path: root/61356-0.txt

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 61356 ***

JUHANNUSTULILLA

Laulunsekainen kansanpila

Kirj.

LARIN KYÖSTI





Porvoossa,
Werner Söderström,
1900.




HENKILÖT:

HAKALA, talonisäntä.
HENNA, hänen tyttärensä.
MANU, nuori talonpoika.
SAMPPA, viuluniekka.
MIIHALA, reppuri.
LASSI, pomon poika.
SUNTION TAAVA.
1:n, 2:n TYTTÖ.
1:n, 2:n POIKA.
Kylän kansaa.

(Näyttämö: kisanurmi kallion kyljessä. Peräseinämällä mäntyjä ja
katajoita, joiden takana syrjässä kokkopaikka. Vasemmalla keinu.
Oikealla luonnon muodostama lehtimaja sekä kanto.)



(HENNA keinuu. MANU istuu yksin kannolla. Pojat ja tytöt istuvat
nurmella solmien arpaheinää ja laulavat)

    Ja nythän on taasen juhannus,
    ilon aika se meille koittaa,
    limokujassa linnut veisailee,
    ja karjankellot ne soittaa,
        nyt on juhannus,
        suvijuhannus,
    nyt on leikin ja lemmen aika!

    Kedon sirkat ne viulua vinguttaa,
    kun ahvenet polskivat vettä,
    vesiperhot, hyttyset piiriin käy
    ja mettiset etsivät mettä,
        nyt on juhannus,
        suvijuhannus,
    nyt on leikin ja lemmen aika!

    Pojat tuomenterttuja kantaa saa,
    kuka painuisi pirtin loukkoon,
    nyt laulelemaan, nyt naurelemaan
    iloparvessa tyttöjen joukkoon,
        nyt on juhannus
        suvijuhannus,
    nyt on leikin ja lemmen aika.

1:n POIKA (Tyttöjen ja poikien veikatessa lyö Manua olalle.) Mitäs
sinä, Manu, täällä niin yksinäsi oleilet? Ethän piirissäkään pysynyt.

MANU. Mitäs minä siellä...?

1:n POIKA. Älä hullujasi! Katsos tuolia se Hakalan Henna yksinään
keinulla kiikkuu ja sinua odottaa!

MANU. Minuako? He, ei! Muissa kai sen mieli pyörii!

1:n POIKA. Näytäpäs sukkiasi! Hoi, hoi, mustat ovat! Tule joukkoon!
(Vetää käsikynkästä Manua.)

2:n POIKA. Ei se polkka polkalle tunnu ilman soittoa. Missähän se
viulu-Samppakin saapastaa? Pitäisihän sen pillipiiparin jo täällä olla.

1:n POIKA. Ettei vain taas eksynyt ryyppyreissulle.

2:n POIKA. Mies on hiukan viinaan menevä, mutta sanansa se pitää, kun
kerran lupaa.

1:n POIKA. Ja reima se on soittaja ja kelpo puhemies.

2:n POIKA. No, senhän minä puhekumppanikseni otan, kun näitä meidän
kylän tyttöjä järjestään kosaisemaan käyn.

1:n TYTTÖ. Ja lopulta jäät vallan ilman ja haistelet tyhjää ilmaa kuin
entisen kasakan hevonen, jolta kaurat vietiin.

2:n POIKA. Mikäs on valitessa, tässäkin poikia kuin aidanseipäitä,
naimahaluisia ja nuoria.

2:n TYTTÖ. Mutta eipäs huolita, eipäs huolita! Tämä Suntion Taava se
kyllä -- -- hym, hym -- ottaisi miehen kuin leivän vartaalta, mutta me
ollaankin toista maata, me!

1:n POIKA. No älä sinä Taavaa moiti, ihminen se on sekin, vaikka on
pieni suu. (Taava mielistelee suu naurussa.)

2:n TYTTÖ. Voi sun poikia! Tuuman pituisia, korttelin korkuisia,
piimäsuita, pökköpuita!

2:n POIKA. Kas, kas, sitä naista! Sillä on kieli kuin lankakerä. Kun
kerran sen auki päästää, vierii se pitkäksi kuin nälkävuosi! Tuollainen
pieni, punainen lankakerä, hahhaa!

    (Pojat nauravat.)

1:n POIKA (Taempaa huudahtaen.) Hih, tuolla se tuli jo loimottaa
naapurikylän harjulta!

2:n POIKA. Kuulkaahan, pojat, pannaan mekin kokko palamaan niin että
roikaa!

1:n POIKA. Ja tytöt kahvin hakuun! Vehnät ja sokerit tuokaa jusevasti
niin, että suu sulaa. Kyllähän me korpirojua sekaan juotetaan, öhöh...
(Yskii kuin viina menisi väärään kurkkuun.)

2:n POIKA. Ja sitten sitä lähdettiin!

    (Pojat, Manu mukana, lähtevät laulaen:)

POJAT.

    Ja pojat ne metsähän läksivät,
    ne läksivät, pyypyssyt olalla häilyi,
    tytöt kaivolla kauan nyökkyivät, ne nyökkyivät,
    ja silmissä kyynel päilyi.

TYTÖT.

    Ei meill' ole ikävä ollenkaan, ei ollenkaan,
    vain halli se oravaa itkee,
    tytöt luhdin solassa nauraa vaan, ne nauraa vaan
    ja pellaita pellosta kitkee.

POJAT ja TYTÖT.

    Ja silloin se illalla laulu soi,
    se laulu soi, kun lauhtuu laaksot ja vuoret,
    kun toverina toisensa nähdä voi
    nuo tän kylän salskeat nuoret.

1:n TYTTÖ. Kuulkaahan, tytöt, mennään me korsia sitomaan, sittenhän sen
juhannuksen jälkeen näkee, kenelle sulhanen tulee tänä vuonna! Punainen
nauha tietää rakkautta, valkoinen rikkautta, keltainen rukkasia ja
musta nauha hautajaisia!

2:n TYTTÖ. Ja yöksi yljänyrtti pään alle, että unissa sulhasensa näkee.

TAAVA. Voi, voi, tästä tulee lystiä, ja sitten me kierrämme kaivoa
yhdessä yhdeksän kertaa, niin ylkä vastaan tulee.

2:n TYTTÖ. Niin, aina sinä olet miehen otossa, mutta et koskaan saa!
Taikuri-Sannankin luona olet käynyt sen seitsemän kertaa.

TAAVA. Piti, piti piikaa! Ole sinä olevinasi, kiekailet ja keikailet
itsekin kuin västäräkki.

1:n TYTTÖ. Anna sinä Taavan olla rauhassa! Mennään nyt vain, etteivät
pojat näe, sillä silloin olisi peikko pelissä!

TAAVA. Etteikö sitten sulhasta saataisikaan!

1:n TYTTÖ. Hahhahhaa, ei, mennään nyt jo!

2:n TYTTÖ. Mutta hiljaa kuin hiiret!

KAIKKI TYTÖT. Hiljaa, hiljaa!

    (Lähtevät.)

TAAVA (Pysähtyen.) Etkö sinä Henna tule?

HENNA. Enpä taida tulla!

TAAVA. Etkö sinä kosijapoikaa haluakaan?

HENNA. Keinunhan vain tässä.

TAAVA. Ai, ai, taitaa olla se mielitietty jo niinkuin varma.
Tiedetäänhän se, että sinulle pitäjän sulhasia tulee.. Voi, kuinka sinä
olet onnellinen! Voi, voi, kunpa minäkin saisin tuollaisen, joka
tuttuna kainalooni kapsahtaisi, hihi! Mutta kyllä minä temput tunnen.
Menenpä jo, mutta en noiden joukkoon; kiusaavat kuin ampiaiset.
Hihhihi! kai häihisi pääsen! (Lähtee.)

HENNA. Niin, niin, muilla on iloa, mutta ei minulla. Manu se kiertää ja
kaartaa kuin se tietäisi niistä isän hankkeista, joista ei kukaan
mitään varmaa tiedä. Puhui se isä kautta rantain... Harvasanainen isä
on ja hyvä, enkä minä usko, että hän niin tosissaan vieraalle työntää.
Eikä työnnä. Tahdon taas olla iloinen. (Laulaa.)

    Heilu keinuni korkealle,
    linnut, ne viettävät häitä,
    minä olen nuori kuin päivänkukka,
    en muistele murheita näitä!

    Heilu keinuni korkealle,
    nythän on juhannusilta,
    mesimarja paistaa ja tuomi tuoksuu,
    ja kuulas on taivahan silta!

    Heilu keinuni korkealle,
    rintani riemuja laulan,
    kedon helyt kullalle kuiskien poimin
    ja solmin sen vihreän paulan!

Missähän se Manu nyt on? -- -- Mutta, kas, tuolta hän tuleekin kokolta!
En ole huomaavinani.

    (Manu tulee.)

MANU. Henna!

HENNA. Kas, sinäkö siinä? Mihin sinä?

MANU. Miksi sitä kysyt?

HENNA. Ei kysyvä tieltä eksy. Tyttöjäkö haet? Enpä sano, missä ovat!

MANU. En kysy tyttöjäsi... Kuule, Henna, kylässä liikkuu huhuja,
että...

HENNA (Keskeyttäen.) Niin, arvaas, millainen loukko-Jussi sinustakin
vanhemmiten tulee? Vanha nuuskavaari, niin, jonka haudalle pystytetään
risti, jossa on kirjoitus: "Tässä vanhapoika makaa, joka oli naimaton
ja vakaa".

MANU. Ei mutta kuule... sanotaan, että...

HENNA. Sanotaan, mitä sanotaan. Huhulla on pitkät siivet.

MANU. Etkö sinä...?

HENNA. En, en! Hm! Ei, kuule, Manu, kyllä sinun täytyy muuttaa
tapojasi, kuljet muuten lopulta nolona kuin nokikolari!

MANU (Ilostuen.) No jo nyt tahtoisin olla sileä ja sulava kuin
kupernyöri! Kuinkahan sen asian alkuun niinkuin pääsisi, että tuota...

HENNA. Sinun pitää olla viini ja almassantti, kuten on tapana sanoa.

MANU. Millaista se on?

HENNA. No esimerkiksi, kun se vieras ryökkinä tulee Helsingistä meidän
pappilaan ja yrttitarhassa istuu sen pappilan maisterin kanssa
kiikkulaudalla, niin se maisteri... ole sinä nyt maisterina, niin minä
olen ryökkinänä, niin sitten... No, nyt sinä kumarrat ja...

MANU. Ja sitten?

HENNA. Tarjoat kätesi.

MANU. He... no ja entä sitten?

HENNA. Käsket keinuun, se on kohteliasta sellainen.

MANU. Tus nyt sitte keinuun, Henna!

HENNA. Ja sitten sinä keinutat. (Manu keinuttaa.) No sillä lailla! Niin
tekivät, sen näin aidanraosta.

MANU. No ne nyt siellä! Mitä ne sen jälkeen?

HENNA. Eivät puhuneet luotua sanaa, keinuivat vain.

MANU. No osataanhan tuota!

    (Pitkähkö äänettömyys.)

MANU. Eikö se muuta sitten maisteri osannutkaan?

HENNA. Niin. (Erikseen.) Nyt panen pojan kiikkiin. (Ääneen.) Niin,
sitten maisteri painoi päänsä alas ja otti ryökkinää vyötäisiltä
kiinni.

    (Manu aikoo tehdä saman liikkeen, mutta Henna hypähtää keinusta
    ja alkaa juosta keinupaalujen ympäri. Manu samoin vastakkain.)

HENNA. Piti, piti! Saitkos kiinni! Hahhaa!

MANU. Mutta kuule nyt, eihän se siihen loppunut!

HENNA. Niin, ei maisterin eikä ryökkinän ilo, mutta meidän...

MANU. Mutta Henna kulta!

(Juoksevat taas ja seisahtuvat, kun reppuri tulee laukku selässä
laulaen.)

    Luodogan meren randamill'
    mie kasvoin briha nuori,
    paimoivirsie lasna lauloin,
    miut muamo mierohon shuori.
    Karjalanmaill' kuldakäköset kukkuu,
    monasterj yösess' loistuab,
    taljanka illoin tanssiloih kutshuu,
    kannel kaihoij toistuab.

    Siell' on kaunis kandajain,
    siell' mielitiettyni tshoma,
    kylän kekri-illatshuist' on
    viety mutshoni oma.
    Karjalanmaill' j.n.e.

    Kuljeksin mie kumarass',
    ah, mieross' kuljin kauan,
    omiin pihoin mie vaan tahon,
    vierass' on mieronsauva.
    Karjalanmaill' j.n.e.

Hohoo, kylän rahvas kemuiss kuhisuop. Lehtmajoi pihoill köhöttiä,
pirttilöin sillat ylen kauniiks somistettu. Ivanan päivyt, pruasnik.
Kuhunkas nuor kansa kupsaht? Ahaa! Briha, nuorikko, briha lie morsion
kera. Terveytt, terveytt, hyvä pruasnik, äijy rihkama, iso talo, äijy
lapsii, äijy, äijy!

HENNA. Iltaa, Miihala, iltaa! Mistä se Miha nyt pyyhkäisee?

REPPURI. Vieruskyläst matkuan, brihat ei huonoiks heittyneet, silkit,
korvarenkaat, kaikk tytöill työnsiit. Ivanan päivyn vietost erkanin,
heityin tielle, jätin tulet, dantsut hylkäsin, tänne ehätin
kaupitsemahan.

HENNA. Kävitkö kirkolla päin?

REPPURI. Ei miun anna loitota bogostall, vallingsman iskyö kii. Ylen
huonot ajat, ruplan suat, kaks mänyö, kuomasein, maha puolenuo, tyhjäks
heittyy.

MANU. Et sitten tainnutkaan nähdä viulu-Samppaa?

REPPURI. A täss muistan: viulu kerall kärriss mies ajoa jiehatti, a
toinen ohjiss tempoi, lie kossoimies, ken ties mikä olj.

MANU. Senkin vilkas veijari, ettet vain petä taas!

REPPURI. Kuin pagitset? Ei miestä petä, jollei kukkaro petä. Sinnuu,
Hakalan Henna, tulj kosimaan, kylän kassapäihin sie kuulut, talon
parahih sie uot. Ka kihlasilkit suat kelt uskot suavas paremmat ku
miult, parahat miun silkit on, parahat koko Vennään muass. Kiinan
keisarin muast ne haitut ollah!

HENNA. Miksi juuri minua tulisi kosimaan?

REPPURI. Hepo kiäntyi Hakalan veräjäst pihhaa, sinne katosit brihat,
viuluniekka da kossoimies.

MANU ja HENNA. Hakalaanko?

REPPURI. A tuattois portahill seisoi, hevon talliin talui. Kossoimies,
kossoimies, äveriäs ku bajari, ison talon briha se niin levviist
liikkuu.

HENNA (Itsekseen.) Jokohan lie Hutilan Lassi, josta isä on kertonut?

REPPURI. Dengill suap ja dengill piäsööp hojt kuhunka. Ku hopioit
vilahutat, niin mualima joutuu pystyyn tai pyllylläh.

MANU. Mistä sen tiedät, että rikas naimamies on? Puhut ohi suusi!

REPPURI. Ota laukku da hengi, jos sanan viäristän. Äveriäs kossoimies,
äijy dengii. Rengilt mie kysäsin, jott ken taloon niin komiast kohaht?
Hutilan talon brihoi kuului olleen, sanoi...

MANU. Vai Hutilan Lassi se tässä Hakalaan ajoikin. Sen arvasin.

HENNA. Mutta minä en siitä huoli, vaikka hän olisi rikas kuin Kiinan
keisari!

REPPURI. Soo, etkä piätäsi aijan rakuo työnnäh, ku Lassiin takerrut,
huolta ei niin mitänäh, illatsut ihanat, kiänteleit vuan pirtin sillall
da vuotat kaunist säätä.

HENNA. Ennemmin menen vaikka kaivoon!

REPPURI. A älä sie kaivoon työnnäyvy!

HENNA (Itku rinnassa.) Voi minua, jota ventovieraalle tahdotaan! Olenko
minä, onneton, vain kulkutavaraa, johon kuka tahansa puumerkkinsä saa
piirtää?

    (Itkee.)

MANU. Henna kulta, älä itke! Eihän se isäsi niin kovakourainen lie.
Kyllähän minä miehen mielen tunnen.

    (Kiertää kätensä Hennan vyötäisille.)

REPPURI. A pyhä Petru, nyt en tolkkua. Pagise mitä pagise, mie lähen
tuliloill kaupitsemahan!

MANU. Kuulehan, Miha, ostan ehkä sinulta kihlakaluni!

REPPURI. Hyvät suat da halpa hinda. Iloisii häit, a et, Henna, äveriäst
yllättänyt, se siu assiis, ku lembi välliin tulj. Jiäkää terveheks!

    (Lähtee kokolle.)

MANU. Kas niin, Henna, ole kuin tutun turvassa ainakin!

HENNA. Mutta voi, mitähän ne siellä kotona...?

MANU. Älä hyvä Henna ole levoton!

    (Kuuluu viulun ääntä.)

HENNA. Mitä se oli? Joko tulevat? Voi kun pääsisin pois!

MANU. Hei, Samppa se siellä jo viuluaan soittaa!

(Samppa tulee vasemmalta viulu kainalossa, pieni viinapullo taskussa,
laulaa hiukan iloisella tuulella.)

    Minä se olen soittajapoika
    ja laulelen aamusta asti,
    kummina mull' oli kulkuri-ukko,
    ja vallaton pappi mun kasti.

    En minä itke mun köyhyyttäin
    eikä sydäntäni pistä pilkka,
    kunhan mulla on viuluni vain
    ja leilissä viinantilkka.

    Talkoissa, häissä ma soittelen
    ja silloin on kirkas mieli,
    korvani juuressa kuiskuttaa
    mulle muistoja viulunkieli.

Suutari, soita naskalipolskaa! Suutariksi olen minä kasvatettu ja
soittajaksi olen minä luotu. Hipp ja heijaa! Kyllä kelpaa, kun on
miehellä kaksi hyvää virkaa, lestivirka ja pillivirka. Ihmisiltä minä
soitan pois puolianturat ja sitten minä ne paikkaan taas yhteen. Ei
surulla minua ruokita eikä murheen siloja ole niskassani. Kanan villat!
Täällähän minun pitäisi liirutella ja luikutella, enkä näe yhtä
hamettakaan.

HENNA. Samppa, Samppa!

SAMPPA. Kuka huuteli? Kas Hennaa ja Manua, ä, ä, ä täälläkös te kahden
hyttysiä tapatte, vai!

MANU. No sinä, Samppa, ajelit vapaalla kyydillä!

SAMPPA. Ota piru tai pelimanni ruuheesi, niin saat sen rannallekin
soutaa.

MANU. Ja vallan suuren pomon ruuhessa soutelitkin.

HENNA. Reppuri jo siitä Lassista kertoi.

SAMPPA. Tuossa keskipäivän aikaan se ajaa karahdutti mökilleni, lupasi
uuden paidan, jossa on viisitoista taskua, joka taskussa viisitoista
penninkiä. Lupasi se piiskaryypyt ja sen semmoiset, jos puhemieheksi
rupeaisin Hakalan Hennalle.

MANU. Ja sinä lupasit.

SAMPPA. Lupasinhan minä, kun tiesin pääseväni tänne juhannustulille.
Yksi tie ja kaksi asiaa.

HENNA. Millainen se oikein on miehiään se Lassi?

SAMPPA. Hohoh! Oletko koskaan nähnyt mullikkaa, joka puskee omaa
varjoaan? Tietäkää, kun koko tällä taipaleella ei muusta puhunut kuin
navetoista, sarvipäistä ja morsiamesta. Ja minä kun tempasin viuluni ja
soitin niin, että virstantolpat tanssivat, niin minä aina kotonanikin
teen, kun muija alkaa minua paasata.

HENNA. Hakalassako se nyt...?

SAMPPA. Siellä se nyt teidän talon portailla pöllyttelee rettinkin
savuja ja minua odottaa. Ja sinusta, Henna, tulee nyt morsian.

HENNA. Pysyköön vain erillään, sen minä sanon!

SAMPPA. Tui, tui, pelästyikö sokerini? Pysy sinä vain Manun kupeilla,
ettei se ilmaan lennä! -- Ei ole puskevalle sarvia annettu, näet, se
Lassi on minulle aina ollut koppava ja pöyhkeä kuin siltavouti, mutta
Manu se paiskaa kirkolla kättä ja Henna on höyli ja ovela ja
haarikkaoltta on hän monesti soittaessa janooni tuonut.

HENNA. Kaikkea sinä, Samppa, katsot viulunsilmän läpi, mutta Jumala
tietää, kuinka tämä asia päättyy.

SAMPPA. Vielä on metkut mielessä minullakin! (Laulaa.)

    Kettu se lähti naimateille
    ja lauleli iloissansa,
    rakensi raudan lemmetön kyttä
    ja polulle viritti ansan.
    Veisti se kettu puiset kengät
    ja punaista polkua juoksi,
    huuteli, kuunteli kuutamossa
    ja heilahti heilinsä luoksi.

Niin, kuulehan Manu, voitko sinä olla suulas ja sukkela mies?

MANU. No ehkä kotitarpeiksi hiukan verran.

SAMPPA. Mene sinä, Henna, juhannuskukkia poimimaan, sillä aikaa kuin
minä tätä Manua ripitän!

HENNA. Mitä salattavaa teillä?

SAMPPA. Ei tytön kuullen sovi kaikkea puhua -- näin ennen häitä.

    (Henna lähtee nauraen, Manu ja Samppa siirtyvät lehtimajan ääreen.)

SAMPPA. Kuulehan mies, osaisitko sinä tyttönä tepastella?

MANU. No, vielä minä mitä! Tyttönäkö?

SAMPPA. Hyst! Sieppasin tullessani suntion luhdista Taavan
kirkkovaatteet, pistin ne piiloon "Kissan kiven" alle. Tule sinä sitten
niissä vempeleissä tänne keinulle, niin Lassin toimitan samaan iloon!
Joko yskän ymmärrät?

MANU. Kaikki sinun päähäsi pälkähtääkin, mutta jos sotken koko asian.

SAMPPA. Älä inttaile! Olithan sinä poikana aika silmänkääntäjä.
Muistanhan minä vielä, kuinka sinä eräänäkin Hiiva-Nuuttina tulit
hameissa Hakalan pirttiin muka olkia ostamaan, eikä Hennakaan sinua
tuntenut.

MANU. No sinulla niitä on juonia! Entäpä, jos Hakala suuttuu?

SAMPPA. Ei suutu, usko minua! Hennalle ei sanaakaan tästä! Ja mitä
Lassiin tulee, niin sinua parratonta miestä se ei tunne, vaikka
kanttorin nenälasit päässä heiluisi. Kaadan tätä mökä-öljyä pojan
hernelaukkuun, niin enpä ole Samppa enkä isäni poika, jollei asiat
luonnista. Sinä puolestasi kimahuta ääntäsi kuin akat kirkossa, ole
sulava kuin hunaja ja keisarinnan kuva, niin tästä, kanan villat, tulee
sellainen juttu, että hevosetkin nauravat!

MANU (Nauraen.) No olkoon menneeksi, tuli mitä tuli!

SAMPPA. Kaikki käy kuin naulaan. Ja nyt minä menen katsomaan, joko se
minun naimamieheni on tulossa. Muista nyt, nyytti on "Kissan-kiven"
kolossa!

    (Lähtee.)

MANU. Kunhan pääsisin tästä ehein nahoin! Pentele, tuossahan Henna on!

HENNA (Laulaen vasemmalta.)

    Tässä on neito kuin
             omenakukka
    ja moni raukka itki,
    kirkolta pojat kurkistaa
    ja pihatöitä pitkin,

MANU. Ohoh, hoo, jopa jotakin, vai pihatöitä pitkin!

MANU (Laulaa.)

    Missä ma pyörin, niin suuta
          ma suikkaan,
    ja liikkuu kengänkärki,
    ei sua muut ole katselleet
    kuin vanha palokärki!

HENNA.

    Ohoh, hoo, jopa jotakin,
    vai vanha palokärki!

HENNA.

    En minä huoli rikkahista
    en maantien kulkureista,
    sorjan pojan kainalossa
    tahdon aina seista.

MANU.

    Ohoh, hoo, jopa jotakin,
    vai tahdot aina seista!

YHDESSÄ.

    Tule, tule oma kultasein!

HENNA. Mitä senaatin asiaa te täällä pohditte, kun sitä niin kauan
kesti?

MANU. No, ei sen kummempia. Minä tässä...

HENNA. Mikä sinua vaivaa? Tule nyt tänne istumaan!

   (Menee lehtimajaan.)

MANU (Itsekseen.) Hitto vie, kun pääsisin "Kissan-kivelle".
(Lehtimajassa.) Niin katso, Henna, älä ole huolissasi sen Lassin takia!
Pian saan talon hallitukset käsiini. Kamarin minä talon kylkeen veistän
ja sinne sinut helykruunussa vien. Sitten se elämä alkaa, minä kaskessa
huhdon ja sinä kujalla huutelet karjaasi. (Katsellen ympärilleen.)
Mutta ehtiihän siitä vielä puhua.

HENNA. Ja minä sinulle talvipuhteella ryijykangasta kudon ja sinä
höyläpenkin ääressä lastuja lennätät.

MANU. Niin, niin, liekun lastuja... Mutta älä nyt hätäile!
(Levottomana.) Taidan tästä lähteä ensin...

HENNA. Ja pyhäisin saamme vieraita, kahvi popottaa tulella ja havut
tuoksuvat lattialla ja isä peltoja katsoo ikkunasta ja piippua polttaa.

MANU. Niin, oikein pitkää merenvahapiippua, noin pitkää piippua. -- --
Mutta katso, Henna, ilta-aurinkoa, mikähän sitä vaivaa, niinhän se on
punainen kuin reppurin paita!

HENNA (Rientää hiukan syrjään. Manu pujahtaa pois oikealle.) Ja kuinka
ne Hakalan ikkunat kiiltävät! (Katsoo ympärilleen.) Mihinkä se Manu
katosi? Manu, Manu!

    (Pois oikealle.)

TAAVA (Hiipien varovasti.) Ei ketään ole täällä! Tuossahan on
helkanurmi ja ristipolku. Nyt on mittumaarin aatto ja aurinko on
laskussaan, silloinhan ne suuret sulhaset liikkuvat! (Käki kukkuu.)
Käki! (Hyräilee.)

    Sano, sano kultarinta,
    sano mulle sulhasia,
    kuku, kuku kumppania,
    jotta joutuis tänä vuonna,
    jos sen sanot suotavaksi,
    kuku, kuku kultarinta,
    kuku kolmasti minulle!

(Käki kukkuu kolme kertaa.) Voi, voi, kaikki käy hyvin! (Taputtaa
käsiään.) Ja tässä on se Taikuri-Sannan taikapussi. Siinä on kalman
kukka avonaiselta haudalta, tuossa hiiden kivi, joka löydettiin Hakalan
pellosta, tuossa lepakonluita, suolaa, tuhkaa ja leivänmuruja. (Tekee
taikatemppuja.) Noin, noin!

(Kulkee piirissä ja ripottelee tuhkaa ja suoloja olkansa yli lausuen.)

    Nouse, lempi, lehvän alta,
    varastaite vastan alta,
    yli kuuden kirkkokunnan,
    läpi seitsemän pitäjän!
    Heitä hentun tentturia,
    heitä pois herjan juonet!
    Nouse, lempi, liehumahan
    nouse ilman noitumatta,
    sydäntä sytyttämähän,
    miesten mieltä kääntämähän,
    tämän tyttären tyköhön,
    tämän lapsen lantehille!
    Tulkohon Turusta sulhot,
    hienot herrat Hämehestä
    kihlakalut kainalossa,
    silkit silkkiset povessa,
    -- -- Heitä hentun tentturia,
    heitä pois...

(Kuuluu ääniä.) Huh, kun pelästyin!

    (Vasemmalta kuuluu keskustelua.)

SAMPPA. Tule pois vain, älä sumeile!

TAAVA (Iloisesti.) Herrajesta, nyt ne tulevat!

LASSI. Niinkuin se onkin, sano!

SAMPPA. Voi, kanan villat, etkö nyt pääse!

LASSI. Sano.

TAAVA. Ne suuret sulhaset tulevat, voi, voi, voi! (Siistii pukuaan.)

    (Samppa tulee edellä. Lassi jäljessä. Lassilla on samettilakki
    päässä, punaiset liivit; hopeiset kellonvitjat riippuvat
    kaksin kerroin liivintaskuista, takin ylätaskusta näkyy
    "rettinki"-laatikko ja savuke palaa suussa.)

SAMPPA. Älä häikäile! (Huomaa Taavan.) Peijakas! Hyst, ollaan hiljaa,
niin saadaan hiiri ja ison talon rotta samaan loukkuun!

LASSI (Huomaamatta.) Mutta sen minä sanon, Samppa, että köyhästä en
huoli, sano!

SAMPPA. Ole huoleti, rikas se on! Kaikki minä hyvin päin käännän, kun
vain pysyt aisoissasi. Lupaatko sen?

LASSI. Lupaan, sano, lupaan minä, sano.

SAMPPA. No käännä päätäsi!

LASSI. Sekö se on, se Hakalan Henna, sano?

SAMPPA (Matkien.) Sano, sano, ole rohkea kuin rakuuna, sanon minä!

LASSI. Odota nyt, sano!

SAMPPA. Jollet sinä... niin minä jätän sinut oman onnesi nojaan.

    (Tuuppaa Lassia Taavaa kohden.)

LASSI (Päätään raapien.) Sano... Illaksi, sano!

TAAVA. Illaksi, illaksi! Voi herrajesta! Tuota noin... Voi, voi, mikä
sattuma! Illaksi, Samppa!

SAMPPA (Kuiskaten.) Se on sen rikkaan Hutilan poika. Minä tässä vain
niinkuin puhemiehenä. (Erikseen.) Menköön syteen tai saveen!

LASSI. Minä, sanon.

TAAVA. Niin, no aivan niinkuin minäkin. Voi, voi, kun tämä on lystiä!

LASSI. Minä, sano, olen nuorimies, sano...

SAMPPA. Eikä ole lapsia!

LASSI. Ja on paljon puuhaa, sano.

TAAVA. Niin, niin, tietäähän sen, että niin isossa talossa pää on
pyörällä vähemmästäkin.

LASSI. Kun, sano, meidän navettaan...

SAMPPA. Joka on kuin Vanajan kirkko.

LASSI. Mahtuu, sano, neljäkymmentä lehmää, kymmenen poikivaa ja
kymmenen vasikkaa...

SAMPPA. Hevosia, lampaita, mukuripäitä ja laiskoja piikoja. Mies ei juo
eikä palvele neljää kuningasta, ei soita suutaan ja käy kirkossa joka
toinen sunnuntai.

LASSI. Tahtoisitko sinä, sano, niitä lypsää?

SAMPPA. Laiskoja piikoja, heh?

TAAVA. Herrajesta, no aivan kernaasti! Metsässä minä huutaisin, kujalla
kuiskaisin, veräjällä silittäisin ja taputtaisin kuin prinsessoja, ja
tarhassa minä pyrynä pyörisin ja laulaisin heleällä äänellä.

LASSI (Sampalle.) Kuule, sano, en minä osaa sen kanssa!

SAMPPA. Älä hellitä, kosi pois vain!

LASSI. Mutta sen kieli kieppuu, sano, niin, etten saa sanaa suustani,
sano.

SAMPPA. Älä kiipelissä!

LASSI. Tuota... sano.

SAMPPA. Tämä Lassi se vain, että... etkö tule hänen Pollellaan
ajelemaan?

TAAVA. No, herrajesta, siinä kirjavassa kiireessä, jahka vain saan
tämän pukuni vähän reilaan, ja mihinkä sitä sitten... jos niinkuin
kysyä saisi?

    (Mielistelee.)

LASSI. He, pappilaan päin, sano.

TAAVA. Ettäkö vallan pappilaan! No sinnepäin minun on aina mieleni
tehnyt.

SAMPPA. Tämä Lassi se vain... että olisi pastorillekin niinkuin asiaa,
kun talossakin on se emännän tapainen tarpeen.

LASSI. Ihan niinkuin se onkin, sano, tarpeen!

TAAVA (Innoissaan.) Ihan niinkuin se onkin, sano. Sellainen iso talo,
niin monta lehmää ja vasikkaa ja sellainen pulska, nuori isäntä.
Ihanhan se on kuin porsliiniparatiisi! Ja jos sikseen sopii, että...
hihi, Lassi minut on katsonut, niin enhän minä... Niin, niin, naisella
on naisen sydän. Olen vain yksoikonen piikalapsi, kokematon ja koruton,
mutta minulla on hempeä mieli ja siveä luonto. Näkisitte, kuinka minä
sitä meidän pikkupossua ruokin, niinkuin kummilastani ikään!

LASSI. Tuota noin... sano, montako lehmää teillä taas olikaan, sano?

TAAVA (Ihmetellen.) Eihän meillä ole kuin yksi lehmä vain, mutta maidon
se antaa maakalaisille ihmisille.

LASSI. Sano, sano, vai yksi lehmä vain! Soo!

TAAVA. Niin ja sitten se porsas.

LASSI (Sampalle.) Mutta, Samppa, sehän on rutiköyhä, sano!

SAMPPA. Niin, näet, talo on hiukan velkaantunut.

LASSI. Mennään pois jo!

TAAVA. Ja ota kultasi rattaille!

LASSI (Kädet puuskassa.) En, sano, en! En minä sinusta huoli. Niinkuin
se onkin, sano. Maklakka sinä olet, sano!

TAAVA (On pyrskähtävinään itkuun.) Vai maklakka! Tiedä huutia!
Pilkkaako sinä minusta teetkin, senkin mullikka!

LASSI. Mullikka? Niinkuin se onkin, sano.

SAMPPA. Jo tuli itku ja irvistys!

LASSI. Ja sitten sinä räkätät kuin räkättirastas.

TAAVA. Vai vielä räkättirastas, senkin runtti! (Matkien.)  Sano, sano,
sano! Mutta kyllä tämä kunnian kolistus sinulle maksaa. Vielä tässä!
Solvaista siveätä neitosta! Tässä on vierasmies, niin niin, ja
tietäköön sen koko pitäjä, että sinä olet kanssani naimiskauppoja
hieronut. Niin, niin, tästä tulee sellainen prosessi, että tuomarit
verta sylkevät. Ja tuommoinen taulahattu, taikinaherra, pellonpelätin,
susi, saapas, pelikaani! Tphyi!

    (Töytää itkien pois ja tempaa taikapussin mukaansa.)

SAMPPA. Kanan villat! Pyy pyrähti!

LASSI. Kovinpa se oli äksy, sano!

SAMPPA. Mutta pahasti sinä sitä pitelit. Taitaa nostaa käräjäjutun
tästä naima-asiasta.

LASSI. Oikeinko totta, sano? Mutta aivan se oli peruton ja pennitön,
sano.

SAMPPA. Hjaa, minkä sille mahtaa.

LASSI. Mutta tämä on sinun syysi, sano, niinkuin se onkin, sano.

SAMPPA. Minunko syyni? Syytä sinä itseäsi! Haukuit sitä
räkättirastaaksi ja tiesi miksi.

LASSI. Mutta sinähän sitä kosit, sano.

SAMPPA. No, voi suutari! Omastako puolestani? On sitä huoneen ristiä
omastakin akasta, saatikka sitten, kun tämä punainen viulu on
morsiameni, niin taitaisipa kolme koljoa olla liikaa miehiselle
hengelle. Mutta eukkoriepuni sinä kyllä saat, jahka leskeksi jää.
(Äänettömyyttä.)

LASSI. Juukeli, sano, mitä minä nyt teen, sano?

SAMPPA. Sovi pois, sovi pois!

LASSI. Niin kai, niin kai, sano. Ja mitä isä-ukko sanoo, sano? Kyllä
ankara ottaa, sano, jollen hilsua kotiin tuo, sano... jo kolmas
kerta... sano.

SAMPPA. Niin, huutavassa hukassa olet. Vielä tämä naikkonen lähtee
pappasi pakeille.

LASSI. Ettäkö lähtee? Voi kirkastus, sano! Hyvitän minä sen, sano, ja
kun minä oikein ajattelen, niin on se yhtä häävi kuin moni muukin,
sano. Voisihan tätä asiaa vielä selvitellä, sano.

SAMPPA. Riitahan se toisinaan rakkauden rakentaa ja sopu on suloinen.
Tasoitat tytön mieliharmin, niin sillä hyvä. Kyllä tästä takerruksesta
päästään.

LASSI (Vilkastuen.) Ettäkö päästään?

SAMPPA. Hui, hai! Tyttöjä on kuin metsässä marjoja. Kuulehan, otetaan
pieni pakana murheeseen, niin elämä taas on kuin silkkiä, tähdet
kieppuu ja kuu nauraa!

LASSI. Mutta minä niin harvoin, sano, naukkaan.

SAMPPA. Ota pois kun tarjotaan, tämä kerta!

LASSI. No jos sitten tämä kerta, sano!

SAMPPA (Hyräilee.)

    Kettu se lähti naimateille
    ja lauleli iloissansa,
    rakensi raudan lemmetön kyttä
    ja polulle viritti ansan.

LASSI. Hehheh, sano!

SAMPPA. Mutta osaan minä toisenkin veisun, ja sen teki sama Samppa
Tuomaan markkinoilla Hämeenlinnassa. (Laulaa.)

    Kylän pelimanni viuluhun suuttuissaan
    rajasuutariksi vaihtui,
    ja se näppärä soittajasuutari
    hupsu nai häijyn lesken ja laihtui.

    Nyt muija se viulua vinguttaa
    ja miehensä niskat taittaa,
    ja se näppärä suutari hyppiä saa
    ja tanssikenkiä laittaa.

(Ottaa kuvastimenpalasen taskustaan ja asettaa sen Lassin eteen.)
Kanan villat! Mitä niistä maallisista! Katsopas kaimaasi!

LASSI. Niin, niin, sano! Kyllä kelpaa tämä poika vävyksi vaikka
kuninkaan kartanoon.

SAMPPA. Pullea ja punakka olet ja rahoja on, että ratisee.

LASSI. Rahoja on, sano, on niitä. Ei niitä yksi mies yhdessä päivässä
laske, sano.

SAMPPA (Kovaa kuiskaten.) Kuulehan, Lassi! Minä tunnen toisen tytön,
joka on reipas ja ruseva...

LASSI. Ja ettäkö parempi, sano?

SAMPPA. ja tyttö tykkää sinusta.

LASSI. Hehee! Ettäkö vallan tykkää!

SAMPPA. Ja minä toimitan tytön tuohon keinulle!

LASSI. Hehee, sano! Ja sitten pusken, sano.

SAMPPA. Oikein, poikani! Näetkös, ei tyttöä suupuhein voita, mutta
otapas se väkipakolla, niin se on lauhkea kuin lammas.

LASSI. Jo otsasarveni syyhyy, sano.

SAMPPA. Mene sinä lepikkoon, niin minä sillä aikaa rautani rakennan!
Kyllä ilmoitan sitten, milloin sopii.

LASSI. Sano sille, että hyvä on talon komento ja hyvä siinä on emäntänä
keikkua, sano!

SAMPPA. Sanon, sanon, mene nyt vain!

LASSI. Sano, että meidän salin seinällä on ulkomaalasia ja että katossa
kiiltää pronssinen kynttelikruunu!

SAMPPA. Kyllä sanon.

LASSI (Menossa.) Sano vielä, että saunakin on kuin sakasti!

SAMPPA. Kaikki sanon.

LASSI. Hehee, niinkuin se onkin sano.

    (Lähtee.)

SAMPPA. Kanan villat! Nyt se kävi kuin kärpänen tervaan! Kun saisin sen
Manun kynsiini!

(Kokko leimahtaa palamaan, näyttämön takaa kuuluu laulua, säkeistöjen
välillä Samppa ja Manu huutelevat toisiaan.)

    Iloinen valkea kallioilta leiskaa,
    nuoret näin yhtyen kesä-yössä teiskaa,
    näin, näin riemulla riennetään,
    mittumaarin lehtimajan alle leikkimään.

SAMPPA. Manu hoi, hoi, Manu! En kuule laululta mitään.

    Ohra, ruis heilimöi kultavainiolla,
    torpparin ja talokkaan on aivan hauska olla,
    myllyt jyviä jyskyttää,
    maltahista oltta saadaan, mitä rästiin jää.

MANU (Pistää päänsä esille vasemmalta.) Samppa, Samppa, missä sinä
olet?

SAMPPA. Voi suutari! Täällä ollaan! Hu, huu!

MANU. Hu, huu!

    Iloinen valkea sammalissa loistaa,
    tyttö nyt, poika nyt katsoo toinen toistaan,
    tuu, tuu, tyttöni, piiriin pois,
    eihän muuten, eihän muuten mittumaari ois!

MANU (Naisvaatteissa.) Perhana!

SAMPPA. Sielläkös sinä oletkin! Hahhaa!

MANU. Peijakas näitä naisten kompseita ja rimpseitä! (On langeta.)

SAMPPA. Voi, kanan villat! Niin, nyt sinulla todellakin on kanan
villat. Et sinä, veikkonen, ole ensimmäinen, joka naisten hameisiin
lankeat!

MANU. Kunpa näihin lankeaisi Lassikin, niin kuuluisipa kolina pitkin
kyliä!

SAMPPA. Tiedätkös, mikä kolina täällä äskettäin oli? Selvä sekoitus.
Toin Lassin keinulle, luulin sinun jo olevan otollisen, mutta, kanan
villat. Suntion Taava se täällä sulhastaikojaan tekikin. Sanoin pienen
hätävalheen. Uskotin Lassille että: Tuossa se on Hakalan Henna; poika
kosaisi. Taava kuhersi kuin teiri, mutta muuan porsasjuttu pilasi koko
asian. Lassi härnäsi ja Taava poksahti tiehensä kuin pesästä paukku.

MANU. Eipä se Lassi sitten taida minustakaan huolia, hahhaa!

SAMPPA. Huolii, vaikka ei huomenna. Ja Taavaksi sinut nyt olen
ristinyt. Lyönpä saapasparin vetoa, että Lassi näiden kolttosten
jälkeen on matalampi ja että hänelle kelpaa nyt se oikea Suntion Taava.

MANU. Saat saappaasi pitää. Mutta kuulehan, -- miltä minä, Samppa, nyt
näytän?

SAMPPA. Kanan villat, olethan kuin nuori kirkkoon asteleva rippitytär.
Koetahan kävellä! Hiukan lyhempiä askelia! Noin! Ja kädet siivosti
sivulla! Niinhän sinä sipsuttelet kuin ikäsi tyttöjen hameissa olisit
hamsinut.

MANU. Niinhän tämä on kuin Hiiva-Nuuttia ja markkinakometiaa!

SAMPPA. Älä naura! Keinu nyt hiljaa ja hykertele esiliinaasi! Minä
menen nyt Lassia noutamaan. (Hyräillen.) Kettu se lähti naimateille...

    (Lähtee.)

MANU. Mikähän tästä leikistä tulee? Tässä pitää olla oikein
komeljanttari ja silmänkääntäjä. (Henna tulee hyräillen; hämärämpi
näyttämö.) Soo!

HENNA. Mitähän kujeita sillä Manulla ja Sampalla lienee? Kyllä minä
siitä selvän otan! (Huomaa Manun.) Joko tytöt tulivat korsia sitomasta?
No saatko sinä sulhasen tänä vuonna?

MANU (Muuttaa ääntään.) Saan kai piankin!

HENNA. Vai pian jo! Tuliko hän jo vastaan kaivoa kiertäissä?

MANU. Tuli!

HENNA. Suntion Taavako siinä keinuu? Ei, vierasta väkeä! Mistä kaukaa
vieras on?

MANU. Tuolta vain.

HENNA. Kuinka?

MANU. Kuinka vain.

HENNA. Ei taida...

MANU. Niin naida?

HENNA. Se on varmaankin kuuro. (Huutaa.) Kuuletteko mitään?

MANU. Kyllä hameeni pitää.

HENNA. Kummallista! Puku on Taavan, mutta...

MANU (Omalla äänellään.) Mutta ääni on Jaakopin!

HENNA. No voi mun päiviäni. Manuhan se on! Mitä sinulla on mielessä?

MANU. Minä tässä vain odotan sulhasia. Kohta se Lassi niinkuin
ikiomakseen ottaa. (Matkien.) Niinkuin se onkin, sano. Samppa tästä
juuri lähti häntä hakemaan.

HENNA. Oletpa sinä soman näköinen, mutta ei sinua outo tuntisi! Hahhaa!

    (Kuuluu ääniä.)

MANU. Jo tulevat, joudu, joudu pois!

    (Henna pois.)

SAMPPA (Kulissien takana.) Ota vielä kulaus! Kanan villat! Noin sinusta
mies tulee!

LASSI. Mutta se menee päähän, sano!

SAMPPA. Eikö mitä! Vatsaan se menee!

    (Tulevat esiin.)

SAMPPA. Ennen vuoden akatta kuin jouluna viinatta. Ota vielä! Loiskis!

LASSI (Juo.) Yhhyh, sano!

SAMPPA. Nyt sinä saat rohkeutta, vaikka Turkin sotaan menisit. Näes,
Lassi kulta, sinulla on hidas puhe ja kankea kieli kuin Mooseksella.

LASSI. Niinkuin se onkin, sano. Mutta Mooses oli visu mies, sano!

SAMPPA. Tui, tui Lassi! Tuolla kanasi istuu keinupuulla!

LASSI. Nyt en pelkää suttakaan, sano!

SAMPPA. "Päin kuuta", sanoi Konkola, kun kaivoon ajoi.

LASSI. Hehee! Päivää tupuseni!

MANU (Muuttaa ääntään.) Päivää!

LASSI. Mitä Sinä täällä niin yksinäsi keinut? Hehhee! Onhan tässä
keinuttaja ja reima keinuttaja onkin, niinkuin se onkin, sano!

MANU. Keinuta vain!

LASSI (Keinuttaa.) Kuulehan, sinä kaunis kanani, mikä sinun nimesi on?

MANU. Taavaksi ne ovat sanoneet.

LASSI. Vai Taavaksi, sano? Sehän on sopiva nimi se, hehhee! Kuulehan
sinä, Taava, mitä! Se meidän talo, sano, on pulskin talo koko
pitäjässä, on maita ja peltoja niin, ettei ruokakellon ääni perille
kuulu, sano. Ja karjaa sitä on kuin roskaa ja hevosia kuin roskaa ja
rahaa on kuin roskaa! Eikö olekin, Samppa?

SAMPPA. No niinkuin Hämeen markkinoilla!

LASSI. On, kissa vie, onkin, sano! (Manu tekee epäävän liikkeen.) Älä
epäilekään! Ja meidän Polle on semmoinen hevonen, ettei sitä saa
kullalla eikä millään. Sen silmät loistaa kuin taivaalla tähdet,
niinkuin se onkin, sano. Mutta kuti, kuti kanani, niinhän ne sinunkin
silmäsi loistavat, missä minä ne olen nähnyt?

MANU. Kirkolla kai?

LASSI. Niin, kirkolla, niin! Vai olet sinä minua kurkistellut. Enkö
olekin sorja ja norja kuin rannalla raita... lallalalaa, sano!

MANU. Sorja sinä olet.

LASSI (Sampalle.) Kuulehan, Samppa, tuo se vasta tyttö onkin! Mutta
minusta tuntuu, sano, kuin se olisi sen Hakalan Hennan tapainen
puvultaan, sano, ja puheeltaan, mutta näökkäämpi, sano.

SAMPPA. Samaa sukua ja lukua. Kosi pois, kosi pois!

LASSI (Palaa keinulle.) Kuulehan, Taava, silkissä ja sametissa sinä
kulkea saat, kahvia ja limlaatia sinä latkia saat niin paljon kuin
maittaa! Ja sen minä sanon, että jos Hutilan Lassin otat, et silloin
kintaitasi saveen lyö, et, kissa vie, lyökään! Tuossa on kihlat!

    (Tarjoaa sormusta. Hakala tulee vasemmalta. Taava y.m. tyttöjä
    kantaen kahvipannua, vasua y.m. Manu hypähtää metsään.)

HAKALA. Kelle se Lassi sormusta tarjoilee?

    (Pojat tulevat kokolta, mukana reppuri, joka kaupitsee.)

LASSI (Kääntyy Hakalaan päin.) Tämä poika se nai, että kohisee!

HAKALA. Minun tytärtäni sinä et milloinkaan saa!

LASSI. Hohoo, Hakalan isäntä, kuka tässä kukkona kiekuu? Tytöstäsi en
huoli huutolaiseksikaan!

HAKALA. En ole sinulle häntä tyrkyttänytkään.

LASSI. Oletpa sinä koppava! Tällaisen lahon kylän minä ostan milloin
tahansa, niinkuin se onkin, sano, milloin tahansa.

HAKALA. Olet, Lassi parka, hiukan hiivassa. Parasta lienee, että ajat
kotiin nukkumaan.

LASSI. Ja morsiameni minä vien rattaillani. Mihinkä se katosi? Tule
pois tästä pakanain maasta! Taava, Taava!

TAAVA (Rientää esille.) Tässä minä olen!

LASSI (Huomaamatta erehdystä sieppaa Taavan kainaloonsa.) Tässä on
morsiameni, sano, joka on Hakalan Hennan veroinen, ja vihille sen vien
ihan sinun nokkasi alta, Hakala. Hehheh, sano!

REPPURI. Ka äveriäs briha, täss kihlasilkit suat. Halpa hinda.

1:n POIKA. Onneksi olkoon, Lassi, ovat tainneet tehdä sinulle kiusaa.

LASSI. Kiusaa on tehty, mutta viis' siitä, hui ja hai, sano!
(Lallattelee.) "Kaunis on kana mulla kainalossa".

REPPURI. Hospodi. Ylen on siulla hyvä mutso, ylen hyvä.

2:n POIKA. Kanasi muuttui kukoksi taas!

1:n POIKA. Tuolla höyheniään puistelee!

2:n POIKA (Manu tulee omissa vaatteissaan.) Tuossa on kukkona se
Hutilan Lassin entinen kana!

REPPURI. A pyhä Petru!

LASSI (Kulkien Manua kohti.) Mitä, sano. Kukkona, kukkona, sano!
(Selviten.) Minua on juksattu. Saamarin Samppa!

SAMPPA (Vetää Lassin ja Taavan syrjään.) Sovitaan pois, Lassi; tämä
tässä onkin Suntion Taava ja tuo tuolla on Hakalan Henna.

LASSI. Olet sinä aika kukkomestari, ja kiero sinä olet, sano!

SAMPPA. Unohdetaan pois vanhat riidat! Katso, sen käräjäjutunkin olen
oikaissut.

LASSI. Niinkö, sano?

SAMPPA. Ja tämä Taava on sopuisa ja suostuu talosille. Eikö niin,
Taava?

TAAVA. No vallan mielelläni minä jutun heitän ja sopuisa olen myöskin.

SAMPPA. Kas niin, Lassi! Nosta kiusa kiusaa vastaan, etkä kauppojasi
kadu.

    (Jatkavat hiljempaa keskustelua.)

REPPURI. Ka ruplall suat. Et kauppojasi kadu. Ei mieheläss ikävä,
hohoo, siell on yhät kesä da ikuinen pruasnik.

HAKALA (Manulle.) Ja sinuakin, aika miestä, lapsettaa! Ja Hennakin
yksissä juonissa?

MANU. Ei Hennassa syytä ole.

HAKALA. Kylliksi pilaa jo!

SAMPPA (Astuu esiin.) Minussa kaikki syy. Eihän vain Hakalan isäntä
tätä pahakseen pane? Lassikin katuu äskeisiä sanojaan, rakkaus kaikki
tasoittaa. Lassi ja tämä Taava ovat myöskin keskenään sopineet.

LASSI. Sano. Sopineet, sano.

HAKALA. Eihän pieni pila pahaa tee -- Lassillekaan. Hutilan isäntä oli
kovin sen naimispuuhan puolella; en minä mitään varmoja lupia
antanutkaan, sanoin vain Lassille, että jos tyttö sinusta huolii, niin
ota hyvän nimessä! Mutta koska Lassi jo on omansa löytänyt, niin sillä
hyvä!

TAAVA. Hihii! Omansa löytänyt.

SAMPPA. Ja kuulkaahan, Hakala, eiköhän näidenkin nuorten (osoittaa
Hennaa ja Manua) sopisi niinkuin yhteen päästä. Enhän minä tahdo olla
puhemiehenä, sillä kasvothan ovat neitojen parhaimmat puhemiehet. Mutta
sen sanon, että tätä paria parempaa en löydä, vaikka Helsingistä
hakisin.

MANU. Niin, ollaanhan sitä minä ja Henna tuumailtu sinnepäin... ja
saanhan minä pian talonkin haltuuni ja toimeen sitä sentään
tultaisiin...

HAKALA. No, enhän minä estele, kunhan sinä, Manu, jätät kujeilut
sikseen!

MANU. Eipä sitä aikaa ole kujeihin, kun omilleen pääsee.

HAKALA. Sanottu sana pitää, tuossa kämmen!

MANU. Kiitoksia, isäntä!

    (Tarttuu Hennan käteen.)

REPPURI. Ka täst kihlarenkaat suat, maksa ei niin mitänäh!

SAMPPA. Ja nyt tässä iloisia kihlajaisia juhannustulilla vietetään.

HENNA (Sampalle.) Sinähän se hyvän alku tässä olet!

SAMPPA. Vielä minä mitä! Sanotaan, sanotaan, että Samppa juo ja rallaa,
mutta osaa se vähän muutakin! Ja nyt pojat kokko korkeammalle palamaan
ja Samppa soittaa sellaisen kihlapolskan, että kalliot halkee ja taivas
taittuu!

REPPURI. A pyhä Petru! Assii kiäntyy ko rahtmiehen koni kottiin päin
piästessä.

TAAVA. Herrajesta, kun tästä tulee lystiä!

LASSI. Niinkuin se onkin, sano!

    (Muutamia rientää kokolle, joka heti hulmahtaa ilmiloimuun.
    Samppa istuu keinulla ja soittaa polskaa; useita pareja pyörii.)

Väliverho.

*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 61356 ***