diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-27 12:46:44 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-01-27 12:46:44 -0800 |
| commit | 9fa765f20cd72cbab05fb49c31449d6fea3cf467 (patch) | |
| tree | 09fb4575c9851a1d58f644961b45c92ff3b5b0ce | |
| parent | 9dacb78fc406966b5c06e53585cdc33e24dc85ec (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/60494-8.txt | 6225 | ||||
| -rw-r--r-- | old/60494-8.zip | bin | 116466 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 6225 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..e93fe21 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #60494 (https://www.gutenberg.org/ebooks/60494) diff --git a/old/60494-8.txt b/old/60494-8.txt deleted file mode 100644 index 9f19b6b..0000000 --- a/old/60494-8.txt +++ /dev/null @@ -1,6225 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Valkeneva tie, by Hilja Haahti - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Valkeneva tie - - -Author: Hilja Haahti - - - -Release Date: October 14, 2019 [eBook #60494] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VALKENEVA TIE*** - - -E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen - - - -VALKENEVA TIE - -Kirj. - -HILJA HAAHTI - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1910. - - - - -SISÄLLYS: - - I. Lapsuuden rauhaa. - II. Nuoruuden risteyksiä. -III. Via dolorosa. - - - - -I - -LAPSUUDEN RAUHAA - - - - -1. - - -Joen metsänpuoleisella rannalla kirkonkylän länsipäässä kohosi uusi -kansakoulu, jonka kirkas ikkunarivi katseli virtailevaa vettä. Uutterat -kädet olivat panneet alulle pienen kasvitarhan, ja seinustalle oli -istutettu ruusupensaita. Laaja pihamaa oli siisti, tasaiseksi kentäksi -raivattu; koivut, lintujen laulupuut, sitä varjostivat siellä täällä. -Siinä lasten iloinen parvi juoksi ja löi palloa, jotta riemu raikahti -kauvas ympärille metsän hiljaiseen hämärikköön. - -Aivan vastapäätä levitteleikse Koivun talon rakennusryhmä kaikessa -rikkaudessansa. Navetta oli uusi, kivinen, ja talliin mahtui kymmenen -hevosta, vaikka vielä oli muutama pilttuu tyhjänä. -- Siksi ne -täyttyvät, kunnes Mauri kasvaa, -- arveli isä. Ja samalla hän tuumi, -että sitte on aika repiä vanha kahdenkertainen päärakennuskin ja -kohottaa tilalle toinen uhkeampi. - -Mauri oppi viemään hevoset hakaan ja kulkemaan miesten mukana niityllä -ja pellolla, vaikka isä usein valitti, että poika on saamaton ja -huomaamaton töissä. Helpommin hän omisti aakkoset ja meloi pikku -ruuhella joen poikki -- ja senjälkeen hän ei missään oleskellut niin -mielellänsä kuin vastakkaisen rannan naapurissa. Kotona tuntui melkein -yksinäiseltä, vaikka oli isä ja paljo palvelusväkeä. Maurilla ei ollut -sisaruksia ensinkään, ja äiti oli kannettu turpeen alle niin varhain, -ettei poika häntä muistanutkaan. - -Kuinka paljo ihmeellistä aukeni silmälle ja korvalle, ajatukselle ja -sydämelle siellä ilmavassa, valoisassa koulusalissa! Opettaja Kotiranta -oli suurin henkilö, jonka Mauri tunsi. Hän tiesi ja ymmärsi kaikki. Hän -osasi senkin kertoa, miksi ukkonen jyrähtelee ja miksi toiset tähdet -paistavat tasaisella valolla ja toiset tuikkien välähtelevät. Ennen oli -Maurille sanottu, että Herra Jumala ajaa pilvissä rattailla ja tähdet -ovat enkelien silmiä. Mutta vaikka opettaja ei sitä uskonut, uskoi -hän paljon suurempaa ja kauniimpaa Jumalasta ja taivaan enkeleistä. -Hän avasi raamatun ja luki, ken oli kaikki kappaleet luonut ja yhä ne -kutsui nimeltänsä. Ja hän sanoi, että jokaisella lapsella on enkeli, -joka varjelee häntä maailman matkalla. - -Mauri koetti usein mielessään kuvitella, miltä enkelit mahtoivat -näyttää. Kuvissa ne aina olivat hyvin vaaleita ja niillä oli valkoinen -puku ja siivet. Mutta hänen mielikuvituksessaan ne väkisinkin saivat -ruskean tukan, ja punainen vaatteen väri oli Maurin mielestä kauniimpi -ja iloisempi kuin valkoinen. Kotirannan Kyllikillä oli ruskea tukka ja -punainen hame, eikä kukaan leikkitoveri ollut niin hyvä ja hauska kuin -Kyllikki. Hän puhui välistä melkein yhtä viisaasti kuin itse opettaja, -ja Mauri ihasteli, kuinka sievästi ja taitavasti hän lakaisi pihaa ja -auttoi äitiänsä. Sitte hän taas toisen kerran osasi juosta ja nauraa -hilpeämmin kuin paras veitikka toverijoukossa. - -Mauri ymmärsi hyvin, ettei isä voinut olla häneen tyytyväinen. Tiesi -hän itsekin olevansa kömpelö kotitoimissa ja muissa käytännön asioissa. -Koulusta hän toi hyvät todistukset, mutta siinä sitte olikin kaikki. Ja -isä sanoi, ettei koreilla numeroilla taloa hoideta. - -Eipä Mauri edes leskistä leikkiessä olisi saanut paikkaansa -säilytetyksi, ellei Kyllikki olisi juossut sukkelasti ja ojentanut -kättänsä ihan takaa-ajajan silmän sivuitse. - -Ah, niitä herttaisia suvisunnuntaita koulun kukkaisella jokitörmällä, -kun työt olivat pyhäteloilla ja tuuli kantoi kellojen kaiun leikkivien -lasten luo! He istuivat syvälle apilan ja sinikellojen sekaan ja -alkoivat kuiskaten laulaa. Kyllikki lauloi kukkasista ja auringosta, ja -Maurista oli kaunein virsi "Jo joutui armas aika". Ihan kesken kuului -koulutädin ystävällinen ääni huutelevan: -- Missä te olette, lapset? -Joutukaa kirkkooni -- Silloin kiireesti juoksemaan ylös rinnettä. -Mennessä Kyllikki kuiskasi: -- Tule ensi pyhänä paljon varhemmin! -- Ja -Mauri tuli, ja aika oli kuitenkin yhtä lyhyt. - - - - -2. - - -Eräänä kesäiltapäivänä Mauri ja Kyllikki istuivat ruuhessa onkimassa. -Aurinko kimalteli joen lipattaviin pikku laineisiin, ja lasten silmiä -huikaisi; mutta kiinteästi he tähystelivät korkkikohoja, joita särjet -ja ahvenenpoikaset nykkivät pinnan alle. - --- Katsoppas, minä sain suuren! - --- Minulle tuli jo kymmenes! - -Aurinko alkoi kallistua länteen päin. Veden lipatus hiljeni hetki -hetkeltä, ja joen pinta ja rantojen puut tummenivat. - -Kaloja oli ruuhen pohjassa hyvä joukko, mutta uusia ei enää tarttunut -onkeen. Lapset seurasivat kohoja välinpitämättömämmin. Pian Mauri -kokonaan oli vaipunut iltapilviä katselemaan. Hän ei sanonut mitään; -sydämessä vain värähteli kaipaus -- unelma -- onni -- hän ei itsekään -tietänyt, mitä se oli. Hän ajatteli kultamaata ja helmiportteja, joista -rovasti oli puhunut viime sunnuntaina. - -Kyllikki katseli koivikkorantaa, muonamiehen tuvan uuninpiippua -hienoine savukierteineen, ja lehmiä, joita Koivun paimen ajoi tietä -myöten. Samalla hän piti silmällä onkia. - --- Mauri, sinun vapasi! -- huudahti hän heleästi. - -Mauri kääntyi, ennättäen juuri pelastaa ongenvapansa, joka oli -soljumaisillansa veteen. Hämillään hän veti koko ongen veneeseen. -Kyllikki myös veti omansa. - --- Nyt minä soudan sinut koulun rantaan, -- sanoi Mauri. - -Silloin he ihmeeksensä huomasivat rantatiellä vieraita kävelijöitä. -Kylän puolelta ne tulivat ja astelivat hitaasti, ikäänkuin olisivat -kulkeneet vaan kulkeaksensa. Siinä oli parrakas herra, hieno rouva -päivänvarjostin kädessänsä, ja tyttönen, jolla oli valkea puku ja -vaaleat hiukset hajallaan. - -Tyttö huomasi komeita, keltaisia kurjenmiekkoja äyrään alla ja tuli -aivan veden rajalle taittamaan muutamia. Lapset katselivat häntä -ja hänkin katseli heitä. Sitte hän riensi pois kukkineen ja katosi -vanhempiensa seurassa tienmutkaan. - --- Keitähän ne olivat? -- tuumivat Mauri ja Kyllikki. -- Minä jo -arvaankin, -- muisti Kyllikki kohta. -- Tänne on muuttanut uusi tuomari. - -He eivät vielä ehtineet soutaa pois, ennenkuin vieras tyttö juoksi -hätäisenä takaisin, etsien jotakin. -- Olen pudottanut solkeni, -- -sanoi hän, ikäänkuin kutsuaksensa lapsia veneestä apuun. - -Ha laskivat rantaan. Kaikki kolme hajoittelivat käsillänsä -kurjenmiekkojen korkeita lehtiä ja rinteen pitkää ruohoa, kunnes Mauri -riemuiten huusi: -- Minä löysin! -- Kerranpa hänkin huomasi ja ennätti. - -Tuomari rouvineen saapui paikalle juuri kuin Mauri ojensi tytölle hänen -pienen, siron hopeasolkensa. - --- Kiitä, Margit, -- sanoi rouva, ja tuomari taputti Maurin päätä. -Poika sai kertoa, kuka hän oli ja kuka hänen toverinsa, mikä rakennus -sijaitsi joen takana tuolla metsän syrjässä ja mikä suuri talo tällä -puolella koivujen ympäröimänä. - --- Nämä ovat miellyttäviä paikkoja, -- sanoi tuomari rouvallensa. -- -Kyllä meidän kumminkin on paras. - --- Tulkaa joskus Tuomarilaan, -- pyysi pieni Margit välittömästi. -- -Minä en tiedä mitä tekisin, minun on täällä ikävä. - -Kyllikki niiasi, mutta Mauri ei osannut mitään sanoa eikä tehdä. -Valkoinen tyttö oli niin outo ja kaunis ja koko tapahtuma kuin satu. -Sitte tuomarilaiset lähtivät, hän souti Kyllikin koululle, jakoi kalat -ja vei omansa kotiin. - -Matkalla kuvakirjan enkelit taas muistuivat hänen mieleensä. Ehkäpä -sentään oli oikein, että niiden tukkaa ei ollut maalattu ruskeaksi -eikä pukua punaiseksi. Kun tarkemmin ajatteli asiaa, ei Kyllikkiä -suinkaan sopinut verrata enkeliin, sillä hän oli ihan oikea tyttö, -Maurin jokapäiväinen ystävä. Mutta enkelit ovat hienoja ja ylhäisiä, -sellaisia, ettei heitä tohdi koskea, ainoastaan katsella ja ihmetellä. -Ne ovat sellaisia kuin tuomarin Margit. - -Kummallista vaan -- voikohan enkeleillä olla ikävä, ja eivätkö he -tiedä, mitä he tekisivät? - - - - -3. - - -Uusi tuomari oli ostanut entiseltä huvilan, jonka nimi oli Sveitsi. Ei -koko paikkakunnalla ollutkaan toista niin korkeata mäennyppylää, eikä -jokiranta muualta ollut pystykallioinen, niinkuin sen kohdalta. Siellä -oli salaperäisiä luolia ja komeroita, ja puistossa kasvoi outoja puita -ja suuria, kirjavia kukkasia. - -Kun Mauri ja Kyllikki ensi kerran joutuivat sinne, oli heistä kaikki -niin merkillistä, että he vaan katselivat. He eivät voineet vapaasti -juoksennella, sillä nurmi oli niin hienoa, että siihen tuskin uskalsi -astua; ja kun Margit toi esiin kauniit nukkensa, eivät he osanneet -niillä leikkiä, sillä he pelkäsivät vahingoittavansa niiden harsopukuja -ja hienoja hiuksia. - --- Mitä me tekisimme? -- toisti Margit vähän kärsimättömästi kysymystä, -jota hän jo aamulla oli lausunut niin moneen kertaan, että tuomarinna -lopulta lähetti hakemaan leikkitovereita. Margit oli kovin odottanut -heitä -- mutta nyt näyttikin tulevan pelkkä pettymys. - -Maurin mielestä ei ollut tarvis mitään tehdä. Hän oli onnellinen vain -katsellessansa. Mutta Kyllikki keksi, että Sveitsin vieressä oli -tavallinen hauska lehmihaka, ja hän ehdotti, että siellä ruvettaisiin -talosille tai piilosille. Sinne he juoksivat ja sinne haipuivat. -Tuomarinna huuteli turhaan lapsia kahville. Koko puutarha oli tyhjä ja -äänetön. Hän hätääntyi ja kutsui sisäneitsyen avuksensa. Vihdoin he -johtuivat lehmihaan aidan luo ja kuulivat iloisia naurunhelähdyksiä. -"Tupa" oli tehty pehmeistä sammalista, Kyllikki keräsi yhä lisää -rakennusainetta, Mauri liitti sitä kokoon, ja vieressä kiven kupeella -istui Margit, ilman sukkia ja kenkiä, nauraen ja pakinoiden iloisesti -kuin västäräkki. Äidin oli ihan mahdoton torua lemmikkiänsä, mutta -mielessään hän päätti, ettei moinen meno varsin pian saanut uudistua. -Tuomarilan kahvi maistui hyvältä, vaikka Maurille tapahtuikin se -häpeä, että hän läikytti kermaa puhtaalle liinalle. Tuttavuus oli nyt -kumminkin solmittu, ja kohta leikki sujui puutarhan kalliokomeroissakin. - -Ennenkuin pienet vieraat lähtivät pois, saivat he kaiken päätteeksi -nähdä ja kuulla jotain perin ihmeellistä. Margit toi ulos viulun -- -oikein oman viulunsa. Tuomari osasi soittaa, ja hän oli opettanut -tyttösellensä. - --- Minä soitan vaan harjoituksia, -- selitti Margit. -- Osaan minä -kuitenkin yhden laulun ja polkkatanssin. - -Niitä he kuuntelivat ihastuneina, Mauri varsinkin. Hän halusi kuulla -samaa monta kertaa uudestaan, kunnes Kyllikki huomasi, että oli aika -lähteä pois. - --- Tulkaa taas huomenna, -- sanoi Margit hyvästiksi. - --- Kiitos, -- vastasi Kyllikki, -- en minä huomenna voi tulla. Meillä -leivotaan. - --- Mitä siitä? -- Margit ei käsittänyt, miksi se Kyllikkiä esti. Hän ei -tietänyt kotinsa leipomapäivistä, ennenkuin lämpimäiset olivat pöydällä. - --- Äiti on luvannut, että minä saan yksin tehdä piparkakkutaikinan, -- -ilmoitti Kyllikki innokkaasti. - -Margit kääntyi Maurin puoleen. - --- Tule _sinä_ sitte. Voithan laittaa valmiiksi sammalmajan, joka jäi -kesken. - -Mauri ei olisi tietänyt mitään hauskempaa -- ellei vaan olisi pitänyt -tulla yksin. Ilman Kyllikkiä hän ei rohjennut, ei vaikka. - --- No? -- sanoi Margit. - -Samassa Maurin mieleen johtui, että isä oli puhunut perunamaan -perkaamisesta. Jo tänä aamuna Maurin olisi pitänyt mennä perunamaalle, -ellei olisi kutsuttu Tuomarilaan. Siinä oli pelastus. Helpotuksesta -huoahtaen hän vastasi: - --- Meillä perataan perunamaata. - -Nyt Margit täyttä totta närkästyi. - --- Hyi teitä, -- hän sanoi. -- Tepä olette kummalliset. Kuinka te -voitte mieluummin leipoa ja olla perunamaalla kuin leikkiä minun -kanssani? - --- Ei se niin ole, -- selitti Kyllikki reippaasti. -- Meitä -_tarvitaan_. Meillä on työtä. Meistä on hyvin hauska tulla, kun me vaan -joudamme. Hyvästi nyt ja kiitoksia! - -Margit jäi tuumimaan, lauhtuneena, mutta pahoilla mielin. -- Maailma -olisi paljon hauskempi, jos ei koskaan kenenkään tarvitsisi tehdä -työtä, -- oli hänen syvämielinen johtopäätöksensä. - - - - -4. - - -Iltapilvet kulkivat taivaalla, ja silloin Mauri usein vaipui -mietteisiin. Mielen täytti outo ikävöiminen. Taivaan kultamaa tuli -likelle, ja äidin kaipaus, vaikka ei ollut muistojakaan. - -Isä torui hänet pois "vetelehtimästä", sillä hän oli toimen ja -käytännön mies. Mauri totteli, mutta ei keksinyt muutakaan tekemistä, -ellei suorastaan käsketty johonkin. Hän silloin tavallisesti juoksi -jokirantaan ja meloi ylitse. - -Kotirannan täti oli niin hyvä kuin oma äiti varmaan olisi ollut. -Hän istui ommellen keinulaudalla koivun alla, ja Mauri sai pidellä -lankavyyhteä Kyllikin keriessä. Täti silloin kertoi heille kauniita -kertomuksia ja opetti lauluja isänmaasta ja kodista Jumalan luona. -Siinä Maurin ikävä haihtui, ja pieni sydän lämpeni onnelliseksi. - -Vielä joskus Kyllikkiä ja Mauria kutsuttiin Tuomarilaan, vaan ei -läheskään niin usein kuin he olivat luulleet. Kirkonkylään asettui -kaupunkilaisia kesävieraita, joiden lapsista Margit sai seuraa. -Tuomarinnan mielestä se sopi paremmin. Tosin Margit ei heidän -parissansa niin vilkkaasti puhellut ja heleästi nauranut, kuin kerran -lehmihaassa Koivun pojan ja opettajan Kyllikin kanssa. Mutta ei sillä -väliäkään. Tuomarinna pelkäsi maalaistapojen tarttumista; hän tahtoi -kasvattaa viehkeän kaunokaisensa suurta maailmaa varten. - --- Minä toivoisin, että saisin taas kuulla viulun soivan, -- sanoi -Mauri välistä Kyllikille. - --- Pyydetään isää soittamaan harmoonia, -- vastasi Kyllikki, joka aina -kaikkeen keksi neuvon. - -Maurin mielestä se ei kuitenkaan ollut ihan samaa. Viulu, Margit ja -Sveitsi-huvila asuivat hänen mielikuvituksessansa yhtä kauniina ja -ihmeellisinä kuin iltataivaan punertavat pilvet, joita hän rakasti. -Mutta pilvet ne olivat lempeät ja hiljaiset eivätkä koskaan sanoneet: --- Hyi teitä, te olette kummallisia. - -Tuli sitte taas syksy ja koulutalvi. Työtä tehtiin ahkerasti, ja -sillävälin hiihdettiin ja laskettiin mäkeä hehkuvin, punaisin -poskin. Margit oli jäänyt yksin kesävieraista, mutta hänellä oli -kotiopettajatar, ja hänenkin täytyi lukea läksyjä. Mauria ja Kyllikkiä -hän ei paljon tavannut, sillä he myllersivät kansakoululasten suuressa -parvessa. Hän pääsi kaupunkiin serkkujansa tervehtimään ja sai taas -vuorostaan vieraita. Hän koetti virkata pitsiä, pukea nukkejansa ja -lukea äitinsä ruotsinkielisiä kertomuskirjoja, mutta pitkät iltapäivät -eivät täyttyneet. Joskus käydessään kävelyllä opettajattaren kanssa -hän huokasi syvään, kun iloiset äänet kaikuivat hänen korviinsa kylän -yhteisestä kelkkamäestä. Ei hän kuitenkaan sinne tahtonut, tuskinpa -olisi päässytkään. Hän päätteli, että maalla on ikävää. Oli paljon -hauskempaa, kun isä oli lääninsihteerinä kaupungissa. Margitin oli -määrä keväällä pyrkiä kaupungin kouluun, ja se ajatus innostutti häntä -lukemaan. - -Kaupunki kouluinensa liikkui muissakin mielissä. Mauri kuuli Kotirannan -tädin puhuvan, että jos vaan tietäisi hyvän ja halpahintaisen asunnon -kaupungissa, pitäisi Kyllikin päästä tyttökouluun. Vaikka heillä -ei ollutkaan suuria varoja, arvelivat he hyvin voivansa sen verran -säästää, että tytär saisi oppia ja edistyä. - -Tämä oli Maurin mielestä lohduton ajatus. Kyllikki kaupunkiin! Hän ei -puhunut mitään, hän vaan kulki mietteissänsä ja suri itsekseen. Eihän -hän voinut sitäkään toivoa, että Kyllikki jäisi kotiin, sillä lukujen -jatkaminen oppikoulussa oli ihaninta, mitä Mauri osasi kuvitella. -Sentähden hän joka ilta koetti sydämestänsä rukoilla, että kaupungista -löytyisi hyvä ja halpahintainen asunto Kyllikille. - -Eräänä aamuna Kyllikki juoksi Mauria vastaan, kertoen että rovastin -rouva oli luvannut toimittaa hänet sukulaisensa luo, joka oli vanha, -viisas neiti, ja nyt oli lähtö ihan varma. Siinä nyt oli rukouksen -kuuleminen! Mutta se koski niin odottamattoman kovasti, että Mauri -purskahti itkuun. - -Opettaja näki hänen itkevän ja kysyi syytä; Mauri häpesi eikä sanonut. - --- Hän itkee sitä, että minä menen kaupunkiin, -- selitti Kyllikki -hiljaa ja vakavana. - --- Sitä minä itken, että minäkin menisin, -- oikaisi Mauri kyyneltensä -seasta. - -Opettajan täytyi tyytyä ylimalkaisiin lohdutuksiin, kunnes hän löysi -oikean sanan: -- Jumala pitää huolen sinusta, Mauri. Rukoile ja anna -hänen johdattaa! - -Seuraavana sunnuntai-iltapäivänä hän astui polkua jäätyneen joen -poikki Koivulle. Oli pitkä keskustelu isännän huoneessa. Isäntä kuului -kiivastuvan, sitte puhuvan maltillisemmin ja sitte taas kiivastuvan. -Mistä oli kysymys, sitä ei kukaan tietänyt. - -Tänä talvena opettaja ja Koivun isäntä useita kertoja tapasivat -toisensa ja keskustelivat. Lopputulos kuultiin eräänä toukokuun päivänä. - --- Mauri! -- huusi isäntä pojalleen, joka istui tuvan pöydän ääressä, -kartta levällään edessänsä. - -Poika heräsi kuin unesta, säpsähtäen pystyyn. - --- Opettaja sanoo, että hän lähettää tyttönsä syksyllä kouluun -kaupunkiin ja että sinäkin olisit siinä ijässä. Kuulut siellä koululla -itkeskelevän lukuhaluasi. - -Mauri vaikeni, painaen päänsä alas. Hän odotti nuhteita, mutta niitä ei -tullutkaan. - --- Ei sinun talontoimistasi taida paljon syntyä tällä älyllä, -- sanoi -isä. -- Ehkä on parasta että luet, siksi kuin tavallinen ymmärryksesi -kasvaa. Niin opettaja näkyy luulevan. - -Mauri seisoi tuijottaen isäänsä. Hän ei voinut uskoa mitä kuuli. - --- Mitä sinä nyt töllötät? Etkö tahtoisikaan kaupunkiin? - --- Tahtoisin, isä, tahtoisin! -- pääsi nyt Maurin huulilta, kun -hän ymmärsi, että täysi tosi oli kysymyksessä. Hänen riemunsa oli -niin rajaton, että hän olisi juossut syleilemään isäänsä, jos olisi -kehdannut. - --- Mitäs sitte muuta kuin haen kortteerin ensi torimatkalla, -- sanoi -isäntä. - -Hän oli tehnyt uhrauksen, suuren ja syvältä koskevan. Ei se tuntunut -varoissa, mutta se tuntui sydämen pohjassa ja tulevaisuustoiveissa. -Isäntä rakasti taloansa ja poikaansa, ja ne molemmat kuuluivat -hänen ajatuksissansa erottamatta yhteen. Tietysti ne pysyivät -yhtenä edelleenkin -- ja kuitenkin tämä uusi asia herätti huolta ja -levottomuutta. Ikäväkin tuli poika pahaista, kun se lisäksi oli ainoa. - -Mauri tietystikään ei täysin käsittänyt isän tunteita, mutta jotakin -hän vaistomaisesti aavisti niistä. Kiitollisuudessansa hän nyt koetti -olla isälleen parempi työapulainen kuin koskaan ennen. Ja hänen -lapsenuskollensa tämä oli ratkaiseva vahvistus. Jumala pitää huolen, -sanoi opettaja. - -Niin hän pääsi lyseoon samalla kertaa kuin Kyllikki tyttökouluun ja -Margit ruotsalaisen yhteiskoulun valmistavalle luokalle. - - - - -5. - - -Ensimmäisinä kouluvuosinansa Mauri asui sekatavarakauppiaan luona, -jolta isä osti kaikki tarpeensa kaupungissa käydessään. Kauppias oli -aina puodissa, ja rouvalla oli talous ja pienet lapset huolenansa. -Mauri vietti enimmän aikansa vierashuoneen nurkassa, johon hänelle -oli pöytä asetettu. Hän luki ahkerasti, ja hänestä tuli luokkansa -paras oppilas. Toveripiirissä hän ei herättänyt huomiota eikä juuri -saavuttanut suosiotakaan, sillä hän oli liian hiljainen ja suljettu. -Pojat nauroivat hänen hajamielisyyttänsä voimistelussa ja leikissä, ja -hänen yleisenä pilanimenänsä oli "professori Koivulander". Sen sijaan -opettajat olivat häneen erittäin mieltyneet. Se tyydytti isäntää, joka -muutenkin yhä enemmän tuli vakuutetuksi opettaja Kotirannan neuvon -viisaudesta. - -Isäntä teki sen huomion, että Mauri loma-ajoilla oli todellakin -innokkaampi ja ymmärtäväisempi talon töissä kuin ennen lyseoon -menoansa. Hän ei yrittänytkään herrastella eikä laiskotella, vaan -pani parastansa, toimiakseen isälle mieliksi. Heidät nähtiin hyvin -usein yhdessä. -- Niin se kulkee kuin varsa hevosen perässä, -- sanoi -leski-Matleena, joka oli talon työssä ja ruoassa. -- Sen on ollut ikävä -kotiin. Mitähän suotta vietiinkään sitä kaupunkiin vierasten joukkoon. - -Oikeastaan Maurilla ei ollut koti-ikävää sanan varsinaisessa -merkityksessä. Istuessaan lukutyön ääressä hän oli selvästi tietoinen -siitä, että tämä, juuri tämä teki hänet onnelliseksi, eikä hän olisi -halunnut vaihtaa oloansa entiseen. Mutta siellä sisimmässä, mihin -kukaan ei nähnyt, nyyhkytti yksinäisen kaipaus, pyytäen myötätuntoa -ja rakkautta. Siinä Matleena oli oikeassa, ettei poika koko suuressa -kaupungissa tuntenut ketään omaksi ja likeiseksi. Kauppias vaimoineen -sai rahan isännältä, antoi Maurille huoneen ja ruoan, vaan ei kysynyt -hänestä sen enempää. Opettajat olivat hänelle ystävällisiä, mutta -hän katseli heitä kaukaisella kunnioituksella ja ihailulla, joka -kohotti, vaan ei lämmittänyt palelevaa sydäntä. Poikajoukon leikki -oli hänelle liian rajua ja meluisaa, eikä tyttötovereita ollut, kuten -kotona maalla. Niin, Kyllikki ja Margit, juuri nuo samat leikkitoverit --- kyllähän he olivat kaupungissa. Kummallista kuitenkin, miten oli -suuri ero siellä ja täällä! Margitin serkkula oli aivan likellä -sekatavarakauppaa, ja he kohtasivat toisensa kadulla jotenkin usein. -Mauri nosti lakkiansa, Margit nyökkäsi ja meni ohi. Useimmiten oli -muita hänen mukanansa, mutta vaikka hän sattui yksinkin kulkemaan, ei -hän pysähtynyt puhelemaan Maurille -- eikä Mauri tietysti rohjennut -ajatellakaan, että _hän_ ensinnä olisi Margitia puhutellut. - -Kyllikki asui kaupungin toisessa ääressä, mutta joskus hekin kadulla -osuivat vastakkain. Maurista oli hyvin outoa nostaa lakkia Kyllikille. -Kotona hänellä tavallisesti ei ollut lakkia päässänsä ensinkään, tai -jos olikin, huudettiin lasten kesken vaan "hyvää päivää". Sen he nytkin -sanoivat ääneen toisillensa. - --- Tule katsomaan, missä minä asun, -- sanoi Mauri pysähtyen. - --- Tulen, -- vastasi Kyllikki iloisesti, kääntyen Maurin mukaan. - -Heillä oli silloin oikein hauska puheluhetki kauppiaan vierashuoneessa, -mutta se oli ensimmäinen ja viimeinen. - --- Miksi et ole enää tullut minun luokseni? -- kysyi Mauri, kun hän -seuraavalla kerralla, parin viikon perästä, kohtasi Kyllikin. - --- Ethän sinäkään ole tullut meille, -- vastasi Kyllikki. Samassa hän -helähti nauramaan. -- Ajatteles, täti sanoo, että tyttöjen ei sovi -käydä poikien luona eikä poikien tulla tyttöjen luo. Olisikohan hän -ajanut sinut pois? En minä luule. Tuleppas koettamaan! - -Mauri vallan säikähti. Hänkö olisi yrittänyt sellaista? Hän, joka -kutsuttunakin ujostellen meni vieraisiin! - -Kerran he taas tapasivat toisensa kadulla ja kävelivät yhdessä pitkän -aikaa. Heillä oli yltäkyllin puhelemista: koulusta, luvuista, kummankin -kodista ja suunnitelmista ensi lupaa varten. - --- Professori Koivulander hakkailee! Tiedättekö, professori Koivulander -hakkailee tyttökoululaista! -- ilkkui pari toveria toisena päivänä -välitunnilla. - -Veret karahtivat Maurin poskiin. Hän suuttui. Ensi kerran eläissään -hän alotti tappelun. Tietysti hän olisi joutunut alakynteen ja saanut -kelpo selkäsaunan, ellei järjestystä valvova opettaja olisi ankarasti -komentanut meluavaa joukkoa hajalle. - -Jo edellisenä iltana Kyllikki kuuli kunniansa. Hänen koulutätinsä, -vanhan neiti Pikkaraisen ystävä, vanha neiti Tietäväinen, kiirehti -kielimään, että neiti Pikkaraisen turvatti keikkuu kadulla lyseolaisen -kanssa. - --- Mutta sehän oli Koivun Mauri! -- selitti hämmästynyt Kyllikki. - -Ei auttanut. Torut hän kumminkin sai, ja ankaran kiellon, ettei toiste -käyttäytyisi yhtä sopimattomasti. - -Senjälkeen Mauri ja Kyllikki välttivät toisiansa. Kyllikkiä harmitti, -ja hän koetti unohtaa koko asian. Hänellä oli monta ystävää, hän oli -luokkansa lemmikki. Mutta poika, joka istumistansa istui yksinäisen -huoneen nurkassa kirjoineen, ei voinut yhtä helposti lohduttautua. - -Oliko ihme, että Mauri näki isän ja kodin aivan uudessa valossa, kun -hän kirkkaana talviaamuna ensi kerran palasi kaupungista? Lumi oli -häikäisevän puhdas, joen jää kiilteli tuhansina tähtinä, ja tukeva -käsivarsi, joka hänet nosti reestä, tuntui sanomattoman turvalliselta. -Se tunnelma säilyi lupa-ajasta toiseen, erotuksena vaan, että keväällä -oli vieläkin ihanampaa. Maalaispoika oli aivan huumautua sireenien, -tuomien ja pihlajien tuoksusta, peippojen laulusta ja käen kukunnasta, -joka kaikki oli uutta pitkän poissaolon jälkeen, mutta kuitenkin -rakasta ja tuttavaa. Hän oli kiitollinen isälle, jolta hän kaiken oli -saanut: koulun ja oman kodin. Mielellänsä hän teki työtä talossa lyhyen -loma-ajan, josta kerrallaan oli kysymys. Nuori ruumiskin, nuutuneena -paljosta istumisesta, vaati veronsa pelloilla ja niityillä, metsillä -ja mailla. Mauri oli kaikkien ihmeeksi reipas ja puuhakas kuin hyvä -maamiehen alku. Isä iloitsi ja päätteli mielessänsä: -- Vielä hänestä -tulee kunnon isäntä tähän Koivulle, oppinut ja toimen mies. Kyllä -opettaja tiesi mihin kehoitti. - - - - -6. - - -Kotiin tultuansa Mauri aluksi vierasti kansakoulua, kunnes ystävällinen -täti tuli Koivulta hakemaan "poikaansa". Pian hän sitte pääsikin -ennalleen opettajan ja tädin parissa. Mutta vanha tuttavallinen -toverisuhde Kyllikkiin ei oikein ottanut palataksensa. Opettaja ei sitä -ihmetellyt, hän hymyili vaimollensa: -- Tuommoinen aika on kaikilla -kasvavilla pojilla! - -Hämilliset ajatukset hälvenivät vähitellen, vaikka vieraantumista kesti -edelleen. Kaupungissa Mauri ja Kyllikki eivät vastakaan seurustelleet -keskenänsä. Kotona he usein joutuivat yhteen läheisen naapuruuden -tähden, mutta he eivät etsineet toisiansa entisinä erottamattomina -ystävinä. - -Kotipitäjässä ei ollut säätyläisnuorisoa nimeksikään, ellei sattunut -kesävieraita. Rovasti ja nimismies olivat vanhoja, kappalainen äsken -nainut ja kunnanlääkärin virka vasta kyseessä. Kirkonkylästä ei ollut -ketään lähetetty kaupunkiin opiskelemaan ennen Mauria ja Kyllikkiä. -Niin ollen he nykyään olivat sivistyneintä lomaseuraa Tuomarilan -tyttärelle, jos huvitusta oli lähitienoilta hankittava. - -Kyllikki ei juuri viihtynyt Margitin parissa. Hän piti paljon enemmän -entisistä kansakoulutovereistansa, nuorista tytöistä, jotka askarsivat -kotitaloissansa tai palvelivat lapsenhoitajina ja työapulaisina, mikä -missäkin. Näiden luona hän liikkui päivänsäteen lailla, oli vapaa ja -luonnollinen ja tunsi orjuutusta, jos piti olla hieno. Margit käytti -päivänvarjoa ja käsineitä, Kyllikki antoi ihonsa paahtua ruskeaksi, ja -sukat ja kengät olivat hänelle ylellisyyttä muulloin kuin pyhinä. - -Toisin oli Maurin laita. Kyllä hänkin kotona eli luonnon vapaudessa -ja kulki työtamineissa, mutta pyhäpuku ei häntä rasittanut, sillä -likaantuminen oli hänelle tosiaankin maatyön vastenmielisin puoli. Hän -oli aina hyvin tyytyväinen saadessaan ottaa yllensä siistit, sileät -vaatteet, jotka kylän räätäli parhaan taitonsa mukaan oli tehnyt. -Tuomarilaan mennessänsä hän vielä lisäksi pani kaulaansa valkoisen -kauluksen, jonka kiilto oli emännöitsijän ylpeys, ja kaupungista -ostetun silkkisolmukkeen. Hän näytti niin sievältä ja suloiselta -pehmeine kiharahiuksineen ja kirkkaine sinisilmineen, että häneen voi -mieltyä ken tahansa. Tuomarinna sanoi miehellensä, että rikkaiden -talollisten pojat ovat toisenlaisia kuin tavalliset nousukkaat. -Mauri Koivu on oikein hieno poika, kaino käytökseltään ja muuten -ymmärtäväinen. Häntä voisi luulla vaikkapa sivistyneeksi, jos hän vaan -osaisi ruotsia. - --- Tahtoisiko Margit soittaa? -- oli Maurin säännöllinen pyyntö joka -vierailulla. - -Margit teki sen mielellään. Hän oli paljon edistynyt, eikä maalla -ollut mitään kuulijakuntaa. Tuntui hauskalta sekin, että joku ihaili, -muistuttamatta epäpuhtaista sävelistä, niinkuin isän oli tapana. Eikä -Mauri vaatinut vaihtelevaa ohjelmaakaan. Hän kuunteli yhtä innokkaasti -lauluja, tansseja ja sonatiineja, samaa vaikka kymmeneen kertaan. - -Kerran sateisena kesäpäivänä oli muutamia nuoria koossa Tuomarilassa. -Oli kylän kesävieraita, lisäksi Kyllikki ja Mauri. Kun keila, kroketti -ja tennis eivät käyneet päinsä, piti keksiä sisäleikkejä. Joku ehdotti, -että kaikille jaettaisiin tyhjiä paperipalasia. Yhden tuli lausua -kysymys, toiset kirjoittivat muutetulla käsialalla vastauksen kukin -omalle lapullensa; sitte laput sekoitettiin ja luettiin ääneen, eikä -vastaajia saanut arvailla. - -"Kuka on paras ystäväsi?" ilmoitettiin ensimmäinen kysymys. - -Papereissa oli nimiä kaikenlaisia. Oli hyvin suuri kiusaus ruveta -arvaamaan, mikä oli kunkin oma. Tuomari ja hänen rouvansa olivat myös -kuuntelemassa. Heitä huvitti nuorten seura. - -Mauri kirjoitti paperiinsa: "Luulen, ettei minulla ole yhtään ystävää." - -Seuraava kysymys kuului: "Mistä pidät kaikkein enimmän? Luettele -muutamia asioita." - -Vastausten lukeminen herätti suurta hilpeyttä. Mikä piti karamelleista, -matkoista ja jännittävistä kertomuksista, mikä tanssista, -krokettipelistä, hevosista ja vaaleista puvuista. Joku järkevä harrasti -koulua, keittämistä ja puutarhanhoitoa; sen Mauri mielessään arvasi -Kyllikiksi. Mikähän oli Margitin paperi? Mauri ihmetteli, että sen -täytyi löytyä noiden toisten joukosta, sillä nehän olivat merkillisen -joutavia. Jospa Margit ja useimmat muut olivatkin vaan laskeneet -leikkiä? Hän itse viattomuudessaan oli pannut koko sydämensä paperille. -Hän oli uskaltanut, koska kenenkään ei ollut lupa ääneen arvata -kirjoittajia. - -"Koulussa minä pidän suomenkielestä ja latinankielestä. Ulkona pidän -monivärisistä pilvistä. Kun muistelen entisiä, pidän kaikkein enimmän -siitä ajasta, jolloin olin pieni lapsi ja leikin hyvän ystävän kanssa -joen rannalla sunnuntaisin. Nyt minä pidän Margitin soitosta. Kun -ajattelen tulevia asioita, toivon sitä, jota en koskaan ole nähnyt. -Minä pidän raamatun kahdesta viimeisestä luvusta." - -Tuomari ja rouva katsoivat, toisiinsa. -- Mikä merkillinen paperi -- ja -merkillinen poika, -- sanoivat heidän ilmeensä. - -Margit liehui ja veikisteli Maurin ympärillä ja soitti hänelle -entistä halukkaammin. Mutta Kyllikki oli sinä iltana vakava ja vähän -alakuloinen. - --- Voimmehan me yhä olla yhdessä sunnuntaisin, -- sanoi hän kotiin -mennessä, luoden ruskeat silmänsä avomielisesti Mauriin. - --- Voimmeko? -- kysyi Mauri. - --- Jos sinä vaan tulet. - --- Oletko sinä sitte samanlainen -- ihan samanlainen kuin ennen? - --- Minä olen nyt iso tyttö, -- sanoi Kyllikki nauraen. -- Ystäviä -voimme olla kuitenkin. - -He erosivat kättä lyöden. Siihen murtui ensimmäisten kouluvuosien luoma -jää. - - - - -7. - - -Kyllikillä oli koulunkäynnistään jäljellä viidennen luokan loppukevät -ja kuudes, ylin luokka, kun hän sai sanoman isänsä kuolemasta. Opettaja -Kotiranta oli vilustunut lukusilla, sairastunut keuhkokuumeeseen ja -temmattu pois niin odottamatta, ettei Kyllikki edes kotiin ehtinyt, -ennenkuin kaikki oli ohitse. - -Hän oli hurskas mies ja oli Herrassa nukkunut turvallisesti. Mutta oi -kuinka onkaan kuolema haikea vieras jälkeenjääneille! Kaksin verroin -haikea, jos se riistettyänsä puolison ja isän vielä riistää kodinkin ja -jokapäiväisen leivän. - -Hautajaisten jälkeisenä päivänä äiti ja tytär seisoivat joen kaltaalla -kahdenkesken. Huoneissa oli tuntunut liian tyhjältä. Täällä oli Jumalan -luonto, sama ilon ja murheen aikana. - -Äidin katse liukui pitkin joen harmahtavaa, hyhmäistä pintaa. Niin oli -raskas hänen sydämensäkin. - --- Äiti, -- sanoi Kyllikki silloin, -- jos meidän täytyy täältä -muuttaa, niin me muutamme takaisin vielä. Minä tulen opettajaksi isän -kouluun. Älä sure, äiti. - -Kesken huoliansa äiti hymyili hellästi. Hänen sydäntänsä liikutti -nuoren tyttären huolenpito ja auttamisen halu. Kuitenkin hän vastasi: --- Siihen on pitkä aika, Kyllikki. Ja millä minä sinut koulutan? - -Nopeaan ja neuvokkaana tyttö virkkoi: -- Voimmehan asettua kaupunkiin -ja ottaa täysihoitolaisia yhtä hyvin kuin neiti Pikkarainen. - -Ehdotus ei ollut mahdoton; äiti hämmästyi siitä, sanoen ainoastaan: -- -Isän oli tapana muistuttaa kaikissa vaikeuksissa, että Jumala pitää -huolen. Me joudumme nyt koetteelle, lapseni, jaksammeko uskoa sen. - -Kyllikki vaikeni, mutta hän tunsi sisimmässään, ettei hän epäillyt -hetkeäkään. Hän, viisitoistavuotias, oli kuin kasvanut päätänsä -pitemmäksi. Hän oli äidin turvaksi pantu isän sijaan. - -Jo toisena päivänä Kyllikin täytyi palata kouluun. Silloin Mauri -ensi kerran avasi neiti Pikkaraisen oven. Hän tuli tyynesti ja -ujostelematta, sillä nyt hänen täytyi tulla. - -Maurin nähdessään Kyllikki puhkesi kyyneliin. Hän oli hyvin vähän -itkenyt kotona. Kaikki teljetyt sulut pääsivät nyt valloilleen, ja -Maurin kyyneleet vuotivat mukana. - -He eivät puhuneet toisillensa juuri mitään, mutta tuntui niin hyvältä -ja lohdulliselta. Sitte Mauri nousi lähtemään ja mennessään ojensi -Kyllikille kortin. - --- Tämän minä toin sinulle. - -Siihen oli kirjoitettu Ilmestyskirjan viimeisestä luvusta: "Siellä -on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja hänen palvelijansa palvelevat -häntä." - --- Sehän on ihmeellinen lause, -- sanoi Kyllikki miettiväisenä. -- Älä -mene vielä, Mauri! Sinä olet varmaan ajatellut taivasta enemmän kuin -minä. Luuletko, ettei isä nukukaan, että hän nytkin palvelee? - --- En tiedä varmaan, nytkö vai vasta kerran, -- sanoi Mauri epäröiden. --- Kyllä minä paljon ajattelen näitä. Se on kaikki ihmeellisen -kaunista, vaikka sitä ei osaa käsittää. - --- Minä olen ajatellut jokapäiväisiä selviä asioita, -- sanoi Kyllikki. --- Minä koettaisin nyt täällä palvella Jumalaa. - -Mauri puolestaan sai siitä miettimistä. Ei hän lähtenytkään, vaan -istuutui uudestaan, ja Kyllikki rupesi kertomaan suunnitelmiansa. - --- Sinne tulee kansakoululle uusi opettaja -- ajatteles -- meillä ei -olekaan kotia enää. -- Kyllikki taisteli kyyneliä vastaan. -- Sitte en -enää koskaan saa joella soudella enkä poimia sinikelloja rannalta enkä -katsella, kun teidän karja tulee kotiin -- enkä -- enkä -- - -Oliko se mahdollista? Niin pitkälle Maurin ajatus ei vielä ollut -kulkenut. Niin, tietysti sinne piti tulla uusi opettaja. - --- Minä koetan olla tyytyväinen ja reipas, sillä sitä varmaan Jumala -tahtoo. Ehdottelin äidille, että hän muuttaisi tänne kaupunkiin ja me -pitäisimme täysihoitolaisia. - --- Silloin minä heti muutan kauppiaalta sinun äitisi luo, -- sanoi -Mauri päättäväisesti. - -Kyllikin kasvot kirkastuivat. - --- Kuinka hyvä sinä olet! Uskotko isäsi suostuvan? Ja etkö luulekin, -että äiti saa muita myös? Sitte me voisimme tulla toimeen yhden vuoden. - --- Entä mitä yhden vuoden päästä? - --- En tiedä... Kyllikki mietti. -- Sinä jäät äidin luo, ja kaikki ne -toiset, jotka ensi syksynä tulevat meille. Minä rupean johonkin työhön, -kunnes pääsen seminaariin. Sitte -- sitte pyydän sinun isältäsi ja -muilta kansakoulun johtokuntalaisilta: "Ottakaa minut apuopettajaksi -isäni kouluun!" Minä kuvittelen, että he ottavat. Isä sanoi aina, että -meidän koulumme kasvaa. Kun koulut kasvavat, ei yksi opettaja riitä --- vai mitä luulet, Mauri? Minä palaan kotiin ja tuon äidin sinne, ja -sitte kaikki on taas ennallansa. - -Samassa hän muisti, että mennyt kuitenkin oli poissa, ja surullinen -ilme palasi hänen vilkkaisiin kasvoihinsa. Mutta Maurin valtasi -kokonaan Kyllikin takaisintulon kuva, ja hän lohdutteli itseänsä ja -ystäväänsä: -- Sittehän sinä taas poimit sinikelloja ja soutelet ja -näet meidän karjamme kartanolla... Kyllikki, toivotaan, että aika kuluu -pian! - - - - -8. - - -Rouva Kotirannan täysihoitola oli suosituin koko kaupungissa. Hän osasi -järjestää vaatimattoman asunnon hauskaksi ja miellyttäväksi, keitti -maukasta, yksinkertaista ruokaa ja tuli toimeen halvoilla maksuilla, -tarjoten sen kaiken ohella nuorisolle äidillisen sydämen ymmärtämystä -ja herttaisuutta. Siellä Mauri oli onnellinen, ja Kyllikki kukoisti -heleimpänä kukkana nuorten joukossa. - -Mauri oli hiukan rasittunut. Hän oli kesällä lukenut luokan yli, -eikä hän nyt jaksanut istua työpöydän ääressä yhtä keskeymättä -kuin ennen. Kuinka ikävä hänen olisikaan tullut yksinäisyydessänsä -sekatavarakauppiaan luona! Täällä kodin hellä hoiva ja likeisen -toveripiirin seura oli hänelle uutta maailmaa, jossa jokainen lepohetki -muodostui juhlaksi. - -Opettajan rouva oli ollut satojen lapsukaisten rakkaana "koulutätinä" -maalla. Nyt hänellä, paitsi omaa tytärtänsä, oli hoidossansa yhdeksän -nuorta, sekä poikia että tyttöjä. Riittipä siinä parvessa iloa, eloa ja -moninaisia harrastuksia. -- Läksyt ensin! -- se oli tädin horjumaton -vaatimus. Muuten hän mielellänsä oli kaikessa mukana. Vieraisille ja -kokouksiin hän ani harvoin suostui menemään iltasin. Illat kuuluivat -hänen nuorillensa. Hän sytytti ruokasalin lampun ja istuutui sen -ääreen parsimaan joukkonsa sukkia, jotka olivat tulleet pesusta -kantapäät hajanaisina. Piankin ovea naputettiin, askeleet hiipivät -hänen luokseen, ja joku ujo tyttönen pyrki valittamaan huoltansa tai -toinen kertomaan "hauskaa". Pienemmistä muuan tarvitsi apua läksyihin, -toinen neuvoa vaatteittensa hoitoon. Joskus taas oli kaikilla aikaa. -He ryntäsivät ruokasaliin ja pyysivät saada leikkiä. -- Täti, -arvoitusleikkiä! Kivikuntaa, kasvikuntaa... Täti, pojat voimistelisivat -tänä iltana! Me tytöt myöskin! Saammeko pingoittaa nuoran ja hypätä -yli? -- Sattuipa, että hän silloin hymyillen näytti sukkakasaa. -- -Minä arvelisin tarvitsevani apulaisia. Jos kukin teistä parsii oman -parinsa, on pöydällä kohta kymmenen paria vähemmän. Sitte leikkikää ja -voimistelkaa mielin määrin! - -"Parsimisillat" eivät suinkaan olleet ikävimpiä, ei edes pojistakaan, -jotka ensin hämillään yrittivät tehdä tenän. Täti ja tytöt opettivat, -naurettiin ja laskettiin leikkiä, ja tuota pikaa he kehuivat päässeensä -mestareiksi. Sen puolesta tädin ei enää olisi tarvinnut parsia -ainoatakaan sukkaparia -- mutta usein hän parsi kuitenkin, varsinkin -ahkeralle Maurille, joka ilmankin istui kumarassa liian paljon. Kun -Mauri laatikostaan löysi tädin rakkauden jäljet, tunsi hän kiitollisin -sydämin ikäänkuin henkäyksen äidin huolenpidosta, jota hän ei -tietoisesti koskaan ollut kokenut. - -Vanhemmat koululaiset halusivat väliin keskustella. He istuivat -vakavina, valitsivat puheenjohtajan ja ehdottivat kysymyksiä. Kyllikin -piti koulun konventissa alustaa keskustelu raittiusasiasta, ja -kotipiirissä ensin kuultiin ja arvosteltiin hänen esitelmänsä. Mauri -puhui itsekasvatuksesta innostavan kirjan johdolla, jonka hän äskettäin -oli lukenut. He olivat kumpikin täynnä tulta ja intoa. Tällaiset olivat -"heidän iltojansa". Mutta muutamat kyllästyivät ja tahtoivat tanssia. -Se oli tädin vaikein koettelemus, kun vielä surun haava vuoti verta -omassa sydämessä. Hän hillitsi tunteensa ja vastasi levollisesti: -- -Niin, tänään keskustellaan ja ensi viikolla voitte kerran tanssia. - -Ne eivät olleet mitään tanssiaisia; sellaisia ei Kotirannan asuntolassa -koskaan pidetty. Omat nuoret kertyivät kokoon arkipuvuissansa kirjojen -äärestä, tuoden joskus vieraankin toverin mukaansa. Tunti, korkeintaan -puolentoista, eikä usein -- se oli sääntö. - -Margit, joka tänä talvena oli erinomaisen halukas Kyllikkiä tapaamaan, -osui kerran hänen luoksensa tanssi-iltana. Hän, maailmalla tottunut, -oli Kotirannan täysihoitolaisten mielestä erikoinen ja ihmeellinen, -ikäänkuin keijukainen tai prinsessa. Kuinka hän leijaili kauniisti! -Pojat kumarsivat hänelle, ja tytöt pyysivät: -- Tule minun kanssani! -- -Ja minun! - -Sitte Kyllikki ja Mauri kutsuttiin vastavierailulle Margitin -serkkulaan. _Siellä_ oli oikeat tanssiaiset. Tytöt olivat vaaleissa -puvuissa, istuivat pitkin seiniä ja tanssivat ainoastaan poikien -kanssa. Kyllikki arveli itsekseen, että tämmöinen oli kaikkea muuta -kuin hauskaa. Mauri puolestaan viihtyi omalla tavallansa. Tanssit -olivat vaikeita, hienoja ja uudenaikaisia; hän sai ilokseen syrjästä -katsella, koska hän harvoja osasi. Koko sali oli hohtava, kirjava, -läikehtivä niinkuin kukkameri, ja Margit oli niin kaunis, että yksin -häneen olisi voinut katsoa koko illan. - --- Oh, kuinka joutavaa! -- sanoi Kyllikki kotona. -- Arvaatteko, -mitä he lörpöttelivät? Eräs meidänkoululainen kysyi, miksi en ollut -näin hienoihin kutsuihin kähertänyt tukkaani, ja toinen sanoi, että -minun muka ei olisi pitänyt tulla mustassa hameessa ja valkeassa -puserossa, koska suruvuoteni on lopussa. Pojat ne solkkasivat sekavalla -suomenkielellä: Mikä vahinko, neiti, että te ette osaa tätä ja sitä ja -tiesi mitä... Tanssikoulua he suosittelivat minulle. Ei kiitos! Minulla -on parempaakin tehtävää. - -Kerran Mauri pyysi Margitia Kotirantalaisten keskusteluiltaan. Oli -kysymys työn siunauksesta. Täti oli ehdotellut aineen, ja tovereista -vanhin, ylioppilaskokelas lyseon kahdeksannelta, pohjusti sen -monisanaisella, taidokkaalla esityksellä. - -Kyllikki pyysi puheenvuoroa. - --- Me elämme tehdäksemme työtä, -- sanoi hän. -- Muistatteko -Maammekirjan kertomusta Autiosta ja Päiviöstä? Meidän tulee jättää -jälkeemme parempaa kuin se, minkä otimme vastaan. - --- Kyllä on helppo tehdä työtä, jos saa valita mieluisen alan, -- sanoi -Mauri. -- Tahtomme ja velvollisuudentuntomme karaistuu, jos teemme -ikävääkin työtä. - --- Jos parsimme sukkia, -- tokaisi ääni joukosta. - --- Hiljaa, ei saa ilvehtiä! - --- Hauskaa työtähän se onkin -- vallankin kun pistää sormiinsa... - -Täti, puheenjohtaja, koputti pöytään. Mauri jatkoi, kysyen: - --- Luuletteko, että ihminen voi olla onnellinen, jos hän kokonaan -joutuu väärälle uralle? Minä ymmärrän, että hän voi tulla -lujaluonteiseksi ja kärsivälliseksi, mutta voiko hän saada aikaan -mitään kunnollista? - --- Mikä on väärä ura? Mistä sen huomaa? -- kysyi eräs tytöistä. - --- Esimerkiksi... Mauri mietti, epäröi ja sanoi äkkiä: -- Esimerkiksi -jos minä haluaisin tiedemieheksi ja minun pitäisi jäädä taloa hoitamaan. - --- Minkätähden sinun sitä pitäisi? - --- En minä sanokaan, että niin käy, mutta _jos_. - --- Väärän alan tuntee siitä, että haluaisi toista ja kumminkin tekee -toista, -- selitti eräs poika viisaan näköisenä. -- Semmoista sattuu -paljon. - --- En tiedä -- minä uskon, että sen tuntee sisässään, -- puuttui -Kyllikki innokkaasti puheeseen. -- Mutta se ei ole oikein. Jokaisen -tulee seurata taipumustansa, sillä ei Jumala suinkaan tahdo meitä -väärälle alalle. Ei hän meiltä iloamme ryöstä. - --- Joskus estetään, mitä me hartaimmin olemme halunneet, -- sanoi täti, -katsellen hellin silmin nuorta parveansa, jolle elämän pettymykset -vielä olivat vieraat. -- Joku haluaisi lukea, eikä hänellä ole varoja. -Toinen toivoisi ruumiilliseen työhön, mutta terveys murtuu. Jumalan -ajatukset ovat korkeammat meidän ajatuksiamme. Emme me aina joudu -väärälle uralle, vaikka oma tahtomme ei tapahdu. Jumala johtaa varmasti -siten, että voimme tehdä työtä siunauksessa. Mutta pahempi on, että -monet ihmiset kulkevat oman mielensä mukaan eivätkä suostu Jumalan -teihin. - --- Tuleeko meidän siis seurata taipumuksiamme vai eikö? -- kysyi Mauri -hiljaa, huomattavalla jännityksellä. - --- Tulee, ellemme siten sodi Jumalan tahtoa vastaan. - -Margit peitti pienellä kädellänsä haukotuksen. Nuoremmat lapset -liikehtivät levottomasti. Oikealla hetkellä teetarjotin lopetti -juhlallisuuden. - -Vasta Margitin lähdettyä Maurin mieleen johtui, että hän ei ensinkään -ollut ottanut osaa keskusteluun. -- Hän on hyvin hienotunteinen, -- -ajatteli Mauri. -- Hän ei tahtonut, koska hän oli vieraana. - -Itse hän valvoi pitkän aikaa, miettien illan kysymystä. Nuori sydän -pyysi palavasti: -- Jumala, anna minun seurata taipumustani ilman -esteitä! Anna minun tulla tiedemieheksi! Eiköhän se olekin sinun -tahtosi? En voi sitä tietää -- mutta johdata minut oikealle alalle! - - - - -9. - - --- Minä valitsin tummanpunaisen ruusun! - --- Minä vaalean! - --- Minulla on kieloja, pelkkiä kieloja! - --- Ovathan nämäkin kauniit, täti? Ne ovat vaan tulppaaneja, mutta ne -ovat oikein iloisia ja heleitä. - -Inka, Impi, Aili ja Kaarina, kaikki Kotirannan täysihoitolan tytöt -pyörivät tädin ympärillä, näytellen kukkavihkoja, joita he olivat -ostaneet Maurille. Hän oli tänään lähtevä Helsinkiin suorittamaan -ylioppilastutkintoansa toisten nuorten toverien parvessa. - -Kyllikki seisoi ikkunan luona. Ikkunalla oli kaksi kukkaruukkua. -Kummassakin kasvoi ruusu, kumpaankin oli puhjennut vaaleanpunainen -kukka. Hän iloitsi sydämessään, sillä ne olivat raikkaimmat ja -ihanimmat kaikista. Koko kevään hän oli hoitanut niitä, ja ne olivat -ymmärtäneet hänen sanattoman toiveensa. - -Kun kaikki olivat huoneesta poistuneet, taittoi hän molemmat ruusut. -Vieläkö pari puolipuhjennutta lisäksi? Ei, nämä kaksi vaan. - -Eron hetki oli käsissä. Nyt lähti Mauri, pian hän itsekin, toinen -etelään, toinen pohjoiseen. Kotirannan täysihoitola oli täällä -tehnyt tehtävänsä. Äiti seurasi tytärtänsä seminaarikaupunkiin, -pystyttääksensä sinne uuden kodin. - -Kyllikki tunsi mielessänsä ilon ja kaihon sekoitusta. Viime vuosi oli -hänelle ollut varsin vaikea. Koulunkäyntinsä päätyttyä hän oli päässyt -valvomaan pormestarin lasten läksynlukua. Lapset olivat huonopäisiä, -laiskoja ja hemmoteltuja; Kyllikki koetti parastansa, mutta sai niukat -tulokset ja paljon mielipahaa. Monta kertaa hän muisti Maurin sanat: -"Tahto ja velvollisuudentunto karaistuu, jos teemme ikävää työtä." Hän -oppi lujemmin luottamaan Jumalaan ja kiinteämmin liittymään häneen. -Opettajaksi hän halusi kaikesta huolimatta; siksi hän nyt iloitsi, -nähdessään tien avoimena. Hän uskoi varmasti: Se on minun alani, minun -oma oikea alani! Pormestarin lapset olivat hänelle kuin ruusupensaan -okaita. Ei hän niiden tähden tahtonut jättää odottavia ruusuja -poimimatta. - -Niin, ruusut... Kyllikki katseli hetken uneksien niitä kukkasia, joita -hän piteli kädessänsä. Lapsuusaika oli ollut ihana. Pian hänen tuli -sanoa jäähyväiset kotiseudulle ja entisille muistoille. Pianko? Ah, -tänään. - -Maurin mukana lähti paras osa hänen lapsuuttansa. - -Oven takaa kuului ääniä ja hälinää. - --- Ota tämä! - --- Odota, minä panen sen neuloilla kiinni! - --- Me kukitamme sinut jo kotona. Saatpa nähdä, ei kukaan tule asemalle -niin koreana kuin sinä. - -Äänet haipuivat, askeleet kajahtivat, ja Mauri yksin astui sisälle. - --- Nyt minun on aika lähteä, Kyllikki. - -Tyttö läheni hänen luoksensa ja kiinnitti ruusut entisen kukkapaljouden -lisäksi. - --- Nämä eivät ole ostettuja, ne ovat omia ruusujani. - --- Kiitos, Kyllikki. -- Sitte Mauri ojensi kätensä. -- Sinä et näe, kun -palajan valkolakkisena. - --- En, silloin olemme jo poissa. - --- Täti on ollut niinkuin oma äitini ja sinä niinkuin sisko. Sinä olet -ollut paras toverini ja ystäväni. - --- Niin sinäkin minun. - --- Kirjoitammeko toisillemme? - --- Kyllä minä vastaan, jos sinä kirjoitat. - -Mauri puristi Kyllikin kättä. -- Hyvästi siis, Jumalan haltuun! - --- Jumalan haltuun. Onnea sinulle. - -Mauri ajoi tädin kanssa asemalle. Kaikki asuintoverit menivät yhdessä -kävellen saattamaan, mutta Kyllikki viivytteli. Hän oli jo jättänyt -jäähyväisensä. Miksi hän sekoittaisi muiston muilla turhilla puheilla? -Hän halusi kulkea yksin ja saapua juuri ennen junan lähtöä. - -Kyllikki joutui parahiksi näkemään, miten hento, notkea vartalo -kevyesti pujottausi vaunujen välisillan eteen ja pieni, siro käsi -ojensi Maurille keltaisia ruusuja. Margit hymyili, nyökkäsi ja vetäytyi -pois. - -Saiko Kyllikki silmäyksen, ja hänellekö Maurin liina liehahti viime -hetkessä? Ei hän tietänyt. Juna vihelsi ja lähti liikkeelle, ja riemu -säteili välisillalla seisovien nuorten silmistä. - -"Suomalaisten poikien" vaunu meni ohi, ja seuraavassa välikössä -seisoivat ruotsalaiset, sekä pojat että tytöt. Junan kulkiessa Kyllikki -ehti huomata, että he olivat kukissa yltä päältä. Monella pojalla oli -myöskin keltaisia ruusuja, jotka helakasti hohtivat toisten keskeltä. - -Asemalta palatessa Kotirannan nuoret sattuivat kadunkulmauksessa -ristikkäin Margitin ja hänen tovereittensa kanssa. Ruotsalaisilla -tytöillä oli kullakin pieni kori käsivarrellansa. He tervehtivät ja -menivät omaan suuntaansa. - --- Tiedätkö, Kyllikki, -- alkoivat Inka, Impi ja Kaarina kilvan kertoa. --- Heillä oli korit täynnä kukkia, kun he tulivat asemalle. Joka -korissa oli vaan yhtä väriä. - --- Mistä he lienevätkin saaneet niin paljon ruusuja? Me juoksimme -kahteen kauppaan, ennenkuin saimme yhtään. - --- Ehkä he ovat tilanneet Helsingistä. - --- He antavat korikaupalla, mutta me annamme vaan lähimmille tovereille -ja niille joista pidämme. - --- Niin, -- ajatteli Kyllikki. -- Vaan niille joista pidämme. - - - - - - -II - -NUORUUDEN RISTEYKSIÄ. - - - - -1. - - -Koivun isännän täytyi itseksensä myöntää olevansa sekä ylpeä että -hyvillä mielin, kun poika ylioppilaana tuli kotiin, valkoinen -lakki painettuna kiharapäähän. Hän näytti sievältä, sorjalta ja -voimakkaaltakin. Tutkinto oli käynyt kuin leikillä, eikä hän tuntenut -mitään väsymystä, ainoastaan intoa, reippautta ja elämänhalua. - -Taas he kulkivat yhdessä pelloilla, niityillä, tallissa ja -karjakartanolla. Isännän tapa hänen puhutellessaan Mauria oli vähän -toisenlainen kuin ennen. Siinä oli toverillista tuttavallisuutta, -miltei jonkinlaista kunnioitusta. Hän näytteli uudistuksiansa, kertoi -ja selitti. -- Tähän olen kylvänyt kauraa. Näetkö, siinä on hyvä oras, -pitkä ja taaja. Tuomiston agronoomi on ojituttanut suuren suonsa ja -pannut kauraa siihen. Kuuluuhan meillekin osa Onkarin suota. Mennäänkö -kerran yhdessä katsomaan niitä Tuomiston viljelyksiä? - -Isännän kielellä pyöri lisäys: -- Ehkä sinä otat siitä ohjetta ja -viljelet Onkarin suon. -- Mutta hän ei saanut sitä sanotuksi. - -He menivät vajaan, jossa maanviljelyskaluja säilytettiin. Isäntä -silmäili niittokonetta ikäänkuin sivumennen. - --- Tuo on jo huono ja vanhanaikainen. Pitäisi käydä näyttelyissä, että -oikein tietäisi, mikä on parasta mallia. Kehuvat ameriikkalaisia, -joissa on ketjuvälitys ja hammasrattaat. - -Mauri koetti kuunnella tarkkaavaisesti. Hän ei oikein tietänyt mitä -vastaisi, osottaakseen huomiota ja ollakseen isällensä mieliksi. Hän -muisti uutisen, jonka hän junassa oli sattunut lukemaan sanomalehdestä, -kun ei ollut muutakaan tekemistä. - --- Eikö täällä ole maanviljelysnäyttely piakkoin jossakin -lähipitäjässä? Missä se olikaan? Niin, nyt minä muistan -- - -Isäntä vilkastui. Jo hän uskalsi suoran kysymyksen: -- Etkö sinä -nuoremmaksesi kävisi siellä ottamassa selkoa niistä ameriikkalaisista? - -Mauri joutui hämilleen. Hän vastasi kuitenkin nöyrästi: -- En minä -sellaisia ollenkaan ymmärrä, mutta jos isä tahtoo luottaa minuun, -koetan kysellä agronoomeilta ja isänniltä. - -He saapuivat tallin luo. Isäntä oli salaperäisen näköinen ja nautti -jo ennakolta valmistamastansa yllätyksestä. Hän avasi oven myhäillen -mielihyvästä. - --- Katsoppas, mikä täällä on! Se on oikea rotu-ori, kahden vuoden -vanha, rautias liinaharja. - -Mauri taputti hevosta, ihasteli ja kiitti sen kauneutta, aivan niinkuin -isäntä oli odottanutkin. - --- Se on suurta sukua, -- kertoi isäntä naurahdellen. -- Sen isä on -Vihuri, ruununori Kauppilasta, ja minä sainkin siitä maksaa liki -tuhannen markkaa. Mutta sillä voittaa monta sen vertaa kilpa-ajoissa, -jos rupeaa sitä opettamaan ja kuljettelemaan. - -Mauri katsahti hämmästyneenä isään. Ei suinkaan isä, ikämies, aikonut -kilpa-ajojen kulkijaksi? - --- Olethan sinä aina pitänyt hevosista, -- sanoi isäntä ikäänkuin -selitykseksi. Kun ei Mauri vastannut, jatkoi hän: -- Mikäs tälle -nimeksi tulee, sanoppas! Kutsuivat sitä Kauppilassa Laklaksi, mutta ei -se ole hevosen nimi eikä mikään. - --- Annetaan sen pitää nimi, johon se on tottunut, -- sanoi Mauri -jotakin sanoaksensa. Hänen mielensä oli sekasorrossa, sillä hän alkoi -aavistaa isän tarkoituksia. Oliko tosiaan mahdollista, että isä toivoi -hänestä hevosmiestä? Hevosmiestä ja tilanhoitajaa? - -Muihin katseltaviin ei Mauri enää saanut huomiotansa kiintymään. Sydän -sykki levottomasti, vaikka hän ulkonaisesti tyynenä isän rinnalla -asteli. Vihdoin hän sanoi: -- Nyt kaiketi on tärkeimmät nähtynä. - --- Eipähän olekaan. -- Isäntä vilkutti silmäänsä hymyhuulin. -- Juuri -tärkein on vielä jäljellä. Lähdetään kävelemään vähän tuonne joelle -päin. - -He kulkivat niityn piennarta, joka oli voikukista keltaisenaan, sitte -koukertelevaa polkua aivan rantaäyrästä pitkin, läpi pienen koivikon ja -yli kauniitten, laakeitten kalliopaasien. Suurien riippakoivujen alla -oli irtonaisia, lohkaistuja kiviä kasottain. - --- Katsoppas, tähän, -- sanoi isäntä, -- tähän olen aikonut meidän -uutta rakennustamme. - --- Vai uutta rakennusta? Tehdäänkö se nyt todellakin? -- Mauri oli -kuullut siitä puhuttavan melkein muistamansa ajan, mutta näihin -asti vanha kunnianarvoisa taitekattoinen talo oli hyvin täyttänyt -tarkoituksensa, ja rakennushankkeet olivat lykkäytyneet vuodesta -vuoteen. - --- Nyt se tehdään, kun vaan sinä neuvot piirustuksia ja valitset -paikan. Aina sinä olet sitä tuomarin Sveitsiä kehunut kauneimmaksi -kaikista, ja tämä töyrä on melkein samanlainen. Sentähden minä tähän -vedätin kivet enkä noihin kallioihinkaan koskenut, ettei sinulta mäki -pilaantuisi. Ei tämä ole entisestä pihasta kaukana, kyllä siitä talon -toimia sopii seurata. - -Maurin kurkkua kuristi omituisesti. Hän ei jaksanut huomata suurta -hellyyttä, joka kätkeytyi isän sanoihin ja menettelyyn. - --- Mitä me sitte teemme vanhalla rakennuksella? -- kysyi hän. - --- Jääköön minun eläketalokseni, jahka sinä tuot emännän, -- sanoi -isäntä, ruveten leikkisäksi. -- Sitte vanha vaari nuuskii kaikki nurkat -väen pelättinä. Rengit ja piiat sanovat: "Nuori agronoomi on hyvä, -mutta vaari on paha." Kiitä sinä siitä, kyllä talo vaarista kostuu. - -Isäntä oli tuntenut arkuutta, lähtiessään ylioppilaspoikansa kanssa -kävelylle. Nyt oli kielen kanta valloillaan ja mieli hyvä. Kaikki oli -tullut sanotuksi, mitä hän oli mielessään hautonut. Miksi sitä olikin -ollut vaikea ottaa puheeksi? Ei tosiaan monella isällä ollut pojallensa -sellaisia kotiin tuliaisia kuin hänellä. - -Isäntä oli Maurin koko kouluaikana luopumatta pitänyt päämäärää -silmäinsä edessä: Poika käy koulua, kunnes varttuu ja kehittyy, ja -tulee sitte ensin isän apulaiseksi ja lopulta isännäksi Koivulle. Sehän -oli päivänselvää, ettei hän työtä tehnyt ja uurastanut talossansa, -jättääkseen sen vento vieraille vanhoilla päivillään tai kuolemansa -jälkeen. Hän ei kuitenkaan koskaan ollut näistä asioista selvään -puhunut Maurin kanssa. Joskus hän oli viittaillut sinnepäin, mutta -kääntänyt sanansa, kun näki pojan säikähtyneen katseen. -- Hän pelkää, -että otan hänet kesken koulusta, -- oli isä ajatellut. -- Olkoon, -ehtiihän tuota toistekin. -- Eikä koulunkäyntiä oikein hennonnutkaan -keskeyttää, kun Mauri niin hyvin menestyi ja kotona aina oli kohtelias -ja ahkera. Hyvä oli, että hän nyt oli saanut mielihalunsa ja päässyt -ylioppilaaksi. Paremmin väkikin kunnioitti lukenutta maamiestä. - -Mutta enemmästä tietysti ei enää ollut kysymys. Ei suinkaan poika -mahtanut kuvitella, että isä hänet yliopistoonkin kustantaisi lukemaan -tiesi miksi? Mustialaan hän voi mennä, jos vielä opistoon oli tarvis. - -Niin, sitä sopi kysyä Maurilta, toivoiko hän oikeaksi agronoomiksi. Ei -ainakaan isällä ollut mitään sitä vastaan. - -Mauri seisoi hänen edessänsä kalpeana. Hän nojasi korkeaan koivuun, -sillä hänen päätänsä alkoi pyörryttää. - --- Isä, -- vastasi hän, -- älkää pahastuko minulle. En minä kelpaa -maanviljelijäksi. Minä ymmärrän, että se on teille suru ja pettymys, -mutta minun toiveeni ja taipumukseni ovat aivan toiset. - -Sanoiko poika sen? Sanoiko ihan suoraan vasten silmiä? Isän oli vaikea -uskoa korviansa. Hän unohti kaiken aran varovaisuutensa, huudahtaen: - --- Mitä? Olethan alusta pitäen tietänyt olevasi Koivun ainoa -perillinen. Luuletko, että minä herraksi olen kouluttanut sinua? - --- Tämä on koko minun elämäni, -- sanoi Mauri, vaaleten yhä -valjummaksi. -- Isä, miksi ette ennen sanonut minulle? Olen uneksinut -ja toivonut ja ollut onnellinen, ja nyt te tahtoisitte murskata kaiken. - -Isäntä oli liian mielipahoissaan tullaksensa liikutetuksi. Hän ei -Mauria ymmärtänyt. Noinko kylmäksi koulu oli pojan muuttanut omaa kotia -kohtaan, jossa hänkin oli syntynyt ja kasvanut? Eikö hän edes isällensä -ollut kiitollinen? Jotain tämmöistä hän vaistomaisesti oli pelännyt -siitä asti, jolloin Mauri ensi kerran lähti kaupunkiin. - --- Lukujen jatkamiseen en enää anna penniäkään, -- sanoi hän. -- Minä -kun sinua varten olen raatanut ja kaikki laittanut kuntoon, ja näin -sinä sen palkitset. Mene sitte omia teitäsi, jos tahdot. - -Isä lähti kiihtyneenä, taakseen katsomatta. Hämmästynyt Mauri tuijotti -hänen jälkeensä, ja suuri tuska tunki sydämeen. - --- Mitä minun on tekeminen? Mitä minun on tekeminen? Minähän murran -joko isän sydämen tai omani. - -Hän lysähti koivun juureen, ja itku puistatti koko ruumista. -Tällaiseksiko hänen ylioppilasilonsa kääntyikin? - -Hiukan toinnuttuansa hän palasi talolle ja etsi isänsä. - --- Antakaa minulle anteeksi, isä, -- pyysi hän. -- Jättäkää minulle -ajatusaikaa. Se tuli niin äkkiä, että vieläkin olen kuin pyörryksissä. -Saanhan minä olla oma poikanne kuitenkin? - -Isän synkät kasvot vähän kirkastuivat. - --- Oma poika -- niin, mikä sinä muu olisit? Mutta en minä mieltäni -muuta. - -Mauri pysytteli koko päivän itseksensä. Kerran hänen katseensa kulki -joen taakse. Kansakoulun ikkunat kimaltelivat ilta-auringossa, mutta -se loiste ei lohduttanut. Kuka siellä nyt oikeastaan asustikaan? Ensin -oli ollut tilapäisiä ja väliaikaisia opettajia, sitte joku vakinainen -Tolonen, jota Mauri tuskin oli nähnyt. Jospa kaikki olisi ollut -niinkuin lapsuuden aikoina! - --- Minä kirjoitan tädille ja Kyllikille, -- päätti hän. Se kevensi -sydäntä. Mauri etsi kirjoitustarpeet ja istuutui pöytänsä ääreen. - -"Rakas täti ja Kyllikki! Muistatteko, mitä kerran keskustelimme? -Tuleeko seurata taipumustansa vai eikö? Täti vastasi: Tulee, ellemme -sodi Jumalan tahtoa vastaan. Nyt minä olen tienhaarassa ja suuressa -ahdistuksessa. Kuinka voin tietää Jumalan tahdon?" - -Hän kuuli kolinaa ja juoksuaskeleita. Ovi temmattiin auki. - --- Tulkaa pian, maisteri! -- huusi palvelustyttö. -- Isäntä on kipeä, -hän kaatui lattialle. - -Mauri ei käsittänyt, kuinka hänen jalkansa kantoivat. Epätoivossa hän -syöksyi tupaan. Rengit olivat nostaneet vuoteelle isännän, joka makasi -läähättäen. Lähetettiin heti noutamaan lääkäriä, joka asui lähellä ja -saapuikin heti. -- Sydänkohtaus, ankara, mutta ei hengenvaarallinen, -kuului lausunto. Mauri huoahti syvään. -- Jumalan kiitos, en kumminkaan -ole häntä tappanut! - -Maurin kirje jäi kesken ja lähettämättä. Hän hoiteli isäänsä öin -päivin, mutta ei puhunut mitään silloisesta asiasta. Syvä alakuloisuus -ja kärsimys asui hänen kasvoillaan. Hän kävi taistelua kuin tuomiosta -ja vapaudesta. - - - - -2. - - -Vanha rovasti ei ollut enää pariin vuoteen saarnannut eikä käynyt -pitäjämatkoilla, mutta hänen huoneensa ovi oli avoin jokaiselle -tulijalle, eivätkä murheelliset ihmiset mistään niin mielellänsä -etsineet lohdutusta kuin hänen isällisestä osanotostaan ja kokeneista -neuvoistaan. Hyvin Mauri tiesi sen. Vanha Juha, joka oli joutunut -sielunhätään, leski-Matleena, jonka viimeinen eloonjäänyt poika -kuoli merillä, ja sokea Mikko, kylänkerjäläinen -- kaikki ne olivat -kertoneet, että he rovastin sanoista ja hyvästä tuesta löysivät rauhan -ja ymmärsivät Jumalan kurituksen ja rakkauden. - -Mauri oli pikku pojasta asti joka pyhä käynyt kirkossa ja painanut -lapsensydämeensä, mitä ymmärsi rovastin saarnoista. Sittemmin hän -koulun loma-aikoina oli yhä istunut tutulla paikallaan Koivun penkissä -saarnastuolin sivulla, ja kylän muiden nuorten kanssa hän oli -rippikoulunsakin käynyt. Mutta kahdenkeskisille puheille rovastin luo -hän ei koskaan ollut pyrkinyt. Ei juuri olisi ollut asiaakaan. - -Nyt oli asiaa. Levoton sydän tuli niin tulvilleen, että sen täytyi -purkautua. Eiköhän vanha, isällinen paimen voisi häntäkin opastaa? - -Kun Mauri saapui pappilaan, oli rovasti nukkumassa päivällisunta. Hänet -ohjattiin ruokasaliin, jonne hän istui yksin odottamaan. - -Mauri katseli ajankuluksi ensin sanomalehteä, sitte seinätauluja. -Siinä oli Luther ja Melanchton karkeina painokuvina ja niiden välillä -"Ihmisen sydämen hyvät ja pahat asukkaat", enkelit ja paholaiset. -- -Hyvää kaiketi nuokin tarkoittavat, -- arveli Mauri, vaikka hän ei -voinut kieltää, että ne pikemmin näyttivät hupaisilta kuin vakavilta. - -Viimeksi hänen silmänsä sattuivat vähäiseen puupiirrokseen, joka -ilman kehyksiä oli kiinnitetty nastoilla seinähyllyn viereen. Se -tuntui tutulta. Niin, nyt Mauri muisti; heillekin kotiin oli tullut -samanlainen lahjakuva joululehden mukana. Siihen oli kuvattu ristiä -kantava Kristus, ja alla oli taulun nimi: "Via dolorosa" -- "Tuskien -tie". - -Mauri seisoi irtautumatta kuvan ääressä. Kuinka hän viime jouluna ei -ollut kiinnittänyt siihen lähempää huomiota? Jäljennöksenäkin se oli -hieno ja kaunis. "Tuskien tien" vaeltaja oli vaipunut maahan taakkansa -painosta. Hänellä ei ollut sädekehää, mutta hänen kasvoillaan lepäsi -kärsimyksestä huolimatta pyhä, kirkas rauha. Hänen silmänsä näyttivät -seuraavan kaikkialle, jos kääntyi minne tahansa. Ne katsoivat myöskin -Siimon Kyreneläiseen, jota juuri tuotiin paikalle kantamaan ristiä -Jeesuksen jäljissä. - -Maurin silmiin kumpusi kuuma kyynel, kumpusi toinenkin ja yhä uusia. -Hän pyyhki ne nopeaan pois, kun ovi kävi ja hän kuuli rovastin -vaivalloiset, vähän laahaavat askeleet. - --- Hyvää päivää, nuori ystävä, hyvää päivää, -- tervehti vanha pappi -ystävällisesti. -- Olen ottanut unta kuumana päivänä. Vanhuus vaivaa, -vanhuus vaivaa. Tule tänne kamariini, täällä saamme jutella. Miten -isäsi jaksaa, joko hän on parantunut? Taisi olla kova kohtaus. - --- Kova se oli, mutta kyllä isä nyt on taas terve. - --- Entäs mitä Maurille itselleen kuuluu? Ei ole muoto oikein iloinen. -Onko Jumalan rauha? - -Mauri katsoi rovastia suoraan silmiin. - --- Minä tulin sentähden, että sydämeni on rauhaton enkä tiedä miten -minun tulisi menetellä. - -Sitte hän kertoi surunsa yksinkertaisesti ja koristelematta: -- Isä -tahtoisi jättää talon minulle ja soisi minun menevän Mustialaan -oppiakseni maanviljelystä. Minä puolestani lukisin yliopistossa ja -tutkisin tieteitä -- mieluummin vaikkapa köyhänä ja puutteessakin, jos -niin olisi täytymys ja se minusta riippuisi. Mutta siinä on muukin -vaikeus, pahempi kuin se että isä kieltää kannatuksensa. Lääkäri sanoi, -että hänellä on sydänvika. Kuinka voisin tuottaa hänelle murhetta ja -kenties saattaa hänet hautaan oman lukuhaluni tähden? - -Rovasti näytti miettiväiseltä. Hänen älykkäissä silmissään, joita -tuuheat, harmaat kulmakarvat varjostivat, oli ystävällinen, hellä katse. - --- Sinulla on kaunis kotitalo, nuori ystäväni, -- sanoi hän. - --- On, -- vastasi Mauri. - --- Sen pihalla kasvaa koivuja ja lähellä on jokiranta. Minä tunsin -isäsi isän. Hän oli talon perinyt isältään ja hän taas isältään. -Sinun isoisäsi isoisä oli ollut merkillinen mies. Hän tuli näille -paikoille ennen suuren sodan aikaa, kun tässä ei vielä ollut mitään -kylää. Kirves oli kalskanut koivikossa, saunasta nousi savu, ja illalla -hän helskytteli jokikivellä karjalaista kanteletta. Sen kiven minä -voisin sinulle näyttää. Isoisäsi näytti sen minulle, kun minä nuorena -apulaisena kuljeskelin hänen kanssansa ja hän kertoi menneitä tarinoita. - --- Minkälaisia tarinoita? -- Maurin huomio oli jännittynyt ja hän -tarkkasi innokkaasti. Tosin hän oli odottanut vastausta sydämensä -vaikeisiin kysymyksiin -- mutta vanhat ovat vanhoja, muistot näyttivät -valtaavan rovastin ja hän tahtoi puhua. Kyllä Mauri kuunteli -mielellänsä. - --- Hän kertoi, että isoisäsi isoisä oli tietänyt ilmat ja parantanut -taudit ja laulanut lauluja, joita kalatkin kuuntelivat jokikiven -kupeella hämärissä. Sanotaan niitä vieläkin laulettavan kymmenessä -pitäjässä tämän paikan ympärillä. Runoilija, tietoniekka, sellainen oli -sinun kantaisäsi. Hänen perujansa lienee sinunkin tutkimisintosi. - -Maurin silmät hohtivat. -- Kertoisiko rovasti vielä, -- pyysi hän. -- -Tietääkö rovasti, mikä hänen nimensä oli? - --- Nimeä en muista, olisiko ollut Timo tai Tapani. Ehkä isäsi muistaa, -jos kysyt. Samantekevää, minä sanon Tapaniksi. Niin, illoin hän soitti -ja lauloi ja päivin raivasi peltoja. Kun sota tuli, hävisivät monen -maat ja asumukset, mutta tänne ei vihollinen osannut. Sen sijaan -sattui näille maille parvi pakolaisia, joukossa rikas herra, joka oli -pelastanut rahansa, mutta kadottanut melkein kaiken mitä rakasti: -vaimonsa ja kolme kukoistavaa poikaa; ainoastaan tytär hänelle oli -jäänyt. Toiset pakolaiset samosivat edelleen, mutta herra sanoi -Tapanille: "Minulla ei ole iloa maailmasta. Myy minulle tämä kaunis -ranta ja rakenna siihen talo, johon asetun loppuijäkseni pienen Elinan -kanssa." Mutta Tapani ei tahtonut myydä. "Maa on pyhä ja rakas", sanoi -hän. "Olen vihkinyt sen perintömaaksi pojalleni ja poikani pojille -polvi polvelta. Talon rakennan, jos tahdotte, mutta maata en myy." -Siihen herra tyytyi, ja Tapani rakensi sen mukaan kuin vieras ohjasi. -Sentähden sinun kotitalosi rakennus on vanhaa herrasmallia. - --- Nyt isä suunnittelee uutta rakennusta, -- sanoi Mauri melkein -pahoillaan. - --- Niinhän se on, vanha ränstyy, uusi nousee. Haluat kai kuulla -eteenpäin? Tapanilla oli poika -- hän se lienee ollut Timo -- kaunis, -sorja poika. Vieraan herran tyttö kasvoi hänen leikkitoverinansa -nuoreksi neitoseksi. Hän oli kuin metsän kukkanen, kukoisti maailman -huomaamatta eikä kaivannutkaan muuta. Elina rakasti Timoa ja tuli hänen -vaimoksensa, vaikka olikin ylempää säätyä ja rikkaan tytär. Siitä -sukusi vauraus pääsi alkuun. - --- Sopiko hän maamiehen vaimoksi? -- kysyi Mauri sykkivin sydämin. - --- Hän oli isoisäsi äiti ja kuoli nuorena. Mutta isoisäsi sanoi, ettei -kukaan koko suvusta rakastanut kotitaloasi niinkuin hän. Hänellä oli -ollut oma lempilehtonsa joen rannalla -- senkin isoisäsi näytti -- se -oli vähän sivullapäin talosta, siinä missä on suuria laakeita kiviä -koivikossa. - --- Juuri siihen tulee uusi rakennus! -- sanoi Mauri iloisesti. - --- Ehkä se tulee vielä jonkun toisen lempilehdoksi, jonkun nuorikon, -joka sinne tuodaan. Isäsi on valinnut muistojen paikan, kaikkein -kauneimman. - --- Minä en ole koskaan tietänyt, että isäni rakastaisi luontoa ja -kauneutta, -- sanoi Mauri hämillään. -- Hän on pelkkä käytännön mies. -Hän on kiintynyt talonsa peltoihin ja hevosiin, mutta en luule hänen -edes tuntevan sen muistoja. - -Rovasti katsoi Mauriin kiinteästi. - --- Isäsi puolestaan luulee, että sinä et rakasta kumpaakaan, et peltoja -etkä muistoja. Sinähän tahdot myydä maan vieraille. - -Mauri vaikeni. - --- En ole milloinkaan ajatellut asiaa tältä kannalta, -- sanoi hän -mietittyänsä. - -Rovasti vaikeni vuorostaan. - --- Niinkö siis rovasti neuvoo, -- kysyi Mauri arasti, -- että minä -jäisin taloon? - --- En ole mitään sanonut, nuori mies. Olen tahtonut opastaa sinua -ymmärtämään isääsi ja kotitaloasi. - --- Käsketäänhän raamatussa kunnioittamaan isää ja äitiä. Eikö lasten -yleensä varttuneempinakin tule pyrkiä tekemään vanhempain tahdon mukaan? - --- Oikein sinä olet lukenut raamattuasi, -- vastasi rovasti tyynesti. - --- Mitähän minun äitini olisi tahtonut? Rovasti, te kun tunsitte niin -hyvin meidän sukumme, tunsitteko äitini myös? - --- Hän oli reipas, iloinen emäntä. Itse hän johti lypsyä ja mittasi -maidot ja yksin puuhasi pirtissä heinäpoutina, että koko talon -väki pääsi niitylle. Kerran tulin Koivulle semmoisena päivänä. Hän -sanoi: "Suokaa anteeksi, rovasti, ei ole kotona muita kuin minä, -ja puuro palaa, ellen sekoita. Tekisikö rovasti hyvin ja odottaisi -vierashuoneessa vähän aikaa." "Ei", sanoin minä, "minä istun tähän -penkille ja puhelen teidän kanssanne". Me puhuimme vakavista asioista. -Sinun äitisi oli uskovainen nainen. "Minulla on Martan työt", sanoi -hän, "mutta minä koetan kuunnella Jeesuksen ääntä keittäessänikin -ja hoidellessani poikaa". Poika olit sinä, Mauri. Sinun kehtosi -oli pirtissä, jossa äitisi keitti. "Jospa hänestä tulisi Jumalan -palvelija", sanoi äitisi. "Silloin talo saisi siunauksen ja vielä -naapuritkin. Siinä kylässä on siunaus, missä yksikin totisesta -sydämestä rukoilee." - -Mauri kuunteli hartaasti, ikäänkuin olisi pyhäkössä istunut. - --- Nyt minä tiedän, -- sanoi hän. -- Äitinikin rakasti taloa ja olisi -toivonut sitä minulle. - -Rovasti vaikeni taas ja antoi hänen ajatella. - --- Minä en ole isääni enkä äitiini, -- sanoi Mauri. -- Minussa on -kantaisäni Tapanin luonne, niinhän te sanoitte, rovasti. Mutta hänkään -ei myynyt maatansa. - --- Ei myynyt. - --- Neuvoohan siis rovasti niin, että minä pidän talon? -- kysyi Mauri -uudestaan. - --- Pitääkö minun välttämättä neuvoa sinua? Johtopäätös olkoon omissa -käsissäsi. Jos tahdot kuulla mitä minä tekisin, en ainakaan antaisi -isieni muistoa vieraille. - --- Rovasti ymmärtää maanviljelystä hyvin, -- yritti Mauri puolustautua. --- Minä olen kovin taitamaton. - --- Hyvä tahto opettaa järkevää miestä. Minä tulin suoraan kirjojen -äärestä pappilan hoitajaksi; sinulle on lisäksi opisto tarjona. - --- Silloin luvut jäävät ainiaaksi. -- Syvä huokaus seurasi sanoja. - --- Ehkäpä ei. Annan siis nyt kumminkin neuvoni, jota pyysit. Mene -Mustialaan, koska isäsi haluaa. Kun olet valmis, tee sitte mitä olot -sallivat. Isäsi ei ole vielä kovin vanha; jos hän pysyy terveenä, voi -hän kauvankin hoitaa tilaa ilman sinua ja sinä saat rauhassa lukea. -Hänellä on hyvät varat, ei se hänelle merkitse uhrausta. - --- Isä ei luvannut varojansa minun lukuihini. Enkö jo kertonut? - --- Kerroit, kerroit. Sehän on toinen asia, sinä aioit vieraantua -talosta. Tee hänelle selväksi, että loppusuunnitelmasi on sama kuin -hänen. Enpä silloin luule hänen kieltävän. - --- Mutta mitä luvuistani, jos ne kuitenkaan eivät vie todelliseen -tulokseen? -- kysyi Mauri yhä epävarmana, vaikka koittavan toivon pieni -välke silmistä pilkahti. - --- Ne vievät niin kauvas kuin Jumala tahtoo. Sittehän näet mikä seuraa. -Joko sinusta tulee tiedemies, joka ymmärtää isännöitsijänsä toimia, tai -sinä noudatat Tapanin esimerkkiä: päivin raadat niinkuin hän, illoin -luet, niinkuin hän lauloi. - -Mauri istui, mietti ja mietti. Tie rupesi aukenemaan. Kuta paremmin -hän ymmärsi mahdollisuudet, sitä vapaammaksi ja keveämmäksi hän tunsi -mielensä. - -Vihdoin hän nousi, katse seljenneenä, ojensi rovastille kätensä ja -sanoi yksinkertaisesti: -- Kiitos, minä koetan. - --- Ei kiittämistä, ei kiittämistä, poikani. Velvollisuus selväksi, se -on tärkeätä, ja yhtä tärkeätä on totella, kun selvyys on saavutettu. -Velvollisuuden tie on Jumalan tie. - --- Minusta se on tuntunut äärettömän vaikealta, -- sanoi Mauri. -- Nyt -voinen käydä sitä nurkumatta. Ehkä se vielä koituu onnekseni. - --- Jumalan tie koituu aina onneksi, poikani. Älä pelästy, jos se joskus -on via dolorosa; siinä on silloinkin hyvä kulkea. Pane mieleesi tämä -lause: "Vanhurskaan tie on kuten nouseva aurinko, joka loistaa yhä -kirkkaammin, kunnes päivä on päässyt korkeimmilleen." - -Mauri lähti pappilasta lujin päätöksin. Hän tahtoi käydä Jumalan -tietä, valkenevaa tietä. Varmaan siinä oli hyvä kulkea -- hän jo tunsi -sen sydämensä syvimmässä pohjassa, siellä mihin rauha oli lempeänä -laskeutunut kaiken tuskan ja levottomuuden jälkeen. - - - - -3. - - -Mauri istui lepohetkenä huoneessansa maanviljelysopistolla, kirjoittaen -kirjettä: - - "Hyvä Kyllikki! - - Sanomalehdet ovat jo tuoneet sinulle viestin isäni kuolemasta, - suuresta surustani. Minun kävi niinkuin ennen sinunkin: tulin - vasta hautajaisiin, en ehtinyt opistosta kotiin kuolinvuoteen - ääreen. Muistuu taas mieleeni se kevät, jona Kotirannan - kansakoulu jäi tyhjäksi. Viisi vuotta on kulunut -- mutta - tiedätkö, siitä asti se koulu on ollut _minulle_ tyhjä, enkä voi - sitä katsella ilman lapsuusmuistojen kaipausta. Nyt on tyhjä - omakin kotini; olen ypö yksin maailmassa. - - Isäni oli kuolinvuoteeltaan lähettänyt minulle siunauksensa. Hän - oli käskenyt sanoa, että olin ollut hyvä poika ja ilahuttanut - hänen elämänsä illan, ja hän oli tyytyväinen, voidessaan - turvallisesti jättää uutteran työnsä hedelmät minun hoitooni. - Sanat kai kuuluivat vähän toisin, mutta se oli hänen ajatuksensa. - Hän kiitti siitä, että minä tahdoin pysyä talossa. - - Sinä tiedät, Kyllikki, entiset unelmani; olenhan niistä usein - kirjoittanut. Toivoin isäni elävän vielä kauvan -- kymmenen, - miksikä ei kaksikymmentä vuotta. Toivoin sitä luonnollisesta - kiintymyksestä; olihan hän isäni. Mutta lisäksi toivoin sitä, - koska talo silloin ei olisi tarvinnut minua pitkään aikaan. - Koulussa pidin eniten kielistä. Olin suunnitellut näin: Ehdin - tulla maisteriksi, ehdin kulkea Venäjän maakunnat, vaikkapa - Siperiankin ristiin rastiin ja kuulla Suomen heimon kielet. Sitte - tulen kotiin maata hoitamaan, tuon runsaat ainevarastot mukanani - ja kirjoitan tutkimuksia talvi-iltoina. - - Eikö se ollut kaunis unelma? Nyt se raukeaa, sillä tänä keväänä, - heti lopetettuani kurssin täällä maanviljelysopistossa, palaan - kotiin ja sinne jään. - - Sisäinen kutsumus on kalliimpi kuin talo, niin moni sanoisi, ja - niin olen välistä itsekin ajatellut. Mutta toiselta puolen minua - ihmetyttää, miten syvästi olen kiintynyt taloon, siitä asti kuin - päätin sen pitää. Ei minua enää sido pelkästään isän tahto, sillä - tuskin hennoisin itsekään ryhtyä kodin myyntiin, jos voisinkin. - Jospa kuvitelmani olisi toteutunut juuri sellaisena kuin sen - äsken kerroin sinulle! Silloin minulla olisi ollut kaikki mitä - sydän voi pyytää: isieni koti ja oma tieteeni. - - Näin kerran pappilassa pienen seinäkuvan, jonka nimi oli - "Via dolorosa". Se merkitsee "tuskien tie". Meillä kotona on - samanlainen kuva; olen pannut sen lasin alle puitteisiin ja - ripustanut uuteen asuntooni Koivun Lehtoniemelle. Siellä rakennus - valmistui juuri vähän ennen isän kuolemaa. Se oli hänen viimeinen - rakkaudenlahjansa minulle. Minun pitäisi olla _ainoastaan_ - kiitollinen, mutta tiedän, että usein tarvitsen pientä kuvaani - avuksi, kun sydän kapinoi kärsimättömänä. Tuskien tie valkenee -- - sanotaan. Vapahtajalle se valkeni vasta ylösnousemisen aamuna. - Minunkin tulee kantaa ristiä hänen jäljissänsä. - - Muistan sinua, reipas ja iloinen Kyllikki. Jospa minulla olisi - sinun luonteesi! Sinä osaisit valittamatta kantaa raskaammankin - ristin kuin tämä. - - Tervehdä rakasta tätiä - - Maurilta." - -Kyllikki, pienen seminaarikaupungin täysihoitolassa, sai kirjeen ja -kirjoitti vastauksen, jonka hän heti vei äitinsä luettavaksi: - - "Hyvä Mauri! - - Äitini ja minä otamme sydämestämme osaa suureen suruusi. Ma - olemme saman kokeneet, niinkuin sinä muistutit, ja me ymmärrämme - sinua. Me rukoilemme puolestasi. Koeta ajatella, että et olekaan - aivan yksin. - - Kun minun isäni kuoli, toit minulle kortin, johon olit - kirjoittanut raamatunlauseen. Muistatko? Ja sitte keskustelimme - Jumalan palvelemisesta. Me molemmat halusimme oppia sitä. Nyt - olet aikeissa tehdä suuren uhrauksen palvellaksesi Jumalaa. - Mauri, sinä olet hyvä ja jalo, enkä minä kehoita sinua luopumaan - oikealta tieltä. Mutta entä jos sinun _ei tarvitse_ uhrautua? - Eikö unelmasi vieläkin voisi täydellisesti toteutua Jumalan - tiellä? - - Mauri, luottaisitko minuun? Jos sen teet, olen valmis. Sinä - hankit kelpo työnjohtajan, ja minä tulen hoitamaan taloa sinulle. - Lähde sitte omalle toivotulle työmaallesi, lue, tutki, pyri - perille! Loma-aikoina tule tarkastamaan, miten on talosi laita. - Niin kauvan kuin kaikki on hyvin, voit viipyä poissa tekemättä - väärin. Viivy kymmenen vuotta -- viivy enemmän, jos halajat. Minä - vaalin uskollisesti isiesi muistoa. - - Ehkä arvelet, etten osaa hoitaa taloa. Jos niin on, pane minut - viralta pois ja tule itse sijaan! Katsoppas, minulla on hiukan - itseluottamusta -- oh, miten se kuuluu pakanalliselta! En - tarkoita juuri niin, luulenpa vaan olevani terve, käytännöllinen - tyttö, ja kun ahkeroin parastasi, uskon että Jumala on kanssani. - - Vai onko sinulla toinen vastaväite: _minun_ entisunelmani, - joka täten raukeaisi? Sinä tiedät, että isäni kuolemasta asti - olen tähdännyt varmaan päämäärään: kotikylän kansakouluun. Kun - pääsiäisviikolla pikimmiten käväisin siellä, oli tarkoitukseni - kuulustella tätä mahdollisuutta. Rovasti, Tuomiston agronoomi, - kunnanlääkäri, Mäkelän isäntä ja sinun isäsi myönsivät jokainen - erikseen, että oikeastaan tarvittaisiin apuopettajatar, sillä - oppilaita on hyvin runsaasti, miltei suurin sallittu määrä. - Lupasin hankkia hyvät todistukset ja hakea kahden vuoden - kuluttua, ellei paikka sitä ennen ole täytetty. -- Ei täytetä - ennen, me odotamme oman kylän kasvattia, -- sanoivat isännät. - -- Opettaja Kotirannan tyttärelle on virka varattuna jo isänsä - tähden, -- vakuutti rovasti. Sitä myöten siis oli tieni selvä. - - Älä nyt kuitenkaan luule minun yrittelevän suurenmoista - uhrautuvaisuutta. Se mitä ehdotin, ei ole minulle risti eikä - tuskien tie, se on sula riemuni. Pyydän vaan saada ottaa mukaani - äidin, oman rakkaan, uskollisen äitini. Sittehän sinullakin on - äiti jälleen. - - Tulen milloin kutsut. - - Kyllikki ystäväsi." - -Rouva Kotiranta luki kirjeen hämmästyneenä. - --- Lapsi, ei tämä ole mahdollista. Tätä kirjettä et voi lähettää. - --- Miksi en? -- Tyttö seisoi suorana, luoden äitiinsä vakavan, avoimen -katseen. - --- Sinähän suorastaan tarjoat itseäsi hänelle. - --- Minä rakastan häntä, äiti. Antaisin hänelle kaikkeni, koko elämäni. -Sitä en ole kirjeessä sanonut. Tarjoan ainoastaan ystävän avun, eikä se -voi olla väärin. - --- Sinä olet nuori ja kokematon. Jos _hän_ nyt rakastaisi sinua, olisi -hän selvästi osottanut sen. - --- En ole pyytänyt mitään itselleni. Minä vaan olisin koettanut tehdä -hänet onnelliseksi. - --- Sinä lapsi et tunne ihmisiä etkä ymmärrä omia sanojasi. Jos hänen -tunteensa on ummulla, särjet sen, jos ei, sen vaikeampi sinulle. Joka -tapauksessa panet alttiiksi onnesi, ehkä vielä maineesikin. - -Kyllikki katsoi äitiinsä suurin, kysyvin silmin. Sitte hän huoahti, -kärsimättömyyden väre äänessänsä: -- Miksi ihmiset ovat niin -monimutkaisia? Mitä parasta aikoisi, sitä ei saa tehdä. Ennen -kouluaikana minun ei sopinut seurustella Maurin kanssa, ja nyt minun ei -sovi häntä auttaa. Äiti, jospa minä tekisin sen kuitenkin! - --- Minä en tule myötäsi, Kyllikki. Soisin sinulle kaiken onnen, sen -tiedät kyllä, mutta juuri siksi en voi tähän antaa suostumustani. - --- Onko se totta? Varmaanko, äiti? - --- Aivan varmaan. - --- Siis sen täytyy raueta. -- Kyllikki oli syvästi pettynyt. -- Tämä, -äiti, oi tämä on tuskien tie! -- Hän purskahti itkemään. - -Äiti silitti hänen hiuksiansa, koettaen lohdutella. -- Ajattele, jos -sinä toimisit Koivulla ja hän kulkisi maailmalla: sinä odottaisit, -odottaisit vuodesta vuoteen, toivoen hänen rakkauttansa tieten tai -tietämättäsi. Hän palaisi ja toisi ehkä toisen mukanansa. Miltä sinulle -tuntuisi silloin? - -Kyllikki ei vastannut. Hän vaan kiinteämmin painoi kasvojaan käsiinsä, -itkien kiihkeästi. - --- Eikä Maurikaan suostuisi ehdotukseesi. Ole vakuutettu siitä, että -hän ei suostuisi. - -Huoaten Kyllikki kohotti päänsä, lähti keittiöön ja repi kirjeensä -pieniksi palasiksi pesään. Sitte hän huuhteli kasvonsa ja alkoi -kirjoittaa toista kirjettä, tavallista osanottokirjettä, jossa -ilmaistaan myötätunto, kun ystävää on suru kohdannut... - - - - -4. - - -Samana kesänä, jolloin Mauri saapui kotiin nuorena agronoomina -ottamaan isännyyttä vastaan, palasi Margit ulkomailta isänsä kanssa. -Hän oli yhdeksäntoistavuotias neitonen, jonka muoto todellakin -muistutti kuvakirjan enkeleitä. Tukka oli kiharainen, kullan vaalea, -silmät siniset ja vartalo siro ja hento. Siivet vaan puuttuivat ja -taivaallinen katse. - -Margit oli lopettanut koulunsa kesken, sillä ylioppilastutkintoon -tarvittiin matematiikkaa, joka nosti pystyn jo viidennellä luokalla. -Hän luopui sitä lukemasta ja jatkoi mieluisempia aineita. Kielet häntä -innostuttivat, sillä äidin lupauksen mukaan niiden oppiminen takasi -hänelle ulkomaanmatkan. Ranskankieltä hän sipersi somemmin kuin kukaan -tovereista, eikä saksakaan tuntunut vaikealta, mutta muuten hän töin -tuskin pääsi luokalta luokalle. Ei ollut juuri aikaakaan lukea monia -aineita kunnollisesti. Iltapäivät kuluivat soittoharjoituksiin ja -kävelyihin kaupungin pääkaduilla, ja illoin oli nuortenkutsuja tuon -tuostakin. - -Kuudennella luokalla ollessaan Margit oli vähällä mennä salakihloihin -serkkunsa kanssa, mutta he pahastuivat toisilleen tanssiaisissa -ja erkanivat. Silloin hän vasta oikein huomasi, että Mauri Koivu, -kesätoveri, oli kymmenen kertaa sievempi poika kuin serkku konsanaan. -Seitsemännellä luokalla Margit käveli runollisessa hämärässä -puistokadulla, saaden seuraansa pitkän, hoikan kahdeksasluokkalaisen. -He kirjoittelivat koulussa pieniä kirjelappuja, suostuivat tapaamisista -luistinradalla, tanssivat yhdessä ja hymyilivät toisilleen, kunnes -lopulta kahdeksasluokkalainen selitti rakastavansa Margitia. Margit -nauroi. Sehän oli ollut vaan leikkiä -- hauskaa kummallekin, vaan ei -tietysti mitään muuta. Itsekseen hän ajatteli, että hän aivan yhtä -mielellään olisi luistellut ja tanssinut Maurin kanssa, jos vaan tämä -olisi viitsinyt. Mutta Mauri oli liian totinen ja aatteellinen. - -Koulusta erottuaan Margit pääsi vanhempainsa kanssa Eurooppaa -kiertämään. Sitte hän sai yksin jäädä muutamaksi kuukaudeksi Wieniin, -jossa hänen äitinsä oli tyttönä oleskellut. Hän oli ihastunut -ja haltioissaan. Hän asui äitinsä nuoruudentuttavan, arvokkaan -leskiprofessoritar Barlitzin luona, puhui saksaa ja nautti elämästä. -Siellä oli Else tytär, melkein Margitin ikäinen, vilkas, lapsekas -ja huvinhaluinen, juuri elämän kynnyksellä. Tytöt sopivat yhteen -erinomaisesti ja liittyivät kiihkeään ystävyyteen. Perheen vanhin -poika, Raimund tohtori, professoriksi pyrkivä hänkin, saatteli heitä -kaikkiin maailmankaupungin nähtävyyksiin. Hänellä oli kyllä työtä -eikä liikoja varoja -- siitä vanha professoritar välimmiten muistutti --- mutta pitihän vieraalle olla kohtelias, niin kaukaiselle ja -kauniille varsinkin. He ajoivat vaunuissa Ringillä, istuivat iltasin -Burg-teaatterissa ja hovioopperassa, soutelivat Tonavan laineilla ja -kiipesivät Kahlenbergin kukkulalle pyökkirinteiden polkuja. Ah, miten -oli kevät ihana, kun kaikki puut puhkesivat punaisiin, keltaisiin ja -valkoisiin kukkaseppeleihin! Silloin nuori tohtori pyysi viehättävää -pohjolan keijukaista jäämään ainiaaksi luoksensa kevään hurmaukseen. -Margitin sydän sykki oudossa hehkussa, hänen olentonsa hempein sulo -puhkesi kuin kukka auringon kosketuksesta, ja hän kuiskasi jäävänsä -riemulla, kaipaamatta mitään ja ketään, sen omaksi, joka oli vallannut -hänen sydämensä. - -Kihlaus jäi salaan. Professorittaren tahdosta Margitin täytyi hilliytyä -ja peittää se Elseltäkin, jota hänen äitinsä sanoi pikku lörpöksi. -Julkaisun oli määrä tapahtua vasta Margitin isän tultua Wieniin -tytärtänsä noutamaan. Ikävällä Margit ajatteli, että hänen vielä piti -matkustaa kotiin. Sulhanen lupasi tulla mukaan, ja morsiamen ohjelma -oli valmis. Vietetään häät heti, pian, valoisana juhannusyönä tai -viimeistään elokuun kuutamossa, Tuomarilan kauniissa Sveitsissä joen -rannalla! Margit viserteli kuin lintunen, onnellisena, huomisesta -huolehtimatta. - -Hänen ensimmäiset morsiusviikkonsa eivät kuitenkaan muodostuneet -niin sekoittumattoman hurmaaviksi kuin hän oli kuvitellut. Sulhasen -äiti selitti päättävästi, että häitä ei sopinut viettää, ennenkuin -professorinpaikka oli taattu ja morsian myöskin valmistunut tulevaan -kutsumukseensa, joka ei ollut pelkkää leikkiä ja leijailemista. Tohtori -itsekin alkoi arvella, kun tunteiden äkillinen, yllättävä kuohu vähän -oli laskeutunut. Entä jos professorinvirka runsaampine leipineen -luistaisi ohi? Ihanan Margitin tavat ja vaatimukset olivat hiukan -huolestuttavia. -- Vie minut taas illalla oopperaan! Ota vaunut, minun -valkoiset kenkäni tahraantuvat raitiossa. Raimund, emmekö tänään syö -illallista tuossa hotellissa, jossa oli niin hyvää jälkiruokaa? Näin me -naituinakin teemme; minä en osaa ensinkään keittää, tiedätkös! -- Tule, -Raimund, katsomaan tähän ikkunaan! Näetkö, noin herttainen otsakoriste! -Minusta olisi äärettömän hauskaa panna se päähäni kultusministerin -tanssiaisiin. Sano, ostetaanko? -- ja sitte hymy niin kiehtova ja katse -niin veitikkamainen ja armas, että sulhanen ei voinut muuta kuin astua -sisään ostamaan hänelle. Mutta rahat maksettuansa tohtori Barlitz oli -pahalla tuulella koko illan ja vielä seuraavan päivän lisäksi. Mistä -hän voi tietää, saiko tyttö niin suuret myötäjäiset, että ne riittivät -kaikkiin hänen mielitekoihinsa ja vielä vähän muuhunkin? - -Tuomarin saapuessa Wieniin tohtori selitti kylmänlaisesti, että -hänen nyt oli mahdotonta matkustaa Suomeen, sillä virkaanvalmistus -pidätti hänet toistaiseksi. Vanha professoritar tiesi, ettei se ollut -totta. Hän katsoi poikaansa tutkivasti silmiin ja kielsi kihlauksen -julkaisemisen. Ensin Margit itki kauniit silmänsä punaisiksi, sitte hän -närkästyi ja lähti pää pystyssä, vaikka mieli oli kuin pelästyneen, -pahaa aavistavan lintusen. Berliiniin hän sai kirjeen, jossa tohtori -purki kihlauksen. - -Margit oli epätoivosta aivan suunniltaan. Hän itki taukoamatta, ei -tahtonut nähdä tauluja eikä museoita, ei suostunut edes lähtemään -ulos. Hän oli aina tottunut saamaan tahtonsa täytetyksi; nyt ei mikään -auttanut. Kuumimmilla kyynelillään hän ei voinut ostaa takaisin -onneansa. - -Tuskaa seurasi välinpitämättömyys. Laivamatka Itämeren yli oli mitä -ihanin. Muut matkustajat heittelivät leivänmuruja valkosiipisille -kalalokeille, jotka parvina seurasivat laivaa. He leikkivät päivin -seuraleikkejä ja illalla ihailivat auringon laskua siintävän meren -helmaan. Margit oli toisten mukana. Yhdentekevää hänelle, oliko vai ei. - -Sellaisena hän saapui Tuomarilaan. Hän oli kaikkeen kyllästynyt: -huvituksiin, ihmisiin ja omaan nuoreen elämäänsä. Hänellä ei ollut -mitään tekemistä eikä harrastamista. - -Hänen tullessaan oli lauvantai-ilta. Kirkonkellot ilmoittivat -pyhäaattoa kirkkaasti heläjävin äänin. Länteen siirtyvä aurinko kultasi -lempeällä valolla vihreätä aaltoilevaa viljaa ja tuoreina tuoksuvia -apilaniittyjä. Vehmaitten rantaäyräittensä välissä joki värehti kuin -välkkyvä hopeavyö. - -Luonnon suuri rauha vaikutti hyväätekevän lääkkeen lailla väsyneeseen, -haavoitettuun sydämeen. Kotona omassa valkeassa ylishuoneessansa Margit -itki viihdyttäviä kyyneliä ja nukkui syvään, suloiseen uneen ensi -kerran pitkästä ajasta. - -Olihan siinäkin jonkinlainen lohdutus, mitä äiti hänelle vakuutti: -- -Kyllä sinä unohdat, pikku Margit. Melkein on onnellisempaa, ettei joudu -aivan nuorena naimisiin, sillä oma koti voi sitoa monella tavalla. -Koeta iloita elämästäsi ja odottaa uutta rakkautta! - -Seuraavana päivänä, sunnuntaina, Margit kumminkin heräsi vakavalla -mielellä. Aamiaispöydässä tuomari puhui aikovansa kirkkoon, koska -kylältä oli tuotu tieto, että jumalanpalveluksen jälkeen oli tärkeä -kirkonkokous. Sanaa sanomatta Margit otti rasiasta suuren, unikoilla -koristetun hattunsa ja lähti mukaan. Hän ei tällä kertaa arvostellut -alttaritaulun epätaiteellisuutta eikä vanhojen eukkojen täräjävää -laulua. Hän kuuli äsken hankittujen urkujen kauniit soinnut, joihin -yhtyi lukkarin tenoori ja muuan miellyttävä, puhdas baritooniääni. -Virren sanatkin puhuivat hänen tunteillensa: - - "Oi, viekas onni maailman - tuo kohta murheen katkeran..." - -Margitin silmiin kohosi kyyneleitä, mutta samassa hän kääntyi -katsomaan, kuka lauloi baritoonia. Hän näki Mauri Koivun. Näytti, -ikäänkuin Maurikin olisi katsonut häneen, vaikkei hän kuitenkaan -tervehtinyt. Margit muisti, että se kai ei sopinut kirkossa kesken -virttä. Hän kiinnitti taas silmänsä virsikirjaan, koettaen päästä -äskeiseen kirkkotunnelmaan; mutta liikutus oli hälvennyt, kunnes -kappalaisen ylen tunteellinen, herkästi vaikuttava saarna sen palautti. - -Margit oli kirkonkäyntiinsä tyytyväinen. Hänen mielessään liikkui -hämärä tunto, että on lohdullista olla hurskas ihminen, jos on sattunut -kokemaan suruja elämässä. - -Kirkkomäellä hän tapasi Maurin, joka viime vuonna tuskin kertaakaan oli -johtunut hänen ajatuspiiriinsä. Nyt oli vähän hauska kuulla, mitä hän -toimiskeli. Vai niin, vai oli hänen isänsä kuollut ja hän oli agronoomi -ja tilanhoitaja. - --- Sinäpä valitsit viisaasti, -- sanoi Margit. -- Sinä varmaankin -viihdyt erinomaisesti täällä maalla. Luulen, että agronoomit ovat -kadehdittavia ihmisiä. - --- Kuinka niin? -- ihmetteli Mauri. -- Ennen Margit piti kaupungista. - --- Pidinkö? Niin, minä olen nyt nähnyt niitä kyllikseni, pieniä ja -suuria, Berliinin, Pariisin, Rooman, Wienin -- en voi ajatella niitä -ollenkaan. Minusta täällä nyt on hyvä olla. - --- Eihän Margit kuitenkaan tänne jää? Täällä on niin pientä ja -hiljaista. - -Mauri katseli häntä kuin ulkomaan kukkaa, niinkuin lapsuutensa outoa -ilmestystä kerran kurjenmiekkojen keskellä joen rannalla. - --- Minä haluankin hiljaista, -- vastasi Margit. - -Mutta kotiin tultuansa Margit taas ajatteli, ettei tämä hiljaisuuskaan -ollut hauska. Ei mikään ollut hauskaa. Kuinka voi saada elämän -kulumaan, kun toiveet ovat särkyneet? - - - - -5. - - -Mauri tarttui tarmolla talonsa ohjaksiin. Hän otti meijerikoulun -käyneen taitavan karjakon ohjaamaan naisväen toimia ja johti itse -miesten työt. Pekan, viisikymmenvuotiaan poikamiehen, hän asetti -isäntärengiksi. Pekka oli paimenpojasta alkaen palvellut talossa. -Hän oli juro ja vähän omituinen, mutta Mauri tiesi kaikkien häntä -kunnioittavan, sillä viisasneuvoisempaa ja uskollisempaa ei ollut -toista. - -Rovasti oli ollut oikeassa: hyvä tahto opettaa miehen. Niinkuin -Mauri lyseosta aina oli saanut hyviä todistuksia, niin hän sai -maanviljelysopistostakin. Kotona Pekka aivan ällisteli "akranaamiansa". -Semmoinen pehmeä poika -- hyvä kyllä luonnostaan, höyli ja nöyrä -- -mutta eihän siitä ennen ollut maantoimiin. Mistä se nyt tuommoiseksi on -tullut? Kyllä Pekka ennen oli opistoista kuullut -- mitä ne olivatkaan -kaikki nimeltään, kansanopistoja ja maamieskouluja, kunhan ei vaan -ollut kana- ja mehiläiskoulujakin. Hän oli pitänyt niitä uudenaikaisina -hullutuksina. Nyt hänen arvonantonsa kohosi huomattavasti, ainakin -semmoista opistoa kohtaan, jota Mauri oli käynyt. - -Aamusin Mauri lähti väen mukana liikkeelle, ja pitkin päivää hän -uurasti työssä. Ensin miehet katsoivat toisiinsa ja tytöt supattelivat. -Ei tahtonut syntyä rattoisuutta eikä kodikkuutta. Pekka kysyi -vihdoin, luuliko akranaami, ettei hän, vanha mies, pitänyt talon -puolta. Olisihan akranaami voinut maata aamulla ja päivällä ratsastaa -hevosella, niinkuin Tuomistolainen kuului tekevän. - -Mauri taputti Pekkaa olalle, arveli että isäntä oli suorempi nimi -kuin akranaami, ja vakuutti luottavansa Pekkaan ja väkeensäkin aivan -täydellisesti. Mutta tietäähän Pekka, että isännän askeleet pellon -höystävät. Sitäpaitsi hän ei ollut taloa ottanut laiskotellaksensa. - -Pian rengitkin tottuivat hänen seuraansa ja rupesivat hänestä pitämään. -Ei vielä milloinkaan Koivulla työt olleet sujuneet niin ripeästi ja -iloisesti kuin Maurin ensimmäisenä isäntävuotena. Hän oli itsekin -tyytyväinen ja kiitollinen, huomaten kuinka Jumala kaiken käänsi -parhaaksi. - -Kuta enemmän Mauri perehtyi taloonsa ja itse pani siihen työtä ja -vaivaa, sitä rakkaammaksi ja läheisemmäksi se hänelle muuttui. -Melkeinpä se oli kuin elävä olento, yksinäisen ystävä. Ei pelto -pelkästään, ei karja, ei rakennus; ei myöskään humiseva koivikko eikä -tyynenä juokseva joki. Ei mikään erikseen, vaan kaikki yhteensä. Hän -ajatteli useasti rovastin kertomia muistelmia. Vanhan rakennuksen -yläkerrassa asui nyt vuokralainen, eläkettä nauttiva kivulloinen -nimismies ja hänen kaksi vanhanpuoleista, laihaa tytärtänsä. -Yhtäläisyyttä tietenkään ei ollut olemassa, mutta ehkä juuri -vastakohtaisuuden vaikutuksesta he aina johtivat Maurin mieleen Tapani -ukon aikaisen vanhan herran ja Elina neidon. Samoihin muistoihin vei -uusikin rakennus, Lehtoniemeksi nimitetty. Noilla paasilla koivujen -alla nuori Elina varmaankin oli unelmoinut immenhaaveitansa, erämaan -rauhassa, puhdas katse tähdättynä taivaan sineen tai kotijoen päilyvään -pintaan, joka puiden lomista välkähteli. "Ehkä siitä vielä tulee jonkun -toisen nuorikon lempilehto", oli rovasti sanonut. - -Kesä kului nopeaan, syksy samoin, mutta talvi oli hiljainen ja oudon -yksinäinen. Mauri kulki hämärän tullen edestakaisin huoneissansa. -Niitä oli monta, liian monta. Enin osa väestä asui vanhan rakennuksen -alakerrassa, täällä ainoastaan leski-Matleena ja Santtu, renkipoika, -keittiön puolella. Silloin Mauri sytytti lampun, otti pienestä -kirjastostansa sen uusimman lisän ja istuutui lukemaan. Joka kerta -käydessään kaupungissa hän hankki kotiin kirjoja, milloin mitäkin: -roomalaisia klassikoita, Kalevalan selityksiä, virolaisia satuja -sanakirjoineen. Kaunokirjallisuutta hän osti harvoin; sitä hän -mieluummin lainasi kylän kirjastosta. Hän ei tahtonut hyllyillensä -mitään, jota hän ei ennakolta tietänyt arvokkaaksi. - -Mutta joskus Mauri ihmetteli, ettei kirjojenkaan seura tuntunut -riittävältä. Hän kaipasi ihmislasta, puhetoveria. Tai soittoa. Jospa -hän olisi osannut soittaa mitä konetta tahansa! Se olisi yhtaikaa -ilmituonut hänen sisimpänsä ja taas kielellänsä vastannut hänelle. - -Väliin Mauri iltahämyssä käveli pappilaan, mutta rovasti oli nyt -jo niin vanha ja heikko, että hän pääasiallisesti vietti päivänsä -vuoteessaan. Mauri sai pari ystävällistä, rohkaisevaa sanaa; sitte -hän taas palasi yksinäiseen kotiinsa tai pistäysi raihnaista -nimismiestä ratostamaan, vaikka palkkioksi täytyikin juoda neitien -kamferintuoksuista kahvia. Kappalainen ei Mauria erityisesti vetänyt -puoleensa, pitäjän muut herrat vielä vähemmän. Nuori nimismies, -lääkäri ja apteekkari pistivät yhteentultuansa tuutingiksi ja -innostuivat tavallisesti keskustelemaan metsästysretkistänsä ja -koirien kasvatuksesta. Silloin Mauri siirtyi joutavana syrjään, sillä -hän ei juonut eikä metsästänyt. Tuomiston agronoomi, keski-ikäinen -mies, harrasti suonviljelystä, mutta ei paljon muuta. Tolonen, -kansakoulunopettaja, oli seurassa suuton sanaton, sillä välin kuin -rouva puhui ummet ja lammet. Näistä kaikista Maurilla ei ollut -kovinkaan suurta iloa. Sitte oli vielä Tuomarila. Miksi hänen -sydäntänsä omituisesti sykähytti, kun hän ajatteli käymistä siellä? -Eräänä aamupäivänä hän kuitenkin meni. - -Hänet osotettiin tuomarin kamariin, jossa hän sai puolen tuntia istua -tupakoivan vanhan herran vieressä, tehden selkoa maanviljelyksestänsä. -Keskustelu rupesi arveluttavasti hidastumaan, kun äkkiä ovi aukeni, -tulvahuttaen sisälle koko runsauden talvisia auringonsäteitä. Niiden -keskellä seisoi Margit. - --- Terve, Mauri, -- sanoi hän sulavalla äänellänsä, -- tule ruokasaliin -lämpimäisille! Minä olen leiponut. Isä, kahvi on kuumana. - -Maurista tuntui somalta, että keijukainen leipoi. Ne pienet valkoiset -sokerileivokset maistuivat harvinaisilta. Tuomarinna oli vieraisilla -veljensä luona kaupungissa, ja Margit hoiti emännyyttä sirosti ja -herttaisesti. Maurin mielestä hänessä oli jotakin uutta, pehmeämpää ja -kodikkaampaa, joka häntä erittäin kaunisti. - -Kahvin jälkeen tuomari sai asiavieraan ja pyytäen anteeksi jätti nuoret -kahdenkesken. Silloin Mauri rohkeni lausua entisaikaisen säännöllisen -kysymyksensä: -- Saisiko kuulla Margitin soittavan? - -Margit oli viipymättä valmis. - --- Minä olen tänä talvena soittanut kuin mieletön, tuntimääriä. -Tiedätkö, soitto on erinomainen toveri. Nyt vasta minä olen sen oikein -kokenut. - --- Sen voin ymmärtää. Kodissani yksinäisinä iltoina kaipaan sitä -useasti. Haluaisin kuulla, kun en itse osaa soittaa. - --- Mutta miksi et ole tullut meille? Et kertaakaan kesän jälkeen! Minä -olisin soittanut sinulle. - --- Nythän minä tulin. - -Margit tarttui viuluunsa, viritti sen ja valitsi nuotit. - --- Niin, ei ole säestäjää, kun äiti on kaupungissa. Ehkä minä soitankin -vaan lauluja, aivan yksinkertaisia. - -Hän liikutti joustansa hitaasti, kuin uneksien. Sävelet olivat -kaihoisia, valittavia. Niin ei Margit ennen koulukesinä soittanut. - -Hän antoi jousensa vaipua. - --- Olen vaan soittanut -- ja opetellut taloutta. Mitä muuta olisin -tehnyt koko pitkän syksyn? - --- Margit on hyvin yksin. - --- Aivan liian yksin. Mutta minua ei ole haluttanut minnekään, vaikka -äiti miten kehoittaisi. - --- Eikö musiikkiopistoon? - --- En tiedä, ehkä ensi syksynä. Nyt en jaksanut. Ulkomaanmatkat -väsyttävät. - --- Eikö talouden oppiminen väsytä? - -Margit naurahti, mutta se nauru ei ollut iloista. - --- Wieniläinen professoritar, jonka luona asuin, selitti ettei elämä -ole pelkkää leikkiä ja leijailemista. Minä muistan aina ne sanat. - --- Minäkin olen kokenut, että elämä on vakava, -- sai Mauri sanotuksi. --- Se tuo taisteluita ja riistää pois paljon toivottua, mutta se antaa -uutta sijaan. Se on rikas kumminkin -- rikas ja ihana! - --- Onko? -- sanoi Margit hajamielisesti. -- Voihan se olla. Tahdotko, -että soitan iloisempia säveliä? - -Hän otti viulunsa uudestaan ja tarttui jouseen. Hän soitti laulun -toisensa perästä, kunnes Mauri vihdoin nousi lähteäkseen. - -Mauri ihmetteli, mikä Margitin oli. Hän oli paljon muuttunut -matkallansa. Niin, matkallako vai tänä yksinäisenä syksynä? Ja -edukseenko vai vahingoksi? Epäilemättä edukseen. Mauri ei koskaan -ennen ollut hänen kanssansa puhunut mitään totista ja tuttavallista. -Oikeastaan he tunsivat toisiansa varsin vähän, vaikka olivat -olleet tuttuja lapsesta asti. Hän oli ollut vaan runokeijukainen -ja enkelinkuva Maurin haaveissa, mutta nyt hän siirtyi lähemmäksi, -ikäänkuin Mauri olisi kaivannut hänen seuraansa yksinäisyydessään. Hän -katseli taas huoneitansa, tyhjiä ja elottomia. Tuli leimusi takassa, -luoden lämmintä, vaan ei kodin suloa. Kuinka toista, jos Margit tuossa -ikkunan luona olisi soitellut viuluansa! Mutta hän ei tullut ensinkään -Lehtoniemeen, tuskin oli nähnytkään Maurin uutta rakennusta. Tietysti -hänen ei sopinut tulla yksinäisen nuorenmiehen kotiin. Ei kukaan -tullut. Kylän säätyläisissä kierrettyänsä Mauri oli jälleen yksin. - -Miksi hän etsikään säätyläisperheitä? Eikö hän _kansaan_ kuulunut, -kansan lapsi itsekin? Siinäpä olikin hänen yksinäisen talvensa virhe. - -Mauri otti asian vakavalta kannalta ja päätti tästedes menetellä toisin. - - - - -5. - - -Sunnuntai-iltapäivänä Mauri oli istunut pitkän hetken lähimmän -naapurinsa Mäkelän isännän pakinoilla. Isäntä oli laveasti jutellut -viljamakasiinin lainoista ja säästökassasta ja tiedustellut Maurilta, -mitä hän tiesi erilaisten henkivakuutusten ehdoista. Kumpi oli -perheelle parempi, lapsenvakuutus vai isän henkivakuutus? Mauri oli -kovin hämillänsä, sillä hän ymmärsi näistä vielä vähemmän kuin isäntä --- hän, jolta lukeneena miehenä olisi viisautta odotettu. Hänen -suureksi huojennukseksensa isäntä rupesi puhumaan kansakoulusta. - --- Opettaja Kotirannan tytär on nyt kolmannella luokalla seminaarissa. -Hän lupaa pyrkiä tänne opettajaksi vuoden perästä, ja hänet me -otammekin. - --- Se on hyvä, -- sanoi Mauri vilkkaasti. -- Luonnollisesti he -mielellään palaavat entiseen kotiinsa. Tarkoitan, äiti ja tytär yhdessä. - --- Koulun lisärakennukseen olisi aikomus ryhtyä piakkoin, -- jatkoi -isäntä. -- Tarkastaja tuonaan sanoi, että semmoinen on laki. Ja -tarvishan tässä on, vaikkei lakikaan pakottaisi. Siellä lapset istuvat -ahtaaseen sullottuina, ja enemmän kai tulisi, jos mahtuisi. Tietääkö -agronoomi, mistä halvimmalla saisi mukavan piirustusten tekijän? -Minkälainen se on, se Lönni? Se on kuulemma tehnyt talouskoulun. - -Mauri arveli, että hyvä rakennusmestarikin varmaan osaisi lisähuoneet -piirustaa. He alkoivat yhdessä tuumia ja suunnitella, jotta Mauri -vallan innostui. Oikein hyvällä mielellä hän palasi kotiinsa. - -Lähestyessään taloa hän kotvaseksi pysähtyi joen rannalle. Jäät olivat -jo sulaneet, kesä lähenemässä. Siis vuoden perästä tuolla vastapäätä -oli jälleen asuva Kotirannan täti, hänen toinen äitinsä, ja Kyllikki, -kasvinsisko. Hyvin oli Jumala tosiaankin kaiken johtanut. Sitte ei -ollut enää puutetta kodista, jonka lämpimään sai mennä yksinäisyyden -paleltaessa, ei ollut puutetta neuvoista, lohdutuksesta eikä osanotosta -harrastuksiin, pienimpiin ja korkeimpiin. Ei ollut maailmassa ihmisiä, -jotka niin hyvin häntä ymmärsivät kuin täti ja Kyllikki. - -Ja sitte... sitte ehkä jonakin kesäisenä iltana hänkin, nuorimies, voi -panna toimeen kutsut ystävillensä. Täti tulee emännöimään, Kyllikki -auttaa, ja silloin uskaltaa Tuomarilastakin tulla vieraita. Hänkin -uskaltaa tulla, joka on hento ja vieno kuin kevään henkäys, hän, -joka tuo soiton sävelet ja satumaailman mukanansa maamiehen arkiseen -asuntoon... - -Mauri loi mielikuvituksessansa kauniin kuvan: Margit Pohjan immeksi -puettuna, kultakutrit hajallaan, istuu Tapani tietäjän vesikivellä -soitellen viuluansa. Veden kalasetkin kuuntelevat, niinkuin -ennenmuinoin, linnut lehahtavat koivuihin, joiden oksat kumartuvat yli -rantavetten, puut humajavat, kaisla huojuu ja aallot lipattavat ilosta -säkenöiden: -- Nyt hän on tullut! Nyt hän on tullut! Vanhan taitajan -vaipunut käsi sai vihdoinkin seuraajan. Taas soitetaan Ahtolaisille, ja -taas on lehto nuorikon lempipaikka. Hän jää tänne luoksemme. - -Mauri havahti haaveistansa, punastuen kuin luvattomuudesta tavattu, -vaikkei ketään ollut lähimaillakaan. Mikä parantumaton uneksija hän -oli! Täytyi tarttua todellisuuteen oikein miehen otteella, jotta -turhat kuvitelmat kaikkoisivat. Hän koetti ajatella kevätkylvöjänsä ja -hevoshaan aidanpanoa ja alkoi kiireisin askelin kulkea kartanolle. - -Navetan luona hän huomasi Santun ja muita poikia, jotka nopeasti -vetäytyivät nurkan taakse, nähdessään hänen lähestyvän. Mauri meni -jäljessä ja tapasi pojat nolostuneina, paperossintyngät hampaissa ja -sormissa. - -Nuori isäntä katsoi heitä vakavasti silmiin, kysyen: -- Eikö teillä -parempaa ajanviettoa ole? - -Pojat tirkistelivät vuoroin toisiinsa, vuoroin maahan ja sivulle. -Vihdoin Santtu sanoi: -- Ei. - -Mauri aprikoi vähän aikaa. Sitte hän ehdotteli: -- Tulkaa uuteen -rakennukseen, minä luen teille jotakin. - -Hän sai heidät väkinäisesti mukaan, vei huoneeseensa istumaan ja haki -kaapista kertomuksen Elias Lönnrotin matkoista. Siitä hän rupesi -lukemaan, välillä puhuen ja selitellen. Tunti kului jotenkuten, sitte -hän huomasi parhaaksi laskea pojat menemään. - --- Johan maa on sulana ja ilta valoisa, -- sanoi hän. -- Lähtekää -pallosille tai kiekkoa lyömään, niin saatte iloa ja voimia. Tupakka -vaan myrkyttää verenne ja veltostuttaa teidät. - -Pojat menivät. Ensin he astuivat juhlallisesti, sitte livistivät -juoksemaan. Maurista tuntui, että he olivat tyytyväisiä, kun -pääsivät irti. Hän huokasi, tuntien itsensä avuttomammaksi kuin -koko isäntävuotenansa. Mutta hänpä ei ollutkaan ennen koettanut -lähestyä näitä nuoria veljinä, yksilöinä, työajan ulkopuolella. -Mitähän nuo pojat olisivat tarvinneet ja kaivanneet? Ehkä reippailla -juoksuleikeillä olisi voinut voittaa heidän luottamuksensa ja -sydämensä? Hän puolestaan ei siihen kyennyt, ei ainakaan näin -äkkipäätä. He olisivat vaan nauraneet, jos hän tottumattomuudessaan -olisi yrittänyt johtajaksi. - -Mauri muisti, että Kyllikki oli kerran kirjeessä innolla kertonut -uusista laululeikeistä, joita he seminaarissa olivat oppineet -voimistelutunneilla. Hän toivoi niiden työntävän syrjään piirihypyt -joutavine renkutuksineen: "Saano, saano toodella, raakastatkos miinua?" --- kuten Kyllikki väitti renkien ja tyttöjen pyörähdellessänsä laulavan -pyhäiltoina. - -Niin, kunhan Kyllikki on kansakoululla! Silloin pannaan toimeen oikeat -kunnon leikit ja kootaan kaikki nuori väki, ja leikin lomassa lausutaan -vakavakin sana ja totinen neuvo. Avonaisiin mieliin ja kiitollisiin -sydämiin se pystyy. Sitte he taas ovat hyvässä yhteistoiminnassa, hän -ja Kyllikki, kumpikin luonteensa mukaan. - -Rohkaistuneena Mauri ajatteli näitä tulevaisuuden mahdollisuuksia. Hän -huomasi yhä selvemmin työalansa laajuuden ja rikkauden. Täällä omassa -talossaan hän voi olla syvälle pyrkivä tutkija, opettaja, kasvattaja, -isänmaansa työmies henkiselläkin vainiolla -- aivan yltäkylläisesti, -mikäli vaan kykyä ja voimia riitti. Merkillistä, kuinka vähän hän -näihin asti oli kiinnittänyt huomiota lähimmän ympäristönsä ihmisiin -ja heidän yksityiselämäänsä. Se saattoi johtua hänen omasta suljetusta -luonteestansa; ehkäpä myös jossakin määrin oli tapahtunut se mitä isä -aikoinaan pelkäsi: hän oli kirjojensa ääressä sisäisesti vieraantunut -maalaisympäristöstänsä. Talo oli nyt tuonut kahdenkertaisen siunauksen: -ensin hän oppi rakastamaan sen maata ja luontoa, sitte hän opetteli -liittymistä sen kansaan. - -Keittiön puolelta kuului väräjävää laulua. Matleena vietti pyhäiltaansa -virsikirjan ääressä. Mauri oli usein kuullut hänen hyräilevän, -kuuntelematta tarkemmin. Mitäpä jos hän menisi vanhuksen kanssa -puhelemaan? Olihan hänkin yksilö, elävä, tunteva olento, jota varmaan -pieni ystävällisyys lämmittäisi. - -Maurin ehtiessä ovelle Matleena juuri alotti uutta laulua, jonka sävel -ei ollut tavallisen virren: - - "Oi minkä onnen, autuuden - se usko myötäns tuo..." - -Hän keskeytti laulamisen, pudottaessaan silmälasinsa. Samassa hän -huomasi isäntänsä ja nousi nöyrästi, valmiina tekemään mitä käskettiin. - --- Istukaa vaan, Matleena, -- sanoi Mauri. Hänestä tuntui vallan -hämilliseltä. -- Minä kuulin teidän virtenne. Mistä kirjasta se on? - -Matleena katsoi pitkään. Eikö akranaamilla ollutkaan asiaa? - --- Laulakaa eteenpäin, laulakaa minullekin. - --- Niin tämä virsikö? Se on monessa kirjassa. Siionin kanteleessa se -on, ja näissä uusissa Hengellisissä, joita lähetyspappi myi. - -Matleenan puhe alkoi luistaa. Hänelle selveni, että isäntä todella -kyseli laulusta eikä mistään muusta. - --- Tahtooko akranaami kuulla sen? Laulatteko te kanssa? -- Hän ojensi -kirjansa, jota Mauri oli kurkottunut katsomaan. -- Voi voi, kuinka tämä -nyt on hauskaa! Minä olen vaan tämmöinen vanha ihminen, ja akranaami -- - --- Älkää välittäkö noista ulkomaalaisista nimistä, -- korjasi Mauri -tapansa mukaan. -- Hyvä Matleena, laulammehan kirkossakin kaikki -yhdessä. - -Hänestä itsestäänkin oli sentään vähän omituista, että he tässä -lauloivat "Hengellisistä", hän ja vanha Matleena Lehtoniemen -keittiössä. Mutta Matleena ilostui ja ihastui niin, että kyyneleet -kihosivat silmäin. Laulun loputtua hän nyökkäsi Maurille merkitsevästi, -hymyhuulin. - --- Niin se on, että usko tuo autuuden, "kun itse Herran Jeesuksen se -omaksemme suo. Se surut, murheet lieventää ja tuskat tuimat keventää." -On niitä suruja ollut minullakin, mutta ei ne mitään paina ilon -rinnalla. - -Mauri ei osannut vastata, vaikka hänkin oli kokenut menneitten surujen -ja taistelujen vaihtumista rauhaan ja tyydytykseen. Hän ei yleensä -koskaan ollut avomielisesti puhunut hengellisistä asioista muiden kuin -Kotirantalaisten kanssa. Opettaja vainaja oli hänen lapsensydämeensä -kylvänyt uskon ja rakkauden Jumalaan, täti oli orasta vaalinut, ja -Kyllikki, ikätoveri, oli ollut hänen ainoa todellinen uskottunsa. -Suullisesti ja kirjeissä he olivat vaihtaneet ajatuksia ja kertoneet -kokemuksiansa arkailematta ja luonnollisesti. Mutta muiden seurassa -Mauri oli suljettu, ikäänkuin olisi pelännyt tuhlata sitä pyhimmän -murusta, jonka omistamisesta hän oli tietoinen. - -Matleena kummasteli, miksi akranaami oli vaiti. Hän unohti käskyläisen -ja isännän suhteen, ja äidillinen huoli valtasi hänen vanhan sydämensä. -Tuo rakas herttainen akranaami, joka hänen kanssaan tuli laulamaan -- -kuinka hän oli siivo ja alhainen ja hyvä, mutta niin nuori vielä ja -orvoksi jäänyt. Ehkä hän ei oikein tuntenutkaan Jumalan lapsen osaa ja -autuutta. - --- Minä tässä puhun, niinkuin toiselle joka saman tietää, -- puhkesi -eukko sanoiksi. -- Älkää pahastuko, jos minä kysyn, joko te olette -tullut uskoon? - -Näin suoraan ei kukaan ennen ollut kysynyt Maurilta. Hänen sydämensä -tykähti, mutta hän vastasi kumminkin nöyrästi ja vakavasti: -- Kyllä -minä uskon Jumalaan. - --- Niin, totta kai Jumalaan. -- Matleena ei suinkaan ollut kuvitellut -akranaamiansa miksikään kieltäjäksi; sehän olisi ollut sula loukkaus. --- Sitä minä tarkoitan, että joko teillä on syntien sovitus ja autuus? -Niinkuin tässä laulussa sanoo, että "miks iloiten en laulaisi ja -kiittäis Jumalatani, kun mulle katoomattoman sen antoi tavaran". - -Eukko katsoi häneen odottavaisena, ja Maurin hämiintyneessä mielessä -ajatukset nopeasti risteilivät. Oliko hän koskaan riemuinnut ja -kiittänyt "katoomattomasta tavarasta"? Lapsena hän oli haavemielin -lukenut kultakaupungista ja laulavien enkelien joukoista, sillä se oli -sanomattoman kaunista. Jumalaan hän uskoi ja luotti, sillä hän oli -kokenut hänen hyvää johdatustansa valossa ja pimeydessä. Hän tahtoi -kulkea Jumalan tietä ja täyttää Jumalan tahtoa, sillä hän tunsi sen -parhaaksi, syvimmäksi onneksi. Hän rukoili, sillä hän ymmärsi omien -voimiensa riittämättömyyden. - -Täyttikö tämä sen, mitä Matleena tarkoitti? - -Epävarmasti Mauri vastasi, nousten lähtemään: -- Kyllä minä sitä -toivon. Kiitos nyt vaan, hyvä Matleena. - -Sinä iltana hän kauvan luki raamattua, miettien ja tutkistellen. -Matleenan sanat olivat jättäneet hänen mieleensä levottoman jäljen. -Syntien sovitus ja autuus -- käsittikö hän niitä tosiaan? - --- Elämä opettaa, -- siihen ajatukseen hän vihdoin puoliyön aikana -nukahti. - - - - -6. - - -Eräänä iltana Mauri luki sanomalehdestä, että heidän tuomarinsa oli -hakenut toiseen tuomiokuntaan. - -Uutinen iski häneen niinkuin sähkö. Miksi? Olihan kappalainenkin -hakenut muuanne, vieläpä päässyt ja muuttanutkin vappuna, eikä hän -siitä ollut millänsäkään. - -Mauri ei ymmärtänyt itseänsä. Hänen mielikuvansa pyörivät taukoamatta -tämän ainoan asian ympärillä, osittain tietoisesti, osittain -tiedottomasti. Olivatkohan nuo toiset hakijat nuorempia vai vanhempia? -Hän huomasi toivovansa niitä vanhemmiksi ja ansiokkaammiksi. Eikö -hän siis olisi suonut tuomarille runsastuloisempaa paikkaa? Kyllä se -oikeastaan oli hänelle turha, sillä hän oli rikas ilmankin -- mutta -ei Mauri sitä häneltä kadehtinutkaan. Hän vaan ajatteli, mikä kaipaus -syntyisi. Ei suinkaan tuomarin tai tuomarin rouvan vuoksi! Tietysti ei --- mutta -- - -Oliko mahdollista, että hän oikein _kaipasi_ Margitia? - -Margit oli ollut ulkomailla -- kaipasiko Mauri silloin? Ei, hän oli -itsekin kotoa poissa ja ajatteli lähinnä vaan tiedettä ja taloa ja -tulevaa kohtaloansa, milloin ahkerasta opistotyöstä ennätti. Margit oli -silloin hänen kaunis unimuistonsa, niinkuin entiskesä ja kukkanen... - -Nyt Margit oli Tuomarilassa, soitti ja opetteli taloutta. Sinne oli -lyhyt matka, eikä Mauri kuitenkaan useasti mennyt häntä katsomaan, -vaikka hän oli kutsunutkin. Eikö se mene, joka kaipaa? - -Ehkä toiset, ei jokainen. Maurille riitti se tieto, että hän _oli_ -lähellä, että saattoi kuvitella, mitä hän toimi, että _voi_ mennä, jos -rohkeni, ja onni voi tuoda hänet vastaankin kylätiellä. Mauri ajatteli -häntä tuon tuostakin, se oli varma. Ja jokin epämääräinen, sanoiksi -pukeumaton haave asui syvällä hänen sydämessänsä. Mikä se olikaan? -Millainen? Siitä immestä, jonka lempilehtona Maurin uusi koti voisi -olla... Ei -- oliko se mahdollista? Hän ei sitä uskaltanut itsellensä -tunnustaa. - -Sen hän nyt kuitenkin ymmärsi, että jos Margit muutti pois eikä koskaan -palannut, silloin syys riipi lehdet hänen koivuistansa, ja hänen -kaunein satunsa oli valhe ja surullinen pettymys. - -Kun se Maurille selveni, silloin hän pelästyi. Epämääräinen tunne -muuttui nimelliseksi. Hän siis -- hän siis rakasti Margitia! Hän -- -Margitia! - -Ei hän sitä muuksi voinut selittää, mutta sehän oli kerrassaan -mieletöntä. - -Mauri väisti koko Tuomarilan puolta eikä mennyt seuraavana sunnuntaina -edes kirkkoon. Hän teki työtä kovin ahkerasti, mutta oli niin -hajamielinen, että käveli perunamaalle, kun piti mennä pellolle, ja vei -hevosille ohria kaurojen asemesta. Pekka vilkaisi häneen syrjäsilmällä, -mutta ei sanonut mitään. - -Kesäkuussa Mauri luki lehdestä, että tuomari oli nimitetty hakemaansa -virkaan. Samana päivänä hän näki Margitin. Äkkiarvaamatta he yhtaikaa -astuivat kyläkaupan myymäpöydän ääreen. Margit tervehti hymyillen, -mutta Mauri kalpeni aivan. Hän hillitsi itsensä, toimitti ostokset ja -kääntyi mennäkseen. Margit myöskin oli nopeasti valmis, ja he palasivat -yhdessä oikopolkua pitkin männikön läpi. - -Mauri ei tietänyt mitä puhua. Vihdoin hän sanoi kömpelösti: - --- Margit näyttää iloiselta. - --- Vai niin. Sittepä ei kukaan näe, että olen itkenyt tänään. - -Tytön ääni oli huoleton. Hän naurahti heleästi. - --- Miksi Margit on itkenyt? -- rohkeni Mauri kysyä. - --- Eikö ihminen olekin kummallinen olento? Sitäkin olen välistä -itkenyt, että me asumme täällä, ja nyt kun muutamme pois, minä ikävöin -Sveitsiämme. Tiedätkö, että me muutamme? - --- Tiedän. - --- Minä ikävöin unelmaa, joka ei toteudu koskaan, -- sanoi Margit -melkein omissa ajatuksissansa. Itsekin hän ihmetteli, kuinka hän tuli -niin puhuneeksi Maurille. - -Hän oli äsken saanut kirjeen Wienistä ystävältänsä Else Barlitzilta, -jonka kanssa hän yhäkin oli säännöllisessä kirjevaihdossa. Else kertoi -Raimundin astuneen professorinvirkaansa, ja nyt hän luultavasti -aikoi perustaa oman kodin. Niin, voihan Else uskoa Margitille -salaisuuden: Raimund oli usein Trude Wernerin parissa -- etevän -tyttökoulunopettajattaren, sen joka kerran julkaisi esitelmän -- -muistaahan Margit. Else ei pitänyt hänestä, hän oli niin kovin -viisas ja tietysti olevinansa. Paljon mieluummin Else olisi toivonut -veljellensä herttaisen, kultaisen Margitin. Oikeastaan hän ei voinut -ymmärtää, miksi ei käynyt niin. - -Juuri sitä Margit myöskään ei ymmärtänyt. Raimund oli jättänyt kaiken -selittämättä. Ja siinä nyt Margit kulki Maurin rinnalla, muistellen -mennyttä mielikuvaansa, juhannusyön juhlaa tai kuutamohäitä joen -ihanalla rannalla. Niitä Sveitsi ei saanut nähdä milloinkaan, oi, nyt -ei milloinkaan, se ainakin oli varma. - -Mauri näki Margitin vaipuvan mietteisiin. Hän ei hetkeäkään kuvitellut, -että sanat toteutumattomasta unelmasta olisivat häneen tähdätyt, mutta -ne antoivat hänelle äkillisen rohkeuden. Lyhyen vaitiolon jälkeen hän -vastasi aivan välittömästi: -- Samoin minäkin ikävöin oman onneni -unelmaa, joka ei voi toteutua. - -Hän katsoi Margitiin sellaisin silmin, että tyttö ymmärsi, vaikka Mauri -ei sitä aavistanut. Margitin poskille kohosi kuuma puna. Hän alkoi -puhella tavattoman vilkkaasti, ensin sitä ja tätä, ikäänkuin vaan -puhuaksensa, kunnes löysi aineeksi kesäsuunnitelmat. Jäähyväiskesän -pitää olla kaunis ja valoisa, täynnä muistoja. Tehdään retkiä, -kalaretkiä, marjaretkiä, kävelymatkoja näköalapaikoille -- tai -ratsastetaan. - --- Sinullahan on niin kauniita, hyviä hevosia. Minä pidän -ratsastamisesta äärettömän paljon. Tulethan sinä, Mauri? -Kesäkiireitäkö? No, kyllä kai väki ne hoitaa. Tämä on nyt viimeinen -kesä... - -Mauri oli kuin lumottu. Hän ei tietänyt mitä ajatella. Hänen olisi -pitänyt kääntyä omasta tienhaarastaan, mutta hän saattoi Margitia, -kunnes Tuomarilan rakennus pilkotti puiden välistä. Hänen olisi -tullut kieltäytyä kaikesta houkuttelevasta, mitä Margit maalaili -hänen silmäinsä eteen, mutta hän lupasi mennä mukaan. Hän oli jo -kyllin taistellut vastaan, hän ei enää ponnistanut tahtoansa. Miksei -saisi nähdä mieletöntäkin unta, selittämättömän suloista? Tämähän oli -jäähyväiskesä... - -Maurin käännyttyä kotiin Margit kiirehti askeleitansa. Hän antoi -ostokset äidilleen ja juoksi ylishuoneeseensa. Hermostuneesti hän -heittäysi leposohvalle, puhjeten pidätettyihin kyyneliin. - --- Se on mennyttä! Niin, se on kuitenkin ainiaaksi mennyttä! Mitä minä -sitä nyt enää ajattelen? Miksi en yhtä hyvin ajattele muuta? - -Hän itki kauvan, hillittömästi. Sitte hän nousi, asettuen peilin eteen -tukkaansa järjestämään. - -Päättäväisenä hän astui ovelle, alas mennäksensä. - --- Niin, nyt minä _ajattelen_ muuta. Se on Raimundille parahiksi. En -salli hänelle sitä kerskausta, että -- että -- Ei, voin minäkin onneni -löytää. - - - - -7. - - -Mauri kirjoitti kirjettä nopein ottein: - - "Hyvä Kyllikki! - - Sinä valitat, että olen käynyt kovin vaiteliaaksi. Minähän olen - nykyään täysi maanviljelijä, ja niille on kesä kiireisin aika, - samalla kuin se seminaarilaisille on joutilain. Paraikaa tehdään - heinää. Eilen oltiin takamailla Susikorvessa. Paikkakunnan - kesävieraat ja muu nuoriso tekivät sinne huviretken tyhjissä - heinäreissä. Margit ja minä ratsastimme. Siellä kahvit keitettiin - ja ateriat syötiin, tietysti otettiin työhönkin osaa, ellei - muuten, niin teutaroimalla kuivissa heinissä, aivan kuin lapsina - ennen. Minua, työmiestä, se aluksi melkein hävetti. Sitte - ajattelin: yksi päivä lapsuutta vielä kerran -- ei siitä kenkään - moittine. Lopuksi oli hilpeät tanhut, koko työväki mukana. Kyllä - maalaiselämä on ihanaa. Minä olen vilkastunut monin verroin, - uskotko sen? Nuorten iloisia retkiä onkin usein, milloin suinkin - aika myöntää. Tuomarilaiset muuttavat pois syyskuussa, ja kaikki - koettavat parhaansa mukaan ilahuttaa Margitia. - - On minulla sentään vakavatkin hetkeni, hyvin vakavat toisinaan. - Nykyään on kuin kaksi olentoa minussa. Toinen pyrkii nuoruuteen - ja elämän kesäiseen onneen, toinen miettii syviä, suuria - ongelmoita. - - Kerroit raamatunkeskusteluista seminaarineitosten kesken. Te - olette ihmeellisiä, monipuolisia joka suuntaan. Te teette työtä - kovalla vauhdilla, ehditte syventyä raamattuunne ja samalla - harrastaa nuorten reippaita, iloisia leikkejä. Minäkin tavallani - koetan tätä kaikkea, mutta en kykene alkuunpanijaksi enkä ole - mikään johtajaluonne. Odotan sinua kansakoululle. Sitte tulee - toimeen moni asia, jonka puute nyt on tuntuva. Joskus aivan - painaa omaatuntoani, etten ryhdy kaikenlaisiin valistustehtäviin, - joita tarvittaisiin; mutta eihän toiselta puolen ole viisasta - yrittää enempää, kuin minkä kunnolla jaksaa ajaa perille. - - Vanha Matleena pitää toisinaan raamatunkeskusteluja minun - kanssani, jotten jää niistäkään aivan osattomaksi. Tuonaan hän - kysyi, enkö koskaan käy uskovien seuroissa. Minä en tietänyt, - millaisia ne ovat. -- Siellä ommellaan ja kudotaan lähetykselle, - -- selitti Matleena. Minä arvelin, että ne eivät siis olekaan - miehiä varten, vaikka samassa muistinkin, että äitisi opetti - meitä parsimaan sukkia. -- Miehet tekevät puutöitä, -- - selitti Matleena, -- ja toiset kutovat verkkoja. Joku lukee - Lähetyssanomia, ja sitte kaikki laulavat. -- Ehkä joskus menenkin - sinne katsomaan. Minusta vaan on alkanut tuntua siltä, kuin en - oikein täydellä todella kuuluisi sellaiseen seuraan, ja siksi - minua ujostuttaa, vaikka siellä on pelkkiä yksinkertaisia miehiä - ja naisia. Kuuluu sitäpaitsi myös olevan uusi kappalainen - rouvinensa. Pelkään, että he pitäisivät minua hurskaampana kuin - olen." - -Mauri, joka kiireisesti oli alottanut kirjeensä, ikäänkuin -suorittaakseen välttämättömän tehtävän, kirjoitti edelleen tasaisesti -ja hitaasti, usein vaipuen ajattelemaan. - -"Eikö minun pitäisi _pyrkiä_ hurskaammaksi kuin olen? Kyllikki, kuinka -se tapahtuu? Ken ei etene, on taantumassa. Sinä olet päässyt paljon -eteenpäin, sen minä kaikesta huomaan." - -Mauri istui yhä miettien. Sitte hän lopetti kirjeen melkein kesken, -liitti terveiset ja merkitsi nimensä. - -Rouva Kotiranta ja Kyllikki olivat päässeet kuudeksi viikoksi maalle -seminaarikaupungin lähistöön, hoitamaan sikäläisen tyttökoulun -kesäsiirtolaa. Äiti piti taloudesta huolen, tytär opetti ehtolaisia -ja järjesti lasten päiväpuuhat. Hän tuli juuri uimasta, raikkaana -ja punaposkisena, ehdotellen kilpajuoksua nuorelle parvellensa, kun -postityttö toi kirjeen. - -Kyllikki silmäsi käsialaa, ilostuen huomattavasti. -- Juoskaa, tytöt, -kuka ensinnä ennättää maantien portille! -- huusi hän heille. -- -Minäkin juoksisin, mutta nyt luen kirjeeni. Älkää huoliko odottaa. - -Luettuaan Kyllikki ei ollut yhtä iloinen kuin kuoren nähtyänsä. Hän -meni tavallisuuden mukaan äitinsä luo, vieden hänellekin Maurin -kuulumiset, mutta silmät eivät säteilleet, kuten usein ennen. - --- Mitä arvelet, äiti? -- kysyi hän verkkaan. - --- Mauri näyttää viihtyvän isäntämiehenä. Joka oikeata tietä kulkee, -hän saa palkan. Sitä me rukoilimme hänelle. - --- Ei mutta äiti -- etkö huomaa, etkö lukenut? Hän puhuu kiireistänsä, -ja toisessa hengenvedossa hän jo kertoo noista nuorten retkistä. Hän -huvittelee Margitin kanssa, mutta ei osaa johtaa valistusharrastuksia, -ja lähetyksen ompeluseura on muka liian hurskas hänen kaltaisellensa. -Hän näkee taantuvansa, eikä sure ja säikähdä. Äiti, eihän tämä -ollenkaan ole entinen Mauri! Ja se on varmasti Margitin syy. - --- Ja minun Kyllikki tyttöni on kiivas ja mustasukkainen, -- sanoi -rouva Kotiranta. - --- Voi äiti, niin kaiketi minä olen. -- Kyllikki seisoi hämillään ja -tuskaisena. -- Pitäisikö minun iloita siitä, että Margit kiemailee -ja kietoo hänet? He eivät kumminkaan sovi yhteen. Minä kirjoitan ja -varoitan. - --- Ei, Kyllikki. -- Äiti pysähtyi järjestämästä pesuvaatteita ja -istuutui penkille, vetäen Kyllikin viereensä. - --- Ei sinun sovi moittia Margitia hänelle, mutta sinä voit häntä -viitata Jumalan luo. Et voi varoittaa, mutta voit rukoilla, että Jumala -lähettää selvän varoituksen. - --- Siihen tarvitaan kärsivällisyyttä ja uskoa, -- sanoi Kyllikki. - --- "Tässä on pyhäin kärsivällisyys", sanoo Herra. "Tässä ne ovat, jotka -Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon pitävät." Sinä olet hänen omansa, -lapseni. - --- Minä koetan hillitä mieleni, -- sanoi Kyllikki, taistellen kuohuvia -tunteitansa vastaan. -- Äiti, sinä neuvot oikein -- nyt niinkuin -ennenkin. - -Hän kirjoitti vastauksensa rukoillen, rauhallisella sydämellä: - - "Hyvä Mauri! - - Olen oikein iloinen siitä, että et enää kaipaa - yliopistokaupunkia, vaan olet löytänyt tyydytyksen paikassa, - jonka Jumala osotti sinulle. Kokemuksesi voi olla vahvistuksena - monelle. Minä olen tähän asti saanut kulkea juuri sellaista - tietä, jonka itselleni suunnittelin; mutta jos joskus isän käsi - veisi minut pimeälle polulle, koetan muistaa, että Jumalan tie - aina valkenee. - - Sinä arvelit minun päässeen eteenpäin. Oi, sydämeni on kyllä paha - ja nurja, enkä minä kykene ennätyksiä mittailemaan. Sen kuitenkin - tiedän, että rakastan Herraani. Jos sinäkin rakastat, eihän - sinun silloin tarvitse pelätä, että ulkokultailet mennessäsi - uskovaisten seuraan. Yksi hiili hehkuu heikosti, monet yhdessä - nostavat liekin. Jos pelkäät rakkautesi laimenevan, mene juuri - silloin! - - Et sinä pyytänyt neuvojani, sinä vaan kysyit: Kyllikki, kuinka se - tapahtuu? Anna anteeksi, että kirjoitin näin, enkä voi nyt muuta - kirjoittaakaan. Minä rukoilen sinulle Jumalan varjelusta. - - Kyllikki." - -Samana iltana, jona Kyllikin kirje saapui määräpaikkaansa, oli suuret -kutsut Tuomarilassa. Kuu kumotti taivaalla, ja moniväriset paperilyhdyt -valaisivat kalliokomeroita ja puiden luomia pimentoja. Etäisessä -lehtimajassa Mauri ja Margit istuivat kahdenkesken. He puhelivat -vapaasti ja iloisesti. Yhteisillä kesäretkillä oli Maurin arkuus -haihtunut haihtumistaan. - -Margitin pieni kengänkärki piirteli hiekkaa, sormet silpoivat -väkevätuoksuista jasmiininkukkaa, ja silmät leikkivät katseilla, huulet -sanoilla. - --- Se oli niin kaunis, se sinun Lehtoniemesi. Sielläpä kelpaa asua. -Kuinka hämmästyneeltä eukko vanhus näytti, kun me ratsastimme pihalle! -Eikö hän ennen ole nähnyt hevosia? - --- Hän ei ole ennen nähnyt sinua -- ei ainakaan Lehtoniemessä. - --- Lieneekö nähnyt ensimmäisen ja viimeisen kerran -- mitä arvelet, -Mauri? -- Silmäys oli veitikkamainen ja koko olento kiehtova kuin -satukeijukaisen. - --- Olisit tervetullut aina -- mutta sinähän lähdet pois. - --- Entäpä jos jäisin? - --- Jäisit? -- Mauri sävähti. - --- Hämmästytkö sinä? -- Margit nauroi. -- Niin, kyllä Sveitsi todella -olisi liian tyhjä jäädäkseni. Ei sitä vielä ole myytykään. Luultavasti -uusi tuomari sen ostaa, niinkuin isä edelliseltä. Mutta ei minulla -lähtemiseen ole halua. Kauvas itään he menevät -- siellä on täysi -erämaa. Tuskinpa siellä äitikään viihtyy. - -Mauri tunsi veren kohoavan kasvoihinsa. - --- Margit, mihin sinä jäisit? - --- En sano, ellet arvaa. - -Maurin sydän tykytti haljetaksensa. - --- Olisiko minun Lehtoniemeni sinun asunnoksesi arvollinen? Margit -- -en uskalla sitä uskoa. Sano -- - -Tyttö sädehti ja hymyili. - --- Usko nyt siis vihdoinkin! - -Se ilta oli sadun satu ja unen unelma. Kuvitelman ja todellisuuden -rajat hävisivät Maurin käsityksestä. Ah, kuinka saattoi olevaisuus -olla niin ihana, hetket niin hohtavat, koko kaikkeus riemun kyllyyteen -vaivutettu! Mauri oli hurmiossa, jommoista hän ei ennen tietänyt edes -aavistaa. Suudelmat polttivat hänen huuliaan. Margit, ihanainen, hänen, -hänen ikiomansa! - -Myöhään yöllä hän tuli kotiin ja löysi Kyllikin kirjeen pöydältänsä. -Hän avasi sen ja luki, vaikka jokainen kirje oli hänelle yhdentekevä -tällä hetkellä. - -Mauri heräsi todellisuuteen kuin pyörtynyt raikkaasta vesisuihkusta. -Vielä toistamiseen hän luki Kyllikin rivit. Sitte hän alkoi kävellä -edestakaisin huoneessansa. Hän pysähtyi pienen seinäkuvan eteen, jonka -alle oli painettu "Via dolorosa". Niin, Jumalan tie oli kerran hänelle -valjennut. Hän oli rehellisesti taistellut ja vilpittömästi rukoillut -silloin. Mutta nyt? - -Tunteiden kuohu laskeutui, kuin meren vaahtoiset aallot illan -hiljetessä, ja omantunnon ääni puhui selkeästi ja vakavasti: - --- Mauri, Mauri, missä olet? Elämäsi tärkeimmän askeleen sinä astuit -huumauksen vallassa, ilman ainoata rukouksen huokausta! - -Ja Maurin sydän lisäsi: -- Osan, jota rohkeimmat toiveeni eivät olleet -tavoittaneet, minä sain kuin kultaomenan puusta helmaani -- ja otin -ilman ainoatakaan kiitoksen kuisketta Jumalalle! - -Levottomuus ja katumus täytti hänen mielensä. Hän koetti nyt kiittää ja -rukoilla, mutta ajatusten oli vaikea pysyä koossa. Kaiken muun ohella -soi hänen korvissaan lakkaamatta: -- Mitähän Kyllikki ajattelee, kun -saa tietää? Mitähän Kyllikki kirjoittaa? - - - - -8. - - -Toisena aamuna Mauri heräsi, olennossa omituinen, epäselvä tuntemus -siitä, että jotain oli tapahtunut. Oliko se riemuisaa, oliko se -raskasta ja painostavaa? Kesti kotvan, ennenkuin hän pääsi tajuihinsa -ja muisti kaiken. - -Tänään piti elonleikkuun alkaa. Hyvä, Pekka saa sen järjestää, ja väki -tulkoon toimeen isännättä. Mauri oli luvannut heti aamulla lähteä -Margitin vanhempain puheille. - -Nyt hän oli selvillä, hypähti nuolena vuoteesta ja alkoi pukeutua. Uusi -vaalea kesäpuku ylle, kiiltävä kaulus ja hieno solmuke. - -Margit oli luvannut olla ylhäällä varhain, hyvin varhain. Mauri katsoi -kelloa, se oli puoli yhdeksän. Hän oli kauvan nukkunut yövalvontansa -jälkeen. Väkihän ehtii aamiaiselle, ellei hän kiirehdi. - -Ennenkuin hän pääsi poikkeamaan Tuomarilan tienhaarasta, tuli väki jo -vastaan. Mauri oli kovin hämillänsä, mutta koetti näyttää reippaalta -tervehtiessään hyvää huomenta. -- Huomenta, -- kuului monista suista. -Mauri huomasi salaista kuiskintaa ja näki ihmetteleviä, myöskin -ilvehtiviä katseita. Pekka oli kovin totinen ja muljotti syrjäsilmällä. - -Mauri joudutti askeleitansa. Miltähän tuntuu perille tullessa? Miten -hänet otetaan vastaan? Onkohan Margit jo puhunut vanhemmillensa? - -Oli, kaikki oli täysin selvää. Morsian lehahti puutarhakuistilta -suoraan hänen syliinsä, ja tuomari ja tuomarinna tervehtivät häntä -herttaisesti tulevana poikanansa. Margit oli kertonut salaisuuden -heti yöllä. Isä oli varsin tyytyväinen, sillä pikku lemmikin suru -oli häntä painanut Berliinistä asti. Äiti olisi tietysti toivonut -hienomman vävyn, mutta hänkin nielaisi puolittaisen mielipahansa. Mauri -oli sievä ja siisti nuorukainen, muuta ei voinut sanoa, ja lisäksi -rikas. Rahoilla saa paljon aikaan, sekä komeutta että iloa. Onneksi -ei talonpoikaissukulaisiakaan ollut elossa, ei ainakaan likeisiä. -Ja Maurilla oli hyvä kielipää, sen Margit oli usein sanonut. Pieni -häämatka Ruotsiin, vaikkapa kauvemmaksikin -- no niin, kyllä kaikki -muodostuu, kun on hyvää tahtoa. - -Nyt auringonpaisteisena aamuna koko huvila säteili. Tuomarinnakaan -ei näyttänyt vähintä jälkeä yöllisistä tunteistansa. Maurin piti -tietysti sanoa heitä tädiksi ja sedäksi, kunnes nimitys vaihtuisi vielä -läheisempään. Se oli tapahtuva pian. Margit toivoi kiihkeästi häitä -- -koti-Sveitsissä, syyskuutamon aikana. Hänellä oli omat päähänpistonsa, -sillä lintusella. Pitkät kihlaukset olivat vanhemmistakin ikäviä, -ja nyt lisäksi oli kodin muutto edessä. Olihan Mauri kovin nuori, -mutta talonsa puolesta valmis menemään naimisiin koska tahansa; ja -Helsingistä voi saada huonekaluja ja liinavaatteita Margitille minä -päivänä vaan tilasi. Sunnuntaihin asti pidetään kihlaus salassa ja -julkaistaan se kuulutuksella. Heti sen jälkeen lähetetään hääkutsut. --- Kuinka _hirveän_ hauskaa! -- riemuitsi Margit. -- Se on niin -originellia, ettei kukaan meidän tuttavistamme vielä ole niin tehnyt! --- Ja Wieniin myöskin hääkutsu, -- päätti hän mielessänsä. -- Ennätän -kumminkin ennen Raimundia. - -Maurin oli aivan pää pyörällä ehdotusten nopeudesta, mutta oikeastaan -tämä oli hänellekin kaikkein mieluisinta. Supattelu ja salapuheet -kiusasivat häntä kovin. Hän pelkäsi väen puhuvan jo nytkin. - -Hieno aamiainen oli valmistettu kihlattujen kunniaksi, samoin -päivällinen. Mauri ei saanut lähteä koko päivänä, ei, ei. Tänään Margit -pyytämättä otti esiin viulunsa. Mauri suli säveliin, onnellisena, -hurmaantuneena jälleen. He kävelivät puistossa ja istuivat samassa -lehtimajassa kuin eilisiltana. Margit nojasi Maurin olkapäähän, -kietoi valkoiset käsivartensa hänen kaulaansa ja ojensi punahuuliaan. -Mauri sulki hänet syliinsä hehkuvin tuntein. Hetket riensivät, päivä -kallistui iltapuoleen. - -Harmiksiko sen piti tapahtua? Kotiin mennessään Mauri taas kohtasi -illalliselle palaavan työväkensä, vieläpä juuri Tuomarilan -tienhaarassa. Hänen oli ilkeä olla, mutta hän ponnisti kaiken -arvokkaisuutensa. - --- Tuleeko isäntä huomenna pellolle? -- kysyi Pekka harvakseen. - --- En, -- vastasi Mauri jotenkin tuikeasti. Hän huomasi kätketyn -nuhteen. -- Viime vuonnahan Pekka itse kehoitti minua makaamaan ja -ratsastamaan hevosella. Nyt minulla on tärkeämpi este. - -Pekka ei puhunut enempää, eivätkä toisetkaan. Joukko kulki eteenpäin -kiusallisen äänettömyyden vallitessa aina kotipihalle asti. - -Mauri oli hyvin tyytymätön, itseensä eniten. Mutta ei nyt ollut -aikaa sitä ajatella. Tuomarilaiset olivat luvanneet tulla huomenna -Lehtoniemeen "talon tarkastukselle", jotta nähtäisiin mitä oli kuntoon -pantava ennen häitä tai heti jälkeen, Margitin mukavuudeksi ja -viihtymiseksi. Maurin täytyi tänä iltana itse katsastaa joka loukko. -Ja mitä hän hankkisi päivälliseksi heille? Hilma, keittiötyttö, -ei varmaankaan osannut laittaa hienoa ruokaa. Hätäännyksissään ja -levottomana Mauri kiirehti Matleenan luo. - --- Matleena, meille tulee päivällisvieraita huomenna, oikein hienoja. -Tehän olitte ennen keittäjänä, osaatteko te neuvoa Hilmaa? Mitähän -pitäisi olla ruoaksi -- varmaan jotakin paistia... - --- Keitäs tänne tulee? -- kysyi Matleena, joka ei hätäilemistä -ymmärtänyt. Hän oli sekä utelias että ihmeissään. - --- Tuomarin väki vaan -- mutta sehän nyt on yhdentekevää, minä -pyytäisin Matleenan neuvoja pian. Osaako Matleena Hilman kanssa -valmistaa vasikanpaistia, jos minä lähetän teurastamaan? - --- Eikö se vasikka aiottu pitää? -- kysyi Matleena. - --- Mutta sitä nyt ei pidetä. -- Mauri kävi kärsimättömäksi. -- -Osaatteko te paistaa? - --- No tottahan. -- Matleena alkoi kertoa niistä häistä ja niistä -hautajaisista, joissa hän oli keittänyt ja paistanut. Mutta Mauri -keskeytti hänet. - --- Sopisikohan sitte rusinasoppa ja pannukaakku? Niitä Hilma joskus on -pyhinä tehnyt. - --- Johan siitä tulee kuin hääruokaa, -- vakuutti Matleena. Hänellä -näytti olevan enemmänkin sanomista, jotain sydämellään, mutta Maurilla -ei ollut aikaa kuulla. - -Keveämmin mielin hän kiirehti vanhaan rakennukseen käskyjänsä -jakelemaan rengille, jonka tuli teurastaa, ja Hilmalle, joka paraikaa -pesi illallisastioita. - --- Mitenkäs minä joudan laittaa paistit ja sopat ja pannukaakut, kun -väenrokkakin on tehtävä? -- kysyi tyttö pelästyneenä. - --- Kyllä se menee, kun Matleena auttaa... Vaikkapa jättäisitte rokan. -Voihan väkikin kerran saada rusinasoppaa ja pannukaakkua. - -Hyvänen aika! Kyllä nyt oli jotakin tavatonta tekeillä. Heti Maurin -mentyä Hilma lähti livistämään toisten tyttöjen luo, kertoakseen kummia -kuulumisia. Suuresti hän hämmästyi, kun isäntä jo ennen häntä oli -väentupaan kerinnyt. Hän haki tyttöjä Lehtoniemeen lattioita pesemään, -vielä tänä iltana. - -Miina katsoi tyhmistyneenä Maijaan, ja Maija heitti niskojansa. Vanha -Pekka ei voinut olla sanomatta, että kuinka ne aamulla viideltä ylös -pääsevät, jos pitkän työpäivän jälkeen vielä on yökuuraukset. - --- Minä hyvitän sen teille erikseen, -- sanoi Mauri tytöille. -- Kunhan -vaan heti tulette. Kutsuttakoon pari vierasta apulaista pellolle. -Miinaa ja Maijaa voidaan tarvita kotona. - -Hiljainen Mauri oli kuin tulessa ja valkeassa. Yöllä hän ei saanut unta -pelkästä ajatuksesta, että jotain kumminkin ehkä oli hullusti. Jospa -Kotirannan täti ja Kyllikki olisivat olleet täällä! He tietäisivät -asettaa kaikki hyvin. Siellä oli turvallista ja suloista, missä he -toimivat ja järjestivät. - -Aamulla Mauri omin käsin poimi monta vihkoa sinilemmikkejä joen -rannalta. Ne olivat hänen sydämensä tervehdys Margitille. - -Tuomarilaiset tulivat. He havaitsivat paikan miellyttäväksi ja -rakennuksen kyllin tilavaksi. Seinäpapereita ei vielä ollut -- ehkä -Margit voi ne valita käydessään kaupungissa. Maurin oma huone oli hyvin -sisustettu, mutta muihin tarvittiin toisenlaiset huonekalut. Ne kyllä -tuomari oli valmis lahjoittamaan -- siitä oli jo kotona suostuttu. Ensi -keväänä Maurin sopi ottaa puutarhuri järjestämään ympäristöä. Tuohon -ruohokenttä -- tänne ruusuja ja koristepensaita. Kyllä kaikki tulee -hyväksi, kyllä Margit voi viihtyä. - -Päivällinen onnistui loistavasti, ainakin Hilman ja Matleenan mielestä. -Tuomarinna vaan tuli sen johdosta muistaneeksi palvelijakysymystä. -Helsingistä saa aina palvelijattaria, täällä maalla ja likimmässä -kaupungissa kaikki muuttavat marraskuun ensi päivänä. Oli varmaan -parasta, että hankittiin Margitille keittäjä ja sisäkkö Helsingistä. -Sinnehän kuitenkin oli lähdettävä myötäjäisiä ostamaan. - -Mauri kuunteli ja antoi tädin ja Margitin suunnitella. Tietysti he -ymmärsivät parhaiten. Hän tosin laski ajatuksissaan, että kahden -lisäpalvelijan pitäminen tuotti suuren menon. Sille ei mitään -voinut. Itse hän oli syönyt samaa ruokaa kuin väki, mutta oli aivan -luonnollista, ettei Margit ollut tottunut sellaiseen. Matleena oli -tähän asti siivonnut Maurin huoneet ja Santtu kantanut veden ja puut. -Nyt kai Matleenan piti muuttaa vanhaan rakennukseen, jättääksensä -sijan sisäkölle. Santtu sopi puutarhan kitkijäksi ja vedenkantajaksi -edelleenkin... - -Margitin liverrys keskeytti laskelmat. Hän oli todellakin ihastuttava. -Hän otti pannukaakkua kaksi kertaa, hän liiteli ympäri aterian jälkeen, -ja ulkona ja sisällä kaikki oli hänen mieleistänsä -- kuvitelmissa, -sellaisena, jommoiseksi se oli tuleva. - --- Tuoko on se vesikivi, josta kerran puhuit? Siinäkö minun piti -soittaa? Kyllä, milloin vaan tahdot, joka ilta... - -Ja Mauri unohti arkisen todellisuuden, uneksien niitä ihania runoiltoja. - -Koivun koko väki oli selvillä siitä, että talossa oli käynyt morsian. -Nuoret olivat kahdenvaiheilla, pitikö iloita vai pahoitella. Hauskaahan -se tietysti olisi ollut, mutta kun tuli tuommoinen perin hieno ihminen. --- Hetaleryökkinä, -- sanoi Pekka. Hän oli vihoissansa. - -Vanha Matleena oli ainoa, joka rohkeni puhua asiasta Maurille. Hän oli -rukoillut nuoren isäntänsä puolesta eikä voinut vaieta. - --- Se oli kaunis ja iloinen nuori neiti, -- sanoi hän. -- Onko hän -jumalinen myöskin? - --- Miten Matleena kysyy... Eikö Matleena ole nähnyt häntä kirkossa? - --- Eivät ne kaikki ole Jumalan lapsia, jotka kirkossa käyvät. - --- Onhan Jumala kaikkien Isä, -- vastasi Mauri vältellen. -- Ei meidän -pidä tuomita. - --- Älkää vetäkö ijestä epäuskoisten kanssa, -- pääsi Matleenan -huulilta. Hän jo arvasi, etteivät asiat olleet hyvin. -- Ei se ole -onneksi kellekään. Minunkin miesvainajani oli komea katsella, mutta -sellainen tuhlari ja huikentelevainen, että monta kertaa minä itkin ja -kaduin. - --- Matleena! -- keskeytti Mauri nuhdellen. - --- Te ette tiedä mitä puhutte. -- Sitte hän käänsi selkänsä ja lähti -ulos. - -Alipihalta kaikui hänen korviinsa Pekan äänekäs laulu: - - -- "Erokirjan takasivu se oli vallan musta, - ja siihen oli kirjoitettu, että en minä huoli susta". - -Närkästyneenä Mauri palasi omaan huoneeseensa. Tänä iltana hänen -korvansa olivat kuurot varoituksille. Hän oli valinnut osansa ja tahtoi -sen pitää. - - - - - - -III - -VIA DOLOROSA - - - - -1. - - -Joen rantapolkua Lehtoniemeen kulki kaksi naista, äiti ja tytär. He -olivat tulleet Koivun vanhaan valkamaan kansakoulun puolelta. Äiti oli -mustiin puettu, kapea valkoinen röyhelö kaulan ympärillä. Tyttärellä -oli vaaleansininen kansallispuku, ilman monia helmiä ja helyjä. Runsas -ruskea tukka aaltoili hajallansa kirjonauhan varassa. Kädessään hän -piteli pientä kääröä. - --- Äiti, -- sanoi tytär, -- katso, kuinka vedenpisarat kimaltelevat. -- -Hän ajatteli lisäksi: -- Niinkuin kyynelhelmet. - --- Mauri saa kirkkaan hääpäivän, -- sanoi äiti. - -He kulkivat vaiti eteenpäin. Sitte neitonen kumartui taittamaan -lemmikkejä, joita sinisenään kasvoi rannalla. -- Nämä minä ojennan -Maurille, -- hän itseksensä päätteli poimiessaan. - --- Sinullahan ei olekaan kukkia, -- sanoi äiti. -- Nuo sopivat siniseen -pukuusi. - -Sanaa sanomatta tyttö kiinnitti ne vyöllensä. -- Niin, -- johtui hänen -mieleensä, -- Maurilla on niitä kyllin. - -He tulivat portille ja siitä siistille, lakaistulle pihalle, jossa -koivut nuokkuivat. Keskellä kohosi kaunis rakennus, hirret vielä -valkeina uutuuttaan. Lippu liehui katolla viiripuussa, ja kuisti oli -koristettu kukilla ja seppeleillä. - -Nuori tyttö kuvitteli: -- Aivan kuin koivut ja köynnökset viittaisivat: -"Tervetuloa, Kyllikki!" - --- Täällä on täydet juhlakoristeet, -- sanoi äiti. - -Neitonen havahti. -- Niin, Margitille. - -Piha oli aivan hiljainen, talo samoin. - --- Eiköhän ketään ole kotona? - -Keittiöstä tuli vanha vaimo, mustissaan ja siistittynä hänkin, -viheriäraitainen silkkihuivi kaulalla. Hän niiasi vieraasti, mutta -samassa tunsi. - --- Kah, opettajan rouva ja Kyllikki neiti! - --- Hyvää päivää, Matleena. - --- Häihin kai rouva ja neiti ovat tulleet. -- Tervehdittiin, käteltiin. --- Pyytäisinhän minä sisälle ja keittäisin kahvia, mutta en minä täällä -nyt enää ymmärrä... Ne ovat kaikki häätalossa, akranaami itse ja uudet -palvelusneitsyet. Minut vaan käskettiin tänne huoneitten vartijaksi. - --- Ei mitään kahvia, juurihan olemme häihin menossa. Voimmeko hetkeksi -istua tähän porraspenkille, ettemme joudu liian varhain? Kyllikki toi -pienen lahjan uuteen kotiin. - -Hän aukaisi käärön, jossa oli sievä yksinkertainen kahviliina, -sinikelloilla kirjailtu. - --- Saisinko asettaa tämän heidän ruokasalinsa pöydälle? -- kysyi -Kyllikki. - --- Tehkää vaan hyvin ja käykää sisälle, -- kehoitti Matleena. Hän -jatkoi tuttavallisesti kuiskaten: -- Täällä onkin nyt vallan peräti -hienoa, kun on tavaroita joka päivä tuotu, toisia toistaan komeampia, -ja maalareita on ollut ja paperien panijoita... - -Vieraat katselivat ihmetellen ympärillensä. Tämäkö oli Maurin koti? -Niin, Margitin ja Maurin... Salissa korkeat kuvastimet ja vaaleat -huonekalut ruusunpunaisine päällisineen. Makuuhuoneessa vihertävää, -ruokasalissa tammenväriä. Hienosti valitut seinäpaperit, ikkunoissa -uutimet ja ovissa verhot, kaikki uutta ja väreihin sopivaa. Pöydillä -oli kasveja ja kukkalaitteita, ruusuja, liljoja, unikkomaljoja. -Lemmikkejä ei ollut eikä muita kedon kukkasia. - -Kyllikki levitti sinikelloliinansa ruokapöydän suuren, tummaruutuisen -liinan keskelle. Hän katseli ympärillensä, eikö missään vielä olisi -tyhjää kukkamaljakkoa. Oli, tuolla uuninreunalla korkea, kapea lasi. -Hän jo kosketti lemmikkejä pannakseen ne siihen, mutta hienotunteisuus -pidätti hänet. - --- Minä menen poimimaan muutamia eläviä sinikelloja, näiden siskoja, -- -sanoi hän. - -Ne huojuivat hiljaa pientarella. Kyllikki poimi. - --- Ei, en viihtyisi siellä, -- hän ajatteli. -- Minä olen kuin niityn -kukka. Näinkö vieraaksi hänen kotinsa on muuttunut! Lieneekö hän jo -vieras itsekin? -- Hänen sydämensä tuntui sanomattoman haikealta. - -Sillä välin Matleena kertoi huoliansa opettajan rouvalle. - --- Ei siitä koskaan hyvää tule. Kun puuttuu Jumalan siunaus, silloin -kaikki puuttuu. Tuomarin neiti on maailman lapsi, mutta isäntä ei -silmin näe eikä korvin kuule. - --- Rukoilkaa hänen ja nuoren rouvan puolesta hartaammin kuin ennen -milloinkaan, -- sanoi rouva Kotiranta vakavasti. - -Kyllikki palasi kukkinensa. Sitte he hankkiutuivat lähtemään. - --- Jumalan rauha nyt tälle kodille! - --- Ah äiti, äiti, -- kuiskasi Kyllikki, -- kuinka minä jaksan? -- Hänen -tyyneytensä oli paennut ja tunteet aaltosivat. - --- Jumalan voimalla, -- vastasi äiti. - -Häätalossa he jo eteisessä kohtasivat Maurin, joka otti vieraita -vastaan. Nähdessään Kotirannan tädin hän unohti kaiken sovinnaisuuden -ja riensi häntä syleilemään kuten omaa äitiä. - --- Kiitos, rakas täti, että tulitte -- niin pitkän matkan päästä! Ja -Kyllikki -- - -Kolmeen vuoteen he eivät olleet toisiansa tavanneet. Kumpikin katseli -tarkastaen. Kyllikki, sama sorja, reipas tyttö kuin ennenkin -- silmät -vaan syvemmät ja varsi kehittyneempi. Niinkuin tuulahdus kevätajoilta, -niinkuin sinikukka joen rannalta, hyvä, puhdas ja uskollinen. Ja Mauri --- oikeastaan hänkin oli sama. Hiukan päivettyneempi, miehevämpi ja -samalla hienompi, mutta lapsuuden avoin, selkeä ilme silmissänsä. Vai -oliko se aivan yhtä selkeä? Kyllikki ei ollut mikään ihmistuntija. Hän -vain näki Maurin säteilevät kasvot. - --- Varmaan hän on onnellinen, -- ajatteli Kyllikki. Joskus hän oli -tuntenut kiusausta toivoa, ettei hän olisi... että hän huomaisi, -havahtuisi, löytäisi oikean omansa... Oi Jumala, kuinka sydän on nurja! -Tee se hyväksi ja vapaaksi itsekkäisyydestä! Mauri on onnellinen... -kiitos, Jumala! Ystävän sydän ei saa muuta pyytää. - -Tuli uusia vieraita, eikä Mauri voinut viipyä, niin paljon kuin -olisikin ollut puhelemista ja kyselemistä. Rouva Kotiranta ja Kyllikki -siirtyivät tervehtimään isäntäväkeä ja vetäysivät sitte syrjäiselle -paikalle juhlallisuutta odottamaan. - -Sali oli kauniisti koristettu ja täynnä hienostoa. Pitäjän talonpoikia -ei ollut kutsuttu ensinkään. Maurin läheisimmistä ei ollut muita kuin -Kotirantalaiset ja pari entistä koulutoveria. "Häitä ei pidä morsian -eikä ainakaan sulhanen, vaan morsiamen vanhemmat", oli tuomarinna -selittänyt. Kyllikki tunsi olevansa hyvin vieras koko joukossa, -hänen äitinsä ehkä vieläkin vieraampi, mutta he eivät kumpikaan -silti ujoksuneet läsnäoloansa eikä yksinkertaista, muista poikkeavaa -pukuansa. He eivät olleet tottuneet arvostelemaan ihmisiä ulkokuoren -mukaan. Se antoi rauhaisaa itsetuntoa ja itsenäisyyttä. - -Margitin kaupunkilaiset soittotoverit olivat muodostaneet pienen -juhlaorkesterin. Se viritti vienoja, haaveellisia säveliä, ovet -aukenivat, ja morsian isänsä taluttamana astui sisälle. Mauri otti -hänet vastaan, pastori asettui paikallensa, ja pyhä toimitus alkoi. - -Kyllikki katseli Margitia. -- Sinä ihana tyttö, sinä keijukainen -silkkipukuinesi, utuharsoinesi, myrttiseppele kutripäässä -- oletko -sinä Maurin arvoinen? - -Hänen kädessään oli suuri vihko keltaisia ruusuja. -- Tällaisia sinä -kerran annoit minulle, -- oli Mauri sanonut. -- Ne ylioppilaskukkani -minä muistan aina. -- Margit oli ihastunut Maurin hienosta valinnasta, -mutta samalla joutunut hämilleen. Eihän Maurin tarvinnut tietää, että -hän silloin oli puolelle tusinalle jaellut kukkasia. Mutta Kyllikki -muisti morsiusvihosta juuri tuota samaa hetkeä -- tyttöä, joka kori -käsivarrella pujottausi Maurin luo kukkinensa, ja poikia, jotka -seuraavalla välisillalla keltaruusuissa helottivat. - -Vihkilupaus kaikui niin juhlalliselta: "Rakastan sinua myötä- ja -vastoinkäymisessä." Kuuluivatko nuo vanhat sanat muiden korvissa -kuluneilta? Ei Kyllikin. Ne ratkaisivat nyt hänenkin koko elämänsä -kohtalon. Tästälähin oli rikos ajatella Mauria sillä tavalla kuin tähän -asti. Margit omisti hänet ainiaaksi. - -Hääpäivälliset olivat komeat, ja monta puhetta pidettiin. Soitto oli -kaunista, tanssi tulista, viinit hehkuvia... Sulhanen ei juonut. Margit -oli kyllä katsonut häneen kiehtovasti, pyytäen: -- Tämän kerran, minun -sukulaisteni tähden! -- mutta Mauri kielsi, ottaen hedelmänestettä. -- -Näin minä kiitän yhtä kauniisti onnentoivotuksista, -- vastasi hän, -koettaen hymyillä. - -Taas oli puisto valaistu, satumaisemmin nyt kun ennen konsanaan. Kuu -paistoi täytenä, niinkuin Margit oli toivonut. Hän istui Maurin kanssa -ulkoparvekkeella, kun serkun ääni kutsui saliin sähkösanomia kuulemaan. --- Lue äänekkäästi, me kuuntelemme täällä, -- sanoi Margit. - -Onnentoivotusten muodossa ei ollut paljon eroa, nimet vaan vaihtelivat. -Yksi sana sai Margitin ovelle: "Wienistä." Hän kuunteli henkeänsä -pidättäen. - -"Kukkaselle heleintä päivänpaistetta. Täti Barlitz, Else, Raimund." - --- Täällä on myöskin kirje morsiamelle, Wienistä lähetetty. - -Margit tuskin malttoi kuunnella sähkösanomia loppuun. Sitte hän heti -meni serkun luo, pyytäen kirjettänsä. Hän luki sen omassa kamarissaan. -Ei Maurin tarvinnut sitä nähdä. - -Else kirjoitti, että he kaikki olivat kovin hämmästyneet hääkutsusta. -Sekö siis olikin syy, miksi Margit ja Raimund eivät menneet kihloihin? -Ehkä Margit jo silloin rakasti suomalaista sulhoansa, jolla oli niin -kummallinen nimi, romanttinen ja barbaarinen: Mauri Koivu. Osasikohan -Else edes lausua sen? Muuten Raimundin suhteen taisivat viime uutiset -olla ennenaikaisia. Luultavasti hänellä oli pelkkiä kielitieteellisiä -harrastuksia Trude Wernerin kanssa. Hän yhä kaihoten muisteli Margitia, -niin Else ainakin arveli huomanneensa. Hän oli ollut kovin vakava näinä -päivinä... Raimund oli hyvä veli, Else olisi suonut hänelle kaiken -onnen -- mutta sehän oli mahdotonta. Juuri eilen hän oli sanonut: -"Pieni Margit, tulkoon hän onnelliseksi!" Sitä nyt Elsekin toivoi -sydämestään, lähettäen tuntemattoman terveiset miekkoselle sulhaselle... - -Margit punastui ja vaaleni. Raimund ei ollutkaan kihloissa! Raimund -rakasti häntä yhä! Else luuli niin... - -Ei, mutta eihän se ollut mahdollista. Miksi Raimund sitte oli hylännyt -hänet? Miksi hän tänään vietti häitä Maurin kanssa, jos olisi voinut --- Ah, tämä oli hirmuista, sitä ei kestänyt ajatella. Ajatukset täytyi -tappaa, heti, ettei kukaan huomannut, ettei tietänyt itsekään... - -Else kirjoitti perättömiä, aivan varmaan. Voi sitä rakasta Else -lasta -- hän kuvitteli kauneinta ystävällensä, mutta totuutta hän ei -aavistanut. Sen kätki poveensa poloinen morsian -- ei, onnellinen, -säihkyvä -- hän tahtoi olla, hänen täytyi olla! Sillä perättömiä Else -oli kirjoittanut... - -Taas valtasi Margitin sellainen hurja vilkkauden puuska, joka hänet -joskus oli viime vuonna yllättänyt. Hän oli tähän saakka vetäytynyt -häätanssista syrjempään, kun ei Maurikaan ollut tanssin ystävä. -Sitäpaitsi heidän molempain tuli pitää seuraa kaikille vieraille, myös -sedille ja tädeille. -- Erittäin minun tädilleni kenraalskalle, -- -oli Margit Maurille neuvonut. -- Puhu hänelle ruotsia, hän ei ymmärrä -suomea. Ja muillekin, jos mahdollista. Mauri kulta, ole nyt oikein -kohtelias ja viehättävä! -- Mauri ymmärsi, että Margit omalla tavallaan -tarkoitti parasta, ja hän oli koettanut. Kiusallista se oli kaikki -tyyni, sillä arvostelevat katseet iskeytyivät häneen joka taholta. -Jospa häät jo olisivat loppuneet ja hän olisi päässyt nuorikkonsa -kanssa lähtemään! Hieno suku oli tosiaankin välttämätön ikävyys. Se -kumminkin auttoi, että Margit herkeämättä pysyi hänen rinnallansa, -viehkeänä ja suloisena. Pitkä silkkinen laaho aivan kuin itsestänsä -kiertyi pois pienten valkoisten kenkien tieltä, huntu hulmahteli -ja kukkavihon harsonauhat häilyivät. Hän hymyili kuin päivänsäde, -karkoittaen pilvet kauvas. Kauneimmin hän hymyili Maurille, omallensa. - -Mutta nyt! Mikä häneen tuli? Hän ei enää välittänyt sedistä ja tädeistä -eikä katsonut ja etsinyt Mauria, hän vaan tanssi. Kun morsian asettui -esille, ikäänkuin tarjoutuen, silloin kaikki kilvan veivät hänet -karkeloon. -- Puolalainen mazurka! -- huusi hän torvensoittajille. -Sitte: -- Pompadour, Pas d'Espagne, Pas de zéphyre! - -Kaikki ihailivat hänen tanssiansa. Sitä olisi voinut rahasta katsella. -Mutta Mauri, joka ei näistä yhtäkään osannut, käytti tilaisuutta -saadakseen vihdoinkin viettää vähän aikaa Kotirannan tädin ja Kyllikin -seurassa. Hän oli sitä halunnut koko illan. Tädin luona hän olikin pari -kertaa hetken viivähtänyt, mutta Kyllikin kanssa ei vielä vaihtanut -sanaakaan tervehtimisen jälkeen. - -Missä Kyllikki oli? Mauri lähti salista. Tuollahan hän istui, -keskustellen rovastin apulaisen kanssa puutarhapenkillä. Mauri läheni -heitä. - --- Neiti Kotiranta kertoo kaikenlaista hyvää seminaarikaupungista, -- -sanoi apulainen. -- Minä tunnen ne olot hyvin. Olin siellä virassa -ennen muuttoani tänne. - --- Niin, niinhän olitte, -- sanoi Mauri. Häntä ei ensinkään -miellyttänyt, että apulainen istui siinä. Hänellä olisi ollut paljon -sanomista Kyllikille, mutta tässä keskustelun täytyi muodostua perin -ylimalkaiseksi. - --- Pastori Luoto kertoo myöskin hyvää täältä, -- sanoi Kyllikki -tyynellä, luonnollisella tavallaan. -- Onko sinulla aikaa, Mauri? Etkö -jäisi tähän kanssamme? - -Mauri istuutui. - --- Siitä ompeluseurasta, josta Matleena on puhunut sinulle... Sen -jäsenillä on myöskin keskustelu- ja rukouskokouksia. Tiedätkö niistä? - --- En, ei ole nyt ollut aikaa. Miten ne ovat järjestetyt? - -Näkyi selvästi, että Mauri kysyi pikemmin kohteliaisuudesta kuin omasta -harrastuksesta. Pastori ryhtyi tekemään seikkaperäisesti selkoa, mutta -Kyllikki vaikeni. Mauri sanoi: -- Niin, -- vai niin --, mutta kuunteli -kuin toisella korvalla. Silloin Kyllikki katkaisi keskustelun. - --- Tuletko, Mauri, kanssani kalliolle? Siitä valaistus varmaan näyttää -ihanalta. Suokaa anteeksi, pastori. -- Hän nousi, ja Mauri samoin. - --- Tuolta me usein lapsina katselimme jokea ja puistoa. Haluaisin nähdä -sen vielä kerran. - -Sinne oli vain kivenheiton matka. He kiipesivät hakattuja kiviportaita -myöten ja pysähtyivät ulkonevalle paadelle. Taikamaailmana puisto hohti -kirjavissa valoissansa, ja kuu hopeoitsi joen pintaa, luoden pitkän, -värehtivän kuultosillan. Sävelaallot kulkivat lempeän tuulen mukana, -milloin hiljemmin, milloin voimakkaammin. Ihmiset olivat aivan lähellä -ja kuitenkin tuntuivat jääneen kauvas. - --- Mauri, -- sanoi Kyllikki. -- En tiedä, olinko epäkohtelias, mutta -minä luulen, ettemme tapaa toisiamme enempää. Kohta vieraat rupeavat -lähtemään, ja huomenna te matkustatte Ruotsiin. - --- Minäkin etsin sinua, -- sanoi Mauri. - --- Ei minulla muuta ole sanottavaa kuin kiitos kaikesta... lapsuuden -kauniista, onnellisista muistoista. Ja sitte parhaat toivotukseni. - --- Kiitos sinulle, Kyllikki, -- Maurin ääni väreili tulvivasta -liikutuksesta, joka hänet äkkiä yllätti. -- Sinä olet ollut minun -suojelusenkelini. Ole yhä vieläkin! Minä tunnen sitä tarvitsevani. - -Kaikki vieras, teennäinen ja kahlehtiva oli kuin kerrallaan pudonnut -pois. Maurin sydän suli avoimeksi ja pehmeäksi. - --- Jeesusta sinä tarvitset, -- sanoi Kyllikki hiljaa. -- Minä tiedän -sen, olen tietänyt sen jo ennen. Hän täyttää kaipauksesi. - -Hetken he seisoivat ääneti, katseet tähdättyinä epämääräiseen -etäisyyteen. Sitte tyttö sanoi: -- Nyt on kyllin. Meidän on aika lähteä. - -Valssin sävelet soivat salissa. Maurin tullessa Margit tanssi vielä. -Serkku juuri jätti hänet, ja Mauri meni hänen luoksensa. - --- Tuletko nyt minun kanssani viimeisen kierroksen? -- kysyi hän, mutta -pysähtyi samassa. -- Mikä sinun on, Margit? Voitko pahoin? - -Morsian oli kalpea, nojasi päätänsä taaksepäin ja hengitti nopeasti: --- Ei mitään, se menee ohi. Häitänihän minä vaan olen tanssinut... Jo -riittää. - -Ulkona tuomarin vaunut ajettiin portaitten eteen. Yhteisesti -hyvästellen morsiuspari astui niihin. Margit liehutti -pitsinenäliinaansa. Huomenna vielä tavataan! - -Koivulla palvelusväki ja alustalaiset pitivät juhlaa. Heille oli -hääpöytä valmistettu, ja viulun vingutus ja töminä tanssituvasta kuului -kauvas kujalle. Vaunujen vierintä ja kavioitten kapse houkutteli päitä -ikkunoihin. -- Morsiuspari tulee! -- huudettiin. Tanssi lakkasi, -viuluniekka kiepsahti ovelle soittamaan, ja rohkeimmat huusivat -"Eläköön!" - -Vaunut pysähtyivät. -- Tule, Margit, he haluavat nähdä sinua, -- sanoi -Mauri. - -Se oli Margitista yhtä kiusallista kuin Maurin mielestä uusien -sukulaisten seura häätalossa. Hän seisoi hetken aikaa tuvan lattialla -koko komeudessansa, nyökkäsi tervehdykseksi ja salli katsella itseänsä. - --- Kuinka ne töllistelivät, -- sanoi hän Maurille päästyänsä jälleen -onnellisesti vaunuihin. Hän oli puolittain hyvillään, puolittain -äkeissänsä. - --- Ihana morsian ja lisäksi heidän emäntänsä, -- sanoi Mauri. - --- Odottakaa, -- Mauri pidätti ajajaa. -- Hilma, pyytäkää Pekkaa vähän -puheilleni. - -Pekka ei ollut tuvassa. Kuului menneen saunaan maata. - -Mauri hymähti Margitille. -- Siinä ainakin yksi, joka ei ole utelias. -Nukkukoon vanhus rauhassa! Olisin suostunut hevosista huomiseksi, mutta -ehdin sen kyllä aamullakin. - -Matleena mustissaan niiasi Lehtoniemen portailla. -- Niinkuin -hautajaisiksi puettu, -- supatti Margit hermostuneesti. Hän nyökkäsi -kättelemättä ja astui ohi. Maurin tarjottuun käteen tarttuen Matleena -toivotti Jumalan siunausta, "että Herra asuisi teidän kanssanne". Sitte -hän kuului sanovan: -- Kotirannan rouva ja neiti kävivät täällä. Neiti -pani lahjan ruokasalin pöydälle. - -Margit oli saanut niin paljon lahjoja, ettei pieni liina lisänä mitään -merkinnyt. Mutta Mauri katsoi hellästi sinikelloja, sekä ommeltuja että -poimittuja. Hän puolestaan ei ollut ystävyydenosotuksilla pilattu. - -Matleenan poistuttua Mauri avasi sylinsä Margitille. -- Tervetultua, -rakas, viihdy täällä ja ole onnellinen! - -Margit vastasi suudelmalla. Mutta Maurista tuntui, etteivät he onnesta -säteilleet kumpikaan. He olivat väsyneitä. Yön lepo oli tosiaankin -tarpeen. - --- On hyvä, että saamme levätä ja sitte lähteä häämatkalle, -- sanoi -Mauri, ikäänkuin rauhoittaaksensa omaa huolekasta sydäntänsä. - --- Ja sinä opit ruotsia Tukholmassa, -- virkkoi Margit vilkkaammin. --- Sinä teit hirveän virheen, kuin puhuit tädin kanssa. Pyysit häntä -käymään meillä ja sanoit "vår nya hem". Etkö sen vertaa tiedä, että -"hem" on neutri? - --- Tiedän, -- vastasi Mauri punastuen. -- Minun ei olisi pitänyt puhua -ruotsia, kun en ole harjaantunut. - --- Kyllä, tietysti... Kuule, meidän pitää puhua keskenämme kotona, -sitte et unohda. Täti ihastuu ensi kerralla... - --- Ei, Margit, -- sanoi Mauri niin pontevasti, että nuori rouva -äimistyi sanattomaksi. -- Me olemme aina puhuneet keskenämme suomea, ja -suomi on kotikielemme. En ole nainut tätiäsi, vaan sinut. - -Margit käännähti makuuhuoneen peilin edestä. - --- Tule nyt riisumaan pois kruununi! Etkö tiedä, se kuuluu asiaan. -Joka romaanissa kerrotaan, että sulhanen hääiltana irroittaa kruunun -morsiamen päästä. Sinäpä et tunne mitään tapoja! - -Se oli puoleksi leikkiä, puoleksi totta. Mauri koetti täyttää -toivomusta, mutta veti tottumattomine sormineen neuloja Margitin -ihmeellisistä kampauslaitteista. Margit tuskastui. -- Tulkoon sitte -Signe, hän ainakin osaa. Hän on ollut tädin sisäkkönä. - -Mauri huokasi, heittäen turhan yrityksen. Hänen hääiltansa ei ollut -ollenkaan runollinen. Hän sanoi surumielisesti hyvää yötä Margitille, -rukoili vuoteessaan kauvemmin ja hartaammin kuin pitkiin aikoihin ja -valvoi unta saamatta aamun sarastukseen asti. - -Ja Margit valvoi. Hänellä oli tunne kuin pikku lintusella, joka itse -on lentänyt häkkiin. Kaukana, kaukana hänen kukkaiset niittynsä ja -laululehtonsa... Ristikko on sulkeutunut, hän ei pääse irti, jos -haluaisikin. Niin, miksikä haluaisi? _Ne_ lehdot eivät ole hänen -saavutettavissaan... Tämä osa kaiketi on paras mahdollinen... - - - - -2. - - -Sellainen oli elämä -- nyt he sen tiesivät kumpainenkin. Kiviriippa -hartioilla, kirvoittamaton koko vaelluksen ajaksi. - -Häämatka vielä oli käynyt päinsä. Heitä oli aluksi saattanut uutuuden -hurmaus, sitte vaihtuvien ilmiöiden monikirjavat sarjat. Margit tosin -oli nähnyt paljon enemmän ja suurenmoisempaa, mutta Maurille kaikki oli -uutta, ja hän nautti näkemistänsä välittömällä ihastuksella. Tuomari -kustansi matkan, joka yleensäkin tehtiin vanhempien suunnitelman -mukaan. Ei ollut puutetta mistään, ei huolta huomisesta. - -Kunhan Mauri vaan ei olisi ollut niin taitamaton ja tottumaton -matkustamiseen. Tuon tuostakin hän sai kuulla korvain täydet -kömpelyydestänsä. Kerran he myöhästyivät junasta, kun hän ei kyllin -nopeaan toimittanut tavaroita leimatuiksi, ja kerran he joutuivat -hotelliin, jossa vuoteisiin pantiin käytetyt lakanat ja tarjottiin -ruokaa puolipuhtaalta pöytäliinalta. Ruotsin puhuminen kangersi -auttamattomasti. Margitia hävetti ja harmitti. Alakuloisena Mauri tunsi -itsensä velalliseksi eikä puolustautunut. Mutta pahinta oli, että -jokainen Margitin mielenpurkaus kuitenkin himmensi sädekehää, jonka hän -kerran oli kirkkaana kietonut mielikuvitelmainsa immen pään ympärille. - -Kuta enemmän päivät toivat vaihtelua ja huvitusta, sitä herttaisempi -Margit oli. Joskus vilahti esiin kihlausajan lempilintu. Hän tuhlasi -hellyyttänsä ja hyväilyjänsä, hän liversi ja sirkutteli, saaden Maurin -kaipaavat tunteet hetkellisesti tulvimaan yli ääriensä. Sitä kipeämmin -koski havahtuminen. Taivaan lähettämä sade tai Maurin tekemä kompastus --- yhdentekevää. Margit torui ja tuskitteli kuin hemmoteltu lapsi, -keksi oikkuja ja vaati kymmeniä palveluksia. Silloin Mauri tavallisesti -turvautui kirjoihin. Margit syventyi uusimpaan romaaniin ja Mauri -johonkin mieltäkiinnittävään teokseen, joka esitti Ruotsin maantiedettä -tai kansanelämää, valaisten heidän vaikutelmiansa. - -Junamatkoilla he melkein aina lukivat kumpikin sohvannurkassansa. He -tuskin tulivat ajatelleeksi, että siinä oli mitään tavatonta. Mutta -muuan pieni morsian, joka saman vaunun vastakkaisella puolella istui -sulhonsa vieressä, kuiskasi hänelle: -- Kuule, nuokin kertoivat -olevansa häämatkalla! Eihän heillä ole mitään puhumista toisilleen! -- -Ja sulhanen vastasi: -- Meille pisinkin matka olisi liian lyhyt. Me -tarvitsemme koko elinajan, sanoaksemme kaiken, mikä sydämemme täyttää! - -Mutta nyt oli lyhyt huvimatka lopussa. Kultakehys oli poissa taulun -ympäriltä, tekokoristukset juhlanäyttämöltä karisseet. Arkinen -todellisuus odotti, ja sen edessä he kaksi ihmistä seisoivat, -velvoitettuina käsi kädessä ottamaan sen vastaan. - -Maa oli routainen, harmaja, pilvet heittivät lumihyhmää, joki velloi -ruskean sekaisena. Samankaltainen oli tunne heidän sydämissäänkin. -Täällä kotona he nopeaan käsittivät sen, minkä matka laupiaasti -oli puolittain peittänyt: he olivat sisäisesti ventovieraat -toisillensa, heillä ei ollut mitään yhteistä. Margit oli oikun -lumouksesta selvinnyt, Mauri pettynyt oman mielikuvituksensa luomasta -enkelinkuvasta. - -Heidän nuoruutensa oli onni onnettomuudessa. Se auttoi heitä hetkittäin -unohtamaan ja näkemään unta. Se kykeni täyttämään heidät työn tai -lapsekkaan hauskuuden ilolla, kunnes seuraava tuokio taas pusersi -rinnasta huokauksen. - -Margit oli pian katsellut kauniit huonekalunsa ja liinakaappinsa -valkeat aarteet. Pian hän myöskin oli emännyyden viehätyksen kokenut -loppuun. Hän tahtoi päivälliseksi kukkakaalia, mutta sitä ei Koivulla -kasvanut. Sitte hän pyysi linnunpaistia, mutta Sandra keittäjätär -kysyi, mistä hän sen otti. Valmistaa hän kyllä osasi, mutta hankkimaan -hän oli tottunut ainoastaan torilta, kuten Helsingissä oli tapa. Margit -tuli itkien Maurin luo. -- Toimita minulle lintu ja kukkakaalia! -- -pyysi hän. Mauri lähetti rengin metsälle ja palvelustytön pappilasta -kysymään, saisiko kaalia ostaa. Vanha rovasti oli kutsuttu lepoon -heidän ollessansa matkalla, ja ruustinna oli jäänyt yksin. Ehkei hän -tarvinnut kaikkia varastojansa. Kerran se onnistui, mutta toisena -päivänä Margit taas oli pulassa. Hän halusi kalaa ja kuuli Sandralta -entisen vastauksen: -- Mistä sitä saa? -- Margit etsi Mauria, mutta -hän oli ulkona. -- Ulkona, vaikka sataa, -- nureksi Margit. -- Sandra, -menkää alitalosta kysymään rengeiltä ja piioilta! -- Neitsyt toi -vastauksen, ettei näihin aikoihin tuoretta kalaa kaupittu lähempänä -kuin kaupungissa. -- Tehkää sitte mitä tahdotte, -- huudahti Margit -kyllästyneenä, -- tottahan ihmiset täälläkin jotain syövät. Sandra -saa yksin pitää huolen ruoasta. -- Eikä hän sen koommin keitoksiin -sekaantunut. - -Margit istui koruompeluinensa salin ruusunpunaisella sohvalla. Mitä -iloa hänellä nyt oli elämästä? Mauri kulki metsiä ja maita, kun -muka talo tarvitsi hänet. Olihan tultu toimeen ilman isäntää heidän -ulkomaanmatkansakin aikana! Mutta Mauri oli paha, ei rakastanut enää... -Ja maatalossa oli hirvittävän ikävää ja aivan mahdoton olla emäntänä. -Mitä hänen piti tehdä? - -Maurin tullessa korutyö makasi pöydän alla ja Margit nyyhki katkerasti, -pää sohvatyynyyn nojautuneena. - -Ei ollut Maurin omakaan mieli päivänpaisteinen. Talossa miesten -toimet olivat jommoisellakin tolalla, mutta karjapuolella kaikki -johto puuttui. Entinen karjakko oli keväällä mennyt naimisiin, -hankittuansa sijaisen. Jos Maurin ajatukset eivät kesäaikana aina olisi -kulkeneet Tuomarilaan, olisi hän silloin jo huomannut tehneensä huonon -vaihdoksen. Mutta hän oli laiminlyönyt silmälläpidon, ja mukavuuden -vuoksi hän ennen matkaa summakaupalla pestasi koko palvelusväkensä -seuraavaksikin vuodeksi. Nyt navetta oli likainen, maito vähentynyt -ja koelypsykirjat aivan sekaisin. -- Jospa reippaan emännän käsi -tähän tarttuisi, -- Mauri huokasi itsekseen. -- Ei muuta kuin isäntä -ylikarjakoksi! Olisihan minulla ilmankin huolia kyllin. - -Hän oli navetassa tahraantunut ja märkä kylmästä syyssateesta. -Hienoon saliinsa ja hienon vaimonsa luo hän ei uskaltanut tulla ennen -täydellistä pukeutumista. - --- Margit, rakkaani, miksi itket? -- hän kysyi hellästi. Omassa -alakuloisuudessaankin hänen tuli kesäkukkaansa sääli. -- Mitä olet -toiminut täällä? Onko sinun ikävä? - --- Tietysti -- mitäpä muuta voisi olla? Koko päiväksi jätät minut yksin -olemaan... En minä kestä tätä elämää... - --- Eihän sinua haluta mukaani sateeseen, etkä sinä välitä talon töistä -ja ihmisistä. - --- Piikoja ja talonpoikia ja lehmiä -- koska minä semmoisiin olisin -tottunut? Hyi, Mauri, sinä teet pilkkaa! - --- Margit, -- sanoi Mauri jäntevästi, ponnistuksella hilliten itseänsä, --- talonpojan pojalle sinä olet vaimoksi tullut, ja tämä on minun -ympäristöni ja työmaani, sen sinä olet alusta tietänyt. Mutta sinua en -ole pakottanut mihinkään velvollisuuteen, jota pidät vastenmielisenä. -Olenko? - -Maurin odottamaton vakavuus hämmästytti Margitia. Hän huomasi kovasti -loukanneensa, vaikkei hän oikeastaan mitään pahaa ollut tarkoittanut. -Siinä hän nyt seisoi hämmennyksissään, osittain katuvaisenakin. - --- Minä vaan tahdoin sanoa... minä arvelin, että olisit voinut keksiä -jotakin -- vaikkapa lukenut minulle... - -Hänen äänensä pehmeni helläksi: -- Mauri, et saa enää mennä pois, minä -pelkään, kun pimeä tulee! - --- En mene tänään, kyllä minä luen, jos tahdot. - -Margit kuivaili kyyneleitänsä. - --- Miksi aina vaan sataa? Joka päivä on satanut tänä syksynä. - --- Eihän toki joka päivä. Juuri eilen kävimme ratsastamassa. Ehkä -piankin jo aurinko paistaa. -- Mauri koetti taas olla oikein -ystävällinen ja kekseliäs. -- Minusta oli ennen poikana hauska poimia -puolukoita vielä melkein lumen alta. Menemmekö huomenna poimimaan, jos -on kaunis ilma? - -Margitin muoto vähän valkeni. -- Mennään, Mauri! Sinä oletkin hyvä... -Hän kietoi kätensä Maurin kaulaan. - --- Missä sinun viulusi on? -- kysyi Mauri. -- Et ole soittanut -säveltäkään, sitte kuin tulimme kotiin. - -Margit tuli samaa muistaneeksi. Kukapa ne syyt ymmärtää? Näin se lienee -ollut: - --- Silloin voi soittaa, kun on iloinen tai murheellinen, mutta ei kun -on kyllästynyt ja pahalla mielellä. -- Hän pyyhkäisi kutrit otsaltansa. --- Nyt taas olenkin iloisempi. Kyllä minä soitan. - -Mauri istui keinutuoliin kuuntelemaan. Hänen silmissään oli syvä, -surumielinen katse. -- Yksin minä saan kuormat kantaa, -- hän ajatteli. --- Olisin tarvinnut toverin ja auttajan, mutta hän on kuin lapsi, jota -minun tulee huvittaa. Kansastansa hänet on vieroitettu, ja työn iloa -hän ei tunne. Kuinka tämä jatkunee ajan pitkään? - -Kun Margit herkesi soitosta, seisoi Mauri katselemassa pientä -seinäkuvaa. "Via dolorosa" -- tuskien tie. - --- Mikä tuo on? -- kysyi Margit. Hän läheni ja luki allekirjoituksen. --- Vie se pois, -- sanoi hän hermostuneena, -- sehän on kuin paha enne. -Tuskia minä pelkään aivan hirveästi. - --- Se taulu on minulle erityisen rakas, -- vastasi Mauri vakavasti. -Hän aikoi sanoa enemmänkin. Kerran Tuomarilassa hän oli luullut, että -Margit ymmärsi elämän totisuutta. Nyt hän sitä epäili eikä jatkanut. - --- Sinulla on merkillinen maku, -- sanoi Margit pyörähtäen korollansa. --- Mutta minä en voi sitä nähdä, minä pelkään. Anna se sille -mustapukuiselle ihmiselle, joka hääiltana otti meidät vastaan ja -säikytti minua. Hänkin oli kuin enne. Missä hän nyt on? - -Maurin täytyi muistella, mistä oli kysymys. - --- Matleenako? Alitalon eteiskamarissa hän asuu. Hän on avulias ja -uskollinen, häneltä saat monta neuvoa, jos tarvitset. - --- Vie se hänelle, -- toisti Margit. - --- Niinpä vien, -- sanoi Mauri äkkiä päättävästi. -- Haluankin puhella -hänen kanssansa. Minä sanon, että se on yhteinen lahjamme; tuon sen -nuoren rouvan toivosta. - -Margit kääntyi pois hämillään, ja Mauri otti seinältä taulun. Hän -kääräisi sen paperiin ja lähti ulos nopein askelin. - -Matleena lauloi virsiä, kuten tavallisesti iltasilla. Täräjävä sävel -kuului jo portaille. Hän ei ollut edes lamppua sytyttänyt, vaan istui -hämärässä, ulkomuistista veisaten: - - -- "En rauhaa löydäkään maan päältä, - pois aina ikävöitsen täältä..." - --- Oi, minäkin jo ikävöitsen, -- ajatteli Mauri. - -Matleena otti nuoren isäntänsä ilolla ja ihastuksella vastaan, ja -taulusta hän tuli niin liikutetuksi, että Mauri sai täyden palkan -kieltäymyksestänsä. -- Margitin oikku oli Jumalan johdatus, -- hän -ajatteli. - --- Niin, niin, -- sanoi Matleena. -- Ristiä me tarvitsemme vanhat ja -nuoret. Risti pakottaa Jeesuksen tykö, muuten menisimme maailmaan. - --- Se on tosi sana, -- vastasi Mauri. - -Sinä hetkenä jotakin tapahtui hänen sielussansa. Hän näki -välähdyksessä, että hänkin oli mennyt maailman tielle. Nyt hän kaipasi -ja halasi Jeesusta, yksinäisen sydämen ystävää, taakkojen kantajaa; ja -sanattomana hän kumarsi hartiansa ristin kuorman alle. Täytyi käydä -näin -- ah, täytyi. - -Matleena katsoi isäntäänsä tutkivasti. - --- Taidatte tekin olla ristin koulussa, -- sanoi hän. - -Mauri vaan ojensi kätensä ja puristi Matleenan kättä. - -Hän palasi hiljaisempana ja nöyrempänä, selvästi tietoisena sydämensä -korkeasta kaipauksesta. Sen piti täyttyä ja toteutua, maksoi mitä -maksoi. - - - - -3. - - -He olivat nuoret ja kokemattomat kumpainenkin; he eivät mitään -huomanneet tai ymmärtäneet, ennenkuin Sandra sanoi Margitille: - --- Rouvan ei pitäisi ratsastaa, se ei ole terveellistä tuossa tilassa. - --- Mitä? -- Margit puolittain hämmästyi, puolittain närkästyi. - --- Rouva on hyvä ja kysyy vaan tohtorilta. -- Sandra katsoi Signeen ja -Signe Sandraan, ja kumpikin hymyili merkitsevästi. - -Margit jäi miettimään. Seuraus oli, että hän hätäyksissään kiiruhti -Maurin luo. -- Sandra luulee... Sandra sanoo... Mauri, onko se totta? -Menenkö minä lääkärille? Sano, eihän se ole totta? - -Mauri ymmärsi ja katsoi pitkään Margitia. Kuinka se ei ollut johtunut -hänen mieleensä? Ehkä kukkanen siksi olikin hiukan kalpeampi, vaikka -Mauri oli parhaansa pannut valmistaaksensa hänelle kaiken mahdollisen -ilon. Sokeahan hän oli ollut -- ja samoin itse Margit, lapsukainen. - -Se selveni Maurille suurena, yllättävänä riemuna. Margitin levottomuus -aivan vilahti hänen ohitsensa. -- Oma Margit, kuinka Jumala on hyvä! Se -rakas pieni yhdistää meidän sydämemme, etkä sinäkään enää ole yksin! - -Mutta Margit jo itki hermostuneen kiihkeästi. -- Ei ei, ei! -- Hän -torjui käsillään, kun Mauri läheni. - --- Jos minä kuolen... En minä tahdo edes sairaaksi tulla! Ja -ratsastaminen on minun ainoa huvini... Eikä minusta ollenkaan ole -hauska hoitaa pieniä lapsia... - --- Mennään lääkärin luo, Margit, hän neuvoo meitä. Sinä olet nytkin -terve ja reipas -- kyllä Jumala auttaa. Margit kulta, älä itke -- et -saa itkeä! Minä kun kuvittelin, että yhdessä iloitsisimme... - -Maurin oli vaikea käsittää, ettei Margit todellakaan toivonut lasta. -Sanoin he eivät koskaan olleet puhuneet siitä -- mutta joskus sanaton -kieli on selvempää. Ah, silloin voi erehtyä, kun kummankin sydämessä -asuu aivan eri maailma. Tai ehkäpä Margitin kyyneleet johtuivat -pelkästä yllätyksestä? - -Seuraavana sunnuntaina Margit tahtoi tulla Maurin kanssa kirkkoon. Se -oli ensi kerta pitkästä ajasta, aivan kuin lahja Maurille. Oliko tämä -nyt uusi ihana alku, äitiysvastuun ensi hedelmä? - -Pastori Koitere, kappalainen, saarnasi Hengen voimalla vakavasta -tekstistä: "Jo on kirves pantu puiden juurelle. Jokainen puu, joka -ei kanna hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen." Tehkää -parannus, kääntykää teiltänne! Usko ei ole tyhjiä tunteita eikä koreita -sanoja, se on elämää. Mitä Herra näkee, kun hän katsoo kotiisi ja -sydämeesi? Elätkö itsellesi, vai saako hän elämäsi hedelmät? Oma elämä -ristille, Jeesus-elämä voimaksemme! Hedelmätön puu ei Herralle kelpaa, -se on tulen oma. - -Kirkkokansa istui hievahtamatta. Syvä hiljaisuus täytti temppelin, ja -moni sydän sai piston. - --- Se oli hirveä pappi, -- sanoi Margit Maurille. -- Entistä -kappalaista minä kuuntelin mielelläni. Tulin kirkkoon hakemaan jotakin -rauhoittavaa, mutta hän on ihminen, joka voisi järkyttää toisen -sairaaksi. - --- Ei rauhaa tule ilman herätystä, -- sanoi Mauri. Mutta Margit ei -ymmärtänyt, mitä hän puhui. - -Pian Mauri joutui havaitsemaan, että hänen hyvät toiveensa olivat -ennenaikaiset. Margit ei iloinnut odotuksestansa eikä tasaantunut -vastuunalaisuuden tiedosta. Pieninkin asia kiihotti häntä, hän tuskaili -ja hermostui yhä enemmän. Lopuksi Mauri ei osannut muuta keksiä, kuin -että hän matkustaisi vanhempiansa tervehtimään. - -Silloin hän ensi kerran pitkästä ajasta loi mieheensä kiitollisen -katseen. - --- Sinä olet hyvä, kun ehdotat sitä, -- sanoi hän. - -Kuumeentapaisesti hän alkoi laittautua matkalle. Signen piti tulla -hänen kanssansa, hän oli palvelevainen ja kohtelias. -- Sitte minä -viivyn, Mauri, salli minun viipyä! Ethän sinä tarvitse minua? -- Hän -oli taas hellä ja kiihkeä, mutta matkainto hehkui ylinnä. - --- Viivy, kunnes vähän kaipaat, -- sanoi Mauri surumielisesti. -- Kyllä -minä ymmärrän, että sinun on hyvä olla siellä. - -Ja niin oli Mauri yksin jälleen. Taas oli talvi ja lumi kattoi metsän -ja maan. Ulkona pihalla varpuset hyppivät, nokkien lumelta tyhjän -vertaa. Mauri avasi ikkunan ja heitti jyviä niille. -- Linnut, pienet -linnut, kuinka te lennätte luokseni, niinkuin ystävän! Sinä, varpunen, -sirkutat kiitosta, sinä huomaat minun tarkoittavan hyvää. Oma lintuni -lensi pois... Hän ei kaipaa minua. - -Tyhjyyden tunteeseen Maurin sydämessä liittyi kumminkin kevennys, -jota hän ei voinut kieltää. Hän sai olla oma itsensä, pelkäämättä -toisen tyytymättömyyttä. Hän voi täysin tarmoin antautua talon työhön, -joka hetki tuntematta, että joku kotona oli pahoillansa, kaivaten -seuranpitäjää. Kylälle mennessään hänen ei ollut pakko ensi sijassa -vierailla lääkärin ja apteekkarin luona, joiden rouvista Margit -piti eniten. Hän sai istua pappilassa vanhan ruustinnan ja pastori -Luodon, apulaisen seurassa, joka nyt oli armovuodensaarnaajana. He -puhuivat melkein aina hengellisistä kysymyksistä. Maurin sydän janosi -enemmänkin kuin keskustelemista. Hän ikävöi henkilöä, ystävää, elävää -Jeesusta. Mutta pappilassa tuntui ikäänkuin hänen viittansa tuulahdus -ohikulkiessa. Sekin virvoitti kaipaavaista. - -Kappalaistalo oli kauvempana kirkolta. Siellä eivät Mauri ja Margit -olleet yhdessä käyneet, eikä Mauri yksinkään pastori Koitereen aikana. -Rouvaa hän tuskin tunsi, paitsi Matleenan kehumisista, milloin -ompeluseuraa mainittiin, ja kirkosta, jossa papinpenkissä aina istui -sileätukkainen, punaposkinen nainen, ympärillään parvi pellavapäitä. -Kappalaisen lähempää tuttavuutta Mauri hartaasti toivoi. Se saarna, -joka Margitille oli ollut "hirveä", oli jättänyt syvän jäljen Maurin -sydämeen. - --- Seuran keskustelukokous on iltapuolella pikku pappilassa, -- sanoi -Luoto kerran Maurille, saattaessaan häntä maantielle. Silloin Mauri -päätti mennä mukaan. Matleenakin sai suuren ilon. Ei hän niin kauvas -olisi jaksanut kävellä, mutta nyt itse isäntä otti rekeensä. - -Heti saavuttuaan perille Mauri tunsi herttaista viihtymistä. -- -Tällainen on oikea koti, -- hän ajatteli. Arkihuoneessa pöytä -ja pitkät penkit, kotikutoiset verhot ikkunoissa ja lämpimät -raitamatot lattialla. Uunissa tuli räiskyi, huokuen lämmintä -vastaan, pöydällä kahvi höyrysi pyöreine vehnäsineen. Jokainen -tulija sai kaksi ystävällistä kädenpuristusta ja lisäksi niiaukset -pellavapää-tyttösiltä. Ei kukaan näyttänyt arkailevan. Rouva istui -Matleenan vieressä, pastori oli vetänyt polvellensa poikasen, joka oli -tullut vanhempiensa kanssa, ja omat pienet tytöt kilvan tarjoilivat -leipää, puhellen pajatellen iloisesti. - -Sitte keskustelu alkoi. Sen aiheena oli kertomus rikkaasta -nuorukaisesta, joka tuli Jeesuksen luo. "Hyvä Mestari", hän kysyi, -"mitä tekisin saadakseni ijankaikkisen elämän?" Jeesus vastasi: "Pidä -käskyt." Mutta hän sanoi jo pitäneensä ne kaikki. Silloin Jeesus katsoi -häneen rakkauden silmillä, lausuen: "Yksi sinulta puuttuu: Mene, myy -tavarasi ja anna köyhille ja tule minua seuraamaan, ottaen ristisi." - -Hän kaipasi Jeesusta ja ijankaikkista elämää. - --- Niin minäkin, -- ajatteli Mauri. - -Hän oli puhdas, nuhteeton nuorukainen. - --- Minä myös, -- mietti Mauri. -- En tosiaankaan tiedä tehneeni mitään -törkeätä pahaa. - -Mutta jotain häneltä puuttui. - --- Jotain, jotain puuttuu minultakin. -- Mauri tunsi sen syvästi. Hän -seurasi keskustelua hyvin jännittyneenä, vaikkei hän mitään sanonut. - -Nuorukainen oli rikkauksiinsa kiintynyt, mutta sitä hän ei huomannut -itse. Hänellä ei ollut herännyttä synnintuntoa. Kun Jeesus kosketti -arkaa kohtaa, ei hän tahtonut. Hän meni pois omille teillensä. - -Mauri ei huomannut, että Matleena huokasi syvään ja katsoi häneen -silmillä, joista hänen Herransa katse heijastui. - --- Eikö minullakaan ole synnintuntoa? Enkö minäkään tahdo, mitä Jeesus -tahtoo? -- Mauri jäi syviin mietteisiin. - -Rikkaan nuorukaisen olisi pitänyt ottaa risti... - --- Se painaa, minä tiedän sen. -- Maurin ajatus lensi siivillä sinne -kauvas, mihin Margit oli lähtenyt. -- Hän olisi voinut olla onneni, -mutta hän toi kärsimyksen. Herra, enkö ottanut jo ristiäni? Minä -tunnustin, että onni huumasi minua ja erotti sydämeni sinusta... - -Ja kuitenkin... jotain minulta vielä puuttuu... - -Kokouksen osanottajat kumartuivat rukoukseen. Ensin molemmat pastorit -rukoilivat, mutta sitte muutkin avasivat sydämensä Herralle. Mauri -hämmästyi, kuullessaan vanhan Matleenan äänen: -- Herra Jeesus, pidä -kiinni niistä, joihin olet tarttunut! Auta nuoria ihmisiä. Älä laske -pois ketään. Minä pyytäisin yhden puolesta... - -Hänen puheensa tukahtui nyyhkeisiin. Tuli hetken hiljaisuus; sitte -pastori lopetti kokouksen siunauksella. - -Kotimatkalla, reen kiitäessä, Matleena sanoi Maurille: -- Minua aina -niin itkettää rukoushetkissä. Minä olen semmoinen tyhmä vanha. Älkää -pahentuko siihen. - --- Tarkoititteko te minua? -- kysyi Mauri äkkinäisesti. - -Matleena vähän empi. - --- Mitäs minä sitä kieltäisin. Teillä ei ole äitiä eikä ketään. Antakaa -minun rukoilla, kun en muutakaan osaa. - -Mauri tuli kotiin sekavassa mielentilassa. Hengelliset kysymykset -risteilivät hänen ajatuksissansa, ja sydän oli kuohuva, vielä -rauhattomampi kuin mennessä. Herra etsi ja kolkutti väkevästi, hän -tunsi sen. - -"Jeesusta sinä tarvitset", sanoi Kyllikki hänen hääiltanansa. -- -Kyllikki ystävä, jospa sinä olisit täällä! Meillä olisi keskustelemista -enemmän kuin päivät riittävät. Sinä nostaisit soihdun, ja minä näkisin -tien. - -Sitte Maurin korvissa soi Matleenan lause: "Teillä ei ole äitiä eikä -ketään." Ei ketään! Hän oli tarkkasilmäinen. Olivatko muutkin? Tiesikö -jo kenties koko kylä, että hänellä "ei ollut ketään", vaikka oli -Margit, puoliso? - -Oi, olipa hänellä kuitenkin jotain, josta he eivät tietäneet. Hänellä -oli tulevaisuuden toivo. - -Pieni Tapani -- eikö se ollutkin Tapani? Se lapsukainen kietoo -kätösensä isän kaulaan ja isä rakastaa häntä. Hän kasvaa helläksi, -puhtaaksi pojaksi, hän kiintyy kotiin ja kulkee isän kanssa. Hän -tarttuu Margitin, äidin käteen ja vetää hänet heidän luoksensa... - -Margit pelkäsi ennakolta. Eihän se oikeastaan ollut ihmekään. Mutta -kun kerran lapsi lepää hänen käsivarsillaan ja luo häneen suloiset -silmänsä, silloin hän on onnellinen eikä vaihtaisi sitä maailman -aarteisiin. - -Ja taas kaukana ollessaan Margit alkoi Maurille hohtaa kevätunien -välkkeessä. Taas hän näki kauniin haavekuvan, joka tosin vielä ei ollut -toteutunut, mutta varmaan oli toteutuva ehkä piankin, odotetun lapsen -avulla. - --- Margit, rakkaani, mitä sinä ajattelet tällä hetkellä? Kulkeeko aatos -kotiin? Ehkä _vähän_ muistat minua? -- Mauri jäi uneksimaan. - -Kyllä Margit ajatteli ja muisti. Hän istui sohvalla vanhempiensa -makuuhuoneessa, nojaten vaaleata kutripäätään äitinsä olalle. Juuri -kodistaan ja Maurista hän puheli nyt, niinkuin jo monta kertaa ennen. - --- Äiti, hän on hyvä, liiankin hyvä, mutta minä en jaksa olla -kahdenkesken hänen kanssansa. - --- Etkö voi useammin käydä kaupungissa? Matkusta serkkujen luo ja ota -selkoa, milloin on konsertteja tai teaatterivierailu. - --- Mutta nythän minä en voi -- ja sitte en ehkä pitkään aikaan... Voi, -miksi pitikin käydä näin? Bertta serkku on ollut naimisissa neljä -vuotta, eikä hänellä vieläkään ole lapsia. Minä en tahtoisi milloinkaan. - -Tuomarinna näytti tuumivaiselta. - --- Minun olisi pitänyt puhua sinun kanssasi ja selittää... Mutta -kyllä minä luulen, että _yksi_ lapsi on iloksi sinulle. Ole nyt -kärsivällinen. Me hankimme imettäjän, oikein hyvän ja tottuneen. - --- Äiti, täällä kotona on niin hyvä olla. Ei Lehtoniemi voi muuttua -minun kodikseni. Mauri kulkee talleissa ja navetoissa ja pitää seuraa -rengeille ja eukoille. Minä en koskaan totu sellaiseen. En tahdokaan -tottua. - --- Ei sinua niin ole kasvatettukaan, eikä se ole tarpeellista. Ole -sinä herttainen, vieraanvarainen suuren talon rouva. Toimita vaan, -että Mauri hankkii hyvää väkeä, joka tekee työt. Sehän on sinulle sitä -parempi, että hän pitää heitä silmällä. - --- Miksi minä en joutunut kaupunkiin naimisiin? -- huokasi Margit. - - - - -4. - - -Kun kevät toi tuomien tuoksun ja valkeat omenapuut, silloin kansakoulun -uusi lisärakennus kohosi valmiina. Virka julistettiin haettavaksi, ja -Kyllikki sai yksimielisen kutsun. Se oli vanha lupaus. Lisäksi hänen -todistuksensa oli niin erinomainen, että opettaja Tolosen rouvakaan ei -sanonut sellaista nähneensä kuuna päivänä. - -Omenapuut olivat varistaneet kukkansa ja ruusut puhkesivat, kun nuori -opettajatar saapui äitinsä kanssa. Hän oli iloinen ja onnellinen, sydän -täynnä kiitollisuutta. - -Oli hän toisenlaisiakin hetkiä kokenut. Haikein kyynelin hän oli -päätellyt itseksensä: -- Ei, en mene sinne, haen kauvas, mitä -kauvemmas, sen parempi. -- Mutta velvollisuudentunne oli puhunut -vastaan: -- Tätä äiti on toivonut vuosikausia, tehden työtä puolestani. -Nytkö omien tunteitteni tähden viime hetkessä pettäisin hänen -odotuksensa? Olenhan kyläläisillekin tavallani sitoutunut. He lupasivat -odottaa minua ja aikovat pitää sanansa. Minä vakuutin hakevani -- ja -ellen sitä tee, mitä he ajattelevat isäni tyttärestä? Minun _täytyy_ -hakea. Hyvä on. Siispä sen teen. - -Kun aika tuli, ei se enää ollutkaan vaikeata. Hän oli ponnistellut -irroittaaksensa kaipauksensa Maurista, hän oli rukoillut apua ja saanut -voiton. Mauri tuntui muutenkin ihmeen nopeasti vieraantuneen viime -talven kuluessa. He eivät enää edes kirjoittaneet toisillensa muuta -kuin lyhyitä tervehdyksiä merkkipäiviksi. Oliko hän uponnut onneensa -vai kätkikö sydänsurua? Kyllikki ei osannut sitä lukea lyhyitten -viestien riveiltä. - -Niin, nyt hän oli täällä ja katseli ihastuksella uutta kotiansa. Siihen -kuului kaksi huonetta ja pienen pieni, soma keittiö. Hän ei kyllin -saanut sanoneeksi: -- Kuinka sievää täällä on! Kuinka herttaista! --- Tosin hän ei voinut olla ajattelematta, miten aistikkaalta -valkea uutukainen kalusto olisi näyttänyt sinervän seinäpaperin -ohella. Mutta pitihän siihenkin olla tyytyväinen, että kaikista -täyshoitolavaihdoksista oli säästynyt vanhoja huonekaluja, jotka vielä -täyttivät paikkansa. Niillä oli sitäpaitsi aivan erityinen merkitys. Ne -olivat isän muistona, ikäänkuin entisajan kädenojennus nykyisyydelle. -Kyllikki verhosi ne nuoren keväänsä tuoreella väririkkaudella. Hän -levitteli pöydille kirjailtuja liinoja ja kantoi niityn pientareilta -ja joen äyräältä koko sylilliset ketoneilikoita, lemmikkejä ja -päivänkukkia. Hän istutti sananjalkoja ruukkuihin ja koristi -uuninjuuret katajanhavukiehkuroilla. Rouva Tolonen kurkisti ovesta -sisään ja huudahti ihmetellen: -- Teilläpä on kaunista! Aivan kuin -olisi juhla. -- Vaikkapa olisikin juhlatervehdys äidilleni, -- vastasi -Kyllikki hellästi hymyillen. -- Hän sen ansaitsee ja ansaitsisi paljon -enemmänkin. - -Heti tulopäivänään Kyllikki sai tietää odottamattomia: Lehtoniemellä -oli lauvantaina vietetty ristiäiset. Eikä hän ollut aavistanut mitään! -Edes tästäkään ei Mauri ollut kirjoittanut. - --- Tyttökö vai poika? -- kysyi Kyllikki rouva Toloselta, joka -pihamaalla seisten oli uutisen kertonut. Vastaus oli yhtä yllättävä: --- Sekä tyttö että poika, kaksoset. Poika on Tapani -- agronoomin -tahdosta -- ja tyttö Heli, tuomarinnan mukaan, joka on Heloiisa taikka -Helesiina, jotain sentapaista. - -Kyllikin äitikin tuli saapuville. Rouva Tolonen vilkastui huomatessaan -asianharrastusta, ja kieli joutui sukkelaan liikkeeseen. Hän tiesi -hyvin paljon, runsaasti enemmän kun toiset halusivat kuulla. - --- He eivät ensinkään ole onnellisia, se on julkinen asia. Rouva on -suurimman osan kevättä ollut vanhempainsa luona, ja kun hän palasi, -oli tuomarinna mukana. Nuori rouva kuuluu olevan hermostunut ja -valittavainen, vaikka ei kukaan usko pahaa agronoomista. Tuomarinnan -sisar, joku pietarilainen kenraalska, oli toimittanut sieltä imettäjän -odottamaan lasta. Agronoomi oli pannut kovasti vastaan, mutta rouvan -ja anopin tahto voitti. Ajatelkaas, varalle jo ennakolta! Ja kuka ne -pietarilaiset tietää -- siellä sanotaan olevan tyttöjä, jotka pitävät -sitä ihan ammattinansa. Mutta nyt tulikin kaksi lasta. Rouva oli ensin -ruvennut nauramaan, sillä se oli hänen mielestään lystinmoista, mutta -sitte hän oli itkenyt, kun ei ollut kuin yksi imettäjä. Hänen täytyi -kuin täytyikin ottaa pikku tyttö hoitoonsa. Ja nyt siellä on touhua ja -porua ja hälinää... - --- Ja juorukelloilla soittamista, -- keskeytti Kyllikki. -- Suokaa -anteeksi, rouva Tolonen, minun kaappini on kesken järjestämisen. -- Hän -lähti sisälle harmistuneena, hehkuvin poskin. - -Tolosen rouva lensi kiukusta harmaaksi, mutta Kyllikin äiti kiirehti -sovittelemaan. -- Älkää pahastuko, ei hän tahtonut tahallansa loukata. -Agronoomi ja rouva ovat molemmat hänen lapsuuden tovereitansa. -Ymmärrättehän, että koskee kuulla ikäviä asioita niistä, joille soisi -parhainta. - -Senjälkeen äiti ja tytär paljon puhuivat keskenänsä Maurista ja -Margitista. He puhuivat rakkaudella ja rukouksissa. Rouva Kotiranta -oli säilyttänyt hellän, äidillisen tunteen Mauria kohtaan. Kyllikin -sydämessä heräsi voimakas, pakottava ikävä, niinkuin sen, joka aavistaa -ystävän hätää eikä pääse apuun. Hän ei itsekään ymmärtänyt, kuinka -syvällä hänen lapsuusrakkautensa juuret piilivät. - -Eräänä iltapäivänä, auringon jo kallistuessa länteen päin, pieni ruuhi -lipui joen poikki ja Mauri astui ylös kaltaan polkua. Kyllikki poimi -ruusuja isävainajansa istuttamista pensaista. Maurin nähdessään hän -tunsi sisäisen säpsähdyksen, mutta ulkonaisesti tyynenä hän hymyillen -kääntyi kohti. -- Terve, Mauri, -- hän sanoi iloisesti. -- Täällä me -nyt asumme taas kotona. Juuri minä sinua ajattelinkin. Nämä ruusut ovat -Margitille, sinun pienoistesi tervehdykseksi. - -Hän kiirehti viemään Mauria äitinsä luo. Rouva Kotiranta kutoi punaisia -töppösiä. -- Istuin tässä ja muistelin sinua, -- sanoi hänkin. -- -Katsoppas, kenellä on näin pieni jalka! Tyttöselle punaiset ja pojalle -siniset -- luulisin niitten sopivan heille. - -Herkät tunteet värähtivät Maurin povessa. Jokin kohosi, kohosi, -puristaen kurkkua niin, että hänen täytyi tehdä itsellensä väkivaltaa. -Hän ei ollut tullut avatakseen sydäntänsä, mutta nyt tuntui siltä, kuin -ei hän voisi pidättäytyä. - --- Sinä et moneen kuukauteen kirjoittanut, -- sanoi Kyllikki. - --- En. -- Mauri loi häneen silmänsä, suoraan ja rehellisesti. -- Minä -en osaa enkä tahdo kirjoittaa, panematta siihen omaa itseäni. - --- Kyllä minä sen käsitän, -- sanoi täti lempeästi kuten aina. -- Sinun -"oma itsesi" ei ole enää yksi, vaan kaksi. Eihän sinun sopinut antaa -meille Margitin sisintä, joka erottamattomasti on kietoutunut elämääsi. -Hän ei voi tuntea meitä kohtaan samaa likeisyyttä kuin sinä. - -Hämmästyen Mauri huomasi, kuinka hyvin täti taaskin oli ymmärtänyt -häntä. Mutta Kyllikki kysyi: - --- Täytyykö meidän siis kadottaa jokainen ystävä, joka saa toisen vielä -lähemmän? - --- Kyllä minä yhä olen ystäväsi, -- sanoi Mauri. - -He puhuivat lapsista, Margitin voinnista, talon asioista... -Mielenkiintoa ei puuttunut, mutta kaiken aikaa oli kuin verho välissä. -Vihdoin he vaikenivat kaikki. Rupesi tuntumaan niin ahdistavalta, että -Kyllikki ei jaksanut sitä kestää. - --- Mikä meidän on? -- tuli hänen huuliltansa. -- On aivan kuin -tahtoisimme jotakin sanoa toisillemme, emmekä sanokaan. Oletko sinä, -Mauri, _nyt_ oma itsesi? - -Taaskaan Mauri ei väistänyt hänen katsettansa. - --- Onko oikein antaa suullisesti, mitä kirjeessä ei ole voinut? Ehkä -sekin on toisen omaa. Sano, Kyllikki! - -Kyllikkiä alkoi pelottaa. Leikkikö hän tulella? Oliko kuitenkin -parempi, että he vaan yhä vieraantuivat, niin haikealta kun se -tuntuikin? Mutta eihän hän itsensä tähden kysynyt eikä mitään pyytänyt -itsellensä... - -Hän nousi päättävästi. -- Minä poistun. Avaa sydämesi äidille, hän osaa -sinua lohduttaa. Minä näen, että tarvitset sitä. - -Hän aikoi mennä, mutta Mauri pidätti. -- Ei, ei, en minä niin -tarkoittanut! - -Kyllikin vakava muoto vaihtui leikilliseksi. - --- Muistatko, Mauri, miten neiti Pikkarainen vieroitti meidät -kokonaiseksi vuodeksi toisistamme, kun olimme lapsia? Tytön ja pojan -ei muka sopinut olla ystävyydessä. En minä nyt kuvittele mitään yhtä -hullunkurista, sillä juurihan suostuimme siitä, että nainutkin ihminen -voi olla naimattoman ystävä. Minä vaan poistun paremmaksi vakuudeksi -- -keitän teetä teille! - -Hänen äänensä helkähti hilpeältä, kun hän puhuessaan pujahti keittiöön. -Pian tuli oli tehty lieteen ja vesi porisi kattilassa. Mutta keittäjä -istui ikkunan luona, tuijottaen tyhjään ilmaan, pää käden varassa. - --- Ah, en liene minäkään oma itseni, -- hän huokasi. - -Sisällä huoneessa sulku oli lauennut. Tädin rakastavalle sydämelle -Mauri laski raskaan kuormansa. Kyllikki oli oikeassa -- näin se kävi -helpommin. - --- Sinä et ole onnellinen, -- sanoi täti. - --- Onnihan on onnelliseksi tekemistä. Kuinka voisin olla onnellinen, -kun Margit kärsii? Vaikeata oli jo ennen, mutta monin verroin -vaikeampaa sitte kuin hän palasi kodistansa. Hänen äitinsä ei vaikuta -häneen hyvää... Voi täti, jospa hänellä olisi teidän kaltaisenne äiti! - --- Lapsi raukat te molemmat... - --- Minä toivoin niin paljon pienokaisesta. Margit ei ennakolta -iloinnut; hän sanoi monasti muittenkin kuullen, ettei hän koskaan tahdo -toista lasta. Minusta tuntuu ihmeelliseltä, että Jumala nyt antoi -kaksi. He ovat terveet ja suloiset... Minä rakastan heitä enemmän kuin -voin sanoa. - --- Varmaan Margit oppii rakastamaan heitä samoin. - -Mauri pudisti päätänsä surullisena. - --- Minä näen kyllä hellät tunteet umpuna. Hän voisi oppia. Mutta nyt -hän heti voimistuttuansa lähtee äitinsä kanssa Saksaan kylpylaitokseen. -Kotonansa hän loittoni minun kodistani, siellä hän loittonee yhä -kauvemmas. Minä en kykene onnettomuutta estämään. - --- Herra kykenee, hän voi kaikki, -- yritti täti sanoa, mutta sanat -sammuivat huulille. Hän tiesi, että teot kantavat hedelmänsä. Mauri -parka -- hän niitti oman ajattelemattoman kylvönsä. Mutta "niille -Herra kaiken kääntää parhaaksi, jotka häntä rakastavat". -- Mauri, opi -painumaan Jeesuksen rakkauden rinnoille! Kun maallinen ystävä loittonee -ja ristin tie on raskas, etsi rauhasi häneltä! -- sai täti sanotuksi. - -Kyllikki naputti ovelle, tuoden teetä. Pian sen jälkeen Mauri lähti. - -Ilta oli ehtinyt, päivä mennyt mailleen. Ruskopilvet kajastivat lännen -taivaalla. Tummat, hehkuvat soileet liekehtivät hetkisen, sitte -vaimenivat lempeään, kimmeltävään kultaan. - --- Noita minä rakastin pienenä poikana, -- sanoi Mauri Kyllikille, -joka saattoi häntä rantaan, antaen Margitin ruusuvihon. -- Muistatko, -silloin me puhuimme kultakaupungista. - --- Ja nyt me vaellamme sinne, -- vastasi Kyllikki hiljaa. Hänen -silmiinsä tuli kaunis loiste. -- Se lohduttaa: "Tämän nykyisen ajan -kärsimykset eivät ole mitään sen kirkkauden rinnalla, joka ilmestyy." - -Mauri astui; ruuheensa, miettien mielessänsä: -- Minuako hän lohdutti, -vain onko hänkin kärsinyt, hän joka säteilee kuin päivänpaiste? - - - - -5. - - -Pieni Heli ja pieni Tapani lepäsivät sievissä vuoteissansa, pitsiraidin -ja punaisen peitteen alla. Nuori, kaunis äiti kumartui heidän -puoleensa. Hänen kultakiharansa valahtivat ohimoille ja sinisilmät -hohtivat hellästi. - --- Heli, Heli, etkö jo kohta opi hymyilemään? Kuinka sinä olet -suloinen! Minun täytyy ottaa sinut syliini. Tule, lintunen, lemmikki... - -Tyttö rupesi itkemään. Hänen oli uni. Kohta veli vieressä säesti vielä -kiivaammin. Kiireesti Margit laski Helin käsistänsä. - --- Pauliina, tulkaa, missä te olette? Taas he itkevät molemmat. -Kuuletteko, poika huutaa vallan hirveästi! Mikä niiden on? - -Imettäjä, korean kirjavaan pukuun puettu lihavahko nainen, tulla -vaapotti sisään tulipunaisena kasvoiltansa. Hän alkoi hyssytellä -Tapania, omaa hoidokkiansa, tuskin katsahtaen tyttöseen. Margit -koetti samaa keinoa Helille, mutta itku vaan yltyi. Avuttomana hän -juoksi keittiöön. -- Signe, onko Signe täällä? -- Hän pysähtyi ovelle -hämmästyksissään. -- Mitä, itkeekö Signekin? Mikä nyt täälläkin on -tapahtunut? - -Margit sai sanatulvan vasten kasvojansa. -- Minä tulin sisäköksi enkä -lastenriepuja pesemään. Hän heittää ne minulle, ikäänkuin olisin hänen -palvelijansa. Pauliina pesköön itse! - --- Niin, tietysti. Signehän on minun neitsyeni. Mutta jos Signe nyt -kumminkin tulisi auttamaan... Heli itkee. - --- Onko _hän_ siellä? -- kysyi tyttö kuivaten silmiänsä. -- Minä en -tule hänen tiellensä. - --- Tietysti hän on... Margit alkoi tuskastua, Helin itku vihloi hänen -korviansa, hän ei enää malttanut odottaa, vaan kääntyi takaisin. - --- Pauliina, hoitakaa Heliä myös! Hän ei _saa_ itkeä. Onhan Tapani jo -lakannut. - --- Tulinko minä kahden lapsen imettäjäksi? -- Vastaus oli varma ja -tuiskea. - -Nyt alkoivat Margitin kyyneleet vuotaa. -- Tämä on kauheata, aivan -kauheata. Minä en jaksa kestää, minä menetän hermoni... Äiti lähti -kotiin ja minä lähden myös... Mutta kuka sitte Heliä hoitaa? - -Mauri tuli kuin hyvä enkeli hätään. Hän viihdytti Helin ja sai Margitin -tyynnytetyksi. - --- Sinä olet väsynyt, -- hän sanoi hellästi. -- Tule lepäämään, sinä -nukuit liian vähän viime yönä. - -Tahdottomana Margit antoi viedä itsensä leposohvalle. Pian hän uinahti -kuin lapsukainen. Mauri seisoi hetkisen katsellen häntä -- katseli ja -huokasi syvään. Koko talo oli nyt aivan hiljainen, mutta kohta hän -tiesi entisen kurjuuden alkavan uudestaan. Pauliinan tultua perheeseen -oli keittiössä aina kuin tuli tappuroissa. Margit ei pystynyt sitä -vaimentamaan, enempää kuin pienokaistensa itkua; hän vaan rasittui, -menettäen viimeisenkin malttinsa. Lapsi raukka! niinhän Kotirannan -tätikin sanoi. - -Maurin mieleen välähti ajatus: mitä jos vanha Matleena voisi auttaa? -Hänellä on itsellänsä ollut lapsia, hän on niitä rakastanut. Eikö hän -osaisi öisin pikku Heliä hellitellä? Silloin Margit saisi rauhan. - -Päivällä Mauri esitti ehdotuksensa, ja hänen ihmeeksensä Margit -suostui. Se tapahtui oikeana hetkenä, sillä vähäistä myöhemmin Signe -astui sisälle, ilmoittaen: -- Hän ei pese, enkä minä. Nyt minä sanon -itseni irti. - --- Signe voi huoletta jäädä, -- vastasi Mauri. -- Me pyydämme -leski-Matleenaa tänne. Kyllä hän pienet pesut hoitaa. - -Vanhus oli estelemättä valmis koettamaan, mitä suinkin kykeni. Mitäs -hänen öistänsä... ei hän muutenkaan paljon saanut unta luuvalolta. -Jumala siunatkoon isäntää, joka hänet haki! Kyllä hän jaksoi kärsiä, -vaikka se vieras pöyhentelijä silmillekin kävisi. Rakkaan nuoren -isäntänsä tähden hän olisi vaikka henkensä antanut. Pesemisestäkö -he kinastelivat? Voi kumminkin niitä uudenaikaisia ihmisiä! Hän, -luuvaloinen ja vanha, piti sen pelkkänä hauskuutenansa. Poikahan -kantoi puut ja vedet, mikä sitte oli vaivana? Sellaiset pienet sievät -vaatteet -- aivan kuin konvehtipalasia... Ja Matleena tuli ja istui -lasten vuoteitten ääreen veisaamaan rakkaimpia virsiänsä. Lapset olivat -hiljaa, ikäänkuin olisivat kuunnelleet, mutta Pauliina taapersi ulos, -paiskaten oven kiinni mennessään. - -Mauri oli sanomattoman kiitollinen Matleenasta. Hänen sydämensä -täyttyi iloisella toivolla, etenkin kun ensimmäisen yön koe onnistui -erinomaisesti. -- Nyt Margit viihtyy, -- hän ajatteli. - -Margit avasi säteilevät silmänsä pitkän, keskeymättömän unen jälkeen. -Heli tuotiin hänen luoksensa aivan rauhallisena. Hän huudahti riemulla, -ihastuksissaan: -- Mauri, minähän voin lähteä milloin tahansa! - -Silloin Maurin reippaus oli lopussa. Masentuneena, mieli painuksissa -hän kulki koko päivän. Kaikkensa hän oli koettanut ja vastalahjaksi -saanut kuin iskun sydämeensä. - -Illan hiljetessä hän koetti puhua Margitille. - --- Tiedäthän, että soisin sinulle iloa ja virkistystä. Mutta etkö -jaksaisi voittaa matkahaluasi? Me tekisimme täällä minkä voimme. - --- Mitä? Sehän on aikaa päätetty asia. Ethän sinä minua kustanna, vaan -isä. - --- En, -- sanoi Mauri surullisesti. -- Ei minulla olisi varojakaan. -Tämä vuosi on vienyt jo enemmän kuin talo kannattaa. - --- Minähän lähden äitini seuraksi. Tietysti, kun sellainen tilaisuus -tarjoutuu! Voimani ovat heikontuneet, sen on lääkärikin sanonut. Olen -ollut kuin vanki koko vuoden, minun täytyy päästä irti. - --- Mutta lapset? - --- Itsehän toimitit heille Matleenan. Kiitos, Mauri, se oli minun -pelastukseni. Kyllä hän taitaa olla hyvä ihminen, vaikka hän on -tekopyhä. - -Maurin silmät välähtivät. - --- Margit, älä hänen hurskauttansa halvenna! Hän rukoilee sinunkin -puolestasi -- ja minun. Hänellä on se voima, jota me tarvitsisimme. -Sitte sinäkin jaksaisit. - -Margit katsoi hämmästyneenä mieheensä. Noin varmasti ja voimakkaasti -Mauri harvoin puhui häntä vastaan. - --- Älä vaan rupea sinä samanlaiseksi! -- sanoi hän kuin hädässä. -- -Minä en tahdo kuulla pastori Koitereen saarnoja enkä Matleenan virsiä. -Oh, kyllä minä olen hermostunut. Sinä olet tyly, ellet soisi minun -lähtevän. - --- En soisi lasten jäävän ilman äitiänsä, enkä meidän yhä etenevän -toisistamme, -- sanoi Mauri. -- Voi Margit, minähän rakastin sinua! -Sinä tulit omakseni, ja minä odotin sinulta onneani. - -Hän raotti sydämensä sisintä -- valitettavasti hän ei sitä usein -ollut tehnyt. Jo heidän avioliittonsa ensi viikkoina se ovi oli -hiljaa sulkeutunut. Vieläkö hän uskalsi toivoa muutosta? Tuskin. -Ihme siihen olisi tarvittu. Itse hän oli kokenut, että vaikeuksia -voi kestää ainoastaan nöyrtymällä Jumalan tahtoon. Kuinka vieras se -maailma oli Margitille, sen hän huomasi tänäkin iltana kyllin selvästi. -Margitin sydän oli varmaan joskus tuntenut kolkutuksen, mutta tahto ei -pysähtynyt kuuntelemaan eikä avaamaan. - -Nuori rouva heltyi Maurin sanoista. - --- Sinä olet kiltti -- oikeastaan sinä olet hyvin kiltti, -- sopersi -hän, -- mutta ymmärräthän, etten voi jäädä, kun kaikki on jo -järjestetty. Mauri kulta, ymmärrätkö? - --- Minun täytyy siihen tottua, -- vastasi Mauri. - -Hiljaa hän lähti huoneesta. Hänen yrityksensä oli mennyt hukkaan ja -toivonsa heikko kipinä sammunut. Ei hän itsekään uskonut sen enää -viriävän. - -Viikkoa myöhemmin Pekka valjasti Lakla hevosen keveiden, -kahdenistuttavien ajoneuvojen eteen. Isäntä oli niin käskenyt. Kuului -saattavan rouvaa kaupunkiin. Suuri matka-arkku vietiin eri hevosella. - --- Jo se taas menee, -- murahteli Pekka. -- Menköön vaan. Ei häntä -meikäläiset näe kotonakaan. Nyt isäntäkin pääsee töihin, ettei tarvitse -olla liepeenkantajana. - -Lastenhuoneessa Margit itki, syleillen ja suudellen pienokaisia, -Heliä kiihkeimmin ja hellimmin. Kun Lakla kiiti kylätietä, silloin -hän jo hymyili Maurille. Mitä kauvemmas ehdittiin, sitä enemmän hänen -silmänsä selkenivät. Talot, metsät ja pellot vilahtivat ohitse. Pian -kaupungin kirkontornit häämöttivät lakeuden takaa, jo rakennuksetkin -alkoivat näkyä; nyt kiesit keikkuivat kivetyllä kadulla ja ajettiin -asematalon eteen. Veturi huohotti ja puhisi, vaunut jyskien kiitivät -teräsrataansa, kunnes pysähtyivät odottavina, kutsuvina. Margit tunsi -kuin sähköä jäsenissänsä. Kivihiilen savukin toi mieluisia muistoja; se -oli kuin henkäys muilta mailta. - -Margit heitti Maurille hyvästit hetkellisellä hermostuneella -hellyydellä, mutta sydän sykki lähtöinnosta yhä pakottavammin. -Yhdysasemalla hänen piti kohdata äitinsä. Nyt kellonsoitto, vihellys... -Oi, mikä hurmaava vapauden tunne! Ulos avaraan, ihanaan maailmaan! - -Vaunun nurkassa hän otti laukustansa matkaoppaan, jonka sisään oli -pistetty ennen saapunut kirje, Elsen käsialaa. Margit levitti sen -ja silmäili sitä mielenkiinnolla uudelleen: -- "R:n kylpypaikka, -viehättävä laakso huviloineen, ruusutarhoineen, ympärillä mahtavat -lumivuoret. Ajattelehan, jos tapaisimme toisemme siellä! Olen oikein -hyvilläni, kun minun ei tarvinnut matkustaa äidin kanssa vanhan tädin -hautajaisiin. Hän oli upporikas, tiedätkö. Me saamme periä paljon ja -pääsemme nyt elämään vapaasti. Raimund ei olisi voinut keksiä parempaa -lepopaikkaa lomakseen. Se on pieni kaupunki, melkein kuin maakylä, -mutta kylpyvieraat ovat sitä enemmän yhdessä ja osaavat huvitella -ja nauttia. Tule, Margit! Sinun pitää muuttua nuoreksi ja iloiseksi -taas, me autamme sinua. Jos vaan haluat, tilaamme huoneet äidillesi -ja sinulle. Minusta on ihastuttavaa tutustua äitiisi. Kuule, sitte me -kiipeämme vuorille ja annamme tuulen viedä kaikki surut! Rakas pikku -Margit -- se on oikeastaan väärin ja hirveätä, että sinä et tullut -onnelliseksi... Mitä me siihen voisimme tehdä?"... - --- Niin, mitä? -- Margit sulki kirjeen huoahtaen. -- Oh, ei maksa -vaivaa katsella taaksepäin nyt. Se vaan sumentaa mielen. - -Hän oli epäillyt, kuinka hän voisi kohdata Raimundin. Viime kirjeessään -hän oli uskonut Elselle Wienin salaisuuden. Mutta Else oli vastannut, -että Margit voi olla huoletta. Hän oli puhunut veljensä kanssa kirjeen -saatuansa, ja Raimund oli sanonut, ettei hän mitään elämässänsä niin -pahoitellut kuin sitä sydänsurua, jonka hän kerran tuotti Margitille. -Hän tekisi mitä tahansa, jos sen voisi hyvittää. Jos Margit rouva -tahtoi ja suvaitsi -- ellei hänelle ollut vastenmielistä -- silloin -Raimund puolestaan tarjosi hänen käytettäväksensä koko loma-aikansa. -Hän oli valmis opastamaan vuoripoluilla, jotka hän tunsi, lyömään -tennistä, lukemaan ääneen... Hän pyysi, että he entiset unohtaen -tapaisivat toisensa sovitettuina ystävinä. Syyskesä -- nuoruuden -jälkikesä... Melkeinpä siltä tuntui Raimundista. Mutta ehkä Margit -tunsikin pelkkää kukkivaa nuoruutta... - -"Ei", oli Else sanonut veljellensä, "hänkin väittää nuoruutensa -haihtuneen". - -Miksi hän olikin sen kirjoittanut Elselle? Sillä nyt hän _oli_ nuori, -_tahtoi_ olla nuori! Heidän seurassansa ei voinut muuta olla kuin -nuoruuden kukkimista, vaikkapa talven lumessa... - - - - -6. - - -Kyllikki ryhtyi kansakoulutyöhönsä lämpimän sydämen koko liekehtivällä -innolla. Oppilaat jaettiin niin, että hän sai pienimmät, vastatulleet. -Ne katsoivat häneen luottavasti avoimine kirkkaine silmineen, ja -hän tahtoi antaa heille parhaintansa. He lukivat Luonnonkirjasta, -että "Jumala on suuri. Jumala on hyvä. Hän on luonut taivaan. Hän on -luonut maan. Hän on minutkin luonut." Kyllikki kertoi heille enemmän -tästä hyvästä, suuresta Jumalasta. -- Hän on minun Isäni ja teidän -Isänne myös. Hänen Poikansa, rakas Vapahtajamme Jeesus, sanoo meitä -sisariksensa ja veljiksensä. Te olette Jeesuksen pikku siskoja ja -veljiä, korkean Kuninkaan lapsia. Taivaassa te saatte kruununne, -jos pysytte hänen ominansa. Tahdottehan tulla kilteiksi lapsiksi ja -rakastaa häntä, joka on niin hyvä? -- Kuinka he kuuntelivat! Oli aivan -kuin taivas olisi päilynyt noista monista silmäpareista. Kyllikki olisi -sulkenut koko luokan syliinsä, jos olisi voinut. - -Ulkona pihalla hän muodosti piirin ja lauloi heidän kanssaan kalasista, -lintusista ja ketusta, joka juoksi yli järven. Äskeiset totiset silmät -välkkyivät ja nauroivat. - - "Saammeko, saammeko - laulaa jäniksien laulun?" - -Kaikki hyppivät jäniksinä, opettajatarkin. Oli äärettömän hauskaa. Hän -luki riemua ja harrasta kiintymystä heidän koko olennostansa. Nuolena -he tottelivat, kun hän käski, ja muutamassa hetkessä kaikki istuivat -jälleen luokassa laskutaulujen ääressä. - -Tätä työtä Kyllikki oli toivonut ja uneksinut. Se vastasi hänen -iloisimpia odotuksiansa, ylikin kaiken määrän. Hän oli valmistautunut -tarvittaissa panemaan pahankurisia veitikoita nurkkaan, mutta he -taipuivat jo sanoista ja katseista. Ensimmäiset viikot olivat -selkeintä, herttaisinta päivänpaistetta. - -Tuli kyllä huoliakin, ennenkuin Kyllikki osasi arvata. Torpan pikku -Liisan sormustin katosi ja löytyi naapuritorpan Maijun taskusta. Mikko -ja Matti tappelivat koulutiellä, jotta toinen sai kuhmun ja haavan -otsaansa. -- Koulu ei ole tarpeeksi, -- ajatteli Kyllikki. -- Minun -täytyy sunnuntaisin koota heidät luokseni. Silloin he saavat enemmän -kuulla ja laulaa Jeesuksesta, ja pahat pienet sydämet muuttuvat -kilteiksi. - -Sitte Kyllikki alkoi tarkata lasten pukuja. Muutamat olivat aina -likaiset ja repaleissa. Hän neuvoi heitä peseytymään ja pitämään -sileinä esiliinojansa, ja käsityötunnilla hän opetti parsimista ja -paikkaamista. Mutta samalla johtui hänen mieleensä: -- Minkälaista -lienee heidän kodeissansa? - -Hän rupesi joka päivä joutohetkinänsä kävelemään taloihin ja mökkeihin. -Uusi laaja vaikutusala aukeni hänen eteensä ja samalla paljo ilon ja -ajatuksen aihetta hänelle itsellensä. Hauskinta oli löytää entisiä -isänaikaisia lapsuudentovereita. Kyllikin mieleen johtui, että pitäisi -koota heidät kaikki. Eivätkö he laulaisi mielellänsä? Tai ehkä he -kokoontuisivat lukuiltoihin ja leikkihetkiin? - -Olihan lähetysompeluseura olemassa, mutta siihen kuului harvoja nuoria. -Pastori Luoto oli jo käynyt kysymässä Kyllikkiä siihenkin. Hän oli -mennyt ja viihtynyt hyvin. Mutta ikätoverit ja sitäkin nuoremmat -- ne -olivat yhä hänen sydämellänsä. - -Kyllikki oli järkevä, samalla kuin innokas. Pian hän huomasi -suunnittelevansa niin paljon ja monenlaista, että hänen voimansa ei -kaikkeen riittänyt. Kuka avuksi? Opettaja Tolonen oli kirjatoukka, -seurassa mykkä kuin kivi; ei hänestä ollut ulospäin toimimaan. Rouva ei -sietänyt Kyllikkiä eikä hänen puuhiansa. Pastori olisi varmaankin ollut -altis työkumppani. Miksi Kyllikki ei häntä pyytänyt? Niin, siksi -- -pastorilla oli aivan liian taajaan asiata kansakoululle. - -Mutta Maurihan oli ennen useasti kirjoittanut halustansa -valistustyöhön. "Minulla ei ole alottajaluonnetta, minä odotan sinua. -Oikein sydäntäni painaa kaikki mitä pitäisi tehdä." Ehkä hän nyt -hyvinkin ryhtyisi mukana toimeen -- hän oli yksin, ja varmaan tuntui -tyhjältä emännättömässä kodissa. - -Sopiko Kyllikin kääntyä Maurin puoleen? Uskalsiko hän? - -Kyllikki ojentausi suoraksi. Miksikä ei? Hänen tuntonsa oli puhdas ja -mielensä vapaa. Ei hän etsinyt omaansa, vaan kansan parasta. - -Lehtoniemeen tullessansa hän tapasi Maurin pienokaisten vuoteiden -vierestä. Hän syötti heitä pulloista, hyväillen, pajatellen. Se näky -oli kaunis ja liikuttava. Mauri koetti läsnäolollansa ja hellyydellänsä -korvata äitiä, joka viipyi poissa. - -Hämillään hän nousi tervehtimään, ravistaen pari maitopisaraa takkinsa -hihasta. -- Kyllikki -- miten he johtivat sinut tänne? Odota, mennään -saliin. Minä vaan huvikseni vähän vaalin näitä... - --- Ei, ei suinkaan. -- Kyllikki pidätti innokkaasti. -- Anna minun -puhua asiani täällä. Tui tui, lapset... Oi, katso, pikku Tapani -hymyilee minulle! Näetkö, Heli myös! Hepä ovat herttaiset... eivät -vierasta ensinkään. Ja kasvaneet noin paljon! Kuinka vanhat he nyt -ovatkaan? Viidennellä kuukaudella... - --- Isän kultamurut, -- Mauri katseli heitä äärettömän hellästi. - --- Hoitaja on varmaan hyvä, koska he menestyvät kuin kukkaset, -- sanoi -Kyllikki. - --- On, Matleena. Kyllähän sinä hänen tunnet. Imettäjän olen lähettänyt -pois, hän kävi ihan mahdottomaksi. Myöskin sisäkkö on lähtenyt; hän ei -viihtynyt enää. Kunhan vaan Margit voisi olla huolehtimatta... - -Tietenkään Mauri ei kertonut, että hän oli saanut vaimoltansa perin -närkästyneen ja kiihottuneen kirjeen. Lähdettyäni pois menettelit -juuri vastoin tahtoani. Äitikin sanoo, että se oli pahasti, oikein -itsevaltaisesti tehty. Kun minä tulin Pauliinan kanssa toimeen, piti -kai sinunkin tulla. Ja lopuksi olette karkoittaneet Signenkin, minun -parhaan apulaiseni! Hänkö nyt taloa hallitsee, se sinun veisaava -suosikkisi, josta minä en tosiaankaan olisi huolinut, ellen olisi ollut -liian uuvuksissa? Tee sitte mitä tahdot -- vastaa itse kaikesta... - --- Niin, minä vastaan Jumalan avulla, -- oli Mauri päättäväisenä -ajatellut. Kuinka Margit _voi_ niin kirjoittaa Matleenasta, -auttajastansa? Oliko se pyhimmän vihaa, tietoiseksi kasvanutta, oliko -pelkkää lapsellista harmia tai hetken ärtymystä? Maurin mietteet taas -kulkivat näihin kysymyksiin, mutta kädet asettelivat pienokaisten -ateriavarusteita. - --- Sinä et ennen ollut käytännöllinen, -- sanoi Kyllikki, jonka -kummasteleva katse seurasi Maurin askartelemista lastenhoidossa. -- -Rakkaus on ihmeellinen opettaja. - --- Rakkaus -- niin, sekin -- ja vaativa elämä, -- vastasi Mauri. -- Hän -pyyhkäisi otsaansa, ikäänkuin ajatuksia torjuaksensa. -- Kas tässäpä jo -Matleena tulee. Nyt pääsemme puhumaan sinun asiastasi. Käy edes tänne -ruokasaliin. - -Mielihyvällä Kyllikki huomasi pöydällä oman sinikelloliinansa. Ei hän -aprikoinut, miten se nyt juuri sattui siinä olemaan, eikä hän suinkaan -olisi arvannut, että Matleena oli sen kaapista pujahuttanut esiin, -nähdessään "neidin" tulevan. Kotirannan rouvasta Matleena aina oli -kovin pitänyt, ja nyt oli Kyllikki voittanut hänen suuren suosionsa. -Hän lauloi niin kauniisti ompeluseuroissa ja hymyili kuin hyvä enkeli. - -Kyllikki teki selkoa tuumistansa nuorison hyväksi. - --- Tulin auttajaa hakemaan, mutta nyt, Mauri, en pyydäkään sinua. -Näenhän, että sinulla on kätten täydeltä tehtävää, ehkä liiaksikin. -Sinä et kaipaa työtä, vaan virkistystä. - --- Joskus työ on paras virkistys, -- vastasi Mauri. - --- Niin, -- Kyllikki innostui, -- sinulle omat pienokaisesi ja minulle -omani -- koko rakas, suuri parvi. Jumala ei jätä ketään osattomaksi. - -Taas Mauri tuli ajatelleeksi: -- Puhuuko hän minusta? Vai onko hänkin -tuntenut osattomuutta? Hänhän on nuori ja iloinen, saanut mieluisan, -toivotun työalan, ja pian hän ehkä on onnellinen morsian... Matleena on -kertonut, että koko ompeluseura sitä odottaa. Pastori Luoto rakastaa -häntä. - -Kun Mauri ei vastannut, luuli Kyllikki sanoneensa enemmän kuin -yksinäinen, puolison sydäntä kaipaava jaksoi omistaa itsellensä. Hän -kiirehti lisäämään: -- Ja osattomat -- jos niitä lie -- ja onnelliset --- kaikki lepäävät Jeesuksen sydämellä. Siinä on hyvä olla. - --- Sano, miten minä siihen pääsen? - -Tätä kysymystä Mauri oli mielessänsä pidellyt, tätä tilaisuutta ja -hetkeä janonnut ja toivonut siitä illasta asti, jolloin Matleena -hänelle ensi kerran puhui uskon onnesta ja autuudesta. - -Kyllikki näki hänen hätänsä ja käsitti hänen kaipauksensa ilman -pitempiä selittelyitä, ystävän koko hellällä ymmärtämyksellä. - --- Se on yksinkertainen asia, -- sanoi hän hiljaa, -- ei muuta kuin -tuomme kaikki syntimme Jeesukselle, ja hän antaa rauhan. Sitte meillä -on voima vaeltaa eteenpäin. - -Synnit? Niin, kaikki ihmiset ovat syntisiä, tietysti hekin -molemmat luettuina niihin -- ja kuitenkin Maurista tuntui melkein -käsittämättömältä, että Kyllikki puhui synnistä niinkuin omanaan. Hän, -puhdas ja jalo, tytöistä parahin! Voiko mikään asia niin raskauttaa -hänen tuntoansa, että _se_ hänet ajoi Jeesuksen luo? - --- Minä haluaisin nähdä syntini, -- sanoi Mauri. - --- Jumalan kirkkauden edessä koko elämämme näkyy synnin sumentamana, -- -vastasi Kyllikki. - --- Siis minä kuitenkin olen rikkaan nuorukaisen kaltainen, -- ajatteli -Mauri. -- Hän ei tuntenut syntejänsä, enkä minäkään. Missä minä olen -poikennut Jumalan tieltä? Mitä Jeesuksella on sanomista minulle? - -Kyllikin lähdettyä hän jäi sitä tutkimaan. Hänen sydämensä pitkä kaipuu -tuntui äkkiä niin polttavalta ja pakottavalta, että hänen täytyi -syrjäyttää kaikki muu sen edestä. Hän meni huoneeseensa ja laskeutui -polvillensa. -- Jumala, näytä minulle syntini! -- rukoili hän palavasti. - -Hän sai ne nähdä. Hän kuuli ne korvissansa. Oli kuin koko ilma hänen -ympärillänsä olisi suhissut yhtä nimeä: Margit, Margit! - -Taas hän piteli käsissänsä kirjettä, äsken saapunutta. Hän oli murtanut -kuoren ja luki lentäviä rivejä. Hänestä tuntui, että ne niin olivat -kirjoitetut -- kuin nuolina, jotka sattuivat kipeästi... - -"Kylpykausi lähenee loppuansa. En tiedä, mitä sitte teen. Minua -kammottaa pimeä ja pakkanen ja ahdas ilma, jota en jaksa hengittää. -Jos saan seuraa ystävistäni, lähdemme ehkä etelään. Teidänhän on hyvä -siellä -- ettehän te minua kaipaa..." - -Mauri tuijotti kirjeeseen. Yhä tuo sama: "Ettehän te kaipaa." Entä hän? -Eikö yhtään, yhtään hellää sanaa? - -Tulihan sekin... "Joskus itken teitä ja itseäni. Pikku Heli, pikku -Tapani -- suutele heitä, Mauri! Miksei joku toinen ole heidän äitinsä? -Silloin sinä olisit onnellisempi, ja he myös." - -Koko totuus iski Mauriin juurilta järkyttävänä voimana. -- Minä ja he --- ja hän -- oi Jumala, emmekö siis koskaan voi onnellisiksi tullakaan? -Oliko se erehdys pohjiltansa? Minä luulin hänen rakastavan minua, -mutta hän ei rakasta. Luulin itse rakastavani häntä, mutta sekin oli -haavetta. Olin vain lainannut hänen piirteensä unikuvalleni. _Hän_ oli -minulle outo ja vieras. Nyt olen tehnyt onnettomaksi hänet ja itseni. - -Jumala, armahda minua! Koko avioliittoni on ollut synti ja erehdys. -Millä minä sen korjaan? - -Kerran Kyllikki kirjoitti minulle jotakin pimeistä poluista, joihin -valo loistaa... Se oli rovastinkin muistolause minulle: "Vanhurskaan -tie on kuten nouseva aurinko..." Mutta tieni ei ollut Jumalan tie, ei -tämä pimeys ole hänen luomansa. Jumalan tie aina valkenee. Matleena -sanoi jo silloin, että olin valinnut maailman lapsen... Mitä pyysinkään -puolisoltani? En sydäntä, joka oli Herran, en muuta kuin unelmien -satuhohdetta. Se on poissa nyt, ja jäljellä on suuri murhe. - -Hän lähtee etelään, koska hän kammoo minun kotiani. Mutta kerran sekin -matka loppuu, ja hänen täytyy palata -- vasten tahtoansa... Oi Margit -raukka, raukat me molemmat -- mitä sitte tapahtuu? - -Minä olen syypää. Minä en valvonut. Minun olisi pitänyt valita Jumalan -tie, mutta otinkin omani. Ei ole pääsyä puoleen eikä toiseen. Herra, -armahda sinä meitä! - -Mauri itki yksinäisyydessä kuumia, vuolaita kyyneleitä. Hän kertoi -Jumalalle onnettomuutensa ja tunnusti syntinsä. Kyllikki oli ollut -oikeassa -- koko elämä näkyi synnin sumentamana. Yhdestä suuresta -synnistä kasvoi kuin musta hämähäkinverkko, jonka langat punoutuivat -kaikkialle. Hän oli vangittu verkkoon -- omaan valmistamaansa. -Toisenkin hän oli kietonut siihen, ja sen silmukat puristivat lapsia, -hänen rakkaitansa, viattomia... - -Tällaistako oli synnintunto? Tätäkö hän oli rukoillut itsellensä? Mutta -se oli kamalaa -- se oli epätoivon tuskan pimeys, jota ei jaksanut -kestää. - --- Herra, Herra, ole minulle armollinen! -- huusi Mauri sydämensä -pohjimmasta syvyydestä. - - - - -7. - - -Seudulla herätyksen tuulet puhalsivat. Mistä ne olivat tulleet -- minne -menivät -- ken voi sen sanoa ja tietää. Humina kuului niin väkevästi, -että surutonkin kansa kysyi, mitä oli tapahtumassa. - -Kappalaistalo oli liikkeen keskuksena. Ihmiset, jotka sunnuntaina -kirkossa olivat heränneet pelastuksestansa huolehtimaan, kokoontuivat -arki-iltoina paimenensa ympärille kuin karitsat, jotka hakevat turvaa -rajuilmaa vastaan. Pastori Koitere piti joka ilta renkituvassa lyhyen -hartaushetken perheväellensä. Jokainen seurakuntalainen, joka sattui -saapuville, oli tervetullut, se tiedettiin vanhastaan. Nämä hetket -alkoivat nyt muodostua kokouksiksi, joihin lähdettiin kylältä varta -vasten. Yhdessä veisattiin, yhdessä luettiin, rukoiltiin ja kiitettiin -Herraa. Moni eksyvä löysi rauhan ja yhä uusia heräsi. Kahdenkeskisiä -puheluja pastorin ja hänen vaimonsa kanssa jatkui useasti iltayöhön. -Silloin levitettiin olkikupoja tuvan ja keittiön lattialle, ja vieraat -yöpyivät yksinkertaisen, vierasvaraisen kodin hyvään suojaan. - -Pastori ja hänen rouvansa iloitsivat, niinkuin hiljaiset kylväjät, -jotka näkevät kauniin, vihannan oraan pellollansa. Mutta iloitessaan -he sanoivat toisillensa: -- Eloa on paljon ja meitä vaan kaksi. Me -pyydämme auttajia Herran työhön. - -Pastori Luoto saapui mielellänsä virkaveljen avuksi puhumaan -hätääntyneitten, etsivien ihmisten kanssa. Hänellä oli lempeä olento ja -hyvä kyky lohduttaa murheellisia. Rouva Koitere puolestaan ei tietänyt -ketään, joka ymmärsi nuoria niin hyvin kuin Kyllikki Kotiranta, -hänenkin lastensa ihailtu, rakastettu opettajatar. Kyllikki kiitti -Jumalaa työmuodosta, joka nyt etsimättä aukeni hänelle. Tämä oli -parempaa ja ihanampaa kuin kaikki hänen omat suunnitelmansa. Se ei -ollut kenenkään ihmisen tekoa, se oli taivaasta annettu. Sentähden -hän kutsuttuna meni rauhallisesti, vaikka pastori Luotokin joka kerta -joutui työtoveriksi. - -Ei ollut enää kellekään salaisuus, että Koivun nuori agronoomi myös -oli heränneitten, etsivien joukossa. Hän ei hävennyt tulla pappilan -tupaan ja nöyrästi istuutua peräpenkille Mäkelän rengin ja Kantatorpan -vaimon viereen. Santtu poika oli tullut isännän rattailla, päästäkseen -selityksen ajaksi käymään kotiinsa, joka oli kappalaistalon maalla. -Hänen vanhempansa ja sisaruksensa olivatkin saapuneet kokoukseen. Poika -katsoi pitkään ja jäi heidän viereensä. Hän tuli syvästi liikutetuksi -ja painui polvillensa muiden mukana, ennenkuin ilta oli kulunut -loppuun. Seuraavalla kerralla hän hiipi ujosti Maurin luo, pyytäen, -että isäntä ottaisi hänet taas kanssansa. - -Mauri muisti omia turhia kasvatusyritteitänsä Santun suhteen. Ei hän -ollut saanut poikaa edes tupakasta luopumaan. Nyt Jumalan Henki oli -alkanut kasvatustyönsä. - -Pastori Koitere puhui syntien anteeksisaamisen lahjasta. "Jeesuksen -Kristuksen, Jumalan Pojan veri puhdistaa kaikesta synnistä." Voimakas -herätyssaarnaaja oli tänä iltana vaihtunut armon ja lohdutuksen -sanansaattajaan. Hänen huuliltansa tulvi sanoja, jotka kumpusivat -täyden täydestä sydämestä, Jeesuksen ristin valtaamasta. - --- Minunkin syntini -- se puhdistaa siis minunkin syntini, -- kaikui -hiljaa Maurille, niinkuin lähteen solina erämaan matkustajalle. - --- Tunnustakaamme syntimme, niin Jeesus ne ottaa pois, -- sanoi pastori -hartaalla, kutsuvalla vakavuudella. - -Santtu poika Maurin vieressä purskahti ääneen itkemään. - --- Isäntä, minä varastin nauriita, -- sopersi hän kuiskaten, niin että -Mauri tuskin kuuli nyyhkytysten seasta. - -Santun toisella puolella istuva vaimo erotti sanat, ja hänkin puhkesi -itkuun. Yleinen liikutus sai vallan; harvat tiesivät, mistä se oli -alkunsa johtanut. Pastori keskeytti puheensa, polvistuen rukoukseen -yhdessä kaikkien kanssa. - --- Jeesus, me tunnustamme sinulle syntimme, jokainen erikseen. Ota ne -pois. Ota meidät vastaan ja anna rauhasi tulla lupauksesi mukaan! Aamen. - -Seurasi syvä hiljaisuus. Ilmassa liikkui rukouksen Henki. Kukin -rukoili itseksensä, monien seurassa ja kuitenkin kahdenkesken Herransa -kanssa. Sitte alkoivat kiitokset kohota. Ääni joukosta ylisti Jumalaa -pelastuksesta. Vielä toinen, kolmaskin. Sitte pastori nousi, kehoittaen -yhteiseen kiitoslauluun. Kyllikki alotti sen heleällä äänellänsä: - - "Veisaelkaamme - armosta Jeesuksen!" - -Santtu kohotti kasvonsa ja katsoi isäntäänsä ilosta loistavin silmin. -Mauri puristi hänen kättänsä. -- Pikku veli, -- olisi hänen tehnyt -mieli sanoa. Hänen omatkin silmänsä säteilivät. -- Olen löytänyt, olen -sen löytänyt! -- riemuitsi äsken vielä murheellinen sydän. - -Kun ensimmäinen laulu oli loppunut, alotti _hän_ toisen, kysymättä, -odottamatta kenenkään ehdotusta. - - "Oi minkä onnen, autuuden - se usko myötään tuo..." - -Matleena, vanha Matleena, jospa hän nyt olisi ollut läsnä kuulemassa! -Hänen nuori isäntänsä julisti riemuiten ja ylistäen: - - "Miks iloiten en laulaisi - ja kiittäis Jumalatani, - kun mulle katoomattoman - sen antoi tavaran!" - -Se oli heleä onnen laulu, joka kaikui monikertaisena kauvas pimeään -syysiltaan. Niin ihanaa kokousta ei ollut vielä vietetty ainoatakaan. - -Kyllikki pääsi kotiinsa Maurin rattailla. He ojensivat toisilleen -kätensä, niinkuin Mauri Santulle kokouksessa. -- Veljeni, -- sisareni, --- lausui se kädenpuristus ilman ääntä ja sanaa. Ja silmät kertoivat: --- Nyt on Jumalan rauha. Ylistys hänelle! - -Oli yömyöhä. Mauri ei sytyttänyt kynttiläänsä, vaan oli kauvan pimeässä -polvillansa huoneessaan. "Nousevan auringon valo" säteili hänen -sielussansa. Se paistoi niin, että hänen oli vaikea kauvemmin pitää -sitä yksinänsä. Hän hiipi sen huoneen oven taa, jossa Matleena ja -lapset nukkuivat. Jospa Matleena olisi valveilla! - -Oli, Mauri kuuli liikettä. Hän naputti ovelle. -- Minä se olen, saanko -tulla? - -Matleena oli tottunut siihen, että isäntä kävi katsomassa lapsia -palattuansa iltasilla kotiin kylältä. Hän oli täysissä pukimissa ja -avasi oven. Mikä iloinen yllätys hänelle se vapaa, loistava katse, joka -häntä kohtasi -- niin erilainen vielä äskeisestä! - --- Se on tapahtunut, Matleena. Nyt minäkin voin kiittää ja ylistää! - -Vanhuksen kasvot rupesivat värähtelemään, hän puhkesi ilosta valtavaan -itkuun, jota hän töin tuskin hillitsi pienten nukkuvien hoidokkiensa -tähden, unohtamatta heitä edes liikutuksissansa. Ei hän kertonut, -että hän lasten luona valvoessaan oli koko illan lähettänyt Isän -luo rukousviestejä rakkaan isäntänsä puolesta. Hän olisi itsekin -mielellänsä mennyt kokoukseen, mutta ei tahtonut jättää lapsia -kellekään vieraalle. Aina on hauskaa yhdessä toisten kanssa, tietäähän -sen -- se vahvistaa ja virvoittaa. Mutta pääasia kumminkin on, että Isä -kuulee yksinäistä vanhaa hänen työssänsäkin, hänen arkipaikallansa. -Ja Matleena oli tyytyväinen -- oi, nyt hän tunsi niin suurta onnea -ja kiitollisuutta, että se korvasi kymmenet juhlat ja selitykset. Se -jälkikokous, jota hän myöhäisenä hetkenä sai viettää isäntänsä kanssa, -oli hänelle esimakua autuaitten ilosta. Vihdoin Mauri huomasi, että -Matleenan täytyi päästä nukkumaan. Hän nousi lähteäkseen. Mutta ensin -hän kumartui pienten vuoteitten yli, katseli uinailevia lapsukaisiansa -ja painoi keveän suudelman kumpaisenkin otsalle. -- Jumala siunatkoon -teitä, pieniä armaita. Isä kulkee taivaan tietä Jeesuksen armosta -- te -tulette mukaan, te kasvatte hänelle. Niinhän, Heli, Tapani? Nukkukaa -enkeleitten suojassa! - -Mutta Mauri ei vieläkään voinut nukkua. Hän tahtoi heti kirjoittaa -Margitille. Hänellä oli paljo tunnustamista ja anteeksipyytämistä, -mutta paljo myöskin uutta toivoa ja voimaa. Hän tunsi Jumalan avulla -taas rohkeasti katsovansa eteenpäin. - -Mitä Margit ajattelee? Mitä hän vastaa? Tämä tulee ratkaisuksi, Mauri -tunsi sen painavasti. Hän ottaa vastaan tai hän ei ota. Mitä sitte -tapahtuu? Maurin sydän vavahti. - -Ei, ei, ei tule kysyä, ainoastaan rukoilla ja odottaa ja tehdä oma -voitavansa... Seuraus olkoon Jumalan kädessä, hänen, joka kaikkia -rakastaa. - -Ja Mauri kirjoitti kirjoittamistansa, kauvas yli keskiyön hetkien. - - - - -8. - - -Eteläisessä laaksossa valkoisen huvilan ympärillä halla oli suudellut -kukkasia. Pienistä ikkunalaatikoista ne riippuivat alas seiniä pitkin -nuutuneina varsiensa varassa, ja kukkapenkereissä mustuneet päät -taipuivat multaa kohden. Vuorille oli satanut hohtavan valkoista lunta. -Aurinko paistoi siihen terävin sätein, kykenemättä karkoittamaan -kylmää, jota ylhäältä hohkasi laakson asukkaille. - -Margit seisoi yläparvekkeella, ihaillen suurenmoista syysnäköalaa. -Vielä tämä iltapäivä ja huominen, sitte oli lähtö käsissä. Lintuparvia -lensi halki ilman; siipien suhina kuului hänen korviinsa. Tulivatko -pohjolasta? Olivatko täällä asustaneet jälkikesänsä? Nyt ainakin niiden -oli mieli etelään päin. Margitia värisytti. Hän pelkäsi pohjoista, -niinkuin muuttavat linnut. - -Äidin ääni kutsui häntä parvekkeen ovesta. Hitain askelin hän astui -siroon, hienosti sisustettuun makuuhuoneeseen. - --- Täällä on pukusi ja kukkaset. Katso, ne ovat erinomaisen onnistuneet. - -Margitin olento vilkastui. Hän riensi vuoteensa luo, jonka valkealta -peitteeltä vedensininen hohtokangas hopealankoinensa kimalteli. -Valkoisia lumpeita, hentoja kaisloja ja vesileinikköjä, erehdyttävän -taidokkaasti tehtyjä, oli kiinnitetty harsoihin sinne tänne ja -siroteltu peitteelle viereen. - --- Äiti, kiitos, kiitos! Nyt minusta tulee kaunein, olen varma siitä. -Koetanko ylleni? Mutta eihän se miltään näytä ilman kampausta. - -Hän katsoi kelloa. Tunnin perästä kampaajatar tulee. - -Kylpykauden lopettajaiset olivat määrätyt täksi illaksi. Ne vietettiin -pukutanssiaisina. Väsymätön huvitirehtööri oli keksinyt pitkin kesää -uutta ja uutta. Mitä nyt vielä oli jäljellä? Nerokas ajatus juolahti -hänen mieleensä. Se vetää! Jaetaan lopettajaisissa kolme palkintoa -naisille ja samoin kolme herroille: kauneimmalle, kauneimmin puetulle -ja sille joka parhaiten tanssii. Hänen keksintönsä oli herättänyt -vilkasta mielenkiintoa ja hyväksymistä. Muulloin kylpyvieraat olivat -lähteneet jo kahta viikkoa varhemmin. Nyt ne viipyivät viimeiseen asti. - -Margitin äiti oli suostunut viemään tyttärensä Italiaan kylpykauden -päätyttyä. Else Barlitz aikoi mukaan, mutta nuoren professorin loma oli -lopussa, hänen täytyi palata Wieniin. - -He olivat olleet yhdessä joka päivä, kaikki nämä viikot. Kun Margit -ajatteli taaksepäin, tuntui aika tenhoisalta unelmalta. Vuoristoretket, -venetsialaiset illat vuoripuron äärellä juhlavalaistuksessa, tuliset -tanssit ja ennen muuta kaksinpuhelut -- salaperäisesti sytyttävät -puiston pimennoissa, elämän ja ilon kyllyyttä uhkuvat päivänhelteisillä -rinteillä... ei kukaan osannut keskustella niin kuin Raimund, -ei kenenkään seurassa Margit niin kasvanut ulos lapsellisesta -pintakuorestansa, henkiseen seikkailuun ja leikittelyyn, usein -hämmästyttävän kehittyneeseen. - --- Wienissä te olitte oikkuisa tyttönen, -- sanoi Raimund kerran. -- -Nyt te olette nainen. Margit, miksi minä en aavistanut, että nainen on -tyttöstä tuhatverroin hurmaavampi! - -Sillä kertaa Margit ei vastannut, ei edes hymyillyt mielistelylle. Hän -tunsi, että siinä piili enemmänkin kuin maailmanmiehen kohteliaisuus. -Se kalvensi polttavat posket ja vaiensi leikkisät huulet. Professori -Raimund Barlitz puolestansa ajatteli: -- Näenhän minä, että hänen -vanhempainsa täytyy olla varakkaita. Sitäpaitsi minäkin olen -riippumaton nyt. Virka minulla on -- se on vielä pikkuasia perinnön -rinnalla. Mieletön, joka tekee turhia laskelmia kauniin ja henkevän -naisen menettämiseksi! - -Hän katui. Margit katui. - -Ja nyt -- nyt kohta kaikki oli kiitänyt ohitse. Margit sitä vaikersi -polttavassa sydämessään. Ei jäänyt taaskaan muuta kuin muisto, rikas, -sanomaton -- ihanampi kuin mitkään entiset, mutta katkerampi myös. Niin -paljon haikeampi kuin naisen tunteet ovat syvemmät ja tietoisemmat -tyttösen haaveita -- ja niin paljon katkerampi kuin on luvaton lempi -vapaan neidon viattoman valinnan rinnalla. - -Vielä yksi ilta -- viimeinen, loistavin. - -Kun Margit seisoi suuren kuvastimen edessä valmiina puvussansa, -oli hän todella kauneimmista kaunein. Kaikki tilapäinen rasituksen -jälki oli kylpyaikana nopeasti hävinnyt. Hän kukoisti ja heloitti -nuoruuden hehkeimmässä sulossa, etelän tummaveristen keskellä -kuin valoilmestyksenä. Tänä iltana hän oli vedenneitonen. Muutama -satamarkkanen oli heitetty noihin hohtoharsoihin -- ei Margit edes -tietänyt siitä. Kampaajatar oli levittänyt hänen kultatukkansa -valloilleen, kähertänyt sen aaltokiehkuroihin ja koristanut -kaislanlehdillä ja lumpeilla. Valkeat olkapäät ja käsivarret hohtivat -kuultavina, ja posket rusottivat ilman jauheita ja maalauksia. - --- Rouva on ihastuttava, -- sanoi kampaajatar. - -Margit tiesi sen itsekin, ja voitonvarmana, viehkeänä hän äitinsä -rinnalla astui valaistuun saliin. Else kiirehti häntä vastaan. Hän -oli pieni, tumma tyttö mustalaispuvussa. Helmet, helyt ja kulkuset -kilahtelivat iloisesti joka askeleella, jonka hän astui. - --- Margit, Margit -- sinun pitäisi saada kaikki palkinnot! -- huudahti -hän peittelemättömällä ihailulla. - -Pitkin iltaa Margit sai samaa kuulla vaihtelevissa äänilajeissa. Hän -tanssi, kunnes ei enää jaksanut. Silloin Raimund saattoi hänet pieneen -sivuhuoneeseen, jonka istuimet olivat päällystetyt sinisellä silkillä. -Margit nojausi pehmeään tuoliin, Raimund katseli häntä, taukoamatta, -syleilevin silmin. - --- Oh, Margit, -- sanoi hän äkkiä, huumautuneena. -- Minä rakastan ja -ihailen sinua -- nyt enemmän kuin milloinkaan! - -Margit tunsi kuin sähkövirran kulkevan lävitsensä, mutta vavahtaen hän -torjui: -- Älä, Raimund, älä puhu -- oi, minä olen onnettomin kaikista -ihmisistä! Miksi tämä tuli liian myöhään? Miksi sinä silloin erkanit -minusta, ja miksi minä ajattelemattomasti menin naimisiin? - --- Jos sinä rakastat minua, ei mikään ole myöhäistä. - -Margit katsoi ylös säikähtyneenä. -- Kuinka -- Raimund! - --- Sano vaan, Margit -- tai eihän sinun tarvitse sanoa, näenhän minä, -tiedämmehän molemmat, että -- - -Kaksoisovet lennätettiin auki. Torvien toitotukset salissa ilmaisivat -suuren hetken tulleen. Palkintojen jako oli tapahtuva, Margitin täytyi -olla läsnä, ja herra professorin myös. - -Huvitirehtööri astui lavalle. Hän piti korean, monisanaisen puheen. -Oli toisiaan ollut vaikea ratkaista, etenkin naisten palkintoja. Oli -niin paljo ihastuttavia impiä. Mutta eräs nuori rouva pohjolasta vei -kumminkin kaikista voiton. Kauneuspalkinto julistettiin yksimielisesti -Margit Koivulle... - -Rajut kättentaputukset todistivat lausunnon puolesta. Margit astui -esiin ottamaan vastaan kultaista rintasolkea, jonka tirehtööri ojensi -hänelle. - --- Kaikki palkinnot, kaikki palkinnot! -- remusi yleisö, etenkin -herrat. Pikku Else oli aivan haltioissaan ystävättärensä kunniasta. -Tirehtööri rykäisi ja rykäisi, koettaen saada ääntänsä kuuluville. -- -Kauneimman puvun palkinto neiti A:lle ja sulavimman tanssin palkinto -neiti N:lle... - -Mutta herrat huusivat meluten: -- Kaikki palkinnot rouva Koivulle! - -Tirehtööri yritti menettää mielenmalttinsa. Miten hän pääsisi -pälkähästä, loukkaamatta ketään? Nopea kekseliäisyys oli kallis asia. - --- Hyvä herrasväki, -- sanoi hän sukkelasti, -- minä kumarran teille -ja ihanalle rouvalle! Eihän hän voi pitää yhtaikaa kolmea samanlaista -solkea. Me julistamme hänet illan kuningattareksi, mutta soljet pyydän -tarjota toisille sulottarille. - -Käsien taputukset raikuivat vastaukseksi. Tirehtööri huokasi -helpotuksesta. Asema oli pelastettu. - -Herrain palkinnoista ei tullut riitaa. He saivat hopeamaljoja, -professori Raimund Barlitz myöskin omansa kauneimmasta tanssista. - --- Se ei ollut mikään vaikea saavutus, -- väitti kuiskuttaen joku -kateellinen. -- Hänhän on tanssinut tuon tuostakin rouva Koivun kanssa, -joka liitelee kuin keijukainen. Tietysti se näyttää kauniilta. - -Tuomarinna, joka istui huomattavalla paikalla tummanvihreään silkkiin -puettuna, oli saanut parhaan kunnianhimonsa tyydytetyksi tyttären -suhteen. Nyt hänet kerrankin oli nähty suuressa maailmassa, ja ansaittu -ihailu oli kukkuramitoin tullut hänen osaksensa. Oli tosiaankin surkea -vahinko, että hän pian oli hautautuva syrjäiseen kotiinsa, pieneen -maaseutupaikkaan kaukana pohjoisessa, tuhlaamaan sulonsa tyhjään -arkipäiväisyyteen... - -Hänen oma ajatuksensa keskeytyi, kun vilkas mustalaistyttönen, Else -neito, pujahti hänen viereensä, jatkaen juuri samaa lankaa, kiihkeällä, -lapsellisella tavallansa. - --- Täti kulta, miten me pelastaisimme Margitin? Hän on kertonut -minulle, kuinka hän on onneton ja pelkää entisiä olojansa. Hän voisi -loistaa Euroopan suurimmissa sivistyskeskuksissa -- katsokaa nyt, -kuinka hän on ihana -- ja lisäksi musikaalinen, viehättävä, kaikkea -mitä voi toivoa! - --- Hiljaa, lapseni, -- hillitsi tuomarinna, vaikka hänen hymynsä oli -täynnä yhdystuntoa. Ulkonainen arvokkuus oli säilytettävä vieraassa -ihmisparvessa. - -Toisin hän menetteli illalla, kun professori Barlitz pyysi saattaa -hänet kotiin. Margit ja Else jäivät myöhemmäksi. Raimund lupasi palata -ja heistäkin pitää huolta. Mutta hänellä oli nyt kahdenkeskistä -puhumista Margitin äidin kanssa. - -Keskustelu oli tärkeä, ratkaiseva. - --- Minä uskallan, rouva tuomaritar, kun olen oppinut teidät tuntemaan. -Te olette kohdellut meitä heti kuin likeisinä, nuoruudenystävättärenne -lapsina. Minä vetoan äidintunteisiinne. Kerran rikoin katkerasti -tytärtänne vastaan -- sallikaa minun nyt korjata silloiset surut ja -kaikki mitä siitä on johtunut, tehdä hänet niin onnelliseksi kuin -hehkuva ihastus hyvän aseman ohella kykenee -- - -Tuomarinna ei lähettänyt professoria pois. He astuivat yhdessä -valkean huvilan vierashuoneeseen, sähkö väännettiin palamaan, ja -he keskustelivat mielenkiintoisesti, kiihkeästi, huomaamatta ajan -kulumista. - -Seinäkello löi kaksi. Professori nousi nopeasti. -- Margit ja sisareni -varmaan jo odottavat. Minä lähden nyt. Kiitos, kiitos hartaimmasti! -- -Hän kumartui suutelemaan tuomarinnan kättä. - --- Vasta huomenna, muistattehan! -- kuuli hän tuomarinnan huutavan -vielä jälkeensä. -- Margit on väsynyt ja tarvitsee lepoa. - -Hän piti sanansa. Margit ei saanut mitään tietää äitinsä ja Raimundin -keskustelusta. Mutta hän oli muutenkin tarpeeksi kiihkoisessa -mielentilassa. Raimundin sanat sinisilkkihuoneessa olivat kaiken -iltaa soineet hänen korvissaan kuin sireenien laulu salakareilta, -kuin mahtavan kosken vetävä kohina. Unta hän ei saanut. Hän valvoi -mielikuvien vallassa. - -Aamulla postintuoja ojensi hänelle Maurin kirjeen. - - "Margit, rakas vaimoni! - - On myöhäinen yö, mutta minä en voi viivyttää sitä, mikä polttaa - sydämelläni. Tahdon avata sinulle ajatukseni, tunteeni, kaikkeni. - Sinä olet oikeutettu tietämään, mitä minussa on tapahtunut. - - Jumalan Henki on vaikuttanut voimalla seurakunnassamme. Pastori - Koitereen tuvassa on ilta illalta pidetty kokouksia. Monet ovat - kääntyneet, monet murheelliset saaneet rauhan. Siellä minullekin - on selvinnyt, että Jumalan Karitsa on kuollut syntieni tähden, ja - minä saan olla hänen ikiomansa. - - Margit, sinä kirjoitit toivovasi, ettet milloinkaan olisi tullut - vaimokseni. Lausuit sen hellemmin, mutta sisällys oli selvä. - Sinä tunnet, että olisit vapaana onnellisempi. Se kirje oli - saattamaisillansa minut epätoivoon, mutta nyt minä kiitän sinua - suorista sanoistasi. Ne näyttivät minulle peittämättömän totuuden. - - Minä olen tehnyt syntiä, Margit. Minä en kulkenut Jumalan tietä, - kun pyysin sinua omakseni. Siitä on johtunut suru ja kärsimys. - Me emme kyllin tunteneet toisiamme emmekä sisäisesti kuuluneet - yhteen. Niin minä tein onnettomaksi sinut -- ja itseni myös, - miksi en sanoisi sitä yhtä suoraan kuin sinäkin. Onhan hyvä, että - nyt olemme täysin avoimet toisillemme. - - Me emme voi särkynyttä parantaa, mutta on yksi voima, joka on - väkevä. Tunnen sen itsessäni rauhan ja riemun Henkenä. Minulla on - nyt uusi ilo ja rohkeus, sillä Jumala tekee ihmeitä. - - Hänelle olen jättänyt sydämeni, hänelle kotimme. Tule, Margit, - minä odotan, että vielä Herran ajan tultua kohtaamme toisemme - ristin juurella. Avioliittomme alkuaikana sinä kerran torjuit - pois pienen kuvan, jonka nimi oli "Via dolorosa". Et voinut sillä - torjua kotimme onnettomuutta. Me olemme "tuskien tietä" kulkeneet - ja saamme ehkä edelleenkin kärsiä ja kestää. Mutta minä toistan - sinulle lauseen, jonka kerran nuoruuteni vaikeassa risteyksessä - sain ohjeeksi vanhalta rovastivainajalta: "Vanhurskaan tie on - kuten nouseva aurinko, joka loistaa yhä kirkkaammin, kunnes päivä - on päässyt korkeimmilleen." _Sydämissämme_ pimeys valkenee, olen - varma siitä. Ja minä vakuutan, Margit, että yhä pidän sinua - rakkaana. Olen tekevä kaiken voitavani korjatakseni, mitä rikoin - sitoessani sinut itseeni. Tule, vaimoni, tule minun ja rakkaitten - pienokaistemme kanssa vaeltamaan valkenevaa tietä! - - Mauri." - -Kun professori Barlitz astui sisälle, tapasi hän Margitin -mielentilasta, jommoisessa hän ei koskaan ollut häntä nähnyt. Hän -itki hermostuneesti, tuskan vallassa, kuten ihminen, joka on joutunut -kuoleman hätään. - --- Margit -- rakas -- mitä on tapahtunut? - -Hän ei voinut vastata, hän näytti kirjettä. - --- Sallisitko minun lukea sen? Kiitos, mutta minähän en ymmärrä... - -Tuomarinna tuli avuksi. -- Tulkaa, minä kerron teille. - -He menivät toiseen huoneeseen. Professori sai kuulla, että Margitin -mies oli tullut uskonnolliseen mielenkiihkoon. Lapsi raukka pelkäsi -kotiansa vielä entistä enemmän, ja lisäksi mies tunnusti suoraan -itsekin olevansa onneton. Hänkin oli sitä mieltä, ettei heidän koskaan -olisi pitänyt mennä naimisiin. - --- Sittehän kaikki on selvää! -- huudahti professori keventynein -sydämin. -- Hän ei pane vastaan laillista eroa. Se on tapahtuva mitä -pikemmin, sen parempi. - -Professori oli hyvin varma asiastansa. Mutta Margitia hän ei nyt voinut -jättää. Hän sähkötti Wieniin, pyytäen virkavapautta toistaiseksi -- -terveytensä hoitamisen tähden... Kotiin hän kirjoitti, että hänen -hermonsa vaativat jatkuvaa lepoa. -- Äitini on ahdasmielinen, -- hän -ajatteli. -- Parempi, ettei hänkään päätöstäni tiedä ennen aikojansa. -Nyt en kysy hänen mieltänsä. Olen mies, en enää nuorukainen -- -sitäpaitsi seison omilla jaloillani. - -Margit rauhoittui vähitellen, ja hän sai kuulla kaikki. Raimund pyysi -häntä nyt uudestaan omaksensa. Tuomarinna oli jo antanut tyttärensä -hyväksi suostumuksen. Margitin eteen asetettiin ero Maurista ja -lapsista. Hänen ei ollut pakko milloinkaan palata kotiin. Hänen -tarvitsi vain ojentaa kätensä, ja elämän ihanuus oli hänen. - -Miksikä sydäntä niin ahdisti ja ääretön rauhattomuus valtasi hänet, -kuten tuulenpyörre, joka tarttuu lepattavaan lehteen? Miksi tuntui -kaihomieliseltä, aivan niinkuin paratiisin portti olisi hiljaa -sulkeutunut ja keruubi ojentanut välkkyvän miekkansa? - --- Hän oli hyvä minulle, -- nyyhki Margitin sydän. -- Ja lapset, Heli -ja Tapani -- oi, nyt minä vasta ymmärrän, kuinka paljon rakastin heitä. -Ja kuitenkin... - -Äidinrakkaus leimahti hetkellisesti. - --- Antakaa minulle Heli, -- hän pyysi. -- Saahan Mauri pitää pojan. -Minä tahtoisin pienen tyttöni, hän oli niin suloinen! - -Mutta Raimund selitti, ettei Margit tietänyt, mitä puhui. Siitä -tulisi selkkauksia monenlaisia. Sitäpaitsi tyttö aina muistuttaisi -entisyydestä. - --- Ei, pikku Margit, kaikki siteet poikki! Sillä ehdolla olet minun -omani ainiaaksi. Vaadin sinut kokonansa! - -Margit ei yrittänytkään vastustaa, eikä hän epäillyt valintaansa. Hän -laski kätensä Raimundin käteen. Mutta rajulla riemulla hän ei syöksynyt -maailman syliin. Hän lähti niinkuin se, joka uneksitun onnensa -omistaessaan tuntee parhaan itsensä itkevän, omantunnon kolkutusten -saattamana lavean tien ruusutarhoihin. - - - - -9. - - -Tieto löi salamana kylän pieneen yhteiskuntaan; sillekin, jonka -sydämeen isku sattui, se tuli aivan odottamatta. Margit ei palaa -- ei -milloinkaan. Mauri oli täysin ymmärtänyt heidän suhteensa vaikeuden ja -haikeuden, mutta hän oli ajatellut sitä ristinä -- ajaksi annettuna tai -elinkautisena -- niinkuin Herra tahtoi. Pimeä tie voi valjeta, myöskin -ulkonaisesti, kun kärsimys on tehnyt tehtävänsä. Jos Jeesus oli hänet -saavuttanut, miksei ihme voisi tapahtua yhtähyvin Margitin sydämessä? - -Nyt oli kaikki lopussa. - -Sanoma oli saapunut lyhyenä: "Hyvä Mauri, anna anteeksi minulle. En voi -enää tulla luoksesi. Sinun kotisi ei voi olla minun, se on selvinnyt -minulle päivä päivältä varmemmaksi, kuin tuskassa olen taistellut -palaamisesta. Suo minulle vapauteni! Lapset ovat onnellisemmat sinun -ominasi kuin minun. Minä rakastan ja kaipaan heitä, usko, että se -on totta. Sinua, Mauri, kiitän kaikesta. Sinä olet parempi minua -- -mutta me emme sopineet toisillemme. Onnea ei ihminen voi tehdä, ei -koettamallakaan. Jos se tulee, se tulee tavoittamatta." - -Tuomarinna kirjoitti myöskin. Margitin isä voi hoitaa ulkonaiset -asiat, jotka ero tuli aiheuttamaan. Toivottavasti Mauri oli kyllin -hienotunteinen, suostuaksensa ilman ehtoja ja vastustusta. Jos hän oli -Margitia rakastanut, ei hän suinkaan tahtonut hänen onnettomuuttansa. - -Maurin sydämessä voimakkaat tunteet risteilivät. Margitin kirje oli -hänessä herättänyt vaativan halun kirjoittaa heti ja pyytää kahta -hartaammin juuri sitä, minkä nuo rivit tahtoivat riistää. Kaikki -entiset kärsimyksetkin tuntuivat unohtuvan, ja rakkaus tulvehti esiin -kuin lämmin aalto. - --- Tule, tule kuitenkin, edes päiväksi, katso minua silmiin, syleile -lapsia -- oi, et sinä voi lähteä, kun kerran olet tullut! Ei onni synny -koettamalla, olet oikeassa. Sen me saamme lahjana, siltä ainoalta joka -voi antaa. Tule, Margit -- - -Mutta tuomarinnan kirje seurasi kuten jäätävä viima. Kaikki näytti -olevan päätetty ja järjestetty. Tuskinpa Maurilla enää oli mitään -tehtävää. Hän oli kuin lamaan lyöty. - -Hän kirjoitti kuitenkin. Näin ei hän voinut antaa kaiken raueta kortta -ristiin panematta. Jo lastenkin tähden hänen tuli vedota äitiin vielä -kerran. Ne pienet viattomat raukat, jotka eivät mitään aavistaneet... -Niin, mutta ei tunteita saanut liikuttaa. Eikä Mauri tuomarinnan -kirjeen jälkeen sitä halunnutkaan tehdä. Tunteet haihtuvat, niiden -vaikutuksia kadutaan tyynellä järjellä. Hän kirjoitti selkeästi, -vakavasti, kuin toveri toverille. - -"Margit", hän pyysi, "punnitse syyt ja vastasyyt. Sano suoraan, -kerro kuin sille, johon todella luotat, _miksi_ haluat ryhtyä niin -vakavaan askeleeseen. Muista, että lupasimme rakastaa toisiamme -myöskin vastoinkäymisissä. Minä pysyn sanassani. Ei ole katkerampaa -vastoinkäymistä kuin se, että puoliso kyllästyy puolisoon ja on valmis -jättämään lapsensa orvoiksi. Kuitenkin on sydämeni sinulle avoin ja -odottaa. Jumalan edessä kuulumme nyt yhteen, vaikka minäkin uskon, -ettei hän sitä alusta tahtonut. Älä ymmärrä tätä niin, kuin yrittäisin -vaatia ja pakottaa. Ei, Margit -- yksin Jumala ja omatunto voi pakottaa -sinua. Mutta yhtä pyydän. Älä ehdota virallista eroa. En käsitä, -miksi se olisi tarpeen. Ole vapaa, viivy poissa, ikäänkuin meitä ei -olisikaan. Minä jään yksinäisyyteeni, mutta yhä odottavana. Uskon, että -Herra _voi_ korjata kaiken." - -Vastaus kuului: - -"Mauri, sydämeni on toisen oma. Älä minua tuomitse. Rakkaus on -kuin vyöry vuorilta -- sitä ei voi vastustaa... Minä olin Raimund -Barlitzin kanssa kihloissa lyhyen, valoisan kevätajan jo ennen kuin -me lähestyimme toisiamme. Mauri, en ole pettänyt sinua. En ymmärtänyt -itseäni -- en tietänyt, että hän asui sydämessäni silloinkin, kun -luulin hänet ainiaaksi menettäneeni. Nyt sen tiedän. Ja nyt sinäkin -tiedät..." - -Niin, nyt Maurikin tiesi. Hän ei itkenyt, ei valittanut, ei -vastustanut. Hän ei enää yrittänyt mitään. Hän antoi Margitin isälle -toimivallan, ja vaimollensa hän kirjoitti vain: - -"Hyvästi, Margit. Sinä olet liittomme rikkonut -- se siis olkoon -rikottu. Jumala sinua armahtakoon, sillä sinä olet tehnyt syntiä. -Minulta olet ottanut elämän ilon ja luottamuksen." - -Nyt oli isku todella osunut sydänpohjiin asti. Se oli kuin herpaiseva -kuolinhaava. Oli niin pimeätä, että Herran kasvoistakaan ei näkynyt -valoa loistavan. Epätoivon äärettömyys tuntui laskeutuvan hänen -ympärillensä. - -Siis kaikki oli ollut pettymystä, alusta loppuun. Hän ei milloinkaan -ollut omistanut Margitin sydäntä. Hän onneton uneksija, joka ei elämää -eikä ihmisiä tuntenut! Rakkaus auttaa kuormia kantamaan, rakkaus tekee -vaikean helpoksi. Maallinenkin rakkaus sen vaikuttaa, ja taivaallinen -vielä varmemmin. Margitilla ei ollut kumpaakaan. Hän oli toisen oma. - -Kuoleman käsi laskeutui hiljaa Maurin sydämelle. Jokin lakkasi -elämästä. Hän oli rakastanut sitä unelmain Margitia, joka antoi hänelle -nuoren lempensä -- oli rakastanut vielä silloinkin, kun hän oli kaukana -poissa, vieraantuneena puolison sydämestä ja kodista. Eihän oikeastaan -ollut ihmekään, että niin kävi -- sillä Margit oli hemmoteltu maailman -lapsi, joka ei kyennyt ristiä kantamaan. Mauri oli tuntenut syvää, -hellää sääliä. Hän olisi voinut uhrata henkensä, pelastaakseen hänet ja -tehdäkseen onnelliseksi. Hän itse oli syyllisempi kuin Margit. - -Mutta toisen oma -- toisen kuva sydämessä vaimona ja äitinä! Toisen oli -menneisyyskin, hänen "lyhyt, valoisa kevätaikansa." Maurilla ei ollut -mitään. Ei ainoakaan ehjä, kirkas muisto jäänyt pimeyteen sädehtimään. - -Hän ei tietoisesti tullut katkeraksi eikä kantanut vihaa. Mutta rakkaus -oli saanut haavan, josta veri vuoti kuiviin. Margit, puoliso, kuoli -hänen sydämestänsä sinä hetkenä, jona hän tiesi vieraan astuneen hänen -pyhäkköönsä. - -Ulkona lumihiutaleet putoilivat. Oli talvi, ja luontokin peittyi -hautaan. Milloin kevät oli heräävä? Heräsikö se Maurille milloinkaan? - - - - -10. - - -Silloin tuli Kyllikki, - -Pitkän, kolkon talven jälkeen hän tuli kuin keväisen päivän kirkas, -elvyttävä säde. Hänen katseestansa loisti rauha ja valkeus, hänen -olennossansa sykki puhkeavan luonnon koko tuore, riemurikas elämä. - -Tuntui kuin Mauri nyt vasta oikein olisi nähnyt hänet. Hän näki -hänet vihertyvillä kentillä, näki koululla, kokouksissa ja joskus -omassa kodissansakin. Missä Kyllikin ääni soi, siellä helähti kuin -kevätlintujen toivonlaulu. - --- Mauri, -- hän sanoi, -- "vanhurskaan tie on kuin nouseva aurinko". -Älä jää pimeyteen! Jumala on rakkaus. - -Mauri kuunteli hänen puhettansa ja nosti silmänsä. - --- Sinä jäit köyhäksi, -- hän jatkoi, -- mutta vielä sinulla on -aarteitakin. Onko armaampia lapsia kuin Heli ja Tapani? - -Niin, he olivat isän auvo ja lohdutus. Mutta kun hän katseli heitä, -kävi kuitenkin sydän surulliseksi. - --- Oletko lukenut, mitä Herra sanoo: "Minä annan sinulle pimeän -syvyyden aarteet ja kätketyt kalleudet." Taivaallinen rikkaus voi tulla -sydämeesi täydempänä kuin milloinkaan ennen. - --- Ei, se on paennut pois, -- huokasi Mauri. - --- Se palajaa, -- vastasi Kyllikki voitonvarmuudella. - -Mauri oli kerran laskenut kaikkensa Herran käsiin. Niistä käsistä hän -oli luullut voivansa ottaa vastaan mitä tahansa oli tulossa. Hän oli -joutunut tappiolle. Hänen täytyi kokea, että "valkeneva tie" kulki -taistelun kautta, omassa suuressa heikkoudessa, Herran voimassa. -Kunhan vaan olisi saanut tuntea sitä voimaa! Mutta hänen aurinkonsa ei -paistanut täydeltä terältä eivätkä ristin ruusut kukoistuneet. Margitin -muisto pyrki väliin harmaana sumuna, ehkäisevänä hallanhenkenä. Mauri -oli lähettänyt takaisin tuomarille kaikki myötäjäiset, hienoista -huonekaluista pieniin koruesineisiin asti, ja hänen kotinsa oli nyt -jälleen miltei talonpoikaisen yksinkertainen. Mutta entisyyden varjoja -hän ei kyennyt hälventämään mielestänsä. - -Sitä myöten kuin kesä teki tuloansa, hän kumminkin virkeni ja -reipastui. Kotirannan täti oli hänen hellä lohduttajansa ja työ -uskollinen auttaja. Talossansa hän ahersi uutterasti, lastensa ensi -askeleita hän valvoi rakkaudella ja kuunteli heidän leperrystänsä -kuin kauneinta soittoa. Niin, soittoa -- todellista soittoa hän ei -jaksanut muistella. Se oli hänet kerran tuhoksi kietonut pauloihinsa. -Sen sijaan kirjat taas tulivat esille, ja hän syventyi lukemaan ja -avartamaan näköalojansa. -- Nämähän olivat ensi rakkauteni, -- hän -hymähti surumielisesti. -- En ole kaivannut niitä, ja nyt ne kuitenkin -auliisti tarjoavat viileätä lohdutustansa. Saan olla kiitollinen -kaikista kalliista vesipisaroista -- minä janoinen, yksinäinen kulkija. --- Ja hän luki janonsa sammuksiin ja sydämensä viihtyneeksi -- kunnes -taas tuli ihmislapsia ikävä, aivan kuin ensimmäisenä talvenansa -Lehtoniemessä. Nyt hän tiesi mitä tehdä. Näkymätön Ystävä _oli_ hänen -luonansa, ja hänen kanssaan ja hänen käskystänsä hän rohkeni ruveta -veljiä ja sisaria palvelemaan. Hän alkoi hiljaisesti toimia kodin -ulkopuolellakin, missä parhaiten tarvittiin. Milloin vaan Kyllikki -pyysi, hän oli valmis auttamaan nuorten kokouksissa. Hengellisiä -tilaisuuksia hän etsi entiseen tapaansa, vieden jo itsekin jonkun -lohdun sanan ahdistetuille, ja pastori Koitereen lämpimässä kodissa -hän edelleen oli ahkera vieras. Pastori Luoto oli vetäytynyt syrjään. -Mauri omassa murheessaan ei ensin kiinnittänyt siihen huomiota, mutta -vähitellen hän alkoi kaivata kunnon toveria, ja ihmetteleviä kysymyksiä -heräsi hänen mielessänsä. - -Sitte kerran Luoto avasi hänelle sydämensä kahdenkeskisellä kävelyllä -metsätiellä. Hänellä, toverittomalla nuorukaisella, oli tarvis uskoutua -jollekulle. - --- Sinulla, veli, on suuri suru, -- hän sanoi, -- ja minulla myös. Sinä -sait omasi -- hän lähti pois. Minä en saanut ensinkään. - -Mauri ikäänkuin säpsähti, katsahtaen häneen kysyvästi. - --- Kyllikki Kotiranta -- niinkö? - -Pastori nyökkäsi päätänsä. - --- Minä luulin suhteenne jo aikaa olleen selvillä -- odotin julkaisua. - --- Niin kaiketi muutkin odottivat, -- sanoi pastori hiukan -hermostuneesti, -- ihmisethän aina ehtivät edelle sellaisissa asioissa. -Minä en alustakaan paljoa toivonut. Hän ei ole niitä tyttöjä, jotka -pettävät käytöksellänsä. - --- Mutta ehkä erehdyt hänen tunteistansa. Ehkä hän kuitenkin -- - --- Ei, ei. Olen kuullut sen hänen omilta huuliltansa. Hän on lapsuuden -rajoilta asti rakastanut jotakuta, jota hän ei milloinkaan voi unohtaa. -Kun hän sen sanoi, on se totta. - -Mauri ei enää puhunut mitään, ei edes kyennyt ilmaisemaan osanottoansa, -jota hän kuitenkin vilpittömästi tunsi. Hänen tuli kummallinen olla, -hänen sydämensä rupesi ankarasti tykyttämään. Sitte kotona hän koko -päivän mietti asiaa. Niin, ei ollut muuta selitystä. Mauri tiesi -olleensa Kyllikin läheisin ystävä. - -Kului kuukausi, toinenkin ja kolmas. Hän oli usein yhdessä Kyllikin -kanssa. Tarkastaessaan hän ei huomannut mitään entisestä poikkeavaa, ja -kuitenkin hän näki ja tunsi ennen näkemättömiä ja tuntemattomia. - -Kokonainen uusi maailma aukeni Maurin ympärille niinä aikoina. Missä -hänen silmänsä olivat olleet, missä hänen järkensä? Kuinka hänen -sydämensä joutui sen leluksi, joka lahjan otti ja tallasi jalkoihinsa? -Mielikuvien virvat olivat vieneet hänet todellisuudesta harhaan, ja -tunnehurmaus oli hänet temmannut pyörteisiinsä. Hän oli Tapani-isän -sukua muussakin kuin tiedonhalussa. Sävelten ikävä, kauneuskaipuu -oli hänen povessansa polttanut. Oi, hän ei kokemattomuudessaan -ymmärtänyt, että on kauneutta parempaa kuin ulkokuoren, ja sydämen -säveliä, jotka soivat armaammin kuin pieni viulu valkeissa käsissä. -_Nyt_ hän sen tajusi liiankin selvästi. Hän suri, hän häpesi itseänsä. -Kyllikki oli häntä rakastanut kaiken aikaa -- uskollisesti "myötä- ja -vastoinkäymisessä" -- ilman lupausta kummaltakaan puolen, saamatta -mitään itsellensä -- hän, jalo, kirkas tyttö, toveri, ystävä, Jumalan -lapsi, jonka pelkkä läheisyys jo lohdutti ja nosti ylemmäksi! - --- Hän olisi voinut olla minun! Hän olisi voinut olla lasteni äiti! -- -Se ajatus kertautui päivä päivältä Maurin mielessä. - -Hän eli uudestaan menneet muistonsa lapsuuden varhaisesta ajasta -alkaen. Silloin Kyllikki oli säde, joka hohti hänen polullansa, -iloisena, lämmittävänä, silmäsi hän minne tahansa. - --- Enkä tuntenut sitä sädettä! En osannut ottaa omakseni! Kuinka rikas -olisin voinut olla, miltä suruilta säästyä! -- hän huokasi. - -Sitte tuli toisia ajatuksia, ensin kysyviä, epäselviä, sitte -yllättäviä, mukaansa tempaavia kuin keväinen tulvavesi. - --- Mutta minähän en rakastanut häntä. Rakastin Margitia. - -Niin, sillä Jumalan Henki ei hallinnut tunteitani. Hän oli haavekuvani, -ei enempää. Rakkauteni häneen oli jotakin, jota en osaa selittää. Se -oli silmäini ihastuksessa, se oli vereni kuohussa. Sillä henkisesti me -olimme kaksi vierasta saman katon alla. - -Entä jos todella tietämättäni olen rakastanut Kyllikkiä, niinkuin hän -tietensä minua? Sillä eikö se olekin oikeata rakkautta, että ihailee -ja kunnioittaa toista enemmän kuin ketään muuta maailmassa ja tahtoisi -aina olla hänen lähellänsä, vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia, saada ja -antaa, tuntien että toinen ymmärtää sydämen joka sykähdyksen? - -Ehkä siinä ei ole aivan kaikki. Ne nuorten tunteiden lämpimät laineet --- ne sydänkielten vienoimmat, hellimmät värähdykset -- ne eivät -Kyllikkiin suuntautuneet. Ei silloin vielä. Hyvä, että niin oli. -Muutoinhan olisin ollut uskoton Margitille, niinkuin hän minulle... -Mitä pelottavaa johtuikaan mieleeni... Jumalan kiitos, minä tiedän, -etten ollut uskoton. - -Mutta nyt tiedän myös, että ehjään rakkauteen tarvitaan se pohja, joka -Kyllikillä ja minulla on yhteinen. Siitä olisi lemmen kevät ihanasti -puhjennut Jumalan tiellä, aivan varmaan aikanansa. Sillä vieläkin, kun -esteet ovat poissa, se puhkeaa, puhkeaa vastustamattomalla voimalla, -niinkun suljetut ummut auringossa aukeavat. Hän oli Isän aikoma minulle. - -Kyllikki, olenko oikeutettu sanomaan sen nyt sinulle? Pyytäisin -anteeksi kaiken tuskan, jota olen tuottanut sydämellesi pettymysten ja -odotuksen pitkinä vuosina. Sinä olit niin korkealla ajatuksissani -- -uskaltaisinko sanoa enemmänkin? Että rakastan sinua, että olet onneni, -elämäni, jonka nyt vasta löydän! Etkö tuomitse minua entisestä? Etkö -käänny hyläten pois? Oi et, minä tunnen sinut niinkuin hyvän enkelini. -Sinähän rakastat minua. Hän, joka sen kertoi, sanoi että rakastat yhä. - -Se tulee, kevät tulee kuin vetten ouru telkeitten takaa... Mitä siitä, -että ulkona taas on syksy ja keltaiset lehdet lentävät. - -Olenhan minä vapaa nyt! Enkö ole vapaa? Margit on toisen vaimo, minä -olen leski ja lapseni orvot. Minä saan puolison jälleen, omani, -oikeani, ja lapset saavat äidin, parhaimman ja rakkahimman, sen joka -heitä kanssani kasvattaa taivasta varten. - -Tieni valkenee, kevääni koittaa, onneni puhkeaa vihdoin, vihdoinkin! -- - -Mikä sai Maurin useasti äkkiä hillityksi kesken tunteiden valtavan -kuohunnan? Mikä kolkutus kuului omantunnon ovelta? - --- Onko tämä jotakin väärää? -- hän kysyi itseltänsä. -- Ei, miksi se -olisi? Minähän olen vapaa. - -Kuitenkin se esti hänet lähestymästä Kyllikkiä. Tultuaan hänen -seuraansa Mauri ei voinut avata huuliansa. Hän sai vaan palavan halun -rukoilla. Kerta kerran perästä hän anoi samaa: -- Jumalani! -- hän -pyysi. -- Anna minun _nyt_ ottaa sinun kädestäsi se onni, jota värisevä -sydämeni tuskin tohtii uskoa. Kerran ennen otin itse osani ja tulin -onnettomaksi. Mutta tämänhän täytyy olla sinulta -- sinun sanomaton -lahjasi. Anna minun nähdä täysi valkeutesi ja ylistää sinua! Älä salli -minun astua harhaan! - - - - -11. - - -Mauri luki raamattuansa. Hän luki ja tutki yhtä ahkerasti kuin suuren -hengellisen ratkaisunsa ihanina aikoina. Hän tiesi, että sanasta yksin -oli Jumalan tahto hänelle avautuva. - -"Joka hylkää vaimonsa ja nai toisen, se tekee aviorikoksen häntä -vastaan. Ja jos vaimo hylkää miehensä ja menee naimisiin toisen kanssa, -niin hän tekee aviorikoksen." - -Ne olivat Jeesuksen omat sanat, epäämättömät ja vakavat. Mauri ymmärsi -ne hyvin. Tämän oli Margit tehnyt hänelle. - -Mutta hän itse? Eikö hänen asemansa ollut aivan toinen? Hän ei ollut -hylännyt -- itse hän oli hylätty; ei hän ollut eronnut -- hänet oli -erotettu. Olihan hän vapaa -- sillä Jeesus sanoo, että on yksi synti, -joka purkaa liiton... se johon Margit oli langennut menemällä toisen -vaimoksi. - -"Joka nai erotetun, hän tekee aviorikoksen." - -Sen sanan Mauri löysi, vertaamalla rinnakkaispaikkoja evankeliumeissa. -Siitä hän ei päässyt. Se ei koskenut Margitia, se oli hänelle -- -Jeesuksen sana, yhtä sitova kuin toisetkin. - -Hänen liittonsa oli purkautunut, mutta Jeesus sanoi, että hänen tuli -yksin vaeltaa tietänsä eteenpäin. Margit ei enää ollut hänen vaimonsa, -mutta Kyllikin ja hänen välillään oli Herran ilmoitettu tahto. - -Tätä siis omatunto oli puhunut, ennenkuin Mauri sen ääntä ymmärsi. -Tästä oli johtunut hänen epävarmuutensa ja rauhattomuutensa. Kuinka -tämä oli mahdollista? Laki ei kieltänyt edes Margitin uutta liittoa, -ja pappi hänetkin lienee vihkinyt. Vihkisikö pappi hänet ja Kyllikin? -Koitere? Mauria epäilytti. Mutta joku toinen -- aivan varmaan. Voiko -_pappi_ tehdä syntiä pyhän viran puolesta? Mauri etsi ja luki yhä -kiihkeämmin. Eikö hän mistään paikasta löytäisi sanaa, joka vapautti -omantunnon? Tämä oli kovaa puhetta, liian kovaa. Sydän kapinoitsi sitä -vastaan. - -Niin Jeesuksen oppilaidenkin silloin, kun hän ne sanat lausui. Mauri -kumarsi päänsä syvään, lukiessaan, mitä edelleen oli kerrottu: He -huudahtivat hämmästyneinä: "Jos miehen suhde vaimoon on sellainen, -niin ei ole hyvä naida." Mutta hän sanoi heille: "Eivät kaikki omista -itselleen tätä sanaa, vaan ainoastaan ne, joille on annettu omistaa se." - -Kenelle se on annettu? Kuka sen voi? "Minä voin _kaikki_ sen kautta, -joka minut väkeväksi tekee -- Kristuksen." - -Mauri teki työtä niinkuin ennenkin, mutta pitäjällä hän ei enää -halunnut liikkua. Vieraskäyntejä hän kaihtoi, kokouksista hän vetäytyi -pois. Hän kulki mietteissänsä, vakavana, suljettuna. Joskus hänessä -heräsi halu puhua asiansa Matleenalle, joka omalla yksinkertaisella -tavallaan oli tuottanut hänelle niin suurta siunausta elämässä; mutta -hänestä tuntui, ettei vanhus voisi ymmärtää nuoren sydämen mutkikkaita -tunteita ja taisteluita. Entä pastori Koitere, rakas toveri ja harras -Herran palvelija? Ymmärsikö hänkään, jolla oli itsellänsä ehjä, -onnellinen, sopusointuinen koti? Mutta täti tuolla kansakoululla joen -toisella puolen? Niin -- jos täti, miksei yhtähyvin Kyllikki itse? - -Päätös kypsyi Maurille yhä varmemmaksi. Hän tahtoi avata koko sydämensä -Kyllikille. Hän oli sen velkaa uskolliselle ystävälle. Ja Kyllikki -vaelsi vapaana ja voitokkaana Herran tietä. Ei kukaan voinut paremmin -hänen kanssansa ja apunansa näitä yhteisiä ristiriitoja selvitellä. - -Tilaisuus tuli kerran koulun lupapäivänä samalla tiellä, jota Mauri -oli kulkenut Margitin kanssa, antaessaan hänelle ensi aavistuksen -kiintymyksestänsä. Oli kaunis loppusyksyn aamu. Puolukat punottivat -kelta- ja punakirjavan lehtikatoksen alla. Mauri työnsi pieniä -rattaita, joissa oli kaksi istuinta vastakkain. Heli ja Tapani olivat -puetut punaiseen lakkiin ja punaiseen takkiin, ja pyöreät posketkin -hohtivat kuin marjat mättäillä. He taputtivat pikku käsiänsä toinen -toisensa kätösiin ja nauroivat niin että metsä kajahteli. - -Kyllikki tuli kylän puolelta; tämähän oli heikäläisten oikopolku. Hän -kuului laulelevan kulkiessansa. Sävel oli raikas ja ääni heleä. Maurin -korvissa se punoutui lasten ääniin, aivan kuin ne olisivat sointuneet -yhteen. - -He pysähtyivät tervehtimään toisiansa. Kyllikki hiukan liverteli -lapsille, nyökkäsi sitte ystävällisesti Maurille hyvästiksi ja aikoi -jatkaa matkaansa. Silloin Maurikin käänsi rattaat takaisin kotiinpäin. - --- Kyllikki, -- hän sanoi, -- olen kauvan halunnut puhua kanssasi. - -Se ei ollut mitään tavallista, Kyllikki tunsi ja huomasi sen heti. - --- Tahdotko kuulla minun elämäni tarinan? Tuossa on kaksi kantoa kuin -sileät istuimet, ja lapset nostan puiden alle kirjavilla lehdillä -leikkimään. - -Kyllikki ei estellyt. Hän ihmetteli Maurin olentoa ja äänen omituista -sävyä, mutta mitä oli tulossa, sitä hän ei arvannut. - --- Oli kerran poika, -- hän alkoi, -- ja oli kerran tyttönen myös. -He leikkivät jokirannalla lapsuutensa onnellisen ajan. Elleivät he -olleet yhdessä, he ikävöivät toisiansa. Kun heidän välinsä sotkeutui, -he olivat onnettomat kumpikin. He kasvoivat, löysivät toisensa jälleen -työssä, harrastuksissa ja yhteisissä iloissa. Sitte elämä vei heidät -erilleen. - --- Miksi kerrot meistä? -- kysyi Kyllikki. - -Mauri ei vastannut, hän jatkoi vaan: -- Poika eli kaksinaista elämää: -mielikuvituksen ja todellisuuden. Mutta mielikuvien maailma vei voiton, -kiehtoi sydämen ja himmensi selkeän katseen. Sen piiristä hän etsi -morsiamensa, kun aika oli tullut. Lapsuuden ystävä, todellisuuden -toveri, jäi hänen suojelusenkeliksensä. - --- Älä sano niin. Jumalan enkelit asuvat pyhässä kirkkaudessa, -- -keskeytti Kyllikki hiljaa. - --- Onnea hän ei löytänyt. Hän heräsi haikeaan todellisuuteen, sillä -utukuvat ja unelmat eivät kestä. Morsian tuli vaimoksi, vaimo valitsi -toisen ja jätti kotinsa. - -Kyllikki tiesi sen. Mauri oli hänelle ja hänen äidillensä uskonut, -mistä kylällä ei vielä kuulunut huhuja. Tiedettiin, että ero oli -tapahtunut, mutta syy oli jäänyt arvelujen varaan. - --- Silloin poika tunsi hänet, jonka mielikuvien usva oli kätkenyt -varjoon. Lapsuutensa ystävän, elämänsä enkelin hän näki sinä impenä, -jonka Jumala oli aikonut hänen omaksensa. - -Kyllikki oli vaalennut. Hän nousi äkkiä, mutta jäi seisomaan, ikäänkuin -empien, tulisiko jäädä vai lähteä. - --- Hän pyytää nyt anteeksi, hän laskee koko surullisen sydämensä -rakastetun tytön käsiin. Voiko hän saada anteeksi? Sano -- eikö -tyttökin rakastanut häntä? - --- Rakasti, -- vastasi Kyllikki. - --- Rakastaako hän vielä? - --- Ei, -- vastasi Kyllikki. - -Mauri hämmästyi. Vastaus oli kokonaan odottamaton. Hän ei sitä uskonut, -ei voinut uskoa. - --- Kyllikki! -- hän huudahti, -- etkö siis voi antaa anteeksi minulle? - -Tytön katse, hellä, lämmöntäysi, sanoi sen kysymättäkin. - --- Oi, eihän minulla ole anteeksi annettavaa. Ethän sinä milloinkaan -luvannut minulle mitään. - --- Mutta rakkautesi -- sammuiko se Margitin tähden? - --- Ei se sammunut. Minä annoin sen Jumalan talteen. Se ei ole, ei saa -olla enää sydämessäni! - --- Miksi siis sanoit -- vakuutit eräälle, joka sen minulle kertoi... - -Kyllikki punastui. - --- Kuinka hän sen tietää? En minä maininnut nimeäsi. - --- Ei hän sitä tiedäkään. - -He katsoivat hetken toisiansa silmiin. Sitte Kyllikki vastasi tyynesti: - --- Sanoin, etten voi unohtaa sitä, jota olen rakastanut. Minä -tiedänkin, Mauri, että en unohda sinua koskaan. Mutta se rakkaus, jota -sinä kysyt, on toista. - --- Miksi se on toista? -- sanojen tyyneys kiihdytti Mauria. Hän ei -nähnyt, mikä ankara kuohu kävi tytönkin sydämessä. Se yritti jo -puhkaista pintansa. - --- Älä kysy -- oi älä kysykään! Ei meidän pidä keskustella kauvemmin. -Lapsetkin sinä unohdat. Kuinka sievästi ja kiltisti he leikkivät -- -mutta ehkä heidän tulee kylmä. - -Mauri pelästyi, sillä hän oli todellakin unohtanut lapset. Hän nosti -heidät nopeasti rattaille, kääri peitteisiin ja pani kimpun loistavia -lehtiä heidän käsiinsä. - --- Minun täytyy mennä kotiin, -- sanoi hän. -- Mutta keskustelumme -ei voi päättyä tähän. Älä kiellä minua, Kyllikki. Salli minun tulla -luoksesi heti kun voin. En kestä kauvempaa! Odota minua, rukoile -puolestani! - -Kyllikki ei koskaan ollut nähnyt Mauria niin voimakkaassa -mielenliikutuksessa. Itsensäkin hänen oli vaikea hallita tunteitansa. - --- Miksi sinä tulisit? -- kysyi hän kuitenkin. -- Eihän asia voi -toiseksi muuttua. - --- Minä etsin ja hapuilen Jumalan tahtoa, -- vastasi Mauri hillitymmin. --- Auta minua varmuuteen! - --- Tule siis, -- sanoi Kyllikki. - -He lähtivät kumpikin tahollensa. Päivä kului loppuun, pimeni ilta, tuli -yö ja toinenkin päivä. Kahden nuoren sydämen taistelun ja tuskan ne -sulkivat kiitäviin tunteihinsa. Kyllikillä oli tukena äitinsä, Maurilla -ei ihmistä ainoatakaan. Mutta Herra rakkaudessaan katsoi molempien -puoleen, ja hänen enkelinsä vahvisti heitä. - -Kun he uudestaan tapasivat toisensa kansakoululla tädin lempeiden -silmien seuraamina, harkituin ajatuksin, tietoisina hetken suuresta -vakavuudesta, silloin heidän keskustelunsa alusta pitäen sai toisen -leiman kuin yllättävässä kohtauksessa metsätiellä. Kumpaisenkin olento -ilmaisi, että he rukouksessa olivat kohdanneet Jeesuksen. - -Mauri kertoi Kyllikille kaiken -- miten Margit oli kuollut hänen -sydämestänsä, miten uusi rakkaus oli puhjennut, miten epäilykset olivat -ahdistaneet ja omatunto ollut rauhaton. Sitte oli Jumalan sana puhunut -hänelle, mutta hänen oli ollut vaikea sitä omistaa ja ottaa vastaan. -Kyllikiltä hän oli tahtonut kysyä -- mutta oikeastaan oli ratkaisu jo -tehty ja varmuus saavutettu viime yön yksinäisessä taistelussa. - --- Kyllikki, minä astun eteesi Herran voittamana. Minä tiedän, että -ensi sijassa tahdon valita _hänet_. Pyytäisin sinua omakseni -- oi, -sinä olet ainoa täysi onneni maailmassa -- mutta omin lupini en etsi -sitä osaa, jota Herra ei minulle lahjoita. - --- Minä rakastin sinua sanomattomasti, -- sanoi Kyllikki, -- mutta -Herrani käskystä olen luopunut siitä mikä oli kalleimpani -- luovuin -sisimmässäni uudestaan ja uudestaan. Usko minua, ei se ollut helppoa. -Mutta hän on hiljentänyt kaipaukseni. - -Tie oli selvä, he eivät epäilleet, sillä he näkivät Jumalan -viitoituksen. Eivät he napisseet, sillä he uskoivat Jumalan oikeuteen -ja rakkauteen. Vielä kumminkin tutkiva kysymys ahdisti Maurin povessa: - --- _Miksi_ Herra niin tahtoo? Eihän siitä ole kellekään hyötyä, että -tiemme erkanevat -- meidän kahden, jotka olimme määrätyt toisillemme -ja olisimme tehneet toisemme onnellisiksi. Minä _uskon_, mutta minä -tahtoisin myöskin _ymmärtää_. - -Täti mietti hetken aikaa. - --- Muistatko israelilaisten korpivaellusta? -- kysyi hän. -- Herra -tarjosi heille luvatun maan, mutta he eivät nousseet sitä omistamaan, -vaan halusivat Egyptiin. Silloin Herra tuli murheelliseksi ja sanoi, -että heidän piti jäädä korpeen, koska eivät olleet alttiit hänen -johdatustansa seuraamaan. - --- Olen joskus lukenut siitä, -- sanoi Mauri. -- Myöhemmin he katuivat -menettelyänsä ja lähtivät kuitenkin. - --- He eivät seuranneet kehoitusta, kun Herra avasi tien, ja lähtivät -itsepäisesti, kun hän sen sulki. Se koitui heidän onnettomuudeksensa. -Erehdystä ei pidä koettaa korjata uudella erehdyksellä. Herra itse, hän -yksin kykenee kääntämään kaiken parhaaksi lapsillensa. - --- Näin olen minä ajatellut, -- sanoi Kyllikki. -- Jos et enää voi -rakastaa Margitia puolisona, niin rakasta Jumalan rakkaudella. Anna -hänelle täydellisesti anteeksi ja seuraa häntä rukouksillasi. Jos me -yhtyisimme uuteen liittoon, emme voisi emmekä tahtoisi maallisella -tavalla häntä muistaa. - --- Emme, -- se oli Maurille selvää. - --- Mutta eihän hän ole "sisar taivaassa", hän kulkee maan päällä ja -tarvitsee sinua -- ehkä minuakin. Hän on vaarassa ja voi mennä hukkaan. - -Kyllikin sanat olivat Maurille ihmeelliset. Ne sattuivat syvästi hänen -sydämeensä, ja hän jäi ääneti mietteisiin Herran kasvojen eteen. "Anna -meille syntimme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi niille, -jotka ovat meitä vastaan rikkoneet." Ei, hän ei ollut antanut anteeksi -eikä hän rakastanut Jumalan rakkaudella. Hän oli koettanut ainoastaan -haudata ja unohtaa. Katkeruuden juuret elivät vielä peitossansa. - -Siitäkö syystä hänen hengellinen elämänsä oli pysynyt heikkona, eikä -hän päässyt kohoamaan "kotkan siivillä"? Eihän hän voinut jatkuvasti -iloita anteeksisaamisesta eikä kokea voiton voimaa, ennenkuin Herran -tuli puhdisti ja nöyryytti hänen sydämensä itse antamaan anteeksi ja -rakastamaan. - --- Sitä tietä pimeys valkenee! -- huudahti hän vapautuneena, nostaen -katseensa, josta uusi toivo loisti. -- Kiitos, Kyllikki, että olit se, -miksi sinut tiesin! Nyt minä ymmärrän Jumalan viisauden ja taivun hänen -tahtoonsa. - --- Me emme saa pyytää onnea, -- sanoi Kyllikki. -- Me alamme koota -"syvyyksien aarteita". - -Mauri jätti hyvästi ja meni. Kyllikki näki hänen askeltensa varmuuden -ja suoran, miehevän ryhtinsä. Hän tunsi iloista ylpeyttä ystävänsä -puolesta -- ja kuitenkin ahdistus puristi rintaa. Ah, mitä ponnistusta -tämä oli kysynyt! - -Hänen omat voimansa olivat melkein lopussa -- ja Mauri -- oliko hän -vahvempi? - -Jännitys laukesi, kyynelten sulut aukenivat. Kyllikki itki kauvan, -niinkuin se, jonka kevätkukkaset elämän halla on vienyt -- raskas, -vaikka Isän sallima. - --- En voi jäädä tänne, en saa jäädä hänenkään tähtensä, -- ajatteli -hän. -- Olemme liian lähellä toisiamme; me kärsimme enemmän kuin -jaksamme kantaa. Kyllä Herra auttaa -- mutta minun täytyy lähteä. - - - - -12. - - -Oli kevät jälleen. Aamun kaste kimalteli hennoissa kukkasissa, jotka -katselivat sinitaivasta Lehtoniemen koivujen lomitse. Joki välkkyi, -nuori vihanta hymyili auringolle, ja liverrys täytti kuultavan ilman. - -Pihalla hevonen oli valjaissa, ja Kyllikki matkapukuisena asetteli -tavaroitansa, jotka veneellä oli tuotu kansakoululta. Hänen äitinsä ja -Mauri auttoivat. - --- Täti! -- huusi heleä, iloinen ääni. - --- Täti! -- huusi toinenkin. - -Heli ja Tapani tulivat juosten, sinivuokkoja käsissänsä. -- Täti saa, --- he sanoivat, ojentaen Kyllikille kukkiansa. - -Kyllikki kiitti herttaisesti ja kumartui suutelemaan heitä. - --- Te pienet rakkaat! Parhaani annoin teille -- oman äitini... - -Hän syleili äitiänsä ja pyyhki nopeasti kyyneleitä, jotka pyrkivät -esille. He kaksi eivät olleet ennen milloinkaan toisistansa eronneet. -Mutta päivänsäde jo heijastui vesihelmistä. - --- Kyllä minun tulee hyvä olla, -- sanoi hän hymyillen, lohduttavasti -äidillensä. -- Minä saan oikein kauniin koulun siellä pohjoisessa. Saan -nähdä revontulet, eikä aurinko laske koko yönä. - -Sitte hän ojensi Maurille kätensä. - --- Hyvästi, ystävä. Jumalan tie valkenee -- - --- Niin, Kyllikki, siinä uskossa me kestämme. - -Hän olisi sanonut enemmänkin ja muuta -- ja vaikeni kuitenkin. Kyllikin -suuri uhri, ero äidistä, lapsuuden kodista ja rakkaaksi käyneestä, -siunatusta vaikutuspiiristä -- se valtasi Maurin ja liikutti koko hänen -olentoansa, nyt täytännön hetkenä vielä voimakkaammin kuin konsanaan -sitä valmistettaessa. Hän ei voinut sitä estää, sillä Kyllikki tiesi -mitä tahtoi, ja tätikin oli hyväksynyt hänen päätöksensä. Se _oli_ -paras ratkaisu -- Mauri itsekin käsitti sen. - -Kuinka kiitollinen Mauri oli tädin itsekieltävästä avusta! Tietysti -sekin oli taistelun tulos ja uhrauksen hinnalla annettu. Mutta hän oli -Jumalan koulussa kypsynyt kristitty, joka ei empinyt, huomatessaan -Herransa kehoituksen. Hän jätti rakkaan tyttärensä turvallisesti hyvän -Paimenen hellään huomaan, ja saman Paimenen käsistä hän otti vastaan -Maurin äidittömät pienokaiset, holhotaksensa heitä hänen nimessänsä. -Mauri tunsi saaneensa äidin sekä lapsilleen että itselleen, ei -tilapäiseksi tueksi, vaan omaksi, pysyväiseksi, kotikattonsa alle. Ja -kaikki tämä valo ja lohdutus lähti pohjimmalta Kyllikin rakkaudesta -- -hänen, joka oli vapaaehtoisesti lähdössä yksinäiselle taipaleellensa -avaraan maailmaan. - -Mauri tunsi sen syvästi, syvästi, ja sydän lämpeni polttavaksi. Mutta -kieli ei kertonut hänen tunteitansa. Sitä ei saanut koskettaa, mikä oli -annettu Jumalan talteen. - -Kyllikki astui reippaasti rattaille, viittasi hyvästiksi eikä enää -katsonut taaksensa. Mauri seurasi silmillään Laklansa vilkasta -juoksua. Vasta rattaiden pyörähtäessä metsätielle hän kääntyi pois. -Sanoitta, hellästi ja kiitollisena hän puristi tädin käsiä, ikäänkuin -vakuuttaaksensa: -- Ette jää lapsen rakkaudetta kuitenkaan! - --- Isä! -- kuului Tapanin ääni; ja sisko toisti kaikuna: -- Isä! - -Mauri istahti portaille, vetäen heidät luoksensa. Ajatukset ja -tulevaisuuskuvat tulvivat hänen mieleensä. Ei tosiaan hän ollut -aarteeton eikä osaton! Hän hyväili heitä, puhellen ikäänkuin he -olisivat ymmärtäneet: - --- Heli pieni, sinä tulet nuoreksi neidoksi ja saat tästä kauniista -koivikosta lempilehtosi. Oma koti kullan kallis -- eikö niin, Heli? -Ja sinä, Tapani, sinä kasvat suureksi ja voimakkaaksi. Sinä kynnät ja -kylvät ja hoidat isien perintöä. Ehkä sitte kerran kuulet sydämessäsi -säveliä -- ehkä ne kokoilet ja helkytät isän iloksi. Esi-isäsi jälkeen -ei ole kukaan vesikivellä soittanut... - -Lapset katsoivat häntä suurin silmin ja juoksivat sitte riemahdellen -pois perhojen jäljessä kullankeltaiseen voikukastoon. Mauri jäi yksin -keväisen päivänpaisteen keskelle. - -Siinä oli talo hänen ympärillänsä, hyvin hoidettuna, kauniina ja -rakkaana. Pellolta kuuluivat Pekan kehoittavat huudahdukset, hänen -ohjatessaan kyntöhevosta, ja ojalla lapioitsi nuori Santtu renki, -avokatseisena, voimakkain ottein. Matleena, jota lapset eivät enää -tästälähin tarvinneet, askaroitsi iloisen aputytön kera Lehtoniemen -keittiössä, vanhassa tutussa valtakunnassansa. Väki oli taattua ja -uskollista ja vielä rakas täti Maurin rinnalla toimia ohjaamassa. - -Nyt, jos mieli halusi, hän voi kirjoihinsa tarttua minä päivänä -tahansa! Mauri tunsi nuoruuden pulppuavan suonissansa. Eihän hän vielä -vanha ollutkaan: viisikolmattavuotias, elämänsä alkutaipaleella. -Kuinka paljon hän oli kokenut siihen ikäänsä! Hän ei kysynyt _miksi_. -Haaveksivasta, hapuilevasta, kokemattomasta pojasta hän oli varttunut -mieheksi murheiden ahjossa. Pimeistä syvyyksistä hän oli löytänyt -elämän valkeuden, Vapahtajansa. Eikö kannattanut jotakin kestää sen -päämäärän saavuttamiseksi? - -Täälläkin kodin ympärillä odotti laaja, rikas työmaa, Kyllikin autioksi -jäänyt kenttä. Pienet pyhäkoululapset kaipasivat opettajaansa, nuoret -pojat ja tytöt vanhempaa toverillista ystäväänsä, joka niin monasti -heitä oli innostuttanut pyrkimään ylöspäin, kohti parhaiden ihanteiden -kirkkautta, Jumalan luo. Mauri hehkui halusta käydä tähän samaan -työhön. Hänen äitivainajansa toivo ja rukous oli toteutuva: hän oli -toimiva Isän lähettiläänä, Jumalan palvelijana kotinsa ja kylänsä -siunaukseksi. "Vanhurskaan tie on kuten nouseva aurinko, joka loistaa -yhä kirkkaammin, kunnes päivä on päässyt korkeimmilleen." - -Ken tietää, mitä kaikkea valon rikkautta, sisäistä ja ulkonaista, voi -tuoda mukanansa pitkä päivä, jonka lupaava aamukoi vasta kultaa taivaan -rantaa? - -Tulee sitte kerran iltakin ja punertavat pilvet. Mutta valon täyteys ei -lopu, se asuu sydämessä. Ja kultakaupungissa ijäinen riemupäivä hohtaa, -sen kaiken yltäinen kirkastus, mikä täällä vielä jäi hämärään. - -Leivonen kohosi korkeuteen, virittäen heleän liverryksen. Lasten -iloiset äänet kajahtivat nurmikolta, ja pellolla nuorukainen alotti -Maurin lapsuusvirttä: "Jo joutui armas aika". Mauri tunsi, että Jumala -oli kaiken tehnyt hyvin. Ylistys ja syvä rauha sydämessänsä hän nousi -jatkamaan valkenevan tien vaellusta. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VALKENEVA TIE*** - - -******* This file should be named 60494-8.txt or 60494-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/6/0/4/9/60494 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/60494-8.zip b/old/60494-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index d82b185..0000000 --- a/old/60494-8.zip +++ /dev/null |