diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/61018-8.txt | 4265 | ||||
| -rw-r--r-- | old/61018-8.zip | bin | 65107 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 4265 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..4ddc386 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #61018 (https://www.gutenberg.org/ebooks/61018) diff --git a/old/61018-8.txt b/old/61018-8.txt deleted file mode 100644 index e164259..0000000 --- a/old/61018-8.txt +++ /dev/null @@ -1,4265 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Joulupukin satuja ja leikkejä, by Various - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Joulupukin satuja ja leikkejä - Joulupukin aikaisemmista vuosikerroista valikoitu - - -Author: Various - - - -Release Date: December 26, 2019 [eBook #61018] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK JOULUPUKIN SATUJA JA LEIKKEJÄ*** - - -E-text prepared by Tapio Riikonen - - - -JOULUPUKIN SATUJA JA LEIKKEJÄ - -Joulupukin aikaisemmista vuosikerroista valikoitu - - - - - -Helsingissä, -Kansanopettajain O.-Y. Valistus, -1913. - - - -SISÄLLYS: - -I. Satuja. - -Matti Kierosilmä, kirj. Larin Kyösti. Joulupukki 1901. -Mitä Varpu kertoi, kirj. A. H. 1901. -Turkkia pyytämässä, kirj. Kauppis-Heikki. 1901. -Joulu-ukon saapas, kirj. Anni Svan. 1904. -Orava ja Sinipiika, kirj. Johannes Tuokkola. 1904. -Keisarin Moppe, mukaili Alpo Noponen. 1906. -Matka Onnelaan, kirj. Vilkku Joukahainen. 1909. -Martin kuusen-etsintä, kirj. Eino Salokas. 1909. -Laurin hiihtomatka, kirj. E. V. 1909. -Kesäyö metsäniityllä, kirj. Helmi Auvinen. 1910. -Satutyttö, kirj. Annikki Virvatuli. 1910. -Tarina pojasta, porsaasta ja metsänväestä, kirj. Anni Kaste. 1910. - -II. Leikkejä. - -Sudenajo, kirj. Kauppis-Heikki. Joulupukki 1902. -Puurokuppi, kirj. Artturi L. ja A. N. 1907. -Sielukellot, kirj. Juho Laine. 1905. -Jouluvieraat, kirj. Kosken Erkki. 1907. -Kuusenhaltija, kirj. Anni Kaste. 1909. - - - - - - -I. Satuja. - - - - -Matti Kierosilmä. - - -Matti Suorasilmä oli markkinoilla hukannut hevosensa Lankin sekä kaikki -rahansa. Oli joulun aatto-ilta ja Matti kulki surumielisenä kaupungin -katuja tyhjä haarapussi olalla ja ajatteli kotia, joka oli kaukana. -Kulkiessansa kaupungin tullinsuusta valtamaantielle tuli häntä vastaan -mies, vanha kerjäläisukko. - -"Mihin sinä niin pahoilla mielin kuljet?" kysyi ukko. - -"Kotiin päin kuljen, vaan sinne en illaksi ehdi, sillä hevoseni minä -hukkasin", sanoi Matti. - -"Voi miestä --, pyytäisin pennin puolta tai syötävän tapaista", pyysi -ukko. - -"Hukkasin rahanikin", sanoi Matti. - -"Anna minulle tuo haarapussi, voisinhan sillä jotain tehdä?" - -"Kyllä sen saat", sanoi Matti ja katseli ukkoa suoraan silmiin, kuten -hänen tapansa oli. - -"Hyvä kiitos sinulle ja onnea matkallesi!" toivotti ukko ja jatkoi -matkaansa haarapussi olalla. - -Kulki Matti jonkun aikaa ja alkoi väsyä. Nälkäisenä ja uupuneena -istahti hän tiehaaran kivelle ja katseli tylsästi eteensä. Silloin -ilmestyi hänen eteensä mies pieni, kahden etusormen pituinen. -Hänellä oli polviin ulottuva parta ja viheriäinen pipolakki päässä, -ja naurellen heilutti hän haarapussia, sillä se oli sama mies, joka -kerjäläisenä oli tullut Mattia vastaan tullinsuussa. - -"Terve miestä, sinä Matti Suorasilmä!" sanoi piipattimies naurellen, -"miksi sinä olet niin surullinen?" - -"Kadotin kaikki, rahani, hevoseni, enkä pääse jouluksi kotiin", sanoi -Matti. - -"Ei hätää mitään, Matti Suorasilmä", sanoi kääpiömies, "sinä olet -kunnon mies, ahkera kyntömies sinä olet ja reima halonhakkaaja, -sen tiedän; ihmisiä sinä katsot suoraan silmiin, sillä sinulla on -valkoinen omatunto." - -"Kunhan vaan pääsisin kotiini", sanoi Matti. - -"Katsos tätä!" sanoi se kahden etusormen pituinen mies ja näytti -haarapussia. - -"Minun haarapussini!" huudahti Matti. - -"Ota ristitieltä kolme kiveä suuhusi ja sano: - - "Piu, pau, paukkaa, - haarapussi laukkaa, - alitse kuun, - ylitse maan, - vie mua, vie mua - kotihin vaan!" - -Niin neuvoi kääpiö ja katosi samassa. - -Matti ihmetteli suuresti ja teki työtä käskettyä. - -Haarapussi alkoi hypellä maantiellä kuin jänis ja Matti juoksi jälessä. -Juoksi virstan ja juoksi kaksi ja kolmannen virstan tolpan kohdalla sai -hän sen kiinni. Se vikuroi kuin hevonen ikään ja hyppeli Matin käsissä. -Matti istui sen selkään ja toisteli pienen miehen sanoja: - - Piu, pau, paukkaa, - haarapussi laukkaa! - -Ja Matti alkoi nousta, nousi yli puiden ja vuorien, ja metsät ja järvet -alhaalla näyttivät pieniltä pilkuilta. Matti vapisi ja pelkäsi tätä -hurjaa menoa. Jo kohosi hän pilvien yli, kun kuuli äänen selkänsä takaa. - -"Älä ollenkaan pelkää!" sanoi pieni mies, joka istui haarapussin -selässä Matin takana. - -"Sielläkös sinä, hyvä mies, olet taas!" sanoi Matti, "mihinkäs sitä nyt -mennään?" - -"Kultapilven kievariin", sanoi kääpiö. - -"Minun on nälkä", sanoi Matti. - -"Siellä syödään", sanoi kääpiö. - -Lensivät, lensivät. Pian kuulivat miten silkkikarvainen halli haukkui -Kultapilven kievarissa. He lensivät veräjästä sisään, joka oli kullasta -tehty. Piha kimmelsi täynnä kummallisia kukkia, ja he kulkivat kievarin -kultaiseen linnaan. Katot ja seinät hohti helmissä ja jalokivissä, ja -pöydällä odotti valmis ateria, eikä ketään näkynyt koko talossa. - -Pöytä notkui herkkujen ja paistien alla. Matti söi ja ihmetteli -suuresti. Ravittuina nousivat he taas haarapussin selkään ja heittivät -hallille hyvästi. - -Ja he lensivät, lensivät, ja heleä haukunta hiljeni pilvien taakse. - -Matin mieli oli iloinen, nyt alkoivat he laskeutua alaspäin maata -kohden, näkyi kyliä ja lumipeitteisiä metsiä. - -Matti katseli alaspäin ja sanoi: - -"Mitä tulia sieltä alhaalta näkyy?" - -"Joulukynttilät kirkoissa palavat, siellä soitellaan uruilla, rauha on -maassa, Jumalan rauha, ja kulkuset helähtelevät kirkkoteillä", sanoi -kääpiömies. - -"Koto näkyy, koto näkyy!" huusi Matti täyttä rintaa. - -"Siellä kohta ollaan", sanoi se kahden etusormen pituinen pieni mies, -"mutta muista, Matti Suorasilmä, ettes taaksesi katso, sillä silloin -käy hullusti!" - -Ja he laskeutuivat yhä alemmaksi. He lensivät yli Velhovuoren, joka -haamoitti kirkon takaa kuin mustahameinen suuri noita-akka. Matti näki -kotipirttinsä, näki pikkusiskojen ja veljien leikkivän joulupahnoilla, -ja isä, äiti, sukulaiset istuivat joulupöydän ääressä. Matti katseli -suoraan eteensä kuten hänen tapansa oli. Haarapussi läheni yhä -maata, ja siinä samassa seisoi Matti tiellä, joka vei mäelle hänen -kotitaloonsa. Pieni mies oli kadonnut. Maantien varrella näki hän -Laukin, joka pää nuokkuen seisoi rattaitten edessä, ja rahapussinsa -löysi hän rattaiden pohjalta. Matti ihastui ikihyväksi, nousi rattaille -ja ajoi kotiin päin. Samassa kuului hänen takanansa hirveä pauke -ikäänkuin kanuunalla olisi ammuttu, ja Matti katsoi taaksensa. -- -Velhovuori aukeni räiskyen tulisissa auringoissa, ja kultakruunu päässä -ajoi se kahden etusormen pituinen pieni mies nyt pitkänä jättiläisenä -hopeavaunuissa vuoresta sisään. Matti tuijotti vuoreen, niin että valo -häikäisi hänen silmiänsä. Hän jäi katsomaan vuoren aukkoa, kunnes se -taas oli kuin musta seinä. Ihmeissänsä ja silmiään hieroen ajoi Matti -kotiin. Mutta siitä ajasta asti katsoi hän kierosti ja häntä -kutsuttiinkin nyt "Matti Kierosilmäksi." - - - - -Mitä Varpu kertoi? - -Kansan satu Karjalasta. - - -Eräänä talvi-iltana menivät äiti ja isä kylään ja jättivät pikku -Ellin, Maijan ja Eeron kotimiehiksi. Lähtiessään äiti antoi -kullekin sokeripalan ja jätti pöydälle puolukkavadin, johon vielä -oli sekoitellut siirappia. Mutta kun he siinä äänettöminä söivät -puolukoita, huusi Eero yhtäkkiä: - --- Nyt Varvun luokse tupaan satuja kuulemaani - -Ja peräkkäin he juoksivat sinne. Varpu oli juuri juonut kahvinsa ja -kehräsi isälle verkkorihmoja. Takkavalkea loimusi uunissa ja valasi -hämärästi tupaa. Lapset istuivat tuoleille ja Eero, joka oli vähän -rohkeampi, sanoi: - --- Kerro nyt, Varpu kulta, meille satu! - --- Tuota, tuota, tuokkeroista, alkoi Varpu, jottako satu? Mitäs minä -teille piimäsuille kertoisin? - --- Kertokaa niitä Laurin-Lienan satuja, huusivat lapset yhteen ääneen. - --- Niin, tuota, se Laurin-Liena, meidän renki Aaron äitivainaja se minulle -piennä ollessani haasteli kahdesta pojasta tämmöisen saakkunan: - --- Oli ennen yhdellä miehellä monta poikaa. Isä kuoli ja pojat jakoivat -perinnön. Vanhin otti talon, sitä seuraava hevosen ja kuka mitäkin -tavaraa, niin että kahdelle nuorimmalle ei jäänyt muuta kuin toiselle -kissa ja toiselle vain parkkivihko, pieni käärö pajun kuoria. - -Se poika, joka sen parkkivihkon sai, se oli hyvin pahoillaan. -- Voi -minun poloisen päiviäni, ajatteli hän. -- Mihin minä nyt joudun, -kun näin armottomaksi ja osattomaksi jäin ja mitä minä tällä -parkkivihkolla teen. Sama jos rikkatunkiolle heittäisin. Suruissaan, -se parkkivihko selässään, poika lähti astumaan. Tulipa hänelle -tiellä vastaan semmoinen vanha, pitkäpartainen ukko. - --- No, mikä se nuoren miehen mieltä painaa? kysyi ukko. - -Poika selittämään: Minulta kun isä kuoli, eikä jäänyt minulle muuta -perintöä, kun tämä pahainen parkkivihko. - --- Elä ole sinä milläsikään, sanoi ukko. Annahan minä neuvon, niin hyvä -tulee. Menehän tuonne lammin rannalle ja liota siellä nuo pajun kuoret -ja puno niistä nuora. Tee sitten kyynärän pituinen puikko itsellesi ja -koettele ommella Suolampi kiinni. - -Poika kiitti ja meni lammen rannalle ja teki, niinkuin ukko oli -neuvonut. Mutta kun hän siinä rupesi rantoja puikollansa penkomaan, -alkoi lammen vesi lainehtia ja aalloista tulla tupsahti vedenakka -siihen pojan luokse. - --- No mitä sinä siinä raadat? alkaa akka pojalta tiedustella. - --- Onhan sitä köyhällä miehellä työtä. Ompelen vain tämän lammen -kiinni. - --- Elä veikkoseni semmoista kummaa tee! Me jäämme kannen alle. - --- Ei auta. Kyllä minä ompelen, ja sitten teen tämän lammen päälle -sileän nurmen, se on köyhälle tarpeen. - --- Herkeä, hyvä mies! Elä salpaa meitä tänne! Saat paljon kultaa, -kunhan vain jätät ompelematta. - --- No, jos säkillisen kultaa annat, niin voinhan heretä, tuumi poika. -Silloin vedenakka kiireen kaupalla sukelsi lammen pohjaan ja kohotti -sieltä pitkän säkin kultaa. Näin tuli köyhästä pojasta rikas mies. - --- Mutta mitenkäs sen toisen pojan kävi? keskeyttivät lapset, jotka -hiljaa istuivat mummon ympärillä. - --- Odottakaa, palleroiset, sanoi Varpu-mummo, kyllä minä kerron. - --- No, se toinen poika, se, joka kissan perinnöksi sai, se oli -niinikään pahoillaan. -- Mitä minä nyt tällä kissalla teen? Ei ole -ruokaa itsellänikään, semminkään ei kissalle antaa. Pani siitä -kumminkin kissan konttiin ja lähti astumaan. Tulipa sitten hänellekin -se vanha, pitkäpartainen ukko vastaan. - --- No mikä se nuoren miehen mieltä painaa? kysyi ukko taas. - -Silloin poika huoliaan ukolle kertomaan. - --- Elä siinä joutavata sure! Mene siihen maahan, missä ei vielä kissoja -ole, kyllä vielä rikkaaksi tulet, sanoi se mies. - --- Miten minä nyt sinne löydän, kun en ole ikänäni kotitienoilta -liikahtanut? - --- No, kyllä minä sinulle tien neuvon. Mene vain päivännousuun päin, -niin tulet lopulta siihen kissattomaan maahan! - --- Suur-kiitosta, hyvä ukko, sanoi poika, ja läksi astumaan kontti -selässä. Astua tallusteli siitä monet päivät, mutta joka paikassa näki -kissoja kaikenvärisiä. Missähän lienee se kissaton maa, tuumi itsekseen. - -Mutta eräänä päivänä tuli jo semmoisia taloja, missä ei kissoja -näkynyt. Poika astui kumminkin iltaan asti, ennenkuin pysähtyi, eikä -näyttänyt kissaansa missään. Kun sitten illansuussa näki somannäköisen -talon tien laidassa, niin poikkesi siihen. - --- Näinköhän saisi talossa yösijaa? kysyi tupaan astuessaan. - --- Saisihan sitä muuten, mutta näin potaatinkaivunaikana on niin paljon -työväkeä, ettei tupaan mahdu, sanoi emäntä pankon luota. - --- Eikös olisi mitään muuta huonetta, saunaa tahi riihtä, missä sopisi -maata? - --- Onhan se riihi, mutta et, hyvä ystävä, siellä voi maata. Siellä on -semmoisia suuria eläimiä. Ne pyrkivät päivälläkin tulemaan päälle; -semminkin ne yöllä söisivät sinulta silmät päästä. Jo alkavat -tupaankin tunkeutua eivätkä tämmöistä väkijoukkoakaan enää pelkää. -Ruoka-aineetkaan eivät heiltä säily, selitti emäntä. -- Elä, hyvä -vieras, mene sinne maata, kielteli muukin talon väki. Ne elävät -lopettavat sinut siellä. - -Mutta poika otti konttinsa ja läksi. - --- Nouse kumminkin sinne yläpenkille, jos menet, varotteli isäntä. -- -Ahdinlautaa ne siellä yläpenkiksi kutsuivat -- selitti Varpu ja jatkoi: - --- Poika kun tuli riiheen, joka vielä ahoksen jälkeen oli lämmin, otti -kissansa kontista, kohosi ahdinlaudalle makaamaan ja asetti kissan -ryntäilleen. Mutta eipäs ennättänyt silmiään ummistaa, ennenkun jo -alkoivat rotat rapajamaan -- sillä rottiahan ne eläimet olivat. Niin -siellä yksi nelisti kuin hyvä hevonen, Mutta kun kissa kaapsahti -pystyyn ja hyppäsi laudalta lattialle, niin alkoi siinä toinen leikki. -Rotat vinkuivat sen kynsissä, ja kissa tappeli kuin sotasankari. -Siihenhän se meteli vihdoin loppui, kun rotat kuolivat tai juoksivat -pakoon. Poika paneutui levolle ja nukkui hyvin. - -Aamulla kun talonjoukko nousi, sanoi isäntä pojalleen: - --- Menepäs sitä vierasta katsomaan, jos vielä on hengissä! - -Poika tuli riihen luo ja longotti ovea, mutta kun kissan keksi, niin -paiskasi oven kiinni ja pötki tupaan. - --- Hyvänen aika! Nyt se vieras on kuollut. Siellä se venyy ja semmoinen -outo, julman näköinen elävä on noussut sen rinnalle istumaan. Totta se -elävä on vieraan tappanut. Musta se on, ja silmät sillä kiiluvat kuin -tähdet taivaalla, ja tuhat piikkiä sillä on suupielissä. - -Nyt juoksivat kaikki miehissä riihelle ja longottivat ovea. - --- Vieras, vieras! kuiskasi joku. Poika nosti päätään. - --- Me luulimme jo sinua kuolleeksi. Mikä elävä se tuo on? Pureeko se? - --- Ei se mitään tee. Tulkaa vain sisään! - --- No, tämä eläväkö se nuo kaikki tappoi? sanoi mies ja osotti -kuolleita rottia, joita oli ristiin rastiin pitkin riihen lattiaa. - --- Niiden tappaminenhan se onkin tämän minun eläväni virka, sanoi poika -ja silitti kissan selkää. - --- Uskaltaako sitä silittää? Möisiköhän se vieras meille tuon elävänsä? -Meille se olisi niin tarpeen. - --- Miks'en möisi, jos vain hinnasta sovitaan. - --- Miten paljo se maksaisi? - --- Kun täytätte tämän vanhan huopahattuni kullalla, on kissa teidän. - -No niin, silloin talonjoukko kultaa hakemaan ja kantamaan hattuun. -Poika sillaikaa kaivoi kuopan riihen luo ja pani rikkonaisen hattunsa -sen suulle. Arvaa sen, että talonväki sai kantaa monta säkillistä -hattuun, ennenkun se täyttyi. - -Mutta talonjoukolle, kun yritti menemään kotiin, muistui mieleen, -ettei kukaan heistä tietänyt tuon oudon elävän nimeä. Ei muuta kun -kääntyä takaisin ja kysyä pojalta. - --- Emme saaneet kysyneeksi, mikä tämän elävän nimi on. - --- Jos toisen hatullisen rahaa maksanette, niin sanon teille, vastasi -poika. Miehet kävivät tuumimaan, mutta eihän siinä muu tullut neuvoksi -kuin maksa pois -- -- ja niin sai poika toisen mokoman rahaa. - -Nyt läksivät kissanostajat taas matkalle ja koettivat houkutella kissaa -mukaansa. "Kissa, kissa!" väättelivät he, mutta kissako se nyt sillä -tuli. Ei ollut kuulevinaankaan, vaan nousi riihen katolle. Silloin -joutuivat ostajat hätään. -- Totta tällä pitänee olla joku väättösana. -Voi polosen päiviä, kun ei saanut samaan hintaan kysyneeksi, miten -tätä väätetään. Koettivathan ne väättää: se, se! tjeh, tjeh! ptr, ptr! -ja kos, kos! mutta kissa istui vain katolla päivän paisteessa ja -lämmittelihe. Ei auttanut muu kuin maksaa pojalle taas hatullinen -rahaa, ja nyt oppivat ostajat väättämään: vis, vis. Kissa höristi -korviaan ja kiipesi alas katolta. Vis, vis! huusivat talon lapset ja -juoksivat tuvalle päin, ja kissa seurasi heitä tupaan ja jäi sinne -asumaan. - -Poika osti hevosen, vedätti kotiin rahansa ja kuuluu vieläkin elelevän -rikkaana miehenä. - --- Mutta kissatonta maata ei nyt ole enää missään, lopetti Varpu. - - - - -Turkkia pyytämässä. - -(Sedän satu.) - - -Taneli-setä oli kiinnittänyt, kierreraudan tuvan seinään ja vetää -syssytteli siinä lammasnahkoja. - --- Mitä setä siinä tekee? kyselivät lapset. - --- Tässä lauhdutellaan lammasnahkoja, selitti setä. -- Mitä varten -niitä lauhdutellaan? utelivat lapset. - -Setä ei seisauttanut työtänsä, vaan vetelyn mukaan lausuili: - --- Sitä varten, tätä varten, ettei turkki äänteleisi, kopajaisi, -kupajaisi, miestä laiskaks' murajaisi. - --- Onko setä kuullut turkin murajavan? Kertokaa nyt mitenkä turkki -murajaa. - --- Eihän minun turkkini muraja, kun minä en ole laiska, sanoi setä. - --- Kertokaa sitten jotain muuta, pyytelivät lapset. - --- Jospa minä tässä levätessäni kerron teille turkkisadun, kun haette -tuolta naulasta turkin päänaluseksi, lupasi setä. - -Lapset juoksivat kilvassa turkin sedälle, jonka tämä käänteli kokoon -ja köllähti penkille pitkälleen. Lapset asettuivat siihen kupeelle, -isommat istumaan ja pienemmät polvilleen. - --- Kertokaa nyt, kiirehtivät he. - -Setä painoi silmänsä tirralleen ja sanoi: Näin se satu alkaa: - --- Oli kerran kaksi lasta, Liisa ja Ville, joiden isä oli kuollut ja he -asuivat äitinsä kanssa pienessä tuvassa, kylän takalistolla. - -Muutamana talvipäivänä näin ennen joulua, kun äiti oli viemässä -kehruuksia kylään, tuumailivat lapset, että mistä he saisivat turkin, -jotta pääsisivät jouluna kirkkoon. Silloin Liisa muisti isävainajansa -laulun, että - - Oravall' on oiva turkki, - valkovaippa jäniksellä, - ketun turkki kaunihimpi, - suden vielä villavampi, - karhun kahtakin uhompi, - -ja he päättivät mennä pyytämään turkkia oravalta. - -Siinä olikin metsä hyvin lähellä, aivan tuvan takana. Tuskin olivat -lapset viittaväliä kulkeneet, kun Ville huomasi oravan kuusen oksalla -ja ihastuneena sanoi Liisalle: - -"Tuollapas on orava ja sillä on oikein töyhtöhelma turkki. Kysynkö -minä, vaiko sinä, että antaako se sen meille." - -"Minä kysyn", sanoi Liisa. "Tunnetko meitä, pieni orava?" - -"Kurr, kurr", kurahteli orava ystävällisesti ja alkoi puhua raksutella: - - "Tunnen toki lesken lapset, - aivan äänestä erotan, - muista pojan muskuloista, - pahennuksen pahkuroista, - jotka kuustani kivitti, - lapsiani laahasivat, - veivät vangiksi väkisin, - kitumahan kappelissa." - -"Ethän toki, sievä orava, meitä torune", houkutteli Liisa. "Ei me -tultuna lapsillesi pahaa tekemään, vaan pyytämään turkkia, kun on niin -kova pakkanen, ettei päästä ilman turkkia jouluna kirkkoon." - -Orava käänteli päätänsä ja saneli: - -"Taitasipa tarpeen olla turkki teillekin, tepukat. Kovin käytte -kalvakoiksi koko talven kyyhöttäissä tuossa pienessä tuvassa, -savuisessa saunassanne." - -"Tarpeeseen meille olisi", sanoi Ville. "Minä en ole kivittänyt sinua -milloinkaan, enkä kivitä. Tottahan antanet turkin meille." - -Siihen sanoi orava: - - "Paljon kiitän palkinnoksi, - mutta muuhun en kykene, - kun on yksi vain itsellä - turkki tuiki pienokainen, - jok' ei veny Villen päälle, - liijatenkaan Liisan päälle." - -"Keltäs me sitten osataan pyytää?" kysyi Ville pahoillaan. - -Orava ajatteli, kallistellen pientä päätänsä ja neuvoi: - - "Jänis, jussi jäkkäniska, - vankin veli vääräkinttu, - kesin, talvin kelsiyypi, - uuden karvan kasvattaapi, - hältä turkkia tahdotte - itsellenne ilmaiseksi." - -"Kiitoksia neuvostanne ja hyvästi", sanoi Liisa niijaten. Villekin -nosti hattua hyvästiksi oravalle. - -Kun olivat vähän matkaa kulkeneet, nousta kapsahti jänis kuusen -juurelta kahdelle jalalle ja katseli silmät pyöreinä tulijoihin. - -"Älkää pelätkö meitä", rauhoitteli Liisa ja ilmoitti sitten -turkki-asian. - -Jänikselle oli tullut nukkuissa kylmä, ja se alkoi värisevällä äänellä -papattaa: - - "Pa pa pa pa paleltaapi, - pu pu pu pu puistaltaapa, - tu tu tu tu turkissakin, - pe po pe pe peitossakin - kuusen alla kyyhöttäissä, - lumen päällä lyyhöttäissä. - Tuoll' on kettu kolossansa - kankahalla kuopassansa, - siltä turkki tuumikaatte, - nukkumahan neuvokaatte, - että poikani poloset, - saisi rauhassa ravita - itseänsä iltasilla." - -"Uskaltaako sinne ketun luokse mennäkään, jos se on paha", epäili Liisa. - -Jänis heitä lohdutteli: - - "Ei se teitä ihmisiä hävelijäs hätyyttele, - vaikka meitä vaivasia ainiansa ahdistaapi." - -Lapset sanoivat hyvästit jänikselle ja lähtivät kankaalle päin -kävelemään, piellä olikin mäkirinteessä reikä maan sisään. Ville -kurkisti siihen ja huusi: - -"Halloo! Onko kettu Mikko kotona?" - -Kolon perältä kuului käpäläin sipsutusta. Kohta pisti kettu päänsä ulos -ja viekkaasti tirkistellen kysyi: - -"Kuka se siellä huutelee? Mikä asia?" - -"Ei tässä ole tarpeettomia huudettuna", vastasi Ville, "tultiin vaan -turkkia kysymään. On kuultuna, että teillä on lämmin pesä, jossa -saattaa asua ilman turkittakin." - -Kettu katsoi yhä viekkaammin Villeen ja kysyi: - -"Oletko sinä milloinkaan höyhenaluksella nukkunut?" - -"Olkia meillä on alusena", vastasi Ville. - -"Tiedätkös miltä teeren ja pyyn munat maistuvat?" - -"Ei meillä munia syödä", vastasi Ville, "sillä äiti on kieltänyt -koskemasta metsälintnjen pesiä." - -"No se on voitoksi minulle", kiitteli kettu. "Oletko pyy- ja -jänispaistiakaan syönyt?" - -Villeä jo alkoi suututtaa tämä kyseleminen ja hän sanoi: - -"Mitä sinä, kettu, meidän keitoksia kyselet, turkkiahan me tultiin -pyytämään, että päästäisiin jouluna kirkkoon." - -"Minä vain kyselen", virnisteli kettu. "Asia on näet niin, että näin -hienovillainen turkki ei sovellu muille kun niille, jotka syövät linnun -paistia ja munia sekä nukkuvat höyhenaluksella. Mutta kun sinä näytät -noin potralta pojalta, niin minä autan sinua turkkiasiassa, kun tulet -toisen kerran ja tuot jotain tullessasi. Onhan teillä kanoja?" kysyi -kettu. - -"On tällä Liisalla kaksi kanaa", sanoi Ville. - -"No hyvä", mielisteli kettu. "Tuo ensikerralla tullessasi toinen kana -minulle, niin kyllä saat turkin." - -Nytpä ei Liisa enää malttanut kuunnella, vaan sanoi: - -"Häpeä toki kettu ilkeä, vai söisit minun sievän kanani. Seipäällä saat -kintuillesi, jos tulet." - -Jopa Villekin ymmärsi ketun kujeen ja kiivastui: - -"Sitäkö varten sinä kyselitkin meidän kanoista ja muista. Tuon minä -palavan pakkulan viekkaalle kielellesi." - -Ilman hyvästiä he erosivat ketusta, joka pilkaten huusi jälkeen: - -"Menkää vain suden pesälle, kyllä se teille turkin toimittaa." - -Liisaa jo alkoi pelottaa. - -"Ei me ehkä uskalletakaan mennä suden pesälle", sanoi hän. - -"Nyt uskalletaan", pöyhisteli Ville ja laittoi lepästä kepin käteensä. -"Ei tässä vain takaisin käännytä." - -Sielläpäs oli susikin vähän matkan päässä. Se oli vast'ikään noussut -nukkumasta ja venytteli pitkää selkäänsä. - -"Onko susi-sedällä antaa meille turkkia?" kysyi Ville rohkeasti. - -"Vau, vau", volahteli susi. "On sedällä semmoinen turkki, johon -tuollaiset tallukat sopii sorkkineen, sauvoineen." - -"Ei tässä aivan niillä puheilla yhteiseen turkkiin ruveta", pöyhisteli -Ville. "Eri turkin minä tarvitsen." - -"Sama se", sanoi susi. "Onkos sinulla lampaita?" - -"On äidillä yksi lammas ja kaksi vuonaa", sanoi Ville. - -"Sepä sattui", ihasteli susi, "Tuo vain lampaat tänne metsään, niin -minä päästelen niistä sinulle nahat ja saan itse lihat palkastani." - -Vaan silloinpa Liisakin tarttui puheeseen ja sanoi: - -"Vai söisit susi meidän sievät lampaamme." - -Susi irvisteli pahasti ikeniänsä ja ulvoi: - -"Söisin, söisin, minulla kun on hampaat." - -"Pidä hampaitasi vähän piilommassa", sanoi Ville. "Sattuu susivouti -näkemään, niin se tulee ja kopistaa ne kampaluikseen." - -Siitäpä susi pelästyi, alkoi loikkia pakoon ja valehteli mennessään: - -"On näillä niskoilla monta pässiä kannettu, eikä ole vielä luotia -turkkiin annettu." - -Liisa ja Ville katselivat suden jälkeen ja Ville sanoi: - -"Sinne se meni ja jouti mennäkin." - -"Yhä pahenee", huokasi Liisa. "Mennään jo kotiin." - -"Ei mennä", sanoi Ville. "Koska susi lähti pakoon, niin ei karhukaan -purasematta nielase. Käydään vielä sitä puhuttelemassa." - -"Mutta puhutellaan siivosti", neuvoi Liisa. "Karhu kuuluu pitävän -hyvästä puhuttelusta." - -"No minä vaikka kumarran kuin kuninkaalle", lupasi Ville. - -He tulivat kaatuneen kuusen juurelle, jossa oli lumessa pieni reikä -karhun pesän päällä. Ville kurkisti siitä sisään ja kysyi: - -"Onko metsän kuningas valveilla?" - -"Mym, mym", myrisi emäkarhu pesästään. "Ei olla varsin valveilla, eikä -kovin nukuksissakaan. Millä asialla on vieraat?" - -"Rauhallisilla asioilla ollaan", vastasi Ville. "Turkkia ollaan -tietelemässä itsellemme. On kuultu, että sinulla on vahvavillainen -turkki, jolla tarkenisi jouluna kirkossa istua." - -"Onhan minulla turkki ja kyllä tällä tarkenee", myrisi karhu. "Mutta -joko siellä ulkona on pälvilöitä puiden juurilla, ja joko on lehmät -laitumella?" - -"Ei nyt ole vielä pälvistä puhetta joulun aikana", vastasi Ville, "eikä -meillä ole kun yksi lehmä." - -Jopas jouduttautui Liisakin kysymään: - -"Mitäs varten sinä, metsän kuningas, lehmistä kyselet?" - -"Kyselenmähän mitä kyselen", myrisi karhu. "Minä kun olen metsän ja -korven kuningas, niin minä tahdon toisinaan laittaa itselleni ja -lapsilleni juhla-aterian ja otan silloin omalla kuningas-oikeudellani -parhaan karjasta paistiksi." - -"Otatko sinä korven kuningas yhdenkin lehmän?" kysyi Liisa. - -"Otan, otan minä yhdenkin lehmän, jos vain kadehdit muiden monia lehmiä -ja piekset eläimiä vihoissasi", uhkasi karhu. - -"Älkäät suinkaan meidän lehmää ottako", rukoili Liisa. "En minä kadehdi -muiden lehmiä, enkä piekse mitään eläimiä." - -"Kyllä tiedän sanomattasikin", sanoi karhu. "Senpä vuoksi minäkin -kesänä teidän lehmän kelloa soittelin huvikseni ja kiirehdin sitä -sitten mökillenne lypsettäväksi." - -"Kiitoksia paljon siitä hyvästä", sanoi Liisa. "Jos voisitte vielä -lisäksi antaa meille turkin." - -Karhu mietti vähän aikaa ja murisi: - -"Ei meillä eläimillä, ei minulla korven kuninkaallakaan ole monia -vaatteita, niinkuin teillä ihmisillä, joilla toisilla on liika paljon -ja toisilla liika vähän. Minulla ei ole muuta neuvoa, kuin että tulette -tänne meidän kesken nukkumaan, jos on kylmä. Jos taas nälkä tulee, -niin imekää kämmentänne, kunnes maat sulavat. Niin minäkin teen." - -"Kiitos ystävällisestä tarjouksesta", sanoi Liisa, "mutta äidin luona -me mieluummin ollaan, vaikkei aina lämminkään olisi. Hyvästi korven -kuningas." - -"Mym mym", myrisi karhu ja painautui nukkumaan. - -Liisa ja Ville palasivat kiireesti mökillensä, jossa ensimäisenä -riensivät navettaan lehmää, lampaita ja kanoja ruokkimaan ja hoitamaan. - --- Entäs turkki? kysyivät lapset sedältä. - --- Turkki jäi kun jäikin ihmisten toimitettavaksi ja sitä vartenhan -minä olen lammasnahkoja pehmitellyt, sanoi setä. - - - - -Joulu-ukon saapas. - - -Kanervakankaalla kahden vanhan männyn suojassa oli pieni punainen -mökki. Siinä asuivat isä, äiti, Kaisa-Liisa, Jussi ja Pekka. - -Nytpä juttelen teille, mitä tapahtui eräänä elokuun päivänä, kun isä ja -äiti olivat kartanon pellolla ruista leikkaamassa. - -Kaisa oli juuri saanut ruispuuron kypsäksi. Lapset istuivat pöydän -ääressä syömässä; kukin pisti vuoroonsa puulusikan vatiin. Yhtäkkiä -kuului ulkoa kovaa voihkinaa: - -"Oi, oi, apua, apua!" - -"Mitä kummaa siellä on!" ihmettelivät lapset ja laskivat lusikkansa -pöydälle. "Mennäänpä katsomaan." - -He astuivat portaille, ei näkynyt mitään. Mutta sikoläätin takaa kuului -taas: "Oi, oi minua vaivaista." - -Lapset juoksivat sinne. Mitä näkivätkään! Maassa makasi vanha -harmaahapsinen, valkopartainen äijä, ähkien ja vaikeroiden. Vaatteet -olivat repaleina ja likaiset, parta revittynä ja toinen saapas poissa. - -"Ohoh, ukko rukka", säälivät lapset "mikä sinua vaivaa, ja kuinka olet -tänne joutunut?" - -Lapset huomattuaan näkyi ukon naamassa kesken tuskia lempeä hymy. Hän -kysyi: - -"Ettekö, lapsukaiset, minua tunne? Olenhan joulu-ukko, vaikkakin nyt -näin kurjassa tilassa." - -"Vai joulu-ukko", ihmettelivät lapset "olemme kyllä kuulleet sinusta -puhuttavan, vaikka et koskaan ole meillä käynyt. Mutta astu tupaan -lepäämään. Varmaan on joku sinulle pahaa tehnyt." - -Näin puhellen tarttuivat Jussi ja Pekka joulu-ukon käsivarsiin ja -taluttivat hänet hellävaraa tupaan. Kaisa-Liisa oli sillaikaa juossut -edeltä vuodetta pöyhistelemään. Noutipa vielä puhtaan raidinkin -aitasta. Läähättäen vaipui ukko olkivuoteelle. Kaisa-Liisa toi kylmää -vettä kaivosta ja pesi hänen kasvonsa. - -"Etkö ole nälissäsi, ukko rukka?" kysyi hän. "Olemme kyllä jo syöneet -puuropadan tyhjiin, mutta voisinhan tehdä sinulle mustikkapöperöä." - -Yks kaks hän jo siitä valmistikin ukolle niin herkullisen -mustikkapöperön, ettei kukaan koko maailmassa ollut ennen sellaista -syönyt. Joulu-ukko söi syömistään, kylläpä näki, että se hänellekin -maistui. Syötyään pöperön viimeiseen marjaan asti, pyyhkäisi hän -suutaan ja alkoi jutella: - -"Varmaankin ihmettelette, kuinka tällaiseen tilaan olen joutunut. -Kuulkaahan. Asun Jouluvuoressa, synkän korven syvyydessä. Siellä -valmistan kaikki hevoset, nuket, kuvakirjat, laivat ja muut tavarat, -jotka sitten jouluaattona vien lapsille. Näin kesäaikana olen väsynyt -joulujuoksujen jälkeen ja nukun usein päivät pitkät rotkossani. -Sentähden olenkin nyt näin suureen häpeään ja onnettomuuteen joutunut." -Näin sanoessaan nyyhkytti joulu-ukko. Kaksi suurta kyynelpisaraa vieri -hänen poskilleen. - -"Mutta kerronpa vielä. Niinkuin voitte arvata, en mihinkään ennättäisi -jouluaattona, ellei minulla olisi mainiot saappaani. Ne sitten saappaat -ovatkin! Yhden kerran vain loikkaan ja samassa tuokiossa olen seitsemän -peninkulman päässä. Siksi niitä suojaankin kuin silmäterääni, en edes -nukkuessani jaloistani riisu. Mutta nyt on toinen saappaani poissa. -Äsken juuri makasin sikeässä unessa rotkoni suulla. Aurinko paistaa -heloitti niin herttaisesti, etten malttanut sisällä nukkua, vaan -paneuduin pitkälleni hongan juurelle. Kuinkas kävi! Siinä nukkuessani -hiipi ilkeä Metsähiisi, ainainen vihamieheni ja kadehtijani, luokseni. -Jo kauan oli hän. halunnut saappaitani voidakseen paremmin ilkitöitään -harjottaa. Ja nyt tuo ilkiö vetäsi jalastani toisen saappaan, hiljaa, -varovasti. Onneksi sattui ystävällinen varis heittiön tuumat -huomaamaan. Se alkoi voimainsa takaa vaakkua, ja minä heräsin juuri, -kun Metsähiisi oli toista saapasta kiskomassa. Mutta hän ei tahtonut -hellittää, ja siinä syntyi tulinen tappelu. Metsähiisi oli minua -väkevämpi ja monta kahakkaa kokenut. Minä taas olen rauhan mies, -ystävällinen joulu-ukko vain. Siksi täytyi minun kiireesti paeta, -kantojen ja kivien yli. Tuon tuostakin kompastuin, oksat raastoivat -pitkää partaani, vaatteeni repeytyivät pensaikossa ja väsyneenä vaivuin -viimein maahan, josta minut löysitte. Mutta Metsähiisi ei uskaltanut -tulla näin lähelle, hän näet kovasti pelkää koiria." - -"Voi joulu-ukko rukkaa", säälittelivät lapset. - -Mutta joulu-ukko painoi kädet kasvoilleen ja itki haikeasti. - -"Se enin surettaa", nyyhki hän, "etten enää voi viedä lapsille -joululahjoja. Yhdellä saappaalla en pääse liikkumaan. Eikä ole koko -maailmassa ainoatakaan suutaria, joka toiset sellaiset saappaat laatii." - -Pekka ja Jussi katsoivat toisiinsa, kovasti heitä joulu-ukon suru -säälitti. - -"Älä itke, ukko kulta", virkkoivat he, "Me menemme Metsähiideltä -saappaasi hakemaan. Kyllä me hänet opetamme toisen omaa ottamaan. -Musti, tule mukaan." - -Joulu-ukon naama kirkastui. - -"Ihanko totta?" kysyi hän. "Mutta jos tuo ilkiö tekee teille pahaa. -Ette usko, kuinka häijynilkinen hän on." - -"Ole huoleti, kyllä suoriumme", vakuuttivat pojat, ottivat -nuolipyssynsä ja läksivät Mustin kanssa matkaan. Kaisa-Liisa jäi tupaan -joulu-ukon kanssa. - -Pojat astuivat nummen poikki, kulkivat, kulkivat. Saapuivat synkkään -kuusimetsään. Siellä oli hiljaista ja pimeää. Metsot pyristelivät -risukossa, ja pieni ketunpoika tirkisti vekkulisilmillään kiven -varjosta. Kuusten takaa häämötti korkea harmaa kallio. Ja yht'äkkiä -alkoi Musti vimmatusti haukkua. Sen selkäkarvat nousivat pystyyn ja -niska oli köyryssä. Heti arvasivat lapset, kuka läheisyydessä oli. - -He tarttuivat lujasti jousipyssyynsä. Samassa livahtikin heidän -ohitsensa ruma peikko, punasilmäinen, koukkunokkainen ja -takkutukkainen, oikea kuvatus. Mustin suusta pääsi vihainen vingahdus. -Se ryntäsi peikon jälestä, mutta tämä oli joutuisampi. Juuri kuin -Musti terävillä hampaillaan tavoitti peikon tupsuhäntään, katosi se -näkymättömiin kallion seinään. - -Siinä nyt oltiin! Turhaan raapi Musti käpälänsä veriin kallioseinään, -turhaan katselivat pojat ovea tai aukkoa Metsähiiden asuntoon. Kallion -sisästä kuului vain kimakka pilkkanauru. - -Mitäs tehdä! Nolona laski Musti hännän koipien väliin, ja pojat -kääntyivät allapäin pahoilla mielin kotia kohti. Silloin kuului -metsästä: tik, tik, tik, Kirjava tikka siinä puun runkoa nakutti. - -Jussin ja Pekan nähtyään se taukosi työstään, virkahtaen: - -"Hyvää päivää, minne matka?" Pojat juttelivat asiansa. Tikka nosti -oikean jalan etukynnet nokalleen ja alkoi tuumia. - -"Hm, hm, on tämä pulma. Tunnen joulu-ukon. Hän on aina ollut -ystävällinen poikasilleni. Tiedän Metsähiidenkin. Vai on tuo lurjus -joulu-ukolta saappaan vienyt." Ja tikka vaipui syviin mietteisiin. -Viimein se kirkasi: "Ahaa, jopa keksin kun keksinkin! Kuulkaapa. Nyt -minä lennän Metsähiiden asunnolle. Kyllä aina jostain raosta pääsen -sisään pujahtamaan. Sinne kerran päästyäni, on minulla omat tuumani. -Mutta te vartioikaa kallion luona." - -Tikka lehahti lentoon, pojat läksivät jälestä kulkemaan, Musti yhä -kintereillä. Metsähiiden kalliolle jouduttuaan lenteli tikka sinne -tänne. Viimein keksi se pikkuriikkisen savureiän kallioseinän kylessä. -Se painoi päänsä reikään ja kuunteli. "Hyvä tulee" kuiskasi se. -"Odottakaa nyt täällä. Metsähiisi nukkuu." - -Näin sanoen se pyrähti savutorvesta sisään. Luolassansa loikoi -Metsähiisi pitkällään maassa karhuntaljalla. Kallioseinällä aivan -Metsähiiden yläpuolella riippui joulu-ukon saapas. Metsähiisi sen -sinne oli ripustanut, ettei kukaan pääsisi sitä ottamaan. Mutta -tikka ei kauan arvellut. Se lensi suoraa päätä saappaan sisään ja -piiloutui terään. - -Kotvasen aikaa kuorsattuaan heräsi Metsähiisi, hieroi punaisia silmiään -ja kohosi haukotellen. - -"Pitääpä minun taas lähteä joulu-ukkoa takaa ajamaan", virkkoi se. --- "Vedänpä sentään ensin saappaan jalkaani koetteeksi. Kyllä silloin -pulskat päivät koittaa kun saan toisenkin saappaan." - -Se otti saappaan seinältä ja alkoi sitä riemusta irvistäen jalkaansa -vetää. Mutta tikka piti varansa ja hakkasi sitä samassa jalkapohjaan -aikalailla. - -"Ai, ai!" älähti Metsähiisi, "mikä se oli?" Veti sentään saapasta yhä -jalkaansa. Tikka hakkasi kovemmin. - -Metsähiisi kiljahti ja hyppäsi pystyyn. Tikka vain hakkaamistaan -hakkasi. Peikon jalassa tuskin oli eheää paikkaa. - -"Kirottu saapas, senkin noitatöppönen!" Hiisi sieppasi saappaan -jalastaan ja lyödä lämähytti nyrkillään kallioseinää. Se aukeni. -Metsähiisi heitti saappaan ulos marjamättäälle. Samassa sulkeutui -kallionseinä taas. Metsähiisi jäi luolaansa veristä jalkaansa -voivottelemaan. Mutta Jussi ja Pekka tarttuivat ilohuudoin saappaaseen -ja nostivat ovelan tikan kätköstään. - -"Hah, hah haa", nauroi tikka höyheniään pöyhistäen. "Hah hah haa", -nauroivat Jussi, Pekka ja Mustikin. "Sepä oli typerä Metsähiisi. Oikein -parasta lajia." - -Sitten kiittivät pojat tikkaa avusta. - -"Ei kestä kiittää" -- vastasi tämä. "Mutta jos silloin tällöin kannatte -toukkia lahonneen hirren nenään pihamaallenne, olen hyvin kiitollinen. -Poikani näet ovat sellaisia ahmattia, etten tahdo saada ruokaa -riittämään." - -Jussi ja Pekka lupasivat tämän tehdä. Sitten he juosta vilistivät -kotiin saapas kainalossa. Joulu-ukko hymyili leveästi, kun näki -saappaansa. Hän ei tietänyt, kuinka lapsia kiittää. Heti hän veti -saappaan jalkaansa ja kuunteli naurusuin poikien kertomusta tikan -kepposesta ja Metsähiiden typeryydestä. - -Sitten heitti se hellät jäähyväiset lapsille. - -"Kyllä vielä tavataan" -- virkkoi se ovessa, veitikkamaisesti silmiään -iskien. Oikasi sitten polvensa ja huiskis -- silmänräpäyksessä veivät -saappaat sen kauas, näkymättömiin. -- Avosuin töllistelivät lapset -portailla mokomaa menoa. -- - -Aika kului. Syksy meni menojaan ja joulunaatto oli käsissä. Mökin -lattialle oli olkia levitetty. Isä luki virsikirjaa pöydän päässä ja -äiti hämmensi puuroa. Lapset istuivat ristissä käsin joulupahnoilla. - -"Olisipa kaunista kerran nähdä joulukuusta", puhuivat he hiljaa -toisilleen. "Entä miltähän tuntuisi saada joululahjoja. Eipä muista -joulu-ukko tänäkään jouluna meitä." - -Samassa kuului ulkoa jalkain kapsetta. Ovi aukeni, ja joulu-ukon -punainen naama pilkisti sisään. - -"Rauhallista joulua ja kiitos viimeisestä." -- Hän nosti pienen -vihannan kuusen keskelle lattiaa. Ja sekös joulukuusi! Voitte arvata, -ettei se huonoimpia ollut, koska joulu-ukko itse sen oli koristanut. -Vielä heitti joulu-ukko tupaan aika suuren käärön. "Hyvästi!" -- huusi -hän sitten ja meni. - -Mutta pirtissäpä riemu nousi, kun joulu-ukon käärö avattiin. Voi -ihmettä, mitä kaikkea sieltä ilmestyi! Äidille pehmoinen villahuivi, -isälle ihkasen uusi nahkalakki, Jussille terävä puukko ja satukirja, -Pekalle -- voi kummaa! -- pitkät joustavat sukset, vasta tervatut sekä -nahkarukkaset. Entä Kaisa-Liisalle! Kuulkaapa -- mitä sievin pikku -patanen, joka vallan itsestään, ilman tulta takalla kiehui ja porisi. -Lopuksi vielä lämpöiset kintaat. Mutta ei Mustikaan lahjatta jäänyt. -Kaiken päätteeksi ilmestyi sillekin pulska paistettu lihamakkara. - -Eipä niin iloista jouluaattoa oltu pirtissä ennen vietetty. Kuusi -valaisi kirkkaasti, joulupuuro nostettiin pöydälle, ja Musti liehutti -häntäänsä lihamakkara hampaissa. Ja kun yö joutui, kävivät kaikki -nukkumaan. - - - - -Orava ja Sinipiika. - - -Oli kaunis kesäinen päivä. Aurinko hymyili herttaisen makeasti -kirkkaalla taivaalla, ja linnut helkyttelivät tuhat-äänistä säveltään -tuoksuvassa kuusikossa. Tuntui, kuin koko luonto olisi henkinyt -puhtautta, rauhaa ja raikasta iloa. - -Riemu oli vallannut orava-nuorukaisenkin, joka, vasta lapsuuden kodista -erottuaan, reippaana ja toivorikkaana ensikerran nautti vapaudestaan -avarassa maailmassa. Se teki iloisia kuperkeikkoja oksalta oksalle, -viskeli vallattomana käpyjä pitkin kuusen naavaista runkoa ja pureskeli -oksien mehukkaita latvoja. Se oli niin riemuissaan, ettei huomannut -ystäväänsä Sinipiikaakaan, joka keijukaisen kuulumattomin askelin oli -liidellyt kuusen juurelle, ennenkuin tämä hiljaa kuiskasi: - --- Orava kulta! Tule taasenkin leikkimään kanssani! - --- Tulen, tulen, lausui orava ja kumarsi, kuten hyvin kasvatettu -orava-nuorukainen ainakin. Nuolena kapusi hän alas ystävänsä luo ja -yhdessä kulkivat he sitten tutulle leikkitantereelle, johon kolmaskin -toveri, musikaalinen peippo, pian saapui. - -Leikkitanner oli vihreä nurmikon pyöräke tyynen metsälammen rantamalla. -Sen laidassa kasvoi vihreä tuomi, ja vakava metsä reunusti sitä -melkein läpipääsemättömänä tiheikkönä. Vikkelä orava kapusi tuomen -oksalle, ja musikaalinen peippo istahti hänen viereensä. Peippo viritti -iloiset säveleensä, orava viuhtoi hännällään ja rummutti käpälillään -tahtia, ja Sinipiika tanssi. Sitä tanssia vasta olisi sopinut nähdä! -Hän liiteli keveänä, kuin höyhen yli kukkaisen tanteren, yli sinisten -vuohenkellojen ja tuoksuvien kielojen, niin keveänä että kukkaset vain -hiukan kumartuivat, kun hänen keijukaisjalkansa sattui niiden terttuja -tallaamaan. Peippokin ihastui yhä enemmän, hän ummisti silmänsä ja -visersi, jotta raikkaat sävelet ihan tulvimalla tulvivat. - -He nauttivat niin rajattomasti, etteivät huomanneet vaaraa, joka uhkasi -heitä. Viidakosta tunkeutui esiin pörhöinen koira ja heti sen jälestä -metsästäjä julmine tuliluikkuineen... - -Pelästyneenä pujahti Sinipiika metsään ja peipponen lehahti lentoon, -mutta orava ei voinut paeta, se jäi oksalle tuijottamaan tulijoihin. -Heti huomasi sen koira ja alkoi vinhasti haukkua. - --- Tule pois, Pape! Mitäpä me kesäoravasta ammumme, eihän sen -nahallakaan mitään tee, koetti metsästäjä houkutella koiraansa. Mutta -koira ei totellut, haukkui vain yhä vinhempaan. - --- No, koska välttämättä niin tahdot, niin ammutaan sitten, tuumi -metsästäjä ja ojensi kamalan aseensa oravaparkaa kohti, joka tuskissaan -kyyristyi niin pieneksi kuin suinkin puunrunkoa vasten. - -Jo oli hän valmis lähettämään surman luodin oravan puhtoiseen rintaan, -jo tapaili hänen sormensa liipasinta, kun Sinipiika tuli takaisin -metsästä, hiipi hänen selkänsä taa ja kuiskasi: - --- Älä ammu! - -Ihmeissään kääntyi metsästäjä katsomaan taakseen, mutta Sinipiika oli -jo pujahtanut piiloon. - --- Luulin kuulleeni jotain ääntä, mutta mikäpä se olisi mahtanut olla, -mutisi hän ja ojensi uudestaan pyssynsä. - --- Älä ammu! kuiskasi taasenkin Sinipiika hänen korvaansa. - --- Tässä täytyy olla jotain ihmeellistä, tuumi metsästäjä. Pidä sitten -henkesi, orava parka, koska metsänhaltiat näkyvät sinua puolustavan! - -Ja hän pakoitti koiransa lähtemään ja asteli pois. Mutta leikkitoverit -yhtyivät taasen jatkamaan leikkiään... - -Oli jo ilta, kun he malttoivat erota. Orava ja peippo jäivät metsään -yöksi, mutta Sinipiika lähti astelemaan Tapion Metsolalinnaan. Iloisena -ja huolettomana kulki hän järven hiekkaista rantaa ja kääntyi synkän -kuusikon läpi vievälle polulle... Silloin näki hän näyn, joka täytti -kauhulla hänen sydämensä. Hän näki ilkeän Syöjättären, joka aina oli -häntä vihannut ja hänelle kostoa uhannut, tulevan pitkin polkua. - --- Kerrankin sinut tapasin, sinä kirottu, joka aina aikeeni tyhjäksi -teet, aina apua toimitat karjalaumoille, joihin minä olen petoja -ärsyttänyt, karjui Syöjätär kamalalla äänellä. Ikäänkuin lumoutuneena -jäi Sinipiika seisomaan paikalleen, voimatta paeta Syöjättären -kostonhimosta hehkuvien silmien edestä. Mutta Syöjätär alkoi loitsia -kauheita loitsujaan, yhä kauheampia ja hurjempia, kuta pitemmälle hän -niissä ehti. Sinipiika seisoi avutonna hänen edessään. Hän tunsi, -kuinka hänen kätensä ja jalkansa alkoivat jäykistyä, tunsi, kuinka -hän vähitellen alkoi kivettyä, mutta ei voinut paeta... - -Viimein oli Syöjätär saanut julman tekonsa tehdyksi. Hän oli loitsinut -kuusikon polun varrelle paaden, joka harmaaseen kuoreensa kätki -Metsolan kauniin ja hyvän Sinipiian. Nyt huusi hän kaamealla äänellä: - --- Ja siinä tilassa sinä saat pysyä, kunnes joku vapaaehtoisesti -puolestasi henkensä uhraa ja antaa sydänverensä kupeitasi huuhdella! - -Sitten poistui hän raivoisana metsään... - -Mutta hänen ilkeä tekonsa ei salassa pysynyt. Tiainen oksaltaan oli -nähnyt ja kuullut kaikki ja riensi niistä kertomaan Tapiolle, metsien -kuninkaalle. Surullisena pudisteli Tapio harmaata päätään. Hän ei -uskonut, että kukaan olisi valmis uhrautumaan Sinipiian puolesta, -mutta hän tahtoi kumminkin koettaa pelastaa häntä. Senvuoksi kutsui hän -torvenpuhalluksella kansansa valtaistuimen eteen. Kun kaikki olivat -kokoontuneet, kertoi hän, minkä tiedon tiainen oli hänelle antanut -ja kysyi eläimiltään, eikö kukaan heistä tahtoisi verellään aukaista -Syöjättären loitsujen lukkoa. - -Eläimet katselivat toisiaan epäilevinä, murisivat jotain ja -pudistelivat päitään kieltävästi. Kukaan ei näyttänyt haluavan luopua -elämästä Sinipiian tähden. Silloin kapusi esiin orava-nuorukaisemme -ja lausui: - --- Herra kuningas! Minä tahdon uhrata sydänvereni. - --- Mutta, sanoi Tapio, sinähän olet nuori, kuinka sinä olet valmis -kuolemaan? - --- Sinipiika oli minun ystäväni ja leikkitoverini. Hän on kerran -pelastanut minun henkeni metsästäjältä. Minä tahdon nyt pelastaa hänet -Syöjättären loitsuista. - -Liikutettuna suostui Tapio oravan pyyntöön ja määräsi raakaluontoisen -kotkan toimittamaan pyövelin virkaa. Heti otti kotka oravan kynsiinsä -ja lensi hänen kanssaan loitsitulle kivelle. Siellä raateli hän -julmalla nokallaan rikki oravan nuoren rinnan ja vuodatti säälimättä -hänen sydänvertaan paadelle, jotta veri virtana sen kupeita huuhtoi... - -Ja kivi alkoi liikkua, alkoi muodostua Sinipiian siron vartalon -kaltaiseksi, ja vihdoin oli se kokonaan kadonnut, ja paikalla seisoi -Sinipiika ilmielävänä. - -Näin niin pahaa unta, lausui hän. Tuntui kuin olisi Syöjätär minut -loitsinut kiveksi... Mutta mitä tämä on? Miksi on orava-ystäväni -hengetön, miksi sen rinta noin raadeltu? - -Kotkan täytyi nyt kertoa kaikki, mitä oli tapahtunut. Silloin purskahti -Sinipiika itkuun, otti syliinsä oravan hengettömän ruumiin ja lausui: - --- Orava-kultani! Miksi et antanut minun olla siinä tilassa, johon -Syöjätär oli minut loitsinut, vaan uhrasit nuoren elämäsi puolestani? -Oi, jospa vielä henkiin virkoaisit! - - * * * * * - -Myöskin Ukko-ylijumala, joka sinisissä sukissaan ja kirjavissa -kaplukoissaan käyskenteli kultaisen ruskopilven reunalla, oli nähnyt -oravan uhrauksen. Se liikutti häntä niin, että hän päätti lahjottaa -hänelle hengen ja antaa Sinipiialle takaisin ystävänsä. Hän lähetti -kultasiipisen mehiläisen viemään elämänmettä hopeisella vakkasella -Akan aarreaitasta. - -Nopeasti lensi mehiläinen alas maahan ja toi vakkasen Sinipiialle. Eikä -Sinipiian tarvinnut muuta kuin hiukkasen kostuttaa elämänmedellä oravan -ruumista, kun jo sen suonet alkoivat tykkiä, sen haavat paranivat, ja -se virkosi. - -Sanomaton riemu syntyi nyt koko Metsolassa. Tapio silitteli ja hyväili -pientä oravaa ja nimitti hänet lempieläimekseen, Mielikki ripusti hänen -kaulaansa kultaiset vitjat ja kaikki eläimet huudahtelivat ilosta ja -ihastuksesta. Mutta kaikista iloisin oli Sinipiika. Hän suuteli ja -syleili pientä oravaa ja tanssi kuin raju tuulispää hänen kanssaan -ympäri Metsolan avaroita saleja. - - - - -Keisarin Moppe. - - -Eräänä syysaamuna oli Räkkölän kaupungissa paljon puuhaa ja touhua. -Pääkatua vielä puhdisteltiin, vaikka liput jo liehuivatkin rakennusten -harjalla. Kadun eteläisessä päässä kaupungin laidassa oli komea -kunniaportti, jossa loistivat kukkaset ja kirjavat nauhat. Sinne -kokoontui kaupungin väki, pienet ja suuret. Pormestari ja vouti -seisoivat siellä rinnatusten, kumpikin pitäen itseään toistaan -etevämpänä ja arvokkaampana. Pormestari oli paksu pieni mies, yllä -komea ruumiinmukainen virkapuku kullattuine kaulusnauhoineen ja -nappineen. Päässä oli hänellä puuhkareunainen suippo virkalakki, -hartioille oli heitetty irtonainen levätti, joka toistaiseksi verhosi -myöskin pullean vatsan ja loistavan virkapuvun. Vakavannäköinen oli -tämä kaupungin päämies; sillä hän mietti puhetta, jolla hän tervehtisi -keisaria, jota odotettiin kaupunkiin saapuvaksi. - -Komeita ratsastajia, hevosia ja vaunuja näkyykin jo tieltä. Pormestari -varottaa väkeä olemaan hiljaa siihen asti, kunnes hän puheensa -pidettyään ehdottaa eläköönhuudon keisarille. Hän heittää vinon -silmäyksen voutiin ikäänkuin sanoakseen: "Pysy sinä syrjemmällä." - -No niin, ratsastajat ja vaunut lähenevät. Kolmen hevosen vetämissä -avonaisissa vaunuissa istuu keisari. Hänellä on yksinkertainen musta -puku. Mutta hänen sivullaan on mies mitä koreimmissa virkatamineissa. -Se on hovimarsalkka. Hän kuiskailee alinomaa jotakin hallitsijan -korvaan, hymyilee ja kumartelee minkä voi. Vaunuissa on kolmaskin -olento, joka yksinään hallitsee niiden perimäistä istuinta. Se -on keisarin lempikoira, Moppe. Se on lihava, tanakka eläin. -Lyhytkuonoisesta päästä pistävät töppökorvat hyvin näkyvästi esiin, ja -kuulevat ne pienimmänkin risauksen. Mutta eipä Moppe näytä nyt mistään -välittävän. Sulatettuaan sen sokerikakun, jonka keisari äsken hänen -suuhunsa korkeilla käsillään pisti, se istuu nyt arvokkaan tyynenä -etujalat hajallaan vaunujen peräistuimella. Se on tottunut komeihin -vastaanottoihin, ei se niistä piittaa. - -Niin lähestytään kaupungin kunniaporttia. Moppekin heittää silmäyksen -sinne päin. Se huomaa jotain ihmeellistä ja nousee neljälle jalalle. -Pormestari on heittänyt levättinsä takana olevan palvelijan -käsivarrelle ja seisoo nyt siinä kimaltelevassa puvussaan paksuna, -pyöreänä. Hän rykäsee hiljaa, tempasee hatun ja pistää sen kainaloonsa -ja alkaa puhua... Silloin tapahtuu jotain kauheaa. Moppe, jolla -on kultainen kaulaside, ja joka myöskin on paksu ja pyöreä, huomaa -pormestarissa, hänen puuhkahatussaan ja äänessään jotain sukulaisen -tapaista, ja viroten äkkiä välinpitämättömyydestään, hyppää suoraan -häntä vastaan. - -Pormestari hämmästyy, horjahtaa... Kansa rientää hänen avukseen, Moppea -lyödään, potkitaan. Se ulvoo ja haukkuu sekä pakenee kauhuissaan -metsään. - -Vaunuissa ja saattojoukossa syntyy suuri hämminki. Keisari astuu -väkijoukkoon ja kysyy: "Missä on minun koirani?" Pormestari on -muserrettu. Hän ei saa sanaakaan suustaan. Vouti astuu esiin ja avaa -kumartaen keisarille kaupungin portit. "Minun koirani on heti tuotava -tänne." Niin lausuen astuu keisari kaupungin kadulle. Pormestari käärii -levättinsä jälleen hartioilleen, painaa hatun päähänsä ja astuu -yksinään toisten jälestä. - -Onnettomuudeksi keisari heti kysyi pormestarin taloa. Se oli syrjäkadun -varrella, jota ei oltu puhdistettu eikä liputettu, koska luultiin, että -keisari ajaa pääkatua kaupungin läpi. Ei auttanut. Pormestarin rouvan -suureksi hämmästykseksi astui keisari voudin ja hovimarsalkan -saattamana sisään, ennenkun edes jokapäiväinen verhovaate oli ehditty -salin sohvalta pois ottaa. Pormestari tuli onnetonna jälestä. - -"Minun koiraani etsimään on lähdettävä koko kaupungin väen!" käski -keisari. - -"Suokaa anteeksi, Armollinen Majesteetti, mikä on hänen korkeutensa, -Majesteetin koiran nimi?" tiedusteli pormestari. - -"Mitä te sillä tiedolla teette. Minun koirani ei kuitenkaan kuule -muiden kuin minun kutsuani. Muuten hän on kyllä Moppe. Jalosukuisin -kaikista koirista, valitettavasti ainoa elossa oleva koko suvustaan." - -"Kaupungin kirjapainossa on heti painatettava kuulutus", sanoi -hovimarsalkka hienosti kumarrellen, "ja siinä on koko valtakunnalle -ilmotettava, että Hänen Majesteettinsa korkeasti jalosukuinen -koira..." - -"Kaupungissa ei ole kirjapainoa" keskeytti pormestari. - -"Kirjapaino pitää olla" sanoi keisari jyrkästi. - -"Hänen Majesteettiinsa jalosukuinen koira", alkoi hovimarsalkka, -"lihava, tanakka, pystykorvainen, lyhytkuonoinen, kultainen side -kaulassa, nimeltään Moppe..." - -"Herra marsalkka", tiuskasi keisari, "se on hovisalaisuus, jota ei -saa julistaa maailmalle. Ja eihän tässä kurjassa kaupungissa ole -kirjapainoa... Te, pormestari, toimitatte niin, että minun koirani -löytyy ja tuotte sitten minulle pääkaupunkiin. Muuten minun pitää -valvoa, että tämä kaupunki saa pormestarin, joka osaa pitää parempaa -järjestystä." - -Niin sanoen keisari jätti pormestarin talon, meni vaunuilleen, nousi -niihin ja ajoi kaupungin läpi kuulematta pormestarin puhetta ja -eläköönhuutoja. Kaupungin väki oli hämmästyksissään. Ja sitten kaikki -pormestarin kehoituksesta lähtivät Moppea etsimään. -- - -Moppe oli sillävälin juossut metsiä. Se oli aina tuntevinaan potkuja -ja kuulevinaan kirkumista. Maatessaan palatsin silkkisohvilla ja -syödessään sokerikakkuja keisarin kädestä, ei se olisi koskaan uskonut, -että se voi kuolematta näin juosta. Se näki pienen torpan metsässä ja -aikoi poiketa sinne, mutta siellä oli suuri Musti, joka hampaitaan -irvistäen karkasi hänen kimppuunsa. Moppe kiiti eräälle kalliolle, -jonka alapuolella virtasi laaja joki. Musti hyökkäsi jälestä, ja Moppe -putosi kalliolta alas jokeen. Säikähdys ja suuri loiskaus. Mutta Mopen -paksu rasvakerros kannatti sitä veden päällä. Ja niin meni se virran -mukana kauas toiselle rannalle. - -Siellä puisteli Moppe veden karvoistaan. Sillä tuntui olevan kova -nälkä. Se huomasi kaukaa paimenen, jolla oli koira muassa ja koiralla -oli hampaissa kimpale mustaa leipää. Moppe lähestyi. Leipä tuntui siitä -nyt makeammalta kuin keisarin sokerikakku. Ystävällinen paimenkoira -jätti kernaasti leivän Mopelle. Mutta paimen tuli, otti maksuksi Mopen -kultaisen kaulanauhan ja ajoi harhailevan elukan taas metsään, josta -eräs kaupungin mies vihdoinkin löysi keisarin koiran. - -Kaupungissa heräsi suuri riemu. Pormestarin kotona pidettiin suuret -pidot, johon kaikki kaupungin rouvat kutsuttiin. Ja että Mopella olisi -hauska, kutsuttiin kesteihin myöskin kaikki kaupungin koirat. - -Seuraavana päivänä lähtee pormestari saattamaan Moppea pääkaupunkiin. -Moppe pannaan laatikkoon ja laatikko nostetaan rattaille. Ajaessa -pormestari pistää sinne tuon tuostakin sokerikakkuja. - -Perille tultua ilmotetaan asia ensiksi hovimarsalkalle. Hovimarsalkka -rientää hymyillen ja kumarrellen keisarin luo. Keisari astuu palatsin -komeimpaan saliin, johon pormestari kantaa Mopen. Mutta kun Moppe -siellä lasketaan maahan, kaatuu hän kuoliaana Majesteetin jalkain -juureen. - -Hovin viisain eläinlääkäri noudetaan mitä kiireimmin. Hän ei voi -sanoa, kuoliko Moppe huonon ruu'an vaiko liiallisen rasituksen vuoksi. - -"Sinä olet häntä tyhmästi syöttänyt", sanoi keisari pormestarille, "ja -siksi saat täältä mennä, saamatta vettäkään kielellesi." - -Pormestari läksi varmana siitä, ett'ei hän koskaan ministeriksi pääse. - -Sitten etsittiin valtakunnasta keisarille toista samanlaista Moppea, -mutta ei löydetty mistään. - -Kuolleen Mopen nahka täytettiin korkilla ja kuivilla tappuroilla. Ja -sellaisena se pantiin istumaan keisarin kesälinnan marmoripöydälle. Se -näyttää samanlaiselta kuin siellä vaunun takaistuimellakin istuessaan. - -Mutta se ei enää hyppää kenenkään paksumahaisen pormestarin virkalakkia -tavottamaan. - - - - -Matka Onnelaan. - - -Lukuvuosi oli kulunut onnellisesti loppuun. Tuhannet suunnitelmat -risteilivät lasten aivoissa, kun he nousivat kuuntelemaan johtajan -jäähyväispuhetta. Jokainen tiesi, että nyt oli kysymyksessä paljon -puhuttu "Onnelan virkistysstipendi", jonka eräs vanha lämminsydäminen -puutarhuri oli koululle lahjottanut. Kaikki olivat yhtenä korvana. -Tavanmukaisten kevättervehdysten, neuvojen ja varoitusten jälkeen se -vihdoinkin laukesi: - -"Tänään on minulla ilo", puhui johtaja, "ensi kerran julistaa -opettajakunnan päätös Onnelan kesävirkistyksestä. Jos te, rakkaat -oppilaat, hyväksyisitte tämän vaalin yhtä yksimielisesti kuin -opettajakunta on sen tehnyt, niin voisimme olla tyytyväisiä. Vapaan -kesävirkistyksen ovat tällä kertaa saaneet toverukset Heikki -Helmikylä ja Kalle Kankainen." - -"Ah!" kuului äänekkäänä humauksena yli salin. Mutta johtaja jatkoi: - -"Vaaliansa on opettajakunta perustellut sillä, että Heikin äidillä -on täysi työ hankkiessaan ruokaa viiteen pieneen suuhun, vaikka -hän peseekin pyykkiä aamusta iltaan, ja että Kallen vanhemmat ovat -kuolleet. Sitäpaitsi Heikki ei ole koskaan ollut niityllä eikä -järvellä, ei suuressa, ihanassa metsässä, ja Kalle raukka ei ole -astunut jalkaansa ulkopuolelle tämän kivisen kaupungin. Sen lisäksi on -Tohtori-Setä vakuuttanut, että maalle pääsy on molemmille aivan -välttämätöntä. -- Hyväksyttekö?" - -"Hyvä, hyvä!" huusivat lapset, ja kaikkien katseet suuntautuivat noihin -kahteen onnelliseen, jatka kuluneissa puvuissaan seisoivat luokkansa -riveissä. - -"Ja te", jatkoi johtaja, "jotka nyt olette saaneet vanhan miehen -rakastettavan lahjan, näyttäkää, että olette hänen tarkotuksensa oikein -ymmärtäneet. Me taasen, jotka emme pääse mukaan, pidämme hauskaa omissa -oloissamme ja odotamme uutta kevättä, joka varmasti tuo saman onnen -joillekin meistä." - -Lapset pyrähtivät kuin lintuset ihanan kesän iloisiin leikkeihin. -Heidän mentyään piirsi vahtimestarin yhdeksänvuotias Kerttu juhlasalin -isolle taululle: Kesä on tullut. - -Seuraavana aamuna istuivat jo Heikki ja Kalle pitkässä, kauas -sisämaahan kiitävässä junassa. Vasta iltapuolella, kun aurinko keikkui -jo koivujen latvoilla, ilmotti ystävällinen konduktööri, että nyt -tullaan sinne, mistä Onnelaan mennään. Ketterästi koppasivat pojat -nyyttinsä hyllyltä ja menivät vaunun sillalle. Tuokion kuluttua juna -pysähtyi, ja he astuivat pienelle sydänmaan asemalle. - -"Mitenkä me nyt tästä osataan?" hätäili Kalle. - -"Älähän huoli", virkkoi Heikki rohkeasti ja meni asemamiehen luo -kysymään tietä. - -"Jaa -- tuota -- sinne on vähän vaikea neuvoa. Sinne ei mennä tietä -myöten", selitti mies korvallistaan kynsien. - -"Mutta voittehan sanoa edes, minne päin on lähdettävä", tiukkasi Heikki. - -"Jos osaisitte linnuntietä tuota aurinkoa kohti, niin ehkä perille -tulisitte." - -"Ainako vain suoraan?" - -"Ihan kuin pyssystä." - -"No sopiihan tuota koettaa -- kiitoksia vain!" Pojat lähtivät -osotettuun suuntaan. - -"Kun ne pojat eivät vain kiertäisi jäniksen rinkiä", hymähteli -asemamies itsekseen. - -Mutta vihellellen astuivat pojat auringon suuntaan. Punertavan unisena -paistoi se heidän silmiinsä, niin että kuusten naavaiset oksat olivat -harmaata hopeata ja petäjien kaarnaiset kyljet kirkasta kultaa. - -"Kun emme vain eksyisi", sanoi Kalle. - -"Onhan meillä aurinko", lohdutteli Heikki. - -"Mutta se laskee." - -"Aamulla nousee se uudestaan. Mutta miltähän tuntuisi, jos huutaisimme? --- Ho-hooi!" - -Kiven takaa ponnahti poika, samanikäinen kuin hekin, vaikka -tuiki toisellaisissa tamineissa. Hetkisen katselivat pojat -hämmästyneinä toisiaan. - -"Iltaa! Etkö neuvoisi meille tietä Onnelaan?" sanoi Heikki rohkaisten -itsensä. - -"Te olette luullakseni kaupunkilaisia." - -"Niin olemme. Nimeni on Heikki, ja tämä on ystäväni Kalle." - -"Hm -- vai niin -- olen ollut hiukan huonoissa väleissä kaupunkilaisten -kanssa. Ne ovat maalla niin tyhmän ylpeitä, -- mutta ehkä te olette -toista maata... Minä lähden oppaaksenne! Olen Nyyrikki -- kättä -päälle!" - -"Onko sinne vielä pitkältäkin?" uteli Kalle. - -"Nyt se vasta matka alkaakin. -- Mutta mitä mä näen: tehän olette vielä -kaupunkilaishepenissä! Ei -- virsussa täällä vipsutellaan, rolitimissa -rapsutellaan. Odottakaapas hiukan!" sanoi Nyyrikki ja pyyhälsi tummaan -kuusikkoon. - -"Sepä lystikäs poika!" kehasi Heikki. - -"Kun ei vain kujeilisi kanssamme", epäili Kalle. - -Mutta Nyyrikki oli siinä silmänräpäyksessä jälleen heidän luonaan. - -"Kas niin. Nyt sukkelasti herraus metsään. Ensin selin aurinkoon -- -sitten tämä mekko ylle, kun minä sanon hep --! sitten pyöräys ympäri -- -ja tämä lakki päähän, kun sanon toisen kerran: hep! -- taasen pyöräys --- ja virsut jalkaan -- kas näin! --, kun sanon kolmannen kerran: hep!" - -"Mitä merkitsee tuo hep?" kysyi Kalle pelokkaana. - -"Älä sinä huoli siitä, tee kuten käsken", sanoi Nyyrikki ja luki -harvakseen: "hep! -- hep! -- hep!" - -"Ah!" huudahtivat pojat kuin yhdestä suusta. - -"So so, ei mitään ilveilyjä! Nyt eteenpäin!" komensi Nyyrikki, - -Ilta alkoi jo hämärtyä, kun he saapuivat suurelle pihalle, jota vankat -rakennukset ympäröivät. - -"Nyt olemme Karhulassa", ilmotti Nyyrikki. - -Talon vanha naispalvelija Löntys kehotti heitä astumaan pirttiin. Pojat -seurasivat kehotusta, mutta eivät tavanneet sen enemmän Ukko kuin Akka -Karhuakaan kotona. Yksin vanha miespalvelija Köntys loikoili kauheissa -hammastuskissa uunilla. Hän sai sentään kerrotuksi, että talon ainoa -poika, Tummaturkki, oli hävinnyt jäljettömiin ja että Ukko ja Akka -olivat siitä saakka kuin mielipuolet erämaita kiertäneet. - -"Ettekö osaa edes arvella, mihin Tummaturkki on joutunut?" kysyi -Nyyrikki osaaottavasti. - -"Kyllä paljonkin -- olemmehan jo monen sukupolven ajan olleet -ilmivihassa onnelaisten kanssa", sanoi Köntys alakuloisesti. - -Heikki oli vähällä sanoa jotain varomatonta, mutta Nyyrikki tuuppasi -häntä ajoissa kylkeen ja virkkoi: - -"Kelpo naapureita." - -"Niin ovat. Peltomme ja asuma-alani he ovat anastaneet ja nyt -vainoavat meitä viimeiseen vereen saakka!" - -Vanhuksen silmät salamoivat ja hänen äänessään värisi vanha -perintöviha. - -Mutta vähitellen solui puhe toisille tolille ja illallista syötäessä -oli mieliala jo melkein iloinen. - -"Syökää pojat!" kehotteli Köntys ja katseli vesi kielellä, miten -vieraat pistelivät hänen mieliherkkujaan: muurahaisenmunapiirakkaa ja -häränhäntälientä. - -Syötyänsä menivät toverukset aitan luhtiin nukkumaan. Mutta jo aamulla -aikaiseen heräsivät he kummalliseen kuhinaan ja kukerrukseen, joka -tuntui täyttävän koko äärettömän salon. Reippaasti laskeutuivat he alas -pihalle. Aurinko kiipeili vielä metsän rannalla, kun he jo jättivät -nukkuvan talon ja lähtivät eteenpäin, "Nyt ne hunajakahvit jäivät", -sanoi Nyyrikki. Mutta toiset eivät kiinnittäneet siihen ollenkaan -huomiotaan, sillä nuoren Tummaturkin onneton kohtalo alkoi kiertää -heidän aivoissaan. Köntyksen puhetta onnelaisista he eivät ottaneet -uskoakseen. Siinä täytyi olla joku erehdys. - -Käveltyään jonkun matkaa he tapasivat pahanpäiväisen talorähjän. -He aikoivat poiketa siihen sisälle saadaksensa jotakin juotavaa, -mutta huomattuaan, että talon likaiset kakarat olivat ikkunassa -irvistelemässä, he kääntyivät takaisin. - -"Kylläpä oli ilkeitä lapsia!" ihmetteli Kalle. - -"Sellaisia ne ovat Sutelan penskat aina olleet", sanoi Nyyrikki -naurahtaen. - -Vähitellen alkoivat maat tulla alavammiksi, maisemat surullisemiksi. -Nyyrikki ilmotti, että ne olivat jo Kurkelan ulkoniittyjä. Pian -seisoivat he laajan lakeuden laidassa, jommoista kaupungin pojat eivät -koskaan ennen olleet nähneet. - -"Nyt virsut kainaloon ja housut makkaraksi", komensi Nyyrikki, "tässä -alkaa toinen tanssi!" - -Pojat tekivät kuten neuvottiin. Ja hetken päästä oli juoksu-hyppy -täydessä käynnissä. - -"Hei, tämäpä on hauskaa!" huusi Heikki ihastuneena. - -Mutta Kallen lyhyet sääret eivät kestäneetkään moista kurssia. Hän -päästi yht'äkkiä kimakan huudon, ja kun toverit kääntyivät katsomaan, -näkivät he hänen pulikoivan suonsilmässä. Märkänä ja mutaisena aina -korviin saakka kiskoivat he hänet kuiville. Ja pienen siistimisen -jälkeen oli Kalle mies niinkuin toisetkin, joskin hieman varovaisempi. - -Aikansa juostuaan pojat tulivat jonkunlaisen saaren rantaan. Siellä -oli koko Kurkelan herrasväki tulijoita vastassa, sillä kesänaikana ei -kukaan kulkenut Kurkelan kautta. Siinä oli kunnianarvoisa herra Kurki -pitkine letkupiippuineen, oli puolitusinaa rillinokkaisia Kurki-tätejä, -kevytkenkäinen ja veikistelevä Kurki-neiti Heippana, sekä monta muuta -perheen mies- ja naispuolista sukulaista. - -Rouva Kurki seisoi verannalla huitoen nenäliinallaan. Kun seurueet -olivat tutustuneet, sanoi herra Kurki: - -"Mammalla taitaa olla aamiainen pöydässä -- tehkää hyvin!" - -Herrat tarjosivat käsivartensa naisille, ja kohta istuivat ystävämme -Kurkelan herraskaisessa pöydässä yhdessä talon väen kanssa. Oli -siinä ruokaa senkin seitsemätä lajia, niin arkipäivä kuin olikin: -kämmenjuuripyreetä, onkimatomakkaroita, sammakonkaviaaria ja muita -herkkuja, joiden nimistä pojilla ei ollut aavistustakaan. Ja rouva -Kurki pyyteli vielä talon puolesta anteeksi, että räätit olivat -ylivuotisia! - -"Ei mitään valittamista", tuumi Heikki ottaessaan kolmatta -lautasellista mitä hienointa karpalokiisseliä. - -Syötyään he tarinoivat vielä hetkisen herrasväen kanssa, kunnes -Nyyrikki iski Heikille silmää ja he nousivat kiittämään ja -hyvästelemään. - -"Muistakaa vain poiketa syksyllä tänne!" huusi rouva Kurki vielä heidän -jälkeensä. - -"Kyllä tullaan!" kirkasivat pojat täysin keuhkoin ja heiluttivat -lakkejaan. - -Hyppyjuoksu onnistui mainiosti. Kallekin käytteli koipiaan entistä -ehommin, joten Heikin varotus -- pidä vaari! -- oli tuiki tarpeeton. -Kuivalle maalle päästyään istuivat he hiukan hengittämään. - -"Oli se mukava talo", sanoi Kalle ihmetellen. - -"Paras talo koko matkan varrella", vahvisti Nyyrikki. - -"Taitavat olla hienoa väkeä?" arveli Heikki. - -"Ovat -- asuvat talvetkin ulkomailla. Ja sieltähän se taitaa koko suku -olla peräisinkin. -- Mutta ei matka istuen etene!" - -He päättivät mennä Kiiskilään yöksi. Olisihan siinä sitä ennen ollut -Hirvelän kartano, mutta kun siinä asui sukuylpeitä kreivillisiä, ei -heitä haluttanut sinne poiketa. - -Päivä pyrki jo iltaan, kun he vihdoinkin huomasivat Kiiskilän ikkunat -kimaltelevan koivujen välistä. Moista hiljaisuutta ja rauhaa eivät -ison kaupungin lapset koskaan olleet nähneet. Ihastuksesta sanattomina -laskeutuivat he ruskealle rannalle, jonka yli riippakoivut kuvaansa -kurkistelivat. - -"Voi teitä kaupunkilaisraukkoja", sanoi Nyyrikki katsellessaan heidän -liikutustaan. - -Mutta pian kallistui heistä yksi toisensa jälkeen lämpöiselle hiekalle -ja nukahti ennenkun toisetkaan ehtivät sitä huomata. - -Mutta Kiiskilän nuoret eivät mennetkään maata. Kesäyön hienossa hämyssä -uivat he rantaan ja lauloivat poikasille: - - Uinukaa, uinukaa, aallot soivat rauhaa, - kun ne rantaa ruskeaa - suutelee ja pauhaa. - - Uinukaa, uinukaa elon kukkais-unta: - silmät aukee, katoaa - sadun valtakunta... - -Kun he aamulla heräsivät, oli heidän silmänsä kyynelissä. Kaihomielin -ja vähän päästä taaksensa katsellen he jättivät Kiiskilän ruskeat -rannat. Sieti astua ravakkaan, jos mieli sinä päivänä ehtiä perille. -Sentähden Nyyrikki heittäytyi sanattomaksi ja käveli niin tuimasti, -että toiset vaivoin perässä kestivät. Siten joutui matka entistä -nopeammin. - -Puolenpäivän tienoissa he tulivat isolle niitylle, missä tuhannet -kirkkahat sinikellot keinuivat hiljaisessa tuulessa. Kalle sattui -koskettamaan erästä niistä, ja se helähti kuin hopeatiuku. Tuhannet -muut kuulivat sen, ja siinä silmänräpäyksessä alkoi hiljainen soitto -ja hyminä. Heikki ja Kalle seisoivat hämmästyneinä, mutta Nyyrikki -naurahti ja sanoi: - -"Niin se on. Kun minun tamineissani tallustatte, avautuvat silmänne ja -korvanne." - -"Mutta tämä ihana soitto?!" sanoi Heikki katsoen kysyvänä Nyyrikkiin. - -"Tämä on ikivanha kevätlaulu, vanhan mestarin säveltämä, jota soitetaan -aina uusilla kelloilla. Sentähden se on niin ihana. -- Mutta nyt -hyvästi, ystävät! Tuolla on Onnela. Osaatte sinne ja ilman minuakin, -- -niityn ja pellon poikki vain menette. Tamineenne saatte pitää. Hauskaa -kesää!" - -Kuin unessa painui Nyyrikki takaisin metsään, mutta pojat astuivat -niityn poikki sinikellojen soittaessa... - -Västäräkki tuli heitä vastaan. - -"Tilitt tilitt..." hoki se ahkeraan. - -Pojat ymmärsivät olevansa perillä. - -Pelto oli juuri kynnetty, niin että mustanpuhuva multa vielä höyrysi. - -"Onkohan tämä Onnelan pelto?" kysäsi Kalle. - -"Tilitt tilitt", sanoi västäräkki juostessaan vakoa pitkin. "Ettekö -tunne mullan tuoksua? Eikö kevät ole mielestänne kylliksi ihana? -Tilitt!" - -He astuivat rohkeasti puutarhaan, missä kirsikka- ja omenapuut -parhaillaan kukkivat ja tuhannentuhatta mehiläistä hyrisi -ahkeruuden ääretöntä hymniä. Punaisesta tuvasta puitten takaa kuului -kirkas lapsen ääni: - -"Isä! Eikö vieraitamme vieläkään näy? Kahvini jähtyy uudelleen." - -"Ei näy, lapseni", vastasi syvä miehen ääni pensastosta. "Ehkä lienevät -poikarievut metsään tahi rannalle uinahtaneet." - - - - -Matin kuusen etsintä. - - -Oli käsissä se vuoden päivä, jona Joulupukkia odotetaan, ja Ahopellon -talossa oli kaikilla kiire. Metsärannassa lämpeni sauna, josta savu -paksuna patsaana hitaasti nousi talviseen ilmaan. Halkovajassa -pienenteli renki-Pekka puita pyhien varaksi, ja hänen kirveeniskuihinsa -kaiku metsästä aina somasti vastaili. Keittiön puolella oli äidillä ja -piika Marialla monenmoista puuhaa ja hommaa, ja isossa salissa niin, -siellä tapahtui päivän tärkein ja salaperäisin toimitus: isä ja isot -pojat laittelivat kuntoon joulukuusta. - -Pikku lapset, Matti ja Liisa, oli sijoitettu pihakamariin leikkimään, -jotta eivät olisi muiden tiellä. Matti oli isänä, Liisa äitinä, ja -nuket olivat pikku lapsia. Joulu oli tulossa heilläkin. Nuket olivat -siististi kammatut ja vaatetetut ja istuivat nyt sievästi lattialla -puoli-ympyrässä. Mutta heiltä puuttui se, jota paitsi ei joulu oikein -tahtonut joululta tuntua: ei ollut kuusta. Tuolilla olivat lapset -koettaneet sitä korvata mutta oikeata juhlatunnelmaa ei siitä tahtonut -syntyä. - -"Ei tämä olo kuusi", sanoi Liisa nyreänä, "eihän siinä ole oksiakaan." - -Matti katsahti tuolia: Selkänojasta oli pari pienaa katkennut, ja -rottingista punotussa istuinnojassa oli iso reikä. Se ei todellakaan -ollut joulukuusen näköinen. - -"Kuulepas", sanoi hän, "minä lähden metsään hakemaan meille oikeata -joulukuusta. Katso sinä sillä aikaa nukkeja!" - -Sanottu ja tehty. Matti pani linkkuveitsen taskuunsa, haki sitten -lakkinsa ja nahkalapasensa ja lähti matkaan. Pihan poikki päästyään hän -seurasi tietä saunan ohi ja poikkesi sitten metsään. - -Hei kuinka siellä oli lunta! Matti vajosi melkein polviin saakka; olisi -tarvinnut ottaa sukset mukaan, mutta nyt se oli myöhäistä. Pahinta oli, -ettei sopivaa kuusta näkynyt likipaikkeilla. Mäntyjä ja katajia kyllä -oli, mutta niistä ei Matilla suurta iloa ollut. "Mistähän Pukki kuusia -hakee?" tuumi hän. "Täältähän isä sanoo sen niitä tuovan Isonmäen -metsästä. Minun täytyy mennä kauemmaksi!" - -Ja hän tallusteli eteenpäin. Puut alkoivat tulla yhä korkeammiksi ja -solakammiksi, mitä syvemmälle hän metsään joutui, ja lumipeite niiden -oksilla kävi yhä paksummaksi. Lopulta hän tuskin tunsikaan mikä puu oli -mänty, mikä kuusi; täytyi lyödä lunta pois ja katsella oksia. "Kyllä -Joulupukin virka on raskasta", ajatteli hän nostellen jalkojaan syvässä -lumessa, "jos sen pitää joka taloon illaksi kuusi hankkia." - -Matti oli nyt joutunut korkealle mäen nyppylälle. Hiljaisena lepäsi -suuri, luminen metsä hänen ympärillänsä. Idästä nousi kuu jo pyöreänä -pallona, mutta lounaisella taivaanrannalla vielä punersi iltarusko. -Matti näki epäselvästi siellä lakeuden ja joitakin rakennuksia. Siellä -oli varmaankin koti. - -"Olenpa minä jo joutunut pitkälle", mietti Matti. "Kyllä nyt täytyy -kääntyä takaisin. On jo kohta sauna-aikakin. Kun menen suoraan -iltaruskoa kohti, tulen kotiin." - -Ja hän alkoi laskeutua alas mäeltä. Mutta heti laaksoon tultuansa hän -huomasi, ettei iltaruskosta näkynyt jälkeäkään. Puut sen kokonaan -peittivät hänen silmiltään. Mutta Mattipa ei ollutkaan hätäpoikia, -jotka heti pelästyvät. Hän koetti pitää suoraa suuntaa lounaiseen, -jossa oli nähnyt iltaruskon ja lähti rohkeasti eteenpäin. Hetken -kuluttua jänis tulla tupsahti pensaikosta. - -"Hyvää iltaa ja hauskaa joulua", sanoi jänis. "Minne sinä olet menossa?" - -Mattia hiukan kummastutti, kun jäniskin osasi puhua. Mutta sitä hän ei -ilmaissut, vaan sanoi: - -"Lähdin hakemaan Liisalle ja nukeille joulukuusta. Täältä metsästähän -Pukkikin niitä tuo. Mutta en minä ole löytänyt." - -"Vai niin", sanoi jänis. "Jos tahdot, vien minä sinut Joulupukin luo. -Ehkäpä hän auttaa sinua." - -"Onko sinne pitkä matka?" - -"Hiukkasen tuon korkean kuusen toiselle puolelle." Jänis viittasi -etukäpälällään metsään. "Astu minun jälkiäni; pian minä sinut sinne -saatan." - -Jänis lähti hiljaa edellä kuukkimaan, ja Matti seurasi perässä. Hetken -kuluttua he olivat perillä. Matti näki suuren luolan aukon vuoren -kupeessa. Sen edessä Joulupukki istui kaatuneen puunrungon päällä. - -"Kah! Mikä palleroinen siellä kömpii?" sanoi Pukki ystävällisesti, kun -näki jänön ja Matin tulevan kuusen takaa. - -"Minähän se olen, Matti Ahopellon talosta", sanoi Matti rohkeasti ja -meni paiskaamaan ukolle kättä. "Kyllähän Pukki minut tuntee." - -"Tunnenhan minä", nauroi Pukki, "vaikka en ensin huomannut. Mutta mitä -se Matti näin jouluiltana metsässä tekee?" - -"Oikeastaan kuljen minä samoilla asioilla kuin sinäkin; -- ethän -pahastune? Minä lähdin hakemaan nukeille joulukuusta, mutta en ole -löytänyt." - -"Vai niin", sanoi Pukki, "onhan siinä kuusi aivan nenäsi alla." - -Matti katsahti: Oli todellakin siinä pieni sievä kuusentaimi puoleksi -lumeen hautautuneena. - -"Onko sinulla puukkoa?" Pukki kysyi. - -Matti kaivoi esille linkkuveitsensä. - -"Annapa, kun minä autan." Pukki otti oman suuren puukkonsa. "Siinä on -sinulla kaunis kuusi nukeille vietäväksi, Mutta istupa nyt hetken -ajaksi katselemaan, miten metsässä joulua vietetään." - -"Kiitoksia", Matti sanoi. "Saatanhan minä hiukan levähtää", mietti hän -itseksensä. "Jalatkin ovat väsyneet, enkä minä kuitenkaan ehtisi kotiin -sauna-ajaksi." - -Matti istahti Joulupukin viereen ja alkoi katsella ympärillensä. -Kummaksensa hän huomasi nyt, etteivät he suinkaan olleet kahden kesken. -Kaikki metsän asukkaat näyttivät tänne kokoontuneen joulua viettämään. -Äsken kaatuneen haavan ympärillä hyppeli joukko jäniksiä tuoretta -kuorta jyrsien. Sinne se Matin äskeinen saattajakin oli hävinnyt -ja vilkutteli hänelle veitikkamaisesti toista silmäänsä suu täynnä -haavan kuorta. Hongan kolosta oli orava kaivanut esiin uuden vielä -koskemattoman käpyvaraston ja herkutteli sillä. "Hyvinä ovat säilyneet" --- nuoli tyytyväisenä huuliansa. Metsähiiri oli kömpinyt ylös -lumen-alaisesta kolostaan ja oli paraillaan muutamien heinänkorsien -kimpussa. Metsot, teiret, pyyt ja metsäkanat olivat jaloillaan -kaaputtaneet lumen mustikanvarsien päältä ja olivat hekin syömisen -touhussa. Vähän matkan päässä heistä kettu lojuili rauhallisena -kuusen suojassa. - -"Eikö repolaisella olekaan nälkä?" kysyi Matti Joulupukilta. - -"Ketulla on nykyänsä paaston aika", vastasi tämä. "Kettu ei syö muita -kuin toisia eläimiä, mutta tänä yönä on maassa rauha, eikä kukaan saa -tehdä toiselle pahaa." - -Sillä välin oli jo kuu ehtinyt korkealle yli metsän latvojen ja -valoi hopeanheleätä hohdettaan hangelle, joka kimalteli kaikkialla, -paitsi missä puiden, tummat varjot levisivät. Taivaalla vilkkuilivat -ystävällisesti lukemattomat tähdet. Matti tunsi niistä Otavan, Kalevan -miekan ja Betlehemintähden. Tyyninä ja hiljaisina seisoivat puut. -Ainoastaan toisinaan yötuuli kosketti keveästi niiden oksia, ja silloin -kimalteli niissä lumi. - -"Nyt", sanoi Joulupukki hetkisen kuluttua, "nyt sinä saat kuulla -jotakin ihmeellistä. Tänä yönä kaikissa kaupungeissa, kylissä ja -taloissa kiitetään Jumalaa siitä, että hän on lähettänyt maailmaan -poikansa. Tähän ylistyslauluun ottaa osaa metsäkin. Sinä saat kuulla -metsän joululaulun." - -Kaukaisilta mailta saapui silloin tuulenpuuska lentäen yli aavojen -merten ja synkkien salojen. Ylpeät, mahtavat hongat ja solakat kuuset -taivuttivat nöyrästi vartensa ja alkoivat humista. Heihin yhtyivät -koivut, haavat, pihlajat ja kaikki muut metsän puut, ja niin syntyi -sävel, syvä ja voimakas kuin vesien pauhu. Ja Matti ymmärsi, että ne -lauloivat Betlehemin lapsen kunniaksi. Ja jänöt ja oravat kumartuivat -ja kaikki pyyt ja metsäkanat verhosivat siivillään päänsä ja pieni -metsähiiri lakkasi nakertamasta, ja he kiittivät häntä, jonka syntymän -muistoa tänä päivänä vietettiin. - -Tuuliainon oli ohi. Kuuset olivat lakanneet humisemasta, Matti tunsi, -että joku hieroi hänen polviansa ja -- kas ihmettä! Siinähän oli Musti, -hänen hyvä ystävänsä ja leikkitoverinsa. - -"Musti on tullut hakemaan sinua kotiin", sanoi Joulupukki. "Tässä on -kuusesi." - -Matti sanoi jäähyväiset Joulupukille, nyökkäsi jäniksille, ja niin he -alkoivat taivaltaa kotia kohti. Jonkun aikaa astuttuaan näkivät he jo -tulien vilkkuvan puiden välistä, ja juoksujalassa riensi Matti sitten -loppumatkan kotiin, jossa hänen palaamisestaan nousi suuri ilo. - - - - -Laurin hiihtomatka. - - -Kylläpä nämä minun sukseni sentään ovat tuhoiset, kun ajattelee toisten -poikien suksia. Ollapa semmoiset sukset kuin Mäkelän Matilla! Ne ovat -niin sievät ja kulkevat melkein itsestään; hiukan vain potkasee, niin -jo menevät kuin tuulen puuska... Ja minulla on tuommoiset rämät! - -Lauri oli kovasti tyytymätön hiihtoneuvoihinsa. Koko tien koulusta -kotiin hiihtäessään hän ajatteli niitä. Hän päätti pyytää niin kauvan, -että äidin viimein täytyy ostaa uudet. Laurin äiti oli köyhä, siksi -hänen oli aina täytynyt pojan kärttämisiin vastata, ettei hänellä ole -varaa, ei ainakaan tänä vuonna. Mutta kuu toiset pojat ehtimiseen -laskivat pilaa Laurin kömpelöistä kotitekoisista ja mennä huristivat -mäestä laskiessa puolta kauemmaksi kuin hän, niin ei ollut ihme, jos -se kävi Laurin luonnolle. - -Lauri pystytti suksensa seinustalle ja oli juuri astumassa sisään, kun -huomasi eteisen loukossa ihan uudet sukset. Hänen pieni yhdeksän vuoden -vanha sydämensä alkoi tykyttää kovasti. - --- Mitkä ihanat sukset! ihan ne kiiltävät kuin Matinkin, jos ei vaan -pikkuista paremmin... Äiti on siis jo ostanut, hän ajatteli. Ja -käänneltyään ja siliteltyään niitä joka puolelta, hän pani ne -lattialle, sekä työnsi jalkansa hihnoihin... Mutta mitä nyt! Suksethan -lähtivät itsestään aika kyytiä portaita alas, ja ovi jonka Lauri oli -äsken sulkenut, lensi auki... - -Lauri ei ehtinyt ajatella mitään, ennenkun hän kiiti jo veräjästä. -Silloin hän muisti äidin; ajatteli, että mahtoikohan äiti nähdä -akkunasta. Hän koetti katsoa taaksensa -- mutta mitä ihmettä! Siellähän -oli pikkuinen soma tonttu-ukko hänen takanaan suksen kannuksella. -Lauri hieroi silmiään. Hän ei enää ollut moneen aikaan uskonut moista -kansaa löytyvänkään. Ja nyt yksi kyykki kumminkin hänen takanaan. Lauri -katsoi uudestaan, ja siinä se oli vielä samalla tapaa kuin äskenkin. -Nyt se nyökkäsi päätään hänelle ja hymyili niin herttaisesti. Laurin -mielestä; ei kukaan osannut hymyillä niin sievästi kuin Armi-sisko, -mutta tuo pikku veitikka taisi viedä voiton hänestäkin. Mutta Laurin -täytyi katsoa eteensä. Hei vain sitä menoa! Aidanseipäät, puut ja kivet -kiitivät vastaan; silmissä vilkkui vain mustia ja valkeita viiruja. -Kunpa nyt Mäkelän Mattikin ja muut pojat näkisivät! Samassa sukset -veivät aivan Mäkelän portin sivutse, ja Matti katseli pihalta silmät -tapillaan. Lauri nosti lakkia tervehdykseksi, mutta täytyi hänen nostaa -hiukan nenääkin. - --- Mihin me oikeastaan matkustamme, hyvä tonttu-ukko? kysäsi Lauri. -Mutta pikku mies vain nyökähytti päätään salaperäisesti. Ja kun Lauri -katsoi ympärilleen, olivat seudut vallan tuntemattomia. - -Kuinka kummallista täällä onkaan! Metsä on suurta ja tiheää, varmaankin -oikeata aarniometsää. Ja tuo vuori! Onko todella Suomessa noin hirveän -korkeita vuoria? - -Pikku äijä hymyili Laurin ihmettelylle. Yks kaks aukeni eteen jyrkkä -alamäki, niin korkea, että päätä huimasi. Sukset liukuivat siitä -semmoista kyytiä, että ilma korvissa vihelsi. - -Seis! huudahti tonttu ja sukset pysähtyivät. Lauri astui suksilta, -jotka samassa silmänräpäyksessä muuttuivat pienen pieneksi linnaksi. -Lauri ei ollut koskaan unissaankaan nähnyt niin kaunista. Kaikki värit -vivahtelivat sen pienissä torneissa, väliin ne hehkuivat punaisina, -väliin vihreinä ja sinisinä. - --- Tämän minä veisin Anni-siskolle, jos tuo tonttu ymmärtäisi antaa, -ajatteli Lauri. - -Aivan kuin veitikka olisi kuullut, ajatuksen, kysyi se, kumman Lauri -tahtoisi ennen ottaa: itselleen ne oivalliset sukset, vaiko pikku -siskolleen linnan. Lauri ensin hyppäsi iloissaan, mutta samassa hän -kävi vakavaksi. Kyllä hän olisi tarvinnut ne molemmat. Hän näki jo, -kuinka Annin silmät loistaisivat, kun hän, Lauri, antaisi tuon kumman -lelun. Mutta sukset! Semmoisia suksia ei taida olla monella. Ja Mäkelän -Matin ja muitten poikien sydäntä saisi kyllä vähäsen karvastella. - --- Kiitos, hyvä tonttu-ukko. Kyllä minä mieluimmin ottaisin sukset, -sopersi hän. - -Tonttu ei vastannut mitään, katsoi vain niin vakavana Lauria, ja käski -pojan astua linnaan sisälle. - --- En minä mahdu noin pienestä ovesta, sanoi Lauri. Mutta tonttu -kehotti häntä koettamaan ja pujahti itse edellä. - -Voinhan näyttää hänelle, ettei mies voi kulkea mistään hiiren reijästä. -Mokomakin papu itse! Lauria suututti, kun tonttu ei hänen äskeiseen -valintaansa kiinnittänyt suurempaa huomiota, ja harmissaan hän puskasi -päällään pieneen oviaukkoon, josta tonttu-ukko oli kadonnut... Taas -ihme! Hänhän mahtui siitä vallan mainiosti, ja hän ja tonttu olivat -tulleet aivan yhdenkokoisiksi. Lauri ei tiennyt mitä ajatella. - --- Minua säälittää sanoa, että äsken menetit molemmat lahjat siksi, -että ajattelit enemmän omaa iloasi kuin toisen, puheli tonttu -surullisella äänellä heidän kulkiessaan hämärää käytävää. Mutta nyt -saat tehdä uuden valinnan, jatkoi tonttu puhettaan, joko jäät tänne -meidän pikkumiesten kisakumppaliksi, jolloin saat sukset, tai riennät -kotiin ilman suksia. Kumman valitset? - -Samassa ovi aukeni heidän edessään, ja siellä valoisassa salissa -karkeloi punalakkisia pikkumiehiä. Yksi soitti viulua, jotta harmaa -parta keikkui, ja toiset viittasivat sormillaan häntäkin yhteen -leikkiin. Mutta Lauria alkoi peloittaa, entäs jos ei täältä -pääsisikään enää kotiin. - --- Vie minut kotiin, hyvä tonttu! rukoili Lauri. - --- Välitätkö sinäkin kodistasi? Parempi on, että pysyt täällä. -Silloin sinun köyhä äitisi saa olla rauhassa kärttämisiltäsi, sanoi -tonttu tyynesti. Ja Lauri ymmärsi hyvin, että se sillä tarkotti hänen -suksijuttuaan. - --- Minä en koskaan tee enää niin, lupasi hän. - --- Hyvä on, vastasi ukko. Ja kohta linna pikkuväkineen katosi, ja hän -ja tonttu-ukko seisoivat hiljaa lainehtivan järven rannalla. Laurista -tuntui, että oltiin oikeassa satumaassa, jossa joka henkäys oli ihanaa -satua. Metsä ja kivetkin tuntuivat eläviltä. Ja kauniita lumivalkeita -kukkia huojui rantamilla. Niiden hohtavan puhtaat terät lumosivat -Laurin, ettei hän enää muuta nähnytkään. - --- Hyvien lasten sydämessä kasvaa tuo kukka, selitti tonttu. Ja sitten -se antoi yhden niistä Laurille kehoittaen häntä hoitamaan sitä hyvin. - --- Kiitoksia paljon, ennätti Lauri sanoa, mutta samassa hän huomasi -olevansa omassa sängyssään. Hän haki kukkaa, mutta sitäpä ei -löytynytkään. Mutta Lauri ei ollutkaan tyhmä; hän hoksasi paikalla, -että kukka kasvoi hänen sydämessään. Sinne tonttu oli tahtonut sen -juurruttaa. - -Siitä alkaen Lauri koetti olla kiltti äidille ja entistä ahkerampi -koulussa. Ja tontulle antamansa lupauksen hän piti, ei koskaan kuultu -hänen valittavan suksiensa huonoutta. - - - - -Kesäyö metsäniityllä. - - -Korkealla metsäisellä niemellä pitkän kapean lahden kupeella oli -Hilkan ja Annikin koti. Se oli pieni punaiseksi maalattu talo, joka -valkeine nurkkineen ja akkunalautoineen tuuheiden koivujen keskeltä -kuvastui lahden kuulakkaan kalvoon. - -Oli heinäkuu ja heinänteko parhaillaan. Kodin ympäriltä ja pellon -pientareilta oli heinä jo korjattu. Siinä työssä olivat Hilkka ja -Annikki mukana. - -Tänä aamuna oli taivas heleänsininen, ja päivä paistoi täydeltä -terältä. Hilkka ja Annikki olivat nousseet jo aikaisin, sillä tänään -lähti talonväki kaukaniitylle heinään. Tyttöset saivat kahdenkesken -jäädä talonvartijoiksi iltaan asti. - -"Kuules, Annikki" sanoi Hilkka, joka aina oli kekseliäs, "miksi -nököttelemme tässä päiväkauden tuvan portailla. Lähdetään mesimarjoja -poimimaan. Se on toista!" - -"Voimmehan mennä vähän", sanoi Annikki. - -"Vähän!" nauroi Hilkka. "Kuinka hullunkurisen vanha pikku mummo sinä -oletkaan, Annikki! Ei! Kipposia kapposia, tuohiset täyteen! Kas noin!" -Ja samassa kiitivät tuohiset ylös taivasta kohden. - -"No, pikku mummo, näetkös nyt!" Ja tuskin ennätti Annikki rantaan, niin -jo oli Hilkka työntänyt venheen vesille. "Joudu nyt Annikki", kiirehti -hän, ja samassa hän oli jo airoissa. - -Kuinka kirkas ja tyyni se lahden pinta olikaan! Aivan kuin kuvastin, -johon rannan solakat koivut ja taivaan lempeä sini kuvastuivat. Ja -niin keveästi liukuu siinä venhe pysähtyen vastaisen rannan valkeaan -hiedikkoon! - -Tytöt hyppäsivät rantaan, ja vetivät venheen maalle. Vähän matkan -päässä siitä oli aho, jossa he usein olivat olleet marjassa isän ja -äidin kanssa. Sillä laajalla aholla oli paljon mesimarjoja harvan -korkean heinikon seassa. Kyllä olikin iloista käyskellä siellä -poimimassa noita suuria tuoksuvia marjoja, jotka hymyillen vilkkuivat -lapsille sieltä mättäiden siimeksestä. Ja ylhäällä puissa visertelivät -linnut, ja valkeat perhot lentelivät sinisten kellokukkain ympärillä, -ja sirkat soittelivat heinikossa. Jutellen ja marjoja poimien kului -lasten aika ja he joutuivat yhä kauemmaksi ja kauemmaksi. Viimein, -kun heitä alkoi väsyttää, rupesivat he ajattelemaan kotiin paluuta. -Mutta minnepäin oli lähdettävä. He olivat kierrelleet siellä täällä, ja -aho oli laaja ja metsän ympäröimä joka suunnalta. Hilkka muisti heidän -tulleen tuolta suunnalta, Annikki tältä. Hetken arveltuaan päättivät -he lähteä metsään suunnaten askeleensa sinne päin, missä luulivat -kotilahden olevan. Mutta metsä vain tiheni, eikä vilahdustakaan näkynyt -kotilahdesta. - -Sinne tänne harhailivat lapset väsyneinä ja hiukan peloissaankin. Ilta -alkoi jo hämärtyä, eikä metsä enää ollut läheskään niin iloinen kuin -päivällä. Aurinko oli jo mennyt mailleen, ja kukkaset sulkeneet -kupunsa. Linnut jo nukkuivat pesissään. Korkean kuusen latvassa vain -lauloi yörastas monisävelistä yölauluaan. Metsä humisi suruisasti, -himmeät varjot hiipivät puiden juurilla. - -"Sisko kulta, olen niin väsynyt, etten enää jaksa kävellä", valitti -Hilkka, ja suuret kyyneleet kiilsivät hänen muutoin niin iloisissa -silmissään. - -"Elä itke, Hilkka", lohdutteli Annikki, joka oli tyynempi ja -kestävämpi. "Katsohan, tuossa on edessämme niitty ja lato, jossa voimme -levätä, ja minulla on taskussani leipäpala meille kummallekin. Arvelin -kotoa lähteissämme, että metsässä tulee nälkä." - -Hilkka kuivasi kyyneleensä, ja nyt laskeutuivat tytöt metsärinnettä -alas laaksoon, jonka pohjassa kaunis niitty latoineen uinui. Ladon -ovi oli auki, ja se oli täynnä heiniä. Olipa onni, että Annikilla -oli leipää taskussaan, sillä kovin nälkäisinä olisivat nuo pienet -marjamiehet muuten saaneet käydä levolle. Löysivätpä he lähteenkin, -josta saivat vettä juodakseen. Sitten laskeutuivat he levolle kuiville -heinille ladossa aikoen aamun sarastaessa lähteä etsimään kotia. Mutta -väsyneitä kun olivat, alkoivat heidän silmänsä pian painua umpeen. -- - --- Yö oli tullut. Yhä pitempinä hiipivät varjot niityllä. Synkkänä ja -hiljaisena seisoi metsä. Kuusikkoryhmän tummien lehvien lomista kohosi -taivaanrannalta hopeisena kuun kehrä. Se valoi vienoa valoaan yli -hämärän niityn, jossa tuhannet kastehelmet heinikossa ja kukkasilla -kimmelsivät. Mutta uinuvan salon syvyydessä alkoi hiljaa kuulua -kaukainen soitto. Se läheni yhä, se muuttui heläjäväksi lauluksi: - - "Kun kuutamon loisteessa kultaisen - kesähämyinen ilta hohtaa, - yli kastehelmien, kukkasten - tie metsänneitojen johtaa, - sinilaine kuu lahdella uinahtaa, - yön sylissä nukkuu metsä ja maa, - me kuljemme niitylle seppelepäin - ja hunnuin huiskivin laulamme näin: - - "Elo kaunis on metsän tyttösten, - se kuluu tanssien laulellen! - Ja huolia vailla - ain' metsissä, mailla - soi laulumme nousuhun auringon, - Kesä kirkas se Pohjolan on!" - -Koko niitty oli kuin muuttunut. Se välkkyi ja säteili. Hiljaisina, -vakaina kuin ihmeellisissä unelmissa, seisoivat synkät kuuset sen -ympärillä. Ja niiden yllä kaartui korkeana taivas, jonka sinessä -kesäyön vaaleat tähdet syttyivät. Mutta keskellä niittyä karkeloivat -suuressa piirissä metsän sinipiiat. Heillä oli vienot vaaleat kasvot ja -syvät ihmeelliset silmät. Ilmassa liehuivat heidän sinertävät huntunsa -ja välkkyvät kultakutrit, joita kukkaseppele kaunisti, valuivat -harteille. Kirkkaana helkkyi heidän laulunsa, ja kepeänä keinui tanssi -yli kukkasten ja kastehelmien. - -Silloin sinipiikojen kuningatar erosi tanssivista siskoistaan ja -astui hiljaa latoon, jossa lapset nukkuivat. Hän seisoi ovella -heitä katsellen. Valkeana ja ihanana hän siinä seisoi, pitkät -hiukset vyötäisille valuen ja päässä säteilevä kruunu kuin suurista -kastepisaroista. Syvin, viisain silmin hän lapsia katseli ja sitten -hiljaa suuteli pois kyyneleet jotka vielä välkkyivät heidän tummissa -silmäripsissään. - -"Oletteko suruissanne, pienet ihmislapset?" virkkoi hän sointuvalla -äänellä. "Tulkaa kanssani metsän sinipiikojen karkeloon! Siellä -haihtuvat kaikki huolet." - -Ja hän katsoi lapsiin niin kauniisti suurilla ihmeellisillä silmillään, -ja ojensi heille hennot kätensä. Ja kohta olivat Hilkka ja Annikki -siellä keskellä sinipiikojen piiriä laulaen kirkkain äänin heidän -lauluaan ja liidellen keveinä keijukaisina yli uinuvan kukkaskentän. - -Mutta lyhyt on Pohjolan kesäinen yö. Taivas alkoi jo ruskossa -punertaa, ja pian pujahti nousevan päivän ensimäinen kultasade -metsän latvojen välistä niitylle. Sinipiikojen kuningatar viittasi -siskoilleen. Laulu hiljeni, tanssi taukosi ja pian olivat he kadonneet -metsän siimekseen. - -Kultaisena kohosi aurinko metsän rajasta. Kukkaset heräsivät hymyillen -unestaan, ja linnut virittivät aamulaulunsa. Ladossa nukkuivat vielä -Hilkka ja Annikki punaposkisina ja hymy huulilla. - -Sellaisina löysivät heidät isä ja äiti, jotka olivat koko yön -harhailleet metsässä heitä etsien. - - - - -Satutyttö. - - -Kevät leikki pilvettömällä, sinisellä taivaalla, sinkosi sieltä -kultaisina säteinä, jotka karkeloivat valkorunkoisten koivujen -untuvaisilla pihkalehdillä ja värähtelivät järven kirkkaassa pinnassa. -Kaikkialla oli nuoruutta ja iloa. - -Muori talonpoika vain, joka kirves olalla kulki metsässä, ei tästä -mitään huomannut, vaan oli hyvin nyrpeillään. Äitimuori oli sanonut, -että hän muka olisi jo kyllin vanha emäntää ottamaan. Niinpä kyllä! -Mutta mistä sen ottaa? -- Ja hän asteli yhä vihaisempana, kunnes äkkiä -pysähtyi. - -Hän oli tullut niitylle, missä kimalteli suonsilmiä, ja ympäri niityn -ja suonsilmien oli rentukoita. Ne loistivat niin heleänkeltaisina, -aivan kuin kultaa olisi kylvetty... No, rentukoista hän ei niinkään -välittänyt -- mutta jotain muuta näki hän myöskin, näki tytön, jolla -oli rentukkaseppele päässä ja joka hyppeli niin keveästi, että pienet -paljaat jalat tuskin koskivatkaan maahan. - -"Onpas siinä! Tanssia keskellä kiireistä päivää!" Ja talonpoika hyppäsi -yli suonsilmäin ja sai kiinni liehuvista kiharoista. Silloin tyttö -katsoi häntä suoraan silmiin. Mutta sekös ärsytti talonpoikaa. Niissä -silmissä oli kokonainen maailma päivänsäteitä. Ja päivänpaiste häntä -nyt kerrassaan kiukutti. Hän tempasi rentukat tytön kiharoilta ja -viskasi ne suonsilmään. - -"Nyt sinä tulet meille emännäksi!" sanoi hän, "näkyipä sulla olevan -notkea selkä!" - -Ja hän vei tytön taloonsa! - -Mutta seuraavana aamuna oli tyttö poissa. Koivikosta talonpoika hänet -vihdoin tapasi. Siellä hän istui rentukkaseppeleineen lähteen reunalla -ja huljutteli jalkojaan kirkkaassa vedessä. - -"Kotia, laiskuri!" - -"Enkä tule!" tyttö sanoi, "kuinka minä semmoisessa paikassa viihdyn, -jossa on niin likaista ja pimeää ja jossa sinä ja äitisi alituiseen -riitelette!" - -Talonpoika aikoi ankaraksi ruveta. Mutta silloin ratsasti siitä ohi -kuninkaanpoika, jolla oli kruunu päässä ja samettiviitta hartioilla ja -sata ratsastajaa henkivartijoina. - -"Kuule, sinä kaunis tyttö", huusi hän. "Kultakruunu sopii -sinulle paremmin kuin nuo vaivaiset kukat. Sinustapa tulee minun -kuningattareni!" - -Ja hän käski nostaa tytön eteensä satulaan. Silloin tyttö katsoi häntä -suoraan silmiin. Ja hänen katsoessaan oli taas kokonainen maailma -päivänpaistetta. Mutta kuninkaanpoika iski vihaisesti kannuksensa -hevosensa kylkiin -- sillä hän ei pitänyt muusta loisteesta kuin -kultaisen kruunun -- ja niin kiidettiin linnaan. Ja tytöstä tuli -kuningatar. - -Mutta yöllä oli tyttö poissa. Ja vaikka häntä etsittiin läpi uhkean -kaupungin, niin löytymättä hän pysyi. - -Vaan jos he olisivat osanneet etsiä häntä kaukaisesta salosta, missä -vuoret sulivat taivaan sineen, olisivat he löytäneet hänet; Siellä -hän istui korkean hongan alla, jonka latvassa laulurastas helkytteli -sillä nyt oli keskiyö. Kevätkuutamo heitti hohtavan hämärän metsään, ja -kaikki näytti pehmoiselta kuin sametti, yksinpä pistelevät katajatkin. -Tytön päässä oli taaskin rentukkaseppele. Ja laulurastas korkeassa -hongassa lauloi: - - "Miksi vaihdoit kruunun ja kullan - kukkihin kostean mullan?" - -"Kuinka minä olisin siellä voinut olla, missä ihmiset vain kultaa -kumarsivat eivätkä iloinneet Jumalan kirkkaasta päivänpaisteesta!" - -"Se on totta, se on totta!" helskytti laulurastas, ja koko korpi -kaikui, helisi ja soi. - -Tuli sieltä metsän kätköstä repaleinen poika, hiljaa asteli ja -kuunteli, katseli ihastuneena. Sitten otti hän huilun, jota hän kantoi -mukanaan, ja alkoi soittaa. Rastas vaikeni, kuutamo kuunteli, ja metsä -oli hiljaa, hiljaa. - -Silloin nousi tyttö. Ja kuutamo leikitteli rentukkaseppeleellä, ja -silmistä loisti kuin tuhat päivää. - -"Kukas sinä olet?" sanoi hän pojalle. - -Mutta poika oli lopettanut soittonsa ja itki. - -"Onnen Pekaksihan ne sanovat" -- - -"Vai Onnen Pekka! Etpä sinä onnelliselta näytä!" - -"Kas, kun en minä ole vielä onneani löytänyt!" - -"Vai niin!" sanoi tyttö. "Vähäpä sinä sitten huomaat. Onni on ihan -nenäsi edessä!" - -"En minä sinua ymmärrä!" sanoi poika. - -"Etkö?" sanoi tyttö. Ja yhä hänen silmissään säteili päivä ja -rentukat loistivat. - -"Kyllä sinulla on sellaiset silmät, että tulee hyvä olla, kun niihin -katsoo", poika virkkoi, "eikä ole kuninkaallakaan kauniimpaa kruunua -kuin sinun kukkaseppeleesi!" - -"No, sittepä minä tulenkin mukaasi!" tyttö sanoi. - -"Äläpäs!" sanoi poika. "Mitäs minä sinulla tekisin! Näes, minä olen -köyhä. Ei minulla ole muuta rikkautta kuin Jumalan kaunis luonto ja -huiluni ja mökkipahanen tuolla salojärven rannassa." - -"Sepä hauskaa! Minä tulen siihen mökkiin emännäksi!" - -"Ei sellaiseen mökkiin sovi emäntää ottaa. Se on niin matala, siinä on -turvekatto, ja ikkunalasi on vanhuuttaan vihreä." - -Tyttö vain nyökäytti päätään. Ja he läksivät yhtenä astumaan. - -"Tässä tämä nyt on. Mutta olet sinä liian hyvännäköinen tässä asumaan", -poika sanoi, avatessaan mökkinsä ovea. - -Mutta hänen silmänsä suurenivat ihmetyksestä. Sillä kun tyttö astui -kynnyksen yli, avartui matala mökki kuninkaan saliksi, ja vihertynyt -lasi loisti kirkkaana kuin päivä. - -"Kuka sinä oikein olet?" kysyi onnellinen Onnen Pekka. - -"Minähän olen Satutyttö!" tyttö vastasi. - - _Annikki Virvatuli_. - - - - -Tarina pojasta, porsaasta ja metsänväestä. - - -Kaisu-Liinulla oli mökki, poika ja porsas. Mökin nimi oli Kujanpää, -poika oli Viljo ja porsasta sanottiin Nökö-nössiksi. - -Eräänä juhannuksena, kun luonto uhkui kauneimmillaan ja lintujen -sävelet soivat taukoamatta taivaalla, juoksi porsas metsään, eksyi -sinne, eikä sitä löytynyt vaikka Kaisu-Liisu etsi koko päivän. -Mihin kumman sokkeloon lie Nökö-nössi joutunutkin! -- Murheisella -mielellä palasi Kaisu-Liisu illan suussa kotiin, lämmitti saunan ja -paistoi tuvan uunissa juhannusjuustonsa. Mutta eihän siinä oikeata -juhannustunnelmaa sittenkään syntynyt, vaikka porstuan ovella seisoi -kaksi koivun närettä ja tuvan nurkat olivat täpösen täynnään kukkivia -tuomen oksia... sillä, Nökö-nössihän oli kateissa. - -Viljo ei ollut mikään hyvä poika, kaukana siitä, monet kepposet oli -hän tehnyt naapureille, kylän kissoille ja koirille, vieläpä omalle -Nökö-nössillekin, Mutta kun hän nyt näki äitikullan surullisena ja -tiesi hänen alati ajattelevan kadonnutta porsasta, heräsi hänen -mielessään reipas tuuma, joka oli toteutettava heti paikalla. Hänkin -tahtoi lähteä possua etsimään. - -"Et sinä, poika rukka, saa lähteä yön selkään", kielsi äiti, "eksyt -vielä itsekin sinne..." - -"En minä eksy --, en vaikka! Olenhan käynyt yksinäni jo Tervalammilla -asti... eikä se Nökö-nössi toki sen etemmäksi ole jaksanut pienillä -sorkillaan kulkea. Kyllä minä joudun takaisin ennenkun aurinko laskee." -Ja niin se Viljo sitten läksi. - -Valkeana välkähtelivät vasta aitan orrelta otetun paidan hihat -ja uuden uutukaiset siniaivina housut lepattivat somasti säärien -ympärillä, kun hän livisti metsäpolkua ylös vuorelle. Polun kahden -puolen kasvoi kärrihkämäntyjä ja kanervia ja siellä täällä seisoi -ikivanha kivenmöhkäle, siro, vaaleanharmaa sammal myssy päässä. Voi -kuinka vanhoja ja viisaita ne mahtoivat ollakaan! Mutta kysypäs -niiltä Nökö-nössiä, eivät ne päätänsäkään kääntäneet, katsoivat vain -äänettöminä eteensä, niinkuin eivät mitään tietäisi tämän maailman -asioista... - -Vuoren takana välkähteli pieni lampi, ja sen rannalla kävi havuneulojen -peittämä polku kapeammaksi, peittyen vähänväliä korkeiden sananjalkojen -sekaan. Entäpäs Nökö-nössi nukkuikin niiden alla virkeällä -mustikanvarsivuoteella? - -"Sik, sik sik siikaa! Pos, pos, pos poossua!" huuteli Viljo, mutta -vastausta ei kuulunut. - -Yhä syvemmälle metsään painautui poika, yhä kapeammaksi kutistui polku; -puiden ja kukkien suloinen tuoksu leijui tenhoten ympärillä ja käen -kukunta loi turvallisen tunteen rintaan. Ei ikinä uskonut hän metsässä -näin ihanaa olevan! - -Mäeltä mäelle kulki tie, ja mitä kauemmas se juoksi, sitä -salaperäisemmäksi muuttuivat tien vierustat. Kuinkahan kaukana mahtoi -kotimökki nyt ollakaan! Sitä ajatusta säikähtäen seisahtui Viljo -hämmästyneenä pienelle kummulle, jonka vieritse virtasi pienoinen -ruohorantainen joki. Jos vaikka eksyisi... eikä löytäisi kotiin koko -yönä... ja voi voi silloin äiti rukankin surua! Viljoa alkoi jo -itkettää, niin pahalta tuntui turvaton ajatus kaukana metsän -kainalossa. - -Mutta siinä samassa, ennenkun ensimäiset kyynelkarpalot ehtivät -puoliväliin poskia, huomasi hän pienen, soman tytön hyppelevän edessään -puiden välissä, ja riemu ja rohkeus syöksähtivät sydämeen uudestaan, -Ketterästi kuin orava juoksi hän tyttöä kohti huudellen: "Hohoi, -odotappas vähäsen!" Mutta tyttöä oli mahdoton saavuttaa. Se puikkelehti -kuin tuulen lennättämä lastunen puulta puulle ja sen pitkät hiukset -liehuivat niinkuin nuoren viidakon varvut. - -Viljoa jo suututti, -- olihan hän ennen tytöt kilpajuoksussa -voittanut... mikä kumman nopsajalka se täällä metsässä -puikkelehti -- -- - -Viimein seisahtui tyttönen koivikkoon joen rannalle ja istua kiepsautti -kaatuneen puun rungolle. Ja voi ihmettä! Kun tarkemmin katsoi ja yhteen -kohti tähystämään jäi, näki siinä joukkoa enemmänkin. Oli siinä suuria -ja pieniä olennoita, oli tyttöjä ja poikia, oli uljaita, komearyhtisiä -nuorukaisia ja suloisen suloisia nauravia neitoja. Mahtoivat olla -oikeata metsän väkeä! -- Viljo unhotti porsaan, kotimökin ja äidin --- unhottipa aivan oman itsensäkin katsellessaan sitä komeutta ja -liikettä, mikä joen rannalla, koivujen alla välkehti. - -Joukon johtaja oli päätään pitempi muita, se muistutti suuresti -vuorella kasvavaa uljasrunkoista honkaa. Ja aivan oikein; tälläkin oli -ruskea, hileinen puku ja hartioilla lyhyt, tummanvihreä vaippa, jonka -reunoja somistivat täyteläiset, hopeanharmaat kävyt. Päässään sillä oli -kevyt kaarnahattu ja siinä pari pitkää, huojuvaa vastakasvanutta männyn -kerkkää. Niin että komea se oli! - -Hänen rinnallaan seisoi solakka neitonen, joka Viljon mielestä oli -aivan kotipihalla kasvavan koivun näköinen. Läpikuultavan hieno ja -keväisen vihreä oli neitosen pitkä, poimukas leninki ja sen helman alta -pilkisti hienon hieno valkoinen silkkikenkä. Ja kuinka pitkät, kauniit -hiukset sillä olikaan, -- laskeutuvan auringon hohteessa näyttivät ne -hienoilta, väräjäviltä kultasäikeiltä! Ruskeista urvuista kierretty -seppele piti niitä koossa, estäen ohimoille valumasta. - -Iloinen puheen hälinä kuului metsänväen joukosta ja jokaisella niistä -näytti olevan paljon sanomista toisilleen. Mutta siinä hetkessä, kun -joukon johtaja heilautti sauvaansa, syntyi syvä hiljaisuus, ja Viljo -kuuli hänen puhuvan aivan ihmisten kielellä. - -"Nyt on jälleen juhannusilta", sanoi se "ja lehtipuiden pyynnöstä -olemme me tulleet neuvottelemaan, miten voimme suojella itseämme -ihmisiä vastaan, kun he kaatelevat meitä juhannuspuikseen." - -"Veli Honganheimo!" huudahti pieni, esiin pujahtava poikanen, joka -oli puettu aivan samalla tavalla kuin ranta-äyräällä kukkiva pihlaja. -"Minun kaikki herttaiset sisareni, jotka kasvoivat Lehtovuon rinteellä -vietiin tänään kylään juhlakaunistukseksi, ja jos tulette katsomaan, ei -heidän kasvantapaikallaan ole jälellä muuta kuin teräviä kannonsiroja. -Se on niin hirveätä, että minun varpuni värisevät!" - -"Kyllä minä tunnen Pihlajikko-veljen tuskat, samanlaiset ovat -meikäläistenkin kohtalot", lausui hento, valkeahapsinen tyttö, jolla -oli tuomenkukista tehty kaularöyhelö ja leveä kukkavyö vyötäisillä. -"Kumpa suuri Luonto ei konsanaan pukisi meitä näin parhaisiimme juuri -juhannukseksi, ehkä säilyisimme paremmin ihmisten isännyydeltä. -Meilläkin on nyt niin surullista kotona, kun kaikki nuorimmat ja -iloisimmat joukostamme on viety pois... Niin, niin, ei meillä ole -muuta turvaa kuin vanhuuden ryhmyisyys, -- silloin eivät ihmiset meistä -juuri paljoa välitä." - -"Ei ole turvaa aina siitäkään!" huudahti Honganheimon vierellä -seisova Valkotuohut. "Sen on minun sukuni kymmenin kerroin kokenut. -Vaikkei meillä olekaan hohtavan lemuavia kukkia, kuten Pihlajikoilla -ja Tuomisilla, viedään meitä kuitenkin suurimmat määrät kylien -juhliin. Kymmenittäin soleita koivuja kaadettiin tänäänkin Lehtovuon -liepeiltä... Niin että mitä, mitä meidän pitää tekemän, ystäväiset?" - -"Minä ainakin raavin heiltä silmät, korvat kirjaviksi, kun -tarpeettomasti katkovat oksiani! Eikä niistä moni uskalla minua -lähestyäkään!" huudahti tanakka pystypäinen poika, jonka pukuna oli -harmaan ruskeat polvihousut ja runsasnappinen pusero. -- Se oli -tulisilmä Katajainen --, mutta siihen arveli väljäviittainen Lepikäs, -ettei heitä, lehtipuita, oltu varustettukaan niin hyvillä aseilla -elämän taisteluun. Tyyniluontoinen Tuominen leyhytteli hiljaa valkoista -kaularöyhelöänsä ja sanoi: - -"Minun soreimmalta siskoltani kiskoivat pojat tänään monta ihanaa, -kukkivaa oksaa. Ja jos oikein heidät tunnen oli se Kujanpään Viljo, -joka lopulta katkaisi poloisen latvankin." - -Kun Viljo näin äkkiarvaamatta kuuli nimeänsä mainittavan, joutui hän -kovin ihmeisiinsä, mutta itsekään tietämättään mitä teki, syöksähti hän -kiivaasti keskelle metsänväen joukkoa huudahtain: - -"Minä en katkaissut latvaa! Minä otin vain viisi kuusi käsivarren -pituista oksaa, joilla koristin tuvan nurkat sillä aikaa kun äiti etsi -Nökö-nössiä." - -Odottamattoman vieraan tulo sai neuvottelevan joukon hämmennyksiin. -Eivät he olleet tottuneet sillä tavalla ihmislasten kanssa -seurustelemaan. Uljas Honganheimo malttoi ensimäiseksi mielensä ja -kysyi, oliko se sellainen mies Hukan vai Repolaisen sukua, joka -nakkautui kuin orrelta keskelle vieraan heimon kokoussalia. - -"En ole heidän kumpaisenkaan sukua, olen vain Kujanpään Viljo, sama -poika, jota tuo hieno neiti syytti tuomen latvan katkaisusta. Mutta -minä en sitä tehnyt, sen teki Marjatrannan Paavo." - -"Katsopa kun oletkin äkäinen!" virkkoi Katajainen. "Jos minulla nyt -olisi piikkisauvani matkassani, antaisin siitä sinulle Marjatrannan -Paavonkin osan... Että näet oppisit kohteliaammin puhuttelemaan -vieraita. Mitä nyt teemme pojan-naskalille?" - -"Ettehän vain tehne pahaa minulle, armollinen herrasväki?" lausui -Viljo, säikähtäen Katajaisen tuimaa katsetta. Hän oli kyllä rohkea -poika, mutta tämä kaikki tuntui niin ihmeelliseltä, että se pani -pelottamaankin. Ja sen tunteen valtaamana hiipi hän lähemmäksi -Valkotuohutta, joka näytti hyväntahtoisimmalle koko joukosta. - -"Enkä minä nyt tullut puiden oksia katkomaan, minä vain etsin äidin -porsasta, joka eksyi aamulla metsään. Ja enkö liene eksynyt itsekin." - -"Kas niin, osaathan sinä kauniistikin puhua", virkkoi Valkotuohut -ystävällisesti. "Mutta emme me mitään herrasväkeä ole, me olemme puiden -haltioita ja neuvottelemme tässä, kuinka voisimme suojella metsää -ihmisten väkivallalta. Sanopas nyt sinä, joka olet ihminen, miksi -tuhositte tänäänkin niin paljon metsän nuorisoa?" - -Viljo katsahti häpeillen alaspäin, voimatta heti vastata kysymykseen. -Sitten hän nosti arkaillen silmänsä ja sanoi hiljaa: "Nythän on -juhannus ja me tahdoimme kaunistaa autioita pihojamme." - -"Kyllä kai!" tiuskasi Katajainen. "Miksi sitten olette karkoittaneet -kaikki puut pihoistanne metsään? Olisitte antaneet meidän kasvaa -tupienne seinuksilla, niin ette tarvitseisi joka juhannus käydä -ryöstöretkillä, mokomat!" - -Viljo sanoi että heidän pihallaan kasvoikin koivu ja pieni pihlaja, - -"Niin, mutta senkin pihlajan väänsit sinä, vekkuli, aivan vääräksi -aidasten väliin..." tiesi Katajainen. - -Se oli totta. Turvattomuuden ja syyllisyyden tunne valtasi Viljon -jälleen ja hän pyyhkäisi paidan hihalla kyyneleitä silmistään. -Sitten istahti hän äänetönnä Valkotuohen viereen kivelle ja kuunteli -tarkkaavaisesti, kun metsän väki jatkoi keskeytynyttä neuvotteluaan. -Oikeinpa hänen sydäntään viilsi, kun hän kuuli heidän kertovan -monenlaisista väkivallanteoista, joita ajattelemattomat ihmiset olivat -metsää kohtaan harjottaneet. Mutta eihän hän, poika parka, ollut -tiennyt, että puihinkin koski, kun niitä reveltiin. Ja hän sanoi sen -metsän väelle. - -"Vai et... etpä vainen!" ilkkui Katajainen jälleen, "Vaikka te -ihmiset olette tietävinänne niin kovin paljon.... Pyh sentään, siinäpä -se nyt nähtiin!" - -Mutta lempeä Valkotuohut veti Viljon aivan vierelleen ja sanoi -vakavasti: "Pane nyt mieleesi, että kaikki Luojan luomat voivat tuntea -iloa ja surua, kipua ja nautintoa; sentähden pitää niitä kohdella -oikeudenmukaisesti. Teetkö nyt niin tästälähin, nyt, kun et enää ole -tietämätön asian oikeasta laadusta?" - -"Teenpä kylläkin!" huudahti poika vilpittömästi. "Minä istutan monta, -monta puuta pihallemme, ja neuvon muitakin tekemään samalla tavalla. -Sitten kai me saamme tuntea juhannusiloa useampanakin päivänä kuin sinä -yhtenä ainoana, jolloin katkotut puut pihoillamme surkastuvat. Kunhan -minä nyt vain löytäisin Nökö-nössin ja tien kotiin jälleen, ennenkun -äiti tulee levottomaksi tähteni." - -"No siinä asiassa autamme me sinua!" sanoivat puiden haltiat yhteen -ääneen. Ainoastaan äkäpää Katajainen epäili tokko sitä kadonnutta -porsasta on olemassakaan. - -Mutta siinä samassa pujahti Nökö-nössi esiin lehvästen välistä, -tervehtien metsän väkeä syvään kumartaen. - -"Öh, öh, öh" sanoi se syvällä rinta-äänellään. "Täällä minä -kuuntelin koko ajan pajukossa, kun te opetitte Viljo-pojalle tärkeätä -oppiainetta, välttämätöntä elämän läksyä. Ja hyvilläni siitä olen... -olenpa suuresti. Sillä nähkääs, sen olen minä, pätöinen porsaskin, -tajunnut, etteivät ne ihmislapset läheskään niin järkeviä ole, kuin -vakuuttavat olevansa... öh, öh." - -Ihmetellen katseli Viljo porsasta. Hän oli hämmästyksestä aivan -mykkänä. Ei ikinä hän uskonut porsasten puhuvan! Mutta Nökö-nössipä -siinä pisti tarinaa! Ja sen tehtyään sipsutteli se somasti Viljon -viereen ja pisti pienen sorkkansa pojan kainaloon sanoen: "Kyll' on -nyt aika lähteä kotimatkalle. Ehkä arvoisa metsänväki saattaa meitä -ensimäiseen tienhaaraan asti." - -Olipa soma näky, kun kirkkaan juhannusaamun koitteessa pitkä -saattokulkue vaelsi metsäpolulla. Käsikädessä ja hilpeästi -naureskellen kulkivat Viljo ja Nökö-nössi edellä ja heidän jälissään -astuivat Valkotuohut ja Honganheimo ja sitten kaikki muut yhä vain -kaksittain. Ainoastaan tulisilmä Katajainen astuskeli yksikseen, hiukan -happaman ja tyytymättömän näköisenä. Tämä tämmöinen oli jo liikaa -vieraanvaraisuutta hänen mielestään. - -Voinette arvata kuinka suuri oli Kaisu-Liisun ilo, kun Viljo ja -Nökö-nössi viimeinkin pujahtivat kotiportista pihamaalle. Silloin oli -Kujanpäässä juhannus. - - - - - - -II. LEIKKEJÄ - - - - -Sudenajo. - - -Henkilöt: - -Susi, (Laitettu hallavasta turkista.) Antti, Kalle, Ville, Matti, -Kusti, Eemil, kyläkoulun poikia. Sudenajaja. - -(Näyttämö kartanolla, jossa näkyy huoneen nurkka ja sola oikealla. -Seinämällä, keskellä näyttämöä, on muutamia lyhyitä suksia ja kaksi -pientä kelkkaa, joista toisessa on paidanhihasta tehty eväspussi.) - -Kalle: Vieläköhän tässä ennättäisi hurautella muutamia mäkiä ennen -lukutunnin alkamista? - -Ville: En minä enää lähde, kun täällä ei ole oikeata hyppyri-mäkeäkään. - -Kalle: Kukapa teistä uskaltaisi oikeasta hyppyrimäestä laskoakaan? - -Matti: Jottako sinä uskallat, jos oikein syltä korkea hyppyri laitetaan? - -Kalle: Uskallan minä vaikka minkälaisesta hyppyristä. - -Eemil: (Pienin pojista.) Ja minä kelkalla. - -Kusti: Kelkallako sinä hyppyristä. Mene toki... - -Antti: (Tulee vasemmalta silmät pyöreinä ja innostuneena.) Ku... -kuulkaapas pojat, kun tuolla Vatalan kylällä kuulutaan sutta ajettavan -ja... - -Kaikki: (Kukin eri lausetta, melkein yhteen ääneen.) Mitä sinä sanoit? -Suttako ajetaan? Nytkö aivan? Kuka sitä sanoi? Oikeata suttako? - -Antti: (Huiskii kädellään.) Kuunnelkaahan, kun minä sanon! Sitä -kuulutaan jo ajetun monta päivää, ja nyt se on kääntynyt tännepäin ja -se saattaa tulla vaikka tännekin. - -Kaikki: (Melkein yhtaikaa, kukin eri lausettaan.) Tännekö? Kuka sitä -sanoi sinulle? Voi jos se tulisi? Onko se suuri? Mitäpä me tehtäisiin -jos se...? - -Antti: Älkäähän höliskö, kun minä sanon. Se kuuluu olevan jo niin -väsynyt, että juoksee vain tietä myöten ja kartanoiden kautta. - -Kalle: (Pöyhistelleen.) Jos se tulisi tästä kautta! - -Ville: Silloin se saisi kalloonsa. - -Matti: Me kuu annettaisiin miehissä sille oikein. - - (Eemil ottaa eväspussinsa kelkasta.) - -Kusti: Kuulitteko paukausta? - -Antti: Tulkaa te isommat pojat, niin mennään katsomaan, jos se -hyvinkin on jo tulossa; jo ne ampuvat sitä. - - (Neljä ensimäistä poikaa, sieppaavat suksensa ja menevät - vasemmalle, Kusti ja Eemil jäävät kurkistelemaan nurkan - suojasta.) - -Kusti: Näetkö sinä mitään? - -Eemil: En minä ylety näkemään. - -Kusti: Otetaan kelkat ja mennään mekin toisten perästä. - -Eemil: Mihinkäs minä tämän eväspussin panen? - - (Pojat juoksevat vasemmalta takasin kiihkoisina.) - -Antti: (Huiskii käsillään.) Se on ihan varmaan se susi. - -Kalle: Ja miehiä hiihtää perästä. - -Ville: Mitäs me nyt? - -Matti: Seiväs käteen joka mies! (Alkavat hamuilla seinäviereltä -aseita.) - -Eemil: Mihinkäs minä tämän pussin? - -Antti: Mene sinä pussinesi Kustin kanssa huoneeseen. Susi kuuluu -koirankin rutasevan sivumennessään, niin samoinhan se sinunkin. - -Kalle: (On löytänyt seipään.) Tässä on poika, jota ei susi rutase. - -Ville: (Seiväs kädessä.) Mihinkä me nyt asetutaan? - -Matti: Kaksi miestä jokaiselle solalle, ja kenen solasta vain susi -päätään pistää, niin silloin silmäin väliin. - -Antti: Kiireelle nyt, se on kohta täällä. Pienimmät pojat menkööt -piiloon. Kuka tulee minun toverikseni aittojen solalle? - -Kalle: (Asettuu pöyhistellen nurkan viereen.) Tässä ei tarvita muita -kuin minä. Menkää te sinne! - -Antti: Jos se vaan tulisi tänne. - - (Antti, Ville, Matti ja Kusti menevät vasemmalle. Eemil nousee - kelkkaansa, joka on noin 2 metriä etäällä Kallen selän takana - ja asettuu seisomaan torjuvaan asentoon, leipäpussi ojennettuna.) - -Kalle: Kunhan ne toiset vain eivät antaisi mennä ohitse. (Kääntää -päätänsä ja huomaa Eemelin.) No siihenkö sinä jäitkin seisomaan? - - (Susi tulee oikealta nurkan takaa. Samassa kääntää Kalle päätänsä - sinne päin ja seiväs putoaa kädestä.) - -Eemil: Nyt se on tuossa. - - (Heittää pussillaan sutta, joka kääntyy oikealle ja katoaa.) - -Kalle: (Hamuilee seivästä maasta.) Mihinkä se nyt meni? - - (Antti, Ville ja Matti juoksevat vasemmalta hätäisinä - ja ilman aseita.) - -Antti: Näitkö sinä sitä sutta? - -Ville: Saitko sinä sitä lyödä? - -Kalle: (Vapisten.) Olisinhan minä saanut lyödä, mutta seiväs luiskahti -kädestä. - -Matti: No kun et puristanut kovemmin. - -Kalle: Puristinhan minä, vaan kun satuin katsomaan tuohon Eemeliin -päin, niin se susi silloin tuli ja seiväs luiskahti. Missäs teidän -seipäät ovat? - -Kaikki kolme: (Yhtä aikaa kukin eri lausettaan.) Minä en ennättänyt -asettua vielä vahtiinkaan, kun se tuli kieli pitkällä ja minun täytyi -hypätä hankeen. - -Minä en arvanna, että se on jo niin lähellä ja kun se sitten tulla -volahti, niin enhän minä päässyt sitä lähelle, kun täytyi hypätä -hankeen. Heitin minä seipäällä jälkeen ja kyllä se saattoi häntää -hipaista, vaikka en minä sitä nähnyt. - -Kalle: Niin, kyllä me olisi annettuna sille aika paukaus, jos vain... - -Eemil: Niin, jos olisitte uskaltaneet. - -Antti: Uskalsitkos sinä? - - (Kuuluu paukaus.) - -Ville: Mikäs paukaus se oli? - -Matti: Nyt ne saivat sen ammutuksi, koska huutavat hurraata. - -Suden-ajaja: (Tulee oikealta nurkan takaa.) Kunnon poikia, kun saitte -suden kääntymään tänne syrjään, että pyssymies joutui. Kuka teistä sitä -niin urhoollisesti löi? - -Eemil: (Ottaa pussinsa maasta.) Minähän sitä tällä leipäpussilla -pamautin. - -Suden-ajaja: (Silittää Eemelin päätä.) Sinusta mies tulee, kunhan syöt -vielä useita pussillisia leipää. - - (Toiset katsovat häpeissään maahan.) - -Esirippu laskee. - - - - -Puurokuppi. - - -Henkilöt: - -Lauri, poika. -Lempi, tyttö. -Musta, henki. -Valko, henki. - -Näyttämönä huone, jossa on joulukuusi, pöytä, kaappi ja kaksi -ovea. -- Lauri katselee kuusta. - -Lempi (tulee, kainalossa paperiin kääritty kuppi). - -Joulu saapui vuoden takaa. -Aika lahjoja on jakaa. -Täss' on lahja äidillen. -Arvannetko, Lauri, sen? -Vuoden kokosin ja säästin -pennit kaikki nyt mä päästin, -äidillemme ostin tän. -Mitä sulta saapi hän? - -Lauri. - -Mullakin on rahaa vähän. -Isä kylään lähteissähän -mukaansa ne multa sai, -äidilleni -- muut en keksi -- -kupin ostaa, iloiseksi -äiti siitä tulee kai. - -Lempi (säikähtäen). - -Ethän toki, veikko kulta! -Äitihän saa kupin multa. - -Lauri. - -Sulta?! - -Lempi. - -Katso tätä! - (Ottaa vadin paperista ja näyttää.) -Aikeesi sä, Lauri, jätä! -Keksi jokin lahja muu, -josta äiti ilostuu. -Mutta minä lämpimällä -puurolla tän kupin täytän. -Kun sen äidillemme näytän, -mieli riemastuvi hällä. - -Lauri. - -Mutta mulla, kuulit sen, -vati myös on kaunoinen. - -Lempi. - -Kaksi lahjaa samanlaista? -Se ei ole sopivaista. - -Lauri. - -Sit' on isä tinkimässä. - -Lempi. - -Minun kuppini on tässä. - -Lauri. - -Aivan heti minä saan. - -Lempi. - -Kaksko sitten annetaan? - -Lauri. - -Jollet omaas heitä pois... - -Lempi (pilkalla). - -Minä? Sepä temppu ois! -Kumpi ensin ehti ostaa? - -(Panee kuppinsa kaappiin ja poistuu). - -Lauri (hänen jälkeensä katsoen, katkerasti). - -Voisin pilkkaa sulle kostaa... - (Menee kaapin luo, ottaa kupin). -Tulis samanlaista kaksi, -äiti katsois paremmaksi -sen, min ensiks saanut on, -toinen olis arvoton. - - (Huone pimenee). - -Musta (hiipivä haamu, ilmestyy kuusen taa). - -Lauri. - -Soisin, että kuppi tämä -olis rikkinäinen rämä, -minun ehjä. - -Musta. - -Säre vähän! - -Lauri (katsellen kuppia). - -Jos sais naarmun syntymähän. - -Valko (pieni kultakutri ilmestyy ovelle). - -Musta. - -Permantoon se rikki lyö! - -Valko. - -Oi, se olis rosvontyö! - -Lauri. - -Lusikkaa en ainokaista -puuroa ma tästä maista. - -Valko. - -Tuo on alentavaa ähmää. - -Lauri. - -Voisinhan näin salakähmää -kupin kestävyyttä koittaa. - - (Lyö vatia hiljalleen permantoon). - -Musta. - -Kellonas se kestää soittaa. - -Lauri (lyö lujemmin). - -Sepä vasta vahvaa lie. - -Musta. - -Lempi lahjaksi sen vie. - -Valko. - -Muista, toisten riemu soma -hyvälle on onni oma. - - (Askelia kuuluu, valo suurenee, haamut häviävät). - -Lauri (piilottaa kupin ja katsoo ikkunasta). - -Eipä isää vielä näy. - -Lempi (tulee vasemmalta). - -Äiti läävässä nyt käy. -Kuppini siis voin nyt pestä, -äidin silmä sit' ei estä. - (Ottaa kupin.) -Puuroa on lämpimää -täynnä kuppi kohta tää. - - (Menee). - -Lauri. - -Kun en tuota särkenyt! - - (Menee sisarensa jälestä, mutta palaa pian juosten, - painaa ovea ja tarkastelee avaimen reiästä). - -Tänne sit' et kanna nyt! - -Musta (ilmestyy). - -Oikein, Lauri! Ällös päästä! - -Valko. - -Sisartasi sääli, säästä! - -Lauri (varansa pitäen). - -Nyt se tulee! - -Lempi (oven takaa). - -Avaa ovi! - -Lauri. - -Tästä sä et käymään sovi! - -Lempi (koettaa tulla väkisin). - -Musta. - -Nyt se tulee, puuro-Lempi, -äidin omaa pikku hempi. - -Valko. - -Lauri kuule! Pois jo tule! -Kiusaajalle korvas sule! - -Lempi (huutaa). - -Mari, joudu avaamaan! - -Musta. - -Katsos itsepäistä vaan! -Nykäise ja kiinni lyö! - -Lauri. - -Siitä puuroa et syö! - - (Tempaa oven äkkiä auki. Lempi kaatuu vatineen - permannolle. Kuppi särkyy). - -Lempi (kipeästi). - -Voi, voi! - -Musta (ryntää ulos). - -Hah hah hah haa! - -Lempi (itkien kupin palasia kooten). - -Lauri, tää on kauheaa. -Miksi, veljeni, sen teit? -Jouluilon kaiken veit. - -Valko. - -Paha taasen voitti, voi! -Lauri ilon sille soi. - -Lempi. - -Joulua ei meille tulle. - -Lauri (on hämmästyksissään katsellut sisartaan. Isän ääni kuuluu ulkoa). - -Isä toi jo kupin mulle! - - (Menee). - -Lempi (koettaa sovitella särkyneitä paloja yhteen). - -Ehjää näist' ei kenkään saa. - -Valko. - -Tahdon sentään koettaa. - -Lauri (saapuu kuppi kädessä). - -Onko samallainen? Sano! - -Valko. - -Sisareltas anteeks ano! - -Lauri (hitaasti läheten). - -Lempi, anteeks mulle suo. - -Valko. - -Viel' ei riitä sana tuo. - -Lauri (tarttuen sisarensa käteen). - -Anteeks anna pahuuteni! -Tässä sulle kuppiseni. - (Ojentaa vatinsa hänelle). -Vie se lahjaks äidillemme. - -Lempi. - -Yhdessä miks antais emme? - -Lauri ja Lempi. - -Puurokupin yhteisen -annamme me äidillen. - -Valko. - -Rakkaus ja sopu tuo -onnen puurokupin luo. - - - - -Sielukellot. - -1-näytöksinen lastennäytelmä. - - -HENKILÖT: - -Matti ja Mari, orpolapsia metsäkulmalta. -Ilvo ja Urho, kaupunkilaispoikia maalla, tätinsä luona Hirvelässä. -Suntio eli kirkonvartija. -Hirvelän kartanon Rouva. - -Näyttämö: maantie puiden välissä lähellä Kirkonkylää. Perällä (jos -mahdollisia) kaunis veräjä. Matti ja Mari tulevat vasemmalta, Marilla -eväsnyytti, Matilla nenäliinaan kääritty taskukello kädessä. -Molemmilla liian suuret vaatteet. Kantavat kenkiänsä olalla. - -Matti (näyttää perälle oikealle). - -On kirkonkylä tuossa vihdoinkin. -Ja päivä paistaa kirkon ristihin. -Minusta tuntuu aivan, niinkuin yhä -Ois täällä juhlapäivä suuri, pyhä. -On huoneet kauniit, siistit ihmiset. -Hyviä mahtaa olla miekkoset. -On kirkot, koulut heillä avoinna. -Se toista on, kuin meillä raukoilla. -Kun näen kaiken ihanuuden tään, -En tunne enää väsymystäkään, -Vaikk' onkin meillä ollut pitkä tie. -Kai sitä täysi peninkulma lie? - - (Kuuntelee kelloa korvassaan.) - -Mari. - -Vaan mistä löydämme nyt suntion? -Hän kai se kellonsoittajakin on. - -Matti (viittaa perälle oikealle). Kas poikaa -kaksi tulee vastahamme. -Me heiltä suntiota tiedustamme. - (Ilvo ja Urho tulevat perältä.) -Ois suntiolle meillä asiaa. -Hän missä asuu, meille neuvokaa! - -Ilvo (näyttää perälle vasempaan). Mäellä -tuossa tupa punainen. -Vaan mitäpä, jos löydättekin sen? -Käy kerjäläiset turhan matkan sinne. -Ei mitään sieltä tiuku pussihinne. - -Matti (loukkaantuneena). Me emme -kerjää! Sielukellot me -Tulimme hankkimahan äidille. -Kuin tiedätte, on tänään lauantai. -Ja silloin soivat sielukellot kai? - -Ilvo. - -Voi korven pökkö. Kaiket viikothan -Nuo kellot tuolla kuuluu vonkuvan! -Jos sielu taikka ruumis kellot saa, -Se mahtaa niille saman vaikuttaa? - -Matti. - -Ei ketään haudata tok' ennen voi, -Kuin hälle pyhät sielukellot soi. -Kun malmit kaikuu, ruumis sitten vasta -Voi laata näkemästä, kuulemasta. - - (Ilvo ja Urho nauravat.) - -Ilvo. - -Ken moista taikaa uskotellut on? - -Matti. - -Ken? Äiti itse. Eikä, kelvoton, -Hän ole taikuri? - - (Ilvo ja Urho katsovat ivallisesti toisiinsa.) - -Ilvo. - -Vaan se on taika! -Ei moista enää usko nykyaika. -Jos kellot soivat taikka eivät soi, -Se aivan saman sielullemme voi! - -Matti. - -Vai niin, vai niin? Se minusta on uutta, -Ja kauheaa se lienee pakanuutta? -Sa herjaat kirkonkelloja, sen kuulen. -Sä pilkata voit kaikkea, mä luulen. -Siis sano, onko taikaa rukouskin? - -Ilvo (ivalla). - -Se vastausta ansaitseepi tuskin. - -Mari. - -Ei ole ollut teillä äitiä. - -Urho. - -Sen mistä tiedät, löntti, päätellä? - -Mari (säälien). - -Silt' usko puuttuu aivan kokonaan, -Ken rukousta pitää pilkkanaan. - -Urho. - -Me rupatustas emme viitsi kuulla, -Meit' opetetaan viisaammalla suulla. -Me käymme koulua -- -- -- - -Mari. - -Ei luulla vois. -Ja koulustako aatteet moiset ois? - -Urho (repelee Maria). - -Pois vätystys, sä lintuinpeljätin! -Sun nuttuus mahtuis vielä veljeskin. - -Ilvo (repelee Mattia). Ja entäs tämä -- -siinä vasta mies! -On pienennetty vanhasta kenties! -Rahasta teitä sopis näyttää kyllä. -Niin kaunista on kaikki teillä yllä! - -Mari. - -Miks ilvehditte? Ilo kellenkään, -Ei köyhyys ole; kenties näkemään -Sen joudutte. - -Urho. - -Vai povailet jo mulle! - -Mari. - -Sanonpa suoraan: hyvin ei käy sulle, -Jos oitis et sä lopeta sun pilkkaas! - -Ilvo (ilvehtien Urholle). - -Kai noidannuoli iskee vielä nilkkaas! - -Mari. - -Kyll' omatuntos kerran iskun saa, -Ja nöyrtymään sun vielä pakottaa! - -Matti. - -Niin, varmaan teitä vartoo rangaistus, -Ja olkoon siitä teissä parannus! - -Urho. - -Vai mökötätkös vielä, Jöröjussi! - (Tempaa kellon). -Kas, mikäs tää on? Varmaan taikapussi! - (Juoksee Iivon kanssa vasempaan.) - -Matti (rukoillen). - -Se isän kello on, sit' älä raiskaa! - - (Juoksee Marin kanssa heidän perässään.) - -Mari (kulissin lakana). - -Voi ilkeää -- sen tuonne lokaan paiskaa! -Se heille vielä rangaistuksen tuo! -Puvusta heidät herraspojiks arvaan. - - (Itkevät ja puhdistavat kelloa. Ilvo ja Urho ilmestyvät - puun taa kuuntelemaan.) - (Palaavat näyttämölle.) - -Voi kuinka paatuneet on pojat nuo. - -Matti. - -Ei ole koiraa katsomista karvaan. -Kai katupoikia on täälläkin, -Kun tääll' on muutkin tavat kaupungin. - -Mari. - -Perintö isän kallis, ainut tää! -Noin kuinka kehtasivat ryvettää! - - (Kuuntelevat kelloa korvassaan.) - -Matti. - -Se kaikeks onneks sentään vielä käy, -Ei siinä myöskään muuta vikaa näy. - - (Itkevät ja puhdistavat. Suntio tulee perältä - vasemmalla, kirkonavaimet kädessä.) - -Suntio. - -No, lapset, mikä hätä teillä on? - -Matti. - -Me luultiin tulleen vian kellohon. - -Suntio. - -En tunne teitä. Kenen lapsia? - -Mari. - -Me? Sydänmaalta, Kolhon torpasta. -Olemme orvot, murhe meitä painaa. -Isämme monta vuott' on ollut vainaa. -Ja eilen myöskin äitikulta kuoli. -Se nyt on meillä huoliemme huoli, -Kun ilman sielukelloja hän jää. -Se ajatus meit' oikein hirvittää. -He huomenna jo hänet hautaan tuo. -- -Jos osais kirkonvartijan nyt luo! - -Suntio. - -Mä olen suntio. - -Matti (iloisesti). - -Oi kuitenkin! (Rukoillen.) -Siis kuulkaa pyyntömme nyt hartahin -Ja äidillemme kellot soittakaa! -Tää kello korvaukseks ottakaa. - -Suntio. - -Nyt soitosta ei mitään tulla voi. - -Matti. - -No eikö enää kirkonkellot soi? - -Suntio. - -Kas, illalle jo kääntyy päivä tuolla. -Sanomakellot soivat aamupuolla. -Tulitte myöhään. - -Mari. - -Läksimme jo varhain. -Ja kippasimme, minkä voimme parhain. -Vaan matkalla me kovin väsyimme. -Ja heittäydyimme ruohokummulle. -Niin uni petti -- -- - - (Urho ja Iivo ovat puun takana muuttuneet hyvin vakaviksi - ja alkavat kuivailla silmiään.) - -Suntio. - -Eikä ihmekään! -Vaan eikö ollut muita lähtemään? -On lapset lapsia -- -- - -Matti. - -Ken tullut ois, -Kun omaisemme kaikk' on kuolleet pois? - -Suntio. - -Mut eikö voisi maanantaihin jättää? - -Mari. - -Ei; tänäpäivänä aivan välttämättä. -Ei kuuma ilma viivytystä siedä. -Nyt pian täytyy ruumis hautaan viedä. - -Suntio. - -Mä teitä säälin, mutta mitäs voin? -Ei laatuun käy, jos kuinka aprikoin. - -Matti (itkusuulla). - -Oi suntiokulta, sentään koittakaa! - -Suntio (tuumii). - -No, voinhan rovastilta tiedustaa. - -Mari. - -Oi tehkää se! Hän kieltäne ei varmaan -- -On kallis hälle sielu äidin armaan! - -Suntio. - -Ma olen matkalla nyt pappilaan. -Te jääkää tähän siksi vartoomaan. -Mä parastani pappilassa koitan, -Jos luvan saan, niin mielelläni soitan. - - (Ottaa taskukellon, menee perälle oikealle.) - -Matti. - -Tuo suntio niin lempeältä näyttää. -Saa nähdä: vielä toivomme hän täyttää. - -Mari. - -Oi hyvä Jumala, nyt meitä auta, -Ja siunaa meidän äitikullan hauta! - - (Ilvo ja Urho näyttävät hyvin liikutetuilta.) - -Matti. - -Niin, äitimme siis tuodaan hautahan. -Voi, sisko, miltä luulet tuntuvan, -Kun palajamme tyhjään kotohon! -Kai koturikin taloon mennyt on. -Nyt velkamiehet mökin ottavat, -Myös vievät lehmän sekä lampahat. -Ja toisistamme kauvas erilleen -Me kunnan eläteiksi myytäneen! - - (Itkevät käsi kädessä.) - -Mari. - -Niin, yksin kyllä jäimme maailmaan, -Vaan äiti käski luottaa Jumalaan. -Tilamme vaikka kuinka kurja ois, -Ei orpoin Isä hylkää meitä pois! -Kun vuosi muudan vielä vieriää, -Niin itsemme me voimme elättää. -Rukoillen teemme ahkerasti työtä -Ja säästäen, -- niin siunaus on myötä. - -Matti (näyttää jotakin tuumivan). - -Ei kostaa saisi eikä vihaa kantaa, -Mut poikain työ on työläs anteeks antaa. -Knink' onnelliset sentään julkeaa -Viel' onnettomain kuormaa suurentaa? - -Mari. - -Kentiesi mekin heidän sijassaan -Niin piintyisimme mieleen korskeaan. -Kun ylempää ken katseleepi toista, -Hän arvelee: saa halveksia moista! - -Matti. - -Myös Luoja katsoo ylähältä tuolta, -Vaan hänpä pitää sorrettujen puolta! - - (Iivo ja Urho astuvat esiin katuvan näköisinä.) - -Ilvo. - -Olemme kaikki pensaan taakse kuulleet: -Niin onnettomiks emme teitä luulleet, -Niin hyviks emme teitä arvanneet. -Teit' uhkaa hätä, kurjuus, surkeus, -Vaan teill' on turva, toivo, rohkeus. -Tuo todellisuus eteemme kun aukes, -Niin meissä korska röyhkeys jo raukes. -Jos joutuisimme teidän asemaan -Niin vaipuisimme hätään katkeraan. -Siis häveten ja katuin sielustamme -Anomme teiltä anteeks pahuuttamme! -Olemme kesää hauskaa viettämässä -Tätimme luona maalla Hirvelässä. -Jos teidät meidän sijaan pantaisiin -Ja meidät teidän -- oikein tehtäisiin! - -Urho. - -Olette, kuulemma, te turvattomat; -Ja täti, setä ovat lapsettomat: -He kenties teille suovat kotimajan -Ja teistä saavat elon hauskuttajan. -Me neuvoisimme koulutaidot teille, -Te nöyryyttänne, hyvyyttänne meille. -Täst' alkain olkoon pyrintömme pyhä -Hyväksi heikkoin työtä tehdä yhä! -Se nostaa parhain meitä itseämme. - (Tarjoavat kättä Matille ja Marille.) -Siis anteeks suokaa, armaat ystävämme! - -Mari (iloisesti). - -Min onnen hyvyytenne tuonut on! - -Matti. - -Mun riemuni on aivan rajaton! - - (Suntio ja Hirvelän rouva tulevat perältä oikealta puhellen. - Ilvo ja Urho rientävät rouvaa vastaan ja jäävät peremmälle - innokkaasti kuiskailemaan. Rouva näyttää kelloa heille. Suntio - lähenee Mattia ja Maria.) - -Mari. - -Kuin käy nyt? Eihän kielletty lie vain? - -Suntio. - -Nyt hyvin käy, mä soittoluvan sain. -Rovasti lausui: kellot äidillenne, -Kun toimititte, on se onneksenne. -Ken vanhempiaan kuulee, kunnioittaa, -Hänelle aina onnenpäivä koittaa. -- -Nyt sielukellot kohta kaikuvat -Ja iltakirkkoon kansaa kutsuvat. - - (Menee vasempaan.) - -Mari (Suntion jälkeen). - -Oi, kiitos teille, kiitos tuhatverroin, -Sen palkitkohon Herra monin kerroin! - -Rouva (lähestyy poikain kanssa Maria ja Mattia, jotka niijaavat). - -Mä suntiolta teistä kuulla sain, -Pojilta myöskin tuossa tullessain. -He kuvaa mulle kurjuuttanne syvää, -Ja vakuuttavat teistä pelkkää hyvää. -Tilanne sinänsä jo säälittää, (näyttää kelloa). -Ja paljon sitä lisää kello tää: -Se onko ollut teidän isällänne? - -Matti. - -On ollut -- mutta pantiks jää nyt tänne. - -Rouva. - -Kai tiedätte, kuink' isänne sen sai? - -Mari. - -Se kirjoitettu kuorehen on kai? -Hän palkinnoksi sai sen, kun hän kerran -Pelasti hukkumasta erään herran. - -Rouva. - -Sen herran luokse vien mä teidät nyt. -Hän isäänne on usein kysellyt, -Kiitollisuuttaan vielä täyttääkseen. -Sen näyttää hän nyt hänen lapsilleen. -Mä tiedän sen, kun mieheni on hän -Ja isäntänä rikkaan Hirvelän. -Mä sinne vien nyt teidät kasvatiksi. -No, tulette kai tästä iloisiksi? - -Mari. - -Jumala meitä johtanut on näin. -Hän kääntää aina kaikki parhainpäin. - -Urho (Matille ja Marille). - -Nyt emme pilkkaa enää rukousta, -Ja meillä on nyt Luojaan luottamusta -Ja rakkautta kanssa-ihmisiin, -Ja säälimieltä kurjiin, kärsiviin. -Oi sisko, veikko, tervetulleet vaan, -Kaikk' elon kevätriemut jakamaan! - - (Urho ja Iivo kättelevät Mattia ja Maria. Kirkonkellot alkavat - soida vasemmalla. Mari ristii kätensä, pojat paljastavat päänsä.) - -Matti (juhlallisesti). - -Nyt sielukellot äidillemme soi! -Nyt rauhassa hän vihdoin maata voi! - -Esirippu alas. - - - - -Jouluvieraat. - - -HENKILÖT: - -Isä ja äiti. -Jaakko ja Hanna, heidän lapsensa. -Mikko ja Eeva, näiden serkut. - -Näyttämö kuvaa tavallista maalaistupaa. Perällä ovi, oikealla akkuna -ja sen edessä pöytä rahineen, tuolineen; vasemmalla rukki tuolineen ja -nurkassa halkoja. Keskellä lattiaa pieni jakkara. - -Jaakko (istuu rahilla veistellen puupalasta, Hanna jakkaralla kirja -kädessä.) - -Jaakko. Kauvan se isäkin serkkujamme etsii. He kuuluvat lähteneen tänne -heti äitinsä kuoleman jälkeen viime viikolla. Eivätkä vieläkään ole -saapuneet perille. Minne ovatkaan, raukat, eksyneet? Äitikin on heistä -kovin levoton. - -Hanna. Ihme ei olekaan, jos ovat eksyneet. Onhan koko viikon -tuiskuttanut. Kaikki tiet ovat vallan ummessa, Isä pelkäsi sitäpaitsi, -ettei hän enää tuntisi heitä, vaikka heidät matkallaan tapaisikin, kun -ei ole vuosikausiin nähnyt. Muistatko sinä, Jaakko, vielä heitä? - -Jaakko. En paljoa. -- Kuinka aika onkin pitkä, kun äitikin on kylällä! -Hän toivoo isän palaavan tänä iltana ja lupasi odotella häntä siellä, -jotta pääsisi hevosella takaisin. -- Leikkisimmekö jotakin? - -Hanna. Leikitään! leikitään! Minä tiedän! Ole sinä olevinasi isä, minä -olen äiti, ja sitten puhumme niinkuin isot ihmiset. - -Jaakko. Ja minä pukeudun isän takkiin, lakkiin ja saappaihin. Pukeudu -sinä äidin hameeseen, esiliinaan ja huiviin. - - (Pukeutuvat.) - -Hanna (sitoessaan liinaa päähänsä). Mutta mistä saisimme lapset, joita -sitten opettaisimme ja nuhtelisimme? Kelpaisivatkohan halot tuolta -nurkasta? - -Jaakko (menee tarkastamaan halkoja). Huonoja nuo ovat ja kovin tyhmiä -lapsiksi, mutta parempien puutteessa saavat kelvata. - -Hanna (katsoo ulos ikkunasta). Tuolla tulee kaksi kerjäläislasta, poika -ja tyttö. Näyttää siltä, kuin he poikkeaisivat tänne. - -Jaakko. Heistähän saammekin lapset! Olkaamme nyt olevinamme aivan kuin -isä ja äiti ja pitäkäämme heitä lapsinamme. - -Hanna. Mutta ovathan vanhempamme sanoneet, ettemme saa ilvehtiä -kerjäläislapsille. He ovat Jumalan edessä -- - -Jaakko (keskeyttäen). Mehän vain vähän leikimme. Sitäpaitsi annamme -heille vitsaa vasta hätätilassa. Mutta he tulevat jo. Istu sinä tuonne -rukin ääreen, minä asetun tähän pöydän päähän. - -Mikko ja Eeva (astuvat sisään). Päivää! - -Jaakko ja Hanna. Jumal'antakoon! - -Mikko. Onko tämän talon nimi Hakala? - -Jaakko. Etkö sinä kotiasi tunne, poika? Tuo tänne isän puukko tuolta -seinältä -- ja sinä tyttö, vie äidillesi sakset tästä pöydältä. - -Mikko (hämmästyneenä). Ei meillä ole isää eikä äitiä. - -Eeva (Mikolle). Mutta äiti sanoi, että setä ja täti ottaisivat -meidät oikein omiksi lapsikseen ja olisivat isänämme ja äitinämme. -Olisivatkohan nuo setä ja täti? - -Mikko (Eevalle). Sanoihan äiti myöskin, että setä on iso mies, ja tuo -on noin pieni. Mutta ehkä on niinkuin luulet. - -Jaakko. Mitä siinä töllistelette, lapset! Kiltit lapset tottelevat aina -vanhempiansa. - - (Mikko ja Eeva noudattavat Jaakon käskyä.) - -Mikko (antaessaan puukon). Ei meillä ole vanhempia; ne ovat kuolleet. - -Jaakko. Mutta minä sanon teille, että me tässä olemme teidän -vanhempanne. Tämä (osottaen Hannaa) on teidän äitinne ja minä itse olen -isänne. Ellette tottele meitä, saatte vitsaa. -- -- Ota luuta nurkasta, -tyttö, ja ala lakaista lattiaa. Ja sinä, poika, kisko tuohta haloista -virikkeiksi äidille. - - (Mikko ja Eeva tottelevat.) - -Mikko (sivumennen Eevalle). Kovin pieniä setä ja täti sentään ovatkin. -Lienevät jo vanhuuttaan kutistuneet. - -Hanna. Elä sillä tavoin tuiski, tyttö -- lakaise näin kuin -äiti näyttää. (Ottaa Eevalta luudan ja huiskaisee pari kertaa -huolimattomasti sekä antaa sen sitten hänelle takaisin.) - -Mikko (itku kurkussa). En minä saa tuohta lähtemään näistä haloista, ne -ovat kuusisia. - -Jaakko. Pitää saamasi, kun isä kerran käskee -- muuten annan vitsaa. - -Mikko (itkien). Ei niistä lähde, ei havupuissa ole tuohta. - -Jaakko (Eevalle). Tuo tänne vitsa luudastasi! Kyllä näytän, että tuohi -lähtee. - -Hanna (samoin Eevalle). Tottele heti, kun Jaak... isä käskee -- -muuten saat sinäkin samasta vitsasta! - -Eeva (uhmaten). En vie! Ette saa syyttä lyödä veljeäni -- lyökää ennen -minua! - - (Hanna sieppaa luudan Eevan kädestä, taittaa siitä oksan ja alkaa - sillä piestä häntä. Jaakko ottaa luudan ja hutkii hänkin Mikkoa. - Isä ja äiti astuvat sisään.) - -Isä. Jaakko, Hanna, mitä te teette! (Jaakko ja Hanna vetäytyvät -säikähtyneinä syrjään.) Mitä ovat he tehneet? Miksi olette noin puetut? - -Äiti. Mitä olette te, vieraat, tehneet, kun meidän lapset teitä noin -rankaisivat? - -Eeva. Niin, kun veljeni ei saanut kuusesta lähtemään tuohta, niin isä -ja äiti -- -- -- - - (Nyyhkyttää.) - -Mikko (Eevalle). Varmaan eivät nuo olleetkaan oikea setämme ja -tätimme:. Elä huoli itkeä, sisko! - -Isä. Mitä, mitä tämä on? Olen monta päivää ollut matkalla. Kun sitten -palaan kotiin, näen omien lapsieni syyttä pieksävän kahta vierasta -lasta. - -Äiti (itkien). Taivaan enkelitkin itkevät meidän lapsiemme tähden. Voi -minua! - -Hanna (ujosti). Me vain leikimme isää ja äitiä -- - -Isä. Koska olette nähneet isän ja äidin tuolla tavalla kohtelevan -teitä? Vieraat, minkä rangaistuksen annan meidän lapsille tästä? - -Mikko ja Eeva. Antakaa heille anteeksi! - -Äiti. Mistä te, hyvät lapset, olette kotoisin? - -Mikko. Pohjanmaalta; etsimme setää ja tätiä, jotka äitimme kuoltua -pitävät meistä huolta. - -Isä. Torppari Heino-vainajan lapsia? - -Mikko ja Eeva. Niin. - -Äiti (ihastuneena). Voi, kun en teitä heti tuntenut. (Syleilee lapsia.) -Terve tultuanne! - -Isä (hänkin syleillen). Jaakko ja Hanna, tervehtikää serkkujanne! -Heitä saatte kiittää siitä, että nyt jäätte rankaisematta. -(Jaakko ja Hanna syleilevät serkkujansa.) Kas niin hyvät lapset -tekevät! Aatto-ilta on jo huomenna. Tehkäämme se oikeaksi -juhlahetkeksi, jolloin maassa on rauha ja ihmisillä hyvä tahto. - -Jaakko ja Hanna (serkuillensa). Annattehan meille todellakin anteeksi, -hyvät serkut? - -Mikko ja Eeva. Kaikki on unohdettu. - -Isä (äidille). Saimme todellakin hauskoja ja herttaisia jouluvieraita. - - - - -Kuusenhaltija. - -Pieni joululeikki lapsille. - - -Henkilöt: Matti ja Mikko, Kuusenhaltija, Jouluenkeli. -- -Metsä, kaunis pienehkö kuusi etualalla, kiven vieressä. - -Pojat tulevat. Matilla kirves olalla, Mikolla pieni, punainen pussi -kädessä. - -Matti (edellä). Voi kuinka väsyttävää! Ja kohta on jo pilkkosen pimeä, -eikä kunnollista kuusta ole vieläkään löytynyt. - -Mikko. Kaikki sellaisia variksen pelättiä, ettei niistä kukaan huolisi! --- (Tähystelevät ympärilleen.) - -Matti. Niin juuri, -- viepäs tuommoinenkin rupukka kotiin -joulukuuseksi, niin kyllä ne tytötkin nauraisivat (naputtaa kirveellään -pientä, harvaa kuusta vierellään). - -Mikko. Ja ilkkuisivat! Sanoisivat taas, että kyllä olette huonoja -miehiä, kun ette kunnon kuusta kykene löytämään. - -Matti. Tulisivat itse tänne lumikinoksiin rypemään, niin saisivat nähdä -ja kokea, onko hauskaa. - -Mikko. Mutta hauskaahan tämä kuitenkin on! - -Matti. No tietysti, tietysti! (huomaa kauniin kuusen.) "Hip, hellettä! -sanoi jänis pakkasessa!" -- Tuossapa nyt viimeinkin meidän kuusemme! - - (Juoksevat kuusen luo kierrellen sen ympäri ja tarkastellen - sitä joka puolelta.) - -Matti ja Mikko (yhtaikaa). Kuinka tuuhea ja kaunis! Kuinka herttaisen -vehreä! -- - -Mikko. Mutta ennenkun hakkaamme sen, istumme tähän kivelle ja syömme -viimeiset voileipämme. Minulla on niin hirmuinen nälkä! - - (Istuvat, Mikko ottaa pussista esille kaksi vastakkain - pantua voileipää. Syövät.) - -Matti. Niin minullakin. Äitiköhän nämä voileivät laittoi? - -Mikko. No näkeehän sen jo etäälle, että äiti! Maija panee tok' aina -niin vähän voita leivälle, että oikein suututtaa, -- eikä maistu -miltään. - -Matti. No ei miltään! - -Kuusenhaltija (tirkistelee salaa kuusen takaa). Mitähän ne nuo ovat -olevinaan? Meluavat niin, että heräsin makeasta unestani. - -Pojat (hypähtäen ylös). Kuka puhui? - - (Katselevat ympärilleen, kuusenhaltija piiloutuu.) - -Mikko (kiertää kuusen ympäri). Taisimme erehtyä. Ei täällä olo ketään. - -Matti. Vaikka niin selvästi kuulin äänen. - -Mikko. Eikö lie ollut orava. Pelkäätkö? - -Matti. Minäkö pelkäisin! -- Ehei, -- Mikot ja Matit ne miehiä ovat -- -mutta Jussia on kaikki metsätkin täynnä! - - (Nauravat.) - -Mikko. Ja nyt kiireesti toimeen. Ala paukuttaa! - -Matti. Heti paikalla! - - (Nostaa kirveensä iskeäkseen kuusta, mutta samassa hypähtää - haltija esiin, vihaisena uhaten poikia kepillä.) - -Kuusenhaltija. Keitä te olette, -- tyhmeliinit? Kenenkä luvalla te -tulette tänne hiljaiseen metsään meluamaan -- vieläpä jouluaattona. -Hoh hoi, herätitte minutkin herttaisesta unestani. - -Mikko. Me olemme Päivölän poikia ja etsimme kuusta joulukuuseksemme. -Mutta kuka sinä olet, joka aiot maaten joulusi viettää? - -Kuusenhaltija. No ettekö näe, että minä olen minä, (pyörähtää -verkkaan ympäri) tällainen, katsokaa! Ja tämä punainen myssy on minun -juhlamyssyni. - -Mikko (pistää eväspussin päähänsä). Ja tämä on minun juhlamyssyni! - - (Kaikki nauravat.) - -Matti. Niin, mutta mikä sinun nimesi on? - -Kuusenhaltija. Ka, Kuusenhaltija, Tonttu-ukko, Korven ketterä poika, -- -eikö se ole komea nimi? - -Pojat. Onpa kylläkin! - -Matti, Mutta nyt täytyy kaataa kuusi. Kohta on pimeä käsissä. - - (Iskee kerran kuusta). - -Kuusenhaltija (sieppaa kirveen hänen kädestään). Poika! Vai sinä -kaataisit minun kuuseni? Häpeä toki! - -Matti. Vai häpeä. -- Mehän viemme sen joulukuuseksemme. Ja se on suuri -kunnia sinulle, herra Korven poika. - -Kuusenhaltija. Mihin viette? Ettekö luule sillä olevan joulua täällä -metsässäkin? - -Mikko. Kylläpä täällä taitaa olla ikävä joulu -- pimeässä ja -pakkasessa, hui! - -Matti. Mutta meillä kotona on valoa ja lämmintä, on iloa ja riemua -kattoon asti! Ja kuusen me koristamme, niin että se loistaa kuin -taivaan tähti! - -Kuusenhaltija. Joutavia! Minä vain en anna katkaista rakasta kuustani, -en vaikka! Pienestä pitäen olen sitä hoitanut ja suojellut, kesät ja -talvet rakkaudella vaalinut. Lumitaakasta olon sen hennot oksat -vapauttanut ja kuivina kesinä kantanut vettä juuriensa kostukkeeksi -tuolta alhaalta Urpus-noron lähteestä. Kuivat oksat olen siitä karsinut -ja aina, aina sen hyväksi elänyt. - -Mikko. Mutta sittenkään et saa sitä niin komeaksi, kuin me sen laitamme -jouluiltana. Siihen pannaan tuhat tähteä, sata kynttilää ja paljon -muuta kaunista ja hyvää. Tule vaikka katsomaan! - -Kuusenhaltija. Ei kiitoksia! Juhlallisempaa on sittenkin täällä -metsässä -- (viittaa ylöspäin). Täällä on tähtiä ja kynttilöitä -- -miljoonittain! - -Matti (ankarasti). Anna pois kirveeni! Kuuletko, -- ellet tahdo että -yövymme ja eksymme tänne pimeään korpeen. - -Kuusenhaltija. No juoskaa sukkelaan kotiinne. Ei teitä täällä kukaan -kaipaa! Mutta kuustani en anna. - -Pojat (yht'aikaa). Hyvä, rakas Kuusenhaltija, elä nyt ole noin paha .-! -Emme löydä koko metsästä toista näin kaunista kuusta. - -Kuusenhaltija. Sen kyllä uskon. Mutta tätä en anna -- en, en, en! (Pui -nyrkkiä pojille. Silloin alkaa kuulua vienoa laulua metsästä, ensin -hiljempaa, sitten kovemmin): - - Oi pyhä on jouluilta, - niin armas ja ihana! - Soi sävelet taivahilta - ja maassa on rauhoa -- - On hyvyyttä sydämissä - ja rakkautta rinnoissa, - kun taivahan puhdas lapsi - käy ihmisten majoissa! -- - -Kuusenhaltija (riemuiten). Enkelit laulavat! Vieläkö sanotte, ettei -metsässä ole juhlallisempaa! - -Pojat (ihmeissään). Voi kuinka kaunista! Oikeinko enkelit? - -Enkeli (ilmestyy puiden välistä). Luulin kuulleeni täältä kiivaita -ääniä. Lapsi-kullatko riitelevät? - -Kuusenhaltija (nöyrästi), Nehän ne tahtovat viedä kuuseni, -- -katkaista, kaataa, sydämettömät, -- kauniin puuni! - - (Itkee.) - -Pojat (paljastavat päänsä arasti). Me olisimme vieneet sen -joulukuuseksemme, -- isälle, äidille, siskoillemme. - -Enkeli, No miksi et anna heille kuustasi, pikku haltija? -- Sinähän -olet aina ollut niin hyvä. - -Kuusenhaltija. Kuinka voisin luopua siitä, kun se on minulle niin -rakas, -- niin rakas! - -Enkeli. Tiedän sen. Mutta kuulehan! Jumala itsekin antoi ainoan -poikansa lahjaksi ihmisille, vaikka se oli hänelle niin rakas! --- -- niin rakas! -- Sentähden viettävät ihmiset joulua suurena -muistojuhlana, asettaen vihreän, valaistun kuusen Jumalan antaman -kalliin lahjan vertauskuvaksi. - -Kuusenhaltija. Kylläpä ne ihmiset ovat itsekkäitä -- ensin ne saavat -suuren lahjan Jumalalta, ja sitten vielä tahtovat viedä minun armaisen -kuuseni. -- E-ei! Ottakoot petäjän, tuolla Köpin kankaalla kasvaa niitä -vaikka kuinka paljon! - -Pojat. Ei, ei! Me tahtoisimme kuusen. - -Enkeli (ottaa poikia kädestä kiinni). Katsokaa, lapsukaiset, uhraus -on vaikea jokaiselle, joka kalleimmastaan joutuu sen tekemään. -Ymmärrättehän siis, kuinka raskasta Kuusenhaltijallekin on -luopua lemmikistään, suojatistaan. Mutta jos te, pienet ihmisalut, -lupaatte elämässänne auliisti antautua uhrauksiin, jos te lupaatte -toisten, tarvitsevien hyväksi luopua sellaisestakin, joka on teille -niin rakas, niin rakas, että aina juuri itse tahtoisitte sen pitää, -niin saatte tämän komean kuusen. - -Pojat. Oi, kyllä me lupaamme! - -Enkeli. Teidän tulee myöskin pitää lupauksenne; silloin joulun merkitys -on pyhitetty sydämissänne! - -Pojat. Kyllä me tahdomme pitää sen! - -Enkeli. (Kuusenhaltijalle). Suostutko? Annatko? - -Kuusenhaltija (surullisesti). Kuuseni kuolee, jos se viedään -joulupuuksi. - -Enkeli. Niin, mutta joulu-ilo elää lasten sydämissä! - -Kuusenhaltija (katselee hetkisen miettien enkeliin, ojentaa sitten -kirveen Matille ja molemmat kätensä enkelille). Sinun tähtesi, hyvä -enkeli! - -Enkeli. Hakatkaa, pojat! - -Pojat. Kiitos! Kiitos! - -(Matti hakkaa kuusta ja Mikko tukee sitä kädellään. Enkeli ja -Kuusenhaltija seisovat vierekkäin hymyillen ja enkelien laulu -kuuluu jälleen kirkkaasti): - - Oi pyhä on jouluilta, - niin armas ja ihana! - Toi lupaus taivahilta - sydämihin riemua -- - Ja jouluinen siunaus suuri - maan alhoissa virtailee: - se köyhien kyyneleet pyyhkii - ja rintoja valaisee! - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK JOULUPUKIN SATUJA JA LEIKKEJÄ*** - - -******* This file should be named 61018-8.txt or 61018-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/6/1/0/1/61018 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/61018-8.zip b/old/61018-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index b9f51dd..0000000 --- a/old/61018-8.zip +++ /dev/null |