diff options
Diffstat (limited to '59389-0.txt')
| -rw-r--r-- | 59389-0.txt | 5605 |
1 files changed, 5605 insertions, 0 deletions
diff --git a/59389-0.txt b/59389-0.txt new file mode 100644 index 0000000..e50e7a0 --- /dev/null +++ b/59389-0.txt @@ -0,0 +1,5605 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59389 *** + + + +E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen + + + +AHNAAT PAADET YNNÄ MUITA KERTOMUKSIA + +Kirj. + +RABINDRANATH TAGORE + +Tekijän luvalla suomentanut + +J. Hollo + + + + + + +Helsingissä, +Kustannusosakeyhtiö Otava, +1923. + + + + +SISÄLLYS. + +Ahnaat paadet. +Voitto. +Olipa kerran kuningas. +Kotiintulo. +Hänen ylhäisyytensä: lapsi. +Korttien kuningaskunta. +Palvojatar. +Näkö. +Najandzhurin Babut. +Elävä vai kuollut? +"Me kruunaamme sinut kuninkaaksi". +Hylätty. +Kabyliwalla. + + + + + + +AHNAAT PAADET + + +Me olimme palaamassa Kalkuttaan lomaretkeltämme, sukulaiseni ja +minä, kun kohtasimme miehen junassa. Puvun ja käyttäytymisen nojalla +pidimme häntä aluksi sisämaan muhamettilaisena, mutta hänen puheensa +sai meidät ihan ymmälle. Hän jutteli kaikista asioista niin varmasti, +että olisi luullut kaikkien olioiden ylimmän ohjaajan aina ja kaikissa +tehtävissään kysyneen hänen neuvoansa. Siihen saakka me olimme olleet +aivan onnelliset, koska emme tietäneet salaisten ja suunnattomien +voimien olevan vaikuttamassa, emme tietäneet, että venäläiset +olivat edenneet lähimpään läheisyyteemme, että englantilaisilla oli +syvällekäypiä ja salaisia poliittisia suunnitelmia ja että kotimaisten +johtajien kesken vallitseva sekaannus oli yltynyt ylimmilleen. Mutta +uusi ystävämme lausui ovelasti hymyillen: "Taivaassa ja maan päällä +sattuu enemmän asioita kuin sinun sanomalehtesi tietävät kertoa, +Horatio." Kun emme olleet milloinkaan ennen olleet poissa kotoa, niin +tämän miehen käytös sai meidät sanattoman ihmettelyn valtaan. Olipa +puheenaihe miten mitätön tahansa, hän vetosi aina tieteeseen tai +selitteli pyhiä kirjoja tai lausueli jonkun persialaisen runoilijan +säkeitä, ja koska me emme voineet väittää tuntevamme tiedettä enempää +kuin pyhiä kirjoja tai persialaisia runoilijoita, niin häneen +kohdistuva ihailumme yhä lisääntyi, ja sukulaiseni, teosofi, uskoi ihan +varmasti, että matkakumppanimme yliluonnollisen innoituksen lähteenä +oli jokin ihmeellinen "magnetismi", "salakyky", "astraaliruumis" tai +muu sentapainen. Hän kuunteli merkillisen seuralaisemme huulilta +putoelevia kaikkein kuluneimpiakin lausumia hartaan ihastuksen vallassa +ja merkitsi salavihkaa muistiin mitä hän sanoi. Minusta näytti siltä, +kuin tuo erinomainen mies olisi sen huomannut panematta sitä kumminkaan +yhtään pahaksensa. + +Saavuttuamme asemalle, jossa meidän oli vaihdettava junaa, me +keräännyimme odotushuoneeseen. Oli ilta, kello kymmenen, ja kun +kuulimme junan todennäköisesti melkoisesti myöhästyvän, koska +radalla oli sattunut jokin häiriö, minä aioin kääriytyä peitteeseeni +paneutuakseni mukavasti torkkumaan, kun tuo merkillinen henkilö alkoi +levollisesti kertoella seuraavaa tarinaa. Nukkumisestani ei sinä yönä +tietenkään tullut mitään. + +-- Kun olin eräiden hallinnollisia kysymyksiä koskevien +erimielisyyksien vuoksi luopunut toimestani Dzhunagarhissa ja astunut +Haiderabadin Nizamin palvelukseen, niin minä, tarmokas nuori mies, +jouduin kohta puuvillatullin kerääjäksi Baritshiin. + +Baritsh on viehättävä paikkakunta. Sustajoki kiiriskelee hilpeästi +kohisten kivisessä uomassaan ja karkelee sitten kuin taitava +tanssijatar halki autioiden kukkuloiden juurella lepäävän metsän. +Sadanviidenkymmenen askelman muodostamat portaat kohoavat virrasta, ja +portaiden laella, virran partaalla ja kukkulain juurella, sijaitsee +yksinäinen marmoripalatsi. Koko ympäristössä ei ole yhtäkään +ihmisasuntoa -- Baritshin kylä ja puuvillatori ovat etäällä. + +Suunnilleen kaksisataaviisikymmentä vuotta sitten keisari Mahmud Shah +II rakennutti tämän yksinäisen palatsin upeaksi huvilinnaksensa. Hänen +aikanansa kohosi sen puiston altaista ruusuvesisuihkuja, ja vihman +viilentämien salien marmoripermannoilla istui persialaistyttöjä, jotka +ennen kylpyyn astumista päästivät hiuksensa hajalleen ja polskuttelivat +hempein paljain jaloin altaiden kirkasta vettä samalla laulaen kitaran +säestäminä viinimäkiensä _ghazeleita_. + +Suihkulähteet eivät enää heitä ilmoille helmisadettansa, laulut ovat +vaienneet, valkoiset jalat eivät enää soreasti astele lumenkarvaisella +marmoripinnalla. Nykyjään palatsi on vain etäinen ja autio asuinpaikka +meidänlaisillemme verojenkeräilijöille, jotka huokailevat yksinäisyyden +ahdistamina ja joilta puuttuu naisten seura. Toimistoni vanha +virkailija Karim Khan moneen kertaan varoitti minua sinne asettumasta. +"Päivän aikaan voitte siellä oleskella, jos haluatte", sanoi hän, +"mutta älkää milloinkaan jääkö sinne yöksi". Minä vain naurahdin hänen +neuvollensa. Palvelijat ilmoittivat suostuvansa olemaan siellä työssä +pimeäntuloon saakka, mutta poistuvansa yöksi. Minä en suinkaan ollut +pahoillani. Talo oli niin huonossa maineessa, etteivät varkaatkaan +rohjenneet sitä lähestyä pimeässä. + +Aluksi minua aution palatsin yksinäisyys ahdisti kuin painajainen. +Minä pysyttelin kauan työpaikassani askarrellen mahdollisimman kauan, +palasin sitten illalla asuntooni ihan uupuneena, menin makuulle ja +nukahdin. + +Ei ollut kulunut viikkoakaan, kun paikka alkoi vaikuttaa minuun +oudon lumoavasti. Asiaa on vaikea kuvailla ja vaikea on saada sitä +uskottavaksi, mutta minusta tuntui siltä, kuin koko rakennus olisi +elävän olennon tavoin hitaasti ja huomaamatta minua itseensä sulattanut. + +Se oli kenties alkanut jo silloin, kun ensimmäisen kerran taloon +astuin, mutta minä muistan aivan selvästi päivän, jona tulin siitä +tietoiseksi. + +Oli alkukesä, ja kun markkinat olivat hiljaiset, ei minulla ollut +paljoa tekemistä. Hieman ennen auringonlaskua minä istuin nojatuolissa +lähellä vedenrajaa portaitten alapäässä. Susta oli painunut syvälle +uomaansa, toisella rannalla hohteli leveä hiekkasarka illan väreissä, +tällä puolella välkkyi somerikko kirkkaan, matalan veden pohjalta. Ei +tuntunut tuulen henkäystäkään, ja tyyni ilma oli täynnä läheisillä +kukkuloilla kasvavien maustepensaiden huumaavia tuoksuja. + +Auringon painuttua huippujen taakse laskeutui päiväisen näyttämön eteen +pitkä tumma esirippu, ja välilläolevat kukkulat lyhensivät sitä aikaa, +jolloin auringon mailleen mennessä valo ja varjo yhtyvät toisiinsa. +Minä ajattelin lähteä ratsastamaan ja olin juuri nousemassa, kun kuulin +askeleita takaani. Käännyin katsomaan, mutta siellä ei ollut ketään. + +Kun sitten jälleen istuuduin otaksuen asian aistinharhaksi, kuulin +lukuisia askeleita, ikäänkuin suuri joukko ihmisiä olisi rientänyt +portaita alas. Koko ruumiissani tuntui omituinen ihastuksen väristys, +johon sekaantui hieman pelkoa, ja vaikka silmieni edessä ei ollutkaan +yhtään hahmoa, minä sittenkin olin näkevinäni hilpeän neitosparven +laskeutuvan portaita aikoen painua Sustaan kylpemään kesäisenä iltana. +Laakson, virran ja palatsin tyyntä rauhaa ei rikkonut yksikään ääni, +mutta minä kuulin ihan selvästi tyttöjen raikkaan ja iloisen naurun, +joka helisi kuin sadaksi suihkuksi hajoava veden syöksy heidän +kiitäessään nopeasti ja leikkisästi toisiansa takaa-ajaen ohitseni +virralle minua ollenkaan havaitsematta. Samoinkuin he olivat minulle +näkymättömät, samoin olin ilmeisesti minäkin näkymätön heille. Virta +oli aivan tyyni, mutta minä tunsin, kuinka sen rauhallista, kirkasta +pintaa yht'äkkiä rikkoivat monet käätyhelyiset käsivarret, kuinka +neitoset nauraen pirskoittelivat toisiaan vedellä ja kuinka soreiden +uiskentelijoiden jalat kohahduttivat pieniä aaltoja helmeileväksi +pärskeeksi. + +Sydämeni sylkähti -- en tiedä, johtuiko liikutus pelosta vai ilosta +vaiko uteliaisuudesta. Minun teki kovin mieleni nähdä heidät +selvemmin, mutta silmäni eivät erottaneet mitään. Minä ajattelin +voivani kuulla kaikki mitä he sanoivat, kunhan tarkoin kuuntelisin, +mutta miten kuuloani jännitinkin, en kuullut muuta kuin sirkkain +sirityksen metsästä. Tuntui siltä, kuin olisi edessäni riippunut +puolenkolmattasadan vuoden tiheä esirippu, ja minä olisin kovin +mielelläni kohottanut vapisevin käsin sen jotakin kulmaa ja tähystänyt +sen taakse, vaikka toisella puolella oleva seura olikin ihan pimeän +peitossa. + +Illan painostavan liikkumattomuuden mursi äkillinen tuulenpuuska, +Sustan tyyni kalvo värähteli ja kähertyi kuin vedenneidon tukka, ja +samassa kuului illan hämyyn kietoutunut metsä huokaavan, ikäänkuin +olisi havahtunut synkästä unesta. Olipa se todellisuutta tai pelkkää +unennäköä, joka tapauksessa tuo kaukaisesta, puolenkolmatta sadan +vuoden takaisesta maailmasta heijastuva silminsaavuttamaton kangastus +yht'äkkiä jälleen hävisi. Ne salaperäiset hahmot, jotka olivat nopein, +ruumiittomin askelin ja äänekkäästi, mutta kuulumattomasti nauraen +kiitäneet ohitseni ja syöksyneet virtaan, eivät tulleet takaisin +vääntäen vettä kosteista vaatteistansa. Niinkuin tuulenhenki häivyttää +tuoksun, hajoitti heidät yksi ainoa kevään henkäys. + +Sitten minä aloin kovin pelätä, että Runotar oli käyttänyt hyväkseen +yksinäisyyttäni ja ottanut minut valtoihinsa -- se noita oli nähtävästi +tullut tuhoamaan minua miesparkaa, jonka oli hankittava elatuksensa +puuvillatullin keräilijänä. Minä päätin nauttia vankan illallisen, +sillä tyhjä vatsa se helposti joutuu kaikenlaisten parantumattomien +sairauksien uhriksi. Minä kutsuin keittäjäni ja käskin hänen valmistaa +runsaan, upean _moghlai_-illallisen, josta ei pitänyt puuttuman +mausteita eikä rasvaa. + +Seuraavana aamuna koko juttu tuntui minusta pelkältä kuvitelmalta. +Kevein mielin minä otin päähäni _sahibien_ yleisesti käyttämän +_sola_-hatun ja lähdin työmaalleni. Sinä päivänä minun piti kirjoittaa +kertomus neljännesvuoden aikaisesta toiminnastani, joten otaksuin +palaavani kotiin vasta myöhään illalla. Mutta jo ennen pimeäntuloa +minua veti omituisesti asuntooni -- en tiedä mikä -- minusta tuntui +siltä, että siellä kaikki odottivat ja etten saanut viipyä kauemmin. +Niinpä jätinkin työni keskeneräiseksi, otin _sola_-hattuni, säikyttelin +pimeätä autiota tietä kolisevilla rattaillani ja saavuin avaraan +palatsiin, joka hiljaisena seisoi kukkulain kupeella. + +Ensimmäisessä kerroksessa portaat johtivat erittäin tilavaan +eteissaliin. Sen laajat, koristellut holvit lepäsivät kolmen tanakkain +pylvästen muodostaman kannaterivin varassa huokaillen öin päivin omaa +ääretöntä yksinäisyyttänsä. Päivä oli vast'ikään sammunut, ja lamppuja +ei ollut vielä sytytetty. Kun avasin oven, tuntui sisäpuolella syntyvän +ankara kiire, ikäänkuin ihmisjoukko olisi hämmentyneenä hajaantunut +ja rientänyt pakoon ovista ja ikkunoista, käytävien, kuistikoiden ja +toisten huoneiden kautta. + +Kun en nähnyt ketään, seisoin siinä ihan hämmästyneenä, jonkinlaisen +hurmioisen riemun jäykistäessä tukkaani ja heikon, aikojen kuluessa +melkein olemattomiin häipyneen ruusuöljyn- ja voiteidentuoksun +viipyessä sieraimissani. Seisoessani avaran, aution salin pimeässä +nurkassa noiden vanhojen pylväiden välissä minä kuulin suihkulähteiden +veden solisevan marmoripermannolle, kuulin omituisesti soivan kitaran, +korujen helinän ja nilkkatiukujen kilinän, kuulin tuntien kulumista +osoittavien kellojen lyönnit, tuulen häilyttämien kristalliriipukkeiden +ja -kruunujen hiljaisen helkkeen, käytävissä häkeissään olevien +satakielien laulun, puutarhassa asustavien haikaroiden raksutuksen, ja +kaikki tuo kietoi minut ihmeelliseen, ylimaalliseen musiikkiin. + +Sitten minä jouduin sellaisen loihdun valtoihin, että tämä +käsinkoskematon, luoksepääsemätön, tähän maailmaan kuulumaton ilmestys +tuntui minusta ainoalta todelliselta -- ja kaikki muu pelkältä +unennäöltä. Että minä, Sridzhut Se-ja-se, autuaasti kuolleen Sen-ja-sen +vanhin poika, nautin neljänsadanviidenkymmenen rupian suuruista +kuukauspalkkaa suorittaessani velvollisuuksiani puuvillatullien +kokoojana ja että minä joka päivä ajoin työmaalleni kevyissä vaunuissa, +lyhyeen nuttuun ja _sola_-hattuun puettuna, tuntui minusta niin +hämmästyttävän naurettavalta harhakuvitelmalta, että purskahdin +raikuvaan nauruun seisoessani siinä pimeässä, avarassa ja äänettömässä +salissa. + +Samassa saapui palvelijani, palava öljylamppu kädessään. En tiedä, +pitikö hän minua mielettömänä, mutta minulle itselleni selvisi äkkiä, +että tosiaankin olin Sridzhut Se-ja-se, Sen-ja-sen edesmenneen henkilön +poika. Vain runoilijamme, suuret ja pienet -- niin ajattelin -- voivat +sanoa, onko jossakin maanpiirissä tai sen ulkopuolella sellainen +olopaikka, jossa näkymättömät suihkukaivot lakkaamatta solisevat ja +näkymättömien keijukaissormien soittelemat kitarat helkkävät ikuisia +sopusoinnun säveliä, mutta joka tapauksessa oli varmaa, että minä +keräilin tullimaksuja Baritshin puuvillamarkkinoilla ansaiten siten +neljänsadanviidenkymmenen rupian palkan kuukaudessa. Minä nauroin kovin +hilpeästi merkilliselle päähänpistolleni istuessani telttapöytäni +ääressä lukien sanomalehteä öljylampun valossa. + +Lopetettuani lukemiseni ja nautittuani illalliseni minä sammutin +lampun ja lähdin makuulle pieneen sivuhuoneeseen. Avoimesta +ikkunasta, metsiensä tummentoon peittyvien Avalli-vuorten yli, +silmäili lukemattomien miljoonien peninkulmien päässä sijaitseva +hohteleva tähti tullimaksujen kokoilijaa, joka lepäsi vaatimattomassa +telttavuoteessansa. Tuo ajatus minua ihmetytti ja huvittikin, ja enpä +tiedä, milloin vaivuin uneen tai miten kauan nukuin. Mutta yht'äkkiä +minä kavahdin hereille, vaikka en kuullut mitään enkä nähnyt ketään +huoneeseen tunkeutunutta -- ainoastaan kukkulan laen yli tasaisesti +paistava kirkas tähti oli painunut näkymättömiin, ja kuunsirpin himmeä +valo lankesi huoneeseen avoimesta ikkunasta salavihkaa, ikäänkuin +tungettelevaisuuttansa häveten. + +Minä en nähnyt ketään, mutta olin tuntevinani, kuinka joku minua +kevyesti kosketti. Minun herättyäni hän ei virkkanut sanaakaan, +viittasihan vain sormuksin runsaasti koristetulla kädellänsä minua +varovasti itseänsä seuraamaan. Minä nousin aivan hiljaa, ja vaikka +tämän aution palatsin lukemattomissa suojissa, missä äänet uinuivat +ja kaiku valvoi, ei ollutkaan ketään muuta kuin yksin minä, pelkäsin +kuitenkin joka askelella jonkun heräävän. Useimmat palatsin suojat +olivat aina suljettuina, ja minä en ollut milloinkaan niissä käynyt. + +Minä seurasin henkeäpidättäen ja kuulumattomin askelin näkymätöntä +opastani -- en osaa sanoa minne. Kuinka monien loputtomien ja ahtaiden +käytävien, kuinka monien pitkien välikköjen, kuinka monien hiljaisten +ja juhlallisten vastaanottosalien ja pienten salakammioiden läpi minut +kuljetettiinkaan! + +Vaikka en voinutkaan nähdä kaunista opastajaani, ei hänen hahmonsa +kumminkaan ollut henkisen katseeni tavoittamattomissa: -- arabialainen +tyttö, kiinteät ja marmorinsileät käsivarret väljistä hihoista +välkkymässä; päähineen reunasta lankesi hänen kasvoillensa ohut harso, +ja vyössä hänellä oli käyrä tikari! Minusta tuntui siltä, että olin +joutunut erääseen Arabian tuhannesta ja yhdestä yöstä ja että olin yön +pimeydessä nukkuvan Bagdadin pimeillä ja ahtailla kaduilla etsimässä +tietä vaaralliseen lemmenkohtaukseen. + +Vihdoin sorea oppaani äkkiä pysähtyi tummansinisen väliverhon eteen +ja näytti osoittavan jotakin sen juurella olevaa. Siinä ei ollut +mitään, mutta äkillinen pelonkauhu sai veren suonissani jähmettymään +-- minusta tuntui siltä, kuin olisin nähnyt siinä permannolla verhon +edessä runsaasti kullalla kirjailtuihin vaatteisiin puetun kammottavan +neekeri-eunukin, joka istui jalat ojossa ja nukkui, paljastettu miekka +sylissään. Kaunis kuljettajani hypähti kevyesti hänen jalkojensa yli ja +kohotti esiripun reunaa. Minä näin vilahdukselta osan huonetta, jonka +lattiaa peittivät persialaiset matot. Joku istui siellä vuoteessaan +-- minä en voinut häntä nähdä, havaitsinhan vain kullankirjailtuihin +aamukenkiin upotetun viehättävän jalkaparin, joka pisti esiin +avaroista safraninkeltaisista roimahousuista ja lepäsi huolettomasti +oranssinvärisellä samettimatolla. Toisella puolella oli sinertävästä +kristallista leikattu tarjotin ja siinä muutamia omenoita, päärynöitä, +oransseja sekä runsaat määrät rypäleitä, jotka kahden pienen pikarin ja +kultaisen viinikulhon keralla ilmeisesti olivat vierasta odottamassa. +Huoneessa palavan oudonlaisen suitsutuksen voimakas, huumaava tuoksu +sai minut melkein tajuttomaksi. + +Kun yritin vapisevin sydämin astua eunukin ojennettujen jalkojen +yli, hän äkkiä kavahti hereille, ja miekka putosi hänen sylistänsä +permantoon heleästi kilisten. + +Kamala kiljahdus herätti minut, ja minä havaitsin nyt istuvani +vuoteessani ankarasti hikoillen. Kuunsirppi näytti aamunkajasteessa +kalpealta kuin uupunut sairas unettoman yön jälkeen, ja hupsu Meher +Alimme huuteli kuten ainakin: "Takaisin! Takaisin!" astellen eteenpäin +autiolla tiellä. + +Siten loppui äkkiarvaamatta arabialainen yöni; mutta olihan vielä tuhat +yötä jäljellä. + +Nyt joutuivat päiväni ja yöni ankaraan ristiriitaan. Päivällä minä +toimittelin uupuneena töitäni ja kiroilin yötä, joka lumosi minua +tyhjillä unillansa. Mutta illan tullen jokapäiväinen elämäni ja siihen +kuuluva työn pakko ja rasitus näyttivät minusta mitättömältä, turhalta, +naurettavalta askarrukselta. + +Yön tultua minut valtasi omituinen päihtymys. Minä muutuin +tuntemattomaksi, ammoin eläneeksi henkilöksi ja näyttelin osaani +kirjoittamattomassa historiassa, ja lyhyt englantilaismallinen +nuttuni sopi siihen yhtä huonosti kuin ihomyötäiset housunikin. +Punainen samettilakki päässäni, avarat _paidzhama_-housut, kirjailtu +ihokas, pitkä, liehuva silkkinuttu ylläni ja värillinen nenäliinani +_attar_-öljyä tuoksuen minä täydessä asussani istuin mukavassa +pehmeässä nojatuolissani ja vaihdoin savukkeeni ruusuvedellä täytettyyn +monikierteiseen _nargileh_-piippuun hartaasti odotellen ihmeellistä +kohtausta, jonka aikana saisin olla rakastettuni seurassa. + +Minä en kykene kuvailemaan niitä ihmeellisiä tapahtumia, joita sattui +yön pimetessä. Minusta tuntui siltä, kuin olisi keväisen ahavan puuska +saanut tämän avaran rakennuksen merkillisissä suojissa kiiriskelemään +katkelmia jostakin kauniista tarinasta, jota voin vähän matkaa seurata, +mutta jonka päättymisestä minulla ei ollut tietoa. Siitä huolimatta +minä harhailin suojasta toiseen koko pitkän yön yrittäen saada siitä +lisää selkoa. + +Näiden unenkatkelmien pyörteessä, hennan tuoksuessa ja kitaran +soidessa, suihkulähteiden vihmoessa huoneeseen viileyttä, minä näin +vilahdukselta, ikäänkuin salaman valossa, kauniin neidon. Hänellä oli +yllään avarat safraninkeltaiset _paidzhama_-housut, hänen rusottavissa +hennoissa jaloissaan oli kullankirjaillut kärkiniekat kengät, +ihomyötäiset liivit olivat nekin kultakoristeiset, ja punaisesta +päähineestä putosi kultainen reunaröyhelö hänen lumivalkoiselle +otsalleen ja poskilleen. + +Hän oli saanut minut mielettömäksi. Yrittäessäni häntä saavuttaa minä +kuljin huoneesta huoneeseen, käytävästä toiseen unien salatun ja +loihtuisan maailman eksyttävässä labyrintissa. + +Toisinaan iltasella, kun huolellisesti varustauduin kuninkaiden sukua +olevaksi ruhtinaaksi istuen ison kuvastimen edessä, jonka kummallakin +puolella paloi kynttilä, minä havaitsin äkkiä persialaisen kaunottaren +kuvan oman kuvani vieressä. Hän käänsi nopeasti päätänsä, suurissa +tummissa silmissä välkähti kiivaan intohimon ja tuskan ilme, suloiset +punaiset huulet olivat puhumaan avautumassa, hänen sorea ja solakka +vartensa, nuoruuden kruunaama kuin kukkaansa puhjennut köynnöskasvi, +suoristui äkkiä hänen viehättävästi huojahdellen astellessaan, tuska ja +kiivas kaipaus ja hurmio leimahtivat häikäisevinä ilmi, hymy väikähti, +hipaisi katse ja hohtelivat jalokivet ja silkki -- ja hän häipyi pois. +Äkillinen tuulenpuuska, kukkuloiden ja metsien kaikkien tuoksujen +kyllästämä, puhalsi lamppuni sammuksiin; minä riisuin vaatteet +yltäni ja heittäydyin vuoteeseeni, silmät suljettuina ja ruumiini +riemua väristen, ja ympärilläni leijuvassa ilmanhengessä, metsiltä +ja kukkuloilta kantautuvissa tuoksuissa, väikkyi hiljaisen tummuuden +halki luokseni moni hyväily, moni suutelo ja moni hellä käden kosketus, +hiljainen kuiske kohtasi korvaani ja suloinen henkäys tuntui otsallani, +ja toisinaan leyhyi poskillani leppoisa hieno liina. Sitten kiersi +salaperäinen käärme minut hitaasti pyörryttäviin kiemuroihinsa, ja minä +vaivuin syvin huokauksin tajuttomuuteen ja vihdoin syvään uneen. + +Eräänä iltana minä päätin lähteä ratsastamaan; en tiedä kuka minua +rukoili jäämään, mutta sinä päivänä minä en halunnut kuunnella +mitään pyyntöjä. Englantilaiskuosinen hattuni ja nuttuni riippuivat +naulakossa, ja minä olin parhaillaan niihin tarttumassa, kun äkillinen +pyörretuuli, joka toi mukanansa Sustan hiekkaa ja Avalli-kukkuloiden +lakastuneita lehtiä, tempasi ne karkeloonsa. Samalla helähti hilpeä +nauru, joka yhä äänekkäämmäksi käyden kosketti iloisuuden kaikkia +kieliä, kunnes häipyi auringonlaskun maille. + +Minä en voinut lähteä ratsastamaan, ja seuraavana päivänä minä +ikiajoiksi luovuin hupsusta englantilaisesta hatustani ja nutustani. + +Seuraavan yön hiljaisuudessa minä jälleen kuulin tukahdutettua, +sydäntäsärkevää nyyhkytystä -- ikäänkuin olisi vuoteeni alta, +jättiläissuuren palatsin kiviperustuksista, pimeän, kostean haudan +syvyydestä surkeasti huutanut jokin ääni minua rukoillen: "Oi pelasta +minut! Murra nuo ankaran harhaluulon, kalmankaltaisen horroksen ja +hedelmättömien unennäköjen ovet, nosta minut luoksesi satulaan, paina +minut sydäntäsi vasten, ratsasta yli kukkuloiden, metsien halki ja +virtojen poikki ja vie minut yläpuolellani olevien aurinkoisten +huoneittesi lämpöön ja loistoon!" + +Kuka minä olen? Ah, kuinka voisinkaan sinut pelastaa? Mikä hukkuva +kaunotar, mikä lihaksitullut intohimo minun onkaan vedettävä rannalle +tästä unien hurjasta pyörteestä? Sinä ihana taivahinen ilmestys! +Missä oletkaan kukoistanut ja milloin? Minkä viileän lähteen +partaalla, minkä taatelilehdon varjossa sinä oletkaan syntynyt -- +tai kenen kodittomana erämaassa vaeltavan helmaan? Mikä beduiini +sieppasikaan sinut äitisi käsivarsilta, avautuvan kukan villistä +köynnöksestä, nosti sinut salamana kiitävän ratsunsa selkään, kiiti +yli polttavan hietikon ja vei sinut orjamarkkinoille -- mihin +kuninkaankaupunkiin? Ja mikä padishaahin palvelija, joka siellä +näki häveliäänä kukoistavan nuoruutesi ihanuuden, maksoikaan sinut +kullalla, nosti sinut kultaisiin kantotuoleihin ja tarjosi sinut +lahjana herransa seraljiin? Ja millainen onkaan sen paikan historia? +_Sareng_-viulu siellä visersi, nilkkahelyt helisivät, välkähtivät +toisinaan tikarit ja hehkui Shiraz-viinin myrkky, ja leimahtava katse +oli kuin lävistävä miekka! Mikä suunnaton suuruus, mikä sanomaton +orjuus! Orjatytöt oikealla ja vasemmalla puolellasi häilyttivät +_tshamar_-viuhkaa timanttien välkehtiessä heidän rannerenkaissansa, +padishaahi, kuningasten kuningas, painui polvilleen sinun, jalokivillä +koristettujen lumivalkoisten jalkojesi eteen, ja ulkopuolella seisoi +kauhea abessinialainen eunukki, kuoleman sanansaattajan kaltaisena, +mutta vaatetettuna kuin enkeli, paljastettu miekka kädessään. Kun +sinut, erämaan kukkasen, sitten oli nielaissut suuruuden veripunainen, +häikäisevä meri, kateuden ja mustasukkaisuuden vaahtopäät ja +vehkeilyjen kalliot ja salakarit, mille julman kuoleman rannikolle sinä +jouduitkaan heitetyksi tai mihin toiseen vielä loistavampaan ja vielä +julmempaan maahan? + +Samassa kuului hupsu Meher Ali huutavan: "Takaisin! Takaisin! Kaikki on +valhetta! Kaikki on valhetta!" Minä avasin silmäni ja huomasin, että +oli jo valoisa. Palvelijani tuli tuoden minulle kirjeitä, ja keittäjä +odotti kunnioittavasti tervehtien minun käskyjäni. + +Minä sanoin: "En voi jäädä tänne kauemmaksi." Vielä samana päivänä +minä kokosin tavarani ja siirryin toimistorakennukseeni. Vanha Kerim +Khan hieman hymyili minut nähdessään. Se ärsytti minua, mutta minä en +virkkanut mitään, kävinhän vain käsiksi töihini. + +Illan lähetessä minä kävin hajamieliseksi; tuntui siltä, kuin +olisi ollut lähdettävä johonkin kohtaukseen, ja puuvillalaskujen +tarkasteleminen näytti kerrassaan joutavalta; eipä tuntunut itse +nizaminkaan kuninkaallinen arvo minkäänveroiselta. Kaikki se, mikä +kuului nykyisyyteen, mikä liikkui ja toimi ja teki työtä elääksensä, +näytti merkityksettömältä, tarkoituksettomalta ja halveksittavalta. +Minä heitin pois kynäni, suljin pääkirjani, astuin ajoneuvoihini +ja lähdin matkaan. Minä huomasin niiden pysähtyvän itsestään +marmoripalatsin portille hämärähetken tullen. Nopein askelin minä +nousin portaita ja astuin sisään. + +Siellä vallitsi painostava hiljaisuus. Pimeät huoneet silmäilivät minua +synkästi, ikäänkuin olisin niitä loukannut. Sydämeni oli täynnä syvää +katumusta, mutta ei ollut ketään, jolle olisin voinut sen ilmaista tai +jolta olisin voinut pyytää anteeksi. Minä astelin pimeissä huoneissa +hajamielisenä. Toivoilin itselleni kitaraa, jonka säestämänä olisin +voinut laulaa tuntemattomalle: "Oi tuli polttava, se perhos-rukka, joka +turhaan yritti paeta luotasi, on palannut! Suo sille anteeksi vain tämä +kerta, polta sen siivet ja tuhoa se liekkiisi!" + +Yht'äkkiä putosi otsalleni kaksi kyynelkarpaloa. Avalli-vuorten +huippu oli sinä päivänä synkkäin pilvijoukkojen peitossa. Kolkot +metsät ja Sustan sameat vedet odottelivat kamalassa jännityksessä +ja onnettomuuttaennustavan rauhallisina. Äkkiä värjyi maa, värjyi +vesi ja taivaskin, ja raju myrskytuuli syöksyi ulvahdellen halki +kaukaisten tiettömien salojen näyttäen salamoivia hampaitansa niinkuin +raivoava mielipuoli, joka on murtanut kahleensa. Palatsin autiot salit +paukuttivat oviansa ja ähkyivät katkerassa tuskassaan. + +Palvelijat olivat kaikki toimistorakennuksessa, joten ei ollut +ketään sytyttämään lamppuja. Yö oli pilvinen ja vailla kuutamoa. +Huoneen pimeässä minä selvästi tunsin, että matolla vuoteen edessä +makasi nainen, kasvot vasten permantoa, epätoivoisena repien pitkiä +valtoimia hiuksiansa. Hänen kauniista otsastansa tihkui veri, ja hän +milloin nauroi karua, soinnutonta, ilotonta nauruansa, milloin puhkesi +kiihkeään, kouristuksentapaiseen nyyhkytykseen, milloin taas repi +vaatteitansa ja takoi paljasta rintaansa tuulen ulvoessa avoimesta +ikkunasta ja virtoinaan valuvan sateen kastellessa hänet läpimäräksi. + +Myrsky ja kiihkeät valitukset jatkuivat taukoamatta koko yön. Minä +astelin pimeässä huoneesta toiseen hyödyttömän murheen vallassa. Ketäpä +voinkaan lohduttaa, kun ei ketään ollut? Kenen olikaan tuo ankara +tuska? Mistä johtuikaan tuo lohtua-saamaton suru? + +Mielipuoli huuteli yhä: "Takaisin! Takaisin!! Kaikki on valhetta! +Kaikki on valhetta!!" + +Minä havaitsin päivän koittaneen ja näin Meher Alin kiertävän palatsia +tämän kamalan sään vallitessa huutaen tavanomaista huutoansa. Äkkiä +johtui mieleeni, että hänkin kenties oli kerran elänyt tässä talossa ja +että hän, vaikka olikin menettänyt järkensä, palasi sinne joka päivä ja +kiersi kiertämistään marmorisen demonin kaameata tenhoa totellen. + +Myrskystä ja sateesta huolimatta minä juoksin hänen luoksensa ja +kysyin: "Hei, kuulehan, Meher Ali, mikä on valhetta?" + +Mies ei vastannut mitään, sysäsihän minut vain syrjään ja kiersi +jälleen kiertämistään mielettömästi huutaen, niinkuin lintu +liipoittelee lumottuna käärmeen kidan yläpuolella, ja yritti samalla +epätoivoisesti itseänsä varoittaa toistamalla yhä: "Takaisin! +Takaisin!! Kaikki on valhetta! Kaikki on valhetta!!" + +Minä juoksin kuin mielipuoli rankkasateessa toimistooni ja huudahdin +Kerim Khanille: "Sano minulle, mitä tämä kaikki merkitsee!" + +Minä sain ukolta kuulla seuraavaa. Tässä palatsissa oli aikoinaan +raivonnut lukemattomia tyydyttämättömiä intohimoja ja hurjien +nautintojen synkeitä lieskoja, ja kaikkien sydämentuskien ja tuhottujen +toiveiden kirous oli tehnyt kaikki rakennuksen paadet niin janoisiksi +ja ahnaiksi, että ne nälkiintyneen hirviön tavoin yrittivät ahmaista +jokaisen elävän ihmisen, joka sattumalta niitä lähestyi. Yksikään +niistä, jotka olivat viettäneet siellä kolme yötä perätysten, ei voinut +pelastua tuosta julmasta kidasta, lukuunottamatta Meher Alia, joka oli +välttänyt tuhon, mutta menettänyt järkensä. + +Minä kysyin: "Eikö minulla ole mitään pelastumisen mahdollisuutta?" +Vanhus vastasi: "On yksi ainoa keino, mutta se on erittäin vaikea. +Minä ilmoitan sen teille, mutta sitä ennen teidän tulee kuulla tarina +eräästä persialaistytöstä, joka aikoinansa eli tuossa nautinnon +kartanossa. Eriskummaisempaa ja sydäntäsärkevämpää murhenäytelmää ei +ole tämän maan päällä milloinkaan nähty." -- + +Samassa kantajat ilmoittivat junan saapuvan. Niin pian? Me kokosimme +kiireesti tavaramme junan tullessa asemalle. Eräs englantilainen +herrasmies, joka nähtävästi oli vast'ikään herännyt unestansa, katseli +ensimmäisen luokan vaunun ikkunasta yrittäen saada selkoa aseman +nimestä. Matkakumppanimme havaittuansa hän huudahti: "Hei!" ja kutsui +hänet omaan osastoonsa. Me, joka matkustimme toisessa luokassa, emme +saaneet tilaisuutta ottaa selkoa siitä, kuka mies oli, enempää kuin +siitäkään, miten hänen tarinansa päättyi. + +Minä sanoin: "Mies nähtävästi piti meitä houkkioina ja petteli meitä +piloillaan. Tarina on pelkkää keksintöä alusta loppuun asti." Seuraava +kiista johti elinkautiseen välienrikkoutumiseen minun ja teosofisen +sukulaiseni kesken. + + + + +VOITTO + + +Hän oli prinsessa Adzhita. Ja kuningas Narajanin hovirunoilija ei ollut +milloinkaan häntä nähnyt. Lausuessaan kuninkaalle uutta runoelmaansa +hän aina koroitti ääntänsä senverran, että se kuului salia kiertävillä +peitetyillä parvekkeilla olevien näkymättömien kuulijoiden korvaan. Hän +lähetti laulunsa kohti sitä saavuttamattomissa olevaa tähtien maailmaa, +missä se kiertotähti, joka vallitsi hänen kohtaloitansa, loisti +tuntemattomana ja katsetta piillen. + +Jokin varjo saattoi häämöttää hänen silmiinsä verhon takaa. Hänen +korviinsa saattoi kantautua kaukaa jokin hiljainen helinä, joka sai +hänet uneksimaan nilkoista ja niiden joka askelella laulavista pienistä +kultaisista kellosista. Ah, ne sirot rusojalat koskettelivat maan +tomua niinkuin Jumalan armo langennutta! Runoilija oli ne nostanut +alttarille, sydämeensä, missä hänen syntyvä laulunsa noudatteli noiden +kultaisten tiukujen säveliä. Hän tiesi aina varsin varmasti, kenen +varjo verhon takaa häämötti ja kenen nilkkatiukujen helinä sekaantui +hänen sydämensä tykytykseen. + +Mandzhari, prinsessan kamarineito, kulki virralle mennessään runoilijan +asunnon ohi ja muisti joka päivä salavihkaa vaihtaa muutamia +sanoja hänen kanssaan. Havaitessaan tien autioksi ja maan hämäriin +verhoutuneeksi hän astui rohkeasti runoilijan huoneeseen ja istui hänen +mattonsa kulmalla. Harson väri ja hiuksiin pistetty kukka osoittivat +hänen pukeutuneen hieman tavallista huolellisemmin. + +Ihmiset hymyilivät ja kuiskailivat, ja heitä ei sopinutkaan siitä +moittia. Runoilija Shekhar näet ei milloinkaan huolinut salata sitä +tosiasiaa, että nämä kohtaukset olivat hänelle ilmeiseksi iloksi. + +Tytön nimi merkitsi _kukkaskiehkuraa_. Tavalliselle kuolevaiselle +se epäilemättä oli riittävän suloinen. Mutta Shekhar lisäsi nimeä +omalla tavallansa: hän nimitti neitoa Kevätkukkasten kiehkuraksi. Ja +tavalliset kuolevaiset ne pudistelivat päätänsä ja sanoivat: Jopa nyt +jotakin! + +Runoilijan laulamissa kevätlauluissa kevätkukkasten kiehkuraa +lakkaamatta ylistettiin. Kuningas vilkutti ja hymyili sen kuullessaan, +ja runoilija hymyili puolestaan hänkin. + +Kuningas saattoi häneltä tiedustella: "Onko mehiläisen tehtävänä +ainoastaan kevään kartanolla hyriseminen?" + +Runoilija vastasi: "Ei, sen pitää lisäksi imeä hunajaa kevätkukkasten +kiehkurasta." + +Silloin kaikui nauru kuninkaan salissa. Ja kerrottiinpa, että prinsessa +Adzhitakin nauroi nähdessään neitonsa omaksuvan runoilijan hänelle +antaman nimen, ja Mandzhari oli sydämestään iloinen. + +Niin tosi ja väärä maailmassa toisiinsa sekaantuvat -- ja siihen, mitä +Jumala luo, ihminen lisää omat koristeensa. + +Vain se oli puhdasta totta, mitä runoilija lauloi. Aiheena oli Krishna, +rakastava jumala, ja Radha, rakastettu, Ikuinen Mies ja Ikuinen Nainen, +suru, joka juontuu aikojen alusta, ja ilo, jolla ei ole loppua. +Näiden laulujen totuuden todisti sisimmässä sydämessään jokainen, +kerjäläisestä kuninkaaseen asti. Runoilijan laulut elivät kaikkien +huulilla. Kuun vähänkin kimmeltäessä ja suvituulen vienoimminkin +hengittäessä hänen laulunsa helkkyivät ilmoille ikkunoista ja +pihamailta, purjevenheistä ja maantien puitten varjosta, lukemattomien +äänien kantamina. + +Niin päivät kuluivat onnellisesti. Runoilija lausuili, kuningas +kuunteli, muut kuulijat osoittivat suosiotansa, Mandzhari kulki yhä +edelleenkin runoilijan asunnon ohi virralle mennessään -- parvekkeen +verhon takaa väikkyi näkyviin varjo, ja kaukaa kuului pienten +kultaisten kellosten helinä. + +Juuri niihin aikoihin lähti kotoansa etelästä valloitusretkellensä +eräs runoilija. Hän saapui kuningas Narajanin luo Amarapurin +kuningaskuntaan. Hän seisoi valtaistuimen edessä ja lausui säkeitä +kuninkaan ylistykseksi. Hän oli matkallansa haastanut kilpasille kaikki +hovirunoilijat, ja hänen voittokulkunsa oli ollut keskeytymätön. + +Kuningas otti hänet vastaan kunnioittavasti ja virkkoi: "Runoilija, +minä lausun sinut tervetulleeksi." + +Pundarik, runoilija, vastasi ylpeästi: "Valtias, minä vaadin sotaa." + +Shekhar, kuninkaan hovirunoilija, ei tietänyt, kuinka uskaltaisi käydä +runolliseen taisteluun. Yöllä hän ei päässyt uneen. Pimeässä ahdisteli +hänen mielikuvitustansa kuuluisan Pundarikin valtava hahmo, hänen +käyrämiekkaa muistuttava nenänsä ja korskasti kallistettu päänsä. + +Shekhar astui seuraavana aamuna areenalle vapisevin sydämin. +Istuinpaikat olivat yltympäri täynnä kuulijoita ja katselijoita. + +Runoilija tervehti kilpakumppaniansa hymyillen ja kumartaen. Pundarik +vastasi tervehdykseen hieman päätänsä nyökäyttämällä ja kääntyi +merkitsevästi hymyillen silmäilemään ihastelevien seuralaistensa +joukkoa. + +Shekhar loi silmäyksen kohti korkeata peitettyä parveketta ja tervehti +mielessään sydämensä valtiatarta lausuen itsekseen: "Jos minä suoriudun +voittajana tämän päivän taistelusta, niin sinun voitollinen nimesi on +tuleva koroitetuksi kunniaan ja kirkkauteen." + +Torvi soi. Väkijoukko nousi seisaalleen ja huusi voittoa kuninkaalle. +Avaraan valkoiseen viittaan puettu kuningas saapui saliin hitain +askelin, kuin syksyn vyöryvä pilvi, ja istuutui valtaistuimellensa. + +Pundarik nousi, ja laaja sali hiljeni. Pää kohotettuna ja rinta +korkeana hän alkoi ukkosäänin lausua kuningas Narajanin ylistystä. +Hänen sanansa murtuivat salin seiniin kuin meren valtavat mainingit +ja tuntuivat tärisyttävän kuuntelevien kylkiluita. Kun hän siinä +taidokkaasti luetteli Narajanin nimen eri merkityksiä ja kutoi jokaisen +nimeen kuuluvan kirjaimen säkeittensä verkkoon kaikenlaisia yhdistelmiä +käytellen, niin hänen hämmästyneet kuulijansa tuskin kykenivät +hengittelemään. + +Vielä muutamia minuutteja senjälkeen, kun hän jo oli istuutunut, hänen +äänensä kaiku värisi kuninkaan linnan lukemattomissa pylväissä ja +tuhansissa sanattomissa sydämissä. Oppineet professorit, joita oli +saapunut kaukaisista maista, kohottivat oikeata kättänsä ja huusivat: +Hyvä! + +Kuningas loi silmäyksen Shekharin kasvoihin, ja Shekhar puolestaan +kohotti hetkiseksi kärsivän katseensa valtiaaseensa ja nousi sitten +niinkuin haavoittunut hirvi ajajien lähetessä. Hänen kasvonsa olivat +kalpeat, hänen ujoutensa melkein naisellinen; hänen hento, nuorekas +vartalonsa näytti olevan valmis helisemään soittimena vähimmästäkin +kosketuksesta, niinkuin kiinteästi viritetty vina. + +Hänen päänsä oli painuksissa, hänen äänensä kaikui heikkona, kun hän +aloitti. Muutamat ensimmäiset säkeet olivat tuskin kuuluvat. Sitten hän +hitaasti kohotti päätänsä, ja hänen kirkas, pehmeä äänensä nousi kohti +taivasta niinkuin värähtelevä tulenliekki. Hän aloitti esittämällä +muinaisten aikojen hämäriin häipyvää kuninkaallisen suvun historiaa ja +kuvaili sitä aina nykyisiin aikoihin asti kertoen sen lakkaamattomasta +urhoollisuudesta ja verrattomasta ylevämielisyydestä. Hän kiinnitti +katseensa kuninkaan kasvoihin, ja kuningassukuun kohdistuva kansan syvä +ja ilmilausumaton rakkaus kohosi kuin suitsutuksena hänen laulussaan +kietoen valtaistuinta joka puolelta. Ennen istuutumistansa hän lausui +viimeisiksi sanoikseen: "Valtiaani, toiset voinevat leikkiä paremmin +sanoilla, mutta kukaan ei rakasta sinua hartaammin kuin minä." + +Kuulijoiden silmät olivat kyynelten vallassa, ja kiviseinissä kaikuivat +voitonhuudot. + +Tuota kansanomaista tunteenpurkausta pilkaten, ylväästi päätänsä +pudistaen ja ivallisesti hymyillen Pundarik nousi ja sinkosi +kuuntelijoille kysymyksen: "Onko olemassa mitään sanoja korkeampaa?" +Samassa sali jo jälleen hiljeni. + +Sitten hän ihmeteltävää oppineisuutta osoittaen todisti, että alussa +oli Sana ja että Sana oli Jumala. Hän keräsi valtavan määrän pyhien +kirjojen lausumia ja rakensi Sanalle alttarin, jonka varassa se kohosi +kaikkea muuta taivaassa ja maan päällä olevaa korkeammalle. Hän toisti +kysymyksensä valtavin äänin: "Onko olemassa mitään sanoja korkeampaa?" + +Hän silmäili ylpeästi ympärillensä. Kukaan ei uskaltanut ottaa vastaan +hänen haastettansa, ja hän istuutui verkalleen, niinkuin jalopeura, +joka on vast'ikään saanut uhristansa täyden aterian. Oppineet huusivat: +Hyvä! Kuningas vaikeni ihmetellen, ja runoilija Shekhar tunsi itsensä +ihan mitättömäksi tuon hämmästyttävän oppineisuuden rinnalla. +Laulukilpailu oli siltä päivältä lopussa. + + * * * * * + +Seuraavana päivänä Shekhar aloitti laulunsa. Se oli niiltä ajoilta, +jolloin lemmenhuilun sävelet ensimmäisen kerran saivat väräjöimään +Vrindan metsän liikkumatonta ilmaa. Paimennaiset eivät tietäneet, +kuka oli soittelija ja mistä soitanto kuului. Toisinaan se näytti +tulevan suvituulen sydämestä ja toisinaan pilvenhaituvista, jotka +väikkyivät kukkulan laella. Se toi kutsuvia viestejä auringonnousun +maasta, ja sen huokauksessa asui päivänlaskun viimeinen haikeus. Tähdet +tuntuivat olevan sävelaukkoina soittimessa, joka upotti sointuihinsa +yön unelmat. Sävelet tuntuivat purkautuvan yht'äkkiä esiin kaikilta +tahoilta, vainioilta ja lehdoista, varjoisilta kujilta ja yksinäisiltä +poluilta, taivaan heleästä sinestä ja nurmen nuoresta vihreydestä. He +eivät tietäneet sen tarkoitusta eivätkä löytäneet sanoja ilmaistakseen +sydämensä kaipausta. Kyynelet täyttivät heidän silmänsä, ja heidän +elämänsä näytti ikävöivän kuolemaa tuhoojaksensa. + +Shekhar unohti kuulijansa, unohti voimain mittelyn vastustajansa +kanssa. Hän seisoi siinä yksinään ajatustensa keskellä, jotka humisivat +ja värisivät hänen ympärillänsä niinkuin lehdet suvituulessa, ja lauloi +Huilulauluansa. Hänen mielessään oli näkynä kuva, joka oli saanut +hahmonsa varjoleikistä, ja etäisten askeleiden aiheuttama hiljainen +helinä. + +Hän istuutui. Kuulijoita värisytti sanomattoman ilon alakuloinen +tunto, rajaton ja epämääräinen, ja he unhottivat osoittaa hänelle +suosiotansa. Tuon tunnon häivyttyä Pundarik astui valtaistuimen eteen +ja haastoi kilpakumppaninsa määrittelemään, kuka tuo Rakastaja oli ja +kuka oli Rakastettu. Hän silmäili pöyhkeästi ympärillensä, hymyili +seuralaisilleen ja kysyi sitten uudelleen: "Kuka on Krishna, rakastaja, +ja kuka on Radha, rakastettu?" + +Sitten hän alkoi eritellä noiden nimien juuria -- ja niiden merkitysten +erilaisia selityksiä. Hän esitti erinomaisen taitavasti hämmästyneelle +kuulijakunnalle kaikkien metafyysillisten koulukuntien teorioihin +sisältyvät vaikeudet. Hän erotti jokaisen noihin nimiin sisältyvän +kirjaimen naapureistansa ja ahdisti niitä sitten vääjäämättömällä +logiikallansa, kunnes ne merkityksettöminä putosivat maan tomuun. +Sitten hän ne jälleen nosti ja sommitteli niistä uuden merkityksen, +jota ovelinkaan sanansaivartelija ei ollut milloinkaan ennen keksinyt. + +Oppineet olivat haltioissaan. He osoittivat äänekkäästi suosiotansa, +ja yleisö noudatti heidän esimerkkiänsä erehtyen uskomaan, että olivat +sinä päivänä nähneet ihmeellisen älyn repivän hajalle viimeisenkin +totuutta salaavan verhon kappaleen. Hänen suunnattoman taidonnäytteensä +suoritus hurmasi heidät siinä määrin, että he unohtivat itseltänsä +kysyä, oliko sen takana mitään totuutta. + +Kuninkaan mieli oli täynnä ihmettelyä. Koko ilmakehä oli nyt puhdas +musiikin haaveista, ja ympäröivä maailma näytti ihan toisenlaiselta +kuin ennen: nuoren raikkaan nurmen sijalla oli vankka valtatie, +murskatulla kivellä tasoitettu ja lujitettu. + +Yleisön mielestä heidän oma runoilijansa näytti pelkältä poikaselta +verrattuna tähän jättiläiseen, joka asteli aivan vaivattomasti raivaten +joka askelella tieltänsä vaikeuksia sanojen ja ajatusten maailmassa. He +tajusivat ensi kerran selvästi, että heidän Shekharinsa kirjoittamat +runoelmat olivat typerän yksinkertaisia ja että oikeastaan oli pelkkä +sattuma, etteivät he itse olleet niitä sepittäneet. Ne eivät olleet +uusia, vaikeita, opettavia eivätkä tarpeellisiakaan. + +Kuningas yritti yllyttää runoilijaansa terävillä katseillaan, yritti +vaieten yllyttää häntä viimeiseen ponnistukseen. Mutta Shekhar ei ollut +tietävinään, istuihan vain paikallaan. + +Kuningas vihastui ja astui valtaistuimeltansa -- riisui helmikäätynsä +ja laski sen Pundarikin päähän. Kaikki salissa-olijat osoittivat +äänekkäästi suosiotansa. Parvekkeelta kuului hiljaista hameiden kahinaa +ja kultaisten vyötiukujen helinää. Shekhar nousi paikaltansa ja lähti +salista. + + * * * * * + +Kuun kavennut sirppi tuskin ollenkaan valaisi tummaa yötä. Shekhar, +runoilija, otti käsikirjoituksensa hyllyistänsä ja keräsi ne lattialle. +Eräät niistä sisälsivät hänen varhaisimpia teoksiansa, jotka hän oli +melkein unohtanut. Hän käänteli sivuja lukien kohdan sieltä, toisen +täältä. Ne näyttivät kaikki hänestä vaivaisilta ja jokapäiväisiltä -- +pelkkiä sanoja ja lapsellisia soinnutteluja! + +Hän repi kappaleiksi kirjan toisensa jälkeen, heitti ne tulikattilaan +ja virkkoi: "Sinulle, sinulle, minun ihanaiseni, minun tuleni! Sinä +olet palanut minun sydämessäni kaikkina näinä turhina vuosina. Jos +elämäni olisi kultakappale, niin se kestäisi koettelemuksensa siitä +kirkastuen, mutta se onkin vain tallattua nurmea, ruohoa, josta ei jää +jäljelle muuta kuin tämä kourallinen tuhkaa." + +Yön hetket kuluivat. Shekhar avasi huoneensa ikkunat. Hän levitti +vuoteellensa valkoisia lempikukkiansa, jasmiineja, tuberosia ja +päivänkukkia, toi makuuhuoneeseensa kaikki asunnostaan löytämänsä +lamput ja sytytti ne. Sitten hän sekoitti hunajaan jonkin myrkyllisen +juuren ydinmehua, joi sen ja painautui vuoteeseensa. + +Käytävästä oven ulkopuolelta kuului kultaisten nilkkatiukujen helinä, +ja ilmanhenki toi huoneeseen vienon tuoksun. + +Runoilija lepäsi vuoteessaan silmiänsä avaamatta ja lausui: +"Valtiattareni, oletteko vihdoin palvelijaanne armahtanut ja tullut +hänen luoksensa?" + +Lempeä ääni kuului vastaavan: "Runoilijani, minä olen tullut." + +Shekhar avasi silmänsä -- ja näki vuoteensa vieressä naishahmon. + +Hänen näkönsä oli käynyt himmeäksi. Ja hänestä tuntui siltä, kuin se +varjon väikkeestä luotu kuva, jota hän oli aina säilyttänyt alttarilla +sydämensä syvimmässä, olisi hänen viimeisenä hetkenänsä astunut +ulkoiseen maailmaan näkemään hänen kasvojansa. + +Nainen lausui: "Minä olen prinsessa Adzhita." + +Runoilija nousi ankarin ponnistuksin istualleen. + +Prinsessa kuiskasi hänen korvaansa: "Kuningas ei ole kohdellut teitä +oikeudenmukaisesti. Kilpataiston voittaja olette te, minun runoilijani, +ja minä olen tullut kruunaamaan teitä voiton kruunulla." + +Hän otti kaulaltansa kukkaseppelen ja laski sen hänen hiuksillensa, ja +runoilija vaipui vuoteeseensa kuoleman koskettamana. + + + + +OLIPA KERRAN KUNINGAS + + +"Olipa kerran kuningas." + +Kun olimme lapsia, emme ollenkaan halunneet tietää, kuka sadun kuningas +oli. Samantekevää, oliko hänen nimensä Shiladitja vai Shaliban, asuiko +hän Kashissa vai Kanaudzhissa. Seitsenvuotiaan poikasen sydämen sai +sykähtelemään, ilosta sykähtelemään tämä totuuksista korkein, tämä +kaikkien todellisuuksien todellisuus: "Olipa kerran kuningas." + +Nykyisen ajan lukijat ovat paljoa tarkempia ja vaateliaampia. +Kuullessaan tarinan alkavan siten he kohta paneutuvat kriitillisiksi +ja epäluuloisiksi. He suuntaavat tieteen valonheittäjän tarumaiseen +hämäryyteen ja tiedustelevat: "Mikä kuningas?" + +Tarinain-kertojat ovat hekin muuttuneet paljoa täsmällisemmiksi. +He eivät enää tyydy vanhaan epämääräiseen "Olipa kerran kuningas", +vaan omaksuvat syvästi oppineen ilmeen ja aloittavat: "Olipa kerran +kuningas, jonka nimi oli Adzhatasatru." + +Nykyaikaisen lukijan uteliaisuus ei kumminkaan ole niin helposti +tyydytetty. Hän silmäilee tarinankertojaa tieteellisten silmälasiensa +läpi ja kysyy jälleen: "Mikä Adzhatasatru?" + +"Jokainen koulupoika tietää", jatkaa silloin tarinoitsija, +"että Adzhatasatruja on ollut kolme. Ensimmäinen heistä syntyi +kahdennellakymmenennellä vuosisadalla ennen Kristusta ja kuoli aivan +pienenä, kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäisenä. Valitan kovin, +että on mahdotonta löytää mistään luotettavasta lähdekirjasta hänen +hallitustansa koskevia tietoja. Toisen Adzhatasatrun historioitsijat +tuntevat paremmin. Jos katsotte Historiallisesta tietosanakirjasta..." + +Näin pitkälle ehdittyä nykyaikaisen lukijan epäilykset ovat haihtuneet. +Hän tuntee voivansa varmasti luottaa tarinoitsijaansa. Hän ajattelee: +"Nytpä saamme tutustua tarinaan, joka on sekä opettava että hyödyttävä." + +Kuinka mielellämme me pettelemmekään itseämme! Meissä on kaikissa +salainen pelko, että meitä voidaan pitää tietämättöminä. Ja loppujen +lopuksi me sittenkin päädymme tietämättömyyteen, joskin pitkiä +kiertoteitä kulkien. + +Englantilainen sananlasku sanoo: "Jos et minulta kysy, niin minä en +sinulle valehtele." Seitsenvuotias satua kuunteleva poika ymmärtää tuon +täydellisesti: hän pidättyy kysymästä satua kerrottaessa. Niin ollen +sen puhdas ja kaunis epätodellisuus pysyy paljaana ja viattomana kuin +vastasyntynyt lapsonen, läpikuultoisena kuin itse totuus, kirkkaana +kuin raikas lähteensilmä. Meidän nykyaikaisten esittämän mahtipontisen +ja oppineen valheen sitävastoin täytyy varjella todellinen olemuksensa +koristeltuna ja peitettynä. Ja jos missään kohdassa ilmenee +vähäisinkään petoksen tirkistysreikä, niin lukija kääntyy pois +vastenmielisyyttä teeskennellen, ja tekijä menettää maineensa. + +Nuoruudessamme me tajusimme kaikki kauniit asiat ja keksimme sadun +kauneudet oman pettämättömän tietomme nojalla. Me emme milloinkaan +välittäneet niin hyödyttömästä asiasta kuin tiede. Me välitimme vain +totuudesta. Ja meidän turmeltumattomat pienet sydämemme tiesivät hyvin, +missä Totuuden kristallipalatsi sijaitsi ja miten sinne päästiin. +Nykyjään edellytetään, että kirjoitamme kokonaisia sivuja tosiasioita, +vaikka totuus onkin vain tämä: + +"Olipa kerran kuningas." + +Minä muistan varsin hyvin sen illan Kalkuttassa, jolloin satu sai +alkunsa. Oli satanut ja myrskynnyt lakkaamatta. Koko kaupunki oli +tulvan vallassa. Meidänkin kadulla oli vettä polveen saakka. Minä +toivoin hartaasti, olinpa melkein vakuutettukin, ettei opettajani +pääsisi sinä iltana tulemaan. Minä istuin jakkaralla kuistikon +etäisessä kulmassa ja katselin kadulle. Sydämeni tykytti yhä +kiivaammin. Minä kiinnitin katseeni alinomaa sateeseen, ja kun se +alkoi laantua, minä rukoilin niin hartaasti kuin osasin: "Hyvä Jumala, +anna sataa rankemmin puoli kahdeksaan asti". Minä näet uskoin, +ettei sateella ollut mitään muuta tehtävää kuin suojella eräänä +iltana jossakin Kalkuttan sokkelossa istuvaa poikasta opettajan +kauhistuttavista kynsistä. + +Ellei rukoukseni liene ollut syynä, esti joka tapauksessa karkeampi +luonnonlaki sadetta taukoamasta. + +Mutta opettajaani se valitettavasti ei estänyt tulemasta. + +Määrättynä hetkenä minä näin hänen sateenvarjonsa sukeltavan esiin +kadun käänteestä. Toivon suuri saippuakupla särkyi, ja sydämeni tuntui +pakahtuvan. Jos kuoleman jälkeen tulee vastaava rangaistus rikokselle, +niin varmaa on, että opettajani syntyy minuna ja minä synnyn +opettajanani. + +Kohta hänen sateenvarjonsa nähtyäni minä juoksin äitini huoneeseen. +Äitini ja isoäitini istuivat toisiansa vastapäätä pelaten korttia +lampun valossa. Minä syöksyin huoneeseen, heittäydyin vuoteeseen äitini +luo ja sanoin: + +"Äiti rakas, opettaja on tullut, ja minun päätäni särkee kovin; enkö +pääse tänään vapaaksi?" + +Minä toivon, ettei yhdenkään lapsosen sallita lukea tätä tarinaa, +ja luotan ehdottomasti siihen, ettei sitä sijoiteta koulujen oppi- +tai lukukirjoihin. Minä näet menettelin kovin huonosti enkä saanut +minkäänlaista rangaistusta. Päinvastoin: jumalattomuuteni menestyi +erinomaisesti. + +Äitini sanoi minulle: "Olkoon menneeksi" ja lisäsi, palvelijattaren +puoleen kääntyen: "Sano opettajalle, että hän saa lähteä takaisin." + +Oli aivan selvää, ettei äiti pitänyt sairauttani kovin vakavana, koska +hän jatkoi peliänsä sen enempää asiasta välittämättä. Minä puolestani +puskin pääni pielukseen ja nauroin mieleni hyväksi. Me ymmärsimme +toisemme täydellisesti, äitini ja minä. + +Mutta jokainen varmaan tietää, kuinka vaikeata on seitsenvuotiaan +poikasen kauan teeskennellä sairautta. Suunnilleen minuutin kuluttua +minä kävin ahdistamaan isoäitiäni: "Mummo, kerrohan minulle satu." + +Minun täytyi pyytää moneen kertaan. Mummo ja äiti jatkoivat peliänsä +minusta ollenkaan huolimatta. Vihdoin sanoi äiti: "Olehan hiljaa, +lapsi. Odota kunnes olemme päättäneet pelimme." Mutta minä pyysin +pyytämistäni: "Mummo, kerro minulle satu." Äidille minä annoin +sen neuvon, että hän voi päättää pelin huomenna -- nyt hänen piti +välttämättä sallia isoäidin kertoa minulle satu. + +Vihdoin äiti heitti kortit käsistään ja virkkoi: "On parasta, että +teet mitä hän pyytää. Minä en hänestä selviydy." Hän kenties johtui +ajattelemaan, ettei hänellä itsellänsä olisi huomenna ikävystyttävää +opettajaa, kun minun sitävastoin oli jälleen siedettävä tuhmia +oppituntejani. + +Äidin myönnyttyä minä syöksyin mummon luo, tartuin hänen käteensä +ja ihastuneena hypähdellen vedin hänet moskiittiverkkoni suojaan +vuoteelle. Minä syleilin innoissani pielusta, hyppelin edestakaisin ja +hieman tyynnyttyäni sanoin: "No, mummo, annahan kuulua!" + +Mummo jatkoi: "Ja kuninkaalla oli kuningatar." Alku oli hyvä. Hänellä +oli vain yksi. + +Satujen kuninkailla on yleensä kuningattaria runsaat määrät. Ja kohta, +kun kuulemme, että kuningattaria on kaksi, sydämemme alkaa masentua. +Toinen niistä on varmaan onneton. Mutta mummon sadussa tuo vaara oli +vältetty. Kuninkaalla oli yksi ainoa kuningatar. + +Sitten saamme kuulla, ettei kuninkaalla ollut poikaa. Seitsenvuotiaana +minä en ymmärtänyt, miksi tuosta huolisi, vaikka ei poikaa ollutkaan. +Saattoihan hän olla pelkäksi vastukseksi. + +Ei hämmästytä meitä kovin sekään, kun kuulemme kuninkaan lähteneen +metsän yksinäisyyteen harjoittamaan lihankidutusta saadakseen pojan. +Yksi ainoa asia olisi voinut saada minut pakenemaan metsään: halu +vapautua opettajastani! + +Niin kuningas jätti kotiin kuningattaren ja pienen tyttärensä, joka +kasvoi kauniiksi prinsessaksi. + +Kuluu kaksitoista vuotta, ja kuningas jatkaa ankaroita harjoituksiansa +koko tuona aikana milloinkaan ajattelematta kaunista tytärtänsä. +Prinsessa on ehtinyt nuoruutensa täyteen kukoistukseen. Naimaikä +on jo ohi, mutta kuningasta ei kuulu palaavaksi. Ja kuningatar on +suruun menehtyä ja huutaa: "Pitääkö minun rakkaan tyttäreni kuolla +naimattomana? Voi minua! Kuinka kova onkaan kohtaloni." + +Sitten kuningatar lähetti miehiä kuninkaan luo vakavasti kehoittamaan +häntä palaamaan yhdeksi ainoaksi yöksi ja nauttimaan yhden ainoan +aterian palatsissaan. Ja kuningas suostui. + +Kuningatar keitti omin käsin ja mitä huolellisimmin kuusikymmentäneljä +eri ruokalajia, valmisti odotetulle santelipuisen istuimen ja järjesti +ruoan kultaisiin kulhoihin ja hopeisiin maljoihin. Prinsessan oli +määrä seisoa istuimen takana, kädessään viuhka, riikinkukonsulista +valmistettu. Kaksitoistavuotisen poissaolonsa jälkeen kuningas palasi +taloonsa, ja prinsessa häilytti viuhkaa kirkastaen koko huoneen +kauneudellansa. Kuningas silmäili tyttärensä kasvoja ja unohti nauttia +ruokia. + +Vihdoin hän kysyi kuningattareltansa: "Kuulehan, kuka on tuo tyttö, +jonka kauneus loistaa kuin jumalattaren kultainen kuva? Kenen tytär hän +on?" + +Kuningatar löi otsaansa ja huudahti: "Voi, kuinka onneton on kohtaloni! +Etkö tunne omaa tytärtäsi?" + +Kuningas hämmästyi kovin. Vihdoin hän sanoi: "Pieni tyttäreni on +kasvanut naiseksi." + +"Kuinkapa muuten?" virkkoi kuningatar huoaten. "Etkö tiedä, että on +kulunut kaksitoista vuotta?" + +"Miksi et ole häntä naittanut?" kysyi kuningas. + +"Sinä olit poissa", vastasi kuningatar, "ja kuinka olisinkaan löytänyt +hänelle sopivan puolison?" + +Kuningas kovin kiihtyi. "Ensimmäisen miehen, jonka näen huomenna +palatsista lähtiessäni, tulee hänet naida." + +Prinsessa häilytteli yhä sulkaviuhkaansa, ja kuningas päätti ateriansa. + +Seuraavana aamuna palatsista lähtiessään kuningas näki erään bramaanin +pojan keräämässä risuja metsästä palatsin porttien ulkopuolelta. Poika +oli suunnilleen seitsemän tai kahdeksan vuoden ikäinen. + +Kuningas lausui: "Minä naitan hänelle tyttäreni." + +Kukapa voi vastustaa kuninkaan käskyä. Poika kutsuttiin heti, ja hän ja +prinsessa vaihtoivat hääseppeleitä. + +Siihen asti ehdittyä minä painauduin viisaan mummoni kupeeseen ja +tiedustelin häneltä innokkaasti: "Entä sitten?" + +Sydämeni syvyydessä oli harras halu päästä itse tuon onnellisen +seitsenvuotiaan risujenkerääjän sijaan. Sade humisi illan +hiljaisuudessa. Vuoteeni vieressä oleva savilamppu tuskin paloi. Mummon +ääni hyrisi hänen siinä satua kertoessaan. Ja kaikki nämä seikat saivat +herkästi uskovassa sydämessäni syntymään sen ajatuksen, että minä olin +joskus aamun hämärissä keräillyt risuja jonkun tuntemattoman kuninkaan +valtakunnassa, ja kohtapa olimme vaihtaneet seppeleitäkin, minä ja +prinsessa, suloinen kuin Kauneuden jumalatar. Hänellä oli hiuksissaan +kultainen side ja kultaiset renkaat korvissaan. Hänen kaulakäätynsä +ja rannerenkaansa olivat kultaiset, kultaiset vitjat kiersivät hänen +vyötäisiänsä, ja hänen nilkoissaan helisivät kultaiset tiukurenkaat. + +Jos isoäitini olisi ollut kirjailija, kuinka paljon selityksiä +hänen olisikaan pitänyt antaa tämän pienen tarinan johdosta! +Ensinnäkin kysyisi jokainen, miksi kuningas jäi metsän yksinäisyyteen +kahdeksitoista vuodeksi. Toiseksi: minkätähden kuninkaantytär ei +joutunut sinä aikana naimisiin? Asiaa pidettäisiin mielettömänä. + +Ja jos olisikin päästy niin pitkälle ilman riitaa, niin naimisiinmenon +johdosta joka tapauksessa syntyisi kova meteli. Ensinnäkään siitä ei +tullut mitään. Toiseksi: kuinka voi tulla kysymykseenkään naimaliitto +sotilaskastiin kuuluvan prinsessan ja papilliseen bramaanikastiin +kuuluvan pojan kesken? Hänen lukijansa olisivat heti ajatelleet hänen +salaa saarnaavan yhteiskunnallisia perintätapojamme vastaan ja olisivat +kirjoittaneet kirjeitä sanomalehtiin. + +Niinpä rukoilenkin, että isoäitini syntyisi jälleen isoäidiksi ja ettei +kohtalon kirous saisi häntä syntymään maailmaan onnesta osattomaksi +jääneen tyttärenpoikansa hahmossa. + +Sydän iloa ja ihastusta sykähdellen minä senvuoksi kysyin mummolta: +"Entä sitten?" + +Mummo jatkoi: Sitten prinsessa kovin murheellisena otti mukaansa +pienen puolisonsa, rakennutti suuren palatsin, jossa oli seitsemän +sivurakennusta, ja alkoi hellästi vaalia puolisoansa. + +Minä hypähtelin vuoteessani, tartuin vieläkin lujemmin pielukseen ja +kysyin: "Entä sitten?" + +Mummo jatkoi: Pieni poika kävi koulua ja oppi opettajiltansa paljon +asioita, ja kun hän kasvoi suuremmaksi, hänen toverinsa alkoivat +häneltä tiedustella: "Kuka on se kaunis nainen, joka asuu kanssasi +siinä palatsissa, jossa on seitsemän sivurakennusta?" + +Bramaaninpoika oli halukas tietämään, kuka hän oli. Hän muisti vain +eräänä päivänä olleensa risuja keräämässä ja joutuneensa kokemaan +ankaraa hämminkiä. Mutta kaikki tuo oli tapahtunut niin kauan sitten, +ettei hän voinut mitään selvästi muistaa. + +Niin kului neljä tai viisi vuotta. Hänen kumppaninsa kyselivät häneltä +alinomaa: "Kuka on se kaunis nainen, joka asuu seitsensiipisessä +palatsissa?" Ja bramaaninpoika koulusta palatessaan virkkoi +murheellisena prinsessalle: "Minun toverini kyselevät aina, kuka on se +nainen, joka asuu seitsensiipisessä palatsissa, ja minä en tiedä heille +mitään vastata. Sanohan, sano minulle kuka olet!" + +Prinsessa vastasi: "Jääköön toistaiseksi. Minä sanon sen sinulle +tuonnempana." Ja bramaaninpoika kysyi joka päivä uudelleen: "Kuka sinä +olet?" Ja prinsessa vastasi yhä: "Jääköön toistaiseksi. Minä sanon sen +sinulle tuonnempana." Niin kului jälleen neljä tai viisi vuotta. + +Vihdoin bramaaninpoika kävi kovin kärsimättömäksi ja sanoi: "Kaunis +nainen, ellet tänään minulle sano, kuka olet, niin minä lähden pois +tästä seitsensiipisestä palatsista." Prinsessa vastasi: "Minä sanon sen +sinulle varmaan huomenna." + +Seuraavana päivänä, koulusta palattuansa, bramaaninpoika pyysi: +"Sanohan minulle nyt kuka olet." Prinsessa vastasi: "Minä sanon sen +sinulle illallisen jälkeen, kun olet vuoteessasi." + +Bramaaninpoika sanoi: "Hyvä on", ja alkoi laskea tunteja yötä +odottaessaan. Ja prinsessa puolestaan sirotteli valkoisia kukkia +kultaiselle vuoteelle, sytytti kultaisen lampun, jossa paloi tuoksuva +öljy, pukeutui ihmeen kauniiseen siniseen pukuun ja alkoi laskea +tunteja yötä odottaessaan. + +Päätettyään sinä iltana ateriansa, jota oli kiihtymyksensä vuoksi +tuskin ollenkaan voinut nauttia, hänen puolisonsa, bramaaninpoika, +astui makuukammioon kultaisen vuoteen luo, jolle oli kukkia siroteltu, +ja virkkoi itsekseen: "Tänä yönä minä varmaankin saan tietää, kuka on +se kaunis nainen, joka asuu seitsensiipisessä palatsissa." + +Prinsessa aterioi siitä, mitä hänen puolisonsa oli jättänyt, ja astui +verkalleen makuukammioon. Hänen oli sinä yönä vastattava kysymykseen, +kuka oli se kaunis nainen, joka asui seitsensiipisessä palatsissa. Ja +kun hän asteli vuoteen luo sitä sanomaan, hän näki kukista madelleen +esiin käärmeen, joka oli purrut bramaaninpoikaa. Hänen poika-puolisonsa +lepäsi kukkavuoteessa kasvot kuoleman kalventamina. + +Sydämeni lakkasi äkkiä sykkimästä, ja minä kysyin tukahtunein äänin: +"Entä sitten?" + +Mummo sanoi: "Sitten..." + +Mutta mitäpä hyödyttäisi enää tarinaa jatkaa? Se vain johtaisi meidät +yhä mahdottomampiin asioihin. Seitsenvuotias poikanen ei tietänyt, että +jos kuoleman jälkeen onkin jokin "Entä sitten?" kukaan isoäidin isoäiti +ei kykene meille siitä mitään kertomaan. + +Lapsen usko ei kumminkaan tunnusta koskaan häviötänsä, se on valmis +tarttumaan itsensä Tuonen viittaan saadakseen hänet kääntymään. Hänestä +tuntuisi ylen vastenmieliseltä, että sellainen opettajattoman illan +tarina voisi niin äkkiä loppua. Senvuoksi isoäidin oli noudettava +tarinansa takaisin suuren Lopun ikuisesti suljetusta kammiosta. Hän +tekee sen kuitenkin kovin yksinkertaisesti: antaa vain ruumiin solua +banaaninvarren varassa virtaa alaspäin ja kutsuu jonkun noidan lukemaan +lukujansa. Mutta tänä sateisena yönä ja lampun himmeässä loisteessa +kuolema kadottaa poikasen mielessä kaiken kauhistavuutensa ja näyttää +ainoastaan yhden yön sikeältä unelta. Kun tarina on lopussa, niin uni +painaa umpeen väsyneet silmäluomet. Niin me lähetämme lapsen pienen +ruumiin unen varassa solumaan yli ajan tyynten vesien ja aamusella me +lausumme joitakin loitsuja tuodaksemme hänet takaisin elämän ja valon +maailmaan. + + + + +KOTIINTULO + + +Phatik Tshakravorti oli kylän poikien johtaja kaikissa heidän +salajuonissaan. Hänen mieleensä johtui uusi vallattomuus. Virran +rantaliejussa lepäsi iso tukki odottaen mastopuuksi muovautumista. Hän +päätti nyt, että heidän piti yhteisin voimin siirtää tukki paikoiltansa +ja vierittää se pois. Tukin omistaja tulisi varmaan vihastumaan ja +hämmästymään, ja heillä itsellään olisi siitä aimo huvi. Kaikki +hyväksyivät ehdotuksen ja ryhtyivät yksimielisesti sitä toteuttamaan. + +Mutta juuri silloin, kun leikki oli alkamassa, ilmestyi näyttämölle +Makhan, Phatikin nuorempi veli, ja istuutui sanaakaan sanomatta +hirrelle heidän eteensä. Pojat seisoivat hetkisen ällistyneinä. Eräs +joukosta tuuppasi häntä verraten hellävaroin ja kehoitti poistumaan +paikaltansa, mutta hän jäi paikalleen kehoituksesta vähääkään +välittämättä. Hän näytti nuorelta filosofilta, joka mietiskelee +kaikkien leikkien turhuutta. Phatik oli kiukuissaan. "Kuulehan, +Makhan", huudahti hän, "jos et lähde siitä ihan heti, niin minä sinut +löylytän!" + +Makhan vain siirtyi mukavampaan asentoon. + +Jos Phatik nyt mieli säilyttää yleisön nähden kuninkaallisen +arvovaltansa, niin selvää oli, että hänen piti toteuttaa uhkauksensa. +Mutta ratkaisevana hetkenä hänen rohkeutensa petti. Hänen hedelmällinen +henkensä keksi kuitenkin nopeasti uuden keinon, joka oli omansa +saattamaan hänen veljensä häviöön ja lisäksi tuottamaan poikien +parvelle lisää huvia. Hän käski vierittää tukin Makhanineen päivineen. +Makhan kuuli käskyn ja piti kunnia-asianansa olla vääjäämättä. Mutta +hän, samoinkuin muutkin maallisen kunnian tavoittelijat, unohti asiaan +liittyvän vaaran. + +Pojat alkoivat kaikin voimin vierittää tukkia huutaen: "Yks, kaks, +ko-olme!" Kolmeen asti ehdittyä tukki lähti, ja samassa oli menoteillä +myöskin Makhanin filosofia, maine ja kaikki. + +Kaikki toiset pojat huusivat ihastuksissaan kurkkunsa käheiksi, mutta +Phatik oli hieman pelästynyt. Hän tiesi, mitä nyt oli tuleva. Ja +aivan oikein: Makhan nousi Maaemon povelta sokeana kuin kohtalo ja +raivotarten tavoin huutaen. Hän hyökkäsi Phatikin kimppuun, kynsi hänen +kasvojansa, löi ja potki häntä ja juoksi sitten ulvoen kotiin. Draaman +ensimmäinen näytös oli suoritettu. + +Phatik pyyhki kasvonsa, istuutui rantaan uponneen venheen laidalle +ja alkoi pureksia jotakin ruohonkortta. Laituriin saapui alus, ja +siitä astui maihin keski-ikäinen, harmaahiuksinen ja tummaviiksinen +mies. Hän näki pojan istuvan siinä joutilaana ja tiedusteli häneltä +Tshakravortien asuntoa. Phatik pureksi yhä korttansa ja vastasi: +"Tuolla", mutta oli kerrassaan mahdotonta sanoa, mihin suuntaan hän +neuvoi. Vieras kysyi toistamiseen. Phatik heilutteli jalkojansa venheen +laidalla ja virkkoi: "Lähtekää silmittelemään." + +Mutta sitten saapui kotoa palvelija, joka ilmoitti äidin haluavan saada +puhutella Phatikia. Phatik kieltäytyi lähtemästä. Mutta palvelija +vallitsi tilannetta, tempasi hänet syliinsä ja lähti kantamaan +voimattoman raivon vallassa potkivaa ja tempovaa taakkaansa. + +Phatikin ehdittyä kotiin hänen äitinsä sai hänet näkyviinsä ja huusi +kiukkuisesti: "Joko taas olet lyönyt Makhania?" + +Phatik vastasi ärtyneesti: "Enkä ole; kuka sinulle on sellaista +uskotellut?" + +Hänen äitinsä huusi sitäkin äänekkäämmin: "Älä puhu perättömiä! +Oletpahan." + +Phatik virkkoi kiukkuisesti: "Enkä ole, saat sen uskoa. Kysy +Makhanilta!" Mutta Makhan piti parhaana pysyä aikaisemmassa +väitteessänsä. Hän sanoi: "Totta se on, äiti, Phatik löi minua." + +Phatikin kärsivällisyys oli jo lopussa. Sellaista vääryyttä hän +ei voinut sietää. Hän hyökkäsi Makhanin kimppuun ja mukiloi häntä +minkä ennätti. "Tuossa", huusi hän, "tuossa ja tuossa ja tuossa saat +valheistasi". + +Äiti asettui heti Makhanin puolelle ja hääti Phatikin pois paukuttaen +häntä kämmenpohjillansa. Kun sitten Phatik sysäsi hänet syrjään, hän +huudahti: "Mitä teetkään, sinä pieni vintiö! Lyötkö omaa äitiäsi?" + +Asiain ehdittyä tähän kriitilliseen vaiheeseen saapui taloon +aikaisemmin mainittu harmaapäinen vieras. Hän tiedusteli, mikä oli +hätänä. Phatik oli nolona ja häpeissään. + +Kun hänen äitinsä sitten astui kahakasta loitommalle ja silmäili +vierasta, niin hänen kiukkunsa muuttui hämmästykseksi. Hän näet tunsi +veljensä ja huudahti: "Sinäkö, Dada! Mistä tuletkaan?" + +Samalla hän kumarsi maahan asti ja kosketti veljensä jalkoja. Veli oli +lähtenyt pois paikkakunnalta pian hänen naimisiin mentyänsä ja oli +perustanut liikkeen Bombayhin. Hänen sisarensa oli menettänyt miehensä, +veljen vielä Bombayssä oleskellessa. Nyt Bishamber oli palannut +Kalkuttaan ja oli heti alkanut etsiä sisartansa. Kohta kun oli saanut +tietää hänen asuinpaikkansa, hän oli rientänyt häntä tervehtimään. + +Seuraavat päivät olivat täyden ilon päiviä. Veli tiedusteli, kuinka +oli poikien kasvatuksen laita. Sisar kertoi, että Phatikista oli +alinomainen kiusa: hän oli laiska, tottelematon ja hurjapäinen. Makhan +sitävastoin oli kultaisen kiltti, lauhkea kuin lammas ja erittäin +halukas lukemaan. Bishamber tarjoutui ystävällisesti vapauttamaan +sisarensa Phatikista, jonka lupasi ottaa kasvattaakseen omien lapsiensa +keralla Kalkuttassa. Leskeytynyt äiti suostui mielellään ehdotukseen. +Enon tiedustellessa, halusiko Phatik lähteä hänen mukanansa Kalkuttaan, +pojan ilo oli rajaton, ja hän virkkoi: "Kyllä haluan, eno!" Oli +ilmeistä, että halu tosiaankin hänen mielessänsä paloi. + +Phatikista vapautuminen oli äidille sanomaton huojennus. Hän +suhtautui poikaan ennakkoluuloisesti, ja veljesten kesken ei ollut +rakkaudentunteita vallitsemassa. Hän pelkäsi aina, että Phatik +jonakin kauniina päivänä upottaisi Makhanin virtaan, murskaisi hänen +pääkuorensa ottelussa tai syöksisi hänet jollakin muulla tavalla +onnettomuuteen. Samalla hän oli hieman pahoillaan siitä, että Phatik +ylen innokkaasti himoitsi päästä kotoa lähtemään. + +Kun asia oli valmiiksi puhuttu, Phatik tiedusteli enoltansa alinomaa, +milloin lähtö tapahtuisi. Hän oli koko päivän kuin tulisilla hiilillä +ja valvoi suurimman osan yötä. Hän testamenttasi Makhanille ikiajoiksi +ongenvapansa, ison leijansa ja pelipallonsa. Näinä eron hetkinä hän +tosiaankin suhtautui Makhaniin rajattoman auliisti. + +Heidän Kalkuttaan saavuttuansa Phatik sai tilaisuuden tutustua +tätiinsä, joka ei suinkaan iloinnut tästä tarpeettomasta +perheenlisäyksestä. Hänen mielestään omat pojat, kolme luvultansa, +antoivat jo aivan riittävästi tekemistä. Neljätoistavuotiaan +maalaispojan tuominen heidän joukkoonsa oli ankaraa levottomuutta +herättävä asia. Bishamberin olisi tosiaankin pitänyt hieman harkita, +ennenkuin menetteli niin varomattomasti. + +Tässä inhimillisten olosuhteiden maailmassa ei ole pahempaa vastusta +kuin neljäntoista vuoden ikäinen poika. Hän ei ole koristeellinen +enempää kuin hyödyllinenkään. On mahdotonta osoittaa hänelle +hellyyttä niinkuin pienelle poikaselle, ja hän on aina tiellä. Jos +hän lapsellisesti lavertelee, niin hän saa pikkulapsen nimen, ja jos +hän vastaa täysi-ikäisen tavalla, niin hän on julkea. Itse asiassa +moititaan hänen puhettansa aina ja joka suhteessa. Sitäpaitsi hän on +kovin vähän miellyttävässä kasvuiässänsä. Hän kasvaa vaatteistansa +sopimattoman nopeasti, hänen äänensä käy karheaksi, murtuu ja rämisee, +kasvot muuttuvat äkkiä kulmikkaiksi ja rumiksi. Helppo on antaa +anteeksi varhaisen lapsuuden puutokset, mutta vaikeata on sietää +neljätoistavuotiaan pojan välttämättömiäkään virheitä. Nuorukainen +taipuu kiusallisessa määrässä tarkkaamaan omaa olemustansa. Vanhempien +henkilöiden kanssa keskustellessaan hän on joko sopimattoman julkea tai +niin liioitellun ujo, että näyttää häpeävän omaa olemassaoloansa. + +Sittenkin on laita niin, että nuorukainen juuri tällä iällä sisimmässä +sydämessään kaipaa eniten tunnustusta ja rakkautta ja antautuu +orjaksi jokaiselle, joka osoittaa hänelle huomaavaisuutta. Mutta +kukaan ei uskalla julkisesti ilmaista kiintymystänsä, koska sellaista +suhtautumista pidetään hemmoitteluna ja senvuoksi vaarallisena pojalle. +Alinomaista torumista ja moittimista sietäen hän niinmuodoin joutuu +suuressa määrin muistuttamaan kulkukoiraa, joka on kadottanut isäntänsä. + +Neljäntoista vuoden ikäiselle pojalle hänen oma kotinsa on ainoa +onnela. Vieraassa talossa vieraiden ihmisten joukossa eläminen +lähentelee kidutusta; korkeimpana autuutena sitävastoin on saada +ystävällisiä silmäyksiä naisilta ja välttyä heidän välinpitämättömältä +kohtelultansa. + +Phatikille muodostui ankaraksi tuskaksi asua epämieluisena vieraana +tätinsä talossa tuon vanhahkon naishenkilön alinomaisen halveksimisen +ja nöyryytyksen esineenä. Jos täti joskus pyysi häntä jotakin +toimittamaan, hän oli niin ylen iloinen, että meni suorituksessaan +liiallisuuksiin. Silloin täti kehoitti häntä käyttäytymään vähemmän +tuhmasti ja pysyttelemään koulutehtäviensä ääressä. + +Tukahduttavan laiminlyönnin ilmakehä tädin talossa ahdisti Phatikia +siinä määrin, että hänestä tuntui, kuin hengittäminen olisi uhannut +käydä mahdottomaksi. Hänen teki mielensä lähteä ulos vainiolle ja +hengittää täysin keuhkoin. Mutta sellaista vainiota ei ollut olemassa. +Kalkuttan talojen ja muurien joka puolelta ympäröimänä hän yön toisensa +jälkeen uneksi maalaiskodistansa ja ikävöi sinne takaisin. Hän muisti +sen mainion niityn, missä hän oli päiväkaudet leijaansa lennättänyt, +leveät virran rantamat, missä oli harhaillut koko päivän laulaen ja +ilosta hihkuen, kapean virran, missä voi uida ja sukellella mielin +määrin. Hän ajatteli poikajoukkoa, jonka ehdoton käskijä oli ollut, ja +ennen kaikkea hän muisteli kiivasta äitiänsä, joka suhtautui häneen +kovin ennakkoluuloisesti, muisteli öin päivin. Se oli jonkinlaista +fyysillistä rakkautta kuten eläimissä: halua olla sen läheisyydessä, +jota rakastaa, sanomatonta rauhattomuutta eron aikana, -- sydän siinä +äänettömästi huutaa äitiä, niinkuin vasikka kaihoisasti ammuu illan +hämärissä. Tuo rakkaus, joka oli melkein pelkkää eläimellistä vaistoa, +kiihdytti arkaa, hermostunutta, laihaa, kömpelöä ja rumaa poikaa. +Kukaan ei kyennyt sitä ymmärtämään, mutta se kalvoi hänen mieltänsä +alinomaa. + +Koulussa ei ollut yhtään poikaa, joka olisi ollut suuremmassa +määrin takapajulla kuin Phatik. Jos opettaja kysyi häneltä jotakin, +hän seisoi suu auki ja sanatonna ja sieti ylenmääräistä taakkaa +kantavan aasin tavoin kärsivällisesti ne iskut, joita hänen selkäänsä +satoi. Toisten poikien ollessa leikkimässä hän seisoi mietteisiinsä +vaipuneena ikkunanpielessä silmäillen etäisten rakennusten kattoja. +Ja jos hän silloin sattui havaitsemaan lapsia leikkimässä jollakin +kattotasanteella, niin hänen sydäntänsä kouristi tuskallinen kaipaus. + +Eräänä päivänä hän keräsi koko rohkeutensa ja kysyi enoltansa: "Eno, +milloin saan palata kotiin?" + +Eno vastasi: "Odotahan, kunnes tulee lupa-aika." + +Mutta lupa-aika oli tuleva vasta marraskuussa, ja siihen mennessä sai +odottaa kauan. + +Eräänä päivänä Phatik kadotti koulukirjansa. Hänen oli ollut erittäin +vaikea oppia tehtäviänsä kirjojenkin avulla. Nyt se oli kerrassaan +mahdotonta. Opettaja kuritti häntä joka päivä armottomasti. Hänen +asemansa kävi niin surkean kurjaksi, että hänen serkkunsa jo häpesivät +tunnustaa hänet sukulaiseksensa. He alkoivat pilkata ja loukata häntä +vielä enemmän kuin toiset pojat. Vihdoin hän meni tätinsä luo ja +tunnusti kadottaneensa kirjansa. + +Täti mursi halveksien suutansa ja sanoi: "Sinä iso kömpelö +maalaistollo! Enhän minä, jolla on suuri perhe hoidettavana, voi ostaa +sinulle uusia kirjoja viisi kertaa kuussa." + +Palatessaan sinä iltana koulusta Phatik tunsi päätänsä kovin pakottavan +ja värisi vilusta. Hän arvasi sairastuneensa malariaan. Hänen pahimpana +pelkonansa oli se, että joutuisi tuottamaan vaivaa tädille. + +Seuraavana aamuna Phatikia ei löytynyt mistään. Kaikki etsimiset +lähitienoilla osoittautuivat tuloksettomiksi. Oli satanut koko yön, +ja ne, jotka lähtivät poikaa hakemaan, palasivat läpimärkinä. Vihdoin +Bishamber pyysi apua poliisilta. + +Illansuussa pysähtyivät katetut poliisivaunut oven eteen. Satoi +yhä, ja kadut olivat tulvan vallassa. Kaksi poliisimiestä kantoi +Phatikin Bishamberin eteen. Hän oli läpimärkä kiireestä kantapäähän +asti, kerrassaan loan peitossa, kasvot ja silmät olivat kuumeen +tulehduttamat, ja hänen koko ruumiinsa värisi. Bishamber otti hänet +syliinsä ja kantoi sisäsuojiin. Nähdessään hänet hänen vaimonsa +huudahti: "Millainen vaiva meillä onkaan ollut tuosta pojasta. Eikö +olisi parasta lähettää hänet kotiin?" + +Phatik kuuli hänen sanansa ja lausui nyyhkyttäen: "Eno, minä olin +menossa kotiin, mutta ne retuuttivat minut takaisin." + +Kuume kiihtyi ankaraksi, ja poika oli koko yön houreissa. Bishamber +kutsutti lääkärin. Phatik avasi kuumehehkuiset silmänsä, tuijotti +kattoon ja kysyi ikäänkuin muissa ajatuksissa: "Eno, joko lupa-aika on +tullut? Saanko lähteä kotiin?" + +Bishamber pyyhkäisi kyynelet silmistänsä, tarttui Phatikin laihoihin ja +kuumiin käsiin ja istui hänen luonansa koko yön. Poika alkoi jälleen +sopertaa. Vihdoin hänen äänensä kiihtyi: "Äiti", huudahti hän, "älä lyö +minua! Minä puhun totta!" + +Seuraavana päivänä Phatik tuli hetkiseksi tajuihinsa. Hän silmäili +ympärillensä, ikäänkuin olisi odottanut jonkun tulevan. Lopulta hänen +päänsä painui takaisin pielukselle pettymyksen ilmein. Hän käänsi +kasvonsa seinään päin syvään huoaten. + +Bishamber ymmärsi hänen ajatuksensa, kumartui hänen puoleensa ja +kuiskasi: "Phatik, minä olen lähettänyt hakemaan äitiäsi." + +Päivä kului. Lääkäri virkkoi huolestunein äänin, että pojan tila oli +erittäin arveluttava. + +Phatik alkoi huutaa: "Mitattu -- kolme syltä. Mitattu -- neljä syltä. +Mitattu --." Hän oli kuullut virta-alusten miesten siten huutelevan +luotauksensa tuloksia. Nyt hän oli itse luotaamassa pohjatonta merta. + +Myöhemmin samana päivänä syöksyi Phatikin äiti huoneeseen kuin +tuulenpyörre, alkoi käydä huhtoa edestakaisin, valittaa ja parkua. + +Bishamber yritti saada häntä tyyntymään, mutta hän heittäytyi +vuoteeseen ja huusi: "Phatik, kultaseni, minun kultaseni!" + +Phatik keskeytti hetkiseksi rauhattoman liikehtimisensä. Hänen kätensä +lakkasivat heilumasta ylös ja alas. Hän sanoi: "Mitä nyt?" + +Äiti huusi jälleen: "Phatik, kultaseni, minun kulta poikani." + +Phatik käänsi päätänsä ylen hitaasti ja sanoi, ketään näkemättä: "Äiti, +loma-aika on tullut." + + + + +HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: LAPSI + + +I + +Tullessaan palvelijaksi isäntänsä taloon Raitsharan oli kahdentoista +vuoden ikäinen. Hän kuului samaan kastiin kuin hänen herransa, +ja hänen tehtäväksensä annettiin herran pienen pojan hoitaminen. +Ajan kuluessa poika varttui kyllin suureksi lakatakseen istumasta +Raitsharanin käsivarrella ja alkaakseen käydä koulua. Koulusta hän +siirtyi yliopistoon ja yliopistosta tuomarinvirkaan. Ennen hänen +naimisiinmenoansa Raitsharan oli hänen ainoana palvelijanansa. + +Mutta kun sitten tuli taloon emäntä, niin Raitsharan havaitsi olevansa +kahden herran palveluksessa. Koko hänen entinen vaikutusvaltansa +siirtyi uudelle valtiattarelle. Asian tasoitti uusi tulokas. Anukul sai +pojan, ja uupumattoman huolellinen Raitsharan sai pojan pian kerrassaan +valtoihinsa. Hän kiikutteli pienokaista käsivarsillansa, jutteli sille +käyttäen käsittämätöntä lastenkieltä, vei kasvonsa aivan likelle lasta +ja veti ne jälleen iloisesti irvistäen takaisin. + +Poika osasi jo kontata ja kiivetä kynnyksen yli. Kun Raitsharan lähti +sitä tavoittamaan, se tavallisesti pyrki pakoon vallattomasti nauraen +ja kirkuen. Raitsharania hämmästytti se erinomainen ketteryys ja +täsmällinen harkintakyky, jota pienokainen takaa-ajettuna osoitti. +Hänen katseessaan oli salaista arkuutta ja syvää kunnioitusta, kun hän +virkkoi valtiattarellensa: "Teidän pojastanne tulee varmaan tuomari." + +Uusia ihmeitä ilmeni aikanansa. Lapsen ensimmäiset vaaperrukset +merkitsivät Raitsharanin mielestä uuden kauden alkua ihmiskunnan +historiassa. Kun poika sitten osasi mainita isäänsä "Ba-ban" äitiänsä +"Ma-man" ja Raitsarania "Tsan-nan" nimellä, niin Raitsharanin riemastus +oli rajaton. Hän juoksi ilmoittamaan uutista koko maailmalle. + +Jonkin ajan kuluttua Raitsharanin piti osoittaa lahjakkuuttansa toisin +tavoin. Hänen oli esimerkiksi oltava hevosena, otettava suitset +suuhunsa ja potkittava vimmatusti. Sitäpaitsi hänen täytyi painia +pienen holhokkinsa kanssa, ja ellei hän lopuksi osannut taitavasti +kellahtaa selällensä ja joutua häviölle, syntyi välttämättä suuri parku. + +Niihin aikoihin Anukul siirrettiin erääseen piirikuntaan Padma-virran +varrelle. Kalkuttan kautta matkustaessaan hän osti pojallensa +pienet vankkurit. Sitäpaitsi hän hankki keltaisen silkkinutun, +kultareunuksisen lakin ja muutamia kultaisia ranne- ja nilkkarenkaita. +Raitsharanin tapana oli juhlallisen ylpeästi pukea ne pienen +holhokkinsa ylle joka kerta, kun he lähtivät kävelemään. + +Sitten tuli sadeaika, ja vettä tulvi päivän toisensa jälkeen +taukoamatta. Ahnas virta nieli suunnattoman suuren käärmeen tavoin +pengermiä, kyliä, viljavainioita ja peitti tulvaansa hiekkarantamien +korkeat ruohot. Aika ajoin, rantapengermien murtuessa, kuului kumea +jymy. Päävirran lakkaamaton kohina kuului etäälle. Ohikiitävät +vaahtojoukot osoittivat veden kiihkeätä juoksua. + +Eräänä iltapäivänä sade taukosi. Sää oli pilvinen, mutta viileä ja +kirkas. Raitsharanin pieni itsevaltias ei halunnut pysytellä huoneissa +niin kauniina ehtoopäivänä. Hänen majesteettinsa astui vankkureihin, +Raitsharan asettui aisoihin ja veti hänet hitaasti aina virran +rannalla sijaitseville riisipelloille saakka. Pelloilla ei ollut +ketään, ja virralla ei näkynyt yhtäkään venhettä. Vesipinnan toisella +puolen, lännessä, pilvet olivat repeytyneet. Auringonlaskun hiljainen +juhlallisuus ilmeni hehkuvassa loistossaan. Tämän hiljaisuuden +vallitessa lapsi äkkiä viittasi sormellaan eteensä ja huusi: "Tshan-na! +Anna kukka!" + +Aivan lähellä liejukossa seisoi suuri _kadamba_-puu täydessä kukassaan. +Lapsi-majesteetti katseli sitä ahnain silmin, ja Raitsharan arvasi, +mistä oli kysymys. Hän oli hiljattain sommitellut samanlaisista +kukkapalleroista pienet vankkurit, ja poika oli vetänyt niitä koko +päivän jäljessään niin ylen onnellisena, ettei Raitsharanin ollut +tarvinnut ollenkaan ottaa suitsia suuhunsa. Hänet ylennettiin hevosesta +ajomieheksi. + +Mutta tänä iltana Raitsharania ei ollenkaan haluttanut lähteä +kahlaamaan polvia myöten mudassa saadakseen käsiinsä kukkia. Niinpä +hän vikkelästi osoitti sormellaan aivan toiseen suuntaan huudahtaen: +"Katsohan, pienokainen! Katsohan lintua!" Monenlaisin naurettavin +äännähdyksin hän nopeasti kuljetti vankkurit pois puun läheisyydestä. + +Lapsi, jonka on määrä tulla tuomariksi, ei kumminkaan ole niin helposti +petettävissä. Sitäpaitsi ei sattunut olemaan sillä hetkellä hänen +silmällensä mitään kiintokohtaa. Ja kuviteltu lintu ei kelpaa kovin +kauan uskottelun esineeksi. + +Pieni herra piti päänsä, ja Raitsharan oli ihan neuvoton. "Olkoonpa +menneeksi, pienokaiseni", virkkoi hän vihdoin, "istu sinä siinä +vankkureissasi, minä menen hakemaan sinulle kauniin kukan. Mutta älähän +huoli lähteä veden partaalle." + +Sen sanottuansa hän paljasti säärensä polvia myöten ja lähti kahlaamaan +halki liejun kohti kukkivaa puuta. + +Raitsharanin poistuttua hänen pieni herransa riensi juosten kohti +kiellettyä vettä. Hän näki virran kiitävän ohi ja kuuli sen kumun ja +kohinan. Näytti siltä, kuin tottelemattomat laineet olisivat nekin +paenneet jotakin suurempaa Raitsharania nauraen tuhannen lapsosen +äänin. Kun ihmisen lapsi näki niiden vallattomuuden, niin hänen +sydämensä kiihtyi ja kävi levottomaksi. Hän kiipesi salaa pois +vankkureistansa ja vaapersi kohti virtaa. Matkallansa hän poimaisi +maasta pienen kepin ja kumartui sitten yli virran partaan ollen muka +onkivinansa. Vallattomat vedenneidot tuntuivat salaperäisin äänin +kutsuvan häntä luoksensa leikkimään. + +Raitsharan oli poiminut kahmalollisen kukkia ja kantoi niitä rannalle +nuttunsa liepeessä, kasvot hymyn seppelöiminä. Mutta kun hän sitten +ehti vankkurien luo, ei siellä ollutkaan ketään. Hän silmäili joka +puolelle, mutta ketään ei näkynyt. Hän katsoi jälleen vaunuihin, mutta +eihän siinä ketään ollut. + +Tuona ensimmäisenä kauhun tuokiona veri jähmettyi hänen suonissansa. +Hänen silmissään ui koko maailma kuin mustana usvana. Murtuneen +sydämensä syvyydestä hän huusi läpitunkevasti: "Pienokainen, +pienokainen, missä oletkaan?" + +Mutta mikään ääni ei kuulunut vastaavan: "Täällä, Tshan-na." Ei +kaikunut lapsen vallatonta naurua vastaukseksi, lapsen ilohuudot eivät +tervehtineet häntä. Virta vain vyöryi eteenpäin kumisten ja kohisten +kuten ennenkin -- ikäänkuin ei olisi tietänyt mitään ja ikäänkuin +sillä ei olisi ollut aikaa huolia niin mitättömästä inhimillisestä +tapahtumasta, lapsen kuolemasta. + +Illan lähetessä Raitsharanin valtiatar kävi kovin levottomaksi. +Hän lähetti miehiä joka suunnalle etsimään. Miehet lähtivät lyhdyt +käsissään ja saapuivat vihdoin Padman partaalle. Sieltä he löysivät +Raitsharanin, joka juoksi vainiolla kuin rajutuuli huutaen ilmoille +epätoivoansa: "Pienokaiseni, pienokaiseni, missä oletkaan!" + +Kun he vihdoin saivat Raitsharanin kotiin, hän heittäytyi +valtiattarensa jalkojen eteen. He pudistelivat häntä ja kysyivät yhä +uudelleen, mihin hän oli lapsen jättänyt; mutta hän osasi sanoa vain +sen, ettei mitään tietänyt. + +Vaikka kaikki olivatkin sitä mieltä, että Padma oli lapsen nielaissut, +jäi mieliin kuitenkin väijyvä epäilys. Samana iltana näet oli havaittu +kylän lähistöllä joukko mustalaisia, ja heitä hieman epäiltiin. +Johtuipa äiti hurjan tuskansa vallassa ajattelemaan niinkin, että +Raitsharan itse oli lapsen varastanut. Liikuttavasti pyytäen hän kutsui +Raitsharanin puheillensa ja lausui: "Raitsharan, anna minulle takaisin +pienokaiseni. Anna takaisin lapseni. Ota minulta rahaa niin paljon kuin +tahdot, mutta anna lapseni takaisin!" + +Raitsharan vain takoi otsaansa vastaukseksi. Hänen emäntänsä käski +hänen lähteä talosta. + +Anukul yritti järkisyiden nojalla saada vaimonsa luopumaan tuosta ihan +epäoikeutetusta epäilyksestä. "Mikä ihme", sanoi hän, "olisikaan voinut +vietellä hänet sellaiseen rikokseen?" + +Äiti vastasi vain: "Lapsukaisellani oli kultaisia koruja. Kukapa +tietää?" + +Asiasta ei käynyt hänen kanssaan enempää kiisteleminen. + + +II + +Raitsharan palasi kotikyläänsä. Hänellä ei ollut itsellänsä poikaa eikä +toivoakaan siitä, että hänelle vielä syntyisi lapsi. Mutta ennenkuin +vuosi oli kulunut, hänen vaimonsa synnytti pojan ja kuoli. + +Nähdessään vastasyntyneen Raitsharan tunsi sydämessään valtavaa +kaunaa. Hänen mielessään eli se paha epäilys, että tulokas oli +saapunut anastamaan pienen herran sijaa hänen sydämessään. Sitäpaitsi +hän ajatteli, että olisi kovin väärin olla onnellinen oman poikansa +keralla sen jälkeen, mitä hänen herransa pienokaiselle oli tapahtunut. +Ellei olisi ollut eräs leskeytynyt sisar, joka suostui olemaan +vastasyntyneelle äidin sijaisena, niin lapsi varmaankaan ei olisi kauan +elänyt. + +Mutta vähitellen tapahtui Raitsharanin mielessä muutos. Asiat +kehittyivät aivan ihmeellisesti. Tämä uusi lapsonen alkoi vuorostaan +kontata ja vallattomin ilmein kiivetä kynnyksen yli. Hänkin osoitti +hupaista nokkeluutta pyrkiessään pakenemaan. Soperrellessaan, +nauraessaan, itkiessään ja elehtiessään hän muistutti pientä herraa. +Toisinaan, kun Raitsharan kuunteli hänen parkuansa, hänen sydämensä +alkoi äkkiä väkivaltaisesti takoa vasten kylkiluita, ja hänestä tuntui +siltä, kuin hänen entinen pieni herransa olisi itkenyt jossakin +tuntemattomassa Tuonen maassa, koska oli kadottanut Tshan-nansa. + +Phailna (sen nimen näet oli Raitsharanin sisar antanut +äskensyntyneelle) alkoi pian jutella. Se oppi lausumaan Ba-ba ja Ma-ma +lapsellisin äänenpainoin. Kuin Raitsharan kuuli nuo tutut äänteet, +niin salaisuus yht'äkkiä hänelle selvisi. Pikku herra ei ollut voinut +vapautua Tshan-nan lumoista ja oli senvuoksi syntynyt uudestaan hänen +luonansa. + +Tätä otaksumaa tukevat todisteet olivat Raitsharanin mielestä +kerrassaan eittämättömät: + +1. Uusi lapsonen oli syntynyt pian hänen pienen herransa kuoltua. + +2. Hänen vaimonsa ei ollut voinut mitenkään kerätä itselleen niin +paljon ansiota, että hänen olisi suotu synnyttää lapsi jo keski-ikään +ehdittyänsä. + +3. Uusi lapsi kävellä vaapperoi ja huuteli Ba-ba ja Ma-ma. Ei puuttunut +yhtäkään niistä merkeistä, joiden nojalla voi päätellä hänen aikanaan +tulevan tuomariksi. + +Sitten Raitsharanin mieleen äkkiä johtui lapsen äidin kamala syytös. +"Niinpä oli tosiaankin laita", sanoi hän ihmeissään itsekseen, "äidin +sydän oli oikeassa. Hän tiesi, että minä olin varastanut hänen +lapsensa." Tähän päätökseen päästyänsä Raitsharan alkoi katkerasti +katua entistä huolimattomuuttansa. Hän omistautui nyt ruumiineen ja +sieluineen uudelle lapselle ja muuttui sen uhrautuvaksi hoitajaksi. Hän +alkoi kasvattaa lasta, ikäänkuin se olisi ollut jonkun rikkaan miehen +poika. Hän osti vankkurit, keltaisen silkkinutun ja kullankirjaillun +lakin, sulatti vaimovainajansa korut ja teetti niistä kultaiset ranne- +ja nilkkarenkaat. Hän ei sallinut pienokaisen leikkiä naapurinlasten +keralla ja oli itse öin päivin hänen seuralaisenansa. Kun lapsi oli +ehtinyt poikaikään, hän oli niin hemmoiteltu ja niin upeasti puettu, +että kylän pojat antoivat hänelle nimeksi "Teidän Ylhäisyytenne" ja +pitivät häntä pilkkanansa; vanhemmat henkilöt puolestaan pitivät +Raitsharania mielettömänä ja syyntakeettomana, mitä lapseen tuli. + +Vihdoin tuli se aika, jolloin pojan oli lähdettävä kouluun. Raitsharan +möi pienen maatilkkunsa ja lähti Kalkuttaan. Siellä hän löysi suurta +vaivaa nähtyänsä palvelijanpaikan ja lähetti Phailnan kouluun. Mitään +vaivaa karttamatta hän koetti antaa hänelle mitä parhaan kasvatuksen, +parhaat vaatteet ja parhaan ravinnon. Hänen omana ravintonansa +sitävastoin oli kourallinen riisiä, ja hän sanoi itsekseen: +"Pienokaiseni, minun pieni herraseni, sinä rakastit minua siinä +määrin, että tulit takaisin minun luokseni. Sinun ei pidä joutua enää +milloinkaan kärsimään minun huolimattomuudestani." + +Niin kului kaksitoista vuotta. Poika osasi nyt hyvin lukea ja +kirjoittaa. Hän oli hilpeä ja terve ja hyvännäköinen. Hän käsitteli +melkoisen huolellisesti ulkonaista olemustansa ja aivan erikoisesti +jakaustansa. Hän taipui ylellisyyteen ja hienosteluun eikä säästellyt +rahojansa. Hän ei voinut milloinkaan pitää Raitsharania ihan isänänsä, +koska viimeksimainittu isällisen hellyytensä ohella käyttäytyi +palvelijan tavoin. Toinen virhe oli se, että Raitsharan salasi +isyytensä kaikilta. + +Sen laitoksen oppilaat, jossa Phailna asusti, pitivät suurena +huvinansa Raitsharanin maalaista käytöstä, ja minun on tunnustettava, +että Phailna isänsä selän takana otti osaa heidän piloihinsa. Mutta +sydämensä syvyydessä kaikki oppilaat pitivät tuosta vilpittömästä +ja hellämielisestä miehestä, ja Phailna oli hänkin kovin ukkoon +kiintynyt. Kuten jo sanoin, hän kuitenkin rakasti isäänsä tavallaan +alentuvaisesti. Raitsharan vanheni vanhenemistaan, ja hänen isäntänsä +moitti häntä alinomaa epätyydyttävästä työstä. Raitsharan oli nähnyt +puutetta pojan vuoksi. Siitä hän oli ruumiillisesti heikontunut eikä +jaksanut enää kunnollisesti tehtäviänsä suorittaa. Usein hän unohti +asioita, ja hänen ymmärryksensä muuttui tympeäksi ja tylsäksi. Mutta +hänen isäntänsä odotti häneltä kunnollisen palvelijan työmäärää eikä +sietänyt puolusteluja. Se rahamäärä, jonka Raitsharan oli saanut +tiluksensa myydessään, oli loppuun kulunut. Poika moitiskeli alinomaa +vaatetustansa ja vaati lisää rahoja. + + +III + +Raitsharan teki päätöksen. Hän luopui palvelijantoimestansa, jätti +Phailnalle hieman rahaa ja virkkoi: "Minulla on eräitä asioita +järjestettävänä kotikylässäni, mutta minä palaan aivan pian." + +Hän lähti heti Barasetiin, missä Anukul oli tuomarina. Tuomarin puoliso +oli yhä murheenmurtama. Hän ei ollut enää saanut lasta. + +Eräänä päivänä Anukul lepäili pitkän ja rasittavan päivätyönsä +jälkeen. Hänen vaimonsa oli parhaillaan ostamassa eräältä kerjäävältä +puoskarilta ylen korkeasta hinnasta jotakin yrttiä, joka muka takasi +lapsen syntymisen. Pihalta kuului tervehtijän ääni. Anukul lähti +katsomaan, kuka siellä oli. Tulija oli Raitsharan. Nähdessään vanhan +palvelijansa Anukul tunsi sydämensä heltyvän. Hän kyseli ukolta jos +jotakin ja tarjoutui ottamaan hänet jälleen palvelukseensa. + +Raitsharan hymyili raukeasti ja lausui vastaukseksi: "Minä tahtoisin +kunnioittaen tervehtiä valtiatartani." + +Anukul astui Raitsharanin keralla taloonsa, missä emäntä ei ottanut +vierasta vastaan niin ystävällisesti kuin hänen entinen isäntänsä. +Raitsharan ei siitä huolinut, vaan laski kätensä rinnoilleen ja sanoi: +"Pienokaistanne ei varastanut Padma. Minä sen tein." + +Anukul huudahti: "Hyvä Jumala! Mitä? Missä hän onkaan?" + +Raitsharan vastasi: "Hän on minun luonani. Minä tuon hänet tänne +ylihuomenna." + +Sunnuntai tuli. Silloin ei ollut oikeuden istuntoa. Puolisot +silmäilivät odottavasti tielle, jolta olivat varhaisesta aamusta alkaen +tähynneet Raitsharania saapuvaksi. Kymmenen aikaan hän tuli taluttaen +Phailnaa kädestä. + +Mitään kysymättä Anukulin vaimo tempasi pojan syliinsä ja hurjan +kiihtymyksen tilassa, milloin nauraen, milloin itkien, kosketteli +häntä, suuteli hänen hiuksiansa ja otsaansa ja katseli häntä kasvoihin +ahnain silmin. Poika oli erittäin sievä ja herraspojan tavoin puettu. +Anukul tunsi sydämessään äkillisen hellyyden puuskan. + +Siitä huolimatta, hän kysyi tuomarina: "Onko sinulla jonkinlaisia +todisteita?" + +Raitsharan vastasi: "Kuinkapa voisi olla olemassa sellaisen teon +todisteita? Jumala yksin tietää, että minä olen varastanut poikanne, +eikä kukaan muu maailmassa." + +Nähdessään kuinka kiihkeästi hänen puolisonsa oli käynyt poikaan +käsiksi Anukul oivalsi kaiken todisteiden kyselemisen hyödyttömyyden. +Menetteli viisaammin, jos uskoi. Sitäpaitsi -- mistäpä olisi +Raitsharanin lainen ukko temmannut itselleen tuollaisen pojan? Ja miksi +hänen uskollinen palvelijansa häntä ilman aikojaan pettelisi? + +"Mutta kuulehan, Raitsharan", lisäsi hän ankarasti, "sinä et saa jäädä +tänne". + +"Mihin minä sitten lähden, herrani?" kysyi Raitsharan tukahtuvin äänin. +"Minä olen vanha. Kuka ottaakaan näin vanhan miehen palvelukseensa?" + +Tuomarin puoliso sanoi: "Salli hänen jäädä. Lapseni siitä iloitsee. +Minä annan hänelle anteeksi." + +Anukulin tuomarillinen tunto ei kumminkaan tahtonut siihen myöntyä. +"Ei", sanoi hän, "hän ei voi saada anteeksi mitä on tehnyt". + +Raitsharan kumarsi maahan asti ja tarttui Anukulin jalkoihin. + +"Herrani", huusi hän, "sallikaa minun jäädä. En minä sitä tehnyt. Sen +teki Jumala." + +Anukul oli tuntoinensa mitä pahimmassa pulassa, kun Raitsharan yritti +vierittää syytä Jumalan hartioille. + +"Ei", sanoi hän, "minä en voi siihen suostua. Minä en voi sinuun enää +luottaa. Sinä olet minut kerran kavaltanut." + +Raitsharan nousi ja virkkoi: "En minä sitä tehnyt." + +"Kuka sitten?" kysyi Anukul. + +"Minun kohtaloni", vastasi Raitsharan. + +Kukaan sivistynyt ihminen ei kumminkaan voinut hyväksyä moista +puolustetta. Anukul pysyi järkähtämättömänä. + +Havaitessaan olevansa rikkaan tuomarin eikä suinkaan Raitsharanin +poika Phailna oli aluksi kovin vihoissaan, kun ajatteli, että +häneltä oli nämä pitkät ajat riistetty hänelle syntymänsä nojalla +kuuluvat oikeudet. Mutta kun hän näki Raitsharanin seisovan siinä +murheellisena, hän sanoi isällensä: "Isä, anna hänelle anteeksi. Jos +et sallikaan hänen jäädä luoksemme asumaan, anna hänelle sentään pieni +kuukausieläke." + +Tuon kuultuansa Raitsharan ei enää virkkanut sanaakaan. Hän silmäili +viimeisen kerran poikansa kasvoja ja kumarsi kunnioittavasti entisille +valtijaillensa. Sitten hän lähti ulos ja katosi maailman lukemattomien +ihmisten joukkoon. + +Kuukauden lopulla Anukul lähetti hänelle vähäisen rahasumman. Mutta +rahat tulivat takaisin hänen kotikylästänsä. Siellä ei ollut ketään +Raitsharan-nimistä henkilöä. + + + + +KORTTIEN KUNINGASKUNTA + + +I + +Olipa kerran yksinäinen saari kaukaisessa meressä, ja saaressa +asui kuninkaita ja kuningattaria, ässiä ja sotamiehiä korttien +kuningaskunnassa. Kymmen- ja yhdeksänsilmäiset, kakkoset ja kolmoset +ja kaikki muut jäsenet olivat hekin aikoja sitten sinne asettuneet. +Ne eivät kumminkaan olleet kahdestisyntynyttä väkeä kuten kuuluisat +hovikortit. + +Ässä, kuningas ja sotamies muodostivat kolme ylintä kastia. Neljänteen +kastiin kuului sekaisin alempia kortteja. Kakkoset ja kolmoset olivat +kaikkein alimmat. Nämä alemmat kortit eivät saaneet milloinkaan istua +korkeain hovikorttien rinnalla. + +Saarivaltakunnan lait ja säännöt olivat tosiaankin ihmeteltävät. +Jokaisen yksilön sääty oli määrätty ikimuistoisista ajoista. Jokaisella +oli oma tehtävänsä, eikä kukaan tehnyt mitään muuta. Missä he olivat ja +elivätkin, aina näytti heitä ohjaavan jokin näkymätön käsi -- suurten +sääntöjen mukaisesti. + +Kenelläkään Korttien kuningaskunnan jäsenellä ei ollut tilaisuutta +ajatella, kenenkään ei tarvinnut päästä mihinkään päätökseen, ketään ei +milloinkaan vaadittu pohtimaan mitään kysymystä. Kansalaiset kulkivat +kaikin välinpitämättöminä ja sanattomina totunnaista kulkuansa. +Kaatuessaan he eivät aiheuttaneet minkäänlaista hälinää. Siinä he +makasivat selällään tuijotellen taivaaseen ikuisesti alkuperäisessä +muodossansa. + +Korttien kuningaskunnassa vallitsi huomattava hiljaisuus ja täydellinen +tyytyväisyys. Milloinkaan ei sattunut kapinaa eikä väkivaltaisuutta. +Milloinkaan ei ilmennyt kiihkoa eikä innostusta. + +Suuri valtameri, joka lakkaamatta hymisi kehtolauluansa, tuuditteli +saaren uneen tuhannet kerrat sitä hellävaroen hyväillen aaltojensa +valkealla kädellä. Laaja taivaanlaki sulki saaren untuvainsa peittoon +niinkuin emo-lintu, joka hautoessaan levittää siniset siipensä. +Kaukana taivaanrannalla ilmaisi tummansininen juova toisen rannikon +olemassaoloa. Mutta mikään kiistan tai taistelun melske ei voinut +saavuttaa korttien kuningaskuntaa häiritäkseen sen tyyntä rauhaa. + + +II + +Tuossa kaukaisessa vieraassa maassa meren toisella puolen eli nuori +prinssi, jonka äiti oli sureva kuningatar. Kuningatar oli joutunut +epäsuosioon ja eleli nyt ainoan poikansa keralla merenrannikolla. +Prinssi vietti lapsuutensa yksinään ja hylättynä istuen hylätyn äitinsä +vaiheilla ja kutoellen suurten kaipaustensa verkkoa. Hän ikävöi päästä +etsimään Lentävää hevosta, Kruunupää-käärmettä, Taivaan ruusua, +Loihdittuja polkuja tai Kauneuden prinsessaa, joka nukkui Kammon +linnassa kolmentoista virran ja seitsemän meren takana. + +Koulussa hän kuuli kauppiaan pojan kertovan vieraista kuningaskunnista. +Kotwalin poika tarinoi kahdesta Lampun hengestä. Ja kun sade valui +virtoina ja pilvet peittivät taivaan, hän istui kynnyksellä katsellen +merelle ja virkkoi surevalle äidillensä: "Kerrohan, äiti, minulle +jostakin kaukaisesta maasta." + +Silloin hänen äitinä kertoi hänelle loppumattoman, lapsuudessaan +kuulemansa tarinan ihmeellisestä maasta meren tuolla puolen, missä +asui prinsessa Kauneus. Ja nuoren prinssin sydän tuli kaipauksesta +kipeäksi hänen istuessaan siinä kynnyksellä katsellen suurelle merelle +ja kuunnellen äitinsä tarinaa sateen valuessa virtanaan ja harmaiden +pilvien peittäessä taivasta. + +Eräänä päivänä kauppiaan poika tuli prinssin luo ja virkkoi terhakasti: +"Kuulehan, kumppani, opintoni ovat nyt päättyneet. Minä aion lähteä +matkoille etsiäkseni onneani mereltä. Olen tullut sanomaan sinulle +jäähyväisiä." + +Prinssi sanoi: "Minä lähden kerallasi." + +Kotwalin poika sanoi hänkin: "Kumppanit, luotettavat ja uskolliset, +älkää minua jättäkö. Minäkin lähden kerallanne." + +Sitten nuori prinssi sanoi surevalle äidillensä: "Äiti, minä lähden nyt +matkoille etsimään onneani. Takaisin tullessani olen varmaan keksinyt +jonkin keinon kaikkien sinun surujesi hälventämiseksi." + +Niin nuo kolme kumppanusta lähtivät yhdessä matkaan. Satamassa lepäsi +ankkurissa kauppiaan kaksitoista laivaa, ja kolme kumppanusta nousivat +muutamaan niistä. Etelätuuli puhalsi, ja alukset purjehtivat pois yhtä +nopeasti kuin ne toiveet, jotka syttyivät prinssin sydämeen. + +Simpukankuorisaaren luona he täyttivät yhden aluksen simpukankuorilla. +Santelipuusaaren rannassa he täyttivät toisen santelipuulla ja +Korallisaarille tultuansa he täyttivät kolmannen aluksen koralleilla. + +Kului neljä vuotta, ja he täyttivät vielä neljä alusta, yhden +norsunluulla, toisen myskillä, kolmannen ryytineilikoilla ja neljännen +muskottipähkinöillä. + +Mutta kun kaikki nuo alukset olivat täydessä lastissa, nousi +ankara myrsky. Kaikki alukset upposivat ryytineilikkoineen ja +muskottipähkinöineen, myskeineen ja norsunluineen, koralleineen ja +santelipuineen ja simpukankuorineen. Mutta se alus, jossa kolme +kumppanusta olivat, törmäsi erään saaren edustalla olevaan riuttaan, +heitti heidät vahingoittumattomina rannalle ja pirstautui. + +Tämä saari oli kuuluisa Korttien saari, missä elivät Ässä ja Kuningas +ja Kuningatar ja Sotamies sekä yhdeksän- ja kymmensilmät ja kaikki muut +jäsenet -- suurten sääntöjen mukaisesti. + + +III + +Tähän asti ei mikään ollut häirinnyt saaren rauhaa. Mitään uutta ei +ollut tapahtunut. Mistään asiasta ei ollut milloinkaan kiistelty. + +Sitten ilmestyivät yht'äkkiä meren rannalle heittämät toverukset -- ja +suuri kiista alkoi. Se koski varsinkin kolmea seikkaa. + +Ensinnäkin: mihin kastiin piti noiden luokittelemattomien muukalaisten +kuulua? Pitikö heidät lukea hovikortteihin kuuluviksi? Vai olivatko +he vain alemman kastin väkeä, yhdeksän- ja kymmensilmien veroisia? Ei +ollut mitään ennakkotapausta, jonka nojalla tämä tärkeä kysymys olisi +ollut ratkaistavissa. + +Toiseksi: mitä heimoa he olivat? Olivatko he vaalea- ja heleäihoisia +kuten hertat, vai kuuluivatko he tummaihoisiin risteihin? Tästä +kysymyksestä koitui loputtomia kiistoja. Saaren koko naimisjärjestys +monimutkaisine säännöksinensä riippui sen kunnollisesta ratkaisemisesta. + +Kolmanneksi: millaista ravintoa he nauttivat? Missä heidän tuli asua ja +nukkua? Ja pitikö heidän pieluksensa olla kohti lounaista, luoteista, +vaiko koillista? Koko Korttien valtakunnassa ei ollut milloinkaan ennen +pohdittu niin tärkeitä ja vaikeita ongelmia. + +Mutta kolmea kumppanusta alkoi ahdistaa kova nälkä. Heidän täytyi saada +ruokaa tavalla tai toisella. Väittelyn yhä jatkuessa loppumattomine +väliaikoinensa ja Ässien kutsuessa koolle oman erikoiskokouksensa, +jonka valitseman komitean oli määrä keksiä jokin asiaan soveltuva +ammonaikainen käsittelytapa, kolme kumppanusta söivät mitä käsiinsä +saivat, joivat jokaisesta astiasta ja särkivät kaikki säännöt. + +Kakkosia ja kolmosiakin sellainen jumalaton menettely kauhistutti. +Kolmoset sanoivat: "Veikot kakkoset, nuo ihmiset ovat ilmeisesti +häpeämättömiä!" Kakkoset puolestansa sanoivat: "Veikot kolmoset, he +ovat nähtävästi alempaa kastia kuin me!" + +Lopetettuaan ateriansa toverukset lähtivät kaupungille kävelemään. + +Nähdessään mahtipontisten olentojen liikkuvan ikävissä kulkueissaan +jäykän juhlallisine kasvoineen prinssi kääntyi kauppiaan pojan ja +Kotwalin pojan puoleen, keikahdutti päätänsä ja purskahti ankaraan +nauruun. + +Tuon omituisen, ennenkuulumattoman naurun kaiku kiiriskeli +Kuninkaankatua alaspäin, halki Ässätorin ja pitkin Sotilasrantaa ja +häipyi vihdoin, itseänsä hämmästyen, suureen tyhjään hiljaisuuteen. + +Kotwalin poikaa ja kauppiaan poikaa värisytti luihin ja ytimiin asti +heidän ympärillänsä vallitseva kuolonhiljaisuus. He kääntyivät prinssin +puoleen ja sanoivat: "Kuulehan, kumppani, lähdetään pois. Älkäämme +jääkö hetkeksikään tähän kaameaan henkien maahan." + +Mutta prinssi sanoi: "Kumppanit, nämä olennot muistuttavat ihmisiä, +ja minä aion koettaa heitä ravistelemalla saada selville, onko heidän +suonissaan pisaraakaan lämmintä, elävää verta." + + +IV + +Päivät kuluivat kulumistaan, ja saaren rauhallinen elämä jatkui melkein +häiriytymättömänä. Kumppanukset eivät noudattaneet mitään sääntöjä +tai ohjeita. He eivät tehneet mitään niinkuin olisi tehdä pitänyt, +olipa sitten kysymyksessä istuminen tai seisominen tai kääntyminen +tai selällänsä makaaminen. Päinvastoin: joka kerta, kun he näkivät +sellaisia toimia suoritettavan täysin sääntöjen mukaisesti, he +purskahtivat hillittömästi nauramaan. Heitä ei ollenkaan liikuttanut +noiden ikuisten sääntöjen ikuinen vakavuus. + +Erään kerran suuret hovikortit saapuivat tervehtimään Kotwalin poikaa +ja kauppiaan poikaa ja prinssiä. + +"Minkä tähden", kysyivät he verkalleen, "minkä tähden te ette käyttäydy +suurten sääntöjen mukaisesti?" + +Kumppanukset vastasivat: "Sen tähden, että meillä on sellainen +_Itshtsha_ (halu)." + +Suuret hovikortit näyttivät heräävän iänikuisesta unesta ja virkkoivat +yhdessä ontoin, kolein äänin: "_Itsh-tsha!_ Entä kuka on _Itsh-tsha?_" + +Sillä kertaa he eivät päässeet tajuamaan, kuka _Itshtsha_ oli, mutta +koko saari tuli sen vähitellen ymmärtämään. + +Ensimmäinen valonsäde pilkahti heidän mieliinsä, kun he prinssin +käyttäytymistä tarkatessaan havaitsivat hänen voivan menetellä +ihan vastakkaisella tavalla kuin aina ennen. Sitten he olivat +hämmästyksekseen huomanneet, että korteissa oli toinenkin puoli, johon +heidän tarkkaavaisuutensa ei ollut milloinkaan ennen kiintynyt. Se oli +muutoksen alku. + +Muutoksen tultua kerran alullensa toverukset kykenivät yhä paremmin +perehdyttämään heitä _Itshtshan_ salaisuuksiin. Kortit oivalsivat +vähitellen, etteivät säännökset sido elämää. He alkoivat tuntea +salaista tyydytystä käytellessään kuninkaallista valitsemiskykyänsä. + +Mutta tämä _Itshtshan_ ensimmäinen hyökkäys sai koko korttijoukon +hiljaa horjahtelemaan ja sitten hoipertumaan maahan. Näky muistutti +jotakin jättiläismäistä köynnöskäärmettä, joka unesta heräten hitaasti +aukoo kierteitänsä värinän käydessä läpi sen koko ruumiin. + + +V + +Tähän saakka olivat patojen ja ristien ja ruutujen ja herttojen +kuningattaret pysytelleet verhojen takana tuijotellen joko tyhjin +katsein avaruuteen tai kiinteästi permantoon. + +Mutta sitten, eräänä keväisenä ehtoopäivänä, kohotti parvekkeella +oleileva herttakuningatar hetkiseksi tummia kulmiansa ja loi yhden +ainoan syrjäkatseen prinssiin. + +"Hyvä isä", huudahti prinssi, "minä luulin niitä kaikkia painetuiksi +kuviksi. Nyt huomaan erehtyneeni. Ne ovat sittenkin naisia." + +Sitten nuori prinssi kutsui luoksensa molemmat kumppaninsa ja virkkoi +mietteliäästi: "Hyvät toverit! Näissä naisissa asuu sulo, jonka +vertaista en ole milloinkaan ennen nähnyt. Kun kuningattaren tummain, +välkkyväin, uuteen mielenliikutukseen kirkastuvien silmien katse +kohtasi minut, niin minusta tuntui siltä, kuin olisin ollut näkemässä +äsken luodun maailman ensimmäistä heikkoa päivänkoittoa." + +Molemmat kumppanit hymyilivät tuntijain hymyä ja kysyivät: + +"Onko tosiaankin niin laita, prinssi?" + +Herttarouva-rukan asiat joutuivat siitä päivästä lähtien yhä +huonommalle tolalle. Hän alkoi unhottaa kaikkia sääntöjä tosiaankin +häpeällisellä tavalla. Jos esimerkiksi hänen paikkansa oli sotamiehen +vieressä, niin hän havaitsi ihan sattumalta joutuneensa prinssin +viereen. Silloin lausui sotamies liikkumattomin kasvoin ja juhlallisin +äänin: "Kuningatar,olette erehtynyt." + +Herttarouva-rukan punaiset posket kävivät silloin entistä +punaisemmiksi. Mutta prinssi kiiruhti kohteliaasti hänen avuksensa +virkkaen: "Ei, kuningatar ei ole erehtynyt. Tästä päivästä lähtien minä +olen sotamies!" + +Nyt sattui niin, että kaikki yrittäessään korjata vikapään herttarouvan +virheitä alkoivat itse niihin langeta. Ässät joutuivat kuninkaiden +syrjäänsysäämiksi. Sotamiehet häiritsivät kuninkaiden oloa ja elämää. +Yhdeksän- ja kymmensilmät olivat olevinansa ikäänkuin olisivat +kuuluneet korttien suureen hoviin. Kakkoset ja kolmoset anastelivat +salaa sijoja, jotka oli erikoisesti varattu nelosia ja viitosia varten. +Sekaannus ei ollut milloinkaan ennen ollut niin auttamattoman suuri. + +Korttien saari oli nähnyt monen kevään menevän ja tulevan. Kokil, +kevään lintu, oli laulanut lauluansa vuoden toisensa jälkeen. Mutta +milloinkaan ennen se ei ollut saanut verta vierimään suonissa niin +vilkkaasti kuin nyt. Menneinäkin päivinä meri oli laulanut väsymättä +omaa säveltänsä. Mutta silloin se oli julistanut ainoastaan Säännön +taipumatonta yksitoikkoisuutta. Nyt sen aallot välkkyvine valoineen ja +kuultoisine varjoineen ja lukemattomine äänineen yht'äkkiä kertoivat +rakkauden syvimmästä kaipauksesta! + + +VI + +Minne ovatkaan nyt hävinneet heidän koreat, pyöreät, säännölliset +ja omahyväiset kasvonsa? Tuossa näet kasvot, jotka ovat tulvillaan +lemmensairasta ikävää. Tässä on sydän, jonka saa hurjasti tykyttämään +kipeä kaipaus. Tässä on mieli, jota epäilykset raatelevat. Soitanto ja +huokaukset, hymyily ja kyynelet täyttävät ilman. Elämä sykkii, sydämiä +murtuu, intohimoja syttyy. + +Jokainen ajattelee nyt omaa ulkonäköänsä ja vertailee itseänsä +toisiin. Ristiässä miettii itsekseen, että Patakuningas on verrattain +hyvännäköinen. "Mutta", arvelee hän, "kun minä kävelen katua, niin +näkisittepä vain, miten kaikkien katseet suuntautuvat minuun". +Patakuningas sanoo: "Mitähän ihmettä tuo Ristiässä aina käy kaula +kenossa ja kopeana kuin riikinkukko? Hän luulee kaikkien kuningattarien +olevan kuolettavasti lemmensairaina hänen tähtensä, vaikka hän +todellisuudessa onkin vain --" Siihen hän pysähtyy tutkiakseen +kasvojansa kuvastimessa. + +Kuningattaret olivat kuitenkin kaikkein villityimpiä. He alkoivat +kuluttaa kaiken aikansa koristautumalla yhdeksänsilmiä varten. Ja +yhdeksänsilmäisistä tuli heidän toivottomia ja kehnoja orjiansa. +Mutta heidän toisiansa koskevat leikkaavat lausumansa olivat vieläkin +loukkaavampia. + +Nuoret miehet istuskelivat äänettöminä puiden lehvien alla tai +loikoilivat varjoisassa metsässä. Nuoret tytöt, vaaleansinisiin +puettuina, astelivat sattumalta saman metsän samoihin varjopaikkoihin +samojen puiden alle ja käänsivät katseensa toisaalle, ikäänkuin eivät +olisi siellä ketään nähneet, ja näyttäen niin viattomilta kuin eivät +olisi sieltä ketään etsineet. Sitten uskalsi eräs toisia rohkeampi +nuorukainen lähestyä sinihamoseen puettua neitoa. Mutta hänen +astuessaan lähemmäksi hänen kielensä ei ottanut häntä totellakseen. +Siinä hän seisoi sanattomana ja tuhmana, ja otollinen hetki häipyi pois. + +Kokil-linnut lauloivat lehvistössä heidän päittensä päällä. Inha +etelätuuli puhalsi; se sai hiukset epäjärjestykseen, se kuiski +korvaan ja kiihti veren musiikkia. Puiden lehvissä kohahteli riemu. +Ja valtameren taukoamaton pauhu sai nuorukaisen ja neidon sydämen +sanattomat kaipaukset läikkymään edestakaisin lemmen täyden tulvan +aikana. + +Kumppanukset olivat tuoneet korttien kuningaskunnan vedettömiin +kanaviin uuden elämän runsaat vuoksivedet. + + +VII + +Mutta vaikka vuoksivedet olivatkin runsaat, syntyi kuitenkin seisahdus, +ikäänkuin nouseva pinta ei kohoaisi kuohuiksi, vaan jäisi ainaiseksi +jännitykseen. Ratkaisevia sanoja ei lausuttu, astuttiinhan vain +varovasti askel eteenpäin ja peräännyttiin kaksi askelta. Kaikilla +näytti olevan kiire kasata täyttymättömiä toivelmiansa niinkuin +tuulentupia tai hiekalle rakennettuja varustuksia. He olivat kalpeat ja +puhumattomat, heidän silmänsä olivat tulehtuneet, ja heidän huulillansa +värähtelivät ilmaisemattomat salaisuudet. + +Prinssi havaitsi, missä vika piili. Hän kutsui luoksensa kaikki +saarelaiset ja virkkoi: "Tuokaa tänne huiluja ja kymbaaleita, pillejä +ja rumpuja. Antakaa kaikkien soida yhdessä ja kajahduttakaa äänekkäitä +riemuhuutoja. Herttakuningatar lähtee tänä yönä valitsemaan itsellensä +puolisoa!" + +Kymmen- ja yhdeksänsilmäiset alkoivat puhaltaa huilujansa ja +pillejänsä, kahdeksan- ja seitsensilmäiset soittivat säkkipillejänsä ja +viulujansa, ja kakkoset ja kolmosetkin paukuttivat hurjasti rumpujansa. + +Tämä raju soitannon puuska pyyhkäisi kerrassaan pois kaikki huokaukset +ja haaveilut. Nauru ja puhe purkautui ilmi valtavina virtoina. Tapahtui +uskaliaita kosintoja ja ivailevia torjumisia, juteltiin, jaariteltiin, +laskettiin leikkiä ja pidettiin hauskaa. Tuntui siltä, kuin kesän +vilkas tuuli olisi häilytellyt ja ravistellut, humisuttanut ja +vihellyttänyt miljoonia lehviä ja oksia ammonaikaisten aarniometsien +helmassa. + +Mutta herttakuningatar istui ruusunpunaiseen hamoseen puettuna salaisen +lehtimajansa varjossa ja kuunteli vaieten niitä valtavia ja kuohuvia +soitannon ja riemun ääniä, jotka aaltoilivat hänen luoksensa. Hän +sulki silmänsä ja uneksi lemmenunelmaansa. Ja kun hän sitten silmänsä +avasi, hän näki prinssin istumassa maassa edessänsä silmäillen hänen +kasvojansa. Kuningatar peitti kasvonsa käsiinsä ja vetäytyi säikähtäen +taaksepäin riemun melskeen täyttäessä hänen mielensä. + +Prinssi vietti koko päivän yksinään vaeltaen meren maininkien +vaiheilla. Hänellä oli mielessään kuningattaren hämmästynyt katse, +hänen säikähtynyt eleensä, ja hänen sydämensä sykki korkeata toivoa. + +Sinä iltana vartoivat nuorten miesten ja neitosten hilpeäpukuiset +parvet palatsin portilla. Palatsin salia valaisivat tarumaiset +lamput, ja sen seiniä kiersivät kevään kukkasista punotut köynnökset. +Herttakuningatar astui vitkalleen sisään, ja koko yleisö nousi häntä +tervehtimään. Jasmiiniseppele kädessään hän seisoi siinä prinssin +edessä alasluoduin katsein. Ujon vaatimattomana hän tuskin rohkeni +laskea seppelettä valitsemansa puolison kaulaan. Mutta prinssi taivutti +päätänsä, ja seppele soljahti paikallensa. Nuorukaisten ja neitosten +parvi oli odottanut hänen valintaansa kiihkeän, uteliaan äänettömyyden +vallassa. Ja kun valinta sitten oli tapahtunut, niin väenpaljous +huojui ja häilyi hillittömän riemun leiskeessä. Heidän ilohuutojensa +kaiku kuului saaren joka kolkkaan ja kaukana merellä purjehtiviin +aluksiinkin. Milloinkaan ennen ei Korttien kuningaskunnassa ollut +kohotettu sellaista valtavaa huutoa. + +Sitten he kantoivat prinssiä ja hänen morsiantansa olkapäillänsä, +asettivat heidät valtaistuimelle ja kruunasivat heidät siellä Korttien +muinaisessa kuningaskunnassa. + +Ja meren toisella puolella sijaitsevan kaukaisen saaren rannikolla +sureva Äiti-kuningatar saapui poikansa uuteen kuningaskuntaan +kullankoristetussa laivassa. + +Ja saaren asukkaiden elämää eivät enää määrää Säännöt, vaan he ovat +hyviä tai pahoja, tai hyviä ja pahoja, aina oman _Itshtshansa_ mukaan. + + + + +PALVOJATAR + + +I + +Aikana, jolloin olin mahdollisimman vähäisessä suosiossa eräiden +lukijoitteni keskuudessa ja jolloin nimeni lakkaamatta esiintyi +sanomalehdissä alinomaisten herjauksien säestelemänä, minä halusin +vetäytyä johonkin rauhalliseen paikkaan ja yrittää unhottaa oman +olemassaoloni. + +Minulla on muutamien peninkulmien päässä Kalkuttasta maatalo, jossa +voin oleskella tuntemattomana ja kenenkään häiritsemättä. Kylänmiehet +eivät ole toistaiseksi päässeet minuun nähden mihinkään päätökseen. +He tietävät, etten minä ole mikään lomailija enkä huvinhakija, +sillä minä en milloinkaan loukkaa maalaisöiden hiljaisuutta +kaupunkilaisella melulla. He eivät myöskään pidä minua askeettina, +sillä niihin vähäisiin minua koskeviin tietoihin, joita heillä on, +liittyy jonkinlaista elämänmukavuuden hohdetta. Minä en ole heille +matkustelijakaan, sillä vaikka olenkin luonnostani kulkija, ovat +vaellukseni kylän vainioilla vailla päämäärää. He eivät edes varmaan +tiedä, olenko naimisissa vai enkö, sillä he eivät ole nähneet lapsiani. +Koska he niinmuodoin eivät ole osanneet minua lukea mihinkään +tuntemansa eläin- tai kasvikunnan luokkaan kuuluvaksi, he ovat aikoja +sitten minut hylänneet ja jättäneet minut tympeältä näyttävään rauhaani. + +Aivan äskettäin sain kuitenkin kokea, että kylässä on eräs henkilö, +joka tuntee syvää mielenkiintoa minua kohtaan. Tuttavuutemme tuli +alullensa eräänä tukahduttavana heinäkuun ehtoopäivänä. Koko aamupuolen +oli satanut, ja ilma oli vieläkin kostea ja sumuinen, niinkuin +silmäluomet itkun jäljeltä. + +Minä istuin toimetonna katsellen kirjavaa lehmää, joka oli laitumella +virran korkealla äyräällä. Ilta-auringon säteet leikkivät eläimen +kiiltävässä pinnassa. Tuon yksinkertaisen valovaatetuksen kauneus +sai minut joutessani ihmettelemään, miksi ihminen tahallansa tuhlaa +rahoja pystyttääkseen vaatehtijan työpajoja ja siten riistääkseen omalta +iholtansa sen luonnollisen vaatetuksen. + +Minun siinä katsellessani ja joutilaana mietiskellessäni saapui +keski-ikäinen nainen, joka heittäytyi eteeni ja kosketti maata +otsallansa. Puvun laskoksissa hänellä oli muutamia kukkavihkoja, joista +hän tarjosi minulle yhden. Samalla hän laski kätensä rinnalleen ja +lausui: "Tämä on uhri minun jumalalleni." + +Sitten hän lähti. Hänen nuo sanat lausuessaan minä olin niin +hämmästynyt, että tuskin ehdin häneen vilkaistakaan, kun hän jo oli +hävinnyt. Koko tapahtuma oli ihan yksinkertainen, mutta jätti mieleeni +syvän vaikutuksen, ja kun sitten käännyin jälleen katselemaan lehmää, +joka maiskuttaen riipoi suuhunsa ruohoa samalla huiskien kärpäsiä +pois kimpustansa, niin sen elämännautinto näytti minusta syvän +salaperäiseltä. Lukijani kenties nauravat minun narrimaisuuttani, mutta +totta on, että sydämeni oli täynnä harrasta kunnioitusta. Minä palvoin +sitä puhdasta elämäniloa, joka on Jumalan oma elämä. Sitten minä +taitoin mango-puusta tuoreen lehvän ja ruokin lehmää omin käsin, sitä +tehdessäni tuntien tekeväni jotakin Jumalalleni otollista. + +Seuraavana vuonna minä palasin kylään helmikuussa. Kylmä vuodenaika +jatkui yhä. Aamuaurinko paistoi huoneeseeni, ja minä olin sen suomasta +lämmöstä kiitollinen. Olin parhaillaan kirjoittamassa, kun palvelijani +tuli ilmoittamaan, että eräs Vishnun palvoja pyrki puheilleni. Muissa +mietteissä ollen minä käskin tuoda hänet yläkertaan ja jatkoin +kirjoittamista. Palvoja astui sisään ja kumarsi koskettaen jalkojani. +Minä tunsin hänet samaksi naiseksi, joka oli vuosi sitten ollut lyhyen +tuokion näkyvissäni. + +Nyt minulla oli tilaisuutta katsella häntä tarkemmin. Hän oli ehtinyt +sen ajan ohi, jolloin kysytään, onko nainen kaunis vai eikö. Hän oli +keskikokoa pitempi ja lujarakenteinen, mutta hänen vartalonsa oli +hieman kumara, koska hän alinomaa pysytteli palvovassa asenteessa. +Hänen käytöksessään ei ollut mitään pelokasta. Hänen kasvojensa +huomattavimpana osana olivat hänen silmänsä. Niissä tuntui olevan +jonkinlainen läpitunkeva voima, joka kykeni tekemään etäisyyden +läheiseksi. + +Hänen astuessaan huoneeseen tuntui noiden suurten silmien katse minua +tyrkkäävän. + +"Mitä tämä merkitsee?" kysyi hän. "Mistä syystä olet tuonut minut +valtaistuimesi eteen, jumalani? Muulloin minä aina näin sinut puiden +keskellä, ja niin oli paljoa parempi. Se oli oikea paikka kohdata +sinua." + +Hänen oli täytynyt nähdä minut puutarhassa käyskelemässä minun +huomaamattani häntä. Mutta viime päivinä minä olin ollut vilustunut, +joten en ollut voinut lähteä ulos. Minun täytyi pakostakin pysytellä +sisällä ja kunnioittaen katsella illan taivasta taloni pengermältä. +Hetken vaiti oltuansa palvoja virkkoi: "Jumalani, anna minulle muutama +hyvä sana." + +Minä en ollut ollenkaan valmistunut noudattamaan tuota äkkiä esitettyä +pyyntöä ja vastasin hänelle silmänräpäyksellisen mielijohteen nojalla: +"Minä en anna enkä ota hyviä sanoja. Minä vain avaan silmäni ja +vaikenen, ja silloin minä voin sekä kuulla että nähdä, vaikka ei +sanaakaan lausuttaisi. Kun sinua nyt katselen, niin en kaipaa ollenkaan +sinun äänesi kaikua." + +Palvoja kerrassaan kiihtyi minun puhuessani ja huudahti: "Jumala ei +puhu minulle ainoastaan suullansa, vaan koko ruumiillansa." + +Minä sanoin hänelle: "Vaiti ollessani minä voin kuunnella koko +ruumiillani. Minä olen tullut tänne Kalkuttasta kuuntelemaan tuota +ääntä." + +Palvoja sanoi: "Niin, minä tiedän sen, ja senvuoksi minä olen tullut +tänne luoksesi istumaan." + +Ennen poistumistansa hän jälleen kumarsi ja kosketti jalkojani. Minä +huomasin hänen olevan pahoillaan siitä, että minulla oli jalkineet. Hän +olisi mieluummin nähnyt ne paljaina. + +Seuraavana aamuna minä istuin kattotasanteella. Etelässä olevan +puujonon takaa näkyi avoin maaseutu, viluinen ja autio. Minä voin +nähdä auringon nousevan idästä sokeriruokopensaan ja kylän kupeella +olevan puuryhmän takaa. Tummien puiden varjosta ilmestyi äkkiä näkyviin +kylätie. Se lähti etenemään ja kiemurteli kohti joitakin näköpiirin +rajalla sijaitsevia kyliä, kunnes häipyi harmaaseen sumuun. + +Sinä aamuna oli vaikea sanoa, oliko aurinko noussut vai eikö. Vaalea +usva häilyi vielä puiden latvoissa. Minä näin palvojan astelevan +epämääräisen hämärän halki aamuisena sumuhaamuna. Hän lauloi lauluansa +Jumalalle ja helisytti kymbaaleitansa. + +Vihdoin hälveni sakea usva, ja aurinko siirtyi sijallensa kotona ja +pellolla suoritettavien töiden joukkoon ikäänkuin kylän ystävällinen +patriarkka. + +Ehdittyäni vasta istuutua kirjoituspöytäni ääreen tyydyttääkseni +kalkuttalaisen kustantajani ahnautta kuulin portaista askeleita. Kohta +astui sisään palvoja itsekseen hymisten ja minua kumartaen. Minä +kohotin katseeni papereistani. + +Hän virkkoi: "Jumalani, eilen minä otin pyhäksi ravinnoksi mitä +ateriastasi oli jäänyt." + +Minä hämmästyin ja kysyin, kuinka hän voi sen tehdä. + +"Oh", vastasi hän, "minä odotin illalla ovellasi sinun aterioidessasi +ja otin hieman ruokaa lautaseltasi, kun se kannettiin ulos". + +Tuo oli minulle yllätys, sillä kaikki kylän asukkaat tiesivät, että +olin ollut Euroopassa ja aterioinut eurooppalaisten kanssa. Minä +olin epäilemättä kasvistensyöjä, mutta keittäjäni pyhyys ei sietänyt +tutkimista, ja oikeaoppiset pitivät minun ruokaani saastaisena. + +Palvojatar huomasi hämmästyneen ilmeeni ja virkkoi: "Jumalani, miksi +tulisin ollenkaan sinun luoksesi, ellen nauttisi sinun ruokaasi?" + +Minä kysyin häneltä, mitä hänen omaan kastiinsa kuuluvat henkilöt +asiasta arvelivat. Hän kertoi minulle jo levittäneensä uutista ympäri +kylää. Hänen kastiinsa kuuluvat henkilöt olivat pudistaneet päätänsä, +mutta samalla myöntäneet, että hänen oli kuljettava omaa tietänsä. + +Minä sain selville, että palvojatar oli erään hyvän maalaisperheen +jäsen ja että hänen hyvissä varoissa oleva äitinsä halusi pitää hänet +kotona. Mutta tytär kulki mieluummin mierolaisena. Minä kysyin häneltä, +miten hän sai elatuksensa. Hän kertoi minulle, että hänen seuralaisensa +olivat lahjoittaneet hänelle kappaleen maata ja että hän pyyteli +ravintonsa kulkien ovelta ovelle. Hän sanoi minulle: "Se ruoka, jonka +minä saan kerjäten, on jumalallista." + +Mietittyäni, mitä hän oli sanonut, minä käsitin hänen tarkoituksensa. +Kun saamme ravintomme toisten hyvyyden suomina almuina, niin muistamme +Jumalaa, antajaa. Mutta kun saamme ruokamme kotona, kuten ainakin, +itsestäänselvänä asiana, niin taivumme ajattelemaan, että se kuuluu +meille oikeudenmukaisesti. + +Minun teki kovin mieli kysellä hänen miehestänsä. Mutta kun hän ei +milloinkaan epäsuorastikaan hänestä puhunut, en häneltä mitään kysynyt. + +Varsin pian minä havaitsin, ettei palvojatar ollenkaan kunnioittanut +sitä kylän osaa, missä korkeampiin kasteihin kuuluvat henkilöt elivät. +"He eivät anna milloinkaan", sanoi hän, "pienintäkään ropoa Jumalan +palvelemiseksi, vaikka heidän hallussaan onkin suurin osa Jumalan +maata. Mutta köyhät palvovat ja näkevät puutetta." + +Minä kysyin häneltä, miksi hän ei lähtenyt elämään noiden jumalattomien +ihmisten seurassa ja auttamaan heitä paremmalle tielle. "Se", sanoin +minä hieman tekohartaasti, "olisi jumalallisen palvonnan korkein muoto". + +Minä olin aika ajoin kuullut sellaisia saarnoja ja toistelen niitä +tilaisuuden sattuessa varsin mielelläni yleiseksi hyväksi. + +Palvojattareen tuo kumminkaan ei tehnyt minkäänlaista vaikutusta. Hän +kohotti suuret pyöreät silmänsä, katsoi minua suoraan silmiin ja sanoi: + +"Tarkoitatko, että koska Jumala on syntisten kanssa, niin heitä +jollakin tavoin palvelemalla palvelee Jumalaa? Niinkö tarkoitat?" + +"Niin", vastasin minä, "niin minä ajattelen". + +"Tietysti", vastasi hän melkein kärsimättömästi, "tietysti Jumala on +heidän kanssansa, sillä kuinkapa he muuten voisivat ollenkaan elää? +Mutta mitäpä se minulle merkitsee? Minun Jumalani ei ole siellä. Minä +en voi palvoa häntä siellä, koska en häntä sieltä löydä. Minä etsin +häntä sieltä, mistä voin hänet löytää." + +Niin puhuessaan hän kumarsi kunnioittavasti. Hänen varsinainen +tarkoituksensa oli tämä. Pelkkä Jumalan kaikkialla-läsnäoloa tehostava +oppi ei meitä auta. Se totuus, että Jumala on kaikkea läpäisevä, +voi olla pelkkä epähavainnollinen abstraktio ja sellaisenaan meille +epätodellinen. Missä Hänet voin nähdä, siellä Hän on todellisena minun +sielussani. + +Minun ei tarvinne seikkaperäisesti selittää, ettei hän minua +innokkaasti palvoessaan pitänyt minua yksilöllisenä olentona. Minä olin +hänen palvontansa pelkkä väline. Minun asianani ei ollut ottaa sitä +vastaan enempää kuin hylätäkään sitä, sillä se ei kuulunut minulle, +vaan Jumalalle. + +Tullessaan jälleen palvojatar havaitsi minun taaskin tutkivan kirjojani +ja papereitani. + +"Mitä oletkaan tehnyt", kysyi hän ilmeisesti harmistuneena, "että +minun Jumalani vaatii sinua ryhtymään tuollaiseen turhaan rasitukseen? +Milloin tulenkin, sinä aina luet ja kirjoitat." + +"Jumala askarruttaa hyödyttömiä lapsiansa", vastasin minä, "koska he +muuten voisivat joutua onnettomuuteen. Heidän tulee toimitella kaikkein +vähimmässä määrin tarpeellisia asioita. Se on heidän suojanansa." + +Palvojatar kertoi minulle, ettei hän voinut sietää niitä esteitä, jotka +minua alinomaa ympäröivät. Kun hän halusi tulla minua tervehtimään, +niin palvelijat eivät sallineet hänen nousta suoraa päätä yläkertaan. +Kun hän halusi kunnioittaen koskettaa jalkojani, niin sukkani olivat +aina tiellä. Ja kun hän halusi yksinkertaisesti kanssani jutella, hän +huomasi minun henkeni eksyneen oppineisuuden erämaihin. + +Tällä kertaa hän ennen lähtöänsä laski kätensä ristiin ja sanoi: +"Jumalani! Tänä aamuna minä tunsin jalkasi rinnassani. Kuinka ne +olivatkaan viileät! Ja ne olivat paljaat, peittämättömät. Minä pidin +niitä kauan hartaasti pääni päällä. Se täytti minun koko olemukseni. +Mitäpä hyötyä senjälkeen oli siitä, että tulin luoksesi? Miksi +tulinkaan? Sano, Herra, totuus -- eikö se ollut pelkkää sokaistumista?" + +Maljakossa pöydälläni oli muutamia kukkia. Hänen ollessaan luonani +puutarhuri toi uusia kukkia ja asetti ne niiden sijaan. Palvojatar näki +hänen ne vaihtavan. + +"Siinäkö kaikki?" huudahti hän. "Joko olet suoriutunut kukistasi? +Annahan ne minulle." Hän piteli kukkia hellävaroen kämmenkuopassansa +ja alkoi kumartunein päin niihin tuijottaa. Oltuaan vähän aikaa vaiti +hän jälleen kohotti päänsä ja virkkoi minulle: "Sinä et milloinkaan +silmäile näitä kukkia; siitä syystä ne luonasi lakastuvat. Kunhan niitä +katselisit, niin lukemisesi ja kirjoittamisesi hupenisivat tuuleen." + +Hän solmi kukat viittansa helmaan, nosti ne hartain elein päälaellensa +ja virkkoi syvästi kunnioittaen: "Salli minun viedä Jumalani mukanani." + +Hänen niin sanoessaan minä tunsin, etteivät huoneissamme olevat +kukat saa meiltä niille kuuluvaa hellää huolenpitoa. Me pistämme ne +maljakkoon, ja ne muistuttavat pikemmin vallattomia koulupoikia, jotka +seisovat yhdessä joukossa rangaistavina. + +Palvojatar tuli jälleen samana iltana ja istui edessäni +kattotasanteella. + +"Minä annoin ne kukat pois", sanoi hän, "kun tänä aamuna kuljin talosta +taloon laulaen Jumalan nimeä. Beni, kylämme päämies, nauroi hartaalle +kunnioitukselleni ja sanoi: 'Miksi tuhlaat koko palvontasi hänelle? +Etkö tiedä, että hän on herjausten esineenä koko maakunnassa?' Onko se +totta, Jumalani? Onko totta, että he sinua säälimättömästi kohtelevat?" + +Sinä hetkenä minä säikähdin. Oli kamalaa havaita, että painomustetta +pärskyi niin kauas. + +Palvojatar jatkoi: "Beni luulotteli voivansa yhdellä henkäyksellä +sammuttaa minun palvontani liekin! Mutta sepä ei olekaan mikään mitätön +liekki, se on leimuava tuli. Miksi he sinua herjaavat, Jumalani?" + +Minä vastasin: "Siitä syystä, että minä sen ansaitsen. Luulenpa +ahnaudessani väijyskelleeni ihmisten sydämiä?" + +Palvojatar sanoi: "Nyt sinä näet itse, kuinka vähäarvoiset heidän +sydämensä ovat. Ne ovat täynnä myrkkyä, ja se parantaa sinut +ahnaudestasi." + +"Kun ihmisen sydämessä asuu ahnaus", vastasin minä, "niin hän on +alinomaisessa vaarassa joutua lyödyksi. Itse ahnaus suo hänen +vihollistensa käytettäväksi myrkkyä." + +"Meidän armollinen Jumalamme", virkkoi hän, "lyö meitä omalla +kädellänsä ja ajaa pois kaiken myrkyn. Se, joka loppuun asti kestää +Jumalan kuritusta, on pelastettu." + + +II + +Sinä iltana palvojatar kertoi minulle elämänsä tarinan. Illan tähdet +syttyivät ja painuivat puiden taakse hänen kertoessaan tarinansa +loppuun. + +Mieheni on erittäin yksinkertainen. Monet pitävät häntä tyhmänäkin, +mutta minä tiedän, että se, joka ymmärtää yksinkertaisesti, ymmärtää +oikein. Liikeasioissa ja taloudenhoidossa hän piti hyvin puolensa. +Koska hänen tarpeensa olivat vähäiset ja toivomuksensa harvat, +hän kykeni tulemaan toimeen sen nojalla, mitä hänellä oli. Hän ei +milloinkaan sekaantunut muihin asioihin eikä pyrkinyt niitä ymmärtämään. + +Mieheni vanhemmat kuolivat, kun olimme olleet vasta vähän aikaa +naimisissa, ja me jäimme yksin. Mutta mieheni tarvitsi aina jonkun +yläpuolellansa. Minä häpeän tunnustaessani, että hän tavallaan +kunnioitti minua ja piti minua ylempänänsä. Mutta minä olen varma, että +hän kykeni käsittämään asiat paremmin kuin minä, vaikka minä osasin +paremmin puhua. + +Kaikkein syvimmin hän kunnioitti Guru Thakuriansa (henkistä +opettajaansa). Oikeastaan ei ollut kysymyksessä pelkkä harras +kunnioitus, vaan rakkaus, ja sellainen rakkaus on harvinainen. + +Guru Thakur oli miestäni nuorempi. Kuinka kaunis hän olikaan! + +Mieheni oli poikaiällänsä leikkinyt hänen kerallansa ja oli niistä +ajoista alkaen omistanut sydämensä ja sielunsa varhaisen ikänsä +ystävälle. Thakur tiesi, kuinka yksinkertainen mieheni oli, ja tapasi +häntä armottomasti kiusoitella. + +Hän ja hänen toverinsa pitivät iloa hänen kustannuksellansa, mutta hän +sieti kaikki mitä kärsivällisimmin. + +Minun naimisiin joutuessani Guru Thakur oli Benaresissa opiskelemassa. +Mieheni tapasi maksaa kaikki hänen kustannuksensa. Minä olin +kahdeksantoista vuoden ikäinen, kun hän palasi kyläämme. + +Viidentoistavuotiaana minä synnytin lapsen. Minä olin niin nuori, +etten osannut sitä hoitaa. Minä jaarittelin mielelläni ja olin usein +tuntikausia ystävättärieni luona. Jos minun täytyi jäädä kotiin +poikaa kaitsemaan, minä tavallisesti kerrassaan suutuin. Ah, minun +lapsi-jumalani tuli minun elämääni, mutta hänen lelunsa eivät olleet +valmiina häntä varten. Hän tuli äidin sydäntä varten, mutta äidin sydän +jäi siitä jälkeen. Hän jätti minut vihoissaan, ja siitä saakka minä +etsin häntä kaikkialta maailmasta. + +Poika oli isänsä elämän valkeus ja ilo. Minun huolimattomuuteni aina +suretti miestäni. Mutta hänelle oli suotu mykkä sielu. Hän ei kyennyt +milloinkaan tuskaansa ilmaisemaan. + +Ihmeellistä oli, että minun laiminlyönneistäni huolimatta poika rakasti +minua enemmän kuin ketään muuta. Hän tuntui pelkäävän, että minä +jonakin päivänä lähden ja jätän hänet. Niinpä hän silloinkin, kun minä +olin hänen kanssaan, seuraili minun liikkeitäni levottomin katsein. +Hän sai olla varsin vähän minun seurassani, ja senvuoksi hänen halunsa +olla luonani kehittyi tuskallisen kiihkeäksi. Minun joka päivä virralle +mennessäni hän tavallisesti kävi rauhattomaksi ja ojensi pienet +käsivartensa, jotta hänet otettaisiin mukaan. Mutta rantaportaat olivat +minulle se paikka, jossa sain tavata ystävättäreni, joten en välittänyt +ottaa sinne lasta vaivoikseni. + +Oli varhainen elokuun aamu. Harmaat pilvet olivat toinen toisensa +jälkeen kietoneet taivaan kosteiden viittojensa laskoksiin. Minä käskin +tyttöä pitämään huolta pienokaisesta sill'aikaa kuin kävin virralla. +Minun lähtiessäni lapsi itki pyrkien jälkeeni. + +Niillä kylpyportailla ei ollut ketään minun saapuessani. Minä olin +paras uimari kylän naisten joukossa. Sade oli paisuttanut virtaa +melkoisesti. Minä uin keskelle virtaa, verrattain kauas rannasta. + +Yht'äkkiä kuulin rannalta huudon: 'Äiti!' Käännyin katsomaan ja näin +pienen poikani tulevan portaita alas ja huutavan minua tullessaan. Minä +huusin ja käskin hänen pysähtyä, mutta hän jatkoi matkaansa nauraen ja +huutaen. Pelontuska jäykisti jäseniäni. Minä suljin silmäni, koska en +uskaltanut katsella. Kun ne jälleen avasin, oli pienokaiseni helisevä +nauru iäksi vaiennut liukkailla porrasaskelmilla. + +Minä saavuin takaisin rannalle ja nostin hänet vedestä. Minä otin hänet +syliini, poikani, rakkaimpani, joka oli usein turhaan pyytänyt päästä +syliini. Minä otin hänet nyt, mutta hän ei enää katsonut minua silmiin +eikä huutanut: 'Äiti!' + +Lapsi-jumalani oli tullut. Minä olin aina laiminlyönyt häntä. Olin aina +häntä itkettänyt. Ja nyt alkoivat kaikki laiminlyöntini ahdistaa omaa +sydäntäni, isku iskulta. Kun poikani oli ollut minun luonani, minä +olin jättänyt hänet yksin. Olin kieltäytynyt ottamasta häntä mukaani. +Ja nyt, kun hän on kuollut, hänen muistonsa seuraa minua milloinkaan +minusta eroamatta. + +Jumala yksin tietää, kuinka mieheni kärsi. Jos hän olisi minua +rangaissut rikoksestani, niin olisi parempi meille kummallekin. Mutta +hän osasi vain sanattomana kärsiä, hän ei osannut mitään sanoa. + +Kun olin murheesta melkein mielipuoli, palasi Guru Thakur. Aikaisemmin +oli hänen ja mieheni välinen suhde ollut poikien ystävyyssuhde. +Nyt minun mieheni kunnioitti rajattomasti hänen pyhyyttänsä ja +oppineisuuttansa. Hän tuskin rohkeni puhua ystävänsä läsnäollessa, niin +kovin hän häntä arkaili ja kunnioitti. + +Mieheni pyysi Guruansa koettamaan minua jollakin tavoin lohduttaa. +Guru Thakur alkoi minulle lukea ja selittää pyhiä kirjoja. Mutta enpä +luule niiden paljoakaan minuun tehonneen. Niiden koko arvo oli minulle +siinä äänessä, joka niitä minulle luki. Jumala sallii ihmissydämen +parhaimmin juoda jumalallista elämää ihmisäänen välityksellä. Hänellä +ei ole käytettävänänsä mitään parempaa maljaa, ja hän itsekin nauttii +jumalallista juomaansa samasta maljasta. + +Mieheni Guruunsa kohdistama rakkaus ja kunnioitus täytti meidän talomme +niinkuin suitsutus temppelin pyhän lippaan. Minä osoitin samaa harrasta +kunnioitusta ja sain mieleeni rauhaa. Minä näin jumalani tuon Gurun +hahmossa. Hänellä oli tapana saapua joka aamu aterioimaan luoksemme. +Herätessäni minä kaikkein ensiksi ajattelin hänen ravintoansa ikäänkuin +pyhää Jumalan lahjaa. Kun valmistin ruokalajeja hänen ateriaansa +varten, niin sormeni ilosta lauloivat. + +Nähdessään, kuinka minä palvoin hänen Guruansa, mieheni alkoi +kunnioittaa minua vieläkin enemmän. Hän huomasi, kuinka kiihkeästi +hänen Gurunsa tahtoi selittää minulle pyhiä kirjoja. Hän oli tottunut +siihen ajatukseen, ettei voinut milloinkaan toivoa Gurunsa kiinnittävän +häneen minkäänlaista huomiota, koska oli typerä; mutta hänen vaimonsa +korjasi asian. + +Niin meni jälleen viisi vuotta, ja koko elämäni olisi kulunut siten, +ellei jossakin pinnan alla olisi salaa tapahtunut varkaus. Minä en +voinut sitä keksiä, mutta sen keksi minun sydämeni Jumala. Sitten tuli +päivä, jolloin koko elämämme yht'äkkiä mullistui. + +Oli keskikesän aamu. Minä olin palaamassa kotiin kylpemästä, vaatteeni +olivat ihan märät. Minä kuljin erästä varjoisaa kujannetta, ja tien +käänteessä, mango-puun alla, kohtasin Guru Thakurini. Hänellä oli +pyyheliina olallansa ja hän toisteli joitakin sanskriittisäkeitä ollen +kylpyyn menossa. Märissä vaatteissani, jotka takertuivat ruumiiseeni, +minä häpesin kohdata hänet. Yritin päästä pujahtamaan nopeasti ohi +hänen katsettansa välttäen. Hän huusi minua nimeltä. + +Minä pysähdyin, painoin katseeni alas ja lysähdin itseeni. Hän +kiinnitti katseensa minuun ja virkkoi: 'Kuinka ihmeen kaunis onkaan +sinun ruumiisi!' + +Koko lintujen maailma tuntui helkähtävän laulamaan lehvistössä pääni +päällä. Kaikki tien varrella kasvavat pensaat näyttivät puhkeavan +hehkuvaan kukkaan. Tuntui siltä, kuin taivas ja maa ja kaikki olisi +muuttunut humalluttavan riemun pyörteeksi. + +En tiedä, kuinka saavuin kotiin. Muistan vain syöksyneeni siihen +huoneeseen, jossa me palvoimme Jumalaa. Mutta silmieni edessä +karkelivat samat kultaiset valon välkkeet, jotka olivat värähdelleet +näkyvissäni tuolla yksinäisellä polulla virralta palatessani. + +Guru Thakur saapui sinäkin päivänä aterialle ja tiedusteli mieheltäni, +minne minä olin lähtenyt. Hän etsi minua, mutta ei voinut minua mistään +löytää. + +Ah, maa ei ole minulle enää sama kuin ennen. Entinen päivänpaiste +ei enää ole minun. Minä huusin Jumalaani tuskassani, mutta hän ei +kääntänyt kasvojansa minun puoleeni. + +En tiedä, miten päivä kului. Yöllä minun piti kohdata mieheni. Mutta +yö on pimeä ja mykkä. Silloin minun mieheni henki ilmenee säteilevänä +kuin tähdet hämärissä. Minä olin kuullut hänen pimeässä lausuvan +ajatuksiansa ja olin hämmästynyt havaitessani, kuinka syvästi hän +kykeni tajuamaan. + +Toisinaan minä pääsin vasta myöhään illalla levolle, kun talousaskareet +olivat estämässä. Mieheni odotti minua lattialla istuen, makuulle +menemättä. Aloitimme silloin usein keskustelumme puhumalla jotakin +Gurusta. + +Tänä yönä minä tulin jälkeen puolenyön huoneeseeni ja löysin mieheni +lattialta nukkumasta. Häntä häiritsemättä minä paneuduin lattialle +hänen jalkojensa eteen, kasvot hänen puoleensa käännettyinä. Kerran hän +nukkuessaan ojensi jalkaansa ja satutti minua rintaan. Se oli hänen +viimeinen testamenttinsa. + +Seuraavana aamuna, kun mieheni heräsi unestansa, minä jo istuin hänen +vieressään. Ikkunasta näkyi tuuhean lehvistön yli aamun ensimmäinen +kalpea kajaste yön päärmeessä. Oli niin varhainen, etteivät varikset +olleet vielä alkaneet vaakkua. + +Minä kumarsin ja kosketin otsallani mieheni jalkoja. Hän nousi +istumaan, säikähtyneenä, ikäänkuin unennäöstä heräten, ja silmäili +hämmästyneenä kasvojani. Minä sanoin: + +'Olen tehnyt päätökseni. Minun täytyy jättää maailma. Minä en voi olla +kauemmin sinun omasi. Minun täytyy lähteä sinun luotasi.' + +Mieheni kenties luuli yhä uneksivansa. Hän ei virkkanut sanaakaan. + +'Kuulehan mitä sanon!' rukoilin minä sanomattoman tuskan vallassa. +'Kuule minua ja ymmärrä! Sinun täytyy naida toinen vaimo. Minun täytyy +sanoa hyvästi.' + +Mieheni sanoi: 'Mitä merkitsee kaikki tämä hurja, hullu puhe? Kuka +käskee sinua luopumaan maailmasta?' + +Minä vastasin: 'Guru Thakurini.' + +Mieheni näytti hämmentyneeltä. 'Guru Thakur!' huudahti hän. 'Milloin +hän on antanut sinulle sen neuvon?' + +'Aamulla', vastasin minä, 'eilen, kun kohtasin hänet virralta +palatessani'. + +Hänen äänensä hieman värähteli. Hän kääntyi, silmäili kasvojani ja +kysyi minulta: 'Miksi hän sinulle antoi sellaisen käskyn?' + +'En tiedä', vastasin minä. 'Kysy häneltä itseltänsä! Hän sanoo sen +sinulle, jos voi.' + +Mieheni sanoi: 'Maailmasta voi luopua, vaikka jääkin siinä elämään. +Sinun ei tarvitse lähteä minun luotani. Minä puhun asiasta Gurulleni.' + +'Sinun Gurusi', vastasin minä, 'kenties hyväksyy anomuksesi; mutta +minun sydämeni ei milloinkaan siihen suostu. Minun täytyy lähteä sinun +luotasi. Tästä lähtien ei maailmaa enää ole minulle olemassa.' + +Mieheni vaikeni, ja me istuimme siinä pimeässä lattialla. Kun päivä oli +valjennut, hän sanoi minulle: 'Menkäämme yhdessä hänen luoksensa.' + +Minä laskin käteni ristiin ja sanoin: 'Minä en näe häntä enää +milloinkaan.' + +Hän katsoi minua kasvoihin. Minä painoin pääni alas. Hän ei virkkanut +enempää. Minä tiesin, että hänen katseensa oli jotenkin tunkeutunut +minun mieleeni ja tiesi mitä siellä tapahtui. Tässä minun maailmassani +on ollut vain kaksi ihmistä, jotka ovat minua sydämestänsä rakastaneet +-- minun poikani ja minun mieheni. Tämä rakkaus oli minun Jumalani, ja +senvuoksi se ei voinut sietää mitään vääryyttä. Toinen heistä jätti +minut, ja minä itse jätin toisen. Nyt minun täytyy saada totuus, totuus +yksinänsä. + +Hän kosketti permantoa jalkojeni edessä, nousi, kumarsi ja lähti. + + + + +NÄKÖ + + +I + +Erittäin nuorena aviovaimona minä synnytin kuolleen lapsen ja olin itse +kuolemaisillani. Minä toivuin vain vähitellen, ja näköni heikontui +heikontumistaan. + +Mieheni opiskeli siihen aikaan lääketiedettä. Hän oli hieman +mielissäänkin, kun sai minua parantaessaan todistaa lääkeopillisia +tietojansa. Hän siis alkoi itse hoitaa silmiäni. + +Minun vanhempi veljeni valmistautui silloin lainopillista tutkintoansa +suorittamaan. Eräänä päivänä hän tuli luoksemme ja säikähti kovin +nähdessään, missä tilassa minä olin. + +"Mitä teetkään?" sanoi hän miehelleni. "Sinähän tärvelet Kumon silmät. +Sinun pitäisi heti kysyä neuvoa lääkäriltä." + +Mieheni virkkoi ärtyisesti: "Miksi? Mitä voi hyvä tohtori tehdä enemmän +kuin minä? Tapaus on ihan yksinkertainen, ja kaikki lääkkeet ovat +yleisesti tunnetut." + +Dada vastasi pilkallisesti: "Näyttää siltä, kuin luulisit, ettei sinun +ja oman lääkeopillisen tiedekuntasi professorin välillä ole vähääkään +eroa." + +Mieheni vastasi kiukustuneena: "Jos sinä satut joutumaan naimisiin +ja syntyy riitaa vaimosi omaisuudesta, et suinkaan ota vastaan minun +neuvojani lakiasioissa. Miksi siis tulet minua neuvomaan lääkeopissa?" + +Heidän siinä kiistellessään minä sanoin itselleni, että kahden +kuninkaan sotaan lähtiessä nurmirukka aina joutuu eniten kärsimään. Nyt +oli kiista käynnissä noiden kahden kesken, ja minä sain kestää iskun. + +Minustakin tuntui kohtuuttomalta, että omaiseni minut kerran +naitettuansa vielä asiaan sekaantuivat. Koskihan minun iloni ja +murheeni miestäni eikä heitä. + +Siitä päivästä lähtien oli mieheni ja veljeni välinen suhde tuon +silmiäni koskevan mitättömän seikan vuoksi jännittynyt. + +Eräänä iltapuolena, mieheni ollessa poissa kotoa, veljeni +hämmästyksekseni toi lääkärin minua näkemään. Lääkäri tarkasti silmäni +erittäin huolellisesti ja näytti kovin vakavalta. Hän sanoi, että enempi +laiminlyöminen olisi vaarallista. Hän kirjoitti määräyksen, ja veljeni +lähetti kohta lääkettä noutamaan. Vieraan tohtorin mentyä minä rukoilin +veljeäni olemaan asiaan sekaantumatta. Minä olin varma siitä, että +lääkärin salaisista käynneistä koituisi pelkkää onnettomuutta. + +Minua itseäni hämmästytti, että sain kerätyksi kyllin paljon rohkeutta +sanoakseni tuon veljelleni. Olin näet ennen aina häntä pelännyt. Olen +varma siitä, että veljenikin hämmästyi minun uskaliaisuuttani. Hän oli +vähän aikaa vaiti ja virkkoi sitten: "Olkoon menneeksi, Kumo. Minä en +enää kutsu tohtoria. Mutta kun lääkkeet tulevat, niin sinun pitää ne +nauttia." + +Sitten veljeni lähti. Lääkkeet saapuivat apteekista. Minä otin ne -- +pullot, jauheet, määräykset ja kaikki -- ja viskasin ne kaivoon! + +Veljeni sekaantuminen asioihin oli ärsyttänyt miestäni, ja hän alkoi +nyt käsitellä silmiäni entistä uutterammin. Hän koetteli kaikenlaisia +lääkkeitä. Minä asetin silmilleni siteen niinkuin hän käski, käytin +hänen määräämiänsä värillisiä silmälaseja, nautin hänen rohtojansa ja +kaikkia hänen jauheitansa. Joinpa kalanmaksaöljyäkin, vaikka se ei +tahtonut ottaa kurkustani luisuakseen. + +Sairaaloista tullessaan hän joka kerta huolestuneena tiedusteli, kuinka +voin, ja minä vastasin: "Paljon paremmin." Minun kykyni pettää itseäni +muuttui tosiaankin nerokkaaksi. Huomatessani, että silmäni vuotivat +vettä entistä enemmän, minä lohduttauduin ajattelemalla, että oli +hyvä vapautua suuresta huonojen nesteiden määrästä, ja kun silmieni +vesivirrat sitten vähenivät, niin minä ylpeilin mieheni taitavuudesta. + +Muutamien aikojen kuluttua tuska kuitenkin kävi sietämättömäksi. Näköni +himmeni, ja päätäni särki alinomaa päivin öin. Minä huomasin mieheni +käyvän levottomaksi. Hänen käytöksestänsä minä oivalsin, että hän etsi +jotakin tekosyytä kutsuakseen lääkärin. Niinpä viittasinkin siihen +suuntaan, että voisimme jonkun kutsua. + +Ilmeistä oli, että hän tunsi suurta helpotusta. Jo samana päivänä hän +kutsui englantilaisen lääkärin. En tiedä, mitä he keskenään juttelivat, +mutta minä arvasin, että Sahib oli puhunut miehelleni erittäin tuimasti. + +Lääkärin lähdettyä hän oli vähän aikaa vaiti. Minä otin hänen kätensä +omiini ja sanoin: "Millainen sivistymätön mies tuo olikaan! Miksi et +kutsunut intialaista lääkäriä? Olisi ollut paljoa parempi. Luuletko, +että tuo mies osaa käsitellä silmiäni paremmin kuin sinä?" + +Mieheni oli hetkisen ihan vaiti. Sitten hän virkkoi murtunein äänin: +"Kumo, silmäsi täytyy leikata." + +Minä olin suuttuvinani siitä, että hän oli asiaa niin kauan minulta +salannut. + +"Sinä olet sen tietänyt kaiken aikaa", sanoi hän, "etkä ole minulle +mitään virkkanut! Luuletko minua sellaiseksi pienokaiseksi, etten +leikkausta siedä?" + +Sen kuultuansa hän jälleen tuli hyvälle tuulelle. "Kovin harvat ovat +ne miehet", virkkoi hän, "jotka ovat kyllin urhoolliset säikähtämättä +odottaakseen leikkausta". + +Minä nauroin hänelle: "Niin on laita. Miehet ovat urhoollisia +ainoastaan vaimojensa nähden!" + +Hän silmäili minua vakavasti ja virkkoi: "Olet ihan oikeassa. Me miehet +olemme kauhean turhamaisia." + +Minä karkoitin nauraen hänen vakavuutensa: "Oletko varma siitä, että te +voitatte meidät naiset turhamaisuudessakin?" + +Veljeni tultua minä vein hänet syrjemmälle: "Kuulehan, Dada, sinun +lääkärisi määräämä hoitotapa olisi epäilemättä ollut sanomattoman hyvä, +mutta onnettomuudeksi minä erehdyin käyttämään juomaa ulkonaisesti. +Ja siitä päivästä lähtien, jolloin tuon erehdyksen tein, silmäni ovat +huonontumistaan huonontuneet. Nyt on leikkaus välttämätön." + +Veljeni sanoi minulle: "Sinä olit miehesi hoidossa, ja siitä syystä +minä en enää käynyt sinua katsomassa." + +"Ei", vastasin minä. "Minä hoidin itseäni tosiaankin sinun tohtorisi +ohjeiden mukaisesti." + +Kuinka naisen täytyykään valehdella! Äiteinä me valehtelemme +rauhoittaaksemme lapsiamme, ja kun olemme puolisoita, niin kerromme +valheita rauhoittaaksemme lapsiemme isää. Milloinkaan me emme vapaudu +tuosta välttämättömyydestä. + +Petokseni sai aikaan sen, että mieheni ja veljeni välinen suhde parani. +Veljeni soimasi itseänsä siitä, että oli saanut minut salaamaan asian +mieheltäni, ja mieheni katui sitä, ettei ollut heti alussa noudattanut +veljeni neuvoa. + +Vihdoin, molempien asiaan suostuttua, saapui englantilainen lääkäri +ja toimitti leikkauksen käsitellen vasenta silmääni. Se oli kumminkin +liian heikko kestääkseen ponnistusta, ja viimeinenkin värjyvä +valonkajaste hävisi siitä. Sitten häipyi toinenkin silmä vähitellen +pimeään. + +Eräänä päivänä mieheni tuli vuoteeni viereen. "Minä en kehtaa sitä enää +salata sinulta, Kumo", sanoi hän, "sinun silmäsi olen minä tärvellyt". + +Minä tunsin, että hänen äänensä tukehtui kyyneliin, otin hänen +oikean kätensä molempiin käsiini ja sanoin: "Mitä puhutkaan! Sinä +olet menetellyt ihan oikein. Sinä olet käsitellyt vain sitä, mikä +nimenomaisesti sinulle kuuluu. Ajattelehan, jos joku vieras lääkäri +olisi vienyt minulta näön. Mitä lohdutusta minulla silloin olisi ollut? +Nyt sitävastoin minä voin tuntea, että on paras niinkuin on tapahtunut, +ja suurena lohtunani on se tieto, että olen kadottanut silmieni valon +sinun käsissäsi. Kun Jumalaa palvelevalta Ramtshandralta puuttui yksi +lootuskukka, hän tarjosi molemmat silmänsä tuon puuttuvan lootuksen +asemesta. Minä olen antanut silmäni Jumalalleni. Kun tästä lähtien näet +jotakin, mikä sinua ilahduttaa, niin sinun pitää se minulle kuvailla, +ja minä käytän sanojasi ravintonani, sinun näkemisestäsi minulle +jääneenä pyhänä lahjana." + +Minä en tietenkään tarkoita, että sanoin kaiken tuon silloin ja siinä, +sillä näistä asioista ei käy puhuminen hetken liikutuksen vallitessa. +Mutta minä mietin näitä ja samanlaisia asioita pitkät päiväkaudet. Ja +kun olin kovin masentunut, tai jos palvontani valo joskus himmeni ja +minä surkuttelin kovaa kohtaloani, niin annoin mieleni toistella noita +lausumia, toista toisensa jälkeen, niinkuin lapsonen toistelee hänelle +kerrottua tarinaa. Siten minä jälleen pääsin hengittelemään rauhan ja +rakkauden seesteisempää ilmaa. + +Siinä keskustellessamme minä sanoin miehelleni kyllin paljon +osoittaakseni mitä sydämessäni piili. + +"Kumo", sanoi hän minulle, "typeryyteni aiheuttama onnettomuus ei ole +enää mitenkään autettavissa. Mutta jotakin voin sentään tehdä. Minä +voin aina pysytellä sinun luonasi ja koettaa korvata puuttuvaa näköäsi +niin hyvin kuin osaan." + +"Ei", vastasin minä, "se ei käy päinsä. Minä en vaadi sinua muuttamaan +kotiasi sokean sairaalaksi. Yksi ainoa asia on tarpeen -- sinun on +mentävä uudelleen naimisiin." + +Yrittäessäni hänelle selittää, että se oli tarpeen, minun ääneni hieman +petti. Minä yskin ja yritin salata liikutustani, mutta hän puhkesi +puhumaan: + +"Kumo, minä tiedän olevani houkkio ja kerskailija ja mitä +hyvänsä, mutta sellainen konna minä en ole! Jos milloinkaan +menen uudelleen naimisiin, niin vannon sinulle -- vannon sinulle +kaikkein juhlallisimmin valoin kotijumalani Gopinathin nimessä -- +että vihattavin kaikista synneistä, isänmurha, saa langeta minun +päälaelleni!" + +Ah, kunpa en olisi milloinkaan sallinut hänen vannoa tuota kamalaa +valaa! Mutta kyynelet tukahduttivat minun ääneni, ja tuskin +kestettävissä oleva riemuntunne esti minua mitään sanomasta. Minä +kätkin sokeat kasvoni pieluksiin ja nyyhkytin nyyhkyttämistäni. +Kun kyynelteni ensimmäinen tulva oli ohi, minä vedin hänen päänsä +rinnalleni. + +"Miksi", huudahdin minä, "miksi vannoitkaan sellaisen kamalan valan? +Luuletko, että minä kehoitin sinua menemään uudelleen naimisiin oman +halvan nautintosi vuoksi? Se ei ollut tarkoitukseni. Minä ajattelin +itseäni, sillä hän voisi toimittaa ne palvelukset, jotka olivat minun +asianani, kun minä olin näkevä." + +"Palvelukset!" huudahti hän. "Palvelijat kelpaavat pitämään niistä +huolta. Luuletko minua niin mielettömäksi, että otan talooni orjan ja +pyydän häntä istumaan valtaistuimelle jumalattareni keralla?" + +Lausuessaan sanan "jumalattareni" hän piteli kasvojani käsissään ja +suuteli minua otsaan, kulmakarvojen väliin. Sinä tuokiona avautui +jumalallisen viisauden kolmas silmä siihen kohtaan, mihin hän oli minua +suudellut, ja minä tulin totisesti pyhitetyksi. + +Minä ajattelin: "Hyvä niin. Minä en kykene enää häntä palvelemaan +alemmassa taloushuolien maailmassa. Mutta minä kohoan korkeampaan +olokehään. Minä tuon siunausta ylhäältä. Ei enää valheita! Ei enää +pettelyitä! Minä karkoitan iäksi kaikki menneen elämäni pikkumaisuudet +ja teeskentelyt!" + +Sinä päivänä, koko sen päivän, minä tunsin mielessäni ankaraa +ristiriitaa. Se riemuisa ajatus, että mieheni oli mahdoton mennä +uudelleen naimisiin tuon juhlallisen valan vannottuansa, juurtui +sydämeeni niin syvälle, etten kyennyt sitä tempaamaan sieltä pois. +Mutta se uusi Jumalatar, joka oli löytänyt minusta valtaistuimensa, +sanoi: "Voipa tulla aika, jolloin miehesi olisi hyvä rikkoa valansa ja +mennä jälleen naimisiin." Mutta minussa oleva nainen lausui "Olkoonpa +niin, mutta vala on sittenkin vala, ja siitä ei pääse." Minussa oleva +jumaluus vastasi: "Sinulla ei kumminkaan ole mitään syytä siitä +riemuita." Mutta minussa oleva nainen virkkoi: "Se, mitä sanot, on +aivan oikein, mutta hän on sittenkin valansa vannonut." Ja sama juttu +uudistui alinomaa. Vihdoin jumalatar synkistyi ja vaikeni, ja kaamea +pelko kietoi minut pimeyteensä. + +Katuva mieheni ei tahtonut sallia palvelijoiden suorittavan minun +töitäni; hänen piti tehdä kaikki itse. Aluksi minä olin sanomattoman +iloinen siitä, että olin pienimmissäkin seikoissa hänestä riippuvainen. +Siten minä sain hänet pysymään luonani, ja haluni saada olla hänen +seurassaan oli sokeutumiseni jälkeen käynyt kiihkeäksi. Sitä osaa hänen +olemassaolossansa, jonka silmäni olivat menettäneet, minun toiset +aistini anelivat itsellensä. Kun hän ei ollut luonani, minusta tuntui +siltä, kuin olisin häilynyt ilmassa ja menettänyt kaiken yhteyden +havaittaviin olioihin. + +Entisinä aikoina, mieheni palatessa myöhään sairashuoneesta, minulla +oli tapana avata ikkunani ja tähystellä. Tie oli yhdysside, joka liitti +hänen maailmansa minun maailmaani. Nyt, kun olin sokeutumiseni vuoksi +menettänyt tuon yhdyssiteen, koko ruumiini lähti häntä etsimään. Meitä +yhdistävä silta oli luhistunut, ja nyt oli välillämme tuo ylipääsemätön +juopa. Hänen lähtiessään luotani kuilu näytti ammottavan valtavana. +Minä voin ainoastaan odottaa sitä hetkeä, jolloin hän jälleen saapuisi +omalta rannaltansa minun puoleiselleni. + +Sellainen kiihkeä kaipaus ja sellainen äärimmäinen riippuvaisuus +ei kumminkaan voi olla hyväksi. Vaimo on varmaan riittävä taakka +miehelle, ja tämän sokeuden siihen lisääminen merkitsi hänen elämänsä +sietämättömäksi tekemistä. Minä lupasin pyhästi kärsiä yksinäni ja +olla milloinkaan kietomatta miestäni kaikkialle ulottuvan pimeyteni +laskoksiin. + +Uskomattoman lyhyessä ajassa minä pääsin harjoituksen nojalla niin +pitkälle, että voin suorittaa kaikki taloustoimet tunto-, kuulo- +ja hajuaistiini varautuen. Huomasinpa pian, että osasin menetellä +taitavamminkin kuin ennen. Näkö epäilemättä usein pikemmin häiritsee +kuin auttaa meitä. Niinpä tapahtuikin, että kun harhailevat katseeni +eivät enää kyenneet tekemään tehtäväänsä, kaikki muut aistini alkoivat +kukin suorittaa suoritettavaansa rauhallisesti ja täsmällisesti. + +Alinomaisen harjoituksen avulla hankittuani kokemusta minä en tahtonut +enää sallia mieheni suorittaa puolestani mitään talousaskareita. +Aluksi hän katkerasti valitti, että minä riistin häneltä hänen +katumusharjoituksensa. + +Se ei minua vakuuttanut. Mitä hän sanoikin, minä havaitsin joka +tapauksessa, että hän tunsi nimenomaista helpotusta, kun nuo +taloustoimet olivat ohi. Sokean vaimon alinomainen palveleminen ei voi +missään tapauksessa täyttää miehen elämää. + + +II + +Mieheni oli vihdoin lopettanut lääketieteelliset opintonsa. Hän siirtyi +Kalkuttasta erääseen pieneen kaupunkiin harjoittamaan lääkärinammattia. +Siellä maalla minä tunsin ilokseni, sokeudestani huolimatta, että olin +päässyt takaisin Emoni helmaan. Minä olin lähtenyt kotiseudultani +maalta Kalkuttaan, kun olin kahdeksan vuoden ikäinen. Siitä oli +kulunut kymmenen vuotta, ja kotikyläni muisto oli ehtinyt himmentyä. +Niin kauan kuin näköni oli tärveltymätön, Kalkuttan vilkas elämä oli +salannut näkyvistäni varhaisempien päivieni muiston. Mutta nyt, kun +olin menettänyt näköni, minä ensimmäisen kerran oivalsin, että Kalkutta +kiehtoi ainoastaan silmiä: se ei kyennyt täyttämään mieltä. Ja nyt, +sokeuteni aikana, lapsuusaikani kuvat jälleen kirkastuivat, niinkuin +tähdet illan taivaalla ilmaantuvat näkyviin toinen toisensa jälkeen. + +Marraskuun alussa me lähdimme Kalkuttasta Harsingpuriin. Paikkakunta +oli minulle tuntematon, mutta maaseudun tuoksut ja äänet syleilivät +minua vanhoina tuttavina. Äsken kynnetyiltä vainioilta huokuva +aamutuuli, kukkivan sinapin makea ja vieno tuoksu, etäältä helisevä +paimenpojan huilu, vieläpä kuoppaista kylänraittia vierivien +rattaiden rämykin täytti maailmani riemulla. Kulunut elämäni kaikkine +häipymättömine tuoksuinensa ja sointuinensa ilmeni minulle eloisana +nykyisyytenä, ja sokeat silmäni eivät voineet väittää minun olevan +väärässä. Minä siirryin taaksepäin ja elin uudelleen lapsuusikäni. Yhtä +vain puuttui: äitini ei ollut enää luonani. + +Minä voin nähdä kotiseutuni suurine _piipul_-puinensa, jotka kasvoivat +kylänlammen partaalla. Minä voin kuvailla mieleeni vanhan isoäitini +istumassa maassa ohuine valtoimine hiussuortuvinensa lämmittelemässä +selkäänsä auringonpaisteessa ja pyörittelemässä valmiiksi pieniä +papupalleroita, joita kuivattuina käytettiin keitoksiin. Mutta miten +olikaan, minä en voinut palauttaa mieleeni niitä lauluja, joita hän +tapasi hyräillä heikoin ja vavahtelevin äänin. Iltasella, kun kuulin +karjan ammuvan, minä melkein voin nähdä äitini kulkemassa ometoissa +sytytetty lyhty kädessään. Tuoreen rehun tuoksu ja olkivalkean kitkerä +savu tuntui sydämessäni asti. Ja etäällä kuuluivat soivan temppelin +kellot, joita virralta tuleva tuulenhenki häilytti. + +Kalkutta meluinensa ja jaarituksinensa saa sydämen turtumaan. Kaikki +elämän kauniit velvollisuudet menettävät siellä raikkautensa ja +viattomuutensa. Minä muistan, kuinka kerran eräs ystävättäreni tuli +luokseni ja sanoi minulle: "Kumo, miksi et ole vihainen? Jos minun +mieheni kohtelisi minua sillä tavalla, niin minä en enää milloinkaan +häneen katsahtaisi." + +Hän yritti saada minua suuttumaan siitä, että mieheni oli niin kauan +viivytellyt lääkärin kutsumista. + +"Minun sokeuteni", vastasin minä, "oli sinänsä riittävä onnettomuus. +Miksi olisinkaan sitä pahentanut sallimalla syntyä mieheeni kohdistuvaa +vihaa?" + +Ystävättäreni pudisti halveksien päätänsä kuullessaan minun, +tyttöletukan, niin vanhanaikaisesti haastelevan. Saman tunteen vallassa +hän luotani poistuikin. Mutta mitä lienenkin silloin vastannut, +tuollaiset sanat jättävät jälkeensä myrkyn, josta sielu ei milloinkaan +täysin vapaudu, kun ne kerran on lausuttu. + +On siis selvää, että Kalkutta loppumattomine jaarituksinensa saa +sydämen turtumaan. Mutta kun sitten tulin takaisin maaseudulle, niin +kaikki aikaisemmat toivoni ja uskoni, kaikki se, mitä olin lapsuudessa +pitänyt totena, kävi jälleen raikkaaksi ja kirkkaaksi. Jumala tuli +luokseni ja täytti sydämeni ja maailmani. Minä kumarsin häntä ja sanoin: + +"On hyvä, että olet ottanut minun silmäni. Sinä olet minun kanssani." + +Mutta minäpä sanoinkin enemmän kuin oli lupa sanoa. Oli julkeata sanoa: +"Sinä olet minun kanssani." Me voimme sanoa vain: "Minun täytyy olla +sinulle uskollinen." Silloinkin, kun ei jää mitään jäljelle, meidän +tulee yhä elää. + + +III + +Me vietimme yhdessä muutamia onnellisia kuukausia. Mieheni saavutti +jonkinlaista mainetta lääkärinä, ja samalla hän ansaitsi rahaa. + +Mutta rahassa piilee onnettomuutta. Minä en voi mainita mitään +erikoista tapausta, mutta koska sokeat yleensäkin havaitsevat +terävämmin kuin muut, niin minä voin huomata sen muutoksen, joka +miehessäni tapahtui varallisuuden lisääntyessä. + +Nuorempana hän oli ankaran oikeudentuntoinen ja oli usein minulle +kertonut, kuinka mielellään hän tahtoi auttaa köyhiä, kunhan ehtisi +itse harjoittamaan ammattiansa. Hän tunsi jaloa ylenkatsetta niitä +virkaveljiänsä kohtaan, jotka eivät tahtoneet koetella potilaansa +valtimoa, ennenkuin olivat saaneet maksunsa. Mutta nyt minä havaitsin +aivan muuta. Hän oli muuttunut omituisen säälimättömäksi. Kerran, kun +eräs köyhä vaimo tuli ja pyysi häntä armeliaisuudesta pelastamaan +hänen ainoan lapsensa hengen, hän tylysti kieltäytyi. Ja kun +minä rukoilemalla rukoilin häntä myöntymään, hän suoritti työnsä +huolimattomasti. + +Kun olimme vielä varattomammat, mieheni ei pitänyt jyrkästä +menettelystä raha-asioissa. Hän käyttäytyi sellaisissa tapauksissa +nimenomaisen kunniallisesti. Mutta kerättyään pankkiin suuren säästön +hän oli usein tuntikausia jonkun epäilyttävän asioitsijan seurassa +sellaisissa tarkoituksissa, jotka ilmeisesti eivät ennustaneet mitään +hyvää. + +Minne hän onkaan ajautunut? Miten onkaan käynyt minun mieheni -- +mieheni, jonka tunsin, ennenkuin menetin näköni, mieheni, joka kerran +suuteli otsaani ja kohotti minut Jumalattaren valtaistuimelle? Ne, +jotka äkillinen intohimon puuska syöksee maan tomuun, voivat nousta +sitä voimallisemmin hyvin virikkein. Sitävastoin ne, joiden moraalisen +olemuksen ydin päivä päivältä surkastuu, ne, joissa ulkonainen +loismainen kasvaminen tukahduttaa vähitellen sisäisen elämän -- +sellaiset ihmiset joutuvat kerran sellaiseen turtuneisuuden tilaan, +joka ei ole millään tavoin autettavissa. + +Sokeuden aiheuttama ero on mitä vähäpätöisin ruumiillinen seikka. +Mutta minua kerrassaan tukahduttaa se huomio, ettei hän enää ole +luonani, niinkuin hän seisoi edessäni sinä hetkenä, jolloin me molemmat +havaitsimme, että olin sokea. Siinä on todellinen ero. + +Minun rakkauteni on raikas ja uskoni murtumaton, ja minä olen +pysytellyt sydämeni sisimmässä pyhätössä. Mieheni sitävastoin on +jättänyt niiden asioiden viileän varjon, jotka ovat ikuisia ja +lakastumattomia. Hän on nopeasti häviämässä autioon, vedettömään +erämaahan mielettömän kullanhimonsa ajamana. + +Toisinaan johtuu mieleeni se ajatus, että asiat kenties eivät olekaan +niin huonosti: että minä kenties liioittelen sen vuoksi, että olen +sokea. Onhan mahdollista, että jos näköni olisi ennallensa, minä olisin +hyväksynyt maailman sellaisenaan. Siltä kannalta ainakin mieheni +arvosteli kaikkia minun mielialojani ja haaveitani. + +Eräänä päivänä tuli taloon vanha muhamettilainen. Hän pyysi miestäni +pienen pojantyttärensä luo. Minä kuulin vanhuksen sanovan: "Babu, minä +olen köyhä mies, mutta lähde kerallani, ja Allah on antava sinulle +siunauksensa." Mieheni vastasi kylmästi: "Se, mitä Allah antaa, ei +merkitse mitään; minä tahdon tietää, mitä sinä minulle annat." + +Tuon kuullessani minä kysyin itseltäni, miksi Jumala ei ollut tehnyt +minua kuuroksikin eikä vain sokeaksi. Vanhus huokasi syvään ja lähti. +Minä lähetin palvelijattareni kutsumaan hänet luokseni. Minä kohtasin +hänet sisempien suojien ovella ja pistin hänen käteensä muutamia +kolikoita. + +"Ottakaa tämä minulta", sanoin minä, "pientä pojantytärtänne varten ja +noutakaa luotettava lääkäri häntä hoitamaan. Ja -- rukoilkaa mieheni +puolesta." + +Mutta koko sinä päivänä minä en voinut nauttia yhtään ravintoa. +Iltapäivällä, päivällislevolta noustessaan, mieheni kysyi minulta: +"Kuinka näytätkään noin kalpealta?" + +Minä olin aikeissa sanoa kuten aina aikaisemmin: "Oh, eihän se mitään +vaarallista!" Mutta nuo pettelyn päivät olivat ohi, ja minä puhuin +hänelle peittelemättä. + +"Minä olen jo päiväkausia epäröinyt, sanoako sinulle jotakin", virkoin +minä. "On ollut vaikea saada ajattelemalla selväksi, mitä oikeastaan +tahdoin sanoa. Nytkään en kenties kykene selittämään, mitä mielessäni +liikkui. Mutta olen varma siitä, että sinä tiedät, mitä on tapahtunut. +Meidän elämämme ovat toisistansa eronneet." + +Mieheni nauroi teennäisesti ja sanoi: "Muuttuminen on luonnon laki." + +Minä vastasin hänelle: "Sen tiedän. Mutta on olemassa asioita, jotka +ovat ikuisia." + +Silloin hän kääntyi vakavaksi. + +"On olemassa paljon sellaisia naisia", virkkoi hän, "joilla on +todellista surun syytä. On sellaisia, joiden miehet eivät ansaitse +rahaa. On toisia, joiden miehet eivät heitä rakasta. Mutta sinä teet +itsesi onnettomaksi ihan suotta." + +Silloin minulle selvisi, että juuri sokeuteni oli suonut minulle kyvyn +nähdä sellaisen maailman, jossa kaikki on muutoksen saavuttamattomissa. +Niin, se on epäilemättä totta. Minä en ole toisten naisten kaltainen. +Ja mieheni ei tule minua milloinkaan ymmärtämään. + + +IV + +Elämämme vierivät joitakin aikoja eteenpäin tylsän tavanomaista +kulkuansa. Sitten yksitoikkoisuus keskeytyi. Eräs mieheni täti tuli +luoksemme vierailemaan. + +Ensimmäinen asia, jonka hän sanoa tokaisi ensi kertaa toisemme +kohdatessamme, oli tämä: "Kuulehan, Kumo, on kovin surkeata, että +olet tullut sokeaksi; mutta miksi sälytät onnettomuutesi miehesikin +kannettavaksi? Sinun täytyy saada hänet naimaan toisen vaimon." + +Syntyi kiusallinen vaitiolo. Jos mieheni olisi sanonut jotakin +leikkisää tai nauranut hänelle vasten kasvoja, niin kaikki olisi +ollut hyvin. Mutta hän soperteli ja epäröi ja virkkoi vihdoin +hermostuneeseen, typerään tapaan: "Ajatteletko tosiaankin niin? +Kuulehan, täti, sinun ei tosiaankaan pitäisi niin puhua." + +Täti vetosi minuun. "Olinko minä väärässä, Kumo?" + +Minä nauroin onttoa naurua. + +"Eikö olisi parempi kysyä jonkun pätevämmän henkilön mielipidettä asiaa +ratkaistaessa?" kysyin minä. "Taskuvaras ei milloinkaan kysy lupaa +siltä henkilöltä, jonka taskut aikoo tyhjentää." + +"Olet aivan oikeassa", virkkoi hän sukoillen. "Abinash, poikaseni, +pidetään pieni neuvottelu kahden kesken. Mitä siitä arvelet?" + +Muutaman päivän kuluttua mieheni kysyi häneltä minun läsnäollessani, +tunsiko hän jonkun tytön, hyvien vanhempien lapsen, joka voisi tulla +minua auttamaan taloustoimissani. Hän tiesi varsin hyvin, etten minä +mitään apua tarvinnut. Minä olin vaiti. + +"Onhan niitä sellaisia, kuinka paljon tahansa. Serkullani on tytär, +joka on ehtinyt naimaikään ja on niin viehättävä tyttö kuin suinkin +voit toivoa. Hänen sukulaisensa olisivat varmaan iloiset, jos saisivat +sinut hänen puolisoksensa." + +Mieheni nauroi jälleen teennäistä, epäröivää nauruansa ja sanoi: "Enhän +minä ole naimisiinmenosta mitään virkkanut." + +"Ethän voi odottaa, että hyvän perheen tyttö tulee luoksesi olemaan ja +elämään, ellet mene naimisiin hänen kanssansa", sanoi täti. + +Mieheni täytyi myöntää huomautus oikeutetuksi, ja hän vaikeni +hermostuneena. + +Hänen lähdettyänsä minä seisoin yksin sokeuteni suljetun portin takana +ja rukoilin hartaasti Jumalaani: "Hyvä Jumala, pelasta mieheni!" + +Muutamia päiviä myöhemmin, minun palatessani kotialttarimme luota, täti +tarttui lämpimästi molempiin käsiini. + +"Kumo, tässä on se tyttö, josta taanoin puhuimme", sanoi hän. "Hänen +nimensä on Hemangini. Hän on iloinen saadessaan tutustua sinuun. Hemo, +tulehan tänne, minä esittelen sinut sisarellesi." + +Samassa astui huoneeseen mieheni. Hän oli hämmästyvinään, kun näki +vieraan tytön, ja aikoi lähteä takaisin. Mutta täti sanoi: "Abinash, +rakkaani, miksi juokset pakoon? Se ei ole ollenkaan tarpeen. Tässä on +serkkuni tytär, Hemangini, joka on tullut sinua tervehtimään. Hemo, +kumarra hänelle." + +Ikäänkuin yllätettynä alkoi mieheni kysellä kaikenlaista uudesta +tulokkaasta. + +Minä oivalsin koko jutun onttouden, tartuin Hemanginin käteen ja +talutin hänet omaan huoneeseeni. Minä silitin hellävaroen hänen +kasvojansa ja käsivarsiansa ja hiuksiansa ja huomasin hänet suunnilleen +viidentoista vuoden ikäiseksi ja erittäin kauniiksi. + +Kun koskettelin hänen kasvojansa, hän yht'äkkiä purskahti nauramaan ja +kysyi: "Mitä teetkään? Hypnotisoitko minua?" + +Hänen naurunsa suloinen helinä hajoitti silmänräpäyksessä kaikki tummat +pilvet väliltämme. Minä kiersin oikean käsivarteni hänen kaulaansa. + +"Rakkaani", sanoin minä, "minä yritän nähdä sinua." Sitten minä jälleen +hivelin hänen somia kasvojansa vasemmalla kädelläni. + +"Yrität nähdä minua?" kysyi hän jälleen nauruun purskahtaen. "Olenko +minä puutarhassasi kasvanut kurpitsa, jota sinun pitää tunnustella +nähdäksesi kuinka pehmeä se on?" + +Mieleeni johtui äkkiä, ettei hän tietänyt minun olevan sokean. + +"Sisar, minä olen sokea", sanoin minä. + +Hän oli vaiti. Minä tunsin, kuinka hänen isot nuoret silmänsä +tuijottivat kasvoihini uteliaisuutta tulvillaan. Sitten hän painui +mietteisiinsä, hämmentyi ja virkkoi vähän ajan kuluttua: + +"Ah, nyt sen ymmärrän. Siitä syystä miehesi on kutsunut tätinsä tänne." + +"Ei", vastasin minä, "sinä erehdyt. Hän ei ole tätiä tänne kutsunut. +Täti on tullut omasta aloitteestansa." + +Hemanginin nauru helisi jälleen. "Sellainen on tätini", sanoi hän. +"Eikö hän menetellytkin somasti, kun tuli kutsumatta? Mutta minä +vakuutan sinulle, ettet hänestä vähään aikaan pääse, kun hän kerran on +tullut." + +Sitten tyttö vaikeni ja näytti hämmentyneeltä. + +"Mutta miksi isä lähettikään minut?" kysyi hän. "Voitko sen minulle +sanoa?" + +Täti oli tullut huoneeseen meidän keskustellessamme. Hemangini sanoi +hänelle: "Milloin aiot lähteä, täti?" + +Täti näytti ihan ällistyneeltä. + +"Onpa sekin kysymys!" huudahti hän. "Enpä ole milloinkaan nähnyt niin +rauhatonta olentoa kuin sinä. Vast'ikään olemme saapuneet, ja sinä jo +kyselet, milloin pois lähdetään!" + +"Sinuun nähden asia on niinkuin olla pitääkin", sanoi Hemangini, "sillä +tämä talo kuuluu sinun likeisille sukulaisillesi. Mutta kuinka on minun +laitani? Minä sanon sinulle suoraan, etten voi tänne jäädä." Sitten hän +tarttui minun käteeni ja kysyi: "Mitä ajattelet sinä, rakkaani?" + +Minä vedin hänet povelleni, mutta en virkkanut mitään. Täti oli pahassa +pulassa. Hän tunsi tilanteen liukuvan pois hänen hallittavistansa ja +ehdotti niin ollen, että serkuntytär lähtisi hänen kanssaan kylpemään. + +"En! Me menemme yhdessä", vastasi hänelle Hemangini tarttuen +käsivarteeni. Täti myöntyi, koska pelkäsi hänen vastustelevan, jos +yrittäisi vetää hänet pois. + +Virralle astellessamme Hemangini kysyi minulta: "Minkä tähden sinulla +ei ole lapsia?" + +Hänen kysymyksensä minua hämmästytti. Minä vastasin: "Kuinka sen +tietäisin? Jumalani ei ole minulle lapsia antanut. Siinä syy." + +"Ei, se ei ole syynä", virkkoi Hemangini nopeasti. "Sinä olet varmaan +tehnyt jonkin synnin. Ajattelehan tätiäni. Hänkin on lapseton ja +varmaan siitä syystä, että hänen sydämessään piilee jotakin pahuutta. +Mutta mitä pahuutta on sinun sydämessäsi?" + +Nuo sanat koskivat minuun kipeästi. Minä en kykene mitenkään +ratkaisemaan pahan ongelmaa. Minä huokasin syvään ja lausuin sieluni +hiljaisuudessa: "Jumalani! Sinä tiedät syyn." + +"Varjelkoon", huudahti Hemangini, "mitä sinä huokailet? Minuun ei +kukaan suhtaudu vakavasti." + +Hänen naurunsa kaikui yli virran. + + +V + +Minä sain pian selville, että mieheni ammatillisessa toiminnassa sattui +alinomaa keskeytyksiä. Hän kieltäytyi lähtemästä etäämpänä asuvien +potilaiden luo ja kiiruhti pois lähellä asuvienkin luota mahdollisimman +pian. + +Aikaisemmin hän oli käynyt sisäsuojissa ainoastaan päivällisateriani +aikana ja yöllä. Mutta nyt hän, ylenmäärin tätinsä mukavuudesta +huolissaan, alkoi käydä hänen luonansa kaikkina päivän hetkinä. Minä +tiesin heti, että hän oli tullut tädin huoneeseen, kun kuulin tädin +kutsuvan Hemanginia tuomaan lasin vettä. Aluksi tyttö noudatti käskyä, +mutta myöhemmin hän kerrassaan kieltäytyi. + +Silloin täti huhuili houkuttelevin äänin: "Hemo! Hemo! Hemangini!" +Mutta jonkinlainen säälintunne sai tytön jäämään minun vaiheilleni. +Pelon ja alakuloisuuden tunne sai hänet vaikenemaan. Toisinaan hän +painautui minun suojiini niinkuin takaa-ajettu otus, joka ei tiedä, +mitä kohta tapahtuu. + +Suunnilleen näihin aikoihin minun veljeni tuli Kalkuttasta minua +tervehtimään. Minä tiesin, kuinka terävä hänen huomiokykynsä oli ja +kuinka ankarasti hän asioita arvosteli. Minä pelkäsin, että mieheni +joutuisi vastaamaan ja hänen kuulusteltavaksensa. Niinpä yritin kätkeä +asiain todellista tilaa meluisan iloisuuden peittoon. Mutta pelkäänpä +hieman liioitelleeni; se oli minulle luonnotonta. + +Mieheni alkoi osoittaa ilmeistä rauhattomuutta ja tiedusteli, kuinka +kauan veljeni aikoi viipyä. Lopulta hänen kärsimättömyytensä muuttui +melkein loukkaavaksi, ja veljelläni ei ollut muuta neuvoa kuin poistua. +Ennen lähtöänsä hän laski kätensä päälaelleni ja antoi sen siinä +levätä kauan aikaa. Minä huomasin hänen kätensä vapisevan, ja hänen +silmistänsä kirposi kyynel, kun hän ääneti antoi minulle siunauksensa. + +Muistan vielä varsin hyvin, että oli huhtikuun ilta ja markkinapäivä. +Kaupunkiin saapunut väki oli palaamassa kotiin markkinoilta. Ilmassa +oli uhkaavan rajuilman tuntu; märän maan tuoksu ja tuulen kosteus +läpäisivät kaiken. Minä en milloinkaan sytytä makuuhuoneessa lamppua +yksin ollessani, koska pelkään tulen voivan tarttua vaatteisiini +tai jonkin muun onnettomuuden sattuvan. Minä istuin pimeän huoneeni +permannolla ja huusin avukseni sokean maailmani Jumalaa. + +"Jumalani", huusin minä, "Sinun kasvosi ovat salatut. Minä en voi Sinua +nähdä. Minä olen sokea. Minä pitelen kiinni tästä sydämen murtuneesta +peräsimestä, kunnes käteni vuotavat verta. Aallot käyvät minulle +ylivoimaisiksi. Kuinka kauan minua koetteletkaan, Jumalani, kuinka +kauan?" + +Minä nojasin päätäni vuoteeseeni ja aloin nyyhkyttää. Siinä ollessani +tunsin vuoteen huojahtavan. Seuraavana hetkenä Hemangini oli +vieressäni. Hän kietoi käsivartensa kaulaani ja pyyhki ääneti kyynelet +poskiltani. En tiedä, miksi hän oli sinä iltana odotellut sisähuoneessa +tai miksi hän oli maannut yksinään siellä pimeässä. Hän ei kysynyt +minulta mitään. Hän ei virkkanut sanaakaan, laski vain viileän kätensä +otsalleni, suuteli minua ja poistui. + +Seuraavana aamuna Hemangini sanoi tädillensä minun läsnäollessani: "Jos +tahdot tänne jäädä, voit niin tehdä. Minä en jää. Minä lähden kotiin +palvelijamme kanssa." + +Täti sanoi, ettei hänen suinkaan tarvinnut lähteä yksin, koska hänkin +aikoi lähteä. Sitten hän veti hymyillen ja sirostellen samettikotelosta +helmin koristetun sormuksen. + +"Katsohan, Hemo", sanoi hän, "kuinka kauniin sormuksen Abinash on +sinulle tuonut". + +Hemangini sieppasi sormuksen hänen kädestänsä. + +"Katsohan, täti", vastasi hän viivyttelemättä, "katsohan, kuinka +oivallisesti minä osaan tähdätä". Samassa hän viskasi sormuksen ikkunan +edessä olevaan lammikkoon. + +Säikähdyksen, harmin ja yllätyksen typerryttämä täti heristyi kuin +siili. Hän kääntyi minun puoleeni ja tarttui käteeni. + +"Kumo", toisteli hän toistelemistaan, "älä huoli virkkaa mitään tästä +lapsellisesta päähänpistosta Abinashille. Hän siitä sanomattomasti +suuttuisi." + +Minä vakuutin, ettei hänen tarvinnut olla huolissaan. Hänen ei pitänyt +kuulla asiasta sanaakaan minulta. + +Seuraavana päivänä ennen lähtöänsä Hemangini syleili minua ja sanoi: +"Rakkahin, pidä minut mielessäsi; älä minua unohda." + +Minä hivelin hänen kasvojansa sormillani ja vastasin: "Siskoseni, +sokeiden muisti on pitkä." + +Minä vedin hänen päänsä lähemmäksi ja suutelin hänen otsaansa. +Maailmani muuttui yht'äkkiä harmaaksi. Kaikki se kauneus ja nauru +ja herkkä nuoruus, joka oli pesiytynyt minun lähisyyteeni, hävisi +Hemanginin lähtiessä. Ojennetuin käsin minä yritin ottaa selkoa siitä, +mitä autioon maailmaani oli jäänyt jäljelle. + +Myöhemmin tuli huoneeseen mieheni. Hän oli tuntevinaan suurta +helpotusta heidän lähdettyänsä, mutta ilmaisi asian liioitellun +tyhjällä tavalla. Hän väitti tädin vierailun häirinneen toimitettavia +töitä. + +Aikaisemmin oli mieheni ja minun välillä ollut ainoastaan sokeuden +muodostama raja-aita. Nyt tuli lisäksi toinen -- tämä Hemanginia +koskeva tahallinen vaikeneminen. Hän oli olevinaan ihan välinpitämätön, +mutta minä tiesin, että hän sai tyttöä koskevia kirjeitä. + +Oli toukokuun alku. Eräänä aamuna astui palvelijattareni huoneeseeni ja +kysyi: "Mitä merkitsevät kaikki nuo laiturilla tapahtuvat valmistelut? +Minne herra lähtee?" + +Minä tiesin, että jotakin oli uhkaamassa, mutta sanoin tytölle: "En voi +sitä sanoa." + +Tyttö ei uskaltanut minulta enempää tiedustella. Hän huokasi ja lähti +pois. + +Myöhään illalla tuli mieheni luokseni. "Minun täytyy käydä erään +potilaan luona maaseudulla", sanoi hän. "Minun on lähdettävä varhain +huomisaamuna, ja voi sattua, että viivyn poissa pari-kolme päivää." + +Minä nousin vuoteestani. Seisoin hänen edessänsä ja huusin: "Miksi +minulle valehtelet?" + +Mieheni änkytti: "Mitä -- mitä minä olen sinulle valehdellut?" + +Minä sanoin: "Sinä aiot mennä naimisiin." + +Hän oli vaiti. Muutamaan hetkeen ei huoneessa kuulunut +hiiskahdustakaan. Sitten minä keskeytin vaitiolon: + +"Vastaa minulle", huusin minä. "Myönnä, että on niin laita." + +Hän vastasi: "Niin on laita." Kuin heikko kaiku oli hänen äänensä. + +Minä huusin äänekkäästi: "Ei, minä en salli sen tapahtuvan. Minä +pelastan sinut tästä suuresta onnettomuudesta, tästä kamalasta +synnistä. Jos en sitä voi tehdä, niin miksi olenkaan sinun vaimosi ja +miksi olen milloinkaan Jumalaani palvonut?" + +Huoneessa vallitsi haudanhiljaisuus. Minä vaivuin lattiaan ja kiersin +käsivarteni mieheni polvien ympäri. + +"Mitä olenkaan tehnyt? Mitä olen rikkonut? Sano minulle totuus. Miksi +tahdot itsellesi toisen vaimon?" + +Mieheni virkkoi hitaasti: "Minä sanon sinulle totuuden. Minä pelkään +sinua. Sinun sokeutesi on sulkenut sinut linnoitukseensa, johon minä en +voi päästä. Minulle sinä et enää ole nainen. Sinä olet kauhistuttava +kuin Jumalani. Minä en voi elää arkielämääni sinun kanssasi. Minä +tahdon itselleni naisen -- ihan tavallisen naisen -- jota voin mielin +määrin torua ja mairitella, hyväillä ja herjata." + +Avaa sydämeni ja katso! Mikä olenkaan minä muu kuin se -- ihan +tavallinen nainen? Minä olen sama tyttö, joka olin vastavihittynä -- +tyttö, joka kiihkeästi haluaa uskoa, luottaa ja hartaasti kunnioittaa. + +Minä en tarkoin tiedä mitä sanoja käytin. Muistan vain sanoneeni: "Jos +minä olen oikea vaimo, niin Jumala olkoon todistajani, ettet koskaan +tee tuota katalaa tekoa, ettet milloinkaan riko valaasi. Ennenkuin sinä +teet sellaisen jumalattoman teon, joko minä jään leskeksi tai Hemangini +on kuoleva." + +Sitten minä vaivuin pyörtyneenä permantoon. Kun siitä toivuin, oli yhä +pimeä. Linnut olivat vaiti. Mieheni oli lähtenyt. + +Koko seuraavan päivän minä istuin hartausharjoituksissa kotialttarin +ääressä. Illalla nousi ankara myrsky, ukkonen jyrisi, salamat +leimahtelivat ja sade pauhasi, ja talo vavahteli rajuilman käsissä. +Alttarin eteen polvistuessani minä en rukoillut Jumalaa pelastamaan +miestäni myrskystä, vaikka tiesinkin, että hänen täytyi siihen aikaan +olla vaarassa virralla. Minä rukoilin, että mitä ikänä minulle +tapahtuisikin, mieheni tulisi pelastetuksi tuosta suuresta synnistä. + +Yö kului. Koko seuraavan päivän minä pysyttelin palvomassa. Illan +tultua kuului ovelta ravistelua ja koputusta. Kun ovi väkivalloin +avattiin, niin minut löydettiin tajuttomana makaamassa permannolla ja +vietiin minut omaan huoneeseeni. + +Vihdoin toinnuttuani minä kuulin kuiskattavan korvaani: "Sisar." + +Minä havaitsin makaavani omassa huoneessani, pää Hemanginin sylissä. +Kääntäessäni päätäni minä kuulin hänen pukunsa kahahtavan. Se oli +morsiussilkin kahinaa. + +Jumalani! Jumalani! Minun rukoukseni on jäänyt kuulematta! Mieheni on +langennut! + +Hemangini taivutti päänsä ja virkkoi suloisesti kuiskaten: "Rakkahin +sisko, minä olen tullut pyytämään sinulta siunausta avioliitollemme." + +Aluksi minun ruumiini jäykistyi niinkuin puunrunko, johon on salama +iskenyt. Sitten minä nousin ja sanoin, tuskallisesti, pakottaen itseni +lausumaan sanoja: "Miksi en sinua siunaisi? Ethän ole tehnyt minulle +mitään vääryyttä." + +Hemangini nauroi iloista nauruansa. + +"Vääryyttä!" sanoi hän. "Kun sinä menit naimisiin, niin teit oikein, +mutta kun minä menen naimisiin, niin sinä nimität sitä vääryydeksi!" + +Minä yritin hymyillä vastaukseksi hänen nauruunsa. Sanoin itsekseni: +"Minun rukoukseni ei ole viimeinen asia maailmassa. Hänen tahtonsa on +kaikki kaikessa. Satakoon iskuja minun päälaelleni, mutta jättäkööt +minun uskoni ja luottamukseni Jumalaan koskematta." + +Hemangini kumarsi ja kosketti jalkojani. "Minä toivon sinulle onnea", +sanoin minä häntä siunaten, "ja lakkaamatonta menestystä". + +Hemangini ei ollut vieläkään tyytyväinen. + +"Rakkahin sisko", sanoi hän, "minulle antamasi siunaus ei riitä. Sinun +pitää tehdä onnemme täydelliseksi. Sinun pitää noiden pyhien käsiesi +siunauksella hyväksyä miehenikin taloosi. Salli minun tuoda hänet +luoksesi." + +Minä sanoin: "Niin, tuo hänet tänne." + +Muutamia silmänräpäyksiä myöhemmin minä kuulin tuttuja askelia ja +kysymyksen: + +"Kumo, kuinka voit?" + +Minä hypähdin seisaalleni, kumarsin maahan asti ja huudahdin: "Dada!" + +Hemangini purskahti nauramaan. + +"Nimitätkö häntä yhä vanhemmaksi veljeksi?" kysyi hän. "Mitä +mielettömyyksiä! Nimitä häntä nyt nuoremmaksi veljeksesi ja nipistä +hänen korviansa ja kiusoittele häntä, sillä hän on nainut minut, sinun +nuoremman sisaresi." + +Silloin minä ymmärsin. Mieheni oli pelastunut tuosta suuresta synnistä. +Hän ei ollut langennut. + +Minä tiesin, että veljeni oli aikonut olla milloinkaan naimisiin +menemättä. Ja äitini kuoltua puuttui vielä hänen pyhä toivomuksensa, +joka olisi voinut yllyttää häntä avioliittoon. Mutta minä, hänen +sisarensa, olin pahan hätäni nojalla saanut hänet sen tekemään. Hän oli +mennyt naimisiin minun tähteni. + +Ilonkyynelet tulvahtivat silmiini ja vierivät poskilleni. Minä yritin +niitä pidättää, mutta en voinut. Veljeni silitteli hiljaa hiuksiani. +Hemangini painautui viereeni ja nauroi nauramistaan. + +Minä makasin valveilla vuoteessani suurimman osan yötä odottaen +pelon ja jännityksen vallassa mieheni palaamista. Minä en voinut +kuvitellakaan, kuinka hän voisi sietää tämän häpeän ja pettymyksen +iskun. + +Keskiyön jo aikoja siten ohimentyä huoneeni ovi hiljaa avautui. Minä +nousin vuoteessani istumaan ja kuuntelin. Askelet olivat mieheni +askelia. Sydämeni alkoi sykkiä rajusti. Hän astui vuoteeni luo ja +tarttui käsiini. + +"Sinun veljesi", sanoi hän, "on pelastanut minut tuhosta. Minua veti +yhä syvemmälle silmänräpäyksen mielettömyys. Minut oli vallannut +sokaistuminen, josta en näyttänyt voivani vapautua. Jumala yksin +tietää, millaista taakkaa kannoin täältä lähtiessäni. Myrsky vieri +virtaa alaspäin ja peitti taivaankannen. Kaiken pelkoni ohella oli +sydämessäni salainen toivo, että hukkuisin ja siten kirvoittaisin auki +elämääni sitomani solmun. Saavuin sitten Mathurgandzhiin ja kuulin +siellä uutisen, joka minut vapautti. Veljesi oli nainut Hemanginin. +En osaa sinulle sanoa, millainen ilo ja häpeä minut valtasi, kun sen +kuulin. Minä kiiruhdin jälleen alukseen. Tuona kirkastumisen tuokiona +minä tiesin, ettei minulla voi olla onnea muualla kuin sinun luonasi. +Sinä olet Jumalatar." + +Minä nauroin ja itkin yht'aikaa ja sanoin: "Ei, ei, ei! Minä en tahdo +olla kauemmin Jumalatar. Minä olen vain sinun pikku vaimosi. Minä olen +ihan tavallinen nainen." + +"Rakkahimpani", vastasi hän, "minullakin on jotakin sinulle sanottavaa. +Älä saata minua enää milloinkaan häpeään nimittämällä minua +jumalaksesi." + +Seuraavana päivänä kaikui pienessä kaupungissa iloinen simpukankuorten +soitto. Mutta kukaan ei millään tavoin viitannut siihen mielettömyyden +yöhön, jolloin kaikki oli tuhoutumaisillaan. + + + + +NAJANDZHURIN BABUT + + +I + +Najandzhurin Babut olivat aikoinaan kuuluisia tilanomistajia. He olivat +tunnetut ruhtinaallisesta tuhlaavaisuudestansa. He repäisivät irti +Dakkan muslimin karhean reunan, koska se hankasi heidän ihoansa. He +voivat kuluttaa tuhansia rupioita kissanpoikasen häämenoihin. Eräässä +juhlatilaisuudessa heidän kerrotaan sytyttäneen lukemattomia lamppuja, +jotta yö muuttuisi päiväksi, ja karistelleen taivaalta hopealankoja +auringonvaloa jäljitellen. Tuo kalkki tapahtui ennen suurta tulvaa. +Sitten tuli tulva. Näiden vanhanaikaisten Babujen keskuudessa, jotka +noudattelivat ruhtinaallisia tottumuksiansa, perimysjärjestys ei voinut +olla pitkäikäinen. Niinkuin lampusta jossa palaa liian monta sydäntä, +öljy on pian lopussa, sammui heistäkin elämän voima ja valkeus. + +Naapurimme Kailas Babu on tuon hävinneen ihanuuden viimeinen jäännös. +Hänen ollessaan keskenkasvuinen oli perhe saavuttanut melkeinpä +äärimmäisen alennuksensa tilan. Hänen isänsä kuollessa pidettiin +vielä häikäisevän komeat kuolinmenot, ja sitten seurasi vararikko. +Omaisuus myytiin velkojen suorittamiseksi. Se vähäinen määrä rahaa, +mikä vielä jäi, oli aivan liian mitätön pitämään voimassa suvun vanhaa +loistokkuutta. + +Kailas Babu lähti Najandzhurista ja saapui Kalkuttaan. Hänen poikansa +ei elänyt kauan tässä himmenneen loiston maailmassa. Hän kuoli jättäen +jälkeensä ainoan tyttären. + +Kalkuttassa me olemme Kailas Babun naapurit. Meidän perheemme historia +on omituisella tavalla edellämainitun nimenomainen vastakohta. Minun +isäni ansaitsi rahansa omin ponnistuksin ja piti kunnianansa olla +kuluttamatta äyriäkään enempää kuin oli tarpeen. Hänen vaatteensa +olivat kuin työmiehen ja samoin hänen kätensä. Hän ei milloinkaan +taipunut tuhlailevan komeuden nojalla ansaitsemaan Babun arvonimeä, +ja minä, hänen ainoa poikansa, tiedän olla hänelle siitä kiitollinen. +Hän antoi minulle kaikkein parhaan kasvatuksen, joten minä kykenin +raivaamaan itselleni tien maailmassa. Minä en pidä häpeänäni +sitä tosiasiaa, että olen omin neuvoin tullut siksi, mikä olen. +Tulenkestävän kassakaappini sisältämät setelit ovat minulle rakkaammat +kuin tyhjässä perheenkirstussa lepäävä pitkä sukupuu. + +Tuo lienee ollut syynä siihen, ettei minua miellyttänyt nähdä Kailas +Babun kirjoittavan yleistä luottoa varten valtavia hänen vanhan +Babu-maineensa vararikkoutuneen pankin maksettavia osoituksia. Minä +otaksuin hänen halveksivan minua, koska isäni oli ansainnut rahansa +omin käsin. + +Minun olisi pitänyt havaita, ettei kukaan muu ollut Kailas Babulle +nurjamielinen. Olisi tosiaankin ollut vaikea löytää sävyisämpää +ukkoa kuin hän. Surussa ja ilossa hän oli aina läsnä ystävällisine +pienine myötätunnonilmauksineen. Hän otti osaa kaikkiin naapuriensa +juhlamenoihin ja uskonnollisiin toimituksiin. Hänen tutunomainen +hymynsä tervehti yhtä hyvin vanhaa kuin nuortakin. Hän oli väsymättömän +kohtelias tiedustellessaan perheolojen yksityiskohtia. Ystäväin, jotka +kohtasivat hänet kadulla, täytyi suostua siihen, että hän tarttui +takinnappiin ja esitti pitkän sarjan tämäntapaisia kysymyksiä: + +"Ystäväiseni, olipa hauskaa, että sinut tapasin. Hyvinkö jakselet? +Kuinka voi Shashi? Entä Dada, voiko hänkin hyvin? Tiedätkö, minä kuulin +vast'ikään, että Madhun poika on sairastunut, makaa kuumeessa. Kuinka +hänen laitansa nyt lienee? Oletko kuullut? Entä Hari Tsharan Babu -- +en ole nähnyt häntä pitkiin aikoihin -- toivon, ettei hän ole sairas. +Kuinka on Rakkhalin laita? Ja tuota -- tuota -- kuinka voi perheenne +naisväki?" + +Kailas Babun vaatteet olivat aina aivan moitteettomat, vaikka hänen +pukuvarastonsa olikin surkeasti rajoitettu. Hänellä oli tapana joka +päivä tuulettaa ja pitää auringonpaisteessa paitojansa, liivejänsä, +nuttujansa ja housujansa sekä vuodevaatteitansa ja sitä pientä mattoa +jolla hän aina istui. Tuuletettuaan hän ne pudisteli, harjasi ja +ripusti vaatenaulakkoihin. Ne muutamat huonekalut, jotka hänellä +oli, saivat hänen pienen huoneensa sievännäköiseksi ja viittasivat +siihen, että hänellä oli tarpeen tullen enemmänkin. Varsin usein, kun +häneltä puuttui palvelijaa, hän sulki talonsa joksikin aikaa. Silloin +hän omin käsin silitti liinavaatteitansa ja suoritti muitakin pieniä +palvelusväen tehtäviä. Sitten hän jälleen avasi ovensa ja otti vastaan +vieraitansa. + +Vaikka Kailas Babu, kuten sanottu, oli menettänyt koko maaomaisuutensa, +hänellä oli sentään eräitä perintökaluja jäljellä. Oli pieni +hopeinen pirskotuspullo hajuvettä varten, ruusuöljyä sisältävä +filigraanipullonen, pieni kultainen tarjotin, kallisarvoinen +vanha hartiahuivi ja vanhanaikainen juhlapuku kunnianarvoisine +turbaaneineen. Nämä esineet hän oli mitä suurimmalla vaivalla saanut +pelastetuksi rahanlainaajien kynsistä. Hän toi ne esiin jokaisessa +sopivassa tilaisuudessa yrittäen siten pelastaa Najandzhurin Babujen +maailmankuulua arvokkuutta. Vaikka hän todellisuudessa olikin maailman +vaatimattomin mies, piti hän kumminkin pyhänä arvollensa kuuluvana +velvollisuutenaan jokapäiväisessä puheessaan sallia sukuylpeyden päästä +vapaasti ilmenemään. Ystävät hyväntuulisesti häntä vielä yllyttivät +saaden siitä itselleen suurta huvia. + +Naapurit oppivat pian nimittämään häntä Thakur Dadaksi (isoisäksi). He +kerääntyivät hänen luoksensa ja istuivat tuntikausia hänen seurassaan. +Jottei hänelle siitä koituisi menoja, joku hänen ystävistänsä toi +hänelle tupakkaa ja sanoi: "Kuulehan, Thakur Dada, minä sain tänä +aamuna hieman tupakkaa, lähettivät sitä minulle Gajasta. Kas tässä, +ottakaa ja koetelkaa, miellyttääkö se teitä." + +Thakur Dada otti tupakan vastaan ja havaitsi sen erinomaiseksi. Sitten +hän johtui kertomaan erinomaisesta tupakasta, jota oli aikoinaan +poltettu Najandzhurissa ja joka oli ollut mahdottoman kallista. + +"Mitäpä olisi", tapasi hän sanoa, "mitäpä olisi, jos tekin sitä kerran +koettelisitte? Minulla on vielä jokin määrä jäljellä ja minä voin ottaa +sen kohta käsille." + +Jokainen tiesi, että jos ehdotukseen myöntyi, niin kaapin avain oli +tavalla tai toisella joutunut hukkaan tai oli Ganesh, talon vanha +palvelija, sen jonnekin pimittänyt. + +"Ei voi olla milloinkaan varma", lisäsi ukko silloin, "minne kaikki +joutuu, kun palvelijat pääsevät käsiksi. Ette voi uskoa, millainen +houkko tuo minun Ganeshini on, mutta minulla ei ole sydäntä lähettää +hänet menemään." + +Ganesh oli aina valmis vastustelematta sietämään soimauksia, kun oli +kysymyksessä suvun maine. + +Joku läsnäolevista sanoi silloin tavallisesti: "Älä tuosta huoli, +Thakur Dada. Voithan etsiä myöhemmin. Tämä tupakka, jota tässä +poltamme, on kyllin hyvää. Toinen olisi liian väkevää." + +Thakur Dada istuutui rauhoittuneena, ja juttelu jatkui. + +Kun vieraat olivat poislähdössä, Thakur Dada saatteli heitä ovelle ja +virkkoi siinä, kynnyksellä seisten: "Tässä muistaissani: milloinkas +tulette kaikin aterialle luokseni?" + +Joku meistä vastasi silloin: "Eipä ihan lähiaikoina, Thakur Dada, eipä +ihan pian. Sovitaan päivästä tuonnempana." + +"Aivan oikein", vastasi ukko. "Aivan oikein. On parasta odottaa, kunnes +sateet tulevat. Nyt on liian kuuma. Runsas ateria, sellainen kuin minun +teille tarjoamani, ei tällaisen sään vallitessa ole otollinen." + +Mutta kun sitten sadeaika ehti, varoi jokainen muistuttamasta häntä +lupauksestansa. Jos asia tuli puheeksi, niin joku ystävistä huomautti +sievästi, että oli kovin hankalaa lähteä ulos sellaisen sään vallitessa +ja että oli parempi odottaa, kunnes sateet olisivat ohi. Ja niin leikki +jatkui. + +Hänen kehno asumuksensa ei suuruudeltansa ollenkaan vastannut +hänen arvoansa, ja me valittelimme asiaa hänen kerallansa. Ystävät +vakuuttivat täysin ymmärtävänsä hänen vaikeutensa: oli melkein +mahdotonta löytää Kalkuttasta kelvollista taloa. He olivat kaikin jo +vuosikausia etsiskelleet hänelle sopivaa taloa, mutta minun tarvitsee +tuskin lisätä, ettei yksikään ystävä ollut niin mieletön, että olisi +jotakin löytänyt. Thakur Dada silloin huokasi syvään ja alistuvasti ja +virkkoi: "Niinpä niin, saanen sittenkin koettaa tulla toimeen tässä +asunnossa." Sitten hän lisäsi, iloisesti hymyillen: "Mutta tiedättekö +mitä? Ystävistäni minä en voisi milloinkaan erota. Minun täytyy saada +olla teidän läheisyydessänne. Se tosiaankin korvaa kaikki." + +Jollakin tavoin minulla oli tuosta kaikesta erittäin syvä tunto. +Varsinaisena syynä tyytymättömyyteeni lienee ollut se, että nuorelle +henkilölle typeryys ilmenee pahimpana rikoksena. Kailas Babu tosin +ei ollut nimenomaisesti typerä. Tavallisissa liikeasioissa jokainen +kysyi mielellään hänen neuvoansa. Mutta kun tuli puheeksi Najandzhur, +niin hänen puheistansa epäilemättä puuttui tervettä järkeä. Koska +hupainen myötätunto esti kaikkia vastustamasta hänen mahdottomia +väitteitänsä, niin hän ei niitä ollenkaan rajoittanut. Kun joku hänen +kuultensa kertoeli Najandzhurin kunniakasta tarinaa sitä mielettömästi +liioitellen, niin hän mitä vakavimpana hyväksyi kaikki eikä +unissaankaan ajatellut kenenkään asioita epäilevän. + + +II + +Yrittäessäni tässä eritellä niitä ajatuksia ja tunteita, joita +Kailas Babu minussa herätti, huomaan vieläkin syvemmän syyn +vastenmielisyyteeni. Koetan sitä selvitellä. + +Vaikka olenkin rikkaan miehen poika ja olisin voinut tuhlata aikaani +yliopistossa, työskentelin kumminkin niin uutterasti, että suoritin +maisteritutkintoni Kalkuttassa aivan nuorella iällä. Moraalinen +olemukseni oli moitteeton. Sitäpaitsi oli ulkonäköni niin edullinen, +että jos olisin maininnut itseäni kauniiksi nuorukaiseksi, sellaista +menettelyä olisi voitu pitää itsetunnon ilmauksena, mutta ei missään +tapauksessa totuuden loukkaamisena. + +Oli ilmeistä, että Bengalin neitosten vanhemmat pitivät minua erittäin +soveliaana sulhaseksi. Minä olin itsekin täysin selvillä siitä asiasta +ja olin päättänyt saavuttaa naimamarkkinoilla täyden hinnan itsestäni. +Kuvaillessani mieleeni tulevaa valittuani minä näin varakkaan isän +ainoan tyttären, ylen kauniin ja hienosti sivistyneen. Tarjouksia tuli +läheltä ja kaukaa tulvimalla; suuria käteisiä rahasummia tarjottiin. +Minä punnitsin näitä tarjouksia ankaran puolueettomasti oman +arvostelukykyni herkässä vaa'assa. Mutta kukaan heistä ei soveltunut +minulle. Runoilija Bhabavutin keralla minä tulin vakuutetuksi siitä, +että "tämän maailman loputtoman ajan ja rajattoman avaruuden piirissä +on vihdoin syntyvä eräs, joka on minun veroiseni". Mutta epävarmalta +tuntui, oliko sellainen verraton olento jo olemassa tässä surkeassa +nykyisessä ajassa ja nykyisen Bengalin rajoitetussa avaruudessa. + +Sillävälin lauloivat toivehikkaat vanhemmat minun ylistystäni monissa +äänilajeissa ja erilaisin rytmein. + +Miellyttivätpä heidän tyttärensä minua tai eivät, joka tapauksessa +oli osakseni tuleva harras kunnioitus minulle aina mieluinen. Minä +totuin pitämään sitä minulle kuuluvana oikeutena, koska muka olin +niin erinomainen. Meille opetetaan, että jumalat, vaikka kieltävätkin +lahjansa kuolevaisilta, siitä huolimatta edellyttävät palvojiensa heitä +hartaasti kunnioittavan ja ovat vihoissaan, jos jäävät sellaista uhria +vaille. Minussa tämä jumalallinen katsantokanta oli voimallisesti +kehittynyt. + +Mainitsin jo, että Thakur Dadalla oli yksi ainoa pojantytär. Minä olin +usein tytön nähnyt, mutta en ollut milloinkaan erehtynyt pitämään häntä +kauniina. Milloinkaan ei ollut mieleeni juolahtanut, että hän voi olla +minun tuleva puolisoni. Siitä huolimatta minusta näytti aivan varmalta, +että Kailas Babu jonakin kauniina päivänä kaikkea asiaankuuluvaa +kunnioitusta osoittaen tarjoaisi hänet uhrilahjaksi minun alttarilleni. +Niin -- ja juuri tässä piili vastenmielisyyteni syvin syy -- olinpa +kerrassaan alakuloinenkin siitä, ettei hän ollut sitä jo tehnyt. Minä +olin kuullut hänen sanoneen ystävillensä, etteivät Najandzhurin Babut +milloinkaan anoneet almua. Siinäkään tapauksessa, että tyttö jäisi +naimattomaksi, hän ei tahtonut rikkoa suvun perintätapaa. Tuo julkeus +se minua suututti. Mieliharmini kyti joitakin aikoja. Minä näet olin +ihan rauhallinen ja osoitin mitä suurinta kärsivällisyyttä, koska olin +erinomainen ihminen. + +Samoinkuin salama seuraa ukkosta, liittyi minun vihankaunaani +leikillisyyden säde. Minun oli tietenkin mahdotonta rangaista ukkoa +vain siitä syystä, että vapautuisin vihastani, ja pitkiin aikoihin minä +en tehnytkään mitään. Mutta sitten eräänä päivänä juolahti mieleeni +niin huvittava suunnitelma, etten kyennyt vastustamaan kiusausta, vaan +ryhdyin sitä toteuttamaan. + +Olen jo maininnut, että useat Kailas Babun ystävät tapasivat täysin +määrin mielistellä ukon turhamaisuutta. Eräs heistä, eläkettä nauttiva +virkamies, oli hänelle kertonut, että varakuvernööri joka kerta hänet +tavatessaan tiedusteli, miten oli laita Najandzhurin Babujen, kuuluipa +hän vielä sanoneen, että Bengalin ainoat todella kunnianarvoiset +suvut olivat Bardwanin hallitsijan ja Najandzhurin herrojen. Kun +tämä suunnaton valhe kerrottiin Kailas Babulle, hän tunsi itsensä +ylen imarrelluksi ja toisteli juttua usein. Ja joka kerta, kun hän +senjälkeen tapasi virkamiehen jossakin seurassa, hän muun muassa +tiedusteli: + +"Niin -- tuota -- ohimennen kysyen, kuinka voikaan varakuvernööri? +Aivan hyvin, niinkö sanoitte? Se minua kovin ilahduttaa. Entä +hänen korkea puolisonsa, onko hänkin hyvässä voinnissa? Niin -- ja +pienokaiset, hyvinkö voivat hekin? Sepä hauskaa kuulla! Älkää suinkaan +unohtako tervehtiä minun puolestani, kun heidät kohtaatte." + +Kailas Babu puhui alinomaa aikeestansa käydä jonakin päivänä Sahibia +tervehtimässä. Mutta varmana sopii pitää, että varakuvernöörit ja +kuvernöörit ehtisivät moneen kertaan vaihtua ja paljon vettä ehtisi +virrata Huglia alas, ennenkuin Najandzhurin perhekiesit tulisivat +jälleen siihen kuntoon, että ne voitaisiin ajaa hallituspalatsin +edustalle. + +Eräänä päivänä minä otin Kailas Babun kahden kesken puheilleni ja +sanoin hänelle kuiskaten: "Kuulkaahan, Thakur Dada, minä olin eilen +vastaanotossa, ja varakuvernööri tuli maininneeksi Najandzhurin +Babut. Minä kerroin hänelle, että Kailas Babu oli tullut kaupunkiin. +Tiedättekö, hän oli kamalasti loukkaantunut siitä, että olette +laiminlyönyt hänen luonansa käymisen. Hän sanoi luopuvansa kaikista +sopivaisuussäännöistä ja käyvänsä tänä päivänä iltapuolella teitä +tervehtimässä." + +Kuka hyvänsä olisi heti huomannut minun juoneni. Ja jos asia +olisi koskenut jotakin toista henkilöä, niin Kailas Babukin olisi +leikin ymmärtänyt. Mutta kaiken sen jälkeen, mitä hän oli kuullut +ystävältänsä virkamieheltä, ja kaikkien hänen omien liioittelujensa +jälkeen varakuvernöörin vierailu näytti maailman luonnollisimmalta +asialta. Minun kertomani uutinen sai hänet kovin hermostuneeksi. +Jokainen odotettavissa olevan vierailun yksityiskohta askarrutti +kovin hänen mieltänsä -- kaikkein eniten se, ettei hän itse osannut +puhua englanninkieltä. Miten ihmeessä oli tästä vaikeudesta +suoriuduttava? Minä sanoin hänelle, ettei mitään vaikeutta ollut +olemassakaan. Oli näet ylhäistä olla osaamatta englanninkieltä, +ja sitäpaitsi varakuvernöörillä oli aina mukanansa tulkki. Hän +oli vielä nimenomaisesti maininnut, että vierailu tulisi olemaan +yksityisluontoinen. + +Puolenpäivän aikaan, jolloin useimmat naapurimme ovat työssään ja +toiset nukkuvat, pysähtyivät parihevosten vetämät vaunut Kailas Babun +asunnon edustalle. Kaksi liveripukuista lakeijaa tuli kuuluvin äänin +ilmoittamaan, että varakuvernööri oli saapunut. Kailas Babu oli +valmiina hänet vastaanottamaan vanhanaikaisissa juhlavaatteissaan +ja esi-isiensä turbaani päässään, ja hänen vieressään seisoi Ganesh +tilaisuutta varten puettuna isäntänsä parhaaseen pukuun. Kuultuaan +varakuvernöörin saapuneen Kailas Babu juoksi ähkyen ja puhkuen ja +vapisten ovelle ja toi sisään erään valepukuun puetun ystäväni, +lakkaamatta kumarrellen ja astellen taaksepäin niin hyvin kuin osasi. +Hän oli levittänyt vanhan hartiahuivin eräälle puutuolille ja pyysi +varakuvernööriä istuutumaan. Sitten hän piti korkealentoisen puheen +käyttäen urdua, sahibien muinaista hovikieltä, ja tarjosi hänelle +kultaisella lautasella rivin kulta-_mohareita_, jotka muodostivat hänen +hävinneen omaisuutensa viimeiset rippeet. Perheen vanha palvelija +Ganesh, jonka ilme osoitti kammoa lähentelevää syvää kunnioitusta, +seisoi taampana pirskotuspulloinensa ja kostutti korkeata vierasta, +aika ajoin vielä vaihteen vuoksi käytellen filigraanipullosenkin +sisällystä. + +Kailas Babu pahoitteli pahoittelemistaan, ettei voinut ottaa hänen +armoansa vastaan yhtä loistavasti kuin sukunsa perintötilalla +Najandzhurissa. Siellä hän olisi voinut valmistaa asianmukaisen +juhlallisen vastaanoton. Kalkuttassa hän oli pelkkä muukalainen ja +vierailija -- niin sanoakseen kala kuivalla maalla. + +Ystäväni, jolla oli päässään korkea silinterihattu, nyökkäsi ylen +arvokkaasti. Sanomattanikin on selvää, että englantilaisen käytöstavan +mukaan päähine olisi ollut huoneessa riisuttava. Ystäväni ei kumminkaan +huolinut sitä riisua, koska pelkäsi joutuvansa ilmi, ja Kailas Babu ja +hänen vanha palvelijansa Ganesh olivat ylevästi tietämättömät tuosta +säädyllisyyden rikkoutumisesta. + +Kymmenen minuuttia kestäneen vierailun jälkeen, jonka muodostivat +ennen kaikkea nyökytykset, ystäväni nousi lähteäkseen. Sopimuksemme +mukaisesti kuljettivat liveripukuiset lakeijat ylväästi vaunuihin +kultakolikot, kultaisen tarjottimen, esivanhempien hartiahuivin, +hopeisen pirskotuspullon ja ruusuvettä sisältävän filigraanipullosen. +Kailas Babu ajatteli varakuvernöörien yleensä menettelevän siten. + +Minä katselin kaikkea tuota viereisestä huoneesta. Kupeitani +pakotti pidätetty nauru. Kun en enää voinut pidättyä nauramasta, +riensin seuraavaan huoneeseen ja havaitsin siellä eräässä nurkassa +nuoren tytön, joka nyyhkytti ikäänkuin hänen sydämensä olisi ollut +pakahtumassa. Havaitessaan minun hillittömästi nauravan hän astui +kiivaasti minua kohti singoten suurten tummien silmiensä salaman minun +silmiini ja virkkoi kyynelten tukahduttamalla äänellä: "Sanokaa, mitä +isoisäni on teille tehnyt? Miksi olette tullut häntä pettämään? Miksi +olette tänne tullut? Miksi --" + +Enempää hän ei saanut sanotuksi. Hän kätki kasvonsa käsiinsä ja alkoi +nyyhkyttää. + +Nauruni vaikeni heti. Mieleeni ei ollut johtunut, että tekoni oli +mitään muuta kuin erinomaisen hupainen pila, mutta nyt minä huomasin, +että olin tuottanut mitä julminta tuskaa kaikkein hellimmälle pienelle +sydämelle. Julmuuteni koko rumuus nousi minua tuomitsemaan. Minä +pujahdin hiljaa pois huoneesta, niinkuin koira, jota on potkaistu. + +Aikaisemmin minä olin pitänyt Kusumia, Kailas Babun pojantytärtä, +verrattain arvottomana naimamarkkinoiden esineenä, joka turhaan odotti +tilaisuutta saada houkutelluksi kosijan puoleensa. Mutta nyt minä +hämmästyen huomasin, että tuon huoneen nurkassa sykki ihmisen sydän. + +Minä voin tuskin ollenkaan nukkua seuraavana yönä. Mieleni oli +kuohuntatilassa. Seuraavana päivänä, aamulla ani varhain, minä vein +kaikki varastetut esineet takaisin Kailas Babun asuntoon aikoen jättää +ne salaa Ganeshin haltuun. Minä odottelin oven ulkopuolella ja, kun en +ketään tavannut, lähdin yläkertaan Kailas Babun huoneeseen. Käytävässä +kuulin, kuinka Kusum mitä rukoilevimmin äänin sanoi isoisällensä: "Dada +rakkahin, kerro minulle kaikki, mitä varakuvernööri sinulle eilen +sanoi. Älä jätä sanaakaan mainitsematta. Tahtoisin kovin mielelläni +kuulla sen vielä kerran." + +Dadaa ei tarvinnut kehoitella. Hänen kasvoistansa säteili ylpeys, +kun hän mainitsi kaikki ne kiitoksen sanat, jotka varakuvernööri oli +suvainnut lausua puhuessaan Najandzhurin ikivanhasta suvusta. Tyttö +istui hänen edessään, silmäili hänen kasvojansa ja kuunteli hartaan +tarkkaavasti. Vanhaa miestä rakastaen hän oli päättänyt näytellä osansa +loppuun asti. + +Sydämeni oli syvästi liikutettu, ja silmiini kihosivat kyynelet. Minä +seisoin ääneti oven ulkopuolella Thakur Dadan mitä ihmeellisimmällä +tavalla koristellessa kertomusta varakuvernöörin vierailusta. Hänen +vihdoin huoneesta poistuttuansa minä laskin varastetut esineet tytön +jalkojen eteen ja poistuin sanaakaan virkkamatta. + +Myöhemmin samana päivänä minä kävin tapaamassa Kailas Babua itseänsä. +Rumaa uudenaikaista tapaa noudattaen minä en yleensä ollut ukkoa +tervehtinyt huoneeseen astuessani. Mutta tänä päivänä minä kumarsin +syvään ja kosketin hänen jalkojansa. Olen varma siitä, että ukko +ajatteli varakuvernöörin vierailun aiheuttaneen minun kohteliaisuuteni. +Hän oli siitä kovin hyvillään, ja hänen silmissään näkyi suosiollisen +ankaruuden ilme. Ystävät olivat jo kerääntyneet hänen luoksensa, ja +hän oli jo jälleen alkanut seikkaperäisesti selostaa varakuvernöörin +vierailua lisäten siihen vieläkin mitä haaveellisimpia kaunisteita. +Kertomus oli jo muuttumassa eepilliseksi sekä sisällykseltään että +pituudeltaan. + +Toisten vieraiden lähdettyä minä esitin ukolle kosintani mahdollisimman +vaatimattomaan tapaan. Minä sanoin hänelle, että "vaikka en voinutkaan +millään muotoa toivoa olevani kyllin arvokas naimaliiton nojalla +pääsemään niin ylhäisen perheen yhteyteen, kuitenkin... j.n.e., j.n.e." + +Kun olin ehtinyt selvästi esittää kosintani, ukko tempasi minut +syliinsä ja huudahti riemun valtaamana: "Minä olen köyhä mies enkä +olisi milloinkaan voinut toivoa niin suurta onnea." + +Ensimmäisen ja viimeisen kerran elämässään Kailas Babu silloin tunnusti +olevansa köyhä. Samalla hän ensimmäisen ja viimeisen kerran elämässään +unohti, joskin vain silmänräpäyksen ajaksi, Najandzhurin Babuille +ikimuistoisista ajoista kuuluvan arvokkuuden. + + + + +ELÄVÄ VAI KUOLLUT? + + +I + +Saradasankarin, Ranihatin _zemindarin_ talossa asuvalla leskivaimolla +ei ollut ketään sukulaisia isänsä perheestä. He olivat kuolleet toinen +toisensa jälkeen. Miehensäkään suvussa hänellä ei ollut ketään, jota +olisi voinut nimittää omaiseksensa, ei puolisoa eikä poikaa. Hänen +lankonsa Saradasankarin lapsi oli hänen lemmikkinsä. Pitkät ajat lapsen +syntymän jälkeen äiti oli ollut kovin sairas, ja täti, leskivaimo +Kadambini, oli sitä hoitanut. Kun nainen hoitaa ja kasvattaa toisen +lasta, niin hän kiintyy siihen sitäkin lujemmin, koska hänellä ei ole +oikeutta vaatia sitä omaksensa -- ei mitään sukulaisuuden oikeutta, +vaan yksinomaan rakkauden oikeus. Rakkaudella ei ole oikeuttansa +osoittaessaan sellaista todistetta, jonka yhteiskunta hyväksyy; se +vain vaalii sitäkin kiihkeämmin elämänsä epävarmaa aarretta. Niinpä +kohdistuikin lesken koko patoutunut rakkaus tuohon pieneen lapseen. +Eräänä _sraban_-kuun yönä Kadambini äkkiä kuoli. Jostakin syystä hänen +sydämensä syke taukosi. Kaikkialla muualla maailmassa asiat kulkivat +kulkuansa, mutta tuossa lempeässä, rakkaudestansa kärsivässä povessa +ajan kello oli ainiaaksi seisahtunut. + +Poliisitutkinnon ikävyyksien välttämiseksi isännän neljä +bramaanipalvelijaa lähtivät muitta mutkitta viemään ruumista +poltettavaksi. Ranihatin polttopaikka on erittäin etäällä kylästä. +Siellä oli suuren vesisäiliön vieressä maja, lähellä sitä valtava +viikunapuu eikä mitään muuta. Aikaisemmin oli seudun halki virrannut +joki, joka nyt oli ihan kuivunut, ja osa sen uomaa oli padottu +kuolinmenoissa käytettäväksi altaaksi. Kansa piti allasta virran osana +ja kunnioitti sitä sellaisenaan. + +Tuotuaan ruumiin majaan miehet istuutuivat odottamaan polttopuuta. +Aika tuntui niin pitkältä, että kaksi heistä levottomaksi käyden lähti +katsomaan, missä se viipyi. Nitain ja Gurutsaranin mentyä Bidhu ja +Banamali jäivät ruumista vartioimaan. + +Oli pimeä _sraban_-kuun yö. Tähdettömällä taivaalla aaltosi sankka +pilvimeri. Miehet istuivat äänettöminä pimeässä huoneessa. Heidän +tulitikkunsa ja lamppunsa eivät kelvanneet mihinkään. Tulitikut olivat +kosteat, joten ne kaikista ponnistuksista huolimatta eivät syttyneet, +ja lyhdyt sammuivat. Pitkän vaitiolon jälkeen virkkoi toinen: +"Kuulehan, veikko, tupakka ei nyt tekisi pahaa. Unohdimme ottaa mukaan +kiireissämme." + +Toinen vastasi: "Minä voin juosta hakemaan kaikkea mitä tarvitsemme." + +Bidhu, joka hyvin ymmärsi, miksi Banamali tahtoi lähteä [hän pelkäsi +aaveita, sillä polttopaikalla uskotaan kummittelevan], virkkoi: "Sen +kyllä uskon. Ja minun kaiketi pitää sillävälin istua täällä yksinäni!" + +Keskustelu taukosi jälleen. Viisi minuuttia tuntui kokonaiselta +tunnilta. He kiroilivat mielessään toisia, jotka olivat lähteneet +polttopuuta hakemaan, ja alkoivat ajatella, että he istuivat +jaarittelemassa jossakin miellyttävässä nurkassa. Hiljaisuutta rikkoi +ainoastaan lammelta kuuluva sammakkojen ja sirkkojen lakkaamaton +ääntely. Sitten heistä yht'äkkiä tuntui siltä, kuin vuode olisi hieman +liikahtanut ruumiin kääntyessä toiselle kyljelle. Bidhu ja Banamali +vapisivat ja mutisivat: "Ram, Ram." Huoneessa kuului syvä huokaus. +Samassa vartijat syöksyivät ulos majasta ja lähtivät juoksemaan kohti +kylää. + +Suunnilleen kolme mailia juostuansa he kohtasivat toverit, jotka +palasivat lyhtyinensä. He olivat tosiaankin olleet savuttelemassa +eivätkä tuoneet tikkuakaan mukanansa, selittiväthän vain, että puu oli +jo kaadettu ja että halot tuodaan kohta, kun on ehditty se hakata. +Bidhu ja Banamali sitten kertoivat, mitä heille oli majassa tapahtunut. +Nitai ja Gurutsaran ivailivat ja vihoissaan soimasivat Bidhua ja +Banamalia tehtävänsä jättämisestä. + +Kaikki neljä palasivat viipymättä majalle. Astuessaan sisään he kohta +huomasivat, että ruumis oli tiessään; vain tyhjät paarit olivat +paikoillansa. Miehet tuijottelivat toisiinsa. Oliko sakaali voinut +käydä sen sieppaamassa? Mutta eihän ollut vaateriepuakaan missään. +Ulos astuttuansa he havaitsivat majan edustalle kerääntyneessä mudassa +pienten naisenjalkojen verekset jäljet. Saradasankar ei ollut mikään +typerä mies, joten heillä tuskin oli toiveita saada hänet uskomaan tätä +aavetarinaa. Pitkien keskustelujen jälkeen miehet senvuoksi päättelivät +olevan parasta sanoa, että ruumis oli poltettu. + +Kun sitten aamupuolella saapuivat polttopuuta tuovat miehet, niin +sanottiin, että heidän viivyttelynsä vuoksi työ oli jo suoritettu heitä +odottamatta; majasta muka oli sentään löytynyt halkoja sen verran. +Kukaan ei johtunut sitä epäilemään, koska kuollut ruumis ei suinkaan +ole sellainen kalleus, että kenenkään tekee mieli sitä varastaa. + + +II + +Jokainen tietää, että vaikka ei olekaan elonmerkkejä, elämä sittenkin +usein salaa kytee ja voi syttyä uudelleen ruumiissa, joka näyttää +kuolleelta. Kadambini ei ollut kuollut; hänen elämänsä koneisto vain +oli jostakin syystä äkkiä seisahtunut. + +Tajuisuuden palatessa hän havaitsi ympärillänsä sankan pimeyden. Häntä +kummastutti se, ettei hän maannut tavallisessa paikassaan. Hän huusi +sisartansa, mutta pimeästä ei kuulunut vastausta. Istumaan noustuansa +hän kauhistuen muisti kuolinvuoteensa, äkillisen kivun rinnassa ja +alkavan tukehduttavan tunnon. Vanhempi käly oli lämmittämässä maitoa +lapselle, kun Kadambini pyörtyi ja vaipui vuoteeseen lausuen tukahtuvin +äänin: "Sisar, tuo lapsi tänne. Minua kovin ahdistaa." Sitten kaikki +mustui, niinkuin mustuu vihko mustepullon kaatuessa. Kadambinin muisti +ja tajunta ja kaikki maailmankirjan kirjaimet yht'äkkiä hämärtyivät. +Leski ei kyennyt muistamaan, oliko lapsi suloisella rakkauden äänellä +huutanut "Tätiä" kuin viimeistä kertaa, vai eikö; hän ei voinut +muistaa, oliko maailmasta lähtiessään -- kuten tiesi: kuoleman +loputtomalle ja tuntemattomalle matkalle -- saanut hellyyden suoman +lähtölahjan, rakkauden matkarahan hiljaisuuden maahan siirtyessään. +Aluksi hän luultavasti piti yksinäistä pimeätä suojaa Tuonen +asumuksena, missä ei ole mitään nähtävissä, ei mitään kuultavissa, +ei mitään muuta tekemistä kuin ikuinen valvominen. Mutta kun sitten +kylmä, kostea tuuli puhalsi avoimesta ovesta ja hän kuuli sammakkojen +kurnutuksen, niin hänen mieleensä palautuivat eloisina muisteloina +kaikki hänen lyhyen elämänsä sadeajat, ja hän tunsi olevansa maan +sukua. Sitten välkähti salama, ja hän näki altaan, viikunapuun, laajan +tasangon ja etäiset puut. Hän muisti, kuinka oli toisinaan tullut +täyden kuun aikana kylpemään tuohon altaaseen ja kuinka kammottavalta +kuolema oli tuntunut, kun hän oli nähnyt ruumiin polttopaikalla. + +Hänen ensimmäisenä ajatuksenansa oli palata kotiin. Mutta sitten hän +asiaa harkitsi: "Minä olen kuollut. Kuinka voinkaan palata kotiin? +Se tuottaisi heille onnettomuutta. Minä olen lähtenyt elävien +valtakunnasta. Minä olen oman itseni haamu!" Ellei ollut niin laita, +mietti hän, niin kuinka hän olisikaan päässyt pois Saradasankarin +hyvinvarjellusta _zenanasta_ ja joutunut keskiyön aikaan tälle +etäiselle ruumiinpolttopaikalle? Ja ellei hänen kuolinmenojansa olisi +suoritettu loppuun, minne olivatkaan joutuneet ne miehet, joiden piti +hänet polttaa? Hänen mieleensä muistui kuolemanhetki Saradasankarin +kirkkaasti valaistussa talossa, ja nyt hän havaitsi olevansa yksin +tällä etäisellä, autiolla, synkällä polttopaikalla. Hän ei varmaankaan +kuulunut maan asujainten joukkoon! Hän oli epäilemättä kauhun, pahan +enteen luomus, oma haamunsa! + +Tuo ajatus katkaisi kaikki häntä maailmaan liittävät siteet. Hän tunsi +olevansa ihmeen voimakas, rajattoman vapaa. Hän voi tehdä mitä tahtoi, +lähteä minne halusi. Tämän uuden ajatuksen hurjasti haltioittamana hän +syöksyi ulos majasta kuin tuulenpuuska ja seisoi polttopaikalla. Kaikki +häpeän ja pelon rippeetkin olivat hänestä hävinneet. + +Mutta hänen yhä kauemmaksi astellessaan hänen jalkansa väsyivät ja +hänen ruumiinsa herpoutui. Tasanko levisi loppumattomiin; siellä täällä +oli riisipeltoja, ja hän havaitsi toisinaan kahlaavansa polvia myöten +vedessä. + +Päivän alkaessa sarastaa hän kuuli muutaman linnun tirskuvan etäisten +talojen luona kasvavissa bambupensaikoissa. Sitten hänet valtasi kauhu. +Hän ei tietänyt, millaisessa uudessa suhteessa hän oli maahan ja +eläviin ihmisiin. Tasangolla, polttopaikalla ollessaan, maaliskuisen +yön pimeässä, hän oli ollut peloton oman valtakuntansa alamainen. +Päivänvalossa nähdyt ihmisasunnot saivat hänet pelon valtaan. +Ihmiset ja haamut pelkäävät toisiansa, koska heidän heimonsa asuvat +Tuonenvirran vastakkaisilla rantamilla. + + +III + +Hänen vaatteensa olivat loan peittämät, öinen vaellus ja omituiset +mietteet olivat tehneet hänet mielipuolen näköiseksi; hän näytti +tosiaankin sellaiselta, että ihmiset olisivat voineet häntä säikähtää +ja lapset heitellä kivillä tai juosta tiehensä. Onneksi oli ensimmäinen +hänen näkijänsä eräs vaeltaja. Hän astui luo ja virkkoi: "Äiti, sinä +näytät kunnianarvoiselta naiselta. Minne oletkaan menossa yksinäsi ja +tuossa asussa?" + +Kadambini, joka ei kyennyt keräämään ajatuksiansa, tuijotti häneen +ääneti. Hän ei voinut käsittää olevansa yhä kosketuksissa maailman +kanssa ja näyttävänsä kunnianarvoiselta naiselta, enempää kuin +sitäkään, että vaeltaja voi häneltä jotakin tiedustella. + +Mies virkkoi jälleen: "Tulehan, äiti, minä vien sinut kotiin. Sanohan, +missä asut." + +Kadambini mietti. Appelaan palaaminen olisi ollut mieletöntä, ja +hänellä ei ollut isänkotia. Sitten hänen mieleensä muistui nuoruusajan +ystävätär. Hän ei ollut Dzhogmajaa nähnyt nuoruusiän jälkeen, mutta he +olivat silloin tällöin kirjoittaneet toisillensa. Toisinaan he olivat +kiistelleet, kuten luonnollista olikin, koska näet Kadambini tahtoi +tehdä ilmeiseksi, että hänen Dzhogmajaan kohdistuva rakkautensa oli +rajaton, hänen ystävättärensä sitävastoin valittaessa, ettei Kadambini +rakastanut yhtä hartaasti kuin hän. Molemmat uskoivat varmasti, että +olisivat erottamattomat, jos kerran toisensa kohtaisivat. + +Kadambini vastasi vaeltajalle: "Minä tahdon lähteä Sripatin taloon +Nisindapuriin." + +Koska vaeltaja oli menossa Kalkuttaan, niin Nisindapur oli hänen +matkansa varrella, joskaan ei aivan lähellä. Hän siis vei Kadambinin +Sripatin taloon, ja ystävättäret kohtasivat jälleen toisensa. Aluksi he +eivät toisiansa tunteneet, mutta vähitellen kummankin silmiin alkoivat +kuumottaa lapsuusiän piirteet. + +"Sepä oiva onni!" virkkoi Dzhogmaja. "En ole voinut uneksiakaan, että +sinut vielä näkisin. Mutta miten oletkaan tänne tullut, sisar? Appesi +väki ei varmaankaan ole sallinut sinun lähteä!" + +Kadambini vaikeni ja virkkoi vihdoin: "Sisar, älä kysele mitään +apestani. Suo minulle jokin nurkka huoneessasi ja pidä minua +palvelijattarenasi; minä suoritan sinun töitäsi." + +"Mitä?" huudahti Dzhogmaja. "Minäkö pitäisin sinua palvelijanani! +Sinähän olet paras ystäväni, olet minun -- --" ja niin edespäin ja niin +edespäin. + +Samassa astui huoneeseen Sripati. Kadambini tuijotti häneen hetkisen +ja lähti sitten ulos hitain askelin. Hän jätti päänsä verhoamatta eikä +osoittanut vähintäkään häveliäisyyden eikä kunnioituksen merkkiä. +Dzhogmaja pelkäsi miehensä voivan senvuoksi suhtautua ystävättäreen +ennakkoluuloisesti ja aloitti taitavan selityssarjan. Mutta Sripati, +joka mielellään yhtyi kaikkeen, mitä Dzhogmaja sanoi, keskeytti hänen +juttunsa ja jätti vaimonsa mieleen ikävän tunnon. + +Kadambini oli tullut, mutta hän ei ollut enää samanlainen olento kuin +hänen ystävättärensä: heitä oli kuolema erottamassa. Hän ei voinut +seurustella tutunomaisesti toisten kanssa, niin kauan kuin hänen oma +olemassaolonsa sai hänet hämmingin valtoihin ja tajuisuus säilyi. +Kadambini usein silmäili Dzhogmajaa mietteisiinsä vaipuneena. Hän +ajatteli: "Hänellä on miehensä ja työnsä, hän elää maailmassa, joka on +ylen etäällä minun maailmastani. Hän tuntee kiintymystä ja suorittaa +velvollisuuksiansa niinkuin maailman asujaimet ainakin, mutta minä olen +tyhjä varjo. Hän asuu elävien joukossa; minä olen ikuisuudessa." + +Dzhogmaja tunsi hänkin olonsa epämieluisaksi, mutta ei kyennyt +selvittämään, mistä syystä. Naiset eivät rakasta sitä, mikä on +salaperäistä, sillä vaikka epävarmuus voidaankin muuntaa runoudeksi, +sankarillisuudeksi tai oppineisuudeksi, sitä kumminkaan ei käy +ottaminen lukuun taloustoimissa. Jos siis nainen ei kykene jotakin +asiaa ymmärtämään, niin hän sen joko hävittää ja unohtaa tai muovaa +sen uudestaan omiin tarkoituksiinsa soveltuvaksi; ellei hänen onnistu +tavalla tai toisella sitä käsitellä, niin hän suuttuu siihen. Mitä +suuremmaksi kävi Kadambinin hajamielisyys, sitä kärsimättömämmin +kohteli häntä Dzhogmaja, joka ihmetellen itseltänsä kyseli, mikä murhe +hänen sieluansa painoi. + +Sitten ilmeni uusi vaara: Kadambini pelkäsi itseänsä, mutta ei kyennyt +itseänsä pakenemaan. Ne, jotka pelkäävät aaveita, pelkäävät niitä, +jotka ovat heidän takanansa; siellä, minne heidän katseensa ei ulotu, +asuu pelko. Mutta Kadambinin suurin pelko asui hänessä itsessään, +sillä hän ei pelännyt mitään ulkonaista. Öisen kuolonhiljaisuuden +vallitessa, yksin huoneessa ollessaan, hän kiljaisi; iltaisin, kun +hän näki varjonsa lampun valossa, hänen koko ruumiinsa vapisi. Hänen +pelokkuutensa nähdessään kaikki muutkin talon asujaimet joutuivat +eräänlaisen pelontuskan valtaan. Palvelijat ja Dzhogmaja itse alkoivat +nähdä aaveita. + +Kerran, keskiyön aikaan, Kadambini tuli itkien makuusuojastansa ja +valitteli Dzhogmajan ovella: "Sisareni, sisareni, salli minun maata +jalkojesi edessä! Älä jätä minua yksin!" + +Dzhogmaja oli yhtä suuttunut kuin peloissaankin. Hänen teki mieli heti +ajaa Kadambini pois talosta. Uutterasti ponnisteltuansa hyväluontoisen +Sripatin onnistui saada vieras rauhoittumaan ja pysymään viereisessä +huoneessa. + +Seuraavana päivänä Sripati sai odottamatta käskyn saapua vaimonsa +huoneisiin. Dzhogmaja alkoi häntä kovin soimata: "Sinäkö luulet mies +olevasi? Vaimo karkaa appensa talosta ja saapuu sinun luoksesi; kuluu +kuukausi, ja sinä et ole viitannutkaan siihen suuntaan, että hänen on +poistuttava, etkä ole tietääkseni ilmaissut vähintäkään paheksumista +sen johdosta. Olen iloinen, jos suvaitset selittää kantasi. Te miehet +olette kaikki yhdenlaisia." + +Useimmat miehet tuntevat niin harkitsematonta vaimoihinsa kohdistuvaa +kiintymystä, että suostuvat vapaaehtoisesti tunnustamaan olevansa +väärässä. Vaikka Sripati olikin valmis Dzhogmajan ruumiin nimessä +vannomaan, ettei hänen avuttomaan, mutta kauniiseen Kadambiniin +kohdistamansa ystävällinen mielenkiinto ollut hitustakaan suurempi +kuin sen sopi olla, hän ei kumminkaan kyennyt sitä käyttäytymisellänsä +todistamaan. Hän arveli, että tuota hylättyä leskeä oli appelassa +kohdeltu tylysti, koska hän ei ollut voinut sitä oloa kauemmin sietää, +vaan oli pakostakin etsinyt suojaa hänen luotansa. Kuinka hän voikaan +sysätä pois luotansa onnettoman, jolla ei ollut isää eikä äitiä? Niin +puhuttuansa hän jätti asian sikseen, sillä hänellä ei ollut halua +kiusata Kadambinia esittämällä hänelle epämieluisia kysymyksiä. + +Niin ollen hänen vaimonsa yritti toisella tavalla hyökätä haluttoman +herransa kimppuun, kunnes viimeksimainittu vihdoin havaitsi, että hänen +täytyi rauhansa vuoksi kirjoittaa muutama sana Kadambinin apelle. +Sitten hän arveli, ettei kirje johtaisi tyydyttävään tulokseen, päätti +lähteä Ranihatiin ja toimia sen mukaan, mitä sai kuulla. + +Sripati lähti, ja Dzhogmaja puolestaan sanoi Kadambinille: +"Ystäväiseni, on tuskin soveliasta, että jäät tänne pitemmäksi ajaksi. +Mitä sanovatkaan ihmiset?" + +Kadambini silmäili Dzhogmajaa juhlallisen jäykästi ja virkkoi: "Mitä +minä ihmisistä?" + +Dzhogmaja hämmästyi. Sitten hän lausui käskevästi: "Jos sinä et +ihmisistä välitäkään, niin meidän täytyy. Kuinka voimmekaan puolustaa +sitä, että pidätämme luonamme toiseen perheeseen kuuluvaa naishenkilöä?" + +Kadambini kysyi: "Missä on minun appi-isäni talo?" + +"Kirottua!" ajatteli Dzhogmaja. "Mitähän tuo kurja nainen tämän jälkeen +sanoo?" + +Kadambini virkkoi erittäin hitaasti: "Mitä onkaan minulla tekemistä +teidän kanssanne? Kuulunko minä maahan? Te nauratte, itkette, +rakastatte; jokainen tempaa itselleen omansa ja yrittää sitä varjella, +minä vain katselen. Te olette ihmisiä, minä olen vain varjo. Minä en +voi käsittää, miksi Jumala on jättänyt minut tähän teidän maailmaanne." + +Hänen katsantonsa ja puheensa olivat niin omituiset, että Dzhogmaja +ymmärsi hänen tarkoituksistansa jotakin, joskaan ei kaikkea. +Kykenemättä häntä karkoittamaan luotansa tai enempää häneltä kyselemään +hän lähti pois ajatuksiensa rasittamana. + + +IV + +Kello oli suunnilleen kymmenen illalla, kun Sripati palasi Ranihatista. +Maankamara hukkui sadetulviin. Näytti siltä, kuin sade ei lakkaisi +milloinkaan ja kuin yö olisi loppumaton. + +Dzhogmaja kysyi: "Mitä kuuluu?" + +"Minulla on paljonkin kerrottavaa, maltahan hieman." + +Sen sanottuaan Sripati vaihtoi vaatteita ja istui illallispöytään; +sitten hän paneutui pitkäkseen ja sytytti piippunsa. + +Hänen vaimonsa ei kyennyt kauemmin hillitsemään uteliaisuuttansa, astui +miehensä makuusijan luo ja kysyi: "Mitä olet saanut tietää?" + +"Että sinä olet varmaan erehtynyt." + +Dzhogmaja ärtyi. Naiset eivät erehdy milloinkaan, ja jos erehtyvätkin, +niin ymmärtäväinen mies ei virka asiasta mitään; hänen on paras ottaa +se omaksi syyksensä. Dzhogmaja tiuskaisi: "Suvaitsetko sanoa, miten on +laita?" + +Sripati vastasi: "Se nainen, jonka olet ottanut taloosi, ei ole sinun +Kadambinisi." + +Tuon kuullessaan vaimo kovin kiukustui, varsinkin kun hänen miehensä +sen sanoi. "Mitä! Enkö minä tunne omaa ystävätärtäni? Pitääkö minun +kääntyä sinun puoleesi saadakseni hänestä selkoa? Oletpa viisas, +tosiaankin!" + +Sripati huomautti, ettei ollut tarpeen kiistellä hänen viisaudestansa. +Hän voi todistaa mitä oli sanonut. Dzhogmajan Kadambini oli varmasti +kuollut. + +Dzhogmaja vastasi: "Kuulehan! Sinä olet varmaan pahoin erehtynyt. Olet +käynyt jossakin toisessa talossa tai sekoitat kuulemasi asiat. Kuka +sinun käski sinne lähteä? Kirjoita kirje, niin juttu selviää." + +Sripatia kovin loukkasi, ettei hänen vaimonsa luottanut hänen +käytännöllisiin kykyihinsä; hän esitti kaikenlaisia todisteita, mutta +tuloksetta. Keskiyön aikaan he yhä väittelivät. Vaikka he molemmat nyt +olivat yhtä mieltä siitä, että Kadambini oli saatava pois talosta, +vaikka Sripati uskoi vieraan koko ajan pettäneen hänen vaimoansa +uskottelemalla olevansa hänen tuttavansa ja vaikka Dzhogmaja piti häntä +prostituoituna, ei kumpikaan tahtonut tunnustaa itseänsä voitetuksi. +Vähitellen he alkoivat puhua niin äänekkäästi, että unohtivat +Kadambinin nukkuvan viereisessä huoneessa. + +Toinen sanoi: "Olemmepa sievässä pinteessä! Minä sanon sinulle, että +kuulin sen omin korvin!" Siihen vastasi toinen vihaisesti: "Mitä minä +siitä huolin? Näenhän minä omilla silmilläni, eikö totta?" + +Vihdoin virkkoi Dzhogmaja: "Hyvä. Sano minulle, milloin Kadambini +on kuollut." Hän ajatteli, että jos voisi keksiä ristiriitaisuutta +kuolinpäivän ja jonkin Kadambinin lähettämän kirjeen päiväyksen +välillä, niin hän voisi todistaa Sripatin erehtyneen. + +Sripati mainitsi Kadambinin kuolinpäivän, ja he havaitsivat kumpikin, +että vieras oli saapunut seuraavana päivänä heidän luoksensa. +Dzhogmajan sydän vavahteli, ja Sripatikaan ei ollut ihan levollinen. + +Samassa ovi aukeni; kostea tuuli puhalsi huoneeseen ja sammutti lampun. +Pimeys syöksyi sisään ja täytti koko talon. Kadambini seisoi huoneessa. +Kello oli suunnilleen yksi, ja sade valui ulkona virtoinaan. + +Kadambini lausui: "Ystäväni, minä olen Kadambini, mutta en enää elä. +Minä olen kuollut." + +Dzhogmaja kiljaisi kauhistuneena; Sripati ei kyennyt mitään sanomaan. + +"Mitään muuta pahaa minä kumminkaan en ole sinulle tehnyt. Minulla ei +ole yhtään asuinsijaa elävien, mutta ei myöskään kuolleiden seassa. +Voi, minne menenkään?" Hän itki, ikäänkuin olisi tahtonut herättää +rankkasateisena yönä nukkuvan Luojan, ja kysyi jälleen: "Voi, minne +menenkään?" + +Niin sanoen Kadambini jätti ystävättärensä, joka vaipui tainnoksiin +pimeässä huoneessaan, ja lähti maailmalle etsimään olopaikkaansa. + + +V + +On vaikea sanoa, kuinka Kadambini pääsi Ranihatiin. Aluksi hän ei +näyttäytynyt kenellekään, vaan vietti koko päivän erään temppelin +raunioissa, nähden polttavaa nälkää. Sateisena, pimeänä iltapäivänä, +ihmisten kyyhöttäessä asunnoissaan uhkaavaa rajusäätä peläten, +Kadambini lähti liikkeelle. Hänen sydämensä vapisi hänen saapuessaan +appensa taloon, ja kun hän astui sisään, verhoten kasvonsa tiheällä +harsolla, ei kukaan ovenvartijoista häntä estänyt. He näet luulivat +häntä palvelijaksi. Sade virtasi taukoamatta, ja tuuli ulvoi. + +Talon emäntä, Saradasankarin vaimo, pelasi parhaillaan korttia +leskeytyneen sisarensa kanssa. Keittiössä oli palvelijatar, +makuukammiossa lepäsi sairas lapsi. Kadambini astui huoneeseen +kenenkään huomaamatta. En tiedä, miksi hän oli tullut appensa taloon. +Hän ei tietänyt sitä itsekään, hänestä vain tuntui siltä, että hän +halusi nähdä jälleen lapsensa. Hänellä ei ollut aavistustakaan, minne +täältä lähtisi ja mitä tekisi. + +Valaistussa huoneessa hän näki lapsen nukkumassa, kätöset nyrkkiin +puserrettuina, ruumis kuumeen kalvamana. Kunpa hän vain saisi painaa +tuon pienen kiusatun povellensa! Sitten hän johtui kohta ajattelemaan: +"Minä en ole olemassa. Kukapa sen näkisi? Hänen äitinsä pitää seurasta, +pitää jaarittelusta ja korttipelistä. Koko sen ajan, jona lapsi oli +jätetty minun huostaani, hän itse oli ihan huoleton eikä välittänyt +hänestä vähääkään. Kuka hoitaa lasta nyt niinkuin minä sitä hoidin?" + +Lapsi käänsi kylkeä ja huudahti unenhorroksessa: "Täti, anna minulle +vettä!" Lemmikki ei ollut vielä unohtanut tätiänsä! Kadambini kaatoi +nopeasti lasiin vettä, otti lapsen syliinsä ja antoi sille juotavaa. + +Vielä nukkuessaan lapsi ei pitänyt ollenkaan eriskummallisena asiana, +että tuttu käsi tarjosi hänelle vettä. Mutta kun Kadambini oli +sammuttanut pienokaisen polttavan janon, suudellut sitä ja alkanut +jälleen uneen tuutia, niin se heräsi ja syleili häntä. "Oletko sinä +kuollut, täti?" kysyi lapsi. + +"Olen, kultaseni." + +"Ja olet tullut takaisin? Älä enää kuole." + +Ennenkuin hän ehti vastata, tapahtui onnettomuus. Eräs +palvelijattarista kantoi sisään sago-kulhoa, pudotti sen käsistään ja +syöksyi permantoon. Melun kuullessaan hänen emäntänsä jätti kortit ja +tuli huoneeseen. Hän seisoi siinä kuin puupatsas kykenemättä pakenemaan +enempää kuin puhumaankaan. Tuon kaiken nähdessään lapsikin kauhistui ja +parahti itkemään: "Mene pois, täti, mene pois!" + +Nyt Kadambini vihdoin ymmärsi, ettei ollut kuollut. Vanha huone, +vanhat esineet, sama pienokainen, sama rakkaus, kaikki muuttui jälleen +eläväksi, entiselleen. Ystävättärensä talossa hän oli tuntenut, että +hänen lapsuutensa leikkikumppani oli kuollut. Lapsensa huoneessa hän +tiesi, ettei poikasen "täti" ollut suinkaan kuollut. Hän virkkoi +tuskaisin äänin: "Sisar, miksi minua pelkäät? Näethän, että olen ihan +entiseni." + +Hänen kälynsä ei voinut sietää enempää, vaan vaipui tainnoksiin. +Itse Saradasankar tuli hänkin _zenanaan_. Hän lausui kätensä ristiin +laskien: "Teetkö oikein? Satis on ainoa poikani. Miksi näyttäydyt +hänelle? Emmekö me ole sukulaisiasi? Sinun mentyäsi hän on riutunut +riutumistaan; hän huutaa yöt päivät: 'Täti! Täti!' Sinä olet lähtenyt +maailmasta; murra nuo sinua maailmaan sitovan lemmen kahleet. Me +suoritamme kuolinmenot kaikella kunnialla." + +Kadambini ei voinut sietää enempää. Hän virkkoi: "Enhän minä ole +kuollut, minä en ole kuollut. Kuinka saankaan teidät vakuutetuiksi +siitä, etten ole kuollut? Minä elän, elän!" Hän nosti lattiasta +pronssiastian ja iski sillä otsaansa. Veri virtasi hänen +silmäkulmastansa. "Näettekö!" huudahti hän. "Minä elän." -- +Saradasankar seisoi siinä kuin kuvapatsas, lapsi kirkui peloissaan, ja +molemmat pyörtyneet naiset lepäsivät liikahtamatta. + +Sitten Kadambini jälleen huusi: "Minä en ole kuollut, minä en ole +kuollut", asteli _zenanasta_ kaivolle johtavia portaita ja syöksyi +veteen. Yläkerrassa oleva Saradasankar kuuli loiskahduksen. + +Satoi rankasti koko yön, satoi seuraavan aamun hämärissä, satoi vielä +keskipäivälläkin. Kadambini oli kuolemallansa todistanut, ettei ollut +kuollut. + + + + +"ME KRUUNAAMME SINUT KUNINKAAKSI" + + +Kun Nabendu Sekhar ja Arunlekha vihittiin mieheksi ja vaimoksi, +silmäili avioliiton jumala heitä hymyillen uhritulen takaa. +Valitettavasti ei se, mikä on jumalille pelkkää huvia, läheskään aina +ole leikkiä meille kuolevaisille. + +Purnendu Sekhar, Nabendun isä, oli hyvissä suhteissa englantilaisiin +hallituksen virkamiehiin. Hän oli elämänsä retkellä ehtinyt +raibahadur-arvon etäiselle rannikolle ahkerasti käyttelemällä syvien +_salaam_-kumarrusten airoja. Hänellä oli vielä varaa etenemiseenkin, +mutta viidenkuudetta vuoden ikään ehdittyänsä, kaihoisa katse jo +suunnattuna kohti radzhan-arvon sumuihin peittyvää huippua, hän +yht'äkkiä havaitsi joutuneensa olopiiriin, jossa maalliset kunniat ja +arvomerkit ovat mitättömät, ja hänen kumarruksista uupunut niskansa +pääsi kuolinroviolla ikuiseen lepoon. + +Nykyaikainen tiede opettaa, ettei voima häviä, vaan vaihtaa muotoa +ja suuntaa. Niinpä Purnendun _salaam_-voimakin, huikentelevaisen +Onnettaren luotettava apulainen, siirtyi isän hartioista pojan +hartioihin, ja Nabendu Sekharin nuori pää alkoi nuokahdella korkeassa +virka-asemassa olevien englantilaisten ovilla niinkuin tuulen +heiluttelema kurpitsa. + +Sen perheen perintätavat, johon hän avioliittonsa nojalla joutui +kuulumaan, olivat aivan toisenlaiset. Sen vanhin poika, Pramathanath, +oli saavuttanut kaikkien sukulaistensa rakkauden ja kaikkien +tuttaviensa kunnioituksen. Hänen sukulaisensa ja naapurinsa pitivät +häntä joka suhteessa esikuvanansa. + +Pramathanath oli nauttinut yliopistollista sivistystä, ja hänessä +oli vielä tervettä järkeäkin. Mutta hänellä ei ollut korkeata +virka-asemaa, ei kunnollista palkkaa, ja hänen kynänsäkään ei ollut +mitenkään vaikutusvaltainen. Kukaan vallassaolevista ei ojentanut +hänelle auttavaa kättä, sillä hän pyrki pysyttelemään yhtä loitolla +englantilaisista kuin he hänestä. Siitä johtui, että hänen maineensa +ulottui ainoastaan oman perheen ja ystävien piiriin; etäämmällä +olevissa hän ei herättänyt minkäänlaista ihailua. + +Tämä Pramathanath oli kuitenkin aikoinaan oleskellut Englannissa +kolme kokonaista vuotta. Hänen siellä kokemansa ystävällinen kohtelu +vaikutti häneen niin valtaavasti, että hän unohti oman maansa murheen +ja nöyryytyksen ja palasi kotiin eurooppalaisiin vaatteisiin puettuna. +Aluksi asia suretti hänen veljiänsä ja sisariansa, mutta muutaman +päivän kuluttua he jo huomasivat, että eurooppalaiset vaatteet sopivat +hänelle erinomaisen hyvin, ja omaksuivat vähitellen hänen ylpeytensä ja +arvokkuutensa. + +Englannista palatessaan Pramathanath oli päättänyt maailmalle +osoittaa, kuinka Intian englantilaisten kanssa kävi tutunomaisesti +seurusteleminen. Ne maanmiehemme, jotka pitävät mainittua seurustelua +mahdottomana, ellei halua notkistaa polviansa, ilmaisevat +vain täydellistä omanarvontunnon puutetta, kohtelevatpa vielä +englantilaisiakin väärämielisesti -- niin arveli Pramathanath. + +Hän toi mukanansa koko joukon suosituskirjeitä huomattavilta +englantilaisilta saavuttaen niiden nojalla jonkinlaista tunnustusta +Intian englantilaisten seurapiirissä. Hän nautti vaimoineen toisinaan +englantilaisten vieraanvaraisuutta, kun näet heidät kutsuttiin teetä +juomaan, päivällisille, urheilunäytäntöihin ja muihin huveihin. +Sellainen menestys hänet kerrassaan päihdytti ja alkoi vaikuttaa +kutkuttavasti hänen koko olemukseensa. + +Niinä aikoina avattiin liikenteelle uusi rautatielinja, ja kuvernööri +kutsui ensimmäiselle matkalle useita kaupungin asukkaita, ylväitä +viranomaisten suosion nauttijoita, muiden muassa Pramathanathin. +Paluumatkalla englantilainen poliisimies karkoitti erittäin töykeästi +muutamia intialaisia herroja eräästä vaunusta, jossa eurooppalaisiin +vaatteisiinsa pukeutunut Pramathanathkin oli. Kun hänkin aikoi lähteä, +sanoi poliisimies: "Älkää huoliko vaivautua, sir. Jääkää paikallenne, +olkaa hyvä." + +Aluksi Pramathanathista tuntui imartelevalta hänelle siten osoitettu +erikoinen kunnioitus. Mutta kun juna sitten lähti eteenpäin, näyttivät +laskevan auringon himmeät säteet, jotka valaisivat lännen puolen +tummiksi kynnettyjä vainioita, levittävän häpeän punaa koko maahan. +Kun hän istui siinä ikkunan pielessä yksin osastossaan, hänestä +tuntui siltä, kuin olisivat puiden takaa väikähtäneet näkyviin +hänen kotimaansa äidinkasvot alasluotuine katseinensa. Pramathanath +istui siinä haaveisiinsa vaipuneena, kuumat kyynelet vierivät hänen +poskillensa, ja sydän oli harmista pakahtua. + +Nyt hänen mieleensä johtui kertomus aasista, joka kuljetti rattaille +sijoitettua palvontakuvaa pitkin katuja. Vastaantulijat kumarsivat +syvään ja koskettivat otsallansa pölyistä maata. Tuhma aasi luulotteli +kaiken tuon kunnioituksen tulevan hänen itsensä osaksi. "Ainoa seikka, +joka erottaa minut aasista", virkkoi Pramathanath itsekseen, "on tämä: +minä ymmärrän nyt, ettei osakseni tullut kunnioitus koske minua, vaan +kuormaa selässäni". + +Kotiin tultuansa Pramathanath kutsui koolle talon kaikki lapset, +sytytti ison rovion ja heitti siihen eurooppalaiset vaatekappaleensa +toisen toisensa jälkeen. Lapset karkelivat rovion ympärillä, ja mitä +korkeampina liekit loimusivat, sitä suurempi oli heidän riemunsa. +Sitten Pramathanath luopui Intian englantilaisten luona nauttimastansa +teestä ja välipaloista ja istui talossaan kuin linnassansa hänen +häpeällisellä tavalla kohdeltujen ystäviensä kierrellessä edelleenkin +englantilaisten ovilla ja taivutellessa turbaaneihin kiedottua päätänsä +niinkuin aina ennenkin. + +Oli kohtalon ivaa, että Nabendu Sekhar parka joutui naimaan tämän +perheen toisen tyttären. Hänen kälynsä olivat hyvin kasvatetut ja +kauniit. Nabendu arveli tehneensä hyvän kaupan. Mutta samalla hän +viipymättä koki selvittää vaimonsa omaisille, että heitäkin oli +suosinut harvinainen onni. Ikäänkuin huomaamattansa hän toisinaan +ojensi kälyillensä kirjeitä, jotka hänen isävainajansa oli eläessään +saanut eurooppalaisilta. Mutta kun nuorten naisten kirsikanpunaiset +huulet ivallisesti hymyilivät ja kiiltävän tikarin kärki pisti +esiin punaisesta samettitupestansa, niin onneton mies oivalsi +mielettömyytensä ja katui sitä. + +Labanjalekha, sisarista vanhin, oli toisia kauniimpi ja kekseliäämpi. +Eräänä otollisena päivänä hän asetti Nabendun makuuhuoneen uunin +reunalle tulipunaiseksi sivelemänsä englantilaisen saapasparin ja nouti +kukkia, santelitahdasta, suitsutteita ja pari kynttilää, jotka sijoitti +asiaankuuluvien juhlamenojen mukaisesti niiden eteen palamaan. Nabendun +tultua kälykullat asettuivat hänen viereensä, toinen toiselle puolelle, +ja virkkoivat ivallisen juhlallisesti: "Kumarra jumaliasi, ja olkoon +heidän siunauksensa sinulle menestykseksi." + +Kolmas sisar, Kiranlekha, kulutti useita päiviä kirjaillessaan +punaisella silkillä hartiahuiviin sata kaikkein tavallisinta +englantilaista nimeä, Jones, Smith, Brown, Thomson y.m.s. +Saatuaan työnsä valmiiksi hän erittäin juhlallisesti ojensi tämän +_namavalin_ Nabendulle. [Namavali on huivi, joka on painettu täyteen +hindulaisten jumalien nimiä ja jota hurskaat hindulaiset käyttävät +hartausharjoituksissaan.] + +Neljäs, Sasankalekha, joka oli vielä pieni eikä niinmuodoin oikeastaan +tullut kysymykseen, virkkoi: "Minä teen sinulle helminauhan, veikko, +jotta voit rukoillessasi lausua jumaliesi -- sahibien -- nimiä." Toiset +sisaret toruivat ja sanoivat: "Etkö lähde tiehesi, sinä vintiö." + +Nabendu Sekharin tunteet häilyivät häpeän ja harmin välimailla. Hänen +oli kumminkin mahdoton luopua kälyjensä seurasta, varsinkin kun vanhin +oli erittäin kaunis. Hän oli yhtä hunajainen kuin sapekaskin, ja +Nabendu sai maistaa hänen makeuttansa ja karvauttansa samalla kertaa. +Perhonen räpyttelee sokean kiihkon valtaamana kärventynein siivin +houkuttelevan kirkkauden vaiheilla kykenemättä loittonemaan. + +Seurustelu kälyjen kanssa sai Nabendun siinä määrin lumoihinsa, että +hän alkoi vähitellen salata eurooppalaisten suosion tavoittelemiseen +kuuluvia toimenpiteitänsä. Lähtiessään kunniatervehdykselle kuvernöörin +luo hän tavallisesti ilmoitti menevänsä kuulemaan Surendranath +Banerdzhin puhetta. Lähtiessään rautatieasemalle muiden mukana +vastaanottamaan Dardzhilingistä palaavaa varakuvernööriä hän kertoi +kälyille nuorimman setänsä saapuvan kaupunkiin. + +Mies parka sai kovaa kokea sahibiensa ja kälyjensä välisessä +ristitulessa. Mutta kälyt olivat salaa vannoneet toimivansa väsymättä, +kunnes sahibit tulisivat lyödyiksi laudalta. + +Siihen aikaan huhuiltiin, että Nabendun nimi tulisi sisältymään pian +julkaistavaan syntymäpäivä-kunnianosoitusten luetteloon ja että hän +tulisi astumaan paratiisin portaiden ensimmäisen askelvälin Rai +Bahadurin arvoon koroitettuna. Poika rukka ei rohjennut ilmaista +ilahduttavaa uutista kälyillensä. Mutta eräänä ehtoona, syksyn kuutamon +valaessa maille mantereille inhaa valoansa, Nabendun sydän oli niin +täysi, ettei hän voinut kauemmin itseänsä pidättää, vaan kertoi asian +vaimollensa. Seuraavana päivänä Arunlekha lähti kantotuolissa vanhimman +sisarensa luo ja valitteli kyynelten tukahduttamin äänin kovaa +kohtaloansa. + +"Eihän hänelle siitä häntää koidu, vaikka tuleekin Rai Bahaduriksi, +eihän?" virkkoi Labanja. "Minkä tähden siis tunnet itsesi niin kovin +nöyryytetyksi?" + +"Ei, ei, sisko kulta", vastasi Arunlekha, "minä tahdon olla mikä muu +tahansa, mutta en Rai Bahaduri." Hänen tuttavapiiriinsä näet kuului +eräs Bhutnath Babu, joka oli Rai Bahadur, ja se selitti, miksi hän +kovin vieroi tuota arvonimeä. + +Labanja lausui sisarellensa rauhoittavasti: "Älä ole levoton; minä teen +mitä voin asian ehkäisemiseksi." + +Babu Nilratan, Labanjan mies, toimi asianajajana Buksarissa. Syksyn +ohimentyä Nabendu sai Labanjalta kutsun ja lähti Buksariin hilpein +mielin. + +Läntisen seudun varhainen talvi loi Labanjalekhaan terveyttä ja +kauneutta ja sai hänen kalpeat poskensa rusottamaan. Hän muistutti +kukkiinsa peittyvää _kasa_-kaislaa, jonka näemme kirkkaana syyspäivänä +puron autiolla rantamalla. Nabendun ihastuneisiin silmiin hän kuvastui +täydessä kukassaan olevana _malati_-pensaana, jonka värähtelevät +kastekarpalot hohtelivat aamuauringon valossa. + +Nabendu ei ollut eläessään voinut paremmin. Terveyden elpyminen ja +kauniin kälyn virkistävä seura tekivät hänen olonsa niin keveäksi, +että hänestä tuntui siltä, kuin jalat eivät olisi maata koskettaneet. +Puutarhan vieritse kohti tuntemattomia seutuja alinomaa virtaileva +Ganges näytti hänen omien hillittömien haaveittensa kuvalta. + +Hänen varhain aamulla palatessaan kävelemästä virran rannalta +talviauringon lempeät säteet loivat hänen koko olemukseensa sen +miellyttävän lämmön, jota rakastavaiset tuntevat toistensa sylissä. +Kotiin tultuansa hän silloin tällöin näki kälynsä huvikseen valmistavan +joitakin maukkaita ruokalajeja. Hän tarjoutui avustamaan ja ilmaisi +alinomaa tietämättömyyttänsä ja taitamattomuuttansa. Mutta hänpä ei +näyttänytkään ollenkaan välittävän käytännön ja tarkkaavaisuuden +nojalla saavutettavasta edistymisestä. Päinvastoin: hän oli kovin +mielissään, kun käly häntä moitiskeli. Hän ponnisteli parhaansa mukaan +osoittaakseen joka päivä olevansa yhtä taitamaton ja avuton kuin +vastasyntynyt lapsi, jos oli kysymyksessä mausteiden sekoittaminen, +paistinpannun piteleminen ja tulen säänteleminen, jotta paistettavat +eivät palaneet -- ja sai riittäväksi palkaksensa sääliväistä hymyä ja +torelua. + +Päivällispöydässä hän moitteettoman ruokahalunsa ja kälynsä yllytysten +nojalla nautti kelpo määrän hänen eteensä asetettuja herkkuja. Aterian +jälkeen he istuutuivat hieman pelaamaan -- ja Nabendu ilmaisi siinäkin +samaa taidon puutetta. Hän viekasteli, kurkisteli vastapelaajansa +kortteihin, haastoi riitaa -- mutta ei voittanut milloinkaan yhtäkään +erää, ja, mikä pahempi, ei halunnut koskaan tunnustaa joutuneensa +häviölle. Siitä hänelle koitui joka päivä soimauksia, mutta hän ei +itseänsä parantanut. Eräässä suhteessa hän sentään oli muuttunut +ihan toiseksi mieheksi. Hän oli ainakin toistaiseksi unohtanut, että +sahibien suosiollisten hymyjen voittaminen oli elämän ylin päämäärä. +Hän alkoi oivaltaa, kuinka onnellisiksi ja tyytyväisiksi me voimme +itsemme tuntea voittaessamme läheisten henkilöiden rakkauden ja +kunnioituksen. + +Nabendu liikkui muutenkin aivan toisessa olopiirissä. Labanjan +miestä, Babu Nilratania, moitittiin siitä, että hän johtavasta +asemastansa huolimatta kieltäytyi käymästä englantilaisia virkamiehiä +tervehtimässä. Sellaisiin moitteisiin Nilratan tavallisesti vastasi: +"Kiitos kunniasta, enpä huoli lähteä -- jos näet he eivät ole kyllin +kohteliaita käydäkseen vuorostaan minun luonani, niin minä olen +auttamattomasti tuhlannut oman kohteliaisuuteni. Olkoon erämaan hiekka +kuinka valkoista ja hohtelevaa tahansa, minä kylvän sittenkin siemeneni +mieluummin mustaan multaan, jonka voin odottaa antavan sen minulle +takaisin." + +Nabendu alkoi omaksua samanlaisia aatteita ollenkaan tulevaisuudesta +välittämättä. Mutta hänen mahdollisuutensa päästä _rai bahadur_-arvoon +versoi sillävälin siinä maaperässä, jota oli menneinä aikoina +muokannut hänen isävainajansa ja hän itsekin niin huolellisesti, +ettei sen kasteleminen ollut lainkaan tarpeen. Eikö hän ollut suurin +kustannuksin rakennuttanut komeata kilpa-ajorataa kaupunkiin, joka oli +eurooppalaisten suosima oleskelupaikka? + +Kun sitten lähestyi Intian kansalliskokouksen aika, niin Nilratan sai +päämajasta kehoituksen kerätä osanottajien nimikirjoituksia. Nabendu +istui mitään pahaa aavistamatta iloisesti korttia pelaten kälynsä +seurassa, kun Nilratan Babu astui vihkoineen hänen luoksensa ja +virkkoi: "Kirjoita nimesi, ole hyvä." + +Vanha tottumus kohotti Nabendun kasvoihin säikähtyneen ilmeen. Labanja +oli olevinaan ylen huolestunut ja sanoi: "Sitä älä tee! Se tekisi +ikiajoiksi lopun kilpa-ajostasi." + +Nabendu tokaisi: "Luuletko minun siitä pelosta viettävän unettomia +öitä?" + +"Me emme julkaise nimeäsi sanomalehdissä", virkkoi Nilratan +rauhoittavasti. + +Labanja, joka näytti yhä vakavalta ja huolestuneelta, sanoi: +"Vaaratonta se kumminkaan ei ole. Sellaiset asiat tulevat helposti +tiedoksi --" + +Nabendu puuttui kiivaasti puheeseen: "Minun nimeni ei pahene, vaikka +joutuukin sanomalehtiin." Samassa hän sieppasi Nilratanin kädestä +vihkon ja merkitsi arkailematta tuhat rupiaa. Hänen suloinen toivonsa +oli, etteivät sanomalehdet uutista julkaisisi. + +Labanja löi kädellään otsaansa ja huudahti: "Mitä -- oletkaan -- +tehnyt?" + +"En mitään vääryyttä", kehuskeli Nabendu. + +"Mutta -- mutta --", venytteli Labanja puhettansa, "ajattelehan +asemapäällikköä, kauppa-apulaista, ja ratsumestaria -- nuo herrat +voivat suuttua ja jäädä pois samppanjapidoistasi. Ajattelehan, jos he +eivät enää taputa tuttavallisesti olkapäätäsi, kun ensi kerran heidät +kohtaat!" + +"Ei sydämeni siitä murru", virkahti Nabendu. + +Kului muutamia päiviä. Eräänä aamuna Nabendu teetä maistellessaan +silmäili sanomalehteä ja havaitsi äkkiä hänelle itselleen osoitetun +kirjeen, jonka lähettäjä oli jättänyt nimensä julkaisematta. Siinä +kiitettiin häntä ylenmäärin lahjoituksesta ja selitettiin kongressin +voittaneen arvaamattomasti, kun hänenlaisensa mies oli siihen liittynyt. + +Voi sinua, Purnendu Sekhar! Oliko tarkoituksesi lisätä +kansalliskokouksen mahtia, kun siitit maailmaan tämän kunnottoman? + +Mutta kovanonnen pilvi on hopean reunustama. Oli selvää, ettei Nabendua +sopinut pitää ihan mitättömänä miehenä, sillä englantilaisintialainen +seura pyrki samoinkuin kongressikin innokkaasti saamaan häntä +puolellensa. Niinpä Nabendu, iloa säteillen, toi sanomalehdessä olleen +kirjeen kälynsä nähtäväksi. Labanja ei ollut mitään tietävinänsä ja +huudahti säikähtyneenä: "Sepä ikävää! Se on sittenkin tullut ilmi! Kuka +onkaan ollut niin ilkeämielinen? Inhoittava petturi!" + +Nabendu virkkoi nauraen: "Älä huoli häntä kovin nimitellä, Labanja. +Minä annan hänelle sydämestäni anteeksi ja siunaankin häntä." + +Muutamia päiviä myöhemmin posti toi Nabendulle kansalliskokousta +vastustavan englantilais-intialaisen sanomalehden. Siinä oli julkaistu +nimimerkin "Asiantuntija" lähettämä kirje, jossa kumottiin yllämainitut +tiedonannot. "Ne, joilla on ilo henkilökohtaisesti tuntea Babu +Nabendu Sekhar", niin siinä kirjoitettiin, "eivät hetkeäkään usko +sellaisia mielettömiä parjauksia. Hänen on yhtä mahdoton muuttua +kongressimieheksi kuin leopardin luopua täplistänsä. Hän on kunnon +mies, ei suinkaan hallitusvirkojen toivoton haeskelija eikä toimeton +asianajaja. Hän ei kuulu niihin, jotka vähän aikaa Englannissa +oleskeltuaan matkivat meidän pukuamme ja käytöstämme, yrittävät +julkeasti tunkeutua englantilais-intialaisiin seurapiireihin ja lopulta +vetäytyvät masentuneina pois. Niinmuodoin ei Babu Nabendu Sekharilla +ole minkäänlaista aihetta" j.n.e., j.n.e. + +Ah, isä Purnandu Sekhar! Millaiseen maineeseen saatoitkaan nimesi +eurooppalaisten keskuudessa ennen kuolemaasi! + +Tämänkin kirjeen sai käly nähtäväksensä, sillä todistihan se, ettei +Nabendu ollut mikään arvoton, säälittävä raukka, vaan todellakin +arvokas mies! + +Labanja oli jälleen kovin hämmästyvinänsä ja huudahti: "Kuka +ystävistäsi lienee tuon kirjoittanut? Ehkäpä junailija tai +vuotakauppias tai rykmentinrummuttaja?" + +"Minun mielestäni sinun pitäisi lähettää vastine", virkkoi Nilratan. + +"Onko se tarpeen?" kysyi Nabendu ylpeästi. "Pitääkö minun vastustaa +kaikkia heidän mitättömiä väitteitänsä?" + +Labanjan naurun helinä täytti huoneen. Nabendu siitä hieman ihmeissään +kysyi: "Mitä? Mitä nyt?" Labanja nauroi yhä, hillittömästi; koko hänen +solakka, nuorekas vartalonsa vavahteli. Sellainen ilonpuuska sai +Nabandun ihan suunniltansa. Hän virkkoi surkein äänin: "Luuletko ehkä, +etten uskalla siihen vastata?" + +"Enpä suinkaan, ystäväiseni", vastasi Labanja. "Minä vain tulin +ajatelleeksi, ettet ole vielä kerrassaan luopunut paljonlupaavan +kilparatasi pelastamisaikeista. Onhan toivossa hyvä elää." + +"Luuletko minun tosiaankin sitä pelkäävän? Saatpa nähdä", virkkoi +Nabendu epätoivoisena ja istuutui kirjoittamaan vastinetta. Sen +valmistuttua Labanja ja Nilratan sen lukivat ja sanoivat: "Se ei ole +kyllin tarmokas. Annetaan niille oikein aika mekosta, eikö niin?" He +ottivat hyväntahtoisesti korjatakseen kyhäelmän. Se tuli kuulumaan +näin: "Kun henkilö, jota meihin liittävät veren siteet, kääntyy +viholliseksemme, niin hän on meille vaarallisempi kuin yksikään +vieras. Intian hallitukselle ovat kopeat englantilais-intialaiset +pahempia vihollisia kuin venäläiset tai afganitkaan -- he asettuvat +voittamattomaksi vastukseksi hallituksen ja kansan välille kerrassaan +estäen ystävällisten suhteiden syntymisen. Kansalliskokous on avannut +valtatien hallitsevien ja hallittujen väliseen parempaan toistensa +ymmärtämiseen, ja englantilais-intialaiset sanomalehdet viihtyvät +ohdakkeiden tavoin tämän tien varrella" j.n.e., j.n.e. + +Nabendussa eli salainen pelko, että tuosta kirjelmästä saattoi koitua +onnettomuutta, mutta samalla hän tunsi mielensä ylentyvän ajatellessaan +sen erinomaisen tyylin omaksi tuotteeksensa. Se julkaistiin aikanansa, +ja seuraavina päivinä ilmestyi eri lehtiin selityksiä, vastineita +ja kannattavia lausuntoja. Ilma oli täynnä torventoitotusta, joka +ilmoitti Nabendun liittyneen kongressin jäseneksi ja mainitsi hänen +merkitsemänsä rahasumman. + +Epätoivoisen rohkeana Nabendu nyt käytteli kaikkein rajuimpien +patrioottien puhetapaa. Labanja salaa naureskeli ja sanoi itsekseen: +"Maltahan -- maltahan -- vielä sinä joudut tulikokeeseenkin." + +Eräänä aamuna, kun Nabendu ennen kylpemistänsä oli hieronut öljyä +ryntäisiinsä ja yritti eri tavoin päästä käsiksi saavuttamattomissa +oleviin selkäpintoihinsa, palvelija toi hänelle käyntikortin, jossa +oli itsensä piirikunnan tuomarin nimi. Hyvä Jumala! -- Mitä nyt oli +tekeminen? Hän ei voinut mitenkään lähteä siinä asussa, öljyttynä, +ottamaan vastaan virkaherraa. Hän potki ja sätkytti kuin käristimeen +pantava _koi_-kala. Hän peseytyi kiireen kaupalla, kiskaisi jotenkuten +vaatteet yllensä ja syöksyi ulkosuojiin. Palvelija sanoi vieraan +vast'ikään poistuneen kauan odotettuansa. Moraalisen matematiikan +tutkijoiden selvitettäväksi jääköön se sievä ongelma, kuinka suuri osa +tämän keksittyjen tapahtumien muodostaman draaman sommittelusta oli +langennut Labanjan ja kuinka paljon palvelijan suoritettavaksi. + +Nabendun sydän vääntelihe tuskissaan niinkuin äsken irtileikattu +sisiliskon pyrstö. Hän istua jurotteli koko päivän huuhkaimen tavoin. + +Labanja karisti kasvoistansa sisäisen ilonsa ilmeet ja kyseli +huolestuneesti: "Mitä sinulle onkaan tapahtunut? Toivottavasti et ole +sairas?" + +Nabendu ponnisteli ankarasti voidakseen hymyillä ja keksiä leikkisän +vastauksen. "Kuinka voisikaan", sai hän vihdoin sanotuksi, "kuinka +voisikaan sinun valtapiirissäsi olla mitään sairautta, koska sinä olet +itse terveyden jumalatar?" + +Hänen hymynsä haihtui kuitenkin pian olemattomiin. Mielessä liikkui +ajatuksia: "Ensin minä merkitsin erän kongressirahastoon, sitten +julkaisin ilkeän kirjoituksen sanomalehdessä, ja nyt, kun piirikunnan +tuomari itse suvaitsee saapua minua tervehtimään, minä annan hänen +odottaa. Mitä hän minusta ajatelleekaan?" + +Voi onnettomuutta, isä Purnendu Sekhar, kohtalon iva saa minut +ilmenemään toisenlaisena kuin todellisuudessa olen. + +Seuraavana aamuna Nabendu pukeutui parhaisiin vaatteisiinsa, ei +unohtanut kelloa ja vitjojakaan ja otti päähänsä ison turbaanin. + +"Minne olet menossa?" tiedusteli hänen kälynsä. + +"Asiat vaativat", vastasi Nabendu. Labanja ei virkkanut enempää. + +Piirikunnantuomarin ovelle tultuansa Nabendu veti esiin +käyntikorttikotelonsa. + +"Hän ei ole nyt tavattavissa", virkkoi lakeija jäisen kylmästi. + +Nabendu otti muutamia rupioita taskustansa. Lakeija heti kumarsi ja +sanoi: "Meitä on viisi, armollinen herra." Nabendu veti kohta esiin +kymmenen rupian setelin ja antoi sen hänelle. + +Hänet kuljetettiin piirikunnan tuomarin luo, joka istui yönuttuun +ja tohveleihin puettuna kirjoituspöytänsä ääressä. Tuomari osoitti +sormellaan istuinta ja kysyi, katsettansa paperista kohottamatta: +"Miten voin teitä palvella?" + +Nabendu hypisteli hermostuneesti kellonvitjojansa ja virkkoi epävarmoin +äänin: "Te kävitte eilen ystävällisesti minua tervehtimässä, hyvä herra +--" + +Sahib kurtisti kulmiansa, kohotti hieman katsettansa ja sanoi: "Minä +teitä tervehtimään! Mitä mielettömyyksiä te haastelettekaan?" + +"Pyydän anteeksi, armollinen herra", soperteli Nabendu. "On sattunut +erehdys -- jonkinlainen sekaannus." Hien kihotessa hänen otsallensa hän +hoiperteli jotenkuten huoneesta. Kun hän seuraavana yönä levottomasti +heittelehti vuoteessaan, kaikui hänen korviinsa alinomaa etäinen ääni, +ikäänkuin unien maailmasta tullen: "Kuulehan, Babu, sinä olet aika +pölkkypää." + +Kotiin palatessaan Nabendu oli johtunut päättelemään, että tuomari oli +kieltänyt käyntinsä ainoastaan loukkaantumisensa vuoksi. + +Labanjalle hän selitti käyneensä ostamassa ruusuvettä. Hän oli tuskin +ehtinyt sen sanoa, kun ilmestyi näkyviin puoli tusinaa poliisimiehiä, +jotka Nabendua kunnioittavasti tervehdittyänsä jäivät odottamaan, +kasvot iloisessa irveessä. + +"Ovatko ne tulleet sinua vangitsemaan, kun olet merkinnyt +kongressirahastoon?" kuiskasi Labanja hymyillen. + +Poliisimiehet näyttivät hammasrivinsä ja virkkoivat: "_Bakshis_ -- Babu +Sahib." + +Viereisessä huoneesta tuli Nilratan ja kysyi ärtyneesti: "Juomarahoja? +Mistä hyvästä?" + +Poliisimiehet irvistivät yhä ja vastasivat: "Babu Sahib on käynyt +tuomarin puheilla, ja me tulemme perimään sakkorahoja." + +"Enpä ole tietänyt", nauroi Labanja, "että tuomari nykyjään myy +ruusuvettä. Hän ei suinkaan ole aikaisemmin yrittänyt meitä erikoisesti +virkistää." + +Nabendu koetti sovittaa toisiinsa ostoretkeä ja käyntiä tuomarin luona +lausuen muutamia hajanaisia sanoja, joista kukaan ei saanut selkoa. + +Nilratan virkkoi poliisimiehille: "Tässä ei tule kysymykseen mikään +_bakshis_; te ette sitä saa." + +Nabendu painui vähä-ääniseksi ja sanoi: "Ne ovat köyhiä miehiä -- +mitäpä haittaa, vaikka annammekin heille jotakin?" Samassa hän veti +esiin setelin. Nilratan sieppasi sen hänen kädestänsä huomauttaen: +"Maailmassa on köyhempiäkin -- minä annan sen heille sinun puolestasi." + +Nabendu oli kovin pahoillansa, kun ei voinut lepyttää noita vihaisen +Shivan kaameita palvelijoita. Kun miehet lähtivät, katseet synkkinä +kuin ukkonen, hän silmäili heitä raukeasti, ikäänkuin olisi tahtonut +sanoa: "Te tiedätte kaikki, hyvät herrat; syy ei ollut minun." + +Kongressin piti kokoontua Kalkuttaan tänä vuonna. Nilratan lähti +vaimoinensa sinne ottaakseen istuntoihin osaa. Nabendu seurasi heitä. + +Heidän Kalkuttaan saavuttuansa kongressipuolueen jäsenet kohta +kerääntyivät Nabendun ympärille, ja heidän ilonsa ja innostuksensa +oli kerrassaan rajaton. He huusivat hänelle "eläköön", jakelivat +hänelle kunnianosoituksia ja kohottivat hänet pilviin saakka. Kaikki +sanoivat, että elleivät Nabendun-laiset johtavat miehet uhrautuneet +suuren asian hyväksi, isänmaa oli toivottomassa tilassa. Nabendu +taipui samaan mielipiteeseen ja sukelsi erehdysten ja väärinkäsitysten +sekamelskasta kansallisena johtajana. Hänen ensimmäisenä päivänä +astuessaan kokoussaliin kaikki nousivat ja huusivat "Hip, hip, hurraa!" +äänekkääseen vierasmaiseen tapaan, niin että kotimaamme äidinkasvot +punastuivat hiusmartoa myöten. + +Kuningattaren syntymäpäivä tuli aikanansa, mutta Nabendun nimeä ei +löytynyt _rai bahadurien_ luettelosta. + +Sinä iltana Labanja kutsui hänet luoksensa. Hänen saavuttuaan Labanja +ojensi hänelle juhlallisin menoin kunniapuvun ja laati omin käsin +hänelle punaisen otsamerkin. Toiset sisaret kietoivat hänen kaulaansa +solmimiansa seppeleitä. Vaaleanpunaiseen sariin ja häikäiseviin +jalokivikoristeihin puettuna hänen vaimonsa Arunlekha odotteli +viereisessä huoneessa, kasvot hymyn ja punastumisen kirkastamina. +Sisaret riensivät hänen luoksensa ja ojensivat hänelle seppeleen, +jotta hänkin tulisi ottamaan osaa juhlallisuuksiin. Hän ei kumminkaan +huolinut kutsua noudattaa, ja hänen seppeleensä, joka ikävöi Nabendun +kaulaa, odotti kärsivällisesti hiljaista, vaiteliasta keskiyön aikaa. + +Sisarukset sanoivat Nabendulle: "Tänään me kruunaamme sinut +kuninkaaksi. Sellaista kunniaa ei osoiteta kenellekään muulle koko +Hindustanissa." + +Nabendu yksin tietää, oliko tuo hänelle suureksi lohdutukseksi; me +puolestamme sitä kovin epäilemme. Uskommepa niinkin, että hän vielä +eläessään pääsee _rai bahadurin_ arvoon ja että _Englantilainen_ ja +_Pionieeri_ kirjoittavat aikanansa syvästi valittelevia muistosanoja +hänen mentyänsä manalle. Niinmuodoin ja sitä ennen kajahdutamme kolme +huutoa taatto Purnendu Sekharin kunniaksi! Hip, hip, hurraa -- Hip, +hip, hurraa -- Hip, hip, hurraa! + + + + +HYLÄTTY + + +I + +Oli kirkas kuutamoyö _phalgun_-kuun alkupuolella. Nuori kevät lähetti +joka suuntaan tuulosiansa, jotka olivat kukkuroillaan mangokukkien +tuoksua. Lammen rannalla kasvavan vanhan _litshi_-puun tuuheaan +lehvistöön kätkeytynyt _papija_ [Eräs Bengalin suloisimpia laulajoita. +Englantilais-intialaiset kirjailijat ovat antaneet sille pilkkanimen +"aivokuumelintu", joka on pelkkää panettelua.] kaiutteli sulavia +säveliänsä, jotka tunkeutuivat Mukerdzhin perheen vielä valvovaan +makuusuojaan. Hemanta siellä milloin kiersi vaimonsa kiharaa sormensa +ympärille, milloin helisytti hänen rannehelyjänsä, milloin nykäisi +hänen päässään olevaa kukkaseppelettä jättäen sen riippumaan hänen +kasvoillensa. Hän oli kuin illan tuuli, joka leikkii kukkivan +mielipensaansa keralla taivuttaen sitä hellästi milloin toiselle, +milloin toiselle puolelle toivoen saavansa herätetyksi siinä hilpeyttä. + +Mutta Kusum istui liikahtamatta ja silmäili ulos avoimesta ikkunasta, +katse loppumattoman avaruuden kuutamoisiin syvyyksiin hukkuen. + +Vihdoin Hemanta tarttui vaimonsa molempiin käsiin, pudisteli niitä +hellästi ja virkkoi: "Kusum, missä oletkaan? Isolla kaukoputkella +uutterasti etsien sinut näkisi pienoisena pisteenä -- niin kauas näytät +minusta loitonneen. Tulehan lähemmäksi, rakkaani. Katso, kuinka kaunis +on yö." + +Kusum käänsi kasvonsa tyhjästä avaruudesta kohti miestänsä ja +virkkoi hitaasti: "Minä tunnen _mantran_ (loitsun), joka voisi +silmänräpäyksessä hajoittaa kappaleiksi tämän kuutamoisen kevätyön." + +"Jos tunnetkin, niin älä sentään sitä lausu", nauroi Hemanta. "Mutta +jos sinun _mantrasi_ kykenee luomaan jokaiseen viikkoon kolme-neljä +lauantaita ja venyttämään yöt seuraavan päivän iltapuoleen saakka +kestäviksi, niin lausu se kaikin mokomin." + +Tuota sanoessaan hän koki vetää vaimoansa hieman lähemmäksi itseänsä. +Mutta Kusum vapautti itsensä hänen sylistänsä ja virkkoi: "Tiedätkö, +tänä iltana tekee mieleni sanoa sinulle asia, jonka lupasin ilmaista +vasta kuolinvuoteellani. Tänä iltana minusta tuntuu siltä, että voin +sietää jokaisen minun kärsittäväkseni määräämäsi rangaistuksen." + +Hemanta oli lausumassa rangaistuksia koskevan leikkisanan toistamalla +erästä Dzhajadevan säettä, kun samassa kuului olevan tulossa vihaisesti +sipsuttava tohvelipari. Ne olivat Hemantan isän, Harihar Mukerdzhin +tutut askelet, ja Hemanta, joka ei tietänyt, mitä tuo merkitsi, oli +ankaran kiihtymyksen vallassa. + +Oven ulkopuolelle jääden Harihar huusi äänekkäästi: "Hemanta, aja heti +paikalla vaimosi pois talosta!" + +Hemanta silmäili vaimoansa keksimättä hänen kasvoistansa vähintäkään +hämmästyksen ilmettä. Hän vain kätki kasvonsa käsiinsä ja toivoi niin +hartaasti kuin suinkin voi muuttuvansa olemattomaksi. Saman _papijan_ +sävelet virtasivat yhä vieläkin huoneeseen kevättuulosen keralla, mutta +kukaan ei sitä kuullut. Loppumattomat ovat maan kauneudet -- mutta +helposti, ylen helposti rikkoutuvat kaikki maiset muodot. + + +II + +Ulkoa palattuansa Hemanta kysyi vaimoltansa: "Onko se totta?" + +"On", vastasi Kusum. + +"Miksi et ole sitä minulle sanonut jo aikoja sitten?" + +"Minä olen useita kertoja yrittänyt, mutta en ole milloinkaan voinut. +Minä olen kurja nainen." + +Kusum kertoi hänelle tarinansa vakavasti, värähtämättömin äänin. +Hän ikäänkuin asteli avojaloin halki tulenliekkien, hitain, mutta +horjumattomin askelin, ja kukaan ei tietänyt, kuinka sanomattomasti hän +kärsi. Kuunneltuaan loppuun asti Hemanta nousi ja lähti ulos. + +Kusum ajatteli, että hänen miehensä oli lähtenyt ikiajoiksi. Se tuntui +hänestä yhtä luonnolliselta kuin mikä hyvänsä jokapäiväisen elämän +tapahtuma -- siinä määrin hänen mielensä oli tylsynyt ja turtunut +muutaman viimeksikuluneen tuokion aikana. Hänessä eli se ainoa +tunto, että maailma ja rakkaus olivat tyhjää lumetta ja luulottelua +alusta loppuun asti. Hänen miehensä menneinä aikoina esittämät +lemmenvakuutuksetkin saivat mieleen muistuneina vain kuivan, kovan, +ilottoman hymyn kohoamaan hänen huulillensa, kuin terävä julma veitsi, +joka oli leikannut hänen sydäntänsä. Hän kenties ajatteli, että siinä +oli se rakkaus, joka oli näyttänyt täyttävän koko elämän, joka oli +tuonut mukanansa niin paljon hellyyttä ja syvää tunnetta, joka oli +tehnyt kaikkein lyhimmänkin eron niin sanomattoman tuskalliseksi ja +yhtymisen tuokion ylen suloiseksi, joka näytti rajattoman avaralta ja +ikuisesti kestävältä, jonka taukoamista ei voinut ajatella tulevien +jälleensyntymienkään voivan aiheuttaa! Niinkö heikoilla perustuksilla +se lepäsikin! Niin pian kuin pappeus siihen koskettaa, tämä "ikuinen" +rakkaus murenee kouralliseksi tomua! Aivan äsken Hemanta oli vielä +hänelle kuiskannut: "Millainen ihana yö!" Sama yö jatkui yhä, sama +_papija_ visersi vieläkin, sama kevättuulonen leyhyi yhä huoneeseen +vuoteen uudinta häilyttäen, sama kuutamo lepäsi vielä vuoteella +avoimen ikkunan luona uinuen siinä kuin hilpeän leikin uuvuttama +kaunotar. Kaikki tuo oli valhetta! Rakkaus oli teeskennellyt vieläkin +uskottomammin kuin hän itse! + + +III + +Seuraavana aamuna unettoman yön uuvuttama ja ihan hämmentyneeltä +näyttävä Hemanta koputti Piiri Sankar Ghosalin ovelle. "Mitä kuuluu, +poikaseni?" kysyi Piiri Sankar häntä tervehtien. + +Hemanta leimahti kuin rovion lieska ja virkkoi vavahtavin äänin: "Sinä +olet saastuttanut meidän kastimme. Olet syössyt meidät turmioon. Mutta +sinä joudut sen sovittamaan." Enempää hän ei kyennyt sanomaan; hänen +äänensä ei häntä totellut. + +"Ja te, te olette turvanneet minun kastiani, torjuneet ne toimenpiteet, +joiden tarkoituksena oli minun sysääminen yhteiskunnan keskuudesta, ja +olette ystävällisesti taputelleet olkapäätäni!" virkkoi Piiri Sankar +pilkallisesti hymyillen. + +Hemanta olisi mielellään muuttanut bramaanivihastuksensa nojalla Piiri +Sankarin silmänräpäyksessä tuhkaksi, mutta hänen raivonsa poltti vain +häntä itseänsä. Piiri Sankar istui vioittumattomana ja mitä parasta +terveyttä nauttien hänen edessänsä. + +"Olenko minä milloinkaan tehnyt sinulle mitään pahaa?" kysyi Hemanta +murtunein äänin. + +"Salli minun kysyä sinulta jotakin", virkkoi Piiri Sankar. "Minun +tyttäreni -- minun ainoa lapseni -- mitä pahaa hän onkaan tehnyt +isällesi? Sinä olit silloin hyvin nuori etkä liene asiasta mitään +kuullut. Kuulehan siis nyt. Älä huoli ollenkaan kiihtyä. Se, mitä tässä +kerron, on varsin hupaista. + +"Sinä olit aivan pieni, kun vävyni Nabakanta karkasi Englantiin +varastettuaan tyttäreni jalokivet. Muistat varmaan vielä aivan hyvin, +millaista huomiota herätti kylässä, kun hän viisi vuotta myöhemmin +palasi asianajajana. Tai voipa olla, ettet sitä ollenkaan huomannut, +kun olit siihen aikaan Kalkuttassa koulussa. Isäsi, joka oli julkeana +työntynyt kunnanvanhimmaksi, selitti, että jos lähettäisin tyttäreni +puolisonsa luo, niin minun pitäisi hänestä kerrassaan luopua ja pitää +huolta siitä, ettei hän enää milloinkaan astuisi kynnykseni yli. Minä +lankesin isäsi jalkoihin ja rukoilin häntä sanoen: 'Veljeni, pelasta +minut tämä ainoa kerta. Minä pakotan pojan nielemään lehmänlantaa ja +suorittamaan täydelliset puhdistusmenot. Ota hänet takaisin kastiin.' +Mutta isäsi oli taipumaton. Minä puolestani en voinut hylätä ainoata +lastani, joten lausuin jäähyväiset kylälleni ja sukulaisilleni ja +lähdin Kalkuttaan. Mutta sielläkin vaikeudet ahdistivat minua. Kun +olin ehtinyt kaikin puolin järjestää sisarenpoikani naimisiinmenon, +niin isäsi yllytti tytön sukulaisia, jotka sitten purkivatkin +kihlauksen. Silloin minä lupasin juhlallisesti, että jos suonissani +virtaisi pisarakin bramaaninverta, tulisin kostamaan. Nyt ymmärtänet +jo hieman, kuinka on asian laita, eikö totta? Mutta maltahan vielä +vähän. Sinua varmaankin huvittaa kuulla koko tarina; se on tosiaankin +mielenkiintoinen. + +"Sinun kymnaasissa ollessasi asui eräs Bipradas Tshatterdzhi +naapuritalossasi. Mies-rukka on nyt kuollut. Hänen luonansa eli eräs +leskeksi jäänyt lapsi nimeltä Kusum, erään _kajastha_-kastiin kuuluneen +miehen turvaton orpotyttö. Tyttö oli erittäin kaunis, ja vanha +bramaani tahtoi parhaansa mukaan suojata häntä opiskelijoiden ahnailta +katseilta. Mutta nuorelle tytölle ei käynyt ollenkaan vaikeaksi pettää +iäkästä vartijaansa. Hän nousi usein kattotasanteelle ripustamaan +pesemiänsä vaatteita kuivamaan, ja sinä luultavasti havaitsit oman +kattosi parhaaksi opiskelupaikaksi. Minä en tiedä, keskustelitteko +te toistenne kanssa siellä katoillanne, mutta tytön käytös herätti +kumminkin ukossa epäilyksiä. Tyttö näet usein suoritti huolimattomasti +talousvelvollisuuksiansa ja alkoi vähitellen luopua ravinnosta +ja unesta, niinkuin hartausharjoituksiansa suorittava Parvati +[hävittäjä-Shivan puoliso]. Muutamana iltana hän purskahti itkemäänkin +vanhan herran läsnäollessa ilman mitään ilmeistä aihetta. + +"Vihdoin ukko havaitsi, että te näitte toisenne varsin usein katoillanne +ja että sinä jäit toisinaan pois koulutunneiltasikin istuaksesi +keskipäivän aikaan katolla kirjoinesi; siinä määrin sinä näytit +yht'äkkiä mielistyneen yksinäisiin opintoihin. Bipradas tuli luokseni +kysymään neuvoa ja kertoi minulle koko jutun. 'Kuulehan, setä', sanoin +minä hänelle, 'sinä olet jo pitkät ajat toivoellut saavasi lähteä +pyhiinvaellusretkelle Benaresiin. Sinun on parasta tehdä se nyt ja +jättää tyttö minun hoiviini. Minä kyllä pidän hänestä huolen!' + +"Hän lähti. Minä sijoitin tytön Sripati Tshatterdzhin luo mainiten hänet +tytön isänä. Sinä tiedät, mitä sitten seurasi. Minä tunnen mieleni +kerrassaan keventyneeksi, kun olen kertonut sinulle koko asian alusta +loppuun asti. Sehän kuulostaa kerrassaan romaanilta, eikö totta? Minä +aion siitä sommitella kertomuksen ja antaa sen painattaa. Mutta minulla +itselläni ei ole kirjailijan lahjoja, joten kehoitan sisarenpoikaani, +jonka väitetään sellaiseen pystyvän, sen puolestani sepittämään. +Parasta kumminkin olisi, jos sinä ryhtyisit yhteistyöhön hänen +kanssansa, koska minä en tunne niin hyvin tarinan loppua." + +Piiri Sankarin viimeisistä huomautuksista enempää välittämättä Hemanta +kysyi: "Eikö Kusum vastustanut tätä liittoa?" + +"Tiedätkö", virkkoi Piiri Sankar, "sitä asiaa on kovin vaikea +arvata. Onhan sinulle tuttu naisen luonto, poikaseni. Kieltäessään +he oikeastaan aikovat myöntää. Uuteen kotiinsa muutettuaan hän oli +ensimmäiset päivät melkein suunniltaan, kun ei saanut nähdä sinua. +Mutta sinä näytät aivan pian saaneen tietoosi hänen uuden asuntonsa, +koska kymnaasiin mennessäsi harhauduit tavallisesti reitiltäsi ja +maleksit Sripatin talon edustalla. Sinun silmäsi eivät näyttäneet juuri +etsiskelevän koulurakennusta, koska olivat jäykästi suunnatut kohti +erään yksityistalon ristikkoikkunoita, joista voivat päästä sisään +ainoastaan hyönteiset ja haaveellisten nuorukaisten sydämet. Minä +surkuttelin vilpittömästi teitä kumpaakin. Minä huomasin, että opintosi +olivat joutuneet vakavan vaaran alaisiksi, ja tytön tila oli sekin +valitettava. + +"Eräänä päivänä minä kutsuin Kusumin luokseni ja sanoin: 'Kuulehan, +tyttäreni. Minä olen vanha mies, ja sinun ei tarvitse ollenkaan minua +arkailla. Minä tiedän, ketä sinun sydämesi halajaa. Nuoren miehen tila +on sekin toivoton. Tahtoisin mielelläni toteuttaa teidän liittonne.' +Tuon kuullessaan Kusum äkkiä suli kyyneliin ja riensi pois. Minä +kävin useina seuraavinakin iltoina Sripatin talossa, kutsutin Kusumin +puheilleni ja onnistuin vähitellen voittamaan hänen arkuutensa. Kun +vihdoin sanoin hänelle yrittäväni saada avioliittoa aikaan, hän kysyi +minulta: 'Kuinka se voisikaan olla mahdollista?' 'Älä huoli', vastasin +minä, 'minä mainitsen sinut bramaanineidoksi'. Asiaa kauan harkittuamme +hän pyysi minua ottamaan selkoa siitä, suostuisitko sinä asiaan. 'Mitä +joutavia!' sanoin minä. 'Onhan poika muutenkin melkein suunniltansa +-- miksi ilmaisisimmekaan hänelle kaikki nämä vaikeudet? Annetaan +häämenojen tapahtua kaikkien sääntöjen mukaisesti, ja sitten -- kun +loppu on hyvin, niin kaikki on hyvin. Varsinkin kun ei ole olemassa +vähintäkään vaaraa, että asia milloinkaan tulee tiedoksi, miksi +tahtoisitkaan tehdä miehen koko elämänsä ajaksi onnettomaksi?' + +"Minä en tiedä, oliko Kusum suunnitelmaan suostuvainen vai eikö. +Toisinaan hän itkeskeli, toisinaan taas oli ihan vaiti. Kun sanoin: +'Jätetään siis koko asia', niin hän kävi kovin rauhattomaksi. Asiain +ehdittyä tälle asteelle minä lähetin Sripatin luoksesi ehdottamaan +avioliittoa; sinä suostuit hetkeäkään epäröimättä. Kaikki oli valmista. + +"Vähän ennen määräpäivää Kusum kävi niin vastahakoiseksi, että minun oli +ylen vaikea saada hänet jälleen taipumaan. 'Jätetään se, setä', sanoi +hän minulle alinomaa. 'Mitä johtuukaan mieleesi, sinä tuhma tyttö', +nuhtelin minä häntä; 'kuinka voisimmekaan peräytyä nyt, kun kaikki on +valmiiksi järjestetty?' + +"'Levitä huhu, että minä olen kuollut', rukoili hän. 'Lähetä minut pois +jonnekin.' + +"'Entä kuinka kävisi silloin nuoren miehen?' kysyin minä. 'Hän on ilon +seitsemännessä taivaassa, odottaa kauan vaalimansa toivon huomenna +täyttyvän, ja sinäkö kehoitat minua lähettämään hänelle tänään tiedon +kuolemastasi? Seurauksena olisi, että minun täytyisi huomenna tuoda +sinulle tieto hänen kuolemastansa, ja samana iltana kerrottaisiin +minulle uutinen sinun kuolemastasi. Luuletko, että minä, vanha mies, +otan surmatakseni nuoren tytön ja bramaanin yhdellä kertaa?' + +"Häät vietettiin hyväenteisenä päivänä, ja minä tunsin vapautuvani itse +kannettavakseni ottamastani tukalasta taakasta. Sen, mitä myöhemmin +tapahtui, sinä tiedät parhaiten." + +"Etkö voinut tyytyä siihen, että olit tehnyt meille korvaamattoman +vääryyden?" kysyi Hemanta kiivaasti, hetkisen vaiti oltuansa. "Miksi +olet nyt salaisuuden ilmaissut?" + +Piiri Sankar vastasi täysin levollisena: "Nähdessäni, että kaikki +toimenpiteet sisaresi naimisiinmenoa varten oli suoritettu, minä mietin +näin: 'Niin, minä olen saastuttanut erään bramaanin kastin, mutta se +tapahtui pelkästä velvollisuudentunnosta. Nyt on erään toisen bramaanin +kasti vaarassa, ja minun on ilmeinen velvollisuuteni ehkäistä se. +Niinpä kirjoitinkin ilmoittaen kykeneväni todistamaan, että sinä olet +nainut _sudran_ tyttären'." + +Ankarin ponnistuksin hilliten vihaansa Hemanta virkkoi: "Mihin +joutuukaan nyt tyttö, joka minun on hylkääminen? Annatko sinä hänelle +ravinnon ja suojan?" + +"Minä olen tehnyt tehtäväni", virkkoi Piiri Sankar tyynesti. "Minun +asianani ei suinkaan ole pitää huolta toisten henkilöiden hylätyistä +vaimoista. -- Onko siellä joku? Tuokaapa Hemanta Babulle lasi +kookosmaitoa ja upottakaa siihen hieman jäätä jäähdykkeeksi. Ja vähän +beteliä lisäksi." + +Hemanta nousi ja lähti odottamatta tuon loistoisan vieraanvaraisuuden +antimia. + + +IV + +Oli kapenevan kuun viides yö -- ja yö oli pimeä. Ei kuulunut yhtään +linnunlaulua. Lammen rannalla seisova _litshi_-puu näytti mustetäplältä +vain hieman harmaammalla taustalla. Etelätuuli harhaili pimeässä vailla +päämäärää kuin unissakävijä. Taivaan tähdet yrittivät valppain silmin +puhkaista pimeyttä, ikäänkuin olisivat yrittäneet saada selkoa jostakin +syvästä salaisuudesta. + +Makuuhuoneessa ei ollut valoa. Hemanta istui vuoteen reunalla avoimen +ikkunan luona ja tuijotteli edessään olevaan pimeyteen. Kusum makasi +permannolla molemmin käsivarsin halaillen miehensä jalkoja ja painaen +kasvojansa niitä vastaan. Aika seisoi tyyntyneenä valtamerenä. Kohtalo +näytti maalanneen ikuisen yön taustalle ikiajoiksi tämän ainoan kuvan: +Tuhoa joka taholla, tuomari keskellä ja syyllinen hänen jalkojensa +edessä. + +Kuului jälleen tohvelien sipsutusta. Harihar Mukerdzhi kuului huutavan +ovelta: "Sinulla on nyt ollut riittävästi aikaa -- minä en voi myöntää +sinulle enempää. Aja tyttö pois talosta!" Tuon kuultuansa Kusum painoi +sielunsa koko hartaudella miehensä jalkoja rintaansa, suuteli niitä +suutelemistaan, kosketti niitä vielä kerran kunnioittavasti otsallansa +ja poistui. + +Hemanta nousi, lähti ovelle ja virkkoi: "Isä, minä en luovu vaimostani." + +"Mitä", ärjyi Harihar, "haluatko menettää kastisi, herraseni?" + +"Minä en välitä kastista", kuului Hemantan tyyni vastaus. + +"Niinpä minä hylkään sinutkin." + + + + +KABYLIWALLA + + +Viisivuotias tyttäreni Mini ei voi elää lavertelematta. Uskonpa +tosiaankin, ettei hän ole eläessään kuluttanut minuuttiakaan +vaikenemiseen. Hänen äitiänsä tuo usein kiusaa, ja hän mielellään +keskeyttäisi tytön jaarittelun, minä puolestani en. Minin rauhallisuus +on tavallaan luonnotonta, ja minä en voi sitä kauankaan sietää. Niinpä +juttelemmekin aina, hän ja minä, erinomaisen vilkkaasti. + +Eräänä aamuna esimerkiksi, kun olin ehtinyt keskelle uuden romaanini +seitsemättätoista lukua, pikku Minini pujahti huoneeseen, sujutti +kätensä minun käteeni ja virkkoi: "Isä, kuulehan, ovenvartija Ramdajal +nimittää varista varekseksi! Hän ei tiedä yhtään mitään, eihän?" + +Ennenkuin ehdin ryhtyä hänelle selittämään kielimurteiden +eroavaisuuksia, hän jo purjehti aivan toista reittiä. "Mitä arvelet, +isä? Bhola sanoo, että pilvissä on norsu, joka puhaltaa vettä +kärsästänsä, ja että silloin sataa!" + +Minun miettiessäni jotakin vastausta hänen viime kysymäänsä hän lähti +jo jälleen uudelle uralle: "Isä, mitä sukua äiti on sinulle?" + +"Hän on minun sieluni sisar", kuiskasin minä itsekseni, mutta paneuduin +sitten vakavaksi ja sanoin: "Menehän nyt leikkimään Bholan kanssa, +Mini! Minulla on kiire!" + +Huoneeni ikkuna on kadulle päin. Pienokainen oli istuutunut jalkoihini +lähelle pöytääni ja leikki kaikessa hiljaisuudessa koputellen +sormillaan polviansa. Minä sepitin innokkaasti seitsemättätoista +lukuani, jossa Protap Singh, kirjan sankari, oli vast'ikään siepannut +Kantshantalan, sankarittaren, syliinsä ja oli parhaillaan pakenemassa +hänen kerallansa linnan kolmannen kerroksen ikkunasta, kun Mini +yht'äkkiä lopetti leikkinsä ja juoksi ikkunaan huutaen: "Kabyliwalla! +Kabyliwalla!" Kadulla oli tosiaankin eräs kabyli, hedelmäkauppias, joka +asteli hiljakseen eteenpäin. Hänellä oli yllänsä kabylien väljä puku ja +korkea turbaani; hänen selässään oli säkki ja kädessä rypälelaatikoita. + +En tiedä, millaisin tunnoin tyttäreni lienee ukkoa katsellut, mutta +joka tapauksessa hän alkoi äänekkäästi hänelle huhuilla. "Ahaa", +ajattelin minä, "nyt hän tulee sisään, ja kirjani seitsemästoista luku +ei valmistu milloinkaan." Samassa kabyliwalla jo kääntyikin katsomaan +lasta. Sen havaitessaan tyttö kovin säikähti ja pakeni etsimään suojaa +äidiltänsä. Hänessä oli se taikauskoinen käsitys, että ison miehen +kantamassa säkissä piili pari-kolme hänenlaistansa lasta. Kulkukauppias +oli sillävälin kääntynyt sisään taloni portista ja tervehti minua +hymyilevin kasvoin. + +Sankarini ja sankarittareni asema oli niin arveluttava, että minä +vaistomaisesti tunsin halua hetkiseksi pysähtyä ja ostaa jotakin, koska +mies kerran oli taloon kutsuttu. Minä ostin yhtä ja toista, ja sitten +punoutui keskustelua Abdurrahmanista, venäläisistä, englantilaisista ja +rajavartiostosta. + +Tehdessään lähtöä hän kysyi: "Entä missä on pikku tyttö, hyvä herra?" + +Minä ajattelin, että Minin piti vapautua turhasta pelostansa, ja +toimitin hänet huoneeseen. + +Hän seisoi minun tuolini vieressä ja silmäili kabyliwallaa ja hänen +säkkiänsä. Mies tarjosi hänelle pähkinöitä ja rypäleitä, mutta hän +ei langennut kiusaukseen, vaan painautui sitä kiinteämmin suojaani +silmäillen kaupustelijaa entistä epäluuloisemmin. + +Se oli heidän ensimmäinen kohtauksensa. + +Mutta eräänä aamuna, vain muutamia päiviä myöhemmin, minä ulos +lähtiessäni kovin hämmästyin, kun näin Minin istumassa rahilla oven +pielessä, nauraen ja jutellen, ja ison kabyliwallan maassa hänen +edessään. Näytti siltä, ettei pieni tyttäreni ollut eläessään löytänyt +niin kärsivällistä kuuntelijaa, isäänsä lukuunottamatta. Ja hänen +pienen sarinsa kulma oli jo täynnä manteleita ja rusinoita, jotka hänen +vieraansa oli hänelle lahjoittanut. "Miksi olet hänelle nuo antanut?" +kysyin minä ojentaen hänelle puoli rupiaa. Mies otti arvelematta rahan +ja pisti sen taskuunsa. + +Kun tunnin kuluttua palasin kotiin, havaitsin kolikon aiheuttaneen +levottomuutta paljoa enemmän kuin sen todellinen arvo oli. Kabyliwalla +näet oli antanut sen Minille, ja kun tytön äiti oli nähnyt tuon +kirkkaan kappaleen, hän oli kovistellut lasta: "Mistä olet saanut tuon +puolen rupian rahan?" + +"Kabyliwalla sen minulle antoi", vastasi Mini mielissään. + +"Kabyliwalla sen sinulle antoi!" huudahti hänen äitinsä kauhistuneena. +"Mini kulta, kuinka voitkaan sen häneltä ottaa?" + +Samassa minä saavuin paikalle ja pelastin tytön uhkaavasta +onnettomuudesta ryhtyen sitten itse ottamaan selkoa asiasta. + +Kävi ilmi, etteivät he olleet ensimmäistä kertaa toistensa kanssa +seurustelleet. Kabyliwalla oli hälventänyt lapsen pelon lahjomalla +häntä taitavasti pähkinöillä ja manteleilla, ja he olivat nyt hyvät +ystävykset. + +Heillä oli monta ihmeellistä leikkiä, jotka kaikki heitä kovin +huvittivat. Mini istui kaikessa pienokaisen arvokkuudessaan vastapäätä +tuota jättiläiskokoista vierasta, veti kasvonsa naurunvireeseen ja +aloitti: "Kabyliwalla, kabyliwalla! Mitä sinulla onkaan säkissäsi?" + +Toinen vastasi vuorelaisen nenä-äänin: "Norsuhan minulla siellä on!" +Siinä kenties ei ollut sinänsä suurtakaan ilon aihetta, mutta he +molemmat nauttivat tuosta leikinlaskusta verrattomasti. Ja minua tuo +lapsen ja täysi-ikäisen juttelu aina erinomaisesti viehätti. + +Kabyliwalla, joka ei tahtonut olla Pekkaa pahempi, kysyi vuorostansa: +"Kuulehan, pienokainen, milloin sinä lähdet appelaan?" + +Useimmat pienet bengalilaistytöt ovat sillä iällä jo aikoja sitten +kuulleet puhuttavan appelasta, mutta me, jotka olimme hieman +uudenaikaiset, olimme salanneet ne asiat lapseltamme, joten kysymyksen +täytyi olla Minille jossakin määrin mieltähämmentävä. Hän ei kumminkaan +ollut millänsäkään, vastasihan vain nokkelasti: "Lähdetkös sinä sinne?" + +Kabyliwallan luokkaan kuuluvat miehet tietävät varsin hyvin, että +sanalla appela on kaksi eri merkitystä. Se merkitsee kaunistelevana +nimenä vankilaa, paikkaa, jossa meistä pidetään hyvä huoli meidän +tarvitsematta mitään kustannuksia suorittaa. Tältä kannalta ymmärsi +jykevä kulkukauppias tyttäreni kysymyksen. "Odotahan", virkkoi hän +heristäen nyrkkiänsä näkymättömälle poliisimiehelle, "odotahan vain, +kyllä minä appeni löylytän!" Tuon kuullessaan ja kuvitellessaan +hätääntyneen sukulaisen oloa Mini nauroi helakasti, ja hänen jykevä +ystävänsä yhtyi samaan iloon. + +Tämä tapahtui syksyaamuina, siis siihen aikaan, jolloin entisten +aikojen kuninkaat lähtivät valloitusretkille, ja minä, joka en +milloinkaan lähtenyt kotinurkistani Kalkuttasta, annoin henkeni vaeltaa +yli koko maanpiirin. Kunhan vain kuulin jonkin vieraan maan nimen, niin +sydämeni sykki sitä kohti, ja jos näin kadulla muukalaisen, niin aloin +kutoa kokonaista haavelmien verkkoa: kuvailin mieleeni hänen etäisen +kotimaansa vuoret, laaksot ja metsät, hänen majansa siinä ympäristössä +ja kaukaisten erämaiden vapaan ja riippumattoman elämän. Vieraiden +seutujen näkymöt nousevat sitä eloisampina minun mielikuvitukseeni, kun +minä vietän sellaista kasvinelämää, että kehoitus matkallelähtemiseen +kohtaisi minua kuin salamanisku. Tuon kabyliwallan seurassa minä +tunsin heti siirtyväni karujen, korkeiden kalliohuippujen juurelle, +missä kapeat rotkotiet poimuttelivat. Minä näin tavaroita kuljettavien +kameelien rivin ja turbaanipäiset kauppiaat, jotka omituisin vanhoin +ampuma-asein ja keihäin varustettuina liikkuivat alaspäin kohti +tasankomaata. Minä näin... Mutta kun olin ehtinyt johonkin sellaiseen +kohtaan, niin Minin äiti keskeytti mietteeni hartaasti pyytämällä minua +"varomaan tuota miestä". + +Minin äiti on valitettavasti kovin pelokas nainen. Kuullessaan kadulta +jotakin melua tai nähdessään henkilöitä tulevan kohti taloa hän johtuu +kohta päättelemään, että siellä on tulossa joko varkaita tai juoppoja +tai käärmeitä tai tiikereitä tai malariaa tai torakoita tai toukkia +tai englantilaisia merimiehiä. Kaikkien myöhempien vuosien kokemuskaan +ei ollut auttanut häntä pelostansa vapautumaan. Hän suhtautui +kabyliwallaan mitä epäluuloisimmin ja pyysi minua yhä pitämään häntä +huolellisesti silmällä. + +Minä koetin nauramalla hälventää hänen pelkojansa, mutta hän otti minut +lujille ja esitti juhlallisia kysymyksiä. + +Eikö lapsia milloinkaan ryöstetty? Eikö ollut totta, että kabylien +keskuudessa oli vallalla orjuus? + +Oliko niinkään mieletön se ajatus, että tuo iso mies voi viedä +mukanansa pienen lapsen? + +Minä huomautin, että vaikka tuo kaikki ei ollutkaan mahdotonta, se +kuitenkin oli kovin epätodennäköistä. Mutta se ei riittänyt, ja +hänen pelkonsa jatkui yhä. Koska hänellä kumminkaan ei ollut mitään +tosiasioita sen perusteeksi, ei näyttänyt oikealta kieltää miestä +käymästä talossa, ja tutunomainen seurustelu jatkui niin ollen +häiriytymättä. + +Kerran vuodessa, tammikuun keskivaiheilla, Rahmun, kabyliwalla, +tapasi palata kotipuoleensa, ja kun tuo aika lähestyi, hänellä oli +kova kiire käydessään talosta taloon kokoamassa saataviansa. Tänä +vuonna hän kuitenkin aina keksi tilaisuutta käydä Miniä tervehtimässä. +Sivullisesta saattoi näyttää siltä, että he olivat salaisessa liitossa, +sillä jos hän ei voinut tulla aamulla, niin hän ilmestyi taloomme +illalla. + +Minäkin toisinaan hieman hämmästyin tavatessani arvaamattani jonkin +pimeän huoneen nurkassa tuon ison, väljästi vaatetetun ja runsaasti +kuormitetun miehen; mutta kun sitten Mini juoksi sisään huutaen: +"Kabyliwalla! Kabyliwalla!" ja nuo ylen eri-ikäiset ystävykset +ryhtyivät nauramaan ja pilailemaan kuten ennenkin, niin minä rauhoituin. + +Eräänä aamuna, muutamia päiviä ennen hänen kotiinlähtöänsä, minä +olin työhuoneessani lukemassa teokseni korjausarkkeja. Oli kolea +sää. Ikkunasta lankesivat auringonsäteet minun jalkoihini, ja niiden +suoma lämpö oli erittäin tervetullut. Oli pian kello kahdeksan, +ja varhaiset käyskelijät olivat peittäneet päänsä kylmyydeltä. +Yht'äkkiä minä kuulin kadulta meteliä, ja kun katsahdin ulos, näin +Rahmunin, jota pari poliisimiestä kuljetti pois uteliaan poikaparven +saattelemana. Kabyliwallan vaatteissa oli veritahroja, ja toisella +poliisimiehellä oli kädessään veitsi. Minä riensin ulos, pysähdytin +heidät ja kysyin, mitä oli tapahtunut. Osaksi toiselta osaksi toiselta +taholta sain kuulla, että eräs naapuri oli ollut kulkukauppiaalle +velassa ostamastaan hartiahuivista, mutta oli kieltänyt sitä ollenkaan +saaneensa, joten oli syntynyt kiistaa, jonka aikana Rahmun oli +lyönyt häntä puukolla. Kiihtynyt vangittu alkoi kamalasti nimitellä +vihollistansa, kun samassa taloni kuistikolle ilmestyi pikku Mini +huutaen kuten tavallisesti: "Kabyliwalla! Kabyliwalla!" Rahmun kääntyi +hänen puoleensa kirkastuvin kasvoin. Tänään hänellä ei ollut säkkiä +kainalossaan, joten tyttönen ei voinut keskustella hänen kanssaan +norsusta, vaan siirtyi suoraa päätä seuraavaan kysymykseen: "Lähdetkö +appelaan?" Rahmun nauroi ja sanoi: "Sinnehän minä juuri lähden, +pienokainen!" Huomatessaan, ettei tuo vastaus lasta huvittanut, hän +kohotti kahlehdittuja käsiänsä. "Kyllä minä", sanoi hän, "kyllä minä +sen vanhan appiukkoni löylyttäisin, mutta käteni ovat sidotut!" + +Rahmun tuomittiin murhayrityksestä useiksi vuosiksi vankeuteen. + +Aika kului, ja hän joutui unohduksiin. Me suorittelimme tavanomaisia +töitämme tavanomaisissa paikoissa ja johduimme tuskin milloinkaan +ajattelemaan aikoinaan vapaata vuorelaista, joka nyt vietti vuosiansa +vankilassa. Häpeänpä tunnustaa, että hilpeä Mininikin unhotti vanhan +ystävänsä. Uudet toverit täyttivät hänen elämänsä. Vanhemmaksi +ehtiessään hän alkoi yhä enemmän seurustella toisten tyttöjen kanssa. +Viettipä hän heidän seurassaan niin paljon aikaansa, ettei enää +joutanut tulemaan isänsä huoneeseen kuten ennen. Me tuskin enää +juttelimme toistemme kanssa. + +Vuosia oli kulunut. Oli jälleen syksy, ja me olimme valmistelleet Minin +häitä. Ne piti vietettämän _pudzha_-juhlan aikana. Durgan palatessa +Kailasiin piti myöskin meidän kotivalomme lähteä miehensä luo ja jättää +isänkoti varjoon. + +Oli säteilevä aamu. Sateet olivat pesseet ilman raikkaaksi, ja +auringonsäteet näyttivät olevan puhdasta kultaa. Ne olivat niin +kirkkaat, että niistä heijastui kaunis heleys Kalkuttan katujenkin +likaisiin tiilikivimuureihin. Varhaisesta aamuhämärästä alkaen olivat +häähuilut soineet, ja jokainen sävel oli saanut sydämeni sykähtelemään. +Valitteleva Bhairavi-sävel tuntui kiihtävän lähenevän eron aiheuttamaa +tuskaa. Tänä iltana oli Minin määrä joutua miehelään. + +Varhaisesta aamusta alkaen oli talomme ollut täynnä hälinää ja +levottomuutta. Pihalle piti kohottaa katos bambupaalujen varaan. +Kaikkiin huoneisiin ja kuistikolle piti ripustaa heliseviä +kynttiläkruunuja. Kiire ja kiihtymys ei ottanut loppuakseen. Minä +istuin työhuoneessani tarkastellen laskuja, kun sisään astui joku +kunnioittavasti tervehtien ja tullen luokseni. Tulija oli Rahmun, +kabyliwalla. Aluksi minä en häntä tuntenut. Hänellä ei ollut säkkiä +eikä pitkää tukkaansa, ja hänen olemuksestansa puuttui entinen voiman +ilme. Mutta sitten hän hymyili, ja minä tunsin hänet. + +"Milloin olet tullut, Rahmun?" kysyin minä häneltä. + +"Eilen, illalla", vastasi hän, "minut päästivät vankilasta". + +Sanat sorahtivat korvissani. Minä en ollut milloinkaan ennen jutellut +henkilön kanssa, joka oli haavoittanut lähimmäistänsä, ja sydäntäni +kouristi, kun tuon havaitsin, sillä minusta tuntui siltä, että päivä +olisi voinut alkaa paremmin entein, ellei hän olisi ilmaantunut. + +"Olemme tässä juhlaa valmistelemassa, ja minulla on kova kiire", sanoin +minä. "Voitko kenties tulla jonakin toisena päivänä?" + +Hän kääntyi kohta menemään, mutta ovelle ehdittyänsä hän epäröi ja +virkkoi: "Enkö saa ohimennen nähdä pienokaista?" Hän ajatteli Minin +olevan yhä entisensä ja juoksevan häntä vastaan, kuten ennenkin, +huutaen: "Kabyliwalla! Kabyliwalla!" Hän oli kuvitellut, että he +voisivat nauraa ja jutella toistensa seurassa aivan samoin kuin +menneinä päivinä. Olipa hän entisiä aikoja muistellen tuonut mukanansa +somasti paperiin käärittyjä manteleita, rusinoita ja rypäleitä, jotka +oli nähtävästi saanut joltakin maanmieheltänsä; hänen oma varastonsa +näet oli ollut ja mennyt. + +Minä sanoin jälleen: "Talossa on juhlat, ja sinä et voi päästä näkemään +ketään tänään." + +Miehen kasvot ilmaisivat ankaraa pettymystä. Hän silmäili minua vähän +aikaa mietteissään, sanoi "Jumalan haltuun" ja lähti. + +Minä olin hieman pahoillani ja aioin jo kutsua hänet takaisin, kun hän +samassa palasi itsestään. Hän astui luokseni, ojensi minulle lahjojansa +ja sanoi: "Minä olen tässä tuonut vähän pienokaiselle. Annatteko ne +hänelle?" + +Minä otin ne ja aioin maksaa hänelle, kun hän samassa tarttui käteeni +ja sanoi: "Te olette kovin hyvä, arvoisa herra! Pitäkää minut +mielessänne! Älkää tarjotko minulle rahaa! -- Teillä on pieni tyttö; +minulla on samanlainen kotonani. Minä muistelen häntä, kun tuon +hedelmiä teidän lapsellenne -- en tee sitä hyötyäkseni." + +Sen sanottuaan hän pisti kätensä avaran, pitkän viittansa sisäpuolelle +ja veti esiin pienen likaisen paperikappaleen. Hän kehitteli sen +varovasti auki ja levitti sen molemmin käsin pöydälleni. Siinä oli +pienen käden kuva. Ei mikään valokuva eikä piirros. Se oli musteella +tahritun, paperiin painetun kämmenen kuva. Hän oli kantanut tuota +pienen tyttösensä muistoa povellaan joka vuosi, kun oli tullut +Kalkuttaan kaupitsemaan kaduilla tavaroitansa. + +Silmiini kihosivat kyynelet. Minä unohdin, että hän oli köyhä kabyli, +hedelmäin kaupustelija, minä sitävastoin... Mutta ei, enhän minä ollut +häntä merkillisempi. Hänkin oli isä. + +Tuo hänen etäisessä vuorelaiskodissansa elävän pienen Parvatin +kädenkuva palautti mieleeni oman pienen Minini. + +Minä lähetin heti hakemaan Miniä sisäsuojista. Monenlaisia vaikeuksia +esitettiin, mutta minä en ottanut niitä kuullakseni. Niinpä ilmestyi +Mini näkyviin punaisissa silkkisissä häävaatteissaan, punainen +otsamerkkihiusmarrossaan, nuoreksi morsiameksi koristeltuna, ja seisoi +ujona edessäni. + +Kabyliwalla silmäili hieman hämmästyneenä tuota ilmestystä. Hän ei +tietänyt, kuinka verestäisi vanhaa ystävyyttä. Vihdoin hän hymyili ja +virkkoi: "Pienokainen, lähdetkö sinä tänään appelaan?" + +Mutta Mini ymmärsi nyt, mitä "appi" merkitsi, eikä voinut vastata +niinkuin ennen. Kysymys sai hänet punastumaan, ja hän seisoi siinä, +morsiamenkasvot painuksissa. + +Minä muistin sen päivän, jona kabyliwalla ja Mini olivat ensimmäisen +kerran toisensa kohdanneet, ja tunsin mieleni haikeaksi. Minin +lähdettyä Rahmun huokasi syvään ja istuutui permannolle. Hänen +mieleensä oli äkkiä johtunut, että hänen oman tyttärensäkin oli +täytynyt tänä pitkänä aikana kasvaa ja että ystävyys oli uudelleen +solmittava. Hän ei varmaankaan löytäisi pienokaista sellaisena kuin +oli hänet nähnyt aikoja sitten. Ja mitä kaikkea hänelle olikaan voinut +tapahtua näinä kahdeksana vuotena? + +Häähuilut soivat, ja lempeä syysaurinko valoi kultiansa ympärillemme. +Mutta Rahmun istui yhä Kalkuttan talossa kapean kadun varrella ja näki +edessään Afganistanin jylhät vuoret. + +Minä otin esiin setelin ja ojensin sen hänelle sanoen: "Palaa kotiin +tyttäresi luo, Rahmun, ja olkoon kohtaamisenne ilo minun lapselleni +onneksi!" + +Tuon lahjan hänelle annettuani havaitsin olevan välttämätöntä +hieman supistaa juhlallisuuksia. Minun täytyi luopua suunnitellusta +juhlavalaistuksesta ja soittokunnasta, ja talon naisväki oli kovin +masennuksissa sen kuullessaan. Mutta minulle hääjuhla oli sitä +iloisempi, kun ajattelin, että kauan kadoksissa ollut isä kohtaisi +etäisessä maassa jälleen ainoan lapsensa. + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59389 *** |