diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/60478-8.txt | 2727 | ||||
| -rw-r--r-- | old/60478-8.zip | bin | 46438 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 2727 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..45b1e55 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #60478 (https://www.gutenberg.org/ebooks/60478) diff --git a/old/60478-8.txt b/old/60478-8.txt deleted file mode 100644 index 9b28c24..0000000 --- a/old/60478-8.txt +++ /dev/null @@ -1,2727 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Toisen oma, by Väinö Kataja - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Toisen oma - Kevät-unelma - -Author: Väinö Kataja - -Release Date: October 12, 2019 [EBook #60478] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TOISEN OMA *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - - - -TOISEN OMA - -Kevät-unelma - - -Kirj. - -VÄINÖ KATAJA - - - - -Hämeenlinnassa, -Arvi A. Karisto, -1910. - - - - - - -I - - -Kylän raitille, aina kylän alapäähän asti, näkyi Virkavaaran -metsäherran vaaleansininen, huvilan muotoinen rakennus somien -mäntyjensä keskeltä. Se oli rakennettu korkean vaaran kupeelle, -männikkökummulle, jonka metsänpuolisesta laidasta kallio nousi -jyrkkänä, metsäiseen vaaran kylkeen yhtyen. - -Talo oli etäällä kylän muista taloista, jotka olivat rakennetut -laaksoon, tienviereen ja lähelle jokitörmää. Uudenaikaisen tyylinsä ja -miellyttävän paikkansa vuoksi se veti ohikulkijan huomion puoleensa. - -Jo heti pitäjään muutettuaan oli nykyinen metsäherra alkanut katsella -talonpaikkaa. Näytti siltä kuin olisikin aikonut elää täällä ikänsä, -ettei enää muilta seuduilta virkaa hakisikaan. Ja silloin jo, kun -kuultiin, että hän aikoi rakentaa talon tuohon Kelovaaran laitaan, -alettiin paikkaa Virkavaaraksi nimittää. - -Ja niin oli siihen rakentanutkin sievän talon -- ikäänkuin ihmisten -jaloista pois. - -Oli varhainen kevätaamu. Ei ollut päivä vielä noussut, ja kylmä yö oli -seulonut kirkasta, hopeista huurretta puut valkoisiksi. Tielle kumotti -Virkavaaran metsäherran vaaleansininen rakennus kuin kukka kuuraisten -puiden keskeltä. Sieltä näki kyllä tielle, mutta tieltä ei näkynyt -taloon muuta kuin hiljainen, sinervä päärakennus ja rivi punattuja -ulkohuoneita aivan takakallion kupeessa ja kuin siihen kiinni -kasvaneina. Mutta jos arvasi katsoa yli mäntyjen latvain, sattui -silmään pitkä viiritanko, jonka latvassa leijaili teeren kuva. - -Jo liikkui joku päähuoneessa, jonka ikkunat antoivat etelään ja josta -oli suurenmoinen näköala leveälle joen uomalle ja sen kahden puolen -kohoaville kukkuloille. - -Ikkunaverhot työnnettiin syrjään. Metsäherra nousi jo vuoteeltaan. - -Hänellä olikin, Martti Laguksella, tapana nousta varhain. -Talviaamuinakin, kun taloissa ryhdyttiin karjaa ruokkimaan, näkyivät jo -tulet Virkavaaran metsäherran huoneesta. - -Mutta tänä aamuna Martti metsäherra oli tavallista varhaisempi, sillä -hänellä oli ollut aikomus lähteä karhunjahdille lähimmän naapurinsa -Kivi-Ollin kanssa. Illalla olivat asiasta lopullisesti päättäneet. - -Yö oli ollut kylmähkö, ja lumenpinta oli arvattavasti kovettunut -suksenkantavaksi hangeksi. - -Martti silmäili alas kylälle ja joen valkopintaiselle uomalle, joka -ulottui silmän kantamattomiin. Vaarojen kupeilta hohtivat valkoisen -huurteen peittämät puut ja pohottivat kilokalliot. Minkäänlaista -liikettä ei näkynyt tieltä, ei hiihtäjää vielä joen jäällä, eikä -kylältä noussut vielä savuja. - -Martti silmäili idän puolelle, josta ei näkynyt muuta kuin korkea, -kallioinen vaaran kylki ja ylempänä taajaa kuusikkoa. Ei näkynyt vielä -aamunvinkkaa taivaan rannalla, vaikka taivaan kansi oli jo vaalennut ja -ennusti päivän tuloa. Hän silmäsi samalla lämpömittariin ja näki, että -se näytti vain yhden asteen kylmää. - -Ei ollutkaan ollut tarpeeksi kylmä yö. Hangen pinta ei ollut kovettunut -kyllin kestäväksi, varsinkaan kun edellisen päivän suvi ei ollut oikein -tuntuva. - -Ennen auringon nousua oli Kivi-Ollin pitänyt tulla metsäherralle -ilmoittamaan, oliko mahdollista lähteä karhua kiertämään. Mutta eipä -häntä kuulunut. - -Martti pyyhkäisi unen pois silmistään ja alkoi pukeutua. - -Olli oli ehkä vakoilemassa metsässä, kuinka hanki kantoi, mietiskeli -hän. Kyllä ukko oli siksi toimelias -- ja siksi innokas metsästäjä. Ja -niin olivat edellisenä iltana tuumineet. Moneskohan karhu jo olikaan -tämä, jota Ollin kanssa aikoi ahdistella, jatkoi Martti mietteitään. - -Niin. Olipa hänellä tarkat tiedot siitä, sillä jokaisen karhujahdin hän -oli kirjoittanut päiväkirjaansa. Olihan niitä jo! - -Ja nämä kymmenen vuotta olivat kuluneet täällä Pohjolassa kuin -unennäkö. Elämä oli tuntunut keveältä täällä, aika kulunut lentävin -siivin, ja kului kai näin vastakin... kului kohden kuolemaa... tällä -lailla, hiljaisesti, tyynesti iankaikkiseen lepoon... - -Oli omituista, että näin kevään tullen Martin vieläkin tapasi -surumielisyys, joka oli häneen nuorena lyönyt leimansa ja tehnyt -hänestä vakavan, harvoin hymyilevän miehen. Näin keväisin hänet -kuitenkin aina tapasi surumieli, ikävä ja onnen kaipuu; ne olivat -kasvattaneet hänen sieluunsa toisen maailman, joka ei ollut missään -yhteydessä tämän maailman eikä sen elämän kanssa, jota hän eli... Hän -sallikin noiden rakkaiden unelmain tulla, antoi muistinsa ja -tunteittensa vaeltaa kultaiseen nuoruuden aikaan ja vieläkin haaveksia -olleista onnen hetkistä... - -Martti peseytyi. Ja vaikka hänellä ei ollut tapana hiuksiaan harjatessa -katsella kuvastimeen, sattui hän sen nyt tekemään. - -Hän oli kookas, keski-ikäinen mies; kauniiden, miehekkäiden kasvojen -totisuutta tehostivat musta poskiparta ja vankat viikset. Hänen suuret, -siniset silmänsä olivat aina surumieliset, ja ainoastaan silloin, kun -hän hymyili, välähti niiden ilmeessä terveen elämän lujaa voimaa. Koko -vartalo oli voimaa ja elämää, ja komea, kaareva rinta kohosi rennosti -kuin ruhtinaalla. - -Mutta nyt kuvastimeen katsoessaan hän näki silmäin ympärille -ilmestyneen ryppyjä, jotka eivät kyllä rumentaneet, mutta antoivat -hänen kasvoilleen entistä vakavamman sävyn. Hän hymähti. Pian alkaisi -ilmestyä harmaita hiuksia... ehkä jo olikin ohimolla ja korvain -juuressa... - -Ja kuinka lieneekään, joutui Martti taas miettimään kulunutta -elämäänsä. Sillä se oli ollut elämää, tämä nykyinen ei ollut kuin sitä, -jonka itse suunnitteli tänne Pohjolaan muuttaessansa... Oli tehnyt -tilin entiselle, nuoruuden unelmalle, ja alkanut ikäänkuin alusta. Oli -ottanut huomioon kaikki seikat, ja lopputuloksena oli: elän yksin. - -Ja kun oli kuivannut kasvonsa ja sukinut partansa, istahti hän -keinutuoliin, pani tupakaksi ja unohtui mietteisiinsä. Unohtui niin, -ettei muistanut aiottua retkeä, ei Kivi-Ollia eikä mesikämmentä... - -Kummalliselta kai näytti hänen elämänsä. Olivat siitä kyläläiset -sanoneet ja virkaveljet hyvin usein. Mutta kukaan ei tiennyt, että -hänellä oli ollut unelma hänelläkin, ihana ja suloinen unelma, joka -upposi sydämeen jo nuorena, mutta ei koskaan toteutunut. Moni saattoi -aavistaa, ja hyvin usein oli sitä häneltä kysytty, mutta hän ei koskaan -tehnyt siitä selvää eikä antautunut _siitä_ puheisiin kenenkään kanssa. - -Kun hän muutti tänne Pohjolaan, oli unelma jo aikoja sitten loppunut, -tuli oli sammunut, mutta hehkuva hiillos jäänyt jälelle. Ja kun hän -tänne pääsi, tuntui hänestä kuin olisi päässyt kotiaan, siihen -paikkaan, josta ei mihinkään ikävöinyt eikä mitään liikaa vaatinut... - -Tänne rakensi oman talon korkealle mäelle, johon ei kuulu kylältä humu -ja jossa saisi viettää loppuikänsä rauhaisaa vanhanpojan elämää... - -Kymmenes kevät olikin jo kulumassa, eikä tänä aikana ollut tapahtunut -mitään, jota hän ei olisi ennen aavistanut tai joka olisi häirinnyt -hänen rauhaansa. Olivathan nämä kymmenen vuotta olleet oikeastaan -onnellista aikaa, niin onnellista kuin voivatkin yksinäisen miehen -elämässä... Nyt nämä seuraavat -- ja kukapa tiesi, vaikka kuolema -piankin noutaisi -- olisivat kai samanlaisia: hiljaisia, pimeitä -talvisia päiviä, valoisan kesän herttaisia päiviä... - -Mutta joka kevät muistuivat mieleen onnenpäiväin ihanat hetket. - --- Tule vain, sinä kevään herttainen, vaalea hengetär. Tule luokseni -kevätaamuin ja istu ja viivähdä hetkinen yksinäisen miehen pöydän -päässä. Vaikka sinun viestisi tulevatkin haudan takaa, ovat ne rakkaita -kuitenkin. Kerro tarinoita kuolleesta armaastani ja vie terveiseni -mennessäsi. Minä varron täällä ja tulen sinne sinun kanssasi jonakin -keväisenä aamuna, silloin kun päivä nousee... Sinä opastat tien -satumaailmaasi ja uuteen ihanampaan elämään... Sillä sen sinä tiedät, -että kalvava kaiho minua repii ja itkevä ikävä rasittaa ja kaipuu -kalvaa aina sydänparkaani... - -Niin hän itsekseen haaveksi, eikä kukaan osannut aavistaa, että tuon -vankan miehen mieli oli pehmeä kuin vaha... - -Usein hän heräsi tuollaisesta haaveesta siihen, että tapasi kyyneleitä -silmissään... - -Semmoisina hetkinä hän tunsi itsensä niin orvon yksinäiseksi, ja suru, -joka ennen oli lopuksi kummunnut ilona, painui silloin syvemmälle ja -kasvoi kiinni sielun pohjaan. - -"Mikset nai?" olivat virkaveljet usein kehoittaneet. - -"Minä olen tässä jo niin tottunut yksin elämään." - -Eivätkä he sen enempää tiedustelleet. - -Mutta kaikki pitivät hänestä ja olisivat mielellään tahtoneet häntä -seuraansa. Joskus, kun hän oli osunut joukkoon, saattoi hän olla -iloinen ja leikkisä ja purevan sukkela. Mutta mieluummin hän oleskeli -yksinään ja samoili kiveliöitä. Saattoi joskus olla metsillä omaksi -huvikseen viikkomääriä tai kalastella erämaan järvillä Kivi-Ollin -kanssa koko syyspuolen kesää. - -Hänen ajatuksensa vaelsivat kaukana nuoruuden ajassa, ensimmäisessä -ylioppilasvuodessa. Ja ikäänkuin oikein tahtoen muistoistaan nauttia -hän antoi jokaisen kuvan viipyä kauan mielessään ennenkuin salli toisen -siirtyä sijalle... - -Silloin hän äkkiä heräsi siitä, että aurinko nousi ja valeli kultiaan -toiselle puolelle jokea vaarojen huurteisia puita vasten. Hänen oma -talonsa oli vielä varjossa, mutta koko lännenpuolinen maailma, suuri -vuorinen erämaa, välkkyi siellä ja kimalteli aamun kullassa. - -Hän nousi ja kävi ikkunasta katselemaan luontoa. Joen valkoinen pinta -välkkyi, ja kaukaa siinsi suuren vaaran juurelta toisen pitäjän kirkko -tapuleineen. Ja ihan taivaanrannalla, siellä missä vuorijono näytti -kasvaneen siihen kiinni, värähteli kevään harsoa ja lämpöistä auerta. -Kylän taloissakin jo herättiin, ja savuja nousi suorina patsaina -tyyneen kevätilmaan. Joku hiihtäjäkin näkyi laskettelevan alas -rantatörmästä joen kimaltelevalle pinnalle. - -Joka kevätaamu hän oli tottunut retkeilemään. Milloin hiihteli suurten -vaarain la'ille ja laski huimaa vauhtia takaisin, milloin valjasti -poronsa ja ajoi aamuvarhain kyläläisten metsätietä kauaksi saloille. Ja -sama halu tapasi hänet nytkin. - -Olihan nyt oikeastaan ensimmäinen hankiaamu tänä keväänä. Hän alkoi -valmistautua retkelle, aikoen hiihtää korkean Rattostunturin huipulle, -jolta näki kauas Lappiin asti. Siellä oli hauska olla ja helppo -hengittää! Siellä oli lohtua yksinäiselle miehelle, joka ei saanut iloa -muualta kuin luonnosta! - -Ja tulisella kiireellä hän alkoi köyttää paulakenkiä jalkoihinsa. - -Samassa hän huomasi Kivi-Ollin tulevan pihalle, suksilla mäkikujasta -viillättäen. - -Hän kävi jo portaille vastaan, ja ennenkuin Olli ehti sanoa hyvää -huomenta, kysäisi hän: - -"Onko hanki kantavaa?" - -"Aukeilla kantaa, mutta metsissä ei... Ei tullutkaan niin kova kylmä -kuin luulimme... Ei ole nyt vielä kiveliöön lähteminen... Mutta onpa -kevättä... ja karhu kyllä odottaa meitä..." - -Ukko naurahti sitä sanoessaan. He olivatkin, hän ja Martti, aina -onnistuneet karhun kaadannassa. - -Olli iski sauvansa kiinni kinokseen ja kävi portaille. Martin totisille -kasvoille ilmestyi iloinen hymy, ja toverillisesti hän tervehti vanhaa -miestä. Heistä oli näinä kymmenenä vuonna tullut hyvät ystävät. Olli -oli Martin ensimmäinen työmies taloa rakentaessa ja ainoa seuralainen -metsästysmatkoilla. Oikeastaan olikin pyytöhenki nämä kaksi eri-ikäistä -miestä yhdistänyt lujilla veljessiteillä. - -Olli oli jo kuudenkymmenen mies, mutta luja ja sitkeä ja verrattoman -tarkka ampumaan. Kun hän oli ikänsä metsiä kulkenut, oli hänen vainunsa -otusta ajaessa tarkka kuin eläimen, eikä hän sitä kertaa pyyntöön -lähtenyt, ettei tuonut saalista matkassaan. Hänen pieni mökkinsä oli -Virkavaaran takana, sen toisella, idänpuolisella rinteellä. Sinne johti -kesäisin Virkavaarasta polku, joka kujalta lähtien kierteli jyrkimmät -kalliot ja nousi kahden suuren kuusen välistä alemmalle vaaran selälle, -mistä alkoi painua toiselle puolen ja mutkitellen johtaa Ollin -pirtille. - -Talvisin taas yhdistivät naapureita suksen- ja pulkanladut, jotka -kulkivat matalampaa rinnettä kuin kesäpolku sekä ylös että alas. Ollin -pirtille hiihteli Martti talvi-illoin tarinoimaan takkatulen ääressä. -Ukko kertoi metsästysmatkoiltaan Norjasta ja Lapista, ja väsymätön -kuulija oli Martti. Semmoisina iltoina oli Ollilla hyvää tupakkaa -poltella. Ja eukko kuunnellessaan keitteli Martin tuomasta kahvista -väkevää juomaa, jota miehet vähän väliä maistelivat. - -Monta oli heillä ollut hauskaa metsästysmatkaa, kun kahden hiihtelivät -kiveliöitä ja sydänmaita ja hakivat Tapion viljaa. Monta oli karhua -kaadettu, ammuttu susia, ja pari kertaa oli osuttu ahmankin pesälle. -Syksyisin kuljettivat säkittäin metsälintuja ja kesäisin kalastelivat -suurissa järvissä tai metsäjokien jyrkissä koskissa. - -Parhaalle paikalle Martti nytkin toimitti Ollin istumaan, antoi hyvän -piikkipäisen sikaarin ja kysyi: - -"Uskooko Olli tänä keväänä hyviä, kestäviä hankia tulevan?" - -"Epäilemättä. Minun merkkieni mukaan nyt pitäisi tulla suojailmoja... -ja se se hyvä olisikin... ja sitten kun kääntää tuulen pohjoiseen, niin -koko päivän kestää hanki... Semmoinen minun uskoni on..." - -"Olisipa se..." - -"Sitten sitä päästäisiin liikkeelle ja näytettäisiin sille talviselle -otsolle, joka karkuun pääsi, kuinka käy..." - -He innostuivat puhelemaan entisistä karhunjahdeista ja kuvailivat tätä -aikomaansa, kuinka sen pitäisi onnistua... - -"Minä jo illalla heti näin taivaasta, ettei tule lujaa kylmää", puheli -Olli ja maiskutellen imi sikaariaan. "Ei kannata lähteä hiihtosin -liikkeelle huonolla hangella, varsinkaan kun näyttää, että päivä tulee -kirkas ja että huove hankeen rupeaa... Ajattelin: käynpä häntä -huvikseni kuitenkin metsäherralle sanomassa, ettei kannata vielä -lähteä, käyn puheilla, niinkuin illan päätös oli..." - -"Aina on Olli tervetullut talooni", sanoi siihen Martti. - -Olli hymähti. Oli aina niin ystävällinen tämä metsäherra, niinkuin -veljeä puhutteli, ruuat, juomat jakoi, vaatteita, kenkiä lahjoitti ja -jouluksi aina jauhosäkin. Saaliista aina runsaat puolet ja kruunun -tapporahat kaikki... Ei ihmistä parempaa... - -Ollin kirkas silmä päilyi hyvästä mielestä ja katse kulki suuresta, -mustasta karhuntaljasta, joka oli kirjoituspöydän alla, monihaaraisiin -poron- ja hirvensarviin, jotka olivat molemmin puolin ovea ja joihin -oli ripustettu kaikenlaisia metsästysneuvoja. Pyöreään tinapulloon, -joka riippui alimmassa poronsarven oksassa, hänen katseensa pysähtyi... - -Nuo poronsarvet oli Olli metsäherralle lahjoittanut, ja tuosta -tinapullosta oli monta makeaa ryyppyä saanut... Kerrankin, kun oli -kylmä syysyö, ja he viettivät yötä nuotiolla... - -Mutta siitä luistikin taas Ollin katse komean piirongin luo loukkoon... -Sen oli metsäherra usein avannut ja sieltä suuresta, kirkkaasta -karahvista kaatanut juomalasiin ja kehoittanut: "Ollipa ottaa tuosta -aamutuimaan." Ja hyvää oli aina ollut... Eikä Olli saanut katsettaan -pois piirongista, vaan tähtäsi kuin otusta lukonreikää, jonka ympärillä -pohotti valkealuinen hela... - -Jopahan liikautti metsäherra avainkimppua taskussaan, helisti kerran, -kaksi, ja Ollin sydän vavahti ilosta... Jo meni piirongin luo ja asetti -avaimen lukkoon, ja Olli oli jo varma ryypystä... - -"Ollipa ottaa tuosta aamutuimaan", kuuli hän metsäherran sanovan. - -Hän nousi, meni rykäisten piirongin luo ja huuliaan pyyhkien sanoi -tavallisen estelynsä: - -"Ei sitä nyt olisi... aina sillä on metsäherralla takanaan..." - -Ja sen sanottuaan hän kumosi lasin, kiitteli ja pyyhki huuliaan. - -"Tämä on nyt meillä, Olli, viidestoista karhu kierroksessa", virkkoi -Martti, katsellen äijän kipristeleviä huulia. - -"Joko niin monta?" epäili Olli. - -"Ollipa käy ullakolla, niin näkee siellä neljätoista karhunkalloa..." - -Olli naurahti. - -"Sinnekö ne kallot on pantu tallelle?" kummaili hän. - -"Siellä ovat, ja ovat siellä ahmankallotkin." - -"No ne ovat nuo herrat! Olisivatpa minullakin kaikki tallella, -poikavuosiltakin, niin läjä niitä olisi!" - -Ja hetkisen he vielä puhelivat toivotuista hankiaamuista. - - - - -II - - -Ollin mentyä Marttikin päätti lähteä hiihtelemään. Aukealla ja joen -jäällä luisti suksi nyt mainiosti, sillä siellä hanki kesti. - -Hän antoi taloudenhoitajalleen määräyksiä, joi lasillisen vettä ja -aikoi aamiaisen aikana olla kotona. Vanha Saara oli jo tottunut -herraansa ja palveli häntä parhaansa mukaan. Mutta sen hän jo tiesi -entisestä, ettei Martti-herra koskaan saapunut siihen aikaan kuin -aikoi, vaan milloin sattui. Välistä aikoi olla päivän, niin viipyikin -viikon. "Aamiaiseksi tulen", vakuutti Martti, kun Saara näytti -epäilevän. - -"Tulleeko tuloa", arveli toinen ja painui keittiöön. - -Ulos tultuaan Martti sai kuin sähköä ruumiiseensa. Suloinen kevät-aamu -houkutteli, ja ilma näytti kristallikirkkaalta. - -Hän otti kuistin nurkasta jalkavat, vasta paahdetut suksensa, ja -potkaisi jalat varpaallisiin. Hetken hän seisoi kuin miettien, mihin -päin lähtisi. Myötälettä pitkältä ja paikoin jyrkkää oli Virkavaarasta -kauas maantielle asti ja vielä siitäkin aina joelle, jonne viimeisen -vauhdin antoi korkea jokitörmä. Martti puhalsi matkaan, ja liukkaat -sukset kiitivät männikön halki, jotta hanki tuntui helisevän. Mutta kun -hän oli onnessa männikön puut vältellyt ja alkoi aukea myötäle, lykkäsi -hän pari kertaa parempaan vauhtiin ja kiiti nyt nuolena jyrkkää -rinnettä alas tielle päin... - -Juuri kun hän, parhaassa vauhdissa vielä, oli päässyt maantien yli ja -viillätti menemään joelle, havaitsi hän nuoren, mustapukuisen naisen -hiihtävän pappilasta päin... Hän ehti nähdä vain solakan varren, -siniset, syvälliset silmät ja mustan tukan... - -Vasta joen jäälle päästyä, ja kun vauhti oli vähentynyt, välähti hänen -mieleensä äskeinen näkemä. Kuka oli tuo outo, hyvin puettu nainen, joka -näytti niin tyttömäiseltä keveässä hiihtotakissaan? - -Puolijokeen päästyään hän alkoi hiihtää alaspäin pitkin jokea, -kummallisten ajatusten, muistojen ja tunteiden rynnistäessä hänen -mieleensä. - -Mikä oli noissa oudon naisen silmissä, joka sai kuin sähkön kulkemaan -hänen ruumiinsa läpi? Nehän olivat Esteri-vainajan silmät. Sama oli -vartalokin ja sama musta tukka... - -Tuli semmoinen kummallinen voimattomuus koko hänen olentoonsa, ettei -hän ollut pystyssä pysyä. Tulvimalla tuli muistoja ja tunteita sydämeen -ja salainen, villi riemu tuntui kumpuilevan kuin puhkeava, voittamaton -voima syvällä mielen pohjalla. - -Hän hiihteli verkkaan, tietämättä mihin päin. Ajatukset polttivat, ja -sydän löi niin rajusti, että pyörrytti. Nehän olivat samat silmät, -joihin hän kerran oli katsonut, ennen nuorina päivinä! Samat silmät, -joiden hehku sammui juuri silloin, kun ne palavimpaan liekkiin -syttyivät! Ne silmät olivat häneen katsoneet lemmen kyynelten läpi, ja -niiden ilmeessä oli ollut taivaan riemua ja elämän puhdasta iloa... - -Ja kun ne olivat sammuneet ja Esteri laskettu maan poveen, oli hänelle -jäänyt vain muistoja, joiden voima häntä vieläkin elähdytti... - -Hän upposi niin muistoihinsa ja haaveiluunsa, että alkoi epäillä -nähneensä utukuvan... Ehkä kevään hengettären, jonka aina oli toivonut -pöytänsä päähän istuutuvan... Ehkäpä vain olikin hengetär, jonka hänen -oma mielensä oli esiin loihtinut! - -Niin kai olikin! Kuolleet eivät nouse elävien joukkoon, eikä hänelle -onnenpäivä koskaan valkenisi. - -Mutta melkein tietämättään ja tahtomattaan hän pysähti ja katseli -taakseen rannalle ja kylälle päin... - -Se ei sittenkään ollut harhanäky!... - -Hän näki naisen nousseen kylän taloja ylemmäksi ja hiihtelevän kaltevaa -vainiota pitkin niinkuin pyrkimässä kukkulalle, joka oli peltojen -takana korkeamman vaaran laidassa... Hän näki oman kotinsa aamuauringon -kirkkaassa valossa ja männikön sen ympärillä kimaltelevan. Kuinka se -näytti onnen ja tyynen rauhan asuinsijalta...! Aavistiko kukaan, että -sen omistaja oli rauhaton, harhaileva ja haudantakaista elämää ikävöivä -mies? Tuskin. - -Silloin hän näki oudon kohoavan jyrkälle kukkulalle ja hiihtävän ihan -metsänrantaan asti. Hän erotti selvään tänne joelle, että joku metsään -menevä mies puhutteli outoa ja näytti viittailevan alas laaksoon... - -Ja yhä korkeammalle kohosi aurinko. Sen kilo alkoi pudotella yöllä -karttunutta huurretta puista, ensin vaarain jyrkimmiltä rinteiltä ja -sitten alempaa juurilta. Koko joen pinta välkkyi ja kimalteli ja kuin -hupeni yhdeksi lämpöiseksi harsopilveksi etelän taivaan rannalle. -Edempää, idän maailmalta päin, pohotti laajoja, puuttomia vaarainlakia, -joiden huipuilla päivän säteet kuin leikkiä löivät... Mihin hän -hiihtelisi? - -Ennen hän hiihteli tästä tuon laajan saaren rantaan ja kääntyi siitä -viistoon toisen kylän kukkulalle ja palasi takaliston kumpuja pitkin... - -Nyt hän näki naisen potkaisevan matkaan ja viilettävän taloihin päin... -ja katoavan näkyvistä... - -Mutta entiseen tapaansa Martti hiihteli verkkaan saarta kohden. Hän, -joka ennen työnteli menemään, jotta harvat hänen jälessään ehtivät, -lykkeli nyt lylyään kuin sairas. Kirkkaan aamun sulonkin hän unohti ja -ympäröivän luonnon, jota aina kaikilla säillä ihaili... - -Rattostunturin valkopäinen laki paistoi kaukaa monien matalampien -vaarojen takaa. Sinne, kiveliön keskelle, hän oli usein tehnyt retkiä -keväisinä hankiaamuina ja katsellut sen huipulta ympäröiviä maailmoja. -Hän saattoi siellä uneksia ja haaveksia ja elää omaa, kummallista ja -rikasta satumaailmaansa... ja iloita elämästä yhdessä heräävän kevään -kanssa... - -Siellä oli syntynyt monta ihanaa ajatusta, tuhansia kuvia onnenelämästä -ja rakastetusta, joka makasi maan mullassa. Kerrankin tämmöinen: Jos -eläisi Esteri, niin tänne he nousisivat tämmöisenä kirkkaana -hankiaamuna... Ja hän näyttäisi Esterille tämän kummallisen maan -salaperäisyyksiä ja valon voittoa ja pimeyden häviötä... Esteri tätä -ymmärtäisi... Esteri osaisi erottaa elämän maan kuoleman maasta... - -Hän oli mietteissään hiihtänyt rannalle ja nousi jo joentörmälle. Koko -kylä näkyi siinä vaaran laidassa, ja kaukaa mäntyjen keskeltä -Virkavaarakin. Pappila rannempana ja kirkon ja tapulin ristit korkeiden -kuusien takaa... - -Tiellä oli liike alkanut, ja joka talosta nousi savu vaaleana ja -haihtui kirkkaaseen ilmaan. Jostakin metsän takaa kuului kulkusten -helinää ja laulua. Martti hiihteli suoraan metsään päin, sillä hänen -tapansa ei ollut raittia hiihdellä silloinkaan, kun pehmeä umpi oli -metsissä. - -Kylän alimmaisen talon takaa hän nousi harjulle ja painui näkyvistä -näreikköön, hiihtääkseen sieltä kumpuja pitkin kotiinsa. - -Äskeinen näkemä oli koskenut häneen niin, että hän vasta nyt alkoi olla -selvillä siitä, mitä oikeastaan oli nähnyt. - -Saattoiko olla toista ihmistä, joka oli Esterin näköinen? Ei hän sitä -ollut koskaan uskonut, ei koskaan luulotellutkaan näkevänsä Esterin -näköistä... Ja nyt oli kuitenkin nähnyt... vilahdukselta vain, mutta -kylliksi kuitenkin... - -Että outo nainen oli vieras täällä, sen hän nyt ymmärsi. Mutta kuka hän -oli ja mitä varten oli näin varhain liikkeellä, se jäi arvoitukseksi. -Hän koetti tyyntyä ja rauhallisesti ajatella näkemäänsä, mutta myrsky -tuntui rinnassa vain riehuvan ja ajatukset nuolena kiitävän, mieli -luovan ilmalinnoja... - -Takalistoa hiihtäen hän joutui kyläläisten metsätielle, joka painui -metsään loivana myötäleenä. Hän antoi suksien mennä hiljaista vauhtia -myötälettä alas ja kääntyi ensimmäisen suon rannassa kotia päin. Suolta -lähtien oli jyrkkää vastaletta melkein Virkavaaraan asti. - -Hän, joka aina aamuisilla retkillään oli virkku ja notkea, iloinen ja -reipas, tunsi nyt mielensä kummallisen alakuloiseksi ja sairaaksi. -Tuska, joka oli vuosikausia ollut tuntemattomana, oli noussut entiseen -voimaansa ja vihloi sydäntä... - -Mitäpä hän enää uneksi ja haaveksi ja toivoi, mietiskeli hän -noustessaan vastaletta. Miksi toivoisi enää iloa elämästä, onnea tästä -maailmasta! Ei olisi ihmistä, joka ymmärtäisi häntä, ei yhtään sydäntä, -joka sykkisi hänelle! Miksi häiritsisi rauhaansa ja yksinäistä -elämäänsä. Mitäpä rakentaa tuulentupia! Vanha, kokenut mies! - -Mutta häntä seurasivat sittenkin oudon naisen syvälliset silmät. Hän -näki tuossa edessään mustan puvun ja soman hiihtotakin, kauniin tukan, -joka oli ohimolta samanlaisessa kiharassa kuin Esteri-vainajankin. - -Mistä oli outo nainen tullut tänne kauas Pohjolaan? - -Hän oli jo noussut harjun selälle ja näki laakson toisella puolella -ihan kallion kyljessä Kivi-Ollin pienen pirtin navettoineen. - -Hänestä tuntui, että hänen oli pakko saada puhutella jotakuta ihmistä. -Semmoinen kummallinen voimattomuus ahdisti häntä, että hän -jäsenissäänkin tunsi kuin uupumusta. Olli oli mieluisa mies -juttuilemaan. Hänpä poikkeaisi hetkeksi Ollin pakinoille. - -Hän käänsi suksensa Ollin portille päin ja lykkäsi menemään aika -vauhtia laaksoon, josta sitten alkoi hiljalleen nousta mökille. - -Olli puuhaili avopäin päiväpaisteisella hangella, jossa palkki hirsiä -uuteen navettaan. Lampaat jyrsivät mäntyjen latvapuolista muheaa -mäihää, niin että mäiske kuului. Ulos Jumalan päivää katselemaan oli -ukko laskenut lampaansa ahtaasta läävästä. - -Martti istahti männyn tyvelle ja arveli: - -"Huono on hiihto." - -"Johan minä sanoin", virkkoi Olli, joka ei ollut havainnut Martin tuloa -ennenkun tämä oli melkein vieressä. "Missä päin metsäherra on käynyt?" -hän kysäisi samassa. - -"Hiihtelinpä häntä hiukan." - -Hän puhui väsyneesti, ja Olli huomasi, että Martin muutoin punakat -kasvot olivat kalpeat. Väsyneeltä hän näyttikin. - -"Tässä sitä eukkoineen Olli vain päiviään viettää", sanoi Martti. "Ja -hauskaa onkin näin mukavassa mökissä." - -Olli virkahti: - -"Onhan se nyt hauskaa, kun on semmoinen naapuri kuin te, joka aina -antaa. Mutta on tässä ollut koviakin päiviä, kun nälkä hätyytteli ja -lapset olivat pieniä. Mutta nyt... nyt tässä eukkokin alkaa komistua ja -ylpistyä..." - -Ja Olli naurahti sukkeluudelleen. "Saisiko sitä mitään tarjota?" hän -sitten kysyi. - -Ollin vaimo, Kuppari-Kaisaksi sanottu, riensi samalla pirtistä ja alkoi -siunailla, että kun metsäherra täällä... ja avopäin istuu männyn -tyvellä. - -Hän toimitti lasillisen vettä Martille, eikä taaskaan malttanut olla -sanomatta sitä entistä sanomaansa: - -"Jo on kumma, kun ei noin komea mies rouvaa ota!" - -Siihen ei ollut Martti koskaan muuta kuin naurahtanut, mutta nyt -virkahti: - -"Jospa ei saa mieluistaan." - -"Jo nyt luulisi maailmassa teidänkin hyvänne olevan", arveli Kaisa, -mutta Olli sanoi painokkaasti: - -"Siinä se juuri onkin, että jos ei saa mieluistaan." - -Mutta Kaisa rohkaisihe ja hymähti: - -"On kai se joskus ollut mieluinenkin..." - -Mutta nähdessään Martin vakavan katseen eukko ei enää jatkanut. "Olisi -minulla valmista kahvia, jos saisin tarjota", esitteli hän sitten. - -"Enpä nyt tällä kertaa --!" - -Ja kääntääkseen puheen muihin asioihin hän kysyi Ollilta: - -"Tuleeko hankia tällä viikolla?" - -"En minä usko tällä viikolla vielä, mutta annas kun tulee ylikuu, niin -nähdäänpä..." - -"Sunnuntaina kai syntyy uusi kuu..." - -"Mutta silloin karhu taitaa jo olla tiessään..." - -"Mitä vielä... kyllä se tavoitetaan..." - -Ja pitkän aikaa Martti jutteli siinä Ollin kanssa tulevasta -karhujahdista. - -Aamiaisen aikaan hän saapui kotiinsa. - -Hänestä oli tämä oma rakentamansa koti tuntunut somalta ja rakkaalta. -Vaikka hän yksin tuli kotiaan eikä häntä vastaan hymyillyt ystävän suu -eikä nauravat silmät, tuntui koti kuitenkin kodilta, ja hän löysi -ilonsa omasta sydämestään. - -Mutta kun hän nyt avasi oven huoneeseensa, läikähti sanomaton ikävä -häntä vastaan, ikäänkuin olisi vankeuteen astunut vapaudesta. -Kaikki hänelle tutut ja rakkaiksi käyneet huonekalut ja muistot -kalastusretkiltä tuntuivat vierailta ja entistä vähäpätöisemmiltä. -Ruusutkin, jotka hänen vireän hoitonsa vuoksi jo olivat käyneet -kukkaan, näyttivät lakastuneilta ja ikäänkuin ikävöivän naiskäden -pehmeää hoitoa. - -Väsyneesti hän istahti keinutuoliinsa. Silloin hän välistä unohtui -mietteisiin tuntikausiksi, keinui edestakaisin ja vihelteli, katse -harhailevana ja ajatukset lentäen avarassa maailmassa. - -Mutta nyt hän ei viheltänyt eikä keinunutkaan. Istui hiljaa, ohimo -kämmentä vasten. - -Kun Saara ilmoitti aamiaisen olevan valmiina, ei hän vastannut mitään. - -Ja Saara ihmetteli. Kaksi ihmettä oli tapahtunut. Metsäherra oli tullut -kotia lupaamallansa ajalla. Eikä vihellellyt keinuessaan. Ja Saara -päätti mielessään, että hänen herransa oli sairas. - -Sairaalta hän melkein näyttikin äskeiseen verraten. Näytti siltä kuin -rautakoura olisi pusertanut vankkaa miestä, alentanut rohkean mielen ja -laimentanut virkut veret. -- - -Hän nousi, kävi kirjoituspöytänsä luo, otti salalaatikosta vähäisen -mustakantisen muistikirjansa ja istahti sitä selailemaan. Oli kulunut -toistakymmentä vuotta, kun hän oli siihen katsonut. Mutta tuli halu -nähdä, mitä oli tuntenut silloin, -- silloin kun tuska repi sydäntä -eikä elämällä näyttänyt enää olevan mitään merkitystä. Loppulehdiltä -hän luki: - -"Tänään olen saattanut Esterin kalmistoon. Viikko sitten sain vielä -katsella hänen silmiinsä ja pusertaa hänen kättänsä." - -"Mitä minä nyt? Olen yksin ja ystävättä, orpo maailmassa. Tunnen kuinka -kuiva, kyyneletön ja veretön tuska viiltää ja leikkelee sydämeni -palasiksi. Eivät edes kyyneleet suo lohtua. Ei tule toivoa, että pian -saisin seurata Esteriä. Kiduttavana vain tuska raataa, mutta säästää -itse elämää! Mikä on tämä, ja mikä olen minä? En tiedä. Mutta vaikka -tulevat päiväni olisivat aina pimeitä, aina kylmiä ja ilottomia, jäävät -minulle muistoni jälelle, eikä aika voi tunteitani rinnastani repiä. -Keväinen maailma on oleva iloni, ja muistoni Esteristä elämäni... Mitä -minä nyt? Siirryn täältä kauas pois... 'Kalliolle, kukkulalle, rakennan -minä majani.' Niin Esteri usein hyräili. Milloin lauloikaan viime -kerran? Eräänä iltana, kun istui pianon vieressä ja minä sen päässä -kuuntelin. Me puhuimme jo silloin tulevasta kodistamme..." - -Siihen asti Martti luki muistikirjastaan. Silloin kyyneleet himmensivät -hänen silmänsä, eikä hän lukenut enää loppua... - -Kauas pois hän oli siirtynyt Savon hymyilevien järvien rannoilta tänne -jättiläisvankkaan Pohjolaan. Tänne oli Esterinkin mieli tehnyt, ja -täältä hän oli kehoittanut Marttia virkaa hakemaan... - -Nyt hän oli täällä, mutta yksin. - -Silloin hän taas muisti aamullisen kohtauksen, ja vieläkin ollen kuin -lumoissa hän tuumi itsekseen: - --- Kuka hän oli? Oliko se kevään hengetär, jota olen rukoillut joka -kevät? Joka kevät tuomaan viestejä Esteristä! - -Ja melkein kuin tietämättään hän nousi ja käveli katselemaan -maantienpuolisesta ikkunasta tielle päin... siihen, missä hän oli -hiihtänyt oudon ohitse... Hän katseli pappilaan asti ja yli pappilan -kauas joen jäälle ja korkeille vaaroille pohjoiseen päin. - -Kun Saara tuli häntä kiirehtimään aamiaiselle, tapasi hän metsäherran -istumasta keinutuolissa. Mutta ei silloinkaan keinutellut eikä -vihellellyt. - -Saara ei muistanut nähneensä herraansa noin vähäpuheisena. - - - - -III - - -Kylän raittia käveli kaksi naista kirkkaana kevätiltana, kun päivä oli -mailleen menossa. Toinen oli vanhahko ja lihava pitäjän ruustinna, -toinen nuori vielä, suruharso silmillään. - -Kävelivät hitaasti ikäänkuin illan kirkkaudesta nauttien taikka -niinkuin ihaillen katselisivat laskevaa aurinkoa, joka oli -vaipumaisillaan suuren, louhikkoisen vaaran taakse. Mutta vilkkaasti he -keskustelivat -- nuorempi nainen selittäen jotakin merkillistä -tapausta, sillä ruustinna tuntui vain kummastelevan. - -Kun olivat ehtineet Virkavaaran kohdalle ja nuorempi hetkeksi lakannut -kertomasta, kävelivät he kappaleen matkaa ääneti. Silloin juuri vaipui -aurinko lännelle, mutta sen säteet sattuivat vaaran laitaan, jossa -metsäherran talo oli. Asuinrakennuksen ikkunat loistivat kullalta, ja -männikkö siinä ympärillä tuntui kuin suojelevan sievää ja kodikasta -taloa. Paikka näytti sanomattoman miellyttävältä, ja kun sitä nyt illan -kirkas hohde kultaili, tuntui se ilon ja onnen tyyssijalta. - -Nuorempi nainen oli unohtunut katselemaan ympärilleen, korkeille -vaarojen huipuille, jotka valkopääkukkuloina kohosivat etäällä. - -"Kuka tuossa sievässä talossa asuu?" kysyi hän sitten ikäänkuin -ohimennen. - -"Se on Virkavaara, ja siinä asuu Martti Lagus, forstmestarimme", -selitti ruustinna. - -Ja hetken kuluttua, kun nuorempi ei mitään virkkanut, ruustinna puheli: - -"Vai olet ihastunut tähän Pohjolaan. Kauniiksihan tätä moni sanoo, -vaikken minä täällä koskaan ole oikein kotiutunut..." - -Nuorempi sanoi ihastuneesti: - -"Onhan mahdoton ajatella ihanampaa aamua kuin tänään. Jos olisin -tuntenut seudun, olisin varmaan hiihdellyt tuonne vaarojen korkeuksiin -asti..." - -"Hyvää se sinulle tietysti tekee... Teit oikein järkevästi, kun lähdit -tänne suruasi jäähdyttämään. Olen oikein iloinen, että tunnet -viihtyväsi täällä..." - -"Tällaisen luonnon parissa täytyy viihtyä", vakuutti nuorempi -intomielin. - -Ruustinna kertoi: - -"Sinä olet sitten samanlainen kuin Virkavaaran forstmestarikin. Hänkin -ihailee tätä seutua eikä sano koskaan tahtovansa pois. Muuten hän on -kummallinen mies..." - -"Onko hänellä perhettä?" - -"Ei. Eikä näy hän naisväestä juuri välittävän. Huvitteleiksen -metsästyksellä ja kalastuksella. Siivo, hiljainen mies muuten... Meidän -pitää kerran mennä vieraisille Virkavaaraan..." - -"Mutta jonakin hankiaamuna me teemme retken tuonne kauas metsään, -korkeimmalle kukkulalle..." - -"Kunhan nyt Uunokin tulee kotia..." - -He olivat saapuneet juuri sille kohdalle, josta Martti hurautti tien -yli. - -"Onko hän komean näköinen, mustapartainen mies, tuo teidän herra -Laguksenne?" kysyi nuorempi, vaikka hän kyllä aavisti, että mies, jonka -hän näki suksilla huristavan tien poikki, ei voinut olla kukaan muu. - -"On. Oletko tavannut hänet?" kysyi ruustinna. - -"Näin tänä aamuna taitavan suksimiehen laskevan tuolta mäeltä alas -joelle..." - -Taas he kävelivät pitkän matkaa äänettöminä. - -"Salli minun kysyä, rakas Helvi, oletko onnellinen avioliitossasi?" -aloitti ruustinna. "Minusta tuntuu niinkuin sinua rasittaisi muukin -suru kuin lapsesi kuolema... joka, jos oikein ajattelet, oli kuin -Jumalan viittaus sinulle, ettet Häntä unhoittaisi." - -Helvi, joksi ruustinna nuorta naista puhutteli, ei heti vastannut, -mutta hänen poskilleen nousi puna. - -"Minähän en tunne miestäsi, mutta olet hänestä puhunut niin vähän, -että... että minusta on alkanut tuntua..." - -"Täti-kulta! Älkää kyselkö mitään... Kyllä hän on aina ollut hyvä -minulle", vastasi Helvi melkein rukoilevalla äänellä. - -He palasivat pappilaan päin. - -"Elämä on niin kummallista... Tokko kukaan oikein omaa elämäänsä -käsittää?" sanoi Helvi-rouva. "Ja tokko kaksi ihmistä oppii koskaan -oikein tuntemaan toisiaan..." - -"Ole nyt", virkkoi ruustinna. "Itsehän ihminen on syypää siihen, ettei -elämä tunnu mukavalta. Täytyy pilvisenäkin päivänä olla iloinen, aivan -kuin aurinko paistaisi... Sinä et, Helvi kulta, tiedäkään vielä, mitä -on kovan kokeminen." - -Ruustinna katsahti sitä sanoessaan Helviin. Silmien ilmeessä oli -kärsimystä, mutta kuin puhdistettua, kirkastettua, niinkuin voimaa, -joka on kovaa kokenut, mutta taistelussa jalostunut. - -"Et sinä ainakaan nyt ole onnellinen", huomautti ruustinna. - -Helvi-rouva ei vastannut, käveli vain ääneti ruustinnan vierellä kuin -omiin mietteisiinsä vaipuneena. - -"No, ehkä sinä täällä nyt paranet kaikista pikkuvaivoistasi", lopetti -ruustinna, kun he kääntyivät pappilan pihaan. - -Helvi-rouvalle oli pappilassa annettu asuttavaksi salinviereinen -kamari, jonka toinen ikkuna antoi etelään, toinen länteen. -Etelänpuolisesta ikkunasta näki kauas joen jäälle, kylälle, ja sopi -siihen näkymään Virkavaarakin mäntyiseltä mäeltänsä. - -Illallisen jälkeen, joka näin keväällä täällä pohjoisessa syötiin jo -ilman minkäänlaista valaistusta, poistui Helvi-rouva huoneeseensa. Hän -kaipasi yksinäisyyttä ja ennen kaikkea lepoa. - -Mutta hän istahti vielä ikkunan luo ja katseli valoisaan iltaan, joka -näytti niin kumman ujosti hämärtyvän. Mietiskeli siinä istuessaan. - -Mietiskeli kulunutta elämäänsä. Rikkaasta kodista, suuren järven -rannalta, Savon maalta, hän oli joutunut naimisiin maisteri Aallon -kanssa. Viisi vuotta oli siitä kulunut! Kuinka hirveän pitkiltä ne -olivatkaan tuntuneet Helvin mielestä. Varsinkin nämä kolme viimeistä -vuotta! Oliko hän sitten rakastanut miestään, kuivakiskoista -lasisilmä-maisteria? Kun hän ajatuksissaan palasi kihlausaikaansa, -muisti hän vallan hyvin, ettei ollut tuntenut rakkautta... -lapsellisuutta se oli ollut. Sitten vasta, kun jo oli naimisissa, hän -alkoi tuntea vastenmielisyyttä miestään kohtaan, ja eräänä päivänä hän -ymmärsi olevansa onneton ja yksin... - -Mutta sitten kun syntyi lapsi, pieni poika, joka oli äidin näköinen, -valostuivat hänen päivänsä, ja hän saattoi sietää miestäänkin. Tunsipa -tunnonvaivoja siitä, että oli sydämessään ollut kyllästynyt ja -halveksinut miestään. Mutta sen lähemmäksi puolisoaan hän ei ollut -koskaan päässyt, eikä tämä ollut näyttänyt sitä kaipaavankaan. Tyly, -kuiva, mariseva maisteri, joka viihtyi tomuisissa huoneissa eikä -kesäisinkään kaivannut luonnon suureen syliin. Hirveän ikäviä olivat -olleet vuodet, kesät varsinkin. Kun muistuivat mieleen kotiseudun -välkkyvät vedet ja siintävät salot, niin oli tukehtua ummehtuneessa -kaupungissa. - -Mutta hän oli rehellisesti ja napisematta tahtonut kantaa kohtalonsa -taakkaa ja elää ainoastaan lastansa varten... - -Mutta sitten tulikin kova isku: lapsi, jo vuoden vanha, kuoli pois ja -jätti hänet yksikseen. Hänen surunsa oli niin suuri, ettei hän uskonut -voivansa jaksaa sitä kantaa... - -Silloin hän muisti, että hänellä täällä kaukana Pohjolassa oli -sukulaisruustinna. Hänelle oli tullut hillitön halu päästä pois, -johonkin kauas, näkemästä kuivakiskoista maisteria ja rauhassa yksin -surrakseen lastansa. Hän kirjoitti tänne, ja nyt hän oli täällä... - -Viikon päivät oli jo ollut. Matkan varrella oli hänelle joskus tullut -tunnonvaivoja siitä, että jätti miehensä yksinään, sillä surrut oli -hänkin lapsen kuolemaa. Mutta mieshän oli kehoittanut menemään -- oliko -sitten tahtonut päästä näkemästä vaimonsa itkua, vai oliko kehoittanut -säälistä ja rakkaudesta! Paremmin hän uskoi, että edellisen syyn vuoksi -hän nyt täällä oli. He olivat aivan erilaisia, hän ja hänen miehensä. -Toinen ei sulattanut sitä, joka toiselle oli selvää. Toinen sulkeutui -kammioonsa ja tutki tieteitä. Ei tunnetta eikä tulta toisen povessa, ei -rakkautta, jota toinen janosi... - -Kuinka hän oli ensinkään voinut sietää Selimiä, miestään! - -Pikku tyttönä hän oli kuvitellut miehensä vankaksi ja vakavaksi, -kauniiksi, uljaaksi urhoksi, jonka turvaan hän voisi paeta milloin ja -missä hyvänsä. Sillä uljaalla unelmien sankarilla tuli olla hellä sydän -ja puhdas mieli, kirkas, himoton katse, ja ryhdissä ruhtinaallista -reippautta... Selim Aalto oli punertavahiuksinen, parroittunut äijän -alku. Eikä hänessä ollut niin mitään, mikä olisi muistuttanut Helvin -unelmien sankarista... Ja kuinka hän suostui rupeamaan tälle vaimoksi! -Mikä ääretön pettymys! - -Mutta hän heitti haaveensa, uskoi, ettei sellaista miesihannetta -missään ole, jota hän oli kuvitellut... - -Eikä hän ollutkaan tavannut sellaista... Senpä vuoksi olisikin ollut -parempi, että olisi elänyt ihan yksin, vapaana kuin taivaan lintu... -Mutta nythän ei enää mitään voinut, nyt oli iäksi sidottu mieheen, -jossa ei ollut miehistä miehuutta... - -Vaikka sanoivatkin kaikki muut, että hänellä oli hyvä mies, hyvä -perheenisä ja siivo puoliso... Olipa niinkin, mutta kuitenkin... -vastenmielinen hän oli Helville... Hän oli luullut, miehestään -erotessaan, että hän vähitellen alkaa ikävöidä takaisin, kotia ja -miestään. Ei hän kuitenkaan vielä ollut mitään ikävästä tuntenut, ei -ollut katunut, että lähti tänne Pohjolaan, vapaudessa virkistyäkseen... - -"Täällä on niin suurta ja kirkasta", huudahti hän ja nousi istumasta. -Samassa hän osui katsomaan Virkavaaraan päin, jonka rakennukset vielä -erotti hämärtyvän illan suusta. - -Ja riisuutuessa muistui hänen mieleensä metsäherra, semmoisena kuin -hänet aamulla oli nähnyt tien yli hiihtämässä... Hän oli nähnyt komean, -notkean varren, uljaat, parrakkaat kasvot ja surumieliset suuret -silmät... - -Sen näköinen piti miehen olla! - -Kun hän jo oli vuoteessaan ja oli asettanut kynttilän vierelleen, alkoi -hän, omia mielijohteitaan seuraten, mietiskellä pitemmältä -metsäherrasta... - -Hänen talonsa oli niin miellyttävän sievä ja kylän kaikkein -kauneimmalla paikalla. Miksei hän ollut ottanut elämänkumppania, vaan -eleli yksin? Miksi hän rakasti tätä Pohjolaa ja miksi viihtyi parhaiten -yksin? Mikä salaisuus olikaan kätkettynä tuon vanhan miehen sydämeen! -Ruustinna oli sanonut häntä omituiseksi, suljetuksi mieheksi, jonka -sydämen pohjalle ei kukaan päässyt... - -Mutta silloin muistui hänelle mieleen kuollut pieni poikansa, joka oli -haudattu kaupungin kalmistoon. Muistui mieleen puolisokin, Selim... - -Miten olivat hänen ajatuksensa asettuneet tuohon outoon, vieraaseen -mieheen, jota hän ei tuntenut eikä ollut koskaan nähnyt! Minkätähden -tuntui niin suloiselta ajatella tuota outoa ja muistella hänen -uljuuttaan?... - -Senkö vuoksi, että hän nyt oli niin loitolla miehestään, kuivettuneesta -maisterista... jonka vaaniva silmä nyt ei ollut pöydän toisella puolen -kiilumassa syödessäkin... - -Hänen oli kuitenkin nyt niin hyvä olla. Hän oli ollut uskollinen sille -miehelle, jolle kerran lupautui, vaikka sydän verta vuotaisikin, ja -uskollisesti hän oli päättänyt loppuun asti kuormaansa kantaa... - --- Hyvä omatunto on taivas, mutta paha on helvetti, -- hän huokasi. - -Ja kun metsäherran kuva taas vilahti hänen sielunsa silmien ohitse ja -hän oli näkevinään uljaan miehen surunilmeiset silmät, jupisi hän: - -"-- Rakkautta ei ole minun osalleni sallittu... Minun täytyy kulkea -köyhänä ja painaa poveeni se, mitä siellä on pyhää ja suloista... Kuoli -lapseni, jolle olisin saanut tuhlata lämpimän lempeni... kunhan -pääsisin pois minäkin köyhästä elämästä!" - -Hän sammutti kynttilän. Hän oli jättänyt ikkunat peittämättä, -herätäkseen päivän kanssa aamuhiihdolle. Ulkona oli kevät-ilta -hämärtynyt. Taivaalta tuikkivat tähdet suoraan hänen päänpohjaiseensa. -Ääretön avaruus näytti salaperäisen viehkeältä tähtitaivaan alla, -suurelta ihmemaailmalta, jossa sielujen oli hyvä ja hauska olla sitten -kun tämä maallinen, ikävä vaellus oli loppunut... - -Tuolla puolen tähtien oli jo hänen pieni poikansa... siellä oli isä ja -äiti ja sisko pieni, joka jo lapsena pääsi täältä pois... Ehkä hänkin -pääsisi sinne... - -Ja Helvi-rouva nukahti rauhalliseen, unettomaan uneen. - - - - -IV - - -Kun hän heräsi, oli aurinko jo noussut, vaikkei kello vielä ollut -neljääkään. Pappila ja pappilan piha olivat yhä varjossa, mutta hän -näki joen lännenpuolisilla vaarojen huipuilla auringon kilon -heloittavan. - -Tuntien itsensä levänneeksi ja terveeksi Helvi-rouva hypähti -vuoteestaan ja valmistausi hiihtämään. Eteisessä viimeistellessään -pukuansa hän kuuli keittiön oven käyvän. Piika oli tuomassa nuorelle -rouvalle aamujuomaa. - -"Nytkö jo rouva on liikkeellä?" kummaili hän. "Ja hiihtämäänkö taas?" - -"Hiihtämäänpä vain", vastasi Helvi-rouva aamuvirkkuna. "Anna ei usko, -kuinka hauskaa on hangella hiihtää, varsinkin kun on näin paljon -mäkiä... Minun tekisi mieleni tuonne kauas... oikein korkean vaaran -laelle, mutta minä en uskalla lähteä yksin... Siellähän on niin kauhean -korkeita vuoria..." - -"On siellä... Rattostunturi on korkein... Siellä se Virkavaaran -metsäherrakin kuuluu hiihtelevän... Mutta siellä on karhuja ja -ahmoja... ja kaukanakin se on..." - -"Ja näyttää olevan niin likellä. Onko Anna käynyt Rattostunturin -huipulla?" - -"Olen minä isän kanssa. Jos isä lähtisi matkaan, niin kyllä tohtisitte -lähteä... Isällä on pyssyjä, ja hän osaa kaikkialle kiveliöön... Jos -vain olisikin pyytää isää..." - -"Todellakin. Missä Annan isä asuu?" - -"Virkavaaran takana. Virkavaarasta lähtee porotiekin meille... eikä -siellä muita mökkejä olekaan... Sanotaan Kivi-Olliksi minun isääni..." - -"Tohtisiko sinne hiihtää?" - -"Hyvin tohtii. Kyläläisten metsätiekin menee meidän kautta. Ei -Virkavaarasta ole kuin pikkusen matkaa meille..." - --- Ehkäpä hiihtelenkin sinne päin, -- mietti Helvi-rouva. - -Mutta ovea kiinnipannessaan hän kysäisi vielä Annalta: - -"Nukkuvatko ruustinna ja rovasti vielä?" - -"Nukkuvat. Menkää onnessa!" - -Helvi tuli pihalle, otti rakennusta vasten nojallaan olevista -tikapuista sukset ja kantoi ne pihan poikki mäkikujalle. - -Tallin luona valmisteli renki metsäänlähtöä, uni silmissä vielä. - -"Metsäänkö Antti lähtee?" - -"Niin olisi tässä ajatus." - -Helvi painui kujasta, nousi suksille ja lähti hiihtämään, entistä -reittiään noudattaen. Sanomaton ilon ja riemun tunne täytti hänen -sydämensä, kun sukset liukkaina kiitivät hangen kovaa pintaa. -Tyttövuosien riemuisat retket muistuivat mieleen, ja semmoinen -elämänhalu paisutti sydäntä, että lentoon teki mieli... - --- Kuinka maailma kuitenkin on kaunista... miksi ihmiselämän täytyy -olla niin pilvistä ja ikävää? -- hän mietti ja työnsi suksensa -nopeampaan vauhtiin ja antoi, kerran hyvään menoon päästyään, suksien -lipua loivaa myötälettä tielle asti. Mutta siitä hän kääntyi mäkeen -päin melkein Virkavaaran kohdalle ja alkoi pyrkiä harjulle kartanoa -alempaa, jossa nousu oli loivempaa. Nyt hän näki Virkavaaran likempää -ja erotti tummat ikkunaverhot sen etelänpuolisista ikkunoista. -Molemmista valkoisiksi kalkituista savupiipuista nousi vaaleaa savua -suoraan ilmaan. Rakennuksen takana, aivan vaaran laidassa, mutta -männynlatvoja ylempänä, toijasi viiritangon päässä teiren kuva... - -Etelän- ja lännenpuolisilla rinteillä ihan rakennuksen takana näytti -olevan puutarha, koska sitä ympäröi, vielä puoleksi lumeen peittyneenä, -valkoiseksi maalattu aita... - -Helvi kohosi kohoamistansa harjua ylös. Minkätähden hänen sydämensä -sykähteli niin kummasti, ja minkävuoksi hän tunsi kuin pettymystä, kun -ei nähnytkään metsäherraa hiihtelemässä?... Sillä sitä hän ei halunnut -kieltää itseltään, että hän oli tätä toivonut... Olisi ollut hauska -nähdä tuon uljaan miehen rennosti viillättävän rinnettä alas joen -jäälle... - -Hän oli saapunut vainion laitaan, josta alkoi metsä, harvaa, lyhyttä -kuusikkoa ensin, mutta edempänä se näytti muuttuvan jouhimänniköksi. -Kerran vielä hän silmäsi Virkavaaraan päin ja näki nyt suoraan pihalle, -jonka poikki juuri käveli vaimoihminen, vesisankoa kantaen. - -Helvi hiihteli verkkaan, varsinkin kun nousu vieläkin oli melko -jyrkkää. Edempää, metsästä päin, siinsi laajoja, lumisia vaarojen -lakia, ja jostakin alempaa notkosta kuului kulkusten helinää. Hän -päätti uskaltaa sinnepäin, mistä kuuli tiukujen äänen. Siellä oli ehkä -kyläläisten metsätie, josta Anna oli puhunut. - -Mutta tuokion hiihdettyä, kun hän jo oli ehtinyt pitkien mäntyjen -keskelle, alkoivat sukset luistaa itsestään. Hän oli hiihtänyt jo yli -harjun, joka nyt alkoi viettää metsään päin. Hän antoi suksien lipua -puiden välitse, tuolloin tällöin työntäen sauvoilla vastaan. Mutta hän -ei arvannutkaan, että rinne niin pian jyrkkeni, jolloin vauhti sitä -mukaa eneni. Onneksi harveni metsä, ja hän oli edessään näkevinään -aukean paikan ja kuuli kulkusten äänen aivan lähellä. - -Silloin luiskahti häneltä jalka toisen suksen varpaalliselta pois, -jolloin suksi lähti kiitämään rinnettä alas, linkkapaikoissa hypäten -sylittäin. - -Helvi pelästyi niin, ettei tiennyt mitä tehdä. Hanki ei vielä kantanut, -mutta sompasauvojensa ja toisen suksensa varassa hän pyrki eteenpäin, -sinne käsin, johon oli nähnyt suksensa katoavan. - -Hän ajatteli huutaa. Ehkä tuo metsään menevä, jonka kulkunen vieläkin -kuului, kuulisi huudon. - -Silloin hän kuuli alempaa rinteen alta miehen äänen: - -"Hoi! Täällä on suksenne!" - -"Hoi", huudahti hän vastaan ja koetti pyrkiä niin nopeaan kuin voi -äänen taholle. - -Mutta kun hän ehti aukean laitaan, näki hän miehen hiihtävän häntä -kohden. Hän tunsi heti Martti Laguksen ja hämmästyi kovasti. Hänellä -näkyi olevan Helvin suksi olallaan. - -"Kevään hanki on kavala... se pian ryöstää suksen", kuuli Helvi Martin -sanovan, samalla kun tämä kohotti lakkiaan ja hiihti hänen luokseen. -Hänen käytöksessään oli niin luonnollista reippautta, mutta samassa -hienoa kohteliaisuutta, että Helvi pian tointui entiselleen. - -Kun Martti ojensi hänelle vankan, päivettyneen kämmenensä ja ilmoitti -nimensä, tuntui Helvistä nyt äskeinen vastoinkäyminen somalta. Hän oli -huomaavinaan Martin silmissä kummallista hämmästystä, kun tämä kuuli, -että Helvi oli maisterin rouva ja tänne saapunut virkistymään. - -Helvi selitti Martille retkensä tarkoituksen ja että hänellä oli -aikomuksena mennä pyytämään Kivi-Ollia oppaaksi, hiihtääkseen -Rattostunturille. - -Martti hymähti. - -"Ei sinne niinkään pian pääse", hän virkkoi. "Ja nyt ette, hyvä rouva, -pääse ensinkään. Katsokaahan... suksestanne on varpaallinen kulunut -poikki... ja siksi se jalasta irtautuikin... Sallitteko minun korjata -tämän?" - -Helvi loi häneen kiitollisen silmäyksen. Hänen kasvonsa hohtivat -hiihdosta, ja kiharat korvallisilla olivat nousseet enemmän koholle. -Vaikka hän vain vilahdukselta katsahti Martin silmiin, oli hän niiden -ilmeestä huomaavinaan ihastusta, joka paistoi ikäänkuin kirkastuneen -surun läpi. - -Martti veti veitsensä, joka aina riippui tupessa hänen kupeellaan, sekä -palasen nahkaremmiä taskustaan ja alkoi korjata varpaallista. - -"Teillä on kaikki matkassanne!" ihmetteli Helvi. - -"Kyllä erämaa poikansa neuvoo", sanoi siihen Martti. - -Helvi oli luonnostaan puhelias ja virkku. Martin korjatessa -varpaallista hän alkoi puhella minkä mitäkin. Ihmetteli ja ihaili tätä -Pohjolan luontoa, joka oli ollut hänelle aivan vieras, mutta johon -mieltyi päivä päivältä yhä enemmän. - -"Varsinkin valoisat illat ovat minusta aivan merkillisiä. Ensi öinä en -voinut nukkua, tuntui niin oudolta", kertoi hän. - -"Niin oli minustakin ensinnä, mutta nyt olen jo tottunut." - -"Kauanko olette jo ollut täällä?" - -"Toistakymmentä vuotta. Taloni on tässä aivan lähellä..." - -"Minä tiedänkin. Ruustinna on kertonut teistä..." - -"Minusta...?" - -"Niin. Ohimennen vain... Kuinka satuitte tänne?" - -"Minulla on tapana aamuisin hiihdellä täällä ympäristöllä, kun ei tule -menoa pitemmälle. Siellä minä kävin Kivi-Ollin luona... Me olemme tässä -naapureina..." - -Helvi näki metsäherran taitavasti korjaavan varpaallista, hangella -suksiensa päällä istuen. Hän näki hartiat, mustan tukan ja osan -poskipartaa, ja kun Martti nosti päätään, kauniit miehekkäät kasvot ja -surumieliset silmät. Mutta hän näytti niin ihmeen terveeltä ja -reippaalta, ja kuitenkin oli hänessä jotakin hienon hienoa -maailmanmiestä. Oliko ehkä tuo hänen äänensä miellyttävä sointu ja -surumielisten silmien ilme painanut häneen tuon leiman... Puku ei -pettänyt. Harmajat sarkavaatteet, paulakengät ja naapukka. - -"Kas nyt tämä on valmis", virkkoi Martti ja nousi istumasta. "Minä -sanon vielä, nuori rouva, teille yhden seikan... Neuvoisin, ettette nyt -lähtisi Rattostunturille... nyt on jo myöhäinen, ja sinne on melko -matka. Palatessa vajottaa hanki, ja hiihto on raskasta..." - -"Teitä kai täytyy uskoa... joka tunnette seudun ja sään..." - -"Ja sitäpaitsi pitää sinne mennä hyvin varhain, päivän noustessa... -silloin sieltä on kaunis ja suurenmoinen näköala..." - -Martti ojensi suksen Helville, joka asetti sen jalkaansa. - -"Mutta kuinka voin teitä kiittää, herra Lagus!" sanoi hän. - -"Ei kestä kiittää! Minua on aina sanottu epäkohteliaaksi naisille, -mutta tarpeen tullen sentään teen palveluksen. Mihin päin rouva aikoo?" - -"Pois vain. Minä jätän Rattostunturi-retken toistaiseksi eli siksi kun -pappilan Uuno-maisteri tulee kotiin." - -"Jos suvaitsette, niin hiihdän edellä... tästä pääsee kiertämällä -loivia nousuja pitkin harjulle... Ette taida olla juuri kovinkaan -tottunut suksille..." - -Martti hiihti edellä, Helvi perässä. - -"Siltäkö näyttää? Nuorena minä olin koko kylän paras, mutta sitten, kun -jouduin kaupunkiin, olen harvoin hiihdellyt", puheli Helvi jälessä -hiihtäen. - -"Eipä kumma sitten, jos oudostaakin... Eivätkä nuo teidän suksennekaan -ole sopivat keväthangelle..." - -"Mutta te taidatte olla vallan mainio suksimies... Minä näin eilen -aamulla, kun laskitte joelle..." - -"Näin minäkin teidät..." - -Martti hiihteli hitaasti, hyvin arvaten, ettei hänen kumppaninsa -jaksaisi muutoin seurata; varsinkin muutamissa paikoin piti aikalailla -työntää ennenkuin pääsi eteenpäin. - -Kun olivat ehtineet harjun päälle, josta jo näkyi jokiuoma ja taloja -sen molemmilla rannoilla, esitteli Martti: - -"Jos hiihtäisimme tätä männikköä pitkin harjun selkää palasen matkaa, -niin kohoaa siitä puuton kallio, josta näkee mainion selvästi -Rattostunturille..." - -"Me hiihdämme sinne!" kuuli Martti Helvin sanovan. - -Hyvä Jumala! Helvin ääni helähti kuin Esteri-vainajan ääni. Martti -tunsi olevansa kuin kuumeessa, eikä hän uskaltanut katsoa taakseen. - -Helvi näki hänen kääntyvän hiihtämään pitkin harjunselkää. Mikä uljas, -kookas mies! Hartiat olivat pystyt ja selkä leveä, ja niskassa taittui -musta tukka somiksi kiehkuroiksi. Tuommoinen tulikin miehen olla! - -Hetken hiihdettyä Helvi puheli: - -"Tämä oli vallan hauska sattuma... Kohdata ventovieras, joka auttaa -pulasta... No, onpa minulla nyt retkeltäni kertomista..." - -"Maksaako vaivaa puhua mitään?" kuuli hän Martin sanovan. - -"Kuinka niin?" - -Helvin ääni ilmaisi kummastusta. - -"Ilman vain. Minusta tämä on... Mutta jos tahdotte olla kiitollinen -minulle pienestä palveluksestani, niin ette virka mitään..." - -"Miksi niin tahdotte? Mutta täytyyhän minun kertoa, että kohtasin -teidät..." - -"No, niin taitaa olla..." - -He saapuivat korkean, puuttoman kallion luo, jonka laki oli paljoa -korkeammalla puiden latvoja. - -"Tässä tämä on. Tuolta toiselta puolelta pääsemme suksinemme ihan -huipulle", selitti Martti. - -"Onpa tämä... kuinka kummallinen kallionmöhkäle!" ihmetteli Helvi. "Ei -tästä ole kukaan mitään puhunut..." - -"Tarina kertoo, että jättiläinen kiskaisi tämän lohkareen istuimekseen, -kun halusi katsella tuonne alas jokilaaksoon... Kesäiltoina on tapanani -käydä täällä..." - -"Yksinkö?" - -"Useimmiten." - -He nousivat laelle, jonne Rattostunturi näkyi koko komeudessaan ja -edessä matalampia kukkuloita, tummia korpia ja päivän valaisemia -männiköitä. - -"Miltä näyttää?" kysyi Martti. - -"Tämähän on aivan... en osaa niin sanoa..." - -"Jos katsotte noiden mäntyjen latvain yli, näette pappilan rakennuksen -harjan", osoitti Martti. - -Todellakin. Sieltä näkyi pappilan rakennuksen harja ja valkoiset -savupiiput. - -"Olemme aivan pappilan kohdalla!" sanoi Helvi. - -"Aivan. Eikä tästä ole kuin yksi huraus, niin on pappilan pihassa." - -"Tännepä minun pitää toistekin retkeni ulottaa." - -Kun he laskeutuivat alas kalliolta, virkkoi Martti: - -"Tämä on ollut hauska aamu." - -Hänen äänessään tuntui taas tuo miellyttävä, miehekäs sointu, joka -hiveli Helvin korvaa kuin soitto. - -"Senvuoksi, että te näytätte ymmärtävän tätä luontoa... tätä luontoa, -jota minä rakastan ja josta imen elämäni." - -"Niin", virkkoi Helvi, mutta hän ei uskaltanut katsoa Marttia silmiin. - -"Kuinka kauan rouva aikoo täällä viipyä?" kysyi Martti hetken kuluttua. - -"En tiedä, mutta mielelläni oleskelisin täällä vaikka koko ensi -kesän..." - -Hän sovitti valkoista hiihtolakkiaan, asettaen sen enemmän taaksepäin. - -Silloin heidän katseensa sattuivat yhteen, sekunnin ajaksi vain, mutta -kummankin rinnassa läikähti lämmin, ihana laine, joka pani koko olennon -väräjämään. - -Hyvästi jätettäessä Martin vankka koura vapisi, ja äänikin tuntui -vavahtavan. - -Hän näki Helvi-rouvan lähtevän myötälettä alas pappilaan päin, katoavan -puiden taakse, ja kuuli hetken päästä vain suksien rapisevan hangen -pintaan. - -Silloin hänkin työnsi suksensa liikkeelle, niin että sommat painuivat -syvälti hankeen ja kerimet singahtivat pois paikaltansa. - -Vasta lähelle kotia päästyään hän selvisi huumauksestaan... - -Hänen sydämensä sykki niin, että tahtoi rinnan halkaista, ja -tulenliekkinä leimusivat ajatukset. Yksi ainoa selvä ajatus, kylmä ja -todellinen, oli jäänyt hänen mieleensä: - --- Hän on toisen oma... toisen oma, johon minulla ei ole oikeutta... - -Ja melkein kuin sairaana hän tuli kotia, kävi huoneeseensa ja istahti -väsyneesti tutulle paikalleen. - -Kuinka kummallista saattaakaan olla ihmiselämä! Hän, joka ei enää -koskaan uskonut näkevänsä naista, joka häntä viehättäisi... joka oli -pitänyt pyhänä ensi lempensä ja elänyt sen kirkkaissa muistoissa... -jolla oli selvänä vanhan nuorenmiehen yksinäinen elämä... - -Ja aavistamatta, äkkiä ilmestyy nuoruuden unelma elävänä, verevänä ja -loisteliaana hänen eteensä... käy kuin kirkastetusta maailmasta... - -Olivatko ne hänen ainaiset toiovomisensa kevään hengettärestä -toteutuneet? - -Olivat. - -Ja toivat tullessaan tuskan, joka repi auki puoleksiparantuneet haavat. - -Sillä hän, jonka silmien sinessä hän näki autuuden ja elämän, oli -toisen oma... toisen oma, johon hänellä ei ollut mitään oikeutta... - -Mutta noussut myrsky tyyntyi vähitellen, ja hiljainen maininki alkoi -käydä hänen sydämessään. - -Hän oli kuitenkin nähnyt nuoruudenunelmansa, nähnyt ilmi elävänä ja -käsin häneen koskenut. Kukapa estäisi häntä rakastamasta? Kuka -rakentamasta uutta satumaailmaa, uutta kultalinnaa mielikuvituksensa -mailla? - -Sen loistossa hän viettäisi loput elämänsä päivät ja kuolisi rikkaana -onnen ja lemmen suosikkina. - -Eikö hän ollut nähnyt Helvi-rouvan syvissä sinisissä silmissä ilmettä, -joka selitti kaikki ja antoi hänelle aavistuksen toisen kärsimisistä! -Sillä se, ettei Helvi ollut onnellinen, selvisi hänelle pian. Hän ei -ollut puhunut sanaakaan miehestään, ei kodistaan... - -Kuka osaisi tietää, kuinka paljon jo Helvikin oli kärsinyt -- ja oliko -koskaan ollutkaan onnellinen! - -Ehkäpä juuri kärsimiset ja surut veivätkin heitä lähelle toisiaan? Ehkä -oli olemassa salainen voima, joka yhdistää sielut jo täällä elämässä! - -Hän tunsi kuinka äskeinen myrsky tyyntyi ja suloinen, ihana tunne alkoi -rintaa kiertää. Hiljainen onnen ja rauhan tunne tuntui laskeuvan -sydämeen ja mieli vaeltavan kaukana kultaisissa kartanoissa... - -Oliko hän valveilla vai näkikö hän unta? - -Mutta se hänelle selvisi, että se kevään hengetär, jota hän oli -toivonut pöytänsä päähän, oli Helvin näköinen... aivan niinkuin hän se -olikin... - - - - -V - - -Pappilaan, kotonaan käymään, oli Uuno-maisteri saapunut. - -Häntä olikin jo ikävöiden varrottu. Ei ollut ketään koko pitäjässä, -joka olisi kyennyt hommaamaan yhteisiä huveja tai retkiä. - -Kestävät, keväiset hanget viehättivät, ja Uunon tapasi vielä entinen, -poikavuosiensa reipas mieli. Hurjaa vauhtia hän ennen viillätti -suksineen pyörryttäviä jyrkänteitä alas. Varhaiset hankiretket olivat -hänen suurimmat ilonhetkensä, ja niihin osaa ottamaan hän kehoitti -nuoria ja vanhoja. - -Jo hänen tulonsa vaikutti repäisevästi kaikkiin nuoriin. - -"Annatte tällaisten helisevien hankiaamujen mennä hukkaan", hän nuhteli -kaikkia. - -Silloin kaikki heräsivät ja huomasivat kevään riemuineen saapuneen. - -Helvi-rouvan alakuloisuus oli kadonnut, ja hän näytti imevän terveyttä -hiihtoretkillään. He olivat usein tavanneet toisensa, Martti metsäherra -ja hän. - -Kuinka niin lienee sattunutkin? Etsivätkö toinen toistansa, vai -sattumako heidät yhteen vei? - -Iltaisin aina, kun Helvi-rouva oli levolle laskeutunut, koetti hän -tyynnyttää heräävää rakkauttaan ja vastapainoksi asettaa sen, että hän -oli toisen miehen vihitty vaimo, jolla ei ollut oikeutta rakastaa -muita. Mutta hän ei onnistunut. Päivä päivältä kävi hänelle -selvemmäksi, ettei hän koskaan ollut rakastanut miestään -- ja ettei -hänen miehessään ollut mitään rakastettavaa... Hänen pieni lapsensa, -jota hän rakasti ja jonka elämä oli hänenkin elämänsä, oli kuollut. - -Mikä sitoi hänet vielä elämään? - -Velvollisuusko tuota miestä kohtaan, joka aina oli ollut hänelle -vieras? - -Niin, niin. Hän ei voinut, hän ei saanut rikkoa valaansa, hänen täytyi -tyytyä köyhään onneensa ja yksin kulkea elämänsä läpi! - -Mutta olisiko synti, jos antaisi lämpöisen laineen sydämen ympärillä -loiskia, muistellessa tuon oikean oman uljasta vartta ja miehistä -miehuutta? Olisiko väärin antaa rinnan riemuita? - -Miksei saisi omassa sydämessään iloita? Miksei saisi kuunnella hänen -äänensä sointua, komeaa vartta mielessään ylistellä ja surumielisten -silmien ilmeestä nauttia? - -Miksei saisi! - -Eihän hän sen pitemmälle koskaan tahtoisikaan ajatella, ei enempää -toivoa, sillä hän tunsi velvollisuutensa, -- ei käsin koskea häneen, -joka kuitenkin oli hänen nuoruudenunelmiensa ihanne... Kauempaa vain -katsella ja salassa rakastaa, ja pitää lemmen laineiden loiskinnan -omana yksinäisenä onnenaan... - -Eikä häntä tunto soimannut eikä mieltä painanut se, että hän nukkui -Martin kuva mielessään ja heräsi unesta, jossa Martti eli sankarina. - -Tuon yksinäisen miehen sydämen täytyi olla rikas ja hellä! Sinne mahtui -taivaan iloa ja elämän suru, jotka siellä kullaksi lyötiin ja -välähtivät näkyviin silmien surumielisessä ilmeessä. Semmoista miestä -saattoi rakastaa, semmoisen sylissä istua, ilman himoa ja kiihkoa, -otsaa ja hiuksia silitellä ja autuasta onnea tuntea... - -Semmoinen oli ollut se hänen nuoruudenihanteensa, jota ei koskaan ollut -luullut näkevänsä! - -Mistä tuli sellainen halu ja ikävä tänne kauas Pohjolaan? Aavistiko -sielu, että siellä oli se, josta nuorena unta näki ja joka koko elämän -ajan oli näkymättömänä seurannut häntä? - -Aamuvirkkuna hän nousi ja kävi laulaen työhönsä, milloin ei lähtenyt -hiihtelemään. - -Mutta tänään hänellä olikin aikomus käydä Uuno-maisterin kanssa -Virkavaaraan, pyytämään Martti Lagustakin yhteiselle hankiretkelle. - -Pitäjässä oli paljon nuoria, muualta, etelämpää tulleita, jotka eivät -olleet nähneet Pohjolan luontoa, eivät tienneet sen suuruutta ja -viehätystä, joka kohtasi kulkijaa keväisinä aamuina. Paljon oli -kirkonkylässä omankin pitäjän nuoria, jotka eivät olleet koskaan -käyneet Rattostunturin laella. - -Uuno-maisteri sai kaikki innostumaan, ja yhdessä Helvi-rouvan kanssa he -hommasivat retkeä. - -Tuumasta tuli tosi, varsinkin kun hanget nyt olivat käyneet koviksi ja -ihmisen, jopa hevosenkin kestäviksi. - -"Martti täytyy saada innostumaan matkaan", puheli Uuno Helville, kun he -valmistausivat lähtemään Virkavaaraan. "Vaikkei hän olekaan koskaan -ottanut osaa rekiretkiin eikä juominkeihin, uskon minä, että tämä on -retki, joka häntä miellyttää. Käyhän hän Rattostunturin laella yksinkin -niin kesäisin kuin syksyisinkin. Kyllä hän nytkin lähtee. Sitäpaitsi -hän on tottunut metsämies, tietää joka luolan ja lokeron ja ahman ja -karhun pesät... Komppeet matkaan, ja nyt lähdemme!" - -Ja Uuno pyöräytti Helvi-rouvaa kuin nuorta tyttöä. - -"Olisi saanut olla se sinun kuiva maisterisikin täällä tuultumassa", -nauroi hän sitten. - -"Menkää nyt ja olkaa ihmisten lailla", varoitti ruustinna. "Martti -forstmestari on ankara herra, joka harvoin hymähtää." - -"Ooja... kyllä me sen vanhan pojan taivutamme", uskoi Uuno, ja he -lähtivät kävellen Virkavaaraan päin. "Parempaa toveria ja ihmistä kuin -Martti on, on mahdoton ajatella. Minäkin olen vasta näinä viime vuosina -oppinut häntä oikein tuntemaan. Merkillistä vain, että hän edelleen on -naimattomana ja ettei hän ikävöi täältä pois, vaikka tämä ei ole hänen -syntymäseutunsa. Välistä hän saattaa olla verrattoman hauska nuorten -miestenkin joukossa, mutta enimmin hän rakastaa yksinäisyyttä ja -metsästysretkiään." - -"Hän näyttää niin vankalta ja voimakkaalta", sanoi Helvi. "Kuuluu -karhujakin ampuneen..." - -"Montakin... eikö liene jo luku kymmenissä... Mutta täälläpä hän -näyttää aikovan koko ikänsä olla, kun tuommoisen talonkin rakensi." - -Martti oli nähnyt heidän tulonsa ja joutui vieraita vastaan kujalle, -puutarha-aidan viereen. Helvi huomasi, että hän oli tavallisessa -herraspuvussa, ja paulakenkäin sijassa oli pitkävartiset anturakengät. -Partakin oli kuin sileämpi, niin että suurten silmäin ilme tuli kuin -paremmin näkyviin. Muuten hän näytti entistä vakavammalta. - -Mutta iloisuus, joka ilmausi hänen käytöksessään, osoitti selvään, että -vieraat olivat sangen tervetulleita. - -Jo pihalla Helvi kohtasi monenlaista outoa. Kaksi poroa seisoi kujalla -hangen päällä, luppoja syödä nopostellen, ja monenlaisia pulkkia, -poronkelkkoja ja vetureita oli pitkä jono ulkohuoneen seinää vasten. -Muuten tuntui kaikki kovin sievältä ja somalta ja kodikkaalta, yksin -rautakellon kalkatuskin, joka kuului poron kaulasta. - -"Täällähän sinun vanhat ajokkaasi vielä ovat hengissä", virkkoi Uuno. -"Nytpä Helvikin saisi koettaa poron kyytiä..." - -"En minä uskalla", sanoi Helvi ja lähestyi poroja varovasti. - -Hän kuuli Uunon ja Martin puhelevan poronajosta, josta hän ei paljoa -ymmärtänyt. - -Kun he kävivät sisään, huomasi Helvin tarkka silmä, että talossa oli -järjestystä rakastava isäntä. - -"No, etkö sinä ala jo hommata akkaa itsellesi? Jopa tähän taloon nyt -sopisi tulla", puheli Uuno kalosseja riisuessaan. - -Kun Martti auttoi kappaa Helvin yltä, tunsi Helvi, että Martin käsi -hipaisi hänen niskatukkaansa. - -Martti käski vieraat saliin ja kävi itse keittiön puolelle. - -Uuno haki tupakkaa ja oli kuin kotonaan. Sali oli komeasti sisustettu, -melkein ylellisesti. Suurella ympyriäisellä pöydällä, joka oli keskellä -lattiaa, oli komea valokuva-albumi. Seinillä riippui nuorempien -taiteilijain tauluja, ja kahden ikkunan välissä oli Martin oma -rintakuva, joka oli nuorempana maalattu. - -Molemmista salin ikkunoista oli kaunis näköala alas tielle, kylälle ja -joen jäälle ja kauas siintäviin vaaroihin lännen taivaanrannalle. - -Helvi silmäili ulos ikkunoista. - --- Tämmöisen luonnon ympäröimänä täytyy viihtyä yksinkin, -- hän -ajatteli. - -"Mutta kyllä hänellä on herrain päivät", virkkoi Uuno ja istahti -keinutuoliin tupakoimaan. "Olisipa meillä maistereillakin tämmöiset -lokaalit ja tämmöinen näköala... Mitä sanot, Helvi?" - -"Mitäpä sanoisin. Toisilla on, toisilla ei..." - -Martti palasi. Uuno huomasi, että Martin käytöksessä nyt, Helvin vuoksi -kai, oli jotakin herrasmaista kohteliaisuutta, jota hän ei ennen ollut -Martissa nähnyt. Kas vain, kuinka komea kavaljeeri olikin! Uuno kävi -suoraan asiaan ja selitti, minkä vuoksi olivat lähteneet. - -"Huomenaamulla lähdetään Rattostunturille ja sinä mukaan", sanoi hän. -"Äläkä yritäkään panna vastaan. Olen luvannut hauskaa tään pitäjän -nuorille, ja huomenaamulla on kestävä hanki." - -Martti suostui, esittipä lisäksi, että otettaisiin evästä ja kahvia -mukaan. - -Herrain haastellessa retkestä asettui Helvi katselemaan -valokuva-albumia. Nuoren, mustatukkaisen tytön vieressä oli Martinkin -kuva, jossa hänellä oli ylioppilaslakki päässä. Sillä nuorella naisella -oli syvälliset silmät, jotka ihmetellen näyttivät katsovan maailmaan. -Martti oli parraton, eikä silmien ilmeessä huomannut sitä -surumielisyyttä, joka niissä nyt aina näyttäytyi. Mutta vartalo oli -komea, olkapäät pystyssä ja rinta kuin ruhtinaalla. Helvi selaili -eteenpäin. - -"Ei, mutta... Etkö sallisi minun käyttää tuota 'Luppanaa'. Käyn pienen -kierroksen tiellä vain", aloitti Uuno. - -"Luppana" oli Martin parhaan ajokkaan nimi. - -"Varsin kernaasti. Mutta kuten tiedät eivät porot enää näin keväisin -ole virkkuja", sanoi Martti. - -"Nyt, Helvi, saat hyvää kyytiä", virkkoi Uuno sitten Helviin kääntyen. - -"En minä uskalla lähteä, enkä pysy pulkassakaan..." - -"Tule pois vain... Sitten ei enää ole tilaisuuttakaan... porot -päästetään pian kiveliöön." - -"Koeta nyt yksin ensin", naurahti Helvi. "En minä ainakaan nyt -uskalla." - -Kahvit juotua Uuno hommasi ajoon. Martti valjasti ajokkaansa -liukkaimman pulkan eteen. Helvi seisoi kuistin ovella ja katseli. - -Hän ei nähnyt poroa eikä Uunoa, hän näki vain Martin, joka avopäin -puuhaili ja valjasti poroa. - -"Katsohan käänteessä tarkkaan, sillä tämä pulkka on pahantapainen", -neuvoi Martti. - -"Älä hätäile. Eiköhän menne vanhaa latua", kehui Uuno, talutti poron -kujalle asti ja hyppäsi pulkkaan. - -Vaikka olikin keväinen päivä, oli ilma kylmähkö ja päivä pilven takana. -"Luppana" oli kuuluisa "tolvaaja", jonka vertaa ei tietty. Ja äkäisenä -se kirmasi ulos kujastaa niin että pulkka perässä hyppeli, ja puhalsi -myötäleessä vihaiseen laukkaan. - -Helvikin riensi kujalle katsomaan. He näkivät Uunon tienhaarassa -taitavasti välttävän pulkan kaatumisen, vaikka se käänteessä -singahtikin siipenä kauas syrjään. - -Helvi seisoi aivan Martin vieressä ja kuuli Martin puhuvan... näki -kauniit hiukset, valkoisen otsan ja päivettyneet kasvot. Hän ei -ulottunut Marttia olkapäähänkään, vaikka hänkin oli pitkä... Hänelle -tuli yhtäkkiä niin kummallinen halu laskea kätensä Martin olkapäälle... -niin että hän säpsähti... - -Kun he tulivat takaisin saliin, riensivät he molemmin ikkunasta -katsomaan Uunon menoa. Uuno viillätti jo kaukana kylän raittia -alaspäin. - -Helvi seisoi ihan ikkunan luona ja Martti hänen takanaan. Hän tunsi -Martin hengityksen likellään, ja taas läikähti lämmin laine hänen -sydämessään. - -"Kertokaa nyt jotakin itsestänne", pyysi Helvi ja istuutui albumia -katselemaan. - -"Mitäpä tietäisin kertoa", sanoi Martti. "Yksinäisen miehen elämässä ei -ole liioin kertomista." - -"Voipi olla paljonkin, vaikka paljon on silläkin, joka ei ole yksin." -Martti istuutui toiselle puolen pöytää. "Niin saattaa olla. Elämä on -valmistusta johonkin... parempaan", hän sanoi melkein hellästi. - -"Niinkö te uskotte?" - -Helvin katse tapasi Martin katseen, ja kumpikin punastui kuin -säikähtäen. - -Jonkinlainen villi riemu kohtasi Martin, ja aina salassa olleet tunteet -rynnistivät yli sulkujensa. Hänen täytyi nyt saada sanoa, sanoa tälle -ainoalle naiselle koko elämänsä salaisuus, sanoa rakkautensa ja tulkita -tuskansa... - -Ja istuen toisella puolen pöytää hän alkoi puhua... Hän kertoi -nuoruutensa ja kuvasi lemmittynsä, Esteri-vainajan. - -Helvi kuunteli henkeään pidättäen ja unohti muun maailman. Mutta kun -Martti puhuessaan pääsi siihen kohtaan, jossa hän kuvasi Helvin olevan -Esterin, tarinaan kevään hengettärestä, ja että hän ei sille mitään -voinut, että rakasti... rakasti tulisesti, peitti Helvi kasvonsa ja -värähteli... - -Saisiko hänkin kertoa, mitä hän tunsi? Hän kuvasi suhteensa mieheensä -ja surunsa kuolleesta lapsestaan, hän selitti tuskan, joka rintaa -viilteli, kun tiesi olevansa sidottu koko elämänsä ajaksi... - -"Niin... niin... te olette toisen oma, johon minulla ei ole mitään -oikeutta", kuuli hän Martin sanovan. - -Hän aikoi siihen vastata, mutta silloin he kuulivat poronkellon kilinän -ja arvasivat, että Uuno oli palannut retkeltään. - -Helvin ja Uunon mentyä Martti alkoi valmistautua huomista hiihtoretkeä -varten. Hän liikkui kuumeentapaisella kiireellä, ja hänen kasvonsa -punottivat. - -Tuliko todella se tapahtumaan, jota kauan, kauan syvällä sydämessä oli -toivonut? Kävisivätkö toteen pitkien talvi-iltojen haaveet ja -kirkkaiden keväiden unelmat! - -Tapahtuisivatko ne todellakin? - -Suuri, pyhä ja ihana unelma kävisi toteen! - -Hän saisi retkeillä samojen vaaranlakien yli, korpiin laskea ja niistä -hongikkokankaille nousta sen unelmiensa naisen seurassa, jota iän -kaiken oli toivonut! Hän saisi kiivetä Rattostunturin huipulle, missä -oli yksin viettänyt monta kirkasta kevät-aamua, haaveksien siitä -toisesta, jota ei ollut koskaan nähnyt. - -Nyt oli nähnyt. Satumaailma oli muuttunut todelliseksi! Mitä huoli, jos -se olisikin ohimenevää unelmaa, joka ei koskaan voinut muuta olla -toisen oman rinnalla. Pääasia oli, että ihana kevätunelma oli sittenkin -toteutunut ja hänen kallis toivonsa täyttynyt. Hän rakasti ja oli -rakastettu. -- Suurempaa onnea hän ei jaksanut toivoakaan! - -Iltamyöhäisellä Kivi-Olli saapui kuulustelemaan. Lähdettäisiinkö -karhujahdille? Yö tulisi kylmä, ja hanki kantaisi hevosenkin. - -Olli tapasi Martin retkelle valmistautumisen puuhissa. Mutta kun -Kivi-Olli palasi mökilleen, kertoi hän eukolleen, ettei Martti -metsäherra enää ollut entisellään. Ei ollut sanonut joutavansa karhun -perään, vaikka ennen ei taivas eikä helvetti pidättänyt. - -Mutta eukko tiesi syyn. Pappilasta oli Anna käynyt kotonaan ja -kertonut, että kaikki pitäjän nuoret lähtevät huomenaamulla -Rattostunturille. - -"Kun ei vain liene tullut forstmestarimmekin vuoro", arveli eukko. -"Niin se on minusta ollut erilaisempi näinä päivinä." Mutta Olli -sylkäisi ja kirosi ja sanoi, että jo taisivat viedä häneltä naapurin. - - - - -VI - - -Hankiretkelle osaaottavien oli määrä jo kello neljä aamulla saapua -Virkavaaraan, josta lähdettäisiin joukolla. - -Martti ei ollut nukkunut koko yönä. Levottomuus ja kuin suuri hätä -ahdisti häntä, ja hän vartoi aamuntuloa kuin uuden elämän koittoa. Jo -kolmen aikana hän oli täysissä tamineissa lähtövalmiina. Hän oli -valjastanut "Luppanansa" kelkan eteen, jossa mukaan otettavat komppeet -ja eväät kuljetettaisiin tunturin laelle. - -Uuno-maisteri ja Helvi-rouva saapuivat täsmälleen. Helvi oli vaihtanut -pukunsa siroon kävelypukuun ja jättänyt pitkän, mustan palmikkonsa -riippumaan. Hän oli virkku ja verevä, ja hänen silmänsä loistivat kuin -tähdet. Hän näki Martin riemuisasta katseesta, että Martti ihastui. -Martilla oli yllään viheriällä veralla reunustettu metsästystakki, -pitkä lappalaistuppi puukkoineen leveässä vyössä kupeella riippumassa, -ja päässä naapukan asemesta keveä villainen lakki. - -Helvi tunsi Marttia kätellessään tämän puristavan hänen kalvostaan -niin, että tuntui kuin olisi hänestä virrannut sähköä, joka pani kuin -urut soimaan hänen rinnassaan. Helvi loi Marttiin katseen, josta tämä -arvasi, että he ymmärsivät toisensa. He laskivat leikkiä, nauraen, ja -Uuno sanoa paukautti Helviin kääntyen: - -"Olisitpa sinä vielä tyttönä taikka edes leskenä, niin..." - -"Ole nyt!" sanoi Helvi. - -Se sukkeluus ei naurattanut Helviä eikä Marttiakaan. - -"Nyt on mainio hanki, mutta pitää joutua!" virkkoi Uuno sitten. - -"Valmiit ollaan", vastasi Martti. - -Aamukylmä oli niin kova, ettei tehnyt mieli seistä kauan yhdessä -kohden. Hanki oli kestävä ja kirskui jalan alla. Päivä ei ollut vielä -noussut, mutta kirkasta vinkkaa näkyi jo taivaanrannalla. - -"On tavallista, että aina tämmöisille retkille pitää odottaa", pauhasi -Uuno. "Juuri auringon nousun aikana pitäisi olla laella." - -"Voi, voi, nyt jää meiltä kaikkein kaunein näkemättä", pahoitteli -Helvi. - -He kävivät kuitenkin sisälle, ja Helvi taittoi kukkivasta ruususta -kukan ja pani napinreikään. - -"Tänne Virkavaaraanhan oli kaikkien määrä kokoontua", aloitti taas -Uuno. "Mutta jos he ovatkin menneet suoraan kirkolta talvitietä... ja -tietenkin ovatkin menneet... Me emme enää varro!" - -Ja Uuno nousi päättävästi. - -"Mutta onhan epäkohteliasta jättää toiset", arveli Martti. - -"Osaavathan ne sinne... Me lähdemme! Minä en ainakaan varro. Ottakoot -oppaan", tuumi toinen jo ulos menossa. - -He panivat kaikki komppeensa pulkkaan, ja Kivi-Ollin poika, Petteri, -lähti "Luppanalla" viillättämään suoraan Rattostunturia kohden. Hänen -oli määrä joutua sinne porolla ennen muita ja sytyttää nuotio -valmiiksi. - -"Jos minä kuitenkin menisin tien kautta", katui nyt Uuno äskeistä -hoppuaan. "Saatanhan siellä sanoa, jos vastaan tulevat, ettei heidän -tarvitse kiertää Virkavaaran kautta. -- Kyllä me yhtehen yhdymme suolla -ennenkuin nousemme tunturille", hän lisäsi Helville ja Martille, jotka -jäivät kahden. - -Uuno oikaisi suoraan metsään kirkolle päin ja katosi pian näkyvistä. - -Helvi ja Martti jäivät kahden. Kummankin onni oli niin suuri, etteivät -he puhuneet alussa mitään. Kävelivät vain kovaa hankea pitkin harjulle, -josta Rattostunturin laki alkoi näkyä. Molemmista tuntui niin -kummalliselta eilisiltainen kohtaus, ettei kumpikaan tahtonut aloittaa -keskustelua. Kävely tuntui virvoittavan, ja tuoreen pihkan lemu lehahti -jo vastaan metsästä. Hangen pinta kantoi kuin parhain iljanko, ja -taivaan sinessä väreili jo auer, uuden päivän koittoa tietäen. - -He sinuttelivat nyt toisiaan. Eilen vasta olivat alkaneet. - -"Kaduttaako sinua se, mitä eilen kerroit?" kysyi Helvi, kun alkoivat -painua harjun toiselle puolelle. - -"Kuinka sitä katuisin? Se oli elämäni totuutta, ja minä tiesin, että -sinä sen ymmärtäisit... Kukaan muu ei tiedä salaisuuttani... eikä -koskaan saa tietää", vastasi Martti, ja Helvi kuuli hänen äänensä -värähtävän. - -Hetken perästä Martti kysyi: - -"Mutta eikö sinua kaduta?" - -Helvi kääntyi Marttiin. - -"Ei", sanoi hän vakavalla äänellä, ja Martti oli huomaavinaan, että -Helvin sievien kasvojen yli vilahti kuin pilvi. "Minä puhuin myös -totuutta, ja minulla olisi vielä vähän lisättävääkin... Mutta sanon sen -kerran vielä ennenkuin eroamme..." - -Helvi tarttui Martin käteen, pusersi sitä ja sanoi kuin tuskasta -väräjävin äänin: - -"Uljas unelmani ja nuoruuteni ihanne!" - -He saapuivat takajänkälle, jonka poikki kyläläisten talvitie vei. He -kulkivat sen yli matalampaa kukkulaa kohden, joka oli tällä puolen -Rattostunturin. Heidän takanaan, vaaran laidassa, näkyi Kivi-Ollin -pirtti kuin pääskysen pesä räystäällä, ja koko tuo pitkä, korkea harju -ikäänkuin jättiläisen selkäranka. - -Ei näkynyt vielä kyläläisiä liikkeellä metsälle, eikä jänkän toisessa -laidassa näkynyt ketään liikkuvan. - -"Tiedätkö, kuinka ihana ja ihmeellinen tämä retki on minulle, rakas -ystäväni!" puhui Martti. "Voitko nyt kuvitella yksinäisen miehen -tunteita, kun hän rakastetun kuva mielessään vuoria ja laaksoja kulkee -ja nousee kukkuloiden laelle, aina ikävöiden, aina kaihoten sitä -ystävää, jota ei koskaan ole nähnyt?... Jos sen ikävän voit ajatella, -niin voit kuvitella sen sydämen riemua, joka ei uskonut ihmemaailmansa -koskaan tulevan todelliseksi..." - -Helvi kuuli tuon kookkaan miehen, joka hänen rinnallaan kulki, puhuvan. -Ja hän kasvoi siinä Helvin mielestä satujen sankariksi, ihanteeksi, -jonka sydän oli hellä ja sielu syvä ja suuri. Hän voi kärsiä ja -rakastaa... rakastaa niin, että sen rakkauden hohde lämmitti elämän -loppuun asti... - -"Ystäväni, ystävä-poloinen", sanoi hän ja tarttui taas Martin käteen. -"Rakastatko minua näin tämmöisenä?" kysyi hän sitten. - -"Minä rakastan, vaikka olisit kymmenen kertaa toisen oma... Sillä minä -tiedän, ettet kenellekään voi olla niin rakas kuin minulle... En tahdo -sinua omakseni, sillä silloin kuolisi rakkauteni... mutta minua ei -kukaan voi kieltää rakastamasta... ei tässä eikä tulevassa -maailmassa... Olen onnellinen nyt... olen saanut sanoa sen, mikä minua -on kalvanut yöt päivät..." - -Martti oli puhuessaan kalvennut, ja hänen silmänsä paloivat kuin -kuumeessa... - --- Hyvä Jumala! -- huokasi Helvi. Tuommoisen miehen rakkaudenko hän oli -saanut? - -Nyt hänkin käsitti, nyt hänkin ymmärsi pyhän rakkauden. Se ei vaatinut -muuta oikeutta kuin rakastaa... - -"Hyvä Jumala, kuinka onnettomia me olemme!" hän puhkesi sanomaan, -seisahtui ja ratkesi itkuun. "Että meidän piti ollenkaan toisiamme -nähdä..." - -Martti laski kätensä hänen olkapäälleen. - -"Minä poloinen!... minä poloinen!" huokasi Helvi. "Mitä voin minä -sinulle antaa, nuoruuteni uljas sulho... minä joka olen iäksi -kytketty..." - -"Rakastathan minua!" - -Helvi tarttui häneen molemmin käsin. - -"Rakastan, rakastan... Sinun omasi olen ollut elinaikani... En ole -koskaan muita rakastanut kuin sinua ja pientä poikaani... Mutta muuta -en voi... en mitään muuta voi..." - -"Ja jos sinä muuta voisit, et sinä enää olisi sama kevään hengetär, -joka istuu yksinäisen miehen pöydän päässä, laulaen lohdutusta ja -rauhaa, kun itkevä ikävä sydäntä painaa... joka on yksinäisen ystävä ja -tämän elämän ilo... Jos olisin nähnyt kirkasta silmääsi himmentävän -pahan himon tai villin ajatuksen, olisi lumous minusta lähtenyt, etkä -sinä enää olisi unimaailmani morsian..." - -Hän vei Helvin käden huulilleen ja kosketti sen valkoista hipiää. - -Helvi loi häneen katseen ikäänkuin ei olisi oikein ymmärtänyt, mitä -Martti tarkoitti. - -"Nyt lähtekäämme... Minun on nyt kovin hyvä olla", sanoi Martti. - -He nousivat laajalle puuttomalle laelle, joka oli ikäänkuin jalustana -Rattostunturille. Siitä jo alkoivat näköalat laajeta, ja kaukana siinsi -kyläharju, jonka yli olivat tulleet. - -"Minun on myöskin hyvä olla", virkkoi Helvikin nyt, ja hänen kasvonsa -loistivat. - -"Olemme onnellisia?" - -"Olemme... ja meidän rauhamme on ihana..." - -Kaukana laajan jänkän toisessa laidassa he näkivät toisten retkeilijäin -vasta tulevan. - -Ei ollut enää kuin lyhyt hetki auringon nousuun, tuskin ehtisivät -perille siksi. - -Kun he lähtivät tunturin lakea kohden, tulivat he ensiksi sakeaan -männikköön, joka muuttui tunturin kupeella pimeäksi kuusikkokorveksi. -He kävelivät nopeaan ja ehtivät pian männikön läpi korpeen. Siitä -alkoikin tiukka nousu, joka jyrkkeni sitä mukaa, kuta korkeammalle -pääsivät. Jyrkimmissä nousuissa Martti tarttui Helvin käteen ja veti -häntä kuin perhosta... - --- Taivas, kuinka tuon miehen käsi on voimakas! -- ajatteli Helvi, ja -hänestä tuntui siltä kuin ei mikään maailman voima voisi heitä -eroittaa. - -"Mehän nousemme kuin tulisilla vaunuilla", nauroi Martti. - -"Sinä olet niin voimakas ja reipas... kukaan muu mies ei kykenisi..." - -Kun he olivat kiertäneet kaksi rotkoa ja nousseet kulmikkaan -kallionkielekkeen laidalle, sanoi Martti seisahtuen: - -"Katseleppa nyt ympärillesi! Tässä olen satoja kertoja sinua -muistanut... tässä olen kerran sinusta uneksinut koleana syysyönä..." - -Helvin silmät harhailivat taivaanrannasta toiseen. Ääretön maailma, -asumaton erämaa lepäsi siinä silmänkantamattomiin hänen edessään. -Pieneltä, viheriäiseltä nauhalta näytti nyt koko kylän harju, joka oli -olevinaan korkea sekin. Kaukaa häämötti metsäjokia ja niittyjä, joiden -harmaat ladot kumottivat kuin pienet pisteet... - -"Sinä suuren luonnon suuri poika", sanoi Helvi ja katsahti Martin -loistaviin kasvoihin. "Nyt nouskaamme laelle!" - -Martti tarttui oikealla kädellään Helviä vyötäreen ympäri ja nousi -pitkän matkaa taakkoineen rinnettä ylös. - -Juuri huipulle ehtiessään he näkivät auringon nousevan kirkkaana -kukkulaisen kiveliön takaa... Äkkiä levisi ihana välkkyvä valo kaikille -vaarojen huipuille, joiden valkoinen hankipeite sädehti kullalta... - -Asuttua maailmaa ei näkynyt missään päin, ja kaukaa Lapista tuntui -henkivän aamukylmä tunturituuli. Sieltä välkkyi vielä korkeampia -tunturihuippuja kuin kiinnikasvaneina vaaleapilviseen taivaaseen, -siinsi korpia, suuria puuttomia uomia ja pienempäin vaarojen välissä -yksinäisiä metsäjärviä... - -Asuttu seutu, kirkonkylä, kuulsi ja välkkyi, ja sen ohi juokseva vuolas -virta paistoi valkoisena nauhana, pienenä kosteikkona tämän äärettömän -erämaan keskellä... - -Auringon säteet kietoivat heidät molemmat silkinhienoon verhoon, ja -Helvistä tuntui kuin hän olisi noussut surujen maasta kauas ja -korkealle, missä ei ollut tuskaa eikä syntiä, vaan riemua ja valkoista -puhtautta... Täällä täytyi oppia rakastamaan niin suuresti, niin -syvästi kuin Martti... täällä paisui sielu suureksi, ja pieni -aistillinen maailma hupeni tyhjyyteen... Ja sen vuoksi olikin hänen -rakkautensa noin kirkasta, noin puhdasta ja uhrautuvaa... Hän näki -Martin kuin ahmivan silmillään avaruutta, katseen liitelevän -taivaanrannasta toiseen ja pysähtyvän etäisille ilmoille. Hän näytti -unohtaneen kaiken muun... "Mitä mietit, ystäväni?" kysyi Helvi häneltä -ja astui lähemmäksi hänen vierelleen. - -"Katsos tuota etelän taivasta... se on kuin hienon itkun seassa... -sieltä olen sinua vartonut, ja sieltä tulit... ja sinne palaat..." - -Martin äänessä värähti hillitty suru. - -"Olemmehan nyt onnellisia... eikö sinun ole hyvä olla?" sanoi Helvi. - -"On, on. Minun on hyvä olla, ja me olemme onnellisia." - -He näkivät toisten retkeilijäin vasta saapuvan tunturin juurelle ja -alkavan kohota ylöspäin. Kuulivat Uunon jotakin huutavan. - -"Mikä ihmeellinen... ihmeellinen aamu... Tuntuu kuin näkisin unta", -virkkoi Helvi. Kun he lähtivät huipulta sinne päin, mistä näkivät -Kivi-Ollin Petterin sytyttämästä nuotiosta sauhun nousevan, lausui -Helvi: - -"Nyt minä ymmärrän, miksi viihdyt täällä kaukana Lapin raukoilla -rajoilla... nyt tiedän sen voiman, joka sinut on lumoihinsa saanut... -Voi, sinä elät rikasta ja suurta elämää, jota ei kukaan vaihtaisi -pois... Täällä lientyy suurikin tuska, mustinkin murhe valkenee, ja -täällä voi rakastaa sielun pohjasta asti, ammentaa lemmen juomaa siitä -lähteestä, jonka Luoja asetti ihmissydämeen... Mutta se kuivuu muualla -niin, että kivet sen pohjalta paistavat..." - -Martti loi Helviin lämpöisen katseen. - -"Sinä sen ymmärrät... ei kukaan muu ole sitä ymmärtänyt..." - -Ja hän tarttui Helviä käteen ja kuljetti hänet istumaan nuotion -viereen, johon Petteri jo oli työntänyt ison jalkaniekka-kahvipannun. - -Hengästyksissään ja läähättäen saapuivat toiset, Uuno edellä. Muutamat -naisista valittivat matkaa pitkäksi ja vaivaloiseksi, toiset olivat -niin väsyneitä, ettei ollut muuta neuvona kuin asettua hangelle -pitkäkseen. Opettaja, joka oli hintelä keuhkotautinen mies, oli aivan -lopussa. - -Kaikilla oli valittamista, ja tuntui kuin Uuno-maisteria olisivat -syyttäneet. - -"Pitää jättää kulttuuri kujalle sen, joka tänne kiikkuu", arveli Uuno -vain ja teki pilkkaa toisten väsymyksestä. - -Martti ja Helvi olivat iloisella tuulella. - -"Martista ei ole lukua... vaikka kulkisi kymmenen kertaa tämän matkan -yhtenä aamuna; mutta ihme, että Helvi jaksoi, hän joka ei ole tottunut -kävelemään kuin ristinvälin kaupungilla", tuumaili Uuno. - -"Oh, minä olisin kävellyt vielä toisen verran", vakuutti Helvi. -"Luuletko etten ennen ole kiikkunut vaarojen harjuille... -Kolillekin..." - -Helvi istui onnellisena, lämpimänä, kauniina ja terveenä nuotion -vierelle. Ihana, lämmin laine läikkyi hänen rinnassaan ja suloinen -rauha sydämessään. Nouseva aurinko kultaili hänen vereviä kasvojaan ja -mustia hiuksiaan, jotka somina kiharoina pörröttivät valkoisen lakin -alta. - -"Mutta jopa sinä olet kaunis tänä aamuna!" pisti Uuno hänelle. - -"Mene nyt ja anna minun tässä rauhassa nauttia näköalasta." - -Kun kahvit oli juotu ja hetkisen levähdetty, oli määrä lähteä alemmaksi -louhikkoon katselemaan luonnon muodostamia rotkoja ja kallionhalkeamia. -Niistä tiesi Martti paljon kertoa, niissä oli ollut karhun ja ahman -pesiä, ja erään rotkon laidassa oli karhu kerran miehen tappanut. - -Aurinko oli noussut korkealle, ja päivä jo paistoi äsken vielä varjossa -olleille vaarojen kupeille. Koko laaja, rannaton kiveliö näytti kuin -suurelta valkoiselta mereltä, jossa siellä täällä kohosi puistoinen -saajo ja kuusikkokorpi. - -"Eikö tämä ole ihanaa!" huusi Uuno. "Katsokaa, te eteläiset, tätä -meidän Pohjolamme suuruutta!" - -Martti kulki edellä ja selitti. Hänelle oli koko tämä tunturi tuttua. - -Eräässä paikassa oli syltä leveä onkalo, jonka toisesta päästä lähti -pimeä käytävä suoraan vuoren sisään. Mutta hangen pinnasta oli vaikea -päästä onkalon pohjalle, ja vielä hankalampi takaisin tulla. - -"Tätä sanotaan Pirunkirnuksi", selitti Martti. - -Naisten teki mieli nähdä käytävää, jonka pimeä suu ammotti onkalon -perältä. - -Muutamat herroista yrittivät hypätä onkaloon, mutta eivät uskaltaneet. - -"Millä hemmetillä pääsee takaisin!" epäili opettaja. - -"Ooja... kyllä sieltä takaisin pääsee", virkkoi Martti ja hyppäsi -keveästi alas onkaloon. Hänen päänsä oli nyt toisten jalkain kohdalla. - -Uuno seurasi perässä. - -He neuvoivat naisia asettumaan istuvaan asentoon, jalat riippumaan -onkaloon päin. Siitä Martti ja Uuno auttoivat heidät alas pohjalle. - -Helvi ja postineiti uskalsivat. - -"Tule pois vain!" sanoi Martti Helville. Helvi vilkaisi Martin silmiin. -Rohkeasti hän astui onkalon laitaan, ja kun Martti kurotti kättään, sai -hän Helvin kädestä kiinni. - -"Astu olkapäälleni", kehoitti Martti. "Minä nostan sinut sitten tänne -alas. Tällä tavoin on kaikkein mukavin." - -Helvi astui Martin olkapäälle toisella jalalla ja antoi toisen -laskeutua Martin vasemman käden kyynärpään mutkaan... - -Silloin Martti päästi Helvin käden irti, tarttui nopeasti molemmin -käsin Helviin, ja sekunnin ajan ehti Helvi olla Martin rintaa vasten. -Mutta hän tunsi Martin lujan käden puserruksen ja kuuli, kuinka toisen -sydän löi rajusti. Hän oli kuin pyörryksissä, kun Martti laski hänet -onkalon lattialle... - -"Tulkaa pois vain!" kehoitti metsänhoitaja. - -Mutta toiset eivät uskaltaneet. Uuno oli saanut postineidin vaivoin -onkaloon, mutta toiset naiset estelivät. - -"Tässä luolassa oli kerran ahman pesä. Kivi-Ollin kanssa sen -hajoitimme. Emän ammuimme ja kolme pentua", muisteli Martti. - -"Onko tätä käytävää pitkälti vuoreen?" kysyi Helvi. - -"Ei tämä kovinkaan pitkä ole", ilmoitti Martti. - -Martti ja Uuno kävivät pimeään käytävään, mutta naiset jäivät sen -suulle. - -"Pirunkirnu... no se tämä onkin", arveli postineiti. - -"Kauhean kaamean näköinen!" sanoi Helvi. - -He kuulivat Martin ja Uunon äänen kuin syvältä maan alta. - -"Tulkaa pois!" huusi hän. - -Hetken perästä Martti ja Uuno palasivat. - -"Miltä siellä näyttää?" kysyi postineiti. - -"Olipa se!" virkkoi vastaukseksi Uuno. - -Martti tiesi onkalon seinässä polvekkeen, josta hän alkoi kaivaa lunta -pois. Hän pääsi polvekkeeseen seisomaan ja käski Helvin ojentaa -kätensä. Silloin hän nosti Helvin kuin vauvan vierelleen, josta toiset, -onkalon laidalla seisoen, kiskoivat hänet pois. Polvekkeessa -seisoessaan Martti piti koko ajan kättään Helvin ympärillä, niin että -tämä oli hänen viereensä puserrettuna. Martti ehti Helvin korvaan -kuiskata: "Unimaailmani morsian!" Säteilevin silmin Helvi nousi -onkalosta. Postineiti oli kömpelömpi, mutta kun Martti sai kädestä -kerran kiinni, nousi neitikin Martin viereen polvekkeeseen ja siitä -toisten avulla ylös. - -Martti seisoi nyt yksin polvekkeessa, ja kummallisella hypyllä hän oli -kenenkään auttamatta toisten vieressä. He kävivät taas nuotiolle ja -alkoivat syödä mukaan otettua aamiaista. - -Aurinko oli jo kohonnut korkealle ennenkuin lähdettiin kotia päin. -Mutta vaikka päivä tuntui tulevan lämpimäksi, kesti hanki vallan hyvin. -Martin esityksestä mentiin takaisin pohjoispuolelta tunturia, niin että -ensikertalaiset näkivät toisenkin puolen vuoresta. He hajaantuivat eri -joukkoihin, jolloin Helvi ja Martti joutuivat kahden. Jyrkissä -rinteissä Martti sai auttaa Helviä, nostaen hänet pitkän matkan -kättensä varassa. - -"Nyt minä vasta olen morsian... nyt vasta tunnen eläväni", kuiskasi -Helvi Martin korvaan. - -Aivan tunturin juurella he kohtasivat Kivi-Ollin, joka pyssy hartioilla -hiihteli pohjoisesta päin. - -"Hyvin käy", kertoili hän, kun kaikki retkeilijät olivat kokoontuneet -hänen ympärilleen. "Hyvin käy, kun huomenaamulla forstmestarin kanssa -lähdemme... Jo tulee viidestoista karhunkallo forstmestarin -ullakkoon..." - -Ja hän iski silmää Martille. - -Melkein kaikki naiset alkoivat pelätä, että kontio ehkä oli hyvinkin -likellä. Helvi ei pelännyt; Martin seurassa hän ei pelännyt mitään. - -Ja täynnä aamuvirkkua tunnelmaa he lähtivät kaikin kotikylän harjua -kohden, Petteri "Luppanalla" ajaa hölkötellen edellä. - - - - -VII - - -Hankien aika oli ohi. - -Helvi näki lumien sulavan kuin taikavoimalla ja kevään katoavan, kesän -saapuvan. Kuinka kaikki kävi nopeaan täällä valoisassa Pohjolassa! Yöt -olivat kerrassaan loppuneet. Oli vain valoa, paisuvia, tulvillaan -pauhaavia virtoja, heinäviä saaria, lintujen laulua ja iloa ja riemua -koko Pohjola täynnä. Ihanat ja surumielisen tyynet olivat illat, aamut -kirkkaat ja kullalta kimaltelevat. Harmailta paistoivat suurten -vaarojen puuttomat laet, mutta niiden rinteitä peittivät vihannoivat -lehdot. - -Laulua, iloa ja riemua oli Helvinkin mieli täynnä, paisuvana onnesta ja -lemmestä sykki hänen sydämensä, ja hän eli kuin satujen maailmassa. Kun -hän muisti ja mieleensä palautti ne hauskat hetket, joina hän, -unhoittaen kaiken entisen tuskansa oli ammentanut ilon ja riemun -tunteita väsyneeseen sydämeensä, tuntui hänestä, että hänen onnensa oli -ollut niin runsas ja niin suuri, ettei hän vielä osannut sitä oikein -ymmärtää. Nyt hän oli vasta elänyt nuoruutensa lemmen lumoissa, nyt -vasta oli rakastanut niinkuin sisin sielu oli ikävöinyt. Kuinka köyhää -olisikaan ollut hänen elämänsä, jollei hän olisi arvannut tulla tänne -Pohjolaan... Mutta tänne tuli kuin kutsu, pois ikävästä kaupungista -ilon ja lemmen valoisille laitumille... - -Hän oli nyt niin iloinen ja onnellinen, niin voimistunut ja terve, että -hän jaksaisi taas kärsiä, kun tiesi että täällä oli se, jota hän -rakasti ja jonka rakkaus oli hänelle nyt niin suuri, etteivät mitkään -kärsimykset sitä voineet himmentää. - -Sillä siitä, että hän rakasti Marttia ja halveksi omaa miestään, ei -häntä tunto soimannut. Hän ei ollut koskaan Selimiä rakastanut, eikä -tämä ollut milloinkaan yrittänytkään voittaa hänen rakkauttaan. -Velvollisuutensa hän täytti, mutta rakastaa hän ei voinut... - -Heidän rakkautensa, hänen ja Martin, oli kuin päivänpaisteinen -sunnuntai, täynnä riemua, valoa ja puhtautta... ei käden lyöntiä... ei -ainoatakaan katsetta rikollista... - -Eikö semmoista miestä saisi rakastaa, vaikka verisiteet toiseen -sitoisivat? - -Rattostunturi-retken jälkeen he olivat usein tavanneet toisensa. Olivat -vetten auettua soudelleet joella, ja Martti oli ehdottanut -kalastusmatkaa kauas sydänmaan järven rannalle. Kahden kesken ollen oli -heidän onnensa suurin. Kummankin entisyys unohtui, ja he elivät vain -omasta lemmestään. Hiljainen, kirkastettu rauha oli painunut Martin -sydämeen, ja hänen surumielisiin silmiinsä oli ilmaantunut kuin ilo, -joka näytti tulevan kaukaa ja päilyvän puhdistetun surun läpi. - -Joinakuina hetkinä Helvi joutui miettimään tulevia päiviään siellä -ikävän ikävässä kaupungissa vielä ikävämmän miehen kanssa. Silloin -hänen sydämensä vavahti ja hän tunsi orjan ikeen hartioillaan... - -Ja hän tapasi itsensä jolloinkin miettimästä kamalaa rikosta, jonka -kautta tie kulki vapauteen ja... Martin luo. - -Mutta silloin hän ei enää olisikaan Martin keväinen hengetär, ei hänen -unimaailmansa morsian... Martti ei hänestä tahtoisi tietää... Sillä -Martti rakasti hänessä kuolleen Esterin kuvaa. - -Eräänä aamuna ruustinna tapasi Helvin itkemässä. - -Vuoden valoisin aika oli käsissä, juhannus jo ovella. Ihmeellinen, -pehmeä valo välkkyi virran vesillä ja nuorilla nurmikoilla. - -Luonnossa oli suuret häät. - -Ruustinna istuutui Helvin viereen. Hän oli kyllä huomannut Helvin -muutoksen ja aavisti tämän ajatukset. - -"Minä olisin jäänyt tänne iäkseni", nyyhki Helvi. "Olisin tahtonut -tänne kuollakin. Minua ei enää mikään pidätä elämään, kun lapseni -nukkuu nurmen alla..." - -"Velvollisuus miestäsi kohtaan vaatii sinua elämään." - -Ruustinnan ääni oli lempeä. Hän ymmärsi Helviä. Helvi itki yhä -katkerammin. - -"Onko mieheltäsi tullut mitään ikäviä tietoja?" kysyi ruustinna. - -"Hän on sairaana ja kutsuu minua!... ja minun täytyy lähteä... nyt -heti..." - -Ruustinna otti hänen molemmat kätensä omiinsa. - -"Olisi kai unelmasi kerran kuitenkin loppunut... ethän voi olla kahden -miehen oma... Hyvä Helvi! Tuntosi on vapaa, et ole mitään rikkonut... -Jumala antaa anteeksi rakkautesi..." - -Helvi hypähti seisomaan, hänen silmänsä säihkyivät ja poskensa -punottivat. - -"Mutta minä rakastan Marttia aina ja iäti... olen vieras miehelleni..." - -Ruustinna ei puhunut mitään, vaan poistui hiljaa huoneesta, Helvin -itkiessä. - -Tyynenä, loistavana iltana Helvi riensi kiivaasti kävellen Virkavaaraan -nousevaa polkua pitkin. Hänen silmänsä olivat itkettyneet ja kasvonsa -kalpeat. Hän oli jo matkalla miehensä luo. Valoisa Pohjola täytyi -jättää juuri silloin, kun se oli houkuttavimmillaan. - -Läpi mäntyisen metsän, suurimpia kiviä kierrellen, johti polku -Virkavaaraan, jonka vaaleansininen rakennus hauskasti vilahteli -männynrunkojen välitse. Jo näkyi puutarhan valkoinen pystyaita ja -nuoressa lehdessä olevat koivut sen sisäpuolella. - -Saatuaan miehensä kirjeen, jossa tämä kertoi olevansa sairas ja -tahtovansa saada Helvin luokseen, oli hän herännyt unelmastaan. Siinä -oli ollut kirjeessä kohtia, jotka herättivät Helvin todellisuuteen ja -ikäänkuin pasuunalla puhalsivat hänen tuntonsa kielet soimaan. Mies -kertoi ikävästään ja siitä, ettei hän ollut kyllin hyvä puoliso -Helville. Paljon olisi hänellä sanomista ja anteeksi anomista. Ja -kuitenkin hän oli aina Helviä rakastanut, vaikka tiesikin, ettei Helvin -sydän ollut hänen... Kärsinyt oli hänkin... - -Helvi kiirehti kulkuaan, hänen täytyi joutua, sillä hevonen odotti jo -tiellä Virkavaaran kohdalla. - -Martti puuhaili puutarhassaan, ja kun Helvi nousi viimeiselle kummulle, -josta maa oli tasaista pihaan asti, huomasi hän Helvin tulon ja riensi -vastaan. - -Hän oli ikäänkuin laihtunut sitten keväthankien ja silmät kuin -syvemmälle vajonneet. - -Helvi kertoi katkonaisin sanoin miehensä kirjeestä ja ainoastaan -vaivoin pidätti itkuansa. Martti seisoi hänen vieressään kalvakkaana ja -kuunteli. - -Sitten hän oikaisi vartalonsa suoraksi, puna kohosi poskille ja silmät -loistivat. - -"Rakas ystäväni", sanoi hän, tarttui Helvin käteen ja talutti hänet -sisälle. "Mene, miehesi tarvitsee sinua..." - -Helvi astui ääneti hänen vierellään, ja he kävivät Martin huoneeseen. - -"Minulla on yksi muisto sinulle annettavana. Lue sitä joskus, kun minua -muistat... Silloin sinä näet, että se mies, joka sinua rakastaa, -rakastaa niin, että hän uhraa sekä sinut että itsensä... vain sen -vuoksi etteivät nuoruuden unelmat himmenisi..." - -Ja Martti ojensi Helville pienen muistikirjansa. - -Helvi kätki sen povelleen. - -"Ne ovat tämänkeväisiä muistojani", virkahti Martti sitten, melkein -vavisten. - -Kummankin mieli oli niin täysi, etteivät kyenneet puhumaan. - -Silloin valtasi Helvin pistävä tuska. Hän tarttui Marttiin molemmin -käsin, painoi lujasti päänsä Martin rintaa vasten ja puhui: - -"Ystäväni, lapsuuteni ja unelmieni sulho... sanoit minua kerran toisen -omaksi... Kuule! minä sanon, etten ole kenenkään muiden oma kuin sinun, -sinun, unelmieni sankarin, sinun, hyvän ja hellän, yksin sinun omasi, -aina ja iäti... Jos kerran pääsen vapauteeni, tulen luoksesi ja olen -sinun... Ja vaikket voikaan sulkea syliisi ruumistani, on sieluni -sinun, ja vaikken minä voi silitellä hiuksiasi, olen sinun... aina ja -iäti..." - -Martin tapasi villi riemu vielä kerran, ja hän taivutti Helvin päätä -taaksepäin ja painoi suudelman hänen valkoiselle otsalleen. - -Martti seisoi pihansa kujalla ja näki Helvin poistuvan. Kun kärryt -olivat kadonneet tien mutkan taakse ja viimeinen vilahdus Helvistä -lakannut näkymästä, tunsi hän kylmää, jäistä viimaa rinnassaan ja -heräsi kuin pitkästä unesta... - -Hän ymmärsi nyt aivan selvään, että Helvi sittenkin oli toisen oma... -toisen oma, johon hänellä ei ollut mitään oikeutta... hän ymmärsi, että -hänen kevätunelmansa oli loppunut -- ainiaaksi. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Toisen oma, by Väinö Kataja - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TOISEN OMA *** - -***** This file should be named 60478-8.txt or 60478-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/6/0/4/7/60478/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/60478-8.zip b/old/60478-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index a5d816f..0000000 --- a/old/60478-8.zip +++ /dev/null |