NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 5849 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..3958c95
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #60266 (https://www.gutenberg.org/ebooks/60266)
diff --git a/old/60266-8.txt b/old/60266-8.txt
deleted file mode 100644
index 075c205..0000000
--- a/old/60266-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,5849 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Kesätoverit, by Hilja Haahti
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-Title: Kesätoverit
-       Meren säveliä
-
-Author: Hilja Haahti
-
-Release Date: September 8, 2019 [EBook #60266]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KESÄTOVERIT ***
-
-
-
-
-Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-KESÄTOVERIT
-
-Meren säveliä
-
-
-Kirj.
-
-HILJA HAAHTI
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Kustannusosakeyhtiö Otava,
-1905.
-
-
-
-
-I
-
-
-Vettä, vettä, vettä loppumattomiin asti! Se välkkyy ja kimaltelee kuin
-kulta, se lepää tasapintana aavikon lailla, uneksivana ilta-auringon
-loisteessa. Saaret ahtavat sen tuon tuostakin kaitaiseksi valotieksi,
-mutta se laajenee jälleen, ojentautuu joka suunnalle ja kurottaiksen
-kaukaisuutta kohti, kunnes unelmissaan syleilee äärettömän avaruuden
-rantaa, sulaen pilvien hehkuun.
-
-Saaret, te kääpiöt -- mitä voittekaan jättiläiselle? Mitä voitte sen
-nukkuessakaan?
-
-Vastaukseksi ne terhakkoina kohottavat harmaita kallioharjojansa. --
-Samaa me voimme kuin merikin meitä vastaan! Taistella, puolustautua,
-varjella vapauttamme. Olemme tasaväkiset. Kunnia meille! Kääpiö ja
-jättiläinen -- oikein sanoit. Ja kääpiö kuitenkin kestää, ylivoiman
-alle sortumatta.
-
-Mutta kova on taistelu ollut. Sileiksi huuhdotut kivet kertovat siitä.
-Samoin männyt kallioilla. Ne ovat kuin hartevia tanakoita sotaurhoja;
-tuuli niitä tuivertaa, vaan ei taita. On sellaisiakin, jotka ovat
-käppyröihin taipuneet, ja toisia, joiden on täytynyt kiertyä kiven
-povelle viheriäiseksi havumatoksi, minkä keskeltä tynkä turhaan
-pyrkii korkeammalle. Ei onnistu. Tuuli painaa alas jälleen, ja meren
-suolaiset pisarat ilkamoiden pirskuvat lannistetun yrittelijän päälle.
-Yksi vaipuu, toiset nousevat. Vaan kalliosaari kantaa niitä kaikkia,
-tyynenä, uljaana, järkähtämättömänä.
-
-Aurinko mailleen mennessänsä suutelee karkeata kiveä ja rosoisia
-mäntyjä niin hellästi kuin ulapan silopintaakin. -- Nyt on rauha, se
-kuiskaa. -- Älkää muistelko menneitä, älkää tuleviakaan taisteluita!
-Samaahan te tavoitatte eri lailla, yhteiseen jaloon päämäärään pyritte.
-Sinä, mereni, etsit valoa, kurkottaen eteenpäin; sinä kallio mäntyinesi
-kohoat ylös päivää kohti. Te saatte syleilyni kumpainenkin. Kaulatkaa
-nyt ystävinä toisianne myöskin! Hyvää yötä.
-
-Hiljallensa hehku sammuu ja kulta himmenee taivaalta, vesiltä,
-kallioilta. Puiden huipuilla kajastus vielä hetkisen viipyy, sitten
-väistyy ja katoaa.
-
-Kuulakas, harsoinen hämy laskee yli meren ja maan. Kaikki on hiljaa,
-hiljaa.
-
-Silloin kuuluu äkisti kumea puhallus. Saarien lomasta ilmestyy jotakin
-valkoista, joka ui kuin jättiläisjoutsen. Se kantaa liikkuvia olentoja,
-myttyjä, koppia, arkkuja määrittäin. Kuorma on suuri, mutta eipä näytä
-painavan. Uusi puhallus -- ja kaikki katoaa kiviniemen taakse, keveästi
-kuin siipien lehahtamalla.
-
-Mutta lahdenpoukaman kummallakin rannalla, siellä missä kaksi asumusta
-seisoo vastatusten, selät kallioitten suojaamina, etuseinät veden
-tyynessä kuvastellen -- siellä on syntynyt vilkas liike, kun laivan
-puhallus kuului.
-
-Itärannan mökin ovi lentää rempahtaen auki, ja ulos syöksyy kokonainen
-liuta pellavapäitä. Edellä vanhin, Atlanta, sitten William ja Kolumbus,
-sitten kaksoiset Iisakki ja Taavetti. Ulla ei pääse kynnyksen yli
-ja alkaa huutaa, ja Hellu säestää kätkyessä. Äiti, pitkä, laiha,
-huolimattomasti pukeutunut nainen, sieppaa kiivaasti tyttösen ovelta
-tupaan takaisin ja huutaa toisten jälkeen:
-
--- Atla, kuuletkos -- älkää nyt kaikki sinne lentäkö! Viljo ja Kolu!
-
-Mutta Atlan tukka liehuu jo metsän reunassa, Viljo on sivuuttanut
-sisarensa ja kadonnut kivikkoon, ja Kolu vähän kääntää päätänsä,
-juosten kohta edelleen. Pikku pojat äiti saa kiinni, ravistaa
-käsivarsista ja juoksuttaa toruen sisälle. Lapset parkuvat kaikki
-neljä, äiti lupaa piiskaa, jos eivät vaikene, mutta uhkaustaan
-toteuttamatta hän sitten heittäytyykin penkille istumaan epätoivoisena
-valittaen:
-
--- Kyllä teidän kanssanne käskee!
-
-Toista on naapurin Annin, joka asuu poukaman tuolla puolen. Hänellä
-ei ole joukkoa harmina ja vaivoina, ei muuta kuin yksi tyttö.
-Kummankin mies on kalastaja. Mutta Länsirannan Erkin asuntoa sanotaan
-"huvilaksi", ja hänellä on neljänsadan markan arvoinen vene, osa
-nuottaan kaksitoista silakkaverkkoa ja vielä muita pyydyksiä.
-Itärantalaisilla ei ole kuin kuusi vanhaa verkkoa, ja monta suuta
-syötettävänä.
-
-Anni astuu juuri ulos ovesta taluttaen seitsenvuotista Lainetta. Hän
-on nuori, siisti ja soma, ja lapsi on perinyt hänen kullanruskeat
-hiuksensa ja suuret, kirkkaat silmänsä, joiden väri on omituisen
-epämääräinen.
-
--- Äiti, mennään laiturille asti, pyytää tyttönen.
-
--- Ei, nyt on jo ilta myöhäinen. Huomenna te ehditte tavata toisenne.
-Mutta veräjältä saat katsella vaunuja.
-
--- Viljokin meni, huoahtaa pikku Laine kiivetessään veräjän
-poikkipuulle. Hänen äitinsä vetäytyy puiden varjoon ja istahtaa kivelle.
-
-Jo kuuluu kuminaa, ja kahden mustan hevosen vetäminä vaunut vierivät
-tietä pitkin; jäljessä kääsit notkuvat ja rattaat ratisevat.
-
-Tämä on saaren ainoa kunnollinen ajotie. Paroni Einar von Stern,
-Helsingissä asuva arkkitehti, on teettänyt sen laivarannasta
-"Valkamaansa", ihanaan kesäkotiin, joka on rakennettu kaikkien
-taiteen vaatimusten mukaan. Saarelaisten mittakaavan mukaan tila käy
-kartanosta, vaikka viljelykset eivät laajuudessa voita mantereen
-suurimpien torppien maita. Päärakennuksen tornit ja parvekkeet ja
-ruokasalin korokkeinen ikkunakomero ovatkin paronille suuremmanarvoiset
-kuin pellot, niityt ja karja -- laskematta lukuun mustia hevosia.
-
-Vaunuissa istuu itse paroni rouvinensa. Sorja, uljas pari! Voi kuinka
-Anni rakastaa paronitarta, ja kuinka paroni on ylhäinen ja ryhdikäs!
-Entä kuka heitä vastapäätä? Valkoisiin vaatetettu tyttönen, Sigrid,
-paronin velivainajan tytär. Anni on kolme vuotta palvellut paronilla
-sisäneitsyenä ja tuntee kyllä ne perheen sukulaiset, jotka Suomenmaassa
-asuvat.
-
-Vaunut kulkevat ohi. Paronitar nyökkää herttaisesti päätänsä Laineelle,
-joka veräjältä kurkistelee. Annia hän ei puiden takia huomaa. Paroni ei
-huomaa ketään.
-
--- Mikä nyt on? kysyy renki kohoten takaistuimelta, jolla istuen hän
-joka hetki pitää tietä ja hevosta varalla.
-
-Siinä ajavat paronin pojat, Valio Waldemar ja Aarre Thorolf.
-Jälkimmäiset nimet on isä valinnut -- hänen sukunsa on peräisin Tanskan
-ja Saksan rajoilta --, edelliset äiti, suomalainen maalaajatar, joka
-ihan huomaamatta on muuttanut paroninkin jo puolittain suomalaiseksi.
-Pojat ovat merimiespuvuissa, ja nuorempi, kahdeksanvuotias Aarre,
-hoitaa ohjaksia. Hän se hevosen pysähdytti niin äkisti, että Viljo,
-joka on kääsien takana riippunut, pudota töksähti maahan.
-
-Valio luo veljeensä yhtä kummastuneen katseen kuin renki, mutta he
-eivät ehdi sanaakaan lausua, ennenkuin Aarre jo on hypännyt maahan ja
-juossut suoraan veräjälle. Siinä tuokiossa on Lainekin kavunnut ylitse,
-muistamatta enää äidin määräystä.
-
--- Laine, Laine, hyvää päivää! riemuitsee Aarre, heittäen kätensä tytön
-kaulan ympäri.
-
-Mitä ne nyt nauravat, renki ja Viljo?
-
-Eiväthän he muuta tehneet kuin suutelivat toisiansa...
-
--- Aarre! huutaa Valio.
-
--- Minä tulen huomenna, vakuuttaa Aarre Laineelle, rientäessään
-takaisin kääseihin.
-
-Ne vierivät pois, samoin kuormarattaat, ja Atla ja Kolukin ehtivät jo
-läähättäen paikalle. Anni on hehkuvin poskin kiirehtinyt noutamaan
-Lainetta, ja nyt he palaavat polkua pitkin kotiin.
-
-Viljo ei enää naura. Hän tuuppaa Lainetta kyynärpäällään ja sanoo
-totisesti:
-
--- Hyi sinua!
-
-Laine katsoo hämmästyneenä ja vastaa sitten huulet pitkinä:
-
--- Hyi _sinua!_
-
--- Lapset, lapset, hillitsee Anni heitä. Ja Kolu ja Atla eivät voi
-ymmärtää, mitä tämä merkitsee, sillä pitkin talveahan Viljo ja Laine
-ovat parhaina tovereina leikkineet.
-
-Itärannan Liinu on kovasti äkäinen, kun lapset liian myöhään tulevat,
-eikä lupaa antaa iltapuuroa. Atla ei ole kuulevinaan, nauraa vain
-veikeästi, lappaen puuronjäännöstä kupin kukkuralleen. Kolukin saa
-raappeita, mutta äiti ehtii käsipuolesta rytyyttää Viljon pois, jotta
-hän jää ilman.
-
-Mutta Anni Länsirannalla toimittaa Laineen nukkumaan ja katselee häntä
-omituisen hellästi ja huolekkaasti, silmin, joissa kyynel väräjää,
-vierähtämättä esille. Sitten hän keveästi huoahtaen kääntyy pois ja käy
-ikkunan ääreen.
-
-Meri on tyyni ja kaunis. Tänä yönä kalastajien on hyvä nukkua
-avoveneissään.
-
-Anni ei koskaan voi olla värisemättä, kun myrsky ulvoo ja sade
-pieksää lämpimän tuvan seiniä. Liinu ja muut vaimot ovat oikeassa,
-kun ylenkatseellisesti sanovat häntä vennokkaaksi ja herrasmaiseksi.
-Onhan hän Helsingin lapsi, monta vuotta istunut koulunpenkillä ja
-sitten kulkenut pehmeillä matoilla paronin huoneissa... Erkki yksin ei
-moiti. Hän kutsuu kukkaseksensa ja kantaa kuin kämmenillä eikä vielä
-milloinkaan ole vienyt vaimoansa rajuilmoihin ponnistelemaan. Muita
-Erkki ei paljon säästä, eikä itseänsä myöskään, oli sää millainen
-tahansa, ja siitä Annille on johtunut monta unetonta yötä.
-
-Jumalan kiitos tyynestä merestä!
-
-Laine on kasvatettava kalastajatytöksi. Mereltä hänellä on nimensäkin.
-
-Oi äidin sydänkäpystä! Jumala, siunaa, siunaa häntä! Varjele kareilta,
-joita voi piillä kotilahden tyvenessäkin... ja auta meren vihureissa!
-
-Anni osaa rukoilla, ja se on hänen rauhansa. Hän on sen oppinut
-paronittarelta.
-
-Monelle on paronitar jo saanut opettaa sen taidon. Ei vielä
-miehellensä. Mutta Valio on nukkunut kädet ristissä pieneen
-vuoteeseensa Valkaman lastenkamarissa, ja paraikaa äiti istuu toisen
-sängyn luona, lapsen kielellä. Huone on tilava ja miellyttävä,
-laudoituksen yläpuolella leveä reunus hevosia, koiria, oravia ja muuta
-hauskaa. Poika ei kuitenkaan niitä katsele tällä hetkellä, hän katsoo
-äitinsä silmiin. Siinä hän on hyvin herttainen pitkässä, puhtoisessa
-yöpaidassaan, tummine kiharoineen, kasvot eloisina ja kumminkin
-vakaina. He pyytävät Jumalaa siunaamaan isää ja äitiä ja Valio veikkoa
-ja Sirkkua ja alustalaisia ja palvelusväkeä ja kaikkia ihmisiä --
-
--- Ja Lainetta, jatkaa Aarre. -- Ja anna meille oikein hauska kesä ja
-hyvin paljon kaloja.
-
-Äiti suutelee häntä hymyhuulin. Kun Aarre on kömpinyt peiton alle,
-menee hän pois hiljaa hyräillen:
-
-    -- "Polvella äidin hartaana
-    hän rukoili pienoinen,
-    niin puhdas kuin kaste aamulla,
-    ja silmä kuin tähtösen..."
-
-Hän pysähtyy kesken. Ei, ei sitä laulua. Se on tuhlaajapojan
-lapsuudesta. Mutta sanat tulivat välittömästi hänen mieleensä.
-
-Ruokasalissa, josta ovi vie avonaiselle parvekkeelle, Sigrid
-sipsuttelee tätiänsä vastaan.
-
--- Tuletko sanomaan hyvää yötä, Sirkkuseni? paronitar kysyy
-ystävällisesti: --
-
--- En vielä, minä menen kukkia katsomaan.
-
-Ne heloittavatkin puutarhassa kauniina, keltaiset esikot, tulipunaiset
-tulpaanit, ja krookukset, jotka hohtavat valkoiselta kuin lumi. Paroni,
-joka päärakennuksen on laatinut suurenmoiseksi, hän on puutarhankin
-suunnitellut; mutta kukkien valinnasta ja hoidosta paronitar pitää
-huolen.
-
--- Sehän on hauskaa, että pidät minun lemmityistäni, hän sanoo
-ystävällisesti tyttöselle. -- Entäpä jos kuitenkin nyt käännyttäisin
-sinut takaisin ja veisin Nukku-Matin luokse? Sinä tarvitset paljon
-punaa poskiisi.
-
-Sirkku luo paronittareen kummastuneen katseen, selittäen tosissaan:
-
--- Meillä Viipurissa ei kukaan mene aikaisin nukkumaan. Mamma ei saa
-unta, hänen päätänsä kivistää, ja sentähden hänen täytyy lukea hauskoja
-kirjoja.
-
-Paronitar ei voi olla naurahtamatta. -- Vai niin. Äitisi lähtikin
-Norjaan, koska hän on sairas. Mutta me täällä koetamme pysyä terveinä,
-nukumme yöllä ja nousemme aamulla katsomaan, kuinka meri loistaa
-auringonpaisteessa ja kalaveneet palaavat rantaan.
-
-Sirkun silmät kiiltävät ja hän empii, pidellen kiinni oven
-kädensijasta. Mutta sitten hän sen jättää, juosten tädin luo
-vakuuttamaan, että hän kyllä tahtoo nukkua, kunhan herätetään _oikein_
-varhain... Hän ei ole koskaan sitä koettanut, se olisi niin uutta ja
-hauskaa!
-
-Pian Sirkku on Höyhensaarille purjehtinut, ja paronitar, kuullessaan
-parvekkeen oven käyvän, palaa ruokasaliin, johon hänen miehensä on
-ulkoa tullut. Einar von Stern on hilpeä ja raitis, heittää hattunsa
-tuolille ja pyyhkäisee kaunista, korkeata otsaansa, jolle on valahtanut
-samanlainen musta kihara kuin pikku Aarteen. Pojat ovat ulkomuodolta
-isäänsä kumpainenkin. Äiti on hyvin vaaleaverinen, oikea Hämeen tytär,
-hienostunein piirtein.
-
--- Missä olet ollut? paronitar kysyy herttaisesti mieheltänsä.
-
--- Pienellä kiertoretkellä. Kaikki hyvin! Paitsi tallin ovi ja
-purjeveneen kiinnitys, hän lisää nauraen.
-
-Paroni tuntee itsensä erinomaisen tyytyväiseksi. Kyllä kelpaa päästä
-pääkaupungin tomusta saaristoilmaa hengittämään! Ja lisäksi tämä
-taiteellinen asunto, hänen henkensä luoma -- on se toista kuin
-Helsingin vuokrakasarmit. Oikein hänen täytyy poikamaisessa ilossa
-kiepauttaa vaimoansa vyötäisistä. Mutta sitten hän pysähtyy, pidellen
-hänen kättään omassansa.
-
--- Tule, Mailis, katsomaan, hän pyytää. -- Siellä on niin ihanaa
-ulkona. Sinä toimit ja puuhailet, ja ympärillämme on eläviä, vaihtuvia
-kuvia, joista jokainen pitäisi kankaalle kiinnittää.
-
-He ovat astuneet porrasaskeleen ylös komeroon leveän ikkunaryhmän
-ääreen; sitten paroni avaa sivuoven ja vie hänet parvekkeelle,
-kesäillan hienoon hämärään, joka kuultohuntuunsa kiertää meren ja maan.
-
-Einar ja Mailis, he ymmärtävät luonnon verhottuakin kieltä. Meren
-syvyys päilyy salaperäisenä, tallentaen piilossa povessaan auringon
-yöhyväisiä, ja hiljaa, hellästi se kietoutuu saarien ympärille,
-ikäänkuin pyytäen anteeksi ja sovittaen kiihkopäiviänsä. Saarien
-varjot sulavat veteen; ei tiedä, missä maa loppuun ja meri alkaa.
-Yksi piste vain on kirkas. Jokin kalastajaryhmä on vetämässä nuottaa
-täällä sisävesissä; rannalle on tehty tuli, ja nyt vietetään rattoisaa
-lepohetkeä sen ympärillä, kunnes uudelleen on potkettava nuotta
-apajalle.
-
--- Eikö tämä ole suurta sopusointua? lausuu paroni ihaillen, kun he
-hetken ovat seisoneet ääneti.
-
--- Minä soisin sen siirtyvän sieluuni, kuiskaa Mailis. -- Ja lastemme
-sieluun.
-
-Hänen miehensä ei vastaa. Mailis luo jälleen katseensa kauas meren ja
-taivaan yhtymille ja huomaa äkkiä pilvenlongan, joka luoteesta kohoaa.
-
--- Tuleekohan myrsky? hän kysyy, tuntien kylmän puistatusta.
-
--- Tulee kalailma ja purjehdusilma, arvelee paroni iloisesti.
-
-Mailisin ajatukset siirtyvät merestä kalastajiin ja kalastajista kauas
-pois. Jumalan kiitos, että kaikki säät ovat _hänen_ vallassaan, niin
-meren kuin elämänkin...
-
-He palaavat sisälle ja kulkevat ohi palvelustytön, joka asettaa pestyjä
-pöytäastioita ruokasalin uusmuotiseen kaappiin. Paronitar taputtaa
-keveästi hänen olkapäätänsä, kiitokseksi päivän työstä. Paroni hiukan
-kääntää päätänsä, kysäisten, onko purjevene jo käskyn mukaan köydellä
-kiinnitetty.
-
--- On, herra paroni. Ja huomenna seppä tuo rautavitjat.
-
--- Hyvä, kuuluu lyhyt, jyrkkä vastaus.
-
-Tukahdutettu huokaus tunkee paronittaren rinnasta. Miksi hän huokaa?
-
-Ulkona meren povi alkaa hiljalleen kohota ja laskea, ja tuuli kohisee
-hillitysti, salaperäisesti. Miksi kohisee?
-
-Levottomuutta, kysymyksiä, joihin yö ei saata vastausta antaa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Yön helmasta valkeni kirkas ja kaunis päivä, kuten paroni oli
-ennustanut. Myrskyn siivet leijailivat ohitse, ja aamuaurinko valoi
-loistoansa aalloille, jotka tasaisesti lipatellen rantaa hyväilivät.
-
-Kello kahdeksan tienoissa kalastajaveneet palasivat täysin purjein, ja
-rannalta huudettuihin kysymyksiin Erkki jo kaukaa vastasi, että taisipa
-kaloista kertyä joku tynnyrillinen. Lapset riemuitsivat. Kaikki he
-olivatkin sinne ennättäneet: Laine äitinsä mukana, Liinu, sylissä Hellu
-ja jäljessä Itärannan koko liuta, Tuuleman Oiva, jonka isä oli toisena
-apumiehenä Erkin veneessä, Syrjälän vaimo, Senja, Jusu ja Sanelma
-hökkelistä mäen takaa, ja vielä lisäksi Valio ja Aarre. Sirkkua oli
-herätelty, mutta hän vain hiukan siristi silmiänsä, kääntyi seinään
-päin, ja luomet sulkeutuivat kohta jälleen. Paraikaa hän näki unta
-kukkaisesta rannasta, joka hohti kuin tähtikoristeissa. Kun hän juoksi
-tähtiä katsomaan, olikin jokainen niistä pieni, kimalteleva kala, niin
-kaunis, että --
-
-Kalastajan lapset olivat odotellessa hiukan kierrelleet kaarrelleet
-paronin poikia. Nämä tuntuivat vierailta pitkän talven eron jälkeen,
-varsinkin Valio, joka oli paljon kasvanut ja pysytteli syrjemmällä.
-Mutta Aarre ei kauan aprikoinut. Tuskin oli Erkin vene laituriin
-törähtänyt, ennenkuin hän jo hyppäsi keulatuhdolle. Toiset lapset
-tunkivat ympärille, ja siinä iloisessa mylläkässä, kalojen paljoutta
-ihastellen, he parissa tuokiossa muuttuivat tuttaviksi taas.
-
--- Nyt perkaamaan! käski Erkki.
-
-Astiat, suolat ja muut tarpeet oli jo tuotukin valmiiksi rannalle.
-Vanhemmat ottivat johdon, ja lapset pantiin aputyöhön. Kolu pääsi
-Mäentaustan Jusun kanssa puikahtamaan tiehensä, ja Atla yritti mukaan,
-mutta Itärannan Janne komensi hänet niin tuimasti takaisin, ettei
-auttanut muu kuin totteleminen.
-
-Hellu oli herännyt jo aamuyöstä ja alkoi itkeä unillansa. Ulla söi
-santaa, ja kaksoiset nyppivät silakoita veneestä, koetellakseen,
-vieläkö ne osaisivat uida.
-
--- Aina te olette pahanteossa, tuskitteli Liinu. -- Mihinkä se Kolukin
-on mennyt, että katsoisi edes tuota lasta? Viljo, vie Hellu maata!
-
-Poika vilkaisi vastahakoisesti pikku siskoon, jonka Liinu oli laskenut
-hiekalle, ryhtyessään perkuuseen. Mutta lapsi itki yhä kovemmin, ja
-silloin isän kärsivällisyys loppui.
-
--- Vie se juuri joutuun, hän ärjäisi Viljolle, -- ja nuo toiset
-myöskin! Ja pysykää sitten alallanne.
-
-Ei se hauskaa ollut. Lapsenpiian toimi oli kaikkein viheliäisintä, mitä
-Viljo tiesi. Mieluummin hän olisi kalojakin perannut, sillä vaikka
-siinä täytyikin pari tuntia istua paikallansa, niin saihan kumminkin
-olla ulkona ja toisten seurassa.
-
-Tupa oli kuuma ja ilma raskas vielä yötiseltä. Ulla ja kaksoiset olivat
-surkealla päällä, kun heidät ajettiin pois, ja Viljo murjotti kätkyen
-ääressä, tuutien jotta permanto kolisi. Oven hän oli heittänyt auki, ja
-rannalta tunki vietteleviä ääniä hänen korviinsa.
-
--- Se oli nähnyt kaloja, niin isoja kuin tuo vene, kuului Syrjälä
-kertovan.
-
-Sitten Hellun itku katkaisi häneltä jatkon. Viljo puri huultansa ja
-keikutti kehtoa oikein vihan kyydillä.
-
-Taas hän kuuli vähän:
-
--- Mutta onpa siellä pieniäkin elukoita, jos on suuria. Kerran
-Sööterpummin laiva oli tarttunut kiinni semmoiseen saareen, jossa
-ei ollut tavallista maata ollenkaan, vaan pelkkiä pieniä itikoita
-paksuissa kasoissa.
-
--- Muurahaisiako?
-
--- Ei, eihän nyt. Semmoisia merieläviä, ettei niitä nähnyt ilman
-kiikaria. Ja koreilta ne olivat näyttäneet, kun lasin läpi katsoi.
-
-Voi sitä onnellista Sööterpummia! Viljo löi yhtäkkiä kämmentä
-polveensa. Se oli totinen tosi! Merelle hänkin tahtoi mennä kaikkia
-ulkomaan eläviä ja muita kummia ihmettelemään. Sitten ei ikipäivinä
-tarvitsisi Hellua tuutia.
-
-Samaa päättelivät kaikki pojat, jotka rannalla suu auki ja silmät
-selällään läheltä kuuntelivat, mitä Syrjälä tiesi Sööterpummin
-seikkailuista. Merimiehiä heistä piti tulla. Se mahtoi olla ihanaa
-elämää!
-
--- Ja minä tuon sinulle näkinkenkiä ja niitä merieläviä, lupasi Aarre
-innostuneena Laineelle, työntäen peukalonsa silakan vatsaan. Valio oli
-mennyt pois, mutta Aarre opetteli kaloja perkaamaan.
-
--- Mitäs nuori herra sitten sanoo, jos sattuu haaksirikko? tokaisi
-Tuuleman Oiva virnistellen.
-
--- Minä uin lautojen päällä rantaan. Niin teki Roobinson, ja hän pääsi
-ihmissyöjäin saarelle.
-
--- Kerro vielä! Eiväthän he sinua syö? Laine innostui ja jännittyi,
-jotta silmät loistivat.
-
--- Siunatkoon! päivitteli Liinu. -- Luuleeko Aarre, että mamma ja pappa
-laskevat merelle? Aarre koulutetaan korkeaksi herraksi.
-
-Toiset nauroivat lapsille, mutta Anni sanoi: -- Meidän Aatu otti hyyryn
-kohta ripille päästyänsä, siitä on jo kolme vuotta, eikä ole kuulunut,
-onko kuolleena vai elossa. Hän pyyhki silmiänsä esiliinan kulmalla. --
-Jumala sen tietää, mihin poika parka on joutunut. Kun ei vaan olisi
-pahuuteen vietelty, juomiseen ja muuhun. Se oli niin nuori, ja mitä ne
-sitten muistavat varoituksia...
-
--- Niin, mitäs ne nuoret, vielä vai, säesti Liinu huojutellen
-ruumistansa.
-
--- Ei nuoret, kun ei vanhatkaan, sanoi Erkki terävästi, katsahtaen
-Janneen ja Syrjälään.
-
--- Pojalla isän elkeet, kikatti Mäentaustan Senja Tuuleman Oivan
-korvaan.
-
-Janne iski Erkkiin vihaisen silmäyksen ja murahti, ettei ryyppy
-miestä tapa. Mutta Syrjälän ukko, kylän kuulu "tuulestansa", tekeytyi
-kuuroksi keskustelulle ja alkoi hoilata "kapteenia joka seilasi
-Valsterporeiviin".
-
-Täysikasvuisten puhe ei enää lapsia huvittanut. Aarre ensiksi
-pitkästyi, nykäisi Lainetta ja sanoi:
-
--- En minä huoli niin kauan perata. Tule pois!
-
-Tyttö nousi kohta, ja he pistivät yhtaikaa kätensä veteen, huuhtoen,
-nauraen ja loiskuttaen. Pinta välkkyi kuin täynnä kipenöiviä tähtösiä,
-ja kirkas säde leikki mustissa ja kullanruskeissa kutreissa.
-
--- Mennään laivoja uittamaan, ehdotteli Aarre.
-
--- Mennään, mennään! riemuitsi Laine. -- Ja Viljo myöskin. Hän veistää
-kauniita laivoja -- voi, sinun olisi pitänyt nähdä --
-
--- Viljo rallattaa, sanoi Aarre, kääntäen päätänsä.
-
-Siellä Viljo istui tuvan kynnyksellä. Hän ei katsonut kehenkään, hän
-vain tähysteli merelle, silmät tuimina. Kuin ajatuksissaan hän veteli
-harvakseen ja totisesti:
-
-    -- Laivurin nimi oli Sööterpummi,
-                      Sööterpummi --
-
-
--- Voi, Viljo rukka on yksin ja hänen on ikävä, huudahti Laine. --
-Tule, me noudamme hänet --
-
--- Eikö mitä, keskeytti Erkki, joka nyt vasta huomasi hankkeet. --
-Tänne vain takaisin, Laine, kaloja on vielä paljon! Mikä apulainen se
-on, joka juoksee kesken työstä?
-
--- Ja Aarretta mamma ja pappa tuolla kaipaavat, sanoi Liinu, viitaten
-poukaman taa.
-
-Paroni ja paronitar seisoivat kalliolla, puolittain puitten
-varjostamina. Jo kotvan he olivat siinä seisoneet. Mailis ei voinut
-silmiänsä irroittaa eloisasta ryhmästä tuolla lahden rannalla, ja
-varsinkin hän omaa pikku poikaansa ja Lainetta ihasteli, siinä kun he
-välkkyvän veden äärellä ilakoivat.
-
--- Minä maalaan heidät! hän huudahti miehellensä. -- Siitä tulee
-suloinen taulu. Hehku kohosi hänen poskillensa, ilon hehku odottamatta
-löydetystä aiheesta ja luomisinnon polttava tuli.
-
-Mutta paroni ei näyttänyt tyytyväiseltä. Hän lausui muutaman
-epämääräisen sanan siitä, ettei ollut ensinkään tyypillistä asettaa
-Aarretta siihen ympäristöön.
-
--- En sitä aiokaan. Oi tiedätkö, kuva on aivan elävänä silmäini edessä.
-Tällainen: aava, kirkas meri, ja rannan hietikolla ainoastaan kaksi
-herttaista lasta, mustakutrinen ja kultatukkainen, jotka loiskivat
-vettä käsillänsä, ja he hymyilevät viattomassa onnessa, ja vesi
-välkähtelee... noin -- katso!
-
-Taitelija-ajatus ei voinut olla herättämättä vastakaikua toisen
-taiteilijahengen sisimmässä. Sentähden paroni vastustamatta vaikeni,
-vaikka katse, jonka hän loi paljasjalkaiseen tyttöön, ei juuri
-suopea ollut. Nyt jo rikkoutuikin elävä kuvaryhmä, ja Aarre juoksi
-vanhempainsa luo.
-
--- Me menemme pois purjerantaan, Lokin siipiä kastamaan, virkkoi
-paroni, silittäen pojan sekaisia kiharoita. Ja Aarre riemastui,
-unohtaen kaikki kalanperkaajat.
-
-Polulla he kohtasivat Sirkun, jota Valio opasti rantaan.
-
--- En jaksanutkaan nousta, hän selitti. -- Nyt juoksemme pian
-kalastajien luo, ja sitten Valio vie minut lammelle.
-
--- Entä purjehtimaan? Me aiomme juuri lähteä.
-
--- Huh, minä pelkään! Ja säikähtyen Sirkku karkasi pois, Valio
-uskollisena saattajana. Paroni ja Aarre nauroivat, mutta Sirkku ei sitä
-enää kuullut.
-
-Pettymys siitä tuli. Eihän siellä ollut ensinkään sellaista kuin hän
-oli kuvitellut. Ei kukkakenttiä eikä tähtikiiltoa, paha löyhkä vain ja
-perkeitä hiekalla. Ja kaikki väki katseli häntä, ja hän katseli heidän
-likaisia käsiänsä, peräytyen loitommalle ikäänkuin koskemista peläten.
-
--- Mennään lammen rantaan, hän pyysi hiljaa, hätäisesti. Mutta
-kalanperkaajat arvelivat, että sepä oli ylpeä pikku röökinä, kun ei
-päivääkään sanonut.
-
-Tähtilampi oli ainoastaan muutaman kivenheiton päässä Valkamasta,
-piilossa jyrkkien äyräittensä sylissä, tiheän kaislavyön varjoamana.
-Se katseli ympärillensä kuin viaton, kirkas silmä, kysyvänä ja
-uteliaana. Mikä on se kohina, joka tänne kuuluu? Tuuli on kuiskannut
-sen noille suurille koivuille, jotka täällä suojassa ovat jaksaneet
-kohota korkealle yli kaislikon ja ulottuvat kuvasteleimaan selkeässä
-tähtisilmässä. Ne kumartuvat kuiskaamaan, että meri se kohisee, suuri,
-ääretön, ihana meri. Ja lampi lapsukainen katsoo yhä kysyvämmin kahta
-ihmislasta, jotka kevein askelin rientävät rinnettä alas. -- Te
-tietäisitte varmaankin kertoa, mitä meri oikein on? Voiko olla ihanata
-semmoinen, mikä on niin äärettömän suurta? Semmoinen, mikä välistä
-pauhaa niin kummallisesti? Eikö se hirvitä?
-
-Ja lapset vastaavat tähtisilmälle.
-
-Sirkku huudahtaa haltioissaan, kun lampi vastaan välkkyy:
-
--- Tämäpä kaunista onkin! Oi kuinka kaunista! Täällä minä uskallan
-soudella.
-
--- Meri on suuri, mutta lammesta minäkin pidän enemmän. Tule, Sirkku,
-tuosta on paras astua ruuheen. Nyt airo lipuu hyvin, mutta syksymmällä
-pinta on kokonaan pitkien, hienojen vesiruohojen peitossa. Äiti sanoo
-niitä Aallottaren hiuksiksi. Silloin valkoiset lummekukatkin kukkivat
--- tuolla, katso, noiden isojen lehtien joukossa.
-
-Sirkku istuu ruuhessa onnellisena, ihastuneena, unohtaen varoa sinistä
-musliinipukuansa ja vaaleita kenkiänsä. Hän kuvittelee, kuinka
-elokuussa poimitaan lummekukkia Tähtilammesta, ja hän kuuntelee, mitä
-Valio kertoo metsästä ja linnuista ja kilteistä hevosista, joille voi
-aivan pelkäämättä tarjota leipää. Vasta he havahtuvat mielikuviensa
-maailmasta, kun joku rannalta huhuilee.
-
-Aamiaiskello oli soinut, purjehdus siirtyi, ja paroni ja paronitar
-poikkesivat noutamaan lapsia lammelta. Aarre oli pettynyt ja pahoillaan
-eikä lähtenyt mukaan.
-
-Siellä lammen kaltaalla paroni sanoi vaimollensa:
-
--- Tuossa, Mailis, on sinulle hieno taulun aihe. Maalaa _heidät_ minun
-ilokseni!
-
-Hän näytti surulliselta eikä heti vastannut. Pian kuitenkin hänen
-katseensa kirkastui:
-
--- Taidanpa saada niin paljon työtä, että tuskin koko kesänä ehdin
-valmiiksi. Minä maalaan molemmat aiheet, ne täydentävät toisiansa.
-
--- Niin, meri ja lampi? Kentiesi.
-
--- Aarre on minun levoton mereni, Valio tyyni lampeni. Jumala
-siunatkoon kumpaistakin!
-
-Hetken äänettömyys. Valio meloi rantaan takaisin, ja lapset hyppäsivät
-maalle. Lähdettiin astumaan kotiin. Aarretta vaan ei näkynyt missään,
-eikä hän vastannut, kun Mailis huuteli rantaan päin.
-
--- Mitä... mitä tuo on? virkkoi paroni äkkiä, viitaten merelle.
-
--- Lokki ulkona! huudahti Mailis.
-
-Valkoiset purjeet viipottivat levällään, ja tasaisesti keinuen vene
-eteni sinertävällä, aavalla tiellä. Ei se kuitenkaan vielä kaukana
-ollut. Kun he rantaan ehtivät, näkivät he selvästi pojan, joka perässä
-istui purjenuoria pidellen, leveälierinen hattu niskassa, katse
-tarkkana ja tähystävänä.
-
-Mailis säikähti ja huolestui, mutta paroni työnsi reippaasti
-soutuveneen teloilta, hyppäsi siihen ja lausui helkähtävin äänin:
-
--- Kas siitä minä pidän! Muista, Mailis, että häntä ei nuhdella! Me
-voimme olla ylpeät Aarteestamme.
-
-Pian karkuri oli onnellisesti rannalla, punoittavin poskin ja iloisena.
-
--- Osasinpa minä yksinkin! hän kehui.
-
-Valio ja Sirkku katselivat häntä vallan hämmästyksissään, ja äiti sulki
-hänet syliinsä. -- Mutta kultaseni, jos vene olisi kaatunut?
-
--- Saattaapa se lammellakin kaatua.
-
-Riemuiten isä taputti mustaa kutripäätä:
-
--- Se on oikein. Sinusta tulee mies!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Taulujen maalaaminen oli kesän suurin tapahtuma, tai oikeammin
-tapahtumain sarja. Aarre ja Laine pantiin rakentelemaan sulkuja ja
-kivisiltoja meren rannalle, ja lammen ruuhessa Valio ja Sirkku saivat
-huviksensa meloa tai lukea hupaisia kertomuskirjoja. Kun toinen pari
-pääsi irti, tuli heti kiire katsomaan, miten toista maalattiin. Ei
-heitä kauan saanut paikoillaan pysymään, varsinkaan meren paria, ja
-siksi molemmat taulut olivatkin yhtaikaa tekeillä. Suuri esiliina
-edessä, hihat ylös käärittyinä, koko olento työn iloa uhkuvana Mailis
-maalasi. Olikin niin paljon kirkkaita päiviä. Auringonpaistetta,
-vedenvälkettä, onnen loistoa lasten silmissä... Se heitti
-heijastuksensa äidin ja taiteilijattaren sydämeen, ja värit saivat
-lämpöä ja siveltimeen tuli sykkivää elämää, joka tulvehtivin aalloin
-virtasi kankaalle. Ihastuen täytyi paroninkin sitä ihmetellä, kun hän
-purjeveneestään, tallistaan tai rakennuspiirustuksistaan irtautuen tuli
-vaimonsa työtä katselemaan.
-
-Länsirannan Erkki vaan ei moisia temppuja ymmärtänyt. Eihän tuo ihme
-ollut, että Anni oli luvannut, kun paronitar pyysi; mutta joutavaa
-sentään oli katsella, kuinka tyttö pyhäpuvussaan rannassa huppuroitsi
-pitkät arkipäivät paronin pojan kanssa.
-
-Oli toinen, joka ei iloinnut eikä ihastellut, ja se oli Itärannan
-Viljo. Hän oli kadottanut leikkitoverinsa, eikä mikään ollut enää
-hauskaa. Mäentaustan Jusun kanssa hän tappeli, Kolu oli hänen
-mielestään pieni ja tyhmä Atla kanteli ettei hän viitsinyt raapustaa
-Hellua mukanaan, ja siitä isä antoi selkään. Eikä kalakaan purrut
-onkeen, kun Iisakki ja Taavetti puhua läpättivät veneessä, ja päivä
-paistoi vasten silmiä, kun Ulla oli rikkonut lipan hänen lakistansa.
-Kaikki, kaikki oli hullusti. Viljo ei lähestynyt sitä paikkaa, jossa
-paronitar maalasi; kaukaa hän vain murjotteli.
-
--- Tule veistämään meille laivoja! huuteli Laine.
-
--- Älä vallan likelle tule, ettet sekoita äidin taulua, lisäsi Aarre
-pikkuviisaasti.
-
--- Ei hän sekoita, sanoi paronitar hymyillen. -- Viljo poika, tule
-tänne vain leikkimään!
-
-Mutta Viljo vastasi yrmeänä:
-
--- En minä.
-
-Silloin Laine unohti, että hänen piti pysyä paikallansa, juoksi Viljon
-luo, katsoi häntä kirkkailla silmillään ja kysyi pyytävästi:
-
--- Mikset sinä tahdo tulla?
-
--- En minä ole herraslaakainen, kuului vastaus.
-
-Laine katsoi uudestaan, ja silmät, jotka äsken hohtivat sinisiltä,
-näyttivät kummastuksesta tummenevan.
-
--- Sinä siellä purjeitasi pullistat, jatkoi Viljo suu mutussa.
-Kerrankin hän pääsi purkamaan täyden sydämensä. Mutta samassa hän jo
-katui, sillä Laine rupesi katkerasti itkemään. Viljo joutui kovin
-ymmälle, ja vielä enemmän, kun toisaalta raikas nauru kiiri häntä
-vastaan. Vilkaistessaan ylös hän hämmästyksekseen huomasi itse kartanon
-herran vallan likellä.
-
--- Tuo ei ole tyhmä poika, sanoi paroni saksaksi. Häntä huvitti
-suunnattomasti se lausetapa, jota Viljo oli käyttänyt. Ja Mailis näki
-hänen tekevän jotain ihan tavatonta: lähenevän poikaa ja kysyvän mistä
-hän oli.
-
--- Tuoltahan minä, virkkoi Viljo, viitaten Itärannan mökkiä, hämillään
-kunniasta ja samalla ällistyksissään, kun ei paroni häntä tuntenut,
-vaikka melkein joka päivä näki.
-
--- Käytkö sinä koulua?
-
--- Enkä.
-
-Paroni pyörähti pois, sanoen saksaksi: -- Se on niin heidän tapaistansa.
-
--- Ei heillä ole varoja, koetti paronitar puolustaa, vaikka hän
-punastui, lausuessaan ne sanat omasta alustalaisestansa. -- Mitä
-arvelisit, jos me --
-
-Paroni keskeytti hänet torjuvalla, huolettomalla kädenliikkeellä: --
-Eihän se ole meidän asiamme. Minua vain tuo nulikka miellytti.
-
-Siihen jäi paronin ja Viljon tuttavuus. Mutta tästä lähtien poika oli
-suopeammalla tuulella ja alkoi hiipiä rantaan asti maalauspaikalle.
-Ennenkuin taulu oli valmis, hän jo lauhtui leikkimään.
-
-Heinäkuun hellittelevässä päivänpaisteessa paronitar viimeisteli lammen
-lapsinensa, mutta elokuun keltaiset lehdet jo lentelivät syystuulessa,
-kun hän siveltimellään siroitteli viimeiset hohtohelmet meren laineille
-ja niille pisaroille, joita pienet kädet ilmaan loiskuttivat.
-
-Hän ei vielä koskaan ollut maalannut mitään niin kaunista. Sen
-paronikin myönsi. Pieni Sirkku huudahteli ihastuksesta, ja Valio
-kuiskasi äidille suuren salaisuuden: että hän kerran tahtoi tulla
-maalaajaksi hänkin. Mutta Aarre ja Laine nauraen nyökkäsivät päätänsä
-kuville, osoittivat niitä sormellansa ja sanoivat: -- Katso, ihan
-sellainen kuin sinä! Ja sellainen kuin minä!
-
-
-
-
-II
-
-
-Kuusi vuotta oli kulunut, ja kesä oli jälleen.
-
-Meri kävi, korkeina aallot vyöryivät, kuohut taittuivat kiviriuttoihin,
-kauas räiskyi valkoinen vaahto. Tiirat parkuivat ja lokit huusivat,
-valkoisten siipien välähtäessä taivaan ja meren tummalla taustalla.
-
-Silloin purjevene laski luodon rantaan, sinne missä kalastajat avomeren
-rinnassa ennen veneissänsä nukkuivat, mutta jonne nyt oli kyhätty maja
-suojaksi ilmoja vastaan.
-
-Ensin hyppäsi maalle kuusitoistavuotias ketterä Itärannan Viljo,
-tarttui lujilla ruskeilla kourillansa keulan nokkaan ja koetteli pitää
-tasapainossa ankarasti kiikkuvaa venettä. Hänen jäljessään hoippelehti
-pitkä tytönhuitukka, Mäentaustan Senja. Sitten soljahti rannalle toinen
-tyttö, kultatukkainen ja kirkassilmäinen. Häntä seurasi Aarre von
-Stern, ja viimeisenä peränpitäjä, Tuuleman Oiva, nuoren joukon vanttera
-johtomies.
-
--- Hyvinpä meni, virkkoi Viljo reippaasti; ja Oiva lisäsi
-itsetietoisena: -- Mikä jottei?
-
--- Kyllä minä vain pelkäsin, sanoi Senja, suu naurussa nyt, kun oli
-kuivalle päästy. -- Ai ai sentään, kun sillä tavalla löi vettä sisään
-ja keinutti...
-
--- Se vasta hauskaa olikin, kehui Aarre iloisena ja punaposkisena.
-
-Mutta nuorin tyttö hymyili jo kalamajan ovella.
-
--- Tahdotte kaiketi kahvia ensin? Viljo hoi, tuopas minun korini sieltä
-veneestä! Minä alan risuja kerätä. Kuka tulee mukaan?
-
-Aarre tietysti. Ei aivan heti kuitenkaan, sillä uteliaisuus vei hänet
-kurkistamaan sisälle majaan. Hän oli jo kauan ikävöinyt tähän paikkaan,
-josta kalastajat aina puhuivat.
-
-Kallio oli lattiana, kivistä seinät. Lomapaikat oli tukittu sammalilla
-ja veden tuomilla rojuilla. Ovi oli oikein hyvä, mutta ikkunan virkaa
-teki luukulla varustettu aukko, ja katto oli turpeista kyhätty puitten
-ja nojalautojen avulla. Huonekaluja ei ollut kehumoiksi; kiviä
-tuoleina, pöytänä samoin, ja maassa olkisäkkejä makuupaikkoina.
-
--- Vuota vain, kohta näyttää hauskemmalta, lohdutteli Laine. Mutta ei
-ollut lohdutusta tarviskaan, sillä Aarre oli mitä parhaalla tuulella.
-
-Pian he istuivat risuvalkean ympärillä, nokisen pannun ääressä, jossa
-kahvi kiehua porisi. Tuuli ulvoi ulkona, meri kohisi ja pärskyi,
-mutta majassa oli hyvä olla. Laine emännöi, sillä Senjan mielestä oli
-mukavampi vetelehtiä ja tarinoida. Pitihän tässä taas kohta voimiansa
-ponnistella verkkoja laskiessa.
-
--- Onko Atla kirjoittanut? hän kysyi Viljolta.
-
--- Ei ole pitkään aikaan.
-
--- Mahtaa hänellä olla hauskaa. Eiköhän siellä Helsingissä tarvittaisi
-enemmänkin tyttöjä lastaamaan? Kai sinne summattomasti laivoja tulee.
-
--- Menisitkö sinä?
-
--- Menisin, jos vain ottaisivat.
-
--- Et sinä jaksaisi tehdä lastaustyötä, sanoi Oiva suorasukaisesti. --
-Eihän sinusta kalastajaksikaan ole.
-
--- Vai ei, vastasi Senja noppeissaan. -- Mitä sitten tahdoittekaan
-minua mukaanne? Olisitte muita hankkineet. Missä sinun isäsi on, Viljo?
-
--- Ei samasta paikasta kahta tarvita, vastasi Viljo kierrellen.
-
--- Juo relluttelee taas parhaalla työajalla, vastasi Oiva hänen
-puolestaan.
-
--- Suu kiinni! kivahti Viljo, silmät synkkinä. Mutta Laine ehätti
-keskeyttämään:
-
--- Minun avuksenihan Senja lähti. Kyllä te sen tiedätte. Isä on
-kartanon päivätöissä, ja äiti pelkäsi että minä olen liian nuori
-työhön, kun tuli näin kova ilma. Neljässä hengessä me hyvin tulemme
-toimeen.
-
--- Olenhan minäkin viidentenä, huomautti Aarre.
-
-Oiva ja Viljo vetivät suutansa nauruun, vaihtaen merkitsevän
-silmäyksen, ja Senja hätäili:
-
--- En minä vain tule verkoille, jos veneessä on niin monta. Kuulkaa
-nyt, eikö tuuli ylly. Menemme pohjaan että molahtaa.
-
--- Kyllä se on parasta, että nuori paroni jää kivelle kokottamaan,
-tuumi Oiva leveästi. -- Kuinkas teitä laskettiinkaan vesille tänään?
-Eikö mammanne pelännyt?
-
--- Minäpä lähdin luvatta. Enkä minä maalle jää. Senja jääköön, jos
-tahtoo.
-
--- Luvatta! hämmästeli Laine. -- Mutta Aarre --
-
--- Vähät minä välitän tuulesta ja Sirkusta ja vieraista!
-
--- Onko kartanossa vieraita? uteli Senja.
-
--- Entäpä sitten. Laine, muistathan sinä Sirkun, joka oli Valion
-toverina taulussa? Hänkin on siellä äitinsä kanssa. Hän on semmoinen
-sipsu ja lellikki, että minä en siedä häntä ollenkaan.
-
--- Mutta mitä paroni ja paronitar sanovat? kysyi Laine aivan ymmällä.
-
--- Isä varmaan sanoo, että se vasta on mies, joka tietää mitä tahtoo
-eikä pelkää.
-
-Oiva ja Viljo eivät enää näyttäneet ivallisilta. Taisipa hän tosiaankin
-olla miehen alku, tuo herraspoika. Tulkoon sitten Senjan sijasta
-verkkoja laskemaan. Mukamakin hoilakka se Senja. Paras apu hänestä, jos
-toimittaa illallista.
-
-Kun he astuivat ulos majasta, puhalsi ankara puuska heitä vastaan,
-tuoden suuria sadepisaroita. Laine katsoi Aarretta ja Oiva Viljoa,
-epäilevinä kumpainenkin.
-
--- Sinä kastut, sanoi Laine.
-
--- Ei haittaa, vastasi Aarre reippaasti.
-
--- Tokkohan tuuli yltyy niin, että rikkoo verkot? tuumi Oiva.
-
-Viljo tähyili merta ja ilman rantoja ja vastasi varmasti:
-
--- Lasketaan muutamia, mutta ollaan varuillamme.
-
-Ankara, tuima työ nuorille voimille. Aarre kyllä huomasi pian, ettei
-hänestä tottumattomasta mihinkään ollut, mutta uhallakin hän koetti
-reutoa mukana. Oiva ponnisteli airoissa, Viljo ja Laine laskivat verkot
-mereen. Yhtenään aallot löivät laitojen yli, ja kiivaasti sade pieksi
-kasvoja. Uupuneina ja aivan läpimärkinä he vihdoin pääsivät majaan
-takaisin.
-
--- Sinä olet aika tyttö, sanoi Viljo ihaillen Laineelle. Aarre ajatteli
-samaa, mutta häpesi ja harmitteli omasta puolestansa. Nuo kaksi
-näyttivät tällä hetkellä olevan kaukana hänestä, aivan toista maata.
-He olivat väsymyksestään huolimatta iloisia ja innostuneita, hän nolo
-ja vieras koko hommassa. Hetken aikaan he eivät häntä muistaneetkaan
-ensinkään, häärivät vain keskenänsä, nauroivat ja puhelivat. Äkkiä
-häntä melkein kadutti, että olikaan tänne lähtenyt. Mitähän äiti
-ajatteli kotona? -- Huh, tuota vettäkin, joka virtaili niskasta selkää
-pitkin... Tuntui niin kylmältä ja ilkeältä...
-
--- Voi Aarre, sinähän olet ihan sininen, kuuli hän silloin Laineen
-huudahtavan. -- Tule pian tänne lieden luo vaatteitasi kuivaamaan!
-Viljo, etkö sinä vähän hieroisi hänen käsiänsä? En hän ole tämmöiseen
-tottunut.
-
--- Jyskytän vaikka selkääkin, murahti Viljo. -- Johan minä sitä
-arvelin, etteivät paronit kalastajiksi kelpaa.
-
--- Älä tulekaan hieromaan! hän kielsi kiivaasti, kun Viljo yritti
-käsiksi käydä. -- Vai painitaanko? Kyllä minä --
-
-Oiva torui, mutta Laine nauroi, ja painiessa poikien tuli lämmin. Pian
-sopukin palasi illallista syödessä ja pakinoidessa. Oiva ja Laine
-tiesivät monta hupaista merikaskua. Senja oli Atlan kautta kuullut
-Helsingin ihmeistä, ja uteli Aarteelta, oliko totta, että siellä
-jossakin hevoset tanssivat ja siat hyppelivät vanteitten läpi. Lopuksi
-Viljo alkoi kertoa, mistä kukin heidän perheessään oli nimensä saanut.
-Atlanta johtui valtamerestä, jota eno vainaja oli purjehtinut; William
-oli englantia, sillä hänellä oli kummina Jussilan Ville, joka oli
-muuttanut nimensä Englannissa; ja Kolu --
-
--- Minä kyllä tiedän, keskeytti Aarre. -- Kristoffer Kolumbus löysi
-Amerikan. Kunpa pääsisinkin laivalla purjehtimaan kauas merien taakse!
-Minä en tahtoisi käydä koulua. Te onnelliset, joiden ei enää tarvitse!
-
-Viljo ei vastannut, vaan huokasi huomaamattansa. Hän muisti kuin
-eilispäivän sen aamun, jona paronitar neljä vuotta takaperin tuli
-Itärantaan ehdottamaan, että hänet lähetettäisiin kansakouluun.
-Se oli niin suuri onni, ettei hän voinut sitä todeksi uskoa eikä
-mahdolliseksi kuvitella. Kova nousikin vastus, mutta vihdoin isä ja
-äiti suostuivat, kun paronitar lupasi kustantaa. Hän, pitkä poika,
-joutui sinne pikku Laineen kanssa yhtaikaa. Entäpä sitten! Hän oli
-ilosta aivan hurjana, teki kommelluksia, luki kuin vimmattu, edistyi
-hyvin ja oli onnellisempi kuin koskaan ennen. Sunnuntaiksi hän pääsi
-kotiin Länsirannan Erkin mukana, kun tämä nouti Laineen, syksyin
-keväin veneessä, talvisin hevosella. Jos ei näitä matkoja olisi ollut,
-ei hän suinkaan olisi halunnut kirkonkylästä pois, sillä kotona
-hän sai pelkkää harmia. Opettajan kauniiden puheiden jälkeen äidin
-riiteleminen ja isän juoppous tuntuivat kahta kauheammilta, ja hänellä
-oli käynneistänsä muistoja, jotka saattoivat hänet värisemään. Niin,
-merelle -- vaikka kuinka kauas kotoa -- mutta koulu, se oli maailman
-paras paikka!
-
-Laine ikäänkuin jatkoi ääneensä Viljon ajatusta:
-
--- Sinä onnellinen olet, Aarre, kun saat lukea vielä monta vuotta. Minä
-olen pyytänyt kaupunkiin kouluun, mutta isä ei tahdo siitä kuullakaan.
-
--- Parasta ettei kuule, mutisi Viljo, vaikka hän ei ääneensä saanut
-lausutuksi niin itsekästä ajatusta. Se vain oli varma, että koska
-kerran hänkään ei päässyt, niin... niin... Kuinka hän oli paha! Hän
-hypähti pystyyn kuin itseänsä paetakseen ja selitti, että nyt oli aika
-katsoa, miten verkkojen oli laita.
-
-Oiva nousi hitaasti ja tyynesti. Hän arveli, että Aarre, herraspoika,
-ja Laine, nuorin, voivat tällä kertaa jäädä maihin. Senja jouti nyt
-vuorostaan tulemaan mukaan.
-
-Viljo ei virkkanut mitään, vaan astui kiireesti ulos, toiset jäljessä.
-Aarre puri huultaan, sillä herraspoika oli hänestä kuin haukkumasana,
-mutta jäi sentään jotenkin mielellänsä sateensuojaan, kun ei Lainekaan
-verkoille lähtenyt.
-
-Kuohui, kohisi merellä, vaikka hiukan hiljemmin kuin äsken. Sadekin
-rapisi tasaisemmin. Ei liene verkoilla hätää.
-
-Oli hiljaista luodolla toisten lähdettyä. Aarre ja Laine istuutuivat
-oven lähelle, jättäen sen auki, niin että voivat katsella ulos synkälle
-merelle, jota jo pimeä peitti. Laine alkoi laulaa hyräillä:
-
-    -- "Siell' ei merta pauhaavaa,
-    mikä lohtu on se heille,
-    jotka kamppaella saa
-    lähteneinä myrskyn teille..."
-
--- Mitä sinä laulat? kysyi Aarre.
-
-Laine vavahti ajatuksistansa. Tuskin hän itsekään oli huomannut, mitä
-lauloi.
-
--- Äidin laulua, hän vastasi. -- Siinä sanotaan, että taivaassa ei ole
-merta.
-
--- Sitten minun tulee ikävä taivaassa, nauroi Aarre. -- Minkätähden
-siellä ei olisi merta?
-
--- Niin minäkin kysyin kerran. Äiti selitti sen minulle. Hän oli
-oppinut laulun sinun äidiltäsi, kun hän eräänä myrskyisenä iltana
-pelkäsi isän hukkuvan merellä. Paronitar oli sanonut, että se laulu
-lohduttaa, sillä taivaassa ei ole eroa eikä pelkoa.
-
--- Meri siellä kuitenkin saisi olla, intti Aarre puoleksi tosissaan. --
-Minä en pidä tuollaisista lauluista.
-
--- Ehkä siellä onkin aava vesi, tyyni ja kaunis.
-
--- Myrsky on parempi kuin tyyni. -- Jos vain ei sada, hän lisäsi
-nauraen jälleen. Mutta sitten hän jatkoi vakavasti ja kiihkeästi: --
-Minä tahtoisin merimieheksi. Katso, katso nytkin merta, kuinka komea se
-on! Ajattelepas, aina vain purjehtia päivän toisensa jälkeen, kauas,
-kauas pois... Minun täytyy päästä koulusta. Sinä et ymmärrä, kuinka
-minä siellä ikävöin.
-
--- Onhan Helsinki meren rannalla.
-
--- Onhan se -- mutta voi kuinka toista on täällä! Laine keskeytti
-puhelun, viitaten vilkkaasti merelle päin.
-
--- He palaavat, näetkö? Verkot olivat siis turvassa. Sitten hän juoksi
-ulos sateeseen. -- Hyvä että tulitte niin pian! Lyöden kätensä Viljon
-märkään käteen hän sanoi hämillään: -- Arvaa mitä: minä oikein olin
-vähän levoton...
-
-Tuli maatapanon aika. He rupesivat vetämään nurkasta olkisäkkejä
-vuoteiksensa. Oiva ja Viljo heittäytyivät vieritysten toiselle
-seinustalle, Senja ja Laine toiselle, ja Aarre säkkeinensä jäi
-oviseinämälle yksinään. Kaikki he olivat täysissä vaatteissa, mutta
-hyvin tarvittiin vaippojakin suojaksi yökylmää vastaan. Joka rakosesta
-sen henkäykset tuntuivat, tulen päästyä riutumaan.
-
-Olihan tämmöinen yö tavallaan hauska... Mutta Aarre ei voinut auttaa
-sitä, että mieli alkoi vähän kolkoksi kääntyä, kun hiillos hiipui,
-maja pimeni, ja tuuli vinkui ovea natistellen. Kotona äiti aina tuli
-hänen ja Valion luo illalla, nytkin vielä, kun he olivat suuria poikia,
-luki heidän huoneessansa kappaleen raamatusta ja rukoili ääneen. Tänä
-iltana, kun äiti tuli, oli toinen vuode tyhjä. Äiti kulta, olikohan
-hän pahoillaan? Annilta hän kyllä oli saanut tietää, että Aarre lähti
-luodolle... Mutta entä jos hän kovin pelkäsi ja jos hän itki...
-
-Aarteelle tuli tuska. Hän nousi istumaan. Jokohan toiset nukkuivat? Ei
-ollut kuitenkaan ihan pimeä, hän saattoi erottaa heidät. Oiva kuorsasi
-suu selällään. Senja oli kääntynyt seinään päin, ja Viljon silmät
-olivat kiinni, mutta Laine valvoi istuen vuoteellansa kädet ristissä.
-
-Uskaltaisiko hän häiritä?
-
--- Laine, etkö sinä nuku? kuiskasi Aarre epäröiden.
-
--- Minä rukoilen Isä meidän.
-
--- Jos nuo eivät heräisi, niin sinä laulaisit vielä sen... sen...
-
-Laine nousi alttiisti ja kävi istumaan säkille Aarteen viereen. Hiljaa
-hän lauloi:
-
-    -- "Siell' ei ole taistoja,
-    viimaisia vihureita,
-    seuraa lepo rauhaisa
-    Herran nimeen nukkuneita..."
-
--- Hyvää yötä, hän sitten kuiskasi, hiipien säkillensä takaisin. Eivät
-he tietäneet kenenkään muun laulua kuulleen, eivät huomanneet kahta
-polttavaa silmää, jotka Viljon vuoteelta seurasivat heitä. Kohta he
-nukkuivat suloisen unen helmoihin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kotona Valkamassa valvottiin vielä. Ikkunoista heijastui kirkas valo
-ulos sumealle rannalle, ja kauniisti poimuteltujen, hentojen verhojen
-lomasta pilkisti silloin tällöin vilkkaita päitä. Sitten ne jälleen
-vetäytyivät pois, jonkin parvekkeen lasiovi avattiin varovasti,
-koetettiin ihailla luontoa läpi vesiusman ja laskettiin rakosesta
-tulvimaan hilpeätä humua, joka outona sekaantui sateen ja meren
-ääniin. Paitsi kapteenska von Sterniä ja Sirkkua oli joukko muitakin
-vieraita saapunut, ja Valkaman runollinen erakkoisuus oli hävinnyt kuin
-taikaiskusta. Paroni itse oli aivan erikoisen hauska ja kohtelias, ja
-paronitar liikkui iloisten ryhmien keskellä nuorekkaana, herttaisena ja
-ystävällisenä; mutta hän oli kalpea ja tavallista vakavampi.
-
--- No, Valio, osaatko huvittaa nuoria vieraitamme tässä sadeilmassa?
-kysyi paroni, taputtaen olalle sorjaa poikaansa, vasta valmistunutta
-ylioppilasta.
-
--- Koetan parastani, hymyili Valio.
-
-Hän oli hienon näköinen, silmissä puhdas ja hyvä, hiukan haaveksiva
-ilme. Tällä hetkellä niistä kuitenkin loisti harvinaisen paljon
-vilkkautta ja intoa.
-
--- Vai mitä sinä arvelet, Sirkku? Ehkäpä olenkin huonosti toimittanut
-virkani. Kun itse on iloinen jo pelkästään tervetulleitten vieraitten
-läsnäolosta, silloin helposti unohtaa --
-
--- Sinäkö unohtaisit? Setä kulta, meillä on äärettömän hauskaa!
-ilakoi Sirkku, hento, siro kuusitoistavuotias, jonka vaaleat hiukset
-poltettuina kiharoina liehuvat otsan ympärillä.
-
--- Vai niin -- no mistäpä se hauskuus, tyttöseni?
-
--- En tiedä... kaikesta. Täällä Valkamassa on niin paljon muistoja.
-
--- Heittäkää täksi illaksi muistot unholaan ja tanssikaa meidän
-silmäimme iloksi! Eihän teitä ole monta paria, mutta sitä enemmän
-saamme ihailla sulavia liikkeitänne. Pas d'Espagne!
-
-Ja paroni istui pianon ääreen soittamaan.
-
-Mailis tunsi huoneen pyörivän silmissänsä. Kiinteästi hän nojautui
-sohvan kulmaan, ja haikea, äänetön huuto kohosi hänen rinnastansa
-leikaten tanssin säveltä:
-
-    "Miss' on tän'iltana poikani,
-    laps huoleni hellimmän,
-    rukousteni lapsi, mun riemuni,
-    mun toivoni -- missä on hän?"
-
-Paronitar ei ollut mukana, kun viinilaseja kilisteltiin, mutta se ei
-herättänyt huomiota, sillä siinä hän ei ollut mukana milloinkaan.
-Kukaan ei aavistanut hänen mielentilaansa, hän kesti hyvin.
-
-Vasta myöhään yöllä erottiin, kukin huoneisiinsa levolle. Valio yksin
-sai äidin suudelman. Hän ei surrut, eipä edes paljon huolta tuntenut
-Aarteen poikamaisuuksista, joihin hyvin oli totuttu ennestään. Toruja
-hän kyllä olisi tarvinnut, pikku veli veitikka -- mutta tuskin
-niistäkään olisi tänä iltana mitään syntynyt Valion puolelta.
-
-Hän istui ikkunan ääreen hetkeksi ennen maatamenoansa. Sade
-rapisi ruutuihin ja tuuli vinkui, mutta Valion ajatukset kulkivat
-aurinkoisissa ilmapiireissä. Hän oli ahkerasti ja tunnollisesti tehnyt
-työtä koko kouluaikansa, istunut priimuksena viimeiset vuodet ja tuonut
-ylioppilastutkinnosta luokkansa korkeimman laudaturin. Oliko ihme, että
-mieli nyt tuntui keveältä ja iloiselta ja tulevaisuus ruusunhohtoisena
-kajasti? -- Hyvä Jumala, kiitos elämän onnesta! Minä tahtoisin joka
-silmänräpäykselle sanoa niinkuin Faust: Viivy, hetki, sinä olet niin
-ihana! Varsinkin tänä iltana...
-
-Ajatuksissaan hän piirteli jotakin valkoiseksi maalattuun pöytään,
-havahti samassa, punehtui ja alkoi hieroa sitä kastetulla nenäliinan
-kulmalla. Ensimmäiseksi hävisivät pienet jalat suippokenkineen,
-sitten hennon vartalon ääriviivat ja vihdoin pää, joka ei ollut
-oikein valmiskaan. Hämillään hän nousi mennäksensä levolle. Kun hän
-istui vuoteen laidalla, sattuivat hänen silmänsä korttiin, jonka äiti
-oli ripustanut seinälle sänkyjen yläpuolelle: "Etsikää niitä, jotka
-ovat ylhäällä." Hän jätti riisumisen kesken, palasi pöydän luo ja
-avasi raamatun. Ajatukset haihattelivat kuin kesähattarat taivaalla,
-mutta silmät olivat kirjaan kiinnitetyt, ja hän ponnisteli vakavasti
-pysyäksensä mukana. Neljännestuntia myöhemmin hän oli jo riisuutunut,
-katseli hetkisen hellästi "pikku veljen" vuodetta, jonka Aliisa neitsyt
-tavan mukaan oli valmistanut yöksi, ummisti sitten silmänsä ja uinahti
-pian kesäisiin unelmiin.
-
-Vihdoin paroni ja paronitarkin pääsivät makuusuojaansa. Hetken he
-ääneti katsoivat toisiansa, sitten Mailis peitti kasvonsa käsillään
-ja purskahti hillittömään itkuun. Paroni samoin repäisi rikki ilonsa
-tehdyn naamarin, asteli kiivain askelin edestakaisin lattialla,
-pysähtyi ja sanoi jyrkästi:
-
--- Tämä ei kelpaa. Me olemme pilanneet pojan. Tai sinä, Mailis. Minä
-kyllä olen ollut veltto, sokea, herkkäuskoinen, mutta sinä häntä olet
-työntämällä työntänyt pois säädystänsä, noiden ihmisten pariin. Näin
-pitkällä nyt ollaan.
-
--- En minä ole tahtonut opettaa häntä tottelemattomaksi, kuiskasi
-Mailis nyyhkien.
-
--- Mitä ajattelevatkaan Edith käly ja muut vieraat? Kerrankin saamme
-sukulaisia ja ystäviä luoksemme, ja juuri silloin poika karkaa merelle
-kalastajani kanssa. Oivaa kohteliaisuutta!
-
--- _Siksikö_ vain sinä olet pahoillasi? kysyi Mailis hiljaa, kohottaen
-kasvonsa. -- Oi, Einar, jos ei meillä muuta olisi surtavaa!
-
--- Turhia. Minä olen monta kertaa pahemmassakin tuulessa purjehtinut.
-Ei hän siellä huku, kyllä he itsensä hoitavat.
-
--- Jumala sen suokoon. Ja hoitakoon hän myös lapseni sydäntä, joka
-ennen oli pehmeä kuin vaha... Nyt ei äidin kielto enää tunnu siihen
-painuvan.
-
--- Sinä taivutat häntä väärillä syillä. Tuulee muka liiaksi. Mitä
-reipas poika semmoisesta joutavasta huolisi? Olisit sanonut, että hänen
-ei sovi lähteä tänään.
-
--- Sanoin senkin.
-
--- Vai niin. Eikä auttanut.
-
-Paronin kauniit piirteet näyttivät tällä hetkellä niin kovilta, että
-Mailis tunsi sydämensä värisevän, ja kovalta kalskahti äänikin, kun hän
-päättäväisesti sanoi:
-
--- Vieraitten lähdettyä saa Aarrekin lähteä loppukesäksi. Sen hän on
-hyvin ansainnut.
-
--- Minne? kysyi Mailis säpsähtäen.
-
--- Minne tahansa, kunhan joutuu erilleen kalastajista. Hienoon
-perheeseen, jossa ei hemmotella ja jossa vaaditaan sivistynyttä
-käytöstä. Ehkä Edith voi suosittaa sellaista.
-
-Päättävällä kädenliikkeellä hän työnsi syrjään pylväisiin kiinnitetyt
-verhot, jotka vuoteita kaihtoivat. Nyt hän tiesi tahtonsa.
-
-Mailis ymmärsi, ettei vastaaminen kannattanut tänä yönä. Huomenna, kun
-Einar oli tyyntynyt. Silloin hän oli taisteleva rakkautensa hehkuvalla
-voimalla, ja Einarin päätöksen hän oli varmasti peruuttava, sillä --
-
--- Jos tätä pitkittyy muutamia vuosia, tuo hän jonakin kauniina päivänä
-morsiamensa noista mökeistä, jatkoi ivallinen ääni vuodekomerosta.
-
-Pikku Aarre? Morsiamen?
-
-Mailis oli vähällä nauraa kesken huoltansa, mutta samassa eräs ajatus
-iski kuin salama hänen mieleensä.
-
-Hän näki edessänsä nuoren Laineen kuvan, suloisena, säteilevänä. Lapsia
-he olivat kumpainenkin, mutta lapset kasvavat... Einar, Einar, oletko
-oikeassa kuitenkin?
-
-Mailis valvoi vielä, kun aamu sarasti. Hän rukoili poikansa puolesta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Yhä satoi ja tuuli siihen aikaan, jolloin veneitten piti palata.
-Vieraat nukkuivat syvässä unessa, mutta Mailis oli jo kauan seisonut
-verannalla odotuksesta sykkivin sydämin, tähystellen kaukoputkella
-merelle. Huoahtaen hän kääntyi menemään, kun häntä sisälle kutsuttiin.
-
-Juuri silloin vene liiti esille niemen takaa. Sen näki paroni, joka
-sadetakkiinsa verhottuna käveli edestakaisin rannalla.
-
-Aarteen sydämeen hän ei nähnyt. Se oli tällä hetkellä taas vahan
-pehmoinen, hellä ja ikävöivä. Hän kaipasi päästä äidin luo, häntä
-hyväilemään, pyytämään anteeksi ja kertomaan, ettei ollut mitään hätää.
-Hiljaa hän aikoi kuiskata äidin korvaan senkin, että hän illalla
-oli muistellut kaikkia heitä ja _melkein_ toivonut kotiin... Tai ei
-sentään, ei hän sitä viimeistä sano edes äidille, sillä sehän ei ole
-miehekästä. Isälle vielä vähemmin. Isä on ylpeä hänen reippaudestaan,
-aivan niinkuin silloin, kun hän pikku poikana lähti luvatta yksin
-purjehtimaan...
-
-Jo oli rannalle tullut väkeä kalastajatuvistakin. Nuoret viittoivat
-keinuvasta veneestä: -- Täällä ollaan onnellisesti! Mutta kaloja on
-vähän vain. Emme me siihen mitään voineet.
-
-Aarre näki jo kaukaa harmaan sadetakin huppupäähineineen. Veneestä hän
-hyppäsi niin hätäisenä, että toinen jalka pulskahti veteen, ja ryntäsi
-suoraan isän luo.
-
--- No, no, sanoi Einar huomattavan kylmästi, -- noinko kiire sinulla on
-nuhteita saamaan sopimattomasta käytöksestäsi?
-
-Aarre oli kuin puusta pudonnut. Vahasydän alkoi hyvää vauhtia kovettua,
-Tiellä se ehti jo niin kovaksi käydä, ettei kotona sulanut enää äidin
-kyynelistäkään.
-
-Vai talonpoikamainenko hän muka oli? Ja poisko hänet lähetettäisiin
-tapoja oppimaan? Eipä hän tahdokaan oppia toisia tapoja, eikä hän
-välitä vieraista ollenkaan, ei ollenkaan...
-
-Kaikki hienohelmat olivat juuri nousseet ja ilkkuivat märkää,
-ryvettynyttä poikaa merisankariksi. Kipin kopin Aarre riensi
-vaatteita muuttamaan, pahalla tuulella, sydän harmista kuohuen. Valio
-tuli puhuttelemaan häntä. -- Aarre, tuhmahan sinä olet. Kuka nyt
-leikinlaskusta noin suuttuu? Tule sisälle ja ole oikein ystävällinen
--- tulethan? Mutta Aarre tyrkkäsi hänet pois kyynärpäillään. Hän ei
-tahtonut enää nähdä koko joukkoa, ei vaikka. Uhallakin hän juoksi
-Länsirantaan, niin pian kuin Valio oli hänet jättänyt. Vähät siitä, jos
-torutaan. Aikoohan isä toimittaa hänet pois joka tapauksessa. Mutta
-hänpä karkaakin merelle ainiaaksi, karkaa ihan varmaan!
-
-Länsirantalaisten kalaosuus oli silloin jo perattu, sillä eihän se
-suuri ollut. Ja sen pienen erän tähden Laineen oli täytynyt merellä
-ponnistella! Anni oli tuskissansa valvonut melkein koko yön, kuunnellen
-tuulen ulvontaa. Vaan ei auttanut. Erkki kyllä rakasti tyttöä, mutta
-oli kova vaatimuksissansa. Anni oli ja saikin olla kukkanen kämmenellä;
-Laineen piti karaistua kallion nuoren männyn lailla.
-
-Anni kutoi lämmintä sukkaa, Laine oli vaihtanut pukua ja söi juuri isoa
-voileipää, kun Aarre tuli. Huoneessa oli siistiä ja sievää: valkoiseksi
-maalatut huonekalut, valkoiset uutimet ikkunoissa, katajanhavuja
-lattialla ja kukkia pöydällä.
-
-Siellä Aarre sai tyhjentää uhman ja surun sydämestään, ja päätös oli
-sama kuin tullessa: -- Minä en tahdokaan hienoksi herraksi. Jos en saa
-olla teidän kanssanne, niin minä karkaan!
-
-Annin sukkapuikot olivat pysähtyneet. Vasta nyt hän asian ymmärsi.
-
--- Aarre herra, hän sanoi vakavasti, -- menkää suosiolla, mihin
-vanhempanne päättävät. He kyllä tietävät, mikä teille on paras.
-
-Poika äimistyi. Ei hän täällä olisi odottanut moista kuulevansa.
-Kaikkiko nyt liittoutuivat häntä vastaan? Paitsi Laine. Ei suinkaan
-Laine?
-
-Silloin joku koputti ovelle. Aarre peräytyi: se oli hänen äitinsä,
-vakavana ja surullisena. Laine loi häneen suuret, hätäiset silmänsä,
-vakuuttaen: -- Ei Aarre ole aikonut pahaa. Saahan hän jäädä tänne?
-Kyllä hän pysyy hienona kuitenkin...
-
-Hämmästyen paronitar käänsi katseensa tyttöön, ja Anni kiirehti
-häpeissänsä nuhtelemaan:
-
--- Laine, kuinka sinä noin rohkea olet?
-
-Laine painoi alas päänsä. Ei hän koskaan muistanut, miten ylhäinen
-paronitar oli, siitä ajasta asti, jolloin tauluja maalattiin.
-
--- Ei, lapsi, se on oikein, sanoi paronitar liikutettuna. -- Älä pelkää
-minua! Ja voimakkaan tunteen valtaamana hän sulki Laineen syliinsä.
-
-Sitten hän sanoi Aarteelle: -- Mene nyt kotiin, mene äitisi tähden!
-ja Laineelle: -- Juokse Itärantaan, sano että paronitar pyytää Viljoa
-viemään kirjettä laivalle iltapäivällä.
-
-Paronitar ja Anni jäivät kahden. Heidän ei tarvinnut mitään selitellä,
-he ymmärsivät ajattelevansa samaa.
-
--- Me emme ole voineet estää heidän ystävyyttänsä, sanoi Anni nyyhkien.
--- Mutta älkää, hyvä paronitar, sentähden lähettäkö Aarre herraa
-mihinkään. Minä puhun Erkille, että pannaan Laine palvelukseen. Ei
-Aarre herra sitten tule niin paljon meikäläisten joukkoon, jos Laine on
-poissa.
-
-Armas pieni Laine! Mailis tunsi sanomatonta hellyyttä häntä kohtaan.
-Hänen olisi tehnyt mieli huudahtaa: -- Antakaa hänet minulle, ei
-palvelukseen, vaan koulutettavaksi. Sitten johtukoon lasten ystävyys,
-niinkuin Jumala tahtoo! Mutta Einarin kylmä, ylhäinen katse kuvastui
-hänen eteensä. Ei koskaan, ei koskaan _hän_ voisi sitä sallia. Paras
-oli ajoissa erottaa heidät -- niin, Einarin tahto oli tapahtuva.
-Einarin tahto: kalliovuori; Mailisin rakkaus: lämpöinen aalto. Hiljaa
-aalto huuhtelee ja kovertaa, mutta liian heikko on sen voima vuorta
-puhkaisemaan. Musertavasti Mailis nyt sen tunsi, ja samassa hän
-tappiolle joutuneena antautui. Siksi hän sanoi ainoastaan:
-
--- Ei Laine oli syypää Aarteen tottelemattomuuteen. Ole huoletta, Anni
-rakas, ja pidä tyttö luonasi.
-
-Iltapäivällä meni kirje eräälle luutnantille, Edith von Sternin
-lähimmälle naapurille Saimaan kanavalla. Viikkoa myöhemmin saapui
-vastaus, ja kohta sen jälkeen sukulaiset lähtivät, vieden Aarteen
-mukanansa.
-
--- Kunpa _minä_ olisin päässyt, sanoi Valio surumielisesti, katsellen
-etenevää laivaa, josta nuorten liinat liehuivat, Sirkun ylinnä. --
-Aarre on pahoillaan, mutta minä olisin mielelläni mennyt. Tuntuu kovin
-yksinäiseltä, kun he ovat lähteneet.
-
--- Ensi kesänä saatte molemmat matkustaa, lupasi isä. -- Käymme
-Saksassa taas kerran pitkästä ajasta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ei Aarre merelle karannut, mutta monta harmia ja vastusta hän tuotti
-luutnantille. Sitten talvella opettajat häneen tuskastuivat. Hyväpäinen
-poika, ja niin laiska ja vallaton! -- Seuraavan kesän koko perhe vietti
-ulkomailla. Aarre oli seitsemännellätoista, kun he toisen talven
-jälkeen palasivat Valkamaan.
-
-Silloin isä oli häneen jotenkin tyytyväinen. -- Poika on tasaantunut,
-hän arveli hyvillänsä. Mutta Mailis näki, että se kaikki oli vain
-pakotettua tyyntä. Hän ymmärsi, että Aarre ulkonaisesti taipui,
-koska hän ei enää kestänyt eroa merestä ja Valkamasta. Joskus, kun
-Laine, Viljo ja muut entiset kesätoverit yhdessä purjehtivat rannasta
-tai lauantai-iltoina joutessaan kisailivat sileällä kalliolla,
-silloin saattoi Aarteen muoto näyttää sellaiselta, että äidin sydän
-vavahti. Ei ollut siinä suvipäivän aurinkoa, joka hänen iällensä
-kuului, vaan synkän, uhkaavan pilven varjo. Pitkillä, yksinäisillä
-purjehdusretkillä, ankarassa kamppailussa aaltojen kanssa hän tuon
-tuostakin etsi purkausta sille kuohulle, joka muuten ahdistui poven
-pohjaan.
-
-Tuli sitten rippikoulun aika ja ylioppilastutkinnon vuosi. Äidin
-rukoukset kävivät palavaa palavammiksi. Hän oli kyllä kerran
-antautunut, mutta alistuneenakin pitänyt aseensa. Toivossa hän taisteli
-näkymätöntä taistelua, ja häntä tuki herttaisella osanotollaan
-Valio, isän hieno poika, äidin vakava poika, hän, joka oli paljon
-epäröinyt, rupeisiko taiteilijaksi vai papiksi, mutta lopuksi valinnut
-jälkimmäisen tien, koska se oli turvallisempi. Tyyni lampi ja kuohuva
-meri! Aarre, hän tarvitsi rukouksia.
-
-He näkivät iloksensa, miten hänen olentoonsa niinä aikoina palasi
-jotakin lapsuuden avonaisesta herttaisuudesta, samalla kuin lähestyvä
-tutkinto terästi hänen tahtoansa työhön. Isänkin sydän alkoi taipua
-häntä kohti entisyyden uljailevalla hellyydellä. Kun sitten valkoinen
-lakki keväisenä iltana painettiin hänen päähänsä, kiinnittivät isä,
-äiti ja veli yhtä rajattomalla riemulla kilvan ruusuja hänen rintaansa.
-Kuten juhlakulku oli Aarteelle sen kevään matka Valkamaan.
-
-Olihan nyt kaikki tuleva hyväksi jälleen?
-
-
-
-
-III
-
-
-Silloin oli suven armahin aika. Tuomet ja mansikat kukoistivat,
-koivujen täysi lehti oli hento ja vaalea, ja aalloilla läikehti ilo,
-vapautuksen ensimmäisen kulta-ajan luoma, sellainen, joka säilyy vain
-juhannukseen asti, pian tasoittuakseen ja vihdoin vaihtuakseen syksyn
-raskaiksi huokauksiksi.
-
-Viljo ja Laine laskivat pitkääsiimaa kotivesiin. Naapurukset olivat
-aina yksissä kalastushankkeissa, ja siksipä ihmisten mielestä nuorten
-olisi sopinut liittyä yhteen kokonaan, nyt kun he jo alkoivat siihen
-ikään ehtiä.
-
-Samaa Viljokin ajatteli. Hänen oli edellisenä talvena ollut äärettömän
-ikävä Lainetta, joka oli mantereella kansanopistoa käynyt. Aina täytyi
-pelätä, että kunhan se vain ei unohtaisi. Nyt hän itse vuorostaan
-hiukan aprikoi lähteäksensä kotoa, ja silloinen ahdistus tuli taas
-mieleen. Kylläpä pitäisi puhua, jos saisi sanat suustansa.
-
-Laine huomasi, kuinka Viljo häntä katseli ja katseli hievahtamatta.
-Hän loi suloisesti silmänsä alas, heitti viimeisen koukun veteen ja
-sovittausi joutilaana istumaan, kädet helmassa. Aallot lipattivat
-somasti laitoihin, kun Viljo käänsi veneen, ja sitten kuului vain
-airojen tasainen tahti.
-
-Viljo souti väärään, eikä Lainekaan perää pitänyt. Sitten airot äkisti
-pysähtyivät, ja Viljo sanoi:
-
--- Minä taidan nyt mennä merelle.
-
--- Merelle!
-
--- Niin, katsos, johan Kolu ja Iisakki tulevat kalassa toimeen.
-
-Hän veti taas airoja muutaman kerran ja pysähtyi uudestaan.
-
--- Et sinä taida välittää, vaikka minä menenkin.
-
--- Voi, välitänhän minä hyvinkin. Me olemme aina yhdessä tehneet työtä.
-Minun tulee ikävä Kolun ja Iisakin kanssa, niin ikävä sinua...
-
-Viljo rohkaisihe.
-
--- Mutta jos... jos ei erottaisikaan. Jos laittaisimme oman tuvan ja
-omat verkot, vaikkapa velaksi ensin --
-
--- Mitä sinä puhelet? katkaisi Laine punastuen.
-
--- Niin, jos sinä tulisitkin minun vaimokseni... Laine, Laine, etkö
-sinä siis ole ymmärtänyt, että minä jo kauan --
-
--- Mehän olemme niin nuoria, minä vasta seitsemäntoista. Älä nyt vielä
-semmoisia ajattele.
-
--- Kuinka vanhaksi sinun pitää tulla? kysyi Viljo puoleksi leikillään,
-puoleksi pahalla mielellä.
-
-Laine helkähti nauramaan. Viljon korvia viilsi yhtaikaa sen naurun
-kirkas helinä ja toinen kumea odottamaton ääni, joka kuului sivulta
-edempää.
-
-Laiva puhalsi.
-
-Molemmat käänsivät päänsä sitä kohden. Viljo rupesi taas rivakasti
-soutamaan, mutta laiva läheni suuremmalla vauhdilla. Ennenkuin he
-ehtivät niemen suojaan kotilahdelle, sivuutti se heidät vallan läheltä.
-Kaksi sorjaa nuorukaista seisoi kannella, molemmat tervehtien nostivat
-lakkiansa -- tai oikeammin vain toinen, sillä toinen sitä liehutti
-ja viipotteli, kuin riemulla näyttääksensä, että tässä se oli nyt
-vihdoinkin voitettuna.
-
-Laine punastui hiusmartoon asti. Hän tempasi huivin päästänsä ja
-heilutti sitä kerran, veti sitten kätensä takaisin ja painoi alas
-päänsä. Viljo souti tuimasti, ja samassa jo niemi erotti laivan ja
-veneen.
-
-He eivät enää kumpikaan sanaa vaihtaneet. Laineelle oli kuin sähköä
-Aarteen avomielinen ilo, tuo entisajoista tuttu, jota hän niin kauan
-oli turhaan kaivannut. Viljolla oli omat syynsä murjotella äänetönnä.
-
--- Hyvästi, hän sanoi rannassa.
-
--- Mennään kai aamulla kokemaan yhdessä? kysyi Laine.
-
--- Mennään kai, vastasi Viljo. Mutta kun aamu tuli, seisoikin Kolu
-veneen luona Lainetta odottamassa.
-
-Ei ollut vielä kesä puoliväliin kulunut, ennenkuin jo kalamökeissä
-sohistiin Laineen tähden.
-
--- Kuules, sanoi Syrjälän Sere Itärannan Liinulle noin hiukan kautta
-rantain, -- onko se totta, että teidän Viljo on ottanut paikan laivaan?
-
--- On niinkin, "Pilvi" nimiseen kuunariparkkiin. Kas, meidän Atla
-on hyvin paljon laivamiesten kanssa tekemisissä siellä Helsingissä,
-niin että hän sai asian toimitetuksi suoraan vain. Harvoin köyhälle
-lykästää, mutta sattui se nyt meillekin kerran.
-
--- Kova se semmoinen onni on huokasi Sere. -- Aatukin on aina vaan
-teillä tietämättömillä. Hän niisti nenäänsä ja rykäisi. -- Jos
-menee sinunkin poikasi iäksi päiväksi... Tai ehkä Viljolla on tyttö
-katsottuna täällä, hän lisäsi tutkien, -- niin kyllä sitten sentään --
-
--- Mikä tyttö? ärjäsi Liinu. -- Tuoko Laine letukka? Herrain hempu!
-
-Sere näytti kauhistuneelta ja kumartui Liinun puoleen kuiskatakseen:
-
--- Ne kertovat, että Aarre paroni käy Länsirannassa. Käykö se?
-
--- Käy, sanoa paiskasi Liinu täyteen ääneen, niin että Sere
-säikähtyneenä kimmahti koholle.
-
-Ja sitten alkoi päivitteleminen.
-
--- Jaa, jaa, semmoista siitä tulee, kun on niin hieno ja olevinaan.
-
--- Annikin niin jumalinen muka. Hyi sentään! Ulos minä ajaisin että
-koivet soikkaa. Ihme oikein, ettei edes Erkki pidä parempaa kuria.
-Mutta hän on aina poissa kotoa, kalassa tai kartanon päivätöissä, kun
-se paroni suotta ei ota useampia renkejä.
-
--- Mitä Erkistä, laskihan se tytön opistoonkin. Varokoon vain, ettei
-kapsahda katajaan, kun kuuseen kurkottelee. Teidän Viljo vasta mies on,
-ei ole oppinut ryyppäämäänkään, vaikka Janne... Niin, tuota noin, hullu
-tyttö, kun ei ymmärrä onneansa!
-
--- Viljo ei ikinä häntä ottaisi, vakuutti Liinu, niskaansa nytkähyttäen.
-
-Viljo korjasi verkkoja rannalla ja hyräili hampaitten välistä:
-
-    -- "Hoi on, hoi on, huolettaa ja hulluksi taidan tulla:
-    Kultani on vallattuna, jok' oli ennen mulla.
-
-    Sinä olit oma kultani, olit monta vuotta;
-    miksipä nyt vierastuit ja hylkäsit mun suotta?"
-
-Viljo suri, mutta Aarre oli onnellinen, äärettömän onnellinen pitkistä
-ajoista jälleen. Oli kuin valkoinen lakki olisi isän silmissä
-kelvannut vapauden avaimeksi, sillä pojan askeleita ei yritettykään
-vartioida enää eikä kysellä missä hän kesäiset päivänsä vietti. Hän
-tunsi hillitöntä riemua, kuten irtipäästetty ilmojen tuuli. Vapautta
-luvuista, vapautta pakon kahleista, vapautta vetää keuhkoihinsa suven
-ja nuoruuden nautintoa täysin henkäyksin...
-
-Sirkku oli taas sinä kesänä Valkamassa. Hänen äitinsä lähetti hänet
-mielellään, ja vielä mieluummin hän itse tuli. Tiedettiin kyllä
-miksi. Valio viihtyi hänen seurassaan ja hän Valion. Heillä oli
-paljon yhteisiä harrastuksia: he ihailivat luontoa tai liitelivät
-mielikuvituksen maihin, selailivat suuria taidehistorioita ja
-keskustelivat milloin kreikkalaisista Veenuksista, milloin
-renessanssiajan kirkoista tai Rafaelin ja Murillon madonnatauluista.
-Usein isä ja äitikin innostuivat mukaan, kypsyneellä arvostelullansa
-kypsymättömiä ohjaamaan. Mutta Aarre pitkästyi heitä kuunnellessaan,
-ja vallankin Sirkku oli hänen mielestänsä "tyhjää ilmaa". Ja Valiokin
-oli aina niin tasainen ja säännönmukainen, juuri niinkuin hyvin
-kasvatetulle paronille ja vastaiselle papille soveltui, että Aarteen
-olisi tehnyt mieli kerran kunnollisesti ravistaa häntä tai niskasta
-nostaen pistää kylmään kylpyyn, kuten Edith tädin valkoisen sylikoiran.
-
-Ei, toista oli kalastajien parissa, kun pursi vetten kantamana liiti
-suolatuoksuisessa, raittiissa tuulessa -- toista silloinkin, kun meri
-nukkui, kun nuotiotulet välkähtelivät rannoilta ja ilo kallioilta
-kajahteli. Siellä oli luontoa ja vilpasta elämää, juuri sitä,
-mihin Aarre janoten kaipasi. Ja Laine, hänen lapsuutensa kesäinen
-päivänpaiste, oli kauniimpi entistään ja viehkeämpi ja armaampi
-kainossa tuttavallisuudessaan, joka puoleksi kartteli ja puoleksi
-lähestyi, niinkuin säde, joka lehvikössä leikkii.
-
-He olivat paljon yhdessä. Laine epäröi ja sanoi "maisteri", Aarre
-nauroi ja vastasi "mamselli". Sitten he nauroivat kumpikin ja olivat
-jälleen vain Aarre ja Laine. Mitäpä he olisivat huomanneet pahansuopien
-katseiden ukkossähköä ja panettelevien sanojen etäisiä salamoita.
-Kaksi oli, jotka huolella tähyilivät taivaanrantoja, aavistaen, että
-jotakin oli tulossa. Mailis ja Anni. Mutta he olivat vielä vaiti, sekä
-toisilleen että lapsillensa.
-
-Sitten eräänä elokuun iltapäivänä tapahtui, että Valio ja Sirkku
-onnesta loistavina kertoivat menneensä kihloihin. Isän mielestä se sopi
-hyvin; äiti suuteli heitä, lausumatta ilmi ajatustaan, että he olisivat
-vielä jonkun vuoden saaneet kehittyä ja odottaa; ja Aarre -- niin,
-Aarre tunsi, kuinka veri karkasi hänen poskiinsa ja sydän löi rajussa
-tahdissa.
-
-Valio ja Sirkku. Miksi ei hän ja Laine? Tulkoon mitä tuli, hänkin
-oli ottava omansa, vaikkapa kymmenen kallioista isäntahtoa seisoisi
-vastassa!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ihana ilta. Meri oli hurmaava valkotäpläisessä, hulmuavassa vaipassaan,
-ja lampi koreili sekin, kuvastellen ensimmäisiä tähtiä ja hiljaa,
-hiljaa tuuditellen uneksivia lummekukkiansa.
-
-Mailis istui lammen kaltaalla Sirkun ja Valion kanssa. Kauan he olivat
-aivan ääneti istuneet. Vihdoin Sirkku sanoi, syvään hengähtäen:
-
--- Ovatko kauneus ja onni yhtä vaikeat kuvailla? Täällä on niin
-kaunista ja minä olen niin onnellinen, mutta kummallekaan tunteelle en
-löydä sanoja.
-
--- Minkätähden maailmaa sanotaan pimeäksi laaksoksi? puhkesi Valiokin
-puhumaan. -- Onhan elämä niin ihana. Iloja enimmiten, ja jos surut
-tulevat, ei kaikki kauniit tähdet sammu. Me emme pelkää elämää,
-emmehän, Sirkku?
-
-Hän katsoi Valiota hämmästyen:
-
--- Mitä me pelkäisimme?
-
--- Elämän vakavuutta, vastasi Mailis Valion puolesta. -- Niin, se
-ei olekaan leikin asia. Mutta kenellä on Jumala kanssansa, hänen ei
-tarvitse pelätä.
-
--- Täti kulta, sanoi Sirkku, painautuen häntä lähemmäksi, -- minä
-olen niin nuori ja lapsellinen vielä. En minä ole sellainen vakava
-ja hurskas... mutta kyllä minä tahtoisin tulla sinun ja Valion
-kaltaiseksi. Hyvä täti, pidäthän minusta kuitenkin vähäisen?
-
--- Paljon, rakkaani. Pidän kaikesta kauniista, niinkuin sinäkin,
-ja onhan valoisassa onnessasi jotakin hentoisen ihanaa. Tiedätkö,
-mihin vertaisin sinua? Hohtosiipiseen perhoon, joka liitelee
-päivänpaisteessa. Mutta rakas pieni perhoseni, sinä palellut, kun talvi
-tulee. Siksi toivon ja odotan aikaa, jona voisin verrata sinua johonkin
-kestävämpään.
-
--- Olenko minä toinen perhonen? kysyi Valio puoleksi leikillään.
-
-Äiti katsoi häneen hellästi: -- En luule.
-
--- Minä tiedän mikä Valio on, huudahti Sirkku. -- Hän on lummekukka.
-Katso tuonne, Valio! Eivätkö ne ole kauniita?
-
--- Tyttöjähän kukkasiin verrataan, nauroi Valio. Mutta Mailis sanoi: --
-Ehkä Sirkku on oikeassa.
-
-Ne uneksivat valkeita unelmia niinkuin sinäkin. Niiden lailla sinä
-tunnet vain lammen ja laakson, et vuoria, merta etkä suurta maailmaa.
-Allasi on pohja, mutta kiintein juurin et ole juurtunut siihen...
-
--- Mitä tarkoitat, äiti?
-
--- Tarkoitan, että sinulla on taistelut vielä jäljellä. Ei kukaan pääse
-ilman niitä. Sinä olet vakava poika, Sirkku kepeä keijunen, mutta sama
-kauneus, sama vajavaisuus on teissä. Ymmärrän niin hyvin, että juuri te
-rakastatte toisianne.
-
--- Sinä olet ihmeellinen, täti, sinä ymmärrät kaikkia ihmisiä! huudahti
-Sirkku ihastuneena.
-
--- Niinpä neuvo, äiti, kuinka me pääsisimme kalliolle, sanoi Valio.
-
--- Tiedätkö kallion, lapseni?
-
--- Sinä, äiti, olet siihen viitannut aina.
-
-    -- "Mä kalliooni uskon
-    ja sille rakennan..."
-
--- Minä uskon, sanoi Valio vakavasti.
-
--- Opi siis rakentamaan sille kalliolle!
-
-Syntyi jälleen äänettömyys. Tuuli vain humisi puissa ja tähdet
-väreilivät lammen kalvossa.
-
--- Entä jos minä en kelpaakaan papiksi, sanoi Valio äkkiä. -- Ihan
-varmasti minä en kelpaa.
-
--- Minä vielä vähemmin papin rouvaksi. En ole sitä ajatellut koskaan
-ennen. Täti kulta...
-
--- Nöyrille Jumala antaa armon. Ken on pieneksi tullut, hän voi kasvaa.
-
--- En minä talonpoikien seurassakaan osaa olla, jatkoi Sirkku
-hätääntyneenä.
-
--- Jos minä... jos minä jättäisin sen uran ja seuraisin isän jälkiä,
-sanoi Valio epäröiden. -- Miksi ei minustakin voisi tulla arkkitehti?
-Kyllä se olisi helpompaa.
-
-Silloin Mailis tuli hyvin totiseksi.
-
--- Helppoa tai vaikeata -- pääasia, että kukin seuraa kutsumustansa. Se
-nöyryys ei ole oikea, joka päämäärästä tinkii. Juuri siinä on elämän
-vakavuus, että meidän tulee muodostua Jumalan tarkoitusten mukaisiksi,
-maksoi mitä maksoi. Ja siinä on elämän ihanuus, että hän muodostaa
-meidät.
-
--- Nyt minä käsitän, että voi puhua pelkäämisestä, vaikka on äärettömän
-onnellinen, sanoi Sirkku värähtäen.
-
--- Sitäkö suurta elämänkysymystä sinä pelkäät? kysyi Valio.
-
--- Ja pientä ja kaikkea. Myöskin talonpoikia, hän lisäsi naurahtaen. --
-Voi, minun täytyy tulla ihan toiseksi, sen minä huomaan.
-
--- Lapsena sinä leikit Länsirannan Laineen kanssa, kun tauluja
-maalattiin. Kävihän se silloinkin.
-
--- Niin, silloin, Sirkku huokasi. -- Mutta se tyttö olikin erilainen
-kuin muut. En minä voi mitään siihen, että talonpoikaiset ihmiset eivät
-huvita minua.
-
--- Kyllä minä ihmettelen äitiä, joka niin hyvin ymmärtää heitä,
-ja Aarretta, joka ei muiden kanssa viihdykään. Minä tunnen kaikki
-kyläläiset, mutta vieras olen heille sentään, melkein niinkuin sinäkin.
-Mistähän se oikein johtunee? Varmaankin luonteiden erilaisuudesta.
-
--- Rakkaus on sydänten avain, vastasi Mailis.
-
-Ja Valio ja Sirkku, joiden rinta oli rakkauden runsautta tulvillaan,
-tunsivat sinä hetkenä syvästi, että heiltä kumminkin juuri rakkautta
-puuttui.
-
-Pieninä he palasivat suurten unelmien mailta elämän
-todellisuuteen. -- -- --
-
-Kun Mailis heidän luotansa tuli kotiin, olivat huoneet tyhjät. --
-Kaikki lintuni lennossa, hän hymyili. Ilta olikin hyvin ihana. Hän
-alkoi siirrellä teekuppeja ruokasalista verannalle, odottaakseen heitä
-siellä.
-
-Ei mitään kuulunut. Jos hän olisi varhemmin tullut, olisi kaukaisena
-helinänä soinut hänen korviinsa laulu rannan viidakosta kallioitten
-juurelta. Sitä ääntä kohden oli Aarre rientänyt, sinne myöskin Einar.
-
-Lehdet kahisivat, oksat taipuivat, Aarre astui tytön luo, joka haravoi
-ja lauleli. Sävel oli kirkas, mutta surullinen. Laine muisteli Viljoa,
-jonka oli määrä jo seuraavana aamuna lähteä Helsinkiin ja sitten kauas
-Suomen rannoilta.
-
--- Mitä sinä toimit, Laine? kysyi Aarre.
-
--- Haravoin. Etkö näe? Lehtiä teidän lampaillenne. Tämä on päivätyötä.
-
-Aarteen povessa kuumotti. Kiivaasti hän sieppasi pois haravan hänen
-käsistään, jotta tyttö hämmästyen jäi toimetonna seisomaan.
-
--- Mitä aiotkaan, Aarre? Aivanhan sinä säikytät minua.
-
--- Lehtiä meidän lampaillemme! Niitä kootkoon ken tahtoo, mutta sinä
--- laula, laula vielä! Kuinka sinun äänesi kantaa ja helkkyy yli meren
-kohinankin!
-
--- Yksi "Laine" laulaa, toiset säestävät, yritti tyttö leikkiä laskea,
-vetäytyen viidakosta rantaa kohti. -- Käy tänne, kuuntele säestystä! Se
-on kauniimpaa kuin laulu.
-
-He olivat nyt ihan veden äärellä, kapealla hietakaistaleella, jota
-valkopäiset aallot huuhtoivat. Laine siirtyi yhä poispäin, oikealle,
-siihen suuntaan missä koti sijaitsi. Ei hän itsekään tietänyt miksi,
-mutta sen hän tunsi, kuinka sydän aivan seisattui, kun Aarre äkisti
-pysähdytti hänet, tarttuen hänen käteensä.
-
--- Laine, nyt on lammen pari kihloissa.
-
--- Valio herra ja Sirkku neiti? Todellako...
-
--- Miksi sinä olet niin kalpea? Ja vavahdat? Laine, meren tyttö, minun
-tyttöni --
-
--- Laske minut, laske! Jokin rapsahti tuolla viidakossa...
-
--- Aalto vain taittui rantaan vastaan. En laske sinua, ennenkuin olen
-saanut sanoa, että riistän sinut omakseni kaikista huolimatta, että
-olet minun, Laine, rakkahin --
-
-Silloin oksat risahtivat aivan heidän takanaan. Laine huudahti, Aarre
-hellitti kätensä, ja nuolena pakeni tyttö. Mutta Aarre ja hänen isänsä
-seisoivat silmästä silmään vastakkain.
-
-Hetki ja leimaus -- hurjan kiivastuksen leimaus paronin mustista
-silmistä.
-
--- Sinä kelvoton! hän pusersi huuliltaan, ja samassa hänen kohotetusta
-kädestään läimähti lyönti Aarteen poskelle.
-
-Toinen leimaus, ristituli toisesta mustasta silmäparista.
-
--- Isä! hän ainoastaan sai vastatuksi raivosta vapisevin äänin.
-
-Sen kuuli Laine, muuta hän ei enää kuullut. Hän peittyi viitaan, ja
-hengästyneenä, itkusilmin hän ennätti kotirannan aukealle.
-
-Ensimmäiseksi hän näki Viljon, joka veneen luona askarteli, valmistaen
-sitä matkakuntoon. Tuntui samassa turvalliselta, aivan kuin hän olisi
-saattanut juosta Viljon luo suojaan. Viljo katsoi häntä kummastellen,
-silmissä luonnollinen kysymys: -- Mikä nyt? Mutta sitten siinä vilahti
-jotain muutakin, jotain ivansekaista, melkein halveksivaista. Laine
-sävähti eikä lähestynytkään, kuuli Viljon viheltävän, riensi kotiovesta
-sisälle ja purskahti ääneen itkemään.
-
--- Mikä sinun on? tutki äiti.
-
--- En tiedä, en tiedä, en ymmärrä mitään...
-
-Vähitellen selitykset tulivat.
-
--- Hän rakastaa minua, minä kuulin sen nyt, mutta minun on niin
-kummallinen olla... Äiti, enhän minä voi paronittareksi tulla, en
-koskaan...
-
--- Et tietenkään, sanoi Anni hämmästyen. -- Kyllä minä levoton olen
-ollut, mutta en osannut aavistaa tällaista. Voi Laine, Laine, mitä sinä
-oletkaan mielessäsi kantanut!
-
--- Paroni _löi_ Aarretta, kun hän näki meidät yhdessä, jatkoi Laine,
-närkästyksestä tummenevin silmin, tuskin kuunnellen äidin puhetta.
-
-Säikähdys ja tuska raastoivat Annin sydäntä. Hyvä Jumala, auta! Joko
-nyt paronikin tämän tiesi!
-
--- Ja mitä teit sinä? hän kysyi jännittyneenä.
-
--- Pakenin... Oliko se kehnoa? Mutta en minä pelosta paennut... en
-_siitä_ pelosta. Olisin kyllä voinut katsoa paronia suoraan silmiin ja
-antaa hänen minua lyödä, jos sillä olisin Aarretta suojellut...
-
--- Onneton tyttö, sinä siis häntä rakastat? Oletko todellakin tähän
-päivään asti kuvitellut, että voisit päästä hänen vaimokseen? Sinä
-lapsi parka --
-
--- En ole kuvitellut mitään! huudahti Laine kiihkeästi ja
-loukkaantuneena. -- En milloinkaan ole sellaista ajatellut, en
-kertaakaan!
-
--- Ja rakastat häntä sentään? Sehän on --
-
--- En tiedä... en ole sitä kysynyt itseltäni... Usein häntä pelkään
--- niinkuin tänään. Kyllä hän on minun kesätoverini, minun rakas
-ystäväni... Mutta paronittareksi? Ei, ei, kuinka minä sitä voisin?
-Kuinka tahtoisinkaan? Voi äiti, minun on niin tuskallinen olla. Mitä
-minun pitää tehdä?
-
--- Jumala sen tietäköön huokasi Anni. Silloin ovea kiireesti
-koputettiin, ja vastausta odottamatta Aarre astui sisälle. Suoraan
-Annin ja Laineen eteen hän punoittavin poskin astui.
-
--- Oletko kertonut? Olet, minä näen sen. Minun olet sinä kuitenkin!
-Anni, minä rakastan häntä, minä lähden vaikka minne ja vien hänet
-mukanani...
-
--- Älkää noin puhuko, Aarre paroni, koetti Anni tyynesti sanoa. --
-Ettehän te vielä moneen vuoteen voi naimisiin mennä, ja sitten kun
-voitte, on Laine aikaa unohtunut teiltä.
-
--- Ei milloinkaan, niin totta kuin --
-
-Laine keskeytti hänet tuskaisen levottomana:
-
--- Aarre, Aarre, älä vanno!
-
-Hämmästyneenä Aarre kääntyi päin:
-
--- Etkö sinäkään usko minua? Minä tiedän mitä teen. Isää en kärsi
-nähdä, merelle lähden, ja sinä tulet mukaan. Älkää kieltäkö, Anni,
-sillä me rakastamme toisiamme. Me emme voi enää erota! Minä näytän,
-että olen totta tarkoittanut.
-
--- Voi mitä te puhutte, Aarre herra! Ettekö edes ollenkaan ajattele
-äitiänne?
-
-Kysymys pisti, ja taistellen hän vastasi:
-
--- Laine on minulle äitiäkin kalliimpi.
-
--- Entä sinä, Laine lapseni, onko sinullekin Aarre herra rakkaampi kuin
-äitisi?
-
-Tyttö kääntyi pois, kätkien kasvot käsiinsä.
-
--- Näethän sen, Anni...
-
--- Ei, ei! sai Laine sanotuksi. -- Rakas olet minulle, sen tietävät
-kaikki, Aarre, minun ystäväni, minun iloni... En ymmärrä, miten kestän,
-että lähdet minun vuokseni pois... mutta lähde, lähde kuitenkin! Minä
-en voi...
-
--- Äitisi tähden? Oi Laine... Niinpä muistele minua ja ole omani! Minä
-noudan sinut, kun palajan.
-
-Hän astui kohti, hän tahtoi sulkea tytön syliinsä, mutta estäen Laine
-väistyi. Hän kysyi miksi, mutta ei vastausta tullut. Uudestaan hän
-kysyi, ja silloin ratkesivat tytön kyynelten kaikki kahleet.
-
--- Sentähden... sentähden... Minä luulen, etten _niin_ rakasta sinua
-kuin sinä minua...
-
-
-
-
-IV
-
-
-Niin oli Aarre kokenut elämänsä ensimmäisen suuren surun. Kesti kotvan,
-ennenkuin hän jaksoi sitä käsittää, ja kun hän oli käsittänyt, tuntui
-mahdottomalta kantaa sen todellisuutta.
-
-Uhma, kiivaus, vihakin oli monesti hänen rinnassansa kuohunut, mutta
-nyt tuli ensi kerran masennus kuin outo, synkkä painajainen. Mitä
-tehdä? Mihin mennä? Pahantekijän tavoin hän piilotteli rannalla metsän
-varjossa, tuntien, että hän ei voinut nöyrtyä astumaan isän eteen,
-joka oli hänelle korvapuustin antanut, ei taipua lähtemään jonnekin,
-minne hänet suvaittiin rangaistukseksi lähettää, tai kotona alistua
-lakkaamattoman valvonnan alaiseksi. Miksi häntä olisikaan vartioinut?
-Tytön tähden, joka ei luvannut tulla hänen omakseen? Voi Laine, Laine,
-mitä teitkään ystävällesi! Kuinka oli mahdollista jäädä tänne _häntä_
-näkemään päivä päivältä? Nytkin oli sydän pakahtua katkeruudesta, kun
-pelkkä ajatus vain lensi tuonne, mistä valo vaikeitten uudinten takaa
-heijastui metsän rintaan. Muualla oli pimeätä, kaikkialla pimeätä.
-Tähtiä taivaalla -- mutta niin kaukana... Ja kuolon hiljaista! Meri
-vain kohisi taukoamatta.
-
-Tuttu, rakas ääni kutsuu... Meri laulaa, meri houkuttelee:
-
-    -- Minä lemmin, lemmin sua!
-    Poikani uljas, poikani sorja,
-    täällä on vapaus, siell' olet orja.
-       Lemmi, lemmi mua!
-
-       Surut tuuditan, haihdutan pois,
-    kuohujen keinussa kauas kannan,
-    riehuni rinnoilla unhoa annan.
-       Tullos, tullos pois!
-
-       Olit armaani lapsesta asti.
-    Työnnä jo, lemmitty, purtesi uimaan,
-    tullos telmehen riemuun huimaan,
-       rientäös joutuisasti!
-
-Aarre sipaisi otsaansa kuin heräten pahasta unesta. Niin, merelle!
-Sinne, mihin hän aina oli ikävöinyt! Nytkö tosiaan oli koittava pääsön
-hetki, hurmaavan, täyden vapauden kultainen päivä, jota hän ainoastaan
-mielikuvituksessan oli rohjennut pitää mahdollisena?
-
-Kuin vesilintu syvyydestä sukeltaa, niin hän äkkiä kohosi toivottoman
-ikävänsä pimeästä. Samassa masennus oli kuin pyyhkäisty pois, tarmo
-palasi ja mieli terästyi. Ajatus alkoi salaman nopeudella toimia,
-tuumat risteilivät sinne ja tänne. -- Viljohan lähtee huomenna!
-johtui hänen mieleensä. Siinä tuokiossa hän jo reippain askelin astui
-Itärantaa kohti. Hän oli taas täysin oma itsensä.
-
-Hän koputti ovea ja kutsui ulos Viljon, joka tuli jokseenkin yrmeän
-näköisenä. Viljo ei voinut Aarretta sietää, ei tosiaan, varsinkaan
-tänään, jolloin hän oli nähnyt Laineen itkien juoksevan kotiin. Sitten
-vielä päälliseksi Aarre oli niin kauan viipynyt Länsirannassa, ettei
-Viljo päässyt hyvästi jättämään. Oliko nyt sanottu, että siellä oltiin
-hereillä neljän aikaan, kun hänen piti lähteä?
-
-Mitä Aarre herra nyt sitten tahtoi?
-
--- Viljo, hän sanoi kiireesti, -- etkö voisi lähteä matkaan heti, jo
-tänä iltana, ja ottaa minut mukaasi?
-
-Viljon silmät lensivät selälleen.
-
--- Mitä varten niin? hän kysyi.
-
--- Älä minulta tiedustele, kysy isältäni, kysy Laineelta... Sano vain,
-etkö voi? Minun pitää päästä merelle, joutua niin pian kuin suinkin.
-Vie minut samaan laivaan, johon itsekin menet.
-
-Ensin Viljo tuijotti häntä hämmästyksissään, mutta vähitellen hän alkoi
-käsittää, mistä oli kysymys. Aarteella oli siis ollut tosi aikeita
-Laineen suhteen, hän oli puhunut paronille ja saanut kiellon, tiesi
-kuinka ankaran. Sitä Laine oli itkenyt. Onnellinen Aarre, jonka tähden
-Laine itki! Viljo tunsi mustasukkaisuuden taas kohoavan kuin kyyn
-kolostansa, mutta samassa sen pää painuikin takaisin. Tällä hetkellä
-Aarre mahtoi tuntea tuskaa, niin suurta, että Viljon täytyi hävetä
-pahoja ajatuksiansa. Kyllä hän tahtoi auttaa, vaikka Aarre olikin
-häneltä varastanut Laineen sydämen.
-
-Aarre kävi kärsimättömäksi, kun Viljo vaikeni.
-
--- Miksi et vastaa? Minun on kiire. En tahdo, että vanhempani tulevat
-pidättämään, ennenkuin liikkeelle ennätän.
-
-Viljon silmistä loisti vähän veitikkaa kesken kaiken. Niinkö sitä
-vain piti lähdettämän, ilman passia ja papinkirjaa, ilman rahoja ja
-varustuksia, ilman paikkaa missään laivassa? Moisia saattoi kuvitella
-ainoastaan nuori paroni, joka ei tosi elämästä mitään tietänyt.
-
-Niin, tuota kaikkea Aarre ei todellakaan ollut ottanut lukuun. Hetkeksi
-hän hämmästyi Viljon huomautuksesta, mutta pian uusi tuuma pälkähti
-hänen päähänsä.
-
--- Anna sinä minulle paperisi, saata minut veneellä mantereelle ja
-ilmoita Atlan osoite Helsingissä! Rahoja minulla on ensi hätään. Se on
-totta, nehän ovat kotona... Ja päällystakkini ja muut vaatteeni myös...
-Kyllä minun täytyy käydä siellä, ei auta muu. Ehken olisikaan voinut
-lähteä, näkemättä äitiä ja Valiota vielä kerran...
-
--- Ettäkö luovuttaisin teille paikkani "Pilvessä"? Tiedättekö kuinka
-paljon pyydätte?
-
--- Viljo, sanoi Aarre, tarttuen molemmin käsin hänen ruskeaan
-kouraansa, -- auta nyt minua tämä kerta! Voihan Atla pian hankkia
-sinulle uuden paikan -- jos vielä tahdot... Ja minkä voin, sen teen
-toiste hyväksesi, luota siihen.
-
--- Siinä saavat juuri oivallisen William Rantasen laivaansa, murahti
-Viljo, puristaen Aarteen kättä tukevasti kuin karhun käpälällä.
-
-Aarre ymmärsi, että se oli ystävän lupaus. -- Kiitos, sanoi hän
-sentähden sydämellisesti. -- Odota minua täällä alhaalla kello
-kahdentoista aikaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kuun syrjä oli kohonnut ja valaisi tummaa vettä. Keinuen pursi eteni
-rannasta.
-
-    "Kuin ystävä kutsuvi rantani tuttu
-    takaisin kodin metsien rauhaan...
-    Siintävä tie, mua vie!
-
-    Pois mua tuutien kantavat laineet
-    kauaksi maasta vilkuttavasta,
-    lapsuuden lahdesta pois.
-
-    Mit' etsit sä kaukaa, siivekäs sielu?
-    Tuollako siintää kaihosi saaret
-    vai kotilahdessa lie?" [L. Stenbäck.]
-
-Aarre ei itseänsä ymmärtänyt. Hän olisi lähtenyt, hän olisi palannut.
-Isän ylpeä katse, äidin lempeä katse vaati ja veti, toinen pois,
-toinen luo. Valion tyyni onni ja Sirkun heleä hymy kuohuttivat hänen
-mieltänsä; Lainetta hän kiihkoisasti ikävöi ja kuitenkin tahtoi paeta
-merten ääriin asti; ja Viljoa, tuota poikaa tuossa, joka peräsintä
-hoiti, hän tunsi yhtaikaa kunnioittavansa ja vihaavansa, vaikka syy
-vain hämärästi hänen kuvituksissaan väikkyi. Ja luontokin puheli.
-Kotilahti, armas lahti, jonka ympärillä liihotteli lapsuuden rauha!
-Aarre kuuli sen aaltojen kutsun ja kuiskauksen. Mutta toisaalta soi
-suuren meren kiehtova kohina, se soi, se soi vastustamattomasti. Ja
-tunteiden risteillessä vene yhä eteni ja eteni, kotivalkama häipyi
-häipymistään, ja rannat kietoutuivat yön utuihin.
-
-Kuinka äiti oli katsellut häntä tutkivasti ja murheellisesti, ja sitten
-hyväillyt kädellään hänen kutrejansa ja hellästi sanonut: -- Jumala
-sinua, rakkaani, siunatkoon ja kätkeköön kaikesta pahasta! -- Oi äiti,
-et tiedä, mitä Aarteesi on tehnyt sinulle... Hyräiletkö huomisaamuna
-itkusilmin sitä laulua, joka aina niin kummallisesti on koskenut hänen
-sydämeensä:
-
-    "Missä, missä on poikani,
-    laps huoleni hellimmän,
-    rukousteni lapsi, mun riemuni,
-    mun toivoni -- missä on hän?"
-
-Aarre ei itse huomannut, että kuuma pisara putosi hänen poskellensa.
-Hän sävähti vasta, kun Viljo sanoi:
-
--- Ehkä minä käännänkin kotiin, vai kuinka?
-
-Hän katsoi Viljoon, ja tämän suu oli naurussa. Silloin Aarre suuttui
-sekä toverilleen että itselleen.
-
--- Ole vaiti ja anna mennä, hän sanoi kovalla äänellä. Eikä yksikään
-kyynel tipahtanut enää.
-
-Kohisten keula halkoi laineita, ja kohta heidän ympärillään ei näkynyt
-muuta kuin avara taivas ja hyrskyävä meri.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun mökeissä aamulla noustiin, oli Viljo jo palannut. Liinu piti kovaa
-suukopua. -- Vai sinäkin yöjuoksuun! Ja vielä viimeisenä yönä ennen
-lähtöäsi. Ennätätkö nyt enää ajoissa matkaan? Mutta suureksi kävi
-ällistys, kun Viljo enemmittä selityksittä lyhyesti sanoi, että asia
-oli kääntynyt eikä hän lähtenytkään vielä.
-
-Myöhemmällä paronitar sai tietää, mitä oli tapahtunut. Alun hän kuuli
-mieheltänsä, jatkon Annilta. Loppuna oli ainoastaan, että Aarre oli
-poissa, ja Viljon epäiltiin tietävän jotakin, vaikka hän pysyi vaiti
-kuin kala.
-
--- Kyllä Aarre on mennyt merelle, nyyhki Laine. -- Ehkä juuri
-"Pilveen", johon Viljo aikoi. Miksi Viljo muuten olisi jäänyt kotiin?
-
-Niin sen täytyi olla. Kalpeana Mailis sanoi miehellensä: -- Minä lähden
-heti Helsinkiin.
-
-Einarin mieli oli yhtä levoton. Syyttävä tuska ja polttava rakkaus
-raastoivat hänen rintaansa -- mutta ennen kaikkea oli kunnia
-säilytettävä.
-
--- Ei mitään melua, hän sanoi. -- Lähde ja ota Valio mukaasi. Ne, jotka
-täällä jotakin aavistavat, me vaiennamme, ja muille selitetään, että
-saimme kiireistä asiaa Helsinkiin. Jos Aarre jo on ehtinyt pitemmälle,
-lähti hän ulkomaille sukulaisten luo, koska -- No niin, sinä ymmärrät...
-
-Mailis ei vastannut, vaan riensi Valiota etsimään ja löysi hänet
-puutarhasta meren partaalta, kokonaan hämmästyksen ja tuskan
-valtaamana. Hän oli kyllä tottunut siihen, että Aarre pani toimeen
-hurjia yllätyksiä -- olihan "pikku veli" oikea villivarsa, se oli
-tunnettu asia niin kotona kuin koulussa -- mutta Valio ei koskaan
-omasta puolestaan ollut ymmärtänyt pitää sitä vaarallisena. Pikemmin
-hän oli ihaillut Aarteen suurta reippautta ja tarmoa, noita
-ominaisuuksia, jotka häneltä itseltään puuttuivat, ja milloin hän
-oli hetkellisesti huolta tuntenut, se oli johtunut osanotosta äitiä
-kohtaan. Ja nyt -- mitä merkitsi tämä kaikki, tämä odottamaton yöllinen
-tapaus, tämä suru, joka ei enää ollut huolehtivan mielen kuvittelua,
-vaan täyttä todellisuutta? Oliko hän siis ollut sokea tähän aamuun
-asti? Miten se oli mahdollista? Siten, valitettavasti, että hän ei
-koskaan ollut oikein osannut lähestyä veljeänsä eikä koskaan voittanut
-hänen sydämensä avonaista luottamusta. Ja nytkö se oli auttamattomasti
-myöhäistä?
-
--- Äiti, mihin aiot ryhtyä? Tai miksi _minä_ sitä kysyn -- minunhan
-pitäisi keksiä, minunhan pitäisi olla apuna ja tukena...
-
--- Niin, sinä tulet minun tuekseni. Me etsimme ja löydämme Aarteen, me
-lähdemme yhdessä matkalle nyt kohta.
-
-Mailis selvitti hänelle asian, ja Valio sai oikean lähtökuumeen, vaikka
-olikin kysymyksessä ero Sirkusta ja Valkaman rauhasta. Tietysti hän
-tahtoi tehdä kaikki mitä voi, ja nopeasti ja toimekkaasti hän ryhtyi
-äitiänsä matkahankkeissa auttamaan.
-
-Mutta aamujuna oli monta tuntia ennen vienyt Aarteen mukanansa, ja
-parhaillaan hän jo käveli pitkin Helsingin syrjäkatuja, tähystellen
-epävarmana kauppojen ikkunoihin. Yhteen puotiin, jossa myytiin
-käytettyjä vaatteita, hän oli astunut sisälle, kysyen työmiehen pukua.
-Myyjä katsoi häntä oudoksuen, mutta näytti sitten oivaltavan asian. --
-Herra on hyvä ja käy tännepäin. Rengille varmaan... Onko se lyhyt vai
-pitkä mies? -- Minun mittaiseni, vastasi Aarre punehtuen. Mutta pukua
-hän ei saanut ostetuksi. Se oli hiukan nuhrainen, tuoksui tupakalta ja
-hieltä... Mitä hänen piti tehdä?
-
-Vihdoin hän päättävästi palasi keskikaupungille, osti öljytakin ja
-lämpimän sinisen trikoopuseron valkoisine ankkureineen, valitsi
-hauskan, pehmeän urheilulakin ja lähti kotiin pukeutumaan.
-
-Kaupunki oli kuin puolikuollut näin kesäiseen aikaan. Pari tuttavaa
-tuli vastaan, ja Aarre aivan säpsähti heitä. Ajaessaan tavaroinensa
-Sörnäisiin hän tuskin uskalsi sivulleen katsoa.
-
-Nyt piti olla työväen päivällisaika. Silloin on Atla asunnossaan, oli
-Viljo sanonut.
-
-He pysähtyivät ränsistyneen puurakennuksen eteen, ja Aarre käski ajurin
-odottaa. Ovella oli kaksi likaista, raamusteltua korttia: Atlanta
-Rantanen, Xenia Mäkeliin. Mutta sisältä kuului muitakin ääniä kuin
-naisten.
-
-Vastenmielinen näky kohtasi Aarretta. Hän häpesi silmiänsä. Tuoko
-oli Mäentaustan Senja -- surkea tyttö, joka veltosti loikoi penkin
-kulmassa, pää retkallaan, miehiä ja olutpulloja tovereinaan? Ja Atlako
-tuo, punoittavin poskin, käherretyin pörröpäin, käsi meripojan kaulalla?
-
-Miesten kesken nousi hälinää, Senja koki raottaa punaisia luomiansa,
-ja Atla hypähti notkeasti pystyyn, käyden Aarretta kohti rohkein ja
-mielistelevin elein.
-
--- Atla, te ette tunne minua, sanoi Aarre tavallista totisempana, yhä
-seisoen kynnyksellä. -- Tulkaa hetkeksi ulos, niin puhun asiani. Olen
-Aarre von Stern, hän jatkoi kuiskaten.
-
-Tyttö joutui nähtävästi hämilleen, iski silmää huoneeseen päin, koetti
-naurahtaa ja livahti sitten Aarteen mukana ovesta, hylätyn meripojan
-huutaessa "Atlaa, senkin likkaa, joka karkasi".
-
-Tilanne oli pian selvitetty. Käskemättä Atla hyppäsi paljain päin
-Aarteen viereen issikkaan, ja niin sitä hurautettiin rantaan. Aarre oli
-sellaisella mielellä, että hän olisi halunnut työntää tytön päistikkaa
-tien ojaan. Tämmöisen välittäjänkö kanssa hänen oli pakko saapua
-laivallensa -- ties millaiselle?
-
-"Pilvi" oli uusi ja siisti alus, sen Aarre mielihyväkseen huomasi ensi
-silmäyksellä. Mutta jo rannassa, odotellessaan Atlaa, joka lähti
-kapteenia kajuutasta etsimään, hän kuuli eräältä matruusilta uutisen,
-joka vähemmän miellytti. Laiva ei mennyt suoraan Englantiin, sen oli
-määrä käydä Kööpenhaminassa ohimennen. Maa poltti hänen jalkojensa
-alla. Tiesi mitä esteitä sukeutuisi. Niin pian kuin mahdollista niin
-kauas kuin suinkin! Missä nyt viipyivät Atla ja kapteeni? Vihdoin he
-tulivat.
-
-Kapteeni, lyhyt, tanakka mies, näytti arveluttavan punakalta, räpytti
-pieniä kalansilmiään ja sammalsi puhuessaan.
-
--- William Rantanen, niinkö? Atla neidin veli? Komea poika, niinkuin
-tyttökin, helluseni...
-
-Atla vastasi kapteenin leveään hymyyn vallattomalla naurulla.
-
--- Ei hän olekaan veljeni. Minun veljeni on Kolumbus, ettekö nyt taas
-muista? Tuttava tämä on, hyvä tuttava vain! Sanoinhan minä sen jo
-hyyryä toimittaessani, mutta te sekaannuitte liikanimen tähden. Aina
-te joudutte päästänne sekaisin kun... kun... sanonko?... kun hän näkee
-minut, jatkoi Atla veikistellen Aarteelle. Mutta Kapteeni sen kyllä
-kuuli, niinkuin oli tarkoitus, heristi sormeaan ja nauroi hänkin:
-
--- Vaiti sinä! Käymme ylös nyt. Rantanen tuo arkkunsa ja näyttää
-paperinsa. Mennään sitten merimieshuoneelle sopimusta tekemään.
-
-Aarre kätteli ja kiitti lyhyesti Atlaa, puri huultaan ja kiipesi
-astimia myöten kannelle, vaivalla pysyen tasapainossa kantamuksinensa,
-niin tottunut urheilija kuin hän olikin. Aurinko loi kirkkaan valonsa
-hänen hienopiirteisille kasvoilleen, ja kapteeni räpytteli silmiänsä
-yhä enemmän. Äkkiä hän laski kätensä Aarteen olkapäälle, kysyen
-puoliääneen:
-
--- Kuka te oikeastaan olette?
-
-Se tuli odottamatta. Aarre ei vastannut, vaan ojensi paperinsa.
-Kapteeni katsoi niitä, vilkaisi Aarteeseen, tutki taaskin papinkirjaa
-ja näytti epäilevältä.
-
--- Kalastajan poika? Itse samoin ammatilta kalastaja?
-
-Aarre ei kestänyt enää tätä näytelmää. Ojentuen suoraksi hän lausui:
-
--- En ole väittänyt mitään; olen lupauksen nojalla ja Atlanta Rantasen
-välityksellä tullut laivaanne, tuoden mukanani tarpeelliset paperit.
-Työhön, niihin käskette, olen valmis. Tarvitseeko teidän kysyä enempää?
-
-Kapteenin pienet silmät saivat viekkaan ilmeen. Hän kumartui Aarteen
-puoleen, kysyen vieläkin hiljaisemmalla äänellä:
-
--- Mitä maksatte?
-
--- Mitäkö maksan? huudahti Aarre ääneen, hämmästyksen, inhon ja
-levottomuuden vallassa.
-
--- Vaiti...
-
--- Minä luulin, että te maksaisitte minulle työstä, jonka rehellisesti
-aion tehdä, kuten merimiehen tulee. Hyvä herra, minulla on taskussani
-kirje, jossa luvataan...
-
--- Käyttäkää nöyrempää kieltä, varoitti kapteeni, tarttuen hänen
-käsivarteensa ja kumartuen niin likelle, että ääni sähisten tunki
-Aarteen korvaan: -- Jos ette ole näitten paperien oikea omistaja, voin
-minä antaa teidät ilmi. Satamarkkanen käteen! Se ei ole suuri summa
-tämmöisessä tapauksessa.
-
-Aarteen täytyi ponnistaa kaikki voimansa hillitäkseen mielenkuohunsa
-sen verran, ettei hän nyrkillänsä iskenyt vasten noita turpeita huulia
-ja punakkaa, kavalaa naamaa, jonka hymy oli muuttunut uhkaukseksi. Mitä
-auttoi raivo ja ylpeys? Hän oli kuin olikin miehen vallassa.
-
--- Minulla ei ole kuin muutamia markkoja, hän sanoi kalpeana. --
-Vakuutan teille, että olen kunniallinen nuori mies, en mikään vekselin
-väärentäjä tai muu rikollinen karkulainen. Vaan ellette luota
-työkykyyni, suostun palkatta palvelemaan Kööpenhaminaan asti.
-
-Kapteeni päästi Aarteen käsivarren irti ja nauroi.
-
--- Kööpenhaminaan? Sanokaa New-Castleen. Muussa tapauksessa kutsun
-poliisin.
-
--- Olkoon menneeksi New-Castleen, vastasi Aarre vapisten vihasta ja
-nöyryytyksestä.
-
-Kapteeni nyökkäsi päätään merkitsevästi. Hän oli arvannut oikein. Tämän
-nuoren miehen saattoi vaikka kiertää sormiensa ympäri, sillä hän ei
-ollut oikeilla retkillä. Mutta Aarteelle hän sanoi ainoastaan: -- Hyvä
-on. Siis emme myöskään lähde merimieshuoneelle. Minä suoritan asian
-ilman teitä... ymmärrättehän? Määrätkää nimi mikä tahansa.
-
--- Ei ole kuin yksi nimi, jolla minut on tänne otettu, vastasi Aarre,
-astuen suorana alas kajuutan portaita.
-
-Muutamaa tuntia myöhemmin alkoi miehistö olla koossa. Aarre näki Atlan
-jälleen rannassa sen nuoren matruusin rinnalla, joka oli ollut hänen
-luonaan. Mies nousi "Pilveen", ja tyttö heitti häikäilemättä pari
-sormisuukkosta.
-
--- Täällähän minun kilpaveljenikin on, ilvehti matruusi Aarteelle.
-Mutta Aarre ei pilaan vastannut, hän tunsi pelkkää harmia ja inhoa.
-
-Alettiin avata purjeita, päästellä köysiä, hilata ankkuria. Virkeä
-koillistuuli puhalsi, purjeet nostettiin, ja illan hiljaa hämärtyessä
-"Pilvi" leijaili sinisestä salmesta kohti etäisiä ilmanrantoja.
-
-Samaan aikaan juna tulla puhisi Helsingin asemalle. Siitä astui
-hätäisesti ulos kalpea rouva nuoren ylioppilaan saattamana. Mailis ja
-Valio saapuivat -- liian myöhään.
-
-
-
-
-V
-
-
-    Voipiko rakkaus haihtua,
-    kun se on täyttänyt rinnan?
-    Voivatko tuntehet vaihtua
-    aaltona lahden pinnan?
-
-    Ehkäpä voivat -- ehkä ei.
-    En sitä tiedä nytkään:
-    Ehkä mun lempeni tuuli vei --
-    taikka en lempinytkään!
-
-    Tunnetko ristiaaltoset
-    salmien läikkehessä?
-    Kenpä tutkisi tuntehet
-    nuoressa sydämessä!
-
-Laine istui rantakalliolla illan rauhan vaipuessa yli meren ja maan.
-Kaikki unelmoi hänen ympärillänsä, ja hän unelmoi itsekin. Luonto
-kertoi sydänten satua:
-
--- Nuori koivu kasvoi meren rannalla, ja meri oli jäässä pitkän
-talven. Silloin tuuli lensi koivun luo laulamaan kotoisia säveleitä.
-Koivu kuunteli, sillä hän rakasti laulua, mutta vähin hänestä tuntui,
-kuin sävelet olisivat olleet liian tuttuja ja tavallisia. Unelmana
-hän muisti toisen laulun, joka kauan sitten oli vaiennut. Se oli
-vetävä, salaperäinen, uljas kuin kotkan siipien souto ja hellä kuin
-kevätpäivä lapsuusaikoina. Mutta siitä oli kauan, se unohtui enemmän
-ja enemmän. Ja aurinko paistoi, ja tuuli lauloi yhä tuttavammin.
-Silloin koivu eräänä aamuna heräsi ryskeeseen ja solinaan. Hän ei
-ollut huomannutkaan, kuinka heikoksi oli jää käynyt, ja nyt oli yön
-myrsky murtanut sen. Outo, kertomaton sävel alkoi soida -- outo ja
-tuttu kuitenkin, koivun unelmien kaihottu sävel. Suuri meri lauloi.
-Koivu kumartui kuin lumottuna kuuntelemaan eikä kuullutkaan enää muita
-ääniä, ei kotituulenkaan, joka koko talven uskollisesti oli laulanut
-hänelle. Päivä lämmitti, lehti puhkesi, oli kesä jälleen. Pohjolan
-kesä on lyhyt... Kerran aallot korkeina kävivät, löivät yli partaan,
-huuhtelivat koivun juurta. Ei koskaan koivu unohda sitä myrskylaulua...
-Meri tahtoi vetää hänet helmaansa, upottaa iäksi aaltojen säveliin.
-Koivu vapisi ja vastusti. Kotituuli, hyvä tuuli, auta, käännä aallot!
-Mutta se vihelteli kuin pilkaksi eikä kuunnellut. Yksin täytyi nuoren
-koivun taistella ja voittaa...
-
-Laine kohottausi hiukan kallion kanervapeitteeltä, luodakseen suuret,
-surulliset silmänsä merelle.
-
--- Voi ajattelematonta koivu raukkaa, joka eli hetkessä eikä kysynyt
-muuta! Ei koskaan hänen mieleensä johtunut, että meri kerran avaisi
-sylinsä ja pyytäisi laulujensa palkkaa... Eikö se tuottanut riemua
-silloin? Miksi koivu ei tahtonut? Ah, niin suuri, niin syvä oli meri,
-niin mahtava, että pyörrytti... Se oli lähellä ja kaukana sentään, niin
-kaukana kuin pilvi lintusesta, kuin tähti metsän latvoista. Koivu ei
-koskaan olisi voinut vaipua meren syleilyyn irtautumatta juurineen,
-kuihtumatta, kuolematta...
-
-Hiljainen ilmanhenkäys värähti yli uinuvan luonnon. Tuuli! Kotoinen
-tuuli!
-
-Laine havahti unelmistaan, ja sydän tuntui äkkiä keventyvän,
-kuin taakka olisi pudonnut pois. Oliko tämä nyt järkevää? Reipas
-kalastajatyttö ei saanut heittäytyä haaveiden valtaan. Ja hän puisteli
-kerran palmikoitansa ja lauloi jotta kalliot kajahtivat:
-
-    -- Tuttava tuulonen, rientäös, riennä,
-    valkaise oksani, aurinko armas,
-    välkkyös, rannan vuori!
-    Ilmojen keinuhun vihreät lehvät!
-    Laulua täynnä on maailma sentään,
-    riemukas mieleni nuori!
-
-Hypellen hän joutui kalliolta alas. Isä ja äiti jo varmaan odottivat
-levolle, täytyi rientää.
-
-Kuka tuli vastaan tuolla? Viljoko? Laine asteli vielä kiireemmin ja
-iloisemmin. Mutta Viljon muoto ei ollut iloinen, se oli yhtä jäykkä
-kuin viime aikoina tavallisesti.
-
--- Sinä lauloit, hän sanoi. -- Minä kuulin ja tulin sanomaan hyvästi.
-
--- Miten niin? Mitä tarkoitat?
-
--- Sain Atlalta kortin. Nyt minun tulee lähteä heti yöllä.
-
--- Mutta sano, menihän "Pilvi" silloin, kolme päivää takaperin? Eikö
-mennyt? Ja Aarre? Kuinka sinä siis --
-
--- Ota selvää siltä, jota se koskee. Ensi yönä lähden minä enkä vastaa
-muista kuin itsestäni. Mitä siitä huolisit, lähdenkö "Pilvellä" vai
-millä. Hyvästi nyt, Laine.
-
-Hänen äänensä oli kova ja karkea, mutta se ei tuntunut oikein varmalta.
-Sen kovuus oli sitä laatua kuin louhikon, jonka lomasta lähteensilmä
-joka hetki on pulpahtamaisillaan esille.
-
-Laineen olennosta oli ilo jo paennut. Se oli ollut kuin päivän pilke
-sumusäällä.
-
--- Anna anteeksi, että olen pahoittanut mieltäsi, hän sanoi hiljaa.
-
--- Eihän sitä tarvitse anteeksi pyytää, vastasi Viljo.
-
--- Voi, älä puhu minulle tuolla äänellä! Etkö voi leppyä enää
-milloinkaan, rakas Viljo? Ensin lähti Aarre ja nyt sinäkin tahdot
-lähteä, ja sitten on yhdentekevää, onko kesää vai eikö...
-
-Silloin Laine näki Viljon silmissä tulen, jommoista hän ei koskaan
-ennen ollut niissä nähnyt. Se oli loukatun ylpeyden ja ylenkatsovan
-miehekkyyden leimu, joka katkeran kirvelevänä leiskahti hänen ylitsensä.
-
--- En minä hätävaraksi rupea, sanoi Viljo kääntäen selkänsä. Ja sitten
-hän meni. Louhikon lähteensilmä oli tukkeutunut. Eikä tyttö voinut
-muuta tehdä kuin suuressa tuskassa seisoa paikallaan, katsoen hänen
-jälkeensä.
-
--- Voi Viljo, Viljo, kuinka kipeästi se koski... Jumala antakoon
-sinulle anteeksi! Hänestä tuntui kuin sydän olisi tahtonut pakahtua.
-
-Silloin alkoi rannalta kuulua laulua. Se lähti Länsirannasta päin ja
-eteni, hukkuen kartanon puolelle metsään.
-
-    -- "Siell' ei merta pauhaavaa,
-    mikä lohtu on se heille..."
-
-Kuka lauloi? Äiti. Niinhän he aina laulelivat kilvan kuin lintuemo
-ja poikanen vihreillä oksilla. Ehkä se oli iltakutsu, ehkä äiti etsi
-häntä. Mutta hän ei voinut vielä tulla, ei tällä hetkellä... Kiitos,
-äiti, laulusta kuitenkin!
-
-    "_Siell'_ ei merta pauhaavaa!"
-
-Nyt Lainekin vasta tunsi, mitä ne sanat sisälsivät. Kiihkeästi itkien
-hän nojautui kallion kylkeen. Oi ihanaa aikaa, jolloin ei enää ero eikä
-erehdykset eikä mikään myrsky ota rauhaa pois!
-
--- Jumala, anna anteeksi minulle myöskin, sillä minäkin olen syntiä
-tehnyt. En tahdollani, en, en, vaan tietämättäni ja ymmärtämättäni.
-Minä olen Laine, meren tyttö, niinkuin Aarre sanoi, ja minä käsitän
-hänen tarkoituksensa. Minua pelottaa... Voi, kunhan se ei olisi
-onnettomuuteni -- minun ja muiden...
-
-Hän muisti runon, jonka joku oli kirjoittanut hänen muistokirjaansa
-kansanopistoaikana:
-
-    "Sydän sulla on aallon lainen,
-    niin lieto ja läikkeinen,
-    vaan helmiä katkoksissa
-    on syvyydessä sen."
-
-Voi sitä huoletonta, raitista, vapaata "aaltosydäntä"! Oli jo
-tosiaankin aika etsiä sen syvyydestä helmet, jos niitä löytyi.
-
--- Jumala, minut on opetettu tulemaan tykösi. Olisin tahtonut olla
-sinun hyvä lapsesi, ja nyt huomaankin, että sydämeni ei ole vakaa,
-niinkuin sen tulisi olla! Se oli niin kaunista, mitä runossa sanottiin
-helmistä... Hyvä Jumala, tee minun sydämeni sellaiseksi... sinun
-helmeksesi!
-
-Hän nosti päänsä käsien varasta ja huomasi hämmästyen, että oli jo
-melkein pimeä. Mitä ajattelivatkaan isä ja äiti, kun hän näin kauan oli
-viipynyt? Juoksujalkaa hän kiiruhti kotiin.
-
-Vanhemmat puhuivatkin hänestä juuri, vieläpä niin innokkaasti, että
-unohtivat oudoksua hänen poissaoloansa. Annin laulaessa Erkki oli
-tullut kartanon leikkuupellolta, mieli kovin kuohuksissa.
-
--- Oletko sinä kuullut, minkätähden Aarre herra lähti pois? hän kysyi
-tiukasti.
-
-Anni säikähti. Hän ei ollut uskaltanut kertoa Erkille. Varmaan hän
-siinä oli pahasti tehnyt.
-
--- Oletko _sinä_ kuullut? kysyi hän vuorostaan, luoden pelokkaat
-silmänsä Erkkiin.
-
-Silloin Erkki alkoi kertoa. Paronitar ja Valio herra olivat tulleet
-Helsingistä, ja paronitar kuului olleen hyvin suruissaan ja itkeneen
-paljon. Paroni oli ollut synkkä ja totinen, ja Aliisa neitsyt
-oli kuullut oven takaa, että he olivat valittaneet Aarre herran
-karkaamista. Karannut hän oli eikä sukulaisiin lähtenyt! Johan sitä
-heti vähän supistiin, mutta nyt se tiedettiin, vaikka paroni ja Sirkku
-neiti olivat puhuneet toisella tavalla. -- Mikä hänen karkaamaan pani?
-oli Erkki kysynyt. Silloin miehet olivat vaienneet, akat katsoneet
-toisiinsa ja tytöt tirskuneet. Erkki ei ollut viitsinyt udella sen
-enempää; mutta sitten Länsirannan Janne, joka taas oli juonut, oli
-tullut aivan hänen nenänsä eteen ja härnännyt:
-
--- Oliko se nyt sen parempi, oliko? -- Mikä? kysyi Erkki. -- Janne,
-tuletkos siitä, oli joku toinen sanonut ja koettanut vetää häntä pois.
-Mutta Janne otti vastuksen ja rupesi puhumaan "Länsirannan röökinästä,
-joka jäi kuin nalli kivelle". -- Ei meillä ole mitään röökinää, sanoin
-minä. -- Mikä se sitten on? sanoi Janne. Ja taas tytöt virnistelivät
-ja tirskuivat, Sanelma ylinnä, se Mäentaustan pieni räpätäti. -- Ole
-sinäkin ääneti ja katso omat elkeesi, sanoin minä hänelle. -- Silloin
-äkämystyi Mäentaustan akka, ja siltä kyllä sanoja riittää. Laine muka
-ei mihinkään kelpaa, käy opistoissa ja ompelee kotona kuin herrasneiti,
-ja Sere ja Liinu ovat kertoneet hänestä asioita, joita ei kukaan kehtaa
-tytön omalle isälle puhua. Semmoinen Laine on, mutta hänen Senjansa
-ansaitsee Helsingissä viisitoista markkaa viikossa, ja Sanelma -- No
-sehän nyt on kuin Herran enkeli, sanoin minä, ja kaikki purskahtivat
-nauramaan. Akka vaikeni koreasti, ja tyttö samoin. Pilkka sattui omaan
-nilkkaan.
-
-Anni oli ylpeä Erkistä. Niin piti isän tytärtänsä puolustaa!
-
--- Se oli oikein! Itärantalaiset ja Mäentaustalaisetkin juuri parhaita
-puhumaan pahaa sellaisesta tytöstä kuin Laine.
-
--- Eikö siis ole syytä? keskeytti Erkki ankarasti, jotta Anni varsin
-hämmästyi.
-
--- Mutta itsehän sinä uljaasti annoit heille vasten silmiä!
-
--- Se on eri asia. _Heiltä_ en tahdo kuulla uutisia tyttärestäni;
-sinulta tahdon, jos tiedät. Ja minusta näyttää kuin tietäisit...
-
-Erkin otsalla pilvi synkkeni, ja Anni hengitti hätäisesti.
-
--- Anteeksi, Erkki, etten ole kertonut. Se on totta, että Aarre herra
-lähti hänen tähtensä...
-
-Pilvi puhkesi:
-
--- Vai niin! Meitä onnettomia! Minun selkäni takana täällä liikutaan,
-ja oma vaimoni ja tyttäreni pettävät minua. Anni, sinäkin! Ja missä nyt
-on Laine? Kunnoton tyttö, jota kilpaa olemme hemmotelleet, ja palkaksi
-saamme ikuista harmia ja häpeää! Älä sanokaan mitään --
-
-Anni sai vihdoin keskeytetyksi hänet:
-
--- Erkki, Erkki, älä puhu pettämisestä ja häpeästä! En ole muuta
-salannut kuin sen, että Aarre herra pyysi häntä omaksensa, vapaasti ja
-avonaisesti, mutta paroni ei sallinut ja Laine itse sen kielsi.
-
-Syntyi hiljaisuus, Erkki tuijotti Anniin.
-
--- Laine -- kielsi?
-
--- Niin. Omin korvin sen kuulin.
-
-Vieläkin Erkki oli vaiti, ikäänkuin hän tuskin olisi käsittänyt, että
-se oli totta. Sitten hän käänsi päänsä pois ja pyyhkäisi silmäänsä
-hihallaan.
-
--- Jumala... lasta siunatkoon...
-
-Annin täytyi kietoa kätensä Erkin kaulaan. Eihän se ollut heikäläisten
-tapoja, vanhojen ihmisten, mutta Erkki sai pitää hyvänään. Ja Erkki
-hymyilikin, mutta se ei estänyt häntä päättävästi sanomasta:
-
--- Nyt pannaan tyttö syyskalastukseen. Ei tarvitse kenenkään panetella,
-että hän on hieno kuin herrasneiti!
-
-Anni huolestui ja koetti lieventää: -- Niin, sopiihan hänen mennä
-joskus, kuin ilma vielä on lämpimämpi...
-
--- Koko syksyksi ja täyteen työhön! Ei auta nyt, Anniseni! Jumalan
-kiitos, että sain silmäni auki.
-
-Silloin tuli Laine.
-
--- Tuossahan tyttö onkin. Tiedätkö, mitä me olemme tässä äidin kanssa
-puhuneet? Sinä olet jo täysikasvuinen, ja minä aion ottaa sinut koko
-syksyksi merelle.
-
-Hän laski kätensä tytön olalle ja katseli häntä hyvin hellästi. Kaunis
-hän oli, mutta terve ja kukoistava eikä mikään hienohenkinen. Kyllä hän
-kestää ja karaistuu.
-
--- Olenko minä ankara mielestäsi? sanoi Erkki värähtävin äänin, kun
-tyttö ei mitään puhunut.
-
-Isässä oli jotain outoa, sitä Laine kummasteli. Nyt hän huudahti
-kiihkeästi:
-
--- Ei, se on hyvä. Mielelläni minä tulen, ottakaa minut, pankaa
-kovimpaan työhön! Kalastajatyttö tahdonkin olla enkä mitään muuta!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Se jäi kuitenkin toistaiseksi. Seuraavana aamuna Sirkku tuli
-Länsirantaan kertomaan, että paronitar oli yöllä sairastunut ja toivoi
-Lainetta hoitajaksensa.
-
--- Eihän hän ole tottunut, arveli Anni. Hänen sydämensä sykki alttiista
-rakkaudesta, hän olisi mielellään itse tarjoutunut. Mutta Laine ei
-epäröinyt.
-
--- Jumala on auttava minua, hän sanoi varmasti. -- Kun paronitar on
-niin hyvä, että hän minua pyytää, menen vaikka tuleen hänen tähtensä.
-Kyllä se käy. --
-
-Mikä Mailista vaivasi? Hän ei voinut selittää. Pyörrytti vain ja
-raukaisi niin äärettömästi, että olisi saattanut vaipua alas, syvälle
-maan poveen. Einar tahtoi lähettää mantereelle lääkäriä noutamaan,
-ja Valio lupasi heti rientää purjeveneellä, mutta silloin Mailis sai
-niin paljon voimia, että jaksoi jyrkästi kieltää. Ei, tässä ei lääkäri
-auta, lepo vain ja Jumalan rauha, joka laskeutuu sydämen kirveleville
-haavoille...
-
-Lainetta pyytäessään hän ei tahtonut loukata toisten mieltä. -- Älä ole
-pahoillasi, Aliisa, kyllä minä tiedän, kuinka kiltti ja palvelevainen
-sinä olet; mutta kuka pitää huoneet kunnossa, kuka pöydän kattaa ja
-kastelee kukkaset, jos sinä minut hoidat? -- Sirkku pieni, nyt olet
-sinä emäntänä. Koeta viserrellä sedän mieli iloisemmaksi ja auta
-Valiota voittamaan raskaat ajatukset! -- Siinähän sinä oletkin, Valio
-poikani. Älä istu niin paljon yksinäsi, älä liiaksi mieti ja murehdi,
-vaan avaa luottavaisesti sydämesi Jumalalle. Sinä minun hyvä poikani,
-kiitos, että jaksat muistaa äitiäsi kuitenkin. Jumala sinua siunatkoon!
-
-Mutta hartaimmin hän kääntyi miehensä puoleen: -- Einar, rakkahin, älä
-katso häntä synkin silmin! Hän piti rakkaana meidän Aarrettamme, mutta
-ei tahtonut tulla hänen omaksensa. Hän on lohduttava minua. Sallithan
-sen?
-
-Ja Laine istui pylväsuudinten taakse vuoteen ääreen, ja Mailis silitti
-pehmeätä kultatukkaa. -- Rukoiletko sinä hänen puolestaan, lapsi?
-Teethän sen usein? Olen sinulle suuressa kiitollisuuden velassa siitä
-miten menettelit, siitä että olit luja ja puhdassydäminen. Puhtaat
-muistot varjelevat pahoilta teiltä minun Aarrettani...
-
-Sitten hän kohotti päätänsä toisinaan: -- Tuuleeko? Minusta on kuin
-kuulisin kohinaa. Mene katsomaan, Laine, käykö meri korkeana!
-
--- Sade kohisee kovimmin, vastasi Laine vältellen ja loi silmänsä alas.
-
--- Lapsi, älä peittele! Minun täytyy tietää, mihin rukoustani
-tarvitaan. Ja sinun myöskin...
-
-Laineella ei ollut paljon tehtävää, ainoastaan pieniä palveluksia
-silloin tällöin. Paronitar ei pyytänyt muuta kuin pitää hänet luonansa
-ja katsella häntä. Sydänverensä Laine olisi tahtonut antaa saadakseen
-hänet terveeksi, mutta hän näytti heikontuvan päivä päivältä. Ei
-auttanut lääkärikään, jonka paroni ja Valio toimittivat kielloista
-huolimatta.
-
--- Niin se on, sanoi paronitar Laineelle. -- Ellei tule kirjettä, en
-kestä kauan. Tiedätkö, lapseni, että rakkauskin voi murtaa...
-
--- Oi paronitar, älkää sanoko niin! Se pistää kuin puukko sydämeeni.
-Minunhan on syy.
-
--- Älä koskaan sellaista kuvittele! Olisitko sinä minun iloni ja
-lohdutukseni, jos sinun tähtesi kärsisin? Ei, lapsi, syy oli maailman.
-Ehkäpä sinä olit luotu hänelle -- sitä ei voi kenkään tietää --
-mutta se ei voinut tapahtua kuitenkaan. Jumala on sinulle kääntävä
-kaikki parhaaksi, ja kerran hän varmaan valmistaa elämällesi toisen
-onnen. Mutta rukouksissa sinä olet aina muistava häntä, minun poika
-raukkaani...
-
--- En unohda häntä koskaan, kuiskasi Laine.
-
-Joku seisoi silloin ovella, mutta poistui kuulumattomin askelin. "Syy
-oli maailman." -- Minun, minun se oli! huusi ääni hänen sydämessään. --
-Poikani on minulta mennyt, ja nyt otetaan vaimoni. Jumala, sinä joka --
-Hän ei ollut sitä nimeä rukoillen lausunut nuoruuden päivistä asti. Pää
-vaipui käsien varaan, ja voimakas vartalo vapisi nyyhkytyksistä. Siitä
-hän ei noussut, ennenkuin hiljaa koputettiin ovea.
-
--- Paronitar kutsuu, täällä on kirje Aarre herralta.
-
-Paroni syöksyi ylös ja riensi vaimonsa luo, ikäänkuin elämä olisi ollut
-kysymyksessä. Valio ja Sirkku saapuivat toisesta ovesta. Uutimet oli
-vedetty syrjään, jotta valo vapaasti tulvi vuodekomeroon, ja Mailis
-lepäsi tilallansa hymyhuulin, loistavin kasvoin, vaikka kyyneleet
-silmissä välkkyivät. Liikutukselta hän ei voinut puhua, hän vain ojensi
-kuoren ja paperin miehellensä.
-
-Siinä oli Kööpenhaminan leima ja ainoastaan muutamia rivejä:
-
-    "Oma äitini!
-
-    Voitko antaa anteeksi pojallesi, joka on tuottanut sinulle
-    murhetta? Luulen, että olet minulle rakkaampi kuin koskaan ennen,
-    mutta jäädä en voinut ja palata vielä vähemmin. Sinun laulusi on
-    soinut korvissani lakkaamatta. Rakasta minua aina! Muista minua
-    usein! Hyvästi!
-
-                                                  Aarteesi."
-
-Laine oli saanut oman kirjeen, mutta se oli piilossa hänen povellaan.
-Se oli vieläkin lyhyempi, siinä oli vain viisi sanaa: "Meren tytölle
-viimeiset hyvästit Aarteelta."
-
-Ei muille sanaakaan, ei edes tervehdystä. Se koski Valion sydämeen; se
-koski paroniinkin, kovemmin kuin hän edes olisi saattanut ajatella.
-Tuo pieni kirje paljasti hänelle hänen poikansa sydämen toisenlaisena
-kuin yhdeksäntoista vuoden yhdessäolo. Mailis oli aina sanonut häntä
-helläksi, Einar oli nähnyt vain uljuutta tahi itsepintaista uhmaa.
-Ja samassa johtui hänen mieleensä, että Aarre varmaankin oli juuri
-yhtä paljon isäänsä tuntenut. Miksi he eivät olleet löytäneet avaimia
-toistensa sydämiin? Mikä oli ollut välissä?
-
-Paroni ei sitä voinut tällä hetkellä harkita, hän tunsi vain suurta,
-masentavaa surua. Jumalan kiitos, että oli jotakin lievennystä, että
-Mailis hymyili jälleen!
-
-Siitä hetkestä paronitar alkoi virkistyä. Toisena aamuna Laine
-sai auttaa häntä hetkeksi pukeutumaan aamupukuunsa ja siirtymään
-nojatuoliin ikkunan luo, josta näkyi kauas merelle.
-
--- Jätä minut nyt yksin, sanoi hän sitten. -- Odota lähellä, minä
-soitan, kun tunnen väsyväni.
-
-Uneksien Mailis katsoi ohi saarien, sinne, missä meri ja taivas
-yhtyivät. Hän hyräili hiljaa:
-
-    -- "Ah jos sun vielä näkisin
-    kuin muinoin niin herttaisna,
-    kun leikkis ja riemus kotihin
-    loi auringonpaistetta..."
-
-Viikkoa myöhemmin Mailis jo Valion ja Sirkun kanssa käveli puutarhassa
-kukkiensa keskellä. Oli myrskynnyt paljon, mutta kerran yöksi
-tyyntynyt; silloin halla oli käynyt, ja hennot, kirkkaat terälehdet
-riippuivat paleltuneina. Hellästi hän nosti pieniä painuneita päitä ja
-iloitsi, missä löysi karaistun, koskemattoman kukkasen. Harvoja niitä
-oli enää, auttamattomasti oli kesäinen kenttä hävitetty. Mailis käänsi
-katseensa kukkasista merta kohden, ja taaskin silmiin tuli uneksiva
-ilme. Siinä oli surua, mutta siinä oli varmaa, syvää rauhaa.
-
-Pian sen jälkeen Laine seurasi isäänsä ulos syksyisille vesille,
-sillä paronitar ei tarvinnut häntä enää. Hän oli hyvin reipas, mutta
-jotakin uutta oli hänessä sen ohella, jotakin ylevää ja vakavaa, jonka
-hän paronittaren vuoteen äärestä oli mukanansa tuonut. Anni katseli
-häntä vielä, kun hän seisoi purjepuun luona, ja tunsi, ettei tarvinnut
-hänestä huolehtia, sillä hänellä oli hyvä suoja.
-
-
-
-
-VI
-
-
-Kun "Pilvi" lähti, oli Aarteella se tunne, että kaikki kohtalon voimat
-olivat liitossa häntä vastaan. Matkalle hän kyllä oli päässyt, mutta
-millaisissa olosuhteissa! Hän inhosi kapteenia niin, että tuskin
-tahtoi katsoa häneen, ja miesten puheita hänen ei paljoakaan tarvinnut
-kuunnella, huomatakseen kuinka raakoja ja irstaita ne olivat. Aarre
-määrättiin "oikean puolen" vahtivuoroon, jossa päällikkönä oli toinen
-perämies ja miehistönä paitsi häntä, "jungmannia", ylipursimies ja
-kaksi matruusia. Toinen näistä oli se, joka oli ollut Atlan seurassa,
-Aku Valli nimeltään. Häneen Aarre alusta alkaen katsoi syrjäsilmällä,
-mutta hän oli kumminkin ainoa, joka tuttavallisesti lähestyi uutta
-toveriansa jo ennen yötä.
-
-He olivat syöneet illallisen, jota vastaan ei ollut mitään
-muistuttamista, ja tulleet ylös kannelle. Ylipursimiehellä oli
-ensimmäinen ruorivuoro, toinen matruuseista oli tähystäjänä, mutta
-Aarre ja Valli seisoivat jouten, koska yövuorolla ei tehty laivan töitä.
-
--- Tämä on kaunis ja luja laiva, alkoi Valli.
-
--- Onhan edes jotakin hyvää, vastasi Aarre kuivasti.
-
--- Entäs palkka sitten? Kapteenin täytyy maksaa hyvästi, sillä hän on
-huonossa huudossa. Palkan tähden minäkin lähdin uudelle matkalle vielä.
-Mitä sinä saat?
-
--- Ruokani, vastasi Aarre, koettaen nauraa. Toinen luulikin sen
-leikiksi.
-
--- No siitä ei paljon kostu. Kyllä nyt vielä ensi iltana kelpasi, ja
-ehkä huomenna myöskin, mutta tavallisesti ei saa haikailla, jos leipä
-pölähtää tomuksi ja hernerokka elää.
-
-Samassa mies horjahti lyönnistä, jonka hän odottamatta sai vasten
-kasvojansa. Kapteeni oli lähestynyt takaapäin ja kuullut joka sanan.
-
--- Pidä suusi kurissa toiste, hän sanoi. -- Ja sinä korvasi, hän lisäsi
-uhkaavasti Aarteelle, käyden ohi.
-
-Aarre tunsi, että jos hän Vallin sijassa olisi iskun saanut, hän ei
-olisi voinut itseänsä hillitä. Seurauksia kysymättä hän olisi ryhtynyt
-käsiksi kapteeniin. Mutta Valli ei tehnyt mitään, loi vain vihaisia
-silmäyksiä ja kiroili puoliääneen.
-
--- Kyllä sitä saat koettaa tuon saatanan kanssa, sanoi hän, painellen
-ajettuneita huuliansa.
-
-Aarre muisti ainoata lyöntiä, jonka hän elämässään oli saanut,
-korvapuustia isän kädestä. Siitä kiihottuneena hän oli lähtenyt kenties
-saamaan korvapuusteja raa'alta vieraalta mieheltä...
-
-Ylipursimies helähytti edessään olevaa kelloa merkiksi, että hänen
-tuntinsa oli kulunut loppuun. Aarre meni vuorollensa ruoriin, edeltäjä
-sanoi suunnan ja antoi neuvoja. Niin pian kuin Aarre pääsi työhön
-kiinni, keveni hänen ahdistunut ja kiihtynyt mielensä. Hän tarkkasi
-kompassia ja piteli peräsintä varmasti ja vakavasti. Vahtipäällikkö
-tuli katsomaan hänen viereensä ja oli tyytyväinen.
-
-Sitten tähystystunti, sitten tunti vapautta jälleen. Oli jo aivan
-pimeätä, kuun syrjä vain paistoi hiukan suurempana kuin viime yönä ja
-tähdet loistivat yhtä kirkkaasti.
-
-Viime yönäkö se oli? Aarteesta tuntui viikkoja vierineen siitä kuin
-hän Valkamasta lähti. Hänen ajatuksensa palasivat sinne, ensimmäiseksi
-pieneen asuntoon, jonka ikkunoista kukkaset heloittivat valkoisten
-uudinten takaa.
-
--- Nukkuuko hän? Ehkä hän valvoo ja muistaa minua. Minä tiedän, että
-hän ei voi olla muistamatta; minä ymmärsin sen, kun hän itki. Ja
-kuitenkin, kuitenkin...
-
-Hän sanoi, että minä olen hänen ystävänsä, että hän ihailee minua ja
-katsoo kuin matalasta maasta korkealle. Minä vihaan ystävyyttä, kun se
-asettuu rakkauden sijaan! Ja miksi hän katsoo ylös minuun? Tietysti
-sentähden, että minua sanotaan paroniksi. Minä vihaan sitä, että olen
-paroni!
-
-Aarre naurahti. -- Enhän minä olekaan paroni, olen William Rantanen,
-joka tekee työtä viheliäisestä ruoasta ja saa tyytyä potkuihin ja
-lyönteihin, jos kapteeni näkee hyväksi. Enkö minä _nyt_ kelpaisi
-hänelle?
-
-Mieletönhän minä olen. Ei nimi muuta minua sen oikeaksi omistajaksi...
-Kuinka ihmeellistä sentään, että "meren pari" ei kuulunutkaan yhteen!
-
-Aarre tunsi vihlovaa katkeruutta, mutta samassa hän ponnisti sen pois
-ja nousi uhmailemaan. -- Jos hän ei tahdo, voin minäkin olla ilman.
-Olen mies, ja minun täytyy olla voimakas. Kaunis on meri, joka ympäröi
-minua, suuri ja hurmaava. Eikö riitä, jos meri on morsiameni!
-
-Meri lauloi jälleen:
-
-    -- Minä lemmin, lemmin sua!
-    Kauan mä kutsuin ja kauan mä vuotin;
-    saavuitko turhaan ja turhaanko luotin?
-       Etkö sä lemmi mua?
-
-Aarre kuunteli, ja hänen poskensa alkoivat hehkua. Mutta hyrskeen läpi
-hän kuuli toisenkin valittavan äänen:
-
-    "Miss' on tän' iltana poikani?"
-
-Hän näki mielikuvissaan selvästi äidin kasvot ja tunsi hänen äänensä.
-Se oli niin suloista ja pyhää, että sydän suli, mieli heltyi, ja meren
-kiehtovat sävelet kuolivat pois etäisen kaiun lailla. Aarre huokasi
-syvään. Lyötiin "kahdeksan lasia", ja vahtivuoron muutto. Hän nousi,
-mennäkseen toisten mukana levolle. Ruhvin kovalla, kapealla vuoteella
-hän äitiä ajatellen lapsellisesti rukoili iltarukouksen. Hän ei voinut
-olla lupaamatta, että hän kohta satamaan saavuttua kirjoittaisi pyytäen
-anteeksi.
-
-Aarre oli hyvin väsynyt ja nukkui pian epämukavuudesta huolimatta,
-mutta uni loppui lyhyeen, sillä varhain joku survaisi häntä kylkeen,
-ilmoittaen että oli aamukahvin aika. Kello neljältä piti olla työssä
-jälleen. Se oli virkeätä, hauskaa puuhaa. Korjailtiin purjeita ja
-vanttiportaita, tervattiin köysiä, öljyttiin mastoja ja valkaistiin
-raakain neniä. Aarre sai käskyn kiivetä mesanimaston latvaa maalaamaan,
-ja hän oli iloinen kuin koulupoika, pyrkiessään ylös maaliastioineen.
-
--- Varo, ettet kupsahda sieltä kuperkeikkaa, huusi Valli. Mutta Aaretta
-ei pyörryttänyt vähääkään. Hän teki työnsä ripeästi ja pysähtyi vain
-joskus luomaan pitkän silmäyksen aavalle, viheriänhohteiselle merelle.
-
-Kuinka ihanaa, kuinka ihanaa! Nyt hän oli valmis vastamaan meren
-lemmenlauluun:
-
-    -- Sua rakastan!
-    Muistot on muistoja, kaikki ne heitän,
-    mennyt on mennyttä, helmaas ne peitän,
-       meri, morsian! -- --
-
-Aamupäivän lepovuorolla miehet jatkoivat kesken jäänyttä yöunta,
-mutta iltapäivällä enimmäkseen istuskeltiin ruhvissa tupakoiden ja
-pitäen hauskaa. Aarre oli usein saaristossa kalamatkoilla laskenut
-leikkiä iloisena poikana muiden joukossa, ja nytkin hän lyöttäytyi
-tovereittensa pariin, koettaen unohtaa epämieluisan vaikutuksen, jonka
-heidän puhetapansa ensi kuulemalta oli tehnyt häneen. Hän oli paljon
-hilpeämmällä mielellä tänään ja näki kaikki asiat paremmassa valossa.
-Kapteenikin oli pysynyt kajuutassansa suurimman osan päivää eikä ollut
-häntä kiusoittanut inhottavalla pöhönaamallaan.
-
-Siellä kerrottiin muistelmia entisiltä matkoilta. Toinen matruuseista,
-Nelsson, oli kulkenut kaukaisilla etelävesillä ja kokenut seikkailuja
-jos jonkinlaisia. Aarteen mieleen johtuivat kotirannan muinaiset
-kalanperkuut, joissa Sööterpummi oli tarinain sankarina, ja merielävät,
-joita hän oli luvannut kerran tuoda Laineelle tuliaisiksi. Hän
-innostui muistoistansa ja otti vilkkaasti osaa kertomukseen, kysellen,
-huomauttaen, pistäen joukkoon hupaista höystettä. Puolessa tunnissa hän
-oli voittanut miesten suosion. Mutta sitten tuli toisenlaisia juttuja.
-Ylipursimies, liukaskielinen ja vilkkusilmäinen veitikka, pani alkuun,
-Valli säesti, ja nyt vasta Nilssonin kielenkanta oikein vapautui.
--- Olisittepa nähneet Intian mustasilmiä! Ja teuhanneet siellä ja
-sielläkin... Voi sun --
-
--- Taisivat olla vähän kauniimpia kuin se vanha viirusilmäinen akka
-Hampurissa, muistatkos Valli? Ylipursimies iski nauraen silmää.
-
--- Hiiteen minä akat heitän, naljaili Valli samaan nuottiin. -- Minulla
-on kaunis tyttö Helsingissä. Se on se, jota meidän kapteenimmekin
-hyvittelee -- ja tämä myös, hän nyökkäsi Aarteelle, -- niin, eikö
-kannata, vai mitä?
-
--- Kannattaa mennä hengittämään puhdasta ilmaa, vastasi Aarre, nousi
-ja lähti ulos. Hän ei sillä hetkellä välittänyt kompasanoista, joita
-sateli hänen jälkeensä. Koko hänen olemuksensa oli kuohussa ja
-kapinassa.
-
-Kannelta jo hänen vastaansa kaikui karkeita kirosanoja, ja hän näki
-vasemman puolen vahtipäällikön, ensimmäisen perämiehen, käsipuolesta
-ravistelevan nuorta, kalpeata poikaa. Aarre ei vielä paljon tuntenut
-näitä miehiä, jotka työskentelivät eri aikaan kuin hänen vuorokuntansa.
-Hän kysyi "timperiltä" ja sai kuulla, että poika oli Jaakko Ahvenainen
-nimeltään, jo kuusitoistavuotias, vaikka niin pieni ja hento. --
-Ensikertalainen ja kopelo, pudotti maalipöntön, kun piti kiivetä
-mastoon, ja siitä roiskui pilkkuja perämiehen housuihin. Poika pahanen,
-kyllä hän nyt itse saa housuillensa!
-
-Aarre ei tietänyt, minne kääntyisi; hän ei tahtonut katsella
-selkäsaunaa. Mikä kauhea luola tämä laiva olikaan! Tuskalla hänen
-täytyi ajatella: -- Se on minulle Jumalan rangaistus. Minä tein väärin,
-kun lähdin vanhempaini tietämättä; siksi jouduin tällaiseen paikkaan.
-En milloinkaan ole aavistanut, kuinka paljon merimies voi saada kärsiä.
-
-Ei hän sitä aavistanut vieläkään. Seuraavina päivinä oli suloinen,
-tyyni ilma, merenkululle kyllä haitallinen, sillä laiva ei edennyt
-paikastaan, mutta miehille mukava ja vaivaton. Ruoka oli edelleen
-joltisenkin kunnollista, kapteeni ryypiskeli itsekseen tai ensimmäisen
-perämiehen kanssa eikä häirinnyt ketään, ja omasta vahtipäälliköstään,
-toisesta perämiehestä, Aarre oppi pitämään paljon. Eniten hän
-pelkäsi iltapäivän sisävuoroa, sillä hän ei saattanut tottua
-toveriensa liukkaisiin juttuihin, ja pilkanalaiseksi joutumista hänen
-kunniantuntonsa ei ajan pitkään sietänyt. Mutta hän koetti näyttää
-urhealta ja tokaista sattuvia sukkeluuksia, ja ne pystyivätkin koko
-hyvästi, varsinkin kun hänen notkeutensa työssä ja hänen henkensä
-luontainen ylemmyys vaikutusta tukivat. Ylipursimies ja Valli alkoivat
-vähän hillitä kieltänsä hänen kuten vahtipäällikönkin läsnäollessa, ja
-Aarre tunsi itsetietoista tyydytystä siitä. Silloin voi sattua, että
-Nilsson ryhtyi kujeeseen: syyti törkeyksiä niin paksulta, että Aarre
-suuttuneena poistui; ja sitten remahti nauru, ja huvitus alkoi jälleen
-ilman ohjia ja pitimiä. Aarre puolestaan lauhdutti kannella harmiansa
-juttelemalla hyväntahtoisen timperin kanssa, joka teki hänelle selkoa
-"vasemman puolen" miehistä, varsinkin nuoresta Jaakosta.
-
--- Lesken poika, hyvä ja siivo, hän kertoi, luoden säälivän silmäyksen
-sinnepäin, missä Jaakko auringon paahteessa kutoi kaapelia. -- Se on
-ikävä ja se pelkää; sentähden kai se on vähän päästänsä pyörällä. Eikö
-tuostakin nyt sopisi siirtyä varjoisampaan paikkaan?
-
-Aarteen sydämen hellät kielet värähtivät. Hän meni Jaakon luo ja vietti
-koko lepoajan hänen kanssaan.
-
-Jo kolme päivää oli kestänyt tyyntä ja kuumaa. Illalla alkoivat
-taivaanrannat muuttua sinisestä lyijynvärisiksi, ja miehet pudistelivat
-päätänsä. -- Tämä ei tiedä hyvää, saamme myrskyn. Kapteeni vain ei
-huolehtinut. Hän oli juuri sen verran humalassa, että oli parhaalla
-tuulellaan, jopa niin erinomaisella, että kutsui koko miehistön
-ottamaan "tuulennostoryyppyjä". Se oli harvinaista huvia. Kapteeni teki
-veljellistä seuraa, halpa konjakki vuoti virtana laseihin, Nilsson löi
-nyrkkiä pöytään, ja Valli ilmoitti kohti kurkkuaan, että
-
-    "En minä meripoika rimputtele,
-    vaan laulan minä heliästi --"
-
--- No pojat, jungmannit, juokaa, juokaa, sopersi kapteeni. -- Sinäkin,
-herrasmies, eikö kelpaa?
-
-Huomio kääntyi Aarteeseen ja Jaakkoon, jotka seisoivat oven luona,
-aikeissa vetäytyä kannelle. Jaakko ei ollut maistanutkaan, Aarre oli
-juonut jonkun pisaran.
-
--- Ei kiitoksia, sanoi Jaakko arasti, ja Aarre vastasi: -- Minä jo join.
-
--- Mokomaa juomista! huusi Nilsson. -- Se on niin hemmetin pyhä, että
-jätti lasinsa tuohon noin, juuri tuohon, ja nyt minä sen otan, ssaa --
-
--- Mutta sinun pitää juoda, herraskarkuri, rähisi kapteeni, hoiperrellen
-pöytänsä äärestä.
-
-Aarre säikähti kapteenin käyttämää nimitystä ja huomasi jälleen
-parhaaksi turvautua vanhaan voittokeinoonsa. Reippaasti hän otti lasin
-ja tyhjensi sen yhdellä kulauksella. Entäpä tätä, yksi lasi... Oli
-hän joskus kotonakin maistanut, kun oli vieraita, sillä isä ei ollut
-ehdoton raittiusmies. Äiti sitävastoin --
-
-Ei sitä nyt ollut aikaa ajatella. -- Kippis! hän sanoi mahdollisimman
-iloisesti. -- Heleijaa, veikot, minun on ruorivuoroni. Vahtipäällikkö
-varmaankin siellä janoon kuolee. Ja sitten hän livahti ulos.
-
-Hän hämmästyi katsoessaan taivasta. Tavattomalla nopeudella pilvet
-olivat joka haaralta vetäytyneet kokoon, ja ilma näytti jo mustalta ja
-öiseltä, vaikka aurinko tuskin oli saattanut laskea. Nuorat kitisivät
-hiljaa, ikäänkuin valittava sairas uhkaavien kouristusten edellä. Meri
-kohosi vasta verkalleen, liikutellen laivaa melkein huomaamattomasti,
-mutta sen katsanto oli synkkä ja kammottava, täynnä turman ennettä.
-
-Peränpitäjän merkinlyönnit helisivät yhtämittaa. Juostessaan kohti
-Aarre ehti vetää kellonsa esiin ja huomata, ettei aika vielä ollut
-ummessa. Samassa hän ymmärsi, miksi ne soivat.
-
--- Jumalan tähden, riennä hälyttämään miehiä! Tämä on meidän
-perikatomme, elleivät joudu. Minä en voinut hievahtaa, paikka on karien
-tähden kaikkein vaarallisimpia...
-
-Juosten Aarre palasi, syöksyi alas portaita ja temmattuaan oven auki
-törmäsi Jaakkoon ja kapteeniin. Hän kuuli samean äänen tyrkyttävän: --
-Vielä yksi! No, ole kiltti poika nyt... Kaksi jo meni, kyllä kolmaskin
-menee... No, etkös juo? Vai et? Pidä kiinni, Nilsson, älä laske...
-
--- Myrsky uhkaa! Rientäkää pian kannelle! huusi Aarre yli rähinän ja
-melun. -- Tulkaa! Joutukaa!
-
-Hätäännyksissään hän ennätti omassatunnossaan tuntea polttavan
-pistoksen siitä, että oli unohtanut Jaakon. Poika oli kauheassa
-tuskassa, vapisi kuin haavanlehti ja voi kovasti pahoin. Yleisen
-liikkeen syntyessä Aarre kiireesti kuljetti hänet ruhvin vuoteelle,
-katseli häntä silmänräpäyksen, kun hän kalpeana lepäsi, taputti häntä,
-sanoen "Jaakko parka", ja sitten hän ryntäsi pois, sillä henkensä
-edestä täytyi kiiruhtaa. Toinen perämies jo jakeli nopeita komentoja;
-kapteeni ja ensimmäinen perämies olivat kykenemättöminä. Entä miehet?
-Aarre tiesi heidän tilansa ja käsitti samalla, että häntä, ainoata
-täysin selvää, odotti raskain edesvastuu työstä, niin ensikertalainen
-kuin hän olikin.
-
-Hirvitti katsella, kuinka humalaiset miehet mastoihin kiipesivät.
-Mutta Aarre ei joutanut heitä seuraamaan silmillänsä; hän itse oli
-saanut vaikean tehtävän, suuren latvapurjeen kiinnisitomisen. Salamat
-jo sinkoilivat ilmassa, jyräys pamahti, vettä alkoi kaatamalla sataa.
-Se oli taistelua elämästä ja kuolemasta; joka hermo oli pingoitettuna,
-joka jäsen jänteessä. Se onnistui. Syvästi huoahtaen Aarre nojautui
-hetkeksi lepäämään, uupuneena, läpimärkänä, osaamatta ajatella muuta,
-kuin että se nyt oli tehty, hän ei itsekään ymmärtänyt millä voimalla.
--- Miten minun olisi käynyt, jos en olisi ennen niin paljon purjehtinut
-kaikissa säissä? hän ajatteli.
-
-Sihinää, suhinaa. Ankara vihuri kallisti laivaa, jotta alimmat
-raakapuut sattuivat mereen. Aarre tarttui kiinni käsin ja jaloin,
-tuntien himmeästi, että varmaankin oli viimeinen hetki käsissä. Hänen
-täytyi sulkea silmänsä, eikä hän sitten tajunnut mitään, kuuli vain
-kuohua, kohinaa, veden pauhua ja ukkosen jylinää ympärillänsä. Mutta
-hänen sydämensä läpi värähti jotain muutakin, jotain salaperäistä ja
-ihmeellistä. Oliko mahdollista, että hän kuuli laulua?
-
-    "Suojaa mun eksynyt lapseni,
-    jos millä hän tiellä lie..."
-
-Aarre ei tietänyt, kuinka pitkä aika oli kulunut. Hänestä se tuntui
-mittaamattomalta, mutta se saattoi olla vain silmänräpäys. Laiva oli
-pystyssä jälleen, ja kiirehtien hän laskeutui mastosta kannelle. Hän
-oli pelastunut kuin ihmeen kautta, ja hän ymmärsi, mikä sen oli saanut
-aikaan: äidin rukous.
-
-Alhaalla oli kaikki huiskin haiskin ja surkeassa tilassa. Kannella
-vesi läikkyi, uitellen astioita, puita, nuoria ja romua sekä päälle
-päätteeksi pöhöistä kääröä, joka kieri laidasta laitaan, huutaen
-haikeasti apua kapteenin käheällä äänellä. Näky oli säälittävän
-hullunkurinen. Missä muut miehet olivat, kun ei kukaan auttanut? Aarre
-katsoi ympärilleen ja sitten ylös. Purjeiden kimpussa kaikki tyynni.
-Hän ei kovin kiirehtinyt mennessään kääröä nostamaan, mutta menihän
-kuitenkin ja auttoi hänet kajuuttaan. Samassa hän muisti Jaakon. Poika
-raukka, kuinka mahtoikaan hänen laitansa olla? Hänen luoksensa täytyi
-rientää, odotti kannella työ mikä tahansa.
-
-Vesi lainehti ruhvinkin lattialla, ja siitä Aarre tapasi pojan,
-ei päihtyneenä, vaan sairaana, kovin sairaana. Hänen kasvonsa
-kirkastuivat, kun hän tunsi tulijan.
-
--- Kuinka te olette hyvä, sanoi hän, kun Aarre häntä hoivaili hellästi.
--- Noin minun äitinikin tekisi, jos voisi...
-
--- Minullakin on rakas äiti, sanoi Aarre hiljaa, kostuvin silmin.
-
--- Äiti on köyhä ja meitä on monta... Minä en voi olla kotona enkä minä
-tätä kestä... Voi, jos saisin kuolla!
-
-Hän itki katkerasti, ja Aarre koetti lohdutella.
-
--- Älä sano niin, kyllä se käy. Jumala antaa sinulle voimia.
-
-Poika nosti päänsä, pyyhkien kyyneleitä. -- Oletteko te uskovainen? hän
-kysyi epäröiden ja arasti, mutta iloinen odotus kajasti kasvoilta.
-
-Sitä kysymystä ei kukaan ollut ennen tehnyt Aarteelle, eikä hän koskaan
-ollut sitä ajatellut. Se tuli pistona sydämeen, hän ei voinut sitä
-väistää.
-
--- Ei, en luule, hän sopersi, pudistaen päätänsä. -- Ei, en minä ole...
-
-Poika tunsi varmaankin suurta pettymystä, ja Aarre kävi surulliseksi
-itsekin. He näkivät toisensa selvästi ainoastaan salamain risteillessä.
-Oli pelottavan juhlallista. Mutta ulkoa kuului huutoja ja kovaäänisiä
-käskyjä, levotonta liikettä ja myrskyn mylvinää. Aarre käsitti,
-että hänen täytyi mennä, ja hän jätti hyvästi Jaakon, joka hymyili
-kärsivällisesti, sanoen voivansa jo paljon paremmin.
-
-Se oli kauhea yö, täynnä kuoleman vaaraa ja äärimmäisiä voimain
-ponnistuksia. Aamupuoleen pääsi uupunut toinen perämies levolle;
-ensimmäinen perämies oli jotenkin selvinnyt ja käynyt ruoriin, ja
-kapteenikin oli jalkeilla jälleen, huutaen itse komentoja. Aarre
-tunsi melkein menehtyvänsä väsymyksestä, vilusta ja hiukaisevasta
-pahantunteesta. Hän nojautui mastoon, koko laivan pyöriessä hänen
-silmissään. Silloin hän säpsähti kapteenin ääntä, joka kuului sillalta:
--- Ahvenainenko sieltä kömpii esille? Ylös prammiin! Etkö näe, vetelys,
-että purje on haljennut? Ei Valli yksinään sille mitään mahda.
-
-Aarre selvisi pyörryksistään ja juoksi paikalle. -- Jaakko, sinä täällä?
-
--- Minun tuli vilu, koetin liikkua...
-
--- Sinä et voi kiivetä prammiin, minä menen. Samassa Aarre jo kiiti
-ylös.
-
-Mutta kapteeni suuttui; hän oli nyt jälkihumalan pahalla päällä. -- Vai
-et sinä tottele, Ahvenainen? Ylös heti! Kyllä siellä kolmellekin on
-tekemistä. Vai pitääkö sinua köydenpätkällä opettaa työhön?
-
-Myrskyn kohinalta Aarre ei kuullut, mitä kannella puhuttiin, mutta kun
-hän katsoi alas, näki hän kauhukseen Jaakon kiipeämässä. Hän koetti
-huutaa, mutta myrsky tukahutti äänen. Äkillinen tempaus kallisti
-laivaa, poika horjui, kädet heltisivät, kuului huuto: "Herra Jeesus!"
--- pyörteet kuohuivat, eikä Jaakkoa näkynyt enää. Seuraavassa tuokiossa
-laiva oli jo monen sylen päässä siltä paikalta.
-
-Aarre ryntäsi alas kuin poissa suunniltansa. Silmät säihkyivät hän
-huusi kapteenille vasten kasvoja: -- Murhaaja! Te olette murhaaja!
-
-Kapteeni tukahutti hämärät tunnonnuhteet raivoon, joka puhkesi kuin
-villieläimen. -- Sitokaa kiinni tuo mies! hän kiljui käheästi. Aarre
-seisoi uljaana ja uhkaavana eikä pelännyt; hän olisi sillä hetkellä
-antanut lyödä itsensä kuoliaaksi ennemmin kuin vaiennut. Mutta koko
-miehistö oli järkytetty eikä kukaan liikuttanut kättänsä, ei edes
-Nilsson. Toiset seisoivat mykkinä kauhistuksesta, toiset mutisivat
-synkästi keskenään. Vihdoin timperi astui esiin.
-
--- Siunaus nyt on luettava, hän sanoi vesissä silmin.
-
--- Tahtooko kapteeni kirjan? kysyi vasemman vuoron matruusi.
-
--- Käske perämiestä, vastasi kapteeni, kirosi ja kääntyi pois.
-
-Hetkeä myöhemmin puolihumalainen ensimmäinen perämies seisoi
-komentosillalla, kädessä virsikirja, joka hänelle oli tuotu, lukien
-kuin huonoa konetta vääntämällä: -- "O sinä kaikkivaltias, laupias ja
-ijankaikkinen Jumala, sinä joka synnin tähden olet ihmiselle määrännyt,
-että hänen kuoleman pitää..."
-
-Meren mahtava pauhu säesti hautarukousta. Mustille, vaahtoharjaisille
-laineille heitti nouseva aurinko verenhohtoisen kajastuksen. Ne
-pitelivät poikaa helmassaan jo kaukana, kaukana hurjasti kiitävästä
-"Pilvestä".
-
-Sitten timperi aloitti virren ainoasta kirjasta, mikä löytyi. Aarre
-seisoi hänen vieressään, Valli ja toinen matruusi kurkistivat olan
-takaa. Se oli kaunis virsi hautauksesta merellä.
-
-    -- -- "Merehen meiltä ruumis tää
-    nyt jääpi hautanansa,
-    mut Jeesus Kristus herättää
-    sen sieltä aikanansa.
-    Kun kaikki kerran koottu on
-    etehen Herran tuomion,
-    hän myös on silloin kanssa -- --"
-
--- Hän on syyttämässä kahdenkertaista murhaajaansa ja itse Jumalaa
-myöskin, ajatteli Aarre. Hänen mielensä ei ollut hellyksissä, se oli
-synkkä ja kapinoiva. -- Poika uskoi Jumalaan, ja miksi nyt tällainen
-vääryys sai kuitenkin tapahtua? Mutta sitten hän pelästyi omain
-ajatustensa juoksua. -- Niin, ehkä juuri siksi, että hän uskoi...
-Kuinka hän itki, toivoen kuolemaa! Elämä olisi ollut ehkä pelkkää
-kärsimystä hänelle, mutta hänen rukouksensa kuultiin, ja nyt hänen on
-hyvä olla...
-
-Aarre koetti rauhoittua, mutta kauhun kuvat kulkivat yhä hänen
-väsyneissä aivoissaan. Myrsky oli hiukan hiljennyt, ja ne miehistä,
-jotka koko yön olivat valvoneet, päästettiin nukkumaan. Hän ummisti
-silmänsä, mutta kuvat väikkyivät lakkaamatta ympärillä. Se oli kuin
-aaltojen tanssia, hurjaa kuolemantanssia, nousua, laskua, kuohua,
-pyörrettä, kietomista vilpoisiin käsivarsiin ja sulkemista mustaan
-syliin. Meri, meri, sinä joka kerran hohdit hurmaavana vihreässä,
-kimaltelevassa puvussa ja vaahtoisessa morsiushunnussasi -- kuinka
-petollinen sinä olitkin, hymyilevä kauhun henki, hääyön syleilyyn
-tukehduttava morsian!
-
-Meri hätääntyy, kuullessaan syytöksiä rakkaimmaltaan. Lemmenkateisena
-se pelkää laskea käsistään laivaa, joka nopeasti ja varmasti liitää
-kohti läheistä määräänsä. Tuuli yltyy taas, heittäytyen vastaiseksi.
-
-Oi niitä tuskan ja kärsimyksen päiviä! Nälkää, sillä vesi tunki
-säiliöön, turmellen ruokavarat; vilua, sillä vaatteet olivat märkinä
-aamusta iltaan ja illasta aamuun; työtä yli voimien, kipua, kirouksia,
-iskujakin sopivissa tilaisuuksissa, sillä kapteeni vihasi Aarretta ja
-väijyi kostoa sille, joka häntä oli julkisesti solvaissut. Aarre ei
-uhmannut eikä kuohahdellut enää. Ylenmääräinen kärsimys väkisinkin
-taltutti, epätoivo lamasi, heikkous tylsistytti vihdoin. Hänen piti
-menehtyä, se näkyi olevan ennakolta määrätty.
-
-Ensimmäisestä myrsky-yöstä satamaan -- neljä vuorokautta, ei enempää.
-Valkamasta Kööpenhaminaan -- ei täyttä kahta viikkoa. Mutta Aarteesta
-tuntui, että hän oli kestänyt vuosien kokemukset ja äkkiä vanhentunut
-toisen verran.
-
-Oli aamu, kun rantaan saavuttiin, ja Kööpenhamina, Itämeren kaunis
-kuningatar, heräsi hymyilevänä auringon paistaessa; mutta kukaan
-miehistä ei pyytänyt muuta kuin ruokaa ja lepoa. -- Ja konjakkia! huusi
-Valli, kun näki kapteenille tuotavan. Toiset yrittivät nauraa, mutta
-ei se oikein maittanut. -- Illalla menemme maihin ja sitten latkimme,
-vakuutti Nilsson.
-
-Se oli susien ahmintaa ja karhujen unta. Terveydeksi varmaan, koskapa
-he jo iltapuoleen olivat virkeämpiä ja huvinhaluisempia kuin konsanaan.
-Maissa piti viivyttämän ainoastaan muutamia päiviä, sillä sinne oli
-poikettu kapteenin yksityisten asiain tähden eikä lastia purkamaan;
-täytyi nyt ahnehtien käyttää aikaa hyväksensä ja kukkuramitalla korvata
-menneet vaivat.
-
-Laivan ympärillä tunkeili väkeä kaikenkaltaista: salaperäisiä
-kuiskuttelijoita, koreita katutyttöjä, joutilasta satamakansaa. Yhden
-miehen vakava ryhti erottui muista. Hän astui "Pilveen" ja puhutteli
-väestöä ystävällisesti tanskankielellä, kutsuen jumalanpalvelukseen
-Bethel-laivalle. Enimmät eivät häntä täysin ymmärtäneet; siten Aarre
-joutui hänen kanssaan puheisiin. -- Tervetultua, odotan teitä varmaan,
-hän sanoi sydämellisesti. -- Jumalan rauhaa, nuori ystävä!
-
-Aarre oli ennen käynyt vanhempainsa kanssa Kööpenhaminassa, ja häntä
-pelotti, että joku tuttava tai sukulainen hänet tapaisi ja tuntisi.
-Mutta sitten hän katsoi pellinpalaseen. -- Ei, ei se ole mahdollista,
-niin kurjalta näytän. Huoletta voin mennä kaikkialle, mihin muutkin
-merimiehet.
-
-Kutsujan käytös oli ollut aivan yksinkertainen, eikä hän mitään
-erinomaista puhunut, mutta Aarre ei käsittänyt, mikä siinä lämmitti,
-elvyttäen hänet tylsän synkkyyden tilasta, johon hän oli vaipunut.
-Kohta lensi hänen mieleensä kirje äidille. Niin, se oli kirjoitettava
-nyt ensiksi. Mutta miten? Millä sanoilla? Ei hän voinut valehdella,
-mutta vielä mahdottomampi hänen oli kertoa kamalasta merimatkastaan.
-Rakas äiti raukka, hän olisi varmaan kuollut, jos olisi aavistanut
-poikansa kärsimyksiä. Aarre tunsi sydämensä täyttyvän sanomattomalla
-hellyydellä ja kaipauksella, ja sen kaiken hän sulki muutamiin köyhiin
-riveihin.
-
--- Siinä ei ole paljoa, mutta äiti ymmärtää, oi kyllä hän ymmärtää
-minua...
-
-Äidin kuvaa seurasi toinen kuva: pieni tyttö, joka maalattiin
-samalle kankaalle kuin tumma poikanen; tyttö, jonka olento oli
-auringonpaistetta ja laulu linnun viserrystä; hänen kesäinen riemunsa,
-hänen nuoruutensa unelma, hänen tulevaisuutensa toivo -- joka oli
-särkynyt ainiaaksi...
-
--- Kiitos kuitenkin siitä, mikä oli, ja hyvästi, kallis, hyvästi, oma
-"meren tyttöni"!
-
-    "Niin, kiitos kaikesta! Kerranhan
-    me lasna leikimme rakkahasti.
-    Ah, luulin leikin sen jatkuvan
-    vanhuuden päivihin asti..."
-
-Aarre ei enää ollut sama kuin tunti sitten. Hän eli jälleen, eli
-muistoissa ja tunteissa. Samalla nykyhetki ja tulevaisuuskin heräsivät
-hänelle uusina. Ensiksi hänet valtasi halu noudattaa merimiespastorin
-kutsumusta, ja vähän siistittyään itseänsä hän lähti astumaan kanavan
-rantaa pitkin, sitten vilkasliikkeisen sillan yli ja edelleen Annan
-toria kohden. Hän ajatteli, kuinka kummallista oli sentään, että hän
-vielä kulki tässä, että hän oli säilynyt vahingoittumattomana eikä
-sortunut ja nääntynyt ylivoimaisen taakkansa painoon. Oliko siinä
-erityinen varjelus? Kenties... Mutta sitten nousi voimakkaana toinen
-ajatus: -- Olen säilynyt tähän asti, mutta nyt en enää lähde merille
-siinä laivassa. Minä karkaan! Miksi en karkaisi? Hän tunsi kuin sähkön
-kosketusta, hän innostui ja kiihtyi. Kuinka se vain kävisi päinsä? Sen
-täytyi käydä. Hän kouraisi taskuunsa. Olihan siellä paperit? Onneksi!
-
-Hän oli nyt saapunut siihen paikkaan, missä lepäsi vanha laiva,
-"Bethel", tanskalaisen merimieslähetyksen "kirkko". Hän alkoi
-epäröidä. Hukkaisiko hän aikaa menemällä sinne? Kuitenkin hän astui
-alas, pysähtyi ovelle ja silmäili ympärillensä. Laivan sisusta oli
-muodostettu suureksi, yksinkertaiseksi saliksi, joka oli täynnä
-penkkejä. Jumalanpalvelus oli jo alkanut, pastori puhui paraikaa, mutta
-miehiä oli vain kymmenkunta etumaisilla penkeillä. Aarre huomasi, että
-syvä, vakava katse kiintyi häneen. -- Tuo mies ei päästä minua, hän
-kysyy kuka minä olen, tuli sinä hetkenä hänen mieleensä, ja samalla
-kuin hän peräseinältä puhujan pään yläpuolelta luki tanskankieliset
-sanat: "Mestari on täällä ja kutsuu sinua", samalla kuin hän huomasi
-käden viittaavan häntä lähemmäksi, hän vetäytyi taapäin, poistui ovesta
-ja pakeni. Hän häpesi itseänsä, hänen poskensa kuumottivat ja sydän
-löi rauhattomana -- mutta hän ei tahtonut, hän _ei_ tahtonut... Sillä
-kun Mestari kutsui karkulaista, kutsui hän kotiin, ja se merkitsi
-nöyrtymistä sydämen syvimpiä pohjia myöten...
-
-Ei, hän tahtoi itse auttaa itseään, hän tahtoi karata laivastansa;
-niin, sen hän oli tekevä. Kun tietäisi yhdenkin, jolle uskaltaisi puhua
-siitä!
-
-Aarre oli ehtinyt vain vähän matkaa "Bethelistä", kun hän huomasi
-Vallin ja ylipursimiehen kiertävän esille kulman ohitse. Hän huusi
-heille, ja he kääntyivät. Näillä seuduilla varmaan useimmat toisistakin
-liikkuivat, sillä täällä katujen varret olivat täynnä kapakoita ja
-merimiesten ilopaikkoja.
-
--- Kas, kas, sanoi ylipursimies. -- Meidän siveä, kiltti poikamme
-kulkee yksikseen huvittelemassa, jotta me vanhat paatuneet luulisimme
-hänen istuvan kirkossa!
-
--- Älä välitä hänen loruistaan, sanoi Valli. -- Tule mukaan saamaan
-ryyppy, joka vahvistaa!
-
--- Tulen, sanoi Aarre. Hän oli uhkapäällä jälleen. Kyllä hän tiesi
-kestävänsä lasin, kaksikin.
-
-Siinä oli heidän edessään korkea rakennus, jonka alakerran ikkunat
-olivat verhotut ja ulkoseinät likapilkkuiset, kuten viinin jäljiltä.
--- Tuonneko? kysyi Valli, vaihtaen silmäystä ylipursimiehen kanssa.
-Tämä viittasi olkansa taakse toiseen taloon. -- Etkö muista, silloin
-Hampurista tullessa? Se oli -- Hän kuiskasi jotakin, jota Aarre ei
-kuullut. Valli nyökkäsi päätään, ja sitten he menivät.
-
-Oven auettua oli Aarteella aivan sama tunne kuin tullessansa
-Sörnäisissä Atlan huoneeseen tai ensi kertaa kuullessansa Nilssonin
-juttuja. Mieli kuohahti, hän olisi halunnut heti kääntyä takaisin.
-Mutta ylipursimies näytti niin häijyn vallattomalta ja ivalliselta,
-että Aarre pakotti itsensä rauhallisen näköiseksi. -- Yksi lasi, hän
-päätti. -- Sitten menen pois, menen vaikka valkean läpi.
-
-Ylipursimies nauroi jälleen, vilkutti silmää yhdelle koreahepenäisistä
-tarjoilijatytöistä, viittasi Aarretta ja sanoi merkitsevästi
-ruotsinkielellä, jota hän osasi: -- Ensikertalainen! Valli katsoi
-toveriinsa miltei nuhtelevasti, sitten epäröiden Aarteeseen, mutta
-tyttö hymyili, jotta hampaat välkähtivät, ja ylipursimies ihan uhkui
-vallatonta iloa.
-
-Juomat tuotiin, kullekin omansa. Valli katsoi jälleen Aarteeseen,
-mutta ei puhunut mitään. Tämä oli ottanut lasin tyhjentääksensä sen
-yhtä kyytiä ja lähteäksensä heti tästä inhottavasta pesästä. -- Nyt
-nousen... Mitä? Jalat eivät kanna... Huone pyörii... Mitä minä sain?
-Kuule sinä, mitä minä sain?... Aarre hapuilee, yrittää ravistaa
-ylipursimiestä kauluksesta, mutta mies väistää nauraen, ja Aarre tapaa
-käsiinsä kimpun kiharoittua tukkaa... Sitten hän ei paljon muistanut,
-mitä tapahtui. Hämärästi hän tiesi, että oli yö ja tuli aamu; että
-Valli koetti saada häntä pois, mutta hän ei lähtenyt; että joku vieras
-tarttui häntä niskaan ja työnsi kadulle... Hän astui pari askelta,
-hoipertui... Missä hän oikein olikaan? Hukkunut. Hän oli varmaankin
-hukkunut, sillä pyörteet kohisivat... Nyt joku huusi, kun näki hänen
-vajoavan... Aarre, Aarre! Kuka huusi _sitä_ nimeä? Joku liikutti, joku
-nosti... Hän raotti vaivalla silmänsä ja luuli katsovansa tuttuihin
-kasvoihin. Eihän se Viljo ollut? Ei, vai Viljo? Itsehän hän oli Viljo
-Rantanen ja hukkunut syvän meren pohjaan...
-
-Hän sulki silmänsä eikä tietänyt mitään enää. Joku kantoi hänet
-ajurin vaunuihin. Päivä oli jo korkealla taivaalla, kaupat avattiin,
-aamulehtiä tarjottiin, torit vilisivät vilkkautta, ja satamissa laivat
-puhalsivat. Silloin ajuri pysähtyi Annan torin merimieskodin eteen.
-
-
-
-
-VII
-
-
-Se oli Viljo kuitenkin. Aarre näki hänet vuoteensa lähellä, herätessään
-monen tunnin perästä. Pää tuntui raskaalta, ja rintaa ahdisti epäselvä
-tuskan tunne. Mikä paikka tämä oli? Siisti, ystävällinen kammio,
-puhtaat, valkoiset lakanat -- ja Viljo, suurin ihme kaikesta! Hän luki
-eikä huomannut hoidokkaansa heränneen. Ilmoittaisiko Aarre itsensä?
-Häntä hävetti niin, että hän olisi tahtonut kääntyä seinään päin
-ja ainiaaksi sulkea silmänsä Viljolta, mutta samalla hän ei oikein
-tietänyt, mikä häntä hävetti. Toisaalta hän oli utelias, hämmästynyt ja
-syvimmässä sydämessään iloinen kohtaamisesta, joka hänet oli pelastanut
-jostakin kauheasta. Mistä? Mitä oikeastaan oli tapahtunut? Hämärät
-muistot alkoivat palata kuin paha uni, hän liikahti tuskallisesti,
-Viljo kohotti katseensa kirjasta ja kohtasi hänen avoimet silmänsä.
-
--- Missä minä olen? Ja kuinka sinä olet täällä? kysyi Aarre ensiksi.
-
--- Minä tapasin teidät katuojasta, vastasi Viljo nuhtelevan suoraan.
-
-Aarre ei voinut sanaakaan lausua.
-
--- Kuinkako minä olen täällä? jatkoi Viljo. -- Sehän on yksinkertainen
-asia. Tulin höyrylaivan lämmittäjänä ja ehdin ennen "Pilveä", vaikka
-myöhemmin läksin. Sitä minä enemmän ihmettelen, että "Pilvikin" tuli
-tänne. Kirjeessä oli sanottu, että se menee New-Castleen.
-
--- Se meneekin. Mutta minä en enää astu siihen jalkaani, en vaikka
-henki menisi. Viljo, se on kauhea laiva. Mitä minun pitää tehdä? Neuvo,
-auta minua! Mutta ensin -- missä minä olen nyt?
-
--- Lähetyksen merimieskodissa. Ette voi viipyä kauan enää, teitä
-voidaan kaivata. Minun taaskin pitää pian lähteä konsulaattiin.
-
--- Kuulithan, että minä en laivalle palaa. Se on mahdotonta! Mutta minä
-en osaa ajatella, kaikki pyörii päässäni. Olin päättänyt karata. Nyt en
-muista, joko suunnittelin jotakin...
-
-Aarre oli noussut ja koetti järjestää pukuansa. Hän oli niin hervoton
-ja pahoinvointinen, että ainoastaan vaivalla sai sen salatuksi hiukan.
-Viljo katsoi häntä terävästi; kyllä hän ymmärsi, kuinka oli laita.
-
--- Tokkohan olette ihan selvillä vieläkään, Aarre herra. Muuten te
-tietäisitte, ettei se ole mies eikä mikään, joka karkaa. Tietäisitte
-senkin, että karkurit usein saadaan kiinni, ja heitä kohtaa ankara
-rangaistus. Minkätähden te karkaisitte?
-
-Aarre alkoi kertoa kapteenista ja oloista "Pilvellä". Hän virkeni
-kiihkosta, ja kuva toistaan räikeämpi vieri esille. -- Viljo, Viljo,
-auta minua pelastumaan sieltä!
-
-Viljo oli hyvin totinen. Yksi kohtaus vaikutti häneen tärisyttävästi --
-kertomus nuoresta pojasta, jonka suuhun konjakkia kaadettiin.
-
-Hän muisti jotakin toista. Siitä oli monta vuotta kulunut, hän kävi
-kansakoulua siihen aikaan. Hänen oma isänsä oli juovuksissa ja väkisin
-juotti hänellekin. Sitä vihaa, sitä pohjatonta inhoa, jota hän oli
-tuntenut sillä hetkellä ja sitten toinnuttuansa! Ei kukaan muu kuin
-kotiväki tullut tapauksesta tietämään, mutta itse hän tiesi, ja se
-ratkaisi ainiaaksi hänen vastaisen suuntansa. Kyläläiset ihailivat
-ja kehuivat häntä, joka oli raitis, vaikka isä joi, eikä yksikään
-aavistanut, minkä kamalan kokemuksen hinnalla se oli voitettu...
-
-_Hän_ voisi kestää, sillä hän oli karaistunut voitettuaan kiusauksissa,
-nuoruusvuosien synkässä taistelussa, jonka kolkon kovuuden hän yksin
-tunsi. Aarre oli oikeassa, "Pilvi" ei ollut hellän, hyvän kodin
-kokemattomalle suojatille mahdollinen.
-
--- Niin se on, minä käsitän nyt. Teidän täytyy päästä paikastanne
-tavalla millä tahansa ja palata kotiin, äitinne luo, Laineen luo...
-
-Viljon ääni oli katkera, mutta Aarre ei siihen pannut huomiota. Kun
-ne kolme sanaa mainittiin -- koti, äiti, Laine -- silloin hän vasta
-selvisi tajuamaan, silloin hän äkkiä muisti kaikki, joutuen epätoivoon,
-joka rajuna puhkesi.
-
--- Kotiinko? En koskaan voi nähdä heitä tämän jälkeen... Voi minua
-kurjaa onnetonta! Sinä minut löysit, Viljo, sinä näit ja tiedät, mutta
-puoleksi vain... Se on hirmuista!
-
-Hän kätki kasvonsa käsiinsä eikä enää koettanutkaan hillitä ja peitellä.
-
--- Mutta minun syyni se ei ollut, ei, Viljo. Yhden ainoan lasin olin
-päättänyt ottaa, aivan niinkuin laivallakin tein, ja sitten olisin
-lähtenyt. He pettivät minut, he juottivat jotakin huumaavan väkevää,
-joka sai minut heti pois tajustani. Siitä seurasi kaikki. Olin heidän
-vallassaan, he juottivat lisää, he tekivät mitä tahtoivat. Tiedätkö
-sinä, millaisia he ovat? He ovat helvetin henkiä ihmishaamussa. Jospa
-voisin kirota heitä niinkuin tahtoisin -- sillä heidän yksin oli synti
-ja syy! Minun ei tarvitsisi tuntea syyllisyyttä; kurja juopunut oli
-toinen -- en minä... eikä minun tahdostani... Mutta Viljo... se on
-kauheata kuitenkin, niin pohjattoman kauheata että minä en jaksa sitä
-kestää... Minussa on tahra, joka ei koskaan mene pois. Se on väärin!
-Minä syytän Jumalaa, nyt on minulla oikeus, jos ei ennen ollutkaan, kun
-kapinanhenki nousi. Sillä minä olin ja olen viaton! Minkätähden se siis
-tapahtui?
-
--- _Yhden lasin tähden_, vastasi Viljo.
-
-Mykistyen, säikähtyen Aarre kohotti katseensa häneen. Viljon silmissä
-ei ollut armoa, niissä oli tuomio. Aarteen pää painui alas jälleen;
-äskeinen epämääräinen syyllisyydentunto, jota hän kapinoiden oli
-koettanut vaimentaa, palasi selvänä ja ankarana. Puolustelut hälvenivät
-kuin lintuparvi hajoaa säälimättömän laukauksen pamahtaessa, ja hän
-yksin jäi jäljelle suojatonna, satutettuna. Tällä hetkellä hänen ei
-johtunut enää mieleensä vierittää syytä viettelevien, petomaisten
-ihmisten niskoille, vielä vähemmin Jumalalle. Ei hän sitäkään
-ajatellut, että "yksi lasi" hienon, puhdastapaisen isän kädessä oli
-häntä totuttanut pitämään sitä vaarattomana. Hän käsitti vain, että
-Viljo sanoi syylliseksi häntä itseänsä, koska hän oli tahallaan mennyt
-kapakkaan, ja niissä sanoissa oli julma, lahjomaton totuus.
-
-Aarre tunsi käden olallansa ja katsahti ylös avuttomassa tuskassa.
-Viljon muoto oli sulanut melkein lempeäksi, kun hän pyytäen sanoi:
-
--- Tehkää niinkuin minä neuvon ja lähtekää kotiinne! Minä astun
-teidän paikallenne, sillä minunhan se oikeastaan onkin. Uskon
-varmasti, että voin saada kapteenin suostumaan. Asiassa on kyllä
-monta mutkaa, nimenvaihtonne ehkä vaikein, ja sitten myöskin minun
-oma palvelussitoumukseni. Olisi helpompaa, jos minun olisi määrä
-lämmittäjänä palata takaisin samassa laivassa, jossa tulin, mutta
-nyt se on myöhäistä... Niin, se on totta, en ole vielä kertonut. Jo
-Helsingissä sovin kapteenin kanssa siten, että saan Kööpenhaminassa
-erota toimestani, jos minun onnistuu hankkia itselleni toinen paikka
-ja sijalleni kunnollinen mies. Ei ollut paljon toivoa, mutta sallimus
-johti ihmeellisesti. Tuskin maihin pääsimme, kun tapasin erään meidän
-pitäjän pojan, joka sanoi mynstränneensä täällä ja lähtevänsä kohta
-Austraaliaan. Minä kävin katsomassa hänen laivaansa, ja hän kertoi
-silloin, että hän oli ollut suuressa pulassa ja työnpuutteessa ja
-tullut iloiseksi saadessaan vihdoinkin hyyryn; mutta kovin häntä
-pahoitti lähteä niin kauas, kun oli nuori vaimo kotona Suomessa. Minä
-kohta ehdotin paikkojen vaihetusta, hän ihastui kovasti, ja kapteenit
-myöntyivät ilman vaikeuksia. Sopimus konsulaatissa on tehtävä tänä
-iltana. Siinä nyt ollaan.
-
--- Miksi sinä tahdoit laivastasi muuttaa? Oliko sielläkin paha olla?
-
--- Ei, ei ensinkään... Viljo epäröi jatkaessaan: -- Tahdoin alusta asti
-pitkän veden laivaan, ja sitäpaitsi purjelaiva on aina toista kuin
-höyrylaiva ja oikea merimies toista kuin lämmittäjä. Mutta oli siinä
-muutakin... Se on tässä asiassa yhdentekevää, olkoon sanomatta. Teitä
-minä nyt ajattelen. Olisi sopinut hyvin, että teidän kanssanne olisin
-paikkaa vaihtanut, mutta eihän se enää ole mahdollista...
-
--- Minä lähden Austraaliaan! huudahti Aarre. -- Nythän se juuri
-mahdollista onkin. Sillä kotiin... ei, ei, Viljo... Ei nyt! Minä en
-voisi nähdä heitä, minä en kehtaisi katsoa silmiin äitiä enkä...
-enkä... Jumalan kiitos, että pääsen matkaan -- kauas, kauas pois! Mikä
-laiva se on? Milloin --?
-
--- Odottakaa, malttakaahan, hillitsi Viljo. -- Teidän pitää syödä
-nyt, että voimistutte, ja sillä aikaa minä koetan tuumata. Kuuletteko
-päivälliskellon? Tarvitsisi kai minunkin vähän syödä, mutta muut asiat
-ovat kiireisempiä. Menkää nyt vaan.
-
-Aarre hätääntyi. Ei hänen nälkä ollut, mutta voimia hän tarvitsi.
-Viljo oli oikeassa. Mutta entä jos hän täällä tapaisi sen eilisen
-syväkatseisen miehen -- sen, jonka olento oli niin velvoittava ja
-kiinnipitävä? Ja voisiko hän tahraantuneine vaatteineen mennä yhteiseen
-ruokasaliin näin siistissä majalassa? Yhtäkkiä hän tuli ajatelleeksi,
-että hänellä oli ainoastaan kymmenkunta markkaa eilen -- ja mitä lienee
-kulunut? Hän kouraisi taskuansa. Missä kukkaro? Ei kukkaroakaan!
-
--- Viljo... minulla ei ole yhtään penniä...
-
--- Älkää huolehtiko. Köyhä minä olen kuin kirkonrotta, mutta sainhan
-vähän palkkaa. Minä maksan, Aarre herra --
-
--- Aarre herra! Älä sano niin, se on kuin ivaa. Kätesi tänne! Aarre
-vain. Niin, se nimenmuutos -- miten siitäkin suoriudumme...
-
--- Minä teen parastani ja koetan keksiä jonkin keinon. Itselläni
-minulla on oma nimeni; hain uuden papinkirjan heti lähdettyänne ja
-sanoin entisen joutuneen pois, vaikka en kertonut miten. Puhutaan
-sitten enemmän, tulkaa nyt vaan, minä lähden mukaan, jos se on parempi.
-
--- Aarre Rantanen, Viljo Rantanen -- kaksi veljeä. Sopiiko niin?
-
--- Hyvä. Muista sitten myös, etten ole "herra" enkä "te"!
-
-He nauroivat ja Aarrekin tuli hyvälle tuulelle, heittäen menemään
-arvelut ja epäilykset. Olipa tämä somaa.
-
--- Kuinka hän on nuori ja lapsellinen, ajatteli Viljo. Hänen tuli kovin
-sääli, hänen täytyi voittaa vaikeudet Aarteen tähden.
-
-Ruokasali oli hyvin siisti, kuten makuuhuoneetkin, mutta niin perin
-yksinkertainen, että Aarre unohti hävetä huonoa asuansa. Ystävällinen
-emännöitsijä tervehti Aarretta, ikäänkuin ei olisi ennen nähnytkään
-häntä -- sinä surkeana hetkenä, jolloin Viljo tajuttoman kantoi
-sisälle. Pöydän ympärillä aterioitsi monta miestä. Viljon rinnalla
-Aarteen oli helpompi istua joukkoon, mutta parhaalta tuntui kuitenkin,
-kun kaikki oli onnellisesti ohi, maksu suoritettu ja he molemmat
-kadulla kulkemassa satamaa kohti.
-
--- Minä pelkäsin merimiessaarnaajan tulevan, sanoi Aarre. -- Kerroinko,
-että eilen olin hänen kokoushuoneensa ovella? Voi, jospa olisinkin
-mennyt sisälle silloin, niin, voi jos olisin! Nyt en tahtoisi häntä
-lähestyä, en mistään hinnasta -- mutta eikö ollut ihmeellistä
-kuitenkin, että sinä veit minut juuri lähetyksen majalaan?
-
--- Sehän on ainoa kunnollinen, vastasi Viljo.
-
-Aarteen täytyi ihmetellä Viljon älyä ja käytännöllisyyttä. Hän oli
-vasta muutaman päivän ollut Kööpenhaminassa, ja kaikesta hän oli
-jo ottanut selvää. Ensikertalainen suuressa maailmankaupungissa,
-ymmärsi tanskaa huonosti ja puhui ruotsia väärin ja kankeasti, kuten
-useimmat hänen kotipitäjässään, ruotsalaisen ja suomalaisen asutuksen
-rajaseudussa -- ja kuitenkin hän tuli toimeen kuin tottunut matkustaja,
-ja kartan avulla, jota hän kadunkulmissa levitteli tuon tuostakin, hän
-reippaasti kuljetti Aarretta "Diana" laivalle, johon hän oli saanut
-paikan.
-
--- Nyt tiedän, huudahti Viljo, kun laiva jo näkyi. -- Sinun
-papereistasi me sievästi raapimme pois etunimen ja panemme omasi
-sijaan. Sillähän asia on suoritettu!
-
-Aarre innostui, he kääntyivät takaisin kappaleen matkaa, asettuivat
-rähmälleen erään satamasillan portaalle ja ryhtyivät toimeen. Viljo
-antoi terävän puukkonsa, Aarre keveämmin käsin suoritti työn. Ihmisiä
-kulki ympärillä edestakaisin, ja joku heitti oudoksuvan katseen
-molempiin nuorukaisiin, mutta enimmät tuskin huomasivatkaan heitä,
-sillä rantajätkiin he kyllä olivat tottuneet. Pienessä, kurjassa
-satamakahvilassa Aarre kirjoitti nimensä Williamin sijalle, taitavasti
-matkien vierasta käsialaa. Sitten he olivat valmiit.
-
-Kuinka "Diana" oli uljas ja mahtava, kuinka toisenlainen kuin "Pilvi"
-pahanen, joka sentään ei ollut lajissaan huono sekään! Kapteenikin teki
-erittäin hauskan ja edullisen vaikutuksen. Ensin hän kyllä närkästyi,
-kun ehdotettiin vaihtoa vielä kerran, mutta hän leppyi pian, Viljon
-puhuessa suoraan ja totuudenmukaisesti, miten asiat olivat.
-
--- Herra kapteeni, minä pyydän, että ottaisitte hänet huostaanne.
-Pieni palkka riittää aluksi, kunnes näette, kuinka hän tulee toimeen.
-Pääasia on, että hän pelastuu huonosta seurasta ja vaikeista oloista,
-joita hän ei kestä, sillä hän on hienon perheen poika-... Hän on
-lähtenyt merelle, koska hänen ylhäinen isänsä ei sallinut hänen kihlata
-tyttöä, jota hän rakastaa. Ristimänimi papereissa on oikea, mutta
-sukunsa tähden hänen täytyy pitää vierasta liikanimeä. Niin, se on
-minun nimeni, minä olen häntä auttanut. Herra kapteeni, teette suuren
-hyväntyön, jos otatte hänet vastaan ja suojelette häntä kaikesta
-pahuudesta... Kotiinsa hän ei kumminkaan palaja.
-
-Punehtuneena, ääneti ja häpeillään Aarre kuunteli Viljon selvityksiä,
-mutta samalla hänen tuli hyvä olla, ikäänkuin hän olisi vapaaksi
-päässyt, kun valheiden verkkoa hänen ympäriltänsä revittiin rikki.
-Kapteeni katseli tutkivasti nuorta tarjokasta, kun Viljo mainitsi
-suojelemista pahasta.
-
--- Juotteko? hän kysyi kääntyen Aarteeseen.
-
--- Ei hän sitä tee, riensi Viljo Aarteen puolesta vastaamaan. -- Eikö
-totta, Aarre, sinä lupaat kapteenille, ettet väkevän pisaraa pane
-huulillesi koskaan?
-
--- Lupaan, vastasi Aarre syvästi liikutettuna.
-
--- Olkoon menneeksi, sanoi kapteeni ojentaen kätensä. -- Te tulette
-siis toverinne asemesta, jos saatte eron entisestä palveluksestanne.
-Mutta tämä on viimeinen vaihdos, johon suostun, hän lisäsi
-leikillisesti. -- Muuten ehkä saisin ennen iltaa kymmenesti miehiäni
-muutella. Nuori mies, nyt saatte pitää hyvänänne, ei auta! Rientäkää
-heti entiselle laivallenne. Puolentoista tunnin perästä teidän tulee
-olla konsulaatissa.
-
-Aarre kumarsi kohteliaasti. -- Herra kapteeni, en mitään niin hartaasti
-toivo kuin palvella teitä. Kiitos, tuhat kiitosta! Nyt riennämme
-edellisen kapteenin luo, ja varmaan kaikki käy hyvin, koska alku oli
-näin onnellinen. --
-
-He lähtivät ulos, Viljo tyytyväisenä, Aarre täynnä onnea.
-
--- Viljo rakas, en tiedä kuinka kiittäisin sinua. Olenko minä hirveän
-itsekäs? Sinä olisit päässyt tällaisen hyvän kapteenin laivaan, ja nyt
-menet minun viheliäiseen "Pilveeni" kärsimään. En voisi ottaa niin
-suurta uhria vastaan, ellei --
-
--- Älä puhu turhia. Mitään kärsimystä ei voi verrata siihen, jota
-viimeisessä paikassani sain kokea, ja siksi jokainen vaihetus on etu
-minulle...
-
--- Mitä sinä oikein tarkoitat, Viljo? Sanoithan että laiva oli hyvä
-ja kapteeni samoin. Ei voi olla kurjempia oloja kuin "Pilvellä". Ehkä
-kuitenkin sinä saat parempaa, kun kapteeni kuulee, että olet Atlan veli.
-
--- Atlan veli? Viljo pysähtyi, käyden kovasti kiinni Aarteen
-käsivarresta. -- Miksi sanoit sen sanan? Minkätähden se voisi
-vaikuttaa? Sano totuus, Aarre, minä vaadin sinua!
-
-Hänen muotonsa oli niin muuttunut, että Aarretta pelotti. Empien hän
-vastasi:
-
--- Kapteeni näkyi pitävän Atlasta.
-
--- Sano mieluummin, että kapteeni näkyi pitävän häntä -- Ja Viljo
-työnsi huuliltaan ruman, karkean nimityksen. -- Niinkö? Niinkö? Voi
-Jumala, armahda meitä!
-
-Viljo piteli ohimojansa, ikäänkuin olisi pelännyt järkensä sekaantuvan.
-Aarre oli kauhusta mykkänä. Hän ei koskaan ollut aavistanut tyynen,
-juron Viljon kätkevän niin riehuvia tunteita povessaan.
-
--- Nyt, jos tahdot, kuule entiset kärsimykseni! Perämies oli suhteissa
-Atlaan, ja kaikki toisetkin hänen tunsivat, nuorinta myöten. Huomasin
-sen jo ennen lähtöä, ja siksi tein sopimukseni vain tänne asti. Olisin
-kuollut mieluummin kuin sitä seuraa kestänyt! He eivät kuitenkaan
-olleet pahoin paatuneita miehiä. Onneton tyttö, kuinka minä näin hänen
-rannassa kietovan ja houkuttelevan! Emmekä me kotolaiset ole mitään
-tietäneet näinä vuosina... Hän on mennyttä kalua, hän ei enää anna
-itseänsä pelastaa. Luuletko, etten pyytänyt ja puhunut? Olisin palannut
-takaisin ja vienyt hänet kanssani, mutta hänkö olisi tahtonut! Voi,
-miksi ei meille kukaan ilmoittanut ajoissa? Nyt en muuta voinut kuin
-kirjoittaa kotiin ja sitte koettaa paeta kauas, niin pitkälle kuin
-maailmata riittää. Helvetin tuskaa se oli, jota laivalla kärsin, kun
-miehet hänestä puhuivat. Luulin jo päässeeni siitä -- ja sinä sanot,
-että "Pilven" kapteeni --
-
--- Viljo parka! Olen pyytänyt sinulta mahdottomia, nyt sen ymmärrän.
-Minun tuulentupani kaatuu, minun täytyy jäädä, ja sinä lähdet
-Austraaliaan, Aarre huokasi syvään. -- Se on kohtalon rangaistus, minä
-en voi välttää. Mutta yksi asia --
-
--- Odota, anna minun tyyntyä! Ei, minä otan paikkasi kuitenkin...
-Mies jaksaa kantaa, kun hän on karaistu. Koskapa maailma ennen olisi
-armahtanut minua...
-
--- Siitä ei tule mitään, Viljo, jos tuolla mielellä aiot lähteä. Ei
-kapteenikaan suostu. Ajattele, että minä olen palkatta palvellut, ja se
-on suuri säästö hänelle.
-
--- Minäkin voin palvella palkatta, edestakaisin. Ei ole elämäni paljon
-arvoinen. Jos sinä nuhtelet miesten törkeyksiä tai suorastaan vastustat
-kapteenia, kun hän pakottaa juomaan, silloin sinua voidaan kohdella
-siten, että taivut tai kuolet. Se olisi vahinko, toinen tai toinen.
-Minä en taivu, ja henkenikin on sitkeämmässä, mutta jos sen piinaavat
-ulos minusta, ei sekään ole niin vaarallista.
-
--- Viljo, sinä kauhistutat minua! Miksi puhut noin? Jos oletkin katkera
-Atlan tähden, niin onhan sinulla --
-
--- Mitä sitten? keskeytti Viljo, kiihtyen yhä katkerammaksi, sitä
-myöten kuin vuosikausia seisoneet sulut aukenivat, purkaen ulos kaiken
-pidätetyn, piilotetun sisällyksensä. -- Sinä paroni, rikas lellipoika,
-ymmärrätkö sinä mitään semmoisen köyhän hylyn kohtalosta kuin minä
-olen? Meitä oli monta, ja minä vanhin kuormaa kantamaan, jos en ota
-lukuun Atlaa, joka aina osasi liukkaasti livahtaa pois ja syytää pahat
-minun niskaani. Tiedätkö sinä, miltä maistuu, kun reipas poika vuosi
-vuodelta saa istua ahtaassa tuvassa kehtoa keinuttamassa, vaikka ulkona
-meri pauhaa ja toiset lapset leikkivät rannalla? Tiedätkö, onko silloin
-hyvä olla, kun vatsassa nälkä kurisee, koska isä on ainoilla rahoilla
-ostanut viinaa? Tai siitäkö mieli iloiseksi tulee ja luonto helläksi,
-kun tuuppaukset ja tylyt sanat ovat jokapäiväistä leipää ja selkäsaunat
-päällisherkkuja, syystä ja syyttömästi. Siksihän se minun parkittu
-nahkani kyllä laivaköyttäkin sietää! Aavistatko sinä, miltä raakuus
-ja huono elämä tuntuu, kun täytyy sitä aina nähdä ja kuulla, ja on
-koulussa oppinut ikävöimään parempaa? Minä en olisi kestänyt, olisin jo
-aikaa lähtenyt pois, ellei olisi ollut jotakin, joka pidätti... Siitä
-ei kannata puhua, nyt ei ole sitä enää. Kaiken kukkuraksi minun piti
-nähdä sisareni langenneena viettelijänä, pahennuksena itselleen ja
-muille. Sano nyt, onko elämälläni arvoa? Sano, onko mitään, jota varten
-säästäisin itseäni?
-
--- On paras kuitenkin -- Laine.
-
-Maksoi ponnistuksen lausua sitä nimeä Viljolle. Aarre ei tietänyt
-mitään varmaa, mutta hän aavisti ja pelkäsi. Vaistomaisesti hän oli
-tuntenut vastenmielisyyttä Viljoa kohtaan tähän päivään asti, jona
-hän näki hänet uudessa valossa, pelastajanansa ja hyväntekijänänsä.
-Nyt saattaisi hän puolestaan olla jalo ja uhrautuvainen, nyt oli
-hänellä ehkä mahdollisuus vuorostaan lohduttaa ja nostaa... Mutta
-tuskin oli kallis nimi tullut hänen huulilleen, kun hän jo katui. Ei,
-hän ei sitä kestäisi. "Meren tyttö" yksin Länsirannassa, valkoisten
-uudinten varjossa, kyynelin kastamassa kukkiansa, jotka ikkunalaudalla
-seisoivat, tai ulkona vapaalla rannalla, auringossa kultahiuksineen,
-siellä, missä kerran kaksi lasta rakenteli siltoja hiekkaan -- se oli
-kaihoisaa, se oli katkeraa, mutta sitä muistoa saattoi kestää, kun
-ponnisti kaiken tarmonsa ja miehuutensa. Vaan tietää hänet toisen
-rakkaaksi -- ei, se oli mahdotonta! Ja itse kehoittaa toista menemään
-hänen luoksensa -- mahdottomampaa vieläkin, liikaa, yli-inhimillistä...
-Pelonalaisena kuin se, joka tuomariltansa odottaa kuolemantuomion
-lankeamista tai armahduksen ihmettä, hän katsoi Viljon kasvoihin.
-Niissä ei ollut toivoa eikä iloa. Aarre hengähti helpotuksesta, ja
-Viljo näytti lukevan hänen tunteensa, sillä synkkä, katkera piirre
-hänen muodossaan muuttui syvästi ylenkatseelliseksi.
-
--- Sinä mainitset minulle hänen nimensä -- sinä! Tiedätkö, mitä hän
-oli minulle lapsuudesta asti? Elämäni kolkossa pimeydessä hän oli
-valon säde, mutta aina se uhkasi himmetä, kun sinä tulit. Osaan yhden
-kertomuksen raamatunhistoriasta paremmin kuin kaikki muut: sen, jossa
-profeetta kertoi kuningas Daavidille rikkaasta miehestä, joka otti
-köyhältä ainoan lampaan. Hän oli minun ainoani, jonka sinä otit. Älä
-pane kiveä kuormalle, älä tee pilkkaa! Minä tiedän kaikki...
-
--- Viljo, Viljo, älä pane kiveä kuormalle sinäkään! Eihän hän ole minun.
-
--- Ei, ei vielä -- tiedän senkin. Mutta _minulta_ sinä hänen sydämensä
-varastit. Eikä siinä kyllin. Puhtaasta, hyvästä tytöstä teit liehakon,
-joka paroniansa odotellessaan voi heittää hellän silmäyksen moukka
-raukallekin... Olen puhunut sinulle kärsimyksistäni, mutta en siitä
-kauheimmasta, että se alenee, joka oli kaunein ja korkein, ja että sitä
-täytyy halveksia, jota rakasti enemmän kuin omaa elämäänsä...
-
-Aarre hämmästyi. Hän ei enää tuntenut Viljoa eikä ymmärtänyt, mitä hän
-puhui.
-
--- Mitä sinä tarkoitat, Viljo? Me rakastamme häntä molemmat -- ja hän?
-
--- Itkee sinua arvatenkin, mutta mairitellen hymyilee minulle...
-
--- Niinkö se siis kuitenkin oli... Minä luulin, että menehtyisin, jos
-saisin sen kuulla, ja nyt sinä sen sanot... Viljo, Viljo, sinä nimität
-itseäsi onnettomaksi, ja hän rakastaa sinua!
-
--- Aarre!
-
--- Niin, se on totta, sillä minut hän karkoitti pois...
-
--- Aarre! Viljo pysähtyi läähättäen ja tuijotti häneen hurjasti, kuin
-epäillen kauheata pilkkaa. Mutta vilpitön suru Aarteen kasvoilla puhui
-totuuden kieltä. Viljo herpaantui sen edessä. Odottamaton onni tulvi
-niin voimakkain aalloin hänen ylitsensä, että hän menetti kaiken
-tasapainon.
-
--- Nyt minä suostutan "Pilven" kapteenin vaikka millä voimalla. Nyt
-minä menen kärsimyksiin niinkuin juhlaan. New-Castleen vain -- ja
-sitten kotiin, suoraan kotiin! Aarre, Jumala sinua siunatkoon...
-
-Aarre näki suuret kyyneleet Viljon karkeilla poskilla. Itse hän oli
-oudossa mielentilassa: ei riehunut, ei valittanut, oli vain hiljaa,
-luonnottoman hiljaa.
-
-"Pilven" kapteeni oli humalan hyvällä päällä. Viljo kävi reippaasti
-hänen luokseen ja esitti paperinsa, selittäen olevansa oikea William
-Rantanen, joka tahtoi vieraalta sijaiselta paikkansa pois.
-
--- Atlanta Rantasen veli? kysyi kapteeni, siristäen silmiänsä.
-
--- Niin olen, vastasi Viljo hilliten itseänsä. -- Minä tunnen
-tämän toisen, joka sai paperini; hän on ylhäinen herra, huvitettu
-seikkailemisesta. Laskekaa hänet menemään, hän on jo saanut kyllikseen.
-Kuulin että hän on palkatta palvellut, ja minä suostun samaan, jotta
-ette joutuisi vahinkoon.
-
--- Aa, sinä lurjus, sanoi kapteeni Aarteelle, -- missä olit koko yön?
-Jos et täksi yöksi olisi palannut, olisin ilmoittanut poliisille. Vai
-ylhäinen herra? Mitä? Kyllä minä semmoiset herrat opetan! Ajetaan
-herruus nahasta ulos, se on hänelle parahiksi!
-
--- Saattaa olla, sanoi Viljo rauhallisesti. -- Jättäkää se kumminkin
-tällä kertaa muiden tehtäväksi. Mitä hauskaa teillä on vastahakoisesta
-työntekijästä, kun saatte toisen innokkaan ja alttiin? Minullehan
-vahinko tulee, mutta en siitä välitä. No, herra kapteeni, eikö sovita?
-
--- Atlan veli, niinkö sinä sanoit? kysyi kapteeni uudestaan, vetäen
-suutansa ystävälliseen hymyyn.
-
--- Niin, toisti Viljo.
-
--- Pikku Atlan tähden, hän sanoi makeasti. -- Kas niin, poikaseni, hyvä
-on. Ja sinä, hän kääntyi Aarteen puoleen, -- laita luusi täältä ja
-kiitä että ne ovat eheinä!
-
-Se oli hyvästijättö. Aarre vastasi samalla mitalla, kääntäen selkänsä
-sanaa virkkamatta, sillä välin kuin Viljo keskusteli vaihdoksen
-vaatimista toimenpiteistä. Tovereista Aarre ei tavannut ketään, kun hän
-ruhvista tavaransa nouti.
-
-Viljolla ei ollut kiirettä, koska "Pilvi" viipyi vielä vuorokauden.
-Konsulaatista palattua hän lähti saattamaan Aarretta Dianalle ja
-maksoi melkein viimeisillä penneillänsä ajurin, jolla tavara-arkku
-kuljetettiin. Kun se oli paikallaan tilavassa, hauskassa ruhvissa eikä
-mitään enää ollut tehtävää, silloin molemmat nuorukaiset ojensivat
-toisilleen kätensä, yhdistäen ne puristukseen, joka kertoi, että
-kumpikin tunsi olevansa toiselle paljon velkaa, syvää kiitollisuutta ja
-uskollista ystävyyttä, joka oli säilyvä eronkin yli.
-
--- Sinä pelastit minut, sanoi Aarre.
-
--- Sinä annoit minulle toivon katkeruudessani, sanoi Viljo.
-
--- Sinä säälit ja autoit minua, vaikka luulit että olin ottanut "ainoan
-karitsasi"...
-
--- Sinä viittasit minua hänen luokseen, vaikka rakastit häntä...
-
--- Viljo, sanoi Aarre silloin äkkiä, -- älä siitä kiitä! Sinä olet
-parempi ja voimakkaampi minua. Ei se ollut jalo uhri niin kuin
-ajattelet, sillä en sitä vapaaehtoisesti antanut, ja minä pelkään,
-että jos se tapahtuu, minä suruuni sorrun... Älkäämme puhuko siitä
-enempää, en jaksa nyt... Vie terveisiä äidilleni, vie kaikille, myös
-Länsirantaan... Hyvästi, hyvästi! Kiitos, Viljo, vielä kerran!
-
-Päivä oli ollut liian vaiherikas ja liian täynnä mielenliikutuksia.
-Aarre oli heikko edellisen yön jälkeen, ja kun hän jäi yksin ja
-jännitys laukesi, tunsi hän voimansa olevan kokonaan lopussa. Hän oli
-ollut niin turvassa Viljon luona, niin iloinen uudesta paikastansa,
-niin huolissaan siitä, miten "Pilvellä" kävisi, ja sitten osaaottava
-Viljon tuskaan ja epätoivoinen Laineen tähden, että kaikki muu oli
-vähäksi aikaa unohtunut. Nyt uupumuksen ja hylätyn yksinäisyyden
-tunteen mukana palasi omantunnon kalvava vaiva. Hän olisi tahtonut
-rukoilla, mutta Jumala tuntui paenneen kauas pois. Hän ajatteli
-äitiänsä, mutta häpeä vain kasvoi, sillä hän oli pettänyt rakastavan
-luottamuksen. Kuinka onnellinen hän olisi voinut olla, päästessään
-merta kyntämään suuressa, kauniissa laivassa, hyvän kapteenin
-komennossa, kauas, kauas vieraisiin ihmemaihin! Kaikki muu suru olisi
-ehkä saattanut siellä vaimeta ajan aaltoihin -- mutta synnin varjo oli
-seuraava häntä minne hän menikin, vaikka merten ääriin. Hän katseli
-tummaa vettä, ja hänen silmistäänkin vesikarpalot alkoivat vierähdellä.
-Hän muisti runoilijan valitusta:
-
-    "Vuoskausia kärsimys kalvaa voi
-    ilon tyhjän ja kurjan tähden,
-    ja tahra, min hetken huumaus toi,
-    ei kuumin kyynelin lähde.
-    Punaruusuista tuskaa, murhetta vuotaa..."
-
--- Mutta se ei ollut minulle ilo! Ne eivät olleet punaruusuja!
-
-Hän kohotti päänsä, ja piirteisiin tuli jälleen uhmaa ja terästä. --
-Minä voitan surun, sillä tästedes olen voittava synnin ja vaaran,
-nyt kun minä ne tunnen. Houkka joka lannistuu! Kun on yksin suuressa
-maailmassa, voi pian tulla haaveilijaksi... Mutta minäpä näytän, etten
-sittenkään ole mikään huono mies enkä mikään raukka!
-
-
-
-
-VIII
-
-
-Einar von Stern oli heti Mailisin palattua Helsingistä kirjoittanut
-New-Castleen, pyytäen viranomaisia tarkastamaan "Pilvi" nimistä
-kuunariparkkia sen saapuessa, ottamaan selkoa, oliko siinä mukana
-ylioppilas Aarre von Stern, pidättämään hänet kaikessa hiljaisuudessa
-ja kohta sähköttämään isälle. Kööpenhaminan leimalla varustettu kirje
-saattoi paronin ymmälle, sillä paronitar ja Valio eivät poikkeamisesta
-mitään tietäneet; mutta sitten hän sähkötti sinne samalla tavalla
-kysyen "Pilveä" ja poikaansa. Saapui vastaus, että mainittu laiva oli
-satamassa käynyt, mutta jatkanut matkaa propsilastissa New-Castleen. Se
-oli hyvä sanoma. Varmaan he olivat oikeilla jäljillä Aarteen suhteen ja
-saattoivat pian odottaa varmoja tietoja.
-
-He aikoivat viipyä saaristossa, kunnes saisivat toivomansa varmuuden
-Aarteesta. Tänne tosin oli postin ja sähkösanomain saanti hankalampi;
-mutta paroni ja paronitar eivät kumpikaan nyt halunneet nähdä
-helsinkiläistä tuttavapiiriä, joka aina oli valmis kyselemään ja
-huhuamaan. Jos Aarre tavattiin New-Castlessa, aikoivat he yhdessä
-matkustaa sinne noutamaan hänet takaisin. Einar oli heltynyt, ja
-Mailis luotti rakkautensa voittoon. He päättivät myöntyä Aarteen
-merimiesunelmiin ja hankkia hänelle paikan taattuun laivaan, siinä
-toivossa että kaikki lopulta oli kääntyvä hyväksi, kun he ymmärsivät
-ja tunnustivat hänen halunsa ja taipumuksensa. Mailis tahtoi
-haudata pelkonsa ja kaipuunsa, Einar toivonsa nähdä hänet ylhäisenä
-virkamiehenä, joka kyllä sen ohessa huvikseen olisi saanut ohjailla
-kauniita kilpa-aluksia. Suuriin uhrauksiin hänkin oli valmis poikansa
-tähden, joka oli kallis heille molemmille.
-
-Mutta sitten oli jäljellä vaikein pulma: Laine.
-
-Paroni oli paljon häntä katsellut, kun hän oli Valkamassa. Hän oli
-kaunis tyttö ja harvinaisen miellyttävä. Vahinko, että hän oli vain
-kalastajatyttö. Paras ratkaisu olisi epäilemättä, jos hän talven
-kuluessa joutuisi jonkun vertaisensa vaimoksi -- ja sopivia ehdokkaita
-kyllä saattoi rahalla hankkia -- mutta suostuisiko siihen sellainen
-ihmeellinen tyttö, joka vastasi kieltävästi nuoren paroninkin kosintaan?
-
-Paronitar teki työtä ylhäällä "maalauskammiossa", ja paroni istui
-hänen luonansa, kertoen tuumiaan. Ne loukkasivat Mailista syvästi: --
-Kuinka vähän sinä tunnet kansaa, kuinka alentavia sinun ajatuksesi
-ovat! Etkö luule, että jaloluonteisen kalastajatytön tunteet ovat yhtä
-koskemattomat ja pyhät kuin sinun ja minun?
-
--- Niin, sanoi Einar surullisesti hymyillen, kun samassa Sirkku
-henkäyksen tavoin hulmahti sisälle, vaaleanvihreässä puvussa kuin
-lammen kaisla, -- kyllä minä paremmin ymmärrän sellaista keijukaista
-kuin tämä. Eikö niin, tyttöseni?
-
--- Mitä, setä kulta? En kuullut, mistä te puhuitte.
-
--- Eipä sillä väliäkään. Paroni vaihtoi keskusteluainetta. -- Pikku
-perhonen, mistä sinä tänne lensit? Tule tänne viereeni, tule kertomaan,
-mitä puuhailet. Ehkä sinun jo on ikävä?
-
--- Aioin pyytää tädin luonnoskirjaa katsellakseni. Kyllä se on totta,
-setä, aika käy pitkäksi, kun ei Valiota kuulu. Onko se mikään ihme?
-
--- Ihan joutavia ne hänen esitelmämatkansa, sanoi paroni. -- En käsitä,
-mikä into häneen yhtäkkiä on tullut. Viime viikolla hän juuri puhui, ja
-nyt taas. Se mahtoi onnistua hyvin, koska se on niin mieluisaksi käynyt.
-
--- Voi, sedän olisi pitänyt kuulla! kehui Sirkku loistavin silmin. --
-En koskaan ennen ole osannut ajatellakaan, että Valio on sellainen
-kaunopuhuja. Hän selitti, kuinka tieto on voimaa ja kuinka jo
-esi-isämme etsivät syntyjä syviä. Minä innostuin niin, että olisin sen
-puheen vaikutuksesta halunnut vaikka lukea ylioppilaaksi, ellen olisi
-kihloissa. Se oli aivan liian etevä puhe ompeluseuraan.
-
-Mailis, jonka alakuloisille kasvoille Sirkun kertomus loi onnen
-hetkellisen heijastuksen, pysähdytti siveltimensä ja kääntyi tytön
-puoleen: -- Ei milloinkaan, ei missään voi työmme olla liian etevää.
-
--- Sentähden kai häntä pyydettiin kirkonkylän juhlaankin, arveli
-paroni. -- Saattaahan Valio joskus esiintyä, mutta minusta tämä
-on liikaa. Noilla ihmisillä ei ole mitään hienotunteisuutta eikä
-kohtuutta, ja Valio on liian hyväntahtoinen. Ensi kesänä häntä varmaan
-pyydetään joka viikko juhliin ja ompeluseuroihin. Kansa on nykyään
-niin huvinhaluista, ettei sille riitä mikään, mutta Valion asia ei ole
-ryhtyä sitä tyydyttämään. Hänellä on parempaakin tekemistä.
-
--- Niin, sanoi Sirkku kiihkeästi, -- kyllä hänellä onkin. Sillä
-jospa te tietäisitte... Kerronko, setä ja täti? He ovat niin tyhmiä,
-niin tyhmiä! Kun Valio oli lopettanut puheensa, kuulin kahden muijan
-keskustelevan siitä. "Eikö tuon Valkaman nuoren paronin pitäisi
-tulla papiksi?" kysyi toinen, ja toinen vastasi, että niin sanotaan.
-"Minkätähden hän sitten puhui pelkkää tyhjää koreutta eikä oikeata
-Jumalan sanaa?" kysyi taas se edellinen muija. Mutta toinen sattui
-kääntämään päätänsä, huomasi minut, tyrkkäsi toista kylkeen, ja hänkin
-kääntyi minua katsomaan. Sitten he eivät enää puhuneet mitään. Minä
-olin hirveän suuttunut ja päätin, etten kerro Valiolle, sillä hänen
-käy mielensä pahaksi. Ei minä kuitenkaan voinut olla kertomatta, kun
-kuulin, että rovasti oli pyytänyt häntä esiintymään pyhäkoulujuhlassa.
-"Älä mene", sanoin hänelle, "sinä olet liian viisas ja puhut liian
-hyvin, he eivät ymmärrä. He tahtoisivat muka puhdasta Jumalan sanaa!"
-Mutta voittoko arvata, mitä Valio vastasi? Hän sanoi: "Ehkä muija parka
-oli oikeassa. Minä koetan tällä kertaa selittää heille, että Jumalan
-pelko on viisauden alku."
-
--- Vahinko, että sinä et ollut kuulemassa, mitä he nyt kuiskuttelivat,
-hymähti paroni.
-
--- Niin, kun pääni oli kipeä eilen, ja täti arveli sen tulevan tuulesta
-pahemmaksi. Älä naura, setä kulta, en minä pelkoni tähden olisi
-jäänyt kotiin, kun Valionkin täytyi lähteä. Olihan Länsirannan Erkki
-perämiehenä. Mutta kyllä minä sen sanon, että nämä saaristopaikat ovat
-hirveitä! Onko nyt laitaa, että yhden esitelmän tähden pitää nähdä niin
-paljon vaivaa ja olla poissa kaksi päivää ja yö?
-
--- No, no, älähän pane kukkuraa; tämä päivä ei ole vielä puolessakaan.
-Mutta liikaa se sittenkin on, siitä olemme yhtä mieltä. Pikku morsian,
-pidä kiinni hänestä paremmin! Ja sitten paroni nauraen poistui.
-Alhaalla salin läpi kulkiessaan hän ei enää nauranut, vaan muoto kävi
-totiseksi ja syvä ryppy ilmestyi silmien väliin. Hän seisahtui hetkeksi
-pitkän seinän luo, jota koristi kaksi taulua, "meren lapset" ja "lammen
-lapset". Hän katsoi ja katsoi, mutta ainoastaan toista niistä. Sitten
-hän huokasi hyvin syvään ja astui hitaasti pois huoneeseensa, missä
-suurella pöydällä oli hujan hajan papereita ja purjehduspaviljongin
-piirustuksia. Hän silmäili niitä hajamielisenä, työnsi ne syrjään ja
-huokasi jälleen. Mailis saattoi innolla tehdä työtä -- aiheen tähden --
-mutta hän...
-
-Mailis maalasi jälleen kaksoistaulua. Se oli vasta niin alussa,
-että siitä ei saanut mitään selvää. Sentähden Sirkku otti käteensä
-luonnoskirjan, alkaen sitä selailla.
-
--- Aarre ja vain Aarre, hän sanoi osaksi hiukan nyrpeänä, osaksi
-leikillään. -- Miksi täti ei ole piirtänyt Valiota myös? Eikö hän tule
-kumpaankaan kuvaan?
-
--- Onko se ikävää? Sinullahan on elävä kuva, ja se on paljon parempi.
-
--- Täti, sanoi Sirkku epäröiden, -- pidätkö Valiosta ihan niin paljon
-kuin Aarteesta? Minun mielestäni sinä aina olet hellinyt Aarretta
-enemmän, vaikka Valio on kymmenen vertaa herttaisempi ja hienompi.
-
-Mailisin silmiin kyynelet kihosivat. Hän vastasi hiljaa: --
-Vapahtajamme sanoi: kenellä teistä on sata lammasta ja hän yhden niistä
-kadottaa, eikö hän jätä yhdeksänkymmentä yhdeksän korpeen ja etsi
-eksynyttä, kunnes hän sen löytää? Sirkku, ymmärrätkö, että sellainen on
-äidinkin sydän?
-
--- Anteeksi, täti rakas, että pahoitin sinua! huudahti Sirkku
-katuvaisena. -- Minä ymmärrän _jotakin_ siitä, ellen täysin käsitäkään.
-Sinä pelkäsit jo kauan, että Aarre kerran lähtisi, eikö niin, täti?
-Kuinka kummallista sentään! Minä katselen tätä luonnosta, jossa hän
-on työntänyt venheen teloilta ja seisoo sen vieressä, katse täynnä
-syvintä ikävöimistä. Niin voi katsoa ainoastaan sitä, jota rakastaa yli
-kaiken. Sinä tiesit jo monta vuotta, että hän siten rakasti merta --
-etkö tietänyt? Niin, nyt minä ymmärrän sen... Tämähän on oma kuvasi --
-sinä istut portailla mustiin puettuna ja käännät kasvosi pois, pyyhkien
-kyyneleitä... Kuinka kaunis siitä mahtanee tulla! Mutta mitä taulun
-toiseen osaan on aiottu? Tämäkö? Ei, sehän on eri luonnos samasta
-aiheesta. Entä tämä? Niin, niin, se on oikea täydennys. Oi täti, jospa
-hän tulisi pian ja kuivaisi kaikki kyyneleet silmistäsi!
-
-Nyt ne kirkkaina kiilsivät kumpaisenkin silmissä, myöskin Sirkun.
-Hän katseli piirrosta, joka kuvasi Aarteen kotiintuloa. Äiti seisoi
-verannan kaiteen luona ojentaen käsivartensa syleilyyn, ja portaita
-ylös riensi merimiespukuun puettu nuorukainen, valmiina seuraavassa
-tuokiossa heittäytymään hänen helmaansa. Siinä aivan kuin odotti
-jatkoa, odotti näkevänsä hänet lepäämässä äidin rintaa vasten, autuaan
-riemun kirkastaessa heitä molempia.
-
-Sitä katsellessaan Sirkku unohti mielipahansa siitä, ettei kirjassa
-ollut Valion kuvaa. Mutta samassa hän huudahti ilosta, sillä elävän
-Valion ääni kuului porraskäytävästä. Samassa jo ovi aukeni.
-
--- Vihdoinkin, vihdoinkin! ilakoi Sirkku. -- Et usko, kuinka me jo
-olemme ehtineet kaivata! Nyt en sinua enää laskekaan, vaikka kuka
-pyytäisi ensi pyhäksi.
-
--- Minä luulen, että he jo saivatkin minusta tarpeeksensa, sanoi Valio.
-Hän hymyili, vastatessaan hellästi Sirkun tervehdykseen, mutta siinä
-hymyssä oli jotakin väsynyttä ja alakuloista.
-
--- Sinä et näytä reippaalta, Valio, sanoi Mailis tutkivasti. -- Ehkä
-olet pitkästä purjehduksesta väsynyt?
-
--- Olivatkohan he taas tyhmiä? huudahti Sirkku kiivaasti. -- Kerro
-pian, minä en saa mitään rauhaa. Puhuithan sinä hyvin? Kävihän kaikki
-onnellisesti, eikö käynyt?
-
--- Ei minusta ole kansanpuhujaksi, sanoi Valio surullisesti.
-
-Mailis oli laskenut siveltimen syrjään, pyyhkinyt kätensä ja riisunut
-suuren esiliinansa. Aliisa neitsyt tuli ilmoittamaan, että kahvi oli
-pöydällä, mutta paroni oli mennyt ulos.
-
--- Tulkaa, lapset, me odotamme häntä ruokasalissa, ja sinä kerrot
-matkastasi, Valio, siellä kodikkaassa sopessamme...
-
-He asettuivat kiinteille, kuosikkaille penkeille ikkunakomeroon, joka
-oli kaikkien perheenjäsenten lempipaikka. Valio huokasi: Äiti rakas,
-Sirkku pieni -- mitähän he hyötyivät hänen kertomuksestaan?
-
--- Niin, minä saavuin perille ja menin suoraan juhlapaikkaan. Ensin
-puhui vanha rovasti. Lämpöä ja vakavuutta siinä oli kyllä, mutta
-tiedättehän, ettei hänellä ole suuria lahjoja. Hartaasti kansa
-kuitenkin kuunteli, ja se rohkaisi minua. Varmuuden vuoksi minun ehkä
-olisi pitänyt kirjoittaa puheeni, mutta enhän ole sitä Helsingissäkään
-koskaan tehnyt. Astuin lavalle, etsin kauneimmat sanat muististani...
-Näin lasten liikkuvan levottomina paikoillaan, muutamat nuorista
-nousivat lähtemään, ja aivan edessä eräs vaimo torkkui...
-
--- Hävyttömät! suututteli Sirkku.
-
--- Älä sano niin. Rovasti oli puhunut hyvin pitkään, pienessä
-koulusalissa ilma kävi tukalaksi, he olivat väsyksissä, se on
-luonnollista. En minä ketään moiti, mutta mieleni kumminkin
-masentui ja intoni laimeni, sillä olin toivonut ja odottanut, että
-puheeni heitä kiinnostaisi. En osannut enää pitää säikeitä koossa,
-hämmennyin ja tempasin täytteeksi, mitä sillä hetkellä keksin. Sen
-olisi pitänyt tulla sydämestä, mutta sydämeni tuntui aivan tyhjältä
-ja sanat helisevältä vaskelta ja kiliseviltä kulkusilta. Kun olin
-lopettanut, oli minulla se tunne, että yritykseni oli mennyt kokonaan
-hukkaan: ainoastaan toinen puoli väestä oli kuunnellut, ja ne, jotka
-kuuntelivat, eivät siitä mitään hyötyneet.
-
--- Sitä ei voi tietää, lohdutteli Mailis. -- Kun hyvää tahdoit,
-siunaa Jumala sen varmaan ja antaa jonkun siemenen itää. Ehkä myöskin
-nöyryytys oli sinulle itsellesi opiksi.
-
--- Oli kyllä, sanoi Valio vakavasti. -- Minä opin sen, etten ole luotu
-tällaiseen tehtävään. En sovi puhumaan kansalle, sillä siinä on välillä
-juopa, jonka yli en pääse hartaimmalla tahdollanikaan. Se on yksi asia.
-Toinen on se, etten itse omista sitä, mitä minun pitäisi muille antaa.
-Äiti, älä tule murheelliseksi, minä en voi siihen mitään... mutta minun
-on mahdoton tulla papiksi!
-
--- Aina se ajatus onkin vaivannut sinua, sanoi Sirkku.
-
-Mailis oli ensin ääneti. Sitten hän kysyi, kiinnittäen syvän katseen
-Valioon:
-
--- Miksi siis olet sitä aikonut tähänkään asti?
-
--- Tiesinkö sen? Sinua, äiti, minä lapsesta asti olen rakastanut ja
-ihaillut yli kaiken, vielä enemmän kuin isääkin, vaikka paljon ihailen
-häntä myös. Minusta sinä olet pappi ja taiteilija yhtaikaa... Sirkku
-nauraa -- mutta se on totta. Kun ajattelin elämäntehtävääni, oli aina
-mielessäni, että tahdoin pyrkiä äidin kaltaiseksi, ja silloin silmäini
-eteen kuvastui ainoastaan nämä kaksi uraa. Toinen tai toinen. Minä
-luulen, että olisin voinut piirtää ja maalata, jos olisin täydellä
-innolla ja luottamuksella ryhtynyt siihen, mutta en uskaltanut. Täytyy
-omistaa uskoa ja rakkautta, voidakseen jotakin. Silloin ajattelin,
-että helpommin kykenisin sanoissa tuomaan ilmi sydämeni kaiken
-kauneuskaipuun...
-
--- Sinunhan olisi pitänyt ruveta runoilijaksi! huudahti Sirkku.
-
--- Jospa olisinkin saanut! Mutta siihen ei voi ruveta, sen täytyy
-pulpahtaa esille. Ajatella minä voin, puhua minä voin, ja siksi
-uneksuin, että kokoaisin sieluni täyteen viisautta ja kauneutta ja
-toisin sen ilmi ihmisille.
-
-Mailis kuunteli keskeyttämättä, mutta Sirkku huomautti jälleen: -- Minä
-en ymmärrä, miten sen johdosta toivoit papiksi. Sinusta olisi tullut
-esteetikko.
-
--- Kenties... Mutta syvimmällä sydämessäni asui kaunis ja pyhä kuva,
-jonka täydellisyyttä ikävöin. Sinä Sirkku, joka rakastat kauneutta
-myöskin -- etkö koskaan ole tuntenut sitä ikävää? En tehnyt sitä
-itselleni täysin selväksi, vaikka valitsinkin urani, sillä niinä olin
-sellainen kuin äiti sanoi: uneksija, joka ei ole taistellut... Sinä
-iltana, jona siitä puhuimme lammen rannalla, heräsi jotakin minussa.
-Silloin annettiin taistelun merkki.
-
--- Ja nytkö jo tahtoisit heittää sen kesken? kysyi Mailis hiljaa.
-
--- En milloinkaan, sillä sydämeni nääntyy janosta ja ikävöimisestä...
-Mutta voinko antaa valmista muille, kun itselläni ei ole muuta kuin
-kaipaus?
-
--- Siinä olikin vika, että koetit antaa valmista. Sinä olisit
-rakkaudessa antanut kaipauksesi!
-
-Valio viipyi vaiti, syvissä mietteissä. Sitten hän sanoi:
-
--- Kun puhuin edellisellä kerralla, annoin sellaista, mitä omistin.
-Silloin en lentänyt korkeammalle kuin siipeni kannattivat, mutta niin
-korkealle lensin, etten tavannut kuulijaini sydämiä.
-
--- Sentähden, ettet tuntenut etkä ymmärtänyt kuulijoitasi.
-
--- Siinäpä se on! Olen koettanut, mutta en kykene.
-
--- Olet koettanut velvollisuudentunnosta, vaan et rakkaudesta.
-
-Taas Valio jäi vaiti. Mutta Sirkku kysyi: -- Voiko rakkauttakin oppia?
-
--- Sen täytyy herätä pyhästä kipinästä, mutta me voimme lietsoa tulta.
-
--- Sitä kipinää ei kukaan ole antanut minulle milloinkaan, sanoi Sirkku
-surullisesti. -- Kentiesi sinulle, Valio. Tädillä on niin kauniita
-ajatuksia, ne sytyttävät.
-
--- En tiedä, lausui Valio tavallista kiihkeämmin. -- Minusta tuntuu
-kuin olisin puoli-ihminen tai kaksoisihminen; ainakaan en ole mitään
-selvää ja eheätä. Minussa on jotakin joka sytyttää ja jotakin joka
-sammuttaa.
-
-Mailis huokasi syvään, syvään. Hänen katseensa kiintyi Einariin, joka
-juuri silloin astui sisälle. He olivat kaikki ääneti. Paroni katsoi
-kummastuneena ympärilleen, oudoksuen moista juhlallisuutta, ja nauraen
-hän sen keskeytti:
-
--- No tehän olette niinkuin kirkossa. Hyvää huomenta, Valio! Katsoppas,
-Sirkku, tässä sinun kaivattusi nyt on eheänä, mutta iloiselta hän
-ei näytä, etkä sinäkään, vaikka kahvi-Kaisakin pöydällä odottaa --
-sinun ystäväsi, pikku Sirkku. Joko akat taas tahtovat viedä Valion
-ompeluseuraan?
-
-Valio sävähti, niinkuin jokin olisi koskenut, ja ensi kerran Sirkku ei
-voinut hymyillä, kun paroni laski leikkiä.
-
--- Setä, niinhän sinä puhut minulle kuin lapselle. Olenko minä niin
-tyhmä?
-
--- Oho? sanoi paroni kummastuksissaan. -- Mikä sinun on ja teidän
-kaikkien?
-
--- Me keskustelimme vakavista asioista, sanoi Mailis, siirtyen pöydän
-ääreen. Hänen kätensä värisi, hän ojensi kahvikannun Sirkulle, joka
-ryhtyi emännöimään.
-
-Paronikin kävi heti hyvin vakavaksi. -- Aarteestako?
-
-Valio pudisti päätään.
-
--- Kyllä minä olen häntä paljon ajatellut, vaikka en usein puhu
-hänestä. On ihmeellistä, kuinka vieraat me olimme toisillemme. Sekin on
-suuri suru, joka sydäntäni painaa.
-
--- Te olette niin eriluonteiset, sanoi paroni. -- Sinä olet perinyt
-enemmän äidiltäsi, Aarre minulta.
-
--- Eipä, päinvastoin, arveli Sirkku.
-
--- Kuinka niin? Aarrehan on reipas ja iloinen niinkuin minä, ja Valio
--- kuuleppas, nyt sanon hänestä jotakin kaunista! -- niin, hän on
-runollinen, miettiväinen, syvämielinen... Keltä se lienee perintöä? Ei
-minulta.
-
--- Mutta Valio on ylimys, selitti Sirkku. -- Me puhelimme siitä juuri.
-Hän tahtoisi mielellänsä rakastaa kansaa, mutta se on hänelle vaikeata
-niinkuin minullekin. Nyt minä käsitän syyn.
-
--- Ja minäkin, sanoi Valio äänellä, joka sointui syvästi surulliselta.
-He nousivat pöydästä, ja Valio heti poistui Sirkun seuraamana.
-
-Mailis ja Einar jäivät kahden. Einar tunsi vakavaa painoa ilmassa, ja
-Mailis seisoi katsellen ulos ikkunasta, taistellen sydämessään, peläten
-ja halaten tilinteon hetkeä. Niin, sen täytyi tulla -- lasten tähden.
-Hän kääntyi hitaasti, lausuen hellimmällä äänellänsä, jossa kärsimys
-värähteli:
-
--- Sopusointu ja epäsoinnut -- sano, kuinka ne voivat yhtaikaa olla
-olemassa? Sinä et ollut täällä, kun Valio murehtien valitti, että
-hänessä kaksi maailmankäsitystä taistelee eikä hän löydä eheyttä.
-Miten on Aarteemme laita? Purjehtisiko hän nyt vieraita vesiä, jos
-ristiriidat eivät olisi häntä ajaneet? Ne vastakkaiset voimat eivät ole
-hyvä ja paha, sillä sellainen taistelu käydään joka sydämessä. Tämä on
-jotakin toista.
-
--- Niin, sanoi Einar äkkiä ja päättäväisesti, -- luuletko, etten ole
-alkanut sitä aavistaa? Minä tahdon säästää sinut sanomasta, mitkä
-voimat heissä taistelevat: _sinä ja minä!_
-
-Mailis hämmästyi. Sitten mielenliikutus ankarana hänet valtasi, ja
-kietoen kätensä Einarin kaulan ympäri hän purskahti itkemään.
-
--- Ja kuitenkin me rakastamme toisiamme niin paljon! Einar, Einar, mitä
-tästä on tuleva?
-
--- Mitä tulee köydestä, jota kaksi tempoo eri suuntaan? Toinen tai
-toinen voittaa, vetäen sen puoleensa.
-
--- Tai köysi katkeaa... Einar, voitko sen sallia?
-
--- Enkö minä saattaisi kysyä samaa? Sinä vieno Mailis, joka kuitenkin
-olet niin itsenäinen -- tahtoisitko, ettei miehesi olisi mikään luonne,
-että hän olisi -- nolla vain?
-
-Mailis ei ehtinyt vastata, kuului koputus ja Aliisa neitsyt toi
-sähkösanoman. -- Kaksi miestä tuli veneellä manterelta, hän kertoi. --
-He ovat soutaneet niin, että huohottavat väsymyksestä.
-
-Paroni kalpeni. Sitten veri palasi hänen kasvoihinsa, jotta posket
-polttivat kuin tulessa. Hän viittasi Aliisaa poistumaan:
-
--- Mene, anna heille ryyppy tai muuta, kunnes saavat maksunsa -- no,
-joudu nyt!
-
--- Aseta kahvia heille, huusi Mailis hänen jälkeensä. Itse hän ei
-ymmärtänyt, kuinka sai sanotuksi sellaista jokapäiväistä. Hän vapisi
-niin, ettei hän olisi voinut avata sähkösanomaa, mutta sen tekikin
-Einar kuumeisena, hätäisenä.
-
-"New-Castle, England. 'Pilvi' saapunut. Von Stern _ei_ mukana.
-Ilmoitetaan lähteneen Kööpenhaminasta Austraaliaan."
-
-He katsoivat toisiinsa tyrmistyneinä, aivan kuin ukonnuoli olisi
-heihin sattunut. Tuntui mahdottomalta käsittää, että kaikki toivo nyt
-oli turha, että he täydellä todella, auttamattomasti olivat Aarteen
-kadottaneet. "Köysi katkeaa"...
-
-Tavallisesti Mailis ei rukoillut miehensä läsnäollessa, sillä hän tunsi
-sen Einaria vaivaavan. Nyt hän ei mitään kysynyt eikä ajatellut. Hän
-vaipui vasten ikkunapenkin kulmaa ja peitti kasvonsa patjaan, huoahtaen
-tuskassa kerran toisensa perästä:
-
--- Herra, auta minua, vahvista minua! Minun uskoni horjuu, minä en
-jaksa luottaa...
-
-Einar kumartui hänen ylitsensä: -- Nouse, Mailis, nouse! Ja kun Mailis
-ei liikahtanut, hän sanoi syvästi surullisella äänellä: -- Sinäkin
-olet epätoivoinen, vaikka hän kirjoitti muistavansa sinun laulujasi ja
-rakastavansa sinua niin paljon... Minulle ei ollut riviäkään...
-
-Silloin Mailis kuin havahtuen kohosi pystyyn. -- Anna anteeksi, Einar,
-rakas Einar! Niin, minä olen häpeällisen heikko, ja itsekkäästi tunsin
-vain oman tuskani. Ah, mikä vaara onkaan, ettei lapsi tule äidin
-epäjumalaksi... Mutta Jumala tietää sen... että voisin kestää eroa...
-voisin antaa hänet poiskin, Isän syliin -- mutta en synnin valtaan!
-
-Sitten valoisampi ajatus välähti hänen murheensa pimeydessä:
-
--- Einar, tämä suru yhdistää meidät. Minkätähden pyrintöjen yhtyminen
-tekisi toisen meistä tyhjäksi, niinkuin sinä sanoit? Ei, vaan me
-ponnistamme täysin voimin, mutta _samaan suuntaan_, sillä kumpikin
-pyydämme nyt yhtä vain: tuhlaajapoikamme löytämistä ja palauttamista,
-olkoon hintana mikä uhraus hyvänsä. Minä tunnen, että jaksan uskoa
-jälleen. Kyllä hän palaa, sillä rakastava Isä kuitenkin kaikkea johtaa,
-eikä rukousten lapsi voi joutua hukkaan!
-
--- Rukousten lapsi! toisti Einar synkästi. -- Jos löytyy Jumala, joka
-rukouksia kuulee, tahtoisin minäkin häneltä pyytää poikaani. Kulkekoon
-hän missä tahansa, sinun hän on aina -- mutta minä, joka sentään
-rakastin häntä myös, oi niin paljon ettei hän sitä aavistanut, minä
-saatoin hänet vihaamaan itseäni...
-
--- Sydäntä särkee, kun sinä puhut noin! Mailisin silmissä oli
-kyyneleitä. -- Hän on sinua rakastava, jokainen salpa on aukeava
-väliltänne, sillä kun hän tulee, olet oppinut häntä ymmärtämään.
-
-Hetkeksi Einarin ääneen tuli katkera ivallinen väre, hänen lausuessaan:
--- Ja jospa olisin "ymmärtänyt" häntä alusta alkaen, jos kaikki olisi
-käynyt sinun ohjelmasi mukaan -- olisiko se ollut onneksi? Hän olisi
-saanut meidän piikamme sivistymättömän tytön vaimokseen -- tai ehkäpä
-ei olisi saanut häntä sittenkään!
-
--- Ei niin, vaan "piian tyttö" olisi kasvatettu poikamme arvoiseksi
-sivistykseltäänkin, niinkuin hän on sydämeltään. Ellei Aarteen toivo
-silloin olisi toteutunut, olisi hän kestänyt sen kuin mies. Hän olisi
-lähtenyt merelle, sillä sinne hän aina on ikävöinyt; mutta me olisimme
-valmistaneet hänen matkansa ja tasoittaneet hänen tiensä, niinkuin
-aioimme nytkin, ja yhteinen siunauksemme olisi häntä saattanut.
-
-Einar pudisti päätänsä. -- Olkoon miten tahansa, se on korjaamatonta.
-
--- Niin, kuiskasi Mailis. -- Ei siis puhuta siitä. Tehkäämme nyt mitä
-voimme, saattakaamme häntä siunauksillamme ja rukouksillamme siellä
-missä hän kaukana purjehtii! Einar...
-
--- Siis sinä voitat köyden omalle puolellesi, hän sanoi kääntyen pois.
-Hänen äänensä värisi, hän tunsi uljuutensa pettävän.
-
--- Ei, Einar, vaan sinä tulet minun avukseni. Oi Jumalalle kiitos,
-silloin me vedämme hänet luoksemme, sillä yhdistetyissä käsissä on
-voimaa!
-
-"Yhdistetyissä käsissä on voimaa!" Melkein samat sanat oli Valio
-sanonut Sirkulle, sillä hekin tekivät tiliä.
-
--- On raskasta, kun silmät aukenevat ymmärtämään sellaista, mikä
-minulle selvisi äsken. Sen täytyy tulla opiksi. Jos minä nyt en
-tinkisikään päämäärästäni, jos olisin rohkea ja pyrkisin siihen, mihin
-ensimmäinen ihanteeni viittasi, sano, Sirkku, pyrkisitkö mukana?
-
--- Kaikkialle, mihin sinäkin!
-
--- Käsitätkö todella, mitä lupaat? Entä jos se tulisi liian raskaaksi
-sinulle? Sirkku, me olemme yhdessä uneksineet monta vuotta; onko aivan
-varma, että jaksamme myöskin taistella tasarinnoin?
-
-Sirkku alkoi nyyhkyttää.
-
--- Mitä sinä tarkoitat, Valio? Etkö sinä rakastakaan minua?
-
--- Voi, älä ymmärrä väärin. Minä muistan mitä äiti kerran sanoi: että
-sinä olet perhonen ja voisit paleltua. Kuinka paljon olen elänyt
-lyhyessä ajassa! Juuri siksi että sinua rakastan, minä pelkään...
-
-Silloin Sirkku nosti päätänsä.
-
--- Mutta minä en! Jos sinä vaan rakastat minua, en palellu. Olen
-minäkin jotakin ajatellut sen illan jälkeen, vaikka minun on vaikea
-puhua siitä. En sanoisi kellekään muulle kuin sinulle ja ehkä
-tädille... Eikö se ole katkeraa: minä en enää iloisesti palaa omaan
-kotiini! Kun täti ensin puhui elämän vakavuudesta, oli se minusta uutta
-ja pelottavaa, mutta nyt minua enemmän pelottaa, että kaikki entinen
-alkaisi uudestaan -- tyhjäntoimittaminen ja ainaiset huvitukset.
-Voi Valio, ei minusta ole niinkään hauskaa olla aina vain lapsi tai
-perhonen. En tahdo pysyä sellaisena.
-
-Valion silmät loistivat. -- Oma Sirkkuni, kuinka sinä teet minut
-onnelliseksi!
-
--- Sinä olet niin hyvä, sinä koetat ymmärtää minua. Enhän minä ole
-sinnepäinkään kuin pitäisi, mutta te nostatte minua ylöspäin. Kysyit
-äsken, enkö ole koskaan kaihonnut... En tiedä, tuskin lienen; tyhjyyttä
-olen kyllä tuntenut joskus -- mutta sinulta ja tädiltä olen nyt vasta
-oppinut ajattelemaan ja pyrkimään.
-
--- Niinpä me pyrimme iloisesti yhdessä, ja silloin ei ole hätää.
-Kiitos, Sirkku! Nyt minä uskallan toivoa, että Jumala antaa minulle
-vielä varmuuden tehtävästänikin, ja mieleni saa rauhan.
-
-Heidän keskustelunsa keskeytyi, kun Mailis tuli kertomaan saapuneesta
-sähkösanomasta. Hän oli nyt jo tyyni, mutta Valio käsitti, että hän
-kärsi sanomattomasti. Sirkku muisti kaunista taulunluonnosta. Eikö
-se toteutuisikaan Aarteelle ja hänen äidillensä? Hän kiersi kätensä
-Mailisin ympärille ja itki kuin omaa suruansa. Valio näki ikkunasta,
-miten aallot vyöryivät ulos, kauas ulapalle, ja hän ajatteli syvällä
-murheella "pikku veljeä". Kuinka vähäiseksi hyödyksi hän koskaan
-oli Aarteelle ollut! Ja nyt ei sitä enää voinut korjata, ehkei
-milloinkaan...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Sitten tuli muuton aika. Paronin perhe siirtyi Helsinkiin, kun
-syystuulet rajusti puhalsivat Valkaman ympärillä, ja Sirkku matkusti
-kotiinsa lujin päätöksin, että hän nyt alkaisi opetella keittämään
-ja ompelemaan. Aarteesta ei kuulunut mitään, kunnes eräänä sateisena
-lokakuun päivänä läpimärkä, ryvettynyt vieras nuorukainen ilmaantui
-paronin keittiöön pyytäen tavata herrasväkeä. Keittäjätär tiuskasi
-hänelle ja käski pois, mutta hän seisoi yhä ovensuussa suorana ja
-hätääntymättä, sanoen että paronitar varmaan tahtoi ottaa vastaan Aarre
-herran terveiset. Silloin tuli esille Aliisa neitsyt, tunsi miehen ja
-huudahti hämmästyneenä: -- Itärannan Viljo!
-
-Nyt ei enää katsottu hänen huonoa asuansa. Sana vietiin sisälle,
-Mailis syöksyi keittiöön, ja Viljon estelyistä huolimatta hän vei
-hänet kauniiseen, sähkövalossa loistavaan ruokasaliin, jonne jo
-Valiokin oli ehtinyt. Kohta tuli paroni ja puristi Viljon kättä kuin
-rakkaan vieraan. Kaikki oli niin ihmeellistä, että reipas meripoika
-joutui aivan hämilleen, katseli saappaittensa jälkiä eikä saanut sanaa
-suustansa. Mutta hänen ei tarvinnutkaan alkaa, sillä kysymyksiä sateli,
-ja vähitellen ystävällisyys ja merimuistot sulattivat roudan.
-
-Kun hän pääsi kertomisen vauhtiin, vallitsi hiiskumaton hiljaisuus,
-ja kuulijat tuskin tohtivat hengähtää. Sitten mielenliikutus valtasi
-heidät; Mailis itki, Valiokin pyyhki kyyneleitä, ja paroni nojasi
-otsaansa kättä vasten. Rakas Aarre, heidän lemmittynsä, kuinka hän oli
-kärsinyt! He vapisivat vaaroja, joissa hän oli ollut, he kauhistuivat
-merimiesten kiusauksia ja avuttomuutta ihmispetojen luolissa, he
-kuulivat viattoman lankeemuksesta, mutta he iloitsivat siitä, että
-ihan kuitenkin oli sama kuin ennen, heidän puhdas Aarteensa. Itseänsä
-Viljo ei paljon maininnut; hän vain yksinkertaisesti sanoi löytäneensä
-Aarteen ja vaihtaneensa paikkaa hänen kanssansa.
-
--- Kaikille hän käski sanoa terveisiä, lopetti Viljo kertomuksensa.
-Silloin vierähti kauan pidätetty kyynel paroninkin poskelle. Mailis
-tahtoi kiittää Viljoa, mutta ei voinut liikutukseltansa. Valio teki
-sen hänen sijastansa, niin sydämellisesti kuin veljelle. Hänelle ei
-johtunut mieleenkään, että Viljo oli yksi "kansasta", jota oli vaikea
-lähestyä.
-
-Sitten Viljo nousi lähteäkseen.
-
--- Ei, ei, illallinen ehtii kohta, ja yösijasta me myöskin pidämme
-huolen.
-
-Mutta hän ei jäänyt. Läpi yön hän tahtoi matkustaa, sillä kotiin oli
-kiire. Paroni tarjosi hänelle rahaa; hän kiitti, vaan ei ottanut. --
-Enhän minä ole tehnyt mitään, josta pitäisi maksaa.
-
-Hänen mentyänsä Valio sanoi vanhemmilleen: -- Nyt tiedän, mihin
-tahtoisin elämäni käyttää. Suoritan tutkintoni, ja sitten, jos sallitte
-sen, lähden vieraisiin satamiin Aarretta etsimään. On niin kummallista
-nyt ajatella merimiehiä... Luulen, että voisin rakastaa heitä kaikkia,
-hyviä ja huonoja, sillä jokainen heistä on jonkun poika ja jonkun veli.
-
--- Suuret päätökset vaativat kypsymistä, sanoi Einar.
-
--- Minä siunaan sinua, jos lähdet, kuiskasi Mailis.
-
-Einar huokasi. -- Niin, en tahdo minäkään enää koskaan estää, jos
-lasteni sydän heitä vaatii johonkin...
-
-Seuraavan illan hämärtyessä Viljo saapui kotirantaan. Siellä syntyi
-yhtä suuri hämmästys kuin von Sternin keittiössä. Lapset huusivat ja
-hyppelivät hänen ympärillään, Liinu uhosi ja päivitteli; mutta Janne
-oli juovuksissa, retkotti pitkällään vuoteella ja sopersi kerran
-toisensa perästä, että "mitäs täällä teet, olisit pysynyt siellä"...
-
-Vielä samana iltana Viljo kävi Länsirannassa, mutta Laine oli poissa,
-ulkona merellä. Kalastajat olivat lähteneet kauas, niin että heitä
-odotettiin takaisin vasta lauantaina. Oli mahdotonta tietää tarkkaan,
-missä he liikkuivat; Viljon täytyi malttaa mielensä. Hän jäi istumaan
-Annin luo, tuli seuraavinakin päivinä ja kertoi kertomistaan. Anni
-ihmetteli, että merielämä lyhyessä ajassa oli muuttanut harvasanaisen
-Viljon puheliaaksi, katseli häntä tutkivasti ja näki ahvettuneitten,
-karkeitten poskien peittyvän ujolla punalla. Sitten Anni ei enää
-ihmetellyt eikä sanonut mitään. Hän päätti kuunnella tarkkaan, panna
-kaikki mieleensä ja kertoa Laineelle.
-
-Kun kyläläiset lauantai-iltana kokoontuivat rantaan ottamaan vastaan
-kalastajia ja heidän saalistansa, oli Viljo kävellyt siellä jo toista
-tuntia. Mutta kun veneet ilmestyivät niemen takaa, ei hän voinutkaan
-jäädä siihen seisomaan, hiipi tyhjään kotitupaan ja istui ikkunan
-ääreen. Sydän löi lyömistään ja silmä tähysteli. Ne lähenevät,
-lähenevät yhä... Nyt! Tuossa hän hyppää veneestä... kuinka hän
-on punaposkinen ja notkea... hän hymyilee, tervehtii... onko hän
-koskaan ollut noin ihana? Mutta miksi hän äkkiä käy totiseksi, katsoo
-ympärilleen, vilkaisee nopeasti ylös Itärannan ikkunaan ja sitten taas
-poispäin, lähtien kiireesti rannalta? Onko Anni sanonut --?
-
-Vasta aamulla he tapasivat toisensa ulkona rantakalliolla. Oli
-auringonpaisteinen sunnuntai, meri tyyni ja maa kuurassa. Kanervat
-kimaltelivat valkoisissa helmikoristeissa, ja punaiset puolat oli
-härmä sokeroinut. He kättelivät toisiansa kuin kaksi onnellista lasta.
-Kumpaisellakin oli sama tunne: kuinka me koskaan olemme voineet
-erota? Eikä kulunut puolta tuntia, ennenkuin he olivat sen sanoneet
-toisillensa, ja kun he puhuivat, puhui luontokin ympärillä.
-
-Tuuli lehahti puuhun ja kuiskasi sille:
-
-    -- Yli mustien merien retkeilin,
-    läpi synkimmän syksysäänkin;
-    nyt paistaa aurinko vihdoinkin,
-    ja luoksesi rauhaan jäänkin.
-
-Puu humisi vastaan:
-
-    -- Minä tunnen tuttuni entisen,
-    muut muistot huuruna haipuu;
-    kotituulen laulua kuunnellen
-    on täyttynyt koivun kaipuu.
-
-Pienet laineet liplattelivat, vaipuen kallion juurelle kanervikkoon:
-
-    -- Pois toistemme tieltä kilvaten
-    me riensimme tyhjän vuoksi;
-    tien päätämme hellästi yhtyen
-    saman rantakallion luoksi!
-
-Mutta kun nuoret onnelliset katsoivat ulos merelle, joka niin aavana ja
-auringonpaisteisena levisi heidän eteensä, muistivat he kumpikin häntä,
-joka purjehti etäisillä vesillä ja varmaan ajatuksineen seurasi heitä.
-Laine tuli surulliseksi ja kysyi Viljolta:
-
--- Mitä luulet sen vaikuttavan häneen, kun hän saa tiedon?
-
-Yhtä surullisesti Viljo vastasi: -- Erotessamme hän sanoi: "Pelkään,
-että jos se tapahtuu, minä suruuni sorrun."
-
--- Niinkö hän sanoi? Ja minä joka lupasin hänen äidillensä, että
-rukoilen hänen puolestaan, että teen mitä voin hänen hyväksensä...
-Olihan hän minun ystäväni.
-
--- Minäkin olen hänen ystävänsä.
-
-He eivät pitkään hetkeen puhuneet mitään enää. Alakuloisuuden varjo
-laski heidän ylitsensä, raskas tunto siitä, että heidän onnensa oli
-kolmannen sydänsuru.
-
--- Viljo, sanoi Laine vihdoin, ja hänen silmänsä näyttivät niin
-suurilta ja posket kalpeilta, -- luotatko minuun täydellisesti? Pidätkö
-minusta aina, etkö epäile ja hylkää minua, vaikka en tahtoisi vielä
-pian mennä naimisiin?
-
--- Miksi et tahtoisi? Aarteenko tähden?
-
--- Voisitko sinä... nyt kun hän on poissa, yksin suurten viettelysten
-keskellä, joista sinä äidille kerroit? Jos hän sortuisi meidän
-tähtemme...
-
--- Aina hän tulee minun tielleni! huudahti Viljo kiivaasti. -- Minua
-kiusataan viimeiseen asti, ja lopultakin ehkä sinut kadotan, vaikka jo
-ihan pitelin kiinni ja luulin omakseni. Se on liikaa, on tottakin!
-
--- Nyt sinä jo suutut minuun, sanoi Laine hiljaa.
-
--- Enhän minä sinuun suutu, virkkoi Viljo lauhkeammin. -- Tiedänhän
-minä, että sinä olet oikeassa, ja itse ajattelin samaa asiaa. Mutta
-minkätähden juuri minun aina pitää kärsiä ja kieltää itseäni? Entä jos
-minäkin kerran sanoisin, etten kestä?
-
--- Epäiletkö siis kuitenkin, etten pysy uskollisena? Laine tuli yhä
-surullisemmaksi. -- Niin, se on minun rangaistukseni. Mutta jos lupaan,
-jos vakuutan... Ellet luota minuun nyt, luottaisitko vastakaan? Silloin
-emme koskaan ole onnellisia.
-
--- Luotanhan minä... Älä vain rupea itkemään! Kauanko minun nyt sitten
-täytyisi olla ilman sinua? Ehkä harmaapääksi asti?
-
--- Oi, Viljo, olenhan minä nytkin sinun!
-
-Hän oli liikuttavan suloinen, hänen silmänsä olivat kirkkaat ja
-viattomat, kun hän ne loi Viljoon. Ei milloinkaan Viljo ollut tuntenut
-itseään sellaiseksi kömpelöksi karhuksi kuin sillä hetkellä. Hänen
-olisi tehnyt mieli sulkea tyttö syliinsä, mutta hän ei osannut
-koskettaa hänen sormenpäätänsäkään. Silloin Laine itse tarttui Viljon
-käteen ja kuiskasi ujosti:
-
--- Minä luulen, että meidän ei tarvitsekaan kovin kauan odottaa...
-ja nythän minä vielä olisinkin liian nuori. Me rukoilemme hartaasti,
-että Jumala antaisi Aarteen pian palata hyvänä ja voimakkaana. Sitten
-perustaisimme oman kodin, kun hän on turvassa ja voi sen kestää!
-
-
-
-
-IX
-
-
-Meri, sinä ikinuori, ihanainen! Et väsy ja vanhene konsanaan, et voivu
-ja lannistu voitteloissa, ei himmene heleä hymysi, ei selviä syvyytesi
-arvoitus. Riehua, kuohua ja jälleen tyyntä; suurta ikävöimistä ja
-suuria unelmia... Rajaton pyrkimys ja rajaton rauha -- siinäkö
-ikinuoruutesi lähde?
-
-Kolme vuotta oli kulunut -- Einarille ja Mailisille kolme pitkän
-odotuksen vuotta. Lyhyessä ajassa Einarin mustat hiukset olivat
-harmenneet ja Mailisin poskilta kukoistus kadonnut. Mailis oli
-ennustanut oikein; suru oli heidät yhdistänyt sisäisesti, sillä Einar
-oli murheen ja nöyryytyksen ahjossa, tuskaisten taistelujen helteessä,
-taipunut niitä lähteitä lähemmä, joista Mailis ammensi rauhaa. Mutta
-siitä huolimatta lepäsi yhä kuin suruharso yli kevään loistossa
-helottavan Valkaman. Aarre oli vielä poissa, missä -- ei kenkään
-tietänyt.
-
-Kolme odotuksen vuotta myöskin Viljolle ja Laineelle. Itärannasta oli
-isäntä kuollut, suistunut kerran humalapäissään lahdella syyshyhmään.
-Liinu oli huono ja kivulloinen, joten Viljo nyt sai raataa joukon
-elättäjänä. Kyllä Kolu ja Iisakki olivat merillä, Taavetti ja Ulla
-palveluksessa, mutta riitti vielä kotiinkin parvi pieniä, jotka
-pyysivät kalaa ja leipää. Kuinka hän olisikaan voinut tarjota kotia
-Laineelle? Ei, vaikka Aarrekin olisi palannut, hän, jota kesä kesältä
-turhaan odotettiin. Viljo oli näennäisesti tyven ja tasainen, mutta
-raskas pilvi lepäsi usein hänen otsallansa. Laine huolestui ja sanoi
-hänelle: -- Vielä vuosi! Minäkin lähden työansiolle. Aarre on viipynyt
-kylliksi kauan, minä uskon, että hän on unohtanut. Nyt me vain hankimme
-vähän rahaa aluksi, ja vanhemmiltani minä saan hyvät myötäjäiset.
-Älä sure, kyllä sinun pikku siskosi kasvavat pian, ja siihen asti me
-yhdessä jaksamme pitää heistä huolta.
-
-Laine piti sanansa ja meni Valiolle ja Sirkulle palvelukseen.
-
-He olivat olleet jo vuoden naimisissa; olipa heillä ilonansa pieni
-pulska Einokin, isoisän suomalainen kaima, joka tarvitsi Lainetta, kun
-Sirkun hennot käsivarret väsyivät. Sirkku oli jäänyt orvoksi ja ollut
-aivan yksin ja turvatonna. Silloin he perustivat kodin, vaikka Valiolla
-vielä oli viimeiset tutkinnot suorittamatta. Heidän toimeentulonsa
-oli kyllä alusta aikain taattu, sillä Sirkku sai rikkaan perinnön,
-ja Valionkin vanhemmat varustivat poikansa mitä parhaiten. Sentähden
-Valion ei tarvinnut valmistuttuansakaan heti ajatella virkaa. Hän
-siirsi papiksivihkimisensä, osittain koska hän sitä edelleenkin
-arkaili, osittain ollaksensa vapaa matkustamaan mihin tie johti. Isän
-ja äidin äänetön, hillitty suru kalvoi ja rasitti häntä oman kaipauksen
-ohessa; hän tahtoi rientää Aarretta etsimään tai ainakin tutustumaan
-työhön merimiesten hyväksi -- nyt vihdoinkin. Sirkku luonnollisesti
-halusi seurata Valiota, ja niin he lähtivät, pieni Einokin mukana ja
-Laine hänen hoitajanansa. -- Älä ikävöi, kirjoitti Laine Helsingistä
-Viljolle. -- Kun palaan, vietämme häämme.
-
-       *       *       *       *       *
-
-He matkustivat laivalla Hampuriin ja pysähtyivät sinne. Kuinka
-suuria laivoja! Mikä pauhu ja ihmisvilinä! Kannatti jäädä muutamaksi
-päiväksi tätä katselemaan ja samalla näkemään skandinaavilaisten
-merimieslähetystä. Suomalaisia ei ollut Hampurissa vielä siihen aikaan.
--- Täältä heidän oli määrä matkustaa Englantiin ja toistaiseksi asettua
-Lontooseen.
-
-Elben vesi velloi harmaanruskeana, ikävä tihrusade kostutti nokista
-satamasiltaa, koneet jyskyttivät raukeammin ja purjeet riippuivat
-lotkallaan. Oikea lokakuun tunnelma kesäkuussa.
-
--- Ei auta, sanoi tanskalainen merimiespastori, nyökäten päätänsä
-Valiolle. -- Tänään on lähdettävä etsimisretkelle, sillä illalla on
-jumalanpalvelus. Tulkaa mukaan, niin saatte nähdä heitä keskellä
-elämää, jota he viettävät.
-
-Valio katsoi ikkunasta ulos sameaan ilmaan, katsoi sitten ympärilleen
-hauskassa huoneessa, jonka hän parhaasta hotellista oli vuokrannut,
-häpesi hetkellistä haluttomuuttaan ja riensi toisen huoneen ovelle,
-raottaen sitä hiukan. -- Hyvästi, Sirkku, minä lähden pastorin kanssa.
-Hän puhui rakosesta, hiljaa pienokaisen tähden. Sirkku jo hymyillen
-heristikin sormeansa. Kahdessa hengessä oli poikaa uneen uuvutettu,
-eikä tahtonut onnistua, sillä hän oli pieni itsevaltias, joka vain
-halusi huutaa. Laine hyräili Sirkku pyysi, että hän laulaisi kovemmin,
-mutta Laine ujoksui vierasta pastoria. Nyt alkoi Einon konsertti
-jälleen. Sirkku näytti jo melkein epätoivoiselta, ja silloin Laine
-voittaen ujoutensa helkähti laulamaan. Ovi kävi, varmaankin oli
-viereinen huone jäänyt tyhjäksi.
-
-Mutta ovessa kääntyikin merimiespastori, pysähtyi ja sanoi Valiolle: --
-Kuinka kirkas, heleä ääni! Minun meripoika raukkani ymmärtävät sävelten
-kieltä usein paremmin kuin sanoja. Rohkenisinko pyytää, että rouvanne
-illalla laulaisi heille jonkin laulun?
-
--- Valitettavasti ei vaimoni ensinkään laula, enkä minäkään. Te
-kuulitte palvelustyttömme äänen.
-
--- Todellako? Niin, Suomen kansahan on kuuluisa laulutaidostansa.
-Minua kuitenkin ihmetyttää... Onko hän aivan tavallinen oppiakäymätön
-palvelustyttö?
-
--- Ei aivan. Hän on käynyt kansakoulun ja kansanopiston, hän on
-hienotunteinen ja kehittynyt, meidän lapsuudentoverimme, melkeinpä
-seuralaisemme nytkin. Niin, ei olisi mahdotonta antaa hänen laulaa...
-Mutta hän ei rohkene.
-
--- Onko hän vakava mieleltään? Tahtoisiko hän kutsua merimiehiä
-Jeesuksen luo?
-
--- Hän rukoilee lakkaamatta yhden puolesta, joka purjehtii
-tietämättömillä teillä, vastasi Valio punehtuen.
-
-Pastori palasi takaisin.
-
--- Kuulkaa, maisteri von Stern. Minun saamani jälkeen te puhutte tänä
-iltana ja hän laulaa. Satamassa on nykyään eräs suomalainenkin alus,
-ja ulkomaalaisissa palvelee usein suomalaisia miehiä. Me kutsumme
-nekin, ja kerran he saavat kuulla omaa äidinkieltänsä jälleen. Ei, ei
-vastustusta. Minä uskon, että Jumala on sen johtanut. Saanko puhutella
-tyttöä?
-
-Laine tuli ujona ja suloisena. Hän hämmästyi, kun pastori Valion
-välityksellä esitti asiansa. -- Minäkö? Vieraalle miesjoukolle? Mutta
-pastori kääntyi päättäväisenä Valion puoleen: -- Sanokaa, että hän
-ajattelisi sitä yhtä, josta puhuitte, veljeä tai ystävää... Sanokaa,
-että hänen tulee laulaa ikäänkuin sen ystävän sydämeen, ikäänkuin
-rakkaimman pelastus riippuisi tästä laulusta...
-
-Laine sävähti ja punastui, vielä enemmän kuin Valio äsken. Täynnä
-kysyvää ihmetystä hän loi silmänsä vieraaseen pastoriin, ja häntä
-kohtasi katse niin läpitunkeva ja velvoittava, että puna katosi
-ja hän kalpeni sen edessä. Hän ei uskaltanut kieltää, tuntui kuin
-korkeampi ääni olisi vaatinut häntä tottelemaan. Ei hän ehtinytkään
-paljon arvella, sillä samassa jo pastori kumarsi, lähtien ulos Valion
-seuraamana.
-
-Sade oli kiihtynyt ja ilma oli käynyt entistä kolakammaksi.
-Ehdottomasti Valion mieleen johtui: kuinkahan kauan hän aikoo olla
-liikkeellä? He astuivat rantaa kohti, veden virtana valuessa.
-Raitiovaunut sulloutuivat väkeä täyteen, kävelijät kiirehtivät
-askeleitansa, mutta satamassa tehtiin työtä hidastamatta ja
-hätäilemättä, tasaisesti kuten aina. Täällä lastattiin, tuolla
-purettiin lastia. Miehet kantoivat laivasta lankkuja, pitkiä ja
-raskaita; joku hetkeksi pysähtyi, pidellen rintaansa, mutta seuraavassa
-tuokiossa hän jo taas astui toisten jäljessä taakkoinensa. Sade valeli
-heitä, eivätkä he edes pyyhkineet pois kasvoihinsa räiskyviä pisaroita.
-
--- Tunnetteko muodosta, että nämä ovat teidän kansalaisianne? kysyi
-pastori Valiolta. -- Katsokaa tuota yhtä, joka näyttää heikolta ja
-väsyneeltä. Kun hän on laskenut lankkunsa paikoilleen, silloin on hyvä
-puhutella häntä ja kutsua kokoukseen. Kello seitsemän, jos hän ymmärtää
-tanskaa --; muuten kello kahdeksalta. Nyt -- rientäkää!
-
-Ja Valio kutsui sekä häntä että toisia. Nuorukaisen silmät loistivat,
-kun hän kiitti, ja useat muutkin lupasivat tulla; joku oli ääneti,
-mutta kaikki käyttäytyivät vakavasti.
-
--- Nuo lienevät äskettäin purjehtineet kotirannasta, sanoi pastori. --
-Merellä ja vieraissa satamissa villiydytään.
-
-Valio huokasi syvään, muistaen Aarretta. Sydämestään hän oli iloinen
-siitä, että oli edes koetteeksi lähtenyt etsimisretkellensä, niin
-toivoton kuin se oikeastaan olikin. Ehkäpä hän kuitenkin saattoi
-jotakuta hyödyttää. Häntä liikutti syvästi kiitos, jonka merimiesten
-silmät lausuivat vielä selvemmin kuin sanat, ennenkuin hän
-todellisuudessa oli mitään tehnyt heidän hyväksensä. Valio ei vielä
-koskaan ollut tuntenut sellaista palvelemisen ja antamisen halua kuin
-tällä hetkellä.
-
--- Noilla laivoilla kävin jo eilen ja toissapäivänä, kertoi pastori,
-kun he jatkoivat kulkuansa toiseen suuntaan. -- Tuo on Tanskasta. Minun
-täytyy kohta ehtiä konsulinvirastoon, jossa miesten palkat jaetaan.
-Silloin muistutan heille, että vanha äiti tai vaimo ja lapset ehkä
-kärsivät puutetta kotona... Olen saanut lähettää tuhansia kruunuja,
-jotka muuten olisivat soluneet runnarin taskuun.
-
--- Runnarin? Nekö ovat kapakkain isäntiä?
-
--- He ovat huonomaineisten majalain palveluksessa ja ansaitsevat
-tavallisesti kymmenkunnan markkaa jokaisesta meripojasta, jonka
-suostuttavat mukaansa. Mutta usein ovat isännätkin liikkeellä pauloja
-virittämässä. Siinä paha, missä puhutaan. Tässäpä joudumme taajimpaan
-tungokseen.
-
-Suuri purjelaiva oli juuri saapunut, laskien aivan lähelle laituria.
-Valio tarkasteli uteliaasti sekä sitä että kirjavaa ihmisjoukkoa, joka
-rannalla parveili. Pastori puhutteli erästä viranomaista, kääntyen
-sitten Valion puoleen.
-
--- Se on Karoliinien saarelta, purjehtii Espanjan lipun alla. Ei
-ole toivoa tavata sieltä pohjoismaalaisia. Näettekö noita ruskeita
-malaijeja, jotka kiinnittävät ketjuja paaluihin? Niin, täällä
-Hampurissa saa nähdä kaikkia rotuja ja kansoja. Vaan tuolla... onhan
-joukossa valkoihoisiakin. Tahtoisitteko odottaa hetken, minä kuitenkin
-ohimennen käyn kuulustamassa, olisiko siellä joku, joka minua ymmärtää.
-
-Valio seisoi laiturilla eikä ajatellutkaan kastavaa rankkasadetta nyt
-enää. Hän katseli muita odottelijoita ja kuunteli puheen sorinaa. --
-Kirottu pappi! -- hän kuuli yhden sanovan, -- joka paikkaan hän ehtii.
--- Taitaa käydä sinunkin vieraanasi? kuului ivallinen ääni. -- Hah
-hah haa, nauroi kolmas häijysti. -- Minä en päästä kynnystä edemmäksi
-sellaisia mustatakkeja. Halolla päähän, jos koettaa! Mutta piru
-vieköön, kuinka kauan he noita ketjujansa kopeloivat!...
-
-Valiota puistatti. Kauheata joukkoa nämä runnarit.
-
-Samassa jo pastori palasi iloisena. -- Löysinpä yhden! Hän tulee
-illalla. Niin se on, ei koskaan saa sivuuttaa mitään laivaa. Tein
-kysymykseni tanskankielellä, ja hän astui joukosta esiin. Hän katsoi
-minua omituisen tutkivasti... ihmeellistä, näytti kuin hän olisi
-minut tuntenut. Mutta minulla ei ollut aikaa kyselyihin, kello on jo
-paljon. Tulkaa, tuosta pääsemme sähkövaunuun. Kunhan en myöhästyisi
-konsulinvirastosta.
-
-Heti raitiovaunuun päästyä Valio huolekkaana alkoi varoittaa
-toveriansa. -- Kuulin rannalla raakoja, uhkaavia puheita. Eräs mies
-oli punapartainen ja rokonarpinen, hirveä näöltänsä. Karttakaa häntä,
-pastori! Hän sanoi lyövänsä puulla päähän, jos tulette lähelle.
-
--- Sen kyllä uskon, hän on lyönytkin kerran, vastasi pastori
-reippaasti. -- Tiedän kyllä, ketä tarkoitatte. Hänen boardinghuoneensa
-on Kastanienalleen varrella, niinkuin meidän lähetyksemme työpaikkakin.
-Oh, se on vähin paha, mitä hän voi tehdä. Mutta ajatelkaa merimies
-raukkoja! Niin kauan kuin ketjuja kiinnitetään, ei runnarien ole lupa
-astua laivaan, mutta kenties he jo tällä hetkellä piirittävät tuonkin
-vieraan laivan väestöä kuten petojen lauma.
-
-Konsulinvirastoon he eivät pääse sisään, mutta ulkopuolella saatte
-nähdä heidän väijyvän. Voitte aavistaa, mikä sitten seuraa... Me
-taistelemme elämästä ja kuolemasta, Kristuksen ja perkeleen palvelijat
-taistelevat...
-
--- Kumpainenko valta on voittanut Aarteen? ajatteli Valio
-vavistuksella. Mitä enemmän hän näki ja kuuli, sitä lähemmäksi veljen
-kohtalo tuli hänen sydäntänsä. Hänestä tuntui, ikäänkuin hänelle
-elävissä tauluissa olisi näytetty, mitä Aarre oli kokenut eron vuosina.
-
-Konsulinviraston ulkopuolella oli vilkas liike. Ulos ovesta riensi mies
-toisensa jälkeen, ja vastaanottajat olivat valmiina odottamassa, kuten
-pastori oli kertonut. Hänen otsansa synkistyi, kun hän raitiovaunusta
-hypäten näki tämän kaiken. Oliko hän tosiaankin myöhästynyt? Hän katsoi
-kelloansa -- hänen olisi pitänyt ehtiä aivan parahiksi. Selityksen
-antoi ilkkuva runnari: -- Ähä, saittepa pitkän nenän! Palkat jaettiin
-jo puolen tuntia sitten! Hän oli siis erehtynyt, tai jakamisaika oli
-jostakin syystä muutettu. Ei nyt auttanut muu kuin koettaa puhutella
-niitä miehiä, jotka vielä seisoskelivat kadulla, ja sitten lähteä
-boardinghuoneisiin toisia etsimään.
-
--- Teidän nimenne on Hansen, vai kuinka? Kas niin, tunsinhan kuitenkin.
-Mihin nyt olette matkalla? Eikö teitä haluttaisi käydä lukemassa
-Kööpenhaminan lehtiä? Sitten myöhemmällä, kello seitsemän ajoissa,
-puhun Jumalan sanaa pikku kirkossamme. Tulettehan, eikö niin? Ja
-tämä toverinne, kuka hän on? Larsen. Hyvää päivää! Niin nuori,
-varmaankin ensikertalainen, ja ensimmäiset ansaitsemanne rahat käsissä.
-Kuinka paljon? Nuoret ystävät, eiköhän olisi varminta heti lähettää
-ainakin puolet niistä kotiin? Täällä on monta viettelystä; ennenkuin
-huomaattekaan, kuluvat rahanne aivan turhaan, ja --
-
--- En minä tässä jouda odottamaan koko päivää, keskeytti röyhkeä ääni
-pastorin ja merimiesten keskustelun. Siinä seisoi heidän takanaan
-mustapartainen, kookas mies. Pastori tunsi hänet liiankin hyvin; hän
-oli yksi Hopfenstrassen runnareista.
-
--- Oletteko tehnyt sopimuksen näiden miesten kanssa? kysyi pastori,
-katsoen häntä vakavasti ja terävästi silmiin.
-
--- Olen kyllä. Eikä teillä ole oikeutta sekaantua minun asioihini.
-
--- Siis jo ennätitte sentään, pastori huokasi, kääntyen nuorukaisiin.
-
--- Niin, kas... emmehän me vielä vastanneet, tämä herra vain kysyi,
-onko meillä kortteeria...
-
--- Tunteeko pastori häntä? kysäisi nuori Larsen ripeästi. -- Minä
-ainakaan en ole luvannut mitään, eikä Hansen myöskään, jos oikein
-kuulin. Voisiko pastori suositella meille paremman majapaikan?
-
--- Sen kyllä voin, oli tyyni vastaus, niin tyyni, että Valio ja
-molemmat merimiehet eivät saattaneet aavistaa, mitä se hänelle maksoi.
-Mutta kohta he saivat kuulla. Runnari puhkesi hirveisiin sadatuksiin,
-puistellen nyrkkiänsä poistuvien jälkeen. -- Saatanan pappi, huomenna
-haastan sinut oikeuteen! Dyre hoi! Sinä todistat, että hän vie mukanaan
-minun vuokralaiseni. Kyllä minä näytän...
-
--- Turhia uhkailuja, sanoi Valio hengähtäen helpommin, kun he pääsivät
-toiselle kadulle.
-
--- Eipä niinkään. Hän pitää sanansa, ellei Jumala tee ihmettä. Minut
-kutsutaan oikeuden eteen ja tuomitaan sakkoihin.
-
--- Mahdotonta! Sehän olisi julkeinta vääryyttä! Te teitte hyvän työn,
-pelastitte nämä nuoret miehet tiesi minkälaisen roiston kynsistä, eikä
-mitään sitoumusta kuitenkaan rikottu, koska sitä ei ollut olemassakaan.
-
--- Se ei vaikuta asiaan. Laki kieltää tekemästä vahinkoa runnarien
-ammatille, ja hän voi todistaa, että olen vahingoittanut häntä.
-
-Valion mieli kuohui: -- Siis ei rosvoakaan saisi estää ryöstämästä!
-Hansen kuunteli silmät selällään ja Larsen huudahti liikutettuna: --
-Pitääkö teidän maksaa sakkoa meidän tähtemme?
-
--- Älkäämme siitä puhuko. Kas tässä majala, johon voitte asettua.
-Siellä ei tarjota väkijuomia. Ehkä on paras ensin sopia isännän kanssa
-ja tuoda tavarat paikalleen -- minullakin on toimia, en ehdi vielä
-kotiin. Tervetuloa milloin vain haluatte, lukusali on kyllä avoinna.
-Jumala kanssanne!
-
--- Tätä minä en koskaan unohda, sanoi Larsen toverillensa. -- Tahtoisin
-hypätä vaikka veteen tuon pastorin tähden. Tietysti me menemme hänen
-luoksensa. Odotammeko iltaan asti? Ei, tiedätkö, minä menen jo ennen!
-
--- Ei ole Jumala kiirettä luonut, arveli Hansen.
-
-Mutta pastori ja Valio kulkivat kiirehtien tietänsä. Aika riensi, ja
-vielä oli koetettava käydä ainakin muutamissa boardinghuoneissa. Sade
-oli hiljennyt himmeäksi tihuksi, oli hiukan helpompi liikkua, mutta
-väsymys alkoi jo vaivata suurkaupungin matkoihin tottumatonta. Valio
-kuitenkin häpesi puhua siitä, nähdessään toverinsa yhä yhtä reippaana;
-kupillinen kaakaota, jonka he ohimennen nauttivat eräässä kahvilassa,
-virkisti häntä, ja harrastus ja tiedonhalu vetivät taas voimakkaasti
-eteenpäin, sillä nyt oltiin St. Paulissa, merimiesten kaupunginosassa,
-missä joka askelella uudet asiat kiinnittivät huomion puoleensa.
-
-Tuolla ikkunat avoimina viipottivat, huolimatta koleasta ja kosteasta
-ilmasta. Rämisevä soitto kaikui kadulle, ja parit pyörivät hurjassa
-vilinässä. Täällä toisaalla kävi karuselli, puiset pedot ja kotieläimet
-keikkuivat kiertäen ympäri ja meripojat ratsastivat selässä, pidellen
-tyttöjä sylissään. Vähän matkan päässä näyteltiin "maailman kauneinta
-naista", sitten seurasi ravintola, jossa lasit kilisivät ja päihtyneet
-humusivat, sitten tanssipaikka jälleen.
-
--- Nuori mies, mitä hyvää toivotte sieltä löytävänne? kysyi pastori
-saksaksi, koettaen pysähdyttää erästä sisälle aikovaa.
-
--- Huvia! Sitä nuori kaipaa niinkuin kala vettä ja lintu ilmaa, hän
-lisäsi naurahtaen. Samassa ovi jo sulkeutui hänen jälkeensä.
-
-Pastori huokasi ja Valio kauhistui. Ikkunoista vilahti keveästi
-verhotuita vartaloita ja irstaita kasvoja.
-
--- Kääntykäämme tänne syrjäkadulle. Siellä on yksi niistä
-boardinghuoneista, joissa aion käydä. Pastori meni edellä, Valio
-seurasi.
-
-Sileäkasvoinen, lipeä isäntä kumarteli kohteliaasti. -- Kerranhan
-minulla taas on kunnia nähdä herra pastoriakin... Tervetuloa,
-tervetuloa! Vieläpä vieraskin mukana. Kirkkoonko pastori tulee
-kutsumaan minun asukkaitani? Jaa, kirkkoa minäkin suosin, se on hyvä
-paikka. Tuota noin... täällä salissa on järjestys vähän niin ja näin...
-en voi pyytää sinne... Minun kamariini tänne oikealle, tehkää hyvin!
-Saanko luvan tarjota pienen lasin "helles" tai "dunkles" -- mitä vain
-pastori suvaitsee?
-
-Vihdoin pastori pääsi keskeyttämään hänen sanatulvaansa. -- Kiitos,
-tiedättehän, että en maista väkeviä. Jos suositte kirkkoa, sallitte
-minun ja toverini varmaankin puhutella miehiä, jotka ovat salissa.
-Epäjärjestystä olen nähnyt ennenkin, ei se pidätä minua täyttämästä
-velvollisuuttani.
-
--- Ei suinkaan, eihän mikään pidätä herra pastoria, ei pyyntö eikä
-kieltokaan, herra pastori kun aina on niin ylenmäärin harras...
-Muuten minä tarjoutuisinkin toimittamaan asian. Tehkää hyvin, istukaa
-hetkiseksi, pieneksi hetkeksi vain. Kohta paikalla! -- Ja liukkaana
-kuin ankeriainen hän liukahti ovesta, heittäen sen kiinni. Mutta Valio
-halusi päästä asian perille, avasi oven jälleen ja ehti nähdä, miten
-sorja nainen hajalla hapsin, puku epäkunnossa, solahti pitkään pimeään
-käytävään. Silloin mies ensi kerran loi vieraisiinsa katseen, josta
-viha säihkyi ja teeskentely oli unohtunut. Hetken perästä hän taas
-täysin hallitsi itsensä, kumarteli, pyyteli anteeksi ja johti heidät
-saliin.
-
-Huone oli aution ja ikävän näköinen, kalustuksena ainoastaan pöytä,
-joukko puutuoleja ja rivi vuoteita, joiden patjat ja peitteet oli
-kiireessä viskelty hujan hajan. Pari miestä nukkui tai oli nukkuvinaan,
-toiset saattoivat olla hiukan päihtyneitä, mutta niin selviä he
-olivat, että hämillään ja kartellen vastasivat pastorin kysymyksiin ja
-kehoituksiin, katsellen mikä kattoon, mikä lattiaan. Heistä ei tullut
-tolkkua. Pastori jätti heille lehtisiä, sanoi vakavia varoituksen
-sanoja ja viittasi Valiota lähtemään. Isäntä kumarsi kumartamistaan. --
-Kiitos käymästä, herra pastori... Voititteko mitään? Ne mies poloiset
-ovat huonoja kirkossakävijöitä! Hyvästi, herra... herra... Hyvin
-kohteliasta, että halusitte tehdä kotitarkastusta... Minä saan olla
-ylpeä niin hienoista vieraista. Tuhannet kiitokset!
-
-Hän sulki oven, kuunteli, kunnes askeleet haipuivat pois, huusi pari
-sanaa käytävään, ja nuori nainen juoksi esiin. He katsoivat toisiinsa
-ja purskahtivat nauramaan.
-
--- Te näitte hänen vaimonsa, sanoi pastori kadulla Valiolle. -- Tähän
-majalaan ei tule muita naisia, mutta yhdessäkin on kyllin. Kaikki
-tapahtuu miehen ja vaimon keskinäisestä suostumuksesta... Poika parat,
-synnin häpeä jo harhaili heidän katseessaan. Varma on, ettei yksikään
-heistä halua tänä iltana jumalanpalvelukseen.
-
--- Voi, mitä lokaa ja kurjuutta täällä saa nähdä!
-
--- Saattaisi nähdä enemmänkin ja julkisempaa, mutta toisaalta on
-sellaistakin, jonka läpi tunkee yksin musta yö. On paikkoja, joilla on
-siveyden varjo, joihin ei nainen saa astua... ja sitten tulee pimeys ja
-päihtymys, ja kokemattomat nuorukaiset kuljetetaan pois synnin pesiin
-vastuksetta tai väkisin... Ah, se on hirmuista!
-
--- Mutta minkätähden? Mitä se hyödyttää heidän isäntiänsä? Valio oli
-aivan kalpea mielenliikutuksesta.
-
--- Kaksikymmentä prosenttia runnarin kukkaroon. Niillä verirahoilla
-paholainen rikastuttaa omiansa...
-
-Valion sydäntä värisytti. Hän oli kuullut yhtä ja toista, mutta
-todellisuus oli kamalampi kuin mikään kuvittelu, niin kamala, että
-ajatus ei voinut sitä pohjata. Hän aikoi vielä kysyä jotakin, kun
-kova rymäkkä herätti heidän huomiotansa. He lähenivät jälleen
-boardinghuonetta. Oli jo niin pimeä, ettei voinut erottaa muuta kuin
-tumman olennon, joka jysähti kadulle, ja päitä, jotka vetäytyivät
-sisään. Melu hiljeni, mutta hillitysti se vielä kuului peitettyjen
-ikkunoitten takaa.
-
--- Mikä minun nyt perii? kuuli Valio miehen voivottelevan selvällä
-suomenkielellä. Oikein hän ilostui, että sai tilaisuuden hetkeksi
-syrjäyttää kauhun ajatukset ja olla muunakin kuin toimettomana
-katselijana ja kuulijana. Hän kumartui kohta miehen puoleen, auttaen
-hänet jaloilleen.
-
--- Oletteko loukannut itsenne? Kuinka on laita?
-
--- Kah, suomalainen! sanoi mies hämmästyksissään, unohtaen vastata.
-
--- Niin, suomalainen ystävä, joka tahtoo teitä auttaa. Ette taitanut
-sentään saada pahaa vammaa?
-
--- En taitanut. Mutta se juutas vei rahani, joka pennin. Minä sanoin,
-että anna pois! eikä hän vaan antanut, hokisi jotakin venskaa, senkin
-peto...
-
--- Tarkoitatteko isäntää? Kuinka hän sai teidän rahanne?
-
--- No kun lupasivat toimittaa hyyryn minulle, siitä on jo toista
-viikkoa, mutta eivätpä ole toimittaneet. Tänään sanottiin, että niitä
-ei ole saatavana yhtään. Vai niin, sanoin minä, anna sitten rahani
-takaisin! Hän ei ollut kuulevinaan -- ja silloin minä suutuin. Tappelu
-tästä tulee, sanoin minä, ja sitten kyllä Putikan Juha näyttää, kenen
-puolella oikeus on. Mutta voiko niille rakkareille mitään, kun on
-yhdeksän yhtä vastaan?
-
-Valio kääntyi pastorin puoleen selittäen miehen kertomuksen. -- Hän
-tuntuu yksinkertaiselta ja rehelliseltä, uskon hänen puhuvan totta.
-Eikö tapausta voi ilmoittaa poliisille?
-
--- Poliisi vastaa, että juttu yhtä hyvin voi olla valhetta, koska ei
-ole todistuksia. Ei runnareita hevillä saa vedetyksi edesvastuuseen,
-varsinkaan kun kielentaitamaton heidän kynsissään on kärsinyt. Mennyt
-on kyllä mennyttä, mies parka; mutta pyytäkää häntä tulemaan kanssamme,
-ehkä voimme toisella tavalla häntä auttaa. Meidän täytyykin jo lähteä,
-kello lähenee seitsemää.
-
-Valiokin vilkaisi kelloonsa ja hämmästyi. -- Mehän olemme kulkeneet
-monta tuntia! Voinko täältä jostakin telefoneerata vaimolleni? Hän jo
-varmaan käy vallan levottomaksi. Otan sitten kiireimmiten ajurin ja
-lähden vielä hotelliin, kootakseni vähän ajatuksiani ennen puhetta.
-Tämä suomalainen jää siis huostaanne, kunnes tavataan? Siinä täytyy
-tulla toimeen merkkikielellä. Pastori raukka, kylläpä saitte hankalan
-tehtävän, hän lisäsi surullisen leikillisesti, nähdessään kuinka
-Putikan Juhan huulet itsekseen liikkuivat ja silmät kysyvinä tähystivät
-heidän huuliansa, joilta vieraskielisiä sanoja vierähteli.
-
--- Sanokaa: voi suomalaisia merimies raukkoja! Minun on jo kauan
-ollut surku heitä, sillä he tosiaankin ovat täällä kuin paimenettomat
-lampaat. Olen kuullut, että Hampuriin kohta lähetetään työntekijöitä
-heitä varten, ja Jumalan kiitos siitä; mutta monta on satamaa, jossa
-työvoimia ja varoja kaivataan -- en tarkoita yksin Suomesta, enhän
-tunne teidän lähetystänne niin tarkkaan --
-
--- Oi, nyt minä tämän tarpeen oikein ymmärrän ja työn suuruuden,
-keskeytti Valio innokkaasti. -- Lähdin kyllä matkalle varta vasten
-siihen tutustuakseni, mutta en käsittänyt, en aavistanut... Suokaa
-anteeksi, että saatoin estellä, kun pyysitte minua puhumaan heille! Nyt
-on sydämeni niin täynnä... Jumala antakoon oikeita sanoja! Mielelläni
-kuulisin teidän puheenne ensin, mutta nythän en voi. Näkemiin asti, ja
-kiitos kaikesta, pastori!
-
-He erosivat kumpikin suunnallensa, pastori suomalaisen Juhan kanssa,
-joka luottavaisena seurasi tuntematonta opastansa. Olihan hänelle nyt
-osotettu ystävällisyyttä ensi kerran sen jälkeen kuin hän kotimaan
-rannasta lähti outoon maailmaan. --
-
-Pastori ei huomannut, että heidän ohitsensa kulki tumma, päivänpaahtama
-nuorukainen, sama, jonka hän vieraalla laivalla oli tavannut. Mutta
-nuorukaiseen kohtaus vaikutti kuin sähkön isku. Äkkiä hän muutti
-suuntaa, seurasi eteneviä jonkin matkan päässä Kastanienalleelle
-asti, näki heidän katoavan ovesta porraskäytävään ja hiljensi silloin
-kulkuansa, lähestyen taloa verkkaan, aivan kuin olisi toivonut tien
-pitemmäksi. Vielä ovella hän seisoi empien ja taistellen, teki
-sitte ripeän päätöksen ja riensi portaita ylös, nyt kiireisenä kuin
-pidättäjää peläten. Se oli Aarre von Stern.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Lampun valo sattui kirkkaana hänen kasvoihinsa. Pastori tarkasteli
-häntä tutkivasti.
-
--- Olenko nähnyt teidät ennen?
-
--- Olette. Mutta ei ole mahdollista, että voisitte muistaa --
-
--- Muotonne muistan hämärästi, nimeä en.
-
--- Nimeäni ette kuullut milloinkaan.
-
--- Saanko siis kysyä sitä nyt?
-
--- Enkö saa jättää sitä sanomatta -- toistaiseksi?
-
--- Jos niin tahdotte, nuori ystävä. Ei luottamusta anneta vaatimalla.
-
--- Kiitos, minä luotan teihin. Sitä osottaakseni tahdon kertoa jotakin.
-Olin Kööpenhaminassa noin kolme vuotta sitten, mutta silloin oli
-syksy, nyt on kevät. Ensi kerran olin kotini jättänyt, olin melkein
-lapsi vielä, puhdas, kokematon... Te kutsuitte minua, minä jo seisoin
-Bethelinne ovella, mutta viitatessanne pakenin -- kiusaukseen ja
-lankeemukseen. Sydämeni ei ollut syyllinen silloin -- sittemmin se
-kyllä on ollut. Miksi kertaisin katkeria muistoja? Sen vain halusin
-sanoa teille, että kun ensi kerran minua lähestyitte, heräsi kodin ja
-äidin muisto niin voimakkaana, että kirjoitin sydän täynnä ikävöimistä
--- kirjoitin ensimmäisen ja viimeisen kirjeen. Oli vieläkin eräs,
-jota muistin silloin... Hänet olen aikaa unohtanut. Mutta kun tänään
-palasin kolmen vuoden matkalta vieraista maanosista, vaaroista,
-vaiheista, synnistäkin, niin lähelle kotimaata, että ainoastaan kolmen
-vuorokauden matka minut siitä erottaa -- silloin te olitte ensimmäinen
-ihminen, joka astui eteeni -- te käsitätte, sen täytyi vaikuttaa minuun
-ihmeellisesti -- ja entisyys heräsi jälleen, niinkuin kaikki muu olisi
-veden vaahtona haihtunut. Ken voisi selittää tunteita, jotka sellaisena
-hetkenä liikkuvat mielessä? Kun te kutsuitte, lupasin tulla, en muuta
-voinut -- ja kuitenkaan en nyt olisi tässä, ellei kohtalo jälleen olisi
-johtanut teitä tielleni, juuri kun olin aikeissa paeta vielä kerran.
-Minkätähden? En tiedä itsekään, en ole milloinkaan tuntenut niin hurjaa
-rauhattomuutta. Mutta kun teidät näin, en voinut mennä Casinoon... ja
-nyt tahtoisin kirjoittaa kotiini jälleen, niinkuin silloin...
-
-Pastori puristi sydämellisesti hänen kättänsä.
-
--- Niin, te kirjoitatte vielä tänä iltana. Ettekö tahtoisi olla
-vieraanani ja käyttää huonettani? Siellä on rauhallista. Menemme
-juomaan kupin teetä heti jumalanpalveluksen jälkeen. Nyt luulenkin,
-että on aika aloittaa. En pyydä anteeksi, että keskustelumme keskeytyy,
-sillä eihän se oikeastaan keskeydykään, kun puhun teille, juuri
-teille...
-
-Hän puhui siitä, että "nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät ja nuoret
-miehet peräti lankeavat, mutta jotka Herraa odottavat, ne saavat uuden
-voiman". Hän puhui syntisten Vapahtajasta, joka antaa anteeksi ja
-nostaa voittoon ja vapauteen.
-
--- Minulle? Onko tämä minulle? Niinhän oli hänellekin käynyt: hän
-oli lähtenyt uhmaten ja luottaen itseensä, oli väsynyt taisteluun ja
-antanut virran viedä. Mutta tuo uusi voima?
-
-Aarre ei ollut avannut raamattua eikä kuullut Jumalan sanaa kolmeen
-pitkään vuoteen. Jokainen sana soi kuin kotisävel, vaikka kieli ei
-ollut hänen äidinkieltänsä. Mutta hän istui kuin huumaantuneena, kuin
-taikakehässä, jossa ei ymmärrä, mitä tapahtuu, yliluonnollisten voimien
-liikkuessa.
-
-Vielä hän oli samassa tilassa, kun pastori ilmoitti, että tanskalaista
-jumalanpalvelusta seuraa suomalainen puhe. Hän sanoi, että eräs ystävä
-Suomesta oli luvannut puhua veljillensä, lausui ilonsa siitä ja pyysi
-läsnäolevia suomalaisia jäämään, tanskalaisten poistuessa hänen
-seurassansa lukusalin puolelle.
-
-Iloisesti hämmästyneenä ja hiukan uteliaana Aarre katsahti ympärilleen.
-Tosiaankin, noin kymmenkunta suomalaista oli koossa. Ja puhuja! Aarre
-tuijotti hoikkaa, tummatukkaista ja hienohipiäistä nuorta miestä, joka
-astui sisälle -- tuijotti ja kalpeni. Yllätys oli niin suuri, että
-hetkeksi kaikki musteni hänen silmissään. Sitten hän sykkivin sydämin
-painoi päänsä alas, kumartuen syvään toisten taakse.
-
-Valio ei paljon ollut ehtinyt järjestää puhettaan, tuskin muuta kuin
-ajatuksissaan matkalla hotelliin. Siellä hänellä oli ollut täysi työ
-lohdutellessaan Sirkkua, joka silmät itkettyneinä heittäytyi hänen
-syliinsä valittamaan levottomuuttansa ja tuskaansa. Ja nyt Valion
-vielä uudestaan piti mennä pois ja viedä Lainekin mukana! Eihän Sirkku
-päässyt, eihän Einoa voinut jättää. Silloin Valio hiljaisesti alkoi
-kertoa näkemiänsä, ja kun hän vieritti esiin kuvan toisensa jälkeen,
-suurenivat Sirkun silmät, ja sitten kyyneleet alkoivat uudestansa
-vuotaa. -- Mene, mene, hän huokasi. -- He tarvitsevat sinua paremmin
-kuin minä. Sitten hän oli uljas eikä hiiskunut sanaakaan siitä, että
-hän pelkäsi jäädä yksin illaksi vieraaseen hotelliin.
-
-Koko tien Valio sydämessään rukoili apua Jumalalta, ja nyt hän seisoi
-tässä pienen kuulijakuntansa edessä, valmistumattomana, mutta ilman
-pelkoa. Hän tunsi, että nyt ei ensi sijassa tarvittu valittuja sanoja,
-vaan rakkautta, ja sitä hänellä oli paljon, oi niin ylivuotavasti,
-koko sydän tulvillaan. Parhaan itsensä hän tahtoi antaa näille, joiden
-katse janoten kiintyi hänen silmiinsä, ja hän puhui, puhui niinkuin
-hän ei koskaan ennen ollut voinut puhua. Hänellä itsellään oli se
-tunne, että tämä oli virkaanastujaissaarna, vihkimys hänen tulevalle
-elämänurallensa. Ja merimiehet ymmärsivät häntä. Loistivathan hänen
-silmänsä niin lämpimästi, sanoihan hän näkevänsä heissä veljiä, sillä
-hänellä oli rakas veli, merimies niinkuin hekin, kaukana poissa...
-Ei yksikään sydän jäänyt koskemattomaksi, kun hän kuvaili, mitä äiti
-tuntee poikansa kyntäessä vieraita vesiä. -- Olen nähnyt oman äitini
-kyyneleet ja kaipauksen, olen yhdessä hänen kanssansa rukoillut,
-että Jumala varjelisi kaikesta pahasta meidän rakkaintamme... Kun te
-kuljette viettelysten keskellä, muistakaa äitinne rukousta! Hän puhui
-hänestä, jonka luoksi se rukous kohoaa, yksinkertaisesti, melkein
-lapsellisesti; mutta suuret miehet tulivatkin lapsiksi, ja "sellaisten
-on taivaan valtakunta"...
-
-Kun puhe oli loppunut, vallitsi hiiskumaton hiljaisuus. Silloin astui
-sivuovesta harmoonion luo yksinkertaiseen mustaan pukuun puettu ujo
-tyttö. Valio painoi muutamia syviä sointuja. Laine loi silmänsä alas,
-puna peitti hänen poskensa. -- Minun täytyy laulaa... oi jos voisin...
-jos voisin ajatella, että kutsun häntä, että hänen äitinsä kutsuu...
-
-Sävel helkähti hiljaa, lämpimänä kuin suvinen aalto, joka kotilahdella
-väräjää. Niinkuin unessa Laine näki tummat kyyneleiset silmät,
-säpsähti, mutta ei uskaltanut kääntää katsettansa. -- Harhaa vain...
-mutta minun on nyt helpompi laulaa hänen äitinsä laulua. Tunnen että se
-jo soi vapaammin, niinkuin kotona kalliolla...
-
-    -- "Miss' on tän'iltana poikani,
-    laps huoleni hellimmän,
-    rukousteni lapsi, mun riemuni,
-    mun toivoni -- missä on hän?
-
-    Polvella äidin hartaana
-    hän rukoili pienoinen,
-    niin puhdas kuin kaste aamulla
-    ja silmä kuin tähtösen.
-
-    Ah jos sun vielä näkisin
-    kuin muinen niin herttaisna,
-    kun leikkis ja riemus kotihin
-    loi auringon paistetta!
-
-    Etsi tän'iltana poikani,
-    jos millä hän tiellä lie!
-    En hylkää, jos kuinka harhaili,
-    vain lempeni helmaan vie!"
-
-Kun hän lauloi kertosäettä:
-
-    "Oi missä on poikani? --"
-
-silloin joku alkoi ääneensä nyyhkyttää. Valio nousi, kääntyi
-kuulijoihin ja lausui vakavasti:
-
--- Ottakaa tämän nuoren tytön laulu vastaan kukin tervehdyksenä
-ikävöivältä äidiltänne!
-
-Samassa hän pysähtyi, katsoen katsomistaan. Toisten takaa oli noussut
-seisomaan tumma, päivänpaahtama nuorukainen. Hän riensi esiin, ja
-seuraavassa hetkessä he itkien lepäsivät rinta rintaa vasten.
-
-Silloin ei salissa yksikään silmä jäänyt kuivaksi. Kirkkaimpina pisarat
-kiilsivät Laineen silmissä, hänen kätensä vaipuivat ristiin, ja hän
-tunsi Siionin kansan tunteen: "Herra sen on tehnyt, ja me olemme kuin
-uneksivaiset..."
-
-
-
-
-X
-
-
-Sinä aamuna taivas hymyili merelle ja meri rannan kallioille; kukasta
-kukkaan kävi kuiske Valkaman puutarhassa, ja oksalta oksalle helkkyi
-liverrys. Mailis laski kätensä rinnalleen: jaksaisiko hän kestää
-onnensa äärettömyyttä?
-
-Se oli tullut vähitellen. Ensin Hampurista sähkösanoma, että Valio
-ja Sirkku keskeyttivät matkansa, koska olivat saaneet "toivottuja,
-suotuisia tietoja"; sitten kirjekortti, jossa Valio ilmoitti, että
-Aarre elää ja on terve sekä on palannut Austraalian matkaltansa
-takaisin Eurooppaan. Kohta seurasi toinen kortti, johon Aarre itse oli
-kirjoittanut: "Tervehdys kalliille äidille, tervehdys isälle, tervehdys
-koko syntymäseudulleni!" Samana päivänä Valio jo sähkötti Helsingistä:
-"Olemme saapuneet. Aamulla luonanne. Valmistukaa suureen iloon!"
-
-Eikä Mailis kuitenkaan ollut valmistunut. Einar oli vaunuilla ajanut
-laivarantaan, mutta hän ei voinut, hänen täytyi jäädä. Hän nojasi
-verannan kaiteeseen, katsellen aavalle, ihanalle merelle, joka kerran
-otti hänen ilonsa ja nyt oli antava sen takaisin. Jo solui valkoinen
-laiva esille niemen takaa -- saaristolaisille tavallinen, jokapäiväinen
-ilmiö, hänelle tänä hetkenä valtavinta, juhlallisinta, mitä hän oli
-nähnyt milloinkaan. -- Oi Jumala, vahvista minua! Riemu huikaisee,
-riemu pyörryttää... Mutta entäpä jos se ei olisikaan totta? Entä jos
-tulisi pettymys viime hetkessä?
-
-Ei, ei... he tulevat... Hevoset kapsahtavat pihaan, hän hyppää
-vaunuista, hän näkee äitinsä ja rientää ylös portaita, hän levittää
-käsivartensa, hän jo lepää syleilyssä -- lemmitty, ikävöity, kadotettu
-ja takaisin saatu!
-
-Silloin pakenevat ympäriltä meri ja manner ja kukkiva puisto ja kaunis
-Valkama kesäisessä sulossaan. Silloin haihtuu mennyt ja tuleva, ja
-nykyhetkeen sulautuu kaikki, mitä sydän tuntee autuainta ja surujen
-laakso valoisinta tarjoaa -- pitkien öiden jälkeen synkissä syvänteissä.
-
-Hetkeä myöhemmin he seisoivat salissa sillä kohdalla, mihin uusi
-kaksoistaulu oli ripustettu. Kyyneleet sumensivat Aarteen silmän:
-
--- Oi äiti, äiti, kuinka sinä olet rakastanut minua!
-
--- Me molemmat, äiti vastasi, keveästi koskettaen hänen kättänsä. Hän
-havahtui katselemasta taulua, kääntyi ja näki isänsä, jonka tummat
-silmät säihkyivät hänen silmiänsä vastaan. Näin he olivat seisoneet
-kerran kapealla hietakaistaleella meren vaahtojen räiskeessä, vihan
-kuohujen kohinassa. Nyt syli hiljaa avautui sylille, ja Aarre tunsi
-täysin, mitä hän jo laivan laskiessa rantaan oli aavistanut: entiset
-olivat kadonneet ja kaikki uudeksi tulleet. Mutta kallis oli hinta
-ollut: kolmen sydämen särkynyt onni.
-
-Vasta myöhemmin he kolme kertoivat vuosien vaiheita toisillensa. Vasta
-silloin sydänten syvyydet paljastettiin, ja silloin vasta Mailis kysyi:
-
--- Saanko pitää sinut?
-
-Mutta varjo kulki ylin Aarteen kasvojen, ja hän loi syvän, apua
-pyytävän silmäyksen Valio veljeensä, joka istui hiljaisena
-kuuntelijana. -- Sinä sen tiedät, sinä sen tunsit kotimatkallamme. Sinä
-noudit minut takaisin, mutta sinua auttoi toinen. Sano äidille, mitä
-minä en voi sanoa, sillä minä olen jo tuottanut surua liian paljon...
-
-Ja Valio sanoi, että Aarre ei saattanut jäädä.
-
--- Niin, se on mahdotonta. Kun hänet näin, lapsuuteni rakkaan, silloin
-ymmärsin, että en unohtaisi koskaan, en muualla kuin toisen, odottavan
-morsiamen sylissä -- ja sentähden riennän takaisin sen rinnoille --
-meren, joka on ollut kärsimysteni lähde, mutta jota en ole lakannut
-lempimästä kuitenkaan. Älkää minua tuomitko -- meidän täytyy erota
-jälleen...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Pian, liian pian eron päivä katkaisi yhdessäolon lyhyen ilon. Kaikki
-oli taas kuin unelmaa, mutta se unelma sisälsi todellisuuden, joka
-antoi voimaa.
-
-Valio on polvistunut Herran alttarin juureen, hänen uskonsa kytevä
-kipinä on leimahtanut tuleksi, ja hän lähtee sisimmästä kutsumuksesta,
-Hengen vihkimänä, harhailevia veljiä pelastamaan. Aarre on syvään
-taivuttanut ylpeän päänsä. Isän ja äidin katse, veljen katse,
-Vapahtajan katse -- murheen ja rakkauden tulenliekit -- oi, ne ovat
-polttaneet, mutta hänen omatuntonsa on saanut anteeksiantamuksen
-rauhan. Jumalalle kiitos -- he lähtevät hänen nimessään ja voimassaan
-turvattuina, ja silloin isä ja äiti eivät kadota heitä, vaikka meret
-aukeavat heidän ja kodin välillä.
-
-Tämä vakuutus kantoi Mailista kaihomielisenä elokuun iltana,
-kun valkoinen saaristolaiva jälleen lepäsi laiturin ääressä ja
-matkatavaroita kuljetettiin Valkamasta rantaan.
-
-Aarre lähti ensin.
-
-Päivän sammuessa mereen hän oli seisonut hietakaistaleella kaihon
-juurella katsellen ulappaa, joka tyynenä kuvasteli taivasta.
-Ensimmäinen tähti välkkyi syvällä veden sylissä. Silloin saapuivat
-Viljo ja Laine, joita hän oli pyytänyt kohdata täällä.
-
-Hän katsoi tytön syviin silmiin, ja hänestä tuntui, että sen täytyi
-olla viimeinen kerta. -- Sinä olit nuoruuteni kaunein unelma... jää
-hyvästi, Laine! Katso tähteä tuolla... ja taivasta meressä... Kiitos,
-että viittasit siihen, minun tähteni... sillä nyt minä olen ymmärtänyt,
-että -- Ääni hiljeni kuiskaukseksi: -- että taivas on minuakin varten!
-
-Sitten Viljolle:
-
--- Ota, tämä on häälahja, rehellisellä työlläni ansaittu. Hän ojensi
-kuoren täynnä seteleitä. -- Se oli vähällä luistaa Hampurin Casinoon,
-olin unohtamaisillani vanhan velan. Kunnon toveri, pystytä nyt pian
-uuden kodin nurkkakivi!
-
-Hän tunsi äänensä kohta pettävän ja pyörähti äkkiä pois, kadoten
-viidakkoon, ennenkuin Laine ennätti pyyhkiä kyyneleensä ja Viljo
-tointua hämmästyksestään. Vasta illalla laivan luona he liikutettuina
-saivat Aarretta kiittää. -- -- --
-
-Koko taivas loisti jo täynnä tähtiä, koko syvyys väreili ja välkkyi.
-Laivan viilettäessä eteenpäin Aarre miettiväisenä nojautui kaiteeseen,
-katsellen tähtiä vesikuvastimessa.
-
--- Niinhän hän sanoi merimiessalissa: "Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät
-ja nuoret miehet peräti lankeavat, mutta jotka Herraa odottavat, ne
-saavat uuden voiman."
-
-Hän kohotti katseensa ja ojentihe suoraksi. Hänen sydämensä uhkui
-miehekästä luottamusta; hän ei pelännyt eikä epäröinyt.
-
--- Tämä on velvollisuuden tie, ei ollut valitsemisen varaa. -- -- --
-
-Sen käsittivät myöskin neljä äänetöntä kulkijaa hiljaisella tiellä,
-joka Tähtilammen kautta vei Valkamaan. Eivätkä hekään epäröineet. Valio
-ihmetteli: kuinka kirkkaat ovat äidin silmät! Sirkku ihaili: kuinka
-ylevä on isän olento! -- Lammen rannalle he pysähtyivät, hetkeksi vain,
-ja silloin Sirkku huokasi.
-
--- Tätä me molemmat rakastimme niin paljon, eikä meistä kuitenkaan
-tullut kotilammen lapsia.
-
--- Niinkö arvelet? Juuri sitähän menemme muille näyttämään kauniina
-kaukokuvana, sellaisena kuin sitä itsekin ikävöimme.
-
--- Niin, ja palaammehan tänne jälleen, sanoi Sirkku iloisemmin.
-
--- Palaamme isän ja äidin illan iloksi. Täälläkin on meren poikia, ei
-lähteneitä, vaan lähteviä, ja sitten kun olen ulkona kokemusta saanut,
-voin ehkä varustaa heitä matkalle. Emme jätä isää ja äitiä yksin,
-kun he tulevat vanhoiksi. Silloin rakennamme kesätupasen Tähtilammen
-rannalle.
-
-Mailis katsahti taaksensa, hymyillen kirkasta hymyä: -- Kiitos, poikani!
-
-Mutta Einar sanoi vaimollensa:
-
--- Sinä et jää niin yksin kuin minä, sillä koko saaren kansa on sinun
-perhettäsi. Mailis -- kovat kokemukset ovat taivuttaneet minua -- ja
-sinä -- sinä olit voimakkaampi... Kun poikamme ovat poissa ja kesämme
-yksinäiset, mitä arvelet, jos minäkin koettaisin... jos yhdessä
-koettaisimme täällä tehdä työtä, "varustaa heitä matkalle"...
-
-Sinä hetkenä Mailis tunsi, että jos hän paljon oli kadottanut, hän oli
-voittanut enemmän. Viimeisen erottavan syvänteen yli kaartui silta,
-Einar riensi ylitse, ja syksyisessä pimeässä laaksossa sydän sykähti
-sydäntä vastaan täydemmin ja voimakkaammin kuin kerran nuoruuden ja
-kevään riemuhetkenä uuden kodin kynnyksellä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Vielä jäätyänsä kahdenkesken Einar ja Mailis viipyivät Valkamassa
-muutamia ihania syyspäiviä. Mailis tahtoi sitoa Laineen myrttiseppeleen
-hänen hääpäivänsä aamuna.
-
-Auringonpaistetta, heloisinta kimmellystä siintävällä ulapalla,
-raitista tuulta häävenhojen viiletellä kirkolle ja oman kodin rantaan.
-Morsian suloinen, sulho oiva, nuoret sydämet täynnä syvää, koetusten
-kirkastamaa onnea, iloista toivoa, uhkuvaa elämää...
-
-Mailis iloitsi iloisten kanssa koko päivän, mutta illalla hänet valtasi
-outo, omituinen levottomuus. Viljon ja Laineen hääyönä hän näki unta,
-ja uni oli selvä kuin elävien kuvien sarja.
-
-Hyrskyävä meri, öinen kaamea pimeys, vain silloin tällöin salaman
-tulikieliä synkän kaarroksen katkoksista... Myrskyn kourissa taisteleva
-laiva -- voi, nyt se kallistuu, kaatuu -- ei, nousee jälleen... Purjeet
-lepattavat repaleina, jalusnuorat katkeavat... Uljas poika kiipeää
-mastoon -- kas niin -- Entä toinen tuolla? Salaman välke -- oi Jumala,
-Aarre se on, minun poikani! Hän on halkaisijan puomilla, hän kiinnittää
-purjetta, jota tuuli riuhtoo, ja jokaisen jättiläislaineen kuohuihin
-puomi sukeltaa kuin vesilintu... Silloin aalto kurottaa päätänsä ja
-valkea vaahto suutelee nuorukaisen huulia, silloin ilmassa tuulen
-harput soivat, ja meri laulaa intohimoisin, voitonriemuisin sävelin:
-
-    -- Minä lemmin, lemmin sua!
-    Mainen rakkaus kuplana raukee,
-    hääyö joutuu, helmani aukee,
-       lemmi, lemmi mua!
-
-Hän ei näe, hän tarkkaa vaarallista työtänsä; hän ei kuule, sillä
-hän kuuntelee sisäisiä ääniä. Ulappa ja taivas sulavat yhteen, vieno
-kajastus punaa aallot ja taivaanrannan. Mutta meri yltyy yhä hurjempaan
-kiihkoon:
-
-    -- Meri tahtovi, vaativi sun!
-    Tunnetko, kutrisi vettä jo viistää?
-    Lempi on voimakas, omansa se riistää...
-    Nyt olet mun!
-       mun -- -- -- mun -- -- --
-
-Halkaisijan puomi kohoaa tyhjänä suunnattoman hyökylaineen sylistä.
-Tuuli ulvoo ja kuohut tanssivat hurjassa riemussa. Silloin soi ääni
-aivan selvään: -- Äiti, älä itke! Meren helmassa on taivas, ja taivas
-on minuakin varten!
-
-Kajastus on muuttunut heleäksi rusoksi ja ruso kirkkaiksi aamusateiksi,
-jotka luovat hohteensa yli aavan, äärettömän ulapan... -- -- --
-
-Kalpeana Mailis kulki seuraavat päivät, yhtä kalpeana myöskin
-Einar. Kun saapui kirje Valiolta, he katsoivat vavahtaen toisiinsa.
-Avaamattakin he tiesivät sisällyksen. Mutta he voivat sanoa: -- Meren
-helmassa hän löysi taivaan, ja sama taivas on meitäkin varten!
-
-Länsirannan tuvassa Anni lauloi:
-
-    -- "_Siell'_ ei merta pauhaavaa,
-    mikä lohtu on se heille..."
-
-Silloin Viljo rannalla pysähtyi työstään, pyyhkäisi silmiänsä ja lausui
-Laineelle:
-
--- Me päätimme kerran, ettemme viettäisi häitä, ennenkuin tiedämme,
-että hän kestää sen...
-
--- Ja nyt hän sen kestää, vastasi Laine, puhjeten itkemään.
-
-Meri huuhteli hiekkaa heidän jalkojensa juuressa -- tyyni, päilyvä,
-hymyilevä meri, aina sama voimassaan ja tenhossaan...
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Kesätoverit, by Hilja Haahti
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KESÄTOVERIT ***
-
-***** This file should be named 60266-8.txt or 60266-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/6/0/2/6/60266/
-
-Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org
-
-
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/60266-8.zip b/old/60266-8.zip
deleted file mode 100644
index c644e8f..0000000
--- a/old/60266-8.zip
+++ /dev/null