NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 3854 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..eb218f3
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #61020 (https://www.gutenberg.org/ebooks/61020)
diff --git a/old/61020-8.txt b/old/61020-8.txt
deleted file mode 100644
index 2e34d80..0000000
--- a/old/61020-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,3854 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Joulupukin jutelmia, by Various
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Joulupukin jutelmia
-       Vuosikymmenen varrelta valittuja
-
-
-Author: Various
-
-
-
-Release Date: December 26, 2019  [eBook #61020]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK JOULUPUKIN JUTELMIA***
-
-
-E-text prepared by Tapio Riikonen
-
-
-
-JOULUPUKIN JUTELMIA
-
-Vuosikymmenen varrelta valittuja
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Kansanopettajain O.-Y. Valistus,
-1913.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-Risu-Ville, kirj. Klarry Rajander, Joulupukki 1901.
-Teini, kirj. Santeri Ivalo, 1901.
-Mirska, kirj. Alpo Noponen, 1902.
-Pikku Lauri tahtoi oppia lentämään, kirj. Anja Tuulonen, 1902.
-Annan onnellisin päivä, kirj. Hanna Frosterus-Segerstråhle, 1902.
-Hupsu Elijas, kirj. Vilkku Joukahainen, 1902.
-Laurin joulu-unelma, kirj. Aapo Pärnänen. 1902.
-Martin koulumatka, kirj. E.F., 1903.
-Mitä västäräkki kertoi kyntäjälle, kirj. Juho L., 1903.
-Laiskan-Matin velka, kirj. Vihtori Peltonen, 1903.
-Yhteinen vaara, kirj. K.V. II. 1904.
-Ihmisille hyvä tahto, kirj. J.A.B., 1904.
-Tahrainen käsi, kirj. K., 1905.
-Syntymäpäivälahja, 1905.
-Kertun ja Erkin joululahjat, kirj. Vilho Velho, 1906.
-Korven Kallen jouluaatto, kirj. L. --alli--, 1906.
-Naapurit, kirj. A.O., 1907.
-Onni, kirj. Maria, 1907.
-Kesäinen tarina, kirj. A. Lehvä, 1908.
-Joulu Syrjälässä, kirj. Ilo Vaara, 1910.
-
-
-
-
-Risu-Ville.
-
-(Joulukertomus.)
-
-
-Onpa se poika viipymään! Jos itse olisin mennyt, niin olisi kuusi
-aikoja sitten ollut täällä. --
-
--- Mutta eihän tuollaisen poikanulkin kuin "Risu-Ville" nyt ole helppo
-saada kuusta metsästä. Lunta on kyynärän korkeudelta.
-
--- Ei ole helppo, sanot sinä. Ehkäpä ei; kerjäten maailmaa mitata on
-kai mukavampi ja hauskempi. -- Ei -- työhön joka itikka -- niin kylläpä
-on toista.
-
-Oikeudenmukaisella harmilla nämät sanat sanottuansa, rouva kierähti
-kamariin temmasten oven jälkeensä kiinni aika jysähdyksellä.
-
-Siellä sisällä lapset järjestelivät makeisia ja koreuksia kuusta
-varten, jota suurimmalla malttamattomuudella odotettiin.
-
-Kello 4 iltapäivällä "Risu-Ville" aika vauhdilla samosi perämies
-Anderssonin talolta metsää kohti. Hän oli hyvällä tuulella. Eikä
-ihmekään! Olihan hänellä ollut oikea onnenpäivä. Havut ja huiskut oli
-hän heti kaupunkiin saavuttuaan saanut myydyksi. Sitä paitsi olivat
-jotkut hänen alituisista ostajistaan antaneet hänelle yhtä ja toista
-äidille ja pikkusiskoille jouluksi kotiin vietäväksi. Viimeksi vielä
-tämä kuusi. Hän aprikoi paljonko rouva siitä antaisi, 15 tahi 20,
-ehkäpä 25:kin penniä. Isävainaja oli viime jouluna saanut 75:kin penniä
-kappaleelta. Mutta ne olivatkin kai isoja ne isän kuuset.
-
-Mutta ei. Täytyi kerta koettaa hatun päälakea. Siellä päällyksen ja
-rikkinäisen vuorin välissä, huolellisesti paperipalaseen kiedottuna
-olivat hänen tänä päivänä ansaitut rahansa. Niitä oli 85 penniä. Ne
-olivat äidin. Kuusesta saadut rahat ovat hänen. Niillä hän ostaa
-äidille jotakin mieleistä, oikein joululahjan.
-
-Hän tunsi itsensä ylen onnelliseksi. Lumi loisti niin hohtavana ja
-hopeanvalkoisena siloista reenjäljistä.
-
-Siinä täytyi ottaa luikuja. Mutta se kävi hullusti. Hän kaatui,
-tuiskahti selälleen sileälle tielle.
-
-Ylös taas ja reippaasti eteenpäin. Ei ollut juuri pakkanen, mutta otti
-kuitenkin sormenkärkiin. Kiusallista, että kintaat olivat jääneet
-vaatemytyn päälle rouva Anderssonin keittiöön. Suurta hyötyä niistä ei
-juuri olisi ollut, sillä niissä oli sangon monta läpeä. Äiti ei ollut
-ehtinyt parsia niitä joulun edellä, vaan luvannut sen tehdä vasta
-joulun välipäivinä. -- Mutta ehkä nyt jo olisi aika astua metsään.
-Näkyihän tuolla kuusia.
-
-Ville hyppäsi lumella peitetyn ojan ylitse ja vajosi niin syvälle
-lumeen, että tuskin päänuppua erotti. Olihan hän kuitenkin metsässä;
-nyt vain kahlaten kauemmaksi. Seisoihan siellä kuusia pitkissä riveissä
-oikealla ja vasemmalla. Kaikki näyttivät niin vakavilta ja humisivat
-niin juhlallisesti juuri kuin joulua jo viettäisivät. Mutta ne ovat
-suuria. Missä olisi pienempiä? -- Ei niitä näy edes merkiksikään. Huh!
--- kuinka vaikeaa kahlata näin syvässä. Joka askeleelta luistivat
-Villen risaset housut ylös, väliin polvien ylitse, jota vastoin
-sukansäärykset pyrkivät nilkkaan.
-
-Jospa hän olisi kotona aavistanut tänä päivänä metsämatkan tekevänsä,
-niin olisi hän ottanut isävainajan pitkävartiset saappaat. Hän astui
-kuitenkin rivakasti eteenpäin, vaikka lumi yhä nousi vyötäisiin saakka.
-Välistä täytyi kumminkin levätä, vetää sukat ylös ja lahkeet alas sekä
-lämmittää hyppysiä pistämällä ne hetkeksi suuhun ja poveen.
-
-Polviakin oli hierottava. Jos äidin joululahja ei olisi ollut mielessä,
-niin ehkäpä Ville raukka olisi palannut ilman kuusta, sillä tämä alkoi
-jo tuntua hankalalta.
-
-Vihdoin Ville kuitenkin iloksensa havaitsi pienen kuusen karahkan. Se
-oli kooltaan melkein sellainen kuin rouva Andersson oli määrännyt.
-Lähemmäksi tultuaan Ville kyllä huomasi sen harvaksi ja
-kitukasvuiseksi, mutta ei ollut muita valittavissa.
-
-Työ siis piti alettaman. Ensiksi oli lumi juurilta pois kahmaloitava.
-Se onnistui hitaasti; pakkanen puri kipeästi sormen kärkiä, josta
-syystä ne hyvin usein suistuivat vuoroon suuhun vuoroin poveen.
-
-Kirves olisi ollut rouva Anderssonilta lainattava; mutta lieneekö
-hänellä kirvestä ollenkaan? Kaupunkilaisethan hakkauttavat puunsa. No
--- sama se! Olihan hänellä oiva isävainajalta peritty veitsi, vaikka se
-nyt sattui olemaan hiukan tylsä.
-
-Ville nakersi kuusen runkoa aina väliin levähtäen. Ajatukset riensivät
-kotiin. Jokohan jouluvalmistukset alkavat siellä loppua? Äiti varmaan
-ajatteli, ettei hänen kaupungissa käyntinsä ole onnistunut, koska hän
-viipyy näin kauan. Kyllä jo mahtoi ollakin myöhäistä, koska tähdet
-alkoivat kimmeltää. Isä sieltä ylhäältä varmaan nyt näkee, kuinka hän
-työskentelee äidin ja pikkusiskojen hyväksi. Niin, olihan hän
-kuolinvuoteella luvannut isälle olla äidin ja siskojen turvana ja
-tukena, ja kylläpä hän, Juho Vilhelm Mäkelä, Jumalan avulla aikoi
-lupauksensa pitääkin. Nyt jouluna on vuosi kulunut siitä, jolloin
-Jumala otti isän pois... Mutta hei! Kuusi kaatui että räjähti, ja vain
-veitsellä nakerrettuna! -- Ville tunsi ilosta lämpenevänsä.
-
-Ville pisti puukon tuppeen, ravisti lumen kuusesta ja läksi kuusineen
-vanhoja jälkiä myöten maantielle.
-
-Maantiellä hän kohotti kuusen pystyyn. Kyllä se pituudestaan oli sen
-korkuinen, kuin rouva oli määrännyt.
-
-Kuusi selkään ja riemulla kaupunkiin. Tuuli puhalteli vastaan. Tuntui
-kylmemmältä kuin metsässä. Kotia, äitiä ja pikkusiskoja ajatellessa
-tuntui taas lämpöisemmältä.
-
-Kaupungissa oli kaikkialla valoa, mutta eivät vielä joulukuuset tulessa
-olleet. Kauppapuoditkin olivat auki -- hän ehti siis hyvin
-ostoksilleen. Sokurirasia äidille -- ja -- Halooh! -- poika -- myytkö
-kuusen?
-
--- En, se on tilattu.
-
--- Heh -- sinä saat pian toisen.
-
--- En saa -- on jo niin myöhäistä.
-
--- Äläpäs, veikkonen, kenelle se on?
-
--- Perämies Anderssonin rouvalle.
-
--- Vai niin! -- no et häneltä monta penniä saa!
-
--- Sama se -- mutta hänelle sitä kuitenkin olen ollut noutamassa.
-
--- Hyvä! -- Pidä sanasi, poika, jos edelleen teet samoin, niin sinusta
-tulee kunnon mies. Tässä saat lantin jouluostoksiasi varten. Niin
-sanoen katosi nuori kiharatukkainen herra, ja Villen kontistuneeseen
-kouraan jäi kiiltävä markka.
-
-Ville tuli niin iloiseksi, että jalat väkisin juoksuksi pistivät ja
-ennenkuin huomasikaan, niin hän jo kuusineen kapisteli rouva
-Anderssonin pimeässä etehisessä.
-
-Rouva seisoi keittiössä kädet puuskassa. No, vihdoinkin tulet! -- ja
-sellainen kuusi sitten. Mistä ihmeestä sen olet löytänytkin? Se tuskin
-kelpaisi portaitten eteen, mutta koska ei ole muuta, niin täytyy sitä
-käyttää.
-
-Tilta, rouvan piika, sai nostaa kuusen kamariin, jossa se sitä vastoin
-suurella ilolla otettiin vastaan.
-
-Rouva Andersson ei muistanut, mihin oli pistänyt rahakukkaronsa. Sieti
-etsiä kauan. Sillä välin Ville ehti lämmitellä ja saada muutamia
-ystävällisiä sanoja Tiltalta.
-
--- Älä pane sydämellesi rouvan sanoja, lausui hän. Ei rouva niin pahaa
-tarkota, on vain ehkä liian vaativa. -- Minä olen pannut hiukan
-äidillesi kahvia ja sokeria. Ne ovat omiani, vierasten varalta
-hankittuja. Niin pian kuin saat maksun kuusesta, niin riennä kotiin.
-Äitisi tulee levottomaksi, jos viivyt liian myöhään.
-
-Rouva tuli nyt ulos ja arveli, ettei Villen risu olisi 10 pennin
-arvoinenkaan, mutta koska oli joulu, antoi sentähden 25 penniä.
-
-Ville kiitti ja oli tyytyväinen. Olihan hän kuitenkin tuosta risusta
-saanut enemmän kuin voi toivoakaan.
-
-Rantakadun varrella Ville teki pienet ostoksensa. Omilla rahoillaan,
-joita oli toista markkaa, hän osti äidille lasisen sokerirasian ja
-pikkusiskoilleen kumpaisellekin helminauhan. Saipa loppurahoilla vielä
-vähän makeisiakin.
-
-Ja nyt sitten yhtä päätä kotiin. Alasmäissä Ville istui kelkkaan ja
-laski mäkeä alas että suhisi, muuten riensi hän juoksujalkaa.
-
-Kas -- jopa näkyi valkea liedeltä. Se loisti niin viehättävän
-lämpimästi häntä vastaan. Kaikki istuivat jo valmiina ja odottivat vain
-häntä. Kohta oli äiti, hänen oma lemmitty äitinsä, sulkeva hänet
-tuntehikasta rintaansa vastaan, ja silloin -- silloin vasta hän sai
-tuntea oikean lämmön. Sitte oli äiti heille kertova Jeesus lapsesta
-Betlehemin seimessä, ja sitte saivat he äidin keralla laulaa suloisia
-lauluja.
-
-Oi kuinka hän sentään oli onnellinen!
-
-Hän pysähtyi ja hengähti. Tunne puhtaimmasta onnesta valtasi hänet.
-Ajattelematta hän laski kontistuneet kätensä ristiin loi silmänsä aavaa
-tähtikirkasta taivasta kohti ja kiitti hartaimmasti sitä suurta hyvää
-kaikkivaltiasta Jumalaa, joka hänelle oli suonut niin herttaisen
-lämpimän kodin.
-
-
-
-
-Teini.
-
-
-Käsivarsiaan heilutellen ja ruumistaan puistellen juosta hölkötti
-pitkäkoipinen teini pimeitä kujasia myöten aamukylmässä kouluun. Hän
-koetti kääriä kulunutta, mustaa takkiaan tiukemmin ruumiilleen, vaan ei
-se tahtonut tepsiä kylmää vastaan. Ja kumminkin hänestä tuntui, ettei
-nyt tänä aamuna ollut kovinkaan pakkanen, vaan se oli syömättömyys,
-nälkä, joka häntä kylmäsi, -- viimeisen leipäpalansa oli hän äsken
-pistänyt poskeensa noustessaan ylös Eenokki-sepän tuvassa, vaan se oli
-ollut liian pieni, se ei riittänyt lämmittämään luisevaa ruumista. Ja
-sillä ravinnolla sitä nyt piti kestää puoleenpäivään saakka, jolloin
-taas saattoi odottaa Portin Pietarin keittiössä lämmintä ruoka-annosta.
-Jos sieltäkään enää saa... kärtyisiä ovat olleet viime aikoina.
-
-Teini Antti Antinpoika juoksi kinosten väliin polettua polkua pitkin
-tuulimyllyjen ja navettarakennusten lomitse kunnes vähän leveämpi,
-mutkainen katu aukeni eteen. Vaan sekin oli vielä aivan pimeä;
-ainoastaan jonkun porvarin keittiön ovenraosta taikka sarvesta höylätyn
-ikkunan läpi kumotti arka valon säde. Aamu oli vielä hyvin varhainen.
-Kun kolmikulmainen rauta raastuvan tornista viisi kertaa helähti,
-silloin piti teinien olla koulussa, mutta varalta täytyi heidän jo
-lähteä kotoaan paljo aikaisemmin.
-
-Koulutalon ovi oli auki ja siitä loimusi talviaamun pimeyteen
-takkavalkean punertava hohde, Ovella telmi jo toisia teinejä ja he
-tahtoivat vetää Antinkin mukaan leikkiinsä. Vaan Antti ei ollut tänään
-sillä tuulella. Hän haki toveria, jolla olisi evästä mukanaan, mutta
-sitä ei ollut nyt kellään sellaisella, jolta hän sitä olisi voinut
-pyytää, ja hän istahti senvuoksi alakuloisena seinään kiinnitetylle
-penkille kauas katveeseen. Sieltä katseli hän hiljaa tuota jo
-tuttavaksi kodiksi itselleen käynyttä kouluhuonetta, opettajan
-pöytätuolia, johon juuri neljä talikynttilää sytytettiin,
-karkeatekoista kirjastokaappia, jonka harvoja, mutta kallisarvoisia
-kirjoja hän oli oppinut rakastamaan, noita mataloita penkkejä, joissa
-hän opetusta oli saanut nauttia. Mielihaikealla hän ajatteli, että
-hänen nyt ehkä täytyi ne jättää ja katkaista kesken opintonsa ruoan
-puutteesta ja ryhtyä muuhun ansioon.
-
-Niinkuin useimmat tovereistaankin oli Antti köyhän talonpojan lapsi,
-joka oli lähtenyt kaupunkiin koettamaan onneaan opin ohdakkeisella
-polulla. Eväskontti seljässä ja sauva kädessä oli hän kouluun saapunut,
-saanut armosta jäädä asumaan Eenokki-sepän matalaan tupaan ja porvarien
-keittiöissä hän oli, niinkuin toverinsakin, kerran päivässä keiton
-saanut. Niin oli eletty ja luku oli luistanut ankaran Martti-mestarin
-opastuksella hyvää vauhtia. Pari kertaa talvessa oli eväskontti
-saapunut täytenä kotoa markkinamiesten matkassa, ja niin oli aina
-eletty siihen asti, kunnes lomalle lasketut teinit olivat kaikki
-pienissä parvissa lähteneet maakuntaa kiertämään ja keräämään varoja,
-rahoja, vaatetta ja ruokaa taas uudeksi lukukaudeksi. Mutta nyt oli
-Antin kontti kesken talvea aivan tyhjentynyt, eikä täytettä ollut
-kotipuolesta saapunut, köyhyys kun vallitsi sielläkin, ja porvarit
-rupesivat käymään kärsimättömiksi kärttäjille, -- nyt oli seinä noussut
-Antille eteen.
-
-Näitä hän surumielisenä mietti, kun opettaja, ankara Martti-mestari,
-astui sisään ja kävi latinaksi latinalaiseen kielioppiinsa käsiksi.
-Antin kimppuun ei mestari monasti päässyt, vaan tänään Antti oli
-hajamielinen, sekausi vastauksissaan ja kun aamulukujen päätyttyä
-teinit hajaantuivat päivällisille, oli hän alakuloisuutensa lisäksi
-tyytymätön itseensäkin. Ei ollut tosin Martti-mestari nyt patukkaa
-käyttänyt, joka oli ainoa, jokapäiväinen parannuskeino teinien
-hajamielisyyttä ja huonolukuisuutta vastaan, vaan ukon suupielien
-vinkeistä näkyi, että hän oli vihassa.
-
-Porvarien pojat riensivät koteihinsa kaupunkiin, rikkaammat
-maalaispojat majapaikkoihinsa, köyhimmät kuokkimaan sääliväin ihmisten
-keitoille. Antti käveli Portin Pietarin keittiöön ja asettui ovensuuhun
-odottamaan, -- nälkä kurni suolta ja ruoan haju melkein hurmasi päätä.
-Mutta pistelijäästi häntä nyt Pietarin palvelijat kohtelivat.
-
--- Tulit eilen ja tulit tänään, -- taasko huomenna tulet? --
-veistelivät he. -- Saa nähdä, riittääkö taas keitto muulle väelle, kun
-sinä pääset popsimaan.
-
--- Se ei tämä Antti syö muuta kuin sen ainoan kerran päivässä, mutta
-silloin sille pitäisikin olla erityinen padallinen, -- kappa nauriita
-ja puoli lehmänreittä. --
-
--- No, siinä on nyt taas täysi kuppi, katsotaan sitten, kantavatko nuo
-kapeat koivet naurisvellistä paisunutta vatsaa...
-
-Niin veisteli keittiössä talonväki, joka rupesi kyllästymään näihin
-jokapäiväisiin vierailuihin. Antti söi, mutta nieli kyyneleitä vellin
-mukana, kiitettyään ruoasta läksi hän kiirein askelin takasin kouluun
-ja astui ankaran Martti-mestarin tupaan, jossa tämä perheensä kanssa
-asui ja koetti saada vuoden ympäri riittämään sen puolen lästiä rukiita
-ja saman ohria, jonka hän nautti opetustyöstään palkakseen. Antin oli
-aikomus pyytää mestarilta elatuksenapua niistä teinirahoista, joita
-koululle maakunnasta kannettiin. Vaan ne olivat mestarilta jo aikoja
-sitten menneet, niitä oli syöty ja jaettu, ja hän senvuoksi ankarasti
-Antille tiuskasi:
-
--- Mitä teinirahoja? Ne olen jo jakanut ja omistani lisää pannut, niin
-että en enää tiedä, mitä omille lapsilleni annan. Olethan itsekin
-saanut, parempi olisi, jos te joskus toisitte minulle kotipuolestanne
-tulijaisiksi jonkun juuston tai voinaulan, kuin että aina mangutte
-teinirahoja, jotka sitten olueen juotte.
-
--- Mutta minulla ei ole nyt enää mitään syötävää, sopersi Antti.
-
--- Koeta hankkia, koeta hankkia, ja ole ahkera ja tarkka, eläkä hölmö,
-niinkuin tänään, niin minä jonkun vuoden perästä ehdotan sinut saamaan
-apulaispapin viran.
-
-Antti huomasi jo, että hänellä oi ollut muuta neuvoa, kuin lähteä maata
-kiertämään ja maakunnasta elatuksenapua keräämään. Hän tiesi, että
-sekin oli oikeastaan jo kielletty, mutta mikäs siinä auttoi, kun hätä
-käski.
-
--- Antaisiko mestari minulle teinin todistuksen teiniapuja kerätäkseni,
-pyysi hän ujosti.
-
-Mutta siitä mestari tuskastui:
-
--- Tiedäthän, että minun ei ole lupa antaa sellaista todistusta, laki
-sen kieltää, -- vai tahdotko että minulta tämä viheliäinen virkani
-vietäisiin!
-
-Omin neuvoinsa täytyi nuoren teinin lähteä suoriutumaan. Palatessaan
-mestarin luota koulutupaan olivat siellä toiset koululaiset koolla
-harjotellen iloisina ja reippaina latinalaisia koululauluja.
-Pääsiäinen oli tulossa, ja silloin he, samoin kuin jouluna ja
-pyhäinmiestenpäivänä, aina kulkivat talosta taloon laulaen porvarein
-perheille noita kauniita joululaulujaan, joihin he usein itse sanoja
-sepittivät. Silloin oli teineillä hyvät päivät, porvarien juhlaruu'ista
-saivat he runsaita annoksia, ei säästetty silloin silavaa eikä olutta,
-eikä niin huonoa teiniä ollut, joka ei olisi silloin jaksanut humalaan
-päästä. Voudin oli m.m. tapana vuosittain antaa teineille, kun he
-saapuivat kuninkaankartanon portille veisaamaan, 6 kannua olutta,
-puolen leiviskää leipää, palvatun lampaan ja naulan kynttilöitä, -- se
-kirjotettiin "porttirahoina" oikein voudin tileihin, ja siitä teineillä
-ilon kestejä kesti. Nämä makeanleivänpäivät olivat taas tulossa ja
-kadehtien katseli Antti, kuinka hänen toverinsa niitä varten
-valmistausivat, -- hänen itsensä täytyi lähteä pois maakuntaa
-kiertämään...
-
--- Tule pääsiäislauluja laulamaan, kehottivat toverit.
-
--- Elä aina märehdi latinalaista kielioppia, pistelivät he.
-
-Vaan Antti hiipi hiljaa koulutalosta pois, käveli kinoksiin polettua
-polkua pitkin tuulimyllyjen ympäri ja navettain ja tallien välisiä
-kujia myöten Eenokki-sepän pirttiin, josta hän haki konttinsa ja
-suksensa. Ja verkalleen läksi hän potkimaan kaupungin portista ulos
-yksin talviseen metsään.
-
-Entisinä aikoina, paavin uskon aikoina, joista vielä vanhat kertoivat,
-olivat ihmiset armeliaampia koululaisia kohtaan, ja näiden toimeentulo
-luostari- tai kaupunginkouluissa oli parempi. Katoolinen kirkko julisti
-hyväksityöksi köyhäin koululaisten auttamisen ja myönsi sadan päivän
-aneet jokaiselle, joka teinille almun antoi. Rikkaiden luostarien tai
-piispanistuimien yhteydessä olevat koulut olivat siksi äveriäitä, että
-niiden kannatti hyvin palkata opettajat ja avustaa ja vaatettaa
-oppilaitakin. Ja silloin oli myöskin teinien kulku maakunnissa aivan
-luvallista ja tavallista. Mutta uskonpuhdistuksen jälkeen joutuivat
-koulut Suomessa rappiolle, hallitus riisti kirkon varat eikä sen
-laitoksia kumminkaan ylläpitänyt; opettajain palkat pienennettiin,
-näiden tiedolliset edellytykset samalla supistuivat eikä kukaan
-ajatellut köyhien teinien avustamista. Päinvastoin hallitus kielsi
-näitä kulkemasta maaseudulla teiniapuja keräämässä, koska se muka
-vietteli laiskuuteen ja aikaansai pahennusta, -- hallitus tahtoi
-itse kiskoa talonpojilta verot niin tarkkaan kuin nämä suinkin
-jaksoivat suorittaa eikä sallinut muiden kerjätenkään käydä heitä
-verottamassa. Sen sijaan hallitus itse kantoi "teinirahoja"
-talonpojilta, tarkotuksessa jakaa niitä koululaisille, vaan ne rahat
-supistuivat hyvin vähiin, mitkä teineille lopullisesti annettiin.
-
-Siihen aikaan, noin kolmesataa vuotta sitten, jolloin pitkäkoipinen
-teini Antti Antinpoika yksin lähti kaupungista maalle hiihtämään,
-kerätäkseen varoja lukujensa jatkamista varten, oli koululaisilla siis
-hyvin vaikeat olot, ja hyvin hämärät olivat Antinkin toiveet. Hän
-mietti hiihtäessään, olisiko parempi muuttaa uraa, jättää luvut
-sikseen, -- opille annettiin näinä sotasina aikoina hyvin vähän
-merkitystä. Maantiellä kulkijakin näki kyllä, kenellä niihin aikoihin
-oli mahti käsissään ja menestys edessään. Tuhkatiheään ajoi Anttia
-vastaan vallattomia ratsumiesparvia hoilaten ja laulaen. He poikkesivat
-taloihin ja ottivat väkisin ruokaa ja juomaa mitä parasta oli
-saatavissa ja elivät yhdessä huumauksessa. Ja pilkkaa he tekivät kontti
-seljässä hiihtelevästä teinistä.
-
--- Kas siinä hometoukka, joka on kirjojensa äärestä lähtenyt metsään
-tuulottautumaan, sanoivat he ivalla.
-
--- Hanki itsellesi miekka ja ratsu, niin sinusta vielä mies tulee,
-koipia sinulla ainakin on. Ei latina sinua elätä. Vaan tule
-sotaretkelle. Siellä saat viiniä kypärästä juoda ja viileskellä vehnää
-ja silavaa, ja kultaa ja hopeita saat saaliina kotiisi kantaa. Ja mitä
-se maksaa soturin kunnia ja maine!
-
-Antti taivalsi edelleen antautumatta väittelyihin raakojen ja rajujen
-sotilasjoukkojen kanssa. Hän hiihti ohi kaupunkia lähimpäin talojen, --
-niitä kävivät teinit liian usein verottamassa -- alkaakseen kerjuunsa
-etempänä. Vaan ilta rupesi tulomaan, ja hän hiihti vielä metsäistä
-taivalta.
-
-Saapui hän kumminkin ennen illan tuloa suureen taloon ja ilmaisi ujosti
-asiansa. Vaan siellä oli jo usein käynyt samoja asiamiehiä ja niille
-oli opittu vastaus antamaan. Kuningas on kieltänyt teinikulun ja
-kieltänyt heille almuja antamasta. Joka ei työllään itseään elätä, se
-on käsketty lähettää muitta mutkitta sotaväkeen, varokoon Antti, ettei
-ruunun miehiä satu hänen taipaleelleen.
-
-Yöksikään oi Antti uskaltanut taloon jäädä, hän lähti hiihtämään
-edelleen, vaikka väsymys jo painosti ponnistuksiin tottumattomia
-raajoja ja mieli apeana asui. Kotvan hiihdettyään pysähtyi hän maantien
-varrella pienelle kunnaalle, istahti kaatuneelle hongalle ja kyynel
-tirahti silmästä nuoren miehen. Niin toivottomalta tuntui kaikki,
-pystöön näytti taival nousevan opin tiellä. Vielä vuosia täytyi ehkä
-näin kihnuttaa, ennenkun saattoi toivoa lukuajan loppuvan, -- ja mitä
-oli silloinkaan edessä? Parhaassa tapauksessa joku vaivainen
-apulaispapin paikka, jonkun kitsaan kirkkoherran luona ruokapalkalla,
-ja siihen asti täytyi vielä nähdä niin paljo nälkää! Miksei hän
-viskannut kulunutta, mustaa teininmekkoaan hiiteen ja sen mukana kaikki
-grammatiikat [= kielioppi] ja retoriikat [= puhetaito] ja dialektiikat
-[= todistelutaito], ja tarttunut miekkaan, joka avasi viinin ja
-vehnäsen maat? Sotaväen kirjureita vilisi joka kylässä, -- ei tarvitse
-muuta kuin ilmottautua sellaiselle, niin ovat pestirahat taskussa ja
-ruunun ase kädessä, jolla itse ottaa, mitä ei mielisuosiolla anneta...
-
-Tähän suuntaan kävi nuoren teinin ajatuksenkulku, mutta kaihoa ne
-tuumat kasvattivat hänen mieleensä, -- kirjat olivat jo käyneet hänelle
-rakkaiksi, hän olisi tahtonut syvemmin niihin tutustua. Mutta hänen
-siinä istuessa sitä synkempänä mieleltään, kuta pimeämmäksi ilta kävi,
-kulki yksinäinen nainen maantietä, pysähtyi nuorukaista puhuttelemaan
-ja armahti häntä sekä vei läheiseen matalaan majaansa yöksi. Ja aamulla
-vielä evään konttiin antoi ja siunasi taipaleelle. Ja rohkeammalla
-mielellä taas nuori teini lähti hiihtämään, yhä kauemmas sydänmaata
-kohti.
-
-Kuta kauemmas hän hiihti, sitä avuliaammiksi ihmiset kävivät. Hänen
-konttiinsa kertyi leipää, lihaa, voita ja kalaa, hän sai korjata
-resuset kenkänsä ja vaatetta hän sai ohkasen mekkonsa lisäksi.
-Suksikeli loppui ja jalan hän jatkoi kiertokulkuaan sulalla maalla.
-Kevätmarkkinoille kaupunkiin lähteväin mukana saattoi Antti jo lähettää
-Eenokki-sepän majaan runsaat muonat ja kun hän itse paluumatkalla
-koulukaupunkia läheni, painoi kontti taas raskaasti hänen hartioitaan.
-Vaan mieluista oli sitä taakkaa kantaa; nyt sai taas huoletta viipyä
-puolen vuotta kirjojen ääressä eikä kurninut nälkä suolissa. Poissa oli
-epäilys ja apea mieli ja halveksuen hän nyt katseli raakoja
-ratsumiesjoukkoja, jotka kompasanoja lasketellen hänen ohitseen
-ajoivat.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Oli juhannusaatto, kun Antti taas koulukaupunkiin ehti. Juhlaa varten
-panemastaan oluesta ja leipomistaan leivistä olivat taas porvarit
-antaneet teineille heidän osansa, ja kaupungin laidassa nämä hilpeät
-nuorukaiset nyt kokkoa polttivat ja runsaita eväitään nauttivat, kun
-Antti raskasta konttiaan kantaen metsästä saapui. Riemulla riensivät he
-häntä tervehtimään ja joukkoonsa kutsumaan. Mutta Antti vei ensiksi
-konttinsa kaupunkiin Eenokki-sepän taloon, kätki raskaasti kerätyt
-lukumuonansa visusti sepän muijan aittaan ja kantoi loistavin silmin
-Martti-mestarille paksun leipäjuuston ja komean voimöhkäleen
-tuliaisiksi. Ja kyynel kiilsi mestarin silmässä, kun hän palannutta
-teiniään tervehti ja juustosta viipaleita lapsilleen leikkeli.
-
-Iloisin ja reippain koko teinijoukosta oli Antti, kun hän illan yöksi
-vaihtuessa taas istui toveriensa keskuudessa ja kertoi heille roihuavan
-kokon ääressä matkansa vaiheista. Porvarien väkevä olut teki
-tehtävänsä, ja kun teinit käsi kaulassa laulelivat latinalaisia
-juhlalaulujaan, kaikui korkeimpana joukosta Antin ääni. Ja laulun
-loputtua toisti hän vielä yksin:
-
-    Siis nyt riemu loiskikoon,
-    kun me nuoret ollaan.
-    Kuluu tämä sulonuoruus,
-    kuluu myöskin viisas vanhuus, --
-    sitten mullassa maataan.
-
-
-
-
-Mirska.
-
-(Tosikertomus).
-
-
-Mirska oli karhun lapsi. Hän oli kotoisin Karjalan itärajoilta, kuten
-hänen nimensäkin ilmottaa. Erään pitäjän herrat olivat sen tuoneet
-sieltä pienenä pentu vuhkurana. Se sai asua pappilan pirtissä eräässä
-karsinassa uunin luona. Siellä sillä oli hyvin lämmin olla, varsinkin
-kun sen oma karvainen turkki alinomaa vahveni ja tiivistyi.
-
-Pappilan asukkaista tuli sille tutuimmaksi kaksi henkeä: piika Katri,
-joka toi sen takimaisille nystyrähampaille kaikellaista hienontamista
-ja kirkkoherran poika Samuli, joka seurasi aina Katrin muassa ja jäi
-sitten karsinan laidalta katselemaan Mirskan pyörähdyksiä ja
-kuperkeikkoja. Parhaimmat herkkupalansa saikin Mirska Samulin kädestä.
-Samuli rakasti Mirskaa. Jos hän sai äidiltään makean tortun, katkasi
-hän siitä puolet karhun pojalle. Mutta hyvä äiti antoikin niitä
-tavallisesti kaksi, niin ettei makeisia tarvinnut katkoakaan. Mirska
-puolestaan osotti kiitollisuuttaan. Kun Samuli lähestyi karsinaa, alkoi
-se heti iloisesti mylläköidä ja kohosi sitten takatassuilleen pappilan
-pojan eteen. Silloin sen suuhun aina jotain hyvää pistettiin.
-
-Kesän tullen oli Mirska niin perehtynyt ihmisiin, että se saatettiin
-karsinastaan vapaaksi päästää. Se juosta vähkyröitsi Samulin jälestä
-pihamaata pitkin polkien tannerta leveillä jalkapohjillaan. Ja kun
-Katri meni liiteriin halkoja noutamaan, niin Mirskakin mennä vihkasi
-sinne, tempasi halon tahi kaksi ja kantoi ne keittiöön Katrin jälestä.
-
-Karhun poika tuli pian tutuksi koko kylässä. Sen kaulaan pantiin vahva
-side, johon kiinnitettiin hihna. Siitä talutettiin Mirskaa kylän läpi.
-Kun se milloin irti pääsi, saattoi se juosta joksikin ajaksi piiloon,
-mutta palasi jälleen. Eräänä pyhäpäivänä kipasi se tikapuita myöten
-kirkon katolle, jolloin koko kirkkoväki sitä katsoa töllisteli eikä
-muistanut kellojen soidessa saarnaa kuulemaan lähteä, ennen kuin Mirska
-saatiin houkutelluksi pois Herran huoneen harjalta.
-
-Samulin ja Mirskan ystävyys jatkui koko kesän. Kun Samuli seisoi
-onkivapa kädessä rantakivellä kaloja pyytämässä, istui Mirska
-uskollisesti ystävänsä luona ja vartioitsi nurmelle heitettyjä hyppiviä
-ahvenia, etteivät ne päässeet jälleen veteen ponnahtamaan. Yhdessä he
-myöskin kävivät marjassa. Näillä retkillä osotti Samuli paljon
-suurempaa itsensäkieltämistä kuin Mirska; sillä hän poimi marjat
-tuokkoseen ja vei ne kotiin, mutta Mirska pisti kaikki heti karvaiseen
-suuhunsa.
-
-Sitten keikahtivat asiat sille kannalle, että Samulikin joutui
-poimimaan marjoja Mirskan suuhun.
-
-Samulilla oli kaunis pallo. Hän leikki sillä usein pappilan pihalla.
-Mirska oli mukana ja juoksi pallon jälestä. Monta kertaa tähtäsi Samuli
-pehmeällä pallollaan Mirskaa; tämä väliin hypätä loiskautti syrjään,
-väliin taas karahti pystyyn ottaen muksun leveään rintaansa. Molemmat
-pojat innostuivat leikistä ja jatkoivat sitä väsymykseen ja helteeseen
-saakka. Kerran sattui pallo kirpoamaan pihan reunassa olevan yksinäisen
-aitan katolle ja jäi sinne räystäslaudan taakse. Samuli koetti pudottaa
-sitä pitkällä puulla, mutta se ei onnistunut. Tikapuita ei katolle
-ollut. Samuli katseli mielipahoillaan suosittua leluaan, jota ei hän
-voinut käsiinsä saada. Silloin kuulee hän rapinaa aitan salvamesta. Hän
-katsahtaa sinne. Mirska siellä kapuaa katolle. Se pääsikin sinne
-onnellisesti, tulee räystäälle pallon luo ja viskaa oikealla
-etutassullaan pallon alas. Mutta silloin rusahtaa mädännyt kattolauta,
-keikahtaa ylös, ja Mirska pudota mätkähti laudan kanssa seinävierellä
-olevaan kivikkoon. Samuli ei ollut ennen koskaan kuullut ystävänsä
-suusta sellaista mörähdystä kuin nyt kuuli. Hän riensi taputtamaan
-Mirskan karvaista turkkia. Elukka jatkoi murisemistaan, nousi sitten ja
-lynkkäsi kolmella jalalla tavalliseen makuupaikkaansa. Toiseen
-takajalkaan oli pudotessa pahasti koskenut.
-
-Mirska ei voinut päiväkausiin liikkua paikaltaan. Samuli suri, että
-ystävä sai kärsiä kipua hänen tähtensä. Hän koetti kaikin tavoin
-lieventää karhunpennun kipuja. Hän kantoi sen syötäväksi mitä parasta
-taisi ja keräili marjoja. Hyvä oli niin ollen elukan sairastaa; ennen
-pitkää se paranikin täydellisesti ja kisaili jälleen kumppaninsa
-kanssa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Syksyllä täytyi ystävyksien erota. Samuli lähetettiin kaupungin
-kouluun. Kumppanin mentyä tuntui Mirskasta elämä sangen ikävältä. Hän
-oli jo kasvanut niin suureksi, että oudot eläimet ja lapset häntä
-pelkäsivät. Lähellä oli kansakoulu. Siihen saapui poikia läheisistä
-kylistä. Ne kävivät Mirskaa katsomassa. Mutta ne lähestyivät häntä
-arasti osotellen häntä sormellaan ja jotkut kepilläkin. Kukaan ei
-Samulin lailla saapunut häntä ystävällisesti turkkiin taputtelemaan, ei
-kukaan antautunut leikkiin hänen kanssaan.
-
-Eräänä syyspäivänä kokoontui taas joukko kansakoulupoikia hänen
-ympärilleen. Ne ojentelevat häneen sormiaan, jotkut matkivat hänen
-mörähdyksiäänkin. Pojat pysyttelivät kuitenkin kohtuullisen kaukana,
-mutta takimaiset tyrkkivät edessä olevia lähemmäksi Mirskaa.
-
-Mirska päätti vihdoin hänkin puolestaan alottaa leikin, syöksyi
-kiivaasti poikajoukkoon ja tempasi yhden pojan kiinni. Kun toiset
-alkoivat kauheasti kirkua, suututti se karhua, niin että se paiskasi
-pitelemänsä pojan sangen voimakkaasti maata kohden ja alkoi häntä siinä
-vanuttaa.
-
-Poikain huudon kuultuaan kiiruhtivat aikaihmiset paikalle ja koettivat
-houkutella Mirskaa pois pojan kimpusta, Kun houkutukset eivät
-auttaneet, lyötiin nuorta karhua. Silloin heräsi siinä pedonluonne. Se
-alkoi vihaisesti mylviä ja yritti karata lyöjän päälle.
-
-Mirska otettiin nyt miesvoimalla kiinni ja sidottiin lujilla köysillä
-pappilan päärakennuksen seinustalla olevaan pylvääseen. Tästä
-vankeudesta sen mieli enemmän ärtyi. Kun päivällä ei muistettu sille
-ruokaa toimittaa, särki se keskiyöllä lähellä olevan kuistin lasiset
-seinät. Kuistissa säilytettiin maitoa ja muita ruokia. Mirska ne söi
-tahi muuten lahmasi. Rangaistukseksi sulettiin hänet vanhaan tyhjään
-riiheen, johon hänelle annettiin niukalta ruokaa, ja jossa hän makasi
-yli talven kämmen suussa. Kun häntä keväällä yritettiin sieltä irti
-laskea, karkasi hän ensiksi lähellä olevan hiehon päälle. Silloin hän
-sai kuolettavan luodin otsaansa.
-
-Syntyperäinen valtaan päässyt raju luonne vei Mirskan turmioon. Samuli
-suri syvästi ystävänsä kovaa kohtaloa.
-
-
-
-
-Pikku Lauri tahtoi oppia lentämään.
-
-
-"Äiti, miksi minä en osaa lentää, vaikka pääskynen osaa?" huudahti
-pikku Lauri ihmeissään tuvan rappusella istuen katsellessaan, kun
-äitipääsky opetti räystäällä poikiaan matkan alulle.
-
-Äiti katsahti häneen omituisesti hymyillen eikä virkkanut mitään,
-jatkoi vain siinä porstuan ovella potatin kuorimistaan.
-
-Olihan aivan kummallista, mietti Lauri, että kaikki pikku linnut
-lensivät vapaana ilmassa minne tahtoivat ja hänen vain täytyi
-tallustella maan pinnalla ahavoituneilla jaloilla, joissa isä sanoi
-olevan "variksen saappaat". Entäs kun perhosetkin lentävät! Ei, Jumala
-oli unohtanut hänelle siivet tekemättä, kun kerran kärpäselläkin oli,
-ja olihan hän toki kärpästä parempi -- oli paljonkin. Hän ei tullut
-ajatelleeksi, että myöskin äiti, isä, sisko Kerttu ja isot veljet
-kävelivät, eivätkä koskaan ilmaan kohoutuneet.
-
-Mutta jos hänelle vielä kasvaa siivet! Olihan pääskyn pojillekin
-kasvanut.
-
-"Äiti, äiti, minulle kasvaa siivet, eikö niin? Ja kun minä tulen
-suureksi, niin minä lennän, minä lennän kauvaksi ja otan äidinkin
-mukaan."
-
-"Niin, niin lennäthän sinä, pulmuseni, kun tulet suureksi", sanoi äiti,
-katsoen niin surullisen hellästi hymyillen häntä silmiin. "Lennä vaan
-poikaseni, lennä kauvas ja korkealle, vaan elä tahraa siipiäsi eläkä
-putoa..."
-
-Äidin puheesta Lauri sai uutta yllykettä: hän voisi tosiaankin lentää,
-koska äitikin sen uskoi.
-
-Hän ei huomannut, kuinka äiti viimeisiä sanoja lausuessaan oli vetänyt
-huivin alemmaksi kasvoilleen estääkseen pojan ilosta säteilevän katseen
-huomaamasta kyyneltä, joka herähti hänen poskipäilleen. Äiti näet
-muisteli taasen vanhinta poikaansa, joka vuosia sitten oli jättänyt
-kodin ja harhaili nyt huonoilla teillä vieraassa maassa.
-
-Lauri ei huomannut äidin itkua, sillä uusi ajatus oli kokonaan
-vallannut hänen mielensä. Eikä tuo uusi ajatus mielestä haihtunutkaan:
-Hänelle kasvaisi siivet ja hän saisi lentää vapaana ilmojen halki!
-
-Tuota unelmoidessa kaunoinen kesä kului loppuun ja saapui syksy.
-
-Eräänä iltapäivänä pakisi isä ikkunasta ulos katsoessaan:
-
-"Tuossa ne kai viimeiset muuttolinnut etelään lentävät. On niillä
-miekkosilla hyvä, kun eivät tarvitse jäädä tänne vilua ja nälkää
-kärsimään, syksyn saapuessa menevät etelään, jossa aurinko aina
-paistaa, jossa maa talvellakin kukkia kantaa ja puiden oksat hedelmäin
-painosta notkuvat."
-
-Nuolena lensi Lauri ikkunaan kuullessaan puhuttavan muuttolinnuista.
-Kun hän katsoi isän osottamaan suuntaan, näki hän ylhäällä taivaslaella
-leijailevan suuren lintuparven, Ne loittonivat loittonemistaan, kunnes
-viimein pieninä pilkkuina häipyivät kauvas taivaanrannan taa.
-
-Kiihkeänä seurasi Lauri koko ajan niiden kulkua, ja kun viimeinen
-pilkku silmänkantamattomiin katosi, heräsi hänen mielessään outo
-kaipuu. Miksi ei hänellä vieläkään ollut siipiä, vaikka koko kesän oli
-niitä odottanut! Olisi saanut niillä seurata lintuparvea etelän ihaniin
-maihin...
-
-Ja kun illan tultua tuli liedessä leimusi ja äiti valmisti joukolle
-illallista, istui Lauri valveella, käsi poskella, uneksien ajasta,
-jolloin hänen siipensä alkaisivat kannattaa. Silloin kohoaisi hän
-korkealle ilmaan, lentää liiteleisi lintujen teitä kauas taivaan rannan
-taakse, asettuisi asumaan sinne etelän lämpöiseen maahan, jossa maa
-talvellakin kukkii ja puiden oksat hedelmäin painosta notkuvat.
-
-Hän ei tiennyt mitään, kun äiti riisui hänet, nosti tuvan peränurkassa
-olevaan sänkyyn ja peitteli, siveli sitten valkoista otsaa ja kuiskasi.
-"Jumala silmäterääni suojelkoon!"
-
-Nyt oli vihdoinkin Lauri saanut siivet, oikein suuret, valkoiset
-siivot, jommoiset hän oli kuvassa nähnyt enkelitytöillä. Siipineen
-seisoi hän nyt kaivonvintin latvassa katsellen kesäisen auringon
-valossa säteilevää kotilahdelmaa ja kaukaa siintäviä kunnaita, katseli
-niitä valmiina lentoon lehahtamaan. Eikä hänen tarvitse muuta kuin
-irrottaa itsensä kaivon vintistä, kun siivet alkavat tehtäväänsä
-täyttää. Hänen rintansa täyttää hurmaava riemu. Hän tuntee maasta
-irtautuneena ilmaan kohoavansa. Ilonsa ilmaisuksi tahtoisi hän
-huudahtaa äidille, joka pihalla heiniä hajottaa ja ihmetellen hänen
-menoaan katsoo, vaan hän ei saa ääntä kuuluviin. Hän vain lentää
-liihottelee kohti huimaavaa korkeutta.
-
-Sinne ei erota mitään rappeutunutta ja rumaa; kohta on kotimökkikin
-haihtunut näkymättömiin. Aina vain avautuu uusia maailmoita, niin
-huikaisevan kauniita, valosta välkehtiviä. Kaukaa kimaltelee
-kaupunkikin kirkkoineen. Sitä kohden hän siipiensä suihkeen suuntaa ja
-kohta hän jo kaupungin yläpuolta kaartelee. Hän tuntee olevansa suuri
-ja voimakas. Tekisi mieli ottaa käsivarsilleen tuo kaupunki, jonka
-talot ovat hopeasta ja kirkkojen tornit kullasta, ja kantaa se sinne
-kauas isälle ja äidille. Ja miten pikkuisia ovat nuo ihmiset, jotka
-siellä hopeaisten talojen katoilla tepastelevat! Hän tahtoisi niille
-huutaa huikaista, vaan hän ei sittenkään saa sanaa suustaan.
-
-Yhtäkkiä hän huomaa, että kaikki kaupungissa katselevat häntä. Ihmiset
-seisahtuvat ja töllistelevät ylös häneen. Hopeaiset talot saavat suuret
-kultaiset silmät. Vihdoin on koko kaupunki yhtenä suurena, kirkkaana
-silmänä, joka katsoo häneen. Mutta tuo katse on niin hehkuvan kirkas,
-ettei hän voi sitä kestää. Hän ponnistaa voimiaan lentääkseen pakoon,
-vaan silloin tuntee hän ensikerran ruumiinsa painavan. Siivet
-pyristelevät yhä korkeuteen kohotakseen, vaan ruumis laahaa raskaana
-maata kohden. Vihdoin siipienkin voima väsyy ja hän romahtaa alas.
-
-       *       *       *       *       *
-
-"Yh-yy, yhyh-hyy!" kuuli äiti aamiaispuuroa keittäessään perinurkan
-sängystä. Pikku Lauri se vain oli, joka surukseen huomasi
-hupsahtaneensa lentomatkaltaan kotituvan sänkyyn.
-
-"No miten se Lauri, suuri poika, itkulla päivänsä alkaa?" kysyi äidin
-lempeä ääni.
-
-"Suuri poika", sanoi äiti ja Lauri huomasi kuitenkin olevansa taasen
-niin pieni, paljon pienempi äitiäkin, eikä siivistä ollut jälkeäkään.
-Ja hän nyyhkytti yhä haikeammin: "Yhyh-hyy, äiti, kun minä en osaakaan
-lentää!"
-
-Äiti kiersi hierimellä viimeisen kerran puuropadan laitaa ja nosti sen
-liedeltä patapölkylle. Meni sitten suoraa päätä peränurkkaan ja istahti
-sängyn laidalle, jossa Lauri vielä hiljalleen nyyhkytti.
-
-Hän katsoi ääneti noihin avonaisiin sinisilmiin, katsoi hetken ja
-hymyili, rinnassa luottava rauha. Sitten nosti hän poikansa polvelleen,
-sulki suojelevasti syliinsä ja virkkoi:
-
-"Lennäthän sinä poikani vielä kerran, lennät kauas ja korkealle. Liian
-suurta on sukua sielusi maatakseen maassa ja senvuoksi sen täytyy
-kohottautua korkeuteen, jossa asuu Jumala..."
-
-Ulkona lotisi vesi virtana mustaan maahan. Syksyinen tuuli valitellen
-nurkassa vinkui, riuhtoen ja repien oksia pihlajasta, joka alastomana
-ikkunan edessä lähestyvän talven valtaa peläten värisi. Mutta Laurista
-tuntui niin turvalliselta tuossa äidin lämpöisessä sylissä.
-
-
-
-
-Annan onnellisin päivä.
-
-
-Pikku Anna istui suruisen näköisenä portailla, kädet helmassa. Hän
-katseli, kun Matleena-muori neljän poikaviikarinsa kanssa lähti
-muurameen suurelle suolle, kädet täynnä tyhjiä tuohisia ja koreja.
-
-Pikku Anna oli tosin tottunut jäämään yksiksensä kotiin, mutta
-kuitenkin oli hänellä ikävä aina yksin jäädessänsä. Kaikkein ikävintä
-oli se, kun hän aina tunsi voimansa vähäisiksi, jos mihin vähänkin
-suurempaa ponnistusta vaadittiin. Hän ihmetteli usein, miksi hän aina
-oli väsynyt, sairas ja kykenemätön kaikkeen työhön, kun sitävastoin
-toiset lapset, kuten Matleena-muorin pojat, olivat aina terveitä ja
-voivat myllätä ja vääntää kuin karhut. Tätä kysymystä hän mietti joka
-päivä ja kaikesta sydämestään halusi saada siihen vastausta. Oi, miten
-hän toivoi kerran joltain ihmiseltä saavansa kysellä kaikkea, mitä hän
-yksiksensä oli mietiskellyt, ja jota hän ei itse ymmärtänyt selittää!
-Koulunopettaja tai pappi varmaan osaisi selittää, mutta koska hän voisi
-heitä tavata? Kouluun pääsemistä ei hän voinut ajatella, sillä koulu
-oli liian kaukana, ja vanhaa rovastia hän voisi vielä vähemmin tavata.
-
-Eniten vaivasi häntä kuitenkin se, että hän tunsi olevansa
-kasvatusvanhempainsa rasituksena. Matleena-muori olikin hoitanut häntä
-pienuudesta pitäin kuin omaa lastaan -- äiti, Matleenan sukulainen, oli
-hänet jo pienenä orvoksi jättänyt. Anna tiesi, että hänen
-kasvatusäitinsä oli saanut valvoa monta yötä silloin, kun hän tuskia
-kärsien oli sairaana maannut, ja että hänen kasvatusisänsä oli saanut
-panna monta vaivalla ansaitsemaansa ropoa lääkkeisiin, joista ei
-kuitenkaan ollut mitään apua. Ja siksipä hänellä oli sydämen suru
-siitä, kun ei millään tavalla voinut osottaa kiitollisuuttaan
-kasvatusvanhemmilleen eikä edes mitenkään auttaa heitä kotiaskareissa.
-Hän kykeni ainoastaan hoitamaan mökin nuorinta poikaa tämän kätkyessä
-maatessa, mutta pian poika tulisi niin raskaaksi, ettei hän jaksanut
-tätä nostella.
-
-Miten mielellään hän olisi suonut olevansa tuon pikku pojan asemassa,
-kun Matleena aina otti tämän syliinsä hellitelläkseen! Sellaista
-hyväilyä ei Matleena muille osottanut, mutta eihän hänellä ollut aikaa
-sellaisiin lapsellisuuksiin. Sen Anna tiesi, mutta kuitenkin hän aina
-kaihosi Matleenan hyväilyä, vaikkei siitä mitään puhunut. Muutoin ei
-hänellä ollut mitään valittamista -- hänelle ei näet oltu yhtään pahaa
-sanaa sanottu, jos ei erityistä ystävällisyyttäkään osotettu. Mutta hän
-ei voinut sille mitään, että hänen pikku sydämensä aina kaipasi
-hellyyttä ja ystävällistä hymyilyä. Se teki hänet surumieliseksi,
-sillä hän oli aivan varma siitä, että hänen raihnaisuutensa ja
-kykenemättömyytensä teki hänet vastenmieliseksi Matleena-muorille.
-
-Kaikki nämä ajatukset lensivät taaskin tytön mieleen, kun hän portaalla
-päiväpaisteessa istui katsellen metsään meneviä marjamiehiä. Kotona ei
-olisi ollut niin ikävää ja kolkkoa, jos edes "Kellokas" tai porsaat tai
-mökin neljä kirjavaa kanaa olisivat olleet häntä seurallaan
-huvittamassa. Mutta nyt olivat kaikki nämä Annan ystävät toinen
-toisensa peräytä viety ainaiseksi pois. Ne oli myyty, vaihdettu
-leiväksi, sillä nälkä pyrki tuohon pieneen tupaan. Isä makasi
-sairashuoneessa kaupungissa ja pitkä pouta oli polttanut ruohot
-"Kellokkaan" laitumelta. Viimeiseen saakka koki Matleena-muori
-säilyttää "Kellokasta", sillä hänen oli vaikea monen lapsen kanssa
-tulla maidotta toimeen, mutta viimein se täytyi pakosta myydä, kun
-pouta yhä jatkui eikä sille ollut muuta ruokaa antaa. Sinä päivänä, kun
-"Kellokas" vietiin, itki Matleena. Ennen ei ollut Anna nähnyt hänen
-koskaan itkevän. Sen vuoksi se oli koskenut kovin hänen sydämeensä. Hän
-ei ollut silloin voinut olla muitten parissa, vaan oli hiipinyt hiljaa
-metsänlaitaan, istautunut nurmikolle, itkenyt katkerasti ja rukoillut
-kädet ristissä Jumalaa auttamaan heitä hädässä. Hän oli varma siitä,
-että hyvä, suuri Jumala, joka asui pilvien yläpuolella ja joka oli
-kaiken luonut, kuulisi hänen rukouksensa. Oi, jospa hän kuulisi!
-
-Tätä Anna taaskin uudelleen mietti portaalla haaveksien istuessaan.
-Jospa hän osaisi edes lukea isän suuresta raamatusta, jota säilytettiin
-hyllyllä! Hän koetteli muistella, mitä hän oli kuullut vanhimman pojan,
-Matin, raamatunhistoriasta lukevan Jumalasta ja Jeesuksesta,
-saadaksensa varmuutta siitä, pitikö hän lapsista. Ja kun hän samassa
-muisti sen kaksitoistavuotiaan tytön, jonka Jeesus oli parantanut, sai
-hän lohdutuksen mielellensä. Ja täällä yksinäisyydessä, jossa ei yhtään
-ihmistä ollut häntä näkemässä eikä kuulemassa, alkoi hän hartaasti
-rukoilla Jumalalta apua. Ja kuta enemmän hän rukoili, tunsi hän
-ikäänkuin sitä lähemmäksi Jumalaa tulevansa. Lopulta tuli hän hyvin
-iloiseksi ja varmaksi siitä, että hän, joka oli parantanut tuon
-kaksitoistavuotiaan tytön, hän myöskin tietäisi keinon häntä
-auttaakseen sellaiseksi, että hän voisi Matleena-muorille jotain apua
-tehdä.
-
-Ilta alkoi lähestyä, ja kun Anna muisti, että oli vähän puuroa, joka
-hänen tuli lämmittää itselleen illalliseksi, meni hän sitä varten
-keräämään risuja mäeltä. Hänen piti näet itse hoitaa itsensä, sillä
-marjamiehet tulisivat kotiin vasta seuraavan päivän aamupuolella.
-
-Mutta mikä ihme loisti tuolta ruskeitten havunoksien alta? Ahaa, se oli
-varmaankin kananpesä, jota Matleena-muori oli turhaan etsinyt. Oli näet
-tiettyä, että kirjava kana oli ollut jossain piilossa hautomassa
-muniaan, vaikkei pesää oltu löydetty.
-
-Hän otti munat varovasti, vei ne tupaan ja pani ruokakaappiin. Mutta
-niitä asetellessaan kuului hänen korviinsa kummallinen äännähdys, joka
-häntä kovin säikäytti. Erään munan sisästä kuului heikko naksutus. Hän
-kuunteli sitä liikkumattomana sykkivin sydämin. Kas -- nyt kuului se
-taas! -- tik, pik... A--i, siellä on varmaankin pikku poikanen, joka
-pyrkii ulos!
-
-Hämillään tuumaili hän, mitä olisi tehtävä. Äkkiä muisti hän, että muna
-tarvitsee lämpöä. Vapisevin käsin teki hän tulen lieteen ja istautui
-sitte sen eteen, kallis löytö kädessään. Siinä istuen unohti hän
-yksinäisyyden ja ajan. Kun yö saapui ja hiillos sammui liedessä,
-valtasi hänet uni. Hän hiipi sänkyyn suuren turkin alle nukkumaan ja
-asetti aarteensa poveansa vastaan. Sanomaton ilo täytti hänen mielensä,
-kun hän siunausta lukien painoi silmänsä kiinni.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Aurinko paistaa helotti aamulla tupaan -- suoraan pikku Annan silmiin.
-
-Pi -- pi -- pi kuului hänen kainalostaan ja pari pientä jalkaa
-räpisteli nukkuvan tytön rintaa.
-
-Silloin Anna kavahti istumaan ja katseli unenpöperössä ympärilleen.
-Mikä se oli? Tuvassa ei ollut ketään -- ja joku tokitti ja puri häntä
-sängyssä.
-
-Mutta kuultuaan nahkasen alta äänen: pi -- pi -- pi -- selvisi hänelle
-asia heti. Hän haki turkin alta ja sai käteensä pehmeän, lämpöisen ja
-elävän pikku palleron. Hän huudahti ilosta: Ai, elävä pikku tipo --
-ihan elävä ja minun omani.
-
-Millä ilolla hän nyt odotti muoria ja poikia kotiin! He varmaan
-tulisivat hämmästymään! Mutta lakaistessaan tuvan lattiaa ja tarkasti
-pitäessään silmällä pikku tipoa, joka nokitti vettä pikku nokallaan,
-lensi hänen päähänsä uusi ajatus. Mitäpä jos hän koettaisi! Hän
-pysähtyi luuta kädessä. Uskaltaisiko hän...?
-
-Ah -- eihän hänen sopinut ajatella itseään! Olihan hän rukoillut
-Jumalaa auttamaan. Hänen kasvoilleen ilmestyi päättäväisyyden ilme. Hän
-lopetti lakaisemisen, otti pikku tipon, asetti sen varovasti pieneen
-koriin heinien sisään ja ripotti leivänmuruja eteen. Sitte hän sitoi
-liinan korin kanneksi ja puki itsensä pyhäpukuunsa. Ja muutamien
-minuttien kuluttua oli Anna matkalla kaupunkiin. Hän oli päättänyt
-myydä kananpoikasen, että saisi antaa Matleena-muorille siitä saamansa
-rahat.
-
-Aurinko paistoi kuumasti -- paahtoi polttavasti. Puitten ja pensaitten
-lehdet riippuivat mustuneina ja puoliksi kuivuneina. Kaikki kuihtui
-äärettömästä kuivuudesta. Annasta tuntui vaikealta kengittää, sillä
-tomu kohosi maantiellä ilmaan pienimmästäkin ilman liikahduksesta.
-Mutta tätä ei Anna ehtinyt ajattelemaan, sillä hän oli päättänyt panna
-viimeiset voimansa voidaksensa olla Matleena-muorille hyödyksi.
-
-Aurinko kohosi yhä korkeammalle ja paahtoi yhä kuumemmin. Yht'äkkiä
-tunsi tyttö huimaavan päätänsä. Hän istautui horjuen tien viereen kori
-sylissä.
-
-Mutta hänen täytyi eteenpäin...! Kaukana, harjun petäjikön luona kulki
-iloinen seurue. Sieltä kuului puhelua ja naurua. Äkkiä alkoi metsän
-puut, kivet ja itse aurinko sekaisin pyöriä Annan silmissä, ja kohta
-koko maailma musteni. Hänen päätään pisteli kuin neuloilla, ja pian
-meni hän tainnuksiin.
-
-Iloisen seurueen nauru taukosi äkkiä, kun se tien vierestä löysi
-tajuttoman tyttösen, jolla oli pieni kori kädessä. Eräs nuori mies
-kumartui kiireesti tyttöä tutkiakseen ja antoi pikaisia määräyksiään
-seuran muille jäsenille. Tuon nuoren miehen vanha, hopeahiuksinen äiti
-vilvoitteli tytön otsaa.
-
-Äkkiä avasi sairas silmänsä. -- Kori -- kuiskasi hän tuskin kuuluvasti
-hädissään.
-
-Se oli hyvässä tallessa. Seurue oli kuullut piipityksen korista ja piti
-kananpoikasesta hyvää huolta.
-
-Vähitellen kirkastui Annan katse iloisemmaksi ja hän tuli täyteen
-tajuunsa. Kun hän kertoi vanhalle rouvalle elämäntarinansa, katseli
-tämä häntä vettynein silmin ja sanoi: -- Rakas lapsi, elä ole levoton.
-Kaikki käy hyvin, minä ostan sinun kananpoikasesi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mökissä oli suuri hätä Annan häviämisestä. Matleena-muori, joka oli
-palannut neljän väsyneen poikansa kanssa astiat täynnä keltaisia
-muuramia, kärsi suurta tuskaa siitä, kun oli jättänyt tytön itsekseen.
-Mihin ihmeelle oli lapsi mennyt?
-
--- Äiti! -- huusi Matti -- tänne tulee hieno herra.
-
-Ja ennenkuin Matleena-muori ehti mitään ajatella, astui vieras tupaan.
-
--- Anteeksi, tämä on varmaan pikku Annan koti? Ja te olette varmaan
-Matleena-muori, josta tyttö on puhunut.
-
-Matleena-muori joutui niin hämilleen ettei saanut vastausta suustaan ja
-hänen neljä poikaansa katselivat avossasuin vierasta, joka heille
-hymyili ja ymmärsi oikeaan paikkaan tulleensa. Vieras kertoi kaikki ja
-Matleena kuunteli liikutettuna.
-
--- Ja nyt -- sanoi nuori lääkäri -- olemme äitini ja minä ajatelleet
-ottaa tytön luoksemme ja hoitaa häntä siksi, että hän tulee kyllin
-vahvaksi palatakseen takaisin teidän luoksenne. Kun hän on erittäin
-heikko ja vähävärinen, täytyy hänen saada hyvää hoitoa.
-
-Matleena-muori tunsi kummallista kaihoa, vaikka olikin iloinen siitä,
-että tyttö joutui hyvään hoitoon. Hän seurasi heti lääkäriä harjulle,
-jossa seurue Annaa parhaansa mukaan hoiteli.
-
--- Äiti -- kuiskasi pikku tyttö kalpeana ja väsyneenä, vaikka ilosta
-loistavin silmin -- nyt sinä tulet iloiseksi, äiti. Hyvä, vanha rouva
-on luvannut ostaa kananpoikasen. Eikö ollut ihmeellistä, että minä
-löysin sen kananpesän? Ja te saatte joka pennin, äiti, ja poikain pitää
-saada runsaasti ruokaa. Äiti! -- eikö sinunkin mielestäsi Jumala ole
-ollut meille hyvä?
-
-Matleenan luja tahto murtui. Liikutuksesta nyyhkyttäen kumartui hän
-tytön yli ja hyväili tämän tukkaa ja sanoi:
-
--- Sinä et saa kuolla, sinä et saa minua jättää! Sitä surua en jaksaisi
-kestää.
-
-Annan kasvot loistivat tyytyväisyydestä ja ilosta. Loistavin silmin
-katseli hän pilviin ikäänkuin jotain hakien.
-
-Hänen ainoa huolensa oli siitä kuinka hän osaisi kyllin kiittää tästä
-onnellisesta hetkestä.
-
-
-
-
-Hupsu-Elias.
-
-
-Oli lämmin kesäinen ilta. Kylän pojat loikoilivat tapansa mukaan
-Vasikkahaan katajikossa. Mutta ikävältä alkoi sekin ammatti ajanpitkään
-tuntua, vaikka Pitkä-Roopertti ja Nikkarin Saska koettivat
-tuontuostakin saada naurua aikaan jos jonkinlaisilla kujeilla.
-
--- Mitäs sanoisitte kiekon lyönnistä; sitähän ei ole lyöty tänä kesänä?
-lausui yksi joukosta.
-
--- Kiekolle, kiekolle! huusivat kaikki ja hyökkäsivät maantielle.
-
-Huimaa kyytiä hurisi kohta kiekko, ja korkealle kohosi tomu kuivalta
-maantieltä. Kaikki olisi käynyt hyvin, elleivät Nikkarin Saska ja
-Pitkä-Roopertti olisi sattuneet eri puolille. Heidän välilleen pyrki
-tuontuostakin kina puhkeamaan. -- Roopertti oli heittänyt kiekon, mutta
-kun se kulki huonosti, sanoi hän sen "lipsahtaneen" ja vaati uutta
-heittoa.
-
--- Et saa, huusi Saska ja aikoi siepata kiekon.
-
-Mutta silloin hyökkäsi Roopertti paikalle, ja tappelu oli valmis. Mutta
-joku huusi: -- Hupsu-Elias! Kaikki kääntyivät katsomaan ja tappelukin
-unohtui. -- Tien käänteessä tuli todellakin Hupsu-Elias puukenkineen ja
-pattisauvoineen. Tuossa tuokiossa oli koko poikalauma ukko-paran
-ympärillä. Pehmeällä, hiukan värisevällä äänellään saneli hän taasen
-tavallista mielilausettaan: -- "Sallikaat lasten tulla" j.n.e.
-
-Poikiin tarttui pilanteon halu ja sentähden huusivat he mikä mitäkin.
-
--- Saarnaa meille Paapelintornista!
-
--- Ei; -- minä tahdon Eliaan taivaaseen astumisesta! -- Mitä vielä! --
-Pikkuinen puhe häävaatteista ei tekisi pahaa, pilkkasi Pitkä-Roopertti
-ja kiskoi ukkoa takaperin takin liepeistä. Nukkanen nuttu ratkeili ja
-paikat irtaantuivat. Mutta hän kiskoi yhä ja huusi; Saarnaatko
-häävaatteista, vai...
-
--- Kyllä minä saarnaan teille neljännestä käskystä, kuului vakava ääni
-heidän takanaan, ja kun pojat kääntyivät, näkivät he edessään pitäjän
-kappalaisen, joka palasi peltoaan katsomasta.
-
-Ankarasti hän nuhteli heitä ja puheli Jeesuksesta, joka oli kaikissa
-vanhemmilleen kuuliainen ja rakasti kaikkia ihmisiä samalla
-rakkaudella.
-
-Poikia alkoi ensin hieman hävettää, ja mieli olisi tehnyt metsään
-livistämään, jos vain olisi ollut uskallusta. Vähitellen alkoivat
-mielet sulaa ja hiljainen katumus rupesi kytemään itsekunkin rinnassa.
-
-Pastori kohensi ukon nuttua ja antoi hänelle sauvan, jonka joku ilkimys
-oli heittänyt tien ojaan. Luoden surullisen silmäyksen poikiin läksi
-hän taluttamaan siunailevaa Eliasta.
-
-Alakuloisena hiipivät pojat kotiinsa, ja kun he jonkun ajan perästä
-uudelleen kokoontuivat kiekonlyöntiin;, olivat he hieman kohteliaampia
-sivukulkijoille.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Vähänvirran alapuolella oli jo kaksiöistä jäätä, ja sinne kokoontui
-koko poikajoukko. Useilla, jotka olivat kesällä ansainneet rahaa, oli
-oikeat "amerikkalaiset" luistimet. Mutta Pitkä-Roopertti ja Nikkarin
-Saska olivat olleet jouten koko kesän ja sentähden täytyi heidän
-tyytyä vanhoihin rämiin. Tämän puutteensa koettivat he korvata
-uhkarohkeudella, joka oli osottavinaan miehuutta. Yhä keskemmälle he
-pyrkivät ja uskalsipa Saska viimein ottaa ankaran vauhdin ja laskoa yli
-koko suvannon. Jää kyllä ritisi ja voihki, mutta toisella rannalla
-koukerteli jo Saska.
-
-Tämäkös kiihotti Roopertin kunnianhimoa. Yhtäkkiä otti hän tulisen
-vauhdin ja aikoi lennättää yli. Mutta hän oli painavampi kuin Saska, ja
-sentähden ulvahti jää surkeasti ja särkyi. Siellä, keskellä syvää
-jokea, huusi Roopertti, mutta kukaan tovereista ei kyennyt häntä
-pelastamaan.
-
-Hän oli jo aivan uppoamaisillaan, kunnes rantaan juoksi mies lakittomin
-päin ja hapset hajallaan. Se oli Hupsu-Elias. Tuossa tuokiossa käsitti
-hän, mitä muut eivät kyenneet, sieppasi seipään aidasta ja kiidätti
-sitä onnettomuuspaikalle. Ihan viime tingassa sai hän työnnetyksi sen
-hukkuvalle, joka siihen epätoivon voimalla taittui. Yhdellä nykäyksellä
-oli hän kestävällä jäällä.
-
-Väkeä oli kerääntynyt rannalle, muiden muassa Roopertin äitikin.
-Säikähtyneenä, mutta iloissaan, vei hän kotiin kalpean ja värisevän
-poikansa ja vähitellen hajautui muukin väkijoukko. Minne Hupsu-Elias
-joutui, sitä ei kukaan ollut huomannut.
-
-Pitkä-Roopertti sai ankaran keuhkokuumeen, joka seurasi vilustumista.
-Yöt, päivät valvoi äiti hänen vuoteensa ääressä, ja kaikki näytti jo
-menetetyltä. -- Mutta kun ensimäinen kevätaurinko alkoi paistaa,
-kääntyi tauti, ja ensimäiset tervehtymisen merkit näkyivät Roopertin
-poskilla. Vähitellen palasivat voimatkin, mutta vallattomuus ja
-hilpeyskin olivat poissa.
-
-Hupsu-Elias oli Roopertin sairastaessa muuttanut toiseen elämään; mutta
-hänen haudallaan kasvoi kesällä kukkia, joita ihmiset ihmettelivät. Ne
-olivat vilpittömän ja hiljaisen kiitollisuuden kukat -- ja Roopertti
-hoiteli niitä.
-
-
-
-
-Laurin joulu-unelma.
-
-
-Pikku Lauri oli ollut ensi kertaa jouluna kirkossa. Voi kuinka hauskaa
-siellä oli juhlapukuisen kansan keskellä vieressä oman isän ja äidin!
-Lukemattomat joulukynttilät loivat kirkasta valoaan yli korkeakattoisen
-temppelin, ja kruunut kimaltelivat kirkkaina niiden loisteessa. Kaikki
-ihastutti Lauria niin, että hän mielellään olisi taputtanut pieniä
-kätösiään, elleivät kaikki ihmiset olisi näyttäneet niin vakavilta.
-Äiti kehotti kuuntelemaan papin kaunista puhetta Jesuslapsesta, joka
-syntyi kunnian kuninkaaksi Betlehemin seimessä. Mutta vielä
-juhlallisempaa oli Laurin mielestä urkujen soitto ja seurakunnan
-täysiääninen veisuu, jota hän lapsenäänellään koetti hiljaa säestää.
-
-Kaikkea tätä muisteli Lauri kotimatkalla istuessaan kirkkoreessä
-lämpimien peitteiden sisällä. Ruuna ravasi vikkelästi isän ohjatessa,
-ja sen vaskiset tiu'ut helisivät iloisesti talvisessa aamuilmassa.
-Hauskempaa vielä oli katsella metsän puita lumisine oksineen. Ja ne
-näyttivät liikkuvan taapäin taajoissa riveissä hyvällä vauhdilla. Sepä
-merkillistä! Mihinkä kiiruhtivat ne? Menevätkö ne jouluvieraiksi pikku
-serkkujen tai vanhojen tätien ja kummien luo toiseen metsään? Niin
-ajatteli ensin pikku Lauri. Mutta sitten hän tuli muistaneeksi, ettei
-puilla ole serkkuja ja vanhoja tätejä. Kummeja ei heillä liene
-lainkaan, koska ei pappi käy yhtäkään puun tainta kastamassa samalla
-tavalla kuin pientä siskoa edellisenä kesänä. Taivaan pilvet ne puun
-taimen kastavat ja Jumalan hyvät enkelit niistä pitävät huolta. Sitten
-johtui Laurin mieleen, että puut ovatkin matkalla kirkkoon. Niin,
-kirkkoon ne kiiruhtavat, mietti Lauri. Ja hän oli mielessään oikein
-iloinen tästä havainnosta, ikäänkuin olisi saanut selville suuren ja
-ihmeellisen salaisuuden. Ja varmuuden vuoksi päätti hän kysäistä asiaa
-äidiltäkin.
-
-"Menevätkö puut kirkkoon, äiti?" kysyi Lauri ihastuneena.
-
-Äiti oli äänettömänä miettinyt papin joulusaarnaa. Hän ajatteli sitä
-äitiä, joka lähes pari tuhatta vuotta sitten tuuditteli helmassaan
-Jumalan lasta, jota Betlehemin paimenet iloiten tervehtivät odotettuna
-rakkauden ja rauhan ruhtinaana ja maailman Vapahtajana. Kuinka hellästi
-eikö Maria hoitanut ja vaalinut Herran lasta kaiken puutteen ja
-köyhyyden keskellä! Kuinka haluisasti hän kasvatti häntä jalona taimena
-Herran tarhassa! Minulla on pieniä poikia ja tyttäriä, -- ajatteli äiti
--- joitten pitäisi kasvaa sen suuren ja täydellisen esikuvan mukaan,
-minkä Jeesuslapsi on meille jättänyt. Kuinka neuvoisin, ohjaisin ja
-johdattaisin heitä sille tielle, joka johtaa elämään, onneen ja
-rakkauteen?
-
-Mutta Lauri, odotellen vastausta, keskeytti uudelleen äidin mietteet.
-
-"Näkeekö äiti, että puut menevät kirkkoon? Mahtuvatko ne kaikki meidän
-kirkkoon, vai menevätkö ne muuannekin?" kyseli hän.
-
-"Ei äitisi sitä tiedä, poikaseni, eikä ole nähnyt, mutta sen äitisi
-tietää, että metsän puutkin pitävät omalla tavallaan jumalanpalvelusta
-siinä suuressa ja ihanassa temppelissä, jonka Jumalan kädet ovat
-perustaneet. Kun sinä tulet suureksi, niin opit sen vielä näkemään ja
-ymmärtämään", vastasi äiti.
-
-"Jos puut menisivät kirkkoon", tuumasi isä, "niin mitä luulisit niiden
-siellä tekevän?"
-
-"Ehkä ne saarnaisivat ja veisaisivat sekä katselisivat kauniita
-kynttiläkruunuja", lisäsi siihen äiti ja kääri lujemmin vaatteita
-poikasensa ympärille.
-
-"Näetkö vieläkin puitten kirkkoon marssivan?" kysyi äiti, peittäessään
-Laurin pään ja kasvot.
-
-"Kyllä minä näen ne", sopersi Lauri. "Minä näen ne ja kirkon myös?"
-
-Ja Lauri näki ne todellakin. Sillä viattoman lapsen silmät näkevät aina
-sen mikä on ihanaa ja hyvää. Heidän enkelinsä avaavat heidän sielunsa
-eteen kauniin maailman sekä päivällä että yöllä, jos he tahtovat pysyä
-kuuliaisina ja hyvinä lapsina. Hyvä enkeli kosketti Lauria vain yhteen
-silmäluomeen, ja katso, silloin avautui hänen eteensä hauska näkö. Hän
-seisoi pienellä kummulla vanhan kunnianarvoisen kirkon vieressä.
-Aamutuuli henkäili raikkaasti hänen ympärillään ja hiljalleen humisivat
-vanhain puitten latvat kirkkomäellä. Kaunis aamurusko heijasti
-monivärisenä metsän huurteisesta rinnasta ja nietoksien lukemattomista
-lumikiteistä, kointähden lempeänä tuikkaessa taivaan sinikorkeudesta.
-Ja ihastunut Lauri huomasi, kuinka koko luonto sai mielen ja kielen,
-kuiskaten joka taholla: "nyt on ihana joulu!" Mutta eniten kasvoi
-metsän riemastus ja humina. Lumiset puut heiluivat ja huojuivat
-humisten ja laulaen niin ihanasti, ettei Lauri ennen koskaan ollut
-sellaista kuullut. Vihdoin huomasi hän koko metsän äkkiä saavan
-kesäisen vihreytensä. Tuomet ja pihlajat kukkivat, ja paksun hangen
-alta kohosi esille vihreä nurmikko monine kukkasineen, jotka kaikki
-näyttivät laulavan samaa ylistysvirttä. Laurin mielestä olisi pitänyt
-olla ankara ja luminen talvi, koska juuri vietettiin joulujuhlaa, mutta
-kaikki tuntui niin lämpöiseltä ja kesäiseltä. Eikä ollut aivan
-kesäkään, sillä talven lumet kimaltelivat moniväristen kukkien
-keskellä, vaikka ne eivät enää niihin kylmyyttä ja hallaa huokuneet.
-Oli kuin talvi ja kesä olisivat sulautuneet yhdeksi kokonaisuudeksi,.
-sopusointuiseksi ihanuudeksi häiritsemättä toinen toistaan.
-
-Mutta yht'äkkiä aukenivat kaikki vanhan kirkon raskaat ovet, ja sieltä
-sisältä välkähti niinkuin kynttilöiden kirkas loimo. Suuri liike syntyi
-silloin metsässä ja entistä kaikuvammin soi luomakunnan laulu. Vanhat
-kuuset ja koivut, jotka monen monta vuotta olivat vainajien
-hautakummuilla vartijoina seisoneet, ne ensin kulkivat kirkon ovelle.
-Ja katso, kirkon katto kohosi korkeammalle ja korkeammalle, ja
-isommaksi avartui oviaukko, niin että puuvanhukset pääsivät sisälle.
-Niiden jälestä tuli toisia ja yhä toisia suuria sekä pieniä puita
-juhlallisessa marssissa. Lauri näki lopulta koko suuren metsän joka
-taholta lähenevän samaa päämäärää. Sepä oli ihmeellistä! Lauri pujahti
-puiden lomitse kirkon nurkkaan. Kirkko oli jo täynnä, mutta mitä
-enemmän sinne oli uusia tulijoita, sitä laajemmalle levisivät seinät ja
-sitä kauemmaksi tähtitarhoja kohden avartui kaareva katto. Ja
-kynttiläkruunut suurenivat suurenemistaan, niin että lopulta näyttivät
-mahdottoman isoilta jättiläisiltä, jotka pitivät käsissään tuhansia
-tulisoihtuja. Lopulta nämäkin himmenivät yli taivaan leviäväksi
-valousvaksi, jonka lävitse tuikkivat taivaan tähdet. Ja kun Lauri
-ennätti katsoa ympärilleen, näki hän kirkon seinien yhä pakenevan ja
-häipyvän näkymättömiin kaukaisen näköpiirin taa. Laurin sydäntä
-ahdisti, sillä hän näki olevansa suuressa valoisassa metsässä.
-Pelästyneenä yritti hän huutaakin, mutta lähellä olevat pienet vesat
-katsoivat ystävällisesti häneen. Kukkaset nyökyttivät päätään ja
-hyvänhajuinen tuomikin, jonka oksat olivat täynnä kukkia, hymyili
-hänelle ystävällisesti ja sanoi: "Älä pelkää, lapsukainen! Ei kukaan
-tee sinulle pahaa, sillä nyt on joulu, ja me kaikki olemme suuressa ja
-pyhässä Jumalan temppelissä." -- "Niin, nyt on joulu", sanoi
-katajapehkokin ja ravisti iloisena teräväneulaisia oksiaan. "Nyt on
-joulu, nyt on joulu!" kaikui joka oksalta. Ja metsän mahtava kuoro
-lauloi silloin joululaulua: "Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa,
-maassa rauha ja ihmisille hyvä tahto!"
-
-Lauri oli sanomattomasti ihastunut, sillä ei koskaan ollut hän nähnyt
-tai kuullut mitään niin juhlallista ja kaunista. "Nyt on joulu, nyt on
-joulu!" huudahti hänkin ja löi riemuissaan käsiään yhteen. "Niin, nyt
-on joulu!" vastasi hänelle silloin tuttu äidin ääni. "Nousehan nyt
-syömään lämmintä joulupuuroa pitkän kirkkomatkan perästä."
-
-"Minäpä olen ollut suuressa kirkossa, jossa kaikki puut soittivat ja
-lauloivat", sanoi Lauri.
-
-"Niin, poikaseni, jospa kerran ymmärtäisitkin luomakunnan suurta
-jumalanpalvelusta", vastasi siihen äiti.
-
-
-
-
-Martin koulumatka.
-
-
-Martti hiihti kouluun. Talvinen aurinko oli juuri noussut ja alkanut
-heittää säteitänsä hangen valkealle pinnalle. En ole koskaan hiihtänyt
-näin hyvällä kelillä ja kauniilla säällä, ajatteli Martti hiihtäessään
-Kuusimäkeä alas, josta hänellä oli tapana laskea jäälle. Siihen mäen
-alle olivat kylän pojat tehneet hyppyrin. Martti ei siitä tiennyt
-mitään; olivat sen varmaan laatineet juuri häntä varten eilisiltana tai
-tänä aamuna. Martti lensi monta syltä ilmassa, mutta hyvin kävi
-kuitenkin. Polvet vain vähän notkahtivat suksien taas koskettaessa
-maata. Vauhti lisääntyi hyppäyksestä, ja Martti liukui kauvas jäälle,
-jonka toisella puolen uusi, valkea koulutalo loisti auringon
-paisteessa.
-
-"Hei huimaa!" huusi hän ylpeänä mennessään, ja vastaukseksi kuului
-iloista naurua takaa päin. Sieltä hiihtivät Alatalon Antti ja Mäkelän
-Kalle ladon takaa, jossa olivat olleet piilossa katselemassa Martin
-laskua.
-
-"Terve mieheen!" huusivat pojat yhteen ääneen,
-
-"Huomeniksi, huomeniksi!" vastasi Martti. "Mäkeäkö pojat ovat
-laskemassa jo näin varhain?" -- Hän päätti kiusallakin olla puhumatta
-koko hyppyristä, koska kerran oli siitä suoriutunut.
-
-"Mitäpä täällä Kuusimäessä viitsisi laskea; tuonne Kurjenmäkeen olemme
-matkalla -- siinä sitä on sievä heilahdus alaspäin korkeimmalta
-kohdalta", vastasi Kalle, iskien silmää Antille. "Tule sinäkin kerran
-mukaan, Martti, oikein miesten joukkoon", jatkoi hän, silmäillen
-ivallisesti pientä toveriaan, joka oli häntä melkein puolta päätä
-lyhempi. "En taida tässä oikein joutaa", vastasi Martti hieman
-levottomalla ja epävarmalla äänellä, jota hän sentään koitti tehdä
-rauhalliseksi ja miehekkääksi.
-
-"Et uskalla, pelkäät vitsaa opettajalta, kun olet poissa koulusta",
-kiusoitteli Antti vuorostaan. "Sellaisen 'mamman pojan' onkin parasta
-istua koulussa kirjatikku kourassa ja kotona nukkua äidin
-villakopassa."
-
-Martin poskille nousi veri. Hänen rinnassaan hytkähti oudosti, ja
-harmaissa silmissä välkähti jotakin.
-
-"Enkö uskalla! Näytän, että uskallan ja lasken korkeammalta kuin te!"
-huusi hän ja alkoi raivokkaasti hiihtää Kurjenmäkeä kohden.
-
-Antti ja Kalle katsahtivat hämmästyneinä toisiinsa, mutta lähtivät
-kuitenkin perässä. He olivat vain tahtoneet vähän kiusoitella Marttia,
-joka oli kovin itserakas ja arka kunniastaan. Kalle ja Antti taas
-olivat häntä toista vuotta vanhemmat ja paljon kookkaammat, mutta
-koulusta olivat he eronneet jo kolmannelta luokalta. Laiskoja ja
-huolimattomia kun olivat, olivat he kiusanneet vanhempiansa, että nämä
-vihdoin antoivat heidän jäädä joulusta alkaen pois koulusta.
-
-Kohta lähenivät pojat Kurjenmäkeä. Se on korkea vuorenrinne, joka on
-puista melkein paljas ja talvisin muodostaa uhkean suksimäen.
-Jyrkimmältä kohdaltaan on se sentään liian vaarallinen laskea. Siksi
-olikin opettaja ankarasti kieltänyt kaikkia koulupoikia käyttämästä
-sitä.
-
-Martin sydän sykki ankarasti. Omantunnon ja kiusaajan äänet taistelivat
-hänen mielessään. Edellinen sanoi; "Älä laske, Martti, opettaja on sen
-kieltänyt. On väärin, että olet poissa koulusta." -- Kiusaaja taas
-kuiskasi: "Huono olet, kun et laske! Toverisikin nauravat
-pelkuruudellesi, raukka!" Martti oli kahden vaiheilla. Hän oli joskus
-kuullut opettajan puhuvan synnin varjosta, jonka se heittää
-ihmislapsien tielle, kun he tekevät pahaa. Hän katsoi eteensä ja näki
-siinä lumella pitkän, tumman varjon. Hän jo melkein päätti olla
-laskematta, kun molemmat toverit saapuivat paikalle, ja Antti virkkoi
-hieman epävarmasti, mutta samalla ivallisesti:
-
-"No, näytähän nyt, Martti, että olet mies ja miehen poika. Akka olet,
-ellet laske, kun kerran kerskasit!"
-
-Enempää ajattelematta iski Martti sauvansa lumeen, työnsi kerran, ja
-kohta kulki hän huimaavaa vauhtia jyrkännettä alas. Hän tunsi ilman
-vinkuvan korvissaan ja sydämmessään outoa ahdistusta. Hän ummisti ensin
-silmänsä, mutta avasi ne taas ja näki sivullansa äskeisen varjon.
-Sitten tunsi hän kovan tärähdyksen eikä enää nähnyt mitään -- --
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun Martti taas tuli tajuihinsa, makasi hän vuoteella kotipirtissä.
-Hänen vasenta jalkaansa pakotti kovasti, eikä hän voinut sitä
-liikuttaa. Äiti istui sängyn jalkopäässä, ja hänen kalpeat kasvonsa
-kirkastuivat, nähdessään Martin ensi kerran avaavan silmänsä.
-
-"Äiti -- anteeksi!" kuiskasi tämä ja vaipui taas uneen, josta vasta
-seuraavana päivänä heräsi.
-
-Äiti kertoi silloin, että Martti oli kaksi päivää sitten kannettu
-kotiin. Hän oli taittanut jalkansa, laskiessaan Kurjenmäestä. Isä oli
-heti haettanut lääkärin, joka sitoi säären ja asetti luut paikoillensa.
-Opettajakin oli jo kahdesti käynyt häntä katsomassa ja luvannut antaa
-kaikki anteeksi, kun Martti vain pian paraneisi. Kalle ja Antti olivat
-heti samana päivänä menneet opettajan luo ja kertoneet itse
-kiihottaneensa Marttia tähän uhkarohkeaan tekoon, joka oli vähällä
-maksaa hänelle hengen. Poikain hartaista pyynnöistä oli hyvä opettaja
-luvannut ottaa heidätkin takaisin kouluun, kun lupasivat olla oikein
-nöyriä ja ahkeria.
-
-Martin paraneminen kävi nopeasti. Jo parin viikon kuluttua sai hän
-lähteä kouluun kelkalla, jota Kalle ja Antti työnsivät, mutta rakkaita
-suksiansa ei hän enää sinä talvena saanut käyttää. Sairautensa aikana
-katosi hänestä kaikki itserakkaus ja ylpeys. Sen jälkeen oli hän nöyrä
-ja vaatimaton poika, joka ei koskaan edes ajatellut olla tottelematon.
-
-"Mutta mitä Martista sitten tuli?" kysynevät monet lukijoistamme. En
-oikein tiedä, kuuluko se tähän kertomukseen ja saanko siitä puhua. Hän
-on nyt yksi maamme parhaita hiihtäjiä, joka on saanut palkintoja
-monessa suuressa kilpailussa.
-
-
-
-
-Mitä västäräkki kertoi kyntäjälle.
-
-
-Möttös-Matti kynteli kesantoa Riihentaustapellollaan. Matin perässä
-juoksenteli vakoa pitkin iloinen, ketteräliikkeinen västäräkki
-tarkastellen joka vaon, minkä Matti aukaisi. Silloin tällöin se aina
-tapasi jonkun pienen matosen, jonka se söi, tahi, jos saalis oli
-suurempi, vei pesäänsä poikasilleen. Kuitenkaan ei se matkoillaan
-kauvan viipynyt, vaan juosta piiperteli Matin kyntäessä yhtä päätä
-aivan hänen selkänsä takana vaossa, etteivät vaan matoset ja toukat
-ehtisi kätkeytyä mullan sisään.
-
-Kun Matti oli sitkaimen, pari kyntänyt, seisautti hän hevosensa, joka
-kuumana päivänä oli ruvennut ohimoilta hikoilemaan, istahti pientarelle
-levätäkseen.
-
-Kun västäräkki ei saanut hevosen seistessä uutta mullosta
-etsittäväkseen, hyppäsi se iloisella lennähdyksellä Matin auran
-sarvikolle.
-
-Matti ihmeissään linnun rohkeudesta ajatteli ensin, että mitähän se
-nyt miettii, kun tuohon hyppäsi, mutta kun hän huomasi linnun
-kumartelemiset ja liverrykset, käsitti hän, että sillä on varmaankin
-hänelle jotain sanomista. Ja tuskin oli Matti ehtinyt näin ajatella,
-kun västäräkki nyökäytti päätään ja alkoi:
-
-Syntiinlankeemuksen jälkeen lepää rangaistus koko luomakunnan yli.
-Runsaimmin saamme siitä kärsiä me elävät olennot. Erittäin on meidän
-pikkulintujen surkeus suuri. Meillä kun ei ole voimia taistella
-väkevämpiämme vastaan. Saammepa usein kovaa kokea ihmisenkin puolelta.
-Kerron sinulle, Matti, elämäntarinani, niin huomaat, että surunsa ja
-murheensa on muillakin eikä ainoastaan ihmisellä.
-
-Tuolla Koivusillan kotasissa olen nähnyt ensi kerran päivän valon.
-Siellä kivien välissä, kahden kiven yhtymässä, oli vanhempieni pesä.
-Meitä oli siinä viisi pienokaista. Muistan aivan kuin tämän päivän,
-kuinka äitimme kuletti meidät ensi kerran ulos pesästämme avaraa
-maailmaa katselemaan. Me istuimme eräällä rantakivellä Kotajärven
-rannalla. Sudenkorennot lentelivät järven rantaruohikossa. Äitimme
-sieppasi niitä tavan takaa ja kuletti meille kivellä istuville
-poikasille ruoaksi. Pian aloimme seurata äidin esimerkkiä ja itse
-otimme lenteleviä hyönteisiä ruoaksemme. Oi kuinka elämä tuntui sinä
-päivänä hupaiselta ja kevyeltä kauniissa ilmassa ihanan Kotajärven
-rannalla! Kun yöksi saavuimme pesäämme, olimme unissamme lentelevinämme
-perhosten perässä kultaisen päivän paistaessa.
-
-Tämä ensimäinen kesä onkin ollut elämäni onnellisin aika. Seuraavana
-keväänä vaivaloiselta talvimatkalta palattua aloimme erään toisen
-västäräkin kanssa laittaa pesää teidän pajanne lahonneeseen salvameen.
-Pesä onnistui muuten hyvin. Pahanilkiset pojatkaan eivät sitä
-löytäneet, se kun oli ruispellon puolella salvamessa, jonne heillä ei
-ollut mitään asiaa. Mutta kun poikasemme kerran kesemmällä
-juoksentelivat ruoanhakupuuhissaan teidän kesannollanne, heitti Pekka
-poikanne yhtä poikasistani kivellä siipeen, niin että siipiluu katkesi.
-Tavottipa Pekka poikastani kiinnikin, kun näki kiven sattuneen, mutta
-poikanen, vaikka ei päässytkään lentämään, juoksi aidanraosta
-ruispellon puolelle ja kätkeytyi kasvavaan rukiiseen. Siinä
-sitten poikaseni kaiken kesää juoksenteli siipirikkona teidän
-kesantopellollanne kykenemättä lentämään. Surkea oli meidän vanhempien
-katsella, kuinka se, toinen siipi aivan suorana ja maatavetävänä, haki
-kesannolta ruokaansa. Koettipa paha poikanne juosta usein sen kanssa
-kilpaa saadakseen sen kiinni, mutta poikanen juoksi henkensä edestä,
-pelasti ja piilotti itsensä milloin mihinkin.
-
-Syksy tuli. Meidän toisten västäräkkien täytyi lähteä kylmää ja nälkää
-pakoon etelämaihin. Siipirikosta pojastani ei ollut lähtijää, se kun ei
-kyennyt lentämään. Hän jäi teidän riihenne ympärille juoksentelemaan.
-Minä käskin tuttavani keltasirkun seuraamaan poikani kohtaloita, hän
-kun jäi koko talveksi saman riihen luo.
-
-Kun tänä keväänä palasimme, me västäräkit sekä muut muuttolinnut,
-kysyin ensi työkseni sirkulta, tietääkö hän mitään kertoa siipirikosta
-pojastani.
-
-Tässähän se poikasi teidän mentyänne juoksenteli riihen ympärillä pari
-kolme viikkoa hakien matosia ja hyönteisiä, mitä riihestä tulevan
-lämmön vuoksi oli yöhalloilta säilynyt. Yönsä vietti se riihen salvamen
-juuressa maassa, johon lämmin ilma salvamenrakosesta tuli ja lämmitti
-sitä. Kun minä eräänä ankarana halla-aamuna lokakuussa auringon
-noustessa lensin yösijaltani ruumenhuoneen räystään alta siemeniä
-riihen edestä noukkimaan, näin minä, että sinun siipirikko poikasi
-istua kyhjötti pää painuksissa riihennurkkauksella kuuraisena, väristen
-ja palellen. Ei jaksanut edes päätään kääntää, vaikka me toiset linnut,
-sirkut ja varpuset, nokimme siinä riihen edessä. Ja kun nousevan
-auringon säteet sattuivat kuuraiseen ruohoon ja häneen, ojentui hänen
-toinenkin siipensä, nokka painui maahan, ruumis vavahteli muutamia
-kertoja -- ja siihen hän kylmään ja nälkään kuoli. Näin kertoi
-tuttavani keltasirkkunen.
-
-En joutanut kuitenkaan kauvan kuollutta poikaani suremaan, sain pian
-uutta surun aihetta. Tänä keväänä laitoimme me västäräkki puolisot
-pesämme teidän riihihalkopinoonne. Pesä oli valmis ja munat pesässä.
-Olimme eräänä aamuna ruokaamme etsimässä tältä samalta kesannolta
-mitään vaaraa aavistamatta. Yht'äkkiä kuulin varpuishaukan siipien
-suhinaa takaani, järvenrantalepikosta päin. Päästin ääntä niin paljon
-kuin suustani sain ja lennähdin ylös maasta. Puolisoni, joka oli vähän
-loitommalla minusta, ei arvattavasti kuullut enemmän ryöstäjän siipien
-suhinaa kuin minun ääntänikään ja joutui varpuishaukan saaliiksi. Näin,
-kuinka puoliso-raukaltani höyhenet pöllysivät varpuishaukan kynsissä
-sen lentäessä samaan suuntaan, mistä oli tullutkin.
-
-Niin jäin minä yksin pesää hoitamaan, munia hautomaan ja pienokaisia
-elättämään. Työtä ja huolta on paljon. Niiltä en jouda suremaankaan,
-vaan näytän iloiselta surujeni keskelläkin. Olen sinulle, Matti, liian
-kauvan elämäni vajaita valittanut, pienokaiseni ehkä kaipaavat ruokaa.
-Yhtä minä kuitenkin vielä sinulta pyytäisin, ettet vaan kertoisi
-pojillesi pesästäni siellä riihihalkopinossa. Heihin en voi yhtä hyvin
-luottaa kuin sinuun, joka olet vanha ja vakava, joka suot meille
-pienillekin elämisoikeuden. Erittäin pelkään poikaasi Pekkaa, joka
-poikaseni viime kesänä siipirikoksi saattoi.
-
-Tämän sanottuaan huomasi västäräkki pienen onkimadon kiemurtelevan
-mulloksella, lennähti auransarvikolta, sieppasi sen ja vei poikasilleen
-riihihalkopinoon.
-
-Matti rupesi myöskin kyntämään. Häntä harmitti kovin Pekan
-kovasydäminen teko viattomalle västäräkille. Hän ei osannut aavistaa,
-että hänen Pekka poikansa, joka oli hänen mielestään niin hyvä ja
-kiltti, saattaisi olla paha pikkulinnuille, jotka ovat ihmisille sekä
-hyödyksi että huviksi. Lapsiaan päätti hän vakavasti varottaa tekemästä
-pahaa lintusille enemmän kuin muillekaan luontokappaleille.
-
-
-
-
-Laiskan-Matin velka.
-
-
-Siitä on kulunut jo pitkä aika, kun Laiska-Matti eräänä joulu-iltana
-tämän merkillisen velan teki.
-
-Sinä vuonna oli perustettu maailman ensimäinen koulu, ja maailman
-ensimäiset koululapset olivat käyneet ensimäistä lukukauttaan koulussa.
-
-Siihenkin aikaan oli sekä ahkeria että laiskoja koululapsia. Kaikkein
-laiskin oli erään talon nuorin poika Matti. Neljä siskoa, jotka myöskin
-kävivät koulua, olivat ahkeria, mutta tämä viides oli oikea
-tukkilaiska. Hän ei viitsinyt koskaan lukea läksyjään, vaan sanoi aina:
-"kyllä minä vielä ennätän", tai: "huomenna luen oikein ahkerasti".
-Mutta sitä huomenta ei tullut koskaan. Ja kun koulussa oli
-laskentotunti, niin Matti ei viitsinyt edes kuunnella opetusta, vaan
-ajatteli: "ennätän minä huomennakin; yhtenä tuntina saan muut kiinni ja
-toisena menen jo kaikkien edelle". Kun syyslukukausi päättyi, ei Matti
-osannut laskea senkään vertaa, että olisi voinut tarkalleen sanoa,
-kuinka monta nappia hänen housuissaan, liivissään ja takissaan oli
-yhteensä. Sen vuoksi ei kukaan viitsinyt enää häntä puhutella oikealla
-nimelläänkään Metsäpellon Matiksi, vaan kaikki sanoivat vain:
-Laiska-Matti, Laiska-Matti! --
-
-Ensimäisen koulun ensimäinen lukukausi oli päättynyt juuri vähää ennen
-joulua. Nyt oli jouluilta ja Metsäpellon lapset odottivat paraillaan,
-koska joulupuuro tuotaisiin pöytään. Laiska-Matti tietysti myöskin
-odotti, vieläpä muita hartaammin; sillä kaikki laiskat lapset ovat
-erinomaisen ahkeria yhdessä asiassa -- syömisessä.
-
-Silloin avautui ovi ja sisään astui Haltia, vanha ystävällisen näköinen
-ukko.
-
--- Hyvää iltaa, rauhallista joulua taloon! tervehti Haltia.
-
--- Iltaa, Jumala antakoon rauhallisen joulun, vastasivat kaikki muut
-lapset; Laiska-Matti yksin seisoi kädet housuntaskuissa.
-
--- Koska nyt on perustettu koulu -- jatko Haltia -- niin on meidän
-kuninkaamme, kaikkein haltiain armollisin hallitsija ja hyväin lasten
-ystävä, päättänyt antaa ahkerille koululapsille joululahjoja. Minä olen
-nyt niitä tuomassa.
-
-Ukko purki konttinsa ja kukin ahkera sisko sai lahjansa; Laiska-Matti
-tietysti jäi ilman.
-
--- Minä olen myös koulupoika! huusi Matti.
-
--- Se kyllä tiedetään, vastasi Haltia.
-
--- Minkä näköinen se sitten on minun lahjani?
-
--- Se on pilkusta pilkkuun Laiskan-Matin näköinen, vastasi Haltia.
-Kiitä onneasi, että pääset tällä kertaa ilman muuta; ensi vuonna aikoo
-haltiain kuningas annattaa sinulle piiskoja joululahjaksi.
-
-Matti purskahti itkuun. Haltia pani kontin selkäänsä ja aikoi lähteä.
-
--- Älkää vielä menkö, pyysi Laiska-Matti. Jos minä rupeaisin joulun
-jälkeen oikein ahkeraksi, niin...
-
--- Niin saat ensi jouluna lahjan, niinkuin muutkin. Mutta sinua ei
-kukaan usko, sinä olet niin monasti luvannut.
-
--- Mutta nyt lupaan oikein todesti, niin totta kuin nimeni on Matti!
-
--- Niin -- Laiska-Matti! sanoi Haltia. Se nimi ei paljon takaa.
-Sittepähän nähdään ensi jouluna. Minä puolestani toivon, että hyvin
-kävisi.
-
-Nyt Matille tuli hätä käteen.
-
--- Hyvä Haltia, rakas Haltia, enkö voisi saada jo tänä jouluna, jos
-oikein varmasti parannan itseni?
-
--- En luule. Haltiain kuningas ei ole sanonut mitään siitä, että voisi
-antaa etukäteen. Mutta... mutta... voisinhan koettaa yhden kerran
-omalla vastuullani. Lupaatko varmasti lukea aina läksysi hyvin ensi
-jouluun saakka?
-
--- Sen lupaan! Mutta... mutta (Matti raapi korvallistaan)... eiköhän
-olisi parempi panna joku varma määrä kertoja, se olisi selvempää?
-
-Haltia naurahti.
-
--- Hm, sinä alat tinkiä? Annappa kun tuumailen hiukan. -- No, käyhän
-sekin päinsä; parempi jotain, kuin ei mitään. Minä annan sinulle tämän
-komean hevosen. Se on vaaleanvoitikko väriltään, niinkuin näet, ja
-sillä on muutamia täpliä pitkin ruumista, niin että se on oikeastaan
-papumus.
-
--- Niin on, sanoi Matti.
-
--- No niin, sinä luet tästä ensimäisestä täplästä yhden kerran läksysi.
-Eihän teillä kovin pitkiä läksyjä ole?
-
--- Ei, ei! huusi Laiska-Matti: Ja minä luenkin nopeasti, koko
-Isämeidänkin yhdellä hengenvedolla!
-
--- Niin, tästä ensimäisestä täplästä sinä luet yhden kerran, toisesta
-kaksi kertaa, kolmannesta neljä, ja niin aina kaksinkertaisesti
-jokaisesta seuraavasta täplästä. Onko se mielestäsi paljo?
-
--- Ei, ei; se on hyvä kauppa se! Kättä päälle!
-
--- Kuuleppas Matti! huusivat toiset lapset. Et sinä osaa
-kertomatauluasi; siitä voi tulla suuri summa: 2 kertaa 1 on 2, 2 kertaa
-2 on 4, 2 kertaa 4 on 8, 2 kertaa 8 on 16, 2 kertaa 16 on 32 -- -- --
-
--- Mitä te siellä turisette! keskeytti Matti. Te nyt muka osaatte tehdä
-kauppoja vaivaisen kertomataulunne avulla. Minähän tässä kaupan teen.
-
--- Aivan niin, aivan niin, myhäili Haltia.
-
--- Tässä on neljä todistajaa, kiirehti Matti. Kättä päälle! Pidäthän
-sanasi?
-
--- Kättä päälle! sanoi ukko. Haltia pitää aina sanansa.
-
--- Matti myös.
-
-Kädet läiskähtivät, ja toiset lapset erottivat ne.
-
--- Hevonen on minun nyt?
-
--- Niin on, tuosta saat. Mutta ehkä samalla laskemme, montako kertaa
-siitä tulee.
-
--- Eikö se voisi jäädä jälkeen joulun? pyysi Matti.
-
--- Ei oikein; onhan selvintä suorittaa kauppa loppuun saakka.
-
--- Saman tekevä, pian se on laskettu! huusi Matti heittäen riemuissaan
-lakkinsa ilmaan.
-
-Haltia istui pöydän ääreen ja kaikki lapset ympärille. Ensin laskettiin
-hevosen täplät. Niitä oli täsmälleen 50 ja yksi päälle, se joka oli
-keskellä otsaa.
-
--- Onko oikein laskettu? kysyi Haltia.
-
--- Oikein on! vastasi Matti. Hih vaan! Eipä niitä paljo ollutkaan!
-
--- Ei, sanoi Haltia. -- Ensimäinen täplä: yksi kertaa -- toinen täplä:
-kaksi kertaa -- kolmas täplä: neljä kertaa -- neljäs täplä: kahdeksan
-kertaa -- viides täplä: 16 kertaa -- kuudes: 32 kertaa -- seitsemäs: 64
-kertaa -- kahdeksas: 128 kertaa -- yhdeksäs: 256 kertaa -- kymmenes:
-512 kertaa.
-
--- Alkaapa niitä vähin karttua, tuumi Matti. Mutta minä luenkin
-Isämeidän yhdellä hengenvedolla.
-
--- Enkä minäkään puolestani niin kovin tarkka ole, arveli Haltia. Saat
-500:sta helpotusta nuo 12 kertaa. Eteenpäin!
-
--- Yhdestoista täplä: tuhat kertaa -- kahdestoista: 2 tuhatta kertaa --
-kolmastoista: 4 tuhatta kertaa -- neljästoista: S tuhatta kertaa --
-viidestoista: 16 tuhatta kertaa -- kuudestoista: 32 tuhatta kertaa --
-seitsemästoista: 64 tuhatta kertaa -- kahdeksastoista: 128 tuhatta
-kertaa -- yhdeksästoista: 256 tuhatta kertaa -- kahdeskymmenes täplä:
-puolimiljoonaa 12 tuhatta kertaa.
-
--- Te varmaan laskette väärin, petätte minua! huusi itku kurkussa
-Laiska-Matti, joka ei ollut voinut enää pitkiin aikoihin laskemista
-seurata.
-
--- Eipähän, oikein on joka numero! sanoivat toiset lapset.
-
--- Sen se vaivainen kertomataulu tekee, myhäili Haltia. Eteenpäin!
-
-Taas laskettiin. Kolmaskymmenes täplä osotti jo 512 miljoonaa kertaa.
-
--- Minä en ymmärrä enää mitään! huusi Laiska-Matti.
-
--- Laiskat pojat eivät todellakaan ymmärrä juuri mitään, sanoi Haltia.
--- Saat anteeksi 12 miljoonaa kertaa. Enkö ole antelias? Eteenpäin!
-
-Neljäskymmenes täplä osotti jo 512 tuhatta miljoonaa kertaa, josta
-Haltia taas antoi anteeksi 12 tuhatta miljoonaa.
-
-Viideskymmenes täplä osotti 512 miljoonaa miljoonaa kertaa.
-
--- Viideskymmenes ensimäinen täplä! huusi Haltija. Annan sinulle
-anteeksi kokonaista 12 miljoonaa miljoonaa, joten meidän välimme on
-täsmälleen tuhat miljoonaa miljoonaa kertaa, ei yhtään alle eikä
-päälle. Tiedätkö, Laiska-Matti, mitä se merkitsee?
-
--- En, pelkään että se merkitsee pahaa! Jaksankohan koskaan lukea niin
-monta kertaa?
-
--- Et, et koskaan. Se merkitsee sitä, että vaikka koko maapallon
-lukutaitoiset lapset tulisivat avuksesi tuota velkaa suorittamaan, ette
-kaikki yhteensä ennättäisi koko ijässänne sitä loppuun maksaa. Jos
-olisit viitsinyt harjottaa laskentoa koulussa, olisit sen kysymättäkin
-tietänyt, etkä olisi semmoisiin kauppoihin ryhtynytkään.
-
--- Nyt kaiketi otat hevosen pois? kysyi Laiska-Matti sekä häpeissään
-että suruissaan.
-
--- En. Mikä on sanottu, se pysyy; Haltia ei syö sanaansa. Hevosen saat
-pitää, mutta velkaasi saat myös ruveta lunastamaan. Nuo
-viisikymmentäyksi täplää olkoot sinulle ainaisina muistuttajina
-kuolemaasi saakka. Ja koska kaikki laiskat lapset ovat sinun
-kaltaisiasi: huolimattomia, suupaltteja ja tyhmiä, niin minä, haltiain
-kuninkaallisen majesteetin uskollinen palvelija, käsken ja määrään
-hänen majesteettinsa nimessä, että tästä päivästä alkaen kaikkien
-maapallon laiskojen lasten täytyy ottaa osaa tämän velan
-suorittamiseen. Niin, tästä päivästä aina tuomiopäivään saakka, kunnes
-velka on täydellisesti lunastettu, tai kunnes olette itsenne
-parantaneet ja tulleet aivan ahkeriksi, jolloin koetan toimittaa teille
-täydellisen anteeksiantamuksen hänen majestettinsa luona. Sanottu ja
-pysyy. Ensi jouluna tulen katsomaan, minkä verran olet voinut velkaasi
-lyhentää. Hyvää joulua teille kaikille!
-
-Ovi kävi -- Haltia oli kadonnut. --
-
-Laiskan-Matin velkaa on sen jälkeen maksettu jo useita satoja vuosia,
-mutta kesken se on yhä vieläkin -- milloin loppuneekaan. Vielä nytkin
-on paljo lapsia, jotka eivät lukemaan ruvetessaan ajattele, että
-mitähän se sisältää ja että kuinkahan sen saisin mieleeni pystymään,
-vaan: kuinkahan monta kertaa minun pitää tätä läksyä lukea. Viisitoista
-kertaa, vai riittääkö kymmenen tai ehkä viisi? Sitte lukeissaan
-he eivät ajattele mitään, vaan höpöttävät hyvin kiireesti:
-tarataratarataa: yksi kerta, tarataratarataa: kaksi kertaa,
-tarataratarataa: kolme kertaa j.n.e. -- niin hyrisevät kuin rukinratas.
-Sen vuoksi he eivät opi mitään, vaikka lukevat joskus enemmän kuin
-ajattelevat lapset. Ja kun he eivät opi mitään, niin he jäävät
-tyhmiksi. Ja kun he jäävät tyhmiksi, niin he eivät saa juuri mitään
-aikaan maailmassa, vaikka kyllä suuria lupailevat. Ja kun he eivät saa
-juuri mitään aikaan, niin he jäävät ihmiskunnalle velkaa paljon työtä,
-jota sitten jälkeentulevien sukupolvien täytyy suorittaa heidän
-puolestaan.
-
-Minkä vuoksi nämät lapset niin tekevät? Minkä vuoksi heillä on
-semmoinen kiire ja tilinpito niistä kerroista.
-
-Nyt sen tiedätte: he maksavat Laiskan-Matin velkaa! Siitä se kiire,
-siitä se tilinpito.
-
-
-
-
-Yhteinen vaara.
-
-
-Kauvan aikaa oli Möllerin Kimo ollut kyläkunnan poikien harmina.
-
-Ainoa leikkikenttä, joka oli vapaa kaikesta liikkeestä ja jossa pojat
-häiritsemättömässä rauhassa olivat kisojaan pitäneet, uhkasi joutua nyt
-maailman jalkoihin. Ei siinä enää, kuten ennen, huoletta tohtinut
-elostella, vaan aina piti jonkun pitää silmällä, milloin Kimo taas oli
-Anttilan nurkan takaa kentälle tulossa. Ja sitten oli taas kaikki
-järjestys rikki ja leikki keskeytetty, vieläpä kenttäkin epäkuntoon
-saatettu...
-
-Ei ollut vielä varsin monta vuotta kulunut siitä, kun Mölleri pussi
-selässä oli ensi kerran kylään tullut. Siinä oli kaikki hänen
-omaisuutensa, siinä pussissa. Huonosti puhua solkkasi, tuskin juuri
-ymmärrettävästi. Anttilaan ensin oli yösijan saanut.
-
-Mutta jonkun ajan kuluttua tiedettiin jo kylässä kertoa, että Mölleri
-ostaa kaikki ohrat isänniltä, rakentaa tehtaan Oinasmäen vainiolle ja
-antaa työtä köyhille kyläläisille.
-
-Ja pian puheet toteutuivatkin.
-
-Mölleri rupesi rakentamaan pitkää rakennusta. Se tuli toisesta päästä
-kaksinkertaiseksi, ja pitkä musta savupiippu kohosi korkealle ilmaan.
-Kun rakennus oli valmis, naulattiin sen seinään pitkä musta lauta,
-jossa oli suuria valkeita kirjaimia. Kylän pojat lukivat siitä sanan
-"Oluttehdas".
-
-Mikä on oluttehdas? kysyivät keskenään pojat. Mutta ei kukaan tiennyt
-selittää sitä.
-
-Mölleri osti talollisilta kaikki ohrat velaksi ja antoi alussa uutta
-juomaansa kaupanpäälliseksi. Mutta sittenkun juoma oli tullut
-tunnetuksi, maksoi hän ohrista hyvän hinnan joko rahassa tai oluessa.
-Ennenkun uuteen juomaan totuttiin, jätti se kurkun karvaaksi ja teki
-silmät harmaaksi. Mutta kun se oli kylään koteutunut, haluttiin sitä
-erittäin ahneesti. Moni möi tai vaihtoi ohransa olueen niin tarkkaan,
-että taloon ei tahtonut jäädä ohrasia puurojauhojakaan. Saihan sitä
-kotipatioista olutta samasta ohramäärästä enemmän kuin tehtaan olutta,
-mutta eihän nyt emännillä ollut vaivoja, ja miesväki joi uutta juomaa
-paljoa halukkaammin.
-
-Näin kului muutamia vuosia. Mölleri rikastui, osti taloja ja hevosia,
-määräsi kunnan ja kirkon asiat ja oli tervetullut ystävä koko
-pitäjässä. Paikkakunnan olot muuttuivat, mutta sitä luultiin kehityksen
-vaatimaksi.
-
-Eräänä kesänä kulki kylän joessa ensimäinen tukkilautta. Tukkipojat
-pysähtyivät kylään ja kävivät hyvin ahkerasti oluttehtaalla. Illalla
-syntyi kylänmiesten kanssa tappelu joen äyräällä, jossa eräs kylän
-pahin tappelija ja oluenjuoja Tappura-Vekki kuoli. Tukkilaisen kanki
-oli sattunut häneen liian lujasti. Silloin olivat pojat nähneet, miten
-nimismies Takkala ajoi kylään ja meni Möllerille, jossa hiiri oli
-alkanut käydä ahkerasti. Poliisitutkinnossa havaittiin Vekin kaatuneen
-teräväkulmaiseen kiveen ja kuolleen sen johdosta. Vaan että tukkilaiset
-vasta pysyisivät paremmin alallaan, muutti kylään siltavouti asumaan.
-Mies parka oli kuitenkin hyvin sairas, että usein saatettiin Mölleriltä
-kotiin taluttamalla.
-
-Pikku pojat eivät paljon kylän asioista piitanneet. Mutta kun Mölleri
-veti oikotien tehtaaltaan vasta valmistuneelle rautatieasemalle
-kisakentän läpi, joutuivat he monasti tuumimaan, mitä varten heidän
-vapauttaan oli häiritty ja mitä kylässä asiasta tuumittiin.
-
-"Tässähän on alati vaarassa joutua tuon Kimo ruojan jalkoihin", sanoi
-Patamäen poika Pekka, kun täytyi kisoilta väistyä Kimon tieltä.
-
-"Kyllä meidän käy kerran yhtä nolosti kuin Tappura-Vekinkin, että
-kannetaan tästä Möllerin tähden vielä hautaan", lisäsi Kujalan Kustaa.
-
-"Eihän hullummin käy kuin Pitkän-Suutarin, joka panttasi lestinsä ja
-höstinsä Möllerin olutkauppaan, että sai 5 pulloa olutta. Nyt miesparka
-ei kykene työhön, kun ei ole lestiä eikä höstiä", tiesi Syrjän Poku.
-
-Paljon muutakin tiesivät pojat kertoa siinä kentällä istuessaan.
-
-Rokkilan nuori isäntä ja setä olivat juhannusaattoiltana lähteneet
-kalaan ja ottivat korin olutta mukaansa. Mutta kun he olivat sitä
-janoonsa kyllin juoneet, nukahtivat he venheeseensä. Mäki-Matti oli sen
-huomannut, souti heidän veneensä nuotta-talaaseen kirkon rantaan ja
-kietoi nuotan veneen ympärille. Juhannusaamuna, huomenkellon soidessa,
-heräsivät miehet ja luulivat jo tuomiokellon soivan. Ja sitä suurempi
-oli heidän kauhunsa, kun luulivat olevansa pahan hengen verkkoon
-kiedottuina.
-
-Rekilän Juha oli kerran käynyt Möllerillä, mutta sieltä palattuaan ei
-miehellä ollut kykyä ohjata hevostaan, vaan oli se poikennut
-peltotielle, vei Juhan lautakasalle ja kaatoi sinne. Kun hän siellä
-heräsi, oli hevonen poissa ja Juho parka itse kauniissa siivossa.
-
-Ison Tolvanan leski-emäntä oli joulunaattona leiponut ja piika
-kirnunnut. Mölleri oli tapansa mukaan lähettänyt emännälle korin olutta
-jouluksi. Mutta ohranjyvä oli mennytkin emännän silmään, ja
-huomaamattaan oli hän pannut hiivan, jonka aikoi taikinaan, piian
-kirnuun. Mutta siitä kävi kirnu ylivuotavaksi ja valui lattialle
-suureksi lammikoksi. Kun emäntä meni takaisin pirttiin liukastui hän ja
-kaatui piimään; jouluvoista ei tullut sillä kerralla mitään. "Kuivi
-kokoon kuin Tolvanan jouluvoi", pilkattiin sitten kylällä.
-
-Sekalainen kuului olevan kylän elämä. Mutta pojille oli Kimo kuitenkin
-vaarallisin. Nyt palasi Kimo takaisin asemalta vetäen suuria jymiseviä
-vankkureita.
-
-Koetettiin siinä keksiä sotajuonta Mölleriä ja hänen Kimoaan vastaan,
-ja keksittiinhän niitä, mutta ei uskallettu panna toimeen. Sillä
-siltavouti oli Möllerin ystävä, ja pojat tiesivät, että Kimo oli
-vankkureineen seisonut nimismies Takkalan ja itsepä pappilankin pihassa
-kirkonkylässä. Ja tämä seikka pelotti poikia. Ei ollut viisasta hankkia
-itselleen sellaisia mahtavia vihamiehiä. Poikain hyvät tuumat jäivät
-odottamaan suotuisampia aikoja toteutuakseen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Eräänä päivänä, syksypuolella kesää, oli kaikki kylän lapset kutsuttu
-kirkon kansakoululle, jonne sitten oikein miehissä mentiinkin. Uusi
-opettaja oli kutsunut naapurikylästäkin väkeä lasten iltamaan.
-
-Kun aluksi oli veisattu lastenvirsi ja pidetty rukous, puhui opettaja
-lapsille yhteisestä vaarasta, joka paikkakunnalla vaanii kaikkia
-ihmisiä, jopa lapsiakin. Silloin katsahtivat pojat toisiinsa ja
-ajattelivat: tarkottaakohan hän Möllerin Kimoa, josta heillä oli ollut
-haittaa, ja alkoivat tarkkaavammin kuunnella. Opettaja puhui
-alkoholista, joka oli tappavaa myrkkyä, vaikka ihmiset eivät sitä vielä
-tiedä. Tätä myrkkyä on viinissä ja oluessakin, mutta viinassa sitä on
-hyvin paljon. Sitten tiesi hän kertoa, kuinka viiniä valmistetaan ja
-miten siihen syntyy myrkkyaine, alkoholi. Mutta kun opettaja rupesi
-puhumaan, miten ohrista, joita kasvaa meidänkin pelloillamme ja joista
-tulee niin hyvää leipää, puuroa ja velliä, ensin valmistetaan maltaita
-ja niistä keitetään olutta, jossa ei ole enää paljoa ravintoainetta,
-vaan sen sijaan alkoholi-myrkkyä, käsittivät pojat asian hyvin; sillä
-olihan heidänkin kylässään sellainen myrkkytehdas. Mölleri ja hänen
-mustaksi käynyt tehtaansa oli poikain mielestä kamala vieras ja
-myrkyttäjä paikkakunnalla. Varsinkin, kun muistivat, mitä haittaa se
-oli tuottanut kylälle, tuntui heistä inhottavalta, että olutta niin
-suurella mielihyvällä nautittiin kylässä. -- Kun opettaja oli vielä
-lapsille puhunut, että heistä Suomenmaa toivoo vapauttajaa alkoholi
-myrkyn kahleista, heistä, jotka ovat vielä siitä vapaat ja saattavat
-siis kasvaa raittiiksi nuorukaisiksi ja miehiksi, oli poikain
-sydänalassa tuntunut jotakin hyvää, innostuttavaa. -- Älkää ennen, kuin
-kaikki viina- ja oluttehtaat ovat hävitetyt, lakatko siitä siunausta
-tuottavasta työstä, johon nyt teitä kehotan ryhtymään, raittiustyöstä
--- oli opettaja lopuksi sanonut, ja pojat olivat sydämessään päättäneet
-noudattaa opettajan kehotusta.
-
-Kun iltama päättyi ja laulettiin erojaislaulu yhdestä sydämestä ja
-suusta, niin silloin oli hehku ja innostus niin suuri kuin
-nuorukaisiksi varttuvilla lapsilla yksin voi olla.
-
-Kun sitten kisakentälle kokoonnuttiin, ei enää Kimoa yksin pahana
-pidetty, vaan yhteinen vaara oli Möllerin oluttehdas ja sen tuotteet.
-
-Sitä mukaa kuin pojat miehistyivät, vakaantuivat he raittiusasiassa ja
-heissä vahvistui se päätös, että oluttehdas on saatava pois kylästä..
-Päätös toteutui, kun yhteisillä ponnistuksilla saatiin syntymään uusi
-olutlaki, joka murti Möllerin oluttehtaan vaikutuksen, Oluttulva loppui
-kylästä. Siten taukosi myöskin juominen paikkakunnan nuorison
-keskuudessa.
-
-Yhteinen vaara oli siis voitettu; mutta sen oli vaikuttanut ennen
-lapsena tehty päätös kirkonkylän kansakoulun iltamassa. "Vähät voimat
-suuria aikaan saa, kun on intoa, innostusta."
-
-Kuka kelpo Suomen poikanen tai tyttönen ei tahtoisi olla mukana jalossa
-raittiustyössä?
-
-    "Näin nuoriso kun kohoaa,
-    Niin nousee Suomenmaa.
-    Kun nuoret suurta uskaltaa,
-    Niin Suomi kukoistaa."
-
-
-
-
-"Ihmisille hyvä tahto!"
-
-
-Kaikkien ennakkolaskujen ja almanakan tiedonantojen mukaan olisi
-kelkkakelin jo joku aika sitten pitänyt olla hyvän. Lapset olivat
-allapäin, pahoilla mielin, kun joulu jo läheni, ja maa yhä vaan pysyi
-paljaana. Kelkat olivat jo aikoja sitten tarkastetut ja laskuun
-valmiina, jalasraudat tiilikivenpalasella kirkkaiksi hangatut.
-
-Niinpä pikku Laurinkin. Hänen komea, kokonaan rautajalaksinen kelkkansa
-oli äidin toimesta maalattu valkoiseksi, sinijuovaiseksi. Joka aamu,
-heti herättyänsä, tähysteli Lauri, olisiko jo lunta satanut. Mutta aina
-vain oli maa yhtä synkän näköinen. Kaikeksi varmuudeksi pyyhkieli hän
-kuitenkin kelkkaansa joka päivä eteisessä puulaatikon päällä, jossa
-sitä pidettiin aina lähtöön valmiina. Sitten meni hän tarkastamaan
-kelkkamäkeä, jos siellä jo olisi lunta, -- olihan luonnollista ettei
-sielläkään ollut, koskei muuallakaan.
-
-Tulipa viimein toki sekin päivä, jolloin maa loisti puhtaan valkoisena
-yöllä sataneesta lumesta. Oikein Laurin ihastuneita silmiä häikäsi, kun
-hän aamulla riensi ikkunaan katselemaan. -- Nytpä riemu tuli! Hyvin
-pian vaatteisiin, iloinen hyvähuomen äidille, ja sitten aika kyytiä
-kelkkamäelle. Olipa hupaista, kun vihdoinkin pääsi mäkeä liukumaan!
-
-Sinne olivat kokoontuneet kaikki seudun pienokaiset: oli siinä
-hienopukuisia lapsia, toisia vaatteissa karkeammissa, olipa
-sellaisiakin, joilla paljas polvi vilkutti lyhyen housunlahkeen ja
-alasvaluneen sukan välistä. Mutta mitäpä tuollaisesta pikkuseikasta, --
-pääasia oli, että kelkka liukui! Ja nousu ylös mäkeä pani posket
-rusottamaan ja silmät säteilemään.
-
-Täällä tapasi Lauri Väinönkin, pyykinpesijälesken pojan. Hän oli joskus
-tuonut pesuvaatteita Laurin kotiin. Väinölläkin oli kelkka, vaikka
-tosin vain vanha rämä. Hyvä se sentään oli kulkemaan, sen huomasi
-Laurikin Väinö kun leveäjalaksisella puukelkallaan mennä huristi
-pitemmälle pehmeässä lumessa.
-
-Seuraavana aamuna heräsi Lauri tavallista aikaisemmin. Kiireimmän
-kautta pukeutui hän, ja sitten mäelle! Sielläkös oli iloa! Kelkat
-kiitivät huimaavaa vauhtia eteenpäin, ilma kun oli kylmempi ja lumi
-kovaa. Tuskin malttoi vuoroansa odottaa. Ja sitä melua! Jokainen huusi:
-pois tieltä! pois tieltä! Eihän siinä aina hätää ollut, mutta se kuului
-asiaan, nähkääs.
-
-Oli siellä taas Väinökin. Tapahtuipa sitten, että hän mäkeä ylös
-kavutessaan, juuri oli kelkkoineen radan yli menossa, kun Lauri aika
-kyytiä tuli mäkeä alas, ja -- räiskis! -- siinä meni Väinön kelkka
-rikki, toinen jalas poikki ja istuinlauta säpäleiksi. Laurin rautainen
-kelkka oli töytännyt sitä vastaan. -- Väinö ihan tyrmistyi nähdessään
-rakkaan kelkkansa pilalla; sillä rakas se oli hänelle, äidin jälkeen
-rakkain maailmassa. Ensin hän ei tahtonut uskoa asiaa todeksi, mutta
-kelkkaa hetken katseltuaan ja vedeltyään puhkesi hän niin haikeaan
-itkuun, että muillekin lapsille tuli kyyneleet silmiin, ja moni häntä
-yritti lohduttaakin. Mutta Väinö ei kuullut kenenkään puheita.
-Katkerasti itkien kokoili hän kelkkansa palaset ja, ne syliinsä
-puristettuina, lähti kotiinsa pitkin matkaa nyyhkien. Toiset lapset
-kuulivat hänen vähä väliä valittelevan: minun kelkkani, minun kelkkani!
-
-Lauri laski vielä muutamia mäkiä. Mutta eipä se tahtonut enää niin
-hupaiselta tuntua, ja hänen mielestään katselivat häntä toiset lapset
-ikäänkuin moittien, -- vai lieneekö omatunto pannut hänet niin
-ajattelemaan? Kotonakaan ei Väinön katkera itku tahtonut mennä
-mielestä. Eikä käynyt isälle ja äidille mäenlaskusta yhtä innokkaasti
-jutteleminen, kuin hänellä oli tapana. Illalla makuulle mennessään oli
-hän niin surullisennäköinen, että äiti kysyi: mikäs minun pikku
-poikaani nyt vaivaa? Mutta Lauri ei voinut hänelle kertoa ajatuksiansa,
-hänen kun rehellisenä poikana olisi täytynyt tunnustaa tarkka totuus,
-kuinka hän tahallaan oli laskenut Väinön kelkkaan.
-
-Yöllä uneksi Lauri olevansa taas kelkkamäessä. Mutta -- ihme ja kumma!
--- hän olikin nyt Väinö ja Väinö oli hän. Ja sattuipa niin, että hänen
-kelkkansa meni rikki, se toinen Lauri kun laski siihen, -- ei
-vahingossa, vaan ihan ehdoin tahdoin. Hänen mielestään oli Lauri oikein
-paha poika. Ja mistä saisi hän uuden kelkan? Eihän hänen äidillään,
-köyhä kun oli, ollut varaa ostaa toista. Hänestä tuntui koko maailma
-niin ilottomalta. Ja Lauri, joka hänen kelkkansa oli rikkonut, oli niin
-sanomattoman onnellinen, hänellä kun oli niin kaunis sinivalkoinen
-kelkka. -- Lauri huokasi syvään -- --.
-
--- Mikäs Lauri poikaani vaivaa, kun unissaan niin huokailee? kuuli hän
-äidin hellän äänen kysyvän, ja kun hän raotti silmiään, näki hän
-äitinsä hymyhuulin istuvan sängyn laidalla.
-
--- Minun kelkkani! huudahti Lauri tuskallisesti.
-
--- Kyllä se on eteisessä puulaatikon päällä, sanoi äiti.
-
-Nyt muisti Lauri, että hän olikin Lauri, eikä Väinö.
-
-Itkien kertoi hän äidilleen unensa ja eilispäivän tapahtuman, kaikki
-rehellisesti.
-
--- Luetaan ensin aamurukouksesi, sitten puhelemme tästä asiasta, sanoi
-äiti leppeästi.
-
-Kun he yhdessä olivat rukoilleet Isä meidän rukouksen, kysyi äiti: Jos
-sinä nyt olisit Väinö, niin voisitko antaa anteeksi tuolle toiselle
-Laurille?
-
-Lauri mietti hetkisen, huokasi syvään ja sanoi alakuloisena: K-y-l-l-ä;
--- mutta kelkka!
-
--- Niin, katsos, rakas Laurini, kuinka vaikea sinusta on ajatuskin,
-että kelkkasi olisi mennyt rikki. Miltähän tuntunee tuosta oikeasta
-Väinöstä olla ilman kelkkaa?
-
-Taas mietiskeli Lauri hetkisen. Vihdoin nosti hän rivakasti päänsä ja
-sanoi, silmät ilosta säteillen:
-
--- Äiti, äiti, minä annan hänelle kelkkani! Saanko? Tahi anna minun
-tyhjentää säästölaatikkoni, kenties on siellä niin paljon rahaa, että
-ostetaan uusi. -- Tähän äiti ilolla suostui ja lupasi lisätä puuttuvan
-määrän.
-
-Yhdessä he sitten kulkivat kaupasta kauppaan, kunnes löysivät
-samallaisen sinivalkoisen kelkan kuin Laurinkin. Kevein askelin riensi
-Lauri äitinsä kera Väinön kotiin, uutta kelkkaa vetäen. Matka sinne ei
-ollut lyhyt, mutta hyvän mielen tähden ei väsymys tuntunut.
-
-Kovin näyttivät Väinö ja hänen äitinsä hämmästyneiltä, kun vieraat
-astuivat heidän matalaan kotiinsa, ja vielä enemmän kummastelivat he
-kuullessaan, että nämä toivat Väinölle niin kauniin joululahjan. Sillä
-aikaa, kun äidit puhelivat keskenään, selvittelivät Lauri ja Väinö
-asiansa, suoraan, kuten miehet ainakin. Epäröiden läheni Väinö uutta,
-somaa kelkkaa, jota ei oikein tahtonut uskaltaa uskoa omakseen.
-
--- Onko tämä oikein minun omani? kysyi Väinö.
-
--- Tietysti, toimmehan sen sinulle.
-
-Väinö silitteli kelkkaa, istuutui siihen ja veti nuorasta, astui sitten
-Laurin eteen ja sanoi ujosti: Sinä olet hyvä poika, Lauri.
-
--- Ethän sinä ole enää surullinen, Väinö?
-
--- En, en ollenkaan!
-
--- Annatko anteeksi, että rikoin sinun vanhan kelkkasi?
-
--- Mitä? -- ja Väinö näytti hyvin aprikoivalta, -- vahingossahan se
-rikki meni.
-
--- Niin, mutta katsos, jos minä olisin vähän karrannut saappaan
-kärellä, niin -- -- --
-
-Ja hetken perästä näkivät äidit heidän istuvan lattialla täydessä
-hommassa tutkimassa, oliko vanhasta kelkasta vielä kalua tulisi. Ja
-päätös oli, että kunnon mies siitä vielä kelpo kelkan tekee.
-
-Väinölle tuli onnellinen joulu. Ja kun Lauri joulukuusen nauhasta luki
-sanat: "Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa, maassa rauha ja ihmisille
-hyvä tahto", aavisti hän, että me saamme tuntea taivaallista iloa, kun
-olemme niin menetelleet, että omatuntomme todistaa meidän oikein
-tehneen.
-
-
-
-
-Tahrainen käsi.
-
-
-Lahtelan pikku Aune -- kolmevuotias tytöntyllerö -- puuhaili ahkerasti
-leluineen kamarissa. Äidillä ei ollut tällä kertaa aikaa huolehtia
-Aunesta. Hänellä oli paljon puuhaa, sillä nyt oli joulunaatto. Aune oli
-jätetty ypöyksin. Isälläkin oli kiire. Hänelläkään ei ollut aikaa
-leikkiä Aunen kanssa. Luonnistui se jonkun aikaa yksinkin leikkiminen,
-mutta ei kauvan. Ennen oli aina äiti ollut mukana ja silloin oli
-hauskaa. Aune kyllästyi pian ja lähti etsimään äitiä. Keittiössähän se
-puuhaili posket punaisina ja otsa hikisenä. -- Aunen pieni sydän ei
-oikein käsittänyt, mitä varten nyt niin puuhattiin ja mikä juhla se
-joulu oli. Äiti ja isä olivat kyllä monasti puhuneet Jeesuksesta ja
-Hänen rakkaudestaan sekä joulusta, mutta pikku Aune ei muuta käsittänyt
-kuin sen, että Jeesus oli niin hyvä, ettei Hänen vertaistaan ole ja
-että Hän on lasten ystävä.
-
-Ihmeissään ja ajatuksissaan seisahtui Aune muurin viereen, jossa
-matalalla laudalla oli astioita. Siihen oli nostettu vasta äsken
-tulelta otettu pata. Se oli nokinen ja musta. Huomaamattaan kosketti
-Aune kädellään sen pohjaa, ja -- käsi tuli aivan nokiseksi. Aune piti
-kättään laudalla eikä heti huomannut, mitenkä tahrainen se oli. Mutta
-kun hän ojensi kättään ottaakseen äidin tarjoaman lämpimäistortun,
-pelästyi hän huomatessaan, mitenkä musta oli käsi. Hän parahti
-väkivaltaiseen itkuun. Äiti otti Aunen syliinsä ja lohdutti häntä. Aune
-itki yhä katkerammin. Vasta sitten, kun kaikki noki oli kädestä pesty,
-hän vähitellen lakkasi itkemästä.
-
-Äiti vei hänet sitten sylissään kamariinsa ja istui tuolille. Kirkas
-kyynel vieri hänen poskilleen. Hän katsoi suloisesti pienokaiseensa, ja
-kuiskasi hänelle jouluillan hämärtämässä huoneessa: "Rakas pikku Aune,
-sinä pelkäsit nokista kättäsi siitä syystä, että sydämesi on puhdas.
-Siellä ei ole tahrapilkkuja. Puhtautesi kuvastui äsköisessä itkussasi.
-Kunpa, pulmuseni, aina säilyttäisit puhtautesi. Sielun puhtauden
-merkkinä on ulkonainen puhtaus. Hyvä Jumala! Suojele rakas lapsemme
-kaikilta tahroilta maailmassa." -- Näin puhui äiti. Aune kuuli sen,
-mutta hänen lapsen ymmärryksensä ei käsittänyt mitään siitä, mitä äiti
-puhui. Tuli kuitenkin kerran aika, jolloin hän sen käsitti.
-
-       *       *       *       *       *
-
-On kulunut monta pitkää vuotta. Aune on jo kymmenen vuoden vanha. On
-taaskin joulunaatto. Siunattu joulujuhla, joka aina on uusi vanhanakin.
-Paljon on muuttunut seitsemässä vuodessa. Isä ja äiti ovat vanhentuneet
-ja tulleet vakaviksi, vaativiksi. Entäs Aune sitten? Hänestä on tullut
-mitä reippain koulutyttö. Tavallisuuden mukaan ovat koulut loppuneet
-muutamia päiviä ennen joulua. Nyt puuhailee Aune äidin apuna, milloin
-keittiössä, milloin juosten asioilla, milloin mitäkin tehden. Suuret
-hikihelmet virtailevat pitkin otsaa ja poskia aina kaulalle asti.
-Aunella on kovin kuuma, mutta ei hänellä ole aikaa sitä ajatella, onhan
-nyt joulu ja joulukiireet. Tämä on ensimäinen joulu, jolloin Aune on
-saanut yksin koristaa joulukuusen. Onhan siinä työtä! Ja joululahjat
-sitten! Nekin ovat pantavat kääröihin, erikseen isän ja äidin. Kiire
-sillä äidilläkin on. Siellä hän vain keittiössä puuhailee, tarvitseepa
-useasti Aunenkin apua.
-
-Vihdoin loppuu kiire. Lähenemistään lähenee se jännittävä hetki,
-jolloin kuusen kynttilät sytytetään, jouluvirsi veisataan ja
-joululahjat sinkoilevat ovesta sisälle.
-
-Tuli hetki. Tuossa tulla tupsahti käärö lattialle. Se oli Aunelle.
-Posket hehkuvina ja ilosta hypähdellen juoksi Aune ja kaappasi käärön
-nauhasta. Mutta samalla huomasi hän molemmat kätensä olevan aivan
-nokiset. Hiukan Aune säpsähti, mutta juoksi kuitenkin heti pöydän luo
-avaamaan kääröänsä. Aune luuli, ettei kukaan huomannut hänen tahraisia
-käsiään. Mutta äiti näki. Hän huomasi, että Aunen kädet olivat
-tahraiset, ja että hän vain hiukan säpsähti ja katsahti ympärilleen,
-jotta näkikö muka kukaan. Äidin mieleen muistui jouluaatto seitsemän
-vuotta sitten, ja suuret kyynelkarpalot putoilivat hänen poskilleen.
-
--- Äiti! Mikä sinun on, rakas äiti? -- huudahti Aune ja aikoi
-kiepsahtaa äitinsä kaulaan.
-
-Äiti tarttui Aunen käsiin ja katsoi lempeästi häneen. -- Rakas lapsi!
-Katsohan mitenkä tahrainen olet juhlien juhlina, sanoi hän. Aune
-säpsähti taasen, vetäsi kätensä äidin kädestä ja pyyhkäisi niitä
-valkoiseen esiliinaansa. Sekin tuli tahraiseksi. Aune punastui. Yhä
-lempeämmin katsoi äiti häneen ja talutti hänet kanssansa tuolille
-istumaan. Liikutettuna kertoi äiti, mitä oli tapahtunut seitsemän
-vuotta sitten, kuinka Aune silloin oli peljännyt kauheasti nokista
-kättään eikä suinkaan tahtonut sitä salata, ja kuinka äiti oli silloin
-sulkenut hänet Jumalan suojeleviin käsiin.
-
-Silloin ei Aune ollut ymmärtänyt äidin puhetta. Nyt hän ymmärsi.
-
-Äidin kertomusta kuunnellessa vieri Aunen silmistä kyynel toisensa
-perästä. Tulvanaan ne tulvivat poskille, leualle ja siitä valkoiselle
-esiliinalle. Aune muisti nyt, ettei hän ole aina ollut läheskään niin
-hyvä, kuin olisi pitänyt. Läksyt olivat useasti tulleet huonosti
-luetuiksi ja koulussa hän oli aina ollut vihainen naapurin Annalle,
-joka osasi läksynsä paremmin kuin hän. Koulutiellä oli hän katsellut ja
-nauranut, kun pojat rääkkäsivät suntion kissaa, vaikka tietysti olisi
-pitänyt kieltää. Kotona ei tullut aina totelleeksi isää eikä äitiä.
-Joskus oli tullut heille valehdelleeksikin. Eiväthän ne suuria olleet
-ne valheet, sellaisia pieniä hätävalheita, mutta nekin olivat rikoksia.
-
-Kun Aunen kädet olivat jo puhtaat ja esiliina muutettu, putoili vielä
-kyynel toisensa perästä sillekin. Muistui mieleen se Mäkelän Olli
-raukka, joka oli ollut koulussa niin likainen ja samalla paha poika. Ei
-Aune tahtoisi tulla sellaiseksi. Ei!
-
-Vasta myöhemmin illalla tyyntyi Aune. Ei tahtonut tulla enään entinen
-iloinen tuuli, mutta siitä huolimatta tuntui vähitellen siellä
-sisimmässä niin suloiselta, niin rauhoittavalta. Mistähän se tuli?
-
-Kun äiti seuraavana aamuna aikaisin tuli herättämään joulukirkkoon ja
-istuutui Aunen vuoteen viereen, kiepsahti Aune äidin kaulaan ja kertoi,
-mitä Jeesus oli hänelle tänä jouluna tuonut. Aune oli päättänyt ruveta
-oikein hyväksi tytöksi. Niin hyväksi kuin syntinen ihminen suinkin voi,
-ettei isän eikä äidin tarvitseisi milloinkaan itkeä hänen pahuutensa
-tähden. Jeesus, jolla ei yhtään syntiä ollut, oli löytänyt tien Aunen
-sydämeen ja Aune oli oppinut, että sydämen puhtaus ei osottaudu
-ainoastaan sanoissa ja töissä, vaan myöskin ulkonaisessa puhtaudessa.
-
-Liikutettuna puristi äiti rakasta Auneansa rintaansa vasten. Hänen
-jouluilonsa oli nyt kaksinkertainen.
-
-
-
-
-Syntymäpäivälahja,
-
-
-Kalervo käveli vihaisin katsein, vaikka huomenna oli äidin
-syntymäpäivä. Hänellä oli kaksi harmin syytä. Kun kerron ne, ette
-varmaankaan kovin Kalervoa moiti.
-
-Eilen oli hän kaksi tuntia liottanut pitkää purjelankaa puutarhan
-lammikossa eikä kuitenkaan siihen ollut ainoatakaan kalaa tarttunut.
-Sitä paitsi hän siinä onkiessaan sattui luiskahtamaan kylmään veteen.
-Silloin kastuivat hänen kenkänsä, sukkansa ja jalkansa aivan polviin
-saakka. Jos hän olisi mennyt ilmottamaan sen äidilleen taikka
-palvelustytölle, olisi hän saanut kuivat sukat eikä siitä sitten olisi
-ollut mitään. Mutta Kalervo ei ilmottanut. Hän ajatteli vain onkimista
-eikä märkiä jalkojaan. Eilen illalla vielä olivat sukat niin märät,
-ettei niitä tahtonut saada pois jalasta. Ja nyt oli mies-pahan
-pää niin raskas kuin lyijynuija. -- Siinä oli yksi syy Kalervon
-tyytymättömyyteen.
-
-Toinen syy oli tällainen. Hän tiesi, että äidin syntymäpäivä oli
-huomenna. Hyvä tuuma lahjoittaa kala äidille täytyi jättää, kun
-onkimisesta ei tullut mitään. Hän oli sen sijaan tänä aamuna suurella
-vaivalla pannut kuntoon vanhan jousipyssynsä aikoen antaa sen. Mutta
-silloin tulee vanha Mari ja sanoa tokaisee: "Oletko sinä höperö, poika?
-Ei äiti jousipyssyllä mitään tee!"
-
-Kummako jos Kalervo tuskitteli? Eihän hän tietänyt, minkä lahjan
-keksisi, jota ei Mari sanoisi mitättömäksi. Hän astuskeli karjakartanon
-puolelle ja kiipesi ullakkoon, jossa säilytettiin heiniä. Silloin...
-niin, mitä tämä merkitsi? Heinäläjästä hyppäsi kirjava kana. Ja se
-vasta kirkui ja kaakatti! Kun Kalervo uteliaana lähestyi sitä paikkaa,
-huomasi hän heinissä kahdeksan valkeaa kaunista munaa. Vaikka hänen
-päätään kivisti, hypähti hän riemuissaan:
-
-"Olen löytänyt! Nämä lahjotan äidille!"
-
-Hän kääri heinistä kokoon soman pesän, latoi siihen munat ja laskeutui
-sitten kiireesti alas kukkia etsimään. Pientareelta löysi hän
-orvokkeja, päivänkakkaroita ja keltasia voikukkia. No asetti hän pesän
-ympärille. Kyllä se silloin näytti kauniilta! Hän kantoi sen
-tyytyäisenä entiseen paikkaan. Aamulla varhain kertoo hän sitten asian
-äidilleen ja vie hänet lahjansa ottamaan.
-
-Mutta toisin kävi. Hellä äiti katseli jo iltasella useasti rakasta
-poikaansa huolellisin silmin, koetteli hänen kylmiä käsiään ja kuumaa
-päätään, vieden hänet sitten vuoteeseen sekä antaen hänelle lasillisen
-vaapukkamehuvettä. Se tuntui Kalervosta hyvältä, mutta taudin tuloa ei
-se voinut estää. Hän kieppui koko yön vuoteellaan sinne tänne kuumeen
-vallassa. Aamulla hän ei tietänyt mitään äidin syntymäpäivästä.
-Kaupungista tuli vanha ystävällinen lääkäri, tutki pojan valtimoa,
-pudisti päätään ja määräsi suuren pullon lääkettä, joka näytti
-kauniilta, mutta maistui pahalta. Kalervo hankasi päätään pieneen
-tyynyyn, näki unta kukkasista ja huusi usein: "Äiti, äiti, kirjava kana
-ei saa mennä pesään, se on minun!" -- "Ei, ei, kyllä minä ajan sen
-pois", lohdutteli äiti, vaikka ei tietänyt, mitä poika tarkotti.
-
-Niin sairas alkoi vähitellen parata. Kuume katosi, päänpakotus taukosi.
-Kalervo oli jälleen iloinen ja pyysi leluja sänkyyn. Muutamien päivien
-kuluttua lupasi lääkäri hänen istua. Ja hän istui, vaikka olikin kalpea
-ja laihtunut. Säteilevin silmin katsoi hän ulos ikkunasta nähdäkseen
-hevoset, lehmät, kanat ja kyyhkyset.
-
-"Jos ilmat pysyvät näin lämpiminä, saa poika oleksia hiukan ulkona",
-oli lääkäri sanonut. Äiti veikin hänet puutarhaan. Siellä hän ihaili
-sinistä taivasta, auringonpaistetta ja kukkia. Niin, kukkia!
-
-"Äiti, äiti", huusi hän niin äkkiä, että äiti ihan säikähti, "onhan nyt
-sinun syntymäpäiväsi!"
-
-"Ei poikaseni", vastasi äiti nauraen, "siitä on jo kolme viikkoa, yhtä
-kauan kuin pienen Kalervoni sairastumisesta".
-
-Kalervo mietti hetkisen. "Kuule, äiti", sanoi hän sitten, "minulla oli
-sinulle lahja. Se on heinäullakossa."
-
-"Nyt et vielä jaksa sinne kiivetä, lapseni. Antaa sen olla siellä
-muutamia päiviä, eihän se ketään vahingoita."
-
-Mutta Kalervo tuli niin onnettoman näköiseksi, että äiti pyysi erään
-vanhan rengin nostamaan pojan ullakkoon.
-
-Kalervo syöksyi heinäläjälle, jonka hän vielä hyvin muisti ja kirkasi
-riemuissaan. Äidin täytyi kavuta katsomaan, vaikkei hän tällaista
-kiipeilemistä suosinutkaan.
-
-Kevyt Kalervo tanssi pesän luona ja huusi: "Äiti, äiti, katso
-syntymäpäivälahjaasi!"
-
-Mitä sitten äiti näki?
-
-Irtonaisessa pesässä heinillä oli kuusi pientä piipittävää kananpoikaa.
-Seitsemännestä munasta pyöreä eläin juuri ulos pyrki. Kahdeksas muna
-oli halennut eikä siitä voinut poikasta kehittyä. Kirjava kana seisoi
-pesän vieressä ja oli kovin vihainen, sillä se pelkäsi, että siltä
-riistetään poikaset.
-
-"Niin, äiti", Kalervo vakuutti, "tässä on tekemäni pesä ja löytämäni
-munat. Mutta niistä on nyt tullut kananpoikia. Eikä kukkia ole enää."
-
-Äiti huomautti, etteivät kanat rakasta kukkaiskaunistuksia.
-
-Renki otti sitten kanan, vaikka se räpyttikin kovasti siipiään, ja äiti
-vei pesän. Yhdessä he auttoivat Kalervon tasaiselle maalle.
-
-Alhaalla annettiin kirjavalle kanalle hyvästi ruokaa. Se oli näet niin
-uskollisesti hautonut pesäänsä, ettei ollut malttanut ruokaakaan etsiä;
-siitä syystä oli se yhtä laiha kuin Kalervokin.
-
-Seitsemästä pienestä kananpojasta tuli seitsemän kirjavaa kaunista ja
-vahvaa eläintä, kolme kukkoa ja neljä kanaa. Äidille on myöhästyneestä
-syntymäpäivälahjastaan ollut paljon iloa.
-
-
-
-
-Kertun ja Erkin joululahjat.
-
-
-Talvella saivat ulkosaariston asukkaat olla yksin saarellaan, taistella
-pakkasta ja tuulla vastaan. Ja lapset saivat kauniisti olla seinien
-sisällä, sillä ei ollut niinkään hauskaa pistää nokkaansa ulos. --
-Mutta kun kevät saapui ja muuttolinnut etelästä palasivat, silloin
-alkoi elämä ulkosaaristossa. Ja kun ensimmäiset kesäpäivät tulivat ja
-aurinko paahtoi hellästi tehden olon kaupungissa sietämättömäksi,
-silloin kaupunkilaiset etsivät viileämpiä olopaikkoja tulvehtien maalle
-ja saaristoihin.
-
-Silloin sai Risto-kalastajakin ulkosaaristoon kesävieraita. Taiteilija,
-joka täällä perheineen oli useita kesiä viettänyt, ei tietysti jäänyt
-tulematta; sillä hän piti paljon ulkosaariston vaihtelevasta luonnosta.
-Meren rannalla hän pitkät päivät istui maalaamassa, kuvasi mahtavat
-aallot, kun ne ärjyen saapuivat kallion luo, kuvasi tyynen lahden,
-johon kuvastui tuuheat, tummat kuuset.
-
-Kertun ja Erkin ilo oli myös suuri, kun saivat kesän viettää yhdessä
-taiteilijan lasten kanssa. Alussa olivat tietysti ujoja, mutta kauvanpa
-ei kestänyt, ennenkun kaupunkilaiset ystävyydellään heidät kokonaan
-voittivat. Yhdessä he lahdella sousivat, yhdessä lehdossa temmeltivät.
-
-Mutta hupenipa kesän lyhyinen aika. Surukseen näkivät Kerttu ja Erkki,
-kuinka päivät aina lyhenivät ja miten ilma muuttui viileämmäksi. Ja
-eräänä elokuun päivänä oli vene valmiina valkamassa odottaen vieraita,
-jotka Risto-kalastajan soutamana poistuivat saaresta. Jo oli kaikki
-valmiina, ja hiljalleen, mutta varmasti eteni venho saaresta.
-
-Kun Kerttu ja Erkki olivat sanoneet hyvästi herrasväelle, oli rouva
-luvannut antaa heille joululahjoja. Kertun piti saada nukke, joka
-oikein ummistaa silmänsä, kun sen asettaa levolle; Erkille taas oli
-luvattu juna, oikea juna, joka kulkisi itsestään. -- Isä saisi tulla
-hakemaan ne samalla, kun hän joulun edellä lähtee kaupunkiin muille
-ostoksille.
-
-Tämä asia oli lasten mielessä, ja siksi ei talvikaan tuntunut niin
-ikävältä, kuin muutoin olisi ollut.
-
-Joulu läheni lähenemistään.
-
-Jo heti, kun meri oli saanut jääpeitteen, Kerttu ja Erkki rupesivat
-odottamaan joulua, jolloin saisivat nuo kauniit joululahjansa. Varhain
-he laskivat, kuinka monta yötä oli nukuttava, ennenkun isä lähtisi
-kaupunkiin. Joka aamu, heti herättyään, Erkki veti seinään viivan,
-ettei vain erehtyisi laskussaan. Viimein ei ollut muuta kuin yksi yö,
--- seuraavana aamuna varhain isä vihdoinkin lähtisi.
-
-Sinä yönä ei uni lapsille tahtonut maistua. Kerttu kuvitteli
-mielessään, miten se voisi olla mahdollista, että nukelta silmät
-menevät kiinni, ja minkähänlainen puku sillä mahtoikaan olla. -- Erkin
-mielessä taas pyöri juna. Hän oli kyllä kuullut puhuttavan oikeasta
-junasta, joka kulki pitkin rautaista tietä. Mitenkähän juna voisi käydä
-meidän tuvan lattialla, eihän siinä ollut minkäänlaista rataa.
-
-Näihin mietteihin lapset nukahtivat.
-
-Varhain seuraavana aamuna oli Risto-kalastaja jaloillaan. Oli pitkä
-matka käveltävä, ennenkun pääsi hevoskyytiin, joka oli luvassa. Pari
-muuta saaristolaista teki myöskin matkan kaupunkiin.
-
-Erkki heräsi, kääntyi vuoteellaan, hierasi silmiään ja katsoi varmuuden
-vuoksi seinässä olevia viivoja. Ei ollut epäilemistäkään isän
-kaupunkiinlähdöstä.
-
--- Joko isä on lähtenyt? kysyi hän viimein yhä hieroen silmiään,
-aivankuin olisi liian kauan nukkunut.
-
--- Täällähän minä vielä olen.
-
--- Muista sitten, isäkulta, käydä noutamassa junani!
-
--- No muistanhan minä.
-
--- Ja kysy isäkulta vielä, kuinka sen saa käymään.
-
--- No kyllähän minä, nukuhan vain!
-
-Tuntui Erkistä kuin olisi hän vapautunut suuresta huolesta. Hän
-laskeutui taas levolle. Isä otti karvalakkinsa naulasta ja käänsi sen
-korville.
-
--- Isä! Isä! huusi Kerttu.
-
--- No muistanhan minä joululahjanne, kun olette pitkin talvea niistä
-jutelleet. Nukkukaahan levossa! Niin isä penäsi.
-
--- Onko se aivan varma?
-
--- Onhan tuo!
-
-Isä läksi. Kiireesti asteli hän eteenpäin päivän sarastaessa, ja
-tuokion kuluttua hän hevosella jatkaa matkaa kaupunkia kohti.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kaupungissa oli hyörinää. Kiirettä kaikilla, varsinkin näin
-jouluaattona. Oikein ihmeekseen Risto-kalastaja katsoikin, miten yksi
-riensi sinne, toinen tänne. Hän oli jo toimittanut asiansa, tehnyt
-ostoksensa ja käynyt noutamassa lasten joululahjatkin. Samoin olivat
-hänen matkatoverinsakin.
-
--- Mutta kun tässä nyt on niin hyvää aikaa, niin käydäänpä ryypyllä!
-ehdotti saariston Matti.
-
--- Eihän tuo ole hullumpaa, varsinkin kun on näin kolea ilma, tuumaa
-Antti.
-
--- No mitä sinä tuumaat, Risto, tuletko mukaan, vai?
-
-Riston olisi tehnyt mieli sanoa ei, mutta kun oli joutavaa aikaa, niin
-ei tuo nyt vaarallista saattane olla.
-
--- Eihän me kauan olla, ja annetaan hevosen juosta sitä kovempaa,
-muistutti Matti.
-
--- No, jos tuota nyt sitten... Risto otti taskustaan puhtaan nenäliinan
-ja sivelsi partaansa, kun he astuivat kapakkaan.
-
-Sielläpä vasta oli elämä! Tupakansavu oli kuin paksu sumu merellä.
-Toiset kinasivat, toiset vannoivat. Tarjoilija kiirehti pöydästä
-toiseen tuoden uutta juomaa, minkä ennätti. Olihan tuolla nurkassa
-kuitenkin yksi vapaa pöytä, aivan kuin varattu heille.
-
-Kovin tuntui tämä Ristosta oudolle. Hän olisi tahtonut kääntyä heti
-takaisin; mutta eihän se nyt mitään voinut tehdä, jos sitä hiukan
-lämpimäkseen -- ja onhan tässä aikaa -- --
-
-Nopeaan kuluivat hetket. Ensimäiset tilaukset olivat jo lopussa ja
-toisia tuotiin. Mieliala tuli hilpeämmäksi ja iloisemmaksi, ja siinä
-sitä sitten pöydän ääressä tarinoitiin vanhoja muistoja.
-
--- No juodaan lasit pohjaan, niin saadaan uutta!
-
--- Niin, mitäpä sitä säästää!
-
-Mutta nyt muistui koti Riston mieleen. Ulkona oli hämärää. Epäilemättä
-pitäisi minun jo olla kotona tai ainakin matkalla sinne, hän ajatteli.
-
--- Eiköhän jo olisi aika lähteä? sanoi hän tovereilleen.
-
--- Mitä sinä joutavia!
-
--- Älähän hätäile, Risto! Joudutaanhan me vielä, vaikkei niin
-hengenhätä olekaan.
-
-Risto ei saanut rauhaa. Odottavat kai kotona -- ovat ehkä jo
-huolissaan. Entä lapset sitten, jotka niin hartaasti ovat toivoneet
-joululahjojaan!
-
--- Eiköhän sittekin lähdetä jo?
-
--- Emmehän nyt vielä toki.
-
--- Mitäs turhia juttelet!
-
--- Silloin minä lähden yksin. Minua lapset odottavat kotona, en voi
-viipyä.
-
-Risto-kalastaja meni. -- Hänen toveriensa punaiset kasvot vetäytyivät
-pilkalliseen nauruun, kun Risto painoi lakin päähän. Mutta hän ei enää
-välittänyt. Hän kokosi tavaransa ja taakseen katsomatta jätti hän
-kapakan meluineen ja kirouksineen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Alkoi jo hämärtää.
-
-Kerttu ja Erkki juoksivat tuontuostakin akkunaan, nähdäkseen, eikö isää
-jo kuuluisi.
-
--- Koska isä tulee? kysyivät he kyllästyen odottamiseen.
-
--- Heti, lapsukaiset, huomautti äiti.
-
-Taas alkoivat he puuhaamaan joulukuusen ääressä, mutta ei siinä ollut
-mitään tekemistä. Kuusi oli jo kauan ollut valmiina. Yksinkertaisena se
-seisoi keskellä permantoa lasten ihailtavana.
-
--- Eikö jo sytytetä, äiti? kysyi Erkki.
-
--- Annetaan nyt olla, kunnes isä tulee.
-
--- Niin, isähän on vielä poissa. --
-
--- Mutta miksi ei isä sitten tule, kun tietää meidän odottavan? sanoi
-pikku Kerttu mennen akkunan luo. Mutta ulkona oli jo niin pimeä, ettei
-hän nähnyt mitään.
-
--- Jo tulee isä! iloitsi Erkki rientäen ovelle... mutta ei sieltä isä
-tullutkaan.
-
--- Kuinka isä voi kulkea, kun on niin pimeä? tuumi Kerttu mennen äidin
-luo.
-
--- Kyllä hän voi ja tuo pikku Kertulle nuken. Ole vain rauhassa!
-
-Kuitenkin oli äidin vaikea salata levottomuuttaan; sillä olisihan isän
-jo pitänyt saapua; iltahan tulee jo myöhäiseksi.
-
-Äänettöminä olivat kaikki kolme. Kerttu istui nurkassa taistellen unta
-vastaan. Hän olisi niin mielellään mennyt nukkumaan, mutta se nukke! Se
-hänen täytyi saada ensin. Erkki katsoi ikkunan ääressä pimeään iltaan.
-
--- Nyt isä tulee! huusi hän juosten ovelle.
-
-Äiti luuli Erkin taas pettyneen. Mutta isä tuli kuin tulikin.
-
-Nyt oli lasten ilo ylimmillään. Isä ei ennättänyt saada turkkia yltään,
-niin kiire oli heidän joululahjoillaan.
-
-Kerttu oli löytänyt lahjansa; ilosta loistaen näytti hän äidille
-vihreäpukuista nukkeaan. Erkki ihmetteli junaansa.
-
-Kun sitten kuusi sytytettiin, niin silloin äidin ja isänkin silmät
-ilosta säteilivät. -- Suurin ilo heistä kuitenkin oli katsella lastensa
-viatonta leikkiä; Kertun huolenpitoa nukestaan ja Erkin kilpajuoksua
-junansa kanssa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Seuraavana päivänä oli joulupäivä.
-
-Aamupäivällä, kun isä istui lukien isoäidiltä perittyä raamattua, tuli
-Antti-kalastajan vaimo kiireesti ovesta. Hän oli aivan hengästynyt.
-Hänellä oli jotain sanottavaa, mutta oli niin juossut, ettei saanut
-sanaakaan sanotuksi.
-
--- Matti on -- --
-
--- Mitä on? -- Risto aavisti pahaa,
-
--- On hukkunut.
-
-Syntyi äänettömyys. Lapset keskeyttivät leikkinsä. Isältä putosi
-silmälasit. Onneton vaimo istui penkillä, pää käsien varassa.
-
--- Mutia miten? kysyi äiti.
-
--- He joutuivat kaupungissa hunningolle, ja kun sitten pimeässä tuli
-ajaa kotiin, eksyivät pois tieltä, ajoivat väärin ja viimein tulivat
-heikolle jäälle, jää murtui heidän aliansa ja siinä löysivät
-hautansa --
-
--- Anttiko myös?
-
--- Ei, Antti pelastui; millä tavalla, sitä hän ei itsekään tiedä.
-Vaatteet jäässä oli hän myöhään yöllä tullut kotiin.
-
--- Etkö sinä, Risto, tullutkaan hevosella?
-
--- En jäänyt odottamaan. Tulin jalkaisin.
-
-Onneton vaimo tekee lähtöä. Hänen silmänsä ovat punaiset itkusta.
-
-Äiti ei tarvinnut selitystä, hän ymmärsi hyvin, että isä oli voittanut
-kiusauksen, oli ollut vahva -- muuten hän olisi nyt yhtä onneton kuin
-Matin vaimo.
-
-Mielihyvällä katseli Risto-kalastaja iltasella lastensa leikkiä
-joulukuusen luona. Hän tiesi, että Kertun ja Erkin joululahjat
-pelastivat hänet joutumasta saman kohtalon alaiseksi kuin toverinsakin.
-Heidän lapsellinen ilonsa oli tullut hänen mieleensä ja juuri siitä
-syystä oli hän lähtenyt kapakasta kotiinpäin. --
-
-Nyt Ristokin ottaa osaa lastensa leikkeihin. Hän asettaa Erkin junan
-kulkemaan sekä lupaa tehdä kehdon Kertun nukelle. Lapset kummastelevat
-isän hellyyttä; he eivät koskaan ole nähneet isää niin lempeänä kuin
-tänään. Hän ottaa lapset polvilleen keinumaan, silittää heidän
-pehmoista pellavatukkaansa, taputtelee heitä poskelle. -- Ei koskaan
-ole joulu ollut niin kaunis kalastajamökissä kuin nyt.
-
-
-
-
-Korven Kallen jouluaatto.
-
-
-Kylmä on talvipäivä, huurteessa seisovat viitat, viluisesti narahtaa
-lumi kulkijan askelissa, joka repaleissaan jäällä taivaltaa kirkonkylää
-kohti. Pureva pakkanen tunkeutuu ryysyjen läpi, kohmeessa ovat kädet,
-jalkoja paleltaa, vilun väreet kiertävät pitkin ruumista. Hän kääntyy
-takaperin ja koettaa kääriä isoa sarkanuttuaan tiukemmin ympärilleen.
-Ei apua, kylmä viima tunkeutuu repaleiden läpi, mutta eteenpäin
-ponnistaa Kalle, Korven pieni huutopoika. Huomenna on joulu, kerran saa
-olla hänkin joulukirkossa.
-
-Lyhyt talvipäivä alkaa jo hämärtyä, kun poika kylmän kangistamana astuu
-pappilan tupaan. Hän rientää heti uunille, riisuu nuttunsa, heittää
-kenkänsä, suloinen lämpö hivelee kohmeista ruumista. Ei yksinäistä
-poikaa huomaa kukaan, paljon on touhua tuvassa. Kun sitten laskeutuu
-uunilta repaleinen poika, kasvot hohtavina lämmöstä, ovat kaikki
-ihmeissään.
-
-"Mistä olet?" kysytään häneltä.
-
-"Tuolla Korven torpassa olen huutopoikana", vastaa Kalle.
-
-"Istu nurkassa, ett'et ole tiellä."
-
-Poika siirtyy nurkkaan, sieltä hän seuraa touhua tuvassa. Se on hänestä
-niin suurta, ei hän koskaan ole nähnyt sellaista tuoksinaa. Eräs
-palvelija kysyy sivumennessään häneltä, onko hän pyytänyt rouvalta
-lupaa olla yötä. "En", vastaa poika. Hänet neuvotaan keittiöön, ja hän
-kulkee sinne yli pihan. Oven suuhun hän seisahtaa, hattu unohtuu
-päähän, kädet pyörittelevät repaleisia kintaita. "Mistä olet ja mitä on
-asiaa?" kysytään häneltä. -- "Olen Korven huutopoika ja pyytäisin
-yösijaa", on vastaus. "Olehan sitten, mutta pysy kiltisti tuvassa,
-äläkä ole toisten tiellä", neuvotaan pojalle.
-
-Kalle palaa tupaan. "Nouse uunille, ett'et ole jaloissa", käsketään
-siellä, ja Kalle nousee. Hän riisuu nuttunsa, asettaa sen päänsä alle
-ja laskeutuu pitkälleen. Uni voittaa matkasta väsyneen ruumiin, pieni
-huutolainen nukahtaa.
-
-Kun hän herää, on tupa tyhjä, himmeä valo leviää pienestä
-lamppu-pahasesta. Kallea pelottaa. Unisena kompuroi hän alas, haparoi
-ja tulee pihamaalle. Peloissaan hiipii hän keittiön eteiseen ja
-kuuntelee. Hän raottaa ovea, siellä ei ole ketään. Hän menee sisälle ja
-katselee ihmetellen kiiltäviä astioita. Mutta äkkiä seisahtaa hän,
-sisältä kuuluu laulua. Hän aukaisee ovea, laulu kuuluu yhä selvemmin,
-hän tirkistää oven raosta, mutta ei näy ketään. Hiljaa hiipii hän
-sinne, sieltä on ovi auki toiseen huoneeseen. Oi taivas, sitä hohtoa ja
-kirkkautta, mikä sieltä välkehtii!
-
-Keskellä salia seisoo kuusi, hopealle hohtava, kullalle kimaltava.
-Salon poika luulee unta näkevänsä. Laulu jatkuu, repaleinen poika
-lähestyy salin ovea. Nyt hän on kynnyksellä, ja kuin lumottuna seisoo
-hän siinä, ihmetellen katselee hän häikäisevää kirkkautta. Kuusessa
-huomaa hän paperin, johon on jotain kirjotettu säteilevin kirjaimin,
-hän tavaa: "m-meil-le-meille, meille", etemmäs ei hän pääse. Laulu
-loppuu. Pappi alkaa puhua. Kalle koettaa kuunnolla, mutta pian kiintyy
-hän taas kuusta katsomaan. "Meille on tänäpäivänä syntynyt Vapahtaja.
-Jumalan poika tuli taivaan kirkkaista saleista meitä auttamaan", kuulee
-hän papin lausuvan. Kalle heristää korviaan, jotain ihmeellistä kertoo
-pappi. Mummo on puhunut Jumalasta, hän on uhannut Kallea Jumalan
-rangaistuksella silloin, kun Kalle on ollut tottelematon, ja Korven
-pieni huutopoika pelkää Jumalaa enempi kuin vaariakin. Aivan toisella
-tavalla kuulee hän nyt puhuttavan Jumalan pojasta. "Hän mahtaa olla
-mummoakin parempi", ajattelee Kalle. "Koska hän tänään on syntynyt,
-tahdon minäkin hänet jo tänään nähdä", päättää hän pienessä päässään.
-
-Kalle miettii -- miettii. Hän ei huomaa, kuinka puhe on päättynyt,
-tau'onnut laulukin, ja palvelijat nousevat lähteäkseen. Joku ottaa
-Kallea kädestä, hän vastustaa: "Minä tahdon nähdä sen, josta pappi
-puhui." "Lähde vain, ei hän nyt ole syntynyt, et sinä voi häntä nähdä."
-Kallen täytyy seurata. Keittiössä annetaan hänelle puurokuppi, vähän
-maitoa ja leipäpala. "Mene tupaan syömään", käsketään hänelle. Itku
-pyrkii väkisinkin vetämään väärään suupieliä, mutta sanaa sanomatta
-ottaa hän ruokansa ja kulkee pimeän pihamaan yli puolihämärään tupaan.
-Miks'ei hän saanut enää olla salissa tai edes keittiössä, miksi
-käskettiin hänet yksin kolkkoon tupaan? Oi jospa mummo olisi täällä tai
-se Vapahtaja, josta pappi kertoi!
-
-Pöytää vasten painuu pää, kyyneleet vierähtävät poskille, hän nyyhkii
-ääneensä. Mutta vähitellen riutuu ääni -- hän nukkuu.
-
-"Mummo, mummo, katso, tuolla aukee taivaim kansi ja hän astuu alas. Oi
-jospa hän tulisi meille! Juuri meille kerrottiin hänen syntyneen. Mutta
-tuonne hän laskeutuukin, tuonne pappilan komeaan saliin. Miks'ei hän
-tule meille? Mummo, minä tahtoisin nähdä hänet, vie minut hänen
-luokseen". Kalle on koettavinaan päästä hänen luokseen pappilan saliin.
-"Mene tupaan huutopoika", käsketään taas keittiössä. Niin tylyjä ovat
-kaikki, hänkään ei huoli orvosta huutolaisesta. Kalle itkee... itkee
-unissaan.
-
-Kun palvelija saapuu tupaan vuoteita tekemään, näkee hän puurokupin
-koskemattomana ja leipäpalan sen vieressä. Pää kovaa pöytää vasten
-nyyhkii pieni Kalle. "Mummo, älä jätä, älä! Hän jätti, älä sinä jätä!"
-Niin sopertaa poika unissaan. Palvelija laskee kätensä hänen hikiselle
-päälleen ja ravistaa sitä. "Mum", on pojan huulilla vielä
-herätessäänkin. "Miks'et syö'?" kysyy palvelija, mutta äänetönnä
-pyyhkii Kalle kosteita kasvojaan. "Syö nyt, äläkä ikävöi!" lausuu
-palvelija.
-
-"Minkätähden oli kuusi siellä salissa?" kysyy Kalle.
-
-"Joulun kunniaksi, Vapahtajan Jeesuksen muistoksi."
-
-"Onko Jeesus se Jumalan poika, josta sisällä puhuttiin? Etkö veisi
-minua hänen luokseen?" tiedustaa poika.
-
-"Siitä on jo kauvan -- hyvin kauvan, kun hän syntyi, nyt on hän
-taivaassa, sieltä hän katsoo Kalleakin", vastaa palvelija.
-
-Hän istuutuu Kallen viereen, hänen mieleensä palautuu oma lapsuutensa.
-Koruttomasti kertoo hän, kuinka Jeesus rakastaa kaikkia, rakastaa
-huutolais-Kalleakin. Hän muistaa erään lapsena oppimansa laulun.
-Yhdessä Kallen kanssa hän laulaa:
-
-    "Lasten parhain, ystävä
-    Vapahtaja Jeesus on --"
-
-Nyt tuntee Kalle, ett'ei Jeesus mennytkään tuonne kirkkaaseen saliin,
-vaan laskeutui sittenkin unohdetun orvon sydämeen.
-
-Kauvan he siinä käsikädessä istuivat. Kun muut tulivat levolle, olivat
-vuoteet tekemättä. Jäähtyneen puurokupin vieressä oli leipäpala
-koskematta. Kyyneleet kimalsivat molempien silmissä. Ne kertoivat,
-kuinka Jeesus pienen huutopojan kautta oli löytänyt tien palvelijan
-sydämeen, ja kuinka oppimaton palvelija oli virittänyt valoa ja
-rakkautta orvon repaleiseen rintaan.
-
-Kalle riisuu nuttunsa, laskee sen päänsä alle ja kovalle penkille
-paneutuu hän nukkumaan -- onnellisena. Tuvassa sammutetaan lamppu, on
-pimeä, mutta Kallesta tuntuu niin turvalliselta.
-
-"Kallen parhain ystävä Vapahtaja Jeesus on --" Niin hän lausuu hiljaa
-pimeässä kovalla vuoteellaan. Kalle on onnellinen.
-
-Keittiönkin puolella sammuvat vähitellen tulet. Mutta sieltäkin kohoo
-sydän kohti korkeutta. Palvelija siellä rukoilee oman itsensä ja pienen
-huutopojan puolesta. Tulet sammuvat, tähdet vain tuikkavat, jouluyö
-leviää rauhallisena yli maan.
-
-
-
-
-Naapurit.
-
-Muistelma entisiltä ajoilta.
-
-
-Korkealla, puuttomalla mäellä aivan kotitaloni vieressä oli pieni
-mökki. Se oli mielestämme viehättävin ihmiskoti, sen asukkaat maailman
-hauskimpia ihmisiä.
-
-Mökissä asui vanha mykkä mies ja hänen yhtä vanha pieni sisarensa.
-
-Kesät, talvet aamusta iltaan he puuhailivat ahkerina kuin muurahaiset
-vetäen korsia yhteiseen kekoon.
-
-Velimies, joksi sisar häntä nimitti, hoiti pientä perunamaata, onki,
-kantoi metsästä suuret taakat risuja polttopuuksi ja paikkasi
-kyläläisten jalkineita.
-
-Katri sisar perkasi ja suolasi kalat, kokosi marjoja, teki vastoja ja
-vispilöitä, vieläpä pieniä noitatemppujakin kylän taikauskoisten
-emäntien pyynnöstä. Siitä avusta emännät pistivät hänelle milloin
-pääliinan, milloin pellava- tai villanassakan.
-
-Kerran saimme luvan mennä heidän luokseen. Monta kesäpäivää odotimme
-kärsimätönnä, että mökin suljettu ovi aukeaisi ja sen asukkaat
-tulisivat kotiin, niin että pääsisimme vierailemaan.
-
-Tuolla jo Katri tulee. Hänellä on lyhyt kotikutoinen villahame,
-suuriruutuinen liina päässä, karkeassa pakkopaidassa kiiluu hopeasolki.
-Hän kantaa suurta lehvästaakkaa, mutta hyppää keveästi kuin nuori tyttö
-kiveltä kivelle. Vietyään lehväkset tuvan taakse, ett'ei eteen roskia
-syntyisi, kuiskaa hän parisen kertaa ts, ts! -- Silloin valkoinen kissa
-hypähtää piilopaikastaan suoraan emäntänsä syliin. Se on Katrin
-lelliteltävä lapsi.
-
-Omituinen kunnioituksen tunne valtaa meidät tölliin astuessamme. Tämä
-kaikki on heidän omaa tekoaan: eteinen kivilattioineen; pieni
-ruokakonttori, jossa kootut talvivarat säilytetään. Ja itse tupa.
-
-Ovi on niin matala, että lapsenkin täytyy sisään tullessa kyyristäytyä.
-Mutta siisti ja puhdas on joka nurkka katosta lattiaan asti. Toisesta
-yksiruutuisesta ikkunapahasesta näkyy jokilaakso taloineen, peltoineen,
-ja etempänä kohoaa kirkontorni; toisesta näkyy kaivo ja polku.
-
-Siinä jo velimieskin tulee onkivapa olallaan, musta lippalakki päässä
-ja "sörtuutti" yllään. Tässä puvussa on hän mielestämme kovin arvokkaan
-näköinen. Kun hänet sellaisena joskus kohtaamme kirkkomatkalla tai joen
-rannalla onkimassa, niin olemme kuin vento vieraat toisillemme. Mutta
-kotiasussaan -- piikkopaidassa ja -housuissa, musta sakea tukka,
-keskeltä jakauksella -- sellaisena on hän tuttavamme, hyvä ystävämme.
-
-Ikkunasta hän huomaa vieraat ja kiiruhtaa sisään. Viskaa leikillisesti
-lakkinsa sekä takkinsa penkille, niinkuin nämä liikakorut häntäkin
-vaivaisivat. Ja alkaa sitten omalla merkkikielellään kertoa päivän
-tapahtumia.
-
-Kylän pojat olivat nekin ongella, mutta eivät, huononpäiväiset, mitään
-saaneet. Yhdeltä niistä olivat siimat sekä koukut jääneet veteen.
-
-Hän pienentää lyhytteräisellä suutaripuukollaan tuvantakaisia, täyttää
-piippunsa ja hakee hiilloksesta, vieläkö tulenkipinää löytyisi. Mutta
-iloksemme ei sieltä mitään saa. Täytyy siis virittää tulla tuluksilla
-taulapalaseen. Tämä sitten hehkuu punaisena pallerona piipun sydämessä,
-kunnes koko sydän alkaa kyteä.
-
-Piipunnysä hampaissaan istuutuu mykkä jalkineita paikkailemaan. Siinä
-uusi ilonaihe. Hän pistää naskalilla reijän kengänpohjaan. Me saamme
-panna siihen puupilkkeen ja lyödä vasaralla päälle. Moni pilke menee
-siinä pilalle, monet lyönnit sattuvat suutarin sormiin, mutta hän ei
-ole siitä millänsäkään, nauraa kanssamme taitamattomuudellemme.
-
-Katri on sillävälin ottanut kalat kontista ja perkaa niitä mökin
-takana. Kissa naukuu hänen vieressään. Se odottelee herkkupaloja.
-Uimarakkulat on ruokkija koonnut kivelle. Me kiiruhdamme sinne niitä
-rikki paukuttamaan. Tallatessa antavatkin ne oivallisen pamauksen.
-
-Sattuipa vielä niin hyvin, että meitä pyydetään illalliselle. Katrilla
-on uunissa marjamämmiä, jota emme kotonamme saa. Sitä herkkua pitää
-vieraille antaa. Velimies vuolee pienet puulapiot, sillä lusikoita ei
-ole muille kuin talonväelle.
-
-Isäntä istuu vieraineen penkille, emäntä pienelle jakkaralle. Eteemme
-ja polvillemme pannaan pöytälauta, sillä pöytää ei mahdu mökkiin.
-Laudalle nostetaan höyryävä mämmipata. Siitä sitten jokainen ottaa
-lusikallaan. Mutta eipä se meidän suussamme niin hyvältä maistukaan
-kuin näyttää talonväestä maistuvan.
-
-Illalla isäntäväet tulevat meitä saattamaan ulos portistansa ja jäävät
-siihen paluumatkaamme katselemaan. Kotiportailta katsahdamme ylös
-mäelle. Siinä vielä molemmat vanhukset seisovat mustina patsaina
-punoittavaa iltataivasta vasten.
-
-
-
-
-Onni.
-
-
-1.
-
-"Äiti", sanoi Alma Lund, "tahtoisin olla oikein onnellinen".
-
-"Kukapa ei sitä tahtoisi", vastasi äiti hymyillen.
-
-"Tahtoisin olla rikas ja kaunis. Minulla pitäisi olla kalliit vaatteet
-ja hyvää ruokaa joka päivä. En tahtoisi tehdä työtä, vaan muuta mikä
-huvittaisi, ja -- sitten tahtoisin vielä olla 17-vuotias."
-
-Äiti naurahti. "Ja minkätähden jo 17-vuotias?"
-
-"Silloin minua kutsuttaisiin neidiksi, minulla olisi pitkät hameet, ja
-minä saisin tehdä mitä haluaisin."
-
-"Olet 12-vuotiseksi kovin lapsellinen", sanoi äiti vähän huolissaan.
-"Minusta on yhdentekevää, miksi ihmiset minua kutsuvat, kunhan vain
-ovat ystävällisiä. Lyhyet hameet taas ovat paljon mukavammat kuin
-pitkät; niitä ei tarvitse kannatella, eivätkä ne kulu niin pian."
-
-"Se on totta se", sanoi Alma, "sitä en tullut ajatelleeksi".
-
-"Ja sitten, lapsi kulta, luuletko, että 17-vuotias aina saa tehdä mitä
-haluaa? Täytyyhän veljesi Valfridin olla aamusta iltaan kirjainsa
-ääressä. Eikä hän lupaa kysymättä saa tehdä pitempiä hiihtomatkojakaan.
-Ja Siiri-sisko sitten! Hän on jo täyttänyt 20 vuotta, ja yhtä kaikki
-tekee hän konttorissaan työtä koko päivän; väsyneenä, väliin oikein
-kalpeana hän iltasin sieltä palaa kotiin."
-
-"Taitaa ollakin parempi olla vain 12-vuotias", sanoi Alma, "eihän
-sitten tule niin pian vanhaksi, väsyneeksi, sokeaksi, harmaapäiseksi ja
-ties miksi. Mutta, saahan toki toivoa itselleen rikkautta, hyvää ruokaa
-ja hienoja vaatteita?"
-
-"Saa kyllä", vastasi äiti vakavasti, "kun vain muistaa, että rikkaus on
-lahja, josta meidän täytyy tehdä tili Jumalalle ja omalletunnollemme.
-Hyvä ruoka on kyllä hyvä asia. Mutta tapahtuuhan välistä niin, että
-rikas mies istuu hienolla valkosella pöytäliinalla, hopeakaluilla ja
-monenlaisella hyvällä ruualla katetun pöydän ääressä, mutta ei voi
-nauttia mitään; hänellä ei ole ruokahalua, tai saa hän kovia kipuja,
-jos syö vaikka kuinkakin vähän. Huolimatta rikkaudestaan ei hän ehkä
-saa nauttia muuta kuin kauravelliä, munia tai keitettyä maitoa."
-
-"Sehän on kauheata, äiti!" huudahti Alma. "Mutta eikö Erkki-setä ole
-onnellinen? Hänellähän on suuri maatila, hevosia, vaunuja, kauniit
-huoneet, ja hän voi matkustaa ulkomaille joka vuosi?"
-
-"Erkki-sedälläkin on vastuksensa, tuo kipeä jalkansa. Kun hänen aina on
-pakko pysyä paikallaan, niin on hän käynyt kivulloiseksi. Hänen täytyy
-joka kesä matkustaa kylpylaitoksiin. Lapsena Erkki-setä toivoi,
-tulevansa upseeriksi ja luuli, että jalka kyllä paraneisi. Mutta jalka
-ei parantunut, eikä hänestä niin muodoin voinutkaan upseeria tulla."
-
-"Setä raukka! Ja minä kun luulin, että kaikki rikkaat ovat onnellisia!
-Mutta Winterhjelmit, äiti? Heillähän on kaupungissa hirmuisen hienot
-huoneet, miespalvelija ja vielä neitsytkin, jolla on valkoinen pieni
-lakki päässään. Katrilla ja Lillillä on hienoimmat vaatteet koko
-koulussa."
-
-Surullisesti katsahti äiti Almaan. "Winterhjelmin vanhin poika karkasi
-keväällä Amerikkaan ja Katri..."
-
-Alma punehtui. "Äiti, minä tiedän... Katri... Katri oli varastanut --
-oikein varastanut koulussa. Koko luokkamme silloin itki, me häpesimme
-niin. Katri raukka! Lilli raukka! Heidät lähetettiin sitten
-sveitsiläiseen kouluun. Ei, Winterhjelmit eivät ole onnellisia. Huomaan
-sen nyt."
-
-"Kyllähän rikkaus itsessään on hyvä lahja. Sillä voi auttaa muita ja
-muodostaa omatkin olonsa hauskoiksi ja mukaviksi. Mutta rikkaus ei voi
-varjella surusta eikä huolista, ei sairaudesta eikä kuolemasta, ei
-synnistä eikä omantunnonvaivoista."
-
-"Mutta rikkaat eivät tarvitse tehdä työtä?" virkkoi Alma vähän
-epäillen.
-
-Äiti hymyili. "Onkos työ sitten niin suuri onnettomuus?" kysyi hän
-lempeästi.
-
-Alma mietti vähän aikaa. "On", sanoi hän, "minun mielestäni on ikävää
-lukea läksyjä, parsia sukkia tai kitkeä puutarhaa. Kaikki muu on ikävää
-paitsi -- pikkuleipien leipominen ja kahvipöydän kattaminen, sillä
-silloin saa aina jotakin, ja lämmin leipä tuoksuaa niin hyvälle."
-
-"Sinä pikku laiskuri ja herkkusuu!" huudahti äiti. "Sinä et ole koskaan
-koettanut olla toimettomana. Jos nyt voisitkin laiskotella kokonaisen
-kauniin kesäpäivän, niin saatpa nähdä, että täysi-ikäisenä käy
-työttömänä olo pitkäksi."
-
-"Luuletko niin, äiti?"
-
-"Luulen kuin luulenkin. Tunnen ihmisiä, jotka eivät tee työtä. He ovat
-aina tyytymättömiä, väsyneitä, haluttomia ja hakevat vain huvituksia
-ajan kulukkeeksi."
-
-"Hm", sanoi Alma, "kun ajattelen asiaa, niin muistan Katri ja Lilli
-Winterhjelmin kerran sanoneen, että heillä loma-aikana on aina niin
-ikävä. Heidän ei tarvitse parsia sukkia eikä kattaa pöytää. He
-kertoivat, että he silloin usein nukkuvat kahteentoista saakka, niin
-että päivä tuntuisi lyhyemmältä. Kun sattui sadesää, olivat he ihan
-epätoivossa, kun eivät koko päivää jaksaneet kertomuksiakaan lukea. En
-silloin ajatellut, että syy tällaiseen haluttomuuteen oli siinä,
-etteivät he tehneet työtä. Äiti kulta, olenpa minä puhunut paljon
-tyhmyyksiä tänään", sanoi Alma. "Sano, äiti, mikä sinun mielestäsi on
-onnea?"
-
-
-2.
-
-Äiti veti pikku tyttönsä luokseen, suuteli häntä ja sanoi lempeästi:
-"Ihmisillä on hyvin erilaiset käsitykset siitä, mitä onni on. Minun
-mielestäni on se ihminen onnellinen, joka on terve, hyvä ja toimelias,
-jolla on tyytyväinen luonne ja joka ajattelee enemmän muita kuin
-itseään."
-
-Alma mietti vähän aikaa. "Terve minä olen", sanoi hän sitten, "ja hyvä?
--- niin tahdon koettaa, koettaa olla oikein hyvä. Hyvät ihmiset ovat
-niin hauskoja, niinkuin esimerkiksi Anna-täti. Ja sitten toimelias!
-Olenko minä toimelias, äiti?"
-
-"Olet. Sinä olet ahkera koulussa ja kotona olet pikku oikea käteni, kun
-Siiri sisko on poissa."
-
-"Mutta tyytyväinen luonne -- eikö niin? Onko minulla sitä, äiti?"
-
-Äiti nauroi. "En oikein tiedä. Olet toivonut rahoja, hyvää ruokaa,
-hienoja vaatteita ja vielä 17 vuoden ikääkin."
-
-"En enää ajattele niitä", sanoi Alma. "Tavallisesti meillä on hyvää
-ruokaa ja seitsemäntoista vuotta täytän viiden vuoden perästä. Kyllähän
-minä soisin, että minulla olisi kauniimmat vaatteet ja paljon enemmän
-rahaa, mutta olen tyytyväinen siihen, mitä on -- koetan olla
-tyytyväinen. Minä saan nyt 4 markkaa kuussa. Winterhjelmin tytöt saavat
-tosin 12 markkaa, mutta monella tovereistani ei ole kuin 1 markka, ja
-toisilla ei ole sitäkään. Ilma Heinollakaan ei ole mitään, ja kuitenkin
-on hän iloisin tyttö koko luokalla. Olikos sitten vielä muuta?"
-
-"Ajatella enemmän muita kuin itseään", vastasi äiti.
-
-"Luulen, että minä ajattelen vain omaa itseäni. Mutta tahtoisitko,
-äiti, auttaa minua ajattelemaan muita?"
-
-"Kernaasti!"
-
-"Ja iskeä silmää, kun sattuu tilaisuus ilahuttaa tai auttaa muita?"
-
-"Kyllä, tyttöseni."
-
-"Hyvä! Mutta, äiti, älä sano mitään Valfridille ja Tommolle, he vain
-nauraisivat. Tahdon auttaa heitä ja tehdä heidät onnellisiksi, mutta he
-eivät saa huomata mitään. He jo pitävät itseänsä herroina. Sitten on
-minulla Tessu ja Piiju! Ei ole vaikeata olla heille hyödyksi. Tessu on
-onnellinen, kun saa kuulla satuja, ja Piiju oikein loistaa ilosta, kun
-häntä keinussa kiikuttaa. Mutta isä ja äiti? Mitä voisin tehdä teidän
-hyväksenne?"
-
-Äiti vastasi: "Lapset valmistavat vanhemmilleen suurimman onnen
-käyttäytymällä hyvin ja seuraamalla vanhempiensa neuvoja. Jokaisessa
-kodissa sattuu sitäpaitsi pienelle tytölle monen monta tilaisuutta olla
-heille iloksi ja avuksi."
-
-"Tiedän, mitä tarkotat. En ole muistanut koota isän sanomalehtiä enkä
-tuoda hänen tohveleitaan, kun hän tulee kotiin. Tahdon tehdä
-parannuksen. -- Ja nyt täytyy mennä pöytää kattamaan. Äiti! Tuotanko
-kellekään onnea, kun keitän kahvia ja katan pöydän?"
-
-"Jos teet sen hyvin, niin valmistat iloa isoille siskoillesi, ja
-saavathan Sohvi ja Kaisa sill'aikaa levähtää, lukea, kirjottaa tai
-ommella omiksi tarpeikseen."
-
-"Minä siis voin tehdä palvelustytötkin onnellisiksi!"
-
-Alma kiiruhti askareilleen, niin että lyhyet hameet vain lehahtivat.
-Keittiössä hän hääri kahvipannuineen, kiiti sitten tuomaan kellarista
-kermaa ja ottamaan ruokasäiliöstä vehnäsiä. Koko ajan lauleskeli hän
-iloisia lauluja. Välistä hän löi vakavaa Tommo-veljeään olkapäälle tai
-antoi Tessulle rusinan tai suuteli pikku Piijua. Suorittuaan hiuksensa
-juoksi hän ilmottamaan, että kahvi oli pöydässä.
-
-
-3.
-
-Almalla oli hyvä ystävä, voudin Reetu. Tyttöset olivat samanikäisiä, ja
-yhdessä olivat he leikkineet siitä saakka, kun pysyivät istuallaan
-lattiamatolla. Reetu kävi kansakoulua ja Almalla oli kotiopettajatar.
-Alma opetti Reetulle saksalaisia sanoja ja Reetu opetti Almaa
-lypsämään. Yhdessä he tekivät puutarhatyötä, josta Alman äiti maksoi
-heille 10 penniä tunnilta. Yhdessä he parsivat sukkia, kun Reetu oli
-saanut pikku veikkonsa nukkumaan. Kun Reetu pesi siskoilleen vaatteita,
-niin puuhasi Alma nuken pesua. Alma auttoi voudin vaimoa kun tämä
-leipoi reikäleipiä ja Reetu opetteli silittämään ja pieniä leivoksia
-leipomaan kartanon keittiössä.
-
-Nyt oli kesäloma, ja kun Alma oli jo pannut kaikki astiat paikoilleen,
-meni hän Reetun luo.
-
-Reetu istui portaalla pieni veljensä Pietari sylissään. Useita muita
-lapsia leikki siinä läheisyydessä.
-
-"Tiedätkö mitä?" sanoi Alma istahtaen Reetun viereen. "Olen keksinyt
-jotain hauskaa."
-
-"Mitä?" kysyi Reetu uteliaana.
-
-"Pitää ajatella muita enemmän kuin itseään", vastasi Alma. "Etkö tahdo
-tehdä samaa sinäkin?"
-
-Reetu katseli pikku siskojaan, ensin yhtä sitten toista. "Minulla ei
-olekaan aikaa ajatella itseäni", vastasi hän vähän nolona. "Nämä lapset
-tarvitsevat aina jotain. Jos he huutavat, niin isä toruu, jos he
-satuttavat itseänsä, toruu äiti."
-
-"Mutta kun auttaa muita ja tuottaa heille iloa, niin tuntee itsensä
-niin onnelliseksi", arveli Alma.
-
-Reetu silitteli pikku veikon mekkoa, mutta ei virkkanut sanaakaan. Hän
-ei oikein ymmärtänyt, mitä Alma tarkotti. Viimein hän sanoi: "En tiedä,
-kuinka onnellinen olisinkaan, jos saisin tämän pojan nukkumaan. Porsas
-vinkuu nälissään tuolla lätissä, ja kun äiti tulee rannasta, niin
-suuttuu hän, jos se on saanut nähdä nälkää."
-
-"Kuule Reetu, minä tahdon tehdä sinut onnelliseksi. Anna tänne pikku
-Pietari niin hoidan minä häntä sillaikaa, kun sinä annat porsaalle
-ruokaa."
-
-"Tässä on", huudahti Reetu iloisena. "Hänet on äsken pesty, saat ottaa
-pelotta syliisi."
-
-Reetu juoksi navettaan päin ja Alma puhutteli pikku Pietaria. Tommo oli
-luvannut ottaa Alman pitkälle veneretkelle -- Alma huokasi -- niin
-armollinen ei Tommo usein ollut --, mutta ei auta, täytyy ajatella
-muita enemmän kuin itseään. Aivan oikein! Tuolla tulee jo Tommo.
-
-"No, Alma, tule pian!"
-
-"En voi, Tommo, en nyt juuri, minun täytyy auttaa Reetua." Itku pyrki
-kurkkuun nousemaan.
-
-"Heitä poika nurmelle ja tule pois! Minä en odota."
-
-Hän meni. Alma nieli kyyneleensä. Tommo ei odota, sen hän kyllä tiesi!
-Mutta sitten hän taas koetti ajatella, että hän tällä tekisi Reetun,
-hänen äitinsä, vieläpä pikku porsaankin onnelliseksi. Hän hyräili
-hiljaa itsekseen, ja poika nukkui hänen syliinsä. Kun Reetu tuli
-takaisin, kantoi hän veljensä kehtoon ja sanoi Almalle: "Kiitos, Alma
-kulta! Nyt saan levähtää vähän ja sitten pesen astiat ja panen
-puuroveden tulelle. Oi, kuinka hyvä onkaan, että tuo poika nukkui."
-
-Alma riensi rantaan. Tommo oli lähtenyt. Sydäntä kirveli.
-
-
-4.
-
-Reetu ja Alma keskustelivat sitten usein siitä, miten työskenteleminen
-muitten hyväksi tekee ihmisen onnelliseksi. Alma oli Reetua vilkkaampi
-ja sai hänet tavallisesti ajatuksiaan ja puuhiaan ymmärtämään, Reetulla
-oli niin paljon työtä, ett'ei hän ehtinyt juuri muuhun. Koulussa oli
-läksyt ja kotona lapset ja porsas. Mutta kun hänessä kerran oli
-herännyt ajatus, että oli hauskaa palvella muita, niin sai hän usein
-tilaisuutta auttaa ja ilahuttaa ihmisiä. Koulussa tarvitsi joskus pieni
-toveri hänen apuaan, kun läksy oli vaikea; joskus taas täytyi pelastaa
-pienempiä kumppaneita suurempien poikien käsistä. Välistä hän sai sitoa
-riepuja sormien ympäri, kun joku oli veistohuoneessa loukannut itsensä.
-Reetu ei oikein uskonut, että porsas ymmärtäisi olla pahoillaan, kun
-sitä potkittiin, mutta Alma vakuutti, että kyllä se sen ymmärtää yhtä
-hyvin, kuin Pietari ymmärsi, kun häntä lyötiin. Reetu lupasi tästedes
-olla kärsivällinen sekä poikaa että porsasta kohtaan. Vaikeata se kyllä
-oli. Molemmat kirkuivat vähimmästäkin syystä, molemmat pyrkivät
-karkuun, Pietari kehdosta ja porsas lätistä.
-
-Alma oli puhunut hyvin vakuuttavasti Reetulle, mutta hänestä itsestään
-oli usein hyvinkin vaikeata ajatella muita enemmän kuin itseään.
-Hänestä tuntui kuin Valfrid ja Tommo aina muistaisivat vain itseään,
-pitäisivät huolta vain omasta mukavuudestaan ja omista huvituksistaan.
-Eivät he ollenkaan huomanneet niitä pieniä palveluksia, joita pikku
-Alma-sisko heille teki. Ne olivat heidän mielestään aivan luonnollisia.
-Mutta äiti oli muitten hyväksi, ja hän kyllä huomasi pikku tyttönsä
-pyrkimykset ja palkitsi häntä ystävällisin katsein.
-
-"On niin hauskaa, kun äiti tietää, että koetan olla kiltti", sanoi Alma
-väliin. "Ikävää on ponnistaa voimiaan, jos ei kukaan sitä kuomaa."
-
-Muutamana päivänä oli Alma käynyt naapurikylässä asioilla, ja palasi
-nyt sieltä kotiin.
-
-"Äiti", huudahti hän, "ei taida olla yhtään päivää, jona ei voisi
-jotain toisen hyväksi tehdä".
-
-"Mitä nyt on tapahtunut?" kysyi äiti hymyillen.
-
-"Se koskee Juntulan Liisua. Hän istui tien vieressä itkien sitä, ett'ei
-hän enää syksyllä pääsekään kansakouluun. Kaksi vuotta on hän koulua
-käynyt, ja nyt osaa hän isän mielestä kylliksi sekä lukea että
-kirjottaa. 'Onko isäsi sitten köyhä?' kysäsin. 'Ei suinkaan', vastasi
-Liisu. 'Onhan meillä iso talo ja veljeni ansaitsevat jo työllänsä.'"
-
-"'Mennään isäsi luo asiasta puhumaan', sanoin minä. Mutta Liisu ei
-uskaltanut. Minä lähdin silloin yksin. Juntulan isäntä istui
-pellonpientareella ja lepuutti hevostaan. Rupesin puhumaan Liisusta.
-Ensin isäntä nauroi, sitten suuttui, mutta viimein kuitenkin lupasi,
-että Liisu pääsee syksyllä kouluun. Eikö se ukko ollut kiltti! Minä
-juoksin Liisun luo ja kerroin asiasta, ja nyt hän on onnellinen."
-
-"Etkös sinä itse ole?" kysyi äiti.
-
-"Olen. Sydän tuntuu nyt niin keveältä. Jahka tulen isoksi, rupean
-työskentelemään koko maailman hyväksi, kaikkien köyhäin, murheellisten,
-sairaitten, syntisten, hyljättyjen, vanhojen ja turvattomien hyväksi --
-kaikkien niiden hyväksi, jotka tarvitsevat apua ja lohdutusta. Reetu
-tahtoisi mennä seminaariin, sitten kun häntä ei enää kotona tarvita.
-Hän sanoo, että hän kansakoulunopettajattarena saa tekemistä 30-40
-lapsen kanssa joka vuosi. Hän rakastaisi noita lapsia, toimittaisi
-köyhille vaatteita ja kirjoja ja keittoruokaa. Sitten kävisi joka
-mökissä ja puhuttelisi äitejä, niinkuin hänen opettajansa nyt tekee.
-Eikö se ole jalo päämäärä, äiti?"
-
-"On kyllä, rakas lapseni. Meidän täytyy koettaa auttaa, että Reetu
-pääsee seminaariin."
-
-Siiri-sisarella oli kuukauden aikaa vapautta toimistaan. Sen hän vietti
-kotonansa maalla. Ensin hän oli niin väsyksissä, ett'ei jaksanut muuta
-tehdä kuin riippumatossa loikoa ja lukea romaaneja tai silloin tällöin
-uida. Mutta sitten hän virkistyi, meni soutelemaan ja kävelemään ja
-otti osaa kodin askareihin niinkuin ennen vanhaan. Silloin hän myöskin
-näki nuoremman sisarensa puuhat.
-
-"Alma on hyvin edistynyt sill'aikaa kun olen ollut poissa kotoa", sanoi
-hän äidille. "Hän on niin kiltti ja ystävällinen."
-
-"Jumala siunatkoon pikku tyttöäni", vastasi äiti liikutettuna. "Hän
-koettaa tulla onnelliseksi muiden onnea valvomalla."
-
-
-
-
-Kesäinen tarina.
-
-
-Äiti oli lähtenyt Viertolan heinäniitylle ja jättänyt poikansa Yrjön ja
-Riston räätikkämaata kitkemään. Jonkun aikaa pojat työskentelivätkin
-ahkerasti, mutta sitten oikaisi Yrjö väsynyttä selkäänsä ja haukotellen
-virkkoi:
-
-"Tämä on niin ikävää työtä, Risto, että emmekö heitä valtaan koko
-kitkemistä ja lähde ongelle? Ahvenetkin siellä jo varttuvat
-suuruspalaa."
-
-"Entä mitä luulisit äidin sanovan, kun hän näkisi, että räätikkämaa
-onkin vielä kitkemättä?" Risto vakavana muistutti.
-
-"Toruisi vähän ja siinä kaikki", naurahti Yrjö, mutta lisäsi heti
-miehekkäämmällä äänellä: "Ja ehdimmehän tuon ongelta palattuammekin
-tehdä, jos niikseen tulee."
-
-"Minä en kuitenkaan lähde, ennenkuin olen saanut osani valmiiksi",
-Risto lausui ja painautui jälleen entistä ahkerampana työhönsä.
-
-"Mutta minä lähden. Hauskempihan sitä siellä on istua, kuin tässä
-mullassa rypeä." Ja Yrjö haki kuopasta matoastiansa, heitti onget
-olalleen ja lähti iloisesti vihellellen läheiseen rantaan.
-
-Aurinko oli kohonnut keskitaivaalle. Suristen lentelivät hyönteiset
-mettä hakien kukasta kukkaan, pehmyt kesätuulonen humisi leppeästi
-puiden oksissa ja tuolloin tällöin kuului rannasta leikkivien lasten
-iloinen kujerrus. --
-
-"Mutta mikä se oli?" Risto karkasi pystyyn ja kuulosti, Toistamiseen
-kuului rannasta kova avunhuuto. Hetkeäkään aikailematta hän kiiruhti
-sinne.
-
-"Mitä täällä on tapahtunut?" hän hengästyneenä kysyi nähdessään siellä
-lehtori Ahavan vanhemman tytön Annikin palvelustytön kanssa itkevän.
-
-"Voi, hyvä Risto! Lyyli putosi järveen."
-
-"Lyylikö?... Sanokaahan, kuinka se tapahtui?"
-
-Saappaat lensivät Riston jalasta hietikolle.
-
-"Tuossa se Näkkäkivellä laivaansa uitteli ja jalkansa livetti ja voi,
-voi!..."
-
-Annikki kätki kasvonsa esiliinaansa ja alkoi jälleen rajusti itkeä.
-
-"No, no, älkäähän nyt! Ehkäpä saamme hänet vielä pelastetuksi." Takki
-jo putosi Riston päältä.
-
-Samassa alkoivat keltaiset kutrit näkyä veden pinnalla lähellä
-Näkkäkiveä. Yhdellä harppauksella oli Risto kivellä ja tarttui käsin
-hiuksiin kiinni, Ponnistettuaan hetkisen sai hän vedetyksi Lyylin
-kivelle, josta kantoi hänet rannan pehmeälle nurmikolle lepäämään.
-
-"Herra Jumala! Hän on kuollut!" huudahti Annikki, nähdessään sisarensa
-kalpeana, liikkumattomana makaavan. Mutta kun Risto hetkisen liikutteli
-pelastetun käsiä ylös-alas ja palvelustyttö ohimoita hieroi, niin
-virkosi hän eloon.
-
-Yhdessä lähtivät he sitten Viertolaan, jossa lehtori Ahava oli
-kesävieraana, mutta Risto palasi jälleen työhönsä.
-
-Kun äiti illansuussa palasi kotiin, oli hän hyvin iloinen huomatessaan,
-että poikansa olivat kunnolla täyttäneet tehtävänsä.
-
-"Sinäkin, Yrjö, olet tällä kertaa kitkenyt osasi ja aivan yhtä
-puhtaaksi kuin Ristokin", virkkoi hän hyvillään.
-
-Risto istui akkunanpielessä penkillä ja korjasi äitinsä haravaa, mutta
-Yrjö loikoili sängyssään.
-
-"Lehtori rouvineen näkyy tulevan tänne", virkahti Risto
-akkunanpielestä. Tämän kuultuaan sitaisi äiti puhtaan esiliinan eteensä
-ja silitti vähäsen hiuksiaan, ja Yrjökin nousi sängyn laidalle
-istumaan. Samassa jo vieraat astuivatkin sisään.
-
-"Kiitos sinulle, Risto, tämänpäiväisestä urhoollisuudestasi!" virkkoi
-rouva tervehdittyään. "Lyyli oli vielä niin heikko, ettei hän jaksanut
-itse tulla tänne, mutta toinnuttuaan lupasi hänkin tulla sinua
-kiittämään."
-
-"Eihän siinä mitään kiittämistä ole; jokainen poika olisi minun
-sijassani tehnyt aivan samoin."
-
-"Älä sano niin", puuttui lehtori puheeseen; "moni olisi hätääntyneenä
-ja neuvottomana rannalle pysähtynyt. Ota tämä, urhoollinen poika,
-vähäisenä kiitollisuuden osoituksena minulta!"
-
-Kiiltävä kultaraha solahti Riston käteen.
-
-"Toivon, että vastakin osotat yhtä suurta neuvokkuutta vaaran
-hetkellä", jatkoi lehtori ja kääntyen äidin puoleen sanoi: "Kiitos
-teillekin, joka olette noin kunnollisen poikasen kasvattaneet!"
-
-"Minä olen niin hämmästynyt, että... mitä siis on oikein tapahtunut?"
-äiti ihmeissään kysyi.
-
-"Ettekö siis tiedä, että Ristonne pelasti meidän Lyylimme tänään
-hukkumasta. Kerrohan, Risto, koko tapaus!"
-
-Ja Risto kertoi. Kun hän oli lopettanut, sulki äiti hänet kyyneleet
-silmissä syliinsä, huudahtaen:
-
-"Ja tuosta et sinä virkkanut minulle sanaakaan!"
-
-"Eikö se ole totta, äiti, että minä täytin ainoastaan velvollisuuteni?"
-sanoi Risto katsellen suurilla ruskeilla silmillään luottavasti
-äitiään.
-
-"Niinpä kyllä, lapseni", äiti myönsi. Mutta rouva jatkoi:
-
-"Lisätkäämme siihen kuitenkin, että täytit sen hyvin!... Ja nyt,
-Jumalan haltuun!"
-
-Kun vieraat menivät, kietoi Yrjö nyyhkyttäen kätensä äitinsä kaulaan ja
-huusi:
-
-"Äiti, anna minulle anteeksi!"
-
-"Mitä nyt, lapseni?"
-
-"Minä olen taas ollut tottelematon poika. Risto se oli, joka minunkin
-osani kitki, sillä minä olen ollut ongella koko päivän ja revin siellä
-housuni."
-
-"Niinkö?" Äidin ääni oli lempeästi nuhteleva.
-
-"Anna minulle anteeksi vielä tämä kerta, ja minä lupaan tulla myöskin
-kuuliaiseksi pojaksi."
-
-"Saat, lapseni", virkkoi äiti hellästi huomatessaan Yrjön rehellisestä
-katseesta, että hänen aikeensa olivat vilpittömät. "Jumalan avulla
-toteutukoon hyvä päätöksesi ja muistaos nyt tästä tapauksesta, että
-hyvä Omatunto on ainoastaan velvollisuutensa täyttäneellä."
-
-
-
-
-Joulu Syrjälässä.
-
-
-    Kaukana sinisalolla,
-    etähällä erämaassa,
-    mistä kontio kutoisin,
-    suden pentuset peräisin,
-    tölli seisoa töllötti,
-    pirtti pieni piilotteli.
-    Syrjälä nimenä sillä,
-    "Aatun mökki" mainehena.
-    Siinä Aatami asuvi
-    kanssa kasvavan perehen,
-    toverina vaimo valpas,
-    pikku pallerot ilona...
-
-    Kesä kukkiva katosi,
-    maahan lenti keltalehti,
-    tuisku tukkesi kujaset,
-    kinosteli karjan raitit...
-    Pyhä saapuvi salolle,
-    syntyjuhla Syrjälähän,
-    sekös kiirettä keräsi,
-    puuhan tuotti pikkusille.
-    Päivä alkoi jo aleta,
-    hämärä jo häiritellä,
-    suuret touhut taukoavat,
-    pikkupuuhat vain jälellä.
-
-    Kirves Aatulla kädessä,
-    joulupuita pilkkoavi;
-    siinä pikkuset pinolta,
-    sylen täyden sieppoavat,
-    sitten tuiskuna tupahan,
-    puhurina pirttisehen.
-    Siellä syytävät sylyksen
-    alle kiukahan kamaran,
-    jotta permanto parahti,
-    laudan liitos liikahteli.
-
-    Äiti pannua pesevi
-    kattiloita kirkastavi:
-    "So, so", sormella varotti,
-    "pukki pelkoa pitävi,
-    jos on veljet vallattomat
-    taikka suulahat sisaret.
-    Menkääpä mäelle tästä
-    joulukuusen katsontahan,
-    hakuhun havun halutun".
-
-    Silloin pikkuset pihalle,
-    kasvavaiset kartanolle;
-    pienet reutoiksen rekehen,
-    suuret aisoihin asettui.
-    Mielin kiitävät mäelle,
-    kuusikkohon kiirehtivät;
-    sieltä näppäävät närehen,
-    joulutunnuksi tupahan.
-    Kohta kuuluvat kujalla,
-    tanhualla touhuavat,
-    saattelevat saalihinsa
-    lieden lämpimän lähelle.
-    Kuusi kuurasta sulavi,
-    huurtehesta hälvenevi,
-    Aatu jalkahan asetti,
-    keskelle tutun tupasen
-    pirtin pienen permannolle.
-    Lapset piirihin paneikse,
-    siinä kuusen kunniaksi,
-    keijuisina karkeloivat.
-    Kävyt kuusessa koruina,
-    kylmän helmet kynttilöinä,
-    joulutuntu on tuvassa,
-    pyhänpito pirttisessä.
-
-    Kuka ulkona kolisi,
-    kynnyksellä kompasteli,
-    tarttui taidotta ripahan?
-    Pienet piirinsä pysähti,
-    äidin taakse turvautuivat,
-    silmät siirtyivät ovehen
-    aavistellen, arkaellen.
-
-    Pukki työnnäikse tupahan
-    tuohikonttinsa keralla;
-    siitä lahjoja lateli,
-    kelle lakin, kelle liinan,
-    kelle kintahat koreat,
-    kelle sukat sorjavarret,
-    sitten pirtistä pakeni
-    tanhualle tähtiyöhön.
-
-    Siitäkös mikä meteli,
-    riemu suuri riehahtihe!
-    Kilvan kiittivät emoa,
-    kättelivät kaitsijaansa.
-    "Mutta missä on isämme?"
-    marjahuulet huutelevat.
-    Äiti pilkisti pihalle;
-    "Taisi tallihin Pokulle:
-    viedä viljat syötäväksi,
-    mutta tuossa jo tulevi!"
-
-    Isän tultua tupahan
-    lapset leikkiä pitävät,
-    mieli reipas rinnan täytti,
-    sulotuntehet sydämen;
-    puna poskilla rusotti,
-    silmät säihki tähtösinä,
-    kätöstä käsi hyväili,
-    jalka polki permantoa.
-    Isä kasvoilla kajastus
-    sisimmästä sielustansa
-    mielin katsovi kisoa,
-    hymyellen hyppelöä...
-    Äiti ääressä patasen,
-    jossa puuronen porisi,
-    hilskettä pikku pulujen,
-    kisaa lapsikultiensa
-    kaunokatsein seuroavi
-    hymy hertas huulillansa --
-    kyynel silmähän kihahti.
-    Mitä miettivi emonen,
-    aattelevi armas äiti? -- --
-    Tätä tuumivi emonen
-    äiti armas aattelevi;
-
-    "Tokko puhtaana puluni,
-    kullan murut kirkkahana
-    sydämensä säilyttävät
-    mailla maailman pahoilla,
-    teillä tuntemattomilla;
-    vieläkö ilo viaton,
-    lapsiajan riemu runsas
-    heillä silloinkin hupina,
-    laulu yhtä laadullisna!"
-
-    Pienet viimein jo väsyvät,
-    pikku ressut raukenevat,
-    pöytä katsehet keräsi,
-    puurokuppi puolellensa.
-    Aatu raamatun avasi,
-    siitä pienille pakisi
-    Betlehemin pilttisestä,
-    Luojan lapsesta hyvästä,
-    pienten yli-ystävästä,
-    joka ihmisten iloksi
-    syntyi, seimessä lepäsi,
-    heille taivahan takasi,
-    Isän armon ansioitti...
-    Sitten virren veisasivat...
-    Ääni hertasna helisi,
-    joulurauha rinnan täytti,
-    pyhä puhtaus sydämen.
-
-    Äiti syömähän sijotti,
-    pikku ressut puuroansa,
-    siinäkös kävi kalina,
-    herkin heiluivat lusikat
-    punahuulien hyväksi,
-    vahingoksi valkopuuron...
-
-    Siunattua syötyänsä
-    pienet pankolle pakovat,
-    siellä hetkinen hälyä --
-    sekin vihdoin vaikenevi.
-
-    Tonttu hiipivä tupahan,
-    Uni-Jukka uunin päälle,
-    lapset uuvutti unehen,
-    satumaille saattaeli...
-
-    Päre sammui pihdissänsä
-    pirtti tummaksi pimeni,
-    hiillos hetken tuikahteli
-    seki höydyksi hupeni...
-
-    Kuuhut kaartansa kuleksi
-    hopeoiden harjanteita,
-    tähdet tietänsä valaisi,
-    revontulet riemahteli;
-    sunnuntai oli salolla,
-    syntyjuhla Syrjälässä!...
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK JOULUPUKIN JUTELMIA***
-
-
-******* This file should be named 61020-8.txt or 61020-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/6/1/0/2/61020
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/61020-8.zip b/old/61020-8.zip
deleted file mode 100644
index 9c3e105..0000000
--- a/old/61020-8.zip
+++ /dev/null