diff options
Diffstat (limited to 'old/61377-8.txt')
| -rw-r--r-- | old/61377-8.txt | 6513 |
1 files changed, 0 insertions, 6513 deletions
diff --git a/old/61377-8.txt b/old/61377-8.txt deleted file mode 100644 index 1483fb3..0000000 --- a/old/61377-8.txt +++ /dev/null @@ -1,6513 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Iris rukka, by Anni Swan - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Iris rukka - -Author: Anni Swan - -Release Date: February 11, 2020 [EBook #61377] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK IRIS RUKKA *** - - - - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - - - - - - - - -IRIS RUKKA - -Kirj. - -Anni Swan - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1916. - - - - -SISÄLLYS: - -I. Maalaistyttö - - 1. Metsäpirtissä. - 2. Hyvästi metsäpirtti! - 3. Kaupunkilaisserkut. - 4. Iristä kasvatetaan. - 5. Ulla Stjernfeltin kutsut. - 6. Raskaita päiviä. - 7. Ankara vieras. - 8. Köyhyyttä. - -II. Rouva Heinosen täysihoitolaiset - - 1. Matkalla. - 2. Kaarinan päiväkirjasta. - 3. Akselin syntymäpäiväkestit. - 4. Muurahaiset. - 5. Musikaalisia harrastuksia. - 6. Salaisuuksia. - 7. Muuan eno. - 8. Preciosa. - 9. Veljekset. -10. Valkenee. - - - - - - -I - -MAALAISTYTTÖ - - - - -Ensimmäinen luku. - -METSÄPIRTISSÄ. - - -Lounaistuuli puhalsi täyttä suuta, niin että järven laaja selkä oli -vaahtopäissä. Se raastoi Iriksen hiuksia, kiskaisi huivin hänen -päästään ja kietoi haalistuneen pumpulihameen paljaiden säärien ympäri. - --- On tämäkin ilmaa, nauroi tyttö. - -Äkkiä hän alkoi huutaa: - --- Voi sentään, verkot, verkot ovat järvessä. Taneli! Taneli hoi! - -Ja hän juoksi kevyesti mäkeä ylös rakennukselle. Puolivälissä tuli -häntä vastaan harteva, lyhyenläntä mies. - --- Verkot, Taneli! huusi Iris. - -Taneli kynsi korvallistaan. - --- Niin verkot! - --- Ne on otettava pois, muuten ne tuuli vie, tiukkasi Iris. - --- Voi viedä. - --- Joudu sitten, äläkä kuhnaile. Minä tulen mukaan. - --- Mitenkäs Iris noissa tamineissaan? - --- Maltas, minä noudan lisää vaatetta. - -Taneli jatkoi itsekseen muristen matkaansa rantaan. Iris saavutti hänet -tuokion kuluttua. Hän oli pukeutunut harmaaseen sarkatakkiin ja sitonut -huivin päähänsä. - --- Tokko Iris jaksaakaan soutaa tällaisella tuulella? epäili Taneli. - --- Kyllä minä, hoida sinä vain hyvästi melaa. - -Oli siinä kuitenkin työtä hyvästi niin hennolle soutajalle. Hiki valui -pitkin Iriksen päivettyneitä poskia, sarkatakki piti heti heittää -yltä. Käsiä pakotti, mutta hän puri hampaansa yhteen ja veti kaikin -voimin. Verkkojen kohdalla oli aina koko urakka saada vene pysymään -tasapainossa. - -Yksi toisensa jälkeen saatiin kuitenkin verkot veneeseen ja sitten -palattiin kotiin purjetuulessa. - -Rannalla seisoi Sere torumassa. - --- Voi sinua Taneli, ettet parempaa tiedä, vaan viet lapsen tällaisella -tuulella järvelle, annat poloisen vielä soutaa. On sitä siinäkin -miehessä älyä. - -Iris nauroi. -- Luuletkos minun olevan ensi kertaa pappia kyydissä, -Sere? Älä nyt liiaksi toru. Katso näitä kaloja. Eikö olekin pulska -saalis? Neljä kappaletta lahnojakin. - -Taneli alkoi irroittaa kaloja verkoista, ja Sere niitä puhdistaa. -Iris juoksi sisään vaihtamaan vaatteita. Tuuli oli räiskyttänyt vettä -veneeseen, niin että hänen selkänsä oli likomärkä. Yks kaks hän oli -uusissa pukeissa, korjasi pikimmältään hiuksiaan ja meni tupaan syömään. - -Pitkälle pöydälle oli Sere kattanut illallisen. Iris istuutui ja -leikkasi itselleen ison viipaleen rieskaa. Jo tulivat Taneli ja Serekin -rannalta, ja siinä samassa Mikko, päivätyöläinen, sekä Manta, pieni -pulleaposkinen piikatyttö, kumpikin askareiltaan. - -Kello kävi vasta yhdeksättä, mutta Taneli haukotteli jo suu selällään. - --- Menisit nukkumaan, neuvoi Sere. -- Sinäkin Iris, käy levolle. - -Iriksen vuode oli hänen omassa pienessä kamarissaan. Oikeastaan Iris -olisi paljon mieluummin nukkunut Seren kanssa samassa huoneessa, -mutta siinä suhteessa Sere oli järkähtämätön. Rouva vainaja oli vielä -eläessään määrännyt sen huoneen tyttärelleen, ja siinä oli Iriksen -nukuttava. - -Sere ei ollut Iriksen äiti, etäinen sukulainen vain. Hänen äitinsä oli -ollut Iriksen isoisän, Honkamäen isännän, serkku. Hän oli joutunut -köyhän miehen vaimoksi, ja lapset, Sere ja Taneli, olivat jo aikaisin -tulleet Honkamäkeen, jossa kasvoivat osittain kasvatin, osittain -palvelijan asemassa. Kun Iriksen äiti meni naimisiin, seurasi Sere -häntä uuteen kotiin, ja kun nuori rouva kuoli, otti Sere kodin ja -lapsen hoidon hartioilleen. Sere ompeli Irikselle vaatteet, Sere opetti -hänet lukemaan ja neuvoi hänelle käsitöitä. Sere osasi kertoa tarinoita -ja laulaa vanhoja, kauniita lauluja. Sere oli maailman paras ihminen, -sen Iris tiesi. Tanelikin oli hyvä, mutta hän ei ollut niin viisas kuin -Sere. - -Tuuli yltyi myrskyksi; Iris pujahti kapeaan vuoteeseensa, jonka Taneli -hänelle oli nikkaroinut. Vuode oli vastapäätä ikkunaa, Iris saattoi -nähdä puitten notkistuvan myrskyn käsissä. - -Hän makasi silmät auki ja mietti. Ei nukuttanut lainkaan. - -He olivat aamulla, Sere ja hän, tuulettaneet ja pölyttäneet yläkerran -huoneet. - --- Täytyy olla kaikki paikallaan, jos herra hyvinkin sattuisi kotiin -tulemaan, oli Sere sanonut. - -Lännenpuoleisessa kamarissa oli kaikki niinkuin oli ollut äidin -eläessä. Äidin pieni työpöytä, valkoinen kiikkutuoli, suuri kuvastin, -korkeat valkoiset sängyt, kehto, jossa Iris oli pikkuvauvana nukkunut. -Siinä oli vielä sama sinikukkainen peite, jonka äiti itse oli ommellut, -pitsireunaiset tyynynpäälliset ja lakanat. Kaikki oli äiti valmistanut -ja katsonut lastansa varten, mutta itse hän oli lähtenyt pois, kuollut -puoli vuotta lapsen syntymisen jälkeen. - -Iris nyyhkytti. Myrskyn kohina metsässä sai hänet surulliselle -mielelle. Ei ollut hänellä äitiä, ei isää. Sere vain ja Taneli. Ja -Killi. Siinähän se kehräsikin jalkopäässä, hänen pieni kiltti kissansa. -Iris nosti sen kainaloonsa, silitti sen pehmeää karvaa ja nukkui -lohdutettuna, kyynel vielä silmässä. - -Seuraavana aamuna hän oli unohtanut surunsa. Oli elonleikkuuaika, jo -varhain aamulla hän riensi Tanelin, Mikon ja Mantan kanssa ruispellolle. - -Metsäpirtti ei ollut iso talo, se oli oikeastaan ollut vain mahtavan -Honkamäen takamaa. Kun Iriksen äiti, Honkamäen talon ainoa tytär, -meni naimisiin, lahjoitti isä hänelle paikan myötäjäisiksi. Hän ei -hyväksynyt tyttären avioliittoa, mies oli vain soittotaiteilija, -ukon mielestä joutavanpäiväinen viulunvinguttaja, joka ei ymmärtänyt -maanviljelystä rahtuakaan, kierteli vain enimmäkseen maailmaa. Jotta -tyttärellä olisi vakituinen asuinpaikka, rakennutti ukko Metsäpirtin ja -määräsi Tanelin ja Seren taloa hoitamaan. Ja tarpeen se olikin, sillä -pian Metsäpirtti jäi vaille isäntää ja emäntää. Iriksen äiti kuoli, -isä lähti heti sen jälkeen ulkomaille, jonne jäikin. Siitä asti Iris -oli elänyt orpona Seren ja Tanelin kasvattamana yksinäisellä saarella. -Isoisäkin oli kuollut jo ennen tyttärentyttären syntymistä ja Honkamäki -myötiin, koska Iriksen eno, Kaarle Heinonen, tai oikeammin hänen -vaimonsa, paremmin viihtyi Helsingissä. -- - -Oli kaunis aamu, mutta ulkona tapasi siellä täällä myrskyn jälkiä. -Tuolla oli puu kaatunut, täällä toinen kallellaan, joka hetki nurin -nuukahtamassa. Heinäladon katosta oli tuulispää kiskaissut irti tuohia -koko joukon, ja Mantan kerppoläjät olivat hujan hajan maassa. Taneli -kulki metsän halki, sirppi olalla ja veti kimeällä falsettiäänellään: -"Erämaata, erämaata läpi kulkeissain, kuulin kerrottavan, todeks' -sanottavan, että kerran, että kerran pääsen taivaaseen." - -Iris iski silmää Mikolle ja Mantalle. Taneli oli pahalla tuulella, sen -kuuli. Tanelilla oli näet vain kaksi säveltä varastossaan. Erämaata -hän veisasi, kun oli apealla mielellä, mutta kun asiat olivat oikealla -tolalla, lauloi hän nuoruudessaan sotaväessä kuulemaansa laulua: - - "Kansa muistaa ainiaan - Franskan, Saksan kapinaa, - Yhdeksännellä sadalla - raivos' myrskyn tavalla." - -Hitaasti taapusti Taneli eteenpäin ja mitteli mielessään vauriota, -jonka myrsky oli metsässä tehnyt. Ruispellolla hänen paha tuulensa -kuitenkin vähitellen hälveni. Ja kotvasen kuluttua hän jo suurella -hartaudella lauloi Franskan, Saksan kapinaa. - -Iris keitti kahvia pellon päässä kahden kiven kolossa. Ripeästi hän -levitti sokerit, kermat ja voileivät nurmelle ja kaasi punaposkisena -kahvia kuppeihin. - --- Onko hyvää kahvia? kysyi hän Tanelilta. - -Taneli hörppi hitaasti kahviaan teevadilta, puraisi sokeria ja vastasi: - --- Ka mikäs, kahviahan tämä on. - -Iristä harmitti, kun ei Taneli sen enempää kiitellyt, vaikka kahvi -hänen mielestään oli kerrassaan mainiota. Ei Serekään parempaa -keittänyt. Mutta Taneli oli aina sellainen jurrikka. Ei hän juuri -sanoja tuhlannut eikä ylenmäärin kiitellyt. - -Kun illalla palattiin kotiin, sirpit olalla, eväskontti selässä, olivat -kaikki uuvuksissa, mutta hyvällä mielellä. Ruis tuntui tulevan hyvää, -tähkäpäät olivat täyteläisiä, olki pitkää. Iris viritti laulun, johon -toiset yhtyivät, mutta vaikenivat vähitellen jääden kuulemaan tytön -helisevää ääntä. - -Venevalkamassa oli vieras vene. - --- Hei vieraita! huusi Iris. Tavallista nopeampaan hän riensi tupaan. -Siellä Sere oli kahvinkeitossa. - --- Onko täällä vieraita, Sere? kysyi Iris. - --- Onhan niitä, kolme herraa, kuuluvat tulleen kuulustamaan -hirvenmetsästysmaita, vuokraisivat. - --- Mutta eihän me niille, Sere, eihän? Täällä ei saa ampua hirviä -eikä muitakaan eläimiä, ei yhtä oravaa. Sanoithan sen heille, Sere, -sanoithan? - --- En minä osannut vielä mitään sanoa, mutta ei anneta, ellet tahdo. -Eikä siihen ole oikeuttakaan, kun herra on poissa. - -Iris rauhoittui. - --- Isossa kamarissako herrat ovat? - --- Isossa, herran entisiä tuttavia, sanoi yksi heistä olevansa. Pyysi -sinua nähdäkseen. Kun minä vien kahvit sisään, voit tulla mukaan. Mutta -siisti ensin itsesi. - -Ovi avaantui, ja pyöreä, metsästyspukuun puettu herrasmies astui tupaan. - --- Siinähän pikku neiti onkin. Hyvää päivää. - -Iris sävahti punaiseksi ja katseli avuttomana paljaita ruskeita -sääriään. - -Herrasmies istui tuvanpenkille. - --- Älä huoli ujostella, tyttöseni, minä olen kamreeri Wuori, isäsi -vanhoja ylioppilastovereita. Monta kepposta keksimme aikoinamme -yhdessä. Hän oli iloinen ja hauska mies, isäsi. - -Iris läheni säteilevin silmin. - --- Mikä on nimesi? - --- Iris. - --- Oletko saanut äskettäin tietoja isältäsi? - -Iris pudisti päätään kieltävästi. Hänen kasvoilleen levisi alakuloinen -ilme. - --- Kuulepas, Iris tyttö, oletko käynyt mitään koulua? - -Uusi päänpudistus. - --- Ai, ai, oletko sitten oppinut mitään täällä kotona? - --- Osaan minä lukea ja kirjoittaa ja Lutherin vähän katkismuksen ja -osan isoa katkismustakin, selitti Iris reippaasti. - --- Kuinka vanha olet? - --- Kahdennellatoista. - -Kamreeri Wuori pudisti päätään. Sitten hän kääntyi Seren puoleen. - --- Tietääkö herra Klewe, ettei hänen tyttärensä ole saanut -minkäänlaista koulukasvatusta? - -Sere vastasi hiljaiseen tapaansa: - --- Ei herra paljon tästä tytöstä tiedä. - -Iris loi häneen kummastuneen katseen. Miksi oli Seren ääni noin -kummallisen kova ja katkera? - --- Hm. Entä hänen enonsa, pankinjohtaja Heinonen? Eikö hän ole pitänyt -tytöstä huolta? - -Sere hymähti. -- Ei hän ole Iristä kysynyt montakaan kertaa. Täällä -lapsi on kasvanut yksin kuin taivaan lintu. - -Kamreeri ja Sere olivat hiljentäneet ääntään. Kamreerin hyvänsävyiset -kasvot olivat vakavat. - --- Minä puhun asiasta pankinjohtajalle, sanoi hän. -- Täytyyhän tytön -päästä kouluun. - --- Sitähän minäkin olen tässä surrut, sanoi Sere. -- Kamreeri sitten -toimittaa sen asian, vai kuinka? - --- Kyllä, vastasi vieras lujasti. -- Olkaa huoleti. Hän ojensi kätensä -Irikselle. -- Hyvästi, pikku metsälintu. - -Kun vieraat tunnin kuluttua Tanelin saattamina lähtivät talosta, -katseli Iris kauan heidän jälkeensä. Pois he lähtivät maailmalle -toisten ihmisten luo. Olisipa somaa päästä joskus sinne, nähdä muitakin -kuin Sere ja Taneli. - - - - -Toinen luku. - -HYVÄSTI, METSÄPIRTTI! - - -Iris seisoi mäellä ja katseli kurkiparvea, joka kiljuen lensi eteenpäin -korkealla ilmassa. Hän kohotti molemmat kätensä suulle ja huusi: -"Suoraan, nuoraan, matkalinnut! Suoraan, nuoraan, matkalinnut!" - --- Taneli, Taneli, nyt lähtivät kurjet, nyt on syksy. - --- Syksy on, vastasi Taneli vitkaan. -- Täytyy jouduttaa -kauranleikkuuta. - -Hiljakseen pimenivät illat. Metsä oli kirjava ja tuoksui syksyä ja -kosteutta. Karja palasi laitumelta aikaisin iltapuolella ja pyrki -tyytyväisenä lämpöiseen navettaan yöksi. Iris samoili märkää metsää -vasu käsivarrella ja kokoili sieniä. Polut olivat keltaisten lehtien -peitossa, ja koreat punaiset kielonmarjat hohtivat kanervikossa. -Taneli ja Mikko vetivät syysnuottaa, ja saavit täyttyivät kiiltävistä, -hopeanhohtoisista kaloista. - -Mutta sateella istui Iris isän työhuoneessa vinnillä. Sielläkin tuntui -kostea syksynhaju, mutta Iris ei malttanut lähteä pois. Sillä isän -kirjastossa oli monta ihmeellistä kirjaa, jotka kertoivat elämästä ja -ihmisistä maailmassa niin viehättävästi, ettei niitä malttanut laskea -käsistään, ennenkuin kirjaimet peittyivät hämärään. Silloin tyttö -huoaten sulki kirjan ja laskeutui portaita alas tupaan. Siellä olivat -jo toisetkin koolla. Sere kehräsi rukkinsa ääressä, Manta karttasi -villoja, Taneli teki puhdetöitään. - -Uunin pankolla kehräsi Killi tyytyväisenä, Pikku haukotteli sopessaan -ovensuussa, ja Manta hyräili puoliääneen kansanlaulujaan, joita hän -osasi lukemattomia. Iris istui Seren viereen jakkaralle, otti pienet -karstansa ja yhtyi Mantan lauluun. Usein Sere keskeytti heidän joutavat -loruviisunsa ja alkoi matalalla äänellä laulaa jotain virttä, johon -muutkin yhtyivät. - -Ja näin kului syksyinen ilta. -- -- -- - -Oli oltu vankina melkein viikon päivät saarella, kun ei jää vielä -kantanut. Ikävöiden Iris katseli ulapalle. Kunpa jo pääsisi kulkemaan -pitkin hohtavaa jääkantta, kiitämään kilpaa tuulen kanssa rannalta -rannalle! Ja sata kertaa päivässä hän kysyi Tanelilta: - --- Etkö luule jään jo kannattavan, Taneli? - --- Ei kannata, vastasi Taneli. - -Viimein, kirkkaana pyhäaamuna Taneli heitti laukun selkäänsä ja pyrki -rautapääseiväs kädessään mantereelle postinhakuun. Kun hän palasi -retkeltään, vakuutti hän, että nyt Iris huoleti sai sitoa luistimet -jalkaansa ja kiitää minne tahtoi. Jää kyllä jo kesti. - -Mutta sillä kertaa Iristä ei haluttanutkaan lähteä luistelemaan, sillä -Tanelin postilaukussa oli hänelle osotettu kirje, joka pani hänen -päänsä pyörälle. Kirje oli pankinjohtaja Heinoselta ja sen sisällys oli -seuraava: - - Rakas sisarentyttäreni Iris! Sinä olet jo minun ymmärtääkseni - siinä iässä, että sinun pitäisi päästä kouluun ja saada - kasvatusta. Olemme siis, tätisi ja minä, tuumineet, että sinä - joulun jälkeen saapuisit Helsinkiin. Saat asua luonamme, ja - toivon, että viihdyt kodissamme. Tätisi ja serkkusi tervehtivät - sinua. - - Enosi Kaarle Heinonen. - --- Hyvänen aika, Sere, pitääkö minun lähteä kotoa pois? huudahti Iris -kirjeen luettuaan. - --- Mikäpä siinä muukaan auttaa? vastasi Sere hiljaa. - -Iriksen täytyi heti juosta Mantan ja Mikon luo kertomaan suurta -uutistaan. - -Manta ei osannut mitään sanoa, päivitteli vain kädet esiliinaan -käärittyinä. Mutta Mikko tiesi kertoa sisarestaan, joka oli naimisissa -ajurin kanssa Helsingissä. Ja hän kuvaili Irikselle laajalti Helsingin -ihmeitä, sellaisina kuin oli niistä sisareltaan kuullut, kun tämä viime -kesänä oli ollut kotonaan käymässä. - -Iris ja Manta kuuntelivat ihmeissään. Iristä oikein pelotti, kun piti -sellaiseen kylään lähteä. - -Heti joulunpyhien jälkeen alettiin valmistaa Iristä matkalle. Taneli -oli jo syystalvesta veistänyt arkun ja maalannut sen korean siniseksi -sekä kaivertanut siihen kirjaimet _I.K._ - -Iris olisi suonut arkun värin hiukan tummemmaksi, mutta Taneli piti -itsepintaisesti heleänsinisen puolta. - --- Sen pitää olla sininen kuin taivas, intti hän selittämättä sen -enempää, miksi niin piti olla. - -Monasti oli Iris ennen ikävöinyt maailmalle, mutta nyt pyrki -pelottamaan. Oli ikävä jättää Metsäpirtti, ikävä erota Tanelista ja -Serestä. - --- Saanhan tulla takaisin, jos kovin ikävöin? kysyi hän Sereltä. - --- Saat toki, vastasi Sere. Hänenkin sydäntään kirveli ero lapsesta, -jota oli kasvattanut ja vaalinut kapalovauvasta pitäen. Mutta Irikselle -hän ei mielihaikeuttaan näyttänyt, ompeli ja kutoi vain ahkerasti -tytölle vaatteita. Ja paljonpa niitä karttuikin, kun Sere alkoi -sulloa tavaroita arkkuun. Siinä oli sininen puolivillainen hame, -toinen harmaa, kolmannen punaisen, kamelilankaisen Iris puki ylleen -matkahameeksi. Sukkia oli tusinan verran, kaikki pehmeistä, lujista, -kotonakehrätyistä lampaanvilloista. Pellavaisia paitoja oli tusina ja -kenkiä kahdet, toiset arkkuun, toiset jalkaan. Haukka-Esa, kyläkunnan -paras suutari, oli jo syksyllä käynyt ne tekemässä. - -Iris oli ihastunut niin suureen vaatteiden paljouteen, varsinkin -miellytti häntä uusi päällystakki, joka oli oikein kirkonkylässä tehty. -Se oli kyllä vähän liian väljä, mutta lämmin ja komea Iriksen mielestä. - -Oli vielä hämärä, kun Taneli tammikuisena pakkasaamuna valjasti vanhan -Mustan kirkkoreen eteen. Katkerasti itkien Iris kietoi käsivartensa -Seren kaulaan. - --- Enkö saa ottaa Killiä mukaani? nyyhkytti hän. -- Olisi paljon -turvallisempi, jos se olisi matkassa. - --- Ei Killi siellä kaupungissa viihdy, lapsi rukka. Ja kuinka sinä sen -tässä pakkasessa saat kulkemaan? Kuolee poloinen viluun. - --- Pitäisin turkin sisässä sitä. - --- Se eksyy suuressa kaupungissa, sanoi Taneli, -- eksyy ja joutuu -poliisin huostaan. - -Iris pelästyi ja suostui, vaikka vastahakoisesti, jättämään kissansa -kotiin. - -Musta nosteli levottomana jalkaansa. Sere pisti vielä viimeiset piiraat -eväsvasuun, sininen matka-arkku sidottiin lujasti reen sevälle ja -Iriksen rukki sen päälle. Iris tahtoi kaikin mokomin rukkinsa mukaan, -ja Serestäkin se oli viisainta, jottei tyttö unohtaisi kehruutaitoa -kaupungissa. Iris puristi vielä kerran Killiä rintaansa vasten, Sere -kääri hänet lammasturkkeihin ja istutti hänet nahkasien sisälle rekeen. - --- Noh, Musta! huusi Taneli. - --- Hyvästi Sere, hyvästi kaikki! kuului nyyhkytysten keskeltä reestä. - --- Herran haltuun, lapsi, huokasi Sere. - -Musta juosta hölkkäsi alas rantaan. Vielä viimeisen kerran siinä, missä -tie mutkistuu mantereeseen päin, käänsi Iris villahuiviin käärittyä -päätään. -- Sinne katosi Metsäpirtti, katosi pihakuusi, jäivät korkeat -petäjät! Pikku seurasi haukkuen kappaleen matkaa, mutta pyörähti -viimein nolona kotiin päin ikäänkuin arvaten, että matka oli liian -pitkä ja vaivaloinen sen vanhoille käpälille. - --- Terveisiä kotiin, Pikku! huusi Iris sen jälkeen. - -Oli hienostaan pakkanen, mutta ilma oli kirkas ja keli mainio. Iriksen -mieli reipastui. Oli ihanata ajaa kuulaassa talvi-ilmassa kohti outoa, -tuntematonta. Taneli kertoi yhtä ja toista taloista, joiden ohi -ajettiin. Kun saavuttiin Mustakorpi nimiselle taipaleelle, joudutti -Taneli hevosta, metsä oli siinä harvinaisen synkkä ja tiheä, korkeiden -kuusten välissä kohosi ja laskeusi tie aaltomaisesti. - --- Ei tässä pimeällä pelkomiehet uskallakaan ajaa, vakuutti Taneli. --- Metsässä on tapahtunut ryöväyksiä, ja kummituksia kuuluu liikkuvan -sydänyöllä, sen on Haukka-Esa omin silmin nähnyt. Ja Taneli tiesi -kertoa monta ihmeellistä rosvo- ja kummitusjuttua, joiden kaikkien -tapahtumapaikkana oli ollut Mustakorpi. Onneksi paistoi talvinen -aurinko jo kirkkaasti, muutoin olisi Iriksen selkäpiitä karminut. Nyt -hän sensijaan salavihkaa naureskeli Tanelin vakavalle, salaperäiselle -äänelle, joka aina sankimpaan metsikköön tultaessa hiljeni. Joka -tapauksessa hän kuitenkin oli iloinen, kun he metsän pimennosta -painuivat valtatielle. - -Vakavasti ja hitaasti Musta sitten jatkoi hölkytystään, ja ennen pimeää -jouduttiin lähimpään kaupunkiin, josta oli jatkettava matkaa junalla -Helsinkiin. - - - - -Kolmas luku. - -KAUPUNKILAISSERKUT. - - -Pankinjohtaja Heinosen komeassa salissa kaikuivat vilkkaat -tanssinsäveleet. Elsa Heinonen täytti kaksitoista vuotta, ja päivän -kunniaksi oli kutsuttu vieraita. Leikittiin panttileikkejä ja -ihailtiin Elsan kauniita syntymäpäivälahjoja, mutta illemmalla valtasi -vieraat niin kova tanssimishalu, että rouva Heinosen täytyi istua -soittokoneen ääreen, ja pian liehui pari toisensa jälkeen kiiltävällä -parkettilattialla. Elsa, syntymäpäivälapsi, oli tietysti koko ajan -liikkeessä iloisena ja viehkeänä, hänen veljensä, nelitoistavuotias -Aksel, pyöri samoin kohteliaana isäntänä ahkerasti lattialla. Sohvan -nurkassa istui kaksi Elsan luokkatoveria, Maili Borg ja Maiju Wäyrynen, -jota yleensä sanottiin vain Pappilan Maijuksi, koska hän usein käytti -puhetapaa "meillä pappilassa" tai "me pappilan väki". - --- Kylläpä Elsa liehuu, sanoi Maiju seuraten katseillaan ohikiitävää -Elsaa. - --- Kummakos tuo, vastasi Maili pisteliäästi, -- kaikki tietysti -tanssittavat päivän sankaritarta. Minun äitini kyllä aina pitää huolen -siitä, kun meillä tanssitaan, etteivät talon omat tyttäret tanssi -enempää kuin vieraat. Hänen mielestään se on epäkohteliasta. Mutta -Heinosen tytöt eivät koskaan ajattele muita kuin itseään. - --- Niin, mutta he tanssivatkin molemmat kuin enkelit, sanoi -hyvänsävyinen Maiju. - --- Tosin isäsi on pappi, ja sinä siitä syystä tiedät taivaallisista -asioista enemmän kuin me muut, mutta enpä olisi luullut sinun nähneen -enkelien tanssivan, huomautti Maili kuivasti. - --- Sanonpahan sitten: niinkuin keijukaiset. -- Jospa minä tanssisin -puoleksikaan niin hyvin kuin he, huokasi Maiju. - -Maili hymyili. Maiju rukka oli kovin kömpelö, eikä koskaan pysynyt -tahdissa, pojat valittivat, että oli oikea rasitus tanssia hänen -kanssaan. - --- Voi, tuossa tulee Aksel, kuiskasi Maiju. Hän lensi tulipunaiseksi -mielihyvästä, kun Aksel Heinonen sirosti kumartaen vei hänet tanssiin. - -Maili puraisi huultaan. Hän olisi kauhean mielellään tanssinut Akselin -kanssa, joka oli paras tanssija koko yhteiskoulussa. - -Sievä, valkoiseen päähineeseen ja esiliinaan puettu tyttö ilmoitti -teen olevan pöydässä. Soitto taukosi, rouva Heinonen nousi paikaltaan. -Halukkaasti kävivät nuoret vieraat käsiksi herkullisiin voileipiin ja -kakkuihin. Vilkas puheensorina kaikui läpi huoneen. - --- Hiljaa! koputetaan, huusi joku. - --- Huu, varkaita! kirkaisi Pappilan Maiju. - -Kaikki kuuntelivat. Tosiaan, eteisen ovella kuului varovainen koputus. -Kerran, kaksi, kovempaa. - --- Mikä merkillinen ihminen se on, joka ei ymmärrä soittaa, vaan -koputtaa, sanoi Aksel Heinonen. - --- Rosvoja tietysti, pilaili Erkki Pohjola. - --- Kummitus, arvaili Mauno, hänen veljensä. - --- Poliisi! huusi joku säikähtynyt ääni. - --- Kuka uskaltaa mennä avaamaan salaperäiselle vieraalle? - --- Tyhmyyksiä! Aksel astui eteiseen ja avasi oven, hiukan varovaisemmin -sentään kuin tavallisesti. - -Sisään astui tukeva, sarkatakkinen maalainen kantaen taivaansinistä -arkkua. Hänen selkänsä takana näkyi punoittavat, paksuun, harmaaseen -villahuiviin käärityt tytön kasvot. - --- Taivas! pääsi Akselin huulilta. - -Elsan vieraat olivat uteliaina tunkeutuneet eteiseen ja katselivat -ihmetellen miestä ja tyttöä, joka rauhallisena laski käsistään rukin -lattialle. - --- Ketä etsitte? kysyi Ester Heinonen kynnykseltä. - --- Eikös tässä asu se pankinjohtaja Heinonen? Tässä olisi nyt se hänen -sisarentyttärensä, ja minä olen Taneli Puuska. - --- Iris Klewe! Ester oli tunkeutunut vieraiden lomitse eteiseen ja loi -tutkivan katseen tyttöön. -- Elsa, mene kutsumaan äitiä. - -Elsa lähti. Sillä aikaa seisoivat Iris ja Taneli liikkumattomina -eteisessä uteliaiden pojan- ja tytönsilmien tarkastamina. - -Ester näytti hermostuneelta. - --- Miksi et kirjoittanut tulostasi ennen? kysyi hän kääntyen Iriksen -puoleen. - -Iris loi hämmentyneen katseen Taneliin, joka pyöritti lakkiaan -käsissään ja vitkaan vastasi: - --- Ka, se postinkulku on näin talvisaikaan hankalaa ja hidasta. -Tuumattiin, että osataanhan tänne ilmankin, kun osoite on tunnettu. - -Tyttöparvesta kuului naurun tirskettä. - -Rouva Heinonen tuli vaivaantuneen näköisenä; väkinäinen hymy huulillaan -hän tervehti miehensä sisarentytärtä. Ymmärtäväisemmät vieraista olivat -vetääntyneet takaisin ruokailuhuoneeseen. - --- Riisuudu, lapsi rukka, ja tule sisään saamaan lämmintä teetä, sanoi -rouva Heinonen. -- Ja te, hyvä mies, menkää keittiöön. Hän painoi -soittonappulaa. Sisäkkö astui sisään. -- Mimmi, viekää tämä mies -keittiöön ja antakaa hänelle kuumaa teetä. - -Mimmi nyrpisti nenäänsä ja lähti heittäen Tanelille olkansa takaa -huolimattoman: - --- Olkaa hyvä! - -Iris istutettiin teepöydän ääreen, Ester tarjoili teetä. Hänen -sanomattomaksi kauhukseen kaasi Iris teen vadille, puhalsi siihen -äänekkäästi pari kolme kertaa ja alkoi juoda vadilta. Ester tunsi veren -kohoavan poskiinsa. Kamalata! Ennenkuulumatonta! Huomasikohan kukaan? -Hän pälyi arasti ympärilleen. Eikös vaan! -- Kaikkien läsnäolevien -katseet olivat kiinnitetyt Irikseen, joka rauhallisena yhä puhalsi ja -juoda hörppäili teevadilta. Ja Maili Borgin suu oli ivallisessa hymyssä. - --- Miksi juot teevadilta etkä kupista, kuten muut ihmiset? kuiskasi -Ester kiivaasti Irikselle. - -Tyttö katsahti häneen kummastuneena. - --- Tällä lailla me aina juomme Metsäpirtissä, Sere ja Taneli ja kaikki -muut, vastasi hän ääneen. - -Taaskin kuului naurua tyttöparvesta. Pojatkin vetivät suunsa hymyyn. - --- Suurenmoinen maalaisserkku, kuiskasi Maili Borg Eva Kalmille. -- -Näetkö, miten punaiset Ester ja Aksel ovat! Se tekee hyvää heidän -ylpeydelleen. - --- Etkö tahtoisi kertoa meille, keitä Sere ja Taneli ovat? kysyi -sointuva ääni sohvan nurkasta. - -Iris käänsi katseensa kysyjään. Tämä oli kalpea, hento tyttö, -jonka tummansiniset silmät muistuttivat Iriksen mielestä orvokkia. -Ystävällisesti hän nyökkäsi vaaleakutrista päätään Irikselle. - --- Minun nimeni on Ulla Stjernfelt, sanoi hän. - -Tytön lempeän hymyilyn rohkaisemana vastasi Iris: - --- Niin Sere ja Taneliko? He ovat jollain tavalla sukulaisiani, Esterin -ja Elsan myös, hän lisäsi, mehän olemme serkuksia. -- Sitäpaitsi on -Sere kasvattiäitini. - -Ester kilisteli kuuluvasti kuppeja, ja Aksel alkoi kovalla äänellä -kertoa jotain kaskua Erkki Pohjolalle. - -Elsa oli silläaikaa kadonnut äitinsä huoneeseen. - --- Voi, äiti kulta, tule pian luoksemme. Se uusi tyttö laskettelee -siellä kaikenmoisia tyhmyyksiä. - -Rouva Heinonen nousi hitaasti leposohvalta, jolla hän oli maannut kovan -päänsäryn vaivaamana. Rouva Heinosella oli aina päänsärkyä, kun jotain -odottamatonta tapahtui. Iriksen saapuminen näin äkkiarvaamatta ei ollut -hauska yllätys. - -Vieraat olivat juuri hyvästelemässä suureksi helpotukseksi Esterille -ja Akselille, jotka olivat kovin kiusaantuneet maalaisserkkunsa -kömpelöistä tavoista. - -Mimmi tuli sisään ja supisi jotain rouva Heinoselle. - --- Eikö hän ole vielä lähtenyt? kysyi tämä hämmästyneenä. -- Rakas -lapsi, hän kääntyi Iriksen puoleen. -- Tuo mies istuu yhä vielä -keittiössä. Sinun sopii ehkä paremmin kuin meidän sanoa hänelle, että -hän jo lähtisi, ennenkuin tulee liian myöhä. - --- Pitääkö Tanelin mennä yöksi muualle? kysyi Iris silmät suurina. - --- Äiti, emmekö voisi panna Tanelia salin sohvalle nukkumaan, ivaili -Aksel. - --- Lapsi rukka, et kai todella tarkoittane, että tuo talonpoika -rasvalta tuoksuvine saappaineen olisi meillä yötä. Sehän on mahdotonta! -Jossain vieraskodissa hän kyllä saa yösijaa. Mene keittiöön puhumaan -hänelle siitä. - -Iris tapasi Tanelin jotakuinkin nuutuneessa tilassa. Silmät -puoliummessa, kauheasti haukotellen hän töintuskin pysyi valveilla. -Happamen näköinen vanhanpuoleinen palvelija pesi astioita. - --- Taneli, sanoi Iris matalalla äänellä laskien kätensä uskollisen -saattajansa käsivarrelle. -- Sinun ei sovi jäädä tänne yöksi. Sinun -pitää lähteä pois nyt. - --- Häh, vastasi Taneli haukotellen. -- Enkö saa jäädä tänne? - --- Et, sinun pitää mennä johonkuhun vieraskotiin, sanoivat, semmoiseen -kaupunkilaiseen kievariin. - -Taneli raapi korvallistaan. - --- Voisinhan minä mennä kortteeriin Mikon sisaren luo, mutta taitaa -olla jo liian myöhä. - --- Parasta on, että Taneli ottaa ajurin ja pyytää hänen viemään -johonkin vieraskotiin, neuvoi keittäjätär Ulriika. - --- On sitä kai sitten mentävä, huokasi Taneli ja painoi lakin päähänsä. - --- Hyvää yötä sitten, Iris. - --- Hyvää yötä, Taneli. - -Tuokion viivähtivät kädet toisissaan. Sekä Tanelista että Iriksestä -tuntui, kuin olisivat he eronneet ikiajoiksi. Molemmat valtasi sama -turvattomuuden tunne suuressa kaupungissa, ventovierasten keskellä. - -Ja kun Tanelin leveä, sarkatakkiin verhottu selkä katosi keittiön -ovesta, oli Iris mielestään ypö yksin maailmassa. Hän tiesi -varmasti, että Tanelikin pimeällä kadulla hiljakseen hyräili -mielivirttään. -- -- -- - - * * * * * - --- Mitä isä oikeastaan tarkoitti kutsuessaan tuon hirveän tytön -niskoillemme? huokasi Ester. - -Hän selvitti harjalla pitkiä vaaleita hiuksiaan ja näytti kovin -nyrpeältä. - -Rouva Heinonen huokasi väsyneesti korkeiden patjojensa ja pielustensa -välistä. - --- Ester kulta, älä puhu noin, onhan hän serkkusi. - --- Entä sitten! Minusta on hyvin ikävä, että kotiimme haalitaan -kaikenmoisia maamoukkia. Eikö hän voi asua jossakin muualla? - --- Isä tahtoo, että hän asuu meillä. Rouva Heinosen ääni oli hänen tätä -sanoessaan kovin valittava. - -Hoikka, hyvin Esterin näköinen kahdeksantoistavuotias tyttö astui -huoneeseen. - --- Onko äiti taas sairas? kysyi hän painaen huolimattoman suudelman -rouva Heinosen poskelle. - --- Vain väsynyt, Elin. Eiliset kutsut ja pienen vieraamme äkillinen -tulo. Sen enempää eivät hermoni tarvitse joutuakseen epäkuntoon. - --- No minkälainen tuo pilvistä tipahtanut serkkumme on? - --- Kerrassaan mahdoton, ehätti Ester selittämään. -- Koeta kuvailla -itsellesi tällainen olento: punainen, kotikutoinen hame, paksut harmaat -villasukat, rasvatut, kömpelöt kengät, tukka vedetty kahdelle tiukalle -palmikolle, sanalla sanoen: hirvittävä. - -Elin kohotti silmäkulmiaan. - --- Siis täydellinen maalaisserkku? - --- Kiireestä kantapäähän. - -Elsa juoksi nauraen sisään. - --- Voi, voi, Ester, mikä vahinko, ettet saanut nähdä Iriksen -vaatevarastoa, kun hän tyhjensi arkkuaan. Siinä oli ainakin tusina -paksuja, harmaita ja panajuovikkaita sukkia, karkeita palttinapaitoja -ja mahdottoman suuria nenäliinoja, ne olivat melkein kuin meidän -pyyheliinat. En ole maailmassa sellaista nähnyt. - --- Kauheata! Hänet täytyy tietysti pukea uudestaan alusta alkaen. - -Elsa nauraa tirskutti edelleen. - --- Hän nousi ylös jo kello kuusi, ja kun hän ei osannut sytyttää -sähköä, haparoi hän pimeässä ja kaatoi pesukannun ja pari tuolia. -Huoneessamme on oikea Jerusalemin hävitys. Raukka istui pimeässä, -kunnes Ester ja minä nousimme. - --- Sitäpaitsi hän itki puolen yötä, niin etten saanut nukkua, äkäili -Ester. -- Minä en aio enää nukkua hänen kanssaan samassa huoneessa. - --- Sinun täytyy kai muuttaa Elinin huoneeseen, koetti rouva Heinonen -sovittaa. - -Elin aikoi juuri panna vastalauseen sellaista huonerauhan sortoa -vastaan, kun samassa ovelta kuului koputus. - --- Eikö äiti aio joutua aamiaiselle? kuului pankinjohtaja Heinosen ääni. - --- Kai minun täytyy, huokasi rouva Heinonen. - -Ester ja Elsa pujahtivat huoneeseensa täydentämään pukuaan. He -tapasivat Iriksen ja Sissin innokkaassa keskustelussa. Sissi kysyi ja -Iris vastasi. Keskustelunaiheena olivat etupäässä Metsäpirtin lampaat -ja vasikat sekä Killi, jota mainitessa Iriksen silmät kostuivat. - -Sissi oli perheen nuorin. Hän oli hyvin hemmoteltu, kivuloinen lapsi, -ontui vähän ja marisi kaiket päivät. Hän oli siskojensa kauhu, sillä -tuskin oli sitä asiaa, johon hän ei pistänyt pikku nykerönenäänsä. -Sitäpaitsi hänellä oli varsin ikävä tapa tehdä suorasukaisia -huomautuksia. - -Pankinjohtaja tervehti ystävällisesti Iristä. Helena, Iriksen äiti, -oli ollut hänen ainoa sisarensa, ja vaikka Iris ulkomuodoltaan enemmän -muistutti tummaa isäänsä kuin vaaleaveristä äitiään, herätti hänen -olentonsa enossa lapsuudenaikaisia muistoja eloon. Hän hyväili tytön -tummaa tukkaa. - --- Joko olet tutustunut serkkuihisi, tyttöseni? sanoi hän. -- Pidätte -kai paljon toisistanne? - --- Ester ja Aksel eivät ainakaan hänestä pidä, huusi Sissi. -- He -sanovat, että Iris on ikävystyttävä ja talonpoikainen. - --- Loruja! Pankinjohtaja loi ankaran katseen syyllisiin, joista -ainoastaan Ester näytti nololta, Aksel sitävastoin pisti rauhallisena -pihviä poskeensa. - -Iris istui punaisena ja katseli arasti serkkuihinsa. - --- Mutta minä pidän hänestä, jatkoi Sissi; vaikka hän onkin ruma ja -maalainen, on hän kiltti eikä naura minulle, niinkuin Ester ja Elsa -aina tekevät. - --- Sissi on vaiti ja syö, jyrisi isä. - -Sissin suupielet vetäytyivät epäilyttävästi alaspäin. Elin alkoi -kiireesti kertoa suurista arpajaisista, joissa hän edellisenä -iltana oli ollut, ja kaikkien huomio kiintyi häneen. Hän kuvaili -seikkaperäisesti naisten pukuja, kertoi mitä kullakin tuttavalla oli -ollut yllään, arvosteli ja moitti. Rouva Heinonen ja Ester kuuntelivat -innostuneina, samoin Aksel ja Elsa. Iris ihmetteli, miten toisten -ihmisten puvut saattoivat herättää niin suurta mielenkiintoa. Eno oli -ajatuksiin vaipunut. - --- Iris syö veitsellä, kuului äkkiä Sissin kimeä ääni. Kaikkien katseet -kääntyivät Irikseen, joka juuri oli pistänyt veitsen suuhunsa. - --- Suurenmoista, mutisi Aksel. - --- Sivistymätöntä, huomautti Ester puoliääneen. - -Elsa nauraa hihitti. - -Rouva Heinonen loi kärsivän katseen mieheensä, ikäänkuin sanoen: siinä -näet, enkö arvannut oikein. - --- Eikö Iris ole oppinut vielä pöytätapojen alkeitakaan, vaikka on jo -iso tyttö, nuhteli Elin. Ei kukaan sivistynyt ihminen pistä veistä -suuhun syödessään. - --- Lapsi rukka, huokasi rouva Heinonen, kasvatustasi on nähtävästi -laiminlyöty surullisessa määrässä. Ikävä, että olet ollut niin -huolimattomissa käsissä. - -Kyyneleet kohosivat Iriksen silmiin. Hänen sydäntään kirveli, kun Sereä -ja Tanelia moitittiin. Hänen täytyi puolustaa uskollisia hoitajiaan. - --- Kyllä Sere ja Taneli hoitivat minua hyvin, eivät he olleet -huolimattomia, lausui hän rohkaisten mieltään. - --- Mutta, lapsi rukka, hehän ovat aivan sivistymättömiä, luullakseni. -Eikö niin? - -Iris jäi sanattomaksi. Hän ei koskaan ollut tullut ajatelleeksi, -olivatko Sere ja Taneli sivistymättömiä. Ja mitä oikeastaan merkitsi -olla sivistymätön? Epätietoisena hän katseli tätiinsä. - -Eno pelasti hänet pulasta. - --- Sere ja Taneli ovat kunnon väkeä, sen kyllä uskomme, sanoi hän -hyväntahtoisesti nähdessään Iriksen neuvottomuuden. - -Iriksen katse kirkastui. - -Oi kyllä, sen hän varmaan tiesi. - --- Joka tapauksessa neuvoisin sinua tästälähtien käyttämään kahvelia, -olkoot Sere ja Taneli kuinka kunnollisia tahansa, sanoi Elin kuivasti. - -Heti aamiaisen jälkeen meni eno pankkiin. Lähtiessään hän sanoi -lapsillensa: - --- Nyt kai viette serkkunne kaupunkia katselemaan. Aksel, ole sinä -ritarina. - --- Taivas varjelkoon, mutisi Aksel. Ääneen hän sanoi: - --- Hyvin mielelläni, isä kulta, mutta olen luvannut mennä Väinö Kalmin -luo ratkaisemaan geometrisiä probleemeja, joista en yksin saa selkoa. - --- Hm, murahti pankinjohtaja. -- No, Ester ja Elsa menevät sitten. -Tässä saatte rahaa, menkää Fazerille leivoksia syömään. - --- Kyllä isä, sanoi Elsa iloisesti. - -Kun isä oli mennyt, kutsui Ester Elsan syrjään. - --- Minä en nyt ennätä tulla mukaan. Täytyy harjoittaa soittoläksyäni. -Mene sinä Iriksen kanssa kahden. - --- Älä luulekaan. Soittoläksysi on vain tyhjä veruke, samanlainen kuin -Akselin geometriset probleemit. Kyllä minä teidät tunnen. Te ette tahdo -lähteä Iriksen kanssa kaupungille, kun hän on niin maalaisesti puettu. -Minäpä sanon isälle. - --- Olet typerä nyt kuten aina, Elsa sinä. Mene nyt vain kiltisti -Iriksen kanssa. Voithan käydä hakemassa Pappilan Maijua mukaan. Saatte -syödä viisi leivosta mieheen sillä rahalla, minkä isä antoi. - -On vaikea sanoa, mikä Elsan sai taipumaan, halu leivoksiin vai hänen -luontainen hyväsydämisyytensäkö. - --- Olkoon menneeksi, sanoi hän. -- Mutta muista myös sinä auttaa minua -ensi kerran laskentoesimerkeissäni. - --- Kyllä, kyllä, lupaili Ester ja istuutui soittokoneen ääreen -soittamaan valssia. - -Varmaan heräsi Iriksenkin kokemattomassa mielessä jonkinlainen hämärä -aavistus siitä, että hän kirkonkylässä valmistettu päällystakki yllään -näytti varsin kömpelöltä siron Elsan rinnalla. Elsalla oli sievä -samettinen, nahalla reunustettu palttoo ja pieni karvalakki vaaleilla -kiharoillaan. Hansikkaihin verhottuja käsiään hän piti somassa muhvissa. - --- Eikö sinulla ole muhvia? kysyi hän Irikseltä. - --- Ei, vastasi tämä, onhan minulla lämpimät kintaat. Hän kohotti -nähtäväksi harmaisiin villalapasiin peitetyt kätensä. - -Elsa juoksi Esterin luo. - --- Ester, sinun täytyy lainata hänelle muhvisi. Hänellä on käsissään -kauheat villalapaset. En minä kehtaa näyttäytyä hänen kanssaan -Fazerilla. - --- Hyvää muhviani en lainaa, mutta ota vanhat säämiskähansikkaani. Ne -ovat hattukotelossani. - -Tytöt ajoivat raitiovaunulla Iriksen suureksi iloksi. Hän istui -totisena, sanaakaan puhumatta paikallaan, kuunnellen Elsaa, jonka suu -lakkaamatta kävi. Elsaa huvitti esiintyä tottuneena pääkaupunkilaisena -kokemattomalle serkulleen, jolle kaikki kaupunkilaiskäsitteet olivat -vieraat. - -Fazerin kahvilan kohdalla he tapasivat Pappilan Maijun, jonka Elsa -telefoonitse oli tilannut sovitulle yhtymäpaikalle. Elsa ja Maiju -liikkuivat kahvilassa vapaasti kuin kotonaan. Iris seurasi heitä ujona, -hämillään kaikesta komeudesta, joka häntä ympäröi. - --- Kylläpä Sere ihmettelisi, jos näkisi, ajatteli hän. - -Varovasti hän maisteli oudonnäköisiä leivoksia, joita Elsa ja Maiju -pistivät poskeensa suurella tottumuksella, kuten oikeat koulutytöt -konsanaan. Heidän lörpötyksensä ei Iristä huvittanut, hänestä oli -hauskempi katsella ihmisiä, jotka istuivat heidän ympärillään pienten -pöytien ääressä. He olivat kaikki hienoissa puvuissa, puhuivat ja -nauroivat vilkkaasti. - --- Kas tuollahan on Akselkin! huudahti Maiju ja punastui samassa. Maiju -ihaili näet salaa Akselia. - -Iris ja Elsa kääntyivät katsomaan. Eräässä nurkassa istui todellakin -Aksel kahden pojan ja tytön seurassa. - --- Sitä veijaria! mutisi Elsa. -- Hän sanoi isälle menevänsä -ratkaisemaan probleemeja Väinö Kalmin luo. Minäpä kerron kotona. - -Ja Elsa heitti niin uhkaavia silmäyksiä veljeensä, että tämän -pakostakin täytyi nousta ja tulla heidän luokseen. - --- Vai niin, sanoi Elsa ivallisesti. -- Leivoksetko ovat geometrisiä -probleemeja vaiko Elna ja Eva? Tästä saat kyllä vielä kuulla. - --- Hiljaa, hiljaa, siskoseni, et kai aio kieliä isäukolle? - --- Aion kyllä. Miksi et tullut kanssamme? - --- Tapasin kadulla Väinön ja tytöt, jotka olivat menossa -luistinradalle. Yhdyin heihin, ja kun olimme vähän aikaa olleet jäällä, -tulimme tänne syömään leivoksia. Siinä koko juttu. Jos aiot ruveta -hoitamaan Sissin kunniakasta virkaa, niin olkoon menneeksi. Kieliminen -tuntuu kerta kaikkiaan olevan yleinen ominaisuus pikkutytöissä. - -Elsa punastui. Hän ei mitenkään tahtonut lukeutua pikkutyttöjen -joukkoon. Olihan hän jo täyttänyt kaksitoista vuotta. - --- Tulkaa pois, Maiju ja Iris, sanoi hän nyrpeästi ja lähti huoneesta -nenä pystyssä. - - - - -Neljäs luku. - -IRISTÄ KASVATETAAN. - - -Kun tytöt palasivat kotiin, näki Iris mielihyväkseen Tanelin istuvan -eteisessä. - --- Voi, Taneli kulta! huusi hän heti, -- miksi et ole ennen tullut? - --- Kävinhän minä aamulla, mutta täällä nukuttiin vielä silloin, vastasi -Taneli. - -Eno Heinonenkin palasi kotiin. Hän tervehti jäykästi Tanelia, asetti -keppinsä nurkkaan, riisui hansikkaat käsistään ja ripusti palttoonsa -naulaan huomaamatta sen enempää Tanelia. - --- Ei pankinjohtaja taida minua enää tunteakaan, sanoi Taneli -epävarmasti hymyillen, -- vaikka kyllähän me ennen usein yksissä oltiin. - -Pankinjohtaja käännähti ja katseli tutkivasti mieheen. - --- Taitaapa olla Aholan Taneli, niinpä tosiaan. En olisi enää tuntenut. -Käykäähän sisään tänne minun huoneeseeni. - -Taneli istui komean nahkatuolin äärimmäiselle syrjälle ja pyöritti -lakkia kädessään. Iris istui hänen viereensä. Pankinjohtaja poltti -äänetönnä. - --- Muistatko, Taneli, sanoi hän äkkiä, -- kun oltiin piilosilla -Honkamäen suuressa heinätallissa, ja sinä pudota puksahdit alas -luukusta pää edellä. - -Tanelin suu vetäytyi leveään hymyyn. -- Muistan toki. Se oli ankara -paikka sillä kertaa. - --- Ja sitten me kastoimme pääsi suureen piimäsaaviin, kun joku arveli -piimän olevan hyvää lääkettä pyörtymistä vastaan. - --- Ja saimme sitten selkäsaunan jokainen kohdastaan vanhalta -Anna-Leenalta. - -Pankinjohtaja nauroi makeasti. Lapsuuden muistot valtasivat hänen -mielensä kokonaan. Ja sitä myöten kuin hän heltyi, suli Tanelinkin -kankeus. Pian hän nauraa hekotti yhtä kotoisesti kuin konsanaan -Metsäpirtin tuvassa kertoessaan paraita juttujaan. - -Pankinjohtaja tahtoi kuulla kaikista tuttavistaan kotipitäjässä. Ja -Taneli juttusi varovaiseen, hitaaseen nuottiinsa kustakin erikseen, -mitä tiesi. Hänen pienet, sanasutkauksilla höystetyt juttunsa -huvittivat pankinjohtajaa. Hänestä tuntui kuin olisi hän taas ollut -poika ja istunut Honkamäen laajassa renkituvassa kuunnellen Aholan -Kaapron, Tanelin isoisän, kuivanlystikkäitä juttuja. Hän oli ollut -mainio kaskunkertoja, ja Taneli, vaikka olikin hidasluonteinen, oli -perinyt isoisänsä kertomataidon. - -Jo hetken aikaa oli ovea tuon tuostakin raotettu. Iris huomasi milloin -Elsan, milloin Sissin kurkistavan sisään. Viimein Sissi astui sisään -sanoen: - --- Tule syömään, isä, äiti on hermostunut, kun vieras ei jo lähde. -Päivällinen jäähtyy. - -Oven takaa kuului naurun tirskettä. Pankinjohtaja loi suuttuneen -katseen Sissiin ja silmäili kelloaan. - --- Tosiaan, on jo päivällisaika, sanoi hän hätäisesti. -- Eikö -Tanelikin käy pöytään? - -Iris oli huomaavinaan, että eno näytti nololta, kun Taneli kiittäen -otti vastaan kutsun. - -Täti ja serkut odottivat jo ruokailuhuoneessa. - --- Rakas Selma, sanoi pankinjohtaja Heinonen. -- Sallinet minun tuoda -pöytään pikku Iriksemme saattajan ja vanhan lapsuudenystäväni. - -Rouva Heinonen hymyili raukeasti. -- Olkaa hyvä ja istukaa, sanoi hän. - -Taneli kävi kättelemään jokaista perheen jäsentä vuoron perään. Toiset -ojensivat kätensä, vaikkakin vastahakoisesti, Ester kumarsi vain -kätkien kätensä selän taakse. - -Taneli tunsi vilpittömässä mielessään piankin, ettei hän ollut -tervetullut lapsuudentoverinsa kotiin. Hänen äskeinen luonnollinen -käytöksensä muuttui epävarmaksi. Kömpelösti hän käsitteli veistä -ja kahvelia ja loi tuon tuostakin Irikseen huolestuneita katseita -ikäänkuin kysyäkseen: Teenkö tyhmyyksiä? Ei pankinjohtajakaan ollut -enää yhtä puhelias ja sydämellinen kuin taannoin. Hän koetti turhaan -pitää keskustelua vireillä, Taneli antoi yksitavuisia ja varovaisia -vastauksia, ja muut perheen jäsenet olivat sanattomat. Rattoisa -mieliala ei enää palautunut. - -Iris huokasi helpotuksesta, kun päivällinen viimein oli syöty. Hän -toivoi nyt saavansa olla kahden Tanelin kanssa. Mutta kello olikin jo -niin paljon, että Tanelin täytyi kiirehtiä junalle. Hänen oli määrä -vielä samana iltana matkustaa. - -Kirvelevin sydämin Iris näki hänen vetävän lammasnahkaturkin -ylleen ja painavan naapukan päähänsä. Vakavana hän kätteli kaikkia -perheenjäseniä, viimeksi Iristä. - --- Voi hyvin ja kirjoita, kun joudat, sanoi hän puristaen lujasti tytön -kättä. - --- Terveisiä Serelle ja muille, kuiskasi Iris. Muuta hän ei saanut -sanotuksi, vaikka olisi tahtonut huutaa: - --- Vie minut kotiin! Vie pois täältä, vieraiden luota. - -Ovi sulkeutui Tanelin jälkeen. Iris tukahdutti nyyhkytyksensä. Ei ollut -hänellä ainoatakaan paikkaa, missä purkaa suruaan, muiden nähden hän ei -tahtonut itkeä -- -- -- - - * * * * * - --- Kauheata! valitti Elsa seuraavana päivänä, kun perhe päivällisen -jälkeen istui kahvipöydässä, -- huomenna alkaa koulu. - -Ester haukotteli, ja Aksel näytti ikävystyneeltä. - --- Miten on sinun laitasi, lapsi? kysyi pankinjohtaja kääntyen Iriksen -puoleen. -- Et ole tainnut käydä mitään koulua ennen? - -Iris pudisti kieltävästi päätään. -- En. - --- Mitä sinä oikeastaan osaat? - --- Lukea sisältä, Lutherin vähän katkismuksen ja hiukan suurtakin, -vastasi Iris vakavasti. - -Serkut purskahtivat raikuvaan nauruun. Enokin veti suunsa hymyyn. Mutta -rouva Heinonen löi kätensä yhteen. - --- Eikö mitään muuta! Oletko lukenut kieliä? - --- En. - --- Siinä tapauksessa täytyy sinun, suuren tytön, tulla ensimmäiselle -luokalle. - --- Ja minä olen jo toisella, sanoi Elsa mahtavasti. - --- Ihme kyllä, tokaisi Aksel. - --- Mutta eihän kaksitoistavuotiasta tyttöä voi panna ensimmäiselle -luokalle, päivitteli rouva Heinonen. - --- Älä hätäile, äiti, sanoi Elin. -- Me neuvottelemme tästä Alina tädin -kanssa. Kokeneena opettajattarena hän kyllä keksii neuvon. - -Iltapuolella saapui neiti Hammar, rouva Heinosen serkku. Hän oli -historian opettaja tyttökoulussa, laiha, teräväpiirteinen ja -periaatteellinen kiireestä kantapäähän. Hänen teräksenharmaiden -silmiensä katse näytti tunkeutuvan ihmisen sisimpään, ja hänellä oli -erinomainen tapa lausua vastenmielisiä totuuksia lähimmäisilleen. - --- Vai niin, sanoi hän hitaasti Iriksen nähdessään, -- tämä on -siis se tyttörukka, jonka isä elää vieraalla maalla laiminlyöden -velvollisuutensa lastaan kohtaan. Minä toivon, Iris Klewe, että -sinä olet kiitollinen taivaalliselle Isällesi siitä, että Hän näin -erinomaista tietä tahtoo johdattaa sinut luoksensa. Koska maallinen -isäsi on hyljännyt sinut, on sinun sitä suurempi syy turvautua -taivaalliseen Isään. - -Iriksen posket hehkuivat. Välähdys hänen mustista silmistään kohtasi -vihamielisenä neiti Hammarin kylmää katsetta. - --- Ei minun isäni ole hyljännyt minua, vastasi hän kiivaasti. -- Hän -tulee kyllä pian kotiin, sen on Sere usein sanonut. - --- Todella! Neiti Hammar ei sanonut muuta, mutta hänen äänensä -ivallinen sävy loukkasi Iristä vielä enemmän. Masentuneena, silmät -kyynelissä hän lähti huoneesta. - --- Tyttö tuntuu olevan vailla kasvatusta ja käytöstapoja, lausui neiti -Hammar, -- ja uppiniskainen sen lisäksi, siitä olen varma, lisäsi hän. - -Rouva Heinonen huokasi. -- Ihmekö se, hän on kasvanut maalla ainoana -seuranaan talonpoikaisväki. En voi ymmärtää, kuinka Henrik Klewe -saattaa jättää lapsensa noin. Olen aivan ymmällä hänen koulunkäyntinsä -suhteen. Hän ei ole oppinut mitään. - --- Antakaa hänen lukea tämä lukukausi yksityisesti ja sitten keväällä -suorittaa tutkinto kolmannelle luokalle, neuvoi neiti Hammar. - -Niin päätettiinkin. Sama opettaja, joka johti Elsan läksyjä, -- Elsan -oli näet vaikea muutoin seurata koulussa, -- saapui Heinoselle joka -päivä ja koetti mahdollisimman lyhyessä ajassa iskeä mahdollisimman -määrän tietoja Iriksen päähän. Nämä oppitunnit olivat sekä opettajalle -että oppilaalle alituisen kiusan ahjona. Iris ei ollut huonopäinen, -mutta tottumaton ja haluton säännölliseen työhön. Uusi elämä, joka -äkkiä avautui hänen eteensä täynnä erilaisia vaikutuksia, kysyi liiaksi -hennon tytön voimia. Hän oli vielä metsälintu, joka vain vähitellen -tottui häkkielämään. Mutta sitä ei hänen opettajansa, neiti Salo, -ymmärtänyt. Hänen mielestään Iris oli tyhmä ja tietämätön tytönletukka, -joka sangen suuressa määrin kysyi opettajansa kärsivällisyyttä. Neiti -Salo oli tullut ylioppilaaksi saaden korkeimmat arvosanat ja halveksi -kaikkia, jotka eivät olleet yhtä hartaita lukutoukkia kuin hän itse. -Hän antoi yksityistunteja saadakseen varoja omia opintojaan varten, -mutta häneltä puuttui kykyä jakaa tietojaan muille. Opetustunnit olivat -kuivia, opettaja hermostunut, oppilas tarkkaamaton ja haluton. Iriksen -ajatukset harhailivat tavallisesti hyvin kaukana siitä, mitä opettaja -hänelle selitti. Enimmäkseen ne liikkuivat Metsäpirtissä Seren ja -Tanelin, Mustan ja lehmien, Kiliin tai Pikun parissa. Usein hän myös -mielessään kuvitteli lähtevänsä ihanaan etelään, jossa tiesi isän -oleskelevan. Mielikuvituksessaan hän sepitti romanttisia kohtauksia -heidän molempien välille. Milloin saapui isä rikkaana ja ylhäisenä -kuin ruhtinas noutamaan tytärtään komeaan kypressien siimestämään -marmorilinnaansa, milloin istui hän Metsäpirtin tuvassa kertoen -ihmeellisiä seikkailuja matkoiltaan. Ja silloin Iris sanoo neiti -Hammarille ja koko maailmalle: "Katsokaa, hän ei ole hyljännyt minua, -hän on tullut luokseni." - -Näistä onnellisista kuvitelmista hänet tavallisesti herätti opettajan -kuiva kysymys: miten kuuluu sääntö lukujen jaollisuudesta? tai: montako -millimetriä Suomessa sataa vuosittain? Hämmästyneenä hän silloin katsoi -opettajaansa ja vastasi päin mäntyyn. - -Neiti Salo ravisti moittien päätään Iriksen edistystä kysyttäessä. -Tyttö oli vailla sekä älyä että opinhalua, se oli hänen varma -mielipiteensä asiasta. - --- Niin, huokasi rouva Heinonen aina silloin, -- Iris rukka on todella -onnistumaton. Kun vertaa häntä Esteriin ja Elsaan, huomaa selvästi, -kuinka tärkeätä hyvä kasvatus on. Muun muassa on mahdotonta saada häntä -oppimaan järjestystä. Kerrassaan mahdotonta! Siinä rouva Heinonen -olikin oikeassa. Jo kotona Metsäpirtissä oli Sere koettanut opettaa -Irikselle tätä ihmiselle tärkeätä ominaisuutta. Hänen oli täytynyt -luopua yrityksestään, kun ei hennonut torua äiditöntä lasta. Iris oli -saanut niinmuodoin kasvaa vapaana kuin luonnonlapsi, hän myöhästyi -aterioilta, sai pukuihinsa tahroja, teki työtä ja laiskoitteli, -miten halutti. Heinosen perheessä kävi elämä kuin kellon mukaan. -Järjestys oli mallikelpoinen, lapset, Sissiä lukuunottamatta, aina -siistit, jokainen kapine paikallaan, tahrat ja pöly olemattomia. -Rouva kulki suurimman osan päivästä tomuliina ja pölyhuisku kädessä -huoneesta huoneeseen, pyyhki, kiilloitti, harjasi ja hankasi. Tytöt -olivat aina kuin muotilehdestä irti leikatut, ei tahrapilkkuja, ei -ryppyjä ollut koskaan heidän puvuissaan. Hiukset olivat illallakin -kuin vastakammatut, joka kiharalla oli määrätty paikkansa otsalla ja -ohimoilla. Sisariaan, jos mahdollista, vielä täsmällisempi oli Aksel. -Hänen housunsa olivat aina moitteettomissa laskoksissa, kauluksensa -lumivalkeat, kenkänsä kiiltävät, hiusjakauksensa ihanteellinen. Tässä -puhtautta ja järjestystä uhkuvassa kodissa herätti Iris kiusallista -huomiota. Hänen tukkansa oli alituisessa kapinassa kampaa ja harjaa -vastaan, kiharat eivät tahtoneet alistua mihinkään pakkoon, vaan -valuivat milloin otsalle, milloin poskille, kaulus oli useimmiten -kurttuinen, esiliina vinossa, puserosta puuttui joku nappi tai -hakanen, hameessa oli tahrapilkkuja. Milloin tahansa hän käsitteli -kynää, jätti se aina mustepilkkuja sormiin. Hänen kapineensa hävisivät -käsittämättömällä tavalla ja löytyivät mitä ihmeellisimmistä paikoista. -Sanalla sanoen: Iris rukka on auttamattoman huolimaton, se oli -perheenjäsenten oikeutettu arvostelu hänestä, ja sen hän saikin kuulla -useammin kuin kerran päivässä. - -Tädin lakkaamattomat muistutukset ja serkkujen alituinen näykkiminen -kiusasivat Iristä ja kehittivät ominaisuuksia, jotka Seren hellässä -hoivassa olivat tietymättöminä piilleet hänessä. Hänen ennen niin -hilpeä ja avomielinen luonteensa muuttui epätasaiseksi, hän oli milloin -vallattomuuteen asti iloinen, milloin alakuloinen ja umpimielinen. -Joskus hän saattoi tuntikausia istua silmät ummessa jossakin nurkassa -kuin unessa, toisinaan taas keksiä kepposia toistaan hurjempia. - -Rouva Heinonen ei halunnut eikä osannut Iristä kasvattaa. Elin, -hänen vanhin tyttärensä, otti ensimmäistä talvea osaa seuraelämään. -Melkein joka ilta olivat äiti ja tytär kutsuissa, tanssiaisissa, -teatterissa tai konsertissa. Seuraavana päivänä rouva Heinonen joko -loikoi väsyneenä sohvallaan, pyyhki pölyä tai tutki muoti lehteä -sommitellakseen uusia pukuja Elinin ja Esterin kanssa. - -Näin jäi Iris vaille varsinaista kasvattajaa, varsinkin kun eno -hyvin vähän oleskeli kotona ja silloinkin enimmäkseen oli syventynyt -laskelmiin ja arvioimisiin. - - - - -Viides luku. - -ULLA STJERNFELTIN KUTSUT. - - -Elsa tuli kiihoittuneena koulusta kotiin. Tuskin hän sai -päällysvaatteet yltään, ennenkuin hyökkäsi äidin huoneeseen. - --- Voi, äiti, äiti! huusi hän. -- Huomenna on Ullan syntymäpäivä. -Maili Borg on saanut kutsun hänen luokseen. On kauhean ikävä, ellei -minua kutsuta. Maili oli hyvin hämmästynyt siitä, ettei Ulla ole minua -pyytänyt. - --- Se on todella sinulle hyvin kiusallista, varsinkin kun aina ja joka -paikassa olet kerskaillut ystävyydestäsi Ullan kanssa, nauroi Ester. - --- Eikö minulle todellakaan ole tullut mitään kirjettä, Mimmi? kysyi -Elsa. - --- Tuli kyllä aamulla, mutta annoin sen Iris neidille, vastasi Mimmi. - -Elsa riensi Iriksen luo. - --- Miksi et ole antanut kirjettäni? - -Iris löi kätensä yhteen. -- Hyvänen aika, olen aivan unohtanut antaa -sen sinulle. - --- Senkin hutilus! Missä se on? - --- Jospa voisin muistaa, minne sen panin. - --- Tietysti minun pöydälleni, se olisi ollut luonnollisinta. Niin -olisin minä ainakin tehnyt. - -Iris näytti syylliseltä. Kirjettä ei ollut Elsan pöydällä. - -Elsa ja Iris asuivat samassa huoneessa. Elsalla oli oma sievä -kirjoituspöytänsä, joka aina oli siisti ja järjestyksessä. Iriksen -koulupöytä sitä vastoin oli enemmän tai vähemmän sekaisin. Siinä oli -vihkoja, kirjoja, Sissin paperinukkeja, hiusnauhoja, nuppineuloja, -lyijykyniä, kaikki suloisessa sekasotkussa. Iris käänsi ylösalaisin -kaikki, mitä siinä sillä kertaa oli; turhaan, kirjettä ei löytynyt. - --- Miksi et pannut sitä minun pöydälleni? tiukkasi Elsa itkusilmin. --- Nyt se on hävinnyt, enkä minä koskaan saa tietää, onko se Ullalta -vai ei. Se on kerrassaan kauheata, ja sinä olet maailman vihoviimeinen -hutilus. - -Iris puursi epätoivon vimmalla kaikki paikat huoneessa. - --- Etkö ole nähnyt orvokin väristä kirjekuorta missään? kysyi hän -kuiskaten Sissiltä, joka oli tullut huoneeseen ja jännityksellä -tarkasti pöydän alla ryömivän Elsan liikkeitä. - --- Keneltä se oli? kysyi Sissi. - --- Ei se sinuun kuulu! tiuskasi Elsa. - -Sissi alkoi parkua. -- Hyi, kuinka Elsa on epäkohtelias minulle. Äiti -on sanonut, ettei koskaan saa olla toisille epäkohtelias. -- Huu-uu, -minä kerron äidille. - --- Tietysti, sinä ikuinen kantelupytty, huusi Elsa vastaan ja sukelsi -pää edellä Iriksen sängyn alle. - --- Mitä ihmeellistä näytelmää täällä pidetään, kuului Akselin -ivallinen ääni kynnykseltä. -- Elsa on sängyn alla, Sissi parkuu minkä -jaksaa, ja arvoisa neiti Homsantuu penkoo paperikorin sisällystä -kuumeentapaisesti. Jahtaatteko hiiriä? - --- Me etsimme kirjettä, joka tänä aamuna tuli minulle, valitti Elsa ja -ryömi esiin sängyn alta hiukset pörröisinä ja hame kurtussa. -- Mimmi -antoi Irikselle kirjeen, ja hän on tietysti sen hukannut. - --- Tietysti, kuinka muu olisi mahdollista, sanoi Aksel katsellen -onnetonta Iristä, joka istui lattialla paperikori säärien välissä. -- -En tiedä, jatkoi hän teeskennellyn rauhallisesti, -- milloin tämä kirje -on tullut, mutta minä löysin sen äsken sateenvarjosäiliön alta. - --- Siinähän se onkin! kirkaisi Iris. -- Se unohtui minulta säiliön -reunalle aamulla, kun koettelin Elinin uutta sateenvarjoa, ja sitten se -varmaankin putosi lattialle. - -Elsa oli niin hyvillään saatuaan kirjeensä, ettei sen enempää torunut -Iristä. - --- Ullalta se on, siinä on Stjernfeltien vaakuna. Hän aukaisi -kirjekotelon. -- Tässä on kaksi kirjettä. Kas kummaa, toinen on -Irikselle. Tuossa saat. -- Hän alkoi lukea: - - Elsa kulta! Vanhempani ovat luvanneet, että saan kutsua muutamia - ystäviäni luokseni syntymäpäivääni viettämään. Olisin iloinen, - jos sinun sopisi huomenna iltapuolella tulla luokseni. Lähetän - myös kutsun serkullesi Irikselle. Toivon, että tuot hänet mukaasi. - - Ystävällisesti Ulla Stjernfelt. - -Elsa riensi arkihuoneeseen heiluttaen kirjettä kädessään. - --- Olen saanut kutsun Ullalta, Iris samoin. Kuinka hauskaa! - --- Mitä sanoit? Onko Iris myös kutsuttu? kysyi Elin kummastuneena. - --- On, ajatelkaas kuinka kohteliasta, hän ei ole nähnyt Iristä kuin -kerran, silloin kun hän tuli kaupunkiin. - --- On kyllä, sanoi Iris. -- Kerran, kun olin Kaivopuistossa -hiihtämässä, oli hänkin siellä ajelemassa. Me puhelimme hetken aikaa. - --- Miksi et ole siitä ennen kertonut, sanoi Elsa loukkaantuneena. - --- Mutta Iriksellä ei ole ainoatakaan pukua, jonka voisi ottaa ylleen -Stjernfelteille, muistutti Ester. -- Vai aiotko ehkä pukeutua tuohon -viehättävään kamelilankaiseen? - -Iris oli ääneti. Sere rukka, kuinka tyytyväinen hän oli ollut -kamelilankaiseen, kun se vielä oli kuteilla, ja kuinka ihastunut -Iris itse oli ollut siihen. Mutta serkut ja täti halveksivat hänen -pyhähamettaan. - --- Meidän täytyy teettää tytölle uusi puku -- siinä tapauksessa, -että hän ollenkaan pääsee kutsuihin, sanoi Elin. -- Luuletko, että -osaat käyttäytyä niinkuin tulee sellaisessa hienossa perheessä kuin -Stjernfeltit ovat? - --- Minä koetan, vastasi Iris nöyrästi. Hänellä oli suuri halu päästä -Ullan luo. - --- Kyllä hänen täytyy päästä, kun he ovat hänet kutsuneet, sanoi rouva -Heinonen. -- Minä käyn huomenna ostamassa kankaan, neiti Helminen -ompelee kyllä päivässä puvun hänelle. -- Ester, nouda huoneestani -viimeinen muotilehti. - -Rouva Heinonen oli aina mielissään, kun hän sai sommitella uusia -pukuja. Hänellä olikin hyvä aisti, ja Iris näytti varsin somalta -sinisessä puvussaan, kun hän määräpäivänä lähti Elsan kanssa kutsuihin. - -Ulla Stjernfeltin isä, kenraali Stjernfelt, oli vanhana mennyt -naimisiin ja helli suuresti nuorta kaunista vaimoaan ja ainoata -tytärtään. Ulla oli heikko terveydeltään, hänen täytyi viettää osa -ajastaan lepotuoliin kytkettynä. Vanhemmat hemmottelivat häntä -suuresti täyttäen hänen pienimmätkin toivomuksensa ja oikkunsa. Hänen -huoneensa oli oikea Eldorado kaikkien tyttötoverien mielestä. Jokainen -Ullan ikäinen tyttö haaveksi päästä hänen ystäväkseen, ei ainoastaan -senvuoksi, että hän eli kuin satuprinsessa komeassa linnassaan, vaan -myös hänen oman herttaisen luonteensa vuoksi. Hän oli iloinen ja -ystävällinen kaikkia kohtaan, mutta siitä huolimatta ei ollut lainkaan -helppo saavuttaa hänen ystävyyttään, Ulla ei ollut kärkäs tekemään -ystävyydenliittoja. Elsa Heinonen oli tutustunut häneen edellisenä -kesänä saaristossa, missä kumpaisenkin perheen huvilat olivat -lähetysten. Elsa oli heti korvia myöten ihastunut Ullaan, joka hänen -mielestään oli maailman hienoin ja viehättävin tyttö, lukuunottamatta -sitä seikkaa, joka ei myöskään Elsasta ollut mitätön, että Ullan isä -oli rikas kenraali ja hänen äitinsä vanhaa aatelissukua. - --- Muista käyttäytyä säädyllisesti, varoitti Elsa matkalla Iristä. --- Jos siellä tarjotaan kahvia ja suklaata, niin ota joko toista tai -toista, älä kumpaakin, kuten Pappilan Maiju aina tekee kutsuissa. Ja -muista niiata niinkuin Elin aamulla opetti. Paha, ettet ole käynyt -tanssikoulua, silloin osaisit sievemmin käyttäytyä. Stjernfeltit ovat -hirveän hienoa väkeä. - -Iris lupasi muistaa kaikki Elsan neuvot ja varoitukset. Hän oli ylen -onnellinen päästessään Ullan luo. - -Kenraali Stjernfelt asui omassa kauniissa huvilassaan Kaivopuistossa. -Hännystakkiin puettu palvelija vastaanotti vieraat eteisessä. Iris -niiasi niin kauniisti kuin mahdollista ja ojensi kätensä. - --- Älä Herran tähden anna hänelle kättä, hänhän on palvelija, kuiskasi -Elsa hätäisesti. - -Iris hämmentyi, mutta Ulla, joka oli rientänyt etehiseen vastaan, -huudahti iloisesti: - --- Tervehdi sinä vain häntä, hän on kiltti Eklundimme, joka on ollut -talossa jo ennen minun syntymääni. - -Hän tarttui ystävällisesti Iriksen käteen. - --- Tulkaa tervehtimään isää ja äitiä. Te olette ensimmäiset vieraat. - --- Tulimmeko sittenkin ensimmäisiksi, sanoi Iris,vaikka kävelimme -kymmenen minuuttia teidän porttinne edessä, ettemme tulisi liian -aikaisin. - -Ulla nauroi. - --- Se oli aivan turhaa. Ja vielä tällaisella lumisateella! Mutta -mennään nyt isän ja äidin luo. - -Tytöt astuivat aistikkaasti sisustettujen huoneiden läpi kenraalittaren -huoneeseen. Siellä oli kenraalikin, solakka, valkopartainen vanhus, -joka pikemmin näytti kauniin vaimonsa isältä kuin puolisolta. - --- Oh, mikä punaposkinen luonnonlapsi, sanoi hän taputtaen Iristä -päähän. Se on toista kuin meidän kalpeat pääkaupunkilaistyttömme. - -Iris katsahti hymyillen kauniiseen vanhukseen. Kuinka komea hän oli ja -ystävällisen näköinen! Aivan kuin ne vanhat soturit, joista kirjat isän -ullakkohuoneessa Metsäpirtissä tiesivät kertoa. - -Ullan äiti katseli tutkien Iristä. Ulla oli ihastuksella kertonut Elsa -Heinosen maalaisserkusta, joka oli aivan toisenlainen kuin kaikki -muut hänen tyttötuttavansa. Kenraalitar oli kuvitellut tyttöä varsin -moukkamaiseksi, mutta hän ymmärsi nyt Ullan ihastuksen. Tyttö oli -todella erikoinen. Seisoessaan siinä yksinkertaisessa puvussaan siron, -huolitellusti puetun serkkunsa rinnalla, hän herätti huomiota, vaikka -ei ollutkaan kaunis. Hänessä oli sielua ja henkevyyttä, jota ei Jumala -paratkoon pikku Elsassa ollut nimeksikään, niin soma ja hieno kuin -olikin. - -Kenraalitar hymyili ystävällisesti Irikselle. - --- Meillä on hauska muisto isästäsi, lapseni, sanoi hän. -- Pari vuotta -sitten kuulimme hänen soittavan eräässä konsertissa Milanossa. Hän -käsittelee viuluaan kuin taikakalua. Hän on suuri taiteilija. On hauska -tutustua hänen tyttäreensä. Eikö totta, Henrik Klewe on isäsi? - --- On, vastasi Iris ujosti. Hänen sydämensä sykki riemusta. Hän oli -tottunut kuulemaan vain halventavia sanoja isästään sekä Heinosten että -neiti Hammarin suusta. Oli siis kuitenkin niitäkin, jotka pitivät isää -kunniassa. Kiitollisena hän katseli kenraalitarta. Ja tästä hetkestä -alkaen Iris rakasti Stjernfeltin perhettä ja heidän kotiaan kiihkeästi. - -Ilta kului hupaisesti. Vieraat, lukuunottamatta Maili Borgia, -olivat kaikki Irikselle outoja, hienoja helsinkiläistyttöjä, joita -katsellessaan Iris ihmetteli, olivatko he koskaan juosseet avojaloin -kalliolla tai huhuilleet karjaa aikaisin aamulla metsässä. Iris tunsi -itsensä vieraaksi heidän joukossaan, mutta silti hän oli onnellinen. -Ulla oli häntä kohtaan erikoisen ystävällinen, ja hänen kauniissa -huoneessaan oli paljon sellaista, joka kiinnitti Iriksen huomiota. - -Mutta kotimatkalla torui Elsa häntä. Iris oli käyttäytynyt hirveän -huonosti hänen mielestään. - --- Oliko hauska? kysyi Aksel uteliaana, kun tytöt palasivat kotiin. - --- Hauska! puhkesi Elsa kiivaasti puhumaan. -- Hauska! Kysy Irikseltä, -hänellä kai oli hauska, minä puolestani häpesin. - --- Mistä syystä? kysyi rouva Heinonen huolestuneena. -- Ette kai ole -tehneet mitään sopimatonta? - --- En ainakaan minä, sanoi Elsa nostaen pienen nenänsä pystyyn. - --- Entä Iris? - -Iris aikoi poistua huoneesta, mutta Elsa sanoi pikkuvanhasti: - --- Pysy täällä vaan, sinulle on terveellistä kuulla, mitä tyhmyyksiä -olet tehnyt, niin tiedät toiste käyttäytyä paremmin. - -Hän heittäytyi kiikkutuoliin ja alkoi kiivaasti keinua heilutellen -siroja tanssikenkiin puettuja jalkojaan. - --- Ensiksikin hän puhui niin rohkeasti sekä kenraalin että -kenraalittaren kanssa, aivan kuin he olisivat koko elämänsä olleet -tuttuja. Ja kun me sitten istuimme Ullan huoneessa ja kaikki Ullan -hienot tyttötuttavat olivat koolla, kyseli Ulla kohteliaisuudesta -tietysti vähän hänen elämästään maalla, ja silloin Iris alkaa kertoa -oikein epähienosti kaikenlaista perunanotosta, nuotanvedosta, Serestä -ja Tanelista ja kaikenmoista muuta moukkamaista. Minä istuin koko ajan -kuin tulisilla hiilillä; arvaatte, ettei ollut hauska kuulla kaikkien -Ullan ylhäisten tuttavien seurassa, kuinka talonpoikainen serkku -minulla on. Maili Borg oikein nautti nöyryytyksestäni, huomasin. - -Rouva Heinonen loi nuhtelevan katseen syylliseen. -- Iris rukka, -pitäisihän sinun ymmärtää, ettei semmoista kerrota. - --- En minä kertonut muuta kuin totta, koetti Iris puolustautua. - --- Onko sinun pakko kertoa kaikki, mikä on totta! puhkesi Ester -kiivaasti sanomaan. -- Me ja meidän seurapiirimme emme halua kuulla -juttuja renkituvasta ja karjapihasta. Semmoinen ei kuulu hienoon -käytöstapaan, se on sivistymätöntä. Mitä mahtoivatkaan kenraali ja -kenraalitar ajatella meistä, joilla on sellainen serkku! - --- Ei siinä vielä kaikki, jatkoi Elsa kielimistään. -- Me -istuimme juuri kauniissa ruokasalissa juomassa kahvia, Ullan -täti, presidentinrouva, oli läsnä ja monta muuta hienoa rouvaa. -Virvokkeita nauttiessamme soittaa miss Walker, Ullan englantilainen -kotiopettajatar, meille. Hän soittaa hyvin kauniisti ja kaikki -kuuntelevat. Äkkiä alkaa joku laulaa, ja kauhukseni minä huomaan, että -Iris on noussut paikaltaan, seisoo missin tuolin takana ja huutaa minkä -kurkusta saa. - --- Mutta Iris! huudahtavat rouva Heinonen ja Ester kauhistuneina. - --- Kuulumatonta! mutisi Aksel. - --- Mitä sinä oikein ajattelit, lapsi? sanoi pankinjohtaja, joka oli -tullut sisään Elsan kertomuksen aikana. - -Iris ei vastannut. Oli mahdotonta kertoa kaikkien kuullen, miksi hän -oli laulanut. Miss Walker oli soittanut niin kauniisti, ja äkkiä Iris -oli tuntenut tutun säveleen. Se oli iiriläinen kansanlaulu: "Nyt -kesän viime kukka". Sere oli sen hänelle opettanut, se oli ollut -äidin lempilaulu. Mutta Sere lauloi sen väärin, sen hän huomasi nyt, -kuullessaan missin soittavan samaa säveltä. Hän unohti missä oli, hänen -täytyi saada säveleestä kiinni, silloin kun missi soitti. Ja niin hän -oli alkanut laulaa. Vasta jäljestäpäin hän huomasi käyttäytyneensä -sopimattomasti. Vieraat olivat katselleet häneen ihmettelevästi, -muutamat tytöt nauroivat, ja Elsa oli äkäisen näköinen. Hän oli -hävennyt niin, että oli menehtyä. - --- Mitä kenraalitar sanoi? kysyi rouva Heinonen. - --- Hän silitti Iriksen hiuksia ja sanoi: "Sinulla on kaunis ääni, -lapseni, kaipaat vain kouluutusta", vastasi Elsa totuudenmukaisesti. -Hänen oli jo paha olla siitä, että oli kielinyt. - --- Hän ei siis ollut harmissaan? - --- En tiedä, kuulin hänen sanovan puoliääneen toisille rouville: -"Täydellinen luonnonlapsi." -- Tytöt tietysti nauroivat ja ihmettelivät -Iriksen rohkeutta. "Kyllä sen huomaa, ettei hän ole saanut -kotisivistystä", kuiskasi Maili minulle. Minä tietysti häpesin serkkuni -puolesta. - -Iris otti äänetönnä vastaan nuhteet, joita täti ja Ester Akselin -säestäminä hänelle soivat. - --- Siitä saat ainakin olla varma, että viimeisen kerran olet avannut -oven kenraali Stjernfeltin taloon, sanoi Ester lopuksi. Kenraalitar -on liian hieno ihminen osoittaakseen sinulle, kuinka sopimattomasti -ja julkeasti olet käyttäytynyt, mutta kyllä hän varoo, ettei Ulla, -hänen kultakapineensa, enää joudu noin sivistymättömän tytön seuraan. -Luultavasti hän ei päästä Ullaa meillekään. Sinä olet tuottanut häpeätä -perheellemme, ymmärrätkö sen? - --- Riittää jo, Ester, sanoi pankinjohtaja vakavalla äänellä. -- Iris -rukka on käyttäytynyt sopimattomasti, siitä olemme kaikki yksimieliset, -mutta nyt jätätte hänet rauhaan. Roomaa ei rakennettu yhdessä päivässä, -ja Metsäpirtin pikku emäntä ei heti voi tottua seuraelämän sääntöihin. -Menkää nukkumaan nyt, tytöt. - -Kun Iris myöhemmin hiljaa itki vuoteessa onnettomuuttaan, kuuli hän -pimeässä sipsuttavia askelia. Joku kohotti peitettä, hiipi hänen -vuoteeseensa ja kietoi käsivartensa hänen kaulaansa. - --- Oletko pahoillasi, Iris? kysyi Elsa itkunsekaisella äänellä. - --- Olen, kuului Iriksen jyrkkä vastaus. - --- Niin minäkin, ikävä, että kerroin äidille ja Esterille. Sinä olet -varmaankin suuttunut minuun. - --- Olen kyllä. - --- Jos tahdot, kirjoitan Ullalle ja selitän, ettei aikomuksesi ollut -paha. Minulla on niin kaunista ruusunpunaista kirjepaperia. - --- Ester sanoi, ettei Ullan äiti enää koskaan anna minun tulla Ullan -luo, nyyhkytti Iris. - -Elsa oli ääneti. Hän oli tottunut luottamaan Esterin arvosteluun ja -uskoi siihen sokeasti. - --- Pidätkö sitten Ullasta paljon? kysyi hän hetkisen kuluttua. - --- Pidän. - --- Niin minäkin. Minä tahtoisin mielelläni, että hän olisi paras -ystäväni, mutta en tiedä, tahtooko hän. Maili oli ennen paras ystäväni, -mutta me riitaannuimme viime syksynä, kun hän sanoi minua turhamaiseksi -nukeksi. Ja se ei ole totta. Nyt on Pappilan Maiju paras ystäväni, -mutta hän on niin kauhean itsepintainen ja ihailee sitäpaitsi Mailia -aivan liiaksi. -- Mutta nyt minun täytyy mennä nukkumaan. Hyvää yötä. - -Vielä kauan senjälkeen kuin Elsa jo makeasti nukkui, valvoi Iris -tuijottaen silmät auki pimeyteen. Hänen sydäntään kivisti. Hän ajatteli -Ullaa, hänen vanhempiaan ja kotiaan. -- Jospa minullakin olisi koti, -isä, äiti! huokasi hän. Iiriläisen kansanlaulun säveleet tulivat taas -hänen mieleensä. "Siskoistaan ruusu rukka jäi yksin maailmaan", hyräili -hän. Yhtäkkiä hän kohosi istualleen vuoteessa. - --- Nyt sen löysin! huusi hän ääneen, -- oikean säveleen, näin, juuri -näin se oli. - -Ja hän lauloi laulun puoliääneen alusta loppuun koskettaen sormillaan -näkymättömiä tangentteja peitteellä. - - - - -Kuudes luku. - -RASKAITA PÄIVIÄ. - - -Ester erehtyi ennustaessaan, että Stjernfeltit sulkisivat ovensa -Irikseltä. Muutaman päivän kuluttua soitti miss Walker puhelimessa -Heinoselle ja pyysi, että Iris saisi tulla Ullan luo. Ulla oli hiukan -vilustunut ja kaipasi seuraa. - -Onnellinen Iris noudatti kutsua. Ullan vanhemmat olivat vierailulla, -Ulla ja hän istuivat kahden, pelasivat dominoa ja haimaa, söivät -pähkinöitä ja leivoksia ja juttelivat. Miss Walker soitti ja lauloi -englantilaisia laulujaan ja tarjosi heille teetä pienestä hopeisesta -teekeittiöstä. Se oli hauskin ilta siitä asti kuin Iris oli lähtenyt -Metsäpirtistä. - -Ja tällaisia hauskoja iltoja tuli useita. Tuon tuostakin pyydettiin -Iristä Ullan luo. Ullan vanhemmat olivat usein kutsuissa, ja jotta -heidän lemmikillään ei olisi ikävä, hankkivat he hänelle toverin. -Kenraalitar, joka alussa oli hiukan peljännyt, ettei Iris olisi sopiva -seura hänen huolellisesti kasvatetulle tyttärelleen, rauhoittui -nähdessään, kuinka elähyttävästi reipas maalaistyttö vaikutti Ullaan. -Joskus kutsuttiin Elsa mukaan, mutta silloin ei tytöillä koskaan ollut -niin hauska kuin kahden kesken. - --- Miksi sinä, Ulla, oikeastaan niin paljon pidät Iriksestä? kysyi Elsa -kerran hiukan kateellisesti. - --- Hän on niin erilainen kuin muut tytöt, selitti Ulla avomielisesti. -Te olette kaikki enemmän tai vähemmän samanlaisia, puhutte ja -ajattelette niinkuin toisetkin. Iris on kuin hauska satu. - -Sitä ei Elsa ymmärtänyt. Hän oli aina kuullut äidiltä ja sisarilta, -että täytyy olla aivan niinkuin muutkin -- -- -- - - * * * * * - -Kevätlukukausi alkoi jo lähetä loppuaan, Iris laski päivät siihen kuin -hän pääsisi takaisin Metsäpirttiin. Hänen oli määrä ensin suorittaa -tutkinto yhteiskoulun kolmannelle luokalle, ja sen jälkeen lähteä -kesäksi kotiin Seren ja Tanelin luo. Neiti Salo oli hermostunut ja -hoputti oppilastaan lukemaan, mutta Iris oli hajamielisempi kuin -koskaan. Hänen oli mahdoton saada päähänsä mitään, kun kevätpäivä -paistoi, posetiivi soitti pihalla ja puut alkoivat vihannoida. - -Sisäänpääsytutkinto ei näin ollen onnistunut sen paremmin kuin että -Iris sai ehdot matematiikassa ja ruotsissa. - --- Pitääkö hänen, suuren tytön, joutua pikku tyttöjen pariin? -päivitteli rouva Heinonen, kun asiaa pohdittiin perheen kesken. - --- Ei suinkaan, sanoi neiti Hammar päättävästi. -- Hän lukee kesällä -ja suorittaa ehtonsa syksyllä. Neiti Salohan jää kaupunkiin kesäksi, -joten Iris saa jatkaa hänen johdollaan. Ja minun luonani hän saa asua. -Hän voi olla minulle avuksikin kesällä. Roosa täti tarvitsee suurta -huolenpitoa nykyään. - --- Mutta tytön piti päästä Metsäpirttiin kesäksi, koetti rouva Heinonen -vastustaa. -- Emmekö voisi lähettää neiti Saloa sinne? - --- Se on aivan turhaa. Siellä tyttö ainoastaan villiintyy. Ei, rakas -Selma, olkaamme järkeviä. Olet usein itse valittanut tytön huonoa -kasvatusta. Sinä olet aivan liian pehmeä voidaksesi kasvattaa sellaista -lasta kuin Iris. Minulla on nyt tilaisuus tehdä jotain hänen luonteensa -kehitykseksi. Se on velvollisuuteni ihmisenä ja kristittynä äiditöntä -lasta kohtaan, jota hänen oma isänsä niin surkeasti laiminlyö. - -Ja Alina täti näytti niin uhrautuvalta ja samalla päättävältä, ettei -rouva Heinonen uskaltanut enää sanallakaan vastustaa. - -Iris oli epätoivoissaan kuullessaan neiti Hammarin jalomielisestä -päätöksestä. Hänellä oli auttamaton vastenmielisyys mallikelpoista -opettajatarta kohtaan, hän pelkäsi hänen kylmiä silmiään ja kalseaa -ääntään. Itkien hän rukoili enoa päästämään hänet kotiin Seren ja -Tanelin luo. - --- En jaksa olla kaupungissa, valitti hän, -- ikävöin kotiin, ikävöin -niin kauheasti. - -Eno oli neuvoton ja koetti puhua tytön puolesta sekä vaimolleen että -neiti Hammarille. Mutta edellinen ei uskaltanut vastustaa pontevaa -tätiään ja jälkimmäinen oli järkähtämätön. Hän oli kerta kaikkiaan -päättänyt huolehtia Iriksen laiminlyödystä kasvatuksesta. Tytön -kesytön, vapaa luonne herätti hänen syvän paheksumisensa. Hän tahtoi -näyttää kasvattajalahjojaan. - -Sen verran eno kuitenkin sai toimeen, että Iris pääsi Metsäpirttiin -pariksi viikoksi. - -Ne olivat ihania päiviä. Iris unohti suuren kaupungin harmaat -kivimuurit, Alina tädin, läksyt ja huolensa. Paljain päin, avojaloin -hän samoili metsiä, kävi kalassa Tanelin kanssa ja loikoili kallioilla, -silmät ummessa kuunnellen aaltojen loisketta ja metsän huminaa. Mutta -suloinen vapaus päättyi aivan alkuunsa. Kirvelevin sydämin hänen täytyi -keskellä ihaninta kesää palata Helsinkiin. - -Neiti Hammar asui vanhan tätinsä kanssa lähellä Kaivopuistoa pienessä -puutalossa. Pihalla oli pari kukkalavaa, muutama vanha vaahtera ja joku -sireenipensas. - --- Me asumme aivan kuin maalla, oli neiti Hammarin tapana sanoa. Hän -ja Roosa täti asuivatkin kaupungissa koko kesän. Silloin tällöin vain -Alina täti kävi jotakuta tuttavaa tai sukulaista tervehtimässä maalla. - -Päivät kuluivat kuolettavan hitaasti. Heti alusta alkaen määrättiin -Irikselle tarkka päiväjärjestys: aamupuolella taloustunnit, lukutunnit, -käsityötunnit, iltapuolella seurustelutunnit. Viimemainitut olivat -raskainta Iriksen mielestä. Silloin hänen täytyi istua arkihuoneessa -lukemassa ääneen kuurolle Roosa tädille, joka ei lukemisesta mitään -ymmärtänyt. Mutta Alina täti oli niin säätänyt, ja vaikka hän itse ei -aina ollut sisässä, silloinkuin luettiin, valvoi hän tarkoin, ettei -Iris saanut laiminlyödä tehtäväänsä. Kun kello löi kuusi, sulki Iris -kirjansa, ja silloin alkoi kävelytunti. Iris auttoi Roosa tädin ylle -viitan ja hatun, ojensi hänelle sateenvarjon, jota mummo aina käytti, -päivänpaisteella kuten sateellakin, ja auttoi häntä portaita alas. -Useimmiten oli neiti Hammar mukana, mutta joskus olivat Roosa täti ja -Iris kahden, ja silloin oli aina hauskempi. Pieni, pyöreä Roosa täti -istuutui jollekin penkille ja sanoi Irikselle: - --- Mene sinä, lapsi kulta, juoksentelemaan. Ikävähän sinun on kulkea -minun, vanhan eukon, kanssa. - -Mutta kun neiti Hammar oli mukana, täytyi astua jalka jalalta vanhan, -varovan tädin rinnalla, ja se oli vaikeata sille, joka on tottunut -juoksentelemaan vapaana metsissä. - --- Minä en kestä kauempaa. Minä karkaan, karkaan, hoki Iris varmaankin -kymmenen kertaa päivässä itsekseen. Mutta aikomustaan hän ei pannut -toimeen. Hän tiesi hyvin, että Sere, vaikka häntä rakastikin, olisi -ottanut hänet vastaan ankara ilme hyvillä kasvoillaan ja lähettänyt -hänet tuota pikaa takaisin kaupunkiin. - -Ennen Iris aina oli surrut kesän lyhyyttä, mutta nyt hän huokaili: -Kunpa syksy joutuisi ja Ulla taas tulisi kaupunkiin. - -Ikävissään hän luki ahkerammin kuin koskaan ennen, ja neiti Salon -kellertävät, kapeat kasvot saivat miltei suopean ilmeen tunneilla. - --- Et sinä aivan mahdoton ole, sanoi hän hyväksyvästi, kun Iris vasten -odotusta osasi läksynsä sujuvasti. - --- Siinä näkee, mitä täsmällisyys ja lujuus saa aikaan, huusi Alina -täti Roosa tädille. -- Tyttö alkaa edistyä, arvelee neiti Salo. - --- Niin, hän on hyvä ja herttainen tyttö, Iris rukka, sanoi Roosa täti -lempeään tapaansa. - --- Hm, sitä en tahdo väittää. Hän ei ole turhanpäiten isänsä tytär, -mutta luulenpa, että hänestä voi tulla ihminen, jos hän jonkun aikaa -saa nauttia järkevää ja johdonmukaista kasvatusta. Sellaiset luonteet -kuin hänen tarvitsevat kovaa kättä. - -Iris istui viereisessä huoneessa opettelemassa pitsinvirkkausta ja -kuuli kovaäänisen keskustelun. Hän hymyili katkerasti. Järkevä ja -johdonmukainen Alina tädin kasvatus kyllä oli, sitä ei voinut kieltää. -Aamusta iltaan hän neuvoi ja opetti, kunnes Iris oli aivan tylsä -pelkistä hyvistä neuvoista. - -Äkillinen kapinanhenki valtasi hänet. Hän heitti likaantuneen pitsinsä -nurkkaan, sieppasi hatun eteisen naulakosta ja juoksi Kaivopuiston -kallioille. Sieltä saattoi nähdä laivojen tulevan ja lähtevän -kaukaisiin maihin, seutuihin, joissa päivä paistoi ja taivas oli iäti -sees. - -Iris uneksi olevansa siellä vapaana ja onnellisena. Ja isä ja Ulla -olivat hänen kanssaan. - -Mutta kun hän parin tunnin kuluttua palasi kotiin, hiukset tuulen -pörhöttäminä, antoi neiti Hammar hänelle kelpo läksytyksen siitä, että -hän ilman lupaa oli lähtenyt ulos. - - * * * * * - --- Iris, onko maailmassa mitään ikävämpää kuin läksyt ja koulu? kysyi -Elsa ja sulki kirjansa haukotellen. - --- On, vastasi Iris päättävästi. - --- Äläs! Elsa kohottautui leposohvalta, jolla hän oli maannut -vatsallaan jalat pystyssä, kasvot käsivarsien nojassa. -- Minä luulin, -että koulunkäynti olisi sinusta yhtä ikävää kuin minustakin. - --- Oletko koskaan istunut Roosa tädin ja Alina tädin arkihuoneessa -kutomassa tomuliinaa kuumana kesäpäivänä, kun ulkona paistaa aurinko ja -meri on kiiltävän sininen? - -Elsa nauroi. - --- Totta tosiaan, ei ole houkuttelevaa. - --- Ajattele itse: kärpäset surisevat, Roosa täti torkkuu sukanneule -polvilla, ja Alina täti lukee yksitoikkoisella äänellä kirjaa, joka -on kauhean ikävystyttävä ja pitkäveteinen. Koulussa on sittenkin -hauskempi, aina siellä jonkun kepposen lystikseen keksii. - --- Niin sinä, huokasi Elsa, -- sinä kyllä osaat pitää hauskaa -koulussakin. Mutta jos minä vain joskus rohkaisen mieleni ja kirjoitan -tunnilla kirjelipun jollekin toverille -- heti on opettaja kimpussani, -ja minä saan viivan muistutusvihkoon. - --- Onhan niitä viivoja minullakin, sanoi Iris. -- Mutta ainahan sitä -sittenkin suoriutuisi, ellei opettaja keksisi juuri sillä hetkellä -tehdä kysymyksiä, kun oppilas ajattelee muuta. Jos minä olisin -koulunjohtaja, antaisin semmoisen määräyksen, että opettajan pitäisi -aina soittaa pienellä kellolla, ennenkuin hän tekee kysymyksen -oppilaalle. - --- Niin, ja hänen pitäisi olla siksi hienotunteinen, ettei koskaan -kysyisi sellaisilta oppilailta, jotka eivät osaa läksyjään. - --- Silloinpa et sinä, Elsa poloinen, taitaisi saada montakaan -kysymystä, nauroi Iris. - --- En ymmärrä, mistä syystä kaikki koulukirjat ovat niin -kauhean ikävät, valitti Elsa edelleen. -- Minusta olisi paljon -mielenkiintoisempaa tietää, kuinka pariisilaiset koulutytöt ovat puetut -kuin päntätä päähän Ranskan valtiomuotoa. - --- Kunpa Ulla edes saapuisi kaupunkiin! - --- Voi! Olen ihan unohtanut kertoa sinulle, että tapasin hänen -serkkunsa, Brita Stjernfeltin, tänään koulumatkalla. Hän kertoi, että -Ulla ei tänä talvena tulekaan Helsinkiin. Hän on ollut niin heikko koko -kesän, että he matkustavat etelään näinä päivinä. - -Iris ihan jähmettyi. Ullako ei tule enää Helsinkiin? Ullako sairas? -Senvuoksi hän ei siis ollut niin pitkään aikaan kirjoittanut. Heti kun -Iris oli suorittanut ehtonsa, oli hän kirjoittanut Ullalle, mutta Ulla -oli vain onnitellut muutamin sanoin kortilla. - -Hän nousi nopeasti ja lähti huoneesta. Hän ei tahtonut näyttää Elsalle -kyyneleitään. Eteisen ja palvelijainhuoneen välillä oli isonlainen -vaatekomero, ja sinne oli Iriksen tapa piiloutua, kun hänellä oli -huolia. Hän ei koskaan itkenyt toisten nähden. - -Hänen surunsa oli haikea. Ulla oli ollut hänen ainoa ystävänsä, ainoa -uskottunsa. Hänelle oli Iris kertonut, mitä ei kenellekään muulle, -kaipauksensa ja hiljaisen toivonsa, että isä vielä kerran palaa hänen -luokseen. Yhdessä he olivat, Ulla ja hän, rakentaneet pilvilinnoja -ja haaveilleet koulutyttöjen tapaan. -- Kyyneleet vierivat pitkin -Iriksen poskia, hänen täytyi yhtämittaa kuivata niitä esiliinaansa; -nenäliinaansa hän nyt kuten tavallisesti ei löytänyt. - --- Ulla, Ulla, nyyhki hän, -- en koskaan, koskaan enää voi olla iloinen. - -Ja hän painoi märän poskensa vasten Elinin vaaleaa hametta, joka -riippui seinällä vaatekomerossa. - -Illallispöytään hän ilmestyi tukka pörröisenä, nenä ja silmät -punaisina, esiliina märkänä ja kurttuisena. - --- Kylläpä näytät siistiltä, huomautti Aksel. - --- Iris on itkenyt, sen näkee selvästi, huusi Sissi kimeällä äänellään. - --- Oletko saanut muistutuksen koulussa? kysyi Ester uteliaasti. - --- En, mutisi Iris jurosti. Itku pyrki taas kurkkuun. - --- Minä kyllä arvaan, mitä hän on itkenyt, sanoi Elsa ja alkoi kertoa -Ullasta Iriksen suureksi harmiksi ja nöyryytykseksi. - --- Oletpa sinä lapsellinen, naurahti Ester. - -Parin viikon kuluttua Iris sai kirjeen Ullalta. Sen sisässä oli pari -satakaunoa, jotka Ulla itse oli poiminut Firenzessä, sekä hänen -valokuvansa. Hän pyysi Iristä pian kirjoittamaan ja lupasi aina muistaa -häntä. - -Iris osti valokuvakehyksen Ullan kuvaa varten ja pani kukat lasin ja -kuvan väliin. Mutta hän ei pannut kehystä pöydälle, vaan kätki sen -siniseen arkkuunsa, missä säilytti muita aarteitaan, isän ja äidin -kuvaa, muutamia kortteja, joita isä oli hänelle Saksasta lähettänyt, -ja muita pieniä muistoesineitä, lahjoja Sereltä ja Tanelilta. Vain -silloin, kun toiset kaikki olivat poissa, avasi hän arkun ja istui -mietteissään aarteittensa ääressä. - -Joulu läheni, koululaiset laskivat päivät joululupaan ja iloitsivat. - --- Sinulle on tullut paketti Italiasta, kertoi Elsa Irikselle, kun tämä -väsyneenä palasi koulusta. -- Siinä on varmaan joululahja Ullalta. Avaa -se, ehkä hän on lähettänyt minullekin jotain. - -Iriksen väsyneet kasvot saivat eloa. Nopeasti hän avasi käärön. -Herttainen Ulla, aina hän muistaa minua, mutisi hän. - -Käärön sisässä monen silkkipaperin ympäröimänä oli pieni vaaleanharmaa -samettilipas. - --- Siinä on joku koru, voi, avaa kansi, huusi Elsa innoissaan. - -Iris painoi jousta. Laatikko aukeni, sen sisässä oli kultasormus, jonka -kannassa oli välkkyvä, sininen kivi. - --- Ullan sormus! huudahti Iris. - -Rasiassa oli pieni paperiliuska. "Rakkaalle Iris ystävälleen Ullalta", -oli Ulla itse siihen kirjoittanut. - --- Kivi on oikea safiiri, selitti Elsa, -- kumma, että Ulla on hennonut -sormuksesta luopua. Hän on saanut sen isoäidiltään. - -Elsa koetteli sormusta sormeensa ihaillen, mutta käännähti äkkiä. Iris -oli päästänyt parahduksen ja heittäytyi suin päin vuoteelleen. - --- Ulla, Ulla! huusi hän huojuttaen ruumistaan. -- Minä en koskaan enää -näe Ullaa, en koskaan, koskaan enää. - --- Iris, mitä sinä huudat! Et saa noin. Onko Ulla sairas? hätäili Elsa. - -Mutta Iris ei kuullut. Hän itki rajusti ja huusi yhtämittaa: - --- Ulla, Ulla! En koskaan enää näe Ullaa. - -Elsa juoksi äidin huoneeseen. - --- Tulkaa pian, huusi hän hätäisenä. -- Iris itkee niin katkerasti eikä -vastaa minulle mitään. - --- Mutta, Iris rukka, älä huuda noin. Mitä on tapahtunut? kysyi rouva -Heinonen rientäen Elsan huoneeseen. - --- Täytyy hillitä itseään, se on sivistyneen ihmisen velvollisuus, -nuhteli Elin. - -Iris ei näyttänyt kuulevan heitä. Hän oli kätkenyt päänsä tyynyihin ja -itki taukoamatta. - --- Mitä on tapahtunut? kysyi rouva Heinonen toistamiseen kääntyen tällä -kertaa Elsan puoleen. - --- En minä tiedä. Hän sai kirjeen ja paketin Ullalta, ja sitten hän -yhtäkkiä alkoi itkeä ja huutaa. - -Elin oli ottanut kirjeen lattialta, jonne se oli pudonnut. - --- Ulla Stjernfelt on kuollut, sanoi hän matalalla äänellä. -- Kuollut -lavantautiin Firenzessä. Miss Walker kirjoittaa Irikselle. Ulla oli -itse ennen kuolemaansa pyytänyt, että hänen sormuksensa lähetettäisiin -Irikselle. - -Elsakin alkoi itkeä. Rouva Heinonen syleili häntä hellästi. Elsa kiersi -käsivartensa hänen kaulaansa. - --- Lapsi raukat, lohdutti rouva Heinonen. -- Älkää itkekö. Minäkin olen -hyvin pahoillani Ullan kuolemasta, mutta älkää liiaksi antautuko surun -valtaan. Iris, sinun huutosi koskee hermoihini, katso kuinka hiljaa ja -sievästi Elsa itkee. - --- Paras jättää hänet yksin hetkeksi, sanoi Elin. -- Kas tuossa, juo -vettä ja tyynny, Iris. - --- Minä tulen äidin huoneeseen, en voi olla yksin, nyyhkytti Elsa. - --- Tule vain, lapseni. - -Iris jäi yksin. Hän ei enää itkenyt, vaikeroi vain hiljakseen ja -huojutti yhä ruumistaan kuin suuressa tuskassa. - -Arka, kömpelö käsi kosketti hänen hiuksiaan. Iris kohotti kyyneleisiä -kasvojaan. Sissi seisoi hänen vieressään. Pikku tytön silmät olivat -entistään pyöreämmät, ja hänen suupielensä värähtelivät. Kainalossaan -hän kantoi suurta, kaunista nukkea. - --- Älä itke, Iris, sinä saat minun syntymäpäivänukkeni. Minä panen sen -nimeksi Ulla. Se oli ennen Doris, mutta nyt se on Ulla. Se on minusta -niin Ullan näköinen. - -Iris pyyhki silmiään. - --- Kiitos, Sissi kulta, pidä sinä vain nukkesi. Sinä olet kovin kiltti. -Hän kietoi käsivartensa Sissin ympäri. Pikku tyttö oli tahtonut uhrata -kalleimpansa häntä lohduttaakseen. Iris tiesi, että Sissi rakasti -nukkejaan kiihkeästi kuin äiti lapsiaan. - -Sissi huokasi helpotuksesta. Oli todellakin ollut kauhean vaikeata -luvata nukke Irikselle. Kummallista, ettei Iris siitä huolinut. Hän -taputti hellästi serkun märkää poskea. - --- Mehän voimme leikkiä sillä yhdessä. Sinä saat sen aina yöksi -vuoteeseesi. - -Kun Iris illalla väsyneenä surusta ja kyynelistä laskeutui levolle, -täytyi hänen pakostakin naurahtaa. Sillä hänen vuoteellaan, pää -tyynyllä makasi Sissin nukke jäykkänä ja punaposkisena katsellen häntä -suurilla sinisillä silmillään. - --- Rakas pikku Sissi, kuiskasi Iris. -- En koskaan enää toru sinua, kun -pistät nenäsi muitten asioihin. - -Hän silitti nuken kähäräpäätä. Se oli eloton, mutta hänestä tuntui kuin -olisi Sissin oma vaaleatukkainen pää levännyt hänen tyynyllään, ja -nuken huulet puhuivat Sissin äänellä: - -Älä itke, Iris! - - - - -Seitsemäs luku. - -ANKARA VIERAS. - - -Kadut olivat likaiset, taivas harmaa ja vettä sataa tihutti tuon -tuostakin. Siitä huolimatta sytytettiin joulukuuset suuressa -kaupungissa kuten maallakin, ja joulu-ilo täytti mielen. Pankinjohtaja -Heinosella vietettiin joulua samaan tapaan kuin rouvan kotona oli -totuttu. Joulupäivällinen syötiin kello viideltä, sitten sytytettiin -joulupuu, ja sen jälkeen jakoi isä suuresta korista lahjat ojentaen -jokaiselle hänen lahjansa. - -Joulukuusi oli komea, oli luovuttu vanhanaikaisista kynttilöistä ja -poltettiin kuusessa pieniä kirjavia sähkölamppuja. Ne olivat kyllä -koreita ja valaisivat hyvin, mutta itsekseen kaipasi kukin kynttilöiden -lämpöistä joulutunnelmaa. - --- Eikö totta, Iris, -- näin komeata kuusta ei teillä ollut -Metsäpirtissä? sanoi Sissi Irikselle, kun perhe istui piirissä isän -ympärillä. - --- Ei ollut, vastasi Iris ja vaipui mietteisiin. Sissi oli oikeassa. -Komeammin täällä juhlaa vietettiin, mutta kuitenkin joulu tuntui -enemmän joululta siellä. Juhlallisena metsä ympäröi taloa, maa oli -valkoinen, taivas kirkas. Kuusikin oli vihannampi, vaikka ei niin -korea. Lahjoja oli vain joku, pieniä, vaatimattomia nekin. Mutta -tuvan pitkää pöytää kattoi valkoinen liina, lattialla oli tuoreita -katajanoksia, ja katossa häilyi himmeli. Ja kun jouluvirsi hartaana -kaikui Seren ja Mantan huulilta, Tanelin ja Mikon siihen yhtyessä, -silloin tunsi, että oli joulu, siunattu, pyhä joulujuhla. - -Rakas Sere, hyvä uskollinen Taneli. He olivat muistaneet häntä, -lähettäneet kumpikin pienen lahjan, Sere parin valkoisia käsineitä, -Taneli pienen sievän rasian, jonka hän itse oli veistänyt ja maalannut. -Mantalta oli tullut korea joulukortti: "Onelista joulua doivotan -Irikselle." - -Iris oli myös lähettänyt Metsäpirttiin lahjoja. Enolta saamillaan -joulurahoilla hän oli ostanut Serelle ompelurasian, Tanelille -kaulahuivin ja Mantalle esiliinan. Hän kuvitteli mielessään, kuinka -Taneli hiihtää mantereelle, ja kuinka uteliaat kaikki olivat näkemään -käärön sisällystä. - -Iris havahtui mietteistään. - --- Iris, etkö huomaa! - -Tyttö katseli hämmentyneenä ympärilleen. Eno ojensi hänelle -paperikäärön. - --- Saat itse avata. - -Kääröstä tuli esiin sievä karvalakki. - --- Sellaista sinä tarvitsetkin. Naapukkasi on kerrassaan kauhistuttava, -sanoi Elsa. -- Nyt sinun kanssasi kehtaa näyttäytyä kadulla. - --- Ensin hänen kuitenkin pitää saada uusi talvipalttoo, mutisi Aksel. --- Ehkä isä ostaa sipulle senkin, niin et näytä kerjäläiseltä. Hän -kohtasi isän katseen ja vaikeni hämillään. Isä oli katsonut häneen niin -oudosti, melkein surullisesti. - --- Mikähän isäukkoa vaivaa tänä iltana? kysyi hän matalalla äänellä -Eliniltä, joka istui hänen vieressään. - --- En tiedä, hän ei ole kaltaisensa, olen tarkannut häntä koko päivän, -vastasi tämä kuiskaten. - --- Ehkä hän on sairas? - -Elin näytti huolestuneelta. Hän rakasti isäänsä enemmän kuin ketään -muuta maailmassa, eikä ollut epäilystäkään siitä, että isä oli viime -aikoina ollut alakuloinen ja rasittunut. - -Sillä aikaa kuin tytöt ihailivat joululahjojaan, silkkikankaitaan, -hansikkaitaan ja pikku korujaan, seisoi Iris ikkunan ääressä. Joku -kiersi käsivartensa hänen hartiainsa ympäri. - --- Mitä mietit, tyttöseni? kuului enon ääni. - --- Tähtitaivasta. Kun olin pieni, valitsin itselleni tähden, jossa -kuvittelin äidin asuvan. Minä sanoin sitä kotitähdeksi, se oli minusta -kuin oikea kotini, koska äiti on siellä. Kun minulla on ikävä ja paha -mieli, kuvittelen vain mielessäni, kuinka ihanata on, kun pääsen sinne -ja äiti tulee vastaani ja vie minut sisään loistavaan, valoisaan -saliin. Siellä on nyt Ullakin. He juttelevat minusta keskenään ja -katsovat alas tänne maan päälle. - -Eno hyväili tytön tummaa tukkaa. - --- Suotko minullekin paikan Kotitähdessäsi, pikku Iris? - --- Kyllä, eno, sinä saat tulla sinne. Et usko, kuinka hyvä ja rauhaisa -siellä on? - --- Hyvä ja rauhaisa, huokasi eno raskaasti. - -Iris loi häneen nopean katseen. Eno oli kalpea, silmissä väsynyt katse. - --- Näytät niin väsyneeltä, eno. Oletko sairas? - --- En. Mutta laula minulle nyt joku joululaulu. Minä mielelläni -kuuntelen ääntäsi. Osaatko jotain vanhaa? - --- Laulanko joululaulun, jota sinä ja äiti lauloitte lapsena. Sere on -sen minulle opettanut. - --- Laula, tyttöseni. - -Iris lauloi. Ensin matalalla äänellä, arasti ja epäröiden. Mutta pian -hän unohti missä oli, unohti ihmettelevät katseet ympärillään. Hän oli -taas kotona, Metsäpirtin tuvassa. - - Jouluyö, juhlayö. - Päättynyt on päivän työ. - Kaks vain valveill' on puolisoa - lapsen herttaisen nukkuessa - seimikätkyessään. - - Jouluyö, juhlayö. - Täytetty nyt on työ. - Olkoon kunnia Jumalalle, - maassa rauha, myös ihmisille - olkoon suosio suur'. - -Serkkujen vilkas keskustelu katkesi. He katsahtivat toisiinsa hämillään. - --- Kauhean tunteellista, mutisi Aksel, mutta yhtyi lauluun melkein -huomaamattaan. Samoin tekivät tytöt luotuaan silmäyksen isään, joka -istui nojatuolissa, kasvot käsien peitossa. Vanhan joululaulun -juhlallinen sävel kaikui hartaana ja sydämellisenä nuorten huulilta. - -Joulurauha täytti huoneen, viivähtäen hetkisen mielissä. - -Aamuhämärissä kuului hiljainen koputus Elsan ja Iriksen huoneen ovella. -Ulriika pisti päänsä sisään. - --- Olisi aika jo lähteä kirkkoon. - -Tytöt olivat päättäneet mennä joulukirkkoon, mutta koputuksen -kuullessaan he vain kääntyivät toiselle kyljelle. - -Uusi koputus. Iris kohosi silmiään hieroen istumaan vuoteellaan. - --- Elsa, nouse jo. Ulriika koputtaa. - -Elsan vuoteelta kuului vain epämääräinen mumina. Iris pukeutui -haukotellen. Ihanata olisi ollut jäädä lämpöiseen vuoteeseen, mutta -mieli teki kirkkoonkin. - --- Elsa, etkö tulekaan kirkkoon? - -Ei vastausta. Iris hiipi pimeässä keittiöön, missä Ulriika tarjosi -hänelle lämmintä kahvia. - --- Ei Elsa tullutkaan, sanoi Ulriika, kun hän ja Iris kahden astuivat -pimeätä katua kirkkoon. - --- Ei jaksanut nousta. - --- Arvasinhan sen. Elsan hyvät aikomukset raukeavat tavallisesti -tyhjiin. - -Kirkkaasti valaistussa kirkossa, missä urut ihanasti säestivät vanhaa -jouluvirttä, Iris tunsi itsensä onnelliseksi. Tuntui niin turvalliselta -istua Ulriikan vieressä, hän muistutti Sereä. Äreä hän kyllä oli, -sitä ei voinut kieltää, mutta Iris ei niin paljon piitannut hänen -äreydestään nyt, kun hän paremmin tunsi vanhan palvelijan. - -Kun he palasivat kirkosta kotiin vallitsi huoneissa omituinen -hiljaisuus. - --- Nukkuvat vielä kaikki tyyni, nauroi Iris, mutta vaikeni äkkiä. Mimmi -tuli eteisessä häntä vastaan sormi suulla, kalpeana ja säikähtyneen -näköisenä. - --- Hyss, kuiskasi hän, puhukaa hiljaa. Ja hän loi pelokkaan katseen -pankinjohtajan huoneeseen. - --- Mitä on tapahtunut? kysyi Iris ehdottomasti hiljentäen ääntään -hänkin. - --- Pankinjohtaja on kuollut, kuiskasi Mimmi. - -Iris tuijotti häneen sanatonna. - --- Nyt ei Mimmi puhu totta, sai hän viimein hitaasti sanotuksi. - --- Jeesus sitä tyttöä! Rupeaisinko minä valehtelemaan tällaisena -päivänä! Voi, Ulriika, nyt se kaatuu, ottakaa kiinni. - -Huone pyöri Iriksen silmissä. Hän tarttui Ulriikaa käsivarteen. - --- Eihän se ole totta, Ulriika, eihän? kuiskasi hän soinnuttomasti. - -Kyyneleet vuotivat pitkin Ulriikan karkeita poskia. - --- Eri minäkään sitä osaa uskoa. Tule, lapsi raukka, mennään istumaan. - -Hän talutti Iriksen tyttöjen huoneeseen ja asetti hänet sohvalle -pitkälleen. -- Mitenkä se tapahtui? kysyi hän hiljaa Mimmiltä. - --- Sydänhalvaus se oli. Minä kuulin tohtorin sanovan Elin neidille, -että hänellä on jo kauan ollut huono sydän, joku äkillinen -mielenliikutus teki lopun. Tänä aamuna se tapahtui. - --- Missä täti ja serkut ovat? kysyi Iris. - --- He ovat kaikki rouvan huoneessa. Rouva sai hermokohtauksen, ja -Elin neiti hoitaa häntä. Toiset raukat itkevät eivätkä tahdo lähteä -minnekään rouvan luota. Hohhoh sentään. - -Molemmat palvelijat poistuivat huoneesta hiljaa jutellen. Iris jäi -sohvalle niinkuin Ulriika oli hänet asettanut. Hänen suuret mustat -silmänsä tuijottivat tuskaa täynnä eteensä. - --- Kaikki ne, joita rakastan, viedään, äiti, Ulla, eno. - -Hänen mieleensä muistui eilisiltainen keskustelu enon kanssa. Suotko -minullekin paikan Kotitähdessäsi? oli eno kysynyt. - -Nyt oli eno siellä, oli päässyt ennen häntä äidin luo. Siellä oli hyvä -ja rauhaisa. - - - - -Kahdeksas luku. - -KÖYHYYTTÄ. - - -Pankinjohtaja Heinosen kuoltua muuttui perheen taloudellinen tila -suuressa määrin. Pankinjohtaja oli ollut osallisena laajoissa -liikeyrityksissä, ja uhrannut omaisuutensa niihin. Hänen -yhtiökumppaninsa, arvossapidetty liikemies, alkoi kuitenkin omin -päin keinotella saattaen siten asiat luisuvalle pinnalle. Liian -myöhään pääsi Heinonen perille aseman vaarallisuudesta. Juuri -jouluaattona hän sai tietää, että petollinen johtaja oli ampunut -itsensä hävitettyään kaikki omat ja asiakumppaninsa rahat. Se oli -raskas isku pankinjohtajalle, häviönsä takia hän tiesi olevansa -pakotettu eroamaan toimestaan, ja sen lisäksi hän oli kadottanut koko -omaisuutensa. Hän tiesi, kuinka kykenemätön hänen heikko ja hemmoteltu -vaimonsa oli kantamaan vastoinkäymisiä, ja syystä hän pelkäsi uskoa -hänelle huoliaan. Jouluaamuna, kun hän raskaissa mietteissä istui -kirjoituspöytänsä ääressä arvioiden toivotonta asemaansa, kohtasi -kuolema hänet äkkiä. - -Rouva Heinosen epätoivo asiaintilan hänelle selvitessä oli rajaton. -Hän sai hermokohtauksen toisensa jälkeen, itki, vaikeroi ja syytti -miesvainajaansa kevytmielisyydestä. Viimein Elin puuttui asiaan. Nuori -tyttö oli isän kuoleman jälkeen ihmeellisesti muuttunut. Hän oli aina -ollut järkevä ja käytännöllinen, mutta nyt hän sen lisäksi osoitti -hämmästyttävää mielenmalttia ja tarmoa. - --- Asema ei parane vaikeroimisella, äiti, sanoi hän eräänä päivänä -kuunneltuaan jonkun aikaa äidin ruikutusta. -- Meidän on mietittävä -mihin ryhtyä ja vakavasti tartuttava asioihin käsiksi. Olen pyytänyt -tänne tänä iltana kamreeri Vuoren ja Alina tädin. Meidän on yhdessä -järjestettävä elämämme. - -Rouva Heinonen loi nenäliinansa takaa loukkaantuneen katseen tyttäreen. - --- Olisit voinut kysyä minulta ensin, ennenkuin kutsut vieraita taloon. -Hermoni eivät vielä siedä sellaista. - --- Olisin kyllä, vastasi Elin tyynesti. -- Mutta silloin et ehkä olisi -siihen suostunut. Sinun hermoillesi on päinvastoin parempi, että ryhdyt -jotain todellista ajattelemaan. - --- Isä-rukka, jospa hän tietäisi, kuinka säälimättömästi minua -kohdellaan heti, kun hän on poissa. - -Elin hymähti. Olisi varmaankin ollut helpompi isäraukalle, jos hän -olisi vähemmin säästänyt äidin hermoja, ajatteli hän muistaessaan, -kuinka yksin isä oli saanut kantaa kaikki huolensa. Äidin itsekkyys -loukkasi tytärtä. - -Illalla saapuivat neiti Hammar ja perheen ystävä, kamreeri Vuori. -Kamreeri oli pesän uskottu mies, ja hänellä oli surullinen velvollisuus -ilmoittaa omaisille, että kun velat olivat maksetut, ei perheelle -jäänyt omaisuutta kuin nimeksi. - -Rouva Heinonen itki ja huokaili. - --- Pitääkö minun ja lasten siis kuolla nälkään? kysyi hän haikealla -äänellä. - --- Älä ole lapsellinen, Selma, sanoi neiti Hammar tiukasti. -- Nälkään, -ei meidän päivinämme kuole kukaan, joka tahtoo työtä tehdä. Sinun on -kestettävä tämä koettelemus tyytyväisenä ja nöyränä. - --- Olenhan minä nöyrä, Alina kulta, huokasi rouva Heinonen, mutta -tyytyväinen en voi olla, kun lapseni saavat käydä puettuina kuin -kerjäläiset ja syödä vettä ja leipää. Me Glansenfeltit emme ole -sellaiseen tottuneet. - --- Minä kävin tänään pankinjohtaja Meruksen puheilla, ja hän lupasi -minulle paikan pankissa keväällä, ryhtyi Elin puheeseen. - -Rouva Heinonen katseli onnettomana itsenäistä tytärtään. - --- Olisit voinut kysyä minulta ensin, mutisi hän. - -Mutta neiti Hammar ja kamreeri Vuori ilmoittivat hyväksymisensä. - --- Sinä, Selma, muutat halvempaan huoneistoon, myöt hienot huonekalusi -ja otat täysihoitolaisia, sanoi neiti Hammar päättävästi. - --- Taivaan tähden, Alina! huudahti rouva Heinonen. -- Minäkö rupeaisin -ruokarouvaksi! Mieluummin menen hautaan. - --- Niin sitä minäkin olen ajatellut, sanoi Elin sivuuttaen äidin -huudahduksen. -- Siten käy lasten kouluttaminen mahdolliseksi. - -Rouva Heinonen ei enää vastustanut. Hän huomasi, että voimakkaammat -kädet kuin hänen omat veltot sormensa olivat tarttuneet peräsimeen. Hän -oli itse asiassa siitä hyvillään. - --- On vain yksi seikka vielä, joka on huomioonotettava, virkkoi Elin. --- Mitä teemme Iris rukalle? - --- Lähetämme hänet tietysti kotiin maalle, sanoi rouva Heinonen. -- Hän -ei olekaan koskaan soveltunut perheeseemme. Hän on niin erilainen kuin -minun tyttäreni. - --- Hm, sanoi kamreeri Vuori. -- Se ei ole niinkään helppoa. Iris -Klewellä ei nimittäin oikeastaan enää olekaan kotia. - --- Kuinka niin? Entä Metsäpirtti! Kamreeri kohautti olkapäitään. - --- Ikävä kyllä, ei hänen isänsä enää omista sitä. Jo pari kolme vuotta -sitten hän panttasi tilan eräälle velkojalleen. Heinonen tiesi asian ja -aikoi lunastaa talon itselleen. Mutta se jäi sikseen kuten niin paljon -muutakin. - -Elin loi huolestuneen katseen äitiinsä. - --- Tytöllä on kai muita sukulaisia, äiti? - --- Tuskin, ei ainakaan minun tietääkseni. Henrik Klewen suku ei ole -Suomesta kotoisin. - --- Rouva Heinonen on oikeassa, olen ottanut selkoa tytön oloista. -Paitsi enonsa perhettä ei hänellä ole ketään omaisia. Isän nykyisestä -olinpaikasta en ole saanut tietoa, vaikka olen koettanut. Sen verran -olen kuullut, että hän on konserttimatkalla Amerikassa. - --- Mutta eihän voi vaatia, että me pidämme tytöstä huolta, sanoi rouva -Heinonen kiivaasti. - --- Rauhoitu, Selma, minä pidän huolta hänestä, sanoi neiti Hammar -juhlallisesti. -- Ei olisi kristitylle soveliasta jättää tyttö-rukka -oman onnensa nojaan huonoine taipumuksineen. Minä maksan hänen -puolestaan sinulle, sillä kotiini en häntä voi ottaa, hän häiritsee -hiljaista elämäämme. Mutta minä pidätän itselleni oikeuden valvoa hänen -kasvatustaan. En halua, että hän tulee yhtä hemmotelluksi kuin sinun -omat tyttäresi, Selma. - --- Mitä puhut, Alina! Ovatko minun tyttäreni hemmoteltuja? Kaarle tosin -hemmotteli Iristä, se on totta, mutta minä olen aina ollut ankara äiti. - --- Niinkö, sanoi neiti Hammar kuivasti. -- Minun tahtoni on, että -tytöstä kasvatetaan vakava, velvollisuutensa tajuava ihminen. Hänen -täytyy oppia tekemään työtä ja ymmärtämään, että hän elää toisten -armoilla. Olen tutkinut hänen luonnettaan ja huomannut, että hän -suuresti muistuttaa isäänsä. Hän on kiihkeä, uppiniskainen ja -ajattelematon kuten isäkin, ilman siveellistä ryhtiä ja pontta. Minun -velvollisuuteni on karsia nämä viat hänestä pois. Enkö ole oikeassa, -kamreeri Vuori? - --- On tietysti tärkeätä, että tyttö saa hyvän kasvatuksen, ja siinä -suhteessa te, neiti Hammar, varmaan olette kokeneempi kuin moni muu, -vastasi kamreeri. -- Mutta kun hän katseli päättäväisen neidin kylmiä -silmiä ja kovia piirteitä, ei hän voinut mielessään olla säälimättä -pikku metsälintua, jonka hän niin onnellisena oli tavannut yksinäisessä -saarikodissa. - --- Tyttöraukka! huokasi hän itsekseen. - -Sillä aikaa kuin isän huoneessa neuvoteltiin perheen kohtalosta, -istuivat nuoret arkihuoneessa. Sissi oli mennyt levolle, mutta toiset -olivat liian kiihdyksissään voidakseen ryhtyä mihinkään. Ester ompeli -näön vuoksi suruharsoa puseroonsa, Aksel oli lukevinaan läksyä, mutta -säpsähti ja kuunteli pienintäkin liikettä viereisestä huoneesta. Elsa -teki lakkaamatta kysymyksiä, joihin Ester hermostuneena vastasi. - --- Olemmeko nyt köyhiä, Ester? - --- Olemme - --- Pitääkö meidän panna palvelijat pois ja itse pestä astiamme ja -lakaista? - --- En minä tiedä. - --- Minun täytyy kai käydä yhtä huonoissa vaatteissa kuin Tyyne Virta -meidän luokalla. Hänenkin äitinsä on leski, ja saksankielen opettaja -antaa hänelle usein vanhoja vaatteitaan. Hän ei sitä ole kertonut, -mutta Maili sanoi nähneensä neiti Mellinin päällä saman silkkipuseron, -jota Tyyne käyttää koulussa. Kauheata, jos minunkin pitää ruveta -käyttämään opettajien vanhoja vaatteita. - --- Ole lörpöttelemättä, tiuskasi Aksel. - --- Maili ei enää varmaan välitä minusta, huokasi Elsa. -- Tyyne Virtaa -ei kukaan kutsu tanssiaisiin eikä syntymäpäiville. - -Ester tunsi piston sydämessään. - --- Niin, Elsa-rukka, sanoi hän katkerasti. -- Me saamme nyt nähdä, -kutka ovat todellisia ystäviämme. Köyhää ei kukaan imartele. - --- Kenties tytöt ovat niin hassuja, että antavat varallisuuden -vaikuttaa, sanoi Aksel. -- Pojat eivät ainakaan sitä tee. Tapasin -Pohjolan pojat tänään, ja molemmat olivat minulle entistään -ystävällisemmät. Erkki pyysi minua käymään luonaan. - --- Erkki on hieno poika, sanoi Elsa. - -Keskustelun aikana istui Iris äänetönnä matalalla jakkaralla pää käsien -varassa. Hän oli niin alakuloinen, ettei kuullut toisten puheesta -mitään. Enon kuoleman jälkeen hän tunsi itsensä merkillisen vieraaksi -perheessä. Häntä ei kohdeltu enää kuin läheistä sukulaista, pikemmin -kuin vierasta. Hän ymmärsi olevansa liikaa nyt, kun perheen raha-asiat -olivat horjuvalla kannalla. Hän olikin päättänyt lähteä takaisin -kotiin, jos täti Heinonen vain suostuisi. Hän ikävöi Seren hiljaista -osanottoa ja Tanelin turvallista olentoa. - --- Siellä olen kotonani, ajatteli hän, -- ystävien luona. - -Mutta iltapuolella hän oli saanut kirjeen, joka kerrassaan murskasi -kaikki hänen kauniit unelmansa. - -Kirje kuului seuraavasti: - - Hyvää päivää, Iris! Olemme voineet hyvin ja toivotamme samaa - sinulle. Killi on myös terve, mutta tänne kuuluu ikäviä. Eilen - kävi vallesmanni ja lautamies saarella ja kirjoittivat talon - jostain isäsi velasta. Kun ei ole millä maksaa ja enosi on - kuollut, täytyy talo myödä. Se on ikävä asia. Seren ja minun - täytyy muuttaa pois. Ehkä rakennamme uutistorpan jonnekin lähelle - tai menemme mantereelle kestiksi. Lehmätkin täytyy myödä ja - Musta. Sere panee terveisiä. Voi hyvin. - - Tämän kirjoitti Taneli Puuska. - -Iris oli yhä vielä turtuneena kirjeen luettuaan. Metsäpirtti myödään, -otetaan, kuten kaikki muukin on häneltä otettu. Viedään männikkö -rakennuksen edustalta, pihakuusi, koivut ikkunan edestä, keltainen -hiekkaranta, metsäpolut, louhikot, kotilahti, pieni puutarha, jota hän -ja Taneli olivat huolella hoitaneet. Viedään ja annetaan vieraalle, -jolle ne eivät mitään sano, joka ei ymmärrä niiden kieltä, joka puhuu -ääneen metsässä, niin että linnut pelästyvät, joka ehkä haaskaa -puita ja hävittää pikkulintujen pesimäpöntöt. Entä minne joutuu -karja? Punikki ja Mansikki, Lystikki ja Martti, nekin viedään. Vieras -kuljettaa ne kauas outojen toverien joukkoon, uusille laitumille. Ja -Musta saa ehkä isännän, joka sitä ruoskii, se raukka kun on jo niin -vanha ja hidaskulkuinen. - -Voi, miksi ei isä jo tule kotiin huolehtimaan talostaan ja -tyttärestään? Miksi hän on jättänyt lapsensa niin yksin ja -turvattomaksi? - -Elinin ääni herätti hänet katkerista mietteistä. - --- Iris, Alina täti kutsuu sinua. - -Iris nousi konemaisesti jakkaraltaan ja seurasi Eliniä. - --- Mitä he minusta tahtovat? ajatteli hän nähdessään kamreerin, neiti -Hammarin ja Selma tädin. - --- Iris Klewe, aloitti neiti Hammar mahtipontisesti. -- Me olemme -kutsuneet sinut tänne ilmoittaaksemme sinulle, miten elämäsi -surullisen perhetapahtuman vuoksi järjestetään. Tätisi ei erinäisten -asianhaarojen vuoksi voi enää pitää huolta sinusta, ja koska isäsi -näkyy tykkänään unohtaneen olemassaolosi, olen minä päättänyt huolehtia -sinun tulevaisuudestasi. Tämän arvoisan lakimiehen, -- hän nyökkäsi -päätään kamreerille, -- läsnäollessa olen luvannut maksaa ylläpidostasi -tädillesi, sillä ehdolla kuitenkin, että saan valvoa kasvatustasi. Sinä -olet siis tästä lähtien minun holhokkini. Sinä -- -- -- - --- Oi, ei, ei! huudahti Iris rajusti. -- Antakaa minun lähteä kotiin. -En tahdo olla kenenkään vastuksena. - -Neiti Hammar vetosi katseellaan kamreeriin: - --- Te näette, sanoi hän puoliääneen. -- Hillitön ja uppiniskainen. - --- Ole järkevä, Iris, nuhteli Elin. -- Ei sinulla ole kotia. -Metsäpirtti myödään. - -Iriksen pää painui rinnalle. Oi, sehän on totta! Hänellä ei enää ole -kotia! - --- Toivon, että olet täti Alinalle kiitollinen hänen -jalomielisyydestään, sanoi rouva Heinonen jäykästi. -- Mene kiittämään -häntä. - -Hetkisen Iris epäröi. Sitten hän kääntyi neiti Hammarin puoleen, niiasi -kömpelösti ja sanoi: - --- Kiitos! - --- Toivottavasti tulee kiitoksesi vilpittömästä sydämestä, sanoi neiti -Hammar. -- Nuoret tytöt eivät useinkaan ymmärrä omaa parastaan. Nyt -saat mennä. - -Iris poistui huoneesta. Hänen laiha, hento vartalonsa näytti entistä -pienemmältä ja hennommalta. Kamreeri Vuori katseli hänen jälkeensä. - --- Tyttö-rukka! hän huokasi toistamiseen. - -Mutta Iris katosi vaatesäiliöön ja istui pimeässä, silloin tällöin -kohotti raskas nyyhkytys hänen rintaansa. - -Jonkun ajan kuluttua hän kuuli hiljaisen äänen kutsuvan itseään. -Vastahakoisesti hän totteli. - --- Iris, kuiskasi Ulriika. -- Tule tänne minun luokseni. Mimmillä on -vapaa ilta, rouva on makuulla ja Elin neiti lähti saattamaan neiti -Hammaria. Istu tuohon minun mukavaan tuoliini. Tässä on kuppi kuumaa -teetä ja voileipä. Älä sinä, lapsi-rukka, sure. Vielä sinulle valkenee. - -Iris joi teetä ja haukkasi voileipää lapsen terveellä ruokahalulla. -Hänen äänessään tuntui vielä jälkiä kyynelistä, kun hän luoden -katseensa Ulriikan hyväntahtoisiin kasvoihin kysyi: - --- Luuleeko Ulriika todella niin? - --- Luulen, lapsi, minä olen sen katsonut sinulle unikirjastakin, puhui -Ulriika hiljentäen ääntään. -- Minä näin viime yönä unta, että sinä -tapoit valaskalan, ja se merkitsee sinulle pitkällistä kärsimystä ja -sitten iloa. - -Iris näytti miettivältä, sitten hiipi pieni hymy hänen huulilleen. -Ulriika näytti niin somalta seisoessaan siinä astiapöydän ääressä -salaperäisenä ja varmana siitä, että hänen unikirjansa puhuu totta. -- -Kuka tietää, ehkä kaikki vielä kääntyykin hyväksi! - -Kun Iris myöhemmin varpaisillaan hiipi Elsan ja hänen yhteiseen -huoneeseen, veti hän kierrekaihtimen ylös ja katseli taivaalle. -- -Siinä oli Kotitähti. Se tuikki niin ystävällisesti ja lempeästi. -Tytöstä tuntui kuin olisi se toistanut Ulriikan sanat. - --- Vielä sinulle valkenee. - - - - - - -II - -ROUVA HEINOSEN TÄYSIHOITOLAISET. - - - - -Ensimmäinen luku. - -MATKALLA. - - -Syyspäivä alkoi pimetä. Asemilla paloivat lyhdyt, ja asunnoista, joiden -ohi juna kiiti, vilkkuivat valot, pian taas häipyen näkyvistä kuin -jonnekin kaukaiseen menneisyyteen. - -Noin kolmentoista-vuotias tyttö istui sohvan nurkkaan sulloutuneena ja -tuijotti ulos pimeyteen. - -Nyt palavat tulet Lanterissakin. Äiti kulkee huoneesta toiseen -valvomassa, etteivät lamput pääse savuamaan. Isä istuu kiikkutuolissa -syventyneenä johonkin lääkeopilliseen kirjaan. Kati ja Pulle pelaavat -dominoa, Heidi lukee satuja ja Nelli vinkuu unissaan tulennoksen -vieressä. - -Kuva oli niin elävä, että Kaarinan silmiin kohosi kyyneliä. Hän pyyhki -ne salaa pois kätensä selällä, mutta niitä kihosi uusia, yhä vain -uusia. Hän hapuili nenäliinaansa taskusta, mutta ei löytänyt, etsi -käsilaukustaan -- ei siinäkään. Ja kyyneleet yhä vierimistään vierivät -tippuen hansikkaille ja hameelle ja sokaisten hänen silmänsä. - --- Suvaitsetteko ottaa minulta? kysyi ystävällinen ääni, jossa oli -lämmin, osaaottavainen sävy. - -Kyyneliensä takaa Kaarina näki vastakkaisella sohvalla tytön, joka -ojensi hänelle nenäliinaa. - --- Kiitos, nyyhkytti Kaarina, pyyhki kyyneliään ja niisti kiitollisena -tarjottuun hienoon batistiliinaan. - --- Te olette kovin hyvä, kuiskasi hän sitten. - -Tyttö hymyili. Hän oli Kaarinan pituinen, mutta näytti vanhemmalta. - -Kasvot olivat kapeat, hiukset punertavat, sileästi jakauksella, iho -hieno, hiukan pisamilla. - -Vilkas Kaarina, jonka koko päivä oli täytynyt istua mykkänä junassa, -innostui, kun näin äkkiarvaamatta tarjoutui tilaisuutta keskusteluun. -Vieras tyttö ei tosin näyttänyt kovinkaan puheliaalta, mutta Kaarina ei -enää osannut hillitä kieltään. - -Helpotti vähän koti-ikävää, kun sai puhella jonkun kanssa. - -Hän pyyhkäisi viimeiset kyyneleet silmistään ja kysyi: - --- Matkustatteko tekin Helsinkiin. - --- Kyllä, vastasi toinen lyhyesti. - --- Kouluun tietysti? - --- Niin. - --- Minä matkustan ensi kertaa kouluun. En ole ollut kotoa poissa -muuta kuin viikon verran keväällä, jolloin kävin pääsytutkintoa -suorittamassa. Ja silloin oli äiti matkassa. - --- Sitten ei ole kumma, jos teillä on koti-ikävä, lausui tyttö -ystävällisesti. - -Taaskin kohosivat kyyneleet Kaarinan silmiin, mutta hän taisteli -urhoollisesti itkua vastaan. - --- Te ette siis ennen ole käynyt koulua? - --- En, meillä oli kotiopettajatar. Äiti ja isä tahtoivat pitää minua -kotona niin kauan kuin mahdollista. - --- Minäkin lähden ensi kertaa Helsinkiin kouluun. - --- Todella! Ja mihin kouluun tulette? - --- Suomalaiseen yhteiskouluun, kuudennelle luokalle. - --- Hyväinen aika, nauroi Kaarina iloisesti, -- sinnehän minäkin tulen, -mutta viidennelle luokalle. Me olemme siis ensikertalaisia kumpainenkin. - -Nyt luisti puhe mainiosti ainakin Kaarinan puolelta. Vieras tyttö -enimmäkseen kuunteli, mutta sen hän teki niin hauskasti, että -Kaarinasta tuntui aivan luonnolliselta kertoa hänelle, kodistaan ja -omaisistaan. Ennen pitkää tunsi vieras tyttö perinpohjin Lanterin -puutarhoineen, isän, äidin, lörpöttelevän Heidin, yksitotisen Katin ja -vallattoman Pullen sekä sen lisäksi vanhan Riikan, Eetun, Pujon, Nellin -ja Mirrin, joka lakkaamatta tappeli Nellin kanssa. - -Kesken puhetulvaansa Kaarina kysyi äkkiä: - --- Onko teillä sisaria ja veljiä? - --- Ei ole, vastasi toinen. - --- Sepä ikävä. Sisaret ja veljet ovat niin hauskoja, kyllähän ne -toisinaan voivat olla kiusallisia, varsinkin kun äiti ja isä ovat -poissa ja heistä täytyy pitää huolta. Mutta en millään ehdolla tahtoisi -olla vailla Katia, Heidiä ja pikku Pulle-veitikkaa. - -Kello soi, juna seisahtui Riihimäellä. Tytöt nousivat, ja lähtivät -jaloittelemaan. - --- Ettekö tule juomaan teetä? kysyi vieras tyttö. - --- En, vastasi Kaarina, -- olemme pian Helsingissä. Hän päätti säästää -rahojaan, olihan hänellä Lanterin mainioita omenia ja Marin makeita -piirakoita. - -Riihimäellä astui heidän vaunuosastoonsa vanha lihava rouva, molemmat -kädet täynnä myttyjä ja laukkuja. Pienillä vetisillä silmillään hän -turhaan etsi istuinsijaa itselleen, koko vaunussa ei ollut ainoatakaan -tyhjää paikkaa. Kaarinan uusi tuttava nousi silloin nopeasti ja -luovutti Kaarinan suureksi mielipahaksi kohteliaasti hymyillen -paikkansa rouvalle, joka läähättäen heittäytyi siihen. - -Kaarinaa hävetti, ettei hän ollut ymmärtänyt olla yhtä huomaavainen. --- Ja nyt hän kadotti päällepäätteeksi hauskan matkatoverinsakin. -Heillä olisi voinut olla niin hauska vielä nämä pari tuntia, ennenkuin -saavuttiin Helsinkiin. Nyt sitävastoin joutui Kaarinan matkatoveri -istumaan kahden laihan naisen viereen, jotka näyttivät kauhean ikäviltä -ja kuivilta. Ja lihava rouva -- ei hänkään näyttänyt erittäin hauskalta. - -Rautahepo iski kiivaasti eteenpäin, se ei enää seisahtunut asemilla, -kiiti vain ylpeästi ohitse -- kohta oltiin Helsingissä. Kaarinan -ajatukset alkoivat askartaa tulevaisuudessa. - -Olisikohan Elsa häntä asemalla vastassa? Ja vieläkö hän pitää -Kaarinasta yhtä paljon kuin kesällä? - -Elsa oli Kaarinan ensimmäinen "paras ystävä". He olivat tutustuneet -toisiinsa kesällä, jolloin Elsa oleskeli pari kuukautta pappilassa. -Pappilan Maiju oli Elsan luokkakumppani -- ja Maijun vanhemmat olivat -pyytäneet Elsaa luokseen, jotta Maiju häneltä oppisi ruotsia -- Maiju -kun oli heikko ruotsissa. Maiju ja Kaarina olivat ennen olleet hyviä -ystäviä, mutta Elsan tultua oli Maiju joutunut kerrassaan syrjään. Eikä -se kumma ollutkaan. Maiju oli niin hidas ja kömpelö, niin yksitotinen --- Elsa iloinen ja ystävällinen, soma ja herttainen. Kaikki hänessä oli -sievää, hänen vaalea olkihattunsa, liehuvat kiharansa, pukunsa ja sirot -kenkänsä. - -Ihme, ettei isä oikein hänestä pitänyt. Se oli Kaarinasta -käsittämätöntä. - -Hän ihan vastustamalla vastusti, kun Elsa ehdotti, että Kaarina tulisi -heillä asumaan koulu-aikansa. Elsan äiti piti näet täysihoitolaisia -Helsingissä. Oikein kyynelsilmin sai Kaarina rukoilla, ennenkuin isä -suostui. - -Oulunkylä kiiti ohitse, Fredriksberg samoin -- jo näkyi Töölönlahti ja -vilkkuvat tulet sen rannoilla. Kaarinan sydäntä puristi. - -Juna hiljensi vauhtiaan, seisahtui. Oltiin Helsingissä. - -Kovassa ihmistungoksessa oli Kaarina miltei hätääntyä. Olipa onni, että -isä niin itsepintaisesti oli kieltänyt häntä ottamasta junaan muuta -kuin pienen käsilaukun ja hatturasian. Nyt hänen oli paljon helpompi -liikkua. Hän katseli ympärilleen ja tunsi itsensä kovin hyljätyksi ja -yksinäiseksi. Ei Elsaakaan näkynyt. Kurkkua tuntui kuristavan. - --- Kaarina! Aksel, tässä hän on, kuului samassa Elsan iloinen ääni. -Siinähän Elsa olikin. Sievänä ja sirona kuten aina. Hänen rinnallaan -seisoi noin viisitoistavuotias poika. - --- Me lähdemme nyt heti, sinä ja minä ja Aksel. Esterin täytyy -ottaa selkoa eräästä tytöstä, joka aivan äkkiarvaamatta on joutunut -niskoillemme. Ajatteles, perheessä, johon hänen piti asettua asumaan, -on sattunut tulirokkotapaus, ja he hommasivat hänet meille. Mutta -- -taivas! -- olenhan unohtanut esittää sinulle Akselin -- tässä hän on. -Eikö hän ole hauska? - -Aksel kumarsi syvästi ja tarttui Kaarinan käsilaukkuun. -- -Suvaitsetteko? - -Jollain Kaarinan mielestä ihmeellisellä tavalla he pääsivät ihmisjoukon -lävitse ulos, saivat ajurin ja läksivät ajamaan pitkin syksyistä -Helsinkiä Konstantininkadulle, jossa leskirouva Heinonen asui. Koko -ajan puhelivat Elsa ja Aksel lakkaamatta. Kaarina oli ääneti. Kaikki -uudet vaikutukset valtasivat hänen mielensä niin voimakkaasti, että hän -miltei typertyi. - -Tuskin he olivat ennättäneet sisälle neljänteen kerrokseen ja Kaarina -tervehtinyt rouva Heinosta, kun kello soi. Sisään astuivat Ester -Heinonen ja Kaarinan matkatoveri. Molemmat tytöt tuijottivat toisiinsa -hetken aikaa, Kaarina purskahti heleään nauruun, ja toinen hymyili -iloisesti. - --- Oletteko tuttuja? kysyi Elsa hämmästyneenä. - --- Olemme ja emme, nauroi Kaarina. - --- Neiti Kaarina Holsti, Hanna Ström, ja herrasväki Heinonen, serkkuni -Iris Klewe, esitti Elsa toimeliaasti. - -Kun kaikinpuolinen esittely oli päättynyt, sanoi rouva Heinonen -valittavalla äänellä: - --- Tytöt ovat tietysti syöneet ja juoneet teetä Riihimäellä. Me syömme -illallista jo kello puoli yhdeksän. Ester ja Elsa, näyttäkää vieraille -heidän huoneensa. Hän toivotti hyvää yötä ja poistui. - -Hanna Ström sai oman huoneen, Kaarinan taas oli määrä asua yhdessä -Elsan kanssa. - --- Kuules, Kaarina, eikö sinulla ole nälkä? kysyi Elsa, kun tytöt -olivat kahden huoneessaan. - --- On kyllä, myönsi Kaarina, joka nyt vilpittömästi katui liiallista -säästäväisyyttään Riihimäellä. - --- Minusta on aivan turhaa, että äiti ei antanut teille illallista. -Mutta se oli Elinin vika. Hän on niin kauhean säästäväinen, nimittäin -mitä ruokaan tulee. Mutta sellainen hän aina on, säästää ruuassa -saadakseen jonkun sulan tai nauharuusun lisäksi muutenkin komeihin -hattuihinsa. - -Kaarinasta tuntui pahalta kuulla Elsan puhetta, niinkuin väärä sävel -olisi soinut. Hänen ajatuksensa palautuivat Lanteriin. Hän näki -hauskasti katetun illallispöydän, äidin hymyilevät kasvot kodikkaasti -porisevan teekeittiön takana, isän rauhallisen otsan ja lasten iloiset -silmät. - --- Oi rakas, rakas koti! - -Hän painoi päänsä tyynyyn ja nyyhkytti hiljaa. - - - - -Toinen luku. - -KAARINAN PÄIVÄKIRJASTA. - - -Kylläpä aika on mennä hurahtanut nopeaan, kun en vielä kertaakaan ole -kirjoittanut päiväkirjaani. Olet varmaankin jo minuun suuttunut, pieni -sinikantinen ystäväni, lupasinhan, kun sain sinut syntymäpäivälahjaksi, -ahkerasti käyttää lehtiäsi. - -Olen ollut Helsingissä jo kuukauden, kokonaisen kuukauden. Kuljen ja -liikun täällä melkein kuin kotikaupungissani. Tiedän Kaivopuistot, -Tähtitorninmäet, Kaisaniemet, Ekbergit ja Fazerit. Kaikki täällä on -niin komeata ja mukavata. Kalosseja et tarvitse, käydä sipsuttelet vain -sievästi siisteillä katukäytävillä -- hohhoh, se on toista kuin kahlata -rapakossa pitkin Lanterin lehtokujaa. Ja kun menet ulos illalla, -valaisevat katulyhdyt kirkkaasti, eikä sinun joka askeleella tarvitse -peljätä, että kompastut kiveen tai lyöt nenäsi virstantolppaan. -Päivällä soitetaan Kappelin ja Oopriksen edustalla, komeat kaktukset -upeilevat Esplanaadissa, ja sievät, somasti puetut lapset leikittelevät -puistoissa. Kaikki tämä on hauskaa ja kaunista, ja kuitenkin kaipaan -Lanteria. Muistelen sen humisevaa puistoa, sen satoisia omenapuita -(toivottavasti Kati ja Heidi eivät syö vatsaansa pilalle, nyt kun -saavat olla kahden omenien kimpussa) ja salaperäisiä käytäviä. Usein -tulen surulliseksi, kun ajattelen, että asterit kukkivat täydessä -loistossaan enkä minä saa niitä nähdä. Kaunis, loistava syksy menee -menojaan, ja minä vain täällä astun kuivia kivikatuja. -- (Minun -täytyy pyytää äitiä lähettämään rouva Heinoselle vähän porkkanoita, -porkkanapyree on minun herkkuruokaani, ja minulta jäi koko suuri -porkkanapenkkini miltei koskematta.) - -Hyväinen aika, kuinka kello on paljon, olen hirveän uninen. Elsa on -jo kauan vetänyt unia vuoteellaan. Kuu pilkistää verhojen takaa. Se -pilkistää Lanteriinkin, isän työhuoneeseen. - - * * * * * - -Olen lukenut lävitse, mitä eilen kirjoitin, ja tehnyt kaksi huomiota. -Ensiksi, että minussa on suuria runollisia taipumuksia (lukuunottamatta -tuota porkkanajuttua ja Katin ja Heidin vatsatautivaaraa). Ja toiseksi, -että puhuin vain itsestäni ja Lanterista enkä sanaakaan ihmisistä, -joiden keskuudessa elän. - -Rouva Heinosella on varmaan ollut paljon suruja, hän on niin laiha ja -näyttää aina huolestuneelta. Mutta eihän se kumma olekaan. Hänhän oli -ennen varakas, vasta miehensä kuoleman jälkeen, noin vuosi sitten, -hänen täytyi ottaa täysihoitolaisia. On tietysti kauhean ikävätä, kun -täytyy ostaa kaikki ruokatavarat. Maalla saa vain mennä maitokamariin -ottamaan maitoa ja kermaa, puutarha antaa porkkanat, perunat, omenat, -marjat ja muut herkut, täällä täytyy rouva Heinosen ja Ulriikan käydä -torilla ostamassa. Minusta on ikävätä syödä, kun kaikki on niin -kallista. Rouva Heinonen huokaa aina niin raskaasti, kun pojat syövät -niin paljon voita, ja Elin sanoo tuon tuostakin, että me suomalaiset -syömme aivan liiaksi. Ensimmäisinä päivinä en kehdannut syödä paljon -ensinkään, maistelin vain vähän ruokia, mutta sitten minulle tuli niin -nälkä, että hyvin ymmärsin haaksirikkoisia, jotka syövät kenkiään. -Nyt en enää ole näkevinäni Elinin halveksivia katseita, syön vain, -enhän minä sille mitään voi, että luonto on minulle antanut hyvän -ruokahalun. Elin on perheen vanhin tytär. Hänellä on toimi pankissa. -Hän on aina kauhean hienosti puettu ja käyttää ihojauhoa. Ester on -kuusitoistavuotias ja kohtelee meitä lapsia suurella ylemmyydellä. Hän -ihailee Akselia kuten kaikki muutkin perheen jäsenet. Ja sitä minä -suuresti ihmettelen. Aksel on ikävin poika, minkä tämän ilman kannen -alla olen tavannut. Hän käyttää kävelykeppiä, tuoksuaa hajuvedelle, -hänen kauluksensa ulottuvat korviin asti. Sitäpaitsi hän on hyvin ilkeä -Irikselle. - -Iris rukka. Hän on perheen tuhkimo. Hän on rouva Heinosen miehen -sisarentytär. Äiti on kuollut, isä lienee Elsan kertomuksen mukaan -soittoniekka, joka vaimonsa kuoltua lähti ulkomaille ja jätti pienen -tyttärensä sukulaisten niskoille. Rouva Heinosen serkku, neiti Hammar, -maksaa hänen puolestaan pienen summan ja kouluttaa hänet. Iris on kuin -tuo poloinen ankanpoika Andersenin sadussa. Kaikki häntä toruvat ja -töykkivät. Iris, tuo kenkäni, Iris, harjaa hattuni, Iris, älä ole niin -veltto, kaikuu lakkaamatta. Täti Heinonen ja Elin toruvat häntä. Ester -ja Elsa riitelevät hänen kanssaan, Aksel halveksii häntä. Kuinka hän -muuta voisikaan! Iris rukka ei ole muodinmukaisesti puettu, hän käyttää -Esterin vanhoja pukuja, jotka eivät lainkaan sovi hänelle, hänen -kenkänsä ovat harjaamattomat ja hame melkein aina täynnä tahrapilkkuja. -Sitäpaitsi hän on kiireestä kantapäähän täynnä kepposia ja kiusantekoa. -Välistä on koko talo niin vihoissaan hänelle, että minä jo hänen -asemassaan vapisisin. Mutta Iris vain nauraa eikä ole tietääkseen. -Vain silloin, kun täti Heinonen uhkaa telefonoida neiti Hammarille, -hän peljästyy ja tulee lauhkeaksi kuin lammas. Neiti Hammar on -historianopettaja tyttökoulussa ja hirveän ankara. Me pelkäämme häntä -kaikki. Kun Iris on ollut tavallista vallattomampi tai osannut huonosti -läksynsä, ilmestyy neiti Hammar äkkiä kuin tuomionenkeli, päässään -pieni musta hattu, kaulassa musta pitsiröyhelö ja kädessä silkkinen -sateenvarjo. Silloin Iris pakenee Hanna Strömin huoneeseen, sillä Hanna -hellii ja suojelee Iristä. Ja Hanna ei pelkää neiti Hammaria. Se on -kerrassaan käsittämätöntä! - -Hanna on niin pieni ja hento ja nöyrän näköinen, mutta kun neiti -Hammar, jota täti Heinonen ja Elinkin pelkäävät, kylmästi ja kovasti -puhuttelee Iristä, puolustaa Hanna suojattiaan rauhallisesti ja -tyynesti. Hän on minusta silloin aivan kuin hiiri, joka uskaltaa -jalopeuran luolaan. - -Ja merkillistä, aivan selittämätöntä on, että neiti Hammarin ei -oikeastaan onnistu nujertaa häntä. Tästä ihmeellisestä syystä nauttii -Hanna Ström jonkinlaista kunnioitusta perheessä, vaikka häntä -vaatimattomuutensa tähden tuskin muutoin huomataankaan. - -Hanna on omituinen tyttö. Hän on todella hyvin vaatimaton, mutta silti -ei kukaan kuitenkaan hyppää hänen nenälleen, kuten Katin on tapana -sanoa. Hänen isänsä oli lähetyssaarnaaja, ja Hanna on elänyt monta -vuotta neekerien keskuudessa. Äiti taitaa olla hyvin sairaalloinen, -ja he ovat arvattavasti köyhiä. Ainakin Ester ja Elsa niin väittävät, -heidän mielestään Hanna on niin yksinkertaisesti puettu, eikä hän -koskaan tule Fazeriin, kun me muut menemme leivoksia syömään. - -Mutta he ovat luultavasti olleet paremmissa varoissa, ennenkuin -Hannan isä kuoli, sillä Hannalla on niin paljon sieviä ja kalliita -tavaroita. Ehkä hän on saanut ne joltain neekerikuninkaalta, arvelee -Elsa, mutta minusta on ihmeellistä, että neekerikuninkaat lahjoittavat -esimerkiksi kristallisia toalettiesineitä. Pikemmin luulisi, että -he kiitollisuutensa osoitteeksi antaisivat krokotiilinhampaita, -jalopeurannahkoja ja muuta sellaista aitoafrikalaista. - -Hanna kertoo usein hiuksiapöyristyttäviä juttuja neekereistä ja -Afrikasta. Minusta olisi hirveän hauska olla lähetyssaarnaaja ja -pukea pienten alastomien neekerilasten päälle ja soudella pitkin -Kongo-virtaa. Ikävä kyllä, olen jo valinnut elämäntehtäväni. Elsa -ja minä olemme näet päättäneet ruveta kirjailijoiksi, taikka ei -Elsa oikeastaan -- en näet tiedä, voiko muotilehden toimittajaa -sanoa kirjailijaksi, ja Elsa aikoo ruveta heti koulusta päästyään -toimittamaan muotilehteä. - -Mutta minä aion runoilijaksi. Olen jo valinnut salanimenkin: Katri -Kyynelvuo. Eikö se kuulu komealta? - - * * * * * - -Minä en pidä pojista. Tietysti en nyt tarkoita rakasta Pauli-veljeäni, -joka kuoli pari vuotta sitten, enkä Pullea, joka on pieni herttainen -vekkuli. En pidä koulupojista, en ainakaan normaalilyseolaisista. He -ovat kerrassaan kiusoittavia. - -Mauno ja Erkki Pohjola ovat normaalilyseolaisia ja oikein suututtavia. -Erkki tosin on mukiinmenevä. Hänen kanssaan on oikein hauska joskus -pelata tammiakin, mutta Mauno on sietämätön. En ole eläissäni nähnyt -niin itseviisasta ja nenäkästä poikaa. Hän kiistelee kaikkien kanssa ja -kaikesta. Onnettomuudeksi on hän minun pöytänaapurini, ja joka kerta, -kun meillä on minun mieliruokaani, vohveleita, ottaa hän parhaimmat ja -jättää minulle jonkun näivettyneen, mustan raukan. - -Hän onkin kaikkien epäsuosiossa. Täti Heinosen ja Elinin mielestä hän -syö kuin maalaisrenki, Ester ja Aksel sanovat häntä "koulumestariksi", -koska hän aina oikaisee, jos joku ei puhu kyllin kieliopillisesti. Iris -tekee hänelle kiusaa ja Elsa nauraa hänen kömpelöä käytöstään. Hanna -yksin on yhtä ystävällinen hänelle kuin muillekin, ja Sissi, perheen -nuorin, suosii häntä silminnähtävästi. Se johtuu kai siitä, että Sissi -raukka tuntee itsensä myöskin hyljätyksi. Hän on näet aina ja joka -paikassa kaikkien tiellä. - -Kun kysyin häneltä kerran, miksi hän pitää Maunosta niin paljon, sanoi -hän vain: - --- Hän ei koskaan naura Ullalle. - -Ulla on Sissin kallein aarre, kauhean ruma, silmäpuoli nukke, jota hän -aina kantaa retuuttaa kainalossaan. - -Sissi itse ei myöskään ole kaunis ja tahraa aina vaatteensa. - --- Hänessä ei ole rahtuakaan Glansenfeltien esteettisiä taipumuksia, -sanoo Aksel. -- Täti Heinosen nimi oli näet ennen Glansenfelt, ja koko -Heinosen perhe on kovin ylpeä äitinsä aateluudesta. - -Minä alan nyt vähän ymmärtää, miksi isä ei pitänyt siitä, että tulin -Heinosille asumaan. Hän varmaankin huomasi, että he ovat turhamaisia -kaikki tyyni. En todellakaan ymmärrä, kuinka he saattavat olla niin -huvitettuja pikkuseikoista, kengistä, hansikkaista, kaularöyhelöistä ja -muusta senkaltaisesta. Ja kun he menevät kaupungille, seisovat he aina -puolisen tuntia peilin edessä laittelemassa hiuksiaan ja hattujaan. - -Iris ja minä nauramme heille. - - - - -Kolmas luku. - -AKSELIN SYNTYMÄPÄIVÄKESTIT. - - --- Tämä on loukkaavaa, kerrassaan sietämätöntä! huusi Elsa hyökäten -sisään. - -Oli lauantai ilta. Hanna, Iris ja Kaarina istuivat Hannan huoneessa. -Hanna kirjoitti puhtaaksi ainettaan, Kaarina ompeli Sissin nukelle -päähinettä, ja Iris parsi sukkia. - --- Mikä on loukkaavaa? kysyi Hanna. - -Elsa heittäytyi ainoaan vapaana olevaan tuoliin. - --- Kuulkaa. Huomenna on Akselin syntymäpäivä. Hän täyttää viisitoista -vuotta. Minä olin suunnitellut, että viettäisimme sen oikein hauskasti. -Aksel kutsuisi tovereitaan ja minä muutamia tyttöjä, leikkisimme ja -tanssisimme taas kerran pitkistä ajoista. - --- Sehän olisi hauskaa! iloitsivat tytöt. - --- Niinpä kyllä. Mutta ajatelkaa, mitä tuo ilkiö on keksinyt? -Vasta-ikään kun kysyin, keitä tyttöjä hän haluaa kutsua, nauraa -virnisti hän hyvin epäkohteliaasti ja sanoi: "ei ketään, en aio kutsua -ainoatakaan tyttöä." - --- Miksi et? kysyin minä. Ja arvatkaas, mitä hän vastaa? "Olen -kyllästynyt tyttöihin ja heidän lörpötyksiinsä, me pojat tahdomme nyt -kerrankin pitää hauskaa keskenämme ilman hameväkeä." - --- Hävytöntä! huusivat tytöt yhteen ääneen. - --- Olivatko Mauno ja Erkki läsnä? kysyi Kaarina. - --- Olivat, ja Mauno nauroi minua vasten silmiä. Hän se juuri onkin -pannut Akselin päähän moisia tyhmyyksiä. Aksel viihtyy kyllä muutoin -hyvin tyttöjen seurassa, mutta Mauno on sellainen mörökölli. - --- Pyh! sanoi Kaarina, ja nosti pikku nenänsä pystyyn. -- Luulevatko -arvoisat herrat, ettemme me tytöt tule toimeen ilman heidän seuraansa. -Minä ehdotan, että menemme kaikki neljä pitämään hauskaa jonnekin -muualle, esimerkiksi Fazerille. - --- Parasta kun emme ole välittääksemme koko jutusta. Siten nolaamme -heidät varmimmin, ehdotti Hanna. - -Iris oli istunut otsa rypyssä toisten jutellessa, nyt hän hypähti -istuimeltaan. - --- Kuulkaa, minulla on tuuma. Olkaa vain kotona huomenna. Ja sinä, -Elsa, ole hyvällä mielellä, minä lupaan, että Aksel melkein raahaa -sinut syntymäpäivilleen huomenna. - -Tytöt katsoivat häneen epäillen. - --- Mitä kepposia sinulla nyt taas on mielessä? kysyi Kaarina. - --- Hän aikoo varmaan kauniisti pyytää Akselia, sanoi Elsa. -- Mutta sen -vaivan voit itseltäsi säästää, sanon sinulle jo ennakolta. - --- Hui hai, Aksel pyytää sinua kauniisti. Saatpa nähdä. - -Rouva Heinonen kutsui Elsaa, ja kun hän oli poistunut huoneesta, -uskoi Iris sotajuonensa Hannalle ja Kaarinalle. Hanna pudisti päätään -epäillen, mutta Kaarina oli innoissaan. - --- Mainiota, nauroi hän, -- siitä tulee oivallinen kosto pojille. - --- Mutta sinä voit saada siitä ikävyyksiä, Iris, sanoi Hanna. - --- Mitä vielä! Täti, Elin ja Ester lähtevät Oulunkylään tuttavia -tervehtimään. Me saamme olla täällä aivan omin valloin. -- Iriksen -silmät säihkyivät. -- Entäpä jos saisinkin ikävyyksiä jäljestäpäin, kun -vain on ollut hauska. En kestä näitä pitkiä harmaita syyspäiviä, minun -täytyy saada vähän kujeilla. - --- Totta puhut, sanoi Kaarina, -- kujeilla minäkin tahdon, ja sinä -myös, Hanna, vaikka näön vuoksi olet vastustavinasi. - -Hanna hymyili. - --- Olkoon menneeksi. Emmehän tee mitään väärää. - --- Mutta muistakaa, ettette ilmaise minua, varoitti Iris. -- Elsalle en -mitään puhu, hän ei kuitenkaan voi pitää suutaan kiinni. - --- Emme tietystikään, lupasivat Hanna ja Kaarina. - -Seuraavana päivänä eivät tytöt aamiaisella olleet tietääkseen pojista. -Juttelivat ja nauroivat vain omia asioitaan eivätkä olleet huomaavinaan -poikien kömpelöitä lähestymisyrityksiä. - --- Kaarina, eikö oteta tammi? kysyi Erkki. - --- Minä lähden ulos kävelemään Iriksen kanssa, vastasi Kaarina. - --- Entä sinä, Hanna? - --- Minä lähden myös kävelemään. - --- Elsa, sinä varmaankin tulet. Sinähän olet minulle velkaa pelin. - -Elsa näytti taipuvaiselta, Erkki varsin harvoin viitsi hänen kanssaan -pelata, Elsa näet pelasi hyvin huonosti tammia. Siksipä häntä nyt -haluttikin suostua tarjoukseen. Mutta Iris nykäisi häntä hameesta ja -kuiskasi: - --- Eikö sinulla ole lainkaan ylpeyttä, Elsa? Mehän olemme sotakannalla -poikien kanssa. - -Elsa joutui hämilleen. - --- Minun täytyy myös mennä kävelemään, mutisi hän ja katosi nopeasti -huoneesta. - --- Kylläpä niillä oli kiire kävelylle. Ja tällaisella ilmalla! -ihmetteli Erkki. - --- Elsa on tietysti kielinyt, nauroi Mauno. -- Antaa heidän nyt vähän -aikaa olla mutrusuina. - -Oli pimeä lokakuun päivä, sataa vihmoi hiljakseen. - --- Kerrassaan toivotonta! huokasi Elsa. Hän toivoi yhä salaa, -että Aksel viime hetkessä muuttaisi mielensä ja kutsuisi tytötkin -kesteihinsä. Nyrpeänä hän näki Ulriikan kattavan kahvipöytää. Aksel -oli itse järjestänyt huoneen oikein kodikkaaksi ja hauskaksi. Pöydällä -oli kukkia, äidin paraimmat kahvikupit ja hopeat, houkutteleva -nimipäivärinkeli ja kakku. - -Kello viiden aikana saapuivat Väinö Kalm, Aarne Forss ja Yrjö Heiniö. - -Hanna ja Kaarina istuivat huoneessaan. Iristä ei näkynyt. Ikävystyneenä -katseli Elsa kadulle, missä ihmiset kävelivät kaulukset pystyssä ja -sateenvarjo kourassa. - --- Kun minun syntymäpäiväni tulee, en anna Akselille karamelliakaan, -uhkasi hän. -- Kuuletteko, kuinka hauska heillä on? Aksel on ostanut -suuren torttukorin, Alina täti antoi hänelle rahaa. - -Soitettiin ovikelloa. Sissi juoksi huoneeseen. - --- Tuli kauhean paksu rouva. - -Kaarina ja Hanna vaihtoivat nopean silmäyksen. - --- Kukahan se on? ihmetteli Elsa. - -Sissi oli jättänyt oven eteiseen raolleen ja tytöt kuulivat -ystävällisen, hiukan laulavan naisäänen puhuvan ruotsinvoittoisesti: - --- Vai ei Selma Häinonen ole kotona. Sepä ikävä. Mutta te, nuorukainen, -olette kai Aksel Häinonen vai kuinkka? - --- Kyllä, hyvä rouva, vastasi Akselin ääni. - --- Arvasinhan sen. Tule tänne, poika kultta -- - -Kuului kaksi nopeasti toistaan seuraavaa läiskähdystä. - --- Hän suuteli Akselia, läähätti Elsa. Kumpaisellekin poskelle! Kuka -kumma se on? Mikä teidän on, tytöt? - -Hanna ja Kaarina nauroivat nenäliinat suussa, niin että hartiat -nytkähtelivät. - -Rouva puhui edelleen. - --- Etkö arvaa kuka olen. Kummitätisihän minä olen, kummitätisi -Amanda Petander Jyväskylästä. Saavuin kaupunkiin eilen illalla ja -muistin, että on synttymäpäiväsi. Ajattelin: nyt, Amanda, sinä menet -tärvehtimään pikku kummipoikaasi, Akselia. - --- Hyvä rouva -- -- -- - --- Täti Amanda, rakas poikani, täti Amanda. - --- Olisi hyvin hauska, jos täti tulisi sisään, mutta kun äiti ei -ole kotona eikä Elin, en uskalla pyytääkään tätiä, sanoi Aksel -kohteliaasti. Äänestä kuuli, että hän oli kiusaantunut. - --- Ei mitään, poikani, kyllä minä siltti tulen sisään. Kas, sinullahan -on vieraita. Minä pidän paljon nuorista. Ehkä tarjoat kupin kaffea -vanhalle kummitädillesi, pieni kiltti Aksel. Käsivartesi, poikani. - -Oven raosta saattoivat tytöt nähdä lihavan tädin purjehtivan -ruokasaliin Akselin käsikynkässä. - -Kaarina heittäysi tuolille ja nauroi niin että kyyneleet vuotivat -pitkin poskia. - --- Mainiota! ähki hän -- Mainiota! - -Hannakin nauroi hiljaiseen tapaansa. Elsa näytti loukkaantuneelta. - --- Minun mielestäni te käyttäydytte oikein sopimattomasti. Ei koskaan -saa nauraa vanhoille ihmisille. Ja täti Petander on äidin tuttava, -vaikka hän onkin hyvin vanhanaikainen, äiti on joskus kertonut meille -hänestä. - -Hetkisen kuluttua Aksel hyökkäsi sisään punaisena ja kiihtyneenä. - --- Taivaan tähden, tytöt, tulkaa sisään. Joku onneton kummitäti -maaseudulta on yhtäkkiä tulla tupsahtanut keskellemme. Tulkaa pitämään -hänelle seuraa. Me pojat olemme aivan hukassa. Turkasen mummo! - -Kaarina nykäisi Elsaa kuiskaten: - --- Älä mene! - -Elsa keikahutti niskojaan. - --- Pidä sinä vain vieraasi rauhassa. Koska emme kelvanneet -seuraanne ennen, pysymme nytkin poissa. Emme tahdo vaivata teitä -lörpötyksillämme. Nauttikaa mielinmäärin kummitädistäsi. - --- Elsa, -- Akselin ääni oli uhkaava, -- ellet sinä nyt tule, saat sitä -katua. - -Elsa näytti itsepäiseltä. - --- Tule, rakas Elsa, -- rukoili Aksel. -- Minä hommaan sinulle talvella -luistinklubimerkin. -- Elsan kasvot valkenivat. -- Tulkaa, Kaarina -ja Hanna. Minä vain kiusasin vähän Elsaa, kun sanoin ettemme välitä -teistä. Meillä ei ole ollenkaan hauska ilman teitä. - -Hanna katseli Kaarinaan, Kaarina katseli Hannaan. - --- Tulkaa, tytöt, kehoitti Elsa, joka ei kauemmin jaksanut olla -nyrpeissään. - --- Jos voimme jollain lailla auttaa Akselia -- -- --, sanoi Kaarina -epäröiden. - -Aksel sieppasi Elsaa kädestä, Hanna ja Kaarina seurasivat jäljestä. -Ruokasalissa seisoi viisi varsin nolon näköistä poikaa. Pöydällä oli -tuhka-astia, paperössilaatikon oli Väinö Kalm ennättänyt sipaista -taskuunsa, mutta huoneessa tuntui selvä tupakansavu. Kiikkutuolissa -istui lihava, mustaan pelleriiniin ja vihtoriinihameeseen puettu -nainen, jonka päässä oli pieni vanhanaikainen, nauhoilla leuan alle -solmittu hattu ja silmillä paksu harso. - --- Rouva Amanda Petander, neiti Ström, neiti Holsti ja sisareni Elsa, -esitteli Aksel. - -Täti Amanda tervehti ystävällisesti tyttöjä. Kaarina ja Hanna niiasivat -silmät maahan luotuina. - --- Te olette myös tulleet viettämään kummipoikani synttymäpäivää, -hymyili Amanda täti. -- Härranen aikka, minä muistan vielä vallan -hyvin, kun pikku Aksel syntyi. Hänellä oli mitä viehättävin pikku -nykerönenä ja hamppaaton suu. -- Mitä nauratte, nuoret ystävät? - -Kaikki läsnäolijat, lukuunottamatta Akselia, jonka sisässä kiehui, -nauroivat ääneen. - --- Sinä luulet varmaan, kummipoikkani, että olen sinut unhottanut. -Ai, ai, pikku Aksel, se ei ole oikkein ajatältu. Sinä et ehkä usäin -muista vanhaa kummitätiäsi, mutta hänen ajatuksissaan sinä kyllä olet. -Katsopas, mitä olen sinulle tuonut syntymäpäivälahjaksi. - -Hän veti laukustaan esille jotain villaista, vaaleanpunaista. -- -Sinulla oli piänenä aina niin häikko vatsa, kertoi äitisi, siksi olen -valmistanut sinulle tällaisen lämppöisen vatsavyön. Kas tuossa. - -Hän ojensi pitkän, vaaleanpunaisen vatsavyön Akselille. - -Huoneessa kuului katkeamatonta hihitystä ja rajuja naurunpurskahduksia. - --- Mutta, rakkaat nuoret ystäväni, -- miksi nauratte? kysyi täti Amanda -taas. Tällä kertaa hänen äänessään oli moittiva sävy. - --- Vatsavyö on erittäin sievä, sanoi Erkki viattoman näköisenä, -- ja -väri soveltuu aivan erinomaisesti Akselille. - -Aksel loi raivostuneen katseen Erkkiin, mutta täti hymyili herttaisesti. - --- Niin, eikkö totta? Väri soveltuu ärinomaisesti hänen hiuksiinsa. Te -olette ystävällinen nuorukainen. - -Mauno oli kotvan aikaa taukoamatta tarkastanut Amanda tätiä. Äkkiä hän -loi nopean, viekkaan katseen Hannaan ja Kaarinaan, löi molemmin käsin -polviinsa ja alkoi hiljakseen nauraa hihittää. - -Täti Amanda kaivoi taskustaan pienen tötterön, jonka hän yhä -herttaisesti hymyillen ojensi Akselille. - --- Ja tässä, pikku ystäväni, sinulle vielä vähän namuja. Danskan -kuninkaan rintakaramelleja. Ne ovat ärinomaisia yskälle, kiltti -- -- -- - --- Mitä tämä merkitsee? Minä soitan, soitan, eikä kukaan tule avaamaan. -Viimein tapaan portaissa Ulriikan, joka tulee kirkosta, ja pääsen -keittiön kautta sisään. - -Alina täti seisoi kynnyksellä. Hänen esiintymisensä aikaansai -huomattavaa hämmästystä. Kaarina ja Hanna vaihtoivat hätäisen -silmäyksen. Mauno yski hämillään. - -Amanda täti oli noussut pystyyn ja astui ovea kohti ikäänkuin -lähteäkseen. - --- Neiti Hammar, rouva Petander, esitti Aksel. - --- Kuinka! huudahti Alina täti. -- Ei suinkaan vaan Amanda Petander -Jyväskylästä! Sehän oli odottamaton ilo. Emme ole tavanneet toisiamme -pariinkymmeneen vuoteen. Sinäpä olet lihonut. - --- Niin olen, Alina kulta, vuodet, vuodet. Ne eivät säästä meitä -vanhoja. Mutta nyt minun täytty rientää. Jääkää hyvästi, kaikki nuoret -ystävät. Hyvästi, Alina kultta. - -Hän syleili nopeasti neiti Hammaria. - --- Mutta älähän kiirehdi, Amanda, minä joudun heti mukaan. Täytyyhän -meidän saada jutella. - --- Voi, rakas ystävä, minulla on kova kiire. Amanda tädin ääni oli -hätäinen, ja hän näytti kovin hermostuneelta. - --- Minä lähden saattamaan rouva Petanderia, sanoi Mauno. Astuessaan -Kaarinan ohi hän kuiskasi: -- Tuossa on, koeta pidättää häntä. - -Ja hämmästynyt Kaarina tunsi kädessään neiti Hammarin käsilaukun. - --- Minä tulen heti paikalla, Amanda, huusi neiti Hammar rouva -Petanderin ja Maunon jälkeen. -- Otan vain käsilaukkuni. Mutta missä se -on? Panin sen tähän pöydälle. Hyväinen aika, tännehän sen panin. - -Kaikki etsivät. - --- Sepä ihmeellistä! Neiti Hammar loi epäluuloisen katseen nuoriin. -- -Onko kukaan kätkenyt sen? - -Jos joku olisi katsonut Kaarinaan, olisi hän huomannut, että tyttö -parka oli tulipunainen ja onnettoman näköinen. - --- Tuossahan se on! kirkaisi Elsa. -- Aivan Kaarinan takana. Täti on -pannut sen sohvalle ja joku on heittänyt sohvatyynyn sen päälle. - --- Täällä onkin niin siunatun pimeä, torui neiti Hammar. Sytyttäkää -sähkö. - -Ovessa tuli Mauno neiti Hammaria vastaan. - --- Rouva Petander lähetti paljon terveisiä, sanoi hän. -- Hän sai -hevosen juuri portilla, ja kun kello oli jo niin paljon, täytyi hänen -kiirehtiä junalle. - --- Omituista, mutisi neiti Hammar loukkaantuneena. -- Vanha ystävä, -eikä halua tavata minua sen enempää. Mutta kylläpä hän olikin -vanhentunut ja maalaistunut. En tahtonut tuntea koko ihmistä. - -Neiti Hammarin lähdettyä vallitsi huoneessa hetkisen hiljaisuus. Sitten -Erkki räjähti hilpeään nauruun, johon toiset pojat yhtyivät. Hanna ja -Kaarina aikoivat hiipiä pois. Äkkiä kysyi Aksel, joka oli ollut totinen -ja mietteissään hetken aikaa: - --- Missä Iris on? - --- Tosiaan, missä Iris on! huudahti Elsakin. -- Hänhän lupasi, että -sinä kyllä vielä kutsut minut syntymäpäivillesi. Ja oikeassa hän olikin. - -Aksel katseli terävästi Elsaan. - --- Niinkö hän lupasi? Ahaa, nytpä alan ymmärtää. - --- Elsa, tule minun huoneeseeni, niin saat nähdä jotain oikein -kaunista, supisi Hanna nopeasti Elsalle. - --- Mitä sitten? - --- Kaulanauhan, jonka sain kummitädiltäni pari vuotta sitten. -- En ole -sitä ennen näyttänyt sinulle. - -Koruihin mieltynyt Elsa seurasi heti Hannaa. Kaarina jäi huoneeseen -levottoman näköisenä. - --- Niin, jatkoi Aksel kiihtyen. -- Nyt alan ymmärtää. Ja Iris saa kyllä -katkerasti katua lystiään. - --- Mitä tarkoitat? kysyi Mauno terävästi. - --- Tarkoitan, että tiedän, kuka rouva Petander oli. Se on hävytöntä -pilaa ja kuten sanoin: Iris saa sen kalliisti maksaa. Alina täti kyllä -pitää siitä huolen. - --- Aksel! huudahti Kaarina säikähtyneenä. -- Et kai aio kieliä neiti -Hammarille? - --- Tietysti, vastasi Aksel, jonka suuttumusta ei vähentänyt se seikka, -että pojat nauraa hohottivat katketakseen Iriksen pilalle. - -Kaarina oli kalpea liikutuksesta. - --- Jos sinä kielit neiti Hammarille tai äidillesi, niin minä halveksin -sinua, Aksel. - -Aksel kumarsi ivallisesti. - --- Ikävä kyllä, mutta se ei estä minua täyttämästä velvollisuuttani. -Olisipa vain hauska tietää, olitko sinä mukana tässä siistissä jutussa? - --- Olin kyllä. - --- Ehkä Hannakin? Ja Mauno, joka oli niin kärkäs saattamaan rouva -"Petanderia". - -Kaarina oli ääneti. Mutta Mauno vastasi rauhallisesti. - --- Minä en tiennyt asiasta, ennenkuin omat silmäni sen ilmoittivat -minulle. Ja suoraan sanoen, Aksel, on se minusta raukkamaista, jos sinä -annat Iriksen ilmi neiti Hammarille. Kelpo poika ei petä toveriaan. - --- Irishän on vain pahantapainen tyttö, joka hyvinkin tarvitsee -kuritusta. Vai onko sinusta kaunista ilveillä vanhan kunnianarvoisen -tädin kanssa, joka lisäksi pitää huolta hänestä? Minusta se on rumaa. - --- Ensiksikin on yhdentekevää, onko Iris tyttö vai poika, sinun -toverisi hän joka tapauksessa on, se sinun yhteiskoululaisena pitäisi -tietää. -- Mauno singahutti sanan "yhteiskoululaisena" halveksivasti, -sillä aito normaalilyseolaisena hän ylenkatsoi yhteiskoulun poikia. -- -Ja toiseksi ei nyt ole kysymys siitä, tekikö Iris oikein vai väärin. -Kysymys on siitä, sopiiko miehen kieliä ja ilmiantaa toveriaan. - --- Ja sitäpaitsi, huudahti Kaarina, -- ei Iris voinut arvata, että -neiti Hammar tulisi tänne. Me tahdoimme vain hiukan kujeilla. - --- Ja onnistuitte mainiosti, sanoi Erkki. Hän löi Akselia iloisesti -olkapäälle. Hei, vanha veikko, älkäämme pilatko hyvää asiaa. Iris on -hankkinut meille hauskan iltapuolen -- -- -- - --- Niin, minun kustannuksellani, murisi Aksel. - --- Meidän poikien yhteisellä kustannuksella, sillä kaikkihan tulimme -petkutetuiksi. Minun mielestäni Iris näytteli niin erinomaisesti, että -olisi häpeällistä palkita häntä ikävyyksillä. Taidetta pitää auttaa, -eikö totta, pojat? - --- Tietenkin, vastasivat pojat yhteen ääneen. - -Aksel näytti hiukan leppeämmältä. - --- Mutta vaikka minä en kertoisikaan, tulee asia kuitenkin ilmi. Täti -Hammar tietysti tai Elsa puhuu äidille asiasta. Juttu on mutkikkaampi -kuin luulette. Kyllä totuus tulee ilmi, kun on näin monta todistajaa, -ja Alina täti saa kuulla siitä toista tietä. - --- Äitisi kanssa voit kyllä asian järjestää, siksi älykäs sinä olet, -Aksel. Siinä olet oikeassa, että on vaikeata salata asiata, josta näin -moni tietää. Mutta sanonpa teille, pojat, Iris sen itsekin ymmärtää, -että tässä on leikki kaukana. Jos neiti Hammar saa pilasta vihiä, niin -on Iris säälittävä. Senvuoksi vetoan kunniantuntoonne ja pyydän, ettei -kukaan läsnäolijoista hiisku sanaakaan tämän illan tapahtumista, niin -houkuttelevaa kuin se olisikin. Olkaamme vaiti kuin muuri, mykät kuin -kala. Lupaatteko, pojat? Lupaatko, Aksel? - -Maunon ääni oli vakava, hänen katsantonsa pakottava. - --- Hyvä, Mauno, huusivat pojat. -- Me voimme pitää suumme kiinni. Häpeä -sille, joka kavaltaa toverinsa. - -Aksel ojensi Maunolle kätensä. - --- Tuohon käteen. Minä lupaan koettaa järjestää jutun niin, ettei Iris -saa siitä ikävyyksiä. Mutta kyllä tyttöletukka kuritusta ansaitsisi, -siitä en luovu. - --- Kiitän teitä, pojat, Iriksen, Hannan ja itseni puolesta, sanoi -Kaarina. Hänen poskillaan paloi punaiset täplät, ja hänen siniset -silmänsä säihkyivät. Hän kääntyi nopeasti ja riensi Hannan huoneeseen -niellen itkua. - -Siellä itkivät Hanna ja Iris kalpeina ja pelästyneinä. Hanna oli aivan -masentunut. Hän syytti itseään siitä, ettei ollut estänyt Iristä -ilveilystä. Ja nyt tyttö-rukka tietysti saa kovan rangaistuksen. - -Kun Kaarina kertoi poikien päätöksen, huoahtivat molemmat tytöt -helpotuksesta. - --- Enpä olisi uskonut pojista niin hyvää, sanoi Hanna. - --- Niin, ja ajattelepas Maunoa! Hän käyttäytyi kerrassaan -ritarillisesti koko ajan. Kuka olisi sitä moisesta jöröjukasta uskonut! -sanoi Kaarina. - --- Hän hankki minulle hevosen, muutoin olisin ollut aivan onneton, -sanoi Iris. Hänen hyvä tuulensa oli taas palannut. -- Oi, ette usko, -kuinka kauhistuin, kun Alina täti astui sisään. Luulin viimeisen -hetkeni tulleen, mutta samalla valtasi minut hillitön halu saada vähän -kujeilla hänen kanssaan. Ihme, ettei hän minua tuntenut? - -Iris nauroi sydämellisesti. - --- Katsokaas, minä näin rouva Petanderin kesällä, kun hän oli käymässä -Roosa tädin luona. Alina täti oli silloin Heinolassa kylpemässä. -Tiesin, että hän oli Akselin kummi. Aili Vaaran täti, joka on -näyttelijä, hankki minulle puvun ja valetukan ja maalasi minut vanhan -näköiseksi. Enkö ollutkin mainio rouva? - --- Olit kyllä, sanoi Hanna, mutta hän näytti yhä vakavalta. Hänen arka -omatuntonsa kärsi siitä, että neiti Hammaria oli petetty. - --- Älä ole pahoillasi, Hanna, kuiskasi Iris sanoessaan hyvää yötä. -- -Minullakin on niin paha mieli. Soisin, että olisin yhtä vakava ja hyvä -kuin sinä. - -Hanna katseli kostein silmin hänen jälkeensä. Merkillistä, miten paljon -hän piti Iriksestä! - - - - -Neljäs luku. - -MUURAHAISET. - - -Iris asteli katua pitkin kirjat kainalossa, pää painuksissa. Hän oli -unohtanut sateenvarjonsa kouluun, ja syksyinen sade sai estelemättä -kastella hänen hattuaan ja pukuaan. Mutta se oli tytöstä yhdentekevä, -hänen mielensä oli niin apea, että teki miltei hyvää saada joku -virkistävä pisara silloin tällöin niskaansa. Hän pohti nyt kuten usein -viime päivinä Akselin syntymäpäivän jälkeen samaa kysymystä: Olenko -pettänyt Alina tätiä? Pitäisikö minun hänelle tunnustaa kujeeni? Mutta -pelkkä ajatuskin, että hänen täytyisi kertoa hirvittävälle tädille -kepposensa, jähmetytti häntä. Hän näki edessään neiti Hammarin kylmät -silmät, kuuli hänen ankaran äänensä: "Kevytmielinen tyttö, se on juuri -sinun tapaistasi." Huu, Alina täti saattoi olla niin pelottavan kova. -Hän ei varmaan itse koskaan ollut lapsena kujeillut eikä pitänyt -hauskaa. Varmaan hän oli ollut silloin niinkuin nytkin: säädyllinen, -kylmä ja nuhteeton. Senpävuoksi hän ei ymmärtänyt, että saattoi olla -vallaton ja iloinen. - -Uh, kuinka taivas oli harmaa ja lohduton! Maalla ei syksy koskaan ollut -näin surullinen. Se oli kirjava ja iloinen, täynnä touhua ja askareita. -Iris huokasi. Kukahan nyt hoiteli Metsäpirttiä? Mitähän Sere ja Taneli -puuhasivat uutistorpallaan? He ikävöivät Metsäpirttiin, sen saattoi -huomata heidän kirjeistään. - -Märkänä ja alakuloisena Iris saapui kotiin, riisui vaatteensa ja meni -keittiöön syömään. Hän oli myöhästynyt aterialta Selma tädin asioita -toimittaessaan, ja ruoka oli jo korjattu pöydästä. Autettuaan Ulriikaa -astiain pesussa hän istui ikkunan ääreen pää käsien nojassa ja tuijotti -ulos. - --- Jos olisin katolilainen, menisin luostariin, sanoi hän Ulriikalle. - --- Herrajesta sitä tyttöä! Hyi, kuka niin syntisesti puhuu! - --- Ei minusta kuitenkaan kukaan välitä, ja luostarissa oppisin hyväksi. - --- Onko Iris täällä? huusi Elsa kurkistaen keittiön ovesta. - --- Olen, vastasi Iris haluttomasti. - --- Tule Hannan huoneeseen, meillä on hauska tuuma. - --- Ei minua haluta. Olen väsynyt. - --- Loruja! Tule pian. Hanna ja Kaarina odottavat. - -Iris nousi vastahakoisesti. Hän olisi mieluummin istunut yksin omissa -surullisissa ajatuksissaan. - -Hanna ja Kaarina huudahtivat iloisesti hänelle vastaan: - --- Vihdoinkin! Sinäpä viivyit kauan! Ja Kaarina kiirehti selittämään: - --- Tiedätkö, me olemme päättäneet perustaa ompeluseuran. - --- Vai niin. Asia ei näkynyt huvittavan Iristä. - --- Me aiomme ommella vaatteita köyhille lapsille, kertoi Hanna. - -Iris oli yhä välinpitämätön. - --- Ja jokainen seuran jäsenistä saa kutsua jonkun ystävänsä. Silloin -meitä tulee kahdeksan, ehdotti Kaarina. - --- Saako kutsua kenen tahansa? kysyi Elsa. - --- Ei suinkaan, kaikkien seuran jäsenten täytyy hyväksyä hänet ensin. - --- Otetaanko pojat mukaan? kysyi Elsa. - --- Vielä mitä! Hehän tahtovat pitää hauskaa ilman hameväkeä, muistutti -Kaarina. -- Me emme heistä välitä. - -Ovella kuului koputus. Erkki pisti päänsä sisään. - --- Ottaako neiti Ström vastaan vieraita? - --- Sano: ei, kuiskasi kostonhimoinen Kaarina. - --- Oletko unhottanut, kuinka kilttejä he olivat Irikselle, kuiskasi -Hanna takaisin ja lisäsi ääneen: -- Tulkaa vaan sisään. - -Mauno, Aksel ja Erkki astuivat huoneeseen. - --- Meillä oli niin surkean ikävä omassa huoneessamme. Ettekö tahtoisi -armahtaa meitä ja tulla arkihuoneeseen? sanoi Aksel. - --- Me pidämme kokousta, toimitti Elsa mahtavan näköisenä. - --- Kokousta! - --- Niin juuri, me aiomme perustaa ompeluseuran. - -Mauno naurahti epäilevästi, mutta Erkki huudahti: - --- Sehän on mainiota! En ole koskaan vielä ollut naisten kokouksessa. -Kai me saamme olla mukana? - --- Saadaksenne pilkata! - --- Hyi, Kaarina, sinä olet tullut oikein ilkeäksi. - --- Tulkaa nyt vaan, tytöt, kehoitti Aksel. -- Me olemme hommanneet -vähän makeisiakin. Pähkinöitä, leivoksia ja karamelleja. - -Se kuului liian houkuttelevalta, kerrassaan vastustamattomalta. - --- Voisimmehan yhtä hyvin istua sielläkin, ehdotti Elsa. - --- Sama se, sanoi Kaarina. - --- Tietysti tulemme. Minä rakastan pähkinöitä! huusi Iris. - --- Voimmehan pitää kokousta arkihuoneessakin, sanoi Hanna. - -Tuokion kuluttua istui koko seurue arkihuoneessa. Pojat toivat lupaavan -näköisiä pusseja kamaristaan. Elsa levitti valkean liinan pöydälle -ja tyhjensi pussien sisällön lautasille ja maljoihin. Ja niin oli -täydellinen sovinto rakennettu poikien ja tyttöjen välille. - --- Entä kokouksenne, sanoi Mauno hiukan ivallisesti. - --- Meillä täytyy tietysti olla puheenjohtaja, sanoi Kaarina nakertaen -suurta pähkinää. - --- Minä ehdottaisin Hannaa, joka on pannut alkuun koko puuhan, sanoi -Iris. - -Hanna esteli, ja kun hetken aikaa oli kursailtu ja kiistelty tästä -tärkeästä toimesta, joutui Aksel puheenjohtajaksi. - -Hän asettui heti istumaan pöydän päähän, haki keittiöstä sokerinuijan -ja rykäistyään pari kertaa avasi kokouksen. - --- Mikä seuran nimeksi? - --- Perhoset, ehdotti Elsa kerkeästi. - --- Ei sovi, nehän eivät tee mitään työtä. - --- Kipinä, esitti Kaarina. - --- Liian tavallinen. - --- Muurahaiset, oli Hannan ehdotus. - --- Niin, se kuuluu hauskalta, sanoi joku. - --- Hyväksytäänkö siis Muurahaiset? - --- Hyväksytään. - -Sitten valittiin jäsenet. Jokaisella tytöllä oli oma ehdokkaansa. - --- Siiri Vuori, ehdotti Kaarina. -- Hän on hauska tyttö, ja me tunnemme -hänet kaikki. - --- Hyväksytään. - --- Maili Borg, ehdotti Elsa epäröiden. - --- Ei hyväksytä! huusi Iris kiihkeästi. - --- Miksi ei? Hän on oikein sievän ja hauskan näköinen tyttö, sanoi -Erkki. - --- Jos Maili Borg otetaan, en minä ainakaan tule ompeluseuraan, jatkoi -Iris yhtä kiihkeästi. -- Hän oli Elsan hyvä ystävä ja kävi usein täällä -ja kutsui Elsaa luokseen. Mutta kun eno kuoli ja -- ja olot muuttuivat, -muuttui hänkin. Ei enää ollenkaan välittänyt Elsasta. Eikö se ole -totta, Elsa? - --- Kyllä se on totta, sanoi Elsa punaisena, -- mutta nyt hän taas on -lähestynyt minua. - --- Niin Erkin tähden, jota hän ihailee. - --- Hyväksytäänkö vai hyljätäänkö Maili Borg? kysyi puheenjohtaja. - --- Hyljätään, hyljätään. - -Kun oli vielä valittu Pappilan Maiju ja Aili Vaara jäseniksi, -päätettiin kokoontua seuraavana lauantaina. - --- Entä me pojat! Pääsemmekö me mukaan? kysyi Erkki - -Tytöt katsoivat toisiinsa epäröiden. He eivät koskaan olleet kuulleet, -että ompeluseurassa oli poikiakin. - --- Ettehän te osaa ommella, sanoi Kaarina. - --- Minä osaan maalata kuvakortteja, joita voitte myödä köyhienne -hyväksi, sanoi Erkki. -- Mauno voi lukea ääneen, ja Aksel voi olla -kassanhoitajana. Hyväksytäänkö? - --- Hyväksytään, lupasivat tytöt. - -Jokaisen tytön oli oltava vuoron perään emäntänä. Rouva Heinonen näytti -hiukan levottomalta, kun Elsa hänelle kertoi hommasta, mutta kuultuaan, -että tytöt ja pojat olivat vuoron perään luvanneet maksaa kestityksen, -hän rauhoittui. Ja neiti Hammarin hyväksymisen voitti seura niinkin -suuressa määrässä, että hän salli Iriksen pitää huolta kestityksestä jo -heti ensi kerralla, antaen hänelle sievoisen rahasumman. - -Iris oli ylen onnellinen. Hän otti vieraat vastaan valkoinen esiliina -vyöllään, puuhakkaana ja toimeliaana. - -Jokaisella oli käsityötä mukanaan. Siiri Vuori ja Aili Vaara ompelivat -paitoja, Pappilan Maiju kutoi sukkia kotona kehrätystä harmaasta -villalangasta, Kaarina ompeli pikku mekkoa, Hanna kutoi lapasia, ja -Elsa valmisti viehättävää pientä päähinettä sametista. Sissi kutoi -tärkeän näköisenä tomuliinaa. - --- Onhan köyhienkin kotona pölyä, väitti hän toisten hänelle nauraessa. - --- Herrainen aika, Elsa, mitä sinä oikeastaan teet? ihmetteli Siiri -Vuori. -- Luuletko sinä, että Suomussalmen köyhät lapset käyttävät -ruskeita samettipäähineitä? - --- Miksi en saisi ommella samettipäähinettä yhtä hyvin kuin -villapäähinettä? vastasi Elsa. -- Sametti on minun vanhasta hatustani -eikä maksa minulle mitään. Minusta on hauskempi laittaa sievää kuin -rumaa. - -Ja Elsa vuorasi rohkeasti päähineensä vaaleanpunaisella silkillä. - --- Kahvi on pöydässä, ilmoitti Iris. - --- Kahvileipä puuttuu, Iris, kuiskasi Kaarina. - -Iris löi kätensä yhteen. - --- Voi minua onnetonta! Olenkos minä unohtanut sen jonnekin? - --- Ehkä sinä et ole ostanutkaan? - --- Olen toki. Kävin itse leipurissa aamupäivällä valitsemassa. - --- Mutta otitko pussin myös mukaasi? - -Iris näytti syylliseltä. - --- Tietysti hän on unohtanut leivokset myymälään. Ei kukaan muu kuin -Iris tee sellaista, sanoi Aksel säälimättä. - --- Voi sinua, Iris-rukkaa, oletpa kaunis emäntä, torui Ester, joka myös -oli saapunut kahvipöytään. -- Sinä et sitten saa mitään kunnollista -aikaan. - -Iris puri huuliaan onnettoman näköisenä ja nieli itkua. - --- Saamme juoda kahvin ilman leipää sitten, sanoi Mauno rauhallisesti. --- Se sopiikin paremmin ompeluseuran vakavaan tarkoitukseen. - --- Minä menen ostamaan uutta leipää, sanoi Kaarina iloisesti. -- -Leipurihan on aivan lähellä. - -Hän puki päällystakin ylleen nopeasti. Mutta eteisen ovessa hän törmäsi -yhteen Erkin kanssa, joka hilpeästi heilutti kahta suurta pussia -kädessään. - --- Hei! huusi hän. -- Älkää surko, täällä on syömistä enemmänkin. Hän -ojensi pussit Irikselle. - -Erkki oli muiden huomaamatta pujahtanut ulos ja juossut leipuriin. - --- Hyväinen aika, Erkki, mistä sinä ne sait? huudahti Iris. - --- Leipurilta, jonne neiti Hajamielinen ne oli jättänyt. Myymäläneiti -oli korjannut ne talteen. - -Mieliala, joka hetken aikaa oli ollut masentunut, kohosi huomattavasti, -ja kohta Iriskin nauroi yhtä makeasti kuin toiset hajamielisyydelleen. - -Mauno katosi huoneeseensa ja palasi paksu nidos kädessään. - --- Olen aikonut lukea teille tästä, sanoi hän setämäisellä äänellä. --- Kirja on nimeltään Keksintöjen kirja. Minusta on nimittäin hyvin -tärkeätä, että tytötkin saavat tietää jotain hyödyllistä. - --- Taivas varjelkoon, huokasi Maiju itsekseen. Elsa näytti -hätääntyneeltä. - -Tytöt tarttuivat käsitöihinsä hartaan näköisinä. Mauno avasi kirjan ja -alkoi lukea voimakoneista. - -Hän oli nähtävästi itse hyvin innostunut lukemastaan, mutta kuulijoihin -vaikuttivat voimakoneet vähemmin elähyttävästi. Siiri Vuori ja Elsa -supattivat keskenään. Aili Vaara haukotteli salaa, Sissi juoksi -nopeasti ulos huoneesta, Iris kääntelihe avuttomana tuolillaan, -Hanna ja Kaarina olivat kokonaan vaipuneet työhönsä. Mauno luki -yksitoikkoisella äänellä. - --- Tämän akselin pyörähdysluku on 50 kertaa niin suuri kuin tuulipyörän -tehden 800 kierrosta minuutissa -- täydessä vauhdissa kehittyy 12,000 -wattia -- -- Merkillinen ääni sai kaikki käännähtämään. Pappilan Maiju -istui sukanneule sylissä ja kuorsasi sydämen pohjasta pää rintaa vasten. - -Raikas, vapauttava nauru helähti huoneessa. Mauno sulki harmistuneena -kirjan luotuaan loukkaantuneen katseen viattomuuden unta vetävään -tyttöön. - -Maiju havahtui nauruun ja katseli pyörällä päin ympärilleen. - --- Mi-mitä te nauratte? En minä ole nukkunut. Jatka edelleen, Mauno, se -oli erittäin mieltäkiinnittävää. - --- Todella, sanoi Mauno kuivasti. -- Ei siltä näyttänyt. - --- Sanoinhan heti, Mauno, että kirjasi on liian raskas ääneen -luettavaksi, sanoi Erkki. - --- Niin tytöille, murahti Mauno. - --- Pojillekin. Ensi kerralla minä valitsen kirjan, ja silloin otamme -Välskärin kertomukset. Mitä siitä sanotte? - --- Otetaan, otetaan, huusivat tytöt. - --- Mutta kyllä meidän täytyy saada jutella myös, sanoi Elsa -valittavalla äänellä. Äidillä on aina niin paljon juttuja, kun hän -tulee ompeluseurasta. Se kuuluu asiaan. - --- Tietysti, nauroivat tytöt. -- Tietysti meidän täytyy saada jutella, -pikku Elsa. - -Ja ahkerasti Muurahaiset aina edelleen kokoontuessaan juttelivatkin, -mutta työt edistyivät siitä huolimatta, ja jouluksi sai moni pikku -tyttö ja poika lämpöisen vaatekappaleen. - - - - -Viides luku. - -MUSIKAALISIA HARRASTUKSIA. - - -Oli marraskuinen iltapäivä. Rouva Heinosen täysihoitolaiset istuivat -tulen ääressä ruokasalissa. He olivat tärkeässä toimessa. Kaarina oli -saanut kotoa laatikollisen omenia, ja koko "puulaaki" oli kokoontunut -niistä iloitsemaan. Aksel, joka oli hyvin taitava kokki, käänsi -rätiseviä omenia pitäen samalla toisille esitelmää siitä, kuinka tärkeä -toimi omenien paistaminen on ja kuinka harvat sitä osaavat. - --- Katsokaas, siihen kuten kaikkeen tarvitaan malttia ja aistia. Omenan -tulee ruskottua, mutta ei suinkaan mustua. Sanokaapa, tahtoisitteko -syödä omenia, joita esimerkiksi Iris on paistanut? - --- Ei suinkaan, huusi Elsa, -- ne olisivat tietysti sysimustat ja -kitkerät. - -Kaikki näkyivät olevan samaa mieltä, Hannakin hymyili, ja Iris nauroi -täyttä kurkkua. Hän istui lattialla käsivarret polvien ympärillä ja -teki lakkaamatta toisille kepposia. - -Nyt oli viimeinenkin omena kypsä, ja vähään aikaan ei kuulunut muuta -kuin maiskuttamista sekä huudahteluja: -- "Mainiota!" "Ai, poltin -huuleni!" "Vähän happamia!" ynnä muuta senkaltaista kuului joka taholta. - -Kesken tätä herkullista hetkeä astui sisään Ester. Hän palasi -soittotunniltaan ja näytti tavallista iloisemmalta. - --- Antakaapa minullekin omena, sanoi hän nähdessään toisten herkuttelua. - --- Voi, hyvä Ester, pahoitteli Kaarina, -- ne ovat jo kaikki lopussa. -Sepä ikävä! - --- Elsalla on vielä kokonainen, vaikka hän piilottaa sitä, huusi Sissi. - --- Älä lörpöttele! vastasi Elsa tulipunaisena, mutta kätki samalla -nopeasti jotain selkänsä taakse. - --- Elsa, anna omena minulle, käski Ester. - --- En, se on minun. - --- Maltahan, jos tietäisit mitä minulla on taskussani, niin... sanoi -Ester merkitsevästi. - -Elsan siniset silmät pyöristyivät melkoisesti. Hetken aikaa hän epäröi, -mutta nousi sitten ja ojensi omenan Esterille. - --- Noh? kysyi hän, kun Ester oli nielaissut viimeisen palasen. - --- Malta, kultaseni. Ester pyyhki huolellisesti suunsa, avasi -hermostuttavan hitaasti laukkunsa ja otti esille kolme pilettiä. - --- Pilettejä? Teatteriinko vai konserttiin? - --- Oopperaan! Trubaduuriin! Elsa taputti ilosta käsiään. - --- Rakas, kiltti Ester, ihanko totta annat minulle yhden? Voi -kuinka hauskaa! Minä otan tietysti sinisen hameeni, sen uuden, ja -pitsikaulukseni. Voi ihanuutta! - --- Entä kenelle annat toisen? Elinillekö? - --- Arvatkaapa! - -Aksel koetti näyttää huolettomalta. - -Iriksen silmiin syttyi välähdys, joka sammui yhtä nopeaan, ja pikku -Sissi avasi suunsa selkoselälleen ihastuksesta. - -Ester nautti mieltenjännityksestä. - --- Voi, Ester, anna se Sissille, pyysi Elsa. - --- Tai Ulriikalle, nauroi Aksel väkinäisesti. -- He ymmärtävät tietysti -yhtä paljon musiikista kumpikin. - --- Hyvä, Aksel, huudahti Ester, joka aina nauroi veljensä enemmän tai -vähemmän onnistuneille sukkeluuksille, -- sinä saat piletin. - --- Eiköhän lähdetä me muutkin mukaan? ehdotti Erkki. -- Istutaan -toisella rivillä. - -Erkin ehdotus vastaanotettiin suurella riemulla. Jokainen päätti uhrata -kuukausirahansa, ja Erkki lupasi hommata piletit. - --- Montako ostetaan? Hanna yksi. Kaarina kaksi, Mauno ja minä kolme -neljä, Iris --? - --- Ei Iriksellä ole varoja huvituksiin, sanoi Ester kuivasti. -- Hän -saa joka pennin Alina tädiltä, joka ei tietysti hyväksy oopperaa. - --- Ei tietysti, sanoi Iris kaiuttomasti. Kaikki valo oli kadonnut hänen -kasvoiltaan. - -Keskustelun aikana oli Ulriika tuonut sisään teekeittiön. Kaarina -hämmästyi nähdessään tuiman katseen, jonka vanha palvelija loi Esteriin. - --- Mutta onhan ikävä, jos Iriksen täytyy jäädä yksin kotiin, sanoi -Mauno. - --- Iris on köyhä tyttö, joka elää toisten armopaloista, ja silloin ei -ikävä eikä hauskuus tule kysymykseen, vastasi Ester kovasti. - --- Todella! Maunon ääni oli sanomattoman ivallinen. - --- Mitä sinä kuhnailet, Iris, tiuskaisi Ulriika. -- Mene noutamaan -kupit pöytään. - -Iris nousi nopeasti, ja Kaarina loi harmistuneen katseen Ulriikaan. -Aina hän oli niin tyly Irikselle. - -Iloinen mieliala ei tahtonut enää palautua. Illallispöydässä Elsa kyllä -tavalliseen ajattelemattomaan tapaansa puhua lörpötteli ja Aksel teki -hänestä pilaa. Mutta toiset olivat enimmäkseen ääneti. - -Illalla istui Kaarina vielä Hannan huoneessa, kun Elsa jo oli vuoteessa. - --- Minusta on niin ikävä, ettei Iris pääse mukaan, sanoi hän. -- Ja -Ulriika on oikein ilkeä Irikselle. - -Hanna hymyili. -- Niinkö luulet? - --- Etkö kuullut, kuinka tuimasti hän komensi Iris rukan keittiöön? - --- Kyllä, vastasi Hanna, mutta arvelen Ulriikan tehneen niin siksi, -että hän huomasi Iriksen olevan itkuun purskahtamassa. - -Kaarina vaipui mietteisiin. - --- Huomasitko sitten, kuinka äkäisesti Ulriika katseli Esteriin? kysyi -hän sitten. - --- Huomasin kyllä. Mutta nyt minäkin kysyn vuorostani sinulta: Etkö -sinä, pikku Kaarina, ole huomannut, että Ulriika on ainoa henkilö -koko Heinosen perheessä, joka suosii Iristä, vaikka hän kokee peittää -tunteensa karkean kuoren alle? - --- Ihanko totta! Voi tuota kilttiä Ulriikaa! Ja minä kun olen ollut -niin usein suuttunut häneen Iriksen tähden. Nyt voin hyvillä mielin -mennä nukkumaan. Hyvää yötä, Hanna. - -Seuraava päivä oli täynnä iloista odotusta. Oli niin hauska istua -koulussa ja tietää, että jotain erityistä oli käsissä illalla. -Historiantuntikin kului Kaarinasta oikein nopeaan, vaikka hän -vastasikin: Verdi, kun opettaja kysyi, kuka kutsui kokoon Nikean -kirkolliskokouksen. Iris oli hajamielinen ja tavallista veltompi. -Päivällisen jälkeen, kun Kaarina ja Erkki istuivat pelaamassa dominoa, -kuulivat he Hannan sanovan rouva Heinoselle: - --- Saako Iris minun sijastani lähteä oopperaan? Antaisin hänelle -pilettini. - --- Ei suinkaan, rakas lapsi. Mene sinä vain oopperaan, kun kerran olet -maksanut pilettisi. Et sinä saa uhrautua Iriksen tähden. - --- Eikä hän sitä ansaitsekaan, sanoi Ester, joka oli astunut sisään -keskustelun aikana -- Elsa kertoi, että hän on ollut tavallista -huolimattomampi koulussa tänään. Sellainen hutilus! - --- Täti hyvä, pyysi Hanna edelleen välittämättä Esterin huomautuksesta. --- Eikö Iris kuitenkin saa mennä? Muutoinhan piletti jää hukkaan. Ja -vähän epäröityään hän lisäsi: -- Minulla on niin kova päänkivistys. - --- Nyt ei Hanna puhu totta, kuiskasi Erkki Kaarinalle, -- katso, kuinka -hän punastuu. - -Todellakin. Hanna oli aivan punainen ja niin onnettoman näköinen, että -rouva Heinonen surkutellen lausui: -- Siinä tapauksessa Iris kyllä saa -mennä. Iris! huusi hän keittiöön. Sinä saat mennä oopperaan. Hanna ei -jaksa mennä, saat hänen pilettinsä. - -Iris hyökkäsi sisään märkä käsiliina käsivarrella, hän oli juuri -astioita pyyhkimässä. Hänen silmänsä säihkyivät. - --- Mutta onko sinulla kunnollista pukua? kysyi Ester. - --- Sehän on yhdentekevää, huusi Iris. - --- Niin, sinulle kyllä, mutta ei meille, joiden seurassa olet. Tule -meidän huoneeseen, niin koetan sopiiko sininen musliinipuseroni sinulle. - -Kello seitsemän aikana vaelsi seitsemän onnellista olentoa kohti -teatteritaloa. Kaikki he olivat iloiset ja hyvällä päällä. Iris oli -aivan kalpea jännityksestä. Hän oli tosin ensin vastustellut peljäten -Hannan uhrautuvan hänen tähtensä, mutta kun Hanna oli vakuuttanut, -ettei häntä haluttanut, rauhoittui Iriskin. Mutta jos hän olisi nähnyt, -kuinka alakuloisena Hanna istui yksin huoneessaan toisten lähdettyä, ei -hän ehkä olisi ollut niin onnellinen. - -Näytäntö alkoi. Muut kaikki olivat ennen käyneet oopperassa, mutta -Iris ja Kaarina olivat ensikertalaisia. Kaarina oli haltioissaan, ja -Iriksen silmät paloivat. Esterin täytyi lakkaamatta varoittaa: -- Istu -alallasi, Iris. Iris, ihmiset katselevat sinua. Älä ole naurettava, -Iris. - -Mutta Iris ei nähnyt eikä kuullut muuta kuin mitä näyttämöllä tapahtui. -Hän ikäänkuin imi itseensä joka sävelen, joka liikkeen. - -Elsa ja Kaarina vuodattivat salaa kyyneliä, kun trubaduuri lauloi -ihanan jäähyväisaariansa Leonoralle. Ja kun onneton Leonora vaipui -kuolleena oljille ja hänen uljas lemmittynsä vietiin polttoroviolle, -liikkuivat nenäliinat ahkerasti. - -Kotimatkalla puristi Iris kiihkeästi Kaarinaa käsivarresta. - --- Nyt minä tiedän elämäni tarkoituksen, kuiskasi hän riemuitsevalla -äänellä. - -Seuraava päivä, joka oli lupapäivä, elettiin muistoissa. Erkki hyräili -aarioita; Ester säesti häntä. Kaarina kertoi väsymättä Hannalle ja -Sissille trubaduurin ja Leonoran surullisesta lemmentarinasta. Aksel ja -Elsa keskustelivat esiintyjien puvuista. Äkkiä huudahti Iris, joka yhä -vielä oli kuin kirkastunut: - --- Kuulkaa, esitetään tänä iltana trubaduuri Hannalle, Ulriikalle ja -Sissille, että hekin saisivat olla mukana. - -Kaikuva riemuhuuto oli vastauksena, ja heti ryhdyttiin valmistuksiin. -Hannan huoneessa jaettiin osat. Aksel tahtoi välttämättä olla kreivi -Luna, Erkki määrättiin trubaduuriksi, Kaarina Leonoraksi, Iris oli -mustalaisnainen Azucena, ja Elsa Leonoran kamarirouva, donna Ines. -Kello puoli kahdeksan oli näytännön määrä alkaa. Rouva Heinonen ja -Elin olivat nimipäiväkutsuissa, joten lapset tiesivät saavansa olla -rauhassa. Yleisönä olivat Ulriika, Hanna, Ester pilkallisena, mutta, -ihme kyllä, kiinnostuneena, Sissi ja hänen Ullansa sekä Mauno, joka ei -millään ehdolla suostunut näyttelemään. - -Ensimmäinen näytös jätettiin pois, koska ei ollut sotamiehiä eikä -heidän päällikköään. Sitten esiintyivät Leonora ja Donna Ines hiukset -hajallaan ja vanhat pitsiverhojen jäännökset päässään. Kaarinalla oli -Esterin vanha tanssipuku yllään ja Elsalla Elinin pitsipusero ja ruskea -silkki-alushame. Molemmat lauloivat mitä säveliä ja sanoja muistiin -sattui. Sitten tuli kreivi Luna, Aksel, joka jollain ihmeellisellä -tavalla oli hankkinut itselleen niin komean kreivillisen puvun, että -Sissi ihastuksesta kirkui. Erkillä, trubaduurilla, oli Akselin vanhat -polvihousut, Kaarinan sinisulkainen hattu ja viheriäinen verkaliina -hartioilla. Hän lauloi oikein kauniisti osansa. - -Mustalaisleiri-kohtaus herätti suurta ihastusta. Siinä olikin ollut -paljon puuhaa. Mustalaisiksi oli värvätty Pappilan Maiju ja Yrjö -Heiniö. Yrjö Heiniö takoi perunanuijalla hatturasiaa, ja Maiju löi -kahta kattilankantta yhteen Ulriikan suureksi kauhuksi. Heillä oli -punaiset kaulaliinat, loistavat nauhat hiuksissa ja punaiset sukat. -Iris oli puettuna Ulriikan punaiseen alushameeseen ja Kaarinan -kirjaviin tohveleihin. Erkin punainen silkkikaulaliina oli sidottu -hänen mustiin hiuksiinsa. Huolimatta naurettavasta puvustaan hän -lauloi niin hyvin, että tempasi kaikki kuulijat mukaansa. He unohtivat -istuvansa rouva Heinosen pienessä ruokasalissa, jonkinlainen lumous -oli vallannut kaikki. Ja kun onneton Azucena viimein kertoi lapsensa -hirveästä kuolemasta, ulvoi Sissi ääneen, ja Ulriika niisti nenäänsä -kuuluvasti. - -Tuli sitten viimeinen kohtaus. Azucena makasi leposohvalla, joka -oli nostettu Elinin huoneesta keskelle lattiaa, ja trubaduuri venyi -lattialla hänen vieressään. Leonora astui sisään puettuna Ulriikan -mustaan kirkkohameeseen ja rouva Heinosen leskenhuntuun. He lauloivat -kaikki kolme, Leonora tunnusti ottaneensa myrkkyä ja vaipui maahan. - -Pling -- samassa soi ovikello kimeästi. - --- Herrajesta! huusi Ulriika ja riensi avaamaan sulkien oven jälkeensä. - -Täti Hammarin ääni! - --- Hyss, olkaa hiljaa, ei hän tule tänne, kun Elin ja äiti ovat poissa, -kuiskasi Aksel. - --- Sammuttakaa sähkö, kuiskasi joku. - -Erkki sammutti sähkön, ja kaikki odottivat henki kurkussa. - --- Ei, herrasväki ei ole kotona, kuului Ulriikan ääni, -- he palaavat -vasta hyvin myöhään. - --- Jaahah, Ulriika sanoo sitten vaan terveisiä rouvalle. Minä tulen -sitten huomenna. - -Lapset hengähtävät helpotuksesta. Silloin halkaisee jännittävän -äänettömyyden Sissin vaikeroiva ääni: - --- Elsa, sinä tallaat minun Ullaani. - -Kauhistus! Elsa alkaa tirskua, Maiju yhtyy häneen hihittäen, Yrjö -Heiniö hirnuu. - -Neiti Hammarin tarkka opettajankorva kuulee tässä jotain epäiltävää. - --- Minä pistäydyn vähän tervehtimässä lapsia, sanoo hän. - --- He taitavat olla jo nukkumaan menossa, kuuluu Ulriikan hätääntynyt -ääni. - -Mutta Ulriikan silminnähtävä hämminki lisää vain neiti Hammarin -epäluuloa. Hän alkaa astua ruokasalia kohti. Yleisö ja näyttelijät -pakenevat suinpäin eri suunnille. Taistelutantereelle jäävät ainoastaan -Kaarina, joka on kompastunut pitkään hameeseensa, Iris, joka -tyrmistyneenä lepäsi yhä sohvalla, Hanna sekä Sissi, joka rauhallisena -istuu paikallaan, Ulla toisessa kädessä, toisessa puoli nekkua. - -Neiti Hammar sytyttää sähkön. - --- Mitä tämä merkitsee? Mikä hirveä sekasotku! Kuulumatonta! Elsa! -Ester! Aksel! huutaa hän. - -Varsin ymmärrettävistä syistä ilmestyi ainoastaan Ester. - --- Minä ihmettelen sinua, Ester, sanoi neiti Hammar ylhäisen -kylmällä äänellä, jota hän käytti ainoastaan silloin, kun hän tahtoi -perinpohjaisesti nujertaa jonkun. - --- Lapset vain hiukan leikkivät oopperaa, vastasi Ester nöyrästi. - --- Leikkivät oopperaa! Jaa-jaa, nykyajan lapset! No, ja kuka tämän -nerokkaan leikin keksi? - --- Iris, vastasi Ester hiukan epäröityään. - --- Tietysti! Neiti Hammar loi musertavan katseen punahameiseen -Irikseen. -- Teidän muitten suhteen minulla ei ole rankaisuvaltaa, -mutta Iris on minun holhokkini. Sinä menet nyt heti huoneeseesi -ilman illallista ja huomenna olet koko iltapuolen koti-arestissa. -Minä huomaan surukseni, että isäsi pahat taipumukset ovat sinuun -periytyneet. -- Hyvästi, Ester, huomenna puhun tästä äidillesi. - -Hän lähti, luoden vielä mennessään masentavan silmäyksen -jäljelle-jääviin. - -Mutta Iris, joka oli käynyt aivan kalpeaksi neiti Hammarin mainitessa -hänen isäänsä, läksi pää pystyssä, uhmaava ilme silmissään, huoneesta, -ja hetkisen kuluttua kuului kyökintakaisesta kopukasta, jossa hän asui -yhdessä Ulriikan kanssa, kirkas laulu: - - Katkera kuolema on, - kun sinut nähdä sain... - - - - -Kuudes luku. - -SALAISUUKSIA. - - --- Miksi ei Iris ole syömässä? kysyi rouva Heinonen pari viikkoa -myöhemmin aamiaispöydässä. - -Kaarina punastui, mutta Aksel vastasi kuivasti: - --- Arestissa! Kaikki katsoivat toisiinsa hämmästyneinä. - --- Hän myöhästyi taaskin rukouksesta, jatkoi Aksel, -- ja koska sitä -myöhään tulemista nyt on jatkunut toista viikkoa, jätti johtajatar -hänet pariksi tunniksi arestiin. - -Rouva Heinonen ravisti huolestuneena päätään, ja Ester huudahti: - --- Kuulumatonta huolimattomuutta! Tietääkö täti Alina siitä? - --- Tietysti hän ainakin saa sen tietää. - -Sissi alkoi ulvoa. -- Nyt täti varmaankin taas toruu Iris rukkaa. -- -Uhuuu-uhuu. - --- Ole paikalla vaiti, Sissi. Etkö tunne alkeellisimpiakaan -pöytätapoja? Mene heti ulos huoneesta, komensi Ester. -- Sissi on -tosiaankin aivan vailla tapoja, jatkoi hän kääntyen äitinsä puoleen. -Häntä pitäisi paremmin kasvattaa. - -Rouva Heinonen näytti entistään huolestuneemmalta, mutta Mauno sanoi -tyynesti: - --- Sissillä on lämmin sydän. - -Kalkki nousivat enemmän tai vähemmän alakuloisina pöydästä. Kaarina ja -Hanna katosivat viimemainitun huoneeseen, joka vähitellen oli tullut -nuorten kokouspaikaksi. Pohjolan pojatkin, joista varsinkin Erkki oli -saavuttanut kaikkien suosion, tulivat sinne usein. - --- Voitko ymmärtää, mistä syystä Iris niin usein myöhästyy koulusta? -kysyi Kaarina huolestuneena Hannalta. - --- Se on käsittämätöntä. Olen pitänyt häntä silmällä, ja hän lähtee -aina ennen meitä matkaan. Mutta missä hän aikansa viettää, on arvoitus. - --- Etkö ole häneltä kysynyt? Sinuun hän luottaa. - --- Ei tässä asiassa. Hän on mykkä kuin kala ja alkaa minua välttää, kun -häneltä utelen. -- Hannan lempeät silmät täyttyivät kyynelillä. - --- Kuule, Hanna, meidän täytyy ottaa asiasta selkoa. Iris on niin -ajattelematon. Ajattele, jos hänet erotetaan koulusta. Johtajatar on -niin hirveän äkäinen hänelle. Entä neiti Hammar! - --- Miten ottaa selkoa? - --- Meidän täytyy vartioida häntä ja lähteä kotoa samaan aikaan kuin -hänkin. - --- Mutta sehän on vakoilemista. Ja vakoileminen on epäjaloa, vastusti -Hanna. - --- Niin, mutta kun se tapahtuu hänen omaksi hyväkseen, puolusti Kaarina. - -Tytöt päättivät kumpikin pitää huolta siitä, ettei Iris tästä lähtien -saisi myöhästyä koulusta. Seuraava päivä oli sunnuntai. Kaarinan täytyi -aamulla mennä asemalle viemään kirjettä, ja kun hän kahdeksan aikana -astui portaita alas, tapasi hän Iriksen porraskäytävässä hengästyneenä -kuin nopeasta käynnistä ja läpimärkänä. - --- Missä sinä olet näin varhain käynyt? kysyi Kaarina kummastuneena. - --- Kävelemässä, vastasi Iris ynseästi. - -Kaarinan aivot alkoivat taas askaroida. Tässä piili jokin salaisuus. -Kävelemässä. Tällaisella ilmalla, kun vettä satoi kuin kaatamalla ja -tuuli, niin että sateenvarjo tuskin pysyi pystyssä. Kiitti onneaan, kun -pääsi raitiovaunuun. - -Maanantaina tuli Iris muitten mukana ajoissa kouluun, mutta päivällisen -jälkeen hän heti katosi. - -Iltapuolella menivät Kaarina ja Elsa yhdessä rouva Heinosen -ompelijattaren luo Pitkänsillan taakse. Juuri sillan päässä seisoi -sanomalehtityttö kovalla äänellä huutaen sanomalehtiään kaupaksi. - -Kun Kaarina ja Elsa tulivat tytön kohdalle, oli eräs työmies paraillaan -ostamassa häneltä sanomalehteä. Tyttö vetäisi äkkiä huivinsa silmilleen -ja pujahti nopeasti läheisen talon porttikäytävään. Hän ei muistanut -ottaa mieheltä rahaakaan. - -Mutta Kaarina ja Elsa katselivat toisiinsa kalpeina ja säikähtyneinä. - --- Tunsitko? kysyi Elsa silmät pyöreinä. - -Kaarina nyykäytti ääneti päätään. - --- Kauheata, vaikeroi Elsa. -- Mitä äiti sanoo ja Elin ja Ester? Ja -täti Hammar! Hän lähettää varmaankin Iris raukan kasvatuslaitokseen, -niinkuin hän joskus on uhannut. - -Kaarina tarttui lujasti Elsaa käsivarteen. -- Sinä et saa kertoa tästä -kenellekään vielä, sanoi hän terävällä äänellä. Sinä et saa, muista se. -Puhutaan ensin Iriksen kanssa ja otetaan asiasta selkoa. Lupaathan, -ettet vielä puhu mitään? - -Elsa epäröi. -- Mutta äidille ainakin. - --- Ei, ei kenellekään vielä. Rakas Elsa, Kaarinan ääni kävi -rukoilevaksi, -- jos lupaat olla vaiti, saat tuon pienen -mosaiikkineulani, josta niin paljon pidät. Lupaathan? - --- Olkoon menneeksi. Elsa ei voinut vastustaa niin houkuttelevaa -tarjousta. - -Kaarinan sydän sykki levottomasti. -- Voi, kunpa nyt saisin neuvotella -isän tai äidin kanssa, huokasi hän. - -Kotona herätti tyttöjen tavaton äänettömyys huomiota. Kaarina, joka ei -luottanut Elsan vaiteliaisuuteen, vei hänet mukaansa Hannan kamariin. -Kuiskaten hän kertoi asian Hannalle. - -Hanna pelästyi kauheasti ja alkoi vavista koko ruumiiltaan. Elsa sai -kaataa koko hajuvesipullon sisällön hänen ylitseen, ennenkuin hän -virkosi. - --- Oletteko jo puhuneet muille? oli hänen ensimmäinen kysymyksensä. - --- Emme, vakuutti Kaarina. -- Päätimme ensin puhua Iriksen kanssa. -Kutsutaan Iris heti tänne, kun hän tulee kotiin. - -Samassa astui Ulriika sisään ja antoi Hannalle kirjeen. Hanna avasi sen -ja kävi aivan kalpeaksi. - --- Hanna rakas, mitä se on? huudahtivat Kaarina ja Elsa yhteen suuhun. - --- Muuan henkilö vain, joka tahtoo minua tavata. Minun täytyy lähteä -heti ulos. - -Hän harjasi hermostuneena tukkaansa ja riisui esiliinan yltään. - -Kaarina ja Elsa katsoivat toisiinsa kuin kaksi kysymysmerkkiä. - --- Kauhean paljon salaisuuksia, valitti Elsa, kun Hanna oli lähtenyt. --- Luuletko, että se henkilö on poliisi? - --- Poliisi! - --- Niin, ehkä hän tuli Iriksen tähden. - -Kaarina aivan jähmettyi. - --- Kauheata! Mennään katsomaan, onko Iris jo tullut. - -Iris ei ollut kotona. Ulriika murisi itsekseen keittiössä ja Sissi -vaikeroi: - --- Missä Iris on? Hän lupasi leikata minulle paperinukkeja. - -Aksel tuli kotiin ja kysyi uteliaana: - --- Minnekä Hanna lähti niin muhkeasti? Juuri kuin tulin meidän -portille, näin hänen astuvan autoon, joka odotti meidän portaiden -edessä. - --- Oliko se poliisiauto? kysyi Elsa hätäisesti. - -Aksel nauroi. -- Valitettavasti ei, neiti Järkevä, siinä istui -ainoastaan eräs siviilipukuinen herrasmies. Mutta kun tarkemmin -ajattelen asiaa, niin olisihan hän voinut olla salapoliisi. Epäiletkö -ehkä, että hurskas Hannamme on tehnyt taskuvarkauden? - --- Hyi, Aksel, nauroi Erkkikin, -- älä noin julmaa leikkiä laske, -näethän miten punainen Elsa on, ja Kaarinakin on aivan hätääntynyt. - -Hetkisen kuluttua tuli Pappilan Maiju laskuvihkoineen Kaarinan luo. -Hänen oli vaikea seurata laskennossa, jonka vuoksi Kaarina häntä -auttoi siinä. Laskuesimerkit olivat tällä kertaa harvinaisen pitkät -ja vaikeat, ja Maiju tavallista typerämpi, niin että koko ilta kului -niiden selvittämisessä. - -Iris tuli kotiin, mutta ei näyttäytynyt, loi vain aran katseen -Kaarinaan ja Elsaan hiipiessään keittiöön. Hanna tuli myöskin. Hänen -silmänsä säteilivät harvinaisen kirkkaasti ja hänen muutoin niin tyyni -olentonsa oli kiihtynyt. Hän poistui heti syötyään huoneeseensa. - --- Merkillisen salaperäinen mieliala tänä iltana, huomautti Mauno -ivallisesti. - -Kaarina ja Elsa loivat toisiinsa merkitseviä katseita. Ja tuo onneton -Maiju viipyi vallan kiusoittavan kauan! - -Viimein hän kuitenkin meni, mutta silloin täytyi Kaarinan ryhtyä saksan -kielioppiin ja historian läksyyn, eikä saanut tavata Hannaa eikä Iristä. - -Kun Kaarina seuraavana päivänä tuli ruokapöytään, huomasi hän heti, -että Elsa lupauksestaan huolimatta oli kielinyt. Rouva Heinosen -poskilla hehkui punaiset täplät, ja Ester oli kiihtynyt ja tavallista -ärtyisempi. Iristä ei näkynyt. Kaikki tunsivat, että oli ukkosta -ilmassa. Ovikello soi, ja neiti Hammar astui sisään. Synkkänä hän -katosi rouva Heinosen huoneeseen. Iris kutsuttiin sinne myöskin. Hänen -kasvonsa olivat aivan ilmeettömät, tummat silmät vain hehkuivat. - --- Kyllä hän nyt saa, sanoi Ester. -- Ja sietääkin. Ajatelkaa, käydä -sanomalehtiä myömässä kuin mikäkin katutyttö. Hirveätä! Ja hänen -äitinsä oli meidän tätimme! - --- Epähienoa, mautonta! Ja rahat hän on tietysti pannut makeisiin, -lisäsi Aksel. - --- Niin, kun ei kukaan koskaan antanut hänelle rahoja, itki Sissi. - --- Ulos Sissi, tämä ei sovi sinun korvillesi. Kauhean nenäkäs tuo -tyttö, torui Ester. - -Sissi juoksi parkuen keittiöön Ulriikan luo, jonka silmät olivat -punaiset ja kädet vapisevat. - -Elsa istui syyllisen näköisenä sohvan nurkassa välttäen katsoa -Kaarinaan. Hanna poistui huoneeseensa, Kaarina hiipi hänen jälkeensä. -He itkivät molemmat. - -Noin tunnin kuluttua lähti neiti Hammar pois. Iris lähetettiin -huoneeseensa. - --- No, mitä hän sanoi? kysyi Ester uteliaana, kun rouva Heinonen ja -Elin palasivat arkihuoneeseen. - --- Hän ei puhu mitään, seisoo vain mykkänä. Täti uhkaa lähettää hänet -maalle. Hän on kauhean uppiniskainen. Kuka olisi uskonut, että Helenan -tyttärestä tulisi tuollainen villi! -- Rouva Heinonen huokasi raskaasti. - -Hetkisen kuluttua hiipi Hanna Iriksen pieneen keittiön takaiseen -komeroon. Iris istui kyyristyneenä kokoonvedetyllä harmonikkasängyllä. -Hän tuijotti synkkänä eteensä. Koko hänen olentonsa teki niin hyljätyn -ja surullisen vaikutuksen, että kyyneleet kohosivat Hannan silmiin. Hän -istuutui Iriksen viereen, mutta tämä käänsi ynseänä hänelle selkänsä. - --- Iris, pyysi Hanna, -- älä ole minulle noin tyly. - --- Mene pois. Minähän olen vain kasvattamaton katutyttö, sanoi Iris -katkerasti. - -Hanna kiersi käsivartensa hänen ympärilleen. -- Etkö tahdo kertoa -minulle, miksi rupesit noin ajattelemattomaan tekoon? Olisin iloinen, -jos osoittaisit minulle luottamusta. - -Iris pudisti päätään. -- En kerro sitä kenellekään. Te vain nauraisitte. - --- Olenko minä koskaan nauranut sinulle? - --- Et, et, sinä olet aina ollut minulle hyvä, huusi Iris, ja samassa -tulvasivat kyyneleet esille. Hän painoi päänsä Hannan olkapäälle ja -itki kauan ja katkerasti. - -Hanna siveli äänetönnä hänen hiuksiaan. - --- Minä tahdoin ottaa laulutunteja, alkoi Iris kertoa nyyhkytystensä -välillä. Mutta kun ei minulla ollut rahoja millä maksaa, rupesin -myömään sanomalehtiä. Talonmiehen tyttö myö lehtiä ja saa 45 markkaa -kuussa. Laulunopettajani sanoi, että minulla on harvinaisen hyvä ääni. --- Ja kesken itkua kirkastuivat Iriksen kasvot. - --- Iris rukka, senkö vuoksi sinä aamulla aikaisin samoilit pimeitä -katuja, kun me muut vielä nukuimme? - --- Niin, ja nyt he ovat saaneet sen tietää, enkä minä enää saa jatkaa -laulutuntejani. Hän purskahti uudestaan itkuun. - -Hanna mietti hetkisen. - --- Kuulepas, Iris, me menemme molemmat neiti Hammarin luo, ja kerromme -kaikki ja pyydämme anteeksi. Ehkä kaikki vielä käy hyvin. - --- En minä uskalla, hän on niin kauhean ankara. - --- Sinun on paljon helpompi olla, kun olet tunnustanut asian. - -Hetkisen vastusteltuaan suostui Iris, ja vielä samana iltana soittivat -ystävykset neiti Hammarin ovikelloa. Neiti Hammar oli ensiksi synkkä -kuin ukkospilvi, ankara ja taipumaton. Mutta Iris oli harvinaisen nöyrä -ja katuvainen, ja Hanna puhui niin kauniisti, että kivikin olisi voinut -heltyä, kuten Iris jäljestäpäin sanoi. Ja kuinka ollakaan, loppujen -lopuksi päätti neiti Hammar antaa anteeksi hurjalle suojatilleen, -tietysti sillä ehdolla, ettei tämä vastedes panisi toimeen samanlaisia -sivistymättömiä keksintöjä. - -Mutta laulutunnit hänen täytyi jättää, niihin ei neiti Hammarilla ollut -halua eikä varoja. Ja ahkeruudella ja nöyryydellä tuli Iriksen sovittaa -hairahduksensa. - -Tytöt niiasivat jäähyväisiksi. Hanna oli ylen tyytyväinen heidän -käyntinsä tulokseen. Kappaleen matkaa he kulkivat ääneti, sitten sanoi -Iris kaiuttomalla äänellä: - --- Minun pitää kai nyt mennä ilmoittamaan laulunopettajalleni, että -keskeytän tuntini. - --- Tahtoisitko kovin mielelläsi jatkaa lauluopintojasi? kysyi Hanna. - -Iris naurahti katkerasti. -- Tahtoisinko? Kärsisin nälkää, jos vain -oppisin laulamaan. Ja ehkä minä jonakin päivänä karkaankin ansaitakseni -rahoja sitä varten. - --- Iris, Iris, älä puhu noin -- lempeä Hanna oli aivan kauhistunut. --- Kuule, älä mene vielä tänään laulunopettajasi luo, ehkä keksimme -huomiseksi jonkin keinon. Lupaathan, ettet mene vielä tänään? - --- Sama se, vaikka en tosiaankaan ymmärrä, mitä hyötyä siitä olisi. - --- Kuka tietää? Ja nyt minun täytyy erota sinusta, lähden tapaamaan -erästä sukulaista. - -Iris nyökkäsi päätään jäähyväisiksi ja jatkoi välinpitämättömänä -matkaansa. - -Seuraavana päivänä Iris hyökkäsi punaisena Hannan huoneeseen ja syleili -häntä rajusti. - --- Ajatteles, Hanna, minä kävin laulunopettajan luona, ja tiedätkös, -mitä hän sanoi! Minun ei tarvitse huolehtia maksusta. Minun tulee vain -olla ahkera ja harjoittaa ääntäni. Tiedätkös, Hanna, -- Iris hiljensi -ääntään, -- eilen illalla rukoilin Jumalaa niin hartaasti, niin -hartaasti, että saisin oppia laulamaan, luuletko, että hän on kuullut -rukoukseni? - --- Hän kuulee aina rukouksemme, sanoi Hanna, ja kirkas loiste levisi -hänen kasvoilleen. - --- Niin, sellaisen kuin sinun, mutta minähän olen niin raju ja -kelvoton. Ja sitäpaitsi on laulunopettaja niin kauhean kitsas, en voi -ymmärtää, kuinka hän antaisi minulle ilmaiseksi tunteja. - -Hannan huulille nousi veitikkamainen hymy. -- Älä nyt sitä tuumiskele, -voithan ajatella, että satujen haltijatar pitää sinusta huolta. - --- Niin, sehän on luonnollisinta, nauroi Iris ja kajahutti kirkkaan -säveleen, joka pian kokosi talon nuorison Hannan huoneeseen. Kaikki -olivat iloiset nähdessään Tuhkimon taas hilpeänä. - - - - -Seitsemäs luku. - -MUUAN ENO. - - -Joululoma oli mennyt menojaan, joulukinkut, puurot, tortut, ja -hämäräleikit kuusen ympärillä olivat vain muisto enää. Jokapäiväinen -elämä kulki taas entistä latuaan kotona ja koulussa. - -Toista oli Kaarinasta nyt kuitenkin saapua Helsinkiin kuin syksyllä. -Uutuuden viehätys puuttui, mutta myöskin yksinäisyyden tunne, nyt hän -tuli tuttuun paikkaan, ystävien ja toverien pariin. - -Ensimmäisinä päivinä ei koulutyö tahtonut maistua; oli niin paljon -kysymistä ja kertomista. Päivällisen jälkeen istuttiin vielä kauan -arkihuoneessa juttelemassa, ja jos rouva Heinonen tai Elin näytti -happamelta, siirryttiin Hannan huoneeseen. - -Kaarinan ystävyys Elsaan oli koko lailla jäähtynyt. Hän piti kyllä -Elsasta, mutta huomasi liian selvästi hänen vikansa. Pikku sievä Elsa -parka, hän oli kyllä hyväsydäminen, mutta pintapuolinen ja turhamainen -hän oli ja typerä sen lisäksi. - -Sitävastoin piti Kaarina yhä enemmän Hannasta ja Iriksestä. Myöskin -Maunosta ja hänestä oli tullut hyvät ystävät. He olivat molemmat -huvitetut historiasta. Mauno, jolla oli perinpohjaiset tiedot siinä -aineessa, tiesi kertoa niin paljon sellaista, jota ei oppikirjoissa -ollut. Usein he kiistelivät historiallisista henkilöistä, -kumpaisellakin oli omat mielihenkilönsä. Kaarinan sankari oli Kustaa -Aadolf, Maunon Napoleon. Mauno puolestaan ihaili Kaarinaa, vaikka hän -ylimalkaan halveksi tyttöjä. - --- He ovat kaikki enemmän tai vähemmän kanoja, oli hänen tapana sanoa. -Mutta Kaarina osasi puhua muustakin kuin vaatteista ja tanssiaisista. -Ja sitäpaitsi hän ymmärsi hyvin leikkiä ja saattoi makeasti nauraa -sukkelalle pilapuheelle, vaikka se olisikin ollut suunnattu häneen -itseensä. - -Hiljaisen Hannan ja vilkkaan, iloisen Erkin välille oli syntynyt -jonkinlainen ystävyyssuhde. Erkki kertoi mielellään Hannalle pikku -salaisuutensa ja kysyi häneltä neuvoa. Hanna taas, jolla ei koskaan -ollut ollut veljiä eikä sisaria, piti paljon Erkistä. - -Eräänä iltana, kun Hanna istui ainettaan kirjoittamassa, koputettiin -ovelle ja Erkin kiharatukkainen pää kurkisti sisään. - --- Saanko tulla? - --- Tule vain, sanoi Hanna. -- Mutta älä ole kauan, minulla on kiire. - -Erkki istui matalalle jakkaralle Hannan viereen. - --- Kuulepas, Hanna, meillä normaalilyseolaisilla on ensi viikolla -tippakonventti, ja vanhan hyvän tavan mukaan saamme jokainen kutsua -tytön toveriksemme. Tahdotko sinä tulla minun kanssani? - --- Kiitos, Erkki, olet hyvin ystävällinen, mutta en luule, että voin -tulla. - -Erkki tuli nähtävästi pahoilleen. - --- Miksi et? Luulen, että sinulle tulisi hauskaa. Mauno on pyytänyt -Kaarinan, Yrjö Heiniö Elsan ja Väinö Kalm Esterin. Voisimme pitää -keskenämme hauskaa. - --- Erkki hyvä, minua ei huvita tanssi, enkä mielelläni käy -tanssiaisissa. En luule, että isävainajani olisi siitä pitänyt. - --- Onko sinusta tanssiminen sitten syntiä? - --- En sitä väitä, mutta minusta tuntuisi vaikealta tanssia, kun isäni -makaa haudassa. Erkki hyvä, pyydä Iris. Hän tulisi niin iloiseksi. -Luulen, ettei hän koskaan vielä ole ollut tanssiaisissa, ja hän -iloitsisi siitä sata kertaa enemmän kuin minä. - -Erkki epäröi. -- Minä olin niin kuvitellut, kuinka hauska meillä olisi. -Eihän sinun tarvitsisi tanssia siellä. Pitäisimme muuten hauskaa. - --- En kiellä ainoastaan tanssin tähden, sanoi Hanna hiljaa, mutta -pelkään, ettei se olisi minulle hyväksi. - --- Miksi niin, oletko sairas? - --- Olen ollut hiukan heikko viime aikoina. Lääkäri sanoo, että minun -pitää olla hyvin varovainen voidakseni jatkaa kouluani. - -Erkki katseli Hannaa. Niin, hän näytti todella melkein huonolta, iho -oli läpikuultava, silmät suuret, ja kädet olivat käyneet niin kapeiksi. -Tuntui kuin kylmä käsi olisi kouristanut hänen sydäntään, mutta hän -tekeytyi iloiseksi hilliten mielenliikutuksensa. - --- Olkoon menneeksi, sanoi hän reippaasti, -- minä pyydän Iristä, -mutta sitten sinun myöskin pitää luvata minulle, että käyt ahkerasti -kävelemässä ja syöt hyvästi. Luulenpa, että rupean pitämään sinusta -isällistä huolta, lisäsi hän veitikkamaisesti. Tiedäthän, että aion -lääkäriksi, sinä saat olla ensimmäinen potilaani. - -Hanna hymyili. Erkin iloinen olento oli jo itsessään lääkettä hänen -alakuloiselle mielelleen. - -Kello kuusi lauantai-illalla oli konventin määrä alkaa, kello puoli -kuusi täsmälleen astuivat Kaarina ja Elsa valmiina arkihuoneeseen, -jossa Yrjö Heiniö, Mauno ja Erkki odottivat heitä. Heti huoneeseen -tultuaan huomasi Kaarina, että jotain oli hullusti. Erkki oli synkän -näköinen, Mauno ja Yrjö Heiniö noloja, Ester torui paraillaan Iristä, -joka surkean näköisenä seisoi hänen edessään. - --- Ja sinä aiot todellakin tulla tuossa asussa normaalilyseolaisten -konventtiin? Et sinä ainakaan turhamainen ole! - --- Minulla ei ole parempaa, puolusti Iris puoliääneen. - --- Silloin pitäisi sinulla olla ymmärrystä sen verran, että jäät pois, -jo Erkinkin tähden. - -Kaarinan täytyi myöntää, että Ester tällä kertaa oli oikeassa, vaikka -hän olisi voinut sanoa sanottavansa hienotunteisemmin. Ei Iris ollut -juuri sennäköinen kuin olisi ollut tanssiaisiin menossa. Hänen musta -hameensa oli liian lyhyt ja kauhean vanhanaikainen, pusero ahdas ja -kutistunut, kengät olivat kyllä tällä kertaa kiilloitetut, mutta -tanssikengiksi kovin kömpelöt. Hansikkaat olivat suuret ja mustat. - -Nyt tulivat rouva Heinonen, Elin, Aksel ja Hanna sisään katsomaan -lapsia. -- Kaarina ja Elsa olivat sievät ja herttaiset vaaleissa -puvuissaan, Ester parka ei koskaan ollut sievä, mutta hän oli hyvin -hieno, käherretty ja puuteroitu ja viimeisen muodin mukaan puettu. - --- Te olette oikein somat, sanoi Elin hyväksyvästi tarkastaen heitä. -- -Mutta taivas varjelkoon, Irishän on kauhea. Miksi ei kukaan ole pitänyt -huolta hänen puvustaan? lisäsi hän moittivasti. -- Eihän Erkki voi -tuollaisen variksenpelättimen kanssa lähteä. - -Iris punastui, ja kyyneleet nousivat hänen silmiinsä. Kaarinan oli -kovin paha olla, miksi ei kukaan tosiaankaan ollut Iris rukan puvusta -huolehtinut? Elsa ja Ester olivat niin sirot, mutta Iriksestä ei kukaan -välittänyt. - --- Sinä luulet varmaankin kaikkien normaalilyseolaisten olevan yskässä, -koska niin runsaasti olet parfymoinut itsesi tärpätillä, nauroi Aksel -ivallisesti. - -Väkevä tärpätinhaju täytti todellakin huoneen. Iris parka, jonka -puvussa aina oli pilkkuja, oli tärpätillä koettanut hangata ne pois. - -Täti Heinonen näytti onnettomalta ja ravisti päätään. Kaikki olivat -pahoillaan. - --- Ehkä on parasta, että jään kotiin, sanoi Iris luoden aran katseen -sivusta Erkkiin. - -Hanna katseli Erkkiä. Mitähän hän sanoo? Turhamaisuusko vai hyvä sydän -voittaa! Hän tiesi, että Erkki oli turhamaisuuteen taipuva ja sen -lisäksi arka toisten ivalle. Ja varmaan moni ihmettelee, että hän, -luokkansa suosituin ja hauskin poika, on tuonut niin huonosti puetun -tytön juhlaan. - -Hetken Erkki epäröi, sitten hän iloiseen, hilpeään tapaansa huudahti: - --- Hassutusta, Iris, tule sinä vain mukaan. Ei meidän pojat niin -turhamaisia ole. Ja tärpätinhaju haihtuu kyllä ulkona. - -Hanna loi Erkkiin katseen, joka sai tämän mielihyvästä punastumaan. Ja -Mauno laski hiljaa kätensä veljensä olalle: -- Oikein, veikko, se oli -miehen puhetta. - -Samassa soi ovikello ja Ulriika toi sisään suuren pahvilaatikon. Hänen -poskensa hehkuivat: - --- Irikselle, sanoi hän ja laski laatikon varovasti pöydälle. - --- Irikselle! Mitä ihmettä! Merkillistä! Mitähän siinä on. Onko se -oikein totta Irikselle? Avatkaa se pian! sateli yltympäriltä. - -Mutta Sissi tanssi riemusta ja huusi käsiään taputtaen: -- Minä tiedän -mikä siinä on. Kultahame Irikselle niinkuin Tuhkimuksessakin. - --- Sakset! komensi Elin. Hän avasi kartongin, ja ihme, kumma! Sissi oli -oikeassa, laatikosta ei tosin sukeltanut esiin kultahame, vaan kevyt, -ilmava valkoinen puku. - --- Viehättävä! Ihastuttava! huudahtivat Elsa ja Ester. - --- Odottakaa, täällä on vielä, sanoi Elin ja otti laatikosta valkoiset -silkkisukat, sirot valkoiset kengät ja pitkät valkoiset hansikkaat. - -Kaikki seisoivat kuin ukkosen iskemät. Tämähän oli kuin satua. Iris -itse oli kuin kivettynyt. - --- Ei nämä voi olla minulle, hän mutisi. - --- Älä hulluttele, osoite on selvästi sinulle, mene nyt vaan ja pue -nopeasti yllesi, puuhasi Elsa innoissaan. - --- Minä tulen sinua auttamaan, sanoi Ester, -- pian, pian, ja hän veti -hämmästynyttä Iristä kädestä omaan huoneeseensa. -- Elin, tule sinäkin. - -Sillä aikaa kuin Iristä puettiin, koetettiin arkihuoneessa arvailla, -keneltä ihmeellinen lahja oli. -- Se on tietysti täti Alinalta, sanoi -Elsa. - --- Jos se on täti Alinalta, epäilen, että mummorukan pää on sekaisin, -nauroi nenäkäs Aksel. -- Ei hän muutoin olisi tuommoista pukua -Irikselle lähettänyt. - --- Vaiti, Aksel, älä puhu niin sopimattomasti, torui rouva Heinonen. - -Hetkisen kuluttua astui Iris sisään. Ihastuneet huudot tervehtivät -häntä. Puku oli todella erittäin sievä ja aistikas ja soveltui -Irikselle erinomaisesti. - --- Oikea taideteos! mumisi Aksel ihastuneena. - --- Nyt sinä olet hienoin meistä, sanoi Elsa. Hänen oma pukunsa, joka -äsken oli hänen mielestään ollut niin sievä ja hieno, himmeni nyt aivan -Iriksen puvun rinnalla. Hän huokasi. Se olikin jo pesty kolme kertaa. -Mutta sitten hänen hyvä sydämensä voitti hiipivän kateuden. Oli hauska, -että Iris rukkakin kerran oli kunnollisesti puettu. - -Ihmeellinen lähetys oli saattanut kaikki iloiselle tuulelle, ja -kun Väinö Kalm tuli noutamaan Esteriä, ei hän saanut nuhteita -myöhästymisestään. Riemuiten ja kovaäänisesti heitettiin kotiin -jääville hyvästi ja riennettiin ulos. -- - --- Onko Iris kotona? kuului seuraavana päivänä täti Alinan kolakka ääni -eteisestä. - -Nuoret, jotka paraillaan istuivat kodikkaasti arkihuoneessa eilispäivän -muistoista juttelemassa, loivat toisiinsa merkitseviä katseita. - --- Nyt pamahtaa, sanoi Aksel. - --- Niin, äiti soitti eilen Alina tädille ja kysyi Iriksen puvusta. Täti -oli hirveän suuttunut ja sanoi, että hänen ei ole tapana heittää rahoja -sellaisiin turhuuksiin kuin tanssipukuihin. Hän torui äitiä siitä, että -hän oli antanut Iriksen ottaa puvun ylleen, kun ei tiedetty, mistä se -tuli, selitti Elsa tärkeän näköisenä. - --- Niin, sanoi Alina täti, joka samassa astui huoneeseen. -- Minua -kummastuttaa suuresti, että Iris niin kevytmielisesti saattoi -vastaanottaa lahjan, jonka antajaa hän ei tunne. - -Iris oli punainen ja toiset kaikki totisia. Iloinen mieliala oli kuin -pois puhallettu. - --- Iris tuntee kyllä antajan, kuului Hannan sointuva ääni. - -Yleinen hämmästys. - --- Vai niin, sitä hän ei ole muille kertonut, sanoi Ester terävästi. - --- Hän sai sen tietää vasta tänään. - --- Ehkä suvaitset ilmaista hänen nimensä meillekin, sanoi Alina täti -juhlallisesti. - --- Puvun lahjoitti minun enoni, lausui Hanna tyynesti. - --- Sinun enosi! Kuka hän on? - --- Tehtailija Pauni. - --- Tehtailija Pauni! Oulusta? Alina tädin ääni oli hämmästynyt. -- Onko -hän enosi? - --- On. - --- Ja miksi hän lahjoitti Irikselle puvun? - --- Hän oli ostanut puvun minua varten Pariisissa käydessään, ja koska -minä en käy tanssiaisissa, pyysin enoltani saada lahjoittaa sen -Irikselle. Koska puku oli minun mitalleni sovitettu ja Iris on minua -pitempi, täytyi minun viedä se korjattavaksi, ja siksi se tuli niin -myöhään, lisäsi Hanna hymyillen. - --- Hanna, sinä olet jalo tyttö, sanoi Alina täti melkein lämpimästi. - --- Miksi neiti Hammar niin hämmästyi, kun Hanna sanoi, että tehtailija -Pauni on hänen enonsa? kysyi Kaarina Erkiltä. - --- Etkö tiedä, tehtailija Paunihan on Suomen rikkaimpia miehiä, vanhaa -kelpo kauppiassukua. Kuka olisi uskonut, että vaatimaton Hannamme -on niin rikasta sukua. Nyt luulen tietäväni, kuka kustantaa Iriksen -laulutunnit. - --- Hanna, miksi et ennen ole kertonut enostasi mitään? kysyi Iris -illalla, kun tytöt istuivat yhdessä Hannan huoneessa. - -Hanna hymyili. -- En mielelläni kerro perheasioistani muille. - --- Niin, sinä olet niin umpimielinen, sanoi Kaarina. Hänen äänessään -oli loukkaantunut väre. - --- Älä ole pahoillasi, pikku Kaarina, -- katsopas, eno on ollut -äidilleni ja minulle pitkät ajat hyvin vieras. Vasta muutamia kuukausia -sitten me löysimme toisemme. - -Kaarina muisti illan, jolloin Hanna oli saanut salaperäisen kirjeen ja -kiihtyneenä lähtenyt ulos. - --- Silloinko, kun sait tuon kirjeen, kun olimme niin levottomia Iriksen -puolesta? - --- Niin, eno kirjoitti minulle ja pyysi minua tulemaan hänen -puheilleen. Kun tulin ulos, istui hän itse autossa minua odottamassa. -Hän kysyi niin paljon äidistä, ja minä aloin heti pitää hänestä. Eno -ja äiti ovat olleet hyvin rakkaita sisaruksia. Mutta sitten äiti meni -vasten enon tahtoa naimisiin, ja sitä ei eno voinut antaa anteeksi. Ja -enon vaimo, minun tätini, ei voinut sietää äitiä, hän koetti kaikin -tavoin estää sovintoa. Nyt ovat eno ja äiti molemmat leskiä, ja eno on -lapseton. Ja nyt äiti muuttaa enon luokse asumaan, ja minä saan hänen -luonaan kodin. - -Hanna ei kertonut, että tehtailija Pauni oli Helsingissä käydessään -nähnyt sisarensatyttären erään tuttavansa luona ja heti ihastunut hänen -suloiseen käytökseensä niin, että oli pyytänyt häntä luokseen. Hän oli -jo kauan halunnut sopia sisarensa kanssa ja löysi Hannassa sopivan syyn. - --- Enosi on varmaan kovasydäminen, koska hän saattoi olla niin kauan -suuttunut sisareensa, sanoi Iris. - --- Ei, kovasydäminen hän ei ole, mutta hänen on vaikea antaa anteeksi, -kun hän luulee jonkun olevan väärässä. Ja sitäpaitsi on kaikki nyt -ohitse. Eno ja äiti ovat sopineet, ja minä olen niin onnellinen siitä, -äidillä on silloin kuitenkin joku, jos minä lähden pois. - --- Lähdet pois! -- Minne? oli Kaarina kysyä, mutta vaikeni. Hannan -katseessa oli jotain outoa, miltei yliluonnollista, ja Kaarina teki nyt -saman huomion kuin Erkkikin -- Hanna ei ollut terve. - --- Hanna, kuiskasi hän, ja kiertäen käsivartensa ystävän kaulaan hän -purskahti itkuun. - -Hanna silitti hänen hiuksiaan: -- Älä itke, Kaarina, Jumala tietää, -mitä Hän tekee. - - - - -Kahdeksas luku. - -PRECIOSA. - - -Seitsemäs luokka puuhasi juhlaa kirjaston hyväksi. Oppilaat olivat -panneet parastaan, johtajatar auttoi ja neuvoi nyt kuten aina -koulujuhlissa, ja alaluokkalaiset olivat uteliaat ja maltittomat. - --- No, tehän taidatte saada kokoon jotain oikein hienoa, sanoi Aksel -Esterille. - --- Saattepa nähdä, vastasi Ester salaperäisen näköisenä. Hänen oli -määrä myöskin esiintyä. Harjoitettiin kohtauksia Preciosasta. Ester -lauloi köörissä ja harjoitteli yhdessä Eva Kalmin kanssa, jonka oli -määrä laulaa Preciosan osa. - -Mitä enemmän juhla lähestyi sitä ahkerammin harjoitettiin ja -puuhattiin. Eva Kalm kävi joka iltapuoli Esteriä noutamassa -harjoituksiin ja lauloi osansa Esterin säestyksellä suureksi -ihastukseksi Elsalle ja Irikselle, jotka tavallisesti piiloutuivat -jonkun kukkapöydän tai sohvan taakse kuullakseen. - --- Voi, Elsa, huokasi Iris, kun Eva ja Ester olivat lähteneet koululle -harjoituksiin. -- Eikö sinusta olisi ihanata olla mukana näyttelemässä? - --- Äärettömästi. Ajatteles, saada esiintyä hiukset hajallaan ja -kauniissa puvussa kaikkien ihailemana. - --- En minä siitä välittäisi, olisiko puku hieno vai karkea. Tahtoisin -vain laulaa ja näytellä. Ah, jospa saisin olla Preciosa! Onnellinen Eva! - --- Jospa jo olisimme kahdeksannella luokalla, huokasi Elsakin. - -Päivää ennen kirjastojuhlaa ilmestyi Ester hermostuneena ja pahalla -tuulella päivällispöytään. - --- Nyt juhlasta tulee pannukakku, kertoi hän. - --- Mitä! huusivat sekä pojat että tytöt pettyneinä ja hämmästyneinä. - --- Eva Kalm on sairastunut anginaan. Preciosa täytyy peruuttaa. - --- Hirveätä! Kuinka ikävä! Ettekö voi saada ketään muuta? kajahti -Esterin ympärillä. - --- Ei kukaan enää ennätä harjoittaa. Johtajatar on kovin pahoillaan. -Kaikki kävi muutoin niin hyvin, köörit ja koko muu homma. Onneton Eva! - --- Ehkä hän voi vielä parantua? sanoi Iris. - --- Parantua! Hänellä on ankara angina, eikä siitä parissa päivässä -parane. 39 asteen kuume. - -Yleinen alakuloisuus vallitsi. Kaikki olivat jo ennakolta iloinneet -juhlasta. - --- Sysätäänkö koko juhla? kysyi Iris arasti. - --- En minä tiedä. Ja mitä sinä sillä tiedolla oikeastaan teet? Et sinä -kuitenkaan voi tulla sinne. Eihän sinulla ole pukuakaan, tokaisi Ester -armottomasti. - -Iris punastui ja painoi päänsä alas. Ei hänellä oikeastaan ollutkaan -pukua. Hannan lahjoittama tanssiaispuku oli liian hieno sellaiseen -koulujuhlaan. Alakuloisena hän päivällisen jälkeen hiipi pikku -kopukkaansa ja istui matalalle jakkaralle. Entinen yksinäisyyden tunne -valtasi hänet. Hannan äiti oli saapunut kaupunkiin, ja Hanna oli miltei -aina hänen luonaan. Kaarina puolestaan oli alituisesti yhdessä Siiri -Vuoren kanssa, joten Iris tunsi itsensä varsin hyljätyksi. Hän ajatteli -Preciosaa, koditonta mustalaistyttöä. - --- Oi, jospa saisin laulaa hänen osansa, huokasi hän taaskin. - -Äkkiä hän hypähti pystyyn, puna kohosi hänen kasvoilleen. - --- Jos uskaltaisin! kuiskasi hän. - -Hetkisen hän seisoi kädet velttoina sivuilla, tuijottaen mustilla -silmillään eteensä. Rinta kohosi ja laskeutui kiivaasti. Hän pusersi -huulensa yhteen ja ojensi vartaloaan. - --- Minä uskallan. - -Nopeasti hän riensi eteiseen, veti päällystakin ylleen, sieppasi -lakkinsa naulakosta ja juoksi portaita alas. - -Hiukan myöhemmin soitettiin johtajattaren ovikelloa arasti, ja laiha, -kuluneeseen päällystakkiin puettu tyttö astui eteiseen. - -Johtajatar oli pahalla tuulella Eva Kalmin sairastumisen johdosta. Hän -oli suurella innolla johtanut Preciosan näytäntöjä. Kappale oli alkanut -sujua hyvästi ja nyt sattui tällainen harmi. Hän tervehti Iristä -jotenkin nuivasti. - -Iris oli niitä oppilaita, jotka eivät saavuta opettajain suosiota. Hän -oli liian vilkas tunnilla, huolimaton, ja tarkkaamaton. Niitä aineita, -joista hän oli huvitettu, hän osasi loistavasti, mutta muissa, kuten -matematiikassa, hän oli mahdoton. Johtajatar oli usein saanut puoltaa -häntä opettajakokouksessa. Hänessä oli Iris aina jossain määrässä -herättänyt mielenkiintoa. Mutta tällä kertaa hän oli ynseällä mielellä. - --- Mitä Iris haluaa? kysyi hän. - -Iris huomasi, että hänen oli paljon vaikeampi toimittaa asiansa, -kuin hän oli luullut. Hän hankasi kengänkärjellään lattiaa, nyppi -sormikkaansa kuluneita sormenpäitä ja punehtui. - --- Voisit ehkä jättää asiasi tuonnemmaksi. Minulla on tällä kertaa -paljon työtä, sanoi johtajatar äänellä, joka oli tylympi kuin hän itse -arvasi. - -Iris peljästyi. Nopeasti hän kohotti päänsä ja katseli johtajatarta -silmiin. - --- Minä kuulin, että Eva Kalm on sairastunut. Ajattelin -- -- --, -änkytti hän. - --- Niin, Eva Kalm on sairastunut. Mitä sitten? Ääni oli kärsimätön. - -Nyt oli Iris aivan punainen. - --- Saisinko minä laulaa Preciosan osan? - -Johtajatar punastui myöskin. Mutta suuttumuksesta. - --- Onko tuo Iriksen tavallisia kujeita? kysyi hän terävästi. - -Kyyneleet kohosivat tytön silmiin. - --- Oi, antakaa minun koettaa. Minä olen kuullut Evan harjoittavan Ester -Heinosen luona. - -Johtajatar lauhtui. Tyttö raukka tarkoitti nähtävästi täyttä totta. - --- Kuulepas, Iris, ei se käy päinsä. Sinähän olet vasta viidennellä -luokalla, pikku tyttö muitten esiintyjien rinnalla. Ethän sinä -tietääkseni ole koskaan esiintynytkään. Mene nyt vain kauniisti kotiisi. - -Iris niiasi masentuneena ja kääntyi lähteäkseen. Johtajatar näki, että -hän oli onneton. Sääli tyttöä kohtaan valtasi hänet. Voihan antaa tytön -koettaa, silloin hän itsekin huomaa, ettei käy. - --- Jos tahdot, saat kyllä laulaa minulle, sanoi hän. -- Mutta pian. -Minulla on kiire. - -Iris käänsi loistavat kasvonsa häneen. - --- Oi kiitos, kuiskasi hän. - -Johtajatar otti nuotit ja istui pianon ääreen säestämään. - -Iris lauloi. Ensi säveleet olivat vielä epävarmat, mutta pian ääni -paisui ja varmistui. Viehkeästi soi Preciosan yksinlaulu hänen -huuliltaan, metallinkirkkaana ja soinnukkaana. - -Kun viimeinen sävel oli vaiennut, käännähti johtajatar tuolillaan, -ojensi käsivartensa Iristä kohti ja huudahti liikutettuna. - --- Mutta, Iris, sinähän laulat ihanasti. Nyt on pulma ratkaistu. Sinä -saat laulaa Preciosan osan. Jatkakaamme. - -Iris lauloi edelleen. Hänen sydämensä sykki onnesta, mutta hän ei -ajatellut muuta kuin Preciosaa, mustalaistyttöä, joka viimein löysi -omaan kotiinsa. Silloin tällöin hän otti väärän säveleen ja sanoissakin -tapahtui joskus erehdys. - --- Mutta se paranee huomenna kyllä, lohdutti johtajatar. -- Meillä -ei tosin ole enää harjoitusta. Mutta sinä saat tulla minun luokseni -laulamaan. Minä pidän huolen puvusta ja kaikesta muusta. Ja paras, -ettemme puhu tästä kenellekään. Olkoon se yllätys. - -Sinä yönä ei Iris paljon nukkunut. Uudestaan, yhä uudestaan hän eli -kohtauksen johtajattaren kotona. Tuon tuostakin hän kohosi istumaan -vuoteellaan ja hyräili hiljaa jotain Preciosan säveltä. - --- Mitä sinä, lapsi parka, konehdit! alkoi Ulriika vastustaa -vuoteellaan. -- Nuku jo. - -Iris naurahti onnellisena. Ulriika näytti niin hassunkuriselta -valkeassa yönutussaan, pienet, kapeat letit niskassa. Jospa tietäisit, -uskollinen, äreä Ulriika! Jospa arvaisit, kuinka onnellinen olen! - -Ja siihen ajatukseen Iris nukkui. - -Aamiaispöydässä seuraavana päivänä ei puhetta puuttunut rouva Heinosen -nuorilta täysihoitolaisilta. Koulussa he olivat kuulleet, että Preciosa -sittenkin näyteltäisiin illalla. - --- Eva Kalm on siis kuitenkin parantunut? kysyi Erkki Esteriltä. - --- Ei, olemme saaneet toisen Preciosan. - --- Kenenkä? huusivat kaikki yhteen suuhun. - -Ester pudisti päätään tärkeän näköisenä ja sanoi mahtavasti: -- -Salaisuus, jonka saatte tietää vasta tänä iltana. - --- Minä kuulin Siiri Vuorelta, että uusi Preciosa muka laulaa -paljon paremmin kuin Eva Kalm. Johtajatar oli sanonut niin -voimistelunopettajalle. Siiri itse kuuli. - -Yleinen hämmästys ja utelu: Kuka kumma se mahtaa olla? Arvailtiin sinne -tänne. Akselin ja Esterin välillä syntyi suoranainen kinastelu. Aksel -väitti, että uusi Preciosa oli Elna Borg, Mailin sisar, ja Ester nauroi -halveksivasti. - --- Elnako? Yhtä hyvin voisin minä esiintyä. Hänellä on mahdoton ääni. -Kova se kyllä on, mutta korvaa hänellä ei ole nimeksikään. Ei, Elna se -ei ole. - -Iris ei ottanut osaa keskusteluun. Koko hänen huomionsa oli näköjään -kiinnittynyt perunaan, jota hän kuori hartaan näköisenä. Silloin -tällöin vain värähtivät huulet, mutta sitä ei kukaan huomannut. - -Tuntematon, salaperäinen Preciosa jännitti mieliä enemmän kuin itse -juhla. - --- Tämä on kerrassaan viehättävän salaperäistä, sanoi Elsa, kun muut -olivat valmiit lähtemään. - --- Mutta missä Iris on? Eikö kukaan ole nähnyt Iristä? kysyi Hanna. - --- Eikö hän tulekaan mukaan? kysyi Erkki. - --- Kyllä hän tulee, ilmoitti Elsa. -- Hän sanoi, ettei hän välitä -siitä, onko hänellä vanha hame yllään. "On siellä muutakin katseltavaa -kuin minun vanha hameeni", sanoi hän minulle, kun estelin hänen tuloaan. - --- Iris lähti jo kauan sitten, sanoi Mauno. - --- Se tyttö ei sitten rahtuakaan välitä ulkonaisesta olemuksestaan, -murahti Aksel. -- Hän on vailla kaikkia esteettisiä taipumuksia. - -Iloinen lauma tyttöjä ja poikia oli koolla yhteiskoulun laajassa -salissa. Hilpeätä naurua ja vilkasta puheen sorinaa kuului käytävissä -ja luokkahuoneissa, joissa kansallispukuiset tytöt möivät appelsiineja, -leivoksia ja karamellitötteröitä. - -Sissi, joka oli päässyt mukaan, istui ylen onnellisena Hannan vieressä -kädet täynnä karamellitötteröitä. Hanna etsi turhaan katseillaan Iristä. - --- Oletko nähnyt Iristä? kysyi hän hiljaa Kaarinalta. - --- En ole nähnyt häntä koko iltana. - --- Iris rukka. Hän varmaan loukkaantui, kun Elsa moitti hänen -hamettaan. Piilee ehkä jossakin nurkassa. - -Kilistettiin kelloa. Muu ohjelma oli jo suoritettu. Preciosa oli -viimeinen numero. Meluten pyrki jokainen paikalleen. Iloinen odotus -täytti mielet. - -Kilistettiin toinen kerta. Esirippu kohosi. Mielihartaudella seurasi -nuori yleisö tapahtumia näyttämöllä. Näyttelijät olivat enemmän tai -vähemmän hermostuneita, lauloivat väärin, unohtivat sanan sieltä, -toisen täältä, mutta nauttivat yhtä paljon kuin yleisökin hauskuudesta. - -Iris seisoi näyttämön takana odottaen vuoroaan. Hajamielisenä hän -kuunteli johtajattaren neuvoja ja rohkaisuja. Hänen kätensä olivat -jääkylmät, sydän takoi rinnassa, pää tuntui raskaalta, polvet vapisivat. - --- Minun täytyy, sanoi hän itselleen. -- Täytyy. - -Mutta hänet valtasi hirveä halu juosta tiehensä, ennenkuin oli liian -myöhäistä. Paeta, ettei tarvitsisi astua kaikkien uteliaiden katseiden -eteen. - --- Iris, sinun vuorosi. - -Johtajattaren ääni kuului kuin jostakin kaukaa. - --- Iris, riennä. - -Iris totteli konemaisesti. Jalat tuntuivat lyijynraskailta. Häntä -peloitti, peloitti kauheasti. - -Salissa oli aivan hiljaista. Preciosa, mustalaistyttö, lauloi. - --- Iris, kuiskattiin. -- Iris Klewe! - -Hämmästys valtasi kuulijat. Oliko se todellakin Iris Klewe, heidän -koulutoverinsa, hyljeksitty, orpo, Tuhkimo rukka, josta ei tiedetty -muuta kuin että hän oli suuri hutilus koulussa, huonosti puettu -tyttöpaha, jonka ystävyyttä ei kukaan etsinyt. - --- Miten ihanasti hän laulaa, kuiskasi Hanna Kaarinalle. Kyyneleet -kohosivat hänen lempeihin silmiinsä. - --- Ja miten kaunis hän on, kuiskasi Kaarina. -- Katso hänen silmiänsä. - -Elsa istui sanatonna. Hän nipisti kättään nähdäkseen, oliko valveilla. -Hänen oli mahdoton käsittää, kuinka Iris oli voinut olla kertomatta -esiintymisestään. Mutta kauniisti hän lauloi, sitä ei voinut kieltää. - -Näytännön loputtua palkitsi voimakas käsien pauke näyttelijäin vaivat. -Pohjolan pojat, Yrjö Heiniö, Aarne Forss ja Väinö Kalm istuivat samalla -penkillä, taputtivat käsiään hurjasti ja huusivat yhtämittaa: - --- Preciosa! Preciosa! - --- Esiintyvät aina sopimattomasti nuo normaalilyseolaiset, mutisi Aksel -Maili Borgille. Hän oli kuitenkin hyvillään serkkunsa puolesta. - -Maili oli ymmällä kuten useimmat muutkin. Hän oli aina halveksinut -Iristä, mitätöntä maalaistyttöä. Ja nyt Iris oli kaikkien ihailun ja -ihastuksen esineenä. Hänen luokkatoverinsa, hassut, olivat oikein -pöyhkeät hänen puolestaan. - -Iris oli heti, kun näytelmä oli lopussa, riisunut Preciosan helyt -yltään ja pukeutunut vanhaan mustaan pukuunsa. Johtajatar syleili -häntä, joku opettajakin tuli onnittelemaan. - --- Hänestä tulee vielä jotain erinomaista, kuiskasi johtajatar -johtajalle. - -Iris kuuli sanat. Hänen silmissään välähti riemu. Hän otti pienen -mytyn, joka sisälsi hänen vähäiset vaatetusneuvonsa, ja pujahti nuorten -iloisen, meluavan parven lävitse ulos käytävään. Yksi ja toinen kääntyi -katsomaan häntä, kuiskailtiin ja hymyiltiin hänelle. - --- Iris, minne menet? Iris, tule meidän joukkoomme! huusivat hänen -luokkatoverinsa. He olivat tosiaan, kuten Maili oli huomauttanut, -äärettömän ylpeät siitä, että heidän luokkalaisensa oli saanut esiintyä -kahdeksannen luokan juhlassa ja tehnyt sen niin loistavasti. - -Mutta Iris pujottelihe nopeasti tyttöjen ja poikien ohi pihalle ja -kotiin. - -Illempana, kun toiset tulivat juhlasta, vedettiin Iris tilille. - --- Miksi et kertonut mitään meille? tiukkasi Hanna. - --- Oliko hauska esiintyä? huusi Elsa. - --- Etkö pelännyt? uteli Kaarina. - --- Pukusi oli aivan liian väljä, muistutti Aksel. -- Näki, ettei se -ollut sinua varten tehty. - -Iris nauroi onnellisena. - --- Se oli Eva Kalmin puku. Enhän minä mitään sille voi, että Eva on -kahdeksasluokkalainen ja minä vain viidesluokkalainen, sanoi hän. - - - - -Yhdeksäs luku. - -VELJEKSET. - - -Mauno Pohjola asteli nopein askelin pitkin katukäytävää. Hän oli -levoton ja pahalla tuulella. Sydänyö oli jo käsissä eikä Erkkiä -kuulunut kotiin. - -Hän harmitteli itsekseen sitä, että oli jättänyt Erkin yksin Väinö -Kalmin luo, jonne pojat olivat kutsutut nimipäiville, ja itse lähtenyt -kotiin ainettaan valmistamaan. - -Väinö ei ollut hyvää seuraa Erkille, eivätkä liioin Martti Tuominen -ja Risto Sax. Mauno tunsi heidät liiankin hyvin, olivathan he -luokkatovereita. Maunosta he eivät paljonkaan piitanneet, hän kun oli -ikävä lukutoukka heidän mielestään, mutta Erkki, se oli poikaa, se. -Häntä oli helppo viekotella kaikenmoisiin ajattelemattomiin kepposiin, -jotka olivat Martti Tuomisen ja Risto Saxin elinehto. - --- Mitähän he nyt taas keksivät? mutisi Mauno. -- Kunpa nyt vain -ehtisin ajoissa. Jos Hanna olisi kaupungissa, ei olisi hätääkään, -silloin olisi Erkki kyllä lähtenyt minun kanssani kotiin. -- Hanna, -jonka terveys oli yhä vain huonontunut, oli näet keskeyttänyt -koulunkäyntinsä ja lähtenyt enonsa luo tämän maakartanoon. - -Äkkiä Mauno huomasi olennon, joka hurjaa vauhtia riensi häntä kohti -Nikolainkatua myöten. - -Mauno säpsähti, paha aavistus valtasi hänen mielensä. Juoksija tuli -suoraan häntä kohti. Nyt Mauno hänet tunsi. Se oli Erkki. - -Maunon huomatessaan, ei Erkki pysähtynyt, vaan jatkoi juoksuaan -huutaen: -- Pian, pian, hän on aivan kintereillämme. - --- Kuka? - --- Poliisi! Joudu, Mauno, tässä on hätä käsissä! - --- Juokse sinä, minä en ole mitään tehnyt, jonka vuoksi juoksisin, -vastasi Mauno rauhallisesti, vaikka hänen sydämensä löikin tavallista -nopeammin. - -Mutta silloin hän ajatteli, että jos Erkki oli tehnyt jonkun kolttosen, -oli parasta, että hän, Maunokin, vältti poliisia. Hän alkoi siis -juosta ja näki samassa taakseen katsahtaessaan paksun poliisin juosta -helkyttävän heidän jäljessään, minkä paksuudeltaan pääsi. Nyt hän -kohotti pillin suulleen, vihelsi. - --- Pian, pian! Kiivetään tuosta teurastajan aidan yli. - -Yks kaks pojat kiipesivät nopeasti kuin oravat korkean puuaidan -ylitse teurastaja Lindin pihalle. Sieltä he pääsivät takatietä -paraatikäytävään, avasivat oven sisäpuolelta ja pääsivät siten -Maariankadulle. Sieltä he sitten juoksivat Elisabetinkadulle, -tekivät vielä pitkän kierroksen eksyttääkseen poliisia ja saapuivat -vihdoin levollisesti kävellen kuin ainakin rauhalliset kulkijat -Konstantininkadulle. Tuskin he olivat ennättäneet sisään portista, kun -kuulivat taas vihellyksen ja sama paksu poliisi juoksi aivan heidän -ohitseen Elisabetinkadulle päin. - --- Vähälläpä olimme suistua hänen syliinsä, nauroi Erkki. - -Mutta Mauno ei nauranut. Hän oli ääneti; vasta kun pojat olivat omassa -huoneessaan, kysyi hän Erkiltä: - --- Mitä te teitte? - --- Särjimme palokellon ja saimme koko palokunnan liikkeelle, nauroi -Erkki väkinäisesti. -- Ja siitäkös mellakka syntyi! - -Mauno säikähti. -- Etkö tiedä, että siitä voi tulla ikäviä selkkauksia -teille? sanoi hän ankarasti. - --- Kaikkea vielä, älä nyt taas ole niin juhlallinen, herra maisteri. - --- Ihmeellistä, kuinka kevytmielinen sinä yhä vielä olet, annat aina -Martin ja Riston vietellä itsesi ajattelemattomiin tekoihin. - --- Ja sinä olet aina yhtä ikävä ja väsyttävä, vastasi Erkki ynseästi. --- Mutta minä en viitsi kuulla sinun saarnojasi. - -Näin sanoen hän heittäytyi vaatteet yllä vuoteelleen ja käänsi selkänsä -Maunolle. - --- Erkki, riisuhan toki, sanoi Mauno. Mutta Erkki ei vastannut. Mauno -tarttui hänen käteensä nostaakseen hänet ylös, mutta säikähtyi. Käsi -oli tulikuuma, hän katseli tarkemmin Erkkiä, tuollaisena hän ei vielä -koskaan ollut veljeään nähnyt. Posket punoittivat, hengitys oli -epätasaista, ja kun hän aukaisi silmänsä, oli niissä sekava katse. - -Mauno sai hänet töin tuskin riisutuksi ja kömpi sitten alakuloisena -itse peitteen alle. Uni väisti hänen vuodettaan. Hän aavisti pahoja; -jos pojat todellakin olivat särkeneet palokellon, koituisi siitä -varmaankin ikävyyksiä. Rehtori oli hyvin ankara. Katkerasti moitti -Mauno taaskin itseään siitä, että oli jättänyt Erkin yksin huonojen -toverien joukkoon. Hän ajatteli vanhempiaan, joiden erityinen ylpeys -Erkki aina oli ollut. Mauno, joka oli juro käytökseltään ja mitätön -ulkomuodoltaan, oli aina saanut olla vähän kuin lapsipuolen asemassa. -Sukulaiset, ystävät, opettajat, koulutoverit, kaikki suosivat Erkkiä -enemmän. Ja Mauno myönsi, että Erkki ansaitsikin tämän rakkauden. Hän -oli päivän poika, iloinen, kaunis, älykäs, ystävällinen ja avulias -kaikkia kohtaan. Vain aniharva tunsi ja tiesi hänen varjopuolensa, -hänen luonteenheikkoutensa, ajattelemattomuutensa ja turhamaisuutensa. - -Mauno hymyili surumielisesti pimeässä. Hän sai usein vanhemmiltaankin -kuulla moitteita siitä, että oli kateellinen veljelleen. Ja kuitenkin -hän rakasti veljeään -- kenties juuri hänen vikojensa tähden. Jos -Erkki olisi ollut lujaluonteinen ja vakava, ei Mauno varmaankaan olisi -pitänyt hänestä samalla lailla kuin nyt tietäessään, että veljen heikko -luonne tarvitsi hänen tukeaan. Tuntui kyllä katkeralta, kun vanhemmat -aina ja joka paikassa asettivat Erkin hänelle esimerkiksi ja suosivat -häntä vanhemman veljen kustannuksella. Erkkikin laski usein pilaa -kömpelöstä ja jurosta veljestään, mutta ylimalkaan oli veljesten suhde -hyvä ja vilpitön. - -Vasta aamuyöstä Mauno vaipui levottomaan uneen ja heräsi niin myöhään, -että töintuskin ennätti kouluun. Erkki liikehti rauhattomasti -vuoteellaan. - -Mauno koetti saada häntä jalkeille. Erkki nousi haluttomana ja puki -veltosti ylleen. Alakuloisina ja äänettöminä veljekset riensivät -kouluun. -- -- -- - --- No nyt normaalilyseolaiset ovat keittäneet itselleen aika liemen, -nauroi Aksel vahingoniloisesti päivällispöydässä. - --- Mitä he ovat tehneet? kysyi Elsa heti. - --- Ovat särkeneet palokellon ja saaneet palokunnan liikkeelle. Kun -poliisit saapuivat paikalle, pötkivät he pakoon, mutta kyllä heidät -vielä kiinni saadaan, se on varma. - --- Mistä tiedät, että ne olivat narmaalilyseolaisia? kysyi Kaarina. - --- Meidän koululla tiesivät siitä kertoa. Ainahan tuommoiset jutut -leviävät. - --- Onko se totta, Mauno? kysyi Kaarina kääntyen Maunon puoleen. Hän -vaikeni hämmästyneenä, Mauno oli tulipunainen ja nähtävästi hämillään. -Kaarinan katseen kohdatessaan hän pudotti kahvelinsa ja etsi sitä kauan -aikaa. Kun hän viimein kohotti päänsä, vastasi hän Kaarinan katseeseen -levollisesti: - --- Anteeksi, sanoi hän, -- olen niin hajamielinen, Erkki on pahoin -voipa. - --- Niin, mikä Erkkiä vaivaa, hän ei ole syömässä? alkoivat toiset -kysyä, ja siihen unohtui koko palokellojuttu. - -Mutta Maunolta se ei unohtunut. Raskain mielin hän päivällisen jälkeen -astui Erkin luo, joka kalpeana, silmät ummessa makasi sohvalla. - --- Miten jaksat? kysyi Mauno levottomasti. - --- Päätäni ja niskaani pakottaa kauheasti, ja vilustaa niin. - -Ovelle kolkutettiin, ja Kaarina ja Elsa pistivät päänsä sisään. -- -Saako tulla katsomaan Erkkiä? - --- Tulkaa vain, sanoi Mauno, mutta Erkki käänsi päänsä pois miltei -kärsimättömästi. Tytöt koettivat rohkaista Erkkiä kaikenmoisilla -hauskoilla jutuilla. Mutta Erkki oli vain yhtä haluton ja masennuksissa. - --- Kyllä hän on sairas, kuiskasi Kaarina poistuessaan Maunolle. -- -Ellei hän ole parempi huomenna, täytyy kutsua lääkäri. - -Mauno nyökäytti päätään. Hän tiesi, että Erkin tauti oli suureksi -osaksi sielullista. Rehtori oli tänään ollut tavattoman vakava; Martti -oli kuiskannut Erkille, että asiat olivat huonolla tolalla. - -Aamulla oli Erkki niin huono, ettei kyennyt kouluun. Lääkäri pudisti -päätään ja määräsi potilaalle täydellistä lepoa. - -Kun Mauno tuli koulusta, kysyi Erkki kiihkeästi: -- Kuuluuko mitään -erinomaista. - --- Eipä juuri, vastasi Mauno vältellen. - --- Juho Kunnas sanoi eilen minulle, että syylliset tullaan erottamaan -koulusta pariksi kuukaudeksi ainakin, kuiskasi Erkki. -- Tiedäthän, -että rehtori on hänen enonsa. Jos he saavat tietää syylliset ja minut -erotetaan, kuolen mieluummin. - -Ja Erkin silmät paloivat niin oudosti, että Mauno vavahti. Hän tunsi -veljensä ylpeän luonteen. Hän ei uskaltanut kertoa Erkille, mitä -koulussa oli tapahtunut. Rehtori oli kutsunut hänet luokseen, oli -näyttänyt hänelle muistikirjaa, jossa oli hänen, Maunon, nimi, ja -kysynyt, tunnustiko hän sen omakseen. Mauno oli myöntänyt ja rehtori -synkkänä sanonut: - --- Tämän muistikirjan nojalla epäillään sinua, Pohjola, palokellon -särkemisestä. Sinä kai tiedät, että sitä pidetään pahana rikoksena -yleistä järjestystä vastaan. Tunnustatko itsesi syylliseksi? - --- En, oli Mauno rohkeasti vastannut. - --- Muistikirja löytyi palokellon luota kello yksi yöllä, oli rehtori -kuivasti sanonut. - -Mauno oli punastunut hiusmartoa myöten, rehtori katsonut häneen -tiukasti ja sanonut: - --- Pohjola menee nyt kotiin miettimään asiaa. Huomenna tahdon kuulla -totuuden. - -Asia oli siis tullut ilmi. Mauno muisti nyt antaneensa muistikirjansa -Erkille, joka oli tarvinnut latinansanoja, joita Mauno oli merkinnyt -muistiin. Onneton kirja! Erkki raukka! Vaikka oikeastaanhan häntä ei -epäilty, nyt, kuten usein muulloinkin, oli Mauno syntipukki. Mauno -hymähti katkerasti. Tietysti. Mutta sitten hän loi silmänsä Erkkiin, -joka kalpeana, hiljaa voihkien lepäsi vuoteellaan. Lepoa hän tarvitsi, -oli lääkäri sanonut. - -Oli selvää, että huhu löydetystä muistikirjasta oli jo ennättänyt -levitä Heinosellekin. Maunoon luotiin salavihkaisia, epäileviä -katseita. Rouva Heinonen ravisti huolestuneena päätään, Ester oli -kylmä, Aksel ja Elsa supisivat keskenään. Kaarina oli tavallista -ystävällisempi Maunolle, hän ei nähtävästi uskonut hänestä mitään pahaa. - -Kalpeana ja levottomana Mauno astui seuraavana aamuna rehtorin -kansliaan, jossa seuraava keskustelu syntyi hänen ja rehtorin välillä. - --- Onko muistikirja todella sinun, Pohjola? - --- On. - --- Olitko liikkeellä viime keskiviikkona kello yhden aikaan yöllä? - --- Olin. - --- Tunnustatko siis olleesi mukana, kun palokello särjettiin? - --- En, oli Mauno vastata, mutta vaikeni äkkiä. Jos hän tunnusti -antaneensa muistikirjan Erkille, joutuisi tämä tietysti kiinni. Mutta -kuinka hän saattoi ilmaista veljensä, sairaan veljensä? Hänen täytyi -pelastaa Erkki. Ja katkeruudella hän ajatteli: äiti- ja isäraukalla -on kyllin surua Erkin sairaudesta, he surevat vähemmän, jos minä saan -rangaistuksen, kuin jos se kohtaa Erkkiä. - --- Tunnustatko itsesi syylliseksi? kuului toistamiseen rehtorin kova -ääni. - -Hetkisen kapinoi Maunon rehellinen mieli petosta vastaan, sitten hän -välttäen rehtorin raudankovaa katsetta painoi silmänsä alas ja liikutti -huuliaan, vaikka ääntä ei tullut. Rehtori käsitti kuitenkin hänen -vastauksensa myöntymykseksi. Hän huokasi raskaasti. Päinvastoin kuin -kaikki muut opettajat, jotka suosivat Erkkiä, oli hän aina puolestaan -pitänyt erityisesti Maunosta omalla karulla tavallaan. - --- En olisi uskonut Pohjolan viitsivän huvitella noin älyttömällä -tavalla, sanoi hän kylmästi. -- Huomenna saat kuulla opettajakunnan -päätöksen asiasta. - -Rehtorin ääni soi Maunon korvissa kuin jostain kaukaa menneisyyden -sylistä, huone pyöri hänen silmissään, melkein tiedotonna hän horjui -ulos kadulle. Nyt se oli tapahtunut, hänet erotettaisiin koulusta --- kenties iäksi. Tuntikausia hän samoili katuja ilman päämäärää. -Vasta ohikiitävän junan vihellys herätti hänet turtumuksesta, Hän oli -kulkenut aina Eläintarhaan asti. - --- Kuinkahan Erkki jaksaa, ajatteli hän äkkiä ja alkoi kiireesti, -joskin raskain askelin, astua kaupunkiin takaisin. Kun hän tuli kotiin, -oli Erkki sillä aikaa viety sairaalaan. Hänessä oli lavantauti. Isä -ja äiti, jotka Mauno sähköteitse oli kutsunut kaupunkiin, istuivat -alakuloisina häntä odottamassa. Mauno unohti nyt tykkänään oman -surunsa. Hän miltei iloitsi siitä, että sai uhrautua veljensä puolesta. - -Jos Erkki kuolee, ei kukaan voi sanoa hänestä pahaa sanaa, ajatteli hän. - -Mutta kun hänen aamulla täytyi kertoa isälle ja äidille tuomio -- -kahden kuukauden karkoitus koulusta, ei se ollut helppoa. - -Isä hymähti katkerasti. -- Osasitpa valita sopivan ajan kepposellesi, -nyt juuri kun vanhemmillasi on surua muutoinkin. Hän oli liian -masentunut jaksaakseen toruakaan. - -Ja äiti purskahti katkeraan itkuun. -- Hyvä, ettei Erkki saanut tätä -tietää, hän on niin arka perheen kunniasta. - -Mauno puristi huulensa yhteen, eikä vastannut sanaakaan. - --- Uppiniskainen vielä lisäksi, mutisi isä. Päätettiin, että Mauno -heti matkustaisi kotiin maalle. Jos Erkin tila niin vaati, lupasi isä -sähköttää hänelle. - -Vaikea oli Maunosta lähteä pois sairaan veljensä luota, mutta olo -Helsingissä oli sekin sietämätöntä. Heinoset, Sissiä lukuunottamatta, -kohtelivat häntä halveksivasti, Kaarina vältti häntä silminnähtävästi. -Iris sitävastoin sanoi rohkeasti kaikkien kuullen, että hänestä olivat -opettajat pikkumaisia ja typeriä, kun tuommoisen pikku kepposen vuoksi -viitsivät karkoittaa koulusta kelpo pojan. - --- Tietysti, sanoi Ester halveksivasti kohottaen olkapäitään, -- -sinusta on kaikki, mikä sotii hyviä tapoja ja järjestystä vastaan, vain -"pikku seikkoja". - -Illalla ennen Maunon lähtöä hiipi Kaarina hänen huoneeseensa -itkettynein silmin. - --- Voinko auttaa sinua pakkauksessa? kysyi hän arasti. - --- Et, vastasi Mauno lyhyesti. Kaarinan välttelevä käytös oli loukannut -häntä syvästi. Mutta Kaarina ei lähtenyt. Hän ryhtyi muitta mutkitta -työhön, Maunon ei auttanut vastustaa. - --- Voi, Mauno, sanoi Kaarina äkkiä, kuinka surulliseksi kaikki on -muuttunut. Hanna poissa. Erkki sairaalassa ja sinä --. Kyyneleet -tukahduttivat hänen äänensä. -- Kuinka uskallan kirjoittaa Hannalle -tästä kaikesta, hän on niin heikko! - --- Niin, Hanna, puhkesi Mauno melkein rajusti sanomaan. Jos Hanna olisi -ollut täällä, olisi kaikki toisin. Silloin ei Erkki olisikaan. -- Hän -puraisi huultaan ja lensi tulipunaiseksi. Kaarinalta putosi käsistä -kirja, jota hän juuri oli panemassa matkakoriin, ja hän tuijotti -Maunoon. Miksi hän näin hämmentyi? Koko tilanne selvisi hänelle äkkiä. -Hän tarttui Maunon käsivarteen ja tuijotti häneen kiinteästi. - --- Mauno, mitä tarkoitat? - -Mauno väisti hänen katsettaan, mutta Kaarina jatkoi kiihkeästi. -- Se -oli Erkki, eikä totta, se oli Erkki? Voi, olisihan minun pitänyt se -heti arvata. - --- Hiljaa, Kaarina, sitä ei saa kukaan tietää, ei kukaan, puhui Mauno -hädissään muistamatta, ettei Kaarina oikeastaan tiennyt mitään varmaa. --- Erkki on sairas, hänestä ei saa lausua pahaa sanaa. Hän voi kuolla. - -Mutta Kaarina kietoi käsivartensa Maunon kaulaan ja itki. - --- Sinä rakas, uljas Mauno. - --- Älä itke, Kaarina, eihän se mitään merkitse, sanoi Mauno käheästi, -mutta hänenkin silmistään vuosivat kyyneleet. Oli siis kuitenkin joku, -joka häneen uskoi, joka häntä rakasti. - - * * * * * - -Keväinen aurinko paistoi iloisesti sisään sairaalan ikkunasta. Erkki -makasi laihana ja kalpeana vuoteellaan. Silmien eloisa ilme tiesi -kuitenkin kertoa, että taudin valta oli voitettu ja potilas paranemaan -päin. Tuon tuostakin hän naurahti iloisesti Yrjö Heiniön hupaisille -jutuille koulusta. - --- Mutta, Yrjö, sanoi hän äkkiä, -- olen jo kauan ihmetellyt, miksi ei -Mauno tule minua tervehtimään. Eihän hänen enää tarvitse tarttumista -pelätä, lisäsi hän katkerasti. - -Yrjö Heiniö, joka istui Erkin vuoteen jalkopäässä, tuli nähtävästi -hämilleen. Hän koetti kääntää puhetta muihin asioihin, mutta teki sen -niin kömpelösti, että Erkki heti huomasi. - --- Ei suinkaan hän vain ole sairas? kysyi hän levottomasti. - --- Ei, ei, mutta hän -- hänellä on hammastauti, kolme etuhammasta on -poissa, valehteli Yrjö enemmän hyväntahtoisesti kuin älykkäästi. - --- Älä hassuttele, Maunolla hammastauti? Maunolla, jolla on hampaat -kuin karhulla. Kuule, Yrjö, minä näen selvästi, että sinä salaat -jotain minulta. Ja se kiihoittaa minua, voin saada kuumeen, lisäsi hän -viekkaasti, -- ja sitten tulen uudestaan sairaaksi, ja se on sinun -syysi. - -Yrjö pelästyi, häntä oli hyvin varoitettu kiihoittamasta Erkkiä. - --- Mutta jos minä kerron, kiihoitut ehkä vielä enemmän, sanoi hän -avuttomana. - --- Ahaa, siinä piilee siis kuitenkin jotain, sano se heti. Tunnen jo -kuumeen nousevan. - -Yrjö oli onneton, kääntelihe, vääntelihe istuimellaan, mutta Erkki oli -järkähtämätön. -- No, se on tuon onnettoman palokellojutun tähden, -mutisi hän viimein. - --- Palokellojutun, mitä Maunolla on sen kanssa tekemistä? Erkki oli -kohonnut istumaan ja katseli palavin silmin Yrjöä. - -Epäröiden Yrjö alkoi kertoa. Erkin poskille kohosi punaiset täplät, ja -hän hengitti kiivaasti. - --- Mutta Maunohan on viaton, sopersi hän vaivoin. - -Yrjö säikähti Erkin kuumeista olentoa. - --- Kas niin, vaikeroi hän, -- nyt sinä kuitenkin saat kuumeen. Voi, -voi, että minä ollenkaan tulin. Lähden nyt, että pääset rauhoittumaan. - -Yrjön lähdettyä Erkki makasi hetkisen silmät ummessa. Sitten hän -mutisi: -- Minun täytyy lähteä, täytyy puhdistaa Mauno. Poika parka. - -Hän alkoi nousta vuoteelta. Pyörrytti niin ankarasti, että hän kahdesti -kaatui vuoteelle, mutta kolmannella kerralla hän jaksoi seistä -pystyssä vuoteen nojassa. Tuolin avulla hän hoiperteli kaapille, mistä -otti vaatteensa. Kesti kauan, ennenkuin hän sai ne ylleen. Hetkisen -levättyään hän raoitti ovea nähdäkseen, oliko ketään liikkeellä. Pääsy -oli vapaa -- hän horjui käytävään ja pääsi huuliaan purren eteiseen. -Portaiden edessä sattui onneksi olemaan hevonen. Hän heittäytyi -istumaan vaunuihin ja mainitsi kadun numeron. - -Raitis ulkoilma pyörrytti häntä, siihen tottumatonta, mutta nojattuaan -vaunujen selkämykseen miltei tunnotonna hän vähän ajan kuluttua virkosi. - -Rehtori hämmästyi suuresti, kun hänen ovensa aukeni, ja sisään astui -Erkki laihana, vaatteet höllällään, kuumeenpuna poskillaan. - --- Joko Pohjola on liikkeellä? sanoi hän ystävällisesti. Erkki astui -askeleen rehtoria kohti. - --- Herra rehtori, sanoi hän äänellä, jonka ylivoimainen ponnistus teki -luonnottomaksi. -- Mauno on viaton, -- minä särjin palokellon. - -Maailma musteni hänen silmissään, hän kaatui pitkälleen lattialle -rehtorin jalkoihin. -- -- -- - -Erkki oli kauan huonona voimiakysyvän retkensä jälkeen. Heti kun -lääkäri niin salli, tuli rehtori hänen luokseen. He keskustelivat -kauan, ja kun rehtori läksi, puristi hän ystävällisesti Erkin kättä, -sanoen: - --- Sinä olet jo saanut kestää kovan koettelemuksen. Rohkeutta, poikani. - -Rehtorin käynnin jälkeen alkoi Erkki huomattavasti vahvistua. Parin -päivän kuluttua tuli Mauno hänen luokseen. Erkki ojensi veljelle laihan -kätensä. Kiitos, veikko! - -Enempää ei puhuttu, Erkki tiesi, ettei Mauno pitänyt koreista sanoista. - -Mauno kertoi käynnistään rehtorin luona. - --- Oikeastaan, oli hän sanonut tuimalla tavallaan, pitäisi sinun saada -rangaistus petoksesta, mutta -- ja hän niisti kuuluvasti nenäänsä -- -tällä kertaa saat anteeksi, sillä jos oikein muistan, et sinä suoraan -myöntänytkään olevasi syyllinen. Ja Erkkiä emme enää rankaise, se on -opettajakunnan yhteinen päätös. Asia olkoon unohdettu. Olethan sinä jo -kärsinyt rangaistusajasta puolet. - --- Entä pojat? kysyi Erkki levottomasti. -- Tyydyttikö päätös heidän -oikeudentuntoaan? Viatonhan oli kärsinyt syyllisen edestä. - --- Rehtori puhui heille rukouksessa ja kysyi, eivätkö he olleet hänen -kanssaan samaa mieltä meidän suhteemme. Pojat hurrasivat ja ulvoivat -niin, että sali tärisi. Saat uskoa, että rehtori nyt taas on korkeassa -kurssissa. - -Erkki hymyili. -- Voi, Mauno, kyllä minä nyt pian olen aivan -voimissani. On hirveän hauska taas päästä kouluun ja vetää sieraimiinsa -tuttua kouluhajua. Sano pojille terveisiä. - - - - -Kymmenes luku. - -VALKENEE. - - -Toukokuu oli käsissä. Lehmukset ja vaahterat vihannoivat Vanhassa -puistossa herättäen ohikulkevassa koulunuorisossa iloisia aavistuksia -kesästä ja kesälomasta. - -Erkki oli taas terve, kävi koulua ja oli iloinen kuin ennenkin, -hiukan vakavampi vain. Maunon ja hänen suhteensa oli entisellään -ainakin pinnalta katsoen, he kiistelivät silloin tällöin, Mauno -nuhteli Erkkiä, ja Erkki kiusoitteli Maunoa. Mutta ken lähemmin -heitä tarkkasi, huomasi pian, että veljeksien väli oli entistä -sydämellisempi ja likeisempi. Erkki ei koskaan kärsinyt, että Maunosta -toveripiirissä tehtiin vähintäkään pilaa. Mauno puolestaan oli yhtä -lyhyt- ja niukkasanainen puheissaan kuin ennenkin ja valmis nolaamaan -toisia missä sattui. Hän suuttui aina, kun ruvettiin puhumaan hänen -jalomielisyydestään palokello-jutussa. Häntä ei lainkaan huvittanut -sankarin osa. Annettuaan pari kertaa kelpo lailla nenälle Elsaa, joka -ylisti hänen uhrautuvaisuuttaan, hän viimein pääsi rauhaan. Kaarina ja -hän olivat edelleenkin hyvät ystävät. Sunnuntaiaamuisin, kun toiset -vielä nukkuivat, riensivät he molemmat Seurasaarelle tai muualle -kaupungin läheisyyteen kasvisäiliö hartioilla. He olivat molemmat -innostuneet luonnontieteeseen, kokoilivat kasveja, vesikirppuja ja -muita eläintieteilijöille rakkaita lätäkköasukkaita. - -Koulutyö ei enää tahtonut maittaa. Läksyt maistuivat puulle ja -luokkahuone tuntui vankilalta. - --- Huh, huh, voihki Iris. -- En ymmärrä, mitä huvia opettajilla on -meidän kiusaamisestamme nyt enää. Ei kukaan kuitenkaan osaa läksyjään. - -Elsa loi häneen kärsivän katseen kirjansa äärestä. Näin lukukauden -lopulla pitivät sisaret häntä kovassa kurissa, mitä läksyihin tuli. -Hänen päätään pakotti, ja turhaan hän hoki itsekseen saksankielen -säännöttömiä verbejä: trinken, trank, getrunken, treiben, trieb, -getrieben. - --- Tule tänne, Elsa kulta, minä autan sinua, sanoi Kaarina. Hän oli -jo oppinut läksynsä ja istui ikkunalla katsellen pikku laivoja, jotka -nopeasti kiitivät lahdella. - -Elsa purskahti itkuun. -- Minun on mahdoton oppia näitä onnettomia -verbejä. Mutta Elin ja Ester sanovat, etten saa jäädä luokalle. - -Kaarina otti kirjan ja alkoi ohjata Elsaa. Iris vajoutui irvistellen -laskuoppiin. - -Ulkona oli lämmin, ihana toukokuu. - -Sissi juoksi sisään. - --- Eteisessä on herra, joka tahtoo tavata Iristä. - -Iris paiskasi kirjansa kiinni. - --- Kukahan se on? - --- Suori vähän hiuksiasi ensin ja sido kenkänauhasi, neuvoi Kaarina. - -Iris silitti huolimattomasti tukkaansa. Puolipimeässä eteisessä seisoi -pitkä, hiukan kumaraselkäinen herrasmies. - --- Minä olen Iris Klewe, sanoi Iris hiljaa. Outo, epämääräinen tunne -valtasi hänet. -- Olkaa hyvä ja astukaa sisään, lisäsi hän, kun vieras -ei mitään puhunut, vain tuijotti häneen. - -He astuivat molemmat arkihuoneeseen, joka sattui olemaan tyhjä sillä -kertaa. Vieras ojensi kätensä Irikselle, kapean, hyvin hoidetun käden. - --- Sinä olet siis Iris Klewe, ja minä -- hän pysähtyi hetkeksi ja -tarttui lujemmin tytön käteen -- minä olen Henrik Klewe -- isäsi. - --- Isäni, toisti Iris soinnuttomasti. - -Hän katseli vierasta tutkien, arastellen kuin jotain unta, jota on -mahdoton uskoa. - --- Sinä et tule iloiseksi minut nähdessäsi, sanoi vieras -surumielisesti. Hän kohotti Iriksen kasvoja molemmilla käsillään ja -katseli häntä silmiin. -- Oletko unhottanut, että sinulla on isä? - --- Oi, en, en, puhkesi Iris kiihkeästi sanomaan. -- Mutta minä olen -odottanut sinua niin kauan. Hänen huulensa vapisivat. - --- Niin, sanoi Henrik Klewe vakavasti. -- Liian kauan. Hän kiersi -käsivartensa tytön hartiain ympäri. -- Mutta me kuulumme kuitenkin -yhteen, lapseni. - -Hän talutti tytön sohvaan istumaan ja istuutui itse viereen. - --- Sinä asut tätisi luona? kysyi hän, ja johdattaakseen tytön -rauhallisempaan mielialaan hän alkoi keskustella jokapäiväisistä -asioista, kyseli Iriksen koulunkäynnistä, serkuista, tädistä ja -arkielämän pikku seikoista. Iris vastasi alussa ujosti ja väkinäisesti, -mutta isän tyyni, levollinen tapa voitti vähitellen hänen arkuutensa. -Pian hän istui käsi isän kädessä ja jutteli välittömästi ja luottavasti -elämästään, lauluopinnoistaankin, joista hän ei mielellään puhunut -muitten kanssa. - -Näin heidät tapasi rouva Heinonen, kun hän astui huoneeseen. Hän jäi -hämmästyneenä seisomaan kynnykselle ja vastasi jäykästi lankonsa -tervehdykseen. - --- Sinä olet siis vihdoinkin palannut Suomeen, sanoi hän terävästi. Hän -loi nopean, tarkastavan katseen mieheen. Kumma kyllä ei hän näyttänyt -niin heittiömäiseltä kuin olisi luullut. Puku oli moitteeton, Jumalan -kiitos, rouva Heinonen huokasi helpotuksesta, -- kasvot tosin olivat -kalpeat ja tukka harmaantunut, mutta hän teki ehdottomasti vielä -herrasmiehen vaikutuksen. - --- No niin, sanoi hän hiukan leppeämmin. -- Tervetuloa, vaikka tuletkin -myöhään. - -Iris katseli levottomana tätiinsä. Kunpa hän ei vain alkaisi -moittia isää! Mutta vaikka rouva Heinonen olikin valmistanut pitkän -nuhdesaarnan velvollisuutensa unohtaneelle sukulaiselle, jäi se häneltä -pitämättä. Herra Klewe tarttui hänen käteensä vakavana ja lausui -matalalla äänellä: - --- Mitä aikonetkin minulle sanoa, säästä se tuonnemmaksi, Selma hyvä. -Ei täällä tyttäreni kuullen. Nyt on minulla vain mieluisa velvollisuus -kiittää sinua ja perhettäsi ystävällisyydestänne Iristä kohtaan. - -Iris näki veren kohoavan täti Heinosen poskille. Mahtoiko hän tällä -hetkellä, ottaessaan vastaan isän kiitokset, tuntea, että hän olisi -voinut osoittaa suurempaa hellyyttä äidittömälle? - -Kenties isäkin huomasi tädin hämmennyksen, sillä kun tämä oli poistunut -huoneesta, kääntyi hän Iriksen puoleen ja kysyi kuin ohimennen: - --- Viihdytkö hyvin enosi perheessä? - -Iris epäröi hetkisen. Sitten hän kohtasi isän tutkivan katseen. - --- En, vastasi hän, ja lisäsi heti: -- Me olemme niin erilaiset, serkut -ja minä. - -Isällä ja tyttärellä ei enää sinä iltana ollut tilaisuutta -kahdenkeskiseen jutteluun, mutta seuraavana päivänä lupasi herra Klewe -tulla noutamaan tytärtään hotelliin, missä hän asui. - -Kun isä oli lähtenyt, syytti Iris läksyjään ja vetäytyi nopeasti pikku -kopukkaansa. Hänen sydämensä oli liian täysi, mielensä niin järkkynyt, -ettei hän voinut jäädä kuulemaan tädin ja serkkujen arveluja isän -äkillisen ilmestymisen johdosta. Hän istui pienen, likaiselle pihalle -viettävän ikkunan ääreen ja painoi polttavan otsan käsiinsä. Korkeiden -kivimuurien ylitse näkyi pieni kaistale kevättaivasta. Usein, usein -hän oli istunut tässä kuin lintu häkissään ja toivonut, että kerrankin -saisi kohottaa siipensä ja liitää kohti suurta, ihanata maailmaa. - -Arka koputus ovelta herätti hänet onnellisista mietteistä. Kaarina -astui sisään. - --- Minä olen niin iloinen, niin iloinen, sanoi hän ja suuteli Iristä -kumpaisellekin poskelle. -- Ja ajattelepas, mitä Hanna sanoo! Entä -neiti Hammar! Kyllä hänen naamansa venyy. - -Ja Kaarina nauroi pientä, vahingoniloista naurua. Iris vetäisi syvään -henkeään kuin vanki, jolle luvataan vapaus. -- -- -- - --- Minulla on sinulle terveisiä kenraali Stjernfeltin perheeltä, -alkoi isä seuraavana päivänä, kun Iris ja hän istuivat hotellihuoneen -laajalla sohvalla. - -Iriksen silmät katselivat kysyvinä isään. - --- Stjernfelteiltä? - --- Niin, tapasin heidät Firenzessä. He asuvat siellä nykyään, eivät -tahdo jättää tyttärensä hautaa. Heiltä minä kuulin sinusta ensi kerran -tarkemmin, isä oli hiljentänyt ääntään. He kertoivat, että sinä olit -ollut hyvin rakas heidän tyttärelleen. - -Iriksen huulet vapisivat. - --- Voi Ulla, kuiskasi hän. - --- Sinä muistat häntä vielä? kysyi isä. - --- Ullaako? En unohda häntä koskaan, koskaan. Ei kukaan ole minulle -sitä mitä Ulla. Pidän paljon Kaarinasta ja Hanna Strömistä vielä -enemmän, mutta ei kukaan tule minulle niin rakkaaksi kuin Ulla oli. - -Isä siveli hänen hiuksiaan. - --- Pikku tyttöni, sanoi hän hellästi. Hän oli suloinen olento kuvasta -päättäen, ja vanhemmat surevat häntä vielä. He kertoivat, että Ulla -usein oli toivonut tapaavansa minua Italiassa kertoakseen minulle -tyttärestäni. Iris ikävöi isäänsä, hän oli sanonut, meidän täytyy -lähettää hänet kotiin. Ja kuullessani heidän juttelevan sinusta, -valtasi minut kova koti-ikävä ja halu nähdä tytärtäni. - -Hän vaikeni ja Iris näki syvän varjon leviävän hänen kasvoilleen. -Hän ei arvannut, mitä isä ajatteli, mutta jotain raskasta se oli. -Henrik Klewe muisti pitkiä vuosia, joita hän oli viettänyt erillään -lapsestaan, levotonta elämäänsä ja harharetkiään. Hän tarttui tytön -käteen. - --- Iris, sanoi hän hiljaisella äänellä. -- Minä olen sinulle paljon -velkaa. Joskus, kun tulet suuremmaksi ja opit paremmin ymmärtämään -elämää, kerron sinulle, mikä niin kauan on pidättänyt minut poissa -kotoa. Nyt pyydän vain, että opit minua isänäsi rakastamaan. - --- Oi, isä! Muuta ei Iris saanut sanotuksi, mutta isä näki hänen -mustissa silmissään lapsen luottamuksen ja hellyyden. - -Edellisenä iltana ei isä ollut maininnut Metsäpirttiä sanallakaan. Nyt -hän kyseli Serestä, Tanelista, heidän elämästään yksinäisellä saarella. -Hän kertoi myös kirjoittaneensa pankinjohtaja Heinoselle pyytäen tätä -pitämään huolta Metsäpirtistä, mutta kirje oli saapunut luultavasti -niin vähää ennen tämän kuolemaa, ettei hän ennättänyt ryhtyä mihinkään -toimenpiteisiin estääkseen talon myöntiä. - -Ilta kului nopeasti, ja kun Iris viimein nousi lähteäkseen kotiin, -tuntui hänestä kuin olisi isä jo ammoin ollut hänelle tuttu. - --- Minä lähden vielä asioille kamreeri Vuoren luo, sanoi isä -hyvästellessään. -- Ja neiti Hammarin luo minulla myös on asiaa. Olen -hänelle kasvatuksestasi kiitollisuudenvelassa, joka on suoritettava. - -Kun Iris saapui kotiin, vallitsi siellä suuri ilo. Hanna oli saapunut -kaupunkiin. Nuoret istuivat kaikki arkihuoneessa, ja keskustelu sujui -vilkasta vauhtia. Iriksen isä oli tietysti pohdinnan alaisena, ja -Iris vastaanotettiin tuhansilla kysymyksillä ja huudahduksilla. Rouva -Heinonen oli tavallista ystävällisempi häntä kohtaan, Elsa ja Ester -olivat ihastuksissaan roomalaisesta kaulakorusta, jonka Iris oli saanut -isältään lahjaksi. Hanna oli tuonut mukanaan korillisen herkullisia -leivoksia, ja Erkki juoksi noutamaan simaa ja appelsiinejä. - --- Juhlitaan nyt kerrankin oikein, onhan meillä kaksinkertainen syy, -sanoi Mauno avatessaan simapulloja. -- Kuka tietää, milloin ensi kertaa -näin yhdessä juhlimme! - -Toiset hymähtivät surumielisesti. Oli eletty yhdessä pitkä lukuvuosi, -kesä oli kynnyksellä, ja se merkitsi eroa, jäähyväisiä. - - * * * * * - -Toukokuun viimeisenä päivänä seisoi pieni joukko koulunuorisoa -satamasillalla. Siinä olivat Ester ja Elsa, Aksel ja Sissi, Kaarina ja -Iris, Yrjö Heiniö ja Pohjolan pojat, vieläpä Pappilan Maijukin. - -Mutta laivan kannella seisoivat muitten matkustavaisten joukossa -tehtailija Pauni, rouva Ström ja Hanna kalpeana ja hymyilevänä. Heidän -oli määrä matkustaa kesäksi Norjaan, lääkäri oli määrännyt sekä rouva -Strömin että Hannan hengittämään raitista tunturi-ilmaa. - -Kolmas soitto! Kyyneleet himmensivät Hannan silmiä. Siinä nyt seisoivat -hänen talviset ystävänsä, joiden seurassa hän oli viettänyt niin monta -päivänpaisteista hetkeä. - --- Hanna, nyyhkytti Kaarina, -- sinä unohdat pian meidät, kun saat -nähdä niin paljon kaunista. - --- En koskaan, vastasi Hanna. - -Laiva irtautui rannasta, huiskutettiin nenäliinoja, huudettiin vielä -viimeiset jäähyväiset, jotka hukkuivat koneitten ryskinään ja aaltojen -kohinaan. - -Pian oli laiva kaukana ulapalla. Hitain askelin lähtivät saattajat -kaupunkiin. - --- Kohta mekin eroamme, sanoi Kaarina Pohjolan pojille. - --- Niin, mutta vain kesäksi. Syksyllä kyllä taas löydämme toisemme, -vakuutti Mauno. - -Erkki oli ääneti. Hän kaipasi suuresti Hannaa. - - * * * * * - -Henrik Klewe oli viikon päivät ollut matkoilla. Palattuaan hän ilmoitti -Irikselle, että hän nyt oli hankkinut heille kesäasunnon. Parin päivän -kuluttua heidän oli lähteminen. - -Mutta ennen lähtöä Iris kävi neiti Hammarin luona jäähyväisillä. Roosa -täti hymyili ja taputteli häntä iloisesti. Hän oli hyvillään siitä, -että lapsi oli saanut takaisin isänsä. Neiti Hammar piti Irikselle -pitkän varoitussaarnan vielä lähtiäisiksi. Hänen mielestään Iris oli -mennyttä, nyt kun hän joutui isän käsiin. - --- Olen varma siitä, että hänestä olisi tullut kunnollinen tyttö, -jos minä olisin saanut kasvattaa häntä loppuun asti, sanoi hän Roosa -tädille jäljestäpäin. Nyt sitävastoin isä tietysti turmelee hänet. - --- Herramme tietää kyllä, itse, mitä teitä Hän lapsiaan kuljettaa, -sanoi Roosa täti harvinaisen pontevasti. -- Ja rakkaus saa usein -enemmän aikaan kuin lemmetön käsi. - -Mutta Iriksen askeleet olivat keveät hänen astuessaan neiti Hammarin -luota kotiin, missä isä odotti viedäkseen hänet maalle. - -Jätettyään kaikille muille hyvästi, pistäysi Iris vielä keittiössä -Ulriikan luona. Kyyneleet vierivät estelemättä vanhan palvelijan -työnuurtamia poskia pitkin. Ulriika parka, hän oli rakastanut orpoa -silloin, kun kaikki muut häntä halveksivat. Hän iloitsi siitä, että -Iris oli nyt suojattu, mutta sydänalassa tuntui niin kumman tyhjältä. -Nyt ei ollut ketään, jonka puolesta huolehtia. - -Iris kietoi käsivartensa hänen kaulansa ympäri. - --- Hyvästi, sinä rakas, vanha Ulriika. Vieläkö muistat iltaa, jolloin -istuin huoneessasi, ja sinä lupasit minulle, että vielä valkenee? -Valaskala, tiesi totta. - --- Minun uneni tietävät aina totta, vakuutti Ulriika kyynelsilmin. - --- Hyvästi! Hyvästi! huudahti Iris vielä kerran juosten portaita alas. - -Ulriika katseli silmiään pyyhkien hänen jälkeensä. Pieni käsi pujahti -hänen karheaan kouraansa. Se oli Sissi, joka katkerasti itki Iriksen -lähtöä. - - * * * * * - --- Isä, et ole sanonut, minne matkustamme? lausui Iris junavaunussa. - --- Olen hankkinut meille kesäasunnon synnyinpitäjässäsi, vastasi isä. - -Iris vaipui mietteisiin. Hän ei tiennyt iloitako vai surra sitä, -että joutui lähelle Metsäpirttiä. Ehkä olisi ollut parempi asettua -kauemmaksi, kun ei kuitenkaan saanut asua Metsäpirtissä. - -He astuivat laivaan ja istuivat molemmat muistoihinsa vaipuneina. Tutut -maisemat herättivät kumpaisessakin eloon entiset päivät. Mutta Iriksen -muistot olivat paljoa valoisammat kuin isän. - --- Mutta, isä, mehän matkustamme aivan Metsäpirtin ohi, muistutti Iris, -kun laiva lähestyi laituria, josta veneellä tavallisesti jatkettiin -matkaa Metsäpirttiin. - --- Niinkö luulet? sanoi isä hymyillen. - -Iriksen oli vallannut omituinen levottomuus. Hänestä tuntui että -Tanelin olisi pitänyt olla laiturilla veneineen kuten monasti ennen. -Siksi hän tuskin hämmästyi, kun näki hänet yhtä tanakkana, yhtä -hynvyilevänä kuin ennenkin rantakalliolla. - --- Onpa Iris kasvanut, sanoi Taneli harvakseen. Hän puristi tyttöä -lujasti kädestä ja hymyili tyytyväisenä. - -Iris ei enää kysynyt, minne matka suunnattiin. Hän tiesi, että Taneli -souti Metsäpirttiin. Rannalla seisoi Sere. - --- Voi, Sere, oletko sinäkin täällä? huudahti Iris. - --- Täällähän minä olen, ja tänne minä jäänkin, sanoi Sere hymyillen. - -Iris loi häneen kysyvän katseen. - --- Herra on pyytänyt minua ja Tanelia hoitamaan taloa kuten ennenkin, -jatkoi Sere. - -Iris kääntyi äkisti isän puoleen. - --- Mitä se merkitsee? kysyi hän kiihkeästi. - --- Se merkitsee sitä, vastasi isä naurahtaen, -- että Metsäpirtti taas -on meidän. - --- Oi, isä, isä! Minä olen niin iloinen! - -Ja Iris syleili rajusti isäänsä. - --- Oletko sinä niin rikas? kysyi hän sitten hämmästyneenä. - --- Rikas en ole, mutta sen verran omaisuutta olen sentään viulullani -saanut kokoon, että voin ostaa takaisin sinun synnyinkotisi, lapsi. - -Iris juoksi kevyesti rantapolkua ylös rakennukselle. Kaikki oli -ennallaan. Kissakin istui portailla ja kohotti naukuen selkäänsä -Iriksen lähestyessä. - --- Se ei täältä lähtenyt minnekään, kertoi Sere. -- Kolmasti kävin -noutamassa sen uutistorppaamme, mutta joka kerran se palasi takaisin -tänne. Kolmannella kerralla oli jäihin hukkua, ja silloin en sitä enää -hakenut pois. - -Iris istui portaille Seren viereen. Hänen oli niin hyvä, niin -turvallinen olla. Ylhäältä, isän huoneesta, kuului viulun haikeat -säveleet. Ilta vaihtui vähitellen yöksi. Oli niin valoisa, ettei tähtiä -näkynyt, mutta Iris tiesi, että tuolla kuulealla kesätaivaalla tuikki -Kotitähti lempeänä ja ystävällisenä. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Iris rukka, by Anni Swan - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK IRIS RUKKA *** - -***** This file should be named 61377-8.txt or 61377-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/6/1/3/7/61377/ - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. |