Että niin ei
-Flaubert'ille yleensä tapahtunut, siitä saa hän kiittää rikasta
-luovaa mielikuvitustaan, huolimatta siitä, ettei hän periaatteidensa
-mukaan tahtonut olla sille velkaa. Mitään runoteosta ei synny
-arkistotutkimuksista ja tosiasiain luettelemisesta. Vasta mielikuvitus,
-sisäinen näkemys antaa kuvaukselle perspektiiviä ja elimellistä
-yhtenäisyyttä. Niinpä voi Flaubert'in historiallinen romaani
-korotettuna kouluksi käydä varsin vaaralliseksi. Mielikuvitukseton
-oppilas voi ottaa mestarinsa opetuksen täydestä ja kuvitella
-korvaavansa ahkeruudella ja tietosanakirjoilla varsinaisten
-taiteellisten, lahjojen puutteen. Häneen nähden voi toteutua vanha
-totuus kaikesta siitä, mikä on luvallista vain Juppiterille.
-
-Sophus Michaëlis ei suinkaan koeta salata tätä oppilaan suhdetta
-Flaubert'iin. Päinvastoin mainitaan hänen teostensa joukossa avoimesti
-"Salammbô'n" ja "Pyhän Antoniuksen" tanskankieliset käännökset.
-Kieltämätöntä on, että Michaëlis tulee tyylinsä värikkäisyydessä
-ja rikkaudessa joskus sangen lähelle mestariaan. Hän käyttää
-taidolla suurta asiantuntemustaan kulloinkin kysymyksessä olevasta
-paikallisuudesta ja ajankohdasta, hän nimittää kasvit, jalokivet ja
-aselajit niiden oikeilla nimillä, hän tietää luonnollisesti, missä
-helleenin ja barbaarin puvusto erosivat toisistaan, hän tuntee
-tarpeeksi sekä Kreikan että Persian jumalaistarustoa, uskaltaakseen
-silloin tällöin pieniä ilmahyppyjä mytologian alalle, hän voi
-sormella luetella kaikki Spartan yhteiskuntajärjestyksen erikoisuudet
--- lyhyesti, hän tietää enemmän kuin lukija voi muistaa historian
-käsikirjoista eikä mikään siis estä häntä antamasta sitä kuvaa
-itsestään, että hän tietää vieläkin enemmän kuin hän todella tietää.
-Huomiota ansaitsevaa on, että hän anniskelee nämä tietonsa taidolla.
-Hän ei saarnaa, hän juttelee, hän ei aja kummankaan riitapuolen
-asiaa, hän sallii Xerxeen purkaa inhoaan kuvia-palvelevia, kavalia
-kreikkalaisia kohtaan ja sallii helleenien puolestaan keventää
-sydäntään "barbaareihin" nähden, jättäen kummankin vaihtopuolen
-lukijan vapaaseen valintaan. Mikään ei ole hänen kirjailija-laadustaan
-kauempana kuin hempeämielisyys. Hän maalaa kylmäverisellä
-tunteettomuudella kärsimyksiä, kidutuksia ja kuolemaa, hän menee
-kuvauksissaan "Afroditen esikartanosta" ja muista samanluontoisista
-asioista niin pitkälle kuin hyvä maku ja säädyllisyys suinkin
-sallivat, ehkä hiukkaisen pitemmällekin. Hänen lausetyylinsä on
-kieltämättä harvinaisen täyteläinen, asiallinen. Hänellä ei juuri tapaa
-merkityksettömiä rivejä, jokainen lause sisältää uuden asian ja vie
-kuvausta eteenpäin. Piirre liittyy piirteeseen, mosaiikki mosaiikkiin
-ja kokonaisuudesta rakentuu eräänlainen värikäs antiikkinen friisi,
-seinämaalaus, josta ei puutu räikeitä värejä eikä juhlallisia ja
-rohkeita rytmejä.
-
-Michaëliksen uusi romaani alkaa kuvauksella Arkadiasta, jonne
-hän on sovittanut pienen ihastuttavan paimen-idyllin. Luonnon
-yksinäisyydessä elää Eufranor, vuohipaimen, vaimonsa Nikareten
-kanssa, kaukana maailmasta, mistä vain joku kaukomatkainen vieras
-tuo sanomia. Vuosikausien yhdyselämän katkaisee Nikareten kuolema,
-joka tapahtuu hänen synnytettyään maailmaan pojan. Tämä Eufranorin
-miehinen perillinen on Michaëliksen kirjan varsinainen sankari, hän
-ruumiillistuttaa itseensä kaiken sen mitä historia ja runous on
-sisällyttänyt käsitteeseen "helleeni". Hänen yksinäinen lapsuutensa
-Arkadian vuorimailla, missä hän päivin vaanii metsien pukinjalkaista
-jumaluutta ja öisin kuuntelee satakieltä, Panin lintua, hänen
-nuoruutensa osanottoineen Olympian kilpailuihin, hänen vaellusvuotensa
-Spartassa ja hänen sankarikuolemansa Thermopylaissa Leonidaan rinnalla
-muodostavat romaanin läpi kulkevan aiheen. Mielestäni on Michaëlis
-onnistunut saamaan kuvaukseensa paljon siitä väristä ja tuoksusta,
-joka ympäröi meidän mielikuviamme Hellaan kansasta ja kulttuurista.
-Kreikkalaisten, tai kaiketi oikeammin, persialais-sotien aikaisten
-kreikkalaisten suhde jumaliin, suhde, jossa naiivi usko sekoittuu hyvin
-järkeileviin epäilyksiin, on m.m. saanut erinomaisen ilmaisun. Kuvaava
-on tässä suhteessa kertomus siitä, miten Eufranor suostuu antamaan
-jo nuorukaiseksi kehittymässä olevalle pojalleen erään filosoofisen
-lääkärin neuvosta nimeksi -- Narkissos. Poika on elänyt yksinäisyydessä
-Arkadian mailla, kuullut oman äänensä kaikua, katsellut omaa kuvaansa
-metsälähteissä ja isä pelkää, että jumalat uhkaavat häntä Narkissoksen
-(itseensä rakastuneen nuorukaisen) kohtalolla. Eufranorin kestiystävänä
-vieraileva lääkäri Hermofantos kehoittaa häntä kutsumaan poikaa
-Narkissokseksi.
-
-Paimenen ja filosoofin välillä syntyy silloin seuraava keskustelu:
-
--- Nimi, jonka annat pojalleni, ei ennusta hänelle mitään hyvää.
-
--- Kyllä, Eufranor. Nimittämällä hänet Narkissokseksi, näytät
-pahansuoville jumalille, että ehätät heidän kostonsa edelle. Kun joku
-jumala huomaa aikomuksensa paljastetuiksi, muuttaa hän suunnitelmaa.
-Hän ei pidä siitä, että päästään hänen tarkoitustensa perille. Miksi
-ikinä nimitätkin poikaasi, siksi hän ei tule. Oletko milloinkaan voinut
-tietää etukäteen kohtalosta, joka on tullut osaksesi? Eikö aina ole
-käynyt niin, että mitä oletkin ajatellut tapahtuvaksi, aina tapahtuu
-toisin. Mistä luulet sen johtuvan?
-
--- Sitä en tiedä, Hermofantos.
-
--- Sanonpa sen sinulle, Eufranor. Jumalat ovat meitä etevämmät kaikessa
-eivätkä koskaan suostu siihen, että me tietäisimme etukäteen heidän
-aikomuksistaan meihin nähden. Ole siis ovela ja ajattele tapahtuvaksi
-kaikki se paha, mitä enin pelkäät. Se ei ole tapahtuva, vaan sensijaan
-käy aivan toisin.
-
--- Ja myöskin huonosti.
-
--- Mutta ei koskaan niin huonosti kuin olisi käynyt, jos se paha olisi
-tapahtunut, jota ajattelit. Ha! ha! ha! Asia on siinä, että ihmisen
-täytyy kilpailla jumalien kanssa onnettomuuksien keksimisessä ja ehtiä
-heidän edelleen. Sillä on olemassa jotain jota ei kohtalo eivätkä
-jumalat meille salli: että me -- eivätkä he -- olisimme oikeassa.
-
--- Tahdot siis olla jumalia ovelampi, Hermofantos. Näen, että olet
-paljon oppinut matkoillasi.
-
-Michaëliksen romaanin parhaita sivuja on kuvaus Narkissoksen tulosta
-Olympiaan ja siitä hiljaisesta ihastuksesta, joka hänet valtaa hänen
-nähdessään kuuluisia veistoksia entisistä voittajista. Sensijaan tekee
-esitys itse kilpailuista kaavamaisemman vaikutuksen. Grillparzer on
-kuvatessaan "Sapphossa" Phaonin suun kautta olympialaisia kilpailuja
-saanut esitykseensä, jolle runomuotokin puolestaan lainaa siivet,
-enemmän väriä ja ennen kaikkea sitä kunnian loistoa, jonka me
-yhdistämme mielikuvaamme kreikkalaisista maineen otteluista. Ja
-harhaiskuna täytyy pitää sitä, että Michaëlis antaa Olympian päivinä
-Leonidaan, spartalaisen, johdatella Narkissosta Afroditen salaisuuksiin.
-
-Kreikkalaisista yhteiskunnista esittää Michaëlis, varovaisesti
-kyllä, yksityiskohtaisemmin vain Spartaa, jonka läpikuultava,
-ankarasti keskitetty valtiomuoto tarjoaa kuvaajalle tavallaan
-helpoimman tehtävän. Narkissoksen oleskelu Spartassa muodostuu
-lukijalle terveelliseksi historian oppikirjan kertaukseksi, lisättynä
-luonnollisesti monilla valaisevilla piirteillä ja esimerkeillä. Sen
-sijaan ei Michaëlis anna juuri minkäänlaista kuvaa Ateenan paljon
-rikkaammasta ja yhdistetymmästä henkisestä ilmapiiristä. Tämän kautta
-on helleeninen puoli ehkä jäänyt hänen romaanissaan jonkun verran
-kärsimään.
-
-Persialais-kuvauksissaan on Michaëlis historiallinen fresko-maalaaja
-suurta tyyliä. Xerxeen kuningaslinnan koko silkki- ja jalokiviloiston,
-hänen puutarhansa, hänen pukunsa, hänen sotajoukkonsa kuvaa Michaëlis
-suurella silmien ilolla. Maalauksena loistavin on mielestäni Xerxeen
-laivaston vilinä Hellespontossa, merimahti, jonka muodostavat
-egyptiläisten, foinikialaisten, sidonilaisten ja lukemattomien
-muiden vasallivaltioiden sota-haahdet -- näky, jota Xerxes
-ihailee rantakallioon veistetyltä valtaistuimeltaan. Tällaisissa
-ulkopuolisissa kuvailuissa on Michaëliksen voima, sensijaan ei hän
-voi yhtä vakuuttavasti esittää sitä sisäistä ponninta, joka pani
-persialaisjoukot vyörymään Kreikkaa kohti. Niinpä jää Michaëliksen
-esityksessä "helleenin" ja "barbaarin" sielullinen eroavaisuus verraten
-hämäräksi, ja kun kreikkalaiset ja persialaiset tapaavat toisensa
-Thermopylain vuorisolassa ja barbaarien nuolet helähtävät helleenien
-kilpiin, ei lukijalla ole sitä tunnetta, että vastakkain seisoisi
-todella kaksi maailmankatsomusta, kaksi kulttuuria, kaksi rotua.
-
-Tässä on Michaëliksen romaanin heikkous, sama heikkous, jota
-historialliset romaanit ja novellit niin usein potevat. Psykolooginen
-perustelu jää riittämättömäksi, ulkonaisten tapausten todellisuus
-tukahduttaa syvemmän, sielullisen todellisuuden. Henkilöihin tulee
-jotain automaattista. He saavat pukunsa, aseensa, sananpartensa,
-jumalaistarustansa historian käsikirjoista, mutta historian käsikirjat
-eivät voi puhaltaa elävää henkeä heidän sieraimiinsa. Luova
-taiteellinen mielikuvitus on mustasukkainen vieras, se viihtyy huonosti
-siellä, missä sen rinnalle asetetaan jo tunnustettuja suuruuksia:
-historian tosiasioita. Historialliselle romaanikirjailijalle on usein
-puku, ulkoasu, kaikki, mikä kuuluu jonkun määrätyn aikakauden tyyppiin
-lähtökohta ja hän etsii tälle ulkonaiselle varustukselleen sopivaa
-kannattajaa, sopivaa henkilöä. Todellinen runoilija-mielikuvitus luo
-sisältäpäin, sen lähtökohta on ihminen, vaistot, tunteet, ajatukset ja
-jokainen ulkonainen tapaus on sille mieltäkiinnittävä vain sikäli kuin
-se kuvastaa sisäisiä tapahtumia, sielullisia arvoja.
-
-Sophus Michaëliksen harvinainen tyylillinen kyky antaa hänen kirjalleen
-huomattavan arvon, mutta psykoloogisena kuvauksena on se kova ja
-kalsea. Niinpä voi suomalainen lukija todeta, että hän saa elävämmän
-kulttuurikuvan samasta aikakaudesta sellaisen tieteellisen teoksen
-välityksellä kuin O. E. Tudeerin "Kreikan kansa persialaissotien
-aikana". On kuin itse historia olisi Michaëliksen esityksessä tullut
-pienemmäksi ja epäpsykoloogisemmaksi.
-
-Vertasimme Michaëliksen esitystä mosaiikkityöhön. Voisimme käyttää
-siitä myöskin toista ja kenties sattuvampaa kuvaa: voisimme verrata
-tätä loisteliasta historiallista romaania pakotetusta metallista
-taottuun seinäkilpeen. Ja jollen väärin muista, kukoistaa tällainen
-herkullinen metallityö juuri Tanskassa. Se on kieltämättä hienoa
-taiteellista käsityötä.
-
-
-
-
-A. R. NIEMI:
-
-Tutkimuksia liettualaisten kansanlaulujen alalta. 1.
-
-
-Kuinka monilla näkymättömillä langoilla onkaan jokainen kirjateos
-sidottu omaan aikaansa! On olemassa kirjoja, joilla ei ole yhtymäkohtia
-mihinkään muuhun kuin omaan ilmestymis-hetkeensä, sen harrastuksiin,
-mielitekoihin, tunteihin ja ajatuksiin, ja jotka menevät hautaan ja
-unohdukseen sen sukupolven mukana, joka on nähnyt niiden syntyvän.
-Ne ovat kirjallisuuden sudenkorentoja, päiväperhoja, joiden lyhyitä
-elämänhetkiä usein kultaa yleisön mielisuosion aurinko. On taas toisia
-kirjoja, jotka, vaikkakin aikansa lapsia, luovat siltoja menneisyyteen
-ja tulevaisuuteen, osottaen ihmisajatukselle tien niiden kuilujen yli,
-jotka erottavat toisistaan aikakausia, sukupolvia ja vuosisatoja.
-Ne ovat mestariteoksia, jotka omasta ajastaan, kaiken satunnaisen,
-pintapuolisen hetken kuohunnan alta keksivät ikuisesti inhimillisen
-valtasuonet. Ainoastaan alkuperäisen neron lahja on se virpi, jonka
-avulla tällaiset salassa kulkevat lähdesuonet löydetään. On vielä
-kolmatta lajia kirjoja, kirjoja, joilla ei syvemmässä mielessä
-ole nykyisyyttä eikä tulevaisuutta, kirjoja, jotka ovat syntyneet
-ilman sisäistä tarvetta, ilman inspiratsionia, taiteellista tai
-tieteellistä, ja jotka elävät vain varjoelämää siinäkin ajassa, johon
-ne syntymähetkensä puolesta kuuluvat. Ranskalaiset kutsuvat julmalla
-ironialla tällaisia kirjoja "satakieliksi": sentähden, että ne saavat
-viserrellä omia aikojaan yössä ja hiljaisuudessa -- kirjakauppojen
-hyllyillä.
-
-Olisi kuitenkin liian optimistista uskoa, että jokaiselle kirjalle edes
-ajan mittaan tapahtuisi oikeus (tai se, mitä me pitäisimme oikeana).
-Sattuma, joka leikkii ihmisillä, on huvitettu myöskin kirjoista.
-Monen teoksen kohtalo on varmaan sattuman huomassa. Uskoisimme liian
-hyvää ihmisestä, jos luottaisimme hänen muistinsa kiitollisuuteen ja
-hänen tuomionsa lahjomattomuuteen. Myöskin historian kirjanpito on
-ihmiskäsissä. Kirjallisuushistoria kuljettaa varmaan vuosisadasta
-toiseen kuolleitakin kirjoja kuin ruumissaattueessa, sillä aikaa kun
-moni elävä ikiajoiksi unohtuu tiepuoleen. Tunnustakaamme siis, ettei
-meillä ole mitään objektiivista, yleispätevää mittaa arvostellaksemme
-kirjoja, että meidän välitöntä suhtautumistamme niihin vaikeuttavat
-ajan ennakkoluulot ja omamme, ja että meidän jälkiaikammekin voi
-erehtyä. Oikulliset tähdet vaalivat kirjojen kohtaloja eikä meillä ole
-muuta neuvoa kuin toivottaa kirjoille, toisten kirjoille ja omille, jos
-meillä on sellaisia, että jumalat olisivat niille suopeat!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Että tällaisia ajatuksia -- toivon, että lukija myöntää niille
-jonkunlaisen oikeutuksen -- tulee sen mieleen, jonka velvollisuuksiin
-kuuluu kirjoittaa toisten kirjoista, ei liene luonnotonta. Varsinkin
-tulevat nämä ajatukset etualalle, jos sattumalta saa käsiinsä kirjan,
-josta löytää paljon enemmän kuin olisi odottanut, kirjan, jolle esim.
-hetken tapahtumat antavat väriä ja mielenkiintoa, ja joka yhtäkkiä
-paljastuu uudessa huomiota herättävässä valossa. Ei ole esim.
-mikään varmempaa kuin että nykyinen maailmansota, kaikkien arvojen
-uudestaan arvioija, on suorittava myöskin kirjallisuuden alalla uusia
-arviointeja. Luulen, että jokainen kirjallisuuden harrastaja on jo
-omalta osaltaan meidänkin syrjäisessä maassamme tehnyt sen huomion,
-että toiset kirjat ovat ikäänkuin saaneet uutta elämää, toiset taasen
-tuntuvat kadottaneen viimeisenkin mielenkiintonsa. Sekä tieteellinen
-että kaunokirjallisuus on tässä suhteessa saman kohtalon alaista.
-
-Tohtori A. R. Niemen teos liettualaisista kansanlauluista -- tullakseni
-siihen kirjaan, johon seuraavilla riveillä tahtoisin kääntää lukevan
-yleisön huomion -- on niitä kirjoja, jotka, ollen itsessäänkin
-mieltäkiinnittäviä, saavat nykyhetkellä aivan erikoisen merkityksen
-ja arvon. Niistä monista kansoista, jotka sodan tulisoihtu on kuluvan
-vuoden aikana valaissut loimullaan, on Liettuan kansa vähimmin
-tunnettuja. Tämä kansa, jota historia ei totisesti ole hemmotellut,
-ei omista sellaista valtiollista eikä sivistyksellistä menneisyyttä,
-että se sen perustalla olisi voinut vaatia itselleen huomiota
-ihmisten tietoisuudessa hallitsevien kulttuurikansojen rinnalla.
-Mutta Liettualla on oma kansallinen olemassaolonsa, joka viittaa
-vuosituhansia taaksepäin, sillä on oma historiansa, omat traditsioninsa
-ja kulttuuriperintönsä, jotka se uskollisesti on säilyttänyt ja jotka
-muodostavat sen erikoisuuden kansojen joukossa. Se muoto, jossa tämä
-perintö on säilynyt, ei ole niin paljon kirjallinen traditsioni -- mikä
-ei ole ihmeteltävää, kun muistaa, että painatus Venäjän Liettuassa
-on ollut kielletty v:sta 1866 v:teen 1904 -- kuin suusanallinen,
-muistin kautta säilynyt. Tämän liettualaisen kulttuurin välittäjänä on
-kansanlaululla huomattava sija.
-
-Sen joka tahtoo tuntea ja ymmärtää kansanlaulua, kuten kirjallisuutta
-ja taidettakin, täytyy olla selvillä niistä elinehdoista, jotka
-ovat olleet ja ovat kysymyksessä olevalle kansalle ominaiset. Kun
-Liettuaa koskevat painetut historialliset ja kansatieteelliset
-lähteet ovat verraten niukat, perustuu se kulttuurikuvaus, jonka tri
-Niemi kirjassaan antaa Liettuasta, usein ensi käden tutkimuksiin ja
-havaintoihin. Rohkenen uskoa, että meillä suomalaisilla on eräitä
-edellytyksiä ymmärtää tätä kansaa, jonka olemassaoloa on vuosisatojen
-aikana uhattu sekä lännen että idän puolelta ja joka vaikeimpinakin
-aikoina on säilyttänyt ainakin sen osan kansallisesta pääomastaan, joka
-sisältyy isiltä perittyyn kieleen ja laulu- ja taruaartehistoon. Tässä
-ei luonnollisesti ole oikea paikka seurata sitä mieltäkiinnittävää
-esitystä, jonka hra Niemi antaa Liettuan vaiheista esihistoriallisena
-aikana, "historian aamuhämärässä" sekä maalaisväestön asemasta ja
-tilasta eri ajankohtina, s. o. sen kansanluokan elämänehdoista,
-jonka keskuudessa juuri kansanlaulu on syntynyt ja säilynyt.
-Liettuan talonpoika on elänyt joka puolelta tunkeutuvien vieraiden
-kansallisuuksien keskellä. Nykyään -- s.o. kysymyksessä olevan teoksen
-syntymäaikaan -- näyttää Liettualle olevan koittamassa paremmat
-ajat ainakin sikäli, ettei, kuten varhemmin, kaikki sen sivistyneet
-pojat ja tyttäret mene kansalta hukkaan. Enin osa pappissäätyä, joka
-syntyperänsä puolesta on lähtöisin talonpojista, jää mieleltään ja
-kieleltään uskolliseksi kansalleen. Papisto muodostaa täten parhaimman
-osan kansallisten valistusharrastusten kannattajista. Varsinainen
-sivistynyt sääty on, kuten tunnettu, Liettuassa ollut puolankielinen.
-(Jotenkin pitkälle meneviä vastaavaisuuksia puolankielelle Liettuassa
-löytää ruotsinkielen asemasta menneinä vuosisatoina Suomessa.)
-Puolankielellä valloitti asemansa maailmankirjallisuudessa Liettuassa
-syntynyt Adam Mieckiewicz, "Herra Tadeusz'en" tekijä, yksi viime
-vuosisadan suurimpia runoilijoita, joka alkaa kuuluisan eepoksensa
-syntymäseudulleen omistetuilla sanoilla: "Liettua, synnyinmaani, sinä
-olet kuin terveys! Kuinka kallis sinä olet, sen voi tietää vain se,
-joka sinut kadotti."
-
-Liettuan kansanlaulu on kauttaaltaan lyyrillistä tai
-lyyrillis-eepillistä, mitään varsinaista kertovaista runoutta
-eivät liettualaiset tunne. Heidän kansanlauluissaan eroitetaan
-kaksi päämuotoa, n.k. giesme ja daina. Sisällyksen puolesta eivät
-nämä kaksi lajia eroa niin paljon toisistaan kuin laulutavassa.
-Nykyään tarkoitetaan giesmellä pääasiassa kirkollista laulua,
-dainalla pääasiassa maallista. Kehdosta hautaan on laulu seurannut
-liettualaista. Työssä, juhlissa, arkena ja pyhänä on liettualainen
-laulanut, heinä- ja peltotöissä, pellavaa nyhtäessä ja käsikiveä
-väännettäessä. Se on lyyrillisellä, haikean alakuloisella, joskus,
-vaikka harvemmin, leikkivällä sävelellään säestänyt kesää ja talvea,
-raskaita ja iloisia päiviä.
-
-Liettualaisten dainojen keräyksen historia vie kauas taaksepäin
-ajassa. Niinsanoakseni europpalaiselle näyttämölle tulivat ne Herderin
-välityksellä, joka käänsi kahdeksan näytettä kansanlaulu-kokoelmaansa.
-Mutta kaksi muutakin Saksan suurmiestä kiinnitti jo 1700-luvulla
-huomionsa Liettuan kansanlauluun, eivätkä ketkään vähemmät kuin
-Lessing ja Goethe. Viimemainittu sovitti laulunäytelmäänsä "Die
-Fischerin" yhden liettualaisen dainan, mikä kävi täydelleen Goethen
-runosta. Tri Niemi ei mainitse, mikä tämän näytelmän lukuisista
-kansanlaulua lähentelevistä runoista on juuri kysymyksessäoleva, mutta
-erehtyisin suuresti, jollei se olisi se pieni runonen, jossa tytär
-tulkitsee äidilleen ikäväänsä miehelään ("Ich hab's gesagt j.n.e.").
-Myöskin muulla tavalla on suurin saksalainen runoilija osottanut
-mielenkiintoaan dainoja kohtaan, m.m. ilmoittamalla Rhesan kokoelman
-liettualaisia kansanlauluja. Niiden europpalaisten suurmiesten
-lisäksi, joiden tri Niemi mainitsee tavalla tai toisella harrastaneen
-Liettuan kansanlaulua, voimme vielä mainita Chopin'in, joka eräissä
-laulusävellyksissään on käyttänyt liettualaisia aiheita.
-
-Hra Niemi esittää edelleen seikkaperäisesti liettualaisten
-kansanlaulujen keräyksen historiaa, viipyen pitemmältikin eräissä
-tämän työalan edustajissa. Jälkimäisten joukossa kiinnittää lukijan
-mieltä 1800-luvun alkupuolella puolalaissyntyinen koulunopettaja Eduard
-Gisevius, piintynyt vanhapoika ja idealisti, joka näyttää suhtautuneen
-Liettuaan ja liettualaisiin aivan iso-isällisellä hellyydellä. Tämän
-syrjäisen, maailman unohtaman kansan keskuudessa siirtyi Gisevius
-mielikuvituksessaan klassilliseen muinaisuuteen, Homeroksen aikoihin.
-Ja nähdessään Liettuan naiset juhlatamineissa, kuvitteli Gisevius
-suorastaan olevansa Bithynian kuninkaan Prusiaan hovissa! Tällainen
-ihanteellinen runouden- ja kansanystävä innostuvine lapsenmielineen on
-tuttu edelläkävijä-tyyppi kaikkienkin nuorten kansojen kulttuurissa, ei
-vähimmin meidän suomalaisten. Kuvaavaa onkin, että Giseviuksen ansioita
-kansanruno-keräyksen alalla on aivan liian vähän huomattu ja että
-voinee sanoa vasta hra Niemen tekevän hänelle oikeutta. Giseviuksen
-jälkeen on kansanrunouden harrastajien huomio usein kääntynyt
-Liettuaan. Niistä ulkomaalaisista, jotka ovat keränneet muistiin
-liettualaisia lauluaarteita, mainitsee tri Niemi m.m. rouva ja prof.
-J. J. Mikkolan, jotka vv. 1894 ja 1895 Liettuasta toivat toista sataa
-dainaa ja yli puolisataa kansantarinaa käsittävän kokoelman. Itse on
-tri Niemi kirkkoherra Sabaliauskaksen kanssa julkaissut Suomalaisen
-Tiedeakatemian kustannuksella ilmestyneen laajan liettualaisen
-kansanlaulukokoelman.
-
-Tri Niemen teoksen ehkä painavimmat luvut -- liettualaisen
-ja lättiläisen kansanlaulun kehityshistoriasta ja
-liettualais-lättiläisistä runokosketuksista -- tarjoavat varmaan
-vertailevan kansanruno-tutkimuksen tuntijoille arvokkaan ja
-monipuolisen tieteellisen ainehiston. Niiden arvosteleminen on
-alan erikoistuntijain tehtävä. Mutta ne piirteet, jotka olen tri
-Niemen kirjasta yllä esittänyt -- ja jotka olen pääasiassa lainannut
-teoksen historiallisesta puolesta -- riittänevät perustelemaan sitä
-väitettäni, että tämä teos ansaitsee myöskin suuren yleisön huomion
-ja että nykyhetken maailmantapaukset tekevät siitä tavallaan päivän
-kirjan. Mainitaan, että Njemenin rannat, Liettuan viidakot, missä
-tykit ovat viime viikkoina paukkuneet, ovat satakielten laulumaita.
-Missä satakielet nyt ovat, emme tiedä, mutta Liettuan laulu elää. Se
-välittää -- niinkuin vain kansanlaulu voi välittää -- tervehdyksen
-niistä elämänoloista, siitä ilmapiiristä, missä tämä historian
-lapsipuoli-kansa, Liettuan kansa, elää ja kärsii.
-
-
-
-
-ADOLF PAUL:
-
-Strindberg-minnen och -brev.
-
-
-Se joka sattuu kesälukemisekseen saamaan niteen Strindbergin kirjeitä
-tai muita "mestarin" intiimimpiä sielullisia todistuskappaleita, tekee
-viisaimmin, jos hän, ennenkuin hän käy kirjaan käsiksi, koettaa asettua
-tuolle puolen hyvän ja pahan, kauniin ja ruman, ylevän ja inhottavan.
-Muutoin voi sattua, että valmistumaton lukija syventyessään tähän
-kirjallisuuden-lajiin, jossa kaikki siveys- ja kauneusarvot käännetään
-päälaelleen, jossa pelkuruus, taikausko ja vainohulluus näyttelevät
-pääosia, jossa parjaus ja juoru levittelevät upeaa kasvistoaan -- että
-lukija alkaa tuntea kesäisen hyvinvointinsa järkytetyksi ja huomata
-itsessään oireita kuin meritaudista. Ne kauniit harhakuvat, joita
-mielellään liittää "Mestari Olavin" ja "Punaisen huoneen" tekijän
-persoonaan, raukeavat auttamattomasti sen todistuksen edessä, minkä
-Strindberg itse antaa itsestään ja luonteestaan. Harvoin on niin suuri
-kyky asustanut niin pienessä sielussa. Kuinka epäluotettava hän onkaan
-ollut ystäviään ja ammattitovereitaan kohtaan, varsinkin sellaisia
-kohtaan, jotka joskus tai jatkuvasti tekivät hänelle palveluksia! Hänen
-"Puheensa Ruotsin kansalle", hänen romaaninsa "Mustat liput", mutta
-ennen kaikkea Adolf Paulin hiljan julkaisemat kirjeet puhuvat siitä
-kyllin selvää kieltä. Missä määrin Strindbergin tavan takaa räjähtävä
-hurjapäisyys kaikkia ystäviään kohtaan on patoloogista laatua, on
-vaikea sanoa. Huomiota ansaitsee kuitenkin tässä suhteessa sellaisen
-kauttaaltaan Strindbergiä ihailevan kirjailijan kuin Gustaf Uddgrenin
-("Boken om Strindberg", "En ny bok om Strindberg") huomautukset, että
-"mestarin" ajoittainen hermosairaus kuului häntä hoitaneiden lääkärien
-lausunnon mukaan kaikkein lievimpään lajiin.
-
-Oli miten oli, lieviä eivät ainakaan olleet Strindbergin huonon tuulen
-ulkonaiset merkit. Sen saivat kyllä kirjailijaa lähellä olleet henkilöt
-tuntea nahassaan.
-
-Adolf Paul -- meilläkin jonkun verran luettu
-suomalais-ruotsalais-saksalainen kirjailija -- kuului aikoinaan siihen
-skandinaviseen taiteilijasiirtolaan, joka Berlinissä 1890-luvulla
-näyttää viettäneen verraten perusteellista myrsky- ja kiihkokautta.
-Strindbergin, vallankumousmiehen, nuoren lipunkantajan rinnalla
-loisti sellaisia tähtiä kuin Holger Drachmann ja Edvard Munch.
-Lähemmän aseveljeyden solmivat Strindbergin kanssa näihin aikoihin
-puolalainen kirjailija Przybyszewski (Paul kirjoittaa hänen nimensä
-säännöllisesti väärin), luonnontieteilijä ja leppymätön radikaali
-Lidforss, runoilija Ola Hansson sekä Adolf Paul. Kaikki nämä miehet
-olivat Strindbergin ihailijoita ja kaikki he olivat kykynsä mukaan
-valmiita tekemään hänelle palveluksiaan. Strindberg puolestaan käytti
-heitä nerollisen-lapsellisessa itsekkäisyydessään astinlautoinaan
-maineen korkeuksiin. Hän tarvitsi kamariherroja ja lakeijoita ja hänen
-vaalinsa osui lähimpään ympäristöön. Niinpä näyttää Adolf Paul saaneen
-Strindbergin taloudessa jonkunlaisen _major domuksen_ toimen -- ja
-ilman omantunnon epäilyksiä antaa Strindberg maailman tietää, että Paul
-muka oli hänen palkkaa nauttiva käskyläisensä.
-
-Adolf Paulin hiljan julkaisemat Strindberg-kirjeet ja -muistot sivuavat
-joskus sangen läheltä niissä kosketeltujen henkilöiden, etenkin
-kirjailijan itsensä, yksityisintä laatua olevia asioita. Syyllä voi
-asettaa kysymyksenalaiseksi tällaisten sielullisten todistuskappaleiden
-saattamisen yleisön tuomioistuimen eteen. Tässä erikoisessa tapauksessa
-on kuitenkin olemassa joukko _hyvin_ lieventäviä asianhaaroja.
-Strindberg on häikäilemättömissä itsepaljastuksissaan, eikä suinkaan
-vähemmän häikäilemättömissä ja perustelemattomissa hyökkäyksissään
-toisia vastaan, asettanut itsensä erikoisasemaan julkisuuteen nähden.
-Hän on omassa tuotannossaan, teos teokselta tuonut maailman eteen
-ilman suojelevia viikunanlehtiä koko siveellisen persoonallisuutensa.
-Niinpä voisi hänen runoutensa mottona olla ne sanat, joilla eräs häntä
-suurempi itsetunnustaja, Jean Jacques Rousseau, alotti kuvauksen
-elämästään: "Minä ryhdyn tehtävään, jolla ei ole vertaistaan ja
-jolla ei myöskään tule olemaan jäljittelijöitä; tahdon paljastaa
-maailmalle ihmisen hänen koko luonnontotuudessaan ja se ihminen olen
-minä itse." Huomiota ansaitsee tässä yhteydessä, mitä Strindberg
-ajatteli yksityiskirjeistä: hän _möi_ ystäviensä ja entisten ystäviensä
-kirjeitä, antaen siis ne alttiiksi julkisuudelle.
-
-Muodollisessa suhteessa eivät Strindbergin kirjeet täytä mitään
-vaatimuksia. Ne ovat sähkösanoman tapaan kokoonpuristettuja,
-kieliasultaan huolimattomia hetken kyhäelmiä, joiden ainoa voima on
-niiden välittömässä suorasukaisuudessa. Jos niiden rinnalla lukee
-vaikkapa muutaman rivinkin esim. Tegnérin kirjevaihdosta, saa elävän
-mielikuvan siitä, mikä suunnaton ero on todellisen kirkastuneen
-persoonallisuuden ja sekasortoisessa kuohumistilassa elävän
-maailmanparantajan välillä. Tegnérin viileän nerokkaat kirjeet, täynnä
-stoalaista elämänviisautta, vievät lukijan filosoofin ja runoilijan
-työhuoneeseen, Strindbergin kirjeliput johtavat lukijan hyvin
-epäjärjestyksessä olevaan varastopaikkaan, missä rihkaman ja rojun
-seassa tuskin erottaa kelvollisia työkaluja.
-
-Ja mitä koskevat nämä Strindbergin kirjeet? Häntä itseään, ensiksi,
-toiseksi ja kolmanneksi. August Strindberg on maailman keskipiste,
-kaikki kieppuu hänen ympäri, kaikki on oikeastaan olemassa häntä
-varten. Jos jotain maailmassa tapahtuu tai on tapahtumatta, on
-sillä häneen nähden joku salaperäinen suhde ja tarkoitus. Kun
-Laura Marholmille syntyy lapsi, tapahtuu se vain kiusanteosta
-häntä, Strindbergiä, kohtaan, koska hän, Strindberg, oli väittänyt,
-että kirjailevat naiset eivät voi synnyttää lapsia! Jos joku
-kysyy häneltä hänen kirjevaihtoaan Nietzschen kanssa, tapahtuu se
-siinä salakavalassa tarkoituksessa, että tahdotaan selittää hänet
-hulluksi sillä, että hän on ollut vuorovaikutuksessa mielipuolen
-kanssa! Tavaststjernan kuurouden takana piili hirveitä suunnitelmia
-Strindbergin turvallisuutta vastaan -- tämä "kavala suomalainen" kun
-vaan muka teeskenteli huonokuuloisuutta, voidakseen mukavasti hautoa
-juoniaan. Kun Lidforss ei kohota pilviin hänen luonnontieteellisiä
-kannunvalamisiaan, vetää Strindberg siitä sen johtopäätöksen, että
-hän on huono ystävä, epäilyttävä olento ("ruskig person") ja lopulta
-konna kaikin puolin. Strindberg "pyyhkii hänet elävien luettelosta"
--- miehen, joka kuolemaansa saakka uskollisemmin kuin kukaan taisteli
-Strindbergin himmenevän maineen puolesta. Przybyszewskin kanssa
-syntyy myöskin -- nähtävästi erään yhteisen naistuttavan takia --
-hankausta, ja kohta riistää Strindberg kirjeissään puolalaiselta
-kirjailijatoveriltaan kaiken porvarillisen kunnian. Hän on valmis
-syyttämään entisiä ystäviään toisilleen melkein mistä hyvänsä, esittäen
-samalla itsensä totuuden vainottuna marttyyrinä, jota tuhoamaan
-ihmiset ovat ilkeämielisyydessään liittoutuneet. Hänen kirjeissään
-ei tapaa välähdykseltäkään mitään oman syyllisyyden tuntoa. Kun
-hänen käy huonosti, ovat siihen aina syynä ulkonaiset olosuhteet
-ja toiset ihmiset ja hän purkaa raivoaan niitä vastaan. Hänellä on
-aivan yksinäinen kyky tuntea kaikkia mahdollisia vastenmielisyyden
-tunteita. Inho, viha ja raivo tuntuvat olevan hänen varsinainen
-elementtinsä. Kun hän kirjoittaa "ystävistään" mietteitä, on hän usein
-sellaisen vimman vallassa, ettei hän ehdi käyttää mielikuvituksensa
-ja suuren sanataituruutensa apua, vaan turvautuu tavallisen
-katupojan parjaus-sanastoon. Hän näyttää toisinaan olevan valmis
-myöskin aktiivisiin toimenpiteisiin turvallisuutensa hyväksi. Niinpä
-saattaa hän muun ohella esittää kirjeessä esim. seuraavan herttaisen
-kysymyksen: "Eikö Albert Bonnieriä voi myrkyttää?(!)"
-
-Adolf Paulin julkaisemat Strindberg-kirjeet ovat pääasiassa 1890-luvun
-alkupuolelta. Strindberg kulki niihin aikoihin Inferno-kauttaan kohti.
-Mutta näissä kirjeissä esiintyvät luonteenpiirteet eivät myöhemminkään
-olleet hänelle vieraita. Sen todistavat hänen viime vuosinaan tekemänsä
-hyökkäykset Heidenstamia, Levertiniä, Ellen Keytä, Geijerstamia y.m.
-vastaan. Kuten tunnettua, syytti Strindberg näitä henkilöitä kaikesta
-mahdollisesta siveellisestä rappiosta sekä ennen kaikkea katalista
-salajuonista häntä kohtaan. Kiistelkööt lääkärit kuinka paljon hyvänsä
-Strindbergin sairaudesta -- hermoston tauteihin perehtymätön lukija
-saa sen käsityksen, että raivo kuului Strindbergin terveyteen, että
-hänen sielunsa olisi nääntynyt, jollei se olisi saanut jokapäiväistä
-annostansa vihaa ja vimmaa.
-
-Fredrik Böök on sattuvasti osottanut, miten Strindbergin panettelut
-kääntyvät varsinkin niitä henkilöitä vastaan, jotka ovat tehneet
-hänelle palveluksia ja joihin hän kuvitteli olevansa jonkunlaisessa
-riippuvaisuussuhteessa. Vaikka hänen kirjeensä osottavat, ettei
-hän suinkaan arkaillut turvautua toisten apuun, kärsi hänen
-vapaudenrakkautensa syntyneestä kiitollisuudenvelasta ja hän kuittasi
-sen likaisilla juoruilla ja panetteluilla. Tämä Strindbergin
-riippumattomuus-vaisto, joka kehittyi Infernoaikana täydelliseksi
-vainohulluudeksi, selittää osaksi Strindbergin menettelyä, tekemättä
-sitä silti puolustettavaksi tai kauniiksi.
-
-Strindbergin ihailijat -- "Mestari Olavin", "Punaisen huoneen",
-"Pääsiäisen" ja saaristokuvausten tekijällä ei ole suotta ihailijoita
--- etsivät luonnollisesti selitystä ja lieventäviä asianhaaroja hänen
-vihaansa ja raivoonsa myöskin häntä kohdanneissa kärsimyksissä ja
-vastoinkäymisissä. Että ne enemmän johtuivat hänestä itsestään, hänen
-luonteestaan, kuin ulkonaisista olosuhteista, sitä ei voine kieltää.
-Hänen suhtautumisensa kirjailijatovereihinsa on kuvaava. Hänelle eivät
-antaneet rauhaa Heidenstamin, Levertinin ja Ellen Keyn laakerit, mutta
-näyttää siltä kuin hän olisi kadehtinut myöskin kaikkia Akatemian
-palkitsemia pikkurunoilijoita, Klinckowströmiä ja mitä he lienevätkin
-nimeltään. Hänen "Puheensa Ruotsin kansalle" sisälsivät muutamien
-asiallisten huomautusten rinnalla jatkuvaa kiukuttelua sen johdosta,
-että Ruotsissa muutkin ovat saaneet tunnustusta ja mainetta kuin August
-Strindberg. Yksin Sven Hedininkin tibetiläinen tähti oli hänelle liian
-kirkas. Että elämä ei aina hymyillyt tällaiselle luonteelle, sitä ei
-voi ihmetellä. Tavallisen maailmanjärjestyksen mukaiselta tuntuu sekin,
-että elämä puolestaan usein, sangen usein kolhi August Strindbergiä.
-
-
-
-
-MARCEL PRÉVOST:
-
-L'Adjudant Benoît.
-
-
-"Puoli-Neitsyiden", "Naiskirjeiden", "Naisellisuuksien" ynnä monien
-muiden, aiheiltaan usein hiukan uskallettujen kirjojen henkevä,
-pintapuolinen ja laverteleva juttelija on tuntenut lukemattomien
-virkaveljiensä tavoin tarvetta kirjoittaa romaanin, joka käsittelee
-sotaa. "L'Adjudant Benoît" ilmestyi talven kuluessa ensin Prévost'n
-toimittaman aikakauslehden "Revue de Paris'n" kaunokirjallisena
-liitteenä sekä myöhemmin itsenäisenä niteenä, saapuen meidänkin
-kirjakauppoihimme noin parisen kuukautta sitten. Kun muistaa,
-kuinka vallitseva asema ranskalaisilla keltakantisilla 3 fr:n 50:n
-niteillä on ollut ja on yhä edelleen romaaniuutuuksien joukossa,
-lienee otaksuttavaa, että meilläkin Marcel Prévost'n uusi kirja on jo
-löytänyt, sen maineen johdosta, mikä kirjailijalla on aikaisempien
-teostensa perustalla, monta velvollisuudentuntoista lukijaa ja ennen
-kaikkea lukijatarta. Epäillä sopii kuitenkin, eivätkö varsinkin
-jälkimäiset ole tällä kertaa saaneet kokea pientä pettymystä. Jos
-he ovat odottaneet jotain Prévost'n rakkauskuvausten samalla kertaa
-moraliseeraavan ja epäkainon puol-äänekkään juttelun tapaista, niin
-ovat he kyllä erehtyneet. Silti olisi mielestäni väärin sanoa, että
-"Adjutantti Benoît" olisi mikään voimakas tai alkuperäinen romaani,
-tai väittää, että se ajankuvauksena loisi erikoisen uutta valaistusta
-niihin elämänehtoihin, joita Ranska sodan kestäessä on kokenut.
-
-Benoît Castain on eteläranskalainen tilanomistajan poika. Hänen
-isänsä tahtoo tehdä hänestä, sitten kun hän on suorittanut
-ylioppilastutkintonsa, maanviljelijän ja lähettää hänet
-siinä tarkoituksessa Saksiin, koska isä pitää maanviljelystä
-organisatsionikysymyksenä ja hänen mielestään saksalaiset kulkevat
-siinä suhteessa muiden edellä. Poika tuntee kuitenkin kutsumuksensa
-vetävän toisaalle ja kun hän palaa Saksasta suorittaakseen kotimaassaan
-asevelvollisuuttaan, jääkin hän sotilaaksi tykkiväkeen. Isä pitää pojan
-päätöstä hulluutena eikä voi käsittää, miten 155 mm:n kanuuna voi
-huvittaa poikaa enemmän kuin uusimallinen puimakone.
-
-Sodan aattona, heinäkuun lopulla 1914, joutuu Benoît kersanttina
-pienen komennuskunnan kanssa ulkovarustukseen Ranskan, Luxemburgin ja
-Lothringin rajoille. Täällä haavoittuu hän toiseen jalkaansa aivan
-sodan alussa, jo ennen varsinaista sodanjulistusta. Saksalaiset ulaanit
-ovat Luxemburgin puolelta, mistä heitä vähimmin odotettiin, hyökänneet
-rajan yli ja heitä karkoittaessaan saa Benoît ensimäisen tulikasteensa
-ja ensimäisen haavansa. Benoît joutuu erään maasta lähteneen
-puolalaisen paronin linnanvartijan Joze Archerin tai oikeammin
-tämän tyttären Gertrude'in, nuoren vaaleatukkaisen kaunottaren,
-hoitoon. Archer on vanha sotilas vuodelta 1870 -- hän nauttii yleistä
-luottamusta paikkakunnalla, luottamusta, jota on ollut omiaan lisäämään
-hänen useille kylän asukkaille näyttämät kunniakkaat sotilaspaperinsa.
-Benoît'n jalka paranee, mutta hän saa Gertrude'in hoidossa toisen
-haavan, sydämeensä: hän rakastuu tyttöön.
-
-Tästä rakkaudesta antaa Prévost kehittyä olosuhteiden pakosta
-Benoît'lle suuren traagillisen elämyksen. Archerin hoidossa olevassa
-linnassa tapahtuu yön aikaan jotain, joka on omiaan herättämään
-Benoît'n epäluulon: hän on huomaavinaan yläkerrasta salaperäisiä
-valosignaaleja, joita voisi käsittää merkinannoiksi viholliselle.
-Raja on nim. aivan lähellä ja linnasta annetut merkit voivat näkyä
-vihollisen asemille saakka. Benoît pitää velvollisuutenaan saada
-asiassa täyden selvyyden -- hänen epäluulonsa ovat jo kohdistuneet
-Archerin palveluksessa olevaan elsassilaiseen Rimbachiin. Eräänä
-yönä lähtee Benoît läheiseen metsään seuratakseen miehen jälkiä,
-jota hän luulee Rimbachiksi, ja saadakseen varmuutta. Hiipiessään
-metsässä joutuukin hän näkymättömänä todistajaksi saksankieliseen
-keskusteluun, jota kaksi miestä ylläpitää salaisessa kohtauspaikassa.
-Heidän puheestaan, jonka hän kätköstään kuulee varsin selvästi,
-ymmärtää hän, että miehet keskustelevat hänen haltuunsa uskotun kylän
-sotilassalaisuuksista ja että he odottavat kolmatta henkilöä, jonka
-tulisi antaa heille arvokkaita tietoja. Benoît päättelee kätköstään,
-että tuo odotettu henkilö on Rimbach ja että siis hänen epäluulonsa
-elsassilaista kohtaan ovat olleet oikeutetut. Kauhukseen saa Benoît
-kuitenkin pian omin silmin nähdä, että odotettu mies ei olekaan Rimbach
-vaan Joze Archer, hänen vierasvarainen ystävänsä ja hänen rakastettunsa
-Gertrude'in isä. Hänen keskustelustaan saksalaisten kanssa saa Benoît
-niinikään selviä todistuksia siitä, että Archer toimii vihollisen
-vakoilijana.
-
-Maailma pimenee nuoren sotilaan silmissä, kun hän saa nähdä ja kuulla,
-minkä petoksen keskellä hän on elänyt. Pian voittaa hän kuitenkin
-takaisin kylmäverisyytensä ja kun Archer on eronnut saksalaisista
-ystävistään, hyökkää Benoît äkkiä takaapäin hänen kimppuunsa ja sitoo
-hänen kätensä. Archer koettaa aluksi teeskennellä viattomuutta, mutta
-kun hän huomaa Benoît'n kuulleen hänen keskustelunsa saksalaisten
-kanssa, rupeaa hän avomieliseksi ja tunnustaa kaikki. Hänen puheistaan
-tulee Benoît vakuutetuksi, ettei Gertrude tiedä mitään isänsä
-maanpetturuudesta, seikka joka tuottaa hänelle suurta helpotusta.
-Niinikään saa hän tietää, ettei Archer olekaan ranskalainen, vaan
-saksalainen, että hän on ottanut osaa 1870:n sotaan, mutta ei Ranskan
-puolella vaan badenilaisten riveissä ja että hänen paperinsa ovat
-alkuaan kuuluneet sodassa kaatuneelle ranskalaiselle, jolta ne ovat
-riistetyt. Kun Benoît varomattomasti vapauttaa Archerin kädet, luottaen
-miehen sanaan ja omaan ruumiilliseen ylivoimaansa, tempaa Archer esiin
-revolverinsa ja ampuu Benoît'ta, kuitenkin osaamatta. Jännittävän
-ottelun jälkeen onnistuu Benoît'n, joka on itse aseeton, riistää
-Archerilta tämän revolveri ja tyhjentää sen jälellä olevat panokset
-vakoilijan ruumiiseen.
-
-Surmattuaan näin rakastettunsa Gertrude'in isän, joutuu Benoît
-syvällisten ristiriitojen ja omantunnon epäilysten uhriksi, mutta
-rakkaus ja nuoruus voittavat hänessä pian muut äänet, hän salaa
-tapauksen Gertrude'ilta ja jo lähinnä seuraavana aikana muuttuvat
-heidän suhteensa miehen ja vaimon suhteeksi. Vihollinen tulee
-kuitenkin pian väliin häiritsemään tätä idylliä ja Benoît'n täytyy
-lähteä komennuskuntansa kanssa etsimään yhteyttä pääjoukkojen kanssa.
-Gertrude seuraa hänen mukanaan. Tällöin joutuvat he vihollisen tulen
-piiriin, Gertrude haavoittuu kuolettavasti ja heittää henkensä Benoît'n
-sylissä. Benoît joutuu vielä Gertrude'in vetäessä viime hengenvetoja
-valehtelemaan hänen isästään. Myöskin Benoît on haavoittunut ja joutuu
-sairashuoneeseen kauas rintaman taakse. Täällä kertoo hän ystävälleen
-kapteenille surullisen tarinansa. Kuinka kauan hän eläneekin, sanoo
-hän, on hänen elämänsä myrkytetty. Omantunnon vaivat, pahemmat kuin
-luotien repimät haavat, eivät anna hänelle rauhaa. Hänen ensimäin en
-syntinsä oli se, ettei hän luovuttanut, Gertrude'in tähden, teosta
-tavattua vakoilijaa laillisesti tuomittavaksi. Hänen toinen syntinsä
-oli, että hän surmattuaan vakoilijan, omisti hänen tyttärensä. Ja tämä
-hänen tekonsa on tuonut mukanaan vielä, että hänen viimeinen sanansa
-Gertrude'ille oli valhe.
-
-En ole nähnyt, miten Marcel Prévost'n uutta kirjaa on tekijän
-kotimaassa arvosteltu -- arvatenkin on sen isänmaallinen, traagillinen
-tunnelma ja juonen vaivaton, taiturimainen juoksuttelu herättänyt
-vastakaikua. Aiheensa puolesta lienee "L'Adjudant Benoît" siinä
-suhteessa yksinäinen tekijänsä kirjojen joukossa, ettei siinä
-rakkausmotiivi näyttele aivan yksinvaltiasta osaa. Luonteenkuvauksena
-on tämä romaani kuitenkin kalpea. Kirjan sankarilla enempää kuin hänen
-naisellisella valitullaankaan ei ole mitään syvempää yksilöllistä
-elämää -- he ovat kuin ajan kuohunnasta temmattuja, hetken
-valaistuksessa havaittuja ja hetkessä kuvattuja tyyppejä, joiden
-inhimillisyyttä ei panna missään suhteessa laajemmin koetukselle.
-Mieltäkiinnittävämpi on sittenkin Paul Bourget'n uusi sotaromaani "Le
-sens de la mort", joka ilmestyi muutamia kuukausia ennen Prévost'n
-kirjaa ja jossa tekijän katolilainen uskonnollisuus on antanut
-romaanille kiitollisemman aatteellisen taustan. Bourget puolustaa
-romaanillaan erästä teesiä -- teesiä, joka jotenkin tarkkaan langennee
-yhteen katolilaisen uskontunnustuksen kanssa --, Prévost sensijaan
-kertoo vain tapauksen, episoodin, ilman filosoofisia tarkoituksia.
-
-On väitetty -- sensuuntaisia lausuntoja on näkynyt ranskalaisissa
-aikakauslehdissäkin -- että 3 fr:n 50:n romaanit ovat taiteellisen
-keskitasonsa puolesta huomattavasti laskeneet viimeisen kymmenkunnan
-vuoden kuluessa, että niiden henkilökuvaus on käynyt yhä
-kaavamaisemmaksi ja niiden aatteellinen pitoisuus yhä ohuemmaksi.
-Ylituotannon mukana on myöskin tavaran arvo ja maine ulkomailla
-joutunut vaaraan. Ja tottahan on, että ankarammin arvostellen eivät
-esim. Marcel Prévost'n kirjavat rakkausjutelmat ole juuri olleet
-omiaan korottamaan uudemman ranskalaisen romaanin arvoa -- siksi
-teeskentelevän syvämielisiä, siksi mielikuvituksettomia ovat ne olleet
-silloinkin kun ne, niinkuin esim. "Puoli-Neitsyissä", ovat verhoutuneet
-moraalin kaapuun. Mutta ajan merkkinä voi pitää, että Marcel Prévost'n
-uudessa kirjassa olemme todella tuntevinamme jotain, joka paikoin
-vaikuttaa mieskohtaisesti eletyn ja koetun pettämättömällä voimalla.
-Tässä kirjassa on sivuja, jotka sisältävät todella traagillista
-tunnelmaa, heijastusta Champagnen ja Flanderin verisiltä kentiltä.
-
-
-
-
-GEORGES RODENBACH:
-
-Kuollut Brügge.
-
-
-Suomalainen käännöskirjallisuus potee ja on aina potenut eräänlaista
-aktuaalisuuden puutetta: ulkomaiset teokset tulevat usein kieleemme
-joko liian myöhään tai liian varhain. Edellinen tapaus sattuu, jos
-teos käännetään silloin kun se jo europpalaisessa kirjallisuudessa
-on elänyt yli-ikäiseksi, siirtynyt ohi polttopisteensä, jälkimäinen
-tapaus, kun vieraskielinen kirja suomennetaan ennen kuin sille vielä
-on olemassa maaperää kotoisissa oloissamme. Vika ei ole helposti
-korjattavissa. Europpalaisen päivän-kirjallisuuden samanaikainen
-kääntäminen -- mikä vielä Skandinavian maissa huomattavimpiin teoksiin
-nähden voi kutakuinkin käydä päinsä -- edellyttäisi yleisöltä paljon
-vilkkaampaa vuorovaikutusta suurten sivistyskansain henkielämän
-kanssa kuin mitä meillä vielä on olemassa. Kirjallisuutta seuraavan
-yleisön harvalukuisuus panee myöskin rajansa yksityisten suomentajain
-ja kustantajain yritteliäisyydelle tässä suhteessa. Mikään kirja ei
-meillä saa olla "blot til lyst", mikään ei myöskään saa etsiä yleisöään
-kirjallisessa suhteessa vain kaikkein valikoidumman kymmenkunnan
-keskuudesta, mikä on vielä mahdollista suuremmissa oloissa. On
-luonnollisesti aivan asianmukaista, että tavaran kysynnän ja tuotannon
-tulee olla järkevässä suhteessa toisiinsa -- seikka, joka ei kuitenkaan
-sulje pois sitä mahdollisuutta, että monessa yksityistapauksessa olisi
-kustantajan ja suomentajan vaali myöskin tässä suhteessa voinut sattua
-onnellisemmin.
-
-On nim. siten, että kirjat, joilla ei ole mitään elimellistä yhteyttä
-siihen aikaan ja ympäristöön, jossa elämme, unohtuvat pian. Ne -- tai
-niiden käännökset -- eivät ole syntyneet mistään sisäisestä tarpeesta
-ja ne jäävät sentähden muukalaisiksi, ikäänkuin kutsumattomiksi
-kuokkavieraiksi, kirjallisuudessa. Mutta toisinkin voi joskus käydä:
-voi sattua, että näennäisesti aivan vierashenkinen, epäaktuaalinen teos
-sisäisillä, yleisinhimillisillä ominaisuuksillaan valloittaa lukijansa
--- aivan kuten kuokkavieraskin voidaan joskus keksiä hauskaksi ja
-rattoisaksi ja viedä kutsuvieraiden pöytään.
-
-Mikä näistä kohtaloista tulee Rodenbachin "Kuolleen Brüggen" osaksi,
-sitä on ehkä vaarallista mennä sanomaan. Eräissä suhteissa on tämän
-kirjan ilmestyminen suomenkielellä varhainen, eräissä suhteissa
-myöhäinen. Meillä on tuskin _vielä_ tarpeellista kaikupohjaa tämän
-teoksen riutuvalle, ylihienostuneelle, väsyneelle lyriikalle -- ja
-toiselta puolen ei tämän kirjan aihe _enää_ Europan kirjallisuudessa
-ole tuore eikä uusi. Brüggen runollisuutta on nim. viimeisen parin
-vuosikymmenen aikana pasunoitu joka ilmansuuntaan.
-
-Georges Rodenbachin "Kuollut Brügge" on kirjallisuuden syyskukkia.
-Se on vanhan sivistyksen tuote, kulttuurin, joka jo on sivuuttanut
-keväänsä ja kesänsä ja jonka henkisessä elämässä tuntuu syysauringon
-niukka, säästeliäs lämpö ja luomiskyky. Ei ole vaikeaa huomata jo
-talven kuuraa tämän syyskukkasen terälehdillä.
-
-Rodenbach oli syntynyt Tournaissa, Belgiassa v. 1855. Kuten niin
-monet muut runoilijat, tuli hän lakikirjojen äärestä runouteen. Hänen
-mietiskelevä, lyyrillisen kaihomielinen, hento ja väsynyt laatunsa
-on mitä läheisimmässä sukulaisuussuhteessa sen runouden kanssa, jota
-kerran kutsuttiin "vuosisadan lopun" kirjallisuudeksi. Hänen runoutensa
-kasvaa esiin raunioista ja muistoista kuin muratti. Se etsii ravintonsa
-kaikesta, mikä on jo elänyt aikansa, kaikesta hiutuvasta ja kuolevasta,
-unista, jotka taiteilija vuosisatoja sitten on ikuistanut kiveen ja
-kankaalle, hiljaisista kaupungeista, joiden historia kerran on ollut
-suuri ja loistava. Hän on perinyt jotain maanmiehensä Memlingin, Pyhän
-Ursulan maalarin, elämää-kieltävästä mielenlaadusta ja katolilaisesta
-hartaudesta. Rodenbachin runous on kuin hautakappeli tummien sypressien
-varjossa. Sen goottilaisten holvien alle ei eksy yksikään ääni
-kuumeisesta, pauhaavasta, arkisesta elämästä. Ainoa tunne, joka sitoo
-Rodenbachin runouden elämään, on eräänlainen aistillinen nautinnonhimo,
-mikä sekin pukeutuu usein varsin epäluonnollisiin muotoihin.
-
-Rodenbachin pääteosten "Le carilionneur'in" ("Kellonsoittajan") ja
-"Bruges-lamorte'in" ("Kuolleen Brüggen") varsinaisena aiheena on
-läntisen Flanderin vanha pääkaupunki Brügge, sen historialliset
-muistot, sen rakennus- ja maalaustaide, sen kuolleet kadut ja
-kanavat, koko se tunnelma-arvo, mikä voi sisältyä muinaiseen,
-loistavaan elämänkeskustaan, joka olosuhteiden takia on joutunut
-unohduksiin ja varjoon. Rodenbachin kellonsoittaja hirttää itsensä
-Brüggen Beffroi'n suureen malmikelloon, ja sama kellotorni varjostaa
-myöskin sitä tragediaa, jota Rodenbach kuvaa "Kuolleessa Brüggessä".
-Näiden molempien romaanien kertova aines on ikäänkuin koottu siitä
-tunnelmasta, minkä Brügge kaikkine historiallisine ja taiteellisine
-muistomerkkeineen voi herättää lyyrillisesti vastaanottavassa mielessä.
-
-Hugues Viane, kertoelman päähenkilö, on, kuten niin monet muut hänen
-jälkeensä, tullut Brüggeen hautaamaan elämänsä surua: nuoren vaimonsa
-menetystä. Brüggen hiljaiset kadut ja torit, kanavat liikkumattomine
-vesineen, ankarat beguiniläisnunnat, vakavat kirkolliset kulkueet --
-kaikki tämä yksitoikkoinen, elämää vierova hartaus on soinnuttanut
-Hugues'in surun hiljaiseksi, rauhalliseksi kaihoksi. Hänelle ovat
-tulleet omat tapansa, joita hän päivä päivältä noudattaa tässä surunsa
-jumalanpalveluksessa. Silloin sattuu, viiden vuoden päästä, hänen
-tielleen nainen, joka siinä määrässä muistuttaa hänen, kuolluttaan,
-että tämä yhdennäköisyys järkyttää hänen mielensä ja saattaa hänet koko
-kaipuunsa voimalla tavottamaan tätä tuntematonta. Heidän välilleen
-syntyy suhde, jota Hugues'in puolelta yhä ylläpitää naisen erehdyttävä
-ulkonainen yhdennäköisyys hänen vaimonsa kanssa. Nainen, näyttelijätär,
-on kuitenkin sielultaan kaivatun kuolleen täysi vastakohta, mikä
-pian paljastuu Hugues'ille koko pelottavassa todellisuudessaan.
-Näyttelijättären sielun raakuus repii kaikki unen kudokset Hugues'in
-surun ympäriltä. Tämän sairaalloisen harhakuvan särkyminen muodostaa
-romaanin tragiikan. Aste asteelta elää Hugues kauniin surunsa
-alennuksen ja häpeän, kunnes hänen raivonsa puhkeaa väkivallan tekoon
-ja hän kuristaa näyttelijättären. Kuolemassa muistuttaa nainen taasen
-Hugues'in vaimovainajaa. Murhatyön yli soittavat Brüggen kellot
-väsyneitä, laahustavia sointujaan, siroittaen kaupunkiin ikäänkuin
-"rautaisia ruusuja".
-
-Rodenbachin kuollutta Brüggeä, sellaisena kuin hän sen näki ja kuvasi,
-ei enää ole olemassa. Hiljaisuuteen, jota ennen katkaisivat vain
-kellojen äänet, viiltävät nyt raitiovaunujen rämistykset ja kirjavien
-matkailijalaumojen ihmettelyhuudot. Uudistunut on myöskin vanhan
-Brüggen veri. Kukaan Brüggen porvareista ei tunnustaisi Rodenbachin
-kaupunkia omakseen. Niinpä voi sattua, että matkailija, joka
-kuljeskelee Brüggen kaduilla ja poikkeaa kirjakauppaan, tapaa siellä
-hyvin lajitellun varaston maailmankirjallisuutta -- mutta Rodenbachin
-"Bruges-la-morte" on huolellisesti kätketty matkailijan silmiltä.
-
-
-
-
-WERNER SÖDERHJELM:
-
-Oscar Levertin.
-
-
-Oscar Levertin, ruotsalainen runoilijakriitikko, jonka elämäkerta
-ilmestyi viime jouluksi suomalaisen kirjallisuushistorioitsijan
-kirjoittamana, oli, kuten kaikkikin huomatummat ruotsalaiset
-kirjailijat, sangen yleisesti luettu ja arvossapidetty myöskin tällä
-puolen Pohjanlahden. Kun Levertin tammikuussa 1904 teki luentomatkan
-Suomeen, sai hän runsaasti osakseen sekä ystävyyttä että ihailua ja hän
-palasi kotimaahansa kiitollisuudesta "täysin sydämin", kuten hän itse
-mainitsee kirjeissään ystävilleen. Suomenkielelle käännettiin niinikään
-jo verraten varhain kokoelma hänen valittuja runojaan (v. 1896).
-Levertinin tapaturmaisen kuoleman tunsi sentähden kirjallinen yleisö
-meilläkin mieskohtaisena menetyksenä, sitä korvaamattomampana kun hänen
-persoonallisuutensa oli yht'aikaa sekä runoilijana että arvostelijana
-painunut yleisön tietoisuuteen. Ja varmaa on, että nyt, kun myöskin
-Fröding on kuollut ja kun Heidenstamin lyyra, kuten näyttää [syksyllä
-1915], on vaiennut, ei Ruotsilla tällä hetkellä ole ketään tuottavaa
-lyyrikkoa, jota meilläkin kuunneltaisiin samalla tarkkaavaisuudella
-kuin aikoinaan "Legendain ja laulujen" ja "Kuningas Salomon ja
-Morolfin" raskasmielisen runoilijan säkeitä, jotka taiturimaisen,
-joskus hiukan oudolta vaikuttavan kuvakielensä taakse tuntuivat
-kätkeneen niin toden ja tulisen runoilijatempperamentin.
-
-Monet seikat helpottivat meillä puolueettoman arvioinnin syntymistä
-Levertinistä ja hänen elämäntyöstään. Levertinin juutalaisen
-syntyperän aiheuttamat rotuennakkoluulot, jotka eräissä piireissä
-Ruotsissa näyttelivät verraten huomattavaa osaa, ovat meillä,
-onneksi, jotenkin tuntemattomat tässä muodossa (esiintyen kyllä
-sensijaan "suomalaisuuden" ja "germaanilaisuuden" välisissä
-suhteissa). Niinikään oli meikäläinen arvostelu ja yleisö kauempana
-niistä kirjallispoliittisista juonista, jotka varsinkin Levertinin
-vaikutusvaltaisen arvostelutoiminnan takia kietoutuivat hänen nimensä
-ympärille, antaen vielä runoilijan kuoleman jälkeen aiheen m.m.
-siihen lievästi sanoen kiivaaseen Strindberg-Lidforss-Böök'iläiseen
-pamflettisotaan, jota noin puolikymmentä vuotta sitten käytiin
-erinäisissä Ruotsin lehdissä. Rydbergin ja Snoilskyn jälkeisistä
-ruotsalaisista lyyrikoista on meillä tervehditty luullakseni jotenkin
-yhtä avarasydämisellä myötätunnolla Heidenstamia, Levertiniä ja
-Frödingiä -- joka tapauksessa on kritiikkimme ja yleisömme alun alkaen
-totuttanut itseään pitämään heidän asemaansa runollisella parnassolla
-paljon riidattomampana kuin heidän virkaveljiensä Pohjanlahden
-tälläpuolen. Saattaisi ehkä kysyä, eikö etäisyyden kultauksella ole
-tässä osaansa ja eikö esim. Tavaststjernan ja Gripenbergin runous
-todista välittömämpää lyyrillistä suonta kuin esim. Levertinin.
-Mutta mikään kirjallisuusarvostelu ei ole vähemmän oikeutettu kuin
-se joka koettaa toisen runoilijan ansioilla vähentää toisen arvoa.
-Ruotsissa on kirjallinen kritiikki usein punninnut rinnan Levertinin
-ja Frödingin runoutta, ja kun tuskin on olemassa kahta runoilijaa,
-joiden yksilöllinen erikoisuus olisi etäämpänä toisistaan kuin heidän,
-on tulos luonnollisesti ollut hyvin suuresti riippuvainen niistä
-subjektiivisista punnuksista, joita asianomainen arvostelija on pannut
-toiseen vaakakupeista. Monelle kriitikolle on ollut vaikeaa suhtautua
-samalla kertaa myönteisesti Levertinin orkestraaliseen säemusiikkiin
-ja Frödingin yksinkertaiseen hivelevään huilusooloon. Mitään syvempää
-ymmärtämystä eivät runoilijat itsekään osottaneet toisiaan kohtaan:
-heidän arvostelunsa toistensa tuotteista olivat hyvin yksipuolisia
-ja antoivat m.m. Levertinin vastustajille näennäisen ja erinomaisen
-halukkaasti käytetyn aiheen syyttää häntä epäritarillisuudesta
-vaarallista kilpailijaa kohtaan. Että nämä ruotsalaiset lyyrikot,
-joiden runolliset esikoiset syntyivät samana vuonna (1891) ja joita
-senkin tähden helposti joutuu vertaamaan toisiinsa, olivat molemmat
-suuria taiteilijoita, on yhtä kieltämätöntä kuin sekin, että heidän
-runoutensa ei elämäntunteen intensiteetin puolesta vedä vertoja
-sellaiselle maailmanlyriikalle kuin esim. Goethen ja Musset'n eikä
-vertauskuvien omintakeisuudessa ja loistossa sellaiselle ruotsalaiselle
-runoudelle kuin Stagneliuksen. Molemmat todistavat he osaltaan, mikä
-harvinainen kukoistus ruotsalaisella laulurunoudella oli 1890-luvulla,
-loistokausi, jolla ei liene samanaikaista vastaavaisuutta missään
-europpalaisessa kirjallisuudessa.
-
-Prof. Söderhjelmin teos, josta vasta ensimäinen osa on ilmestynyt,
-sisältäen runoilijan elämäkerran, piirtää erinomaisen sympaattisen
-kuvan Oscar Levertinin hienosta, ritarillisesta persoonallisuudesta.
-Varmaan ovat hänen ystävänsä syyllä antaneet hänestä sen
-todistuksen, ettei hänen suonissaan virrannut ainoatakaan
-kunniatonta veripisaraa. Levertinin ulkonaiset elämänvaiheet eivät
-olleet myrskyiset eivätkä kirjavat: oppineen elämää lukukammiossa,
-kateederilla, tutkimusmatkoilla -- suuresti katsoen yhteiskunnallisen
-menestyksen kultaamaa. Levertin oli kaksi kertaa naimisissa, mutta
-yksinäisyyspiirre oli hänen luonteensa vallitsevia ominaisuuksia.
-Hänen pohjoismaissa harvinainen, juutalainen työkykynsä, mistä puhuvat
-ehkä yhtä paljon hänen runo-mosaiikkinsa kuin hänen tieteelliset
-tutkimuksensa, lienee myöskin ollut omiaan eristämään häntä ihmisistä.
-Hänen mielikuvamaailmansa on kasvanut lukukammion, kirjaston ja
-museon (myöskin sanatorion) ansari-ilmastossa. Ei ole varmaan
-ollut olemassa monta huomattavaa runoilijaa, joka olisi omistanut
-vähemmän välitöntä luonnon havaintoa kuin Levertin ja jonka fantasia
-olisi ollut samassa määrässä kuin Levertinin perehtynyt taiteen ja
-kirjallisuuden, botanistin ja jalokivisepän inventaarioihin. Tämä
-artistinen mielikuvavalinta on ennen muuta tehnyt Levertinistä
-kulttuurirunoilijan, samalla kun se on tuntuvasti rajoittanut hänen
-lukijakuntansa piiriä. Sellainenkin runon tuntija kuin Fröding on
-tunnustanut (Efterskörd II, Om Levertin) vasta myöhään oppineensa
-käsittämään, että Levertinin omituisen kuvakielen ja yhdistetyn
-säetekniikan taakse todella kätkeytyi mieskohtaisesti eletty tunne.
-
-Söderhjelmin teos on varmaan kokonaisuudessaan valmistuttuaan
-antava yhtä hienon luonnekuvan Levertinin runoudesta ja sen
-merkityksestä kuin edellinen osa antaa hänen persoonallisuudestaan.
-Kuitenkin on jo Levertinin elämäkerta sinänsä omiaan uudistamaan
-lukijalle hänen runouttaan ja antamaan sille perspektiiviä ja
-elimellistä yhtenäisyyttä. Niinpä voi lukija tuntea halua jo tämän
-elämäkerrallisen esityksen luettuaan selvittää suhdettaan sellaiseen
-runoilija-yksilöllisyyteen kuin Levertin.
-
-Se lämmin sävy esitettävää persoonallisuutta kohtaan, joka henkii prof.
-Söderhjelmin kirjasta, tarttuu vaistomaisesti lukijaan, ja kun hän
-laskee teoksen kädestään, tuntee hän tehneensä tuttavuutta harvinaisen
-ihmisen ja runoilijan kanssa, persoonallisuuden kanssa, jolle hakee
-vertauskohtaa kirjallisuushistorian suurimpien joukosta. Kestääkö
-Levertinin runous tämän vaikutelman edessä? Sekin joka ennestään tuntee
-Levertinin tuotannon, käy eräänlaisella jännityksellä uudistamaan
-tuttavuutta sen kanssa.
-
-Tällöin voi sattua, että lukija, koettaessaan tehdä mielessään eläväksi
-Levertinin runojen jättämän vaikutelman, ei tapaakaan itsessään niin
-kiitollista kaikupohjaa kuin hän olisi odottanut. Näiden rivien
-kirjoittaja esim. on tehnyt itsestään sen huomion, että Levertinin
-runous ennen on vaikuttanut voimakkaammin. Runoilija ei enää tunnu yhtä
-alkuperäiseltä -- Heidenstam tulee mieleen ja myöskin esim. Swinburne
--- hänen lyriikkansa monotonia tuntuu harmaammalta, liikkumattomammalta
--- hänen runojensa älyllinen sisältö keveämmältä. Luulen, että
-Levertinin lyriikka viimemainitussa suhteessa menettää enimmän, jos
-sitä yhteen jaksoon lukee suuremman määrän. Levertinin miehuuden
-kunnianhimo oli luoda säkeitä "jotka kuin eletyn elämän tuloksena
-nousevat ajattelijan kielelle, kun hän yksin ikkunastaan katselee
-linnunradan tähtimaailmoja", kuten hän on itse lausunut. Viimeisessä
-teoksessaan "Kung Salomo och Morolf" on hän ennen muuta koettanut
-toteuttaa tätä ihannettaan. Tämä lyyrillinen sikermä on filosoofinen
-runoelma samaan tapaan, vaikka aivan toisenlaisessa muodossa, kuin
-Lucretiuksen "De rerum natura", josta Levertin on kirjoittanut yhden
-innostuneimpia esseitään, Goethen "Faust" ja Ibsenin "Brand". Mikä oli
-se salomonilainen viisaus, joka Levertinille merkitsi hänen ajattelunsa
-ja elämänkokemustensa summaa? Jos riisumme Levertinin runoelmalta sen
-lyyrillis-retoorisen kuvakielen, löydämme sen ydinajatuksena tuskin
-muuta kuin ylimalkaisen alistuvaisuuden -- resignatsionin, jolla tässä
-tapauksessa on hiukan banaali sivumaku, koska se tuntuu vuotavan
-samasta lähteestä kuin vanhuus, väsymys ja rakkauselämän pettymykset.
-Levertinin Salomo on saanut kyllänsä kirjoista, naisista ja viinistä,
-ja kun hänen viimeinen rakastettunsa Sulamith menee hänen onnellisemman
-kilpailijansa Morolfin luo, tuntee hän viisautensa kypsyneen, tahtoo
-laskea oman minuutensa luotaan "kuin valmiin kudoksen", heittää
-kuningassormuksensa mukana järveen kaiken maisen kaipuunsa ja
-kunnianhimonsa ja muuttua kaikkeuden tunnottomaksi, objektiiviseksi
-kuvastimeksi: Endast spegla! Endast hjärta -- bilders bländverk varde
-allt. -- Intet störa skall mitt hjärta, -- stilla, strålande och kallt.
-
-Tämä elämänkokeneen filosoofin resignatsioni oli Oscar Levertinille
-enemmän kuin kaunopuheinen kädenliike. Neljänkymmenen vuotiaana
-tunsi hän tämän jäisen elämänohjeen omakseen. Voisi kysyä, eikö se
-vain ollut yhden hallayön kuuraa, jota oli vielä seuraava pitkä,
-kaunis myöhäissyksy, missä kesän viimeiset kukat puhkeavat ja
-viimeiset hedelmät kypsyvät? Runoilijan kuolema, joka seurasi kohta
-"Kuningas Salomon" ilmestyttyä, ei sallinut meidän nähdä, millä
-tavalla se tunteiden, sydämen, minuuden kieltäminen, joka sisältyy
-Salomon maailmankatsomukseen, oli vaikuttava Levertinin kirjalliseen
-tuotantoon. _A priori_ voimme sanoa, ettei tällainen, kuten näyttää,
-liian varhainen resignatsioni ole mikään hedelmällinen periaate
-runoudessa, ja varmaan on Levertinin elämäkerran kirjoittaja oikeassa,
-kun hän arvelee, ettei tämän jälkeen mitään lyyrillistä kautta
-runoilijan elämässä ollut enää odotettavissa.
-
-Tämä lyyrillisen otteen hellittäminen, tämä vanhojen jumalien
-kieltäminen antaa mielestäni hiukan epäedullisen perspektiivin
-lyhennyksen Levertinin koko runolliselle tuotannolle. On ikäänkuin
-mieluummin olisi nähnyt hänen runoutensa aukenevan kuolemaa kohti yhtä
-elämänlämpimänä, samalla tavalla iloa ja surua väreilevänä kuin hänen
-lyriikkansa parhaina vuosina, seuraten Goethen ikuisesti inhimillistä
-elämänohjetta: _Wer nicht mehr liebt und nicht mehr irrt -- der lasse
-sich begraben!_
-
-Myöskin Levertinin essee-tuotannossa, joka itse asiassa onkin
-hyvin läheisessä suhteessa hänen runouteensa, voi seurata hänen
-Salomonsa, hänen viimeisen _alter ego_'nsa elämänfilosofiaa.
-Kirjoitelmassaan Lucretiuksen kuuluisasta opetusrunoelmasta antaa
-Levertin (kokoelmassa "Diktare och drömmare" v:lta 1898) filosoofi
-Deciuksen Italian kesäyössä haltioitunein sanoin ylistää alistumista
-rautaisen maailmanjärjestyksen alle, pyytämättä itselleen tai muille
-mitään poikkeuslakia luonnon järkähtämättömästä kulusta: _dura lex
-sed lex_. Se elämänselitys, jonka edessä Decius notkistaa polvensa,
-on Lucretiuksen laulama epikurolainen materialismi -- enkä luule,
-että suuresti erehtyy, jos katsoo näissä Deciuksen filosoofisissa
-tunnustuksissa piilevän _in nuce_ Salomon koko viisauden. Itse
-asiassa kulkee Levertinin tuotannon läpi varsin selvästi havaittava
-oikeaoppisen materialismin suoni. Se voi ilmetä sangen dogmaattisissa
-muodoissa, kuten esim. esseessä Huysmansista, missä Levertin
-väittää tämän ranskalaisen kirjailijan mystiikan, kuten yleensä
-_kaiken mystiikan_, lähentelevän lapsimaisuutta ja naurettavuutta
-(snuddar vid det puerila och löjliga). Tällaisten lausuntojen
-edessä joutuu kysymään, mitä lapsimaista ja naurettavaa Levertin
-on nähnyt uskontojen ja kansanmyyttien maailmanselityksissä ja
-romantiikan puolihämärässä aavistelussa? Levertinissä itsessään oli
-paljon romanttisia piirteitä -- hänen runoutensahan oli, samoinkuin
-Heidenstamin, tarkoitettu juuri reaktsioniksi naturalismia vastaan --
-mutta hänen maailmankatsomuksensa, hänen älyllinen struktuurinsa oli
-äärimmäis-naturalistin. Pohjoismaiden kirjallisuudessa ei varmaankaan
-ole monta runoilijaa, joka olisi samalla lapsenuskolla omistanut
-atoomidogmin kuin Levertin. Ruotsin kirjallisuudesta tarjoutuu
-sille jonkunlaiseksi vertauskohdaksi Kellgrenin kiivas yksipuolinen
-voltairelaisuus.
-
-Joskin tämä ahdas epikurolainen materialismi mielestäni tuntuu
-rajoitukselta Levertinissä, on se toiselta puolen antanut hänen
-runoudelleen oman omituisen värin ja laadun. Se on tehnyt hänestä
-lakastumisen, katoavaisuuden ja kuoleman runoilijan. Kaikki
-ikuisuus-perspektiivit puuttuvat hänen runoudestaan, paitsi kuoleman
-ja luonnonlakien ikuisuuden. Mutta syksyn, kuihtumisen, tyhjyyden
-ja unohduksen voittokulkua on hän laulanut tulisemmin ja kauniimmin
-kuin ehkä kukaan aikalaisistaan. Hän on laulanut myöskin elämän
-maljasta, mutta hän ei ole koskaan unohtanut kuoleman sakkaa sen
-pohjalla. Kun ajattelee Oscar Levertinin runoutta, tulevat mieleen
-kuvaamataiteilijain kuoleman-allegoriat, ehkä vähemmän Dürerin ja
-Holbeinin luurankoiset viikatemiehet kuin kreikkalaisten Thanatos:
-unen, Morpheuksen veli, nuorukainen, joka seisoo alaspäin käännetty
-tulisoihtu kädessä, uneksivat kasvot tulenlieskan viimeisten loimujen
-kultaamina. Levertin on elänyt niin tämän näyn lumoissa, että hän on
-luullut voivansa lukea kuolemanjumalan silmistä myöskin kaikki elämän
-salaisuudet.
-
-Sainte-Beuve, kritiikin mestari, on lausunut, kun häntä syytettiin
-mielipiteen vaihtamisesta samaan kirjailija-yksilöllisyyteen
-nähden, että me arvostelemme muuttuvaisia olentoja ja olemme itse
-muuttuvaisia. Jokainen on huomaava ainakin tämän lauseen jälkimäisen
-osan totuuden, jos hän pitemmän väli-ajan kuluttua käy lukemaan
-samaa kirjailijaa. Jotakin on tullut vuosien kuluessa väliin, elämän
-perspektiivit ovat muuttuneet ja se mitä kirjallisuudessa ennen on
-pitänyt tärkeimpänä, voi myöhemmin tuntua vähemmän oleelliselta. Jos
-runoudessa ennen muodollisia ja esteettisiä ansioita alkaa etsiä
-yhtenäistä maailmankuvaa, elämäntunteen laajuutta ja syvyyttä, luulen
-että Levertinin runous menettää uudistetun tuttavuuden kautta.
-
-Silti on Levertinin lyriikka varmaan aina säilyttävä kuviensa
-ja rytmiensä suggestiivisen tehon. Se vie meidät troopilliseen
-salaperäiseen puutarhaan, missä lakastuvien ruusujen makea tuoksu
-sekoittuu jasmiinien pyörryttäviin ja valmujen unettaviin höyryihin.
-Tuskin voisi uskoa, että kaikki tämä kukkaisloisto on loihdittu
-materialistisen monismin karuun maaperään! Levertinin lyyrillinen
-sanonta ei osottanut aikojen kuluessa mitään ehtymisen oireita.
-Runsain on ehkä hänen kuvakielensä juuri "Kuningas Salomossa", jossa
-myöskin rytmi- ja riimikudos on rikkain. Levertinin säemusiikki tuli
-vuosien mittaan orkestraalisemmaksi, tunnelman säestys leveämmäksi ja
-syvemmäksi. Ensimäisen kokoelman taipuisa laulusävel (Maria, Maria nu
-stundar det vår... ja När aftonrodnan sin rosenkorg tömde... y.m.s.)
-vaihtuu yhdistyneempiin ja ehkä samalla hiukan kaunopuheisempiin
-runomittoihin. Mutta hänen sielullinen vireensä pysyy samana. Sama
-surumieli, jonka hän nuoruudessaan tunnusti pyhimys-neitsyelle
-Mechelenin alttaritaulussa, leimaa myöskin hänen Salomonsa
-yksinpuhelut: mig lifvets fröjder gjort dyster, -- mig dödens sorger
-gjort sjuk. Kuinka täyteläisen kaunis onkaan esim. "Salomos vaggvisa",
-laulu illusionin ikuisuudesta, joka vielä vanhan Methusalemin korvaan
-kuiskaa huomisesta päivästä: Än för den af gamla allra -- äldst sjöng
-sprucken bjällerskallra: -- nästa dag, Methusalem. Ja kuinka syvällisiä
-ovatkaan Salomon ja Morolfin vuorosanat, milloin ne esim. koskettavat
-runouden kysymyksiä, vastakohtaa Levertinin oman raskaan runolaadun ja
-improvisatoorisen laulajan -- Levertinin ystävä ja aseveli Heidenstam
-tulee mieleen -- elämäniloisen taiteen välillä. Ne painavat enemmän
-kuin monen oppineen esteettiset järjestelmät. Myöskin rakkauselämän
-probleemi, joka aina oli yksi Levertinin lyriikan keskeisimpiä,
-esiintyy hänen mieterunoelmassaan juutalaisesta kuninkaasta. Kuinka
-itsevanhurskaalta tuntuukaan esim. Strindbergin paljonpuhuttu
-(teoreettinen) naisviha verrattuna esim. seuraaviin Levertinin,
-elämääkokeneen runoilijakuninkaan, säkeihin: Den i svett och sveda --
-honom födt och närt -- håna och försmäda -- brottslingen blott lärt.
--- Dåren blott vill fläcka -- med ett skymford först -- källan, som
-skall släcka -- ensam hjärtats törst. -- Snöpingen må rata -- frö och
-ax och vif -- Kvinnohat är hata -- sitt och alltings lif. Ja kuinka
-kantavatkaan -- jatkaaksemme vielä yhdellä esimerkillä sitaattien
-sarjaa -- Levertinin persoonallisuuden aatelisleimaa seuraavat
-miehekkäät rivit eräästä ystävyydelle omistetusta runosta kokoelmassa
-"Sista Dikter": Min ande gaf hvad den förmådde. -- För växten ej jag
-rådde -- sen hjärtat sått.
-
-Prof. Söderhjelmin Levertin-elämäkerta on varmaan hankkiva
-tälle runoilijalle, joka vielä vuosituhansien päästä tunsi
-veriheimolaisuutensa juutalaisten elämääkokeneen kuninkaan kanssa,
-uusia ystäviä ja paneva niitä, jotka hänet jo tuntevat, tilittämään
-uudelleen suhdettaan häneen. Molemmissa tapauksissa on teos täyttänyt
-tarkoituksensa: olla välittäjänä kirjailijan ja hänen yleisönsä
-välillä, niin ett'emme kirjaimen takaa kadota näkyvistämme aatetta
-emmekä runouden takaa persoonallisuutta.
-
-
-
-
-MAHARSHI DEVENDRANATH TAGORE:
-
-Min levnad.
-
-
-Kun Rabindranath Tagore, runoilija, Nobel-palkinnon saaja, teki
-bengalilaisen Tagore-nimen tunnetuksi Europassa, oli hänen isänsä
-Devendranath jo vuosikymmeniä sitten suorittanut merkillisen
-elämäntyön uskonnollisena kirjailijana ja herättäjänä. Hänen oma
-elämäkerrallinen teoksensa, joka jouluksi ilmestyi ruotsalaisena
-käännöksenä, on mitä viehättävin itämainen tunnustuskirja. Se välittää
-usein melkein lapsenomaisen yksinkertaisella tavallaan meille tuoksun
-siitä uskonnosta, filosofiasta ja runoudesta, joka on vuosituhansien
-aikana versonnut Ganges-virran varsilla ja jonka monet nykyisetkin
-ilmenemismuodot ovat vanhemmat kuin meidän ajanlaskumme. Devendranath
-Tagoren elämäkerta ulottuu vain hänen 41:een ikävuoteensa (hän eli 88:n
-vuotiaaksi), mutta hänen poikansa Satyendranath, runoilijan veli, on
-liittänyt siihen lyhyen esipuheen, jossa saamme yleiskatsauksen hänen
-koko elämäänsä.
-
-Devendranath Tagore, myöhemmin tunnettu liikanimellä Maharshi,
-pyhimys, syntyi v. 1817 maatilalla lähellä Kalkuttaa. Hänen isänsä,
-rikkaudestaan ja tuhlailevaisuudestaan kuuluisa Dvarkanath Tagore,
-antoi pojan elää kaikessa mahdollisessa loistossa ja salli hänen
-saada perusteellisen tietopuolisen kasvatuksen. Pojan suhde syvästi
-uskonnolliseen isoäitiin oli erikoisen läheinen. Tämän kuolema, joka
-tapahtui pojan ollessa kahdeksantoistavuotias, tuli merkitseväksi
-käännekohdaksi jälkimäisen elämässä. Poika kertoo siitä elämäkertansa
-ensi luvussa havainnollisella, mieleenjäävällä tavallaan. Isoäiti oli
-viety Gangeksen rannalle kuolemaan, koska pidettiin erinomaisena onnena
-saada kuolla pyhän virran luona. Poika valvoi kolme yötä isoäidin
-vuoteen vieressä. Yöllä, ennen isoäidin kuolemaa, istui hän karkealla
-matolla lähellä ruumiinpolttopaikkaa. Oli täysikuinen yö ja pojan
-korviin kantoivat pyhät laulut, joita laulettiin hänen isoäitinsä
-puolesta. "Yötuuli toi äänen vain heikkona kaikuna korviini. Tällä
-hetkellä valtasi minut voimakas tunne kaiken epätodellisuudesta.
-Oli kuin en enää olisi ollut sama ihminen. Minussa nousi voimakas
-vastenmielisyys rikkautta kohtaan. Se karkea bamburuokoinen matto,
-jolla istuin, tuntui minulle sopivimmalta olinpaikalta, kaikki loisto
-kävi minulle vihattavaksi ja sielussani heräsi ilo, jota en ennen ollut
-kokenut. -- Tämän ilon ja kaipuun tunteen vallassa palasin keskiyön
-aikaan kotia. Sinä yönä en voinut nukkua. Onnellinen mielentilani piti
-minua hereillä. Koko yön kylpi sydämeni ilon kuutamoisessa valossa.
-Päivän koittaessa palasin joelle tapaamaan isoäitiä. Hän veti juuri
-viimeisiä hengenvetojaan." Niinkuin isoäiti oli ollut pojan ystävä
-eläessään, niin tuli hän hänen neuvonantajakseen ja tienviitakseen
-kuolemassa. "Ylellisyyden ja nautintojen lauhat tuulet olivat leyhyneet
-ympärilläni yötä päivää. Mutta huolimatta näistä epäedullisista
-olosuhteista, antoi Jumala minulle itsensäkieltämisen hengen ja riisti
-minulta rakkauteni maailmaan. Ja hän, joka on kaiken ilon lähde, antoi
-minulle uuden elämän valamalla ilon virtoja sydämeeni."
-
-Nyt alkaa Tagorelle sisäisen etsinnän ja taistelun aika. Hän koettaa
-tavoitella mielialaa, joka piti häntä vallassaan isoäidin kuollessa,
-mutta ei enää sitä löydä. Hän saattaa maata pitkänään päiväkausia,
-syventyneenä arvoitukseen Jumalan olemassaolosta, joutuen niin
-erilleen muusta maailmasta, ettei hän muista, milloin on noussut
-aterialle ja milloin taas palannut. Hän lukee englantilaista filosofiaa
-ja sanskriittia, mutta ei löydä vastausta kysymyksiinsä. Mutta
-syventyessä eräänä päivänä vanhoihin brahmalaisiin "upanishadeihin"
-(pyhiin kirjoihin), saa hän mystillisen herätyksen, joka määrää
-hänen koko tulevan elämänsä. "Kaiken merkitys" alkoi tulla hänelle
-selväksi ja "jumalallinen ilo" valtasi hänen mielensä. Kävisi liian
-pitkäksi kertoa, mitä laatua ne totuudet olivat, jotka vanhan
-brahmalais-viisauden valossa selkenivät Tagorelle. Hänen uskonsa
-Jumalaan sai, kuten hän sanoo, "syvät juuret" ja hän tuntee olevansa
-kutsuttu vaikuttamaan ympäristöönsä. Hänen herätyksensä tuo mieleen
-monen länsimaisen pyhimyksen ja mystikon elämäntarinan, ennen
-muita ehkä Assisin Franciscuksen ja Birgittan. Näiden länsimaisten
-hengenheimolaistensa tapaan perustaa Tagorekin eräänlaisen veljeskunnan
-tai oikeammin seurakunnan, nimeltä Tatvabodhini Sabha, joka alussa
-pitää hartaushetkiään hänen kodissaan. Sitä paitsi alkaa hän
-julkaista jumaluusopillista aikakauslehteä, taistellen siinäkin omien
-uskonnollisten käsitystensä puolesta, niinhyvin kuvainpalvelijoita
-kuin kristittyjä lähetyssaarnaajia vastaan. Hänen poikansa mainitsee
-omituisuutena, että ehkäpä ainoa uskonnollinen lähdeteos, jota hänen ei
-milloinkaan kuultu siteeraavan, oli raamattu.
-
-Se mikä tässä intialaisessa pyhimyksessä ja mystikossa on omiaan
-herättämään ihmetystä, on se harvinainen tarmo ja järjestyskyky, jolla
-hän ohjaa uutta seurakuntaansa. Hän lähettää omalla kustannuksellaan
-neljä hindulaista ylioppilasta Benaresiin harjoittamaan korkeampia
-teoloogisia opintoja ja jokainen näistä nuorista brahmalaisista
-oppineista saa tehtäväkseen tutkia yhtä Vedakirjaa. Itse määrittelee
-hän yhä tarkemmin oppinsa perustotuudet, sikäli kuin ne hänelle
-sisäisen näkemyksen tietä selkenevät. Niinikään perustaa hän lukuisia
-sisarseurakuntia eri seutuihin Intiassa.
-
-Jonkun verran ristiriitaiselta tuntuu varmaan monesta se tapa, millä
-Tagore käytännössä sovelluttaa oppiaan maailmasta ja rikkauksista
-kieltäytymisestä. Samoin kuin Tolstoi, näyttää hän askeettisesta
-ihanteestaan huolimatta nauttivan täysin määrin kaikkia niitä etuja,
-joita kodin varallisuus ja syntyperä hänelle suovat. Että hänen
-filosofiansa on syntynyt kastijaotuksen maassa, käy niinikään hänen
-elämäkertaansa lukiessa selväksi. Hänen opeillaan on (jo yksistään
-niiden vaikeatajuisuuden vuoksi) ylimyksellinen leima, ja mitä elämän
-käytäntöön tulee, on Tagorelle kuvaavaa, että hän itse mainitsee
-erikseen melkeinpä jokaisen kerran, jolloin hän matkoillaan ei enää voi
-istua kantotuolissa, vaan saa kulkea jalan!
-
-Kun Tagoren isä Dvarkanath Tagore v. 1846 kuolee, joutuu suku joksikin
-aikaa taloudellisiin vaikeuksiin. Keksitään, että suuri kauppahuone
-Carr, Tagore & C:o, jossa Tagoret omistivat enemmistön osakkeista,
-oli pahasti velkaantunut ja Devendranath Tagore on tällöin valmis
-luovuttamaan myöskin kaiken yksityisen omaisuutensa velkojille. Pian
-saavat kuitenkin Tagore ja hänen veljensä liikkeen taas jaloilleen
-ja tämä samainen kauppahuone lienee yhä edelleen varsin tuottava,
-päättäen kaikista niistä joskus Europan sanomalehdistössäkin kuvatuista
-elämänmukavuuksista, joita nuoremmat Tagoret, runoilija sekä hänen
-veljensä ja veljenpoikansa, ovat voineet itselleen kustantaa.
-Saattaisi kenties kysyä, miten näiden intialaisten magnaatinpoikien
-elämänfilosofia mahtaisi soveltua käytäntöön hiukan kylmemmässä
-ilmanalassa ja hiukan vaatimattomammissa oloissa, missä kysymys
-jokapäiväisestä leivästä muodostaa yhden tämän maailman probleemeista?
-
-Ehkä mieltäkiinnittävimmän osan Tagoren elämäkerrasta muodostavat
-kuvaukset hänen matkoistaan Himalajan vuoristoon, luonnon
-yksinäisyyteen. Täällä elää hän erakon elämää, kylpee jäisissä
-vuoristopuroissa ja elättää itseään maidolla ja teellä. Yöt viettää
-hän haltioituneessa seurustelussa korkeimman olennon kanssa, aamuisin
-istuu hän liikkumattomana käsivarret ja jalat ristissä, keskittäen
-ajatuksensa mietteihin sielun viimeisistä perusteista. "Upanishadien"
-vanhat totuudet käyvät täällä hänelle yhä elävämmiksi, hänen sisäinen
-silmänsä tulee tarkemmaksi ja hän näkee "suuren aurinkoasäteilevän
-olennon" kaiken maisen pimeyden takana. Viehättäviä ovat myöskin ne
-sivut hänen elämäkerrassaan, joissa hän antaa sananvuoron romanttisesti
-elävöittävälle luonnontunteelleen. Hänelle tuottaa kuvaamatonta iloa,
-kun hän tapaa vuoristossa valkeita ruusuja tai tuntee jasmiinien
-tuoksun tai kun hän löytää pieniä punaisia mansikoita kivien lomasta.
-Näihin yksinkertaisiin luonnonhavaintoihin yhdistää hän mystillisiä
-mietteitään korkeimman olennon tarkoituksista. "Silmäni aukenivat
-ja sydämeni avartui; näin Iki-Äidin käden lepäävän näillä pienillä
-valkeilla kukkasilla. Kuka oli tässä metsässä, joka saattoi hengittää
-näiden kukkien tuoksua ja nähdä niiden kauneutta? Kuinka rakastavalla
-kädellä hän olikaan niitä vaalinut, varustanut ne suloisella tuoksulla
-ja loistolla ja antanut kasteen sataa niiden yli! Hänen hyvyytensä ja
-lempeytensä tuli eläväksi sydämessäni."
-
-Tällaiset kohdat itämaisen mystikon elämäkerrasta muistuttavat hänen
-poikansa Rabindranath Tagoren kaunista ja haurasta, panteistisen
-luonnontunteen täyttämää runoutta. Sillä, samoinkuin isän
-mystillisellä filosofialla, on vain etäisiä sukulaisia uudemmassa
-europpalaisessa kirjallisuudessa. Lähinnä tulevat tällöin mieleen
-Saksan romantikkojen sinikukka-kuvitelmat, Stagneliuksen gnostillinen
-uskonnollisuus ja ehkä eräiden Ranskan uuskatolilaisten kirjailijain
-tuotteet. Mutta kokonaisuudessaan jää varmaan näiden bengalilaisten
-hento, esteettisluontoinen filosofia ja runous vieraaksi meidän
-länsimaalaisille, paljon voimakkaampaan sielunravintoon tottuneille
-aivoillemme. Maapallo on kiertänyt muutamia tuhansia kertoja auringon
-ympäri siitä kuin se brahmalainen viisaus tuli maailmaan, joka täyttää
-Tagorein, isän ja pojan, kirjat. Ja uskonpa, että useimmat meistä
-tuntevat tätä Ganges-virran varsilla syntynyttä filosofiaa lukiessaan
-ensi sijassa juuri sen kehitysvastaisuuden, sen liikkumattomuuden ja
-sen ylimyksellisen välinpitämättömyyden elämän käytännöstä.
-
-
-
-
-HIPPOLYTE TAINE:
-
-Taiteen filosofia.
-
-
-Se kuuluisa esteettinen teos, jonka suomennos hiljan on laskettu
-kauppaan, on alkuaan muodostettu Parisin Kaunotaiteiden Opistossa
-(Ecole des Beaux-Arts'issa) pidetyistä luennoista. Pienempinä eri
-nimisinä osina ilmestyi teos alkukielellä vuosien 1866:n ja 1869:n
-välillä sekä kokonaisuutena nykyisessä muodossaan v. 1880.
-
-Taine'in "Taiteen filosofia" on, kuten tunnettu, syntynyt ranskalaisen
-positivismin hengessä. Se tahtoo sovittaa estetiikkaan luonnontieteiden
-menetelmät ja perustaa taide- ja kirjallisuustutkimuksen niiden,
-kokemuksen ja erittelyn tietä paljastuvien lakien selvittämiseen,
-jotka hallitsevat kaikkea taiteellista luomista. Samoinkuin
-aineellisessa, voi tutkija henkisessäkin maailmassa keksiä sen syyn ja
-seurauksen ketjun, joka yhdistää ilmiöitä toisiinsa ja antaa niille
-selityksensä. Tutkijan tehtävä ei ole määrätä sääntöjä vaan panna
-merkille lakien olemassaolo. Mikään ei ole itsessään kiitettävää eikä
-mikään moitittavaa, "hyve ja pahe ovat luonnontuotteita samoinkuin
-sokeri ja vihtrilli". Taine vie taideluoman sen eristetystä asemasta
-sen yhteiskunnan ja historiallisen ajankohdan keskelle, josta se on
-lähtöisin. Hän tahtoo osottaa, että jokainen runoteos, maalaus tai
-kuvanveistos ja jokainen taiteellinen koulu on lukemattomilla siteillä
-yhdistetty edelläkäyneihin ja samanaikaisiin ilmiöihin luonnossa,
-kansansielussa, historiassa. Kolme päätekijää, joiden avulla jokaisen
-yksityisen taideluoman erikoisuus voidaan selittää, ovat Taine'in
-mukaan: ympäristö (_milieu_), rotu ja ajankohta.
-
-Näitä kolmea selitysperustetta -- ympäristön, rodun ja ajankohdan
--- sovelluttaa Taine vuorottain valaistakseen taidehistorian eri
-kehityskausien syntyä ja luonnetta. Niinpä hän selittääkseen Italian
-renesanssitaidetta lähtee, tutkittuaan ensin italialaisen luonnon
-ja rodun erikoisuutta, seuraamaan mitä kirjavimpia perhe- ja
-yhteiskuntaelämän tapoja ja ilmiöitä sellaisina kuin ne kuvastuvat
-m.m. aikakauden omaelämäkerrallisissa teoksissa (esim. Benvenuto
-Cellinin) ja yksityisten sukujen historiassa (esim. Borgia-suvun). Ja
-kerättyään näin suuren ainehiston kuvaavia historiallisia pikkuseikkoja
-erottaa hän niistä luonteenomaiset, hallitsevat piirteet, joiden
-vaikutuspiirissä myöskin aikakauden taide on kasvanut. Taiteeseen ei
-jää näin ollen mitään "ihmettä", se on tulos, yhteissumma eräistä
-yksinkertaisista alkutekijöistä, jotka ovat erittelevän tutkimuksen
-saavutettavissa. Michelangelon sikstiniläisen kappelin katto-freskot
-ja Rembrandtin "Yövartio" samoinkuin Shakespearen "Hamlet" ja Goethen
-"Faust" ovat siis nekin kasvaneet aste asteelta, melkein kuin
-järjestelmän mukaisesti, historiallisista edellytyksistään aivan kuin
-pyramiidin huippu on noussut metri metriltä päällekkäin kasaantuvien
-kiviröykkiöiden mukana.
-
-Tällainen käsitys -- josta ylläoleva lyhyt yhteenveto luonnollisesti
-antaa vain kalpean kuvan -- ei myönnä persoonallisuudelle, yksilölle
-suurtakaan osaa taideluoman syntymiseen. Sillä latinalaisella
-kirkkaudella, joka on Taine'ille ominainen, koettaa hän johtaa
-kaikki henkisetkin ilmiöt niin yksinkertaisista ja selkeistä, käsin
-tavoteltavista alkutekijöistä, että itse ilmiötkin ikäänkuin madaltuvat
-ja typistyvät hänen käsitteleminään. Aivan varmaa on, niinkuin kaikki
-Taine'in arvostelijatkin ovat osottaneet, ettei hän anna kyllin
-suurta arvoa sille salatulle voimakeskukselle, joka taiteilijalla
-on itsessään, omissa tunteissaan, intohimoissaan ja mielikuvissaan.
-Se kellokoneisto, joka liikuttelee taiteellista luomista, on paljon
-monimutkaisempi ja yhdistetympi kuin mitä Taine tahtoo myöntää. Mutta
-kaikessa yksipuolisuudessaankin on "Taiteen filosofia" vaikuttanut
-hedelmöittävästi sekä esteettiseen tieteeseen että taiteeseen
-ja kirjallisuuteen. Se on kuvailevalla eli deskriptiivisellä
-menetelmällään lähentänyt estetiikkaa ja luonnontieteitä toisiinsa ja
-taiteeseen ja varsinkin kirjallisuuteen nähden on se ratkaisevalla
-tavalla vaikuttanut n.k. naturalistisen koulun syntymiseen. Taine'in
-mukaan on nim. taide luonnon jäljentämistä, vaikkakaan ei samalla
-tavalla koneellista kuin valokuvaajan taito, vaan tietoisesti
-valikoivaa. Emile Zola on m.m. romaanisarjassaan "Rougon-Macquart"
-rakentanut kaunokirjallisen esityksensä kokonaisen suvun vaiheista
-Taine'in opeille luonnon jäljentämisestä ja rodun, ajankohdan ja
-ympäristön vaikutuksesta yksilön ja perheen kehitykseen ja kohtaloon.
-
-Pohjoismaissa on ennen muita Georg Brandes tehnyt kulttuuri- ja
-kirjallisuushistoriassa hedelmällisiksi niitä ajatuksia, joille
-Taine'in estetiikka on rakennettu. Ilman "Taiteen filosofiaa" ei olisi
-syntynyt Brandesin "Hovedstrømninger"-teosta, joka vaikutuksiltaan on
-ollut niin merkillinen Skandinavian (ja myöskin Suomen) kirjallisessa
-elämässä. Seuraten pääasiassa Taine'in menettelytapoja on Brandes tässä
-suurpiirteisessä teoksessaan, kuten tunnettu, koettanut tarkastaa ja
-selittää XIX:n vuosisadan kirjallisuutta yhdessä ainoassa näkökulmassa:
-sen mukaan, miten vapausajatukset ovat siinä etsineet ilmaisua. Samoin
-kuin Taine on Brandeskin teoksensa suuren perusajatuksen hyväksi
-joutunut kohtelemaan kylmäkiskoisesti monia kirjallisia ilmiöitä (esim.
-Grillparzeria ja Balzac'ia), jotka eivät ole olleet suoranaisessa
-suhteessa kansojen vapaustaisteluun, ja korottamaan taas toisia, joissa
-hetken vapaustarve on tavannut välittömän muodon (esim. Byronia,
-Schelley'ä ja Börneä). Vastavaikutus Brandesin teosta vastaan nousikin
-pian -- saaden usein hyvinkin intohimoisia muotoja -- mutta vielä
-tänäpäivänä on "Hovedstrømninger" suurpiirteisin koe selittää viime
-vuosisadan ensi puolen kirjallisuutta.
-
-Myöskin useat suomalaiset tutkijat ovat Taine'in taide-opista saaneet
-herätteitä ja vaikutuksia. Ei ole vaikeaa huomata, että esim. Valfrid
-Vaseniuksen Topelius-elämäkerrassa, missä tutkija erinomaisella
-huolella kerää kuvauksensa pohjaksi mitä yksityiskohtaisimman rotu- ja
-sukuhistoriallisen ainehiston, on noudatettu Taine'in periaatteita.
-Vaseniuksen tunnettu väite, "ettei kirjallisuushistorioitsijan tule
-ollenkaan arvostella, vaan ainoastaan koettaa selittää", kulkee sekin
-yksipuolisuudessaan ja käytännöllisessä mahdottomuudessaan Taine'in
-merkeissä. Aivan oikein osottaakin esim. Laurila "Johdatuksessaan
-estetiikkaan", että tällainen puhtaasti kuvaileva menetelmä tavan takaa
-itse rikkoo omia periaatteitaan vastaan.
-
-Mutta kuinka väkivaltainen Taine usein lieneekin, on "Taiteen
-filosofia" kuitenkin valtavalla kuvauskyvyllä rakennettu teos.
-Seuraten kiinteästi yhtä johtoaihetta, jonka ympärille elimellisesti
-ryhmittyy joukko sivuaiheita, muistuttaa "Taiteen filosofia" suurta
-orkestraalista runoelmaa. Kuinka nerokkaalla tavalla Taine johteleekaan
-esim. maatumisen ilmiöstä Alankomaissa koko rodun, kansan, henkisen
-elämän ja taiteen erikoisuuden ja kuinka hän antaakaan esim. Kreikan
-kuvanveiston kasvaa esiin Homeroksen laulujen ja Olympialaisten
-juhlien taustasta! Hänen kaunopuheisuutensa on kyllästettyä mitä
-monipuolisimmilla tiedoilla eri aloilta, hän kasaa todistuskappaleen
-toisensa viereen, ikäänkuin malttamattomana tyhjentääkseen yhdessä
-tuokiossa koko runsaudensarvensa sisällön. Hänen oppineisuutensa ei
-koskaan kuolleena painolastina raskauta hänen sanontaansa, vaan tuntuu
-aina palvelevan hänen taiteellisesti luovaa mielikuvitustaan. Sillä
-tuskinpa erehdymme, jos pidämme "Taiteen filosofiaa" ensi sijassa
-luovan mielikuvituksen tuotteena. Se on tavallaan taidetta taiteesta,
-runoutta runoudesta, jos niin saa sanoa -- mielikuvituksen tuote,
-jonka alkutekijät eivät ole etsittävät luonnon vaan taiteen piiristä.
-Tätä samalla kertaa vastaanottavaa ja luovaa mielikuvitustaan saa
-Taine ennen muuta kiittää siitä, että hänen teoksensa yhä elää, että
-se vielä tälläkin hetkellä on parhaita oppaita taiteen ymmärtämiseen.
-Se mikä tässä teoksessa on vanhentunutta ja harhaanjohtavaa --
-kirjan teoreettinen puoli -- ei voi himmentää sen suuria ansioita
-taiteellisen luomistyön innostuneena, kaunopuheisena ja helppotajuisena
-tulkkina. Kun teos nyt on "Kirjallisuuden edistämisrahaston" toimesta
-saatavana huolellisessa suomenkielisessä asussa, vieläpä verraten
-halpahintaisena, on syytä toivoa, että se tapaa paljon ja kiitollisia
-lukijoita.
-
-
-
-
-HANS CHRISTIAN ANDERSENIN ELÄMÄKERTA.
-
-(Maila Talvio: Ruma ankanpoikanen -- H. C. Andersen: Mit Livs Eventyr.)
-
-
-Andersen on niitä kirjailijoita, joille me olemme kaikki velkaa.
-Siinä iässä, missä aivot ovat vastaanottavaisimmat ulkonaisille
-vaikutuksille, on hän tarttunut meidän mielikuvamaailmaamme.
-Varmaan muistaa moni vielä vanhempanakin jonkun vaikutelman
-niistä mielialoista, jotka lapsen sielussa liittyivät Andersenin
-satuihin niitä ensi kertaa kuullessa. Siinä mielialassa oli varmaan
-jotain juhlallista ja aavistuttelevaa, elämä ja luonto aukenivat
-uudessa, merkitsevässä valossa. Lapsen helposti liikkeellepantu
-kuvittelukyky oli saanut voimakkaan sysäyksen ja se alkoi itse
-kansoittaa ympäristöään hengillä ja peikoilla, elävillä olennoilla,
-joiden vaiheisiin lapsi pani jotain kohtalokkaan vertauskuvallista.
-Saturunoilijan välityksellä sai heräävä ajatustoiminta ensimäisen
-käsityksensä maailman yhdistetystä rakenteesta, siitä suuresta
-kellosta, joka liikuttelee monikirjavaa elämää maan päällä.
-
-Kansanomaisin käsitys sadusta lienee, että se on eräänlainen
-siveysopillinen esimerkki, yksinkertainen ja hyvin läpinäkyvä
-kuva-arvoitus, jonka ratkaisusta ja käytännöllisestä sovelluttamisesta
-lapsi voi helposti päästä selville. Kaiken suuren saturunouden
-lähtökohta on kuitenkin toinen: alkuperäinen taruaiheita
-liikutteleva mielikuvitus, jota voi verrata jumalaistarustoa luovaan
-kansanfantasiaan. Kaikki suuret saturunoilijat ovat seisoneet
-sillä "unenkallionkielellä", josta Victor Hugo puhuu eräässä
-proosarunoelmassaan, ja nähneet tarujen ja myyttien syntyvän ja
-nousevan ympärillään. He ovat saaneet käsiinsä jotain siitä savesta,
-josta maailma luotiin, ja he tekevät siitä oman pienoismaailmansa,
-joka seuraa omia lakejaan. Ainoastaan mielikuvitus voi vedota
-mielikuvitukseen. Harkiten, tekemällä tehty satu jättää lapsen
-kylmäksi, kun sensijaan mielikuvituksen luoma taruaihe herättää hänessä
-mielenkiintoa ja jännitystä. Todellisia suuria saturunoilijoita ei ole
-paljon. Itämailla, missä niin monet uskonnotkin ovat syntyneet, on
-niitä ollut enemmän kuin Europassa. Meidän maanosamme saturunoilijoista
-on epäilemättä Andersen kuuluisin, onpa hänen maineensa kantanut kauas
-vieraihinkin maan osiin.
-
-Andersenin satuaiheet ovat, kuten tunnettu, luonteeltaan hyvin
-moninaiset. Hänellä tapaa remuisia kansankuvitelmia ("Tulukset",
-"Tuhma-Jussi", "Iso Niilo ja pikku Niilo" j.n.e.), romanttisia
-satusommitelmia ("Keijukaiskumpu", "Pieni merenneito", "Paratiisin
-puutarha"), satiirisia opetusrunoja ("Se on totinen tosi",
-"Hyppyniekat"), kaameita kauhuaiheita ("Punaiset kengät") sekä paljon
-muuta runollisen asteikon koko laajuudelta. Hänen satutuotantonsa
-huipulla ovat sellaiset syvälliset mieterunoelmat kuin "Äidin tarina",
-"Kello" ja "Varjo". "Äiti"-satu kauniine, omituisine mielikuvineen,
-jotka alkuperältään tuntuvat itämaalaisilta, on m.m. vanhassa
-Indiassa saavuttanut suuren kansansuosion. Sellainen kertomus kuin
-"Varjo" -- tarina miehestä, jonka varjo ottaa yliherruuden isäntänsä
-yli -- on syvässä, pohjaisessa pessimismissään merkillisimpiä
-vertauskuvallisia runoelmia mitä on olemassa. Se tuo mieleen sekä
-Poen että Hoffmannin ja "Dorian Grey"'n tekijän Oscar Wilden,
-mutta siinä on jotain ehkä vielä ikuisempaa kuin amerikkalaisen,
-saksalaisen ja englantilaisen kirjailijan symboolisissa runoelmissa.
-Se on samalla kertaa tärisyttävä ja hienosti irooninen tarina
-alkuperäisestä ihmisestä ja varjo-ihmisestä, persoonallisuudesta ja
-hänen jäljittelijästään. Ja "Kello"-sadussa kuvaa Andersen kauniilla,
-lapsellisen yksinkertaisella tavallaan, miten jokainen rehellinen
-etsijä, mitä teitä hän kulkeneekin, löytää luomakunnan salaisuuden,
-sen kellon, jonka soittoa kaikki ovat joskus kuulevinaan, mutta jonka
-ääntä vain harvat ymmärtävät. Tavallisesti on Andersen kätkenyt
-satuihinsa omaelämäkerrallisia aineksia, kuten esim. -- puhumattakaan
-yleisesti tunnetuista saduista, sellaisista kuin "Ruma ankanpoikanen"
--- liikuttavassa tarinassa "Piilipuun alla", jossa hän helposti
-tunnettavalla tavalla esittää kiintymystään kuuluisaan laulajattareen
-Jenny Lindiin.
-
-Mutta yksistään tämä rikas mielikuva-aines Andersenin tuotannossa
-ei riitä selittämään sitä tavatonta kansansuosiota, jonka hän on
-saavuttanut, varsinkin kaikissa germaanisissa maissa. Hän on myöskin
-suuri taiteilija. Hän loi satujaan varten oman proosatyylinsä, johon
-hän keräsi aineksia sekä tavallisesta puhekielestä että lastenkielestä
--- tekisi mieli lisätä: myöskin lintujen kielestä -- ja sulatti
-sen taipuisaksi ja pehmeäksi kuin vaha. Hänen kielellinen tyylinsä
-herättikin alussa paljon vastustusta, koska se ei ollut mitään
-kieliopillista normaaliproosaa, mutta vähitellen alkoi yleisökin
-huomata sen erikoisuudet ja ansiot. Ja hyvällä syyllä voi sanoa, että
-Andersenin vaikutus myöhempiin kirjailijoihin juuri kielellisessä
-suhteessa on ollut hyvin suuri, ulottuen varmaan Tanskan rajojen
-ulkopuolellekin. Tämä Andersenin musikaalinen, maalaileva kieli
-luo hänen kertomustensa taruaiheiden ympäri oman ilmakehänsä,
-joka pehmeänä ja läpikuultavana verhoo hänen satuolentonsa, hänen
-prinsessansa ja sikopaimenensa, hänen haltiansa ja tonttunsa, esittäen
-ne lapsen mielikuvitukselle runon ja todellisuuden kaksinkertaisessa
-valaistuksessa. Se tapa, millä Andersen osaa panna linnut ja kasvit,
-kuolleet esineet ja kivetkin puhumaan, on ainokainen laatuaan. Lukija,
-joka alkukielellä perehtyy Andersenin kertomuksiin, voi todella saada
-sen tunteen, että haikarat ja satakielet, ruusut ja orjantappurat
-puhuvat Andersenin äidinkieltä. Niin lähelle tuntuu hän joskus päässeen
-eläinten, kasvien ja kuolleiden esineiden sielua.
-
-Viime huhtikuussa oli kulunut satakymmenen vuotta Andersenin
-syntymästä Odensen kaupungissa Fyenin saarella Tanskan maalla. Suuri
-saturunoilija syntyi varattomaan käsityöläisperheeseen, mutta hänen
-elämänratansa nousi tasaisessa kaaressa yhteiskunnan huippuja kohti.
-Tullessaan neljäntoista vuotiaana Köpenhaminaan, taskussaan kymmenen
-taalaria rahaa ja päässään joukko hulluja kuvitelmia itsestään ja
-elämästä, löysi hän ensimäisen pelastuksensa nälkäkuolemasta puusepän
-oppipoikana, ja päättäessään seitsemänkymmenen ikäisenä elämänsä
-oli hän konferenssineuvos, hovien suosikki ja yli Europan juhlittu
-kuuluisuus. Miten hän tämän enemmän kuin puolen vuosisadan taipaleen
-suoritti, sen on hän itse kertonut omalla tavallaan teoksessaan "Mit
-Livs Eventyr". Tämä muistelmateos on mieltäkiinnittävä tunnustuskirja
-enemmän kuin yhdessä merkityksessä. Se antaa meidän varsin läheltä
-kurkistaa suuren saturunoilijan työpajaan: saamme nähdä, miten
-vaistomaisesti, ilman harkintaa, ja usein ilman suurempaa älyllistä
-kypsyyttä hänen kertoelmansa ovat syntyneet, miten hänen omat
-kokemuksensa ja ennen kaikkea hänen lapsuuden vaikutelmansa pukeutuivat
-sadun muotoon. Ja hänen ulkonaisista vaiheistaan antaa tämä kirja
-tarkan, usein väsyttäviin pikkuseikkoihin saakka menevän kuvan.
-Andersenin elämäntie ei ollut helppo. Oli luonnollista, että sellainen
-avoin, naiivi luonnonlapsi kuin Andersen joutui yhteiskunnassa usein
-vaikeaan asemaan ja että hänen osalleen tuli m.m. runsaasti ivaa
-ja pilkkaa -- se oli sitäkin luonnollisempaa, kun muistaa, että
-Köpenhaminalla on ollut ja on luullakseni vieläkin erityinen taipumus
-hiukan häijyyn leikintekoon. Sama kaupunki, joka m.m. arvostelijain
-hahmossa kylvi orjantappuroita suuren saturunoilijan tielle, keräsi
-samoihin aikoihin tulisia hiiliä myöskin toisen ja vielä suuremman
-neron pään ympäri: Søren Kierkegaardin. Kun olot kävivät Andersenille
-liian kuumiksi Köpenhaminassa, turvautui hän säännöllisesti
-ulkomaamatkoihin.
-
-Suurin osa Andersenin omaelämäkerrallisesta teoksesta onkin
-omistettu näille ulkomaamatkoille. Hän matkusti moneen kertaan
-Europan halki ja poikki, viipyen milloin siellä milloin täällä,
-mieluimmin hovien ja kuuluisuuksien läheisyydessä. Hänen aivan tavaton
-kuningas-mielisyytensä, joka hänen saduissaan tulee niin huomattavalla
-tavalla esille, näyttää, yhdessä hänen olentonsa rakastettavuuden
-kanssa, avanneen hänelle useankin europpalaisen ruhtinashovin.
-Hänellä oli tapana lukea kuninkaalliselle isäntäväelleen satujaan ja
-tavallisesti oli hänen menestyksensä taattu. Näiltä hovi-vierailuiltaan
-vei hän usein voittosaaliina jonkun ritarimerkinkin kotiaan. Yleensä
-näki Andersen idealistin tapaan ihmisissä pääasiassa vain heidän hyvät
-puolensa. Kaikkialla, minne hän tulikin, tapasi hän "_milde Øjne_",
-lempeitä silmiä. Luonteiden kovemmat ja karkeammat ominaisuudet jäivät
-hänelle suljetuksi kirjaksi. Sentähden ovat hänen luonnekuvansa niistä
-lukuisista europpalaisista kuuluisuuksista, joita hän elämänsä varrella
-oppi lähemmin tai pintapuolisemmin tuntemaan, hyvin yksipuoliset ja
-mehuttomat. Hän antaa muistelma-teoksessaan pieniä pikakuvia Ludwig
-Tickistä, Chamissosta, Heinestä, Hugosta, Balzac'ista, Dumas'sta ja
-lukemattomista samanaikaisista hengenmiehistä, ja kaikkia vastaan on
-hän tullut syli avoinna. Kuinka toisin arvosteleekaan esim. Grillparzer
-muistelma-teoksessaan samoja henkilöitä, kuinka paljon kokeneemmalla
-ja katkerammalla ihmistuntemuksella! Jos maailman kirjallisuudesta
-etsii jotain vastaavaisuutta Andersenin omatekoiselle elämäkerralle,
-niin tulee ehkä lähinnä mieleen Peter Roseggerin muistelmateos "Mein
-Weltleben". Molempien pohjalla elää sama lapsimainen luottamus elämään
-ja ihmisiin ja sama kristillinen idealismi.
-
-Andersen päättää muistelmateoksensa m.m. seuraaviin sanoihin: "Tunnen
-olevani onnen lapsi. Niin moni aikakauteni jaloimmista ja parhaimmista
-on tullut rakkaudella ja syli avoinna minua vastaan ja harvoin on
-luottamukseni ihmisiin joutunut petetyksi. Katkerissa ja raskaissakin
-päivissä on piillyt siunauksen itu. Kaikki vääryys, minkä luulin
-kärsineeni, jokainen käsi, joka raskaasti tarttui elämääni, toi
-mukanaan hyvää."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Maila Talvio, joka jo vuosia sitten on kääntänyt pari nidettä
-Andersenin satuja, on tehnyt palveluksen suomenkieliselle nuorisolle
-toimittaessaan kielellemme suuren saturunoilijan elämäkerran. Seuraten
-pääasiassa runoilijan omaa muistelmateosta on tekijä eepillisellä
-proosatyylillään esittänyt pääkohdat Andersenin elämänvaiheista,
-viipyen varsinkin niissä piirteissä, jotka valaisevat sadunkertojan
-persoonallisuutta. Laajan ja rikkaan elämäkerrallisen ainehiston on
-tekijä voinut keskittää noin puoleentoista sataan sivuun ilman että
-Andersenin muistelmateoksesta nähdäkseni on mennyt hukkaan juuri muuta
-oleellista kuin sen monet ikävät ja yksityiskohtaiset kertomukset
-ikävistä matkoista postivaunuissa, passirettelöistä ja tilapäisistä
-tuttavuuksista. Lempeänä, naivina, avoimena ja lapsenomaisena
-tulee suuri saturunoilija meitä vastaan tämänkin kirjan sivuilla,
-miellyttävänä ja herkkäuskoisena, muodostaen monessa suhteessa jyrkän
-vastakohdan aikamme tavalliselle ihmistyypille. Hän on vieras omassa
-vuosisadassaankin ja omassa ympäristössään, hänessä on jotain ajatonta,
-niinkuin kaikissa suurissa runoilijoissa. Sentähden tuntuu hän meistä
-usein ikäänkuin vanhoilliselta alituisine kehoituksineen: ole aina
-tyytyväinen!
-
-Vasta noin kaksi viidettäosaa Andersenin satutuotannosta on
-käännetty suomenkielelle. Mikäli olemme kuulleet, on m.m.
-Suomalaisen Kirjallisuuden Edistämisrahasto ryhtynyt toimenpiteisiin
-Andersenin koko saturunouden kääntämiseksi kielellemme. Tätä
-toimenpidettä on tervehdittävä ilolla. Toivottavasti on Maila Talvion
-elämäkertajulkaisukin omiaan hankkimaan Andersenille yhä uusia ystäviä.
-Näitä ystäviä ei ole välttämättä tarvis etsiä lasten keskuudesta --
-sillä totisesti huonosti olisi meidän kaikkien laita, jollemme joskus
-tuntisi olevamme kyllin lapsia nauttiaksemme Andersenin runoudesta.
-
-
-
-
-MAILA TALVIO:
-
-Kultainen lyyra.
-
-
-Maila Talvio on varustanut uuden kirjansa kaksinkertaisilla
-ala-otsakkeilla: "Katkelmia naisylioppilaan elämästä" ja
-"Tendenssiromaani". Edellisestä voinemme tehdä sen johtopäätöksen,
-että kirjaa ei ole ensi sijassa arvosteltava yhtenäisenä romaanina,
-jälkimäisestä sen, että kirjan tarkoitus tähtää ulkopuolelle tavallisen
-kaunokirjallisuuden puitteiden.
-
-Kirjan luettua jääkin mieleen vaikutelma ikäänkuin olisi kuullut
-puheen, havainnollisella ja kirkkaalla, usein loistavalla
-mielikuvituksella elävöitetyn puheen. Tämä näennäisesti,
-yksityiskohdissaan, oikullinen, mutta aatteelliselta rakenteeltaan
-kiinteä teos on päämäärästään tietoista, suoraviivaista
-probleemirunoutta, mutta tämän "tendenssiromaanin" keinotekoisilla
-puistikkokäytävillä tapaamme mielikuvituksen luonnonkukkia. Me melkein
-unohdamme kirjaa lukiessa, että se kohtalo, joka teoksessa kuvataan,
-on ajateltu tyypilliseksi, edustavaksi läpileikkaukseksi eräästä
-yhteiskuntailmiöstä ja tapaus saa mielenkiintoa myöskin yksityisenä
-traagillisena ihmiselämänä. Romaanin aatteellinen tarkoitusperäisyys
-ja vapaa mielikuva-aines ovat kasvaneet elimelliseksi kokonaisuudeksi:
-kuvitus ja teksti, pääaihe ja säestys täyttävät ja täydentävät toisensa.
-
-"Kultaisessa lyyrassa" on meidän feminiinisen kulttuurimme ylpeys ja
-kukka, suomalainen naisylioppilas, saanut kuvauksensa. Mutta silti
-ei kirja ole mikään ylioppilasromaani sanan tavallisessa mielessä,
-vaan kaunokirjallisesi kuvitettu keskustelu, mieskohtainen selvittely
-eräästä sivistyselämämme tämänpäiväisestä kysymyksestä.
-
-Niin olemmekin jo kajonneet kirjan probleemiin, tendenssiin.
-Päästäksemme siihen lujemmin käsiksi on meidän kosketeltava eräitä
-aatteellisia solmukohtia tässä romaanissa.
-
-Helmi Ranta, talollisen tytär, viettää ensimäistä ylioppilaskesäänsä,
-mutta hänen vaakansa horjuu vielä maalaisemännän kutsumuksen
-ja korkeamman opintien välillä. Naapurin nuori isäntä Heikki,
-lapsuuden ystävä, elää yhä toivossa, eikä Helmikään ole vielä tehnyt
-selväksi itsellensä, valitseeko hän Heikin vai sen toistaiseksi
-tuntemattoman maailman, johon hänen ylioppilaslyyransa avaa hänelle
-pääsyn. Silloin tapahtuu jotakin, joka ratkaisee asian. Ylimaan
-osakunta tulee kesäretkellään Helmi Rannan kotipitäjään ja vierailee
-myöskin, etupäässä Helmin toimeliaan ja kunnianhimoisen isoäidin
-alotteesta, Rannassa. Ylioppilaat tuovat mukanaan tuulahduksen
-huolettomasta vapaudestaan, Helsingin harrastuksista, kirjallisista
-keskusteluista kahviloissa ja ruokapaikoissa, osakunnan iloisesta
-toverielämästä, kaikista "suuren maailman" monikirjavista huvitus- ja
-kehitysmahdollisuuksista, joilla etäältä, välimatkan päästä katsoen on
-monikertainen loisto ja viehätys. Maaelämän arki Heikin rinnalla tuntuu
-harmaalta ja ilottomalta verrattuna kaikkeen siihen, minkä yliopisto ja
-pääkaupunki voivat tarjota. Niin valitsee Helmi Helsingin.
-
-Helsingissä tulee maalaistyttö keskelle huvittelevaa, estetisoivaa
-toveri-elämää, joka kukoistaa "Alma Materin liepeillä". Varsinkin ovat
-eräänlaiset keveät kirjalliset askartelut korkeassa kurssissa siinä
-ahtaammassa toveripiirissä, jonka vaikutuksen alaiseksi Helmi joutuu.
-Uusi ympäristö ottaa vähitellen Helmin valtaansa, hänen luonnolliset
-vaistonsa tylsistyvät ja tukahtuvat eikä hän huomaa keinotekoisuutta
-ja onttoutta uusien ystäviensä dilettanttisissa harrastuksissa.
-Piirin johtavana sieluna on esteetikko Ruudi Winkler, mutta ehkä
-juhlituin ja leimaa-antavin henkilö on kirjailija Tauno Nuotio, jonka
-maine perustuu eräihin vertauskuvallisiin näytelmätekeleihin, joiden
-symboliikan sekavuus ja älyllinen mielettömyys ei ole esteenä laakerien
-niittämiseen eikä innostuneiden juhlien viettoon ensi-iltain jälkeen.
-Kuitenkaan ei Tauno Nuotio, jonka päästä narrinmyssy ei ole kaukana,
-tule Helmin kohtaloksi, vaan Ruudi Winkler, helsinkiläis-esteetikko,
-joka todella edustaa hienompaa ja älyllisempää henkistä tasoa. Helmi
-on nykyajan nainen myöskin siinä mielessä, ettei häneltäkään puutu
-kaikkia kirjallisia "taipumuksia" ja tämä seikka ynnä lisäksi ja
-pääasiassa Helmin maalainen tuoreus ja naisellinen viehätyskyky
-muodostavat luonnollisen sillan Ruudin ja Helmin välille. Ruudi on
-nimittäin ylioppilasmaailman Don Juan ja nauttii sellaisena mainetta
-naisten joukossa. Helmin hän hurmaa älyllisellä ylemmyydellään ja
-hienostuksellaan. Tässä suhteessa tai oikeammin kosketuksessa hiukan
-turmeltuneen ja onton, vaikka älyllisesti kehittyneen kaupunki- ja
-ylioppilastyypin ja välittömän ja herkkäuskoisen maalaistytön välillä
-piilee tragiikan itu.
-
-Ruudi jättää pian Helmin ja liukuu uusiin suhteihin. Avioliitto
-ei kuulu Ruudin ohjelmaan, hän tahtoo pysyä vapaana, Helmille
-on se sensijaan kaikki kaikessa. Rakkaus Ruudiin tulee Helmille
-ratkaisevaksi, suureksi elämykseksi, se irroittaa hänet hänen
-luonnollisesta maaperästään ja siirtää hänet henkisessäkin
-suhteessa siihen keinotekoiseen ansari-ilmastoon, jossa Ruudi ja
-hänen ystävänsä ja ystävättärensä liikkuvat. Hän menettää pohjan
-jalkainsa alta, heittäytyy virran mukaan, ei tunne olevansa
-onnellinen uudessa ympäristössään, mutta ei voi palata vanhaankaan.
-Hän oppii "arvostelemaan ja nauramaan kaikkea". Maaseutu-agronoomi
-Kalle Riipisen kosintaan, kuten aikaisemmin nuoruudenystävänsä
-Heikin naimatarjoukseen, ei hän voi vastata muuten kuin kieltäen,
-vaikka hän kaikin puolin kunnioittaakin tämän rehtiä ja miehekästä
-persoonallisuutta. Helmillä ei ole enää tietä taaksepäin, hän on
-polttanut laivansa. Hän yrittää puristaa uudesta ympäristöstään kaikki
-mitä sillä on annettavaa, mutta hänen terveytensä joutuu vaaraan ja
-hänen täytyy lähteä maalle kokoamaan voimia. Uudelleen Helsinkiin
-ja ylioppilaselämään palanneena yrittää hän käydä vimmalla kiinni
-lukuihin, mutta hänen aivonsa eivät ole luodut kirjallisuushistorian
-vuosilukuja ja estetiikan hienouksia varten, hän saa reput kerran
-toisensa jälkeen, hänen terveytensä huononee huononemistaan, hänen
-on pakko jättää Helsinki, lopullisesti, lähteäkseen kotia riutumaan,
-kuolemaan. Hänen lyhytaikainen yliopistollinen kautensa -- arviolta
-neljä viisi vuotta kestänyt -- on sitä ennen ehtinyt surmata hänen
-rakkauselämänsä, tukahduttaa hänen tulevaisuudentoivonsa ja työilonsa,
-antaakseen sijaan jotain, joka kaikesta ulkonaisesta kimalluksestaan
-huolimatta on ollut myrkkyä hänen hengelleen ja ruumiilleen.
-
-"Kultainen lyyra" esittää näin kaikessa ilottomuudessaan tyypillisen
-tapauksen siitä "vuosisadan sairaudesta", joka varsinkin meillä
-Suomessa on levinnyt kulkutaudin salakavalalla tuhoisalla sitkeydellä.
-
-Maila Talvio on varhemmin (v. 1910), "Tähtien alla"-romaanissa,
-kuvannut maalaisylioppilaan, miehisen, vaiheita Helsingin maapohjalla.
-Tämän kirjan päähenkilön Matti Matariston kehitystaistelu tapahtuu
-vielä epäedullisemmissa oloissa kuin Helmi Rannan, vaikka hän ei
-lopullisesti siinä sorru niinkuin hänen naisellinen osasisarensa.
-Mataristo oli älyllisempi, voimakkaampi, jotavastoin Helmi naisena
-heittäytyy varomattomammin, koko sydämellään, vaaralliseen leikkiin.
-
-Voi asettaa kysymyksenalaiseksi, kuinka suuressa määrässä Helmi
-Rannan kohtalo todella on tyypillinen ja kuvaava ja missä määrin siis
-kirjan moraalilla on sovellutusta olevissa oloissa. Luultavaa on,
-että Helmi Rannan tapauksia sattuu useammin kuin mitä pintapuolisesti
-tarkastaen voisi aavistaa. Joka tapauksessa on sen henkisen sairauden
-olemassa-olo, joka nostaa nuoret ihmiset heidän luonnollisesta
-ympäristöstään vieraaseen, useinkin pelkän näkökulttuurin maaperään,
-jossa he jäävät iäksi kitukasvuisiksi, henkisesti epävapaiksi,
-rikkinäisiksi ja ilottomiksi -- joka tapauksessa on tämä "kultaisen
-lyyran" harhakuva varmaan usein tullut kalliiksi sekä yksilölle
-että yhteiskunnalle. Tämä ajatushan ei ole uusi. Vastavirtausta on
-jo huomattavissa pedagoogisellakin taholla. Varsinaisimmin kääntyy
-Maila Talvion romaani yksipuolista kirjasivistystä vastaan, joka
-on kehittymässä tyranniseksi muodoksi ja joka etenkin naiselle voi
-kääntyä onnettomuudeksi ja vaaraksi. Sillä tuskinpa ymmärrämme väärin
-kirjan tarkoitusta, kun olemme näkevinämme myöskin Helmin toverin,
-Martta Kilpisen kohtalossa jotakin yksilön onnentarpeen kannalta
-vähemmän kadehdittavaa. Ja kuitenkin onnistuu Martta Kilpisen
-suorittaa kandidaatti-tutkinto ja päästä opettajattarena yhteiskunnan
-palvelukseen.
-
-Paitsi Helmi Rantaa, on romaanissa muutamia elävästi nähtyjä tyyppejä.
-Naisylioppilas Birgit Linnamäki, liikanimeltä Pirsta, "uudenajan
-nainen" periaatteiltaan ja elämäntavoiltaan on kuvattu harvoilla
-piirteillä ja vuorosanoilla, mutta jää silti kaikessa huolettomassa
-pintapuolisuudessaan sekä yksilönä että tyyppinä lukijan mieleen.
-Hän on Ruudi Winklerin naisellinen vastaavaisuus, älyllisesti
-kehittymättömämpi kuin Ruudi, mutta omistaen saman taituruuden olla
-antautumatta kokonaan millekään ja pelastuen siten perikadosta.
-Sattuvalla ivalla on kuvattu estetisoivan ylioppilasryhmän kukka,
-kirjailija Tauno Nuotio, joka mielikuvituksessaan on luonut uuden
-naistyypin, toisen Eevan, puolittain taivaallisen, puolittain maisen
-olennon, jolla hän on hankkinut mainetta varsinkin naisten maailmassa.
-Yksityisiä eloisia episoodeja on runsaasti tässä romaanissa, jonka
-toiminta yleensä edistyy suurissa laineissa, sysäyksittäin. Varsinkin
-on ensimäisessä luvussa kuvattu kesäinen ylioppilas-juhlan vietto
-tavattu suurella realistisella näkemyskyvyllä. Joissakin myöhemmissä
-luvuissa, ehkä etenkin toisessa, on kirjailijan iva syönyt itse
-henkilöpiirrokset jonkun verran ontoiksi, samalla kun ympäristö- ja
-tapahtuma-kuvaus on menettänyt uskottavuudestaan. Missä satiiri on
-saanut yksinvaltiaammin sanella, on henkilökuvaus niinikään kadottanut
-jotain täyteläisyydestään ja tuoreudestaan. Samoin vie kirjailijan
-liian runsaasti käyttämä tapa kuvailla realistisilla vuorosanoilla
-joskus kertomuksen tarpeettoman yksityiskohtaiseen, eepillisen juonen
-kulkua ehkäisevään maalailuun.
-
-Sanoimme, että "Kultainen lyyra" vaikuttaa kokonaisuutenaan kuin
-puhe, kaunokirjallisesti kuvitettu puhe. Voisimme ehkä yhtä hyvällä
-syyllä sanoa, että tämä "tendenssiromaani" on kuin lentolehtinen,
-joka sisältää väitteen, teesin, ja sen puolustuksen. Ehkä on
-"Kultainen lyyra", jonka suhteellinen suppeus ei salli probleemin koko
-laajuudessaan kehittyä eteemme, käsitettävä samalla harjoitelmaksi,
-esitutkielmaksi jotakin leveämmälle pohjalle rakennettua teosta varten.
-
-Sinänsä on "Kultainen lyyra" kaunokirjallisena tuotteena ja
-"tendenssiromaanina" rohkea kosketus erääseen nuoren sivistyselämämme
-arkaan hermokohtaan. Kirja muodostaa mieltäkiinnittävän renkaan
-siinä yhteiskunnallisten romaanien sarjassa, jotka kerran jättävät
-jälkiajalle kuvan siitä, mitä meidän ajassamme on liikkunut.
-
-
-
-
-V. TARKIAINEN:
-
-Aleksis Kivi.
-
-
-Kun Aleksis Kivi kuoli, aavistivat vain harvat mitä Suomen runous
-hänessä menetti, hänen eläessään vielä harvemmat, mitä se hänessä
-omisti. Ei ole sentähden kumma, että hänen onnistui säilyttää
-mieskohtainen inkognitonsa, tuntemattomuutensa, ihmisten keskellä
-siihen määrin, että meidän, jotka nyt näemme nurmijärveläisessä
-räätälinpojassa suomenkielisen kirjallisuuden suurimman nimen, täytyy
-tunnustaa tietävämme hänestä itsestään erinomaisen vähän. Kuin
-varjo on hän liukunut meidän luotamme, jätettyään käsiimme kalliin,
-kulumattoman aarteen. Vaikka Kiven sukupolvea on vieläkin elossa --
-hänen viimeinen veljensäkin kuoli vasta pari vuotta sitten -- on Kiven
-oma yksityinen elämä monessa suhteessa hämärän peitossa, ikäänkuin
-vuosisadat erottaisivat hänet meistä. Hänellä ei ollut Eckermanniansa,
-niinkuin Goethellä, eikä Strömborgiansa, niin kuin Runebergillä.
-Me löydämme hänet vain hänen omista teoksistaan. Mitä hän niiden
-ulkopuolella on itsestään tunnustanut, on suurelta osalta joko häipynyt
-ihmisten mielistä tai mennyt hautaan hänen ystäviensä mukana tai on
-se puhuttu yksinäisyydelle, silloin kun runoilijan mieli oli synkkä
-"kuin syksy-iltanen autiomaa". Muutamia mieskohtaisia muistelmia
-runoilijasta on sentään säilynyt, muutamia kirjeitä sekä muitakin
-todistuskappaleita, joiden avulla voidaan siellä täällä seurata
-hänen jälkiään. Mutta ainoastaan mielikuvitus voi näiden niukkojen
-asiatietojen perustalla luoda kokonaiskuvan Kiven persoonallisuudesta.
-Kiven elämä ja luonne ei ole mikään tarkkaan mitattu ja kartoitettu
-maa-alue, se on kuin auerten ympäröimä saari, jonne vain mielikuvitus
-voi osottaa meille tien. Kiven omissa teoksissa joudumme usein tälle
-mielikuvituksen saarelle, siellä kasvaa "himmeitä halavia" ja "unisia
-koivuja", sinne näkyy kaukomaista ihmeellisiä kangastuksia ja sen
-viidoissa voimme tavata kalpean erakon, jonka silmissä palaa tuli,
-vuoroin lempeä ja ilakoiva, vuoroin kaamea ja polttava: runouden tuli.
-
-Nykypolven käsitykseen Aleksis Kivestä ihmisenä on -- paitsi
-luonnollisesti hänen omia teoksiaan -- aivan määräävästi vaikuttanut
-kaksi todistuskappaletta: Aspelin-Haapkylän kertomus runoilijan
-elämänvaiheista, joka jo v. 1877 julkaistiin Kiven "Valittujen
-Teosten" ensi painoksessa sekä E. A. Forsellin piirtämä kuva, joka
-on tehty runoilijan maatessa jo arkussaan. Edellinen, joka sisältää
-paitsi Kiven elämäkertaa, myöskin arvioinnin hänen tuotannostaan,
-on kirjoitettu erinomaisen lämpimästi ja on varmaan ollut omiaan
-avaamaan Kiven runoutta monelle, jolle se vielä oli suljettu kirja.
-Tämä elämäkerrallinen kuvaus sisältää myöskin eräitä persoonallisia
-piirteitä Kivestä ja ennen kaikkea asettaa se Kiven kohtalon
-traagillisuuden lukijan silmien eteen. Forsellin tekemä kuva, ainoa
-varmasti oikea, jonka Kivestä omistamme, on antanut meille Kiven
-ulkonaiset piirteet, tosin sangen karusti ja harvaviivaisesti ja
-lisäksi hetkellä, jolloin niissä elämä jo oli sammunut. Tämä synkkä,
-yleisesti tunnettu kuva on ollut omiaan lisäämään sitä traagillista
-käsitystä, joka nykypolvella on Kivestä. Mutta _ihmisestä_ antavat
-nämä molemmat todistuskappaleet vain katkelman, ääriviivat, eivät
-enempää. Kun nyt Kiven erikoistuntija, tri V. Tarkiainen julkaisee yli
-600 sivua käsittävän teoksen "Nummisuutarien" ja "Seitsemän veljeksen"
-runoilijasta, on itsestään selvää, että tämä kirja on niitä, joita ei
-ensi hetkessä laske käsistään.
-
-Olen juuri lukenut Tarkiaisen teoksen ja riennän esittämään siitä
-eräitä vaikutelmiani, jotka eivät pyydä käydä varsinaisesta
-arvostelusta. Kirjan lukee mitä suurimmalla mielenkiinnolla, eikä
-yksistään sen aiheen takia. Varsinkin tehtävän kirjallinen puoli
--- Kiven teosten syntyhistoria, vieraat vaikutelmat ja yksityisten
-suoritusten erittely -- tuntuu luovan runsaasti valaistusta Kiven
-runoluomien ymmärtämiseen niiden suhteessa runoilijan elämyksiin,
-ajan henkeen sekä vanhempaan ja uudempaan kirjallisuuteen. Kaikkihan
-ei ole varsinaisesti uutta. Tri Tarkiainen on jo yliopistollisessa
-väitöskirjassaan "Seitsemästä veljeksestä" sekä useissa
-pikkujulkaisuissa antanut etukäteen näytteitä tutkimustensa tuloksista.
-Mutta paljon on tässä teoksessa sellaista, jota en ole huomannut
-tri Tarkiaisen ennen esittäneen, m.m. seikkaperäiset ja sangen
-mieltäkiinnittävät erittelyt "Kullervosta", "Nummisuutareista" ja Kiven
-lyriikasta. Kiven henkinen suhde Shakespeareen, Cervantesiin ja Danteen
-on selvästi todistettu. Tämä riippuvaisuus renessanssin neroista
-on yksi Kiven psykologian mieltäkiinnittävimpiä tartuntakohtia.
-Mikä hänet veti renessanssin vapaan, rikkaan mielikuvitus-maailman
-lumopiiriin, oli luonnollisesti syvä, vaistomaisesti tunnettu
-henkinen sukulaisuus -- aivan kuin antiikki veti puoleensa Runebergin
-sopusuhtaista, viileää luonnetta, kuten Tarkiainenkin osottaa. Paitsi
-näitä renessanssin kirjailijoita, on Tarkiainen näyttänyt Raamatun,
-Virsikirjan, Runebergin (kansanelämän kuvaukset), Holbergin (komediat)
-ja Stagneliuksen (lyriikka) vaikuttaneen Kiveen. Mitä viimemainittuun
-tulee, voisi käsittääkseni osottaa hänen vaikutuksensa olleen vieläkin
-paljon olennaisemman kuin mitä Tarkiaisen mainitsemat esimerkit
-näyttävät. Jos lukee rinnan Stagneliuksen ja Kiven lyriikkaa ja antaa
-tulla mielessään eläväksi niiden rytmien melodian ja runokuvien
-kangastukset, niin ei luullakseni voi olla panematta merkille,
-kuinka herättävää laatua "Saaronin liljojen" runoilijan vaikutus
-on ollut. Kivi ja Runeberg ovat molemmat kunnioittaneet hänessä
-yhteistä oppimestaria. Ja _lyyrillisenä_ runoilijanahan Stagnelius
-onkin kieltämättä heitä kumpaakin suurempi -- (seikka, jota en huomaa
-Tarkiaisen missään suorastaan myöntävän ja jonka aikoinaan Estlander,
-Runebergin esteettinen tulkki, suorastaan kielsi).
-
-Mutta veisi liian pitkälle, jos koettaisi merkitä tähän jokaisen
-pienen reunamuistutuksensa, jonka on tehnyt tämän laajan, oppineen
-teoksen sivunlaitoihin. Tarkiaisen "Aleksis Kivi" laskee suurimman
-suomenkielisen runoilijan kirjallisuushistoriallisen tutkimuksen
-vankalle, hyvin perustetulle pohjalle. Mitä yksityiskysymyksiä Kiven
-teoksista aikojen kuluessa selviteltäneenkin, niin uskon, että tuleva
-tutkimus on voiva runsain määrin käyttää hyväkseen niitä esitöitä,
-joita Tarkiainen on kirjassaan suorittanut. Se on sitä helpompaa kun
-Tarkiaisen esitys perustuu tavallisesti tarkkoihin, yksityiskohtaisiin
-todistuskappaleihin. Varsinkin ovat tekijän tyylitutkimukset
-osottautuneet hedelmällisiksi.
-
-Paljon vähemmän kuin kirjallishistoriallisessa suhteessa, antaa
-teos sen sijaan, kuten arvatakin saattoi, Kiven elämäkertaan ja
-psykologiaan nähden. Kirjan ala-otsakkeessa -- "Elämä ja teokset" -- on
-epäilemättä jälkimäisellä sanalla pääpaino. Monia ennen tuntemattomia
-"lähteitä", kaskuja, kirjeitä y.m.s. on Tarkiaisella luonnollisesti
-ollut käytettävänään, moni luonteenpiirre Kivessä tulee niiden avulla
-selvemmin näkyviin, mutta aivan elimellistä, yhtenäistä kuvaa Aleksis
-Kivestä ihmisenä ja luonteena ei niistä rakennu. Tekijä on ehkä
-tahallaan pidättänyt mielikuvitustansa antamasta sitä yhteenvetoa,
-jota yksityisten huomioiden ja päätelmien täydennykseksi odottaisi,
-mutta jos tässä synteesin puutteessa onkin jotain tarkoituksellista,
-osottaa se mielestäni samalla tekijän taipumusten luonnetta. Tarkiaisen
-voima on pikkuseikoissa, detaljissa, todistelun huolellisuudessa
-ja tarkkuudessa, kun sen sijaan synteesi, kokonaiskuva, usein jää
-hänellä niinsanoakseni avoimeksi. On kuin hän toisinaan katsoisi
-aihettaan liian läheltä eikä sentähden näkisi metsää puiden
-takia. Täten selitän sen seikan, että hänen kirjansa, huolimatta
-ainespaljoutensa suhteellisesta rikkaudesta, huolimatta monista
-loistavista yksityishuomioistaan ja -päätelmistään ei kuitenkaan anna
-kuvattavastaan -- ei ainakaan yhdeltä lukemalta -- sitä vapauttavaa
-kokonaisnäkemystä, joka on mielikuvituksen ja tutkimustyön yhteistulos.
-Tekijän sanonnalta, joka sekin on harkittua, tyyntä ja asiallista,
-puuttuu niinikään sitä eepillistä kertojaniloa, joka puolestaan
-vetoaisi lukijan mielikuvitukseen.
-
-Kirjoja ja kirjailijoita. -- 17
-
-Niin kauan kuin Suomenmaassa kirjallisuutta harrastetaan, on varmaan
-"Seitsemän veljeksen" runoilija houkutteleva löytöretkeilijöitä
-aarniometsiinsä. Ne tiet, jotka Tarkiainen on raivannut, eivät
-varmaankaan jouda kasvamaan umpeen. On suuri ilo seurata tri Tarkiaista
-hänen sielutieteellisilläkin retkeilyillään. Kuinka moni puoli Kiven
-luonteessa tuleekaan hänen esityksessään valaistuksi! Niinpä --
-mainitakseni monien joukosta yhden piirteen -- on Kiven hieno suhde
-ystäviin yksi niitä luonteenominaisuuksia, joista Tarkiaisen kirja
-antaa meille todistuksia. Kuinka kauniisti Kivi tunsikaan esim.
-kiitollisuudenvelkansa Kaarlo Bergbomia kohtaan! Tarkiainen kertoo
-Kiven loppuvuosilta tässä suhteessa kuvaavan kaskun. Kivi tuli eräänä
-iltana Kaarlo Bergbomin luo, mutta kun tämä ei ollut kotona, pyysivät
-hänen sisarensa kirjailijaa odottamaan Bergbomin huoneessa. Sattumalta
-ei B. tullut kotiin koko yönä, jonka Kivi vietti hänen huoneessaan,
-kulkien edes takaisin. Kun ei B:a vielä aamulla kuulunut, kääntyi Kivi
-hänen sisartensa puoleen ja tulkitsi heille kiitollisuutensa siitä
-kohtelusta, joka hänen osakseen oli perheen puolelta tullut koska,
-kuten hän sanoi: "kenties en tule enää toista kertaa." Tämän sanottuaan
-puhkesi hän itkemään ja lähti talosta.
-
-Mitä Kiven ulkonaiseen elämäntiehen tulee, ei Tarkiaisen kirja kumoa
-sitä lohdutonta käsitystä, mikä meillä siitä on. Vielä katkerampaa
-kuin Ahlqvistin arvosteluja -- joita vastaan aina voi asettaa lukuisat
-julkiset tunnustukset -- on ajatella, että Kivi ei milloinkaan
-saanut tuntea aineellista riippumattomuutta. On kuin veristä ivaa
-suomalaista sivistystä kohtaan sen ensimäisessä alussaan, että suurin
-suomenkielinen runoilija löysi turvapaikan vanhan ruotsiapuhuvan
-neidin, Charlotta Lönnqvistin, luona, joka ei edes ymmärtänyt hänen
-teoksiaan. Että Kivi nälän ja taudin uhkaamanakin jaksoi korottaa
-mielikuvituksensa sellaisiin vapaisiin korkeuksiin kuin hän on tehnyt,
-todistaa harvinaista objektiivisuuden voimaa hänen luonteessaan.
-Kaikki pikkumainen, kaikki itseään-katseleva, kaikki tavallinen
-kirjailija-turhamaisuus tuntuu olleen hänelle vierasta. Kun hän joskus
-kirjeissään mainitsee kärsimyksistään, on hänen tuskallaan sellaiset
-sanat, jotka panevat jokaisen vavahtamaan. Hänen epätoivossaan on
-jotain Michelangelon suurpiirteisyydestä, hänen, joka "kadehti
-vainajia".
-
-Ne viisi tynnyriä rukiita, jotka Nurmijärven kunta isänmaan puolesta
-maksoi viimeisenä vaivaisapuna Kiven ylläpitämiseksi, ovat totisesti
-kantaneet runsaan sadon. Nykypolvessa, ainakaan nuorimmassa, ei ole
-ketään, joka ei tuntisi rikastuneensa Kiven perinnöstä. Sentähden on
-jokainen kirja, joka käsittelee Kiveä, meille niin kallis, ja sentähden
-asetamme vaatimukset niihin nähden myöskin niin korkealle.
-
-Tarkiaisen teos Aleksis Kivestä on niitä kirjoja, jotka varmaan tulevat
-hallitsemaan syksyn kirjallisuutta. Kivi-tutkimuksessa on sillä, kuten
-sanottu, perustusta laskeva merkitys.
-
-
-
-
-VALFRID VASENIUS:
-
-Zacharias Topelius. I & II.
-
-
-Professori Vasenius on lähettänyt maailmaan kaksi näytettä -- kaksi
-nidettä -- siitä suurisuuntaisesta kirjallishistoriallisesta teoksesta,
-jota hän paraikaa valmistelee. Käsillä olevat kaksi nidettä, jotka
-päällekkäin asetettuina tavoittelevat tuhatta sivua, antavat aavistaa,
-että teos on kerran kokonaisuudessaan muodostava pikkuisen Mont
-Blanc'in suomalaisessa kirjallisuudessa. Kuinka leveälle pohjalle prof.
-Vasenius on rakentanut Topelius-elämäkertansa, siitä saamme jonkun
-käsityksen, kun mainitsemme, että hän toisen osan lopussa on tullut
-vasta runoilijan 26:een ikävuoteen. Kun muistamme, että Topelius eli
-80:n vuoden ikäiseksi, voimme jako- ja kertolaskun avulla aavistaa,
-minkälaiset kunnioitusta herättävät mittasuhteet teos on valmistuttuaan
-saava. Varjoon jäävät sen rinnalla Reinin Snellman-elämäkerta, varjoon
-Söderhjelmin Runeberg-teos, varjoon Bielschowskyn ja Brandesin
-Goethe-kirjat.
-
-Näitä teoksen valtavia ulkonaisia puitteita vastaa tekijän
-perusteellinen asiantuntemus ja aivan harvinainen kiintymys
-kysymyksessä olevaan aiheeseen. Topeliuksella ei todella ole syytä
-katua, että hän uskoi elämäkertansa kirjoittamisen juuri prof.
-Vaseniukselle. Sen kiitollisuudenvelan, jossa me kaikki tunnemme
-olevamme Luonnonkirjan, Maammekirjan, Välskärinkertomusten y.m.
-runoilijalle, tulkitsee prof. Vasenius voittamattomalla tavalla. Hänen
-esityksensä sävy on kauttaaltaan lämmin, ymmärtävä, ihaileva. Hän
-mainitsee saaneensa voimakkaan vaikutelman siitä, kuinka onnellinen
-hänen kuvaamansa runoilijaelämän "luontainen kasvu" on ollut. Hän
-sanoo niinikään tehneensä sen huomion, että "arvosteleva ja arvoa
-määräävä tarkastelutapa" Topeliukseen nähden on enimmäkseen riippunut
-"näköpiirin perin subjektiivisesta rajoituksesta, perinnäisistä tai
-myös ylen uudenaikaisista esteettisistä ja muista oppisäännöistä"
-sekä varsinkin "historiallisen mielen puutteesta". Hänet on sentähden
-useammin kuin kerran huomautusten lähempi tarkastelu saattanut "ei
-ainoastaan historiallisesti selittämään moitteenalaista seikkaa,
-vaan myöskin havaitsemaan ansion, jota moittija vain ei ole
-voinut käsittää". Onpa prof. Vasenius tullut suorastaan siihen
-johtopäätökseen, ettei kirjallisuushistorioitsijan tule lainkaan
-arvostella ja "arvottaa", vaan ainoastaan selittää. Kaikki arvostelu
-on nim. pohjaltaan yksilöllinen eikä sitä sentähden pidä "tyrkyttää
-lukijoille". Että prof. Vasenius on joutunut arvostelun oikeutukseen
-nähden näin kielteisiin tuloksiin, on jonkun verran uutta niille,
-jotka muistavat, kuinka rohkeasti Valfrid Vasenius antoi aikoinaan
-kritiikkinsä ruoskan viuhua. Muistelen, että m.m. Topeliuksen nuoremman
-virkaveljen Tavaststjernan pegasus sai sitä tuntea enemmän kuin
-kenties välttämätöntä olisi ollut. Pyrkimyksessään selittää runoilijan
-erikoisuutta lähtee prof. Vasenius näköjään hyvin yksinkertaisista
-alkutekijöistä. Muutamissa lyhyissä, kulttuuri-näköaloja aukaisevissa
-luvuissa kuvaa hän "Suomen luontoa ja kansaa", "Isänmaata",
-"Sivistystyötä", "Suomalaista ihannetta", asettaen tämän "Vuosisatain
-perinnön" taustaksi Topeliuksen elämäntyölle. Nämä aforistiset sivut
-sisältävät joukon itsenäisiä havaintoja, huomioita ja mietelmiä,
-jotka joskus tuntuvat kuin haasteilta kulttuurihistorialliseen
-väittelyyn. Kun Vasenius esittää esim. suomalaista kansansielua,
-pukee hän ajatuksensa melkein yhtä jyrkkään, vaikk'ei ehkä aina yhtä
-sattuvaan muotoon kuin ruotsalainen Gustaf Sundbärg samantapaisia
-aiheita käsittelevässä kirjassaan "Om det svenska folklynnet". On
-muutoin hauska panna merkille, että Vasenius on havainnut suomalaisessa
-kansanluonteessa ainakin kaksi piirrettä, jotka Sundbärgin mukaan
-ovat erikoisesti luonteenomaisia myöskin ruotsalaisille: kehittyneen
-luonnontajun ja heikon kansallistunteen. Edelleen viipyy tekijä
-varsinkin Porthanin, Franzénin, Tengströmin ja Arvidssonin jättämässä
-kulttuuriperinnössä, koettaen osottaa, miten suomalainen sivistysihanne
-välttyi sekä valistusfilosofian että rousseaulaisen luonnonihailun
-yksipuolisuuksista. Ja kun hän on antanut seikkaperäisen erittelyn
-Porthanin ja Franzénin humanismista, tunnemme että maaperä on valmis
-Topeliukselle.
-
-Tähän huolellisesti muokattuun maaperään istuttaa prof. Vasenius
-sitten Topeliuksen sukupuun. Sen johdosta saa hän etsimättömän
-aiheen tarjota uusia kulttuurihistoriallisia läpileikkauksia: tällä
-kertaa ahtaammasta piiristä, Pohjanmaalta, mistä Topeliuksen suku on
-kotoisin. Se yksityiskohtainen ja jotenkin kauas -- aina 1500-luvulle
-saakka -- menevä Topeliuksen polveutumistaulukko, jonka Vasenius
-esittää, on sinänsä pikkuinen eepos. Se niin sanoakseni humisee
-Pohjanmaan ja sen rantakaupunkien historiaa. Ulkomaalaista verta
-on Topeliuksessa verraten vähän, isän puolelta neljännessä, äidin
-puolelta viidennessä polvessa taaksepäin. Yleisesti tunnettua lienee,
-että Topeliuksessa on hiukan juutalaista sukuperua, mutta sensijaan
-tietävät tuskin kaikki, että "Välskärin kertomusten" runoilijassa kulki
-myöskin pieni puolalainen suoni. Suuresti katsoen on tekijä varmaan
-oikeassa, kun hän sanoo, että Topeliusta sitoi mitä voimakkaimmat
-verisiteet Suomen maahan ja kansaan ja "että hän oli yhtä paljon
-perinyt suomalaisen papin aatteellisia kuin suomalaisen porvarin
-käytännöllisiä harrastuksia" ja että tasainen kehitys isiltä perityllä
-kulttuuripohjalla oli hänellä ikäänkuin verissä.
-
-Tultuaan näin ensimäisen niteensä puolivälissä siihen tärkeään
-kohtaan kuvattavansa elämässä, jota kutsutaan syntymiseksi, alkaa
-prof. Vasenius seurata Topeliuksen lapsuus- ja nuoruusvuosia. Mitään
-ei unohdeta, kaikki otetaan mukaan. Minä luulen, ettei tekijä jätä
-mainitsematta edes yhtään alkeiskoulun oppikirjaa. Mitään sädekehää
-Topelius-lapsen pään ympärille ei tästä suuresta huolenpidosta
-kuitenkaan synny -- eikähän se olekaan tekijän tarkoitus. Harvinaisista
-tai edes erikoisista henkisistä ominaisuuksista ei Topeliuksen lapsuus
-anna mitään lupausta. Sellaisena ei voine pitää esim. Topeliuksen
-tasaista koulumenestystä, jota luonnollisesti onnelliset koti-olot
-suuresti tukivat. Hänen päiväkirjansa, jota hän sangen varhain alkoi
-pitää, ei myöskään, kuten Vaseniuskin mainitsee, sisällä mitään
-sellaista, joka osottaisi hänen ikäiselleen poikaselle harvinaista
-kypsyyttä. Sensijaan puhuu se kyllä eräänlaisesta jatkuvasta
-itse-erittelyn tarpeesta, joka ei liene aivan tavallinen.
-
-Jos Topelius jo kodissa ja koulussa oli saanut edullisia
-kulttuuri-vaikutelmia, oli se ympäristö, johon hän Helsingissä joutui,
-paras mikä maassa oli tarjolla: Runebergin ympäristö. Mieleltään ja
-henkisiltä harrastuksiltaan pysyi Topelius kuitenkin lapsena vielä
-kauan senkin jälkeen kun hän oli saavuttanut ylioppilaslyyransa.
-Topelius on antanut itsestään näiltä ajoilta seuraavan, arvatenkin
-jotenkin sattuvan luonnekuvan: "Hän oli hyvin ujo ja haaveileva
-poika, jota toverien pyörre kyllä tempoili sinne tänne, mutta joka
-viihtyi parhaiten yksinäisyydessä kirjoituspöydän, kirjan tai pianon
-ääressä." Hänessä oli epäilemättä jotain, jota nykyajan pojat --
-kenties silloisetkin -- mielellään nimittävät mamsellimaisuudeksi.
-Hänen sisarensa ja ystävättärensä kohtelivatkin häntä kuin tyttöä
-ikään. Kaikissa hänen nuoruudenrakastumisissaan, joita lukija
-Vaseniuksen esityksestä voi yksityiskohtaisesti seurata, on niinikään
-jotain lapsimaista ja hentoa, ja yksin Kuortane-episoodikin --
-ihastus erääseen kauniiseen maalaistyttöön -- näyttää eletyn enemmän
-mielikuvituksessa kuin todellisuudessa. Viimemainitulla tapahtumalla
-on kuitenkin kirjallishistoriallista merkitystä sen takia, että se
-on antanut aiheen pariin Topeliuksen parhaista runoista: "Virvatuli
-nummella", "Matkustava ylioppilas".
-
-Suuri henkinen valppaus, joka ei kuitenkaan merkitse samaa kuin
-filosoofinen ajattelutapa, on jo nuorelle Topeliukselle ominainen.
-Lyyrillisen herkällä mielenlaadullaan omistaa hän ympäristöstään
-herätteitä ja hänen muistiinpanoissaan ja kirjeissään kuvastuu kaikki
-mitä ajassa tapahtuu. Hän tekee vilpittömän, uskollisen, miellyttävän,
-älykkään vaikutuksen, mutta persoonallisuutena hän tuntuu hiukan
-värittömältä.
-
-Jokainen Topeliuksen entinen tai nykyinen ihailija -- ja niitähän
-lienee melkein yhtä monta kuin Suomessa on lukutaitoista ihmistä
--- on oleva prof. Vaseniukselle kiitollinen hänen lämpimästä,
-asiantuntevasta runoilija-elämäkerrastaan. Kaikella sillä samalla
-kertaa hienotunteisella ja lahjomattomalla ymmärtämyksellä, minkä
-sielullinen sympatia voi antaa, on prof. Vasenius lähtenyt valaisemaan
-sitä persoonallisuutta, joka tulee lukijaa vastaan "Kanervakukkien"
-hennossa ja hauraassa mieskohtaisessa kaihomielessä ja "Välskärin
-kertomusten" historiallis-kansallisessa romantiikassa. Että prof.
-Vasenius on löytänyt ja tulee löytämään tästä persoonallisuudesta
-enemmän kuin useat lukijat ovat löytäneet, sen todistaa jo hänen
-teoksensa alkupuoli. Jos sentähden joku lukija, kuten epäilen, siellä
-ja täällä panee pienen kysymysmerkin sivun laitaan, ei sen tarvinne
-osottaa muuta kuin riittämätöntä asiantuntemusta samaisessa lukijassa
-tai ehkäpä juuri sitä "historiallisen mielen puutetta", josta prof.
-Vasenius teoksensa esipuheessa mainitsee.
-
-Se tavaton ainepaljous, jota prof. Vasenius kirjassaan vyöryttelee,
-sekä ehkä myöskin jonkun verran tekijän teoreettinen mielipide
-kirjallisuushistorioitsijan tehtävästä ei aina salli kuvattavan
-persoonallisuuden ääriviivojen ja rajoitusten päästä selvästi näkyviin.
-Mutta tämä puute on tavallaan tullut teoksen kulttuurihistoriallisen
-aika- ja ympäristökuvauksen hyväksi. Ne lukuisat päiväkirja-
-ja kirjeotteet, jotka tavan takaa katkaisevat tekijän oman
-esityksen, tarjoavat lukijalle -- ja ehkä varsinkin tuleville
-kirjallisuushistorioitsijoille -- verrattomia kiinnekohtia sen Suomen
-historiassa niin tärkeän aikakauden tuntemiseen, joka käsittää
-Topeliuksen elämän ensimäiset vuosikymmenet. Se, mitä tekijä itse
-lausuu ulkopuolelta varsinaisen aiheensa Suomen kulttuurihistoriasta,
-kielikysymyksestä, suomalaisuudesta y.m., on sekin omiaan herättämään
-mitä suurinta mielenkiintoa. Toisinaan pistää näistä lausunnoista esiin
-pieni poleeminen sävy, joka lisää sitä tyylin vilkkautta, joka aina on
-ollut ominainen Valfrid Vaseniukselle. Teoksen jakamisessa osiin ja
-eri kappaleitten nimittämisessä on tekijä niinikään seurannut melkein
-kaunokirjailijan tapaa. Tyylistä puhuen ei voi jättää mainitsematta,
-että prof. Vasenius on yrittänyt teoksessaan erinäisiä uudistuksia
-suomenkielen sana- ja muoto-opin alalla. Mielestäni olisi enemmän
-kuin rohkeaa väittää, että nämä uudistukset todella olisivat olleet
-tarpeen vaatimat ja että ne voisivat taivuttaa puolelleen suomalaista
-kielikorvaa.
-
-"Välskärin kertomusten" runoilijan elämäkerta ei kaipaa meillä mitään
-suosituksia, kaikkein vähimmin kun sen suoritus on niin varmoissa
-käsissä kuin prof. Vaseniuksen.
-
-
-
-
-JAKOB WASSERMANN:
-
-Das Gänsemännchen.
-
-
-Jos jonkun päähän pistäisi valita itselleen uusinta saksalaista
-romaanikirjallisuutta sanomalehti- ja kustantaja-reklaamin johdolla,
-huomaisi hän kyllä piankin luottaneensa oppaihin, joiden asiantuntemus
-ja vilpittömyys eivät ole läheskään yhtä kehittyneitä kuin heidän
-kaunopuheisuutensa. Tavallinen saksalainen kirjallisuusimpressario
-voi luetella yhtä monta ensi luokan neroa nykypolvessa kuin hänellä
-on sormea kummassakin kämmenessään ja tarpeen tullen enemmänkin.
-Hänen horisontissaan ovat ensimäisen arvoasteen tähtiä vapaaherra
-von Ompteda, Bernhard Kellermann ja Helene Böhlau. Heidän huumorinsa
-on maailmaasyleilevä, heidän ihmistuntemuksellensa ei mikään ole
-salattua ja heidän kertomakykynsä valloittaa vastahakoisimmankin
-mielen. Jos ulkomaalaisella lukijalla, kuten usein sattuu, on itsellään
-jonkunverran toisenlaiset käsitykset huumorista, ihmistuntemuksesta
-ja kertomakyvystä, voi olla, että tämä reklaamin rummutus tekee
-hänet kuuroksi kaikelle sillekin, mikä uusimmassa saksalaisessa
-kirjallisuudessa on todella arvokasta. Ainakin lienee sillä se
-käytännöllinen seuraus, että muukalainen mieluimmin valitsee
-luettavakseen kirjailijoita, jotka jo ovat Saksan ulkopuolella
-saavuttaneet aseman ja maineen. Tällaisia kirjailijoitahan ei
-uusimmasta saksankielisestä kertojapolvesta suinkaan puutu. Niiden
-joukossa ovat jo jonkun aikaa olleet ensi sijalla Thomas Mann,
-Frenssen, Jakob Wassermann sekä jotkut wieniläiset.
-
-Jakob Wassermann on jo vuosia sitten julkaissut pienen kirjasen
-"Kertomisen taito" (ilmestynyt myöskin suomeksi), jossa hän raottaa
-ovea eepillisen runoilijan työpajaan, antaen meidän nähdä niitä
-alkuosia, joista kertomateos syntyy. Tämä Wassermannin kaikessa
-kansantajuisuudessaan ehkä hiukan pintapuolinen lentolehtinen on
-tarkoitettu pääasiassa eräänlaiseksi kirjalliseksi rajankäynniksi:
-Wassermann erottaa siinä jyrkästi varsinaiset kertojat kuvailijoista.
-Edellisten esitys juoksee alati eteenpäin syöksyvänä tapausten virtana,
-jälkimäisille taas on yksityinen kohtaus, tapaus, situatsioni ja sen
-kuvaileminen tärkeintä, edellisten henkilöt elävät omaa, sisäisesti
-itsenäistä elämäänsä ympäristöstä riippumatta, jälkimäisten tyypit
-saavat inhimillisen uskottavuutensa vasta määrätyissä olosuhteissa,
-kertojien tyylissä on painopiste aina teonsanassa, kuvailijain
-laatusanassa j.n.e. Aivan varmaan on Wassermann erottaessaan näin
-toisistaan vuohet ja lampaat (hänen myötätuntonsa on luonnollisesti
-kertojain puolella) menetellyt ylen vanha-testamenttaalisella
-ankaruudella. Suurimmissakin kertomateoksissa, itse Homeroksellakin,
-näyttelee yksityinen tapahtuma, situatsioni, yhteensattuma, usein
-huomattavaa osaa. Mutta jos emme hyväksykään Wassermannin kahtia-jakoa
-sen koko jyrkkyydessä, voinemme sensijaan antaa täyden tunnustuksen
-hänen pienelle partioretkelleen _pelkkiä_ kuvailijoita vastaan.
-Silloin käsitämme viimemainituilla niitä epälukuisia dilettanttisia
-novellisteja, jotka realismin aikana ja sen jälkeen Emile Zolan,
-Anatole France'in ja muiden mestarien johdolla ovat keskittäneet
-koko harrastuksensa pikkupiirteiseen, ulkonaiseen kuvailemiseen ja
-keskipakoiseen jutteluun mitä erilaisimmista asioista.
-
-Yksi niitä kysymyksiä, joita Wassermannin lentolehtinen lukijassa
-herättää, on, mihin lajiin hän itse romaanikirjailijana kuuluu.
-Luulen, että tulemme lähimmäksi totuutta, jos sanomme, että hänen
-omissa romaaneissaan ja novelleissaan voi panna merkille luontaisen
-taipumuksen kuvailemiseen, yhdistyneenä tietoiseen pyrkimykseen
-korottaa esitys todellisen eepillisen taiteen tasolle. Mielipiteet
-hänen romaaniensa taiteellisesta arvosta käynevät eri suuntiin,
-varmaa kuitenkin on -- sitä tuskin tahtonee kieltää kukaan, joka on
-tutustunut useampaan Wassermannin kirjaan -- että hänen tuotteensa
-eroavat edukseen yleisestä vallitsevasta päivänkirjallisuudesta.
-Hänessä on jotain mietiskelevää, harrasta ja vakavaa, joka ehdottomasti
-pysähdyttää lukijan niiden elämänprobleemien eteen, joita hän
-kulloinkin esittää. Sentähden käy verraten turvallisesti lukemaan hänen
-uusintakin, laajaa kolmiosaista romaaniaan, jolla on tuo salaperäiseltä
-kajahtava nimi "_Das Gänsemännchen_" (Hanhimies).
-
-"Das Gänsemännchen" käsittää alun seitsemättä sataa tiheään painettua
-sivua. Kun nykyajan ihminen ottaa vaivakseen lukea tällaisen romaanin
-kannesta kanteen, täytyy hänen saada korvaus kaikesta vaivannäöstään
-ja ajanhukastaan. Tahtoisin väittää, että hän todella sen saakin
-syventyessään Wassermannin uuteen romaaniin.
-
-Kirjan nimi kaipaa jonkun selittävän sanan. Se viittaa tuttuun
-suihkukaivoveistokseen Nürnbergissä. Jokainen, joka on nähnyt
-Albert Dürerin ja Hans Sachsin kaupungin, muistanee niiden monien
-nähtävyyksien joukossa, jotka tekevät tämän kaupungin vanhojen
-muurien välisen osan kuin tunnelmalliseksi museoksi, pienen
-suihkukaivon: seisovan miehen, joka kummassakin kainalossaan kantaa
-hanhea. Tämä suihkukaivo on tunnettu nimellä "Das Gänsemännchen".
-Aihehan on luonteeltaan humoristinen ja luulisi, että Wassermannin
-romaanikin käsittelisi sitä siltä kannalta. Niin ei kuitenkaan ole
-asianlaita, vaan on Wassermannin kirja kauttaaltaan viritetty tummaan,
-traagilliseen äänilajiin, kuten yleensäkin tämän hiukan raskaan ja
-huumoria vailla olevan kertojan tuotteet. Romaanin leikillisen nimen
-ja vakavan sisällön välille jää täten mielestäni kuilu, joka ei ole
-kokonaisvaikutukselle aivan edullinen. Tämä käy ilmi varsinkin, kun
-sanomme, että hanhilla tässä tapauksessa tarkoitetaan -- naisia. "Mies
-kahden naisen välissä" kuuluisi siis Wassermannin romaanin otsake
-vapaasti mukaellen.
-
-Kirjan pääaiheena on saksalaisen taiteilijan, säveltäjän,
-elämäntarina, kertomus hänen alituisen puutteen ja hädän uhkaamista
-vaellusvuosistaan, hänen itsensä-unohtavasta kamppailustaan
-mestaruuteen, hänen unissakävijä-suhteestaan häntä ympäröiviin
-ihmisiin, hänen kyvyttömyydestään sopeutua elämän käytäntöön,
-kaikesta siitä onnettomuudesta ja tragiikasta, mitä hän saa kokea
-ja mitä hän itse aiheuttaa muille. Säveltäjä Daniel Nothafft on
-poikkeusihminen, taiteilijanero, joka jo pienestä pitäen tuntee
-vaistomaisesti kutsumuksensa ja joka sen hyväksi, tietämättään, uhraa
-oman mieskohtaisen menestyksensä ja rakastamiensa ihmisten onnen.
-Wassermannin uuden kirjan sankari on sukua eräälle hänen aikaisemman
-teoksensa naiselliselle päähenkilölle, Renate Fuchsille samannimisessä
-romaanissa. Kun Renate Fuchsin poikkeusasema ihmisten keskellä,
-hänen onnensa ja onnettomuutensa, johtui hänen hienostuneesta,
-erikoistuneesta rakkauden tarpeestaan, johtuu Daniel Nothafftin
-tragiikka tavallaan samanlaisesta tyydyttämättömästä mystillisestä
-kaipuusta, luovan mielikuvituksen pakoituksesta. Nämä molemmat henkilöt
-ovat siinäkin suhteessa sukua toisilleen, että he hapuillessaan
-elämänsä ihannetta tuottavat tahtomattaan onnettomuutta ympäristöönsä.
-On kuin heidän sielunsa hehku houkuttelisi luokseen ihmisiä, mutta
-polttaisi heidät tulellaan, kun he ovat tulleet liian lähelle.
-
-Säveltäjän elämäntarinana muistuttaa "Das Gänsemännchen" Romain
-Rollandin laajaa, kymmenosaista kertomateosta "Jean-Christoph".
-Veisi liian pitkälle verrata näiden taiteilija-romaanien suhdetta
-toisiinsa ja ennen kaikkea osottaa niiden suurta sisäistä erilaisuutta,
-erinäisten ulkonaisten seikkojen yhtäläisyydestä huolimatta. Romain
-Rolland'in romaani on ääriviivoiltaan selkeämpi, tarkkapiirteisempi
-ja yksinkertaisempi kuin Wassermannin. "Jean-Christoph" on niinikään
-kirjoitettu paljon kehittyneemmällä ja vivahdusrikkaammalla
-proosatyylillä. Mutta kuitenkin tuntuu Wassermannin romaanin usein
-kaaoksellisessa ihmiskuvauksessa ikäänkuin rikkaampi luonnonpohja.
-Wassermannilla jää aina jotain selittämättömäksi, vaiston ja
-aavistuksen varaan, kun sensijaan hänen ranskalainen virkaveljensä,
-tahtoessaan tulkita kaikki täsmällisin sanoin, eksyy useinkin
-pintapuolisuuteen ja sovinnaisuuteen. Ihmissielussa on aina jotain,
-jota ei sanoin voi tavottaa. Ja tämä "jotain" on usein kaikkein
-oleellisinta, keskeisintä.
-
-Se tapa, millä Wassermann kuvaa Daniel Nothafftin, kutojan pojan,
-heräämistä säveltäjäksi ja hänen ensimäisten oppivuosiensa vaiheita,
-korottaa jo hänen kirjansa huomattavasti yläpuolelle tavallisia
-taiteilijaromaaneja. Mahdollista on, että kirjailijalla on ollut,
-Nothafftin kuvaa piirtäessä, mielessään joku tunnettu saksalainen
-musiikki-taiteilija, luultavaa on niinikään, että Wassermann on
-lainannut romaaniinsa piirteitä omasta kehitystiestään -- Wassermann
-on itse m.m. kokenut, samoinkuin Nothafft, puutteista ja vastuksista
-rikkaita nuoruusvuosia. Kun kertomus pääsee siihen pisteeseen, johon
-kirjan nimi viittaa, kun säveltäjä tutustuu kahteen naiseen, kahteen
-sisareen, jotka tulevat näyttelemään osaa hänen elämässään, on romaani
-vielä samalla psykoloogisesti korkealla tasolla kuin alkuluvuissakin.
-Uskottavasti on myöskin esitetty, miten säveltäjä tiedottomana
-todellisista tunteistaan kulkee sen naisen, Lenoren, ohi, joka on kuin
-luotu häntä varten, mutta johon hänen suhteensa on pysynyt pelkkänä
-toverisuhteena, ja menee naimisiin Lenoren sisaren Gertrudin kanssa.
-Oivallisesti on tekijä niinikään osottanut, miten Daniel Nothafft
-vasta naimisiin mentyään tai oikeammin hääpäivänään havahtuu kuin
-unesta huomaamaan, että hän itse asiassa rakastaakin Lenorea. Mutta
-kirjailijan edelleen kehittäessä sankarinsa rakkauden monimutkaista
-odysseiaa, eksyy kertomus tavanomaisiin käänteihin ja lukijasta tuntuu
-kuin koettaisi tekijä sielullisen vireen löyhtyessä saada liian
-ulkonaisilla keinoilla liikettä ja vauhtia romaaniinsa. Itsemurhat,
-murhapoltot, kuolemantapaukset ja erinomaisen räikeät väkivaltaiset
-kohtaukset seuraavat liian nopeassa tahdissa toisiaan ilman että ne
-kuitenkaan sanottavasti vaikuttavat päähenkilön sisäiseen kehitykseen
-tai paljastavat hänessä mitään uusia piirteitä. Näin ollen tuntuu
-romaanin loppupuoli tai ainakin ne luvut, missä Daniel Nothafftin
-rakkauden kuvaukset tulevat vallitseviksi, heikommilta kuin kirjan alku.
-
-Mutta kuinka keskeinen henkilö Daniel Nothafft tässä romaanissa onkin,
-kiinnittävät siinä lukijan mieltä suuressa määrässä myöskin lukuisat
-muut tyypit. Wassermannilla on aivan harvinainen kyky liikutella
-suurta ihmis-ainehistoa ja antaa muutamalla piirteellä ja sanalla
-sivuhenkilöilleenkin yksilöllistä elämää. Kuinka hedelmättömiltä ja
-puisevilta tuntuvatkaan useimpien pohjoismaisten kertojain sisäisesti
-ja ulkonaisesti ohuet kirjat Wassermannin romaanin monipäisen
-ihmiskuvauksen rinnalla! Niistä monista henkilöistä, jotka Nothafftin,
-Gertrudin ja Lenoren ohella jäävät elämään lukijan mielikuvituksessa,
-on merkillisimpiä varakas vanhapoika Carovius, "meidän aikamme
-Nero". Carovius, joka passiivisen, itsekkään luonteensa vuoksi on
-tuomittu liikkumattomuuteen keskellä tahtovia, toimivia ihmisiä,
-tuntee leppymätöntä kateutta ja vihaa koko maailmaa kohtaan ja hänen
-suurimpia nautintojaan, silloin kun hän itse ei ole keksinyt mitään
-salajuonta lähimmäisten vahingoittamiseksi, on sanomalehdistä lukea
-murhista, maanjäristyksistä, sairas- ja kuolintapauksista, tapaturmista
-j.n.e. Lukiessaan kauheasta kaivosonnettomuudesta Schlesiassa, on
-hän onnellinen. "Kuolleiden luku tyydytti häntä." Ja kun hän hekumoi
-kuvauksessa tapaturmassa hautautuneiden miesten vaimojen tuskasta,
-tuntee hän mielihyvää aivan kuin kuullessaan "jonkun Chopin'in
-nocturnon kaihomielisen lopun". Carovius on nim. hyvin musikaalinen.
-Hyvä on myöskin kuvaus musiikkitirehtööri Andreas Döderleinistä, joka
-näyttelee säveltäjäin kohtaloa, nousukas-mahtavasta kirjakauppiaasta
-Schimmelweisistä, hienosta paroni Eberhardista y.m. Siellä täällä
-vilahtavat kirjassa jotkut juutalaiskasvot, enimmäkseen myötätunnolla
-kuvatut (Wassermann on itse juutalaista alkuperää). Heidän joukostaan
-tulee etualalle tohtori Benda, Daniel Nothafftin ystävä, joka
-kuitenkin on kuvattu liian yksipuolisen ihanteellisilla väreillä
-elääkseen todella täyttä elämää lukijan silmien edessä. Wassermann
-on jo ennen m.m. 21-vuotiaana julkaisemassaan esikoisteoksessa
-"Zirndorfin juutalaiset" käsitellyt heimolaistensa asemaa saksalaisessa
-yhteiskunnassa ja kulttuurissa eikä puolueeton lukija, muistaen mitä
-juutalainen aines on merkinnyt Saksan sivistyselämässä, voine olla
-antamatta hänelle myötätuntoaan, joskin hänen romaanityylinsä alla
-joskus tässä suhteessa voi kuulla maailmanparantajan ja agitaattorin
-äänensävyn.
-
-Wassermannin "Das Gänsemännchen" on ihmiskuvauksensa ohella tavallaan
-sivistyshistoriallinen romaani. Se antaa monipuolisen ja rikkaan,
-vaikkakin luonnollisesti usein subjektiivisesti väritetyn kuvan Saksan
-eri kansankerroksien henkisestä ja taloudellisesta elämästä, alkaen
-noin viime vuosisadan puolivälistä aina maailmansodan kynnykselle
-saakka. Viimeinen vuosiluku, mikä kirjassa mainitaan, on 1909, ja
-käsikirjoituksensa on tekijä päättänyt heinäkuussa 1914. Ja tämän
-suuremman, koko Saksaa käsittävän kulttuurinäköalan ohella piirtää
-Wassermann romaanissaan pienemmän yhteiskunnan kuvan: Nürnbergin. Tämä
-bayerilainen kaupunki, läheinen naapuri kirjailijan synnyinseudulle,
-elää vanhoine muistoineen, maalauksellisine talonpäätyineen,
-tunnelmallisine, koukeroisine katuineen, joiden varsilla vielä voi
-nähdä palasen koskematonta keskiaikaa, ilmielävänä Wassermannin
-kirjassa, muodostaen historiallisia perspektiivejä hänen nykyaikaisten
-porvariensa ja taiteilijainsa elämään. Niinkuin kaikki todellinen
-eepillinen taide synnyttää Wassermannin uusi romaanikin elävän tunteen
-syyn ja seurauksen järkkymättömästä laista, elämän jatkuvaisuudesta,
-sukupolvien, isien ja poikien suhteesta toisiinsa, loppumattomana
-ketjuna. Paljon siitä, mikä Wassermannin ihmiskuvauksessa on
-kaaoksellista ja puolivalmista, saa tämän mielialan valossa arvoa ja
-merkitystä.
-
-
-
-
-NYKYHETKEN KERTOMAKIRJALLISUUDESTA.
-
-
-I
-
-Antakaamme kohta tyytymättömistä tyytymättömimmälle puheenvuoro. Me
-löydämme hänet Ruotsista. Hän on nuori profeettana, mutta hänellä on
-jo seurakuntaa. Hänen nimensä on _Pär Lagerkvist_ ja hänen sanansa
-sattuvat m.m. seuraavalla tavalla:
-
-"Meidän aikamme ei tunne kaunokirjallisuudessa itseään, me emme tapaa
-siinä mitään sisimmästä olennostamme, kuinka paljon se askarrelleekin
-meissä, meidän epäilyksissämme, meidän rakkauskokemuksissamme ja
-meidän psykologiassamme. Me käytämme sitä ajanvietteenä, me luemme
-sitä huviksemme -- mutta se ei merkitse meille mitään. Jos se jonakin
-päivänä lakkaisi, tuntisimme tuskin toden teolla kaipuuta."
-
-Myöntäkäämme, ettei juuri selvemmin voi ilmaista kyllästystään
-nykypäiväin kaunokirjallisuuteen.
-
-Nythän ei tyytymättömyys kirjallisuutta (ja taidetta) kohtaan, kaikissa
-sen ilmenemismuodoissa, ole eilispäivän ilmiö. Se on yhtä vanha kuin
-kirjallinen tuottaminen. Se voi olla itsesäilytysvaiston salaista,
-epämääräistä kammoa taiteen ja runouden välittämiä voimakkaita
-vaikutelmia kohtaan -- ja tällöinhän siinä on, niinkuin esim.
-Platonilla, jotain hienoa ja oikeutettua -- mutta se voi olla myöskin
-ilmaus suuren yleisön pienestä porvarillisesta itsekylläisyydestä,
-yleisön, joka tekee ihanteensa ja jumalansa itsensä mukaisiksi ja
-närkästyy, kun se ei taiteessa ja runoudessa tapaakaan omaa kuvaansa
-monistettuna, kukitettuna, ihannoituna.
-
-Näistä yleisistä tyytymättömyyden syistä, jotka nekin ovat otettavat
-lukuun silloin, kun taidetta ja kirjallisuutta vastaan näkee
-esitettävän räikeitä, yleisiä, summittaisia syytöksiä, ei ole
-kuitenkaan tarkoitus tässä puhua -- kuinka houkuttelevia aiheita nekin
-lienevät. Tahdomme rajoittua nykyhetken kertovaan kirjallisuuteen
-ja kosketella eräitä syytöksiä, joita ammatti-arvostelun taholta on
-tehty sitä vastaan. Läntisessä naapurimaassamme, jonka taide-elämä
-tarjoaa meille kieltämättä läheisimmän vertauskohdan, on viime
-aikoina -- ja nähdäkseni ankarammin vuosi vuodelta -- julkisessa
-arvostelussa käyty käsiksi n.k. moderniin kertomakirjallisuuteen,
-jonka moraalinen ja esteettinen arvo on löydetty hyvin köykäiseksi.
-Tämän kirjallisen tyytymättömyyden näkyvin tulkki Ruotsissa on
-epäilemättä "Svenska Dagbladet'in" arvostelija, Fredrik Böök,
-suurin väittelijäkyky maansa kirjallisuustuomarien joukossa --
-mutta suoranaisimmin on tyytymättömien taisteluhaasteen lausunut
-Pär Lagerkvist, jonka mielenlaatuun meillä äskeisessä sitaatissamme
-jo oli tilaisuus tutustua. Vuonna 1913 julkaisi tämä kirjailija
-lentolehtisen "_Ordkonst och bildkonst_" (Sanataide ja kuvataide),
-jonka ala-otsakkeessa luettiin m.m.: "_Om modern skönlitteraturs
-dekadans_" (Uudenaikaisen kaunokirjallisuuden rappiosta). Kirjanen
-sisälsi ohjelma- (oikeammin pannaan-) julistuksen. Mutta tämä
-kirjallinen reformaattori on aivan oikein käsittänyt, että toista,
-on esittää teorioja kaunokirjallisuudesta, toista itse luoda jotain
-käyttökelpoista. Häneltä ei ole puuttunut rohkeutta näyttää esimerkkiä
-myöskin jälkimäisessä suhteessa. Vuonna 1914 ilmestyi häneltä pieni
-valikoima runoa ja proosaa nimellä "_Motiv_" (Aiheita) ja viime
-jouluksi novellikokoelma "_Järn och människor_" (Rautaa ja ihmisiä),
-joissa kummassakin hän koettaa antaa näytteen siitä kirjallisuudesta,
-joka on saava maan periä. Kaikkikin nämä kirjat -- enimmän ehkä
-kaksi viimemainittua -- antavat lukijalle miellyttävän vaikutelman
-tekijän pyrkimysten vakavuudesta. Meillä on syytä tutustua hänen
-tarkoituksiinsa ja ehkä myöhemmin liittää oheen joku reunamuistutus
-omastakin puolestamme.
-
-Lagerkvist -- ja hänen kanssaan tunnettu arvostelija August Brunius,
-joka on kirjoittanut hänen lentolehtiseensä hyvin suosittelevan
-esipuheen -- on kytkenyt kysymyksen kaunokirjallisuuden rappiosta
-kysymykseen kuvaamataiteiden nykyisestä tilasta. Hän väittää,
-ettei mitään sellaista uudistusta, joka on tapahtunut ja paraikaa
-tapahtuu maalauksessa ja joka hänen mielestään on takeena tämän
-taidealan elinvoimaisuudesta, ole ollut huomattavissa kirjallisuuden
-tai oikeammin kertomakirjallisuuden alalla. Emme tahdo poiketa
-varsinaisesta aiheestamme seuraamalla hänen esitystään maalaustaiteen
-uutis-pyrkimyksistä, vaan kohdistamme huomiomme siihen, mitä hänellä
-on sanottavaa kirjallisuudesta. Runoilijan, sanan taiteilijan tehtävä
-on jättää meille ja jälkimaailmalle taiteellinen ilmaus aikakauden
-ajatuksista ja tunteista. Tätä tehtävää ei nykyinen kertomakirjallisuus
-ole voinut täyttää. Se on pyrkinyt yksilöllisyyden ahtaimmille
-poluille, se on sukeltanut ihmissielun hämärimpiin sokkeloihin
-ja kadottanut tajunsa sitä kohtaan, mikä on tervettä, yleistä,
-tyypillistä. Se on yhä edelleen realistisen koulun kahleissa. Se tutkii
-luontoa jäljitelläkseen sitä. Se todentaa asioita kuin reportteri
-ja pitää kunnianaan voida siirtää elävästä elämästä kirjoihin
-henkilöitä, situatsioneja, vuorosanoja. Ajan kertomataiteelta,
-romaanilta ja novellilta, puuttuu kompositsioni, rakenteellinen selkeys
-ja suurpiirteisyys. On tullut tavaksi kirjoittaa "temperamentin"
-mukaan siinä onnellisessa uskossa, ettei se voi pettää eikä viedä
-harhateille. On annettu tilapäisten vaikutelmien määrätä romaanin tai
-novellin kasvua suuntaan tai toiseen ja niin on syntynyt muodottomia,
-sekasortoisen kirjavia teoksia, joilla ei tunnu olevan mitään
-kokonais-aatetta. Romaanikirjailija ei enää hallitse henkilöitään, vaan
-henkilöt hallitsevat häntä, ja leveä, tarkoitukseton ympäristökuvaus
-ottaa yhä suuremman tilan. Pelkälle psykoloogiselle huomiokyvylle
-ja tietämiselle, sielunelämän luonnottomimpienkin erikoisuuksien
-selvittelylle, ajatuksen kouluuttamiselle ymmärtämään ihmissielun
-salaisimpia taipumuksia -- kaikelle tälle pannaan pääpaino, ja
-nykyaikainen kirjailija kasvattaa siis itseään tavalla, jonka lähinnä
-luulisi kuuluvan modernille lakimiehelle. Ajan henki, ajan tahto- ja
-tunne-elämä jää siten hänelle syvimmässä mielessä vieraaksi, eikä
-hänen kirjansa anna mitään kuvaa siitä, mitä hänen ympärillään todella
-liikkuu ja tapahtuu merkitsevää ja suurta. Asettaapa Lagerkvist
-suorastaan kysymyksenalaiseksi, onko olemassa mitään "modernia"
-kertomakirjallisuutta, s.o. kirjallisuutta, johon nykyhetki olisi
-painanut tunnettavan leimansa.
-
-Näin herra Pär Lagerkvist. Tähän tapaan myöskin August Brunius ja
-Fredrik Böök. Ja ehkä hyvin monet heidän kanssaan.
-
-Mutta jos hätä on näin suuri, niin ei apukaan ole kaukana. Pär
-Lagerkvistin mukaan on kirjallisuuden opittava uudenaikaiselta
-maalaustaiteelta pyrkimysten vakavuutta, arkkitektoonista
-rakentamiskykyä, opittava luopumaan luonnon jäljentämisestä.
-Primitiivisestä taiteesta ja vanhojen kulttuurikansain kirjallisuudesta
--- Homerokselta, Vanhasta Testamentista, Avestasta, Eddasta,
-Kiinan ja Jaappanin runoudesta j.n.e. -- on sen edelleen opittava
-yksinkertaisuutta ja suurpiirteisyyttä, opittava näkemään todellisen
-suuren taiteen silmillä. Jos näin tapahtuu -- ja ruotsalainen
-reformaattori on, niinkuin yleensä reformaattorit, tässä suhteessa
-hyvin optimistinen -- niin on kirjallisuus taas löytävä tien todellisen
-taiteen lähteille. Silloin on se myöskin antava oikean kuvan siitä,
-mikä meidän ajankohdallemme on oleellista ja merkitsevää.
-
-Ennenkuin menemme tarkastamaan, mitä tässä ruotsalaisessa
-ohjelmajulistuksessa mahdollisesti on varteenotettavaa, lienee meidän
-sanottava, ettei se suinkaan sisällä mitään yllättävää, mitään
-erikoisen uutta tai nerokasta. Samantapaisia arvostelmia saa kyllä
-kuulla usein suuren kirjallisuutta seuraavan yleisön taholta -- seikka,
-joka ei luonnollisesti vähennä, vaan päinvastoin lisää lentokirjasen
-arvoa symptomaattisena, tunnusmerkillisenä, ajanilmiönä. Lisäksi on
-omiaan kiinnittämään huomiota Lagerkvistin ohjelmaan se seikka, että
-hän itse on tehnyt vakavan kokeen näyttää, millä tavoin tai mihin
-suuntaan hänen teoriojaan voi kirjallisuuteen sovittaa.
-
-Sekä "Motiv" että "Järn och människor" osottavat ilmeisiä
-taiteellisia taipumuksia, vaikka olisikin synti sanoa, että toivoisi
-kirjallisuuden laajemmalta kulkevan niiden jälkiä. Niinkuin
-ymmärrettävää on, on näihin kirjoihin jäänyt paljon ohjelmallista,
-laskettua, tarkoituksellista, ne eivät ole siinä määrin kuin toivoisi
-vapaan taiteellisen mielikuvituksen tuotteita. Mutta samalla on
-mielestäni myönnettävä, että tekijän on todella onnistunut, varsinkin
-viimeisessä kirjassa, saada kuvauksensa keskitetyksi sellaisiin
-oleellisiin, harvoihin, mutta mieleensyöpyviin piirteihin, jotka
-yksinkertaisuudessaan ja aatteellisessa selkeydessään muistuttavat
-"primitiivisten" mestarien taidetta. "Järn och människor" sisältää
-puolikymmentä sotanovellia, kaikki kerrottuja kylmäverisellä,
-epäsenttimentaalisella proosatyylillä, joka antaa kuoleman ja kauhun
-aiheillekin viileän esineellisyyden ja kirkkauden. Tila ei salli
-esimerkeillä osottaa, mihin keinoihin tekijä lähinnä turvautuu
-tällaisen vaikutuksen aikaansaamiseksi. Käyttämällä monikkoa siinä
-missä nykyaikainen kertoja käyttäisi yksikköä, antamalla jokaisen
-vaikutelman kiihtyä ja kasvaa aste asteelta ja ennen kaikkea
-jättämällä pois kaiken epäoleellisen, kaiken "huonekaluston", kaiken
-asiaankuulumattoman ympäristökuvauksen, on hän luonut oman tyylinsä,
-joka joskus muistuttaa kansanballaadin tapaa kulkea huipulta huipulle,
-joskus taas -- silloin kun kuvaus tuntuu kalseimmalta -- nykyaikaista,
-harkiten tehtyä pikkudraamaa matemaattisesti laskettuine suhteineen.
-
-Meillä on lupa olettaa, etteivät ruotsalaiset Pär Lagerkvist, August
-Brunius ja Fredrik Böök ole ainoat tyytymättömät. Ei ole pitkä aika
-siitä kuin meillä n.s. "dagdrivare"-kirjallisuuden johdosta kutsuttiin
-kirjailijat tilille. Kysymys ei ole siis suinkaan uusi tälläkään puolen
-Pohjanlahden. Kun sillä Ruotsissa, varsinkin Lagerkvistin edustamana,
-on ollut enemmän esteettinen luonne, on sillä meillä ollut pääasiassa
-moraalinen. Se kirjallisuus, joka on ollut väittelyn esineenä, on
-suurimmalta osalta samanlainen. Syvimmältä juureltaan on nykyinen
-romaani- ja novellikirjallisuus eri maissa aivan yleiseuroppalainen
-ilmiö. Vivahdukset voivat vaihdella, mutta ydin on sama.
-
-Näiden monien syytösten ja muutamien positiivisten uudistus-yritysten
-johdosta lienee meillä aihetta kysyä itseltämme, mitä omalta osaltamme
-tahtoisimme sanoa nykyhetken kertomakirjallisuudesta, puolesta ja
-vastaan.
-
-
-II
-
-Ne ankarat sanat, joita ruotsinmaalainen arvostelu on omistanut
-nykyhetken kertomakirjallisuudelle, sisältävät kieltämättä paljon
-vaarinotettavaa. Aivan varmaan lienee meillä, niinkuin muuallakin,
-jotenkin yleinen se huomio, että romaani- ja novellikirjallisuuden
-paisuessa vuosi vuodelta ja muuttuessa yhä enemmän kustantajan ja
-ostajapiirin väliseksi asiaksi, kauppatavaraksi, on tuotannon laatu
-madaltunut samoinkuin koko taide-muoto on ikäänkuin hajoamassa
-liitteistään, muuttumassa yhä epämääräisemmäksi kirjailuksi,
-leikittelyksi sanoilla, käsitteillä, tunteilla ja aatteilla. Romaanista
-ja novellista on yhä suuremmassa määrässä tullut kirjallinen yhteismaa,
-jossa taiteelliset harrastelijat, miehiset ja naiselliset, voivat
-tavata toisensa, kilpakenttä, jolle moni katsoo jo kohtalaisen
-sivistysmääränsä ja virheettömän oikeinkirjoitustaitonsa perustalla
-olevansa kutsuttu. Näin syntyy kirjoja, niteitä, jotka kalenterivuoden
-mukaan, pääsiäisen ja joulun alla täyttävät kirjakauppojen näytepöydät,
-mutta vähän ilmestyy sellaista, jonka yli hyvällä omallatunnolla voi
-asettaa otsakkeen "runoutta".
-
-Jossakin merkityksessähän on aina kirjallisuudessa jyvät olleet
-poimittavat akanoiden paljoudesta. Tavallisesti ei kirjailijain
-oma aika ole voinut tyydyttävästi tätä valintaa suorittaa, vaan
-on se tapahtunut vähitellen, vuosikymmenien ja -satojen kuluessa.
-Yksikään Goethen teoksista ei saavuttanut hänen aikanaan, tuskinpa
-vieläkään, sitä yleisömenekkiä ja -menestystä, joka tuli Goethen
-langon Vulpiuksen rosvoromaanin "Rinaldo Rinaldinin" osalle.
-Painovoiman luonnonlain mukaan kuplii vaahto pinnalla ja se mikä on
-tiivistä ja raskasta menee pohjaan. Olisi sentähden väärin arvostella
-nykyhetken kertomakirjallisuutta niiden tusinatuotteiden mukaan,
-jotka lukumäärällään hallitsevat kirjamarkkinoita. Kun siis tässä
-puhumme ajankohdan kertomakirjallisuudesta, emme ajattele ensi sijassa
-huonoimpia vaan parempia romaani- ja novellituotteita ja ennen kaikkea
-sellaisia, jotka tuntuvat tyypillisiltä ajalle.
-
-Jotenkin yleisesti voi luullakseni tehdä sen havainnon, että
-realismin teoria vielä tuntuu hallitsevan valtavinta osaa
-novellikirjallisuudesta. Ulkonaisia piirteitä valokuvaileva
-pikkurealismi, luonnonmukaisuuden tavoittelu niin läheltä kuin
-suinkin, aina mielikuvituksettomaan, luettelevaan tarkkuuteen saakka
-käy yhä edelleen suuresta hyveestä. Niinpä pyritään uudenaikaisessa
-novellissa, jonka asianmukaisin muoto olisi kaiketi kertova esitys,
-_oratio obliqua_, henkilöiden keskusteluja kuvattaessa suoraan
-esitykseen _oratio recta_'aan, ja tässä koetetaan saada vuorosanat
-"valokuvatuiksi" niin tarkkaan luonnosta, jokapäiväisestä puhekielestä
-kuin mahdollista. Tällainen luonnollisuuden tavottelu on taideteoksessa
-luonnotonta. Ikäänkuin taideteos kokonaisuudessaan tai mikään sen
-yksityinen osa olisi luonnon jäljentämistä! Jos niin olisi -- jos tämä
-jyrkimpien naturalistien hullunkurinen, vaikka hyvin kansantajuinen
-oppi olisi oikea -- olisi siis, on sattuvasti huomautettu, taiteilijan
-korkein kunnianhimo oleva siinä, että hän luo kaksoiskappaleen
-luonnosta tai jostakin sen osasta!
-
-Uutis-pyrkimyksiä on olemassa sisäisempää ja suurpiirteisempää
-taide-käsitystä kohti, niinhyvin meillä kuin muuallakin, mutta ne
-tuntuvat kirjallisuudessa vielä aroilta ja hapuilevilta. Luullakseni
-piilee tässä realistisessa taide-ihanteessa ainakin osaksi syy
-siihen, että aika, niinkuin yleensä on arvostelun taholta valitettu,
-ei tunne kirjallisuudessa itseään. Tulee mieleen Heidenstamin vanhan
-kreikkalaisen Damonin murhaava arvostelma aikalaisistaan, joilla ei
-tarttuessaan lyyraan ollut mitään sydämellään josta laulaa, vaan
-sensijaan matkivat mitä ympärillään kuulevat ja näkevät:
-
-    Nöjsamt härmar deras tunga
-    åsnans skrik och folk som träta,
-    grisens grymtning framför träget.
-    _Blott hur allt ser ut de veta_:
-    så ser brunnen ut med tåget,
-    så ser gubbar ut, när fromma
-    de sin ull på landet spinna;
-    kvinnan hon är lik en blomma,
-    blomman hon är lik en kvinna.
-
-(Hauskasti matkii heidän kielensä aasin huutoja, riiteleviä ihmisiä
-ja porsaan öhkinää kaukalon edessä. _He tietävät vain miltä kaikki
-näyttää_: tuollainen on kaivo vinttineen, tuollaisia ovat ukot, jotka
-siivosti kehräävät maalla villoja; nainen hän on kuin kukkanen,
-kukkanen hän on kuin nainen.)
-
-Jos viime vuosikymmenien novellikirjallisuudelle on ollut
-luonteenomaista elävä tieto siitä, "miltä kaikki näyttää", ulkonaisessa
-suhteessa, pikkupiirteitä myöten, niin on sille toiselta puolen
-ollut kuvaavaa myöskin psykolooginen tietäminen ja tarkkuus.
-"Psykoloogi" on jo kauvan aikaa ollut kirjallisen arvostelun parhaita
-mainesanoja ja tässä mielessä on viitattu varsinkin Dostojevskin
-ja Tolstoin esikuviin. Sieluntoimintain, kaikkein salatuimpienkin
-tunteminen ja kuvaaminen, sehän on jo enemmän kuin pelkkien
-ulkonaisten asiain todentaminen, mutta kysyä saattaa, eikö tässä
-psykoloogisessa harrastuksessa ole menty liian pitkälle, vahingolliseen
-yksipuolisuuteen, sälyttämällä kertomataiteelle tehtäviä, jotka
-kuuluvat tutkimukselle ja tieteelle. Se sielunelämän erittely, joka
-novellikirjallisuudessa on nostettu suureen maineeseen, on luonut
-joukon hyvintehtyjä, melkein tieteellistä ainehistoa sisältäviä
-kirjoja, mutta tuskin yhtään suurta synteetistä, yhtenäistä
-kertomateosta, jossa voimakkaasti tuntisimme ajan hengen pyrkimyksen
-ja sykinnän. Erittely, analyysi on lamauttanut kirjailijain kykyä
-tajuta kokonaisuutta, nähdä suuresti, tuntea tahdon ja toiminnan
-aaltoliikettä, verenkiertoa yksilössä ja yhteiskunnassa. Pienet
-sielulliset eriskummaisuudet, tunnelmat, rakkaus- ja vaistoelämän
-vähäpätöisyydet ovat saaneet heidän tuotteissaan arveluttavan laajan
-tilan, kun sensijaan paljon siitä, mitä ajassa liikkuu luovaa,
-tahtovaa, päämäärästään tietoista toimintaa ja pyrkimystä on jäänyt
-heille vieraaksi. Tälle tahdottomalle, mielialojen, yksityispiirteiden,
-erittelyn merkeissä liikkuvalle kertomataiteelle on kuvaavaa, että
-teonsana, verbi, on sen tyylissä menettämässä yhä enemmän merkitystään
-painopisteen siirtyessä maalailevaan, mutta liikkumattomaan
-laatusanaan, adjektiiviin. Täten on itse kertomatyyli kadottamassa
-jotain siitä eteenpäin kuljettavasta, motoorisesta voimastaan, joka
-vanhan ajan kertojilla oli heidän taiteensa hermona ja sieluna.
-Aivan oikein onkin sanottu, että tyypillinen nykyaikainen novellisti
-kaikkine tyylitaitoineen varmaan joutuisi aivan voimattomaksi esim.
-historiankirjoituksen objektiivisten tehtävien edessä.
-
-Ruotsinmaalaiset arvostelijat ovat kehoittaneet kertojia ottamaan
-esimerkkiä nykyaikaisen maalaustaiteen uutispyrkimyksistä,
-ekspressionismista, kubismista j.n.e., mutta tässä suhteessa on
-mielestäni vaikeampi kuin paljoon muuhun nähden yhtyä heidän
-hyväätarkoittaviin neuvoihinsa -- osaksi siksi ettei lainkaan ole
-varmaa, että eri taidelajit voivat ilman vahinkoa suorastaan ottaa
-oppia toisiltaan, vielä vähemmän jäljitellä toisiaan. Sensijaan on
-kyllä aivan ilmeistä, että kertomakirjallisuudessa on huomattavissa
-paljon vähemmän tietoisia pyrkimyksiä kuin maalauksessa. Onhan
-itsestään selvää, sitä tuskin tarvinnee sanoa, että teoriat ja
-koulut eivät sinänsä voi luoda taidetta ja runoutta, vaan että
-kaikki lopultakin jää sen mieskohtaisen inspiratsionin varaan, joka
-on runottarien lahja taiteilijalle ja kirjailijalle, mutta siitä
-huolimatta voivat tietoiset taidepyrkimykset ja -käsitykset suuresti
-vaikuttaa, jopa painaa aivan lähtemättömän leimansa aikakauden
-taiteeseen ja kirjallisuuteen. Realismin käsitystapa on epäilemättä
-madaltanut kirjallisuutta. Sellaisilla teorioilla kuin että taide
-on "kappale luontoa nähtynä tempperamentin läpi" on se tehnyt asian
-helpoksi. Kuka ei osaisi nähdä luontoa, elämää -- kenellä ei olisi
-tempperamenttia!
-
-Luonnonmukaisuuden tavoittelusta ja tempperamentin yksinherruudesta
-varmaan osaksi johtunee se seikka, että uudessa romaani- ja
-novellikirjallisuudessa vain harvoin tapaa rakenteellisesti
-suurpiirteistä, aaterikasta teosta, kun sensijaan taiturimaisesti
-tehtyjen vähäpätöisyyksien luku on legio. Uusin kertomakirjallisuus
-on luonteeltaan likinäköistä. Kuinka tyhjänpäiväisen, väsyttävän ja
-tympäisevän vaikutuksen tekevätkään esim. uudenaikaisessa novellissa ja
-romaanissa erinomaisen runsaasti esiintyvät autobiograafiset ainekset,
-joissa kirjailija usein hyvin lievästi naamioitettuna ja suurella
-hartaudella juhlii itseään!
-
-Ilmoittaessani Otto Ludwigin erinomaista novellia "Taivaan ja maan
-välillä" oli minulla tilaisuus esittää, minkä tähden asettaisin juuri
-sentapaisen yksinkertaisen, karun, suurpiirteisen kertomataiteen
-yläpuolelle Anatole France'in edustaman juttelevan koseria-tyylin.
-Samassa mielessä haluaisin väittää, että Victor Hugon "Notre-Dame" on
-aaterikkaudessaan, mahtavassa kuvitusvoimassaan ja rakenteellisessa
-kirkkaudessaan merkitsevämpi runoluoma kuin Maupassant'in "Une Vie" tai
-joku muu realistisen koulun ihailtu tuote pikkutarkassa, tunteellisessa
-mutta jotenkin mielikuvituksettomassa elämänkuvauksessaan. Niinikään
-sisältää mielestäni Gottfried Kellerin "Seldwylan asukkaat" avarassa
-idyllisessä päiväpaisteisuudessaan enemmän runoutta, tunnetta ja mehua
-kuin Strindbergin tarkkapiirteiset, mutta sielullisesti ahtaat ja
-kylmähköt novellit.
-
-Meillä suomalaisilla ei ymmärtääkseni ole mitään aivan erikoista
-syytä, muiden rinnalla tai ennen muita, olla tyytymättömiä
-kertomakirjallisuutemme laatuun. Suomalainen novelli ja romaani
-on varmaan läpimitaten tuoreempi, psykoloogisempi, sielullisilta
-arvoiltaan alkuperäisempi kuin esim. tavallinen skandinaavinen
-kertomakirjallisuus, joskin muodollisesti epävarmempi. Mutta aivan
-ulkopuolella emme mekään ole yleisestä kirjallisesta verenkierrosta:
-samat käsitykset, ihanteet, koulut ja taideopit, jotka ovat vallalla
-Europassa, saapuvat säännöllisesti meillekin, vaikka usein vähän
-myöhästyneinä ja haalistuneina ja pyrkien jäämään sijoilleen
-yli-ikäisyyteen saakka. Niinpä taitavat meillä useimmat kirjailijat
-vielä jyrsiä koulu-realismin kovaa kannikkaa, vaikka uudet hyötyisemmät
-kirjallisuuden vainiot ovat jo Europassa siellä täällä kantamassa
-tähkää ja siementä. Paljon voisi epäilemättä vielä sanoa nykyhetken
-kaunokirjallisuudesta, puolesta ja vastaan, mutta kirjoituksemme
-tarkoitus ei ole mennä yksityiskohtaiseen lajitteluun, vaan kosketella
-vain kaikkein yleisimpiä, hallitsevimpia piirteitä. Se ajankohta,
-jossa elämme, maailmansodan aika, ei voi olla merkitsemättä myöskin
-kirjallisuudessa suurta murroskautta. Sodan tulisoihtujen loimussa
-joutuvat sadat yksilön ja yhteiskunnan elinkysymykset uuteen,
-voimakkaaseen valaistukseen, mittasuhteet muuttuvat, se mikä ennen
-on ollut näkyvintä ja tärkeintä, painuu taka-alalle ja uusia arvoja
-nousee esiin. Kirjallisuus saa uusia tehtäviä, se joutuu vakavammin
-kuin koskaan elämän ja kuoleman probleemin eteen, se saa vastatakseen
-kysymyksiä, jotka ennen vain kaukaisena kaikuna ovat tulleet sen
-tietoisuuteen, mutta jotka nyt äkkiä esiintyvät läheisinä ja
-pakottavina. Miten kirjallisuus on näistä tehtävistä suoriutuva, mitä
-muotoja se on etsivä, mitä elämänarvoja se on tuova näkyviin, mitä
-painava alas -- sitä olisi liian rohkeaa mennä vielä ennustamaan.
-Varmaa on, että se on riisuva yltään jotakin naturalistisesta
-arkipuvustaan, kun sen on kuvattava ja saatava muotoa sille tuskalle
-ja kärsimykselle, sotilaan kuoleman halveksunnalle, kaikelle sille
-itsensäunohtavalle inhimillisyydelle, jonka sota on nostanut näkyviin.
-Kuten realismin harmaina päivinä katsoo kirjailija todellisuutta
-silmiin, mutta hän on varmaan huomaava, että tämä uusi todellisuus on
-syvempi, sisältörikkaampi, aavistamattomampi kuin entinen ja hän on
-ymmärtävä, että hyvin vähän tuntee elämästä ja maailmasta -- se joka
-"tietää vain miltä kaikki näyttää".
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of Project Gutenberg's Kirjoja ja kirjailijoita I, by V. A. Koskenniemi
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KIRJOJA JA KIRJAILIJOITA I ***
-
-***** This file should be named 61379-8.txt or 61379-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/6/1/3/7/61379/
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License (available with this file or online at
-http://gutenberg.org/license).
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
-http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at
-809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
-business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
-information can be found at the Foundation's web site and official
-page at http://pglaf.org
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit http://pglaf.org
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     http://www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/61379-8.zip b/old/61379-8.zip
deleted file mode 100644
index 90b33c4..0000000
--- a/old/61379-8.zip
+++ /dev/null