diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-27 19:06:07 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-27 19:06:07 -0800 |
| commit | 743335e3a47f171fa78c623839f8be224dc35779 (patch) | |
| tree | bc67866cd5b8a8a935d6eb836e095607161baf2a | |
| parent | 2abdfa5173d71ce58cc98ba11d2ab6ca70162fb8 (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/61011-8.txt | 4638 | ||||
| -rw-r--r-- | old/61011-8.zip | bin | 72652 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 4638 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..6b07f30 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #61011 (https://www.gutenberg.org/ebooks/61011) diff --git a/old/61011-8.txt b/old/61011-8.txt deleted file mode 100644 index 25963e4..0000000 --- a/old/61011-8.txt +++ /dev/null @@ -1,4638 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Satuja ja runoja lapsille, by Tyko Hagman - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Satuja ja runoja lapsille - - -Author: Tyko Hagman - - - -Release Date: December 24, 2019 [eBook #61011] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SATUJA JA RUNOJA LAPSILLE*** - - -E-text prepared by Tapio Riikonen - - - -SATUJA JA RUNOJA LAPSILLE - -Kirj. - -TYKO HAGMAN - - - - - -Wiipurissa, -I. C. Lagerspetz'in kustannuksella, -1882. - - - - -SISÄLLYS: - -Runotar. -Satu Paavosta, Liisasta, Keisarin kotkasta ja Keisarista: - 1. Luku. Kuinka Paavo ja Liisa tulevat Keisarin hoviin. - 2. Luku. Mitä Paavo ja Liisa näkevät Keisarin luona ja kuinka - he jälleen tulevat kotia. -Mehiläisen kosto. -Pikku Paavon sankariteko jouluaattona: - 1. Luku. Pikku Paavo lähtee metsään joulukuusta hakkaamaan. - 2. Luku. Jossa kerrotaan Vuorenpeikosta ja miten Paavo tuli - ihan toisaalle kuin itse halusi. - 3. Luku. Mitä Vuorenpeikon kamoittavassa luolassa tapahtuu. - 4. Luku. Missä ja miten jouluaatto-ilta viimein vietetään. -Marakatin markkinat. -Eerosta ja Ellistä ja Näkistä. -Miten Pikku Pauli joutui käymään Paavia tervehtimässä, ja miten - hän luuli käyneensä Kuussa. -Vähäinen satu Pikku Paulin kaarnaveneestä ja kuninkaan tyttären - perhosesta. -Näin sit' ollaan hevosilla. -Töllin poika ja töllin tyttö tavoittelivat aurinkoa, joka ei - sentään ole saatavissa: - 1. Luku. - 2. Luku - 3. Luku. - 4. Luku. - 5. Luku. -Ilman impi. -Aina kahta kummempaa. -Anni ja keltasirkku. -Miten Vappu sai kymmenen kultakäkeä. -Mansikka-aikana. -Lassin ja Mustin matkustus Amerikaan: - 1. Luku. - 2. Luku. - 3. Luku. - 4. Luku. - 5. Luku. -Kolme syyskuun iltaa. -Pikku Matin marjamatka. -Jukka ja kukka. -Tähti opastaa pikku poikaa kotiin. -Miten kerjäläistyttö tuli kaukaiseen kaupunkiin. -Kangastus. -Antti ja Karhu. -Tuiki-oppinut tohtori. -Korvenkaakki: - 1. Luku. Korvenkaakki ilmestyy ja saapi matkakumppanit - pitkälle matkalle. - 2. Luku. Korvenkaakki joutuu sotaan. - 3. Luku. Matkustajat suurustavat Roomassa. - 4. Luku. Miten viimein saavutaan Afrikaan. - 5. Luku. Tapaukset Afrikassa. - 6. Luku. Kotimatka. -No, jopas jotakin! -Heikki, Hilma ja Halli. -Ahtolan häät. -Kummallinen puuhevonen. -Joulu-enkeli. - - - - -Runotar. - - - - Ihme-immen tunsin kerran, - Kun mä nuorra lensin, luin. - Sinisilmin, sulo-suin - Narrasi hän nuoren herran: - Tunsin tiitin vain sen verran, - Että impeen ihastuin. - - Runotar hän nimeltänsä - Oil jo oikku luonnoltaan; - Kertoi mulle juttujaan, - Vinkui mulle virsiänsä, - Vinkui milloin mielellänsä - Milloin tuisku-tuulellaan. - - Tuonaan tyttö kiusallansa - Narrasi taas toimistain - Minun, aika miehen, vain - Kuulemahan kummiansa; - Vaikka ennen jutuistansa - Aivan kyllikseni sain. - - Käski panna paperille - Vanhat virret, kertomat, - Laajemmat ja laihemmat, - Suomen pikku poikasille, - Pohjan tepsu-tyttösille, - Jos he niistä huolivat. - - Impi aina armahainen - Oli mulle aikoinaan, - Vaikka sai mun suuttumaan, - Jos hän oli joutavainen. -- - Ehkä, armas lapsukainen, - Tahdot kuulla juttujaan? - - - - - - - - -Satu Paavosta, Liisasta, Keisarin Kotkasta ja Keisarista. - - - -Ensimäinen Luku. - -Kuinka Paavo ja Liisa tulevat Keisarin hoviin. - - -Paavo ja Liisa olivat sisarukset. Pienet olivat. Nuoret olivat; -eivät he olleet vanhemmat kuin sinäkään, nuori nopsakenkä, joka tätä -kummallista satua luet. - -Kuulkaappas nyt! Eräänä kesäaamuna, juur kun kukko navettakujalla -pani tuota parasta lauluaan "Kukko kiikaa", lähtivät Paavo ja Liisa, -vanhempainsa luvalla, tuonne vähäiselle töyräälle marjaan. Töyrä -oli vaan kolme, neljä kiven viskattavaa heidän kotonsa portailta. -Marja-astiat oli heillä tietysti muassa. Niitä nyt juur vyöryttivät -tietä pitkin ja lauleskelivat: "kipposten, kupposten, astiani täyteen!" -Jopa kohta seisoivatkin töyrään korkeimmalla kukkulalla. - -"Voi, Paavo! täällä on mansikoita aivan punassa vain. Poimitaan, -Paavo", lallasi Liisa lystisti. - -Ja nyt molemmat poimimaan! Poimitaan siinä sitten vireästi hyvin; eikä -aikakaan, niin jo ovat astiat täynnä makeita mansikoita. - -"Joko mennään kotia nyt, Liisa?" sanoi Paavo. - -"Älä hätäile; minä poimin vielä vähän vyöliinaani", vastasi Liisa. - -"No, olkoon menneeksi!" tuumasi Paavokin, "minä poimin lakkiini." - -Siinä nyt taas seisotaan kyykkyisillään, ja marjoja karttuu -karttumistaan. - -Mutta mitäs ollakkaan! Korkealla ilmassa tuolla, juur Paavon ja Liisan -pään kohdalla, lentää löyhyttelee suuri, suuri lintu, jolla näkyy -olevan varsin summattoman suuret siivet, niin suuret, että niiden alle -varmaankin mahtuisi koko joukko Paavoja ja Liisoja. - -Niin ainakin sisarusten mielestä, jotka juur tarkistella tuijottivat -tätä kummitusta. - -Se oli lintu semmoinen, joka piti tapanansa pistää siipiensä alle -kaikellaista ja monenmoista elämää ja lentää tiehensä, taikka suoraan -noukkia nokkaansa pienempiä lintuparkoja, joita ei edes viitsinyt -kantaakkaan siipiensä alla; ja sitä lintua sanottiin Kotkaksi. Ja -vieläpä oli tämä kotka oikein Keisarin Kotka, Niin, se oli todellakin -Keisarin palveluksessa. Se liiteli, laateli maat ja meret, ja oli -sillä, kotia kun tuli Keisarin hoviin, aina jotain uutta Keisarille. -Välistä toi se kaukaa ulkomailta kaikellaisia kummallisia kukkoja -ja kanoja, joista Keisarille syntyi kaunihia kulta-munia ja jotka -pudottivat hopea-höyheniä. Välistä taas toi se kissoja ja koiriakin -kaikki kultakarvaisia vain; sillä kullasta kaikki Keisarille olla pitää. - -Nyt kun Kotka näki lapset töyräällä, ajatteli heti: "Aha! Tuossapa -taas uutta Herra Keisarilleni. Kuinka nuo punaiset marjat maistunevat -makealta suussa suuren Herra Keisarin, vaikkapa ne eivät kultaa -olekkaan. Tuskinpa hän ennen on semmoisia syönytkään, hän, jonka -tavallisena ruokana on voisula vain ja kultavelli. Ja nuo lapset minä -samassa vien näytteeksi kerran Keisarille, mimmoiset pikku pojat ja -tytöt tässä maassa ovat, koska tämä maisemakin on Herra Keisarin -valtakuntaa." Niin tuumasi Kotka ja yht'äkkiä -- hilivei! pisti alas -ilmasta Paavon ja Liisan kimppuun. Sovitteli siinä sitten siipiensä -alle heidät, vaikka lapsiparat kyllä ponnistelivat vastaan. "Älä vie -meitä! älä vie meitä!" huusivat Paavo ja Liisa. Mutta Kotka ei ollut -kuulevinansakaan; ilmaan nousi vain, eikä lasten ollut muu kuin -seuraaminen. Mutta marjat, astiat sinne jäivät töyräälle, sinne Paavo -paran lakkikin. Kotka ei nyt siinä hädässä niitä muistanutkaan, kun -oli Liisassa ja Paavossakin kylliksi työtä, ja lapset taas olivat niin -hämmästyksissään, ett'ei heidän siinä käynyt marjoistansa, astioistansa -huolta pitää. Niin läksi siis Kotka lentoon. Lensi sitte pitkät matkat, -maat ja meret, ja miten lienee lentänytkin, niin jo tultiin viimein -Keisarin hoviin. Ja kohta saamme kuulla miten siellä kävi. - - - -Toinen Luku. - -Mitä Paavo ja Liisa näkevät Keisarin luona ja kuinka he jälleen -tulevat kotia. - - -Komea oli Keisarin koto. Kullalta kiilsivät katot ja hopealta hohtivat -seinän hirret. - -Istui siellä Keisari sitten istuimellaan, joka oli niin kaunis, niin -kaunis, ett'ei voi virressä vetää eikä saarnassa sanoa. - -Kotka, kun nyt tuli lentäen, huomasi Keisarin jo akkunasta heti, -vaan ei malttanutkaan ovesta lentää sisälle, kiire kun oli näyttää -hallitsijalleen mitä makeaa taas muassansa toi; akkunasta säntäsi -sisälle peto vain. - -"No, mikä sen siivoton pöllö sinä olet, kun akkunasta sisälle lennät!" -huudahti närkästyksissään Keisari. - -"Tässä kerran tämän maan eläviä, tässä tämän maan marjasia!" vastata -pöyhisteli Kotka vain eikä ollut millänsäkään Herransa huudosta, ja -samassa laski lapset laattialle Keisarin eteen. Siinä seisoivat siis -Liisa ja Paavo kuni puusta pudonneet. - -"Mitä minä noilla teen!" ärjäsi Keisari Kotkalle; "kuka sinun on -käskenyt ihmisen lapsia minulle tuoda, enhän minä niitä syö." - -"Niillä on makeita marjoja, makeita marjoja", kehui Kotka ja oli -toimissaan vain. - -"No, annappa tänne marjat sitten", käski Keisari. - -Mutta nyt joutui Kotka pahaan pulaan. Jo huomasi, että Paavon, Liisan -marjat olivat menneet. - -"Kah, sen veijarit!" karjui Kotka, "kun marjat olette pudottaneet." - -"Mene matkoihisi sinä, kurja Kokko, äläkä tässä tyhjiä tuumi", määräsi -Keisari. - -Ja Kotka parka pötki pois, minne lienee pyörähtänytkin. - -Nyt kääntyi Keisari lapsiin. "Mistä te olette, lapsi parat?" kysyi hän. - -Mutta Paavo ja Liisa olivat niin peloissaan, ett'ei sanaakaan heidän -suustansa lähtenyt. Tämän havaitsi Keisari ja päätti lempeästi kohdella -lapsukaisia. - -"Älkää peljätkö ollenkaan, rakkaat lapseni, en minä teille pahaa tee; -puhukaa pois vain! Kenen poika sinä olet, pieni popposeni?" puheli -Keisari, taputtaen Paavo poloista olkapäälle. - -Tästä jo rohkeni Paavo ja vastasi: "Isän poika minä." - -Liisa, kun kuuli Paavon puhuvan, rohkeni hänkin ja virkki ilman -Keisarin kysymättä: "ja minä olen äitin tyttö." - -"Vai niin", sanoi Keisari, "te olette ehkä sisarukset?" - -"Niin, Liisa on sisareni" puhui Paavo. - -"Ja Paavo on veljeni", lisäsi Liisa. - -"Kyllä ymmärrän", arveli Keisari; "Tiedättekö nyt missä olette?" - -"Emme tiedä", vastasivat sisarukset yhdellä suulla. - -"Te olette nyt Keisarin hovissa; minä olen itse Keisari, ja tuo lintu, -joka teidät toi tänne, on minun Kotkani. Se tuopi matkoiltaan minulle -aina yhtä ja toista. Nyt se toi teidät. Mutta mikä sinun nimesi, poika?" - -"Paavo minä olen." - -"Entäs sinä, tyttö tepsuni?" - -"Liisa niinä olen." - -"Hyvä, tulkaa nyt hoviani katsomaan", sanoi Keisari ja, käyden heidän -välissänsä, rupesi taluttamaan heitä läpi kauniin asuntonsa. - -Keisarin kamarista, jossa he tähän asti olivat olleet, ja joka oli -hyvin soma ja kaunis, sekin, tulivat he suureen saliin, summattoman -suureen. Siinä oli laattia paljasta hopeaa ja katto kiiltävää kultaa. -Huonekaluja oli siinä niin paljon ja niin kauniita, ett'ei maalla -moisia. Paavo ja Liisa, jotka olivat tottuneet näkemään ainoastaan -köyhän kotinsa puisia penkkejä ja pöytiä, seisoivat siinä suurin -silmin, katsellen tätä kaikkea kummaa. - -"Liisa! kyllä tämä on taivas", arveli jo Paavo. - -"Ei, ei tämä ole kuin minun hovini vain", vastasi Keisari hymyillen. - -"Katselkaa nyt täällä miten mielitte", sanoi hetken perästä Keisari ja -meni takaisin kamariinsa toimilleen. - -Sinne jäivät Liisa, Paavo kummastelemaan Keisarin suurta salia. Siellä -kuleskelivat he ylt'ympäri sitten, ja hupainen heidän oli olla. - -"Mikähän tämä on?" kuiskasi Liisa, koetellen sormillaan erästä sievää, -savesta tehtyä veistokuvaa, joka seisoi eräällä pöydällä. - -"Kyllä se on enkeli, se", tuumasi Paavo, "kah, siivetkin on sillä, ja -isä on minulle monta kertaa sanonut, että enkeleillä on siivet." - -"Voi kuinka se on sievä! puhuukohan tuo?" arveli Liisa. - -"Osaatko sinä puhua?" kysyi Paavo veistokuvalta, mutta mitäs se olisi -osannut puhua, enemmän kuin lumi-äijä, savesta kun oli vain. - -Katselivat siinä sitten sisarukset vielä ison aikaa, katselivat kuvia -seinillä, kultaisia kynttilä-kruunuja katossa, hopea-helmiä matoissa -laattialla ja monia muita moisia. Kuka niitä kaikkia voi luetella, mitä -Paavo ja Liisa näkivät! - -"Voi sentään, Liisa, kun jätimme marjamme sinne töyräälle", sanoi Paavo -hetken kuluttua, "olis ollut niin lysti saada antaa jotain tuolle -Keisarille, joka on niin hyvä." - -"Hei Paavo!" huudahti yht'äkkiä Liisa. "Onpa marjoja vielä vähäsen." -Ja samassa irroitti hän vyöliinan-palteen rihmasta, jolla vyöliina -sidotaan ruumiin ympäri, ja äläppäs allakkaan! marjat olivat siellä -vielä. Tätä eivät lapset ennen olleet huomanneetkaan. Ja nyt nousi ilo. - -"No, voi toki!" iloitteli Paavo; "nuo me annamme Keisarille." - -Ja samassa tulikin Keisari takaisin kamaristaan. - -Liisa meni häntä nöyrästi vastaan, niijasi niin syvään ja sanoi: - -"Ottakaa, hyvä Keisari, nämä marjat vastaan; minulla oli vielä vähän -vyöliinassani." - -"No, kah kummaa!" sanoi Keisari ja pisti yhden marjan suuhunsa. "Voi, -hyviäpä nämä ovatkin", lisäsi hän sitten ja söi vielä toisenkin; "mutta -syökää itsekin, lapsi-kultani." - -"Ei, ottakaa kaikki vain, hyvä herra Keisari! kyllä me toisia poimimme -taas", vakuutti Liisa; ja Keisari söi marjat, kun söikin, Paavon ja -Liisan iloksi. - -"No, nyt kun te olette antaneet minulle näin makeita marjoja, niin -tulkaa, ottakaa tästä tavara-arkustani jotain palkinnoksi", sanoi -Keisari ja vei lapset erään suuren arkun tykö, aukaisi sen, -- ja -Paavo, Liisa siinä nyt valitsemaan mitä parhaimpana pitivät. - -Kaivoi siinä Liisa sitten, niin jo tarttui sormen päähän sievä, -kultainen sormustin eli vingerpori, -- ja sen piti Liisa ja oli -iloissaan. - -Paavo sai taas sormiinsa hyvin kauniin hopeaisen hauin-uistimen, jolla -oli siimakin hopeasta ja jolla Keisarille hopea-haukia uistettiin. - -"Kah! on isälläkin hauin-uistin, mutta ei se ole näin kaunis; saisinko -mä tämän?" kysyi Keisarilta Paavo. - -"Pidä, veikkonen, hyvänäsi",vastasi Keisari. "Ja nyt, jos tahdotte, -tulkaa Keisarinnaakin katsomaan ja sitten saatte, jos mielenne tekee, -lähteä kotianne." Vei sitten Keisari heidät taas monen hopealta -hohtavan ja kullalta kiiltävän huoneen läpi, kunnes tultiin Keisarin -kyökkiin. Siellä Keisarinna par'aikaa keitti kultakahvia. Esitteli -sitten Keisari lapset puolisolleen, ja tämä suuteli, hyväili heitä, -antoi heille sitten vielä kupillisen kummallista kahviaan ja nisuleipää -monenmoista, jotka makeasti sulivat sisarusten suussa. Kun nyt oli -vielä hovia kaikin kerroin katsottu, kutsutti Keisari Kotkan taas -luoksensa ja määräsi: - -"Nyt sinun pitää viedä nämä lapset samaan paikkaan takaisin, josta ne -otit." Sanottiin siinä sitten hyvästi molemmin puolin, ja sisarukset -erkanivat Keisarista ja Keisarin rouvasta. Kotka lahti lentoon, lapset -siipiensä alla. Mutta Kotkalla oli paha mielessä. Oli, näet, vielä -vihoissaan siitä, että Keisari oli häntä vähäsen torunut, kun akkunasta -lensi sisälle ja ihmisen lapsia toi muassaan. Tuumasi nyt viedä Paavon -ja Liisan Kyöpelin vuorelle, jossa vanhat akat piiskaavat pieniä -lapsia, kun niitä sinne tuodaan. - -"Nyt minä vien teidät Kyöpelin vuorelle", sanoi Kotka lennossaan. - -Jo Liisa ja Paavo rupesivat vapisemaan. - -"Mutta kyllä mä tässä neuvot tiedän", tuumasi Paavo, kun Kotka juuri -sattui lentämään heidän kotonsa yli. - -Otti sitten sen Keisarin antaman hauin-uistimen lakkaristaan, sitoi -siiman pään Kotkan siipeen kiinni ja, juuri kun Kotka nyt oli katon -kohdalla, päästi hauinkoukun menemään alas, ja äläppäs vain! tämä -tarttui räystääsen kiinni. - -Yht'äkkiä seisahtui Kotka, kun, näet, uistin esti lentämästä. Nytkiä -räpytteli se siinä kyllä, mutta ei päässyt paikaltaan. - -"Päästä meidät alas", sanoi Paavo, "niin pääset pulastasi." - -No, ei siinä ollut Kotkalla muu neuvona. Alas lennähti se Paavon ja -Liisan kodon pihalle, jossa päästi heidät, ja Paavo puolestaan irroitti -uistimen siiman pään Kotkan siivestä. - -"Kiitoksia kyydistä", sanoi Paavo, ja Kotka lensi tiehensä, lensi niin, -ett'ei sitä sen kovemmin kuultu eikä nähty. Lensikö takaisin Keisarin -hoviin, vai matkustiko Kyöpelin vuorelle, sitä en tiedä. - -Mutta Paavo istui pian isänsä polvella ja Liisa äitinsä sylissä. Niillä -Keisarin antamilla lahjoilla tulivat he sitten, ikäisemmiksi kun -pääsivät, aika onnellisiksi. Paavo sai uistimellaan hopealta hohtavia -haukia, ja Liisalta kävi työ vireästi, kun hän ommellessaan käytti -tuota kaunista sormustinta, ja varain aamusin ahkerana istuen oli -hänestä kuin hän olisi ollut Keisarin hovissa, sillä nousevan auringon -säteet kultasivat kullaksi huoneen kaikkine kaluineen. - -Sen pituinen se. - - - - -Mehiläisen kosto. - - - Kasvoi kukka kankahalla, - Mesikukka kaunoinen. - Tuli tyttö iltamalla, - Taitti poikki pienoisen. - - Näki metsämehiläinen, - Miten murtui kukka nyt, - Mistä ennen päiväinen - Oli mettä imenyt. - - Tyttö pisti povehensa - Mehiläisen kukkasen, - Mehiläinen pistimensä - Pisti tytön poskehen. - - - - -Pikku Paavon sankariteko jouluaattona. - - - -Ensimäinen luku. - -Pikku Paavo lähtee metsään joulukuusta hakkaamaan. - - -Jos olet lukenut jo, pieni lukiani, tuon kummallisen sadun Pikku -Paavon ja Pikku Liisan käynnistä Keisarin hoivissa, niin tartu sitten -tähän. Tahdon, näet, kertoa sinulle nyt, miten sisarukset molemmat -äkkäämättä pääsivät vanhoja korkeita tuttaviaan tervehtimään taas. Se -on kummallinen kyllä, tämäkin satu. Kuuleppas vain! - -Oli joulu-aattopäivä. Paavon ja Liisan kodissa oli askaroiminen kiire, -kuten ainakin joulun edellä joka talossa hääläämistä on. Kun oli -murkina syöty, menivät isä ja äiti pikimmiltään ulos, minne lienevät -menneet toimilleen. Tällä aikaa sieppasi yht'äkkiä Paavo isänsä kirveen -loukosta, heitti sen olallensa ja sanoi sisarelleen: - -"Nyt minä lähden joulukuusta hakkaamaan." - -"Sinäkö?" sanoi Liisa, "joka töin tuskin jaksat kirvestä kantaa." - -"Saatpas nähdä!" kehui Paavo vain, otti seinältä karvalakkinsa, painoi -sen päähänsä ja astui rohkeana pihalle. - -Otti sitten puuliiteristä kelkkansa, ja, vetäen sitä perästään, -rupesi hän toimeliasna ja totisen näköisenä kuin mikäkin mies käymään -tallustelemaan metsään päin. Eikä ollut kauvas metsään. Lumisen -pellon poikki kävi vain Paavo, niin jo oli, kun hankikin sattui hyvin -pitämään, perillä. - -Oli siellä nyt metsässä kuusia, jos olisi ottanut kuinka monta. Vähän -aikaa valitsi Paavo siinä sitten, niin jo näkikin sievän ja sopivan -syllän korkuisen kuusosen. - -"Tuopa on sovelias kyllä", tuumasi Paavo ja hakkasi, kun hakkasikin, -sen tyvestä poikki. Nosti sen sitten kelkallensa ja, kotvasen -levähdettyänsä, löi kirveen kiinni hakkaamaansa kuuseen, otti -kelkannauhan käteensä ja oli lähtemäisillään. - -Mutta mitä? mitä tämä on? - -Kelkka ei liikahtanut paikaltakaan. - -Paavo katsahti taaksepäin. - - - -Toinen luku. - -Jossa kerrotaan Vuorenpeikosta ja miten Paavo tuli ihan toisaalle kuin -itse halusi. - - -Huh! mikä hirviö tuo! Siinä istui Paavon kelkalla kauhean suuri mies, -jolla oli ainakin puolen syllän pituinen parta. Pukunsa kiireestä -kantapäähän oli: ilveksennahkainen lakki, karhunnahkaiset turkit, -sudennahkaiset housut ja hirvennahkaiset kengät. Sauva oli hänellä -kädessä, pitkä sauva. Se oli mies semmoinen, joka hallitsi vuoret -kaikki ja joka asui niiden syvissä luolissa, ja sanottiin häntä -Vuorenpeikoksi. - -"Noh, vedäppäs nyt, poika!" sanoi Vuorenpeikko. - -Paavo seisoi siinä vain kuin puusta pudonnut. Ei sanaakaan lähtenyt -suustansa; niin oli peloissaan. - -"Häh!" pilkkasi Vuorenpeikko, "miksi et vedä?" - -Paavo parka purskahti itkuun. Mutta siinä istui Vuorenpeikko vain eikä -ollut tietävinäänkään Paavon itkusta. - -"Häh!" huudahti taas hetken perästä, "vedätkö? vai vedänkö minä?" - -Nousi sitten kelkalta Peikko, heitti Paavon joulukuusen menemään ja -paiskasi poika paran sen asemesta kelkalle. - -"Entäs nyt mennään minun luokseni joulu-aattoa viettämään", illasteli -Peikko; "ja istu sinä siivosti siinä vain, taikka saat, kun saatkin, -selkäsaunan sauvastani." - -"Älä vie minua", uskalsi Paavo viimein rukoilla. - -"Suus' kiinni!" karjaisi Peikko vain. - -Otti kelkkanauhan käteensä sitten ja seitsemän syllän askeleilla rupesi -astumaan poikki metsän. Paavon kyllä teki mieli heittäytyä kelkalta -maahan, mutta ei tohtinut, Peikon kovaa kostoa kun pelkäsi. Ja oli -hänellä taas toiselta puolen täysi työ pysyä kelkalla, sillä meni se -semmoista kyytiä, että puut kiitivät sivu kuin tuulenpuuskat. - -Kulki nyt Vuorenpeikko monet metsät, niityt ja nevat, kankaat ja -laaksot, kunnes tultiin viimein korkean vuoren luo. - -"Jo ollaan perillä", sanoi Peikko, heittäen kädestänsä kelkannauhan. - -Pani Paavon kainaloonsa sitten ja, yhden askelen otettuansa, seisoi jo -vuoren reunalla kivestä veistetyn oven edessä. Avasi nyt sen suurella -avaimella, jonka otti lukkaristaan, ja astui sisään pimeään ja pitkään -käytävään, jonka läpi nyt mentiin, kunnes tultiin toisen oven eteen. -Sen avasi taas Peikko toisella avaimella, ja jo nyt oltiin Peikon -kodissa, kamalassa Vuorelassa. - - - -Kolmas luku. - -Mitä Vuorenpeikon kamoittavassa luolassa tapahtuu. - - -Oli siellä Peikolla suuri sali, suuri kuin kirkko. Seinät, katot, -laattiat olivat paljaasta kivestä. Yhdessä nurkassa oli suuri kiuvas, -jossa taas oli suuri pesä. Oli siellä huonekalujakin kaikenlaisia: -pöytiä, rahia, kaappeja j.n.e., kaikki kivestä vain. Kiukaan pesässä -paloi juuri, kun Vuorenpeikko, Paavo kainalossa, astui sisään, valkea, -joka kamoittavalla valollaan valaisi salin. - -"Tuossa saat lämmitellä nyt", sanoi Vuorenpeikko, paiskaten Paavo paran -pesän eteen. - -"Ei ole minulla vilu", vakuutti Paavo, "laskekaa minä menemään kotiani." - -"Vai kotiasi, vai kotiasi!" puhui Peikko, "luuletko pääseväsi pois, -poloinen?" - -"Pitääkö minun olla täällä?... Voi! Voi... Minä tahdon kotia... Hui, -kuin täällä on kolkko!" voivotti Paavo. - -"Kohta saat kumppanin", sanoi Peikko, meni erään suuren kaapin tykö, -avasi sen, ja sieltä tulla tepsutteli pieni tyttö, Paavoakin vielä -pienempi. - -"Tässä on sinulla nyt kumppani", sanoi Vuorenpeikko ja talutti tyttösen -Paavon viereen, ja meni sitten Peikko ulos, jättäen lapset kahden -kesken. - -"Kuka tuo hirveä mies on?" kysyi Paavo, Peikon mentyä, tytöltä. - -"Voi, poika poloinen, mihinkä olet joutunut!" vastasi tyttö; "tiedätkö, -että olet Vuorenpeikon luolassa?... Voi kauheaa!" Kyyneleet tippuivat -tytön silmistä. - -"Vai onko se Vuorenpeikko!" kummasteli Paavo; "kyllä olen hänestä -kuullut puhuttavan. Onko se tosi, että hän paistaa pieniä poikia ja -tyttöjä ja syö ne suuhunsa? Voi kauheaa, jos niin olisi!" - -"Niin on", itki tyttö, "voi kauheaa!" - -"Voi kauheaa! voi kauheaa!" huusivat molemmat. - -"Pois täältä pian!" huudahti yht'äkkiä Paavo rohkealla katsannolla. - -"Ei, emme me pääse mihinkään", lausui tyttö; "minä olen ollut täällä jo -monta päivää enkä pääse pois. Voi! Voi!... Mutta tiedätkö, kuka minä -olen?" keskeytti tyttö voivotuksensa. - -"En tiedä; mistä minä sen tietäisin?" sanoi Paavo. - -"Minun nimeni on Lilli ja minä olen Keisarin tytär." - -"Hoho! Keisarin tytär!" kummeksi Paavo, katsoen tyttöä suurin silmin; -"vai niin, vai Keisarin tytär! No, eipä nyt kummempaa! Kyllä, näet, -minä sen Keisarin hyvin tunnen. Olimmehan minä ja Liisa siellä hänen -hovissaan kesällä kerran. Missäs sinä silloin olit?" - -"Vai oletko sinä sama poika, joka sisarensa kanssa oli ollut isäni -hovissa kesällä? Se isäni Kotkahan teidät sinne toi. Kyllä on isäni -teistä puhunut... Vai sama poika sinä olet. Paavohan on nimesikin?" - -"Niin, niin, se sama Paavo minä olen. Mutta eipä sinua silloin -näkynytkään siellä hovissa." - -"Ei, minä olin silloin", vastasi Lilli, "toisen Keisarin hovissa -kestissä hänen lapsensa luona." - -"Mutta miten on tuo Vuorenpeikko sinun kynsiinsä saanut?" kysyi Paavo. - -Lilli puhui: - -"Minä olin lumilinnassa, joka on isäni kartanolla. Olin lähtenyt sinne -itse päästäni, kun isä ja äiti olivat poissa, ja silloin tuli tuo -Peikko paholainen ja vei minut." - -"Minä menin omin luvin metsään, minäkin", tuumasi Paavo itseksensä. -"Mutta mitä sinä tuolla kaapissa teit?" kysyi hän kovaa. - -"Siellä on Vuorenpeikko pitänyt minun salpattuna. Siellä on pilkkoisen -pimeä. Ja nyt, kun otti äsken minut sieltä, uhkasi Peikko paistaa minut -joulupaistiksi itselleen", puhui Lilli itkussa silmin. - -"Älä itke, Lilli raukka. Hän ei saa sinua paistaa eikä minua liioin, -sen takaa Paavo. Pois täältä, ja heti paikalla!" puhui Paavo rohkeana. - -Meni sitten, kun menikin, uljaasti ovelle, josta oli nähnyt Peikon -menevän ulos, avatakseen sitä. - -Mutta ovi oli lukittu. Koetti kyllä Paavo kaikin voimin sysätä ovea -saranoiltaan, mutta mitäs siinä semmoisen nallikan voimat, kuin Paavon, -mihinkään olisivat riittäneet. - -Ovi ei ollut tietävinänsäkään Paavon survauksista. - -"Ei aukene", sanoi huoaten Paavo ja palasi takaisin Lillin luo. "Mutta -odotetaan kunnes Peikko palajaa; tottahan tässä nyt joku neuvoksi -tulee." - -"Ei, kyllä meillä nyt on kuolema käsissä", valitti Lilli riepu. "Mitä -sinä voisit meitä auttaa! Kyllä hän meidät ainakin paistaa ja syö, -Vuorenpeikko paholainen." - -"Jäi tänne kissa hänen paistettavakseen!" sanoi Paavo ja oli taasen -menemäisillään ovea kohti, kun tämä samassa aukeni ja Peikko astui -sisään. Paavo hämmästyi hieman, mutta nousi pian päähänsä keino, jota -päätti käyttää. - -"Aiotko sinä paistaa meidät?" kysyi Peikolta Paavo. - -"Se on tietty!" mumisi Peikko. - -"Älä paista meitä", sanoi Paavo; "minä lupaan isältäni pyytää sinulle -lehmänpaistin, jos säästät meidät ja päästät pois. Kyllä isäni sen -antaa ja lihavan vielä, kun et vaan meitä syö." - -Mutta ei se Paavon keino paljoa vaikuttanut. - -"Ha! ha! ha!" nauroi Vuorenpeikko vain, "vai lehmänpaistin! mitä se -ihmisen lihan verralla olisi! Ha! ha! ha!" Nauroi Peitto vain, nauroi, -että kaikuivat Vuorelan kiviset seinät. - -Pani sitten enemmän puita pesään, ja pian loistivat sieltä kirkkaat -roihut. Kun nyt olivat puut palaneet, tarttui yht'äkkiä Peikko Lilliä -niskaan ja oli juur heittämäisillään tyttö paran kuumille hiiloksille, -kun Paavo, jonka päässä uusi aatos äkkiä oli herännyt, niinkuin -tuulessa, Peikon huomaamatta, sieppasi pitkän kekäleen pesästä ja -sivalsi sillä Peikkoa vasten partaa, joka tuossa paikassa syttyi -palamaan. - -"No, sinä sen vietävä!" karjaisi Peikko ja heitti Lillin. Oli tarttua -Paavoon, mutta kyllä lienee valkea kovin polttanut, koska itseään vain -rupesi kauhistuksella katsomaan. "Joko minä nyt palan?" lausui hän. - -Ja totta maar' näyttikin siltä, sillä parta oli jo poroksi palanut, ja -tuli turmeli tuimasti tukkaa, joka pian meni samaa tietä. - -Venyi nyt valkea viimein Peikon turkkiinkin, ja paloi sekin pian kuin -kruuti vain, pitkäkarvaisesta karhunnahasta kun oli. - -Peikko koki kyllä kämmenillään tukehuttaa tulen, mutta ei siinä -auttanut mikään. Poroksi paloi Peikko parka tykkänään. - -"Pois täältä!" sanoi Paavo, pani käteensä Lillin käden, ja niin menivät -molemmat ovea kohti. Eivät juljenneet katsoakkaan palanutta Peikkoa. - -Oven oli Peikko hyväksi onneksi jättänyt auki, ja astuivat ovesta nyt -lapset käytävään. Kävelivät käsikkähä eteen päin sitä sitten, ja, -vaikka tämä kyllä oli pimeä, osasivat he kuitenkin oikealle suunnalle, -kun ei käytävällä onneksi mitään haaroja ollut. - -"Kiitoksia, Paavo kulta!" kuiskasi Lilli. - -"Älä kiitä minua", vastasi Paavo; "minun käy sääli tuota Peikko parkaa." - -"Mutta se olisi meidät polttanut säälimättä, se paholainen!" lausui -Lilli. "Hyvä, että pääsimme vain." - -"No, kyllähän se niin on", arveli Paavokin viisastelevalla -silmäniskulla, "oma suu likempänä kuin kontin suu." - -Kävivät sitten vielä käytävää vähäsen, kunnes tulivat ulko-ovelle, -jonka Peikko niin ikään oli jättänyt lukitsematta. Astuivat Paavo ja -Lilli siis esteettä ulos Jumalan vapaan taivaan alle. - - - -Neljäs luku. - -Missä ja miten jouluaatto-ilta viimeinkin vietetään. - - -Jo oli ruvennut hämärtämään. Kylmäkin oli hyvin, ja tuikki jo tähtiä -taivaalla paikoittain. - -"Mutta miten nyt osataan kotia? Osaatko sinä sinun kotihisi?" kysyi -Lilli. - -"En, en osaa. Kyllä lienee pitkä matka. Mikä nyt neuvoksi?" sanoi -Paavo, pudistaen päätänsä. "Ja kylmäksi käy ilma." - -"Hyi, kuin minulla on vilu!" valitti Lilli. - -"Ei ole muu neuvona kuin lähteä matkaan minnepäin hyvänsä. Tottahan -tässä nyt johonkin tullaan. Tänne kätesi vain!" puhui Paavo, joka ei -koskaan kadottanut toivoansa. - -Ja niin lähtivät lapsukaiset käsityksin kävelemään arviolta aivan. - -Mutta vähän matkaa mentyänsä, löysivät he Paavon kelkan, jota -Vuorenpeikko ei ollut viitsinyt luolaansa ottaa. - -"Istu sinä tuohon nyt", sanoi Paavo Lillille, "niin minä vedän sinua. -Et sinä jaksa käydä, Lilli parka, vaan anna minun sinua vetää, kyllä -minä jaksan, minä, joka olen miehenpuoli", virkki Paavo. - -Lillin piti juur vastata, mutta mikä -- -- -- mikä tuolla nyt taas -tuli? Pitkä äijä, vaatetettu melkeittäin samoin kuin Vuorenpeikko -vainaja, lähestyi pitkin askelein lapsia. - -"Vuorenpeikko tulee!" huudahti Lilli. - -"Niin totta maar' tuleekin taas!" sanoi Paavokin, ja juoksemaan -rupesivat molemmat. - -Mutta tuossa paikassa oli äijä heidän vieressään. - -"Älkää peljätkö ollenkaan!" sanoi äijä lempeällä äänellä, "minä olen -Joulupukki." - -"Vai Joulupukki! no ei sitten hätää. Ethän sinä meille pahaa tee", -sanoi Paavo. - -"En ollenkaan!" vakuutti Joulupukki; "minä vien teidät kotianne -kumpasenkin. Tulkaa turkkiini tänne!" - -"Älä jätä kelkkaani", sanoi Paavo, kun Joulupukki jo oli avannut -turkkinsa ja sovitellut lapset sinne lämpimään. - -"Älä ole milläsikään kelkasta", vastasi Pukki, "minä takaan, että saat -joululahjaksi paremman kelkan." Lähti sitten Pukki, lapset kainalossa, -matkaan kohti Lillin kotoa, kartanoa Keisarin. - -"Onko teillä vilu?" kysyi kulkeissaan tuon tuostakin lapsilta. - -"Ei ollenkaan! Täällä on niin lämmin", vastasivat turkista lapset. Eikä -siinä nyt pitkää aikaa Joulupukilta mennyt perille päästäkseen, pitkät -jalat kun pitkiä askeleita tekivät. - -Pian oltiin Lillin kodissa. Täällä juur paraikaa istuivat Keisari -ja Keisarinna, viettäen joulu-aattoiltaa neitineinsä ja herroinensa -hovin. Oli siellä iloa, syötiin, juotiin ja joululahjoja joka haaralle -annettiin. - -"Mitäs mieluisammin tahtoisit joululahjaksi?" kysyi Keisari -puolisoltaan. - -"Kyllähän sen tiedät, herra Keisari", vastasi Keisarinna surusilmin, -"että Vuorenpeikon viemä tyttäreni, pikkuinen Lillini, olisi minulle -kallihin lahja." - -"Niin, se Vuorenpeikko", sanoi Keisari, "se nyt on vasta hirviö -hävytön, kun tyttäreni on vienyt. Eikä hänelle voi mitään. Ei saa hänen -asumapaikastaan tietoa." - -Mutta tuskin oli Keisari saanut tämän sanoneeksi, kun yht'äkkiä ovi -aukeni ja Joulupukki astui sisään. - -"Olisi minulla täällä pikkuinen lahja rouva Keisarinnalle", sanoi -Pukki, lähestyen Keisarinnaa. - -Avasi turkkinsa sitten, ja sieltä pyörähti nyt Lilli näkyviin. Ja voi -sitä iloa, joka nyt nousi! - -Keisarinna, kun sai Lillinsä takaisin, oli niin iloinen, ettei sitä -sanoa voi. Ja Lilli sitten! Hän hyppäsi edes takaisin äitinsä sylistä -isän syliin ja isänsä sylistä äidin syliin. Oikein oli kuin hupsu -pelkästä ilosta. - -"Päästä Paavokin turkistasi!" sanoi Lilli hetken perästä Joulupukille. - -"Hän on vietävä kotiinsa", sanoi Pukki. - -Mutta nyt jutteli Lilli vanhemmilleen miten Paavo oli hänet pelastanut, -miten Vuorenpeikko oli Paavon kautta surmansa saanut, ja miten Paavo -viimein oli opastanut Lillin pois Peikon luolasta. Ja ilmaisi hän -vielä, että Paavo juur oli sama Paavo, joka kesällä oli sisarensa -keralla Keisarin hovissa ollut. Ja mitäs siinä nyt Joulupukin -vastustaminen olisi auttanut. Pukin täytyi päästää Paavo. - -Ja siinäkös nyt ilo nousi, kun vanhat tuttavat toinen toisensa -tapasivat, saatikka sitten, kun Paavo oli semmoisen sankari-työn tehnyt! - -Keisari ja Keisarinna pitelivät Paavoa vuorotellen sylissään ja -kiittivät he ja ylistivät häntä niin, että poika parka oikein häpesi. - -"No, mitenkäs Liisa nyt jaksaa?" kysyi Keisari. - -"Kiitoksia kysymästänne", vastasi Paavo, "kyllä hän voi hyvin. Mutta -missäs se Herra Keisarin kotka nyt oleskelee?" - -"En tiedä, en tiedä", sanoi Keisari, "missä lieneekin retkillään taas. -Mutta sinä jäät nyt tänne joulua viettämään." - -"Häntä kaipaavat kotona isä ja äiti", muistutti Joulupukki. - -"Noh! he tuodaan tänne, hekin, ja tänään vielä. Kuka lähtee heitä -noutamaan?" kyseli Keisari. - -"Sen otan minä toimekseni", sanoi Joulupukki, Antoi sitten Keisari -Joulupukille kaksi hevosta ja komean kuomire'en, ja Pukki lähti -ajamaan. Ja pian hän olikin perillä Paavon vanhempain luona. Puhui -lyhyesti Pukki asiansa heille sitten, ja nämä kun kuulivat Paavon, jota -koko päivän olivat kaivanneet, hyvässä tallessa olevan, ilahtuivat -hyvin ja olivat heti valmiit seuraamaan Joulupukkia. Pikku Liisa -otettiin tietysti mukaan. Isä ja äiti istuivat kuomiin, Liisan ottivat -syliinsä, ja Joulupukki valitsi paikkansa kuskilaudalla. Ja siten -tultiin komeasti kuomi-re'essä Keisarin hoviin. - -Ja nyt vasta ilo täällä nousi korkeimmilleen. Keisari ja Keisarinna -ottivat Paavon ja Liisan vanhemmat hyvin kohteliaasti vastaan. - -Liisa ja Lilli tutustuivat kohta, ja tuli heistä heti hyvät ystävät. - -Kyllä Paavoa torui hänen isänsä siitä, että niin yksin ja omin päinsä -oli mennyt metsään, mutta kun sai Paavon sankariteosta Vuorenpeikkoa -kohtaan selvän tiedon, leppyi hän heti, sillä sitä Vuorenpeikkoa nyt -kaikki vihasivat. - -Kyllä Keisarikin hieman torui Lilliä siitä, että hän pihalla omin luvin -oli lumilinnassa leikkiä lyönyt, mutta ei siitä nyt sen enemmin lukua -pidetty. - -Iloisa oli kaikille jouluaatto-ilta vain. Ja nyt annettiin joululahjoja -taas. Keisari kun Joulupukilta kuuli, että Paavon kelkka oli metsään -jäänyt, antoi Paavolle toisen, kaikin puolin paremman kelkan eli -kipitkan, jolla oli aisatkin, ja mikä vielä enemmän ihastutti Paavoa -pienen varsan, jolla Paavo heti paikalla mieli lähteä kotiapäin -ajamaan. Niin oli utelias saamaan nähdä kuinka vireä virkku olisi. -Mutta nyt päätettiin, että vasta joulun perästä vieraat pääsisivät -lähtemään. - -"No, mitäs Liisa sai joululahjaksi?" kysyt, utelias lukijani. - -Liisa sai hopeisen helmirihman, jonka heti pani kaulansa ympäri, ja -arvaappas sitten oliko hän iloissaan. - -"Entäs Lilli sitten?" - -Hän sai kultaiset korvarenkaat, mutta ei tahtonut antaa pistää reikiä -korvanlehtiinsä, vaan päätti tallentaa lahjansa toistaiseksi. - -Ja pidettiin nyt viimein tanssitkin hovissa, aika tanssit, joihinka -paljon väkeä oli kokoontunut, ja niissä olin minäkin. Paavo, Lilli ja -Liisa iloitsivat ja hyppelivät että hiki otsasta tippui, ja käskivät he -minun sanoa sinullekin, pienelle lukijalleni, sulimmat terveiset. - -Sen pituinen se. - - - - - -Marakatin markkinat. - - - Eräs musta marakatti - Istui kerran kyyrylleen. - Hällä pilkkanimi Matti - Oil ja mieltä melkoiseen, - Villityllä; - Mutta kyllä - - Luiskahtivat longallensa - Kairan laidat kallossaan, - Kun hän otti ollaksensa - Kauppamiesnä, kelmi, vaan. - Hän jo myöpi, - Myöskin syöpi. - - Kirre, Mirre ruuan häässä - Kakkusia ostelee; - Kolmikulma-hattu päässä - Musta Matti punnitsee. - Siinä myödään, - Siinä syödään. - - Oikein oiva-markkinoita - Siten siinä pidetään; - Pureskellaan prenikoita. -- - Moiseen ryhtyi räihinään - Musta Matti, - Marakatti. - - - - -Eerosta ja Ollista ja Näkistä. - - -Asui kerran meren rannalla ukko ja akka. Pienessä mökissä he asuivat. -Ukko oli kalastaja ja akka häntä autti hänen ammatissaan. He olivat -hyvin köyhät. Mutta kaksi lasta heillä oli: Eero ja Elli. Kesäsydännä -kerran istuivat lapset isänsä pienessä paatissa, jonka toinen puoli -oli rannalla ja toinen vedessä. He onkivat siinä ja saivatpa he kaloja -kyllä ja kaikenlaisia. - -Mutta meressä uiskenteli Näkki. Tiedättehän, kuka Näkki on? tuo, -joka hallitsee vedet ja veden elävät. Suuri on hänen valtansa, mutta -tänäpäivänä oli Näkki nälissään. Ei hän saanut kiinni kiiskisiä -kitukaloja eikä ahvenia apukaloja. Ja muut kalat häntä pakenivat -niin-ikään. Nosti nyt Näkki päänsä vedestä ja piti lapsille seuraavan -puheen: - -"Hyvät lapset! Minä olen Näkki eli veden-isäntä enkä minä teille pahaa -tee. Mutta minulla on nälkä nyt, ja vatsani vinkuu sangen surkeasti. -Antakaat minulle, lempeät lapset, vähäsen onkimistanne kaloista." - -Eeron ja Ellin kävi Näkkiä sääli, jonkatähden he käskivät hänen panna -päänsä paatin partaalle, niin he hänen ruokkisivat. Näkki totteli, ja -lapset pistivät nyt kaikki onkimansa kalat näkin nälkäiseen suuhun. -Sinne meni kiiskinen kitukala, ahven apukala. Kun Näkki oli kylläksensä -saanut, sanoi hän lapsille sulimmat kiitokset ja katosi kotonsa -kammioihin. - -Seuraavana päivänä olivat Eero ja Elli ongella taas. Mutta tänään -eivät ottaneet kalat ollenkaan onkeen. Lapset tahtoivat tuskaantua. -Mutta meressä uida kierteli Näkki taas. Muisti hän lasten eilisen -anteliaisuuden ja päätti sen runsaasti palkita. - -Kohotti kotvasen perästä Näkki kokkonsa vedestä ja pani sen paatin -partaalle, kuten eilenkin. Mutta joka hivuskarvan nokassa riippui nyt -kiiltävä kala. Ja piti taas Näkki lapsille seuraavan puheen: - -"Hyvät lapset! Eilen oli teillä oiva kala-onni, ja minä näin nälkää. -Tänään ette näy mitään merestä saavan, mutta äsken sain minä nämä -kalat, jotka hivuksissani heiluvat. Eilen olitte te anteliaat minua -kohtaan. Tänään on minun vuoroni. Poimikaat tukastani kaikki kalat." - -Eero ja Elli tekivät kuten käsketty oli, ja kun olivat nykkineet Näkin -hivuksista kaikki kalat, meni Näkki matkoihinsa meren syvyyteen taas. - -Siten saivat lapset kaloja kyllikseen ja menivät saaliinensa kotia. -Mutta kun ukko ja akka katselivat Näkin antamia kaloja tarkemmin, -huomasivat, että nämä olivatkin pelkkiä kultakaloja. Ukko niitä -heti kaupunkiin myymään. Niistä saamillaan suurilla summilla teetti -ukko meren rannalle uuden tuvan, johonka akka toimitti ahkerasti -kaikenlaisia koristuksia. - -Nyt ovat ukko ja akka kuolleet, mutta ukon teettämässä tuvassa -elelevät Eero ja Elli onnellisina. Eero enentää talon tavaraa ja Elli -emännöitsee. Ja siihen satu loppuukin. - - - - -Miten Pikku Pekka joutui käymään Paavia tervehtimässä, ja miten hän -luuli käyneensä kuussa. - - - Pikku Pekka pikkarainen - Istui Hallin selkään: - Tiina tyttö tallarainen - Huusi: "Voi, kuin pelkään!" - - "Älä pelkää, Tiina parka! - Nyt mä kuljen kuuhun. - Älä ole aivan arka: - Sieltä saadaan suuhun". - - Pekka pyörimähän teitä, - Tiina raivotulle: - "Riivi sulle rinkileitä, - Manteleita mulle!" - - Kulki koira maita, soita, - (Kylkensä jo kasti). - Lätäköitä, lahdelmoita - Meren pohjaan asti. - - Siellä Halli, niinkuin tuuli, - Suuren kalan suuhun. - Pekka poloinen jo luuli - Tullehensa kuuhun. - - Vatsahansa kala nieli - Koiran kuorminensa; - "Hyvä ruoka, hyvä mieli", - Tuumas' itseksensä. - - Sitten kala uida kiisi - Aivan arviolta, - Kunnes oltiin syltää viisi - Rooman rannikolta. - - Siellä liki pitkää aitaa, - Joen haarukassa, - Pappa Paavi parastaikaa - Oli onkimassa. - - (Mi on Paavi?... Arvatkaatte! - En nyt jouda muulla: - Kyllä te sen seikan saatte - Isältänne kuulla). - - Siinä suuri joukko juuri - Kiiskisiä karttui. - Jopa kalakin nyt suuri - Paavin onkeen tarttui. - - "Sepä vasta vankka hauki!" - Huusi iloissansa - Paavi nyt ja leikkas' auki - Kalan puukollansa. - - Pekka kalasta nyt vaan, ja - Koiraansa löi selkään: - Halli heti haukkumaan, ja - Paavi huusi: "Pelkään!" - - Koira jaloin multaa viski, - Näytti hampaitansa; - Paavi parka vastaan iski - Ongen-vavallansa. - - Jopa Paavi parkuvainen - Antoi iskun hartaan: - Halli hullu haukkuvainen - Puri Paavin partaan. - - Pekka huusi: "Huuti Halli!" - Halli Paavin päästi. - Sillä lailla Pekka nalli - Paavin parran säästi. - - "Kiitoksia, poika kulta!" - Puhui Paavin kieli; - "Saat nyt jotain muistoks' multa; - Mitäs tekee mieli?" - - Tuumas' Pekka hetken sitten. - Ympärilleen tirkki. - "Hevosen jos antaisitten!" - Viimeiseksi virkki. - - Oli siellä orhi oiva - Paavin hevoshaassa, - Soittokulkusista soiva, - Komein koko maassa. - - Sen nyt Pekka sai, kun saikin; - Riemusta hän hohti. - Ajaa alkoi voimin kaikin - Kotimaataan kohti. - - Kulki orhi muita maita - Juuri joutuisasti, - Juoksi maita vierahaita - Pekan kotiin asti. - - "Onpa sulia heppa uusi", - Kuului Tiinan suusta. - Pekka toimissaan vaan huusi: - "Terveisiä kuusta!" - - (Varmaan luuli Pekka vello - Kuussa käynehensä; - Oli kuin mi hätäkello - Tullut hämillensä). - - "Miksi heitit sinne Hallin?" - Torui Tiina koissa; - "Nyt on kaikki mullin mallin - Kun on Halli poissa." - - "Älä toru, Tiina kulta! - Tässä vasta Halli! - Älä vaadi vanhaa multa", - Puhui Pekka nalli. - - "Tämän antoi ukko mulle, - Joka onkii kuussa; - Siin' on heppaa mulle, sulle. - Vaahtoo kuin on suussa!" - - Oilkin orhi paraitansa, - Valkonen kuin liina; - Pekka pyyhki harjoansa, - Samoin teki Tiina. - - Niin se kohta pienoisillen - Oli tuiki tuttu, - Mieli hyvä molemmillen. - Siinä oil se juttu. - - - - -Vähäinen satu Pikku Paulin kaarnaveneestä ja kuninkaan tyttären -perhosesta. - - -Järven rannalla oli Pikku Paulin koto. - -Sai hän eräänä kesäaamuna kerran isältänsä pienen kaarnaveneen, joka -Paulin mielestä oli komea kyllä, vaikkapa purjeet tuohesta olivatkin. - -Sen kanssa Pauli järvelle meni ja pani sen purjehtimaan lainehille. - -Tuuli tuuditteli kaarnavenettä, ja komeasti kiiti se ulapallen ulos. - -Mutta ilmassa, kohdalla kaarnaveneen juuri, lentää liipoitteli perhonen -pieni. Se oli väsyksissään hyvin eikä olisi jaksanut rannalle järven. -Kun näki Pikku Paulin kaarnaveneen meren pinnalla purjehtivan, laskeusi -siihen levähtämään heti. Ja siten tuli kaarnavene, perhonen vaston -nokassa, toiselle rannalle järven. - -Ja oli tällä rannalla kuninkaan linna ja linnan satama. - -Sattui, samassa kun kaarnavene satamaan saapui, kuninkaan tytär, -tepsukenkä pikkuinen, rannalle tulemaan. Paikassa tuossa lensi -perhonen vaston latvasta tyttösen tykö, sillä olipa se perhonen hänen -kasvattamansa, ja olivat he olleet hyvät ystävät ylen. - -Ja ihastui nyt kuninkaan tytär suuresti sangen. - -Oli perhonen tänään huomenelta kadonnut, eikä kummasteltavaa siis, että -tyttö oli iloissaan kun takaisin lempilintunsa sai. - -Puhui perhonen sitten, miten Paulin vene oli hänet hengen hädästä -pelastanut. Ja kiitollinen oli kuninkaan tytär. - -Toimitti hän isänsä kultapajasta Paulin kaarnaveneelle kultakiskoiset -purjeet, vaskesta valettiin mastot, ja hopeasta hiottiin mela. - -Ja tällä aikaa kääntyi tuuli. - -Pani nyt kuninkaan tytär Paulin parannetun paatin purjehtimaan, ja -keikkui se taas selvällä järven selällä. - -Pauli oli rannalla odottamassa. Luuli hän jo veneensä haaksirikkoon -joutuneen. - -Mutta suuriksi menivät silmät pojan, kun tulla tempasi kaarnavene -rantaan. - -Ja sai hän karkulaisen käsiinsä. - -Purjeet kultaa! vaskea mastot! hopeasta mela! - -Olihan siinä ilon aihetta kyllin. - -Ja onnellinen olikin Pauli, kun kaarnaveneensä kaunistettuna takaisin -sai, ja onnellinen oli toisella puolen järveä kuninkaan tytär, kun -perhosensa pelastettuna takaisin sai. - -Eikä se satu sitten sen pitempi ollutkaan. - - - - -Näin sit' ollaan hevosilla. - - - Heikki huusi huimahaisi - Veljill' iloisille: - "Mitäs, jos nyt ruvettaisi - Hetkeks' hevosille!" - - Pekka hevoseksi alkaa, - Jaloruunaks' jääpi -- - Heikki huutaa: "Homa jalkaa!" - Kalle kengittääpi. - - Kengän pohjaan pontevasti - Kalle lyödä rotkii -- - Heppa Pekka ankarasti - Pahasillaan potkii. - - Jo on heppa kengitetty; - Eellehen hän entää. - Siin' ei paljon hengähdetty, - Kun se heppa lentää. - - Ruoskinnasta pölisee, kun - Mennään, Pekan mekka. - Toiset sitä naurelee, kun - Pillastuu jo Pekka. - - Vaan nyt on jo ajellettu - Huimasti kuin hullut, - Heppa parkaa uuvutettu, - Ett' on nälkä tullut. - - Siksi heppa talliin vaan ja - Kanssa ajajitten; - Siellä häntä juotetaan ja - Syötetäänkin sitten. - - - - -Töllin poika ja töllin tyttö tavoittelevat aurinkoa, joka -ei sentään ole saatavissa. - - - -Ensimäinen Luku. - - -Antti ja Anni olivat töllin lapsia, Samalla ijällä olivat he molemmat. -Kaksoislapset olivat. Sinun ijälläsi olivat, nuori notkuva lukijani. -Heidän vanhempansa eivät olleet juuri rikkaan rikkahia eikä köyhän -köyhiä. Aikaan tulivat tölliläiset. "No, meneepä tuo", oli isä-ukolla -tapana sanoa, kun kysyttiin, mitenkä töllissä aikaa eletään. - -Mutta näin alkaa nyt itse satu: Kesäpäivä oli loppumaisillaan, niin sen -saneltavaksi kuulin, aurinko laskemaisillaan, maillehensa menemässään -tuo paistava päivän pyörä. Antti ja Anni istuivat töllin portailla, -auringon laskua katsellen, tuota ihanata ihmetellen. - -"Missähän tuo aurinko öisin piileskelee?" kysäsi Anni veljeltään. - -"Enpä tuota tiedä", vastasi Antti, "minne mennee makuulle tuolla metsän -toisella puolen." - -"Olisipa sopiva tietää", arveli Anni, "mitäs jos mentäis katsomaan?" - -"No, ei se niin hullua olisi", tuumasi Anttikin, "eihän tuonne pitkä -ole." - -"Mennäänkö?" kysyi Anni. - -"Mennäänkö?" kysyi Anttikin. - -"Mennään!" - -"No hei, mennään!" - -Niin juttelivat sisarukset. He eivät olleetkaan koulua käyneet, -töllinlapset. Mitä olisivat he auringon noususta ja laskusta tietäneet? -Mutta uteliaat olivat tietämään, kuten näet, lukijani. Ole sinäkin niin. - -"No hei, mennään!" Käsi kädessä rupesivat he nyt tepsuttelemaan metsään -päin. Eivät muistaneet kysyä isän ja äidin lupaa, vaikka muulloin sen -aina olivat tehneet. Matka tuli niin äkkipäätä päätetyksi, että luvan -kysyminen jäi sikseen. - -"Kah, tuonne se nyt katoaa", lausui Antti, viitaten aurinkoon päin. - -"Sinne menee, näen ma", toisti Anni, "kyllähän osataan." - -"Pidä nyt sinäkin silmällä tuota pitkää kuusta tuolla, jonka taakse -tavoitettavamme panee lepäämään", neuvoi Antti. - -"Kyllähän koetetaan", vastasi Anni. Niin kävellä kötköttivät sisarukset -nyt käsikkähä tuota kuusta kohden, jonka juurelle luulivat auringon -jääneen, taitamattomat! - -Eikä aikaakaan, niin jo olivat perillä, kun olivatkin. Mutta mitäs se -aurinko siellä kuusen takana olisi ollut! - -"Eipä sitä näykkään", sanoi Antti sisarelleen, "jo olemme pettyneet, -Anni parka." - -"No, mutta tämäpä nyt kummaa on", arveli Anni, "minä näin selvin -silmin, että tämän taakse se pullahti." - -Oli siellä kuusen juurella suuri kivi, jonka alle luola näkyi vievän. - -"Anni", lausui Antti, "entäs on mennyt tuonne luolaan!" - -"Kyllä se mahdollista on", myönti Annikin, "sitten emme saakkaan nähdä -koko aurinkoa." - -"Emme saa", huokaili Anttikin puolestaan, "tyhjiin raukeni se toivo." - -Näin puhelivat keskenään sisarukset, kun luolasta yht'äkkiä kuului -kummallinen kähinä, kuului kuin lapsilauman mäike kisakentältä. - -"Mitähän se on?" kysäsi Antti, katsellen sisartaan. - -"Hui! minua peloittaa", valitti jo vapisten Anni. - -Mutta tuskin oli tyttö nämä sanat suustansa saanut, kun luolasta näkyi -nousevan jotain. Ensinnä tuli näkyviin pää, suuri ihmisen pää. Sitten -rupesivat näkymään kädet, pitkät kädet, viimein vartalo ja lopuksi -lyhyet, kovin lyhyet jalat. - -"Hyvää päivää, lapsukaiset!" tervehti kuni tuttuna tuo ihmeellinen -ilmiö Anttia ja Annia ja nykäytti ystävällisenä päätään. - -Sisarukset tuijottivat vain toisiaan eivätkä hiiskahtaneet mitään. -Peloissaan olivat pienokaiset. - -"Älkää peljätkö ollenkaan, lapseni", lausui luolasta tullut, "en minä -teille pahaa tee; tulkaa tuvilleni tänne maan sisään; käykäähän nyt -katsomassa minunkin majojani, ihmislapset." - -Kun luolan asukas näin suopeita sanoja saneli, katosi sisarustenkin -kammo, ja jo rohkeni Antti ruveta kieltänsäkin käyttämään. - -"Mikä mies olette, hyvä herra?" lausui hän. - -"Minä olen kääpiöiden kuningas", vastasi vieras, "tulkaa tuvilleni, -hyvät ystävät." - -"Mennäänkö?" kysyi Antti sisareltaan. - -"Eihän herra meitä pahoin pitele?" puhutteli Anni kääpiötä. - -"Herra hallitkoon! En laisinkaan minä teitä tuumaa pahoin pitää. Terve -tulemaanne, hyvät vieraat!" Niin puhu kääpiö, ojensi kumpasetkin -kätensä lapsille sitten ja nosti heidät hellällä syleilyksellä luolaan. -Sisarukset eivät enää panneet vastaan ollenkaan, vaan heittäytyivät -huoletta kääpiön huostaan. - - - -Toinen Luku. - - -Ja niin meni nyt kääpiö, taluttaen lapsia käsistä, pitkää pimeätä -käytävää alaspäin vuoren sisään. Seisoivat jo kivestä veistetyn oven -edustalla, ja senpä kääpiö nyt avaimella aukaisi. Kirkas, hohtava -valo leimahti Annin ja Antin silmiin. He olivat loistavassa salissa, -kääpiön kauniissa kodissa. Seinät olivat tietysti paljasta kiveä, katto -ja laattia samanlaiset. Mitä tässä huoneessa oli? Sen saatte kuulla, -lapsukaiset, kun saattelemme Annia ja Anttia heidän matkallaan siellä. -Matkallaan, sillä sali oli niin äärettömän suuri, että Annin ja Antin -kävelemisestä siinä tuli kokonainen matka. Ovesta, johonka olivat -jääneet seisomaan tuijottamaan, läksivät he nyt, kuu kääpiö käski ja -opastajaksi tarjoutui, kävelemään laattiaa edespäin (seinän syrjiä -myöten). Kun olivat kymmenkunnan askelia astuneet, seisahtui kääpiö ja -aukaisi seinässä pienen oven, josta kuni tuulessa tulla pyörähti pieni -olento, kääpiö sekin. Tämä kääpiö oli vaatitettu hameesen, naishattuun -ja vyöliinaan. Hän oli kääpiöiden kuningatar. - -"Hyvää päivää, kuningatar", lausui kuningas, hänen pienoinen puolisonsa. - -"Hyvää päivää", vastasi kuningatar. - -"Tässä on minulla muassani kaksi kaunokaista ihmislasta", virkkoi -kääpiökuningas, "toin ne tänne teitäkin tervehtimään, puolisoni." - -Kuningatar kuuli sanat, katsoi kummasteli Anttia ja Annia, katsoi vähän -aikaa ihastelevin silmin, sillä hän ei ollut ensinkään ennen "oikeata -ihmisolentoa nähnyt." - -"Armahat vieraat, terveet tulemaanne kääpiöiden tuville", lausui -lempeänä kääpiöiden kuningatar ja antoi Annille, Antille kättä, -kumartaen kohteliaasti. Hän ei tietänytkään, että Anni ja Antti olivat -pieniä lapsia, vaan luuli heitä täysi-ihmisiksi, sillä he olivat yhtä -pitkät kuin kuningatar itse. Siksipä hän kumarsikin kohteliaasti. - -Anni ja Antti seisoivat siinä vain, eivät tietäneet, mitä näkivät; he -eivät ymmärtäneet, mitä väkeä kääpiöt olivat. - -"Laitappa, kuningatar, ruokaa", lausui kääpiö-kuningas, "vieraamme ovat -varmaankin nälissään, ja niin olen minäkin." - -Ja mitäs muuta! Kuningatar meni kammioonsa takaisin, ei virkahtanut -mitään. Enkä tiedä mitä siellä lienee tapahtunut, mutta eipä aikaakaan -ennenkun kuningatar, koko joukko kääpiöitä seurassaan, taasen ilmestyi -saliin. Kääpiöt olivat muodoltaan samanlaisia kuin kuningas ja -kuningatarkin, ainoastaan vielä vähäsen lyhyempiä. - -"Minun poikani, minun palvelijani", lausui kuningatar, "pöydät -laattialle, astiat pöydälle ja ruoka astioihin!" - -Ja mitäs ollakkaan! vilahduksessa väistyivät kääpiöt joka haaralle, -katosivat kuni tuulen-puuskat; ja taas mitäs ollakkaan! olivat he -koossa, kantaen pitkää pöytää, jonka laskivat laattialle. Pöydällä oli -astioita aika paljon ja kaikenlaisia, kullalta kiiltäviä, hopealta -hohtavia. Kääpiöiden kuningatar lausui: "Arvokkaat vieraat, istukaat -syömään!" - -Näin lausui kuningatar, mutta kun Anni ja Antti vähäsen ujostelivat, -otti hän heidät käsistä ja vei pöytään. Istuttiin nyt syömähän kaikin. -Annilla ja Antilla oli todellakin hyvin nälkä, hyvälle maistui ruoka. -Outoja olivat herkut, joita heille tarjottiin, outoja, niin ett'ei Anni -eikä Antti niiden nimejä tuntenut, enkä minäkään niitä tiedä. Kyllä -siinä ravituksi tultiin. Kun kaikki olivat syöneet, vietiin Anni ja -Antti pieneen kamariin, jossa heille oli leposijat valmiina. - -"Menkäät levolle, vieraat!" käski kohteliaasti kuningatar, ja Anni, -Antti tekivätkin kuten käskettiin. Sinne nukkuvat nyt kääpiokodin -kamariin Anni ja Antti. - - - -Kolmas luku. - - -Se oli kyllä kumma, että sisarukset niin levollisina voivat nukkua -tuiki tuntemattomassa paikassa. En suinkaan minä olisi tohtinut -ummistaa silmiäni, jos osakseni olisin saanut viettää yön kääpiöiden -kodissa; mutta Anni ja Antti olivatkin sankareita, satusankareita, ja -semmoisia ei kaikki olekkaan. Nukkuivat siellä vain rauhallisina Antti -ja Anni kumpikin sängyssään. Mutta noin keski-yön paikoilla heräsivät -he yht'äkkiä, heidän korviinsa kun tunkesi kova kolina. "Anni hoi!" -huudahti Antti, jonka silmät ensiksi aukenivat, "kuuletko mitään?" -"Äiti!" huusi puolestaan Anni, joka, unentöhryksissä kun oli, ei ensi -hädässä muistanutkaan koko eilistä seikkailusta. - -"Ho hoi, Anni! Ei täällä nyt äitiä ole", sanoi Antti, joka oli vähäsen -vilkkaampi, "tiedäthän että me nukumme kääpiökuninkaan hovissa. -Mutta mitä tuo kolina tietää, joka kuuluu ulkohuoneesta? Mitähän -nyt tahdotaan?" Tuskin oli Antti saanut nämä sanat suustansa, kuu -ovi aukeni ja kuningatar, kääpiökuningatar, astui sisään, kynttilä -kummassakin kädessään. "Antakaa anteeksi, hyvät vieraat", sanoi -kuningatar, laskien kynttilät pöydälle ja istuen tuolille, "että -untanne häiritsen. Kuulkaa, hyvät vieraat! Kaikki tämän kääpiökodin -asukkaat, meidän alamaisemme, uhkasivat eilen illalla, sittenkun te -olitte menneet makaamaan, tehdä kapinan kuningasta vastaan, joll'ei -he teiltä saisi lupausta, ett'ette koskaan tahdo täältä kääpiökodista -pois. He ovat kokoontuneet tänne ulkosaliin kaikki ja uhkaavat ennen -aamua mennä matkoihinsa, jos ette te sitä lupausta anna." - -"Pitääkö meidän nyt jäädä tänne?" lausui Antti, "mitäs isä ja äiti -silloin sanoisivat. Ei, hyvä rouva, ei se käy laatuun. Me emme voi -siihen suostua." - -"Mitä hyvää siitä olisi kääpiöille, että me tänne jäisimme?" kysyi Anni. - -Ulkoa kuului kolina yhä kovemmin. "Sitte me menemme tiehemme! Sitte me -menemme tiehemme!" huusivat kääpiöt täyttä kurkkua. - -"Kuulkaa, hyvät vieraat", virkkoi kuningatar, "mitä uhkaavat." - -"No, antakaa heidän mennä tipo tiehensä sitten!" uskalsi Antti lausua. - -"Mutta silloin koko kääpiö-valta häviää", lausui kuningatar. - -"Hävitköön vain!" sanoi Antti, joka piti kääpiöiden vaatimusta aivan -mahdottomana, "me emme sinä ilmoisna ikänä voi jäädä tänne." - -"Hyvästi sitten, kuningatar!" kuului ulkoa kääpiöiden huuto, "nyt me -menemme." Kolinalla ja melskeellä kuuluivat kääpiöt lähtevän ulos -ulkosalista. - -Kuningatar painoi surullisena kätensä kasvojaan vasten ja itki. - - - -Neljäs luku. - - -Siinä istui nyt kääpiökuningatar itkusilmin. - -"Mitä nyt niin itkette, rouva kuningatar?" lausui Antti, jonka jo -rupesi käymään kuningatarta sääli. "Mihinkä nuo nyt lähtevät sitten?" - -"He ovat menneet nyt, niin ovat, meidän alamaisemme." - -"No, miksikä he tahtovat meitä tänne jäämään?" kysäsi Antti. - -"Mitä on tapahtunut?" kuului yht'äkkiä ulkosalista ääni. Se oli itse -kuninkaan ääni. Kuningas, joka oli maannut omassa huoneessaan vähäsen -erillään kääpiöiden makuuhuoneista, ei ollut tietänyt koko alamaistensa -kapina-tuumasta mitään. Kääpiöt olivat liiaksi viisaita ilmaisemaan -kuninkaalle aikomustansa. - -Vasta kun he suurella kolinalla menivät ulos hovista, oli kuningas -herännyt, jonka perästä hän heti nousi ylös tiedustelemaan, mikä oli -tapahtumassa. - -"Mitä on tapahtunut?" huudahti hän ulkosalissa. - -Kuningatar aukaisi Annin ja Antin kamarin-oven, katsoi surullisena -saliin, jossa hänen puolisonsa oli, ja lausui: - -"Meidän alamaisemme ovat tehneet kapinan ja menneet pois koko -kääpiökodista." - -"Mitä? mitä te sanotte, puolisoni?" - -"Juuri kun te varmaankin makasitte sikeimmässä unessanne", vastasi -kuningatar, "tulivat he minun luokseni ja uhkasivat mennä pois, jos -eivät nämä vieraat ottaisi jäädäksensä tänne." - -"Vai niin! jo ymmärrän, jo ymmärrän!" sanoi kuningas, näyttäen hyvin -mietiskelevältä. - -"Mitenkä semmoinen hupsu tuuma voi nousta heidän päähänsä, herra -kuningas?" kysyi Antti. - -"Se on semmoinen seikka", vastasi kuningas, "että minun alamaiseni -todellakin ovat vähäsen hupsuja. Kun he näkivät teidät täällä ja -tunsivat teitä ihmislapsiksi, pelkäsivät he, että te, kun lähdette -täältä pois ja tulette kotiinne, puhutte ihmisille siellä maanpäällä, -mitä täällä olette nähneet, jonka perästä, niin he pelkäävät, ihmiset -tulevat ja hävittävät koko kääpiökodin." - -"Vai niin, vai niin", lausui kuningatar. "Jo nyt tajuan minäkin. Mikä -on tehtävä nyt?" - -Anni ja Antti tuumasivat vain miten pääsisivät koko kääpiökodista pois. - -"Kuulkaa, hyvät lapset!" lausui nyt kuningas, "minä olisin kovin -onneton, jos alamaiseni olisivat ijäksi päiväksi minusta eronneet. -Ettekö nyt tahdo auttaa minua, hyvät lapset? Tämmöinen on minun -tuumani. Me lähdemme nyt kohta alamaisiani hakemaan. Kyllä ne -luullakseni vihdoin tavataan, ja sitten, se nyt oikeastaan olisi -pyyntöni, vakuutatte te hyvät lapset, heille, ett'ette koskaan -tahdo kenellekkään maan-yläiselle ihmiselle puhua sanaakaan koko -kääpiökodista ja kääpiövallasta. Ettekö tahtoisi sitä luvata, -lapsukaiset?" - -"No, jos niin on", vastasi Antti, "ett'ei kääpiöitä muuten saada -tottelemaan, niin täytyyhän meidän luvata, vaikka kyllä olisi hyvin -hupaista saada isälle ja äidille kertoa tästä kummasta kääpiökodista." - -"Mutta lupaattehan?" kysyi kuningas. - -"Lupaamme, koska te, hyvä kuningas, niin tahdotte", vastasivat lapset -yhdellä suulla. - -"Mutta", lisäsi Anni, "ettekö te sitten tahtoisi sanoa meille, missä -kohdin aurinko näillä paikoin piileskelee?" Sitä Anni vielä tuumasi. - -"Aurinko?" vastasi kuningas hymyillen, "no, saammehan nähdä; mutta -lähdetään nyt, lapset, matkaan, ennenkun kääpiöt kovin kauvas -kerkeävät." - -Antti ja Anni nousivat nyt ylös seuraamaan kääpiökuningasta. Kuningatar -antoi heille, kun lähtöä tehtiin, kumpasellenkin pienen, kauniin -kiven, jota käski tarkasti tallentaa. Sanottiin nyt hellät jäähyväiset -suudeltiinkin vielä kaupan päälle, ja niin lähdetään kääpiöitä -hakemaan. Ulos luolasta mennään samaa tietä kuin on tultukin. Ja saatte -nyt, pienet lukijani, kuulla miten sitten kävi. - - - -Viides luku. - - -Yö oli tosin käsillä, mutta pimeä ei se ollut, kesä kun niin-ikään oli -käsillä. Eikä liioin ollut kylmäkään, kuten arvata voitten. - -"No, minnepäin nyt mennään?" kysyi Antti kääpiökuninkaalta. - -"Käykää perästäni vain", vastasi kuningas, "ja kun väsymään rupeette, -niin sanokaa minulle." Näin puhuen rupesi kuningas käymään tallustamaan -edespäin, Antti ja Anni perässänsä. Ja siten kuljettiin nyt kaiken yötä. - -"Eikö väsytä jo?" kysyi kuningas tuon tuostakin lapsukaisilta, ja kun -tämä kysymys noin aamupuoleen viimeisen kerran uudistettiin, sanoivat -Antti ja Anni totuuden ja valittivat väsymystä. - -"Vieläkö on kivet tallella, jotka saitte kuningattarelta?" kysyi heiltä -silloin kääpiökuningas. - -"On, kyllä on", vastasivat lapset yhdellä suulla ja antoivat -kumpanenkin kivensä kuninkaalle. - -Ja nyt, lukijani, saatte kuulla jotain vähäsen kummaa. - -Kuningas taputteli pari kertaa näitä kiviä yhteen, ja olisitteko -uskoneet? tuossa paikassa tuli kaksi hevosta, kaksi kaunista ja -mustankarvaista, pulskaa, uhkeata hevosta paikalle. Mistä ne tulivat, -sitä eivät Anni eikä Antti oikein voineet eroittaa; näkyi melkein -siltä, kuin olisivat tyhjästä tulleet, ihan tyhjästä syntyneet. Ja -niillä oli molemmilla satulat selässä. - -Antti ja Anni seisoivat, katsoa kummastellen, siinä kuni puusta -pudonneet. - -"Miten te nämä tänne saitte?" kysyi viimeinkin Antti kuninkaalta. - -"Se on semmoinen seikka", vastasi kuningas, "että nämä ovat minun omia -hevosiani, ja ne ymmärtävät heti tulla saapuville sinne, missä vain -näitä molempia kiviä yhteen taputellaan." - -"Vai niin! no, sepä nyt kummallista on", arveli Antti, "eivät suinkaan -ne ole mitään tavallisia hevosia, nuo?" - -"Eivät olekkaan", vastasi kääpiökuningas, "mutta, lapsukaiseni, nyt, -koska olette väsyneet, saatte jatkaa matkaa ratsastaen." - -"Minä en pysy hevosen selässä", virkkoi Anni ja pudisteli päätään. - -"Kyllä pysyt", vakuutti kuningas, "satulat ovat semmoiset, että niistä -ei pääse putoamaan, vaikka nukkuisikin." - -Ja niin nosti kääpiö, kun nostikin, ensiksi Annin ensimäisen ja sitten -Antin toisen hevosen selkään. - -Kummastelette varmaankin sitä, miten tuo pieni kääpiö ulottui -nostamaan lapsia niin korkealle kuin hevosen selkään, mutta teidän on -muistaminen, että hänellä olikin pitkät kädet, pitkät kuni pisimmän -miehen. - -Istuivat siinä nyt Antti ja Anni kumpanenkin hevosensa selässä. - -"Aikooko herra kuningas itse käydä?" kysyi Antti. - -Kuningas ei vastannut mitään, vaan hyppäsi hevosen selkään -- Annin -hevosen -- ja jäi istumaan sinne Annin seljän taakse. - -"Pra, pra, pra!" manasi kuningas hevosia, ja nämä, kun manauksen -kuuluvat, lähtivät menemään semmoista vauhtia, että Annin ja Antin -täytyi ummistaa silmänsä, ilma kun kovin painoi vastaan. Kääpiökuningas -Annin kanssa ajoi edellä ja Antti tulla liiteli perästä. Hyvin pysyivät -satuloissa, en tiedä mikä heitä niin niihin lienee kiinnittänyt. - -Niin ajettiin siis eteenpäin aika vauhtia, kunnes, vähän ajan mentyä, -tultiin korkean vuoren luo. Sen edustalle pysähytti kääpiökuningas -hevosta, astui alas selästä ja sanoi Annille ja Antille, jotka jäivät -paikoillensa istumaan: - -"Odottakaa tässä, hyvät lapset, vähän aikaa, kunnes minä olen käynyt -katsomassa täällä vuoren sisällä, näkyisikö alamaisiani siellä." - -Ja näin puhuen katosi kuningas pienestä vuorenhinkalosta maan-alaisiin -maihin. - -Vähän ajan kuluttua tuli kuningas takaisin ja -- häntä seurasi nyt koko -karannut kääpiöjoukko. - -Kuningas puhui: - -"Niin oli kuin arvasinkin. Minun alamaiseni ovat peljänneet, että -te, hyvät lapset, kun tulette takaisin kotianne, juttelisitte -vanhemmillenne kääpiöistä ja kääpiöiden vallasta, jolloinka, heidän -luulonsa mukaan, maan yläiset ihmiset tulisivat ja hävittäisivät koko -kääpiövallan. Mutta nyt sanoin minä näille tuolla vuoren sisässä, -johonka he olivat paenneet, että te olette luvanneet olla mitäkään -puhumatta vanhemmillenne. Senhän lupaatte nytkin, lapset?" - -"No, kyllähän luvataan", vastasi Antti. - -Kääpiöt näkyivät, nämä sanat kuullessaan, hyvin iloisilta ja nostivat -kaikki lakkiansa Annille ja Antille. - -Antti vastasi samalla kohteliaisuudella. - -"Ja nyt, hyvät lapset", sanoi kuningas, "saatte lähteä kotiinne -takaisin. Kiitollisuuden osoitteeksi siitä, että olette lupauksenne -tehneet, annan minä teille nuo hevoset, joidenka selissä istutte. Tässä -saatte nämä kuningattareni antamat kivet, joita kun taputatte yhteen, -pääsette mihinkä ikinä tahdotte. Ota ne haltuusi sinä!" - -Näillä sanoilla antoi kuningas kivet Antille, ojensi hänelle kätensä ja -lausui jäähyväiset. Antoi sitten Annillekin kättä ja käski lapsukaisia -sen perästä ajamaan. - -"Eikö lähdetä kotiapäin?" kysyi Anni veljeltään. - -"Se on tietty", vastasi Antti sisarelleen, mutta kuninkaalle sanoi -hän: "Kiitoksia, kuningas kulta, lahjastanne. Nämä hevoset saattavat -isällemme ja äidillemme suurimman ilon, minkä he maailmassa ikinä ovat -nauttineet." - -"Ei kestä kiittää!" lausui kuningas, "ja hyvästi nyt!" - -Antti taputti, kuten oli neuvottu, kuningasparin antamia kiviä yhteen -ja sanoi hevosille: - -"Kotiapäin!" - -Ja -- äläppäs ollakkaan! -- nämä rupesivat menemään semmoista vauhtia, -että sisarukset eivät tietäneet koko matkasta juuri mitään, ennenkun -olivat vähäisen kotonsa pihalla. - -Heidän vanhempansa, jotka, kuten voitte arvata, olivat olleet -kovimmassa tuskassa lasten katoamisesta, sattuivat seisomaan pihalla, -kun lapset tulivat. - -"Missä, missä, rakkaat lapsemme, olette olleet, ja mistä nämä kauniit -hevoset olette saaneet?" lausuivat he. - -"Sitä emme me saa sanoa, meiltä on sitä kielletty. Älkää, hyvä isä ja -äiti, sitä meiltä vaatiko! Mutta nämä hevoset ovat meille annetut, ja -ne ovat nyt teidän." - -"Oletteko luvanneet, ett'ette kenellekkään puhu matkastanne?" kysyi isä. - -"Olemme", vastasivat lapset. - -"No, sitten ette te saakkaan siitä mitään puhua. Emmekä me vaadikkaan -mitään kertomusta." - -Tämän sanottuansa auttoi isä lapsensa hevosenselästä, syleili -kadoksissa olleita silmäteriään ja kiitti Jumalaa sekä lastensa -kotiintulosta että siitä tavarasta, minkä lapset kotiansa olivat -tuoneet. Samoin kiitti äitikin kaikkien lahjojen antajaa. - -Semmoiset tavarat, kaksi kaunista, uhkeata hevosta, toivat siis lapset -kotiinsa, mutta aurinkoa he eivät olleet saavuttaneet. - - - - -Ilman impi. - - - Ja kanervaisella kankahalla - On tammi tuuhea. Katsokaa! - Sen lehvälatva on taivaan alla - Ja kauvas maailmahan kangastaa! - - Ja lehvälatvassa ilman impi - On saanut ainoisen asunnon. - Ja ilman impi on kaunihimpi, - Kuin kaikki maailman immet on. - - Kas, punaruususet poskipäillä - Ja sinisilmät ja simasuu! - Kuin ilman impi on kaunis näillä! - Ja vielä sitten hän kaunistuu. - - Kas tuota tähteä kiharoilla. - Min loisto loitolle leimahtaa, - Ja vaippaa valkoista hartioilla - Ja sauvaa soikeaa, valtikkaa! - - Mutt' ilman impi hän hallitseepi - Kaikk' avaruudet ja ihmeet sen, - Ja lehtilinnastaan katseleepi - Hän telmeet, taistelot ihmisten. - - Ja myöskin maailman kaikki kansa - On immen tammelle voimaton. - Hän lemmen voivalla vallallansa - Tuon tammen tuuhean turva on. - - Kas, ihmislapset ne itsellensä - Kun puuta mielivät milloin vaan - Ja lisää tahtovat aarteillensa - Ja käyvät tammea kaatamaan; - - Niin immen valvovi lempivalta, - Ja hakkuumiestä hän tarkastaa. - Hän alas astuvi taivaan alta -- - Ja miesi lempeän nuhteen saa. - - - - -Aina kahta kummempaa! - - -Pikku Pekka oli isältänsä saanut kaaripyssyn ja koko joukon vasamoita, -joilla jokaisella oli pieni rautapiikki päässä. Päiväkaudet Pekka -nyt ampua pärskähytti mitä milloinkin sopi. Hiiriä, rottia, kärppiä -ja semmoisia ampui hän aamusta iltaan. Vaan se ei ollut mitään -kummallista. Mutta mikä kummallista oli, oli se, että Pekka eräänä -elokuun iltana, kuun juur kauniimpana kumoittaessa, oikaisi pyssynsä -ja tähtäsi sivulentävää sotka parkaa. Vaan eipä vasama ottanutkaan. -Naureskellen samosi sotka eteenpäin vain. Mutta tässä vasta kumma -tulee. Vasama ei palannutkaan takaisin, vaan viiletellä vinkui -korkeammalle yhä. Kummeksien katseli tuota Pekka, avosuin tirkisteli -vasamaa, joka kiidätteli juur kohti kuuta. Mutta kohtapa oli kumminkin -vasama näkymättömissä. Ja nyt vasta kumman kummia tulee. Tuo kamala -Kuun-ukko, jonka toimena on, kuten, lukijaseni, ehkä tiedättekin, kuuta -tervata, istui nytkin par'aikaa tervapönttönsä vieressä tehtäväänsä -tehden. - -Juur häntä kohti kiiti Pekan vasama täyttä vauhtia. Ja nyt! Kavahda, -sinä kuun kamala Ukko! Pekan vasama tulla vinkuu, ja jopas jotakin! -rautapiikki tarttuu kiinni juur Ukko paran nenän-nippuun. "Noh mitä -sen siivottomuutta tämä on!" huutaa närkästyksissään Ukko. "Kuka -sinun on lähettänyt?" kysäsee hän kiukuissaan vasamalta, sitä samassa -irroittaen. Mutta mitäs se vasama olisi puhua osannut! Ukko ei saanut -mitään selkoa sen lähettäjästä. Suutuksissaan oli vain aika lailla. -Tuumasi jo hypätä alas tänne maan päälle kuulustelemaan, kuka vasaman -olisi lähettänyt, mutta hetken aikaa aprikoittuansa, pani kuitenkin -tämän tuuman mielestänsä. Ei tietänyt, näet, mitään neuvoa noustakseen -kuuhun taas, jos kerran olisi maahan joutunut. Mutta keksipä Ukko -uuden neuvon. Hänellä oli kaksi nahturia eli tervapensseliä, jotka -hän kyllä kaikella muotoa olisi tarvinnut molemmat, sillä hän tervasi -molemmin käsin, mutta nyt päätti hän paiskata toisen alas sillä -tarkoituksella, että nahturi sattuisi vasaman lähettäjään. "Kävi, -kenehen kävi, heitän mä sen, kun heitänkin." Ja niin paiskasi Ukko -tervanahturinsa menemään alas maata kohti. Ja nyt taas tapahtuu kumma. -Pekka, joka vielä seisoa sohuusteli entisessä asemassaan, tuijottaen -taivasta kohti, tunsi yht'äkkiä kaikki ympärillään hämertyvän ja ilkeän -kapineen kasvoihinsa kiintyvän. Kuun-ukon nahturi oli, näet, nuolen -nopeudella kiidähtänyt läpi ilman alas ja tarttunut, tervassa kun -oli, juur Pekka paran poskille, peijakas! Semmoista se on! Mitäs meni -Pekka sotkia metsästämään. Jos hän olisi antanut sotkan olla rauhassa, -ei suinkaan tämmöistä turmeloa olisi tullut. Kyllä nyt Pekka näytti -sekä naurettavalta että surkuteltavalta: kasvot tervassa kokonaan -ja tervanahturi poskipäissä. Täysi työ oli Pekan isällä puhdistaa -poikansa, mutta kyllä nyt sentään, tietääkseni, Pekka jo on tervasta -vapaana. Älkää kumminkaan, Pekat ja Paavot ja Kallet ja Kyöstit ja -muut kaaripyssymiehet kaikki, olko olevinanne semmoisia metsämiehiä -kuin tämä Pekkanen oli, sillä Kuun-ukolla on vielä toinen tervanahturi -tallella. - -Kah, kun olin unhoittamaisillani kaikkein tärkeimmän seikan! Kuun-ukko, -kun tämän tapauksen kautta kadotti toisen nahturinsa, ei enää voi -ehtimiseen kuuta mustana pitää, (niinkuin hän ennen maailmassa on -tehnyt, ja josta ymmärretään tämän tapauksen tapahtuneen jo tuhansia -vuosia takaperin), vaan voipi sitä tervatussa tilassa säilyttää -ainoastaan toisen puolen kuukautta. Ja juur tästä Pekan pyssypäivästä -lähtien on siis meillä uuden- ja täyden-kuun vuoroileminen. Jos ukko -saapikin puoleksi kuukaudeksi kuun tervatuksi, niin toiseksi kerkeävät -sateet siitä tervan sulattaa. - - - - -Anni ja keltasirkku. - - -Pienellä Annilla oli keltasirkkunen häkissä. Koko talven sai sirkkunen -Annilta antimia. Vettä hän sai ja hampunsiemeniä haluksensa ja -murujakin mielin määrin. Ja palkaksi emännälleen laulaa loilotti -sirkkunen sydämensä pohjasta päiväkaudet. Iloisia, kauniita -kiitosvirsiä viserteli hän. Mutta kevät kun tuli ja viidakot -vihertyivät ja kedot, kunnahat kukastuivat, ikävystyi sirkkunen -istumiansa häkin vähäisillä vuolehilla. Ulos uutehen kevät-maailmaan -mieli hän muuttaa avaraan ahtahasta asunnostaan. Ja hyvänsuontoinen -oli Annin sydän. Anni aukaisi akkunan välehen, ja vapaana puikahti -sirkkunen pois ilman ihanuutta iloitsemaan ja sukulaistensa kanssa -seurustelua pitämään. Kymmenittäin kumppania hänellä olikin. -Kymmenittäin kilisi sirkkusia saloissa, kymmenittäin varpusia -viidakoissa, -- ja hauskaa oli nyt hyvin Annin sirkkusen varpusten, -sirkkusten seurassa vapauttansa viettää, -- ja hyvin hän viihtyi -peippostenkin, pulmostenkin parissa. Ja katsos! Kajahtivat nyt kankaat -ja kukkulat, lehdot ja laaksot lintusten lauluista. Kuin suloista oli -sentään Annin sirkkusen olla! Oksalta oksalle hyppeli hän kumppaniensa -keralla. Ja noin kisattiin nyt kaiken kesää. Mutta tulipa syksykin -kerran. Kellastumaan rupesivat kedot ja lintusten kisakentät kaikki. -Kellastuneina lentelivät puiden lehdet tuiman tuulen tuulemina. Silloin -lähtivät lintuset lentelemään loitolle pois pohjoisesta maasta. Kauas -muuttivat he kaikki eteläisiin maihin -- maihin semmoisiin, joissa -kesä kukoistaa kedoilla ja kunnahilla, kun pakkanen pohjassa pellot, -penkereet palelluttaa. Ja jo nyt siirtyi Annin sirkkunenkin pois -vieraasen maahan vapauttansa viettämään. Pian oli matkansa lintulauma -lennähtänytkin. -- Jo oltiin tuolla kaukaisen maan kankailla, -kunnahilla kukahtelemassa. Ja sielläpä nyt Annin sirkkunenkin laulella -loipotteli. Mutta mitä kaikkea hänen silmänsä siellä näkivät, sitä en -tismallehen tiedä. - -Kaukaisessa maassa ei kuitenkaan kesä kaiken aikaa kestänyt. Kun -sinnekin vihdoin viimein tuli syksyinen sää, lähti lintulauma lentämään -liipoittelemaan takaisin pohjoseen päin. Ja perille pohjaan kun -päästiin, katsos kummaa: Kesä oli täällä taasen, kaunis ja kukoistava -kuin ennenkin. "Terve tulemaa!" nyykkäsivät lintulaumalle leppien, -koivujen ja kuusien oksat lauhkean länsituulen taivuttamina. Ja alkoi -nyt entinen elämä lintusillen taas. Ainapa pikku Annin sirkkunenkin -muiden muassa olla oleskeli. Kaiken kesää piti hän iloista elämää, -pilpotellen puiden oksilla. Mutta kun syys taaskin tukalineen -tuli, jopa juolahti silloin sirkkusen mieleen entinen emäntänsä -ja aterian-antajansa, pienoinen Anni. Ja päätti hän nyt piakkoon -Anniseltaan pyytää talven turvaa. Nokki siis nokallaan Annin akkunaan. -Eikä Annikaan kauvan aikaa arvellut. Akkunan avasi hän hetkessä heti -ja jopa istui iloitteli sirkkunen nyt ehtoisen emäntänsä kämmenellä. -Silloin sulki sirkkusensa häkkiin taas tuo ainoinen Anni. Ja tulipa -nyt talvi tuimineen tuulineen ja pyryineen, pakkasineen. Silloin -hypähteli hallinsa vuole-orsilla sirkkunen taas ja laulella laverteli -loilotuksiaan. Ja paljon oli nyt sirkkusella sanelemista. Olipa -hän matkustanut monet matkat viimeiksi emännästään erottuansa, ja -kaikellaisia kummia oli hän vieraassa maassa katsellut. Hauskaa oli -Annin pitkillä iltapuhteilla istua kuunnellen sirkkusensa sanelemia -kaukaisesta maasta. Ja kyllä sirkkunen tarinoita taisikin tavattoman -paljon. Mitä kaikkia kummia hän kertoeli, en ole tullut tietämään, -vaan Anni ne aivan tismallensa tietää kaikki. Niin palkitsi nyt -sirkkunen tuhansien mieltä kiinnittävien tarinain kertomisella Annin -hyväsydämisyyden ja viserteli kiitosvirsiä vapaudenantajalleen, Talven -pitkän pilpotteli hän puhelemiansa pienelle Annalleen. -- Ja kevät kun -tuli taas, antoi Anni vapauden valvatilleen. Kesän vietti sirkkunen -kotoseuduilla, vaan seuraavan talven taas vieraassa maassa. Tuleva kesä -näki hänet niin-ikään kotopaikoilla pilpottamassa. Mutta talven tullen -tallensi hänet häkkiin Anni taas ja pääsi kuuntelemaan keltasirkkunsa -kertoelmia kaukaisesta maasta. Ja paljon semmoisia saneli sirkku, ihan -uuden uutukaisia kaikki. Ja niin on nyt Annin keltasirkkunen jo monta -monituista vuotta vuorotellut, välistä vapaana talveansa viettäen -vieraassa maassa, välistä Annin valvattina häkin hirsillä hyppien ja -emännälleen tarinoita toitotellen -- loilotellen laulujansa. - - - - -Miten Vappu sai kymmenen kultakäkeä. - - -Viime Vapun päivänä muistui mieleeni satu, ja sadun sankarittaren nimi -on Vappu, ja eräänä Vapun päivänä koko kumma tapahtuukin. - -Kuulkaa nyt vain, vaikka juttu on näin lyhyt ja yksinkertainen. - -Oli siis Toukokuun ensimäinen päivä eli Vapun päivä. Lintuset laskivat -par'aikaa parahia leikkilaulujaan, ja pikku Vappukin veteli virsipätkiä -kävellessään pellon pyörtänöllä ja poimien kevään esikoisia kukkasia. -Näitä ei tosin vielä ollut monta, mutta aina sentään joitakin. -Poimiskeli heitä siinä pikku Vappu vähän aikaa ja istuutui sitten -kuloruoholle kukkasiansa seppeleiksi sitomaan, kun nyt, mikä kumma -lie tullutkaan! Nukku-matti yht'äkkiä rupesi painamaan Vappusen -silmäkansia, ja siihenpä Vappu nukkuikin. - -Mutta mitäs ollukkaan! Vappu ei ollut viittä minuuttia nukkunut, kun -tulla töllisteli vanhammoinen äijä retukka keppi kädessä ja pussi -selässä. Mikä mies se äijä oli, sitä en ensinkään tiedä. - -"Tuostapa saan tytön itselleni", jupisi äijä itsekseen. Niin jupisi hän -ja, kauvemmin tuumimatta, nosti Vapun hiljalleen pyörtänöltä ja pisti, -kun pistikin, tyttö rievun pussiinsa. Vappu oli varmaan vaipunut syvään -uneen, kosk'ei herännyt. - -Lähti nyt äijä retukka tiehensä ja astui sisään ensimäiseen taloon. -Mutta se talo sattuikin olemaan Vapun koto. - -"Hyvää päivää!" sanoi äijä. - -"Jumal' antakoon!" vastasi Vapun isä. - -Mutta nyt aukenivat Vapun silmät, joita hän heti rupesi hieromaan, kun -ei mitään nähnyt pimeässä pussissa. - -"Missä mä olen?" huudahti hän. - -"Mitä miehellä pussissa on?" kysyi kummeksuen Vapun isä. - -"Oma tyttöni on!" vastasi äijä vain. - -"Sen varsin valehteletkin!" puuttui nyt puheesen Vapun äiti, sillä hän -oli tuntenut tyttärensä äänen, "päästäppä tyttö pussistasi vain, taikka -kyllä ma sulle neuvot tiedän." - -Äijä rupesi pelkäämään ja jo päästikin Vappusen pussistaan. - -"Tiedätkö, minkä rankaistuksen saat", sanoi Vapun isä, "siitä että olet -tyttöni vienyt?" - -Äijä jo pelkäsi vieläkin enemmän. Mutta Vapun kävi häntä sääli, eikä -Vapun isäkään uhkauksellaan mitään pahaa tarkoittanut. - -"Hyvästi, äijä parka!" sanoi Vappu, "kiitoksia kantamastas!" - -Tämä liikutti äijän sydäntä niin, että hän lahjoitti Vapulle pussinsa -ja pötki tiehensä. Ja se pussi oli oikea onnen pussi, sillä siitä löysi -Vappu -- kymmenen kultakäkeä, jotka heti rupesivat kukkumaan Vapun -päivän ja pelastuspäivänsä kunniaksi, sillä he olivat ikänsä ennen -äijän pussissa viettäneet. -- Ja niin kukkuvat he vieläkin ja ovat -Vapun ilona ja rikkautena. - - - - -Mansikka-aikana. - - Nyt kesä kulta vallitsee - Ja nurmet vihannoivat. - Nyt linnut puissa laulelee - Ja paimen-pillit soivat. - - Nyt tuoksuavat kukkaset - Jo kankahilla, soilla. - Ja posket onpi punaiset - Jo mäen mansikoilla. - - Nyt kaikki uudet kasvot saa - Ja pienet lapsukaiset- - Kin ruusupäisnä ruskottaa - Kuin maalla mansikkaiset. - - Kuin hauska silloin lapsien - On mansikassa olla! - Saa poimien ja maistellen - He käydä nurmikolla. - - - - -Lassin ja Mustin matkustus Amerikaan. - - - -Ensimäinen luku. - - -Oli kerran pikku poika, jonka nimi oli Lassi. Hänen vanhempansa -olivat kuolleet, eikä ollut hänellä sisaruksiakaan eikä liioin yhtä -ainoatakaan sukulaista maailmassa. Aivan yksin oli Lassi parka. Mihin -siis olisi joutunut poika kovassa köyhyydessään, jos ei hänellä ainoana -perintönä vanhemmiltaan olisi ollut vanha uskollinen koira, Musti -nimeltä. Tästä koirasta Lassi kovasti piti, ja Musti hänestä. Kovin -oltiin köyhiä vain. No, mikä muu neuvona kuin keppi käteen ja mieron -tielle. Lähtivät siis Lassi ja Musti käymään tallustelemaan pitkin -maantietä. Hetken aikaa käveltyänsä tulivat pienelle joelle, jonka yli -ei sattunut viemään siltaa. Lieneekö tulva vienyt, vai kuinka, sitä en -tiedä. Miten päästä poikki? Lassi ei osannut uida, mutta Musti osasi. -Sen tiesi Lassi, ja sentähden istui hän Mustin selkään ja käski uida -toiselle puolen. Musti totteli ja hyppäsi veteen, Lassi selässä. Kastui -siinä Lassilta housut, mutta "kyllä kesä kuivaa", tuumasi hän. No -niin, mutta pari, kolme syltää uituansa seisahtui yht'äkkiä Musti kuni -naulattuna. - -"No, mitä nyt?" huudahti Lassi. - -Mutta Musti ei osannut puhua eikä siis vastannut mitään. Ravisteli -päätänsä kovasti vain eikä liikahtanut paikaltakaan. "No, mutta Musti -kulta, eihän meidän tähän sovi jäädä; -- koe parastasi." - -Ei tuumaamistakaan. Siinä seisoi Musti. Viimein Lassi rupesi -pelkäämään, että pitikö heidän nyt ijäksi päiväksi jäädä tähän kiinni -keskelle jokea? Mutta ei toki vielä niin suurta hätää ollut. Oli, näet, -Mustin jalat tarttuneet kiinni joen pohjaan saveen, joka oli hyvin -kovaa, niin ett'ei siitä ollut helppo päästä. Joki olikin matala vain, -ja kun Lassi pisti kepillään veteen, tarttui sekin pohjaan. - -"Hohoo! Vai niin! Eikö tämä syvempi ollutkaan?" tuumasi Lassi ja -naurahti itsekseen. Astui samassa koiran selästä ja mieli itse kahlata -poikki joen. Mutta nyt tarttuivat Lassinkin jalat mutaan, ja niin -kovasti, ett'ei jaksanut saada niitä irti. - -Seisottiin siinä nyt töllisteltiin. Ja kukaties kuinka kauvan olisivat -saaneet noin seisoa, jos ei olisi sattunut seuraavasti: - -Tuli, näet, pitkin jokea alaspäin lautta uiden, jommoisestikin suuri -lautta, johon Lassi päätti iskeä kiinni. - -Kun se nyt tuli ihan Lassin ja Mustin viereen, tarttuikin Lassi siihen -molemmin käsin ja Musti hampahin. Virta veti lauttaa hyvällä tasaisella -voimalla, ja jopa rupesivat, kun rupesivatkin, matkustajaimme jalat -irtautumaan. Mutta ei se helposti käynyt, ja melkein olivat Lassin ja -Mustin jänteret katketa. Niin veti kovasti. - -"Pidä kiinni, Musti!" kehoitti Lassi. - -Ja miten olikin, jo pääsivät heidän jalkansa pohjasta pois. Helpompi -oli heidän sitten kömpiä ylös lautalle. No niin, oltiin siinä nyt, ja -se kannatti hyvin ja olisi ehkä vielä kannattanut noin puoli tusinaa -Lasseja ja Musteja. - -Hirveästi olivat heidän jalkansa savessa, varpaanvälit ihan täynnä. -(Kenkiä, näet, Lassi poloisella ei ollutkaan, vielä vähemmän tietysti -Mustilla). Märät olivat muutenkin, mutta siitä ei piitattu. - -"Ho ho, ja jaa, Musti kulta, kaikissa näiss' ollaan", huoahti Lassi, -maata leväten lautalla. "Mihinkähän tässä nyt tullaan?" - -Lassilla oli tapana yhä vain puhutella Mustia, vaikk'ei koskaan saanut -vastausta. - -"No, meni nyt mihin meni", arveli Lassi, "meillä ei ole kiirettä, eikä -kukaan meitä kaipaa, vaikka matkustaisimme aina Amerikkaan asti." Oli, -näet, Lassikin kuullut puhuttavan Amerikasta. - -Levättiin siinä nyt lautalla päivän paisteessa, Lassi pitäen uskollista -mustiaan kaulasta. Ja niin nukkuivat siihen viimein molemmat. Mutta -lauttaa veti hiljainen virta jokea alaspäin. - - - -Toinen luku. - - -En tiedä kuinka kauvan lienevät siinä nukkuneet matkustajamme. Mutta -kun viimein heräsivät, oli lautta jo joutunut aavalle merelle, johon -laski tuo joki, jota alas olivat nukkuessaan tulleet. Ei näkynyt -enää muuta kuin vettä, ja taivasta. -- Mutta Lassi, joka oli hyvin -levollinen luonnoltaan eikä koskaan hätäytynyt, tuumasi vain: "Saas -nähdä, mihin tässä viimein tullaan!" - -Ilma oli melkein ihan tyyni, ja pianpa oli vedenpinta täytenä peilinä -vain. Ja jo nyt seisahtui lautta, kun, näet, ei sitä mikään edespäin -kuljettanut. Mutta aurinko paisti kauniisti, eikä siis mitään hätää -olisi ollut, jos ei olisi matkustajille tullut nälkä. - -"Voi, voi, Musti parka, mistä saisimme vähän ruokaa? Rupee hiukkaamaan." - -Musti katseli Lassia suruisin silmin, mutta ei virkkanut mitään. - -"Olis' ollut mulla onki, hätäkös silloin", mietiskeli Lassi. Mutta -ei ollut saatavissa onkea, ei mitään. Kovasti rupesi jo vatsaa -vinguttamaan. - -Mutta kun hätä suurimmillaan, on Jumala lähinnä, sanoo sananlasku. -Istuttiin siinä lautalla nyt joteskin epätoivossa. Silloin tulla -tempaisee yht'äkkiä tuolta taivaan ranteelta päin suuri laiva, ja -sivumennen sanottu, olipa se höyrylaivakin vielä. Lassi ei ollut -koskaan niin suurta vedenpäällistä rakennusta nähnyt, saatikka sitten -höyrylaivaa. Jommoisen suuriksi menivät hänen silmänsä tuota kummitusta -katsoessaan, mutta, niinkuin sanottu, Lassi oli hyvin levollinen -luonnoltaan eikä siis ensinkään pelännyt, vaikka olisi koko kaupunki -tullut häntä vastaan vyöryen. - -Höyrylaiva lähestyi lähestymistään Lassin lauttaa. - -"Vau, vau, vau!" sanoi Musti, ainoat sanat, mitkä hän tässä maailmassa -oli oppinut. - -"Älä hauku, Musti", "luultavasti tulee tässä kirkko vastaan", arveli -Lassi. - -Mutta laiva se olikin vain. Ja kannella oli väkeä aika lailla, ja -korkeimmalla kohdalla seisoi katteini, jakellen kovalla äänellä -komentosanojaan merimiehille. - -"Kirkko, näen mä, onkin, ja pappi näkyy paraikaa pitävän saarnaa. Vai -mitä sinä luulet, Musti?" - -"Vau, vau, vau", vastasi Musti. - -"Hiljaa, hiljaa, Mustiseni, ei sovi häiritä saarnaa", varoitti Lassi. - -Nyt oli laiva ihan Lassin lautan vieressä. Ja pianpa astui sen kannelta -tikapuita alas mies ja hyppäsi lautalle. Mies puhua sokerti jotakin, -mutta Lassi ei siitä ymmärtänyt mitään. - -"Do you do well, boy?" mies sanoi ja nosti hyvin hellästi Lassia -kainaloista. Lassi katseli häntä vain suurin silmin. Mutta mies uudisti -vielä: "How do you do, boy? how --?" - -"Vau, vau, vau", sanoi Musti. - -"Ymmärrätkö sinä mitä hän sanoo, Musti? Hän puhuu melkein niinkuin -sinä." - -Lassin näin virkattua, mies ei enää puhunut hänelle mitään, sillä -huomasi kyllä, ett'ei Lassi ymmärtänyt hänen kieltään, eikä hänkään -ymmärtänyt Lassin kieltä. Mutta nosti nyt mies Lassin hellästi syliinsä -ja rupesi kapuamaan tikapuita ylös laivalle. - -"Tule pois, Musti, se, se, se!" kutsui Lassi uskollista toveriansa ja -ojensi käsiään Mustia kohti. - -Mutta Mustin oli vaikea päästä ylös. Pani kyllä käpälänsä tikapuille, -mutta samassa irtautui lautta kokonaan laivasta, ja kun mies ja Lassi -jo olivat yläällä kannella, rupesi Lassi kovasti Mustiansa itkemään. -Ja Musti puolestaan kiljui hirveästi. Kun laivanväki tämän huomasi, -komensi katteini miehen menemään Mustiakin noutamaan; ja pian oli -taas laiva lautan ääressä. Musti nostettiin sitten samalla tapaa -kuin Lassikin laivalle, mutta lautta jäi mereen. Ja tuli nyt sitten -katteinikin Lassia tervehtimään, jonka perästä toimitettiin hänelle -ruokaa, oikein hyvää ruokaa, ja sai Mustikin aika aterian. - -Sitten vietiin Lassi pieneen kamariin nukkumaan. Mutta Musti pani maata -laivan kannelle. - -"Hyvin hyviä ihmisiä tässä kirkossa, ja niin siivo pappi", tuumasi -Lassi ja nukkui taas kelvollisesti pienille kämmenilleen. - -Mutta laiva lähti kulkuun kaukaisuuteen. - - - -Kolmas luku. - - -Tarpeeksi levättyänsä heräsi viimein Lassi ja rupesi hieromaan -silmiänsä. Muisti viimein missä oli, kirkossa nimittäin, niinkuin -luuli. Vähän aikaa venyi Lassi siinä vuoteellaan, kummastellen -itseksensä moista kirkkoa, joka veden päällä kulki. Hänen siinä -maatessaan, tuli Musti sisään kamariin; ovi oli sattunut jäämään -raolle. Musti pani käpälänsä Lassin rinnalle ja katseli häntä hyvin -iloisesti. Sattui Lassi silmäilemään näitä käpälöitä. -- Ja arvaappas, -mitä Mustin varpaan-välissä oli! - -Muistathan vielä, että kun matkustajamme tulivat lautalle, oli heidän -jalkansa kovasti savessa. Osan tästä oli kyllä jo vesi, jota aina -hiukka lautalle tuli, huuhtonut pois; mutta varpaan-välit jäivät savea -täynnä -- eikä ollut matkustajilta vielä tullut ne pestyiksi. Mutta -arvaappas nyt, mitä savea se oikeastaan olikin! Se oli kuivaessaan -muuttunut hyvin hienoiksi helmiksi -- ja nämäkös nyt kiilsivät Lassin -silmiin. - -"Mitä, mitä tuo on?" kyseli Lassi Mustilta ja rupesi pienellä tikulla -kynsimään helmiä pois. "Voi, voi, kuinka ne kiiltävät!" Kaiveli Lassi -sitten kaikki Mustin varpaan-välit ja sai hyvin paljon noita ihania -kiiltäviä helmiä. - -"Oikein salamoitsee silmissä, kun niitä katsoo, Mustiseni." - -Rupesi Lassi sitten tarkastelemaan omiakin varpaan-väliään, ja -katsoppas vain! niistäkin sai hän koko joukon tuota kummallista savea, -joka kaikki mureni heloittaviin helmiin. - -"Kukatiesi mitä kallista kultaa tämä on?" tuumasi Lassi; "paras on -panna tallelle." - -Oli Lassilla sentään, vaikka köyhäkin oli, yksi eheä lakkari, ja sinne -pani hän kaikki helmet. Sitoi vielä lakkarin suun nauhalla kiltisti -kiinni ja päätti sitten käydä kamaristaan ulos, Musti perässään. - -Miehet laivan kannella puuhasivat yhtä ja toista. Katteini seisoi taas -komentolavallaan ja jakeli käskysanojaan ylt'ympäri. Oli noussut ankara -tuuli, ja kovasti keikkui laiva. Lassi istuutui kannelle katselemaan, -ja miten lienee siinä istunutkin, jo rupesi vähitellen tuumailemaan, -että tokkohan olleekaan tämä kirkko, tämä tämmöinen veden-päällinen -rakennus. - -"Mitä sinä luulet, Musti?" -- sanoi toverilleen. - -Musti oli ääneti. - -"Olisikohan tämä laiva? Mutta kauhean suurihan se on. Ja nyt käy -myrsky. Muistan vielä kun kerta olin muassa minäkin meidän kylän -kirkko-veneessä kauheassa myrskyssä. Mutta se keikkui vielä enämmän." - -Vähän ajan perästä tuli yksi merimiehistä käyden sille puolelle laivan -kantta, jossa Lassi istui. Hänellä näkyi olevan hyvin kiire, ja mennen -Lassin ohitse potkaisi hän häntä -- ikääskuin pois tieltä. Tästä -suuttui Musti, suuttui silmittömäksi ja puri, kun purikin, miestä -jalkaan. - -"Ai, ai, ai", oiotti merimies. - -"Vau, vau, vau", sanoi Musti vain. - -Tarttui mies sitten Lassia käsivarteen ja puristi häntä hirveästi, -niinkuin se olisi ollut Lassin syy, että Musti miestä puri. - -"Älkää Herran tähden puristako niin, minä annan teille helmiä", sanoi -Lassi tuskissaan. Mutta kun mies ei mitään ymmärtänyt, rupesi Lassi -näyttämään pullistumaa taskuansa. Aukaisi sen sitten ja pisti miehen -käteen muutamia helmiä. Näitä katsoessaan kirkastuivat miehen silmät ja -menivät samalla hyvin suuriksi. Hän varmaan ymmärsi Lassin helmiä hyvin -kalliiksi ja ojensipa nyt kätensä siepatakseen itselleen koko Lassin -lakkarin. Mutta samassa kävi taas Musti hänen kimppuunsa ja puri miestä -uudestaan jalkaan. - -"Ai, ai, ai", sanoi mies. - -"Vau, vau, vau", sanoi Musti. - -Koetti mies sitten vieläkin kerta anastaa itselleen Lassin lakkaria, -mutta taaskin Musti puri häntä jalkaan. "Ai, ai, ai!" -- "Vau, vau, -vau!" - -Miehen näin uiottaessa ja Mustin haukkuessa oli myrsky käynyt julman -kolkoksi. Pilviin saakka nousivat aallot. Ne keikuttivat laivaa niin, -että Lassi, Musti ja tuo merimies myös rupesivat vyörymään toiselta -laivan-kannen sivulta toiselle. Ja jo tuli nyt oikein summattoman -väkevä vihuri, joka kerrassaankin viskasi Lassin, Mustin ja miehen -mereen. Mies parka, joka oli kokenut anastaa Lassin helmilakkaria, -katosi, kun katosikin, syvyyteen. Mutta Lassi tarttui Mustia kaulaan -ja pääsi uskollisen toverinsa selkään. Katsottiin tätä kyllä laivan -kannelta, mutta ei ollut enää auttamisen aikaa. Laiva meni kauheaa -kyytiä edespäin jättäen Lassi paran toverinensa aaltojen valtaan. Ja -oli nyt ruvennut ukkonenkin käymään. Julmasti jyrisi ilma ja leimuna -loistelit taivaan tulet. - -Mutta Musti uida uplotti vain aaltojen selällä, Lassi omassa selässään. - -"Huh! huh! kuinka tämä menee!" sanoi Lassi, kun aallot heitä oikein -ajelivat; "saas nähdä emmekö viimein todellakin joudu Amerikkaan?" - -Ja uskokaa pois! Niin totta maar' kävikin. Lassin ja Mustin yläpuolelta -vyöryi kauhean musta ja paksu pilvi, jota ainoastaan salamat -valaisivat. Nousi nyt sitäkin korkeammalle aivan ajattelemattoman suuri -aalto, ja sen harjalle syöksyi Musti kuormineen. Ja samassa viskasi -hirveä vihuri heidät tuon tuikean tulipilven päälle. - -Hiu! kuinka se kiiti vihurin viemänä eespäin; ja tultiin nyt, kun -tultiinkin, ukkosen jyrinällä ja salamojen iskiessä Amerikan rantaan. - - - -Neljäs luku. - - -Sinne putosi pilvi. - -"Se vasta oli kyytiä, se", lausui Lassi, päästyänsä taas kuivalle -maalle. "Mutta missä nyt oikeastaan ollaan? Olemme kulkeneet niin -pitkiä matkoja, että luulenpa maar' nlevammekin Amerikassa." - -Ja Lassi oli oikeassa, niinkuin tiedämme. Seisoi hän nyt siinä, Musti -vieressään, Amerikan mannermaalla. Mutta ei tiennyt mitä tehdä, mihin -lähteä. Metsä synkeä oli hänen edessään, ja takanaan pauhasi valtameren -vaahtoavat aallot. Ukonilma toki oli joteskin asettunut, ja pilvi, -jonka päällä oli tullut, haihtui vähitellen ilmaan. - -Vähän aikaa aprikoittuaan arveli kuitenkin Lassi: - -"No, Musti, mikäs muu neuvona nyt kuin keppi käteen taas ja jalat -liikkeelle." - -No niin. Lähdettiin siis aivan arviolta eespäin kulkemaan halki muhkean -metsän. Mutta pian tuli matkamiehille taas nälkä, Lassi katseli -ympärilleen, eikö näkyisi puiden lävitse edes jotain naurismaata, ja -Musti juoksenteli pensaissa nuuskien jäkäliä. Mutta mitäs ollakkaan! -Yht'äkkiä aukeni metsä, ja matkustajain silmiä kohtasi etäältä aavan -tasangon toiselta puolen mahdottoman suuri kaupunki. Lassi ei sitä -tosin kohta kaupungiksi tietänyt, sillä hän ei koskaan ollut mitään -kaupunkia nähnyt. Hän arveli sitä suureksi kyläksi. - -"Tuonnepäin, Musti, mennään, tuoli' on kylä." - -Ruvettiin siis astumaan aavan tasangon poikki -- ja eteni matka -vähitellen. Mutta nälkä näännytti vatsaa kovin, ja rupesi jo väsymyskin -vaivaamaan. - -"Kuules, Musti, etköhän sinä jaksaisi vähän matkaa kuljettaa minua -selässäsi?" Mustikin kyllä oli väsynyt, mutta antoi hän sentään Lassin -istua selkäänsä. Lassi silitteli toveriaan, ja iloisena rupesi Musti -tallustamaan eteenpäin. Eikä tuo kaupunki toki kovin kaukana ollut. -Tunnin aikaa juostuansa, oli jo Musti ihan kaupungin portilla -- -Amerikan pääkaupungin portilla. Niin tosiaan. Ja mikä kihisevä elämä -siinä oli! Väki vilisi kuin muuraispesä. Aivan hämillään tästä ei -muistanut Lassi astua alas Mustin selästäkään, vaan rupesi hiljoilleen -ajamaan portista sisään. Mutta tässä tarttui häntä käsivarteen eräs -mies ja puheli taas jotakin, jota Lassi ei ymmärtänyt. - -"Ymmärrätkö, Musti, mitä hän sanoo?" kysyi Lassi koiraltaan. - -Musti ei ymmärtänyt, mutta sattuipa niin onnellisesti, että -väkijoukosta tuli eräs merimies, joka ymmärsi Lassinkin kieltä, ja hän -selitti, että Lassin tuli maksaa tullirahaa. Muuten muka ei päässyt -sisään kaupunkiin. - -"Vai rahaa? Sitä ei mulla ole eikä koskaan ole ollut enämman kuin -viisikolmatta penniä. Mutta älkääppäs hätäilkö!" Muisti Lassi nyt -helmitaskunsa. Se oli säilynyt -- kummallista kyllä -- ihan eheänä -kaikkein vaarojen läpi, kiinni sitomattakin, ties miten lienee -takertunut kiinni. Antoi Lassi nyt muutamia helmiä tuolle miehelle, -sanoen: - -"Kelpaako tämä?" - -Mies nyykäytti hyvin iloisena päätään, laski Lassin ajamaan portista -sisään; ja niin tulikin Lassi, istuen Mustin selässä, ajaa lötköttäen -Amerikan pääkaupunkiin. - -Täälläkös vasta ihmisiä kihisi! Mutta levollinen Lassi ei ollut -millänsäkään. Katseli vain ihmisjoukkoa ja suuria rakennuksia molemmin -puolin katuja. Ja kyllä siellä olikin katsomista, -- sen arvaat. -Lassi oli melkein unohtanut nälkänsä, mutta kun näki pakarikyltin, -johon suuri rinkilä oli maalattu, tunsi nälkää taas -- ja meni sisään -puotiin. Aukaisi helmitaskunsa siinä sitten, pani pari helmeä tiskille -ja sai, kun saikin, kaksi oikein suurta rinkilää. Toisen pani kahtia, -syödäkseen itse siitä toisen puolen ja antaakseen toisen Mustille. -Syötiin siinä vatsan täydeltä sitten. Toisen rinkilän Lassi ripusti -Mustin kaulaan, -- ja niin lähdettiin kävelemään kaupungin katuja. - -"Nuo helmet ovat oivallista rahaa", tuumasi Lassi ja oikeassa olikin. - - - -Viides luku. - - -Rupesi, näet, elelemään Lassi nyt tässä Amerikan pääkaupungissa, -ja hätäkös oli elää, kun rahoja oli yltäkyllin. Yhden helmen antoi -Lassi vain, yhden pienen pikkaraisen helmen, kun mieli jotakin teki. -Semmoista rahaa ei löytynyt koko maailmassa. Se oli kaikkein kalliinta -kivi-ainesta, mitä vielä koskaan on olemassa ollut. Ja Lassin taskussa -oli helmiä vielä sadottain, tuhansittain. Ne olivat, näet, hyvin -pieniä, niin pieniä, että niitä tuskin yksitellen näki. - -No, oleskeli nyt Lassi vain aikojansa, eläen helmillänsä ja katsellen -Amerikan elämää. Eli, eli siellä monta vuotta, kunnes oli jo melkein -täys-ikäinen. Oppi vähitellen puhumaan Amerikan kieltäkin, että toimeen -tuli. Huvituksenaan käytti hän tavallisesti onkimista, ja melkein aina -nähtiin hän kävelevän onki olalla. Musti käydä tallusteli tavallisesti -perästä. - -Sattui siellä sitten kerran, että keisari kuoli, ja uusi piti saataman. -Eräässä hirveän suuressa salissa keisarin-vaalia pidettiin. Kaksi -herraa keskenänsä riitelivät, kumpiko piti hallitsijaksi päästä. He -olivat hyvin rikkaita ja jakelivat ympärilleen rahaa, jotta väkijoukko -jommankumman heistä valitsisi. Mutta tora yltyi vain yhä, toinen huusi -yhtä, toinen toista. Molemmat herrat seisoivat yksi kumpaisellakin -pöydällä ja ottivat väestöltä vastaan lippuja, joihin heidän nimensä -olivat kirjoitetut. Se, ken enämmän lippuja saisi, se pääsisi -keisariksi. Ja siinä väkitungossa oli niitä vaikea joka haaralta -perille saada. Huudettiin, huudettiin vain, että seinät tärisivät. - -Sattui nyt Lassikin tulemaan sinne. Astui sisään onki olalla ja katseli -tuota melua hetken aikaa. Juolahti sitten siinä Lassin päähän, että -sopisi hänenkin muka kokea pyrkiä keisariksi. - -Nousi siis Lassikin puolestansa eräälle pöydälle ja piti seuraavan -puheen: - -"Kuulkaa, hyvät ihmiset, koska nuo herrat eivät sovi keisarin-virasta, -niin parasta, annatte sen minulle." - -Asetti sitten kalliita helmiään onkeensa ja rupesi onkimaan -vaalilippuja. Ja äläppäs ollakkaan! Ihmiset ottivat oikein kilvalta -onkeen, ja Lassi nakkeli lippuja pöydälleen tuhansittain. Näissä löytyi -tietysti Lassin nimi. - -Ja sillä tapaa pääsi Lassi Amerikan keisariksi. Toiset herrat saivat -pitkän nokan. - -Tarjottiin sittemmin Lassille vielä jos jonkinlaista apua valtakunnan -hallitsemista varten, ja kovasti huudettiin, että hänellä ainakin piti -oleman yksi auttaja, jota pääministeriksi sanotaan. Toinen toisensa -perästä kiusasi Lassia kerjäämällä tuota virkaa, ja jo siitä viimein -syntyi tappelukin. Mutta lopulta Lassi suuttui ja sanoi: - -"Koska se, joka toimen saisi, varmaan tulisi saamaan kovin paljon -kadehtijoita ja vihamiehiä, niin otan minä siihen virkaan uskollisen -Mustini." - -Niin tekikin Lassi, ja joka ei sitä usko käyköön Amerikaan katsomaan. - - - - -Kolme syyskuun iltaa. - - -Eikö syyskuu ole kaunis? - -Olipa tämän vuodenajan alku. Oli syyskuun ilta. Kesän helteinen ilma -ja valoisat yöt olivat jo tosin olleet ja menneet, mutta vielä tuoksui -kukkasia kedoilla ja kunnahilla, vielä viheriöivät puiden lehdet, -jos kohta kellastuneitakin paikka paikoin pisti esiin. Hedelmäpuut, -joidenka kukat kesän aikana kaikkein silmiä olivat ihastuttaneet, -kantoivat nyt kauniita hedelmiä, ja nämä olivat ihmiselle vielä -ilostuttavammat. - -Niin. Oli syyskuun ilta. - -Täynnä oivia hedelmiä seisoi omenapuu mökkimme edustalla. Meillä -lapsilla oli kova halu päästä omenien omistajiksi, mutta ei yhdessäkään -ollut miestä kiipeemään tuohon korkeaan puuhun, sillä sen tyvipuoli -oli ihan oksaton. Mietiskeltiin usein päivät pitkin neuvoa jos jotakin -puuhun päästä, mutta pääsemättömiin siinä yhä jäätiin. - -Ainoastaan pikku Siinalla oli omat tuumansa. Tuona iltana, josta puhun, -rupesi vanha ystävämme kuu pilkoittamaan ulos pilvistä, Siina riensi -yksin ja omissa mietteissään ulos puun alle. - -Hän oli saduista saanut tietää, että kuun ukko oli varsin hyvä ja -ystävällinen vanha mies. - -Puun oksien alta tähyellä tirkisteli Siina ukkoa. Ja ukon toinen silmä --- toista ei vielä ollut näkyvissä -- tähtäsi takaisin Siinaa. - -"Kuuleppas, ukko", puhui Siina, "puhallappa hieman puun oksiin, jotta -pari omenaa lähtisi irti." - -Tuon kuulimme me toiset lapset akkunasta ja purskahdimme kaikki pitkään -nauruun. Ja pahan pilkan sai Siina paran tuumat kärsiä. Harakkakin, -joka istui omenapuun oksalla, nauroi minkä jaksoi. - -Vähän noloisena tuli Siina sisään. - -"Voi, Siina parka!" sanoimme me toiset, jotka olimme olevinamme -viisaammat, "kylläpä sinä olet lapsellinen." Siina ei virkannut mitään, -vaan meni levolle. Ja niin me toisetkin teimme. - -Mutta yöllä näki Siina unta. Hän oli olevinaan omenapuun alla, hän -oli kuun ukkoa rukoilevinaan. Ja mitäs ollakkaan! Kuun ukko pullisti -poskensa ja puhalsi, puhalsi voimiensa takaa omenapuuhun, puhalsi niin -että suuri kaunis, kypsynyt omena lensi alas. - -Semmoista unta Siina näki. - -Ja seuraavana päivänä paistoi taas illalla kuu. Me olimme milt'ei -pitkin päivää tehneet rohkeita yrityksiä päästäksemme omenapuuhun. -Mutta turhaan. Ainoastaan Siina ei kokenutkaan. Hän nauroi nyt -vuorostansa meidän turhia yrityksiämme. - -Hänellä oli niin-ikään omat tuumansa vielä. Myöskin muisti hän untansa. -Sentähden hiipi hän nytkin, kuun kauniisti loistaessa, illalla ulos ja -juoksi omenapuun alle. Ja hän rukoili taaskin kuun ukkoa. Me toiset -seisoimme akkunassa ja katsoimme Siinaa. Mutta emme enää nauraneet. -Kuun ukon lempeät kasvot olivat nyt täyteen näkyvissä. Ja totta tosiaan -näyttikin siltä kuin olisi hän puuhun puhaltanut. Siina hymyili ja oli -iloissaan. Mutta omenaa ei lähtenyt irti. Pitkän hetken seisoi Siina -tuossa, mutta kun ei mitään puusta pudonnut, tuli hän viimein sisään, -ajatellen kuitenkin itsekseen: "Ahkera se voiton saa." - -Me emme enää juuri nauraneet Siinan tuumia, mutta kovasti tietysti -epäiltiin toteutuisivatko hänen toiveensa. - -Olipa taaskin kulunut yö ja päivä. Kolmas ilta oli käsillä. Kuu paistoi -nyt mitä selkeimmin ja kauniimmin. Ja kuutamo kiilsi omenapuun oksien -läpi. - -Taaskin olimme me pitkin päivää yrittäneet päästä omenapuuhun, sillä -yhä kypsemmiksi olivat omenat käyneet, yhä viehättävämmiltä ne -näyttivät. Mutta kuten ennenkin olivat yrityksemme olleet turhat, -ja jo pelättiin, että nuo kauniit hedelmät jäisivät puuhun talveksi -mätänemään. - -Ainoastaan pikku Siinaa ei epätoivo saavuttanut. Hän oli tänäkin yönä -nähnyt samaa unta kuin menneenä. - -Illan tullen näemme me hänen taaskin omenapuun alla. Ja samat nöyrät -sanat käyvät nytkin hänen huuliltansa. "Hyvä kuun ukko! Puhallappas -hieman tuohon kauniisen omenaan, joka riippuu tuossa puun oksalla." Ja -kuultu oli Siinan anomus! Kuun ukko pullisti poskensa oikein paisumille -ja puhalsi voimiensa takaa omenaan, johon Siina oli osoittanut. Ja -mitäs ollakkaan! Omena lähti oksasta irti ja lennähti alas. Ja Siina -piti vyöliinaansa alla. Kuinka iloinen hän oli! Uni oli kännyt toteen -ja tarkoitus oli voitettu. Me toiset ihmettelimme Siinan viisautta; -ja oli meillä tästä tapauksesta se opetus, että ihminen usein voittaa -enämmän hyvillä sanoilla kuin ruumiillisella voimallansa. Siinan nöyrät -anomukset olivat auttaneet; meidän toisten yritykset olivat mitättömiin -menneet. - - - - -Pikku-Matin marjamatka. - - - Kolmevuotiaana Pikkn-Matti - Tuumasi jo kerran marjahan. - Pilvi pimeä ja kolkko katti - Pojan yllä koko taivahan. - - Toimekasna Matti matkallensa - Lähti vain jo, koppa kädessään. - Marjoja hän sanoi saadaksensa - Yltä kyllin ylpeydessään. - - Vaan jo pilvi puhkesi ja kaati - Rakehia Matin koppahan, - Matin, itsen aivan märäks' laati. - Marjahankos moisen nallikan! - - Itkein, kirkuen jo kotiansa - Matti juoksi varsin joutusaan. - Siskot kaikki hänen kopastansa - Pilapäällä marjat poimimaan! - - Jopa muutamia poimivitten - Rakehia tarttui kämmösiin. -- - Ha! Ha! Ha! Ja vielä kauvan sitten - Matin marjasia naurettiin. - - - - -Jukka ja kukka. - - -Kasvoi kerran pienessä puutarhassa ihmeen kaunis kukka. Et ole koskaan -semmoista nähnyt. Vahva oli sen varsi ja summattoman suuri sen kruunu. -Kullankeltaiset olivat kruunun-lehdet ja hopealta hohtivat heteet. - -Mutta korkealla keikkui kukka tuon vahvan varren päässä. Jukka, -puutarhurin pienoinen poika, oli kauvan sitä katsellut eikä koskaan -päässyt sitä sisältä silmäilemään. - -Kerran kuitenkin päätti hän kiivetä ylös sinne, ja oli hän sitä -tehdäkseen kauvan opetellut silpomaan. Kun siis eräänä iltana aurinko -oli mailleen mennä, kasteli Jukka kätensä ja rupesi kiipeemään kukan -kruunulle. Kovasti kysyttiin hänen voimiansa, mutta voitti hän viimein. - -Ja katsos vain! Tuolla riippuu jo Jukka kukkakruunun alla, pitäen sen -lehdistä kiinni. Ja ihmeen kummaa! Sieltä ojennetaan Jukalle pienet -kätöset, jotka auttavat hänet ylös. - -Oli viimein Jukka perille päässyt. Ja voi Herranen aika, kuinka -kaunista siellä oli! - -Oletko koskaan katsellut kukkaa oikein tarkoin sisältä? Silloin olet -nähnyt mitkä merkilliset jäsenet sillä on, -- nuo kaikki, joiden -eri nimejä et tunnekkaan. Taiteellisesti järjestettyinä seisoivat -kukassa nyt nuo hopean heloittavat hetehet mehuavana metsänä, pulskana -puistona. Siellä oli soma olla, ja tilaakin oli tarpeheksi; -- -pienoinen yrttitarha oli se pienelle lapselle. - -Mutta kenen olivat nuo hienot kätöset, jotka olivat auttaneet Jukkaa? -Ne olivat kukan kaunihin kuningattaren, joka täällä sen kruunussa -asuntoaan piti. Niin ihanaa impeä et tosiaan ole koskaan nähnyt. Kullan -kellalta välkkyivät hänen hiuksensa ja ruusun purppuralta punoittivat -poskensa. - -"Ken olet sinä, pienoinen poika?" hän kysyi Jukalta. - -"Puutarhurin poika. Ken olet sinä?" - -"Kukan kuningatar." - -Ja sanoi nyt Jukalle tervetuliaiset kukan kaunoinen kuningatar. Kertoi -sitten, että mesi ja hunaja hänen ravintonsa olivat ja mehiläiset ynnä -pienten perhosten kanssa hänen alamaisensa. Näytti nyt Jukalle myöskin -pienen valtakuntansa ihmeteltävän ihanuuden. Suloista oli siellä olla. -Keskellä kultaa kohosi pyöreä punavärinen kunnas, ja sen rintehillä -ylemmät ylpeät hopeaheteet mehuisena metsänä. Siinä sadottain somia -perhosia pyöriskeli, ja lempeämieliset mehiläiset levittivät suloista -suhinaa. Kunnahan kukkulalla kasvoi viheriä viiri. Pieni kirjava kiuru -lauloi sen latvassa. Mutta juurelta kuului mesilähteen lirinä. Sinne -kukan kuningattarelle mehiläiset kokosivat mettä. - -Ja tämän lähtehen liepeelle vei nyt kuningatar vieraansa. Korealla -lehtikauhalla tarjosi hän siitä pojalle mettä. Ja Jukka joi. Makealta -maistui mesi. Ei koskaan ollut Jukka moista juonut. - -Istuissaan siinä lähteen liepehellä kuningatar kysyi: - -"Tahdotko kukan kuninkaaksi ruveta?" - -"Kotona odottaa isä ja äiti", Jukka epäsi. - -"Täällä saat ijäti mettä juoda; tänne jää." - -"Hetkeksi tahdon jäädä." - -"Kuninkaakseni?" - -"Kuninkaaksesi." - -Samassa tulla hiiviskeli hiljainen tuuli, iltatuulen viimeinen -viima. Kukka keikkui hiljaa. Sen kruunun-lehdet rupesivat vähitellen -sulkeumaan. Olethan nähnyt kukkasia, jotka yöksi kruununsa sulkevat? -Pian pimeni tämän tähden pienoisten asunto. Kuin kätkyttä tuuditteli -kukkaa tuuli, ja kotvasen kuluttua kävivätkin kuningasparin silmäkannet -kiinni. Umpeen oli koko kukan kruunukin mennyt. Pilkkoisen pimeä oli -sisässä siellä. - -Mutta auringon noustessa aukeni taas vähitellen kukka. Viirin latvasta -lauloi ensin kiurunen herttaisen laulun. Sitten heräsivät mehiläiset ja -alkoivat suloista suhinaan. Ja jo lähtivät perhosetkin liikkeelle. - -Ihana oli aamu kukan kruunussa. - -Heräsi nyt kuningatarkin, heräsi hänen kuninkaansa, Jukka. - -"Jäätkö tänne ainiaaksi?" kysyi kuningatar. - -"Kotona kaipaa isä ja äiti", Jukka epäsi, "täytyy heiltä lupa kysyä." - -"Niin tee ja tule sitten tänne." - -Otti nyt lehtikauhallaan taasen kuningatar lähteestä mettä ja tarjosi -kuninkaallensa. Ja Jukka joi. - -"Hyvästi, hyvä kuningattareni!" sanoi hän sitten ja ojensi kättä. - -"Hyvästi, kallis kuninkaani!" lausui kuningatar ja painoi suloisen -suudelman hänen huulillensa. - -Auttoi sitten armias kuningatar pojan yli kukan kruunun laidan. Ja -Jukka kiipesi alas sen vartta, niinkuin oli noussutkin. - -Kovasti oli häntä kaivattu kotona. Vaikeroinneet olivat isä ja äiti. -Ei ollut heidän silmiänsä uni ummistanut. Mutta anteeksi annettiin -pienelle lemmikille. Kertoi Jukka kukan kruunusta ja kuningattaresta. -Ja hartaasti kuultelivat vanhemmatkin kertomusta. Mutta lopulta pyysi -Jukka luvan saada ruveta kukan kuninkaaksi. - -"Kun suureksi tulet", vastasivat vanhemmat. - -Ja vielä odottaa kuningatar vierastansa, odottaa kuningastaan. Siihen -loppuukin satuni. Yhden yön oli Jukka kuninkaana ollut. - - - - -Tähti opastaa pikku poikaa kotiin. - - - Loisti tähti taivahalla, - Tähti tuikkivainen. - Kulki poika kankahalla, - Poika pikkarainen. - - Eipä tietä tietänynnä - Poika pikkarainen. - Yksin oli poika, ynnä - Tähti tuikkivainen. - - -- Tule tänne -- tähti virkki, - Tähti tuikkivainen. - Poika kulki, tähteen tirkki, - Poika pikkarainen. - - Kulki, saapui kotiansa - Poika pikkarainen. - Kiitti tähti taivoansa, - Tähti tuikkivainen. - - - - -Miten kerjäläistyttö tuli kaukaiseen kaupunkiin. - - -Helteisesti paistoi kesäkuun päivä. Pieni kerjäläistyttö raukka käveli -maantietä kaupunkiin ja oli väsyksissään ylen. Eikä tuntenut hän matkan -pituutta. Tavattoman pitkä taival! - -Nälkä lähestyi tyttöä, köyhien kovasydäminen vieras. Monta kertaa oli -se häntä ennenkin katsomassa käynyt, mutta ei koskaan niin tuimana kuin -tänään. Viimein vaipui tyttö tien viereen, viheriään ruohostoon. -- Oi, -hyvä Jumala taivaassa, lähetä Uni minua auttamaan, -- tyttö rukoili, -- -lähetä Uni silmäni ummistamaan, niin ei näännytä minua Nälkä. - -Lähestyi vähitellen Uni. Ja Uni on Nälän vihollinen. Taistelivat nyt -Nälkä ja Uni tytöstä ja kova oli heidän kamppailunsa. - -Mutta tytön ympärillä lentivät leikitellen pienoiset perhoset, -tuoksuivat kauniit kukat ja lauloivat lintuset. Nämä auttoivat Unta -taistelussa. Jo nukkui tyttö. Ei hän tuntenut enää Nälän nuivuutta. - -Hänen siinä suloisesti nukkuessaan, lähestyi ihmeen ihana siipinen -impi, istuen päällä purppuraisen pilven. - --- Ken olet sinä? -- kysyi kerjäläistyttö. - --- Minut on lähettänyt kaupungin hallitsija sinua noutamaan. Tahdotko -tulla? - --- Tahdon, tahdon! - -Autti nyt ihanainen impi kerjäläistytön pilven päälle ja lensi hänen -kanssansa pois, pois tuonne kaukaiseen kaupunkiin. Immen siiven alla -lepäsi tyttönen suloisemmasti kuin maantien vieressä. - -Ja viimein päästiin perille. -- -- -- - -Kaunis oli se kaupunki, ihana ja ihmeellinen, mutta sen ihanuutta ja -ihmeitä en osaa minä kertoa. - --- Saanko olla täällä ijäti? -- kysyi kerjäläistyttö. - --- Saat, ole tervetullut! -- vastasi siipinen impi. - -Eikä näännyttänyt enää tyttöä Nälkä. Siihen kaupunkiin ei koskaan Nälkä -tule. - -Suurimman onnen oli tyttö saavuttanut, onnen, jota en osaa kertoa minä. - -Mutta tämä tapahtui kaikki Unessa. - -Ja kuitenkin on se totta, totta kuin taivas. - - - - -Kangastus. - - - Pauli poika saaren ihanaisen - Veden seljänteellä nähdä saa. - Mieli sinne tekee nuorukaisen; - Ruuhen rannasta hän irroittaa. - - Lumoo silmiänsä jyrkät, loivat, - Koivupuiset saaren kukkulat, - Nurmet viehättävät, vihannoivat, - Kukat kaunokaiset, tuoksuvat. - - Souda Pauli, souda vasten saarta! - Ehkä voit sen viimein saavuttaa. - Kulje, kulje kohti taivon kaarta! - Kyllä kai sen miesi kiinni saa. - - Ei! -- jo palaa Pauli matkaltansa - Poissa poi'an sorja saari on. - Mutta särkyneenä sielussansa - On hän kauvan koito, onneton. - - Poika, lumouksen liehakoima! - Turha tääll' on usein taistelus'. - Pettää kauneuden tenhovoima, - Katoo kiusoava kangastus. - - - - -Antti ja Karhu. - - -Eräässä töllissä Pohjanmaalla asui kerran mies, joka oli tappanut hyvin -paljon karhuja. Hänen nimensä oli Antti, ja Antin poika oli myös Antti. - -Antti Antinpoika ei ollut vielä koskaan saanut seurata isäänsä -karhumatkoilla, sillä hän oli pieni, niin kuin sinäkin; mutta kerran -kun isä taas oli lähtenyt karhustamaan, päätti Antti Antinpoikakin -mennä metsään, saadaksensa kerta maailmassa nähdä elävää karhua. -Kuolleita hän kyllä, näet, oli kosoltakin nähnyt, isänsä tappamia. - -Lähti siis Antti käymään tallustelemaan metsään. Hänen vähän matkaa -siellä kuljettuansa, tulikin karhu vastaan. Antti Antinpoika, joka -hyvin rohkeana oli matkalle lähtenyt, peljästyi nyt kuitenkin, -karhun nähdessään, aika lailla. Ja karhu tulla lötkötti ihan Anttia -vastaan. Tästäkös Antti Antinpoika juoksemaan, juoksemaan, minkä jalat -kannattivat, pensaiden, puiden lävitse! Karhu melkein kintereissä -kiinni. Mutta se ei käynyt Antin kimppuun, ei lyönyt käpälällään, ei -purrut eikä syönyt. Hiljaisesti juosta jolkotteli vain Antti Antinpojan -perässä, tekemättä hänelle mitäkään pahaa. Jos kaikki karhut olisivat -niin siivoja, hätäkös niitä silloin tulla vastaan? Antti Antinpoika -tirkisteli juostessaan aina tavan takaa taaksensa, joko aukaisisi karhu -kitansa ja nielaisisi hänet. Mutta, niinkuin sanottu, siitä ei tullut -mitään. - -Mitä tuumasikaan tuo karhu? Kas, asian laita oli se, että karhun -perässä puolestaan kulki metsämies, joteskin kaukana karhusta puiden -takana, jott'ei Antti Antinpoika häntä siinä kiireessä huomannut. -Pyssyä piti metsämies ojennettuna karhua kohti, mutta ei ampunut. -Siihen taasen oli syynä se, että karhu juuri oli pyssymiehen ja -Antinpojan välillä, niin että pyssymies olisi helposti saattanut -vahingossa ampua Antin, jos olisi karhua tähdännyt. - -Ja pyssymies olikin Antti Antinpojan isä itse. - -Karhu on vallan viisas eläin, ja hän äkkäsi kyllä, että pyssymies ei -uskaltaisi häntä ampua niinkauvan kuin hän, karhu, pysyisi ihan pojan -kintereissä. - -No niin. Antti Antinpoika juoksi edellä, karhu perässä, ja isä -perimmäisenä. Karhu päätti jatkaa tätä leikkiä vaikka kuinka kauvan. -Hänkään tietysti ei puolestansa uskaltanut poikaa syödä, sillä silloin -tiesi hän pyssymieheltä kauhean rangaistuksen saavansa; silloin, näet, -kyllä jo pyssymies olisi ampunut. - -No, kesti tätä kulkua nyt kauvan aikaa. Mutta lopulta rupesi kuitenkin -Antti Antinpoika väsymään. Ja jo viimein pettivät voimat tykkönään. -Itku silmin istautui poika parka mättäälle. Mutta karhu istuutui -myöskin ihan hänen viereensä ja rupesi ystävällisesti nuoleskelemaan -pojan kättä vain. Näin kummallisesta kohtelemisesta meni Antti -Antinpoika aivan hämilleen ja rupesi kämmenillään silittelemään karhun -selkää. - -Tämän kaiken isä näki eikä tiennyt mitä tehdä. - -Jos ulisi ampunut, olisi saattanut kuula käydä poikaan. Jos taas olisi -pois mennyt, olisi karhu varmaankin pojan syönyt. Niin arveli isä. -Viimein päätti hän kuitenkin mennä lähemmälle poikaansa ja karhua. - -Ja nyt huomasi hänet Antti Antinpoika. - -"Voi, isä! isä!" - -"Älä hiisku mitään, pikku Antti, vaan koeta karata karhusta tänne -luokseni. Sitten ammun minä karhun." - -Niin kehoitti isä. Ja jo tuumasikin pikku Antti käydä isänsä luo. Mutta -lieneekö karhu ymmärtänyt isän puheen vai muuten vainunnut vaaraa, -yht'äkkiä tarttui hän molemmilla etukäpälillään poikaan ja viskasi -tämän päänsä päältä selkäänsä, tehden sen kuitenkin niin varovaisesti, -ett'ei pojalle mitään vahinkoa tullut. - -Pikku Antti tästä niin hämmästyi, ett'ei saanut sanaa suustansa. Ja -samassa silmänräpäyksessä, kun poika joutui pedon selkään, rupesi tämä -juoksemaan -- juoksemaan täyttä laukkaa. Kaikki tapahtui yks' kaks' -vain -- paljoa pikemmin kuin sen tässä olen ennättänyt kertoa. - -Siinä istui nyt Antti Antinpoika täyttä vauhtia kiitävän karhun -selässä, pitäen karvoista kiinni. Isän ei enää ollut ampumista -ajattelemistakaan, sillä nyt oli tietysti vielä vaarallisempi -laukaista. Ja pian olikin karhu juossut niin kauvas, ett'ei pyssy enää -olisi kannattanut. - -Juoksi nyt karhu yhä edespäin, ja iloisena siitä, että niin hyvällä -kaupalla oli päässyt pyssymiehen käsistä, juoksikin oikein täyttää -laukkaa, minkä jalat jaksoivat. Pensaat painuivat alas hänen -astuessaan, risut ja karahkat ratisivat, ja puut pyörivät Antin -silmissä, kun oikein mentiin. - -En tiedä kuinka kauvan karhu näin lienee juossut, mutta viimein tultiin --- kotiin. - -Antin kotiinko? -- kysyt. - -Ei, vaan karhun omaan kotiin. Suuren puun juurella, syvässä kuopassa -oli karhun pesä. Sinne hyppäsi Nalle, ja siellä oli hällä kolme poikaa, -pieniä vielä kuin porsaat. Päivä paistoi sisään aukeemasta. - -Hirveän peloissaan oli Antinpoika; pelkäsi nyt ainakin karhuin ruoaksi -jäävän. Ja kun emäkarhu hänet sinne heitti noiden poikien joukkoon, -alkoivatkin nämä kohta kitojansa aukaista; mutta emäkarhu, joka oli -kiitollinen Antille siitä, että hänen kauttansa oli pyssymiehen -aikomasta kuolemasta päässyt, antoi pojilleen muutamia korvapuustia -käpälällään, ja nämä herkesivät Anttia ahdistamasta. - -Ja miten lienee ollutkin, karhunpojat pian kyllä tutustuivat ihmisen -poikaan eivätkä tehneet Antille mitään pahaa. Tämän huomasikin Antti -Antinpoika, ja viimein katosi hänen pelkonsa kokonaan. - -Varsinkin yksi pojista oli hyvin hyväsävyinen ja siivo, ja se -nuoleskeli Antin kättäkin. - -Illemmalla lähti emäkarhu ulos pesästään, mutta Antti ei päässyt, sillä -sen seinät olivat hyvin korkeat. Sinne jäi Antti leikittelemään karhun -poikien kanssa ja tuumasi, että koska Jumala häntä tähän saakka oli -suojellut, totta kaikki viimein hyvin loppuu. - -Kauvan ei viipynytkään emäkarhu matkallaan, vaan tuli pian takaisin, -ja nyt oli hänellä jänis suussa. Tästä saivat nuo kolme poikaa kukin -osansa, mutta paraan osan antoi karhu Antille. Ja nälkä oli kyllä Antti -Antinpojalle tullut, mutta ei saattanut syödä raakaa jäniksen lihaa. -Tämän huomattuansa, otti se karhun poika, joka paraiten näkyi Antista -pitävän, hänen osansa, asetti sen allensa ja makasi sen päällä hetken -aikaa. - -Ja mitäs ollakkaan! Pienen karhun lämpimästä paistui jäniksen liha -oivaksi syötäväksi lihaksi. Ja nyt sitä Antti Antinpoika söi, ja söikin -oikein ahnaasti vielä, sillä nälkä poika paralla oli. - -Mutta nyt tuli janokin viimein. Karhun pojat puolestaan imivät emäänsä, -mutta mistäs Antille juotavaa? Yö oli lähenemäisillään, ja pitikös nyt -maata mennä ilman särpimettä? -- Mutta hätä keinon keksii. Hetken aikaa -aprikoittuansa, otti Antti lakkinsa ja lähestyi makaavaa emäkarhua. -Rupesi sitten, kun kaikki hänen pelkonsa jo oli kadonnut, hiljaisesti -lypsämään karhua. Eikä ollut tämä millänsäkään; antoi Antin lypsää -vain. Siten sai Antti servintä. Ja se maistui, uskokaa pois, oikein -hyvältä vain. - -No, oli nyt kaikki vatsat täytetyt, ja karhut heittivät kaikki -levolle. Niin teki pian Anttikin. Ja makeasti nukkui hän vain pienen -karhunpoika-ystävänsä viereen. - -Seuraavana aamuna, kun Antti heräsi, oli emäkarhu jo lähtenyt pois. -Ja hänen poissa ollessaan tapahtui, että pieni ilkeä käärme tulla -luiskahti pesään. Se vetelihe Antin ystävän luo ja aikoi juuri purra -pientä karhun poikasta jalkaan, kun Antti Antinpoika rohkeasti sieppasi -pienen pesässä sattumalta löytyvän kepin ja löi sillä käärmettä päähän. -Tämä tästä jo kuolikin heti eikä pystynyt enää mitään pahaa tekemään. - -Kiitokseksi nuoleskeli pikku karhu taas Antin käsiä. Ja kun päivemmällä -emäkarhu palasi, tuoden taas jäniksen muassaan, lämmitti pelastettu -karhunpoikanen Antin osan oivaksi paistiksi. - -Viikon ajan oletettiin sitten vielä Anttia karhun pesässä. Jänistä -saatiin ja karhun maitoa juotiin. - -Hyvät ystävät oli Antista ja pienistä karhuloista tullut. Leikitsivät -siellä kaiken päivää pesässä vain, ja lystikäs oli etenkin Antin -paistin-paistaja. Se osasi seisoa takajaloillaan ja taputtaa -etukäpäliään yhteen. Se osasi istua kuin ihminen ja tanssia kuin -hovikeikari. - -Mutta viimein rupesi Antti kovin ikävöimään kotiansa. Koetti siis -kiivetä ulos pesän seiniä, päästäksensä pois, mutta aina putosi alas -jälleen. Silloin rupesi varmaankin emäkarhun käymään poika parkaa -sääli, ja hän paiskasi taas Antin selälleen ja yhdellä hypyllä vain -sänttäsi hän kuopasta ylös. - -Kun poikasen ystävä, paistin-paistaja, tämän näki, jännitti hänkin -voimansa ja kun oli oppinut hyväksi voimistelijaksi, osasi, kun -osasikin, hypätä kuopasta ylös. Toisetkin pikku karhut koettivat samaa, -mutta eivät päässeet, sillä olivat kömpelömmät he. - -No, lähti nyt emäkarhu, Antti selässä ja pikku karhu perässä, -juoksemaan taas ja juoksi, juoksi melkein koko päivän, Viimein tultiin -metsästä ulos. Nyt seisahtui karhu. Antti katsoi eteensä ja näki vähän -matkan päässä oman kotinsa olevan. - -Astui siis alas karhun selästä, sanoi hänelle sulimmat kiitokset -kestitsemisestä ja tarjoi hänelle kätensä. Karhu sitä nuoleskeli ja -jätti sitten pojalle jäähyväiset. Mutta pikku karhu ei tahtonut Antista -erota, vaan rupesi tallustelemaan hänen perässään. Tästä ihastui Antti -suuresti, ja niin kulki hän kotiansa, karhun poika perässään kuin -koiran penikka. - -Emäkarhu käydä tallusti luolaansa takaisin. - -Antin kodissa oli isä kovin itkenyt kadonnutta poikaansa. Mutta voi -mikä ilo nyt, kuu Autti Antinpoika ihan elävänä, eheänä kotiin tuli! -Senhän hyvin ymmärrätte. - -Ja pikku karhu jäi Antin kasvatiksi. Kovasti pitivät toisistaan -ystävät ylen. "Paistin-paistaja" sai karhunen nimeksi, ja yhä enämmän -lystillisiä tanssia hän oppi. Suuremmaksi tultuaan kävi Antti hänen -kanssaan kerran Pietarissa ja tanssitti häntä koko keisarillisen hovin -edessä. Kovasti ihmettelivät hovilaiset Paistin-paistajan tanssia, ja -Antti palasi kotiansa aika rahasummalla. - -Sen pituinen se. - - - - -Tuiki-oppinut tohtori. - - - "Voi tuskaa tuiki tuimaa! - Kuin päätäni pakoittaa - Ja haikertaa ja haimaa - Ja kaivaa ja koloittaa!" - - Niin huutaa pahapäällä - Tuo Hilmanen huolissaan. - Vaan tohtori on täällä; - Ei huolta nyt ollenkaan! - - Se ompi Ville veikko, - Mi tohtori tietoinen! - Hän virkahtaa: "vai heikko, - Mun mamseli, oletten?" - - "Ah, päätä kivistääpi, - Vaan kyllä se paranee - Ja terveheksi jääpi, - Jos tohtori tuumailee." - - Nyt kieltä Hilman kääntää - Tuo tohtori tarkkapää - Ja valtasuonta vääntää - Ja hieroa himertää. - - Ja kiitos tohtorille! - Sill' -- eipästä ollakkaan -- - Se rikkiviisas Ville - Sai sairaan paranemaan, - - "Hei hopsan!" huutaa Hilma - Ja huivia heiluttaa, - "Nyt päästiin paha ilma, - Ja hyppiä Hilma saa". - - Niin virkkoi Hilma, mutta - Kun terveenä onpi pää, - Tuot' tuiki-oppinutta - Hän huivilla hätyyttää. - - Noin päitten pakoksista - Nyt remuhun ruvetaan. - Se tauti vaarallista - Ei sninkana ollutkaan. - - - - -Korvenkaakki. - - - -Ensimäinen luku. - -Korvenkaakki ilmestyy ja saapi matkakumppanit pitkälle matkalle. - - -Oli kerran suutari, jolla oli kaksi poikaa ja paljon köyhyyttä. Itse -oli hän Iisakki nimeltään, mutta pojat olivat Hannu ja Heikki nuoret -molemmat ja pienet. - -Kerran elokuun iltana tuli suutarin luo jättiläinen tilaamaan -saappaita. Hän oli niin suuri, ett'ei mahtunut ovesta sisään; sitä ei -ollut tuumaamistakaan. Sentähden seisahtui hän ulkopuolelle ja huusi -takkatorvesta sisään, jota varten hänen ei tarvinnut erittäin kiivetä -katolle. Niin suuri hän oli. - --- Suutari, teeppäs mulle saappaat talveksi, -- hän huusi. - -Kamalalta kaikui tuo ääni takkatorvesta tuvassaolijoille. Mutta Iisakki -mestari nousi tuoliltaan ja huusi takaisin ylös takkatorveen: - --- Kuka höperö se on, joka puhuu läpi takkatorven? - --- En ole mikään höperö; olen Korvenkaakki. - -Se oli jättiläisen nimi. Mutta suutari kysyi taas: - --- Miksi olet kiivennyt katolle? -- - --- Minä en ole katolla? -- - --- Hä? Etkö ole katolla? Missäs sitten olet? -- - --- Seisonhan pihalla. -- - --- Älä jaarittele joutavia, mies; puhuthan läpi takkatorven? -- - --- Sinun ovesi on niin pieni, ett'en pääse sisään. -- - --- No, miksi et puhu akkunasta? -- - --- Sinun akkunasi on niin matalalla, ett'en jaksa kumartua niin -syvälle. -- - --- Äläppäs hätäile, tulen ulos. -- - -Niin sanoi suutari ja meni ulos katsomaan tuota kummitusta, joka ei -mahtunut hänen ovestansa eikä voinut kumartua hänen akkunallensa. -Iisakki ei ollut juuri niitä, jotka ens' hädässä hämmästyvät, mutta -täytyi hänen tunnustaa ett'ei koskaan ollut moista miestä nähnyt. Pitkä -oli Korvenkaakki kuin pisin puu metsässä ja paksumpi kuin paksuin -valotorni. - --- Kylläpä on siinä miestä! -- sanoi suutari, kiireestä kantapäähän -katsellen jättiläistä. - --- Tahtoisitko tehdä mulle saappaat? -- kysyi nyt jättiläinen, suorana -seisoen pihalla. - --- Saappaita teille? -- Nähtyänsä miehen suuruuden, rupesi suutari -häntä teitittelemään. -- Saappaita teille, -- hän sanoi ja katseli -Korvenkaakin jalkoja, -- siihen tarvitsisin minä viisi vahvaa hevosen -vuotaa. Niin paljo nahkaa mulla ei koskaan ole kerrallaan ollut. - --- Vai niin, mistä sitten saataisiin nahkoja? -- mietiskeli -Korvenkaakki. - -Tuumasivat siinä sitten hetken aikaa suutari ja Korvenkaakki mistä -saisivat nahkoja ja jäivät viimein siihen päätökseen, että piti muka -Korvenkaakin lähteä Afrikaan hankkimaan elehvantin-nahkoja, jotka ovat -paksuinta nahkalajia mitä on olemassa ja suuria myös, sillä elehvantti -on maailman suurin eläin. - --- Lieneekö tuonne kauvas, Afrikaan? -- aprikoitsi suutari, joka ei -juuri ollut tutkinut maatiedettä. - --- Onpahan joku tuhat penikulmaa -- sanoi jättiläinen, joka tunsi asian -paremmin. - --- Hoo-o! vai niin, -- sanoi Iisakki, -- onpa sinne matkaa. -- - --- Parissa päivässä sinne käyn -- virkkoi Korvenkaakki -- tahdotko -tulla mukaan, niin kannan sinut taskussani? - --- En jouda nyt lähteä päiväksikään, -- sanoi Iisakki, -- köyhä olen, -täytyy tehdä työtä. -- - --- Se oli ikävä se lausui Korvenkaakki -- olisi ollut hupaista saada -matkakumppali. -- - -Miesten näin keskustellessa, tulivat Hannu ja Heikkikin viimein ulos -tuvasta. Seisoivat rappusilla ja kummastelivat tuota kauhean suurta -miestä. - -Huomattuansa heidät, ehdoitteli Korvenkaakki, että muka he rupeisivat -hänelle matkakumppaneiksi. Iisakki isää tämä tuuma ensimmältä vähän -arvelutti, mutta kun Korvenkaakki näytti olevan hyvänsuopea, vakava -mies ja vielä päälle päätteeksi lupasi hyvän tekijäpalkan saappaista, -Iisakki viimein suostui. - -Sitten meni Korvenkaakki hyvittelemään Hannua ja Heikkiä, joita ensin -hyvin kamoitti hänen hirveä suuruutensa; mutta hekin tutustuivat häneen -pian ja lupasivat viimein ruveta hänelle matkatoveriksi. - - - -Toinen luku. - -Korvenkaakki toverineen joutuu sotaan. - - -Korvenkaakki oli matkakumppanuudesta hyvin iloinen. Lupasi näyttää -Hannulle ja Heikille kaikellaisia kummia, joita muka ulkomailla -saisivat nähdä, kuuhan puolestansa lapset häntä huvittelisivat -kaikellaisilla tepposilla, mitä vain tiesivät keksiä. - -Pisti nyt Korvenkaakki lapset liivin taskuihinsa, yhden kumpaseenkin, -ja käski heidän panna levolle yöksi. Huomen aamulla oltaisiin jo -Italian maan pääkaupungissa, jossa suurustettaisiin. - -Liivintaskut olivat, niinkuin saatatte arvata, pienokaisille kylliksi -tilavat makuusijat. Ja koska oli makuu-aika nyt, panivatkin kohta maata. - -Korvenkaakki lähti käymään -- ja hui! ui! hui! mitä askeleita hän teki! -Semmoista kyytiä ei mene rautatie-juna eikä höyrylaiva. Vähän aikaa -katselivat ympärilleen taskuista Hannu ja Heikki, miten virstantolpat -vilisivät sivutse vain, kun Korvenkaakki kulki. Arvaatte, että he -istuivat joteskin korkealla, ja aika lailla huimasi heidän päätänsä -ensimmältä, mutta pian tottuivat toki asemahansa. - -Korvenkaakin hengitseminen oli hirveää läähätystä sen voitte moisesta -miehestä arvata; kuin höyrylaiva hohottivat hänen keuhkonsa, ja -rintansa nousi ja laski kuin Laatokan aallot. Se oli oivallista -kätkyttämistä pojille, ja pian he nukkuivat sikeään uneen. - -Astui nyt astumistaan jättiläinen pitkin maantietä yön halki. Hänellä -oli tapana kulkea öisin, sillä kesän aikana olisi päivällä ollut liian -kuuma, ja pait' sitä olisi silloin ollut paljon matkustajia liikkeellä, -jotka itse ja varsinkin heidän hevosensa olisivat häntä peljänneet. - -No, oltiin nyt matkalla Afrikaan. Aika kyytiä astuskeli Korvenkaakki. - -Hän oli noin Saksan ja Ranskanmaan rajalla, kun puolen yön aikaan Hannu -ja Heikki heräsivät hirveästä melskeestä ja pauhinasta. Täällä käytiin, -näet, sotaa. Kuin taivaan ukkonen ulvoivat tykit, kuin pakkanen -paukahtivat pyssyt, ja hirveästi huusivat ja elämöitsivät ihmiset. - -Hannu kohoitti vähän päätänsä ylös taskusta ja silmäili ulos. Mikä -hirveä näky! Molemmin puolin Korvenkaakkia, mutta noin neljäsosa -virstaa hänestä, peuhasi ihmisiä kuin muurahaispesässä. Ja mitkä -kirjavat, kamalat joukot! Siellä näkyi suuria sotaherroja loistavine -pukuineen ja sotamiehiä jos jonkinlaisia. Toiset ratsastivat tulisia, -hirnuvia hevosia, toiset jalkaisin potkivat kenttää. Ja molemmin puolin -kaatui ihmisiä joukottain. Huu, kuinka se oli hirmuista! - -Hannu veti varovasti päänsä sisälle jälleen. - -Mutta sotajoukkojen välikenttää astuskeli Korvenkaakki vain hiljoilleen -eespäin eikä näkynyt kiirehtivän ensinkään. -- Katsokaa nyt, pojat, -- -sanoi hän lapsille, -- tätä julmaa tappelua. Tämä on sotaa. -- - --- Vai sotaa! virkkoivat Hannu ja Heikki yhdellä suulla -liivintaskuista, -- hui, ui! -- Mutta ulos eivät uskaltaneet katsoa. - --- En uskalla katsoa ulos, -- sanoi Heikki. - --- Ettekö pelkää, jättiläinen? -- kysyi Hannu. - --- En laisinkaan, -- vastasi Korvenkaakki, -- katsokaa ulos vain, niin -saatte nähdä miten minä itseäni suojelen. - -Nyt rohkenivat veljekset pistää päänsä ulos taskuista taas. Heikki -hämmästyi julmasti ja huusi: -- He ampuvat meidät kuolijaiksi. -- - --- Ei yhtään hätää -- lausui levollisena jättiläinen. Ja nyt -näkivät pojat miten hän paljailla käsillään vain torjui päältänsä -kanoonan-kuulia, jotka lennähtivät läpi ilman. Lumipalloja vain olivat -ne Korvenkaakille. Mutta niin kosolta niitä tuli, että hän ehtimiseen -sai hosua ympärilleen. Kiväärin-kuulista hän ei pitänyt lukua -ensinkään. Ne eivät häneen pystyneet edes sen verran kuin tavalliseen -aika mieheen rakeet. Korvenkaakki niitä ajoi päältään, jos tahtoi, -puhaltamalla vain. Ja siten tietysti Hannu ja Heikkikin olivat hyvässä -turmassa. - -Outoa oli veljesten katsoa sotaa, ja kolkkoa samalla, kamalan kolkkoa! -Särkipä oikein sydäntä, kun näki miten molemmin puolin ihmisiä kaatui -ja kuoli. - -Heikki ja Hannu rupesivat mielimään koko leikistä pois. Mutta -Korvenkaakki luuli, että se heitä huvittaisi, jonka tähden vitkalleen -vain kulki sotajoukkojen välitse. - --- Mennään pois, mennään pois! -- huusi Hannu liivintaskusta. - -Mutta Korvenkaakki tahtoi poikia huvittaa väkisinkin ja nahjusteli -hymyillen hiljaa edespäin. -- Eikö tämä teitä huvita? -- hän kysyi -lapsilta? - --- On nähty kylliksi jo -- vastasivat veljekset. - --- Mennään oikein likelle Ranskalaisia, niin saatte nähdä komeita -herroja silmästä silmään, -- arveli Korvenkaakki ja astui parilla -pitkällä askeleella ihan Ranskalaisten sotarivin eteen. - --- Katsokaa nyt -- sanoi hän ja hosui samalla päältään tykin-kuulia, -joita tuli yhä tiheämmin, ja puhalteli pois kiväärin-kuulia, joita -satoi kuin vettä taivaasta. - --- Ei, ei, hyi, hyi! -- huusi Heikki -- lähdetään pois. -- Ja molemmat -painoivat päänsä alas taskuun. - -Mutta sotapaukku oli nyt niin kovaa, ett'ei pienten poikaisten ääntä -enää kuullutkaan Korvenkaakki. - -Veljeksille tuli yhä kamalampi olla. - -Saadaksensa jättiläistä lähtemään, päätti Hannu pistää häntä puukolla -kylkeen. Luuli että Korvenkaakki ehkä sitä tottelisi niinkuin hevonen -ruoskaa. Veti siis puukkonsa Hannu (sillä puukko hänellä oli, niinkuin -maalaispojilla usein on tapana) ja rupesi sillä nävertelemään -Korvenkaakkia kylkeen. Ensimmältä ei tämä tuota ensinkään tuntenut, -mutta viimein sysäsi Hannu koko puukonterän jättiläisen nahkaan. - -Korvenkaakki luuli, että joku pikkuinen itikka häntä puri, ja rupesi -kynsimään kylkeänsä. - -Mutta kun hänen toinen kätensä siten joutui hosumasta kanonan-kuulia, -osasi suuri summaton kuula tulla ja iskeä häntä vasten kasvoja, ja -sattuipa se vielä juur nenän-nippuun. Tämä tosin ei moiselle miehelle, -kuin Korvenkaakki, ollut mitään vaarallista, sillä tuntuipa se niin -kuin lumipallo meidän nenän-nipullemme; mutta lienee se kuitenkin -hieman koskenut, koska Korvenkaakki suuttui. - -Hän oli kuitenkin hyvänluontoinen mies, ett'ei tahtonut kuulan -lähettäjiä liian ankarasti rankaista, vaan antaa heille vain pienen -selkäsaunan. Astui siis Korvenkaakki keskelle Ranskan sotariviä ja -rupesi sormillaan näppäämään kumoon sotajunkkareita, Plitt! platt! -plätt! siinä kuului vain, kun jättiläinen näppäsi ja Ranskalaisia -kaatui. Mutta eivät he kuitenkaan kuolleet, vaan joutuivat -sotajunkkarit pelkoon ja rupesivat juoksemaan pakoon tuota kauheaa -miestä, sillä he luulivat häntä itse paholaiseksi. Kaikki nekin, jotka -Korvenkaakki oli näpännyt kumoon, nousivat jaloilleen ja turvasivat -jäniksen-käpälään. Ainoastaan saksalaisten tappamat jäivät kentälle. - -Siten oli Korvenkaakki ajanut pakoon koko Ranskan sotajoukon. Mutta -Saksalaiset, kun tämän huomasivat, yrittivät heti ajamaan vihollisiansa -takaa. Huutaen ja ärjyen sitäpuolta, missä Korvenkaakki seisoi, mutta -silloin tämä tarttui Ranskalaisten paikalle jättämiin tykkeihin ja -rupesi viskaamaan näitä saksalaisten päälle. Suuria kanoonia lenteli -ilmassa vain, jättiläisen lähettämiä kaikki, saksalaisille vasten -silmiä. Ja nämäkin nyt hämmästyivät, pelästyivät niin, että rupesivat -kääntymään takaisin. Väistyivät vähitellen tappelu-tanterelta pois, ja -niin jäi paljaaksi kahden mahtavan armeijan sotakenttä. Korvenkaakki -oli ne hosunut hajalle. - - - -Kolmas luku. - -Matkustajat suurustavat Roomassa. - - -Tämän toimitettuansa Korvenkaakki taas rupesi seitsemän syllän -askeleilla astumaan Afrikaan päin. - --- Mikähän on, koska niin syhyy kuvettani? -- lausui kotvasen kuluttua -jättiläinen ja kynsiskeli sitä paikkaa, johon Hannu oli pistänyt -puukkonsa. Ja siinä oli tämä kiinni vielä. Hannu oli pannut pitkälleen -taskun pohjalle, ja Korvenkaakki veti nyt puukon kupeesta ulos. - --- Kah, kuin on tikku tarttunut nahkaan -- hän arveli ja oli heittää -puukon menemään, silmäilemättäkään siihen. - --- Älkää viskatko puukkoani pois -- lausui nyt Hannu, nousten seisaalle -ja tavoittaen puukkoansa. - --- Hä! Onko se sinun puukkosi? -- sanoi Korvenkaakki ja katseli veistä. --- Hm! Hm! - -Hannu kertoi nyt Korvenkaakille mitä oli tehnyt saadaksensa häntä -sodasta pois ja muistutti samalla heidän sopimuksestaan, että poikien -piti hänelle tehdä tepposia. - -Tämä selitys hirveästi huvitti Korvenkaakkia, ja hän rupesi nauramaan -oikein täyttä kurkkua. -- Ha! Ha! Ha! hahatti hän, ja siitä naurusta -hypähteli hänen vatsansa ja rintansa niin, että poikien oli täysi -työ pysyä taskuissa. -- Ha! Ha! Ha! teidän pitää aina tuon tuostakin -huvittaa minua tepposilla, muuten käy kuljeskeleminen ikäväksi -- -lausui hän. - --- No, kyllä koetetaan -- vastasi Hannu lakkarista. - --- Mutta älkää naurako noin kauheasti, -- virkkoi Heikki toisesta, -- -minä en pysy lakkarissa. - -No, kuljeskeli nyt Korvenkaakki edespäin vain, lapset taskuissaan; eikä -aikaakaan, niin jo oltiin Italian maassa. - -Tultiin sitten tuohon suureen pääkaupunkiin, Rooman vanhaan kaupunkiin, -jossa Paavi ukko siihen aikaan hallitsi. - -Paavi on mahtavin kirkkoherra mikä vielä koskaan on maan päällä ollut. - -Aamupäivällä nyt saapuivat matkustajat Roomaan, ja täällä oli -suurustettava. - -Mutta kaupungissa oli tän'aamuna kauhea melu ja melske. Italialaiset -olivat nostaneet kapinan kirkkoherraansa vastaan, ja hirmuiset -kansajoukot seisoivat Paavi paran palatsin edustalla, tahtoen tunkea -sisään ukkoa tappamaan. - -Tähän ihmislaumaan astui nyt Korvenkaakki, ja saatuansa kuulla mitä -Italialaiset mielivät, päätti hän pelastaa Paavin. - --- Katsokaa nyt, pojat, miten minä ajan nuo kiukkuiset ihmiset kotiinsa -kunkin -- sanoi Korvenkaakki Hannulle ja Heikille. - -Sieppasi sitten juurineen painuneen torilla kasvavan hirveän vahvan -ja pitkän tammen ja rupesi sillä hosumaan Italialaisia ympär' -korvia, josta nämä tietysti täyttä vauhtia riensivät pakoon, pakoon -joka haaralle; ja jäi heitä torillekin koko joukko oiottelemaan, -Korvenkaakin iskuja saatuansa maistaa. Kaikki luulivat, kuten arvata -voitten, että paholainen itse oli tullut Paavia pelastamaan. - -Mutta Korvenkaakki se olikin vain, ja niin hän kukisti Italialaisten -kapinan Paavia vastaan. - -Tätä odottamatonta tapausta oli Paavi katsellut ikkunasta ja ihmetellyt -suuresti sitä apua, joka hänelle niin yht'äkkiä tuli. - -Mutta nyt huusi torilta Korvenkaakki ikkunassa seisovalle Paaville: - --- Paistakaa paikalla minulle kolme härkää murkinaksi ja tuokaa näille -lapsille, jotka mulla on liivintaskuissani, parahimmat herkut mitä -linnassanne on. - -Tästä käskystä syntyi Paavin pappilassa kova kiire. Mutta siellä on -hyvät paistinpannut, ja vähän ajan perästä tuotiinkin Korvenkaakille -alas torille suurella lavalla kolme paistettua härkää. Lava laskettiin -maahan, ja Korvenkaakki paneiksi pitkälleen viereen, mikä häneltä tosin -kävi joteskin kömpelösti, pitkä ja vahva kun oli. Hänen pannessaan -maata sille sivulle, jolla Hannu oli taskun sisässä, olisi poika -musertunut murskaksi, jos ei hyvässä ajassa olisi pyörähtänyt taskusta -ulos. - --- Ha! Ha! Ha! -- naureskeli Korvenkaakki -- olin sinut aivan unhottaa. - -Nyt kämppi Heikkikin ulos toisesta taskusta ja kiipesi jättiläisen -kuvetta myöten alas. - -Korvenkaakki rupesi syömään, ja voi mitä liha möhkäleitä hänen -vatsaansa vyöryi! Koko joukko Paavin palvelijoita ja hoviherroja tuli -torille katsomaan Korvenkaakin syömistä. Viimein tuli itse Paavikin. Ja -hän kiitti kovasti jättiläistä kapinan kukistamisesta. Käskipä vielä -palvelijansa tuoda hänelle kolme tynnyriä olutta, jotka pian olivatkin -paikalla. Söi ja joi nyt siinä puolessa tunnissa Korvenkaakki härät ja -oluet suuhunsa, ett'ei jäänyt ei luunpalaa, ei oluenpisarta jälelle. - -Mutta Korvenkaakin syödessä oli Paavin rouva, joka akkunasta katseli -ateriaa, viitannut käsillään Hannulle ja Heikille, että tulisivat ylös -linnaan, ja eräs hieno hovikeikari otti heitä heti kädestä ja talutteli -heidät sinne. Ja mikä ihmeen kaunis linna Paavin pappila oli. Multa -menisi kokonainen viikko kertoakseni mitä kaikkea veljekset siellä -saivat nähdä. Kultaa, kultaa ja hopeaa, hopeaa vain oli kaikki. Ihmeen -kauniita, suuria tauluja, maalauksia riippui seinillä, ja kimeltävät -kynttilä-kruunut katossa melkein sokaisivat poikien silmät. Paavin -puoliso talutteli lapsukaisia ylt'ympäri ja näytti heille kaikki, -pisti heidän taskunsa täyteen makeisia ja juotti heitä Paavin lehmien -ihmeellisellä maidolla, joka maistaa hunajalta. Antoi sitten päälle -päätteeksi paavitar pojille vielä kaksi kallista kiveä, joita käski -hyvin tallentaa. Ja rupesipa lopulta vielä Hannulta ja Heikiltä -kyselemään yhtä ja toista, mutta veljekset eivät osanneet vastata, -sillä Heprean kieltä puhui Paavin rouva. - -Saatuansa jäähyväisiksi vielä sitten jos jonkinlaista syötävää -suuhunsa, mielivät pojat taas Korvenkaakin luo. Ja hovikeikari -saattamaan heitä rappusia alus. Paavin rouva oli vielä päättänyt -lähettää jättiläiselle vahvan ammeellisen viiniä. Ja kaksi vahvaa -miestä kantoivat sitä tangolla alas. Heidän perästään tulivat -hovikeikari ja pojat. Mutta joukkion täten astuessa alaspäin, rupesi -hovikeikari vaatimaan pojilta noita heidän saamiansa kalliita kivijä. -Tästä väärästä vaatimuksesta suuttui Hannu ja -- äläppäs ollakkaan! -- -töyttäsi takaa hovikeikaria, niin että tämä putosi pää edellä ammeesen, -jota heidän edellään kannettiin. - -Yhtä kaikki vietiin viini-amme Korvenkaakille. Ja tämä piti hyvänään. -Silmät taivasta kohti kallisti hän ammetta huulilleen ja rupesi -juomaan, mutta samassa sai hän hovikeikarin suuhunsa. - --- Kuka lurjus on pannut sammakoita viiniin? -- lausui hän. - -Ja samassa sylki hän hovikeikarin ulos suustaan. Joi sitten viinin -loppuun ja tuli hyvin hyvälle tuulelle. - -Nyt rupesivat matkustajamme kuitenkin jäähyväisiä tekemään, sillä -suurus oli saatu ja matka jatkettava. Paavi kun kuuli, että -Korvenkaakki oli menossa Afrikaan, tarjosi hänelle laivan, jolla muka -saisi purjehtia Välimeren yli, mutta Korvenkaakki ei siitä huolinut. - -Asetti nyt vain veljekset taas liivintaskuihin ja kävi astumaan ulos -Roomasta. Aika kyytiä mentiin. - -Heidän tultuansa maaseudulle, kertoi Hannu kuka oli hovikeikarin -ammeesen töytännyt, ja tämä taas kovasti huvitti jättiläistä. - --- Ha! Ha! Ha! -- nauroi hän, että metsä kaikui. Mutta Heikki ja Hannu -nukkuivat pian sikeään uneen, kumpanenkin taskuunsa. - -He olivatkin kauan kyllä olleet valveilla. - - - -Neljäs luku. - -Miten viimein saavutaan Afrikaan. - - -Korvenkaakki kuljeskeli nyt hetken aikaa ja saapui, kun saapuikin, jo -Välimeren rannalle. - -Mutta nyt oli hänellekkin tullut uni, että ukko pani hetkeksi lepäämään -nurmikolle. Seljälleen asettui hän kuitenkin tällä kertaa, jott'ei -musertaisi poikia. - -Pian kuitenkin rupesi Korvenkaakki kuorsaamaan, ja semmoisen miehen -kuorsaamisen verralla ei ole häränkään ammonta mitään. Tästä heräsivät -Heikki ja Hannu, ja katsoivat he ulos taskuistaan. Jättiläisen -järäjämisestä olivat heidän korvansa mennä umpeen, sillä se oli melkein -kovempaa kuin kanoonain pauke oli ollut sotakentällä. - -Veljekset kiipesivät Korvenkaakin kupeita myöten alas ja päättivät -käydä katselemaan maisemaa. - -Ihana on Italian maa. Aurinko paistaa siellä suloisemmasti kuin missään -muualla, ja taivas on ijäti sininen. Siellä löytyy myös Vesuvion -tulivuori, joka joskus oksentaa tulta ja tulista tuhkaa. - -Tämä vuori näkyi pojille, vaikk'eivät he tietäneet mikä kummallinen -vuori se on. Mutta juuri nyt rupesi se oksentamaan tulta. Kauheat -tulipylväät nousivat sen kidasta, ja kuumaa tuhkarapaa rupesi -tulvailemaan sen rinteitä alas. Ilma alkoi kuumoittaa, maa järisi, -vapisi ja rytisi, ja maailman loppu näkyi olevan käsissä. - -Veljekset peljästyivät kovin ja kävivät heti herättämään Korvenkaakkia. -Mutta se ei ollut mikään helppo työ. Kuorsasi Korvenkaakki vain -eikä herännyt, vaikka Hannu ja Heikki hakkasivat häntä suurilla -aidan-seipäillä vatsalle. - -Nyt lähestyi matkustajia kauhea tuhkatulva, ja hirmuinen helle seurasi -sitä. - -Veljekset olivat palamaisillaan. Korvenkaakki vain ei herännyt. - -Nyt päättivät Hannu ja Heikki jo hypätä mereen, sillä niin tuli kuuma. -Mutta samassa tulla kiiti metsästä päin, joka näkyi vähän matkan -päästä, karhu juosten. Italian suuri kontio. Se juoksi ihan poikia -vastaan, jotka tietysti taas sitä rupesivat pelkäämään. Mutta karhu -kävikin Korvenkaakin kimppuun, tarttui hampahin hänen korviinsa ja -ulvoi julmasti. Tästäkään ei vielä Korvenkaakki herännyt. Mutta nyt -rupesi karhu kauheilla käpälillään vetämään jättiläistä tukasta. Ja -tämä autti. - --- Kah, onko kissa minun hiuksissani? -- lausui levollisesti -Korvenkaakki ja aukaisi haukoitellen silmänsä. Nousi sitten, huolimatta -karhusta vähääkään, hiljoilleen seisoalle ja katseli ympärilleen. Heti -huomasi hän, että tulenoksennus oli vaarallista laatua, huomasi myös -hätääntyneet matkakumppalinsa rannalla ja astui sanaakaan lausumatta -heidän luokseen. Karhun oli jo potkaissut kaksikymmentä kyynärää -syrjälle. - -Pisti pojat taas liivintaskuihinsa sitten ja heittäytyi selällensä -pitkälleen mereen, että vesi räiskyi puoli virstaa ympärille. - -Ja niin rupesi Korvenkaakki uimaan. Selällään hän ui vain, soutaen -käsillänsä, ja veljekset säilyivät ihan kuivina taskuissa. Ja niin oli -päästy Vesuvion tulituiskusta. - -Mutta jättiläisen äsköinen herättäjä, karhu, oli rohkaissut mielensä -taas ja myöskin syössyt mereen, ruveten uimaan perästä. - -Niin uitiin nyt edespäin, Korvenkaakki edellä ja karhu perässä. -Veljesten oli hauska katsella ympärilleen suurella valtamerellä, joka -tänään sattui olemaan tyynenä, ja karhun leveä naamakin näytti hyvin -ystävälliseltä. Pojat eivät peljänneet ensinkään. - -Nyt ui karhu ihan likelle sitä puolta, jolla Heikki oli taskussa. -Heikki heitti hänelle kourallisen makeisia suuhun, sillä näyttipä karhu -parka siltä kuin olisi jotain anonut. - -Tästä riemastui karhu hyvin ja aukaisi uudestaan suunsa, saadaksensa -enämmän. Heikki antoi. Tästä rohkeni karhu vieläkin ja pani käpälänsä -Korvenkaakin kupeelle. Ja mitäs ollakkaan! Ylös kiipesi karhu ja -asettui lepäämään jättiläisen vatsalle. Tämä ui kasvot hieman -taaksepäin, niinkuin selällä uitaessa tehdään, eikä nähnytkään karhun -temppua. Mutta tunsi kuitenkin pientä painoa vatsallansa ja lausui: - --- Jokohan mua panee painajainen? -- - --- Se on karhu, -- vastasi Heikki, -- joka on kiivennyt vatsallenne, -Viskasin hänelle vähä makeisia, ja paikalla ryömi hän ylös. - --- Ha! Ha! Ha! Ha! Ha! Ha! -- rupesi nyt Korvenkaakki nauramaan. -- -Sepä oli lystiä. -- - -Ja niin nauroi Korvenkaakki nyt, että vatsa keikkui kuin vene -myrskyssä. Tämmöinen liikutus taas näkyi kovasti huvittavan karhua, -sillä hän rupesi, totta tosiaankin, tanssimaan Korvenkaakin vatsalla. - --- Karhu tanssii! karhu tanssii! -- sanoivat veljekset, ja nauramaan -rupesivat hekin. - --- Vai tanssii? -- sanoi Korvenkaakki -- no, sitten onkin se joku kesyt -karhu Paavin eläintarhasta. - -Ja niin lienee ollutkin, sillä ei Nalle mitään pahaa tehnyt. -Korvenkaakki oli hyvä uimaan, ja kahdessa tunnissa souteli hän -Välimeren yli. Ja niin tultiin, jättiläisen nauraessa ja karhun -tanssiessa hänen vatsallaan, Afrikan rantaan. - - - -Viides luku. - -Tapaukset Afrikassa. - - -Korvenkaakki astui maalle. Märkänä hän oli hyvin, mutta Afrikan kuuma -kesä pian kuivasi. - -Afrikan rannalla oli eräs kaupunki, jossa löytyi ranskalaista -sotaväkeä, sillä Ranskalaiset sotivat kaikkialla maan päällä. - -Tätä kaupunkia kohtaan astui nyt Korvenkaakki. Kun sotamiehet näkivät -hänen tulevan, peljästyivät he hirveästi kauheaa miestä ja rupesivat -häntä ampumaan kanoonilla. Mutta jättiläinen torjui taas kuulia -päältään kuin lumipalloja vain ja astui ihan Ranskalaisten keskelle. - -Nyt tarttui eräs sotamies miekkaansa ja pisti sillä Korvenkaakkia -takaapäin hartioihin. - --- Kuka pistelee minua neulalla? -- sanoi suuttuen jättiläinen. Huomasi -sitten pistävän sotamiehen, asetti hänen siivosti kämmenelleen ja -näppäsi häntä sormillaan, jotta mies parka lensi puoli virstaa ulos -kaupungista. - -Tästä suuttuivat kovasti Ranskalaiset ja rupesivat hirveän suurella -tykillä pommittamaan Korvenkaakkia. Mutta tämä astui tykin luo, -sieppasi sen käsiinsä, nosti olallensa ja rupesi pötkimään tiehensä, -pistettyään vielä puoli tusinaa maalla makaavia tykinkuulia -takin-taskuihinsa ja kaksi ruutisäkkiä housun-taskuihin. Niin hän lähti -tiehensä, pojat yhä taskuissa. - -Mutta karhu? miten oli sen käynyt. Se oli kohta, Korvenkaakin noustua -maalle, kiivennyt hänen toiselle olalleen ja nyt koko ajan istunut -siinä siivosti kuin kissa. - -Näin kummallisesti varustettuna lähti nyt Korvenkaakki kulkemaan poikki -Saharan äärettömän hiekkameren, jossa satojen penikulmien pituudelta -ei näe puuta, ei ruohon karvaa. Mutta muutamassa tunnissa kulki -jättiläinen sen halki. - -Ja nyt tultiin varsinaiseen sydän-Afrikaan, jossa jalopeuroja, -elehvantteja ja villiä ihmisiä asuu. - -Ensiksi tuli matkuettamme vastaan ääretön joukko villejä, mustia kaikki -kuin nokipekat. Nämä ampuivat Korvenkaakkia nuolillaan, sillä heillä ei -ole oikeita pyssyjä, mutta jättiläinen ei ollut heistä millänsäkään. -Rupesi vain kauheasti huutamaan: "Kaak! Kaak! Kaak!" Huusi niin että -kaikui metsä ylt'ympäriltä ja ilma puhjeta oli. Siitä huuto-äänestä -oli hän aikoinaan nimensäkin saanut. - -Ja tätä julmaa huutoa, jota pojatkin taskuissa pelkäsivät ja sormet -korvissa kokivat kärsiä, pelkäsivät villit hirveästi ja lähtivät -jok'ainoa sorkka, jalat suorassa, pakoon. - --- Kaak! Kaak! Kaak! -- huusi Korvenkaakki nyt oikein voimiensa takaa, -ja pian oli koko seutu villeistä vapaa. - -Mutta sen sijaan rupesi ilmestymään Afrikan hirvittäviä peto-eläimiä. - -Ensiksi tuli pensastosta juosten mahdottoman pitkä eläin hirveän -tuuhealla harjalla. - --- Brr! -- sanoi karhu Korvenkaakin olkapäältä. - --- Mikä on tuo kauhea eläin -- kysyi Hannu, katsoen ulos taskusta. - --- Se on leijona eli jalopeura, kaikkein eläinten kuningas -- vastasi -Korvenkaakki. - -Jalopeura katsoa tuijotti suurilla silmillään karhua Korvenkaakin -olkapäällä ja pani vatsalleen kuin kissa, joka väijyy hiirtä, Toivoi -varmaankin Nallesta paistin itselleen saavan. Mutta Korvenkaakki asetti -tykkinsä maahan, sieppasi kuusen metsästä ja hosui sillä tuon tuiman -kuninkaan pois. Pakoon lähti jalopeura. - -No, mutta tuli nyt koko joukko muitakin eläimiä, joiden nimejä ja -muotoja en jouda kertomaan. Kaikki olivat ne kummallisia ja pojille -ihan outoja. - -Korvenkaakki hosui ne siivosti pois tieltä, pani kanoonan olalleen ja -lähti matkaan. - -Hänen hetken aikaa kuljettuansa tuli viimein elehvantti vastaan, tuli -yksi, tuli kaksi, tuli kolmekin ja jopa viimein koko joukko noita -kauhean suuria eläimiä, joilla on kovin paksu nahka ja parin syllän -pituinen kärsä. - -Ensimäinen niistä lähestyi Korvenkaakkia takaa ja sieppasi kärsällään -karhun hänen olkapäältään. Tästä suuttui jättiläinen, otti kanoonan -toiselta olkapäällään ja sivalsi sillä elehvanttia päähän, jotta -tämä oli kaatua jo. Mutta elehvanttikin on vahva eläin, ja sai nyt -Korvenkaakki tekemistä. - -Hirveän vihaisena ryntäsi elehvantti häntä vastaan ja antoi aika iskun -Korvenkaakille kärsällään. Ja kun toiset elehvantit tämän huomasivat, -yrittivät hekin käydä jättiläisen kimppuun. - -Mutta silloin päätti jo Korvenkaakki ladata kanoonansa ja ampua -heihin. Pani siis kanoonaan aika määrän ruutia ja kaksi kuulaa, veti -tuluksilla tulta (sillä tuluksia käytti jättiläinen), ojensi kanoonaa, -niinkuin tavallinen mies pyssyä, ja ampui niin käsiltä vain keskelle -elehvantti-parvea. Näistä kaatui heti paikalla kaksi ja toiset lähtivät -pakoon, peljästyneinä paukauksesta kovin. - -Niin niistä päästiin. Karhukin, jonka ensimäinen elehvantti oli -viskannut monta syltää metsään, tuli eheänä takaisin ja istui -matkustajien viereen. Korvenkaakki laski nyt pojat taskuistaan ja -pani hetkeksi levähtämään. Tällä kertaa ei nukkunut kuitenkaan, vaan -nousi vähän ajan perästä ylös, otti puukkonsa (se oli kahden kyynärän -pituinen), ja rupesi nylkemään kahta kuollutta elehvanttia. Tässä nyt -on saapasnahkani -- lausui hän. - - - -Kuudes luku. - -Kotimatka. - - -Mutta jo on aika lopettaa kertomukseni. Se venyi jo liian pitkäksi. -Kerron siis nyt lyhyesti vain miten sitten kävi. Kun elehvantit olivat -nyljetyt, pani Korvenkaakki niiden nahat hetkeksi kuivamaan. Ja pian -kuivaa Afrikan kesä. - -Kokosi nyt jättiläinen lopuksi muutamia ihania hedelmiä korkeista -puista ja antoi pojille syödä, josta nämä hyvin täyttyivät. -Korvenkaakki itse ja karhu söivät puolestaan elehvantin lihaa. -Kääri sitten Korvenkaakki kuivatut nahat kokoon, sitoi ne lujasti -puun oksilla kiinni ja ripusti koko kääryn kaulaansa. Karhu kiipesi -hänen olalleen. Ja näin ruvettiin tekemään kotimatkaa. Pojat olivat -jo, jättiläisen syödessä ja ihan hänen huomaamattansa, kiivenneet -liivin-taskuihin. - --- Missä olette, pojat? -- kysyi jättiläinen. - --- Älä hiisku mitään, Heikki, saa nähdä älyääkö hän, että olemme -taskuissa jo, -- kuiskasi Hannu toisesta taskusta veljelleen. - --- Missä olette, pojat? -- huusi Korvenkaakki. - -Mutta samassa tuli takaapäin juosten eräs hyvin suuri elehvantti -ja asettui ihan Korvenkaakin jalkojen väliin. (Niin pitkä oli -jättiläinen, että tämäkin laatuun kävi). Kohoitti sitten selkäänsä -hieman elehvantti, ja Korvenkaakki jäi siihen kahden reisin istumaan -hirveän hämmästyksissään tämmöisestä tapauksesta. Elehvantti oli aivan -outoa lajia. Ja nyt se rupesi juoksemaan hirveää vauhtia, niin ett'ei -Korvenkaakki siinä hätä-hädässä osannut heittäytyä selästä. Kanoona oli -hältä jäänyt. - -Oli tuo tavattoman suuri elukka jo juossut pitkät matkat, kun -Korvenkaakin mieleen muistui, ett'ei poikia ollutkaan muassa, niinkuin -hän luuli. - --- Voi poikiani, poikiani! -- vaikeroitsi hän -- rakkaita -matkatoveriani! mihin jäivät nyt? - -Kovasti rupesi itkemään jättiläinen parka. Ja semmoisen miehen itku -on kuin rankkasade. Tulvana vuosivat kyyneleet hänen silmistään ja -kastelivat koko hänen rintansa, ja vyöryi niitä kannuttain hänen -liivin-taskuihinsakin. Mutta tästä tuli pojille paha olla, sillä -taskuissahan he olivat. Kovasti kastuivat pojat. - --- Heretkää itkemästä jo -- huusi viimein Heikki -- tallellahan me -olemme. - --- Hä? -- sanoi Korvenkaakki -- sielläkö te olettekin? No, Jumalan -kiitos! Milloin kiipesitte sinne. - --- Teidän syödessänne -- vastasivat pojat. - --- Vai niin! Ha! Ha! Ha! Ha! Ha! Ha! kuinka olin tyhmä minä. No, -Jumalan kiitos! -- sanoi Korvenkaakki. Itku oli nauruksi muuttunut. -- - -Eespäin kulki nyt elehvantti kauhean pitkät matkat, kulki koko Afrikan -läpi, kierteli Välimeren ja saapui viimein Eurooppaan jättiläinen -selässä yhä ja hirveästi läähättäen. - -En tiedä lieneekö sitä jättiläinen ohjannut, vai miten lienee ollut, -mutta Turkin ja Venäjänmaankin poikki juoksi elehvantti sitten vielä -täyttä laukkaa, kunnes viimein tultiin Pietariin. - -Tänne pysähtyi viimein tuo jättiläiseläin. - --- Kiitoksia paljon kyydistä; se säästi multa monta askelta -- sanoi -Korvenkaakki ja astui selästä. - -Pietarilaiset hirveästi ihmettelivät koko tätä kummallista matkuetta, -ja "vot! vot!" huusivat he, osoittaen sormillaan jättiläisihmistä ja -jättiläiseläintä. - -Mutta elehvantin myi Korvenkaakki Keisarille, ja vielä tänäänkin on se -nähtävänä keisarillisessa eläintarhassa. Ja sinne jätti jättiläinen -Paavon karhunkin, jonka tanssia siellä saat kymmenestä kopekasta nähdä. -Mutta itse lähti Korvenkaakki, pojat taskuissa, kotimaille. Ja pian -kyllä oltiin suutarin pihalla. - -Nuo kauniit ja kalliit helmet, jotka pojat olivat Paavin rouvalta -saaneet, näyttivät nämä nyt isälleen, mutta Iisakki ei niiden arvoa -ymmärtänyt. Korvenkaakki katseli niitä kuitenkin suurin silmin. - --- Saanko minä nuo? -- kysyi hän. - --- Ottakaa pois, mitä minä niillä teen! -- arveli Iisakki. - -Korvenkaakki ne otti, jätti Iisakille elehvantinnahat, teki jäähyväiset -ja lähti korpeen. - -Mutta syksyn kuluessa teki suutari noista suurista, vahvoista nahoista -sitten Korvenkaakille saappaat ja sai, kun Korvenkaakki niitä lokakuun -lopulla tuli perimään, mahdottoman suuren työpalkan. - -Mutta saappaat saatuansa näytti Korvenkaakki Iisakille ja hänen -pojilleen vielä Paavin rouvan helmiä ja sanoi: - --- Hyvästi nyt Iisakki, Hannu ja Heikki. Ette näe minua koskaan enää. -Nämä helmet tekemät minut onnelliseksi. Kun niitä suussani pidän, olen -minä näkymätön. Ja se on mulle onnea se, sillä tukalaa on näin pitkänä -itseänsä näyttää ihmisille. He minua pelkäävät ja nauravat vain. - -Pisti sitten jättiläinen helmet suuhunsa ja joutui paikalla -näkymättömäksi. Eikä häntä sen kovemmin ole nähtykkään. - -Mutta jos jolloinkin, syvässä korvessa kulkiessanne, kuulette kovan -äänen huutavan: "Kaak! Kaak! Kaak!" niin Korvenkaakki se on, joka -siellä näkymatönnä huutaa. - -Niin pitkä oli se satu. - - - - -No, jopas jotakin! - - - On olkikattoinen tölli - Kaiteella kankahan, - Ja Halli, Hilli ja Hölli - Nähdään sit' asuvan. - - He varsin vikkelät veikot - Onpi ja, katsokaa, - Myös herrankaltaiset keikot. - Eipä nyt hullumpaa! - - - - -Heikki, Hilma ja Halli. - - - Halli haukkui ja hampaitansa - Näytti nuivasti Heikillen; - Heikki huima hän ruoskallansa - Koppoi Hallia korvillen. - Halli silmittömäksi suuttui, - Heti hampahin Heikkiin puuttui, - Puri pahasti, ja -- ai! ai! -- - Heikki sormehen haavan sai. - - Halli haukkui ja hampaitansa - Näytti nuivasti Hilmallen; - Hilma hiljainen sormillansa - Pyyhki karvoja koirasen. - Halli nuolasi mielissänsä - Kättä Hilmasen kielellänsä. - Siinä Hilmalla haavanen, - Halli nuoli ja -- poisti sen. - - - - -Ahtolan häät. - - - Oli kerran poika piippo, - Antti nimeltänsä. - Saara serkku, tyttö töppö, - Oli ystävänsä. - - Antti asui Anttilassa, - Järven tällä puolla, - Saara taasen Saarelassa, - Tuolla puolen tuolla. - - Ikävystyi aikojansa - Pikku Antti kerran: - Mieli teki serkkuansa - Nähdä nuoren herran. - - Oli hällä kämmenessä - Uusi sorapilli. - Vinkui sillä kävellessä - Niinkuin kissa-killi. - - Mutta Antti, vettä karta; - Sillä, poika, tiedä: - Veden ukko ruohoparta - Saattaisi sun viedä. - - Ei, -- jo niemi-kannikalle - Menee pikku Antti. - Soittaa siinä Ahtolalle - Meidän musikantti. - - "Sepä vasta kulta-kukko!" - Mietti mielessänsä - Aaltoloissa Ahto ukko, - Väänti viiksiänsä. - - Ahto ukko hallitseepi - Veden kaiken kansan, - Pahasillaan pisteleepi - Poikasille ansan. - - Niinpä Ahto Antillenkin - Verkon heitti veestä. - Sai niin Antti aika kenkin, - Kiitti myös sen eestä. - - Väänti siinä verkkoansa - Kuivaks' muka Antti. - -- Ahdoll' oil jo hallussansa - Meidän musikantti. - - Veti verkon aaltoloihin - Ruohoparta ukko. - Sinne kalakammioihin - Meni pillikukko. - - Ahdoll' onpi Ahtolassa - Kuusi suurta luolaa. - Ovet niiden hopeassa, - Seinät sulaa suolaa. - - Vei nyt Ahto pikku Antin - Noitaluoliin näihin; - Tahtoi muka musikantin - Tyttärensä häihin. - - Vellamolla, emännällä. - Kiire oli kohta. - Ryhtyi aika häälinällä - Leikkaamahan lohta. - - Ahto käski: "kyllä joudat - Tuohon, akka, vasta; - Laita, ettäs kohta noudat - Saaran Saarelasta!" - - Akka lähti lainehille, - Verkko kädessänsä. - Sen hän pikku tyttösille - Iskee ilveillänsä. - - Sattui Saara rannikolla - Olla leikkimässä. - Siitä akka Vellamolla - Oli apu tässä. - - Laski verkon tyttöselle. - Tyttö siihen kaatu. - Sillä lailla Vellamolle - Saara oli saatu. - - Ui nyt akka luolillensa, - Tyttö muassansa. - Antoi Saaran ukollensa, - Oli toimissansa. - - Antti näki orpanansa, - Onneansa kiitti. -- - Sillä lailla järvikansa - Lapset yhteen liitti. - - Ahto ukko tytöllensä - Valmisti nyt häitä. - Akka ryhtyi toimellensa, - Paisti kalan-päitä. - - Jopa kaikki Ahtolaiset - Joutui saapuville. - Saapui sinne poi'at, naiset - Ahdon alttarille. - - Vihki Ahto tyttärensä. - Nuoren kaunokaisen, - Vastaiselle vävyllensä, - Joka niin sai naisen. - - Siellä sitten Ahtolaiset - Hyppelivät häitä. - Siellä naiset, nuorukaiset - Keikuttelit päitä. - - Oli siinä pikku Antti - Heidän lystinänsä. - Soitti meidän musikantti - Sorapilliänsä. - - Pikku Saara Saarelasta - Lauloi iloissansa. - Hänestäpä huvin vasta - Saikin koko kansa. - - Oiva oli laulannossa - Tyttö tallarainen, - Sanoi kaikki karkelossa. - Luulenpa mä vainen. - - Mutta jopa pikku Antti -- - Uskoa et taida? -- - Meidän pikku musikantti - Tahtoi Saaran naida. - - Silloin kääri Ahto Antin - Lapsen-kapalolle, - Saattoi meidän musikantin - Kotirannikolle. - - Saarasenkin Vellamoinen - Saarelahan laitti. - Naimatuuma moisen-moinen - Lasten liiton taitti. - - Niinpä se nyt kuitenkin on -- - Näin mä kerran unta --, - Että heistä sittemmin on - Tullut pariskunta. - - - - -Kummallinen puuhevonen. - -Joulusatu. - - -No, hyvät pojat ja tytöt, mitä luulette saavanne joululahjaksi tän' -iltana? Niin, sitä tietysti en tiedä minä, mutta kerronpa teille sen -sijaan eräästä puuhevosesta, jonka pikku Kalle viisi vuotta sitten -joulu-iltana sai lahjaksi. Se on oikein tosi satu ja hyvin kummallinen. -Kuulkaa nyt! - -Pikku Kalle oli siis saanut puuhevosen, niin suuren, että hän saattoi -istua kahden reisin selässä. Hän oli aivan ihastunut Ruskoonsa (niin -hän sitä nimitti) ja oli nyt mielestänsä oikein aika mies, kun hänellä -oli hevonen. Koko illan otteli hän nyt sen kanssa, jotta meidän -oikein kävi Rusko parkaa sääli, ja Kalle itsekin rupesi vähitellen -hikoilemaan. Kuitenkin puuhasi hänen päänsä kovin, miten muka hän -ja Rusko talven kuluessa lähtisivät onneansa koettamaan kaikkiin -kilpa-ajoihin, taikka miten he matkustaisivat Venäjän ja Turkin sotaan, -jota silloin par'aikaa käytiin ja josta Kalle oli kuullut puhuttavan. -Mutta miten lieneekin Kalle ratsastanut ja tuulentupiaan rakennellut, -väsyi hän viimein niin, että suostuikin menemään levolle. Hän vietiin -siis vuoteelle, ja puuhevosen piti seisoman sängyn vieressä. Mutta uni -ei tehnyt kiirettä. Kalle makasi siinä vain, aprikoiden kilpa-ajoja, -Ruskoa ja sotaa. Ja nyt rupesi kovin kummallisia tapahtumia tulemaan. -Tästä vasta alkaakin oikeastaan tämä merkillinen kertomus. - -Miten siis lienee ollutkaan, alkoi puuhevonen aivan yht'äkkiä paisumaan -ja paisui paisumistaan kauhean suureksi, ett'ei koskaan ole olemassa -ollut niin suurta puuhevosta eikä oikeaakaan hevosta. Se kävi suureksi -kuin suurin kirkko. -- Mutta kuinka se on mahdollista? -- te kysytte --- olisihan se silloin puhkaissut hajalle koko Kallen kotikartanon. --- Sitä asiaa en osaakkaan selittää. Lienee tässä tapahtunut yksi -maailman seitsemästä ihmeestä. Oli miten oli, puuhevonen oli joutunut -kauheaksi kummitukseksi. Ja kummallisinta kaikesta oli, että se oli -täynnään ihmisiä, sotilaita päälle päätteeksi kaikki vielä. Ja näiden -joukossa oli Kalle itse. Mutta hän ei ollut enää pikku Kalle, vaan -suuri ja vahva Kalle. Vaan eipä Kallekaan enää; häntä mainittiin, näet, -komealla nimellä Akilleys, joka tosin hieman soipi Kallelle, mutta -sukulaisuus on kuitenkin hyvin hieno. -- No, mutta tämähän on aivan -luonnotonta, -- sanotte te. -- Olkoon vain, mutta Kallen mielestä -ainakin oli se ihan luonnollista ja täyttä totta. Oli siellä nyt -koko joukko sotilaita puuhevosessa. Ja hevonen sijaili erään suuren, -vanhan kaupungin edustalla. Troiaksi sanottiin sitä kaupunkia. Mutta -nyt tapahtui se tapaus, että hevonen hinattiin kaupungin portista -sisään sinne, ja yks' kaks' syntyi hirveä meteli Troian kaupungissa. -Sillä kaikki sotilaat hyppäsivät ulos hevosesta ja rupesivat lyömään, -hätyyttämään Troialais-parkoja, jotka eivät olleet aavistaneetkaan, -että vihollisia sotilaita olisi kätkettynä puuhevosessa. Ja kenpä -moista luulisikaan? Mutta niin on tässä maailmassa usein: kun ei -tahdo uskoo sitä, mikä mahdottomalta näyttää, niin tulee petetyksi, -Niin kävi nyt Troialaistenkin. Viholliset sotilaat olivat tällä -tavoin (Kallen puuhevosessa) piilokkali kaupunkiin tulleet. Kalle eli -oikeastaan Akilleys, joka oli komeassa sota-asussa, hälläkin oli paha -mielessä Troialaisille ja antoi heille ankarasti selkään. Miehuullinen, -uskalias hän oli, mutta mikäs kumma se, kun hän, näet, oli tullut -niin ihmeelliseksi, ett'ei voita häntä haavoittaa muuhun paikkaan -kuin kantapäähän. Luottaen tähän etuun, pieksi hän sentähden kurjat -Troialaiset pahanpäiväisiksi, eivätkä mitkään iskut häneen pystyneet. -Mutta vihdoin saatiin Troiassa vihiä siitä, että Akilleystä voitaisiin -kantapäihin haavoittaa, ja paikalla esiintyi nyt eräs junkkari, joka -pisti häntä tuohon arkaan paikkaan. Saattaisi luulla, että Akilleys -oli tarttunut jäniksen-käpälään, sillä silloin voipi helposti tulla -haavoitetuksi kantapäähän, mutta Akilleys oli liian urhoollinen sankari -juostakseen pakoon. Kuitenkin on viisasta varoa kantapäitään. Mutta -siinä makasi nyt Akilleys parka kuolleena. Oli hän sankarin kuoleman -saanut. Ja sehän on jotakin suuren suurta tässä maailmassa. Akilleyn -ystävät kuitenkin kovasti suuttuivat tästä seikasta ja tekivät viimein -ihan lopun koko kaupungista. Sitten matkustivat he kotiansa, huolimatta -mistään. Ja koko tapauksen oli tuo kummallinen puuhevonen aikaan saanut. - -Mutta luulette kai nyt, että satuni on lopussa? Silloin erehdytte. -Sillä miten lienee ollutkin, tuo suuri puuhevonen kävi vähitellen -pienemmäksi, mutta tämän muutoksen ohessa tapahtui toinenkin. -Se muuttui, näet, eläväksi ja samassa hyvin kauniiksi. Iloisena -tästä muutoksesta kohtalossaan oli se vallan ylpeä luonnoltaan -eikä päästänyt ketään selkäänsä. Olipa kuitenkin yksi, jolle tämä -onnistui. Se oli nuori, pulska kuningas, jonka nimi oli Aleksander. -Ja kenen luulette tämän Aleksanderin olleen? Se oli, totta tosinkin, -pikku Kalle, joka oli kaatunut Troian tappelukentällä. Kuuluu nyt -tosin hyvin kummalta tuo, että ihminen noin yht'äkkiä ilmestyy -toisena, sittenkun jo on sotakentälle kuollut, mutta olipa vähän -ennen puuhevosen eläväksi muuttumista ollut olemassa hyvin oppinut -herra, jonka nimi oli Pytagoras, ja hän oli väittänyt, että nämä -tämmöiset muuttumiset toisesta ihmisestä toiseksi olivat muka ihan -paikallaan ja aivan luonnollista laatua. Sen mukaan se siis ei ollut -niin erinomaisen kummallista, että Akilleys ja puuhevonen sitten -taas ilmestyivät nuorena Aleksander kuninkaana ja oikeana hevosena. -Hevosta sanottiin nyt Bukefaloksi. Aleksander alkoi miettiä miten hän -lähtisi Troian maisemille taas kostaaksensa Akilleyn kuoleman. Hän -hyppäsi sentähden Bukefalon selkään, otti vanhat ystävänsä mukaansa ja -näytti Troialaisille, että Akilleyn haahmo oli peljättävä olento. Hän -kukisti nyt kaikki Troian ympärillä olevat maat ja tuli vallan suureksi -herraksi ja kuninkaaksi. Hän sääti myös, sillä hän oli viisas mies, -voitetuille maille viisaat lait ja levitti onnea ympärilleen. Se oli -hänen kostonsa. Mutta miten lienee ollutkin, niin kuoli pikku Kalle eli -Aleksander piti sanomani taas; mutta kaikki kansakunnat mainitsivat -häntä nimellä Suuri, sillä kaikki olivat hänestä kovasti pitäneet. - -Mutta Bukefalon eli Kallen puuhevosen kävi niin, että se muuttui -toiseksi hevoseksi, ihan eläväksi taas. Sitä sanottiin Cincinnatoksi, -ja nytkin oli se ylpeä ja ylhäinen. Mutta joka kerta kun tuo -kummallinen puuhevonen muuttui, oli pikku Kallenkin muuttuminen. -Paras se onkin, että hevosilla on omistajat, muutoin käyvät he -villihevosiksi. Ja kosk'ei Kallen puuhevosella tietysti muuta -omistajaa ollut kuin Kalle itse, niin oli se varsin paikallaan, -että Cincinnato sai Kallen omistajaksi. Mutta Kalle ei ollut enää -Aleksander, vaan sanottiin häntä nyt Caligulaksi, joka nimi myöskin -vähän vivahtaa Kalleen päin. Hän oli nyt tullut vallan mahtavaksi, -kamoittavaksi keisariksi. Mutta samalla oli hän käynyt niin ylpeäksi -vanhoista sankaritöistään Akilleynä ja Aleksanderina, että hän -katseli ylenkatseella ihmisveljiään ja piti itseään ja Cincinnatoa -maailman oivallisimpina olentoina, Sentähden pani hän, huolimatta enää -sotaretkistä, alamaisensa passaamaan itseään pöydässä ja Cincinnatoa -myös. Niin pitkälle meni, että valtakunnan suurimmat virkamiehet saivat -olla passareina hevoselle, jota ravittiin viinillä ja sokurikakuilla -kultamaljoista. Se on toden totta. Mutta semmoiseen menetystapaan -suuttuivat viimein sekä virkamiehet että muut alamaiset. Sentähden -lähetettiin Cincinnato, Caligula selässä, Kyöpelin vuorelle. - -Mutta, niinkuin luultavasti tiedätte, ei ole ollenkaan hupaista -Kyöpelin vuorella. Sentähden kävi nyt niin, että Kalle ja tuo -kummallinen puuhevonen äkkiarvaamatta ilmestyivät maailmassa taas. -Mutta heissä oli nytkin tapahtunut suuri muutos. Cincinnato oli -muuttunut vanhaksi koniksi, ja Caligula oli latistunut laihaksi, -vähäiseksi moukkaherraksi. Kuitenkin kuvitteli Kalle olemansa Akilleynä -tai Aleksanderina tai Caligulana ja tahtoi ryhtyä sotatöihin taas. -Hän oli omaksunut ylpeän nimen Don Quixote ja sanoi hevostansa -Rosinanteksi. He lähtivät ulos sotaretkille. Mutta ajat olivat, -Caligulan kadottua, käyneet niin rauhallisiksi, ett'ei kukaan huolinut -sodista enää. Don Quixote ja Rosinante vain olivat sitä mieltä, että -sotia pitää, ja sentähden ryhtyivät he kaikenmoisiin hullutuksiin. -Moukkaherra parka, jolla oli hyvin surullinen muoto, luuli näkevänsä -vihollisia kaikkialla ja taisteli tuulimyllyjä ja lammaslaumoja -vastaan. Mutta ihmiset häntä nauroivat vain. Mitä siihen sanotte, -hyvät ystävät? Kallesta oli tullut suuri narri. Onpa kuitenkin paljon -sennimisiä narria tässä maailmassa, jotka luulevat olevansa mitä eivät -oikeastaan ole. Vihdoin kuitenkin Kalle heräsi kuvituksestaan, ja -se oli hyvä, sillä Don Quixotesta ei varmaankaan olisi voinut tulla -mitä Kallesta sittemmin tuli. Rosinante parka muuttuu siis nyt taasen -uudestaan ja käypi kummallisintakin kummallisemmaksi. Hän saa, näet, -hyvin kepeän ruumiin ja päälle päätteeksi vielä siivet, jotta pystyy -lentämään. Hän on niin kepeä, että huilahtaa ylös tähti-ilmoihin -saakka ja kantaa selässä-istujan toisiin maailmoihin, Venus- ja -Mars-tähtiin. Hänen lentoansa ei, näet, rajoita mikään avaruus. Eikä -häntä rajoita aikakaan, sillä hän voi, miten mielii vain, oleskella -entisyydessä, nykyisyydessä taikka tulevaisuudessa. Semmoinen muutos -tapahtui nyt tuolle kummalliselle puuhevoselle, ja nimekseen sai hän -Pegaso. Mutta kun hän on niin hieno ja utuinen, voipi, aina tuulen -mukaan, pukeutua eri muotoihin. Välin hän on mahtava, voimakas ja -kaunis, välin taasen kehno ja kurja ja hölläsiipinen, jotta juur -olisi omiansa eläinsuojelus-seuralle. Selässä istujaa sanotaan -tavallisesti Apolloksi, mutta pitää hän mielin määrin muitakin nimiä, -sillä onpa ratsastaja hyvin hieno ja haaveinen. Niin oli siis Rusko -ruvennut Pegasoksi ja Kalle Apolloksi. Pegaso heittäytyi nyt ensiksi -entisyyteen, ja Apollo nimitti itseään Homeroksi. He olivat korkealla -maailman ylä-ilmoissa, melkein näkymättömissä maapallon asukkaille, -mutta kuului Apollon ääni. Hänen työnsä on, näet, laulaminen. Niin -lauloi Homero noita vanhoja muistoja Troiasta, Akilleyn kuolemaa ja -hänen ystävänsä kulkua kotimaahan. Toinen kerta oli Apollolla nimenä -Virgilio, ja silloin hän lauloi voitettujen Troialaisten muuttoretkestä -muille maille. Sitten oli hän myöskin Ovidio ja lauloi merkillisistä -muutoksista, joita hän nimitti metamorfoseiksi. Ja vieläpä oli -hänen nimensä Cervanteskin, joka kertoeli kuvitetusta ritarista Don -Quixote. Nämä kaikki asiat tunsikin laulaja paraiten itse, kuten -arvaatten. Apollolla oli sitten vielä monta muutakin nimeä maailmassa. -Toisinaan hän oli oivallinen, loistava laulaja, ja ihmiset kuultelivat -ihastuksella hänen säveleitään. Toisinaan oli hän suuri narri ja -Pegaso kovin laihana. Kerrankin oli Apollo Goethe nimeltään ja lauloi -silloin jylhiä viisauden virsiä. Kerran Aleksis Kivi, ja kyynelsilmin -itse ihastutti hän silloin isänmaansa kansan, Pegason ollessa välin -juhlallisena, välin hulivilinä. - -Mutta on jo aika lopettaa satuni. Lisään vain vielä, että Pegaso -joskus oli aika pelkuri, sillä vaarallistahan oli tuolla ylii-ilmoissa -lennellä. Silloin pelkäsi Apollokin ja kätkeytyi aina johonkin -valenimeen, ollen n.s. pseudonymona, mikä onkin viisahinta kun kovasti -pelkää. Välistä oli niinkin, että Apollo ainoastaan luuli olevansa -suuri laulaja, niinkuin ennen Don Quixote oli itseänsä suureksi -sankariksi luullut. Mutta silloin on aina parasta tulla takaisin -todellisuuden maailmaan ja irtautua kuvituksesta. Niin kävi nyt -kummallisen puuhevosemmekin. Apollo luuli viimein itseänsä Sammoksi, -ja silloin tapahtui se onnellinen tapaus, että ratsastaja hevosineen -päivineen, jotka molemmat, niinkuin Don Quixote ja Rosinante, olivat -olemassa kovin kurjissa muodoissa, yht'äkkiä putosivat alas korkeista -utu-ilmoistaan, että vingahti vain, ja Kalle, joka puuhevosensa -kanssa oli niin monet muutokset ja vaiheet kestänyt, huomasi olevansa -sängyssä, ja Rusko seisoi sen vieressä. Kaikki oli kuten ennenkin: -pikku Kalle oli pikku Kalle, ja puuhevonen oli Rusko. - -Ja niin loppuu satu kummallisesta puuhevosesta. - - - - -Joulu-enkeli. - - - Tähtikirkkahana jouluyönä - Enkel' istui pilven reunalla. - Kävi katse, kaunis, armahainen - Hänen sinisistä silmistään. - - Sinisilmäili hän ympärilleen: - Koko enkelparvi taivahan - Tuossa tuokiossa tanssiin riensi; - Taivon valo kävi kirkkaammaks'. - - Jos oil tuikkivassa tähtelässä - Hetki surua ja vaivaa vain, - Katos' enkelin se katsomalla, - Ja jo riemueli taivas taas. - - Mutta päällä maan ei kenkään nähnyt. - Silmäilystä sulon enkelin, - Nähnyt katsantons' ei kirkkautta. - Tietty tääll' ei hänen olostaan. - - Silloin autuaana, armahaisna - Tuli joulu-ilta taivainen: - Alas astui meidän maamme päälle - Joulu-enkel' ylä-ilmoista. - - Ihmiset jo kaikki ilostuivat - Katsannosta kauniin enkelin. - Kirkkahammaks' tämä katsehensa - Ennen-entistä oil käynytkin. - - Haihtuvatpa kaikki haikeamme, - Enkel'-ehtoista kun katsomme, - Hellähempuna hän hymyileepi, - Luojaa luottavaisna rukoilee. - - Jos et häntä havaitsevas' luule, - Katso lasten lempikasvoja. - Heidän kirkkahissa katseissansa - Sai hän maallisen jo muotonsa. - - Enkel'-ehtoisen mä kyllä huomaan. - Huomaan, kuinka hempu hymyilee - Lempiväisnä, lempeänä mulle - Pikku Selman sinisilmistä. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SATUJA JA RUNOJA LAPSILLE*** - - -******* This file should be named 61011-8.txt or 61011-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/6/1/0/1/61011 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/61011-8.zip b/old/61011-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 4c619a6..0000000 --- a/old/61011-8.zip +++ /dev/null |