diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/60920-8.txt | 8690 | ||||
| -rw-r--r-- | old/60920-8.zip | bin | 135365 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 8690 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..7d40d71 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #60920 (https://www.gutenberg.org/ebooks/60920) diff --git a/old/60920-8.txt b/old/60920-8.txt deleted file mode 100644 index d7ca2d3..0000000 --- a/old/60920-8.txt +++ /dev/null @@ -1,8690 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Opettaja, by K. A. (Kaarlo August) Järvi - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Opettaja - - -Author: K. A. (Kaarlo August) Järvi - - - -Release Date: December 14, 2019 [eBook #60920] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK OPETTAJA*** - - -E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - -OPETTAJA - -Romaani - -Kirj. - -K. A. JÄRVI - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Oy, -1907. - - - - -I LUKU. - - -Hannes Kauppi, nuori kansakoulunopettaja saapui pienellä höyrylaivalla -vastaisen kotipitäjänsä kirkonkylän laivalaituriin. Kotipitäjänsä! Mikä -ihmeellinen salaperäisyys siinä sanassa nyt helähti! - -Hän tuli aivan tunteelliseksi ja nosteli tervehdykseksi hattuaan tuiki -tuntemattomille ihmisille. - -Sillä tämä Ylä-Karjala, jonne hän nyt asettuisi opettajana -vaikuttamaan, oli vetänyt häntä puoleensa kuin Lapin kesä joutsenta. -Siihen olivat syynä syvät, sielulliset vaikuttimet. Itse luontoa ja -sen kansaa ei hän ollut koskaan ennen nähnytkään. Mutta sen hän tiesi, -että tämä osa isänmaata oli pimeä loukko, jonne elämän lämpöiset tuulet -hyvin harvoin pääsivät puhaltamaan. Ja kartalta hän näki siellä olevan -paljon vettä ja vuorta. Vettä ja vuorta hän sydämensä pohjasta rakasti. -Ja erityistä mielenkiintoa oli hän nyt tuntenut tähän pimeään kolkkaan. -Juuri siksi oli hän hakenut ja saanut paikan Ylä-Karjalan takalistoilla. - -Tänä aikana oli koko isänmaa sorron lyömä. Kaikki oli peittynyt -valtiolliseen usvaan. - -Moneen nuoreen sydämeen koski hyvin kipeälle tämä isänmaan kärsimys. - -Ja hiljaan luvattiin itselleen uhrautua kansan eteen. - -Pienessä seminaarikaupungissakin oli joidenkuiden opettajakokelaiden, -jotka kohta laskettaisiin vaikuttamaan opettajina kansan pariin, -sydämissä syttynyt into lähteä kaukaisimmille salomaille tekemään työtä -kansan sivistyksen eteen. Hannes Kauppi oli esiintynyt näiden johtajana. - -Vappu-iltana kaupungin ihanassa puistossa oli lopullinen päätös -tehty. Sillä kaukaisilla takalistoillakin oli kansa valveutettavana -valistuksen soihtu sytytettävä. - -Tämä olisi heidän uhrinsa kärsivälle isänmaalle. - -Näin he olivat päättäneet, laulaneet, pitäneet puheita ja kyyneleihin -asti heltyneet. - -Sillä he kaikki olivat nuoria. Heidän johtajansakin, Hannes Kauppi, -tuskin 24-vuotias. - -Ja Hannes oli valinnut toimialakseen Ylä-Karjalan takalistot. - -Hän oli sitten lukenut Ylä-Karjalan historiaa tunteakseen tulevan -toimialansa pohjaa myöten. Ja sen historian lehdillä oli hän löytänyt -niin paljon tämän kansan puolesta puhuvaa. Ensin novgorodilainen ja -moskovalainen vaikutus. Sittemmin ruotsalainen ja taas uudelleen -venäläinen. Novgorodilais-moskovalainen kehitys oli tuonut mukanaan -bysanttilaisen maailman kylmät kaavat: pyhäinkuvat, ristinmerkin -tekemisen ja niiden mukana pakanallista kristinuskoa. - -Mutta se oli tuonut vielä pahempaakin: vilpin ja valeen, teeskentelyn -ja viekkauden. - -Ruotsalainen vaikutus oli alkanut uskonvainoilla ja vapaaherrakunnilla. -Ja jatkunut virkavaltaisena ruoskana ja rajameteleinä, kunnes "vapauden -aika" tännekin korpien kangasmaille oli lähettänyt kutsut valtiollisiin -harrastuksiin, mitkä kuitenkin näivettyivät kulkuneuvojen puutteen ja -liian syrjäisen aseman tähden. - -Varsin kalpeita, hyvin kalpeita nimiä jaksoi tämän kansan keskuudesta -kohota historian lehdille: Luukas Räsänen, Juho Sormunen, Olli Tianen. -Ruotsalainen kosketus oli ajanut melkein sukupuuttoon maan karjalaisen -väestön ja tuonut sijalle liukkaat savolaiset. - -Tällaiselta pohjalta oli ylennyt se kansa, jonka parissa Hannes nyt -seisoi pienellä laivalaiturilla. - -Se oli hänelle siis kuin tuttua, mutta kuitenkin niin uppo-outoa. Ja -sentähden hänen sielussaan risteili monellaisia tunteita näitä ihmisiä -nähdessään. - -Pian oli hänen ympärillään liuta kummastelevia maalaisia. Sillä outo -herrasmies oli harvinainen ilmiö tämän kirkonkylän laivalaiturilla. - --- Minun pitäisi tulla tänne opettajaksi Orjasaareen, vastasi Hannes -heidän kyselyihinsä. - -Häntä neuvoi ja opasti kohta kymmenenkin suuta yht'aikaa. Jo siitä -huomasi Hannes olevansa leppoisten ja liukkaiden savolaisten -keskuudessa. - -Kirkkaalla ja komealla selällä on Hannes menossa Orjasaareen uuteen -kotiinsa. - --- Ei siellä ole teitä, sanovat soutajat. Hannes nytkähtää. - --- Miten sitten kuljetaan? - --- Suvisin kävellään, talvella ajetaan hevosella. - --- Oivallista! huudahtaa Hannes ja nauraa. Astellaan rantaan päästyä -mehevään lehtoon. Nuorekas luonto, korkeat mäet ja siniset vedet -hurmaavat Hannesta. - -Tuolla korkeimmalla mäellä on suuri punainen talo valkoisine -ikkunalautoineen ja mustine asfalttikattoineen. - -Se on koulutalo. - -Hannes on tyytyväinen näkemäänsä, tarjoaa saattajalleen paperossin ja -he nauravat kuin yhteisestä ilosta. Kun saattomies heittää hyvästin -opettajalle, lyö hän kättä niin tutunomaisesti kuin olisi oltu yksissä -jo vuosia. - -Koulumäellä on Hannesta vastassa keski-ikäinen vaimo, joka yhtenään -niiaa. Hannes antaa kättä ja kuulee, että vaimo on pantu opettajaa -vastaan ottamaan ja tuomaan koulun avaimia. On jo odottanut kauan. Muut -eivät joutaneet, kun heinäilmat ovat hyvät. - -Hannes otettuaan avaimet menee sisälle. - -Kaikkialla hirveä maalin ja tärpätin haju. Eivät ole ymmärtäneet pitää -auki ikkunoita. Mutta kaikkialla uutta, loistelevaa, puhdasta, korkeata -ja ilmavaa. - --- Kunhan huoneet kuivuvat, niin on mainio koti, puhelee Hannes -vaimolle, joka avojaloin hiljaisena kuin aave tassuttelee hänen -jäljessään huoneissa. - --- Niinkö opettaja luulee, että tässä kelpaa koulua pitää? kysyy vaimo. - --- Kelpaa emäntäseni! huudahtaa Hannes ja taputtaa vaimoa olkapäälle. - -Vaimon silmät leimahtivat. Niiden ruskea väri näytti kaksinkertaiselta -hyvin tummansinisen huivin alta. - --- Tämä talo on vihattu talo, sanoo vaimo. - --- Niinkö? kysyy Hannes säikähtäen. - --- Maksaa hirveästi. Eipä voinut Juuso Kalliokaan, vaikka on viisas -mies ja vaikka hänellä on keisarin antama raha, mitään. Ei pystynyt -herroja voittamaan, vaikka kyllä riiteli kuvernööriin ja sinaattiin. -Juuso olisi tahtonut laitettavaksi vain viisseinäiset huoneet: -Suuremman luokkahuoneen ja yhden huoneen opettajalle asunnoksi. -Nauroi meilläkin, että hänkin sopii asumaan yhdessä huoneessa, vaikka -onkin tuttu keisarinkin hovissa. Mutta herrat laittoivat koulutalolle -riitingin ja panivat suuren sakon uhan, ellei taloa tehdä juuri niin -kuin se riitinki näyttää. Ja niin piti tehdä. Ja niin tästä syntyi -tällainen palatsi, että ukot ohimennessään kunnioituksesta päänsä -paljastavat. Kerrankin Juuso Kallio menetti jutun! - --- Mutta kuka on Juuso Kallio? - --- On kunnan herra, jolla on keisarilta raha. - --- Mutta, mutta... puhui Hannes muistellen. - --- Mitä mutta? - --- Eikö hän ole tämän koulun esimies? Sehän nimi oli kutsumuskirjeen -alla. - --- On kyllä. Sitä mieltä oli rovastikin, että opettajalle olisi -riittänyt kyökki ja kamari asunnoksi. - --- Vai niin. - --- Niin. - --- Vihataanko täällä koulua? - --- Mikä vihaa, mikä rakastaa. Mutta tätä taloa vihataan, kun tässä on -monen ihmisen eläminen. - --- Mutta kansahan on sen vain omille lapsilleen rakentanut. Eikä -tällaisia taloja rakenneta kuin yksi vuosisadassa aina itse kuhunkin -piiriin. - --- Kyllä ne tämän vielä polttavat. Niin ovat muutamat sydämissään. Ja -meidän väki kyllä rohkenee, kun vain tahtoo. - --- Mitä joutavia! - --- Taitaa olla vielä maailma rakas opettajasta? - --- Hm! - --- Mitä? - --- Minä sanoin vain: hm! - --- Mitä se on? - --- Ei mitään. - --- Minäpä sanon jotain. - --- Noo? - -Vaimo lähestyi Hannesta, tarttui häntä käsivarresta, kiinnitti ruskeat -silmänsä tiukasti häneen ja kysyi terävästi: - --- Tunnetko _sinä_ Jeesusta? - -Hannes hätkähti noin kärjekästä puhetta. - --- Mutta kuka emäntä olikaan? kysyi hän keskeyttääkseen. - --- Olen Karvisen emäntä tästä läheltä. On meidänkin talon mies -tässä koulun johtokunnassa. On tämän talon isännöitsijä. Hänhän se -laittoi minut avaimiakin tuomaan, kun itse on väen mukana heinässä -ulkoniityllä. On siltä miesparalta aikaa tämän talon kanssa mennytkin. -On juoksennellut sinne ja tänne sen asioissa. Lopuksi kuljetti tänne -komean herran, joka ähkyi ja puhkui kuin käyvä kaljatynnyri täällä -kulkiessaan kesäkuumassa, kun piti pitkiä matkoja kävellä. Se oli -kaljupää ja itravatsa ja hikoili kuin vastalyöty sauna. - --- Mikä se oli? - --- Kuului olleen tarkastaja. Meillä oli yötä. Söi ja joi, kävi -saunassa ja piika häntä siellä pari tuntia lakanain välissä hieroi -eikä kysynytkään talolta, mitä maksaa. Maailman herrat se koulu tänne -salollekin nyt kuljettaa. Sellaista itravatsaa ei täällä ole vielä -nähty. Taisi olla laiska mies, kun ei oisi kehdannut kävellä. - --- Mitä hän täällä kävi? - --- Meidän isännälle kävi taki tilaan neuvomassa, millaisia huonekaluja -koulu tarvitsee ja muita kapineita. Sitten katseli, onko rakennus -sellainen kuin sen piti olla. Paljonko lie sellaisellakin palkkaa? - --- Monet tuhannet. - --- Ja kuitenkin rahansa tuhlaa ja täällä talonpojissa köyhänä kulkee. - --- Hänen neuvostaan ostettiin siis opetusvälineet? - --- Niin meidän isäntä osti. Satamarkkasia niihin meni ja nyt me saadaan -niitä hullutuksia maksaa. Mutta pitääkö sitä meidän maksaa sillekin -itravatsalle? - --- Emännällä voi olla kiire. Minun puolestani on emäntä nyt vapaa. -Missä se onkaan teidän kotinne? - --- Tuo talo tuolla toisella mäellä, osotti emäntä. - --- Tämä suurempi? - --- Niin. Siellä olen monta palavaa rukousta rukoillut. Ja huutanut -Herraa avukseni tässä surun ja murheen laaksossa. Toisinaan on hän -lähettänyt enkelinsä alas taivaasta minua vahvistamaan. Vaikka ihmiset -eivät sitä usko, kun eivät sano nähneensä. Mutta minä sen olen nähnyt -ja tuntenut ja minä olen silloin kuin pyörryksissä... - -Emännän ääni värähteli. Kuulusti kuin olisi ollut itku hänen -kurkussaan. Ja kun hän jatkoi, niin hän jo todella itki. - --- Se olisi Luojan armo, jos saimme kristityn opettajan. Silloin osaat -meitä neuvoa... - -Emäntä virttä laulaen lähti. Maailmaa hän ei rakastanut, vaikka niin -kovin maksuista huolehti. - -Hannes meni yksinään suureen luokkahuoneeseen. Niin kookas ja niin -komea, niin kirkas öljytty katto, niin vankat hirsiseinät, niin sileä -maalilattia, niin uljaat uunit...! - -Entäs maisema, joka noista valtavan suurista ikkunoista sisälle katsoi! -Siinä oli tunteita kuohuttavaa runoutta, sillä tämä Suomen kolkka oli -Luojan armaimpia käsialoja. Tuolla suuren suuri selkä syleilemässä -satoja saaria... täällä kapea lahdelma kuin joki lehtojen kainalossa... -ja tuolta taas näkyy pitkä niemi... sitten vettä... sinistä... -siintävää vettä... joka taholla... Ja jalkain juurelta lähtee yhdelle -suunnalle lehtimetsä yleten ja aleten maan korkeuden mukaan kuin suuri -aaltoileva viheriä meri, ja kätkee helmaansa lukemattomien kukkien -huumaavat tuoksut ja kirjavat värit. Hanneksen mieli jo aavisti, -miten herkullista olisi nukahtaa sen ruohosohvilla vuossataiskoivujen -siimeksessä. - -Muu lähin ympäristö on mäkiä ja laaksoja. Taloja mäkien huipuilla -ja laaksoissa vehmas kasvullisuus. Tuulimyllyjä, vinttikaivoja... -lehmiä... lampaita... niityillä paljasjalkaisia avorintaisia -heinämiehiä... - --- Tämä talo on Vesilinna. Näin kauniilla paikalla en ole elämässäni -asunut, huudahtaa Hannes lumoutuneena seudun suloudesta. - -Hän katsoo... katsoo... yhä katsoo... Hän tahtoo imeä sieluunsa tämän -hurmaavan luonnon. - --- Kansa tässä ympärillä vielä nukkuu tiedottomuuden unta. Mutta -annappa tämän koulutalon muutaman vuosikymmenen henkistä soihtuaan -sytytellä, niin tästä nousee edistyshaluinen nuori polvi... syttyy -tunteita ja järkeä... aivot heräävät... hermosto hienostuu... sillä -sivistys koskettaa näkymättömällä taikasauvallaan sinne ja sinne ja -sinne... - -Hannes viittaili itsekseen kädellään kohti taloja vaarojen hartioilla. -Ja ne näyttivät hänestä ikäänkuin odottavan häntä, joka niiden pölyt -ja tomut, noet ja karstat raittiina tuulena pois puhaltaisi. Hän oli -näille kodeille saapunut puhdistavaksi henkiseksi lääkäriksi, rakkauden -apostoliksi, niiden tulevia aikoja muodostavaksi profeetaksi. Suuri -ylösnousemus niissä on tapahtuva, mahtava herääminen likaisilta -olkipahnoilta itsetiedottomuuden unesta valoon ja vapauteen, tietoon ja -arvosteluun. Vuossatain uni on täällä nyt loppuva ja uusi aamu ruskonsa -näyttävä... kohta... kohta... - -Hannes levitti kätensä kohti noita taloja ja lausui: - --- Te tuntemattomat korven kuokkijat ja raskaskätiset raatajat, minä -otan teidät lämpöiseen syliini ja painan sydäntäni vasten. Minä -olen teidän ja te olette mun. Oo, kansa, miten suuresti minä sinua -rakastan... rakastan... rakastan nuoruuteni koko hurjalla voimalla -ilman rajoja... - -Tällaisen kiihkoisen kohtauksen haltioimana katseli sitten Hannes -seinillä suuria öljystä vielä tuoreita karttoja, kookasta mustaa -seinätaulua, uusia pulpetteja, karttapalloa, ohutta karttakeppiä, siroa -urkuharmoniota. - -Ja hänen sieluunsa kohosi hyvin kaukainen, mutta lämmin tunnelma siitä -päivästä, jolloin hän pienenä poikana ensi kerran astui koulusaliin. -Sen vaikutus oli jäänyt jonnekin sielunsopukkaan. Nyt se aukeni sielun -silmien eteen kuin etäisenä tervehdyksenä, kuin ulohtaalla olevana -kätenä, joka suloisesti viittasi hänelle ja samalla heitti hänen -sieluunsa kokonaisen tulvan lapsuuden riemua. Hän tunsi ikäänkuin -ruumiillisesti keventyvänsä. - --- Istuttaappa tämäkin luokka täyteen pieniä ihmisen alkuja, joilla on -kirkkaat silmät, heläjävä ääni, pienet uteliaat aivot. Ja tällaisen -herkullisen luonnon juhlapöydältä heitä ravita... opettaa heitä -rakastamaan tätä ihanata synnyinmaata... rakastamaan viimeiseen -hengenvetoon asti... avata näiden lasten silmät näkemään, miten Suomi -on kaunis ja mihin tämä kaunis maa asujiaan velvoittaa... tämä työ on -jumalallista elämäntyötä... tämä on suurta pienessä. Tätenhän puhaltaa -kuolleisiin elämää... nukkuviin valppautta... puhaltaa heihin rakkauden -veriä nostavat värähdykset... työhön väkevän harrastuksen! Tämän täytyy -olla ensi luokan taitelijan työtä. - -Hannes siirtyy taas ikkunan luo ja antaa katseensa lentää sinne ulos -pitkin maita ja vesiä. - --- Tuolla mökeissä ja taloissa on minun raaka-aineeni... tämä -koulusali on minun atelierini... sytyttävänä voimana on minulla tämä -komea luonto... ja mallina työssäni ihmiskunnan jaloimmat henkilöt. -Enkö olisi taiteilija, jonka työn tuloksista voi hedelmää odottaa? -Juuri tällaiset atelierit ovat kansan parhaimmat taidepajat, ovat -ne masuunit, joissa valistus sen omien lasten verestä polttaa pois -ruosteen ja rahkan... - -Ja tämä päivä on minun elämäni kauneimpia päiviä. Sillä sielussani on -nyt suuri juhla ja sopusointu olemukseni kirkastaa. Jospa aina voisi -näin tuntea, näin nähdä elämä yhtenä kirkkaana lupauksena sydämensä -parhaimmista pyrkimyksistä! - -Hannes oli tunteittensa haltioimana kokonaan unhottanut arkipäivien -harmaat sekasotkut. Hänen sielunsa oli avartunut kohti ihanteiden -sytyttäviä valoja. Korkealle... ylös... korkealle... suuren runoilijan -pyhimmille alttareille...! - -Itsestään menivät hänen askeleensa urkuharmonion luo, jonka hän avasi. - -Kohta kumpusi salissa ihana soitto ja siihen yhtyi Hanneksen korkea -laulu: - - "Totuuden, runon kotimaa, - maa tuhatjärvien, - miss' elämämme suojan saa, - sa toivojen, sa muistoin maa, - ain' ollos onnees tyytyen - vapaa ja iloinen!" - -Kuuma tunneväreily kierteli hänen ruumiissaan. Kauan vielä sen jälkeen -Hannes hiljaan istui. Sillä tunnelma oli hänet kokonaan voittanut! - -Sellainen oli hänen tulonsa uuteen kotiinsa. - - - - -II LUKU. - - -Hannes oli maannut ensimäisen yön uudessa kodissaan. Aamulla -herätessään oli hänellä pää raskas kuin olisi siihen yöllä lyijyä -sulatettu. Ja rintaankin otti kipeälle. Hannes piti tämän tuoreen -maalin ja sen seotusten aikaansaamana. Samalla hän tuli silmänneeksi -tarkemmin seinähirsiä. Niistä tihkui vielä tuore pihka. Koulutalo oli -siis rakennettu tuoreista petäjistä. - -Mutta kostea huone... ah! Niinkö ovat olleet huolimattomia? Näin komea -talo... ja... ja... sairauden kirpeä pesä... - -Hannes koetti lohduttautua. Hän muisti, miten lappalaisilla on vain -nahkakota ja ostjakeilla risuista tehty mökki. Ja tulevat toimeen. - -Tuolla ulkona on Luojan terve luonto. Siellä on terveyttä, on voimaa, -siis sinne hengittämään tuulien palsamia. - -Hannes lukitsi oven ja meni ulos. Mennessään heitti hän surullisen -katseen tuohon uhkeaan taloon, jossa hän tiesi saavansa vielä monesti -herätä yhtä sairaloisena kuin tänä aamuna. - -Uh! Miten hänen päänsä oli raskas ja rintaa korvensi! - -Siinä lähellä oli veden poukama. Hän riisuutui ja meni uimaan. Veden -pehmeä kosketus ja lihaksien voimakas liikunto aamun raikkaassa -tuulessa hänet pian virkisti. Viskoen vettä päähänsä, sukeltaen, -nakellen ruumistaan vedessä hän tahtoi ajaa pois itsestään maalin -katkun ja seinähirsien kostean homeen. - -Eväitä oli vielä taskussa pari kolme voileipää. Ne hän uituaan siinä -söi, oikein nautiskellen pureskeli. Niissä oli vielä kaupungin juustoa, -lohta ja makkaraa. Hän arvasi, että nämä herkut eivät kohtakaan hänen -suussaan olisi. - -Pitkään levättyään vuossataisen koivun juurella peipon säveltä -kuunnellen meni Hannes läheisimpään taloon. Autio porstua, siinä -joku vanha kaappirähjä, tuvat molemmin puolin ja porstuan takana -kamari, joka tietysti oli maitohuone. Hän avasi toisen tuvan oven ja -vastaan löi kuuma pahahajuinen ilma, jossa tuntui hirvittävä tuoksu. -Eikä tuvassa ollut muita kuin viisi pientä lasta, joita vaali vanhin -kahdentoistavuotinen tyttö. Nuorin lapsi vain paita yllä seisoi -reikätuolissa ja kolme mekkoniekkaa karkasi uunin taakse, kun vieraan -näkivät. Vanhin tyttö hirveästi punastui ja hätääntyi. - -Hannes meni hänen luoksensa ja silitti hänen hiuksiaan rohkaistaksensa -häntä. Tyttö näkyi toipuvan hämmingistään. - --- Missä isä on? kysyi Hannes. - --- Kuoli viime talvena. - --- Entä äiti? - --- Niityllä. - --- Yksinkö? - --- Ei. - --- Kenen kanssa? - --- Vilhon ja Niinan. - --- Keitä ne ovat? - --- Veli ja sisar. - --- Onko Vilho vanha? - --- Neljätoista vuotta. - --- Ja Niina? - --- Kolmetoista. - --- Onko monta lehmää? - --- Neljä. - --- Onko hevosta? - --- Täytyi myödä talvella. - --- Mikä on tämän talon nimi? - --- Kähkönen. - -Hannes ymmärsi, että tämä perhe on pientä väkeä. Hän löysi leivoksen -taskustaan ja vietteli sillä nuo kolme uunin luota tykönsä. Olivat -kirkassilmäisiä lapsia, mutta niin, niin siivottomia. - -Mielellään olisi Hannes heitä sylissään pitänyt, mutta hirvitti sitä -tehdä. Lapsikullat jo nauroivat, kun saivat makeista. - -Hannes kertoi heille sadun kuninkaanpojasta ja paimentytöstä. He sitä -ihmeissään kuuntelivat. Ja kun Hannes lähti, saattoivat he kaikin häntä -pihalle asti. - -Hannes siirtyi toiseen taloon Samallainen autio porstua, jonka lattia -notkahteli, tuvat molemmin puolin ja porstuan perällä maitokamari. Sama -tuoksu tuvassa ja tuvassa suuri lauma likaisia lapsia. Mutta täällä oli -vaalijana vaimoihminen, joka kuului olevan perheenäiti. Ja se kohta -ryhtyi opettajalle kahvia hommaamaan. - -Sokuri oli hyvin likaista, kahvikuppien uurteet eivät olleet puhtaat ja -koko laitelmassa mauton yleismaku. - -Mutta Hannes särpi toimessaan ja emäntä ihasteli häntä. - -Siinä samassa ryömi tupaan hirveä olento. Se tuli porstuasta madellen. -Pää oli kuin ihmisellä, mutta pelottavan epämuodostunut ja silmissä -tylsä viileys. Vatsallaan se matoi, sillä ruumis oli aivan muodoton: -kädet hyvin pienet ja jalat kierot ja hervottomat. - -Hannes säikähti niin, että kahvikuppi oli hänen kädestään pudota. - -Mutta nuo pienet lapset eivät olleet milläänkään yhtä vähän kuin -emäntäkään. - --- Onpa lapsillanne hermoja, huomautti Hannes. - --- Mitenkä niin? - --- Kun eivät pelkää. - --- Tätäkö setää? kysyi emäntä ja osotti outoa lattialle - --- Vai on se setä? - --- On isännän veli, mutta on raajarikko raukka. - --- Ja aivan järjetön kai? - --- Niin on. - --- Onpa elämässä monellaista eläjää. - -Hannes tunsi hermojensa vielä vavahtelevan näöstä. - -Setä veivasi itsensä penkille Hanneksen viereen. Hannesta pelotti. -Mutta hän istui paikallaan. - -Yksi lapsista toi sedälle sokuripalasen suuhun. Se imi sitä ja -kyyneleet valuivat hänen silmistään, jotka hän oli kääntänyt opettajaan. - -Hanneksen tuli sanomattoman sääli. Mitä tiesivät nuo kyyneleet? -Olivatko ne vain eläimen silmänestettä vaiko pohjattomasti kärsivän ja -tuntevan ihmisen itkua? - -Hannes kopeloi taskustaan konfektin. Mutta hänen oli mahdoton tarjota -sitä sedälle kuin jollekin jääkarhulle eläinnäyttelyssä. Olihan setä -silti täysi-ikäinen mies, vaikka määrättömän sairauden rusikoima. - -Hannes tarjosi konfektin lapsille. Ne antoivat siitä osan sedällekin. - --- Oi tuota kaunista rakkautta! ihasteli Hannes sielussaan. - -Mutta nuo sedän kyyneleet lähtemättömästi syöpyivät hänen sielunsa -sisimpään. - -Ei Hannes setää enää pelännyt, vaan poislähtiessään tarjosi hänelle -kättä hyvästiksi. Silloin sedän hervoton kädentynkä hiukan liikahti ja -taas silmissä kiilsi kosteus. - -Setä siis tunsi tilansa ja pohjattomasti kärsi. - --- Hyvä emäntä! Ei setä-kulta ole järjetön, huomautti Hannes. - --- Ei hän ymmärrä lukua eikä laulua, ei kuule puhetta eikä pauhua. - --- Mutta ymmärtää oman kurjuutensa. Ja on sanomattoman kaunista, että -olette opettanut lapsenne rakastamaan setä-raukkaa. - -Emäntä heltyi itkemään. - --- Hän itse opetti minut itseään rakastamaan. Kun tulin tähän taloon, -kohtelin häntä tylysti. Ja niin koko alkuajan. Joskus potkaisinkin, kun -hän tämän vanhimman lapseni luo aina tunkeusi, se kun silloin olikin -ainoa Ja silloin hän mölisi kuin eläin. Minä olin hänelle aina vihainen -ja aina tyly. Mutta sitten eräänä kesäpäivänä oli tämä vanhin lapseni --- se oli silloin kolmannella vuodella -- yksinään tuvassa sedän -kanssa. Lapsi oli mennyt tulen tykö ja saanut tulen vaatteisiinsa. -Hän itkee hirveästi. Minä juoksen pihalta tupaan. Ja mitä minä näin! -Taivaan Jumala! Setä parhaallaan tuvassa hampaillaan kiskoo palavia -vaatteita lapsiraukan päältä, vaikka siinä touhussa oma partansa ja -tukkansa on tulessa. Nyt minä tajusin, että hän rakasti lastani. Ja -siitä lähtien muutuin minäkin toiseksi ihmiseksi häntä kohtaan ja olen -neuvonut lapsianikin kohtelemaan setää hyvästi. - --- Sedällä on siis ihmisellisiä tunteita. Hän on ihminen, vaikka onkin -noin avuton. Hyvä Jumala, miten paljon kurjuutta ja kärsimystä yhdelle -ihmiselle on pantu! - --- Onhan se rovasti vaatinut papinkin maksuja sedän puolesta, mutta ei -meidän isäntä siihen suostunut. Ja siihen se taipui rovastikin. - -Tuo puhe tuntui ilkeältä Hanneksen korvissa. Hänen sielunsa oli juuri -ollut tulvillaan sitä suloista tunnelmaa, että onnetonta setää noin -rakkaasti kohdellaan, kun tämä emännän viime puhe sen katkaisi. - -Ei hän mitään puhunut, vaan lyhyesti kysyi talon nimeä. - --- Makkoseksihan ne tätä sanovat. - --- Käyn vastakin katsomassa. - --- Mutta eikö opettaja ole meillä ruoalla? - --- Kiitoksia. En tällä kertaa. - -Hannes siirtyi taas uuteen taloon. Autio porstua, mutta se menee nyt -koko rakennuksen poikki, joten porstuan takana ei olekaan maitokamaria. -Porstuan ovet ovat kaksiosaiset kuin tallin ovet. Molemmin puolin -porstuaa ovat tuvat. Tuvassa on yhtä paksu ja yhtä kuuma ilma kuin -edellisissäkin. Ei yhtään lasta lattialla. Mutta huoneen perällä -kehdossa on aivan pieni ihmisen alku. Vuoteessa makaa nuori nainen ja -sen vierellä jakkaralla istuu vanhempi nainen paksut messinkisankalasit -päässä ja lukee hyvin värisevällä äänellä aivan ruskettunutta kirjaa, -jossa on likaiset nahkakannet messinkihakoinene ja kirjassa käytetty -hyvin korkeata frakturapainosta. - -Hämmästyneenä tulee hän Hannesta kohti. Mutta nuori nainen tuolla -vuoteessa vavahtaa, näyttää häpeilevän ja vetää peitettä silmilleen. - -Kun vanhempi nainen kuulee, kuka Hannes on, lankeaa hän Hanneksen -kaulaan ja sanoo itkien: - --- Rakas opettaja. Olette tervetullut. Jumala kanssanne! - -Hanneksesta tämä on kovin juhlallinen vastaanotto ja hän joutuu -hämilleen. - -Tuossa tuokiossa hommaa emäntä kahvia. - --- Kaikki muu väki on heinällä. Anna-raukka ja minä olemme vain kotona. -Ja tuo pieni tuolla, joka ei surra osaa. - -Emännän puhe ja koko käytös kulki Hanneksen mielestä kummallisen -surullisessa äänilajissa. - --- Suretteko te muut sitten niin kovasti? kysyi Hannes. - --- Tässä sattui sellainen kova onni Anna-paralle. Meillä oli heittiö -renki. Se vietteli tytön ja livisti maailmalle. - --- Oh! - --- Ja sitten isä uhkaa ajaa tytön kotoa... Hannes meni nuoren naisen -luo. Se kääntyi seinään päin ja kirkaisi: - --- Äiti, ajakaa se herra pois! En tahdo nähdä outoja miehiä. Minua -hävettää, hävettää... ja sydämeni halkeaa, ell'ei hän mene. Hän minua -toruu... uh!... Janne palaa kyllä ja ottaa minut vaimokseen. Ja rovasti -meidät vihkii ja olemme sitten laillinen pariskunta... Tulkaa te, äiti, -lukemaan minulle ja herra menköön pois...! - --- Ei niin, Anna, saa kohdella opettajaa. Hän on meidän neuvojamme; -meidän lohduttajamme tässä surun ja murheen laaksossa. Ja minua hän saa -torua, ett'en osannut sinua kasvattaa, yksin minua, ei sinua... rakas -Anna. - -Emäntä kuivasi silmänsä esiliinaan. - --- Jos olen tyttärellenne rasitukseksi, niin lähden mielelläni, puhui -Hannes. - --- Me siirrymme tänne toiseen tupaan. Anna on täällä sen aikaa kyllä -yksin. - -Ja niin vei emäntä vieraansa eteisen toiselle puolelle. - -Hän, vaikka oli jo vanha ihminen ja hiuksissa harmaa väri, oli -kuitenkin vielä maalaisvaimoksi muhkea ihminen. Saman käsityksen oli -Hannes saanut tuostakin nuoresta naisesta, joka siellä toisessa tuvassa -sielun kivuissa vavahteli. - --- Oi, rakas opettaja, saanko kertoa teille kaikki? kysyi emäntä, -luoden suuret ruskeat silmänsä rukoilevasti opettajaan. - --- Huojentaako se sydäntänne? - --- Niin luulen, sillä meidän isäntä on kovin julma omalle lapselleen. -Minä -- äiti-raukka --, joka häntä sydämeni alla olen kantanut, en voi -häntä vihata, vaikka hän häpeämättömästi käyttäytyi, kuten maailma -sanoo. Kai en osannut kasvattaa tyttöä. Se olikin minulla ainoa. On -toki nyt puoskille hyvä, että saavat opettajan, joka ymmärtää, ja -koulun ja kaikki sivistykset. Me vanhat kasvatimme, miten osasimme. -Mutta meidän veremme oli pilaunut emmekä jaksaneet tarpeeksi rukoilla -Jumalaa... emme jaksaneet rukoilla... siinä se... - --- Lasten kasvatus on sanomattoman vaikeaa. - --- Tämä Anna-lapsemme oli hyvin huima ja sitten vielä korea tyttö. Niin -oli punakka kuin mansikka ja maidon valkea oli lapseni iho. Sitten -koreili ja veikisteli... laittoi nauhoja hiuksiinsa ja tukkaansa -kampaili... Rupesi meille muuan poika rengiksi... korea poika... Oi, -niin korea poika...! Ja nuo nuoret rupesivat... niin, ne rupesivat -rakastamaan toisiaan. - --- Niinhän se usein elämässä käy. - --- Kun isä sen huomasi, vei hän aina itse Annan aittaan maata ja itse -lukitsi aitan ja itse aamulla Annan pois laski. Niin piti omaa lastaan -kuin vankia. Ja siitä tietysti tytön huima veri vain yltyi. Mutta tuo -renki oli laittanut tiirikan ja meni sillä omin neuvoinsa aittaan. - --- Oh! - --- Muutamana hyvin varhaisena aamuna satutti isäntä miehen aitasta -ja syntyi julma tappelu... renki laitettiin talosta kohta pois. Ja -tytön muutti isä makaamaan samaan huoneeseen, missä me itse makaamme. -Tyttö uhmaili isänsä kanssa. Mutta isä nyt luuli kaikki olevan hyvin. -Eipäs! Huoneessa oli sillan alus ja sen kautta yöllä, kun me vanhemmat -nukuimme, laski Anna sulhonsa huoneeseen. Tuo junkkari irroittamalla -kiven rakennuksen kivijalasta pääsi ensin sillan alle. Se oli yhteinen -tuuma... - --- Mutta tyttö oli vallan noiduttu... - --- Oi rakas opettaja! Nuori veri... Te olette itse nuori ja kai -tunnette, että nuori veri kiusaa ja kiehtoo... - --- Kyllä nuori veri on vaarallinen veri, sillä siinä kuohuvat elämän -keväimen kaikki väkevät nesteet... Mutta täytyy voittaa itsensä. - --- Te herrat ja sivistyneet sitä voitte. Mutta emme me moukat. Me -olemme kuin... oi... en kehtaa sanoa... - -Hannesta asema vaivasi. Tuo vaimo haastoi niin alastoman avomielisesti. - --- Ja niin tuo metku jatkui. Ja niin rakas lapseni äidiksi kääntyi. -Silloin kurja mies pitäjästä pois pakeni ja jätti Annan yksin ankaran -isänsä käsiin. - -Emäntä itki. Hannes huomasi, että tässä oli edessä jotain hirvittävän -ihanaa: tyttö rakasti noin syvästi kehnoa miestä. - --- Tässä samassa huoneessa -- juuri tuossa uunin edessä -- oli kuukausi -takaperin kauhea kohtaus. Anna-raukka seisoo isänsä edessä hiukset -hajallaan ja silmät palavina ja röijy auki repäistynä, jotta paljas -rinta paistoi. Isännän kädessä on kirves ojennettuna, vaikkei tohdi -heilauttaa. Ikäänkuin mikä paha aavistus oli saattanut minut silloin -tupaan. Olin kauhusta pyörtyä. Mutta samalla yliluonnollinen voima -jäseniini tulvahti. Tartuin takaapäin kirveen varteen ja huusin: "Matti -sinä, etkö muista omia syntejäsi! Etkö muista, että minä olin sinulle -viimeisilläni tuota samaa lasta, jota nyt aiot surmata, ennenkuin minut -vaimoksesi otit? Voi elä, isä-kulta, lyö lyötyä!" Silloin viivähti -isännän käsi. Hän kirosi synkästi ja meni ulos. Mutta Anna-parka uhkasi -tappaa itsensä. Minä sydän kurkussa riennän rovastiin ja pyydän, -että hän Jeesuksen palvelijana tulisi lohduttamaan ja rauhoittamaan -tytärtäni... - --- Kylläpä oli kauhea tapaus! - --- Rovasti minua torui, ett'en ole osannut kasvattaa lastani. "Et -aikoinasi ole häntä kurittanut", sanoi. Ja sitten: "näin hellässä -asiassa on äiti likeisempi lohduttamaan." Hän meni ja jätti minut -yksin. Kuului olleen metsästysretkelle menossa. Pari herraa ja kuusi -koiraa vartoi häntä pihalla. Ja minä palasin kotiin polvet notkuen -ja mieli arkana, että mitä vielä seuraa. Olen sitten Annalle lukenut -ja neuvonut, olen yöt päivät valvonut hänen ääressään. En puoleksi -tunniksi ole häntä päästänyt pois silmistäni, sillä minä yhä pelkään, -kun isäntä on sulamaton kuin jäävuori... Nyt menemme tupaan ottamaan -kahvia. - -Jo ymmärsi Hannes, miksi emännän tervehdys oli niin juhlallinen: hänen -sielunsa oli tunteiden äärimmilleen pingottama. - -Hannes esteli mennä tupaan. Mutta emäntä pahastui sitä. - --- Kyllä Anna sen varmaan sallii, kun vain laulatte hänelle muutaman -laulun. Minua hän on pyytänyt sitä laulamaan. Mutta enhän minä, vanha -ihminen, osaa maallisia lauluja. - --- Mikä se laulu olisi? - --- Se alkaa: "Yksi ruusu on kasvanut." - -Hannes ymmärsi. He menivät toiseen tupaan. Kohta Anna kääntyi seinään -päin ja vavahteli. Hannes meni pöydän luo ja lauloi aluksi hiljaan, -mutta sitten voimakkaammin: - - "Yksi ruusu on kasvanut laaksossa, - joka kauniisti kukoistaa. - Yksi kulkija poika on nähnyt sen, - eikä voi sitä unhoittaa. - - Ja sen olisi kyllä hän poiminut - ja sen pistänyt povelleen, - mutta köyhänä ei ole tohtinut, - vaan on jättänyt paikoilleen." - -Anna vuoteessa kääntyi kuin pakosta. Hänen kärsineille kasvoilleen -kohosi hymy, silmät loistivat, povi paisui. Anna kääntyi kohti -opettajaa ja hymyili, hymyili kuin pelastajalleen haaksirikkoutunut, -joka on meren hädästä autettu. - -Nyt jo Hannes täydelleen ymmärsi, että tuossa tuvan loukossa makasi -nuori nainen, joka oli antanut kaikki rakkaudelleen ja vielä -parhaallaan eli pettävän lemmen valhehurmiossa. Miten sen hienot silmät -laulusta kirkastuivat ja sen kaunis ja täyteläinen povi sävelistä -paisui kuin olisi se niistä hengittänyt uuden elähdyttävän voiman, -joka nosti hänet tuosta hetken kurjuudesta korkeihin haaveellisiin -ilmapiireihin! Syvä, sanomattoman syvä runollisuus karun ja pajaan -todellisuuden olkipahnoilla. - --- Onko tämä teidän talonne varakas? kysyi Hannes emännältä. - --- Tätä sanotaan pankki-Holopaiseksi. - --- On siis paljon rahaa? - --- Ainakin sata tuhatta. - --- Ja näin yksinkertainen asumus. - --- Tämän talon isännät ovat aina olleet tuiki tarkkoja. - --- Oletteko te varakkaasta talosta? - --- Olin vain palvelijatyttö, kun emännäksi pääsin tähän taloon. - -Juotiin kahvia. Anna näkyi vielä elävän omaa elämäänsä. Rakkauden -lumous hänen hienohipiäisessä povessaan värähteli voimakkaimpia -lyöntejään, joiden tunnepitoisuus kuvastui kasvoissa, virtasi aivoihin -ja ajoi veriä. - -Hannes ymmärsi, että tämän talon harmaat ja rosoiset seinähirret, -matalat katot, halkeilevat uunit ja paksut petäjälattiat salasivat -sisäänsä kokonaisen oman maailmansa inhimillisiä intohimoja. Emännän -kauneus, vaikka palvelijatyttönä talossa liikkui, oli hurmannut -isännän, joka nyt uhkasi surmata ainoan tyttönsä, minkä sielu oli -samaan kauneuden janoon hukkunut. Ja kaiken tämän ylevän ja ihailtavan -runollisuuden keskellä ja sen yläpuolella likainen raha-affääri, -"pankkiliike", joka janosi lisää rahaa, lisää rahaa... ja kätki -kultakasansa likaisiin ryysyihin, läävämäisiin tupiin ja olkipahnoihin, -jotka syöpäläisistä olivat kukkuroillaan. - --- Osaako opettaja soittaa viulua? kysyi Anna arastellen. - --- Kyllä, vastasi Hannes. - --- Äiti, noutakaa se! Se on aitassa siellä minun arkussani paitain alla -alushameen sisässä. Sinne sen kätkin, kun isä polttaa uhkasi, puhui -Anna. - -Äiti meni hakemaan. Kun emäntä oli mennyt, kysyi Anna silmät täynnä -riemua opettajalta: - --- Kuulkaapa, opettaja! Onko synti rakastaa? - --- Ei suinkaan. Mutta riippuu siitä, miten rakastaa. - --- Missä siinä on raja? - --- Ei saa antaa intohimon voittaa tunnetta. Tämä rakkauden tunne on -jalo, on taivaasta kotoisin. Mutta intohimo on alhainen, eläimellinen. - --- Tuotapa minä en ymmärrä. Kaikki minun _täytyy_ antaa... muuten en -rakastaisi. - -Se rakkaus minut voitti. Ne sanovat minun tehneen... tehneen... -huorin... - -Annalla tulivat vedet silmiin. - --- Mutta se on vale! huusi hän lujasti ja jatkoi: - --- Kenenkään muun miehen kanssa en olisi ruvennut sellaiseen... -enkä rupea tämänkään jälkeen. Siitäpä minä tunnen, että minä en ole -huorintekijä... - -Hanneksesta tämä oli kiusaavan tuskallista keskustelua. Ja se häntä -vaivasi enemmän kuin tuota luonnonlasta. - --- Jos minä olisin vain himosta näin tehnyt, niin sitten en kieltäisi. -Mutta se alkoi ujona, arkana ikävänä tuolla sydämeni pohjalla, sieltä -se levisi, riemua tarjosi, mutta samalla vaivasikin. Se suureni, paisui -ja minä en mitään niin hartaasti toivonut kuin että pappi meidät -vihkisi ja että me saisimme elää vain toisillemme. Mutta isä asettui -salvaksi onnemme tielle. Ja minä luin: "minkä Jumala on yhdistänyt, -sitä ei pidä ihmisten eroittaman." Minä tajusin, että isä on juuri -se erottaja. Ja uhmailin hänen kanssaan. Mutta se oli sydämeni -vaatimuksesta. Sanokaa, opettaja, kenen on syy, että näin kävi! - --- Tässä on väärinymmärrystä... on sitä niin sanottua elämän -ristiriitaa... jota oikein ratkaistakseen pitäisi olla Salomo... Mutta -on olemassa yksi keino, joka asian sovittaa. - --- Mikä se on? - --- Että Anna menee avioliittoon sen miehen kanssa. - --- Voi, ei kukaan sitä enemmän toivo kuin minä ja hän... mutta isä... -ja ihmiset minua vain tuomitsevat... ilkkuvat... - -Kun äiti toi viulun, pyysi Anna Hanneksen soittamaan saman laulun, -minkä hän äsken lauloi. Hannes kummasteli. Mutta emäntä ehätti -selittämään: - --- Se kurja sulhanen se tämän viulun omisti ja sillä tyttöni sydämen -vietteli. Kesäiltoina hän aitan parvekkeella sitä soitteli ja lauloi -tuota äskeistä laulua. - -Hannes viritti viulun ja soitti pyydetyn laulun. Taas Annalla sama -kirkkaus kasvoissa, sama elämän unohtaminen ja sama haaveellinen hohto -verhotuissa silmissä. Puhuipa maailma mitä tahansa, haukkuivatpa -ilkeimmin ihmiset, mutta se oli totuus, että tuossa hänen edessään -oli kuitenkin henkisesti kokonainen nainen. Oliko oikein särkeä -sydäntä, joka rakasti eikä mitään muuta pyytänyt kuin saada rakastaa? -Hänen rakkautensa ei voinut olla synti, vaikka hänen oma isänsä -oli sen maailman silmissä siksi saanut. Ja opettajan täytyi olla -Annan puolella. Sillä ei se ollut mikään syntinen vaimo, jota noin -kurjuudenkin huipulla rakkautensa kohotti, valtasi ja kaunisti. Sen -rakkauden täytyi olla voimakkaampi kuin Hannes ymmärsikään. Sillä -sen näki, että Annan sielu nyt liiteli jossain muualla kuin tässä -pankki-Holopaisen matalassa tuvassa. Se oli saanut siivet ja se matkasi -karkuri-Jannen kiharaisissa hiuksissa, syvätunteisissa silmissä ja -pehmoisessa äänessä. - -Hannekselle tulivat kyyneleet silmiin. Ja kun hän silmäsi emäntään, -niin senkin poskilla suuret täyteläiset kyyneleet valuivat. - - "Mutta köyhänä ei ole tohtinut, - vaan on jättänyt paikoilleen." - -helkähteli juuri viulun kielillä ja koko tupa oli täynnä tunteikkaita -säveliä ja siinä olijat kaikki vaipuneet soiton lumoukseen kuuman -aamupäivän auringon uuvuttavassa loistossa, kun tuvan ovi avattiin ja -ärjäistiin: - --- Onko se s--na täällä? - -Kaikki vavahtivat. Viulu vaipui Hanneksen kädessä, emäntä aristui ja -Anna kalpeni ja jäykistyi, sillä se oli itse pankki-Holopainen, joka -astui tupaan. Suuri, kolmen kyynärän yli varreltaan hän oli. Hänen -kasvonsa olivat kuin kuvapatsaan jäykät ja kylmät. Sankat mustat -kiharat otsaa kaartoivat ja huulilla oli mahtava kopeus. - -Hän meni sanaa puhumatta Hanneksen luo, tempasi viulun ja löi sen -murskaksi lattiaan. - --- Lienetkö herra tai narri tai itse piru ihmisen haamussa, mutta -viulusi rikon, sillä sillä kapineella on tässä talossa jo liiaksi -iloittu, puhui Holopainen. - --- Olen kylänne kansakoulunopettaja, vastasi Hannes. - --- Miksi minun talossani viulua soitat? - --- Lohdutan särjettyjä sydämiä. - --- Nuori mies! Tiedätkö kenen sydän on särjetty? kysyi Holopainen jo -sävyisämmin. - --- Tuon tyttärenne tuolla vuoteessa. Olette liian tylysti sitä -kohdellut. - --- Lue uudelleen huoneentaulusi! Ja tule sitten minua neuvomaan! - --- Hänelle paljon anteeksi annetaan, sillä hän on paljon rakastanut, -isäntä. Hän rakasti, mutta pettyi. Sopikaa te molemmat sekä isä että -tytär ja teidän molempien sydän kevenee. Mikä on rikottu, se ei -palaa. Mutta sovinnon sulous on teillä vielä tarjona. Ja minä otan -kunnia-asiakseni hankkia miehen takaisin velvollisuuksiaan täyttämään -tytärtänne kohtaan. - -Holopainen ei puhunut mitään. Mutta auringon säteet, jotka juuri hänen -kasvoihinsa sattuivat, näyttivät niiden raskautta keventävän. - -Hannes jatkoi: - --- Kaikki tämä maa, minkä silmäni tästä näkee, on arvattavasti teidän. -Teillä on peltoa, on niittyä, on karjaa, on rikkautta. Mutta yhtä -teillä ei ole, nimittäin mielen rauhaa. Näettekö tuon pienen mäen -kumpulan tuolla? Siellä jos tahdotte, voi rauhanne temppeli kohota. - --- Kielesi on suulas. Juttua enemmän! - --- Tuolle kummulle te rakennatte uuden sievän talon, vain semmoisen -pikkuisen talon. Siinä nyt voi olla vaikka kamari, tupa ja kyökki. -Sitten erotatte sille peltoa, niittyä, pari kolme, ehkäpä neljäkin -lehmää. Lisäksi annatte jonkun lampaan, kukon ja kanan. Sinne muuttaa -tuo onneton tyttärenne miehensä kanssa asumaan ja saatte olla varma, -että teillä on rauha ja heillä on rauha. - --- Niinkö vähällä? - --- Niin vähällä. Holopainen naurahti katkerasti. - --- Eikö ollenkaan tule kysymykseen, että tuo mies, tuo vävy on -raiskannut ainoan lapseni, on juuri tähän rintaan vetänyt haavan, tähän -minun _omaan_ rintaani vetänyt haavan, joka ei voi mennä umpeen, ei -vähällä eikä paljolla niinkauan kuin veri on lämminnä. Honka, johonka -salama iski, täytyy kitumalla kuolla. Se ei voi parata. Niin on luonnon -laki. Ja jos tämä mies olisi käsissäni, niin noin sen panisin ja sen -niskat olisi poikki. Mutta hän aikanaan pakeni. - -Holopainen teki käsillään ruton liikkeen ja nousi mennäkseen. - -Emäntä kohosi samalla istumasta tulikuumana kasvoiltaan. Hänen -silmissään oli syvän tunteen lieska, hän vapisi, mutta silti näytti -rohkealta. - --- Matti rakas! Nyt on hetki tullut, jolloin kaikki pitää paljastuman. - -Holopainen vavahti ja katsoi synkästi emäntäänsä. - --- Itse sinä olet kahden äidin sydämeen vetänyt haavan, joka vasta -haudassa umpeen menee. Monosen Marin sinä raiskasit, lapsesi paraallaan -on renkinä Toiviaisessa; Ikosen Hilman sinä raiskasit, lapsesi -parhaallaan on piikana Kylmässäpohjassa. Kummankaan elatuksesta ja -kasvatuksesta et ole mitään huolta pitänyt. Minutkin olisit hyljännyt, -ell'en olisi ollut luja ja pannut kovan kovaa vastaan. Anna on minun -lapseni ja surmaa minut, mutta olen häntä puolustaessani sanonut -totuuden. Matti rakas! Se synti, josta renki Juhoa soimaat, painaa -kahdenkertaisena omaa niskaasi, juuri _sinun_ omaa niskaasi... - -Emäntä oli haltioitunut ja hänen kasvonsa paistoivat sisäisen -tyydytyksen riemusta. Isäntä loi silmänsä alas ja sanoi melkein -leppeästi: - --- Ja kaikki tämä opettajan kuullen, joka ensi kertaa on talossani. - -Hannes huomasi, että tuo rautainen mies oli voitettu, voitettu -sydänpohjaa myöten. Emäntä oli iskenyt hänen arimpaan hermoonsa. Ja -sen tähden hänen tarmonsa vaimeni. Jykevältä talonpojan ylpeydeltä oli -niska taitettu. Pankki-Holopainen oli nyt enää vain paljas Holopainen. - --- Isäntä! Te tarjoatte tyttärellenne sovinnon kättä. Ja me kaikki -yhdessä palautamme rauhan tähän taloon. - -Holopainen mietti. Hänen huulensa hermostuneesti värähtelivät. Eikä -vastannut. - --- Jos rauhaa tahdotte, niin sopikaa! - --- En ennen kuin hän on laillinen vaimo, vastasi hän hiljaan. - --- Hurraa! huudahti Hannes. - -Samassa oli Anna noussut vuoteesta ja lentänyt isänsä kaulaan. Siinä -hän itkien ja nauraen riippui. Emäntä halaili miestään ja Hannes alotti -kiitosvirren. - -Isännän vaatimuksesta piti opettajan jäädä vieraaksi taloon seuraavaan -päivään asti. - -Annan oli vallannut riemu. Hän lankesi polvilleen opettajaa kiittämään. -Mutta Hannes pyysi hänen kohta nousemaan ylös. - -Tämä rikkaan talon ainoa tyttö oli nyt rajattoman onnellinen, kun -sai rengin miehekseen. Ja se oli Hanneksesta juuri niin juhlallisen -liikuttavaa tässä sielujen sodassa. - -Hannes kirjoitti sitten perheen pyynnöstä renki-Jannelle kirjeen. -Isäntä piirsi sen alle omakätisesti pyynnön, että Janne palaisi -takaisin. Mutta sitä tehdessään hän näytti kuin verta hikoileisi. Hän -oli läpimärkä, usein pyyhki hihallaan kasvojaan ja värisi kuitenkin. - -Anna tiesi Jannen olopaikan ja sinne kirje laitettaisiin. - - - - -III LUKU. - - -Koko yön oli satanut ja vettä olivat polkutiet täynnä. Ne olivat -liuonneet ja olivat livettävät kulkea. Notkopaikoissa sai hyppiä kivi -kiveltä harakan tavoin ja savisilmäkkeissä hyllyi maa jalkain alla -uhaten upottaa polvia myöten. Ei mitään ajoteitä, joilla kärryillä -olisi voinut kulkea, vaikka asutusta näkyi olevan tuhatmäärin. -Korkeintaan rattaat läpi viidakkojen voi päästä. Puista tippui vettä -Hanneksen niskaan ja lehdoissa oli kaikkialla märkyyttä. Hannes luuli -siirtyneensä ainakin kolme vuosisataa takaperin niihin aikoihin, -jolloin kinttupolut ja selkähevonen olivat ainoat kulkuneuvot. Mutta -nuo talot mäillä, joiden ikkunoissa oli lasiruudut ja ulkokatolla -savupiiput, sentään palauttivat hänen mielikuvituksensa aikalistojen -kahdenteenkymmenenteen vuosisataan. - -Tuolla muutamalla vaaralla ei aivan kaukana koulutalosta, vaikka -vastaisella puolella näkyi se sama Karvisen talo, jonka emäntä oli -ollut Hannesta koululla vastassa. Sieltä se mäeltä märkänä silmään otti -kuin olisi ollut uitettu. Toinen puoli oli laudoitettu ja punattu, -toinen harmaa ja ränstynyt. Mutta useampia asuinhuoneita siinä näytti -olevan kuin näissä muissa taloissa. Tyhmän näköinen tuulimylly suurine -siipineen oli vieressä ja sen etupuolella näin ulompaa katsoen -monemmoista kotusta. - -Juuri kun Hannes taloon pääsi, alkoi sataa taivaan täydeltä. Emäntä -oli taas niiaillen vastassa tuvassa ja lapsia paitasillaan pari, jotka -sormi suussa opettajaan tollottivat. - -Näytti olevan talossa kamareitakin, mutta niihin ei emäntä vierasta -vienyt. - -Emäntä oli kohtelias, laittoi istuinta, niiasi ja hymyili. Kysyi mistä -tullaan ja missä yötä oltiin. - --- Syöpikö opettaja meillä aamuruoan? Kaikki muu väki on vielä -ulkoniityllä, puhui emäntä. - -Hannes kiitti ja emäntä rupesi ruoan laitantaan. Kun ruoka oli valmis, -pyysi emäntä niiaillen opettajan syömään. Ateria oli talonpojan karkea -aamuruoka. Leipää oli lähes sylillinen, voita pieni pytyllinen, -muikkuja ainakin kymmenen miehen syötäväksi, maitoa suuri kannu, mutta -yksi kanan muna. - -Kun opettaja ryhtyi syömään, tuli emäntä hänen luoksensa ja sanoi -nöyrästi: - --- Emmekö ensin rukoilisi? - -Hannes tyhmistyi. Tuntui kuin hän olisi saanut kylmää vettä silmilleen. -Ja hän oli kysymäisillään, että mitä varten, mutta ymmärsi samassa -aseman arkuuden. Hän muisti katekismuksesta ruokasiunauksen. Sen hän -luki ääneensä ja häpesi kömpelyyttään. - -Mutta emännällä silmät loistivat: hän oli saanut neuvoa opettajaa. Koko -ajan, kun Hannes söi, katsoi emäntä häntä, katsoi ja arvosteli. Asema -oli Hanneksesta sietämätön. - -Kun Hannes oli syönyt, toi emäntä virsikirjan ja sanoi: - --- Nyt veisaamme tästä. - -Emäntä valikoi virren ja Hannes koneellisesti totteli. Emäntä lauloi -hirvittävän virheellisesti: - - "Autuas, ken sydämensä - antaa Herran kätehen; - suostuin hänen mielehensä, - hänen tahtoons' tyytyen, - Ilo, onni, korkeus, - murhe, köyhyys, ahdistus, - kaikki hälle hyväks' kääntyy, - elämäks' myös kuolo sääntyy." - -Kun oli laulettu, huokasi emäntä tavattoman syvään. Hannes katsoi häntä -pitkään. Emäntä huokasi yhä syvempään. - -Sitten räjähti hän kirkuvaan itkuun ja huusi sydäntä vihlovasti: - --- Onneton...! Onneton...! Mutta autuas...! Kolmenkertaisesti autuas...! - -Lapset tulivat itkien äitinsä luo. Mutta emäntä osotti kädellään -ovenloukkoa ja kirkui: - --- Tuo nurkka on s--nan nurkka! Enempää en sano...! - --- Mitä emäntä tarkoittaa? - --- En _nyt_ sano enempää... - -Hannes heitti hyvästin ja lähti. Hänen sydäntään ahdisti. - -Emäntä virttä laulaen saattoi häntä pihalle asti. Sitten taas itki ja -voivotti, paineli sydäntään ja voivotti. - -Hannes heitti hänet siihen. Koko taivas oli sateisen harmaa. Märkä maa -höyrysi ja kasvit tuoreutta välkkyivät. - -Tultuaan koulutalolle oli Hannes alakuloinen. Se tuntui nyt niin -tyhjältä ja yksinäiseltä... oi niin yksinäiseltä! - -Oliko tämä se sama talo, jossa hänen sydämensä toissa iltana suurta -juhlaa juhli...? - -Oli. Mutta kun hän nyt koulusalista ympäristöä silmäili sadeilman -harmaissa valoissa ja mieli järkkyneenä aivan vereksistä vaikutelmista, -oli se aivan toisellainen kuin silloin iltapäivän hohtavan auringon -ruusupurppurassa, jolloin rohkeus ja riemu hänen poveaan paisutti. -Silloin kaikki eli, kaikki unelmoi, kaikkialla oli runoutta ja asukkaat -kuvittuivat hänen aivoihinsa kuin sarja hohtavia tulevaisuusnäköaloja. - -Mutta nyt? Miten toisin! Hän oli kyllä tavannut rakkauttakin noissa -taloissa tuossa ympärillä, mutta paljoa enemmän verta jäätävää -kurjuutta. Siellä Makkosessa oli ihminen, jota onnettomampaa ei enää -voi olla taivaan alla; siellä Holopaisessa oli isä, joka kirveellä -uhkasi ainoan tyttönsä alastonta rintaa; siellä Karvisessa oli -perheenäiti, mikä käyttäytyi kuin mielipuoli. Ja tässä läheisimmässä -naapurissa orpoja yli puolen tusinan. - -Miten paljon särkynyttä ja pirstoutunutta ihmiselämää hän tapaisikaan, -kun ehtisi piirinsä kävellä laidasta laitaan? Miten paljon? - -Ja kuitenkin nuo kaikki _häneltä_ odottivat jotain parannusta oleviin -oloihinsa. Hänhän oli opettaja... _heidän_ opettaja... - -O-pet-ta-ja... se sana nyt Hanneksesta kätki sisäänsä niin määrättömän -paljon vaativaa taitoa ja kykyä... sen kieliopillinen kevyt muoto -vaihtui hänen harkitsevissa aivoissaan syvään sielulliseen termiin, -jota hän tavasi ja joka tuntui penikulman pituiselta ja tuo pituus oli -pelkkiä vaatimuksia inhimillisen elämän kaikista taidoista. Se henkilö, -joka ensimäisenä otti tuon sanan ammattinsa tulkiksi, ei varmaankaan -osannut ajatella loppuun asti sen syvyyttä. Ei osannut... - -Näin tunsi Hannes asemansa kovuuden. Ja samassa hänelle selvisi, että -lääkitsemään niitä haavoja, joita elämä tännekin takalistomaan sydämiin -oli iskenyt, tarvittaisiin paljon, paljon suuremmat voimat ja suuremmat -taidot kuin mitä hänellä koskaan oli. Tarvittaisiin jättiläinen -kädessään suuri runsauden sarvi elämän onnea ja elämän sopusointua, -elämän ymmärrystä ja keskinäistä rakkautta. - -Hän -- heikko -- joutuikin jättiläisen elämäntyöhön. Uhmaillen lähti -hän tapaamaan raakuutta, jota esitelmillä, puheilla, laululla, -runonlausumisella aikoi hienontaa, mutta hän kohtasikin pohjatonta -kurjuutta, joka alastonna hänen silmiinsä _kohta_ näyttäytyi. Hän -oli käynyt vain neljässä talossa, mitä sitten, kun hän olisi käynyt -neljässäkymmenessä, sillä niin monta ainakin hänen piirissään oli. -Elämän onni oli särjetty täälläkin perättäin monessa miespolvessa -ja sentähden noin kamaloita seurauksia. _Hän_ oli lähtenyt sitä -paikkaamaan, hän, jolla oli vain nuoren opettajan heikot kädet ja -tunteellinen sielu. - -Ja millä aseilla oli seminaari hänet varustanut tälle kovalle -ja vaativalle retkelle? Siellä oli puhuttu synteettisestä ja -geneettisestä ja akroamaattisesta ja erotemaattisesta ja alkeellisesta -ja epideiktisestä ja kombinatoorisesta ja demonstratiivisesta -ja...ja...ja... prrrr...!!! - -Kaikki tämä ylellisyystavara oli täällä korpien povessa yhtä köykäistä -ravintoa kuin hyytelö ja rusinat nälkämailla, joilla puute elimet -kylmiksi kouristaa. - -Ja sitten oli tarjottu ja vaadittu nöyryyttä... nöyryyttä... -nöyryyttä... - -Mikä oli vain kaksinkertaista viekastelua ja teeskentelyä. - -Hannekselle selvisi, että ne aseet, joilla hän täällä jotain saisi -aikaan, olivat: rakkaus ja rohkeus. - -Hän alkoi soittaa huojentaaksensa rintansa painostavaa tunnelmaa. - - - - -IV LUKU. - - -Hannes oli kolmatta päivää paikkakunnalla ja juuri lähdössä ensi -tervehdykselle johtokunnan esimiehen luo, kun tämä omassa persoonassaan -juhlallisesti astui koululle. Hannes tunsi vähän häpeävänsä, sillä hän -oli mielestään lyönyt jotain laimin. - -Esimiehellä oli keppi kädessä, päässä kova huopahattu, jossa oli suuri -kuhmu päälaella ja tyyten kulunut sortuukki yllä. Mutta ennen kaikkea -pisti silmään suuri kullattu raha, joka riippui kaulassa sinisessä -vaalenneessa nauhassa ja kantoi kirjoitusta: "_rehellisyydestä_". Se -raha oli siinä kuin pienoinen kello lampaan kaulalla. Sillä esimiehen -kasvot muistuttivat lampaan kasvoja sekä sentähden, että ne olivat -pitkät ja kapeat ja sentähden, että ne olivat jotenkin ilmeettömät. - -Kun esimies oli ilmoittanut, kuka hän on, pyysi opettaja anteeksi, -mutta esimies nosti kalanluisen keppinsä ylös ilmaan ja sanoi: - --- Hjah! Kyllä minä olen odottanut teitä... - --- Olin juuri lähdössä. - --- Hjah! Minä olen oppinut täsmällisyyteen... tahdoin nähdä miestä, -jolle täällä leivän hankin. Se olin minä, joka sain päätöksen, että -teidät valittiin. - --- Olen suuressa kiitollisuuden velassa. - --- Teidän käsialanne muistutti minun omaa käsialaani ja sentähden -teihin miellyin. Sitten olitte kirjoittanut hakemuksenne punaisella -ja se minusta tuntui, että te olette tarmokas mies. Nähkääs... minä -olen ollut viisikolmatta vuotta kunnallislautakunnan esimiehenä -- -sen johdosta sain Hänen Majesteetiltaan tämän kultarahan -- ja siitä -huomaatte, että minäkin olen tarmokas mies. - --- O'o! Niin pitkä virkaura. - --- Niin pitkä. Ja nyt elän koroillani. Juuso Kalliolla ei ole perhettä, -ei talonpitoa. Ei muuta kuin oma talo, jota lampuoti hoitaa. - -Esimiehen nykyinen ammatti oli kuitenkin olla talonpoikien kirjurina -ja lainanantajana. Hän, joka aina kantoi rinnassaan rahaa ja -päällekirjoitusta "rehellisyydestä", lainaili talonpojille rahaa hyvin -mielellään, mutta tuosta lainausliikkeestä puhuttiin sitä ja tätä. - --- Ja nyt pyydän sanoa opettajan tervetulleeksi. - -Kallio seisoi suorassa hattu päässä ja jostakusta hatun pohjassa -olevasta reiästä hiustukko pisti näkyviin, keppinsä hän oli asettanut -sääriensä poikkipuolin ja piti sitä siinä molemmin käsin. Alkaessaan -puhua hän töykeästi kumarsi. Sitten hän muutti jalkaa, otti ilmaa -keuhkoihinsa, nosti ylös leukansa, rykäsi ja jatkoi: - --- Joka on ollut viisikolmatta vuotta kunnallislautakunnan esimiehenä -kuten minä, ymmärtää, miten vaivalloista on kansaa palvella. Yksi -sanoo sitä, toinen tätä. Tällöin tarvitaan oma harkitseva tunto... ja -ymmärrys... ja järki... ja sivistys... Pyydän saada sanoa vielä kerran -herra opettajan tervetulleeksi ja esitän lähempää tuttavuutta. Minä -olen Juuso... - -Hannes kovin hämmästyi. - -Hän pyysi saada kutsua "sedäksi". - --- Heitämme pois haukkumanimet. Minä olen niin sanottu "vanha poika". -Sinä taas nuori poika. Poikia olemme molemmat... hih... hih... - -Juuso Kallio nauroi vesissä silmin ja raha rinnalla hypähteli myös -ilosta. - -Sitten nosti hän sortuukkinsa helmat ylös ja istuutui. Hannes ymmärsi -myös saavansa istua. - --- Onko koulu täällä suosittu? kysyi Hannes, muistellen Karvisen -emännän puhetta. - --- Hjah! Siinä ollaan eri mieltä. Ja kun koulu nyt on aivan uusi ja -sinä olet vasta ensimäinen opettaja, niin onhan se joillekin outoa; -varsinkin kun tämä koulutalo tuli maksamaan hyvään määrään toista -kymmentä tuhatta kaikkine laitoksineen. Minä olen koulun lämmin -kannattaja. Mutta opettajalta ne kuitenkin kaikki paljon odottavat. He -luulevat sinun voivan heille vaikka mannaa taivaasta sadattaa, suoraan -puhuen. Jo ennen tuloasi puhuivat he opettajasta kuin jostain suuresta -onnesta, mikä heille nyt saapuu. Ovat, näes, sellaisia yksinkertaisia -tolloja, ensi karaatin moukkia. Kyllä saat vielä paljon heille -nauraa... on täällä toisinaan lystiäkin, kun ollaan oikein typeriä -ja viisaita yhdellä kertaa. Muuten on koululla koviakin vihamiehiä. -Varsinkin pankki-Holopainen on synkkä vihollinen. Ja hänellä on koko -joukko kannattajia. - --- Satuin käymään talossa ja tutustuin mieheen. Taitaa olla julma mies. - --- Hän on tämän pitäjän mustan kansan esimies ja virkamiesten äkeä -vihollinen, nauroi Kallio. - --- Mutta mistä kummasta hänellä on sellainen suuri omaisuus, kun -emäntänsä sanoi, että sata tuhatta... - --- Se on jo isien hankkima. Ja heidän ohjeensa oli: "oikein ja väärin -kokoon käärin". Niinä suurina katovuosina puoli sataa vuotta takaperin -silloinen isäntä piti viljankauppaa ja hyötyi ihmeellisesti. Sitten -rikkautta kartutettiin voikaupalla Pietariin. Väärensivät puntarin ja -maksoivat hintaa, miten tahtoivat. Ahneus ja itaruus meni jälkeistenkin -veriin. Yhtä isäntää piiskattiin, kun pisti käräjäpapereihinsa -ennen leimatut karttamerkit, joista leimauksen jollakulla tavalla -oli koettanut pois liuottaa. Selkäänsä sai ja kunnia pois. Sitten -harjoitettin viinankauppaa. Oli määrätty paikka, jonne kun pani tyhjän -pullon ja rahan viereen ja itse poistui, niin jonkun ajan takaa sai -mennä ottamaan täysinäisen viinapullon. Lainausliike yhtenään suureni, -niin että kansa antoi talolle pankki-Holopaisen nimen. Mutta sen talon -ihmiset ovat tavattoman lujaluonteisia. Mille antauvat, niin sille -antauvat. Ei mitään rajoja. He ovat hirveitä ihmisiä ja naapurit heitä -hiljaisesti pelkäävät. Papitkin taloa kammoovat. Kerrotaan, että -talossa kummittelee. Nytkin joka yö kello kaksitoista tulee se entinen -vanha isäntä tämän isännän luo ja vaatii tätä tekemään tiliä, miten -paljon hän aina päivässä on saanut rahaa haalituksi. Ja kun se vanha -isäntä kuoli, niin piru vei arkusta ruumiin jo kirkkomaalle mentäessä, -jotta siinä hautaan laskettaessa oli vain joku pölkyn möhkyri, joka -siinä kolisi. Hautaanlaskijat niin säikähtivät, että pudottivat -rusahtaen arkun hautaan ja pappi oli mennä perästä, sillä hän oli -humalassa. Paholainen oli villinnyt hänet hautajaisissa juomaan, -niinkuin hän itse jälestäpäin itkien valitti ja seurakunnalta anteeksi -pyysi. - --- Eikö muulloin karvaita käyttänyt? - --- Voi toki! Harvoin näki oikein vesiselvää päivää... - -Hannes nauroi. Mutta Kallio ei sitä naurua hyväksynyt, vaan jatkoi -yltyen: - --- Kyllä siinä talossa piru ihmisiä riivaa. Miten se nytkin villitsi -talon ainoan kauniin tytön, jotta rengille alkoi lapsia laitella? -Sekin on aivan sen mustan miehen ansio, sen kiljuvan jalopeuran, joka -käy etsien ympäri, kenen hän saisi niellä. Ja siinä talossa se käykin -ympäri monessa muodossa. Jopa haastaa kansa, että se renki olikin itse -paholainen, sillä ei sitä ennen kukaan tuntenut eikä tiennyt mistä se -tuli. Sitten hävisi kuin tina tuhkaan... - -Taas Hannes nauroi. Mutta Kallio pahastui ja yhä enemmän yltyi. - --- No uskot kai minua itseäni. Olin minäkin kerran pankki-Holopaisessa -yötä, siellä samassa tuvassa kuin isäntäkin. Siinä huoneessahan se -kummittelee. Kun olin päässyt nukkumaan, alkoi tupa pyöriä. Tuli -kuin fosforin hajua suuhun ja sieraimiin ja aivan pikimusta olento -tassutteli huoneessa, nykäisi minua ja kuiskasi: "myötkö sielusi?" -Jääkylmät väreet viilsivät pitkin selkäpiitäni ja minä juoksin huutaen -ulos. Ja sitä kyytiä vaatteet kourassani talviyössä naapuritaloon. -Vielä jäljessäni sihisi ja sohisi, ilmassa vinkui ja takanani kuului -kuin naurua. - --- Mutta esimies elikkä... - --- Sano vain sinuksi! - --- Sinä pelkäsit, näit unta ja unen pöppyrässä lähdit juoksuun. Ja ehkä -isäntä jäljessäsi nauroi kummalle lähdöllesi... - -Hanneskin nauroi silmät vedessä. Mutta Kallio kimposi ylös, suuttui ja -ärjäsi: - --- Mene itse sinne yöksi, niin uskot! - --- So! so! Leikkiähän tämä on. Ja minä olin jo siellä yötä. - --- Olit yötä? Sinä? Uskalsit? - --- En tiennyt koko juttuja. - --- Missä tuvassa olit? Samassako kuin isäntä? - --- Toisessa. - --- Siinäpä se! huudahti Kallio ja räjähti mielihyvästä nauramaan. - -Sitten hänen silmänsä loistivat kuin voittaneen sankarin. Ja -riemuissaan otti hän nyt hatun päästään. - -Hannes näki parhaaksi olla tällä kertaa sen enempää vastaan inttämättä. - -Sitten Kallio puhui: - --- Muuten sanon sinulle hyvän neuvon: elä mene aivan lähelle itse -rahvasta! Se pian pettää sinut. Eikä se sovi arvoiksikaan. Pitää olla -ulompana heistä. Näyttää niille, että on herrasmies, että on virkamies, -jota pitää... _kunnioittaa_. - -Kallio sanoi viimeisen syvällä rintaäänellä. Sitten jatkoi: - --- Ja pelätä...! Tätä minun rintarahaani he katsovat aralla -kunnioituksella, kun tietävät, että se on Hänen Majesteettinsa -antama... Ja kun minä polkaisen lattiaa, katson kulmaini alta ja -rypistän otsani, vapisevat he. Näin... - -Kallio suoristui, heläytti keppinsä lattiaan, rypisti otsansa, katsoi -kulmainsa alta ja oli hirvittävän luonnoton. Näin hän käveli hetken -kamarin lattialla äänetönnä. Sitten hän ikäänkuin nauttien äskeisestä -pingotetusta suuruudestaan hörähti nauruun ja muutti äänensä: - --- Kuule vielä kerran: elä mene liian lähelle mustaa kansaa! Me -tarvitsemme arvoa ja kunnioitusta... me koulumiehet ja sivistyneet... - -Kallio heitti hyvästin ja hänen kylmät kosteat kätensä iljettivät -Hannesta. Hän komeasti poistui. Pihalta hän nosti juhlallisesti -hattuaan. - -Tuuli nosteli Kallion sorttuukin liepeitä ja paikkaiset housut alta -näkyivät. - --- Hän oli kummitus keskellä päivää, puhui Hannes itsekseen Kallion -mentyä ja lisäsi: - --- Emme me taida koskaan tulla ymmärtämään toisiamme. Ja se on hyvin -ikävä juttu. - -Hannes lähti syömään päivällistä. Tämä ruokahoito oli hänelle jo -tuottanut paljon huolta. Hän olisi ottanut palvelijan, joka olisi -hänelle ruoan valmistanut ja huoneet siivonnut, mutta vastattiin, että -ruokaa ei osata laittaa Hän oli käynyt läheisissä taloissa pyrkimässä -ruokamieheksi. Mutta taas sama tyly vastaus: - --- Ei me osata tehdä ruokaa. - -Viimein hän puoleksi rukoilemalla sai kaikkein läheisimmän -naapuritalon, Kähkösen emännän, sen, jolla oli paljon orpoja, hänelle -lupaamaan ruoan. Kolmetoistavuotinen Niina oli nyt hänen ruokaemäntänsä. - -Sinne nyt Hannes lähti päivälliselle. Tupa, jossa päivälläkin on -puolihämärä, on hänen ruokasalinsa. Sen seinät ja katto ovat savusta -aivan mustat, sen pienet ikkunat rikki ja rievuilla tukittu, sen -suuri kolkko uuni kuin suunnaton kivikasa, jonka päällä on ainainen -hämärä, missä sirkka hämylauluaan laulaa. Koko uuni kihisee russakoita -kuin muurahaispesä muurahaisia. Likaiset orret riippuvat katossa ja -ovat koonneet päälleen puolen vuosisadan pölyt ja noet. Jos niitä -olisit liikuttanut, niin huone olisi muuttunut pölymuseoksi, jossa -bakteriologeilla olisi ollut kiitollinen työala. - -Tässä tuvassa on suuri honkapöytä. Niin suuri että siihen sopisi -kokonainen perhe makaamaan ja silti jäisi sijaa puolelle kymmenelle -ruokailijalle Tämän majesteetillisen pöydän ääressä Hannes yksinään -murkinoipi ja sille ruokakurjat kantaa tuo pieni Niina-raukka, joka on -kuin kääpiö tämän mahtavan ruokalavan rinnalla. Ei ole liinaa pöydällä, -vaan sen rosoisella halkeilleella pinnalla ovat ruoat paljaaltaan. -Siinä on suuren suuri leipä ilman koria, siinä ränstyneellä -posliinilautasella voinokare, likainen ja sinisen harmaa, mujeita -kupissa suolavedessä, kaksikorvainen puinen maitoastia, jotain velliä... - -Mutta Hanneksenhan piti edeltäkäsin tietää, että takalistoilla syödään -homeleipää suolaveden kanssa. Hänen ateriansa sellaisen rinnalla oli -vielä herkkua. - -Itse ruokaa vastaan ei Hannes niin napissutkaan, mutta tuota -likaisuutta... tätä kaikkea mauttomuutta vastaan. - -Levittääppä tähänkin honkapöydälle pienoinenkaan puhdas liina, -asettaappa sille vaikka juurista nidottu leipäkori, joka on -kohtalaisesti täynnä sievästi leikattuja leipäviipaleita, hankkiappa -noiden emaljinsa menettäneiden posliinilautasten sijaan uudet ja -samaten posliininen maitokannu... - -Mutta hänpä ostaa ne itse! Seuraavana päivänä tullessaan syömään -oli hänellä omat kojeensa. Jonkun päivän oli puhdasta. Sitten väsyi -pieni Niina tarkkaan pesemiseen. Pian oli taas silmien edessä sydäntä -ellostava mauttomuus. - -Tämä ruokahoito ja nuo kosteat kouluhuoneet tuottivat Hannekselle -ruumiillista pahoinvointia. - -Mutta hän sääli Niina-raukkaa, sillä sen piti samalla olla -karjapiikana, lasten vaalijana ja kutoa perheessä tarvittavia -villaesineitä. - - - - -V LUKU. - - -Muutamana iltana oli Hannes jo nukkunut hyvän aikaa, kun hän heräsi -jostain häiritsevästä äänestä. Hän kuunteli tarkemmin. Ja älysi, -että eteisen ovelle lyötiin. Oli kuutamo. Hän katsoi kelloa. Juuri -kaksitoista yöllä. Lyönti uudistui. Hannes hiukan hytkähti. Sillä -olihan nyt keskiyö. - -Joko tulivat pankki-Holopaisen aaveet tänne asti? - -Lyönnit toistuivat. Hannes meni ovelle hiukan pukeuduttuaan. - --- Kuka siellä? - --- Oi, rakas opettaja...! kuului oven takaa valittava ääni. - --- Kuka se? - --- Karvisen emäntä. - -Hannes yhä enemmän hytkähti. Siellä oli siis se nainen, joka oli -hulluuden rajamailla. Ehkä olikin jo täysi hullu ja oli lähtenyt tänne -koululle sydänyönä kummittelemaan. - --- Rakas opettaja! Avatkaa Jumalan tähden! Ja pyyntöä seurasi hyvin -syvä huokaus. - -Hannes avasi. Näkyviin tuli Karvisen emäntä avojaloin yöröijy päällä -ainoastaan saali hartioille heitettynä. Mutta ilman huivia hän oli. - --- Jumalan tähden opettaja on hyvä ja seuraa, pyyteli emäntä. - --- Mutta minne? - --- Sitten näette. Nyt tulkaa! - --- Ettekö voi sanoa minne? - --- Kohta näette minun suruni. - -Emäntä oli jo menossa ja Hannes otti nuttunsa ja hattunsa ja seurasi -jäljestä. Emäntä laskeusi alas koulumäeltä, meni sitten hiipien -lehtoon. Lehdon takana oli niitty. Ja niityllä teki heinää mies ja -nainen. Lehdon laitaan emäntä pysähtyi ja viittasi opettajalle olemaan -hiljaan. Hän laskeutui kyykylleen maahan. Hannes painautui hiukan häntä -ulommaksi samaten piiloon muutaman nuoren koivun taakse. - -Tämä oli hirvittävän salaperäistä. Mutta toisilleen eivät he mitään -puhuneet. - -Mies ja nainen tekivät vain heinää. Mies niitti. Nainen haravoi. -Toisinaan he lähestyivät toisiaan ja näytti siltä kuin olisivat he -jotain kuiskanneet toisilleen. - -Mutta mitä kummaa he yön kuutamoon heinälle lähtivät, jolloin kaste on -märimmillään ja uni on makeinta? - -Tässä oli taas jotain yllättävää, oivalsi Hannes. Mutta hän oli hiljaan -ja katsoi tuon tuostakin emäntään, joka näytti vavahtelevan koko -ruumiilleen kuin kauheissa hermokivuissa. - -Mies oli kaunislihaksinen keski-ikä mies. Sievä suippoparta ja ylen -säännöllinen vartalo hänellä oli. Nainenkin oli sorja vartaloltaan ja -liikkeissä oli itsetietoista varmuutta. - -Toinen niitti ja toinen haravoi. Lähestyivät toisiaan ja erkanivat. -Supattivat hetken ja syventyivät taas työhönsä. Niittäessä suuri puukko -miehen uumenilla heilui ja kun hän laski viikatteen heinään, tapahtui -se jonkunmoisella keikaroivalla notkeudella. - -Emäntä hiipi Hanneksen luo ja kuiskasi: - --- Tuo mies, joka niittää, on meidän isäntä ja nainen on meillä asuva -loinen. Siinä ovinurkassa tuvassa se asustaa. Se on isännän tahto... - -Emäntä silmäsi tarkastaen niitylle ja jatkoi: - --- Tämä meidän isäntä oli nuoruudessaan yhtenäinen yönjuoksija ja näin -se vielä jatkuu, vaikka on viiden lapsen isä ja vanhin tyttö on jo -seitsemäntoistavuotinen. - -Jo Hannes kaikki käsitti. Se sairaus, jota hän emännässä oli luullut -hulluudeksi, olikin mustasukkaisuuden karvas tuska. - --- Tämä niitty kuuluu koululle. Isäntä sen vuokrasi. Tänä iltana -tuli hän koko väen kanssa ulkoniityltä. Ja kun oli syönyt ja vähän -levähtänyt, sanoi minulle: "Käyn sen koulun niityn Maijan kanssa -leikkaamassa, kun on näin kaunis yö." Ja niin he lähtivät. Mutta minä -epäilin. Ja lähdin myös. - --- Mutta jospa epäluulonne on turha. - --- Nyt se nähdään. Niinhän ne ihmiset sanovat, että turhaan minä -luulottelen. Sillä kukaan ei ole isäntää sen jälkeen kuin meni -naimisiin minun kanssani, suoranaisesti yhdyttänyt, sillä näissä -asioissa osaa hän olla hyvin viekas... - --- Emännällä voi olla sitten aivan väärä luulo. - --- Minä tunnen veressäni, että meidän välillämme on jotain kieroa. Ja -miksi se tuota naista niin suosii? - --- Mutta emäntähän on jumalinen ja luulee tällaista... - --- Jo kauan sitten olen minä ollut varma, että niin on. Odottakaa! - -Emäntä hiipi entiselle paikalleen. Kului ainakin tunti. Jo suuri -luikare oli niittyä leikattu ja märät heinät oli nainen hajalleen -sirotellut. - -Hetken takaa meni nainen niityllä olevaan latoon. - -Isäntä jäi edelleen niittämään. Rupeaman takaa tarkasteli hän varovasti -ympäristöä ja meni myös latoon. - -Samassa oli emäntä kiemurtaunut niityn ojaan ja matoi sitä pitkin ladon -luo hyvin hiljaan kuin vaaniva kissa. - -Sanomaton surumielisyys laskeutui Hanneksen sieluun raskaana ja -tukahduttavana. Hän tunsi jäsentensä kangistuvan ja hänet herpasi -jäykistävä tuska. Hän ei tahtonut eikä voinut paikaltaan liikkua. - -Hän häpesi tuon mieskurjan tähden, häpesi luihin ja ytimiin asti. Hän -häpesi koko sukupuolensa tähden, joka noin raa'asti unohtaa aviomiehen -ja isän velvollisuudet, häpesi, häpesi... kyyneleet tulivat hänelle -silmiin ja hänen sydämensä järkytti äärettömässä mielen jännityksessä. - -Oli joku hetki kuoleman hiljaisuutta. Se aika oli pitkä ja salaperäinen. - -Sitten erotti Hannes emännän seisovan valkoinen yöröijy päällään, sillä -saali oli pudonnut ojaan, ladon seinämällä kädet ristissä rinnalla ja -kuului virheellinen virren laulanta: - - "Maa irstaisuutt' on täynnänsä, - Hulluutehensa päänänsä - Se nuoret vanhat vetää. - He haureutta himoovat, - Myös muita houkuttelevat - Ja makein sanoin pettää. - Täst' iloita voi saatana, - Joukkonsa kanssa riemuita, - Kun synti saapi vallan, - Vakuuden maahan tallaa." - -Yön hiljaisuudessa oli tuo kaameaa kuin yölinnun laulu. Ja kuitenkin -sen linnun, huuhkajan ja pöllön, ääni oli korvalle nautintoa verrattuna -tähän vihlovaan valitukseen, joka lähti onnettoman aviovaimon ja äidin -haavoitetusta, pilkatusta, rikkirevitystä sielusta. Katkera, kymmenesti -katkera oli se Hanneksen kuulla. Hänkin vavahteli tuon naisparan -vuoksi, joka kai sai nähdä omilla silmillään elämän ja nautinnon -raa'imman näytelmän. - -Veri hänellä -- Hanneksella -- tuntui jäätyvän, sillä nyt oli hän -todistajana takalistomaan likaisimmassa teossa... - -Kun virren veisuu vain jatkui eikä mitään sen kummempaa tapahtunut, -palasi Hanneksen suoniin entinen elämän rohkeus ja hänessä heräsi -uteliaisuus. Hän käveli ladon luo. - -Siellä isäntä istui ja tyynesti pani piippuun. Nainen seisoi -ovenpielessä ja nauroi laulelevalle emännälle. - -Hannes huomasi, että emäntä sittenkin oli pahasti pettynyt ja samassa -pettänyt hänetkin. - -Kun isäntä näki Hanneksen, nousi hän ja tuli kohti. - --- Taidatte olla uusi opettaja? - --- Olen. - --- Nyt jouduitte mylläriksi hullun ihmisen myllyyn. Hannesta hävetti. -Hän meni emännän luo ja pyysi häntä lopettamaan ja menemään rauhassa -kotiinsa. - -Mutta emäntä pani kovan tenän. Hän ei luvannut lähteä ennenkuin -Maijakin. - --- Lähdenhän minä, hyvä emäntä. Lähdemme yhdessä, puhui nainen. - --- En lähde ennenkuin isäntäkin, kivasi emäntää ja itki. - --- Lähdenhän sitä minäkin, kun niin tahdot. Mutta olisin nyt leikannut -kokonaan tuon niityn, jotta olisimme aamulla saaneet mennä salolle -heinään. Maija olisi saanut sitten pitää näistä heinistä huolta. - -Lois-Maija nauroi valkoiset hampaansa näkyviin. - --- Koska isännällä on kiirut, niin joukolla tämän niityn lopetamme. -Ja kun olemme niittämisen lopettaneet, niin sitten rakennamme sulan -sovinnon. Eikö niin, isäntä? - --- Ka jos opettaja niin tahtoo. - -Ladossa oli toinen viikate. Opettaja otti sen ja alkoi niittää. Mutta -emäntä lähti itkien pois. - -Tapahtuma jäi kuitenkin Hannekselle salaperäiseksi. Tässä alla täytyi -olla sittenkin jotain surullista, arvaili Hannes. Isäntä taitaa olla -kirjansa läpi lukenut mies. - -Siinä kuutamoisena yönä hän niitti ja mietti isännän sivulla. He -juttelivat täyttä kyytiä, mutta isännän puheessa oli usein sellainen -kaksinaisuus ja silmissä naurava kuje, että Hannes arveli miehen olevan -vaikeasti tajuttavan olennon. Mutta tuohon arkaan kysymykseen ei Hannes -tahtonut tällä kertaa pitemmältä kajota. - -Kuunvalon hopeat vaalenivat. Mailta katosi hämärä. Pensaikko ja metsä -alkoi elää. Säveljaksot seurasivat toistaan. Kuului taloista kukon -kiekunta ja karjakellon kalkunta yösyötössä olevasta lehmälaumasta, -joka nousi levoltaan tuoreella nurmella. Aamun viileys auringon -noustessa oli väsyneelle niittomiehelle virkistävä. - -Koko niitty oli niitetty. Lois-Maija oli vähää ennemmin lähtenyt pois. - -Isäntä sanoi pitävänsä mennä metsään katsomaan tervaksia -tuulastuspuiksi. Hannes meni vastaiselta puolelta koululle. Kun hän -kulkiessaan sattui katsomaan taaksensa, näki hän Lois-Maijan valkoisen -huivin metsärinteessä vilahtavan. Ja aivan kohta samaan suuntaan -katosivat isännän sopusuhtaiset, miehekkäät hartiat. - -Siinä oli sittenkin surullista alla, mietti Hannes. - -Tämä yö oli hänelle tuokiossa näyttänyt veriäjäätävän kuvan -onnettomasta avioliitosta, jossa kaikki on särmikästä eikä sopusointua -missään. - -Pitkään aikaan hän ei saanut ajatuksiaan irti siitä, että hän oli ollut -tuon mielevän Karvisen isännän narrina tänä yönä. - - - - -VI LUKU. - - -Kun tuli sunnuntai-aamu, lähti Hannes Karviseen, sillä silloin tiesi -hän tapaavansa isännän kotona. - -Isäntä oli jo rappusilla vastassa, hymyili ja pyyteli sisälle. Hän oli -puhtaassa sunnuntai-asussa ja hänen persoonansa oli miellyttävä. - -Isäntä vei kamariin, joka oli siististi laitettu. Oli kukkia pöydällä, -oli kahden hengen soudettava keinutuoli, oli seinällä joku taulu. -Oli korkealle tehty sänky runsaine sänky vaatteineen ja valkoisine -tyynyineen. Vieressä oli vielä toinen kamari, joka oli paremmassa -laitoksessa. Sieltä pisti silmään kiiltävä piironki, jossa oli kullatut -lukot, sen päällä korkea peili ja pari vaasia. - -Näki, että talo oli varakas. Ja täällä rakastettiin puhtauttakin. Mutta -Hanneksen oli vaikea uskoa kaikkea tätä emännän työksi. Se aamiainen, -jonka hän talossa söi, ja emännän olemus haastoi sanattomasti aivan -toista. - -Samalla tuli huoneeseen sievässä puvussa nuori nainen kahvitarjotin -kädessä. Tyttö oli aivan samannäköinen kuin isäntä. Hänen liikkeensä -samallaiset, hymyily samallaista. Liekö verikin samallaista...? - -Hanneksen vastoin tahtoaankin täytyi kumartaa naiselle, sillä sen -olento oli kuin vaatisi sitä. Hoikka vartalo, jossa oli pehmeyttä ja -pyöreyttä juuri tarpeeksi asti, kasvot, joissa elämän tulipunaruusu -hehkuvimmillaan kukki, soma ohut suu, niin lämpimät kosteat silmät --- kaikki tuo oli harvinaista näillä karuilla mailla, joilla naisen -kauneus alkuunsa surkastui samaten kuin omenapuu ei jaksanut pidemmälle -raakuloita milloinkaan päästä. - -Tyttö nyökäytti vain päätään. Tarjosi kahvin ja poistui. - -Hannes tunsi jonkimmoista pettymystä. Hän oli melkein kuin nolattu. -Hän oli täällä tottunut syviin niiailemisiin, punastumisiin ja -ujostelemisiin. Tämä liikkui kuin prinsessa itsetietoisena nopeilla -käänteillä ja harkituilla eljeillä. - -Se on isän tyttö. Äidistä siinä ei ollut piirrettäkään, tuskin -soluakaan. - -Isäntä hymyili, kun näki tytön tekevän vaikutuksen Hannekseen. - --- Onko neiti isännän tyttö? - --- Meidän vanhin lapsemme hän on. - --- Mikä nimi? - --- Maikki. - --- Erinomaisen herttainen lapsi, ihasteli Hannes. - --- Oo... oo... - --- Miten vanha? - --- Kohta seitsemäntoista vuotta. - --- Onko käynyt koulua? - --- Kävi kirkolla kansakoulun ja oli sitten kaupungissa ompeluopissa. - -Hannes jo ymmärsi, että kaikki tämä sirous kamareissa on Maikin -käsialaa. Ja hänelle tuli mieleen, että miten onnellinen tämä koti -voisi olla, jos... jos... - -Mutta hänestä tuntui melkein mahdottomalta ajatella likaista tällaisen -sievyyden ja somuuden keskellä. - -Eipä kumma, että ihmiset arvelivat Karvisen isännän olevan -moitteettoman, mutta emännän mustasukkaisen hullun. Nämä kamarit, tuo -tyttö ja itse isännänkin olemus puhuivat niin paljon hänen edukseen, -enemmän puhuivat kuin joku vimmainen, rajusanainen puolustuspuhe hänen -omilta huuliltaan. - -Sitten kuului isäntä vielä olevan lautamies ja semmoisena erityisesti -pidetty. Yhdellä sanalla sanottuna: hän oli puoleensa vetävä -talonpoika, jolle Luoja oli antanut kirkkaan älyn. - -Puheltiin kaikemmoista vuodentulosta, koulusta, kansasta, mutta sitten -yht'äkkiä Karvinen elostui ja kysyi: - --- Joko tunnette rovastin? - --- Ei ole saanut käydyksi vielä. Karvinen tuli iloiselle päälle. - --- Hän on pappi, joka muille saarnaa vimmatusti eikä itse usko mitään! - --- Mutta mistä niin tiedätte? - --- En tiedä, mutta luulen. - --- On liian rohkeaa sanoa tuollaista arvostelua, kun ei ole varmuutta, -huomautti Hannes. - -Karvinen punastui. - --- Kuuluu hänellä olevan rukouskirja aina tuolilla sänkynsä vieressä. -Mutta piiat sanovat, että se on aina samassa paikassa käyttämättä, sen -kun ympärille kasaupi tomua, mutta kirjan alus on aina tomusta vapaa. -Ovat ilkosillaan antaneet sen tuolin olla pyyhkimättä tomusta useamman -vuorokauden. Nuorisoseuran iltamiin, kun niitä pidetään sunnuntaisin, -ei laske palvelijoitaan eikä itse koskaan käy nuoria neuvomassa. -Mutta pidoissa hän kyllä sunnuntaisin kulkee. Sanovat toisinaan -kalaretkellekin lähtevän. Köyhiä loisia, jotka on työssä hänellä, -pitää hän heidän omissa leivissään, kun muka syövät liian paljon, -kun pääsevät kelvollisen ruoan ääreen. Joka pappilassa kahvikupin -saa, on jo pidetty vieras. Mutta talonpoikaa ei ole nähty rovastin -pöydässä vieraana murkinoivan. Kansliahuoneen oven pielessä saat asiasi -toimittaa, vaikka olisit millainen isäntä. Tämä pankki-Holopainen on -koiransilmä, kun niikseen rupeaa. Hänellä on paljon papinmaksuja, kun -on rikas mies. Toisinaan tuovat hänelle kahvikupin siitä hyvästä. Mutta -yhteen aikaan kantoivat vanhoilla rivattomilla kupeilla. Holopainen -ottaa kupin, mutta viskaa sen rovastin jalkain juureen ja puhuu -tyynesti: "Ennen kupin maksan kuin käteni poltan." Ja kaivaa rovastille -puolimarkkasen kukkarostaan... - -Karvinen nauroi oikein sydämensä pohjasta asti. Hanneksenkin täytyi -hymyillä. - --- Toisella kerralla sitten ottaa molemmat ympyriäiset korput korista, -vaikka aina annetaan vain yksi ympyriäinen korppu mieheen ja silloinkin -se toinen korppu oli aiottu Holopaisen kumppali-isännälle. Tää rovasti -on sanomattoman rahanperso... - --- Ja toinen itara toista neuvoo, huomautti Hannes. - --- Olen minäkin rahanahne, mutta rovasti sentään voittaa minut, nauroi -Karvinen. - -Nyt huomasi Hannes olevan sopivan tilaisuuden kääntää purjetta -ja lähteä luovailemaan vastaiseen. Ympärillä oleva siisteys oli -ujostuttanut häntä siirtymästä sellaiseen... Mutta kun Karvinen noin -vain leikitteli rovastin heikkouksilla, niin sai Hannes rohkeutta iskeä -kuin pistimellä. - --- Sanokaapa minulle, isäntä, mitä teitte metsässä silloin aamulla, kun -yön heinää leikkasimme? - -Karvinen oli pudota istuimeltaan, sillä niin rajusti hän säikähti. -Näytti kuin veret tippuisivat hänen kasvoiltaan. - --- Näittekö sitten jotain? sopersi hän tulikuumana. - --- Näin, vastasi Hannes varmasti ja kääntyi suoraan silmä silmää vasten -Karviseen. - -Isäntä ei sietänyt asemaa. Mutta nousi äänetönnä kävelemään. - --- Olkaa siitä vaiti... minä pyydän... minä rukoilen... rakas -opettaja... huomaan... että... että... - --- Yhdellä ehdolla olen minä vaiti... - --- Voi millä? kysyi isäntä hätäisesti. - --- Että isäntä karkoittaa kodistaan sen Lois-Maijan. - --- Iljettää se minua itseänikin. Sehän se viettelee, kun on jalkain -juuressa. - --- Karkottaa sen pois siis. - --- Luuleeko opettaja, ett'en minä itse hänestä kärsi? Mutta tuo -pilattu veri ja nuoruudessa opittu paha tapa! Ja tämä Lois-Maija se -oli ensimäinen, jonka ovelle minä yönjuoksijana kolkutin. Minulle hän -ensimäisen rakkautensa antoi. Eikä hänellä ollut sitten mitään rajaa. -Meidän mökkiläinen on hänen isänsä ja se on minulle jo vuosia tyttönsä -tähden vihaa kantanut. Isänsä karkotti Maijan maantielle, kun tämä -liiaksi hurjisteli. Säälistä olen minä naisparan antanut asua tupamme -loukossa. Mutta se on minun verelleni viettelevä tuli. Kun kuitenkin -minä niin paljon olen syypää hänen kohtaloonsa, olen häntä suosinut, -vaikka se kyllä on ollut käärmeen elättämistä omalla rinnallani. En -minä ole niin huono kuin opettaja luulee. Voi monesti jo olen ollut -surmata itseni tämän saman tähden! Sillä minä häpeän jo itsekin -itseäni... ja lapsiani... tuotakin aikaista tytärtäni. - --- Huomaan, että elätte onnettomassa avioliitossa. - --- Hyvin onnettomassa. - --- Mikä siihen on syynä? - --- Emäntääni en ole koskaan rakastanut. Äitini sen minulle väkipakolla -naitti. Ja minä olin silloin vasta yhdeksäntoistavuotinen hurja -yönjuoksija. Sentähden äidin mielestä minulle piti saada vaimo, jotta -tuo hurjuus loppuisi... - --- Se sama ja ainainen...! - --- Äitini valitsi minulle vaimoksi ensimäisen, joka vastaan sattui. Ja -tämä oli hänestä mieluinen, kun oli uskonnollinen. Emäntäni on kuutta -vuotta minua vanhempi... se minut pakotettiin ottamaan. Jos minä olen -rikkonut, niin on rikottu minuakin vastaan. Pitäjäläiset ovat kuitenkin -minua paljon suosineet, antaneet yhtä ja toista luottamustointa. -Ja minäkin olen arka kunniastani ja maineestani, vaikka se ehkä -opettajasta hullunkuriselta kuuluukin. Minä saatoin Lois-Maijan -onnettomaksi ja sentähden se vyöryi kallioksi omille niskoilleni. Tässä -on sen suuremman tahto tapahtunut. - -Karvinen kuivasi nenäliinalla silmiään. - --- Mutta nyt isäntä laittaa pois tuon Lois-Maijan, kun se on kerran -itsellenne ja emännällenne suureksi pahennukseksi. Saaneehan hän -asunnon muuallakin. - --- Eivät ne mieli häntä ottaa. Kaikki emännät häntä pelkäävät. Hän on -sentään miehiä kiehtova olento. Ja sentähden emännät häntä kammoovat. - --- Minä annan naiselle koululla asunnon. Otan hänet sinne -vahtimestariksi. Siihen kai sopii. Onhan hänelle itselleenkin eduksi -asua yksinäisyydessä. Laittaahan isäntä hänet pois? - --- Laitan. Ja opettaja on vaiti? - --- Vaiti olen, kun huonot tavat pois heitätte. - --- Heitän... lupaan. - -Lyötiin vankasti kättä sen vakuudeksi ja opettaja lähti. - -Kun Hannes tuli koululle, istui hän miettimään. Hän näki -mielikuvituksessaan hirveän suuren padan täynnä kuumaa punaista -ihmisverta. Se porisi ja porisi, sillä sen alla tulena leimusi -inhimillisten intohimojen rovio. Monemmoisten syntien sauhu padasta -nousi. Mutta kitkerin oli sen synnin sauhu, jonka kuudes käsky kieltää. -Luonnon raaka eläimellinen vietti tuoksui siinä voimakkaampana kuin -satakertaiset hapot. Ja lisälemua antoi sille monien itkettyjen -kyynelten suola. - --- Se on maailman mahtavin sauhu, joka palaa niinkauan kuin ihmiskuntaa -on. Sitä sammuttamaan tarvitaan auringon sammuminen. Mutta sivistys -siihen jo heittää jäähdyttävän kristallin, mietti Hannes. - -Samalla hänelle selvisi, että ensimäinen sivistystyö ulkopuolella -koulun tunteja, johon hänen pitää piirissään ryhtyä, on yönjuoksun -vastustaminen. Ja ensimäinen uhri, joka hänen siitä tulee pelastaa, -on Maikki Karvinen. Sillä isän veri varmaan pulppuili sen kevätnuoren -ihon alla, isän veri ja isän helmasynti. Tyttö oli tehnyt häneen niin -hyvän vaikutuksen täällä takalistolla. Se oli kuin valoisa auringon -säde muuten pimeällä pinnalla. Ja se auringon säde leikki ja läikkyi, -lämmitti ja liikutti hänenkin jo yksitoikkoisuudesta seisomaan pyrkivää -tunne-elämäänsä. - - - - -VII LUKU. - - -Oli kaunis ja lempeä varhaisen syksyn yö. Kuutamo oli häikäisevän -hurmaava. Sen hurmauksen täytyi painua ihmisen sieluun kuin -taikajuoman, joka veret liikkeelle sysää. Tällaisessa hopeisessa -haavehohdossa on tunteita nostava ja unelmia houkutteleva tenho, johon -seottuu tuoksuja iltakasteesta, kukkien lemusta, tuoreesta mullasta -kynnöspelloilta, ja jolle antaa lisää väriä vetten välkkyvä kalvo ja -illan autereinen hämy. Silloin on yössä sanatonta kaihoa, samalla kun -siinä on äänetöntä riemulaulua luonnon suuresta ja majesteetillisesta -kauneudesta. - -Hannes oli valvonut myöhäiseen ja koulusalin ikkunasta ihaili tuota -luonnon herkullista suloa, joka häntä kiihotti oman tulevaisuutensa -kuvitteluun tällaisena yksinäisenä hetkenä. - -Luokan kello kirkkaasti, mutta juhlallisen verkkaan soitti yhtätoista. - -Hanneksen herkän ja tunteellisen sielun pohjalta kohosi ääneen huo'attu -sana: - --- _Yksin!_ - -Niin. Hän oli todella aivan yksin tässä suuressa koulutalossa, joka -ensi päivänä otti hänet vastaan niin riemua tarjoavasti kuin olisi -ollut onnea ja autuutta tulvillaan. Yksin tässä ihanan luonnon öisessä -koskemattomuudessa. Ihmiset, jotka tuolla ympärillä nukkuivat, olivat -hänestä niin etäällä tunneasteissa. Jos ne rakastivat, niin niiden -piti välttämättömästi saada rakkautensa nautintoon hukuttaa, sillä -tunne heillä ei ollut vielä hienostunut alkuperäisen luonnonvietin -karkeudesta. Juuri siten oli pankki-Holopaisenkin Annan muuten -ihailtavan syvän rakkauden laita. - --- Yksin...! Yksin...! - -Hanneksen sielussa heräsi määrätön kaipuu. Jospa hänen rinnallaan tässä -seisoisi nuori, rakastava nainen! - -Silloin he olisivat niitä maailman onnellisia... - -Hannes vaipui kuvitteluihin ja haaveiluihin. Hän tuijotti suuresta -koulusalin ikkunasta kuutamoiseen luontoon, jonne öinen usva alkoi -laatia keijukaisia ilmaan karkeloimaan. Kuta pitempään hän katsoi, sitä -enemmän hän syventyi sielullisessa kaipuussaan. - -Hän oli näkevinään sieltä lehdosta nousevan utuharsojen keskeltä -nuoren naisen, jolla oli tunteista tulvahtavat silmät. Ja se tyttö -muistutti... muistutti... - -Hänen sieluunsa tulvahti lämmittävä... polttava tunne. Siinä oli -rakkaus syttynyt... - -Hän ojensi kätensä kuin naista syleilläkseen... - -Tämä yö oli hänelle heräämistä uusiin tunnelmiin, aivan uusiin -mielikuviin. - -Mutta samalla oli tämä takalistomaa juottanut hänet kiinni itseensä. Se -oli heittänyt hänelle kahleen, josta irti pääseminen ei ollut niinkään -helppoa. - -Mutta toistaiseksi hän tahtoi salata tunteensa... salata itseltään... -salata muilta... - - - - -VIII LUKU. - - -Makkosen-sedän kyyneleiset silmät, jotka häneen niin määrätysti -kääntyivät, vaivasivat jälkeenkinpäin Hannesta. Joka kerta kun hän -sinnepäinkään katsoi, missä Makkosen talo oli, tuli "setä" hänen -silmiinsä niin surkean viheliäisenä ja ikäänkuin apua anoen käänsi -kyynelsilmänsä häneen. Hannes piti itsellään olevan velvollisuuksia -tuotakin miesraukkaa kohtaan. Eikä hän saanut rauhaa ennenkuin hän meni -onnettoman veljelle puhumaan asiasta. - --- Minun mieltäni painaa muuan hyvin raskas seikka, alkoi Hannes -puheensa isännälle. - -Isäntä oudostui ja säikähti. - --- Meitäkö se koskee? - --- Koskeehan se teitäkin. Mutta erityisesti tätä "setää". Katsokaa, -miten hän on kurjan näköinen, kun hän tuossa matelee. Jaloista on nahka -rikki lattiaan hankautumisesta, suussa on näljää, koko miespahanen -ylenmäärin likainen. Sanalla sanoen: häneltä puuttuu sopivaa hoitoa. -Ettekö voisi häntä hommata jonnekin raajarikkoisten kotiin? - --- Voi, hyvä opettaja. Kun on itsellänikin kolotustaudin runtelema -ruumis ja tällainen lapsijoukko ja sitten pikkuinen talorähjä, niin -millä hommaa. Totisesti ei millään. Ja kun on jo kymmeniä vuosia -totuttu sitä näkemään, niin ei se enää hirvitäkään. - --- Ettekö ole pyytänyt kunnan kustannuksella? - --- Kyllä on pyydetty. Mutta kunnan herrat ovat nauraneet vastaan. - --- Vai nauraneet. Kuka se niin nauroi? - --- Tämä Juuso Kallio kun oli lautakunnan esimiehenä, niin hänhän se -pani leikiksi koko asian. Kolme kertaa häntä pyytelin, aina jonkun -vuoden takaa. Viime kerralla hän julmistui, uhkasi minua kepillä ja -ajoi pois. - --- Mutta minäpä otan asian toimekseni. Ja paikalla lähden puhuttelemaan -asianomaista. - -Hannes lähti. Meni lautakunnan esimiehen luo. Se mies ihmeissään -kuunteli opettajaa. - --- Onko niitä semmoisiakin laitoksia? kysyi hän muka kummissaan. - --- Niinkö raajarikkoisten koteja? - --- Niin. - --- On. - --- Ne ovat vain herroja varten. Mutta eihän tämä ole mikään herra. - --- Ei kipu ja sairaus tunne säätyerotusta. - --- No laittakoot omillaan! - --- Ei heillä ole varoja. - --- Ei ole meilläkään. Ja sitä on jo puuhattu ennenkin, mutta aina -hylätty. - --- Kuka on puuhannut? - --- Asianomaisen veli. - --- Kuka on hylännyt? - --- Juuso Kallio. - --- Onko Juuso Kallio koko kunta? - --- Oli, kun oli kunnallislautakunnan esimies. - --- Siinä olette erehdyksessä. - --- Ettekö tiedä, että lautakunnan esimies se tällaiset asiat päättää? - --- Ei niitä päätä yksi mies, vaan kunnankokous. - --- On joutavaa sinne asti mennäkään. - --- Kun on kysymyksessä näin kallis asia, niin ei ole joutavaa mennä -vaikka kuvernööriin. Ettekö aio ottaa asiaa esille kunnankokouksessa? - -Hannes ei saanut mitään vastausta. - --- Ettekö aio ottaa? - -Ei mitään vastausta. - --- Kysyn kolmannen kerran: ettekö aio ottaa? Haudan hiljaisuus. Hannes -painoi hatun päähänsä ja lähti. Mutta esimies juoksi avopäin hänen -jälkeensä ja huusi. - --- Kuulkaa! Jos saatte Juuso Kalliolta luvan, niin sitten. - --- Miksi Juuso Kalliolta? - --- Hän se johtaa vieläkin lautakunnan asiat. Hänellä on vanha kokemus. -Minä olen vain semmoinen varajäsen. - --- Sillä rahallaanko hän teidät kaikki huikaisee? nauroi Hannes. - -Mies pääsi nyt luo. - --- Pelätkää sitä miestä! - --- Miksi? - --- Hän on ylen viisas. - --- Viisas? - --- Hän on ylen juonikas. - --- Juonikas? - --- Hän on ylen kostonhimoinen. - --- Kostonhimoinen? - --- Hän on ylen kavala. - --- Kavala? - --- Hän on ylen itserakas. - --- No niin. - --- Hän on täysi perkele. - --- Perkele? - --- Enkä minä uskalla tehdä mitään sellaista, jonka hän on kerran -hylännyt. Se kirottu raha on noitakapine, jolla hän lumoaa talonpojat. -Ne sanovat ja kehuvat, että sellaista viisasta ja järkevää miestä kuin -heidän. - -Juuso Kallionsa ei ole toista koko maaherran läänissä. Sillä hänellä -on keisarin antama raha. Ja se on mahtia, jonka edessä meidän pienten -pitää taipua. - --- Taipua? - --- Varsinkin teidän on syytä sitä miestä varoa. Elkää ruvetko -reistailemaan! Ja mitä opettaja siitä miesrähjästä välittää, joka -siellä konttaa lattioilla? Tottapahan vielä herkeää, kun aika tulee. -Palatkaahan, niin jutellaan ja tehdään "plörö". - -Hannes teki kädellään hylkäävän liikkeen ja meni. - -Hän ryhtyi toisiin keinoihin. Kuvernöörin avulla tahtoi hän kunnan -saada pakotetuksi kustantamaan "sedän" raajarikkoisten kotiin. - -Juuri iloitsi hän tuosta toivotusta päätöksestä ja paperia käsissään -piteli, kun Juuso Kallio saapui koululle. Hän näytti kiehuvalta -padalta, joka pian kuumuudesta halkeaa. - --- Katsokaapa tätä rahaa. Minä sanon: katsokaapa, sillä minä ylössanon -lähemmän tuttavuuteni teidän kanssanne. - -Kallio asetti rahansa Hanneksen silmien eteen. - --- Mitä näette? - --- Palasen kuollutta metallia, vastasi Hannes tuskauneena. - --- Vai palasen kuollutta metallia! Sitten olette sokea ja kuitenkin -ryhdytte vanhempianne laittamaan. - -Kallio laski kylmän, kostean kätensä Hanneksen päälaelle, silitti sitä -ja puhui: - --- Te olette vielä lapsi, semmoinen pieni maitosuu. - -Hannes ei ehtinyt saada selville, mikä olisi hänelle soveliain käytös -tässä kiusauksessa, kun Kallio yht'äkkiä pingottui suureksi kuin -aukaistu sateenvarjo ja lateli: - --- Jokainen muu näkee tässä rahassa kunniamerkin, joka on lähtenyt -keisarin omasta kädestä. Paikallinen esivalta sen minulle kirkossa -Jumalan silmäin alla kaulaan ripusti... Ja kirkkoherra osotti minua -seurakunnalle siellä alttarin edessä seisoessani ja sanoi: "ottakaat -hänet esimerkiksenne rehellisyydessä, uutteruudessa ja kaikissa -kristityn hyveissä! Amen." Mutta kaksikymmentäviisi vuotta olenkin -nuhteettomasti kunnan rahoja hoitanut, rakkaudella vaivaisia tukenut, -leskein ja orpoin kyyneleet kuivannut, olen... -- Kallio oli itkeä --- uhrannut itseni yhteishyvän eteen. Ja kun minä olin lautakunnan -esimiehenä, hoidin minä asiat niin tarkasti, että pitäjäläisten ei -tarvinnut maksaa veroja... juuri mitään. Oi, se oli kultaista aikaa ja -sitä kuntalaiset vieläkin muistelevat jonain kovasti toivottuna, mutta -aina palaamatonna kulta-aikana. - --- Mitä se minuun kuuluu? kysäsi Hannes. - --- Vain niin paljon, että lapsi saisi ymmärrystä kunnioittamaan -niitä, joille kunnia tulee. Ettekö itsekin ymmärrä, että olette -minun rinnallani vain poikanulikka? Ja kuitenkin te rupeatte minua -mestaroimaan. Huuti seminaristi, sanon minä. - -Hannes tuskastui, mutta hillitsi itsensä. - --- Ettekö ymmärrä, ett'ette te ole mikään pitäjän johtomies, mikään -sellainen henkilö, jonka täällä sallitaan asioita järjestää makunsa -mukaan? Ja teidän lähin isäntänne olen minä. Tietäkää se! - --- Toivoisin, että esimies ei liiaksi kuumenisi... - --- Te nyt kirjoittelette kuvernööriin rampojen asiamiehenä ja laitatte -kunnalle senkin seitsemät maksut. Täällä on jo kallis vaivaistalo kuin -Imatran hotelli, täällä on jo pappila kuin Iisakin kirkko, täällä on -jo komeat kansakoulut kuin ruhtinaiden linnat, täällä on jo kuusi -nälkäistä seminaristia suuria palkkoja nauttimassa, täällä on jo -paratiisin ihanuus minusta, mutta ei teistä. - --- Eikö esimiestä ole säälittänyt tuo miesraukka? Omatuntoni ei -antanut minulle rauhaa ennenkuin ryhdyin hänen puolestaan puhumaan. -Siivosti käännyin ensin nykyisen lautakunnan esimiehen puoleen ja -pyysin hänen apuaan, jotta onneton kunnan kustannuksella laitettaisiin -raajarikkoisten kotiin. Mutta hän ei antanut minulle mitään lupaan. -Silloin vasta kirjoitin kuvernöörin virastoon, sillä yhteiskunta on -velvollinen onnettomia holhoomaan. Me, jotka olemme terveitä, teemme -vain hyvin pienen lähimäisen rakkauden työn, jos maksamme kukkarostamme -jonkun markan kärsivien kanssaihmistemme puolesta. Puhuitte äsken -olleenne vaivaisten tukena. Tämä miesrukka on vaivaisista vaivaisin. -Jos kerran sydämenne on vaivaisille ja köyhille lämmin, niin teidän -täytyy häntä sääliä. Ettekö todellakin sääli häntä? Tietystihän -säälitte? - --- Eläin kuin eläin. Sattui vain saamaan ihmisen haamun. - --- Annan teille anteeksi puheenne. Sillä näen että olette kovin -tulistunut. Minä tein vain sen, mitä omatuntoni vaati. - --- Ja minä sanon, että minun omatuntoni vaatii säästämään kunnan -rahoja, että riittäisi palkata kallispalkkaisia kansakoulunopettajia ja -saada heidän tähtensä sappitauti. - -Hannes lähti pois huoneesta. Juuso Kallio seurasi perästä ja haukuskeli: - --- Lautakunnan esimies kertoi minulle varottaneensa teitä rupeamasta -reistailemaan. Oli käskenyt kysymään minun neuvoani. Mutta minut -sivuutti herra seminaristi, minut, jota keisari ei ole sivuuttanut. Kun -tarkalleen asiaa tutkii, on tässä Hänen Majesteetinsa halventamista. -Sillä tämä on samalla loukkaus häntäkin kohtaan. Minä sanon, että te -olette juonittelija eikä teille hyvin käy. - -Hannes otti luokassa liidun ja piirsi suurelle taululle aasin hirveän -pitkine korvineen ja sortuukkiin puettuna, asetti otsalle kuhmuisen -hatun ja koetti jäljitellä yhdennäköisyyttä Juuso Kallion kanssa. Ja -kuvan alle hän kirjoitti: - --- Tässä on herra ja narri yhdessä ainoassa olennossa. Kallio huomasi -kujeen, tempasi keppinsä lyödäkseen Hannesta. Mutta Hannes ehti -ennemmin. Pani kepin palasiksi ja viskasi kappaleet aukinaisesta -ikkunasta pihalle. - --- Nyt teit sen viimeisen teon! Rovasti-vainajan lahjakepin katkoit, -ärjyi Kallio. - -Mutta Hannes levitti kuvernöörin päätöksen Kallion silmien eteen ja -puhui rauhallisesti: - --- Tämä paperi on rakkauden aikaansaama. Mutta tuo herra esimiehen -raha kylmän viekkauden. Menkää nyt kotiinne harkitsemaan, kumpi on -arvokkaampi esivallan antamana, tämäkö päätös, joka erään liian paljon -kärsineen lähimäisemme saattaa kelvolliseen hoitoon, vaiko tuo rahanne, -jolla ylpeilette ja talonpoikia pimitätte! - -Kallio oli kuin siihen paikkaan jähmettynyt. - --- Tämä maksaa vielä opettajalle kalliisti, puhui hän ja lähti. - - - - -IX LUKU. - - -Sinä aamuna, jona koulun piti alkaa, ilmestyi Hanneksen kamarin oven -pieleen tuo sama Lois-Maija, joka oli ollut niityllä. Siinä se seisoi -nyytti kädessä. - -Hannes arvasi asian, mutta kysyi sitä tavan vuoksi. - --- Tämän koulun isännöitsijä minut tänne laittoi. Isäntä Karvinen sanoi -opettajan aikoneen ottaa minut tähän koululle vahtimestariksi. - --- Eikö Maija enää Karvisessa asukaan? - --- Enhän minä, kun se emäntä hupsii. - --- Onko Maijasta olijaa tähän koululle? Koulun seinissä on raamatun -lauseita, kun osaa niitä lukea. - -Maija punastui ja hätääntyi. Mutta Hannes ei ollut mitään huomaavinaan. - --- Kyökissä saatte asua ja siitä hyvästä lämmittää ja siivota minun -kamarini. Osanneehan Maija tehdä käsityötä? - --- Jo toki. - --- Sillä ansaitsette leipänne. - -Hannes katsoi naista tarkemmin. Sen olennossa oli jotain kevyttä ja -huoletonta, ylimielistä ja surutonta. Eikä se suinkaan ollut ruma. - -Maija jo keimaili ja koetti hymyillä. - --- Toivoisin että tämä koulu Maijaakin opastaisi johonkin parempaan. - -Hymy katosi Maijan huulilta. Hän meni kyökkiin nyyttineen. Ja tuli -hetken takaa uusi vasta kädessä opettajan kamaria lakaisemaan. - -Hannes lähti aamiaiselle Kähköseen sinne suuren pöydän ääreen. - -Lapsia alkoi koululle saapua. Harvoilla heistä oli isä tai äiti -mukanaan. - -Jo ensimäisenä koulupäivänä kirjoitettiin koulun nimikirjaan lähes -neljäkymmentä oppilasta. Ja seuraavina päivinä tuli lisää. - -Ei siis koulua suinkaan vihattu, vaikka Hannes oli pahasti pelännyt. -Mutta siitä piirin kunnasta, missä pankki-Holopaisen talo oli, ei ollut -yhtään lasta. - -Esimies Kallio oli kannatuttanut tuolin kodistaan luokkaan, jotta hän -siellä voi istua kuulemassa ja katsomassa koulun menoa. - -Hän oli nyt opettajan äkäinen vihamies. Entisen kalanluisen kepin -sijasta oli hänellä nyt paksu visasauva. Lapset tuota hänen rahaansa -erityisellä innostuksella katselivat, niin että monesti ensi päivinä -sen vuoksi häipyivät pois opetuksen kulusta. Ja Kallio sillä silloin -tahallaan leikitteli kuin näyttelisi koiranpenikoille sokuripalasta. Se -ainainen, siunattu raha! - -Jo toisena päivänä antoi esimies opettajalle muistutuksen, että -koululapset eivät tervehdi häntä. - -Kolmantena päivänä huomautti hän, että opettajan pitää muistuttaa -lapsia pyyhkimään jalkansa, etteivät kanna sisälle multaa. - -Neljäntenä päivänä, että lapset valavat juomavettä eteisen lattialle. - -Viidentenä päivänä, että ulkohuonetta on sotkettu. - -Kuudentena päivänä, että pihalta pitäisi korjata lastut halkosuojaan. -Ja silloin hän erityisesti kehui Hannekselle täsmällisyyttään ja -järjestystään. - -Ensi viikkoina istui hän luokassa kuin joku ilkeä painajainen opetusta -raskauttaen. - -Viimeksi lämpimänä päivänä hän nukkui siihen istualleen, kuorsasi ja -lapset nauroivat. - -Hannes otti laulua. Soittokone pani fortissimon. Lapset lauloivat. -Kallio hypähti säikähtyneenä ylös, katseli hetken hätäillen -ympärilleen, mutta selvisi pian. - -Hän meni tarkastamaan lukujärjestystä. - -Aivan oikein! Laulua siinä oli tällä tunnilla. - -Seuraavana päivänä kuulee Hannes ulompaa puhetta. Hän heristää -korvansa. Siellä on Kallio ja Maija. - --- Maija noutaa koulun vinniltä toiset ikkunalasit, kuuluu Kallio -puhuvan. - --- Nytkö jo? Mitä varten? kysyy Maija. - --- Pitää panna jo toiset ikkunat paikoilleen. - --- Miksikä nyt jo? - --- Ett'ei opettaja ikkunoita auki pitämällä laske taivaalle lämmintä ja -polta turhaan kunnan puita. - -Hannes oli antanut lämmittää suojia, kun seinissä oli tuo hirvittävä -kosteus, joka joka yö toi mukanaan päänkivun, ja päivisin pitänyt -ikkunoita auki, jotta huoneet kuivuisivat. - -Muutenkin olivat ilmat vielä aivan lämpöiset. - --- Mutta mitä opettaja sanoo? kuuluu Maijan ääni. - --- S'on minä, joka määrään tällä talolla! vastaa Kallio. - -Hannes ehätti luo. - --- On toki minulla lupa saada raitista ilmaa, huomautti opettaja. - -Kallio levitti kätensä ja puhui: - --- Kernaasti minun puolestani ulkona... metsässä... niityillä... -mäkilöillä... - --- Ja myös asunnossani. - --- Menee liian paljon puita. Lämmittää äkyytätte nyt huoneita niin, -että ihmiset sisällä raukeevat ja nukkuvat siitä paahteesta. - --- Vai sen tähden. Mutta minä se määrään, milloin tuohon ikkunaan -toiset lasit pannaan. - --- Ennen teidän tuloanne ei täällä osattukaan riidellä. - -Kallio kutsui johtokunnan koolle ja se antoi määräyksen, että koulun -puita ei saa turhaan polttaa. - -Hannes ei voinut muuta kuin nauraa heidän lapsellisuudelleen. Siitä -he pahastuivat. Ainoastaan Karvinen nauroi mukana. Kallio antoi -Hannekselle virallisen muistutuksen, että johtokunnalle ei saa nauraa. - -Muutamana päivänä tuli Kallio koululle ja tapasi kynttilän Hanneksen -pöydällä. - --- Aikooko opettaja polttaa kynttilää? - --- Mitä sitten? - --- Öljyvalo se kuuluu palkkaetuihin. Vain suuremmat herrat kynttilöitä -polttavat. - --- Onko valossakin sääty erotus? - --- On tok'. Mökissä salolla polttavat vielä pärettä. Tämä on tietysti -otettu koulun laskuun? - --- On se yksi kynttilänaula. - --- Sellaista herrastelemista kunnan varoilla! Minä en raahdi öljyäkään -polttaa, vaan pimeän tullen panen maata. Eikö se sopisi opettajallekin, -jos tahtoisi kunnalle mieliksi olla? - --- Ettäkö mököttää pimeässä? - --- Mitä siinä maatessa on mököttämistä? - --- Kun ei saa unta. Otin tuon kynttilänaulan nyt siksi, kun ehdin -öljyvalot laittaa. - --- Koulun menosäännössä ei saa olla mitään ylimääräisiä menoja. -Voisitte sanoa esimerkiksi, että teidän pitää aina saada polttaa -kynttilää, jos nyt sen sallisimme. Tähän tarvitaan erityinen -kunnanpäätös. - --- Ei yhtään tarvita! - --- Tarvitaanpa! Kunnankokouksen pöytäkirjan otteella ilmoitamme teille, -että ette saa polttaa kynttilää. - -Silloin jo Kallio lähti. Hannes antoi hänen mennä. - -Asia menikin kunnankokoukseen. Ja kunnankokous päätti yhtenä miehenä, -että Orjasaaren opettajalle ei kunta kynttilöitä osta. Pöytäkirjan -ote tuli päätöksestä Kallion käden kautta Hannekselle, joka nyt sille -nauroi yksinään, kun ei uskaltanut muiden nähden nauraa. - -Sillä ne voisivat tehdä kunnankokouksessa päätöksen, että kunnalle ei -saa nauraa. - -Muistutuksia satoi edelleen Kalliolta. Niitä tuli kaikista -mahdollisista seikoista. Mutta Hannes pysyi tyynenä. - -Lopulta Kallio väsyi eikä tullut enää luokkaan. Hänen tuolinsa pysyi -siellä vain pahana muistona. - -Lapsetkin sitä kaartaen kiersivät. - -Lois-Maijan välityksellä nyt Kallio vakoili. - - * * * * * - -Oli äidinkielen tunti. Varttuneemmilla oli sisälukua, nuoremmilla -kirjoitusta. Kolmas ja neljäs osasto -- täällä oli ennen kirkonkylän -koululla olleita oppilaita -- luki "Maamme kirjasta" isänmaasta, toinen -ja ensimäinen osasto kirjoitti erikorkuisiin väleihin sananlaskuja: -"Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto" ja "Oma maa mansikka, -muu maa mustikka". Raikuvalla lasten äänellä he kuorossa ensin -vihkoistaan nuo sananlaskut lukivat, opettajan viivottimella tahtia -lyödessä. Ja kun ne oli ulkoa opittu, alettiin kirjoitus vihkossa -olevan mallin mukaan. - -Sillä Hannes koetti välttää pelkkää koneellista yksinäisten kirjainten -jäljittelemistä. - -Kirkas syyskuun loppuaurinko heitti luokkaan tulvan lämpöä ja leikkivää -valoa ja kauniin luonnon ympärillä puki loistavaan värihohtoon, siihen -kirjavaan loistoon, mikä on mahdollista vain syyskuussa, jolloin -värit ovat runsaimmillaan, silloin kun elämä ja kuolema oman karvansa -näkyviin tahtoo. Keltaista, punaista ja niiden välistä moninaista -vivahdusta, vihreätä kymmenenkin laatuista, sinistä ja sen eri -seotuksia näkyi kaikkialta silmään mustanharmaalla pohjalla, jonka -muodostivat kynnetyt pellot, lakastunut lehto, syksyinen maankamara ja -kivikoiset mäet. - -Mutta auringon loisto antoi kaikelle tälle kullankellervän vernissan ja -kaunisti luonnon jo riutuneita kasvoja. - -Tunne syttyi Hanneksen sielussa palamaan. Hän kutsui lapset ikkunan luo -ja käski heidän katsoa ulos. Laulettiin sitten reippaasti: "Olet maamme -armahin Suomenmaa, ihanuuksien ihmemaa". - -Sitten saivat lapset mennä paikoilleen. Nyt kysyi Hannes: - --- Voipiko joku sanoa, mikä noista ikkunoista niin kauniina näkyy? - -Nousi ylös kymmenkunta sormea. Hannes kysyi Karvisen pieneltä tytöltä, -ja se vastasi reippaasti: - --- Isänmaa. - -Nuokin, jotka eivät tienneet, kääntyivät ihmeissään "isänmaata" -katsomaan. - --- Millainen on meidän isänmaamme? - -Nyt nousi jo pystyyn parikymmentä sormea. Hannes kysyi Kähkösen pikku -pojalta, jonka kieli sammalsi. - --- S'on kaunis, ilmoitti poika. - --- Äärettömän kaunis, vahvisti Hannes syvällä rintaäänellä, joka näytti -menevän lasten veriin saakka. - --- Mutta mitä pitää meidän tälle isänmaalle tehdä? Joku yläosastolainen -viittasi, Hannes kysyi siltä. - --- Rakastaa, kuului vastaus. - --- Mutta miten me sitä rakastamme? - --- Kun teemme työtä sen eteen. - --- Miten talonpoika voi sen eteen tehdä työtä? - --- Kun tulee sota, niin menee ja tappelee sen puolesta. - --- Mutta entä silloin, kun ei ole sotaa? - --- Viljelee soita ja rämeitä. - --- Jolla on voimia mennä niin pitkälle, on hyvä. Mutta isänmaan eteen -tekee työtä silloinkin, kun oman jo perkatun peltonsa kelvollisesti -hoitaa ja muuten kunnon ihmisenä elää. Tällöin talonpoika kuokalla -ja auralla taistelee isänmaansa puolesta. Ja se taistelu on yhtä -hyvää kuin miekalla taistelu -- paljon parempaakin, jos syvemmälle -ajatellaan. Samalla kuin teidän isänne ja äitinne tekee työtä oman -leipänsä eteen, tekevät he työtä isänmaan eteen. Ja millainen silloin -oma maa heille on? - -Nousi taas joku sormi. - --- No, Pekka Makkonen. - --- Oma maa on heille silloin mansikka. - --- Millainen marja se mansikka on? - --- Se on makea marja. - --- Millainen silloin on oma maa kuin se on mansikka? Saimi Karvinen -sanoo. - --- Oma maa on silloin makea maa. - --- Eli toisin sanoin mieluinen ja rakas maa. Kumpi marja on makeampi, -mustikka vai mansikka? - -Nyt nousivat kaikkien sormet ylös. - --- Hilma Kinnunen sanoo. - --- Mansikka on makeampi. - --- Kun "oma maa on mansikka ja muu maa mustikka", niin kumpi maa on -mieluisampi? - --- Oma maa. - --- Juuri sitä tahtoo tuo sananlasku opettaa. Mutta miten kuusta -kuunnellaan? - -Ei kukaan tiedä. - --- Siten kuunnellaan kuusta, kun ymmärretään sitä oikein hoitaa ja -opitaan tuntemaan sen elämisen ja kasvamisen ehdot, sen rakenne ja -äänettömät pyynnöt: "elä minua turhaan raiskaa eläkä vikuuta!" Ja siten -kuunnellaan sitä kuusta, jonka juurella on asunto, kun emme omista -outoja herrastapoja ja muoteja, vaan pysymme koruttomina, rehellisinä -talonpoikina. Eli toisin sanoen: olemme ympäristömme täysiä lapsia ja -elämme naapuriemme tavalla. - -Sitten jatkettiin tavallista opetuksen menoa. - - * * * * * - -Muutamana päivänä tulee Karvisen emäntä koululle virsikirja kädessä ja -"Siionin virret" kainalossa. Niiaa ja niiaa opettajalle. Hän tarjoaa -virsikirjan opettajalle ja pyytää häntä laulamaan: "Ah, syntinen, koska -synnistäs lakkaat?" - -Opettaja kysyy: - --- Mitä emäntä tällä oikein tarkottaa? - --- Sitä että opettaja on syntinen. - --- Enhän sitä kielläkään. - --- Mutta syntisempi kuin minä ja moni muu... - --- Mahdollisesti. - --- Ja opettaja lapsillakin laulattaa maallisia renkutuksia. Niitä ne -kotonakin hoilaavat ja meidänkin pikku Saimi puhuu minulle isänmaasta -kuin mikäkin apostoli. Ei raamattu tiedä isänmaasta. Mutta taivaasta... -taivaasta... oi siitä uudesta Jerusalemista...! - --- Mutta tietääpäs virsikirja. - --- Virsikirja on ihmisten tekemä, mutta raamattu Jumalan antama. Maikin -jo maailma pilasi... - -Hannes kauheasti punastui. - ---... Nyt sinä pilaat Saimin. Portot ryöstivät minulta miehen ja -porttoin asuinkumppalit tahtovat ryöstää lapseni... Ell'et sitä -Lois-Maijaa karkoita tästä koululta pois, niin käyn rovastille -sanomassa, millaista elämää sen kanssa pidät. Nyt sen tiedät, sen -tuhannen syntinen! Ptyih...! - -Emäntä sylkäsi, kokosi helmansa ja lähti. Hannes oli luihin ja ytimiin -asti liikutettu. Siinä oli hänelle kiitos emännältä! - -Hän juoksi emännän jälkeen ja kysyi: - --- Kuka on emännälle tuollaista uskotellut? - --- Juuso Kallio, huusi emäntä ja meni. - --- Aa! Siis se kettu, joka kantaa rinnassaan Hänen Majesteettinsa -antamaa rahaa "rehellisyydestä". - -Jo täydelleen selvisi Hannekselle Kallion juonittelu. Mutta Hannes jäi -Lois-Maijan suhteen odottavalle kannalle --. - - * * * * * - -Siinä koulupihalla oli entisen rakennuksen jätteitä. Oli tallikin, -jonka ylisille silta vei. Koulupojat välitunneilla sillä sillalla -mielellään mekastivat, vaikka Hannes oli monesti kieltänyt. - -Paavo Mononen oli poissa muutamana aamuna koulusta. Sillä poikaraukalla -oli hyvin rikkonaiset vaatteet, jotta hartiat niiden alta vilahtelivat -eikä ollut kenkiä. Nyt ilmojen jäähdyttyä oli aivan säälittävää nähdä -hänen paljain jaloin retustavan. Hannes oli ollut juuri mielessä antaa -Paavo-paralle vanhat kenkänsä ja villasukat. - --- Missä Paavo Mononen on? - --- On kipeänä. - -Koulun päätyttyä meni Hannes Paavoa katsomaan. Tuvassa, joka oli -höyryävän kuuma ja jossa asui toistakymmentä henkeä, makasi lattialla -Paavo kasvot karmosiinin punaisina. Hän oli kiihtyvässä kuumeessa. -Opettaja toimitti kylmiä kääreitä ja neuvoi hoitamaan, sillä pitäjässä -ei ollut lääkäriä eikä rohtolaa. - -Viikon takaa tulee Paavon isä ärtyneenä opettajan luo. - --- Miten Paavo voipi? - --- Kuoli yöllä. - -Isä jäi puhumattomaksi, mutta nähtävästi punoi mielessä erikoisempaa. - --- Taidatte kovasti surra? - --- Eikös tuota... lähetti isä vastaukseksi. - --- Paavo vilustui ja sai kuumeen. Vaatteet olivat kovin heikot eikä -kenkiä. - --- Ei se vilustunut. - --- No miten sitten? - --- Täällä koululla sen rusikoivat. - --- Kuka rusikoi? - --- Tuolla tallin sillalla kuuluvat hyppelevän ja Malisen Niilo oli -työntänyt sen alas. Siinä aivot tärähtäneet ja sai aivokuumeen. Siihen -kuoli. - --- Eivätpä lapset minulle mitään ole sanoneet. - --- Niin se on. Tautivuoteellakin huusi: "Niilo sinä, elä työnnä!" - --- Voi hourailla. Sillä lapset eivät ole minulle mitään puhuneet. - --- Lastenko sitä pitäisi puhua? Etkö itse jouda vartioimaan? Sitä -vartenhan palkkaa _meiltä_ kannat...! - -Mies räjähti yht'äkkiä kuin ammuttu pyssy. Hannes hytkähti. - --- Tässä on väärinkäsitys. Kuka teille tuon aivokuumeen selitti? - --- Juuso Kallio. Sanoi pitävänsä johtokunnan kokouksen, jossa asia -otetaan esille. Ja siitä sitten riippuu, rupeanko minä sinulta perimään -käräjissä vahingonkorvausta. - -Hannes naurahti niin vakava kuin asia olikin. Mies teki poislähtöä. -Opettaja tarjosi hänelle kätensä hyvästiksi, mutta mies -ylenkatseellisesti sylkäsi ja meni. - -Johtokunnan kokous pidettiin, mutta kukaan oppilaista ei tiennyt niin -mitään asiasta. - -Juuso Kallio tahtoi kuitenkin kirjoittaa koulun johtokunnan -pöytäkirjaan muistutuksen opettajalle, mutta Karvisen isäntä pani -kovasti vastaan. - -Asia jäi silleen. Hannes pyysi Juuso Kalliota teelle. Mutta esimies -katsoi hirmuisesti ja lähti. - - * * * * * - -Tuomas Wänskä oli suurikokoinen poika. Se oli usein ilkeä tytöille. -Muutamana päivänä oli hän järjestäjänä. Mutta silloin kantoi hän -erään tytöistä välitunnilla luokkaan ja oli raaka hänelle. Opettaja -sattumalta näki tapauksen. Hannes vei pojan kamariinsa ja kuritti -häntä. Mutta aivan säädyllisesti. Poika juoksi kotiinsa ja haki isänsä -apuun. Isä tuli hengästyneenä, kädessä suuri puukanki ja huulilla -mahtava tulva kirouksia. Hannes huomasi, että tässä oli mies, joka -tilapäisesti oli kadottanut järkensä. Hän koetti tyynnyttää isää. Mutta -isä pauhasi: - --- Sinä sen s--na! Luuletko saavasi tappaa minun poikani niinkuin -tapoit Paavo Monosen? - --- Kuka teille tuollaista on puhunut? - --- Kaikki sitä puhuvat. Ja nyt minä kostan sekä Paavon että Tuomaan -puolesta...! - -Mies ojensi kangen lyödäksensä. Hannes tarttui siihen voimakkaasti. -Viskasi ensin kangen eteiseen ja työnsi miehen jäljestä. Pani sitten -ovensa säppiin. - -Mies täräytti kangellaan oveen, niin että seinät järisivät. Ja -eteisessä piti tällaisen puheen, ärjyen kuin vihastunut härkä: - --- Luuletko sinä, että soosomi köyhäin lapsia saat murhata. Tästä -tehdään kaipuu kuvernööriin ja sinaattiin asti. Kyllä Juuso Kallio -kirjoittaa. Ja silloin virka pois...! - -Voimakas kirous ja mies poistui. - -Tällaisia kohtauksia, että vanhemmat, etenkin loiset, tulivat -opettajalle rähisemään lapsistaan, sattui ensi alussa hyvin usein. -Mutta aina kuului, että Juuso Kallio oli niiden takana. Hän oli se -pimeä henki, joka täällä takalistojen yössä valtikkaa piti. - -Hannes ne hyvin tyynenä selitteli. Se oli aivan yksinkertaisesti -sielullinen ominaisuus, joka pohjaltaan silti oli paraita, mitä -ihmisessä on. Nuo rähisijät olivat melkein poikkeuksetta köyhiä -ihmisiä, loisia, joita Ylä-Karjalassa on yhtä paljon kuin sikäläisissä -pelloissa kiviä. Ja silloin niitä on paljon. - -Näillä loisilla ei ollut muuta omaisuutta kuin lapsia. Vaistomaisesti -he vainusivat, että köyhiä kaikissa poljetaan. Siis välttämättömästi -myös koulussa. Sentähden he olivat auttamattoman epäluuloisia -ja uskoivat kaikki, mitä heidän lapsensa opettajasta puhuivat. Ja -kun hekin rakastivat lapsiaan, tahtoivat he niitä omilla aseillaan -opettajaa vastaan puolustaa. Se siis pohjalta oli vain lapsirakkautta -tuo rähinä. - -Ja semmoisena Hannes sitä ihailikin, niin paljon ikävyyttä kuin se -hänelle tuottikin. - - - - -X LUKU. - - -Muutamana iltapäivänä korjaili Hannes kamarissaan oppilasten -laskuvihkoja, kun eräs nuorekas hyvin korea mies pyörähti sisälle. -Hannes nosti silmänsä työstään. - -Mies teki hyvän päivän, istui käskemättä ja alotti pakinan: - --- Opettaja ei minua tunne. Mutta siltikin minä olen tuttu. - --- Kuka sitten? - --- Holopaisen tuleva vävy, jolle opettaja kirjeen kirjoitti. - --- Vai niin. - -Hannes kävi antamaan kättä. - --- Ja nyt isäntä Holopaiselta terveisiä. Hän pyytää opettajaa -puhemieheksi tyttärelleen ja minulle. - -Opettaja hämmästyi. - --- Puhemieheksi? - --- Niin. Sanoi, että kun opettaja pani asian alkuun, niin vieköön -perille asti. Muuten ei kauppaan suostukaan. - -Hannes naurahti. - --- Jos ei muita vaikeuksia ole, niin sitten kaikki on hyvin... aivan -hyvin... kerrassaan hyvin. Sehän on erinomaista, että saatte toisenne. -Onnittelen... onnittelen! Ja riemuitsen teidän onnestanne. Sillä minä -näin omilla silmilläni, miten paljon Anna sinua rakastaa. Ja ymmärrä -sinä häntä arvottaa...! Miksi karkuun lähdit? - -Mies punastui ja hätäili: - --- Ilkeä on sanoa, mutta minä pelkäsin, että isäntä tappaa minut. -Kuulin uhkauksia... että hänellä... hänellä oli jo puukot hiottu ja -kirveet teroitettu. Ja... sanonko kaikki? - --- Sano pois! - --- Sinä yönä, kun pakenin, tuli Anna yöpuvussa hiljaan hiipien tallin -yliselle, jossa makasin. Hän oli hätäynyt ja puhui: "Nyt pakene, -muuten huomenna olet ruumiina. Tänä yönä voi tapahtua hirveitä. Mutta, -rakas Janne, lupaatko vielä palata?" "Palaan... varmasti palaan...", -vastasin. Hän meni. Minä kokosin vähät vaatteeni ja laskeusin alas -maailmalle mennäkseni. Ja kun minä pääsen muutaman sylen talosta ja -katson taakseni, näen isännän hiipivän talliin kirves kädessä. Siis -pääsin pakoon viimeisellä hetkellä... juoksin... juoksin... Teinkö -väärin, kun pakenin? - --- Etpä tehnyt. - --- Miksi Annan viettelit? - --- Hyvä... rakas opettaja! En minä Annaa vietellyt... Anna se -kaikki keksi ja neuvoi. Minä kyllä lauloin ja soitin viulua. Mutta -ei aikomukseni ollut talosta tyttöä ryöstää... Anna rupesi minua -ajamaan kaikkialla takaa. Olin minä tallissa... hän tuli sinne -tuomaan varsoille leipää. Olin minä niittämässä... hän tahtoi olla -minun haravanaiseni. Olin minä kyntämässä... hän tahtoi olla lehmiä -vahtimassa kesantopellolla. Olin minä missä tahansa... hän oli aina -kintereilläni. Hän oli kuin lumouksessa. Jokaisen täytyi se huomata. -Ja niin sen näki isäntäkin. Silloinkos vaino alkoi! Ensin sievästi -ja hillitysti. Sittemmin yhä rajummin. Nyt jouduin minä Annan -lumoukseen. Minun täytyi totella. Vereni vapisi pelosta, mutta minä -olin hänen vallassaan. Jos missä liikuin, oli aina Anna silmissäni. -Näin metsässä jokaisen puun takana Annan, näin hänet jokaisella -pellolla leikkaamassa, jokaisessa karjassa lypsämässä, joka polulla, -joka pensaassa... yöllä ja päivällä. Kun sitten hän itse todellakin -tuli lähelleni, kuumenivat vereni kuin olisin pudonnut lämpöiseen -veteen ja minä menin aivan tahdottomaksi ja tottelin hänen pienintäkin -viittaustaan. Ellen olisi ollut lumouksessa, olisin kyllä tehnyt -lopun siitä isännän kiusaamisesta. Olihan hän lapsensa isä. Mutta -minä voin sanoa, että minä en voinut... en voinut, vaikka pelkäsin ja -käytöstäni isäntää kohtaan kaduinkin. Mutta meille molemmille pitää -antaa anteeksi: me olimme lumotut. Sellaista kai se on rakkaus. Siinä -on tulta, joka palaa, vaikka sille olisi satakin sammuttajaa. Mutta -se on sydäntäni karvastellut, että Annan vanhemmatkin ovat luulleet -minun olevan vain tavallisen yönjuoksijan, joka synnin perässä juoksee. -Jotain parempaa se kuitenkin oli kuin riettautta. Enhän muuten olisi -takaisinkaan tullut. - --- Huomaan että olet kelvollisempi kuin aluksi luulinkaan. - --- Luuleeko opettaja, että Anna vain raakaa yönjuoksijaa olisi niin -suosinut? Ei toki. Pois se! Eihän hän ole sellainen nainen. Mutta kun -hän rakastaa, niin hän rakastaa, eikä sille kukaan voi mitään. Niin hän -itse sanoo. Ja niin minäkin uskon. Ja sanon samaten. - --- Rakastatko _sinä_ Annaa? - --- Muutenko tässä olisin? Mutta enhän minä aluksi olisi rohjennut -lähestyäkään sellaisen suuren talon ja sellaisen jäykän isännän -tyttöä... ja ainoata tyttöä... - --- Niin, niin. Kyllä ymmärrän. Mutta pääasia on se, että sinä rakastat -Annaa? - --- Rakastan. - --- Ottaisitko hänet nytkin vaimoksesi, vaikka hänen mukanaan et saisi -penniäkään? - --- Ottaisin. - --- Teetkö valasi sen päälle? - --- Teen... varmasti teen. - -Hannes otti raamatun ja teetti miehellä valan. Mies vannoi opettajan -sanojen mukaan. - --- No nyt minä rupean puhemieheksesi. - --- Eikö opettaja lähde sinne Holopaiseen, niin siellä tehdään kirjat -valmiiksi? - --- Onko isäntä minulle vihainen? - --- Ei ole. Kummastelee vain sitä, että miten te nuoreksi mieheksi -olette viisas... - --- Elkääpä imarrelko! - --- Ja teitä minunkin pitää sydämeni pohjasta kiittää onnestani... ilman -teitä en olisi Annaa koskaan saanut... minä kiitän... kiitän... - -Miehelle tulivat vedet silmiin ja vielä käsi opettajan kädessä astui -hän ulos koulutalosta. - -He lähtivät Holopaiseen. - - - - -XI LUKU. - - -Hannes oli menossa rovastilaan mukanaan Holopaisten naimapaperit. -Pappila oli jonkun matkaa kirkolta korkealla kummulla, ympärillä hyvin -viljeltyjä peltoja, niittyjä, lehtoja, vähän ulompana havumetsää. Ja -sitten kahdelta puolelta ottivat silmään suuret selät lukemattomine -saarineen ja salmineen, lahtineen ja niemineen. Luonto tässä oli aina -juhlallinen ja aina mielikuvitusta nostava, olipa se sitten kesän -luovassa vihreydessä ja elävässä kukoistuksessa tai talven harmaissa -pakkasissa, jolloin kylminä öinä revontulet hohtavat ja valju kuu -jäätyneisiin hankiin kimaltelee. Sillä tässä näki silmä aina vaihtelua, -näki aina erilaisia värejä ja suhdallisia ääriviivoja. Kaukana oli -tästä paikasta erämaiden yksitoikkoisuus, niin kaukana, että taitelijan -silmä tällä kummulla olisi viettänyt yhden elämänsä nautintorikkaimpia -hetkiä. - -Piispakin oli tarkastusmatkallaan paikkaan lumoutunut ja kehottanut -pitäjäläisiä kummulle Jumalan ylistykseksi rakentamaan pappilan. -Pitäjäläiset kiitoksesta lumoutuivat piispaan ja lupasivat laittaa. - -Se tehtiinkin uudenaikainen, huvilamainen, jossa oli neljä -lipputankoa ja kookkaat parvekkeet. Siinä olivat suuret salit, niissä -paneiliseinät, terrakottauunit ja kattokoristeet oikeata taidetta. - -Pitäjän muuten liiankin kuiva ja kova vaatimattomuus oli tässä -unohtanut itsensä ja Jumalan ylistykseksi pusertanut itsestään -vavahtelevin käsin ja verta vuotavin sydämin ensi luokan korutemppelin -näille nälkämaille. - -Tuohon ihmeellisen ihanaan luontoon sopi rakennus kyllä mainiosti -kuin taivaasta lähetettynä, sillä Luoja itsekin oli tässä ruvennut -juhlatuulelle ja henkäissyt maan päälle kappaleen taivaallista -kauneutta. - -Mutta kun pappila valmistui ja loistossaan auringon valossa ui siellä -ylävällä kummulla ikäänkuin hymyillen ottaen vastaan ihailuja, kirosi -pankki-Holopainen sen ensi kerran nähdessään. Ja koko se ryhmä, jonka -etunenässä hän seisoi, kirosi mukana. Siitä päivästä he olivat sen -ihanan pappilan veriviholliset. Sillä he itse asuivat tuvissa, joissa -ovet olivat kuin tallissa ja uunit rakennetut omin käsin oman pellon -liioista kivistä. Tätä pappilaa tehtäessä oli mestaria idästä ja -lännestä. - -Pankki-Holopaisen leppymättömän vihan pappilaa kohtaan oli rovastikin -pian saanut kuulla. Hän ja Holopainen olivat siitä lähtien pitäjässä -kuin kaksi tähteä taivaalla, jotka paistavat eri aikana vuorokaudesta. -Rovasti luki itsensä aamutähdeksi, joka päivää ilmoittaa, mutta -Holopaisen ehtootähdeksi, joka tuo sanomat yöstä. - -Hannes seisahtui kummissaan pappilan rappusilla luontoa ihailemaan. -Sillä vaikka oli jo syksy, oli maisema yllättävän kaunis. Rakennus -salasi suuruuttaan näin avaralla ja avonaisella paikalla. - -Hannes tuli komeaan eteiseen, joka ikäänkuin kuohui vaatetavaraa. Ja -nyt hän huomasi lähteneensä liian yksinkertaisessa asussa tällaisiin -vieraisiin. Sillä hän oli harmaassa sarkapuvussa, ilman kiillotettua -kaulusta ja saappaiden varret housunlahkeiden päällä. - -Eteisessä Hannes ryki ja ryki, sillä kaikki oli hiljaista eikä ihmistä -näkynyt missään. Viimein saapui palvelija, joka osotti Hannesta -menemään pihalta toisesta ovesta kansliaan, sillä nyt hän oli muka -tullut "väärälle puolelle." - --- Tämä on herraspuoli, neuvoi palvelija lopuksi. - --- Mutta enköhän saisi täältäkin tavata rovastia? kysyi Hannes -naurahtaen. - -Palvelija avasi oven rovastin työhuoneeseen. Siellä keinutuolissa -istui suuri mies, jolla oli aivan lumenvalkoinen tukka, nenällään -kultakehyksiset rillit, päällä valkoinen silkkiliivi ja jalassa -vaatekengät. Hän oli syventynyt sanomalehden lukemiseen. Se lehti näkyi -olevan "Hufvudstadsbladet". - -Palvelija alkoi puhua ruotsinkieltä. - -Rovasti havahtui. Pani pois sanomalehden ja niisti nenänsä. Hienoissa -valkoisissa käsissä loisti useita sormuksia, kun hän nenäliinaansa -kaavamaisilla liikkeillä avasi. - -Kaikki ympäristö oli ylellistä ja komeaa kuin kaupungin suurimmissa -herrastaloissa. Hannes, joka tuli puutteen ja yksinkertaisuuden, -alastomuuden ja töryn keskeltä, hiukan vavahti tätä arvaamatonta -korskaa. - -Hän kumarsi syvään ja esitteleytyi. Rovasti oli noussut, katsoi -tarkastavasti Hanneksen sarkapukua ja saappaita, joiden varret olivat -housunlahkeiden päällä, vetäsi sieraimiaan, viittasi kädellään istumaan -ja painautui takaisin tuoliinsa ja venytti pitkään: - --- Vai Orjasaaren uusi opettaja... - -Ja sitten hetken takaa: - --- Tervetuloa. - -Nyt tarkastelu jatkui ja terävä katse uudelleen kulki Hanneksen -kengistä hänen hiuksiin asti. - -Sitten rovasti nosti nenäliinan taskustaan, kieputti sitä hetken ja -huone täyttyi Kölnin veden lemusta. - --- Oletteko käynyt seminaarin? - --- Olen. - --- Eikö mitään muuta opistoa? - --- Kansakoulun ja viisi luokkaa lyseota. - --- Miksi ette käynyt lyseota loppuun? - --- Ei ollut varoja. - --- Mikä oli isä? - --- Pohjanmaalla pieni tervanpolttajatilallinen. Rovasti taas kieputti -nenäliinaansa ikäänkuin olisi karkottanut pois tervanhajua. - -Hannes punastui. Tämä vastaanotto oli liian loukkaava. - --- Pohjanmaaltako tänne tulitte? - --- En. Olen ollut aina suvet kauppapalveluksessa ja talvet koulussa. -Nyt olin suvea sen entisen kauppaisäntäni luona Etelä-Karjalassa. - -Hannes tahtoi toimittaa asiansa niinpian kuin mahdollista. Ja otti -esille pankki-Holopaisten paperit. - -Mutta nyt vasta rovasti hämmästyi. Naurahti sitten ivallisesti ja sanoi: - --- Taidatte olla pankki-Holopaisen ystävä? - --- Minä olen jokaisen koulupiirini ihmisen ystävä, vastasi Hannes. - -Vähän kuumaa verta nousi rovastin kalpeille kasvoille. Mutta hän oli -vaiti. - -Asia toimitettiin kylmästi ja virallisesti. Rovasti ei puhunut mitään -muuta kuin kaikkein välttämättömintä. Hannes heitti hyvästin ja poistui. - -Rovasti ikkunastaan katsoi häntä ja tuumi puoliääneen: - --- Siinäkin yksi puoliherra... hm... hm... Tulee ensi tervehdykselle -sarassa, saappaan varret housujen päällä, ei kaulustinta kaulassa eikä -siinä kaulahuivia. Ja... ja pitäjän suurimman raakalaisen talonpojan -tytön puhemiehenä, tytön, joka on laittanut aviottoman lapsen -omalle rengille. Se on jo huutavaa sivistyksen puutetta, jota vain -kansakoulunopettaja osaa tarjota pitäjänsä rovastille... - -Rovastin täytyi ääneensä nauraa. Niin hassunkurista se hänestä oli, -niin paksua, niin kymmenkertaisesti paksua... niin niin niin... - -Ja hänen silmiinsä tulvahti kokonainen lauma tyhmännäköisiä miehiä, -jotka kesäkuumassa poutasäässä kaupungissa käydessään maleksivat -sateenvarjo kädessä ja kokokalossit jalassa ja kotikutoiset -puolivillaiset vaatteet päällä. - --- Ne ovat niitä kan-sa-kou-lun-opet-ta-ji-a, venytti rovasti. - -Sitten hän painautui lukemaan uudelleen "Hufvudstadsbladetin" Samin -mehevää kooseriaa. - -Hanneksesta tuntui helpottavalta, kun pääsi ulos syksyn viileään -ilmaan. Tämä pappila... ja tämä pappi muistutti hänelle jotain hienon -hienoa pankkiiria, josta hän jossakussa romaanissa oli lukenut. - -Niin kylmä kuin saframinkeltainen kulta ja niin suljettu kuin timantti -rasiaansa oli tämä hengen mies korulinnassaan. Huh! Siellä sisällä -puhalsi kuin kylmä tuuli vastaan yhteiskunnan pieniä ja vähäväkisiä. - -Jos Kristus vielä kulkisi maan päällä halpana ja paljain jaloin, niin -varmaan hän jäisi tuon pappilan oven taakse, mietti opettaja. - -Samassa muisti Hannes oman kotipitäjänsä kirkkoherran ja miten sen -usein tapasi pihalta hihat ylös käärittyinä taputtelemassa hevostensa -turpaa tai jakamassa suolaa lehmille. - -Mutta tämä...! Oih...! Tämä oli Hanneksesta enemmän kuin yllätys... - -Hän oli kiivastunut ja veri voimalla juoksi hänen suonissaan. - -Mutta samalla hän hillitsi itsensä. Ehkä hän tuomitsi väärin. Ehkä -pinta petti ja ehkä rovasti oli nöyräkin Herran palvelija. - -Hannes muisti raamatun sanat: - --- Ihminen näkee sen kuin silmiin sattuu, mutta Jumala katsoo sydämeen. - -Kun Hannes palasi Holopaiseen, tuli isäntä vastaan naurun kure -suupielessään ja sanoi: - --- No nyt näitte meidän piispan. - --- Näin. - --- Miltä näytti? - --- Komealta. - --- Niin minäkin uskon. Taivaan suuruus näkyy jo sen palvelijoissa maan -päällä. - -He menivät tupaan. - --- Lupasiko panna kuulutukseen? kysyi isäntä tuvassa. - --- Lupasi. - -Emäntä, Anna ja vävy riemusta loistivat. Mutta isäntä sanoi opettajalle: - --- Me lähdemme tänne toiseen tupaan. - -He menivät ja siellä puhui Holopainen: - --- Vävy ja minä emme oikein vielä hyvin sovi samaan tupaan. Mutta kyllä -kai se ajan mukaan muuttuu. - --- Sen täytyy muuttua, jos mies on rehti mies. Holopainen nosti -pöydälle suuren viinapullon ja sen viereen puupikarin. Kaatoi sen -täyteen ja käski opettajan ottaa. - --- Ei, hyvä isäntä. En ollenkaan karvaita nauti. - --- Vai niin. - -Holopainen itse kumaisi pohjaan, kaatoi uuden ja taas yhdellä -siemauksella tyhjensi pikarin. - -Verta nosti pian viina hänen poskilleen ja hän tuumi: - --- En minäkään pidä tapanani nauttia. Mutta tällaisessa suuressa -perhejuhlassa... pitää ottaa... tuntuuhan se kovin iloiselta... kun -saa... vävyn... - -Holopainen pahasti irvisti. Hannes ymmärsi, että se on mielen -katkeruudesta, kun isäntä juhlii. - --- Se on linna, jossa meidän pappi asuu. Silloin alkuvuosina kun siihen -muutti -- hän on siinä ensimäinen asukas -- otti minut kahdenkeskiseen -ripitykseen. Sanoi kuulleensa minun rakennusta vihaavan. "Onpa minusta -liika ylellinen", vastasin. "Luuleeko Holopainen minulla olevan -tässä sen suuremman huvin asua kuin teillä siellä omassa matalassa -tuvassanne, jonka iso-isänne kuuluu rakentaneen", jatkoi. "Niinpä -luulen", ehätin sanomaan. "Siinä on isäntä aivan väärässä. Minun täytyy -saada asua tällaisessa, kun olen siihen tottunut. Isäntä on taas -tottunut omaan tupaansa ja viihtyy siinä. Molemmilla on huvi aivan -sama. Heittäkää pois mielenne katkeruus", selitteli. Mutta minä sanoin: -"Miksi on rovasti niin ylelliseksi totutellut?" "Nähkääs, minä olen jo -viidennessä polvessa herras- ja virkamiessukua. Minun isäni oli rovasti -ja hänen isänsä rovasti ja taas hänen isänsä rovasti ja hänenkin isänsä -rovasti." Naurahdin sillä rovastisakilla, mutta hän jatkoi: "Minut jo -pienenä lapsena totutettiin ylellisyyteen. Ei ole siis minun vikani. -Ja onhan Holopaisella omaisuutta, laittaa pois myös itselleen komean -talon, niin ei tarvitse pappia kadehtia." "Omillaan kun pappikin -laittanee, niin kukapa kadehtii", vastasin. Silloin jäi puhumattomaksi. - -Holopainen kaatoi taas viinaa ja joi. - --- Ja sen uuden pappien palkkausjärjestelmän ne toivat tähän -pitäjääseen kuin nauraen vain. - --- Miten niin? - --- Ei tätä rovastia silloin ollut, mutta olisihan tämä voinut asian -peruuttaa, kun kuuli sen nurinkurin käytellyn. Mutta oli tässä -kappalaisena muuan Plumkren silloin ja se oli näppärä herra. Oli -kirkonkokous asiasta. Siinä kysyttiin seurakunnan mieltä, hyväksyykö -se uuden palkkausjärjestelmän vai eikö. Siinä järjestelmässä oli -monemmoisia pykäliä. Ja pappi mukaan haastoi suun täydeltä. Ukot siinä -miettivät ja miettivät. Tuskin alkuunkaan pääsivät punnitsemisessaan, -kun pappi kysyy: "Hyväksyykö seurakunta uuden järjestelmän?" Ei kukaan -puhu mitään, sillä ei kukaan ollut vielä ehtinyt asiaa miettiäkään. "Ei -kukaan vastusta. Se on siis seurakunnan yksimielinen päätös", puhuu -pappi ja lyö vasarallaan päätöksen valmiiksi. "Ei tuota... ei tuota... -pitää äänestää", hätäilevät isännät. Kinastuksen jälkeen äänestetään. -Silloin joku puoltaa uutta, mutta kaikki muut ovat vastaan. Asia menee -korkeampiin virastoihin. Ja sieltä tulee päätös, että seurakunta itse -on yksimielisesti uuden palkkausjärjestelmän hyväksynyt. Nyt ukot -ihmeissään! Valittavat kuvernööriin ja pyytävät uutta kirkonkokousta, -jossa asia perinpohjin tutkittaisiin ja punnittaisiin. Vastataan, -että kirkkolain mukaan ensimäinen päätös on sitova eikä mitään uutta -kirkonkokousta tarvita. Niin me saatiin uusi palkkausjärjestelmä, joka -on meille talonpojille koko joukon raskaampi kuin entinen. - --- Kaikki siis riippui suomalaisen talonpojan hitaasta järjenjuoksusta. - --- Niin, juuri niin. Opettaja on ensimäinen virkamies, jonka minä -olen tavannut, mikä ymmärtää talonpoikaa... Meitä ne kaikki muut ovat -nylkeneet ja nylkevät. Tuosta samasta palkkausjärjestelmästä jäi -kuitenkin tänne minunkin liivini alle jotain... jotain, joka toisinaan -papin nähdessäni ajaa veret raivoon... Jäi minun ja monen muun liivin -alle... Ja sitä katkeruutta eivät papit ole yrittäneetkään huojentaa... -aina kiskovat viimeiseen penniin asti, minkä suinkin järjestelmä -myöntää. - -Hannes naurahti. Hän meni, laski kätensä isännän olkapäälle ja katsoi -häntä syvästi silmiin. Ja puhui: - --- Ettekö tunne ketään muuta, joka nylkisi ja pettäisi lähimäisiään? - --- Tunnen kyllä. Mutta eivät ne sitä tee Jumalan sana suussa. Ja siinä -on ero. - --- Voipi olla. Mutta ahneus on aina ahneus, harjoittipa sitä pappi tai -maallikko. - -Holopainen nousi pöydästä ja meni kaapilleen. Selaili siellä papereita, -joista erotti kokonaisen tukun pois. Sulki sitten kaappinsa ja tuli -Hanneksen luo. - --- Tässä on kimppu köyhien ihmisten velkakirjoja. Lainat on annettu jo -isän aikana. Mutta velkakirjat on minun toimestani uudistettu. Nyt ne -vävyni kunniaksi ja tyttäreni naimisiinmenon muistiksi viskaan tuonne -palavaan uuniin. Ja sitten ne on kuitattu. Sinne menee tuhansia... - -Samalla hän heitti paperit uuniin, jossa liekki ne kohta joka puolelta -saartoi. Ne hulmahtivat suureen loistavaan paloon, joka ikäänkuin -riemuitsi niiden köyhien, raukkain puolesta, joiden raskaat velkataakat -se hävitti. - --- Minä tunnen ytimissäni, että tämä kova kohtaus on minulle lähetetty -sen suuremman kädestä. Emäntäni minut havautti ymmärtämään, miten -moninainen on synnin jälki... - -Holopainen istui tyynesti pöytään, vaikka huulet värähtelivät ja -äänikin oli katkera. Hannes vuorostaan nousi ja meni isännän luo. - --- Suvaitseeko isäntä, että minä saan sanoa teitä ystäväkseni? Jos sen -sallitte, niin siitä ylpeilen. - -Holopainen ojensi suuren kätensä, joka mielenliikutuksesta vavahteli -Hanneksen kädessä. - --- Hyvin mielelläni. - -Isäntä siirsi kaappiin pullon ja pikarin. - --- Saako vävy oman elämisen? kysyi Hannes. - --- Saa. - --- Ettekö häntä vihaa? - --- Koetan rakastaa... - --- Nyt on autuus tapahtunut tällekin huoneelle. Olette kuin publikaani -Sakeus. - -Hannes lähti. Mutta mennessään hän sydämessään melkein ylpeili. Tänä -päivänä hän oli saanut kauniin sielullisen voiton. Hän oli tehnyt -jotain suuremmoista, josta hedelmät vielä vuosien takaa kasvavat: -Pimeän kansan johtajan oli hän voittanut ystäväkseen. - - - - -XII LUKU. - - -Koululla kuhisi väkeä mustanaan. Oli köyrisunnuntai-ilta. Sen -sunnuntain ilta, jolloin kylillä tavallisesti remuilevimmat -vuoden tanssit pidettiin, juotiin viinaa ja renttuiltiin kaikella -mahdollisella tavalla. Tällöin vanhan tavan mukaan oli ikäänkuin -sallittua antaa valta kaikille niille taipumuksille, joita sentään -muulloin muiden nähden osattiin hävetä. Takalistomaatkin tarvitsivat -jonkun päivän vuodessa, jolloin inhimillinen luonto purki tokeensa -ja räiskyen tulvasi yli senkin, jota täälläkin sopivaisuudeksi -ymmärrettiin. - -Juuri tämän päivän oli Hannes valinnut siksi päiväksi, jolloin hän -aikoi tehdä kiivaan ryntäyksen yönjuoksua vastaan. Kaikkia hän -oli kutsunut koululle kokoon sekä vanhoja että nuoria. Tuli hyvin -pilkallisena Juuso Kallio, tuli iloisena ja myhäilevänä isäntä -Karvinen, tuli virsikirja ja siniraitainen nenäliina kourassa emäntä -Karvinen, tuli paljon isäntiä ja emäntiä, tuli vanhoja, tuli keski-ikä -ihmisiä, tuli, tuli. Mutta nuoriso ei tullut. Ei tullut nuoriso, -jolle Hannes etupäässä kutsunsa lähetti, se ihmisikä, jonka veressä -yönjuoksun hapatus kuohuen kävi. - -Hannes ymmärsi, että tämä ei ollut se yleisö, jota hän etupäässä oli -tarkoittanut. Ja hänelle kerrottiin, että nuoriso on laittanut suuret -köyritanssit muutamaan taloon ei kovinkaan kaukana koululta. Se talo -oli huonossa huudossa ja sen talon tyttäret vieläkin huonommassa. - --- Me lähdemme myös sinne, sillä siellä on juuri se paikka, mistä -yönjuoksun vastustaminen pitää alotettaman, puhui Hannes ja painoi -rohkeasti hatun päähänsä. - -Yleisö ymmärsi, että tästä tulee jotain hyvin hauskaa ja seurasi -mielellään mukana. Niin lähti vanhoja ihmisiä puoli sataa Hanneksen -seurassa koululta tanssitaloon. - -Mutta nuoriso ei antanut itseään pelottaa. Nauraen se otti vanhat -vastaan. Se hyvin tiesi, että vanha tapa oli sen puolella, että -ikimuistoisista ajoista asti oli yhtä vimmatusti tanssittu -köyrisunnuntai-iltana kuin jouluna hartaina kirkossa istuttu. Se kuului -sen päivän luontoon. Nämä ikä-ihmiset ja heidän isänsä ja äitinsä -pitemmälle kuin hautausmaan hautataulut tunsivatkaan olivat silloin -tanssineet, remuilleet ja räiskyvään humuun uuvuksiin asti uppoutuneet. -Miksei nyt? Miksei? oltiin valmiina voimakkaina huutaen kysymään. - -Hannes kohtasi hyvin paljon nuoria pilkallisia kasvoja, jotka nauttivat -siitä, että opettajakin oli tänne tullut. Mutta kukkona ivaajien -keskellä keikkui Maikki Karvinen ja iski silmää toisille nuorille -Hannesta osotellen. - -Sen huomasi Hannes ja sentähden oli tupa tuokion sysimusta hänen -silmissään. Täällä oli jo tanssittu hyvä aika, joten oli kuuma ja -rasvainen ja hikinen ilma. - -Nyt kaksi viulua yltyi soimaan kiivasta polkkaa. Pari toisensa jälkeen -lähti pyörimään ja kohta oli koko tupa kuin hyppelevä intiaanileiri. -Tuossa meni poika ja tyttö, tuossa kaksi tyttöä, tässä taas kaksi -poikaa ja tuolla lensi vimmatusti yksinään rypäs puolikasvuisia -miehenalkuja. Kaikkien sääriin virma ajautui, sillä viulut kutsuivat -tanssiin niin kiusaavan viettelevästi. Tuvan ilmassa oli jotain -lämmintä hekumaa, lattia tömisi, seinät vastailivat, katto kumisi, -koko kymmensyltäinen tupa vavahteli ilosta. Kuka tässä jaksoi -vastustaa verensä vanhoja muistoja, jotka kiusaavina nousivat päähän -ja veivät mennessään niihin aikoihin vanhempiakin, jolloin jalka oli -jäntevä ja norja, poski lämmin ja otsa rypytön? Entiset nuoruuden -köyrisunnuntai-illat iloineen nousivat menneiden aikojen kätköistä kuin -eilispäivän tapahtumat ja nyt taas silmien edessä vereksinä hurmasivat. -"Oltiin sitä ennen nuoria mekin, eikä olla liian vanhoja vieläkään", -ajateltiin vanhempienkin joukossa. Ja yksi ja toinen pari irtausi -sieltäkin tanssiin. Kaikista ensimäisinnä Karvisen isäntä muutaman -nuorekkaan emännän kanssa. Etsittiin nuoruutensa rakastettuja ja vielä -tahdottiin niiden kanssa viettää yksi huimaavan ilon hetki ennenkuin -palattaisiin ainiaaksi takaisin arkipäivien harmaisiin huoliin. - -Tuolla nurkassa ryypittiin viinaa, täällä istuivat pojat ja tytöt -sylitysten. Tuossa nosteltiin tanssivien tyttöjen hameita, jotta -sukanvarret paljastuivat. Siellä loukossa iskettiin korttia ja -kiroiltiin. Nyt on köyri... nyt on köyri... nyt on köyri... kävi kuin -humaus läpi kymmensyltäisen tuvan katosta lattiaan. Nyt tanssitaan, nyt -lauletaan, nyt riemuitaan täysin sieluin... täysin rinnoin... hiiteen -ja hornaan opettaja, joka meiltä ilon ryöstää aikoo... - -Näin ajatteli tuvan ihmisjoukko melkein kuin yksillä aivoilla. - -Karvisen emäntä paineli rintaansa ja lähti voivottaen pois. Pihalla hän -alotti laulaa virttä. - -Juuso Kallio katsoi ilosta humaltunutta ihmisjoukkoa, sitten opettajaa, -joka hyvin kalpeana koetti vältellä tanssivien työntelyjä. Ja Kallio -nauroi sydämensä pohjasta. - -Opettaja huomasi, että tässä tarvittiin hänen puoleltaan kymmenen -miehen rohkeus ja voima. Nyt oli se juhla ylimmillään, jolloin -Orjasaaren kansa orjana uhrasi itseään voimakkaammille intohimoilleen, -se pakanallinen juhla, jolloin pakanuus noiden ihmisten sydämistä vielä -päivän valoon uskalsi tulla. Ja Hannes harmitteli, että juuri hän oli -tuonut vanhemmatkin tänne tanssimaan. - --- Olisiko viisainta hänen siirtää toiseen tilaisuuteen puuhansa? -mietti hän. - -Mutta samassa hän huomasi, miten Maikki Karvisen silmä nauroi hänellä -ja miten humalaiset nuoret miehet retuuttivat muuatta piikatyttöä. -Yht'äkkiä tanssi taukosi ja soitto lakkasi. Oli väliaika. - -Hannes nousi tuolille huoneen perällä, levitti kätensä ja huusi: - --- Nuoret ja vanhat! Tässä välillä muuan sana. Syntyi hiljaisuus ja -kaikki häntä katsoivat. Väki alkoi keräytyä oven seinälle ja sivuille, -jotta keskilattia ja tuvan perä tyhjeni. - --- Tämä juhla, jota nyt vietätte -- Hannes jatkoi -- on alkuaan -pakanallinen juhlapäivä. Esi-isämme viettivät sitä Kekrin eli -karjanjumalan kunniaksi. Tämä vanha tapa on muuttanut meillä tämän -kristillisen sunnuntaipäivän karjanhoitajain eli palvelijain -vuosipäiväksi, sillä nyt he vuoden töistä vapaina saavat iloita ja -viettää vapaan viikon. - --- Niin saadaankin, vastasi raikuvasti joku nuori mies. - --- Ja nyt te tanssitte ja soitatte. Sitä en ensinkään moiti. Mutta sitä -moitin, ett'ette heittänyt oven ulkopuolelle viinapulloja, kortteja, -mielen irstautta, raakuutta... Jos näin jatkatte aamuun asti, niin -olen varma, että tänä yönä tehdään töitä, joita saadaan läpi elämänsä -katua ja josta lopullista tiliä tehdään käräjäpaikalla. Syntyy -tappelujuttuja, syntyy lapsenruokkojuttuja... - -Juuso Kallio kuiskasi jotain oven suussa Lois-Maijan korvaan. Tämä -hiipi seinäviertä huoneen perälle ja hiljaan Hanneksen huomaamatta -asettui hänen tuolinsa sivulle nauravin naamoin. Näin sai Hannes -Lois-Maijasta ikäänkuin taistelutoverin, sillä muita huoneen perällä ei -ollut. - -Hannes jatkoi: - --- Säädyllinen tanssi ja säädyllinen ilo on kyllä sallittava. Mutta -koulupiirinne opettajana panen jyrkän paheksumisen tätä tällaista remua -vastaan. - -Koko ihmisjoukko yltyi nauramaan, sillä Lois-Maija teki jonkun -hullunkurisen kujeen siinä opettajan sivulla eikä Lois-Maijan maine -kylässä ollut paraita. - -Nyt huomasi Hannes Lois-Maijan. Kiivaasti siirsi hän tuolinsa toiseen -paikkaan ja kielsi Lois-Maijan tulemasta siihen. - --- Koulun väkeä on Lois-Maijakin, aivan saman talon väkeä, vastattiin -nauraen joukosta. - --- Sovittehan koulullakin yhdessä, huomautti pirullisesti Juuso Kallio. - --- Ja hyvin sovimmekin, lisäsi Lois-Maija ja räjähti nauramaan. - -Koko tupa taas nauroi. Hannes oli kuolemankalpea. Hänet oli viattomasti -häväisty tämän ihmisjoukon edessä, hänet, joka lähti irstautta näistä -pois ajamaan. -- Minä kiellän Lois-Maijan tulemasta tähän ja tulemasta -enään koululle, kivahti Hannes posket tulvillaan verta kuin pyrkisi se -läpi ihon niistä tippumaan. - --- So! so! On minullakin koulutalosta jotain sananvaltaa, kuka siellä -on ja kuka ei, puhui Juuso Kallio hyvin nauttien Hanneksen hämmingistä -ja asetti rahansa kuin Hanneksen katseltavaksi. - --- Minun asunnostani ei teillä ole mitään sananvaltaa ettekä voi -minua pakottaa pitämään asunnossani vastenmielisiä ihmisiä. Ja on -häpeällistä, että kansakoulunjohtokunnan esimies asettuu täällä -pimeyden voimien puoltajaksi... - -Juuso Kallio sähisi vihasta ja meni talonisännän korvaan kuiskailemaan. -Isäntä puolihumalaisena meni puhuttelemaan renkejään, joiden aivoissa -myös viina parhaallaan vietti voittokulkuaan. - -Hannes oli taas noussut tuolille ja alkoi puhua. Mutta samassa rähisi -isäntä: - --- Tässä tuvassa on minulla sananvalta. Rauhanhäiritsijät pois pellolle! - -Samassa tarttuivat rengit Hanneksen tuoliin ja kantoivat hänet sillä -pihalle. Joukko huusi, polki jalkaa, taputti käsiään ja nauroi, nauroi -nauramasta päästyäänkin. Niin paljon saatanallista pilkkaa ei Hannes -vielä ollut elämässään yllättänyt. Näytti kuin koko tuo suuri tupa -olisi räjähtänyt hänelle nauramaan. Siinä hän huomasi vain lihavia, -rasvaisia naamoja, hikisiä kasvoja, koko- ja puolihumalaisia silmiä, -tyttöjä ja poikia, nuoria ja vanhoja, ja kaikki nauroivat -- hänelle! - -Juuso Kallio lopuksi yllytti miehet huutamaan: hurraa! - -Tässä perkeleellisessä melussa hänet kannettiin pihalle ja siellä -isäntä joukon etunenässä sanoi hänelle: - --- Uskallappas toiste tulla köyritansseihimme saarnaamaan! - -Sitten väki meni sisälle, ovi suljettiin, viulut yltyivät soimaan ja -tanssi alkoi -- koko maailman polkka oli parhaallaan menossa. - -Nyt ymmärsi Hannes tavanneensa sitä raakuutta, jota hän lähti etsimään. -Meneppäs nyt ja luennoi sille! Tai lausuisitko sille runon vaiko -laulaisit isänmaallisen laulun...? - -Hannes jo ivaili itse itseään. Kun hän pääsi koululle, tuntui hänestä -kuin olisi hän nostettu likakuopasta ja vaatteet vielä moskaa -valuisivat. - -Hän oli nyt täydellisesti nöyryytetty mies. Sillä hän oli kohdannut -mahtavampansa. _Hän_ oli liian heikko sivistyksen apostoliksi näillä -takalistomailla. Ja hänen aseensa, jotka seminaari hänelle antoi, kovin -tylsät. - -Taas tuli Hanneksen sieluun kuvitelma jättiläisestä, joka nousisi -näiden pariin jostain tuntemattomasta maailmasta kädessään sivistyksen -valtasoihtu. Ja kun hän sen pystyttäisi tämän pimeyden keskelle, niin -varmaan se huikaisisi ja he nöyrtyen maahan lankeisivat. Mutta hän? -Rengit, joiden jalat viinasta horjuvat, kantavat hänet pihalle. Ja -siellä hänelle vielä annetaan nuhteet yhteisen kansan silmien alla. - -Mutta ei tämä tällainen ole sivistyksen vika. Vika on siinä, että hän --- sen esitaistelija -- on ylen heikko nuori mies, joka ei ymmärrä -arvostella asemaa eikä oikeata hetkeä. Joka lähtee tappeluita iskemään, -sen pitää juuri ymmärtää se "oikea" hetki. - -Samassa hänen povessaan kuiskattiin: "Mitä valitat? Onhan se sinun -oma kansasi, joka sinulle hävittömäksi rupesi. Nythän näet, kuinka -se on raaka ja kuinka sen raakuudessakin piilee voimaa. Ihaile sitä! -Sillä kun tuon voiman suunta saadaan käännetyksi päinvastaiseen, tekee -se yhtä uljaita voimannäytteitä valon ja valistuksen alalla kuin nyt -pimeyden töissä. Ja kuka on ensi kerralla kohta voittoon kohonnut? Vain -suurimmat onnen sylilapset, joille taistelu on leikkiä." - - * * * * * - -Kun opettaja oli ulos saatettu tanssituvasta, yltyi heidän remunsa -siellä sisällä kahta rajummaksi. He ikäänkuin nyt vasta tunsivatkin -mahtinsa ja seisovansa omalla pohjalla, kun opettajalle tuollaisen -ulosmenon laittoivat. Hurjuus huippuunsa kohosi ja rohkeina heiteltiin -jalkoja vimmaisessa tanssissa. - -Tanssittiin, tanssittiin, tanssittiin... - -Toisistaan ei välitetty, vaan jokainen eli omaa iloaan. Ei moneen, -moneen vuoteen oltu pidetty näin mahtavia köyritansseja. Sillä nyt -tulivat vanhemmatkin ihmiset kuin sattumalta tukulta mukaan vedetyiksi. -Siellä menivät yhdessä mylläkässä isät, äidit, lapset. Tämä oli aito -Noan ajan rohkeata riemua ja kirjavata syntiä. - -Silloin yön sylissä, kun tuikuttavat tuijulamput väsyneesti valaisivat -hyvin tomuista, harmaankeltaista ilmaa ja hikeä ja tupakan savua oli -tuvassa niin runsaasti, että sitä melkein voi lapiolla lykätä, kun -useampien miesten silmät viina oli pilannut ja naiset synnynnäisen -ujoutensa pois viskanneet rohkeina miesten sylissä keikkuen, silloin -yht'äkkiä kuului hirveä huuto, näkyi punaista verta ja mies puukko -kyljessä horjahti lattiaan. - --- Siinä on Maijan puolesta! kuului huuto ylinnä. - -Kaikki säikähtivät kuin salama olisi tuvan pirstonnut. - -Juopuneet selvisivät, tytöt taas häpesivät, miehet huusivat, naiset -itkivät. Toiset ottivat kiinni murhaajan; toiset koettivat hoitaa -murhattua. Työnneltiin toisiaan, tuupittiin ja hätäiltiin. Ja kun ensi -sekasotkusta selvittiin, huomattiin, että murhattu oli Karvisen isäntä -ja murhaaja Lois-Maijan isä. - -Molemmat olivat he olleet liikutettuja. Murhaaja oli kantanut isännälle -vihaa jo vuosikymmenin tyttönsä tähden. - -Nämä olivat viimeiset köyritanssit Orjasaaressa. - - - - -XIII LUKU. - - -Tuon murhatapauksen jälkeen koulupiirin ihmiset olivat hyvin -peloissaan. Olihan murhattu pitäjän ensimäisiä isäntiä ja kaikki -hänestä olivat pitäneet. Taas murhaajaa vihattiin ja hänen oma -vaimonsa kirosi häntä. Yleinen mielipide tuomitsi murhaajan kaikkein -katalimmaksi raukaksi, joka kehtasi oman isäntänsä murhata, vaikka tämä -aina oli ollut hänelle hyvin hyvä. Murhaaja oli ollut synkkämielinen -jo monen monta vuotta. Mutta muuten kirjan mies ja uskonnollisuuteen -taipuva. Monta sanaa viikossa hän ei puhunut eikä juuri ihmisten -seuroissa viihtynyt. Ei kiroillut, ei juonut, eikä juuri naisiin -katsonutkaan. - -Kun Hannes kuuli murhan, oli hän sydänjuuriinsa asti liikutettu. - --- Kävikö isäntä Karvinen muulloin köyritansseissa? kysyi hän -sanantuojalta. - --- Joka vuosi _hän_ oli niissä, kuului vastaus. - -Hannes tyyntyi. Tuo Karvinen olisi varmaankin ollut pohjaltaan -oikein kelpo mies, mutta salainen synti hänet tuhosi. Hän oli niin -elämänhaluinen, niin kovin elämänhaluinen, hänen suonissaan kuohui -voimakas veri, mutta nuoruudessa sen veren suuntaa ei osattu oikein -ohjata. Ja se oma veri hänet tuhosi, se liian voimakas elämänhalu, joka -jo hänen kasvoissaan leikkien säteili. - --- Käypikö tavallisesti köyritansseissa vanhojakin ihmisiä? kysyi -Hannes uudelleen. - --- Ei sanottavasti. Mutta olihan niitä tänä vuonna, kun opettaja niitä -sinne kuljetti. - --- Niin. Minä tarkoitin kokonaan toista. En voinut uskoa, että -vanhemmatkin ihmiset olisivat noin vanhojen muistojensa vallassa. -Luulin että he jaksaisivat hillitä itsensä. Mutta nyt siellä polki -tanssin mylläkässä kokonaisia perhekuntia. Ja sehän on jo lumousta, -jota ei tavallinen ihmisvoima pidätä. Minä olin tyhmä, mutta kyllä he -minulle kostivatkin. Kuitenkin jos he kuuntelivat minua, niin murha jäi -tekemättä. - --- Niin jäi. Ja nyt sitä surraan. - --- Ja opettajana minä olisin tehnyt väärin, jos olisin istunut koululla -toimetonna, kun vierelläni kokonainen helvetti oli sytytetty. - --- Nyt surraan, ett'ei opettajaa toteltu. Karvisen Maikki on koko -yön itkenyt ja valittanut. Emäntä Karvinen vain veisaa ja huutaa: -halleluja! Toiset sanovat, että opettaja kostoksi noitui tuon -tapauksen. Toiset taas että Jumala sen rangaistukseksi lähetti, kun -opettajaa niin kovin häväistiin. Menettelyään teitä kohtaan he kovasti -katuvat. - --- Se on kauniisti tehty. Minä luulin jo, että minun täytyy jättää tämä -pitäjä... - -Puhuja -- yksi koulunjohtokunnan jäsenistä -- säikähti ja alkoi -monenkertaisesti pyydellä anteeksi kaikkien puolesta. - -Ja sinä päivänä, joka tansseja seurasi, kävi koululla monta ihmistä, -jotka olivat aivan murtuneita. Naiset itkivät ja pyysivät anteeksi, -miehet sadattelivat omaa hurjuuttaan. Tuli niitäkin, jotka paikalla -eivät olleetkaan, ja pyysivät opettajalta koulupiirin puolesta -anteeksi. Murhatapaus oli kaikki säikähdyksellä lyönyt. - -Nyt jo pyydettiin pyytämällä, että opettaja ensi sunnuntaina heitä -koululla neuvoisi. Opettaja lupasi. - -Hannes lähti Karviseen. Maikki häntä häpesi eikä tullut näkyviinkään. -Opettaja pyysi saada nähdä ruumista. Renki tuli näyttämään. Vainaja oli -nostettu riiheen, kunnes nimismies saapuisi pitämään poliisitutkinnon. -Sitten se vasta hankittaisiin ja puhdistettaisiin. - -Siinä lepäsi mies eksymystensä uhrina. Oi, miten ankara on siveyden -laki! Hanneksella tulivat vedet silmiin. - -Tässä taittui varmaankin hyvä sydän, joka pilautui sivistyksen -puutteessa. Hannes oli varma, että Karvinen ei olisi ollut sellainen -kuin hän oli, jos hän olisi saanut hyvän pohjakasvatuksen. Opettaja -muisti hänet niin ilmielävänä eilen illalla koululla. Vainaja antoi -reippaasti ja sydämellisesti kättä, hymyili ja sanoi vakavasti lopuksi: - --- Minä toivoisin, että opettaja saisi meidät kaikki paremmiksi. Minua -jo kohotitte koko joukon, vaikka kyllä se vanha koski täällä liivin -alla pyrkii kohisemaan. - -Hannes kallistui lähemmäksi katsomaan noita sieviä kasvoja, jotka -olivat vieläkin kuin puolihymyssä. Karvinen oli kuollut nauru huulilla. -Ei liene luullutkaan itselleen niin pahoin käyneen. - -Pois mennessään käveli Hannes rakennuksen sivustaa. Hän kuuli tuvasta -hyvin kimakan virren veisuun, johon seottui useampia särkyneitä ääniä. -Kylän hurskaat mummot olivat tulleet emäntää lohduttamaan ja nyt siellä -kuorossa veisattiin niin, että huone järisi. - --- Ei ole tämäkään kristitty opettaja, kuuli hän samalla soimauksen -selkänsä takaa. - -Mutta hän meni vain. Sillä hänen sydämensä oli liian täysi. - - * * * * * - -Seuraavana sunnuntaina saapui nuorisokin koululle. Nyt oli nuoria, -nyt oli vanhoja, nyt oli keski-ikäisiä. Mutta kaikki he arkaillen -liikkuivat, hiljaan puhuivat ja jo opettajan katseesta punastuivat. Ei -olisi voinut uskoa, että tämä sama yleisö viikko takaperin opettajan -sellaisella rohkeudella häpäisi ja sellaisella määrättömällä remulla -liikkui. Koulutalo ei yksin tätä vaikutusta tehnyt. Vaan se oli -Karvisen isännän murha. Kerrottiin, miten vanhatkaan ihmiset eivät -uskalla pimeän aikana tuvasta ulos mennä, miten lapset äitiensä -sylissä itkevät pelosta ja miten nuoriso lupaa olevansa tästä puoleen -köyritansseja pitämättä. Melkein joka talossa oli nähty kummituksia ja -joka riihessä pauketta kuultu. Koko Orjasaari vavahteli omaa arkuuttaan. - -Olisiko Karvinen siis kuolemallaan sovittanut sen, mitä elämällään -rikkoi ja enemmänkin? Olisiko siis hänen murhansa lupaava alku -irstaisuuden pois kitkemiseksi Orjasaaresta? - -Hannes nousi puhumaan. Sielun kirkas toive hohti hänen silmistään ja -hänen äänensä helkkyi kuin kanteleen kieli. - -Sillä tässä oli se yleisö, jota hän tarvitsi, tässä nyt se maa-ala, -johon sopi kylvää. Karvisen aave ikäänkuin edellä kulki tietä -tekemässä. Hän piti tulla tapetuksi, jotta sydämet syntiensä painosta -väriseisivät. Hän oli ollut koulun innokkain puuhaaja ja suurin ystävä -koko koulupiirissä. Kun hän sen sai puuhatuksi, poistui hän itse. - -Hannes kuvasi yönjuoksun monelta eri puolelta. Ja koetti sitä valaista -siveyden soihdulla. - -Kuulijain mieleen, tulee niin ilmielävänä hiljainen kesäyö, jolloin -kaikki muut nukkuvat, mutta eivät yönjuoksijat. Luonto on valoisa, on -hiljaan, on niin sanomattoman hiljaan, jotta omat askeleet painuessaan -yön kosteaan ruohoon korviin kuuluvat. Joskus pelästyneen sorsan "krääk -krääk" äänetöntä kulkijaa säikäyttää. Tai kuu liian totisena taivaalta -katsoo. Tuolla ulompana on yksinäinen aitta ja sinne askeleet vievät. -Kuumana polttaa veri, kun hiljaan ovelle napauttaa ja sieltä sisältä -tulee valkoröijyinen tyttö suortuvat hajallaan ja posket hohtaen, -valmiina lämmin syli nuoruuden lemmitylle... - -Oi! Olivathan ne sentään sen ajan riemuhetkiä nuo nuoren elämän rohkeat -yötaipaleet... - -Kuulijat ovat mukana henkeä pidätellen. Se tuo opettaja todella lukee -heille heidän oman sydämensä kirjaa. - -Hannes pitää pienen väliajan ennenkuin uudelleen alkaa. Hän sallii -kuulijain tuokion muistoissaan hekkumoida, jotta mieli olisi sen -vastaanottavampi sille, mikä vielä seuraisi. Hän antaa kylliksi päivää, -jotta yö siihen kahta kamalammin kuvittuisi. Riemujen ruusupohjalle hän -tahtoo maalata kipujen käärmeen. - -Nyt hän jatkaa kuvaustaan: - -Mutta sitten vuosien takaa... surua... pohjatonta surua useimmalle -yönritarille. Tällöin tuli tehdyksi lupauksia, joita ei pidetty; -sanotuksi valoja, joita rikottiin. Ja kun elämä myöhemmällä iällä -tinkimättömästi näytti näiden öisten riemujen takapuolta, niin -silloin ne samaiset kiskoivat silmistä verikyyneleitä. Ja kiivaimmat -yöntanssijattaret kaatuivat väsyneinä arkielämän maantien ojaan. - -Hanneksen kuvauksessa ei muoto ollut noin verhottu eikä sisällys -runollisiin poimuihin kätketty, mutta kuulijakunnan käsityskannan -mukaan alastomampi. Siksipä silmät vettyivät ja äskeiset riemumuistot -laskivat nyt alas aivoista itkujokina. - --- Niin ankara on siveyden laki! Rikokset sitä vastaan ovat puukon -pistoja rikkojan omaan sydämeen, lopettaa Hannes. - -Hänen silmissään on lähtemätönnä Karvis-vainaja puukko kyljessä. Mutta -kuollutta hän ei tahdo häväistä. Sillä siellä kuuli jäin joukossa oli -Karvisen oma tytär. - -Nyt nähtiin outo näky. Oven suusta kasvot itkun vääristäminä ja ruumis -vavahdellen kulkee Lois-Maija opettajan luo, lankeaa siellä polvilleen -ja suutelee opettajan jalkoja. - -Koko ihmisjoukko on tunteiden lyömä. Katsoitpa minne tahansa, niin -silmissä kiilsi kyynel. Sillä Lois-Maijan ja Karvis-vainajan nuoruuden -historia oli yli koko seudun tunnettu. - -Opettaja nostaa Maijan ylös ja kysyy, onko hänellä erityistä sanottavaa. - -Maija puhuu hiljaan, hyvin hiljaan... - -Ja sitten vaipuu taas polvilleen lattialle nyyhkimään. - --- Maija pyytää teiltä kaikilta anteeksi ja lupaa alkaa uuden elämän. -Karvisen isännän murha on hänen sielunsa kääntänyt. Viime viikon on hän -harhaillut metsissä omantunnon tuskissa ja sanoo nyt minun puheessani -nähneensä itsensä kuin peilissä, puhuu Hannes. - --- Niin on... on... on, voivottaa Maija lattialla. - --- Te nuoret naiset, joille elämä vielä näyttää nautinnon riemut niin -hurmaavina, niin kiehtovina...! - -Samassa Hannes tahtoo katsoa läpi Maikki Karvisen. - --- ... Silmätkää tätä naista ja te näette ilmielävänä, mihin neitseenä -särjetty puhtaus viepi. Viehkeinä te syliinne aittanne ovella suljette -yön sankarin, joka surkeimmassa tapauksessa vuosien takaa viskaa teidät -tuohon kipeään raunioitumiseen kuin tässä tämä naisrukka. Hän on -yönjuoksun riemujen kuivettunut kukka. Voisin paljonkin opettavaa tässä -asiassa hänestä puhua. Mutta en tahdo häväistä vainajia. - -Kaikki kääntyivät katsomaan Maikki Karvista. Hannes huomasi ampuneensa -yli maalin. Ja harmitteli sitä. Hän jatkoi Maijaa osottaen: - --- Elkää häntä silti polkeko! Vaan tukekaa häntä! Sillä hänkin oli -kerran viaton impi. Nouse ylös, Maija! Kaikki me olemme syntisiä ja -tarvitsemme hengessämme polvistua Kaikkivaltiaan eteen rukouksessa. - -Maija nousi. Hannes määräsi virren, alkoi soittaa ja kohta voimakas -virsi sävelissä vieri suuren luokan seinästä seinään. Ihmisten rinnat -avartuivat ja salvat poistuivat. Ukkosilma oli ohi ja jäljelle jäi -puhdistava, raikas sydänten lämpö. - -Se oli se suuri puhdistusjuhla Orjasaaren kansassa. Sen aikakirjoissa -oli lehti kääntynyt, mutta valistuksen ensimäinen voitto oli siihen -kirjoitettu Karvisen isännän verellä. - -Ja sitä Hannes suri. Hän oli toivonut, että sivistys yksin omalla -sisäisellä voimallaan tekisi täälläkin valloitusretkensä ilman -veren vikoja. Mutta Karvisen isännän veressä piti Orjasaaren kansan -valistuksen lunnaat huuhdottaman. - -Veri, jota monet miespolvet perätysten oli pilattu, vaati verta. -Siinäkin yksi sallimuksen lujia lakeja. - -Karvinen, aikoinaan seudun suurin yönjuoksija, oli omien eksymystensä -uhri, mutta samalla nousevan valistuksen uhri. - -Sillä yönjuoksu oli nyt Orjasaaressa loppunut. - - - - -XIV LUKU. - - -Täällä takalistolla oli kansalla vain kaukainen hämäryys kaikesta siitä -valtiollisesta sekasotkusta, mikä maan keskuksessa tapahtui. Tänne -kuului se vain himmeästi kuin etäisen ukkosen vieno jyrinä, ukkosen, -joka särki ja pirstosi satavuotiset hongat, velloi mutaisiksi kuohuvien -virtojen vedet ja painosti ilman hiostavaksi siellä, missä se vaaruna -pään päällä elämöi. - -Hannes oli saanut oudon kirjeen, mikä oli kätketty pieneen kuoreen ja -siihen huonolla käsialalla osote kyhätty. Tuo kirje oli ulkopuolelta -niin vaatimattoman yksinkertainen kuin maalaistytön lemmen kirje. Mutta -sen sisällä oli asioita, jotka perin juurin järkyttivät Hanneksen -mielen rauhan. - -Sillä kirje oli suuri valtiollinen julistus ja sen jokainen sana -säihkyvä kuin tulesta hehkuisi. - -Hannes luki, vapisi, tuli selville, että hänenkin pitää jotain täällä -tehdä. Kirje oli kuin tulisoihtu, joka paljasti hänelle valtiollisen -aseman syvänteitä myöten. - -Ja hän oli jo kyllä tarpeeksi ympäristöönsä tutustunut, jotta hän voi -alkaa valtiollisenkin herätystyönsä. Tähän asti ei sen tarve ollut -täällä niin ensi hetken polttava. Mutta nyt jo tuntuivat vaikutukset -valtiollisesta sekasotkusta suoraan tänne asti. Sillä oli annettu uusi -asevelvollisuuslaki, joka veisi tämänkin Orjasaaren nuoret miehet -syömään hapankaalia Venäjälle ja raakojen aliupseerien potkittaviksi. -Julistus kuitenkin pitää ensin maan kirkoissa kansalle luettaman. - -_Sitä ei saa tapahtua_. Se oli tuon kirjeen ponsi. Ja siihen pyydettiin -Hanneksenkin myötävaikutusta. - -Nyt siis hänen pitäisi alkaa ohjelmansa valtiollinen puoli. - -Ja hän sen alkoi. - -Jonkun viikon takaa sai hän rovastilta kirjeen, jossa häntä kutsuttiin -ensi lauantai-iltana hyvin tärkeän asian vuoksi saapumaan pappilaan. - -Kun Hannes sinne saapui, olivat siellä jo pitäjän muut opettajat ja -pieni pastori. - -Rovasti loisti nyt kohteliaisuudesta ja lähentymisestä. Hannestakin -taputti hän olkapäälle, nauroi ja käsi kädessä kuljetti sisälle. - -Siellä oli valmis kahvipöytä. - -Pieni pastori oli vain hirveän hermostunut. Muuten olisi tämä tilaisuus -ollut erinomainen veljestymisjuhla. Pastori-raukka näytti vieläkin -pienemmältä kuin hän olikaan, yski ja hätäili. Kun joku hänelle kääntyi -puhumaan, oli hän hajamielinen ja unohti puhujan ja asian, niin että -puhuja kylläyneenä kääntyi pois hänestä, koska keskustelu kuitenkin -tuon tuostakin katkesi pastorin hajamielisyyden tähden. Sillä pastori -vainusi rovastissa taas jotain kavalaa, kun noin ylenmäärin ystävyyttä -jakoi. - -Rovasti säteili. Hänen valkoinen tukkansa oli juhlallisen komea kuin -lumikerros viheriöivän vuoren huipulla. Se vain kaunisti. Aivan -sileiksi ajetuilta kasvoilta ei koskaan hymy nyt loppunut. - -Hän kokosi helmuksensa, istuutui vitkaan tuolille kuin pelkäisi jotain -särkevänsä ja alotti: - --- Herrat tietävät, että Suomessa nyt on kovat ajat. Mutta kun me -osaamme kaikki kristityn nöyryydellä vastaanottaa, niin kalkki ei -olekaan niin karvas. Meiltä vaaditaan vain Getsemane-mieltä. Oma -kapinoiva tahtomme pitää meidän lannistaa ja jättää kaikki sen -huostaan, joka kansojen kohtalot johtaa... - -Rovasti silmäsi kuulijoihinsa. Pastori oli pannut kätensä ristiin ja -hänen silmäluomensa raskaina alas painuivat kuin suljetut luukut. -Useimmat opettajat olivat seuranneet esimerkkiä. Hannes oli työntänyt -peukalonsa liivinsä rinnan alle molemmin puolin ja ruumis eteen käsin -pullistuneena oli kuin jotain sanomaan valmiina. Hän rohkeni katsoa -ylös. - -Rovasti kädet ristissä jatkoi: - --- Nyt on Suomen kansalla etsikkoaikansa. Meidän, jotka kaikki olemme -sen opettajia, tulee ennen kaikkea neuvoa lähimäisiämme ymmärtämään -tämä ja nöyrtymään sen Jumalan edessä, joka sekä alentaa että korottaa. -Amen! - -Kaikki nostivat silmänsä ylös ja tultiin kuin rohkeammiksi. Mutta -rovasti hetken takaa jatkoi ja nyt kuuluvasti liikutettuna: - --- Sain joku päivä takaperin uuden asevelvollisuuslain kirkossa -luettavaksi. Ja tämän johdosta olen kutsunut teidät neuvotteluun. - -Kuulijat taas jännittyivät. Ja rovasti puhui edelleen: - --- Hiukan ennen kuin tämä laki luettavaksi saapui, tuli minulle myös -erään korkean ystävän kirje. - -Rovasti etsi kirjoituspöydältään kirjeen. Ja sitten hän esitti -kirjoittajan, miten monessa vaikeassa pulmassa hän on maan kohtalot -johtanut ja miten onnelliseksi hän tunsi itsensä saadessaan näin -arkaluontoisessa asiassa neuvoja sellaiselta taholta. - -Rovasti mainitsi nimen, jonka jokainen heistä hyvin tunsi. Se nimi pani -rovastin vanhat posket punottamaan ja hänen silmänsä kirkastumaan. - -Sillä sillä nimellä oli kaiku... maine... - -Ja se nimi oli tämän kirjeen alla! - --- Ja tahtovatko herrat kuulla tämän? Vastausta ei tarvinnut odottaa. - -Rovasti luki, sen tärkeimmät kohdat kahteenkin kertaan ja teki niiden -johdosta reunamuistutuksia. - -Kirje hyvin taidokkaasti selitti, että ainoa ehto on maan vastaiselle -onnelle lukea julki tuo laki kirkossa. "Mutta samalla kuin sen -huulillamme luemme ja korvillamme kuuntelemme, niin kirotkaamme se -sydämessämme. Taistelkaamme vihollistamme vastaan sen omilla aseilla. -Tämä on korkeampaa valtiotaitoa." - --- Mitä ammattitoverit arvelevat? kysyi rovasti. - --- Tuo haiskahtaa minusta jesuittamaisuudelta. Sillä viekkaus on huono -ase isänmaan puolustuksessa, puhui Hannes kiivaasti. - --- Vai niin... - -Rovasti pani suunsa hyvin leveään irvistykseen. - ---... Sitten herra Kauppi ei tunne omankaan kansansa historiaa, saati -sitten muuta. Sten Stuure vanhempi 27 vuotta pelkällä viekkaudella -puolusti Ruotsin valtakuntaa tanskalaisia vastaan, Kustaa Vaasa -viekasteli ja Kustaa III:mas pelkällä viekkaudella sai aikaan -vallankumouksen, jolla pelasti Ruotsin valtiollisesta haaksirikosta, -nauraen selitti rovasti, ja katsoi kuin säälien Hannesta. - --- Mutta kuinka monta vuosikymmentä se viekkaus onnea toi? Katsomme -tarkemmin. Sten Stuuren viekkaus vei Tukholman verilöylyyn ja Kristian -Tyranniin. Kustaa Vaasan viekkaus oli aivan viatonta laatua. Mutta -Kustaa III:nen viekkaus vein yksinvaltaan, joka orjuutti ja lopulta -surmasi hänet itsensä. Oliko Ruotsi onnellinen Kustaa III:nnen paarien -ääressä? pyytäisin kysyä herra rovastilta. - --- Mutta se olisi voinut olla paljon onnettomampikin. Se olisi -voinut olla rikkirevitty vieraiden valtojen kesken kuten Puolakin, -jos säätyhallitusta olisi aina vain kestänyt. Siitä puolalaisesta -perikadosta sen pelasti Kustaa III. Sillä jakokirjoja jo valmistettiin. - --- Se on vain luulo, jota minä en ensinkään usko. Aseman huippuunsa -kärjistyessä olisi Ruotsin kansa itse pelastanut itsensä. Riidat -olisi sovittu ja yhtenä miehenä jälleen noustu. Sillä niin Ruotsin -kansan veriin oli vapaus juurtunut hamasta pakanuudesta. Kansa, -joka kohotti keskuudestaan Engelbrektin, joka jaksoi elää vapaana -Kaarlen XII:nnenkin tyhmyyksien jälkeen, olisi kyllä itse pelastanut -itsensä "vapaudenkin ajasta". Puolan ja Ruotsin välillä ei ole mitään -kosketuskohtia. Puolassa ei ollut kolmatta eikä neljättä säätyä. Ja -sentähden Puola hukkui, puhui Hannes. - -Pieni pastori punastui Hanneksen puolesta, sillä hän huomasi, että -rovasti oli suuttunut. - --- Tahtooko siis opettaja Kauppi, ett'ei tätä asevelvollisuuslakia -kirkossa luettaisi? kysyi rovasti ja hänen silmiensä ympärykset olivat -punaiset, josta pastori tiesi, että rovasti oli suuttunut. - --- Kaikki se, jota uskonto ja koulu on minulle tähän asti opettanut, -pakottaa minut ehdottomasti kieltämään. - --- Mutta uskonto ja koulu opettaa tottelemaan esivaltaa, huomautti -rovasti. - --- Niin pitkälle kuin esivalta kulkee Jumalan teitä. Sen korkeampaa -valtiotaitoa ei Suomi tarvitse oikeuksiaan puolustaessaan. - -Rovasti huomasi joutuneensa aivan umpikujaan. - --- Mutta jospa me emme ymmärrä politikkaa. Kun Bismark yhdisti Saksan -yhdeksi ja lujaksi, teki hän kyllä väärin, jos lyhyillä silmillä -katsotaan hänen keinojaan, mutta kuitenkin historia on nostanut hänet -suurtensa Pahtheoniin ja Saksan kansa nyt jumaloi häntä toisena Kaarlo -Suurena, väitteli rovasti ovelana. - --- Mutta mepä emme ole taistelevalla, vaan torjuvalla puolella. -Ja siinä on suuri ero. Jos me rupeamme keinotteluun ja hylkäämme -rehellisen puolustuksen, niin silloin itse hyväksymme sortajan -metkut ja keinot, kun kerran itsekin niitä käytämme. Heikomman ainoa -puolustettava ase valtiotaidonkin puolelta on järkkymätön oikeuksiensa -kiinnipitäminen. Aivan samaten kuin neito, jota vietellään, ei saa -ruveta tinkimään puhtautensa kanssa. Jos hän siihen rupeaa, niin hän on -voitettu. - --- Herra Kaupin vertaukset ontuvat. - --- Tuo jälkimäinen oli puhuttu vain asian valaisemiseksi tässä -tilaisuudessa. - --- Valitan, että me rupesimme valtioviisaiksi. Minä tunnustan -kykenemättömyyteni, vaikka olenkin valkeat hiukset päähäni saanut. Ja -uskon tällaisessa asiassa aina auktoritettiin. - --- Jos omaa vakaumusta ei kunnioiteta, niin minä vaikenen. Mutta minä -luulin rovastin jotain sellaista tällä neuvottelulla tarkoittaneen, ja -sentähden rohkenin sanoa ajatukseni, puhui Hannes. - -Rovastilla yhä enemmän silmien ympärystät punottivat. Hän hieroi -tuskauneena, mutta syvästi itseään hilliten, käsiään ja koki hymyillä. - --- Mitä mielipidettä muut ovat? Mitä sanoo pastori? kysyi taas rovasti. - --- Jos asiaa katselee teologian kannalta, niin... - --- Rakas veli, nyt ollaan politikassa. - --- ... Jos asiaa katselee teologian kannalta, niin tämä asia ei kuulu -minulle. Enkä tahdokaan olla politikko... - --- Niin juuri. Meidän ei tarvitse politikoida, kun emme ymmärrä... -Oikein pastori! huudahti rovasti. - -Pastori hymyili kuin pieni lapsi, jota kiitetään siitä, että on kiltti. - --- Entäs muut opettajat? kysyi rovasti. - -Nämä muistivat, että nöyryys seminarissakin oli parhain hyve ja -turvautuivat siihen. - --- Kun me kerran lapsille joka päivä opetamme, että esivaltaa pitää -totella, niin pitää kai meidän itsemmekin, sitä totella ja puolustaa -toteltavaksi, puhui ensimäinen. - --- Juuri niin! vahvisti rovasti. - --- Minä kannatan edellistä puhujaa, sanoi toinen. - --- Ja minä kannatan sinua, puhui kolmas. - --- Ja minä sinua, vakuutti neljäs. - --- En osaa mitään sanoa, kun en ymmärrä näitä asioita. Juuri sentähden -vääjäämättömästi olen samaa mielipidettä kuin rovastikin, puhui viides -yskähdellen ja punottaen. - -Tämä ryhdittömyys suututti Hannesta. Nämä on pantu kansan opettajiksi -eikä heillä itselläänkään ole mitään mielipidettä maansa kalleimmassa -asiassa. Hän hypähti pystöön ja puhui: - --- Täällä on ratsastettu esivallalla ja että sitä on kuultava. Sen opin -mukaan ei Lutherus olisi saanut koskaan nousta paavia vastaan, sillä -paavi oli hänen korkein esivaltansa. Hyvät herrat, ajatelkaapa sitä! - -Pastori heräsi kuin unesta, mutta rovasti aivan kalpeana änkytti: - --- Jos meidänkin uskontoamme poljetaan, niin silloin on -velvollisuutemme panna vastaan. Muuten pitempi keskustelu on tarpeeton. -Jokainen on jo lausunut mielipiteensä. Kaikki muut puolustavat -lukemista, paitsi herra Kauppi. - -Pastori väänteli itseään tuolissa. - --- Puolustetaan! äänsivät opettajat. - --- Enkö saisi minäkin lukea muutaman kirjeen? kysyi Hannes. - --- Jos se asiaa valaisee, niin tehkää hyvin! kehotti rovasti hyvillään -asian kulusta. - -Hannes luki sen valtiollisen kirjeensä. Muut veltosti kuuntelivat, -mutta pastori terästyi. Kun Hannes oli lopettanut, räjähti rovasti -nauramaan. - --- Tuo on siltä ateistiselta ryhmältä, siltä, jolla ei ole Jumalaa eikä -kuolleiden ylösnousemusta. Minä valitan, että opettaja Kauppi joutuu -aina vihamiesteni asianajajaksi, puhui rovasti erityisellä painolla. - -Hannes ymmärsi yskän. Toisetkin opettajat ivaten Hannesta katsoivat. - --- Jätä nyt, Kauppi, nenäkkyytesi toiseen kertaan, huomautettiin sieltä -Hannekselle. - -Tuotiin viiniä ja hedelmiä. Rovasti kohosi ylös, otti viinilasinsa ja -puhui: - --- Herrat opettajat ja ammattitoverit! Toisetkin nousivat ylös. - --- Olen kutsunut teidät luokseni asian tähden, joka on meidän -kaikkien sydämellä. Kun äsken sain korkeilta viranomaisilta uuden -asevelvollisuuslain sitä tarkoitusta varten, että se meidänkin -kirkossa julki luettaisiin kansalle niinkuin vanha ruotsalainen sääntö -määrää ja kun -- rovasti muutti puhuessaan jalkaa -- tästä laista on -paljon kiistelty, minäkin teidät pitäjän opettajina kutsuin luokseni -neuvottelemaan, sillä en vanhoille hartioilleni tahtonut ottaa yksin -edesvastuuta. Teistä jokaisen pitää nyt olla mukana, jotta itsekukin -piirissään asian painon kantaa ja kansalle sen selväksi tekee. Olkoon -tämä kansamme onneksi! Esitän maljan paljon kärsineelle isänmaallemme. -Eläköön Suomi ja sen kovia kokenut kansa! - -Huudettiin "eläköön" ja lasit tyhjennettiin. Hannes vain koskematonna -asetti sen takaisin tarjottimelle. - -Rovasti istui ja niin tekivät toisetkin. Otettiin tupakkaa ja oltiin -taas arkituulella. Sitten rovasti alotti keskustelun. - --- Mutta jotta tämä asetus tulisi kirkossa niin vähän kuulumaan -kuin mahdollista, ehdotan, että veli pastori lukee sen siellä -saarnatuolista, hänellä kun on _heikko_ ääni. - -Pastori kalpeni ja liikahti mielenliikutuksesta tuolissaan. Opettajat -katsoivat kummissaan toisiinsa. - --- Niin teemme. Siten saa sen julkilukeminen heikomman merkityksenkin, -kun sen lukee nuorempi pappi, puhui rovasti. - -Pastorin heikkohermoiset hartiat vavahtelivat. - -Rovasti meni hänen luoksensa ja pyysi toiseen huoneeseen. Siellä he -kuuluivat kotvan keskustelevan. - -Kun pastori palasi, oli hän tulipunainen, mutta rovasti hymyili. - -Neuvottelu oli loppunut. - --- Sovimme, että pastori sen lukee, sanoi vain rovasti lopuksi. - -Eikä tuolla hermosairaalla ollut voimaa vastustaa. - -Kaikki lähtivät pois. Mutta pastori hämäyneenä oli ottanut eteisessä -Hanneksen kalossit. Tuli tielle niitä vaihtamaan takaisin ja samalla -pyysi Hannesta tulemaan luoksensa. - -Hannes lähti. Rovasti näki sen ikkunasta. - --- Se merkitsee pahaa. Kaupilla on enemmän järkeä kuin noilla toisilla -yhteensä. Mutta hän näkyy olevan kapinanhenki seurakunnassani, puhui -rovasti itsekseen. - - - - -XV LUKU. - - -Pastorin muassa tuli Hannes hänen kotiinsa. Vastassa ovella oli kuusi -pikisilmä poikaa, tuskin tuuma erotusta niiden pituudessa. Lapset -olivat puetut niin, että outo olisi kysynyt, ovatko nämä säätyläis- -vaiko talonpojan lapsia. Sillä päähineet ja joku muukin vaateparsi -ilmoittivat edellistä, mutta alapuoli ruumista jälkimäistä. Rouvakin -tuli esille hiilisilmineen ja luukasvoineen. Hän oli laiha ja kalvakka -ja viimeisillään kantoi seitsemättä kodin sulostuttajaa. Hänen -hartioillaan oli punaruusuinen saali, joka lisäsi värien kirjavuutta -hänessä. Häntä olisi luullut ensi näkemältä paremmin kuleksivan -sirkusmatkueen tai hoijakan emännäksi kuin maalaispastorin rouvaksi. - -Opettaja vietiin saliin istumaan. Siellä oli kuluneita vanhoja -huonekaluja, joiden koristelemisesta omamakuisilla piirustuksillaan -lapset olivat pitäneet huolta. Lakastuneet tapeetit seinillä ja katto -liasta kellervä. Huonekalujen joukossa oli tavaralaatikoitakin, mutta -jollain pumpulivaatteella verhottuina. - -Lattiasta nousi viima jalkoihin ja paraallaan lämpiävä uuni laski savua -sisälle. - -Kun rovastin asunnon väljistä ja komeista saleista, joissa oli ensi -luokan huonekalusto, siirryit pastorin vaatimattomaan majaan, sait -huutavan käsityksen elämän ristiriidasta: _niin_ siellä ja _näin_ -täällä! - -Hanneksesta tuntui istuessaan vanhalla täytetyllä tuolilla kuin täällä -joka sopessa köyhyys itkisi äänetöntä, lohdutonta itkuaan. - -Mutta lapset olivat villit ja raisut. He edustivat tervettä elämää -kaiken tämän näivettymisen keskellä. - -Pastori esitteleytyi sinuksi, koetti olla ystävällinen ja hiljenteli -lasten raikuvaa ääntä. - -Ensi tutustumisen jäljestä rouva meni kyökkipuolelle. - --- Antaisitko minun vielä lukea sen kirjeesi? pyyteli pastori. - --- Aivan mielelläni. - -Pastori luki, vavahteli ja luki. Hänen silmänsä kävivät kosteiksi, -mutta hän koetti salata sitä opettajalta. - --- Sinä olet vielä nuori ja onnellinen ja uskallat vastustaa, sanoi hän -sitten Hannekselle pehmeällä äänellä. - -Hannes ymmärsi pastorin mielialan. He olivat hyvän aikaa vaiti. -Huoneessa oli syvä hiljaisuus, sillä lapset olivat kadonneet -kyökkipuolelle. - --- Rovasti uhkasi minua kahden kesken viran menettämisellä, ell'en lue -sitä lakia, sitä asevelvollisuuslakia kirkossa, puhui sitten pastori, -pani kätensä ristiin ja tuijotti lattiaan. - --- Ja virka on jokapäiväinen leipä, huomautti Hannes. - --- Niin on. Se on noiden pienten raukkain välttämätön turva. - --- Saavat vielä nekin, kun aika tulee, potkuja raa'an aliupseerin -saappaan rautakoroista. - --- Mutta silloin he jo... he jo... jaksavat... kärsiä... - --- Isä! Elä kasvata lapsiasi vieraan orjiksi! Pastori katsoi Hannesta -pitkään ja mietti. - --- Mitä sinä arvelet tuosta lukemisesta? Onko se minun tehtävä? - --- Ei, ja vieläkin: ei. - --- Mutta jospa ottavat viran. Minä olen hermotautinen ja noin monen -lapsen ja vaimon tuki. Tämä on minulla vasta ensimäinen vakinainen -paikka. Olen kuljeksinut kuin mustalainen paikasta toiseen siitä -asti kun minut papiksi vihittiin. Muutamissa ollut jonkun kuukauden, -muutamissa puoli vuotta ja muutamissa vuodenkin. Perhe kasvoi, mutta -yhtenäisiä muuttoja. Ei oikeata kotia missään. Hermostoni pilaantui, -mutta sitä ennen sain tämän vakinaisen paikan. Ja tässä nyt istun -neljättä vuotta ja lämmittelen sentään oman kodin hohteessa. Ei tässä -ole mitään ylellisyyksiä, mutta on sentään taattu leipä ja vakinainen -asuntopaikka. Minä tunnen kodittomuuden, sen mieronkierron kurjuuden, -sen maantien matkailemisen ja tuskalliset muutot suuren lapsijoukon -kanssa rautateillä kolmannen luokan vaunuissa, joissa työmies nostaa -lapseni penkiltä istumasta ja istuu itse sijalle. Minä olen mies, jota -elämä on nöyryyttänyt sormenpäitä myöten. Olin minäkin kerran nuori, -näissä kalpeissa kasvoissa oli verta ja tässä pienessä ruumiissa -terästä, mutta huolet ja vastoinkäymiset, sairaus ja velkataakka -nostivat hartioilleni elämän painon paaden ja minä näännyin sen alle... -näännyin sen sanan kokonaisessa merkityksessä... Mutta nyt minulla -sentään on tarjota vaimolle ja lapsille koti... pysyvä koti... ja se -on sanomattoman paljon sille, joka sen oikein ymmärtää... sille, joka -on koditonna puolitoista kymmentä vuotta harhaillut... Tämä on liian -avomielistä ensi kohtaukselta... Mutta sinä olet viisas ja näet kaikki, -vaikka minä en puhuisikaan... Kävellään vähäisen! - -Pastori tarttui kainalosta Hannesta ja siinä he kävelivät käsi kynkässä -veljellisesti salin siltaa. - --- Tämä sali on lattiasta kylmä, jotta pitää olla väliin liikkeessä... -varsinkin minun raukan. Ja kuitenkin olen minä tässä onnellinen...! -Jokohan nyt tämän onneni veisivät... veisivät köyhän miehen ainoan -karitsan... Rovasti on kapitalisti... suurta sukua... kymmeniä tuhansia -pankissa... minä poloinen pienen talon ja köyhien sivistymättömien -vanhempien lapsi... Ei minulla ole elämältä suuria vaatimuksia... -Aina olen oppinut tyytymään niin vähään... Helsingissä luin kovassa -puutteessa... ja sitä puutetta kesti aina näihin päiviin asti... Mutta -tänä vuonna sain viimeisen luku velkani maksetuksi ja nyt meille -alkaisi runsaampi aika... saisimme uusia huonekalujakin... näethän, -miten kurjat nämä vanhat ovat. En mieli kehdata rovastia käskeä niille -istumaan... hän kun on niin herramainen ja arvosteleva ja hieno. -Minulla olisi monta kertaa paljon helpompi olla, ellei hän olisi niin -hieno ja komea... Minä sinuun miellyin, sillä sinä olit ensimäinen -henkilö, jonka minä kuulin uskaltavan häntä vastustaa... ja näin -suuressa asiassa... Rohkeus on jotain suurta ja kaunista... mutta minä -poloinen... en ole uskaltanut pitäjäläisiltä pyytää korjauksiakaan -tähän kappalaisen puustelliin. Tallissa putoaa kohta katto alas... -navetassa pullistuvat seinät ja lehmät näkevät kylmyyttä... mutta -sentään... sentään on se niin hauskaa, että kulkurikin sai itselleen -hevosen ja puoli kymmentä lehmää. Kun minä kuulen hevoseni hirnuvan -ja lehmäni ammovan, ottaa se korviini niin rakkaalta, että minä aina -riemuitsen... Liekö se liiallista mammonan rakkautta...? Mutta kun -kerran Jumala on kotieläimet ihmisen tarpeeksi luonut, min lienee -minullakin oikeus joitakin sellaisia omina helliä. - -Hannes kummasteli, miten puhelias pastori täällä kotonaan oli, vaikka -siellä rovastin luona oli niin umpimielinen. - -Hän oli täällä todellakin onnellinen. - --- Mutta meidän pitää saada puita lisää uuniin. - -Pastori huusi palvelijalle. Se toi kuivia koivuhalkoja. Ne pian -rehahtivat räiskyvään paloon ja lisäsivät kodikkuutta. - --- Me siirrymme tähän uunin eteen istumaan. Hiiloksen ääressä on niin -kodikasta... lämpö kun suloisesti jäseniin paistaa ja hämärä alkaa -laskeutua. Silloin sen vasta ymmärtää oman kodin arvon. - -Pastori siirsi pari tuolia uunin eteen ja niille he istuutuivat. - --- Uuni tosin vähän laskee savua sisälle. Mutta se antaa vain tunnon -kuin istuisi nuotion äärellä metsässä ja kuuntelisi ihania satuja... -niinkuin ennen lapsina kuviteltiin. Sinä varmaan naurat minulle, että -minä olen vieläkin niin lapsellinen... - --- En ollenkaan. - --- Kohta saamme teetä. Siirretään tähän tuoli äidillekin. Noin. Nyt -meitä on tässä kolme serviettiä, niinkuin kai suuressa maailmassa -sanottaisiin tällaisesta pienestä seurasta, joka hiiloksen ääressä juo -iltateensä. - -Tuotiin teetä. - --- Margareta! Istu tähän! kehotti pastori rouvaansa osottaen kolmatta -tuolia uunin edessä. - -Rouva istui siihen. Kun tee oli juotu, nojautui pastori rouvaansa -vasten kuin rakastunut nuori aviomies. - -Puut joutuivat hiilokselle. Hämärä yhä sankempana laskeutui. Huoneeseen -tuli pehmeä suloinen lämpö. Oltiin tuokio aivan hiljaan ja nautittiin -illan tunnelmasta ja sen ääressä vaivuttiin kuulemaan oman sielunsa -kuiskeita. - -Pastori oli nukahtanut. Hänen päänsä lepäsi rouvan sylissä kuin pienen -lapsen. Rouva hymyili Hannekselle ja osotti pastoria. - -Tässä oli kuva, jota sopi ihailla. Hannes ymmärsi, että tässä köyhässä -kodissa eli sentään onnellinen aviopari. - -Sitten tulivat lapset meluten huoneeseen. Pastori havahtui ja nauroi -itsekin unelleen. - --- Nyt lähdemme tänne pastorin kamariin. Minäkin olen taas virkeämpi, -puhui pastori. - -Hannes meni kahden pastorin kanssa huoneeseen, joka oli vielä -köyhempi sisältä kuin sali. Joitakin arkkuja, pöytä, tavaralaatikoita -karttuunilla katettuina -- siinä huonekalusto. - -Siellä he istuivat ja puhelivat, kunnes tuli kutsu iltaselle. Sen -syötyä vietiin Hannes pastorin kamariin yöksi. - -Ovella toivottaessaan hyvää yötä lausui pastori: - --- Sinä siis pidät, että teen jotain moitittavaa, kun luen julki -kirkossa sen asevelvollisuuslain? - --- Se on minun mielipiteeni. - --- Lainaatko sitä kirjettäsi minulle yön ajaksi? - --- Tässä on. - -Pastori meni viereiseen huoneeseen. Hannes laskeutui levolle. Mutta -oudossa paikassa ei hän unta saanut. Hänen silmissään pyöri vain tuo -pieni pastori kärsivänä, nöyränä ja kuitenkin onnellisena. Mutta hänen -onnensa on kuin vuotava vene. Se voi pettää milloin tahansa. Ja se vene -oli lähtenyt ulapalle kärsimysten rannasta. Mitä tekee ihminen enää -onnella sitten, kun hänen elämänsä mahla on kuiviin juossut ja aivot -pilalle kuluneet? - -Mutta antaa raukan nauttia -- vihdoinkin. Hän ei onnelta vaadi muuta -kuin varjon... joitakin uusia huonekaluja, talliinsa uuden katon ja -navettaansa kestävät seinät. Ja Hannes nyt melkein katui, että hän oli -kiellellyt pastoria lakia lukemasta. - -Hannes kuulee viereisessä huoneessa luettavan. Hän heristää korvansa. -Se on pastori, joka lukee raamattua. Kun hän on lukenut, laskeutuu hän -rukoukseen. Hannes erottaa yhden ja toisen sanoista. Ja niistä ymmärtää -Hannes, että pastori rukoilee Herran Jumalan neuvoa siinä vaikeassa -asiassa, joka hänen toimekseen on jätetty. Ovi käypi. Se on rouva, joka -tulee. - --- Joko kaikki lapset nukkuvat? - --- Jo nukkuvat. - --- Margareta, istu tähän! Sinä muistat, miten paljon puutetta -me olemme kärsineet, miten meidän elämämme on ollut suljettuna -tavaralaatikkoihin, joita nakellaan maailman kulkureiteillä. Lopulta -löysimme pysyvän sijan. Mutta nyt panee rovasti meidät koetukselle. - --- Kuinka? Miten? - --- Hän jätti minun luettavakseni uuden asevelvollisuuslain kirkossa -kansalle. Ja ell'en sitä lue, voi kirkolle käydä pahoin -- niin sanoi. - --- Mutta miksi hän ei itse lue? - --- Siinä se. - --- Mitä sitten, vaikka lukisitkin. - --- Minä teen vasten omaatuntoani. - --- Niinkö? - --- Niin. - -Pastori luki rouvalle Hanneksen kirjeen. - --- Mitä arvelet? - --- En ymmärrä. - --- Mutta minä ymmärrän. Menköön virka, menköön koko maallinen omaisuus --- en sittenkään lue sitä lakia! Minä olen paljon kärsinyt. Ei se ole -minulle uutta. Mutta syntiä en ole vielä niin tahallani tehnyt. Kun -omatunto minua pääsisi kalvamaan, niin sitten vasta... tietäisin... -mitä on kärsiä... Ei ihminen vielä silloin todella mitään ole -kärsinytkään, kun hänellä on omantunnon rauha. Paina se, Margareta, -mieleen! Ja nyt käymme levolle... - -Tuli sammutettiin. Hiljaisuus vallitsi. Hannes vain kuuli vielä kauan -rouvan hiljaan nyyhkivän... itkevän salattua itkua. - -Mutta pastori jo kuorsasi. - - * * * * * - -Sunnuntaina sakaristossa ojensi rovasti pastorille asevelvollisuuslain -lukemista varten makeasti hymyillen. - --- En minä sitä lue! - --- Et-etkö? kummasteli rovasti. - --- En! - --- Tämä on opettaja Kaupin ansio. - --- Se on Isän Jumalan ansio, puhui pastori. - -Rovasti jähmettyneenä häntä katsoi. Mutta pastori käveli pystynä kuin -voittanut sankari hänen silmäinsä alla. - -Nyt oli rovastin vuoro joutua sekauksiin. Ja se oli ainoa kerta, kun -hän teki sitä pastorin vuoksi. - -Itse hän luki lain, mutta änkyttäen ja silmänympärykset aivan punaisina -niinkuin aina, kun hän oli suuttunut. - - - - -XVI LUKU. - - -Lois-Maija tuli koululle uudessa somassa puvussa. Hänen kasvonsa olivat -kuin kirkastuneet, silmät toivoa hohtivat ja huulilla oli kevyt piirre. -Iloisesti hän tervehti opettajaa. - --- Tahdon sanoa opettajalle hyvästit ennen lähtöäni, puhui hän. - --- Minne Maija sitten menee? - --- Menen sinne, minne veivät isän. - --- Miksi sinne? - --- Nähkääs, opettaja, minä olen nyt uusi ihminen. Ja semmoisena menen -näyttämään itseäni isälle. - --- Sehän on hauskaa. Mutta Maijan isähän on vankilassa. - --- Siksipä hän tarvitseekin lohduttajaa. Minä vien hänelle paljon -terveisiä täältä ja lahjojakin. Karvisen Maikkikin antoi uudet -villasukat, jotka oli isävainajalleen kutonut ja käski sanoa terveisiä -isälle, ett'ei hän ollenkaan häntä vihaa. Sillä kaikki tapahtui Jumalan -tahdosta. - --- Niinkö sievästi sanoi ja käyttäytyi? - --- Niin. Ja monet muut ovat antaneet lahjoja minulle. Kaikki ovat -olleet minulle erinomaisen hyviä, auttaneet matkalle ja lohduttaneet. - --- Yksinkö isän vuoksi Maija lähtee? - --- Kyllä itsenikin. Minun on helpompi elää uutena ihmisenä uusissa -oloissa. - --- Aivan oikein. - --- Ei isä ole tavallinen murhamies. Minä kun olin ennen hänen -silmäteränsä ja sitten olin huono ihminen, niin hän kärsi hirveästi. -Ja sentähden hänestä tuli murhaaja. Mutta nyt hän ilostuu, kun kuulee -miten minä olen muuttunut. Ja jos Karvinen eläisi, niin hän olisi -ensimäinen pyytämään isää vapaaksi. - --- Olisikohan? - --- Olisi. Niin hyväsydäminen hän oli. Nyt ovat kaikki emännätkin -tulleet minulle kuin läheisiksi ystäviksi. Vaikka ennen aina kieroon -katsoivat ja nimittelivät. - --- Me ihmiset olemme kaikki syntisiä. Kaikki tarvitsemme -anteeksiantamusta. Maijan avomielinen tunnustus se on kaiken tämän -saanut aikaan. Se teki niin edullisen vaikutuksen. Sillä syntisellä -täytyy olla sydämensä pohjalla osanottavaisuutta toisen syntisen -kohtaloon, kun vain koruttomasti sitä pyydetään. - --- Lahjoja he ovat minulle antaneet: vaatetta, kirjoja, ruokaa ja -rahaa. Kaikki muut, mutta ei emäntä Karvinen. Tulta ja tulikiveä hän -minulle toivotti, skorpiooneja ja isoppia sen lisäksi. Hän ei vieläkään -voinut antaa anteeksi, vaikka polvillani sitä rukoilin. Itkin ja -vyöryin hänen jaloissaan, mutta hän kirosi ja haukkui. Kaikki helvetin -perkeleet hän toivotti minulle matkakumppaniksi. - --- Emäntä-rukka on noin vähän yksipuolinen. Ja sitten hän on syvästi -kärsinyt. Mutta siltikin hän olisi saattanut _nyt_ kaikki unohtaa. -Ovathan Maijan aikeet niin kauniit ja tarvitsevat jokaisen rohkaisua. - --- Mutta Maikki-tytär! Siinä se on isänsä tyttö. En milloinkaan saata -häntä unohtaa. Ja vielä kuoleman hetkelläni häntä siunaan. - -Hannes nähtävästi punastui. - --- Hän kutsui minut kamariin kahden kesken. Puhui siellä niin -kauniisti, että minulle tulivat vedet silmiin. Uuden testamentin, jonka -kanteen hän oli kirjoittanut sopivan raamatunlauseen, antoi hän isälle -vietäväksi ja nuo sukat. Minulle pisti setelin kouraan. Ja sitten otti -hyvästit niin lämpimät ja pyysi kirjoittamaan. Opettajalle kehotti -erityisesti käymään sanomassa hyvästin. Kyllä oli hän toinen kuin -äitinsä. - --- Sepä vasta oli kauniisti tehty. - --- Oli. Sanoin hänelle, että on minullakin toivomus hänelle, mutta en -kehtaa sitä sanoa. "Maija sanoo pois vaan", kehotti. Silloin itkien -lankesin hänen kaulaansa ja nyyhkytin: "Minä sydämestäni soisin, että -Maikki pysyisi puhtaana tyttönä!" Hänkin alkoi itkeä. Ja me molemmat -itkimme. Niin erosin hänestä kuin sisaresta. - --- Mutta uskooko Maija nyt jaksavansa voittaa synnin? - --- Niin luulen. Sillä kun entinen elämä tulee mieleen, niin silloin -samassa on silmissäni isä raudoissa vangin vaatteissa ja Karvisen -isäntä murhattuna puukko kyljessä. Se tapaus siellä tanssituvassa on -poltettu sieluuni tulikirjaimilla. Luulen, että olen voittanut synnin. -Minä häpeästä vapisen, kun ajattelenkaan entistä. - --- Tämä kaikki on hyvin hyvä. - --- Ja kun minä pääsen siellä kaupungissa palvelukseen, ostan -säästörahoillani isälleni parempaa ruokaa. Sitten palaan tänne -ja pyydän opettajan kirjoittamaan anomuskirjan keisarille isän -vapauttamisesta. Antaahan keisari minulle takaisin isän. - --- Kun Maijan isä hyvin vankilassa käyttäypi, niin kyllä vankilan -tirehtööri sellaisen anomuksen kirjoittaa. - --- Sillä ei isä ole tavallinen murhamies. Ymmärtäähän sen jokainen. -Suuresta, voittamattomasta sielun tuskasta teki liikutettuna niinkuin -teki. Minä murhasin ensin _hänen_ sielunsa... - -Maija heltyi itkemään. Hannes kummasteli Maijan selvää ymmärrystä ja -syvää tunnetta. Ja hän ajatteli, että tässäkin olisi ollut oiva ihmisen -alku, mutta... mutta. - --- Ja minun pitää kaikkein ensiksi saada anteeksi isältä... sitten -vasta uusi elämä minulle valoisana avautuu. Minä olen vielä voimakas ja -jaksan tehdä työtä... enemmänkin kuin joku toinen. Jos vain sielläkin -ihmiset auttavat, niin isä ja minä saamme vielä takaisin paljon. -Hyvästi nyt, opettaja. - -Maija meni. Mutta Hannes jäi kummalliseen mielentilaan. - --- Siis Karvisen ruumiin yli ojentavat isä ja tytär sovinnoksi -toisillensa syntiset kätensä. Miten kummallinen on elämä? puhui Hannes -itsekseen. - -Ja samalla hän itse tunsi pääsevänsä kuin vuoren alta. Tietämättään oli -Lois-Maija kantanut hänellekin iloa sylin täydeltä. - -Sillä kaikesta päättäen on Maikki hyvin hyvä tyttö: naisellinen, -lempeä, anteeksi antava...! - -Isänsä murhaajalle laittaa sukat, jotka isälleen neuloi... lähettää -Uuden testamentin ja lämpimät terveiset... - -Totisesti sellainen sydän ymmärtää, mitä on rakkaus... se rakkaus, -jota himo säikähtää... ja jota ruokkii sielun hienostunut tunne, johon -aivojen paraimmat ajatukset nostavat ja jota veri vain ohimennen -koskettaa. - -Hannes tunsi kuin päässeensä Onnen saareen, joka sijaitsee jossakussa -kaukaisessa meressä lämpimien tuulien alla. Sen meren pauhu on syvä -ja tunteikas, se kohisee kuin Luojan harppu ja sen aalloilla auringon -lapset karkeloon käyvät. Ne tuulet, jotka siellä puhaltavat, ovat kuin -rakastuneiden polttavia suudelmia, silloin kun ovat rajuja, mutta kun -vienona suhinana lentävät, ovat kuin hyväilevät kädet, joiden kosketus -on lämmin ja lähtemätön. Ja se saari itse on auringon polttopiste, -missä veren lika palaa ja veri puhdistuu. - -Ja se Onnen saari se on nuoren miehen ensi lempi ja ne lämpimät tuulet -tästä lemmestä syttyvät tunteet ja se kaukainen meri sydän, joka -on tulvillaan keväistä verta. Hannes tunsi, että hänen ajatuksensa -kohosivat kirkkaiksi ja korkeiksi. Nyt hän todella tunsi olevansa -jättiläinen, joka on noussut rakkauden vuorelle. Nyt tämä takalistomaa -oli muuttunut hänelle satujen ja runojen kolkaksi, haaveiden -hopealehdoksi. Sillä se antoi hänelle sen, mitä muulla onnellisemmalla -Suomella ei ollut hänelle antaa, se sytytti hänen sydämessään ensi -lemmen hohtavat soihdut. - -Elämä sentään humisee ihanista onnen saduista ja nuoren ihmisen -sielu on suurta, sytyttävää runoa. Ja tälle kylmälle kalliolle, jota -maankamaraksi kutsutaan, voi kaksi rakastavaista kyhätä lämpöisen pesän -kuin kirmaava lokkipari alastomalle luodolle. Elämä on sille pyhä ja -suuri, joka itse on pyhä ja suuri ja maankamara sille antelias, joka -pienimmänkin korren ymmärtää taidolla käyttää. Himo ja synti eivät -täällä ole muuta kuin orjantappuroita, jotka pistävät ja verille -raatelevat, kun ehdoin tahdoin viskaudutaan niiden helmaan. - -Ihminen! Annettiinhan sinulle kolkolle matkalle lähtiessäsi paraita -eväitä: lapsuuden koti takoi sinulle ritariasun ja luonto lahjoitti -sinulle rakastavan sydämen. Niillä aseilla kun taistelet elämäsi -taipaleella, niin voiton saat. Mies! Sinä sait naisen rakastaaksesi. -Nainen! Sinä sait miehen lemmittäväksesi. Mitään muuta ette elämältä -tarvitse. Sillä rakkaus on suurin kaikista. - -Tällaisiin ajatuksiin vei Hannesta se mielentila, jonka Lois-Maija oli -hänelle mukanaan tuonut. Se syntinen nainen ei itse tiennyt, että hän -kantoi nardusöljyä polttavaan haavaan. - -Hannes lähti ulos kävelemään myöhäisen syksyn korkeaan ilmaan. Ilmassa -oli jo hienoja tuoksuja talvesta, sillä tuulessa oli kylmän makua ja -kohmettunut maa uhoi jäätä. Mutta aurinko toi lämpöiset terveiset -kesältä, joka matkaili toisille maille ja antoi hymyä viileälle -maisemalle. - -Opettaja käveli pienoiseen havumetsään, joka oli siinä koulutalon -lähellä. Sen puut olivat vanhat ja suuret. Juhlallisia kuusia sekä -pyöreälatvaisia petäjiä. Tämä metsä oli tässä kuin raivattu puisto -talojen välillä. Sen pohja oli kuiva, helkähtelevä kangas ja sen -reunoilla laajat lehtimetsät. - -Tuolla polulla lehtimetsän sisässä väikkyy kuin satuolentoja. Siellä -tulee Hanneksenkin sydämen ikävöitty, nuorilla poskillaan elämän -tulipunaruusu. Sen povessa sykkii lämmin sydän, jonka lyönnit kertovat -Hannekselle uusista maailmoista. Se on metsän sinipiika, satujen -autereinen tyttö ja Tapion hämyinen impi. Sen huulilla on pyypilli ja -kädessä simatuoppi. Luonnon kellareita se aukoo ja laskee janoavalle -tynnyreistään salon paraimmat medet. - -Mutta silloin Hannes punastuu korviaan myöten, kun tien käänteestä -Maikki astuukin häntä vastaan. - -Maikki kun huomaa hänet, on kääntymäisillään takaisin. Mutta tuleekin -suoraan kohti. Hänen huulillaan on hymy ja korkeana hän päätään kantaa. - -Aurinko meni juuri mailleen ja metsä tummeni. - -Hannes tunsi, että hänen rinnassaan syttyi nuotio, jonka tuli levisi -aina sormenpäihin. Kaikki hänen ympärillään kuumeni ja syttyi. Tuulikin -poltti nyt poskia. - -Metsä lämpeni, ilma lämpeni, kangas jalkoja poltteli. - -Sillä Hanneksessa nuoret veret yltyivät paloon ja niin voimakkaasti, -että yksin kylmä luontokin ympärillä tuntui kuumentavan. - -Hannes teki hyvän päivän. Maikki hymyten vastasi. Opettaja pyysi tehdä -seuraa ja sai luvan. - --- Tämä oli merkillinen sattuma. Toisinaan näkee ihminen unta keskellä -päivää, puhui Hannes. - --- Kenestä näitte unta? - --- Saanko sanoa? Maikki punastui ja vastasi: - --- Aivan kernaasti. - --- Minä näin unta teistä tässä kävelessäni. Maikki oli silmissäni -metsän sinipiikana. - -Maikki hämäytyi ja katsoi arasti Hannesta. - --- Teillä oli kädessä simatuoppi, jota minulle tarjositte. - -Maikki oli vaiti. Hannes muutti puheenainetta. - --- Oli oivallinen sattuma, että teitä tapasin. Olen mielessäni hautonut -muuatta tuumaa, mutta tarvitsen siihen naisienkin kannatusta. Ja teille -koulupiirin kukkana tahdon anomukseni esittää. - --- Mitä aiotte? - --- Perustaa nuorisoseuran, johon ei ole suljettu vanhempienkaan pääsy. - --- Siihen minä mielelläni yhdyn. - --- Nyt kun nurkkatanssit on saatu pois, pitää antaa sijalle jotain -parempaa. - --- Niin pitää. - --- Se viime kokous siellä koululla oli kaunis, mutta liiaksi -tunteellinen. - --- Niinkö? - --- Siinä oli jotain pelastusarmeijamaista. Ja nyt minä ymmärrän, miten -uskonlahkokuntia syntyy. - --- Minulle se kokous oli hyvin kipeä. - --- Niin kun tunteissa hekkumoitiin isänne ruumiin ääressä. Sen minäkin -vasta jäljestäpäin ymmärsin. - --- Mutta kyllä oli puheenne kaikille tytöille oikea rippi. - --- Tepä vain kärsitte siitä? - --- Kärsin sanomattomasti. Mutta te kai tahdoitte minulle mitata samalla -mitalla kuin minä teille siellä tansseissa. - --- En ollenkaan. - --- Niin luulin. Ja siitäkin kärsin. Siellä tansseissa tahdoin minä vain -mitata teidän voimanne syvyyttä. Jos minulta pyysitte apua, niin teitä -ei viety ulos. - -Hannes hämmästyi. Sillä hänen edessään olikin nainen, joka oli kyllin -arvokas hänen rinnalleen omastakin mielestään. - -Mutta samalla hän nautti siitä. Maikki kasvoi hänen silmissään päätään -pitemmäksi. - --- Mutta miksi te oikeastaan sinne tansseihin menitte? kysyi Hannes. - --- Sentähden kun pyydettiin. - --- Ette omasta halusta? - --- En yhtään. Mutta ne kaikki siellä olivat lapsuuteni tovereita. Minä -ne hyvin tunsin ja he minut. Jos olin sinne menemättä, niin monen -mielen pahotin. Mutta minä en sitäkään tahtonut. Te tulitte sinne -ukkosena ja salamana. Ja se minua nauratti? - --- Minä olin kai poikamainen. - --- En osaa sitäkään sanoa. Mutta huvittava teidän ilmestyksenne -sinne oli. Ja te toitte sinne ihmislauman, joka aikaan sitten oli -köyritanssit jättänyt. Te aioitte jotain suurta... minä ymmärrän. - --- Luonteeni on leimahteleva. Ette taida sellaisesta pitää? - --- Mikä on sen ihanampi kuin tuli, joka palaa? Tuohon -nuorisoseuratuumaan yhdyn minäkin. Milloin alamme? - -Hannes piti, että hän sai kylmää vettä silmilleen. Sillä hän taaskin -odotti jotain kainoa syrjään vetäytymistä ja pieneksi tekeytymistä. -Mutta samalla hän Maikista riemuitsi. Juuri sellainen pitää hänen -ollakin! - --- Rupeatteko seuran kirjuriksi, jos minä rupean esimieheksi? kysyi -Hannes. - --- Rupean. - --- Ja käytte taloissa puhumassa naisille seurasta, kehottamassa heitä -siihen liittymään, kun minä teen sen saman miehille? - --- Käyn. - --- Ja annatte kaikella tavalla minulle suosiollista apuanne seuran -pystyyn saamisessa? - --- Annan. - --- Neiti Karvinen! Minä kiitän teitä! - -Hannes tarttui tytön käteen, puristi sitä lujasti, paljon lujemmasti -kuin pelkkä kiitos olisi vaatinut ja upotti silmänsä Maikin -kosteaverhoisiin silmiin. - --- Ja minä kiitän teitä, kun meitä sivistämään ryhdytte, vastasi Maikki -varmasti. - --- Neiti Karvinen on niin sivistynyt kuin minäkin. Teille on luonto -antanut sitä älyn kultaa, jota ei saadakaan tekemällä, puhui Hannes ja -häntä jo pelotti, että Maikki voikin olla hänelle aivan kylmä. - -Se tyttö voikin olla yläpuolella hänen pyyntöjen. Ja silloin hänestä -tulee sairas-raukka, vaikka lääkäriksi muille pyrkii... - --- En minä nyt ymmärrä puhettanne. - --- Teitä varten ei nuorisoseuraa tarvita. Mutta noita toisia raukkoja... - -Hannes osotti kädellään kohti taloja. -- Kyllä me kaikki sitä -tarvitsemme, huomautti Maikki. - --- Voipi olla niinkin. Täällä salolla kohmettuu, ell'ei ole seuraa. - --- Lainaatteko minulle jonkun kirjan? - --- Hyvin mielelläni. Tuletteko koululle ottamaan? - --- Tulen. - -Ja niin he kävelivät koululle. Oli jo vähän hämärä. Mutta täysi kuu -nousi. Hanneksen sieluun palasi se ensimäinen herääminen rakkaudessaan -silloin kuutamoisena yönä luokassa. Hän puhui Maikille koulun -rappusilla: - --- Ette usko, miten luokasta on kaunis näköala, kun kuu nousee. -Lähdemme sitä ensiksi ihailemaan. - -He menivät luokkaan. Tuolla kuusen latvain tasalla kuu kulkunsa alotti. -Se tuli esiin pilvistä kuin ihana unelma sielun kätköistä. Vesi -välkkyi, metsä hopeoitui, luonto kokonaisuudessaan nousi juhlavuoteelle -yötä vastaan ottamaan. - --- Oi miten kaunista! huudahti Maikki. - -Hannes eli jo kokonaan siinä entisessä tunnelmassa. Hän puhui -levitetyin käsin: - --- Tämän saman ikkunan ääressä olen kerran syleillyt teitä kuutamoisena -hiljaisena yönä, jolloin sydän kaipasi, mutta silmä nautti. - -Maikki peräytyi hämmästyneenä ja huudahti. Hannes oli hänestä liian -hurja. - --- Mutta mitä nyt? kysyi hän kummissaan. - --- Ette vielä ymmärrä minua. Mutta minä kerron kaikki. - -Ja Hannes kuvasi sen kuutamoyön suuressa tunneväristyksessä, jolloin -rakkaus hänessä heräsi ja miten hän tässä samassa paikassa seisoessaan -silloin oli ollut näkevinään ihanan tytön, jolla oli Maikin piirteet. - -Nyt oli vuoro Maikin palaa. Hannes näki, miten veret nousivat hänen -kasvoihinsa, miten huulet värisivät ja miten verhotuissa silmissä -kiilsivät kyyneleet. - -Tuossa tuokiossa oli hän sulkenut Maikin syliinsä. He vaipuivat pitkään -suudelmaan. - --- Rakastatko minua? kysyi Hannes. - --- Ensi näkemältä sinuun rakastuin, vastasi Maikki. - --- Ja kuitenkin olit niin ylpeä ja kylmä. - --- Enhän tiennyt, olinko mahdollinen. Kun kuulin, että sinä tulisit, -niin silloin jo sydämessäni syttyi haaveita sinusta, jota en ollut -vielä nähnytkään. Kaikki nuoret miehet täällä olivat minusta niin -raakoja ja tyhjiä. Sitten tulit sinä. Isä sinuun kohta ihastui. Juuso -Kallio pelkäsi. Sinä toit tänne uutta tuulta. Isä sinusta puhui kuin -jostakusta hyvin kaivatusta miehestä... Ja minä tunsin, että sinä olit -se, jota tulevaksi minäkin haaveksin... - --- Maikki rakas! Sinun isäsi oli kelpo mies. Mutta sai kovin surullisen -lopun. - --- Oi, kuinka minä olen itkenyt! Isä ja minä ymmärsimme toisemme. Mutta -äiti on minulle kuin ventovieras ihminen. Me katsomme toisiimme emmekä -ymmärrä toisiamme. - --- Kyllä sen näen. - --- Mutta nyt olen sinussa löytänyt sen, jota kaipasin. Ja minä olen -onnellinen, jos sinulle kelpaan. - --- Voi rakastettuni! Me olemme luodut toisiamme varten. Sinä olit juuri -se maneetti, joka minut tänne toi, minut, joka elin toisessa Suomen -kolkassa ja toisemmoisen kansan parissa. Luonnossa ja ihmiselämässä on -niin paljon salaperäistä, on selittämätöntä. Tämä seutu tarvitsi minua -ja minä tarvitsin tätä. Täällä oli minulla noudettavana aarre ja täällä -tehtävä elämäntyö. Nyt minä olen ne molemmat tavannut ja samalla niitä -sydäntäni vasten puristan. Tässä on aarteeni ja tässä elämäntyöni. -Ulkona on syksy, mutta siitä syksystä nousee ihana kevät, sillä sen -siemenet ovat syksyyn kätketyt. Tämä kansa tässä on vielä raakaa, mutta -se valistukseen nousee, sillä ne edellytykset ovat sen poveen kätketyt. -Ja nyt armas! Ei mikään mahti enää minua masenna sen parhaaksi -työskentelemästä. Tämä kansa antoi minulle elämäni kalleimman lahjan ja -minä uhraan sille kaikki voimani. Ja nyt minä pidän lujana kädessäni -valistuksen soihdun, joka pimentoihin valoa jakaa. Isäsi hankki heille -koulun, tytär innostutti heille opettajan. Oi, minua onnellista! - - - - -XVII LUKU. - - -Maikin ja Hanneksen lemmenliitto pidettiin salassa. Yhdessä he -innolla perustamassaan nuorisoseurassa toimivat. Hannes oli muuttanut -Karviseen ruokamieheksi. Loma-aikansa koulutyöstä käytti Hannes kansan -valistamiseen. Hän kulki talosta taloon, mökistä mökkiin tehden selkoa -Suomen valtiollisesta asemasta ja mitä nyt parhaallaan tässä suhteessa -tehtiin. Sillä nuorisoseuran kokouksissa ei uskallettu valtiolliseen -puoleen kajota. Näillä asioilla tuli hän tuntemaan koulupiirinsä -läpikotaisin. - -Muutamana päivänä istui Hannes koululla kamarissaan palattuaan juuri -syömästä Karvisessa päivällistä. Siellä on Maikki hänelle kertonut -niin hullunkurista, että hän ei voi muuta kuin nauraa vielä täällä -kotonaankin. - --- Kuulehan, Hannes, oli Maikki alottanut puheen. - --- No mitä? - --- Tässä maailmassa ei toisinaan uskoisi silmiään. - --- Niin miksi? - --- Eikö liene meidän talossa jo tarpeeksi surua ollut, kun taas uusi -kamaluus on tulossa. - --- Kamaluus? - --- Oi, hyvä Jumala, kuinka minä olen itkenyt! - --- Sinä itkenyt? - --- Niin. Menen tässä eilen illalla tupaan. Siellä ei ole muita kuin -äiti ja Juuso Kallio -- sylitysten! - -Hannes räjähti nauramaan, sillä hän ei voinut pidättäytyä, ei parhaalla -tahdollaankaan. Mutta Maikki loukkaantui. - --- Onko tämä nyt laitaa, kun isä on vasta kuukauden ollut haudassa! - --- Mutta sille avioliitolle minä toivotan onnea. Kaksi komeaa siinä -toisensa saa, puhui Hannes. - --- Ajattele sisariani ja veljiäni! - --- Jaa. Niiden vuoksi on surullista... hyvin surullista... - --- Oi niin surullista! - --- Mutta miten äitisi, kun on uskonnollinen ja aina taivaallisia -haastaa, noin erehtyy? - --- Hän on äiti, jota minä en koskaan ole ymmärtänyt. Kurittanut hän -minua on paljon -- tuskin muuta. - --- Täällä tapaa tosiaankin harvinaisia avioliittoja. Niinkuin -esimerkiksi tuo isäsi ja äitisi. Kyllä kai he aina olivat ja pysyivät -toisilleen vieraina. Mutta nyt tahtoo emäntä Juuso Kalliosta saada -korvausta. - --- Juusolla oli toisessa kädessä meidän vähät hopeamme ja toisella -äitiä piteli. - --- Yhä hullummaksi kohtaus käy. Se kosii myös teidän hopeitanne. - --- Niin kai. - --- Mutta kyllä he säikähtivät, kun minä tulin. Äiti lensi pihalle ja -Juuso ruskotti ja hätäili, ruskotti ja hätäili... - --- Mutta mitä teki raha ja sen päällekirjoitus "rehellisyydestä"? - --- Raha oli taas äidin kädessä. - --- Ehkä he hieroivat vaihtokauppaa. - --- Kuka tietää. Mutta kyllä minua suututti. Minä annoin Juusolle -räiskyvän ripityksen. Hän koetti nauraa ja puhui: "Äitisi on onneton ja -minä käyn vain lohduttamassa." - --- Kuule kettua! Ja noin sydämellisesti lohduttaa. Kyllä me saadaan -heistä vielä häitä. - --- Mutta miten likaista! Ikäihminen olla ja noin häpeämättömästi -käyttäytyä! Oli muka isä-vainajankin hyvä ystävä. Ja nyt tulee ja -häpäisee hänen kotinsa ja omaisensa. - --- Minä puolestani soisin heidät mielelläni toisilleen, ell'ei -Karvis-vainajalta olisi jäänyt turvattomia lapsia. - -Mutta meidän pitää nämä lapset turvata, jos asia rupeaa pitkittymään. - -Siitä Maikki vähän rauhoittui. Vielä koululla Hannes tuota Maikin -kertomaa kohtausta mietti ja nauroi. Ajatellappa, että kaksi -mallikelpoista syleilee toisiaan laillisen aviomiehen melkein paarien -ääressä. Ah! Se on paksuutta, jota vain muoti-jumaliset osaavat tehdä. - -Samassa tuli pankki-Holopainen koululle. Se oli jotain erinomaista, -sillä ensi kertaa se mies tähän taloon astui. - --- Kävin kirkolla ja sieltä postista laittoivat teille lähetyksiä. -Tässä ovat! - -Holopainen asetti pöydän kulmalle paketin. Hannes avasi sen ja siinä -oli "kiellettyä" kirjallisuutta, mitä pyydettiin jakamaan. Lähetys oli -läheisimmästä kaupungista. Tämä kirjallisuus oli läpeensä valtiollista -ja arkaa laatua. - -Ensimäiset lehtiset antoi Hannes Holopaiselle. - -Tiukasti evättiin niissä uusi asevelvollisuuslaki ynnä muuta uutta -paljon. - --- Siellä postissa ivailivat kuulleensa minun olevan teidän ystävänne, -huomautti Holopainen. - --- Mitäpä siitä. - --- Oli minulla itsellänikin asiaa opettajalle. - --- Vai niin. - --- Kuulin opettajan perustaneen seuran eli yhtiön, jossa rovastia -vastustetaan. - --- Kuka niin on puhunut? - --- Juuso Kallio. - --- Ei se ole totta. Seura on vain nuorisoseura ja tarkottaa -kansanvalistamista. - --- Mutta onhan siellä sanottu, että rovasti teki väärin, kun kirkossa -julisti sen uuden asevelvollisuuslain. - --- Ei kukaan nuorisoseurassa niin ole sanonut. - --- Eikö? - -Holopainen näytti ikäänkuin pettyneen. - --- Mutta eikö sopisi niin sanoa? - --- Ei nuorisoseurassa. Sillä siellä ei saa ottaa esille valtiollisia -asioita. - --- Mutta sen pappien palkkausjärjestelmän siellä voi ottaa esille? - --- Ei sitäkään. - --- Minäkin rupean seuraan, kun opettaja lupaa pitää kokouksen, jossa -koetetaan uudelleen ruveta ahdistamaan sitä palkkausjärjestelmää. - --- Mutta, hyvä isäntä, sen asian täytyy olla ulkopuolella opettajan -toimintapiiriä. - --- Eikö opettaja olekaan tullut meidän puolusmieheksemme? - --- Ei miksikään käräjäpukariksi. - --- Vai niin. - --- Niin. - --- Hyvästi sitten! - --- Hyvästi. Terveiset emännälle ja nuorelle väelle. Joko siellä uutta -kotia rakennetaan? - --- Jo rakennetaan. - --- Jakakaa näitä kirjasia ympäristöönne ja uutterasti niitä lukekaa! - -Holopainen lähti silminnähtävästi mieli masennuksissa. Mutta Hannes jäi -miettimään, että Juuso Kallio on osannut ovelasti pistää pahansuovan -sormensa nuorisoseuran toimintaan. Tahtoo kai saattaa koulupiirinsä -nuorisoseuran ja rovastin kylmiin suhteisiin. Se vanha herrain -kumartelija...! - -Illalla kun Hannes pistäysi Karvisessa iltaruoalla, kertoi Maikki Juuso -Kallion taas olleen heillä. - --- Sillä huomenna kuuluvat pitävän isän jälkeen perukirjoitusta, -lopetti Maikki. - --- Kuka on pitäjänä? - --- Juuso Kallio. - --- Olisipa saanut olla joku toinen. - --- Niin minustakin. Sinun täytyy tulla tänne valvomaan meidän lasten -etua, pyysi Maikki. - --- Ja minä tulen. - -Seuraavana päivänä toimitettiin Karvisessa perukirjoitus. Juuso Kallio -saapui parin pitäjäläisen kanssa papereita ja kirjoitusvehkeet vanhassa -nahkasalkussa, jota hän kantoi virkaherran komeudella. - -Parhaallaan hän kirjoitteli johdantoa, kun opettaja saapui. - --- Mutta mitä _te_ täällä teette? kysyi Kallio. - --- Tulen lasten puolesta? - --- Kuka valtuutti? - --- Maikki-tytär. - --- Hän on alaikäinen. - --- Olenpahan todistajana toimituksessa. - --- Tässä ovat todistajat. - --- Mutta minä olen. Ja sillä hyvä. - --- Opettaja on ainainen riitapukari. Mutta olkaa. Tahdoin vain -huomauttaa teille, että näitäkään asioita ette ymmärrä hölyn pölyä. - --- Sentähden on minulle eduksi olla nyt oppimassa, vastasi Hannes. - -Isännät nauroivat, mutta Kallio siveli hajamielisenä partaansa. Emäntä -kävi tuon tuostakin supattamassa Kallion korvaan. Maikki itse tuli myös -saapuville. - -Ensin arvioitiin karja. Kallio ja emäntä olisivat tahtoneet panna -elukoille kolmannen osan niiden todellisesta hinnasta. Mutta Hannes -huomautti todistajille. - --- Te tahdotte vain siten pesälle kohottaa maksuprosentit, huomautti -Kallio. - --- En tahdo. - --- Eikö herra opettaja tiedä, että liiallisten kulujen välttämiseksi -aina pesäkirjoituksessa arvioidaan alemmasta hinnasta? pisteli Kallio. - --- Pannaan vain rehellisyyden mukaan, sanoi Maikki. Ja niin täytyi -tehdä. Siten kävi koko irtamiston. - -Kallio jo nähtävästi kävi sapekkaaksi. Hän oli luullut saavansa tässä -hyvän apajan, mutta opettaja ehti liian varhain nuotalle. - --- Tässä taitaa olla emännän vävymies arvioimassa, puhui jo Kallio. - -Emäntä väänsi suuta ja pyysi samalla kahville. Kallio jäi hiukan -jäljelle. Hän parhaallaan penkoi velkakirjoja, joita isäntä-vainajalta -oli jäänyt koko kasa. - -Hiljaan ja sievästi hän muutaman tuhannen markan velkakirjan pisti -sorttuukinsa taskuun ja meni sitten kahville. - -Kahvia juotaessa hän jutteli ja nauroi, pilkkaili Hannesta talon -tulevaksi vävyksi, joka nyt jo valvoo saamisiaan pesästä. - -Emäntä oli vihassa, että sähisi. - -Talon hopeista tuli uusi tora. Emäntä ei olisi sallinut niitä mitenkään -merkitä pesän luetteloon. - --- Ne ovat yksin minun, kinasteli hän. - -Opettaja. -- 10 - --- Emäntä on ne omana perintönään taloon tuonut, huomautti Juuso Kallio. - --- Ja siten kuuluvat yhteiseen pesään ja on lapsillakin osa niissä, -puhui opettaja. - --- Eikä ole! - --- On kyllä. - -Todistajat vaativat hopeat pesäluetteloon. - -Kihla- ja vihkimäsormustaan ei emäntä myös olisi tahtonut luetteloon. - -Mutta nekin sinne kirjoitettiin. Juuso Kallio vain naureskeli ja -pisteli Hannesta. Hän oli nähtävästi mielestään osansa saanut. - -Ja sentähden hän oli hyvällä puhetuulella. - -Kaikki muu tuli merkityksi luetteloon, mutta ei se tuhannen markan -velkakirja, joka oli eksynyt Kallion sorttuukin taskuun. - -Kun toimitus oli tehty, kantoi emäntä pöytään viinapullon ja kahvia. - -Siinä miehet tekivät "plöröjä". Kallio innostui ja piti puheen. -Toivotti emännälle valpasta silmää talon hoidossa, ahkeraa ja lujaa -kättä työn johtamisessa ja hellää mieltä orpojen hoitamisessa. - -Se oli ensimäinen puhe, joka emännälle pidettiin. Ja sitä kuullessaan -hän itki. - --- Voimme näitä numeroita pesäluettelossa kaikessa hiljaisuudessa vähän -muutella jäljestäpäin. Minä kirjoitin ne vain lyijykynällä. Eivätkä ne -nuo tollot niin tarkkaan muista, että uskaltaisivat tehdä valan muka -pesäluettelon väärentämisestä, kuiski Kallio emännälle pois lähtiessään. - --- Mutta entä jos tulee ilmi? huomautti emäntä. - --- Ei tule. - -Kallio lähti. Ja mennessään hän muisteli, miten hän taitavasti -ollessaan kunnallislaitakunnan esimiehenä ja kunnan rahojen hoitajana -osasi numeroita "järjestää". - --- Siitä se Juuson omaisuus sai alkunsa... Ja nyt kasvaa... kasvaa... -kun mies ymmärtää kasvattaa... Karvisen emännän mukana saan paljon -lisää. Rengistä aloin... itse lukemaan ja kirjoittamaan opettelin... ja -älyä opin kauppiaassa, kun siinä puotimiehenä elelin. Sitten laitoin -itse kaupan, pääsin kunnallislautakunnan esimieheksi... ja sain -helpolla rahaa... ja kunniaa... ja mitallin rintaan... Juuso Kallio... -sinä aloit vähästä ja lopetat suurena! - -Viina kotiin kulkiessa houkutteli Juuso Kallion aivoista tällaista -syvämietteistä ajatusjuoksua. - - - - -XVIII LUKU. - - -Joululukukausi oli loppumassa. Oli saatava sievä kuusijuhla lasten -huviksi. Opettaja itse kävi etsimässä kuusen. Sillä muiden ei hän -uskonut osaavan mieleistään hankkia. - -Hän meni korkealle vuorelle, jossa oli niin puhdasta hengittää ja imeä -sisäänsä salojen talvi. Lunta oli niin paljon, että jalkaisin olisi -ollut mahdoton päästä. Mutta suksilla liukui kuin pehmyttä ruohistoa -vain. - -Siellä hän kauan valikoi. Kuusen piti olla korkea ja solakka, -tasaoksainen, oksat pyramiidimaisesti yleten. Varsinkin alaalla piti -oksain levittäytyä kuin pari ristiinpantua käsivartta ylöspäin kohoten. - -Hannes kuljetti sen valitun tielle ja siitä sen hevosella noudatti. - -Maikin kanssa he sen yhdessä koristivat. Omillaan omenat ostivat -ja kaupungista monemmoiset koristeet tuottivat. He pukivat sen -kynttilöilleen, tähtineen, lippuineen, omenoineen, leivoksineen, -konfekteineen, kulta- ja hopealankoineen, silkkipaperikoristeineen, -valkoisine puuvilloineen puuksi, joka jättäisi salon lasten sieluun -ainaisen tunnelman siitä ensimäisestä joulukuusesta. Tämän joulukuusen -piti tehdä lähtemätön vaikutus takaliston ihmisten mieliin, jotta sitä -koulun kuusijuhlaa aina odotettaisiin jonain paikkakunnan ihanana -hetkenä, joka vuosittain palaa. - -Sitten varhaisena aamuna ui koko koulutalo valossa. Sekä koulupuoli -että Hanneksen asuntopuoli oli huikeasti valaistu. Nyt sanan mukaan oli -tämä suuri talo korkealla mäellä talven pimeässä aamussa valolinna, -joka säteensä pimentoihin heitti. Orjasaaren koululla nyt poltettiin -kynttilöitä kuin kirkossa jouluna. Sillä se kynttilä maksoi siltä vähän -verrattuna siihen valon tunnelmaan, minkä tämä kuusijuhla pimeissä -sydämissä herättäisi. - -Juuso Kallio oli tässä näkevinään tuhlausta. - --- Ovatko koulun varoilla ostetut kynttilät? kysyi hän opettajalta. - --- Eivät ole. - --- Entä nuo omenat? - --- Eivät ole. - --- Kirkolla pitävät perunoita omenain sijasta. - --- Mutta sehän on suoranaista raakuutta... on talonpojan lasten -pilkkaamista. - --- Mitä lie, mutta niin on. - --- Ei täällä toki sellaista. - --- Luuleeko opettaja, että tämä komeus on hyvään päin? - --- Luulen. Aivan samaten kuin kirkossa. Tällaisina hetkinä ulkonaisilla -keinoilla on suuri vaikutus. Minä aion istuttaa heidän sydämiinsä -sellaisen joulumuiston, jossa aina koululla on suuri ja valoisa sija. - --- Eiköhän opettaja tuota nyt saisi vähemmälläkin aikaan? - --- En. Jos me nyt täällä pimeässä tuhrisimme ja alakuloista kuusta -katselisimme, niin tämä kuusijuhla jättäisi valjun muiston, joka -kestäisi jonkun päivän. Meidän koulun kuusen pitää hohtaa kuin morsian, -säteillä kuin Bethlehemin tähti. Sillä tavalla luodaan tunnelma, joka -vaivoin lähtee pimeydessä eläneen ihmisen mielestä. - -Kallio oli enempää vastaan väittämättä ja meni myhäillen tervehtimään -rikkaimpia emäntiä. Väkeä olikin saapunut koululle tavattomasti. -Piha oli hevosia täynnä ja uusia tupruten ajoi. Tuli toisistakin -koulupiireistä. - -Nyt astui pankki-Holopainenkin emäntineen koulusaliin. Ihmiset -hytkähtivät. - -Mutta silloin alkoi kuulua hoilottava aisakellon soitto, kulkuset -kalkattivat ja reki pysähtyi aivan koulun portaiden eteen. - -Juuso Kallio riensi juoksujalassa vastaan. Sillä oli tunnettu, kuka se -tulija oli. - -Pankki-Holopainen silmäsi hymyillen opettajaan, joka oli hiukan kalpea. - -Kallio kumarrellen nöyristellen saattoi sisälle rovastin, joka tervehti -joka taholle ja sitten istuutui peräseinälle. Juuso Kallio asettui -hänen tuolinsa taa. Väestössä syntyi heikko sorina ja sali alkoi -lämmetä ihmispaljoudesta. - -Kuusi luokan perällä oli kuin vihreään puettu neito, joka timanteissa -säteilee. Sen oksilla näiden ihmisten silmissä oli taivaallinen -kirkkaus ja maallinen makeus, jotka toinen toiseensa vaihtuivat. - -Hannes järjesti koululapset kahteen piiriin kuusen ympärille, -pienemmät sisempään ja suuremmat ulompaan. Kädet laskettiin alas ja -sitten laulettiin jouluvirsi. Senjälkeen puhui opettaja kuusijuhlan -merkityksestä. Hän itse lämpeni ja nautti noiden salon lasten riemusta. -Niiden silmät näki hän ilosta liekehtivän, näki vanhempienkin vaipuvan -mietteisiinsä. Hän puhui hyvin kauniisti rakkauden juhlasta. Sitten -piirit alkoivat pyöriä vastaiseen suuntaan toisiinsa kuusen ympärillä -ja lapset lauloivat: - - "Kun maas' on hanki ja järvet jäässä - ja silmä sammunut auringon, - kun pääsky pitkän on matkan päässä - ja metsä autio, lauluton, - käy lämmin henkäys talvisäässä - kun joulu on --, kun joulu on. - - Ei huolta, murhetta kenkään muista, - ei tunnu pakkaset tuikeat, - vaan laulu kaikuvi lasten suista - ja silmät riemusta hehkuvat, - ja liekit loistavat joulupuista, - kun joulu on -- kun joulu on." - -Ja muita joululauluja. Sitten pidettiin väliaika, jolloin Hannes jakeli -kuusesta namuja lapsille. Nyt sitä tuota kuusta jo persoonallisesti -rakastettiin. Siihen silmät tähdättiin kuin äitiin, joka jakaa -joulumakeista. Oli sitten runonlausuntoa, oli leikkejä useammanlaisia, -oli joulukertomuksen lukeminen ja lopuksi itse joulupukki esiintyi -satua kertomaan ja tuomaan omenia. - -Nyt jo kansa täysin sieluin nautti. Hannes eli mukana ja iloitsi. Näki -kaikkein kasvoista, että tällaista juhlahetkeä ei vielä Orjasaaressa -ollut ollut. - --- Verratkaapa nyt tätä meidän yhteistä kuusijuhlaamme niihin entisiin -köyritansseihin, jotka nyt olette luvanneet pois heittää. Nehän -ennen olivat Orjasaaren vuoden suurin yhteinen kokoustilaisuus ja -merkkipäivä. Siellä oli pimeyttä, täällä valoa, siellä raakuutta, -täällä hienostunutta sielullista tunnelmaa, siellä viulun soittamaa -tanssisäveltä, täällä lasten kirkasäänistä laulua, siellä hypittiin -kuin eläimet, täällä katsellaan, kun lapset leikkivät. Siellä oli -viinaa ja kortteja, täällä satua, kertomusta, puhetta. Ero on -silmiinpistävä. Sillä täällä juhlivat ihmisen parhaimmat ajatukset, -siellä huonoimmat himot. Tämmöisen vaihdoksen tämä koulu saa aikaan -Orjasaaressa. Ja tästäpuoleen entisiä köyritansseja vastatkoon tämä -koulun kuusijuhla, joka kokoaa ympärilleen nuoret ja vanhat, puhui -Hannes lopuksi. - -Kun lapset olivat saaneet kaikki makeiset, loppui juhla. Sillä -joulupukki oli sitä ennen jo jakanut jokaiselle joululehden ja niitä -aikaisillekin kaupitellut. - -Hannes kysyi rovastilta: - --- Mitä piditte juhlastamme? - --- Meni muuten mukiin, mutta liiaksi vähän kristillistä mieltä ja -liiaksi vähän uskonnollisuutta, vastasi rovasti. - --- Onko rovasti käynyt koskaan köyritansseissa? kysyi Hannes. - --- En. - --- Siellä olisi sopinut käydä tuomassa kristillistä mieltä, puhui -Hannes. - -Holopainen nauroi opettajan selän takana. - -Mutta rovastin silmänympärykset lensivät hehkuvan punaisiksi. - -Juuso Kallio laittoi rovastin päälle turkin, saattoi rekeen ja -kumarteli, kumarteli vielä sittenkin, kun reki jo vieri ulohtaalla -koulutalosta. - -Holopainen ohi mennessään tyrkkäsi Juuso Kallion siitä rappusilta -kumartelemasta lumihankeen ja puhui: - --- Sinä se vanha kettu ja liukastelija... herrain häntyri...! - --- Aa... pankki ja perkele! kivahti Kallio vastaan sieltä lumesta -itseään selvitellessään. - -Holopainen oli pyytänyt Hanneksen mukaansa kylälle kotiinsa. Hannes -meni. Holopaisella oli hiilimusta ori pihalla. Sen rekeen istuttiin ja -mentiin, kuulematta, miten Juuso Kallio uhkaili nyrkkiään puistellen. - -Reessä nuhteli Hannes Holopaisen käytöstä. - --- Minun on mahdoton nähdä epäjumalia palveltavan, sanoi vain -Holopainen ja tiukensi ohjaksia. - -Valkenevassa talviaamussa lähestyttiin sitä taloa, jonka kansan -mielikuvitus puki aaveiden ja kummitusten olosijaksi. Täällä muka -paholainen isännöi ja nuo vanhat tuvat salasivat seiniinsä perkeleiden -vieraskäynnit. - -Hannes ei malttanut olla siitä puhumatta isännälle. - --- Kummittelihan se hyvinkin paljon isä-vainajan aikana, vastasi -Holopainen. - --- Oikeinko todella? - --- Aivan todella. Isä-vainaja siten pelotteli huonoja velkamiehiään. -Pyysi heitä yöksi ja sitten heitä pelotteli, jotta paremmin -maksaisivat. Leikkiähän se pohjalta oli, jos olikin totta toinen puoli. -Mutta talo siitä sai hirmuisen maineen. Meidät tehtiin velhoiksi ja -perkeleiden ystäviksi. Osasi se isä kujeilla. Mutta siten sai huonotkin -maksamaan velkansa. - --- Vai niin ovelasti. Mutta Juuso Kallio kertoi kerran hänellekin -kummasti käyneen teillä yötä ollessaan. - --- Juuso oli uhalla lähtenyt muka tarkastamaan. Ja minä sitä herrain -häntyriä olen aina vihannut. Minä se hänen kanssaan lystiä pidin. - --- Oikein. - --- Sytytin keskellä yötä hänen kuorsatessaan tulikiven palamaan. -Itse pukeuduin suureen mustaan matkaturkkiin nurinkäännettynä. Menin -Juuson luo, nykäsin miestä ja kuiskasin: "myötkö sielusi?" Silloin se -lähti ja minä nauraen viskasin palavaa tulikiveä hänen jälkeensä. Se -juuri silloin oli saanut sen rahansa herrojen hännystelemisestä. Ja -uljaimmillaan komeili sillä. Olisin sen ottanut ja pistänyt sijalle -oikean kultarahan. Mutta en onnistunut. - -Näin tultiin perille. - - - - -XIX LUKU. - - --- Ihastuin siellä, koululla niin, että jos minullakin olisi sen -ikäinen lapsi, niin kouluun sen panisin. Ja silloin tältä kulmalta -panisi moni muukin. Sillä ne seuraavat minua aivan käskemättä kaikessa. -Kun minä alan tehdä heinää, niin hekin alkavat, kun minä alan leikata -ruista, niin hekin alkavat, kun minä toukoviljaa katkaisen, niin -hekin rupeavat katkaisemaan eikä keväisin kukaan uskalla kylvää ennen -minua. Jos minä syksyn tullen tulen tuvassa sytytän, niin hekin -sytyttävät. Jos minä menen vaikka kaivoon, niin he tulevat perässä. He -minua pelkäävät ja kunnioittavat samalla. Enkä syytä ymmärrä, puhui -Holopainen. - --- Se on talon ja miehen mahti, joka sen tekee, puhui Hannes. - --- Kyllä minä tällä kulmalla olen kuninkaaksi kohotettu. - --- Mutta tuskin rakkaaksi, huomautti emäntä. Holopainen ei ollut -kuulevinaan. - --- Isäntä puhui, että jos olisi kouluikäinen lapsi... - --- Niin sepä kuin olisikin! toivotti emäntä. - --- Minä tiedän sellaisen. Siellä koulun naapurissa elää Kähkösen leski. -Sillä on liian paljon orpoja jatkoi Hannes puhettaan. - -Holopainen ilostui. - --- Niin mitä sitten? kysyi hän reimasti. - --- Kaipaako emäntä sellaista lasta? kysyi opettaja. - --- Oi kyllä... kun saan olla aivan yksin...! Tytärkin hukkui tuonne -pellon perälle... - -Emäntä osotti ikkunasta kädellään. Hannes katsoi. Siellä näkyi aivan -uusi rakennus, joka parhaallaan lämpesi. - --- Mitä nyt taas...? kysyi isäntä. - --- Joko vävynne asuu tuolla? - --- Jo asuu, vastasi emäntä. - --- Käyvätkö tiheään täällä? - --- Milloin mitenkin. - --- Niin että emäntä kaipaa seuraa? - --- Kyllä se ikävä on. - --- Sieltä Kähkösestä otatte kasvattilapsen, ehdotti Hannes. - -Holopaisen tuuheat kulmakarvat kävivät kuin käppyrään. - --- Vieraanko lapsen? kysyi hän ärtyisesti. - --- Jospa nyt ottaisimme vieraan, kun... emäntä lopetti kesken. - --- Isäntä antaa sen kasvattitytön emännälle joululahjaksi, houkutteli -Hannes. - --- Mutta jos sitten taas tulee renki ja sen muassa kaikki muut juhlat, -keskeytti isäntä. - --- Ei tule, minä takaan, puhui Hannes. - --- No emäntä saakoon joululahjan! Lieneehän meidän talossa yksi tyttö -elättää ja kouluttaa. Varsinkin kun se omakin jo niin vieraantuu, sanoi -isäntä. - --- Ettekö pidä vävystänne? kysyi Hannes. - --- En, kun se on ruvennut juoksemaan rovastin asioita. - --- Miten? - --- Rovasti on ottanut häneltä tarkat tiedot niistä kirjoista, joita -opettaja minulle antoi ja minä täällä jakelin. Sitten oli käskenyt ne -kerätä pois ja tuoda hänelle. - --- Ja mies teki työtä käskettyä? - --- Teki ja menetti minun luottamukseni. Herrain häntyrit minä pellolle -viskaan. - --- Eikö teille asiasta mitään puhunut? - --- Ei puhunut. Oli sanonut vain kylällä, että Holopainen ei ymmärrä, -mitä tekee. Voi vielä joutua vankilaan, kun sellaisia jakaa. - --- Siis teidän turvallisuutenne vuoksi niin toimi. Ei mies pahaa kai -tarkoittanut. - --- Mutta tahtoo minua neuvoa. Ja hännystellä rovastia. Se ei kelpaa. -Siellä asukoon ja minä täällä! Emäntä pillahti itkemään. - --- Mitä mamma itkee? Saathan nyt uuden tytön. - -Mutta emäntä itki. - --- Minä siis tavallaan tulin välinne rikkojaksi. Mutta tässä on koko -isänmaan etu kysymyksessä. Ja se on niin suuri ja ristiriitainen asia, -että se erottaa isän ja pojan, veljen ja sisaren ja muut läheiset -omaiset toisistaan. Mitä mielipidettä on asiasta isäntä? - --- Sen pidän oikeana, mitä kirjasissa sanotaan. - --- Liekö täällä muilla asiasta mielipidettä? - --- Ovat ne lukeneet lehtiset ja uskovatkin niitä. - --- Lieneekö tuollaisia kerääjiä kuin vävynne ollut muitakin? - --- Juuso Kallio rovastin neuvosta on kulkenut pitkin piiriä noukkimassa -pois niitä opettajan jakamia. - --- Ja on saanutkin? - --- Lie saanutkin. - --- Harmillista, että kansalainen joutuu kansalaista vastaan asiassa, -joka kaikille on kallis. Keinoista vain ollaan eri mieltä. Mutta ei -täällä saa pelästyä uhkauksista. - --- Minäkö niistä pelästyisin! Hui hai --! - --- Olette jäntevä ja suora. Sellaisena isäntää ihailen. - --- Saanko minä varmasti sen kasvattitytön? kysyi emäntä vähin. - --- Saat. - --- Ja saan kouluttaa? - --- Saat. - --- Lähden jo opettajan palatessa sitä noutamaan, jos antavat. - --- Mene nyt ja laita meille oikein hyvä aamuruoka! Emäntä lähti. - --- Kyllä tyttärennekin kanssa vielä välit selviävät, kuiskasi Hannes -emännälle, kun Holopainen oli mennyt piippuaan ottamaan. - --- Sanokaapa, opettaja, mitä oikeastaan noilla virkamiehillä tehdään? -kysyi Holopainen palattuaan piippu suussa. - --- Ovat ne yhteiskunnassa välttämättömät. - --- Pappi ja opettaja kyllä. Mutta ne monet muut? - --- Kaikilla niillä on tehtävänsä. - --- Ja sitten huimaavat palkat. - --- Palkoissa olisi kyllä paljonkin tinkimistä. - --- Sillä ei suinkaan virkamies ole luotu polkemaan talonpojan -hartioita. Hyi saakeli! Miten kopeita ne sitten ovat! Palkkansa -syövät, juovat, mässäävät ja hekumassa elävät, pitävät jalkavaimoja, -lenkoilevat kalleilla turkeillaan ja uljailla vällyillään, pelaavat -kortissa tuhansia ja kaikki lystinsä maksattavat meillä talonpojilla. -Ja kun meidän luokse tulevat, istuvat pöydälle ja siitä ärjyvät. -Isä-vainaja tästä tuvasta viskasi muutaman ruununvoudin pihalle, kun -virkaherra hävyttömäksi rupesi. Koko elämän lopun ne häntä sitten -vainosivat. Jo pienenä poikana sanoi hän minulle: "Vihaa herroja, niitä -majavannahkaturkkiherroja, sillä nahkansa ne meillä ostattavat. Ne -syövät ne makeat palat, jotka muuten olisivat meidän suussamme." Ja -minä olen vihannut ja vihaan. - --- Isäntä on virkamiesten ankara vihamies? - --- Olen. Sillä ne ovat laiskoja kuhnuksia, raihnaisia lurjuksia, -möhömahoja, itravatsoja, kaljupäitä, puolisokeita... kaikkea tätä -sentähden, ett'eivät tee työtä. Eipä ole _minulla_ vatsa liian -itrainen, hiukseni pysyvät päässä, enkä tarvitse silmälaseja... mutta -olenkin jo tänä aamuna ollut hirsimetsässä, sillä kahden aikana aamulla -nousin ylös. Vävy taitaa vielä siellä nukkua. Se raukka on heikko -työmies. - --- Keksitään sille vielä joku sopivampi ammatti, kun ensin nähdään, -mihin se pystyy. Ei pidä isännän häntä vihata. - --- En vihaa, mutta tyhmä hän on. Soittaa ja laulaa ja koreilla... sitä -hän osaa...! - --- Tehdään hänestä vielä lukkari, kun on rovastin kanssa hyvät suhteet, -nauroi opettaja. - --- Siellä saa asua, kun kerran talon laitoin... ja tyttöni vuoksi -laitoin. - --- Tämä pieni kylmyys menee vielä ohi. Hän tuli eksyneeksi vain -rovastin, sellaisen komean herran, pyyntöihin. - --- On minulla vielä opettajalle ehdotus. - --- Ja mikä se on? - -Holopainen meni aivan lähelle opettajaa, katsoi häntä mielistelevästi -silmiin, otti hymyn suupieliinsä ja puhui: - --- Kun nyt rovasti vastustaa opettajaa, niin opettaja vastustakoon -rovastia! Se palkkausjärjestelmä... - --- Annetaan se olla! - --- En minä anna olla! tiuskasi tiukasti Holopainen. Opettaja katsoi -häntä pitkään. Noin leimahtavaa, noin kirpeää katsetta ei hän ollut -vielä ennen Holopaisessa huomannut. Tässä taisi sittenkin olla -Holopaisella oikein kipeä kohta. - -Holopainen suoristui, veti kulmakarvansa käppyrään, kävi julmaksi, kun -puhui edelleen: - --- Virkamiesmahdillaan ne sen tänne toivat... pienet ja suuret herrat -yhdessä... mutta... - --- Mutta? - --- Pois se pitää saada! Noin! - -Isäntä pyyhkäsi pöydältä tupakkavehkeensä lattiaan. - --- Elkää tulistuko! - --- Enkä minä ennen hautaan mene, ennenkuin saan siellä komeassa -pappilassa rovastiakin siitä nokittaa! Ne sen s--n herrat ja roikaleet, -jotka imevät kuiviin talonpojat... syövät niiden ruumiista mehut ja -sitten lamovat vieterisohvillaan! Tätä tällaistako menoa... p--le... -me talonpojat _aina_ sietäisimme?... Pitäisi saada aikaan suuri -talonpoikain kapina... Vanhat ihmiset kertovat näillä mailla ennen -eläneen suuren ja mahtavan talonpojan Sormusen, joka Hurtta-voutia -vastaan kapinaan yltyi... Semmoinen pitäisi olla nytkin...! - --- Kyllä ne sen ajan kärsimykset olivat suuremmat. - --- Vaikkapa olivatkin. Mutta on niitä kärsimyksiä nytkin. Se -palkkausjärjestelmä... - --- Se on vanha virkamiesviha, joka teissä kytee. Ja se on ehkä lähtenyt -niiltä surkeilta ajoilta... on veriinne perintönä imeytynyt... - --- Meidän suku on _aina_ herroja vihannut. - --- On se sellainenkin umpimähkäinen viha ikävää. - --- Me ollaan veljet kuin veljet... ystävät kuin ystävät... - -Holopainen tarttui opettajaa kädestä ja toisen kätensä laski opettajan -olkapäälle. - ---... Ja lupaahan opettaja ruveta asiamieheksi sitä -palkkausjärjestelmää kumoamaan? - --- Miksi silloin nukuitte, kun asia oli esillä? - --- Mekö nukuimme? Hehän suoraan pettivät meidät...! Mutta opettaja -herrat oikaisee... ja me maksamme palkkanne puhtaassa kullassa. - --- En puutu... en sekau... sillä _se_ asia ei kuulu minulle! - -Veret lensivät Holopaisen kasvoille ja hän ärjäsi: - --- Et uskalla... siinä se! - --- Olkoonpa vaikka niinkin. - --- Et uskalla... pelkäät herroja... ja sellainen tahdot itsekin -olla! Kun sinä opettajaksi tulit, niin luulin sinun olevan sen -sopivan miehen, jota kauan ja ikävöiden olin odottanut. Sentähden -taivuin ottamaan tuonkin pehmeän pullan vävykseni, kun sinä häntä -puolustelit... sinulle mieliksi poltin parin tuhannen edestä -velkakirjoja, joista kyllä en olisi penniäkään saanut, kun maksajat -olivat rutiköyhtyneet... Ja saadakseni sinun taipumaan tähän suureen -asiaan koululla ystävänäsi kävin... antamiasi kirjoja jakelin... nytkin -koulun kuusijuhlalle tulin. Kun sinä siellä rovastia pistelit niillä -köyritansseilla, niin minä nautin ja riemastuin ja sieluni huusi: -"Tuossa on juuri se sopiva mies!" Sentähden sinut nyt mukaani pyytelin, -ja luulin sinun nyt lupautuvan... kuultuasi miten rovasti puuhiasi -vainoaa... sentähden senkin lapsikakaran lupasin tähän ottaa... mutta -sinä pelkäät -- raukka! - --- On parempi, ett'ei lapsikulta tulekkaan teille. - --- Eikä tarvitse tulla! Mutta minä olen isäni neuvolle uskollinen -poika. Minä vielä herroja ja virkamiehiä nujerran... minä tämän -rovastinkin vielä opetan... minä... minä... vaikka taivas alas -tippuisi ja maa halkeaisi... ja minun pitäisi satoja maksaa! Minulla -on isän jättämä elämän työ: vihata herroja... niitä talonpojan veren -imijöitä... niitä talonpojan luun purijoita... niitä... niitä...! -Ennenkuin hautaan menen, teen minäkin urhotyön niinkuin isäkin... -viskaan ainakin yhden rovastin majavannahkaturkkineen pellolle... -mutta ne pirut pelkäävät eivätkä tule tänne... ne kiiltokaulukset ja -kakkulasilmät... noin viskaan! - -Holopainen heitti tuolin palasiksi huoneen loukkoon. - --- Sinäkin olet pelkuri-raukka... herra olet... ulos minun tuvastani! -Sinä vain petit minua...ja pahasti petyinkin... ulos! - --- En millään tavalla ole pettänyt isäntää... en edes ajatuksissa. - --- Suusi kiinni! Ulos! Ulos! Ulos! Holopainen ärjyi kuin härkä, jonka -niskaan puukko on upotettu. Hänen silmänsä paloivat kuin hehkuvat -hiilet ja musta tukka vihasta kohosi. Se oli salojen raakalainen, -pimeiden korpien pimeä lapsi, joka oli järkytetty pohjimmaisimpia -tunteitaan myöten. Tuon miehen sielun pohjalla eli vielä metsäläistynyt -ihminen, joka vihasi sivistystä, vihasi koulua, vihasi virkamiehiä, -vihasi herroja. - -Ja isä jo poikana vannotti miehen sellaiseen elämäntehtävään. Tässä -oli nähtävänä sen suurimman noitakansan noiduttua verta, tämä mies oli -velhojen arvokas jälkeläinen... ehkäpä tietämättään himosi kristityn -papin verta kuin ne vuossatain takaiset uhrilehtojen omistajat. - -Hannes lähti. Nyt hän ymmärsi, miksi Holopaista kutsutaan pitäjän -"mustan kansan" johtajaksi. Sellaiselle väelle hän on päällikkö -parhainta lajia, on ehtootähti, joka yössä viihtyy. - -Emäntä juoksi itkien Hanneksen jälkeen. - --- Voi taas Matti-parkaa! Nyt on hänellä taas se virmapäänsä, se -rajuhetkensä! En minäkään rohkene kotiin mennä. Sillä se raivoaa -ainakin tämän päivän. - -Huoneesta kuului pauketta ja jyskettä. Nyt meni pöytä kappaleiksi... -lasit tuvan ikkunasta helähtivät rikki ja tuoli lensi sieltä ulos -lumihankeen. - -Emäntä lähti juoksemaan tyttönsä taloon. - -Opettaja muisti Juuso Kallion pelotelleen häntä silloin, kun hän -opettajaksi saapui, "mustalla kansalla" ja kiellelleen häntä menemästä -sitä liian lähelle, sillä se pian pettäisi. Siinä oli Juuso Kallio -ainakin puhunut totta. Sillä Hannes huomasi pettyneensä Holopaisen -suhteen. Se mies oli teeskennellyt vain sentähden ystävyyttä, että -saisi hänestä aseen rovastia ja pappien palkkausjärjestelmää vastaan. -Siinä se! - --- Täällä puolessa kutevat kalat syvällä, mietti Hannes kävellessään -aamiaiselle Karviseen. - - - - -XX LUKU. - - -Oltiin helmikuussa. Aurinko paistoi. Hanki hohti. Miljoonat -lumikristallit siinä välkkyivät. Oli pakkanen niin että reen jalas -narisi ja kenkä ihmisen kävellessä keskusteli omalla tavallaan tien -pohjan kanssa, joka oli kovaksi ajettu. Pohjolan talvi oli nyt -korkeimpaan ihanuuteensa päässyt, noussut sille kylmän ja jään, -lumen ja pakkasen huipulle, josta ylimielinen ja virkeä kevät oli -sen suin päin alas viskaava. Mutta vielä se tanakkana nyt istui -valtaistuimellaan, joka oli rakennettu jääkristalleista. - -Hannes oli lopettanut päivällisensä Karvisessa, ja istui paperossia -poltellen. Hän oli vaipunut ajatuksiinsa huoneen pehmeässä lämpimässä. -Ja hän mietti sitä, että hän oli todellakin rohjennut astua rinta -rintaa, silmä silmää vasten rovastin kanssa siinä isänmaan suuressa -kysymyksessä. Hän oli kulkenut pitkin pitäjästä, herättänyt ja -valveuttanut. "Kiellettyä" kirjallisuutta oli hän jakanut tukuttain, -puhunut parhaansa mukaan julki sen, minkä oikeaksi uskoi. Hän kielsi -myöntymästä mihinkään, mutta rovasti neuvoi aivan päinvastaiseen. -Rovastia ei hän suinkaan tuominnut, sillä arvattavasti rovasti luuli -parhaaksi maalle ja kansalle sen, mihin hän neuvoi. Sillä kallis heille -kummallekin täytyi sen asian olla, jonka puolesta puhuivat ja toimivat. - -Maikki oli perustanut koulupiirin naisten kanssa ompeluseuran, missä -vaatteita ommeltiin köyhille kansakoululapsille. Nuorisoseurassa -touhuttiin. Orjasaaressa oli siis valistus jo raapaissut tulen -ensimäiseen lamppuunsa. - -Kaikkea tätä Hannes mietti, kun Maikki tuli huoneeseen, istahti hänen -syliinsä, kietoi kätensä hänen kaulaansa, suuteli ja sitten puhui: - --- Nyt sinun, rakas Hannes, täytyy se tehdä... - --- Oi, armas! Se on minusta niin sanomattoman vaikeaa... - --- Mutta minun tähteni... teethän? - --- Olkoon menneeksi! - --- Mene nyt tupaan! Hän on siellä yksin. Hannes meni tupaan. Ja tapasi -siellä emännän yksin. - --- Hyvää päivää, toivotti Hannes. Emäntä ei vastannut, vaan kääntyi -poispäin. - -Minä tulen hyvin vaikeassa asiassa. Mutta luulen silti voittavani, -sillä tunteehan emäntä niin paljon raamattua... Nähkääs, onko -soveliasta, että Juuso Kallio on yhtenään täällä... naapurit siitä -puhuvat pahaa... viattomat lapsenne saavat siitä kärsiä. Kun nekin -näkevät teidät sylitysten... hyi, se on likaista! - --- No entä sitten? kivahti emäntä. - --- Niin että heittäkää pois se hyväily! - --- Mutta mitä sinä itse Maikkia sylissäsi pitelet? Minulla kai on -oikeus tytön äitinä sitä kysyä. - --- Jos olisitte ollut Maikille _oikea_ äiti, niin sen olisitte jo aikaa -sitten saanut tietää... - --- Olenhan minä saanut sen tietää, kun olen avaimen reiästä vakoillut. - --- Olisitte saanut tietää, että me olemme lupautuneet toisillemme... - --- Ja minä ja Juuso Kallio olemme myös lupautuneet toisillemme. - --- Mutta teillähän on pieniä, turvattomia lapsia... - --- Kyllä talo lapsensa elättää. - --- Mutta teillähän on vielä laissa määrätty suruaika... - --- Ketä minä oikeastaan surisin? - --- Entistä miestänne. - --- Karvistako? - --- Niin. - --- Häntä, joka minua kuumilla hiilillä kidutti, joka silmäni sameiksi -itketti, joka päivän levon ja yön rauhan minulta riisti, joka kuoli -pirun kemuissa puukko kyljessä omien syntiensä satuttamana? - --- Mutta onhan emännällä hänen kanssaan kuitenkin monta lasta. - --- Lapsista pitää talo huolen. Minun sydäntäni lämmittää yhtä vähän -Karvisen isännän muisto kuin jääpuikot tuolla ulkona tätä tupaa. - --- Juuso Kallio persoo emännän muassa vain rahoja... - --- Hitostako sinä sen tiedät? - --- Kyllä arvaan. - --- Elä sekau meidän asioihimme. Ja rukoilisit ja selittäisit raamattua -sielläkin nuorisoseurassa, etkä maailmallisia lorisisi, niin se olisi -toista. Siellä te vain koululla tanssitte. Mutta kyllä siitä herkeätte. - --- Ei siellä ole muuta tehty senlaatuista kuin lopuksi hiukan leikitty. - --- Elä valehtele! Eläkä tule minua neuvomaan! Kiitä, että saat ruokaa -meidän talossa. - --- Emäntä menee taas liiallisuuksiin. - --- Ja vävypoika menee myös. Pidetään yhtä aikaa kahdet häät. - -Emäntä nauroi, löi käsiänsä yhteen ja käyttäytyi kuin mielipuoli. - --- Ja sitten on Karvisen talossa kerrankin iloa! huudahti hän vielä ja -pyöri kantapäillään laulaen: - - "Tääll' on iloa ja riemua, - täällä häitäkin juodaan." - -Hanneksen täytyi väkisinkin naurahtaa ja mennä matkaansa. - -Kun opettaja iltapäivällä valmistautui koululla seuraavan päivän -tunneille, saapui Juuso Kallio sinne. Taas oli hän kuin kiehuva pata, -joka uhkaa räjähtää. Hannes huomasi kohta, että nyt on taas esillä -hyvin ikävä ja vastenmielinen kohtaus. Ja arvasi kyllä syyn. - --- Mitä kirjat tietävät? kysyi Juuso nenäkkäästi aluksi. - --- Paljon hyvää tietävät... sovinnosta ja sopusoinnusta puhuvat... -mutta riidan ja nurjuuden kieltävät. Tässä on juuri esillä sellainen -opetus, että... - --- Miksi sitten _aina_ riitelemään laittaut, vaikka niin jaloja -opetuksia luet? Miksi? - --- Minäkö tahallani riitelisin! - --- Juuri sinä! Ennen sinun tuloasi täällä ei osattu riidellä. Mutta -kun sinä tulit, niin riidat ja torat syntyivät kuin itsestään. Ja yksi -isäntä sai jo henkensäkin heittää... - --- Minunko tähteni? - --- Sinä hänet köyritansseihin kuljetit. Muuten olisi ollut täällä -koululla. - --- Mutta ell'en minä olisi tänne koululle kutsunut häntä, niin olisi -ollut siellä tanssissa. Sillä _aina_ kuuluu niissä käyneen. - --- Ja miten minua olet koettanut häväistä? Olet parjaillut minua -Karvisen emännälle. Tahdot kai koko koulun johtokunnan surman suuhun... -toiset tapetuiksi... toiset häväistyiksi... toiset... - --- Pitääkö meidän kesken taas olla raaka kohtaus? - --- En anna silmilleni hyppiä. Ennen sinua ei täällä riidelty. - --- Vaan oli Juuso Kalliolla rauhoitettu tilaisuus kalastella sameassa -vedessä... onkia sieltä vaikka rintarahoja "rehellisyydestä". Niinkö? - --- Julkeatko taas loukata. Hänen Majesteettiaan? - --- Oletteko todella niin suurhullu, että luulette itsenne olevan yhtä -korkealla kuin mainitsemanne henkilö? - --- Raha on hänen antamansa. - --- Ainoastaan hänen nimessään annettu. Ja siinä on tapahtunut -surkuteltava erehdys. Rahan pitäisi olla kokonaan toisen miehen -rinnassa. - --- Ehkä sinun omassa rinnassasi? Niin tietysti. Mutta kun et saa -tällaista rahaa elämäsi päivinä, niin tahdot tyytyä Karvisen perikunnan -rahoihin. Niinhän? - --- Se, joka niihin rahoihin näppinsä kurottaa, on juuri Juuso Kallio. - --- Ota sinä osasi, ja minä otan osani! Ja sillä hyvä! - --- Mutta nyt häpäisee herra esimies sekä Karvisen emännän että koko -talon... - --- Nyt päästit huuliltasi myrkyn, jonka itsellesi syötän. Sinä juuri -häpäiset siveän ja puhtaan neidon, Karvis-vainajan silmäterän... hänen -lemmikkilapsensa Maikin... Mummot jo haastavat... ja avaimen reiästä -olen minäkin nähnyt... - --- Suusi kiinni, lurjus! - --- Nyt me koetamme voimamme. Sinä elät irstaisuudessa Maikin kanssa...! - -Hannes kävi miestä kohti. Mutta hillitsi itsensä. - --- Jos huoneessa tahdotte olla, niin siivotkaa suunne! - --- Minä olen koulun esimies ja voin sinut ajattaa täältä poliisilla -pellolle. Mitä sinä mies hommaat laillista esivaltaasi vastaan? Rovasti -on siitä kummastellen puhunut. Mutta minä en pitkää aikaa kummastele. -Minä sinut tästä huoneesta pian laitan sinne, missä ei kuu kumota -eikä päivä paista... minä kutsun tänne punatöyhtöiset herrat pitämään -tarkastusta... Ja silloin! - -Juuso Kallio löi näppiään ilmassa. - -Hannes kalpeni ja puhui tukahtuneella äänellä: - --- Santarmit...? - --- Juuri ne! - --- Vajoaisitteko niin alas? - --- Olet jakanut kirjoja... pitänyt puheita... Minä olen aina ollut -vähän niinkuin sarvipää, herra seminaristi. - -Juuso Kallio nauroi ilkeästi ja äänekkäästi. - --- Tulehan toistekin minua haukuskelemaan! huuteli hän mennessään. - --- Vajoaako Suomen kansakoulun johtokunnan esimies ja -kaksikymmenviisivuotias kunnallislautakunnan esimies niin alaalle? -huusi Hannes hänen jälkeensä. - --- Vajoaa! vastasi Kallio, ilkkui ja meni. Hanneksen silmissä kamari -mustaksi muuttui. Siinä oli jo vankikomeron tummuutta ja pimeyttä ja -ummehtunutta ilmaa... haisi niin jumalattoman pahalle huoneessa Juuso -Kallion jälkeen. - --- Oi, kansani, sentään! Mitä mätämunia keskuudessasi ruokit? Nuo -tuollaiset ovat kyykäärmeitä, jotka oman sydänveresi kuiviin imevät... -huokasi Hannes. - -Hän ryhtyi kohta varokeinoihin. Poltti kaiken "kielletyn" ja odotti -sydän kurkussa santarmien tuloa. - -Mutta eivät ne tulleetkaan. Santarmien mustaan kirjaan oli Hannes vain -merkitty "epäiltävänä" henkilönä. - - - - -XXI LUKU. - - -Rovasti oli yltynyt tuimaan valtiolliseen taisteluun. Nyt oli hän jo -päässyt syvään sielulliseen vakaumukseen, että ainoa oikea keino, -ainoa isänmaan parhaalle ja menestykselle oikea suunta oli se, jota -hän ajoi. Sillä hän näki edessä vuoren, jonka jyrkkää seinää on -mahdoton kiivetä. Jos tahtoo päästä vuoren huipulle, niin on paras -kiertää loivaa takarinnettä myöten. Isänmaa oli hänelle rakas ja sen -onnen edestä täytyi hänen taistella. Hän ei voinut jäädä veltoksi -syrjästä-katsojaksi. - -Rovastin oma elämä oli aina ollut myötämäkeä. Vastamäkeä ei hän ollut -oppinut kulkemaan. Eikä hän ymmärtänyt, miten sitä kuljettaisiin. Hän -oli jo niin monessa polvessa papillista sukua, että se alkuperäinen -sielullinen kutsumus papin toimeen, jota hänen esi-isänsä olivat -tunteneet, oli jo hänessä ehtinyt kuivua perityksi tavaksi, mikä ei -syvempään uskonnollisuuteen häntä kiihottanut. Enemmän hän tunsi halua -valtiollisiin ja taloudellisiin kysymyksiin. Rikas hän oli, hieno -seuramies hän oli, mukavaan ylelliseen elämään oli hän tottunut. - -Isänmaan tähden hän nyt tunsi tuskaa. Mutta kun hän ei tiennyt, miten -kärsitään oikein suuria kärsimyksiä, sellaisia jättiläistuskia, joiden -mukana ei itketä eikä valiteta, vaan kohotetaan korkea otsa ja pysty -pää, vaikka maa jalkain alla vajoaa, niin hän tahtoi alistua ja toivoa -sitten vielä joskus maailmassa parempaa. Kärsimyksen syvyys, joka -rohkeutta itse synnyttää, oli hänelle outo asia. Jos hän toisinaan -hiukan sairastui, niin hän jo silloin onnetonna huokaili. Sillä -ainainen myötäkäyminen oli hänet, vanhan miehen, pilannut. Kansaa hän -ei syvemmälti tuntenut, sillä luottamuksella eihän milloinkaan ollut -sitä lähestynyt. "Kansa" hänen tunneasteissaan oli jotain alempaa -rotua, joka puuhaili läävässä ja tallissa ja sentähden oli likainen, -oli löyhkäävä eikä mahdollinen hänen vieraspuolelleen pääsemään. - -Mutta "isänmaa" hänen vanhoissa aivoissaan oli hohtava käsite, jolle -nuorena ylioppilaana niin kauniisti puhuttiin ja laulettiin. Hän oli -persoonallisesti ottanut osaa Runeberg-juhliin, käynyt Snellmanin -kodissa ja pitänyt kerran puheen ukko Lönnrotille. Nämä suurmiehet -seisoivat kipsissä hänen salissaan ja "isänmaa" oli jotain samaa -kuin tämä mahtava kolmiapilas. "Isänmaakin" oli ikäänkuin telineille -nostettu jossain salissa. Kauniit juhlapuheet, suuret juhlapäivälliset, -syvätunteiset juhlarunot -- ne olivat isänmaata. Se isänmaa väikkyi -niin korkealla päiden päällä kuin kaunis rusopilvi... se juhli... -juhli... se maljoissa kuohui... se kukkakimpuilla koristetuilla -päivällispöydillä hymyillen säteili... - -Mutta nyt oli näiden herkkuisten juhlapöytien päälle vedetty musta -vaate... sampanja maistui happamelta... ja isänmaa kärsi ja suri. - -Ja sen tähden rovastikin suri. Sillä tuo samainen musta tunnelma -tulvahti niin valtavana sanomalehtien palstoilta, ystävien kirjeistä ja -kaikesta, mikä ennen loisti. - -Täällä takalistomaalla piti hänenkin ryhtyä taisteluun sen puolesta -niillä aseilla, jotka hänelle pääkaupungista lähetettiin. - -Nyt oli käsketty kehottaa nuorukaisia menemään asevelvolliskutsuntoihin. - -Tätä tarkoitusta varten aikoi rovasti pitää julkisen kokouksen, jossa -hän kehottaisi pitäjän nuorukaisia menemään kutsuntaan. Ja hän saikin -siihen luvan. Mutta kokouksen hän asetti juuri siksi ajaksi, ett'ei -Hannes Kauppi pääsisi sinne. Pahimman rospuuton ajaksi hän sen asetti. -Jäät eivät liioin enää kestäisi eikä veneellä pääsisi. - -Juuso Kallio oli tiennyt jäädä kirkolle odottamaan kokousta. - -Määrättynä päivänä, jona kokouksen piti olla, lähti Hanneskin. Mukanaan -hänellä oli rotevia nuoria miehiä. He sitoivat köydet ympärilleen -putoamisen varalta. Samoin saapui Holopainenkin kulmakuntansa miesten -kanssa. - -Jää oli niin heikko, että paikoin surkean sinervänä auringon paisteessa -sairasti, paikoin oli valkoista sohjua, joka upotti ja huonoimmissa -paikoissa valmisti kylmän kylvyn siihen astujalle. - -Mutta eheinä toiseen rantaan päästiin, sillä aamupäivällä ei aurinko -vielä ehtinyt aivan pehmeäksi jäätä syödä. - -Tultiin kokouspaikkaan. Se oli suuri vuossatainen tupa, jonka orsilla -istui mennyt aika muistoineen. Tässä tuvassa oli monta kokousta -pidetty, kuumaakin, kun sivistysasiat olivat olleet esillä. Kirkonkylän -nuorisoseuran johtohenkilöitä oli perällä ja ne lauloivat isänmaallisia -lauluja. Mutta kun huomasivat rovastin vaunuillaan ajavan pihaan, -muutettiin laulu virreksi. He tahtoivat olla kuin hautausväkeä. - -Rovasti hymyillen astui tupaan, kumarteli oikealle ja vasemmalle, kuten -ennen pääkaupungissa oli nähnyt suuren Snellmanin tekevän juhlasaliin -astuessaan. - -Holopainen "mustan kansan" kanssa oli asettunut yhdelle seinämälle. Se -hänen kaartinsa oli jylhän- ja synkännäköistä. Ensi katsaukselta näytti -siltä kuin kappale salojen havumetsää olisi tuotu tänne suureen tupaan. -Näistä toiset olivat kuin mustat, pitkät kuuset siellä täällä naavaa -olkapäillä, toiset paksut ja tanakat, suuripäiset kuin pyöreät petäjät, -jotka puhuvat karaistuneesta elämän taistelusta joka oksallaan. -Siellä täällä lomissa sitkeä kataja, joka joka neulasellaan pistää ja -haavoittaa. Kirkkopukuunsa ne olivat pukeutuneet ja olivat hirvittävän -totiset. Rintaman edessä seisoi pankki-Holopainen ja tähän rintamaan -kuului pienempiä johtajia pitkin pitäjää. Näitä miehiä lie ollut -satakunta. - -Rovasti niihin katsoessaan hiukan vavahti, sillä Holopainen oli -hirvittävän uhkaava. Mutta rovasti meni antamaan Holopaiselle kättä ja -kysyi kuulumisia. - --- Omillaan toimeen tullaan, vastasi Holopainen ja joukko naurahti. - --- Tämä on paha enne, mietti rovasti, mutta oli jäätävän tyyni. - -Lukkari alotti virren rovastin käskystä, ja kun se oli loppuun -laulettu, piti rovasti rukouksen. - -Oli hetken hiljaisuus. Sitten rovasti alotti puheen, jossa neuvoi -tyynesti, arvokkaasti, mutta samalla lämpimästi tottelemaan maallista -esivaltaa. - -Rovastin puhe teki nähtävästi hyvin hyvän vaikutuksen. Ukko ilostui ja -pyysi laulamaan isänmaallisen laulun. - -Kun laulu oli loppunut, syntyi ovensuussa liikettä. Hannes sieltä astui -esiin tuoliaan kantaen. - -Rovastin seurue hänelle pilkallisesti nauroi, mutta pankki-Holopainen -antoi kaartilleen merkin hiljaisuuteen. - -Kun Hannes oli päässyt avonaiselle keskilattialle, nousi hän seisomaan -tuolille ja kumarrettuaan rovastille alotti syvällä rintaäänellä: - --- Kansalaiset! Rovasti puhui hyvin, kuten tulee odottaakin vanhalta, -korkeasti oppineelta ja lempeältä sielunpaimenelta. Kiitos siitä -hänelle. Kuitenkin minäkin heikko nuorukainen uskallan ääneni kohottaa. -Minut toi opettajaksi näille takalistoille syvä rakkaus kansaani ja -maatani kohtaan. Ja se rakkaus panee nytkin minulle sanat suuhun. -Sanoissani ei ole kimaltelevaa kultaa, mutta kyllä veren rohkeutta, sen -nuoren veren, jonka tämän maan ja tämän kansan puolesta olen valmis -vuodattamaan, milloin hetki niin vaatii... - -Rovasti punastui. Koko tuvan miesjoukko vavahti. Juhlallinen mieliala -putosi nyt yht'äkkiä ihmisiin. - -Hannes jatkoi: - --- Rovasti kehotti sanomattoman kauniisti ja sievästi tottelemaan -maallista esivaltaa. Mutta minä olisin toivonut, että hän olisi -käskenyt tottelemaan taivaallista esivaltaa, jonka laki on meidän -omissatunnoissamme kirjoitettuna ja jonka julistaja hän, meidän -rakastettu sielunpaimenemme, täällä maan päällä on... - -Rovastin silmänympärykset hehkuivat ja huoneen perällä syntyi sorinaa. -Mutta Hannes jatkoi: - --- Tämä taivaallinen esivalta vaatii, ett'emme saa tehdä mitään vasten -hyvää omaatuntoa, emme hiuskarvaa horjahtaa siltä, jonka oikeaksi -tiedämme... - -Hannes teki nyt laajempaa selkoa asevelvollisuuslaista ja miten se -syntyi. - --- Se on kansallisen perikadon halla, joka päällenne harmaana, jäisenä, -kylmänä lankeaa, jos tämän lain omaksenne omistatte. Ja silloin -sen omaksenne omistatte, kun ryhdytte sitä seuraamaan. Minä kysyn -teiltä, nuoret miehet, kysyn suuren ja kokeneen miesjoukon silmäin -alla, onko teillä halua vetää päällenne tämän lain seuraamisen ensi -askeleiden paino menemällä kutsuntaan. Jos se teillä on, niin menkää. -Mutta ennenkuin menette, pitäkää kuulustelu sen äänen kanssa, joka -rinnassanne kaikuu ja joka yltyy ukkoseksi rajuamaan, jos sitä rikotte. -Jos menetätte omantuntonne rauhan, niin elämä muuttuu ainaiseksi -helvetiksi teille jo täällä maan päällä. Minä kunnioitan ja tottelen -kyllä maallistakin esivaltaa niin pitkälle kuin Jumalan sana ja hyvä -omatunto sen sallii. Mutta sen sanon tässä julki, että jos itse olisin -kutsuntaan menemässä, niin mennä en voisi, ell'ei kahleissa vietäisi. -Ja se meneminen ei olisi silloin minun vallassani. En voisi mennä -omantuntoni tähden, en voisi mennä kansani tulevaisuuden tähden. -Neuvovan sanan olen sanonut. Jokainen tehköön niinkuin omatunto vaatii! -Näin tässä puhumaan on minua vaatinut minun omatuntoni. - -Hannes kumarsi ja poistui. Juuso Kallio alkoi nyt puhua ja kehotti -tottelemaan rovastia. - --- Me emme usko pappeja, sillä ne ovat meidät talonpojat ennenkin -pettäneet. Miehet! Muistakaa sitä pappien palkkausjärjestelmää! huusi -pankki-Holopainen ja sulki Kallion suun. - -Syntyi julma huuto: - --- Emme usko! - -Rovasti oli kalpea kuin lumi ja vapisi. - -Mutta pankki-Holopainen oli tarttunut tuoliin, jolla Hannes oli -seisonut, painanut Hanneksen sille istumaan ja nyt neljä vankkaa kättä -kuljetti Hannesta tuolilla riemusaatossa "eläköön" huutaen rovastin -nenän sivu. - -Rovasti ymmärsi valtansa luhistuneen tuossa tuokiossa, sillä tuvassa -pauhu kasvoi ja huuto kaikui: - --- Emme usko pappeja! Pettäneet ovat ennenkin... Rovasti lähti pois -silmät kosteina. Mutta pikku pojat viskelivät hänen poistuvia vaunujaan -kivillä. - -Juuso Kallio arkana pakeni sivuovesta. - -Hannes pyysi päästä pois tuolilta ilmassa keikkumasta, sillä hän ei -tahtonut istua tuolilla, jota "mustan kansan" kädet kantoivat. - --- Oikein puhuit. Nyt me taas ymmärrämme toisiamme, sanoi -pankki-Holopainen Hannekselle. - -Hannes ei vastannut, vaan poistui ihmettelevien silmien alta. - - - - -XXII LUKU. - - -Palatessaan siitä suuresta kokouksesta, jossa pankki-Holopainen oli -taas Hanneksen ystäväksi heltynyt, putosi Hannes keväiseen kylmään -veteen, vilustui ja makasi parhaallaan kuumeessa. Kaksi viikkoa oli hän -jo sairastanut. Mutta oli jo toipumaan käsin. - -Maikki oli muuttanut koululle häntä hoitamaan. Se oli Hanneksesta niin -sanomattoman rakkaasti tehty, että jo yksin Maikin teko sai häntä -paranemaan. - -Siinä he kahden olivat, mutta kylän pahat kielet siitä terävinä -juorusivat. Sen juorupuheen oli Juuso Kallio alkuun pannut. - -Silloin muutamana iltapäivänä saapui rovasti koululle. Hänen -kasvoillaan oli tumma varjo ja hänen suupielissään katkera hymy. - -Rovasti tervehti Maikkia, kysyi sairaan tilaa ja pyysi sitten saada -kahden kesken puhua opettajan kanssa. - -Maikki poistui. Rovasti puhui ensin Hannekselle yhtä ja toista, mutta -sitten kävi vakavaksi ja ankaraksi. - --- Rakas opettaja! Minulla on teille hyvin, ikävää asiaa... liian -ikävää... en olisi tahtonut tulla... mutta minut melkein pakotettiin... -puhui rovasti. - --- Mikä asia se on? - --- Karvisen emäntä kävi tyttärensä puolesta minulle itkemässä, että... - --- Että...? - -Hannes kääntyi kohti rovastia. - --- ... että hänen tyttärensä on täällä koululla. - --- Mitä siitä? - --- Luulee teistä jotain pahaa. Puhui, että häpäisette hänet, kun -Maikkia täällä koululla pidätte... kylällä juorutaan... - -Jo ymmärsi Hannes. Hänen kasvonsa olivat veripunaiset, hän yritti -nousemaan, mutta putosi takaisin vuoteeseen, yritti uudelleen, mutta -putosi jälleen. Vavahtaen hän sitten värisevällä äänellä kysyi: - --- Uskooko rovastikin minusta sellaista pahaa, kun lähti tänne? - -Hannes naulasi kuumeesta hohtavat silmänsä rovastiin, joka hätäytyi ja -puolusteli: - --- Minun oli pakko lähteä. Hän määräsi, että minun pitää tuoda tyttö -kotiinsa... ja seurakunnan esipappina en voi sallia, että... että nuori -mies ja nainen... elävät näin yhdessä. - --- Teillä on siis näin alhainen käsitys kansakoulunopettajan -siveydestä? kysyi Hannes ja meni samalla tajuttomaksi. - -Sillä veri lämminnä koskena täytti aivot. - -Rovasti huusi Maikin. Pantiin kylmiä kääreitä ja opettaja virkosi. - -Maikki meni Hanneksen pyynnöstä pois. - --- Karvisen emäntä puhui asioista kuin ne olisi olleet tosia... -sylitysten istumisesta... suutelemisesta... ja sitten täällä yhdessä -olosta... - --- Mutta enhän sairaana voine tehdä syntiä. - --- Voittehan saada jonkun toisenkin hoitamaan... Hannes yritti taas -ylös vuoteesta. Mutta ei päässyt. - --- Pöytälaatikossa on pieni rasia. Rovasti on hyvä ja ottaa sen sieltä -ja aukaisee... minä itse en pääse ylös... - -Rovasti teki niinkuin Hannes neuvoi ja sai käsiinsä kiiltävän -kultasormuksen. - --- Se on kihlasormus. Ja onko synti suudella morsiantaan? - -Nyt muuttui rovastin ilme. Pyysi, yhä pyysi anteeksi ja puhui: - --- Arvasinhan, että se vaimo hulluttelee. Se on niin tunnettu nainen... -oli niin kovin ikävä, että minä tulin..., mutta nythän asia selvisi... -Menkää Jumalan tähden avioliittoon...! - --- Nyt on mahdoton! Kesän päälle olisi menty, kun vain virkistyisin... - --- Onnea, lämmintä, sydämellisintä onnea... minä teidät vihin... ja... -ja... sepä... oli ikävä, että tulin... Mutta tulkaa terveeksi, herra -Kauppi. Minä hommaan teille lääkkeitä ja te paranette kyllä... - --- Kaikki tämä on Juuso Kallion aikaansaama. - --- Niinkö? Minä olen luottanut siihen mieheen... ollut -kaksikymmentäviisi vuotta kunnallislautakunnan esimiehenä... - --- Ja pettänyt papit ja talonpojat... yksin herrat ylemmätkin... - --- Voi olla tosi, sillä emäntä Karvinen puhui Juuso Kallion kehottaneen -häntä tulemaan minun luo. - --- Siinäpä se. Minä sen arvasin. - --- Mutta annetaan nyt olla tämä minun käyntini aivan hiljaisuudessa... - --- Kernaasti minun puolestani. Se oli puukon pisto sydämeeni. - --- Älkää ottako asiaa niin vakavasti, kun olette viaton! - --- Kyllä tästä rovastin käynnistä kylällä soppa keitetään... -oikein makea soppa juoruämmille, jotka juuri ovat emäntä Karvisen -parhaat kylämiehet,... keitetään sokurista ja vehnäpullista ja -rieskamaidosta... Rovasti olisi hyvä ja antaisi pienen ripityksen itse -Juuso Kalliolle, ett'ei hän tekisi niin roistomaisuuksia Karvisen -emännän kanssa. - --- Puhuin emännälle, mutta hän kielsi kaikki. - --- Vai niin. Olkoon sitten heidän oma asiansa. Synti saa aina kyllä -palkkansa. - --- Mitä mielipidettä on opettaja Juuso Kalliosta? kysyi rovasti. - --- Että hän vielä jonakuna kauniina päivänä pettää itse rovastinkin. - --- Minua hänen on vaikea pettää. - --- Miten lie vaikea, mutta miehellä on sielu, joka ei arastele. Nyt -olen jo kovin väsynyt...suonet ohimoilla jyskyttävät taas liiaksi. - --- Kyllä te paranette... otatte antipyriniä... antifebriniä... kyllä... -kyllä... mutta minulla on vielä jotain asiaa opettajalle. Sanon sen -ennenkuin liiaksi väsytte... - --- Olkaa hyvä! - --- Minä varotan teitä pyrkimästä kunnan johtomieheksi täällä... -sillä... sillä siihen olette liian nuori ja kokematon. - --- En, hyvä rovasti, pyrikään. Nuori olen ja kokematon... enkä siihen -pystykään... - --- Niin. Ette pystykään. Oikein sanoitte... te olette pohjaltaan -kelpo mies... hyvä poika ja kunnon nuorukainen... mutta... mutta... -johtomieheksi ei teistä ole... Siihen tarvitaan hyvin paljon -kokemusta... sitä raskasta elämän kokemusta, jota vuodet iän mukana -tuovat... - -Rovasti huokasi. - --- Opettaja minua loukkasi viimein kokouksessa... Ettekö tahtoisi nyt -pyytää anteeksi...? - --- Kuinka loukkasin? - --- Te loukkasitte... tällaista vanhaa miestä... jolla on yli -kuudenkymmenen ikää, jolla on takanaan raskas elämä, jolla on... yksin -isänmaan paras silmämääränään. - --- Niin on minullakin. Mutta tässä on ristiriita, jota me emme pysty -ratkaisemaan. Kunnioittakaamme toistemme vakaumuksia ja kokekaamme -rakastaa suuresti ja palavasti tätä kurjaa kansaa, jota nyt vieras -vitsoo... Oi, miten väsyn...! - --- Niin. Te väsytte. Mutta vielä joku sana. Sydämenne on nyt -vastaanottavainen. Kanssanne on hyvin hauska keskustella. Kyllä minäkin -rakastan _isänmaata_... tätä tuhatjärvien maata ja semmoista Suomen -kansaa kuin sen Runeberg meille esittää. Mutta en tätä räyhäävää ja -likaista... - -Hannes avasi silmänsä kuin suuren kysymyksen edessä ja kummissaan -katsoi rovastiin. - --- Mutta Runeberghan oli ihanteellinen runoilija ja esitti, millaisen -talonpojan pitäisi olla eikä millainen se on. Runeberg antoi kansalleen -maalit, joihin pyrkiä... niinhän tekee aina suuri runoilija... -Runebergin talonpojat ovat vielä vuosikymmenien takana... runoilijahan -aina katsoo eteenpäin... - --- Kyllä niitä semmoisiakin Suomessa on. - --- On mielikuvituksessa. - --- Sitten minä olen pahasti pettynyt. - --- Sitä en osaa sanoa. Mutta meidän kaikkien yhteinen asia on kohottaa -talonpoikaa... jalostaa talonpoikaa kohti sitä kaunista esikuvaa, jonka -Runeberg malliksi antoi. - --- Mutta, herra Kauppi,... paha on, että te olette jäänyt niin -vähäpätöiseen asemaan kuin kansakoulunopettajan. Teillä on hyvä pää, -huomaan minä. - --- Juuri kansan opettajalta vaadittaisiin taito osata katsoa -syvälle... siten näkisi paheet... ja näkisi hyveet... edellisiä pois -leikkaisi... jälkimäisiä kohottaisi... siten luodaan kultaluonteet... -Runeberg-luonteet... joita herra rovasti rakastaa... - -Hannes naurahti. Sillä rovasti hänen silmissään nyt esiintyi vanhana -pappina, joka silmät ummessa oli taivaltanut pitkän elämänsä -talonpoikien sielun lääkärinä ollenkaan tuntematta tämän sielun pohjaa. - -Eikä kumma, että rovasti ja talonpoika olivat jääneet toisilleen -vieraiksi. - --- Eikö opettaja tahdo pyytää minulta anteeksi? Kyllä te loukkasitte -minua... ehkäpä tietämättänne... - --- Jos loukannut olen, niin aina olen valmis hyvittämään. - --- Se on oikein. Mutta annatteko vielä lupauksen, että vasta ette minua -loukkaa? - -Hannes tuskastui. Taas lämmin koski hänen aivoihinsa syöksyi. Häntä -väsyttikin niin hirveästi. - --- Te ette anna? - --- Mutta, hyvä rovasti, te kysytte enemmän kuin minä voin vastata. -Tahallani en ketään loukkaa. - --- Se on oikein. Annatteko lupauksen, ett'ette vasta yllytä kansaa -minua vastaan? - -Väsymyksestä Hannes ei voinut kohta vastata. Rovasti kävi levottomaksi. - --- Te ette anna? - --- En ole yllyttänyt enkä yllytä, vastasi Hannes hiukan terävästi ja -painoi silmänsä kiinni. - -Hän tahtoi nukkua. Rovasti lähti. Maikki tuli huoneeseen. Mennessään -kehotti rovasti Maikkia hyvin opettajaa hoitamaan. - -Kun Hannes heräsi, sanoi hän Maikille: - --- Rovasti on hyvä ihminen. Mutta hän on vielä suuri -lapsi...hopeahiuksinen lapsi... joka aina on elänyt vehnäspullalla -ja mairitteluilla... kärsimysten ja vastoinkäymisten miehistyttävää -kehitystä hänellä ei ole koskaan ollut. - -Rovastin käynnin oikean syyn hän visusti Maikilta salasi. - -Seuraavalla viikolla ehätti pastori koululle. Hän oli hätäynyt, -hermostunut, sanomattomasti hermostunut. Kun hän alkoi puhua, -vavahtelivat hänen hartiansa, huulia näykki ja hän tapaili sanoja. - --- Mutta, rakas pastori, mikä sinua nyt vainaa? Onko jotain ikävää -taas? Mehän elämme niin levottomassa ajassa..., puhui Hannes. - --- Kuinka jaksat? sai pastori kysyneeksi ja lysähti samalla tuolille, -johon jäi selkänojaan ja kädet ristissä vatsan päällä. - --- Toipumaan päin olen. - --- On se hauskaa. Sillä sinä... mutta uskallanko sanoa...? - --- Uskalla pois! - --- Saat hyvin ikäviä vieraita... - --- Keitä sitten? - --- Kirkolla pitää sinusta parhaallaan tutkintoa santarmiupseeri -mukanaan pari töyhtöniekkaa... - --- Siis kaikkiaan kolme santarmia sairaan opettajan niskassa. Mutta ole -sinä täällä, kun tulevat. Se on minulle suureksi lohdutukseksi. Mistä -minua syyttävät? - --- Viimeinen ja raskain syytös on se, että suuressa kokouksessa -vastustit kutsuntaan menemistä... sitten olet jakanut "kiellettyä" -kirjallisuutta ja kiihottanut hallitusta vastaan... - --- Olen valmis ottamaan heidät vastaan. Tiedän saavani kärsiä, mutta -minä kärsin kansani tähden... ja se lohduttaa... minulla on niin -rauhallinen omatunto... - -Hannes oli sentään kuolemankalpea ja hän hiukan tärisi. Kun hän puhui, -oli äänessä syvän surun hillitty sävy. - --- Sinut on ilmiannettu. - --- Minä tiedän ilmiantajani. - --- Epäiletkö rovastia? - --- En toki... sellainen kansansa hylkiö ei rovasti milloinkaan ole eikä -voi olla. - --- Ei hän ole. Hän voi kyllä vihastua... voi teeskennellä... paljonkin -niinkuin me kaikki ihmiset... mutta tämähän on jo maanalaista -kataluutta... kansallista roistoutta... ihmisellistä mädännäisyyttä... - --- Ei tule minulle edes mieleenkään, että hänen sormensa ovat mukana -pelissä, puhui Hannes. - --- Kuka se ilmiantaja lie? - --- Kyllä sen tiedän, mutta en huoli sanoa, kun en varmaan tiedä. - --- Se on juuri miehen tapa. Minä lähdin luoksesi asiasta sinulle edeltä -puhumaan ja samalla vakuuttamaan, että rovasti on syytön. - --- Lähettikö sinut rovasti tänne? - --- Ei lähettänyt. Mutta ajattelin, että jos häntä epäilisit, niin -tulin hänenkin puolestaan puhumaan. Rovasti on pohjaltaan aivan -rehellinen mies, mutta tottunut hallitsemaan... käskemään... sormen -viittauksillaan kaikki ohjaamaan... Sinä olet häntä vastustanut... -hän ei siitä kyllä pidä, mutta persoonalliseen kostoon hän ei ryhdy. -Minuakin kohtaan hän on ollut yhtä hyvä kuin ennenkin, vaikka häntä -rohkeasti siinä lain lukemisessa vastustin. - --- Jäätkö tänne minun luokseni, kunnes ne santarmit tulevat? kysyi -Hannes. - --- Sinä pelastit minut ja autoit minua seuraamaan omantuntoni ääntä -silloin kuin se lain lukeminen oli kysymyksessä. Nyt on minun -velvollisuuteni tukea sinua, jota sairaana santarmit vainoovat. Minä -jään. - --- Sitten minä olen turvattu. Sellaisia vieraita vastaan pitää meidän -näyttää uljuutta ja rohkeutta, sillä jos he meidän vapisevan näkevät, -niin he kohta kaiken raakuutensa oksentavat päällemme. Pää pystyyn, -pastori, kun näet santarmin, ja se kunnioittaa sinua! Minä otan -opiumia, nukun ja sitten olen valmis... Hae sinä itsellesi kirja ja lue -sitä, puhui Hannes. - -Näin he jäivät odottamaan santarmien tuloa. - -Parin tunnin takaa kuului kannuksien helinää, venäjänkielistä puhetta -ja santarmit paikkakunnan poliisin ohjaamina astuivat koululle. - -Pastori nousi ja viittasi upseerille olemaan hiljaan, osottaen nukkuvaa -opettajaa. - -Upseeri hetken mietti, otti suuren paperin taskustaan ja kantoi sen -pastorin nenän eteen. Se oli opettajan vangitsemismääräys. - --- Hän on sairas, puhui pastori venäjäksi upseerille. Upseeri nauroi. - --- Aa... heittäypi... - --- Ei heittäy... Minä olen seurakunnan pappi enkä voi valehdella. - --- Aa... pappi! Upseeri kumarsi. - --- Niin... pappi olen... ja kiellän sairasta miestä kodistaan pois -viemästä. - -Samassa heräsi Hannes, näki vieraat ja pyörtyi. - -Maikin itku kuului eteisestä, josta hän tunkeutui kamariin. Pihalle oli -kokoontunut koko kylän väki. - -Upseeri taputti Maikkia poskelle. Pastori varotti upseeria. Siitä -upseeri pahastui ja sanoi: - --- On vankilassa lääkäri. Me viemme. - --- Te ette vie! huudahti pastori hehkuvin poskin. Upseeri komensi -miehensä pukemaan Hanneksen. - -Itse hän sillä välin tarkasti huoneet. Sulloi papereita laukkuunsa -ja vihelteli, että seinät kaikuivat. Hannes oli vironnut, lukenut -vangitsemiskäskyn ja auttoi itsekin pukeutumistaan. - --- Onko teillä lupa sairaatkin vangita? kysyi Hannes. - --- On lupa, vakuutti toinen santarmi, joka puhui suomea. - -Upseeri komensi miehensä kantamaan Hannesta ulos. Maikki syöksyi kiinni -opettajaan, mutta upseeri irrotti hänet pois. - -Hannes pyysi pastorin pitämään huolta Maikista. - --- Se on minun morsioni...! kihlattu morsioni... huusi Hannes lujalla -äänellä. - -Nyt tässä tapahtui heidän kihlausjulkaisunsa. - -Pihalla pudistettiin santarmeille nyrkkiä ja haukuttiin. Juuso -Kalliokin oli joukossa. Mutta pelästyi ja pakeni talonsa kellariin. -Siellä hän oli sen päivän ja yön. - - - - -XXIII LUKU. - - -Hannes istui lääninvankilan pihalla ja antoi ilta-auringon lämmön -itseään hyväillä. Vahdit olivat hänelle kuin ystävät ja usein vankilan -johtajakin hänen kanssaan puheli. Juuri äsken oli hän kirjoittanut -kirjeen Maikille ja lähettänyt kaikille siellä Orjasaaressa terveiset. -Tämä Orjasaari oli vankilassa muuttunut hänelle maailman ihanimmaksi -kolkaksi, sillä sinne kaikki hänen harrastuksensa ja haaveensa -palasivat. Siellä hän ajatuksillaan askaroitsi hereillään ollessaan; -siellä hän unissaan eli ja toimi. Kuka siellä koulua pitää? Kuinkahan -Maikki itkee? Onkohan siellä kevät jo joutunut? Ja monta, monta muuta -kysymystä pulpahti itsestään esiin hänen sieluunsa vastausta saamaan. - -Nyt on hänen jo aika mennä huoneeseensa. Hän nousee ja menee. Hänelle -suodaan vapautta paljon enemmän kuin tavalliselle vangille ja hänen -koppinsa on valoisa kamari, jossa on tavalliset huonekalut. Hän saa -kirjoja lukeakseen ja vankilan johtaja on lainannut hänelle viulunsa, -jolla hän voi huvittaa yksinäisiä hetkiään. Tämä johtaja on isänmaan -ja kansan ystävä ja kärsii enemmän kuin Hannes itse hänen olostaan -vankilassa. Hän koettaa lähentyä, koettaa keksiä huvitusta ja tänään -laski hän nuoren koiranpenikkansa Hannekselle kamariin seuraksi. -Ystävällinen henki Hannesta täällä vankilassa ympäröi, sillä santarmien -raakuus loppui vankilan portille. - -Pari viikkoa on hän täällä saanut olla. Johtaja vakuuttaa hänen kyllä -kohta vapaaksi pääsevän. Muille pelotteeksi kutsunnan ajaksi ne -santarmit Hanneksen tänne toivat, vakuuttaa johtaja. - -Kun Hannes oli päässyt huoneeseensa, laskeutui hän makuulle, vuoteelle -lukemaan. Tuokion oli hän ehtinyt siinä olla, kun kuului ääntä ja -askeleita hänen huoneensa ulkopuolelta. Hän hypähti pystyyn. Ovi -avattiin. Ja samassa pikku pastori sieltä kotipitäjästä lensi hänen -kaulaansa. - --- Nyt olet vapaa! huuteli hän ja syleili Hannesta. - -Johtaja, joka oli pastorin kanssa, vahvisti sanoman todeksi. Hän meni -pois ja jätti molemmat ystävät kahden. - -Hannes rupesi isännäksi, pyysi pastorin istumaan ja olemaan kuin -kotonaan. - -He molemmat nauroivat. - --- Mutta kuinka sinä täällä olet? kysyi Hannes. - --- Aina siitä asti, kun ne sinut veivät, olen puuhannut virastojen -kanssa saadakseni sinut vapaaksi. Olen juossut ja kirjoitellut. Tänään -sain maaherran päätöksen, että olet vapaa. - --- Kiitos, rakas veli! - --- Maikilta paljon terveisiä! Hän on ollut koko ajan meillä. Vaimoni on -häntä hoitanut kuin pientä lasta... tyttö-raukka luuli sinut jo viedyn -ainiaaksi. - --- Siitäkin kiitos! - --- Koulusi pitäjäksi hommasin rovastin luvalla muutaman pitäjämme -kiertokoulun opettajan. Se on ollut lähdettyäsi herkeämättä toimessa. - --- Kiitos siitäkin! - --- Sinä olet kohtalosi kautta tullut pitäjäläisten erityiseen suosioon. -Sinusta puhutaan kuin miehestä, jolla on suuri maine... - --- Siis kaikki tämä surkeus kääntyi hyväksi! - --- Ja nyt lähdemme kotimatkalle. Minä olen kaikki valmistanut. - -Hannes nyt vuorostaan syleili pastoria ja heidän molempien silmät -kostuivat. - -He lähtivät. - - * * * * * - -Palatessaan pani Hannes kirkolla itsensä ja Maikin kuulutukseen. -Pastori oli puhemiehenä. Rovasti itse tahtoi tulla vihkimään. Hän -oli Hannekselle hyvin ystävällinen, valitti Hannekselle sattunutta -ikävyyttä ja ilmoitti omasta puolestaan taistelevansa vakaumuksellaan -ilman santarmien apua. - -Kun Hannes pääsi takaisin koululleen, olivat siellä kyläläiset häntä -vastassa kahvia ja vehnästä tarjoten. Joku yritti pitämään hänelle -puhetta. Häntä käteltiin, toivotettiin tervetulleeksi ja ihasteltiin. -Tämä matka oli tehnyt Hanneksen koulupiirinsä suureksi mieheksi, johon -kaikki katsoivat kunnioituksella. Ja heidän sydämensä lämpeni tälle -nuorelle miehelle, joka rohkeni seistä korkeampia voimia vastaan. - --- Johda meitä ja me seuraamme sinua! luki Hannes heidän silmistään -kuin avatusta kirjasta. - -Tämä vankila-retki oli toinen suuri voitto hänelle ja valistusasialle -Orjasaaressa. Takalistoilla ovat sydämet jäykät ja tulevat -liikutetuiksi vain suurista merkkitapauksista. Kunniapaikasta -Orjasaaressa ei kenenkään tarvinnut enää kilvoitella Hanneksen kanssa. -Hän oli heidän itsemäärätty johtaja. - -Taas oli lehti Orjasaaren valistushistoriassa kääntynyt: Juuso -Kallion valta oli loppunut, ihailunsa hävinnyt ja hänen rahansa -"rehellisyydestä" tummennut. - - * * * * * - -Jonkun päivän takaa Hanneksen tultua ilmestyi pankki-Holopainen hänen -kamariinsa. Mies oli iloinen ja lempeällä mielellä. - --- Olipa opettajassa miestä. Semmoista sitä pitää talonpojankin -ihailla. Uskalsit nousta korkeita herroja vastaan, uskalsit... -uskalsit... oikeinpa pidän sinusta! - -Holopainen puristi Hanneksen luisten käsivarsiensa väliin ja huokui -henkeä hänen otsalleen. - --- Sinä se olet mies... sellainen mies... joka meille sopii... et ole -herra... sinä taistelet herroja vastaan... nyt pitäisi saada aikaan -suuri talonpoikien kapina... ja rupea sinä meidän päälliköksemme... -me nujerramme... me lyömme... me Suomen herroista pelastamme...! Ja -ensiksi alamme siitä palkkausjärjestelmästä... Käske sinä vain ja minä -pitelen rovastia kuin kissa hiirtä...! Se herra se sai sinut vankilaan. -Nyt _sinä_ kosta... kostathan...? - --- Hys! - --- Kyllä sinä kostat...? - -Holopainen taas puristi hyvin lujasti Hannesta rintaansa. - --- Rovasti on syytön minun vankilassa olooni... - --- Ei ole. Minä panen pääni pantiksi! - --- Olette väärässä. Hän _on_ syytön. - --- Etkö vieläkään kosta? Sinä olet kummallinen mies. Mutta sen suurempi -olet. Minä tiedän, että vielä tulee aika, jolloin rupeat _meidän_ -johtajaksemme. Sinä olet viisaampi kuin me ja ymmärrät odottaa..., -kunnes kahdestoista hetki lyö ja silloin ovat herrat ja virkamiehet -raunioina... niin... niin... niin... - -Holopaisella oli silmät kyyneleissä. Hän puhui edelleen: - --- Se on minulle se elämäni suuri kysymys... se sukuperintö... - --- Joka on vain hullun houre! - --- Niinkö...? - -Holopainen ihmeissään katsoi Hannesta. - --- Niin. - --- Sinä minulta vain turhaan salaat aikeesi. Se hetki tulee vielä, -jolloin me tapaamme toisemme käsikädessä... - --- Niin taistelemassa _virkavaltaa_, mutta emme yksityisiä virkamiehiä -vastaan. Huono aate on tapettava, mutta eivät ihmiset, jotka se aate on -vallannut... - --- Aate tai ihmiset... se sama, kunhan _jotain_ tapetaan, mikä meitä -talonpoikia sortaa, puhui Holopainen jo ilostuen. - -Hän lähti. - - * * * * * - -Muutamana koulun tämän lukuvuoden aivan viimeisistä päivistä kuulee -Hannes pihalta kovaa huutoa ja melua. Hän menee katsomaan. Pojat siellä -pihalla hyvin monessa ryppäässä teuhaavat. Aina kulkee yksi edellä, -pari kolme sen jäljestä keskellään yhtä poikaa retuuttaen. Ja huudetaan -ja melutaan. - --- Mitä nyt teette? kysyy Hannes. - --- Me leikimme opettajaa, vastataan. - --- Mitä leikitte? - --- Opettajaa ja santarmeja, huutaa muuan lujemmin. - --- Mutta miksi niin hirveästi huudatte? - --- Me kaikki tahtoisimme olla opettajana. Ja siitä kina, kuka saa olla -opettaja. - --- Miksi juuri opettaja? - --- Jokainen tahtoo meistä kärsiä isänmaan tähden. - --- Hyvä! Mutta jokainen vuorollaan. - -Hannes liikutettuna meni kamariinsa. "Esimerkki on kaikista paras -opettaja", sanoo jo vanhin pedagogikka. Sen nyt tuossa samassa Hannes -aivan vereksenä näki. - -Hannes palasi ja kysyi pojilta: - --- Kuka teille tuon leikin neuvoi? - --- Ei kukaan. Itse sen opimme, kun näimme opettajaa vietävän. - --- Oletteko sitä kauankin leikkineet? - --- Aina siitä asti kun opettaja vietiin, kuului vastaus. - --- Tekikö se teihin niin syvän vaikutuksen? - --- Me itkimme. Ja vielä kotona me itkimme. - --- Kuka teille sanoi, että minä isänmaan tähden kärsin? - --- Pastori. - --- Mitä muuta hän sanoi? - --- Hän sanoi: "Pojat! Jos kerran tulee teidänkin vuoronne, niin -seuratkaa opettajanne esimerkkiä." Ja niin me sitten aloimme tätä -leikkiä. - -Opettaja kokosi pojat pihalla ja siinä kohta laulettiin: - - "Suomi, armas synnyinmaamme, tuhatjärvinen, - Sulta kehdon, kodon saamme, haudan rauhaisen. - Kallis, kallis meille aina köyhä niememme, - Kankahias kultamaina varsin lemmimme. - - Taas kun uhkaa pilvi musta peittää meidän maat, - mistä voimaa, uskallusta, suomalainen, saat? - Luojaas luota, kuolon yöhön viel'ei kansas jää, - isäin lailla tartu työhön, nosta pystyyn pää!" - - - - -XXIV LUKU. - - -Vietetään parhaallaan Hanneksen ja Maikin häitä Karvisen talossa. -Suurin osa kylää on sinne kutsuttu ja rovasti on tahtonut saada vihkiä -heidät. Kesä loistaa ja pää vieraana tuvan keskilattialla nuorta paria -vihittäessä säteilee itse isä aurinko. - -Rovasti on hyvin juhlallisella tuulella. Vihkimisen toimitettuaan -tahtoo hän puhua. Ja puhuukin kauniisti ja loistavasti. Puheessaan -mainitsee hän: - --- Tämän nuoren aviomiehen onnea ja rauhaa älköön enää häiritkö -sellaiset sattumat kuin se ikävä, mieltä järisyttävä kohtaus oli, kun -hän vankilaan vietiin. Sinne vietäköön murhaajia ja varkaita, mutta ei -isänmaan ystäviä. Meidän parissamme hiiviskelee salaisia ilmiantajia ja -nämä ovat polttavia rautoja isänmaan haavoissa. Hyi heitä... haisevia -raukkoja...! - -Rovasti puhuessaan sattumalta katsahti Juuso Kallioon aivan ilman -mitään tarkoitusta. Mutta Juusoon menivät nuo sanat kuin syövyttävä -happo: Rovasti _häntä_ tarkoitti! Rovasti häntä häpäisi, joka oli ollut -hänen -- rovastin -- uskollisin ja varmin asetoveri omasta mielestään. -Niinkuin hän aina oli koettanut herrain virkamiesten asioita ajaa, -mutta sellaisten virkamiesten, joilla on mahtia ja valta-asema. Siitä -se oli palkkana tuokin rintaraha, siitä entisen rovastin ystävyys ja -se kalanluinen keppi, jonka tuo sulhasen lurjus silloin muutamana -kiusallisena hetkenä katkaisi. - -Tästä hetkestä, jolloin nuo yllämainitut sanat lausuttiin, tuli Juuso -Kalliosta rovastin vihamies. Sillä nyt rovasti häntä häpäisi ja tuota -sulhasta kiitti. Tätä sulhasta, joka joka päivä polkee rovastinkin -varpaille ja nousee häntä päätään pitemmäksi...! Oi, taivas, sinuakin -Juuso Kallio...! Sinun piti olla esimies ja hänen opettaja...! Mutta -nyt hän on kuningas ja sinä... sinä, Juuso raukka, hänen orjansa, -jota hän polkee... Ja tämän Karvisen pesän, jonka haltijaksi sinut -määrättiin, luulit sinä saavasi vapaasti hiljaisuudessa ryöstää, mutta -hän nosti itsensä tilintarkastajaksi... Ptyih...! Sinä, Juuso, itse -vedit tänne murhamiehesi... - -Mokomat santarmit sitten, jotka eivät jaksa yhtä poikanulikkaa -nujertaa! Uskoin heidän vievän hänet Siperiaan tai hirttävän... Mutta -tämä palaakin parin viikon kuluttua takaisin nauru huulilla minua -pilkkaamaan. Hän on sitten minullekin niin kiusallisen kohtelias... -Milloin saisimme oikein kahden kesken tapella...! Vanhat voimani minä -kokoaisin ja löisin kuin salama hänet tajuttomaksi... - -Näin Juuso Kallion ajatukset harhailevat, kun hän kuulee rovastin -jatkavan: - --- Minä tosin olen opettaja Kaupin valtiollinen vastustaja, mutta -viaton olen hänen vankilassa oloonsa. Tätä tilaisuutta olen tahtonut -käyttää puhdistaakseni itseni syytöksestä, joka kylillä kiertelee... - -Juuso Kallio sylkäisi. Olihan se kuitenkin rovasti, joka hänellekin -esitti Kaupin isänmaalle vaarallisena henkilönä. Ja nyt se sama rovasti -häntä solvaisee Kaupin tähden ja Kauppia kiittelee. On se rovasti silti -viekkaampi, on ovelampi kuin hän... mutta odotapas...! - -Ja taas rovasti puhuu: - --- Taistelussa minä noudatan aina puhtaita aseita ja vaadin niitä -vastustajiltanikin... - -"Puhtaat aseet" -- ne olivat Juusosta ymmärtämätöntä lorua, jota hän ei -käsittänyt. - -Tässä nyt kai kulki se hieno viiva valtiollisen rehellisyyden ja -epärehellisyyden välillä, josta rovasti rakasti puhua ja jonka hän -sanoi huomaavan vain niiden, jotka ymmärtävät korkeampaa valtiotaitoa... - -Tästä hetkestä oli Juuso Kallio esittänyt itselleen toisen katkeran -vihamiehen -- rovastin. - -Lopuksi rovasti sanoi: - --- Tämä on surun aika. Ja me tarvitsemme surua henkisesti kasvaaksemme. -Taivaan Herra antakoon tälle surulle vain oikean rajan. Amen! - -Sitten nuorelle parille viileä kädenpuristus ja sen mukana -onnentoivotus. - -Pastori hymähti. Rovasti oli osansa oivasti esittänyt. Ja itsekin nyt -tyytyväisenä hymyili. - -Mutta Hanneksen mieleen jäi toimituksesta se tunnelma, että joku kylmä -seinä on sentään rovastin ja hänen välillä. - -Pitkää aikaa ei rovasti viihtynyt pidoissa, vaan lähti kotiinsa. Kun -hän meni, tuli vieraiden kesken kuin vapaampaa. Sillä rovasti oli -heidän silmissään jossain ylhäällä vuorella, jota liian lähelle he -eivät rohjenneet mennä. Mutta pastori oli kuin heidän vertaisensa. -Kohta isäntien kehä ympäröikin pastorin, joka siitä nautti ja oli -iloinen. Nyt vasta pitojen hyvä haltiatar tupaan astui. - -Myöhään illalla lähtivät Hannes ja Maikki koululle sinne jäädäkseen. -Nuoret laulaen heitä sinne saattoivat. - -Ja täällä he nyt olivat kahden omassa kodissa. Se oli somasti laitettu. -Nyt se lehdon autereinen tyttö oli hänen vaimonsa ja koto oli nyt niin -armaana, niin viehättävänä ja sievän somana hänen silmäinsä edessä. -Oman kotinsa keskellä hän nyt seisoi, seisoi kuin runoilija unelmiensa -ruusutarhassa. Mutta kaikki oli hänelle nyt totta. Ennen oli tämä ollut -vain lumousta, joka hetkeksi aivot vangitsi. - -Huonekalut oli ostettu Maikin perintörahoilla. Ne olivat uudet, niissä -oli vielä tuore kiilto ja käytännön koskemattomuus. Salin pyöreällä -pöydällä oli sohvan edessä uljas lamppu melkein kokonaan kristallista. -Se oli nuorisoseuran häälahja. Seinällä oli kultakehyksinen taulu, -jonka kansakoululapset olivat lahjoittaneet. Pastorin rouva oli -lähettänyt parin kukkavaasia. Orjasaaren isännät olivat yhteisesti -ostaneet uljaan lehmän. Rakkaus ja somuus joka askeleella nuorta -paria täällä uudessa kodissaan kohtasi. Sen tuomat tunnelmat heitä -hurmasivat. Ja kun he istahtivat sohvalle, tuntui heistä siltä kuin -koko elämän raskaus nyt olisi voitettu ja heidät olisi nostettu -onnen korkeimmille kukkuloille. Elämä avasi nyt heille salaisimmat -riemunsa ja tämä koti ikäänkuin kääriytyi heidän sydäntensä ympärille -lämpöiseksi siteeksi, joka sulki sisäänsä tunteiden kuumat värähdykset. - --- Miten kumman vaihteleva on tämä elämä! huudahti Hannes. - --- Miksi niin? - --- Pari kuukautta takaperin istuin minä vankilan komerossa ja olin -mielestäni onnellinen, kun sain olla jonkun tunnin ulkona vankilan -pihalla enemmän kuin muut vangit. Ja nyt --! - --- Ja minä makasin kuin sairaana. Oi, sitä suurta rakkautta! Minä olen -rohkea, mutta silloin minä aristuin, sillä Juuso Kallio levitti huhua, -että sinut joko hirtetään tai viedään elinajaksi Siperiaan. Minua piti -hoitaa kuin pientä lasta. Siunattu olkoon pastorin rouva, että hän oli -minulle kuin hellä äiti! - --- Eikö rovasti käynyt sinua koskaan lohduttamassa? - --- Ei käynyt. - --- Eivätkö muut opettajat? - --- Eivät. - --- Tiedätkö, kuka se ilmiantaja on? - --- En tiedä. Ei sitä täällä kukaan tiedä. - --- Se on Juuso Kallio. Sinun tuleva isäpuolesi. - --- Ja nykyinen holhooja, naurahti Maikki. - --- Mutta niitä pahoja me emme tahdo muistella. Nyt olemme purjehtineet -onnen saareen ja se onnen saari on oma koti Näetkö, miten paljon -ympäristö täällä on jo muuttunut? - --- Minäkö en sitä näkisi, joka täällä kaiken viheliäisyyden ja -kurjuuden sain nähdä silmästä silmään ennen! - --- Ja tästä puoleen yhä enemmän muuttuu. Tällaisia onnellisia koteja -kuin tämä meidän nyt on, tulee tänne toisiakin ja tällaisia onnellisia -avioliittoja, joissa sielut yhtyvät eivätkä yksin ruumiit. Ja meidän -tehtävämme on juuri valmistaa niille tietä, rakentaa niitä. Ennen -täällä mentiin useimmin avioliittoon kaikesta muusta syystä, mutta ei -rakkaudesta. Ja sentähden valmistettiin onnettomuutta kukkuramitalla. -Toivokaamme, ettei sellaisia avioliittoja kuin isäsi ja äitisi, -enää täällä synny. Tässäkin suhteessa on meillä vielä kyllin työtä. -Tarvitaan tunteiden hienostumista, hermoston hienostumista. - --- Sinä uljas ja rohkea mieheni! Isäni sai niin paljon kärsiä -onnettomassa avioliitossa. Sentähden taivas korvasi minulle hänen -tappionsa lähettämällä luokseni sinut. Ole sinä Orjasaaren kuningas ja -minä koetan olla sinulle arvollinen kuningatar! - -Samassa alkoi kuulua ikkunan alta laulua. Orjasaaren nuoriso pastorin -johtamana siellä lauloi yöhymnin nuorelle avioparille. - -Laulua seurasi kolmikertainen voimakas "eläköön". - -Hannes ja Maikki menivät ikkunaan kiittämään. - -Sanottiin että tämä hääpäivä oli kaunein hääpäivä, mitä koskaan -Orjasaaressa oli ollut. - - - - -XXV LUKU. - - -Oli syksyinen iltapäivä, kun muuan pitäjän isäntä parin muun miehen -kanssa saapui Hanneksen luo koululle. Tehtyään hyvän päivän meni isäntä -kohta asiaan. Hän veti taskustaan pinkan papereita ja lopulta löysi -niiden seasta sen, jota etsi. Se oli velkakirja. - --- Tässä on meillä hyvin hämärä asia, alkoi mies. - --- Mitenkä hämärä? - --- Minä lainasin isäntä Karviselta puolikymmentä vuotta takaperin tuhat -markkaa... - --- Mitä hämäryyttä siinä? - --- Se on kummasti joutunut Juuso Kalliolle maksettavaksi. Hän sen -velkoi ja minä maksoin. Sanoi Karvisen siirtäneen velkakirjan hänelle. -Ja näkyyhän se siirto tästäkin velkakirjasta. Katsokaa! - -Hannes katsoi. Velkakirja oli siirretty jo Karvisen eläessä Juuso -Kalliolle. - --- Mitä kummaa tässä sitten on? Isäntä Karvinen on kai siirtänyt syystä -tai toisesta sen Juuso Kalliolle. Hänelle olette sen sitten maksanut -niinkuin kuittaus näyttää. Asia on aivan selvä. - --- Ei se ole niin selvä. Vasta jäljestäkäsin minäkin siinä koukun -huomasin... - -Hannes katsoi miestä silmät suurina. - --- Mikä siinä on koukku? - --- Siinä on se koukku, että sinä aamuna, jolloin sitten yöllä Karvinen -murhattiin, oli velkakirja vielä Karvisella. - --- Miten sen voitte todistaa? - --- Minä kävin sinä päivänä Karvisessa näiden miesten kanssa puhumassa -siitä velasta isäntä-vainajalle. Hän haki esille velkakirjan ja laski -korkoa. Korko tosin minulta silloin jäi maksamatta. Mutta nämä miehet -näkivät päältä, että velkakirja oli silloin vielä isännällä. Ja tuon -päivän me muistamme niin hyvin, se kun oli köyrisunnuntai. - --- No entä sitten? - --- Mutta siirto tämän velkakirjan mukaan on tapahtunut Juuso Kalliolle -jo ennen sitä päivää. Ja siinä se on koukku. - --- Mutta jos siirto oli merkitty velkakirjaan, vaikka kirjaa ei silloin -vielä oltu jätetty Juusolle? - --- Ei ollut merkitty. Oli juuri isännän kanssa puhetta, ettei hän sitä -kenellekään siirtäisi. Nämä miehet kuulivat päältä, kun isäntä lupasi, -ettei hän sitä siirrä. - --- Tämä on sekava juttu. - --- Sekava ja hämärä. Mutta opettajapa katsoo lähemmin sitä kirjoitusta, -jolla velkakirja on Juusolle siirretty. Eiköhän siitä lähtisi jotain -valkeutta? - -Hannes katsoi. - --- Näyttääkö se Karvis-vainajan käsialalta? Yhä tarkempaan tutki Hannes -kirjoitusta. - --- Eipä juuri näytä. Mutta sitä on ainakin koeteltu jäljitellä... - --- Niin että siinä on toinen koukku... Hannes jäi mietteisiinsä. - --- Juuso Kallio on Karvisen pesän holhooja. Mutta tämän velkakirjan -pitäisi olla joutunut hänelle jo ennen. Uskallatteko jättää tämän -paperin minulle, niin minä asiaa lähemmin tutkin? - --- Uskallan. Juuso Kallio kerran kantoi minulta antamastaan lainasta -kaksinkertaisen koron, niin että minulle silloin jäi miestä kohti vähän -liivin alle... - --- Jätätte minulle paperin. Mutta teidän kaikkien täytyy olla aivan -vaiti, sanoi Hannes. - -Miehet lupasivat ja menivät. Hannes kutsui Maikin. - --- Tiedätkö mitään Matti Harisen velasta isällesi? - --- Tiedän. - --- Suuriko se on? - --- Tuhat markkaa. - --- Onko velka siirretty Juuso Kalliolle? - --- Ei ole. - --- Mistä sen tiedät? - --- Sinä aamuna, jolloin perukirjoitus oli, oli velkakirja meidän -piirongin laatikossa. - --- Ätsh! Tässä on sittenkin alla rikos! - --- Missä? - --- Tässä on se velkakirja. Se on Juuso Kalliolle siirretty ja hänelle -maksettu. - -Hannes selvitti miesten käynnin Maikille. - --- Juuso on sen pesästä varastanut! huudahti Maikki. - --- Niinkö luulet? - --- Mihin muuhun käsitykseen voi tulla! - -Yhdessä he tutkivat siirtokirjoitusta. Se oli totisesti väärennetty. - -Tässä olisi siis kysymyksessä velkakirjan varastaminen ja -väärentäminen. Kaunis työ mieheltä, joka kantaa esivallan antamaa rahaa -"rehellisyydestä"! - -Hannes otti selvän, onko tämä kirja pesäkirjoituksessa. Ei sitä siellä -ollut. - -Hannes meni Karvisen emännän luo. Emäntä paraallaan lauloi virttä -kahviserkkujensa kanssa. Sitten oli määrä lukea "Paratiisin -yrttitarhasta". Kun Hannes tuli, lähtivät juoruakat tiehensä. Sillä he -eivät oikein viihtyneet samassa seurassa, missä Hannes oli. - --- Rakas anoppi, alotti Hannes. - --- Se sinun anoppisi, uhosi emäntä. - --- Tehkää nyt ero Juuso Kallion kanssa! Minä varotan viimeisen kerran. - --- Koskeeko se sinuun niin kipeästi? - --- Koskee. - --- Koskekoon. Sinähän valmistatkin aina lähimmäisillesi pahaa. Mutta -etkö nyt voi iloita, kun sait rikkaan vaimon, seminaarisälli? - --- Minä otin Maikin rakkaudesta, mutta en rikkaudesta. Jos tekin -olisitte niin tehnyt, niin olisitte säästänyt itseltänne monta kyyneltä. - --- Köyhä rotta! Et kehtaa edes virttä veisata. Ja milloin olet käynyt -ehtoollisella? Sielläkin käyn minä kahdesti vuodessa. Mutta sinä olet -pakanaraukka, antikristus, juutalainen fariseus. Nytkin lähtivät -jumaliset ihmiset sinua karkuun. - --- Mutta eikö emännän kanssa voi puhua järjen sanaa? - --- Juuso Kallio on minulle rakas. Meille hän käy raamattua lukemassa. -Eikä tässä maailmassa ole häntä naisiin sanottu. Niin että semmoisen -miehen minä tahdon. Ja kohta ovat kuuliaiset. - --- Sitä vielä kadutte. - --- Pysy kotonasi! Saithan tästä talosta sohvat, joilla sopii istua. -Pakana sinä olet ja pakanana kuolet. Mutta jos teet kääntymyksen, niin -minä annan sinulle kaikki anteeksi, senkin että Maikin perkeleen avulla -viettelit. Kaikki annan anteeksi. Yksin senkin että Juuso Kalliota olet -solvaissut. Vaikka Juuso on sinun rinnallasi kuin loistava aurinko. - --- On aurinko, joka pimeyteen sammuu, puhui Hannes harmistuneena. - --- Taas rupeat häpäisemään. - --- Teidän elämän onnen tähden varotan teitä ehdon tahdon menemästä -toiseen onnettomaan avioliittoon. - --- Voi kuinka se tämä jälkimäinen on onnellinen! Sydämeni ilosta -hyppää, kun sitä ajattelenkaan. - --- Mutta vielä se tuskastakin hyppää. - --- Ole höpsimättä! Kävisit ehtoollisella, niin sinusta lähtisi pois -perkele. Se vanha mato sinua syöpi. Rukoile, hyvä mies, ja mene -ehtoolliselle! - --- Olen sanonut teille viimeisen varottavan sanan ja nyt lähden. Anoppi -on menossa kohti sellaista suurta surua, jonka rinnalla entiset olivat -vielä pieniä. Perästä kuuluu. - -Hannes lähti. Kotona neuvotteli hän Maikin kanssa. - --- Minun rakkaat siskoni! Voi heitä raukkoja, joilla on sellainen äiti, -valitti Maikki. - --- Lapset pitää meidän pelastaa. Äidistä ei ole enää mihinkään muuhun -kuin Juuso Kallion syliin. Sen kanssa se elää ja sen kanssa se hukkuu. - --- Mutta mitä aiot tehdä tuolla velkakirjalla? - --- Aion sitä asiaa tutkia ja neuvotella viisaimpien kanssa. - --- Mutta jouduta tuota tutkimustasi ennenkuin he ehtivät avioliittoon! -Onhan hän silti minun äitini. - --- Minun pitää päästä lasten huoltajaksi. Ja kaksi nuorinta otamme -tänne koululle. Juuso Kallio pitää saada kohta pois pesän holhoojan -toimesta. Käyn nimismiehen kanssa asiasta puhumassa. - --- Olisi niin suuri asia, että juttu selviäisi ennenkuin äiti ehtii -tulla vihityksi. Se vielä puuttuisi, että hän joutuisi varkaan ja -väärentäjän vaimoksi. - --- Sietäisi saada äitisikin holhouksen alaiseksi. Mielestäni hän -ei ole aivan selvällä järjellä. Tai hän on sitten noita onnettomia -muoti-jumalisia, joita pintapuolinen uskonnollisuus on pilannut. -Se on tuommoinen maaseudulla jonkunmoinen muotitauti, joka tarttuu -henkilöstä toiseen. Sivistymättömät ihmiset ovat siihen hyvin halukkaat -lankeamaan. Se on jonkunlaista uskonnollista unissa kävelemistä. -Sen vastapainoksi tarvittaisiin juuri hyvää kirjallisuutta, joka -arvostelukykyä kasvattaa.-- Ja nyt minulle selvisi oiva ajatus. -Me tarvitsemme tänne Orjasaareen laina-kirjaston. Niin tuommoinen -hullutteleminen ainakin vähenee. Mutta mistä pohjaraha? - --- Myötäjäisistäni saat panna sata markkaa kirjaston aluksi. Äidin -sairaus sen kyllä ansaitsee, vaikkapa hän ei siitä kirjastosta enää -paraneisikaan. - --- Oikein, Maikki! - -Ja sitten he suutelivat Orjasaaren lainakirjaston perustajaisia. - - - - -XXVI LUKU. - - -"Suurlakko" oli humauksena käynyt läpi koko Suomen. Isänmaa oli vapaa. -Kansa riemuitsi. Se oli tuonut mukanaan monta uutta ajatusta; monta -uutta harrastusta, monta uutta aatetta. Mutta ennen kaikkea se oli -työntänyt etualalle ennen sorretun ja halveksitun rahvaan. - -Rovasti sattui olemaan lastensa luona Helsingissä koko "suurlakon" -ajan. Meni sinne virkistyäkseen, mutta joutuikin siellä sellaiseen -suuren pelon valtaan, että hän monesti olisi toivonut olevansa siellä -kotona Ylä-Karjalassa. Hän näki silmissään yhtenään verta, kuuli -korvissaan tykkien jyskettä ja haavottuneiden voihkintaa. - -Mutta silti hän tahtoi nähdä silmästä silmään tätä pelättävää -näytelmää. Ja mitenkäpä kotiin pääsikaan, kun rautatie oli lakossa. - -Kaikista hirvittävintä oli rovastista kuulla sosialistien puheita -rautatientorilla. Tuossa esimerkiksi nousee puhumaan tuolille keskellä -aaltoilevaa ihmismerta nainen, jolla on tulipunainen hame, suuri -tulipunainen hattu ja olan yli on käärittynä leveä tulipunainen vyö. -Rovasti on taas näkevinään verta, sillä tuo tulipunainen väri on -hänen vanhoille silmilleen hirvittävä väri. Sus sitten, kun se nainen -räjähtää puhumaan! Se syöksee suustaan kuumaa tulta noiden toisten -hurjapäiden aivoihin, puhuu ruumeista ja vapaudesta, väkijuomista ja -porttoloista, kanuunista ja Sinebrykoffin oluesta. Ja aina panee painon -sanan viime tavulle. Sekin loukkaa rovastin hienostunutta korvaa. -Sitten kajahtaa "Internationale" monista tuhansista suista. - -Julkisten rakennusten harjoille vedetään hirveän suuria tulipunaisia -lippuja. Huudetaan kasakkien tulevan, juostaan henkensä takaa. Se on -vallankumous! - -Rovasti ei uskalla lähteä ihmisvirran mukana kenraalikuvernöörin -talolle. Hän jää Kämpin kulmaan odottamaan, nousee sitten -Senaatintorille ja siellä taas uusi hurjuus. Hänkin juoksee, taittaa -sateenvarjonsa ja istahtaa väsyneenä Suomen pankin puistoon. - -Sitten tulee pelottava pimeys. Ei missään tulta. Ihmiset kulkevat -kadulla mukanaan pienet lyhdyt, kynttilät tai jotain muuta sen -semmoista heikkoa katuvalaistusta. Kadut ovat täynnä hurjia huhuja... -suuret sotalaivat saapuvat... tykkiväkeä on tulossa... suuri teurastus -on oven edessä. - -Ja Viaporin valonheijastajat heittävät hänen silmäinsä eteen kokonaisia -maailmoja sähkövaloa. - -Rovasti nousee säikähtyneenä ja rientää asuntoonsa. Mutta viimeisen -kadun kulmassa on venäläinen sotilaspatrulli, kuuluu mahtava: "stoj" ja -pistin kääntyy häntä kohti. Samassa hän näkee hevosten vetävän tykkejä -Uudenmaan kasarmiin. - -Ukko-vanhus on pyörtyä, mutta muutaman ystävällisen upseerin avulla hän -pulasta selviypi, saatetaan asuntoonsa ja siellä häntä odottaa sama -pimeys. - --- Onko valo jo maailmasta loppunut? huutaa hän harmistuneena -ruotsinkielellä suuressa pimeässä kivikäytävässä horjuessaan, peläten -lyövänsä päänsä halki minä hetkenä tahansa. - -Avautuu ovi, tulee valoa huoneesta ja rovasti saatetaan sukulaistensa -luo lämpöisen teen ääreen. - --- Nyt tulee loppu Helsingistä! huoahtaa hän väsyneenä ja painuu sohvan -etäisimpään kulmaan. - --- Ja koko Suomesta! lisää hän painokkaasti. - -Seuraava päivä on edellistään hurjempi. Ei poliiseja, ei -järjestysmiehiä univormuissa, ei muita kuin puna- ja valkonauhaisia -suojelusmiehiä, jotka ovat samoja sosialisteja kuin ne siellä -rautatietorilla. Hirveitä huhuja... Satamassa on suuria -panssarilaivoja, joiden tykit kaupunkia uhkaavat. Venäläistä sotaväkeä -maaseuduilta saapuu pääkaupunkiin. Sitten kaduilla sairasvaunuja... -ristimerkkisiä sairaanhoitajia... ja entiset suuret ravintolat on tehty -väliaikaisiksi sairashuoneiksi! - -Siis varmasti odotetaan verta! Rovasti pakenee asuntoonsa. Mutta -Viaporin linnoitus näkyy sen ikkunaan kuin murhanenkeli, joka tällä -viikolla lyö Helsingin asukkaat. - -Niin edelleen jännitystä. Kaikki valta on työväellä... niillä kauheilla -sosialisteilla...! Tämäkö on Runebergin kaupunki, tämäkö on senaatin ja -yliopiston asunto? - -Rovastin järjelle on kaikessa tässä pimeä arvoitus. Runeberg ei puhu -mitään sosialisteista. Ja silloin kun hän -- rovasti -- ylioppilaana -tässä kaupungissa monta vuotta perättäin asui, ei tuota väkiryhmää -ollut olemassakaan. Mutta tässä on juuri se "kansa", jota hän inhoo, -vaikka "isänmaata" rakastaakin. Ne entiset työmiehet olivat niin -nöyriä, niin kilttejä, puhuttelivat ylioppilaita "nuoriksi herroiksi" -ja olivat valmiit vaikka selkänsä paljastamaan, jos "studentit" -tahtoivat sitä kepillään koetella. Mutta nämä nykyhetken työmiehet -komentavat... ovat röyhkeitä... ja tänä kriitillisenä hetkenä ovat -pääkaupungin määrääjämahti. Sillä heidän hallussaan on kaikki -järjestysvalta, heidän lähettiläitään neuvottelee kenraalikuvernöörin -kanssa maan valtiollisesta asemasta...! - -Kuitenkin nämä sosialistit ovat juuri se "vulgus", josta Rooman -keisariajan runoilijat puhuvat. Ja se "vulgus" tiesi roomalaisen -maailman häviötä. Jokin maailma nyt sosialisteinkin käsissä särkyy... - -Rovasti huokaa ääneensä päästä kotiin Ylä-Karjalaansa. Sillä se olisi -salojen syvä rauha, siellä vielä rauhassa saisi joka päivä ryypätä -tavallisen sherry-lasinsa, jonka tämä pääkaupunki jo monta päivää on -kieltänyt, kun kaikki viinit ovat lukkojen takana. - -Kuitenkin kaikki tämä kauhistus päättyi iloiseen loppuun. Rovasti oli -mukana Etelä-satamassa, kun "Eläköön" laiva suuren manifestin kanssa -saapui Pietarista. - -Mutta kaikesta tästä olivat vanhan miehen aivot pahasti tärähtäneet. -Kun hän pääsi kotiinsa Ylä-Karjalaan, nukkui hän kaksi viikkoa melkein -yhteen kyytiin, sillä pääkaupungissa oli hän viikon valvonut ja -vapissut. - -Täälläkin kotona unissa kummittelivat "sosialistit". - -"Isänmaa" oli pelastettu. Mutta siinä pelastustyössä olivat mukana -vaikuttamassa nekin yhteiskunta-ainekset, jotka rovasti luki herrasväen -murhamiehiksi. - -Tämähän oli sanoin selittämätöntä. Onko siis heilläkin isänmaa? kysyy -rovasti kummissaan itseltään. - -Mutta hyvillään hän hieroo unesta silmiään, että ne "sosialistit" ovat -siellä suuressa maailmassa monien kymmenien penikulmien takana. - -Silloin hän muutamana päivänä saa kuulla pihalta seuraavan keskustelun, -kun tuuli-ikkuna on auki. - --- Nyt on, Pekka, kansalla valta. - --- Mistä sen seppä-Matti tietää? - --- Se tieto on tuotu pääkaupungista, jossa kansa pani viikoksi herrat -viralta. Ja samaten aiotaan tehdä täälläkin. - --- Että miten tehdä? - --- Pienennetään pappien palkat, kansakoulut suljetaan ja itse määrätään -verot. - --- Miten luulette voivanne? - --- Nyt on, Pekka, kansalla valta. Pankki-Holopainen hommaa jo suurta -kokousta, jossa otetaan esille se palkkausjärjestelmä. Pastorilla eivät -sano olevan liiaksi. Mutta tällä rovastilla. Ja jos hän ei hyvällä -suostu, niin pakottavat nyrkkivoimalla. Ja aikovat tulla pelaamaan -"nakkia" rovastin suureen vierassaliin. Sillä nyt on kansalla valta. Ja -viekkaudella ne papit sen palkkausjärjestelmänsä tänne toivat. Mutta -vielä ovelampi kyyti sille takaisin mennä annetaan. Ja hyvässä lopussa -potkaistaan sen mukana itse pappikin, sillä se on meille liian viini... - -Rovasti säikähtyneenä paiskasi ilma-ikkunansa kiinni. Ja hän seisoi -hetken aikaa kovasti vapisten. - -Siis ne Helsingin "sosialistit" ovat jo täälläkin ja ne ovat omia -pitäjäläisiä. Niitä samoja ihmisiä jotka monet herran vuodet ovat -nöyrästi tuolla kansliahuoneen ovenpielessä asiansa toimittaneet, -niitä samoja ihmisiä, jotka hänelle tämän korean pappilan rakensivat, -niitä samoja ihmisiä, jotka hänelle vuodessa maksavat palkkaa kymmenen -tuhatta markkaa ja ovat mielestään onnellisia, kun saivat täällä -pappilassa kahvikupin ympyriäisen korpun kanssa... - --- Nyt täytyy maailman olla ylösalaisin! huokaa rovasti ja kävelee -levotonna kamarissaan. - -Sillä nuo Helsingissä tuntemansa kauhut, näkemänsä katukohtaukset ja -muut melskeet täyttävät hänen aivonsa tuskaa tuovalla verivirralla. -Mutta nyt ne ovat siirtyneet tänne hänen omaan kotiinsa ja _hän_ on -juuri se vihan jumala, jota vastaan uusi usko ryntää. - --- Se on kansa, joka murtaupi näyttämölle, kuiskaa hänelle povesta -sisäinen ääni. - -Aikovat hänen palkkansa pienentää, aikovat hänelle tehdä ruumiillista -väkivaltaa, aikovat tulla hänen saliinsa pelaamaan korttia! - -Telefooni soi. Siinä joku ystävä ilmoittaa rovastille, että naapuri -seurakunnan kirkkoherra on karkoitettu pois pappilasta, on pappilan -ikkunoita särjetty, kansakoulussa opetus väkivallalla estetty ja että -täällä omalla kirkonkylällä rahvas parhaallaan kokoontuu uhkaavaan -kokoukseen. - --- Isänmaa on raakalaisten käsissä! huutaa rovasti. - -Lyö telefoonin kiinni ja juoksee hätäytyneenä huoneesta huoneeseen, -etsii palvelijoita, huutaa renkejä, mutta ei saa käsiinsä muita kuin -renkipojan. - --- Missä ovat rengit ja piiat? kysyy hän pojalta. - --- Ovat menneet kokoukseen, vastaa poika ja virnailee vasten silmiä. - -Siis omat palvelijatkin menneet "kokoukseen" ja hänet hyljänneet! Hän -oli yksinään koko suuressa talossa, sillä renkipoikakin juoksi häntä -pakoon. - --- Jospa edes ruustinna eläisi, jospa lapset olisivat kotona! - -Mutta ruustinna on kuollut monta vuotta takaperin ja lapset ovat -Helsingissä opiskelemassa. - --- Hyvä Jumala! huutaa rovasti ja vaipuu sohvalleen käsi otsalla ja -silmät kyyneleissä. - -Ranskan suuri vallankumous sukeltaa hänen silmiinsä. Hän näkee -sansculottien punaisia myssyjä piikkimetsän lomitse väkevän absinthin -katkussa, joka ilman täyttää. Juopunut, eläimellinen joukko räyhää ja -vie mestauslavalle kuningastaan Ludvig XVI:nnetta, jolla on hänen omat -kasvonpiirteensä ja muhkea vartalonsa. Se onkin hän itse, joka viedään -guillotiinille... - -Rovasti pyörtyi. Mutta selvisi omia aikojaan. - -Hän juoksee moottoriveneelleen ja koettaa saada sitä lähtökuntoon. -Kultaa, hopeaa ja arvopapereita on hänellä taskut täynnä. Rahalippaansa -hän viskaa veneeseen ja suuntaa sen suurelle selälle. - --- Nyt on kansalla valta! - -Niin rohjetaan huutaa hänen nenänsä alla hänen omassa pihassaan ja -huutajana ei ole kukaan muu kuin hänen oma Matti-seppänsä... - -Ja tuo Matin puhe kasvaa. Se saa siivet. Kasvaa, kasvaa, kasvaa... -menee kylästä kylään, talosta taloon, mökistä mökkiin... - --- Nyt on kansalla valta! kaikuu läpi pitäjän yltyvä huuto. - -Mutta rovasti harhailee rahoineen ja kalleuksineen moottoriveneellään -suurella selällä jäisessä vedessä marraskuun kylmässä usvassa. - -Tämä on suurlakon jälkisoittoa täällä takalistoilla. - - - - -XXVII LUKU. - - -Hannes oli juuri saapunut kotiinsa nimismiehen luota, jolle hän oli -jättänyt lopulliseksi toimeksi tehdä parhaan ymmärryksensä mukaan -Juuso Kalliolle. Sitovia todistuksia oli ilmaunut, sillä muitakin -velkakirjoja Karvisen pesästä oli oudoilla teillä. - -Mutta asiasta ei Juuso Kallio mitään aavistanutkaan. - -Nimismiehen luona oli ollut puhetta, miten suurlakon jälkimainingit -täällä takalistoilla vyöryvät. Metsät olivat ruvenneet elämään niiden -lyöminä ja salot heräsivät outoon jyrinään, tahtoen nekin jyristä -omilla äänillään. Kaikki vanha tyytymättömyys rahvaassa nousi nyt -suuhun ja kuohuili vihaisina puheina. Koko Ylä-Karjalan "musta -kansa" oli ärtynyt ja kohotti pelottavana päätään. Pappeja uhattiin, -kansakoulut aiottiin lyödä lukkoon ja kaikki verot poistaa. Se oli sitä -takalistojen pimeimmän väen "vapautta". Ja täyttä kurkkua huudettiin, -että nyt saadaan itse tehdä mieluiset lait. Pelottavia miesryhmiä kulki -teillä, jotka tyytymättömistä kuohuivat. - -Muutamassa seurakunnassa oli kunnallislautakunnan esimies eksynyt tämän -"mustan kansan" johtajaksi. - --- Nyt tarvitaan tiukka järjestysvalta. Kokekaa tekin siellä omalla -puolellanne niitä rauhoittaa! oli nimismies Hannekselle hyvästellessään -puhunut. - -Nimismies tässä liikkeessä näki yksinomaan "mustan kansan" ärtymistä. -Mutta Hannes ymmärsi, että juuret ovat syvemmällä. Se oli kansan -vapauden harrastus, joka täälläkin kuohuu, ja vain pieni haara siitä on -"mustan kansan" harhaisku. Monet vuodet oli oltu kuin ummehtuneessa, -kiinnisidotussa säkissä. Nyt oli säkki avattu ja sieltä kurkistivat -ulos kirkkaaseen ilmaan kansan kalpeat kasvot, joita äkkinäinen valo -huikaisi. Ja siitä huikaisusta tämä melske ja kohina, tämä jymy ja -uhmailu... mutta sitä ei jaksanut nimismiehen virkavaltainen sielu -tajuta. - -Omasta puolestaan oli Hannes riemusta juopunut. - -Maali, jota hänkin oli takaa-ajanut, oli saavutettu. Suomi oli vapaa. -Kansa oli nostettu valta-asemaan. Hurraa...! hurraa...!... hurraa...! - -Samassa ilmestyi Holopainen hänen kamariinsa, hänkin huusi "hurraa" ja -puristi Hanneksen luisiin käsiinsä. Ja sitten hän iloisena huudahti: - --- Nyt on se suuri talonpoikien kapina alkanut! Parin päivän takaa -on meillä talonpojilla iso kokous, jossa pappien palkkausjärjestelmä -kumotaan. Pastorille annetaan kyllä hänen osansa, sillä se ei olekaan -niin suuri ja hän on kansan mies. Yhteinen toivomus on että sinä tulet -kokousta johtamaan... - -Holopainen veti esille hyvin paksun lompakkonsa, painoi pöytään -Hanneksen nenän eteen sadan markan setelin ja puhui: - --- Tuon saat palkaksesi, jos tulet. - --- Onko teillä aikomus myös kouluja hätyyttää? - --- Tämä koulu suljetaan ja kaikki muut, paitsi kirkonkylän. Mutta elä -sinä pelkää jääväsi leivättä! Kansa on valinnut sinut kirkonkylän -koulun opettajaksi. - --- Mutta mitä aiotte koulutaloilla tehdä? - --- Niistä sitten jäljestäpäin päätetään. Papeilta otetaan myös pois -puustellit. - -Holopainen nauroi hyvin hyvillään. - --- Mutta millä voimalla nämä teette? - --- Nyt on kansalla valta. Herrat pois peräsimestä! - --- Ettekö ymmärrä, että siten menette lain ulkopuolelle? - --- Lain laatii kansa. - --- Laatikoon vain. Mutta ensin on vanha laillista tietä kumottava. -Papit ja puustellit ja koulut seisovat lain tukevalla pohjalla. - --- Entä se palkkausjärjestelmä? Seisooko sekin? - --- Silläkin on muodollinen laillisuus. - --- Mikä on? - --- Lain muoto. - --- Sitäpä en ymmärrä. - --- Se tahtoo sanoa että se on päässyt voimaansa täysin laillista tietä. - --- Se on tullut meille viekastelun tietä. - --- Mutta laillisesti se on kumottava. - --- Me sen kumoamme! - --- Mutta siihen tarvitaan myös rovastin suostumus. - --- Jos hän ei hyvällä suostu, niin me _pakotamme_... - --- Tulette siis käyttämään ruumiillista väkivaltaa? - --- Käytämme, jos ei muu auta. Tässä on mies, jolla on leveä rinta. Ja -minä olen kaivaten sitä hetkeä odottanut, jolloin tästä asiasta siellä -pappilassa saan seisoa rovastin kanssa nenätysten. - --- Vieläkö vävynne kulkee rovastin asioita? - --- Minä annoin pojalle selkään, hän teki katumuksen ja tekee nyt -niinkuin minä käsken. - --- Mies taitaa olla pehmyt. - --- Mikä muu auttaa? Ihminen pehmenee minun edessäni. - -Se oli taas pankki-Holopainen, joka puhui. - --- Korjatkaa pois setelinne! En puutu, en tartu puuhiinne. Ja sanon -teille, että jos laittomuuksiin ryhdytte, niin sitä vielä katkerasti -kadutte, sillä nyt _taas on Suomessa laki voimassa_. - --- Vieläkö petyin sinusta? Olet kummallinen mies. Mutta tässä on luja -nyrkki ja varo sinäkin sitä...! - -Holopainen näytti luista kouraansa ja oli nähtävästi hyvin vihainen. - --- Isäntä laskee leikkiä... - -Samassa paukahti nyrkki Hanneksen pöytään. Se meni halki. Maikki -syöksyi säikähtyneenä katsomaan. - --- Isäntä maksaa toisella kerralla pöydän..., puhui Hannes tyynesti. - --- Siinä on jo maksu! ärjäsi Holopainen, jätti satamarkkasensa pöytään -ja lähti. - -Holopainen meni Juuso Kallion luo. - --- Onko sinussa, Juuso, enään ollenkaan talonpoikaa? Muistatko, että -rengistä aloit? kysyi Holopainen aluksi Juusolta. - --- Mitä tyhjää härnäät! - --- En härnää. Mutta muistutan sinulle, että sinä olet yhtä luuta ja -lihaa meidän kanssamme. Pyrkivät sinusta kyllä tekemään herran ja -rahankin rintaasi laittoivat. Sauva kädessä kuljet ja herrastakissa -käyt, mutta sittenkin olet talonpoika. Heitä pois se herrain -hännysteleminen ja rupea meidän talonpoikien johtajaksi! Kokouksia olet -tottunut pitämään, olet kynänkäyttäjä, tunnet pykäliä ja parakraahveja, -rupea meidän mieheksemme! - -Juuson silmät leimahtivat: Oliko tässä hyvä ja antava apaja? - --- Että mitä tarkoitat? - --- Oletko herra vai talonpoika? - -Juuso häkälteli, nosteli sorttuukinsa helmoja ja käveli kuin kuumilla -kivillä. - --- Puhu asiasi selvemmin! - --- Nyt on kansalla valta ja herrat pois ja herrain palvelijat...! - -Juuso säikähti, kävi kalpeaksi ja huusi: - --- Aiotko uhata? - --- En suinkaan. Tulin kuiskaamaan sinulle korvaan, että me maksamme -sinulle hyvin -- saat sata markkaa -- kun pidät ylihuomenna kokouksen, -jossa se kirottu pappien palkkausjärjestelmä kumotaan... - -Juuso riemastui, mutta kävi kylmäveriseksi ja tinki. - --- En rupea sadasta, sillä se on vaarallinen kokous. - --- Paljonko vaadit? - --- Kaksisataa vaadin. Niin sitten. - --- Voi h--vetti, kun olet kallis! Olet helpolla tottunut rahaa saamaan. -Mutta me maksamme. Sillä tässä on kysymyksessä meidän talonpoikien -valtakysymys: mekö vai herrat voitamme? - --- Niin on. Talonpoika olen minäkin. Ja kärsin yhdessä teidän -kanssanne. Nyt siis aiomme hyökätä rovastin kimppuun --? - --- Niin juuri... juuri niin. Niinkuin torveen puhuit... rovastin -kimppuun käydään, niin että jyrisee... Pastori-raukka olkoon rauhassa. -Se on siivo ja hiljainen mies. Mutta se valkotukkainen piispa... se -viini keisari... juuri sen kimppuun me käymme... että... että... -roiskis! - --- Nyt on kansalla valta! - --- Nyt on kansalla valta! säesti Holopainen riemastuen Juusoa. - --- Meillä se nyt on valta... meillä talonpojilla..., änkytti Kallio. - --- Niin... meillä sorretuilla... köyhillä talonpojilla! vakuutti -Holopainen. - -Juuso haki esille viinapullon, sokeria ja kylmää vettä. - -Ja siinä sitä sitten juotiin takaliston vhiskyä. - --- Onko kokouksessa muita asioita? kysyi Juuso. - --- On. Kansakoulut suljetaan! - --- Ne joutavatkin! Rahaa vievät jumalattomasti ja herroja kasvattavat. - --- Verot poistetaan! - --- Juuri minun ohjelmani! Ryypätään oikein keisarin kotka! - -He kaatoivat suuret ryypyt kurkkuunsa. - --- Muistatko, Holopainen, sitä ihanaa aikaa, kun minä olin -kunnallislautakunnan esimies? - --- Miksi en muistaisi. - --- Kun ei ollut veroja juuri mitään...! - --- Se oli ihana aika. Sinut nostamme jälleen johtoon. - --- Ja silloin koulutkin loppuvat. - --- Lupaatko sen? - --- Lupaan. - --- Papeilta otamme myös puustellit. - --- Otamme! Voi, kuinka sydämeni riemusta hyppää! - --- Meitä on tässä kaksi suurta ja onnellista. Ja tästä puoleen olemme -me pitäjän johtajat, puhui pankki-Holopainen, nousi ja löi näppiä. - --- Kuule, Holopainen! Minä olen aina ollutkin herrain karvain -vihollinen ja ehta talonpoika sydämen pohjalta. Olen vain vetänyt -herroja nenästä ja heitä hassuttanut. Tekeytynyt tämänkin rovastin -ystäväksi, mukamas... mutta nyt se näkee minussa ystävänsä. Ja olen -pohjaltani koulujen synkkä vihollinen kuin itse isä perkele, vaikka -olenkin muka tämän kasarmin täällä esimies... näes... herrat panivat -siksi, kun luulivat minun ystäväkseen. Minä niitä juupeleita olen -pahasti pettänyt... oikein summamutikassa pettänyt! - -Juuso nauroi. Holopainen nauroi. Sitten he puolijuopuneina syleilivät -toisiaan, tanssivat kierroksen kamarissa ja nauroivat silmät vesissä. - -Siinä oli todellakin pari iloista miestä. - -Juuso Kallio oli jo huomannut, että herrain hännysteleminen ei häntä -enään vetele... pitää nyt alkaa toisesta päästä: talonpojista. Ja -niiden hartioilla hypätä taas johtajan satulaan, hypätä ja alleen -murskata sekä rovasti että opettaja Kauppi, sekä koulut että pappilat, -sillä sisimmästä sydämestään oli hän vain sittenkin musta talonpoika, -jonka rintaan esivalta erehtyi mitaliin lyöttämään. - - - - -XXVIII LUKU. - - -Hannes huomasi rovastin moottoriveneen asuntonsa ikkunasta selällä -kulkemassa. Se näytti pyrkivän hänen koulunsa rantaan. Mutta ranta oli -jo jäässä eikä vene näyttänyt jaksavan jäätä leikata. Vene otti takasin -ja sitten uudella ryntäyksellä syöksyi jäätä vasten, kohosi jään -päälle, kaatui ja siinä oleva ihminen joutui heikon jään varaan. - -Nyt se mies uppoaa veteen ja vene jää kyljelleen kellottamaan! - -Hannes juoksi henkensä takaa rantaan ja vei mennessään Kähkösen, -naapuritalon, vanhimman pojan. - -He juoksivat, juoksivat. Näkevät, miten itse rovasti ponnistelee kaikin -voimin jäiden seassa. Tuossa paikassa he ovat veneellä särkemässä -jäätä, pääsevät luo ja korjaavat vanhan miehen veneeseensä varmasta -kuolemasta. - -Rovasti itkee ja huokaa, osottaa veneeseensä ja sanoo: - --- Rakas opettaja! Siellä veneessä olisi vielä jotain pelastettavaa. -Taivaan Jumala! Nyt sinä ojennat minulle Getsemanen kalkin...! - -Rovasti läähättää, vavahtelee ja sormiaan puristelee, että ruskaa. - -Hannes ohjaa moottoriveneen luo. Siinä on rautainen lipas veden ja -jään sohjussa. Se otetaan. Moottorivenekin kuljetetaan rantaan. Sitten -lähdetään koululle. - --- Voi rakas opettaja! Minun piti lähteä pakoon omasta kodistani, -sieltä ennen rauhallisesta pappilasta... - --- Ketä pakoon? - --- Omia pitäjäläisiäni. Ne ovat jo muuttumassa sosialisteiksi... -vallankumouksellisiksi... himoavat minun vertani... oih! - --- Oliko rovastilla aikomus tulla minun luokseni? - --- Oli. Sillä nyt tulee kansa hulluksi täälläkin takalistoilla... -Suomi hukkuu vallankumouksen veritulvaan... Olin suurlakon aikana -pääkaupungissa ja siellä minä näin kaikessa alastomuudessaan sen -hirveän punaisen kummituksen, jota sosialidemokratiaksi sanotaan. -Minä näen jo sieluni silmällä heidän punaisten lippujensa täälläkin -liehuvan, näen koko Karjalan savuavan tulessa ja veressä... herrastalot -palavat... säätyläiset ja virkamiehet rääkätään tai tapetaan... -tällainen teurastus käy parhaallaan Itämeren maakunnissa... ja sen -sielläkin toimittavat sosialidemokratit...! - -Rovasti värisi kauhusta ja kylmästä. Hänen silmissään olivat vielä -kyyneleet, hiukset ja parta märkä, vaatteet tippuivat vettä. Kun -hän rahalippaansa puristettuna rintaansa vasten tuossa kulkea -laahustaa, on hän kuin raunioitunut ruhtinas, joka raastettuna pakenee -valtakunnastaan jalokiviensä kanssa. - --- Ei täällä meillä niin pitkälle päästä. Mutta voivathan ne täälläkin -vanhoja näkökantoja poltella... voivat virkavaltaista ja ylimyksellistä -henkeä pahastikin rusikoida. Siihen on syytäkin... paljonkin! - --- Tekin siis uskotte, että kansa käy virkamiestensä päälle? - --- Voihan joukossa olla sellaisiakin hurjapäitä. Mutta suuri enemmistö -ei lyö virkamiestä, vaan virkamiehen ajan kehityksen taakse jäänyttä -mieltä... - --- Huomaan, että olette nuori... että olette voitosta juopunut... -mutta minä luotan teihin... sentähden teidän luoksenne pakeninkin -harhailtuani vuorokauden tuolla selillä. Olen jo vanha mies, joka en -sovi uuteen aikaan... - --- Metsäläisyyttä vastaan on meidän yhteisesti taisteltava, taisteltava -sitä suuntaa vastaan, jota pankki-Holopainen ajaa. - -Rovastin silmät kirkastuivat. - --- Enpähän teistä pettynytkään! Juuri niin. - -Tultiin koululle. Rovasti alkoi laskea rahojaan. - -Siinä oli kultaa ja hopeaa, oli setelikimppuja ja arvopapereita. Siinä -oli kokonainen suuri omaisuus. - --- Jos tämä lipas putosi järven pohjaan... niin minä olisin nyt köyhä -mies. Miten paljon laskette vaivoistanne ja hoidosta, jonka minulle nyt -annatte? - --- En muuta kuin lämpimän kiitoksen. - --- Teidän luonteessanne on kultaa. Minä olen teitä monesti loukannut, -mutta nyt pyydän anteeksi... Saanko sanoa teitä ystäväkseni? - --- Minä olen jo pankki-Holopaisen ystävä. Sovinko samaksi teille -molemmille? - --- Minulle sovitte. Ja minä sydämestäni kiitän uutta ystävääni. Te -pelastitte minun henkeni ja minun omaisuuteni. Oi, se oli kauhea hetki! -Sallikaa minun syleillä teitä! Te ette itse tahdo persoonallista -palkkiota minun pelastamisestani. Sentähden minä lahjoitan koulunne -joulukuusirahastoksi tuhat markkaa, minkä korot joka vuosi annetaan -koulunne köyhille oppilaille jouluavustukseksi itse kuusijuhlassa, -jossa minä kerran tahallani teitä loukkasin... Tämän sata markkaa -annatte nuorelle Kähköselle... toiselle pelastajalleni. - -Tuotiin teetä. Rovasti, joka oli jo saanut kuivat vaatteet, nautti sitä -niin suurella nautinnolla, ettei milloinkaan ennen elämässään. - -Sitten syötyään pani hän maata, sillä hän oli armottomasti väsynyt. - -Hannesta kovasti säälitti miesrukka. Rovasti oli joutunut ajan pyörän -alle ja se pyörä murskasi luonnon lain kylmäverisyydellä. Tässä -miehessä siis törmäsi vanha ja uusi aika vastatusten ja hänen sisässään -tapahtui vimmattu taistelu. Siinä hän nyt lepäsi lyötynä soturina... ei -verisenä, vaan nöyryytettynä ja mieli järkytettynä. Miesrukka, jonka -oma koti hylkäsi! Rovasti, jota paha omatunto noin pelotteli! Siinä oli -jotain hyvin surullista ja jotain hyvin hullunkurista samalla kertaa. -Tuo vanha mies oli aina vaan lapsi... pahankurinen, mutta samalla -arka... ja nyt se vitsoja sai... - -Yön suussa heräsi rovasti ja pyysi lasin viiniä. Mutta sitä ei ollut -antaa. Nyt hän muisti, missä oli ja nousi ylös. Hän käveli kauan -ajatuksissaan, pysähtyi sitten Hanneksen luo ja kysyi: - --- Tunsitteko syvää kutsumusta ruvetessanne kansakoulunopettajaksi? - --- Tunsin. Minä paloin sisällisesti tulevaan elämän työhön. - --- Ja nyt olette tyytyväinen? - --- Olen. - --- Minä sen kyllä näen. Sillä teitä rakastaa nuori vaimo kuin -silmäteräänsä... teitä pitäjäläiset ihailevat, teitä täytyy -vastustajannekin kunnioittaa. Teillä on onnellinen, näin sievä -koti, teillä on tyytyväinen mieli ja se on sanomattoman paljon -- -nyt sen minä tunnen! Teillä on kansan rakkaus ja se on suuri lahja, -jota ei minulle koskaan suotu... Kun minä harhailin tuolla selällä -kylmässä usvassa ja paksussa pimeydessä viluisena, nälkäisenä, -kurjana ja onnettomana, selveni minulle kuin salaman hohdossa, mikä -välttämättömyys virkamiehelle on kansan rakkaus, sen kansan, jonka -keskuudessa hän toimii. Taivaan Jumala ja paha omatunto oli minulla -siellä ainoana kumppalina. Sillä minä tunsin paljon rikkoneeni... -Oi, rakas ystävä, minä rupesin papiksi, rupesin tähän arkaan virkaan -tuntematta sisäistä kutsumusta... ja juuri sentähden olen _nyt_ näin -onneton. Minä ensin tahdoin itseänikin uskotella, että kaikkeen tähän -mielen rauhattomuuteen ovat syynä yksin sosialistit, mutta siihen on -ennen kaikkea syynä heräävä omantunnon ääni... Täälläkin sisässäni... -sydämessäni käy raateleva... repivä... yltyvä vallankumous. Halveksikaa -minua, sillä minä olen ollut n.s. _leipäpappi!_ Ja juuri siksi olen -nyt näin onneton, että minun, vanhan rovastin, täytyy itkeä nuoren -opettajan silmäin alla. Se kuoleman hetki se oli kuin salaman välähdys -minun pimeissä aivoissani. Minä sain jo maistaa esimakua, miten -hirvittävä on maailmallisen papin kuoleman tuska... oi... oi... oi! - -Hanneskin oli syvästi liikutettu. Sillä hän sai olla näkemässä, miten -mieltä järkyttävä vallankumous taistellaan ihmisen sydämessä. - -Onhan opettajalla antaa minulle yötoveriksi Uusi testamentti? - -Hannes etsi sen rovastille. - --- Ja nyt hyvää yötä. - -Rovasti laski kätensä Hanneksen olalle ja katsoi häntä hellästi -silmiin. Hannes heitti hänet yksin. - -Aamulla kun Hannes meni kamariin, istui rovasti vielä lukemassa. Mutta -nyt hän oli tyyni, silmät kirkkaat ja koko mies juhlallisen ylevä. - --- En nyt enää mitään pelkää... en mitään, sillä nyt minä luotan -Jumalani apuun. Jos he tahtovat minua ryöstää, niin ryöstäkööt, -jos he tahtovat minua rusikoida, niin rusikoikoot! Niin tehtiin -Kristuksellekin, joka oli kuitenkin viaton. Mutta minä, suuri syntinen, -olen kaikki ansainnut... kaikki itse valmistanut... kaikki... kaikki... --- Nyt kuitenkin tunnen, että päivä minun sielussani valkenee... -valkenee. Ja Herra siunatkoon minua ja valistakoon minua! - -Rovasti vaipui rukoukseen kädet rinnan päällä ristissä. - -Oli tuokio syvää äänettömyyttä. Sitten rovasti heitti hyvästin ja sanoi: - --- Minua tarvitaan siellä, missä vimmatuin taistelu käy... puhumassa -rauhan sanaa... - -Hannes lähti häntä saattamaan kotiin. - - - - -XXIX LUKU. - - -Rovasti oli ennen rakastanut nimittää itseään aamutähdeksi, joka päivää -ilmoittaa, mutta Holopaista ehtootähdeksi, joka tuo sanomat yöstä. -Mutta näiden molempien tähtien välillä vilkkui kolmas tähti: keskiyön -himmeä silmä ja paksuimman pimeyden tunnusmerkki -- Juuso Kallio. Se -kieppui puoleen ja toiseen, milloin sammui ja katosi, milloin arkaillen -värisi pitäjän mustimmassa yössä. Harvoin se tähti omavaloisena täysin -näkyviin tuli, mutta liikkui mielellään raskaiden pilvien takana ja -sieltä tirkisti noihin toisiin. Sillä keskiyö oli sen työaika ja -vahtivuoro. - -Kun Juuso Kallio pankki-Holopaisen ja muun metsäkansan eturinnassa -astui siihen määrättyyn kokoukseen, jossa päätettäisiin sivistyksen -valo pitäjästä sammutettavaksi, oli hän kuin kehityksensä huippuun -päässyt. Sillä nyt vasta hän oikein astui johtajan jalustimeen. Jos -hän ennenkin oli ollut johtomiehenä, niin vapaasti mielensä mukaan ei -hän saanut riehua. Herrat pykälöineen olivat aina vastakynnessä ja -sentähden niitä oli pitänyt hännystää. Mutta nyt on kansalla valta, -nyt herrat ja pykälät pois, nyt kansa itse hänet nostaa pitäjän -kuninkaaksi. Rovasti oli huono isäntä, joka ei ymmärtänyt palvelijaansa -palkita. Sentähden rovastille tuntuva näpäys vasten kasvoja. Opettaja -Kauppi oli se ainainen valon sankari -- hänet ajettaisiin pitäjän -rajalle. Koulut kiinni, puustellit pois, verot pois! - -Ennen kun Juuso lautakunnan esimiehenä pitäjän rahavaroja hoiti, oli -vanhoja säästökassoja, jotka hän tyhjensi, ettei tarvinnut liioin -verottaa. Miten nyt tultaisiin veroitta toimeen, sitä ei Juuso tahtonut -ajatella. Hän tahtoi vain huutaa toisten mukana ja vielä lujemmin kuin -ne: Verot pois! - -Kuitenkin Juuso häpesi kulkea tämän joukon eturinnassa. Mutta rovasti -ja opettaja Kauppi oli kukistettava millä tahansa, rahaa oli ansaittava -ja itse noustava pitäjän kaikkein suurimmaksi. Nyt oli se otollinen -hetki, se tulevaisuuden aamutunti, jolloin lyödään kuninkaita. - -Kokoushuone oli täynnä väkeä. Siinä oli miestä monenkarvaista, -semmoistakin, jommoista ei koskaan ennen oltu kokouksissa nähty. -Perimäisimpienkin soiden raskaskätiset raatajat olivat tulleet -kokoukseen ja tuoneet mukanaan sinne turpeen ja metsän tuoksun. Näille -ihmisille oli työ tähän asti ollut elämän ainoa määrä ja sen palkintona -tavallisesti leipä ja suola. Mutta nyt he aikoivat korvata entiset -kärsimyksensä ja kurottivat nälkäiset suunsa keskusteluun, joka oli -ruokotonta parempiosaisten haukuskelemista. Heidän villit silmänsä -paloivat laihassa pääkopassa ja heidän repaleiset vaatteensa liehuivat, -kun he kuumenneina pyörästelivät. Nälkä ja kärsimys ja virkamiesten -vihaaminen siinä se kolmisointu, jota he täydestä kurkustaan huusivat. - -Mukana olivat myös pitäjän rahanahneimmat isännät, ne, jotka noita -toisia raukkoja olivat pahimmin polkeneet, vaikka nyt muka kaiken syyn -sysäsivät virkamiesten ja koulujen tiliin. Ja ne ne olivat ne mustat -upseerit, joiden kenraalina nyt Juuso Kallio toimi. - -Juuso hyppäsi pöydälle, viskasi hattunsa kattoon ja huusi: - --- Hurraa, miehet! Nyt on kansalla valta! Eläköön kansa! - -Näin nosti Juuso alkuhurmauksen joukossa. Seurasi verraton mylvinä. Kun -se oli loppunut, alkoi Juuso puheensa: - --- Minä, miehet, olen entinen renki. Ja kuinka moni teistä onkaan sitä -vieläkin? Minä tunnen rengin aseman. Se oli kuin kylän koiran. Nyt -minä olen isäntä. Täällä on myös monta isäntää. Isäntänä menetteleisi -muuten, ellei olisi herrain virkamiesten imettävänä. Renki on -talonpoika. Isäntä on talonpoika. Mutta herrat eivät ole talonpoikia... -Nyt on niille tullut ankara tuomiopäivä... Nyt antakaa te, talonpojat, -herrain ymmärtää, kuka heitä syöttää! Se olet sinä, talonpoika, joka -heitä syötät, mutta se olet myös sinä, jonka silmille he ruokansa -tähteet viskaavat. Niistä sinä saat ottaa ravintosi... Hyi herroja! - -Enempää ei Juuso ehtinyt puhua, kun ovelle ilmausi nimismies kuuden -asestetun miehen kera. Juuso kalpeni, menetti tasapainonsa ja putosi -selälleen miesten niskaan. - -Kohta oli nimismies siinä saaliin jaolla. - -Mutta nyt astui pankki-Holopainen esiin: - --- Mitä asiaa on nimismiehellä täällä? kysyi Holopainen. - --- Olen vangitsemassa varasta ja väärentäjää, vastasi nimismies. - --- Kuka se on? - --- Juuso Kallio. - -Mutta nyt Juuso virkosi ja huusi kamalasti: - --- Nyt näet, Holopainen, mihin suureen vaaraan sinun tähtesi antausin. -Kohta kun jätin herrat, ovat he minua vangitsemassa. Se on kansan -tähden! Miehet, suojelkaa minua! - -Nyt komensi Holopainen taisteluun. Syntyi vimmattu tappelu. Kaikki -sekamelskassa pyörivät. Nimismies oli hypännyt pöydälle ja huusi: - --- Miehet! Minä varotan teitä, elkää sekauko virkatehtävääni. - -Samassa vetäisi hänet Holopainen alas, antoi hänelle selkään nyrkin -iskun, nousi itse pöydälle ja huusi: - --- Miehet! Nimismies esittäköön, mistä syyttää! - --- Juuso Kallio Karvisen pesän holhoojana on varastanut pesästä -velkakirjoja, siirtänyt ne itselleen ja kantanut niistä maksut, puhui -nimismies. - --- Niistä voit häntä jäljestäpäin syyttää. Mutta nyt hän on meidän -mies. Ja ellei nimismies mene hyvällä, niin me annamme kyydin, puhui -Holopainen. - -Joukko mylvi, Juuso Kallio huusi, mutta nimismies komensi miehensä ase -käteen. - -Niiden, suojassa meni nimismies Kalliota vangitsemaan. - -Holopainenkin aseetonna tuli järkiinsä. - --- Emme tahdo varkaita puolustaa, puhui hän. Vangitseminen -toimitettiin. Ja niin lähdettiin. - -Juusoa viemään kunnan vankilaan. Emäntä Karvinen, joka oli tullut -kokouspaikkaan, seurasi saattuetta virheellisesti virttä laulaen. -Nimismies käänsi Juuso Kallion rintarahan nurinkäsin, jottei -päällekirjoitusta "rehellisyydestä" näkyisi vankilaan varasta -vietäessä. -- Holopaisen kanssa on minulla vielä tili käräjillä, sanoi -nimismies mennessään. - --- Kiitä pistoolejasi, että näin vähällä pääset, lähetti Holopainen -vastaukseksi. - -Kokouksen yleisö oli nyt kuin vasten suuta lyöty. Mutta pian -toinnuttiin. - --- Nyt lähdetään joukolla rovastilaan puhumaan siitä -palkkausjärjestelmästä, kehotti Holopainen. - -Ja niin lähdettiin. - -Rovasti istui levollisena pappilassaan. Hän olisi tahtonut lähteä -kokoukseen mieliä rauhoittamaan, mutta häntä ei laskettu. Sillä -pappilassa oli paljon muitakin ihmisiä. Hannes sinne ensin oli -jäänyt, vaikka rovasti oli kyllä sanonut yksinkin tulevansa toimeen. -Palvelijoilleen oli hän antanut vapaan vallan mennä kokoukseen. Mutta -nyt ei yksikään ollut lähtenyt. Ja pitäjältäkin oli saapunut paljon -ajattelevia ja ymmärtäväisiä ihmisiä pappilaan, kun olivat kuulleet -metsäkansan uhkauksista, niin että rovastin ympärillä kotonaan oli -sankka parvi ystäviä. - -Kun he kysyivät, eikö rovasti pelkää, osotti rovasti pöydällä avonaista -raamattua ja vastasi: - --- Tässä on minun turvani. - -Kaikki huomasivat, että rovastissa on tapahtunut perinpohjainen muutos. - -Kokouksesta tuotiin kamalia viestejä pappilaan. Ja lopuksi se -tieto, että Juuso Kallio on vangittu ja että Holopainen metsäkansan -eturinnassa marssii pappilaan. - --- Nyt on rovastin lähdettävä pois siksi aikaa kuin he ovat täällä, -esitti Hannes. - --- En minä pelkää, vastusti rovasti. - --- Mutta Holopainen kiivastuneena voi tehdä tyhmyyksiä. Sekä rovastin -että Holopaisen turvallisuuden tähden on parasta, että rovasti -lähtee... lyhyeksi aikaa vain, neuvoi Hannes edelleen. - -Niin kehottivat muutkin. Rovasti taipui ja lähti kieseillään ajamaan -vastakkaiseen suuntaan kuin mistä joukko tulisi. - -Kun metsäkansa saapui pappilaan, meni Hannes sitä vastaan, antoi -Holopaiselle kättä ja puhui: - --- Ystävä! Täällä on jo tapettu... - --- Kuka on tapettu? kysyi Holopainen kuin säikähtäen. - --- _Virkavaltainen, ylimyksellinen, ylellinen henki_, vastasi Hannes. - -Holopainen nauroi jo. - --- Sinäkö sen tapoit? - --- En. - --- Kuka sitten? - --- Rovasti itse. - --- Enköhän minä ollut mukana tappamassa? kysyi Holopainen. - --- Olitte tekin. - -Taas Holopainen nauroi ja tuo satapäinen miesjoukko hänen takanaan. - --- Mutta minun pitäisi saada rovastia puhutella siitä -palkkausjärjestelmästä, sanoi Holopainen. - --- Ei ole rovasti nyt kotona. Pitää puhua toisella kertaa. - --- Missä on rovasti? - --- Läksi pakoon. - --- Ketä? - --- Pankki-Holopaista. - -Holopainen nauroi yhä lujemmin ja sanoi joukolleen: - --- Tämä on ihana päivä. Nyt olen isäni vertainen poika. Siellä annoin -nyrkistä nimismiehelle, täällä olen rovastin ajanut maantielle -kodistaan. Eläköön kansan valta! - -Holopaisen mukana tullut joukko huusi "eläköön", Hannes sitä huusi ja -siellä pappilassa ollut iso väkiryhmä huusi samaa. - -Mitä näitä ihmisiä sitten erotti? kysyi Hannes itseltään. - -Hän ryhtyi puhumaan, kun huomasi pitävänsä kädessään kohtauksen -johtolangat: - --- Nyt on todellakin kansan valta. Mutta jolla on valta, pitää olla -myös ymmärrystä sitä käyttää. Kansa on paljon kärsinyt huonoilta -virkamiehiltään. Virkavaltaisuuden aate on nyt tapettu. Ja kun kerran -aate on tapettu, niin sen kannattajat kuolevat itsestään kuin kärpäset -kylmän tullen. Ei siihen nyrkkejä tarvita. Meillä on tässä äärellämme -siitä loistava esimerkki. Rovasti on muuttunut minunkin ystäväkseni, -vaikka hän ennen halveksi niin pientä miestä kuin minä olen. Ja tästä -puoleen hän on teidän jokaisen ystävä. Se entinen virkavaltainen -rovasti on kuollut ja kuopattu, ja tässä hänen omilla rappusillaan -minä teille julistan, että meillä on uusi rovasti, kansanvaltainen ja -uudestasyntynyt rovasti. Ja missä on Juuso Kallio? Se raskas pimeyden -pylväs on vankilassa. Katso: vanhat johtajamme ovat poistuneet ja -kaikki on uudeksi tullut! Uusi aika siis tännekin koittaa. Pitäjämme -taivaalla on rusottava huomenkoitto. Mutta siirtykäämme laajemmalle -alalle! Koko Suomen kansa on nyt kahleensa katkonut. Ja köyhä rahvas -on ihmisarvoonsa korotettu. Siitä minä riemuitsen, mutta samalla -vaadin, että tämä rahvas ymmärtää ihmisarvonsa yksin täälläkin. Me -kansan kärsineet lapset emme taistele nyrkeillä, emme aseilla, vaan -kannamme pyyntömme avomielisesti koko maan valtapöydälle ja vaadimme -parannuksia oloihimme. Sillä nyt meille on annettu valta huono laki -kumota ja uusi hyvä laki laatia, mutta ei itsekunkin omassa nurkassaan, -vaan yhteisesti siellä suuressa neuvospöydässä, jonne kohta edustajamme -lähetämme. Ja siellä ne pappeinkin palkat uudelleen järjestetään, mutta -ei täällä vihassa ja torassa. Tällainen on se kansanvalta, josta nyt -jokainen puhuu. Ja siitä se nousee kansanvaltainen uusi Suomi! - -Hannes alotti "Maamme"-laulun. Ne yhtyivät siihen, jotka taisivat. -Mutta kaikki lakittomin päin kuuntelivat sitä. - -Kun se oli laulettu, puhui pastori: - --- Minä tunnen tarvetta, pitäjäläiset, osottaa teille uuden johtajanne. -Se on hän, Hannes Kauppi, Orjasaaren opettaja, jolle Luoja antoi -kirkkaan älyn ja syvän lähimäisrakkauden, joita ilman elköön kukaan -johtajaksi pyrkikö. Eläköön opettaja Kauppi, uusi johtajamme! - -Huudettiin voimakas "eläköön". Sisältä tuotiin rovastin tuoli, Hannes -painettiin siihen ja häntä riemusaatossa kantoi koko läsnäoleva yleisö, -sekä valistunut että valistumaton. - --- Sittenkin löysimme lopulta toisemme, puhui Hannes Holopaiselle. - --- Enkö minä sitä jo kerran sanonut, vastasi Holopainen ja kysyi, -menikö rovasti etäällekin, jotta voitaisiin takaisin kutsua. - -Päivä loppui suuriin päivällisiin pappilassa, jossa -pankki-Holopainenkin oli mukana ja istui rovastin pyynnöstä hänen -vieressään. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK OPETTAJA*** - - -******* This file should be named 60920-8.txt or 60920-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/6/0/9/2/60920 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/60920-8.zip b/old/60920-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 07e6608..0000000 --- a/old/60920-8.zip +++ /dev/null |