diff options
Diffstat (limited to '59513-8.txt')
| -rw-r--r-- | 59513-8.txt | 11041 |
1 files changed, 0 insertions, 11041 deletions
diff --git a/59513-8.txt b/59513-8.txt deleted file mode 100644 index e0fe131..0000000 --- a/59513-8.txt +++ /dev/null @@ -1,11041 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Valkolilja, by Elisabeth Maria Beskow, -Translated by Matilda Siljansaari - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Valkolilja - - -Author: Elisabeth Maria Beskow - - - -Release Date: May 15, 2019 [eBook #59513] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VALKOLILJA*** - - -E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - -VALKOLILJA - -Kirj. - -RUNA [Elisabeth Beskow] - -Suomentanut M. S. - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1919. - - - - -1. - - -Punertavat pilvet ajelivat toisiaan puiden latvojen yläpuolella, ja -tulipunaisena hehkui läntinen taivas laskevan auringon ympärillä, -ennustaen myrskyä huomiseksikin. - -Metsä humisi, ja korkeat hongat huojuivat, mutta ne seisoivat niin -tiheässä molemmin puolin tietä, että ne antoivat suojaa kaikille, jotka -siinä kulkivat. - -Keveät, nopsajalkaisen hevosen vetämät rattaat vierivät ketterästi -tietä myöten. Rattailla istui Västanforsin kirkkoherra, Edgar Sander, -niin leveäharteisena ja suurena että tuskinpa kukaan hänen hoikkaa -Brita-tytärtään tukevampi olisi mahtunut hänen rinnalleen. Mutta tälle -siinä oli tilaa ja hän nautti matkasta. Hän ajoi aina mielellään -Mustalla Nuolella, etenkin isän ollessa ohjissa, sillä hän antoi tuon -aran eläimen porhaltaa melkein valtoinaan, mutta ei koskaan niin, ettei -olisi kyennyt sitä hallitsemaan. Musta Nuoli oli tavallista arempi -tällä matkalla, sillä metsä oli täynnä myrskyillan ihmeellisiä ääniä. - -Isä ja tytär tulivat Bergshamran tehtaalta, missä Västankoski pauhasi -hurjana ja valkovaahdossa. Siellä oli ollut ompeluseura, ja Brita oli -ollut siellä isän mukana äidin sijasta, joka oli vilustunut. Brita -ei pitänyt hiljalleen istumisesta ompeluseuroissa ja tunsi senvuoksi -itsensä nyt yhtä vapautuneeksi kuin Musta Nuoli, joka ei milloinkaan -viihtynyt olemaan vieraassa tallissa. - -Pian kimalteli Lågarnin vesi edestäpäin puiden takaa, myrsky myllersi -sen valkovaahtoiseksi ja ilta-aurinko heitti sen kuohuvaan pintaan -väriloistettaan. Juuri siinä, missä koski laskee Lågarnin järveen ja -missä maantiesilta menee joen yli, on Fors, tohtorin talo. - -Sander pidätti hevosta, joka pysähtyi vastahakoisesti tehden turhia -yrityksiä lähteäkseen taasen juoksuun. - --- Juokse sisään, Brita, ja katso onko setä Bentick kotona ja pyydä -häneltä jotain tippoja äidin yskään. Se oli paha viime yönä. - -Yhdellä hyppäyksellä Brita oli rattailta maassa ja juoksi sisään. Hän -meni ruokasalin läpi ja koputti seuraavalle ovelle. - -Sieltä vastattiin: sisään! ja Brita avasi oven. Siellä istui tohtori -Bentick yönutussa kirjoituspöytänsä ääressä tutkien suurennuslasilla -yskösbasilleja. Hän käänsi päätään katsoen silmälasiensa yli Britaa. - --- Vai mekö siellä olemme? sanoi hän ja nyökkäsi, mutta ei -yrittänytkään nousta ylös Britan yhdeksäntoista-vuotisen arvoisuuden -edessä. - --- Isä kysyy, antaako setä jotain tippoja äidille. Hän yskii niin. - --- Yskii? Kuinka kauan hän on yskinyt? - --- Muutamia päiviä. Hän vilustui perjantaina eikä koskaan välitä varoa -itseään, niin että yöllä se oli pahempi. - --- Vai niin. Eikä muita ole, jotka häntä varoisivat? - --- Minun ei maksaisi vaivaa koettaa saada äitiä varomaan itseään, hän -ei tottele minua, selitti Brita. - -Tohtori nauroi hänen ilmeiselle, äidin tottelemattomuudesta johtuneelle -tyytymättömyydelleen. - --- Olemmeko juosseet tänne varta vasten tippojen vuoksi? - --- Ei, isä ja minä olemme paluumatkalla Bergshamrasta. Isä istuu -rattailla. - -Kuultuaan sen tohtori Bentick nousi ylös ja meni Britan kanssa ulos. - -Kirjoituspöytänsä ääressä hän tavallisesti istui huolimattomasti -kumaraisena, mutta kun hän suvaitsi suoristautua, muuttui hän pitkäksi -ja komeaksi. Hänen olennossaan näkyi suurta, mutta laiminlyötyä ja -käyttämätöntä voimaa. - --- Hyvää päivää, rakas ystävä! On aina hauskaa nähdä sinun -tuomiopäiväkasvojasi! - -Niin hän tervehti sielunpaimentaan. - -Sander katsahti tutkivasti häneen. - --- Istuitko lasin ääressä nyt? - --- En, suurennuslasin ääressä -- kerrankin. Laskin tuberkelibasilleja --- pikkupaholaisia, jotka toivon voivani ajaa ulos Sepän-Annasta. -Ehkäpä se tepsii paremmin, jos sinä luet loitsuja sen lisäksi. - -Sander säpsähti. - --- Sepän-Annasta, -- Pekan nuorta vaimoako tarkoitat? Onko hänen -laitansa niin huonosti? - -Tohtori nyökkäsi. - --- Se oli lyhyt onni! huokasi Sander. Odotin paljon hänen -vaikutuksestaan mieheensä. Hän oli hyvä ihminen. - --- Oli? Tottakai hän vieläkin on sellainen. - --- Mutta hänhän kuolee. - --- Elähän hätäile! Niin en sanonut. Hänessä on tuberkeleja, mutta hänet -voidaan kyllä pelastaa. Toimitan hänet johonkin parantolaan. - --- Menen pajan ohi ja pistäydyn siellä mennessäni, sanoi Sander. - -Tohtori laski kätensä hänen käsivarrelleen käskevin elein. - --- Ei sanaakaan tuberkeleistä hänelle! Muistakin se! - --- Totuus on aina paras, sanoi Sander ja kohtasi tohtorin lujan katseen -yhtä lujin katsein. - --- Toisinaan saattaa olla viisainta olla sanomatta sitä, ja pajassa -ollessasi olet hyvä ja jätät sen sanomatta. - --- Mitä oikeutta sinulla on käskeä minua? kysyi Sander jäyketen. - --- Virkani oikeus. - --- Minullakin on oman virkani oikeus. - -Molemmat olivat yhtä jyrkkiä, molemmat yhtä päättäväisiä hallitsemaan -toisiaan kuin estämään toisen itseensä kohdistuvat hallitsemisyritykset. - -Brita seisoi vieressä osittain huvitettuna, osittain peloissaan ja -ihmetteli miten asia päättyisi. Naisellisen kekseliäästi hän tarttui -puheeseen erottaakseen heidät. - --- Miten äidin yskäntippojen käy, setä Bentick? - --- Niin tipat, tosiaankin! Aina me joudumme riitaan, sinä ja minä, -sanoi tohtori ja päästi Sanderin käsivarren. - -Tavallinen ilme palasi jälleen hänen kasvoihinsa ja hän katseli -ystäväänsä leikillisesti. - --- Kuinka vaimosi laita on? - --- Sellainen ärsyttävä yskä, kuten tiedät. Tavallista vilustumista. -Olemme molemmat nukkuneet huonosti viime yönä. - --- No niin, annan hänelle tippoja, että saat nukkua, sanoi tohtori -näköjään niin tiedottomana sanojensa ivasta, että Sander ei sitä -huomannut. - -Kun Brita oli saanut lääkepullon ja hypännyt rattaille, sai Musta Nuoli -vihdoinkin lähteä juoksuun. Se melkein lensi eteenpäin. - -Tohtori seisoi paljain päin portillaan katsoen heidän jälkeensä. - --- Tuota Sanderia! Ellei hän jonakuna päivänä aja nurin, niin on -ihme. Nyt hän tietenkin rynnistää suoraan pajaan ja rikkoo niiden -raukkojen onnen aikoja ennen kuin se on tarpeellista. Minä hölmö, joka -lörpöttelin asiasta. Olisi ollut parempi, jos olisin istunut lasini -ääressä, niin en olisi joutunut kiusaukseen kerskua tutkimuksillani. - -Ja päätään pudistaen hän meni sisään, pani suurennuslasin syrjään ja -sekoitti sen sijaan lasin itselleen. -- - - * * * * * - --- Myrsky yltyy, isä. - --- Niin oikea myrsky aina tekee illempana. - --- Se tulee tuntumaan aukealla. - --- Sen yli ajamme pian. Mutta ota tuolta loimi, jos sinun on kylmä. - --- Kylmä! sanoi Brita sellaisesta epäluulosta loukkaantuneena. - -Tyytyväinen vilahdus näkyi isän kasvoilla. Hän piti reippaudesta. - -Sitten he tulivat tasangolle, joka kulki pitkin järven rantaa. -Matalammilla seuduilla sitä ei olisi ajatellut tasangoksi, niin -pieni se oli, mutta tässä metsäisessä vuorimaisemassa se teki sangen -huomattavan erotuksen. - -Kävi kuten isä oli luvannut, päästiin pian tasangon yli, ja pian olivat -rattaat metsän suojassa. - --- Luulen että poikkeamme Borgiin, minulla on nuoremmalle Clareukselle -asiaa, sanoi Sander, kun he olivat tulleet syrjätielle, joka erosi -suuresta maantiestä. - -Musta Nuoli ei halunnut syrjätielle, sillä sehän ei vienyt kotiin, -minne sen mieli teki. Mutta turhaan se koetti ponnistaa tahtoansa -isäntänsä tahtoa vastaan. Sen täytyi totella ja se tottelikin, mutta -hyvin huonotuulisena. - --- Mene, mene! sanoi Sander ja huiskautti hieman hevosta, joka ponnahti -lähtöön jonkinlaisella epätoivon raivolla ja melkein juoksi ylös -jyrkkää tietä. - -Mäellä oli vanha herraskartano, josta aukeni laaja näköala koko -Lågarnin yli toisaalle päin ja metsien ja metsäjärvien yli toisaalle. - -Keltaiseksi maalattu kaksikerroksinen puurakennus taitetun tiilikaton -alaisine suurine ullakkoineen ja kaksi samankuosista ja -väristä -pientä sivustaa reunustivat kolmella puolen lehmusten varjoamaa pihaa, -jossa oli vihreiksi maalattuja kiikkulautoja ja rakennusten välisiä -lautakäytäviä. - -Tälle pihalle pyörähtivät nyt rattaat koiran haukunnan tervehtiminä ja -pysähtyivät suuren rakennuksen portaiden eteen. - -Kaaro ja Netta lakkasivat haukkumasta niin pian kuin Brita oli hypännyt -rattailta ja ne olivat tulleet vakuutetuiksi siitä, että hän oli talon -ystäviä. Ne hyppivät tervehtien hänen ympärillään näyttäen pyytelevän -anteeksi haukkumistaan. - -Brita taputti niitä, järjesti hiuksiaan ja katseli pihalle, missä -myrsky pyöritti kellastuneita lehtiä hiekalla. Sitten hän kiiruhti -sisään. - -Sander sitoi hevosensa puunoksaan, kun hän ei aikonut viipyä niin -kauan, että olisi maksanut vaivaa viedä sitä talliin. Ollen hyvä -kaikkia kohtaan, jotka tekivät työnsä hyvin, otti hän tukon rattailla -mukana olevia heiniä ja heitti sen Mustan Nuolen eteen. Mutta hevonen -oli vielä loukkaantunut siitä, että oli ollut pakotettu poikkeamaan -syrjätielle täällä sidottavaksi uudelleen odottamaan, minkävuoksi se -luimisti korviaan taaksepäin, heilautti päätään ja näytti tahtovan -sanoa, ettei se tahdo syödä. - -Sander nauroi, taputti sitä kovasti lautasille ja meni sisään. - -Kun Sander tuli johonkin paikkaan etsiäkseen jotakuta, ei hänellä ollut -koskaan muuta kuin sama kysymys esitettävänä, tapasipa hän etsimänsä -sijasta kenen muun tahansa. Nyt hänellä oli asiaa talon pojalle, -kandidaatti Uno Clareukselle. Senvuoksi hän ei mennyt kapteenin -huoneeseen alimpaan kerrokseen, vaan suoraan ullakkokerrokseen siihen -huoneeseen, missä Uno asui. - -Suoritettuaan filosofiankandidaattitutkinnon Uno oli jättänyt opinnot -antautuakseen ehyeltään kirjalliseen toimintaan. Hän oli nimittäin -jo opiskeluaikanaan kirjoittanut runoja, kyhäelmiä ja novelleja -sellaisella menestyksellä, että se oli noussut hänelle päähän -- ja -pannut sen pyörälle, sanoi hänen isänsä. Nyt hänellä oli tekeillä -suurenlainen dramaattinen teos ja saadakseen olla aivan häiritsemättä -hengettärineen hän oli tullut kotiin Borgiin ja pyytänyt saada -eteläisen päätyhuoneen ullakolla, sillä se oli niin erikseen, ja sitten -ullakkohuoneissa on erityistä tunnelmaa, arveli hän. - -Tähän runouden tyyssijaan suuntasi nyt tuo kaikelle taiteelle sokea ja -kuuro kirkkoherra Sander raskaat askelensa. - -Mutta hän ei löytänyt sitä, jota haki huoneesta. Sen sijaan hän tapasi -siellä kapteeni Clareuksen, joka mukavasti lojui korituolissa jalat -toisella tuolilla, vaippa pyöreällä vatsalla, kirja kädessä ja sikari -suussa. - -Kapteenilla oli sangen ylhäinen ulkomuoto, sileäksi ajeltu leuka, -lyhyeksi leikatut harmahtavat viikset, leikillisyyden ilme suun -ympärillä, huoleton katse tuuheiden, vielä mustien silmäkulmien alla -olevissa luottavaisissa sinisissä silmissä. - -Hän tuli iloiseksi saadessaan nähdä Sanderin ja teki liikkeen ikäänkuin -noustakseen ylös, mikä ei kuitenkaan ollut todella tarkoitettu ja mikä -päättyi niin, että hän ojensi kätensä ja työnsi lähellä olevaa tuolia. - --- Istu ja juttele ja ota sikari. - -Hän viittasi kädellään pöydällä olevaan sikarikoteloon. - --- Missä Uno on? kysyi Sander heti. - --- Hän ei ole täällä kuten näet. Minäkin odotan häntä sanoakseni -hänelle, että tämä kirja, jonka hän on lainannut minulle -sivistyttääkseen minua, on vain lorua. Istu, veli rakas! Hän tulee -kyllä pian, hän on ollut kauan ulkona. - -Mutta Sander jäi seisomaan. - --- Minulla on hänelle asiaa, tahtoisin saada sen mieluimmin -toimitetuksi tänä iltana. - --- Hän ei tule kotiin ennemmin siksi että sinä seisot, niin istu siis. -En ole koskaan nähnyt kenenkään seisovan niin sitkeän itsepintaisesti -kuin sinun. Istu, muuten minä hermostun. - --- Missä Uno on? Mitä hän tekee ulkona niin kauan? kysyi Sander. - -Hän tuli aina kärsimättömäksi kun hänen piti odottaa. - --- Ajattelee kai, otaksun minä. Ja hartaasti toivon myrskyn sysäävän -hänen ajatuksiaan. Hän väittää, että ne ovat olleet kuin umpilukossa -viime aikoina, ja se on tehnyt hänet niin huonotuuliseksi, että -mieluummin tekee kierroksen päästäkseen tapaamasta häntä. - --- Miksi hän kuluttaakaan aikaansa näytelmien töherrykseen? Hän saisi -ryhtyä johonkin hyödyllisempään. Siinä sinä tuskin teet oikein, että -annat hänen kulkea täällä laiskotellen. - --- Enhän minä anna hänen laiskotella, vastasi kapteeni tyytyväisin -haukotuksin. Sen tekee eukkoni. Ja mitä minä silloin mahdan? Sinähän -tiedät, että mitä nainen tahtoo, sitä tahtoo Jumala. - --- Sitä minä en ensinkään tiedä, virkkoi Sander torjuvan arvokkaana, -mikä hyvin huvitti kapteenia. Mutta mitä nyt Unoon tulee, niin olen -tullut esittämään hänelle erästä hyödyllistä toimintaa. - --- Vai niini Muokkaamaan maata musteisilla käsillään vai kiviäkö -vääntämään kilpaa sinun kanssasi? kysyi kapteeni, viitaten -ruumiilliseen työhön, jota voimakas kirkkoherra virkistyksekseen teki -silloin kun sielunhoidolta jäi aikaa. - --- Minulla on tapana koota entisiä rippilapsiani kerran kuukaudessa -iltakokoukseen pitäjäntuvalle. Nyt tahdon, että hän torstaina tulee -pitämään heille esitelmän. - --- Mistä sitten? kysyi kapteeni ottaen sikarin suustaan voidakseen -esteettömästi ällistellä. - --- Esimerkiksi runoudesta. - -Kapteenin suu ja silmät suurenivat yhä enemmän. - --- Runoudesta? Ja sinäkö, joka harrastat vain jumaluusoppia ja -ruumiillista työtä, esität sellaista? - --- En ole niin yksipuolinen. Tahdon, että kaikki voima otetaan huomioon -hyvän palveluksessa. Harrastan kansanvalistusta eri aloilla. Jos Uno -voi tehdä muut osallisiksi niistä tiedoista, mitä hänellä on, hyödyttää -hän niillä. Siihen tahdon antaa hänelle tilaisuuden. - -Tuo tarmokas mies, joka ei saattanut nähdä käyttämätöntä voimaa -pohtimatta heti sen hyötyätuottavia mahdollisuuksia, käveli -edestakaisin lattialla. Kapteeni tuprutteli sikariaan katsellen -ystäväänsä hyvänsävyisellä pilalla. - -Nuo kumpikin tekivät mielellään jokaiselle hyvää, mutta toinen teki -sitä periaatteesta, vastoin luontaista itsekästä taipumustaan, toinen -luontaisesta hyvyydestä. - -Yht'äkkiä ovi aukeni, ja Uno Clareus tuli sisään. - -Hän pysähtyi vastenmielisesti yllättyneenä huomatessaan ihmisiä -huoneessaan. Uusiutunut innoitus täydessä liekissä hän oli kiiruhtanut -kotiin heti syventyäkseen kirjoitukseensa. Hän ei voinut hillitä -kärsimättömyyttään eikä vaivautunut sitä peittämäänkään, se näkyi hänen -vilkkaitten kasvojensa joka piirteestä. - -Sopimattomampaa hetkeä ei Sander olisi voinut valita asiansa -esittämiseen, ja jos hänellä olisi ollut puoleksikaan niin paljon -ihmistuntemusta kuin sitkeyttä, olisi hän lykännyt asiansa toiseen -kertaan, mutta sellainen ei nyt pälkähtänyt hänen päähänsä. - -Kuultuaan, mistä oli kysymys, Uno pudisti kiivaasti päätään. - --- En ole koskaan pitänyt esitelmää enkä voi suostua siihen, vastasi -hän jyrkästi. - --- Joku kerta pitää olla ensimmäinen, sanoi kirkkoherra. - --- Miksi niin? Minä en milloinkaan aio pitää esitelmiä, kaikkein -vähimmin runoudesta talonpoikaisnuorukaisille. - -Uno oli niin kärsimätön, että hän unohti olla kohtelias. - -Sanderia suututti vastustus. - --- Sinun pitäisi olla kiitollinen, kun sinulle tarjotaan tilaisuus, -jolloin voit olla hyödyksi, sanoi hän. - --- Minulla on tehtäväni, ja se on kirjailijan, sanoi Uno arvokkaasti -suoristautuen. Tuo hennon nuorukaisen ylpeän itsetietoinen liike, -nuorukaisen, jolla oli punakat nuoret kasvot ja jonka viikset vielä -olivat untuvantapaisina haivenina, viekoitteli hupaisan hymyn kapteenin -huulille. Mutta Sander ei tavallisuuden mukaan huomannut koomillisuuden -varjoakaan. - --- Sen, joka osaa kirjoittaa, täytynee osata puhuakin, sanoi Sander, -joka ei vielä ollut luopunut yrityksestään. - --- Sen, joka osaa kävellä, täytynee kai osata lentääkin, myönteli -kapteeni nousten ylös. - -Hän antoi peiton pudota lattialle ja ojentelihe pitkin haukotuksin. - --- Uno, teethän mitä sinulta pyydän? kysyi Sander. - -Uno joutui pois suunniltaan tällaisesta itsepäisyydestä, joka ei -jättänyt häntä rauhaan. - --- En tahdo puhua runoudesta, tahdon vain runoilla. Muutoin ei minulla -ole aikaa ajatella esitelmää, olen parhaillaan kiinni työssä, joka -sitoo minut kokonaan enkä voi enkä saa enkä tahdo hajoittaa itseäni. - -Tästä vastauksesta Sanderinkin piti ymmärtää, että enemmät pyytelemiset -olivat turhat. Mutta hän oli hyvin suuttunut, sillä hän ei koskaan -voinut sietää ihmisten vetäytyvän syrjään siitä minkä hän piti heidän -velvollisuutenaan. - -Kapteeni katsoi huvitettuna toisesta toiseen. - --- Tule, sanoi hän tarttuen Sanderin käsivarteen. Näen Unosta, että -hänen kirjailijavimmansa on yhtä sitkeä kuin sinun tarmosi ja hän -räjähtää, ellemme jätä häntä rauhaan. Etkö voi pyytää minua pitämään -esitelmää? Minä osaan kyllä puhua rakentavasti. Esimerkiksi sodasta. - -Hän koetti huomaamatta vetää ystäväänsä ovea kohti. Sander seurasi -vastahakoisesti. - --- Onko se tosiaankin sinun viimeinen sanasi? kysyi hän Unolta. - --- On, vastasi tämä näyttäen niin innokkaasti haluavan jäädä yksin, -kuin olisi tahtonut ampua nuo molemmat ulos. - -Hänen erinomaiseksi tyydytyksekseen he poistuivat todellakin. - -Uno suoristausi vapautuksen tuntein ja pudisti vielä puolittain -raivoisana nyrkkejään ovea kohti. Sitten hän istuutui kirjoituspöydän -ääreen, otti käsikirjoituksensa esille ja oli pian syventynyt työhönsä, -taiteellisen puolipitkän tukan valahtaessa otsalle. - - - - -2. - - -Mutta miten Brita oli aikaansa viettänyt isän ollessa epäonnistuneella -käynnillään Unon ullakkokamarissa? - -Brita oli kulkenut ympäri huoneita etsien ihmisiä. Eteisestä hän oli -silmännyt ruokasaliin, korkeaan, suureen huoneeseen, jossa oli raskaat -mahonkiset huonekalut ja jonka katossa riippui kirjailtu tammikruunu. -Keveästi Brita juoksi lattian yli lukuhuoneeseen, mutta sielläkään ei -ollut ketään, kaikki oli siellä hienosti järjestettyä ja autiota. - -Lukuhuoneesta Brita tuli kirjastohuoneeseen, jota yleensä pidettiin -Borgin kauneimpana huoneena. Se ulottui yli koko rakennuksen toisen -lyhyen sivun ja siinä oli ikkunoita kolmelle taholle. Kaksi suurta, -leveää kirjahyllyä aiheuttivat huoneen nimen, mutta muuten siellä oli -runsaammin taideaarteita, tauluja, veistoksia ja vanhoja esineitä. - -Brita näki heti, ettei ketään ollut sisällä tänä iltana, ja innokkaana -tapaamaan jonkun ennenkuin isä kutsuisi häntä kotimatkalle, kiiruhti -hän taas kauniin huoneen läpi, omistamatta sen nähtävyyksille -katsettakaan ja tuli näin taas takaisin eteiseen. - -Kapteenin vastaanottohuoneeseen hän ei mennyt eikä myöskään toiselle -puolen keittiön taholle, vaan sen sijaan ylös toiseen kerrokseen. - -Täälläkin oli eteishalli, jossa oli ovia kolmelle eri taholle. -Perällä olevat kaksoisovet veivät suureen saliin, joka oli ruokasalin -yläpuolella ja jossa oli viisi korkeata ikkunaa länteen, näköala -Lågarnille ja vastakkaisen rannan kukkuloille. Toiselta puolen -tultiin vierashuoneisiin ja makuuhuoneisiin, toisaalta tyttöjen ja -kotiopettajattaren huoneisiin. Jälkimmäisiin aikoi Brita suunnata -askelensa, kun hän pidättyi kuullessaan pianonsäveleitä salista. Se -oli hyvin heikkoa ja yksitoikkoista soittoa, ja Britaa ihmetytti, kuka -saattoi tuolla tavoin soittaa. Varovaisesti hän avasi oven ja katsoi -sisään. - -Myrskyillan aurinko, joka oli alhaalla vastakkaisen rannan yläpuolella, -loisti veripunaisena ikkunasta. Valkeiden huonekalujen kullatut -leijonanpäät loistivat, ja siivekäs sfinksi koilliskulmassa olevan -peilipöydän alla näytti saavan eloa laskevan auringon loisteesta. -Mutta tulipunainen hohde himmeni laskeutuessaan harmaalle päälle, -joka kumartui koskettimien yli viheriän vierashuoneen puoleisessa -kulmassa. Rajattomasti hämmästyen Brita näki mamselli Klaran, -taloudenhoitajattaren, istuvan siellä soittamassa. - -Pieni ja harmaa oli Klara-mamselli, vanha talon asukas. Viisikymmentä -vuotta oli hänen palvelusaikansa kestänyt, ja nyt hän ei enää jaksanut -juuri paljon hyötyä tehdä. Mutta sitä hän ei huomannut, päinvastoin -hän luuli olevansa korvaamaton eikä ymmärtänyt ollenkaan rouvansa -hienotunteisia viittauksia eläkkeestä. - -Tänä iltana Klara-mamselli oli antanut palvelijoille loman, että he -pääsivät kylän lähetystalolle kuulemaan kuinka messinkisoittimet -koettivat kilpailla myrskyn kanssa. Hänen mieleensä ei ollut johtunut -itse mennä sinne, hänen täytyi katsoa kotia etenkin nyt, kun hänen -rouvansa oli Tukholmassa käymässä. Klara-mamselli ei olisi koskaan -mennyt ovesta ulos rouvansa poissa ollessa, sillä hän oli varma siitä, -että jos hän olisi mennyt, olisi joko koti hänen palatessaan ollut -palanut tai sen arvoesineet varastetut tai jokin muu onnettomuus -tapahtunut. - -Neiti Vilde ja tytöt olivat myös menneet konserttiin. Uno-herra oli -ulkona, ja kun Klara-mamselli oli silmännyt kapteenin huoneeseen ja -huomannut sen tyhjäksi, luuli hän olevansa aivan yksin talossa. Oli -peräti harvinaista, että Klara-mamsellin jollain tavoin teki mieli -karata aisoista. Tämän merkillisen päähänpiston johtamana hän oli -mennyt ylös suureen saliin ja istuutunut pianon ääreen. - -Ei sentähden, että hän ollenkaan olisi osannut soittaa tai koskaan -oli osannutkaan. Kaikki, mitä hän taisi, rajoittui muutamiin -sointuihin, jotka hän oli oppinut kerran nuoruudessaan eräältä nuorelta -merimieheltä, joka oli hukkunut, ennenkuin hän oli ennättänyt tulla -hänen vaimokseen. Näitä sointuja hän nyt koetti hakea pianosta, ja kun -hän siinä onnistui, ihastui hän niin, että hän soitti niitä kerran -toisensa jälkeen. Mutta tuntien olevansa luvattomalla asialla hän -soitti niin hiljaa, niin hiljaa. Hapuileva oli hänen kosketuksensa, -ikäänkuin muisto, joka harhailee takaisin kauas menneeseen aikaan. - -Ääneti seisoi Brita ovella ja kuunteli huvitettuna, auringon laskiessa -vuorten taakse ja huoneen valaistuksen häipyessä hämäräksi. - -Heikkonäköisenä ja huonokuuloisena Klara-mamselli ei ollut huomannut -saaneensa kuulijan, vaan jatkoi häiriintymättä sointujaan milloin -bassossa milloin diskantissa. - -Muutamia minuutteja Brita oli seisonut ja kuunnellut, kun hän kuuli -ullakon portaiden narisevan raskaiden askelien alla. Ääneti hän painoi -oven kiinni, ja kun isä ja kapteeni Clareus tulivat halliin, pani hän -sormen hymyilevälle suulleen ja teki liikkeen kädellään saliinpäin. - -Kapteeni, jota tämä viittaus lähinnä tarkoitti, hiipi hiljaa sen oven -luo, jota Brita raotti ja katsahti sisään. - -Hänen silmänsä välähtivät hämmästyksestä ja ihastuksesta, ja oikein -kiitollinen oli katse, jonka hän vetäytyessään takaisin loi Britaan, -sillä tämä oli näyttänyt hänelle oikein makupalan. - -Sander ei ollut huomannut Britan viittausta eikä kapteenin -pysähtymistä, vaan oli jatkanut matkaansa portaita alas, ollen liian -suutuksissaan asiansa epäonnistumisesta välittääkseen sillä kertaa -mistään muusta. - -Kapteeni ja Brita kulkivat kumpikin hänen jäljessään, molemmat -sanomattoman huvitettuina odottamattomasta, salissa näkemästään näystä. - --- Hän luulee, ettei kukaan osaa vartioida taloa varkailta niin -hyvin kuin hän, sanoi kapteeni naureskellen. Ja nyt kuitenkin olemme -varastaneet hänen pienen salaisuutensa, hänen mitään huomaamattaan. - --- Ihmettelen, mistä hän on löytänyt nuo soinnut, tirskui Brita. - --- Sen linnut mahtavat tietää. Mutta elä missään tapauksessa, Brita, -salli hänen ikinä tietää, että olemme olleet kuuntelemassa, se -musertaisi hänet. Hän luulee kai olevansa yksin talossa. - -Ja kapteeni nauroi sydämellistä, tarttuvaa nauruaan. - --- Minun täytynee kai mennä ulos kävelemään kunnes hän lopettaa, ettei -hän huomaa minun olleen kotona. - -Ulkona pihalla, joka nyt oli pimeänä vanhojen lehmusten humisevan -lehvikon suojassa, oli Musta Nuoli voittanut pahan tuulensa ja -suvainnut syödä heinät. Nyt se seisoi aterioineena ja vilkutti -korvillaan, miettien olisiko kiskaista itsensä irti, ellei isäntä pian -tulisi irroittamaan. - --- Miks'ette te voi jäädä iltaan asti, sinä ja Brita? kysyi kapteeni -tultuaan ulos ja nähtyään Sanderin irroittavan hevosta. - --- Ei ole aikaa. Tuhat asiaa odottaa minua. - --- Eikö 999 vain? kysyi kapteeni pyytävästi. - -Brita nauroi hänen hupaisalle ilmeelleen, mutta Sander ei muuttanut -ilmettään. Hän istuutui leveänä ja raskaana ja Brita ennätti tuskin -hypätä rattaille hänen viereensä, ennenkuin Musta Nuoli kiisi portista -ulos. - -Brita kääntyi ympäri ja huiskutti hyvästiksi kapteenille, joka heilutti -hänelle keppiään asettaessaan lakkia päähänsä ja viheltäessään Kaaroa -ja Nettaa, jotka tulivat täyttä vauhtia osoittaen koirien altista -ihastusta kaikkeen, mikä viittaa kävelyyn. - --- Nyt saamme kiirehtiä, sanoi Sander, heidän kääntyessään Borgin -tieltä suurelle maantielle. - -Tie kulki ensin hetkisen Lågarnin rantaa pitkin ja poikkesi sitten -vasemmalle metsään. Korkeina ja tummina seisoivat jättiläiskuuset -molemmin puolin tietä, ja hämärissä näytti metsä läpipääsemättömältä. -Siellä ja täällä se oli saanut kuitenkin uhrata muutamia puita ja -tehdä tilaa muutamille tuville sekä niiden pienemmille tai suuremmille -palstoille. - -Ajajat kulkivat sivu koulutalon, missä koulusali oli pimeänä, mutta -tulta pilkotti opettajattaren huoneesta. - -Vähän matkan päässä siitä oli paja. Siellä tehtiin vielä työtä, ja -kipunat tuprahtelivat savupiipusta ja liehuivat ilmassa sammahtaakseen -sitten metsänpimeään. Sepän tupa oli kivenheiton matkan päässä -kauempana, ja siellä vaimo keitti paraillaan illallista. - -Sander hiljensi vauhtia, mutta asian harvinaisuuden vuoksi hän epäröi -hetkisen, ennenkuin päätti pysähtyä. - --- Pitele sitä hetkinen. Pistäydyn vain sisällä tervehtimässä, sanoi -hän antaen ohjakset Britalle. - -Sepän-Anna katsoi ystävällisesti kirkkoherraan. Hänellä oli sielukkaat -kasvot ja tavattoman säteilevä hymy. - -Tuon muutoin sangen jäykän miehen ääni tuli helläksi hänen puhuessaan -vaimon kanssa. Vaikka hän ei ollut tahtonut luvata mitään tohtorille, -ei hän sanonut nyt mitään Sepän-Annalle hänen sairaudestaan, vaan puhui -muuta sen lyhyen ajan, minkä jouti tuvassa olemaan. - -Brita oli iloinen, kun isä tuli takaisin, sillä Mustaa Nuolta, ei ollut -hauska pidellä. - -Asunto, jonka he tämän jälkeen sivuuttivat, oli Jumalan ja kuolleitten. -Valkeana hohti kirkko hämärissä, joka oli täällä vaaleampaa kuin -metsätiellä. Harmaa ja sammaltunut oli kiviaita, joka ympäröi -hautausmaata, missä riippakoivut varjosivat oksillaan vinoja ristejä ja -paremmin tai huonommin hoidettuja hautakumpuja. - -Jonkun matkan päästä kirkon itäpuolelta kiiluivat Västanforsin -kirkonkylän tulet. Kymmenen minuutin matka oli palaavilla vielä -vastakkaiseen suuntaan pappilaan Billingen järven rannalle. - -Sanderin ei tarvinnut nyt enää käyttää ohjaksia, sillä itsestään -Musta Nuoli kääntyi porttiaukon läpi tiheään puistikkoon ja pysähtyi -pääportaiden eteen. Punaiseksi maalattuna valkeine kulmauksineen ja -vihereine ikkunapielineen seisoi pappilan rakennus rantatörmällä -puutarhan keskellä. - -Vierashuoneessa, jota ei arkioloissa käytetty ja jossa senvuoksi oli -sellaisille huoneille ominainen persoonaton leima, oli pianino. Sen -ääressä istui tänä iltana Anna Sander, talon nuorempi tytär, itsekseen -soitellen. Hän ei kuullut isän ja sisaren kotiintuloa, sillä huone ei -ollut pihan, vaan järven puolella. - -Billinge oli pikku järvi, metsälampi, ja pappila oli ainoa talo sen -rannalla. Se oli satujärvi täynnä metsän runoutta. Pappilassa elettiin -kuitenkin sadulle ja runolle liian raitista ja toimeliasta elämää. -Siellä oli vain yksi, joka ymmärsi metsälammen tunnelmaa, ja se oli -Anna. Mutta hän muutti sen satutunnelmaa ylemmäksi. Keveässä sumussa, -joka toisinaan tyyninä syysiltoina leijaili lammen vesillä, hän ei -nähnyt sadun keijuja, vaan enkelien siipien välkettä. - -Kun veden peilipinta aamu- tai iltavalaistuksessa tulena hehkui, ei hän -nähnyt siinä heijastusta syvyydessä olevasta metsänhaltijan linnasta, -vaan hän näki ylösnousemisen tulensekaisen lasimeren, missä pyhät -seisovat harput käsissä. - -Anna Sander oli kuusitoistavuotias ja muistutti varhaista kevätpäivää, -jolloin koivut seisovat puolipuhjenneina ja niiden vaaleanvihreät -värivivahdukset väreilevät niiden valkorunkoja vasten. Silmäkulmien -kaarissa oli unenhieno piirre, ja suu oli tuntehikas. Silmien enemmän -vakava kuin iloinen ilme samoinkuin leuan muoto ilmaisi tahdonlujuutta, -mikä ei kuitenkaan ollut vielä tietoinen itsestään. - -Hän oli keskeyttänyt yksikätisen läksyjen harjoittamisen soittaakseen -erään lempivirtensä säveltä, jota hän lauloi hiljaisella äänellä, -peläten jonkun kuulevan. - - Puhtahaks minut, Herra, sä luo! - Harhasta pois ota, helmahas tuo! - -Hän lauloi kaikki säkeistöt syvällä ja hartaalla vakavuudella. -Tällaisetkin säkeet kuin nämä: - - Puhdista vain kaikki sa pois, - Luotasi mun mikä estää vois, - -tulivat vilpittömin tuntein hänen vielä lapsellisilla huuliltaan, sillä -hän tunsi itsensä usein hyvin syntiseksi, mikä aiheutui tavattoman -arasta omastatunnosta, jota painoi kodin ilmapiirille ominainen -moitesävy. - -Harvinaisuuden vuoksi hän unohti ajan siinä istuessaan. Oli hauskaa -laulaa, kun hän oli varma siitä, ettei kukaan kuullut häntä, ja nythän -hän siitä saattoi olla vakuutettu, kun isä ja Brita olivat poissa ja -äiti alakerran makuuhuoneessa toisessa päässä rakennusta. Ensi kertaa -hän ei laulanut virttänsä, hän alkoi sen nyt jo osata. - -Yht'äkkiä hän hätkähti kuullessaan nimeään mainittavan. Käännyttyään -hän näki isänsä leveän ja raskaan olennon salin ovella. - --- Minä tulen illalliselle, mutta ei näy ketään ihmistä eikä ruokaa -pöydällä, sanoi hän tyytymättömänä. - -Anna, jonka talousviikko oli paraillaan, punastui syyllisenä, sulki -pianon ja meni ovea kohti, mutta isä ei väistynyt, jonka vuoksi Anna -jäi seisomaan hänen eteensä. - --- Sinä et saa antaa soiton ehkäistä muiden velvollisuuksien -täyttämistä, senvuoksi että pidät sitä hauskimpana, sanoi hän. - --- En tiennyt, että oli niin myöhä, puolustihe Anna hiljaisena. - --- Sinun pitää oppia ottamaan ajasta vaari, se on liian kallista -käytettäväksi muuten kuin parhaimmalla tavalla, vastasi isä enemmän -kehoittavalla kuin ankaralla äänellä. - -Hänen väistyessään nyt ovelta, Anna meni ruokasaliin ja kattoi -illallisen mahdollisimman nopeasti ikäänkuin olisi sillä toivonut -voivansa sovittaa laiminlyönnin. - -Kun se oli valmis, tuli rouva Sander nuhaisena ja kalpeana shaali -hartioilla ja lempeät, kauniit silmät yön valvonnasta punertavina. Hän -yski lakkaamatta ja näytti rasittuneelta. - --- Pistäysin kotimatkalla Bentickin luona ja sain lääkettä, jota sinun -pitää ottaa yöksi, sanoi hänen miehensä. - --- Minkätähden vaivasit itseäsi kiusaamaan tohtoria minun tähteni? -Olisinhan voinut maata toisessa huoneessa ensi yönä, niin en olisi -häirinnyt sinua. - --- Nyt sitä ei tarvitse tehdä, jos otat tätä lääkettä, vastasi hänen -miehensä leipää leikaten. - --- Minkälaista ompeluseurassa oli, Brita? kysyi hän yskien. - --- Kuten tavallisesti. - --- Kerrohan vähän. - -Brita oli ylenkatseellisen näköinen, ikäänkuin olisi ajatellut ettei -siinä ollut mitään kertomista, mutta sitten hänen päähänsä pisti kertoa -omalla tavallaan. - --- Tulimme juuri kun Vassin täti oli purkautumaisillaan rattailta -alas. Isä meni ensin pistäytymään konttorissa, niin että minä sain -laahata Vassin tädin portaita ylös. Minä tartuin häneen lujasti, mutta -hänhän on aina hengästynyt ja hengästyi lisää portaista ja innokkaasta -puhelustaan. Olimme ensimmäiset rouva Bergin ja Liisa Nilsonin kera. -"Minulla _on_ sanomista, minulla _on_ sanomista!" puhkui täti Vass, -ollessaan vielä ovella. Hänellä ei ollut vielä henkeä tarpeeksi -sanoakseen mitä hän tahtoi sanoa, mutta hänen täytyi ainakin ilmoittaa, -että hänellä oli jotakin sanottavaa, ettei kukaan olisi ehtinyt ruveta -puhumaan ennenkuin hän sai sanoa sanottavansa. - -Isä rypisti otsaansa Britan noin puhuessa vanhemmista ihmisistä, ja -äiti huomatessaan sen, kävi levottomaksi toiselta puolen haluten kuulla -enemmän, mutta toiselta puolen peläten Sanderin todella suuttuvan. -Vaikka Brita huomasi sekä isän paheksumisen että: äidin levottomuuden, -jatkoi hän huolettomasti kertomustaan. Toisinaan hänet valtasi -rohkeuden henki, ja silloin hän ei antanut pelästyttää itseään. Kodin -tunnelma oli hänestä niin harmaata ja yksitoikkoista, että hänen täytyi -heittää siihen toisinaan sytykettä. - -Hänellä oli erinomainen matkimistaipumus ja hän puhui juuri samoin -kuin hänen kuvattavansa henkilö, hän kertoi niin huvittavasti ja -samalla niin totuudenmukaisesti ja pohjaltaan viattomasti, että isä -huolimatta paheksumisestaan ei tullut häntä keskeyttäneeksi eikä äiti -levottomuutensa ohella voinut olla vetämättä suutaan hymyyn. - -Ja sen nähtyään Brita tunsi itsensä ylpeäksi ikäänkuin olisi -saavuttanut voiton. - - - - -3. - - -Kun Lucia Vilde, Borgin kotiopettajatar, tuli huoneeseensa illalla 11 -aikaan, meni hän ikkunan luo ja katsoi ulos. - -Sitä hän ei tavallisesti mielellään tehnyt, kun oli kuutamo kuten nyt, -sillä kuunvalo liikutti hänen mieltään ja teki hänet alakuloiseksi. -Mutta tänä iltana kuu paistoi myrskypilvien lomasta, ja se teki sen -Lucian silmissä siedettävämmäksi. Myrskystä hän piti ja hän katseli nyt -Lågarnin vihaisia aaltoja ja huojuvia puita. - -Hän näki nuoren koivun taipuvan syvään myrskynpuuskan käsissä, mutta -niin pian kuin tuuli helpotti, ojentausi se jälleen suorana ja notkeana -ja seisoi siinä pudistaen puoleksi lehdettömiä oksiaan. Runko hohti -valkeana kuutamossa. - -Nuoren koivun elämä ei ollut päättynyt kesän vehreyden loppuessa, ensi -keväänä se vihannoisi uudelleen ja kasvaisi korkeammaksi. - -Lucia Vilde katseli koivua ja ihmetteli, seuraako ihmisenkin elämässä -syksyn hävitystä uusi kevät. -- Niin, kaiketipa myrskyn jälkeen saattaa -uudelleen nousta, ajatteli hän, mutta miten säilyttää elämän voima sitä -vastaan mikä kuluttaa? - -Lucia Vilde oli jo yli kolmenkymmenen ja hänellä oli jo hopeajuovia -hiuksissa, vaikka ne olivat sellaista väriä, joka ei helposti -harmaannu. Hänen eloisat liikkeensä samoinkuin silmien ilme kuvastivat -hermostuneen valveutunutta, salaisen tuskan kiihoittamaa sieluelämää. - -Paetakseen itseään hän antausi innolla toisten harrastuksiin ja rakasti -sellaista työtä, joka eniten vaati. Täällä Borgissa hän oli viihtynyt -ensi hetkestä. Siitä oli nyt kuukauden päivät kun hän oli tullut. -Täällä oli monta, jotka tarvitsivat hänen mielenkiintoansa, ja työtä -oli paljon. - -Pahinta oli, pitkinä iltoina, sillä täällä mentiin aikaisin nukkumaan, -mutta uni ei tullut aikaisin Lucialle. Jos se joskus tulikin, poistui -se sitä aikaisemmin aamuisin. Jos hän nukkui ennen puolta yötä, -heräsi hän jo neljän ajoissa, ja silloin olemassaolo painoi häntä -sietämättömänä tuskana. Herääminen tuntui aina vaikealta, mutta oli -pahempaa mitä aikaisemmin se tapahtui. Hän oli hankkinut itselleen -suuren valokuvan Michelangelon "Sarastuksesta", naisolennosta, joka -väänteleikse heräämisen tuskasta. Se antoi hänelle ymmärryksen lohtua. -Se seurasi hänen mukanaan minne hän milloinkin meni ja riippui nyt -hänen huoneensa seinällä. - -Päästäkseen varhaisesta aamusta pitensi hän iltaa, siirsi huomispäivän -läksyjen valmistuksen siihen saakka, ja kun se työ ei riittänyt, -turvautui hän johonkin kirjaan. Mutta kirjan piti olla sekä helppo -lukea että huvittava, muuten tulivat ajatukset, joita hän ei tahtonut -ajatella, ja kiusasivat häntä. Eikä ollut aina helppoa löytää -sellaista kirjaa. Hän tunsi joskus olevansa vaarassa huonontua niistä -ja hän koetti olla ilman niitä, mutta ne hetket, jotka hän oli ilman -ajanvietettä, kävivät vaarallisiksi, ja silloin hän taasen turvautui -kirjoihin; ne olivat kuitenkin paremmat kuin mielipaha ja epätoivoiset -ajatukset. - -Tänä iltana Lucialle oli käynyt hyvin, sillä senjälkeen kun oli -erottu yöksi ennen kl. 10 oli hän tavannut Klara-mamsellin tavattoman -seurusteluhaluisena. Klara-mamselli oli tavallisesti iltauninen kuten -muutkin talon asujamet, mutta tänä iltana hän oli ollut ihmeellisen -virkku ja täynnä nuoruuden muistelmia. Nuo puoleksi unohtuneet soinnut, -jotka hän varkain oli soittanut auringon laskiessa, olivat herättäneet -kaikki vanhat muistot, ja hän oli ollut yhtä kiitollinen saadessaan -puhua hukkuneesta merimiehestään kuin Lucia saadessaan kuunnella. He -olivat istuneet Klara-mamsellin pienessä kammiossa kunnes kello löi 11. -Vilkkaasti ja hämärtyneet silmät eloisina oli Klara-mamselli kertonut -nuoruutensa suuresta surusta, ja Lucia oli kuunnellut, itsekseen -ihmetellen, voisiko hänkin kerran vanhana istua noin rauhallisena -ja kertoa nykyisestä kirvelevästä surustansa ikäänkuin vaalenneesta -muistosta. - -Sitten Klara-mamselli oli ennustanut Lucialle ja myhäilevin huulin -tiedottomasti sanonut kaiken: kuningas kaukana, uskollista rakkautta, -mutta jotain synkkää tiellä, kyyneleitä omassa huoneessa, kirje, -valoisia, iloisia ihmisiä, tarjoilua, menestystä työssä, kiusaa, -yllätyksiä y.m. Lopulla oli ollut suuri valoisa, vakava muutos. - --- Jospa itse muuttuisin niin, etten enää välittäisi mistään! ajatteli -Lucia, siinä seisoessaan ikkunansa ääressä ja kuunnellessaan myrskyn -kohinaa. - -Se olisi ainoa mahdollinen muutos -- -- - -Hän tunsi itsensä niin toivottoman virkeäksi, vaikka kello kävi -kahtatoista. Huomispäivän läksyt olivat jo valmistetut eikä hänellä -ollut mitään luettavaa. Kuutamo ja Klara-mamsellin ennustus veivät -hänen ajatuksensa kauas "kuninkaaseen" ja siihen pimeään, joka -erotti heidät. Hän koetti pakottaa itseään ajattelemaan sen sijasta -oppilaitaan. Niitä oli monta ja ne olivat vielä verraten uusia hänelle, -ja niiden pitäisi muodostaa kylläkin mielenkiintoinen työala. - -Irene Clareuksen, joka oli kahdeksantoista vuotias, ja Brita Sanderin -kanssa Lucia luki kieliä. Anna Sanderin ja Gerda Clareuksen kanssa -hän luki kahdeksannen luokan kurssia. Ebba Clareuksen ja Bergshamran -Jenningin tyttöjen kanssa hän luki neljännen luokan kurssia. Sitäpaitsi -hän soitti niiden kaikkien kanssa. Niin että kyllä hänellä oli paljon -tekemistä. - --- Pelkään meidän rasittavan liiaksi neiti Vildeä, oli rouva Clareus -sanonut juuri ennen Tukholman-matkaansa, jolle hän ei ollut tahtonut -lähteä ennenkuin oli nähnyt, minkälainen uusi kotiopettajatar oli. - --- Työ on vain lepoa minulle, oli Lucia vastannut reippaalla tavallaan -ja terveine hymyineen, mistä ei suinkaan saattanut aavistaa hänen -kantavan salattua surua. - -Ja rouva Clareus, joka ensi hetkestä oli mieltynyt Luciaan ja -vahvistunut mieltymyksessään häntä enemmän nähtyään, jätti täysin -luottamuksin tyttärensä kotiopettajattaren huostaan ja matkusti -Tukholmaan levähtääkseen hiukan sisarensa ja tuttaviensa luona. - -Lucian yritys ajatella oppilaitaan epäonnistui. Vastustamattomasti -hänen ajatuksensa kääntyivät sinne, minne hän ei tahtonut niitä laskea. -Ei auttanut, vaikka hän veti alas kaihtimen kuutamon eteen ja riisuutui -ja pani maata. Uni oli toivottoman kaukana ja ajatukset mahdottomia. - -Siinä hän lojui suuressa valkoisessa vuoteessaan kattoon tuijottaen. - -Vuodeverhot olivat kokonaan syrjään vedetyt siltä taholta missä ikkuna -oli, mutta toisella puolen ne olivat vuoteen eteen vedetyt, sillä -sillä taholla riippui seinällä peili, joka ulottui lattiasta kattoon -saakka ja josta Lucia saattoi nähdä itsensä maatessaan. Ensimmäisenä -iltana tuo peilikuva oli säikähdyttänyt häntä ikäänkuin aave, kun hän -oli nähnyt sen aivan odottamatta. Ja senjälkeen olivat vuodeverhot -olleet tarkasti edessä. Mutta hänestä oli kuitenkin epämieluista -katsoa sille taholle, sillä silloin häntä karmi kuvitellessaan miten -suonikkaat vieraat kädet hiljaa vetivät verhon syrjään. Mieluimmin hän -olisi suonut, että peili olisi muutettu pois hänen huoneestaan, mutta -häntä hävetti pyytää sitä, sillä silloin hänen olisi pitänyt ilmaista -naurettava kummituspelkonsa, ja sitä hän ei tahtonut. - -Mitä hän miettisikään nyt, joka valtaisi ajatukset, kunnes uni tulisi? - -Yht'äkkiä hän muisti, miten Uno illallispöydässä oli pauhannut -kirkkoherra Sanderista, joka oli tahtonut pakottaa häntä pitämään -esitelmän nuorisolle. Uno oli kieltäytynyt, ja Sander oli suuttunut. - -Olihan sääli kirkkoherraa, ettei hän saanut apua, jota pyysi. Ja sääli -oli nuorisoakin, joka olisi saanut sekä hyötyä että huvia kuullessaan -uuden äänen. - -Onnekas ajatus juolahti Lucian mieleen. Jospa hän tarjoutuisi pitämään -esitelmän! Ei juuri runoudesta yleensä, mutta hän saattaisi ottaa -jonkin runoilijan ja antaa hänestä ja hänen runoudestaan kuvauksen. - -Ajatus kiinnitti hänen mieltään. Minkä runoilijan hän valitsisi? -Tegnérin, vai Viktor Rydbergin? Tai jos hän ottaisi jonkun vähemmän -tunnetun? Tai jonkin nykyaikaisen, uusimman? Hän innostui yhä enemmän -alkaen jo suunnitella esitelmää. Ajatukset siirtyivät kokonaan -kielletyltä alueelta, ja hän ajatteli vilkkaasti ja terveellisesti, -kunnes tuli uniseksi ja nukahti nähden unta esitelmästään. - - - - -4. - - --- Luuleeko maisteri, että kirkkoherra tahtoisi antaa minun pitää -teidän sijastanne esitelmän nuorisokokouksessa torstaina? kysyi Lucia -seuraavana aamuna aamiaista syötäessä. - -Unolla, jolla oli paha tapa ottaa liian suuria suupaloja, oli suu niin -täynnä silliä ja perunaa, että hänen täytyi työskennellä hetkinen, -ennenkuin saattoi vastata, mutta hänen silmänsä välkähtivät. - --- Ehdottakaa sitä hänelle, niin saamme nähdä mitä hän vastaa, sanoi -hän sitten ja naurahti, huvitettuna jostakin omasta ajatuksestaan. - -Luciaa hämmästytti hänen tapansa, hän oli luullut että hänen -ehdotuksensa otettaisiin vastaan kättentaputuksin. - --- Tarkoitatteko etten kelpaisi puhumaan muutamille -maalaisnuorukaisille? Olkaa hyvä ja muistakaa, että olen suorittanut -ylioppilastutkinnon, enkä ole opintojeni puolesta niin kovin jälellä -itse teistäkään, sanoi hän vilkkaaseen tapaansa ja äänessä tuo raikas -sointu, joka levitti hyvää tuulta hänen ympärilleen. - -Uno hymyili, ja hänen silmänsä loistivat kiusoittavasti. - --- Teissä on pieni vika, jota ei koko maailman oppineisuus saa -poistetuksi, sanoi hän. - -Lucia ei saanut selvää siitä mitä Uno tarkoitti. - --- Ettekö älyä? "Nainen vaietkoon seurakunnassa" on kirjoitettu, sanoi -Uno ja tarkasti huvitettuna tämän selvityksen vaikutusta. - --- Ah! sanoi Lucia ensin hämillään, melkein suuttuneesti, mutta sitten -hän purskahti sydämelliseen nauruun. Te tarkoitatte, että kirkkoherra -antaisi minulle sen vastauksen? - -Uno nyökkäsi. - --- Minua kummastuttaisi, ellei hän tekisi sitä. - --- Mutta hyvä ystävä! vastusteli Lucia yhä nauraen. Onko hän todellakin -niin mahdoton? Nyt minulla on kerrassaan vastustamaton halu tarjoutua -nähdäkseni, vastaako hän todellakin kuten luulette. - --- Niin, tehkää se, pyysi Uno innostuneena. Lyödäänkö veto? - --- Lyödään vain. Minä sanon, että hän suostuu. - --- Ja minä että hän ei suostu. En tahdo lyödä vetoa siitä, että hän -suoraan sanoo syyn, mutta jos hän kieltää, niin se _on_ siitä syystä. - --- Saan kyllä hänet sanomaan syyn, sanoi Lucia luottavasti. Lyömme -vetoa jostakin, jonka vedon menettänyt itse tekee, vai kuinka? - --- Hyvä, kättä päälle, sanoi Uno. Ja he löivät kättä asian -vahvistukseksi muun pöytäseuran tyytyväisyydeksi. - --- Minä tulen teidän kanssanne ja esittelen teidät siksi avuksi, jonka -olen hankkinut sijaani. Eikö se ole sopivaa? sanoi Uno. - --- On, kerrassaan. Menkäämme aamiaislomalla. - --- Ratsastaako neiti? kysyi Uno. - --- Ratsastan mielelläni. - --- Sitten menemme ratsain, niin pääsemme pikemmin. - --- Täti saa lainata äidin ratsastuspuvun, luulen että hänellä on vanha -pukunsa ullakolla, sanoi Irene. - --- Kiitos, minulla on oma pukuni mukana, tunnusti Lucia hieman -punastuen. - -Saattoihan tuntua omituiselta, ajatteli hän, että köyhä kotiopettajatar -kuljetti mukanaan ratsastuspukua. Mutta hän ei ollut koskaan sanonut -olevansa köyhä. Jos joku otaksui sitä, niin se ei ollut hänen -vikansa. Hän ei ollut pitänyt velvollisuutenaan ilmoittaa, että hän -ei taloudellisista syistä ollut hakenut itselleen paikkaa, vaan -päästäkseen kokonaan uuteen ympäristöön, missä mikään ei muistuttanut -häntä tuskaisten vuosien kärsimyksistä ja missä ei ollut ketään, kuka -siitä tiesi. - --- Minä ratsastan herrojen satulassa, maisteri, sanoi hän Unolle, -noustuaan ruokapöydästä mennäkseen lukuhuoneeseen nuorempien -oppilaidensa kanssa, jotka lukivat aamupäivän ensi puoliskolla. - -Uno teki vastaukseksi kunniaa ja katosi. - -Toiselle aamiaiselle Lucia tuli ratsastuspuvussaan. Se oli uusi -ja hyvin ommeltu, vartalonmukaisine puseroineen ja kaksijakoisine -hameineen. Juuri sen ankara yksinkertaisuus salli hänen olentonsa -pehmeän ja joustavan hienouden ja hänen ryhtinsä sulavan -miellyttävyyden tulla näkyviin. Tuo hieman uhmaileva mielenkiinto, joka -häntä innostutti asian suhteen, reippaan ja iloa tuottavan ratsastuksen -ohella sai hänen muutoin hieman kuihtuneille poskilleen väriä jopa -pyöreyttäkin, ja hänen silmiinsä tuli loistetta. - -Hän huomasi kyllä ihailun sekaisen ihmettelyn, jota hän herätti, ja -käsitti, että hänen vapaa esiintymisensä ei juuri ollut ominaista -toisen palveluksessa olevalle henkilölle. Mutta hän ei voinut eikä -välittänytkään kahlehtia vapaata olemustaan mihinkään pakollisiin -muotoihin, oma itsensä hänen piti saada olla kaikessa -- ja sellainen -hän olikin. Täällä Borgissa ei kukaan loukkaantunut siitä, päinvastoin. - -Lucia ja Uno ahmasivat aamiaisensa voidakseen kauemmin nauttia -ratsastusretkestään. - -Kapteeni auttoi Lucian satulaan, ja tervehtien ratsupiiskallaan häntä -ja oppilaitaan Lucia ratsasti pois Unon seurassa. - --- Eikö hän ole ihastuttava, isä? virkahti Irene ja painoi isän -käsivartta, heidän siinä seisoessaan ja katsellessaan poistuvia. - --- On kyllä, myönsi kapteeni sydämellisesti ja seurasi tuntijan katsein -tuon solakan vartalon vapaita, sulavia liikkeitä niin kauan kuin -ratsastajat olivat näkyvissä. - - - - -5. - - -Sander ei tiennyt, mitä vastata; tuo tarjous tuli hänelle aivan -odottamatta. Oikeastaanhan hänen vain pitäisi olla kiitollinen ja -ottaa tarjous vastaan. Mutta Lucia, joka seisoi siinä niin hienona -ja vapaaryhtisenä ja puettuna melkein miehenpukuun, tuntui niin -soveltumattomalta hänen suunnittelemaansa nuorisokokoukseen nähden, -että hänen mielestään hänen pitäisi kieltää. Eikä hän ollut ajatellut -mahdolliseksi sitä, että nainen pitäisi puheen kokouksessa. - -Mutta hylätä ilman pätevää syytä ystävällisesti tehty tarjous ei ollut -helppoa edes Sanderillekaan, joka ei juuri muulloin tavallisesti -häikäillyt sanoa suoraan mielipidettään ja panna sitä täytäntöön. - -Nuo älykkäät, hymyilevät silmät, jotka niin ystävällisesti ja avoimesti -katsoivat häntä kasvoihin, saattoivat hänet hämille. - --- Mistä neiti Vilde sitten haluaisi puhua? kysyi hän etupäässä -senvuoksi, että voittaisi aikaa ja ehtisi tulla selville itsestään. - -Selvemmin kuin hän itse tiesi, ilmeni hänen epäröimisensä hänen -äänessään. - --- Olin ajatellut valita jonkun runoilijan, esimerkiksi Snoilskyn ja -antaa kuvauksen hänen runoudestaan ja lopettaa esityksen lausumalla -jonkin hänen runoistaan. - -Aine miellytti Sanderia, juuri sellaista hän oli toivonut Unon -esittävän, sillä hän ei tarkoittanut nuorisokokouksillaan yksinomaan -hengellistä rakentamista, vaan hän tahtoi tehdä ne sekä huvittaviksi -että yleissivistäviksi. - -Jospa Uno vain olisi tarjoutumassa, olisi kaikki ollut hyvin. - --- Luulen kyllä suoriutuvani siitä, sanoi Lucia, joka ihmeekseen -huomasi Sanderin epäröimisen. - -Hän ei kuitenkaan ollenkaan loukkaantunut siitä, pikemmin hän oli -huvitettu. - --- Sitä en suinkaan epäile, sanoi Sander heti. Hän alkoi itse -aprikoida, tarvitsiko hänen ollenkaan epäröidä. - --- Ehkä kirkkoherra ei hyväksy naisen puhumista? kysyi Lucia. - -Uno kääntyi nopeasti poispäin salatakseen naurunhaluaan kuultuaan tämän -viattoman, vakavalla äänellä tehdyn kysymyksen. - -Kirkkoherra ei aavistanut vähintäkään viekkautta ja meni senvuoksi -hyväuskoisena ansaan, tulipa iloiseksikin siitä, että Lucia ymmärsi -hänen ilmilausumattoman epäilynsä. - --- Niin, en tietysti hyväksy sitä periaatteessa, myönsi hän. Mutta -kysymys on siitä, pitääkö tämä nuorisokokous käsittää seurakunnaksi sen -varsinaisessa merkityksessä. Sehän on yksityistä laatua. Eikähän neiti -mitään hengellistä puhetta pitäisi. - -Hän puhui ikäänkuin tyynnyttääkseen Lucian pelkoa ja sillä hänen -onnistui tyynnyttää omansa. Hänen katseensa kirkastui hänen puhuessaan. - --- Luulen, etten tarvitse epäröidä ottaessani vastaan neiti Vilden -ystävällisen tarjouksen, sanoi hän ilmeisesti iloisena ja keventyneenä -tultuaan tähän lopputulokseen. - -Lucian hymyssä oli iloisuutta enemmän kuin asian luonto aiheutti, mutta -sitä ei Sander huomannut, asia kun kiinnitti hänen mieltään. Päätettiin -joitakin kokouksen yksityisseikkoja ja sitten Lucia sanoi hyvästit. - -Ulkona eteisessä rouva Sander tuli vastaan ja sai heti tiedon siitä, -mitä oli päätetty. Mutta Lucia, joka näki paheksuvan katseen, minkä -hänen kaksijakoinen hameensa aiheutti, ihmetteli, oliko rouva Sander -käsittänyt, mistä oli kysymys. Lucian saattoi toisinaan vallata -vallaton uhmailemisen halu etenkin silloin, kun hän huomasi jotakin, -jota hän piti turhana kainoutena. - --- Jos voisin ottaa Annan eteeni satulaan, niin hänen ei tarvitsisi -kävellä Borgiin ja me saisimme seuraa, sanoi hän hilpeästi. - --- Anna ei ole koskaan istunut herrojen satulassa, selitti rouva Sander -hänelle harvinaisen päättäväisesti. - -Mutta Lucian vallattomuus vain yltyi tuosta vastauksen selvästä -moitteesta, jonka hän oli saanut. - --- Hän saisi istua niin naisellisesti sivuttain kuin suinkin, molemmat -jalat samalla puolella, lupasi hän herttaisesti. Niin että sen -puolesta! Mutta en tiedä, voinko vastata siitä, että voin pitää häntä -kiinni, jos hevonen juonittelisi. - -Lucia ei ollut hetkeäkään tarkoittanut totta esityksellään Annan -ottamisesta satulanupille, mutta hän huomasi huvitettuna, miten tässä -talossa köykäisinkin sana ilmeisesti otettiin vakavalta kannalta. - --- Anna saa kävellä tapansa mukaan, sanoi rouva Sander arvokkaasti. Hän -kai onkin jo mennyt. Hänen piti toimittaa eräs asia matkalla. - -Rouva Sander katsoi ympärilleen ikäänkuin olisi hakenut puheena olevaa. - --- Brita meni kaiketi hänen kanssaan, niin että luullakseni ei -kumpikaan tytöistä ole kotona, lisäsi hän, tapansa mukaan puhuen -ikäänkuin olisi epävarma asiastaan. - -Sander ja hänen vaimonsa seisoivat portilla katsellen eteneviä -ratsastajia. - --- Kuinka saatat antaa hänen puhua pitäjäntuvassa? Hänhän ratsastaa -kahdareisin ikäänkuin mies ja käy housuihin puettuna, virkkoi rouva -Sander, voimatta pidättyä purkamasta suuttumustaan Lucian sopimattoman -esiintymisen vuoksi. - --- Ei suinkaan hän siinä puvussa tule kokoukseen, puolustihe Sander -rypistetyin otsin. - -Ei ole hauskaa tulla soimatuksi asiasta, josta itse salaisesti tuntee -itsensä epävarmaksi. - --- Hänen päähänsä saattaa pistää tulla ratsain kokoukseen -- ja -silloin...! - --- Ei hän sitä tee! Saatanhan varmuuden vuoksi pyytää Unoa estämään -sen, jos hän huomaisi hänen aikovan sellaista, sanoi Sander ja meni -huoneeseensa. - -Hänen vaimonsa pudisti päätään levottomin ilmein, kietoi shaalin -ympärilleen ja meni huoaten sisälle, miettien, miten hän parhaiten -voisi vastustaa tuon emansipeeratun kotiopettajattaren vaikutusta -Britaan ja Annaan. - -Sillä aikaa ratsasti Lucia Unon rinnalla kotia päin Borgiin. - --- _Kuka_ meistä on voittanut vedon? kysyi hän kääntyen vilkkaasti -toverinsa puoleen, niin pian kuin he olivat päässeet kuulomatkan ohi -pappilasta. - --- Te tietysti. Hänhän suostui tarjoukseen. - --- Mutta hän epäröi -- juuri siitä syystä, mistä sanoitte. - -Uno päästi nyt vaivoin pidätetyn hilpeytensä valloilleen. - --- Oi, te olitte erinomainen, kun kysyitte niin viattomasti. Ja se meni -häneen! Hän rupesi tyynnyttämään teidän omaatuntoanne! - -Ja Uno nauroi ääneen. - -Luciakin yhtyi ensin siihen, mutta kävi sitten yht'äkkiä vakavaksi. - --- On rumaa, että teemme pilaa kunnon miehestä tällä tavoin, sanoi hän. - --- Emme tee pilaa kunnon miehestä, vaan hänen yhdestä heikkoudestaan. - --- Joka tapauksessa pilaa, väitti Lucia hieman katuvaisena. Emme välitä -enää vedosta. Koska minä olen sen voittanut, niin voinhan sen purkaakin. - --- Mutta minkätähden? vastusteli Uno. - --- Minusta olisi hauskempaa, jos tämä pikku pila, mitä olemme -kirkkoherrasta tehneet, olisi olemattomissa, kun tämän jälkeen tapaan -hänet. Ja senvuoksi haluan tehdä vedon tyhjäksi. - --- Miten turhan tunnontarkka te olette! Mitä meidän pikku pilamme -hänelle tekee? Hänhän ei tiedä siitä mitään eikä totisesti ole -sellainen, joka tuntee, mitä hänen ympärillään ilmassa liikkuu. - --- Mutta kuitenkin -- ehkä juuri senvuoksi. Hän on niin herkkäuskoinen. -Minun omaantuntooni oikein koski, kun hän otti kujeilevan kysymykseni -todeksi epäilemättä mitään. Se oikein liikutti minua, ja minä tunsin -itseni ilkeän petolliseksi. - -Uno hymyili suojelevasti. Hän ei ollut yhtä mieltä Lucian kaikkiin -punnitsemisiin nähden, mutta hänen mielestään ne sopivat Lucialle. Ne -ilmaisivat tuntehikasta sydäntä, ja sellaiselle mies aina antaa arvon -miellyttävässä naisessa. - --- No, teidät täytyy kai sitten vapauttaa minun mestariteostani, -mikä siitä nyt lie tullut, sanoi hän, alentuvasti myöntyen Lucian -naiselliseen heikkouteen. - -Miehekkään ylemmyyden tärkeä ääni Unon poikamaisen ulkomuodon ohella -huvitti Luciaa ja liikutti hänessä olevaa äidillisyyttä. - - - - -6. - - --- Tiedätkö mitä, Anna? Sinulla on kerrassaan ihastuttava ääni! -virkahti Lucia kääntyen ympäri pianotuolissa ja katsoen vilkkain -katsein suoraan kasvoihin Anna Sanderia, joka tämän odottamattoman -kiitoksen kuullessaan punastui hiusrajaan saakka. - -Jotkut Lucian oppilaat aikoivat johtaa laulua nuorisokokouksessa, ja -he seisoivat nyt hänen ympärillään Borgin suuressa salissa virsiä -harjoitellen. He olivat juuri laulaneet Annan mielivirren: "Puhtahaks -minut, Herra, sä luo". Anna oli laulanut harjoituksella saavutetulla -varmuudella ja rakkaudesta johtunein tuntein. Hänen äänensä oli, hänen -itsensä siitä tietämättä, johtanut muita, ja Lucia oli kiinnittänyt -siihen huomiota ja viehättynyt siitä. - -Lucian tapana oli lausua ilmi tunnustuksensa silloin kun siihen oli -aihetta, ja ehkäpä hyvinkin juuri se vaikutti, että hänestä niin paljon -pidettiin. - --- Jospa sinä harjoittaisit jonkun pikku laulun esittääksesi -kokouksessa yksinlauluna! ehdotti Lucia. - --- Oi, en koskaan uskaltaisi sitä! huudahti Anna kauhistuen jo pelkkää -sellaista ajatustakin. - -Lucia hymyili. - --- Mitenkä minä sitten uskallan pitää esitelmän? - --- Onhan sillä ero. - --- Pitäisitkö sitten mieluummin esitelmän? - --- Huu, en toki, se olisi vielä pahempaa. - --- Niinpä niin! - --- Mutta onhan ero Lucia-tädin ja minun välilläni. - --- No niinpä kyllä! Sinä kyllä osaat, jos vain tahdot. Voimmehan -harjoittaa jonkun laulun, niin saamme sitten nähdä, saatko rohkeutta -sen laulamiseen. - --- Voi ei, täti hyvä! - --- Sinä saat olla laulamatta kokouksessa, jos et uskalla, lupasi Lucia. -Mutta kyllä kai sinä minulle uskallat laulaa? Et suinkaan sinä minua -pelkää? - -Lucian äänessä oli niin herttainen, kehoittava sävy, ja toivo saada -olla tuon jumaloidun opettajattaren erikoisen harrastuksen esineenä oli -liian houkutteleva. - --- Lupaako täti oikein varmaan, että saan olla laulamatta kokouksessa? -sanoi Anna. - --- En pakota sinua, saat tehdä aivan niinkuin itse haluat, lupasi -Lucia, ja Anna suostui suuresti ihastuksissaan. - -Lucia valitsi pienen laulun, joka yksinkertaisessa sydämellisyydessään -oli hänen mielestään ikäänkuin varta vasten Annan ääntä varten -sepitetty, ja harjoituksen loputtua, kun toiset oppilaat olivat -lähteneet salista, hän asetti nuottivihkon paikoilleen, heitti Annaan -rohkaisevan katseen ja alkoi soittaa: - - "Mun ota käten' Herra ja taluta, -- -- --" - -Laulun yksinkertaiset sanat tuon nuoren, hopeankirkkaan, soinnukkaan -äänen hartaasti laulamina vaikuttivat voimakkaasti Luciaan. Hänen -teki mielensä itkeä ja ojentaa kätensä saadakseen tuntea ne niiden -voimakkaiden puhtaiden käsien ympäröimiksi, joista Anna lauloi, ja -jotka voisivat vetää koko hänen olentonsa pois kaikesta tuskasta -korkeamman maailman kirkkaisiin päämääriin. - -Mutta tunne, joka hänen nuorelle oppilaalleen oli elämää, merkitsi -hänelle, jolla oli niin itsenäinen luonne, tuskin muuta kuin tunnelmaa. -Ja hän tiesi sen. - - - - -7. - - -Huhu siitä, että neiti Vilde aikoi pitää esitelmän nuorisokokouksessa, -oli levinnyt, ja uteliaisuus houkutteli sinne monta sellaista, jotka -muuten eivät olisi tulleet. Sali oli täpö täynnä, ja joitakuita -vanhempia oli livahtanut myös sisään. Muiden muassa istui siellä -naisvihaaja tohtori Bentick takimmaisella penkillä oven suussa. - --- Hän istuu siellä vain toivoen saavansa kuulla teidän sekaantuvan, -kuiskasi Uno Lucialle. - --- Aion siinä tapauksessa tehdä hänen ruman toivomuksensa tyhjäksi, -kuiskasi Lucia takaisin rohkea tuikahdus katseessaan. - -Rouva Sanderkin istui siellä ja hänen täytyi, vaikka ehkä -vastahakoisesti, tunnustaa itselleen, ettei Lucian puvussa eikä -olennossa ollut mitään loukkaavaa. Hän tunsi itsensä nurjamieliseksi -Luciaa kohtaan tietämättä miksi eikä senvuoksi ollut niin pahoillaan, -kuin luuli olevansa, huomatessaan kotiopettajattaressa jotakin, joka -oikeutti hänen salaisen nurjamielisyytensä häntä kohtaan. - -Lyhyen alkupuheen jälkeen kirkkoherra antoi puheenvuoron Lucialle. - -Hänestä tuntui jonkun verran omituiselta väistyessään syrjään -naisen tieltä. Mutta Lucia alkoi, ja pian hänen vilkas, älykäs -esitelmänsä oli temmannut mukaansa kirkkoherran, kuten kaikki muutkin, -ja hän oli niin viehättynyt hänen loistavaan esitystapaansa ja -esiintymisensä miellyttävään sulouteen, että hän kokonaan unohti kaikki -ennakkoluulonsa. Hän ei enää ajatellut sitä, että Lucia oli nainen, hän -ajatteli vain sitä, mitä hän sanoi, sillä niin hän puhui. - -Kun hän vihdoin lopetti innostuttavaan, mukaansatempaavasti lausuttuun -"Stenbockin kuriiri" nimiseen runoon, olivat kaikkien katseet -kääntyneet hänen kasvoihinsa eikä kukaan salissa olevista ajatellut -mitään muuta kuin kuriirin ratsastusta voitonsanomin läpi Ruotsinmaan. - -Esitelmä oli erittäin onnistunut. - --- Te olette löytänyt oikean tehtävänne maailmassa, kuiskasi Uno -ihastuneena Lucian korvaan, tämän istuutuessa paikalleen hänen -viereensä kuuntelijoiden eturiville. - -Lucia vain hymyili vastaukseksi, mutta tunsi itsensä vallattoman -iloiseksi, kuten ihminen aina onnellisesti suoritetun kokeen jälkeen -tuntee. - --- Kun minä saan näytelmäni valmiiksi, olette te ensimmäinen, jolle sen -luen, sillä _teillä_ on käsitystä, kuiskasi Uno, siten antaen hänelle -omasta mielestään kaikkein korkeimman kiitoksen. - -Mutta nyt ei ollut aikaa enempään kuiskailemiseen, sillä kirkkoherra -seisoi paikallaan pitääkseen illan hengellisen hartausesitelmän. - -Kun loppuvirsi, Lucian urkusäestyksen tukemana, oli laulettu, otti -hän esille Annan laulun nuotit ja vilkaisi hymyillen vaikkei juuri -toivorikkaana nuoreen oppilaaseensa. - -Anna pudistikin hieman torjuvasti päätään. Mutta Lucia asetti nuotit -nuottipitimelle ikäänkuin hän ei heti olisi tahtonut jättää laulua, -vaikka hän ei odottanutkaan mitään myöntymystä. Senvuoksi hän hämmästyi -suuresti, kun Anna todellakin nousi ja tuli urkujen luo. Lucia katsoi -kysyvästi noihin nuoriin silmiin ja huomasi niissä valon, joka ilmaisi -hänelle, että hänen voimaansa korkeampi vaikutus oli saattanut tuon -ujon tytön niin yht'äkkiä voittamaan ujoutensa. - -Asia oli niin, että Anna juuri kieltäydyttyään oli kuullut sielussaan -äänen, rakastetumman kuin kenenkään muun, ja se ääni oli kuiskannut: - --- Häpeätkö laulaa rakkauttasi minuun näiden kaikkien kuullen? Vai etkö -rakastakaan minua? - - "Siis ota käten' Herra ja taluta..." - -Hieman vapiseva oli ääni alussa, mutta aivan pian se varmeni ja kuului -miellyttävän tuntehikkaana ja hopeankirkkaana yli äänettömän joukon. -Kaikkien katseet olivat suunnatut nuoreen tyttöön, joka seisoi siinä -esillä ja lauloi, ikäänkuin hän olisi ollut yksin sen kanssa, jolle -hän lauloi. Ei kukaan tiennyt, että hän tunnusti rakkautensa Jumalan -puhtaalle karitsalle, mutta kaikkiin se vaikutti siten selvemmin tai -hämärämmin. - -Sander, joka ei ollut tiennyt mitään ohjelman tästä numerosta, istui -hämmästyksen lyömänä ja katsoi tytärtään ikäänkuin olisi ihmetellyt, -oliko siinä todellakin hänen tyttärensä. - -Kyllä hän oli luullut tuntevansa tyttärensä perin pohjin, mutta nyt -tämä seisoi yht'äkkiä hänen edessään ikäänkuin uutena olentona, ja -hänen laulaessaan säteili hänestä elävämpi ja tietoisempi uskonelämä, -kuin mitä isä oli hänellä tietänyt olevan. - -Kun Anna laulun loputtua meni takaisin paikalleen, sattui hänen -katseensa isän katseeseen, joka tuijotti häneen omituisin ilmein. -Levottomuus, joka oli kokonaan haihtunut hänen laulaessaan, palasi -takaisin uudessa muodossa. Mitä jos isä ei hyväksyisi hänen -esiintymistään! Se mahdollisuus ei ollut tätä ennen johtunut hänen -mieleensäkään. Päätös laulaa oli niin yht'äkkiä juolahtanut hänen -mieleensä, ettei hänellä sinä hetkenä ollut muuta kuin yksi ajatus, -mutta nyt oli syvälle juurtunut kunnioitus isää kohtaan vallannut -levottomuudella hänen mielensä. - -Sander palasi molempine tyttärineen jalan kotiin kokouksesta. Hänen -vaimolleen oli tarjottu paikkaa ajoneuvoissa, joissa oli tilaa ja jotka -menivät pappilan ohi. - -Sander kulki ääneti kädet takin taskuissa. Hänen rinnallaan kulkivat -hänen tyttärensä käsikkäin, Brita ylistellen ihastuneena Lucia-tätiä. - -Niin innostunut kuin Anna olikin aineesta, kuunteli hän sisartaan -hajamielisenä, sillä hän kulki miettien, oliko isä tyytymätön häneen, -sentähden, että hän oli, isän siitä edeltäpäin tietämättä, esiintynyt -ja laulanut. - -Yht'äkkiä Sander käänsi päätään ja katsoi häneen. -- Minulla ei ollut -aavistustakaan siitä, että aioit laulaa, sanoi hän. - -Anna punastui pahoillaan siitä, mitä luuli nuhteeksi. - --- En ajatellut sitä ensinkään, puolustihe hän totuudenmukaisesti. - --- Minkätähden sitten harjoitit laulun Lucia-tädin johdolla? huomautti -Brita. - --- Lucia-täti tahtoi, että harjoittelisin laulun, vaikka jyrkästi -sanoin, etten uskaltaisi sitä laulaa, vakuutti Anna, kiusaantuneena -siitä ajatuksesta, että he voisivat luulla hänen valehtelevan. - --- Mistä johtui, että uskalsit sitten, kun asia tuli kysymykseen? kysyi -isä. - -Anna oli ääneti hämillään. Se kokemus, joka oli antanut hänelle -rohkeutta, oli liian sisäinen ja pyhä toisille kerrottavaksi. Se oli -hänen ja taivaallisen yljän välinen yhdysside. - -Isä huomasi hänen epäröimisensä ja ihmetteli. - --- Tahdoitko tehdä Lucia-tädille mieliksi? kysyi hän. - -Annan ensi mielijohde oli -- päästäkseen enemmistä kysymyksistä -- -vastata myöntävästi. Mutta luo pyhä kokemus olisi valheellisesta -salaamisesta tahraantunut paljon enemmän kuin suorasta ilmaisemisesta. - --- Minusta tuntui ikäänkuin Jeesus olisi kysynyt minulta, enkö tahtoisi -laulaa hänestä, vastasi hän väkinäisesti. - -Isä ei sanonut mitään, taputti häntä vain olalle. Vastaus liikutti -häntä ja vahvisti sitä vaikutusta, minkä hän oli Annan laulusta saanut. - - - - -8. - - -Joskus kapteeni Clareus tuli lukuhuoneeseen kuuntelemaan opetuksen -kestäessä. - --- Nähkääs, olen unohtanut kaikki mitä olen oppinut ja haluaisin vähän -sivistyä taasen, selitti hän. - -Historiantunnit huvittivat häntä erityisesti ja pian tuli hänelle -tavaksi olla aina mukana niillä tunneilla Se aine kiinnitti eniten -Luciaa itseäänkin, ja hän teki sen niin mielenkiintoiseksi ja -hauskaksi, että hänen vanhemmat oppilaansakin, jotka muutoin lukivat -hänen kanssaan vain kieliä, pyysivät saada olla mukana myöskin -historiantunneilla. - -Kapteeni Clareus ei koskaan tullut tyhjin käsin. Hänellä oli aina pussi -karamelleja tai suklaata, joita hän tarjoili joka taholle. - --- Hyvin epäpedagogista! selitti Lucia, mutta oli ensimmäisenä -herkuttelemassa. - -Eräänä päivänä sattui, että kapteeni ei tullutkaan historiantunnille -yksin, vaan hänellä oli kirkkoherra seurassaan. - -Olen huvitettu kaikesta opetuksesta ja tahtoisin saada kuunnella, jos -neiti Vilde sallii, sanoi hän. - -Kyllä, neiti Vilde salli tietysti, ja Sander istuutui. - -Kapteenilla oli, kuten tavallista, karamellipussinsa muassa ja hän -antoi sen kiertää. Sanderin katseet seurasivat sitä hämmästyneinä ja -vähän paheksuvina, mutta hän ei kuitenkaan sanonut mitään. - -Olipa vähällä, ettei Lucia tuntenut itseään uuden kuulijan tähden -hermostuneeksi. Sitä ei kuitenkaan kukaan voinut huomata, sillä hänen -hermostuneisuutensa ilmeni vain vilkastumisena, ja hänen lahjakkuutensa -näyttäytyi tavallista selvemmin. Hän ei ollut koskaan pitänyt -hauskempaa ja mielenkiintoisempaa tuntia kuin tämä. - -Sander viehättyi, puolittain vasten tahtoaan, sillä tämä oli enemmän -kuin mitä hän oli odottanut, vaikka Lucian nuorisokokouksessa pitämä -esitelmä oli valmistanut häntä siihen, että hänen opetuksensakin -olisi mehevää ja vilkasta. Sekä opetus että opettajattaren koko -personallisuus teki häneen vaikutuksen, mistä hän ei ollut selvillä. -Kumpikin sekä miellytti että työnsi luotaan. Hän ei tiennyt, pitikö -hänen enemmän paheksua vai hyväksyä. Mutta lähtiessään hän katsoi -velvollisuudekseen lausua arvostelunsa. - --- Tämä oli minulle suuri huvitus, sanoi hän Lucialle. Huomaa, että -neiti Vilde hallitsee ainettaan ja ymmärtää tehdä sen oppilaille -mielenkiintoiseksi. Mutta yhden muistutuksen katson voivani sallia -itselleni, ja se on se, että neiti Vilde tekee opetuksen liian -hauskaksi nuorille. Työn täytyy olla työtä eikä huvia. - -Lucian vastauksen surumielisyyden hälvensi hänen äänensä raikkaus. - --- Elämä antaa heille kyllä tarpeeksi vaikeaa ja raskasta ilman että -sitä tarvitsee enentää. Eihän ole vahingoksi, jos heille esitetään työ -niin valoisana kuin mahdollista. - --- On parempi karaista heitä elämän vakavuuden varalle, sanoi -kirkkoherra tarmokkaalla äänellään. - --- Niin kyllä, ja senhän paraiten tekee antamalla heidän tuntea työn -iloksi, sanoi Lucia. - -Mutta Sander ei ollut sitä tarkoittanut, ja sen Lucia kyllä tiesi, -vaikka hän näytti viattomalta, ikäänkuin olisi luullut yhtyvänsä -kirkkoherran mielipiteeseen sen sijaan, että vastusti sitä. - -Sanderin äänessä oli jotakin mahdikasta hänen kehittäessään edelleen -ajatuksiaan kasvatuksesta. Lucian käsitys oli aivan vastakkainen, -ja vastauksissaan hän ilmaisi sen, mutta sillä tavoin, ettei Sander -huomannut, miten hän vastusti häntä, vaan useammin kuin kerran otti -hänen vastustuksensa myöntymykseksi. - -Kapteeni oli sanomattoman huvitettu, sillä hän ymmärsi paremmin kuin -Sander Lucian näköjään lapsellisissa lausunnoissa piilevän oveluuden. - -Kuten tavallisesti täysin itsenäisten yksilöiden välisissä -keskusteluissa tapahtuu, lopettivat nämäkin molemmat väittelynsä, -kumpikin entistään lujempana omassa mielipiteessään, vaikka Sander -luuli opettaneensa neiti Vildeä katsomaan asiaa hänen näkökannaltaan. - -Tietysti tämä keskustelu pidettiin senjälkeen kun nuoret olivat -lähteneet lukuhuoneesta. Senvuoksi Lucia suuresti hämmästyi, kun hänen -tultua huoneeseensa Brita ja Irene tulivat sinne ja hän edellisen -huudahduksesta ymmärsi heidän tietävän mitä oli puhuttu. - --- Oi kuinka hyvin Lucia-täti vastasi isälle! virkkoi Brita -kiitollisena ja ihastuksissaan. Lucian olento jäykkeni. - --- Mistä sinä tiedät, mitä isällesi vastasin? - --- Me pysähdyimme oven ulkopuolelle ja kuulimme kaiken, selitti Brita -rehellisesti. - --- Ketkä me? - --- Irene ja minä. - --- Että saatoitte käyttäytyä niin pahasti! sanoi Lucia närkästyneenä. - -Irene punastui nuhteesta ja oli häpeissään, mutta Brita ei antanut -masentaa itseään. - --- Ettehän te mitään vaarallista sanoneet. Mitä se teki, että saimme -kuulla sen? - --- Ei se tee mitään, vastasi Lucia lyhyesti. Mutta on _alhaista_ -kuunnella ovien takana. Enkä olisi odottanut sitä teiltä. - -Irenen silmiin kihosi kyyneleitä ja hän näytti niin nololta ja -katuvaiselta, että Lucia heti leppyi. - -Mutta Brita oli niin kiinni jossain omassa tarkoitusperässään, ettei -hän antanut Lucian ilmeisen ylenkatseen ehkäistä itseään. - --- Ei voi auttaa, että käy pikkumaiseksi ja alhaiseksi, kun saa elää -pienissä, ahtaissa oloissa, virkahti hän äänessä sellaista katkeruutta, -että Lucia kävi tarkkaavaksi ja ymmärsi Britalla olevan sydämellä -jotakin erikoista, jota hän oli tullut tänne purkamaan. - -Brita, joka huomasi itseään kuunneltavan, jatkoi vähemmän katkerana ja -äänessä jotakin taivuttavaa. - --- Ajattelin, että Lucia-täti, joka osasi vastata isälle niin hyvin, -tahtoisi koettaa puhua hänelle, niin että hän ehkä vähitellen voisi -tulla käsittämään että tytönkin tarvitsisi päästä maailmalle ja tulla -joksikin. - -Lucian närkästys lauhtui, hän unohti, mikä sen oli aiheuttanut, ja -katsoi uudella mielenkiinnolla Britaa. - --- Miksi sitten tahtoisit tulla? kysyi hän. - --- Sitä en tiedä. Tiedän vain, että haluan päästä johonkin. Jos -Lucia-täti tietäisi miten sietämättömän harmaata ja yksitoikkoista -meillä on kotona! - -Lucia ymmärsi Britaa paremmin kuin hän tahtoi antaa tämän huomata. - --- On kiittämätöntä sanoa niin, Brita. Sinulla on hyvä koti. - --- Saattaa olla! myönsi Brita kärsimättömällä äänellä. Mutta kaipaan -joka tapauksessa muualle. Ja mikä minua kiusoittaa, on se, että jos -olisin poika, niin ei kukaan vaatisi minua olemaan alituiseen kotona. -Esimerkiksi Erik, veljemme, saa olla Uppsalassa opiskelemassa. Mutta -jos Anna tai minä haluaisimme jotain sellaista, emme tietenkään sitä -saisi. - --- Haluaako Annakin johonkin? kysyi Lucia. - --- Sitä en tiedä. En luule hänen haluavan. Mutta hän elää omassa -maailmassaan. Sitä en minä voi. Senvuoksi yksitoikkoisuus kiusaa minua. -Hän ei huomaa sitä. - --- Mutta miksi sinä tahtoisit tulla? kysyi Lucia uudelleen. - --- Tahtoisin joksikin, joka on reipasta -- miksi tahansa -- esimerkiksi -voimistelijaksi. - -Hän ojensi käsivartensa joustavin liikkein ja katsoi niitä. - --- Nähkääs, minä olen voimakas ja tiedän, että voisin tehdä lujasti -työtä, jos vain saisin työtä, joka voisi huvittaa minua, joka olisi -omaani. Mutta kulkea täällä kotona ja kutoa ja pitää talousviikkoa -ja tehdä kaikkea sellaista, joka ei näy ja joka ei tuota mitään, -on murhaavaa. Haluan maailmalle elämään elämää, tapaamaan ihmisiä, -tekemään työtä ja olemaan oma itseni. Mutta jos sanon siitä -jotakin isälle, keskeyttää hän minut heti ja selittää, että minun -velvollisuuteni on koti. Ja äiti huokaa minun tähteni. - --- Oletko sitten puhunut heidän kanssaan? - --- Olen, esitän sitä joskus. Mutta he pitävät sen vain -tyytymättömyytenä eivätkä ymmärrä minua ollenkaan. Oi, jospa täti -tahtoisi auttaa minua! - --- Mutta rakas lapsi, mitäpä minä voin tehdä? - --- Puhukaa noin ylimalkaan siitä, että on hyödyllistä tyttöjenkin -päästä johonkin omin päin ja saada oppia jotakin. Niin, kyllähän täti -tietää. - -Niin, kyllä Lucia tiesi. Mutta hän tiesi myös, että mitä rouva -Sanderiin tuli, tämä vain vielä enemmän nousisi sitä ajatusta vastaan, -minkä puolesta Lucia taisteli, siitä syystä, että Lucia puolusti sitä. -Sillä Lucia oli herkkätunteinen ja tiesi tavallisesti pilkulleen, mitä -ihmiset ajattelivat hänestä. - --- Pelkään, etten voi paljoa tehdä puolestasi, Brita pieni, mutta jos -saan tilaisuuden jotakin sanoakseni, niin käytän sitä, sen lupaan -sinulle. - --- Oi kiitos, herttainen, täti-kulta! - -Ja Brita kietoi voimakkaat, nuoret käsivartensa Lucian ympärille niin -lujasti, että tämä nauraen pyysi, ettei häntä puristettaisi murskaksi. - - - - -9. - - -Ulkona putoili ensi lumi. Lucia oli mennyt ulos tuntien väliaikana ja -kiiruhtanut maantielle ja tehnyt lyhyen, reippaan kävelymatkan Lågarnin -jäätynyttä pintaa pitkin, missä lumipeite valkeana ja tasaisena peitti -jään. Nyt hän oli kotimatkalla. Hän oli ottanut lakin päästään ja antoi -lumihiutaleiden pudota hiuksilleen, missä ne kimaltelivat valkeina ja -vilpoisina. - --- Onko tuo viisasta? kysyi karhea, mutta ei epäystävällinen ääni hänen -takanaan. Hän kääntyi nopeasti ja näki tohtori Bentickin. Lucia ei -ollut kuullut hänen askeleitaan pehmeässä lumessa. - --- Hyvin viisasta, vastasi hän hymyillen. - --- Onko neiti Vildellä niin kiire saada lunta hiuksiinsa? kysyi hän -luoden puolittain ivallisen katseen Lucian päähän, missä hopeajuovat -olivat kylläkin selviä. - --- Ehkäpä toivoin voivani sekoittaa pysyväisen lumen, jota minulla jo -on niissä, vastasi Lucia hymyillen. - -Tohtori katsoi häneen mielenkiintoisemmin. Joko hän oli vapaa -heikkoudesta näytellä nuorta tai hän osasi sen salata. Tohtori olisi -tahtonut tietää kummankolainen hän oli. - --- Vuodetko vai murheet ovat antaneet neidille harmaita hiuksia? kysyi -hän karskiin tapaansa, jota hän harvoin huoli sievistellä. - --- Mistäpä minä tiedän! Kummatkin luullakseni, vastasi Lucia antamatta -hämmentää itseään. - --- Neidillä on oppilaita kylliksi aiheuttamaan harmaita hiuksia. Olen -iloinen, ettei minun poikani ole lisäämässä niiden lukua. - -Lucian silmät suurenivat. - --- Onko tohtorilla poika? Luulin... - --- Minun olevan poikamiehen? En, en oikein. Menin kerran tuota pikaa -naimisiin ja minulla on poika. Mutta hän on nyt Upsalassa, niin että -minulla ei ole hänestä vastusta muuta kuin lupa-aikoina. - --- Ja teidän vaimonne? oli Lucia kysymäisillään, mutta pidättyi. -Tohtori ei ollut sanonut vaimonsa kuolleen, ja hän oli naisvihaaja. -Tietysti siinä oli jokin murhenäytelmä takana. - --- Tuleeko hän jouluksi kotiin? kysyi Lucia sen sijaan. - --- Pelkään hänen tulevan. - --- Pelkäätte? Onko hän sitten niin hirmuinen? - --- En luule kenenkään pitävän häntä sellaisena. Lucia ihmetteli -tohtoria. Tarkoittiko hän totta, vai teeskentelikö hän, ja minkätähden -siinä tapauksessa? Oliko hän niin tunteeton kuin miltä tahtoi näyttää? - --- Katsooko neiti aina ihmisten sieluun tuolla tavalla? kysyi hän -yht'äkkiä. - -Tohtori ei ollut katsonut Luciaan, niin että Lucia ei luullut hänen -huomanneen hänen katselleen häntä. Hän tunsi tulleensa ilmi, mutta ei -joutunut siitä hämilleen. - --- Minkätähden tohtori koettaa näytellä tunteetonta? kysyi hän. - -Terävä katse iski häneen tohtorin pienistä, himmeistä silmistä, -jotka tavallisesti huolellisesti kätkivät sen, mitä hänen sisällään -mahdollisesti liikkui. - --- Mistä te tiedätte sen olevan näyttelemistä? Lucia kohtasi pelotonna -hänen katseensa ja hymyili. - --- Eikö se sitten ole? - -Tohtori mutisi jotakin ja käänsi pois kasvonsa. Lucia ei oikein -kuullut, mutta luuli, että kirous oli päässyt tohtorin huulilta. Hän -nauroi. - --- Mitä nyt? kivahti tohtori. - --- Ensimmäisen kerran minulle kirotaan, selitti Lucia. - -Tohtori oli Luciasta sekä koomillinen että liikuttava tylyssä -kiivaudessaan ja poikamaisine yrityksineen salata syvällä piilevää -tunteellisuutta, jonka olemassa olosta Lucia tällä kertaa tunsi itsensä -vakuutetuksi. - -He olivat nyt Borgin tienhaarassa. - --- Meneekö tohtori maantietä eteenpäin? - --- Menen. - -Hän nosti hiukan lakkiaan. - --- Kun nyt saamme aivokuumeen tästä lumikylvystä, niin on vain -jatkettava, kuten olemme alkaneet, panemalla jäätä päälaelle, määräsi -hän, ja neuvoja antaessaan hän käytti tapaansa sanoen "me" potilaalle. - --- Kiitos, sen muistan, lupasi Lucia, ja niin he erosivat. - -Mutta ennenkuin hän ehti Borgiin saakka, saavutti Uno hänet. - --- Luulen että setä Bentick alentui keskustelemaan teidän kanssanne, -sanoi Uno ilmeisen uteliaasti. - --- Hän kertoi minulle olleensa naimisissa ja että hänellä on poika. - --- Kertoiko hän senkin, että hänen vaimonsa karkasi hänen luotaan? - --- Ei. Niinkö hän teki? Sitä aavistinkin. Elääkö hän? - --- Hän on tainnut kuolla joitakuita vuosia sitten, - --- Hänpä sitten tekikin tohtorista naisvihaajan sanoi Lucia miettivänä. - --- Luultavasti. Luulen, että hän on teistä mielenkiintoinen henkilö. - -Tämän hän sanoi hieman ärtynein, tutkivin katsein. - --- Naisvihaajat kiinnittävät aina erikoisella tavalla meidän naisten -mieliä. - --- Vai niin. Te tahdotte ehkä koettaa käännyttää häntä? Mutta tässä -tapauksessa luulen sen olevan hyödytöntä _yksinpä teillekin_. - -Lucia nauroi keveästi. - --- En aio koettaa, sanoi hän. - -Häneen tuli jotakin hajamielistä, sillä hänen ajatuksensa painuivat -yht'äkkiä siihen suruun, joka oli seurauksena sen vallan kohtalokkaasta -väärinkäyttämisestä, joka hänellä oli miehiin. - - - - -10. - - -Kun rouva Clareus syysmyöhällä palasi pitkäaikaiselta -Tukholman-matkaltaan, alkoi Lucialle uusi ajanjakso. Kaikki Borgissa -olivat kohdelleet häntä niin teeskentelemättömällä sydämellisyydellä, -että hän oli unohtanut olevansa vain talon palkattu kotiopettajatar. -Mutta rouva Clareus muistutti häntä siitä ilman sanoja tai ilmeitä, -- -silti kuitenkin tuntuvasti. Rouva Clareuksen esiintymisessä oli jäykkää -hienoutta, joka vaikutti useimpiin. Jopa hänen rattoisa miehensäkin -muuttui toisenlaiseksi hänen läsnäollessaan, varovaisemmaksi sanoissaan -ja käytöksessään. - -Jos Lucialla olisi ollut vähemmän tahtia, olisi hänelle kenties -koitunut ikävyyksiä, mutta nyt hän tunsi ensi hetkestä saakka -ikäänkuin ilmasta, minkälaista kohtelua rouva Clareus vaati -häneltä ja minkälaisen paikan talossa hän oli valmis tunnustamaan -kotiopettajattarelle. Lucialla oli harvinainen kyky suhtautua -henkilöihin ja oloihin silti vähimmässäkään määrässä sortamatta omaa -olennaista personallisuuttaan. Se miellytti rouva Clareusta samoinkuin -tämän luonnollinen hienous miellytti Luciaa. Edellinen piti siitä, että -hänen alaisensa tottelivat ja kunnioittivat häntä ilman matelemisen -tai pelon oirettakaan. Ja Lucia, joka personallisuutensa voiman ja -luonnollisten etuoikeuksiensa takia oli tottunut olemaan ylinnä, piti -siitä, että tapasi jonkun, joka ei näyttänyt välittävän siitä ja oli -vaikeasti voitettavissa. - --- Eikö neiti Vilde halua ratsastaa hiukan aamiaistunnilla? kysyi -Uno eräänä joulukuun pakkasaamuna, kun kalpea auringonpaiste lepäsi -ikäänkuin kultatomuna huurteisessa ilmassa. - -Se oli liian houkuttelevaa. Ja kuitenkin Lucia epäröi hetkisen. - --- Ratsastaako neiti? kysyi rouva Clareus ilmaisematta äänessään sitä -hämmästystä, mitä hän tunsi. - --- Olen ihastunut siihen ja otin todellakin ratsastuspukuni mukaani -siltä varalta, että se tulisi kysymykseen. Ja maisteri on ollut niin -ystävällinen, että on ehdottanut sitä minulle parikin kertaa, vastasi -Lucia. - --- Rouva Clareus ei sanonut asiaan enää mitään, ja aamiaisen jälkeen -hevoset tulivat pihaan. - --- Äiti, tule katsomaan miten aistikas ratsastuspuku Lucia-tädillä on! -pyysi Irene. - --- Neitihän voi tulla tänne näyttämään minulle ratsastuspukuaan, -vastasi äiti, istuessaan ikkunan ääressä salin viereisessä huoneessaan -tilikirjojaan tutkimassa. - -Irene juoksi ulos, tullen hetkisen kuluttua takaisin Lucian seuraamana. - --- Irene tahtoi välttämättä, että tulisin näyttämään ratsastuspukuani, -selitti Lucia. Tukholmassahan kaikki naiset ratsastavat nykyään -miessatulassa, mutta se tapa ei näy vielä tulleen tänne. - --- Se näkyy nyt joka tapauksessa tulleen tänne neidin mukana, vastasi -rouva Clareus osoittamatta millään tavalla, miellyttikö se häntä vai -eikö. - --- Äiti, enkö voi saada samanlaista ratsastuspukua! pyysi Irene. - --- Nyt, ajatteli Lucia, saanen kai tietää, loukkaako kaksijakoinen -hameeni häntä vai eikö. - --- Kulutahan ensin se, mikä sinulla on, vastasi rouva Clareus, eikä -Lucia siitä vastauksesta voinut tehdä mitään johtopäätöstä. - - - - -11. - - -Aurinko näkyi hehkuvana pakkassumusta, joka ehdottomasti oheni. Tuo -sumu oli tehnyt kauniin työn yöllä -- kaikki oli pakkasen hopeoimaa. -Kuusimetsä oli valkoinen, mutta ei painavasta lumesta, vaan siten, -että havuoksat näyttivät olevan täynnä hopeisia neuloja. Alastomien -lehtipuiden hennoimmat oksat piirtyivät ikäänkuin ohuena hopeakudoksena -järven jäähän. - -Irene, joka kulki yksin ja nopeasti tietä pitkin, katsoi kaikkea aivan -kuin olisi kyennyt entistä enemmän siitä nauttimaan. Hän ikäänkuin -painoi sen sieluunsa. - -Hän kulki tänä aamuna mielessä vielä epämääräinen, mutta senvuoksi -paljon ihanampi tulevaisuussuunnitelma. Hänen äitinsä ei ollut -näyttänyt aivan mahdottomalta, kun Lucia-täti eilen oli ehdottanut -jotakin sellaista, että Irenellä hänen mielestään oli niin paljon -taipumusta piirustukseen ja maalaukseen, että hänen pitäisi saada -kehittää niitä. Sehän merkitsi, että hän saisi mennä Tukholmaan ja -oleskella siellä! - -Täynnä vapisevaa ihastusta ja toivoa hän oli myöhemmin illalla -hiipinyt Lucian huoneeseen, ja he kaksi olivat rakentaneet niin -hienon tuulentuvan, missä ei ainoastaan Irenen, vaan myöskin Britan -tulevaisuus asui. Eikä Irene malttanut odottaa kunnes Brita toisen -aamiaisen jälkeen tulisi Borgiin tunnilleen, vaan heti aamiaisen -jälkeen Irenen täytyi lähteä ystävänsä luo yhdessä tämän kanssa -rakentaakseen edelleen tuulentupaansa. - -Tultuaan pappilaan hän sai kuulla palvelijoilta, että tytöt olivat -ylhäällä huoneessaan, ja Irene kiiruhti heti sinne. - -Britan ja Annan huone ullakolla oli suuri, siinä oli matala katto, -leveät lattialaudat ilman mattoja ja vanhanaikainen, siniseksi -maalattu, suuritakkainen kaakeliuuni. Siinä räiskyi iloinen valkea. - -Huoneen kalustus oli mitä yksinkertaisin. Sama oli suuremmassa tai -vähemmässä määrin joka huoneen laita pappilassa, sillä sellainen -oli isännän tahto. Ylellisyys, jopa mukavuuskin olivat hänestä -vihattavia. Tytöt makasivat kovilla ohuilla patjoilla yksinkertaisissa -rautasängyissä ja heillä oli istuimina muutamia ruskeiksi maalattuja -tuoleja. Kirjoituspöytä, piironki, pesukaappi ja kangaspuut olivat -huoneen kalustona. Ikkunassa ei ollut mitään kierrekaihdinta, sillä -siinä talossa ei saatu peittää herättävää aamuaurinkoa. - -Brita istui kangaspuiden ääressä ja kutoi vihaisesti paukuttaen -saadakseen valmiiksi määrätyön, jonka suorittamisessa hän oli -myöhästynyt. Hän vihasi kutomista ja ennen kaikkea hän vihasi pakkoa, -ja se kuului kyllä paukutuksesta. - -Anna oli syventynyt, hänelle yhtä harvinaiseen kuin ihastuttavaan, -hauskan kirjan lukemiseen. - --- Jopa sinä paukutat! Pahemmin kuin Bergshamran rautavasarat! - -Irene seisoi nauraen ovessa valkeata huurretta vielä hiuksissa ja -nahkalakin reunustassa. - -Brita hypähti ylös ja syleili häntä myrskyisästi, ja Anna suuteli häntä -hiljaisemmin, pääsemättä kuitenkaan kokonaan irti siitä maailmasta, -mihin lukeminen oli hänen sielunsa kiinnittänyt. - --- Paukutan kiukusta, ettäs tiedät, selitti Brita tavallisella -suoruudellaan. Ainoa lohdutus kutomisessa on se, että saa lyödä ja -paukuttaa. - --- Mistä olet vihainen? kysyi Irene nauraen. - --- Oh, kaikesta. Luulen että karkaan. - --- Silloin tulen minä mukaasi, sanoi Irene merkitsevä iloinen välke -katseessa. - --- Päätetty asia! Mihin karkaamme? - --- Tukholmaan tietysti. - --- Ja mitä teemme siellä? - --- Sinä rupeat voimistelijaksi ja minä taiteilijaksi, sanoi Irene. - --- Ihanaa! Mutta sinä puhut ikäänkuin se olisi mahdollista? - -Äiti ei tuntunut aivan mahdottomalta eilen, kun Lucia-täti... - --- Puhui hänelle siitä? keskeytti Brita. Voi sitä enkeliä, -_milloinkahan_ hän puhuu isälle minusta? - --- Lucia-täti ja minä ajattelimme kaikki selväksi eilen illalla -hänen vuoteensa reunalla, sanoi Irene. Jos vain saamme äidin oikein -suostumaan lähettämään minut Tukholmaan oppimaan maalausta, niin täytyy -minun tietysti asua jossakin täysihoidossa. Ja silloin on halvempaa, -jos otan yhteisen huoneen jonkun toisen kanssa, ja kuka olisi parempi -asuintoveri kuin sinä? Niin äitikin tietysti ajattelee, ja silloin hän -voi auttaa Lucia-tätiä taivuttamaan sinun isääsi. - --- Oi, oi, oi! oli kaikki mitä Brita voi saada suustaan. - -Anna oli tähän mennessä tarpeeksi irtautunut viehättävästä kirjastaan -innostuakseen hiljaisempaan tapaansa Irenen tuulentuvista. - --- Tule, Brita, ulos kävelemään, niin juttelemme tästä, ehdotti Irene. - -Brita ei olisi mitään sen mieluummin halunnut, mutta hän heitti synkän -katseen vihattuihin kangaspuihin. - --- En ennätä saada valmiiksi määrätyötäni, ja isä on niin kovin tarkka -siitä, että se aikanaan valmistuu. - --- Onko _hän_ selvillä siitä? Eikö se ole tädin asia? - --- Niin voisi luulla, mutta tässä talossa ei ole mitään, mitä isä ei -tietäisi. - -Annalla oli lyhyt taistelu itsensä kanssa. Hän oli tehnyt oman työnsä -juuri saadakseen aikaa lukemiseen ja oli nyt niin mieluisasti kiintynyt -siihen. Mutta toiselta puolen hän täysin osasi käsittää, miten Britan -mieli teki mennä ulos Irenen kanssa puhumaan kaikesta, mitä heillä -nyt oli puhuttavaa. Annalla oli sitäpaitsi, niin nuori kuin hän vielä -olikin, jo omat mielipiteensä, jotka hän oli kodin ilmapiirissä -hengittänyt, ja yksi niistä oli se, että oli uhrauduttava toisten -hyväksi. Oli syntiä laskea käsistään tällainen tilaisuus. - --- Minä kudon sinulle sill'aikaa kun sinä olet ulkona, sanoi hän -senvuoksi, mutta salaisesti hän toivoi, että Brita ei ottaisi hänen -tarjoustaan vastaan. - --- _Tahdotko_ tosiaankin? virkkoi Brita ihastuneena. - --- Siinä teit kiltisti, hirveän kiltisti! sanoi Irene. - --- Hän on aina sellainen, selitti Brita. Pahinta Tukholmaan menossa -on hänen luotaan matkustaminen -- ennen kaikkea hänen tähtensä olen -jättänyt karkaamisen. - -Britan tavallisesti viileään, raikkaaseen katseeseen tuli harvinaista -lämpöä, ja hän suutelikin pikku sisartaan ennenkuin läksi. - -Kiitollisuus, jolla Annan uhrautuvaisuus vastaanotettiin, poisti -siitä kirvelevän tunteen. Hän ei kaivannut enää huvittavaa lukemista -istuessaan kangaspuiden ääressä suorittamassa sisaren työtä. -Rakkaudelle äärimmäisen herkkänä pani Anna sen pienimmällekin -ilmaisulle suuremman arvon kuin millekään muulle. Molempien vanhempien -tyttöjen ystävällinen kiitollisuus lämmitti häntä, ja sitten tuntui -niin tyydyttävältä, että oli tehnyt oikein. Että se oli ollut vaikeaa, -se teki sen vain yhä suuriarvoisemmaksi. - - - - -12. - - -Haluaako neiti matkustaa kotiin jouluksi vai olla täällä? kysyi rouva -Clareus eräänä päivänä joulukuun lopulla. - --- Minulla ei ole kotia, mihin mennä, mutta sukulaisia minulla on, jos -niiksi tulisi, vastasi Lucia. - -Rouva Clareus katsoi häneen hetkisen, ei tutkivasti, mutta kuitenkin -katsein, joka näki enemmän kuin saattoi luulla. - --- Neidillä on tietysti oikeus käyttää joululomaansa. Meidän -sopimuksemmehan koskee vain lukukausia. Mutta jos niin on, että neiti -mieluummin jäisi tänne, niin suuressa maalaiskodissahan on paljon -auttamista. Sitäpaitsi luulen, että tytöt olisivat iloisia, jos neiti -jäisi. - --- Jos saan valita ja jos se ei ole millään tavoin sopimatonta rouva -Clareukselle, niin jään mieluummin tänne, vastasi Lucia suoraan. - --- Silloin pidämme sen asian päätettynä, sanoi rouva Clareus -näyttämättä tyytyväisyyttä, jota tunsi. - -Mutta Lucia aavisti sen kuitenkin ja oli hyvin mielissään ikäänkuin -olisi saavuttanut jonkin voiton. Sillä hän oli asettanut päämääräkseen -koettaa voittaa tuon jäykän rouvan myötätunnon. - -Toisinaan hän ihmetteli, oliko mitään myötätuntoa olemassakaan -voitettavana. Hän teki salaa huomioita äidin ja lasten, miehen ja -vaimon, emännän ja palvelijoiden, rouva Clareuksen ja tämän naapurien -välisestä suhteesta, sen minkä hän voi siitä kaikesta nähdä, -havaitakseen, oliko siinä olemassa mitään lämpimämpää tunnetta. Mutta -miten mallikelpoisilta ja sopusointuisilta nuo suhteet näyttivätkin, ei -hän löytänyt niistä mitään lämpöä. - -Ja Lucia ihmetteli ajatuksissaan tuota naista, joka seisoi keskellä -elämän lämpimintä rikkautta näköjään aivan viileänä, ikäänkuin maailman -luonnollisin asia olisi, että hänellä piti olla kaikkea, ja että hänen -tuli pikemmin saada kuin antaa kiitosta siitä. - --- Minun tekisi mieleni ravistaa häntä huomaamaan, mitä hänellä -on, ajatteli Lucia harmistuneena, mutta samalla hän tunsi melkein -kateellista ihailua tuota hienoa ja viileätä naissydäntä kohtaan, joka -oli niin erilainen kuin hänen omansa. - - - - -13. - - -Oli joulun edellinen sunnuntai. Oli kylmä, ja oli sekä satanut lunta -että tuullut, mutta nyt aurinko paistoi, ja ilma oli tyyntä. Billingen -jäällä lumi oli vielä sellaisena kuin tuuli oli sen ajanut, paikoin -korkeissa epätasaisissa kinoksissa, jään ollessa toisin paikoin aivan -paljaana. - -Jäätyneen järven yli tulivat pappilasta Anna ja hänen veljensä Erik, -teologian ylioppilas, joka juuri niinä päivinä oli palannut Uppsalasta -joululomalle. - -Erik oli vaaleatukkainen ja sinisilmäinen, säännöllisine, laihoine -piirteineen. Hänen käynnissään oli jotakin talonpoikaisen sitkeää -ja hän piti päätään etunojassa, ikäänkuin olisi kantanut jotain -näkymätöntä iestä. Pohjoismainen raskasmielisyys oli katseessa, ja se -oli sopusoinnussa ryhdin kanssa, joka ilmaisi hitaan voiman kestävyyttä. - -Anna käveli kevein askelin hänen rinnallaan lainkaan tuntematta -väsymystään, sillä niin iloinen hän oli päästessään ulos yksin -veljensä kanssa. Joulun edelliset päivät olivat rasittavia kaikkine -puuhineen ja valmistuksineen, ja Anna, joka nyt monena päivänä oli -ollut touhussa aamusta iltaan, oli oikeastaan perinpohjin väsynyt. -Ellei Erik olisi esittänyt hänelle kävelyä, olisi hän kaiketi käyttänyt -sunnuntai-iltapäivän samalla tavoin kuin Brita, joka juuri oli ruvennut -nukkumaan. - -Päivällinen syötiin pappilassa sunnuntaina aikaisemmin kuin muina -päivinä, ja senvuoksi aurinko oli vielä ylhäällä, vaikka oli iltapäivä. - -Sisarukset kulkivat jään yli äänettöminä. Anna katsahti silloin -tällöin salaa veljeensä. Eihän hän koskaan ollut iloinen, mutta -hänen kotiintulostaan saakka hän oli tuntunut Annasta kerrassaan -alakuloiselta, ja Anna ihmetteli huolestuneena, oliko hän pahoillaan -jostakin erikoisesta, ja mitä se siinä tapauksessa mahtoi olla. - --- Oletko pahoillasi jostakin? kysyi Anna vihdoin, heidän tultuaan -metsään ja kävellessään kapeata kuusten välistä polkua. - -Siinä he eivät voineet kulkea vieretysten. Erik astuskeli edellä Annan -seuratessa jäljessä. - --- Pahoillani? Se on liian vähän sanottu. - --- Sano minulle, mitä se on! pyysi Anna herttaisen osaaottavalla -äänensävyllä. - --- Sitä ei ole helppo sanoa. - -Huolimatta tuosta vähän lupaavasta vastauksesta Anna ymmärsi kyllä -saavansa tietää, mikä häntä painoi. Hän aavisti veljensä pyytäneen -häntä kanssaan kävelylle juuri sen vuoksi, että saisi keventää -sydämensä hänelle. Mutta ei sopinut kiirehtiä häntä, sen tiesi Anna, -joka tunsi hänet. Senvuoksi he kulkivat hetken aikaa ääneti. - -Vihdoin he tulivat aidan luo, joka ympäröi pientä ketoa. Täällä -auringonsäteet pääsivät maahan saakka ja paistoivat lumelle ja aukion -vastakkaisella puolella näkyville lumenpainamille oksille. - -Portti oli nostettu talveksi pois ja asetettu ladon seinustalle, mutta -Erik ei mennyt portin aukosta, vaan pysähtyi aidan luo nojaten ristiin -asetetut käsivartensa siihen. - -Anna kapusi aidalle ja asettui niin, että voi nähdä veljen kasvoihin. - --- Anna, en halua ruveta papiksi. - -Lyhyesti ja käyden suoraan asiaan tunnusti hän murheensa syyn. - -Anna käsitti heti, mikä onnettomuus tämä hänen vastenmielisyytensä -ajateltua kutsumusta kohtaan oli, eikä hänellä ollut ollut -aavistustakaan siitä; senvuoksi koski veljen tunnustus häneen syvästi. -Mutta hänen tapansa ei ollut päivitellä, ja ehkäpä Erik juuri senvuoksi -oli vaikeassa käännekohdassaan valinnut hänet uskotukseen. - --- Miksi et? - --- Minulla ei ole elävää uskoa. - --- Mutta Erik! - -Erikin suorien kulmakarvojen välinen poimu syveni ikäänkuin vaoksi, ja -hänen katseensa apeamielisyys muuttui synkkyydeksi. - -Anna toivoi hänen liioittelevan, ja hän koetti saada Erikin huomaamaan -sen. - --- Kyllä kai sinä toki uskot Jumalan olemassaolon? kysyi hän melkein -taivuttavasti. - --- Tavallaan. Mutta se on kuollutta uskoa. - --- Eihän mitään kuollutta uskoa ole olemassa. Joko se on uskoa tai sitä -ei ole ollenkaan. - -Erik oli vaiti. - --- Etkö ollenkaan rakasta Jumalaa? Sisimmässäsi? - -Tuo liikuttava hellyys Annan äänessä etsi pienintäkin veljen sielussa -ehkä hehkuvaa jumalarakkauden kipinää. - -Mutta Erik pudisti päätään. - --- Ainoa mitä voin tuntea häntä kohtaan on pelkoa. - --- Milloin se alkoi? kysyi Anna lyhyen vaitiolon jälkeen. - --- Se on tullut vähitellen -- ja kasvanut. Olen koettanut olla -miettimättä. Mutta eihän sieluaan voi typistää. Kun on saanut -miettimiskyvyn, niin... - --- Erik, epäiletkö sinä? - --- Epäilen. - --- Mitä? - --- Enimmäkseen kirkon oppia. - -Ensi kerran tämän keskustelun aikana hän käänsi päätään ja katsoi -Annaan. Ja tämän hellää sydäntä kouristi, kun hän näki veljen synkän -katseen. - --- Ja voithan ymmärtää, että _se_ ei sovi papille. Niin, senhän Anna -kyllä ymmärsi. - --- Mutta etkö luule sen menevän ohi? - --- Siinä ei ole mitään, joka voi mennä ohi. Sellainen, kuin nyt olen, -olen aina ollut, vaikka en ole sitä tiennyt. Kelvatakseni papiksi -pitäisi minun tulla kokonaan toiseksi ihmiseksi. - -Anna tuli ajatelleeksi mielivirttään. - --- Pyydä Jumalan luomaan sinulle uusi sydän! Hän voi sen tehdä. - -Hän oli niin varma ja niin innokas. Erikin ilme suli melkein hymyksi. - --- Pelkään, että siitä tulisi tulokseton rukous. Muutoin en ole -pahempi, kuin että helposti selviytyisin papiksi tultuani. Useimmilla -ihmisillä ei kai ole uskossaan sen enemmän elämää kuin minullakaan, -monella ei edes senkään vertaa, ja he suoriutuvat hyvin koko elämänsä -ajan. Sen minäkin tekisin, jos vain pääsisin papiksi. Mutta siksi -tullakseen, ryhtyäkseen toisia opettamaan vaaditaan enemmän. Ja sitä -juuri minulla ei ole -- enkä koskaan voi sitä saada. - -Hän katsoi Annasta poispäin, ja hänen katseensa synkkyys tummeni. - --- Jospa vain saisin muuttaa alaa! sanoi hän intohimoisesti. - -Hänen kätensä puristautuivat ikäänkuin epätoivoiseen ja hyödyttömään -taisteluun. - --- Mutta mitä luulet isän sanovan, jos tekisin nyt sellaisen -ehdotuksen, kun hän on pitänyt minua viisi lukukautta Uppsalassa? - -Anna tunsi itsensä herpautuneeksi jo sen pelkästä kuvittelemisestakin. -Hänen mielestään olisi Jumalalle helpompaa luoda uusi sydän Erikiin -kuin avata isän sydän ymmärtämään. - --- Miksi tahtoisit sen sijaan? kysyi hän ollakseen tämän kysymykseen -vastaamalla liiaksi masentamatta veljen mieltä. - --- Tahtoisin tulla jälleen talonpojaksi, kuten isoisä, tuli heti -voimallisesti vastaukseksi. - -Erik otti lakin päästään ja pyyhkäisi kädellään paksua, vaaleaa -tukkaansa. Se oli vahvarakenteinen käsi, tarkoitettu karkeaan ja -raskaaseen työhön eikä kääntelemään käsikirjan lehtiä. - --- Jos isä olisi tyytynyt olemaan talonpoikana kuten isoisä, niin -meillä olisi nyt talo, ja minun tulevaisuuteni olisi ollut selvä. -Silloin ei minun olisi tarvinnut kuluttaa itseäni mietiskelyillä. -Silloin olisin voinut ottaa kaikki yksinkertaisesti. - -Hän pani jälleen lakin päähänsä ja katsoi Annaan, kiehuvassa katseessa -ihmeellinen sekoitus kaihoa ja masennusta. - --- Voi sentään! Jospa saisi käydä auran jäljessä pellolla ja ajaa -härkäparia eikä tarvitsisi ajatella mitään muuta maailmassa kuin -saada vako suoraksi ja syväksi. Se olisi toista kuin takoa päähänsä -kirkonkokouksien riitoja, missä toinen suunta pitää järkähtämättömänä -totuutena sitä, minkä toinen tuomitsee kerettiläisyydeksi. - -Hän ojensi yht'äkkiä molemmat jäntereiset käsivartensa ja oikaisi -vartalonsa, ikäänkuin nostaen kuorman hartioilleen. - --- Eikö koko minun olennostani näy, että minut on luotu käytännölliseen -toimintaan eikä teoreettisiin viisasteluihin? - -Hän seisoi siinä, tuo maanviljelyksen jälkeläinen, koko olentoineen -vaatien päästä takaisin isiensä maatyöhön. - -Anna ei voinut muuta kuin myöntää hänen olevan oikeassa, ja hänelle -pilkahti sellainen toivo, että jos hän saisi kulkea sitä tietä, mitä -hän tunsi olevansa luotu kulkemaan, voisi hän myöskin saada rauhan sen -Jumalan kanssa, jota hän nyt pelkäsi. - -Ei niin, että hän olisi ajatellut tätä tietoisesti, mutta hänen -vaistonsa sanoi sen hänelle. - --- Jospa kuitenkin puhuisit isän kanssa! Ehkäpä hän ymmärtäisi sinua -paremmin kuin luulemme! - -Poimu Erikin otsalla syveni uudelleen. - --- Siitä ei ole helppo puhua isän kanssa. - --- Mutta kuta kauemmas lykkäät sen, sitä vaikeammaksi se käy. - --- Tiedän sen -- mutta en kuitenkaan saata tehdä sitä. - -Pelkuruudesta ei johtunut, että Erik lykkäsi keskustelun isän kanssa -ja työalan keskeyttämisen. Se johtui pikemmin isiltä peritystä -sitkeydestä, joka huolimatta kaikesta tahtoo itsepäisesti ja viimeiseen -asti pyrkiä eteenpäin kerran alkamallaan tiellä. - -Aurinko oli laskenut metsän taa, ja lumi hohti kylmän valkeana päivän -hämärtyessä, kun sisarukset kääntyivät kotia kohti samaa tietä, jota -olivat tulleet. Kun he metsän kautta olivat saapuneet Billingen luo ja -näkivät kotinsa joulukuun hämärässä jään toisella puolen, pysähtyivät -he kuin äänettömästä sopimuksesta. - --- Jospa tuo olisi meidän omamme, joka menisi perintönä, eikä vain -puustelli, josta meidän täytyy isän kuoltua lähteä! sanoi Erik. Kaipaan -turvetta mihin kasvaa kiinni. Mieluummin perintöä, jonka minun lapseni -saisivat periä jälkeeni. - --- On vaarallista kasvaa kiinni maahan, huomautti Anna. - --- Miksi niin? kysyi Erik hieman uhmaavasti. Maasta kotoisin ja maaksi -muuttuen mies sopii parhaiten viljelemään maata. - --- Emme ole pelkästään maata. Jumala puhalsi meihin oman henkensä. - --- Niin, niinhän sanassa sanotaan, myönsi Erik ilman epäilystä tai -uskoa. Mutta minä puolestani tunnen itseni vain kouralliseksi maata, -joka on saanut elämän. Mitään Jumalan henkeä itsessäni en tunne. - --- Mutta sinussa on se joka tapauksessa, vastasi Anna ja katsoi ylpeän -hellästi Erikiin. - -Taas, kuten kerran ennen heidän tämänpäiväisen keskustelunsa aikana, -hänen synkkyytensä lauhtui hymyn tapaiseksi ilmeeksi. Hän tunsi, että -hänellä on pieni sisar, josta pitää. - --- Saattaa olla liukasta jäällä, minä pidän sinusta kiinni, ettet -kaadu, sanoi hän ja otti häntä kädestä. - -Tulomatkalla oli ollut yhtä liukasta, mutta silloin hän ei ollut -ajatellut Annan kaatumista. Annettu luottamus, joka oli vastaanotettu -ymmärtämyksellä, oli lämmittänyt hänen sydäntään pientä sisarta -kohtaan, ja hän tunsi tarvetta suojelevalla ja viileällä tavallaan -osoittaa sitä tälle. - - - - -14. - - -Kokoonnuttiin miehissä jo varhain viettämään uudenvuoden aattoiltaa -Borgissa. Kaikki Bergshamrasta olivat siellä, samoin pappilasta, -tohtori Bentick ja hänen poikansa Allan ja koko joukko muita naapureita. - -Kahdessa suuressa, kynttilöin valaistussa kuusessa riippui joukko -pieniä paketteja. Oli uudenvuoden arpajaiset, joihin sekä nuoremmat -että vanhemmat ottivat osaa. Hilpeys oli suuri, kun esimerkiksi -kirkkoherra voitti nauharuusukkeen, Uno Clareus neulakirjan, Lucia -Vilde sikaripaketin j.n.e. Arpajaisten jälkeen alkoi vaihtokauppa ja se -oli melkein yhtä hupaisaa. - -Sitten vähitellen vanhemmat vetäytyivät erikseen, herrat kapteenin -huoneeseen, rouvat kirjastoon. Sillä nuoriso tahtoi salin omalle -osalleen. Se oli suurin huone ja siellä oli piano, ja nyt alkaisi -leikki ja tanssi. - -Anna Sander tunsi helposti itsensä yksinäiseksi suuressa seurassa, -etenkin iloisessa nuorisoparvessa. Osaksi hän oli lapsuudesta saakka -kasvatettu pitämään huvia jonkinlaisena ansana, osaksi hän eli enemmän -ajatusmaailmassaan kuin ulkoisessa todellisuudessa ja tunsi siinä -senvuoksi itsensä helposti eksyneeksi silloin, kun se tarjosi muuta -kuin työtä. - -Tänä iltana hän oli kuvitellut istuvansa yhdessä Erikin kanssa jossakin -nurkassa pitämässä hauskaa, sillä Erik, samoin kuin Annakin, tunsi -tavallisesti olevansa seuran ulkopuolella. Mutta ihmeekseen hän huomasi -Erikin paraillaan tanssimassa. - -Hän ei ollut tiennyt, että Erik osasi tanssia, ja kaikkein vähimmin hän -oli luullut hänen voivan tanssia ollessaan niin raskaalla mielellä kuin -hän tänä uutena vuonna oli. - -Anna seisoi nurkassaan katsellen häntä. Hänenkin tottumaton -silmänsä huomasi selvästi, että Erik tanssi huonosti. Mutta kun hän -sai nähdä vilahduksen veljen kasvoista, luki hän niistä uhmaavaa -päättäväisyyttä. Vaistomaisesti Anna ymmärsi, ettei hän tänä iltana -voisi odottaa veljeltään mitään seuraa yksinäiseen nurkkaansa. Tämä -tanssi ja huvitteli, ikäänkuin olisi oikein päättämällä päättänyt -käyttää tarjolla olevaa ajanvietettä, sen avulla päästäkseen synkkiä -ajatuksiaan pakoon. - --- Sinäkö siinä olet? - -Anna käänsi nopeasti päätään. Siinä seisoi Allan Bentick -huomio-asennossa hänen vieressään. - -Allan Bentickillä oli ehdottomasti hilpeyttä herättävä ulkomuoto. -Hän ei ollut pitkä, mutta suora ja notkea. Hänen japanilaisvinot -silmäkulmansa tummien, vekkulisilmien yläpuolella tekivät hänet -lystikkään näköiseksi. Kaunis suu ylöspäin pyrkivine suupielineen -oli miehen kasvoissa melkein kuin tuhlausta, ja hieno, suora nenä -olisi hyvin voinut olla tytön. Mutta hän ei kuitenkaan näyttänyt -ollenkaan tyttömäiseltä, ja tiedottomasti tunsi hänestä säteilevän -selväpiirteisen yksilöllisen personallisuuden voiman. - --- Olenpa niinkin, sanoi Anna naurahtaen. - --- Arvelin sitä kyllä, mutta en ollut oikein varma. En ole ollut kotona -kahteen vuoteen, kuten tiedät, ja sinä olet tullut suureksi ja saanut -pitkät hameet ja hiukset nutturalle. Etkö tahdo tanssia yhtä valssia -kanssani? - --- En osaa tanssia, en ole koskaan opetellut. - --- Joutavia! Tule vain! - -Hän kiersi käsivartensa Annan ympärille ja veti hänet nopeasti tanssiin -huolimatta Annan vastusteluyrityksistä. - -Ja se kävi hämmästyttävän hyvin, paremmin kuin Anna koskaan olisi -voinut luulla. Allan oli niin voimakas ja notkea ja hyräili tahtia -Annan korvaan niin mukaansatempaavasti, että hänen jalkansa liikkuivat -tanssissa kuin itsestään. Jos hän teki virheen, joka olisi voinut -sotkea, nosti Allan vain ylös hänet ja jatkoi tanssia niin, ettei -hänessä huomannut vähintäkään ponnistusta. - -Anna nauroi sekä hämillään että ihastuksissaan. - --- Kuinka voimakas sinä olet! - --- Niinpä luulisin. Voimistelen ja ratsastan ja mellastan ja tanssin. -Sellaisesta tulee voimakkaaksi ja iloiseksi. Niin sinunkin pitäisi -tehdä sen sijaan että istut ja luet rukousnauhaa. - --- Enhän minä sitä tee! - --- Luulin sinun tekevän. Sinä näytät sellaiselta. - --- Nunnaltako? - --- Pyhimykseltä. - --- Sinä olet aina yhtä hassu. - --- Pahempi, toivoakseni. - -Miten iloinen setä Bentick mahtaakaan olla, kun sinä olet taas kotona! - --- Tietysti. Hän kiroo minun tähteni pahemmin kuin konsanaan, ja sehän -kai lienee siitä paras todiste. - -Anna tunsi tulevansa hämilleen ja katui ajattelematonta puhettaan. Se -oli päässyt häneltä, hänen Allanin näkemisestä johtuneen oman ilonsa -seurauksena, ja hän oli aivan unohtanut tohtorin poikaansa kohtaan -osoittaman kummallisen käytöksen, joka tunnettiin paikkakunnalla ja -jonka yleensä selitettiin johtuvan vastenmielisyydestä, minkä pojan ja -tämän äidin yhdennäköisyys herätti. Äiti oli yleisen arvostelun mukaan -ollut oikea noita sekä viehättämään että pettämään. - -Anna ihmetteli nyt itsekseen, oliko Allan puhunut tuolla iloisen -huolettomalla äänellä salatakseen isän kohtelusta johtuvaa surua. -Mutta hän ei näyttänyt siltä, että olisi kantanut salaista surua. Nuo -vekkulisilmät säteilivät vain veitikkamaisesti kohdatessaan Annan -silmät ja ne lukivat selvään tämän ajatukset niistä. - --- Elä ole huolissasi minun tähteni, sinä! Selviydyn hyvin "paterin" -kanssa. Hän ei ole niin vaarallinen kuin miltä näyttää. - -Ja niin he lähtivät uudelleen pyörimään. He olivat levänneet -hetkisen, sillä Annaa, joka oli tottumaton tanssiin, rupesi helposti -pyörryttämään. Mutta oi, kuinka se oli hauskaa! Ei hän koskaan ollut -uskonut, että tanssiminen olisi niin hauskaa. Ensi kertaa elämässään -hän tunsi itsensä oikein nuoreksi. - -Allan näki, kuinka hän nautti, ja piti hänestä niinkuin pidetään siitä, -jolle on tehnyt hyvän teon. - -Nyt kun jää oli murrettu, tanssi Anna muidenkin kanssa, mutta se ei -käynyt kenenkään kanssa niin hyvin kuin Allanin, ja sen Anna sanoi -hänelle seuraavan tanssin kestäessä, minkä he tanssivat yhdessä. - --- Silloinpa minä otan huostaani sinut loppuillaksi, selitti hän. -Nimitän itseni sinun tanssimestariksesi ja otan opettaakseni sinulle -minkä tanssin tahansa, jota soitetaan. - -Lucia istui pianon ääressä soittamassa tanssimusiikkia. Tohtori Bentick -oli tullut herrojen huoneesta ja seisoi nyt vieressä katsellen, miten -sulavasti nuo näppärät kädet lensivät koskettimilla. Hän soitti -verrattoman lennokkaasti ja hienosti. - --- Minkätähden emme tanssi, kun meissä näkyy olevan tahti niin varmana? -kysyi tohtori. - --- Pitäähän jonkun soittaakin, muutoinhan tanssista ei tule mitään, -vastasi Lucia häiriintymättä. - --- Sitähän voi joku vanhempi tehdä, arveli tohtori. - --- Enkö minä sitten kuulu niihin? - -Tohtori murisi jotakin, joka yhtä hyvin saattoi merkitä myöntämistä -kuin vastustusta, ja katosi, mutta palasi viiden minuutin kuluttua -rouva Jenningsin kanssa. - --- Tohtori tahtoo tanssia Lucian kanssa ja on pyytänyt minua -soittamaan, selitti rouva Jennings viittailevin hymyin, jota Lucia ei -ollut huomaavinaan. - -Hän kohotti ihmeissään silmäkulmiaan ja katsoi tohtoriin. - --- Enhän minä ole sanonut haluavani tanssia, sanoi hän. - --- Tanssimme ehkä mieluimmin nuorten kavaljeerien kanssa kuin tällaisen -minunlaiseni vanhan? sanoi tohtori ivallisesti. - --- Iästä en paljon perusta. Tohtori ei toki tanssine nurin minun -kanssani, sanoi Lucia ja nousi ylös. - -Rouva Jennings istui hänen paikalleen alkaen soittaa. Ja tohtori lähti -tanssiin Lucian kanssa. - -Siitä oli kauan kuin hän oli tanssinut, mutta hän oli nuoruudessaan -ollut oivallinen tanssija ja pääsi heti vauhtiin. Mutta kylläpä hänen -naisensakin tanssi innostavasti, hänen olentonsa joka jäsenessä oli -rytmiä ja sulavuutta. - -Allan Bentick ja Irene olivat juuri lähtemäisillään tanssiin toistensa -kanssa, kun he huomasivat tuon odottamattoman parin ja pysähtyivät. - --- Mikä pateriin on mennyt? virkkoi Allan nauraen. - --- Eikö Lucia-täti ole ihastuttava? sanoi Irene innostuksissaan. - -Allan seurasi hetkisen katseellaan hänen liikkeitään. - --- Hän tanssii ikäänkuin Mozartin sävel, sanoi hän. - -Hänen ilmeinen ihailunsa innostutti Ireneä. - --- Ei kukaan ole sellainen kuin hän! vakuutti kahdeksantoistavuotias -ihastuneena. - -Allan katsoi huvitettuna häneen. - --- Jaha, vai niin. Pienet koulutytöt haaveilevat kai aina -opettajattaristaan, vai mitä? - -Irene keikautti närkästyneenä päätään. - --- Pienet koulutytöt! kivahti hän. - --- Niin, mitä te muuta olette koko joukko? - --- Brita ja minä olemme täysikasvuisia, saan luvan sanoa sinulle. Me -luemme vain kieliä ja otamme soittotunteja, mutta koulukurssin olemme -lopettaneet. - --- Kumarrun tomuun teidän oppineisuutenne edessä! - --- Irvihammas! Seisommeko tässä iankaiken riitelemässä? - -Allan totteli kehoitusta ja vei hänet tanssiin. - --- Tanssimmeko heidät nurin, paterin ja tuon jumalallisen? kysyi hän ja -kujeileva ilme hänen silmissään sanoi Irenelle, että hän todella halusi -tehdä niin. - -Mutta Irene painoi jalkansa niin lujasti lattiaan, että Allanin täytyi -pysähtyä. - --- Lupaa minulle, ettet tee mitään niin alhaista! Hänen silmänsä -oikein säkenöivät Allania vastaan, ja tämä jatkoi huvitettuna hänen -kiusoittelemistaan, kunnes hän näki parhaaksi lepyttää hänet jälleen. -Ja se kävikin päinsä hyvin helposti. - --- Tohtorilla on kunniaa pojastaan, sanoi Lucia tanssitoverilleen. - --- Minkälaista kunniaa? kysyi tohtori kaikkein tylyimpään tapaansa. - --- Hän näyttää niin hauskalta ja pirteältä ja hänessä on jotakin -voittavaa. - -Mitä hän voittaa, sen jätän silleen, vastasi tohtori ylenkatseellisesti. - -Hänen tapansa huvitti Luciaa sanomattomasti. - --- Kaikki muut, paitsi hänen isänsä, tuntuvat olevan ihastuneita -häneen, huomautti Lucia. - --- Hänellä on taito panna tyttöjen päät pyörälle, jos se nyt on -olevinaan jokin erikoinen taito. - -Elköön vain panko minun pienten herttaisten oppilaitteni päitä pyörälle! - --- Siitä vähät, kunhan ei vain pane opettajattaren päätä pyörälle. - --- Siitä ei ole vaaraa! sanoi Lucia hieman surumielisesti, mistä hän -itse ei ollut tietoinen. - -Tohtori katsoi häneen terävästi. - --- Onko se ehkä jo pyörällä? - -Lucia havahtui hänen kysymyksestään ja ymmärsi, että hän jollakin -tavoin oli unohtanut ilmaista itsensä, niin että tohtori oli voinut -tulla siihen johtopäätökseen, että hänellä oli salaisuus. - --- Tietysti! vastasi hän keveästi ja huolettomasti eksyttääkseen -tohtoria. - -Lopulla tanssia Lucia puhui vilkkaasti haihduttaakseen tohtorin -epäluuloa. Hän ei mitenkään tahtonut kenenkään tällä paikkakunnalla -aavistavan, että hänellä oli suru, sillä silloin hänelle kävisi -vaikeammaksi paeta sitä. - -Seuraavana väliaikana Lucia meni pianon luo päästääkseen rouva -Jenningsin soittamasta, mutta Allan ehkäisi hänet. - --- Paterin jälkeen tulee minun vuoroni, eikö totta? Ettehän kieltäne? - --- Jos rouva Jennings tahtoo jatkaa soittamista, vastasi Lucia. - -Kyllä, rouva Jennings tahtoi, hän alkoi soittaa hamboa, ja Allan vei -Lucian tanssiin. - -He tanssivat ihastuttavan kauniisti, nuo kaksi, kumpikin oli -mitä parhain tanssija. He kumpikin viehättyivät toistensa kanssa -tanssimisesta ja vaihtamatta sanaakaan he tanssivat herkeämättä, niin -kauan kuin soittoa kesti. Kun se lakkasi, katsoivat he ymmärtäen ja -ihastuneina toistensa hymyileviin silmiin. - --- _Se_ oli tanssia! pääsi Allanilta kunnioittavasti. - --- Niin, se oli! vastasi Lucia samaan tapaan. - --- Ellen olisi luvannut omistautua pikku Annalle, niin pidättäisin -teiltä jokaisen jäljellä olevan tanssin, selitti Allan. - --- Vai olette te luvannut omistautua Annalle? kysyi Lucia ystävällisen -mielenkiintoisena. - --- Niin, olen ottanut tehtäväkseni opettaa hänet tanssimaan tänä -iltana. Hän väittää, ettei hän osaa ja että se käy parhaiten minun -kanssani. Hän on pieni kullanmuru, ja minä olen oikein rakastunut -häneen tänä iltana. Mutta te tanssitte niin, että olen teihinkin -rakastunut. - -Lucia nauroi hänen suorapuheisuudelleen. - --- On hyvä, että ravistatte Annaa hiukan, sanoi hän hyväksyvästi. En -ole koskaan nähnyt häntä niin nuorena kuin tänä iltana. Hän onkin -muutoin liian vakava ikäisekseen. - --- Ikävä ei ole koskaan kellekään hyväksi, selitti Allan. Ja noilla -tytöillä on ikävä. Brita tosin on sellainen, että hän väkisin hankkii -itselleen hauskuutta, mutta sitä ei tuo pikku pyhimys tee. - --- Te näytte tuntevan heidät hyvin? - --- Tunnen kyllä. Heidän syntymisestään saakka. Asunhan muutoin yhdessä -heidän veljensä kanssa. Meillä on yhteinen asunto Uppsalassa. - --- Miten se käy päinsä? Te näytätte niin erilaisilta. - --- Niin olemmekin, mutta -- äärimmäisyydet koskettavat toisiansa, kuten -tiedätte. - -Nyt Irene tuli heidän luokseen rukoilevin silmin katsellen Luciaa. - --- Oi, eikö Lucia-täti tahtoisi tanssia minun kanssani? - -Lucia myönsi hymyillen. - --- Ei, tämä on liian hullua! virkahti Uno, joka oli myöskin tullut -samalle asialle kuin sisarensa eikä näyttänyt aikovan antaa tämän -syrjäyttää itseänsä. - --- Seuraava tanssi, jos haluatte, lupasi Lucia ja pyöri pois ylen -onnellisen oppilaansa kanssa. - -Tanssin jälkeen he istuutuivat sohvalle, ja Irene pujotti kätensä -Lucian kainaloon ja katsoi häneen loistavin silmin puhellessaan -vilkkaasti. - -Rouva Clareus oli tullut sisään tanssin kestäessä ja tuli nyt vanhimman -tyttärensä luo. - --- Eikö täällä ole kylliksi herroja, koska naiset tanssivat keskenään? -kysyi hän kasvoillaan hymyntapainen ilme. - --- On kyllä. Mutta tanssin mieluummin Lucia-tädin kuin sadan herran -kanssa, selitti Irene. - --- Tyhmä tyttö! sanoi Lucia sydämellisesti ja pyyhkäisi leikillisesti -sormellaan noita säteileviä kasvoja. - -Mutta hän nousi ylös ikäänkuin lopettaakseen tuon tuttavallisen hetken. -Irenekin nousi ylös, vaikka vastahakoisesti eikä vetänyt kättään pois -Lucian kainalosta. - --- Et saa unohtaa olevasi emäntä, Irene, sanoi äiti. - --- Ne huvittelevat niin hyvin keskenään, sanoi Irene katsellen -ympärilleen. - --- Eivät nuo kaksi, sanoi Lucia osoittaen paria tyttöä, jotka istuivat -yhdessä, ilmeisesti pakosta, ja näyttivät hylätyiltä. - -Samalla hän veti käsivartensa irti Irenen otteesta, ja tämä, joka -ymmärsi kehoituksen, totteli ja meni tyttöjen luo. - -Samassa Uno tuli vaatimaan tanssiaan, mutta Lucia käänsi hänetkin -noiden tyttöjen luo sanoen, että hän luovutti tanssinsa toiselle -niistä. Hän sanoi sen sellaisella tavalla, että Uno ei voinut -loukkaantua, ja vaikkakin vastahakoisesti niin totteli hänkin Luciaa. - -Rouva Clareus ja Lucia seisoivat tuokion äänettöminä. Edellinen katsoi -lapsiansa ja sitten Luciaa, ja vaikka katse ei sanonut enempää kuin -tavallisesti, sai Lucia kuitenkin sen vaikutuksen, että hänen pitäisi -pyytää anteeksi jotakin. - --- Neidillä on vaikutusta nuorisoon, huomautti rouva Clareus äänellä, -joka ei ilmaissut, tarkoittiko hän sen kiitokseksi vai moitteeksi. - --- Olen tietoinen edesvastuusta, sanoi Lucia matalalla, kunnioittavalla -äänellä. - -Sillä herkällä sisäisellä havainnollaan hän älysi yht'äkkiä ja -salamantapaisella selvyydellä tuon jäykän, viileän pinnan takaa -äidinsydämen kateuden siitä, että äidin silmien edessä toinen saavutti -voimakkaamman vaikutuksen lapsiin kuin äiti itse. - -Mutta voiko hän sille mitään? Voivatko lapset sille mitään? Luciaa -säälitti tämä äiti, joka tahtoi niittää lämpöä siitä, mihin oli -kylvänyt vain viileitä tunteita. -- - -Rouva Sander oli emäntänsä kanssa tullut ylhäältä kirjastosta alas -saliin katsomaan nuoriansa. - -Hän ei pitänyt siitä, että tanssittiin, mutta hän ei ollut tahtonut -tehdä mitään sen ehkäisemiseksi, koska hänen miehensä ei nähnyt mitään -väärää siinä, että lapset ja nuoret, jotka tunsivat toisensa niin hyvin -kuin nämä, pyörivät hiukan. Tietysti hän piti sitä tarpeettomana kuten -kaikkia huveja, mutta hän ei tahtonut panna sitä vastaan, kun oli -kysymys toisten kodista; hänen omassa kodissaan se ei tietysti koskaan -tullut kysymykseen. - -Rouva Sander ei ollut odottanut muuta kuin että vain Brita ottaisi -osaa tanssiin, sillä tällä oli valitettavasti maailmallinen ja -ulospäin kääntynyt mieli, mutta hämmästyksekseen hän huomasikin nyt, -seisoessaan salin ovella, sekä Erikin että Annan tanssivien joukossa. -Näiltä molemmilta hän oli todellakin odottanut enemmän vakavuutta ja -vastustuskykyä. - -Anna tanssi Allan Bentickin kanssa. He nauroivat molemmat, ja Annan -silmät loistivat, hänen poskensa hehkuivat, ja hän näytti niin -iloiselta ja vilkkaalta, että hänen äitinsä tuskin tunsi häntä. - --- Tuleeko hänestäkin nyt yhtä maailmallinen kuin Britasta? ajatteli -rouva Sander levottomasti. - -Samassa Erik tanssi Lucia Vilden kanssa ja veti tiedottomasti äitinsä -huomion sisaresta. - -Rouva Sander oli iloinnut pojan kotiintulosta niin paljon, kuin hän -voi iloita mistään. Mutta Erik oli ollut niin harvasanainen ja synkkä -kotiintulonsa jälkeen, että hän oli levittänyt kaikkea muuta kuin -iloa ympärilleen, ja äitiin, joka oli raskasmielinen, se oli tehnyt -voimakkaan vaikutuksen. Paljon hän oli huokaillut itsekseen Erikin -synkkyyden tähden, jonka syystä hän ei kuitenkaan mitään tiennyt. Kun -hän nyt sai nähdä hänet nuorekkaana ja vieläpä hymyilevänä tanssivan -ohi, tunsi hän itsensä hänen tähtensä vielä levottomammaksi. - -Eikö hän sitten ollenkaan ajatellut tulevan kutsumuksensa arvokkuutta, -koska hän tanssi? Jos hän edes olisi tanssinut Clareuksen tahi -Jenningsin tyttöjen kanssa, jotka hän oli tuntenut lapsuudesta saakka, -mutta tuon maailmallisen neiti Vilden kanssa! Se oli niin pahaa ja -vaarallista, että rouva Sander tunsi, että hänen täytyi tehdä siitä -loppu. - -Hän meni etsimään miestään. - --- Rakas Edgar, voitko sallia nuorten alkaa uuden vuoden tanssien ja -ilakoiden? kuiskasi hän. - --- Tanssien ja ilakoiden? toisti Sander kysyvästi. - --- Sitä on kestänyt tuntikausia tuolla ylhäällä salissa. Ja sekä Erik -että Anna ovat joutuneet mukaan. Emmekö voisi mennä kotiin? - -Sander näytti miettivältä. - --- Entäs ne muut sitten? sanoi hän viivytellen ja tuntien paimenen -edesvastuuta. Ei suinkaan heidän enemmän kuin meidänkään ole -siirryttävä uuteen vuoteen ilman Jumalan sanaa. - --- Aiotko pitää hartaushetken? kysyi rouva Sander kirkastuen. - --- Siihen en nyt ole valmistunut. Mutta ehkä voisimme laulaa jotakin -yhdessä. Missä emäntä on? - --- Salissa. - -Oli kuvaavaa tämän talon vallanpitäjille, ettei Sanderin mieleen -johtunut kääntyä ehdotuksineen isännän puoleen, vaikka tämä istui -samassa huoneessa. - -Rouva Clareus hyväksyi heti kirkkoherran ehdotuksen ja sanoi Lucialle, -joka taasen istui pianon ääressä, ettei enää tanssittaisi. - -Soitto taukosi, tanssijat pysähtyivät ja päästivät toisensa. Vanhemmat -tulivat ylös alakerroksen huoneista. Kaikkien katseet suuntautuivat -Sanderiin, joka astui muutaman askelen esiin. - --- Vanha vuosi lähenee loppuaan, ja minä ehdotan, että kokoamme -ajatuksemme kohdataksemme uutta vuotta arvokkaammalla tavalla kuin -tanssien ja huvitellen. - -Hänen äänensä laskeusi hillitsevänä hilpeisiin mieliin, ja huoneessa -syntyi hiljaisuus. - -Viettäkäämme vuodenvaihteen juhlallista vakavuutta ylentäen ajatuksemme -Jumalan puoleen ja tervehtikäämme virrenveisuulla uutta armon vuotta, -jonka hän antaa meille, jatkoi kirkkoherra. - -Lucia pani tanssinuotit hiljaa pois ja haki esille koraalikirjan, niin -että kun kirkkoherra oli lopettanut tilapäisen puheensa ja mainitsi -erään virren numeron, hän oli heti valmis. - -Istuttiin sohviin ja tuoleille ja osa kokoontui ryhmään pianon -ympärille. Tunnelma oli tuossa tuokiossa vaihtunut hilpeydestä -vakavuudeksi. - - "Jo vanha vuos' on loppunut - Ja uusi jälleen alkanut..." - -Anna Sander seisoi pianon ympärillä olevassa ryhmässä. Hän osasi virren -ulkoa ja antoi laulaessaan katseensa liukua ulos ikkunasta. Siellä -ulkona lepäsi hänen rakas maansa uudenvuoden yönä, metsäisiä kumpuja -järvien ja kosken ympärillä, kirkkaan kuutamon valaisemina. Ruotsi ja -Ruotsin kansa, kuinka hän rakastikaan molempia! Hän ajatteli ystäviään -ylt'ympärillä tuvissa ja kaikissa rakkaissa paikoissa metsän kätköissä -ja järvien lahdelmissa ja pauhaavan kosken rannalla, ja kaikkia, jotka -täällä sisällä nyt lauloivat hänen kanssaan. Hänen tuntehikas sydämensä -sykki lämpimintä rakkautta kaikkea ja kaikkia kohtaan ja hänen nuori -sielunsa kohosi rukouksessa Jumalan luo, joka oli heidän kaikkien -yläpuolella ja veti hänen rakkauttaan voimakkaammin kuin mikään muu -voima. Itsetiedottomasti hän vuodatti sydämensä lämmön ja hartauden -lauluun, hopeankirkkaana ja kauniina kaikui hänen äänensä muiden -joukossa. - -Se ei ollut vahva eikä kuulunut ylinnä, mutta Allan Bentick, joka -seisoi hänen vieressään, kuunteli ja katsoi häneen. Miten hän -lauloikaan! Kyllä he olivat laulaneet yhdessä ennenkin, mutta hän ei -muistanut koskaan ennen kuulleensa sitä ääntä. Anna oli saanut muutakin -kuin hiuksensa nutturalle ja pitkät hameet niinä kahtena vuotena, jotka -hän oli ollut poissa. Ei tahdottu lopettaa tähän virteen. Vanhaa vuotta -kesti vielä hetkisen, se piti lopettaa laulaen ja laulaen oli uutta -tervehdittävä. Niin kaikki tahtoivat. - -Vaikka oli uusi vuosi, saatettiinhan kai laulaa joulu- ja -adventtivirsiä, noita juhlallisia, tuttuja, jotka useimmat osasivat -ulkoa, ainakin sen verran, että voivat seurata niiden mukana, joilla -oli virsikirjat. - -Allan Bentick lauloi kuuluvasti, mutta se ei estänyt häntä samalla -kuuntelemasta Annan laulua ja ihmettelemästä mikä siinä niin viehätti. - - "Ah Herrani, mun Jeesuksen..." - -Allan ihmetteli, mikä salaisuus tuossa nuoressa, kirkkaassa äänessä -oli. Hänhän lauloi samaa säveltä kuin Anna ja samoja sanoja, mutta hän -tunsi kuitenkin, etteivät he laula läheskään samaa. - -Allan lauloi säveltä, jonka hän oli oppinut, ja sanoja, jotka hän osasi -ulkoa -- Anna lauloi sydämensä uskoa, alttiuttaan. Sen Allan hämärästi -tunsi, vaikka hän ei voinutkaan kokonaan päästä siitä selville. - -Vanha vuosi siirtyi pois, ja uusi tuli sijaan kätkien itseensä niiden -monien salatun tulevaisuuden, jotka nyt olivat koolla tuossa suuressa, -kauniissa huoneessa ja lauloivat yhdessä samaa laulua. Kukin itsekseen -oli maailma, mutta heidän kohtaloidensa langat kietoutuivat toisiinsa -kiinteämmin tai höllemmin, vaikuttaen enemmän tai vähemmän toistensa -elämänsuuntaan. Mutta sitä ei heistä kukaan tullut ajatelleeksi. - - - - -15. - - --- Unikeko! sanoi Erik Sander. - -Allan Bentick avasi silmiään juuri sen verran, että näki sen, joka -hänet herätti. Ne olivat vain kuin kaksi vaakasuoraa viivaa ylöspäin -kaartuvien kulmakarvojen alla. - --- Mitä kello on? - --- Yli kymmenen, vastasi Erik ikäänkuin odottaen sen vaikuttavan. - -Mutta niin ei käynytkään. - --- Entä sitten? - -Nuo kapeat juovat kävivät vielä kapeammiksi. Mutta Erik ravisti unista -toveriaan. - --- Nouse ylös pian! Me suunnittelemme potkuriretkeä. - -Tuossa tuokiossa tuli Allaniin eloa. Hän nousi istumaan pirteänä ja -valveilla. - --- Kutka me? - --- Joka mies, joka voi hankkia potkukelkan, evästä ja naisen. - --- Hyvä! - -Ja Allan nousi heti ylös, ja se tapahtui erikoisella tavalla. Vuoteen -yli riippui tanko parhaaksi ulottuvissa, kun hän istuviltaan ojensi -ylös käsivartensa. Hän tarttui nyt tankoon ja nosti itsensä vuoteesta, -teki kiepin tangon yli ja jännittäytyi päästäessään otteensa, niin että -hän lensi sängyn yli jalkopäästä tullen lattialle mitä hienoimmassa -polvennotkistusasennossa heti ponnahtaakseen ylös joustavaan hyppyyn -ikäänkuin teräsvieteri. Ja niin hän oli ylhäällä, valmiina kylpemään -ja pukeutumaan. Jokaisen eri pukeutumistehtävän välillä tuli sitten -enemmän tai vähemmän akrobaattinen voimisteluliike, joka, samoinkuin -ylösnouseminenkin, suoritettiin uskomattomalla notkeudella. - -Erik, joka oli tottunut toverinsa aamuharjoituksiin, ei kiinnittänyt -niihin huomiota, vaan istuutui avoimen ikkunan ääreen odottamaan kunnes -hänen ystävänsä olisi valmis, mikä ei kestänyt kuitenkaan niin kauan -kuin olisi voinut luulla monista keskeytyksistä päättäen. - --- Ihmettelen missä "pater" oleskelee? Nukkuu luultavasti. Istui -kauan illalla lasinsa ääressä, mutta ei suonut minulle tippaakaan, se -kitupiikki. Pelkään että hän viime vuosina on ruvennut enemmän juomaan. - --- Miksi et varota häntä? - --- Varottaminen ei ole minun tapaistani. Muutoin hän on kyllin vanha -ymmärtääkseen sen asian itsekin. Pahinta on vain, että hän raivostuu, -niin pian kuin minä aion ottaa pisaran pitääkseni hänelle seuraa. - --- Hän ei tahdo sinun saavan samaa pahaa tapaa. - --- Hän sietää minua niin vähän, ettei hän edes siedä minua kanssaan -samaan kadotukseen. Eikö se mene liian pitkälle? - --- Sinä puhut alinomaa niin kevytmielisesti. -- Ja sinä niin -raskasmielisesti. Ihmeellistä, että niin erilainen pari kuin sinä ja -minä olemme yksissä. Vai mitä? - --- Ehkä sinä alat väsyä? kysyi Erik yht'äkkiä hieman epäluuloisin -katsein. - --- Ä, vastasi Allan huolettomasti ja asettausi päälleen kädet lattiaa -ja jalkoterät seinää vasten huuhtoakseen aivojaan. - --- Jos olen mielestäsi ikävä, niin sano vain. Silloin eroamme, intti -Erik. - -Jonkinlainen sairaalloinen loukatuksitulemisen halu oli äidinperintönä -hiipinyt Erikin luonteeseen ja aiheutti hänelle toisinaan nautintoa -tuottavaa kiusaa. - -Allan teki pyörähdyksen ja kiepsahti jaloilleen jälleen. - --- Idiootti! Etkö tunne minua kylliksi ollaksesi varma, etten koskaan -tee uhrausta tai ota huomioon muita kuin itseni? selvitti hän vapaasti -ja suoraan. - -Ei edes Erik voinut epäillä tämän vastauksen jälkeen, ja hänen täytyi -hymyillä tuolle rakastettavalle egoistille, joka tunsi itsensä niin -hyvin eikä vähintäkään kainostellut sitä tuttavuutta. - --- Hei, kyökkimörkö! Oletko syönyt minun aamiaiseni? huusi Allan -keittiöön päin, kun hän valmiiksi pukeutuneena tuli ruokailuhuoneeseen -ja näki pöydän katettuna, mutta ilman ruokaa. - --- Aamiainen on ollut valmiina jo kauan, vastasi "kyökkimörkö", ja -näyttäytyi heti, kantaen tarjotinta höyryävine vateineen. - -Hän olikin pilanimen kaltainen, suuri, karkea ja punainen, ja hänessä -oli selviä merkkejä aika peloittavasta luonteesta. Mutta Allania, -suosikkia kohtaan hän oli aina päiväpaisteinen. Tämän nimitykset -hän aina piti ystävällisyytenä, ja sellaisiksi ne kai olivat -tarkoitetutkin, sillä Allan ei tarkoittanut koskaan pahaa kellekään. - -Tohtoria ei kuulunut, hän kaiketi nukkui, ja Allan söi aamiaisensa, -Erikin silmäillessä paikkakunnan lehteä, joka oli tohtorin lautasen -vieressä. - --- Kunpa voisin ymmärtää, mistä pater on rakennettu, kun hän voi -tyytyä tuollaiseen ammattikauppalehteen, saneli Allan. Siinä suhteessa -hän ei ainakaan ole minuun. Jos joku suurempi sattuu hänen tielleen, -niin hän varoo lukemasta sitä. Muutoin hän vetäytyy tarkkaan erilleen -kaikenlaisesta lukemisesta. Ihmettelen, pelkääkö hän saastuttavansa -sieluaan kaiken maailman pahuudella. - --- Onko hän aina ollut sellainen? - --- Ainakin niin kauan kuin minä olen tuntenut hänet. Luultavasti -hän luki silloin kun hän suoritti tutkintoja, mutta minä en vielä -ollut mukana siihen aikaan. Kuulehan, tulevatko sisaresi mukaan -potkuriretkelle? - --- Brita ainakin. En tiedä, mitä Anna tekee. - --- Hänen täytyy tulla mukaan, selitti Allan. - --- Miksi niin? - --- Siksi, että minä tahdon. Minulla on toisinaan omat päähänpistoni, -kuten olet ehkä huomannut. Ja nyt olen ottanut tehtäväkseni virkistää -häntä hiukan joululomalla. Hän on niin herttainen, kun hän tulee -iloiseksi, niin että hänen pitäisi aina olla sellainen. Tuleeko se -tyylikäs pikku Vilde mukaan? - --- Milloinkahan sinä opitkaan puhumaan kunnioittavasti naisista? - --- En koskaan, riitaveljeni. Tuleeko hän mukaan? - --- Luulen tulevan. Täti Clareus lähettää kai hänet kaitsijaksi. - -Allan purskahti nauruun, raikkaan iloiseen ja tarttuvaan nauruun. - --- Kaitsijaksi, hänet? Vaarallisimman kaikista, jotka käyvät hameissa -meidän näköpiirissämme. - --- Oletko syönyt nyt, niin lähdemme. Me aiomme lähteä Borgista. - -Oli, Allan oli syönyt nyt ja saanut runsaat eväät "kyökkimöröltä". - --- Mutta eihän sinulla ole potkuriakaan? huomautti Erik heidän tultuaan -portin ulkopuolelle. - --- Ehkäpä löydän jonkun mennessä, vastasi Allan huolettomasti. - -Lumi narisi heidän paksujen pieksujensa alla, ja kylmä puri kasvoja, -mutta aurinko paistoi häikäisevästi valkoiseen ympäristöön. Pajan -ulkopuolella huomasi Allan sen, mitä hän tarvitsi. Siinä seisoi -potkukelkka mytty istuimella. - --- Kenenkä tämä on? huusi hän pajaan. - -Muuan nuori talonpoika tuli ulos kädet housuntaskuissa, pysähtyi -kynnykselle ja sylkäisi tupakanruskean säteen lumelle. - --- Se on minun, sanoi hän. - --- Vai niin! Hyvää päivää, Janne! Mitä tahdot, jos lainaat tämän -minulle täksi päiväksi? - --- Tarvitsen sen itse, sanoi Janne. - --- Saattaa olla, mutta minä tarvitsen sen paremmin, sanoi Allan -vapaasti, irroitti mytyn ja asetti sen kelkan viereen lumelle. - --- Ei, kuulkaahan... vastusteli Janne. - --- Se on tänä iltana ehjänä sinun pihassasi. Ja silloin saat vuokran -siitä rahassa tai hienommassa tappelussa, miten tahdot, sanoi Allan -auliisti, nyökkäsi herttaisesti hölmistyneelle Jannelle ja läksi -matkaan potkurilla, vastustelevan Erikin vastahakoisesti seuratessa. -Tämä ei näet, niin tottunut kuin olikin ystävänsä tuhansiin -päähänpistoihin, voinut koskaan tottua niiden häikäilemättömyyteen. - -Janne kirosi ensin, mutta teki sitten päätöksensä ja nauroi. - --- Sehän nyt vasta mokoma oli! sanoi hän. - -Ja seppä, joka oli tullut ulos ja seisoi hänen vieressään, yhtyi sekä -nauruun että arvosteluun. - -Kun nuo nuoret miehet tulivat Borgiin, tapasivat he toiset nuoret jo -koolla heitä odottamassa. Mutta Anna Sander ei ollut siellä. - --- Hän ei tule mukaan, selitti Brita, Allanin kysyttyä häneltä hänen -sisartaan. Hän arvelee, että kun on hänen talousviikkonsa, niin hänen -on oltava kotona. Eivät auttaneet minun sanani. - --- Saa nähdä, auttaako enemmän se, mitä minä sanon, sanoi Allan ei -ilman lapsellista itsetuntoa, mikä pikemmin somisti kuin rumensi häntä. - --- Aiotko koettaa? kysyi Brita. - --- Aion. Aion ryöstää hänet potkukelkkaani. Kierrän pappilan kautta. Se -käy kuin tanssi. Saavutan pian teidät. Lähtekää vain menemään. - -Ja niinkuin nuoli kiisi hän, viheltäen Porilaisten marssia, -varastetulla potkurillaan tiehensä. - - - - -16. - - -Kotona pappilassa istui Anna auttamassa äitiään Erikin paitojen -paikkaamisessa. - -Hän istui hiljaa ja soimasi itseään siitä, että kärsi huvimatkasta -luopumisensa vuoksi. Ei hänen pitäisi kärsiä siitä, kun hän piti sen -Jumalan vaatimana uhrina. - -Hänen äitinsä oli pitänyt hyvin pahana sitä, että hän oli tanssinut, ja -valittanut, että hänkin kai tulisi yhtä maailmalliseksi kuin Brita. - --- Muista, että jos annat vain yhden sormen pahalle hengelle, niin hän -ottaa pian koko käsivarren ja sitten koko ihmisen, oli äiti varoittanut. - -Vaikka Anna ei ollut tuntenut itseään tanssista vähintäkään -tahraantuneeksi, täytyi hänen myöntää tulleensa hajamieliseksi. -Mutta samoin hänelle voi käydä kaiken suhteen, mikä oli hauskaa, ja -senvuoksihan tämä potkukelkkamatka oli yhtä hyvin kiusaus kuin tanssi -oli ollut. Se oli varsinainen syy hänen kotiin-jäämiseensä, vaikka hän -ei ollut sitä sanonut, vaan oli syyttänyt "viikkoa" ja työn paljoutta. - -Mutta hän ei tuntenut mitään tyydytystä uhristaan. Häntä oikein kirveli -ikävä, kun ei saanut olla toisten kanssa ulkona metsässä, ja hän -ihmetteli, oliko huvitus tosiaankin niin väärää kuin hän oli uskotellut. - -Yht'äkkiä Allan seisoi salissa kuin raikas tuuli, eikä Annalla -itsellään ollut aavistustakaan siitä, miten säteileviksi hänen äskeiset -vakavat pikku kasvonsa kävivät Allanin odottamattoman ilmestyksen -nähdessään. Mutta Allan näki sen. - --- Lakonrikkuri! torui hän. Ollappa itsepäinen ja istua sisällä -työssä, kun me kaikki muut olemme lakossa! Ellei se ole valitettavinta -solidarisuuden ja toveruuden puutetta, niin ihmettelen mitä se on! - -Anna nauroi sekä hämillään että huvitettuna tästä läksytyksestä eikä -tiennyt miten suhtautua siihen. - --- Mitä pahaa hän on tehnyt? kysyi rouva Sander laskien työnsä -helmaansa. - --- Hän on olevinaan, selitti Allan kääntyen rouva Sanderin puoleen -ikäänkuin saadakseen kannatusta. Hän on ylhäinen ja vetäytyy pois -meistä toisista, ja siitä me tietysti loukkaannumme. - --- Miksi niin teet? kysyi rouva Sander tyttäreltään. - --- Hän hulluttelee vain, äiti. - --- En suinkaan, selitti Allan. Olen tosissani ja olen tullut noutamaan -sinua. Eikö hän saa tulla mukaamme, täti? - --- Tietysti minun puolestani. Minä en ole estänyt häntä. - -Allan kääntyi nyt Annan puoleen. - --- Potkukelkka seisoo paleltumassa tuolla ulkona. On julmaa antaa sen -odottaa kauemmin. Kiirehdi nyt ja tule! - --- Minulla on talousviikko, ja sitten on työtä niin paljon odottamassa, -esteli Anna, joka, niin mielellään kuin hän olisikin mennyt mukaan, -arveli täytyvänsä vastustella. - --- Onko niin hullusti, ettei sitä voi lykätä vielä päiväksi? - -Allan seisoi sotilaallisen suorana Annan edessä selvästi päättäen -viedä hänet mukaansa. Anna tiesi, että sanoipa hän minkä syyn tahansa, -kumoaisi Allan sen. Äitikin oli asettunut hänen puolelleen. Todellista -syytään ei hän mitenkään voinut sanoa, ja se kadotti muuten voimansakin -Allanin mukaansatempaavan personallisuuden rinnalla. Ja olihan niin -äärettömän herttaisesti ja kiltisti tehty tulla hakemaan häntä ja olla -niin hellittämätön. Hänen vastustuksensa suli sen edessä, ja hänen -sydämensä riemuitsi. - --- Miksi epäröit? Tahdotko tehdä itsesi erikoiseksi? kysyi hänen -äitinsä. - --- Hyvä, hyvä! täti, ja Allan paukutti käsiään. - --- Enhän toki! vastasi Anna punastuen ja nousi kiireesti. Tulen mukaan. - -Ja hän meni valmistamaan itseään. Se kävi nopeasti, sillä Allanhan -odotti, eikä Annan tapa ollut antaa odottaa itseään. - -Nyt, kun se oli päätetty, oli hän riemuisan onnellinen, eniten senkin -vuoksi, kun hän ei itse ollut muuttanut päätöstään, vaan hänet -melkein pakotettiin siihen. Hän näki siinä Jumalan sormen. Hänellä ei -ollut siis mitään sitä vastaan, että Annalla sai olla oikein hirveän -hauskaa kokonaisen päivän! Se varmuus lisäsi hänen iloaan, tekipä sen -mahdolliseksi, sillä ilman tätä varmuutta hän ei olisi voinut nauttia -huvituksesta. - -Allan seisoi potkukelkan takana, valmiina lähtöön, kun Anna tuli ulos -ja istuutui kelkkaan. - --- Sinä jouduit pian valmiiksi, neitsyt Valkolilja, sanoi Allan. - --- Minähän olen harmaa kiireestä kantapäähän, oikaisi Anna. - --- Niin _päältäpäin_, vastasi Allan. - -Hän potki voimakkaasti, ja matka joutui, sillä hän oli saanut mainion -potkurin. Hän lähetti säälivän ajatuksen talonpojalle ja nauroi -kuvitellessaan miten nololta siitä raukasta oli mahtanut tuntua. - --- Mitä sinä naurat? kysyi Anna niin iloisena, että hän yhtyi nauruun -ennenkuin tiesi sen syytäkään. - -Mutta kun Allan oli kertonut syyn, ei hän enää nauranut. - --- Miten sinä saatoit tehdä niin? kysyi hän pelästyneenä. - --- Se kävi niin helposti, vastasi Allan. Kelkka seisoi siinä vapaana ja -irrallaan. Ei ollut muuta kuin heittää mytty hangelle. - --- Mutta se oli väärin, väitti Anna. - --- Onko sinun nyt hyvin paha istua saatuasi tietää, että istut -varastetulla tavaralla, Valkolilja parka? Ehkä luulet, että -meidän pitää kaatua ja katkaista niskamme? Mutta me emme ole -pyhäkoulukertomuksen sankareita, näetkös, niin että ei ole vaaraa. -Todellisuudessa käy poikalurjuksille aina hyvin. - --- Mutta ajattele, jos Janne on suutuksissa ja tekee sinulle pahaa tänä -iltana! - --- Annoinhan minä hänelle vapaan vallan valita maksuksi joko rahan -tai tappelun. Eikä minulla ole mitään sitä vastaan, että hän valitsee -tappelun. - --- Pelkään niin, että hän tekee sinulle pahaa. - -Allan nauroi tuota tyytyväistä, matalaa hurmaavaa pientä naurua, -joka vastustamattomasti, ilman vähintäkään vaivaa hänen puoleltaan, -kiinnitti sydämiä häneen. - --- On suurempi vaara, että minä teen hänelle pahaa, jos riita tulee. - --- Oi ei, elä tee sitä! Emmekö voi mennä hänen luokseen kelkkoinemme -nyt juuri? - --- Ja sitäkö voit ajatellakaan! virkkoi Allan ja vaihtoi puheenainetta. - --- Mikä päähänpisto se oli, että jäit kotiin? Tahdoitko tehdä itsesi -erikoiseksi, kuten täti sanoi? - --- Oi, en toki. En hetkeäkään kuvitellut kenenkään välittävän siitä ja -vielä vähemmin, että joku tulisi minua hakemaan. - -Taasen tuo tyytyväinen pieni naurahdus kaikui Annan korvissa. - --- Mutta sinä et ole sanonut minulle syytäsi. Sillä "viikko" ja "työ" -olivat vain tekosyitä. Tahdoitko levähtää meistä muista? - --- En! - --- Olemmeko liian syntisiä sinulle? - --- Elä puhu niin! - --- Onko sinusta ikävää kulkea potkukelkalla? - --- Tiedän tuskin hauskempaa. - -Allan oli tuokion ääneti. - --- Sitten sinä tahdoit kurittaa lihaasi? virkkoi hän voitonriemuisena. - -Anna punastui ja oli kiitollinen, ettei Allan voinut nähdä hänen -kasvojaan. Mutta hän unohti, että Allan saattoi nähdä hänen korvansa ja -että hän voi selittää hänen äänettömyytensä. - --- Aha, nyt osasin naulan päähän! Mutta kyllä sinä pääset taivaaseen -silti, vaikka lankesit tähän syntiin lohdutti hän. Etkö usko sitä? - --- Elä tee pilaa minusta! mutisi Anna. - --- Rakkahin pikku Valkolilja, en minä tee sinusta pilaa! Et saa uskoa -sitä! Ethän usko, mitä? - -Hän hiljensi vauhtia ja kumartui eteenpäin nähdäkseen vilahduksen Annan -kasvoista. - -Tämä hymyili hänelle, mutta tuo petollinen alahuuli vapisi hiukan. - --- Et suinkaan sinä ole vihainen minulle? kysyi Allan. - --- Vihainen sinulle! sanoi Anna, ikäänkuin sellainen olisi ollut -mahdotonta. - -Allan äänsi jotakin tyytyväisyyden ilmaisuksi ja lisäsi vauhtia -jälleen. Hän alkoi sitten puhua Erikistä hauskaan, toverilliseen -tapaan, joka palautti Annaan entisen tasapainon ja turvallisuuden -tunteen ja ilon. - -Huolimatta keskustelusta Allan potki voimakkaasti ja tarmokkaasti ja -tähysti innokkaasti eteenpäin, ikäänkuin hänellä olisi ollut kiire -saavuttaa toiset. Ja kun he tulivat näkyviin, hoilasi hän äänekkäästi, -niin että lähimmät potkurit pysähtyivät jääden odottamaan heitä. - -Siinä oli Lucia Erikin kelkassa ja Brita Unon, vaikka sillä kertaa Uno -istui ja Brita potki. - -Ilmeisellä ylpeydellä Allan näytti saalistaan. - --- Otin hänet väkisin sinun rikkinäisten paitojesi äärestä, Erik, -selitti hän. - -Mutta Luciaan hän katsoi ja hänen hyväksymistään hän pyysi palkaksi. -Hän saikin sen. Lucia nyökkäsi tervetuloa Annalle ja oli iloinen -nähdessään noiden varhaiskypsän vakavien silmien säteilevän ja -hymyilevän takaisin kiitollisen ihastuneina. - -Paikka paikoin nousi tie ylöspäin, ja silloin noustiin kelkoista -ylös ja käveltiin. Kun sitten istuttiin uudelleen, vaihtoi yksi ja -toinen paikkaa. Siten Anna joutui veljensä potkuriin ja Lucia Allanin, -seuraavan ylämaan jälkeen joutuakseen Unon kelkkaan. - -Kaikki nuoret kilpailivat Luciasta, ei vain herrat vaan tytötkin. -Niinpä esimerkiksi Irene, Gerda ja Brita ottivat tilaisuuden sattuessa -veljiensä potkurin saadakseen "potkia" Lucia-tätiä. Annakin koetti, -mutta hengästyi heti niin, ettei Lucia antanut hänen jatkaa. - --- Pysähdy, pieni! sanoi hän ystävällisesti, mutta niin päättävästi, -että Annan täytyi totella vasten tahtoaan. - --- Sinä et ole kyllin vahva, sen huomaa, sanoi hän ja katsoi tarkaten -tuota nuorta tyttöä, joka läähätti, ja hymyili ja halusi niin -mielellään saada työntää edelleen. - --- Olen kyllä, vakuutti Anna. Se ei tee mitään, että hengästyn, niin -teen toisinaan käytyäni vain mäen ylös. - -Hän sanoi tämän todistaakseen, miten tavallista se oli ja senvuoksi -tietysti aivan merkityksetöntä, mutta Luciaan se selitys teki aivan -päinvastaisen vaikutuksen kuin Anna oli tarkoittanut. - --- Sinulla on sitten varmaan jotakin vikaa sydämessä? - --- Ei toki. - --- Etkö tunne siinä koskaan mitään? - --- Joskus hiukan. Mutta se menee niin pian ohi. Ja nyt en tunne mitään, -vakuutti hän innokkaasti. Istu uudelleen, rakas, kulta Lucia-täti! Mitä -se tekee, jos hieman puhallan? Jaksan niin hyvin. - -Mutta Lucia otti kelkan häneltä. - --- Istu sinä, niin minä potkin. Voimme puhella yhtä hyvin sillä tavoin. - -Ja Annan täytyi suostua. Se oli kuitenkin joka tapauksessa lähinnä -parasta. - -Ylhäällä metsäisellä selänteellä, jota sanottiin Kallioharjuksi, oli -pieni yksinäinen mökki kauniilla paikalla erään joen latvoilla. Mökissä -asui vanha pariskunta, mies ja vaimo, jotka olivat tehneet työtä koko -elämänsä ajan, mutta nyt eivät enää jaksaneet juuri muuta kuin odottaa -kuolemaa, ja senkin he tekivät sangen tiedottomasti. Päivän pikku -huolet ja monet vaivat häivyttivät pois tuon suuren muutoksen. Heillä -oli luonaan tyttärentytär, jonka maailmaan tulo kaksikymmentäviisi -vuotta takaperin oli tuottanut heille suurta surua, siihen kun oli -liittynyt häpeä. Mutta nyt se suru oli kääntynyt siunaukseksi, josta -he eivät kyllin voineet kiittää, sillä tyttärentytär hoiti heitä ja -oli hyvä heitä kohtaan, eivätkä he ymmärtäneet miten he olisivat nyt -vanhuudessaan voineet tulla toimeen ilman häntä. - --- Saammeko keittää kahvimme tässä takassa? kysyi Irene. - -Tietysti he saivat. Kaikki tuvassa asetettiin vapaasti tuon iloisen -seurueen käytettäväksi. Vanhukset olivat iloisia nähdessään niin monta -ympärillään, ja Hilda, tyttärentytär, kiiruhti auliisti hakemaan puita -ja vettä. Mutta Allan otti ensin puut häneltä ja kantoi ne sisään ja -kiiruhti sitten hänen jälkeensä ulos tehdäkseen samoin vesiämpärille. - --- Istu sinä, ja anna nyt meidän palvella sinua. Isovanhempasi ja sinä -olette nyt meidän vieraitamme, käsitätkö? - -Tyttö hymyili leveästi ja sydämellisesti, sillä hänestä tämä hiljaisen -yksinäisyyden keskeytys oli niin hauskaa. Mutta hän ei osannut antaa -palvella itseään, hän kun oli ylen tottunut palvelemaan. Mutta oli -vaikeaa päästä mitään tekemään, sillä nuo nuoret tytöt olivat touhussa, -tekivät tulta, purkivat eväitä, kattoivat pöytää. Allan oli mukana -milloin siellä, milloin täällä, auttoi tai sotki, aina miten päähän -pisti. Lucia puheli vanhusten kanssa, ja Erik istui ääneti ja kuunteli -puoleksi hajamielisenä. Uno seisoi eteisen portailla sikarineen ja -ihaili suurenmoista näköalaa, jota katsomaan kaikki toiset näkyivät -olevan liian jokapäiväisiä ja nälkäisiä. Mutta kun kaikki oli valmista -ja hänet kutsuttiin sisään, suvaitsi hän tulla ja teki aivan yhtä -suurta kunniaa ruuille kuin nuo jokapäiväiset ja nälkäiset. - -Vasta sitten kun lyhyt talvipäivä alkoi hämärtyä, lähdettiin -kotimatkalle. Se kävi paljon nopeammin kuin menomatka, sillä nyt tie -kulki melkein koko ajan alamäkeä. - -Anna istui Erikin kelkassa. Tie, jota he kulkivat, oli kapea ja -halkokuormia oli ajettu sitä myöten. Se oli syvällä korkeiden -lumikinosten välissä. Kuuset seisoivat tiheässä molemmin puolin, mutta -eteenpäin saattoi -- alamäen sattuessa -- pitkän aikaa nähdä kauas -niiden latvojen yli. Iltarusko oli hehkuva ja lyhyt, ja sen sammuttua -alkoivat tähdet tuikkia. Anna nautti luonnosta, matkasta ja Erikistä, -mutta tunsi kuitenkin merkillistä tyytymättömyyttä. Hän kuunteli -melkein tiedottomasti ääniä tai naurua edessä olevasta kelkasta, ja -hänestä tuntui, että Allan riensi liian nopeaan Lucia-tädin kanssa. Hän -olisi toivonut heidän pysyvän näkö- ja kuulomatkan päässä, niin että -olisi voinut kulkea yhdessä, kun tuli mäki. Hän ei tiennyt kumpaa hän -noista kahdesta eniten kaipasi, mutta matka kävi autioksi, kun hän ei -enää kuullut heidän ääniään. - --- Onpa niillä kiire, sanoi hän vihdoin Erikille. - --- Allan on tuulispää, hänen pitää aina mennä kuin pyörre, vastasi Erik. - --- Ehkä me kuljemme liian hitaasti, arveli Anna. - --- Ei minun mielestäni. Eihän meillä ole mitään kiirettä kotiin. - -Siinähän hän oli oikeassa, ja Anna koetti hillitä kärsimättömyyttään. - --- Ihmettelen, odottavatko he meitä tienhaarassa, sanoi Anna tuokion -kuluttua. - --- Miksi he niin tekisivät? Hehän menevät molemmat eteenpäin. - --- Sanoakseen hyvää yötä meille. - --- Eihän se nyt ole niin välttämätöntä, kestämme me kai sen, elleivät -sitä tee. - --- Totta kai, nauroi Anna hieman hämillään. Mutta olisi hauskaa sanoa -heille hyvää yötä. - -Hän koetti ajatella muuta, mutta kun he lähestyivät tienhaaraa, sai hän -jännityksestä sydämentykytyskohtauksen ja tähysti innokkaasti eteenpäin -ikäänkuin sillä, että he olisivat odottaneet heitä, olisi ollut mitä -suurin merkitys. - -He eivät olleet siinä, ja Annan olennon läpi kulki ikäänkuin pistos. -He eivät olleet välittäneet odottaa, tai Allan oli unohtanut, että -tältä syrjätieltä hän oli Annan kanssa aamulla tullut. Hänestä tuntui -yht'äkkiä, että siitä oli niin kauan. - --- Miksi pysähdyt? kysyi hän melkein kärsimättömästi, kun Erik -pysähdytti kelkan. - --- Saadakseni Britan käsiini. - -Britan, tosiaankin! Hänet oli Anna aivan unohtanut. Silloinhan hän -vuorostaan ei ollut rahtuakaan parempi kuin nuo kaksi, jotka olivat -unohtaneet hänet. Hän tuli aina pahoilleen huomatessaan vian itsessään -ja nyt hän luuli sen, että oli huomannut unohtaneensa sisarensa, olevan -syynä siihen, että hän tunsi sydämensä raskaaksi ja pettyneeksi. - - - - -17. - - -Joululoman lopulla oli Annan syntymäpäivä. Hän täytti seitsemäntoista -vuotta. - -Hän heräsi aikaiseen sinä aamuna, hyvän aikaa ennenkuin hänen tarvitsi -nousta ylös. Hän hiipi kuitenkin vuoteesta ja sytytti tulen uuniin, -johon puut oli pantu jo edellisenä iltana ja joka siis oli valmis -sytytettäväksi. Sitten hän kömpi takaisin vuoteeseen ja makasi -katsellen, kuinka puut paloivat. - -Ulkona oli vielä tuskin hämärän aavistustakaan, ja ikkuna oli kuin -musta aukko. Mutta Anna katsoi valkeaan, joka alkoi liekehtiä aamun -pimeässä. - -Syntymäpäivänä hänellä oli aina tapana tehdä jokin päätös tulevaa -elinvuottansa varten. Maatessaan siinä nyt käsi posken alla ja -epämääräinen onnen tunne mielessä, hän päätti koettaa olla aina iloinen. - -Se päätös ei ollut ensinkään hänen tapaistaan, mutta se johtuikin -toisen vaikutuksesta. Hän ei ollut koskaan ennen ajatellut, että -saattaisi olla velvollisuus ympäristöänsä kohtaan olla iloinen. Mutta -Allan oli eräänä päivänä nyt joulun aikaan sanonut, että iloisella -ihmisellä on sama vaikutus toisiin ihmisiin kuin auringolla. Hän oli -itsekin niin iloinen, auringonpaisteteoriansa elävä todiste. Anna -hymyili itsekseen. Niin, hän tahtoi olla iloinen kuten Allan, hän -tahtoi tulla auringonpaisteeksi. - -Olihan paljon iloa, joka ei ollut väärää, ja kaikkea sellaista hän -tahtoi tuntea. Mutta sen ilon peruskivi, jolle hän tahtoi rakentaa -uuden elämänsä vuoden päivät, olisi ilo Jumalassa. "Ilo Herrassa on -teidän vahvuutenne." Se sana tuli hänen mieleensä, ja hän otti sen -vastaan Jumalan erityisenä lahjana tänä aamuna. Hän pyysi Jumalan -kirjoittamaan sen elävin kirjaimin hänen sydämeensä. - -Uunista tuleva laukauksen tapainen räiskähdys herätti Britan. - --- Mitä nyt, onko jo niin myöhä, napisi tämä ja ojensi itseään. - --- Ei oikein vielä, vastasi Anna, mutta sytytin valkean kuitenkin. On -niin suloista, kun on aikaa lojua ja katsoa valkeaan. - --- On vielä suloisempaa nukkua, mutisi Brita unisesti ja koetti nukkua -jälleen. - -Mutta tuli oli päässyt nyt vauhtiin ja räiskyi niin iloisesti, ettei -unesta juuri voinut tulla mitään. - --- Mikä sinulle tuli, kun sytytit niin varhain? sähisi Brita. - --- Eihän tämä ole liian aikaiseen, puolustihe Anna. Neljännestunnin -kuluttua soi herätyskello. - --- Koko neljännestunti menee hukkaan, napisi Brita. - -Anna oli vähällä pahastua ja syyttää itseään itsekkäisyydestä. -Mutta sitten hän muisti päätöksensä olla iloinen. Hän tuli myöskin -ajatelleeksi, mitä Allan oli kerran sanonut hänelle hänestä itsestään. -Hänen ei pitäisi kiintyä pikku seikkoihin ja nähdä syntiä kaikessa eikä -olla niin nöyrä, että ihmiset unohtivat hänen olemassaolonsa. - --- Sellainen melkein pakottaa ihmiset tallaamaan sinut jalkoihinsa, oli -hän sanonut. - -Anna ei ollut oikein ymmärtänyt häntä silloin, mutta nyt hän ymmärsi, -että nyt juuri oli sellainen hetki, jolloin liian suuri myöntyväisyys -ei olisi paikallaan. - --- Minun syntymäpäivänihän on tänään, sanoi hän, pitäen kiinni -oikeudestaan, ja silloin voin mielestäni antaa itselleni sen lahjan, -että saan maata aamuvalkean ääressä, vaikka se maksaakin sinulle -neljännestunnin unen. - -Brita, joka nyt oli ennättänyt päästä täysin hereille, oli samalla -myöskin alkanut tulla paremmalle tuulelle. Annan järkevä puhe täydensi -asian. - --- Siinä olet aivan oikeassa. Minulla on kunnia onnitella! Saat minun -hukkaan menneen neljännestuntini ylimääräiseksi lahjaksi kaupan -päälle. Minulla on sinulle toinenkin, mutta sitä et saa ennenkuin -aamiaispöydässä. - -Siten oli sopu täydelleen palautettu ja suhde sisarten välillä -sydämellinen. - -Huolimatta seitsemästätoista ikävuodestaan Anna oli vielä siksi lapsi, -että tunsi onnen väristyksen siitä, että oli hänen syntymäpäivänsä ja -että lahjat odottivat häntä. - -Perhe vietti sitä aamiaispöydässä, ja iltapäivällä tulivat kaikki -Borgista, Bergshamrasta ja tohtorista kahville. Kaikilla oli lahjoja -hänelle. Mutta kahvin jälkeen tuli kaikkein paras. Silloin tapahtui -Annalle taas niin loistavan hauskaa, että hänellä mielestään tuskin oli -oikeutta tuntea sellaista maan päällä. Sillä silloin mentiin joukolla -Billingin jäälle, missä aamupäivällä lumi oli lapioitu valleiksi aika -suuren luistinradan ympärille. Lumessa seisoi vuoroin kuusia ja palavia -tervatynnyreitä. - -Tähtitaivas kimalteli, ja jää paukahteli pakkasesta. Mutta -tervatynnyrit liekehtivät lämmittävästi, ja nuori veri virtaili -reippaasta liikunnosta lämpimänä. - -Kun tervatynnyrit olivat palaneet loppuun, mentiin -illalliselle. Illempana Allan Bentick piti runomuotoisen puheen -seitsentoistavuotiaalle, joka tunsi olevansa valmis vaipumaan maan alle -ujoudesta, huomatessaan olevansa kaikkien yhteisen huomion esineenä. -Mutta jälkeenpäin, toivuttuaan ja saatuaan omakseen Allanin käden -hienolle paperille kirjoittamat säkeistöt, silloin hän oli onnellinen -tuntiessaan saaneensa ikuisen muiston. - - - - -18. - - -Joululoma oli lopussa, luvut Borgissa olivat taas alkaneet, ja päivät -olivat pidenneet huomattavasti. Erik ja Allan olivat matkustaneet -takaisin Uppsalaan, ja kaikista, yhtä lukuunottamatta, tuntui tyhjältä -heidän mentyään. Tämä ainoa oli Uno Clareus. Hän oli joutunut varjoon -etenkin Allan Bentickin tähden, jota vastaan ei kukaan voinut pitää -puoliansa. Uno, joka oli täynnä omaa tärkeyttään ja joka tahtoi -toistenkin olevan sellaisia, ei senvuoksi oikein suvainnut Allania ja -alensi tätä mielellään, jos tilaisuutta sattui. - --- Hän on vaahdon kaltainen, hänessä ei ole mitään syvyyttä, sanoi hän -Lucialle muuanna päivänä, kun puhe osui Allaniin. - -Lucia hymyili iloista hymyä, jonka pelkkä Allanin ajatteleminenkin -herätti useimmissa. - --- Mutta hänessä on vauhtia. - --- Niinpä kai, myönsi Uno ylenkatseellisesti. Sitähän on pienimmässä -purosessakin. Meren suuresta tyyneydestä ja suuresta myrskystä hän ei -tiedä mitään. - -Tämä sanottiin äänellä, joka ilmaisi, että Uno itse kyllä oli selvillä -siitä paisuttavasta kokemuksesta ja osaisi sanoa paljon siitä, jos -tahtoisi. - -Lucia hymyili hieman, mutta ei vastannut mitään. Hän istui suuressa -salissa pianon ääressä ja soitteli mielialojaan hämärissä odottaessaan -Britaa, joka oli tulossa noin neljännestunnin kuluttua alkavalle -soittotunnilleen. Uno oli kuullut hänen soittonsa ja tullut sisään, -ei kuuntelemaan, vaan käyttääkseen tilaisuutta hyväkseen esittääkseen -Lucialle jotakin, jota hän pari päivää oli mietiskellyt. Lucia oli -sattunut mainitsemaan Allanin, ja se oli saattanut Unon lausumaan -arvostelunsa tuosta nuorukaisesta. Mutta nyt hänen ajatuksensa palasi -takaisin siihen asiaan, joka oli aiheuttanut hänen tänne tulonsa. - --- Neiti Lucia, pyytäisin teiltä erästä palvelusta, sanoi hän -sellaisella äänellä, kuin olisi ollut kyseessä pikemminkin suuri -kunnianosoitus, jota hän oli aikeissa osoittaa Lucialle. - -Lucia lakkasi soittamasta ja katsahti mielenkiintoisena häneen. - -Uno heilautti tukkaansa ja selvitti kurkkuansa. - --- Asia on siten, että olen saanut näytelmäni niin valmiiksi, että -haluaisin lukea sen ja pohtia sitä jonkun sellaisen kanssa, jolla on -arvostelukykyä. Koska te olette nykyisessä ympäristössäni ainoa, jolla -sitä on, on minun valintani sattunut teihin -- jos sallitte? - -Huolimatta teeskennellystä kainouden ilmeestä oli selvää, että hän -odotti Lucian aivan haltioituvan Tämä koettikin näyttää siltä. -Varmaa on, että Lucia, oli sekä huvitettu ja yllättynyt että asiasta -innostunut, mikä kaikki saattoi hänen kasvonsa Unon täydelliseksi -tyytyväisyydeksi hymyilemään ja säteilemään. Unon lapsellinen -itserakkaus pikemmin liikutti kuin työnsi luotaan Luciaa. Senvuoksi ei -hänen suostumuksessaan ollut mitään soraääntä. - --- Mikä liekin saattanut teidät noin ehdottomasti luottamaan -minun arvosteluuni, sitä en tiedä, mutta että teidän näytelmänne -kuunteleminen on minusta erittäin huvittavaa ja mielenkiintoista, on -varmaa, sanoi hän hilpeään ja sydämelliseen tapaansa. Uno hymyili -mielissään. - --- Milloin ja missä luemme? On hyvin tärkeää, että saamme olla -häiritsemättä. - --- Niin, tietysti, sanoi Lucia ja mietti. Se sopisi niinä iltapäivinä, -jolloin tytöillä ei ole soittoa. Lukuhuoneessa ei ole ketään siihen -aikaan. - --- Huu sentään! Kuinka voittekaan ehdottaa niin jokapäiväistä? -Seinäkartta ja musta taulu! Tuntisin itseni ikäänkuin koulupojaksi, -joka lukee koulukirjoitustaan. - -Lucia nauroi. - --- No kirjasto sitten! Siinä on tunnelmaa kauniine vanhoine esineineen. -Eikä sielläkään ole ketään iltapäivillä. - -Kirjasto voitti Unon hyväksymisen. Ensimmäisenä vapaana iltapäivänä -Lucia meni sinne, ja heti jälkeenpäin tuli Uno käsikirjoituksineen -turhaan salaten tärkeyttään ja arvokkuuttaan teeskennellyn -välinpitämättömyyden ja kainouden taa. - -Lucia ei odottanut paljoa hänen teoksestaan, sillä Uno tuntui -hänestä liian kypsymättömältä voidakseen luoda mitään arvokasta. -Mutta lukemisen aikana hän pian muutti mieltään Unon teos oli tosin -kypsymätön, mutta ilmaisi kieltämättä todellista lahjakkuutta. -Ihmeekseen Lucia tunsi näytelmän kiinnittävän mieltä ja tempaavan -mukaansa sitä myöten kuin lukeminen jatkui. Ja juuri siksi, että hän -oli odottanut niin vähän, oli hänen ihmettelynsä sitä vilkkaampi. Tuo -nuori mies itsekin esiintyi muuttuneena hänen edessään niinä hetkinä, -jolloin hän näki hänen kokonaan olevan yhtä teoksensa kanssa. Hänen -sisäinen ihmisensä esiintyi vapaana kaikesta siitä, joka muutoin oli -siinä ylinnä. - -Luciassa heräsi näinä iltapäivinä kunnioitus Unoa kohtaan ja hänestä -tuntui ikäänkuin todellinen ystävyys voisi syntyä heidän välilleen. Hän -tunsi tämän orastavan ystävyyden edesvastuun. Hän ei saisi kuten tähän -saakka hymyillä salassa Unon pikku heikkouksille, vaan hänen pitäisi -sanoa ne hänelle kuten ystävä ystävälle, niin että Uno saattaisi -taistella niitä vastaan, sillä ne olivat hänelle suureksi haitaksi. - -Jos joku voisi menestyksellä sanoa Unolle totuuden hänestä itsestään, -niin hän -- Lucia -- sen voisi. Sillä hänen tapansa kiittää, missä -kiittämistä oli, oli hankkinut hänelle Unon luottamuksen, ja Uno -kunnioitti hänen arvostelujansa. Nyt oli kysymys vain siitä, kestikö -tuo kunnioitus koetuksen moittivankin sanan kuullessaan. - -Niin kauan kuin he puhuivat Unon teoksesta, kävi se paremmin kuin olisi -odottanut, sillä jos hän esitti jonkin muistutuksen, tapahtui se niin -hienosti ja enemmän kysymyksen kuin väitteen muodossa. Ja Uno itse -tavallisesti aina arveli, että hän itse oli ollut epävarma kysymyksessä -olevasta asiasta ja että hänellä oli ollut sellainen tunne, että se -olisi muutettava. - -Mutta eräänä iltana Uno esitti kysymyksen, luuliko Lucia että hänestä -tulisi suuri runoilija, ja silloin Lucian tehtävä totisena ystävänä -kävi vaikeammaksi. - --- Tullaksenne suureksi runoilijaksi pitää teidän tulla suureksi -mieheksikin. - --- Ja teidän mielestänne minulla ei ole edellytyksiä siihen? - -Uno koetti ottaa sen tyynesti ja asiallisesti, mutta Lucia näki, miten -kovin epämieluisasti hän tuli liikutetuksi siitä epäilystä, joka oli -kätketty Lucian vastaukseen. - -Lucia katsoi ystävällisesti häneen ja tunsi, miten hyvää hän tahtoi -hänelle. - --- Luvatkaa, ettette pahastu, jos sanon suoraan, mitä ajattelen! - --- Sen lupaan, sanoi Uno terästäytyen. - --- Pelkään teillä olevan liian suuret ajatukset itsestänne, sanoi Lucia -suoraan. Sellaiset täytyy aina kukistaa, ennenkuin pääsee mihinkään. -Sen olen usein nähnyt. - -Uno loukkaantui tästä tuomiosta ja ilmaisi sen, mutta ei kiivaasti, -vaan hyvin hillityllä tavalla. Hän kokosi käsikirjoituksen lehdet ja -tasoitti pinkkaa pöytää vasten. - --- Olen pahoillani vaivattuani teitä tällä, sanoi hän jäykästi. -Ymmärrän nyt, että teille on tämän täytynyt olla uhraus, koska teidän -mielestänne olen niin ilman arvoa samoinkuin tietysti teoksenikin. - --- Mutta, mutta, kuinka liioittelittekaan! Enhän ole sanonut mitään -sellaista! Enkö ole päinvastoin ollut täynnä mielenkiintoa ja kiitosta? -Oletteko unohtanut kaiken hienon, ylistyksen mitä olen sanonut ja miten -syvästi mielenkiintoinen olen ollut? - -Lucian ilmeinen mielipaha tuotti Unolle karvasta tyydytystä, ja hän -liioitteli edelleen halussaan saada loukata sekä itseään että Luciaa. - --- Te ette ehkä tarkoittanut sitä ja teidän harrastuksenne saattoi olla -vain oletettua. - --- Nyt te syytätte minua sekä epärehellisyydestä että kieroudesta! -virkkoi Lucia ja nousi loukkaantuneena. - -Silloin Uno hypähti ylös pelästyneenä tällaisesta sanojensa tulkinnasta. - --- En suinkaan tarkoittanut niin, vakuutti hän hartaasti. Kuinka -voittekaan uskoa, että saattaisin syyttää teitä tai uskoakaan teistä -jotain sellaista? Minä... minä... - -Hän ei tiennyt mitä sanoa, millä olisi lepyttänyt jälleen Lucian. - -Lucia katseli häntä tyynesti omituinen kiilto harvinaisen vakavassa -katseessaan. - --- Vakuutan teille, että mielenkiintoni on ollut kauttaaltaan -todellista ja että olen tarkoittanut kaikkea, mitä olen sanonut, sanoi -hän, puhuen hitaasti, mikä antoi painoa hänen sanoilleen ja mikä myös -ehkäisi Unon intoa keskeyttää häntä vakuuttaakseen hänelle uskovansa -häntä. - --- Minun mielestäni, jatkoi Lucia, teillä on todella suuret lahjat, ja -luulen, että te työllä ja nöyryydellä voitte päästä pitkälle. Mutta -tarkoitan sitäkin, mitä äsken sanoin, että teillä on liian korkeat -ajatukset itsestänne. Te _olette_ itserakas. Ja se on suuri haitta -teille. Tahdoin herättää teidät, jotta huomaisitte sen ja taistelisitte -sitä vastaan. Sekä te itse että teidän lahjanne tarvitsevat kypsyä. - -Hänen ääneensä tuli sydämellisyyttä, ja hänen katseensa oli lämmin. - --- Älkää pahastuko minuun senvuoksi, että olen ystävänne ja sanon -teille totuuden. Teille on parempi katsoa vikaanne silmiin ja itse -tehdä työtä sen voittamiseksi, kuin että elämän vastoinkäymisten täytyy -tulla, jotta saisitte silmänne auki. Sillä te olette toki liian hyvä -jäämään häiritsemättä vihanne valtaan. - -Oli ilmeistä, että Lucia ei enää ollut loukkaantunut. Hänen silmistään -säteili melkein äidillistä hellyyttä häntä kohtaan. - -Uno oli liikutettu. Hänen sydämessään taisteli ylpeys kuohahtavan -tunteen kera, jota hän ei ymmärtänyt, mutta joka saattoi hänet -tarttumaan Lucian kumpaankin käteen ja suutelemaan niitä. Kyyneleet -kiertyivät hänen silmiinsä, ja hän tuli niin merkillisen nöyräksi -Lucian edessä. Lucian nuhtelu tuotti hänelle nautinnon ja ihastuksen -tunteen. Hän palvoi häntä hänen ankaruutensa tähden. - -Lucia hymyili tyynnyttävästi Unon liioittelevalle liikutukselle ja veti -hiljaa kätensä pois. - --- Ei niin! sanoi hän lempeästi. - -Uno suoristausi katsoen Luciaan uhmailevan antautuvin katsein. - --- Sanokaa minulle, mitä minun on tehtävä elämälläni! Tahdon tehdä, -mitä te vain tahdotte, virkkoi hän. - -Lucia ajatteli tuokion. Hän huomasi saaneensa Unon valtaansa. Hänen -valtansa miehiin nähden ei näyttänyt väistyneen. Kaihoten hän ajatteli, -kuinka paljon hän oli käyttänyt sitä väärin. Tässä hän nyt sovitukseksi -tahtoi käyttää sitä oikein. - --- Tahdotteko tosiaankin? kysyi Lucia koetellen. - --- Ehdottomasti. Saatte minut miksi haluatte. - -Lucia ajatteli erästä toista, jonka hän myöskin kerran olisi saanut -miksi olisi tahtonut. Mutta silloin hän oli ollut liian ajattelematon -ja liian täynnä omaa itseään tahtoakseen mitään määrättyä tuon toisen -suhteen. - -Tämä karvas muisto toi nyt hänen silmiinsä sellaisen ilmeen, että -Uno, joka otti sen itselleen, tunsi sydämensä paisuvan pitäen sitä -todisteena siitä, miten läheisesti hän ja hänen kehityksensä oli Lucian -sydämellä. - --- Ryhtykää uudelleen katkaistuihin opinnoihinne, sanoi hän. Teille on -tarpeen rikastuttaa itseänne tiedoilla, vakaantua ja kypsyä. Teidän -runoutenne voittaa vain siitä. Teillä on sekä päätä että tilaisuutta -opiskelemaan, ja silloinhan on sekä sääli että häpeä olla tekemättä -sitä. - -Juuri samaa toisetkin olivat sanoneet hänelle ennen, mutta tuloksetta. -Nyt, kun Lucia sanoi sen, se tehosi. - --- Jos teen kuten sanotte, niin tahdotteko silloin ajatella hyvää -minusta? - --- Tietysti. En ole koskaan ajatellut teistä muuta. - --- Mutta te sanotte minua itserakkaaksi, sanoi hän uudestaan närkästyen. - -Lucia naurahti. - --- Sitä te ette voi sulattaa? sanoi hän tavallisella hilpeällä -äänellään. Laittakaa niin, ettei minun tarvitse enää toiste sanoa sitä -teille! - --- Ja teidän mielestänne minun tarvitsee kypsyä, jatkoi hän samaan -närkästyneeseen tapaan. Ehkä te pidätte minua vain poikasena? - --- Ettepä te juuri muutakaan ole. Unon silmissä välähti. - --- Näytän teille olevani mies, sanoi hän syttyvän tarmokkaasti. - --- Se on oikein. Tehkää niin, sanoi Lucia. - -Ja sitten Lucia lopetti tuon sangen tunteellisen haastattelun. - - - - -19. - - --- Ottaako vai antaako neiti tunteja pojalleni? kysyi rouva Clareus -eräänä päivänä aivan odottamatta, hänen ja Lucian sattumalta ollessa -kahden. - --- En kumpaakaan, vastasi Lucia, itsekseen ihmetellen, miten rouva -Clareus tiesi kirjastossa vietetyistä iltapäivähetkistä, sillä ei -kukaan ollut häirinnyt heitä. - --- Maisteri lukee minulle näytelmänsä luonnosta, lisäsi hän tuokion -epäröimisen jälkeen, tultuaan siihen lopputulokseen, että Unon teos oli -tunnettu, hänen tarvitsematta pitää sitä salassa. - --- Minkätähden hän tekee sitä? - -Lucia ihmetteli, kuvitteliko hän vai tuliko rouva Clareuksen olento -todellakin hieman jäykemmäksi. - --- Hän tahtoi keskustella siitä jonkun kanssa, ja siitä saakka -kun pidin tuon syksyisen esitelmäni, on hän saanut päähänsä minun -ymmärtävän kirjallisuutta, vastasi Lucia. - --- Hänelle voi olla hyväksi saada joitakuita järkeviä neuvoja. - -Enempää ei asiasta puhuttu eikähän rouva Clareus ollut osoittanut -mitään tyytymättömyyttä, mutta Lucialla oli tunne siitä, että äiti -tunsi itsensä poikansa luottamuksen syrjäyttämäksi. - -Senvuoksi Lucia oli tuon ratkaisevan keskustelun jälkeen levoton siitä, -että rouva Clareus saisi tietää hänen, Lucian, olevan Unon päätöksen -takana. Sillä vaikka rouva Clareus ei tahtonut kenellekään näyttää -olevansa muuta kuin tyytyväinen Unon kotona oleskeluun, sattui Lucia -tietämään, että Unon äiti oli ollut niiden joukossa, jotka olivat -koettaneet taivuttaa häntä palaamaan yliopistoon, ja täytyihän sen -loukata äidin ylpeyttä, että toinen oli onnistunut siinä, missä hän -itse oli epäonnistunut. Hän ei katsonut kuitenkaan voivansa pyytää Unoa -pitämään salassa hänen osallisuuttaan tämän päätökseen. Mutta siitä, -mitä hän Unoa tunsi, toivoi hän tämän ilman huomautusta esittävän -päätöksen ikäänkuin omasta itsestään johtuvana. - -Joko hän nyt oli tehnyt näin tahi rouva Clareus oli liian ylpeä -ollakseen tietävinäänkään siitä, että joku toinen oli voittanut siinä, -missä hän oli joutunut tappiolle, oli miten oli, eräänä päivänä hän -kertoi Lucialle uutisen, että Uno palaisi Upsalaan. - --- Minä en oikein koskaan ole pitänyt siitä, että hän keskeytti -opinnot, mutta enhän tahtonut estääkään häntä omistautumasta -kirjailijatoiminnalle. Mutta nyt, saatuaan työnsä osapuilleen -valmiiksi, hän tekee minulle mieliksi ja lopettaa opintonsa. - -Lucia ilmaisi ilonsa siitä, ja vielä suurempi oli se! salainen ilo, -mitä hän tunsi siitä, että Unon äiti ei tuntunut aavistavan mitään -Lucian osallisuudesta nuorukaisen päätökseen. - -Mutta vähitellen Lucia sai kuitenkin havaita, että tämä ehkä kuitenkin -aavisti enemmän kuin tahtoi olla huomaavinaan, sillä rouva Clareuksen -käytös kotiopettajatarta kohtaan tuli tämän jälkeen jäykemmäksi. Lucia, -joka tahtoi voittaa tuon vaikeasti voitettavan sydämen, pelkäsi nyt -ehkä sen sijaan joutuvansa salaisen kaunan esineeksi. - -Hän mietti, mitä olisi saattanut keksiä ehkäistäkseen sen. Vihdoin -hänelle juolahti mieleen muuan ajatus. Hän saisi tilaisuuden, jolloin -voisi saada kaksi kärpästä samalla iskulla. Paras tapa saada rouva -Clareus lepytetyksi oli antaa tälle tilaisuus käyttää vaikutusvaltaa -taholla, missä Lucialla ei ollut valtaa. Sellainen tilaisuus oli juuri -käsissä. Kunniakkaampaa voittamisen esinettähän ei juuri saattanut -ajatellakaan kuin minkä hän aikoi esittää rouva Clareukselle, sillä se -ei ollut mikään vähempi kuin itse itsevaltias kirkkoherra Sander. - -Brita oli koettanut puhua isän kanssa toiveestaan päästä -voimistelijaksi, mutta tämä ei ollut tahtonut kuunnella häntä. -Tyttöjen paikka oli kodissa, sen kirkkoherra piti selviönä, ja siitä -käsityksestä ei Britan ollut onnistunut järkyttää häntä. Huolimatta -rohkeudestaan ja voimakkaasta tahdostaan hän ei ollut uskaltanut tehdä -muuta kuin joitakuita haparoivia kokeita. Äidin pelkokin ehkäisi häntä. -Rouva Sander oli tullut ylös tyttöjen huoneeseen ja kyynelin pyytänyt -Britaa luopumaan enemmistä isän taivuttamisyrityksistä. - --- Olisi kauheaa, jos hän todella suuttuisi sinuun. En kestäisi sitä -koskaan, valitti äiti. - -Hän ei ollut hellittänyt, ennenkuin Brita oli melkein luvannut olla -enää puhumatta asiasta isän kanssa. - -Suuttumuksen ja mielipahan kyynelin oli Brita puhunut tästä kaikesta -Lucialle ja Irenelle ja selittänyt olevansa nyt niin sydäntynyt, että -hän saattaisi paeta kotoa, jos hän vain voisi saada rahaa. Lucia -oli pyytänyt häntä olemaan kärsivällinen, kaikki selviytyisi kyllä, -pahempiakin vaikeuksia oli toki voitettu. - --- Tahtooko täti puhua isän kanssa? - --- Tiedän erään toisen, joka voisi sen tehdä paljon paremmin. - --- Kenen sitten? - --- Sitä en voi sanoa sinulle nyt, minun täytyy ensin kuulustaa, -tahtooko hän. - -Se, jota Lucia oli tarkoittanut, oli rouva Clareus. - -Eräänä päivänä tämän istuessa käsitöineen salissa ja kuunnellessaan -Irenen soittoläksyä, piti Lucia tilaisuuden sopivana esittää sen mitä -hänellä oli sydämellä. - -Kun hän soittotunnin päätyttyä nousi pianon äärestä, meni hän rouva -Clareuksen luo ja istui jakkaralle ihailemaan kaunista koruompelua, -jota tämä teki. - --- Eikö ole päätetty, että Irene menee Tukholmaan syksyllä? kysyi hän. - --- Melkeinpä. Kuinka niin? - --- Ajattelen Brita Sanderia, jatkoi Lucia. Eikö Irenelle olisi kaksin -verroin hauskaa, jos hän voisi saada Britan mukaansa? - --- Mutta eihän Britalla ole taipumusta maalaukseen. Vai onko hänellä? - --- Ei. Mutta Britalla on mitä palavin halu päästä voimistelijaksi. - -Lucia kertoi nyt kaikki Britan suunnitelmat ja vaikeudet. - --- Hän tahtoo, että minä puhuisin hänen isänsä kanssa, mutta tiedän sen -olevan aivan turhaa. Hän ei kuuntelisi minua. Mutta _jos_ rouva Clareus -tahtoisi ottaa huostaansa Britan asian, niin se olisi melkein kuin -voitettu. - -Lucian ääneen tuli rukoileva sävy. - -Rouva Clareus oli tyytyväisempi kuin miltä tahtoi näyttää. - --- Ei suinkaan neiti, jolla on sellainen vaikutusvalta ihmisiin, -joutuisi tappiolle kirkkoherran kanssa, virkkoi hän. - --- Tiedän, että joutuisin, vakuutti Lucia. Jos joskus näyttää siltä, -että voin vaikuttaa ihmisiin, niin se on vain senvuoksi, että satun -sanomaan, mitä he itse sisimmässään ajattelevat tai mitä muut ovat -sanoneet heille ennen, niin että he jo oikeastaan ovat siitä vakuutetut. - -Hän oli halukas väheksymään sitä, mikä salaisesti oli loukannut tämän -äidin sydäntä tai turhamaisuutta, mihinkä se sitten lie sattunutkin. - --- Voinhan koettaa, sanoi rouva Clareus voitettuna. Jos epäonnistun, -niin eihän se Britalle ole pahempi kuin ennenkään. - --- Oh, rouva Clareus ei epäonnistu, sanoi Lucia iloisena ja niin -varmana asiastaan, että hän sai noista kylmähköistä silmistä kerrassaan -ystävällisen katseen luottamuksensa palkaksi. - -Rouva Clareus päätti toimia valtioviisaasti voidakseen olla varma -menestyksestä, sillä hän oli päättänyt onnistua. Hän ei mennyt suoraan -Sanderin luo, vaan hän pani Borgissa toimeen päivälliskutsut kaikille -naapuriperheille. Kirkkoherra sai osakseen viedä hänet pöytään ja -hän kohteli kirkkoherraa kohteliaasti ja huomaavaisesti, melkein -sydämellisesti, mutta omaan ylhäiseen tapaansa. Terävämpi ihmistuntija -kuin Sander olisi epäillyt jotakin tämän johdosta. Mutta hän meni -suoran luonteensa hyväluuloisuuden viettelemänä aavistamatta ansaan ja -pehmeni, itse sitä lainkaan huomaamatta. - -Myöhempään iltapäivällä, kun rouva Clareus piti maata taipeeksi -muokattuna, läheni hän vähitellen ainettaan. Hän aloitti puhumalla -heidän suunnitelmistaan Irenen suhteen ja että heillä oli tiedossa -erinomainen täysihoito tutussa perheessä, mutta että oli kysymyksessä -kahden-asuttava huone. - --- Olemme senvuoksi hyvin halukkaita saamaan jonkun, joka voisi asua -Irenen kanssa yhdessä, sanoi hän, keskeytti hetkiseksi, joll'aikaa -hän tutkiskeli kirkkoherran kasvoja, ja sitten hän lisäsi, hänen -kylmähkölle, ylhäiselle äänensävylleen harvinaisen pyytävästi: En kai -uskalla ajatella niin onnellista mahdollisuutta, että Brita... - -Hän ei täydentänyt lausetta. Hän huomasi, että nuoli sattui. Sander -hätkähti hiukan. - --- Kuinka rouva Clareus tulee ajatelleeksi juuri Britaa? - --- On lähintä, että ajatukset johtuvat häneen. Hän on Irenen paras -ystävä. Ja sitten satun tietämään, että hän itse hyvin mielellään -haluaa päästä oppimaan jotakin. - --- Onko hän sanonut jotakin siitä? - --- Ei minulle, mutta Irenelle, ja hänellähän ei ole mitään salaisuuksia. - --- Ymmärrän. - -Sander näytti happamelta. Hän ei pitänyt tästä hyökkäyksestä, jonka -alaiseksi hän niin odottamatta oli joutunut, mutta hän ei voinut löytää -siinä mitään, joka olisi oikeuttanut hänet siitä suuttumaan ja sen -jyrkästi torjumaan. Hän ei voinut vastata siihen muuten kuin tosisyillä. - --- Britalla on tarpeeksi työtä kotona, sanoi hän. - --- Mutta siinä ei ole mitään hänen tulevaisuuttansa varten, väitti -rouva Clareus. - --- Mitä minun tyttöihini tulee, olen aina ajatellut, että jos he -tunnontarkasti täyttävät ne velvollisuudet, jotka ovat heitä lähinnä, -niin Jumala pitää huolen heidän tulevaisuudestaan. - --- Eikö ole ajateltavissa, että Jumala pitää huolta Britan -tulevaisuudesta juuri sillä tavalla, että hän antaa hänelle työn, jolla -hän voi elättää itseään. - -Sander huomasi jokaisen väitteen oikeutuksen, mutta hänelle ei ollut -helppoa myöntyä edes tosisyyn nojalla. - --- Pidän omapäisyytenä Britassa sitä, että hän välttämättä tahtoo -kulkea omaa tietään. - -Rouva Clareus hymyili. - --- Siinä tapauksessa hän on isänsä tytär. Hän on perinyt isänsä -voimakkaan luonteen, ja se vaatii päästä oikeuksiinsa. - -Nämä sanat eivät olleet Sanderista epämiellyttäviä, ja salaisesti hän -oli ylpeä Britan itsenäisyydestä, vaikka hän katsoi velvollisuudekseen -ehkäistä sitä. - --- Mutta hän on nainen, ja sellaisena hänen tulee oppia taipumaan. - --- Tietysti, vastasi rouva Clareus, joka teoreettisesti oli samaa -mieltä, -- miten lie sitten käytännön laita ollutkaan! Mutta kun hän -tahtoo vain niin hyvää kuin oppia jotakin työtä elääkseen, niin ei toki -ole viisasta estää häntä. _Voisihan_ ajatella, että niin uhmaileva -luonne kuin Brita siten johdetaan toisella kertaa valitsemaan jotakin -vähemmän hyvää. - -Sanderin silmissä välähti. - --- Koettakoonpahan vain! sanoi hän uhkaavasti. - --- En toki luule, että hän tekisi niin, kiiruhti rouva Clareus -lisäämään. Mutta en voi muuta kuin olla sitä mieltä, että meidän -vanhempien tulee ymmärtää nuorten pyyteitä, kun ne ovat oikeutettuja. -Ja mitä nyt erittäin Britaan tulee, niin minullahan on hyvin itsekäs -syy, kun olisi niin erinomainen etu Irenelle saada hänet huonetoveriksi. - -Tämä sanottiin hymyillen ja tuolla harvinaisen taivuttavalla -äänensävyllä. Sander ei saattanut tuota viimeksimainittua vastaan pitää -puoliaan. - --- Ajattelen asiaa, lupasi hän vaikkakin vastahakoisesti. - -Rouva Clareus tunsi voittaneensa, ja hänen mielensä teki kertoa -Lucialle voitonriemustaan. Mutta hän hillitsi tuon halun ikäänkuin -arvokkuudelleen sopimattomana. Ei, ennenkuin asia oli aivan päätetty, -hän ei sanoisi mitään siitä. - - - - -20. - - -Jonkun aikaa Borgin päivälliskutsujen jälkeen Brita eräänä aamuna -korjaili aamiaispöytää, kun hänen isänsä, joka istui ikkunan ääressä -ja luki sanomalehteä, yllätti hänet niin, että hän oli pudottaa -lautaskasan, jota hän juuri oli pois kantamassa. - --- Tiedätkö, mitkä pääsyvaatimukset ovat voimisteluopistoon? kysyi hän. - --- Oi, isä! virkahti Brita ja asetti lautaskasan takaisin pöydälle. - -Hän saattoi tuskin uskoa korviaan. Isä ei voinut olla hymyilemättä -hänen ihastuneelle hämmästykselleen. - --- Olen ajatellut, että sinun ehkä on parasta oppia jotakin, jolla -voit elättää itsesi siinä tapauksessa, että minä kuolisin. Sinullahan -on halua voimisteluun ja se on hyvä toimi, joka tuottaa hintansa. -Sitäpaitsi rouva Clareuksella oli eräänä päivänä ehdotus, joka sai -minut päättämään antaa sinun tehdä tahtosi mukaan. Borgilaisten -mielestä me tekisimme heille palveluksen antamalla sinun tulla -Irenen asuintoveriksi. Minä lasken kulut, ja sinä saat ottaa selvän -vaatimuksista, niin saamme nähdä sitten, voitko täyttää ne ja minä -suoriutua kustannuksista. Jos se on Jumalan tahto, niin se soveltuu, ja -sinä voit saada alkaa syksyllä. - -Innokkaasti, jopa kiihkeästi Brita oli toivonut suostumusta, jonka -hän nyt niin odottamatta sai, mutta hänen ihastukseensa tuli -kuitenkin jotakin hillittyä ja vakavana hän kiitti isää. Tuo sana -isän mahdollisesta kuolemasta teki Britan mielen ahdistetuksi ja -isän täydellisen suostumuksen kuullessaan hän häpesi kaikkia niitä -uhmailevia ajatuksia, joita hän oli ajatellut isää vastaan. Yht'äkkiä -hän tunsi, miten hän rakasti isää ja kotia ja kaikkea, minkä hän nyt -tulisi jättämään. Hän oli katsellut sitä kaikkea melkein kuin vankilaa. -Nyt, kun se ei enää pidättänyt häntä, se kävi hänelle rakkaaksi. - --- Teen työtä kuin hevonen, lupasi hän, ja isä saa kunniaa minusta. - --- Sitä odotan, sanoi tämä. - -Ja ääneti Brita lupasi itselleen, ettei isän toivomus tulisi ainoastaan -täytetyksi vaan enemmänkin. - - - - -21. - - -Seuraavana päivänä kun Brita tuli Borgiin, oli juhlallisuus kuin pois -puhallettu hänen mielestään, ja hän oli pelkkää riemuitsevaa ihastusta. - --- Tästä saat kiittää Irenen äitiä, sanoi Lucia. - --- Sen teenkin heti paikalla, selitti Brita ja syöksyi ulos hakemaan -tätiä. - -Lucia tarttui Irenen käsivarteen ja seurasi mukana lisätäkseen rouva -Clareuksen riemuvoittoa olemalla sen todistajana. - -He löysivät rouva Clareuksen kirjoituspöydän äärestä, kirjettä -kirjoittamasta. - --- Tulen kiittämään tätiä. Täti on tehnyt ihmeitä isälle. _Saan_ ruveta -voimistelijaksi, ja se on tädin ansio. - -Britan silmät säteilivät, eikä hän voinut pidättyä syleilemästä tätiä, -jonka jäykkä arvokkuus muutoin piti kaikenlaiset hyväilyt loitolla. - --- Rakas lapsi, mitäpä minä oikeastaan olen tehnyt? sanoi hän, -mutta vastasi todellakin keveästi nuoren tytön syleilyyn, ennenkuin -varovaisesti irtausi siitä. - --- Täti on tehnyt kaiken. Isä ei olisi koskaan suostunut, ellei täti -olisi puhunut hänen kanssaan, vakuutti Brita. - -Rouva Clareus näytti hyvin tyytyväiseltä, mutta jätti tämän -puheenaineen pohtiakseen sen sijaan yksityisseikkoja suunnitelman -toteuttamiseksi. Ja nyt vasta hän otti huomioon Lucian läsnäolon ja -veti hänet mukaan keskusteluun, sillä hän oli se, joka parhaiten tunsi -ehdot ja olot siinä opistossa, johon Brita aikoi pyrkiä. - -Tämän tapauksen jälkeen, jossa rouva Clareus oli näytellyt niin -onnistunutta osaa ja sekä itsensä että Lucian tieten osoittanut -omaavansa vaikutuskykyä, joka veti vertoja tuon vaikuterikkaan -kotiopettajattaren omalle kyvylle, katosi häneltä tuo salainen, hänen -tätä kohtaan tuntemansa kauna, ja jotakin ystävyyden tapaista syntyi -näiden kahden välille. Tämä ystävyys ilmeni ensin siinä, että rouva -Clareus ehdotti lähempää tuttavuutta lastensa opettajattarelle ja -sitten siinä, että hän pyysi Luciaa jäämää kesäksikin heille sanoen -suoraan, että olisi niin tyhjää, jos hän matkustaisi pois. Ja Lucia jäi -ilomielin. - - - - -22. - - --- Mikä sinuun on mennyt, kun et kiertele tervehtimässä kymmeniä -mielitiettyjäsi, kuten tavallisesti kesäsi kulutat? kysyi tohtori -Bentick pojaltaan tämän oltua kolmatta viikkoa kotona. Onko sinulla -ehkä mielitietty tällä paikkakunnalla? - --- Tietysti, vastasi Allan sukkelasti. Isä katsoi häneen alta kulmain. - --- Ovatko ne kaikki vai yksi erikoinen? - --- Yksi erikoinen, vastasi Allan niin avomielisesti, että se ällistytti -isää. - --- Kuka? - --- Kukapa muu kuin sinä, pater! - --- Senkin veitikka! Saatoinpa arvata, ettet olisi vilpitön! - -Allan nauroi. - --- Sanon sinulle vain, jatkoi isä, että sinä et saa särkeä muutamien -tämän paikkakunnan tyttöjen sydämiä. He ovat kaikki olleet minun -potilaitani siitä asti kuin alkoivat sykkiä, ettäs tiedät. Ja minä olen -arka heistä. - --- Minun mielestäni saisit olla minulle vain kiitollinen, jos hankkisin -sinulle työtä ja ansiota. - --- Sitä minulla on ilman, että sinun tarvitsee sekaantua siihen, senkin -junkkari. - --- Muutoin, sanoi Allan olematta milläänkään isän haukkumasanasta, en -särje koskaan tyttöjen sydämiä. Rakastan herttaisia tyttöjä aivan liian -paljon siten tehdäkseni. - -Isä loi häneen karsaan syrjäsilmäyksen. - --- Onko sinussa mitään uskollisuutta? kysyi hän ivallisesti. - --- Uskollisuudella ei ole väliä, vastasi Allan huolettomasti. Mitä -uskollisuudella tekee, kun haluaa vain tanssia ja leikkiä ja pitää -hauskaa noiden pikku kullannuppujen kanssa? - --- Miten tanssinet ja leikkinetkin, voi siitä tulla tosi. - --- Silloin se ei ole minun syyni, vastasi Allan keveästi. _Minä_ en -koskaan tarkoita vakavasti. Joka sitä ei käsitä, on tyhmä. - --- Sanon sinulle vain, että jos sinä tuotat jotakin vahinkoa tällä -paikkakunnalla, niin annan sinulle selkään. - --- Tee hyvin! sanoi Allan rakastettavasti. En lyö takaisin, -kunnioitukseni kieltää sen. Muutoin otan mieluummin hieman selkääni -kuin vaimon. Edellinen menee ohi, mutta jälkimmäisestä tulee -kroonillinen vika. - --- Jos sillä tavoin tunnet, niin pidä käpäläsi loitolla kaikesta, mikä -tyttöjä koskee -- etenkin eräästä pikku raukasta, joka on sellainen, -että hän ottaa kaikki vakavalta kannalta, sinutkin, pöllö! - -Allan ymmärsi, ketä isä tarkoitti, mutta ei ollut ymmärtävinään. Hän -oli tänä kesänä jatkanut joulunaikaista tehtäväänsä, nimittäin Anna -Sanderin elvyttämistä, ja hän aikoi tehdä sitä edelleenkin sentähden, -että se huvitti häntä. Isän peitelty varoitus pikemmin yllytti kuin -ehkäisi häntä. - --- Kukapa se voisi olla? ihmetteli Allan ja kohotti kulmiaan. Sen -ilmiön, joka ottaa minut vakavalta kannalta tahtoisin nähdä! Enkä -minä koskaan voi antaa tyttöjen olla rauhassa. Rakastan niitä. Minun -rakkauteni on niin suuri, ettei sitä mitenkään voi keskittää yhteen. -"Oi saisinko, saisinko suudella heitä." - -Hyräillen sitä laulua, hän poistui isän luota, huolettomana siitä -ukkospilvestä, jonka hänen kevytmielisyytensä oli nostanut tämän -otsalle. - - - - -23. - - -Erik Sander katseli myöskin hieman levottomana Allanin kiintymystä -Annaan ja tämän kiintymystä Allaniin. Hän tunsi sekä ystävänsä että -pienen sisarensa, tiesi edellisen pitävän kaikkea vain leikkinä, -jälkimmäisen ottavan kaikki vakavalta kannalta. Mutta hän tyynnytti -levottomuutensa sillä, että Anna oli niin nuori vielä. Ja jos hän tunsi -Allanin oikein, niin tämä kyllä väsyisi leikkiinsä ennenkuin Anna -ehtisi tulla kyllin vanhaksi kiintyäkseen auttamattomasti. - -Sitäpaitsi Erik oli tänä kesänä niin oman ristiriitansa rikkirepimä, -ettei hän kyennyt muiden suhteille omistamaan muuta kuin jonkin -hetkellisen ajatuksen. - -Epäsointu hänen olennossaan oli kasvanut hitaasti, mutta varmasti -ja oli nyt joutunut siihen kohtaan, jolloin käänne oli välttämätön. -Kevätlukukaudella hänelle oli selvinnyt, että hänen oli mahdoton ruveta -papiksi. Hänen piti sanoa se isälle, mitä pikemmin sen parempi. - -Mutta viikko viikon jälkeen vieri hänen voimatta sitä sanoa. - -Eräänä päivänä keskikesällä hän oli isän kanssa soutanut Billingen -järven yli toiselle rannalle, missä Sander perkasi uutta peltoa. Se oli -pieni metsänaukeama. Siinä ei ollut puita, mutta maa oli kivistä. - -Isä ja poika tekivät työtä otsansa hiessä väännellen rautakangella -kiviä maasta. Se oli työtä, joka sopi heille, ja heidän luonteensa -saivat vaikutteita siitä, niin että he tunsivat itsensä tyytyväisiksi. -Tilaisuus oli Erikille mitä suotuisin tuoda vaikea asiansa esille. -Mutta he olivat tehneet työtä ääneti ja ahkerasti pari tuntia, hänen -sanomatta mitään. - -Erikin oli onnistunut juuri irroittaa suuri kivi ja hän seisoi nyt, -pyyhkien hikeä otsaltaan ja katsellen alas työhönsä. Suurin osa kiveä -oli ollut maan sisässä ja sen jättämä aukko oli ikäänkuin pieni hauta. -Lukemattomia pikku eläimiä, joilla oli ollut suojansa sen alla, vilisi -kiveen takertuneessa mullassa tai piiloutui nopeasti maan sisään. - --- Siinä sinä otit kelpo otteen, sanoi Sander hyväksyvästi. - --- Käyhän se hyvin tällaisten kivien parissa, joihin voi panna -voimansa, vastasi Erik miettivästi. - -Hänen äänessään oli jotakin, joka saattoi isän katsomaan tutkivasti -häneen. - --- Tuntuu niinkuin sinä ajattelisit joitakin toisenlaisia kiviä? - --- Ajattelen vuoria, joita täytyy siirtää uskon avulla, sanoi Erik -hitaasti, ja kun ei ole mitään uskoa... - -Syntyi lyhyt, sähköinen äänettömyys. - --- Tahdotko sillä sanoa minulle, että epäilet? - --- Niin. - -Nyt se siis vihdoinkin oli sanottu! Erik ei hämmästyksekseen tuntenut -mitään pelkoa siitä, mitä nyt olisi tuleva, niin suuri oli hänen -helpotuksensa saatuaan tehdyksi tunnustuksen, joka oli tehtävä. - --- Mitä sinä epäilet? kysyi Sander, seisoessaan raskaana ja -voimakkaana, molemmin käsin nojaten maahan iskemäänsä rautakankeen. - --- Kaikkea. - --- Mistä se johtuu? - -Erik katsoi ylös ja kohtasi isän ankarasti tutkivan katseen. - --- Sitä en tiedä, sanoi Erik. Se on vain niin. En voi voittaa sitä. Älä -suutu minuun, isä, mutta minä en voi tulla papiksi. - -Siinä oli rukoileva, mutta myöskin lujasti päättävä ilme, joka -sinisistä silmistä kohtasi isän katseen. - -Sander ei muutamaan minuuttiin löytänyt sanoja. Se tuli niin -odottamatta, niin mullistavana. - --- Oletko langennut syntiin? kysyi hän viimein. Älä pelkää tunnustaa. - --- En, en mihinkään karkeaan syntiin, vastasi Erik ja kesti pelottomana -isän läpitunkevan katseen. - --- Oletko lukenut epäuskoista kirjallisuutta? - --- En. Olen lukenut vain mitä minun piti lukea. Se ei ole mitään -ulkoapäin tullutta. Se on vain sitä, että olen yhä enemmän päässyt -selville itsestäni ja ymmärrän, ettei minua ole kutsuttu papiksi. - --- Miten voit tietää sen? - --- Minulla ei ole uskoa. - --- Etkö sitten usko Jumalaa ja Raamattua ja kirkkomme oppia? - --- Uskon, että Jumala on, että Raamattu sisältää totuuden ja että -meidän kirkkomme oppi on inhimillisen käsityksen ilmaus siitä. Mutta -- -minä en välitä siitä. Minun uskoni on kuollut. Minulla ei ole mitään -rakkautta Jumalaan. - --- Vai niin, _sekö_ on tullut tulokseksi vuosikautisista opinnoistasi! -sanoi Sander hitaasti ja enemmän vihastuen. - -Erik terästäysi. Hän kärsi, mutta tunsi että hänen täytyy ajaa tahtonsa -perille siinäkin tapauksessa, ettei hän voisi saada isää ymmärtämään. - --- Sen kiitoksen sinä annat minulle siitä, mitä olen uhrannut hyväksesi! - --- Tiedän, että minun olisi pitänyt sanoa tämä ennen. Mutta tahdoin -ensin taistella viimeiseen asti. Sen olen tehnyt -- turhaan. Minua ei -oltu koskaan kutsuttu papiksi. Kun se päätettiin, olin liian nuori -sitä ymmärtääkseni. Olen epätoivoinen niistä kuluista, joita olen -tuottanut isälle suotta. Mutta salli minun tulla -- miksi voin, niin -tulevaisuudessa korvaan, mitä olen tullut maksamaan. Isän ei koskaan -tarvitse saada muuta surua minusta kuin tämän: että en voi tulla -papiksi. - -Hän puhui katkonaisesti, ja hänen äänensä oli käheä mielenliikutuksesta. - --- Niinkuin siinä ei olisi surua tarpeeksi! - -Erik tunsi itsensä väsyneeksi ja istuutui suurelle kivelle, jonka hän -juuri niin voimakkaasti oli vääntänyt maasta. - --- Miksi tahtoisit sen sijaan ruveta? - --- Talonpojaksi. Sanderin katsellessa poikaansa synkin katsein, -tunkeutui hänen mieleensä se ajatus, että miksi hänen poikansa tahtoi -tulla, se hän jo oli, ja että miksi hän ei tahtonut tulla, siksi häntä -ei mikään isällinen mahtivalta voinut tehdä. Hän näki turhaksi tuon -pojan pakottamisen. - -Mutta tuon ylpeän miehen ei ollut helppo tunnustaa, että hän -suunnitellessaan poikansa tulevaisuutta oli tehnyt perinpohjaisen -erehdyksen. Hänen oma tahtonsa oli myöskin raskas vuori -järkytettäväksi. Tulisikohan näyttäytymään, ettei hänellä monivuotisen -papillisen tehtävänsä jälkeen olisi enemmän kuin pojallakaan tuota -vuoriasiirtävää uskoa? - -Tietämättömänä taistelusta, joka oli vallannut isän, istui Erik -kivellään ja odotti. Hän tunsi itsensä niin merkillisen tylsäksi, hän -ei osannut ajatella mitään eikä hän välittänyt mistään. Yksi asia -hänellä vain oli selvillä: ettei väistyä kehoitusten eikä käskyjen -tähden. - --- Sinä olet nyt niin lähellä valmistumistasi, enkä minä suvaitse -mitään keskeneräistä, sanoi isä. Tahdon, että suoritat tutkintosi -loppuun. Sinun ei tarvitse sitten antaa vihkiä itseäsi papiksi, ellei -mielesi ole muuttunut. - --- Eikö se ole tarpeetonta rahan ja ajan tuhlausta? - --- Minä annan rahat, sinä ajan. - --- Mutta minkätähden en voisi keskeyttää nyt ja tulla siksi, miksi aion -tulla? - --- Olen sanonut sinulle syyni ja -- tahtoni. En pyydä mitään -kohtuutonta, en pakota omaatuntoasi. - -Erik katsoi ylös. - --- Lupaako isä sitten olla, suoritettuani tutkinnon, millään tavalla -pakottamatta minua? - --- Sen lupaan. Tahdotko sinä puolestasi luvata minulle olla -vastustamatta Jumalan henkeä, jos saisit tuntea sen vetämystä? - --- Sen lupaan, vastasi Erik puolittain hieman ivallisesti, puolittain -surullisesti hymyillen, ikäänkuin ajatellen ettei ollut juuri -luultavaa, että hän saisi tuntea sitä vetämystä. - - - - -24. - - --- Tule, Anna, sanoi Erik sisarelleen sen päivän illalla, jolloin hän -oli puhunut isän kanssa. - --- En tiedä, onko minulla aikaa, sanoi Anna epäröiden, sillä toiselta -puolen hänen velvollisuudentunteensa ja toiselta puolen halu lähteä -veljen mukaan aiheuttivat hänessä ristiriidan. - --- Ota sitten aikaa! Minä pystytän muistokiven ja sinun pitää olla -mukana. - --- Muistokiven? Minkä vuoksi? - -Anna katsoi häneen vilkasta mielenkiintoa osoittavasti. - --- Sen sanon sinulle, jos tulet mukaani. - -Anna suostui heti. - -Ilta oli lauha ja kaunis. Anna kulki ilman hattua ja vaaleassa -pumpulipuvussaan. Hieno päivetys loi väriä nuorekkaan pyöreälle -poskelle. Hänen silmänsä säteilivät odottavasti. Hän ymmärsi Erikin -ilmeestä, että jotakin ilahuttavaa oli tapahtunut hänelle. Ei niin, -että hän olisi näyttänyt iloiselta -- siltä hän ei milloinkaan -näyttänyt -- mutta hän näytti tyytyväiseltä. - -He kulkivat, erään ha'an läpi ja seurasivat sitten metsäpolkua, kunnes -tulivat ylös pitkähkölle metsäkummulle. Siinä oli vanha kivilouhos -ja sen yläpuolella metsäinen vuorialue luolineen, pensaikkoineen -ja paasineen ja siinä pieni paikka, jonka Erik ja Brita ja Anna -lapsuutensa päivinä olivat ottaneet omakseen ja jota he nimittivät -Muistolehdoksi. Sinne oli vaikea päästä ja se oli suojainen, ja tokkopa -kukaan muu kuin nuo kolme sisarusta lie koskaan siellä käynytkään. -Kun heille tapahtui jotakin tärkeää, menivät he tavallisesti sinne -ja pystyttivät muistokiven. Heillä oli lehdossa kullakin erikoinen -alueensa. Annan alueella oli kolme kiveä. Ensimmäisen hän oli -pystyttänyt ensimmäisen ja ainoan ja rakkaan koiransa kuoleman -muistoksi. Se makasi kiven alle haudattuna, ja Anna oli kärsinyt niin -kiihkeästi sen kuolemasta, ettei hän sitten koskaan tahtonut muuta -koiraa kadottaakseen. Toisen kiven hän oli pystyttänyt parannuttuaan -tulirokosta, ja kolmannen päästyään ripille. - -Britalla oli vain yksi kivi. Sen hän oli pystyttänyt Muistolehdon -vihkiäisissä. Senjälkeen hänelle ei ollut tapahtunut mitään tärkeää, -tai hän oli unohtanut pystyttää kiven. - -Erik oli ollut ahkerin, ja hänen muistokivensä olivat uhkeimmat. -Yksi muistutti hänen parhaan leikkitoverinsa, metsänvartijan Kallen, -kuolemasta, toinen seisoi siinä hänen ensimmäisen suksiparinsa -kunniaksi, kolmas muistutti hänen ensimmäistä lähtöään kotoa kouluun, -neljäs oli muisto ylioppilastutkinnosta, viides viittasi hänen -yliopistonopinnoittensa alkamiseen. - -Tiellä oli Erik kertonut innokkaan mielenkiintoiselle sisarelleen -keskustelustaan isän kanssa ja sen tuloksesta. Vapautuksensa muistoksi -hän nyt tahtoi pystyttää muistokiven. - -Anna auttoi häntä enemmän innolla kuin voimalla ja oli muistokiven -valmistuttua ylpeämpi kuin Erik. - -Mutta yht'äkkiä hän kävi vakavaksi. Erik huomasi sen ja kysyi, mitä hän -nyt tuli ajatelleeksi. - --- Sitä, minkä johdosta me olemme sen pystyttäneet. Eihän siinä -oikeastaan ole iloitsemisen syytä. - -Päinvastoin. - --- Tottahan siinä on ilon syytä, että pääsen tulemasta siksi, miksi en -voi tulla. - --- Mutta että sinä et saattanut tulla siksi! sanoi Anna kaihoisasti. - --- Emmehän senvuoksi ole kiveä pystyttäneet, arveli Erik. - --- Emmepä kyllä, mutta kuitenkin! Häneen koski niin tuo, ettei veljellä -ollut uskoa. - --- Emme pystytä muistokiviämme turhien toiveiden vuoksi, vaan -toteutuneiden ja todellisten tapahtumien muistoksi, sanoi hän ja -silitti kädellään melkein hyväillen vastapystytettyä muistokiveään. - -Anna hymyili hieman. - --- Jos pystyttäisimme merkin kaikille toivomuksille, niin -- eivät -kivet kai riittäisi, sanoi hän haaveillen. - -Sitten hän katsoi Britan alueelle. - --- Kuules Erik, emmekö pystytä muistokiveä Britalle, senvuoksi, että -hän saa ruveta voimistelijaksi? Siihen minun mielestäni olisi syytä. - -Erik oli samaa mieltä. He alkoivat heti uuden kiven pystyttämisen. - -Kun se oli valmis, ihmetteli Erik, eikö olisi syytä pystyttää -muistokivi Annallekin. - --- Minulle ei ole tapahtunut mitään. Mutta syksyllä, kun te kaikki -olette menneet, tulen minä tänne ja pystytän muistokiven yksinäisyyteni -muistoksi, sanoi hän hieman surumielisesti hymyillen. - --- Sinua käy sääliksi, kun Brita menee. - --- Ei toki. Olen vain iloinen, että hän saa sen, mitä hän on niin -ikävöinyt, vakuutti Anna innokkaasti. Onhan minulla Gerda ja Lucia-täti --- ja paljon muuta. - -Hän ajatteli muistoja, joita tämä kesä jätti hänelle syyskuukausien -varalle. Mutta niiden muistoksi hän ei uskaltanut pystyttää mitään -näkyväisiä merkkejä. - - - - -25. - - --- Jospa voisin käsittää, kuinka te, jolla ei ole pisaraakaan -vakavuutta, voitte sopia lääkäriksi? sanoi Lucia, nauraen Allanin -hassutuksille. - -Leikittiin eräällä kentällä kesäiltana, ja Lucia oli istahtanut -hetkeksi levähtämään ja katselemaan. Allan ei ollut antanut hänen istua -kahta minuuttia rauhassa, ennenkuin oli tullut ja istuutunut hänen -viereensä ja avannut sanasäkkinsä. - --- Voinhan kai elvyttää ainakin sairaita. Hyvä nauru pitentää ikää, -sanoo sananlasku. - --- Mutta jos ne tulevat liian sairaiksi nauraakseen? Jos ne kuolevat? - --- Niin eivät ne missään tapauksessa kuole minusta puuttuvan vakavuuden -tähden. Muutoin saatan sanoa teille, että olen etevä alallani. Sitä -ette ehkä tahdo uskoa, mutta se on totta. Lääkärin silmääkin minulla on. - --- Itseluottamustakaan teiltä ei tunnu puuttuvan, hymyili Lucia. - --- Ei, kaikeksi onneksi, sillä sitä kyllä tarvitaan, vastasi Allan, -ikäänkuin Lucia olisi sanonut kohteliaisuuden. - --- Milloin te valmistutte? - --- Parin, kolmen vuoden perästä luullakseni. - -Lucia katsoi häneen ystävällistä pilaa hymyilevin silmin. - --- Minun on mahdotonta ajatella teitä _valmiina_. - -Allan katsoi häneen takaisin, ja Lucia huomasi hänen silmissään uuden -ilmeen, jotakin tutkimatonta ja lannistamatonta, ikäänkuin hän olisi -vastaanottanut haasteen antaakseen sen korkoineen takaisin. - --- Enkä minä teitä, sanoi Allan tyynesti - -Hän sai tyydytyksekseen nähdä Lucian yllättyvän - --- Minähän nyt lienen valmis aikoja sitten! - --- Milloin tulitte valmiiksi? - -Sen Lucia kyllä tiesi, mutta kärsi sen muistelemisesta. Allan huomasi -varjon, joka hetkiseksi pimensi hänen säteileviä kasvojansa. Vaikka se -heti kartoitettiin oli Allanin sukkela ja ovela taju kuitenkin ehtinyt -tehdä johtopäätöksen. - --- Teillä on salaisuus, näemmä, sanoi hän välinpitämättömällä äänellä, -ikäänkuin tuo havainto ei olisi sen enempää häntä hämmästyttänyt. - --- Minulla on kai montakin, vastasi Lucia keveästi eksyttääkseen -Allania. - --- Mutta oikeastaan vain yksi. Ja se teki teidät valmiiksi. - -Hän tarkkasi Luciaa salaa ja näki noista vilkkaista kasvoista, että -oli osunut oikeaan. Lucia ei sinä silmänräpäyksenä ehtinyt hillitä -hämmästystään ja se oli kylliksi Allanille. - --- Siinä näette, että minulla on lääkärin silmää, sanoi hän tyynesti. - --- Eihän nyt liene kysymys sairaudesta! - --- Eikö? Onko sitten normaalia olla ulkonaisesti iloinen ja vilkas, kun -suree sisällisesti? - -Lucialla oli koko työ pysytellä tasapainossa Allanin vaarallisen -tarkkanäköisyyden edessä. - --- Kuinka te tiedätte, että niin on? kysyi hän ylimielisesti. - -Mutta Allan ei antanut vaikuttaa itseensä. - --- Eikö se sitten ole niin? - -Lucia nosti leukaansa ja nousi ylös. - --- Nyt te käytte tunkeilevaksi. - -Allankin hypähti ylös, notkeana ja joustavana ja seisoi supisuorana -Lucian vieressä. Tämä tunsi hänen personallisuutensa ikäänkuin -magneettisena voimana. - --- Olen tutkinut teitä -- tunkeilevammin kuin luulettekaan, selitti -hän, olematta milläänkään Lucian nuhteista. Mutta sitä te varmastikaan -ette ole tehnyt minun suhteeni, sillä silloin ette syyttäisi minua -vakavuuden puutteesta. - -Lucia ei osannut selvittää itselleen, oliko Allan loukkaantunut, -tekikö hän pilaa vai tarkoittiko hän totta -- ja siinä tapauksessa -hän tarkoitti paljon. Hän tunsi yht'äkkiä, että tämä miellyttävä -nuori mies herttaisen, iloisen olentonsa pohjalla tarkkanäköisenä ja -lannistamattomana oli hyvin vaarallinen. Omasta puolestaan hän ei -pelännyt, sillä hän oli kerta kaikkiaan poltettu, tuli ei purrut häntä -enää. Mutta hän pelkäsi muitten puolesta, joita hänen päähänsä pisti -tutkia. - -Lucia oli kävellyt pari askelta ikäänkuin paetakseen Allania, mutta -pysähtyi yht'äkkiä ja katsoi häneen. Allan oli seurannut jäljessä ja -pysähtyi myös ojentautuen huomio-asentoon, ikäänkuin olisi odottanut -käskyjä. Mutta Lucia aavisti, että tuon kunnioittavan asennon takana -oli hänessä jotakin, joka hymyili. - --- On totta, etten ole vaivautunut tutkimaan teitä, sanoi Lucia -ylpeyden sekaisella hyväntahtoisuudella. Mutta minulla on kuitenkin -tunne siitä, mikä te olette. - -Hän viivähti ikäänkuin kahden vaiheilla pitäisikö hänen jatkaa vai -eikö. Mutta jokin, mikä lie ollutkin, pakotti hänet jatkamaan. Ehkä se -oli Allan, vaikka hän ei sanonut sanaakaan, seisoi vain odottaen. - --- Teillä on voima, joka itsessään ei ole paha eikä hyvä, mutta tulee -jommaksikummaksi riippuen siitä, miten sitä käytetään. Oletteko -tietoinen siitä? - -Allan hymyili hiukan, ja hänen päänsä näytti kohoavan. - --- Olen ylpeä siitä, että te olette tuntenut sen voiman, sanoi hän -matalalla äänellä. - -Hän seisoi Lucian edessä ikäänkuin voiton herrana, mutta hänen -katseessaan oli ilmeistä kunnioitusta. - -Lucia punastui vasten tahtoaan, mutta katsoi häntä kuitenkin tyynesti -silmiin. - --- Minua te ette kosketa sillä voimalla, vaikka tunnen sen. Ajattelen -muita -- ja teitä itseänne, ja tahdon varoittaa teitä käyttämästä sitä -väärin, sanoi hän. - -Samassa hän kääntyi ympäri, sillä Anna tuli heidän luokseen lämpimänä -ja virkeänä juuri lopetetun piirileikin jälkeen. - --- Aioimme leikkiä "leskisillä". Ettekö halua tulla mukaan? kysyi hän -tiedottoman pyytävällä äänellä ja katsoi ujosti, mutta huomattavan -lämpimästi vuorotellen näihin molempiin, jotka kumpikin olivat hänen -ihastuksensa esineitä. - --- Haluamme kyllä, vastasi Allan heti tavallisella! hilpeällä -äänellään. Juokse sinä, niin minä otan kiinni! - -Hän sanoi sen Annalle, mutta heitti pikaisen, hieman uhmaavan, hieman -ärsyttävän katseen Luciaan ikäänkuin kysyäkseen, pelkäsikö tämä nyt -hänen voivan käyttää valtaansa väärin. Ja Lucian katse vastasi hänelle -yhtä pikaisesti ja selvästi. - -Tämä oli toinen varoitus, jonka hän tänä kesänä sai Annan tähden. - -Mutta hän ei välittänyt siitä enempää kuin edellisestäkään. Joka -tahtoi, saattoi toki nähdä, että hän teki pienokaiselle enemmän -hyvää kuin pahaa. Hänhän kukoisti ja puhkesi kukkaan kuin nuppu -auringonpaisteessa ja vedessä. Allanista oli mieluista nähdä sitä, -mutta suurin tyydytys hänellä oli siitä tietoisuudesta, että Lucia -huomasi sen ja näki hänen voimansa. - - - - -26. - - -Syksy tuli lyhyine, kauniine päivineen ja pitkine, pimeine iltoineen. -Eivät vain ainoastaan Erik, Allan ja Uno olleet matkustaneet, vaan -Brita ja Irenekin. Ensimmäisenä vapaana hetkenä Anna meni muistolehtoon -ja pystytti muistokiven yksinäisyydellensä. Mutta hän lauloi sitä -tehdessään, ja hänen nuorilla kasvoillaan oli onnellisen unelman -hohtoa. Tosin hän kaipasi heitä kaikkia, mutta tulisivathan he taasen -jouluna eikä siihen ollut kuin muutamia kuukausia. Nämä kuukaudet -olivat, rakentuen kesän onnellisille muistoille, hänen mielessään -täynnä työtä ja iloista odotusta. - -Tähän asti ei Annasta ollut ollut lainkaan vaikeaa pitää -syntymäpäivälupaustaan aina iloisena olemisesta. Mennyt kesä oli -hänellä muistossa ikäänkuin yksi ainoa valoisa päivä, ja sydämessään -hän kiitti Jumalaa siitä. Tosin oli hänen joskus vallannut selittämätön -surumielisyys, mutta siinäkin oli ollut enemmän nautintoa kuin tuskaa. -Toisinaan oli sattunut, että häneen oli ikäänkuin pistänyt, kun Allan -oli leikkinyt ja hassutellut muiden kanssa ja näyttänyt unohtavan -hänet. Mutta se oli ollut ohimenevää. Allanin oli tarvinnut vain -katsoa häneen hymyilevine silmineen tai sanoa hänelle jotakin pirteään -tapaansa, niin Anna oli heti tullut iloiseksi jälleen. - -Oli vielä muuan seikka, joka teki Annan onnelliseksi. Lucia-täti oli -ollut niin erikoisen herttainen häntä kohtaan, ja nyt syksyllä Anna -tunsi ikäänkuin suhde olisi kehittymässä todelliseksi ystävyydeksi. -Hän tunsi suloista kaihoa saada uskoa salaisuutensa Lucia-tädille, -mutta ujous ehkäisi häntä. Sitäpaitsi hän tuskin vielä oli tunnustanut -itselleenkään sitä, mikä hänellä oli uskottavana. - -Anna ja Gerda olivat keväällä lopettaneet koulukurssin ja opiskelivat -nyt vain kieliä ja musiikkia Lucian johdolla. - -Anna nautti erikoisesti musiikkitunneista, sillä silloin hän oli yksin -Lucia-tädin kanssa pianonurkkauksessa Borgin suuressa salissa. Puoli -tuntia hän soitti, toinen puoli omistettiin laululle. - --- Sinun makusi on muuttunut viime aikoina. Ennen halusit laulaa -vain hengellisiä lauluja, sanoi Lucia eräänä päivänä, kun Anna oli -harjoitellut iloista kevätlaulua. - --- On yksipuolista laulaa vain yhtä lajia, vastasi Anna näyttäen -ikäänkuin haluavan lisätä jotakin, mutta ei uskaltanut tuoda sitä -kuitenkaan esille. - --- Mitenkä olet tullut siitä selville? kysyi Lucia auttaakseen häntä -eteenpäin. - --- Allan on sanonut. Hän pitää iloisista lauluista. - -Lucia oli tuokion vaiti. - --- Laulatko hänelle joskus? - --- En, en juuri, vastasi Anna ujoillen, mutta täynnä halua sanoa -enemmän. - --- Et juuri? toisti Lucia kysyvästi ja hymyili hänelle. - --- Niin, tarkoitan... kun leikimme tanssileikkejä toisinaan... me -kaikki... tahtoi hän mieluimmin minut, sanoi hän, senvuoksi että hän -mielellään kuuli minun ääntäni. - -Hyväilevin liikkein oli Anna tämän luottamuksen ilmaisun alussa -langennut polvilleen ja painautunut lähelle Luciaa, joka heti oli -kietonut käsivartensa hänen ympärilleen myötämielisen sydämellisesti. - --- Kerran hän sanoi, jatkoi Anna, että siinä hänellä oli ainoa -mahdollinen tilaisuus saada kuulla minun laulavan muitakin lauluja kuin -virsiä. - --- Milloin sitten lauloit hänelle virsiä? kysyi Lucia silittäen -keveästi nuoren tytön punastuvaa poskea. - -Anna piti silmät alasluotuina, mutta vapisi ihastuksesta, kun sai puhua -siitä, mikä täytti hänen sydämensä autuudella. - --- Kirkossa. Hän sanoi aina veisattaessa kuuntelevansa minun ääntäni. - -Anna vaikeni epäröiden, mutta sitten tuli vielä hiljaisemmalla äänellä: - --- Hän sanoi menevänsäkin senvuoksi kirkkoon. - --- Kas sitä! - -Anna katsoi ylös silmissä liikuttavaa vakavuutta. - --- Täti ymmärtää, että kun minun ääneni voi vetää hänet _sinne_, niin -tahdon tietysti tehdä kaikkeni, että... että hän pitäisi siitä niin -paljon kuin mahdollista. Senvuoksi tahdon laulaa iloisiakin lauluja ja -kansanlauluja ja sellaista, mistä hän pitää. - -Hän puhui hiljaa, ja puna liekehti hänen poskillaan. Hän oli liikutettu -ja onnellinen saadessaan kertoa tämän. - -Lucia ymmärsi, että koko tuo pieni, lämmin, viaton sydän oli kiintynyt -Allaniin, mutta ei vielä itse ollut tietoinen muista pyyteistä kuin -siitä, että saisi tehdä hänelle hyvää ja vetää häntä Jumalan luo. - --- Tietääkö täti, miksi hän sanoo minua? kysyi Anna kätkien päänsä -Lucian olkaa vasten. - --- En? - --- Hän sanoo minua Valkoliljaksi. Täti ymmärtää, että _en ole_ -ensinkään sellainen enkä ollenkaan luule hänen pitävän minua -sellaisena. Mutta se osoittaa vain, minkälaisen hän tahtoisi minun -olevan. Ymmärtääkö täti? - --- Ymmärrän kyllä, Valkolilja! - -Anna katsoi ylös, kietoi molemmat käsivartensa Lucian kaulan ympäri ja -suuteli häntä. - --- Niin, tätikin saa sanoa minua siksi. Te molemmat, joista pidän niin -äärettömän paljon! Kun te tahdotte, että minä olisin sellainen, niin se -on auttava minua. - -Vaikka Lucia ei osoittanut olevansa eikä tahtonut olla huolestunut, -tunsi hän kuitenkin olevansa sellainen. Hänen kävi sääli tuota -luottavaista, antautuvaa pikku olentoa, joka empimättä antoi koko -sydämensä vakavasti sellaiselle, joka ehkä antoi omansa vain leikillä! -Sillä Lucia ei ollut ensinkään varma Allanista. Mutta mitäpä hän -voi, tehdä? Eihän hän hennonut varoittaa Annaa ja siten kylvää -epäluuloa tuohon luottavaan mieleen. Eikä sellainen varoitus mitään -merkitsisikään. Hän ei voinut tehdä tyhjäksi sitä, mikä jo oli -tapahtunut. - -Annan neitseellinen sydän oli paratiisi, joka kukki Allanille. Jos -tämä oli sen arvoinen, niin hän huomaisi sen ja panisi sille arvon, se -voittaisi hänet ja hän tulisi sen onnelliseksi omistajaksi. Ellei hän -ollut sen arvoinen -- niin hän itse hävittäköön liljatarhansa. - -Valkolilja! Oli hyvän merkki, että Allan oli löytänyt sattuvan -nimityksen pikku ystävälleen, sillä sehän osoitti, että hän käsitti -Annan oikein. Mutta toinen seikka oli, pyysikö hän liljan puhtautta. -Vaistomainen tunne sanoi Lucialle, että hän pian kyllääntyisi siihen, -jos hän tulisi jokapäiväiseen ja alinomaiseen kosketukseen sen kanssa. - -Tämä tunne pidätti häntä antamasta yllykettä rakkaudelle, jota hän -katsoi niin lämpimin ja surumielisin osanotoin. - -Sentähden hän ei varoittanut eikä kehoittanut vaan ainoastaan otti -vastaan luottamuksen, joka hänelle annettiin ja kätki sen ystävyytensä -lämpöön. Sillä Anna kävi hänelle näinä syyskuukausina sydämellisen -rakkaaksi herättäen hänessä jonkinlaisen kunnioituksen ohella -suojelevan hellyyden tunteen. Vaikka hän ei enää puhutellut Annaa -Allanin antamalla nimellä, ajatteli hän aina häntä Valkoliljana. - - - - -27. - - --- Mitä aiotte tehdä Unolle? - --- Mitäkö aion tehdä hänelle? - -Lucia katsoi hämmästyneenä Allan Bentickiin ja ihmetteli tuota hänen -eloisissa kasvoissaan asuvaa jäykkää piirrettä. - --- Niin? - -Lucia nosti hieman leukaansa ikäänkuin olisi ajatellut, että Allan -sekaantuu siihen, mikä häneen ei kuulu. Mutta hän ei tahtonut pidättyä -vastaamasta, koska hänellä ei ollut mitään sellaista syytä, jota Allan -näytti epäilevän. - --- Tahdon tehdä hänestä hyvän miehen. Sellaisen, jollaiseksi hän voi -tulla, jos hän tahtoo. - --- Ja mitä annatte hänelle palkaksi, kun hän tulee sellaiseksi? - --- Onhan siinä kai jo palkkaa, että hän on sellainen. - --- Luuletteko hänen ajattelevan niin? - -Lucia oli vaiti ja suutuksissaan. He luistelivat vierekkäin Lågarnin -sileää jäätä pitkin. Talvinen päivä oli kylmän harmaa ja pilvinen, ja -näytti ikäänkuin lunta olisi tulossa, mutta vielä ei hiutalettakaan -pudonnut. - -Osa muutakin nuorisoa oli jäällä. Allanin oli äsken onnistunut anastaa -Lucia Unolta, joka lohduttelihe parhaillaan Brita Sanderin ja Lisa -Jenningsin välillä. - -He olivat, luistelleet rinnan pitämättä toisiaan kädestä, mutta -yht'äkkiä Allan pyörähti niin, että hän tuli Lucian eteen, ja tarttuen -tämän molempiin käsiin hän luisteli takaperin vetäen Luciaa muassaan. - -Lucia ei pitänyt oikein tästä järjestelystä, sillä hän aavisti Allanin -menetelleen näin voidakseen nähdä häntä kasvoihin. Allanissa oli -jotakin, joka saattoi Lucian levottomaksi. Hän ei pitänyt siitä, että -Allan, tuo leikkisä ja huoleton Allan, nykyään aina muuttui jollakin -tavalla vakavaksi jouduttuaan kahden kesken hänen kanssaan. - --- Aiotteko mennä naimisiin Unon kanssa? kysyi hän yht'äkkiä. - -Lucia katsoi ylös, hämillään tästä häikäilemättömyydestä. - --- En, sanoi hän tyynesti. - --- Tietääkö hän sen? - --- Hän ei koskaan ole ollut niin häikäilemätön ja tyhmä, että olisi -ajatellut jotakin sellaista, vastasi Lucia edelleen tyynesti, mutta -terävästi. - --- Minkätähden se olisi niin häikäilemätöntä ja tyhmää? kysyi Allan -antamatta nolata itseään. - --- Olenhan minä ensiksikin kymmenen vuotta vanhempi. - --- Ja toiseksi? kysyi Allan. - --- Ei mikään sellainen tunne tule kysymykseenkään meidän välillämme, -vastasi Lucia närkästyneenä. - -Allan nauroi tuota pientä hurmaavaa ja ilmehikästä naurua, joka oli -hänelle ominaista. - --- Luuletteko te olevanne liian vanha sellaista tuntemaan? - --- Kerrassaan. - --- Kun te voitte herättää sellaisia tunteita, osaatte kyllä tunteakin. - -Lucia oli ollut niin hämmästynyt Allanin rohkeudesta, ettei hän -tullut ehkäisseeksi häntä, mutta nyt Allan meni liian pitkälle, hänen -täytyi estää häntä menemästä pitemmälle, ja hänen täytyi tehdä se -ei vain tilapäisesti, vaan ainiaaksi. Hän ymmärsi, että Allan oli -mustasukkainen Unolle hänen tähtensä ja sehän merkitsi, että hän tunsi -häntä -- Luciaa -- kohtaan enemmän kuin hän voi sallia. Ajatus Annan -viattomasta luottamuksesta poltti häntä. Hän tahtoi viimeiseen asti -taistella tuon pienen alttiin olennon asian puolesta ilmaisematta -hänen salaisuuttaan. Mutta kuinka hän saattaisi tehdä sen? Ensi askel -oli työntää Allan pois luotaan, niin että tämä ymmärsi turhaksi -ajatellakaan häntä muuna kuin ystävänä muiden ystävien joukossa. Hän -käsitti, että tässä onnistuakseen hänen täytyi puhua Allanin kanssa -siitä, mitä mieluimmin olisi ajattelematta. - --- Luistelkaamme vierekkäin mieluummin kuin näin vastakkain, sanoi -hän. Tahdon puhua vakavasti teidän kanssanne, ja on liian häiritsevää -pitää silmällä, että te ette joutuisi johonkin railoon tai keikahtaisi -nurin. Päästämättä Lucian käsiä pyörähti Allan heti ympäri niin, että -he luistelivat vierekkäin käsivarret ristikkäin. - --- No, läksyttäkää nyt minua! sanoi Allan. - --- En minä juuri sitä aio tehdä, sanoi Lucia äänessään sellaista -lempeää vakavuutta, joka ei ollut hänelle tavallista, ja siksi Allanin -sydän alkoi sykkiä nopeammin odotuksesta. - --- Muistatteko, että kerran kesällä varoitin teitä käyttämästä väärin -eräänlaista valtaa, joka teissä on? - --- Sen muistan varsin hyvin. - --- Etupäässä teidän itsenne vuoksi tahdon varoittaa teitä, sillä tiedän -omasta kokemuksestani, kuinka voi saada kärsiä ja pahoitella koko -elämänsä ajan hyödyttömässä katumuksessa käytettyään väärin sitä valtaa. - -Hän puhui hillityn intohimoisesti ja syvällä vakavuudella. Hänen -tunnustuksensa vaikutti Allaniin niin, että hän, harvinaista -kerrassaan, ei löytänyt sanaakaan vastaukseksi. - -Lucia oli pari minuuttia vaiti voittaakseen liikutuksensa. Sitten hän -jatkoi tyynemmällä äänellä. - --- Tuttavuutemme ensi hetkellä tunsin teissä hengenheimolaisen. Näen, -että teillä on sama valta naissydämiin kuin minulla on ollut -- ja -ehkä on jonkun verran vieläkin -- miehiin. Tahdon, että näkisitte -varoittavan esimerkin minussa, senvuoksi puhun nyt teidän kanssanne -asiasta, josta muutoin en koskaan puhu kenenkään kanssa. - -Taas hän vaikeni. He luistelivat hiljaa erään syrjäisen lahden yli. -Metsäiset rannat olivat täällä lähekkäin. Ei tuulen henkäystäkään -ollut ilmassa. Tummat kuuset seisoivat hiljaa pilvistä taustaa vasten, -odottaen lumentuloa, joka jo lähetteli etujoukkojaan suurin verkalleen -putoavin hiutalein. Mutta Allan ja Lucia eivät sitä huomanneet. - --- Nuoruudessani, jatkoi Lucia, nautin ajattelemattomasti ja -huolettomasti siitä, että miehet pitivät minusta ja hakivat seuraani. -Minäkin pidin heistä tavallaan, mutta en vakavasti, ja ajattelin, että -joka ei ymmärtänyt sitä, oli tyhmä ja sai pitää puolensa. Toisinaan -huomasin kyllä aiheuttavani kärsimystä, ja olin siitä pahoillani, mutta -en koskaan kauan; omasta puolestani en kärsinyt. Mutta sitten oli -yksi... - -Taas hän pysähtyi saadakseen voimaa jatkamiseen. Oli vaikeampaa kuin -mitä hän oli ajatellutkaan paljastaa kirvelevää haavaansa. Mutta hän -oli päättänyt tehdä sen. Se tapahtui Annan ja Allanin itsensäkin -tähden. Tuska ja itsensä voittaminen, jonka salaisuutensa ilmaiseminen -maksoi hänelle, teki hänen muutoin niin pehmeän äänensä kovaksi, -melkeinpä soinnuttomaksi hänen uudelleen puhuessaan. - --- Hänen kanssaan tuli tosi minunkin puoleltani. Mutta minä en -ymmärtänyt sitä, en voinut pitkään aikaan sitä uskoa. Olin horjuva -ja muutteleva, toisinaan tahdoin, toisinaan en. Hänelle tuli siitä -parantumaton vahinko, hän kadotti kaiken uskonsa minuun. Hän vajosi. -Kun vihdoin tulin selville omasta sydämestäni ja huomasin olevani -kiintynyt toden teolla, silloin oli liian myöhäistä. En ollut -sellainen, että kykenin kohottamaan hänet. Olin tappanut hänen -luottamuksensa, olin kadottanut valtani häneen. Kerran olisin voinut -tehdä hänestä mitä olisin tahtonut, mutta silloin en ollut huolinut -häntä toden teolla. Nyt tahdoin, mutta nyt oli myöhäistä. Ja nyt -tuli minun vuoroni kärsiä. Ja se kestää vieläkin. Nyt vihdoinkin on -minun rakkauteni tullut uskolliseksi. Mutta mies, jota rakastan niin -kirvelevästi, ei ole se mies, joka on, vaan se, joka oli ja josta olisi -voinut tulla -- ellen minä olisi turmellut häntä. Ymmärrättekö katkeran -kohtalon? - -Kyllä, hän ymmärsi. Mutta hän oli niin liikutettu, että hänellä ei -ollut vastaukseksi muuta kuin äänetön myöntymys. - -He olivat tulleet lahden pohjaan ja kääntyivät nyt luistellakseen -hitaasti takaisin hiljaisen yhä yltyvän lumisateen keskellä. - --- Oletteko varma siitä, että se ei vielä voi kääntyä hyvin päin? kysyi -Allan kunnioittavan tuttavallisella äänellä. - --- Aivan varma, vastasi Lucia toivottomasti hymyillen. - --- Mutta ettekö voi sitten päästä siitä? kysyi Allan. - --- En koskaan. - -Siinä vastauksessa ei ollut mitään sairaalloista surunpysyttämistahtoa; -hän sanoi vain tosiasian. - --- Ei voi päästä siitä, miksi on _tullut_, lisäsi hän. - --- Elääkö hän? kysyi Allan hiljaisella äänellä. - --- Elää. - --- Tapaatteko häntä koskaan? - --- Olen kyllä tavannut häntä senjälkeen kun kaikki kävi toivottomaksi, -mutta en nyt pitkään aikaan, en senjälkeen kuin tulin tänne. Mutta -elkää kysykö minulta nyt enempää. Te tiedätte kyllä. Ottakaa vaari -minun esimerkistäni! - --- Millä tavoin? Mitä tahdotte minun tekevän? - --- Älkää leikkikö rakkaudella! Ja jos näette jonkun, joka rakastaa -teitä koko viattomalla sielullaan, niin... älkää tallatko sellaista -helmeä! Vakiintukaa, tulkaa uskolliseksi ja rakastakaa! - -Hän puhui herkästi, tunteellisesti ja kehoittavasti. Kyllähän Allanin -sydän löi nopeammin näitä sanoja ja tuota ääntä kuullessaan, ja hänet -valtasi pyrkimys tavoitella korkeinta ja saavuttamatonta. Mutta tuo -helmi, josta Lucia oli puhunut ja jonka Allanin terävänäköisyys kyllä -älysi, ei ollut tuo korkein ja saavuttamaton. - --- Se on helpommin sanottu kuin tehty, tuo noin, huomautti hän. - -Huolimatta noista alakuloisista sanoista teki Allan Luciaan saman -vaikutuksen kuin joku, joka laskee välimatkan mahdottoman suureksi, -mutta kuitenkin kaikesta huolimatta aikoo suorittaa tuon uskaliaan -hypyn. - --- Älkää vain tehkö mitään hätiköityä! Muistakaa, että teidän pitää -muuttaa itsenne! Muuten ette tule helmen arvoiseksi. Ellette ole sen -arvoinen, että otatte sen toden teolla, niin antakaa sen olla, mutta -älkää vain leikkikö sillä... kadottaaksenne sen... lokaan. - -Hän käänsi päänsä viime sanoja lausuessaan, ja suurina, kiusaantuneina -ja kyynelettöminä katselivat hänen silmänsä lumisateeseen huomaamatta -lumihiutaleiden valkeutta muuten kuin sen todellisuuden räikeänä -vastakohtana, johon hän oli viitannut: loan, mihin hän oli kadottanut -helmensä. - - - - -28. - - -Nuoriso oli pannut toimeen rekiretken. Allan Bentick oli valjastanut -isänsä hevosen Jannen potkurin eteen, tuon talonpojan, jolta hän -edellisenä vuonna, kuten nytkin, oli sen lainannut, vaikka tällä kertaa -hän ei ollut ryöstänyt sitä. - -Katseellaan, ilman sanoja, hän pyysi Luciaa istumaan siihen, mutta -olematta ymmärtävillään häntä tämä istuutui Britan kanssa Unon rekeen. - --- Sinä tulet kai Liisan ja minun kanssani, Anna? sanoi Erik tarttuen -ystävällisesti sisartaan käsivarteen. - -Mutta Anna ei sanonut mitään ja näytti epäröivän. Allan seisoi aivan -heidän edessään järjestellen hevosensa valjaita. Erik huomasi, että -Annan katse viipyi Allanissa, ja hänen voimakkaan suunsa ympärille tuli -närkästynyt ilme. - --- Miksi et tahdo? Oletko lupautunut jo? - --- En, sanoi Anna viivytellen. - -Samassa Allan kääntyi, näki samalla hetkellä suuttumuksen Erikin -kasvoilla ja kainon kaipauksen, joka Annan katseessa kohtasi hänen -katsettaan. Hänen omaan katseeseensa tuli jotakin uhmaavaa. Lucia olisi -voinut tulla hänen kanssaan, silloin hän ei olisi tehnyt sitä, mitä nyt -teki, ajatteli hän. - --- Tahdotko tulla minun kanssani, Anna? kysyi hän. - -Oli liikuttavaa nähdä, miten äkillisesti ja peittelemättä Annan kasvot -kirkastuivat. Allan ja Erik näkivät sen kumpikin ja ymmärsivät paremmin -kuin Anna itse, mitä se merkitsi. Seuraavana sekuntina heidän katseensa -yhtyivät. Erikin katseessa oli uhkaa, mutta Allanilla oli käsittämätön -ilmeensä. - -Erikin täytyi niellä suuttumuksensa ja antaa Allanin kietoa Annan -tohtorin turkkeihin ja viedä hänet pois keveässä reessään. Mutta hän -lupasi itselleen, ettei enää ääneti katselisi tuota julmaa leikkiä -- -jos se oli leikkiä. - -Hän päätti puhua ensimmäisessä sopivassa tilaisuudessa. Mutta oli -aivan kuin tämä olisi aavistanut sitä ja karttanut ystäväänsä ja -kiistaveikkoansa, jottei tämä saisi tuota tilaisuutta. - -Vihdoin he sattumalta osuivat yhteen. - -Erik ei muulloin tavallisesti tarttunut noin suoraan aikomaansa asiaan, -mutta nyt hänestä näytti, että hänen täytyi siepata sekä tilaisuus että -Allan. - --- Kuules, kiellän sinua leikkimästä sisareni kanssa. Hän on liian hyvä -siihen. - -Allan kohautti olkapäitään, mitä liikettä Erik inhosi, jonkavuoksi hän -tarttui raudankovine nyrkkeineen Allanin toiseen olkapäähän. - --- Sinä lopetat leikin, ymmärrätkö? - --- Vai niin. Teenkö niin? Erik pudisti häntä. Nopeasti riuhtaisten -Allan vapautui. - --- Mitä pahaa olen tehnyt hänelle? Näethän itse, miten iloinen hän on -minun seurassani. - --- Sehän se juuri minua raivostuttaa. Sinä leikit vain, mutta hän... -ottaa kaikki vakavalta kannalta. Ellet sinä tarkoita totta, niin -lopeta leikki mitä pikemmin sen parempi. Hän on liian hyvä sinun -leikkikaluksesi. En ole torunut sinua sinun entisistä kepposistasi, -mutta... minun sisareni saat jättää rauhaan! - -Allanin silmissä välähti; näytti ikäänkuin hän olisi aikonut vastata, -mutta sitten hän muutti mieltä ja oli vaiti. - --- Vetoon kunniantuntoosi, että joko teet leikistä totta tai vetäydyt -pois. - -Allan oli ääneti, mutta näytti saaneen jonkin päähänpiston. - --- Kuuletko mitä sanon? - --- En ole tullut kuuroksi. - --- Tahdotko tehdä jommankumman? Allan hymyili arvoituksellisesti. - --- Ehkäpä löydän keinon tehdä kumpaakin, sanoi hän. - -Erik, joka luuli hänen laskevan leikkiä, tarttui uudelleen hänen -olkapäähänsä. Mutta Allan vapautui. - --- Älä koeta tapella minun kanssani. Tiedät, että olen notkeampi kuin -sinä. Sitäpaitsi tappelu on raaka ja tehoton todiste. Rauhoittaakseni -sinua, saanen kai tunnustaa että katson sinun olevan oikeassa siinä, -mitä olet sanonut. Ihmettelen vain, mitä Anna pitäisi siitä, että olet -sanonut sen. - --- Sitä hän ei saa koskaan tietää, sanoi Erik nopeasti. Mutta puhun -hänenkin kanssaan ja herätän hänessä epäluottamusta sinuun. - --- Tee niin! sanoi Allan vähintäkään levottomana uhkauksesta, pikemmin -päinvastoin. Olisi kyllä parasta, jos hän ei uskoisi minuun. - -Tuon viimeisen hän sanoi enemmän niinkuin itselleen, ja hänen silmiinsä -tuli miettivän vakava ilme, joka lauhdutti Erikiä. - --- Kaikista parasta olisi, jos voisit pitää hänestä, sanoi hän -ikäänkuin se mahdollisuus ei ennen olisi johtunut hänen mieleensä. - -Allan kohotti hieman kulmiaan. - --- Olisiko sinun mielestäsi niin mahdotonta pitää hänestä? kysyi hän -teeskennellyn ihmettelevästi. - --- Tiedäthän hyvin, etten niin ajattele. Sinuahan epäilen. Luulen... -ettei sinulla ole mitään sydäntä. - -Allan nauroi. - --- Silloinpa olisin tosiaan harvinaisuus, jota lääkäriseuran -kannattaisi selitellä ympäri maailmaa. - - - - -29. - - -Joululomalla, jolloin aamiainen Borgissa syötiin myöhemmin kuin -lukukausien aikana, meni Lucia, joka ei koskaan aamuisin nukkunut -pitkään, tavallisesti ennen aamiaista kävelylle. - -Lumisena aamuna päivää ennen joululoman päättymistä käveli hän -reippaasti pitkin maantietä Lågarnin jäätyneen järven sivulla. - -Yht'äkkiä muuan olento nousi pystyyn lumen seasta aivan hänen edessään. -Se oli Allan Bentick, valkeana kuin lumiukko ja kädet syvällä takin -taskuissa. Hän otti lakin päästään tervehtiäkseen ja pudisti sitä niin, -että Lucian jalkoihin tuli pieni ylimääräinen lumisade. - --- Jaha, että minun piti todellakin tavata teidät kahden kesken, sanoi -hän. Silloinhan on selvää, että minun on puhuttava siitä teille. - --- Mistä? - --- Jostakin, jonka toivon saattavan teidät... teidät ajattelemaan -minusta hiukan vähemmän pahaa. - --- En ole koskaan ajatellut teistä pahaa. - --- Olette syyttänyt minua siitä, etten koskaan tarkoita totta. - --- Oletteko sitten nyt tehnyt jotakin toden teolla? - --- Olen. Kosin eilen Anna Sanderia. - -Lucia hätkähti yllätyksestä. - --- Minkätähden teitte sen? kysäisi hän. - -Allan veti suutaan ja pidätti Lucian katseen katseellaan. - --- Niin, minkätähden ylipäänsä kositaan? Lucia ei pitänyt hänen -tavastaan, se ahdisti häntä, ja hänellä oli kiusallinen tunne siitä, -että oli tapahtunut erehdys. - --- Mitä hän vastasi? - --- Ei yhtään mitään. Sillä en kysynyt häneltä. Menin setä Sanderin luo. - -Allan seisoi jäykkänä ja suorana Lucian edessä, ikäänkuin olisi tehnyt -selkoa kuningattarelleen. Hänen käytöksensä ja ryhtinsä tekivät Luciaan -sen vaikutuksen, että hän kaikella, mitä hän oli tehnyt, oikeastaan oli -tarkoittanut häntä eikä Annaa. - --- Mitä Sander vastasi? - --- Että Anna on vielä liian nuori ajatellakseen sellaista. Että saan -mennä ja mahdollisesti tulla takaisin tultuani valmiiksi, jos silloin -tunnen samaa kuin nyt. Hän vetosi kunniaani, etten sitä ennen sanoisi -sanaakaan Annalle rak... rakkaudestani. - -Melkein huomaamaton ivan sävy tuli hänen ääneensä viime sanaa -lausuessaan. - -Lucia näki yht'äkkiä hänen lävitseen. - --- Ymmärrän miksi menitte kirkkoherran ettekä Annan luo! virkkoi hän, -ja hänen katseensa iski kuin salama Allanin katseeseen, ja leuka kohosi -tuolla verrattoman ylpeällä, suuttumusta ilmaisevalla liikkeellä, joka -Allanista oli niin hurmaava. Hän oli vaiti. - --- Te ette tahtonut myönteistä vastausta. Allan ei puolustautunut -syytöstä vastaan eikä vahvistanutkaan sitä. Hän vain seisoi siinä ja -sieti toisen suuttumuksen näköjään välinpitämättömänä. - -Lucia kävi vakavaksi. Suuttumus väistyi murheen tähden. - --- Minkätähden teitte niin? - --- Toivoin teidän tulevan tyytyväiseksi minuun. Tehän tahdoitte minun -vakaantuvan ja tulevan uskolliseksi. - --- En minä tahtonut teidän tekevän sitä ilman että teidän sydämenne -olisi mukana! - -Allan hymähti hänen tuskaiselle mielipahalleen. - --- Naisella on sydän -- miehellä kunnia, sanoi hän. - --- Sen vuoksi naisella on _kärsimys_, lisäsi Lucia. Hän kääntyi alkaen -kävellä takaisinpäin. Allan seurasi. - --- Mitä aiotte nyt tehdä? kysyi Lucia. - --- Totella setä Sanderia. En sanoa mitään Annalle, en edes tavata -häntä, ennenkuin olen valmis. - --- Ja sitten? - --- Sen saan sitte nähdä. - -Yht'äkkiä Lucia seisahtui ja katsoi Allaniin. - --- Luvatkaa minulle, ettette uudista kosintaanne, ellei sydämenne voi -olla siinä mukana! Luvatkaa minulle! - --- En lupaa mitään, lupasi Allan hymyilevän taipumattomana. - --- Ettekö sitten ymmärrä, että tuo pieni tunteellinen olento tulee -suremaan itsensä kuoliaaksi, jos hän huomaa joutuneensa naimisiin -olematta rakastettu. - --- Oo, elämä on kyllä sitkeämpi. - -Lucia katsoi häneen neuvotonna. Ei hän olisi koskaan uskonut, että -Allanin rakastettavan pinnan alle piiloutui tällaista taipumatonta -kovuutta. - --- Onko aivan mahdotonta saada teitä lupaamaan? kysyi Lucia -vaikuttavasti. - --- Kuinka saattaisin antaa lupauksen, joka sotii sitä vastaan, mihin -toisella taholla olen sitoutunut ja pannut kunniani pantiksi? - --- Te ette ole sitoutunut mihinkään, vakuutti Lucia innokkaasti. Hänen -isänsä ei vaadi teitä tulemaan takaisin, hän vain sallii sen, jos -silloin ajattelette, kuten nyt. - --- Kuten luultavasti tulen tekemään. - -Sehän oli totta, hän ei rakastanut nyt eikä hänen tarvinnut senvuoksi -tehdä sitä silloinkaan tullakseen jälleen. Toivottomin liikkein kääntyi -Lucia Allanista ja rupesi kävelemään edelleen. - -He tulivat Borgiin menevän tien haaraan. - --- Mitä te tahdotte tällä voittaa? kysyi Lucia yht'äkkiä. - -Hän oli kulkenut tätä miettien keksimättä mitään todennäköistä arvelua. - -Allan naurahti. Se kuului surumieliseltä. - --- Mistäpä sen tietäisin? vastasi hän äänessään hieman herkkä sävy. -Ehkä omantunnon rauhaa... itsekunnioitusta... ehkä myöskin... teidän -hyväksymisenne. - -Lucia pudisti surullisesti päätään ikäänkuin vastineeksi viimeisen -sanan kysyvään sävyyn. - --- Minun hyväksymiseni saatte tässä asiassa _vain_ jos teidän sydämenne -voi olla mukana -- muutoin ette, sanoi hän painavasti. - -Allan kumarsi ääneti. - --- Ettehän sano mitään hänelle... Valkoliljalle... tästä? - --- En tietysti. - --- Hän ehkä unohtaa pian... mitä on ollut... jos hän nyt koskaan -on mitään huomannutkaan. Uskokaa minua, en ole koskaan _tahtonut_ -samentaa hänen liljanvalkeuttaan... tai häiritä hänen rauhaansa. Olen -pahoillani, jos sitä olen tehnyt. Mutta jos olen sen tehnyt, niin -näettehän nyt joka tapauksessa, että olen valmis antamaan hänelle, -elämäni vastineeksi. Mitä voin tehdä enemmän? - -Taasen Luciaan teki sen vaikutuksen, että Allan olisi tehnyt tämän -kaiken vain ansaitakseen hänen kunnioituksensa, hyväksymisensä. Ja -hänen sydäntään kirveli. - - - - -30. - - -Seuraavana keväänä Erik suoritti tutkinnon, mutta papiksi vihkimisestä -ei tullut mitään, sillä hänen isänsä toivo siitä, että hän sitä ennen -olisi tullut uskoon, raukesi tyhjiin. Erik tuli kotiin päättäen nyt -vaihtaa alaa ja opetella maanviljelystä, ja hänen isänsä ei voinut enää -asettua sitä vastaan. - -Kun Erikin päätös tuli tunnetuksi, herätti se suurta hämmästystä. -Pahoiteltiin, sääliteltiin hänen isäänsä, ihmeteltiin ja arvailtiin -eikä voitu käsittää tuota kummallista poikaa. - -Mutta Bergshamran tehtaanisäntä Jennings oli käytännöllinen mies -ja kiiruhti varaamaan itselleen Erikin, sillä hän ajatteli, että -työhön, johon on niin erikoinen taipumus, että senvuoksi voi uhrata -niin paljon, täytyy myöskin olla harvinaisen kyvykäs. Bergshamran -rautatehdasalueeseen kuului maanviljelystäkin, ja Jennings tarjosi nyt -Erikille tilaisuuden suorittaa siellä maanviljelysoppilaana arvoasteet -siinä tarkoituksessa, että niin pian kuin Erik olisi saanut tarpeeksi -taitavuutta, hän voisi vuokrata jonkun tehtaalle kuuluvan tilan. Erik -oli hyvin kiitollinen ja muutti pian kotiintulonsa jälkeen Bergshamraan -alkaakseen elämänsä päiväläisenä. - -Hän tunsi itsensä uudessa työssään vapaaksi ja irti päässeeksi, -huolimatta sen ankaruudesta. Hänen ihonsa tuli ruskeaksi ja terveeksi, -hänen jäntereensä kovettuivat, rinta laajeni. Synkkä katse kirkastui, -ja katkerat juonteet, jotka mietiskely oli piirrellyt hänen -kasvoihinsa, tasoittuivat. - --- Sinä näytät toiselta ihmiseltä, sanoi Anna, kun hän muutamia -viikkoja Erikin Bergshamraan muuton jälkeen tuli hänen luokseen eräänä -aamupäivänä. - --- Niinhän minä olenkin, sanoi Erik, työnsi lapion voimakkaasti maahan -ja nousi ylös ojasta, jota hän oli kaivamassa. - -Anna oli nimittäin etsinyt hänet kedolta, missä hän työskenteli. - --- Onko sinulla aikaa istua hetkinen? Minulla on kahvia tässä -termoksessa ja vastapaistettua leipää. - --- Ihanaa! Olen aina nälissäni tätä nykyä. Aikaa voin ottaa itselleni -hetkisen. Teen työtä urakalla ja työskentelen sitten kaksin verroin. - -He istuutuivat mäntyjen alle puolukkaa kasvavalle mäelle hehkeän -valkoisten kukkien väliin, ja Anna purki esiin herkkujaan. - -Erik oli hänen ylin harrastuksensa esine tänä kesänä ja melkeinpä -ainoakin, sillä Anna oli hyvin yksin. Brita oli talvella kunnostautunut -ja saanut vaikutusvaltaisia ystäviä ja muuan näistä, päästötutkinnon -suorittanut naisvoimistelun johtaja, oli ottanut hänet apulaisekseen -kylpylaitokselle. Irene ja Gerda olivat kaksi kuukautta kestävällä -Sweitsin-matkalla, ja Lucia-täti oli heidän kanssaan. Ei Uno eikä Allan -ollut kotona, niin että nuo muulloin niin eloisat naapurit olivat -vailla nuorisoa. - --- Tuntuuko sinusta, että nyt olet tullut oikealle tielle? kysyi Anna, -istuessaan ja nauttiessaan siitä, miten hyvin hänen lämpöispullansa ja -kahvi maistuivat Erikille. - --- Minusta ei ainoastaan tunnu siltä, että olen oikealla tiellä, vaan -minä tiedän sen. - -Hän katsoi yli kedon. - --- Jumala on täällä avoimen taivaan alla lähempänä kuin -opiskelukammiossa, voin sanoa sinulle. Siellä kaikki helposti tulee -sekavaksi. Täällä kaikki on yksinkertaista ja suurta ja alkuperäistä. - --- Voitko uskoa häneen nyt... ja rakastaa häntä? kysyi Anna ilolla, -jota tuskin uskalsi tuoda esille. - --- Silloin kun minun uskolleni asetettiin liian suuria vaatimuksia -petti se minut niin, että luulin sen kuolleeksi. Mutta nyt kun sitä ei -tarvita muuta kuin jokapäiväisiä velvollisuuksiani varten, herää se -henkiin. En tarvitse opettaa muita, näes. Ja se on sellainen huojennus, -etten osaa sitä kuvata. - -He istuivat noin puoli tuntia jutellen. - --- Ei, nyt en kai enää saa häiritä sinua, sanoi Anna järjestellen -koppaansa. - -Mutta hän ei pitänyt kiirettä, oli ikäänkuin olisi vielä ollut jotakin, -jota hän ei saattanut tuoda esiin. - --- Eikö sinulla ole minulle enää mitään kertomista? kysyi hän ikäänkuin -sivumennen. - --- Enpä tiedä, mitä olisi. Täällä ei tapahdu juuri mitään, ja sehän -muutoin onkin parasta. Työteliästä yksitoikkoisuutta, ja se sopii minun -luonteelleni. - -Anna nousi ylös, mutta ei lähtenyt heti. - --- Etkö ole saanut mitään kirjeitä tai muuta sellaista? kysyi hän -näennäisen välinpitämättömästi. - --- Sitäpä minä voin paremmin kysyä sinulta. Etkö ole kuullut mitään -Britasta tai Sweitsistä? - --- Brita kirjoittaa harvoin, hänellä on niin paljon työtä, ja viimeksi -Sweitsistä tulleen kirjeeni olet kuullut. Eikö Uno... tai... Allan -kirjoita? - -Vihdoinkin se oli sanottu, mitä oli ollut niin vaikea saada sanotuksi. -Hän luuli sen tulleen huomaamatta ja sattumalta, mutta hän oli huono -näyttelijätär. - --- Uno kirjoittaa harvoin, ja Allan vain postikortin silloin tällöin. - --- Eikö hän tule pian kotiin? - -Hän ei huomannut sanoneensa vain "hän" selittämättä, kumpaako oli -tarkoittanut. Mutta Erik ymmärsi kuitenkin. - --- Sitä en usko, vastasi hän välinpitämättömästi. Hänellä on hauskaa -siellä, missä hän on. - --- Missä hän on? - --- Lysekilissä. Ainakin hän oli siellä edellisellä viikolla. Hänen -viipymisensä kullakin paikalla riippuu siitä, miten sitkeä hänen -tilapäinen mielitiettynsä on pitämään häntä. - --- Kirjoittaako hän jostakin "mielitietystä"? - --- Ei, mutta yksi tai useampia sellaisia on hänellä aina siellä, missä -hän on. - --- Sinä olet ilkeä, kun puhut noin Allanista! - --- Onko se niin ilkeää? Tokkohan siinä oikeastaan niin pahaa on, jos -hakkailee. Se on muutamilla veressä. - -Erik tiesi jokaisen sanan loukkaavan hänen pientä herkkää sisartaan, -mutta hänen mielestään se kuitenkin oli hänen parhaakseen. Hän ei -katsonut häneen ja puhui välinpitämättömällä äänellä, ikäänkuin asia ei -olisi koskenut heitä kumpaakaan. - -Anna oli kiusaantunut ja liikutettu, mutta hillitsi itsensä, jottei -Erik huomaisi sitä. - --- Ei, nyt minun pitää todella lähteä, sanoi hän äkillisen -tarmokkaasti. Minulla ei oikeastaan ole aikaa tulla näin sinun -luoksesi, mutta se on niin houkuttelevaa. - -He nyökkäsivät hyvästiksi, ja Erik ryhtyi jälleen työhönsä miettivin -ilmein, mikä kuitenkin kaivaessa pian tasoittui. Oli niin tyydyttävää -heittää maata lapiollinen toisensa jälkeen ja saada oja oikein syväksi -ja sileäksi, niin että hän unohti kaiken muun. - - - - -81. - - -Anna kulki reipasta vauhtia kotiinpäin. Oli olemassa suorempi tie kuin -mitä hän kulki, mutta pitempi vei tohtorin talon ohi, ja sen hän nyt -halusi nähdä, vaikka se tällä kertaa oli niin tyhjä. - -Kun rakennus tuli näkyviin, hiljensi hän kulkuaan. Talo näytti -suljetulta ja hyljätyltä. Ei ketään ihmistä näkynyt. Anna toivoi, että -hänellä olisi ollut jotakin asiaa sinne sisälle, mutta hänellä ei -ollut mitään, ja mennä sisälle vain tervehtiäkseen hän ei uskaltanut, -vaikka hän tiesi olevansa tuon sisällä olevan mörököllin kanssa hyvissä -kirjoissa. - -Hän kulki vitkastellen ohi. Yht'äkkiä tuli muuan kissa sipsutellen -jostakin, hipoi itseään Annaa vasten ja naukui ikäänkuin jotakin -tahtoen. - --- Se pyrkii ehkä sisään, ajatteli Anna ja iloisena tuosta aiheesta hän -meni rakennusta kohti. - -Kissa ihastui, juoksi edellä ja hankasi itseään naukuen suljettua ovea -vasten. Anna avasi sen ja kissa pujahti sisään. Mutta se ei päässyt -muuta kuin eteiseen, sen vastassa oli vielä yksi suljettu ovi, josta -se ilmeisesti myöskin halusi sisälle. Se oli tohtorin työhuoneen ovi. -Anna epäröi. Mutta sitten hän muisti, miten ihastunut setä Bentick -oli kissaansa. Väitettiinhän sen olevan ainoa olento, josta hän piti. -Setä antaisi kyllä anteeksi, että hän häiritsi häntä, kun se tapahtui -suosikin tähden. Hän avasi senkin oven, ja kissa hyppäsi sisään. - --- Halloo, Mirri, sinäkö siellä olet?... Mutta miten ihmeessä osasit -avata oven? - -Anna kuuli hyväilevän sävyn tuossa tylyssä äänessä. Hän ei koskaan -ennen ollut kuullut sitä, ja se oli ilmeisesti tarkoitettukin vain -kissan korville, sillä äänessä oli, hänen toista kysymystä tehdessään, -melkoinen ero. - --- Minä se olin, setä Bentick. Satuin kulkemaan tästä ohi, ja Mirri -tuli pyytämään minua päästämään itseään sisään. - -Anna seisoi kynnyksellä punastuen ja hymyillen ja hiukan epävarmana, -sillä hän ei voinut tietää, tulisiko hän nolatuksi vai hyvin -vastaanotetuksi. - -Tohtori istui pasianssikorttiensa ääressä, ja se oli onneksi Annalle, -sillä siinä toimessa ollessaan tohtori oli tavallisesti hyvätuulinen. -Hän katsoi Annaa silmälasiensa yli ja silitti kissaa, joka seisoi -hänen polvellaan selkäänsä mielihyvästä koukistellen ja isäntänsä -housunlahkeita kynsien. - --- Jaha, vai olet sinä harjoittamassa hyväntekeväisyyttä kissoille -- -ja muillekin, näemmä, sanoi tohtori vilkaisten Annan koppaan. - --- Olen ollut Erikin luona viemässä hänelle kahvia ja lämpöispullaa. - --- Eikö hän sitten saa ruokaa Bergshamrassa? - --- Saa kyllä, mutta hyvältä sentään maistuu ylimääräinenkin kahvi. -Muutoin hän on tätä nykyä alinomaa nälkäinen. - --- Onko hänellä sitten vatsalaukun laajennus? - -Anna nauroi. - --- Sitä en usko. Se on vain sitä, että hän on onnellinen saatuaan -työtä, jota hän aina on ikävöinyt. - --- Vai niin, onni tuottaa siis ruokahalua? ihmettelen, miten onnen -resepti kirjoitetaan? - -Tohtorin harvinaisen tuttavallisuuden kehoittamana Anna oli tullut -sisälle huoneeseen ja seisoi nyt tohtorin vieressä kirjoituspöydän -ääressä. - --- Onnen resepti! toisti hän, mielenkiintoisesti miettien asiaa. Eikö -se ole sitä, että tekee oikein? - -Tohtori naurahti ivallisesti. - --- _Se_ käsitys nyt ei ole yleinen! - --- Eihän koskaan voi tulla onnelliseksi tekemällä väärin, arveli Anna. - --- Tiedän kyllä niitä, jotka ovat koettaneet sitä tietä ja näyttäneet -onnistuvan... paremmin kuin muut. - -Anna, joka tietysti oli kuullut hänen tarinansa, ihmetteli, ajatteliko -hän vaimoaan ja sitä miestä, joka oli ryöstänyt hänet häneltä. Ja hänen -sydämensä lämpeni osanotosta ja harrastuksesta tuota yksinäistä miestä -kohtaan. - --- Ei se onni, joka saavutetaan vääryydellä, voi olla oikeaa onnea, -sanoi hän. - -Tohtori hymyili hänelle tapaisekseen melkein ystävällisesti, vaikka -tietysti hänen ystävällisyyteensä oli sekoittunut ivaa. - --- Saatan ymmärtää, että nuo mietelmät rakentuvat pitkän, -kahdeksantoista vuotta kestäneen ajan rikkaille kokemuksille. - --- Setä nauraa minulle! Mutta olen aivan vakuutettu, että se on niin. - --- On helppoa olla vakuutettu, ennenkuin vielä on mitään kokenut. Kun -on ehtinyt kokea yhtä ja toista, tulee siihen lopputulokseen, että -tunteettomuus ja tylsyys on onnellisinta. - --- Voi, mitä setä puhuu! virkahti Anna, täynnä vastustushalua moisen -elämänfilosofian tähden. - --- Saa nähdä, tuletko sanomaan niin, kun kärsit ja suret. - -Annan into laukesi, ja hän kävi hiljaiseksi. - --- Luuleeko setä niin varmaan, että tulen kärsimään ja suremaan? - -Tohtori katsoi häneen parin sekunnin ajan terävästi. - --- Jos luotat... mieheen... ja annat hänelle sydämesi, niin... - -Toisen kerran tänäpäivänä Annan sieluun pisti. - -Tarkoittiko hän Allania? Olivatko nyt kaikki liittoutuneet herättämään -hänessä epäluottamusta siihen, johon hän koko luottavaisella sielullaan -tahtoi uskoa? - --- Selveneekö pasianssi? kysyi hän vilkaisten kortteihin, mutta tiesi -tuskin mitä sanoi, tarttui vain mihin sattui saadakseen puhua jostakin -muusta. - --- En tiedä vielä, se on kesken... kuten kohtalo. Huvittaako se sinua -muuten? Vai kysyimmekö siten vain muuttaaksemme puheenainetta? - -Anna punastui kovin, mutta häntä ylläpiti kaino arvokkuus, joka oli -hyvin miellyttävä piirre hänen olennossaan. - --- En tahdo epäillä ketään, vastasi hän hiljaisesti. - -Tohtori katsoi häneen melkein liikutettuna. - --- Ihmettelen, mitä tuollainen pikku tyttö on petyttyään tekevä! mutisi -hän itsekseen, ikäänkuin olisi sisässään punninnut sitä kysymystä. - -Sinä kriitillisenä hetkenä soi telefooni. Tuli sairaskutsu. - --- Kaisa, sanohan, että valjastaa hevosen! huusi tohtori keittiöön, -pantuaan telefoonitorven pois. - --- Nekin, jotka asuvat niin kaukana, rupeavat nyt sairastelemaan, niin -että täytyy rämisyttää tuntikausia maantiellä! murisi hän. - -Annan kummastukseksi hän kävi käsiksi pasianssiin, ikäänkuin olisi -ollut välttämätöntä saada se selviämään, ennenkuin hän saattoi lähteä. - --- Näes, vastasi tohtori Annan äänettömään hämmästykseen, jonka hän -huomasi, olen niin järjestystä rakastava, en saata koskaan jättää -mitään keskeneräistä jälkeeni. - -Anna nauroi hieman ja sanoi jäähyväiset. Tohtori ojensi hänelle -kätensä, mitä hän ei ennen ollut vaivautunut tekemään. - --- Laskekaamme kissa sisään, niin usein kuin kuljemme tästä sivu, -saatan hyvin hyvästi sietää teitä kumpaakin, sanoi hän. - -Ja Anna ymmärsi, että tämä myönnytys merkitsi jöröjukan lausumaksi -sangen paljon. - - - - -32. - - -Muistolehdossa istui Anna kaatuneella puunrungolla. Oli sunnuntai -ja hän oli tullut tänne heti varhaisen päivällisen jälkeen, ei -pystyttääkseen mitään muistokiveä, vaan saadakseen olla yksin ja -häiritsemättä Jumalan kanssa. - -Syksyn sato oli jo aikoja sitten korjattu, ja lehtipuut seisoivat -alastomina, kaikki odotti lunta. Sitä ei ollut vielä tullut, eikä -tänäänkään tuntunut siltä, että sitä pian tulisi, sillä ilma oli -lauhkeaa ja marraskuun aurinko paistoi lämpimästi. Anna istui takki -auki keskellä auringonpaistetta. Hänen ympärillään seisoivat puut -viheriöinä, sillä muistolehdon kivien ympärillä oli vain kuusia. - -Anna istui kyynärpäät polvilla ja leuka käsien nojassa katsellen -kuusten latvojen lomitse taivaan sineen. Mutta samalla hän katsoi -sisimpäänsä. - -Hän ajatteli muuatta Britan viimeisessä kirjeessä ollutta lausetta: - -"... Sinä kirjoitat nykyään niin lyhyesti; en tunne sinua kirjeistäsi. -Mikä sinun on?" - -Niin, mikä hänen oli? Mikä oli syynä siihen, että hänestä oli vaikea -kirjoittaa Britalle ja ettei hän osannut kirjoittaa niinkuin ennen? -Ennen hän oli kirjeissään lystikkäästi kuvaillut kaikkea, mitä kotona -ja kotiseudulla tapahtui, ja sellaista Brita niin mielellään halusi -kuulla nyt, kun oli päässyt kotoa pois. Ja hän oli ollut niin huvitettu -kaikesta, mikä koski Britan työtä ja uutta elämää. Mutta tänä syksynä -oli toisin. Myrkyttävä ajatus oli saanut sijaa Annan sielussa. -Minkätähden Brita sai olla poissa ja oppia ja tulla joksikin, mutta -minun pitää olla täällä kotona yksitoikkoisuudessa? Edellisenä talvena -hän ei ollut tuntenut samaa, silloin hän oli ollut niin tyytyväinen -kotona oloon. Mutta nyt oli levottomuus vallannut hänet. Hän ikävöi, -ikävöi niin sanomattomasti. - -Irene ja Gerda olivat tulleet kotiin elokuussa, ja heillä oli ollut -niin paljon kertomista matkaltaan. Silloin tuo myrkyttävä ajatus oli -tullut, tietoiseksi Annalle. Häntä oli kiusannut kuulla kerrottavan -kaikesta hupaisesta, mitä heillä oli ollut hänen kulkiessaan -tyhjyydessä täällä kotona. - -Tuo ilkeä ajatus tunkeusi kaikkialle. Viime aikoina se oli ollut -mielessä Erikiäkin tavatessa. Tosinhan hän oli vain iloinen nähdessään -miten sopusointuiseksi tämä oli tullut ja miten hyvin hänen työnsä -edistyi. Mutta miksi kaikki muut pääsivät muualle ja saivat katsella -ympärilleen ja saivat oman työnsä, joka huvitti heitä, mutta hän oli -pakotettu pysymään pienissä mitättömissä oloissaan ilman poispääsemisen -mahdollisuuttakaan? Sillä hänellä ei ollut mitään taipumuksia eikä -mitään määrättyä kutsumusta mihinkään erityiseen työhön ja -- vaikkapa -olisi ollutkin -- niin hänellä ei olisi ollut voimaa ajaa tahtoaan -kodin puolelta tehtävän vastustuksen läpi. Äänensähän hänellä kyllä -oli, mutta mitäpä hyötyä sen kehittämisestä oli, kun hän oli aivan -liian ujo esiintyäkseen? Itsensä voittamista kysyttiin häneltä jo -silloinkin, kun hänen piti laulaa jossakin tavallisessa ompeluseurassa -tai lasten juhlassa. Sitäpaitsi häntä tarvittiin niin hyvin kotona, sen -hän käsitti, ja hänen velvollisuudentuntonsa kielsi häntä senvuoksi -näyttämästä kellekään, että hän tarvitsi enemmän kuin kodin. - -Mikä tunne se mahtoikaan olla, joka teki hänen sydämensä nurjaksi niitä -kohtaan, jotka saivat sen, mistä hänen piti kieltäytyä? - -Niin hän kysyi itseltään siinä istuessaan. Hän ei tahtonut mielellään -ajatella vastausta valmiiksi. Mutta viimein hänen rehellisyytensä -voitti, ja hän tunnusti itselleen ja Jumalalle, että se oli kateutta. - -Marraskuun päivä oli hiljainen ja lempeä, lämmin auringonvalo paistoi -häneen ikäänkuin ulkonaisena merkkinä Jumalan rakkauden katseesta. -Sillä kateuttaan hän ei tahtonut pitää, ei sietää, häntä hävetti ja hän -suri sitä ja rukoili Jumalaa poistamaan sen. Itse hän ei voinut sitä. -Hän pelkäsi sen tehneen jo katkeran juuren. - --- Revi pois se, rakas Herra, eläkä välitä, miten kovasti se koskee -minuun! rukoili hän. Tahdon olla sinun, tahdon tulla puhtaaksi. - -Hän istui hiljaa katse suunnattuna alempana vuoren rinteellä kasvavien -kuusten latvojen takaiseen taivaanrannan sineen. Hän ei tuntenut -itsessään huomaamansa ja tunnustamansa synnin erottavan itseään -Jumalasta, hän tunsi sen vetävän itseään Jumalan puoleen, ja hän tiesi, -että Jumala otti hänet vastaan, että hän auttaisi häntä unohtamaan -itsensä ja suomaan kaikille muille hyvää. - -Mutta oli vielä muutakin, jonka piti tulla Jumalan silmien eteen tänä -hiljaisena, suurena sunnuntaihetkenä. Hän ei voinut monin sanoin -ilmaista sitä. Hän ei ollut selvillä siitä. Se sisälsi niin paljon, -mikä vielä oli eniten vain mahdollisuuksia. Sanomatonta autuutta tai -kirvelevää surua. Jakamatonta alttiutta tai hylättyä rakkautta. Uskoa -tai pettymystä. - -Hän ei sanonut mitään tästä kaikesta, ei ajatellut sitä selvästi, mutta -yhdisti sen kaiken yhteen nimeen, jonka hän kuiskasi kasvot käsiin -kätkettyinä ja sydän väristen Jumalan edessä, joka tiesi kaikki ja voi -kaikki. - -Allan! - - - - -33. - - -Senjälkeen kun Anna oli tuolla avomielisellä pelonalaisella -juhlallisuudella maininnut Allanin nimen Jumalan edessä, ei hän -maininnut sitä enää ihmisten kuullen. Hän ei enää kysynyt Erikiltä, -oliko tämä saanut kirjeitä, ja jos hän joskus "laskikin kissan sisälle" -setä Bentickin luo -- kuten he kumpikin nimittivät hänen vierailujaan --- ei heidän keskensä koskaan tullut Allanista puhe. - -Ei hän Luciallekaan maininnut häntä. Lucia ihmetteli tuota -äänettömyyttä, joka niin kokonaan poikkesi edellisen talven viattomista -luottavaisista tunnustuksista. Hän tiesi, ettei Allan ollut ollut -kotona kesällä, ja hän pelkäsi, että siitä johtuva pettymys oli -syynä Annan äänettömyyteen. Hän ei uskaltanut toivoa sen merkitsevän -unohdusta, sillä siihen nähden se oli liian täydellistä. Omasta -puolestaan hänkin huolellisesti varoi, Annan kanssa keskustellessaan, -puheen johtamista Allaniin. Tämä sellaisen puheenaineen -molemminpuolinen karttaminen, jota he ennen usein olivat kosketelleet, -teki heidän yhdessä olonsa jonkun verran jäykäksi, vaikka se ei -vähentänytkään kummankaan keskinäisiä tunteita; Lucian tunne Annaa -kohtaan tuli, jos mahdollista, vielä entistä hellemmäksi. - -Tuo kaksinkertainen taistelu, jonka Anna oli tuona sunnuntaina -muistolehdossa alkanut kateuttaan ja sydämensä halua vastaan, saattoi -tuntua vähäpätöiseltä, se kun tarkoitti vain hiljentymistä ja -tyytymistä. Mutta se oli kuitenkin niin terävää ja tunki syvälle jos -mikään. Kun se oli rehellistä ja kun sitä käytiin Jumalaan luottaen ja -kokonaan hänen voimallaan, tuli se myöskin menestykselliseksi, etenkin -mitä kateuteen tuli. Se tuli pian juurineen pois revityksi. Brita sai -jälleen iloita sisarensa herttaisista, lystikkäistä kirjeistä, jotka -olivat täynnä yksityisseikkoja kotoa ja uhkuivat teeskentelemätöntä -ja lämmintä harrastusta Britan elämään. Erik voi myös odottaa pienen -sisarensa täyttä myötätuntoa elämänsä jokaiseen yksityisseikkaan ja -työhön nähden. Hän ei ollut Britan tavoin huomannut siinä keskeytystä; -ainoa mitä hän oli huomannut, oli se, ettei Anna yhteen aikaan tullut -hänen luokseen yhtä usein kuin ennen, mutta hän oli luullut sen -johtuneen siitä, että hänellä oli enemmän työtä. Senvuoksi hänelle oli -kasaantunut paljon puhuttavaa Annan uudelleen tullessa. - -Ja Gerda Clareus sai ilon kertoa kesämatkastaan. - --- Luulen, että sinä alat nyt olla huvitettu kuulemaan sitä, sanoi hän -ihastuneena. Alussa et välittänyt siitä. - -Ja ajattelematta syytä tuohon ilahduttavaan muutokseen, antausi hän -sen ilon valtaan, että muistoissaan sai elää uudelleen nuo ihanat -kesäkuukaudet, jolloin hän oli nähnyt niin paljon ja ennen kaikkea --- oli saanut nähdä kaiken Lucia-tädin seurassa. Oikeastaan tuota -viimeksimainittua Anna olikin eniten kadehtinut Ireneltä ja Gerdalta. -Mutta nyt hän saattoi kuulla siitä ilman kateuden varjoakaan. - -Kateus oli juurineen pois nyhdetty ja voitettu. Mutta vaikeammaksi -kävi taistelu sydämen halua vastaan. Vaikka hän ei koskaan puhunut -Allanista, ajatteli hän tätä lakkaamatta ja tiesi nyt, että hän -rakasti häntä ja tulisi koko elämänsä ajan rakastamaan. Hän piti -rakkauttansa suruna, sillä hän ei rohjennut uskoa, että siihen -vastattiin. Ystävällinen ja iloinen ja ihastuttavan herttainenhan -Allan oli aina häntä kohtaan ollut -- ylen onnellinen hän oli vain -sitä ajatellessaankin -- mutta hän ei ollut huolinut tulla kotiin -koko kesänä, vaikka hän olisi hyvin voinut sen tehdä. Sehän oli selvä -todistus siitä, että hän ei välittänyt Annasta samalla tavoin kuin Anna -hänestä. Hänen täytyi koettaa mukautua välttämättömyyteen ja rakastaa -pyytämättä mitään takaisin. - -Hän yritti rehellisesti, mutta se taistelu on raskasta. Hän heikontui -ja oli usein niin väsynyt. Silmät kävivät suuriksi kapeissa kasvoissa -ja niihin tuli poissaoleva ilme, ikäänkuin hän olisi katsonut -äärettömään, tyhjään ja tummaan etäisyyteen, etsien sieltä valonsädettä -ja pohjaa. - -Isä saattoi toisinaan katsella häntä miettivin ilmein. Mutta hän ei -nähnyt muutosta hänen ulkomuodossaan, hän ajatteli levottomana vain -hänen tulevaisuuttaan. Hän ihmetteli, tulisiko tuo huoleton nuorukainen -uudelleen pyyntöineen ja tahtoisiko Anna ottaa hänet. Hän toivoi, -että niin ei kävisi, sillä hän olisi mieluummin suonut, etteivät -hänen tyttärensä joutuisi naimisiin. Hänen mielestään avioliitto oli -arveluttava asia, etenkin naiselle. Eikä Allan Bentick ollut se, jonka -hän olisi tahtonut vävykseen. Ei sanaakaan hän ollut sanonut Annalle -Allanin kosinnasta. Vaimolleen hän vain oli kertonut asian ja kumpikin -he olivat sopineet siitä, ettei Annaa häirittäisi sillä tiedolla. -Hänhän oli sellainen lapsi. Rouva Sander oli miehensä kanssa samaa -mieltä avioliitosta. Vaikka molempien mielestä heidän oma avioliittonsa -oli onnistunut, olivat he kuitenkin kokeneet vaikeuksia kylliksi -ymmärtääkseen miten helposti se voi tulla onnettomaksi, eivätkä he -senvuoksi ollenkaan olleet halukkaita näkemään tyttäriään naimisissa. - -Toisinaan äidin mielestä Anna näytti heikolta, mutta siitä kysyttäessä -tämä aina vastasi voivansa hyvin. Silloin saattoi rouva Sanderin -mielessä välähtää ajatus, että mahtoiko Anna ajatella Allania. Mutta -hän karkoitti aina sen epäluulon, Annahan tuskin oli muuta kuin lapsi. - -Sitten tuli joululoma ja sen kanssa Brita, Irene ja Uno, mutta ei -mitään Allania. - -Brita huomasi heti, että jonkin täytyi Annaa vaivata. - --- Sinä olet kasvanut ja laihtunut ja tullut kalpeaksi ja näytät siltä -kuin eläisit toisessa maailmassa. Mikä sinun on? - --- Ei mikään, vastasi Anna nauraen. Sisarelta Brita ei saanut mitään -tietää. Siispä hän kerran kääntyi äidin puoleen heidän ollessaan kahden -kesken. - --- Annan laita ei ole oikein. Hän väittää voivansa hyvin, mutta -tuollaiselta ei näytetä, ellei jotakin ole hullusti. Mitä olette -tehneet hänelle minun poissaollessani? - --- Ei mitään, vastasi rouva Sander hermostuneesti. Mitä me olisimme -tehneet? - -Äänessä oli jotakin pahan omantunnon tapaista, joka heti herätti Britan -nopean tarkkaavaisuuden. - --- Äiti, siinä on jotakin. Sen näen äidistä. Jotakin on tapahtunut. -_Mitä_ se on? - -Brita saattoi kun siksi tuli, olla sitkeä. Hyvänsävyinen ja pelokas -luonne, sellainen kuin äidin, ei kauan voinut vastustaa Britan -tarmokasta hyökkäystä. Se päättyi siten, että Brita sai äidiltä kuulla -koko tarinan Allanin kosinnasta. Tyydytyksen ja pelon sekaisin tuntein -rouva Sander kevensi sydämensä ilmaisten salaisuuden. - --- Mutta mitä teetkin Brita, niin elä anna isän aavistaa, että tiedät -jotakin! Hän ei soisi minulle anteeksi, että olen antanut viekoitella -sen itseltäni. En oikeastaan tiedä, miten onnistuit sen tekemään. Sinä -olet niin hirveän terävänäköinen. Sinä kyselit minulta ikäänkuin olisit -sen tiennyt. - --- Ole aivan huoleti, äiti, en hiiskahdakaan isälle asiasta. - --- Etkä kellekään muullekaan, lupaa se minulle! - --- En ilmaise perhesalaisuutta, lupasi Brita antaen tahallaan -vaitiololupauksensa vain ulkopuolella oleviin nähden, sillä mielessään -hän oli päättänyt puhua asiasta Annalle, joka hänen mielestään oli -ensimmäinen, jonka olisi pitänyt se tietää. Äiti ei onneksi huomannut -tuota, Britan niin mieluisasti tekemässä vaitiololupauksessa olevaa -salaloukkoa eikä tullut senvuoksi sitä tilkinneeksi, minkä vuoksi Brita -katsoi olevansa esteetön jo samana iltana käyttämään tätä salaloukkoa. - -Kun sisarukset olivat tulleet ylös huoneeseensa ja Anna muutaman -minuutin kuluttua makasi vuoteessaan, istuutui Brita vuoteen reunalle -hänen viereensä hiuksiansa harjaamaan. - --- Sinulla on aina niin kiire vuoteeseen iltaisin, oletko hyvin väsynyt? - --- Kyllä minä olen aika väsynyt, myönsi Anna vastahakoisesti, mutta se -ei ole mitään vaarallista. - --- Sinulla on jokin suru. Sen näen hyvin hyvästi. Elä koetakaan kieltää -sitä. Aavistankin, mitä se on, sinä olet rakastunut Allan Bentickiin. - -Anna hätkähti ja tuli hehkuvan punaiseksi ja sitten kalpeaksi. Oli -aivan kuin Brita olisi varomattomasti koskettanut kipeää hermoa. - --- Sinun ei tarvitse hävetä sitä eikä surrakaan. Minä voin kertoa -sinulle jotakin, sanoi Brita lohduttaen ja iloisen salaperäisesti. - -Annan silmät suurenivat ihmetyksestä, ja hän kävi jännittävästä -odotuksesta vielä kalpeammaksi. - --- Allan kosi viime jouluna sinua isältä. Anna tarttui kovasti sisaren -käsivarteen. - --- Onko se totta? - --- Tietysti se on totta. Kiersin sen tänään korkkiruuvilla äidiltä. -On pahoin tehty heidän puoleltaan, etteivät he ole sitä sinulle -ilmaisseet. Senvuoksi kerron sen nyt, vaikka he pahastuisivat -kauheasti, jos sen tietäisivät. - --- Mutta... mutta... mitä isä vastasi? - --- Hän vastasi, että sinä olet liian nuori, että Allan mahdollisesti -saa tulla takaisin tultuaan valmiiksi, mutta siihen mennessä hän ei saa -sanoa sanaakaan tästä sinulle, mieluimmin ei nähdäkään sinua. Senvuoksi -hän ei tullut kesällä eikä nytkään. Minusta on alhaista erottaa -rakastavia tällä tavoin. - -Mutta Anna ei Britan tavoin pahastunut. Hänellä ei ollut muuta ajatusta -kuin tuo ihastuttava tieto, että Allan tahtoi saada hänet. Hänen -silmänsä loistivat, ja hänen kasvoillaan oli kirkastunut ilme. - --- Miten mieltynyt mahdatkaan olla häneen, sanoi Brita, ihmetellen ja -säälien. - --- Enemmänkin, _rakastan_ häntä! vastasi Anna ihastuneena ilosta, -saadessaan sanoa sen suoraan tarvitsematta ujoilla. - --- Mutta muista kaikella muotoa, ettet saa antaa isän tai äidin huomata -mitään tietäväsi! Sinun täytyy nyt rauhoittua, kunnes hän valmistuu ja -tulee uudelleen. - --- Oi se on helppoa nyt, kun tiedän, että hän pitää minusta. Siinä on -aivan kylliksi. - --- Niin en minä sinun sijassasi ajattelisi, selitti Brita. Mutta -ihmiset ovat niin erilaisia. - - - - -34. - - -Tuli aika, jolloin pelkkä tieto siitä, että Allan piti hänestä, ei -ollut Annalle kylliksi. Hän tuli nimittäin ajatelleeksi, ettei Allan -tiennyt, pitikö hän hänestä. Niin, olihan mahdollista, että Allan -luuli, ettei hän tehnyt sitä. Sillä eihän hän tiennyt Annan tietävän -mitään hänen kosinnastaan. Hän ehkä luuli, että isä oli puhunut siitä -hänelle ja että hän oli antanut koko vuoden mennä sanallakaan tai -terveisillä antamatta hänen tietää, että hän piti hänestä. Ehkäpä Allan -tahallaan kulki ja kärsi epävarmuudesta, kuten hän oli tehnyt. Se -otaksuma piintyi häneen eikä antanut hänen hellälle sydämelleen mitään -rauhaa. Vihdoin hän päätti tehdä rohkean teon. Hän kirjoitti pikku -kirjeen Allanille. - - "Oi, Allan! Vasta nyt jouluna sain sattumalta Britan välityksellä - tietää, että sinä vuosi takaperin olit kosinut minua. Tiedän - myös, mitä isä vastasi, ja tietysti me suostumme odottamaan. - Mutta pelkään sinun uskovan, että minä olen koko ajan tiennyt - tämän ja ollut ääneti; sinähän saattaisit luulla, etten minä - pidä sinusta. Mutta sen teen! Tahdon vain sinun tietävän sen, - ettet kärsi luullessasi, etten minä välitä sinusta, niinkuin minä - olen kärsinyt uskoessani, ettet sinä ole välittänyt minusta. Nyt - tiedän, että teet sen, ja senvuoksi olen vain niin iloinen ja - onnellinen. Kiitos, rakas! Tahdon tehdä kaikki, _kaikki_ sinun - puolestasi! - - Anna." - -Niin kaino oli Anna ja niin arka tekemään mitään, mikä oli hullua, -ettei hän lähettänyt näitä rivejä suoraan Allanille, vaan pani ne -Britan kirjeeseen ja pyysi häntä lähettämään ne edelleen, jos se hänen -mielestään kävi päinsä. - -Britan mielestä se kyllä kävi päinsä. Hän tuli iloiseksikin pienen -kainon sisarensa äkillisestä toimeliaisuudesta. Hän kirjoitti Allanille -kirjeen, ja pani sen mukaan Annan kirjelappusen. - -"... Jos tahdot vastata hänelle", lopetti hän, "niin lähetä vastaus -minulle edelleen lähetettäväksi, sillä isän ja äidin on tarpeetonta -saada mitään tietoa tästä." - -Noin viikko jälkeenpäin Anna sai Britan kirjeen sisällä kirjelapun -Allanilta. - - "Kiitos hyvyydestäsi, kun kirjoitit nuo sydämelliset sanat! Koska - kunniani kautta olen luvannut isällesi olla puhumatta sanaakaan - rakkaudesta sinulle nyt, en katso olevani oikeutettu sitä - kirjoittamaankaan. Voi hyvin ja pysy terveenä ja iloisena, neito - Valkolilja! - - A. B." - -Nämä muutamat rivit tekivät Annan sydämen iloisemmaksi kuin -lämpimimmätkään rakkaudenvakuutukset ikinä olisivat voineet tehdä. Hän -näki niissä ilmaisun Allanin kunnian- ja velvollisuudentunnosta, ja -rivien välistä hän luki kaikki, mitä hänen sydämensä isosi ja mistä hän -oli vakuutettu, että Allan olisi kirjoittanut, ellei hänen lupauksensa -olisi häntä sitonut. - -Hänellä ei ollut yksinkertaisessa ja täydellisessä luottamuksessaan -mitään aavistusta niistä sekanaisista tunteista, mitä Allan oli -tuntenut lukiessaan hänen ja Britan kirjeitä ja kirjoittaessaan -vastaustaan. Anna ei voinut aavistaa, että vaikka Allan tuli -liikutetuksi hänen viattomasta hellyydestään, hän tunsi sen vapautensa -uudeksi siteeksi, siteeksi, jota oli vaikeampi katkaista kuin mitään -muuta. - -Mutta hän ei kuulunut niihin, jotka huolehtivat ennen aikojaan. "Hätä -keinon keksii", ajatteli hän ja nautti vapaudestaan kun hänellä vielä -oli se, työntäen syrjään ajatuksen Annasta. - - - - -35. - - -Allan Bentick kulki hidastellen eteenpäin kiertelevää metsäpolkua, jota -myöten, kuten hänelle oli sanottu, Anna luultavasti tulisi. - -Kolme ja puoli vuotta oli kulunut siitä päivästä, jolloin hän ensin -oli esittänyt kosintansa. Tutkintonsa jälkeen hän oli kirjoittanut -kirkkoherralle ja uudistanut kosintansa lyhyessä kirjeessä. Sander -oli vastannut pyytämällä tietoja Allanin taloudellisista toiveista, -hänen elämästään ja hengellisestä tilastaan. Allan oli vastannut -vilpittömästi kaikkeen eikä ollut tehnyt itseään yhtään paremmaksi kuin -oli. Sanderia oli miellyttänyt tuon nuoren miehen rehellisyys, vaikka -hän toivoikin, että muutamat vastauksista olisivat olleet toisenlaisia. -Hän ei ollut kuitenkaan katsonut enää voivansa pitää Annaa asian -ulkopuolella, mutta hän oli mitä jyrkimmin varoittanut ja estellyt -häntä. Annalla, joka oli sellainen, ettei voinut ottaa isällisiä -varoituksia keveältä kannalta, oli ollut vaikea aika omantuntonsa -ja rakkautensa ristiriitojen välillä. Mutta hänen rakkautensa oli -voittanut, hän ei yksinkertaisesti voinut antaa kieltävää vastausta -Allanille, koska hän tahtoi hänet. Ihmetyksellä isä oli nähnyt hänen -lujan ja tietoisen rakkautensa, ja vähitellen hänen vastustuksensa oli -antanut myöten. Eikä siihen vähemmän vaikuttanut Allanin moitteeton -suhtautuminen. Allan oli pysynyt erillään kaikesta sekaantumisesta, hän -ei ollut tullut kotiin, ei kirjoittanut Annalle vaikuttaakseen häneen, -ei näyttänyt mitään kärsimättömyyttä, vaan odottanut vain Annan ja -hänen isänsä päätöstä. Nyt jälkimmäinen oli vihdoinkin kirjoittanut -ja sanonut, että Allan saisi tulla. Hän oli tullut edellisenä iltana. -Hänen ensimmäinen aamukävelynsä vei pappilaan. Siellä hänellä oli nyt -ollut keskustelu tulevan appensa kanssa, täti Sander oli tervehtinyt -häntä poikanaan ja hän oli saanut tietää, että Anna, joka oli lähetetty -asialle, tulisi kotiin metsän läpi. - -Sitä tietä Allan nyt käveli häntä vastaan. - -Hän huiski hajamielisesti kepillään tiepuolen pensaita ja kukkia ja -katsoi tuimasti katkottuja kukkia ja oksia. - -Hän ei voinut nähdä pitkälle eteenpäin, sillä polku mutkitteli puiden -välissä ja vuoren kupeilla, senvuoksi hän joutui yht'äkkiä seisomaan -Annan kanssa vastakkain. - -He pysähtyivät molemmat nähdessään toisensa, ja Anna, joka ei ollut -odottanut tapaavansa häntä juuri nyt, kalpeni hieman ja painoi -tietämättään käden sydämelleen. - -Viime aikojen epävarmuus ja ristiriidat olivat vieneet häneltä voimia, -hän oli enemmän sielu kuin ruumis. Hänen katseensa oli käynyt syväksi -ja vakavaksi, hänen suunsa näytti unohtaneen hymyilyn. - -Mutta kun hän näki Allanin, muuttui kaikki toisenlaiseksi. Hänen -mielestään auringon kultaloiste rikastui, metsä ylt'ympärillä kasvoi -ja muuttui temppelisalin pilaristoksi ja taivaan avaroilla aukeilla -soi. Hän itsekin avartui kilpaa luonnon kanssa. Mutta näiden tunnelmien -sieluna oli samalla kertaa suloinen ja ahdistava tunne siitä, että hän -kadotti itsensä toiselle, hänelle, joka seisoi hänen edessään ja vain -katsoi häneen. - -Allanin oli yleensä helppo löytää sanoja ja hän oli sitäpaitsi -miettinyt, mistä puhuisi Annalle, mutta tämän näkeminen teki häneen -niin odottamattoman vaikutuksen, että hän ensin seisoi mykkänä ja -puhuessaan sanoi aivan toisia sanoja kuin oli aikonut. - -Hän muisti Annan sellaisena kuin hän oli kolme ja puoli vuotta sitten -jättänyt hänet -- lapsena, puoleksi kehittyneenä nuorena tyttönä, -josta hän oli pitänyt ja jonka kanssa hän oli leikkinyt. Nyt hän -oli tullut tekemään leikistä toden, vähemmän Annan tähden kuin oman -kunniansa vuoksi, muiden vuoksi. Mutta sellaisena kuin Anna nyt -seisoi tuossa hänen edessään, ei häntä voinut sivuuttaa, ei kohdella -kuten sivuhenkilöä, häntä itseään vähemmän merkitsevää. Hän oli nyt -täysikasvuinen, Allan huomasi hänen olentonsa personallisuudeksi, -pehmeäksi, lämpimäksi, antautuvaksi, ja hän tunsi itsensä enemmän -nöyryytetyksi kuin konsanaan ennen elämässään. - --- Valkolilja... minun pitäisi antaa sinun mennä... minulla ei ole -mitään oikeutta... mutisi hän hämillään. - -Tuo, mikä säteili Annan kasvoista, ei ollut hymyilyä, vaan pikemmin -sielua ja tunnetta. Hän oli ikävöinyt Allania niin vihlovasti, hän -oli elänyt Allanin kuva sielussaan. Nyt hän seisoi tuossa ilmielävänä -hänen edessään... hän kuuli hänen äänensä... näki hänet, tunsi jälleen -sen, mikä oli entistä, ja sulki rakkauteensa sen uuden, miksi hän oli -kehittynyt. - --- Sinä olet liian hyvä minulle, jatkoi Allan, kun ei Anna vastannut -mitään. - -Hän tunsi itsensä sellaiseksi, joka on johdettu tekemään pyhyyden -ryöstöä, mutta joka viime hetkessä herää huomaamaan tekonsa -epäpyhyyden. Annaa täytyi varoittaa hänestä, eikä kukaan muu kuin hän -ollut saapuvilla sitä tekemään. - --- Sinä olet liian hyvä minulle, liian puhdas, liian hieno, liian -hento. Ja minä... minä olen raakalainen. Anna ei ymmärtänyt, mikä -hänet saattoi noin puhumaan, hän käsitti sen rakkauden nöyryydeksi ja -palvonnaksi. Hän luuli olevansa rakastettu ja meni senvuoksi Allanin -luo, punastuen ja täynnä kainoa antautumista. - -Kun hän tuli Allania vastaan sellaisena, ei tämä voinut torjua lahjaa, -jota hän oli pyytänyt, häntä itseään. Hän ei ollut pelastettavissa. - -Ja huolimatta katkonaisesta vastustuksestaan hän kiersi käsivartensa -Annan ympärille. Se kävi ensin niin varovaisesti, mutta tunnettuaan, -miten Anna väristen painautui häneen, tuli hänen käsivarteensa -yht'äkkiä voimaa. Seuraavana sekuntina Anna ei olisi päässyt irti, jos -olisi tahtonutkin. - --- Pidätkö minusta, Valkolilja? - --- Pidän, _niin!_ - -Anna oli nuori ja herttainen, pehmeä ja antautuva ja Allan kaikkea -muuta kuin tunteeton naiselliselle sulolle. Suutelo, jonka hän painoi -Annan huulille, ei jättänyt mitään toivomisen varaa, siinä oli hehkua -kylliksi. - - - - -36. - - -Allanilla oli vain kahden viikon loma, sillä hän oli sitoutunut -hoitamaan erään vanhemman lääkärin virkaa tämän kesäloman aikana. -Sitäpaitsi hän lähipäivinä tulisi ottamaan vastaan paikan -Karolini-instituutissa. - --- Olen saanut jo tuulta purjeisiin, niin voimme kyllä mennä naimisiin -vaikka milloin, sanoi hän. - --- Mutta minun pitää saada kapioni valmiiksi ensin, sanoi Anna -nopeasti, aivan kauhistuneena kuvitellessaan, ettei hän ehtisi -valmiiksi. - -Allan nauroi hieman. - --- En tarkoita, että menisimme naimisiin huomenna emmekä -ylihuomennakaan, mutta joskus, ennenkuin vanhenemme, ajattelin. Eihän -täti anna hänen rasittua sallimalla hänen tehdä kaikki kapionsa itse? -kysyi hän kääntyen rouva Sanderin puoleen. - --- En, sehän olisi hänelle liikaa. Tilaan kankurit. Mutta ompelemiset -hän tahtoo kyllä suurimmaksi osaksi itse tehdä. - --- Niin paljon kuin mahdollista, virkkoi Anna. Kuta enemmän itse tekee, -sitä suuremmaksi tulee onni, olen kuullut sanottavan. - --- Mutta muista, että en tahdo sinua rasittuneena! sanoi Allan. - -Anna punastui ilosta tuon omistusoikeuden tähden, jota Allan osoitti -häntä kohtaan. Nyt hän kyllä varoisi itseään, nyt kun hän oli Allanin. - -Oli niin paljon, mitä hän ikävöi saada uskoa hänelle menneitten vuosien -äänettömistä taisteluista, nykyisestä onnestaan, rakkaudestaan. Ja -hän ikävöi myös saada kuulla Allanin viimeisistä vuosista, oliko -hän ollut levoton, oliko surrut ja toivonut. Hän uskoi ehdottomasti -hänen rakkauteensa, mutta hän tahtoi kuitenkin niin mielellään kuulla -hänen puhuvan siitä. Senvuoksi hän odottavin, sykkivin sydämin heidän -kihlauksensa jälkeisenä päivänä lähti ulos kahden kesken hänen kanssaan -näyttääkseen hänelle muistojen lehdon, jonka salaisuuteen Allan nyt -vasta sai tutustua. - --- Oikeastaan Erikin pitäisi olla meidän kanssamme, sillä se on -enimmäkseen hänen ja minun. Britalla on siellä vain kaksi kiveä eikä -hän muuten väiltäkään siitä. Mutta haluan mieluummin mennä sinne nyt -kahden sinun kanssasi. - -Ääneen tuli kainon hyväilevä sävy hänen viime sanoja lausuessaan. - -Tunnen olevani historiallisen tapahtuman edessä, selitti Allan -juhlallisen vakavana. - -Mutta Allanin liioitteleva puhetapa ehkäisi Annan luottamusta ja -saattoi hänet tuntemaan itsensä lapselliseksi, pitäessään muistolehtoa -ja Allanin sinne viemistä niin tärkeänä. - --- Tässä se on, sanoi Anna taivuttaen syrjään muutamia oksia -päästääkseen Allanin läpi. - -Mutta sen sijaan, että heti olisi mennyt sisään, istuutui Allan kivelle -ja riisui kengät jalastaan. - --- Mitä sinä teet? kysyi Anna hämillään. - --- Otan kengät jaloistani, vastasi hän yhtä järkkymättömän, juhlallisen -vakavana. - --- Ei, pane ne uudelleen jalkaasi! Voit saada tikkuja jalkoihisi tai -vilustua, kivikko on kylmää varjossa. - -Allanin liioitteleva vakavuus vei Annalta kaiken juhlallisuuden tunteen. - --- Sinulla ei ole mitään pieteettiä! nuhteli Allan. Hän seisoi nyt -paljain jaloin Annan edessä valmiina vietäväksi kaikkein pyhimpään. - -Mutta Anna päästi oksat ja asettui aukon eteen. - --- Sinä et saa tulla sisälle ennenkuin olet kuten tavallisesti, sanoi -hän nauraen. - -Mutta hänen naurunsa kuului hiukan hermostuneelta, ja hänen oli -vaikea kohdata Allanin katsetta. Allan huomasi, että hänen leikkinsä -oli loukannut Annaa, vaikka tämä ei tahtonut näyttää sitä. Anna -luuli Allanin tahtovan tehdä pilaa hänen muistolehtoon kohdistuvista -tunteistaan. - -Sanaakaan sanomatta Allan pani kengät jalkaansa. - --- No, nyt olen tavallinen sekä ulkoa että sisältä, sanoi hän -hymyillen. Saanko nyt tulla sisään? - -Anna vastasi vetämällä uudelleen oksat syrjään, ja Allan meni sisään. -Anna seurasi ääneti jäljessä. Allan oli huomaavinaan, että Anna nieli -itkua, senvuoksi hän ei katsonut häneen, vaan lehdon kiviin, ja ilmaisi -vilkkaasti ihailunsa tuohon kauniiseen, syrjäiseen paikkaan. - --- Te ette koskaan olisi voineet valita hienompaa paikkaa. Se on -todellakin kuin pyhäkkö, ja saatan ymmärtää kuinka sekä sinun -että Erikin täytyy viihtyä täällä. Sillä hän on pohjaltaan yhtä -uskonnollinen kuin sinäkin, vaikka hän keikailee epäilyksillään. Ja -ymmärrän myöskin, että Brita ei tästä välitä eikä pystytä kiviään -tänne. Hän on maailman lapsi, vaikkapa onkin setä Sanderin lapsi. -Annahan, kun katson, voinko arvata, mikä on minkin kivi! Tuo kulmaus on -sinun, sen voin taata. Se on sinun kaltaisesi, kätkössä ja vaatimaton -ja täynnä rauhaa ja rikas hienoista muistoista. Ja tuossa ovat Erikin -kivet. Ne ovat vahvojen nyrkkien pystyttämät. Kivipohjalla nekin kaikki -seisovat ja korkealla. Nyt tahtoisin mielelläni tietää, mitä muistoja -nuo eri kivet ikuistuttavat. Mutta ehkäpä et tahdo puhua siitä minun -epäpyhille korvilleni? - -Hän oli puhunut vilkkaasti ja herkeämättä antaakseen Annalle aikaa -voittamaan satunnaisen liikutuksensa, jonka hän oli leikinteollaan -aiheuttanut. Huomattuaan, että Anna oli tyyntynyt, lopetti hän -kysymykseen, minkä hän ymmärsi sovittavan Annan. - -Hän ei erehtynyt. Anna oli iloinen saadessaan kertoa joka kiven -merkityksestä. Allan kuunteli mielenkiintoisena ja näki tyydytyksen -tuntein, miten täydellisesti Anna oli päässyt pienestä mielipahastaan. - --- Ja nyt me tietysti pystytämme kiven kihlauksemme muistoksi, sanoi -Allan heti Annan lopetettua. - -Hän heitti heti takin yltään, katsoi ympärilleen, löysi suuren litteän -kiven, joka sopi hyvin peruskiveksi, ja alkoi vääntää sitä irti. - --- Kuka uskoisi, että sinä olet noin voimakas! virkahti Anna ihaillen, -nähdessään, miten keveästi Allan irroitti tuon suuren kiven ja vieritti -sen sille paikalle, minkä hänen sukkelat silmänsä olivat heti keksineet. - -Allan nauroi tyytyväisenä. - --- Minussa on paljon sellaista, mitä ei luulisikaan. Nyt olen visusti -päättänyt, että tämän muistokiven pitää nousta kaikkia Erikin kiviä -ylemmä. Ja sentähden täytyy nyt yrittää. - -Anna auttoi häntä niin paljon kuin hän salli, mikä ei hänen mielestään -ollut läheskään tarpeeksi. - --- Sinä luulet kai, etten minä jaksa mitään! napisi hän. Erik antoi -minun tehdä paljon enemmän. - --- Erik ei aikonutkaan naimisiin sinun kanssasi, mutta sen minä teen, -senvuoksi olen sinun suhteesi varovampi kuin hän. - -Kun muistomerkki vihdoinkin oli valmis, oli se kaikkein komein koko -muistolehdossa. He ihailivat työtään mahdottomasti. - --- Nyt puuttuu vain meidän nimikirjaimemme. Ne me tulemme hakkaamaan -joskus toiste, sillä nyt emme ehdi, sanoi Allan tyytyväisenä. - -Yht'äkkiä Annaa värisytti ja hän painautui Allania vasten, ikäänkuin -hän olisi pelästynyt. - --- Mikä sinun on? Onko sinun kylmä? - -Hän kiersi käsivartensa Annan ympärille ja katsoi häntä kasvoihin, -ihmetellen, mikä ne teki yht'äkkiä niin vakaviksi. - --- Ei toki. Mutta... Allan... yht'äkkiä se näytti minusta... niin -hautakiveltä. - --- Mutta se ei ole mikään hautakivi, rauhoitti Allan. Ethän toki ole -taikauskoinen? Sitä en sinusta luullut. Enkä luullut sinun pelkäävän -kuolemaakaan. - --- Sitä en teekään. En omaa kuolemaani. Mutta jos sinä... oi Allan, -_sitä_ en voisi kestää! - -Häntä värisytti uudelleen ja hän kietoi käsivartensa Allanin ympäri, -ikäänkuin jokin vaara olisi häntä uhannut. - -Allan suuteli häntä todellisen hellästi, mutta nauroi samalla hänelle. - --- Ole nyt järkevä, lapsi, ja säästä kyyneleesi, kunnes todella olen -kuollut -- jos silloin olet samaa mieltä kuin nyt, että minussa on -jotakin itkemistä. Siihen mennessä saat ehkä minusta enemmänkin kuin -kylliksi. Kas niin, "cheer up"! Ja nyt meidän pitää mennä kotiin, jos -emme halua tulla myöhään ja saada toria. Vakuutan sinulle, että tällä -kertaa tunnen olevani kaikkea muuta kuin kuoleva, sillä olen hirveän -nälkäinen. Ja se on tavallisesti hyvä elonmerkki. - -Anna vetäysi viimein hänen sylistään, nauraen omalle heikkoudelleen ja -Allanin lohdutukselle. Ja sitten he kulkivat kotiin reipasta vauhtia, -sillä oli myöhä. - -Jälkeenpäin Anna tuli ajatelleeksi, ettei oikeastaan mitään siitä, -mitä hän tänä hetkenä oli aikonut puhua Allanin kanssa, tullutkaan -puhutuksi. Ja samoin kävi joka kerran heidän oltuaan kahden kesken. -Hauskaa ja ihanaa se kyllä aina oli, mutta mitään läheistä ajatusten -vaihtoa ei siitä tullut. Annasta se tuntui tyhjältä, mutta hän -ajatteli, että se oli satunnaista. - -He eivät olleetkaan paljon kahden toistensa kanssa näinä lyhyinä -neljänätoista päivänä, sillä kaikki panivat heille toimeen -juhlallisuuksia, ja nuo juhlallisuudet kestivät toisinaan koko päivän -tai ainakin puolen päivää. - -Allan oli enemmän kuin konsanaan sieluna näissä tilaisuuksissa. Hänen -morsiamensa oli tietysti hänen huolenpitonsa ensi esineenä ja hänen -kerallaan yleisen huomaavaisuuden esineenä, mutta Anna sai harvoin -pitää Allanin itsellään. - - - - -37. - - --- Oletteko nyt tyytyväinen minuun? kysyi Allan Bentick istuutuen -Lucian viereen. - -He olivat kaikista hauskimmassa kutsutilaisuudessa, joita oli -toimeenpantu kihlattujen kunniaksi. Sillä Erik oli isäntä, ja oltiin -koolla Harjulla, Bergshamraan kuuluvalla pienemmällä tilalla, johon -hän juuri oli muuttanut, vuokrattuaan sen. Anna oli auttanut veljeään -juhlan valmistuksissa ja oli nyt hyvin puuhakas emäntänä. Allan oli -siksi päiväksi luovuttanut hänet Erikille ja tunsi itsensä senvuoksi -vapaaksi omistautumaan kelle halusi. - --- Siihen minulla on kyllä syytä, vastasi Lucia. Toivon teidän aina -vastedeskin tekevän Annan yhtä onnelliseksi kuin nyt teette. - -Hän puhui sydämellisellä äänellä eikä antanut epäilyksen hiventäkään -tai kysymystä ilmetä vastauksessaan. - --- Se on ainakin aikomukseni, vastasi Allan. Lucian mielestä Allanin -ääni oli liian tyyni, miltei veltto, mutta hän koetti uskoa vain -kuvittelevansa sitä. - --- En luule sen käyvän niin vaikeaksikaan, jatkoi hän hymähtäen. Hän on -jo kiintynyt kapioihinsa ja kun hän sitten saa oman kodin ja... ja yhtä -ja toista muuta, sulaa hän siihen kokonaan. - --- Tiedätte kyllä, miten asia on, nauroi Lucia. Te olette liioittelevan -nöyrä, aivan kuin ette tietäisi, että te itse olette ja tulette olemaan -hänelle ensimmäinen. - --- Hän tulee pitämään minusta sellaisena, joka hankkii hänelle tuota -kaikkea. - --- Ja siihen osaan te tulette tyytymään? - -Allan kohautti olkapäitään alistuvin elein. - --- Minkäpä tekee! Nainen on sellainen. - --- Ei suinkaan, selitti Lucia kiihkeästi ja ylpeästi, ikäänkuin olisi -torjunut väärän syytöksen. - -Allan katsoi häneen ilmein, joka teki hänet epävarmaksi, senvuoksi että -hän ei osannut selittää sitä. - --- Ehkeivät kaikki, myönsi hän. Esimerkiksi teille ei liinavaatekaappi -liene koskaan häämöittänyt minään onnen huippuna. - -Mielialan pikaisesti vaihtuessa Lucia nauroi, äänessä ilmeistä -surumielisyyttä. - --- Paljon olisi ollut toisin, jos niin olisi ollut, pääsi häneltä. - -Allanin kasvojen ilme muuttui, hänen katseeseensa ja olentoonsa tuli -jotakin varovaisen tutkivaa, mikä teki hänet vastustamattomaksi. - --- Eikö aika ole parantanut haavaa? kysyi hän hiljaa. - -Lucia punastui kovasti. - --- Ettekö ole unohtanut sitä? kysyi hän hermostuneesti. - --- _Teidän_ luottamustanne ei unohda se, joka kerran sen kunnian on -saanut osakseen. - -Hänen tavassaan ei ollut nyt mitään pilaa kuten usein muulloin, -hänessä oli nyt pelkkää hellää kunnioitusta ja hienoutta, mutta -palavaa mielenkiintoa. Hän oli vaarallinen ollessaan sellainen. Lucia -tunsi sen ja oli halukas tekemään muurin heidän välilleen lujaksi ja -ylipääsemättömäksi. - --- Se haava, josta kysytte, ei parane _koskaan_, selitti hän matalalla, -värisevällä, mutta varmalla äänellä. - -Allan ei vastannut mitään, ja Lucia jatkoi, saadakseen hänet oikein -ymmärtämään, miten auttamattomasti sidottu hän oli: - --- Tapaan häntä toisinaan. Minun täytyy, vaikka haava uudelleen -aukenee. Mutta vielä pahempaa olisi olla tapaamatta häntä. Minun täytyy -vakuuttaa itselleni, ettei hänen laitansa ole vielä pahemmin kuin mitä -se on. Minun täytyy käydä katsomassa häntä, huolehtia hänestä. Hän -on rappiolle joutunut olento. Lahjakas... kerran niin lupaava... nyt -vain raunio entisestä minästään... mutta komea raunio, hurmaava vielä -rappeutuneisuudessaan, kuten rauniot saattavat olla. - -Hän puhui matalalla äänellä, nopeasti, katkonaisesti ja hän antoi -tahallaan Allanin nähdä, miten vihlovan lämpimät tunteet hänellä oli -sitä miestä kohtaan, jota hän rakasti hänen lankeemuksessaan. - --- Minkätähden ette mene naimisiin hänen kanssaan? kysyi Allan kesken -kaiken. - -Lucia säpsähti tuota äkillistä kysymystä ja kohotti ylpeästi päätään. - --- Se on minun yksityisasiani, vastasi hän. - -Tuo ylhäisen tyyni ääni oikaisi Allanin tunkeilevaisuutta. Mutta Allan -oli liian järkytetty sitä huomatakseen. - --- Se ei ole teidän yksityisasianne. Kun te olette niin sidottu kuin -olette, ei teidän pitäisi kulkea vapaana. Te olette aivan liian -vaarallisen hurmaava, virkkoi Allan kiivaasti. - -Lucia kalpeni, ja tuntui ikäänkuin kaikki veri olisi tukkeutunut -sydämessä. Oliko hänen luottamuksensa vaikuttanut aivan päinvastaista -kuin hän oli tahtonut? - -Mutta hän toipui heti. - --- Te unohdatte itsenne! sanoi hän kylmästi ja nousi ylös. Teillä ei -ole mitään oikeutta lukea minulle lakia. - --- On kyllä. Yhtä hyvin kuin teillä on ollut minuun nähden se oikeus. -Te se olitte joka... teitä tottelin, kun... - --- Hiljaa! - -Lucian silmät liekehtivät ehkäisevästi Allania kohti. - -Allan pysähtyi, puristi kätensä nyrkkiin punan noustessa tummana hänen -tummalle iholleen. Kesti vain muutaman sekunnin hänen päästäkseen -itsensä herraksi. - --- Erik on varmaankin sekoittanut joitakin konnankujeita juomaansa, -koska se on noussut meille päähän, niin että joudumme riitaan, sanoi -hän tavalliseen kevyeen, hilpeään, hieman pilailevaan tapaansa ja -kääntyi taasen Luciaan päin, kuitenkaan häneen katsomatta. - -Keventyneenä Luciakin muutti tapaa ja yhtyi Allanin leikkiin. - --- Te olette varmaankin paha juovuspäissänne? sanoi hän. - --- Hirveä, myönsi Allan. Niin, se on ihan totta. En uskalla juoda -itseäni juovuksiin, sillä saatan sanoa ja tehdä silloin kauheita. - --- Teidän pitäisi liittyä raittiusseuraan. - --- Ei, kiitos kaunis. Se olisi minulle paras tapa tulla juomariksi. -Saisin samana hetkenä, jona olisin vannonut olevani maistamatta, -epätoivoisen halun väkeviin. Olen sellainen, nähkääs. Siitä, mitä -helposti voin saada, en välitä. Saavuttamaton, _se_ vasta vetää ja -kietoo minua. - --- Se on onneton luonne, huomautti Lucia syvemmin myötätunnoin kuin -mitä tahtoi ilmaista. - -Mutta Allan heitti häneen pikaisen, riemuitsevan katseen. - --- Erehtyisin kokonaan, ellette te ole samanlainen, sanoi hän. Onneton -luonne on salaisuus onnettomaan rakkauteen. - -Lucia ei vastannut, sillä he olivat, keskustelun lopulla hitaasti -kävellen tulleet nyt muun seuran lähettyville, ja Anna, joka juuri -huomasi heidät, tuli heitä vastaan iloisena ja mitään epäilemättä. - -Hetkistä myöhemmin, kun sillä hetkellä ei ollut mitään emännyystoimia, -hän pisti kätensä Lucian kainaloon ja veti tämän mukaansa myllypolulle, -joka johti puutarhasta ylöspäin kosken sivua vanhalle rappeutuneelle -myllylle. - --- Oi, Lucia, kun menen naimisiin ja saan oman kodin, niin tiedän, -kenen tahdon saada vieraaksi niin usein ja niin kauaksi aikaa kuin -suinkin. - --- Saatuasi oman kodin on sinun miehesi sinulle kaikki kaikessa, niin -ettet tarvitse ketään muuta. - --- Kyllä tarvitsen jonkun kanssa puhua onnestani. Eikä siihen ole -ketään sopivampaa kuin Lucia, joka oli ainoa, kenen kanssa voin puhua -Allanista, ennenkuin vielä tiesin, rakastiko hän minua. - --- Eikö ole tarpeeksi, kun saa elää onnessaan? Onko välttämätöntä puhua -siitä? kysyi Lucia kevyeen, mutta sydämelliseen tapaansa. - -Anna pudisti päätään. - --- En tule puhumaan siitä monen kanssa. Ehkä en Luciallekaan paljoa. -Mutta tahdon, että Lucia tulee katsomaan sitä. - -Tuo viimeinen tuli niin taivuttavasti. Lucia hymyili. - --- Miksi et sano minua "sinäksi", vaan toistat myötäänsä nimeäni? - -Anna hymyili hieman hämillään. - --- Se on niin outoa vielä, en saa sanotuksi sitä koskaan. On ikäänkuin -en pitäisi siitä, että tulen Lucian tasalle, niinkuin tunnen tekeväni, -jos sanon "sinä". En oikein pidä siitäkään, että sanon Lucia. -"Lucia-täti" oli kuin jalustalla -- ja tuntuu tyhjältä, kun se ei enää -ole siellä. - --- Mutta sinä et ole nyt enää lapsi. Sinun pitää pitää huolta siitä, -että tulet täysi-ikäiseksi tunteissasikin. Pakottaudu sanomaan minua -"sinäksi". Pian se menee itsestään, näes. - --- Tahdotko _sinä_ tulla käymään minun luonani naimisiin mentyäni? -kysyi Anna nauraen. - --- Mitähän sinun miehesi sanoisi siitä? - --- Hänkö? Hän on sinuun vähintään yhtä ihastunut kuin minäkin. Emme -koskaan puhu vilkkaammin kuin puhuessamme sinusta. - --- Sinä rakas pieni! sanoi Lucia ja suuteli tuota hyväuskoista ja -luottavaista tyttöä ahdistavan myötätuntoisesti. - -Anna piti sen myöntymyksenä. - --- Kuinka nautinkaan, kun te kaksi olette luonani! sanoi hän -lämpimästi. Pidän niin monesta: vanhemmista, sisaruksista ja kaikista -täällä, mutta _tunnen_ eniten sinua ja Allania kohtaan. Eniten häntä -kohtaan tietysti, mutta senjälkeen sinua kohtaan. - -He tulivat pienen myllyn luo, joka aikoja sitten oli lakannut -jauhamasta. Luonto siellä oli metsittynyttä ja suurta, ja tuo -rappeutunut mylly tuntemattomille muistoilleen sopi hyvin ympäristöönsä. - -Anna meni varovasti valkokuohuisen kosken yli vievälle sillalle. - -Se oli huojuva ja laho ja siihen oli toiselta puolen naulattu este -merkiksi, ettei pitäisi yrittää yli. - --- Tule takaisin, Anna, on vaarallista seisoa siinä! huusi Lucia -saadakseen äänensä kosken kohinassa kuuluviin. - -Mutta Anna, joka muuten ei koskaan ollut ylimielinen, näytti tänä -iltana saaneen kummallisen halun uhmata vaaraa. Hän vain pudisti -päätään hymyillen, ja seisoi paikallaan. Vieläpä hän nojautui laidan -ylikin katsoen alas kiehuvaan, kohisevaan veteen. - -Mutta Lucia tarttui hänen käsivarteensa ja tempasi hänet sillalta. -Sitten hän torui häntä vahvasti hänen tyhmyydestään ja selitti, että -hän jo samana iltana koettaisi saada Erikin hakkauttamaan sillan rikki, -jottei kukaan enää saisi sitä päähänpistoa, että menisi henkensä -kaupalla sille seisomaan. - -Mutta siten toruessaan hän ihmetteli, oliko joku armelias voima ajanut -Allan Bentickin morsiamen tuolle hengenvaaralliselle portaalle. Valkean -kosken sylissä ei ollut mitään petosta, se olisi ottanut Annan nuoren -elämän, mutta jättänyt tuon lämpimän sydämen luottamuksen ehjäksi ja -sen rakkauden haavoittamattomaksi. - - - - -38. - - -Niinkuin Annan yhdessäolo sulhasensa kanssa oli tuottanut hänelle -jotakin pettymyksen tapaista, niin kävi kirjevaihdonkin suhteen. -Kesäillan valoisassa hämyssä oli pikku morsiamen kyllä helppoa -kirjoittaa kaikesta, mitä hän ei ollut saanut sanoa, mutta saatuaan -sitten Allanin vastauksen, ei se ollut sellainen, kuin hän oli -odottanut. - -Mutta hän löysi lohdutuksen syitä. Allan oli aina ollut tunnettu -huonoksi kirjeiden kirjoittajaksi. Hän koetti myöskin ajatella niin, -että Allan monessa kohdin oli aivan toisenlainen kuin hän. Hän ei -ollut sen tapainen, että olisi puhunut tunteista, mutta eihän tuon -äänettömyyden tarvinnut merkitä sitä, että hänellä ei niitä ollut; -muutamilla luonteilla saattoi juuri tuollainen äänettömyys merkitä -tunteen syvyyttä enemmän kuin monet sanat. - -Hän oli niin hyvä häntä -- Annaa -- kohtaan ja ilmaisi sen omaan -erikoiseen tapaansa: - -"... Et saa asettaa minua niin korkealle kuin nyt teet", kirjoitti hän -esimerkiksi kerran vastaukseksi Annan erittäin hellään kirjeeseen. -"Minua pyörryttää ja minä putoan, ja minun lankeemukseni tulee sitä -suuremmaksi, mitä korkeammalle sinä asetat minut, niin että kaikella -muotoa anna minun seisoa rinnallasi maassa!" - -Kyllä Anna olisi mieluummin halunnut helliä sanoja oman hellyytensä -vastineeksi, mutta Allan oli se mikä oli, ja tämä vastaus oli -luonteenomaista Allanille ja senvuoksi Anna oli tyytyväinen. - -Allanin olento oli niin läpeensä toisenlainen kuin hänen, joka -suhteessa eroten siitä, mihin hän tätä ennen oli tottunut, ja Anna -tunsi vastustamatonta vetoa häneen ikäänkuin uuteen ja tuntemattomaan, -houkuttelevaan maailmaan, josta hän odotti jotakin sanomatonta. - -Kihlausaika ei tullut pitkäksi. Allanilla oli, kuten hän sanoi, tuulta -purjeissa ja hän saattoi jo joulun tienoissa tulla Västanforsiin -morsiantaan noutamaan. - - - - -39. - - -Annalle, joka ei koskaan ollut ollut poissa kotoa ja jolla ei koskaan -ollut mitään itsenäisyyttä, oli Tukholmaan-siirtyminen ja puuhailu -omassa kodissa perinpohjainen elämänmuutos. Hänellä oli niin paljon -uutta nähtävää ja uuteen mukautumista, mutta hän näki kaiken ikäänkuin -jossakin oudossa hohteessa ja hän eli kultaista aikaa, sillä hän oli -antautuva ja Allan hellä. - -Kyllä Allanilla oli paljon työtä, niinkin paljon, ettei hän aina -ennättänyt kotiin aterioille, mutta iltaisin he olivat yhdessä ja -sunnuntaisin hänellä oli suurin osa päivää vapaata. - -Anna oli varhaisimmasta lapsuudestaan asti kasvatettu sellaiseksi, -ettei hän koskaan laiminlyönyt kirkkoon-menoa, jos hän vain -suinkin voi sinne päästä, ja tämän tavan hän piti muuttumattomana -naimisiinmenonsakin jälkeen. Ensimmäisinä sunnuntaina Allan seurasi -hänen mukanaan, ja Anna piti sitä aivan luonnollisena seikkana. -Suuri oli sentähden hänen hämmästyksensä, kun Allan eräänä kauniina -aurinkoisena sunnuntaina ehdotti, että he lähtisivät kirkkoon-menon -sijasta hiihtämään. - --- Näes, kun tekee ankarasti työtä koko viikon, on ihanaa olla vapaana -ja oikein reutoa sunnuntaina, selitti hän. - -Annahan saattoi sen kyllä käsittää, mutta kuitenkin? Allan ei -hellittänyt, vaan houkutteli, ja lopulta Anna myöntyi. - --- Voimmehan mennä iltakirkkoon päivällisen jälkeen, sanoi hän. - --- Niin kyllä, jos meitä haluttaa, myönsi Allan. - -Mutta päivällisen jälkeen he olivat pitkän aamupäiväretken johdosta -niin väsyneitä, että ei ollut juuri houkuttelevaa ruveta pukeutumaan -ja mennä ulos jälleen. Allan sytytti sikarin ehdottaen, että Anna sen -sijaan lukisi hänelle jotakin, sehän oli kai yhtä hyvä. - -Anna antoi taasen suostutella itsensä. He istuivat niin lämpimästi ja -kodikkaasti eikä Annalla ollut kylliksi yritteliäisyyttä nousta Allanin -toivomusta vastaan. Hän luki hänelle palasen eräästä hengellisestä -viikkolehdestä, mutta kun hän lopetti ja katsoi Allaniin, nukkui tämä -tuolillaan. Anna tuli hieman noloksi, mutta kun Allan samassa heräsi ja -otti tilanteen hullunkuriselta kannalta, huomasi Anna parhaaksi tehdä -samoin. - -Kun Allan seuraavan kerran esitti aamupäiväretkeä kirkkomatkan -asemesta, ei Anna tahtonut myöntyä. - --- Kaipaan niin kirkossa-käyntiä sunnuntaina, sanoi Anna pyytävästi. - --- Silloin en tahdo estää sinua menemästä, sanoi Allan suostuvasti. -Mutta kun minä kaipaan yhtä paljon ulkona olemista, kun minulla on -siihen aikaa, toivon sinun suovan anteeksi, etten tule kanssasi, kun -tänään on niin kaunis ilma. - -Anna tuli pahoilleen ja koetti taivutella Allania. Hehän voivat -mennä ulos kirkon jälkeen, hehän voivat kävellä sitten koko päivän. -Mutta ei, Allan ei antanut suostutella itseään, hän keskeytti hieman -kärsimättömästi, mikä pahoitti Annan mieltä. Hän luopui enemmistä -pyytelemisistä ja meni yksin kirkkoon, mutta hän ei voinut sisimmässään -päästä kylliksi tasapainoon hyötyäkseen kirkossa-käynnistään. Hän -kaipasi Allania viereltään ja kaipasi sitäkin, ettei ollut hänen -kanssaan siellä ulkona metsässä, missä Allan nyt kulki yksin lumisilla, -aurinkoisilla teillä. Miksei hän saattanut tulla ensin kirkkoon hänen -kanssaan, niin he olisivat sitten menneet yhdessä taas, ajatteli Anna -murheellisena. Silloin hänellä olisi ollut, hyötyä ensin kirkosta ja -sitten kävelystä, nyt häneltä meni kaikki hukkaan. Ettei Allan ollut -voinut ymmärtää sitä, pahoitti häntä. - -Mutta kun he sitten tapasivat toisensa päivällisillä, oli Allan -niin tyytyväinen päiväänsä, niin iloinen ja herttaisen leikillinen, -että Annan paha tuuli häipyi. Hän luuli, ettei Allan ollut ehtinyt -huomatakaan sitä, mutta siinä hän erehtyi. Hän huomasi sen varsin -hyvin ja ymmärsi loukanneensa häntä kieltäytymällä lähtemästä hänen -kanssaan kirkkoon. Mutta kun hän ei ollut halukas antamaan millään -tavoin sitoa itseään, ajatteli hän, että oli parasta ajoissa totuttaa -hänet olemaan kirkkomatkoilla ilman hänen seuraansa. Sillä mihin hän -oli lempiviikkojen aikana vapaaehtoisesti alistunut, sitä ei oltu -tarkoitettu ottaa miksikään tavaksi koko elinajaksi, ja mitä pikemmin -Anna huomasi sen, sitä parempi. - -Samoin oli heidän tyynien, kodikkaiden iltojensa laita. Ensi aikoina -Allan oli ollut täysin tyytyväinen istumaan kotona kahden kesken -Annan kanssa, ja tämä, joka silloin nautti onnen täydellisyyttä, ei -uneksinutkaan sitä mahdollisuutta, että Allan enemmän kuin hänkään -voisi kyllästyä ja toivoa mitään vaihtelua. Mutta eräänä iltana Allan -tuli kotiin kertoen ostaneensa heille teatteripiletit. - --- Tarvitsee joskus jotakin virkistystä, ja ajattelen, että sinua -huvittaisi nähdä tämä kappale, se on kuulemma hauska ja hyvin viaton. - --- Oi, ei sinun olisi pitänyt tehdä sitä minun tähteni! - --- Miksei? Senhän toki ansainnet. - -Hän otti Annaa leuan alta ikäänkuin hän olisi ollut lapsi, ja suuteli -häntä. - --- Välitän niin vähän huveista. Hauskinta mitä tiedän on istua täällä -kotona sinun kanssasi, vakuutti Anna sydämellisesti. - --- Siitäkin voi saada kyllikseen, sanoi Allan hieman lyhyesti, mutta -lisäsi heti itseään säälivin äänin: vai niin, että sinä et välitäkään -minun teatteripilettiraukoistani! Luulin tekeväni sinut niillä -iloiseksi! - --- Oi, et saa käsittää sitä noin! virkkoi Anna hätääntyen siitä, millä -tavoin Allan ymmärsi hänen empimisensä. On niin herttaista, kun sinä -tahdot hankkia minulle hauskuutta, mutta tahdon vain sinun ymmärtävän, -ettei mikään, mitä sinä annat minulle, merkitse sinun itsesi rinnalla -mitään. - -Hän oli niin innokas vakuuttamaan Allanille sitä, minkä tämä niin hyvin -tiesi, mutta mitä hän salaisesti juuri halusi hieman laimentaa. - --- No, kuinka käy, jätetäänkö piletit käyttämättä? kysyi hän, -vastattuaan parhaansa mukaan Annan rakkauden tunnustukseen. - -Anna oli kasvatettu pitämään teatteria yleensä pahana eikä hän -senvuoksi ollut halukas lähtemään. Mutta osaksi oli hänen luontoaan -vastaan jättää käyttämättä sellaista, josta oli maksettu, ja osaksi hän -ei hennonut kieltäytyä lähtemästä mukaan, kun Allan oli odottanut hänen -tulevan iloiseksi. Niinpä hän siis lähti. - -Kappale kiinnitti hänen mieltään, mutta siinä oli yhtä ja toista, joka -loukkasi häntä, eikä hän voinut ymmärtää, miten Allan niin innokkaasti -taputti käsiään. - --- Pikku hanhi, en minä taputa tapauksen juonelle, vaan -näyttelemiselle, selitti Allan vastaukseksi Annan heikkoon -vastalauseeseen. - -Kun he sitten söivät illallista ulkona, neuvoi Allan hänelle yhtä ja -toista esim. että on vähempiarvoista, _mitä_ näytellään, pääasia on -_kuinka_ näytellään. - -Ääneti ja ihmetellen Anna kuunteli tätä ja muita maailmanelämän -selviöitä, joista hän epäilemättä olisi tuominnut useimmat, jos joku -muu kuin Allan olisi niitä esittänyt. Nyt hän tahtoi ymmärtää ja jos -mahdollista tulla niistä vakuutetuksi voidakseen olla samaa mieltä kuin -Allan, mutta se ei onnistunut. - -Tämän ensi kerran perästä sattui usein, että Allan tuli kotiin -teatteripiletit mukanaan tahi hänellä oli jotakin muuta huvia -odotettavana, ja Anna meni mukaan, vaikkakin empien. Ollessaan yksin -Allanin kanssa ja katsoessaan jotakin hyvää kappaletta saattoi hän -nauttia hyvin paljon, mutta toisinaan Allan otti hänet mukaansa -näytännöihin, missä kappaleen toiminta ja jotkut esiintyjät vaikuttivat -häneen epämiellyttävästi. Siinä seurassa, mihin Allan hänet vei, -hän ei aina viihtynyt. Joistakuista hän saattoi pitää aika paljon, -mutta yleensä hän tunsi itsensä heidän joukossaan vieraaksi. Ja se -oli hänestä ikävää, sillä hän tahtoi niin mielellään viihtyä Allanin -ystävien joukossa. - --- Luulen, etten halua lähteä tänä iltana mukaan, sanoi hän kerran. - --- Miksi et? - --- En pidä tuosta teatterista. Se on... minun mielestäni... halpamaista. - --- En tahdo pakottaa sinua, sanoi Allan ystävällisellä äänellä. Voin -pyytää jonkun muun sinun piletilläsi. - --- Menetkö kuitenkin? kysyi Anna kainosti, sillä hän oli puolittain -toivonut, ettei Allan tahtoisi mennä ilman häntä. - --- Tietysti minun on ikävää jättää sinut, mutta kun et tahdo tulla -mukaan, niin... - -Sinä iltana Anna muutti mieltään ja meni mukaan, mutta häntä ei -kiusannut ainoastaan se henkinen ilmapiiri, johon hänen oli mahdotonta -mukautua, vaan sekin, että Allania askarruttivat seurueen muut jäsenet -enemmän kuin hän. - --- Olisin yhtä hyvin voinut olla kotona, hän ei olisi kaivannut minua, -ajatteli hän itseäänsäälivin tuntein. - -Seuraavalla kerralla hän todellakin jäi kotiin, ja niin tapahtui sitten -yhä useammin. - -Allan näytti pikemminkin tyytyväiseltä kuin tyytymättömältä. Puoleksi -hellästi, puoleksi leikillä hän sanoi häntä "Valkoliljaksi, joka pelkää -tulevansa maailman turmelemaksi", suuteli häntä aina ennen lähtöään, -mutta ei näyttänyt koskaan epäröivän lähtemästä, ja se teki Annan -sydämelle kipeämpää, kuin mitä hän tahtoi tunnustaa. - -Vähitellen kävi harvinaiseksi, että Anna lähti mukaan, mutta Allan meni -usein. He olivat harvoin kotona kahden kesken, ja kun niin tapahtui, -oli Allan haluton ja vähäpuheinen tai syventyi johonkin kirjaan. - - - - -40. - - -Kun Allan oli ulkona, odotti Anna aina häntä kunnes hän tuli -kotiin. Allan piti sitä hyvin pahana, sillä tietoisuus siitä tuntui -jonkinlaiselta siteeltä ja pakotti hänet kotiin joskus aikaisemmin kuin -hän tahtoi. Hän koetti saada Annan luopumaan tuosta vaivalloisesta -tavasta, mutta Anna piti tuollaiset yritykset Allanin huolenpitona -hänestä ja vakuutti, ettei valveilla-istuminen, häntä lainkaan -vaivannut, päinvastoin hän piti siitä paljon enemmän kuin maata panosta. - -Allan ei hennonut sanoa hänelle suoraan, että hän itsensä tähden ei -soisi Annan odottavan, ja häntä kiusoitti, ettei Anna itsestään voinut -sitä käsittää. - -Allan oli intohimoisesti vapauttarakastava luonne. Kun senvuoksi hänen -vaimonsa seura ei enää ollut kylliksi hänelle, etsi hän muiden seuraa, -mutta kuri hänellä tätä tehdessään oli epämieluinen tunne siitä, että -hän laiminlöi vaimoaan, suututti häntä, ei itsensä tähden, vaan Annan, -koska tällä hänen vaimonaan oli oikeutettuja vaatimuksia häneen. Se -seikka, ettei Anna koskaan sanoin pitänyt kiinni oikeuksistaan, ei -lauhduttanut häntä ollenkaan, pikemmin päinvastoin. Hän olisi pitänyt -avoimesti lausuttuja nuhteita parempana kuin tuota marttyyri-ilmettä, -joka alkoi yhä tavallisemmin näkyä Annan kasvoissa ja joka ärsytti -Allania niin, että hänen oli toisinaan vaikea hillitä itseään -vaimolleen kuohahtamasta. - -Hillitty suuttumus ilmeni kuitenkin joskus hänen lyhyessä käytöksessään -ja kylmäkiskoisuudessa, joka koski Annaan sanomattomasti eikä suinkaan -vähentänyt hänen raskasmielisyyttään. Mutta hänessä ei ollut kuitenkaan -vielä herännyt mitään epäilyä Allanin rakkauden suhteen. Toisinaan -Allania liikutti Annan luottamuksen järkkymättömyys, mutta pahimpina -hetkinään hän ajatteli sen merkitsevän typeryyttä, ja hän ärtyi -siitäkin. - -Vihdoin kuitenkin tuli kuin äkkiyllätyksenä heille kummallekin -tuo välttämätön hetki, jolloin Annan silmät aukenivat, ja hänen -luottamuksensa sai iskun. Se tapahtui eräänä iltana kun Allan tuli -tavallista myöhemmin kotiin ja tapasi Annan täysissä pukimissa häntä -odottamassa. Allan oli juonut enemmän kuin sieti, mutta sitä Anna ei -huomannut, sillä hänen ryhtinsä oli täysin vakava, hän liikkui vapaasti -eikä hänen puheessaan ollut mitään sammaltavaa tai sotkuista. - -Kuten Allan kerran leikillään oli sanonut Lucialle, oli hän hyvin paha -juovuksissa ollessaan. Tuo paha juomapää vaikutti nyt, että kun hän -tapasi vaimonsa vielä jalkeilla, hänet valtasi hillitön viha. - --- Miksi et makaa? kysyi hän viiltävän terävästi Annan pelästynyt ilme -tuon odottamattoman töykeän puhetavan kuullessaan ja hänen hiljainen, -soperteleva selityksensä siitä, ettei hänellä ollut mitään lepoa -ennenkuin Allan oli kotona, lisäsi vain tämän vihaa. - --- En suvaitse enää sitä, että istut valveilla minua odottamassa. -Tuntuu sietämättömältä tietää sinun tekevän niin. En kärsi mitään -vakoilua, sanon sinulle. - --- Mutta... eihän... eihän se sitä ole! sammalsi Anna. - --- Eikö ole? No mitä se sitten on? Haluat vain huvin vuoksi tervehtiä -minua noine kalpeine marttyyri-ilmeinesi ikäänkuin moittien siitä, -että olen ollut liian kauan ulkona. Tahdot tietysti, että minun pitää -alituisesti istua kotona ja hyväillä sinua. Mutta sitä ei kukaan mies -ajan pitkään kestä, ja minä kaikkein vähimmin. - -Hän kaatoi kiivaasti vettä lasiin, vei sen huulilleen, mutta nakkasi -sen taas aika vauhtia pois. - --- Sanon sinulle, kumpi meistä kahdesta on marttyyri, jatkoi hän -samalla kiihkeällä äänellä, unohtaen kaiken hienouden, -- minä se -olen etkä sinä. Sinut heitettiin minun jälkeeni, niin että minun oli -pakko ottaa sinut. Etkä sinä tietysti käsittänyt mitään, vaan teit -parhaasi sitoaksesi minut auttamattomimmin. Eikä sinulla nyt ole älyä -tyytyä olemaan rouvana, vaan tahdot sitoa vapauttani ja istua kotona -itkemässä silloin kun minä haluan olla ulkona ja pitää hauskaa. Siitä -voi raivostua! - -Annan sydän oli lakata lyömästä ja hän tunsi kylmenevänsä. - --- Kuka heitti minut sinun jälkeesi? sai hän vavisten sanotuksi. - --- Pater ensinnäkin. Ja Erik ja... no niin, se on sama. Aasi olin, -kun välitin heistä. Mitä minä muuta tahdoin kuin leikkiä kanssasi ja -ilahduttaa sinua, mutta sinun piti tietysti ottaa se todeksi, mitä ei -kukaan pyytänyt sinua tekemään. Ja minä, senkin aasi, ajattelin, että -voinhan ottaa sinut, kun en kuitenkaan koskaan voisi saada... - -Tässä hän keskeytti uudelleen. Mutta hänen silmissään salamoi ja -säihkyi, ja sitten hän kivahti taasen raivoissaan: - --- Inhoan olla sidottuna, ja inhoan kaikkea, mikä minua sitoo! - -Anna ei voinut katsoa häneen seisoessaan siinä painautuneena seinää -vasten ja molemmin käsin puristaessaan sohvan selustaa, ikäänkuin olisi -siitä hakenut suojaa ja tukea. - -Ensimmäisen kerran koko purkauksensa kestäessä Allan katsoi Annaan. - --- Miksi olet vaiti? Miksi et toru? Olisi helpotus, jos tekisit niin. -En saata sietää tuota marttyyriutta, tuota koiran kaltaista nöyryyttä. - -Hän keskeytti, sillä Anna oli yht'äkkiä nostanut päänsä ja katsoi -häneen. Tuo tallattu mato nousi vihdoinkin. - --- Menitkö vastoin tahtoasi kanssani naimisiin? - --- Menin kyllä, vastasi Allan sellaisella epähienoudella, mihin hän -selvänä ei koskaan olisi tehnyt itseään syypääksi. - --- Minkätähden? - -Annan kalpeat huulet muodostivat vaivoin sanan. - --- Niin, sanoppas! Mutta se on tehty eikä sitä voi muuttaa. Nyt minä -menen maata. - -Oli aivan kuin hän olisi yht'äkkiä saanut aavistuksen tämän kohtauksen -kohtalokkaisuudesta, ja kun hän tunsi itsensä kykenemättömäksi -korjaamaan sitä, minkä oli särkenyt, totteli hän mielijohdetta mennä -pois kaikesta. Hän meni makuukammioon, paiskaten mennessään oven -kiinni, kiskoi vaatteet yltään, heittäysi vuoteeseen ja nukkui. - -Mutta hänen pikku vaimo-parkansa seisoi toisessa huoneessa ja -ihmetteli, oliko se, mitä hän äsken oli kokenut, todellisuutta vai -kauheaa unta. - -Ensin hän seisoi jäykkänä tuijottaen oveen, josta Allan oli hävinnyt, -mutta vähitellen hän heräsi horteestaan ja hänelle alkoi selvitä, mitä -oli tapahtunut. - -Vavisten hän vaipui tuolille koettaen ajatella. Kun se viimein -onnistui, olivat ajatukset katkeria ja tuhoisia. Mitä Allan oli -kiihkeässä mielenkuohussaan sanonut, se heitti valoa yhteen ja toiseen -asiaan, jonka hän oli hämärästi tuntenut selvittämättä sitä itselleen. -Hän muisti seikan toisensa jälkeen, jonka hän oli selittänyt sydämensä -mukaan, mutta jonka hän nyt ymmärsi kokonaan toisin. - -Hän oli kuormana rakastamalleen miehelle. Siitä ei ollut vähintäkään -epäilystä. Hänhän oli itse sanonut sen hänelle. - -Voiko antaa hänelle katkerampaa maljaa? Pitikö hänen todellakin -tyhjentää se? Eikö ollut mitään mahdollisuutta torjua sitä pois? -Yksi halu nieli kaikki muut hänen tuskaisen sydämensä toiveet, halu -vapauttaa Allan. - -Mutta kuinka se voisi tapahtua? Kuolema ei ollut hänen vallassaan ja -avioero oli väärin. - --- Oi, Jumala, mitä minun pitää tehdä, mitä saan tehdä? - -Hän nousi ja käveli lujasti yhteenpuristetuin käsin muutamia askeleita. -Mutta jalat vapisivat hänen allaan, ja hän vaipui polvilleen sohvan -eteen painaen otsan käsiinsä. Rukoilla hän ei vielä osannut, ristiä -vain kätensä tuskassa ja kärsiä. - -Hän tahtoi pois Allanin luota. Mutta mihin hän voisi mennä? Ei kotiin. -Vanhemmat nuhtelisivat häntä ja Allania ja lähettäisivät hänet takaisin -Allanin luo. - -Hän ei voinut nähdä häntä enää, ei voinut! Häntä värisytti muistaessaan -Allanin katseita ja sanoja ja ääntä. - -Nyt hän kyllä nukkui. Viereisessä huoneessa oli niin hiljaista. Hän -kohotti päätään ja kuunteli kiivaasti sykkivin sydämin. Hänhän oli -tuolla sisällä, ovi vain oli heidän välillään! Hän saattoi tulla hänen -luokseen koska tahansa. Silmitön kauhu valtasi hänet, hän koetti -nousta, mutta oli liian heikko. - -Sitäpaitsi, mihinkäpä hän saattoi paeta? Yksin keskellä yötä? - -Hän koetti tulla järkiinsä ja sanoi itselleen, ettei Allan voinut -tehdä hänelle pahempaa kuin hän jo oli tehnyt. Eihän hänen senvuoksi -tarvitsisi olla peloissaan vaikkapa hän tulisikin. - -Hän painoi kylmät kätensä jyskyttäville ohimoilleen. Sydän takoi -mielettömästi, mutta siitä hän ei välittänyt. Huomattuaan sen, tuotti -se hänelle vain toivon kipinän -- mitä, jos se halkeaisi, ja hän saisi -kuolla! - --- Oi Jumala, suo minun kuolla, suo minun kuolla! - -Hän oli hiljaa nojaten päätään sohvan pehmeään tyynyyn, hienoimpaan, -Lucian kuuliaislahjaan, josta hän kerran oli tullut niin iloiseksi -ensimmäisenä kuuliaispäivänään. Nyt hän ei sitä huomannut, ja jos hän -olisi sen huomannut ja muistanut, miten huimaavan onnellinen hän oli -ollut sinä aikana, olisi hän tuntenut vain elämän ivan. - --- Oi Jumala, Jumalani, päästä minut olemasta hänen kuormanaan! Vapauta -hänet minusta millä tavoin sinä tahdot, kunhan vain sen teet! - -Hän alkoi voida rukoilla tuossa upottavassa kuohussa, joka nieli hänet. -Ja hänen rukoillessaan tuli ajatuksia, jotka olivat pimeässä opastavan -valon kaltaisia. Ei hän jaksanut niitä seurata, hän saattoi vain vaipua -kärsimykseensä katse kohotettuna ylös niihin päin. - -Ehkä Allan tarvitsi jonkun kuorman. Sekoittamaton onni ei aina ole -parhaaksi. Hän tietysti tarvitsi kasvattamista, hän, kuten muutkin. - --- Se on ehkä niin. Mutta, oi Jumala, anna hänelle sitten toinen -kuorma, päästä minut olemasta hänen ristinään! rukoili hän vaikeroiden. - -Silloin syttyi uusi tähti ikäänkuin vastaukseksi, tähti yliluonnollisen -hohtava. Kuorman, joka rakastaa, täytyy voida muuttaa painonsa -suurimmaksi siunaukseksi sille, jonka pitää sitä kantaa. - --- Mutta kuinka, kuinka voin siten rakastaa, kun sydän vain verta -vuotaa, ja kun kärsin? valitti tuo haavoitettu sydän-parka. Ristinä -oleminen on suurin risti, en jaksa sitä kantaa. Anna minun kuolla! - -"Minun ikeeni on sovelias ja minun kuormani on keveä. Oppikaa minusta, -sillä minä olen sävyisä ja nöyrä sydämestä!" - -Hiljaa ja vastustamattomasti kuin valo tunkivat nuo sanat tuon -ahdistetun sielun pimeään. - -Sävyisä ja nöyrä sydämestä! Siinä oli salaisuus, siinä oli keino, siinä -oli opetuslapsen läksy, jonka hän oli saanut opittavakseen. - -Hänen lapsuutensa mieli virsi tuli hänelle mieleen: - - "Puhtahaks' minut, Herra, sä luo, - Harhasta pois ota, helmahas tuo! - - Alttiiksi tee minut kulkemahan, - Minne sä viet, mun Vapahtajan." - -Minne sä viet! Jumalan kanssa hän oli tekemisissä tässä niin vaikean -vaikeassa! Jumalan kanssa ennen kaikkea. Hänen kätensä ojensi hänelle -tämän katkeran maljan, hänen kasvojensa edessä hän saisi sen tyhjentää. -Jumala katsoi häneen vahvassa rakkaudessaan, joka ei säästä, mutta joka -ei myöskään koskaan petä. Ehkäpä hän juuri tämän vaikean tuskan avulla -luo häneen uuden sydämen. - -Ja kaikkien niiden todistajain joukko, jotka olivat kieltäneet itsensä -ja maailman etsiäkseen sitä, mikä on ylhäällä, ne katsoivat häneen ja -huusivat hänelle rohkaisevasti: Kestä! - -Hän veti pitkän, vapisevan huokauksen. Hän tiesi nyt, että hän tahtoi -kestää, mutta hän ei tiennyt, kuinka. Hän saattoi vain olla hiljaa -hänen edessään, joka on sävyisä ja nöyrä sydämestä ja joka opettaisi -häntäkin tulemaan sellaiseksi. - -Anna ei työntänyt vaikeaa maljaa luotaan, vaan rukoili kuuliaisuutta -voidakseen sen juoda. Ja hän otti kantaakseen kuormista vaikeimman, -olla itse ristinä. - --- Mutta, Isäni, rakas Jumalani ja Isäni, jos minun pitää olla hänen -taakkanaan, niin tee minut hänelle siunaukseksi! Ole minun kanssani, -ole minun kanssani! - -Hän lepäsi hiljaa rukouksessa kärsimyksineen, ja tunnit kuluivat. - - - - -41. - - --- Anna, missä olet? Oletko täällä? - -Anna nousi ylös vavisten. Makuuhuoneen avonaisesta ovesta lankeavassa -valossa, joka kajasti viereiseen huoneeseen, näkyi Anna epäselvästi -Allanin etsiviin silmiin. Hän seisoi pimeässä nurkassa, mutta Allan -erottui selvästi valoisaa taustaa vasten. - -Allan kuuli Annan liikahtavan. Hän katsoi sinne päin ja huomasi hänet. - --- Miksi et tule ja pane maata? - -Kun ei Anna vastannut eikä tullut häntä vastaan, meni Allan hänen -luokseen, otti häntä olkapäistä kiinni ja katsoi hänen kalpeisiin -kasvoihinsa. - -Allan oli nukkunut sikeästi useita tunteja ja oli nyt taasen oma -itsensä. - --- Ethän toki pelänne minua? sanoi hän ystävällisesti. Säikytin -varmaankin sinua illalla? Sinä pidit ehkä totena, mitä pötyä minä -puhuin? Piditkö? - --- Pidin, kuiskasi Anna. - --- Sellainen pikku tyhmeliini! Etkö huomannut että olin päissäni? -Olin juonut liian paljon ja minä olen paha juovuspäissäni. Mitä mies -semmoisessa tilassa puhuu, siihen ei koskaan pidä kiinnittää huomiota. -Etkö voi sitä ymmärtää? - -Anna katsoi häneen ihmeissään, voimatta seurata tätä käännettä. Allan -piti joutavana sitä, mikä hänelle yön taistelun aikana oli merkinnyt -Jumalan maljan vastaanottamista elinaikaisine suruineen. - --- Oletko suuttunut minuun? kysyi Allan. Hän oli koko ajan puhunut -hyvin ystävällisellä äänellä, kuten pelästyneelle lapselle, jota -tahdotaan rauhoittaa ja sovittaa. - -Anna mietti ennenkuin vastasi. - --- En, sanoi hän sitten. - --- Annatko minulle anteeksi? - -Taasen Anna mietti. Oliko siinä jotakin anteeksiannettavaa? Voiko -Allan sille mitään, ettei hän rakastanut, ettei koskaan ollut sitä -tehnyt? Voiko häntä moittia siitä, että hän oli uhrautunut sille, minkä -katsoi kunnian vaativan? Voiko hän sille mitään, että hän -- Anna -- -oli sellainen, ettei hän jaksanut kantaa sitä, että tiesi olevansa -uhrautumisen esineenä? - --- Siinä ei ole mitään anteeksiantamista, vastasi hän hiljaa. - --- No sitten! - -Hän suuteli Annaa ja veti hänet lempeän väkivaltaisesti valoisaan -makuuhuoneeseen. - --- Silloin olemme jälleen ystäviä, ja tuo ruma yöllinen kohtaus on -unohdettu? Nyt sinun pitää panna maata ja nukkua. En tahdo, että tulet -sairaaksi, ymmärrätkö, sanoi hän hellästi. - -Anna ei erehtynyt nyt, kuten ennen, pitämään ystävällisyyttä -rakkautena, mutta se lievensi kuitenkin hänen kipeimmin polttavaa -tuskaansa ja teki mukautumisen hänelle mahdolliseksi. - -Allan uskoi, mitä tahtoi uskoa ja luuli senvuoksi, että kaikki oli -taasen hyvin, kun Anna, väsyneenä mielenliikutuksesta ja surusta, -nukkui pää painuneena hänen rinnalleen ja hänen käsivartensa -ympäröimänä. - -Allan miltei tunsi hieman halveksumista Annaa kohtaan sentähden, että -tämä niin helposti antoi lepyttää itsensä. Hän ei tiennyt Annan olevan -sellaisen, että hänen oli mahdotonta elää kenenkään kanssa epäsovussa. - - - - -42. - - --- Lähdetkö mukaan kirkkoon? - -Anna seisoi juuri valmiina lähtemään ulos sunnuntaiaamuna ja huomasi -kummastuksekseen Allanin ottavan takin päälleen, ikäänkuin aikoen -lähteä mukaan. - --- Lähden. Enkö saa lähteä? Menetkö mieluimmin yksin? - -Anna ymmärsi, että Allan lähti vain hänen tähtensä. Hän oli ollut -niin erikoisen ystävällinen tuon yön jälkeen, ja Anna, joka ymmärsi, -että hän tahtoi poistaa sen vaikean muiston, ei ollut työntänyt häntä -pois, vaikka mikään ei voinutkaan tehdä olemattomaasi sitä, mikä oli -tapahtunut. Hän oli täysin vakuutettu siitä, että Allan oli sanonut -hänelle totuuden, ja hän koetti totuttautua siihen tietoisuuteen, ettei -hän omistanut hänen rakkauttaan. Se oli niin mahdottoman vaikeaa, ja se -kävi päinsä ainoastaan Jumalan kasvojen edessä. Senvuoksi hän alinomaa -etsi siihen tilaisuutta. Parhaiten hän löysi sen yksinäisyydessä. -Senvuoksi hän omasta puolestaan olisi mieluimmin mennyt kirkkoon yksin. -Mutta ehkä Allan voi hyötyä sinne menosta, mikä syy hänen haluunsa -sitten lienee ollutkin. Siitä syystä Anna tahtoi mieluummin, että Allan -tulisi mukaan kuin että hän -- Anna -- menisi yksin, senvuoksi hän ei -mielestään sanonut muuta kuin totuuden vastatessaan olevansa iloinen -saadessaan hänet mukaan. - -Hänellä oli vaikea hetkensä kirkossa tänään. Tavallisesti hänellä -ei muulloin ollut sellaisia täällä. Mutta hän oli niin tietoinen -vierustoveristaan ja se askarrutti niin hänen ajatuksiaan, ettei hän -nähnyt Jumalan kasvoja. - --- Miksi et laulanutkaan tänään? Tiedäthän, että menen kirkkoon -kuullakseni sinun ääntäsi virren veisuussa, sanoi Allan, heidän -ollessaan kotimatkalla. - -Tuo ystävällisen leikillinen tapa, josta Anna ennen oli pitänyt niin -paljon senvuoksi, että hän oli pitänyt sitä naamiona, jonka taakse -Allan oli kätkenyt todelliset, syvät tunteensa, kiusasi häntä nyt, kun -hän ymmärsi, että se peittikin tunteen puutteen. - --- Teetkö vieläkin niin? - --- Totta kai. Eihän sinun äänesi tietääkseni ole kadottanut sointuaan. - -Allan oli huomannut Annan lyhyessä kysymyksessä piilevän väkinäisyyden -ja hän koetti lukea hänen ajatuksensa hänen kasvoistaan, mutta Anna -piti päätään niin, että hatunlaita oli tiellä. - -Allanin silmäkulmat rypistyivät ja hän näytti muutaman sekunnin ajan -huolestuneelta, sillä hän aavisti, mitä Anna ei tahtonut sanoa, -nimittäin että hän oli ollut liian alakuloinen laulaakseen. - -Ettei hän nyt voinut päästä irti tuon onnettoman yön vaikutelmasta! -Mutta hän ajatteli siten paremmin auttavansa häntä pääsemään siitä, -että hän itse oli olevinaan, niinkuin olisi unohtanut sen. Senvuoksi -hän alkoi puhella tavalliseen, huolettomaan tapaansa kaikesta muusta. -Ja ellei hän karkoittanutkaan Annan surua, sai hän hänet pian ainakin -ulkonaisesti näyttämään vähemmin surulliselta. - -Allan ei voinut olla huomaamatta muutosta joka oli Annassa tapahtunut -ja joka ei näyttänyt tahtovan poistua. Anna ei koskaan työntänyt -luotaan Allanin lähestymistä, ja hän otti vastaan hänen hyväilynsä -ja hänen huomaavaisuutensa luonteenomaiseen hiljaiseen arvokkaaseen -tapaansa, mutta hän ei vastannut niihin kuten ennen. Ja hän oli hyvin -kalpea ja hiljainen. - --- Sinun pitää reipastua! Sinä et saa tulla liian liljan-valkoiseksi! -sanoi Allan katsoen häneen niin huolestuneen näköisenä, että vaikka -Anna oli varmasti vakuutettu, ettei omistanut Allanin rakkautta se -sai kuitenkin hänen sydämensä nopeammin sykkimään ja kalpean posken -punoittamaan. - - - - -43. - - --- Allan, minun pitää saada tietää jotakin. - --- Mitä sitten? - -Anna lepäsi sohvalla erittäin väsyneenä ja heikkona, ja Allan oli juuri -ollut häntä katsomassa ja näkyi nyt aikovan ottaa aikaa istuakseen -hetkisen hänen luonaan. - --- Kuka se oli, jota sinä et voinut saada? - -Se kysymys ei ollut antanut Annalle tuon yön jälkeen rauhaa. Hän -oli miettinyt, tehnyt huomioita ja arvaillut sinne ja tänne, mutta -tuloksetta. Nyt se pakottautui ensi kertaa esiin sanoina. - -Allan säpsähti kysymystä, ikäänkuin se olisi pistänyt häntä. - --- Olenhan sanonut sinulle, ettet saa ottaa vakavalta kannalta sitä, -mitä silloin yöllä puhuin. Luulin, että olit totellut minua. - --- Ymmärrän sinun katuvan, että sanoit tuota kaikkea, ymmärrän, ettet -tahtonut loukata minua etkä koskaan olisi tehnyt sitä, ellet... jos -olisit ollut... oma itsesi. Mutta ymmärrän myöskin, että mitä silloin -sanoit, oli totuus. - -Allan teki kiivaan liikkeen tahtoen väittää vastaan, mutta Anna ehkäisi -hänet tuolla hiljaisella, vastustamattomalla arvokkuudella, joka aina -oli ollut hänen olennossaan, mutta joka viime aikoina oli esiintynyt -selväpiirteisesti. - --- On parempi katsoa totuutta kasvoihin kuin sekoittaa sitä, sanoi hän. -Olisi ollut parasta, että olisin saanut tietää sen alusta alkaen, sillä -silloin en koskaan olisi suostunut sitomaan sinua. - -Tässä hänen äänensä tuli kiihkeäksi, mutta hän hillitsi itsensä ja -jatkoi tyynesti. - --- Se nyt on niinkuin on eikä sitä voi muuttaa. Siitä on nyt tehtävä -mahdollisimman parasta. En saa vain mitään rauhaa... minun täytyy vain -alati miettiä, kuka se on, jonka olisit tahtonut, mutta et saanut. - -Hän katsoi rukoilevasti Allaniin, ja hänen katseessaan oli myös ilme, -joka pani Allanin aavistamaan, että hänen oli onnistunut kohota -luonnollisen mustasukkaisuuden yläpuolelle, jopa siinä määrin, että voi -tuntea sääliä häntä -- Allania -- kohtaan. - -Mutta Allanin kasvot olivat jäykät, eikä Anna voinut lukea niistä. - --- Mitä varten sinun pitää se tietää? kysyi hän lyhyesti. - --- Luulen, että olisi parempi, jos saisin sen tietää. Nyt tunnen -salaisuutesi jonakuna lähelläni olevana tuntemattomana, pimeään -kätkettynä... Ja sitten on toinen seikka: Sinulla on samantapainen suru -kuin minulla. Tuntisin oman suruni keveämmäksi, jos saisin jakaa sinun -surusi. Ellet voi antaa minulle rakkauttasi, etkö voi kuitenkin antaa -luottamustasi. - -Hän katsoi Allaniin niin surullisesti ja herttaisesti, kuin voi vain -se, joka yksinään on taistellut ja myös voittanut itsensä. - -Allan oli toisinaan sanonut, että Anna oli liian hyvä hänelle, mutta -koskaan hän ei ollut tuntenut sitä niinkuin tällä hetkellä. - -Hän ei löytänyt sanoja vastaukseksi, eikä se nimi, jota Anna kysyi, -ollut koskaan ollut hänen ajatuksistaan siinä määrin pois pyyhkäisty -kuin nyt. - --- Tunnenko minä hänet? kysyi Anna. - -Allan nousi ylös kiireesti ikäänkuin olisi tahtonut mennä pois hänen -luotaan, mutta Anna tarttui molemmin käsin hänen käteensä pidättäen -hänet. Allan näki, että hän oli päättänyt saada tietää hänen -salaisuutensa. Allan ihmetteli, mitä sen kyseleminen nyt hyödytti, -sillä se kuului menneisyyteen, sen hän tunsi. Mutta ei olisi helppoa -saada Annaa sitä uskomaan. Sillä kun hän kerran oli saanut jonkin -käsityksen, pysyi se hyvin lujassa. - --- Tunnenko minä hänet? - --- Sinä osaat olla, kun niikseen tulee, hyvin itsepäinen! - -Anna vahvisti hänen väitteensä uudistaen kysymyksensä. - -Allan huomasi turhaksi koettaa pidättää häntä. Mutta Allan ei pitänyt -siitä, että häntä pakotettiin, ja hänen äänensä oli tyly, kun hänen -piti antaa vastauksia, jotka vain olisivat omiaan yhä auttamattomammin -eroittamaan Annan hänestä. - --- Sinä et ainoastaan tunne häntä, vaan pidät hänestä hirveän paljon. - -Annan silmät suurenivat, hän koetti arvailla ja arvasikin. - --- Onko se... Lucia? - -Se _oli_ hän. - -Anna oli innoissaan kohottautunut puoleksi ylös, nyt hän painui -takaisin sohvan pieluksille. - -Äänenpaino, jonka Allan oli pannut verbin imperfektiin, jäi Annalta -huomaamatta, mutta hän tunsi kuitenkin helpotusta. Hän ei ymmärtänyt, -minkä vuoksi hänen mielestään oli niin paljon parempi, että se oli -Lucia kuin että se olisi ollut joku muu. - --- Minkätähden et voinut saada häntä? kysyi hän muutaman minuutin -äänettömyyden jälkeen. - -Allan epäröi, mutta vain muutamia sekunteja. Anna oli pyytänyt hänen -luottamustaan, hän saisi sen. Hän oli varma siitä, että jos Lucia olisi -tiennyt heidän tilanteensa, hän olisi luvannut hänen kertoa Annalle -tarinansa. Senvuoksi hän teki sen. - -Anna kuunteli unohtaen rakkaimman ystävänsä surun tähden oman surunsa. - --- Ei minulla ollut aavistustakaan, että hän kärsi mitään sellaista! -Hänhän on aina niin iloinen. - --- Siinäpä juuri on tuo hänessä oleva suuremmoisuus, sanoi Allan. - -Anna makasi hiljaa ja mietti. Sitten hän käänsi katseen mieheensä. - --- Kertoiko hän sen sinulle vastaukseksi kosintaasi? - --- En ole koskaan häntä kosinut. - --- Etkö? Mutta kuinka sitten voit tietää, että hän ei ole -lohduttautunut? - -Allan kohautti olkapäitään. - --- Sellaisen tuntee, sanoi hän. - -Anna seurasi omaa ajatuksenkulkuaan. Allan olisi ehkä voinut saada -Lucian, jos hän olisi kosinut. Varmasti olisikin. Hän olisi voinut -voittaa hänet nyt, jos hän olisi vapaa. Hän tuli tästä ajatuksesta -hyvin kalpeaksi, ja hänen silmiinsä tuli tuskainen ilme. - -Levottomana hänen kasvojensa muutoksesta Allan kumartui hänen puoleensa. - -Annan tuska kävi liian suureksi hänen voidakseen hillitä sitä. -Hän katsoi tuskaisena Allanin kasvoihin ja kohotti lujasti yhteen -puristetut kätensä häntä kohti. - --- Oi Allan, Allan! vaikeroi hän. - --- Mikä sinun on, rakas? kysyi Allan pelästyneenä ja otti hänen kätensä -omiinsa. - --- Olen teidän kummankin tiellä. Teidän kahden, joita rakastan eniten -kaikista. Juuri teidän tiellänne minun täytyy olla... niin kauan kuin -elän. - -Se kävi yli hänen voimiensa. Hän tarttui Allaniin kuin hukkuva, ja -Allan otti hänet syliinsä. Sitten hän tunsi kuinka Anna herpautui ja -kävi painavaksi. Hän pyörtyi. - - - - -44. - - -Kun Allan piti vaimonsa tajutonta olentoa sylissään, muistui hänen -mieleensä yht'äkkiä, mitä Lucia oli kerran sanonut hänelle Annasta: - -"Tuo pieni tunteellinen olento tulee suremaan itsensä kuoliaaksi, jos -hän huomaa menneensä naimisiin olematta rakastettu." - -Hänellä oli ollut silloin toinen käsitys, nyt hän huomasi, että Lucia -oli ymmärtänyt Annan olennon paremmin kuin hän. - -Mutta hänellä ei ollut nyt aikaa mihinkään mietiskelyyn. Hän teki -kaikkensa herättääkseen pyörtynyttä, ja onnistuttuaan siinä, oli hänen -ensi huolenaan varoa häntä enemmiltä mielenliikutuksilta. Senvuoksi -hän karttoi koskettamasta sitä, joka oli järkyttänyt häntä. Sensijaan -hän puhui hänen kanssaan jostakin muusta, joka kyllä oli omiaan -johtamaan hänen ajatuksiaan pois kaikesta surullisesta ja tekemään -hänet toivehikkaaksi ja iloiseksi. Sillä hän ymmärsi, ettei Annan -pyörtymiseen ollut syynä yksinomaan mielenliikutus. Annan heikkous, -joka lisääntyi levottomuutta herättävässä määrässä, teki Allanin -hänen suhteensa hyvin huolelliseksi, ja hän omisti hänelle kaiken -joutoaikansa. - -Mutta Annaa itseään ei huolettanut hänen heikkoudentilansa, hän tuli -siitä päinvastoin iloiseksi, sillä hän näki siinä mahdollisuuden saada -kuolla. Olihan todennäköistä ja luultavaakin, että niin tulisi käymään, -arveli hän. - -Tämä toive, jonka hän salasi Allanilta yhtä huolellisesti kuin Allan -salasi häneltä levottomuutensa, palautti hänelle Allanin seurassa -jonkun verran hänen entistä iloisuuttaan. Hän tunsi äärettömän suurta -huojennusta ja kiitollisuutta siitä mahdollisuudesta, ettei hänen enää -kauan tarvitse olla Allanille taakkana. - -Vaikk'ei hän enää, uskonut Allanin rakkauteen, uskoi hän yhä hänen -sydämensä hyvyyteen, tuon sydämen, jonka täytyi kärsiä siitä -tietoisuudesta, että Anna oli onneton. Senvuoksi hän tahtoi nyt näyttää -tyytyväiseltä, jopa iloiseltakin, löydettyään sen toivomansa onnellisen -päämaalin, joka teki tämän hänelle mahdolliseksi. Hän ajatteli niinkin, -että kun hän kerran olisi poissa, tuntuisi Allanista paremmalle voida -muistella häntä valoisana. - -Hän oli hyvin pahoillaan siitä, että oli päästänyt Allanin nähden -tuskansa valloilleen ja hän oli hyvin halukas poistamaan sitä -vaikutusta, jonka hänen mielenpurkauksensa ja tuo pyörtyminen -varmaankin olivat häneen tehneet. Senvuoksi hänkin puolestaan karttoi -yhtä paljon kuin Allan koskettelemasta sitä aihetta, joka silloin oli -häntä niin järkyttänyt. - -Hänen suhtautumistaan Allaniin johti hellä hienotunteisuus, hän otti -vastaan kaikki tämän huolenpidon ja ystävyyden osoitukset, vaikka ne -häntä pikemmin vaivasivat kuin ilahduttivat, koska hän ei voinut pitää -niitä rakkauden, vaan ainoastaan hyvyyden ilmauksina. Mutta Allanille -tämä oli hyödyllistä, ja kun hän -- Anna -- olisi kerran poissa, -tuntuisi Allanista hyvältä muistella, että hän oli ollut hyvä Annaa -kohtaan. - -Hänen rakkautensa puhdistui yhä enemmän ja lakkasi etsimästä omaansa -tämän jokapäiväisen hienotunteisuuden harjoittamisessa. Vaikka hänen -kasvonsa eivät kadottaneetkaan marttyyri-ilmettään, tuli niihin -jotakin kirkastunutta, ja osaksi tästä syystä, osaksi koska Allanin -itsessään täytyi tunnustaa, että Annalla nyt voi olla syytä tuntea -itsensä marttyyriksi, tuo ilme ärsytti häntä nyt vähemmän kuin ennen, -se saattoi joskus häntä liikuttaakin ja aiheuttaa hänelle todellisia -omantunnonvaivoja. - - - - -45. - - --- Nyt, kun tulee kesä, pitää sinun päästä maalle, Valkolilja, sanoi -Allan eräänä kevätpäivänä. - --- Saatko sinä vapautta tänä kesänä? kysyi Anna. - --- Ehkä jonkun verran, mutta missään tapauksessa en pitkäksi aikaa. -Mutta vaikka minun pitää jäädä tänne, ei sinun silti tarvitse. -Tahtoisin lähettää sinut Västanforsiin mitä pikemmin sen parempi. - -Hän pelkäsi Annan tekevän vastaväitteitä, sillä hän oli vakavasti -huolissaan hänen terveydestään ja senvuoksi halukas saamaan hänet -terveellisempään ilmanalaan, mutta hänen täytyi itsensä olla taipuisa -lähtemään, jos se voisi vaikuttaa hyvää hänelle, sillä pieninkin -mielenliikutus oli hänelle vahingollinen. - -Anna ei tehnyt ollenkaan mitään vastaväitteitä vaan suostui heti -Allanin ehdotukseen iloisena ja tyytyväisenä, mikä teki Allanin hieman -noloksi. Hän ei ollut odottanut Annan niin mielellään jättävän häntä, -ja Allaniin milteipä koski, kun hän näki, miten kerrassaan iloiseksi -Anna tuli. Hän ei aavistanut Annan ilon johtuvan siitä ajatuksesta, -että hän näin sai antaa Allanille ainakin joksikin aikaa vapauden. -Annan mieleen ei johtunut, että Allan voisi kaivata häntä. Allan ei -rakastanut häntä, ja nykyisessä sairaalloisuudessaan hän olisi hänelle -vain vielä enemmän esteeksi ja vaivaksi. Senvuoksi hän oli iloinen -saadessaan lähteä ja yhtä innokas kuin Allan, että se tapahtuisi pian. - -Allan itse saattoi hänet Västanforsiin antaakseen Annan vanhemmille --- ja omalle isälleen, tohtorille -- tarkkoja määräyksiä siitä, miten -Annaa olisi hoidettava. - -Hän viipyi perillä vain yhden päivän, mutta sen päivän hän oli Annaa -kohtaan niin hellän huolekas, huomio niin kokonaan kiinnitettynä häneen -ja niin tarkka hänen parhaastaan, että hän teki kaikkiin aviomiehen -esikuvan vaikutuksen. - -Ei kukaan aavistanut tuota kummallista helpotuksen ja surun sekoitusta, -joka täytti Annan mielen hänen miehensä lähdettyä, ei kukaan -ymmärtänyt, että nuo ristiriitaiset tunteet ne tekivät, huolimatta -Västanforsin vahvistavasta, puhtaasta ilmasta, hänen poskensa yhä -kalpeammiksi ja ruumiinsa yhä väsyneemmäksi. - -Oli niin ihmeellistä olla taasen kotona, asua vanhassa kammiossaan -ullakolla ja muistella tyttöaikansa tunteita. Annasta tuntui, että -hän oli elänyt kokonaisen elämän lähtien siitä päivästä, jolloin hän -Allanin morsiamena oli jättänyt isänsä talon. Nyt hän oli täällä -jälleen Allanin vaimona, jonka tämä oli saattanut tänne hellän -levottomana ja huolekkaana. Kaikkihan oli pinnalta katsoen onnellista, -mutta missä oli onni? - -Se oli tuskaisan vaikeaa. Mutta Allanin tähden ei kukaan saanut -aavistaa, että hänellä oli suru. - - - - -46. - - --- Oi, Lucia, niin ihanaa nähdä sinua taasen! - -Anna nousi ylös nurmikolta, missä hän oli loikoillut pielus pään alla. -Vanhemmat olivat molemmat poissa ompeluseurassa, senvuoksi Anna oli -antanut väsymykselleen vallan, muutoin hän noudatti, huolimatta sairaan -erikoisoikeudestaan, talon juurtunutta tapaa pysytellä jalkeilla. -Tuntiessaan itsensä liian väsyneeksi hiipi hän toisinaan ylös -huoneeseensa ja makasi siellä hetkisen, mutta hänestä tuntui silloin, -että hän teki jotakin melkein luvatonta. Maata ja lojua ulkona, -niinkuin hän nyt yksin ollessaan teki, se ei olisi koskaan vanhempien -läsnäollessa johtunut hänen mieleensä. - --- Aavistin, että olisit yksin kotona, senvuoksi sovitin tuloni nyt, -sanoi Lucia ja vastasi sydämellisesti Annan syleilyyn. - -Hän oli kaltaisensa, tuo Lucia, sama raikas olento, sama -mukaansatempaava personallisuus, sama lumous katseessa. Annaa veti -hänen puoleensa yhtä vastustamattomasti kuin aina, vaikka hän samalla -tunsi rinnassaan pistoksen Allanin tähden. Allania ei totisesti voinut -moittia senvuoksi, että hän piti Luciasta, häntä oli vain sääli. - --- Rupea pitkäksesi jälleen, minä istuudun turkkilaiseen tapaan tähän -ruohikolle viereesi, niin juttelemme. - -Anna totteli. Hän makasi kyljellään käsi leuan alla katsellen -ihastuneena, surumielisenä ja iloisena ystäväänsä. - -Ensin he puhuivat Britasta ja Irenestä, jotka olivat yhdessä -lähteneet Pariisiin, toinen mennäkseen hyvin edulliseen paikkaan -sikäläisessä voimisteluopistossa, toinen opiskellakseen maalausta -eräässä sikäläisessä atelieerissä. Kesän he viettäisivät eräässä -Bretagnen kylpylässä. He kaksi pitivät yhtä, he olivat ystävyydessään -erottamattomat, huolimatta erilaisista työaloistaan. - -Sitten he puhuivat Gerdasta, joka oli Helsinglandissa naimisissa erään -metsänhoitajan kanssa, ja Unosta, joka oli suorittanut tutkinnon ja oli -nyt maailmaa kiertämässä kootakseen vaikutelmia ja aineksia kirjaansa --- näytelmäänsä hän ei ollut koskaan julaissut --, Erikistä, joka kulki -päivettyneenä ja tyytyväisenä ja vielä naimatonna Harjulla, Lucian -nykyisistä oppilaista, Ebba Clareuksesta ja Jenningsin nuoremmista. - --- On hyvin rumaa minun puoleltani, mutta en voi saada heitä kohtaan -samaa mielenkiintoa, kuin minulla oli vanhempia täällä olevia -oppilaitani kohtaan, sanoi Lucia, lämmin salaviittaus hymyilevässä -katseessaan. Sen täytyy olla minun oma vikani, sillä ette te olleet -rahtuakaan parempia kuin nuo pienet kiltit typykät, joita minulla nyt -on. - -Anna hymyili. - --- Se on hyvin rumaa, myönsi hän, mutta se on virhe, jonka me vanhemmat -oppilaat annamme sinulle täydestä sydämestämme anteeksi. - -Näistä nuoremmista minulla ei ole tarpeeksi työtäkään. Ne ovat vain -yhtenä läksykuntana. Senvuoksi on hyvä, että olen saanut kolme uutta -toiminta-alaa ja yhden hyvin hyödyllisen ja mielenkiintoisen ystävyyden. - -Annan silmät loistivat mielenkiintoa. - --- Kerrohan! - --- Alkaakseni sillä, jonka viimeksi mainitsin, niin on Disa Clareuksen -ja minun välillämme ystävyyssuhde. - --- Oletko _lähemmin tuttu_ Disa-tädin kanssa? kysyi Anna, hämmästyneenä -kuvitellessaan, että joku voisi murtautua tuon tädin olennossa piilevän -jäykkyyden, ylhäisyyden ja luoksepääsemättömyyden muurin läpi. - -Lucia nyökkäsi. - --- En niinkuin koulutytöt ovat, niin että jutellaan kaikki toisilleen. -Mutta toisin, enemmän täysikasvuisten tavoin. Ei Disa _tiedä_ minusta -paljoa enemmän nyt kuin tänne tullessani, mutta hän pitää huomattavasti -enemmän minusta, ja se on pääasia. - --- Niin, se on pääasia, toisti Anna ja katsoi alas ruohokkoon, niin -että silmäluomet peittivät hänen silmänsä. - -Mutta muutaman sekunnin kuluttua hän katsoi jälleen ylös. - --- Mitkä ovat sinun kolme uutta toimintahaaraasi? - --- Oikeastaan on vain yksi uusi, toiset kaksi ovat kehittyneet -entisestään. Uusi on se, että autan tohtori Bentickiä menemällä -kävelyretkilläni sille taholle, missä hänellä on joku potilas, josta -hänen pitäisi tietää jotakin, mutta on liian laiska mennäkseen itse. -Minä pistäydyn sisään, juttelen ja teen huomioitani ja kysymyksiä myös, -ja menen sitten kotiin Forsin kautta ja annan raportit. Hän väittää, -että minun huomiokykyni on valpas ja viisas, hänen omansa ollessa -tylsynyt, ja senvuoksi minä huomaan sairaan luona käydessäni enemmän -kuin mitä hän tekee, senvuoksi teen sekä sairaille että hänelle suuren -palveluksen. - --- Miten te tulitte ryhtyneeksi tuollaiseen yhteistyöhön? kysyi Anna -huvitettuna. - --- Aivan sattumalta. Tapasin hänet eräänä päivänä hänen ollessaan -matkalla sairaan luo, jonka luona olin juuri ollut. Kerroin, mitä -huomioita olin tehnyt ja miltä minusta tuntui. Hän piti sen viisaana ja -ehdotti leikillään, että menisin hänen sijastaan joskus katsomaan hänen -potilaitaan, niin että hän pääsisi siitä. Tein sen, aluksi leikilläni. -Ja nyt siitä leikistä on tullut tottumus. - --- Voin kuvitella, kuinka tervetullut sinä mahdat olla noihin mökkeihin! - -Siihen Lucia ei vastannut. Sen sijaan hän puhui toisesta toiminnan -haarasta, esitelmien pitämisestä kirkkoherran nuorisokokouksissa -- -kuten muissakin tilaisuuksissa. - --- Se on niin hyvä, sillä tuollaisen esitelmän valmistaminen vie paljon -aikaa. Kolmas toimintahaarani on shakin pelaaminen kapteenin kanssa. -Olemme tulleet pelikiihkoisiksi kumpikin ja olemme niin tasaväkisiä, -että saatamme hyvin kauan pelata yhtä ja samaa peliä, ja kuitenkin se -lopulta jää päättämättä. Pelaamme melkein joka ilta, ja usein sattuu -nyt tuo ennen kuulumaton, että lamppu palaa Borgin kirjastossa puoleen -yöhön. Niin, nyt ei minun tarvitse usein pelätä pitkiä, yksinäisiä -iltahetkiä. - --- Pelkäätkö niitä? - --- Kyllä, ajatukset tulevat yksinäisyydessä helposti ikäviksi, jos ei -ole mitään tekemistä, joka haihduttaa pois, vastasi Lucia keveästi, -peittääkseen sen yksinäisyyskammon tunnustuksen, joka oli sattunut -häneltä pujahtamaan. - -Annan miettivään katseeseen tuli jotakin tutkivaa. Hän tahtoisi oppia -Lucialta kantamaan hivuttavaa surua niin, ettei se koskaan tulisi -näkyviin. - -Herkeämätön toiminta eri tahoilla näkyi olevan Lucian keinona. Mutta -kun on liian heikko siihen, niin mitä silloin on tehtävä? Mutta kun on -umpimielinen ja mietiskelyyn taipuvainen, niin ei voi paeta ajatuksia. -Ainoa tapa niitä hallita on antaa niille suunta ylöspäin. - -Anna nousi yht'äkkiä ylös. - --- Kuuluu ajamista. Luulen isän ja äidin tulevan kotiin. - --- Minkätähden nouset ylös? Etkö tohdi antaa heidän nähdä sinun -makaavan. - --- Tohdin kyllä. Mutta he luulisivat minua heikommaksi kuin olen. Äiti -on minusta ilmankin niin huolissaan, enkä tahdo tehdä häntä suotta -levottomaksi. - --- Mutta sinä et saa pysytellä pystyssä enemmän kuin jaksat, varoitti -Lucia, hellästi nuristen. - -Se äänensävy sattui Annan sieluun saakka, teki hänelle hyvää, mutta -liikuttikin häntä, niin ettei hän osannut vastata ja hänen piti -ponnistella, ettei alkaisi itkeä. - -Kun Lucia oli lähtenyt pappilasta ja oli yksinään metsässä -kotimatkalla, tuli hänen eloisiin kasvoihinsa peittelemätön -närkästyksen ja tuskan ilme. Selvemmin kuin jos Anna olisi sen -hänelle sanoin sanonut, hän tunsi, ettei hänen pieni ystävänsä ollut -onnellinen. Ja hän ymmärsi myöskin, minkätähden. Tuo alttiiksiantava -olento oli varmaankin huomannut menneensä naimisiin olematta -rakastettu. Lilja oli taittunut. - -Lucia puristi kätensä yhteen ja nyyhkytti. Annan kohtalo koski -kirvelevästi häneen, ja hän tunsi epätoivoisena kykenemättömyytensä -auttamaan. Eihän hän edes uskaltanut antaa Annan huomata, että hän -aavisti hänen surunsa. Se vain pahentaisi sitä. - -Mitäpä sanat muutoin auttaisivatkaan tällaisessa suhteessa? Eihän siinä -ollut mitään erehdystä korjattavissa. Totuus tässä oli juuri katkerin. - -Samalla kuin hän kärsi syvästi pienen ystävänsä kanssa, hän tunsi -palavaa uteliaisuutta eikä voinut olla miettimättä kysymystä, miten -Annan silmät olivat avautuneet. - - - - -47. - - -Valkoisessa, pitkässä yöpuvussaan seisoi Anna nojaten otsaansa -ikkunapieleen ja katsellen ulos alkukesän hämyisään yöhön. Ahdistuksen -pakottamana, joka tuon tuostakin viime aikoina tapasi hänet, hän -oli noussut vuoteesta ja avannut ikkunan saadakseen ilmaa. Tuo -vastustamaton, ruumiillinen levottomuus, joka ajoi hänet vuoteesta, ei -peloittanut häntä, se oli hänelle päinvastoin tervetullut merkki siitä, -että se, mitä hän toivoi, tapahtuisi pian. - -Ahdistuksen lakattua hän seisoi edelleen, yön kauneuden valtaamana. -Billingin pinta kuvasti yön valoisaa, keveän utuista avaruutta, ja -kaikki oli liikkumattoman hiljaista niinkuin jonkin jumalan edessä. - -Tuo nuori nainenkin seisoi luonnon tavoin hiljaa Jumalan edessä. - -Hän ajatteli Luciaa. Mutta hänen ajatuksissaan ei ollut mitään -mustasukkaisuutta. Hän ajatteli sitä, miten hän voisi käyttää aikaa, -joka hänellä vielä oli jäljellä täällä maan päällä, yhdistääkseen -ne, jotka hän nyt erotti. Hän tahtoisi hankkia itselleen varmuuden -Lucian rakkaudesta Allaniin sitä aikaa varten, jolloin hän itse ei -enää ole maan päällä. Anna tahtoi tulla vakuutetuksi siitä, mitä hän -luuli mahdolliseksi, nimittäin että Lucia olisi voitettavissa, ja sen -varmuuden hän tahtoi voida antaa Allanille hyvästiksi. - -Mutta hänellä täytyi olla paljon tahtia ja kekseliäisyyttä saadakseen -tämän vakuutuksen, sen hän käsitti, sillä Lucia piti hänestä eikä -varmaankaan sallinut itselleen edes ajatuksen varjoakaan hänen -oikeuksiinsa kajoamisesta. Anna käsitti, että hänen täytyi voida -päästä Lucian sydämestä lukemaan jotakin, jota tämä ei tunnustanut -edes itselleenkään. Että jotakin täytyy löytyä sieltä, sitä ei Anna -epäillytkään. Hän ei voinut ajatella mahdolliseksi, että Allan voisi -rakastaa jotakuta, tämän rakastamatta häntä. Allanin rakastama! - -Sanomaton tuska viilsi hänen sydäntään ja salpasi henkeä. Hän tuli niin -kalpeaksi siinä seisoessaan. - -Allanin rakastama! Se oli hänelle saavuttamaton onni, jonka hän oli -luullut omistavansa, mutta jota hän ei ollut koskaan omistanut eikä -tulisi omistamaankaan. - -Mutta Lucia, joka omisti sen, saisi sen kokonaan ja täydesti. - --- Minun kuoltuani, ajatteli Anna. Ja minä kuolen kyllä pian. En saata -elää. - - - - -48. - - -Pappilan suuressa salissa pitivät perheneuvottelua kirkkoherra ja hänen -vaimonsa, tohtori Bentick vanhempi ja Erik. - -Anna vain riutui ja heikkeni viikko viikolta, se ei saanut jatkua -siten, jotakin täytyi tehdä. Anna itse ei ollut läsnä tässä -neuvottelussa, eikä tiennytkään siitä, maatessaan huoneessaan -voimatonna, mitään lepoa kuitenkaan tuntematta. - --- Nuoren vaimon pitää olla tällaisena aikana miehensä luona, sanoi -Sander kulkien edestakaisin raskain askelin. Tietysti hän ikävöi häntä, -siinä on koko sairaus. - --- Että kenenkään päähän voi pistää ikävöidä tuota hyväkästä niin että -sairastuu, sitä minä en voi käsittää, murisi tohtori. - --- Olkoon miten tahansa, hän on joka tapauksessa Annan mies, sanoi -Sander. - --- Hän piti niin kovin huolta Annasta sen päivän, jonka oli täällä, -sanoi rouva Sander. Jospa hän voisi vuokrata kesäasunnon läheltä -Tukholmaa ja pitää Annan luonaan! On raskas edesvastuu pitää häntä -täällä, etenkin jos hän ikävöi itsensä sairaaksi. - -Rouva Sander huokasi näyttäen huolestuneelta. - -Teen kaikkeni saadakseni hänet säästämään itseään, jatkoi hän. Mutta -hän ei tahdo olla joutilaana, vaan itsepäisesti hän tekee yhtä ja -toista, jota hänen tapansa oli ennen tehdä. Ja minä ajattelen, että on -ehkä parasta, kun hänellä on jotakin työtä. Hänhän ei oikeastaan ole -sairas. - --- Ja kuitenkin hän on, vaikka ei ole helppo päästä selville siitä, -mistä kenkä puristaa, murisi tohtori Bentick. - -Hän seisoi miettivänä ikkunaruutuun rummuttaen. - --- Tässähän on aina lähettyvillä samat työt, jotka hän hiljakkoin on -jättänyt, sanoi Erik miettivään tapaansa. Ja täällähän on alituiseen -ihmisiä, ja kaikki; haluavat mielellään tavata häntä. Siinä voi -helposti olla enemmän kuin mitä hän jaksaa. - --- Hän voi olla kaiket päivät huoneessaan, jos hän vain tahtoo, ei -kukaan sido häntä mitenkään, vakuutti rouva Sander. - --- En ole sitä sanonutkaan. Tarkoitan vain, että pappila on pappila ja -on avoinna koko pitäjälle. Hänellä olisi enemmän rauhaa minun luonani -Harjulla, sanoi Erik. - -Tohtori Bentick taukosi rummuttamasta ikkunaan ja kääntyi huoneeseen -päin. - --- Sinäpäs teit hyvän esityksen, sanoi hän hyväksyvästi. - -Rouva Sander katsoi ihmeissään toisesta toiseen. - --- Tarkoitatteko todellakin, että Annalle olisi parempi olla Harjulla -kuin täällä? Kuka häntä siellä hoivaisi? - --- Augusta ja minä, sanoi Erik. Ja muuten voihan äiti tulla sinne miten -usein tahansa. - --- Siihen ei minulla ole aikaa, sinne on niin pitkä matka. En voi -käsittää, minkätähden hänelle olisi niin paljon parempi tulla Harjulle. - --- Hän saisi siellä enemmän lepoa, sanoi Erik. - --- Harju on korkealla ja keskellä havumetsää, sanoi tohtori. Paras -ajateltavissa oleva paikka heikolle ja ärtyneelle hermostolle. - --- On ehkä parasta, että Anna itse saa päättää, kuinka hän tahtoo, -ehdotti Erik. - --- Ei, puuttui nyt puheeseen kirkkoherra, joka tähän saakka oli ääneti -kuunnellut toisten keskustelua. Häntä ei saa saattaa rauhattomaksi -sillä, että hänen tarvitsee itse päättää. Me ratkaisemme sen niin kuin -hänelle on parhaaksi. - --- Kuinka voimme tietää, mikä hänelle on parasta? ihmetteli rouva -Sander neuvotonna. - --- Lääkärin asia on ratkaista, arveli hänen miehensä. Neuvotko sinä -häntä muuttamaan Harjulle, Bentick? - --- Neuvon, aivan ehdottomasti, vastasi tohtori. - --- Silloin hän menee sinne, ratkaisi perheenisä. Erik nousi ylös. - --- Minä menen sitten kotiin ja pidän huolta, että huone pannaan -kuntoon, sanoi hän. - --- Tee niin. Huomenna minä tulen sinne Annan kanssa, sanoi Sander ja -meni heti hänen huoneeseensa kertomaan hänelle päätöksestä. - -Anna hämmästyi ehdotusta kovin eikä ensin tiennyt, mitä pitäisi siitä, -mutta ajateltuaan asiaa lähemmin hän tuli iloiseksi. Olisi varmaankin -ihanaa kulkea siellä ylhäällä syrjäisellä kauniilla Harjulla yksin -tuon tyynen turvallisen Erikin kanssa. Täällä kotona hän tahtoo aina -rasittaa itseään, ettei näyttäisi niin väsyneeltä ja huonolta, kuin -oli, ja se oli vaikeaa. Hän oli nimittäin varovainen, ettei turhaan -huolestuttaisi äitiään. Mutta Erik ei juuri ollut levoton luonteeltaan, -hänen tähtensä ei hänen tarvitsisi pysytellä jalkeilla enemmän kuin -jaksoi, ja se olisi lepoa. - - - - -49. - - -Ainainen hämärä vallitsi suorarunkoisten männynlatvojen alla, mutta -säteilevinä kesäkuun päivinä tuli hämärään kultaloistetta, ja -auringonsäteet lankesivat maahan ja runkoihin. - -Näkymättömän, mutta läheisen kosken kohina kuului metsässä ja sen -juhlallinen sävel sekaantui laululintusten iloisiin liverryksiin. - -Anna tuli hitaasti kävellen puiden välistä kohisevaa koskea kohti, -odottaen minä hetkenä tahansa valkoisen, kuohuvan kosken tulevan -näkyviin. - -Hän oli yksin, mutta kuitenkin tavallaan seurassa. Erikin koira oli -näet hänen kanssaan. Sillä oli täysi työ omissa harrastuksissaan, ja -ne houkuttelivat sen joskus loitolle Annasta, eivät kuitenkaan koskaan -niin loitolle, että se olisi hänestä kokonaan haihtunut. - -Annan tapa kantaa salaista surua oli toinen kuin Lucian. Lucia etsi -työtä, viihdykettä, ihmisiä -- kaikkea sellaista, mikä saattoi auttaa -häntä välttämään yksinäisyyden ajatuksia. Annaa sitävastoin ehkäisi -näitä apukeinoja käyttämästä ruumiillinen heikkous. Hän yritteli joskus -jotakin työtä, mutta ei jaksanut mitään ja hänen piti pian lakata. -Seurakin häntä väsytti ja hauskutuksia hän ei ymmärtänyt. Kaikki johti -häntä yksinäisyyteen, ja se oli muutenkin hänen luonteensa taipumus. - -Hänen yksinäisyydessään täällä ylhäällä Harjulla oli hiljaisuutta ja -ajattelua. Hän ei välttänyt ajattelemasta sitä, mikä häntä raateli, -mutta hän ajatteli sitä Jumalan edessä ja hänen sanansa valossa. -Hänen rakkautensa suuri suru ja pettymys muuttui siten Jumalan mielen -mukaiseksi murheeksi kadottaen kaiken katkeruutensa. - -Hän tunsi itsensä ikäänkuin eksyneeksi, joka oli kääntynyt takaisin -etsiäkseen oikeaa tietä ja hän alkoi tuntea jälleen itsensä. Kun -rakkaus, jota hän oli osoittanut ihmistä kohtaan, oli tullut petetyksi, -etsi hän jälleen ensimmäistä rakkauttaan, Herraansa ja mestariaan, joka -oli ollut hänen lapsuutensa ja ensi nuoruutensa rakastettu yksinvaltias. - -Kotona pappilassa hänellä ei ollut ollut ulkonaista lepoa, jota -hän olisi tarvinnut, eikä sisäistäkään, sillä siellä olivat hänen -maallisen rakkautensa synnyn muistot olleet hänen surumielisyytensä -ja hengellisen lohdutuksensa tiellä. Mutta täällä Harjulla Erikin -luona ei ollut mitään häiritseviä muistoja. Täällä hän ei ollut elänyt -päivääkään edellisestä elämästään, täällä oli uusi ympäristö ja -kodikasta rauhaa, missä hänen sisäisessä elämässään saattoi esteettä -puhjeta uusia oksia. Ja niitä puhkesi niin elinvoimaisesti, että häntä -itseään ihmetytti ja se tuotti hänelle outoa iloa. - -Tultuaan valkoisen, aurinkohohteisen kosken luo istuutui hän maahan -selkä puunrunkoa vasten ja lepäsi hetkisen suljetuin silmin, väsyneenä -lyhyestä kävelystä. - -Musti tuli juosten häntää huiskuttaen ja kysyvin katsein. - --- Vai pysähdymmekö tähän? näytti hän kysyvän. - -Ja kun se Annan liikkumattomuudesta ymmärsi, että niin oli aikomus, -kierteli se hieman ympäristössä, nuuski ja kotiutui, tuli sitten taas -ja heittäytyi pitkäkseen aurinkoiseen paikkaan, vainusi sinne tänne -ilmaan, heristi korviaan ja kuunteli, mutta kävi vähitellen uneliaaksi, -pani turvan etukäpälien väliin ja makasi katsellen, kunnes silmät -sulkeutuivat ja se nukkui. - -Mutta Anna avasi hetkisen kuluttua kirjan, jota hän oli alkanut täällä -Harjulla lukea. - -Erikillä oli tallella opiskeluaikaiset kirjansa, ja niiden joukosta -Anna oli valinnut itselleen Martensenin "Etikan". Se oli hänellä aina -mukana, kun hän läksi metsään istuakseen siellä kuten nyt. Se oli hänen -paras seuransa. - -Hän ei jaksanut lukea kauan yhtämittaa, mutta se ei ollut tarpeenkaan. -Palanen, toisinaan vain yksi lause saattoi antaa hänen ajatuksilleen -siivet. Hän kohoutui niinä hetkinä Jumalan luo ja näki elämänsä pienine -ja suurine tapahtumineen ylhäältä käsin. Kaikessa, pienimmässäkin, oli -syvä, kätketty tarkoitus, Jumalan hyvä tarkoitus, vaikeimmassakin. Oli -lohdullista voida käsittää se siten. Niin enemmän kuin lohdullista, se -oli voimaa, se oli uutta elämää. - - - - -50. - - -Aurinko paistoi Harjun matalaan, pitkähköön ruokasaliin, sen säteet -leikkivät leveillä lattialankuilla ja avoimessa, nyt kesän lämpimän -aikana käyttämättömässä takassa olevissa katajissa. - -Huoneen keskellä olevan tukevan pöydän ääressä istui Erik -aamiaisateriallaan. - -Hän soi itselleen aina hyvää aikaa ruokailuun ja osoitti kaikkea -kunniaa taloudenhoitajattarensa Augustan antimille. - -Istuessaan siinä yksin ja tyytyväisenä, näki hän oven avautuvan ja -Annan tulevan sisään. Kun hän oli niin hento ja kapea, näytti hän -pitemmältä kuin oikeastaan olikaan. Poskien heikko puna auttoi ihon -kalpeaa läpikuultavuutta pääsemään vain paremmin näkyviin. Silmien ilme -oli sisäänpäinkääntyneempi kuin konsanaan, ja suun ympärillä oleva -raskasmielinen piirre vain syveni hänen hymyillessään. - -Mutta Erik ei ajatellut sitä, hän oli tottunut siihen ja tuli nyt vain -iloiseksi nähdessään hänen tulevan sisään, sillä tavallista ei ollut, -että Anna jaksoi nousta ylös tälle toisellekaan aamiaiselle. - --- Luulen että alat voimistua, sanoi hän rohkaisevasti. - -Veljellisen vapaasti hän istui edelleen ja ojensi kätensä Annalle. -Mutta hänen katseensa oli sydämellinen ja kädenpuristuksensa lämmittävä. - --- Ainakin niin, että olen voinut nousta ylös, vastasi Anna istuutuen -paikalleen pöydän ääreen, tervehdittyään ensin Erikiä. - -Augustasta paistoi hyväntahtoisuus nuorta rouvaa kohtaan, jota hän -piti omana holhokkinaan, asetti hänen eteensä ruokaa ja kehoitti häntä -syömään. Anna teki parhaansa ollakseen Augustan ja Erikin mieliksi, -mutta hyvästä tahdostaan huolimatta hän ei voinut syödä paljoa. Hän -päätti ateriansa paljon ennen Erikiä, vaikka olikin aloittanut tätä -myöhemmin ja syönyt hyvin hitaasti. Mutta hän istui pöydän ääressä ja -jutteli Erikin kanssa. - -Erik puhui maanviljelyksestään ja siitä, että hän toivoi -lähitulevaisuudessa voivansa ostaa Harjun. - --- Sen täytyy tapahtua suurimmaksi osaksi lainan avulla, mutta luulen -saavani sellaisen hyvillä ehdoilla. Työllä ja säästäväisyydellä saan -sen sitten kyllä pian maksetuksi. - -Hän näytti niin tyytyväiseltä ja turvalliselta, niin miehekkään -tyyneltä ja voimakkaalta, hänellä ei ollut muita pyyteitä kuin ne, mitä -hän itse voi täyttää. - -Anna katsoi häneen melkein kateellisesti. Hän muisti sen ajan, jolloin -Erik oli ollut kaikkea muuta kuin sopusointuinen ja jolloin hän oli -etsinyt ja saanut Annan myötätuntoa ja osanottoa. Mutta hänellä oli -ollut selvä käsitys itsestään ja hän oli ymmärtänyt panna tahdon -voimansa liikkeelle muuttaakseen elämänsä sellaiseksi, että se sopi -hänelle. Hän ei varmaankaan tulisi tulevaisuudessakaan tekemään mitään -erehdyksiä, selvänäköinen, tyynesti ajatteleva ja lujatahtoinen kun -oli. Vain silloin, kun hän oli antanut toisen päättää itsestään, hän -varhaisimmassa nuoruudessaan oli joutunut väärälle uralle. Nyt, kun hän -itse määräsi omasta itsestään, hän ei varmaankaan enää eksyisi. Mutta -jäisikö hän aina yksikseen kohtaloaan määräämään? - --- Etkö koskaan ajattele meneväsi naimisiin? kysyi Anna, tultuaan niin -pitkälle äänettömissä, veljeä koskevissa mietteissään. - --- Siihen on kyllä aikaa sitten kun Harju on minun. - --- Eikö ole ketään, josta pidät? - --- Kyllähän minulla on ajatukseni eräälle taholle, vastasi Erik viivy -telien. - --- _Kuka_ se on? - -Erik hymyili hiukan. - --- Miten huvitetuiksi te naineet tulettekaan niin pian kuin puhe -kääntyy naimisasioihin! Tuntuu siltä kuin te ette tulisi toimeen, -ennenkuin saatte kaikki naimattomat saman ikeen alle, jossa itse -rimpuilette. - -Erikin viaton leikki sattui Annan salaiseen ja arkaan kohtaan. Ikeen -alle, niin, hän oli enemmän oikeassa kuin aavistikaan käyttäessään sitä -nimitystä, ajatteli Anna. Hänen hymynsä kuoli pois, vaikka hän koetti -pidättää sitä, ettei olisi herättänyt mitään epäilyä Erikissä. - --- Minun harrastukseni sinun naimisiin-menoosi ei ole vain naineen -harrastusta naimattomaan nähden, vaan jotakin paljon, paljon enemmän! - -Oma tuska, jonka hän salasi, vaikutti, että hän niin kiihkeällä tavalla -ilmaisi sisarellisen hellyytensä veljeä kohtaan. - -Erikiä ihmetytti, että hän puhui niin kiihkeästi, mutta hän pani sen -hänen heikkoutensa laskuun. - --- Ymmärrän hyvin sen, laskin vain leikkiä, sanoi hän ystävällisen -rauhoittavasti. - --- Etkö tahdo sanoa minulle, kuka hän on? - -Erik epäröi. - --- Eihän se liene tarpeellista, kun hän itse ei tiedä siitä mitään. - --- Pitääkö hän sinusta? - --- Sitähän en voi tietää, mutta luulen hänen pitävän. - --- Mutta että uskallat viivytellä! Hän saattaisi ymmärtää väärin -äänettömyytesi ja luulla, ettet sinä välitä hänestä, ja ottaa toisen. - --- Tehköön sitten niin. Silloin hän ei selvästikään ole minua varten. - --- Miten levollisesti sinä asiata ajatteletkaan! Sinä et ole -rakastunut, kun voit noin puhua. - --- Olen kyllä -- omalla tavallani. Minä en kiehu. Mutta luulen olevani -uskollinen. On mielestäni paljon varmempaa rakentaa avioliitto tyynelle -lujatahtoiselle tunteelle kuin palavalle intohimolle. Se sammuu aina, -ja ellei siinä silloin ole alla mitään kunnollisempaa, niin käy -hullusti. - -Anna ei vastannut tähän mitään. Heti sen jälkeen he nousivat pöydästä, -ja Erik meni työhönsä. - -Erikin viime sanat tekivät Annan levottomaksi. Eikö hänen rakkautensa -Allaniin ollut oikeaa lajia, koska sen täytyi muuttua pelkäksi tuskaksi? - -Oli niin hyödytöntä ajatella sitä. Anna ei tahtonut tehdä sitä. - --- Eikö Augustalla ole minulle tänään mitään keveää työtä? kysyi hän -pyytävästi. - -Ei, Augustalla ei ollut. - --- Rouva ei saa tehdä mitään. Rouva menee vain ulos ja istuu -metsässä, se on parasta, mitä hän voi tehdä, sanoi Augusta suojelevan -hyväntahtoisesti. - --- Tottahan saan järjestää huoneeni, sanoi Anna ja meni sinne. - -Mutta Augusta tuli pian jäljessä ja otti tehtävän häneltä. Ja vaikka -Anna hieman nurisi, oli hän kuitenkin iloinen saadessaan jättää sen, -sillä hän oli heti tuntenut, että se oli enemmän kuin hän jaksoi. - -Millainen raukka hän olikaan! Mutta sehän oli hyvä! Sehän oli takeena -siitä, että hän ei suoriutuisi siitä, mikä oli odotettavissa. - -Hän otti Raamattunsa ja Martenseninsa ja meni alas puutarhaan, jossa -Musti iloisesti haukkuen otti hänet vastaan. Musti tuli näet juuri -kotiin saatettuaan isäntäänsä jonkun matkaa vuorimiehen talolle päin, -jossa oli vihainen koira, ja sitä Musti ei tahtonut tavata. Musti -ilmeisesti arveli, että Anna tulisi yhtä iloiseksi kuin se itsekin -ollessaan jälleen kotona, ja se hyppi ja haukkui ihastuneena hänen -ympärillään. Anna taputti sitä ja puhui sille ystävällisesti, ja kun se -oli saanut osakseen sen ystävällisyyden, mikä sille oli tuleva, oli se -tyytyväinen ja jätti hänet rauhassa lukemaan. - -Mutta lukeminen ei antanut hänelle sitä lepoa, mitä hän etsi. - -Tuokion kuluttua hän meni jälleen huoneeseensa, istuutui siellä olevan -vanhan pianon ääreen, ja lauloi hiljaa nuoruutensa lempivirttä: - - "Puhtahaks minut, Herra, sä luo" j.n.e. - -Vähempi ei riittänyt. Uusi sydän! Kuinka hän ikävöikään sitä! Sydäntä, -jota ei raastettaisi taivaan ja maan välillä, vaan joka olisi kokonaan -Jumalan eikä kenenkään muun! Sellaisin sydämin hän vasta voisi rakastaa -oikein ja tuntea rauhaa. - - - - -51. - - -Harjun matala, pitkähkö päärakennus on oikeastaan yksikerroksinen, -vaikka kolme huonetta on pohjakerroksen päällä katon alla, joka kulkee -suorasti sivuilla ja kohoaa keskellä korkeaksi harjaksi. - -Suurimmassa näistä kolmesta huoneesta asuu Anna. Se on suuri ja -neliskulmainen ja, kuten kaikki Harjun huoneet, matala. Se ulottuu -rakennuksen etusivulta sen takasivulle ja siinä on molemmille tahoille -kaksi pientä matalaa ikkunaa. - -Valkoiset huonekalut ovat antiikkiset. Erik on antanut ottaa pois -paksun, mutta virttyneen ja rikkinäisen vanhan silkin, millä ne -olivat verhotut hänen taloon muuttaessaan, ja päällystyttänyt ne -ruudukkaisella, kotikutoisella kankaalla. - --- Tyyli on jotakin, josta en välitä, puolustihe hän ihmisten -huomautuksia vastaan. Ehjää ja puhdasta ja siistiä minä tahdon ja mikä -siihen lisäksi tulee, sen pidän tyhmänä ylellisyytenä. - --- No silloin sanon vain, että Harjun vanhat, tyylikkäät huonekalut -ovat joutuneet hukkaan joutuessaan tuollaiselle ymmärtämättömälle -otukselle, oli Lucia selittänyt oikein kiihkoissaan. - -Mutta Erik oli vain nauranut hänen ja muiden vastustuksille ja tyynesti -korjaillut puutteellisuuksia oman mielensä mukaan. - -Anna oli hyvin tyytyväinen siihen, että Erik oli laitattanut suureen, -valkoiseen vierashuonesänkyyn resooripohjan, katsoipa sen sitten -olevan tyylikästä tai ei, ja hänen mielestään ruudukas huonekalukangas -oli kodikasta. Piano, joka oli vain tavallinen vanhanaikainen eikä -suinkaan mikään antiikkinen, seisoi nurkassa, ja tuosta kaikkea muuta -kuin tyylikkäästä huonekalusta Anna oli eniten iloinen. Sillä kun -hän jaksoi, oli hänestä niin mieleistä istua ja soittaa ja laulaa -itsekseen, etenkin pitkinä, valoisina kesäiltoina, auringonpaisteen -kahtena kultajuovana valuessa sisään läntisestä ikkunasta leveille -lattialankuille ja tilkkumatoille. - -Eräänä iltana Annan siten itsekseen istuessa ja hiljaa soittaessa -ja laulaessa tuli Lucia. Nousematta ylös Anna ojensi käsivartensa -ystäväänsä kohti ja tämä syleili häntä sydämellisesti. - --- Jatka! pyysi Lucia. Ja anna minun kuunnella. Ja hän painautui -mukavasti pitkän, melkein koko seinän täyttävän sohvan kulmaan. - -Anna lauloi matalalla, puhtaalla äänellään pari lempilauluaan, mutta -tuli sitten Lucian luo sohvalle pannen päänsä ystävän polvelle. - -Lucia hyväili noita laihtuneita poskia ja kiersi matalan, suoran otsan -ympärillä olevia pikku suortuvia sormiensa ympäri. - --- Olen täällä appesi sijaisena, sanoi hän. Anna hymyili. - --- Eikö hän sitten itse jaksa tulla tänne tarpeeksi usein? Hän oli -täällä toissapäivänä. - --- Hänen pitäisi kai tulla useammin. Sinun olisi pitänyt voimistua -täällä, niin oli tarkoitus. - --- Oliko? - -Anna hymyili yhä sisäänpäinkääntynyttä hymyään. - --- Sinä näytät siltä kuin sinulla olisi omat salaiset ajatuksesi, -huomautti Lucia kysyvin ilmein. - -Anna ei vastannut, hän otti vain Lucian käden ja asetti sen silmilleen. - -Mutta Lucia otti sen pois ja katsoi tutkivasti noihin silmiin, jotka -ennen olivat olleet niin avoimet, mutta nyt näyttivät salaavan jotakin. - --- Mitä sinulla on mielessä? kysyi Lucia. - -Anna ei vastannut, käänsi vain päätään niin että Lucia saattoi nähdä -vain hänen profiilinsa. - --- Anna, ethän mahtane olla huolissasi? - --- Mistä? - --- Siitä, mikä on odotettavissa. - --- En, en yhtään. - --- Mitä sinä sitten kannat itseksesi etkä puhu kenenkään kanssa? kysyi -Lucia rakastetun ystävän rohkealla, tunkeilevalla hellyydellä. - -Anna käänsi päätään ja katsoi suoraan Lucian kasvoihin. Hän ei juuri -hymyillyt, mutta hänen silmänsä loistivat. - --- Saman kysymyksen minä voisin tehdä sinulle. Lucia punastui tuota -odottamatonta vastausta, ja muutaman sekunnin ajan he katsoivat -toisiinsa niin että sielu paljastui sielulle. - --- Tiedätkö jotakin minusta? kysyi Lucia hillitysti, henkeään pidättäen. - --- Tiedän. - --- Kuinka tiedät? - --- Allan on kertonut minulle. - --- Minkätähden? - --- Hän luuli, ettei sinulla olisi mitään sitä vastaan. Hän teki sen -siitä syystä, että ymmärtäisin erään asian. - --- Minkä? - --- Sen, minkätähden hän ei voinut saada sinua. Anna puhui niin hiljaa -ja kiihkotta, ikään kuin asia ei olisi kuulunut hänelle, mutta Lucia -ei antanut pettää itseään. Hän kalpeni eikä löytänyt sanaakaan -sanottavaksi ja saattoi vain vavista tuon alttiin ja herkän sydämen -kärsimyksen tähden, jonka hän oli edeltäkäsin nähnyt, mutta jota hän ei -ollut voinut estää. Se oli siis tullut! Oliko mitään mahdollisuutta sen -korjaamiseen? - -Niin hän kysyi itseltään ja hyväili erikoisen hellästi noita polvellaan -olevia ylöspäinkäännettyjä, hienoja kasvoja. - -Ja Anna salli sen tapahtua. Hän otti Lucian kädenkin ja vei sen -hetkiseksi huulilleen ja suuteli sitä. - -He ymmärsivät tänä hetkenä toisensa niin täydellisesti, että sanat -olisivat vain sekoittaneet sitä. Senvuoksi he olivat kumpikin kauan -aikaa vaiti. - --- Elääkö hän vielä? kysyi Anna viimein. - --- Kuka? kysyi Lucia havahtuen, sillä hän oli ajatellut yksinomaan -Annaa, tämän nähtävästi ajatellessa Luciaa. Ai hän! Elää. - --- Ja sinä? Rakastat häntä yhä? - --- Niin. - --- Etkö koskaan voi kiintyä kehenkään muuhun? - -Lucia pudisti päätään. - --- Mutta miksi ette mene naimisiin? kysyi Anna hiljaa. - --- Ei se käy. - -Se ei ollut juuri kovinkaan valaisevaa, tuo vastaus, eikä se ollut -luottamuksen hetken arvoinen. Lucia tunsi sen ja lisäsi: - --- Hän on -- liian sairas. - --- Mutta... - -Anna ei lopettanut lausetta, mutta Lucia ymmärsi, mitä hän tahtoi sanoa. - --- Sinun mielestäsi minun pitäisi mennä naimisiin tullakseni hänen -sairaanhoitajattarekseen? Mutta se ei kävisi päinsä. Hän ei ole siihen -nähden kylliksi sairas. - -Anna tunsi olevansa ymmällä ja myös hiukan pettynyt ystävänsä suhteen. -Hän ei ymmärtänyt rakkautta, joka saattoi epäröidä antamisessa. - -Lucia luki hänen ajatuksensa. - --- Sinun mielestäsi olen itsekäs. Mutta se ei ole itsekkyyttä. Jos -ajattelisin vain itseäni, niin silloin en epäröisi. - -Vihdoinkin Anna ymmärsi. - --- Onko hänen sairautensa perinnöllinen? - -Lucia nyökkäsi. - -Pettymys, jota Anna oli hetken tuntenut sen takia, mitä hän luuli -itsekkäisyydeksi, vaihtui nyt osanoton ja ihailun laineeksi. Hän ojensi -käsivartensa ja veti Lucian pään luokseen. - --- Sinä olet uljas ja niin voimakas! kuiskasi hän ihaillen, melkein -kateellisesti, ja hänessä läikähti kummallinen, selittämätön tuska -siitä, että hän, eikä tämä lujasieluinen olento, oli Allanin vaimo. - -Hänen oma kuolemansa oli häämöittänyt hänen mielikuvituksessaan varmana -onnen tienä Allanille, jolle hän soi parasta. Mutta nyt syttyi epäilys, -tokko sekään auttaisi. Lucia oli vaikeasti voitettavissa; oliko häntä -ehkä mahdoton voittaa? Allan oli kai huomannut niin olevan, koska hän -ei ainoastaan ollut luopunut kaikista yrityksistä Lucian voittamiseksi, -vaan vielä sitonut itsensä ja tehnyt siten enemmät yritykset itsellensä -mahdottomiksi. - --- Mutta, Lucia, kun et koskaan kuitenkaan voi tulla hänelle miksikään, -niin miksi et sitten voi tehdä jotakin toista miestä onnelliseksi? - -Lucia ihmetteli tuota taivuttavaa äänensävyä. - --- Kenen puolesta sinä puhut? kysyi hän hymyillen. - -Anna punastui syyllisenä. Hän huomasi, miten epänormaalia oli, että hän -puhui oman miehensä puolesta toiselle naiselle, ja miten sen täytyi -tuntua vielä enemmän oudolta Luciasta, joka ei voinut tietää, kuinka -Anna oli elänyt kuoleman toivossa. - -Hän ei tiennyt, mitä vastata, ja hänen hämminkinsä vain eneni Lucian -ihmettelevän katseen tähden, kun onneksi tuon kriitillisen tilanteen -katkaisi kellon kilinä, joka kaikui läpi rakennuksen. - -Anna nousi heti ylös ja järjesti hiuksiaan. - --- Se on kahvikello. Erik odottaa meitä puutarhassa, sanoi hän -ilmeisesti keventyneenä. - -He menivät yhdessä sinne, ja Lucia ihmetteli ääneti itsekseen, -veljensäkö puolesta Anna oli tahtonut puhua vaiko ehkä appensa. Lucia -oli tottunut siihen, että häntä soviteltiin yhteen milloin minkin -seudun naimattoman herran kanssa. - - - - -52. - - --- Erik, Allan kirjoittaa saavansa lomaa neljäksitoista päiväksi alkaen -ensimmäisestä päivästä kesäkuuta ja hän kysyy saako hänkin asettua -siksi aikaa tänne sinun luoksesi? - --- No, sepä hauskaa! Silloin sinä kai olet iloinen! Anna ei vastannut -tähän kysymykseen suoraan. - -Erik ihmetteli hieman sitä, varsinkin kun hän huomasi Annan olevan -pikemmin huolestuneen kuin iloisen näköinen. Mutta tämän seuraavassa -kysymyksessä hän luuli saaneensa siihen jonkinlaisen selityksen. - --- Eihän sinulla kai liene mitään sitä vastaan, että hän asuu täällä? -Augustasta on ehkä vaivalloista? - --- Augusta kuuluu siihen kultaiseen naislajiin, joka rakastaa vaivoja. -Muuten hän on niin ihastunut sinuun, etten tiedä, mitä hän tekisi -hyväksesi. Ja mitä minuun itseeni tulee, on minusta vain hyvin hauskaa -pitää Allania kodissani. Hän ei ole ainoastaan lankoni, vaan, kuten -tiedät, myöskin nuoruudenystäväni. - --- Sitten saan kirjoittaa, että hän on tervetullut? - --- Niin, kirjoita vain! sanoi Erik sydämellisesti. - -Anna meni vastaamaan miehensä kirjeeseen. Erik katsoi hieman miettivänä -hänen jälkeensä. Hän ei ollut kirkastunut Erikin vastauksesta, pikemmin -päinvastoin, aivankuin hän olisi toivonut hänen tekevän esteitä. Mutta -hän ajatteli kenties vain luulottelevansa. Tietysti hänen täytyi olla -miehensä tulosta vain iloinen. - -Anna istui huoneessaan pihanpuoleisen ikkunan ääressä kirjoittaen -Allanille. Hänen kirjeestään ei tullut pitkä. Hän ei kirjoittanut -Allanille tänä suvena pitkiä kirjeitä. Ne eivät sisältäneet mitään -tunteenpurkauksia eivätkä mietteitä, ne olivat vain kertovia, -levollisia ja asiallisia, ja niissä oli hyvin vähän häntä itseään. - -Hän pani kirjeen kiinni ja kirjoitti osoitteen. Sitten hän istui -miettivänä leuka käden nojassa ja katsoi ulos ikkunasta, ihmetellen -itseään ja sitä muutosta, mikä oli hänen tunteessaan tapahtunut. Ei hän -ollut koskaan uskonut, että häntä häiritsisi tieto Allanin tulosta, -mutta nyt kävi niin. Olisihan hyvä, jos hän saattaisi viiletä häntä -kohtaan. Hänen rakkautensahan ei voinut muuta kuin olla vaivaksi -Allanille, kun tämä ei rakastanut häntä. Mikä olisi senvuoksi parempaa -kuin että se muuttuisi tyyneksi ystävyydeksi? Allan pitäisi silloin -hänestä enemmän, ja hän itse kärsisi vähemmän. - -Paria päivää myöhemmin Allan tuli kuin raikas ja aurinkoinen tuuli. -Anna istui salissa, ja kuultuaan vaunujen pysähtyvän ulkona hän -nousi ylös mennäkseen häntä vastaan ystävällisenä ja viileänä. Mutta -hän istuutui uudelleen voimatonna. Kaikki, minkä hän oli luullut -kuolleeksi, heräsi, kun hän vain kuuli Allanin äänen, uudelleen eloon. - -Hän kuuli hänen tervehtivän Erikiä ja leikittelevän Mustin kanssa, joka -haukkui ja hyppi hänen ympärillään; sitten ovi avattiin ja hän tuli -saliin. - -Hänen katseensa lensi heti Annan luo sinne, missä tämä istui -korituolissa, kykenemätönnä äkillisen sydämentykytyksen tähden -nousemaan. Hilpeänä ja iloisena hän oli tullut sisään, mutta hänen -ilmeensä muuttui, kun hän näki Annan istumassa kalpeana ja heikkona. -Tuossa tuokiossa hän oli hänen luonaan. - --- Valkolilja! mutisi hän nuhtelevasti. Luulin sinun saaneen väriä! - -Hänen katseensa ja äänensä sävy oli aitoa, ja Anna ihmetteli, olisiko -Allan voinut katsoa häneen siten, ellei hän olisi pitänyt hänestä. - -Allan polvistui Annan viereen, ja tämä pani käsivartensa hänen -kaulalleen. Sehän näytti siltä kuin pitikin. Erik, joka oli seurannut -Allania huoneeseen, hymyili tyytyväisenä ja meni takaisin, jättäen -heidät kahden. - -Allan katsoi vaimonsa kalpeisiin, henkevöittyneihin kasvoihin ja tunsi -olevansa julkea suudellessaan niitä. Anna tuntui jollakin tavoin -kaukaiselta ja kävi senvuoksi puoleensavetävämmäksi kuin milloinkaan -ennen. - -Anna ihmetteli, mikä teki Allanin hyväilevän kunnioituksen niin -rakkauden kaltaiseksi. Rakkautta se ei voinut olla, senhän hän tiesi, -mutta että se oli vilpitöntä, sen hän kuitenkin tunsi. - --- Miksi olet niin liljanvalkoinen, sano? Et ole kirjoittanut olevasi -huonompi. - --- En olekaan muulloin. Nyt vain... Allanin silmiin tuli iloinen välke. - --- Ahaa! Onko minua niin vaikea nähdä jälleen? Siitäkö kenkä puristaa? - -Anna punastui kätkien kasvonsa Allanin olkaa vasten, ja Allan hyväili -hänen päätään. - --- Onko minua niin vaikea nähdä? Mutta se käy kai vaikeammaksi! -lohdutti hän hänelle ominaiseen hellyyden ja iloisuuden sekaiseen -tapaan. - -Hän käänsi Annan pään niin, että saattoi nähdä häntä kasvoihin. - --- Ahaa, nyt olen saanut väriä poskillesi, luullakseni! sanoi hän -riemuiten ja suuteli noita hieman vapisevia huulia. - -Miten rakkauden kaltaista tämä olikaan! Anna ihmetteli yhä, että se voi -olla niin samanlaista, kun se ei kuitenkaan ollut sitä. - -Erik tuli sisään, ja heti sen jälkeen Augusta kahvitarjottimineen. - -Allan nousi notkeasti polvistuneesta asennostaan. - --- Saat suoda anteeksi, että harjoitan hieman madonnan palvontaa, sanoi -hän Erikille. - -Sitten hänen hymyilevät silmänsä siirtyivät Augustaan. - --- Voi sentään, kotona leivottua leipää! Tuoretta! - -Onko se minun kunniakseni? Augusta niiasi myhäillen. - --- Kun tulee harvinainen vieras, niin tottahan nyt leivotaan, sanoi hän -ihastuneena siitä, että hänen työnsä huomattiin. - --- Tartu kiinni, Jerker! sanoi Allan, ja sitten hän ja Erik nostivat -Annan hänen vastusteluistaan huolimatta korituolineen päivineen pöydän -luo. - --- Kyllä minä jaksan nousta, et saa luulla minua niin surkeaksi. - --- Oletko sitten toipunut säikähdyksestä nyt? kysyi Allan. - --- Sinä olet niin tyhmä! vastasi Anna puoleksi hämillään, puoleksi -nauraen. - -Allan tarjoili hänelle ja viekoitteli häntä syömään, hänen itsensä -syödessä tukevasti ja puheli jos jotakin hilpeään tapaansa ja nauroi -tarttuvaa nauruansa, niin että Annankin täytyi yhtyä siihen. - -Mihin hänen surunsa ja kuolemankaipuunsa nyt häipyivätkään? Hän oli -eläytynyt niihin niin kiinni, mutta nyt ne häipyivät ja kävivät -olemattomiksi. Allanin säihkyvän iloisen luonteen ja mukaansatempaavan -persoonallisuuden rinnalla. - - - - -53. - - - "Ma myös en ilman ristiän' - kans' olla saa, vaan kantaa - ma kaikki tahdon mielellän', - mink' isä armias antaa. - Ja lujana mä taistelen - uskossa ristin tiellä, - ett' elon saisin siellä." - -Hyvin hiljaa Anna lauloi itsekseen istuessaan vanhan pianon ääressä -huoneessaan. - -Hän luuli olevansa yksin kotona, sillä hetkistä aikaisemmin hän oli -nähnyt Erikin ja Allanin menevän yhdessä pois. Hän ei tiennyt, että -Allan oli pian kääntynyt takaisia ja seisoi nyt puoliavoimessa ovessa -hänen takanaan ja kuuli hänen hiljaisen laulunsa. - -Hän erotti sanat ja huomasi Annan äänessä sydämellisen kaihon -salaperäisyyden. - -Annan laihtunut valkopukuinen olento näytti Allanista vaaleassa -päivänhämyssä melkein epätodelta. Hän tunsi pistoksen sydämessään. Hän -ei pitänyt siitä, että Anna näytti noin haihtuvalta, ja että hän lauloi -noin. - -Allan kosketti lukkoa herättääkseen Annan huomiota, ja tämän kääntyessä -Allan meni hänen luokseen. - --- Mistä rististä sinä laulat? - --- Meillä on kai jokaisella omamme, vastasi Anna vältellen. - --- Sitä en juuri tiedä, vastasi Allan huolettomasti, ikäänkuin hän -puolestaan ei tietäisi siitä mitään. - -Allanista tuntui niinkuin Anna olisi katsonut häneen jostakin kauempaa, -vaikka hän istui häntä niin lähellä, ja hän oli kiertänyt käsivartensa -Annan hartioiden ympäri. - --- Heikkoutesiko sinusta tuntuu ristiltä? kysyi Allan. - -Anna aikoi vastata myöntävästi päästäkseen enemmistä kysymyksistä, -mutta se ei olisi ollut totta, senvuoksi hän vastasi kieltävästi: hän -ei paljoa välittänyt heikkoudestaan. - --- Mitä se sitten on? - -Allan tunsi olevansa utelias. Vaikka Anna lauloi rististä, ilmeisesti -täydellä todella, ei hän näyttänyt alakuloiselta. - --- Älä kysy! pyysi hän. - --- Sinä tahdot pitää minut luottamuksesi ulkopuolella! - -Anna katsoi häneen anteeksipyytävästi, peläten loukanneensa Allania. - --- En halua tarpeettomasti raskauttaa mieltäsi sellaisella, mitä et voi -auttaa, sanoi hän. - --- Oletko sitten varma, etten voi auttaa? - --- Olen. - -Anna katseli pianon koskettimiin ja soitteli toisella kädellään. - --- Tapasin äsken Lucia Vilden, sanoi Allan tuokion kuluttua. Hänellä ei -ollut aikaa tulla nyt tänne. Hän pyysi sanomaan sinulle terveisiä. - -Anna ei kohottanut katsettaan. Hän soitteli edelleen toisella kädellään. - --- Mistä te puhelitte? - --- Sinusta tietysti. Mistäpä muusta olisimme puhelleet? - --- Mitä te sanoitte minusta? - --- Olimme yhtä mieltä siinä, ettemme ole tyytyväisiä sinuun. Hän toivoi -minun elvyttävän sinua. - --- Mitä sinä siihen sanoit? - --- Että sen voin ennen maailmassa tehdä, mutta että nyt näyn -kadottaneen valtani sinuun. - --- Sanoitko todellakin niin? - --- Eikö se sitten ole niin? - -Tuo pikku sävelmä, jota Anna soitteli, kaikui hiljaisena huoneessa, -valmiina joka hetki katkeamaan. - --- Toivoisin olevan niin! sanoi Anna hiljaa. - --- Ettei minulla olisi mitään valtaa sinuun? kysyi Allan hämmästyneenä. - --- Niin, vastasi Anna niellen hermostuneesti. Hän oli lakannut -soittamasta, ja tuo laihtunut pieni käsi lepäsi voimatonna hänen -polvellaan. - --- Vahingoitanko minä sitten sinua jotenkin? Hänen kysymyksensä -liikutti Annaa. Hän katsahti nopeasti Allaniin. - --- Oi et, et sinä! Se on vain minun oma liioiteltu rakkauteni. -Ollessani kaikkein onnellisin, tuntui minusta toisinaan, etten -tarvinnut edes Jumalaakaan. Mutta tuntea ihmistä kohtaan niin paljon, -se on epäjumaloimista. Senvuoksi ymmärrän, että minun piti kadottaa -sinut. - --- Et sinä ole minua kadottanut, sinähän omistat minut! - --- Sinut, niin, mutta -- en rakkauttasi. - --- Joutavia! On monta rakkauden lajia. Sinä teet itsellesi ristin -muutamasta oljen korresta! Tottahan tiedät, että pidän sinusta. Olen -pitänyt sinusta siitä asti kun et ollut tuota korkeampi. - -Hän mittasi kädellään kyynärän verran lattiasta. Ja sitten hän nauroi --- pientä hurmaavaa nauruaan. - --- Mutta häijy saatoin olla sinulle jo silloin. Muistatko, kun -toisinaan huvittelin itseäni nostamalla sinut korkealle kivelle, josta -et itse voinut päästä alas? Jos tein joskus samaa muille tytöille, -suuttuivat he kuin kissat ja raapivat ja sähisivät, kun viimein -vapautin heidät. Mutta sinä itkit ja rukoilit niin hellyttävästi, etten -koskaan voinut kiusata sinua kauan. Ja kun nostin sinut alas, painoit -sinä käsivartesi niin kiitollisesti ja kovasti minun kaulani ympäri, -ajattelit vain, että minä vapautin sinut, ja unohdit aivan, että -minähän olin vanginnut sinut. - -Anna hymyili lapsuudenmuistoille, joita Allan kertoi. Heidän -suhteellaan oli ainakin syvät juuret, vaikkapa olikin käynyt toisin -kuin hän oli uneksinut. - --- Sinä et juuri ole sellainen nainen, joka herätät miehessä suurta -intohimoa, mutta sinä herätät hellyyttä, ja kukapa ties, eikö se ajan -pitkään ole suuremmanarvoista. - --- Lucia on sitä lajia, joka herättää tuota suurta intohimoa, sanoi -Anna tyynen intohimottomasti, mikä herätti Allanin ihmettelyä ja -nostatti hänessä välitöntä kunnioitusta. - --- Sellaisten ei pitäisi saada kulkea irrallaan, sanoi hän -huolimattomasti. Mutta tule nyt! Ulkona on aivan liian kaunista -ollaksesi nyt sisällä istumassa a laulaaksesi rististä. Tule ulos ja -kävele hetkinen vajonneen epäjumala-parkasi kanssa! - -Niin Allan veti leikin naamion sen yli, mitä Annan sydän kätki -vakavuutta ja tunnetta. - - - - -54. - - -Ei Lucian olennossa enempää kuin hänen ulkonäössäänkään ollut mitään -yksitoikkoisuutta. Hän saattoi olla loistava ja hurmaava; hän saattoi -myös olla kuin sileäkarvainen kissa. Hänellä oli kauniit päivänsä, -jolloin hän vastustamattomasti veti puoleensa kaikkien katseet, mutta -hänellä saattoi myös olla rumat päivänsä, jolloin ihmetellen täytyi -kysyä itseltään, mikä hänessä hurmasi, kun hänen kasvoissaan ei -oikeastaan ollut yhtä ainoaa kaunista piirrettä. - -Hänen pukunsa vaikuttivat tavattoman paljon asiaan. Jos hän sai ne -oikein makunsa mukaisiksi (eikä hän koskaan tyytynyt ennenkun sai), -silloin ne olivat yhtä hänen kanssaan, hän asui niissä, viihtyi ja oli -räiskyvän hyvällä tuulella. Mutta jos hänellä oli yllään esimerkiksi -epäonnistunut puku, silloin oli aivan kuin siinä olisi ollut jotakin -vastahakoista voimaa, se säteili epäsointua sekä häneen sisällepäin -että ulospäin muihin, hänen käytöksensä ja luonteensa olivat sen -vaikutuksen alaisia, hän kävi ikäväksi eikä voinut olla oma itsensä. - -Tämän seikan perille oli Disa Clareus aikoja sitten päässyt, ja hän -huolehti Lucian puvusta yhtä paljon kuin tämä itsekin, etenkin silloin -kun odotettiin vieraita, sillä Disa nautti nähdessään ystäväänsä -ihailtavan ja pidettävän seuran sähköttävänä sieluna. Senvuoksi hän -tuli sekä tyytymättömäksi että hämmästyneeksi, kun hän eräänä heinäkuun -päivänä vieraita Borgiin odotettaessa näki Lucian tulevan saliin yllään -epäonnistuneena hylätty puku. Se kävi huonosti ylle, siinä oli liian -räikeä väri, se oli kaikin puolin epäonnistunut. - --- Mutta Lucia, sinunhan piti antaa pois tuo leninki! - --- En ole vielä tehnyt niin, kuten näet, vastasi Lucia levittäen -kädellään hamettaan ja katsellen sitä merkillisin tyytymättömyyden ja -tyydytyksen sekaisin ilmein. - --- Mutta miksi olet ottanut sen yllesi juuri tänään? Ja miten ovat -hiuksesi noin? Sekin sopii sinulle huonosti, vastusteli rouva Clareus. - -Lucia nauroi. Se kuulosti hieman väkinäiseltä ja hermostuneelta. - --- Ehkäpä tahdon opetella hallitsemaan epäsuotuisia olosuhteita, -vastasi hän. - --- Mene muuttamaan pukua ja laita tukkasi uudelleen! pyysi Disa. - --- En ehdi. Pihalta kuuluu ajamista, niitä on alkanut tulla, vastasi -Lucia tekeytyen iloiseksi. - -Hän oli oikeassa. Vieraat pappilasta, Forsista, Bergshamrasta ja -Harjulta tulivat melkein yht'aikaa. Koska oli kaunis kesäpäivä, ei -heillä ollut paljon päällysvaatteita riisuttavinaan, ja he olivat pian -salissa. - -Kaikkien iloksi Anna oli tuntenut itsensä tänään sen verran virkeäksi, -että oli voinut tulla mukaan. Hän oli, kuten tavallisesti, valkeisiin -puettu, äitinsä salaiseksi mielipahaksi, sillä tämä piti valkoista -väriä epäkäytännöllisenä ja sitäpaitsi naineelle naiselle liian -nuorekkaana. Mutta Allan tahtoi mieluummin vaimonsa käyttävän -valkoista, sillä se väri sopi hänelle parhaiten sekä ruumiin että -sielun puolesta, arveli hän. - -Vaikka Anna oli laiha, niin hän ei ollut kulmikas, hänen olennossaan -oli jotakin pehmeää ja plastillista, hänen käytöksessään jotakin -liikuttavan väsynyttä, ja täydellistä itsensä-unohtamista. Oli aivan -kuin hän olisi elänyt unessa, ympäröivään todellisuuteen nähden vain -osittain valveilla. Kaikessa hän oli Allanin vastakohta, tämä kun oli -vilkas, eloisa, iloinen ja kaikkea huomaava. Kun Lucia näki heidän -tulevan sisään yhdessä, iski häneen ajatus, miten Allan oli aurinkoa -kimaltelevan, kuuman päivän kaltainen, elämää ja ääniä täynnä, ja Anna -viileän, tähtikirkkaan ja hiljaisen yön kaltainen. - --- Kaksi sellaista, joita muuten ei koskaan näe yhdessä, ajatteli -hän mennen heitä vastaan ja syleili Annaa ojentaen kätensä Allanille -tervehdykseksi. Käsivarsi edelleen Annan ympärillä hän seisoi sitten ja -puheli jotakin Allanin kanssa. - -Hän tiesi, että Allanin täytyi huomata vastakohta Annan ja hänen -välillään, hänen kuihtuvan ihonsa ja Annan hehkeän kirkkaan ihon -välillä, hänen hullunkurisen vilkkautensa ja Annan olennon suloisen -hiljaisuuden välillä, -- vastakohta, joka ulkonaisesti näkyi myöskin -hänen pukunsa räikeydessä ja Annan puvun puhtaassa valkeudessa. Hänen -täytyi myös nähdä tuo liikkuva rauhattomuus Lucian monivärisissä, -tänään kaiketi vihertävissä silmissä rumana vastakohtana vaimonsa -sisäänpäinkääntyneille sielukkaille sinisilmille. Ovelan taitavasti -Lucia korosti oman olentonsa epäedullista käytöstapaa ja ulkomuotoa, -ja hän teki sen niin kekseliäästi, että tuskin terävinkään huomioiden -tekijä saattoi aavistaa sen tapahtuvan tahallisesti. - -Anna ei huomannut mitään, hänelle Lucia oli aina sama, olipa hänellä -sitten kaunis tai ruma päivänsä. Allan sitävastoin oli heti selvillä -siitä, ettei hän koskaan ollut nähnyt Luciaa niin epäedullisessa -valossa kuin tänään, mutta myöskin siitä, ettei hän koskaan ollut -tehnyt voimakkaampaa vaikutusta häneen. - -Hän nauroi aivan aiheettomasti. - --- Mitä sinä naurat? kysyi Anna. - --- Näen jotakin surullisen koomillista, sanoi Allan. - --- Missä? - -Anna katsoi ympärilleen, hän ei voinut huomata mitään naurettavaa. -Yhden havainnon hän teki, mutta se ei ollut naurettava, hyvin -ilahduttava vain, ja sitäpaitsi hän oli varma siitä, että yksin hän -oli sen huomannut. Allanilla ei ollut siihen avainta kuten hänellä. -Hän oli osunut sieppaamaan Erikin ja Liisa Jenningsin keskinäistä -ymmärrystä ilmaisevan katseen ja hän luuli nyt tietävänsä, ketä Erik -ajatteli. Tämä havainto kiinnitti hänen mieltään siinä määrin, että hän -unohti Allanin naurun. Eikä hän huomannut, että Allan antoi katseensa -lystikkäin ja arvostelevin ilmein kulkea Lucian kiireestä kantapäähän -ja että Lucia punastui yhtä aiheettomasti, kuin Allan äsken oli -nauranut. - -Samassa tuli tohtori Bentick vanhempi tarjoamaan Lucialle käsivartensa. -Oltiin näet, menossa päivälliselle, ja hän oli saanut Lucian -pöytäkumppanikseen. Tohtorilla oli päivällisen kestäessä hauskempaa -kuin mitä hänellä oli ollut pitkään aikaan, sillä hänen naisensa vei -pistopuheissa hänestäkin voiton eikä koskaan jäänyt hänelle vastausta -velkaa. - -Annan vastapäätä istuivat Liisa Jennings ja Erik. Hän tarkkasi heitä -salaa ja mitä lämpimimmin mielenkiintoisena. Toisinaan hän kuuli -palasia heidän keskustelustaankin. He puhuivat maanviljelyksestä ja -taloudesta. Hänen mielestään he sopivat niin hyvin toisilleen. He -olivat molemmat niin raikkaita, käytännöllisiä, luotettavia ja vähän -tunteellisia. He eivät vaatisi toisiltaan enemmän kuin heillä oli -antamista, mutta kumpikin he saisivat jakamattoman, uskollisen sydämen. -Liisa näytti niin hauskalta ja peräti terveeltä pyöreine, punakoine -kasvoineen, paksuine pellavankeltaisine hiuksineen, ja uskollisine, -avoimine sinisilmineen. Hän ei ollut kaunis, mutta terveyden ja hyvän, -tasaisen luonteen perikuva. - -Erikin miehekkäillä, ahavoituneilla, laihoilla kasvoilla oli -juhlallisuuden ja suuren sisäisen tyytyväisyyden hohdetta. Hän -istui hyvin siinä Liisan rinnalla, hänellä oli nyt kaikkea, mitä -hän tilapäisesti toivoi ja toivottavissa kaikkea, mihin vain hänen -pyrkimyksensä tulisivat tähdätyiksi. Liisa ymmärsi häntä niin hyvin ja -hänellä oli samat harrastukset kuin Erikillä. - -Erik osui kohtaamaan sisarensa katseen, huomasi tulleensa ilmi, hymyili -hieman ja nosti lasinsa. - --- Anna tahtoo juoda kanssamme, hän sanoi hiljaa Liisalle. - -Tämä käsitti sen aivan luonnollisesti ja nosti hymyillen lasinsa. Anna -oli heistä kolmesta ainoa, joka punastui. - --- Olet arvannut? sanoi Erik Annalle vähäistä myöhemmin, kun oli -poistuttu ruokailuhuoneesta ja tultu ulos pihalle kahvia juomaan. - --- Ethän ole pahoillasi siitä? - --- En toki! Sinä olit ensimmäinen, joka onnittelit meitä, ja siitä olen -iloinen. - --- Oletko puhunut hänen kanssaan? - --- Tein sen tulomatkalla tänne. - --- Hän on myöntynyt? Erik nyökkäsi. - --- Miten tyynesti suhtaudut siihen! Eikö sinulla ole yhtään -sydämentykytystä? - --- Sitä minulla ei ole koskaan päästyäni lukualalta. Muutoin -kosinta olikin vain muotoseikka, ymmärsimme toisemme yhtä hyvin jo -edeltäkäsinkin. - --- Odotatteko nyt kunnes Harju tulee omaksesi, ennenkuin menette -naimisiin? - --- En luule. Menemme luullakseni syksyllä naimisiin. Talvi-illat -ovat niin pitkät yksinäisyydessä. Ja me elämme kyllä vuokralla. -Olemme kumpikin säästäväisiä, eikä Liisalla ole mitään mahdottomia -elämänvaatimuksia. Hän on parhaiten tyytyväinen saadessaan tehdä työtä. - --- Olen niin iloinen, että se on hän, Erik! Te tulette tekemään -toisenne onnellisiksi, sillä te sovitte yhteen. - -Hänen ääneensä tuli kaihoisaa surumielisyyttä, ikäänkuin hän olisi -ajatellut joitakin, jotka eivät sopineet yhteen. Erik sai myös -vaikutuksen sellaisesta syrjäajatuksesta, mutta se haihtui samassa, -ennenkuin hän edes ehti ajatella, että Anna olisi voinut tarkoittaa -Allania ja itseään. - -Kahvinjuonnin jälkeen Lucia veti Annan muassaan syrjään. - --- Sinä näytät väsyneeltä, sinun pitää tulla minun huoneeseeni -lepäämään, sanoi hän. - -Anna tuli mielellään. Hän katseli ympärilleen Lucian huoneessa ja -hymyili, kuten hymyillään lapsellisuuksille. - --- Muistan, minkälaisella hartaudella ennen astuin tähän huoneeseen! -sanoi hän. - --- On hyvä, että olet nyt lakannut minua jumaloimasta, sanoi Lucia -järjestellen sohvan pieluksia. - --- Pidän sinusta oikeastaan enemmän nyt, kun olen lakannut sinua -jumaloimasta, sanoi Anna ojentautuen kiitollisena pielustan väliin. - --- Pidätkö tosiaankin hyvin paljon minusta? kysyi Lucia, ikäänkuin se -yht'äkkiä olisi ollut hänestä hyvin kummallista. - --- Pidän, pidän _paljon_! - --- Mutta minkätähden oikeastaan? - --- Sitä en tiedä, tiedän vain, että pidän sinusta. - --- Tunteen laita on merkillinen, sanoi Lucia. Toisinaan ei voi -ymmärtää, miksi ei voi pitää tästä tai tuosta, vaikka siihen olisi -monta syytä. Ja sitten voi olla joku toinen, josta ei voi olla -pitämättä, vaikka siihen ei ole mitään syytä. - --- Olisi hyvä, jos voisi joskus tuntea vähemmän, sanoi Anna väsyneesti. - --- Ethän kuitenkaan tahtone tuntea minua kohtaan vähemmän, sanoi Lucia -hymyillen. - --- Oi en, en sinua kohtaan! - --- Ketä kohtaan sitten? pääsi Lucialta. Seuraavana hetkenä hän katui -kysymystään. - -Anna näytti miettivältä. - --- En oikeastaan tahdo tuntea vähemmän ketään kohtaan, vaan ainoastaan -vähemmän itsekkäästi, sanoi hän vihdoin. - --- Nyt sinun pitää levätä, mieluummin nukkua, mutta missään tapauksessa -et saa ajatella mitään, sanoi Lucia kietoen peiton Annan jalkojen -ympärille. Kas niin, nyt minä menen. Hyvää yötä, kultaseni! - -Ja Lucia meni. Pihassa hän tapasi Allanin, joka myös tuli ulos -rakennuksesta. He menivät yhdessä etsimään muuta seuruetta, joka oli -hajaantunut puutarhaan. - --- Olen juuri pannut Annan hetkiseksi sohvalleni, sanoi Lucia. - --- Se oli kiltisti. Mutta sanokaa minulle, miksi olette tehnyt itsenne -tänään rumaksi? - --- Vai olenko mielestänne ruma? Hän tuntui tyytyväiseltä. - --- Ettekö ole omasta mielestänne? Olenko tavallista rumempi? - --- Paljon rumempi. Se on niin harkittua, että teidän on täytynyt tehdä -tahallanne niin. Ihmettelen, minkätähden? - -Hän katsoi miettivänä Luciaa. Lucia nauroi, suuttuneena siitä, ettei -voinut olla tuntematta olevansa hämillään. - --- Ettekö ymmärrä, että tehdessänne itsenne minun tähteni rumaksi -mairittelette minua enemmän kuin jos tekisitte itsenne sieväksi? kysyi -Allan. - -Hänen vilkkaissa silmissään välkehti pilaa ja hehkua. - --- Miten itserakkaasti ajattelettekaan! Minkätähden laittaisin itseni -rumaksi tai sieväksi _teitä_ varten? virkkoi Lucia ylpeästi. - -Allan kumartui pikaisesti ja katsoi Luciaa kasvoihin. - --- Te pelkäätte tuota valtaa, jonka väärinkäyttämisestä kerran minua -varoititte ja jonka tunnette niin hyvin senvuoksi, että teillä -itsellänne on sama valta? Mutta ellette tahdo tehdä miestä hulluksi, -niin elkää koskaan enää tehkö itseänne rumaksi häntä parantaaksenne! -Olkaa kohtuullisen -- hän haki sanaa -- olkaa kohtuullisen hurmaavan -tavaton! - -Lucia hämmästyi hänen häikäilemättömyyttään, ja hän oli niin suuttunut -ja järkytetty, että voi tuskin puhua. - --- Eikö teillä ole mitään tunnetta Annaa kohtaan? sanoi hän, ja hänen -äänensä vapisi vihasta ja suuttumuksesta. - -Allan suoristautui ja hymyili hieman. Hänen katseensa kiintyi Lucian -kasvoihin. Tämä oli nyt kaikkea muuta kuin ruma. - --- On, minulla on paljon tunnetta Annaa kohtaan, sanoi hän hitaasti ja -varmasti. Mutta nähkääs, mies nyt on luonnostaan moniavioinen. Hänellä -voi olla kokonainen haaremi ja hän voi pitää heistä kaikista, kustakin -tavallaan. - -Luciasta tuntui, että voi olla totta, mitä Allan niin julkeasti ja -avomielisesti sanoi, mutta se oli epämiellyttävä totuus. Hän ei -kuitenkaan osannut suuttua enemmän; Allan meni niin pitkälle, että -Lucian vihaa ei riittänyt. - -Hän naurahti puoleksi närkästyneenä, puoleksi ikäänkuin todellakin -olisi pitänyt Allania naurettavana. - --- Hyvä vain, ettemme ole turkkilaisia, sanoi hän jäykästi. - --- Emme, valitettavasti! huokasi Allan. Lucian viha lauhtui ja hän oli -eniten taipuvainen käsittämään Allanin leikin kannalta, mutta Annaa -ajatellessaan häneen koski. - --- Te olette _mahdottoman_ erilaisia! Pikku raukka! pääsi häneltä. - --- Minuako tarkoitatte? - -Lucia nauroi vasten tahtoaan Allanin ihastuneelle äänelle. - --- En, totisesti! - --- Vai niin, Annaako on sääli? Mutta vakuutan, että hänellä olisi -erinomaista, ellei hän vain käsittäisi kaikkea niin syvästi, sanoi hän -huolettomasti. - --- Hän ei voi käsittää asioita toisin kuin millainen hän itse on. - --- No niin, olkaa sitten toki oikeudenmukainen ja puolustakaa samaten -minua, pyysi hän poikamaisen miellyttävästi, mikä rauhoitti Luciaa -ja sai hänet häpeämään, että oli antanut Allanin häikäilemättömille -sanoille paljon suuremman merkityksen kuin mitä ne oikeastaan olivat -tarkoittaneet. - -Lucia vain hymyili vastaamatta mitään, ja yhdyttyään nyt muihin -päivällisvieraisiin, oli hänen helppo vapautua Allanista ja hänen -suorapuheisuudestaan. - - - - -55. - - --- Lucia, _lupaa_ ettet sano ei! - --- En osta milloinkaan sikaa säkissä. - --- Mutta se on sellaista, jota niin äärettömän mielelläni haluan! - -Anna näytti rukoilevalta, ja kun hän niin harvoin mitään tahtoi, niin -siitä, joka piti hänestä, oli hyvin houkuttelevaa luvata ilman muuta. -Mutta Lucia aavisti, mitä se oli, ja oli sen vuoksi varovainen. - --- Mitä sinä tahdot, kultaseni? - --- Tule minun mukanani Tukholmaan ja ole luonani! - -Oli syksy ja Anna teki lähtöä Harjulta palatakseen omaan kotiinsa. - --- Äitisihän tulee olemaan luonasi, huomautti Lucia. - --- Hän ei tule ennenkuin tuonnempana. Tahdon niin mielelläni pitää -sinut siihen saakka, intti Anna itsepäisesti, niinkuin yleensä -mukautuvat luonteet tekevät jotakin toden teolla tahtoessaan. - -Lucia oli ääneti, etsiäkseen jotakin sopivaa syytä kieltäytymiselleen. - --- Lucia! - -Anna siirtyi lähemmä ystäväänsä. - --- Tiedän, miksi epäröit. - --- En epäröi, sanoi Lucia pikaisesti. - --- Miksi sitten kieltäydyt, oikaisi Anna kiihkottoman tyynesti. Sinä -pelkäät tulevasi Allanin ja minun väliin. - -Lucia ei voinut heti vastata mitään, ja hänen täytyi pakottautua -istumaan hiljaa; olisi tehnyt liian voimakkaan vaikutuksen, jos hän -olisi noussut ylös, sillä Annan pää oli hänen olkaansa vasten, ja hän -piti Lucian kättä omassaan. - --- Mutta sitä sinun ei tarvitse pelätä, jatkoi Anna, puhuen -tyyneydellä, mikä saavutetaan vain voitokkaassa taistelussa. Sillä -minähän tulin tietämättäni ja tahtomattani teidän välillenne. Mutta nyt -tahdon niin mielelläni yhdistää teidät. - --- Kuinka _saatat_ puhua noin? virkkoi Lucia. Etkö huomaa, miten väärin -on ajatella tai puhua tuolla tavoin? Sinä teet väärin sekä Allania että -itseäsi ja minua kohtaan. - -Anna katsoi häneen. Hänen silmänsä olivat niin lempeät ja vakavat -ja niissä oli melkein ylimaailmallinen loiste, joka hillitsi Lucian -kiihkoa ja viilsi hänen sydäntään. - --- Sinä et ymmärrä nyt minua oikein. En tarkoita mitään väärää. Tahdoin -vain sinun tietävän, kun minä olen kerran poissa, että minun rakkain -ajatukseni oli, että te yhtyisitte. Tahdoin vielä eläessäni viedä -teidät yhteen, auttaa teitä toisianne ymmärtämään. - --- Anna, oletko enemmän kuin nainen? kysyi Lucia ankarasti. - -Hän paheksui Annan sanoja mitä jyrkimmin, mutta ne saattoivat hänet -tuntemaan pelkoa ikäänkuin jonkin yliluonnollisen edessä. - -En, olen vain nainen, joka on jo kärsinyt rakkautensa -- piakkoin, -vastasi Anna nojaten taasen hellästi ja väsyneesti päänsä Lucian olkaa -vasten. Te hoidatte yhdessä minun muistoani, sen tiedän. Ja tahdon niin -mielelläni, niin mielelläni, että Allan saa tulla onnelliseksi sinun -kanssasi. Tietoisuus siitä lisäisi minun autuuttani taivaassakin, niin -luulen. Muista se, kun olen kerran poissa! - --- Sinä et aavista, miten julmaa on puhua noin, sanoi Lucia hillityn -tulistuneena. - --- Minun aikomukseni ei ollenkaan ole olla julma, sanoi Anna hiljaa. -Muista, kun olen kerran poissa, että nyt pyydän sinua ottamaan Allanin -huostaasi. - -Lucia ei vastannut, ja tuokion kuluttua Anna kysyi rukoilevalla -äänellä, jonka sävy ei juuri ilmaissut toivoa: - --- Eikö sinua voi taivuttaa tulemaan mukaan? - --- Ei, rakas. - --- Mutta sinä tahdot muistaa, mitä nyt olen sanonut? - --- Sitä en taida voida unohtaa, niin se koskee. - - - - -56. - - -Kalpeana ja hiljaisena makasi Anna käsivarsi pienen, hennon olennon -ympärillä, joka nukkui hänen vieressään. - -Suuri ihmettely kasvoi hänen mielessään. Hän ei tiennyt, oliko tuo -pettymystä vai iloa, joka niin ihmeellisesti häntä liikutti ja kaasi -kumoon kaiken sen, mitä hän kuukausien aikana oli rakentanut. - -Pienokainen oli ollut levoton, ja Anna oli juuri rauhoittanut sen ja -saanut uneen ja hän tunsi värisevän hellää, sanomatonta tyydytystä -siitä, että tuo pieni olento oli hänestä niin riippuvainen ja että -hän voi sitä auttaa. Se antoi hänelle oikeuden elää, arveli hän, jopa -huolimatta kaikesta elämänhaluakin. - -Mutta hän oli niin eläytynyt kuoleman ajatukseen, ettei hän voinut -käsittää elävänsä. - -Hän makasi katsellen lastaan, ja yht'äkkiä varjo lankesi tuohon pieneen -olentoon. Anna katsahti ylös ja kohtasi Allanin katseen. Hän oli tullut -sisään niin hiljaa, ettei Anna ollut kuullut hänen tuloaan. - -Allan vei varovasti sormensa pitkin pientä haivenista lapsenpäätä. - --- Luulin teidän kummankin nukkuvan. Teillähän on määräys tehdä niin, -sanoi hän, hillityssä äänessään onnen sävyä. - --- Hän on juuri nukkunut. Makasin ja ajattelin. - --- Mitä sitten? - -Allan istuutui varovasti vuoteen reunalle lapsen alapuolelle. - --- Sanohan, Allan, luuletko minun jäävän elämään? - --- Tietysti. Mitä syytä siihen olisi, ettet jäisi elämään? - --- Olen niin varmasti luullut, että kuolisin. - --- Silloin olet luullut siinä kohden väärin, lapseni! sanoi Allan -riemuitsevasti. - -Hän kumartui lapsen yli. - -Hän ei ole yhtään sinun näköisesi, hän tulee aivan minuun, saatpa -nähdä. Pieni ja tummaihoinen ja täynnä kujeita. - -Hän näytti ihastuneelta, ja Annan täytyi hymyillä, - --- Minkä nimen sille panemme? kysyi hän. - --- On sääli, ettei hänelle voi panna nimeksi Allan, sanoi hän miettien. - -Mutta sitten hän kirkastui. - --- Minäpä tiedän! Tietysti hänen nimensä pitää olla Allanna meidän -molempien mukaan. - --- Hassu! sanoi Anna nauraen. - --- Miksi se ei kelpaa? kysyi Allan hämmästyneenä. Ahaa, nyt ymmärrän, -sen täytyy tietysti olla jokin raamatullinen nimi, toisin sanoen -juutalainen. Esimerkiksi Mesopotamia. Kelpaako se? - --- Eihän se olisi edes juutalainen, hymyili Anna. - -Allanin pulppuava iloisuus oli ilmeisesti todellista, sen ilon -ilmausta, mitä hän tunsi, ja senvuoksi se teki Annankin iloiseksi ja -mieleltään keveämmäksi kuin mitä hän kuukausiin oli ollut. - -_Allan_ ei ilmeisestikään tuntenut mitään pettymystä siitä, että -Anna eli, tarvitsiko hänen sitten itsensä tuntea sitä? Allan ei ehkä -ikävöinytkään sitä vapautta, minkä Anna niin hartaasti oli toivonut -voivansa hänelle antaa. - --- Olisitko surrut, Allan, jos minä olisin kuollut? Anna ei voinut olla -tuota kysymystä tekemättä, vaikka hän ei odottanutkaan siihen mitään -oikeaa vastausta. - -Allan loi häneen pikaisen silmäyksen, joka näytti ikäänkuin salamoivan. - --- Kun sinulla oli vaikein aika, tiedätkö mitä silloin tein? - -Anna katsoi odottavasti ja ihmetyksissään häneen, ja hänen sydämensä -tykytti kovasti, sillä hän näki, että Allan vastasi hänelle vakavasti. - --- Minä _rukoilin_! Ja sitä en ole tehnyt koskaan ennen. Täytyi tulla -kuoleman hätä, että _minä_ joutuisin polvilleni. - -Hän nousi pikaisin liikkein, ikäänkuin tunnustus siitä, mitä hän oli -kokenut, olisi koskettanut kirvelevää haavaa. - --- Nyt sinun pitää nukkua, sanoi hän toisella äänellä. Sitten hän -kumartui Annan puoleen, otti toisen hänen paksuista palmikoistaan, -suuteli sitä ja pani sen varovasti takaisin, ikäänkuin se olisi ollut -hauras, viipyi muutaman sekunnin katse Annan katseessa ja poistui -sitten hiljaisin askelin. - - - - -57. - - -Anna toipui hitaasti, hän pääsi jalkeille, saattoi ryhtyä tehtäviinsä, -mutta entiselleen hän ei tullut. Sisimmässään hän tunsi selvästi, ettei -hän pitkäksi aikaa palannut elämään. Mutta sen ajan, joka hänelle -annettiin, hän otti erityisenä armona ja eli sen hetki hetkeltä Jumalan -kasvojen edessä, ikäänkuin katse alituisesti kohdistettuna hänen -katseeseensa lukeakseen siitä niin pienimmässä kuin suurimmassakin -hänen tahtonsa. - -Allania kohtaan hän oli hellä ja pehmeä, mutta hänen hellyytensä oli -kuin äidin hellyyttä, sen hellyyden tapaista, jolla hän vaali heidän -pientä lastaan. - -Hän nautti kiitollisena kaikesta, mitä elämä hänelle antoi, mutta hän -nautti siitä ikäänkuin hän tietäisi omistavansa sen vain sivumennen. -Sisimmässään hän kuunteli alinomaa lähtökutsua. - -Hän ei puhunut kenenkään kanssa tuosta äänettömästä odotuksesta, mutta -se löi leiman koko hänen olentoonsa, ja hänen vaikutuksensa niihin, -joiden kanssa hän tuli kosketuksiin, oli jalostavaa. - -Eräänä iltana Anna sattui kulkemaan eräällä syrjäkadulla ja näki -silloin edessään olennon, joka hänestä muistutti Luciaa. Mutta eihän se -toki voinut olla hän. Lucia ei ollut kirjoittanut mitään siitä, että -aikoi tulla Tukholmaan. Sitäpaitsi tuo olento näytti kumaraiselta, -ja tarkemmin katsottuaan Anna oli huomaavinaan, että hartiat -vapisivat kuin itkiessä. Eikähän Lucia voinut kulkea täällä Tukholman -syrjäkaduilla itkien. - -Mutta! Anna tuli ajatelleeksi Lucian elämän surullista salaisuutta. Ja -tuolla olennolla oli huolimatta masentuneesta ryhdistään muodoissa ja -käynnissä hienoutta, jollaista Anna ei koskaan ollut nähnyt kellään -muulla kuin Lucialla. - -Näissä mietteissä Anna oli seurannut tuota tuntematonta siihen -paikkaan, missä tuo tyhjä syrjäkatu liittyi suurempaan. Silloin -tuntematon kääntyi ympäri ja tuli seisomaan vastakkain Annan kanssa. Se -oli Lucia, järkkyneenä, itkeneenä. - -Molemmat tunsivat toisensa yht'aikaa. Lucian ensimmäinen äkillinen -mielijohde oli piiloutua, mutta seuraavana hetkenä hän yhtä äkillisestä -myötätunnon kaipuusta myöntyi. Hän tarttui Annan käsivarteen ja vei -hänet takaisin pitkin tyhjää hämärää katua. - --- Onko sinulla aikaa? kysyi hän kyynelsilmin. - --- On tietysti, vastasi Anna sydämellisesti ja puristi kättä, joka oli -hänen käsivarrellaan. - --- Lucia, ymmärrän että on kysymys _hänestä_. Lucia nyökkäsi. Minuutin -tai parin kuluttua hän oli hillinnyt liikutustaan kylliksi voidakseen -puhua. - --- Hän on kuolemaisillaan. Voi elää vielä ehkä pari päivää, ilmoitti -Lucia, ja puristaen Annan käsivartta hän lisäsi: on kauheaa, kun ei -tiedä mitään... - --- Mistä? kysyi Anna lempeästi. - --- Miten sitten käy. Luuletko, luuletko, että hänelle voi olla -pelastusta? Hän... - -Lucia ei voinut hetkeen jatkaa. Anna odotti ääneti, mutta jollakin -alitajuisella tavalla Lucia tunsi jonkinlaisena voimana Annan -myötätunnon. - --- Hänellä ei ole mitään, mitään. Ei edes uskoa... on niin tylsynyt. -Luuletko Jumalan tuomitsevan hänet... hyvin kovasti? - --- Jeesus, joka rakkaudesta antoi itsensä meidän edestämme, on tuomari, -vastasi Anna lämpimästi. - --- Anna, luuletko auttavan, jos rukoilee kuolevan puolesta, joka jo -kauan on ollut sielultansa kuollut? - --- Luulen kyllä. - --- Tahdotko rukoilla? Jumala kuulee varmasti sinua. - --- Tietysti tahdon. Mutta rukoilethan itsekin? - --- En muuta tee. Mutta en tavallisesti juuri rukoile... ja rukoilla -vain silloin kun tahtoo jotakin... - --- Kun se, jota tahtoo, on juuri samaa, mitä Jumala itse ikävöi: -ihmisen pelastusta... sanoi Anna. - -Lucia painoi hänen käsivarttaan kiitollisuudesta. - --- Kuinka lohdutatkaan minua! Niin siunattu asia, että tapasin sinut! - -He kulkivat tuokion ääneti. Tultuaan jompaankumpaan tuon pienen -unohdetun kadun päätekohtaan he kääntyivät. - --- Oletko ollut kauan Tukholmassa? kysyi Anna. - --- Vain kaksi päivää. Ei kukaan Västanforsissa tiedä, miksi tulin -tänne. Syytin hammaslääkäriä. Täytynee häpeän vuoksi mennä sinne, -ennenkuin palaan kotiin. On minulla tosin pieni kolo hampaassa. - --- Etkö tahdo tulla asumaan meille? Tee niin! Sinun ei tarvitse nyt -pelätä. - -Anna hymyili hiukan, sanoessaan tuota viimeistä. - -Sitä en teekään, en yhtään, kiiruhti Lucia vastaamaan. Mutta olen -mieluummin itsekseni, kun olen näinä päivinä niin levoton ja lamassa. -Olin äsken juoksemaisillani sinunkin luotasi. Minulla on hyvä -Excelsiorissa. Siellä ei ole ketään, joka tuntisi minut, ei ketään joka -tietää, etteivät silmäni aina ole sumeiset ja punareunaiset. - --- Mutta tottahan saan tulla tervehtimään sinua Excelsioriin? pyysi -Anna huolestuneella äänellä. - --- Tietysti, kultaseni! Sinun nähtesihän olen murtanut jään, olet -nähnyt minun itkevän. - --- Entä Allan? kysyi Anna epäröiden. - --- Saat puhua hänelle, mutta en tahdo vielä tavata ketään muita. - -Mitä Anna merkitsi ystävälleen noina kolmena koettelemuksen päivänä, -jotka nyt seurasivat, sitä ei koskaan tiennyt kukaan muu kuin Lucia. -Anna itse ei sitä aavistanut. Hän ei mielestään osannut tehdä -mitään. Eikä hän osannutkaan niin paljoa, hän oli vain se mikä oli, -lämminsydäminen, ymmärtävä, täynnä uskoa -- ja siinä oli kylliksi. - -Kun kuolema vihdoin oli korjannut satonsa, ja Lucia seisoi päättyneen -elämänvaiheen edessä, loppui hänen epätoivoinen levottomuutensa, ja -hän saattoi alistua. Hän ei voinut enää sanoin saavuttaa miestä, jonka -elämää hän oli ollut auttamassa väärään suuntaan, hän saattoi nyt -saavuttaa hänet vain esirukouksessa kuolleitten puolesta, ja siinä hän -olisi ahkera. - -Ennenkuin hän matkusti takaisin Västanforsiin, oli hän toipunut sen -verran, että voi viettää puoli päivää Annan kodissa. - -Allan hankki itselleen vapauden koko iltapäiväksi saadakseen tavata -häntä. Hän ei sanonut mitään siitä, mitä oli tapahtunut, mutta hän oli -niin tahdikas ja hienon tunteellinen Luciaa kohtaan ja niin parhaaksi -hillitty, että hänen iloisuutensa kevensi Lucian mieltä vähimmälläkään -tavalla koskettamatta sen tuoretta haavaa. - -Lucia oli äärettömän kiitollinen näistä, tässä nuoressa kodissa -viettämistään tunneista. Hän tunsi selvästi, ettei hän enää ollut -näiden kahden välillä, joista hän piti niin sydämellisesti, tyyntä ja -lämmintä ystävyyttä hän tunsi kumpaakin kohtaan. - -Näine onnellisine vaikutelmineen ja haudan lepo pitkän, kiusallisen -surunsa yllä, hän palasi mieluisaan, tyyneen Västanforsin arkielämään. - -Ja niin kului yksi vuosi. - - - - -58. - - -Onko Annasta ollut mitään tietoja tänään? - -Se oli Lucia, joka näin kysyi. Hän oli tullut pappilaan, missä -kirkkoherra istui yksikseen, sillä hänen vaimonsa oli Tukholmassa -Annan luona, joka oli hyvin huonona sairaana. Lucia tapasi nyt tohtori -Bentick vanhemman Sanderin luona samalla asialla. - --- Anna tulee tänne, vastasi Sander. - -Hänen masentuneesta ilmeestään päättäen ei tämä sanoma sisältänyt -rauhoittavaa tietoa, kuten olisi voinut otaksua. - --- Tuleeko hän tänne? Onko hän parempi? kysyi Lucia epäröiden. - --- Ei, päinvastoin. Mutta hän ikävöi tänne niin, ja kun hänen tilansa -on toivoton, voi hänen toivomuksensa niin mielellään täyttää ja tuoda -hänet tänne. - --- Milloin hän tulee? - --- Niin pian kuin Allan voi saada sijaisen. - --- Entä pikku Sif? - --- Jos on vaikea pitää häntä täällä, niin hän saa olla Erikin ja -Liisan luona Harjulla. Mutta parasta olisi, jos hän voisi olla täällä -saapuvilla, kun Anna jaksaa nähdä häntä. - --- Hän on kai herttainen nyt? - -Lucia hymyili surumielisesti. - --- On kyllä, hän puhuu ja kävelee ja on niin iloinen, kirjoittaa äiti, -vastasi Sander huulten tuskaisesti värähtäessä. - -Hän näytti vanhentuneelta, levottomuus ja lähestyvä suru koskivat -häneen, ja ponnistus näyttää koskemattomalta teki hänen piirteensä -tuimiksi. - -Tohtori Bentick oli tähän saakka istunut ääneti, nyt hän nousi, meni -ikkunan luo ja seisoi siellä kädet taskuissa ja vihelteli hiljaa. Lucia -tunsi häntä tarpeeksi ymmärtääkseen, että vihellys oli kyyneleiden -vastiketta, joita hänen silmänsä eivät saaneet vuodattaa, mutta Sander, -joka ei sitä käsittänyt, tunsi itsensä kiusoittuneeksi. - --- Kun Anna tulee tänne, saanko tulla auttamaan hoitamisessa? pyysi -Lucia. Tohtori Bentick voi todistaa, etten ole tottumaton sairasvuoteen -ääressä. - -Tohtori keskeytti viheltämisen murahtaakseen jotakin, joka oli -merkitsevinään vakuutusta. - --- Olemme hyvin kiitolliset siitä avusta, sanoi Sander. Äiti ei ole -enää nuori ja on niin surun lamauttama. Eikähän sairaanhoitajatarkaan -voi olla lakkaamatta työssä. Allan tekee paljon, ja toivomme Britan -tulevan kotiin, mutta Anna tarvitsee jonkun luonaan päivin ja öin, niin -että olemme kiitolliset kaikesta arvokkaasta avusta. Hän onkin niin -kiintynyt Luciaan ja Lucia häneen! - -Sander puristi lujasti Lucian kättä, kiitollisena siitä rakkaudesta, -mitä hän oli osoittanut ja yhä osoitti hänen kuolevalle tyttärelleen. - -Kun Lucia lähti, seurasi tohtori Bentick häntä, sillä hänen -kotimatkansa vei läheltä Borgia. - -Kumpikaan ei pitkään aikaan sanonut mitään. Tohtori vihelsi hiljaa. Kun -Lågarnin vesi kimalteli puiden välistä heidän edessään, herkesi hän -viheltämästä, ja Lucia ymmärsi, että hän aikoi sanoa jotakin. - --- Tuo avioliitto onnistui paremmin kuin olin luullut, sanoi hän. - --- Mitä setä sitten oli odottanut? - --- Että Allan livahtaisi Annan luota tai jotakin sentapaista. Luulin -sen olevan hänellä veressä. - --- Sen sijaan hän on kiintynyt yhä enemmän Annaan, sanoi Lucia -lämpimästi. - --- Niin on, ja se on hänelle kunniaksi. En olisi luullut hänellä olevan -tarpeeksi ymmärrystä pitämään arvossa sellaista kuin Anna on. - --- Ja nyt hänen pitää kadottaa hänet! Kuolema on hirmuinen! virkkoi -Lucia. - -Tohtorin jäykät piirteet sulivat omituiseen hymyyn. - --- Ja kuitenkin on kuolema armeliainta tässä elämässä, sanoi hän. - --- Kuinka setä voi niin sanoa? - --- Ajattelehan! Ajattele kaikkea sellaista kuin sairaus, hätä, suru, -kaikki epäkohdat, erehdykset, väärinymmärrykset, kaikki synti ja -kurjuus, mutta ei mitään kuolemaa, joka tekee niistä lopun. Silloin ei -meidän totisesti tarvitsisi joutua mihinkään syvyyteen joutuaksemme -helvettiin, meillä olisi se sepiselvänä jo täällä. - --- Entä kaikki onnelliset olosuhteet? väitti Lucia laimeasti, sillä -oikeastaan hänen täytyi myöntää tohtorin olevan oikeassa. - --- Ne elämä murskaa aina ennemmin tai myöhemmin, ellei kuolema sitä -tee, ja paljon kiusallisemmalla tavalla kuin kuolema, sanoi tohtori -vakaumuksella, joka johtui katkerasta kokemuksesta. - -Lucia ymmärsi sen. Hän ajatteli omankin elämänsä murhenäytelmää, jonka -vain kuolema oli voinut lopettaa. - -Heidän tiensä vei nyt läheltä järveä, jonka pienet lipattavat laineet -loiskivat rantaäyrään kiville. Lucia kuunteli niiden iloista kuisketta -ja katseli tuota kimaltelevaa pintaa. - -Olihan kyllä tyyntä ja rauhoittavaa, kun jääpeite syysmyrskyjen -rajujen puuskien jälkeen laskeutui veden yli. Mutta sekin oli jotakin -kuvaamatonta, kun valkenevina kevätpäivinä jää suli, ja vapautunut vesi -saattoi kuvastella taivaan sineä tai liikkua ja tuoda riemuavaa ääntä -tuuleen. - -Kuolema ja eloon-elpyminen -- luonnon alinomainen kiertokulku, eikö se -viitannut korkeampaan todellisuuteen, jonka kuva se oli? - --- Jos kaikki loppuisi kuolemassa, olisiko se silloin armelias? sanoi -Lucia, lausuen julki äänettömän ajatuskulkunsa tuloksen. - --- Ainakin tämä mainen elämä loppuu siltä, joka kuolee. Niin paljon -tiedämme, vaikka emme tiedäkään enempää. Ja se on monelle kylliksi, -etenkin kun elämä tulee tuskien tieksi. - --- Mutta se ei ole kylliksi kaikille, sanoi Lucia miettivästi. - -He olivat nyt tulleet Borgin tienhaaraan, ja tohtori jätti hyvästi -Lucialle mennäkseen eteenpäin. - -He puristivat toistensa käsiä ja katsoivat keskinäisen ymmärtämyksen -tuntein toisiinsa. Lähellä oleva aika näkisi heidät saman kuolinvuoteen -ääressä, ja molemmat ajattelivat pelokkaan ihmettelevinä niitä -kokemuksia, joihin hän, joka oli kuoleva, oli heidät poismenollaan -johtava. - - - - -59. - - -Kierrekaihdin oli päivin ja öin puoleksi alasvedettynä siinä huoneessa, -missä Anna kärsi viimeistä kärsimystään. Hän oli sairas monella -tavalla. Toista toisensa jälkeen oli ilmennyt. Spesialisteja oli -kutsuttu ja he olivat tehneet parhaansa; nyt ei heistä kukaan voinut -tehdä enempää. Kaikilla, jotka häntä rakastivat, oli nyt ainoana -tehtävänä hoidollaan vaalia häntä ja alistua siihen tosiasiaan, että -hän lähti heidän luotaan. - -Pappilassa oli alinomaista edes- ja takaisinkulkua. Kaikki -kävelivät hiljaa ja puhuivat hillitysti, ja kaikkien kasvot, yksiä -lukuunottamatta, olivat surulliset ja vakavat. Ainoat kasvot, jotka -hymyilivät ja nauroivat, olivat pikku Sifin. Hänen iloisuutensa ja -tietämättömyytensä siitä, mitä hän menetti, oli useammalle kuin -yhdelle se pisara, joka saattoi heidän pidätetyn liikutuksensa käymään -ylivoimaiseksi. Mutta hän sai kuitenkin olla suruhuoneessa; omalla -tavallaan hän sopi sinne kuin tuore kukka haudalle. - -Erik, joka jonkun vuoden oli ollut naimisissa Liisa Jenningsin kanssa, -tuli joka tai joka toinen päivä Harjulta pappilaan, ja hänen vaimonsa -otti säännöllisesti osaa yövalvontaan. - -Eräänä päivänä Erik tuli sisarensa huoneesta katseessaan samaa valoa, -jota useilla sieltä tullessaan oli silmissä, miten synkiltä he sinne -mennessään lienevät näyttäneetkään. Erik meni isänsä huoneeseen ja -tapasi tämän -- harvinaista kyllä -- toimetonna työtuolissaan. Mutta -se ei kummastuttanut Erikiä. Kaikki oli pysähdyksissä ja odottavana, -yksinpä tuo toimelias mieskin pani, ikäänkuin juhlan edellä, työnsä -syrjään kuoleman lähestymistä odotettaessa. - -Erik istuutui äänettömän tervehdyksen jälkeen sohvaan. - --- Miten hänen laitansa on sinun mielestäsi tänään? kysyi hänen isänsä. - --- Lähempänä, vastasi Erik hiljaa. - --- Verho liikahtaa, pian vedetään se hänen edestään, sanoi Sander. -Ja sitten se laskeutuu alas jälleen, paksuna ja raskaana ja -läpitunkemattomana. - --- Mutta me olemme kuitenkin saaneet nähdä verhon takaa valon -pilkahduksen, sanoi Erik. - -Isä katsoi ylös ja loi Erikiin tutkivan katseen. - --- Vai niin, sinä näet sen? - --- Kuka voi välttää sen näkemistä? En ollut koskaan ajatellut, että -kuolinvuode voisi olla niin suloinen huolimatta vaikeista tuskista. - -Sander katsoi yhä tutkivasti häneen. - --- Voitko uskoa nyt? - --- En voi olla uskomatta. - --- Milloin se tuli? - --- Sisimmässäni olen kyllä aina uskonut. Nyt on vain niin, että tiedän -uskovani. - --- Voisitko nyt tulla papiksi? - -Se tuli koetellen, mutta siinä oli heräävän toivon aavistusta, mikä -koski Erikiin. Hän pudisti päätään ja hymyili hieman. - -Eihän minun senvuoksi, että uskon, täytyne välttämättömästi olla -kutsuttu papiksi, sanoi hän hitaaseen, luotettavaan tapaansa. - --- Se oli kuitenkin ensimmäinen kutsumuksesi. - --- Minä en ole ollut milloinkaan siihen kutsuttu enkä ole nytkään. -Mutta voin olla kristitty siinä kutsumuksessa, mikä minulla on. Eikö -isä huomaa sitä? Ei kaikkien pidä pyrkiä opettajiksi. - -Sander huokasi. - --- Olisin tahtonut nähdä sinut pappina. Se oli aina minun -mieliajatukseni, ja siitä on minun vaikea luopua. Mutta -- täällä -elämässä täytyy luopua paljosta! - -Erik ei vastannut mitään, ja tuokion kuluttua rouva Sander tuli sisään. -Hänen silmänsä olivat itkusta ja yön valvonnasta punaiset, mutta hän -oli hiljainen ja nöyrä, ja hänen muutoin raskas ilmeensä oli jättänyt -tilaa toiselle, mikä ilmaisi, että hänen sielunsa oli ylennyt ja -avartunut. - --- Annalla on nyt tuskaton hetki. Hän kysyy sinua, sanoi hän miehelleen. - -Sander nousi heti, kiitollisena siitä, että häntä lähetettiin hakemaan. -Mutta hän ei mennyt tyttärensä sairasvuoteen luo samalla tavoin, -kuin oli ylipäätänsä tottunut menemään sairaiden luo. Hän meni Annan -sairasvuoteen luo melkein enemmän itse saadakseen kuolevan rauhasta -apua kantamaan omaa suruaan ja tuskaansa kuin tätä lohduttamaan. - -Anna oli aina rakastanut omaisiaan, mutta nyt hänen rakkautensa kutakin -kohtaan näytti kasvavan lämpimämmäksi. Hän ikävöi heitä kaikkia ja hän -oli äärettömän hellä heille niinä hetkinä, jolloin tuskat antoivat -hänelle rauhaa. Kun hän ei mitään muuta voinut, otti hän heidän apunsa -vastaan sellaisella tavalla, joka lämmitti heitä enemmän kuin mikään -muu. - - - - -60. - - -Oli aamuyö Allanin valvoessa sairaan luona. Aamusarastuksen valoa tunki -sisään puoleksi alasvedetyn kaihtimen alta, ja huoneessa olevat esineet -alkoivat tulla selvemmin näkyviin. - -Anna liikahti vuoteessa. - --- Luulen, että rupeaa valkenemaan? sanoi Anna katsoen Allaniin -väsynein silmin. - --- Niin tekee. - --- Anna minun katsoa ulos! pyysi Anna. - -Allan veti kaihtimen ylös, avasi ikkunan ja käänsi vuoteen niin, että -Anna voi, kääntämällä vähän päätään, nähdä ulos. - -Avaruus alkoi värittyä. Lintu jossakin järven toisella puolen tervehti -oksaltaan valoihmettä, ja raikasta aamuilmaa tulvi huoneeseen. - --- On kaunista! sanoi Anna, - --- Kaunista on, myönsi Allan. - -Mutta hän ei katsonut heräävää aamua, kuten Anna, hän seisoi ja katsoi -Annaan. Piirteet olivat ohuet ja riutuneet ja silmät kaihoavat. -Kärsivän kasvot hän näki, mutta niissä oli jo nyt vielä kaukaista -aamusarastusta. Mutta tuo valo ei tullut ulkoapäin, sillä oli sisäinen -alkulähde. - -Anna käänsi hitaasti katseensa Allaniin. Tehdäkseen niin hänen täytyi -siirtää se ikkunasta pois, sillä ollakseen varjostamatta näköalaa -Annalta seisoi Allan huoneenpuoleisen vuoteenreunan vieressä. - --- Sinä olet väsynyt? Olen ollut niin vaivalloinen yöllä! sanoi Anna -valittaen. - --- Älä puhu siitä, rakkahin! Olet itse paljon väsyneempi. - -Allan istuutui hänen luokseen ja vei varovasti käsivartensa Annan -pieluksen taa, niin että hän joutui Allanin syliin tarvitsematta -muuttaa asentoa. - --- Minä, niin! sanoi Anna niinkuin muuta nyt ei voisi pyytääkään. Minä -olen kuolemaan saakka väsynyt. - -Hän nojautui Allaniin. - --- Niin Jeesuskin oli. Niin että hän tietää, miltä tuntuu, lisäsi hän. - -Hänellä ei tuntunut olevan nyt tuskia ja hän saattoi puhua vaikeudetta. - --- Mutta hän oli _murheellinenkin_ kuolemaan saakka, jatkoi hän parin -minuutin äänettömyyden jälkeen. Hän kantoi minun syntini. Senvuoksi se -on nyt poissa -- ja minä voin kuolla iloiten. - --- _Sinun_ syntisi! Sinä pieni lapsi! - -Allanin äänessä oli mitä hellintä Annan synnin vähäksymistä. - -Anna liikahti levottomasti. - --- Et saa puhua niin. Hän kuoli minun syntieni tähden. Hän _kuoli_ -niiden tähden. Ei auttanut vähempi. Etkö ymmärrä, miten vaikeaa sen -täytyi olla? - --- Ei, sitä en ymmärrä, sanoi Allan lempeästi. Anna katsoi häneen -huolestuneena ja levottomana. - --- Eihän hän kuollut vain sinun syntiesi tähden, selvitti Allan -itseään. Hänhän kantoi koko maailman synnit. - --- Niin, niin hän teki. Mutta kun seisoo aivan yksin Jumalan edessä --- kuolemassa, ellei ennen silloin unohtaa koko maailman synnit... ja -tuntee vain omansa. Silloin hän on kuollut sen puolesta. Niin se on, -Allan. Niin käy meidän kaikkien, yhden ja toisen. Etkö ymmärrä? - --- En voi sanoa ymmärtäväni, vastasi Allan rehellisesti, mutta uskon -sinua. - --- Niin, usko! Et voi koskaan uskoa hänestä liikaa. Hän vapahtaa -_täydellisesti_. - -Allan näki, miten Anna lepäsi siinä varmuudessa, hän näki, kuinka se -oli hänen elämänsä kuolemassa. Ulkona valkeni yhä enemmän. - --- Tuleeko sinulle liian viileä? Suljenko ikkunan? - --- Ei, ei. On niin ihanaa. - -Yht'äkkiä muuttui kaikki väri ulkona. Itse auringon nousua ei näkynyt -ikkunasta, mutta näkyi, että oli tullut auringonpaistetta avaruuteen. -Yksinpä Annan kalpeille kasvoillekin laskeusi heikkoa värihohdetta, -mutta se tuli yksinomaan ulkoapäin. - --- Allan, rakkahin! - -Allan kumartui lähemmä kuullakseen paremmin tuon heikon äänen ja siten, -että Anna myöskin voisi nähdä hänen kasvonsa. - --- Olisin tahtonut tehdä sinut niin onnelliseksi... aloitti hän. - -Allan odotti hiljaa jatkoa. Anna pani kätensä hänen kädelleen. Hänen -kätensä oli ohut ja voimaton, Allanin joustava ja täynnä voimaa, ja -kuitenkin oli Annan käsi johtava. - --- Mutta enemmän kuin onnea... minä nyt pian jätän sinulle... surun. - -Se tuli niin luottavasti, hän uskoi nyt Allanin rakkauteen, hän tiesi -tulevansa kaivatuksi. - --- Sinä tulet suremaan minua... mutta se suru tulee suureksi -siunaukseksi. - -Hän katsoi rakkaasti Allanin kasvoihin, ja näki ne hartauden -kirkastamina ikäänkuin sakramenttia vastaanotettaessa. - - - - -61. - - -Västanforsin kellot olivat soineet Annalle, kyyneleiset silmät olivat -katsoneet hautaan hänen kukilla koristettua arkkuaan. Sitten oli multaa -heitetty sen yli. Ja nyt oli ilta. - -Allan hiipi huomaamatta ulos suruhuoneesta. Hän, joka muulloin aina -haki seuraa, tahtoi nyt olla yksin. Ne kaikki tuolla sisällä surivat, -mutta ei kukaan surrut juuri niinkuin hän, ei kukaan heistä tiennyt -hänen surunsa kaikkein kipeintä kohtaa. Yksi oli, joka kyllä sen -aavisti, mutta hän ei ollut pappilassa. - -Huomenna Allan palaisi tyhjään kotiinsa Tukholmaan ja alkaisi jälleen -työnsä. Hän ei tiennyt, miten hän voisi. - -Lähellä pappilaa hän kohtasi Lucian. Hän oli menossa haudalle. Sinne -Allan ei ollut aikonut, mutta nyt hän kääntyi ja meni mukaan. Lucia -oli ainoa, ketä hän juuri oli ajatellut surunsa salaisen syvyyden -yhteydessä. Hän tunsi, heidän kummankaan sanomatta siitä mitään, että -Lucia ymmärsi ja helli juuri sitä, ja tuo ymmärtävä osanotto teki -Allanille hyvää. - -Haudalla oli seppeleitä ja kukkia. Allan otti yhden seppeleen. - --- Tule! hän sanoi Lucialle. - -Tämä katsoi hämmästyneenä Allaniin. - --- On eräs piilossa oleva kivi, jolle pitää viedä seppele tänään, sanoi -hän. - -Ja seppele käsivarrella hän vei Lucian muistolehtoon. - -Se oli Lucialle täydellinen yllätys. Hän ei ollut koskaan ollut siellä -eikä tiennyt siitä mitään. - -Allan selitti sen salaisuuden. Ja hän selitti Lucialle jokaisen Annan -alueella olevan kiven merkityksen. - --- Tämän hän pystytti lemmikkikoiransa muistoksi, tämän parannuttuaan -tulirokosta, tämän kasteenliittonsa uudistamisen muistoksi. Tämän -pystytimme yhdessä kihlauksemme johdosta. Senjälkeen hän ei ole -pystyttänyt mitään. - -Allan pani seppeleen kihlauskivelle. Hänen äänensävyssään oli jotakin -kuvaamatonta, joka koski Luciaa sydämeen saakka, sillä se toi esiin -Annassa olleen liikuttavan. - --- Muistan, miten innokas hän oli pystyttäessämme muistokiveä, jatkoi -Allan samalla äänellä. Mutta yht'äkkiä hän pelästyi. Hänen mielestään -se oli hautakiven kaltainen. Mutta häntä ei säikähdyttänyt hänen oman -kuolemansa mahdollisuus, vaan minun. - -Lucia oli taistellut äärimmäisyyteen saakka liikutustaan vastaan, -mutta vihdoin se kävi hänelle ylivoimaiseksi. Hän istuutui kalliolle -purskahtaen itkuun. Silloin Allan vaikeni ja katsoi vain häneen -niinkuin janoava juo vettä. - -Yht'äkkiä Lucia katsoi ylös. - --- Minkätähden Allan pakottaa minua itkemään tällä tavalla? virkkoi hän -melkein närkästyneenä, sillä hän tunsi, että Allan jostakin syystä oli -tarkoituksellisesti liikuttanut hänen mieltään. - --- Tahdoin jonkun, joka ymmärtää -- kaikki, itkemään minulle. En osaa -itse itkeä, ja minuun koskee niin kipeästi, vastasi hän kalpein, jäykin -huulin. - -Silloin Lucia tuli uudelleen liikutetuksi, nyt Allaninkin vuoksi, ja -hänen kyyneleensä alkoivat uudelleen virrata. - - - - -62. - - -Kaksi vuotta Annan kuoleman jälkeen Allan oleskeli taas jonkun -aikaa Västanforsissa. Hän asui isänsä luona, mutta hän teki pitkiä, -päivittäisiä vierailuja pappilaan, missä hänen pikku tyttönsä oli. - -Hän oli lystikkään ujo näyttämään, kuinka ihastunut hän tuohon -pienokaiseen oli ja kuinka tämän vilkas ja viaton juttelu huvitti -häntä. Hän tapasi itsensä hakemasta syitä pappilassa-käynneilleen ja -erittäin hän selitteli niitä isälleen, ikäänkuin ne eivät ollenkaan -olisi koskeneet lasta. Kun hän eräänä päivänä Lucian läsnäollessa -teki niin, huomasi hän tämän silmissä välähdyksen, joka merkillisellä -tavalla satutti ja liikutti häntä. - -Hän asetti niin, että sai myöhemmin olla Lucian kanssa hetkisen kahden -kesken. - --- Minkätähden Lucia näytti niin ilkamoivalta, kun sanoin paterille, -että tunnen velvollisuudekseni mennä pappilaan virkistyttämään mamma -Sanderia? kysyi hän vaativasti. - --- Senvuoksi, että Allan ei ollenkaan mene sinne senvuoksi, vastasi -Lucia nauraen lämminsydämisesti ja ilkamoivasti, mikä saattoi Allanin -sisimmässä kielet väräjämään. - --- Minkätähden sitten menen sinne? kysyi hän hieman jäykästi. - --- Senvuoksi, että Allan on ihastunut pikku lapseensa. - -Taasen nuo Allanin sydämen kapinalliset kielet värisivät, mutta hän oli -vaiti. - -Lucia katsoi häneen hymyillen. - --- Siinä suhteessa Allan on aivan setä Bentick'in tapainen. Kuinka hän -onkaan aina, salatakseen poikaansa kohtaan tuntemaansa hellyyttä, ollut -olevinaan hänestä pitämättä! - -Allan tuijotti ällistyneenä Luciaan. - --- Vai niin, Lucia on älynnyt sen, sanoi hän hitaasti. Se on enemmän -kuin mihin minä olen kyennyt. Vasta nyt olen ruvennut oikein -käsittämään. - --- Niin, nyt kun Allan on tullut isäksi ja saanut tuon naurettavan -ujouden näyttää hienointa tunnettaan, sanoi Lucia. - --- Hienointa? toisti Allan miettivänä, ikäänkuin olisi ollut puoleksi -taipuvainen asettamaan kysymyksenalaiseksi sellaisen käsityksen -pätevyyden. - --- Minun mielestäni isänrakkaus on itse äidinrakkauttakin hienompi, -sanoi Lucia. Jälkimmäinen on puhtaasti fyysillinen, ja eläimillä -se on aivan yhtä suuressa määrin. Mutta isän-rakkaus on yksinomaan -inhimillinen. Sitä on eläimillä harvoin. Se ei myöskään yleensä ole -yhtä voimakas kuin äidin-rakkaus, mutta missä sitä on, on se mielestäni -vielä hienompi. Niin että elä häpeä sitä, vaan anna sille valta! - --- Annanko? - -Hänen silmissään välähti, eikä Lucia voinut ymmärtää, minkätähden Allan -katsoi häneen niin tutkivasti. - --- Tietysti! vastasi hän ja hänellä oli merkillinen tunne siitä, että -hän sillä vastauksella otti päälleen jotakin, hän ei tiennyt mitä. - -Allan suoristausi ja kulki joustavana ja suorana, ikäänkuin olisi -tehnyt rohkean päätöksen. - -Lucia oli ollut Forsissa sairasraportteineen, ja Allan oli lähtenyt -hänen mukaansa. - --- Silloin minun täytyy ensinnäkin tunnustaa, etten ole tyytyväinen -hänen oloonsa appivanhempien luona, sanoi Allan. He ovat ihastuneita -häneen ja hänellä on kaikkea, mitä hän tarvitsee, mutta he ovat -pienelle lapselle liian vanhoja. Hän on niin puhelias ja vilkas ja -väsyttää heitä. Se viiltää minua, kun sen näen. - --- Eikö hän voisi olla Harjulla? Erik ja Liisa eivät väsyisi. Ja siellä -hänellä olisi serkkuja, joiden kanssa leikkiä. - --- Isovanhempia loukkaisi liiaksi, jos ottaisin hänet heiltä johonkin -toiseen kotiin kuin omaani. - --- Niin ota hänet sitten itse! - --- Olen työssäni kaiken päivää. Hänet pitäisi jättää enimmäkseen -palvelustytön haltuun. - --- Ota hyvä emännöitsijä, ehdotti Lucia laimeasti. - -Allan virnisti. - --- Varjelkoon minua sellaisesta mielettömyydestä! - -Ei, vaimo olisi ainoa. - --- No, mene sitten uusiin naimisiin! sanoi Lucia väkinäisen keveällä ja -ystävällisellä äänellä, sillä hän rupesi aavistamaan, mihinpäin asia -kallistui, ja hänen sydämensä sykki ankarasti. - --- On olemassa vain yksi ainoa, jonka tahtoisin. Mutta en tiedä, -tahtooko hän. - -Lucia oli vaiti. - --- Minulla on nykyään harmaan harmaata, jatkoi Allan. Eikä kukaan sovi -harmaaseen mielialaan huonommin kuin minä. Suistun kiskoilta, jos minun -pitää samalla tapaa jatkaa. Eihän olisi väliä, jos olisin yksin, mutta -minä olen edesvastuussa Sifistä. Minun täytyy pitää huolta siitä, ettei -hän ajan pitkään saa isästään häpeää, ja sitä vaaraa vastaan hän itse -olisi paras suoja, hän ja tuo toinen, joka on ainoa. - -Lucia oli yhä vaiti. Allan pysähtyi ja seisoi suorana hänen edessään. - --- Tahdotko, Lucia? - -Lucia veti syvään henkeään ja kalpeni vähän. - --- Kuinka voin vastata näin suoraa päätä tuollaiseen? sanoi hän melkein -rukoillen. - -Allan kohotti kulmiaan. - --- Tottahan tiedät, mitä tahdot? - -Lucia oli nyt toipunut ja tuli enemmän kaltaisekseen. - --- Yhden tiedän, sen nimittäin, että olen seitsemän vuotta sinua -vanhempi. - --- Joutavia! sanoi Allan katkaisten. - --- Se ei ole joutavaa, selitti Lucia. _Nyt_ en välitä rypyistäni ja -harmaista hiuksistani, mutta jos minulla olisi mies, ketä viehättää, -niin ne surettaisivat minua. Sen vuoksi olisi kai hullusti, että nyt -ottaisin miehen. - -Hänen verukkeensa sekä huvitti että suututti Allania, mutta hän piti -sitä tyhjän arvoisena. - --- No, sanoi hän. Odotan vastaustasi. - -Lucia katsoi häneen avuttomasti ja surullisenlystikkäin, säälivin -katsein. - --- Minkätähden haluat mennä naimisiin juuri minun, vanhan kanssa? - --- Monesta syystä. - -Allanin katseeseen, joka oli suunnattu Lucian kasvoihin, tuli ilme, -jonka tieltä Lucian katse väistyi. - -Hän ei ollut valmis vastaamaan, hän tunsi itsensä niin peloittavan -neuvottomaksi. - --- Minun täytyy ajatella sitä, muutama päivä ainakin, mutisi hän. - --- Kuinka monta? - --- Kun tietäisin? Kolme, neljä. - --- Kolme sitten, päätti Allan alkaen uudelleen kävellä. - -Heidän tultuaan Borgin tienhaaraan Lucia pysähtyi. -- Sinähän jatkat -matkaa? - --- Niin. - -Lucia ojensi Allanille kätensä hyvästiksi. Hän otti sen ja piti sitä -muutaman silmänräpäyksen ajan. - --- Lucia, jos huopaat ja soudat voimatta tehdä päätöstä, voit saada -minutkin omalletunnollesi. - -Niin sanoen Allan päästi Lucian käden ja jätti hänet. - -Hänen tummat, levottomat, mutta rukoilevat silmänsä, joissa oli -kiehunut suuria mahdollisuuksia sekä hyvään että pahaan, seurasivat -Luciaa eivätkä jättäneet häntä rauhaan niinä päivinä ja öinä, jotka hän -oli pyytänyt itselleen ajatusajaksi. - - - - -63. - - -Lucia makasi unetonna ja levottomasti kääntelehtien suuressa -vuoteessaan Borgissa. Oli hänen ajatusaikansa kolmas yö. Huomenna Allan -tulisi vaatimaan vastausta, eikä hän ollut vielä ollenkaan valmis -antamaan sitä hänelle. - -Jos hän pyytäisi Allania odottamaan vielä jonkun aikaa, muutamia -kuukausia? Oli niin mahdotonta päättää. - -Kieltävästi hän ei voinut vastata, sillä silloin tuntuisi ikäänkuin hän -työntäisi hänet pois. - -Mutta yhtä mahdotonta oli hänen mielestään myöntää. Allan ei ollut -sanonut sanaakaan rakkaudesta. Oikeastaanhan hänen pitäisi vain olla -iloinen, että oli niin ainiaaksi voinut taltuttaa tuon intohimon, -joka Allanilla kerran oli ollut häntä kohtaan ja joka Annan tähden -oli koskenut häneen niin tuskallisesti. Mutta toiselta puolen hänen -mielestään Allanin kosinta oli ollut niin paljon emännöitsijän -pestaamisen kaltaista. Lucia sekä tahtoi että oli tahtomatta, että -Allanin kosinnan päävaikutin olisi ollut rakkaus häneen. - -Hän ei voinut tottua siihen ajatukseen, että hän menisi naimisiin. -Vapaus oli hänelle ennen kaikkea välttämätön. Itsensä sitominen oli -hänelle tosiaankin suuri uhraus. Vain rakkaus voi tehdä mahdolliseksi -sen uhrin. Rakastiko hän sitten Allania vai eikö? - -Niin, sitä hän ei tiennyt. Hän tiesi vain, ettei ollut eikä ollut -koskaan ollut ketään, jonka hän tunsi niin hyvin kuin Allanin. Jos -sielunvaellus olisi totta, uskoisi hän, että Allan ja hän olivat -eläneet toistensa kanssa enemmän kuin yhden edellisen olemassaolon, -niin hyvin hän tunsi hänet sekä ulkoa että sisältä. Ja niin oli ollut -ensi hetkestä lähtien. Että Allan tunsi yhtä hyvin hänet, sen hän oli -monesta seikasta huomannut. He kuuluivat yhteen. Mutta he kuuluivat -avioliittoon mennäkseen melkein liian paljon yhteen, he olivat kuin -sisarukset. - -Hänen oli mahdoton tehdä päätöstä. Päivä sarasti, ja hänen -levottomuutensa yltyi. Allan tulisi tänään ja vaatisi vastauksen. -Hän tahtoikin antaa hänelle selvän vastauksen. Hänen ja erään toisen -onnettomuuden oli aiheuttanut juuri se, ettei hän ollut osannut tehdä -päätöstä, vaan milloin tahtonut, milloin ei. - -Ahdistuneena hän muisti Allanin erotessa lausumat sanat: "Sinä voit -saada minutkin omalletunnollesi." - --- Ei, tällä kertaa hän ei juonittelisi, hänen täytyi pakottaa itsensä -vastaamaan tänä päivänä selvästi kyllä tai ei. - -Mutta kummanko hän vastaisi? - - - - -64. - - -Vasta illan suussa Allan meni Borgiin. Hän kulki kirkkotarhan kautta -ja seisoi tuokion kiven edessä, jonka oli antanut pystyttää vaimonsa -haudalle. Aurinko pilkahti juuri pilven lomasta, ja yksi säde lankesi -medaljongin kiviseen korkokuvaan. Se oli Annan profiili. Allan katsoi -sitä katsomistaan, ikäänkuin olisi tahtonut saada tuon hienosti -piirretyn pään kääntymään, niin että hän näkisi sen silmät, nuo -alttiit, vakavat silmät, jotka eivät koskaan olleet voineet kokonaan -jättää vakavuuttaan, eivät edes silloinkaan, kun ne olivat säteilleet -ja hymyilleet. - -Allan oli oppinut rakastamaan ja panemaan arvoa hänelle vain -kadottaakseen hänet ja kaivatakseen häntä. Hän oli jättänyt hänelle -surun sanoen sitä paremmaksi kuin onnea. Oliko hän ollut oikeassa? - -Allan ajatteli taapäin näitä kahta vuotta. Suru oli saavuttanut hänen -olentonsa syvyyden juuri tuon lisäksi tulleen itsemoitteen kautta. -Mutta Annan rakkaus oli ollut kyllin suuri antaakseen enemmän kuin -anteeksi sen, mistä hän itseään syytti; senvuoksi ei hänen suruunsa -ollut tullut mitään katkeruutta, senvuoksi se olikin tullut hänelle -siunaukseksi. - -Suru oli nyt mennyt ohi, mutta ei järjettömästi: se oli ollut suuri -siunaus, kuten Anna oli edeltäpäin sanonut. - -Vihdoin hän jätti kirkkotarhan ja meni oikotietä metsän läpi Borgiin. -Päivällä oli tuon tuostakin satanut, metsä tuoksui, ja oksista tippui -vettä hiukan, mutta pilvet repeilivät yhä enemmän, ja aurinko näytti -kolakalta. - -Kun Allan tuli Borgiin, ohjattiin hänet kirjastoon, missä kapteeni ja -Lucia istuivat shakkilaudan ääressä ja rouva Clareus virkkauksineen -siinä vieressä. Irene, joka oli kesän ajan kotona, istui ikkunan luona -maalaten näköalaa. - -Kaikki tulivat iloisiksi nähdessään Allanin, Irene näytti hänelle -maalaustaan, ja rouva Clareus keskusteli hänen kanssaan. Mutta -shakinpelaajat menivät takaisin paikalleen ja istuivat ääneti ja -imeytyivät nappuloihinsa. - -Allan puheli niiden kanssa, jotka häntä kuuntelivat, mutta itsekseen -hän kirosi tuota loputonta shakkipeliä ja tarkkasi salaa Luciaa -arvatakseen, mikä vastaus tällä oli hänen varalleen. Hän ymmärsi pian -Lucian olevan yhä kiusallisen epätietoinen, ja hänen -- Allanin -- suun -ympärille tuli itsepäinen piirre. - -Kun pelitoverit vihdoinkin olivat päässeet lopputulokseen, oli -teenaika. Allan jäi teelle. - --- Vaellatko takaisin shakkilaudan ääreen? kysyi hän Lucialta, kun -mentiin salista takaisin kirjastoon. - --- Pelaamme tavallisesti pelin illallisenkin jälkeen, vastasi Lucia. - --- Mutta ette tänä iltana, päätti Allan mennen ovea kohti, joka oli -auki pihalle. - -Lucia seurasi häntä, toiset olivat jo menneet kirjastoon. - --- Näyttää todella kirkastuvan, sanoi Lucia katsoen taivaanlaelle. - --- Kumpa kirkastuisikin! sanoi Allan liian kuumin tuntein vain ilmaa -tarkoittaakseen. - -He kävelivät hitaasti alas puutarhaan päin. - --- Sitä minäkin toivon! sanoi Lucia. - --- Oletko vielä epävarma? - --- Olen, tuli tuskaisesti. - --- Mutta minkätähden? - -Lucia tarttui umpimähkään ensimmäiseen niistä monista vastaväitteistä, -joita hänen neuvottomuutensa oli niin onnettoman paljon kasannut. - --- Sinä tulet väsymään minuun. - --- Se voisi ehkä olla mahdollista, mutta luultavaa se ei ole. Sinä et -juuri ole sitä lajia, johon ihmiset kyllästyvät. - -He kulkivat pienen puutarhan läpi juoksevan joen reunaa. Joen vesi -juoksi hiljaa ja tyynesti eteenpäin metsän reunustamaan sisäjärveensä, -joka lepäsi ja kimalteli iltahämyssä. Juoksevan veden katseleminen -rauhoitti. - --- Sanoit, että sinulla on monta syytä pyytääksesi minua vaimoksesi, -sanoi Lucia viimein kääntämättä päätään. Tahtoisin tietää ne. - -He kulkivat juuri pienen kaarisillan yli, joka yhdisti joen rannat. -Lucia pysähtyi, ja nojaten käsivartensa sillankaiteeseen hän seisoi -odottaen ja katseli joen yhtymistä järveen. - --- Se oli Annan jäähyväisajatus, sanoi Allan. - -Lucia hätkähti kuin ankarasta tuskasta, mutta ei sanonut mitään. Allan -jatkoi: - --- Sinä pidit hänestä hellästi ja pidät vieläkin. Sinä tiedät, mikä -paikka hänellä on minun muistossani, ja sinä tulet aina pitämään siellä -hänen alttarinsa koristettuna. Ja kuten olet rakastanut häntä, rakastat -hänen lastaankin ja opetat tuon pienokaisen tuntemaan äitiään. - -Allan pysähtyi ja tarkkasi Lucian liikkumatonta olentoa. - -Tämä oli vaiti odottaen jatkoa, sillä hän ymmärsi, ettei Allan -ollut sanonut muuta kuin alun. Mutta se, mitä hän oli sanonut, oli -liikuttanut Luciaa. Hän näki kyynelsumun läpi joen ja järven ja metsän -reunan ja alkoi tuntea sen verkon silmukoita, joita Allan kutoi -hänen ympärilleen. Hän oli pyytänyt Allanin syitä saadakseen apua -päätökseensä. Hän alkoi nyt ymmärtää, mihin suuntaan ne häntä veisivät. - --- Poikamiehenä ollessani minua ei ollenkaan haitannut asua niinkuin -nyt, mutta senjälkeen kuin minulla on ollut koti, kaipaan sitä enemmän -kuin ennen olisin luullut mahdolliseksi. Koti sinun kanssasi olisi -koti! Sinä löisit leimasi siihen, siellä minä viihtyisin, ja siellä -pikku Sif kasvaisi aurinkoon päin. - -Lucia tunsi tämän hänen syynsä totuuden. Hän tiesi, että hän kelpaisi -kodin sieluksi. - --- Ja sitten lopuksi... sanoi Allan. - -Lucia pidätti henkeä, sillä nyt hän aavisti tulevan tärkeimmän, -ratkaisevan. - --- Sinä tiedät, kuinka kerran hehkuin sinulle. Sinä teit kaikki -sammuttaaksesi liekin, joka suututti ja peloitti sinua. Sitten se -tuli loukanneeksi minun Valkoliljaani, ja sen jälkeen se peloitti -minuakin. Haava koski Valkoliljaan, mutta teki hänet vielä enemmän -taivaalliseksi. Hän vetäytyi minusta pois. Ei ulkonaisesti, eikä -rakkaudessaankaan, mutta hän loittoni minusta siten, että hänen -rakkautensa puhdistui ja tuli ylimaailmalliseksi. Vaikka pidin häntä -sylissäni ja tiesin hänen rakastavan minua, tuli hän sisimmässään -minulle yhä saavuttamattomammaksi, kuta enemmän hän kärsi itsensä -irti itsekkäisyydestä. Ja kun rakastan saavuttamatonta, tuli minun -rakkauteni sitä palavammaksi, mitä enemmän hän luisui minusta pois. Ja -nyt rakastan häntä niin, kuin voidaan vain pyhää ja iäistä rakastaa. - -Tässä hän laski kätensä Lucian käsivarrelle. - --- Mutta sinä! sanoi hän. Juuri senvuoksi, että aina olit uskollisesti -hänen puolellaan, niin jyrkästi torjuit luotasi minun syntisen -taipumukseni, juuri senvuoksi sinä voitit sen ja pidit minut. -Ymmärrätkö? Juuri senvuoksi olet nyt minun parhain, uskollisin -ystäväni, rakkaimpani, ainoa, ainoa minulle, Lucia. - -Hän kumartui pakottaen Lucian kohtaamaan hänen katseensa. - --- Onko sinulle uhraus tulla vaimokseni? Pyydän kuitenkin: tee se -uhraus! Tarvitsen sinua, juuri sinua! - -Lucia veti värisevän henkäyksen tuntiessaan, miten Allan voitti hänen -epävarmuutensa. - -Vapaus, tuo välttämätön, mitäpä se merkitsisikään hänelle tämän -jälkeen, jos hän nyt kieltäisi? Se kävisi vain ammottavaksi tyhjyydeksi. - -Mikä kaikkivoittava voima tuo olikaan, joka sai hänet antamaan myöten? - -Oliko se rakkautta mieheen, joka tarvitsi juuri häntä, ja jonka -hymyilevät silmät nyt saattoivat olla niin täynnä voimaa ja miehekästä -vakavuutta? - -Vai oliko se kauan sitten vaienneen äänen muisto, joka kerran oli -puhunut siitä, mikä nyt oli tapahtumassa? - -"Ota Allan huostaasi!" - -Lucia nosti pikaisesti päänsä, sillä niin selvästi hän kuuli vielä -kerran tuon rakkaan äänen sävyn, ikäänkuin se todellakin olisi puhunut -hänelle nyt illan hiljaisuudessa. - -Hän katsoi Allaniin, ikäänkuin tahtoen nähdä, oliko hänkin kuullut -äänen. - -Joko hän oli sen kuullut tahi ei, niin hänen silmänsä rukoilivat samaa -rukousta. - -Se oli enemmän kuin Lucia jaksoi vastustaa. Hän ojensi Allanille -kätensä. - - - - -65. - - -Västanforsin naapurit puhuivat paljon kihlauksesta, kun sen -julkaiseminen iski kuin pommi heidän keskelleen. Oli niin paljon -muistuttamista sitä vastaan, ja erittäinkin yhdessä muistutuksessa -olivat kaikki yhtä mieltä: morsianhan oli vanhempi kuin sulhanen. Jos -olisi ollut niin kuin olla piti, olisi morsiamen pitänyt olla seitsemää -vuotta nuorempi sulhasta, mutta nyt hän oli sen sijaan seitsemää -vuotta vanhempi; siitähän tuli oikeastaan neljäntoista vuoden vajaus. -Lucia tuli yht'äkkiä kaikkien Västanforsilaisten mielestä niin peräti -vanhaksi. - -Paitsi näitä päämuistutuksia oli tapahtumaa vastaan kullakin vielä omat -erikoiset väitteensä. - --- Että Lucia menisi naimisiin, sitä en koskaan olisi uskonut! sanoi -rouva Clareus miehelleen äänellä, joka ilmaisi, että hän piti Lucian -kihlausta melkein personallisena loukkauksena. Eikö hänellä olisi ollut -paljon rauhallisempaa täällä meillä kuin mennä naimisiin tuollaisen -pojan kuin Allan Bentickin kanssa? - --- Niin, täällä maailmassa tapahtuu yllättäviä tapauksia myönsi -kapteeni. Pahinta on, ettei minulla nyt ole iltaisin ketään, kenen -kanssa pelaisin shakkia! - -Tohtori Bentick vanhempi puhisi ja harmitteli. - --- Hän sitten hankkii toisen vaimon toisensa jälkeen, senkin vekkuli! -Ketä hän vain suvaitsee osoittaa, sen hän myös saa! Keksiäppä nyt juuri -hänet, joka on niin tarpeellinen meille kaikille täällä Västanforsissa! -Mutta sen hän tietysti tekeekin vain meitä kiusoitellakseen -- -erittäinkin minua -- tuo lurjus. Hän ei tietysti suonut vanhalle -isälleen Lucian avuliaisuutta! Kuka nyt käy minun sijastani potilasten -luona? -- - --- Pikku Anna raukka, nyt hänet on unohdettu, huokasi rouva Sander. - --- Uusiin naimisiin meneminen ei toki ole mikään synti, huomautti -kirkkoherra. - -Rouva Sander katsoi murheellisena pikku Sifiä, joka leikki hänen -edessään lattialla. - --- Nyt he tietysti ottavat hänet meiltä, sanoi hän. - --- Hänen isällään on lähin oikeus häneen, ja kun hän nyt saa jälleen -kodin, niin emme voi estää häntä, jos hän tahtoo lapsen luokseen, sanoi -Sander katsahtaen pikaisesti tuota pientä päivänsädettä. - --- Ja hän saa äitipuolen, pieni raukka! jatkoi hänen vaimonsa. Jospa se -edes olisi ollut joku muu kuin tuo maailmallinen ja emansipoitu Lucia -Vilde! - -Kirkkoherrakaan ei ollut iloinen asiain tällaisesta käänteestä, mutta -hänen oikeudentuntonsa saattoi hänet pitämään Lucian puolta. - --- Lucia piti meidän Annasta ja tulee kyllä olemaan hyvä hänen -lapselleen, sanoi hän. - --- Se ei kuitenkaan koskaan ole samaa kuin oman äidin rakkaus. Pikku -lapsi parka! - -Ja isoäidin silmät kyyneltyivät osanotosta tuota pientä kiharapäistä -tyttöä kohtaan, joka istui siinä ja leikki, iloisena ja huoletonna. -- - -Ne jotka kihlauksesta eniten hämmästyivät ja jotka olivat eniten sitä -vastaan, olivat Lucian entiset oppilaat. Brita, Irene ja Liisa olivat -eniten kuohuissaan. He olivat asettaneet tuon jumaloidun opettajattaren -niin korkealle, etteivät he saattaneet käsittää, että hän voi tehdä -jotakin sellaista kuin mennä naimisiin Allanin kanssa. Allanhan oli -ollut heidän lapsuutensa leikkitoveri, he olivat aina pitäneet häntä -ikäisenään ja vertaisenaan, ja että nyt tuo jumaloitu Lucia saattoi -laskeutua hänen tasolleen ja tulla hänen vaimokseen, se oli heistä -kerrassaan käsittämätöntä ja vastenmielistä. - -Heidän käsitykseensä yhtyi täydellisesti Uno Clareus. Häntä oikein -suututti, että hän oli saattanut antaa Lucian arvostelulle niin -suuren arvon, että oli asettanut sen alaiseksi yksin kirjalliset -tuotteensakin. Nythän hän osoitti, ettei hänellä ole olemassakaan -mitään arvostelukykyä, kun hän kerran unohtaa arvokkuutensa siinä -määrin, että menee naimisiin vanhoilla päivillään ja vieläpä tuon -irvihampaan Bentickin kanssa! - -Ainoa, jolla ei ollut kihlausta vastaan mitään muistuttamista, ja joka -hyväksyi sen kaikin puolin, oli Erik Sander, nuori Harjun patruuna ja -perheenisä. Hänhän oli vanhastaan Allan Bentickin ystävä ja soi hänelle -hyvää. Hänellä oli oikea käsitys sekä ystävästään että Luciasta ja hän -käsitti, että he sopivat yhteen. - --- Lucia on juuri se, jota Allan tarvitsee, sanoi hän puolustukseksi -syytöksiin, joita kuuli muiden tekevän. Ja vaikkapa Lucia tekeekin -uhrauksen, saa hän kyllä runsaan palkan siitä. - --- Oo, hän ei totisesti tee mitään uhrausta! sähisi Brita, kun -Erik hänen läsnäollessaan toi esiin todisteitaan. Hän on tietysti -ylettömästi rakastunut, kuten kaikki vanhat neidot rakastuessaan. Että -saisin nähdä juuri Lucian noin tyhmistyneenä, sitä olisin kaikkein -vähimmin uskonut! Uh, ettei vain tulisi tuollaiseksi! - -Hyvin vähän siitä, mitä puhuttiin, tuli niiden korviin, joita se -lähinnä koski, mutta siitä huolimatta he tunsivat sen. Allan kuitenkin -vähemmän, osaksi siitä syystä, että hän oli enimmäkseen Tukholmassa, -kiinni työssään, osaksi sen takia, että terävimmät tuomiot eivät -häntä kohdanneetkaan. Mutta Lucia, joka joka päivä eli kaiken tuon -paheksumisen keskellä, tunsi sen selvästi ja kärsi siitä, hän kun oli -hyvin kärkäs siitä, että hänestä pidettiin ja oli sitäpaitsi sillä -hemmoiteltu. - -Hänen turhamaisuutensa kärsi siitä tietoisuudesta, että häntä -niin yleisesti pidettiin Allanille liian vanhana. Sehän oli ollut -ensimmäinen vastaväite, minkä hän itse oli tehnyt, ja senvuoksi hän oli -valmis tuntemaan, että se joka taholta oli tähdätty häntä vastaan. Hän -tunsi myöskin ilmassa, kuinka yleisesti otaksuttiin hänen olevan niin -rakastunut, että hän oli kadottanut kaiken järkensä. Se kiusasi häntä -tämän otaksuman vääryyden takia. Hänhän tiesi, että se tunne, jota hän -tunsi tulevaa miestään kohtaan, oli paljon tyynempää lajia kuin se, -joka oli pitänyt häntä koko hänen nuoruutensa ajan niin onnettomasti -kahlehdittuna toiseen mieheen. Mutta sitä ei tiennyt kukaan muu, eikä -hän tahtonut selittää sitä ihmisille. Hän ei voinut tehdä mitään muuta -kuin antaa paheksumisten vastaansanomatta jäädä silleen, niinkuin -moitteitakaan ei oltu ilmilausuttu -- ainakaan hänelle -- ja kärsiä ne. -Sehän ei tulisi pitkäaikaiseksi, sillä hän oli yhtä halukas kuin Allan -tekemään kihlausajan lyhyeksi. Se tulikin kestämään vain kuukauden. - -Lucia laihtui sinä kuukautena huomattavasti. Hänen levoton mielensä -kulutti häntä, sillä hänen vanha, kohtalokas päättämättömyytensä -yltyi peloittavasti siitä tietoisuudesta, että sillä oli voitolle -pääsemiseksi jäljellä enää vain lyhyt aika. - -Kerran se meni niinkin pitkälle, että hän huomautti Allanille, eikö -kuitenkin olisi parasta, että he purkaisivat kihlauksen. Mutta silloin -Allanin kasvot jäykkenivät voittamattoman itsepäisiksi. - --- Minulla on sinun lupauksesi, enkä anna sitä sinulle takaisin, -selitti hän jyrkästi. - --- Mutta jos me olemme tekemäisillämme erehdyksen? huomautti Lucia -levottomasti. - --- Niin _ei_ ole - --- Kuinka voit olla niin varma siitä? kysyi Lucia puoleksi voitettuna. - --- Minä olen varma siitä, vastasi Allan vain. Allanin päättäväisyys -teki Lucialle hyvää, hän tunsi, että siinä oli sitä terästä, mitä hän -tarvitsi, ja hän oli Allanille kiitollinen, että hän seisoi niin lujana -hänen horjuvaisuuttaan vastaan, ja hän ikävöi sitä päivää, jolloin -hän todella olisi sidottu, eikä hänellä enää olisi mitään tilaisuutta -epäröimiseen. - -Kihlattujen suhde ei ollut hellä eikä hyväilevä, he olivat hyviä -ystäviä ja tovereita, jotka olivat päättäneet kumppanuudesta -tulevaisuutta varten. Heidän molemminpuolisessa tunteessaan ei ollut -mitään hempeyttä, mutta se oli vahva ja kantava, siihen voi luottaa. - -Lucia tunsi kaihoa lähestyvästä erostaan Västanforsista. Hän oli -juurtunut sinne, vaikk'ei ollut kovinkaan monta vuotta siitä, kun hän -oli tullut sinne vieraana. Nyt hän tunsi ihmiset sekä herrastaloissa -että maatuvissa, ja hänellä oli monta ystävää. Itse luontoakin hän -rakasti. Hän olisi mielellään vanhentunut tässä ympäristössä molempien -vanhojen ystäviensä luona Borgissa. Mutta nyt häntä kutsui toinen -tehtävä, eikä hän tahtonut väistyä syrjään. - -Häntä kiusasi, ettei kukaan Västanforsissa näyttänyt ymmärtävän häntä -siinä, mitä hän nyt teki, ja kun hänen oli mahdoton sitä selittää, -saivat hänen vilkkaat kasvonsa näinä viikkoina ylpeän ja jonkun verran -uhmailevan umpimielisyyden piirteen. - - - - -66. - - --- Mitä olet ajatellut häistäsi? kysyi Disa Clareus eräänä päivänä. - --- Aion ehdottaa Allanille, että tulen Tukholmaan, ja sitten menemme -papin luo ja annamme vihkiä itsemme, vastasi Lucia välinpitämättömästi, -ikäänkuin olisi ollut kysymyksessä vain jokin vähäpätöinen asia. - --- Saatatko todellakin olla niin epäystävällinen minua kohtaan? - --- Sinua kohtaan? - -Lucia katsoi vilpittömästi hämmästyneenä ystäväänsä, ja hänen -hämmästyksensä suureni, kun hän selvästi huomasi Disan loukkaantuneeksi. - --- Minkätähden tahdot kieltää minulta ilon valmistaa ainakin sinun -hääsi, kun minun nyt täytyy erota sinusta? - --- Rakas Disa! virkkoi Lucia liikutettuna. Luulin sinun paheksuvan koko -asiaa. - --- Olenko sanonut paheksuvaa sanaakaan? - --- Et. Sitä ei kukaan ole tehnyt -- minulle. Mutta tunnen, mitä -ajatellaan. - --- Ellen minä saa pitää sinulle häitä, pitävät kaikki sen minun -puoleltani sinun naimisiin-menosi paheksumisena. Ja jos menet täältä -suoraa päätä muualle vihittäväksi, niin luullaan sinun häpeävän sitä, -mitä teet. - -Lucia tunnusti, että siinä oli perää, ja hän mietti. - --- Enhän tiedä, miten Allan tahtoo, sanoi hän epäröiden. - --- Hän tietysti mukautuu siihen, mitä sinä siinä asiassa päätät. - --- Mutta, Disa, jos me vietämme häämme täällä, niin Annan isänhän pitää -vihkiä meidät. Etkö luulisi sen olevan hänestä vaikeaa? - --- Hän käsittää tavallisesti asiat järkevästi eikä ole tuntehikas. -Voinhan kysyä häneltä. - --- Mutta tee se siten, että hän helposti voi kieltää, velvoitti Lucia -häntä kysymään. Muuten haluan puhua ensin Allanin kanssa. Ja _jos_ -häät tulevat pidettäviksi täällä Västanforsissa, en tahdo, että meidät -vihitään kirkossa, vaan täällä Borgissa. - --- Kernaasti niin, myönsi rouva Clareus, joka ymmärsi Lucian -hienotunteisuuden siinä, ettei tahtonut tulla vihityksi saman alttarin -edessä, missä Anna Sander oli morsiamena seisonut. - -Kuten Disa Clareus oli otaksunut, jätti Allan kaikki häitä koskevat -seikat Lucian päätettäväksi. - --- Ainoa, mistä välitän, on se, että sinä menet naimisiin kanssani. -Miten se tapahtuu ja missä, sen saat yksin ratkaista. - -Myöskin mitä kirkkoherraan tuli, osoittautui, että rouva Clareus oli -otaksunut oikein. Kun hän kysyi asiaa kirkkoherralta, sai hän selvästi -sen käsityksen, että tämä olisi tuntenut itsensä syrjäytetyksi, ellei -häntä olisi pyydetty vihkimään. - --- Miten erilaisia ihmiset ovatkaan! oli kaikki, mitä Lucia sanoi, -kun hänen ystävänsä ilmoitti hänelle saamastaan vaikutuksesta, mutta -hänelle teki hyvää, että Annan isä tahtoi vihkiä hänet. - -Siis häät pidettiin Borgissa, ja kaikki naapurit kutsuttiin. He -tulivatkin jokaikinen, ei ainoakaan jäänyt tulematta. Miten paljon -lie ollutkaan sanomista kihlauksesta, tunnuttiin nyt, kun siihen oli -ehditty tottua, oltavan täydellisesti sovinnolliset avioliiton suhteen. - -Kun Brita Sander ja Irene vihkimisen jälkeen onnitellen suutelivat -Luciaa, tunsivat he omassa tunnossaan, tietoisuudessaan kaikki, mitä -olivat hänestä sanoneet. - -Mitä pahaa tai alentavaa hän oikeastaan tekee! kysyivät he nyt -itseltään. Koko Lucian olennon sulous vaikutti heihin uudelleen, kuten -niin monesti ennen, ja sai heidät häpeämään. Minkätähden hän ei saisi -seistä morsiamena, hän, joka kypsyneestä iästään huolimatta vielä voi -näyttää niin ihastuttavalta kuin tänään? ajattelivat he ja kaikki -muut enemmän tai vähemmän tietoisesti. Että hän oli seitsemää vuotta -miestään vanhempi, sitä ei huomannut. Ja vaikkapa se olisi näkynytkin, -niin mitäpä se olisi tehnyt, kun Allan ilmeisesti oli enemmän kuin -tyytyväinen? Hän ei osoittanut entistä poikamaista ja yltiömäistä -iloaan, mutta hän näytti mieheltä, joka oli saavuttanut päämääränsä. - -Kun hääilta tuli, ei Lucia seurannut miestään. Tukholman juna meni -vasta seuraavana aamuna, ja viimeisen yönsä Västanforsissa tahtoi Lucia -viettää vanhassa huoneessaan Borgissa. Allan seurasi isäänsä Forsiin ja -nukkui siellä. - --- Sinä olet nyt joka tapauksessa minun etkä voi enää muuttaa mieltäsi, -sanoi Allan tyynellä omistusoikeudella, jättäessään vaimolleen -hyvästit. Tulen noutamaan sinut asemalle huomenaamuna. -- - -Disa Clareus saattoi Lucian hänen huoneeseensa, ja kun hän oli mennyt, -tuli Irene sisään ja oli niin katuvaisen ystävällinen, ettei Lucia -voinut olla häntä vähän kiusoittelematta. - --- Sinä ja Brita olette kai keskenänne löylyyttäneet minua aika -tavalla? sanoi hän hymyillen. - --- Miksi niin luulet? kysyi Irene punastuen. - --- Huomaan sen teistä ja teidän nykyisestä suuresta -ystävällisyydestänne. Teitä hieman hävettää, että olette olleet niin -pahoja? Eikö niin? - -Lucian kysymyksessä ei ollut mitään kärkeä, hän silitti hyväillen -Irenen punastuvaa poskea ja hymyili hyväntahtoisesti tämän -hämmästykselle. - --- Ensin se meidän mielestämme oli hullua, tunnusti Irene. Mutta nyt -emme ymmärrä, että niin ajattelimme. - --- Olen kyllä tuntenut ihmisten paheksumisen, mutta nyt tunnen myös, -että se on poissa. Se ei ole ehtinyt hävittää mitään, tiedän, että -minulla on kaikki ystäväni jäljellä, sanoi Lucia sydämellisesti. - -He suutelivat toisiaan sydämellisesti. Ja sitten Irene meni. - -Lucia istuutui ikkunan ääreen ja katsoi ulos tähtikirkkaaseen yöhön. - -Hän ajatteli menneitä, Västanforsissa viettämiään vuosia, ihmisiä, -joita oli oppinut siellä tuntemaan ja joista oli oppinut pitämään, ja -niitä elämän kohtaloita, joiden hän oli nähnyt kehittyvän ja jotka -olivat häntä itseäänkin koskettaneet. Kaikki kulki kuin elävinä kuvina -hänen ohitseen. - -Hänen katseensa osui viipymään nuoressa koivussa, joka eräänä -myrskyisenä syysiltana hänen Västanforsissa olonsa ensi aikana oli -opettanut hänelle läksyn kestäväisyydessä. Hän oli silloin nähnyt sen -myrskynpuuskissa taipuvan, mutta sitten jälleen nousevan ja seisovan -suorana, ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut. Hän muisti, kuinka -hän silloin oli ihmetellyt, voisiko ihmiselämänkin käydä myrskyssä -samoin. Nyt koivu ei enää ollut nuori, mutta se oli kasvanut ja seisoi -siinä vakavana. Hän oli nähnyt sen riisuvan lehtensä joka syksy ja -vihannoivan uudelleen joka kevät ja niissä vaiheissa vain voimistuvan. - -Hän ajatteli itseään ja niitä muutoksia, jotka hän oli täällä -Västanforsissa kokenut. Tuo kerran niin raateleva suru ei enää -raadellut. Levoton mieli oli saanut rauhan ja vakiintunut, ja hän -katsoi nyt eteenpäin kaksinkertaista tehtäväänsä kohti, jonka hän oli -ottanut uskollisesti täyttääkseen, johon hän oli vihkiytynyt -- Allania -ja Sifiä. - -Hän katsoi kaukonäköisin katsein Forsiin, tohtorintaloon päin. -Nukkuikohan hän nyt, hänen miehensä, vai lepäsikö valveilla ja ajatteli -häntä, joka tänään oli vannonut hänelle uskollisuutta? Tuntui hyvältä -ja turvalliselta, että se oli nyt tehty, hän ei katunut sitä. Hän -ajatteli siunausta, joka oli luettu heille kummallekin. - -Sitten hän käänsi kaukonäköisen katseensa sinnepäin, missä pappila -oli tähtiä kimaltelevan järvensä äärellä. Siellä makasi nyt -päivänpaisteinen, kiharainen lapsi viimeistä yötään isovanhempien -luona. Aamulla tuo pienokainen tulisi seuraamaan häntä hänen lapsenaan, -hänen kasvatettavakseen. Lucia tunsi edesvastuun. Hän päätti noudattaa -sitä periaatetta, että kaikessa, mikä koski pienokaista, hän pitää -lapsen äitiä ajatuksissansa. Annan hengessä, Annan suuntaan olisi lapsi -kasvava. - -Lucia käänsi katseensa ylös tähtiin, jotka tänä syysyönä säteilivät -kirkkaina Västanforsin yllä. Hän tuli silloin ajatelleeksi noita monia -asuntoja Isän kodissa. - -Oliko Anna Bentick nyt yhdessä niistä? Voiko hän siellä yhä rukoilla -maan päällä olevien rakkaittensa puolesta, että nekin ehtisivät -perille? Sillä päästä sinne ja saada muita mukaansa, on kuitenkin -elämän päämäärä ja tarkoitus, sen Lucia tunsi olentonsa syvyydessä -tänä suurena, hiljaisena hetkenä. Sitä elämänkäsitystä hänellä ei -ollut ollut Västanforsiin tullessaan, se oli vasituinen hedelmä siitä, -mitä hän menneinä vuosina oli oppinut, nähnyt ja kokenut, se tuntui -ikäänkuin tähtikirkkaudelta hänen sisimmässään. -- - -Ajatuksissaan hän kulki edelleen noille, nyt yönaikana hiljaisille, -Västanforsin teille. Hän kulki tupien ja talojen ohi, kaikkialla -hänellä oli ystäviä. Hän näki tähtien tuikkivan järvien ja suurten -metsien yläpuolella, pellonsarkojen ja ketojen, työskentelevien -masuunien ja pajojen, vuorien ja laaksojen yllä. - -Aamulla hän jättäisi tuon kaiken ja tämän Borgin, joka oli ollut -hänen kotinsa. Se oli kaihoisaa. Mutta kaihoon sekaantui onnellinen -tietoisuus, joka katkaisi kaiholta kärjen: hänen ei tarvinnut katkaista -niitä siteitä, jotka sitoivat hänet Västanforsiin. Vaikka hän nyt meni -pois, oli hän itse asiassa enemmän kiinni täällä nyt kuin tähän saakka. -Samoinkuin nuo pesistään ulos lentäneet Västanforsin eri talojen -lapset tuon tuostakin tulivat tänne vierailemaan tuntien tulevansa -kotiin, niin hänkin tästälähtien tulisi tänne jälleen. Vaikka hän ei -ollut syntynyt eikä kasvanut täällä, oli hänestä nyt kuitenkin tullut -Västanforsin lapsi. Jo hänen rakkautensa kaikkeen ja kaikkiin täällä -oli antanut hänelle jonkinlaisen lapsenoikeuden, ja nyt tänään hän -sitäpaitsi oli naimisiin-menonsa kautta tullut Forsin tohtorintalon -tyttäreksi ja pappilaisten lapsenlapsen äidiksi. Siis hänellä oli -nyt kolminkertainen lapsenoikeus tähän rakkaaseen seutuun. Tuo ennen -juureton oli nyt juurtunut. - -Ajatukset tulivat ja menivät, muistot elivät ja tulevaisuus Lucian -edessä oli täynnä tehtäviä. Vihdoin hän meni vuoteeseen ja nukkui, -tähtien vielä tuikkiessa Västanforsin yllä. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK VALKOLILJA*** - - -******* This file should be named 59513-8.txt or 59513-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/9/5/1/59513 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |