Sentinels relocatedHEADmain

2 files changed, 5605 insertions, 5993 deletions

diff --git a/59389-0.txt b/59389-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..e50e7a0
--- /dev/null
+++ b/59389-0.txt
@@ -0,0 +1,5605 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59389 ***
+
+
+
+E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen
+
+
+
+AHNAAT PAADET YNNÄ MUITA KERTOMUKSIA
+
+Kirj.
+
+RABINDRANATH TAGORE
+
+Tekijän luvalla suomentanut
+
+J. Hollo
+
+
+
+
+
+
+Helsingissä,
+Kustannusosakeyhtiö Otava,
+1923.
+
+
+
+
+SISÄLLYS.
+
+Ahnaat paadet.
+Voitto.
+Olipa kerran kuningas.
+Kotiintulo.
+Hänen ylhäisyytensä: lapsi.
+Korttien kuningaskunta.
+Palvojatar.
+Näkö.
+Najandzhurin Babut.
+Elävä vai kuollut?
+"Me kruunaamme sinut kuninkaaksi".
+Hylätty.
+Kabyliwalla.
+
+
+
+
+
+
+AHNAAT PAADET
+
+
+Me olimme palaamassa Kalkuttaan lomaretkeltämme, sukulaiseni ja
+minä, kun kohtasimme miehen junassa. Puvun ja käyttäytymisen nojalla
+pidimme häntä aluksi sisämaan muhamettilaisena, mutta hänen puheensa
+sai meidät ihan ymmälle. Hän jutteli kaikista asioista niin varmasti,
+että olisi luullut kaikkien olioiden ylimmän ohjaajan aina ja kaikissa
+tehtävissään kysyneen hänen neuvoansa. Siihen saakka me olimme olleet
+aivan onnelliset, koska emme tietäneet salaisten ja suunnattomien
+voimien olevan vaikuttamassa, emme tietäneet, että venäläiset
+olivat edenneet lähimpään läheisyyteemme, että englantilaisilla oli
+syvällekäypiä ja salaisia poliittisia suunnitelmia ja että kotimaisten
+johtajien kesken vallitseva sekaannus oli yltynyt ylimmilleen. Mutta
+uusi ystävämme lausui ovelasti hymyillen: "Taivaassa ja maan päällä
+sattuu enemmän asioita kuin sinun sanomalehtesi tietävät kertoa,
+Horatio." Kun emme olleet milloinkaan ennen olleet poissa kotoa, niin
+tämän miehen käytös sai meidät sanattoman ihmettelyn valtaan. Olipa
+puheenaihe miten mitätön tahansa, hän vetosi aina tieteeseen tai
+selitteli pyhiä kirjoja tai lausueli jonkun persialaisen runoilijan
+säkeitä, ja koska me emme voineet väittää tuntevamme tiedettä enempää
+kuin pyhiä kirjoja tai persialaisia runoilijoita, niin häneen
+kohdistuva ihailumme yhä lisääntyi, ja sukulaiseni, teosofi, uskoi ihan
+varmasti, että matkakumppanimme yliluonnollisen innoituksen lähteenä
+oli jokin ihmeellinen "magnetismi", "salakyky", "astraaliruumis" tai
+muu sentapainen. Hän kuunteli merkillisen seuralaisemme huulilta
+putoelevia kaikkein kuluneimpiakin lausumia hartaan ihastuksen vallassa
+ja merkitsi salavihkaa muistiin mitä hän sanoi. Minusta näytti siltä,
+kuin tuo erinomainen mies olisi sen huomannut panematta sitä kumminkaan
+yhtään pahaksensa.
+
+Saavuttuamme asemalle, jossa meidän oli vaihdettava junaa, me
+keräännyimme odotushuoneeseen. Oli ilta, kello kymmenen, ja kun
+kuulimme junan todennäköisesti melkoisesti myöhästyvän, koska
+radalla oli sattunut jokin häiriö, minä aioin kääriytyä peitteeseeni
+paneutuakseni mukavasti torkkumaan, kun tuo merkillinen henkilö alkoi
+levollisesti kertoella seuraavaa tarinaa. Nukkumisestani ei sinä yönä
+tietenkään tullut mitään.
+
+-- Kun olin eräiden hallinnollisia kysymyksiä koskevien
+erimielisyyksien vuoksi luopunut toimestani Dzhunagarhissa ja astunut
+Haiderabadin Nizamin palvelukseen, niin minä, tarmokas nuori mies,
+jouduin kohta puuvillatullin kerääjäksi Baritshiin.
+
+Baritsh on viehättävä paikkakunta. Sustajoki kiiriskelee hilpeästi
+kohisten kivisessä uomassaan ja karkelee sitten kuin taitava
+tanssijatar halki autioiden kukkuloiden juurella lepäävän metsän.
+Sadanviidenkymmenen askelman muodostamat portaat kohoavat virrasta, ja
+portaiden laella, virran partaalla ja kukkulain juurella, sijaitsee
+yksinäinen marmoripalatsi. Koko ympäristössä ei ole yhtäkään
+ihmisasuntoa -- Baritshin kylä ja puuvillatori ovat etäällä.
+
+Suunnilleen kaksisataaviisikymmentä vuotta sitten keisari Mahmud Shah
+II rakennutti tämän yksinäisen palatsin upeaksi huvilinnaksensa. Hänen
+aikanansa kohosi sen puiston altaista ruusuvesisuihkuja, ja vihman
+viilentämien salien marmoripermannoilla istui persialaistyttöjä, jotka
+ennen kylpyyn astumista päästivät hiuksensa hajalleen ja polskuttelivat
+hempein paljain jaloin altaiden kirkasta vettä samalla laulaen kitaran
+säestäminä viinimäkiensä _ghazeleita_.
+
+Suihkulähteet eivät enää heitä ilmoille helmisadettansa, laulut ovat
+vaienneet, valkoiset jalat eivät enää soreasti astele lumenkarvaisella
+marmoripinnalla. Nykyjään palatsi on vain etäinen ja autio asuinpaikka
+meidänlaisillemme verojenkeräilijöille, jotka huokailevat yksinäisyyden
+ahdistamina ja joilta puuttuu naisten seura. Toimistoni vanha
+virkailija Karim Khan moneen kertaan varoitti minua sinne asettumasta.
+"Päivän aikaan voitte siellä oleskella, jos haluatte", sanoi hän,
+"mutta älkää milloinkaan jääkö sinne yöksi". Minä vain naurahdin hänen
+neuvollensa. Palvelijat ilmoittivat suostuvansa olemaan siellä työssä
+pimeäntuloon saakka, mutta poistuvansa yöksi. Minä en suinkaan ollut
+pahoillani. Talo oli niin huonossa maineessa, etteivät varkaatkaan
+rohjenneet sitä lähestyä pimeässä.
+
+Aluksi minua aution palatsin yksinäisyys ahdisti kuin painajainen.
+Minä pysyttelin kauan työpaikassani askarrellen mahdollisimman kauan,
+palasin sitten illalla asuntooni ihan uupuneena, menin makuulle ja
+nukahdin.
+
+Ei ollut kulunut viikkoakaan, kun paikka alkoi vaikuttaa minuun
+oudon lumoavasti. Asiaa on vaikea kuvailla ja vaikea on saada sitä
+uskottavaksi, mutta minusta tuntui siltä, kuin koko rakennus olisi
+elävän olennon tavoin hitaasti ja huomaamatta minua itseensä sulattanut.
+
+Se oli kenties alkanut jo silloin, kun ensimmäisen kerran taloon
+astuin, mutta minä muistan aivan selvästi päivän, jona tulin siitä
+tietoiseksi.
+
+Oli alkukesä, ja kun markkinat olivat hiljaiset, ei minulla ollut
+paljoa tekemistä. Hieman ennen auringonlaskua minä istuin nojatuolissa
+lähellä vedenrajaa portaitten alapäässä. Susta oli painunut syvälle
+uomaansa, toisella rannalla hohteli leveä hiekkasarka illan väreissä,
+tällä puolella välkkyi somerikko kirkkaan, matalan veden pohjalta. Ei
+tuntunut tuulen henkäystäkään, ja tyyni ilma oli täynnä läheisillä
+kukkuloilla kasvavien maustepensaiden huumaavia tuoksuja.
+
+Auringon painuttua huippujen taakse laskeutui päiväisen näyttämön eteen
+pitkä tumma esirippu, ja välilläolevat kukkulat lyhensivät sitä aikaa,
+jolloin auringon mailleen mennessä valo ja varjo yhtyvät toisiinsa.
+Minä ajattelin lähteä ratsastamaan ja olin juuri nousemassa, kun kuulin
+askeleita takaani. Käännyin katsomaan, mutta siellä ei ollut ketään.
+
+Kun sitten jälleen istuuduin otaksuen asian aistinharhaksi, kuulin
+lukuisia askeleita, ikäänkuin suuri joukko ihmisiä olisi rientänyt
+portaita alas. Koko ruumiissani tuntui omituinen ihastuksen väristys,
+johon sekaantui hieman pelkoa, ja vaikka silmieni edessä ei ollutkaan
+yhtään hahmoa, minä sittenkin olin näkevinäni hilpeän neitosparven
+laskeutuvan portaita aikoen painua Sustaan kylpemään kesäisenä iltana.
+Laakson, virran ja palatsin tyyntä rauhaa ei rikkonut yksikään ääni,
+mutta minä kuulin ihan selvästi tyttöjen raikkaan ja iloisen naurun,
+joka helisi kuin sadaksi suihkuksi hajoava veden syöksy heidän
+kiitäessään nopeasti ja leikkisästi toisiansa takaa-ajaen ohitseni
+virralle minua ollenkaan havaitsematta. Samoinkuin he olivat minulle
+näkymättömät, samoin olin ilmeisesti minäkin näkymätön heille. Virta
+oli aivan tyyni, mutta minä tunsin, kuinka sen rauhallista, kirkasta
+pintaa yht'äkkiä rikkoivat monet käätyhelyiset käsivarret, kuinka
+neitoset nauraen pirskoittelivat toisiaan vedellä ja kuinka soreiden
+uiskentelijoiden jalat kohahduttivat pieniä aaltoja helmeileväksi
+pärskeeksi.
+
+Sydämeni sylkähti -- en tiedä, johtuiko liikutus pelosta vai ilosta
+vaiko uteliaisuudesta. Minun teki kovin mieleni nähdä heidät
+selvemmin, mutta silmäni eivät erottaneet mitään. Minä ajattelin
+voivani kuulla kaikki mitä he sanoivat, kunhan tarkoin kuuntelisin,
+mutta miten kuuloani jännitinkin, en kuullut muuta kuin sirkkain
+sirityksen metsästä. Tuntui siltä, kuin olisi edessäni riippunut
+puolenkolmattasadan vuoden tiheä esirippu, ja minä olisin kovin
+mielelläni kohottanut vapisevin käsin sen jotakin kulmaa ja tähystänyt
+sen taakse, vaikka toisella puolella oleva seura olikin ihan pimeän
+peitossa.
+
+Illan painostavan liikkumattomuuden mursi äkillinen tuulenpuuska,
+Sustan tyyni kalvo värähteli ja kähertyi kuin vedenneidon tukka, ja
+samassa kuului illan hämyyn kietoutunut metsä huokaavan, ikäänkuin
+olisi havahtunut synkästä unesta. Olipa se todellisuutta tai pelkkää
+unennäköä, joka tapauksessa tuo kaukaisesta, puolenkolmatta sadan
+vuoden takaisesta maailmasta heijastuva silminsaavuttamaton kangastus
+yht'äkkiä jälleen hävisi. Ne salaperäiset hahmot, jotka olivat nopein,
+ruumiittomin askelin ja äänekkäästi, mutta kuulumattomasti nauraen
+kiitäneet ohitseni ja syöksyneet virtaan, eivät tulleet takaisin
+vääntäen vettä kosteista vaatteistansa. Niinkuin tuulenhenki häivyttää
+tuoksun, hajoitti heidät yksi ainoa kevään henkäys.
+
+Sitten minä aloin kovin pelätä, että Runotar oli käyttänyt hyväkseen
+yksinäisyyttäni ja ottanut minut valtoihinsa -- se noita oli nähtävästi
+tullut tuhoamaan minua miesparkaa, jonka oli hankittava elatuksensa
+puuvillatullin keräilijänä. Minä päätin nauttia vankan illallisen,
+sillä tyhjä vatsa se helposti joutuu kaikenlaisten parantumattomien
+sairauksien uhriksi. Minä kutsuin keittäjäni ja käskin hänen valmistaa
+runsaan, upean _moghlai_-illallisen, josta ei pitänyt puuttuman
+mausteita eikä rasvaa.
+
+Seuraavana aamuna koko juttu tuntui minusta pelkältä kuvitelmalta.
+Kevein mielin minä otin päähäni _sahibien_ yleisesti käyttämän
+_sola_-hatun ja lähdin työmaalleni. Sinä päivänä minun piti kirjoittaa
+kertomus neljännesvuoden aikaisesta toiminnastani, joten otaksuin
+palaavani kotiin vasta myöhään illalla. Mutta jo ennen pimeäntuloa
+minua veti omituisesti asuntooni -- en tiedä mikä -- minusta tuntui
+siltä, että siellä kaikki odottivat ja etten saanut viipyä kauemmin.
+Niinpä jätinkin työni keskeneräiseksi, otin _sola_-hattuni, säikyttelin
+pimeätä autiota tietä kolisevilla rattaillani ja saavuin avaraan
+palatsiin, joka hiljaisena seisoi kukkulain kupeella.
+
+Ensimmäisessä kerroksessa portaat johtivat erittäin tilavaan
+eteissaliin. Sen laajat, koristellut holvit lepäsivät kolmen tanakkain
+pylvästen muodostaman kannaterivin varassa huokaillen öin päivin omaa
+ääretöntä yksinäisyyttänsä. Päivä oli vast'ikään sammunut, ja lamppuja
+ei ollut vielä sytytetty. Kun avasin oven, tuntui sisäpuolella syntyvän
+ankara kiire, ikäänkuin ihmisjoukko olisi hämmentyneenä hajaantunut
+ja rientänyt pakoon ovista ja ikkunoista, käytävien, kuistikoiden ja
+toisten huoneiden kautta.
+
+Kun en nähnyt ketään, seisoin siinä ihan hämmästyneenä, jonkinlaisen
+hurmioisen riemun jäykistäessä tukkaani ja heikon, aikojen kuluessa
+melkein olemattomiin häipyneen ruusuöljyn- ja voiteidentuoksun
+viipyessä sieraimissani. Seisoessani avaran, aution salin pimeässä
+nurkassa noiden vanhojen pylväiden välissä minä kuulin suihkulähteiden
+veden solisevan marmoripermannolle, kuulin omituisesti soivan kitaran,
+korujen helinän ja nilkkatiukujen kilinän, kuulin tuntien kulumista
+osoittavien kellojen lyönnit, tuulen häilyttämien kristalliriipukkeiden
+ja -kruunujen hiljaisen helkkeen, käytävissä häkeissään olevien
+satakielien laulun, puutarhassa asustavien haikaroiden raksutuksen, ja
+kaikki tuo kietoi minut ihmeelliseen, ylimaalliseen musiikkiin.
+
+Sitten minä jouduin sellaisen loihdun valtoihin, että tämä
+käsinkoskematon, luoksepääsemätön, tähän maailmaan kuulumaton ilmestys
+tuntui minusta ainoalta todelliselta -- ja kaikki muu pelkältä
+unennäöltä. Että minä, Sridzhut Se-ja-se, autuaasti kuolleen Sen-ja-sen
+vanhin poika, nautin neljänsadanviidenkymmenen rupian suuruista
+kuukauspalkkaa suorittaessani velvollisuuksiani puuvillatullien
+kokoojana ja että minä joka päivä ajoin työmaalleni kevyissä vaunuissa,
+lyhyeen nuttuun ja _sola_-hattuun puettuna, tuntui minusta niin
+hämmästyttävän naurettavalta harhakuvitelmalta, että purskahdin
+raikuvaan nauruun seisoessani siinä pimeässä, avarassa ja äänettömässä
+salissa.
+
+Samassa saapui palvelijani, palava öljylamppu kädessään. En tiedä,
+pitikö hän minua mielettömänä, mutta minulle itselleni selvisi äkkiä,
+että tosiaankin olin Sridzhut Se-ja-se, Sen-ja-sen edesmenneen henkilön
+poika. Vain runoilijamme, suuret ja pienet -- niin ajattelin -- voivat
+sanoa, onko jossakin maanpiirissä tai sen ulkopuolella sellainen
+olopaikka, jossa näkymättömät suihkukaivot lakkaamatta solisevat ja
+näkymättömien keijukaissormien soittelemat kitarat helkkävät ikuisia
+sopusoinnun säveliä, mutta joka tapauksessa oli varmaa, että minä
+keräilin tullimaksuja Baritshin puuvillamarkkinoilla ansaiten siten
+neljänsadanviidenkymmenen rupian palkan kuukaudessa. Minä nauroin kovin
+hilpeästi merkilliselle päähänpistolleni istuessani telttapöytäni
+ääressä lukien sanomalehteä öljylampun valossa.
+
+Lopetettuani lukemiseni ja nautittuani illalliseni minä sammutin
+lampun ja lähdin makuulle pieneen sivuhuoneeseen. Avoimesta
+ikkunasta, metsiensä tummentoon peittyvien Avalli-vuorten yli,
+silmäili lukemattomien miljoonien peninkulmien päässä sijaitseva
+hohteleva tähti tullimaksujen kokoilijaa, joka lepäsi vaatimattomassa
+telttavuoteessansa. Tuo ajatus minua ihmetytti ja huvittikin, ja enpä
+tiedä, milloin vaivuin uneen tai miten kauan nukuin. Mutta yht'äkkiä
+minä kavahdin hereille, vaikka en kuullut mitään enkä nähnyt ketään
+huoneeseen tunkeutunutta -- ainoastaan kukkulan laen yli tasaisesti
+paistava kirkas tähti oli painunut näkymättömiin, ja kuunsirpin himmeä
+valo lankesi huoneeseen avoimesta ikkunasta salavihkaa, ikäänkuin
+tungettelevaisuuttansa häveten.
+
+Minä en nähnyt ketään, mutta olin tuntevinani, kuinka joku minua
+kevyesti kosketti. Minun herättyäni hän ei virkkanut sanaakaan,
+viittasihan vain sormuksin runsaasti koristetulla kädellänsä minua
+varovasti itseänsä seuraamaan. Minä nousin aivan hiljaa, ja vaikka
+tämän aution palatsin lukemattomissa suojissa, missä äänet uinuivat
+ja kaiku valvoi, ei ollutkaan ketään muuta kuin yksin minä, pelkäsin
+kuitenkin joka askelella jonkun heräävän. Useimmat palatsin suojat
+olivat aina suljettuina, ja minä en ollut milloinkaan niissä käynyt.
+
+Minä seurasin henkeäpidättäen ja kuulumattomin askelin näkymätöntä
+opastani -- en osaa sanoa minne. Kuinka monien loputtomien ja ahtaiden
+käytävien, kuinka monien pitkien välikköjen, kuinka monien hiljaisten
+ja juhlallisten vastaanottosalien ja pienten salakammioiden läpi minut
+kuljetettiinkaan!
+
+Vaikka en voinutkaan nähdä kaunista opastajaani, ei hänen hahmonsa
+kumminkaan ollut henkisen katseeni tavoittamattomissa: -- arabialainen
+tyttö, kiinteät ja marmorinsileät käsivarret väljistä hihoista
+välkkymässä; päähineen reunasta lankesi hänen kasvoillensa ohut harso,
+ja vyössä hänellä oli käyrä tikari! Minusta tuntui siltä, että olin
+joutunut erääseen Arabian tuhannesta ja yhdestä yöstä ja että olin yön
+pimeydessä nukkuvan Bagdadin pimeillä ja ahtailla kaduilla etsimässä
+tietä vaaralliseen lemmenkohtaukseen.
+
+Vihdoin sorea oppaani äkkiä pysähtyi tummansinisen väliverhon eteen
+ja näytti osoittavan jotakin sen juurella olevaa. Siinä ei ollut
+mitään, mutta äkillinen pelonkauhu sai veren suonissani jähmettymään
+-- minusta tuntui siltä, kuin olisin nähnyt siinä permannolla verhon
+edessä runsaasti kullalla kirjailtuihin vaatteisiin puetun kammottavan
+neekeri-eunukin, joka istui jalat ojossa ja nukkui, paljastettu miekka
+sylissään. Kaunis kuljettajani hypähti kevyesti hänen jalkojensa yli ja
+kohotti esiripun reunaa. Minä näin vilahdukselta osan huonetta, jonka
+lattiaa peittivät persialaiset matot. Joku istui siellä vuoteessaan
+-- minä en voinut häntä nähdä, havaitsinhan vain kullankirjailtuihin
+aamukenkiin upotetun viehättävän jalkaparin, joka pisti esiin
+avaroista safraninkeltaisista roimahousuista ja lepäsi huolettomasti
+oranssinvärisellä samettimatolla. Toisella puolella oli sinertävästä
+kristallista leikattu tarjotin ja siinä muutamia omenoita, päärynöitä,
+oransseja sekä runsaat määrät rypäleitä, jotka kahden pienen pikarin ja
+kultaisen viinikulhon keralla ilmeisesti olivat vierasta odottamassa.
+Huoneessa palavan oudonlaisen suitsutuksen voimakas, huumaava tuoksu
+sai minut melkein tajuttomaksi.
+
+Kun yritin vapisevin sydämin astua eunukin ojennettujen jalkojen
+yli, hän äkkiä kavahti hereille, ja miekka putosi hänen sylistänsä
+permantoon heleästi kilisten.
+
+Kamala kiljahdus herätti minut, ja minä havaitsin nyt istuvani
+vuoteessani ankarasti hikoillen. Kuunsirppi näytti aamunkajasteessa
+kalpealta kuin uupunut sairas unettoman yön jälkeen, ja hupsu Meher
+Alimme huuteli kuten ainakin: "Takaisin! Takaisin!" astellen eteenpäin
+autiolla tiellä.
+
+Siten loppui äkkiarvaamatta arabialainen yöni; mutta olihan vielä tuhat
+yötä jäljellä.
+
+Nyt joutuivat päiväni ja yöni ankaraan ristiriitaan. Päivällä minä
+toimittelin uupuneena töitäni ja kiroilin yötä, joka lumosi minua
+tyhjillä unillansa. Mutta illan tullen jokapäiväinen elämäni ja siihen
+kuuluva työn pakko ja rasitus näyttivät minusta mitättömältä, turhalta,
+naurettavalta askarrukselta.
+
+Yön tultua minut valtasi omituinen päihtymys. Minä muutuin
+tuntemattomaksi, ammoin eläneeksi henkilöksi ja näyttelin osaani
+kirjoittamattomassa historiassa, ja lyhyt englantilaismallinen
+nuttuni sopi siihen yhtä huonosti kuin ihomyötäiset housunikin.
+Punainen samettilakki päässäni, avarat _paidzhama_-housut, kirjailtu
+ihokas, pitkä, liehuva silkkinuttu ylläni ja värillinen nenäliinani
+_attar_-öljyä tuoksuen minä täydessä asussani istuin mukavassa
+pehmeässä nojatuolissani ja vaihdoin savukkeeni ruusuvedellä täytettyyn
+monikierteiseen _nargileh_-piippuun hartaasti odotellen ihmeellistä
+kohtausta, jonka aikana saisin olla rakastettuni seurassa.
+
+Minä en kykene kuvailemaan niitä ihmeellisiä tapahtumia, joita sattui
+yön pimetessä. Minusta tuntui siltä, kuin olisi keväisen ahavan puuska
+saanut tämän avaran rakennuksen merkillisissä suojissa kiiriskelemään
+katkelmia jostakin kauniista tarinasta, jota voin vähän matkaa seurata,
+mutta jonka päättymisestä minulla ei ollut tietoa. Siitä huolimatta
+minä harhailin suojasta toiseen koko pitkän yön yrittäen saada siitä
+lisää selkoa.
+
+Näiden unenkatkelmien pyörteessä, hennan tuoksuessa ja kitaran
+soidessa, suihkulähteiden vihmoessa huoneeseen viileyttä, minä näin
+vilahdukselta, ikäänkuin salaman valossa, kauniin neidon. Hänellä oli
+yllään avarat safraninkeltaiset _paidzhama_-housut, hänen rusottavissa
+hennoissa jaloissaan oli kullankirjaillut kärkiniekat kengät,
+ihomyötäiset liivit olivat nekin kultakoristeiset, ja punaisesta
+päähineestä putosi kultainen reunaröyhelö hänen lumivalkoiselle
+otsalleen ja poskilleen.
+
+Hän oli saanut minut mielettömäksi. Yrittäessäni häntä saavuttaa minä
+kuljin huoneesta huoneeseen, käytävästä toiseen unien salatun ja
+loihtuisan maailman eksyttävässä labyrintissa.
+
+Toisinaan iltasella, kun huolellisesti varustauduin kuninkaiden sukua
+olevaksi ruhtinaaksi istuen ison kuvastimen edessä, jonka kummallakin
+puolella paloi kynttilä, minä havaitsin äkkiä persialaisen kaunottaren
+kuvan oman kuvani vieressä. Hän käänsi nopeasti päätänsä, suurissa
+tummissa silmissä välkähti kiivaan intohimon ja tuskan ilme, suloiset
+punaiset huulet olivat puhumaan avautumassa, hänen sorea ja solakka
+vartensa, nuoruuden kruunaama kuin kukkaansa puhjennut köynnöskasvi,
+suoristui äkkiä hänen viehättävästi huojahdellen astellessaan, tuska ja
+kiivas kaipaus ja hurmio leimahtivat häikäisevinä ilmi, hymy väikähti,
+hipaisi katse ja hohtelivat jalokivet ja silkki -- ja hän häipyi pois.
+Äkillinen tuulenpuuska, kukkuloiden ja metsien kaikkien tuoksujen
+kyllästämä, puhalsi lamppuni sammuksiin; minä riisuin vaatteet
+yltäni ja heittäydyin vuoteeseeni, silmät suljettuina ja ruumiini
+riemua väristen, ja ympärilläni leijuvassa ilmanhengessä, metsiltä
+ja kukkuloilta kantautuvissa tuoksuissa, väikkyi hiljaisen tummuuden
+halki luokseni moni hyväily, moni suutelo ja moni hellä käden kosketus,
+hiljainen kuiske kohtasi korvaani ja suloinen henkäys tuntui otsallani,
+ja toisinaan leyhyi poskillani leppoisa hieno liina. Sitten kiersi
+salaperäinen käärme minut hitaasti pyörryttäviin kiemuroihinsa, ja minä
+vaivuin syvin huokauksin tajuttomuuteen ja vihdoin syvään uneen.
+
+Eräänä iltana minä päätin lähteä ratsastamaan; en tiedä kuka minua
+rukoili jäämään, mutta sinä päivänä minä en halunnut kuunnella
+mitään pyyntöjä. Englantilaiskuosinen hattuni ja nuttuni riippuivat
+naulakossa, ja minä olin parhaillaan niihin tarttumassa, kun äkillinen
+pyörretuuli, joka toi mukanansa Sustan hiekkaa ja Avalli-kukkuloiden
+lakastuneita lehtiä, tempasi ne karkeloonsa. Samalla helähti hilpeä
+nauru, joka yhä äänekkäämmäksi käyden kosketti iloisuuden kaikkia
+kieliä, kunnes häipyi auringonlaskun maille.
+
+Minä en voinut lähteä ratsastamaan, ja seuraavana päivänä minä
+ikiajoiksi luovuin hupsusta englantilaisesta hatustani ja nutustani.
+
+Seuraavan yön hiljaisuudessa minä jälleen kuulin tukahdutettua,
+sydäntäsärkevää nyyhkytystä -- ikäänkuin olisi vuoteeni alta,
+jättiläissuuren palatsin kiviperustuksista, pimeän, kostean haudan
+syvyydestä surkeasti huutanut jokin ääni minua rukoillen: "Oi pelasta
+minut! Murra nuo ankaran harhaluulon, kalmankaltaisen horroksen ja
+hedelmättömien unennäköjen ovet, nosta minut luoksesi satulaan, paina
+minut sydäntäsi vasten, ratsasta yli kukkuloiden, metsien halki ja
+virtojen poikki ja vie minut yläpuolellani olevien aurinkoisten
+huoneittesi lämpöön ja loistoon!"
+
+Kuka minä olen? Ah, kuinka voisinkaan sinut pelastaa? Mikä hukkuva
+kaunotar, mikä lihaksitullut intohimo minun onkaan vedettävä rannalle
+tästä unien hurjasta pyörteestä? Sinä ihana taivahinen ilmestys!
+Missä oletkaan kukoistanut ja milloin? Minkä viileän lähteen
+partaalla, minkä taatelilehdon varjossa sinä oletkaan syntynyt --
+tai kenen kodittomana erämaassa vaeltavan helmaan? Mikä beduiini
+sieppasikaan sinut äitisi käsivarsilta, avautuvan kukan villistä
+köynnöksestä, nosti sinut salamana kiitävän ratsunsa selkään, kiiti
+yli polttavan hietikon ja vei sinut orjamarkkinoille -- mihin
+kuninkaankaupunkiin? Ja mikä padishaahin palvelija, joka siellä
+näki häveliäänä kukoistavan nuoruutesi ihanuuden, maksoikaan sinut
+kullalla, nosti sinut kultaisiin kantotuoleihin ja tarjosi sinut
+lahjana herransa seraljiin? Ja millainen onkaan sen paikan historia?
+_Sareng_-viulu siellä visersi, nilkkahelyt helisivät, välkähtivät
+toisinaan tikarit ja hehkui Shiraz-viinin myrkky, ja leimahtava katse
+oli kuin lävistävä miekka! Mikä suunnaton suuruus, mikä sanomaton
+orjuus! Orjatytöt oikealla ja vasemmalla puolellasi häilyttivät
+_tshamar_-viuhkaa timanttien välkehtiessä heidän rannerenkaissansa,
+padishaahi, kuningasten kuningas, painui polvilleen sinun, jalokivillä
+koristettujen lumivalkoisten jalkojesi eteen, ja ulkopuolella seisoi
+kauhea abessinialainen eunukki, kuoleman sanansaattajan kaltaisena,
+mutta vaatetettuna kuin enkeli, paljastettu miekka kädessään. Kun
+sinut, erämaan kukkasen, sitten oli nielaissut suuruuden veripunainen,
+häikäisevä meri, kateuden ja mustasukkaisuuden vaahtopäät ja
+vehkeilyjen kalliot ja salakarit, mille julman kuoleman rannikolle sinä
+jouduitkaan heitetyksi tai mihin toiseen vielä loistavampaan ja vielä
+julmempaan maahan?
+
+Samassa kuului hupsu Meher Ali huutavan: "Takaisin! Takaisin! Kaikki on
+valhetta! Kaikki on valhetta!" Minä avasin silmäni ja huomasin, että
+oli jo valoisa. Palvelijani tuli tuoden minulle kirjeitä, ja keittäjä
+odotti kunnioittavasti tervehtien minun käskyjäni.
+
+Minä sanoin: "En voi jäädä tänne kauemmaksi." Vielä samana päivänä
+minä kokosin tavarani ja siirryin toimistorakennukseeni. Vanha Kerim
+Khan hieman hymyili minut nähdessään. Se ärsytti minua, mutta minä en
+virkkanut mitään, kävinhän vain käsiksi töihini.
+
+Illan lähetessä minä kävin hajamieliseksi; tuntui siltä, kuin
+olisi ollut lähdettävä johonkin kohtaukseen, ja puuvillalaskujen
+tarkasteleminen näytti kerrassaan joutavalta; eipä tuntunut itse
+nizaminkaan kuninkaallinen arvo minkäänveroiselta. Kaikki se, mikä
+kuului nykyisyyteen, mikä liikkui ja toimi ja teki työtä elääksensä,
+näytti merkityksettömältä, tarkoituksettomalta ja halveksittavalta.
+Minä heitin pois kynäni, suljin pääkirjani, astuin ajoneuvoihini
+ja lähdin matkaan. Minä huomasin niiden pysähtyvän itsestään
+marmoripalatsin portille hämärähetken tullen. Nopein askelin minä
+nousin portaita ja astuin sisään.
+
+Siellä vallitsi painostava hiljaisuus. Pimeät huoneet silmäilivät minua
+synkästi, ikäänkuin olisin niitä loukannut. Sydämeni oli täynnä syvää
+katumusta, mutta ei ollut ketään, jolle olisin voinut sen ilmaista tai
+jolta olisin voinut pyytää anteeksi. Minä astelin pimeissä huoneissa
+hajamielisenä. Toivoilin itselleni kitaraa, jonka säestämänä olisin
+voinut laulaa tuntemattomalle: "Oi tuli polttava, se perhos-rukka, joka
+turhaan yritti paeta luotasi, on palannut! Suo sille anteeksi vain tämä
+kerta, polta sen siivet ja tuhoa se liekkiisi!"
+
+Yht'äkkiä putosi otsalleni kaksi kyynelkarpaloa. Avalli-vuorten
+huippu oli sinä päivänä synkkäin pilvijoukkojen peitossa. Kolkot
+metsät ja Sustan sameat vedet odottelivat kamalassa jännityksessä
+ja onnettomuuttaennustavan rauhallisina. Äkkiä värjyi maa, värjyi
+vesi ja taivaskin, ja raju myrskytuuli syöksyi ulvahdellen halki
+kaukaisten tiettömien salojen näyttäen salamoivia hampaitansa niinkuin
+raivoava mielipuoli, joka on murtanut kahleensa. Palatsin autiot salit
+paukuttivat oviansa ja ähkyivät katkerassa tuskassaan.
+
+Palvelijat olivat kaikki toimistorakennuksessa, joten ei ollut
+ketään sytyttämään lamppuja. Yö oli pilvinen ja vailla kuutamoa.
+Huoneen pimeässä minä selvästi tunsin, että matolla vuoteen edessä
+makasi nainen, kasvot vasten permantoa, epätoivoisena repien pitkiä
+valtoimia hiuksiansa. Hänen kauniista otsastansa tihkui veri, ja hän
+milloin nauroi karua, soinnutonta, ilotonta nauruansa, milloin puhkesi
+kiihkeään, kouristuksentapaiseen nyyhkytykseen, milloin taas repi
+vaatteitansa ja takoi paljasta rintaansa tuulen ulvoessa avoimesta
+ikkunasta ja virtoinaan valuvan sateen kastellessa hänet läpimäräksi.
+
+Myrsky ja kiihkeät valitukset jatkuivat taukoamatta koko yön. Minä
+astelin pimeässä huoneesta toiseen hyödyttömän murheen vallassa. Ketäpä
+voinkaan lohduttaa, kun ei ketään ollut? Kenen olikaan tuo ankara
+tuska? Mistä johtuikaan tuo lohtua-saamaton suru?
+
+Mielipuoli huuteli yhä: "Takaisin! Takaisin!! Kaikki on valhetta!
+Kaikki on valhetta!!"
+
+Minä havaitsin päivän koittaneen ja näin Meher Alin kiertävän palatsia
+tämän kamalan sään vallitessa huutaen tavanomaista huutoansa. Äkkiä
+johtui mieleeni, että hänkin kenties oli kerran elänyt tässä talossa ja
+että hän, vaikka olikin menettänyt järkensä, palasi sinne joka päivä ja
+kiersi kiertämistään marmorisen demonin kaameata tenhoa totellen.
+
+Myrskystä ja sateesta huolimatta minä juoksin hänen luoksensa ja
+kysyin: "Hei, kuulehan, Meher Ali, mikä on valhetta?"
+
+Mies ei vastannut mitään, sysäsihän minut vain syrjään ja kiersi
+jälleen kiertämistään mielettömästi huutaen, niinkuin lintu
+liipoittelee lumottuna käärmeen kidan yläpuolella, ja yritti samalla
+epätoivoisesti itseänsä varoittaa toistamalla yhä: "Takaisin!
+Takaisin!! Kaikki on valhetta! Kaikki on valhetta!!"
+
+Minä juoksin kuin mielipuoli rankkasateessa toimistooni ja huudahdin
+Kerim Khanille: "Sano minulle, mitä tämä kaikki merkitsee!"
+
+Minä sain ukolta kuulla seuraavaa. Tässä palatsissa oli aikoinaan
+raivonnut lukemattomia tyydyttämättömiä intohimoja ja hurjien
+nautintojen synkeitä lieskoja, ja kaikkien sydämentuskien ja tuhottujen
+toiveiden kirous oli tehnyt kaikki rakennuksen paadet niin janoisiksi
+ja ahnaiksi, että ne nälkiintyneen hirviön tavoin yrittivät ahmaista
+jokaisen elävän ihmisen, joka sattumalta niitä lähestyi. Yksikään
+niistä, jotka olivat viettäneet siellä kolme yötä perätysten, ei voinut
+pelastua tuosta julmasta kidasta, lukuunottamatta Meher Alia, joka oli
+välttänyt tuhon, mutta menettänyt järkensä.
+
+Minä kysyin: "Eikö minulla ole mitään pelastumisen mahdollisuutta?"
+Vanhus vastasi: "On yksi ainoa keino, mutta se on erittäin vaikea.
+Minä ilmoitan sen teille, mutta sitä ennen teidän tulee kuulla tarina
+eräästä persialaistytöstä, joka aikoinansa eli tuossa nautinnon
+kartanossa. Eriskummaisempaa ja sydäntäsärkevämpää murhenäytelmää ei
+ole tämän maan päällä milloinkaan nähty." --
+
+Samassa kantajat ilmoittivat junan saapuvan. Niin pian? Me kokosimme
+kiireesti tavaramme junan tullessa asemalle. Eräs englantilainen
+herrasmies, joka nähtävästi oli vast'ikään herännyt unestansa, katseli
+ensimmäisen luokan vaunun ikkunasta yrittäen saada selkoa aseman
+nimestä. Matkakumppanimme havaittuansa hän huudahti: "Hei!" ja kutsui
+hänet omaan osastoonsa. Me, joka matkustimme toisessa luokassa, emme
+saaneet tilaisuutta ottaa selkoa siitä, kuka mies oli, enempää kuin
+siitäkään, miten hänen tarinansa päättyi.
+
+Minä sanoin: "Mies nähtävästi piti meitä houkkioina ja petteli meitä
+piloillaan. Tarina on pelkkää keksintöä alusta loppuun asti." Seuraava
+kiista johti elinkautiseen välienrikkoutumiseen minun ja teosofisen
+sukulaiseni kesken.
+
+
+
+
+VOITTO
+
+
+Hän oli prinsessa Adzhita. Ja kuningas Narajanin hovirunoilija ei ollut
+milloinkaan häntä nähnyt. Lausuessaan kuninkaalle uutta runoelmaansa
+hän aina koroitti ääntänsä senverran, että se kuului salia kiertävillä
+peitetyillä parvekkeilla olevien näkymättömien kuulijoiden korvaan. Hän
+lähetti laulunsa kohti sitä saavuttamattomissa olevaa tähtien maailmaa,
+missä se kiertotähti, joka vallitsi hänen kohtaloitansa, loisti
+tuntemattomana ja katsetta piillen.
+
+Jokin varjo saattoi häämöttää hänen silmiinsä verhon takaa. Hänen
+korviinsa saattoi kantautua kaukaa jokin hiljainen helinä, joka sai
+hänet uneksimaan nilkoista ja niiden joka askelella laulavista pienistä
+kultaisista kellosista. Ah, ne sirot rusojalat koskettelivat maan
+tomua niinkuin Jumalan armo langennutta! Runoilija oli ne nostanut
+alttarille, sydämeensä, missä hänen syntyvä laulunsa noudatteli noiden
+kultaisten tiukujen säveliä. Hän tiesi aina varsin varmasti, kenen
+varjo verhon takaa häämötti ja kenen nilkkatiukujen helinä sekaantui
+hänen sydämensä tykytykseen.
+
+Mandzhari, prinsessan kamarineito, kulki virralle mennessään runoilijan
+asunnon ohi ja muisti joka päivä salavihkaa vaihtaa muutamia
+sanoja hänen kanssaan. Havaitessaan tien autioksi ja maan hämäriin
+verhoutuneeksi hän astui rohkeasti runoilijan huoneeseen ja istui hänen
+mattonsa kulmalla. Harson väri ja hiuksiin pistetty kukka osoittivat
+hänen pukeutuneen hieman tavallista huolellisemmin.
+
+Ihmiset hymyilivät ja kuiskailivat, ja heitä ei sopinutkaan siitä
+moittia. Runoilija Shekhar näet ei milloinkaan huolinut salata sitä
+tosiasiaa, että nämä kohtaukset olivat hänelle ilmeiseksi iloksi.
+
+Tytön nimi merkitsi _kukkaskiehkuraa_. Tavalliselle kuolevaiselle
+se epäilemättä oli riittävän suloinen. Mutta Shekhar lisäsi nimeä
+omalla tavallansa: hän nimitti neitoa Kevätkukkasten kiehkuraksi. Ja
+tavalliset kuolevaiset ne pudistelivat päätänsä ja sanoivat: Jopa nyt
+jotakin!
+
+Runoilijan laulamissa kevätlauluissa kevätkukkasten kiehkuraa
+lakkaamatta ylistettiin. Kuningas vilkutti ja hymyili sen kuullessaan,
+ja runoilija hymyili puolestaan hänkin.
+
+Kuningas saattoi häneltä tiedustella: "Onko mehiläisen tehtävänä
+ainoastaan kevään kartanolla hyriseminen?"
+
+Runoilija vastasi: "Ei, sen pitää lisäksi imeä hunajaa kevätkukkasten
+kiehkurasta."
+
+Silloin kaikui nauru kuninkaan salissa. Ja kerrottiinpa, että prinsessa
+Adzhitakin nauroi nähdessään neitonsa omaksuvan runoilijan hänelle
+antaman nimen, ja Mandzhari oli sydämestään iloinen.
+
+Niin tosi ja väärä maailmassa toisiinsa sekaantuvat -- ja siihen, mitä
+Jumala luo, ihminen lisää omat koristeensa.
+
+Vain se oli puhdasta totta, mitä runoilija lauloi. Aiheena oli Krishna,
+rakastava jumala, ja Radha, rakastettu, Ikuinen Mies ja Ikuinen Nainen,
+suru, joka juontuu aikojen alusta, ja ilo, jolla ei ole loppua.
+Näiden laulujen totuuden todisti sisimmässä sydämessään jokainen,
+kerjäläisestä kuninkaaseen asti. Runoilijan laulut elivät kaikkien
+huulilla. Kuun vähänkin kimmeltäessä ja suvituulen vienoimminkin
+hengittäessä hänen laulunsa helkkyivät ilmoille ikkunoista ja
+pihamailta, purjevenheistä ja maantien puitten varjosta, lukemattomien
+äänien kantamina.
+
+Niin päivät kuluivat onnellisesti. Runoilija lausuili, kuningas
+kuunteli, muut kuulijat osoittivat suosiotansa, Mandzhari kulki yhä
+edelleenkin runoilijan asunnon ohi virralle mennessään -- parvekkeen
+verhon takaa väikkyi näkyviin varjo, ja kaukaa kuului pienten
+kultaisten kellosten helinä.
+
+Juuri niihin aikoihin lähti kotoansa etelästä valloitusretkellensä
+eräs runoilija. Hän saapui kuningas Narajanin luo Amarapurin
+kuningaskuntaan. Hän seisoi valtaistuimen edessä ja lausui säkeitä
+kuninkaan ylistykseksi. Hän oli matkallansa haastanut kilpasille kaikki
+hovirunoilijat, ja hänen voittokulkunsa oli ollut keskeytymätön.
+
+Kuningas otti hänet vastaan kunnioittavasti ja virkkoi: "Runoilija,
+minä lausun sinut tervetulleeksi."
+
+Pundarik, runoilija, vastasi ylpeästi: "Valtias, minä vaadin sotaa."
+
+Shekhar, kuninkaan hovirunoilija, ei tietänyt, kuinka uskaltaisi käydä
+runolliseen taisteluun. Yöllä hän ei päässyt uneen. Pimeässä ahdisteli
+hänen mielikuvitustansa kuuluisan Pundarikin valtava hahmo, hänen
+käyrämiekkaa muistuttava nenänsä ja korskasti kallistettu päänsä.
+
+Shekhar astui seuraavana aamuna areenalle vapisevin sydämin.
+Istuinpaikat olivat yltympäri täynnä kuulijoita ja katselijoita.
+
+Runoilija tervehti kilpakumppaniansa hymyillen ja kumartaen. Pundarik
+vastasi tervehdykseen hieman päätänsä nyökäyttämällä ja kääntyi
+merkitsevästi hymyillen silmäilemään ihastelevien seuralaistensa
+joukkoa.
+
+Shekhar loi silmäyksen kohti korkeata peitettyä parveketta ja tervehti
+mielessään sydämensä valtiatarta lausuen itsekseen: "Jos minä suoriudun
+voittajana tämän päivän taistelusta, niin sinun voitollinen nimesi on
+tuleva koroitetuksi kunniaan ja kirkkauteen."
+
+Torvi soi. Väkijoukko nousi seisaalleen ja huusi voittoa kuninkaalle.
+Avaraan valkoiseen viittaan puettu kuningas saapui saliin hitain
+askelin, kuin syksyn vyöryvä pilvi, ja istuutui valtaistuimellensa.
+
+Pundarik nousi, ja laaja sali hiljeni. Pää kohotettuna ja rinta
+korkeana hän alkoi ukkosäänin lausua kuningas Narajanin ylistystä.
+Hänen sanansa murtuivat salin seiniin kuin meren valtavat mainingit
+ja tuntuivat tärisyttävän kuuntelevien kylkiluita. Kun hän siinä
+taidokkaasti luetteli Narajanin nimen eri merkityksiä ja kutoi jokaisen
+nimeen kuuluvan kirjaimen säkeittensä verkkoon kaikenlaisia yhdistelmiä
+käytellen, niin hänen hämmästyneet kuulijansa tuskin kykenivät
+hengittelemään.
+
+Vielä muutamia minuutteja senjälkeen, kun hän jo oli istuutunut, hänen
+äänensä kaiku värisi kuninkaan linnan lukemattomissa pylväissä ja
+tuhansissa sanattomissa sydämissä. Oppineet professorit, joita oli
+saapunut kaukaisista maista, kohottivat oikeata kättänsä ja huusivat:
+Hyvä!
+
+Kuningas loi silmäyksen Shekharin kasvoihin, ja Shekhar puolestaan
+kohotti hetkiseksi kärsivän katseensa valtiaaseensa ja nousi sitten
+niinkuin haavoittunut hirvi ajajien lähetessä. Hänen kasvonsa olivat
+kalpeat, hänen ujoutensa melkein naisellinen; hänen hento, nuorekas
+vartalonsa näytti olevan valmis helisemään soittimena vähimmästäkin
+kosketuksesta, niinkuin kiinteästi viritetty vina.
+
+Hänen päänsä oli painuksissa, hänen äänensä kaikui heikkona, kun hän
+aloitti. Muutamat ensimmäiset säkeet olivat tuskin kuuluvat. Sitten hän
+hitaasti kohotti päätänsä, ja hänen kirkas, pehmeä äänensä nousi kohti
+taivasta niinkuin värähtelevä tulenliekki. Hän aloitti esittämällä
+muinaisten aikojen hämäriin häipyvää kuninkaallisen suvun historiaa ja
+kuvaili sitä aina nykyisiin aikoihin asti kertoen sen lakkaamattomasta
+urhoollisuudesta ja verrattomasta ylevämielisyydestä. Hän kiinnitti
+katseensa kuninkaan kasvoihin, ja kuningassukuun kohdistuva kansan syvä
+ja ilmilausumaton rakkaus kohosi kuin suitsutuksena hänen laulussaan
+kietoen valtaistuinta joka puolelta. Ennen istuutumistansa hän lausui
+viimeisiksi sanoikseen: "Valtiaani, toiset voinevat leikkiä paremmin
+sanoilla, mutta kukaan ei rakasta sinua hartaammin kuin minä."
+
+Kuulijoiden silmät olivat kyynelten vallassa, ja kiviseinissä kaikuivat
+voitonhuudot.
+
+Tuota kansanomaista tunteenpurkausta pilkaten, ylväästi päätänsä
+pudistaen ja ivallisesti hymyillen Pundarik nousi ja sinkosi
+kuuntelijoille kysymyksen: "Onko olemassa mitään sanoja korkeampaa?"
+Samassa sali jo jälleen hiljeni.
+
+Sitten hän ihmeteltävää oppineisuutta osoittaen todisti, että alussa
+oli Sana ja että Sana oli Jumala. Hän keräsi valtavan määrän pyhien
+kirjojen lausumia ja rakensi Sanalle alttarin, jonka varassa se kohosi
+kaikkea muuta taivaassa ja maan päällä olevaa korkeammalle. Hän toisti
+kysymyksensä valtavin äänin: "Onko olemassa mitään sanoja korkeampaa?"
+
+Hän silmäili ylpeästi ympärillensä. Kukaan ei uskaltanut ottaa vastaan
+hänen haastettansa, ja hän istuutui verkalleen, niinkuin jalopeura,
+joka on vast'ikään saanut uhristansa täyden aterian. Oppineet huusivat:
+Hyvä! Kuningas vaikeni ihmetellen, ja runoilija Shekhar tunsi itsensä
+ihan mitättömäksi tuon hämmästyttävän oppineisuuden rinnalla.
+Laulukilpailu oli siltä päivältä lopussa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana päivänä Shekhar aloitti laulunsa. Se oli niiltä ajoilta,
+jolloin lemmenhuilun sävelet ensimmäisen kerran saivat väräjöimään
+Vrindan metsän liikkumatonta ilmaa. Paimennaiset eivät tietäneet,
+kuka oli soittelija ja mistä soitanto kuului. Toisinaan se näytti
+tulevan suvituulen sydämestä ja toisinaan pilvenhaituvista, jotka
+väikkyivät kukkulan laella. Se toi kutsuvia viestejä auringonnousun
+maasta, ja sen huokauksessa asui päivänlaskun viimeinen haikeus. Tähdet
+tuntuivat olevan sävelaukkoina soittimessa, joka upotti sointuihinsa
+yön unelmat. Sävelet tuntuivat purkautuvan yht'äkkiä esiin kaikilta
+tahoilta, vainioilta ja lehdoista, varjoisilta kujilta ja yksinäisiltä
+poluilta, taivaan heleästä sinestä ja nurmen nuoresta vihreydestä. He
+eivät tietäneet sen tarkoitusta eivätkä löytäneet sanoja ilmaistakseen
+sydämensä kaipausta. Kyynelet täyttivät heidän silmänsä, ja heidän
+elämänsä näytti ikävöivän kuolemaa tuhoojaksensa.
+
+Shekhar unohti kuulijansa, unohti voimain mittelyn vastustajansa
+kanssa. Hän seisoi siinä yksinään ajatustensa keskellä, jotka humisivat
+ja värisivät hänen ympärillänsä niinkuin lehdet suvituulessa, ja lauloi
+Huilulauluansa. Hänen mielessään oli näkynä kuva, joka oli saanut
+hahmonsa varjoleikistä, ja etäisten askeleiden aiheuttama hiljainen
+helinä.
+
+Hän istuutui. Kuulijoita värisytti sanomattoman ilon alakuloinen
+tunto, rajaton ja epämääräinen, ja he unhottivat osoittaa hänelle
+suosiotansa. Tuon tunnon häivyttyä Pundarik astui valtaistuimen eteen
+ja haastoi kilpakumppaninsa määrittelemään, kuka tuo Rakastaja oli ja
+kuka oli Rakastettu. Hän silmäili pöyhkeästi ympärillensä, hymyili
+seuralaisilleen ja kysyi sitten uudelleen: "Kuka on Krishna, rakastaja,
+ja kuka on Radha, rakastettu?"
+
+Sitten hän alkoi eritellä noiden nimien juuria -- ja niiden merkitysten
+erilaisia selityksiä. Hän esitti erinomaisen taitavasti hämmästyneelle
+kuulijakunnalle kaikkien metafyysillisten koulukuntien teorioihin
+sisältyvät vaikeudet. Hän erotti jokaisen noihin nimiin sisältyvän
+kirjaimen naapureistansa ja ahdisti niitä sitten vääjäämättömällä
+logiikallansa, kunnes ne merkityksettöminä putosivat maan tomuun.
+Sitten hän ne jälleen nosti ja sommitteli niistä uuden merkityksen,
+jota ovelinkaan sanansaivartelija ei ollut milloinkaan ennen keksinyt.
+
+Oppineet olivat haltioissaan. He osoittivat äänekkäästi suosiotansa,
+ja yleisö noudatti heidän esimerkkiänsä erehtyen uskomaan, että olivat
+sinä päivänä nähneet ihmeellisen älyn repivän hajalle viimeisenkin
+totuutta salaavan verhon kappaleen. Hänen suunnattoman taidonnäytteensä
+suoritus hurmasi heidät siinä määrin, että he unohtivat itseltänsä
+kysyä, oliko sen takana mitään totuutta.
+
+Kuninkaan mieli oli täynnä ihmettelyä. Koko ilmakehä oli nyt puhdas
+musiikin haaveista, ja ympäröivä maailma näytti ihan toisenlaiselta
+kuin ennen: nuoren raikkaan nurmen sijalla oli vankka valtatie,
+murskatulla kivellä tasoitettu ja lujitettu.
+
+Yleisön mielestä heidän oma runoilijansa näytti pelkältä poikaselta
+verrattuna tähän jättiläiseen, joka asteli aivan vaivattomasti raivaten
+joka askelella tieltänsä vaikeuksia sanojen ja ajatusten maailmassa. He
+tajusivat ensi kerran selvästi, että heidän Shekharinsa kirjoittamat
+runoelmat olivat typerän yksinkertaisia ja että oikeastaan oli pelkkä
+sattuma, etteivät he itse olleet niitä sepittäneet. Ne eivät olleet
+uusia, vaikeita, opettavia eivätkä tarpeellisiakaan.
+
+Kuningas yritti yllyttää runoilijaansa terävillä katseillaan, yritti
+vaieten yllyttää häntä viimeiseen ponnistukseen. Mutta Shekhar ei ollut
+tietävinään, istuihan vain paikallaan.
+
+Kuningas vihastui ja astui valtaistuimeltansa -- riisui helmikäätynsä
+ja laski sen Pundarikin päähän. Kaikki salissa-olijat osoittivat
+äänekkäästi suosiotansa. Parvekkeelta kuului hiljaista hameiden kahinaa
+ja kultaisten vyötiukujen helinää. Shekhar nousi paikaltansa ja lähti
+salista.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kuun kavennut sirppi tuskin ollenkaan valaisi tummaa yötä. Shekhar,
+runoilija, otti käsikirjoituksensa hyllyistänsä ja keräsi ne lattialle.
+Eräät niistä sisälsivät hänen varhaisimpia teoksiansa, jotka hän oli
+melkein unohtanut. Hän käänteli sivuja lukien kohdan sieltä, toisen
+täältä. Ne näyttivät kaikki hänestä vaivaisilta ja jokapäiväisiltä --
+pelkkiä sanoja ja lapsellisia soinnutteluja!
+
+Hän repi kappaleiksi kirjan toisensa jälkeen, heitti ne tulikattilaan
+ja virkkoi: "Sinulle, sinulle, minun ihanaiseni, minun tuleni! Sinä
+olet palanut minun sydämessäni kaikkina näinä turhina vuosina. Jos
+elämäni olisi kultakappale, niin se kestäisi koettelemuksensa siitä
+kirkastuen, mutta se onkin vain tallattua nurmea, ruohoa, josta ei jää
+jäljelle muuta kuin tämä kourallinen tuhkaa."
+
+Yön hetket kuluivat. Shekhar avasi huoneensa ikkunat. Hän levitti
+vuoteellensa valkoisia lempikukkiansa, jasmiineja, tuberosia ja
+päivänkukkia, toi makuuhuoneeseensa kaikki asunnostaan löytämänsä
+lamput ja sytytti ne. Sitten hän sekoitti hunajaan jonkin myrkyllisen
+juuren ydinmehua, joi sen ja painautui vuoteeseensa.
+
+Käytävästä oven ulkopuolelta kuului kultaisten nilkkatiukujen helinä,
+ja ilmanhenki toi huoneeseen vienon tuoksun.
+
+Runoilija lepäsi vuoteessaan silmiänsä avaamatta ja lausui:
+"Valtiattareni, oletteko vihdoin palvelijaanne armahtanut ja tullut
+hänen luoksensa?"
+
+Lempeä ääni kuului vastaavan: "Runoilijani, minä olen tullut."
+
+Shekhar avasi silmänsä -- ja näki vuoteensa vieressä naishahmon.
+
+Hänen näkönsä oli käynyt himmeäksi. Ja hänestä tuntui siltä, kuin se
+varjon väikkeestä luotu kuva, jota hän oli aina säilyttänyt alttarilla
+sydämensä syvimmässä, olisi hänen viimeisenä hetkenänsä astunut
+ulkoiseen maailmaan näkemään hänen kasvojansa.
+
+Nainen lausui: "Minä olen prinsessa Adzhita."
+
+Runoilija nousi ankarin ponnistuksin istualleen.
+
+Prinsessa kuiskasi hänen korvaansa: "Kuningas ei ole kohdellut teitä
+oikeudenmukaisesti. Kilpataiston voittaja olette te, minun runoilijani,
+ja minä olen tullut kruunaamaan teitä voiton kruunulla."
+
+Hän otti kaulaltansa kukkaseppelen ja laski sen hänen hiuksillensa, ja
+runoilija vaipui vuoteeseensa kuoleman koskettamana.
+
+
+
+
+OLIPA KERRAN KUNINGAS
+
+
+"Olipa kerran kuningas."
+
+Kun olimme lapsia, emme ollenkaan halunneet tietää, kuka sadun kuningas
+oli. Samantekevää, oliko hänen nimensä Shiladitja vai Shaliban, asuiko
+hän Kashissa vai Kanaudzhissa. Seitsenvuotiaan poikasen sydämen sai
+sykähtelemään, ilosta sykähtelemään tämä totuuksista korkein, tämä
+kaikkien todellisuuksien todellisuus: "Olipa kerran kuningas."
+
+Nykyisen ajan lukijat ovat paljoa tarkempia ja vaateliaampia.
+Kuullessaan tarinan alkavan siten he kohta paneutuvat kriitillisiksi
+ja epäluuloisiksi. He suuntaavat tieteen valonheittäjän tarumaiseen
+hämäryyteen ja tiedustelevat: "Mikä kuningas?"
+
+Tarinain-kertojat ovat hekin muuttuneet paljoa täsmällisemmiksi.
+He eivät enää tyydy vanhaan epämääräiseen "Olipa kerran kuningas",
+vaan omaksuvat syvästi oppineen ilmeen ja aloittavat: "Olipa kerran
+kuningas, jonka nimi oli Adzhatasatru."
+
+Nykyaikaisen lukijan uteliaisuus ei kumminkaan ole niin helposti
+tyydytetty. Hän silmäilee tarinankertojaa tieteellisten silmälasiensa
+läpi ja kysyy jälleen: "Mikä Adzhatasatru?"
+
+"Jokainen koulupoika tietää", jatkaa silloin tarinoitsija,
+"että Adzhatasatruja on ollut kolme. Ensimmäinen heistä syntyi
+kahdennellakymmenennellä vuosisadalla ennen Kristusta ja kuoli aivan
+pienenä, kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäisenä. Valitan kovin,
+että on mahdotonta löytää mistään luotettavasta lähdekirjasta hänen
+hallitustansa koskevia tietoja. Toisen Adzhatasatrun historioitsijat
+tuntevat paremmin. Jos katsotte Historiallisesta tietosanakirjasta..."
+
+Näin pitkälle ehdittyä nykyaikaisen lukijan epäilykset ovat haihtuneet.
+Hän tuntee voivansa varmasti luottaa tarinoitsijaansa. Hän ajattelee:
+"Nytpä saamme tutustua tarinaan, joka on sekä opettava että hyödyttävä."
+
+Kuinka mielellämme me pettelemmekään itseämme! Meissä on kaikissa
+salainen pelko, että meitä voidaan pitää tietämättöminä. Ja loppujen
+lopuksi me sittenkin päädymme tietämättömyyteen, joskin pitkiä
+kiertoteitä kulkien.
+
+Englantilainen sananlasku sanoo: "Jos et minulta kysy, niin minä en
+sinulle valehtele." Seitsenvuotias satua kuunteleva poika ymmärtää tuon
+täydellisesti: hän pidättyy kysymästä satua kerrottaessa. Niin ollen
+sen puhdas ja kaunis epätodellisuus pysyy paljaana ja viattomana kuin
+vastasyntynyt lapsonen, läpikuultoisena kuin itse totuus, kirkkaana
+kuin raikas lähteensilmä. Meidän nykyaikaisten esittämän mahtipontisen
+ja oppineen valheen sitävastoin täytyy varjella todellinen olemuksensa
+koristeltuna ja peitettynä. Ja jos missään kohdassa ilmenee
+vähäisinkään petoksen tirkistysreikä, niin lukija kääntyy pois
+vastenmielisyyttä teeskennellen, ja tekijä menettää maineensa.
+
+Nuoruudessamme me tajusimme kaikki kauniit asiat ja keksimme sadun
+kauneudet oman pettämättömän tietomme nojalla. Me emme milloinkaan
+välittäneet niin hyödyttömästä asiasta kuin tiede. Me välitimme vain
+totuudesta. Ja meidän turmeltumattomat pienet sydämemme tiesivät hyvin,
+missä Totuuden kristallipalatsi sijaitsi ja miten sinne päästiin.
+Nykyjään edellytetään, että kirjoitamme kokonaisia sivuja tosiasioita,
+vaikka totuus onkin vain tämä:
+
+"Olipa kerran kuningas."
+
+Minä muistan varsin hyvin sen illan Kalkuttassa, jolloin satu sai
+alkunsa. Oli satanut ja myrskynnyt lakkaamatta. Koko kaupunki oli
+tulvan vallassa. Meidänkin kadulla oli vettä polveen saakka. Minä
+toivoin hartaasti, olinpa melkein vakuutettukin, ettei opettajani
+pääsisi sinä iltana tulemaan. Minä istuin jakkaralla kuistikon
+etäisessä kulmassa ja katselin kadulle. Sydämeni tykytti yhä
+kiivaammin. Minä kiinnitin katseeni alinomaa sateeseen, ja kun se
+alkoi laantua, minä rukoilin niin hartaasti kuin osasin: "Hyvä Jumala,
+anna sataa rankemmin puoli kahdeksaan asti". Minä näet uskoin,
+ettei sateella ollut mitään muuta tehtävää kuin suojella eräänä
+iltana jossakin Kalkuttan sokkelossa istuvaa poikasta opettajan
+kauhistuttavista kynsistä.
+
+Ellei rukoukseni liene ollut syynä, esti joka tapauksessa karkeampi
+luonnonlaki sadetta taukoamasta.
+
+Mutta opettajaani se valitettavasti ei estänyt tulemasta.
+
+Määrättynä hetkenä minä näin hänen sateenvarjonsa sukeltavan esiin
+kadun käänteestä. Toivon suuri saippuakupla särkyi, ja sydämeni tuntui
+pakahtuvan. Jos kuoleman jälkeen tulee vastaava rangaistus rikokselle,
+niin varmaa on, että opettajani syntyy minuna ja minä synnyn
+opettajanani.
+
+Kohta hänen sateenvarjonsa nähtyäni minä juoksin äitini huoneeseen.
+Äitini ja isoäitini istuivat toisiansa vastapäätä pelaten korttia
+lampun valossa. Minä syöksyin huoneeseen, heittäydyin vuoteeseen äitini
+luo ja sanoin:
+
+"Äiti rakas, opettaja on tullut, ja minun päätäni särkee kovin; enkö
+pääse tänään vapaaksi?"
+
+Minä toivon, ettei yhdenkään lapsosen sallita lukea tätä tarinaa,
+ja luotan ehdottomasti siihen, ettei sitä sijoiteta koulujen oppi-
+tai lukukirjoihin. Minä näet menettelin kovin huonosti enkä saanut
+minkäänlaista rangaistusta. Päinvastoin: jumalattomuuteni menestyi
+erinomaisesti.
+
+Äitini sanoi minulle: "Olkoon menneeksi" ja lisäsi, palvelijattaren
+puoleen kääntyen: "Sano opettajalle, että hän saa lähteä takaisin."
+
+Oli aivan selvää, ettei äiti pitänyt sairauttani kovin vakavana, koska
+hän jatkoi peliänsä sen enempää asiasta välittämättä. Minä puolestani
+puskin pääni pielukseen ja nauroin mieleni hyväksi. Me ymmärsimme
+toisemme täydellisesti, äitini ja minä.
+
+Mutta jokainen varmaan tietää, kuinka vaikeata on seitsenvuotiaan
+poikasen kauan teeskennellä sairautta. Suunnilleen minuutin kuluttua
+minä kävin ahdistamaan isoäitiäni: "Mummo, kerrohan minulle satu."
+
+Minun täytyi pyytää moneen kertaan. Mummo ja äiti jatkoivat peliänsä
+minusta ollenkaan huolimatta. Vihdoin sanoi äiti: "Olehan hiljaa,
+lapsi. Odota kunnes olemme päättäneet pelimme." Mutta minä pyysin
+pyytämistäni: "Mummo, kerro minulle satu." Äidille minä annoin
+sen neuvon, että hän voi päättää pelin huomenna -- nyt hänen piti
+välttämättä sallia isoäidin kertoa minulle satu.
+
+Vihdoin äiti heitti kortit käsistään ja virkkoi: "On parasta, että
+teet mitä hän pyytää. Minä en hänestä selviydy." Hän kenties johtui
+ajattelemaan, ettei hänellä itsellänsä olisi huomenna ikävystyttävää
+opettajaa, kun minun sitävastoin oli jälleen siedettävä tuhmia
+oppituntejani.
+
+Äidin myönnyttyä minä syöksyin mummon luo, tartuin hänen käteensä
+ja ihastuneena hypähdellen vedin hänet moskiittiverkkoni suojaan
+vuoteelle. Minä syleilin innoissani pielusta, hyppelin edestakaisin ja
+hieman tyynnyttyäni sanoin: "No, mummo, annahan kuulua!"
+
+Mummo jatkoi: "Ja kuninkaalla oli kuningatar." Alku oli hyvä. Hänellä
+oli vain yksi.
+
+Satujen kuninkailla on yleensä kuningattaria runsaat määrät. Ja kohta,
+kun kuulemme, että kuningattaria on kaksi, sydämemme alkaa masentua.
+Toinen niistä on varmaan onneton. Mutta mummon sadussa tuo vaara oli
+vältetty. Kuninkaalla oli yksi ainoa kuningatar.
+
+Sitten saamme kuulla, ettei kuninkaalla ollut poikaa. Seitsenvuotiaana
+minä en ymmärtänyt, miksi tuosta huolisi, vaikka ei poikaa ollutkaan.
+Saattoihan hän olla pelkäksi vastukseksi.
+
+Ei hämmästytä meitä kovin sekään, kun kuulemme kuninkaan lähteneen
+metsän yksinäisyyteen harjoittamaan lihankidutusta saadakseen pojan.
+Yksi ainoa asia olisi voinut saada minut pakenemaan metsään: halu
+vapautua opettajastani!
+
+Niin kuningas jätti kotiin kuningattaren ja pienen tyttärensä, joka
+kasvoi kauniiksi prinsessaksi.
+
+Kuluu kaksitoista vuotta, ja kuningas jatkaa ankaroita harjoituksiansa
+koko tuona aikana milloinkaan ajattelematta kaunista tytärtänsä.
+Prinsessa on ehtinyt nuoruutensa täyteen kukoistukseen. Naimaikä
+on jo ohi, mutta kuningasta ei kuulu palaavaksi. Ja kuningatar on
+suruun menehtyä ja huutaa: "Pitääkö minun rakkaan tyttäreni kuolla
+naimattomana? Voi minua! Kuinka kova onkaan kohtaloni."
+
+Sitten kuningatar lähetti miehiä kuninkaan luo vakavasti kehoittamaan
+häntä palaamaan yhdeksi ainoaksi yöksi ja nauttimaan yhden ainoan
+aterian palatsissaan. Ja kuningas suostui.
+
+Kuningatar keitti omin käsin ja mitä huolellisimmin kuusikymmentäneljä
+eri ruokalajia, valmisti odotetulle santelipuisen istuimen ja järjesti
+ruoan kultaisiin kulhoihin ja hopeisiin maljoihin. Prinsessan oli
+määrä seisoa istuimen takana, kädessään viuhka, riikinkukonsulista
+valmistettu. Kaksitoistavuotisen poissaolonsa jälkeen kuningas palasi
+taloonsa, ja prinsessa häilytti viuhkaa kirkastaen koko huoneen
+kauneudellansa. Kuningas silmäili tyttärensä kasvoja ja unohti nauttia
+ruokia.
+
+Vihdoin hän kysyi kuningattareltansa: "Kuulehan, kuka on tuo tyttö,
+jonka kauneus loistaa kuin jumalattaren kultainen kuva? Kenen tytär hän
+on?"
+
+Kuningatar löi otsaansa ja huudahti: "Voi, kuinka onneton on kohtaloni!
+Etkö tunne omaa tytärtäsi?"
+
+Kuningas hämmästyi kovin. Vihdoin hän sanoi: "Pieni tyttäreni on
+kasvanut naiseksi."
+
+"Kuinkapa muuten?" virkkoi kuningatar huoaten. "Etkö tiedä, että on
+kulunut kaksitoista vuotta?"
+
+"Miksi et ole häntä naittanut?" kysyi kuningas.
+
+"Sinä olit poissa", vastasi kuningatar, "ja kuinka olisinkaan löytänyt
+hänelle sopivan puolison?"
+
+Kuningas kovin kiihtyi. "Ensimmäisen miehen, jonka näen huomenna
+palatsista lähtiessäni, tulee hänet naida."
+
+Prinsessa häilytteli yhä sulkaviuhkaansa, ja kuningas päätti ateriansa.
+
+Seuraavana aamuna palatsista lähtiessään kuningas näki erään bramaanin
+pojan keräämässä risuja metsästä palatsin porttien ulkopuolelta. Poika
+oli suunnilleen seitsemän tai kahdeksan vuoden ikäinen.
+
+Kuningas lausui: "Minä naitan hänelle tyttäreni."
+
+Kukapa voi vastustaa kuninkaan käskyä. Poika kutsuttiin heti, ja hän ja
+prinsessa vaihtoivat hääseppeleitä.
+
+Siihen asti ehdittyä minä painauduin viisaan mummoni kupeeseen ja
+tiedustelin häneltä innokkaasti: "Entä sitten?"
+
+Sydämeni syvyydessä oli harras halu päästä itse tuon onnellisen
+seitsenvuotiaan risujenkerääjän sijaan. Sade humisi illan
+hiljaisuudessa. Vuoteeni vieressä oleva savilamppu tuskin paloi. Mummon
+ääni hyrisi hänen siinä satua kertoessaan. Ja kaikki nämä seikat saivat
+herkästi uskovassa sydämessäni syntymään sen ajatuksen, että minä olin
+joskus aamun hämärissä keräillyt risuja jonkun tuntemattoman kuninkaan
+valtakunnassa, ja kohtapa olimme vaihtaneet seppeleitäkin, minä ja
+prinsessa, suloinen kuin Kauneuden jumalatar. Hänellä oli hiuksissaan
+kultainen side ja kultaiset renkaat korvissaan. Hänen kaulakäätynsä
+ja rannerenkaansa olivat kultaiset, kultaiset vitjat kiersivät hänen
+vyötäisiänsä, ja hänen nilkoissaan helisivät kultaiset tiukurenkaat.
+
+Jos isoäitini olisi ollut kirjailija, kuinka paljon selityksiä
+hänen olisikaan pitänyt antaa tämän pienen tarinan johdosta!
+Ensinnäkin kysyisi jokainen, miksi kuningas jäi metsän yksinäisyyteen
+kahdeksitoista vuodeksi. Toiseksi: minkätähden kuninkaantytär ei
+joutunut sinä aikana naimisiin? Asiaa pidettäisiin mielettömänä.
+
+Ja jos olisikin päästy niin pitkälle ilman riitaa, niin naimisiinmenon
+johdosta joka tapauksessa syntyisi kova meteli. Ensinnäkään siitä ei
+tullut mitään. Toiseksi: kuinka voi tulla kysymykseenkään naimaliitto
+sotilaskastiin kuuluvan prinsessan ja papilliseen bramaanikastiin
+kuuluvan pojan kesken? Hänen lukijansa olisivat heti ajatelleet hänen
+salaa saarnaavan yhteiskunnallisia perintätapojamme vastaan ja olisivat
+kirjoittaneet kirjeitä sanomalehtiin.
+
+Niinpä rukoilenkin, että isoäitini syntyisi jälleen isoäidiksi ja ettei
+kohtalon kirous saisi häntä syntymään maailmaan onnesta osattomaksi
+jääneen tyttärenpoikansa hahmossa.
+
+Sydän iloa ja ihastusta sykähdellen minä senvuoksi kysyin mummolta:
+"Entä sitten?"
+
+Mummo jatkoi: Sitten prinsessa kovin murheellisena otti mukaansa
+pienen puolisonsa, rakennutti suuren palatsin, jossa oli seitsemän
+sivurakennusta, ja alkoi hellästi vaalia puolisoansa.
+
+Minä hypähtelin vuoteessani, tartuin vieläkin lujemmin pielukseen ja
+kysyin: "Entä sitten?"
+
+Mummo jatkoi: Pieni poika kävi koulua ja oppi opettajiltansa paljon
+asioita, ja kun hän kasvoi suuremmaksi, hänen toverinsa alkoivat
+häneltä tiedustella: "Kuka on se kaunis nainen, joka asuu kanssasi
+siinä palatsissa, jossa on seitsemän sivurakennusta?"
+
+Bramaaninpoika oli halukas tietämään, kuka hän oli. Hän muisti vain
+eräänä päivänä olleensa risuja keräämässä ja joutuneensa kokemaan
+ankaraa hämminkiä. Mutta kaikki tuo oli tapahtunut niin kauan sitten,
+ettei hän voinut mitään selvästi muistaa.
+
+Niin kului neljä tai viisi vuotta. Hänen kumppaninsa kyselivät häneltä
+alinomaa: "Kuka on se kaunis nainen, joka asuu seitsensiipisessä
+palatsissa?" Ja bramaaninpoika koulusta palatessaan virkkoi
+murheellisena prinsessalle: "Minun toverini kyselevät aina, kuka on se
+nainen, joka asuu seitsensiipisessä palatsissa, ja minä en tiedä heille
+mitään vastata. Sanohan, sano minulle kuka olet!"
+
+Prinsessa vastasi: "Jääköön toistaiseksi. Minä sanon sen sinulle
+tuonnempana." Ja bramaaninpoika kysyi joka päivä uudelleen: "Kuka sinä
+olet?" Ja prinsessa vastasi yhä: "Jääköön toistaiseksi. Minä sanon sen
+sinulle tuonnempana." Niin kului jälleen neljä tai viisi vuotta.
+
+Vihdoin bramaaninpoika kävi kovin kärsimättömäksi ja sanoi: "Kaunis
+nainen, ellet tänään minulle sano, kuka olet, niin minä lähden pois
+tästä seitsensiipisestä palatsista." Prinsessa vastasi: "Minä sanon sen
+sinulle varmaan huomenna."
+
+Seuraavana päivänä, koulusta palattuansa, bramaaninpoika pyysi:
+"Sanohan minulle nyt kuka olet." Prinsessa vastasi: "Minä sanon sen
+sinulle illallisen jälkeen, kun olet vuoteessasi."
+
+Bramaaninpoika sanoi: "Hyvä on", ja alkoi laskea tunteja yötä
+odottaessaan. Ja prinsessa puolestaan sirotteli valkoisia kukkia
+kultaiselle vuoteelle, sytytti kultaisen lampun, jossa paloi tuoksuva
+öljy, pukeutui ihmeen kauniiseen siniseen pukuun ja alkoi laskea
+tunteja yötä odottaessaan.
+
+Päätettyään sinä iltana ateriansa, jota oli kiihtymyksensä vuoksi
+tuskin ollenkaan voinut nauttia, hänen puolisonsa, bramaaninpoika,
+astui makuukammioon kultaisen vuoteen luo, jolle oli kukkia siroteltu,
+ja virkkoi itsekseen: "Tänä yönä minä varmaankin saan tietää, kuka on
+se kaunis nainen, joka asuu seitsensiipisessä palatsissa."
+
+Prinsessa aterioi siitä, mitä hänen puolisonsa oli jättänyt, ja astui
+verkalleen makuukammioon. Hänen oli sinä yönä vastattava kysymykseen,
+kuka oli se kaunis nainen, joka asui seitsensiipisessä palatsissa. Ja
+kun hän asteli vuoteen luo sitä sanomaan, hän näki kukista madelleen
+esiin käärmeen, joka oli purrut bramaaninpoikaa. Hänen poika-puolisonsa
+lepäsi kukkavuoteessa kasvot kuoleman kalventamina.
+
+Sydämeni lakkasi äkkiä sykkimästä, ja minä kysyin tukahtunein äänin:
+"Entä sitten?"
+
+Mummo sanoi: "Sitten..."
+
+Mutta mitäpä hyödyttäisi enää tarinaa jatkaa? Se vain johtaisi meidät
+yhä mahdottomampiin asioihin. Seitsenvuotias poikanen ei tietänyt, että
+jos kuoleman jälkeen onkin jokin "Entä sitten?" kukaan isoäidin isoäiti
+ei kykene meille siitä mitään kertomaan.
+
+Lapsen usko ei kumminkaan tunnusta koskaan häviötänsä, se on valmis
+tarttumaan itsensä Tuonen viittaan saadakseen hänet kääntymään. Hänestä
+tuntuisi ylen vastenmieliseltä, että sellainen opettajattoman illan
+tarina voisi niin äkkiä loppua. Senvuoksi isoäidin oli noudettava
+tarinansa takaisin suuren Lopun ikuisesti suljetusta kammiosta. Hän
+tekee sen kuitenkin kovin yksinkertaisesti: antaa vain ruumiin solua
+banaaninvarren varassa virtaa alaspäin ja kutsuu jonkun noidan lukemaan
+lukujansa. Mutta tänä sateisena yönä ja lampun himmeässä loisteessa
+kuolema kadottaa poikasen mielessä kaiken kauhistavuutensa ja näyttää
+ainoastaan yhden yön sikeältä unelta. Kun tarina on lopussa, niin uni
+painaa umpeen väsyneet silmäluomet. Niin me lähetämme lapsen pienen
+ruumiin unen varassa solumaan yli ajan tyynten vesien ja aamusella me
+lausumme joitakin loitsuja tuodaksemme hänet takaisin elämän ja valon
+maailmaan.
+
+
+
+
+KOTIINTULO
+
+
+Phatik Tshakravorti oli kylän poikien johtaja kaikissa heidän
+salajuonissaan. Hänen mieleensä johtui uusi vallattomuus. Virran
+rantaliejussa lepäsi iso tukki odottaen mastopuuksi muovautumista. Hän
+päätti nyt, että heidän piti yhteisin voimin siirtää tukki paikoiltansa
+ja vierittää se pois. Tukin omistaja tulisi varmaan vihastumaan ja
+hämmästymään, ja heillä itsellään olisi siitä aimo huvi. Kaikki
+hyväksyivät ehdotuksen ja ryhtyivät yksimielisesti sitä toteuttamaan.
+
+Mutta juuri silloin, kun leikki oli alkamassa, ilmestyi näyttämölle
+Makhan, Phatikin nuorempi veli, ja istuutui sanaakaan sanomatta
+hirrelle heidän eteensä. Pojat seisoivat hetkisen ällistyneinä. Eräs
+joukosta tuuppasi häntä verraten hellävaroin ja kehoitti poistumaan
+paikaltansa, mutta hän jäi paikalleen kehoituksesta vähääkään
+välittämättä. Hän näytti nuorelta filosofilta, joka mietiskelee
+kaikkien leikkien turhuutta. Phatik oli kiukuissaan. "Kuulehan,
+Makhan", huudahti hän, "jos et lähde siitä ihan heti, niin minä sinut
+löylytän!"
+
+Makhan vain siirtyi mukavampaan asentoon.
+
+Jos Phatik nyt mieli säilyttää yleisön nähden kuninkaallisen
+arvovaltansa, niin selvää oli, että hänen piti toteuttaa uhkauksensa.
+Mutta ratkaisevana hetkenä hänen rohkeutensa petti. Hänen hedelmällinen
+henkensä keksi kuitenkin nopeasti uuden keinon, joka oli omansa
+saattamaan hänen veljensä häviöön ja lisäksi tuottamaan poikien
+parvelle lisää huvia. Hän käski vierittää tukin Makhanineen päivineen.
+Makhan kuuli käskyn ja piti kunnia-asianansa olla vääjäämättä. Mutta
+hän, samoinkuin muutkin maallisen kunnian tavoittelijat, unohti asiaan
+liittyvän vaaran.
+
+Pojat alkoivat kaikin voimin vierittää tukkia huutaen: "Yks, kaks,
+ko-olme!" Kolmeen asti ehdittyä tukki lähti, ja samassa oli menoteillä
+myöskin Makhanin filosofia, maine ja kaikki.
+
+Kaikki toiset pojat huusivat ihastuksissaan kurkkunsa käheiksi, mutta
+Phatik oli hieman pelästynyt. Hän tiesi, mitä nyt oli tuleva. Ja
+aivan oikein: Makhan nousi Maaemon povelta sokeana kuin kohtalo ja
+raivotarten tavoin huutaen. Hän hyökkäsi Phatikin kimppuun, kynsi hänen
+kasvojansa, löi ja potki häntä ja juoksi sitten ulvoen kotiin. Draaman
+ensimmäinen näytös oli suoritettu.
+
+Phatik pyyhki kasvonsa, istuutui rantaan uponneen venheen laidalle
+ja alkoi pureksia jotakin ruohonkortta. Laituriin saapui alus, ja
+siitä astui maihin keski-ikäinen, harmaahiuksinen ja tummaviiksinen
+mies. Hän näki pojan istuvan siinä joutilaana ja tiedusteli häneltä
+Tshakravortien asuntoa. Phatik pureksi yhä korttansa ja vastasi:
+"Tuolla", mutta oli kerrassaan mahdotonta sanoa, mihin suuntaan hän
+neuvoi. Vieras kysyi toistamiseen. Phatik heilutteli jalkojansa venheen
+laidalla ja virkkoi: "Lähtekää silmittelemään."
+
+Mutta sitten saapui kotoa palvelija, joka ilmoitti äidin haluavan saada
+puhutella Phatikia. Phatik kieltäytyi lähtemästä. Mutta palvelija
+vallitsi tilannetta, tempasi hänet syliinsä ja lähti kantamaan
+voimattoman raivon vallassa potkivaa ja tempovaa taakkaansa.
+
+Phatikin ehdittyä kotiin hänen äitinsä sai hänet näkyviinsä ja huusi
+kiukkuisesti: "Joko taas olet lyönyt Makhania?"
+
+Phatik vastasi ärtyneesti: "Enkä ole; kuka sinulle on sellaista
+uskotellut?"
+
+Hänen äitinsä huusi sitäkin äänekkäämmin: "Älä puhu perättömiä!
+Oletpahan."
+
+Phatik virkkoi kiukkuisesti: "Enkä ole, saat sen uskoa. Kysy
+Makhanilta!" Mutta Makhan piti parhaana pysyä aikaisemmassa
+väitteessänsä. Hän sanoi: "Totta se on, äiti, Phatik löi minua."
+
+Phatikin kärsivällisyys oli jo lopussa. Sellaista vääryyttä hän
+ei voinut sietää. Hän hyökkäsi Makhanin kimppuun ja mukiloi häntä
+minkä ennätti. "Tuossa", huusi hän, "tuossa ja tuossa ja tuossa saat
+valheistasi".
+
+Äiti asettui heti Makhanin puolelle ja hääti Phatikin pois paukuttaen
+häntä kämmenpohjillansa. Kun sitten Phatik sysäsi hänet syrjään, hän
+huudahti: "Mitä teetkään, sinä pieni vintiö! Lyötkö omaa äitiäsi?"
+
+Asiain ehdittyä tähän kriitilliseen vaiheeseen saapui taloon
+aikaisemmin mainittu harmaapäinen vieras. Hän tiedusteli, mikä oli
+hätänä. Phatik oli nolona ja häpeissään.
+
+Kun hänen äitinsä sitten astui kahakasta loitommalle ja silmäili
+vierasta, niin hänen kiukkunsa muuttui hämmästykseksi. Hän näet tunsi
+veljensä ja huudahti: "Sinäkö, Dada! Mistä tuletkaan?"
+
+Samalla hän kumarsi maahan asti ja kosketti veljensä jalkoja. Veli oli
+lähtenyt pois paikkakunnalta pian hänen naimisiin mentyänsä ja oli
+perustanut liikkeen Bombayhin. Hänen sisarensa oli menettänyt miehensä,
+veljen vielä Bombayssä oleskellessa. Nyt Bishamber oli palannut
+Kalkuttaan ja oli heti alkanut etsiä sisartansa. Kohta kun oli saanut
+tietää hänen asuinpaikkansa, hän oli rientänyt häntä tervehtimään.
+
+Seuraavat päivät olivat täyden ilon päiviä. Veli tiedusteli, kuinka
+oli poikien kasvatuksen laita. Sisar kertoi, että Phatikista oli
+alinomainen kiusa: hän oli laiska, tottelematon ja hurjapäinen. Makhan
+sitävastoin oli kultaisen kiltti, lauhkea kuin lammas ja erittäin
+halukas lukemaan. Bishamber tarjoutui ystävällisesti vapauttamaan
+sisarensa Phatikista, jonka lupasi ottaa kasvattaakseen omien lapsiensa
+keralla Kalkuttassa. Leskeytynyt äiti suostui mielellään ehdotukseen.
+Enon tiedustellessa, halusiko Phatik lähteä hänen mukanansa Kalkuttaan,
+pojan ilo oli rajaton, ja hän virkkoi: "Kyllä haluan, eno!" Oli
+ilmeistä, että halu tosiaankin hänen mielessänsä paloi.
+
+Phatikista vapautuminen oli äidille sanomaton huojennus. Hän
+suhtautui poikaan ennakkoluuloisesti, ja veljesten kesken ei ollut
+rakkaudentunteita vallitsemassa. Hän pelkäsi aina, että Phatik
+jonakin kauniina päivänä upottaisi Makhanin virtaan, murskaisi hänen
+pääkuorensa ottelussa tai syöksisi hänet jollakin muulla tavalla
+onnettomuuteen. Samalla hän oli hieman pahoillaan siitä, että Phatik
+ylen innokkaasti himoitsi päästä kotoa lähtemään.
+
+Kun asia oli valmiiksi puhuttu, Phatik tiedusteli enoltansa alinomaa,
+milloin lähtö tapahtuisi. Hän oli koko päivän kuin tulisilla hiilillä
+ja valvoi suurimman osan yötä. Hän testamenttasi Makhanille ikiajoiksi
+ongenvapansa, ison leijansa ja pelipallonsa. Näinä eron hetkinä hän
+tosiaankin suhtautui Makhaniin rajattoman auliisti.
+
+Heidän Kalkuttaan saavuttuansa Phatik sai tilaisuuden tutustua
+tätiinsä, joka ei suinkaan iloinnut tästä tarpeettomasta
+perheenlisäyksestä. Hänen mielestään omat pojat, kolme luvultansa,
+antoivat jo aivan riittävästi tekemistä. Neljätoistavuotiaan
+maalaispojan tuominen heidän joukkoonsa oli ankaraa levottomuutta
+herättävä asia. Bishamberin olisi tosiaankin pitänyt hieman harkita,
+ennenkuin menetteli niin varomattomasti.
+
+Tässä inhimillisten olosuhteiden maailmassa ei ole pahempaa vastusta
+kuin neljäntoista vuoden ikäinen poika. Hän ei ole koristeellinen
+enempää kuin hyödyllinenkään. On mahdotonta osoittaa hänelle
+hellyyttä niinkuin pienelle poikaselle, ja hän on aina tiellä. Jos
+hän lapsellisesti lavertelee, niin hän saa pikkulapsen nimen, ja jos
+hän vastaa täysi-ikäisen tavalla, niin hän on julkea. Itse asiassa
+moititaan hänen puhettansa aina ja joka suhteessa. Sitäpaitsi hän on
+kovin vähän miellyttävässä kasvuiässänsä. Hän kasvaa vaatteistansa
+sopimattoman nopeasti, hänen äänensä käy karheaksi, murtuu ja rämisee,
+kasvot muuttuvat äkkiä kulmikkaiksi ja rumiksi. Helppo on antaa
+anteeksi varhaisen lapsuuden puutokset, mutta vaikeata on sietää
+neljätoistavuotiaan pojan välttämättömiäkään virheitä. Nuorukainen
+taipuu kiusallisessa määrässä tarkkaamaan omaa olemustansa. Vanhempien
+henkilöiden kanssa keskustellessaan hän on joko sopimattoman julkea tai
+niin liioitellun ujo, että näyttää häpeävän omaa olemassaoloansa.
+
+Sittenkin on laita niin, että nuorukainen juuri tällä iällä sisimmässä
+sydämessään kaipaa eniten tunnustusta ja rakkautta ja antautuu
+orjaksi jokaiselle, joka osoittaa hänelle huomaavaisuutta. Mutta
+kukaan ei uskalla julkisesti ilmaista kiintymystänsä, koska sellaista
+suhtautumista pidetään hemmoitteluna ja senvuoksi vaarallisena pojalle.
+Alinomaista torumista ja moittimista sietäen hän niinmuodoin joutuu
+suuressa määrin muistuttamaan kulkukoiraa, joka on kadottanut isäntänsä.
+
+Neljäntoista vuoden ikäiselle pojalle hänen oma kotinsa on ainoa
+onnela. Vieraassa talossa vieraiden ihmisten joukossa eläminen
+lähentelee kidutusta; korkeimpana autuutena sitävastoin on saada
+ystävällisiä silmäyksiä naisilta ja välttyä heidän välinpitämättömältä
+kohtelultansa.
+
+Phatikille muodostui ankaraksi tuskaksi asua epämieluisena vieraana
+tätinsä talossa tuon vanhahkon naishenkilön alinomaisen halveksimisen
+ja nöyryytyksen esineenä. Jos täti joskus pyysi häntä jotakin
+toimittamaan, hän oli niin ylen iloinen, että meni suorituksessaan
+liiallisuuksiin. Silloin täti kehoitti häntä käyttäytymään vähemmän
+tuhmasti ja pysyttelemään koulutehtäviensä ääressä.
+
+Tukahduttavan laiminlyönnin ilmakehä tädin talossa ahdisti Phatikia
+siinä määrin, että hänestä tuntui, kuin hengittäminen olisi uhannut
+käydä mahdottomaksi. Hänen teki mielensä lähteä ulos vainiolle ja
+hengittää täysin keuhkoin. Mutta sellaista vainiota ei ollut olemassa.
+Kalkuttan talojen ja muurien joka puolelta ympäröimänä hän yön toisensa
+jälkeen uneksi maalaiskodistansa ja ikävöi sinne takaisin. Hän muisti
+sen mainion niityn, missä hän oli päiväkaudet leijaansa lennättänyt,
+leveät virran rantamat, missä oli harhaillut koko päivän laulaen ja
+ilosta hihkuen, kapean virran, missä voi uida ja sukellella mielin
+määrin. Hän ajatteli poikajoukkoa, jonka ehdoton käskijä oli ollut, ja
+ennen kaikkea hän muisteli kiivasta äitiänsä, joka suhtautui häneen
+kovin ennakkoluuloisesti, muisteli öin päivin. Se oli jonkinlaista
+fyysillistä rakkautta kuten eläimissä: halua olla sen läheisyydessä,
+jota rakastaa, sanomatonta rauhattomuutta eron aikana, -- sydän siinä
+äänettömästi huutaa äitiä, niinkuin vasikka kaihoisasti ammuu illan
+hämärissä. Tuo rakkaus, joka oli melkein pelkkää eläimellistä vaistoa,
+kiihdytti arkaa, hermostunutta, laihaa, kömpelöä ja rumaa poikaa.
+Kukaan ei kyennyt sitä ymmärtämään, mutta se kalvoi hänen mieltänsä
+alinomaa.
+
+Koulussa ei ollut yhtään poikaa, joka olisi ollut suuremmassa
+määrin takapajulla kuin Phatik. Jos opettaja kysyi häneltä jotakin,
+hän seisoi suu auki ja sanatonna ja sieti ylenmääräistä taakkaa
+kantavan aasin tavoin kärsivällisesti ne iskut, joita hänen selkäänsä
+satoi. Toisten poikien ollessa leikkimässä hän seisoi mietteisiinsä
+vaipuneena ikkunanpielessä silmäillen etäisten rakennusten kattoja.
+Ja jos hän silloin sattui havaitsemaan lapsia leikkimässä jollakin
+kattotasanteella, niin hänen sydäntänsä kouristi tuskallinen kaipaus.
+
+Eräänä päivänä hän keräsi koko rohkeutensa ja kysyi enoltansa: "Eno,
+milloin saan palata kotiin?"
+
+Eno vastasi: "Odotahan, kunnes tulee lupa-aika."
+
+Mutta lupa-aika oli tuleva vasta marraskuussa, ja siihen mennessä sai
+odottaa kauan.
+
+Eräänä päivänä Phatik kadotti koulukirjansa. Hänen oli ollut erittäin
+vaikea oppia tehtäviänsä kirjojenkin avulla. Nyt se oli kerrassaan
+mahdotonta. Opettaja kuritti häntä joka päivä armottomasti. Hänen
+asemansa kävi niin surkean kurjaksi, että hänen serkkunsa jo häpesivät
+tunnustaa hänet sukulaiseksensa. He alkoivat pilkata ja loukata häntä
+vielä enemmän kuin toiset pojat. Vihdoin hän meni tätinsä luo ja
+tunnusti kadottaneensa kirjansa.
+
+Täti mursi halveksien suutansa ja sanoi: "Sinä iso kömpelö
+maalaistollo! Enhän minä, jolla on suuri perhe hoidettavana, voi ostaa
+sinulle uusia kirjoja viisi kertaa kuussa."
+
+Palatessaan sinä iltana koulusta Phatik tunsi päätänsä kovin pakottavan
+ja värisi vilusta. Hän arvasi sairastuneensa malariaan. Hänen pahimpana
+pelkonansa oli se, että joutuisi tuottamaan vaivaa tädille.
+
+Seuraavana aamuna Phatikia ei löytynyt mistään. Kaikki etsimiset
+lähitienoilla osoittautuivat tuloksettomiksi. Oli satanut koko yön,
+ja ne, jotka lähtivät poikaa hakemaan, palasivat läpimärkinä. Vihdoin
+Bishamber pyysi apua poliisilta.
+
+Illansuussa pysähtyivät katetut poliisivaunut oven eteen. Satoi
+yhä, ja kadut olivat tulvan vallassa. Kaksi poliisimiestä kantoi
+Phatikin Bishamberin eteen. Hän oli läpimärkä kiireestä kantapäähän
+asti, kerrassaan loan peitossa, kasvot ja silmät olivat kuumeen
+tulehduttamat, ja hänen koko ruumiinsa värisi. Bishamber otti hänet
+syliinsä ja kantoi sisäsuojiin. Nähdessään hänet hänen vaimonsa
+huudahti: "Millainen vaiva meillä onkaan ollut tuosta pojasta. Eikö
+olisi parasta lähettää hänet kotiin?"
+
+Phatik kuuli hänen sanansa ja lausui nyyhkyttäen: "Eno, minä olin
+menossa kotiin, mutta ne retuuttivat minut takaisin."
+
+Kuume kiihtyi ankaraksi, ja poika oli koko yön houreissa. Bishamber
+kutsutti lääkärin. Phatik avasi kuumehehkuiset silmänsä, tuijotti
+kattoon ja kysyi ikäänkuin muissa ajatuksissa: "Eno, joko lupa-aika on
+tullut? Saanko lähteä kotiin?"
+
+Bishamber pyyhkäisi kyynelet silmistänsä, tarttui Phatikin laihoihin ja
+kuumiin käsiin ja istui hänen luonansa koko yön. Poika alkoi jälleen
+sopertaa. Vihdoin hänen äänensä kiihtyi: "Äiti", huudahti hän, "älä lyö
+minua! Minä puhun totta!"
+
+Seuraavana päivänä Phatik tuli hetkiseksi tajuihinsa. Hän silmäili
+ympärillensä, ikäänkuin olisi odottanut jonkun tulevan. Lopulta hänen
+päänsä painui takaisin pielukselle pettymyksen ilmein. Hän käänsi
+kasvonsa seinään päin syvään huoaten.
+
+Bishamber ymmärsi hänen ajatuksensa, kumartui hänen puoleensa ja
+kuiskasi: "Phatik, minä olen lähettänyt hakemaan äitiäsi."
+
+Päivä kului. Lääkäri virkkoi huolestunein äänin, että pojan tila oli
+erittäin arveluttava.
+
+Phatik alkoi huutaa: "Mitattu -- kolme syltä. Mitattu -- neljä syltä.
+Mitattu --." Hän oli kuullut virta-alusten miesten siten huutelevan
+luotauksensa tuloksia. Nyt hän oli itse luotaamassa pohjatonta merta.
+
+Myöhemmin samana päivänä syöksyi Phatikin äiti huoneeseen kuin
+tuulenpyörre, alkoi käydä huhtoa edestakaisin, valittaa ja parkua.
+
+Bishamber yritti saada häntä tyyntymään, mutta hän heittäytyi
+vuoteeseen ja huusi: "Phatik, kultaseni, minun kultaseni!"
+
+Phatik keskeytti hetkiseksi rauhattoman liikehtimisensä. Hänen kätensä
+lakkasivat heilumasta ylös ja alas. Hän sanoi: "Mitä nyt?"
+
+Äiti huusi jälleen: "Phatik, kultaseni, minun kulta poikani."
+
+Phatik käänsi päätänsä ylen hitaasti ja sanoi, ketään näkemättä: "Äiti,
+loma-aika on tullut."
+
+
+
+
+HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: LAPSI
+
+
+I
+
+Tullessaan palvelijaksi isäntänsä taloon Raitsharan oli kahdentoista
+vuoden ikäinen. Hän kuului samaan kastiin kuin hänen herransa,
+ja hänen tehtäväksensä annettiin herran pienen pojan hoitaminen.
+Ajan kuluessa poika varttui kyllin suureksi lakatakseen istumasta
+Raitsharanin käsivarrella ja alkaakseen käydä koulua. Koulusta hän
+siirtyi yliopistoon ja yliopistosta tuomarinvirkaan. Ennen hänen
+naimisiinmenoansa Raitsharan oli hänen ainoana palvelijanansa.
+
+Mutta kun sitten tuli taloon emäntä, niin Raitsharan havaitsi olevansa
+kahden herran palveluksessa. Koko hänen entinen vaikutusvaltansa
+siirtyi uudelle valtiattarelle. Asian tasoitti uusi tulokas. Anukul sai
+pojan, ja uupumattoman huolellinen Raitsharan sai pojan pian kerrassaan
+valtoihinsa. Hän kiikutteli pienokaista käsivarsillansa, jutteli sille
+käyttäen käsittämätöntä lastenkieltä, vei kasvonsa aivan likelle lasta
+ja veti ne jälleen iloisesti irvistäen takaisin.
+
+Poika osasi jo kontata ja kiivetä kynnyksen yli. Kun Raitsharan lähti
+sitä tavoittamaan, se tavallisesti pyrki pakoon vallattomasti nauraen
+ja kirkuen. Raitsharania hämmästytti se erinomainen ketteryys ja
+täsmällinen harkintakyky, jota pienokainen takaa-ajettuna osoitti.
+Hänen katseessaan oli salaista arkuutta ja syvää kunnioitusta, kun hän
+virkkoi valtiattarellensa: "Teidän pojastanne tulee varmaan tuomari."
+
+Uusia ihmeitä ilmeni aikanansa. Lapsen ensimmäiset vaaperrukset
+merkitsivät Raitsharanin mielestä uuden kauden alkua ihmiskunnan
+historiassa. Kun poika sitten osasi mainita isäänsä "Ba-ban" äitiänsä
+"Ma-man" ja Raitsarania "Tsan-nan" nimellä, niin Raitsharanin riemastus
+oli rajaton. Hän juoksi ilmoittamaan uutista koko maailmalle.
+
+Jonkin ajan kuluttua Raitsharanin piti osoittaa lahjakkuuttansa toisin
+tavoin. Hänen oli esimerkiksi oltava hevosena, otettava suitset
+suuhunsa ja potkittava vimmatusti. Sitäpaitsi hänen täytyi painia
+pienen holhokkinsa kanssa, ja ellei hän lopuksi osannut taitavasti
+kellahtaa selällensä ja joutua häviölle, syntyi välttämättä suuri parku.
+
+Niihin aikoihin Anukul siirrettiin erääseen piirikuntaan Padma-virran
+varrelle. Kalkuttan kautta matkustaessaan hän osti pojallensa
+pienet vankkurit. Sitäpaitsi hän hankki keltaisen silkkinutun,
+kultareunuksisen lakin ja muutamia kultaisia ranne- ja nilkkarenkaita.
+Raitsharanin tapana oli juhlallisen ylpeästi pukea ne pienen
+holhokkinsa ylle joka kerta, kun he lähtivät kävelemään.
+
+Sitten tuli sadeaika, ja vettä tulvi päivän toisensa jälkeen
+taukoamatta. Ahnas virta nieli suunnattoman suuren käärmeen tavoin
+pengermiä, kyliä, viljavainioita ja peitti tulvaansa hiekkarantamien
+korkeat ruohot. Aika ajoin, rantapengermien murtuessa, kuului kumea
+jymy. Päävirran lakkaamaton kohina kuului etäälle. Ohikiitävät
+vaahtojoukot osoittivat veden kiihkeätä juoksua.
+
+Eräänä iltapäivänä sade taukosi. Sää oli pilvinen, mutta viileä ja
+kirkas. Raitsharanin pieni itsevaltias ei halunnut pysytellä huoneissa
+niin kauniina ehtoopäivänä. Hänen majesteettinsa astui vankkureihin,
+Raitsharan asettui aisoihin ja veti hänet hitaasti aina virran
+rannalla sijaitseville riisipelloille saakka. Pelloilla ei ollut
+ketään, ja virralla ei näkynyt yhtäkään venhettä. Vesipinnan toisella
+puolen, lännessä, pilvet olivat repeytyneet. Auringonlaskun hiljainen
+juhlallisuus ilmeni hehkuvassa loistossaan. Tämän hiljaisuuden
+vallitessa lapsi äkkiä viittasi sormellaan eteensä ja huusi: "Tshan-na!
+Anna kukka!"
+
+Aivan lähellä liejukossa seisoi suuri _kadamba_-puu täydessä kukassaan.
+Lapsi-majesteetti katseli sitä ahnain silmin, ja Raitsharan arvasi,
+mistä oli kysymys. Hän oli hiljattain sommitellut samanlaisista
+kukkapalleroista pienet vankkurit, ja poika oli vetänyt niitä koko
+päivän jäljessään niin ylen onnellisena, ettei Raitsharanin ollut
+tarvinnut ollenkaan ottaa suitsia suuhunsa. Hänet ylennettiin hevosesta
+ajomieheksi.
+
+Mutta tänä iltana Raitsharania ei ollenkaan haluttanut lähteä
+kahlaamaan polvia myöten mudassa saadakseen käsiinsä kukkia. Niinpä
+hän vikkelästi osoitti sormellaan aivan toiseen suuntaan huudahtaen:
+"Katsohan, pienokainen! Katsohan lintua!" Monenlaisin naurettavin
+äännähdyksin hän nopeasti kuljetti vankkurit pois puun läheisyydestä.
+
+Lapsi, jonka on määrä tulla tuomariksi, ei kumminkaan ole niin helposti
+petettävissä. Sitäpaitsi ei sattunut olemaan sillä hetkellä hänen
+silmällensä mitään kiintokohtaa. Ja kuviteltu lintu ei kelpaa kovin
+kauan uskottelun esineeksi.
+
+Pieni herra piti päänsä, ja Raitsharan oli ihan neuvoton. "Olkoonpa
+menneeksi, pienokaiseni", virkkoi hän vihdoin, "istu sinä siinä
+vankkureissasi, minä menen hakemaan sinulle kauniin kukan. Mutta älähän
+huoli lähteä veden partaalle."
+
+Sen sanottuansa hän paljasti säärensä polvia myöten ja lähti kahlaamaan
+halki liejun kohti kukkivaa puuta.
+
+Raitsharanin poistuttua hänen pieni herransa riensi juosten kohti
+kiellettyä vettä. Hän näki virran kiitävän ohi ja kuuli sen kumun ja
+kohinan. Näytti siltä, kuin tottelemattomat laineet olisivat nekin
+paenneet jotakin suurempaa Raitsharania nauraen tuhannen lapsosen
+äänin. Kun ihmisen lapsi näki niiden vallattomuuden, niin hänen
+sydämensä kiihtyi ja kävi levottomaksi. Hän kiipesi salaa pois
+vankkureistansa ja vaapersi kohti virtaa. Matkallansa hän poimaisi
+maasta pienen kepin ja kumartui sitten yli virran partaan ollen muka
+onkivinansa. Vallattomat vedenneidot tuntuivat salaperäisin äänin
+kutsuvan häntä luoksensa leikkimään.
+
+Raitsharan oli poiminut kahmalollisen kukkia ja kantoi niitä rannalle
+nuttunsa liepeessä, kasvot hymyn seppelöiminä. Mutta kun hän sitten
+ehti vankkurien luo, ei siellä ollutkaan ketään. Hän silmäili joka
+puolelle, mutta ketään ei näkynyt. Hän katsoi jälleen vaunuihin, mutta
+eihän siinä ketään ollut.
+
+Tuona ensimmäisenä kauhun tuokiona veri jähmettyi hänen suonissansa.
+Hänen silmissään ui koko maailma kuin mustana usvana. Murtuneen
+sydämensä syvyydestä hän huusi läpitunkevasti: "Pienokainen,
+pienokainen, missä oletkaan?"
+
+Mutta mikään ääni ei kuulunut vastaavan: "Täällä, Tshan-na." Ei
+kaikunut lapsen vallatonta naurua vastaukseksi, lapsen ilohuudot eivät
+tervehtineet häntä. Virta vain vyöryi eteenpäin kumisten ja kohisten
+kuten ennenkin -- ikäänkuin ei olisi tietänyt mitään ja ikäänkuin
+sillä ei olisi ollut aikaa huolia niin mitättömästä inhimillisestä
+tapahtumasta, lapsen kuolemasta.
+
+Illan lähetessä Raitsharanin valtiatar kävi kovin levottomaksi.
+Hän lähetti miehiä joka suunnalle etsimään. Miehet lähtivät lyhdyt
+käsissään ja saapuivat vihdoin Padman partaalle. Sieltä he löysivät
+Raitsharanin, joka juoksi vainiolla kuin rajutuuli huutaen ilmoille
+epätoivoansa: "Pienokaiseni, pienokaiseni, missä oletkaan!"
+
+Kun he vihdoin saivat Raitsharanin kotiin, hän heittäytyi
+valtiattarensa jalkojen eteen. He pudistelivat häntä ja kysyivät yhä
+uudelleen, mihin hän oli lapsen jättänyt; mutta hän osasi sanoa vain
+sen, ettei mitään tietänyt.
+
+Vaikka kaikki olivatkin sitä mieltä, että Padma oli lapsen nielaissut,
+jäi mieliin kuitenkin väijyvä epäilys. Samana iltana näet oli havaittu
+kylän lähistöllä joukko mustalaisia, ja heitä hieman epäiltiin.
+Johtuipa äiti hurjan tuskansa vallassa ajattelemaan niinkin, että
+Raitsharan itse oli lapsen varastanut. Liikuttavasti pyytäen hän kutsui
+Raitsharanin puheillensa ja lausui: "Raitsharan, anna minulle takaisin
+pienokaiseni. Anna takaisin lapseni. Ota minulta rahaa niin paljon kuin
+tahdot, mutta anna lapseni takaisin!"
+
+Raitsharan vain takoi otsaansa vastaukseksi. Hänen emäntänsä käski
+hänen lähteä talosta.
+
+Anukul yritti järkisyiden nojalla saada vaimonsa luopumaan tuosta ihan
+epäoikeutetusta epäilyksestä. "Mikä ihme", sanoi hän, "olisikaan voinut
+vietellä hänet sellaiseen rikokseen?"
+
+Äiti vastasi vain: "Lapsukaisellani oli kultaisia koruja. Kukapa
+tietää?"
+
+Asiasta ei käynyt hänen kanssaan enempää kiisteleminen.
+
+
+II
+
+Raitsharan palasi kotikyläänsä. Hänellä ei ollut itsellänsä poikaa eikä
+toivoakaan siitä, että hänelle vielä syntyisi lapsi. Mutta ennenkuin
+vuosi oli kulunut, hänen vaimonsa synnytti pojan ja kuoli.
+
+Nähdessään vastasyntyneen Raitsharan tunsi sydämessään valtavaa
+kaunaa. Hänen mielessään eli se paha epäilys, että tulokas oli
+saapunut anastamaan pienen herran sijaa hänen sydämessään. Sitäpaitsi
+hän ajatteli, että olisi kovin väärin olla onnellinen oman poikansa
+keralla sen jälkeen, mitä hänen herransa pienokaiselle oli tapahtunut.
+Ellei olisi ollut eräs leskeytynyt sisar, joka suostui olemaan
+vastasyntyneelle äidin sijaisena, niin lapsi varmaankaan ei olisi kauan
+elänyt.
+
+Mutta vähitellen tapahtui Raitsharanin mielessä muutos. Asiat
+kehittyivät aivan ihmeellisesti. Tämä uusi lapsonen alkoi vuorostaan
+kontata ja vallattomin ilmein kiivetä kynnyksen yli. Hänkin osoitti
+hupaista nokkeluutta pyrkiessään pakenemaan. Soperrellessaan,
+nauraessaan, itkiessään ja elehtiessään hän muistutti pientä herraa.
+Toisinaan, kun Raitsharan kuunteli hänen parkuansa, hänen sydämensä
+alkoi äkkiä väkivaltaisesti takoa vasten kylkiluita, ja hänestä tuntui
+siltä, kuin hänen entinen pieni herransa olisi itkenyt jossakin
+tuntemattomassa Tuonen maassa, koska oli kadottanut Tshan-nansa.
+
+Phailna (sen nimen näet oli Raitsharanin sisar antanut
+äskensyntyneelle) alkoi pian jutella. Se oppi lausumaan Ba-ba ja Ma-ma
+lapsellisin äänenpainoin. Kuin Raitsharan kuuli nuo tutut äänteet,
+niin salaisuus yht'äkkiä hänelle selvisi. Pikku herra ei ollut voinut
+vapautua Tshan-nan lumoista ja oli senvuoksi syntynyt uudestaan hänen
+luonansa.
+
+Tätä otaksumaa tukevat todisteet olivat Raitsharanin mielestä
+kerrassaan eittämättömät:
+
+1. Uusi lapsonen oli syntynyt pian hänen pienen herransa kuoltua.
+
+2. Hänen vaimonsa ei ollut voinut mitenkään kerätä itselleen niin
+paljon ansiota, että hänen olisi suotu synnyttää lapsi jo keski-ikään
+ehdittyänsä.
+
+3. Uusi lapsi kävellä vaapperoi ja huuteli Ba-ba ja Ma-ma. Ei puuttunut
+yhtäkään niistä merkeistä, joiden nojalla voi päätellä hänen aikanaan
+tulevan tuomariksi.
+
+Sitten Raitsharanin mieleen äkkiä johtui lapsen äidin kamala syytös.
+"Niinpä oli tosiaankin laita", sanoi hän ihmeissään itsekseen, "äidin
+sydän oli oikeassa. Hän tiesi, että minä olin varastanut hänen
+lapsensa." Tähän päätökseen päästyänsä Raitsharan alkoi katkerasti
+katua entistä huolimattomuuttansa. Hän omistautui nyt ruumiineen ja
+sieluineen uudelle lapselle ja muuttui sen uhrautuvaksi hoitajaksi. Hän
+alkoi kasvattaa lasta, ikäänkuin se olisi ollut jonkun rikkaan miehen
+poika. Hän osti vankkurit, keltaisen silkkinutun ja kullankirjaillun
+lakin, sulatti vaimovainajansa korut ja teetti niistä kultaiset ranne-
+ja nilkkarenkaat. Hän ei sallinut pienokaisen leikkiä naapurinlasten
+keralla ja oli itse öin päivin hänen seuralaisenansa. Kun lapsi oli
+ehtinyt poikaikään, hän oli niin hemmoiteltu ja niin upeasti puettu,
+että kylän pojat antoivat hänelle nimeksi "Teidän Ylhäisyytenne" ja
+pitivät häntä pilkkanansa; vanhemmat henkilöt puolestaan pitivät
+Raitsharania mielettömänä ja syyntakeettomana, mitä lapseen tuli.
+
+Vihdoin tuli se aika, jolloin pojan oli lähdettävä kouluun. Raitsharan
+möi pienen maatilkkunsa ja lähti Kalkuttaan. Siellä hän löysi suurta
+vaivaa nähtyänsä palvelijanpaikan ja lähetti Phailnan kouluun. Mitään
+vaivaa karttamatta hän koetti antaa hänelle mitä parhaan kasvatuksen,
+parhaat vaatteet ja parhaan ravinnon. Hänen omana ravintonansa
+sitävastoin oli kourallinen riisiä, ja hän sanoi itsekseen:
+"Pienokaiseni, minun pieni herraseni, sinä rakastit minua siinä
+määrin, että tulit takaisin minun luokseni. Sinun ei pidä joutua enää
+milloinkaan kärsimään minun huolimattomuudestani."
+
+Niin kului kaksitoista vuotta. Poika osasi nyt hyvin lukea ja
+kirjoittaa. Hän oli hilpeä ja terve ja hyvännäköinen. Hän käsitteli
+melkoisen huolellisesti ulkonaista olemustansa ja aivan erikoisesti
+jakaustansa. Hän taipui ylellisyyteen ja hienosteluun eikä säästellyt
+rahojansa. Hän ei voinut milloinkaan pitää Raitsharania ihan isänänsä,
+koska viimeksimainittu isällisen hellyytensä ohella käyttäytyi
+palvelijan tavoin. Toinen virhe oli se, että Raitsharan salasi
+isyytensä kaikilta.
+
+Sen laitoksen oppilaat, jossa Phailna asusti, pitivät suurena
+huvinansa Raitsharanin maalaista käytöstä, ja minun on tunnustettava,
+että Phailna isänsä selän takana otti osaa heidän piloihinsa. Mutta
+sydämensä syvyydessä kaikki oppilaat pitivät tuosta vilpittömästä
+ja hellämielisestä miehestä, ja Phailna oli hänkin kovin ukkoon
+kiintynyt. Kuten jo sanoin, hän kuitenkin rakasti isäänsä tavallaan
+alentuvaisesti. Raitsharan vanheni vanhenemistaan, ja hänen isäntänsä
+moitti häntä alinomaa epätyydyttävästä työstä. Raitsharan oli nähnyt
+puutetta pojan vuoksi. Siitä hän oli ruumiillisesti heikontunut eikä
+jaksanut enää kunnollisesti tehtäviänsä suorittaa. Usein hän unohti
+asioita, ja hänen ymmärryksensä muuttui tympeäksi ja tylsäksi. Mutta
+hänen isäntänsä odotti häneltä kunnollisen palvelijan työmäärää eikä
+sietänyt puolusteluja. Se rahamäärä, jonka Raitsharan oli saanut
+tiluksensa myydessään, oli loppuun kulunut. Poika moitiskeli alinomaa
+vaatetustansa ja vaati lisää rahoja.
+
+
+III
+
+Raitsharan teki päätöksen. Hän luopui palvelijantoimestansa, jätti
+Phailnalle hieman rahaa ja virkkoi: "Minulla on eräitä asioita
+järjestettävänä kotikylässäni, mutta minä palaan aivan pian."
+
+Hän lähti heti Barasetiin, missä Anukul oli tuomarina. Tuomarin puoliso
+oli yhä murheenmurtama. Hän ei ollut enää saanut lasta.
+
+Eräänä päivänä Anukul lepäili pitkän ja rasittavan päivätyönsä
+jälkeen. Hänen vaimonsa oli parhaillaan ostamassa eräältä kerjäävältä
+puoskarilta ylen korkeasta hinnasta jotakin yrttiä, joka muka takasi
+lapsen syntymisen. Pihalta kuului tervehtijän ääni. Anukul lähti
+katsomaan, kuka siellä oli. Tulija oli Raitsharan. Nähdessään vanhan
+palvelijansa Anukul tunsi sydämensä heltyvän. Hän kyseli ukolta jos
+jotakin ja tarjoutui ottamaan hänet jälleen palvelukseensa.
+
+Raitsharan hymyili raukeasti ja lausui vastaukseksi: "Minä tahtoisin
+kunnioittaen tervehtiä valtiatartani."
+
+Anukul astui Raitsharanin keralla taloonsa, missä emäntä ei ottanut
+vierasta vastaan niin ystävällisesti kuin hänen entinen isäntänsä.
+Raitsharan ei siitä huolinut, vaan laski kätensä rinnoilleen ja sanoi:
+"Pienokaistanne ei varastanut Padma. Minä sen tein."
+
+Anukul huudahti: "Hyvä Jumala! Mitä? Missä hän onkaan?"
+
+Raitsharan vastasi: "Hän on minun luonani. Minä tuon hänet tänne
+ylihuomenna."
+
+Sunnuntai tuli. Silloin ei ollut oikeuden istuntoa. Puolisot
+silmäilivät odottavasti tielle, jolta olivat varhaisesta aamusta alkaen
+tähynneet Raitsharania saapuvaksi. Kymmenen aikaan hän tuli taluttaen
+Phailnaa kädestä.
+
+Mitään kysymättä Anukulin vaimo tempasi pojan syliinsä ja hurjan
+kiihtymyksen tilassa, milloin nauraen, milloin itkien, kosketteli
+häntä, suuteli hänen hiuksiansa ja otsaansa ja katseli häntä kasvoihin
+ahnain silmin. Poika oli erittäin sievä ja herraspojan tavoin puettu.
+Anukul tunsi sydämessään äkillisen hellyyden puuskan.
+
+Siitä huolimatta, hän kysyi tuomarina: "Onko sinulla jonkinlaisia
+todisteita?"
+
+Raitsharan vastasi: "Kuinkapa voisi olla olemassa sellaisen teon
+todisteita? Jumala yksin tietää, että minä olen varastanut poikanne,
+eikä kukaan muu maailmassa."
+
+Nähdessään kuinka kiihkeästi hänen puolisonsa oli käynyt poikaan
+käsiksi Anukul oivalsi kaiken todisteiden kyselemisen hyödyttömyyden.
+Menetteli viisaammin, jos uskoi. Sitäpaitsi -- mistäpä olisi
+Raitsharanin lainen ukko temmannut itselleen tuollaisen pojan? Ja miksi
+hänen uskollinen palvelijansa häntä ilman aikojaan pettelisi?
+
+"Mutta kuulehan, Raitsharan", lisäsi hän ankarasti, "sinä et saa jäädä
+tänne".
+
+"Mihin minä sitten lähden, herrani?" kysyi Raitsharan tukahtuvin äänin.
+"Minä olen vanha. Kuka ottaakaan näin vanhan miehen palvelukseensa?"
+
+Tuomarin puoliso sanoi: "Salli hänen jäädä. Lapseni siitä iloitsee.
+Minä annan hänelle anteeksi."
+
+Anukulin tuomarillinen tunto ei kumminkaan tahtonut siihen myöntyä.
+"Ei", sanoi hän, "hän ei voi saada anteeksi mitä on tehnyt".
+
+Raitsharan kumarsi maahan asti ja tarttui Anukulin jalkoihin.
+
+"Herrani", huusi hän, "sallikaa minun jäädä. En minä sitä tehnyt. Sen
+teki Jumala."
+
+Anukul oli tuntoinensa mitä pahimmassa pulassa, kun Raitsharan yritti
+vierittää syytä Jumalan hartioille.
+
+"Ei", sanoi hän, "minä en voi siihen suostua. Minä en voi sinuun enää
+luottaa. Sinä olet minut kerran kavaltanut."
+
+Raitsharan nousi ja virkkoi: "En minä sitä tehnyt."
+
+"Kuka sitten?" kysyi Anukul.
+
+"Minun kohtaloni", vastasi Raitsharan.
+
+Kukaan sivistynyt ihminen ei kumminkaan voinut hyväksyä moista
+puolustetta. Anukul pysyi järkähtämättömänä.
+
+Havaitessaan olevansa rikkaan tuomarin eikä suinkaan Raitsharanin
+poika Phailna oli aluksi kovin vihoissaan, kun ajatteli, että
+häneltä oli nämä pitkät ajat riistetty hänelle syntymänsä nojalla
+kuuluvat oikeudet. Mutta kun hän näki Raitsharanin seisovan siinä
+murheellisena, hän sanoi isällensä: "Isä, anna hänelle anteeksi. Jos
+et sallikaan hänen jäädä luoksemme asumaan, anna hänelle sentään pieni
+kuukausieläke."
+
+Tuon kuultuansa Raitsharan ei enää virkkanut sanaakaan. Hän silmäili
+viimeisen kerran poikansa kasvoja ja kumarsi kunnioittavasti entisille
+valtijaillensa. Sitten hän lähti ulos ja katosi maailman lukemattomien
+ihmisten joukkoon.
+
+Kuukauden lopulla Anukul lähetti hänelle vähäisen rahasumman. Mutta
+rahat tulivat takaisin hänen kotikylästänsä. Siellä ei ollut ketään
+Raitsharan-nimistä henkilöä.
+
+
+
+
+KORTTIEN KUNINGASKUNTA
+
+
+I
+
+Olipa kerran yksinäinen saari kaukaisessa meressä, ja saaressa
+asui kuninkaita ja kuningattaria, ässiä ja sotamiehiä korttien
+kuningaskunnassa. Kymmen- ja yhdeksänsilmäiset, kakkoset ja kolmoset
+ja kaikki muut jäsenet olivat hekin aikoja sitten sinne asettuneet.
+Ne eivät kumminkaan olleet kahdestisyntynyttä väkeä kuten kuuluisat
+hovikortit.
+
+Ässä, kuningas ja sotamies muodostivat kolme ylintä kastia. Neljänteen
+kastiin kuului sekaisin alempia kortteja. Kakkoset ja kolmoset olivat
+kaikkein alimmat. Nämä alemmat kortit eivät saaneet milloinkaan istua
+korkeain hovikorttien rinnalla.
+
+Saarivaltakunnan lait ja säännöt olivat tosiaankin ihmeteltävät.
+Jokaisen yksilön sääty oli määrätty ikimuistoisista ajoista. Jokaisella
+oli oma tehtävänsä, eikä kukaan tehnyt mitään muuta. Missä he olivat ja
+elivätkin, aina näytti heitä ohjaavan jokin näkymätön käsi -- suurten
+sääntöjen mukaisesti.
+
+Kenelläkään Korttien kuningaskunnan jäsenellä ei ollut tilaisuutta
+ajatella, kenenkään ei tarvinnut päästä mihinkään päätökseen, ketään ei
+milloinkaan vaadittu pohtimaan mitään kysymystä. Kansalaiset kulkivat
+kaikin välinpitämättöminä ja sanattomina totunnaista kulkuansa.
+Kaatuessaan he eivät aiheuttaneet minkäänlaista hälinää. Siinä he
+makasivat selällään tuijotellen taivaaseen ikuisesti alkuperäisessä
+muodossansa.
+
+Korttien kuningaskunnassa vallitsi huomattava hiljaisuus ja täydellinen
+tyytyväisyys. Milloinkaan ei sattunut kapinaa eikä väkivaltaisuutta.
+Milloinkaan ei ilmennyt kiihkoa eikä innostusta.
+
+Suuri valtameri, joka lakkaamatta hymisi kehtolauluansa, tuuditteli
+saaren uneen tuhannet kerrat sitä hellävaroen hyväillen aaltojensa
+valkealla kädellä. Laaja taivaanlaki sulki saaren untuvainsa peittoon
+niinkuin emo-lintu, joka hautoessaan levittää siniset siipensä.
+Kaukana taivaanrannalla ilmaisi tummansininen juova toisen rannikon
+olemassaoloa. Mutta mikään kiistan tai taistelun melske ei voinut
+saavuttaa korttien kuningaskuntaa häiritäkseen sen tyyntä rauhaa.
+
+
+II
+
+Tuossa kaukaisessa vieraassa maassa meren toisella puolen eli nuori
+prinssi, jonka äiti oli sureva kuningatar. Kuningatar oli joutunut
+epäsuosioon ja eleli nyt ainoan poikansa keralla merenrannikolla.
+Prinssi vietti lapsuutensa yksinään ja hylättynä istuen hylätyn äitinsä
+vaiheilla ja kutoellen suurten kaipaustensa verkkoa. Hän ikävöi päästä
+etsimään Lentävää hevosta, Kruunupää-käärmettä, Taivaan ruusua,
+Loihdittuja polkuja tai Kauneuden prinsessaa, joka nukkui Kammon
+linnassa kolmentoista virran ja seitsemän meren takana.
+
+Koulussa hän kuuli kauppiaan pojan kertovan vieraista kuningaskunnista.
+Kotwalin poika tarinoi kahdesta Lampun hengestä. Ja kun sade valui
+virtoina ja pilvet peittivät taivaan, hän istui kynnyksellä katsellen
+merelle ja virkkoi surevalle äidillensä: "Kerrohan, äiti, minulle
+jostakin kaukaisesta maasta."
+
+Silloin hänen äitinä kertoi hänelle loppumattoman, lapsuudessaan
+kuulemansa tarinan ihmeellisestä maasta meren tuolla puolen, missä
+asui prinsessa Kauneus. Ja nuoren prinssin sydän tuli kaipauksesta
+kipeäksi hänen istuessaan siinä kynnyksellä katsellen suurelle merelle
+ja kuunnellen äitinsä tarinaa sateen valuessa virtanaan ja harmaiden
+pilvien peittäessä taivasta.
+
+Eräänä päivänä kauppiaan poika tuli prinssin luo ja virkkoi terhakasti:
+"Kuulehan, kumppani, opintoni ovat nyt päättyneet. Minä aion lähteä
+matkoille etsiäkseni onneani mereltä. Olen tullut sanomaan sinulle
+jäähyväisiä."
+
+Prinssi sanoi: "Minä lähden kerallasi."
+
+Kotwalin poika sanoi hänkin: "Kumppanit, luotettavat ja uskolliset,
+älkää minua jättäkö. Minäkin lähden kerallanne."
+
+Sitten nuori prinssi sanoi surevalle äidillensä: "Äiti, minä lähden nyt
+matkoille etsimään onneani. Takaisin tullessani olen varmaan keksinyt
+jonkin keinon kaikkien sinun surujesi hälventämiseksi."
+
+Niin nuo kolme kumppanusta lähtivät yhdessä matkaan. Satamassa lepäsi
+ankkurissa kauppiaan kaksitoista laivaa, ja kolme kumppanusta nousivat
+muutamaan niistä. Etelätuuli puhalsi, ja alukset purjehtivat pois yhtä
+nopeasti kuin ne toiveet, jotka syttyivät prinssin sydämeen.
+
+Simpukankuorisaaren luona he täyttivät yhden aluksen simpukankuorilla.
+Santelipuusaaren rannassa he täyttivät toisen santelipuulla ja
+Korallisaarille tultuansa he täyttivät kolmannen aluksen koralleilla.
+
+Kului neljä vuotta, ja he täyttivät vielä neljä alusta, yhden
+norsunluulla, toisen myskillä, kolmannen ryytineilikoilla ja neljännen
+muskottipähkinöillä.
+
+Mutta kun kaikki nuo alukset olivat täydessä lastissa, nousi
+ankara myrsky. Kaikki alukset upposivat ryytineilikkoineen ja
+muskottipähkinöineen, myskeineen ja norsunluineen, koralleineen ja
+santelipuineen ja simpukankuorineen. Mutta se alus, jossa kolme
+kumppanusta olivat, törmäsi erään saaren edustalla olevaan riuttaan,
+heitti heidät vahingoittumattomina rannalle ja pirstautui.
+
+Tämä saari oli kuuluisa Korttien saari, missä elivät Ässä ja Kuningas
+ja Kuningatar ja Sotamies sekä yhdeksän- ja kymmensilmät ja kaikki muut
+jäsenet -- suurten sääntöjen mukaisesti.
+
+
+III
+
+Tähän asti ei mikään ollut häirinnyt saaren rauhaa. Mitään uutta ei
+ollut tapahtunut. Mistään asiasta ei ollut milloinkaan kiistelty.
+
+Sitten ilmestyivät yht'äkkiä meren rannalle heittämät toverukset -- ja
+suuri kiista alkoi. Se koski varsinkin kolmea seikkaa.
+
+Ensinnäkin: mihin kastiin piti noiden luokittelemattomien muukalaisten
+kuulua? Pitikö heidät lukea hovikortteihin kuuluviksi? Vai olivatko
+he vain alemman kastin väkeä, yhdeksän- ja kymmensilmien veroisia? Ei
+ollut mitään ennakkotapausta, jonka nojalla tämä tärkeä kysymys olisi
+ollut ratkaistavissa.
+
+Toiseksi: mitä heimoa he olivat? Olivatko he vaalea- ja heleäihoisia
+kuten hertat, vai kuuluivatko he tummaihoisiin risteihin? Tästä
+kysymyksestä koitui loputtomia kiistoja. Saaren koko naimisjärjestys
+monimutkaisine säännöksinensä riippui sen kunnollisesta ratkaisemisesta.
+
+Kolmanneksi: millaista ravintoa he nauttivat? Missä heidän tuli asua ja
+nukkua? Ja pitikö heidän pieluksensa olla kohti lounaista, luoteista,
+vaiko koillista? Koko Korttien valtakunnassa ei ollut milloinkaan ennen
+pohdittu niin tärkeitä ja vaikeita ongelmia.
+
+Mutta kolmea kumppanusta alkoi ahdistaa kova nälkä. Heidän täytyi saada
+ruokaa tavalla tai toisella. Väittelyn yhä jatkuessa loppumattomine
+väliaikoinensa ja Ässien kutsuessa koolle oman erikoiskokouksensa,
+jonka valitseman komitean oli määrä keksiä jokin asiaan soveltuva
+ammonaikainen käsittelytapa, kolme kumppanusta söivät mitä käsiinsä
+saivat, joivat jokaisesta astiasta ja särkivät kaikki säännöt.
+
+Kakkosia ja kolmosiakin sellainen jumalaton menettely kauhistutti.
+Kolmoset sanoivat: "Veikot kakkoset, nuo ihmiset ovat ilmeisesti
+häpeämättömiä!" Kakkoset puolestansa sanoivat: "Veikot kolmoset, he
+ovat nähtävästi alempaa kastia kuin me!"
+
+Lopetettuaan ateriansa toverukset lähtivät kaupungille kävelemään.
+
+Nähdessään mahtipontisten olentojen liikkuvan ikävissä kulkueissaan
+jäykän juhlallisine kasvoineen prinssi kääntyi kauppiaan pojan ja
+Kotwalin pojan puoleen, keikahdutti päätänsä ja purskahti ankaraan
+nauruun.
+
+Tuon omituisen, ennenkuulumattoman naurun kaiku kiiriskeli
+Kuninkaankatua alaspäin, halki Ässätorin ja pitkin Sotilasrantaa ja
+häipyi vihdoin, itseänsä hämmästyen, suureen tyhjään hiljaisuuteen.
+
+Kotwalin poikaa ja kauppiaan poikaa värisytti luihin ja ytimiin asti
+heidän ympärillänsä vallitseva kuolonhiljaisuus. He kääntyivät prinssin
+puoleen ja sanoivat: "Kuulehan, kumppani, lähdetään pois. Älkäämme
+jääkö hetkeksikään tähän kaameaan henkien maahan."
+
+Mutta prinssi sanoi: "Kumppanit, nämä olennot muistuttavat ihmisiä,
+ja minä aion koettaa heitä ravistelemalla saada selville, onko heidän
+suonissaan pisaraakaan lämmintä, elävää verta."
+
+
+IV
+
+Päivät kuluivat kulumistaan, ja saaren rauhallinen elämä jatkui melkein
+häiriytymättömänä. Kumppanukset eivät noudattaneet mitään sääntöjä
+tai ohjeita. He eivät tehneet mitään niinkuin olisi tehdä pitänyt,
+olipa sitten kysymyksessä istuminen tai seisominen tai kääntyminen
+tai selällänsä makaaminen. Päinvastoin: joka kerta, kun he näkivät
+sellaisia toimia suoritettavan täysin sääntöjen mukaisesti, he
+purskahtivat hillittömästi nauramaan. Heitä ei ollenkaan liikuttanut
+noiden ikuisten sääntöjen ikuinen vakavuus.
+
+Erään kerran suuret hovikortit saapuivat tervehtimään Kotwalin poikaa
+ja kauppiaan poikaa ja prinssiä.
+
+"Minkä tähden", kysyivät he verkalleen, "minkä tähden te ette käyttäydy
+suurten sääntöjen mukaisesti?"
+
+Kumppanukset vastasivat: "Sen tähden, että meillä on sellainen
+_Itshtsha_ (halu)."
+
+Suuret hovikortit näyttivät heräävän iänikuisesta unesta ja virkkoivat
+yhdessä ontoin, kolein äänin: "_Itsh-tsha!_ Entä kuka on _Itsh-tsha?_"
+
+Sillä kertaa he eivät päässeet tajuamaan, kuka _Itshtsha_ oli, mutta
+koko saari tuli sen vähitellen ymmärtämään.
+
+Ensimmäinen valonsäde pilkahti heidän mieliinsä, kun he prinssin
+käyttäytymistä tarkatessaan havaitsivat hänen voivan menetellä
+ihan vastakkaisella tavalla kuin aina ennen. Sitten he olivat
+hämmästyksekseen huomanneet, että korteissa oli toinenkin puoli, johon
+heidän tarkkaavaisuutensa ei ollut milloinkaan ennen kiintynyt. Se oli
+muutoksen alku.
+
+Muutoksen tultua kerran alullensa toverukset kykenivät yhä paremmin
+perehdyttämään heitä _Itshtshan_ salaisuuksiin. Kortit oivalsivat
+vähitellen, etteivät säännökset sido elämää. He alkoivat tuntea
+salaista tyydytystä käytellessään kuninkaallista valitsemiskykyänsä.
+
+Mutta tämä _Itshtshan_ ensimmäinen hyökkäys sai koko korttijoukon
+hiljaa horjahtelemaan ja sitten hoipertumaan maahan. Näky muistutti
+jotakin jättiläismäistä köynnöskäärmettä, joka unesta heräten hitaasti
+aukoo kierteitänsä värinän käydessä läpi sen koko ruumiin.
+
+
+V
+
+Tähän saakka olivat patojen ja ristien ja ruutujen ja herttojen
+kuningattaret pysytelleet verhojen takana tuijotellen joko tyhjin
+katsein avaruuteen tai kiinteästi permantoon.
+
+Mutta sitten, eräänä keväisenä ehtoopäivänä, kohotti parvekkeella
+oleileva herttakuningatar hetkiseksi tummia kulmiansa ja loi yhden
+ainoan syrjäkatseen prinssiin.
+
+"Hyvä isä", huudahti prinssi, "minä luulin niitä kaikkia painetuiksi
+kuviksi. Nyt huomaan erehtyneeni. Ne ovat sittenkin naisia."
+
+Sitten nuori prinssi kutsui luoksensa molemmat kumppaninsa ja virkkoi
+mietteliäästi: "Hyvät toverit! Näissä naisissa asuu sulo, jonka
+vertaista en ole milloinkaan ennen nähnyt. Kun kuningattaren tummain,
+välkkyväin, uuteen mielenliikutukseen kirkastuvien silmien katse
+kohtasi minut, niin minusta tuntui siltä, kuin olisin ollut näkemässä
+äsken luodun maailman ensimmäistä heikkoa päivänkoittoa."
+
+Molemmat kumppanit hymyilivät tuntijain hymyä ja kysyivät:
+
+"Onko tosiaankin niin laita, prinssi?"
+
+Herttarouva-rukan asiat joutuivat siitä päivästä lähtien yhä
+huonommalle tolalle. Hän alkoi unhottaa kaikkia sääntöjä tosiaankin
+häpeällisellä tavalla. Jos esimerkiksi hänen paikkansa oli sotamiehen
+vieressä, niin hän havaitsi ihan sattumalta joutuneensa prinssin
+viereen. Silloin lausui sotamies liikkumattomin kasvoin ja juhlallisin
+äänin: "Kuningatar,olette erehtynyt."
+
+Herttarouva-rukan punaiset posket kävivät silloin entistä
+punaisemmiksi. Mutta prinssi kiiruhti kohteliaasti hänen avuksensa
+virkkaen: "Ei, kuningatar ei ole erehtynyt. Tästä päivästä lähtien minä
+olen sotamies!"
+
+Nyt sattui niin, että kaikki yrittäessään korjata vikapään herttarouvan
+virheitä alkoivat itse niihin langeta. Ässät joutuivat kuninkaiden
+syrjäänsysäämiksi. Sotamiehet häiritsivät kuninkaiden oloa ja elämää.
+Yhdeksän- ja kymmensilmät olivat olevinansa ikäänkuin olisivat
+kuuluneet korttien suureen hoviin. Kakkoset ja kolmoset anastelivat
+salaa sijoja, jotka oli erikoisesti varattu nelosia ja viitosia varten.
+Sekaannus ei ollut milloinkaan ennen ollut niin auttamattoman suuri.
+
+Korttien saari oli nähnyt monen kevään menevän ja tulevan. Kokil,
+kevään lintu, oli laulanut lauluansa vuoden toisensa jälkeen. Mutta
+milloinkaan ennen se ei ollut saanut verta vierimään suonissa niin
+vilkkaasti kuin nyt. Menneinäkin päivinä meri oli laulanut väsymättä
+omaa säveltänsä. Mutta silloin se oli julistanut ainoastaan Säännön
+taipumatonta yksitoikkoisuutta. Nyt sen aallot välkkyvine valoineen ja
+kuultoisine varjoineen ja lukemattomine äänineen yht'äkkiä kertoivat
+rakkauden syvimmästä kaipauksesta!
+
+
+VI
+
+Minne ovatkaan nyt hävinneet heidän koreat, pyöreät, säännölliset
+ja omahyväiset kasvonsa? Tuossa näet kasvot, jotka ovat tulvillaan
+lemmensairasta ikävää. Tässä on sydän, jonka saa hurjasti tykyttämään
+kipeä kaipaus. Tässä on mieli, jota epäilykset raatelevat. Soitanto ja
+huokaukset, hymyily ja kyynelet täyttävät ilman. Elämä sykkii, sydämiä
+murtuu, intohimoja syttyy.
+
+Jokainen ajattelee nyt omaa ulkonäköänsä ja vertailee itseänsä
+toisiin. Ristiässä miettii itsekseen, että Patakuningas on verrattain
+hyvännäköinen. "Mutta", arvelee hän, "kun minä kävelen katua, niin
+näkisittepä vain, miten kaikkien katseet suuntautuvat minuun".
+Patakuningas sanoo: "Mitähän ihmettä tuo Ristiässä aina käy kaula
+kenossa ja kopeana kuin riikinkukko? Hän luulee kaikkien kuningattarien
+olevan kuolettavasti lemmensairaina hänen tähtensä, vaikka hän
+todellisuudessa onkin vain --" Siihen hän pysähtyy tutkiakseen
+kasvojansa kuvastimessa.
+
+Kuningattaret olivat kuitenkin kaikkein villityimpiä. He alkoivat
+kuluttaa kaiken aikansa koristautumalla yhdeksänsilmiä varten. Ja
+yhdeksänsilmäisistä tuli heidän toivottomia ja kehnoja orjiansa.
+Mutta heidän toisiansa koskevat leikkaavat lausumansa olivat vieläkin
+loukkaavampia.
+
+Nuoret miehet istuskelivat äänettöminä puiden lehvien alla tai
+loikoilivat varjoisassa metsässä. Nuoret tytöt, vaaleansinisiin
+puettuina, astelivat sattumalta saman metsän samoihin varjopaikkoihin
+samojen puiden alle ja käänsivät katseensa toisaalle, ikäänkuin eivät
+olisi siellä ketään nähneet, ja näyttäen niin viattomilta kuin eivät
+olisi sieltä ketään etsineet. Sitten uskalsi eräs toisia rohkeampi
+nuorukainen lähestyä sinihamoseen puettua neitoa. Mutta hänen
+astuessaan lähemmäksi hänen kielensä ei ottanut häntä totellakseen.
+Siinä hän seisoi sanattomana ja tuhmana, ja otollinen hetki häipyi pois.
+
+Kokil-linnut lauloivat lehvistössä heidän päittensä päällä. Inha
+etelätuuli puhalsi; se sai hiukset epäjärjestykseen, se kuiski
+korvaan ja kiihti veren musiikkia. Puiden lehvissä kohahteli riemu.
+Ja valtameren taukoamaton pauhu sai nuorukaisen ja neidon sydämen
+sanattomat kaipaukset läikkymään edestakaisin lemmen täyden tulvan
+aikana.
+
+Kumppanukset olivat tuoneet korttien kuningaskunnan vedettömiin
+kanaviin uuden elämän runsaat vuoksivedet.
+
+
+VII
+
+Mutta vaikka vuoksivedet olivatkin runsaat, syntyi kuitenkin seisahdus,
+ikäänkuin nouseva pinta ei kohoaisi kuohuiksi, vaan jäisi ainaiseksi
+jännitykseen. Ratkaisevia sanoja ei lausuttu, astuttiinhan vain
+varovasti askel eteenpäin ja peräännyttiin kaksi askelta. Kaikilla
+näytti olevan kiire kasata täyttymättömiä toivelmiansa niinkuin
+tuulentupia tai hiekalle rakennettuja varustuksia. He olivat kalpeat ja
+puhumattomat, heidän silmänsä olivat tulehtuneet, ja heidän huulillansa
+värähtelivät ilmaisemattomat salaisuudet.
+
+Prinssi havaitsi, missä vika piili. Hän kutsui luoksensa kaikki
+saarelaiset ja virkkoi: "Tuokaa tänne huiluja ja kymbaaleita, pillejä
+ja rumpuja. Antakaa kaikkien soida yhdessä ja kajahduttakaa äänekkäitä
+riemuhuutoja. Herttakuningatar lähtee tänä yönä valitsemaan itsellensä
+puolisoa!"
+
+Kymmen- ja yhdeksänsilmäiset alkoivat puhaltaa huilujansa ja
+pillejänsä, kahdeksan- ja seitsensilmäiset soittivat säkkipillejänsä ja
+viulujansa, ja kakkoset ja kolmosetkin paukuttivat hurjasti rumpujansa.
+
+Tämä raju soitannon puuska pyyhkäisi kerrassaan pois kaikki huokaukset
+ja haaveilut. Nauru ja puhe purkautui ilmi valtavina virtoina. Tapahtui
+uskaliaita kosintoja ja ivailevia torjumisia, juteltiin, jaariteltiin,
+laskettiin leikkiä ja pidettiin hauskaa. Tuntui siltä, kuin kesän
+vilkas tuuli olisi häilytellyt ja ravistellut, humisuttanut ja
+vihellyttänyt miljoonia lehviä ja oksia ammonaikaisten aarniometsien
+helmassa.
+
+Mutta herttakuningatar istui ruusunpunaiseen hamoseen puettuna salaisen
+lehtimajansa varjossa ja kuunteli vaieten niitä valtavia ja kuohuvia
+soitannon ja riemun ääniä, jotka aaltoilivat hänen luoksensa. Hän
+sulki silmänsä ja uneksi lemmenunelmaansa. Ja kun hän sitten silmänsä
+avasi, hän näki prinssin istumassa maassa edessänsä silmäillen hänen
+kasvojansa. Kuningatar peitti kasvonsa käsiinsä ja vetäytyi säikähtäen
+taaksepäin riemun melskeen täyttäessä hänen mielensä.
+
+Prinssi vietti koko päivän yksinään vaeltaen meren maininkien
+vaiheilla. Hänellä oli mielessään kuningattaren hämmästynyt katse,
+hänen säikähtynyt eleensä, ja hänen sydämensä sykki korkeata toivoa.
+
+Sinä iltana vartoivat nuorten miesten ja neitosten hilpeäpukuiset
+parvet palatsin portilla. Palatsin salia valaisivat tarumaiset
+lamput, ja sen seiniä kiersivät kevään kukkasista punotut köynnökset.
+Herttakuningatar astui vitkalleen sisään, ja koko yleisö nousi häntä
+tervehtimään. Jasmiiniseppele kädessään hän seisoi siinä prinssin
+edessä alasluoduin katsein. Ujon vaatimattomana hän tuskin rohkeni
+laskea seppelettä valitsemansa puolison kaulaan. Mutta prinssi taivutti
+päätänsä, ja seppele soljahti paikallensa. Nuorukaisten ja neitosten
+parvi oli odottanut hänen valintaansa kiihkeän, uteliaan äänettömyyden
+vallassa. Ja kun valinta sitten oli tapahtunut, niin väenpaljous
+huojui ja häilyi hillittömän riemun leiskeessä. Heidän ilohuutojensa
+kaiku kuului saaren joka kolkkaan ja kaukana merellä purjehtiviin
+aluksiinkin. Milloinkaan ennen ei Korttien kuningaskunnassa ollut
+kohotettu sellaista valtavaa huutoa.
+
+Sitten he kantoivat prinssiä ja hänen morsiantansa olkapäillänsä,
+asettivat heidät valtaistuimelle ja kruunasivat heidät siellä Korttien
+muinaisessa kuningaskunnassa.
+
+Ja meren toisella puolella sijaitsevan kaukaisen saaren rannikolla
+sureva Äiti-kuningatar saapui poikansa uuteen kuningaskuntaan
+kullankoristetussa laivassa.
+
+Ja saaren asukkaiden elämää eivät enää määrää Säännöt, vaan he ovat
+hyviä tai pahoja, tai hyviä ja pahoja, aina oman _Itshtshansa_ mukaan.
+
+
+
+
+PALVOJATAR
+
+
+I
+
+Aikana, jolloin olin mahdollisimman vähäisessä suosiossa eräiden
+lukijoitteni keskuudessa ja jolloin nimeni lakkaamatta esiintyi
+sanomalehdissä alinomaisten herjauksien säestelemänä, minä halusin
+vetäytyä johonkin rauhalliseen paikkaan ja yrittää unhottaa oman
+olemassaoloni.
+
+Minulla on muutamien peninkulmien päässä Kalkuttasta maatalo, jossa
+voin oleskella tuntemattomana ja kenenkään häiritsemättä. Kylänmiehet
+eivät ole toistaiseksi päässeet minuun nähden mihinkään päätökseen.
+He tietävät, etten minä ole mikään lomailija enkä huvinhakija,
+sillä minä en milloinkaan loukkaa maalaisöiden hiljaisuutta
+kaupunkilaisella melulla. He eivät myöskään pidä minua askeettina,
+sillä niihin vähäisiin minua koskeviin tietoihin, joita heillä on,
+liittyy jonkinlaista elämänmukavuuden hohdetta. Minä en ole heille
+matkustelijakaan, sillä vaikka olenkin luonnostani kulkija, ovat
+vaellukseni kylän vainioilla vailla päämäärää. He eivät edes varmaan
+tiedä, olenko naimisissa vai enkö, sillä he eivät ole nähneet lapsiani.
+Koska he niinmuodoin eivät ole osanneet minua lukea mihinkään
+tuntemansa eläin- tai kasvikunnan luokkaan kuuluvaksi, he ovat aikoja
+sitten minut hylänneet ja jättäneet minut tympeältä näyttävään rauhaani.
+
+Aivan äskettäin sain kuitenkin kokea, että kylässä on eräs henkilö,
+joka tuntee syvää mielenkiintoa minua kohtaan. Tuttavuutemme tuli
+alullensa eräänä tukahduttavana heinäkuun ehtoopäivänä. Koko aamupuolen
+oli satanut, ja ilma oli vieläkin kostea ja sumuinen, niinkuin
+silmäluomet itkun jäljeltä.
+
+Minä istuin toimetonna katsellen kirjavaa lehmää, joka oli laitumella
+virran korkealla äyräällä. Ilta-auringon säteet leikkivät eläimen
+kiiltävässä pinnassa. Tuon yksinkertaisen valovaatetuksen kauneus
+sai minut joutessani ihmettelemään, miksi ihminen tahallansa tuhlaa
+rahoja pystyttääkseen vaatehtijan työpajoja ja siten riistääkseen omalta
+iholtansa sen luonnollisen vaatetuksen.
+
+Minun siinä katsellessani ja joutilaana mietiskellessäni saapui
+keski-ikäinen nainen, joka heittäytyi eteeni ja kosketti maata
+otsallansa. Puvun laskoksissa hänellä oli muutamia kukkavihkoja, joista
+hän tarjosi minulle yhden. Samalla hän laski kätensä rinnalleen ja
+lausui: "Tämä on uhri minun jumalalleni."
+
+Sitten hän lähti. Hänen nuo sanat lausuessaan minä olin niin
+hämmästynyt, että tuskin ehdin häneen vilkaistakaan, kun hän jo oli
+hävinnyt. Koko tapahtuma oli ihan yksinkertainen, mutta jätti mieleeni
+syvän vaikutuksen, ja kun sitten käännyin jälleen katselemaan lehmää,
+joka maiskuttaen riipoi suuhunsa ruohoa samalla huiskien kärpäsiä
+pois kimpustansa, niin sen elämännautinto näytti minusta syvän
+salaperäiseltä. Lukijani kenties nauravat minun narrimaisuuttani, mutta
+totta on, että sydämeni oli täynnä harrasta kunnioitusta. Minä palvoin
+sitä puhdasta elämäniloa, joka on Jumalan oma elämä. Sitten minä
+taitoin mango-puusta tuoreen lehvän ja ruokin lehmää omin käsin, sitä
+tehdessäni tuntien tekeväni jotakin Jumalalleni otollista.
+
+Seuraavana vuonna minä palasin kylään helmikuussa. Kylmä vuodenaika
+jatkui yhä. Aamuaurinko paistoi huoneeseeni, ja minä olin sen suomasta
+lämmöstä kiitollinen. Olin parhaillaan kirjoittamassa, kun palvelijani
+tuli ilmoittamaan, että eräs Vishnun palvoja pyrki puheilleni. Muissa
+mietteissä ollen minä käskin tuoda hänet yläkertaan ja jatkoin
+kirjoittamista. Palvoja astui sisään ja kumarsi koskettaen jalkojani.
+Minä tunsin hänet samaksi naiseksi, joka oli vuosi sitten ollut lyhyen
+tuokion näkyvissäni.
+
+Nyt minulla oli tilaisuutta katsella häntä tarkemmin. Hän oli ehtinyt
+sen ajan ohi, jolloin kysytään, onko nainen kaunis vai eikö. Hän oli
+keskikokoa pitempi ja lujarakenteinen, mutta hänen vartalonsa oli
+hieman kumara, koska hän alinomaa pysytteli palvovassa asenteessa.
+Hänen käytöksessään ei ollut mitään pelokasta. Hänen kasvojensa
+huomattavimpana osana olivat hänen silmänsä. Niissä tuntui olevan
+jonkinlainen läpitunkeva voima, joka kykeni tekemään etäisyyden
+läheiseksi.
+
+Hänen astuessaan huoneeseen tuntui noiden suurten silmien katse minua
+tyrkkäävän.
+
+"Mitä tämä merkitsee?" kysyi hän. "Mistä syystä olet tuonut minut
+valtaistuimesi eteen, jumalani? Muulloin minä aina näin sinut puiden
+keskellä, ja niin oli paljoa parempi. Se oli oikea paikka kohdata
+sinua."
+
+Hänen oli täytynyt nähdä minut puutarhassa käyskelemässä minun
+huomaamattani häntä. Mutta viime päivinä minä olin ollut vilustunut,
+joten en ollut voinut lähteä ulos. Minun täytyi pakostakin pysytellä
+sisällä ja kunnioittaen katsella illan taivasta taloni pengermältä.
+Hetken vaiti oltuansa palvoja virkkoi: "Jumalani, anna minulle muutama
+hyvä sana."
+
+Minä en ollut ollenkaan valmistunut noudattamaan tuota äkkiä esitettyä
+pyyntöä ja vastasin hänelle silmänräpäyksellisen mielijohteen nojalla:
+"Minä en anna enkä ota hyviä sanoja. Minä vain avaan silmäni ja
+vaikenen, ja silloin minä voin sekä kuulla että nähdä, vaikka ei
+sanaakaan lausuttaisi. Kun sinua nyt katselen, niin en kaipaa ollenkaan
+sinun äänesi kaikua."
+
+Palvoja kerrassaan kiihtyi minun puhuessani ja huudahti: "Jumala ei
+puhu minulle ainoastaan suullansa, vaan koko ruumiillansa."
+
+Minä sanoin hänelle: "Vaiti ollessani minä voin kuunnella koko
+ruumiillani. Minä olen tullut tänne Kalkuttasta kuuntelemaan tuota
+ääntä."
+
+Palvoja sanoi: "Niin, minä tiedän sen, ja senvuoksi minä olen tullut
+tänne luoksesi istumaan."
+
+Ennen poistumistansa hän jälleen kumarsi ja kosketti jalkojani. Minä
+huomasin hänen olevan pahoillaan siitä, että minulla oli jalkineet. Hän
+olisi mieluummin nähnyt ne paljaina.
+
+Seuraavana aamuna minä istuin kattotasanteella. Etelässä olevan
+puujonon takaa näkyi avoin maaseutu, viluinen ja autio. Minä voin
+nähdä auringon nousevan idästä sokeriruokopensaan ja kylän kupeella
+olevan puuryhmän takaa. Tummien puiden varjosta ilmestyi äkkiä näkyviin
+kylätie. Se lähti etenemään ja kiemurteli kohti joitakin näköpiirin
+rajalla sijaitsevia kyliä, kunnes häipyi harmaaseen sumuun.
+
+Sinä aamuna oli vaikea sanoa, oliko aurinko noussut vai eikö. Vaalea
+usva häilyi vielä puiden latvoissa. Minä näin palvojan astelevan
+epämääräisen hämärän halki aamuisena sumuhaamuna. Hän lauloi lauluansa
+Jumalalle ja helisytti kymbaaleitansa.
+
+Vihdoin hälveni sakea usva, ja aurinko siirtyi sijallensa kotona ja
+pellolla suoritettavien töiden joukkoon ikäänkuin kylän ystävällinen
+patriarkka.
+
+Ehdittyäni vasta istuutua kirjoituspöytäni ääreen tyydyttääkseni
+kalkuttalaisen kustantajani ahnautta kuulin portaista askeleita. Kohta
+astui sisään palvoja itsekseen hymisten ja minua kumartaen. Minä
+kohotin katseeni papereistani.
+
+Hän virkkoi: "Jumalani, eilen minä otin pyhäksi ravinnoksi mitä
+ateriastasi oli jäänyt."
+
+Minä hämmästyin ja kysyin, kuinka hän voi sen tehdä.
+
+"Oh", vastasi hän, "minä odotin illalla ovellasi sinun aterioidessasi
+ja otin hieman ruokaa lautaseltasi, kun se kannettiin ulos".
+
+Tuo oli minulle yllätys, sillä kaikki kylän asukkaat tiesivät, että
+olin ollut Euroopassa ja aterioinut eurooppalaisten kanssa. Minä
+olin epäilemättä kasvistensyöjä, mutta keittäjäni pyhyys ei sietänyt
+tutkimista, ja oikeaoppiset pitivät minun ruokaani saastaisena.
+
+Palvojatar huomasi hämmästyneen ilmeeni ja virkkoi: "Jumalani, miksi
+tulisin ollenkaan sinun luoksesi, ellen nauttisi sinun ruokaasi?"
+
+Minä kysyin häneltä, mitä hänen omaan kastiinsa kuuluvat henkilöt
+asiasta arvelivat. Hän kertoi minulle jo levittäneensä uutista ympäri
+kylää. Hänen kastiinsa kuuluvat henkilöt olivat pudistaneet päätänsä,
+mutta samalla myöntäneet, että hänen oli kuljettava omaa tietänsä.
+
+Minä sain selville, että palvojatar oli erään hyvän maalaisperheen
+jäsen ja että hänen hyvissä varoissa oleva äitinsä halusi pitää hänet
+kotona. Mutta tytär kulki mieluummin mierolaisena. Minä kysyin häneltä,
+miten hän sai elatuksensa. Hän kertoi minulle, että hänen seuralaisensa
+olivat lahjoittaneet hänelle kappaleen maata ja että hän pyyteli
+ravintonsa kulkien ovelta ovelle. Hän sanoi minulle: "Se ruoka, jonka
+minä saan kerjäten, on jumalallista."
+
+Mietittyäni, mitä hän oli sanonut, minä käsitin hänen tarkoituksensa.
+Kun saamme ravintomme toisten hyvyyden suomina almuina, niin muistamme
+Jumalaa, antajaa. Mutta kun saamme ruokamme kotona, kuten ainakin,
+itsestäänselvänä asiana, niin taivumme ajattelemaan, että se kuuluu
+meille oikeudenmukaisesti.
+
+Minun teki kovin mieli kysellä hänen miehestänsä. Mutta kun hän ei
+milloinkaan epäsuorastikaan hänestä puhunut, en häneltä mitään kysynyt.
+
+Varsin pian minä havaitsin, ettei palvojatar ollenkaan kunnioittanut
+sitä kylän osaa, missä korkeampiin kasteihin kuuluvat henkilöt elivät.
+"He eivät anna milloinkaan", sanoi hän, "pienintäkään ropoa Jumalan
+palvelemiseksi, vaikka heidän hallussaan onkin suurin osa Jumalan
+maata. Mutta köyhät palvovat ja näkevät puutetta."
+
+Minä kysyin häneltä, miksi hän ei lähtenyt elämään noiden jumalattomien
+ihmisten seurassa ja auttamaan heitä paremmalle tielle. "Se", sanoin
+minä hieman tekohartaasti, "olisi jumalallisen palvonnan korkein muoto".
+
+Minä olin aika ajoin kuullut sellaisia saarnoja ja toistelen niitä
+tilaisuuden sattuessa varsin mielelläni yleiseksi hyväksi.
+
+Palvojattareen tuo kumminkaan ei tehnyt minkäänlaista vaikutusta. Hän
+kohotti suuret pyöreät silmänsä, katsoi minua suoraan silmiin ja sanoi:
+
+"Tarkoitatko, että koska Jumala on syntisten kanssa, niin heitä
+jollakin tavoin palvelemalla palvelee Jumalaa? Niinkö tarkoitat?"
+
+"Niin", vastasin minä, "niin minä ajattelen".
+
+"Tietysti", vastasi hän melkein kärsimättömästi, "tietysti Jumala on
+heidän kanssansa, sillä kuinkapa he muuten voisivat ollenkaan elää?
+Mutta mitäpä se minulle merkitsee? Minun Jumalani ei ole siellä. Minä
+en voi palvoa häntä siellä, koska en häntä sieltä löydä. Minä etsin
+häntä sieltä, mistä voin hänet löytää."
+
+Niin puhuessaan hän kumarsi kunnioittavasti. Hänen varsinainen
+tarkoituksensa oli tämä. Pelkkä Jumalan kaikkialla-läsnäoloa tehostava
+oppi ei meitä auta. Se totuus, että Jumala on kaikkea läpäisevä,
+voi olla pelkkä epähavainnollinen abstraktio ja sellaisenaan meille
+epätodellinen. Missä Hänet voin nähdä, siellä Hän on todellisena minun
+sielussani.
+
+Minun ei tarvinne seikkaperäisesti selittää, ettei hän minua
+innokkaasti palvoessaan pitänyt minua yksilöllisenä olentona. Minä olin
+hänen palvontansa pelkkä väline. Minun asianani ei ollut ottaa sitä
+vastaan enempää kuin hylätäkään sitä, sillä se ei kuulunut minulle,
+vaan Jumalalle.
+
+Tullessaan jälleen palvojatar havaitsi minun taaskin tutkivan kirjojani
+ja papereitani.
+
+"Mitä oletkaan tehnyt", kysyi hän ilmeisesti harmistuneena, "että
+minun Jumalani vaatii sinua ryhtymään tuollaiseen turhaan rasitukseen?
+Milloin tulenkin, sinä aina luet ja kirjoitat."
+
+"Jumala askarruttaa hyödyttömiä lapsiansa", vastasin minä, "koska he
+muuten voisivat joutua onnettomuuteen. Heidän tulee toimitella kaikkein
+vähimmässä määrin tarpeellisia asioita. Se on heidän suojanansa."
+
+Palvojatar kertoi minulle, ettei hän voinut sietää niitä esteitä, jotka
+minua alinomaa ympäröivät. Kun hän halusi tulla minua tervehtimään,
+niin palvelijat eivät sallineet hänen nousta suoraa päätä yläkertaan.
+Kun hän halusi kunnioittaen koskettaa jalkojani, niin sukkani olivat
+aina tiellä. Ja kun hän halusi yksinkertaisesti kanssani jutella, hän
+huomasi minun henkeni eksyneen oppineisuuden erämaihin.
+
+Tällä kertaa hän ennen lähtöänsä laski kätensä ristiin ja sanoi:
+"Jumalani! Tänä aamuna minä tunsin jalkasi rinnassani. Kuinka ne
+olivatkaan viileät! Ja ne olivat paljaat, peittämättömät. Minä pidin
+niitä kauan hartaasti pääni päällä. Se täytti minun koko olemukseni.
+Mitäpä hyötyä senjälkeen oli siitä, että tulin luoksesi? Miksi
+tulinkaan? Sano, Herra, totuus -- eikö se ollut pelkkää sokaistumista?"
+
+Maljakossa pöydälläni oli muutamia kukkia. Hänen ollessaan luonani
+puutarhuri toi uusia kukkia ja asetti ne niiden sijaan. Palvojatar näki
+hänen ne vaihtavan.
+
+"Siinäkö kaikki?" huudahti hän. "Joko olet suoriutunut kukistasi?
+Annahan ne minulle." Hän piteli kukkia hellävaroen kämmenkuopassansa
+ja alkoi kumartunein päin niihin tuijottaa. Oltuaan vähän aikaa vaiti
+hän jälleen kohotti päänsä ja virkkoi minulle: "Sinä et milloinkaan
+silmäile näitä kukkia; siitä syystä ne luonasi lakastuvat. Kunhan niitä
+katselisit, niin lukemisesi ja kirjoittamisesi hupenisivat tuuleen."
+
+Hän solmi kukat viittansa helmaan, nosti ne hartain elein päälaellensa
+ja virkkoi syvästi kunnioittaen: "Salli minun viedä Jumalani mukanani."
+
+Hänen niin sanoessaan minä tunsin, etteivät huoneissamme olevat
+kukat saa meiltä niille kuuluvaa hellää huolenpitoa. Me pistämme ne
+maljakkoon, ja ne muistuttavat pikemmin vallattomia koulupoikia, jotka
+seisovat yhdessä joukossa rangaistavina.
+
+Palvojatar tuli jälleen samana iltana ja istui edessäni
+kattotasanteella.
+
+"Minä annoin ne kukat pois", sanoi hän, "kun tänä aamuna kuljin talosta
+taloon laulaen Jumalan nimeä. Beni, kylämme päämies, nauroi hartaalle
+kunnioitukselleni ja sanoi: 'Miksi tuhlaat koko palvontasi hänelle?
+Etkö tiedä, että hän on herjausten esineenä koko maakunnassa?' Onko se
+totta, Jumalani? Onko totta, että he sinua säälimättömästi kohtelevat?"
+
+Sinä hetkenä minä säikähdin. Oli kamalaa havaita, että painomustetta
+pärskyi niin kauas.
+
+Palvojatar jatkoi: "Beni luulotteli voivansa yhdellä henkäyksellä
+sammuttaa minun palvontani liekin! Mutta sepä ei olekaan mikään mitätön
+liekki, se on leimuava tuli. Miksi he sinua herjaavat, Jumalani?"
+
+Minä vastasin: "Siitä syystä, että minä sen ansaitsen. Luulenpa
+ahnaudessani väijyskelleeni ihmisten sydämiä?"
+
+Palvojatar sanoi: "Nyt sinä näet itse, kuinka vähäarvoiset heidän
+sydämensä ovat. Ne ovat täynnä myrkkyä, ja se parantaa sinut
+ahnaudestasi."
+
+"Kun ihmisen sydämessä asuu ahnaus", vastasin minä, "niin hän on
+alinomaisessa vaarassa joutua lyödyksi. Itse ahnaus suo hänen
+vihollistensa käytettäväksi myrkkyä."
+
+"Meidän armollinen Jumalamme", virkkoi hän, "lyö meitä omalla
+kädellänsä ja ajaa pois kaiken myrkyn. Se, joka loppuun asti kestää
+Jumalan kuritusta, on pelastettu."
+
+
+II
+
+Sinä iltana palvojatar kertoi minulle elämänsä tarinan. Illan tähdet
+syttyivät ja painuivat puiden taakse hänen kertoessaan tarinansa
+loppuun.
+
+Mieheni on erittäin yksinkertainen. Monet pitävät häntä tyhmänäkin,
+mutta minä tiedän, että se, joka ymmärtää yksinkertaisesti, ymmärtää
+oikein. Liikeasioissa ja taloudenhoidossa hän piti hyvin puolensa.
+Koska hänen tarpeensa olivat vähäiset ja toivomuksensa harvat,
+hän kykeni tulemaan toimeen sen nojalla, mitä hänellä oli. Hän ei
+milloinkaan sekaantunut muihin asioihin eikä pyrkinyt niitä ymmärtämään.
+
+Mieheni vanhemmat kuolivat, kun olimme olleet vasta vähän aikaa
+naimisissa, ja me jäimme yksin. Mutta mieheni tarvitsi aina jonkun
+yläpuolellansa. Minä häpeän tunnustaessani, että hän tavallaan
+kunnioitti minua ja piti minua ylempänänsä. Mutta minä olen varma, että
+hän kykeni käsittämään asiat paremmin kuin minä, vaikka minä osasin
+paremmin puhua.
+
+Kaikkein syvimmin hän kunnioitti Guru Thakuriansa (henkistä
+opettajaansa). Oikeastaan ei ollut kysymyksessä pelkkä harras
+kunnioitus, vaan rakkaus, ja sellainen rakkaus on harvinainen.
+
+Guru Thakur oli miestäni nuorempi. Kuinka kaunis hän olikaan!
+
+Mieheni oli poikaiällänsä leikkinyt hänen kerallansa ja oli niistä
+ajoista alkaen omistanut sydämensä ja sielunsa varhaisen ikänsä
+ystävälle. Thakur tiesi, kuinka yksinkertainen mieheni oli, ja tapasi
+häntä armottomasti kiusoitella.
+
+Hän ja hänen toverinsa pitivät iloa hänen kustannuksellansa, mutta hän
+sieti kaikki mitä kärsivällisimmin.
+
+Minun naimisiin joutuessani Guru Thakur oli Benaresissa opiskelemassa.
+Mieheni tapasi maksaa kaikki hänen kustannuksensa. Minä olin
+kahdeksantoista vuoden ikäinen, kun hän palasi kyläämme.
+
+Viidentoistavuotiaana minä synnytin lapsen. Minä olin niin nuori,
+etten osannut sitä hoitaa. Minä jaarittelin mielelläni ja olin usein
+tuntikausia ystävättärieni luona. Jos minun täytyi jäädä kotiin
+poikaa kaitsemaan, minä tavallisesti kerrassaan suutuin. Ah, minun
+lapsi-jumalani tuli minun elämääni, mutta hänen lelunsa eivät olleet
+valmiina häntä varten. Hän tuli äidin sydäntä varten, mutta äidin sydän
+jäi siitä jälkeen. Hän jätti minut vihoissaan, ja siitä saakka minä
+etsin häntä kaikkialta maailmasta.
+
+Poika oli isänsä elämän valkeus ja ilo. Minun huolimattomuuteni aina
+suretti miestäni. Mutta hänelle oli suotu mykkä sielu. Hän ei kyennyt
+milloinkaan tuskaansa ilmaisemaan.
+
+Ihmeellistä oli, että minun laiminlyönneistäni huolimatta poika rakasti
+minua enemmän kuin ketään muuta. Hän tuntui pelkäävän, että minä
+jonakin päivänä lähden ja jätän hänet. Niinpä hän silloinkin, kun minä
+olin hänen kanssaan, seuraili minun liikkeitäni levottomin katsein.
+Hän sai olla varsin vähän minun seurassani, ja senvuoksi hänen halunsa
+olla luonani kehittyi tuskallisen kiihkeäksi. Minun joka päivä virralle
+mennessäni hän tavallisesti kävi rauhattomaksi ja ojensi pienet
+käsivartensa, jotta hänet otettaisiin mukaan. Mutta rantaportaat olivat
+minulle se paikka, jossa sain tavata ystävättäreni, joten en välittänyt
+ottaa sinne lasta vaivoikseni.
+
+Oli varhainen elokuun aamu. Harmaat pilvet olivat toinen toisensa
+jälkeen kietoneet taivaan kosteiden viittojensa laskoksiin. Minä käskin
+tyttöä pitämään huolta pienokaisesta sill'aikaa kuin kävin virralla.
+Minun lähtiessäni lapsi itki pyrkien jälkeeni.
+
+Niillä kylpyportailla ei ollut ketään minun saapuessani. Minä olin
+paras uimari kylän naisten joukossa. Sade oli paisuttanut virtaa
+melkoisesti. Minä uin keskelle virtaa, verrattain kauas rannasta.
+
+Yht'äkkiä kuulin rannalta huudon: 'Äiti!' Käännyin katsomaan ja näin
+pienen poikani tulevan portaita alas ja huutavan minua tullessaan. Minä
+huusin ja käskin hänen pysähtyä, mutta hän jatkoi matkaansa nauraen ja
+huutaen. Pelontuska jäykisti jäseniäni. Minä suljin silmäni, koska en
+uskaltanut katsella. Kun ne jälleen avasin, oli pienokaiseni helisevä
+nauru iäksi vaiennut liukkailla porrasaskelmilla.
+
+Minä saavuin takaisin rannalle ja nostin hänet vedestä. Minä otin hänet
+syliini, poikani, rakkaimpani, joka oli usein turhaan pyytänyt päästä
+syliini. Minä otin hänet nyt, mutta hän ei enää katsonut minua silmiin
+eikä huutanut: 'Äiti!'
+
+Lapsi-jumalani oli tullut. Minä olin aina laiminlyönyt häntä. Olin aina
+häntä itkettänyt. Ja nyt alkoivat kaikki laiminlyöntini ahdistaa omaa
+sydäntäni, isku iskulta. Kun poikani oli ollut minun luonani, minä
+olin jättänyt hänet yksin. Olin kieltäytynyt ottamasta häntä mukaani.
+Ja nyt, kun hän on kuollut, hänen muistonsa seuraa minua milloinkaan
+minusta eroamatta.
+
+Jumala yksin tietää, kuinka mieheni kärsi. Jos hän olisi minua
+rangaissut rikoksestani, niin olisi parempi meille kummallekin. Mutta
+hän osasi vain sanattomana kärsiä, hän ei osannut mitään sanoa.
+
+Kun olin murheesta melkein mielipuoli, palasi Guru Thakur. Aikaisemmin
+oli hänen ja mieheni välinen suhde ollut poikien ystävyyssuhde.
+Nyt minun mieheni kunnioitti rajattomasti hänen pyhyyttänsä ja
+oppineisuuttansa. Hän tuskin rohkeni puhua ystävänsä läsnäollessa, niin
+kovin hän häntä arkaili ja kunnioitti.
+
+Mieheni pyysi Guruansa koettamaan minua jollakin tavoin lohduttaa.
+Guru Thakur alkoi minulle lukea ja selittää pyhiä kirjoja. Mutta enpä
+luule niiden paljoakaan minuun tehonneen. Niiden koko arvo oli minulle
+siinä äänessä, joka niitä minulle luki. Jumala sallii ihmissydämen
+parhaimmin juoda jumalallista elämää ihmisäänen välityksellä. Hänellä
+ei ole käytettävänänsä mitään parempaa maljaa, ja hän itsekin nauttii
+jumalallista juomaansa samasta maljasta.
+
+Mieheni Guruunsa kohdistama rakkaus ja kunnioitus täytti meidän talomme
+niinkuin suitsutus temppelin pyhän lippaan. Minä osoitin samaa harrasta
+kunnioitusta ja sain mieleeni rauhaa. Minä näin jumalani tuon Gurun
+hahmossa. Hänellä oli tapana saapua joka aamu aterioimaan luoksemme.
+Herätessäni minä kaikkein ensiksi ajattelin hänen ravintoansa ikäänkuin
+pyhää Jumalan lahjaa. Kun valmistin ruokalajeja hänen ateriaansa
+varten, niin sormeni ilosta lauloivat.
+
+Nähdessään, kuinka minä palvoin hänen Guruansa, mieheni alkoi
+kunnioittaa minua vieläkin enemmän. Hän huomasi, kuinka kiihkeästi
+hänen Gurunsa tahtoi selittää minulle pyhiä kirjoja. Hän oli tottunut
+siihen ajatukseen, ettei voinut milloinkaan toivoa Gurunsa kiinnittävän
+häneen minkäänlaista huomiota, koska oli typerä; mutta hänen vaimonsa
+korjasi asian.
+
+Niin meni jälleen viisi vuotta, ja koko elämäni olisi kulunut siten,
+ellei jossakin pinnan alla olisi salaa tapahtunut varkaus. Minä en
+voinut sitä keksiä, mutta sen keksi minun sydämeni Jumala. Sitten tuli
+päivä, jolloin koko elämämme yht'äkkiä mullistui.
+
+Oli keskikesän aamu. Minä olin palaamassa kotiin kylpemästä, vaatteeni
+olivat ihan märät. Minä kuljin erästä varjoisaa kujannetta, ja tien
+käänteessä, mango-puun alla, kohtasin Guru Thakurini. Hänellä oli
+pyyheliina olallansa ja hän toisteli joitakin sanskriittisäkeitä ollen
+kylpyyn menossa. Märissä vaatteissani, jotka takertuivat ruumiiseeni,
+minä häpesin kohdata hänet. Yritin päästä pujahtamaan nopeasti ohi
+hänen katsettansa välttäen. Hän huusi minua nimeltä.
+
+Minä pysähdyin, painoin katseeni alas ja lysähdin itseeni. Hän
+kiinnitti katseensa minuun ja virkkoi: 'Kuinka ihmeen kaunis onkaan
+sinun ruumiisi!'
+
+Koko lintujen maailma tuntui helkähtävän laulamaan lehvistössä pääni
+päällä. Kaikki tien varrella kasvavat pensaat näyttivät puhkeavan
+hehkuvaan kukkaan. Tuntui siltä, kuin taivas ja maa ja kaikki olisi
+muuttunut humalluttavan riemun pyörteeksi.
+
+En tiedä, kuinka saavuin kotiin. Muistan vain syöksyneeni siihen
+huoneeseen, jossa me palvoimme Jumalaa. Mutta silmieni edessä
+karkelivat samat kultaiset valon välkkeet, jotka olivat värähdelleet
+näkyvissäni tuolla yksinäisellä polulla virralta palatessani.
+
+Guru Thakur saapui sinäkin päivänä aterialle ja tiedusteli mieheltäni,
+minne minä olin lähtenyt. Hän etsi minua, mutta ei voinut minua mistään
+löytää.
+
+Ah, maa ei ole minulle enää sama kuin ennen. Entinen päivänpaiste
+ei enää ole minun. Minä huusin Jumalaani tuskassani, mutta hän ei
+kääntänyt kasvojansa minun puoleeni.
+
+En tiedä, miten päivä kului. Yöllä minun piti kohdata mieheni. Mutta
+yö on pimeä ja mykkä. Silloin minun mieheni henki ilmenee säteilevänä
+kuin tähdet hämärissä. Minä olin kuullut hänen pimeässä lausuvan
+ajatuksiansa ja olin hämmästynyt havaitessani, kuinka syvästi hän
+kykeni tajuamaan.
+
+Toisinaan minä pääsin vasta myöhään illalla levolle, kun talousaskareet
+olivat estämässä. Mieheni odotti minua lattialla istuen, makuulle
+menemättä. Aloitimme silloin usein keskustelumme puhumalla jotakin
+Gurusta.
+
+Tänä yönä minä tulin jälkeen puolenyön huoneeseeni ja löysin mieheni
+lattialta nukkumasta. Häntä häiritsemättä minä paneuduin lattialle
+hänen jalkojensa eteen, kasvot hänen puoleensa käännettyinä. Kerran hän
+nukkuessaan ojensi jalkaansa ja satutti minua rintaan. Se oli hänen
+viimeinen testamenttinsa.
+
+Seuraavana aamuna, kun mieheni heräsi unestansa, minä jo istuin hänen
+vieressään. Ikkunasta näkyi tuuhean lehvistön yli aamun ensimmäinen
+kalpea kajaste yön päärmeessä. Oli niin varhainen, etteivät varikset
+olleet vielä alkaneet vaakkua.
+
+Minä kumarsin ja kosketin otsallani mieheni jalkoja. Hän nousi
+istumaan, säikähtyneenä, ikäänkuin unennäöstä heräten, ja silmäili
+hämmästyneenä kasvojani. Minä sanoin:
+
+'Olen tehnyt päätökseni. Minun täytyy jättää maailma. Minä en voi olla
+kauemmin sinun omasi. Minun täytyy lähteä sinun luotasi.'
+
+Mieheni kenties luuli yhä uneksivansa. Hän ei virkkanut sanaakaan.
+
+'Kuulehan mitä sanon!' rukoilin minä sanomattoman tuskan vallassa.
+'Kuule minua ja ymmärrä! Sinun täytyy naida toinen vaimo. Minun täytyy
+sanoa hyvästi.'
+
+Mieheni sanoi: 'Mitä merkitsee kaikki tämä hurja, hullu puhe? Kuka
+käskee sinua luopumaan maailmasta?'
+
+Minä vastasin: 'Guru Thakurini.'
+
+Mieheni näytti hämmentyneeltä. 'Guru Thakur!' huudahti hän. 'Milloin
+hän on antanut sinulle sen neuvon?'
+
+'Aamulla', vastasin minä, 'eilen, kun kohtasin hänet virralta
+palatessani'.
+
+Hänen äänensä hieman värähteli. Hän kääntyi, silmäili kasvojani ja
+kysyi minulta: 'Miksi hän sinulle antoi sellaisen käskyn?'
+
+'En tiedä', vastasin minä. 'Kysy häneltä itseltänsä! Hän sanoo sen
+sinulle, jos voi.'
+
+Mieheni sanoi: 'Maailmasta voi luopua, vaikka jääkin siinä elämään.
+Sinun ei tarvitse lähteä minun luotani. Minä puhun asiasta Gurulleni.'
+
+'Sinun Gurusi', vastasin minä, 'kenties hyväksyy anomuksesi; mutta
+minun sydämeni ei milloinkaan siihen suostu. Minun täytyy lähteä sinun
+luotasi. Tästä lähtien ei maailmaa enää ole minulle olemassa.'
+
+Mieheni vaikeni, ja me istuimme siinä pimeässä lattialla. Kun päivä oli
+valjennut, hän sanoi minulle: 'Menkäämme yhdessä hänen luoksensa.'
+
+Minä laskin käteni ristiin ja sanoin: 'Minä en näe häntä enää
+milloinkaan.'
+
+Hän katsoi minua kasvoihin. Minä painoin pääni alas. Hän ei virkkanut
+enempää. Minä tiesin, että hänen katseensa oli jotenkin tunkeutunut
+minun mieleeni ja tiesi mitä siellä tapahtui. Tässä minun maailmassani
+on ollut vain kaksi ihmistä, jotka ovat minua sydämestänsä rakastaneet
+-- minun poikani ja minun mieheni. Tämä rakkaus oli minun Jumalani, ja
+senvuoksi se ei voinut sietää mitään vääryyttä. Toinen heistä jätti
+minut, ja minä itse jätin toisen. Nyt minun täytyy saada totuus, totuus
+yksinänsä.
+
+Hän kosketti permantoa jalkojeni edessä, nousi, kumarsi ja lähti.
+
+
+
+
+NÄKÖ
+
+
+I
+
+Erittäin nuorena aviovaimona minä synnytin kuolleen lapsen ja olin itse
+kuolemaisillani. Minä toivuin vain vähitellen, ja näköni heikontui
+heikontumistaan.
+
+Mieheni opiskeli siihen aikaan lääketiedettä. Hän oli hieman
+mielissäänkin, kun sai minua parantaessaan todistaa lääkeopillisia
+tietojansa. Hän siis alkoi itse hoitaa silmiäni.
+
+Minun vanhempi veljeni valmistautui silloin lainopillista tutkintoansa
+suorittamaan. Eräänä päivänä hän tuli luoksemme ja säikähti kovin
+nähdessään, missä tilassa minä olin.
+
+"Mitä teetkään?" sanoi hän miehelleni. "Sinähän tärvelet Kumon silmät.
+Sinun pitäisi heti kysyä neuvoa lääkäriltä."
+
+Mieheni virkkoi ärtyisesti: "Miksi? Mitä voi hyvä tohtori tehdä enemmän
+kuin minä? Tapaus on ihan yksinkertainen, ja kaikki lääkkeet ovat
+yleisesti tunnetut."
+
+Dada vastasi pilkallisesti: "Näyttää siltä, kuin luulisit, ettei sinun
+ja oman lääkeopillisen tiedekuntasi professorin välillä ole vähääkään
+eroa."
+
+Mieheni vastasi kiukustuneena: "Jos sinä satut joutumaan naimisiin
+ja syntyy riitaa vaimosi omaisuudesta, et suinkaan ota vastaan minun
+neuvojani lakiasioissa. Miksi siis tulet minua neuvomaan lääkeopissa?"
+
+Heidän siinä kiistellessään minä sanoin itselleni, että kahden
+kuninkaan sotaan lähtiessä nurmirukka aina joutuu eniten kärsimään. Nyt
+oli kiista käynnissä noiden kahden kesken, ja minä sain kestää iskun.
+
+Minustakin tuntui kohtuuttomalta, että omaiseni minut kerran
+naitettuansa vielä asiaan sekaantuivat. Koskihan minun iloni ja
+murheeni miestäni eikä heitä.
+
+Siitä päivästä lähtien oli mieheni ja veljeni välinen suhde tuon
+silmiäni koskevan mitättömän seikan vuoksi jännittynyt.
+
+Eräänä iltapuolena, mieheni ollessa poissa kotoa, veljeni
+hämmästyksekseni toi lääkärin minua näkemään. Lääkäri tarkasti silmäni
+erittäin huolellisesti ja näytti kovin vakavalta. Hän sanoi, että enempi
+laiminlyöminen olisi vaarallista. Hän kirjoitti määräyksen, ja veljeni
+lähetti kohta lääkettä noutamaan. Vieraan tohtorin mentyä minä rukoilin
+veljeäni olemaan asiaan sekaantumatta. Minä olin varma siitä, että
+lääkärin salaisista käynneistä koituisi pelkkää onnettomuutta.
+
+Minua itseäni hämmästytti, että sain kerätyksi kyllin paljon rohkeutta
+sanoakseni tuon veljelleni. Olin näet ennen aina häntä pelännyt. Olen
+varma siitä, että veljenikin hämmästyi minun uskaliaisuuttani. Hän oli
+vähän aikaa vaiti ja virkkoi sitten: "Olkoon menneeksi, Kumo. Minä en
+enää kutsu tohtoria. Mutta kun lääkkeet tulevat, niin sinun pitää ne
+nauttia."
+
+Sitten veljeni lähti. Lääkkeet saapuivat apteekista. Minä otin ne --
+pullot, jauheet, määräykset ja kaikki -- ja viskasin ne kaivoon!
+
+Veljeni sekaantuminen asioihin oli ärsyttänyt miestäni, ja hän alkoi
+nyt käsitellä silmiäni entistä uutterammin. Hän koetteli kaikenlaisia
+lääkkeitä. Minä asetin silmilleni siteen niinkuin hän käski, käytin
+hänen määräämiänsä värillisiä silmälaseja, nautin hänen rohtojansa ja
+kaikkia hänen jauheitansa. Joinpa kalanmaksaöljyäkin, vaikka se ei
+tahtonut ottaa kurkustani luisuakseen.
+
+Sairaaloista tullessaan hän joka kerta huolestuneena tiedusteli, kuinka
+voin, ja minä vastasin: "Paljon paremmin." Minun kykyni pettää itseäni
+muuttui tosiaankin nerokkaaksi. Huomatessani, että silmäni vuotivat
+vettä entistä enemmän, minä lohduttauduin ajattelemalla, että oli
+hyvä vapautua suuresta huonojen nesteiden määrästä, ja kun silmieni
+vesivirrat sitten vähenivät, niin minä ylpeilin mieheni taitavuudesta.
+
+Muutamien aikojen kuluttua tuska kuitenkin kävi sietämättömäksi. Näköni
+himmeni, ja päätäni särki alinomaa päivin öin. Minä huomasin mieheni
+käyvän levottomaksi. Hänen käytöksestänsä minä oivalsin, että hän etsi
+jotakin tekosyytä kutsuakseen lääkärin. Niinpä viittasinkin siihen
+suuntaan, että voisimme jonkun kutsua.
+
+Ilmeistä oli, että hän tunsi suurta helpotusta. Jo samana päivänä hän
+kutsui englantilaisen lääkärin. En tiedä, mitä he keskenään juttelivat,
+mutta minä arvasin, että Sahib oli puhunut miehelleni erittäin tuimasti.
+
+Lääkärin lähdettyä hän oli vähän aikaa vaiti. Minä otin hänen kätensä
+omiini ja sanoin: "Millainen sivistymätön mies tuo olikaan! Miksi et
+kutsunut intialaista lääkäriä? Olisi ollut paljoa parempi. Luuletko,
+että tuo mies osaa käsitellä silmiäni paremmin kuin sinä?"
+
+Mieheni oli hetkisen ihan vaiti. Sitten hän virkkoi murtunein äänin:
+"Kumo, silmäsi täytyy leikata."
+
+Minä olin suuttuvinani siitä, että hän oli asiaa niin kauan minulta
+salannut.
+
+"Sinä olet sen tietänyt kaiken aikaa", sanoi hän, "etkä ole minulle
+mitään virkkanut! Luuletko minua sellaiseksi pienokaiseksi, etten
+leikkausta siedä?"
+
+Sen kuultuansa hän jälleen tuli hyvälle tuulelle. "Kovin harvat ovat
+ne miehet", virkkoi hän, "jotka ovat kyllin urhoolliset säikähtämättä
+odottaakseen leikkausta".
+
+Minä nauroin hänelle: "Niin on laita. Miehet ovat urhoollisia
+ainoastaan vaimojensa nähden!"
+
+Hän silmäili minua vakavasti ja virkkoi: "Olet ihan oikeassa. Me miehet
+olemme kauhean turhamaisia."
+
+Minä karkoitin nauraen hänen vakavuutensa: "Oletko varma siitä, että te
+voitatte meidät naiset turhamaisuudessakin?"
+
+Veljeni tultua minä vein hänet syrjemmälle: "Kuulehan, Dada, sinun
+lääkärisi määräämä hoitotapa olisi epäilemättä ollut sanomattoman hyvä,
+mutta onnettomuudeksi minä erehdyin käyttämään juomaa ulkonaisesti.
+Ja siitä päivästä lähtien, jolloin tuon erehdyksen tein, silmäni ovat
+huonontumistaan huonontuneet. Nyt on leikkaus välttämätön."
+
+Veljeni sanoi minulle: "Sinä olit miehesi hoidossa, ja siitä syystä
+minä en enää käynyt sinua katsomassa."
+
+"Ei", vastasin minä. "Minä hoidin itseäni tosiaankin sinun tohtorisi
+ohjeiden mukaisesti."
+
+Kuinka naisen täytyykään valehdella! Äiteinä me valehtelemme
+rauhoittaaksemme lapsiamme, ja kun olemme puolisoita, niin kerromme
+valheita rauhoittaaksemme lapsiemme isää. Milloinkaan me emme vapaudu
+tuosta välttämättömyydestä.
+
+Petokseni sai aikaan sen, että mieheni ja veljeni välinen suhde parani.
+Veljeni soimasi itseänsä siitä, että oli saanut minut salaamaan asian
+mieheltäni, ja mieheni katui sitä, ettei ollut heti alussa noudattanut
+veljeni neuvoa.
+
+Vihdoin, molempien asiaan suostuttua, saapui englantilainen lääkäri
+ja toimitti leikkauksen käsitellen vasenta silmääni. Se oli kumminkin
+liian heikko kestääkseen ponnistusta, ja viimeinenkin värjyvä
+valonkajaste hävisi siitä. Sitten häipyi toinenkin silmä vähitellen
+pimeään.
+
+Eräänä päivänä mieheni tuli vuoteeni viereen. "Minä en kehtaa sitä enää
+salata sinulta, Kumo", sanoi hän, "sinun silmäsi olen minä tärvellyt".
+
+Minä tunsin, että hänen äänensä tukehtui kyyneliin, otin hänen
+oikean kätensä molempiin käsiini ja sanoin: "Mitä puhutkaan! Sinä
+olet menetellyt ihan oikein. Sinä olet käsitellyt vain sitä, mikä
+nimenomaisesti sinulle kuuluu. Ajattelehan, jos joku vieras lääkäri
+olisi vienyt minulta näön. Mitä lohdutusta minulla silloin olisi ollut?
+Nyt sitävastoin minä voin tuntea, että on paras niinkuin on tapahtunut,
+ja suurena lohtunani on se tieto, että olen kadottanut silmieni valon
+sinun käsissäsi. Kun Jumalaa palvelevalta Ramtshandralta puuttui yksi
+lootuskukka, hän tarjosi molemmat silmänsä tuon puuttuvan lootuksen
+asemesta. Minä olen antanut silmäni Jumalalleni. Kun tästä lähtien näet
+jotakin, mikä sinua ilahduttaa, niin sinun pitää se minulle kuvailla,
+ja minä käytän sanojasi ravintonani, sinun näkemisestäsi minulle
+jääneenä pyhänä lahjana."
+
+Minä en tietenkään tarkoita, että sanoin kaiken tuon silloin ja siinä,
+sillä näistä asioista ei käy puhuminen hetken liikutuksen vallitessa.
+Mutta minä mietin näitä ja samanlaisia asioita pitkät päiväkaudet. Ja
+kun olin kovin masentunut, tai jos palvontani valo joskus himmeni ja
+minä surkuttelin kovaa kohtaloani, niin annoin mieleni toistella noita
+lausumia, toista toisensa jälkeen, niinkuin lapsonen toistelee hänelle
+kerrottua tarinaa. Siten minä jälleen pääsin hengittelemään rauhan ja
+rakkauden seesteisempää ilmaa.
+
+Siinä keskustellessamme minä sanoin miehelleni kyllin paljon
+osoittaakseni mitä sydämessäni piili.
+
+"Kumo", sanoi hän minulle, "typeryyteni aiheuttama onnettomuus ei ole
+enää mitenkään autettavissa. Mutta jotakin voin sentään tehdä. Minä
+voin aina pysytellä sinun luonasi ja koettaa korvata puuttuvaa näköäsi
+niin hyvin kuin osaan."
+
+"Ei", vastasin minä, "se ei käy päinsä. Minä en vaadi sinua muuttamaan
+kotiasi sokean sairaalaksi. Yksi ainoa asia on tarpeen -- sinun on
+mentävä uudelleen naimisiin."
+
+Yrittäessäni hänelle selittää, että se oli tarpeen, minun ääneni hieman
+petti. Minä yskin ja yritin salata liikutustani, mutta hän puhkesi
+puhumaan:
+
+"Kumo, minä tiedän olevani houkkio ja kerskailija ja mitä
+hyvänsä, mutta sellainen konna minä en ole! Jos milloinkaan
+menen uudelleen naimisiin, niin vannon sinulle -- vannon sinulle
+kaikkein juhlallisimmin valoin kotijumalani Gopinathin nimessä --
+että vihattavin kaikista synneistä, isänmurha, saa langeta minun
+päälaelleni!"
+
+Ah, kunpa en olisi milloinkaan sallinut hänen vannoa tuota kamalaa
+valaa! Mutta kyynelet tukahduttivat minun ääneni, ja tuskin
+kestettävissä oleva riemuntunne esti minua mitään sanomasta. Minä
+kätkin sokeat kasvoni pieluksiin ja nyyhkytin nyyhkyttämistäni.
+Kun kyynelteni ensimmäinen tulva oli ohi, minä vedin hänen päänsä
+rinnalleni.
+
+"Miksi", huudahdin minä, "miksi vannoitkaan sellaisen kamalan valan?
+Luuletko, että minä kehoitin sinua menemään uudelleen naimisiin oman
+halvan nautintosi vuoksi? Se ei ollut tarkoitukseni. Minä ajattelin
+itseäni, sillä hän voisi toimittaa ne palvelukset, jotka olivat minun
+asianani, kun minä olin näkevä."
+
+"Palvelukset!" huudahti hän. "Palvelijat kelpaavat pitämään niistä
+huolta. Luuletko minua niin mielettömäksi, että otan talooni orjan ja
+pyydän häntä istumaan valtaistuimelle jumalattareni keralla?"
+
+Lausuessaan sanan "jumalattareni" hän piteli kasvojani käsissään ja
+suuteli minua otsaan, kulmakarvojen väliin. Sinä tuokiona avautui
+jumalallisen viisauden kolmas silmä siihen kohtaan, mihin hän oli minua
+suudellut, ja minä tulin totisesti pyhitetyksi.
+
+Minä ajattelin: "Hyvä niin. Minä en kykene enää häntä palvelemaan
+alemmassa taloushuolien maailmassa. Mutta minä kohoan korkeampaan
+olokehään. Minä tuon siunausta ylhäältä. Ei enää valheita! Ei enää
+pettelyitä! Minä karkoitan iäksi kaikki menneen elämäni pikkumaisuudet
+ja teeskentelyt!"
+
+Sinä päivänä, koko sen päivän, minä tunsin mielessäni ankaraa
+ristiriitaa. Se riemuisa ajatus, että mieheni oli mahdoton mennä
+uudelleen naimisiin tuon juhlallisen valan vannottuansa, juurtui
+sydämeeni niin syvälle, etten kyennyt sitä tempaamaan sieltä pois.
+Mutta se uusi Jumalatar, joka oli löytänyt minusta valtaistuimensa,
+sanoi: "Voipa tulla aika, jolloin miehesi olisi hyvä rikkoa valansa ja
+mennä jälleen naimisiin." Mutta minussa oleva nainen lausui "Olkoonpa
+niin, mutta vala on sittenkin vala, ja siitä ei pääse." Minussa oleva
+jumaluus vastasi: "Sinulla ei kumminkaan ole mitään syytä siitä
+riemuita." Mutta minussa oleva nainen virkkoi: "Se, mitä sanot, on
+aivan oikein, mutta hän on sittenkin valansa vannonut." Ja sama juttu
+uudistui alinomaa. Vihdoin jumalatar synkistyi ja vaikeni, ja kaamea
+pelko kietoi minut pimeyteensä.
+
+Katuva mieheni ei tahtonut sallia palvelijoiden suorittavan minun
+töitäni; hänen piti tehdä kaikki itse. Aluksi minä olin sanomattoman
+iloinen siitä, että olin pienimmissäkin seikoissa hänestä riippuvainen.
+Siten minä sain hänet pysymään luonani, ja haluni saada olla hänen
+seurassaan oli sokeutumiseni jälkeen käynyt kiihkeäksi. Sitä osaa hänen
+olemassaolossansa, jonka silmäni olivat menettäneet, minun toiset
+aistini anelivat itsellensä. Kun hän ei ollut luonani, minusta tuntui
+siltä, kuin olisin häilynyt ilmassa ja menettänyt kaiken yhteyden
+havaittaviin olioihin.
+
+Entisinä aikoina, mieheni palatessa myöhään sairashuoneesta, minulla
+oli tapana avata ikkunani ja tähystellä. Tie oli yhdysside, joka liitti
+hänen maailmansa minun maailmaani. Nyt, kun olin sokeutumiseni vuoksi
+menettänyt tuon yhdyssiteen, koko ruumiini lähti häntä etsimään. Meitä
+yhdistävä silta oli luhistunut, ja nyt oli välillämme tuo ylipääsemätön
+juopa. Hänen lähtiessään luotani kuilu näytti ammottavan valtavana.
+Minä voin ainoastaan odottaa sitä hetkeä, jolloin hän jälleen saapuisi
+omalta rannaltansa minun puoleiselleni.
+
+Sellainen kiihkeä kaipaus ja sellainen äärimmäinen riippuvaisuus
+ei kumminkaan voi olla hyväksi. Vaimo on varmaan riittävä taakka
+miehelle, ja tämän sokeuden siihen lisääminen merkitsi hänen elämänsä
+sietämättömäksi tekemistä. Minä lupasin pyhästi kärsiä yksinäni ja
+olla milloinkaan kietomatta miestäni kaikkialle ulottuvan pimeyteni
+laskoksiin.
+
+Uskomattoman lyhyessä ajassa minä pääsin harjoituksen nojalla niin
+pitkälle, että voin suorittaa kaikki taloustoimet tunto-, kuulo-
+ja hajuaistiini varautuen. Huomasinpa pian, että osasin menetellä
+taitavamminkin kuin ennen. Näkö epäilemättä usein pikemmin häiritsee
+kuin auttaa meitä. Niinpä tapahtuikin, että kun harhailevat katseeni
+eivät enää kyenneet tekemään tehtäväänsä, kaikki muut aistini alkoivat
+kukin suorittaa suoritettavaansa rauhallisesti ja täsmällisesti.
+
+Alinomaisen harjoituksen avulla hankittuani kokemusta minä en tahtonut
+enää sallia mieheni suorittaa puolestani mitään talousaskareita.
+Aluksi hän katkerasti valitti, että minä riistin häneltä hänen
+katumusharjoituksensa.
+
+Se ei minua vakuuttanut. Mitä hän sanoikin, minä havaitsin joka
+tapauksessa, että hän tunsi nimenomaista helpotusta, kun nuo
+taloustoimet olivat ohi. Sokean vaimon alinomainen palveleminen ei voi
+missään tapauksessa täyttää miehen elämää.
+
+
+II
+
+Mieheni oli vihdoin lopettanut lääketieteelliset opintonsa. Hän siirtyi
+Kalkuttasta erääseen pieneen kaupunkiin harjoittamaan lääkärinammattia.
+Siellä maalla minä tunsin ilokseni, sokeudestani huolimatta, että olin
+päässyt takaisin Emoni helmaan. Minä olin lähtenyt kotiseudultani
+maalta Kalkuttaan, kun olin kahdeksan vuoden ikäinen. Siitä oli
+kulunut kymmenen vuotta, ja kotikyläni muisto oli ehtinyt himmentyä.
+Niin kauan kuin näköni oli tärveltymätön, Kalkuttan vilkas elämä oli
+salannut näkyvistäni varhaisempien päivieni muiston. Mutta nyt, kun
+olin menettänyt näköni, minä ensimmäisen kerran oivalsin, että Kalkutta
+kiehtoi ainoastaan silmiä: se ei kyennyt täyttämään mieltä. Ja nyt,
+sokeuteni aikana, lapsuusaikani kuvat jälleen kirkastuivat, niinkuin
+tähdet illan taivaalla ilmaantuvat näkyviin toinen toisensa jälkeen.
+
+Marraskuun alussa me lähdimme Kalkuttasta Harsingpuriin. Paikkakunta
+oli minulle tuntematon, mutta maaseudun tuoksut ja äänet syleilivät
+minua vanhoina tuttavina. Äsken kynnetyiltä vainioilta huokuva
+aamutuuli, kukkivan sinapin makea ja vieno tuoksu, etäältä helisevä
+paimenpojan huilu, vieläpä kuoppaista kylänraittia vierivien
+rattaiden rämykin täytti maailmani riemulla. Kulunut elämäni kaikkine
+häipymättömine tuoksuinensa ja sointuinensa ilmeni minulle eloisana
+nykyisyytenä, ja sokeat silmäni eivät voineet väittää minun olevan
+väärässä. Minä siirryin taaksepäin ja elin uudelleen lapsuusikäni. Yhtä
+vain puuttui: äitini ei ollut enää luonani.
+
+Minä voin nähdä kotiseutuni suurine _piipul_-puinensa, jotka kasvoivat
+kylänlammen partaalla. Minä voin kuvailla mieleeni vanhan isoäitini
+istumassa maassa ohuine valtoimine hiussuortuvinensa lämmittelemässä
+selkäänsä auringonpaisteessa ja pyörittelemässä valmiiksi pieniä
+papupalleroita, joita kuivattuina käytettiin keitoksiin. Mutta miten
+olikaan, minä en voinut palauttaa mieleeni niitä lauluja, joita hän
+tapasi hyräillä heikoin ja vavahtelevin äänin. Iltasella, kun kuulin
+karjan ammuvan, minä melkein voin nähdä äitini kulkemassa ometoissa
+sytytetty lyhty kädessään. Tuoreen rehun tuoksu ja olkivalkean kitkerä
+savu tuntui sydämessäni asti. Ja etäällä kuuluivat soivan temppelin
+kellot, joita virralta tuleva tuulenhenki häilytti.
+
+Kalkutta meluinensa ja jaarituksinensa saa sydämen turtumaan. Kaikki
+elämän kauniit velvollisuudet menettävät siellä raikkautensa ja
+viattomuutensa. Minä muistan, kuinka kerran eräs ystävättäreni tuli
+luokseni ja sanoi minulle: "Kumo, miksi et ole vihainen? Jos minun
+mieheni kohtelisi minua sillä tavalla, niin minä en enää milloinkaan
+häneen katsahtaisi."
+
+Hän yritti saada minua suuttumaan siitä, että mieheni oli niin kauan
+viivytellyt lääkärin kutsumista.
+
+"Minun sokeuteni", vastasin minä, "oli sinänsä riittävä onnettomuus.
+Miksi olisinkaan sitä pahentanut sallimalla syntyä mieheeni kohdistuvaa
+vihaa?"
+
+Ystävättäreni pudisti halveksien päätänsä kuullessaan minun,
+tyttöletukan, niin vanhanaikaisesti haastelevan. Saman tunteen vallassa
+hän luotani poistuikin. Mutta mitä lienenkin silloin vastannut,
+tuollaiset sanat jättävät jälkeensä myrkyn, josta sielu ei milloinkaan
+täysin vapaudu, kun ne kerran on lausuttu.
+
+On siis selvää, että Kalkutta loppumattomine jaarituksinensa saa
+sydämen turtumaan. Mutta kun sitten tulin takaisin maaseudulle, niin
+kaikki aikaisemmat toivoni ja uskoni, kaikki se, mitä olin lapsuudessa
+pitänyt totena, kävi jälleen raikkaaksi ja kirkkaaksi. Jumala tuli
+luokseni ja täytti sydämeni ja maailmani. Minä kumarsin häntä ja sanoin:
+
+"On hyvä, että olet ottanut minun silmäni. Sinä olet minun kanssani."
+
+Mutta minäpä sanoinkin enemmän kuin oli lupa sanoa. Oli julkeata sanoa:
+"Sinä olet minun kanssani." Me voimme sanoa vain: "Minun täytyy olla
+sinulle uskollinen." Silloinkin, kun ei jää mitään jäljelle, meidän
+tulee yhä elää.
+
+
+III
+
+Me vietimme yhdessä muutamia onnellisia kuukausia. Mieheni saavutti
+jonkinlaista mainetta lääkärinä, ja samalla hän ansaitsi rahaa.
+
+Mutta rahassa piilee onnettomuutta. Minä en voi mainita mitään
+erikoista tapausta, mutta koska sokeat yleensäkin havaitsevat
+terävämmin kuin muut, niin minä voin huomata sen muutoksen, joka
+miehessäni tapahtui varallisuuden lisääntyessä.
+
+Nuorempana hän oli ankaran oikeudentuntoinen ja oli usein minulle
+kertonut, kuinka mielellään hän tahtoi auttaa köyhiä, kunhan ehtisi
+itse harjoittamaan ammattiansa. Hän tunsi jaloa ylenkatsetta niitä
+virkaveljiänsä kohtaan, jotka eivät tahtoneet koetella potilaansa
+valtimoa, ennenkuin olivat saaneet maksunsa. Mutta nyt minä havaitsin
+aivan muuta. Hän oli muuttunut omituisen säälimättömäksi. Kerran, kun
+eräs köyhä vaimo tuli ja pyysi häntä armeliaisuudesta pelastamaan
+hänen ainoan lapsensa hengen, hän tylysti kieltäytyi. Ja kun
+minä rukoilemalla rukoilin häntä myöntymään, hän suoritti työnsä
+huolimattomasti.
+
+Kun olimme vielä varattomammat, mieheni ei pitänyt jyrkästä
+menettelystä raha-asioissa. Hän käyttäytyi sellaisissa tapauksissa
+nimenomaisen kunniallisesti. Mutta kerättyään pankkiin suuren säästön
+hän oli usein tuntikausia jonkun epäilyttävän asioitsijan seurassa
+sellaisissa tarkoituksissa, jotka ilmeisesti eivät ennustaneet mitään
+hyvää.
+
+Minne hän onkaan ajautunut? Miten onkaan käynyt minun mieheni --
+mieheni, jonka tunsin, ennenkuin menetin näköni, mieheni, joka kerran
+suuteli otsaani ja kohotti minut Jumalattaren valtaistuimelle? Ne,
+jotka äkillinen intohimon puuska syöksee maan tomuun, voivat nousta
+sitä voimallisemmin hyvin virikkein. Sitävastoin ne, joiden moraalisen
+olemuksen ydin päivä päivältä surkastuu, ne, joissa ulkonainen
+loismainen kasvaminen tukahduttaa vähitellen sisäisen elämän --
+sellaiset ihmiset joutuvat kerran sellaiseen turtuneisuuden tilaan,
+joka ei ole millään tavoin autettavissa.
+
+Sokeuden aiheuttama ero on mitä vähäpätöisin ruumiillinen seikka.
+Mutta minua kerrassaan tukahduttaa se huomio, ettei hän enää ole
+luonani, niinkuin hän seisoi edessäni sinä hetkenä, jolloin me molemmat
+havaitsimme, että olin sokea. Siinä on todellinen ero.
+
+Minun rakkauteni on raikas ja uskoni murtumaton, ja minä olen
+pysytellyt sydämeni sisimmässä pyhätössä. Mieheni sitävastoin on
+jättänyt niiden asioiden viileän varjon, jotka ovat ikuisia ja
+lakastumattomia. Hän on nopeasti häviämässä autioon, vedettömään
+erämaahan mielettömän kullanhimonsa ajamana.
+
+Toisinaan johtuu mieleeni se ajatus, että asiat kenties eivät olekaan
+niin huonosti: että minä kenties liioittelen sen vuoksi, että olen
+sokea. Onhan mahdollista, että jos näköni olisi ennallensa, minä olisin
+hyväksynyt maailman sellaisenaan. Siltä kannalta ainakin mieheni
+arvosteli kaikkia minun mielialojani ja haaveitani.
+
+Eräänä päivänä tuli taloon vanha muhamettilainen. Hän pyysi miestäni
+pienen pojantyttärensä luo. Minä kuulin vanhuksen sanovan: "Babu, minä
+olen köyhä mies, mutta lähde kerallani, ja Allah on antava sinulle
+siunauksensa." Mieheni vastasi kylmästi: "Se, mitä Allah antaa, ei
+merkitse mitään; minä tahdon tietää, mitä sinä minulle annat."
+
+Tuon kuullessani minä kysyin itseltäni, miksi Jumala ei ollut tehnyt
+minua kuuroksikin eikä vain sokeaksi. Vanhus huokasi syvään ja lähti.
+Minä lähetin palvelijattareni kutsumaan hänet luokseni. Minä kohtasin
+hänet sisempien suojien ovella ja pistin hänen käteensä muutamia
+kolikoita.
+
+"Ottakaa tämä minulta", sanoin minä, "pientä pojantytärtänne varten ja
+noutakaa luotettava lääkäri häntä hoitamaan. Ja -- rukoilkaa mieheni
+puolesta."
+
+Mutta koko sinä päivänä minä en voinut nauttia yhtään ravintoa.
+Iltapäivällä, päivällislevolta noustessaan, mieheni kysyi minulta:
+"Kuinka näytätkään noin kalpealta?"
+
+Minä olin aikeissa sanoa kuten aina aikaisemmin: "Oh, eihän se mitään
+vaarallista!" Mutta nuo pettelyn päivät olivat ohi, ja minä puhuin
+hänelle peittelemättä.
+
+"Minä olen jo päiväkausia epäröinyt, sanoako sinulle jotakin", virkoin
+minä. "On ollut vaikea saada ajattelemalla selväksi, mitä oikeastaan
+tahdoin sanoa. Nytkään en kenties kykene selittämään, mitä mielessäni
+liikkui. Mutta olen varma siitä, että sinä tiedät, mitä on tapahtunut.
+Meidän elämämme ovat toisistansa eronneet."
+
+Mieheni nauroi teennäisesti ja sanoi: "Muuttuminen on luonnon laki."
+
+Minä vastasin hänelle: "Sen tiedän. Mutta on olemassa asioita, jotka
+ovat ikuisia."
+
+Silloin hän kääntyi vakavaksi.
+
+"On olemassa paljon sellaisia naisia", virkkoi hän, "joilla on
+todellista surun syytä. On sellaisia, joiden miehet eivät ansaitse
+rahaa. On toisia, joiden miehet eivät heitä rakasta. Mutta sinä teet
+itsesi onnettomaksi ihan suotta."
+
+Silloin minulle selvisi, että juuri sokeuteni oli suonut minulle kyvyn
+nähdä sellaisen maailman, jossa kaikki on muutoksen saavuttamattomissa.
+Niin, se on epäilemättä totta. Minä en ole toisten naisten kaltainen.
+Ja mieheni ei tule minua milloinkaan ymmärtämään.
+
+
+IV
+
+Elämämme vierivät joitakin aikoja eteenpäin tylsän tavanomaista
+kulkuansa. Sitten yksitoikkoisuus keskeytyi. Eräs mieheni täti tuli
+luoksemme vierailemaan.
+
+Ensimmäinen asia, jonka hän sanoa tokaisi ensi kertaa toisemme
+kohdatessamme, oli tämä: "Kuulehan, Kumo, on kovin surkeata, että
+olet tullut sokeaksi; mutta miksi sälytät onnettomuutesi miehesikin
+kannettavaksi? Sinun täytyy saada hänet naimaan toisen vaimon."
+
+Syntyi kiusallinen vaitiolo. Jos mieheni olisi sanonut jotakin
+leikkisää tai nauranut hänelle vasten kasvoja, niin kaikki olisi
+ollut hyvin. Mutta hän soperteli ja epäröi ja virkkoi vihdoin
+hermostuneeseen, typerään tapaan: "Ajatteletko tosiaankin niin?
+Kuulehan, täti, sinun ei tosiaankaan pitäisi niin puhua."
+
+Täti vetosi minuun. "Olinko minä väärässä, Kumo?"
+
+Minä nauroin onttoa naurua.
+
+"Eikö olisi parempi kysyä jonkun pätevämmän henkilön mielipidettä asiaa
+ratkaistaessa?" kysyin minä. "Taskuvaras ei milloinkaan kysy lupaa
+siltä henkilöltä, jonka taskut aikoo tyhjentää."
+
+"Olet aivan oikeassa", virkkoi hän sukoillen. "Abinash, poikaseni,
+pidetään pieni neuvottelu kahden kesken. Mitä siitä arvelet?"
+
+Muutaman päivän kuluttua mieheni kysyi häneltä minun läsnäollessani,
+tunsiko hän jonkun tytön, hyvien vanhempien lapsen, joka voisi tulla
+minua auttamaan taloustoimissani. Hän tiesi varsin hyvin, etten minä
+mitään apua tarvinnut. Minä olin vaiti.
+
+"Onhan niitä sellaisia, kuinka paljon tahansa. Serkullani on tytär,
+joka on ehtinyt naimaikään ja on niin viehättävä tyttö kuin suinkin
+voit toivoa. Hänen sukulaisensa olisivat varmaan iloiset, jos saisivat
+sinut hänen puolisoksensa."
+
+Mieheni nauroi jälleen teennäistä, epäröivää nauruansa ja sanoi: "Enhän
+minä ole naimisiinmenosta mitään virkkanut."
+
+"Ethän voi odottaa, että hyvän perheen tyttö tulee luoksesi olemaan ja
+elämään, ellet mene naimisiin hänen kanssansa", sanoi täti.
+
+Mieheni täytyi myöntää huomautus oikeutetuksi, ja hän vaikeni
+hermostuneena.
+
+Hänen lähdettyänsä minä seisoin yksin sokeuteni suljetun portin takana
+ja rukoilin hartaasti Jumalaani: "Hyvä Jumala, pelasta mieheni!"
+
+Muutamia päiviä myöhemmin, minun palatessani kotialttarimme luota, täti
+tarttui lämpimästi molempiin käsiini.
+
+"Kumo, tässä on se tyttö, josta taanoin puhuimme", sanoi hän. "Hänen
+nimensä on Hemangini. Hän on iloinen saadessaan tutustua sinuun. Hemo,
+tulehan tänne, minä esittelen sinut sisarellesi."
+
+Samassa astui huoneeseen mieheni. Hän oli hämmästyvinään, kun näki
+vieraan tytön, ja aikoi lähteä takaisin. Mutta täti sanoi: "Abinash,
+rakkaani, miksi juokset pakoon? Se ei ole ollenkaan tarpeen. Tässä on
+serkkuni tytär, Hemangini, joka on tullut sinua tervehtimään. Hemo,
+kumarra hänelle."
+
+Ikäänkuin yllätettynä alkoi mieheni kysellä kaikenlaista uudesta
+tulokkaasta.
+
+Minä oivalsin koko jutun onttouden, tartuin Hemanginin käteen ja
+talutin hänet omaan huoneeseeni. Minä silitin hellävaroen hänen
+kasvojansa ja käsivarsiansa ja hiuksiansa ja huomasin hänet suunnilleen
+viidentoista vuoden ikäiseksi ja erittäin kauniiksi.
+
+Kun koskettelin hänen kasvojansa, hän yht'äkkiä purskahti nauramaan ja
+kysyi: "Mitä teetkään? Hypnotisoitko minua?"
+
+Hänen naurunsa suloinen helinä hajoitti silmänräpäyksessä kaikki tummat
+pilvet väliltämme. Minä kiersin oikean käsivarteni hänen kaulaansa.
+
+"Rakkaani", sanoin minä, "minä yritän nähdä sinua." Sitten minä jälleen
+hivelin hänen somia kasvojansa vasemmalla kädelläni.
+
+"Yrität nähdä minua?" kysyi hän jälleen nauruun purskahtaen. "Olenko
+minä puutarhassasi kasvanut kurpitsa, jota sinun pitää tunnustella
+nähdäksesi kuinka pehmeä se on?"
+
+Mieleeni johtui äkkiä, ettei hän tietänyt minun olevan sokean.
+
+"Sisar, minä olen sokea", sanoin minä.
+
+Hän oli vaiti. Minä tunsin, kuinka hänen isot nuoret silmänsä
+tuijottivat kasvoihini uteliaisuutta tulvillaan. Sitten hän painui
+mietteisiinsä, hämmentyi ja virkkoi vähän ajan kuluttua:
+
+"Ah, nyt sen ymmärrän. Siitä syystä miehesi on kutsunut tätinsä tänne."
+
+"Ei", vastasin minä, "sinä erehdyt. Hän ei ole tätiä tänne kutsunut.
+Täti on tullut omasta aloitteestansa."
+
+Hemanginin nauru helisi jälleen. "Sellainen on tätini", sanoi hän.
+"Eikö hän menetellytkin somasti, kun tuli kutsumatta? Mutta minä
+vakuutan sinulle, ettet hänestä vähään aikaan pääse, kun hän kerran on
+tullut."
+
+Sitten tyttö vaikeni ja näytti hämmentyneeltä.
+
+"Mutta miksi isä lähettikään minut?" kysyi hän. "Voitko sen minulle
+sanoa?"
+
+Täti oli tullut huoneeseen meidän keskustellessamme. Hemangini sanoi
+hänelle: "Milloin aiot lähteä, täti?"
+
+Täti näytti ihan ällistyneeltä.
+
+"Onpa sekin kysymys!" huudahti hän. "Enpä ole milloinkaan nähnyt niin
+rauhatonta olentoa kuin sinä. Vast'ikään olemme saapuneet, ja sinä jo
+kyselet, milloin pois lähdetään!"
+
+"Sinuun nähden asia on niinkuin olla pitääkin", sanoi Hemangini, "sillä
+tämä talo kuuluu sinun likeisille sukulaisillesi. Mutta kuinka on minun
+laitani? Minä sanon sinulle suoraan, etten voi tänne jäädä." Sitten hän
+tarttui minun käteeni ja kysyi: "Mitä ajattelet sinä, rakkaani?"
+
+Minä vedin hänet povelleni, mutta en virkkanut mitään. Täti oli pahassa
+pulassa. Hän tunsi tilanteen liukuvan pois hänen hallittavistansa ja
+ehdotti niin ollen, että serkuntytär lähtisi hänen kanssaan kylpemään.
+
+"En! Me menemme yhdessä", vastasi hänelle Hemangini tarttuen
+käsivarteeni. Täti myöntyi, koska pelkäsi hänen vastustelevan, jos
+yrittäisi vetää hänet pois.
+
+Virralle astellessamme Hemangini kysyi minulta: "Minkä tähden sinulla
+ei ole lapsia?"
+
+Hänen kysymyksensä minua hämmästytti. Minä vastasin: "Kuinka sen
+tietäisin? Jumalani ei ole minulle lapsia antanut. Siinä syy."
+
+"Ei, se ei ole syynä", virkkoi Hemangini nopeasti. "Sinä olet varmaan
+tehnyt jonkin synnin. Ajattelehan tätiäni. Hänkin on lapseton ja
+varmaan siitä syystä, että hänen sydämessään piilee jotakin pahuutta.
+Mutta mitä pahuutta on sinun sydämessäsi?"
+
+Nuo sanat koskivat minuun kipeästi. Minä en kykene mitenkään
+ratkaisemaan pahan ongelmaa. Minä huokasin syvään ja lausuin sieluni
+hiljaisuudessa: "Jumalani! Sinä tiedät syyn."
+
+"Varjelkoon", huudahti Hemangini, "mitä sinä huokailet? Minuun ei
+kukaan suhtaudu vakavasti."
+
+Hänen naurunsa kaikui yli virran.
+
+
+V
+
+Minä sain pian selville, että mieheni ammatillisessa toiminnassa sattui
+alinomaa keskeytyksiä. Hän kieltäytyi lähtemästä etäämpänä asuvien
+potilaiden luo ja kiiruhti pois lähellä asuvienkin luota mahdollisimman
+pian.
+
+Aikaisemmin hän oli käynyt sisäsuojissa ainoastaan päivällisateriani
+aikana ja yöllä. Mutta nyt hän, ylenmäärin tätinsä mukavuudesta
+huolissaan, alkoi käydä hänen luonansa kaikkina päivän hetkinä. Minä
+tiesin heti, että hän oli tullut tädin huoneeseen, kun kuulin tädin
+kutsuvan Hemanginia tuomaan lasin vettä. Aluksi tyttö noudatti käskyä,
+mutta myöhemmin hän kerrassaan kieltäytyi.
+
+Silloin täti huhuili houkuttelevin äänin: "Hemo! Hemo! Hemangini!"
+Mutta jonkinlainen säälintunne sai tytön jäämään minun vaiheilleni.
+Pelon ja alakuloisuuden tunne sai hänet vaikenemaan. Toisinaan hän
+painautui minun suojiini niinkuin takaa-ajettu otus, joka ei tiedä,
+mitä kohta tapahtuu.
+
+Suunnilleen näihin aikoihin minun veljeni tuli Kalkuttasta minua
+tervehtimään. Minä tiesin, kuinka terävä hänen huomiokykynsä oli ja
+kuinka ankarasti hän asioita arvosteli. Minä pelkäsin, että mieheni
+joutuisi vastaamaan ja hänen kuulusteltavaksensa. Niinpä yritin kätkeä
+asiain todellista tilaa meluisan iloisuuden peittoon. Mutta pelkäänpä
+hieman liioitelleeni; se oli minulle luonnotonta.
+
+Mieheni alkoi osoittaa ilmeistä rauhattomuutta ja tiedusteli, kuinka
+kauan veljeni aikoi viipyä. Lopulta hänen kärsimättömyytensä muuttui
+melkein loukkaavaksi, ja veljelläni ei ollut muuta neuvoa kuin poistua.
+Ennen lähtöänsä hän laski kätensä päälaelleni ja antoi sen siinä
+levätä kauan aikaa. Minä huomasin hänen kätensä vapisevan, ja hänen
+silmistänsä kirposi kyynel, kun hän ääneti antoi minulle siunauksensa.
+
+Muistan vielä varsin hyvin, että oli huhtikuun ilta ja markkinapäivä.
+Kaupunkiin saapunut väki oli palaamassa kotiin markkinoilta. Ilmassa
+oli uhkaavan rajuilman tuntu; märän maan tuoksu ja tuulen kosteus
+läpäisivät kaiken. Minä en milloinkaan sytytä makuuhuoneessa lamppua
+yksin ollessani, koska pelkään tulen voivan tarttua vaatteisiini
+tai jonkin muun onnettomuuden sattuvan. Minä istuin pimeän huoneeni
+permannolla ja huusin avukseni sokean maailmani Jumalaa.
+
+"Jumalani", huusin minä, "Sinun kasvosi ovat salatut. Minä en voi Sinua
+nähdä. Minä olen sokea. Minä pitelen kiinni tästä sydämen murtuneesta
+peräsimestä, kunnes käteni vuotavat verta. Aallot käyvät minulle
+ylivoimaisiksi. Kuinka kauan minua koetteletkaan, Jumalani, kuinka
+kauan?"
+
+Minä nojasin päätäni vuoteeseeni ja aloin nyyhkyttää. Siinä ollessani
+tunsin vuoteen huojahtavan. Seuraavana hetkenä Hemangini oli
+vieressäni. Hän kietoi käsivartensa kaulaani ja pyyhki ääneti kyynelet
+poskiltani. En tiedä, miksi hän oli sinä iltana odotellut sisähuoneessa
+tai miksi hän oli maannut yksinään siellä pimeässä. Hän ei kysynyt
+minulta mitään. Hän ei virkkanut sanaakaan, laski vain viileän kätensä
+otsalleni, suuteli minua ja poistui.
+
+Seuraavana aamuna Hemangini sanoi tädillensä minun läsnäollessani: "Jos
+tahdot tänne jäädä, voit niin tehdä. Minä en jää. Minä lähden kotiin
+palvelijamme kanssa."
+
+Täti sanoi, ettei hänen suinkaan tarvinnut lähteä yksin, koska hänkin
+aikoi lähteä. Sitten hän veti hymyillen ja sirostellen samettikotelosta
+helmin koristetun sormuksen.
+
+"Katsohan, Hemo", sanoi hän, "kuinka kauniin sormuksen Abinash on
+sinulle tuonut".
+
+Hemangini sieppasi sormuksen hänen kädestänsä.
+
+"Katsohan, täti", vastasi hän viivyttelemättä, "katsohan, kuinka
+oivallisesti minä osaan tähdätä". Samassa hän viskasi sormuksen ikkunan
+edessä olevaan lammikkoon.
+
+Säikähdyksen, harmin ja yllätyksen typerryttämä täti heristyi kuin
+siili. Hän kääntyi minun puoleeni ja tarttui käteeni.
+
+"Kumo", toisteli hän toistelemistaan, "älä huoli virkkaa mitään tästä
+lapsellisesta päähänpistosta Abinashille. Hän siitä sanomattomasti
+suuttuisi."
+
+Minä vakuutin, ettei hänen tarvinnut olla huolissaan. Hänen ei pitänyt
+kuulla asiasta sanaakaan minulta.
+
+Seuraavana päivänä ennen lähtöänsä Hemangini syleili minua ja sanoi:
+"Rakkahin, pidä minut mielessäsi; älä minua unohda."
+
+Minä hivelin hänen kasvojansa sormillani ja vastasin: "Siskoseni,
+sokeiden muisti on pitkä."
+
+Minä vedin hänen päänsä lähemmäksi ja suutelin hänen otsaansa.
+Maailmani muuttui yht'äkkiä harmaaksi. Kaikki se kauneus ja nauru
+ja herkkä nuoruus, joka oli pesiytynyt minun lähisyyteeni, hävisi
+Hemanginin lähtiessä. Ojennetuin käsin minä yritin ottaa selkoa siitä,
+mitä autioon maailmaani oli jäänyt jäljelle.
+
+Myöhemmin tuli huoneeseen mieheni. Hän oli tuntevinaan suurta
+helpotusta heidän lähdettyänsä, mutta ilmaisi asian liioitellun
+tyhjällä tavalla. Hän väitti tädin vierailun häirinneen toimitettavia
+töitä.
+
+Aikaisemmin oli mieheni ja minun välillä ollut ainoastaan sokeuden
+muodostama raja-aita. Nyt tuli lisäksi toinen -- tämä Hemanginia
+koskeva tahallinen vaikeneminen. Hän oli olevinaan ihan välinpitämätön,
+mutta minä tiesin, että hän sai tyttöä koskevia kirjeitä.
+
+Oli toukokuun alku. Eräänä aamuna astui palvelijattareni huoneeseeni ja
+kysyi: "Mitä merkitsevät kaikki nuo laiturilla tapahtuvat valmistelut?
+Minne herra lähtee?"
+
+Minä tiesin, että jotakin oli uhkaamassa, mutta sanoin tytölle: "En voi
+sitä sanoa."
+
+Tyttö ei uskaltanut minulta enempää tiedustella. Hän huokasi ja lähti
+pois.
+
+Myöhään illalla tuli mieheni luokseni. "Minun täytyy käydä erään
+potilaan luona maaseudulla", sanoi hän. "Minun on lähdettävä varhain
+huomisaamuna, ja voi sattua, että viivyn poissa pari-kolme päivää."
+
+Minä nousin vuoteestani. Seisoin hänen edessänsä ja huusin: "Miksi
+minulle valehtelet?"
+
+Mieheni änkytti: "Mitä -- mitä minä olen sinulle valehdellut?"
+
+Minä sanoin: "Sinä aiot mennä naimisiin."
+
+Hän oli vaiti. Muutamaan hetkeen ei huoneessa kuulunut
+hiiskahdustakaan. Sitten minä keskeytin vaitiolon:
+
+"Vastaa minulle", huusin minä. "Myönnä, että on niin laita."
+
+Hän vastasi: "Niin on laita." Kuin heikko kaiku oli hänen äänensä.
+
+Minä huusin äänekkäästi: "Ei, minä en salli sen tapahtuvan. Minä
+pelastan sinut tästä suuresta onnettomuudesta, tästä kamalasta
+synnistä. Jos en sitä voi tehdä, niin miksi olenkaan sinun vaimosi ja
+miksi olen milloinkaan Jumalaani palvonut?"
+
+Huoneessa vallitsi haudanhiljaisuus. Minä vaivuin lattiaan ja kiersin
+käsivarteni mieheni polvien ympäri.
+
+"Mitä olenkaan tehnyt? Mitä olen rikkonut? Sano minulle totuus. Miksi
+tahdot itsellesi toisen vaimon?"
+
+Mieheni virkkoi hitaasti: "Minä sanon sinulle totuuden. Minä pelkään
+sinua. Sinun sokeutesi on sulkenut sinut linnoitukseensa, johon minä en
+voi päästä. Minulle sinä et enää ole nainen. Sinä olet kauhistuttava
+kuin Jumalani. Minä en voi elää arkielämääni sinun kanssasi. Minä
+tahdon itselleni naisen -- ihan tavallisen naisen -- jota voin mielin
+määrin torua ja mairitella, hyväillä ja herjata."
+
+Avaa sydämeni ja katso! Mikä olenkaan minä muu kuin se -- ihan
+tavallinen nainen? Minä olen sama tyttö, joka olin vastavihittynä --
+tyttö, joka kiihkeästi haluaa uskoa, luottaa ja hartaasti kunnioittaa.
+
+Minä en tarkoin tiedä mitä sanoja käytin. Muistan vain sanoneeni: "Jos
+minä olen oikea vaimo, niin Jumala olkoon todistajani, ettet koskaan
+tee tuota katalaa tekoa, ettet milloinkaan riko valaasi. Ennenkuin sinä
+teet sellaisen jumalattoman teon, joko minä jään leskeksi tai Hemangini
+on kuoleva."
+
+Sitten minä vaivuin pyörtyneenä permantoon. Kun siitä toivuin, oli yhä
+pimeä. Linnut olivat vaiti. Mieheni oli lähtenyt.
+
+Koko seuraavan päivän minä istuin hartausharjoituksissa kotialttarin
+ääressä. Illalla nousi ankara myrsky, ukkonen jyrisi, salamat
+leimahtelivat ja sade pauhasi, ja talo vavahteli rajuilman käsissä.
+Alttarin eteen polvistuessani minä en rukoillut Jumalaa pelastamaan
+miestäni myrskystä, vaikka tiesinkin, että hänen täytyi siihen aikaan
+olla vaarassa virralla. Minä rukoilin, että mitä ikänä minulle
+tapahtuisikin, mieheni tulisi pelastetuksi tuosta suuresta synnistä.
+
+Yö kului. Koko seuraavan päivän minä pysyttelin palvomassa. Illan
+tultua kuului ovelta ravistelua ja koputusta. Kun ovi väkivalloin
+avattiin, niin minut löydettiin tajuttomana makaamassa permannolla ja
+vietiin minut omaan huoneeseeni.
+
+Vihdoin toinnuttuani minä kuulin kuiskattavan korvaani: "Sisar."
+
+Minä havaitsin makaavani omassa huoneessani, pää Hemanginin sylissä.
+Kääntäessäni päätäni minä kuulin hänen pukunsa kahahtavan. Se oli
+morsiussilkin kahinaa.
+
+Jumalani! Jumalani! Minun rukoukseni on jäänyt kuulematta! Mieheni on
+langennut!
+
+Hemangini taivutti päänsä ja virkkoi suloisesti kuiskaten: "Rakkahin
+sisko, minä olen tullut pyytämään sinulta siunausta avioliitollemme."
+
+Aluksi minun ruumiini jäykistyi niinkuin puunrunko, johon on salama
+iskenyt. Sitten minä nousin ja sanoin, tuskallisesti, pakottaen itseni
+lausumaan sanoja: "Miksi en sinua siunaisi? Ethän ole tehnyt minulle
+mitään vääryyttä."
+
+Hemangini nauroi iloista nauruansa.
+
+"Vääryyttä!" sanoi hän. "Kun sinä menit naimisiin, niin teit oikein,
+mutta kun minä menen naimisiin, niin sinä nimität sitä vääryydeksi!"
+
+Minä yritin hymyillä vastaukseksi hänen nauruunsa. Sanoin itsekseni:
+"Minun rukoukseni ei ole viimeinen asia maailmassa. Hänen tahtonsa on
+kaikki kaikessa. Satakoon iskuja minun päälaelleni, mutta jättäkööt
+minun uskoni ja luottamukseni Jumalaan koskematta."
+
+Hemangini kumarsi ja kosketti jalkojani. "Minä toivon sinulle onnea",
+sanoin minä häntä siunaten, "ja lakkaamatonta menestystä".
+
+Hemangini ei ollut vieläkään tyytyväinen.
+
+"Rakkahin sisko", sanoi hän, "minulle antamasi siunaus ei riitä. Sinun
+pitää tehdä onnemme täydelliseksi. Sinun pitää noiden pyhien käsiesi
+siunauksella hyväksyä miehenikin taloosi. Salli minun tuoda hänet
+luoksesi."
+
+Minä sanoin: "Niin, tuo hänet tänne."
+
+Muutamia silmänräpäyksiä myöhemmin minä kuulin tuttuja askelia ja
+kysymyksen:
+
+"Kumo, kuinka voit?"
+
+Minä hypähdin seisaalleni, kumarsin maahan asti ja huudahdin: "Dada!"
+
+Hemangini purskahti nauramaan.
+
+"Nimitätkö häntä yhä vanhemmaksi veljeksi?" kysyi hän. "Mitä
+mielettömyyksiä! Nimitä häntä nyt nuoremmaksi veljeksesi ja nipistä
+hänen korviansa ja kiusoittele häntä, sillä hän on nainut minut, sinun
+nuoremman sisaresi."
+
+Silloin minä ymmärsin. Mieheni oli pelastunut tuosta suuresta synnistä.
+Hän ei ollut langennut.
+
+Minä tiesin, että veljeni oli aikonut olla milloinkaan naimisiin
+menemättä. Ja äitini kuoltua puuttui vielä hänen pyhä toivomuksensa,
+joka olisi voinut yllyttää häntä avioliittoon. Mutta minä, hänen
+sisarensa, olin pahan hätäni nojalla saanut hänet sen tekemään. Hän oli
+mennyt naimisiin minun tähteni.
+
+Ilonkyynelet tulvahtivat silmiini ja vierivät poskilleni. Minä yritin
+niitä pidättää, mutta en voinut. Veljeni silitteli hiljaa hiuksiani.
+Hemangini painautui viereeni ja nauroi nauramistaan.
+
+Minä makasin valveilla vuoteessani suurimman osan yötä odottaen
+pelon ja jännityksen vallassa mieheni palaamista. Minä en voinut
+kuvitellakaan, kuinka hän voisi sietää tämän häpeän ja pettymyksen
+iskun.
+
+Keskiyön jo aikoja siten ohimentyä huoneeni ovi hiljaa avautui. Minä
+nousin vuoteessani istumaan ja kuuntelin. Askelet olivat mieheni
+askelia. Sydämeni alkoi sykkiä rajusti. Hän astui vuoteeni luo ja
+tarttui käsiini.
+
+"Sinun veljesi", sanoi hän, "on pelastanut minut tuhosta. Minua veti
+yhä syvemmälle silmänräpäyksen mielettömyys. Minut oli vallannut
+sokaistuminen, josta en näyttänyt voivani vapautua. Jumala yksin
+tietää, millaista taakkaa kannoin täältä lähtiessäni. Myrsky vieri
+virtaa alaspäin ja peitti taivaankannen. Kaiken pelkoni ohella oli
+sydämessäni salainen toivo, että hukkuisin ja siten kirvoittaisin auki
+elämääni sitomani solmun. Saavuin sitten Mathurgandzhiin ja kuulin
+siellä uutisen, joka minut vapautti. Veljesi oli nainut Hemanginin.
+En osaa sinulle sanoa, millainen ilo ja häpeä minut valtasi, kun sen
+kuulin. Minä kiiruhdin jälleen alukseen. Tuona kirkastumisen tuokiona
+minä tiesin, ettei minulla voi olla onnea muualla kuin sinun luonasi.
+Sinä olet Jumalatar."
+
+Minä nauroin ja itkin yht'aikaa ja sanoin: "Ei, ei, ei! Minä en tahdo
+olla kauemmin Jumalatar. Minä olen vain sinun pikku vaimosi. Minä olen
+ihan tavallinen nainen."
+
+"Rakkahimpani", vastasi hän, "minullakin on jotakin sinulle sanottavaa.
+Älä saata minua enää milloinkaan häpeään nimittämällä minua
+jumalaksesi."
+
+Seuraavana päivänä kaikui pienessä kaupungissa iloinen simpukankuorten
+soitto. Mutta kukaan ei millään tavoin viitannut siihen mielettömyyden
+yöhön, jolloin kaikki oli tuhoutumaisillaan.
+
+
+
+
+NAJANDZHURIN BABUT
+
+
+I
+
+Najandzhurin Babut olivat aikoinaan kuuluisia tilanomistajia. He olivat
+tunnetut ruhtinaallisesta tuhlaavaisuudestansa. He repäisivät irti
+Dakkan muslimin karhean reunan, koska se hankasi heidän ihoansa. He
+voivat kuluttaa tuhansia rupioita kissanpoikasen häämenoihin. Eräässä
+juhlatilaisuudessa heidän kerrotaan sytyttäneen lukemattomia lamppuja,
+jotta yö muuttuisi päiväksi, ja karistelleen taivaalta hopealankoja
+auringonvaloa jäljitellen. Tuo kalkki tapahtui ennen suurta tulvaa.
+Sitten tuli tulva. Näiden vanhanaikaisten Babujen keskuudessa, jotka
+noudattelivat ruhtinaallisia tottumuksiansa, perimysjärjestys ei voinut
+olla pitkäikäinen. Niinkuin lampusta jossa palaa liian monta sydäntä,
+öljy on pian lopussa, sammui heistäkin elämän voima ja valkeus.
+
+Naapurimme Kailas Babu on tuon hävinneen ihanuuden viimeinen jäännös.
+Hänen ollessaan keskenkasvuinen oli perhe saavuttanut melkeinpä
+äärimmäisen alennuksensa tilan. Hänen isänsä kuollessa pidettiin
+vielä häikäisevän komeat kuolinmenot, ja sitten seurasi vararikko.
+Omaisuus myytiin velkojen suorittamiseksi. Se vähäinen määrä rahaa,
+mikä vielä jäi, oli aivan liian mitätön pitämään voimassa suvun vanhaa
+loistokkuutta.
+
+Kailas Babu lähti Najandzhurista ja saapui Kalkuttaan. Hänen poikansa
+ei elänyt kauan tässä himmenneen loiston maailmassa. Hän kuoli jättäen
+jälkeensä ainoan tyttären.
+
+Kalkuttassa me olemme Kailas Babun naapurit. Meidän perheemme historia
+on omituisella tavalla edellämainitun nimenomainen vastakohta. Minun
+isäni ansaitsi rahansa omin ponnistuksin ja piti kunnianansa olla
+kuluttamatta äyriäkään enempää kuin oli tarpeen. Hänen vaatteensa
+olivat kuin työmiehen ja samoin hänen kätensä. Hän ei milloinkaan
+taipunut tuhlailevan komeuden nojalla ansaitsemaan Babun arvonimeä,
+ja minä, hänen ainoa poikansa, tiedän olla hänelle siitä kiitollinen.
+Hän antoi minulle kaikkein parhaan kasvatuksen, joten minä kykenin
+raivaamaan itselleni tien maailmassa. Minä en pidä häpeänäni
+sitä tosiasiaa, että olen omin neuvoin tullut siksi, mikä olen.
+Tulenkestävän kassakaappini sisältämät setelit ovat minulle rakkaammat
+kuin tyhjässä perheenkirstussa lepäävä pitkä sukupuu.
+
+Tuo lienee ollut syynä siihen, ettei minua miellyttänyt nähdä Kailas
+Babun kirjoittavan yleistä luottoa varten valtavia hänen vanhan
+Babu-maineensa vararikkoutuneen pankin maksettavia osoituksia. Minä
+otaksuin hänen halveksivan minua, koska isäni oli ansainnut rahansa
+omin käsin.
+
+Minun olisi pitänyt havaita, ettei kukaan muu ollut Kailas Babulle
+nurjamielinen. Olisi tosiaankin ollut vaikea löytää sävyisämpää
+ukkoa kuin hän. Surussa ja ilossa hän oli aina läsnä ystävällisine
+pienine myötätunnonilmauksineen. Hän otti osaa kaikkiin naapuriensa
+juhlamenoihin ja uskonnollisiin toimituksiin. Hänen tutunomainen
+hymynsä tervehti yhtä hyvin vanhaa kuin nuortakin. Hän oli väsymättömän
+kohtelias tiedustellessaan perheolojen yksityiskohtia. Ystäväin, jotka
+kohtasivat hänet kadulla, täytyi suostua siihen, että hän tarttui
+takinnappiin ja esitti pitkän sarjan tämäntapaisia kysymyksiä:
+
+"Ystäväiseni, olipa hauskaa, että sinut tapasin. Hyvinkö jakselet?
+Kuinka voi Shashi? Entä Dada, voiko hänkin hyvin? Tiedätkö, minä kuulin
+vast'ikään, että Madhun poika on sairastunut, makaa kuumeessa. Kuinka
+hänen laitansa nyt lienee? Oletko kuullut? Entä Hari Tsharan Babu --
+en ole nähnyt häntä pitkiin aikoihin -- toivon, ettei hän ole sairas.
+Kuinka on Rakkhalin laita? Ja tuota -- tuota -- kuinka voi perheenne
+naisväki?"
+
+Kailas Babun vaatteet olivat aina aivan moitteettomat, vaikka hänen
+pukuvarastonsa olikin surkeasti rajoitettu. Hänellä oli tapana joka
+päivä tuulettaa ja pitää auringonpaisteessa paitojansa, liivejänsä,
+nuttujansa ja housujansa sekä vuodevaatteitansa ja sitä pientä mattoa
+jolla hän aina istui. Tuuletettuaan hän ne pudisteli, harjasi ja
+ripusti vaatenaulakkoihin. Ne muutamat huonekalut, jotka hänellä
+oli, saivat hänen pienen huoneensa sievännäköiseksi ja viittasivat
+siihen, että hänellä oli tarpeen tullen enemmänkin. Varsin usein, kun
+häneltä puuttui palvelijaa, hän sulki talonsa joksikin aikaa. Silloin
+hän omin käsin silitti liinavaatteitansa ja suoritti muitakin pieniä
+palvelusväen tehtäviä. Sitten hän jälleen avasi ovensa ja otti vastaan
+vieraitansa.
+
+Vaikka Kailas Babu, kuten sanottu, oli menettänyt koko maaomaisuutensa,
+hänellä oli sentään eräitä perintökaluja jäljellä. Oli pieni
+hopeinen pirskotuspullo hajuvettä varten, ruusuöljyä sisältävä
+filigraanipullonen, pieni kultainen tarjotin, kallisarvoinen
+vanha hartiahuivi ja vanhanaikainen juhlapuku kunnianarvoisine
+turbaaneineen. Nämä esineet hän oli mitä suurimmalla vaivalla saanut
+pelastetuksi rahanlainaajien kynsistä. Hän toi ne esiin jokaisessa
+sopivassa tilaisuudessa yrittäen siten pelastaa Najandzhurin Babujen
+maailmankuulua arvokkuutta. Vaikka hän todellisuudessa olikin maailman
+vaatimattomin mies, piti hän kumminkin pyhänä arvollensa kuuluvana
+velvollisuutenaan jokapäiväisessä puheessaan sallia sukuylpeyden päästä
+vapaasti ilmenemään. Ystävät hyväntuulisesti häntä vielä yllyttivät
+saaden siitä itselleen suurta huvia.
+
+Naapurit oppivat pian nimittämään häntä Thakur Dadaksi (isoisäksi). He
+kerääntyivät hänen luoksensa ja istuivat tuntikausia hänen seurassaan.
+Jottei hänelle siitä koituisi menoja, joku hänen ystävistänsä toi
+hänelle tupakkaa ja sanoi: "Kuulehan, Thakur Dada, minä sain tänä
+aamuna hieman tupakkaa, lähettivät sitä minulle Gajasta. Kas tässä,
+ottakaa ja koetelkaa, miellyttääkö se teitä."
+
+Thakur Dada otti tupakan vastaan ja havaitsi sen erinomaiseksi. Sitten
+hän johtui kertomaan erinomaisesta tupakasta, jota oli aikoinaan
+poltettu Najandzhurissa ja joka oli ollut mahdottoman kallista.
+
+"Mitäpä olisi", tapasi hän sanoa, "mitäpä olisi, jos tekin sitä kerran
+koettelisitte? Minulla on vielä jokin määrä jäljellä ja minä voin ottaa
+sen kohta käsille."
+
+Jokainen tiesi, että jos ehdotukseen myöntyi, niin kaapin avain oli
+tavalla tai toisella joutunut hukkaan tai oli Ganesh, talon vanha
+palvelija, sen jonnekin pimittänyt.
+
+"Ei voi olla milloinkaan varma", lisäsi ukko silloin, "minne kaikki
+joutuu, kun palvelijat pääsevät käsiksi. Ette voi uskoa, millainen
+houkko tuo minun Ganeshini on, mutta minulla ei ole sydäntä lähettää
+hänet menemään."
+
+Ganesh oli aina valmis vastustelematta sietämään soimauksia, kun oli
+kysymyksessä suvun maine.
+
+Joku läsnäolevista sanoi silloin tavallisesti: "Älä tuosta huoli,
+Thakur Dada. Voithan etsiä myöhemmin. Tämä tupakka, jota tässä
+poltamme, on kyllin hyvää. Toinen olisi liian väkevää."
+
+Thakur Dada istuutui rauhoittuneena, ja juttelu jatkui.
+
+Kun vieraat olivat poislähdössä, Thakur Dada saatteli heitä ovelle ja
+virkkoi siinä, kynnyksellä seisten: "Tässä muistaissani: milloinkas
+tulette kaikin aterialle luokseni?"
+
+Joku meistä vastasi silloin: "Eipä ihan lähiaikoina, Thakur Dada, eipä
+ihan pian. Sovitaan päivästä tuonnempana."
+
+"Aivan oikein", vastasi ukko. "Aivan oikein. On parasta odottaa, kunnes
+sateet tulevat. Nyt on liian kuuma. Runsas ateria, sellainen kuin minun
+teille tarjoamani, ei tällaisen sään vallitessa ole otollinen."
+
+Mutta kun sitten sadeaika ehti, varoi jokainen muistuttamasta häntä
+lupauksestansa. Jos asia tuli puheeksi, niin joku ystävistä huomautti
+sievästi, että oli kovin hankalaa lähteä ulos sellaisen sään vallitessa
+ja että oli parempi odottaa, kunnes sateet olisivat ohi. Ja niin leikki
+jatkui.
+
+Hänen kehno asumuksensa ei suuruudeltansa ollenkaan vastannut
+hänen arvoansa, ja me valittelimme asiaa hänen kerallansa. Ystävät
+vakuuttivat täysin ymmärtävänsä hänen vaikeutensa: oli melkein
+mahdotonta löytää Kalkuttasta kelvollista taloa. He olivat kaikin jo
+vuosikausia etsiskelleet hänelle sopivaa taloa, mutta minun tarvitsee
+tuskin lisätä, ettei yksikään ystävä ollut niin mieletön, että olisi
+jotakin löytänyt. Thakur Dada silloin huokasi syvään ja alistuvasti ja
+virkkoi: "Niinpä niin, saanen sittenkin koettaa tulla toimeen tässä
+asunnossa." Sitten hän lisäsi, iloisesti hymyillen: "Mutta tiedättekö
+mitä? Ystävistäni minä en voisi milloinkaan erota. Minun täytyy saada
+olla teidän läheisyydessänne. Se tosiaankin korvaa kaikki."
+
+Jollakin tavoin minulla oli tuosta kaikesta erittäin syvä tunto.
+Varsinaisena syynä tyytymättömyyteeni lienee ollut se, että nuorelle
+henkilölle typeryys ilmenee pahimpana rikoksena. Kailas Babu tosin
+ei ollut nimenomaisesti typerä. Tavallisissa liikeasioissa jokainen
+kysyi mielellään hänen neuvoansa. Mutta kun tuli puheeksi Najandzhur,
+niin hänen puheistansa epäilemättä puuttui tervettä järkeä. Koska
+hupainen myötätunto esti kaikkia vastustamasta hänen mahdottomia
+väitteitänsä, niin hän ei niitä ollenkaan rajoittanut. Kun joku hänen
+kuultensa kertoeli Najandzhurin kunniakasta tarinaa sitä mielettömästi
+liioitellen, niin hän mitä vakavimpana hyväksyi kaikki eikä
+unissaankaan ajatellut kenenkään asioita epäilevän.
+
+
+II
+
+Yrittäessäni tässä eritellä niitä ajatuksia ja tunteita, joita
+Kailas Babu minussa herätti, huomaan vieläkin syvemmän syyn
+vastenmielisyyteeni. Koetan sitä selvitellä.
+
+Vaikka olenkin rikkaan miehen poika ja olisin voinut tuhlata aikaani
+yliopistossa, työskentelin kumminkin niin uutterasti, että suoritin
+maisteritutkintoni Kalkuttassa aivan nuorella iällä. Moraalinen
+olemukseni oli moitteeton. Sitäpaitsi oli ulkonäköni niin edullinen,
+että jos olisin maininnut itseäni kauniiksi nuorukaiseksi, sellaista
+menettelyä olisi voitu pitää itsetunnon ilmauksena, mutta ei missään
+tapauksessa totuuden loukkaamisena.
+
+Oli ilmeistä, että Bengalin neitosten vanhemmat pitivät minua erittäin
+soveliaana sulhaseksi. Minä olin itsekin täysin selvillä siitä asiasta
+ja olin päättänyt saavuttaa naimamarkkinoilla täyden hinnan itsestäni.
+Kuvaillessani mieleeni tulevaa valittuani minä näin varakkaan isän
+ainoan tyttären, ylen kauniin ja hienosti sivistyneen. Tarjouksia tuli
+läheltä ja kaukaa tulvimalla; suuria käteisiä rahasummia tarjottiin.
+Minä punnitsin näitä tarjouksia ankaran puolueettomasti oman
+arvostelukykyni herkässä vaa'assa. Mutta kukaan heistä ei soveltunut
+minulle. Runoilija Bhabavutin keralla minä tulin vakuutetuksi siitä,
+että "tämän maailman loputtoman ajan ja rajattoman avaruuden piirissä
+on vihdoin syntyvä eräs, joka on minun veroiseni". Mutta epävarmalta
+tuntui, oliko sellainen verraton olento jo olemassa tässä surkeassa
+nykyisessä ajassa ja nykyisen Bengalin rajoitetussa avaruudessa.
+
+Sillävälin lauloivat toivehikkaat vanhemmat minun ylistystäni monissa
+äänilajeissa ja erilaisin rytmein.
+
+Miellyttivätpä heidän tyttärensä minua tai eivät, joka tapauksessa
+oli osakseni tuleva harras kunnioitus minulle aina mieluinen. Minä
+totuin pitämään sitä minulle kuuluvana oikeutena, koska muka olin
+niin erinomainen. Meille opetetaan, että jumalat, vaikka kieltävätkin
+lahjansa kuolevaisilta, siitä huolimatta edellyttävät palvojiensa heitä
+hartaasti kunnioittavan ja ovat vihoissaan, jos jäävät sellaista uhria
+vaille. Minussa tämä jumalallinen katsantokanta oli voimallisesti
+kehittynyt.
+
+Mainitsin jo, että Thakur Dadalla oli yksi ainoa pojantytär. Minä olin
+usein tytön nähnyt, mutta en ollut milloinkaan erehtynyt pitämään häntä
+kauniina. Milloinkaan ei ollut mieleeni juolahtanut, että hän voi olla
+minun tuleva puolisoni. Siitä huolimatta minusta näytti aivan varmalta,
+että Kailas Babu jonakin kauniina päivänä kaikkea asiaankuuluvaa
+kunnioitusta osoittaen tarjoaisi hänet uhrilahjaksi minun alttarilleni.
+Niin -- ja juuri tässä piili vastenmielisyyteni syvin syy -- olinpa
+kerrassaan alakuloinenkin siitä, ettei hän ollut sitä jo tehnyt. Minä
+olin kuullut hänen sanoneen ystävillensä, etteivät Najandzhurin Babut
+milloinkaan anoneet almua. Siinäkään tapauksessa, että tyttö jäisi
+naimattomaksi, hän ei tahtonut rikkoa suvun perintätapaa. Tuo julkeus
+se minua suututti. Mieliharmini kyti joitakin aikoja. Minä näet olin
+ihan rauhallinen ja osoitin mitä suurinta kärsivällisyyttä, koska olin
+erinomainen ihminen.
+
+Samoinkuin salama seuraa ukkosta, liittyi minun vihankaunaani
+leikillisyyden säde. Minun oli tietenkin mahdotonta rangaista ukkoa
+vain siitä syystä, että vapautuisin vihastani, ja pitkiin aikoihin minä
+en tehnytkään mitään. Mutta sitten eräänä päivänä juolahti mieleeni
+niin huvittava suunnitelma, etten kyennyt vastustamaan kiusausta, vaan
+ryhdyin sitä toteuttamaan.
+
+Olen jo maininnut, että useat Kailas Babun ystävät tapasivat täysin
+määrin mielistellä ukon turhamaisuutta. Eräs heistä, eläkettä nauttiva
+virkamies, oli hänelle kertonut, että varakuvernööri joka kerta hänet
+tavatessaan tiedusteli, miten oli laita Najandzhurin Babujen, kuuluipa
+hän vielä sanoneen, että Bengalin ainoat todella kunnianarvoiset
+suvut olivat Bardwanin hallitsijan ja Najandzhurin herrojen. Kun
+tämä suunnaton valhe kerrottiin Kailas Babulle, hän tunsi itsensä
+ylen imarrelluksi ja toisteli juttua usein. Ja joka kerta, kun hän
+senjälkeen tapasi virkamiehen jossakin seurassa, hän muun muassa
+tiedusteli:
+
+"Niin -- tuota -- ohimennen kysyen, kuinka voikaan varakuvernööri?
+Aivan hyvin, niinkö sanoitte? Se minua kovin ilahduttaa. Entä
+hänen korkea puolisonsa, onko hänkin hyvässä voinnissa? Niin -- ja
+pienokaiset, hyvinkö voivat hekin? Sepä hauskaa kuulla! Älkää suinkaan
+unohtako tervehtiä minun puolestani, kun heidät kohtaatte."
+
+Kailas Babu puhui alinomaa aikeestansa käydä jonakin päivänä Sahibia
+tervehtimässä. Mutta varmana sopii pitää, että varakuvernöörit ja
+kuvernöörit ehtisivät moneen kertaan vaihtua ja paljon vettä ehtisi
+virrata Huglia alas, ennenkuin Najandzhurin perhekiesit tulisivat
+jälleen siihen kuntoon, että ne voitaisiin ajaa hallituspalatsin
+edustalle.
+
+Eräänä päivänä minä otin Kailas Babun kahden kesken puheilleni ja
+sanoin hänelle kuiskaten: "Kuulkaahan, Thakur Dada, minä olin eilen
+vastaanotossa, ja varakuvernööri tuli maininneeksi Najandzhurin
+Babut. Minä kerroin hänelle, että Kailas Babu oli tullut kaupunkiin.
+Tiedättekö, hän oli kamalasti loukkaantunut siitä, että olette
+laiminlyönyt hänen luonansa käymisen. Hän sanoi luopuvansa kaikista
+sopivaisuussäännöistä ja käyvänsä tänä päivänä iltapuolella teitä
+tervehtimässä."
+
+Kuka hyvänsä olisi heti huomannut minun juoneni. Ja jos asia
+olisi koskenut jotakin toista henkilöä, niin Kailas Babukin olisi
+leikin ymmärtänyt. Mutta kaiken sen jälkeen, mitä hän oli kuullut
+ystävältänsä virkamieheltä, ja kaikkien hänen omien liioittelujensa
+jälkeen varakuvernöörin vierailu näytti maailman luonnollisimmalta
+asialta. Minun kertomani uutinen sai hänet kovin hermostuneeksi.
+Jokainen odotettavissa olevan vierailun yksityiskohta askarrutti
+kovin hänen mieltänsä -- kaikkein eniten se, ettei hän itse osannut
+puhua englanninkieltä. Miten ihmeessä oli tästä vaikeudesta
+suoriuduttava? Minä sanoin hänelle, ettei mitään vaikeutta ollut
+olemassakaan. Oli näet ylhäistä olla osaamatta englanninkieltä,
+ja sitäpaitsi varakuvernöörillä oli aina mukanansa tulkki. Hän
+oli vielä nimenomaisesti maininnut, että vierailu tulisi olemaan
+yksityisluontoinen.
+
+Puolenpäivän aikaan, jolloin useimmat naapurimme ovat työssään ja
+toiset nukkuvat, pysähtyivät parihevosten vetämät vaunut Kailas Babun
+asunnon edustalle. Kaksi liveripukuista lakeijaa tuli kuuluvin äänin
+ilmoittamaan, että varakuvernööri oli saapunut. Kailas Babu oli
+valmiina hänet vastaanottamaan vanhanaikaisissa juhlavaatteissaan
+ja esi-isiensä turbaani päässään, ja hänen vieressään seisoi Ganesh
+tilaisuutta varten puettuna isäntänsä parhaaseen pukuun. Kuultuaan
+varakuvernöörin saapuneen Kailas Babu juoksi ähkyen ja puhkuen ja
+vapisten ovelle ja toi sisään erään valepukuun puetun ystäväni,
+lakkaamatta kumarrellen ja astellen taaksepäin niin hyvin kuin osasi.
+Hän oli levittänyt vanhan hartiahuivin eräälle puutuolille ja pyysi
+varakuvernööriä istuutumaan. Sitten hän piti korkealentoisen puheen
+käyttäen urdua, sahibien muinaista hovikieltä, ja tarjosi hänelle
+kultaisella lautasella rivin kulta-_mohareita_, jotka muodostivat hänen
+hävinneen omaisuutensa viimeiset rippeet. Perheen vanha palvelija
+Ganesh, jonka ilme osoitti kammoa lähentelevää syvää kunnioitusta,
+seisoi taampana pirskotuspulloinensa ja kostutti korkeata vierasta,
+aika ajoin vielä vaihteen vuoksi käytellen filigraanipullosenkin
+sisällystä.
+
+Kailas Babu pahoitteli pahoittelemistaan, ettei voinut ottaa hänen
+armoansa vastaan yhtä loistavasti kuin sukunsa perintötilalla
+Najandzhurissa. Siellä hän olisi voinut valmistaa asianmukaisen
+juhlallisen vastaanoton. Kalkuttassa hän oli pelkkä muukalainen ja
+vierailija -- niin sanoakseen kala kuivalla maalla.
+
+Ystäväni, jolla oli päässään korkea silinterihattu, nyökkäsi ylen
+arvokkaasti. Sanomattanikin on selvää, että englantilaisen käytöstavan
+mukaan päähine olisi ollut huoneessa riisuttava. Ystäväni ei kumminkaan
+huolinut sitä riisua, koska pelkäsi joutuvansa ilmi, ja Kailas Babu ja
+hänen vanha palvelijansa Ganesh olivat ylevästi tietämättömät tuosta
+säädyllisyyden rikkoutumisesta.
+
+Kymmenen minuuttia kestäneen vierailun jälkeen, jonka muodostivat
+ennen kaikkea nyökytykset, ystäväni nousi lähteäkseen. Sopimuksemme
+mukaisesti kuljettivat liveripukuiset lakeijat ylväästi vaunuihin
+kultakolikot, kultaisen tarjottimen, esivanhempien hartiahuivin,
+hopeisen pirskotuspullon ja ruusuvettä sisältävän filigraanipullosen.
+Kailas Babu ajatteli varakuvernöörien yleensä menettelevän siten.
+
+Minä katselin kaikkea tuota viereisestä huoneesta. Kupeitani
+pakotti pidätetty nauru. Kun en enää voinut pidättyä nauramasta,
+riensin seuraavaan huoneeseen ja havaitsin siellä eräässä nurkassa
+nuoren tytön, joka nyyhkytti ikäänkuin hänen sydämensä olisi ollut
+pakahtumassa. Havaitessaan minun hillittömästi nauravan hän astui
+kiivaasti minua kohti singoten suurten tummien silmiensä salaman minun
+silmiini ja virkkoi kyynelten tukahduttamalla äänellä: "Sanokaa, mitä
+isoisäni on teille tehnyt? Miksi olette tullut häntä pettämään? Miksi
+olette tänne tullut? Miksi --"
+
+Enempää hän ei saanut sanotuksi. Hän kätki kasvonsa käsiinsä ja alkoi
+nyyhkyttää.
+
+Nauruni vaikeni heti. Mieleeni ei ollut johtunut, että tekoni oli
+mitään muuta kuin erinomaisen hupainen pila, mutta nyt minä huomasin,
+että olin tuottanut mitä julminta tuskaa kaikkein hellimmälle pienelle
+sydämelle. Julmuuteni koko rumuus nousi minua tuomitsemaan. Minä
+pujahdin hiljaa pois huoneesta, niinkuin koira, jota on potkaistu.
+
+Aikaisemmin minä olin pitänyt Kusumia, Kailas Babun pojantytärtä,
+verrattain arvottomana naimamarkkinoiden esineenä, joka turhaan odotti
+tilaisuutta saada houkutelluksi kosijan puoleensa. Mutta nyt minä
+hämmästyen huomasin, että tuon huoneen nurkassa sykki ihmisen sydän.
+
+Minä voin tuskin ollenkaan nukkua seuraavana yönä. Mieleni oli
+kuohuntatilassa. Seuraavana päivänä, aamulla ani varhain, minä vein
+kaikki varastetut esineet takaisin Kailas Babun asuntoon aikoen jättää
+ne salaa Ganeshin haltuun. Minä odottelin oven ulkopuolella ja, kun en
+ketään tavannut, lähdin yläkertaan Kailas Babun huoneeseen. Käytävässä
+kuulin, kuinka Kusum mitä rukoilevimmin äänin sanoi isoisällensä: "Dada
+rakkahin, kerro minulle kaikki, mitä varakuvernööri sinulle eilen
+sanoi. Älä jätä sanaakaan mainitsematta. Tahtoisin kovin mielelläni
+kuulla sen vielä kerran."
+
+Dadaa ei tarvinnut kehoitella. Hänen kasvoistansa säteili ylpeys,
+kun hän mainitsi kaikki ne kiitoksen sanat, jotka varakuvernööri oli
+suvainnut lausua puhuessaan Najandzhurin ikivanhasta suvusta. Tyttö
+istui hänen edessään, silmäili hänen kasvojansa ja kuunteli hartaan
+tarkkaavasti. Vanhaa miestä rakastaen hän oli päättänyt näytellä osansa
+loppuun asti.
+
+Sydämeni oli syvästi liikutettu, ja silmiini kihosivat kyynelet. Minä
+seisoin ääneti oven ulkopuolella Thakur Dadan mitä ihmeellisimmällä
+tavalla koristellessa kertomusta varakuvernöörin vierailusta. Hänen
+vihdoin huoneesta poistuttuansa minä laskin varastetut esineet tytön
+jalkojen eteen ja poistuin sanaakaan virkkamatta.
+
+Myöhemmin samana päivänä minä kävin tapaamassa Kailas Babua itseänsä.
+Rumaa uudenaikaista tapaa noudattaen minä en yleensä ollut ukkoa
+tervehtinyt huoneeseen astuessani. Mutta tänä päivänä minä kumarsin
+syvään ja kosketin hänen jalkojansa. Olen varma siitä, että ukko
+ajatteli varakuvernöörin vierailun aiheuttaneen minun kohteliaisuuteni.
+Hän oli siitä kovin hyvillään, ja hänen silmissään näkyi suosiollisen
+ankaruuden ilme. Ystävät olivat jo kerääntyneet hänen luoksensa, ja
+hän oli jo jälleen alkanut seikkaperäisesti selostaa varakuvernöörin
+vierailua lisäten siihen vieläkin mitä haaveellisimpia kaunisteita.
+Kertomus oli jo muuttumassa eepilliseksi sekä sisällykseltään että
+pituudeltaan.
+
+Toisten vieraiden lähdettyä minä esitin ukolle kosintani mahdollisimman
+vaatimattomaan tapaan. Minä sanoin hänelle, että "vaikka en voinutkaan
+millään muotoa toivoa olevani kyllin arvokas naimaliiton nojalla
+pääsemään niin ylhäisen perheen yhteyteen, kuitenkin... j.n.e., j.n.e."
+
+Kun olin ehtinyt selvästi esittää kosintani, ukko tempasi minut
+syliinsä ja huudahti riemun valtaamana: "Minä olen köyhä mies enkä
+olisi milloinkaan voinut toivoa niin suurta onnea."
+
+Ensimmäisen ja viimeisen kerran elämässään Kailas Babu silloin tunnusti
+olevansa köyhä. Samalla hän ensimmäisen ja viimeisen kerran elämässään
+unohti, joskin vain silmänräpäyksen ajaksi, Najandzhurin Babuille
+ikimuistoisista ajoista kuuluvan arvokkuuden.
+
+
+
+
+ELÄVÄ VAI KUOLLUT?
+
+
+I
+
+Saradasankarin, Ranihatin _zemindarin_ talossa asuvalla leskivaimolla
+ei ollut ketään sukulaisia isänsä perheestä. He olivat kuolleet toinen
+toisensa jälkeen. Miehensäkään suvussa hänellä ei ollut ketään, jota
+olisi voinut nimittää omaiseksensa, ei puolisoa eikä poikaa. Hänen
+lankonsa Saradasankarin lapsi oli hänen lemmikkinsä. Pitkät ajat lapsen
+syntymän jälkeen äiti oli ollut kovin sairas, ja täti, leskivaimo
+Kadambini, oli sitä hoitanut. Kun nainen hoitaa ja kasvattaa toisen
+lasta, niin hän kiintyy siihen sitäkin lujemmin, koska hänellä ei ole
+oikeutta vaatia sitä omaksensa -- ei mitään sukulaisuuden oikeutta,
+vaan yksinomaan rakkauden oikeus. Rakkaudella ei ole oikeuttansa
+osoittaessaan sellaista todistetta, jonka yhteiskunta hyväksyy; se
+vain vaalii sitäkin kiihkeämmin elämänsä epävarmaa aarretta. Niinpä
+kohdistuikin lesken koko patoutunut rakkaus tuohon pieneen lapseen.
+Eräänä _sraban_-kuun yönä Kadambini äkkiä kuoli. Jostakin syystä hänen
+sydämensä syke taukosi. Kaikkialla muualla maailmassa asiat kulkivat
+kulkuansa, mutta tuossa lempeässä, rakkaudestansa kärsivässä povessa
+ajan kello oli ainiaaksi seisahtunut.
+
+Poliisitutkinnon ikävyyksien välttämiseksi isännän neljä
+bramaanipalvelijaa lähtivät muitta mutkitta viemään ruumista
+poltettavaksi. Ranihatin polttopaikka on erittäin etäällä kylästä.
+Siellä oli suuren vesisäiliön vieressä maja, lähellä sitä valtava
+viikunapuu eikä mitään muuta. Aikaisemmin oli seudun halki virrannut
+joki, joka nyt oli ihan kuivunut, ja osa sen uomaa oli padottu
+kuolinmenoissa käytettäväksi altaaksi. Kansa piti allasta virran osana
+ja kunnioitti sitä sellaisenaan.
+
+Tuotuaan ruumiin majaan miehet istuutuivat odottamaan polttopuuta.
+Aika tuntui niin pitkältä, että kaksi heistä levottomaksi käyden lähti
+katsomaan, missä se viipyi. Nitain ja Gurutsaranin mentyä Bidhu ja
+Banamali jäivät ruumista vartioimaan.
+
+Oli pimeä _sraban_-kuun yö. Tähdettömällä taivaalla aaltosi sankka
+pilvimeri. Miehet istuivat äänettöminä pimeässä huoneessa. Heidän
+tulitikkunsa ja lamppunsa eivät kelvanneet mihinkään. Tulitikut olivat
+kosteat, joten ne kaikista ponnistuksista huolimatta eivät syttyneet,
+ja lyhdyt sammuivat. Pitkän vaitiolon jälkeen virkkoi toinen:
+"Kuulehan, veikko, tupakka ei nyt tekisi pahaa. Unohdimme ottaa mukaan
+kiireissämme."
+
+Toinen vastasi: "Minä voin juosta hakemaan kaikkea mitä tarvitsemme."
+
+Bidhu, joka hyvin ymmärsi, miksi Banamali tahtoi lähteä [hän pelkäsi
+aaveita, sillä polttopaikalla uskotaan kummittelevan], virkkoi: "Sen
+kyllä uskon. Ja minun kaiketi pitää sillävälin istua täällä yksinäni!"
+
+Keskustelu taukosi jälleen. Viisi minuuttia tuntui kokonaiselta
+tunnilta. He kiroilivat mielessään toisia, jotka olivat lähteneet
+polttopuuta hakemaan, ja alkoivat ajatella, että he istuivat
+jaarittelemassa jossakin miellyttävässä nurkassa. Hiljaisuutta rikkoi
+ainoastaan lammelta kuuluva sammakkojen ja sirkkojen lakkaamaton
+ääntely. Sitten heistä yht'äkkiä tuntui siltä, kuin vuode olisi hieman
+liikahtanut ruumiin kääntyessä toiselle kyljelle. Bidhu ja Banamali
+vapisivat ja mutisivat: "Ram, Ram." Huoneessa kuului syvä huokaus.
+Samassa vartijat syöksyivät ulos majasta ja lähtivät juoksemaan kohti
+kylää.
+
+Suunnilleen kolme mailia juostuansa he kohtasivat toverit, jotka
+palasivat lyhtyinensä. He olivat tosiaankin olleet savuttelemassa
+eivätkä tuoneet tikkuakaan mukanansa, selittiväthän vain, että puu oli
+jo kaadettu ja että halot tuodaan kohta, kun on ehditty se hakata.
+Bidhu ja Banamali sitten kertoivat, mitä heille oli majassa tapahtunut.
+Nitai ja Gurutsaran ivailivat ja vihoissaan soimasivat Bidhua ja
+Banamalia tehtävänsä jättämisestä.
+
+Kaikki neljä palasivat viipymättä majalle. Astuessaan sisään he kohta
+huomasivat, että ruumis oli tiessään; vain tyhjät paarit olivat
+paikoillansa. Miehet tuijottelivat toisiinsa. Oliko sakaali voinut
+käydä sen sieppaamassa? Mutta eihän ollut vaateriepuakaan missään.
+Ulos astuttuansa he havaitsivat majan edustalle kerääntyneessä mudassa
+pienten naisenjalkojen verekset jäljet. Saradasankar ei ollut mikään
+typerä mies, joten heillä tuskin oli toiveita saada hänet uskomaan tätä
+aavetarinaa. Pitkien keskustelujen jälkeen miehet senvuoksi päättelivät
+olevan parasta sanoa, että ruumis oli poltettu.
+
+Kun sitten aamupuolella saapuivat polttopuuta tuovat miehet, niin
+sanottiin, että heidän viivyttelynsä vuoksi työ oli jo suoritettu heitä
+odottamatta; majasta muka oli sentään löytynyt halkoja sen verran.
+Kukaan ei johtunut sitä epäilemään, koska kuollut ruumis ei suinkaan
+ole sellainen kalleus, että kenenkään tekee mieli sitä varastaa.
+
+
+II
+
+Jokainen tietää, että vaikka ei olekaan elonmerkkejä, elämä sittenkin
+usein salaa kytee ja voi syttyä uudelleen ruumiissa, joka näyttää
+kuolleelta. Kadambini ei ollut kuollut; hänen elämänsä koneisto vain
+oli jostakin syystä äkkiä seisahtunut.
+
+Tajuisuuden palatessa hän havaitsi ympärillänsä sankan pimeyden. Häntä
+kummastutti se, ettei hän maannut tavallisessa paikassaan. Hän huusi
+sisartansa, mutta pimeästä ei kuulunut vastausta. Istumaan noustuansa
+hän kauhistuen muisti kuolinvuoteensa, äkillisen kivun rinnassa ja
+alkavan tukehduttavan tunnon. Vanhempi käly oli lämmittämässä maitoa
+lapselle, kun Kadambini pyörtyi ja vaipui vuoteeseen lausuen tukahtuvin
+äänin: "Sisar, tuo lapsi tänne. Minua kovin ahdistaa." Sitten kaikki
+mustui, niinkuin mustuu vihko mustepullon kaatuessa. Kadambinin muisti
+ja tajunta ja kaikki maailmankirjan kirjaimet yht'äkkiä hämärtyivät.
+Leski ei kyennyt muistamaan, oliko lapsi suloisella rakkauden äänellä
+huutanut "Tätiä" kuin viimeistä kertaa, vai eikö; hän ei voinut
+muistaa, oliko maailmasta lähtiessään -- kuten tiesi: kuoleman
+loputtomalle ja tuntemattomalle matkalle -- saanut hellyyden suoman
+lähtölahjan, rakkauden matkarahan hiljaisuuden maahan siirtyessään.
+Aluksi hän luultavasti piti yksinäistä pimeätä suojaa Tuonen
+asumuksena, missä ei ole mitään nähtävissä, ei mitään kuultavissa,
+ei mitään muuta tekemistä kuin ikuinen valvominen. Mutta kun sitten
+kylmä, kostea tuuli puhalsi avoimesta ovesta ja hän kuuli sammakkojen
+kurnutuksen, niin hänen mieleensä palautuivat eloisina muisteloina
+kaikki hänen lyhyen elämänsä sadeajat, ja hän tunsi olevansa maan
+sukua. Sitten välkähti salama, ja hän näki altaan, viikunapuun, laajan
+tasangon ja etäiset puut. Hän muisti, kuinka oli toisinaan tullut
+täyden kuun aikana kylpemään tuohon altaaseen ja kuinka kammottavalta
+kuolema oli tuntunut, kun hän oli nähnyt ruumiin polttopaikalla.
+
+Hänen ensimmäisenä ajatuksenansa oli palata kotiin. Mutta sitten hän
+asiaa harkitsi: "Minä olen kuollut. Kuinka voinkaan palata kotiin?
+Se tuottaisi heille onnettomuutta. Minä olen lähtenyt elävien
+valtakunnasta. Minä olen oman itseni haamu!" Ellei ollut niin laita,
+mietti hän, niin kuinka hän olisikaan päässyt pois Saradasankarin
+hyvinvarjellusta _zenanasta_ ja joutunut keskiyön aikaan tälle
+etäiselle ruumiinpolttopaikalle? Ja ellei hänen kuolinmenojansa olisi
+suoritettu loppuun, minne olivatkaan joutuneet ne miehet, joiden piti
+hänet polttaa? Hänen mieleensä muistui kuolemanhetki Saradasankarin
+kirkkaasti valaistussa talossa, ja nyt hän havaitsi olevansa yksin
+tällä etäisellä, autiolla, synkällä polttopaikalla. Hän ei varmaankaan
+kuulunut maan asujainten joukkoon! Hän oli epäilemättä kauhun, pahan
+enteen luomus, oma haamunsa!
+
+Tuo ajatus katkaisi kaikki häntä maailmaan liittävät siteet. Hän tunsi
+olevansa ihmeen voimakas, rajattoman vapaa. Hän voi tehdä mitä tahtoi,
+lähteä minne halusi. Tämän uuden ajatuksen hurjasti haltioittamana hän
+syöksyi ulos majasta kuin tuulenpuuska ja seisoi polttopaikalla. Kaikki
+häpeän ja pelon rippeetkin olivat hänestä hävinneet.
+
+Mutta hänen yhä kauemmaksi astellessaan hänen jalkansa väsyivät ja
+hänen ruumiinsa herpoutui. Tasanko levisi loppumattomiin; siellä täällä
+oli riisipeltoja, ja hän havaitsi toisinaan kahlaavansa polvia myöten
+vedessä.
+
+Päivän alkaessa sarastaa hän kuuli muutaman linnun tirskuvan etäisten
+talojen luona kasvavissa bambupensaikoissa. Sitten hänet valtasi kauhu.
+Hän ei tietänyt, millaisessa uudessa suhteessa hän oli maahan ja
+eläviin ihmisiin. Tasangolla, polttopaikalla ollessaan, maaliskuisen
+yön pimeässä, hän oli ollut peloton oman valtakuntansa alamainen.
+Päivänvalossa nähdyt ihmisasunnot saivat hänet pelon valtaan.
+Ihmiset ja haamut pelkäävät toisiansa, koska heidän heimonsa asuvat
+Tuonenvirran vastakkaisilla rantamilla.
+
+
+III
+
+Hänen vaatteensa olivat loan peittämät, öinen vaellus ja omituiset
+mietteet olivat tehneet hänet mielipuolen näköiseksi; hän näytti
+tosiaankin sellaiselta, että ihmiset olisivat voineet häntä säikähtää
+ja lapset heitellä kivillä tai juosta tiehensä. Onneksi oli ensimmäinen
+hänen näkijänsä eräs vaeltaja. Hän astui luo ja virkkoi: "Äiti, sinä
+näytät kunnianarvoiselta naiselta. Minne oletkaan menossa yksinäsi ja
+tuossa asussa?"
+
+Kadambini, joka ei kyennyt keräämään ajatuksiansa, tuijotti häneen
+ääneti. Hän ei voinut käsittää olevansa yhä kosketuksissa maailman
+kanssa ja näyttävänsä kunnianarvoiselta naiselta, enempää kuin
+sitäkään, että vaeltaja voi häneltä jotakin tiedustella.
+
+Mies virkkoi jälleen: "Tulehan, äiti, minä vien sinut kotiin. Sanohan,
+missä asut."
+
+Kadambini mietti. Appelaan palaaminen olisi ollut mieletöntä, ja
+hänellä ei ollut isänkotia. Sitten hänen mieleensä muistui nuoruusajan
+ystävätär. Hän ei ollut Dzhogmajaa nähnyt nuoruusiän jälkeen, mutta he
+olivat silloin tällöin kirjoittaneet toisillensa. Toisinaan he olivat
+kiistelleet, kuten luonnollista olikin, koska näet Kadambini tahtoi
+tehdä ilmeiseksi, että hänen Dzhogmajaan kohdistuva rakkautensa oli
+rajaton, hänen ystävättärensä sitävastoin valittaessa, ettei Kadambini
+rakastanut yhtä hartaasti kuin hän. Molemmat uskoivat varmasti, että
+olisivat erottamattomat, jos kerran toisensa kohtaisivat.
+
+Kadambini vastasi vaeltajalle: "Minä tahdon lähteä Sripatin taloon
+Nisindapuriin."
+
+Koska vaeltaja oli menossa Kalkuttaan, niin Nisindapur oli hänen
+matkansa varrella, joskaan ei aivan lähellä. Hän siis vei Kadambinin
+Sripatin taloon, ja ystävättäret kohtasivat jälleen toisensa. Aluksi he
+eivät toisiansa tunteneet, mutta vähitellen kummankin silmiin alkoivat
+kuumottaa lapsuusiän piirteet.
+
+"Sepä oiva onni!" virkkoi Dzhogmaja. "En ole voinut uneksiakaan, että
+sinut vielä näkisin. Mutta miten oletkaan tänne tullut, sisar? Appesi
+väki ei varmaankaan ole sallinut sinun lähteä!"
+
+Kadambini vaikeni ja virkkoi vihdoin: "Sisar, älä kysele mitään
+apestani. Suo minulle jokin nurkka huoneessasi ja pidä minua
+palvelijattarenasi; minä suoritan sinun töitäsi."
+
+"Mitä?" huudahti Dzhogmaja. "Minäkö pitäisin sinua palvelijanani!
+Sinähän olet paras ystäväni, olet minun -- --" ja niin edespäin ja niin
+edespäin.
+
+Samassa astui huoneeseen Sripati. Kadambini tuijotti häneen hetkisen
+ja lähti sitten ulos hitain askelin. Hän jätti päänsä verhoamatta eikä
+osoittanut vähintäkään häveliäisyyden eikä kunnioituksen merkkiä.
+Dzhogmaja pelkäsi miehensä voivan senvuoksi suhtautua ystävättäreen
+ennakkoluuloisesti ja aloitti taitavan selityssarjan. Mutta Sripati,
+joka mielellään yhtyi kaikkeen, mitä Dzhogmaja sanoi, keskeytti hänen
+juttunsa ja jätti vaimonsa mieleen ikävän tunnon.
+
+Kadambini oli tullut, mutta hän ei ollut enää samanlainen olento kuin
+hänen ystävättärensä: heitä oli kuolema erottamassa. Hän ei voinut
+seurustella tutunomaisesti toisten kanssa, niin kauan kuin hänen oma
+olemassaolonsa sai hänet hämmingin valtoihin ja tajuisuus säilyi.
+Kadambini usein silmäili Dzhogmajaa mietteisiinsä vaipuneena. Hän
+ajatteli: "Hänellä on miehensä ja työnsä, hän elää maailmassa, joka on
+ylen etäällä minun maailmastani. Hän tuntee kiintymystä ja suorittaa
+velvollisuuksiansa niinkuin maailman asujaimet ainakin, mutta minä olen
+tyhjä varjo. Hän asuu elävien joukossa; minä olen ikuisuudessa."
+
+Dzhogmaja tunsi hänkin olonsa epämieluisaksi, mutta ei kyennyt
+selvittämään, mistä syystä. Naiset eivät rakasta sitä, mikä on
+salaperäistä, sillä vaikka epävarmuus voidaankin muuntaa runoudeksi,
+sankarillisuudeksi tai oppineisuudeksi, sitä kumminkaan ei käy
+ottaminen lukuun taloustoimissa. Jos siis nainen ei kykene jotakin
+asiaa ymmärtämään, niin hän sen joko hävittää ja unohtaa tai muovaa
+sen uudestaan omiin tarkoituksiinsa soveltuvaksi; ellei hänen onnistu
+tavalla tai toisella sitä käsitellä, niin hän suuttuu siihen. Mitä
+suuremmaksi kävi Kadambinin hajamielisyys, sitä kärsimättömämmin
+kohteli häntä Dzhogmaja, joka ihmetellen itseltänsä kyseli, mikä murhe
+hänen sieluansa painoi.
+
+Sitten ilmeni uusi vaara: Kadambini pelkäsi itseänsä, mutta ei kyennyt
+itseänsä pakenemaan. Ne, jotka pelkäävät aaveita, pelkäävät niitä,
+jotka ovat heidän takanansa; siellä, minne heidän katseensa ei ulotu,
+asuu pelko. Mutta Kadambinin suurin pelko asui hänessä itsessään,
+sillä hän ei pelännyt mitään ulkonaista. Öisen kuolonhiljaisuuden
+vallitessa, yksin huoneessa ollessaan, hän kiljaisi; iltaisin, kun
+hän näki varjonsa lampun valossa, hänen koko ruumiinsa vapisi. Hänen
+pelokkuutensa nähdessään kaikki muutkin talon asujaimet joutuivat
+eräänlaisen pelontuskan valtaan. Palvelijat ja Dzhogmaja itse alkoivat
+nähdä aaveita.
+
+Kerran, keskiyön aikaan, Kadambini tuli itkien makuusuojastansa ja
+valitteli Dzhogmajan ovella: "Sisareni, sisareni, salli minun maata
+jalkojesi edessä! Älä jätä minua yksin!"
+
+Dzhogmaja oli yhtä suuttunut kuin peloissaankin. Hänen teki mieli heti
+ajaa Kadambini pois talosta. Uutterasti ponnisteltuansa hyväluontoisen
+Sripatin onnistui saada vieras rauhoittumaan ja pysymään viereisessä
+huoneessa.
+
+Seuraavana päivänä Sripati sai odottamatta käskyn saapua vaimonsa
+huoneisiin. Dzhogmaja alkoi häntä kovin soimata: "Sinäkö luulet mies
+olevasi? Vaimo karkaa appensa talosta ja saapuu sinun luoksesi; kuluu
+kuukausi, ja sinä et ole viitannutkaan siihen suuntaan, että hänen on
+poistuttava, etkä ole tietääkseni ilmaissut vähintäkään paheksumista
+sen johdosta. Olen iloinen, jos suvaitset selittää kantasi. Te miehet
+olette kaikki yhdenlaisia."
+
+Useimmat miehet tuntevat niin harkitsematonta vaimoihinsa kohdistuvaa
+kiintymystä, että suostuvat vapaaehtoisesti tunnustamaan olevansa
+väärässä. Vaikka Sripati olikin valmis Dzhogmajan ruumiin nimessä
+vannomaan, ettei hänen avuttomaan, mutta kauniiseen Kadambiniin
+kohdistamansa ystävällinen mielenkiinto ollut hitustakaan suurempi
+kuin sen sopi olla, hän ei kumminkaan kyennyt sitä käyttäytymisellänsä
+todistamaan. Hän arveli, että tuota hylättyä leskeä oli appelassa
+kohdeltu tylysti, koska hän ei ollut voinut sitä oloa kauemmin sietää,
+vaan oli pakostakin etsinyt suojaa hänen luotansa. Kuinka hän voikaan
+sysätä pois luotansa onnettoman, jolla ei ollut isää eikä äitiä? Niin
+puhuttuansa hän jätti asian sikseen, sillä hänellä ei ollut halua
+kiusata Kadambinia esittämällä hänelle epämieluisia kysymyksiä.
+
+Niin ollen hänen vaimonsa yritti toisella tavalla hyökätä haluttoman
+herransa kimppuun, kunnes viimeksimainittu vihdoin havaitsi, että hänen
+täytyi rauhansa vuoksi kirjoittaa muutama sana Kadambinin apelle.
+Sitten hän arveli, ettei kirje johtaisi tyydyttävään tulokseen, päätti
+lähteä Ranihatiin ja toimia sen mukaan, mitä sai kuulla.
+
+Sripati lähti, ja Dzhogmaja puolestaan sanoi Kadambinille:
+"Ystäväiseni, on tuskin soveliasta, että jäät tänne pitemmäksi ajaksi.
+Mitä sanovatkaan ihmiset?"
+
+Kadambini silmäili Dzhogmajaa juhlallisen jäykästi ja virkkoi: "Mitä
+minä ihmisistä?"
+
+Dzhogmaja hämmästyi. Sitten hän lausui käskevästi: "Jos sinä et
+ihmisistä välitäkään, niin meidän täytyy. Kuinka voimmekaan puolustaa
+sitä, että pidätämme luonamme toiseen perheeseen kuuluvaa naishenkilöä?"
+
+Kadambini kysyi: "Missä on minun appi-isäni talo?"
+
+"Kirottua!" ajatteli Dzhogmaja. "Mitähän tuo kurja nainen tämän jälkeen
+sanoo?"
+
+Kadambini virkkoi erittäin hitaasti: "Mitä onkaan minulla tekemistä
+teidän kanssanne? Kuulunko minä maahan? Te nauratte, itkette,
+rakastatte; jokainen tempaa itselleen omansa ja yrittää sitä varjella,
+minä vain katselen. Te olette ihmisiä, minä olen vain varjo. Minä en
+voi käsittää, miksi Jumala on jättänyt minut tähän teidän maailmaanne."
+
+Hänen katsantonsa ja puheensa olivat niin omituiset, että Dzhogmaja
+ymmärsi hänen tarkoituksistansa jotakin, joskaan ei kaikkea.
+Kykenemättä häntä karkoittamaan luotansa tai enempää häneltä kyselemään
+hän lähti pois ajatuksiensa rasittamana.
+
+
+IV
+
+Kello oli suunnilleen kymmenen illalla, kun Sripati palasi Ranihatista.
+Maankamara hukkui sadetulviin. Näytti siltä, kuin sade ei lakkaisi
+milloinkaan ja kuin yö olisi loppumaton.
+
+Dzhogmaja kysyi: "Mitä kuuluu?"
+
+"Minulla on paljonkin kerrottavaa, maltahan hieman."
+
+Sen sanottuaan Sripati vaihtoi vaatteita ja istui illallispöytään;
+sitten hän paneutui pitkäkseen ja sytytti piippunsa.
+
+Hänen vaimonsa ei kyennyt kauemmin hillitsemään uteliaisuuttansa, astui
+miehensä makuusijan luo ja kysyi: "Mitä olet saanut tietää?"
+
+"Että sinä olet varmaan erehtynyt."
+
+Dzhogmaja ärtyi. Naiset eivät erehdy milloinkaan, ja jos erehtyvätkin,
+niin ymmärtäväinen mies ei virka asiasta mitään; hänen on paras ottaa
+se omaksi syyksensä. Dzhogmaja tiuskaisi: "Suvaitsetko sanoa, miten on
+laita?"
+
+Sripati vastasi: "Se nainen, jonka olet ottanut taloosi, ei ole sinun
+Kadambinisi."
+
+Tuon kuullessaan vaimo kovin kiukustui, varsinkin kun hänen miehensä
+sen sanoi. "Mitä! Enkö minä tunne omaa ystävätärtäni? Pitääkö minun
+kääntyä sinun puoleesi saadakseni hänestä selkoa? Oletpa viisas,
+tosiaankin!"
+
+Sripati huomautti, ettei ollut tarpeen kiistellä hänen viisaudestansa.
+Hän voi todistaa mitä oli sanonut. Dzhogmajan Kadambini oli varmasti
+kuollut.
+
+Dzhogmaja vastasi: "Kuulehan! Sinä olet varmaan pahoin erehtynyt. Olet
+käynyt jossakin toisessa talossa tai sekoitat kuulemasi asiat. Kuka
+sinun käski sinne lähteä? Kirjoita kirje, niin juttu selviää."
+
+Sripatia kovin loukkasi, ettei hänen vaimonsa luottanut hänen
+käytännöllisiin kykyihinsä; hän esitti kaikenlaisia todisteita, mutta
+tuloksetta. Keskiyön aikaan he yhä väittelivät. Vaikka he molemmat nyt
+olivat yhtä mieltä siitä, että Kadambini oli saatava pois talosta,
+vaikka Sripati uskoi vieraan koko ajan pettäneen hänen vaimoansa
+uskottelemalla olevansa hänen tuttavansa ja vaikka Dzhogmaja piti häntä
+prostituoituna, ei kumpikaan tahtonut tunnustaa itseänsä voitetuksi.
+Vähitellen he alkoivat puhua niin äänekkäästi, että unohtivat
+Kadambinin nukkuvan viereisessä huoneessa.
+
+Toinen sanoi: "Olemmepa sievässä pinteessä! Minä sanon sinulle, että
+kuulin sen omin korvin!" Siihen vastasi toinen vihaisesti: "Mitä minä
+siitä huolin? Näenhän minä omilla silmilläni, eikö totta?"
+
+Vihdoin virkkoi Dzhogmaja: "Hyvä. Sano minulle, milloin Kadambini
+on kuollut." Hän ajatteli, että jos voisi keksiä ristiriitaisuutta
+kuolinpäivän ja jonkin Kadambinin lähettämän kirjeen päiväyksen
+välillä, niin hän voisi todistaa Sripatin erehtyneen.
+
+Sripati mainitsi Kadambinin kuolinpäivän, ja he havaitsivat kumpikin,
+että vieras oli saapunut seuraavana päivänä heidän luoksensa.
+Dzhogmajan sydän vavahteli, ja Sripatikaan ei ollut ihan levollinen.
+
+Samassa ovi aukeni; kostea tuuli puhalsi huoneeseen ja sammutti lampun.
+Pimeys syöksyi sisään ja täytti koko talon. Kadambini seisoi huoneessa.
+Kello oli suunnilleen yksi, ja sade valui ulkona virtoinaan.
+
+Kadambini lausui: "Ystäväni, minä olen Kadambini, mutta en enää elä.
+Minä olen kuollut."
+
+Dzhogmaja kiljaisi kauhistuneena; Sripati ei kyennyt mitään sanomaan.
+
+"Mitään muuta pahaa minä kumminkaan en ole sinulle tehnyt. Minulla ei
+ole yhtään asuinsijaa elävien, mutta ei myöskään kuolleiden seassa.
+Voi, minne menenkään?" Hän itki, ikäänkuin olisi tahtonut herättää
+rankkasateisena yönä nukkuvan Luojan, ja kysyi jälleen: "Voi, minne
+menenkään?"
+
+Niin sanoen Kadambini jätti ystävättärensä, joka vaipui tainnoksiin
+pimeässä huoneessaan, ja lähti maailmalle etsimään olopaikkaansa.
+
+
+V
+
+On vaikea sanoa, kuinka Kadambini pääsi Ranihatiin. Aluksi hän ei
+näyttäytynyt kenellekään, vaan vietti koko päivän erään temppelin
+raunioissa, nähden polttavaa nälkää. Sateisena, pimeänä iltapäivänä,
+ihmisten kyyhöttäessä asunnoissaan uhkaavaa rajusäätä peläten,
+Kadambini lähti liikkeelle. Hänen sydämensä vapisi hänen saapuessaan
+appensa taloon, ja kun hän astui sisään, verhoten kasvonsa tiheällä
+harsolla, ei kukaan ovenvartijoista häntä estänyt. He näet luulivat
+häntä palvelijaksi. Sade virtasi taukoamatta, ja tuuli ulvoi.
+
+Talon emäntä, Saradasankarin vaimo, pelasi parhaillaan korttia
+leskeytyneen sisarensa kanssa. Keittiössä oli palvelijatar,
+makuukammiossa lepäsi sairas lapsi. Kadambini astui huoneeseen
+kenenkään huomaamatta. En tiedä, miksi hän oli tullut appensa taloon.
+Hän ei tietänyt sitä itsekään, hänestä vain tuntui siltä, että hän
+halusi nähdä jälleen lapsensa. Hänellä ei ollut aavistustakaan, minne
+täältä lähtisi ja mitä tekisi.
+
+Valaistussa huoneessa hän näki lapsen nukkumassa, kätöset nyrkkiin
+puserrettuina, ruumis kuumeen kalvamana. Kunpa hän vain saisi painaa
+tuon pienen kiusatun povellensa! Sitten hän johtui kohta ajattelemaan:
+"Minä en ole olemassa. Kukapa sen näkisi? Hänen äitinsä pitää seurasta,
+pitää jaarittelusta ja korttipelistä. Koko sen ajan, jona lapsi oli
+jätetty minun huostaani, hän itse oli ihan huoleton eikä välittänyt
+hänestä vähääkään. Kuka hoitaa lasta nyt niinkuin minä sitä hoidin?"
+
+Lapsi käänsi kylkeä ja huudahti unenhorroksessa: "Täti, anna minulle
+vettä!" Lemmikki ei ollut vielä unohtanut tätiänsä! Kadambini kaatoi
+nopeasti lasiin vettä, otti lapsen syliinsä ja antoi sille juotavaa.
+
+Vielä nukkuessaan lapsi ei pitänyt ollenkaan eriskummallisena asiana,
+että tuttu käsi tarjosi hänelle vettä. Mutta kun Kadambini oli
+sammuttanut pienokaisen polttavan janon, suudellut sitä ja alkanut
+jälleen uneen tuutia, niin se heräsi ja syleili häntä. "Oletko sinä
+kuollut, täti?" kysyi lapsi.
+
+"Olen, kultaseni."
+
+"Ja olet tullut takaisin? Älä enää kuole."
+
+Ennenkuin hän ehti vastata, tapahtui onnettomuus. Eräs
+palvelijattarista kantoi sisään sago-kulhoa, pudotti sen käsistään ja
+syöksyi permantoon. Melun kuullessaan hänen emäntänsä jätti kortit ja
+tuli huoneeseen. Hän seisoi siinä kuin puupatsas kykenemättä pakenemaan
+enempää kuin puhumaankaan. Tuon kaiken nähdessään lapsikin kauhistui ja
+parahti itkemään: "Mene pois, täti, mene pois!"
+
+Nyt Kadambini vihdoin ymmärsi, ettei ollut kuollut. Vanha huone,
+vanhat esineet, sama pienokainen, sama rakkaus, kaikki muuttui jälleen
+eläväksi, entiselleen. Ystävättärensä talossa hän oli tuntenut, että
+hänen lapsuutensa leikkikumppani oli kuollut. Lapsensa huoneessa hän
+tiesi, ettei poikasen "täti" ollut suinkaan kuollut. Hän virkkoi
+tuskaisin äänin: "Sisar, miksi minua pelkäät? Näethän, että olen ihan
+entiseni."
+
+Hänen kälynsä ei voinut sietää enempää, vaan vaipui tainnoksiin.
+Itse Saradasankar tuli hänkin _zenanaan_. Hän lausui kätensä ristiin
+laskien: "Teetkö oikein? Satis on ainoa poikani. Miksi näyttäydyt
+hänelle? Emmekö me ole sukulaisiasi? Sinun mentyäsi hän on riutunut
+riutumistaan; hän huutaa yöt päivät: 'Täti! Täti!' Sinä olet lähtenyt
+maailmasta; murra nuo sinua maailmaan sitovan lemmen kahleet. Me
+suoritamme kuolinmenot kaikella kunnialla."
+
+Kadambini ei voinut sietää enempää. Hän virkkoi: "Enhän minä ole
+kuollut, minä en ole kuollut. Kuinka saankaan teidät vakuutetuiksi
+siitä, etten ole kuollut? Minä elän, elän!" Hän nosti lattiasta
+pronssiastian ja iski sillä otsaansa. Veri virtasi hänen
+silmäkulmastansa. "Näettekö!" huudahti hän. "Minä elän." --
+Saradasankar seisoi siinä kuin kuvapatsas, lapsi kirkui peloissaan, ja
+molemmat pyörtyneet naiset lepäsivät liikahtamatta.
+
+Sitten Kadambini jälleen huusi: "Minä en ole kuollut, minä en ole
+kuollut", asteli _zenanasta_ kaivolle johtavia portaita ja syöksyi
+veteen. Yläkerrassa oleva Saradasankar kuuli loiskahduksen.
+
+Satoi rankasti koko yön, satoi seuraavan aamun hämärissä, satoi vielä
+keskipäivälläkin. Kadambini oli kuolemallansa todistanut, ettei ollut
+kuollut.
+
+
+
+
+"ME KRUUNAAMME SINUT KUNINKAAKSI"
+
+
+Kun Nabendu Sekhar ja Arunlekha vihittiin mieheksi ja vaimoksi,
+silmäili avioliiton jumala heitä hymyillen uhritulen takaa.
+Valitettavasti ei se, mikä on jumalille pelkkää huvia, läheskään aina
+ole leikkiä meille kuolevaisille.
+
+Purnendu Sekhar, Nabendun isä, oli hyvissä suhteissa englantilaisiin
+hallituksen virkamiehiin. Hän oli elämänsä retkellä ehtinyt
+raibahadur-arvon etäiselle rannikolle ahkerasti käyttelemällä syvien
+_salaam_-kumarrusten airoja. Hänellä oli vielä varaa etenemiseenkin,
+mutta viidenkuudetta vuoden ikään ehdittyänsä, kaihoisa katse jo
+suunnattuna kohti radzhan-arvon sumuihin peittyvää huippua, hän
+yht'äkkiä havaitsi joutuneensa olopiiriin, jossa maalliset kunniat ja
+arvomerkit ovat mitättömät, ja hänen kumarruksista uupunut niskansa
+pääsi kuolinroviolla ikuiseen lepoon.
+
+Nykyaikainen tiede opettaa, ettei voima häviä, vaan vaihtaa muotoa
+ja suuntaa. Niinpä Purnendun _salaam_-voimakin, huikentelevaisen
+Onnettaren luotettava apulainen, siirtyi isän hartioista pojan
+hartioihin, ja Nabendu Sekharin nuori pää alkoi nuokahdella korkeassa
+virka-asemassa olevien englantilaisten ovilla niinkuin tuulen
+heiluttelema kurpitsa.
+
+Sen perheen perintätavat, johon hän avioliittonsa nojalla joutui
+kuulumaan, olivat aivan toisenlaiset. Sen vanhin poika, Pramathanath,
+oli saavuttanut kaikkien sukulaistensa rakkauden ja kaikkien
+tuttaviensa kunnioituksen. Hänen sukulaisensa ja naapurinsa pitivät
+häntä joka suhteessa esikuvanansa.
+
+Pramathanath oli nauttinut yliopistollista sivistystä, ja hänessä
+oli vielä tervettä järkeäkin. Mutta hänellä ei ollut korkeata
+virka-asemaa, ei kunnollista palkkaa, ja hänen kynänsäkään ei ollut
+mitenkään vaikutusvaltainen. Kukaan vallassaolevista ei ojentanut
+hänelle auttavaa kättä, sillä hän pyrki pysyttelemään yhtä loitolla
+englantilaisista kuin he hänestä. Siitä johtui, että hänen maineensa
+ulottui ainoastaan oman perheen ja ystävien piiriin; etäämmällä
+olevissa hän ei herättänyt minkäänlaista ihailua.
+
+Tämä Pramathanath oli kuitenkin aikoinaan oleskellut Englannissa
+kolme kokonaista vuotta. Hänen siellä kokemansa ystävällinen kohtelu
+vaikutti häneen niin valtaavasti, että hän unohti oman maansa murheen
+ja nöyryytyksen ja palasi kotiin eurooppalaisiin vaatteisiin puettuna.
+Aluksi asia suretti hänen veljiänsä ja sisariansa, mutta muutaman
+päivän kuluttua he jo huomasivat, että eurooppalaiset vaatteet sopivat
+hänelle erinomaisen hyvin, ja omaksuivat vähitellen hänen ylpeytensä ja
+arvokkuutensa.
+
+Englannista palatessaan Pramathanath oli päättänyt maailmalle
+osoittaa, kuinka Intian englantilaisten kanssa kävi tutunomaisesti
+seurusteleminen. Ne maanmiehemme, jotka pitävät mainittua seurustelua
+mahdottomana, ellei halua notkistaa polviansa, ilmaisevat
+vain täydellistä omanarvontunnon puutetta, kohtelevatpa vielä
+englantilaisiakin väärämielisesti -- niin arveli Pramathanath.
+
+Hän toi mukanansa koko joukon suosituskirjeitä huomattavilta
+englantilaisilta saavuttaen niiden nojalla jonkinlaista tunnustusta
+Intian englantilaisten seurapiirissä. Hän nautti vaimoineen toisinaan
+englantilaisten vieraanvaraisuutta, kun näet heidät kutsuttiin teetä
+juomaan, päivällisille, urheilunäytäntöihin ja muihin huveihin.
+Sellainen menestys hänet kerrassaan päihdytti ja alkoi vaikuttaa
+kutkuttavasti hänen koko olemukseensa.
+
+Niinä aikoina avattiin liikenteelle uusi rautatielinja, ja kuvernööri
+kutsui ensimmäiselle matkalle useita kaupungin asukkaita, ylväitä
+viranomaisten suosion nauttijoita, muiden muassa Pramathanathin.
+Paluumatkalla englantilainen poliisimies karkoitti erittäin töykeästi
+muutamia intialaisia herroja eräästä vaunusta, jossa eurooppalaisiin
+vaatteisiinsa pukeutunut Pramathanathkin oli. Kun hänkin aikoi lähteä,
+sanoi poliisimies: "Älkää huoliko vaivautua, sir. Jääkää paikallenne,
+olkaa hyvä."
+
+Aluksi Pramathanathista tuntui imartelevalta hänelle siten osoitettu
+erikoinen kunnioitus. Mutta kun juna sitten lähti eteenpäin, näyttivät
+laskevan auringon himmeät säteet, jotka valaisivat lännen puolen
+tummiksi kynnettyjä vainioita, levittävän häpeän punaa koko maahan.
+Kun hän istui siinä ikkunan pielessä yksin osastossaan, hänestä
+tuntui siltä, kuin olisivat puiden takaa väikähtäneet näkyviin
+hänen kotimaansa äidinkasvot alasluotuine katseinensa. Pramathanath
+istui siinä haaveisiinsa vaipuneena, kuumat kyynelet vierivät hänen
+poskillensa, ja sydän oli harmista pakahtua.
+
+Nyt hänen mieleensä johtui kertomus aasista, joka kuljetti rattaille
+sijoitettua palvontakuvaa pitkin katuja. Vastaantulijat kumarsivat
+syvään ja koskettivat otsallansa pölyistä maata. Tuhma aasi luulotteli
+kaiken tuon kunnioituksen tulevan hänen itsensä osaksi. "Ainoa seikka,
+joka erottaa minut aasista", virkkoi Pramathanath itsekseen, "on tämä:
+minä ymmärrän nyt, ettei osakseni tullut kunnioitus koske minua, vaan
+kuormaa selässäni".
+
+Kotiin tultuansa Pramathanath kutsui koolle talon kaikki lapset,
+sytytti ison rovion ja heitti siihen eurooppalaiset vaatekappaleensa
+toisen toisensa jälkeen. Lapset karkelivat rovion ympärillä, ja mitä
+korkeampina liekit loimusivat, sitä suurempi oli heidän riemunsa.
+Sitten Pramathanath luopui Intian englantilaisten luona nauttimastansa
+teestä ja välipaloista ja istui talossaan kuin linnassansa hänen
+häpeällisellä tavalla kohdeltujen ystäviensä kierrellessä edelleenkin
+englantilaisten ovilla ja taivutellessa turbaaneihin kiedottua päätänsä
+niinkuin aina ennenkin.
+
+Oli kohtalon ivaa, että Nabendu Sekhar parka joutui naimaan tämän
+perheen toisen tyttären. Hänen kälynsä olivat hyvin kasvatetut ja
+kauniit. Nabendu arveli tehneensä hyvän kaupan. Mutta samalla hän
+viipymättä koki selvittää vaimonsa omaisille, että heitäkin oli
+suosinut harvinainen onni. Ikäänkuin huomaamattansa hän toisinaan
+ojensi kälyillensä kirjeitä, jotka hänen isävainajansa oli eläessään
+saanut eurooppalaisilta. Mutta kun nuorten naisten kirsikanpunaiset
+huulet ivallisesti hymyilivät ja kiiltävän tikarin kärki pisti
+esiin punaisesta samettitupestansa, niin onneton mies oivalsi
+mielettömyytensä ja katui sitä.
+
+Labanjalekha, sisarista vanhin, oli toisia kauniimpi ja kekseliäämpi.
+Eräänä otollisena päivänä hän asetti Nabendun makuuhuoneen uunin
+reunalle tulipunaiseksi sivelemänsä englantilaisen saapasparin ja nouti
+kukkia, santelitahdasta, suitsutteita ja pari kynttilää, jotka sijoitti
+asiaankuuluvien juhlamenojen mukaisesti niiden eteen palamaan. Nabendun
+tultua kälykullat asettuivat hänen viereensä, toinen toiselle puolelle,
+ja virkkoivat ivallisen juhlallisesti: "Kumarra jumaliasi, ja olkoon
+heidän siunauksensa sinulle menestykseksi."
+
+Kolmas sisar, Kiranlekha, kulutti useita päiviä kirjaillessaan
+punaisella silkillä hartiahuiviin sata kaikkein tavallisinta
+englantilaista nimeä, Jones, Smith, Brown, Thomson y.m.s.
+Saatuaan työnsä valmiiksi hän erittäin juhlallisesti ojensi tämän
+_namavalin_ Nabendulle. [Namavali on huivi, joka on painettu täyteen
+hindulaisten jumalien nimiä ja jota hurskaat hindulaiset käyttävät
+hartausharjoituksissaan.]
+
+Neljäs, Sasankalekha, joka oli vielä pieni eikä niinmuodoin oikeastaan
+tullut kysymykseen, virkkoi: "Minä teen sinulle helminauhan, veikko,
+jotta voit rukoillessasi lausua jumaliesi -- sahibien -- nimiä." Toiset
+sisaret toruivat ja sanoivat: "Etkö lähde tiehesi, sinä vintiö."
+
+Nabendu Sekharin tunteet häilyivät häpeän ja harmin välimailla. Hänen
+oli kumminkin mahdoton luopua kälyjensä seurasta, varsinkin kun vanhin
+oli erittäin kaunis. Hän oli yhtä hunajainen kuin sapekaskin, ja
+Nabendu sai maistaa hänen makeuttansa ja karvauttansa samalla kertaa.
+Perhonen räpyttelee sokean kiihkon valtaamana kärventynein siivin
+houkuttelevan kirkkauden vaiheilla kykenemättä loittonemaan.
+
+Seurustelu kälyjen kanssa sai Nabendun siinä määrin lumoihinsa, että
+hän alkoi vähitellen salata eurooppalaisten suosion tavoittelemiseen
+kuuluvia toimenpiteitänsä. Lähtiessään kunniatervehdykselle kuvernöörin
+luo hän tavallisesti ilmoitti menevänsä kuulemaan Surendranath
+Banerdzhin puhetta. Lähtiessään rautatieasemalle muiden mukana
+vastaanottamaan Dardzhilingistä palaavaa varakuvernööriä hän kertoi
+kälyille nuorimman setänsä saapuvan kaupunkiin.
+
+Mies parka sai kovaa kokea sahibiensa ja kälyjensä välisessä
+ristitulessa. Mutta kälyt olivat salaa vannoneet toimivansa väsymättä,
+kunnes sahibit tulisivat lyödyiksi laudalta.
+
+Siihen aikaan huhuiltiin, että Nabendun nimi tulisi sisältymään pian
+julkaistavaan syntymäpäivä-kunnianosoitusten luetteloon ja että hän
+tulisi astumaan paratiisin portaiden ensimmäisen askelvälin Rai
+Bahadurin arvoon koroitettuna. Poika rukka ei rohjennut ilmaista
+ilahduttavaa uutista kälyillensä. Mutta eräänä ehtoona, syksyn kuutamon
+valaessa maille mantereille inhaa valoansa, Nabendun sydän oli niin
+täysi, ettei hän voinut kauemmin itseänsä pidättää, vaan kertoi asian
+vaimollensa. Seuraavana päivänä Arunlekha lähti kantotuolissa vanhimman
+sisarensa luo ja valitteli kyynelten tukahduttamin äänin kovaa
+kohtaloansa.
+
+"Eihän hänelle siitä häntää koidu, vaikka tuleekin Rai Bahaduriksi,
+eihän?" virkkoi Labanja. "Minkä tähden siis tunnet itsesi niin kovin
+nöyryytetyksi?"
+
+"Ei, ei, sisko kulta", vastasi Arunlekha, "minä tahdon olla mikä muu
+tahansa, mutta en Rai Bahaduri." Hänen tuttavapiiriinsä näet kuului
+eräs Bhutnath Babu, joka oli Rai Bahadur, ja se selitti, miksi hän
+kovin vieroi tuota arvonimeä.
+
+Labanja lausui sisarellensa rauhoittavasti: "Älä ole levoton; minä teen
+mitä voin asian ehkäisemiseksi."
+
+Babu Nilratan, Labanjan mies, toimi asianajajana Buksarissa. Syksyn
+ohimentyä Nabendu sai Labanjalta kutsun ja lähti Buksariin hilpein
+mielin.
+
+Läntisen seudun varhainen talvi loi Labanjalekhaan terveyttä ja
+kauneutta ja sai hänen kalpeat poskensa rusottamaan. Hän muistutti
+kukkiinsa peittyvää _kasa_-kaislaa, jonka näemme kirkkaana syyspäivänä
+puron autiolla rantamalla. Nabendun ihastuneisiin silmiin hän kuvastui
+täydessä kukassaan olevana _malati_-pensaana, jonka värähtelevät
+kastekarpalot hohtelivat aamuauringon valossa.
+
+Nabendu ei ollut eläessään voinut paremmin. Terveyden elpyminen ja
+kauniin kälyn virkistävä seura tekivät hänen olonsa niin keveäksi,
+että hänestä tuntui siltä, kuin jalat eivät olisi maata koskettaneet.
+Puutarhan vieritse kohti tuntemattomia seutuja alinomaa virtaileva
+Ganges näytti hänen omien hillittömien haaveittensa kuvalta.
+
+Hänen varhain aamulla palatessaan kävelemästä virran rannalta
+talviauringon lempeät säteet loivat hänen koko olemukseensa sen
+miellyttävän lämmön, jota rakastavaiset tuntevat toistensa sylissä.
+Kotiin tultuansa hän silloin tällöin näki kälynsä huvikseen valmistavan
+joitakin maukkaita ruokalajeja. Hän tarjoutui avustamaan ja ilmaisi
+alinomaa tietämättömyyttänsä ja taitamattomuuttansa. Mutta hänpä ei
+näyttänytkään ollenkaan välittävän käytännön ja tarkkaavaisuuden
+nojalla saavutettavasta edistymisestä. Päinvastoin: hän oli kovin
+mielissään, kun käly häntä moitiskeli. Hän ponnisteli parhaansa mukaan
+osoittaakseen joka päivä olevansa yhtä taitamaton ja avuton kuin
+vastasyntynyt lapsi, jos oli kysymyksessä mausteiden sekoittaminen,
+paistinpannun piteleminen ja tulen säänteleminen, jotta paistettavat
+eivät palaneet -- ja sai riittäväksi palkaksensa sääliväistä hymyä ja
+torelua.
+
+Päivällispöydässä hän moitteettoman ruokahalunsa ja kälynsä yllytysten
+nojalla nautti kelpo määrän hänen eteensä asetettuja herkkuja. Aterian
+jälkeen he istuutuivat hieman pelaamaan -- ja Nabendu ilmaisi siinäkin
+samaa taidon puutetta. Hän viekasteli, kurkisteli vastapelaajansa
+kortteihin, haastoi riitaa -- mutta ei voittanut milloinkaan yhtäkään
+erää, ja, mikä pahempi, ei halunnut koskaan tunnustaa joutuneensa
+häviölle. Siitä hänelle koitui joka päivä soimauksia, mutta hän ei
+itseänsä parantanut. Eräässä suhteessa hän sentään oli muuttunut
+ihan toiseksi mieheksi. Hän oli ainakin toistaiseksi unohtanut, että
+sahibien suosiollisten hymyjen voittaminen oli elämän ylin päämäärä.
+Hän alkoi oivaltaa, kuinka onnellisiksi ja tyytyväisiksi me voimme
+itsemme tuntea voittaessamme läheisten henkilöiden rakkauden ja
+kunnioituksen.
+
+Nabendu liikkui muutenkin aivan toisessa olopiirissä. Labanjan
+miestä, Babu Nilratania, moitittiin siitä, että hän johtavasta
+asemastansa huolimatta kieltäytyi käymästä englantilaisia virkamiehiä
+tervehtimässä. Sellaisiin moitteisiin Nilratan tavallisesti vastasi:
+"Kiitos kunniasta, enpä huoli lähteä -- jos näet he eivät ole kyllin
+kohteliaita käydäkseen vuorostaan minun luonani, niin minä olen
+auttamattomasti tuhlannut oman kohteliaisuuteni. Olkoon erämaan hiekka
+kuinka valkoista ja hohtelevaa tahansa, minä kylvän sittenkin siemeneni
+mieluummin mustaan multaan, jonka voin odottaa antavan sen minulle
+takaisin."
+
+Nabendu alkoi omaksua samanlaisia aatteita ollenkaan tulevaisuudesta
+välittämättä. Mutta hänen mahdollisuutensa päästä _rai bahadur_-arvoon
+versoi sillävälin siinä maaperässä, jota oli menneinä aikoina
+muokannut hänen isävainajansa ja hän itsekin niin huolellisesti,
+ettei sen kasteleminen ollut lainkaan tarpeen. Eikö hän ollut suurin
+kustannuksin rakennuttanut komeata kilpa-ajorataa kaupunkiin, joka oli
+eurooppalaisten suosima oleskelupaikka?
+
+Kun sitten lähestyi Intian kansalliskokouksen aika, niin Nilratan sai
+päämajasta kehoituksen kerätä osanottajien nimikirjoituksia. Nabendu
+istui mitään pahaa aavistamatta iloisesti korttia pelaten kälynsä
+seurassa, kun Nilratan Babu astui vihkoineen hänen luoksensa ja
+virkkoi: "Kirjoita nimesi, ole hyvä."
+
+Vanha tottumus kohotti Nabendun kasvoihin säikähtyneen ilmeen. Labanja
+oli olevinaan ylen huolestunut ja sanoi: "Sitä älä tee! Se tekisi
+ikiajoiksi lopun kilpa-ajostasi."
+
+Nabendu tokaisi: "Luuletko minun siitä pelosta viettävän unettomia
+öitä?"
+
+"Me emme julkaise nimeäsi sanomalehdissä", virkkoi Nilratan
+rauhoittavasti.
+
+Labanja, joka näytti yhä vakavalta ja huolestuneelta, sanoi:
+"Vaaratonta se kumminkaan ei ole. Sellaiset asiat tulevat helposti
+tiedoksi --"
+
+Nabendu puuttui kiivaasti puheeseen: "Minun nimeni ei pahene, vaikka
+joutuukin sanomalehtiin." Samassa hän sieppasi Nilratanin kädestä
+vihkon ja merkitsi arkailematta tuhat rupiaa. Hänen suloinen toivonsa
+oli, etteivät sanomalehdet uutista julkaisisi.
+
+Labanja löi kädellään otsaansa ja huudahti: "Mitä -- oletkaan --
+tehnyt?"
+
+"En mitään vääryyttä", kehuskeli Nabendu.
+
+"Mutta -- mutta --", venytteli Labanja puhettansa, "ajattelehan
+asemapäällikköä, kauppa-apulaista, ja ratsumestaria -- nuo herrat
+voivat suuttua ja jäädä pois samppanjapidoistasi. Ajattelehan, jos he
+eivät enää taputa tuttavallisesti olkapäätäsi, kun ensi kerran heidät
+kohtaat!"
+
+"Ei sydämeni siitä murru", virkahti Nabendu.
+
+Kului muutamia päiviä. Eräänä aamuna Nabendu teetä maistellessaan
+silmäili sanomalehteä ja havaitsi äkkiä hänelle itselleen osoitetun
+kirjeen, jonka lähettäjä oli jättänyt nimensä julkaisematta. Siinä
+kiitettiin häntä ylenmäärin lahjoituksesta ja selitettiin kongressin
+voittaneen arvaamattomasti, kun hänenlaisensa mies oli siihen liittynyt.
+
+Voi sinua, Purnendu Sekhar! Oliko tarkoituksesi lisätä
+kansalliskokouksen mahtia, kun siitit maailmaan tämän kunnottoman?
+
+Mutta kovanonnen pilvi on hopean reunustama. Oli selvää, ettei Nabendua
+sopinut pitää ihan mitättömänä miehenä, sillä englantilaisintialainen
+seura pyrki samoinkuin kongressikin innokkaasti saamaan häntä
+puolellensa. Niinpä Nabendu, iloa säteillen, toi sanomalehdessä olleen
+kirjeen kälynsä nähtäväksi. Labanja ei ollut mitään tietävinänsä ja
+huudahti säikähtyneenä: "Sepä ikävää! Se on sittenkin tullut ilmi! Kuka
+onkaan ollut niin ilkeämielinen? Inhoittava petturi!"
+
+Nabendu virkkoi nauraen: "Älä huoli häntä kovin nimitellä, Labanja.
+Minä annan hänelle sydämestäni anteeksi ja siunaankin häntä."
+
+Muutamia päiviä myöhemmin posti toi Nabendulle kansalliskokousta
+vastustavan englantilais-intialaisen sanomalehden. Siinä oli julkaistu
+nimimerkin "Asiantuntija" lähettämä kirje, jossa kumottiin yllämainitut
+tiedonannot. "Ne, joilla on ilo henkilökohtaisesti tuntea Babu
+Nabendu Sekhar", niin siinä kirjoitettiin, "eivät hetkeäkään usko
+sellaisia mielettömiä parjauksia. Hänen on yhtä mahdoton muuttua
+kongressimieheksi kuin leopardin luopua täplistänsä. Hän on kunnon
+mies, ei suinkaan hallitusvirkojen toivoton haeskelija eikä toimeton
+asianajaja. Hän ei kuulu niihin, jotka vähän aikaa Englannissa
+oleskeltuaan matkivat meidän pukuamme ja käytöstämme, yrittävät
+julkeasti tunkeutua englantilais-intialaisiin seurapiireihin ja lopulta
+vetäytyvät masentuneina pois. Niinmuodoin ei Babu Nabendu Sekharilla
+ole minkäänlaista aihetta" j.n.e., j.n.e.
+
+Ah, isä Purnandu Sekhar! Millaiseen maineeseen saatoitkaan nimesi
+eurooppalaisten keskuudessa ennen kuolemaasi!
+
+Tämänkin kirjeen sai käly nähtäväksensä, sillä todistihan se, ettei
+Nabendu ollut mikään arvoton, säälittävä raukka, vaan todellakin
+arvokas mies!
+
+Labanja oli jälleen kovin hämmästyvinänsä ja huudahti: "Kuka
+ystävistäsi lienee tuon kirjoittanut? Ehkäpä junailija tai
+vuotakauppias tai rykmentinrummuttaja?"
+
+"Minun mielestäni sinun pitäisi lähettää vastine", virkkoi Nilratan.
+
+"Onko se tarpeen?" kysyi Nabendu ylpeästi. "Pitääkö minun vastustaa
+kaikkia heidän mitättömiä väitteitänsä?"
+
+Labanjan naurun helinä täytti huoneen. Nabendu siitä hieman ihmeissään
+kysyi: "Mitä? Mitä nyt?" Labanja nauroi yhä, hillittömästi; koko hänen
+solakka, nuorekas vartalonsa vavahteli. Sellainen ilonpuuska sai
+Nabandun ihan suunniltansa. Hän virkkoi surkein äänin: "Luuletko ehkä,
+etten uskalla siihen vastata?"
+
+"Enpä suinkaan, ystäväiseni", vastasi Labanja. "Minä vain tulin
+ajatelleeksi, ettet ole vielä kerrassaan luopunut paljonlupaavan
+kilparatasi pelastamisaikeista. Onhan toivossa hyvä elää."
+
+"Luuletko minun tosiaankin sitä pelkäävän? Saatpa nähdä", virkkoi
+Nabendu epätoivoisena ja istuutui kirjoittamaan vastinetta. Sen
+valmistuttua Labanja ja Nilratan sen lukivat ja sanoivat: "Se ei ole
+kyllin tarmokas. Annetaan niille oikein aika mekosta, eikö niin?" He
+ottivat hyväntahtoisesti korjatakseen kyhäelmän. Se tuli kuulumaan
+näin: "Kun henkilö, jota meihin liittävät veren siteet, kääntyy
+viholliseksemme, niin hän on meille vaarallisempi kuin yksikään
+vieras. Intian hallitukselle ovat kopeat englantilais-intialaiset
+pahempia vihollisia kuin venäläiset tai afganitkaan -- he asettuvat
+voittamattomaksi vastukseksi hallituksen ja kansan välille kerrassaan
+estäen ystävällisten suhteiden syntymisen. Kansalliskokous on avannut
+valtatien hallitsevien ja hallittujen väliseen parempaan toistensa
+ymmärtämiseen, ja englantilais-intialaiset sanomalehdet viihtyvät
+ohdakkeiden tavoin tämän tien varrella" j.n.e., j.n.e.
+
+Nabendussa eli salainen pelko, että tuosta kirjelmästä saattoi koitua
+onnettomuutta, mutta samalla hän tunsi mielensä ylentyvän ajatellessaan
+sen erinomaisen tyylin omaksi tuotteeksensa. Se julkaistiin aikanansa,
+ja seuraavina päivinä ilmestyi eri lehtiin selityksiä, vastineita
+ja kannattavia lausuntoja. Ilma oli täynnä torventoitotusta, joka
+ilmoitti Nabendun liittyneen kongressin jäseneksi ja mainitsi hänen
+merkitsemänsä rahasumman.
+
+Epätoivoisen rohkeana Nabendu nyt käytteli kaikkein rajuimpien
+patrioottien puhetapaa. Labanja salaa naureskeli ja sanoi itsekseen:
+"Maltahan -- maltahan -- vielä sinä joudut tulikokeeseenkin."
+
+Eräänä aamuna, kun Nabendu ennen kylpemistänsä oli hieronut öljyä
+ryntäisiinsä ja yritti eri tavoin päästä käsiksi saavuttamattomissa
+oleviin selkäpintoihinsa, palvelija toi hänelle käyntikortin, jossa
+oli itsensä piirikunnan tuomarin nimi. Hyvä Jumala! -- Mitä nyt oli
+tekeminen? Hän ei voinut mitenkään lähteä siinä asussa, öljyttynä,
+ottamaan vastaan virkaherraa. Hän potki ja sätkytti kuin käristimeen
+pantava _koi_-kala. Hän peseytyi kiireen kaupalla, kiskaisi jotenkuten
+vaatteet yllensä ja syöksyi ulkosuojiin. Palvelija sanoi vieraan
+vast'ikään poistuneen kauan odotettuansa. Moraalisen matematiikan
+tutkijoiden selvitettäväksi jääköön se sievä ongelma, kuinka suuri osa
+tämän keksittyjen tapahtumien muodostaman draaman sommittelusta oli
+langennut Labanjan ja kuinka paljon palvelijan suoritettavaksi.
+
+Nabendun sydän vääntelihe tuskissaan niinkuin äsken irtileikattu
+sisiliskon pyrstö. Hän istua jurotteli koko päivän huuhkaimen tavoin.
+
+Labanja karisti kasvoistansa sisäisen ilonsa ilmeet ja kyseli
+huolestuneesti: "Mitä sinulle onkaan tapahtunut? Toivottavasti et ole
+sairas?"
+
+Nabendu ponnisteli ankarasti voidakseen hymyillä ja keksiä leikkisän
+vastauksen. "Kuinka voisikaan", sai hän vihdoin sanotuksi, "kuinka
+voisikaan sinun valtapiirissäsi olla mitään sairautta, koska sinä olet
+itse terveyden jumalatar?"
+
+Hänen hymynsä haihtui kuitenkin pian olemattomiin. Mielessä liikkui
+ajatuksia: "Ensin minä merkitsin erän kongressirahastoon, sitten
+julkaisin ilkeän kirjoituksen sanomalehdessä, ja nyt, kun piirikunnan
+tuomari itse suvaitsee saapua minua tervehtimään, minä annan hänen
+odottaa. Mitä hän minusta ajatelleekaan?"
+
+Voi onnettomuutta, isä Purnendu Sekhar, kohtalon iva saa minut
+ilmenemään toisenlaisena kuin todellisuudessa olen.
+
+Seuraavana aamuna Nabendu pukeutui parhaisiin vaatteisiinsa, ei
+unohtanut kelloa ja vitjojakaan ja otti päähänsä ison turbaanin.
+
+"Minne olet menossa?" tiedusteli hänen kälynsä.
+
+"Asiat vaativat", vastasi Nabendu. Labanja ei virkkanut enempää.
+
+Piirikunnantuomarin ovelle tultuansa Nabendu veti esiin
+käyntikorttikotelonsa.
+
+"Hän ei ole nyt tavattavissa", virkkoi lakeija jäisen kylmästi.
+
+Nabendu otti muutamia rupioita taskustansa. Lakeija heti kumarsi ja
+sanoi: "Meitä on viisi, armollinen herra." Nabendu veti kohta esiin
+kymmenen rupian setelin ja antoi sen hänelle.
+
+Hänet kuljetettiin piirikunnan tuomarin luo, joka istui yönuttuun
+ja tohveleihin puettuna kirjoituspöytänsä ääressä. Tuomari osoitti
+sormellaan istuinta ja kysyi, katsettansa paperista kohottamatta:
+"Miten voin teitä palvella?"
+
+Nabendu hypisteli hermostuneesti kellonvitjojansa ja virkkoi epävarmoin
+äänin: "Te kävitte eilen ystävällisesti minua tervehtimässä, hyvä herra
+--"
+
+Sahib kurtisti kulmiansa, kohotti hieman katsettansa ja sanoi: "Minä
+teitä tervehtimään! Mitä mielettömyyksiä te haastelettekaan?"
+
+"Pyydän anteeksi, armollinen herra", soperteli Nabendu. "On sattunut
+erehdys -- jonkinlainen sekaannus." Hien kihotessa hänen otsallensa hän
+hoiperteli jotenkuten huoneesta. Kun hän seuraavana yönä levottomasti
+heittelehti vuoteessaan, kaikui hänen korviinsa alinomaa etäinen ääni,
+ikäänkuin unien maailmasta tullen: "Kuulehan, Babu, sinä olet aika
+pölkkypää."
+
+Kotiin palatessaan Nabendu oli johtunut päättelemään, että tuomari oli
+kieltänyt käyntinsä ainoastaan loukkaantumisensa vuoksi.
+
+Labanjalle hän selitti käyneensä ostamassa ruusuvettä. Hän oli tuskin
+ehtinyt sen sanoa, kun ilmestyi näkyviin puoli tusinaa poliisimiehiä,
+jotka Nabendua kunnioittavasti tervehdittyänsä jäivät odottamaan,
+kasvot iloisessa irveessä.
+
+"Ovatko ne tulleet sinua vangitsemaan, kun olet merkinnyt
+kongressirahastoon?" kuiskasi Labanja hymyillen.
+
+Poliisimiehet näyttivät hammasrivinsä ja virkkoivat: "_Bakshis_ -- Babu
+Sahib."
+
+Viereisessä huoneesta tuli Nilratan ja kysyi ärtyneesti: "Juomarahoja?
+Mistä hyvästä?"
+
+Poliisimiehet irvistivät yhä ja vastasivat: "Babu Sahib on käynyt
+tuomarin puheilla, ja me tulemme perimään sakkorahoja."
+
+"Enpä ole tietänyt", nauroi Labanja, "että tuomari nykyjään myy
+ruusuvettä. Hän ei suinkaan ole aikaisemmin yrittänyt meitä erikoisesti
+virkistää."
+
+Nabendu koetti sovittaa toisiinsa ostoretkeä ja käyntiä tuomarin luona
+lausuen muutamia hajanaisia sanoja, joista kukaan ei saanut selkoa.
+
+Nilratan virkkoi poliisimiehille: "Tässä ei tule kysymykseen mikään
+_bakshis_; te ette sitä saa."
+
+Nabendu painui vähä-ääniseksi ja sanoi: "Ne ovat köyhiä miehiä --
+mitäpä haittaa, vaikka annammekin heille jotakin?" Samassa hän veti
+esiin setelin. Nilratan sieppasi sen hänen kädestänsä huomauttaen:
+"Maailmassa on köyhempiäkin -- minä annan sen heille sinun puolestasi."
+
+Nabendu oli kovin pahoillansa, kun ei voinut lepyttää noita vihaisen
+Shivan kaameita palvelijoita. Kun miehet lähtivät, katseet synkkinä
+kuin ukkonen, hän silmäili heitä raukeasti, ikäänkuin olisi tahtonut
+sanoa: "Te tiedätte kaikki, hyvät herrat; syy ei ollut minun."
+
+Kongressin piti kokoontua Kalkuttaan tänä vuonna. Nilratan lähti
+vaimoinensa sinne ottaakseen istuntoihin osaa. Nabendu seurasi heitä.
+
+Heidän Kalkuttaan saavuttuansa kongressipuolueen jäsenet kohta
+kerääntyivät Nabendun ympärille, ja heidän ilonsa ja innostuksensa
+oli kerrassaan rajaton. He huusivat hänelle "eläköön", jakelivat
+hänelle kunnianosoituksia ja kohottivat hänet pilviin saakka. Kaikki
+sanoivat, että elleivät Nabendun-laiset johtavat miehet uhrautuneet
+suuren asian hyväksi, isänmaa oli toivottomassa tilassa. Nabendu
+taipui samaan mielipiteeseen ja sukelsi erehdysten ja väärinkäsitysten
+sekamelskasta kansallisena johtajana. Hänen ensimmäisenä päivänä
+astuessaan kokoussaliin kaikki nousivat ja huusivat "Hip, hip, hurraa!"
+äänekkääseen vierasmaiseen tapaan, niin että kotimaamme äidinkasvot
+punastuivat hiusmartoa myöten.
+
+Kuningattaren syntymäpäivä tuli aikanansa, mutta Nabendun nimeä ei
+löytynyt _rai bahadurien_ luettelosta.
+
+Sinä iltana Labanja kutsui hänet luoksensa. Hänen saavuttuaan Labanja
+ojensi hänelle juhlallisin menoin kunniapuvun ja laati omin käsin
+hänelle punaisen otsamerkin. Toiset sisaret kietoivat hänen kaulaansa
+solmimiansa seppeleitä. Vaaleanpunaiseen sariin ja häikäiseviin
+jalokivikoristeihin puettuna hänen vaimonsa Arunlekha odotteli
+viereisessä huoneessa, kasvot hymyn ja punastumisen kirkastamina.
+Sisaret riensivät hänen luoksensa ja ojensivat hänelle seppeleen,
+jotta hänkin tulisi ottamaan osaa juhlallisuuksiin. Hän ei kumminkaan
+huolinut kutsua noudattaa, ja hänen seppeleensä, joka ikävöi Nabendun
+kaulaa, odotti kärsivällisesti hiljaista, vaiteliasta keskiyön aikaa.
+
+Sisarukset sanoivat Nabendulle: "Tänään me kruunaamme sinut
+kuninkaaksi. Sellaista kunniaa ei osoiteta kenellekään muulle koko
+Hindustanissa."
+
+Nabendu yksin tietää, oliko tuo hänelle suureksi lohdutukseksi; me
+puolestamme sitä kovin epäilemme. Uskommepa niinkin, että hän vielä
+eläessään pääsee _rai bahadurin_ arvoon ja että _Englantilainen_ ja
+_Pionieeri_ kirjoittavat aikanansa syvästi valittelevia muistosanoja
+hänen mentyänsä manalle. Niinmuodoin ja sitä ennen kajahdutamme kolme
+huutoa taatto Purnendu Sekharin kunniaksi! Hip, hip, hurraa -- Hip,
+hip, hurraa -- Hip, hip, hurraa!
+
+
+
+
+HYLÄTTY
+
+
+I
+
+Oli kirkas kuutamoyö _phalgun_-kuun alkupuolella. Nuori kevät lähetti
+joka suuntaan tuulosiansa, jotka olivat kukkuroillaan mangokukkien
+tuoksua. Lammen rannalla kasvavan vanhan _litshi_-puun tuuheaan
+lehvistöön kätkeytynyt _papija_ [Eräs Bengalin suloisimpia laulajoita.
+Englantilais-intialaiset kirjailijat ovat antaneet sille pilkkanimen
+"aivokuumelintu", joka on pelkkää panettelua.] kaiutteli sulavia
+säveliänsä, jotka tunkeutuivat Mukerdzhin perheen vielä valvovaan
+makuusuojaan. Hemanta siellä milloin kiersi vaimonsa kiharaa sormensa
+ympärille, milloin helisytti hänen rannehelyjänsä, milloin nykäisi
+hänen päässään olevaa kukkaseppelettä jättäen sen riippumaan hänen
+kasvoillensa. Hän oli kuin illan tuuli, joka leikkii kukkivan
+mielipensaansa keralla taivuttaen sitä hellästi milloin toiselle,
+milloin toiselle puolelle toivoen saavansa herätetyksi siinä hilpeyttä.
+
+Mutta Kusum istui liikahtamatta ja silmäili ulos avoimesta ikkunasta,
+katse loppumattoman avaruuden kuutamoisiin syvyyksiin hukkuen.
+
+Vihdoin Hemanta tarttui vaimonsa molempiin käsiin, pudisteli niitä
+hellästi ja virkkoi: "Kusum, missä oletkaan? Isolla kaukoputkella
+uutterasti etsien sinut näkisi pienoisena pisteenä -- niin kauas näytät
+minusta loitonneen. Tulehan lähemmäksi, rakkaani. Katso, kuinka kaunis
+on yö."
+
+Kusum käänsi kasvonsa tyhjästä avaruudesta kohti miestänsä ja
+virkkoi hitaasti: "Minä tunnen _mantran_ (loitsun), joka voisi
+silmänräpäyksessä hajoittaa kappaleiksi tämän kuutamoisen kevätyön."
+
+"Jos tunnetkin, niin älä sentään sitä lausu", nauroi Hemanta. "Mutta
+jos sinun _mantrasi_ kykenee luomaan jokaiseen viikkoon kolme-neljä
+lauantaita ja venyttämään yöt seuraavan päivän iltapuoleen saakka
+kestäviksi, niin lausu se kaikin mokomin."
+
+Tuota sanoessaan hän koki vetää vaimoansa hieman lähemmäksi itseänsä.
+Mutta Kusum vapautti itsensä hänen sylistänsä ja virkkoi: "Tiedätkö,
+tänä iltana tekee mieleni sanoa sinulle asia, jonka lupasin ilmaista
+vasta kuolinvuoteellani. Tänä iltana minusta tuntuu siltä, että voin
+sietää jokaisen minun kärsittäväkseni määräämäsi rangaistuksen."
+
+Hemanta oli lausumassa rangaistuksia koskevan leikkisanan toistamalla
+erästä Dzhajadevan säettä, kun samassa kuului olevan tulossa vihaisesti
+sipsuttava tohvelipari. Ne olivat Hemantan isän, Harihar Mukerdzhin
+tutut askelet, ja Hemanta, joka ei tietänyt, mitä tuo merkitsi, oli
+ankaran kiihtymyksen vallassa.
+
+Oven ulkopuolelle jääden Harihar huusi äänekkäästi: "Hemanta, aja heti
+paikalla vaimosi pois talosta!"
+
+Hemanta silmäili vaimoansa keksimättä hänen kasvoistansa vähintäkään
+hämmästyksen ilmettä. Hän vain kätki kasvonsa käsiinsä ja toivoi niin
+hartaasti kuin suinkin voi muuttuvansa olemattomaksi. Saman _papijan_
+sävelet virtasivat yhä vieläkin huoneeseen kevättuulosen keralla, mutta
+kukaan ei sitä kuullut. Loppumattomat ovat maan kauneudet -- mutta
+helposti, ylen helposti rikkoutuvat kaikki maiset muodot.
+
+
+II
+
+Ulkoa palattuansa Hemanta kysyi vaimoltansa: "Onko se totta?"
+
+"On", vastasi Kusum.
+
+"Miksi et ole sitä minulle sanonut jo aikoja sitten?"
+
+"Minä olen useita kertoja yrittänyt, mutta en ole milloinkaan voinut.
+Minä olen kurja nainen."
+
+Kusum kertoi hänelle tarinansa vakavasti, värähtämättömin äänin.
+Hän ikäänkuin asteli avojaloin halki tulenliekkien, hitain, mutta
+horjumattomin askelin, ja kukaan ei tietänyt, kuinka sanomattomasti hän
+kärsi. Kuunneltuaan loppuun asti Hemanta nousi ja lähti ulos.
+
+Kusum ajatteli, että hänen miehensä oli lähtenyt ikiajoiksi. Se tuntui
+hänestä yhtä luonnolliselta kuin mikä hyvänsä jokapäiväisen elämän
+tapahtuma -- siinä määrin hänen mielensä oli tylsynyt ja turtunut
+muutaman viimeksikuluneen tuokion aikana. Hänessä eli se ainoa
+tunto, että maailma ja rakkaus olivat tyhjää lumetta ja luulottelua
+alusta loppuun asti. Hänen miehensä menneinä aikoina esittämät
+lemmenvakuutuksetkin saivat mieleen muistuneina vain kuivan, kovan,
+ilottoman hymyn kohoamaan hänen huulillensa, kuin terävä julma veitsi,
+joka oli leikannut hänen sydäntänsä. Hän kenties ajatteli, että siinä
+oli se rakkaus, joka oli näyttänyt täyttävän koko elämän, joka oli
+tuonut mukanansa niin paljon hellyyttä ja syvää tunnetta, joka oli
+tehnyt kaikkein lyhimmänkin eron niin sanomattoman tuskalliseksi ja
+yhtymisen tuokion ylen suloiseksi, joka näytti rajattoman avaralta ja
+ikuisesti kestävältä, jonka taukoamista ei voinut ajatella tulevien
+jälleensyntymienkään voivan aiheuttaa! Niinkö heikoilla perustuksilla
+se lepäsikin! Niin pian kuin pappeus siihen koskettaa, tämä "ikuinen"
+rakkaus murenee kouralliseksi tomua! Aivan äsken Hemanta oli vielä
+hänelle kuiskannut: "Millainen ihana yö!" Sama yö jatkui yhä, sama
+_papija_ visersi vieläkin, sama kevättuulonen leyhyi yhä huoneeseen
+vuoteen uudinta häilyttäen, sama kuutamo lepäsi vielä vuoteella
+avoimen ikkunan luona uinuen siinä kuin hilpeän leikin uuvuttama
+kaunotar. Kaikki tuo oli valhetta! Rakkaus oli teeskennellyt vieläkin
+uskottomammin kuin hän itse!
+
+
+III
+
+Seuraavana aamuna unettoman yön uuvuttama ja ihan hämmentyneeltä
+näyttävä Hemanta koputti Piiri Sankar Ghosalin ovelle. "Mitä kuuluu,
+poikaseni?" kysyi Piiri Sankar häntä tervehtien.
+
+Hemanta leimahti kuin rovion lieska ja virkkoi vavahtavin äänin: "Sinä
+olet saastuttanut meidän kastimme. Olet syössyt meidät turmioon. Mutta
+sinä joudut sen sovittamaan." Enempää hän ei kyennyt sanomaan; hänen
+äänensä ei häntä totellut.
+
+"Ja te, te olette turvanneet minun kastiani, torjuneet ne toimenpiteet,
+joiden tarkoituksena oli minun sysääminen yhteiskunnan keskuudesta, ja
+olette ystävällisesti taputelleet olkapäätäni!" virkkoi Piiri Sankar
+pilkallisesti hymyillen.
+
+Hemanta olisi mielellään muuttanut bramaanivihastuksensa nojalla Piiri
+Sankarin silmänräpäyksessä tuhkaksi, mutta hänen raivonsa poltti vain
+häntä itseänsä. Piiri Sankar istui vioittumattomana ja mitä parasta
+terveyttä nauttien hänen edessänsä.
+
+"Olenko minä milloinkaan tehnyt sinulle mitään pahaa?" kysyi Hemanta
+murtunein äänin.
+
+"Salli minun kysyä sinulta jotakin", virkkoi Piiri Sankar. "Minun
+tyttäreni -- minun ainoa lapseni -- mitä pahaa hän onkaan tehnyt
+isällesi? Sinä olit silloin hyvin nuori etkä liene asiasta mitään
+kuullut. Kuulehan siis nyt. Älä huoli ollenkaan kiihtyä. Se, mitä tässä
+kerron, on varsin hupaista.
+
+"Sinä olit aivan pieni, kun vävyni Nabakanta karkasi Englantiin
+varastettuaan tyttäreni jalokivet. Muistat varmaan vielä aivan hyvin,
+millaista huomiota herätti kylässä, kun hän viisi vuotta myöhemmin
+palasi asianajajana. Tai voipa olla, ettet sitä ollenkaan huomannut,
+kun olit siihen aikaan Kalkuttassa koulussa. Isäsi, joka oli julkeana
+työntynyt kunnanvanhimmaksi, selitti, että jos lähettäisin tyttäreni
+puolisonsa luo, niin minun pitäisi hänestä kerrassaan luopua ja pitää
+huolta siitä, ettei hän enää milloinkaan astuisi kynnykseni yli. Minä
+lankesin isäsi jalkoihin ja rukoilin häntä sanoen: 'Veljeni, pelasta
+minut tämä ainoa kerta. Minä pakotan pojan nielemään lehmänlantaa ja
+suorittamaan täydelliset puhdistusmenot. Ota hänet takaisin kastiin.'
+Mutta isäsi oli taipumaton. Minä puolestani en voinut hylätä ainoata
+lastani, joten lausuin jäähyväiset kylälleni ja sukulaisilleni ja
+lähdin Kalkuttaan. Mutta sielläkin vaikeudet ahdistivat minua. Kun
+olin ehtinyt kaikin puolin järjestää sisarenpoikani naimisiinmenon,
+niin isäsi yllytti tytön sukulaisia, jotka sitten purkivatkin
+kihlauksen. Silloin minä lupasin juhlallisesti, että jos suonissani
+virtaisi pisarakin bramaaninverta, tulisin kostamaan. Nyt ymmärtänet
+jo hieman, kuinka on asian laita, eikö totta? Mutta maltahan vielä
+vähän. Sinua varmaankin huvittaa kuulla koko tarina; se on tosiaankin
+mielenkiintoinen.
+
+"Sinun kymnaasissa ollessasi asui eräs Bipradas Tshatterdzhi
+naapuritalossasi. Mies-rukka on nyt kuollut. Hänen luonansa eli eräs
+leskeksi jäänyt lapsi nimeltä Kusum, erään _kajastha_-kastiin kuuluneen
+miehen turvaton orpotyttö. Tyttö oli erittäin kaunis, ja vanha
+bramaani tahtoi parhaansa mukaan suojata häntä opiskelijoiden ahnailta
+katseilta. Mutta nuorelle tytölle ei käynyt ollenkaan vaikeaksi pettää
+iäkästä vartijaansa. Hän nousi usein kattotasanteelle ripustamaan
+pesemiänsä vaatteita kuivamaan, ja sinä luultavasti havaitsit oman
+kattosi parhaaksi opiskelupaikaksi. Minä en tiedä, keskustelitteko
+te toistenne kanssa siellä katoillanne, mutta tytön käytös herätti
+kumminkin ukossa epäilyksiä. Tyttö näet usein suoritti huolimattomasti
+talousvelvollisuuksiansa ja alkoi vähitellen luopua ravinnosta
+ja unesta, niinkuin hartausharjoituksiansa suorittava Parvati
+[hävittäjä-Shivan puoliso]. Muutamana iltana hän purskahti itkemäänkin
+vanhan herran läsnäollessa ilman mitään ilmeistä aihetta.
+
+"Vihdoin ukko havaitsi, että te näitte toisenne varsin usein katoillanne
+ja että sinä jäit toisinaan pois koulutunneiltasikin istuaksesi
+keskipäivän aikaan katolla kirjoinesi; siinä määrin sinä näytit
+yht'äkkiä mielistyneen yksinäisiin opintoihin. Bipradas tuli luokseni
+kysymään neuvoa ja kertoi minulle koko jutun. 'Kuulehan, setä', sanoin
+minä hänelle, 'sinä olet jo pitkät ajat toivoellut saavasi lähteä
+pyhiinvaellusretkelle Benaresiin. Sinun on parasta tehdä se nyt ja
+jättää tyttö minun hoiviini. Minä kyllä pidän hänestä huolen!'
+
+"Hän lähti. Minä sijoitin tytön Sripati Tshatterdzhin luo mainiten hänet
+tytön isänä. Sinä tiedät, mitä sitten seurasi. Minä tunnen mieleni
+kerrassaan keventyneeksi, kun olen kertonut sinulle koko asian alusta
+loppuun asti. Sehän kuulostaa kerrassaan romaanilta, eikö totta? Minä
+aion siitä sommitella kertomuksen ja antaa sen painattaa. Mutta minulla
+itselläni ei ole kirjailijan lahjoja, joten kehoitan sisarenpoikaani,
+jonka väitetään sellaiseen pystyvän, sen puolestani sepittämään.
+Parasta kumminkin olisi, jos sinä ryhtyisit yhteistyöhön hänen
+kanssansa, koska minä en tunne niin hyvin tarinan loppua."
+
+Piiri Sankarin viimeisistä huomautuksista enempää välittämättä Hemanta
+kysyi: "Eikö Kusum vastustanut tätä liittoa?"
+
+"Tiedätkö", virkkoi Piiri Sankar, "sitä asiaa on kovin vaikea
+arvata. Onhan sinulle tuttu naisen luonto, poikaseni. Kieltäessään
+he oikeastaan aikovat myöntää. Uuteen kotiinsa muutettuaan hän oli
+ensimmäiset päivät melkein suunniltaan, kun ei saanut nähdä sinua.
+Mutta sinä näytät aivan pian saaneen tietoosi hänen uuden asuntonsa,
+koska kymnaasiin mennessäsi harhauduit tavallisesti reitiltäsi ja
+maleksit Sripatin talon edustalla. Sinun silmäsi eivät näyttäneet juuri
+etsiskelevän koulurakennusta, koska olivat jäykästi suunnatut kohti
+erään yksityistalon ristikkoikkunoita, joista voivat päästä sisään
+ainoastaan hyönteiset ja haaveellisten nuorukaisten sydämet. Minä
+surkuttelin vilpittömästi teitä kumpaakin. Minä huomasin, että opintosi
+olivat joutuneet vakavan vaaran alaisiksi, ja tytön tila oli sekin
+valitettava.
+
+"Eräänä päivänä minä kutsuin Kusumin luokseni ja sanoin: 'Kuulehan,
+tyttäreni. Minä olen vanha mies, ja sinun ei tarvitse ollenkaan minua
+arkailla. Minä tiedän, ketä sinun sydämesi halajaa. Nuoren miehen tila
+on sekin toivoton. Tahtoisin mielelläni toteuttaa teidän liittonne.'
+Tuon kuullessaan Kusum äkkiä suli kyyneliin ja riensi pois. Minä
+kävin useina seuraavinakin iltoina Sripatin talossa, kutsutin Kusumin
+puheilleni ja onnistuin vähitellen voittamaan hänen arkuutensa. Kun
+vihdoin sanoin hänelle yrittäväni saada avioliittoa aikaan, hän kysyi
+minulta: 'Kuinka se voisikaan olla mahdollista?' 'Älä huoli', vastasin
+minä, 'minä mainitsen sinut bramaanineidoksi'. Asiaa kauan harkittuamme
+hän pyysi minua ottamaan selkoa siitä, suostuisitko sinä asiaan. 'Mitä
+joutavia!' sanoin minä. 'Onhan poika muutenkin melkein suunniltansa
+-- miksi ilmaisisimmekaan hänelle kaikki nämä vaikeudet? Annetaan
+häämenojen tapahtua kaikkien sääntöjen mukaisesti, ja sitten -- kun
+loppu on hyvin, niin kaikki on hyvin. Varsinkin kun ei ole olemassa
+vähintäkään vaaraa, että asia milloinkaan tulee tiedoksi, miksi
+tahtoisitkaan tehdä miehen koko elämänsä ajaksi onnettomaksi?'
+
+"Minä en tiedä, oliko Kusum suunnitelmaan suostuvainen vai eikö.
+Toisinaan hän itkeskeli, toisinaan taas oli ihan vaiti. Kun sanoin:
+'Jätetään siis koko asia', niin hän kävi kovin rauhattomaksi. Asiain
+ehdittyä tälle asteelle minä lähetin Sripatin luoksesi ehdottamaan
+avioliittoa; sinä suostuit hetkeäkään epäröimättä. Kaikki oli valmista.
+
+"Vähän ennen määräpäivää Kusum kävi niin vastahakoiseksi, että minun oli
+ylen vaikea saada hänet jälleen taipumaan. 'Jätetään se, setä', sanoi
+hän minulle alinomaa. 'Mitä johtuukaan mieleesi, sinä tuhma tyttö',
+nuhtelin minä häntä; 'kuinka voisimmekaan peräytyä nyt, kun kaikki on
+valmiiksi järjestetty?'
+
+"'Levitä huhu, että minä olen kuollut', rukoili hän. 'Lähetä minut pois
+jonnekin.'
+
+"'Entä kuinka kävisi silloin nuoren miehen?' kysyin minä. 'Hän on ilon
+seitsemännessä taivaassa, odottaa kauan vaalimansa toivon huomenna
+täyttyvän, ja sinäkö kehoitat minua lähettämään hänelle tänään tiedon
+kuolemastasi? Seurauksena olisi, että minun täytyisi huomenna tuoda
+sinulle tieto hänen kuolemastansa, ja samana iltana kerrottaisiin
+minulle uutinen sinun kuolemastasi. Luuletko, että minä, vanha mies,
+otan surmatakseni nuoren tytön ja bramaanin yhdellä kertaa?'
+
+"Häät vietettiin hyväenteisenä päivänä, ja minä tunsin vapautuvani itse
+kannettavakseni ottamastani tukalasta taakasta. Sen, mitä myöhemmin
+tapahtui, sinä tiedät parhaiten."
+
+"Etkö voinut tyytyä siihen, että olit tehnyt meille korvaamattoman
+vääryyden?" kysyi Hemanta kiivaasti, hetkisen vaiti oltuansa. "Miksi
+olet nyt salaisuuden ilmaissut?"
+
+Piiri Sankar vastasi täysin levollisena: "Nähdessäni, että kaikki
+toimenpiteet sisaresi naimisiinmenoa varten oli suoritettu, minä mietin
+näin: 'Niin, minä olen saastuttanut erään bramaanin kastin, mutta se
+tapahtui pelkästä velvollisuudentunnosta. Nyt on erään toisen bramaanin
+kasti vaarassa, ja minun on ilmeinen velvollisuuteni ehkäistä se.
+Niinpä kirjoitinkin ilmoittaen kykeneväni todistamaan, että sinä olet
+nainut _sudran_ tyttären'."
+
+Ankarin ponnistuksin hilliten vihaansa Hemanta virkkoi: "Mihin
+joutuukaan nyt tyttö, joka minun on hylkääminen? Annatko sinä hänelle
+ravinnon ja suojan?"
+
+"Minä olen tehnyt tehtäväni", virkkoi Piiri Sankar tyynesti. "Minun
+asianani ei suinkaan ole pitää huolta toisten henkilöiden hylätyistä
+vaimoista. -- Onko siellä joku? Tuokaapa Hemanta Babulle lasi
+kookosmaitoa ja upottakaa siihen hieman jäätä jäähdykkeeksi. Ja vähän
+beteliä lisäksi."
+
+Hemanta nousi ja lähti odottamatta tuon loistoisan vieraanvaraisuuden
+antimia.
+
+
+IV
+
+Oli kapenevan kuun viides yö -- ja yö oli pimeä. Ei kuulunut yhtään
+linnunlaulua. Lammen rannalla seisova _litshi_-puu näytti mustetäplältä
+vain hieman harmaammalla taustalla. Etelätuuli harhaili pimeässä vailla
+päämäärää kuin unissakävijä. Taivaan tähdet yrittivät valppain silmin
+puhkaista pimeyttä, ikäänkuin olisivat yrittäneet saada selkoa jostakin
+syvästä salaisuudesta.
+
+Makuuhuoneessa ei ollut valoa. Hemanta istui vuoteen reunalla avoimen
+ikkunan luona ja tuijotteli edessään olevaan pimeyteen. Kusum makasi
+permannolla molemmin käsivarsin halaillen miehensä jalkoja ja painaen
+kasvojansa niitä vastaan. Aika seisoi tyyntyneenä valtamerenä. Kohtalo
+näytti maalanneen ikuisen yön taustalle ikiajoiksi tämän ainoan kuvan:
+Tuhoa joka taholla, tuomari keskellä ja syyllinen hänen jalkojensa
+edessä.
+
+Kuului jälleen tohvelien sipsutusta. Harihar Mukerdzhi kuului huutavan
+ovelta: "Sinulla on nyt ollut riittävästi aikaa -- minä en voi myöntää
+sinulle enempää. Aja tyttö pois talosta!" Tuon kuultuansa Kusum painoi
+sielunsa koko hartaudella miehensä jalkoja rintaansa, suuteli niitä
+suutelemistaan, kosketti niitä vielä kerran kunnioittavasti otsallansa
+ja poistui.
+
+Hemanta nousi, lähti ovelle ja virkkoi: "Isä, minä en luovu vaimostani."
+
+"Mitä", ärjyi Harihar, "haluatko menettää kastisi, herraseni?"
+
+"Minä en välitä kastista", kuului Hemantan tyyni vastaus.
+
+"Niinpä minä hylkään sinutkin."
+
+
+
+
+KABYLIWALLA
+
+
+Viisivuotias tyttäreni Mini ei voi elää lavertelematta. Uskonpa
+tosiaankin, ettei hän ole eläessään kuluttanut minuuttiakaan
+vaikenemiseen. Hänen äitiänsä tuo usein kiusaa, ja hän mielellään
+keskeyttäisi tytön jaarittelun, minä puolestani en. Minin rauhallisuus
+on tavallaan luonnotonta, ja minä en voi sitä kauankaan sietää. Niinpä
+juttelemmekin aina, hän ja minä, erinomaisen vilkkaasti.
+
+Eräänä aamuna esimerkiksi, kun olin ehtinyt keskelle uuden romaanini
+seitsemättätoista lukua, pikku Minini pujahti huoneeseen, sujutti
+kätensä minun käteeni ja virkkoi: "Isä, kuulehan, ovenvartija Ramdajal
+nimittää varista varekseksi! Hän ei tiedä yhtään mitään, eihän?"
+
+Ennenkuin ehdin ryhtyä hänelle selittämään kielimurteiden
+eroavaisuuksia, hän jo purjehti aivan toista reittiä. "Mitä arvelet,
+isä? Bhola sanoo, että pilvissä on norsu, joka puhaltaa vettä
+kärsästänsä, ja että silloin sataa!"
+
+Minun miettiessäni jotakin vastausta hänen viime kysymäänsä hän lähti
+jo jälleen uudelle uralle: "Isä, mitä sukua äiti on sinulle?"
+
+"Hän on minun sieluni sisar", kuiskasin minä itsekseni, mutta paneuduin
+sitten vakavaksi ja sanoin: "Menehän nyt leikkimään Bholan kanssa,
+Mini! Minulla on kiire!"
+
+Huoneeni ikkuna on kadulle päin. Pienokainen oli istuutunut jalkoihini
+lähelle pöytääni ja leikki kaikessa hiljaisuudessa koputellen
+sormillaan polviansa. Minä sepitin innokkaasti seitsemättätoista
+lukuani, jossa Protap Singh, kirjan sankari, oli vast'ikään siepannut
+Kantshantalan, sankarittaren, syliinsä ja oli parhaillaan pakenemassa
+hänen kerallansa linnan kolmannen kerroksen ikkunasta, kun Mini
+yht'äkkiä lopetti leikkinsä ja juoksi ikkunaan huutaen: "Kabyliwalla!
+Kabyliwalla!" Kadulla oli tosiaankin eräs kabyli, hedelmäkauppias, joka
+asteli hiljakseen eteenpäin. Hänellä oli yllänsä kabylien väljä puku ja
+korkea turbaani; hänen selässään oli säkki ja kädessä rypälelaatikoita.
+
+En tiedä, millaisin tunnoin tyttäreni lienee ukkoa katsellut, mutta
+joka tapauksessa hän alkoi äänekkäästi hänelle huhuilla. "Ahaa",
+ajattelin minä, "nyt hän tulee sisään, ja kirjani seitsemästoista luku
+ei valmistu milloinkaan." Samassa kabyliwalla jo kääntyikin katsomaan
+lasta. Sen havaitessaan tyttö kovin säikähti ja pakeni etsimään suojaa
+äidiltänsä. Hänessä oli se taikauskoinen käsitys, että ison miehen
+kantamassa säkissä piili pari-kolme hänenlaistansa lasta. Kulkukauppias
+oli sillävälin kääntynyt sisään taloni portista ja tervehti minua
+hymyilevin kasvoin.
+
+Sankarini ja sankarittareni asema oli niin arveluttava, että minä
+vaistomaisesti tunsin halua hetkiseksi pysähtyä ja ostaa jotakin, koska
+mies kerran oli taloon kutsuttu. Minä ostin yhtä ja toista, ja sitten
+punoutui keskustelua Abdurrahmanista, venäläisistä, englantilaisista ja
+rajavartiostosta.
+
+Tehdessään lähtöä hän kysyi: "Entä missä on pikku tyttö, hyvä herra?"
+
+Minä ajattelin, että Minin piti vapautua turhasta pelostansa, ja
+toimitin hänet huoneeseen.
+
+Hän seisoi minun tuolini vieressä ja silmäili kabyliwallaa ja hänen
+säkkiänsä. Mies tarjosi hänelle pähkinöitä ja rypäleitä, mutta hän
+ei langennut kiusaukseen, vaan painautui sitä kiinteämmin suojaani
+silmäillen kaupustelijaa entistä epäluuloisemmin.
+
+Se oli heidän ensimmäinen kohtauksensa.
+
+Mutta eräänä aamuna, vain muutamia päiviä myöhemmin, minä ulos
+lähtiessäni kovin hämmästyin, kun näin Minin istumassa rahilla oven
+pielessä, nauraen ja jutellen, ja ison kabyliwallan maassa hänen
+edessään. Näytti siltä, ettei pieni tyttäreni ollut eläessään löytänyt
+niin kärsivällistä kuuntelijaa, isäänsä lukuunottamatta. Ja hänen
+pienen sarinsa kulma oli jo täynnä manteleita ja rusinoita, jotka hänen
+vieraansa oli hänelle lahjoittanut. "Miksi olet hänelle nuo antanut?"
+kysyin minä ojentaen hänelle puoli rupiaa. Mies otti arvelematta rahan
+ja pisti sen taskuunsa.
+
+Kun tunnin kuluttua palasin kotiin, havaitsin kolikon aiheuttaneen
+levottomuutta paljoa enemmän kuin sen todellinen arvo oli. Kabyliwalla
+näet oli antanut sen Minille, ja kun tytön äiti oli nähnyt tuon
+kirkkaan kappaleen, hän oli kovistellut lasta: "Mistä olet saanut tuon
+puolen rupian rahan?"
+
+"Kabyliwalla sen minulle antoi", vastasi Mini mielissään.
+
+"Kabyliwalla sen sinulle antoi!" huudahti hänen äitinsä kauhistuneena.
+"Mini kulta, kuinka voitkaan sen häneltä ottaa?"
+
+Samassa minä saavuin paikalle ja pelastin tytön uhkaavasta
+onnettomuudesta ryhtyen sitten itse ottamaan selkoa asiasta.
+
+Kävi ilmi, etteivät he olleet ensimmäistä kertaa toistensa kanssa
+seurustelleet. Kabyliwalla oli hälventänyt lapsen pelon lahjomalla
+häntä taitavasti pähkinöillä ja manteleilla, ja he olivat nyt hyvät
+ystävykset.
+
+Heillä oli monta ihmeellistä leikkiä, jotka kaikki heitä kovin
+huvittivat. Mini istui kaikessa pienokaisen arvokkuudessaan vastapäätä
+tuota jättiläiskokoista vierasta, veti kasvonsa naurunvireeseen ja
+aloitti: "Kabyliwalla, kabyliwalla! Mitä sinulla onkaan säkissäsi?"
+
+Toinen vastasi vuorelaisen nenä-äänin: "Norsuhan minulla siellä on!"
+Siinä kenties ei ollut sinänsä suurtakaan ilon aihetta, mutta he
+molemmat nauttivat tuosta leikinlaskusta verrattomasti. Ja minua tuo
+lapsen ja täysi-ikäisen juttelu aina erinomaisesti viehätti.
+
+Kabyliwalla, joka ei tahtonut olla Pekkaa pahempi, kysyi vuorostansa:
+"Kuulehan, pienokainen, milloin sinä lähdet appelaan?"
+
+Useimmat pienet bengalilaistytöt ovat sillä iällä jo aikoja sitten
+kuulleet puhuttavan appelasta, mutta me, jotka olimme hieman
+uudenaikaiset, olimme salanneet ne asiat lapseltamme, joten kysymyksen
+täytyi olla Minille jossakin määrin mieltähämmentävä. Hän ei kumminkaan
+ollut millänsäkään, vastasihan vain nokkelasti: "Lähdetkös sinä sinne?"
+
+Kabyliwallan luokkaan kuuluvat miehet tietävät varsin hyvin, että
+sanalla appela on kaksi eri merkitystä. Se merkitsee kaunistelevana
+nimenä vankilaa, paikkaa, jossa meistä pidetään hyvä huoli meidän
+tarvitsematta mitään kustannuksia suorittaa. Tältä kannalta ymmärsi
+jykevä kulkukauppias tyttäreni kysymyksen. "Odotahan", virkkoi hän
+heristäen nyrkkiänsä näkymättömälle poliisimiehelle, "odotahan vain,
+kyllä minä appeni löylytän!" Tuon kuullessaan ja kuvitellessaan
+hätääntyneen sukulaisen oloa Mini nauroi helakasti, ja hänen jykevä
+ystävänsä yhtyi samaan iloon.
+
+Tämä tapahtui syksyaamuina, siis siihen aikaan, jolloin entisten
+aikojen kuninkaat lähtivät valloitusretkille, ja minä, joka en
+milloinkaan lähtenyt kotinurkistani Kalkuttasta, annoin henkeni vaeltaa
+yli koko maanpiirin. Kunhan vain kuulin jonkin vieraan maan nimen, niin
+sydämeni sykki sitä kohti, ja jos näin kadulla muukalaisen, niin aloin
+kutoa kokonaista haavelmien verkkoa: kuvailin mieleeni hänen etäisen
+kotimaansa vuoret, laaksot ja metsät, hänen majansa siinä ympäristössä
+ja kaukaisten erämaiden vapaan ja riippumattoman elämän. Vieraiden
+seutujen näkymöt nousevat sitä eloisampina minun mielikuvitukseeni, kun
+minä vietän sellaista kasvinelämää, että kehoitus matkallelähtemiseen
+kohtaisi minua kuin salamanisku. Tuon kabyliwallan seurassa minä
+tunsin heti siirtyväni karujen, korkeiden kalliohuippujen juurelle,
+missä kapeat rotkotiet poimuttelivat. Minä näin tavaroita kuljettavien
+kameelien rivin ja turbaanipäiset kauppiaat, jotka omituisin vanhoin
+ampuma-asein ja keihäin varustettuina liikkuivat alaspäin kohti
+tasankomaata. Minä näin... Mutta kun olin ehtinyt johonkin sellaiseen
+kohtaan, niin Minin äiti keskeytti mietteeni hartaasti pyytämällä minua
+"varomaan tuota miestä".
+
+Minin äiti on valitettavasti kovin pelokas nainen. Kuullessaan kadulta
+jotakin melua tai nähdessään henkilöitä tulevan kohti taloa hän johtuu
+kohta päättelemään, että siellä on tulossa joko varkaita tai juoppoja
+tai käärmeitä tai tiikereitä tai malariaa tai torakoita tai toukkia
+tai englantilaisia merimiehiä. Kaikkien myöhempien vuosien kokemuskaan
+ei ollut auttanut häntä pelostansa vapautumaan. Hän suhtautui
+kabyliwallaan mitä epäluuloisimmin ja pyysi minua yhä pitämään häntä
+huolellisesti silmällä.
+
+Minä koetin nauramalla hälventää hänen pelkojansa, mutta hän otti minut
+lujille ja esitti juhlallisia kysymyksiä.
+
+Eikö lapsia milloinkaan ryöstetty? Eikö ollut totta, että kabylien
+keskuudessa oli vallalla orjuus?
+
+Oliko niinkään mieletön se ajatus, että tuo iso mies voi viedä
+mukanansa pienen lapsen?
+
+Minä huomautin, että vaikka tuo kaikki ei ollutkaan mahdotonta, se
+kuitenkin oli kovin epätodennäköistä. Mutta se ei riittänyt, ja
+hänen pelkonsa jatkui yhä. Koska hänellä kumminkaan ei ollut mitään
+tosiasioita sen perusteeksi, ei näyttänyt oikealta kieltää miestä
+käymästä talossa, ja tutunomainen seurustelu jatkui niin ollen
+häiriytymättä.
+
+Kerran vuodessa, tammikuun keskivaiheilla, Rahmun, kabyliwalla,
+tapasi palata kotipuoleensa, ja kun tuo aika lähestyi, hänellä oli
+kova kiire käydessään talosta taloon kokoamassa saataviansa. Tänä
+vuonna hän kuitenkin aina keksi tilaisuutta käydä Miniä tervehtimässä.
+Sivullisesta saattoi näyttää siltä, että he olivat salaisessa liitossa,
+sillä jos hän ei voinut tulla aamulla, niin hän ilmestyi taloomme
+illalla.
+
+Minäkin toisinaan hieman hämmästyin tavatessani arvaamattani jonkin
+pimeän huoneen nurkassa tuon ison, väljästi vaatetetun ja runsaasti
+kuormitetun miehen; mutta kun sitten Mini juoksi sisään huutaen:
+"Kabyliwalla! Kabyliwalla!" ja nuo ylen eri-ikäiset ystävykset
+ryhtyivät nauramaan ja pilailemaan kuten ennenkin, niin minä rauhoituin.
+
+Eräänä aamuna, muutamia päiviä ennen hänen kotiinlähtöänsä, minä
+olin työhuoneessani lukemassa teokseni korjausarkkeja. Oli kolea
+sää. Ikkunasta lankesivat auringonsäteet minun jalkoihini, ja niiden
+suoma lämpö oli erittäin tervetullut. Oli pian kello kahdeksan,
+ja varhaiset käyskelijät olivat peittäneet päänsä kylmyydeltä.
+Yht'äkkiä minä kuulin kadulta meteliä, ja kun katsahdin ulos, näin
+Rahmunin, jota pari poliisimiestä kuljetti pois uteliaan poikaparven
+saattelemana. Kabyliwallan vaatteissa oli veritahroja, ja toisella
+poliisimiehellä oli kädessään veitsi. Minä riensin ulos, pysähdytin
+heidät ja kysyin, mitä oli tapahtunut. Osaksi toiselta osaksi toiselta
+taholta sain kuulla, että eräs naapuri oli ollut kulkukauppiaalle
+velassa ostamastaan hartiahuivista, mutta oli kieltänyt sitä ollenkaan
+saaneensa, joten oli syntynyt kiistaa, jonka aikana Rahmun oli
+lyönyt häntä puukolla. Kiihtynyt vangittu alkoi kamalasti nimitellä
+vihollistansa, kun samassa taloni kuistikolle ilmestyi pikku Mini
+huutaen kuten tavallisesti: "Kabyliwalla! Kabyliwalla!" Rahmun kääntyi
+hänen puoleensa kirkastuvin kasvoin. Tänään hänellä ei ollut säkkiä
+kainalossaan, joten tyttönen ei voinut keskustella hänen kanssaan
+norsusta, vaan siirtyi suoraa päätä seuraavaan kysymykseen: "Lähdetkö
+appelaan?" Rahmun nauroi ja sanoi: "Sinnehän minä juuri lähden,
+pienokainen!" Huomatessaan, ettei tuo vastaus lasta huvittanut, hän
+kohotti kahlehdittuja käsiänsä. "Kyllä minä", sanoi hän, "kyllä minä
+sen vanhan appiukkoni löylyttäisin, mutta käteni ovat sidotut!"
+
+Rahmun tuomittiin murhayrityksestä useiksi vuosiksi vankeuteen.
+
+Aika kului, ja hän joutui unohduksiin. Me suorittelimme tavanomaisia
+töitämme tavanomaisissa paikoissa ja johduimme tuskin milloinkaan
+ajattelemaan aikoinaan vapaata vuorelaista, joka nyt vietti vuosiansa
+vankilassa. Häpeänpä tunnustaa, että hilpeä Mininikin unhotti vanhan
+ystävänsä. Uudet toverit täyttivät hänen elämänsä. Vanhemmaksi
+ehtiessään hän alkoi yhä enemmän seurustella toisten tyttöjen kanssa.
+Viettipä hän heidän seurassaan niin paljon aikaansa, ettei enää
+joutanut tulemaan isänsä huoneeseen kuten ennen. Me tuskin enää
+juttelimme toistemme kanssa.
+
+Vuosia oli kulunut. Oli jälleen syksy, ja me olimme valmistelleet Minin
+häitä. Ne piti vietettämän _pudzha_-juhlan aikana. Durgan palatessa
+Kailasiin piti myöskin meidän kotivalomme lähteä miehensä luo ja jättää
+isänkoti varjoon.
+
+Oli säteilevä aamu. Sateet olivat pesseet ilman raikkaaksi, ja
+auringonsäteet näyttivät olevan puhdasta kultaa. Ne olivat niin
+kirkkaat, että niistä heijastui kaunis heleys Kalkuttan katujenkin
+likaisiin tiilikivimuureihin. Varhaisesta aamuhämärästä alkaen olivat
+häähuilut soineet, ja jokainen sävel oli saanut sydämeni sykähtelemään.
+Valitteleva Bhairavi-sävel tuntui kiihtävän lähenevän eron aiheuttamaa
+tuskaa. Tänä iltana oli Minin määrä joutua miehelään.
+
+Varhaisesta aamusta alkaen oli talomme ollut täynnä hälinää ja
+levottomuutta. Pihalle piti kohottaa katos bambupaalujen varaan.
+Kaikkiin huoneisiin ja kuistikolle piti ripustaa heliseviä
+kynttiläkruunuja. Kiire ja kiihtymys ei ottanut loppuakseen. Minä
+istuin työhuoneessani tarkastellen laskuja, kun sisään astui joku
+kunnioittavasti tervehtien ja tullen luokseni. Tulija oli Rahmun,
+kabyliwalla. Aluksi minä en häntä tuntenut. Hänellä ei ollut säkkiä
+eikä pitkää tukkaansa, ja hänen olemuksestansa puuttui entinen voiman
+ilme. Mutta sitten hän hymyili, ja minä tunsin hänet.
+
+"Milloin olet tullut, Rahmun?" kysyin minä häneltä.
+
+"Eilen, illalla", vastasi hän, "minut päästivät vankilasta".
+
+Sanat sorahtivat korvissani. Minä en ollut milloinkaan ennen jutellut
+henkilön kanssa, joka oli haavoittanut lähimmäistänsä, ja sydäntäni
+kouristi, kun tuon havaitsin, sillä minusta tuntui siltä, että päivä
+olisi voinut alkaa paremmin entein, ellei hän olisi ilmaantunut.
+
+"Olemme tässä juhlaa valmistelemassa, ja minulla on kova kiire", sanoin
+minä. "Voitko kenties tulla jonakin toisena päivänä?"
+
+Hän kääntyi kohta menemään, mutta ovelle ehdittyänsä hän epäröi ja
+virkkoi: "Enkö saa ohimennen nähdä pienokaista?" Hän ajatteli Minin
+olevan yhä entisensä ja juoksevan häntä vastaan, kuten ennenkin,
+huutaen: "Kabyliwalla! Kabyliwalla!" Hän oli kuvitellut, että he
+voisivat nauraa ja jutella toistensa seurassa aivan samoin kuin
+menneinä päivinä. Olipa hän entisiä aikoja muistellen tuonut mukanansa
+somasti paperiin käärittyjä manteleita, rusinoita ja rypäleitä, jotka
+oli nähtävästi saanut joltakin maanmieheltänsä; hänen oma varastonsa
+näet oli ollut ja mennyt.
+
+Minä sanoin jälleen: "Talossa on juhlat, ja sinä et voi päästä näkemään
+ketään tänään."
+
+Miehen kasvot ilmaisivat ankaraa pettymystä. Hän silmäili minua vähän
+aikaa mietteissään, sanoi "Jumalan haltuun" ja lähti.
+
+Minä olin hieman pahoillani ja aioin jo kutsua hänet takaisin, kun hän
+samassa palasi itsestään. Hän astui luokseni, ojensi minulle lahjojansa
+ja sanoi: "Minä olen tässä tuonut vähän pienokaiselle. Annatteko ne
+hänelle?"
+
+Minä otin ne ja aioin maksaa hänelle, kun hän samassa tarttui käteeni
+ja sanoi: "Te olette kovin hyvä, arvoisa herra! Pitäkää minut
+mielessänne! Älkää tarjotko minulle rahaa! -- Teillä on pieni tyttö;
+minulla on samanlainen kotonani. Minä muistelen häntä, kun tuon
+hedelmiä teidän lapsellenne -- en tee sitä hyötyäkseni."
+
+Sen sanottuaan hän pisti kätensä avaran, pitkän viittansa sisäpuolelle
+ja veti esiin pienen likaisen paperikappaleen. Hän kehitteli sen
+varovasti auki ja levitti sen molemmin käsin pöydälleni. Siinä oli
+pienen käden kuva. Ei mikään valokuva eikä piirros. Se oli musteella
+tahritun, paperiin painetun kämmenen kuva. Hän oli kantanut tuota
+pienen tyttösensä muistoa povellaan joka vuosi, kun oli tullut
+Kalkuttaan kaupitsemaan kaduilla tavaroitansa.
+
+Silmiini kihosivat kyynelet. Minä unohdin, että hän oli köyhä kabyli,
+hedelmäin kaupustelija, minä sitävastoin... Mutta ei, enhän minä ollut
+häntä merkillisempi. Hänkin oli isä.
+
+Tuo hänen etäisessä vuorelaiskodissansa elävän pienen Parvatin
+kädenkuva palautti mieleeni oman pienen Minini.
+
+Minä lähetin heti hakemaan Miniä sisäsuojista. Monenlaisia vaikeuksia
+esitettiin, mutta minä en ottanut niitä kuullakseni. Niinpä ilmestyi
+Mini näkyviin punaisissa silkkisissä häävaatteissaan, punainen
+otsamerkkihiusmarrossaan, nuoreksi morsiameksi koristeltuna, ja seisoi
+ujona edessäni.
+
+Kabyliwalla silmäili hieman hämmästyneenä tuota ilmestystä. Hän ei
+tietänyt, kuinka verestäisi vanhaa ystävyyttä. Vihdoin hän hymyili ja
+virkkoi: "Pienokainen, lähdetkö sinä tänään appelaan?"
+
+Mutta Mini ymmärsi nyt, mitä "appi" merkitsi, eikä voinut vastata
+niinkuin ennen. Kysymys sai hänet punastumaan, ja hän seisoi siinä,
+morsiamenkasvot painuksissa.
+
+Minä muistin sen päivän, jona kabyliwalla ja Mini olivat ensimmäisen
+kerran toisensa kohdanneet, ja tunsin mieleni haikeaksi. Minin
+lähdettyä Rahmun huokasi syvään ja istuutui permannolle. Hänen
+mieleensä oli äkkiä johtunut, että hänen oman tyttärensäkin oli
+täytynyt tänä pitkänä aikana kasvaa ja että ystävyys oli uudelleen
+solmittava. Hän ei varmaankaan löytäisi pienokaista sellaisena kuin
+oli hänet nähnyt aikoja sitten. Ja mitä kaikkea hänelle olikaan voinut
+tapahtua näinä kahdeksana vuotena?
+
+Häähuilut soivat, ja lempeä syysaurinko valoi kultiansa ympärillemme.
+Mutta Rahmun istui yhä Kalkuttan talossa kapean kadun varrella ja näki
+edessään Afganistanin jylhät vuoret.
+
+Minä otin esiin setelin ja ojensin sen hänelle sanoen: "Palaa kotiin
+tyttäresi luo, Rahmun, ja olkoon kohtaamisenne ilo minun lapselleni
+onneksi!"
+
+Tuon lahjan hänelle annettuani havaitsin olevan välttämätöntä
+hieman supistaa juhlallisuuksia. Minun täytyi luopua suunnitellusta
+juhlavalaistuksesta ja soittokunnasta, ja talon naisväki oli kovin
+masennuksissa sen kuullessaan. Mutta minulle hääjuhla oli sitä
+iloisempi, kun ajattelin, että kauan kadoksissa ollut isä kohtaisi
+etäisessä maassa jälleen ainoan lapsensa.
+
+
+
+
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 59389 ***
diff --git a/59389-8.txt b/59389-8.txt
deleted file mode 100644
index 86cd88e..0000000
--- a/59389-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,5993 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Ahnaat paadet ynnä muita kertomuksia, by
-Rabindranath Tagore, Translated by J. Hollo
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Ahnaat paadet ynnä muita kertomuksia
-
-
-Author: Rabindranath Tagore
-
-
-
-Release Date: April 29, 2019  [eBook #59389]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK AHNAAT PAADET YNNÄ MUITA
-KERTOMUKSIA***
-
-
-E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen
-
-
-
-AHNAAT PAADET YNNÄ MUITA KERTOMUKSIA
-
-Kirj.
-
-RABINDRANATH TAGORE
-
-Tekijän luvalla suomentanut
-
-J. Hollo
-
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Kustannusosakeyhtiö Otava,
-1923.
-
-
-
-
-SISÄLLYS.
-
-Ahnaat paadet.
-Voitto.
-Olipa kerran kuningas.
-Kotiintulo.
-Hänen ylhäisyytensä: lapsi.
-Korttien kuningaskunta.
-Palvojatar.
-Näkö.
-Najandzhurin Babut.
-Elävä vai kuollut?
-"Me kruunaamme sinut kuninkaaksi".
-Hylätty.
-Kabyliwalla.
-
-
-
-
-
-
-AHNAAT PAADET
-
-
-Me olimme palaamassa Kalkuttaan lomaretkeltämme, sukulaiseni ja
-minä, kun kohtasimme miehen junassa. Puvun ja käyttäytymisen nojalla
-pidimme häntä aluksi sisämaan muhamettilaisena, mutta hänen puheensa
-sai meidät ihan ymmälle. Hän jutteli kaikista asioista niin varmasti,
-että olisi luullut kaikkien olioiden ylimmän ohjaajan aina ja kaikissa
-tehtävissään kysyneen hänen neuvoansa. Siihen saakka me olimme olleet
-aivan onnelliset, koska emme tietäneet salaisten ja suunnattomien
-voimien olevan vaikuttamassa, emme tietäneet, että venäläiset
-olivat edenneet lähimpään läheisyyteemme, että englantilaisilla oli
-syvällekäypiä ja salaisia poliittisia suunnitelmia ja että kotimaisten
-johtajien kesken vallitseva sekaannus oli yltynyt ylimmilleen. Mutta
-uusi ystävämme lausui ovelasti hymyillen: "Taivaassa ja maan päällä
-sattuu enemmän asioita kuin sinun sanomalehtesi tietävät kertoa,
-Horatio." Kun emme olleet milloinkaan ennen olleet poissa kotoa, niin
-tämän miehen käytös sai meidät sanattoman ihmettelyn valtaan. Olipa
-puheenaihe miten mitätön tahansa, hän vetosi aina tieteeseen tai
-selitteli pyhiä kirjoja tai lausueli jonkun persialaisen runoilijan
-säkeitä, ja koska me emme voineet väittää tuntevamme tiedettä enempää
-kuin pyhiä kirjoja tai persialaisia runoilijoita, niin häneen
-kohdistuva ihailumme yhä lisääntyi, ja sukulaiseni, teosofi, uskoi ihan
-varmasti, että matkakumppanimme yliluonnollisen innoituksen lähteenä
-oli jokin ihmeellinen "magnetismi", "salakyky", "astraaliruumis" tai
-muu sentapainen. Hän kuunteli merkillisen seuralaisemme huulilta
-putoelevia kaikkein kuluneimpiakin lausumia hartaan ihastuksen vallassa
-ja merkitsi salavihkaa muistiin mitä hän sanoi. Minusta näytti siltä,
-kuin tuo erinomainen mies olisi sen huomannut panematta sitä kumminkaan
-yhtään pahaksensa.
-
-Saavuttuamme asemalle, jossa meidän oli vaihdettava junaa, me
-keräännyimme odotushuoneeseen. Oli ilta, kello kymmenen, ja kun
-kuulimme junan todennäköisesti melkoisesti myöhästyvän, koska
-radalla oli sattunut jokin häiriö, minä aioin kääriytyä peitteeseeni
-paneutuakseni mukavasti torkkumaan, kun tuo merkillinen henkilö alkoi
-levollisesti kertoella seuraavaa tarinaa. Nukkumisestani ei sinä yönä
-tietenkään tullut mitään.
-
--- Kun olin eräiden hallinnollisia kysymyksiä koskevien
-erimielisyyksien vuoksi luopunut toimestani Dzhunagarhissa ja astunut
-Haiderabadin Nizamin palvelukseen, niin minä, tarmokas nuori mies,
-jouduin kohta puuvillatullin kerääjäksi Baritshiin.
-
-Baritsh on viehättävä paikkakunta. Sustajoki kiiriskelee hilpeästi
-kohisten kivisessä uomassaan ja karkelee sitten kuin taitava
-tanssijatar halki autioiden kukkuloiden juurella lepäävän metsän.
-Sadanviidenkymmenen askelman muodostamat portaat kohoavat virrasta, ja
-portaiden laella, virran partaalla ja kukkulain juurella, sijaitsee
-yksinäinen marmoripalatsi. Koko ympäristössä ei ole yhtäkään
-ihmisasuntoa -- Baritshin kylä ja puuvillatori ovat etäällä.
-
-Suunnilleen kaksisataaviisikymmentä vuotta sitten keisari Mahmud Shah
-II rakennutti tämän yksinäisen palatsin upeaksi huvilinnaksensa. Hänen
-aikanansa kohosi sen puiston altaista ruusuvesisuihkuja, ja vihman
-viilentämien salien marmoripermannoilla istui persialaistyttöjä, jotka
-ennen kylpyyn astumista päästivät hiuksensa hajalleen ja polskuttelivat
-hempein paljain jaloin altaiden kirkasta vettä samalla laulaen kitaran
-säestäminä viinimäkiensä _ghazeleita_.
-
-Suihkulähteet eivät enää heitä ilmoille helmisadettansa, laulut ovat
-vaienneet, valkoiset jalat eivät enää soreasti astele lumenkarvaisella
-marmoripinnalla. Nykyjään palatsi on vain etäinen ja autio asuinpaikka
-meidänlaisillemme verojenkeräilijöille, jotka huokailevat yksinäisyyden
-ahdistamina ja joilta puuttuu naisten seura. Toimistoni vanha
-virkailija Karim Khan moneen kertaan varoitti minua sinne asettumasta.
-"Päivän aikaan voitte siellä oleskella, jos haluatte", sanoi hän,
-"mutta älkää milloinkaan jääkö sinne yöksi". Minä vain naurahdin hänen
-neuvollensa. Palvelijat ilmoittivat suostuvansa olemaan siellä työssä
-pimeäntuloon saakka, mutta poistuvansa yöksi. Minä en suinkaan ollut
-pahoillani. Talo oli niin huonossa maineessa, etteivät varkaatkaan
-rohjenneet sitä lähestyä pimeässä.
-
-Aluksi minua aution palatsin yksinäisyys ahdisti kuin painajainen.
-Minä pysyttelin kauan työpaikassani askarrellen mahdollisimman kauan,
-palasin sitten illalla asuntooni ihan uupuneena, menin makuulle ja
-nukahdin.
-
-Ei ollut kulunut viikkoakaan, kun paikka alkoi vaikuttaa minuun
-oudon lumoavasti. Asiaa on vaikea kuvailla ja vaikea on saada sitä
-uskottavaksi, mutta minusta tuntui siltä, kuin koko rakennus olisi
-elävän olennon tavoin hitaasti ja huomaamatta minua itseensä sulattanut.
-
-Se oli kenties alkanut jo silloin, kun ensimmäisen kerran taloon
-astuin, mutta minä muistan aivan selvästi päivän, jona tulin siitä
-tietoiseksi.
-
-Oli alkukesä, ja kun markkinat olivat hiljaiset, ei minulla ollut
-paljoa tekemistä. Hieman ennen auringonlaskua minä istuin nojatuolissa
-lähellä vedenrajaa portaitten alapäässä. Susta oli painunut syvälle
-uomaansa, toisella rannalla hohteli leveä hiekkasarka illan väreissä,
-tällä puolella välkkyi somerikko kirkkaan, matalan veden pohjalta. Ei
-tuntunut tuulen henkäystäkään, ja tyyni ilma oli täynnä läheisillä
-kukkuloilla kasvavien maustepensaiden huumaavia tuoksuja.
-
-Auringon painuttua huippujen taakse laskeutui päiväisen näyttämön eteen
-pitkä tumma esirippu, ja välilläolevat kukkulat lyhensivät sitä aikaa,
-jolloin auringon mailleen mennessä valo ja varjo yhtyvät toisiinsa.
-Minä ajattelin lähteä ratsastamaan ja olin juuri nousemassa, kun kuulin
-askeleita takaani. Käännyin katsomaan, mutta siellä ei ollut ketään.
-
-Kun sitten jälleen istuuduin otaksuen asian aistinharhaksi, kuulin
-lukuisia askeleita, ikäänkuin suuri joukko ihmisiä olisi rientänyt
-portaita alas. Koko ruumiissani tuntui omituinen ihastuksen väristys,
-johon sekaantui hieman pelkoa, ja vaikka silmieni edessä ei ollutkaan
-yhtään hahmoa, minä sittenkin olin näkevinäni hilpeän neitosparven
-laskeutuvan portaita aikoen painua Sustaan kylpemään kesäisenä iltana.
-Laakson, virran ja palatsin tyyntä rauhaa ei rikkonut yksikään ääni,
-mutta minä kuulin ihan selvästi tyttöjen raikkaan ja iloisen naurun,
-joka helisi kuin sadaksi suihkuksi hajoava veden syöksy heidän
-kiitäessään nopeasti ja leikkisästi toisiansa takaa-ajaen ohitseni
-virralle minua ollenkaan havaitsematta. Samoinkuin he olivat minulle
-näkymättömät, samoin olin ilmeisesti minäkin näkymätön heille. Virta
-oli aivan tyyni, mutta minä tunsin, kuinka sen rauhallista, kirkasta
-pintaa yht'äkkiä rikkoivat monet käätyhelyiset käsivarret, kuinka
-neitoset nauraen pirskoittelivat toisiaan vedellä ja kuinka soreiden
-uiskentelijoiden jalat kohahduttivat pieniä aaltoja helmeileväksi
-pärskeeksi.
-
-Sydämeni sylkähti -- en tiedä, johtuiko liikutus pelosta vai ilosta
-vaiko uteliaisuudesta. Minun teki kovin mieleni nähdä heidät
-selvemmin, mutta silmäni eivät erottaneet mitään. Minä ajattelin
-voivani kuulla kaikki mitä he sanoivat, kunhan tarkoin kuuntelisin,
-mutta miten kuuloani jännitinkin, en kuullut muuta kuin sirkkain
-sirityksen metsästä. Tuntui siltä, kuin olisi edessäni riippunut
-puolenkolmattasadan vuoden tiheä esirippu, ja minä olisin kovin
-mielelläni kohottanut vapisevin käsin sen jotakin kulmaa ja tähystänyt
-sen taakse, vaikka toisella puolella oleva seura olikin ihan pimeän
-peitossa.
-
-Illan painostavan liikkumattomuuden mursi äkillinen tuulenpuuska,
-Sustan tyyni kalvo värähteli ja kähertyi kuin vedenneidon tukka, ja
-samassa kuului illan hämyyn kietoutunut metsä huokaavan, ikäänkuin
-olisi havahtunut synkästä unesta. Olipa se todellisuutta tai pelkkää
-unennäköä, joka tapauksessa tuo kaukaisesta, puolenkolmatta sadan
-vuoden takaisesta maailmasta heijastuva silminsaavuttamaton kangastus
-yht'äkkiä jälleen hävisi. Ne salaperäiset hahmot, jotka olivat nopein,
-ruumiittomin askelin ja äänekkäästi, mutta kuulumattomasti nauraen
-kiitäneet ohitseni ja syöksyneet virtaan, eivät tulleet takaisin
-vääntäen vettä kosteista vaatteistansa. Niinkuin tuulenhenki häivyttää
-tuoksun, hajoitti heidät yksi ainoa kevään henkäys.
-
-Sitten minä aloin kovin pelätä, että Runotar oli käyttänyt hyväkseen
-yksinäisyyttäni ja ottanut minut valtoihinsa -- se noita oli nähtävästi
-tullut tuhoamaan minua miesparkaa, jonka oli hankittava elatuksensa
-puuvillatullin keräilijänä. Minä päätin nauttia vankan illallisen,
-sillä tyhjä vatsa se helposti joutuu kaikenlaisten parantumattomien
-sairauksien uhriksi. Minä kutsuin keittäjäni ja käskin hänen valmistaa
-runsaan, upean _moghlai_-illallisen, josta ei pitänyt puuttuman
-mausteita eikä rasvaa.
-
-Seuraavana aamuna koko juttu tuntui minusta pelkältä kuvitelmalta.
-Kevein mielin minä otin päähäni _sahibien_ yleisesti käyttämän
-_sola_-hatun ja lähdin työmaalleni. Sinä päivänä minun piti kirjoittaa
-kertomus neljännesvuoden aikaisesta toiminnastani, joten otaksuin
-palaavani kotiin vasta myöhään illalla. Mutta jo ennen pimeäntuloa
-minua veti omituisesti asuntooni -- en tiedä mikä -- minusta tuntui
-siltä, että siellä kaikki odottivat ja etten saanut viipyä kauemmin.
-Niinpä jätinkin työni keskeneräiseksi, otin _sola_-hattuni, säikyttelin
-pimeätä autiota tietä kolisevilla rattaillani ja saavuin avaraan
-palatsiin, joka hiljaisena seisoi kukkulain kupeella.
-
-Ensimmäisessä kerroksessa portaat johtivat erittäin tilavaan
-eteissaliin. Sen laajat, koristellut holvit lepäsivät kolmen tanakkain
-pylvästen muodostaman kannaterivin varassa huokaillen öin päivin omaa
-ääretöntä yksinäisyyttänsä. Päivä oli vast'ikään sammunut, ja lamppuja
-ei ollut vielä sytytetty. Kun avasin oven, tuntui sisäpuolella syntyvän
-ankara kiire, ikäänkuin ihmisjoukko olisi hämmentyneenä hajaantunut
-ja rientänyt pakoon ovista ja ikkunoista, käytävien, kuistikoiden ja
-toisten huoneiden kautta.
-
-Kun en nähnyt ketään, seisoin siinä ihan hämmästyneenä, jonkinlaisen
-hurmioisen riemun jäykistäessä tukkaani ja heikon, aikojen kuluessa
-melkein olemattomiin häipyneen ruusuöljyn- ja voiteidentuoksun
-viipyessä sieraimissani. Seisoessani avaran, aution salin pimeässä
-nurkassa noiden vanhojen pylväiden välissä minä kuulin suihkulähteiden
-veden solisevan marmoripermannolle, kuulin omituisesti soivan kitaran,
-korujen helinän ja nilkkatiukujen kilinän, kuulin tuntien kulumista
-osoittavien kellojen lyönnit, tuulen häilyttämien kristalliriipukkeiden
-ja -kruunujen hiljaisen helkkeen, käytävissä häkeissään olevien
-satakielien laulun, puutarhassa asustavien haikaroiden raksutuksen, ja
-kaikki tuo kietoi minut ihmeelliseen, ylimaalliseen musiikkiin.
-
-Sitten minä jouduin sellaisen loihdun valtoihin, että tämä
-käsinkoskematon, luoksepääsemätön, tähän maailmaan kuulumaton ilmestys
-tuntui minusta ainoalta todelliselta -- ja kaikki muu pelkältä
-unennäöltä. Että minä, Sridzhut Se-ja-se, autuaasti kuolleen Sen-ja-sen
-vanhin poika, nautin neljänsadanviidenkymmenen rupian suuruista
-kuukauspalkkaa suorittaessani velvollisuuksiani puuvillatullien
-kokoojana ja että minä joka päivä ajoin työmaalleni kevyissä vaunuissa,
-lyhyeen nuttuun ja _sola_-hattuun puettuna, tuntui minusta niin
-hämmästyttävän naurettavalta harhakuvitelmalta, että purskahdin
-raikuvaan nauruun seisoessani siinä pimeässä, avarassa ja äänettömässä
-salissa.
-
-Samassa saapui palvelijani, palava öljylamppu kädessään. En tiedä,
-pitikö hän minua mielettömänä, mutta minulle itselleni selvisi äkkiä,
-että tosiaankin olin Sridzhut Se-ja-se, Sen-ja-sen edesmenneen henkilön
-poika. Vain runoilijamme, suuret ja pienet -- niin ajattelin -- voivat
-sanoa, onko jossakin maanpiirissä tai sen ulkopuolella sellainen
-olopaikka, jossa näkymättömät suihkukaivot lakkaamatta solisevat ja
-näkymättömien keijukaissormien soittelemat kitarat helkkävät ikuisia
-sopusoinnun säveliä, mutta joka tapauksessa oli varmaa, että minä
-keräilin tullimaksuja Baritshin puuvillamarkkinoilla ansaiten siten
-neljänsadanviidenkymmenen rupian palkan kuukaudessa. Minä nauroin kovin
-hilpeästi merkilliselle päähänpistolleni istuessani telttapöytäni
-ääressä lukien sanomalehteä öljylampun valossa.
-
-Lopetettuani lukemiseni ja nautittuani illalliseni minä sammutin
-lampun ja lähdin makuulle pieneen sivuhuoneeseen. Avoimesta
-ikkunasta, metsiensä tummentoon peittyvien Avalli-vuorten yli,
-silmäili lukemattomien miljoonien peninkulmien päässä sijaitseva
-hohteleva tähti tullimaksujen kokoilijaa, joka lepäsi vaatimattomassa
-telttavuoteessansa. Tuo ajatus minua ihmetytti ja huvittikin, ja enpä
-tiedä, milloin vaivuin uneen tai miten kauan nukuin. Mutta yht'äkkiä
-minä kavahdin hereille, vaikka en kuullut mitään enkä nähnyt ketään
-huoneeseen tunkeutunutta -- ainoastaan kukkulan laen yli tasaisesti
-paistava kirkas tähti oli painunut näkymättömiin, ja kuunsirpin himmeä
-valo lankesi huoneeseen avoimesta ikkunasta salavihkaa, ikäänkuin
-tungettelevaisuuttansa häveten.
-
-Minä en nähnyt ketään, mutta olin tuntevinani, kuinka joku minua
-kevyesti kosketti. Minun herättyäni hän ei virkkanut sanaakaan,
-viittasihan vain sormuksin runsaasti koristetulla kädellänsä minua
-varovasti itseänsä seuraamaan. Minä nousin aivan hiljaa, ja vaikka
-tämän aution palatsin lukemattomissa suojissa, missä äänet uinuivat
-ja kaiku valvoi, ei ollutkaan ketään muuta kuin yksin minä, pelkäsin
-kuitenkin joka askelella jonkun heräävän. Useimmat palatsin suojat
-olivat aina suljettuina, ja minä en ollut milloinkaan niissä käynyt.
-
-Minä seurasin henkeäpidättäen ja kuulumattomin askelin näkymätöntä
-opastani -- en osaa sanoa minne. Kuinka monien loputtomien ja ahtaiden
-käytävien, kuinka monien pitkien välikköjen, kuinka monien hiljaisten
-ja juhlallisten vastaanottosalien ja pienten salakammioiden läpi minut
-kuljetettiinkaan!
-
-Vaikka en voinutkaan nähdä kaunista opastajaani, ei hänen hahmonsa
-kumminkaan ollut henkisen katseeni tavoittamattomissa: -- arabialainen
-tyttö, kiinteät ja marmorinsileät käsivarret väljistä hihoista
-välkkymässä; päähineen reunasta lankesi hänen kasvoillensa ohut harso,
-ja vyössä hänellä oli käyrä tikari! Minusta tuntui siltä, että olin
-joutunut erääseen Arabian tuhannesta ja yhdestä yöstä ja että olin yön
-pimeydessä nukkuvan Bagdadin pimeillä ja ahtailla kaduilla etsimässä
-tietä vaaralliseen lemmenkohtaukseen.
-
-Vihdoin sorea oppaani äkkiä pysähtyi tummansinisen väliverhon eteen
-ja näytti osoittavan jotakin sen juurella olevaa. Siinä ei ollut
-mitään, mutta äkillinen pelonkauhu sai veren suonissani jähmettymään
--- minusta tuntui siltä, kuin olisin nähnyt siinä permannolla verhon
-edessä runsaasti kullalla kirjailtuihin vaatteisiin puetun kammottavan
-neekeri-eunukin, joka istui jalat ojossa ja nukkui, paljastettu miekka
-sylissään. Kaunis kuljettajani hypähti kevyesti hänen jalkojensa yli ja
-kohotti esiripun reunaa. Minä näin vilahdukselta osan huonetta, jonka
-lattiaa peittivät persialaiset matot. Joku istui siellä vuoteessaan
--- minä en voinut häntä nähdä, havaitsinhan vain kullankirjailtuihin
-aamukenkiin upotetun viehättävän jalkaparin, joka pisti esiin
-avaroista safraninkeltaisista roimahousuista ja lepäsi huolettomasti
-oranssinvärisellä samettimatolla. Toisella puolella oli sinertävästä
-kristallista leikattu tarjotin ja siinä muutamia omenoita, päärynöitä,
-oransseja sekä runsaat määrät rypäleitä, jotka kahden pienen pikarin ja
-kultaisen viinikulhon keralla ilmeisesti olivat vierasta odottamassa.
-Huoneessa palavan oudonlaisen suitsutuksen voimakas, huumaava tuoksu
-sai minut melkein tajuttomaksi.
-
-Kun yritin vapisevin sydämin astua eunukin ojennettujen jalkojen
-yli, hän äkkiä kavahti hereille, ja miekka putosi hänen sylistänsä
-permantoon heleästi kilisten.
-
-Kamala kiljahdus herätti minut, ja minä havaitsin nyt istuvani
-vuoteessani ankarasti hikoillen. Kuunsirppi näytti aamunkajasteessa
-kalpealta kuin uupunut sairas unettoman yön jälkeen, ja hupsu Meher
-Alimme huuteli kuten ainakin: "Takaisin! Takaisin!" astellen eteenpäin
-autiolla tiellä.
-
-Siten loppui äkkiarvaamatta arabialainen yöni; mutta olihan vielä tuhat
-yötä jäljellä.
-
-Nyt joutuivat päiväni ja yöni ankaraan ristiriitaan. Päivällä minä
-toimittelin uupuneena töitäni ja kiroilin yötä, joka lumosi minua
-tyhjillä unillansa. Mutta illan tullen jokapäiväinen elämäni ja siihen
-kuuluva työn pakko ja rasitus näyttivät minusta mitättömältä, turhalta,
-naurettavalta askarrukselta.
-
-Yön tultua minut valtasi omituinen päihtymys. Minä muutuin
-tuntemattomaksi, ammoin eläneeksi henkilöksi ja näyttelin osaani
-kirjoittamattomassa historiassa, ja lyhyt englantilaismallinen
-nuttuni sopi siihen yhtä huonosti kuin ihomyötäiset housunikin.
-Punainen samettilakki päässäni, avarat _paidzhama_-housut, kirjailtu
-ihokas, pitkä, liehuva silkkinuttu ylläni ja värillinen nenäliinani
-_attar_-öljyä tuoksuen minä täydessä asussani istuin mukavassa
-pehmeässä nojatuolissani ja vaihdoin savukkeeni ruusuvedellä täytettyyn
-monikierteiseen _nargileh_-piippuun hartaasti odotellen ihmeellistä
-kohtausta, jonka aikana saisin olla rakastettuni seurassa.
-
-Minä en kykene kuvailemaan niitä ihmeellisiä tapahtumia, joita sattui
-yön pimetessä. Minusta tuntui siltä, kuin olisi keväisen ahavan puuska
-saanut tämän avaran rakennuksen merkillisissä suojissa kiiriskelemään
-katkelmia jostakin kauniista tarinasta, jota voin vähän matkaa seurata,
-mutta jonka päättymisestä minulla ei ollut tietoa. Siitä huolimatta
-minä harhailin suojasta toiseen koko pitkän yön yrittäen saada siitä
-lisää selkoa.
-
-Näiden unenkatkelmien pyörteessä, hennan tuoksuessa ja kitaran
-soidessa, suihkulähteiden vihmoessa huoneeseen viileyttä, minä näin
-vilahdukselta, ikäänkuin salaman valossa, kauniin neidon. Hänellä oli
-yllään avarat safraninkeltaiset _paidzhama_-housut, hänen rusottavissa
-hennoissa jaloissaan oli kullankirjaillut kärkiniekat kengät,
-ihomyötäiset liivit olivat nekin kultakoristeiset, ja punaisesta
-päähineestä putosi kultainen reunaröyhelö hänen lumivalkoiselle
-otsalleen ja poskilleen.
-
-Hän oli saanut minut mielettömäksi. Yrittäessäni häntä saavuttaa minä
-kuljin huoneesta huoneeseen, käytävästä toiseen unien salatun ja
-loihtuisan maailman eksyttävässä labyrintissa.
-
-Toisinaan iltasella, kun huolellisesti varustauduin kuninkaiden sukua
-olevaksi ruhtinaaksi istuen ison kuvastimen edessä, jonka kummallakin
-puolella paloi kynttilä, minä havaitsin äkkiä persialaisen kaunottaren
-kuvan oman kuvani vieressä. Hän käänsi nopeasti päätänsä, suurissa
-tummissa silmissä välkähti kiivaan intohimon ja tuskan ilme, suloiset
-punaiset huulet olivat puhumaan avautumassa, hänen sorea ja solakka
-vartensa, nuoruuden kruunaama kuin kukkaansa puhjennut köynnöskasvi,
-suoristui äkkiä hänen viehättävästi huojahdellen astellessaan, tuska ja
-kiivas kaipaus ja hurmio leimahtivat häikäisevinä ilmi, hymy väikähti,
-hipaisi katse ja hohtelivat jalokivet ja silkki -- ja hän häipyi pois.
-Äkillinen tuulenpuuska, kukkuloiden ja metsien kaikkien tuoksujen
-kyllästämä, puhalsi lamppuni sammuksiin; minä riisuin vaatteet
-yltäni ja heittäydyin vuoteeseeni, silmät suljettuina ja ruumiini
-riemua väristen, ja ympärilläni leijuvassa ilmanhengessä, metsiltä
-ja kukkuloilta kantautuvissa tuoksuissa, väikkyi hiljaisen tummuuden
-halki luokseni moni hyväily, moni suutelo ja moni hellä käden kosketus,
-hiljainen kuiske kohtasi korvaani ja suloinen henkäys tuntui otsallani,
-ja toisinaan leyhyi poskillani leppoisa hieno liina. Sitten kiersi
-salaperäinen käärme minut hitaasti pyörryttäviin kiemuroihinsa, ja minä
-vaivuin syvin huokauksin tajuttomuuteen ja vihdoin syvään uneen.
-
-Eräänä iltana minä päätin lähteä ratsastamaan; en tiedä kuka minua
-rukoili jäämään, mutta sinä päivänä minä en halunnut kuunnella
-mitään pyyntöjä. Englantilaiskuosinen hattuni ja nuttuni riippuivat
-naulakossa, ja minä olin parhaillaan niihin tarttumassa, kun äkillinen
-pyörretuuli, joka toi mukanansa Sustan hiekkaa ja Avalli-kukkuloiden
-lakastuneita lehtiä, tempasi ne karkeloonsa. Samalla helähti hilpeä
-nauru, joka yhä äänekkäämmäksi käyden kosketti iloisuuden kaikkia
-kieliä, kunnes häipyi auringonlaskun maille.
-
-Minä en voinut lähteä ratsastamaan, ja seuraavana päivänä minä
-ikiajoiksi luovuin hupsusta englantilaisesta hatustani ja nutustani.
-
-Seuraavan yön hiljaisuudessa minä jälleen kuulin tukahdutettua,
-sydäntäsärkevää nyyhkytystä -- ikäänkuin olisi vuoteeni alta,
-jättiläissuuren palatsin kiviperustuksista, pimeän, kostean haudan
-syvyydestä surkeasti huutanut jokin ääni minua rukoillen: "Oi pelasta
-minut! Murra nuo ankaran harhaluulon, kalmankaltaisen horroksen ja
-hedelmättömien unennäköjen ovet, nosta minut luoksesi satulaan, paina
-minut sydäntäsi vasten, ratsasta yli kukkuloiden, metsien halki ja
-virtojen poikki ja vie minut yläpuolellani olevien aurinkoisten
-huoneittesi lämpöön ja loistoon!"
-
-Kuka minä olen? Ah, kuinka voisinkaan sinut pelastaa? Mikä hukkuva
-kaunotar, mikä lihaksitullut intohimo minun onkaan vedettävä rannalle
-tästä unien hurjasta pyörteestä? Sinä ihana taivahinen ilmestys!
-Missä oletkaan kukoistanut ja milloin? Minkä viileän lähteen
-partaalla, minkä taatelilehdon varjossa sinä oletkaan syntynyt --
-tai kenen kodittomana erämaassa vaeltavan helmaan? Mikä beduiini
-sieppasikaan sinut äitisi käsivarsilta, avautuvan kukan villistä
-köynnöksestä, nosti sinut salamana kiitävän ratsunsa selkään, kiiti
-yli polttavan hietikon ja vei sinut orjamarkkinoille -- mihin
-kuninkaankaupunkiin? Ja mikä padishaahin palvelija, joka siellä
-näki häveliäänä kukoistavan nuoruutesi ihanuuden, maksoikaan sinut
-kullalla, nosti sinut kultaisiin kantotuoleihin ja tarjosi sinut
-lahjana herransa seraljiin? Ja millainen onkaan sen paikan historia?
-_Sareng_-viulu siellä visersi, nilkkahelyt helisivät, välkähtivät
-toisinaan tikarit ja hehkui Shiraz-viinin myrkky, ja leimahtava katse
-oli kuin lävistävä miekka! Mikä suunnaton suuruus, mikä sanomaton
-orjuus! Orjatytöt oikealla ja vasemmalla puolellasi häilyttivät
-_tshamar_-viuhkaa timanttien välkehtiessä heidän rannerenkaissansa,
-padishaahi, kuningasten kuningas, painui polvilleen sinun, jalokivillä
-koristettujen lumivalkoisten jalkojesi eteen, ja ulkopuolella seisoi
-kauhea abessinialainen eunukki, kuoleman sanansaattajan kaltaisena,
-mutta vaatetettuna kuin enkeli, paljastettu miekka kädessään. Kun
-sinut, erämaan kukkasen, sitten oli nielaissut suuruuden veripunainen,
-häikäisevä meri, kateuden ja mustasukkaisuuden vaahtopäät ja
-vehkeilyjen kalliot ja salakarit, mille julman kuoleman rannikolle sinä
-jouduitkaan heitetyksi tai mihin toiseen vielä loistavampaan ja vielä
-julmempaan maahan?
-
-Samassa kuului hupsu Meher Ali huutavan: "Takaisin! Takaisin! Kaikki on
-valhetta! Kaikki on valhetta!" Minä avasin silmäni ja huomasin, että
-oli jo valoisa. Palvelijani tuli tuoden minulle kirjeitä, ja keittäjä
-odotti kunnioittavasti tervehtien minun käskyjäni.
-
-Minä sanoin: "En voi jäädä tänne kauemmaksi." Vielä samana päivänä
-minä kokosin tavarani ja siirryin toimistorakennukseeni. Vanha Kerim
-Khan hieman hymyili minut nähdessään. Se ärsytti minua, mutta minä en
-virkkanut mitään, kävinhän vain käsiksi töihini.
-
-Illan lähetessä minä kävin hajamieliseksi; tuntui siltä, kuin
-olisi ollut lähdettävä johonkin kohtaukseen, ja puuvillalaskujen
-tarkasteleminen näytti kerrassaan joutavalta; eipä tuntunut itse
-nizaminkaan kuninkaallinen arvo minkäänveroiselta. Kaikki se, mikä
-kuului nykyisyyteen, mikä liikkui ja toimi ja teki työtä elääksensä,
-näytti merkityksettömältä, tarkoituksettomalta ja halveksittavalta.
-Minä heitin pois kynäni, suljin pääkirjani, astuin ajoneuvoihini
-ja lähdin matkaan. Minä huomasin niiden pysähtyvän itsestään
-marmoripalatsin portille hämärähetken tullen. Nopein askelin minä
-nousin portaita ja astuin sisään.
-
-Siellä vallitsi painostava hiljaisuus. Pimeät huoneet silmäilivät minua
-synkästi, ikäänkuin olisin niitä loukannut. Sydämeni oli täynnä syvää
-katumusta, mutta ei ollut ketään, jolle olisin voinut sen ilmaista tai
-jolta olisin voinut pyytää anteeksi. Minä astelin pimeissä huoneissa
-hajamielisenä. Toivoilin itselleni kitaraa, jonka säestämänä olisin
-voinut laulaa tuntemattomalle: "Oi tuli polttava, se perhos-rukka, joka
-turhaan yritti paeta luotasi, on palannut! Suo sille anteeksi vain tämä
-kerta, polta sen siivet ja tuhoa se liekkiisi!"
-
-Yht'äkkiä putosi otsalleni kaksi kyynelkarpaloa. Avalli-vuorten
-huippu oli sinä päivänä synkkäin pilvijoukkojen peitossa. Kolkot
-metsät ja Sustan sameat vedet odottelivat kamalassa jännityksessä
-ja onnettomuuttaennustavan rauhallisina. Äkkiä värjyi maa, värjyi
-vesi ja taivaskin, ja raju myrskytuuli syöksyi ulvahdellen halki
-kaukaisten tiettömien salojen näyttäen salamoivia hampaitansa niinkuin
-raivoava mielipuoli, joka on murtanut kahleensa. Palatsin autiot salit
-paukuttivat oviansa ja ähkyivät katkerassa tuskassaan.
-
-Palvelijat olivat kaikki toimistorakennuksessa, joten ei ollut
-ketään sytyttämään lamppuja. Yö oli pilvinen ja vailla kuutamoa.
-Huoneen pimeässä minä selvästi tunsin, että matolla vuoteen edessä
-makasi nainen, kasvot vasten permantoa, epätoivoisena repien pitkiä
-valtoimia hiuksiansa. Hänen kauniista otsastansa tihkui veri, ja hän
-milloin nauroi karua, soinnutonta, ilotonta nauruansa, milloin puhkesi
-kiihkeään, kouristuksentapaiseen nyyhkytykseen, milloin taas repi
-vaatteitansa ja takoi paljasta rintaansa tuulen ulvoessa avoimesta
-ikkunasta ja virtoinaan valuvan sateen kastellessa hänet läpimäräksi.
-
-Myrsky ja kiihkeät valitukset jatkuivat taukoamatta koko yön. Minä
-astelin pimeässä huoneesta toiseen hyödyttömän murheen vallassa. Ketäpä
-voinkaan lohduttaa, kun ei ketään ollut? Kenen olikaan tuo ankara
-tuska? Mistä johtuikaan tuo lohtua-saamaton suru?
-
-Mielipuoli huuteli yhä: "Takaisin! Takaisin!! Kaikki on valhetta!
-Kaikki on valhetta!!"
-
-Minä havaitsin päivän koittaneen ja näin Meher Alin kiertävän palatsia
-tämän kamalan sään vallitessa huutaen tavanomaista huutoansa. Äkkiä
-johtui mieleeni, että hänkin kenties oli kerran elänyt tässä talossa ja
-että hän, vaikka olikin menettänyt järkensä, palasi sinne joka päivä ja
-kiersi kiertämistään marmorisen demonin kaameata tenhoa totellen.
-
-Myrskystä ja sateesta huolimatta minä juoksin hänen luoksensa ja
-kysyin: "Hei, kuulehan, Meher Ali, mikä on valhetta?"
-
-Mies ei vastannut mitään, sysäsihän minut vain syrjään ja kiersi
-jälleen kiertämistään mielettömästi huutaen, niinkuin lintu
-liipoittelee lumottuna käärmeen kidan yläpuolella, ja yritti samalla
-epätoivoisesti itseänsä varoittaa toistamalla yhä: "Takaisin!
-Takaisin!! Kaikki on valhetta! Kaikki on valhetta!!"
-
-Minä juoksin kuin mielipuoli rankkasateessa toimistooni ja huudahdin
-Kerim Khanille: "Sano minulle, mitä tämä kaikki merkitsee!"
-
-Minä sain ukolta kuulla seuraavaa. Tässä palatsissa oli aikoinaan
-raivonnut lukemattomia tyydyttämättömiä intohimoja ja hurjien
-nautintojen synkeitä lieskoja, ja kaikkien sydämentuskien ja tuhottujen
-toiveiden kirous oli tehnyt kaikki rakennuksen paadet niin janoisiksi
-ja ahnaiksi, että ne nälkiintyneen hirviön tavoin yrittivät ahmaista
-jokaisen elävän ihmisen, joka sattumalta niitä lähestyi. Yksikään
-niistä, jotka olivat viettäneet siellä kolme yötä perätysten, ei voinut
-pelastua tuosta julmasta kidasta, lukuunottamatta Meher Alia, joka oli
-välttänyt tuhon, mutta menettänyt järkensä.
-
-Minä kysyin: "Eikö minulla ole mitään pelastumisen mahdollisuutta?"
-Vanhus vastasi: "On yksi ainoa keino, mutta se on erittäin vaikea.
-Minä ilmoitan sen teille, mutta sitä ennen teidän tulee kuulla tarina
-eräästä persialaistytöstä, joka aikoinansa eli tuossa nautinnon
-kartanossa. Eriskummaisempaa ja sydäntäsärkevämpää murhenäytelmää ei
-ole tämän maan päällä milloinkaan nähty." --
-
-Samassa kantajat ilmoittivat junan saapuvan. Niin pian? Me kokosimme
-kiireesti tavaramme junan tullessa asemalle. Eräs englantilainen
-herrasmies, joka nähtävästi oli vast'ikään herännyt unestansa, katseli
-ensimmäisen luokan vaunun ikkunasta yrittäen saada selkoa aseman
-nimestä. Matkakumppanimme havaittuansa hän huudahti: "Hei!" ja kutsui
-hänet omaan osastoonsa. Me, joka matkustimme toisessa luokassa, emme
-saaneet tilaisuutta ottaa selkoa siitä, kuka mies oli, enempää kuin
-siitäkään, miten hänen tarinansa päättyi.
-
-Minä sanoin: "Mies nähtävästi piti meitä houkkioina ja petteli meitä
-piloillaan. Tarina on pelkkää keksintöä alusta loppuun asti." Seuraava
-kiista johti elinkautiseen välienrikkoutumiseen minun ja teosofisen
-sukulaiseni kesken.
-
-
-
-
-VOITTO
-
-
-Hän oli prinsessa Adzhita. Ja kuningas Narajanin hovirunoilija ei ollut
-milloinkaan häntä nähnyt. Lausuessaan kuninkaalle uutta runoelmaansa
-hän aina koroitti ääntänsä senverran, että se kuului salia kiertävillä
-peitetyillä parvekkeilla olevien näkymättömien kuulijoiden korvaan. Hän
-lähetti laulunsa kohti sitä saavuttamattomissa olevaa tähtien maailmaa,
-missä se kiertotähti, joka vallitsi hänen kohtaloitansa, loisti
-tuntemattomana ja katsetta piillen.
-
-Jokin varjo saattoi häämöttää hänen silmiinsä verhon takaa. Hänen
-korviinsa saattoi kantautua kaukaa jokin hiljainen helinä, joka sai
-hänet uneksimaan nilkoista ja niiden joka askelella laulavista pienistä
-kultaisista kellosista. Ah, ne sirot rusojalat koskettelivat maan
-tomua niinkuin Jumalan armo langennutta! Runoilija oli ne nostanut
-alttarille, sydämeensä, missä hänen syntyvä laulunsa noudatteli noiden
-kultaisten tiukujen säveliä. Hän tiesi aina varsin varmasti, kenen
-varjo verhon takaa häämötti ja kenen nilkkatiukujen helinä sekaantui
-hänen sydämensä tykytykseen.
-
-Mandzhari, prinsessan kamarineito, kulki virralle mennessään runoilijan
-asunnon ohi ja muisti joka päivä salavihkaa vaihtaa muutamia
-sanoja hänen kanssaan. Havaitessaan tien autioksi ja maan hämäriin
-verhoutuneeksi hän astui rohkeasti runoilijan huoneeseen ja istui hänen
-mattonsa kulmalla. Harson väri ja hiuksiin pistetty kukka osoittivat
-hänen pukeutuneen hieman tavallista huolellisemmin.
-
-Ihmiset hymyilivät ja kuiskailivat, ja heitä ei sopinutkaan siitä
-moittia. Runoilija Shekhar näet ei milloinkaan huolinut salata sitä
-tosiasiaa, että nämä kohtaukset olivat hänelle ilmeiseksi iloksi.
-
-Tytön nimi merkitsi _kukkaskiehkuraa_. Tavalliselle kuolevaiselle
-se epäilemättä oli riittävän suloinen. Mutta Shekhar lisäsi nimeä
-omalla tavallansa: hän nimitti neitoa Kevätkukkasten kiehkuraksi. Ja
-tavalliset kuolevaiset ne pudistelivat päätänsä ja sanoivat: Jopa nyt
-jotakin!
-
-Runoilijan laulamissa kevätlauluissa kevätkukkasten kiehkuraa
-lakkaamatta ylistettiin. Kuningas vilkutti ja hymyili sen kuullessaan,
-ja runoilija hymyili puolestaan hänkin.
-
-Kuningas saattoi häneltä tiedustella: "Onko mehiläisen tehtävänä
-ainoastaan kevään kartanolla hyriseminen?"
-
-Runoilija vastasi: "Ei, sen pitää lisäksi imeä hunajaa kevätkukkasten
-kiehkurasta."
-
-Silloin kaikui nauru kuninkaan salissa. Ja kerrottiinpa, että prinsessa
-Adzhitakin nauroi nähdessään neitonsa omaksuvan runoilijan hänelle
-antaman nimen, ja Mandzhari oli sydämestään iloinen.
-
-Niin tosi ja väärä maailmassa toisiinsa sekaantuvat -- ja siihen, mitä
-Jumala luo, ihminen lisää omat koristeensa.
-
-Vain se oli puhdasta totta, mitä runoilija lauloi. Aiheena oli Krishna,
-rakastava jumala, ja Radha, rakastettu, Ikuinen Mies ja Ikuinen Nainen,
-suru, joka juontuu aikojen alusta, ja ilo, jolla ei ole loppua.
-Näiden laulujen totuuden todisti sisimmässä sydämessään jokainen,
-kerjäläisestä kuninkaaseen asti. Runoilijan laulut elivät kaikkien
-huulilla. Kuun vähänkin kimmeltäessä ja suvituulen vienoimminkin
-hengittäessä hänen laulunsa helkkyivät ilmoille ikkunoista ja
-pihamailta, purjevenheistä ja maantien puitten varjosta, lukemattomien
-äänien kantamina.
-
-Niin päivät kuluivat onnellisesti. Runoilija lausuili, kuningas
-kuunteli, muut kuulijat osoittivat suosiotansa, Mandzhari kulki yhä
-edelleenkin runoilijan asunnon ohi virralle mennessään -- parvekkeen
-verhon takaa väikkyi näkyviin varjo, ja kaukaa kuului pienten
-kultaisten kellosten helinä.
-
-Juuri niihin aikoihin lähti kotoansa etelästä valloitusretkellensä
-eräs runoilija. Hän saapui kuningas Narajanin luo Amarapurin
-kuningaskuntaan. Hän seisoi valtaistuimen edessä ja lausui säkeitä
-kuninkaan ylistykseksi. Hän oli matkallansa haastanut kilpasille kaikki
-hovirunoilijat, ja hänen voittokulkunsa oli ollut keskeytymätön.
-
-Kuningas otti hänet vastaan kunnioittavasti ja virkkoi: "Runoilija,
-minä lausun sinut tervetulleeksi."
-
-Pundarik, runoilija, vastasi ylpeästi: "Valtias, minä vaadin sotaa."
-
-Shekhar, kuninkaan hovirunoilija, ei tietänyt, kuinka uskaltaisi käydä
-runolliseen taisteluun. Yöllä hän ei päässyt uneen. Pimeässä ahdisteli
-hänen mielikuvitustansa kuuluisan Pundarikin valtava hahmo, hänen
-käyrämiekkaa muistuttava nenänsä ja korskasti kallistettu päänsä.
-
-Shekhar astui seuraavana aamuna areenalle vapisevin sydämin.
-Istuinpaikat olivat yltympäri täynnä kuulijoita ja katselijoita.
-
-Runoilija tervehti kilpakumppaniansa hymyillen ja kumartaen. Pundarik
-vastasi tervehdykseen hieman päätänsä nyökäyttämällä ja kääntyi
-merkitsevästi hymyillen silmäilemään ihastelevien seuralaistensa
-joukkoa.
-
-Shekhar loi silmäyksen kohti korkeata peitettyä parveketta ja tervehti
-mielessään sydämensä valtiatarta lausuen itsekseen: "Jos minä suoriudun
-voittajana tämän päivän taistelusta, niin sinun voitollinen nimesi on
-tuleva koroitetuksi kunniaan ja kirkkauteen."
-
-Torvi soi. Väkijoukko nousi seisaalleen ja huusi voittoa kuninkaalle.
-Avaraan valkoiseen viittaan puettu kuningas saapui saliin hitain
-askelin, kuin syksyn vyöryvä pilvi, ja istuutui valtaistuimellensa.
-
-Pundarik nousi, ja laaja sali hiljeni. Pää kohotettuna ja rinta
-korkeana hän alkoi ukkosäänin lausua kuningas Narajanin ylistystä.
-Hänen sanansa murtuivat salin seiniin kuin meren valtavat mainingit
-ja tuntuivat tärisyttävän kuuntelevien kylkiluita. Kun hän siinä
-taidokkaasti luetteli Narajanin nimen eri merkityksiä ja kutoi jokaisen
-nimeen kuuluvan kirjaimen säkeittensä verkkoon kaikenlaisia yhdistelmiä
-käytellen, niin hänen hämmästyneet kuulijansa tuskin kykenivät
-hengittelemään.
-
-Vielä muutamia minuutteja senjälkeen, kun hän jo oli istuutunut, hänen
-äänensä kaiku värisi kuninkaan linnan lukemattomissa pylväissä ja
-tuhansissa sanattomissa sydämissä. Oppineet professorit, joita oli
-saapunut kaukaisista maista, kohottivat oikeata kättänsä ja huusivat:
-Hyvä!
-
-Kuningas loi silmäyksen Shekharin kasvoihin, ja Shekhar puolestaan
-kohotti hetkiseksi kärsivän katseensa valtiaaseensa ja nousi sitten
-niinkuin haavoittunut hirvi ajajien lähetessä. Hänen kasvonsa olivat
-kalpeat, hänen ujoutensa melkein naisellinen; hänen hento, nuorekas
-vartalonsa näytti olevan valmis helisemään soittimena vähimmästäkin
-kosketuksesta, niinkuin kiinteästi viritetty vina.
-
-Hänen päänsä oli painuksissa, hänen äänensä kaikui heikkona, kun hän
-aloitti. Muutamat ensimmäiset säkeet olivat tuskin kuuluvat. Sitten hän
-hitaasti kohotti päätänsä, ja hänen kirkas, pehmeä äänensä nousi kohti
-taivasta niinkuin värähtelevä tulenliekki. Hän aloitti esittämällä
-muinaisten aikojen hämäriin häipyvää kuninkaallisen suvun historiaa ja
-kuvaili sitä aina nykyisiin aikoihin asti kertoen sen lakkaamattomasta
-urhoollisuudesta ja verrattomasta ylevämielisyydestä. Hän kiinnitti
-katseensa kuninkaan kasvoihin, ja kuningassukuun kohdistuva kansan syvä
-ja ilmilausumaton rakkaus kohosi kuin suitsutuksena hänen laulussaan
-kietoen valtaistuinta joka puolelta. Ennen istuutumistansa hän lausui
-viimeisiksi sanoikseen: "Valtiaani, toiset voinevat leikkiä paremmin
-sanoilla, mutta kukaan ei rakasta sinua hartaammin kuin minä."
-
-Kuulijoiden silmät olivat kyynelten vallassa, ja kiviseinissä kaikuivat
-voitonhuudot.
-
-Tuota kansanomaista tunteenpurkausta pilkaten, ylväästi päätänsä
-pudistaen ja ivallisesti hymyillen Pundarik nousi ja sinkosi
-kuuntelijoille kysymyksen: "Onko olemassa mitään sanoja korkeampaa?"
-Samassa sali jo jälleen hiljeni.
-
-Sitten hän ihmeteltävää oppineisuutta osoittaen todisti, että alussa
-oli Sana ja että Sana oli Jumala. Hän keräsi valtavan määrän pyhien
-kirjojen lausumia ja rakensi Sanalle alttarin, jonka varassa se kohosi
-kaikkea muuta taivaassa ja maan päällä olevaa korkeammalle. Hän toisti
-kysymyksensä valtavin äänin: "Onko olemassa mitään sanoja korkeampaa?"
-
-Hän silmäili ylpeästi ympärillensä. Kukaan ei uskaltanut ottaa vastaan
-hänen haastettansa, ja hän istuutui verkalleen, niinkuin jalopeura,
-joka on vast'ikään saanut uhristansa täyden aterian. Oppineet huusivat:
-Hyvä! Kuningas vaikeni ihmetellen, ja runoilija Shekhar tunsi itsensä
-ihan mitättömäksi tuon hämmästyttävän oppineisuuden rinnalla.
-Laulukilpailu oli siltä päivältä lopussa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Seuraavana päivänä Shekhar aloitti laulunsa. Se oli niiltä ajoilta,
-jolloin lemmenhuilun sävelet ensimmäisen kerran saivat väräjöimään
-Vrindan metsän liikkumatonta ilmaa. Paimennaiset eivät tietäneet,
-kuka oli soittelija ja mistä soitanto kuului. Toisinaan se näytti
-tulevan suvituulen sydämestä ja toisinaan pilvenhaituvista, jotka
-väikkyivät kukkulan laella. Se toi kutsuvia viestejä auringonnousun
-maasta, ja sen huokauksessa asui päivänlaskun viimeinen haikeus. Tähdet
-tuntuivat olevan sävelaukkoina soittimessa, joka upotti sointuihinsa
-yön unelmat. Sävelet tuntuivat purkautuvan yht'äkkiä esiin kaikilta
-tahoilta, vainioilta ja lehdoista, varjoisilta kujilta ja yksinäisiltä
-poluilta, taivaan heleästä sinestä ja nurmen nuoresta vihreydestä. He
-eivät tietäneet sen tarkoitusta eivätkä löytäneet sanoja ilmaistakseen
-sydämensä kaipausta. Kyynelet täyttivät heidän silmänsä, ja heidän
-elämänsä näytti ikävöivän kuolemaa tuhoojaksensa.
-
-Shekhar unohti kuulijansa, unohti voimain mittelyn vastustajansa
-kanssa. Hän seisoi siinä yksinään ajatustensa keskellä, jotka humisivat
-ja värisivät hänen ympärillänsä niinkuin lehdet suvituulessa, ja lauloi
-Huilulauluansa. Hänen mielessään oli näkynä kuva, joka oli saanut
-hahmonsa varjoleikistä, ja etäisten askeleiden aiheuttama hiljainen
-helinä.
-
-Hän istuutui. Kuulijoita värisytti sanomattoman ilon alakuloinen
-tunto, rajaton ja epämääräinen, ja he unhottivat osoittaa hänelle
-suosiotansa. Tuon tunnon häivyttyä Pundarik astui valtaistuimen eteen
-ja haastoi kilpakumppaninsa määrittelemään, kuka tuo Rakastaja oli ja
-kuka oli Rakastettu. Hän silmäili pöyhkeästi ympärillensä, hymyili
-seuralaisilleen ja kysyi sitten uudelleen: "Kuka on Krishna, rakastaja,
-ja kuka on Radha, rakastettu?"
-
-Sitten hän alkoi eritellä noiden nimien juuria -- ja niiden merkitysten
-erilaisia selityksiä. Hän esitti erinomaisen taitavasti hämmästyneelle
-kuulijakunnalle kaikkien metafyysillisten koulukuntien teorioihin
-sisältyvät vaikeudet. Hän erotti jokaisen noihin nimiin sisältyvän
-kirjaimen naapureistansa ja ahdisti niitä sitten vääjäämättömällä
-logiikallansa, kunnes ne merkityksettöminä putosivat maan tomuun.
-Sitten hän ne jälleen nosti ja sommitteli niistä uuden merkityksen,
-jota ovelinkaan sanansaivartelija ei ollut milloinkaan ennen keksinyt.
-
-Oppineet olivat haltioissaan. He osoittivat äänekkäästi suosiotansa,
-ja yleisö noudatti heidän esimerkkiänsä erehtyen uskomaan, että olivat
-sinä päivänä nähneet ihmeellisen älyn repivän hajalle viimeisenkin
-totuutta salaavan verhon kappaleen. Hänen suunnattoman taidonnäytteensä
-suoritus hurmasi heidät siinä määrin, että he unohtivat itseltänsä
-kysyä, oliko sen takana mitään totuutta.
-
-Kuninkaan mieli oli täynnä ihmettelyä. Koko ilmakehä oli nyt puhdas
-musiikin haaveista, ja ympäröivä maailma näytti ihan toisenlaiselta
-kuin ennen: nuoren raikkaan nurmen sijalla oli vankka valtatie,
-murskatulla kivellä tasoitettu ja lujitettu.
-
-Yleisön mielestä heidän oma runoilijansa näytti pelkältä poikaselta
-verrattuna tähän jättiläiseen, joka asteli aivan vaivattomasti raivaten
-joka askelella tieltänsä vaikeuksia sanojen ja ajatusten maailmassa. He
-tajusivat ensi kerran selvästi, että heidän Shekharinsa kirjoittamat
-runoelmat olivat typerän yksinkertaisia ja että oikeastaan oli pelkkä
-sattuma, etteivät he itse olleet niitä sepittäneet. Ne eivät olleet
-uusia, vaikeita, opettavia eivätkä tarpeellisiakaan.
-
-Kuningas yritti yllyttää runoilijaansa terävillä katseillaan, yritti
-vaieten yllyttää häntä viimeiseen ponnistukseen. Mutta Shekhar ei ollut
-tietävinään, istuihan vain paikallaan.
-
-Kuningas vihastui ja astui valtaistuimeltansa -- riisui helmikäätynsä
-ja laski sen Pundarikin päähän. Kaikki salissa-olijat osoittivat
-äänekkäästi suosiotansa. Parvekkeelta kuului hiljaista hameiden kahinaa
-ja kultaisten vyötiukujen helinää. Shekhar nousi paikaltansa ja lähti
-salista.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kuun kavennut sirppi tuskin ollenkaan valaisi tummaa yötä. Shekhar,
-runoilija, otti käsikirjoituksensa hyllyistänsä ja keräsi ne lattialle.
-Eräät niistä sisälsivät hänen varhaisimpia teoksiansa, jotka hän oli
-melkein unohtanut. Hän käänteli sivuja lukien kohdan sieltä, toisen
-täältä. Ne näyttivät kaikki hänestä vaivaisilta ja jokapäiväisiltä --
-pelkkiä sanoja ja lapsellisia soinnutteluja!
-
-Hän repi kappaleiksi kirjan toisensa jälkeen, heitti ne tulikattilaan
-ja virkkoi: "Sinulle, sinulle, minun ihanaiseni, minun tuleni! Sinä
-olet palanut minun sydämessäni kaikkina näinä turhina vuosina. Jos
-elämäni olisi kultakappale, niin se kestäisi koettelemuksensa siitä
-kirkastuen, mutta se onkin vain tallattua nurmea, ruohoa, josta ei jää
-jäljelle muuta kuin tämä kourallinen tuhkaa."
-
-Yön hetket kuluivat. Shekhar avasi huoneensa ikkunat. Hän levitti
-vuoteellensa valkoisia lempikukkiansa, jasmiineja, tuberosia ja
-päivänkukkia, toi makuuhuoneeseensa kaikki asunnostaan löytämänsä
-lamput ja sytytti ne. Sitten hän sekoitti hunajaan jonkin myrkyllisen
-juuren ydinmehua, joi sen ja painautui vuoteeseensa.
-
-Käytävästä oven ulkopuolelta kuului kultaisten nilkkatiukujen helinä,
-ja ilmanhenki toi huoneeseen vienon tuoksun.
-
-Runoilija lepäsi vuoteessaan silmiänsä avaamatta ja lausui:
-"Valtiattareni, oletteko vihdoin palvelijaanne armahtanut ja tullut
-hänen luoksensa?"
-
-Lempeä ääni kuului vastaavan: "Runoilijani, minä olen tullut."
-
-Shekhar avasi silmänsä -- ja näki vuoteensa vieressä naishahmon.
-
-Hänen näkönsä oli käynyt himmeäksi. Ja hänestä tuntui siltä, kuin se
-varjon väikkeestä luotu kuva, jota hän oli aina säilyttänyt alttarilla
-sydämensä syvimmässä, olisi hänen viimeisenä hetkenänsä astunut
-ulkoiseen maailmaan näkemään hänen kasvojansa.
-
-Nainen lausui: "Minä olen prinsessa Adzhita."
-
-Runoilija nousi ankarin ponnistuksin istualleen.
-
-Prinsessa kuiskasi hänen korvaansa: "Kuningas ei ole kohdellut teitä
-oikeudenmukaisesti. Kilpataiston voittaja olette te, minun runoilijani,
-ja minä olen tullut kruunaamaan teitä voiton kruunulla."
-
-Hän otti kaulaltansa kukkaseppelen ja laski sen hänen hiuksillensa, ja
-runoilija vaipui vuoteeseensa kuoleman koskettamana.
-
-
-
-
-OLIPA KERRAN KUNINGAS
-
-
-"Olipa kerran kuningas."
-
-Kun olimme lapsia, emme ollenkaan halunneet tietää, kuka sadun kuningas
-oli. Samantekevää, oliko hänen nimensä Shiladitja vai Shaliban, asuiko
-hän Kashissa vai Kanaudzhissa. Seitsenvuotiaan poikasen sydämen sai
-sykähtelemään, ilosta sykähtelemään tämä totuuksista korkein, tämä
-kaikkien todellisuuksien todellisuus: "Olipa kerran kuningas."
-
-Nykyisen ajan lukijat ovat paljoa tarkempia ja vaateliaampia.
-Kuullessaan tarinan alkavan siten he kohta paneutuvat kriitillisiksi
-ja epäluuloisiksi. He suuntaavat tieteen valonheittäjän tarumaiseen
-hämäryyteen ja tiedustelevat: "Mikä kuningas?"
-
-Tarinain-kertojat ovat hekin muuttuneet paljoa täsmällisemmiksi.
-He eivät enää tyydy vanhaan epämääräiseen "Olipa kerran kuningas",
-vaan omaksuvat syvästi oppineen ilmeen ja aloittavat: "Olipa kerran
-kuningas, jonka nimi oli Adzhatasatru."
-
-Nykyaikaisen lukijan uteliaisuus ei kumminkaan ole niin helposti
-tyydytetty. Hän silmäilee tarinankertojaa tieteellisten silmälasiensa
-läpi ja kysyy jälleen: "Mikä Adzhatasatru?"
-
-"Jokainen koulupoika tietää", jatkaa silloin tarinoitsija,
-"että Adzhatasatruja on ollut kolme. Ensimmäinen heistä syntyi
-kahdennellakymmenennellä vuosisadalla ennen Kristusta ja kuoli aivan
-pienenä, kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäisenä. Valitan kovin,
-että on mahdotonta löytää mistään luotettavasta lähdekirjasta hänen
-hallitustansa koskevia tietoja. Toisen Adzhatasatrun historioitsijat
-tuntevat paremmin. Jos katsotte Historiallisesta tietosanakirjasta..."
-
-Näin pitkälle ehdittyä nykyaikaisen lukijan epäilykset ovat haihtuneet.
-Hän tuntee voivansa varmasti luottaa tarinoitsijaansa. Hän ajattelee:
-"Nytpä saamme tutustua tarinaan, joka on sekä opettava että hyödyttävä."
-
-Kuinka mielellämme me pettelemmekään itseämme! Meissä on kaikissa
-salainen pelko, että meitä voidaan pitää tietämättöminä. Ja loppujen
-lopuksi me sittenkin päädymme tietämättömyyteen, joskin pitkiä
-kiertoteitä kulkien.
-
-Englantilainen sananlasku sanoo: "Jos et minulta kysy, niin minä en
-sinulle valehtele." Seitsenvuotias satua kuunteleva poika ymmärtää tuon
-täydellisesti: hän pidättyy kysymästä satua kerrottaessa. Niin ollen
-sen puhdas ja kaunis epätodellisuus pysyy paljaana ja viattomana kuin
-vastasyntynyt lapsonen, läpikuultoisena kuin itse totuus, kirkkaana
-kuin raikas lähteensilmä. Meidän nykyaikaisten esittämän mahtipontisen
-ja oppineen valheen sitävastoin täytyy varjella todellinen olemuksensa
-koristeltuna ja peitettynä. Ja jos missään kohdassa ilmenee
-vähäisinkään petoksen tirkistysreikä, niin lukija kääntyy pois
-vastenmielisyyttä teeskennellen, ja tekijä menettää maineensa.
-
-Nuoruudessamme me tajusimme kaikki kauniit asiat ja keksimme sadun
-kauneudet oman pettämättömän tietomme nojalla. Me emme milloinkaan
-välittäneet niin hyödyttömästä asiasta kuin tiede. Me välitimme vain
-totuudesta. Ja meidän turmeltumattomat pienet sydämemme tiesivät hyvin,
-missä Totuuden kristallipalatsi sijaitsi ja miten sinne päästiin.
-Nykyjään edellytetään, että kirjoitamme kokonaisia sivuja tosiasioita,
-vaikka totuus onkin vain tämä:
-
-"Olipa kerran kuningas."
-
-Minä muistan varsin hyvin sen illan Kalkuttassa, jolloin satu sai
-alkunsa. Oli satanut ja myrskynnyt lakkaamatta. Koko kaupunki oli
-tulvan vallassa. Meidänkin kadulla oli vettä polveen saakka. Minä
-toivoin hartaasti, olinpa melkein vakuutettukin, ettei opettajani
-pääsisi sinä iltana tulemaan. Minä istuin jakkaralla kuistikon
-etäisessä kulmassa ja katselin kadulle. Sydämeni tykytti yhä
-kiivaammin. Minä kiinnitin katseeni alinomaa sateeseen, ja kun se
-alkoi laantua, minä rukoilin niin hartaasti kuin osasin: "Hyvä Jumala,
-anna sataa rankemmin puoli kahdeksaan asti". Minä näet uskoin,
-ettei sateella ollut mitään muuta tehtävää kuin suojella eräänä
-iltana jossakin Kalkuttan sokkelossa istuvaa poikasta opettajan
-kauhistuttavista kynsistä.
-
-Ellei rukoukseni liene ollut syynä, esti joka tapauksessa karkeampi
-luonnonlaki sadetta taukoamasta.
-
-Mutta opettajaani se valitettavasti ei estänyt tulemasta.
-
-Määrättynä hetkenä minä näin hänen sateenvarjonsa sukeltavan esiin
-kadun käänteestä. Toivon suuri saippuakupla särkyi, ja sydämeni tuntui
-pakahtuvan. Jos kuoleman jälkeen tulee vastaava rangaistus rikokselle,
-niin varmaa on, että opettajani syntyy minuna ja minä synnyn
-opettajanani.
-
-Kohta hänen sateenvarjonsa nähtyäni minä juoksin äitini huoneeseen.
-Äitini ja isoäitini istuivat toisiansa vastapäätä pelaten korttia
-lampun valossa. Minä syöksyin huoneeseen, heittäydyin vuoteeseen äitini
-luo ja sanoin:
-
-"Äiti rakas, opettaja on tullut, ja minun päätäni särkee kovin; enkö
-pääse tänään vapaaksi?"
-
-Minä toivon, ettei yhdenkään lapsosen sallita lukea tätä tarinaa,
-ja luotan ehdottomasti siihen, ettei sitä sijoiteta koulujen oppi-
-tai lukukirjoihin. Minä näet menettelin kovin huonosti enkä saanut
-minkäänlaista rangaistusta. Päinvastoin: jumalattomuuteni menestyi
-erinomaisesti.
-
-Äitini sanoi minulle: "Olkoon menneeksi" ja lisäsi, palvelijattaren
-puoleen kääntyen: "Sano opettajalle, että hän saa lähteä takaisin."
-
-Oli aivan selvää, ettei äiti pitänyt sairauttani kovin vakavana, koska
-hän jatkoi peliänsä sen enempää asiasta välittämättä. Minä puolestani
-puskin pääni pielukseen ja nauroin mieleni hyväksi. Me ymmärsimme
-toisemme täydellisesti, äitini ja minä.
-
-Mutta jokainen varmaan tietää, kuinka vaikeata on seitsenvuotiaan
-poikasen kauan teeskennellä sairautta. Suunnilleen minuutin kuluttua
-minä kävin ahdistamaan isoäitiäni: "Mummo, kerrohan minulle satu."
-
-Minun täytyi pyytää moneen kertaan. Mummo ja äiti jatkoivat peliänsä
-minusta ollenkaan huolimatta. Vihdoin sanoi äiti: "Olehan hiljaa,
-lapsi. Odota kunnes olemme päättäneet pelimme." Mutta minä pyysin
-pyytämistäni: "Mummo, kerro minulle satu." Äidille minä annoin
-sen neuvon, että hän voi päättää pelin huomenna -- nyt hänen piti
-välttämättä sallia isoäidin kertoa minulle satu.
-
-Vihdoin äiti heitti kortit käsistään ja virkkoi: "On parasta, että
-teet mitä hän pyytää. Minä en hänestä selviydy." Hän kenties johtui
-ajattelemaan, ettei hänellä itsellänsä olisi huomenna ikävystyttävää
-opettajaa, kun minun sitävastoin oli jälleen siedettävä tuhmia
-oppituntejani.
-
-Äidin myönnyttyä minä syöksyin mummon luo, tartuin hänen käteensä
-ja ihastuneena hypähdellen vedin hänet moskiittiverkkoni suojaan
-vuoteelle. Minä syleilin innoissani pielusta, hyppelin edestakaisin ja
-hieman tyynnyttyäni sanoin: "No, mummo, annahan kuulua!"
-
-Mummo jatkoi: "Ja kuninkaalla oli kuningatar." Alku oli hyvä. Hänellä
-oli vain yksi.
-
-Satujen kuninkailla on yleensä kuningattaria runsaat määrät. Ja kohta,
-kun kuulemme, että kuningattaria on kaksi, sydämemme alkaa masentua.
-Toinen niistä on varmaan onneton. Mutta mummon sadussa tuo vaara oli
-vältetty. Kuninkaalla oli yksi ainoa kuningatar.
-
-Sitten saamme kuulla, ettei kuninkaalla ollut poikaa. Seitsenvuotiaana
-minä en ymmärtänyt, miksi tuosta huolisi, vaikka ei poikaa ollutkaan.
-Saattoihan hän olla pelkäksi vastukseksi.
-
-Ei hämmästytä meitä kovin sekään, kun kuulemme kuninkaan lähteneen
-metsän yksinäisyyteen harjoittamaan lihankidutusta saadakseen pojan.
-Yksi ainoa asia olisi voinut saada minut pakenemaan metsään: halu
-vapautua opettajastani!
-
-Niin kuningas jätti kotiin kuningattaren ja pienen tyttärensä, joka
-kasvoi kauniiksi prinsessaksi.
-
-Kuluu kaksitoista vuotta, ja kuningas jatkaa ankaroita harjoituksiansa
-koko tuona aikana milloinkaan ajattelematta kaunista tytärtänsä.
-Prinsessa on ehtinyt nuoruutensa täyteen kukoistukseen. Naimaikä
-on jo ohi, mutta kuningasta ei kuulu palaavaksi. Ja kuningatar on
-suruun menehtyä ja huutaa: "Pitääkö minun rakkaan tyttäreni kuolla
-naimattomana? Voi minua! Kuinka kova onkaan kohtaloni."
-
-Sitten kuningatar lähetti miehiä kuninkaan luo vakavasti kehoittamaan
-häntä palaamaan yhdeksi ainoaksi yöksi ja nauttimaan yhden ainoan
-aterian palatsissaan. Ja kuningas suostui.
-
-Kuningatar keitti omin käsin ja mitä huolellisimmin kuusikymmentäneljä
-eri ruokalajia, valmisti odotetulle santelipuisen istuimen ja järjesti
-ruoan kultaisiin kulhoihin ja hopeisiin maljoihin. Prinsessan oli
-määrä seisoa istuimen takana, kädessään viuhka, riikinkukonsulista
-valmistettu. Kaksitoistavuotisen poissaolonsa jälkeen kuningas palasi
-taloonsa, ja prinsessa häilytti viuhkaa kirkastaen koko huoneen
-kauneudellansa. Kuningas silmäili tyttärensä kasvoja ja unohti nauttia
-ruokia.
-
-Vihdoin hän kysyi kuningattareltansa: "Kuulehan, kuka on tuo tyttö,
-jonka kauneus loistaa kuin jumalattaren kultainen kuva? Kenen tytär hän
-on?"
-
-Kuningatar löi otsaansa ja huudahti: "Voi, kuinka onneton on kohtaloni!
-Etkö tunne omaa tytärtäsi?"
-
-Kuningas hämmästyi kovin. Vihdoin hän sanoi: "Pieni tyttäreni on
-kasvanut naiseksi."
-
-"Kuinkapa muuten?" virkkoi kuningatar huoaten. "Etkö tiedä, että on
-kulunut kaksitoista vuotta?"
-
-"Miksi et ole häntä naittanut?" kysyi kuningas.
-
-"Sinä olit poissa", vastasi kuningatar, "ja kuinka olisinkaan löytänyt
-hänelle sopivan puolison?"
-
-Kuningas kovin kiihtyi. "Ensimmäisen miehen, jonka näen huomenna
-palatsista lähtiessäni, tulee hänet naida."
-
-Prinsessa häilytteli yhä sulkaviuhkaansa, ja kuningas päätti ateriansa.
-
-Seuraavana aamuna palatsista lähtiessään kuningas näki erään bramaanin
-pojan keräämässä risuja metsästä palatsin porttien ulkopuolelta. Poika
-oli suunnilleen seitsemän tai kahdeksan vuoden ikäinen.
-
-Kuningas lausui: "Minä naitan hänelle tyttäreni."
-
-Kukapa voi vastustaa kuninkaan käskyä. Poika kutsuttiin heti, ja hän ja
-prinsessa vaihtoivat hääseppeleitä.
-
-Siihen asti ehdittyä minä painauduin viisaan mummoni kupeeseen ja
-tiedustelin häneltä innokkaasti: "Entä sitten?"
-
-Sydämeni syvyydessä oli harras halu päästä itse tuon onnellisen
-seitsenvuotiaan risujenkerääjän sijaan. Sade humisi illan
-hiljaisuudessa. Vuoteeni vieressä oleva savilamppu tuskin paloi. Mummon
-ääni hyrisi hänen siinä satua kertoessaan. Ja kaikki nämä seikat saivat
-herkästi uskovassa sydämessäni syntymään sen ajatuksen, että minä olin
-joskus aamun hämärissä keräillyt risuja jonkun tuntemattoman kuninkaan
-valtakunnassa, ja kohtapa olimme vaihtaneet seppeleitäkin, minä ja
-prinsessa, suloinen kuin Kauneuden jumalatar. Hänellä oli hiuksissaan
-kultainen side ja kultaiset renkaat korvissaan. Hänen kaulakäätynsä
-ja rannerenkaansa olivat kultaiset, kultaiset vitjat kiersivät hänen
-vyötäisiänsä, ja hänen nilkoissaan helisivät kultaiset tiukurenkaat.
-
-Jos isoäitini olisi ollut kirjailija, kuinka paljon selityksiä
-hänen olisikaan pitänyt antaa tämän pienen tarinan johdosta!
-Ensinnäkin kysyisi jokainen, miksi kuningas jäi metsän yksinäisyyteen
-kahdeksitoista vuodeksi. Toiseksi: minkätähden kuninkaantytär ei
-joutunut sinä aikana naimisiin? Asiaa pidettäisiin mielettömänä.
-
-Ja jos olisikin päästy niin pitkälle ilman riitaa, niin naimisiinmenon
-johdosta joka tapauksessa syntyisi kova meteli. Ensinnäkään siitä ei
-tullut mitään. Toiseksi: kuinka voi tulla kysymykseenkään naimaliitto
-sotilaskastiin kuuluvan prinsessan ja papilliseen bramaanikastiin
-kuuluvan pojan kesken? Hänen lukijansa olisivat heti ajatelleet hänen
-salaa saarnaavan yhteiskunnallisia perintätapojamme vastaan ja olisivat
-kirjoittaneet kirjeitä sanomalehtiin.
-
-Niinpä rukoilenkin, että isoäitini syntyisi jälleen isoäidiksi ja ettei
-kohtalon kirous saisi häntä syntymään maailmaan onnesta osattomaksi
-jääneen tyttärenpoikansa hahmossa.
-
-Sydän iloa ja ihastusta sykähdellen minä senvuoksi kysyin mummolta:
-"Entä sitten?"
-
-Mummo jatkoi: Sitten prinsessa kovin murheellisena otti mukaansa
-pienen puolisonsa, rakennutti suuren palatsin, jossa oli seitsemän
-sivurakennusta, ja alkoi hellästi vaalia puolisoansa.
-
-Minä hypähtelin vuoteessani, tartuin vieläkin lujemmin pielukseen ja
-kysyin: "Entä sitten?"
-
-Mummo jatkoi: Pieni poika kävi koulua ja oppi opettajiltansa paljon
-asioita, ja kun hän kasvoi suuremmaksi, hänen toverinsa alkoivat
-häneltä tiedustella: "Kuka on se kaunis nainen, joka asuu kanssasi
-siinä palatsissa, jossa on seitsemän sivurakennusta?"
-
-Bramaaninpoika oli halukas tietämään, kuka hän oli. Hän muisti vain
-eräänä päivänä olleensa risuja keräämässä ja joutuneensa kokemaan
-ankaraa hämminkiä. Mutta kaikki tuo oli tapahtunut niin kauan sitten,
-ettei hän voinut mitään selvästi muistaa.
-
-Niin kului neljä tai viisi vuotta. Hänen kumppaninsa kyselivät häneltä
-alinomaa: "Kuka on se kaunis nainen, joka asuu seitsensiipisessä
-palatsissa?" Ja bramaaninpoika koulusta palatessaan virkkoi
-murheellisena prinsessalle: "Minun toverini kyselevät aina, kuka on se
-nainen, joka asuu seitsensiipisessä palatsissa, ja minä en tiedä heille
-mitään vastata. Sanohan, sano minulle kuka olet!"
-
-Prinsessa vastasi: "Jääköön toistaiseksi. Minä sanon sen sinulle
-tuonnempana." Ja bramaaninpoika kysyi joka päivä uudelleen: "Kuka sinä
-olet?" Ja prinsessa vastasi yhä: "Jääköön toistaiseksi. Minä sanon sen
-sinulle tuonnempana." Niin kului jälleen neljä tai viisi vuotta.
-
-Vihdoin bramaaninpoika kävi kovin kärsimättömäksi ja sanoi: "Kaunis
-nainen, ellet tänään minulle sano, kuka olet, niin minä lähden pois
-tästä seitsensiipisestä palatsista." Prinsessa vastasi: "Minä sanon sen
-sinulle varmaan huomenna."
-
-Seuraavana päivänä, koulusta palattuansa, bramaaninpoika pyysi:
-"Sanohan minulle nyt kuka olet." Prinsessa vastasi: "Minä sanon sen
-sinulle illallisen jälkeen, kun olet vuoteessasi."
-
-Bramaaninpoika sanoi: "Hyvä on", ja alkoi laskea tunteja yötä
-odottaessaan. Ja prinsessa puolestaan sirotteli valkoisia kukkia
-kultaiselle vuoteelle, sytytti kultaisen lampun, jossa paloi tuoksuva
-öljy, pukeutui ihmeen kauniiseen siniseen pukuun ja alkoi laskea
-tunteja yötä odottaessaan.
-
-Päätettyään sinä iltana ateriansa, jota oli kiihtymyksensä vuoksi
-tuskin ollenkaan voinut nauttia, hänen puolisonsa, bramaaninpoika,
-astui makuukammioon kultaisen vuoteen luo, jolle oli kukkia siroteltu,
-ja virkkoi itsekseen: "Tänä yönä minä varmaankin saan tietää, kuka on
-se kaunis nainen, joka asuu seitsensiipisessä palatsissa."
-
-Prinsessa aterioi siitä, mitä hänen puolisonsa oli jättänyt, ja astui
-verkalleen makuukammioon. Hänen oli sinä yönä vastattava kysymykseen,
-kuka oli se kaunis nainen, joka asui seitsensiipisessä palatsissa. Ja
-kun hän asteli vuoteen luo sitä sanomaan, hän näki kukista madelleen
-esiin käärmeen, joka oli purrut bramaaninpoikaa. Hänen poika-puolisonsa
-lepäsi kukkavuoteessa kasvot kuoleman kalventamina.
-
-Sydämeni lakkasi äkkiä sykkimästä, ja minä kysyin tukahtunein äänin:
-"Entä sitten?"
-
-Mummo sanoi: "Sitten..."
-
-Mutta mitäpä hyödyttäisi enää tarinaa jatkaa? Se vain johtaisi meidät
-yhä mahdottomampiin asioihin. Seitsenvuotias poikanen ei tietänyt, että
-jos kuoleman jälkeen onkin jokin "Entä sitten?" kukaan isoäidin isoäiti
-ei kykene meille siitä mitään kertomaan.
-
-Lapsen usko ei kumminkaan tunnusta koskaan häviötänsä, se on valmis
-tarttumaan itsensä Tuonen viittaan saadakseen hänet kääntymään. Hänestä
-tuntuisi ylen vastenmieliseltä, että sellainen opettajattoman illan
-tarina voisi niin äkkiä loppua. Senvuoksi isoäidin oli noudettava
-tarinansa takaisin suuren Lopun ikuisesti suljetusta kammiosta. Hän
-tekee sen kuitenkin kovin yksinkertaisesti: antaa vain ruumiin solua
-banaaninvarren varassa virtaa alaspäin ja kutsuu jonkun noidan lukemaan
-lukujansa. Mutta tänä sateisena yönä ja lampun himmeässä loisteessa
-kuolema kadottaa poikasen mielessä kaiken kauhistavuutensa ja näyttää
-ainoastaan yhden yön sikeältä unelta. Kun tarina on lopussa, niin uni
-painaa umpeen väsyneet silmäluomet. Niin me lähetämme lapsen pienen
-ruumiin unen varassa solumaan yli ajan tyynten vesien ja aamusella me
-lausumme joitakin loitsuja tuodaksemme hänet takaisin elämän ja valon
-maailmaan.
-
-
-
-
-KOTIINTULO
-
-
-Phatik Tshakravorti oli kylän poikien johtaja kaikissa heidän
-salajuonissaan. Hänen mieleensä johtui uusi vallattomuus. Virran
-rantaliejussa lepäsi iso tukki odottaen mastopuuksi muovautumista. Hän
-päätti nyt, että heidän piti yhteisin voimin siirtää tukki paikoiltansa
-ja vierittää se pois. Tukin omistaja tulisi varmaan vihastumaan ja
-hämmästymään, ja heillä itsellään olisi siitä aimo huvi. Kaikki
-hyväksyivät ehdotuksen ja ryhtyivät yksimielisesti sitä toteuttamaan.
-
-Mutta juuri silloin, kun leikki oli alkamassa, ilmestyi näyttämölle
-Makhan, Phatikin nuorempi veli, ja istuutui sanaakaan sanomatta
-hirrelle heidän eteensä. Pojat seisoivat hetkisen ällistyneinä. Eräs
-joukosta tuuppasi häntä verraten hellävaroin ja kehoitti poistumaan
-paikaltansa, mutta hän jäi paikalleen kehoituksesta vähääkään
-välittämättä. Hän näytti nuorelta filosofilta, joka mietiskelee
-kaikkien leikkien turhuutta. Phatik oli kiukuissaan. "Kuulehan,
-Makhan", huudahti hän, "jos et lähde siitä ihan heti, niin minä sinut
-löylytän!"
-
-Makhan vain siirtyi mukavampaan asentoon.
-
-Jos Phatik nyt mieli säilyttää yleisön nähden kuninkaallisen
-arvovaltansa, niin selvää oli, että hänen piti toteuttaa uhkauksensa.
-Mutta ratkaisevana hetkenä hänen rohkeutensa petti. Hänen hedelmällinen
-henkensä keksi kuitenkin nopeasti uuden keinon, joka oli omansa
-saattamaan hänen veljensä häviöön ja lisäksi tuottamaan poikien
-parvelle lisää huvia. Hän käski vierittää tukin Makhanineen päivineen.
-Makhan kuuli käskyn ja piti kunnia-asianansa olla vääjäämättä. Mutta
-hän, samoinkuin muutkin maallisen kunnian tavoittelijat, unohti asiaan
-liittyvän vaaran.
-
-Pojat alkoivat kaikin voimin vierittää tukkia huutaen: "Yks, kaks,
-ko-olme!" Kolmeen asti ehdittyä tukki lähti, ja samassa oli menoteillä
-myöskin Makhanin filosofia, maine ja kaikki.
-
-Kaikki toiset pojat huusivat ihastuksissaan kurkkunsa käheiksi, mutta
-Phatik oli hieman pelästynyt. Hän tiesi, mitä nyt oli tuleva. Ja
-aivan oikein: Makhan nousi Maaemon povelta sokeana kuin kohtalo ja
-raivotarten tavoin huutaen. Hän hyökkäsi Phatikin kimppuun, kynsi hänen
-kasvojansa, löi ja potki häntä ja juoksi sitten ulvoen kotiin. Draaman
-ensimmäinen näytös oli suoritettu.
-
-Phatik pyyhki kasvonsa, istuutui rantaan uponneen venheen laidalle
-ja alkoi pureksia jotakin ruohonkortta. Laituriin saapui alus, ja
-siitä astui maihin keski-ikäinen, harmaahiuksinen ja tummaviiksinen
-mies. Hän näki pojan istuvan siinä joutilaana ja tiedusteli häneltä
-Tshakravortien asuntoa. Phatik pureksi yhä korttansa ja vastasi:
-"Tuolla", mutta oli kerrassaan mahdotonta sanoa, mihin suuntaan hän
-neuvoi. Vieras kysyi toistamiseen. Phatik heilutteli jalkojansa venheen
-laidalla ja virkkoi: "Lähtekää silmittelemään."
-
-Mutta sitten saapui kotoa palvelija, joka ilmoitti äidin haluavan saada
-puhutella Phatikia. Phatik kieltäytyi lähtemästä. Mutta palvelija
-vallitsi tilannetta, tempasi hänet syliinsä ja lähti kantamaan
-voimattoman raivon vallassa potkivaa ja tempovaa taakkaansa.
-
-Phatikin ehdittyä kotiin hänen äitinsä sai hänet näkyviinsä ja huusi
-kiukkuisesti: "Joko taas olet lyönyt Makhania?"
-
-Phatik vastasi ärtyneesti: "Enkä ole; kuka sinulle on sellaista
-uskotellut?"
-
-Hänen äitinsä huusi sitäkin äänekkäämmin: "Älä puhu perättömiä!
-Oletpahan."
-
-Phatik virkkoi kiukkuisesti: "Enkä ole, saat sen uskoa. Kysy
-Makhanilta!" Mutta Makhan piti parhaana pysyä aikaisemmassa
-väitteessänsä. Hän sanoi: "Totta se on, äiti, Phatik löi minua."
-
-Phatikin kärsivällisyys oli jo lopussa. Sellaista vääryyttä hän
-ei voinut sietää. Hän hyökkäsi Makhanin kimppuun ja mukiloi häntä
-minkä ennätti. "Tuossa", huusi hän, "tuossa ja tuossa ja tuossa saat
-valheistasi".
-
-Äiti asettui heti Makhanin puolelle ja hääti Phatikin pois paukuttaen
-häntä kämmenpohjillansa. Kun sitten Phatik sysäsi hänet syrjään, hän
-huudahti: "Mitä teetkään, sinä pieni vintiö! Lyötkö omaa äitiäsi?"
-
-Asiain ehdittyä tähän kriitilliseen vaiheeseen saapui taloon
-aikaisemmin mainittu harmaapäinen vieras. Hän tiedusteli, mikä oli
-hätänä. Phatik oli nolona ja häpeissään.
-
-Kun hänen äitinsä sitten astui kahakasta loitommalle ja silmäili
-vierasta, niin hänen kiukkunsa muuttui hämmästykseksi. Hän näet tunsi
-veljensä ja huudahti: "Sinäkö, Dada! Mistä tuletkaan?"
-
-Samalla hän kumarsi maahan asti ja kosketti veljensä jalkoja. Veli oli
-lähtenyt pois paikkakunnalta pian hänen naimisiin mentyänsä ja oli
-perustanut liikkeen Bombayhin. Hänen sisarensa oli menettänyt miehensä,
-veljen vielä Bombayssä oleskellessa. Nyt Bishamber oli palannut
-Kalkuttaan ja oli heti alkanut etsiä sisartansa. Kohta kun oli saanut
-tietää hänen asuinpaikkansa, hän oli rientänyt häntä tervehtimään.
-
-Seuraavat päivät olivat täyden ilon päiviä. Veli tiedusteli, kuinka
-oli poikien kasvatuksen laita. Sisar kertoi, että Phatikista oli
-alinomainen kiusa: hän oli laiska, tottelematon ja hurjapäinen. Makhan
-sitävastoin oli kultaisen kiltti, lauhkea kuin lammas ja erittäin
-halukas lukemaan. Bishamber tarjoutui ystävällisesti vapauttamaan
-sisarensa Phatikista, jonka lupasi ottaa kasvattaakseen omien lapsiensa
-keralla Kalkuttassa. Leskeytynyt äiti suostui mielellään ehdotukseen.
-Enon tiedustellessa, halusiko Phatik lähteä hänen mukanansa Kalkuttaan,
-pojan ilo oli rajaton, ja hän virkkoi: "Kyllä haluan, eno!" Oli
-ilmeistä, että halu tosiaankin hänen mielessänsä paloi.
-
-Phatikista vapautuminen oli äidille sanomaton huojennus. Hän
-suhtautui poikaan ennakkoluuloisesti, ja veljesten kesken ei ollut
-rakkaudentunteita vallitsemassa. Hän pelkäsi aina, että Phatik
-jonakin kauniina päivänä upottaisi Makhanin virtaan, murskaisi hänen
-pääkuorensa ottelussa tai syöksisi hänet jollakin muulla tavalla
-onnettomuuteen. Samalla hän oli hieman pahoillaan siitä, että Phatik
-ylen innokkaasti himoitsi päästä kotoa lähtemään.
-
-Kun asia oli valmiiksi puhuttu, Phatik tiedusteli enoltansa alinomaa,
-milloin lähtö tapahtuisi. Hän oli koko päivän kuin tulisilla hiilillä
-ja valvoi suurimman osan yötä. Hän testamenttasi Makhanille ikiajoiksi
-ongenvapansa, ison leijansa ja pelipallonsa. Näinä eron hetkinä hän
-tosiaankin suhtautui Makhaniin rajattoman auliisti.
-
-Heidän Kalkuttaan saavuttuansa Phatik sai tilaisuuden tutustua
-tätiinsä, joka ei suinkaan iloinnut tästä tarpeettomasta
-perheenlisäyksestä. Hänen mielestään omat pojat, kolme luvultansa,
-antoivat jo aivan riittävästi tekemistä. Neljätoistavuotiaan
-maalaispojan tuominen heidän joukkoonsa oli ankaraa levottomuutta
-herättävä asia. Bishamberin olisi tosiaankin pitänyt hieman harkita,
-ennenkuin menetteli niin varomattomasti.
-
-Tässä inhimillisten olosuhteiden maailmassa ei ole pahempaa vastusta
-kuin neljäntoista vuoden ikäinen poika. Hän ei ole koristeellinen
-enempää kuin hyödyllinenkään. On mahdotonta osoittaa hänelle
-hellyyttä niinkuin pienelle poikaselle, ja hän on aina tiellä. Jos
-hän lapsellisesti lavertelee, niin hän saa pikkulapsen nimen, ja jos
-hän vastaa täysi-ikäisen tavalla, niin hän on julkea. Itse asiassa
-moititaan hänen puhettansa aina ja joka suhteessa. Sitäpaitsi hän on
-kovin vähän miellyttävässä kasvuiässänsä. Hän kasvaa vaatteistansa
-sopimattoman nopeasti, hänen äänensä käy karheaksi, murtuu ja rämisee,
-kasvot muuttuvat äkkiä kulmikkaiksi ja rumiksi. Helppo on antaa
-anteeksi varhaisen lapsuuden puutokset, mutta vaikeata on sietää
-neljätoistavuotiaan pojan välttämättömiäkään virheitä. Nuorukainen
-taipuu kiusallisessa määrässä tarkkaamaan omaa olemustansa. Vanhempien
-henkilöiden kanssa keskustellessaan hän on joko sopimattoman julkea tai
-niin liioitellun ujo, että näyttää häpeävän omaa olemassaoloansa.
-
-Sittenkin on laita niin, että nuorukainen juuri tällä iällä sisimmässä
-sydämessään kaipaa eniten tunnustusta ja rakkautta ja antautuu
-orjaksi jokaiselle, joka osoittaa hänelle huomaavaisuutta. Mutta
-kukaan ei uskalla julkisesti ilmaista kiintymystänsä, koska sellaista
-suhtautumista pidetään hemmoitteluna ja senvuoksi vaarallisena pojalle.
-Alinomaista torumista ja moittimista sietäen hän niinmuodoin joutuu
-suuressa määrin muistuttamaan kulkukoiraa, joka on kadottanut isäntänsä.
-
-Neljäntoista vuoden ikäiselle pojalle hänen oma kotinsa on ainoa
-onnela. Vieraassa talossa vieraiden ihmisten joukossa eläminen
-lähentelee kidutusta; korkeimpana autuutena sitävastoin on saada
-ystävällisiä silmäyksiä naisilta ja välttyä heidän välinpitämättömältä
-kohtelultansa.
-
-Phatikille muodostui ankaraksi tuskaksi asua epämieluisena vieraana
-tätinsä talossa tuon vanhahkon naishenkilön alinomaisen halveksimisen
-ja nöyryytyksen esineenä. Jos täti joskus pyysi häntä jotakin
-toimittamaan, hän oli niin ylen iloinen, että meni suorituksessaan
-liiallisuuksiin. Silloin täti kehoitti häntä käyttäytymään vähemmän
-tuhmasti ja pysyttelemään koulutehtäviensä ääressä.
-
-Tukahduttavan laiminlyönnin ilmakehä tädin talossa ahdisti Phatikia
-siinä määrin, että hänestä tuntui, kuin hengittäminen olisi uhannut
-käydä mahdottomaksi. Hänen teki mielensä lähteä ulos vainiolle ja
-hengittää täysin keuhkoin. Mutta sellaista vainiota ei ollut olemassa.
-Kalkuttan talojen ja muurien joka puolelta ympäröimänä hän yön toisensa
-jälkeen uneksi maalaiskodistansa ja ikävöi sinne takaisin. Hän muisti
-sen mainion niityn, missä hän oli päiväkaudet leijaansa lennättänyt,
-leveät virran rantamat, missä oli harhaillut koko päivän laulaen ja
-ilosta hihkuen, kapean virran, missä voi uida ja sukellella mielin
-määrin. Hän ajatteli poikajoukkoa, jonka ehdoton käskijä oli ollut, ja
-ennen kaikkea hän muisteli kiivasta äitiänsä, joka suhtautui häneen
-kovin ennakkoluuloisesti, muisteli öin päivin. Se oli jonkinlaista
-fyysillistä rakkautta kuten eläimissä: halua olla sen läheisyydessä,
-jota rakastaa, sanomatonta rauhattomuutta eron aikana, -- sydän siinä
-äänettömästi huutaa äitiä, niinkuin vasikka kaihoisasti ammuu illan
-hämärissä. Tuo rakkaus, joka oli melkein pelkkää eläimellistä vaistoa,
-kiihdytti arkaa, hermostunutta, laihaa, kömpelöä ja rumaa poikaa.
-Kukaan ei kyennyt sitä ymmärtämään, mutta se kalvoi hänen mieltänsä
-alinomaa.
-
-Koulussa ei ollut yhtään poikaa, joka olisi ollut suuremmassa
-määrin takapajulla kuin Phatik. Jos opettaja kysyi häneltä jotakin,
-hän seisoi suu auki ja sanatonna ja sieti ylenmääräistä taakkaa
-kantavan aasin tavoin kärsivällisesti ne iskut, joita hänen selkäänsä
-satoi. Toisten poikien ollessa leikkimässä hän seisoi mietteisiinsä
-vaipuneena ikkunanpielessä silmäillen etäisten rakennusten kattoja.
-Ja jos hän silloin sattui havaitsemaan lapsia leikkimässä jollakin
-kattotasanteella, niin hänen sydäntänsä kouristi tuskallinen kaipaus.
-
-Eräänä päivänä hän keräsi koko rohkeutensa ja kysyi enoltansa: "Eno,
-milloin saan palata kotiin?"
-
-Eno vastasi: "Odotahan, kunnes tulee lupa-aika."
-
-Mutta lupa-aika oli tuleva vasta marraskuussa, ja siihen mennessä sai
-odottaa kauan.
-
-Eräänä päivänä Phatik kadotti koulukirjansa. Hänen oli ollut erittäin
-vaikea oppia tehtäviänsä kirjojenkin avulla. Nyt se oli kerrassaan
-mahdotonta. Opettaja kuritti häntä joka päivä armottomasti. Hänen
-asemansa kävi niin surkean kurjaksi, että hänen serkkunsa jo häpesivät
-tunnustaa hänet sukulaiseksensa. He alkoivat pilkata ja loukata häntä
-vielä enemmän kuin toiset pojat. Vihdoin hän meni tätinsä luo ja
-tunnusti kadottaneensa kirjansa.
-
-Täti mursi halveksien suutansa ja sanoi: "Sinä iso kömpelö
-maalaistollo! Enhän minä, jolla on suuri perhe hoidettavana, voi ostaa
-sinulle uusia kirjoja viisi kertaa kuussa."
-
-Palatessaan sinä iltana koulusta Phatik tunsi päätänsä kovin pakottavan
-ja värisi vilusta. Hän arvasi sairastuneensa malariaan. Hänen pahimpana
-pelkonansa oli se, että joutuisi tuottamaan vaivaa tädille.
-
-Seuraavana aamuna Phatikia ei löytynyt mistään. Kaikki etsimiset
-lähitienoilla osoittautuivat tuloksettomiksi. Oli satanut koko yön,
-ja ne, jotka lähtivät poikaa hakemaan, palasivat läpimärkinä. Vihdoin
-Bishamber pyysi apua poliisilta.
-
-Illansuussa pysähtyivät katetut poliisivaunut oven eteen. Satoi
-yhä, ja kadut olivat tulvan vallassa. Kaksi poliisimiestä kantoi
-Phatikin Bishamberin eteen. Hän oli läpimärkä kiireestä kantapäähän
-asti, kerrassaan loan peitossa, kasvot ja silmät olivat kuumeen
-tulehduttamat, ja hänen koko ruumiinsa värisi. Bishamber otti hänet
-syliinsä ja kantoi sisäsuojiin. Nähdessään hänet hänen vaimonsa
-huudahti: "Millainen vaiva meillä onkaan ollut tuosta pojasta. Eikö
-olisi parasta lähettää hänet kotiin?"
-
-Phatik kuuli hänen sanansa ja lausui nyyhkyttäen: "Eno, minä olin
-menossa kotiin, mutta ne retuuttivat minut takaisin."
-
-Kuume kiihtyi ankaraksi, ja poika oli koko yön houreissa. Bishamber
-kutsutti lääkärin. Phatik avasi kuumehehkuiset silmänsä, tuijotti
-kattoon ja kysyi ikäänkuin muissa ajatuksissa: "Eno, joko lupa-aika on
-tullut? Saanko lähteä kotiin?"
-
-Bishamber pyyhkäisi kyynelet silmistänsä, tarttui Phatikin laihoihin ja
-kuumiin käsiin ja istui hänen luonansa koko yön. Poika alkoi jälleen
-sopertaa. Vihdoin hänen äänensä kiihtyi: "Äiti", huudahti hän, "älä lyö
-minua! Minä puhun totta!"
-
-Seuraavana päivänä Phatik tuli hetkiseksi tajuihinsa. Hän silmäili
-ympärillensä, ikäänkuin olisi odottanut jonkun tulevan. Lopulta hänen
-päänsä painui takaisin pielukselle pettymyksen ilmein. Hän käänsi
-kasvonsa seinään päin syvään huoaten.
-
-Bishamber ymmärsi hänen ajatuksensa, kumartui hänen puoleensa ja
-kuiskasi: "Phatik, minä olen lähettänyt hakemaan äitiäsi."
-
-Päivä kului. Lääkäri virkkoi huolestunein äänin, että pojan tila oli
-erittäin arveluttava.
-
-Phatik alkoi huutaa: "Mitattu -- kolme syltä. Mitattu -- neljä syltä.
-Mitattu --." Hän oli kuullut virta-alusten miesten siten huutelevan
-luotauksensa tuloksia. Nyt hän oli itse luotaamassa pohjatonta merta.
-
-Myöhemmin samana päivänä syöksyi Phatikin äiti huoneeseen kuin
-tuulenpyörre, alkoi käydä huhtoa edestakaisin, valittaa ja parkua.
-
-Bishamber yritti saada häntä tyyntymään, mutta hän heittäytyi
-vuoteeseen ja huusi: "Phatik, kultaseni, minun kultaseni!"
-
-Phatik keskeytti hetkiseksi rauhattoman liikehtimisensä. Hänen kätensä
-lakkasivat heilumasta ylös ja alas. Hän sanoi: "Mitä nyt?"
-
-Äiti huusi jälleen: "Phatik, kultaseni, minun kulta poikani."
-
-Phatik käänsi päätänsä ylen hitaasti ja sanoi, ketään näkemättä: "Äiti,
-loma-aika on tullut."
-
-
-
-
-HÄNEN YLHÄISYYTENSÄ: LAPSI
-
-
-I
-
-Tullessaan palvelijaksi isäntänsä taloon Raitsharan oli kahdentoista
-vuoden ikäinen. Hän kuului samaan kastiin kuin hänen herransa,
-ja hänen tehtäväksensä annettiin herran pienen pojan hoitaminen.
-Ajan kuluessa poika varttui kyllin suureksi lakatakseen istumasta
-Raitsharanin käsivarrella ja alkaakseen käydä koulua. Koulusta hän
-siirtyi yliopistoon ja yliopistosta tuomarinvirkaan. Ennen hänen
-naimisiinmenoansa Raitsharan oli hänen ainoana palvelijanansa.
-
-Mutta kun sitten tuli taloon emäntä, niin Raitsharan havaitsi olevansa
-kahden herran palveluksessa. Koko hänen entinen vaikutusvaltansa
-siirtyi uudelle valtiattarelle. Asian tasoitti uusi tulokas. Anukul sai
-pojan, ja uupumattoman huolellinen Raitsharan sai pojan pian kerrassaan
-valtoihinsa. Hän kiikutteli pienokaista käsivarsillansa, jutteli sille
-käyttäen käsittämätöntä lastenkieltä, vei kasvonsa aivan likelle lasta
-ja veti ne jälleen iloisesti irvistäen takaisin.
-
-Poika osasi jo kontata ja kiivetä kynnyksen yli. Kun Raitsharan lähti
-sitä tavoittamaan, se tavallisesti pyrki pakoon vallattomasti nauraen
-ja kirkuen. Raitsharania hämmästytti se erinomainen ketteryys ja
-täsmällinen harkintakyky, jota pienokainen takaa-ajettuna osoitti.
-Hänen katseessaan oli salaista arkuutta ja syvää kunnioitusta, kun hän
-virkkoi valtiattarellensa: "Teidän pojastanne tulee varmaan tuomari."
-
-Uusia ihmeitä ilmeni aikanansa. Lapsen ensimmäiset vaaperrukset
-merkitsivät Raitsharanin mielestä uuden kauden alkua ihmiskunnan
-historiassa. Kun poika sitten osasi mainita isäänsä "Ba-ban" äitiänsä
-"Ma-man" ja Raitsarania "Tsan-nan" nimellä, niin Raitsharanin riemastus
-oli rajaton. Hän juoksi ilmoittamaan uutista koko maailmalle.
-
-Jonkin ajan kuluttua Raitsharanin piti osoittaa lahjakkuuttansa toisin
-tavoin. Hänen oli esimerkiksi oltava hevosena, otettava suitset
-suuhunsa ja potkittava vimmatusti. Sitäpaitsi hänen täytyi painia
-pienen holhokkinsa kanssa, ja ellei hän lopuksi osannut taitavasti
-kellahtaa selällensä ja joutua häviölle, syntyi välttämättä suuri parku.
-
-Niihin aikoihin Anukul siirrettiin erääseen piirikuntaan Padma-virran
-varrelle. Kalkuttan kautta matkustaessaan hän osti pojallensa
-pienet vankkurit. Sitäpaitsi hän hankki keltaisen silkkinutun,
-kultareunuksisen lakin ja muutamia kultaisia ranne- ja nilkkarenkaita.
-Raitsharanin tapana oli juhlallisen ylpeästi pukea ne pienen
-holhokkinsa ylle joka kerta, kun he lähtivät kävelemään.
-
-Sitten tuli sadeaika, ja vettä tulvi päivän toisensa jälkeen
-taukoamatta. Ahnas virta nieli suunnattoman suuren käärmeen tavoin
-pengermiä, kyliä, viljavainioita ja peitti tulvaansa hiekkarantamien
-korkeat ruohot. Aika ajoin, rantapengermien murtuessa, kuului kumea
-jymy. Päävirran lakkaamaton kohina kuului etäälle. Ohikiitävät
-vaahtojoukot osoittivat veden kiihkeätä juoksua.
-
-Eräänä iltapäivänä sade taukosi. Sää oli pilvinen, mutta viileä ja
-kirkas. Raitsharanin pieni itsevaltias ei halunnut pysytellä huoneissa
-niin kauniina ehtoopäivänä. Hänen majesteettinsa astui vankkureihin,
-Raitsharan asettui aisoihin ja veti hänet hitaasti aina virran
-rannalla sijaitseville riisipelloille saakka. Pelloilla ei ollut
-ketään, ja virralla ei näkynyt yhtäkään venhettä. Vesipinnan toisella
-puolen, lännessä, pilvet olivat repeytyneet. Auringonlaskun hiljainen
-juhlallisuus ilmeni hehkuvassa loistossaan. Tämän hiljaisuuden
-vallitessa lapsi äkkiä viittasi sormellaan eteensä ja huusi: "Tshan-na!
-Anna kukka!"
-
-Aivan lähellä liejukossa seisoi suuri _kadamba_-puu täydessä kukassaan.
-Lapsi-majesteetti katseli sitä ahnain silmin, ja Raitsharan arvasi,
-mistä oli kysymys. Hän oli hiljattain sommitellut samanlaisista
-kukkapalleroista pienet vankkurit, ja poika oli vetänyt niitä koko
-päivän jäljessään niin ylen onnellisena, ettei Raitsharanin ollut
-tarvinnut ollenkaan ottaa suitsia suuhunsa. Hänet ylennettiin hevosesta
-ajomieheksi.
-
-Mutta tänä iltana Raitsharania ei ollenkaan haluttanut lähteä
-kahlaamaan polvia myöten mudassa saadakseen käsiinsä kukkia. Niinpä
-hän vikkelästi osoitti sormellaan aivan toiseen suuntaan huudahtaen:
-"Katsohan, pienokainen! Katsohan lintua!" Monenlaisin naurettavin
-äännähdyksin hän nopeasti kuljetti vankkurit pois puun läheisyydestä.
-
-Lapsi, jonka on määrä tulla tuomariksi, ei kumminkaan ole niin helposti
-petettävissä. Sitäpaitsi ei sattunut olemaan sillä hetkellä hänen
-silmällensä mitään kiintokohtaa. Ja kuviteltu lintu ei kelpaa kovin
-kauan uskottelun esineeksi.
-
-Pieni herra piti päänsä, ja Raitsharan oli ihan neuvoton. "Olkoonpa
-menneeksi, pienokaiseni", virkkoi hän vihdoin, "istu sinä siinä
-vankkureissasi, minä menen hakemaan sinulle kauniin kukan. Mutta älähän
-huoli lähteä veden partaalle."
-
-Sen sanottuansa hän paljasti säärensä polvia myöten ja lähti kahlaamaan
-halki liejun kohti kukkivaa puuta.
-
-Raitsharanin poistuttua hänen pieni herransa riensi juosten kohti
-kiellettyä vettä. Hän näki virran kiitävän ohi ja kuuli sen kumun ja
-kohinan. Näytti siltä, kuin tottelemattomat laineet olisivat nekin
-paenneet jotakin suurempaa Raitsharania nauraen tuhannen lapsosen
-äänin. Kun ihmisen lapsi näki niiden vallattomuuden, niin hänen
-sydämensä kiihtyi ja kävi levottomaksi. Hän kiipesi salaa pois
-vankkureistansa ja vaapersi kohti virtaa. Matkallansa hän poimaisi
-maasta pienen kepin ja kumartui sitten yli virran partaan ollen muka
-onkivinansa. Vallattomat vedenneidot tuntuivat salaperäisin äänin
-kutsuvan häntä luoksensa leikkimään.
-
-Raitsharan oli poiminut kahmalollisen kukkia ja kantoi niitä rannalle
-nuttunsa liepeessä, kasvot hymyn seppelöiminä. Mutta kun hän sitten
-ehti vankkurien luo, ei siellä ollutkaan ketään. Hän silmäili joka
-puolelle, mutta ketään ei näkynyt. Hän katsoi jälleen vaunuihin, mutta
-eihän siinä ketään ollut.
-
-Tuona ensimmäisenä kauhun tuokiona veri jähmettyi hänen suonissansa.
-Hänen silmissään ui koko maailma kuin mustana usvana. Murtuneen
-sydämensä syvyydestä hän huusi läpitunkevasti: "Pienokainen,
-pienokainen, missä oletkaan?"
-
-Mutta mikään ääni ei kuulunut vastaavan: "Täällä, Tshan-na." Ei
-kaikunut lapsen vallatonta naurua vastaukseksi, lapsen ilohuudot eivät
-tervehtineet häntä. Virta vain vyöryi eteenpäin kumisten ja kohisten
-kuten ennenkin -- ikäänkuin ei olisi tietänyt mitään ja ikäänkuin
-sillä ei olisi ollut aikaa huolia niin mitättömästä inhimillisestä
-tapahtumasta, lapsen kuolemasta.
-
-Illan lähetessä Raitsharanin valtiatar kävi kovin levottomaksi.
-Hän lähetti miehiä joka suunnalle etsimään. Miehet lähtivät lyhdyt
-käsissään ja saapuivat vihdoin Padman partaalle. Sieltä he löysivät
-Raitsharanin, joka juoksi vainiolla kuin rajutuuli huutaen ilmoille
-epätoivoansa: "Pienokaiseni, pienokaiseni, missä oletkaan!"
-
-Kun he vihdoin saivat Raitsharanin kotiin, hän heittäytyi
-valtiattarensa jalkojen eteen. He pudistelivat häntä ja kysyivät yhä
-uudelleen, mihin hän oli lapsen jättänyt; mutta hän osasi sanoa vain
-sen, ettei mitään tietänyt.
-
-Vaikka kaikki olivatkin sitä mieltä, että Padma oli lapsen nielaissut,
-jäi mieliin kuitenkin väijyvä epäilys. Samana iltana näet oli havaittu
-kylän lähistöllä joukko mustalaisia, ja heitä hieman epäiltiin.
-Johtuipa äiti hurjan tuskansa vallassa ajattelemaan niinkin, että
-Raitsharan itse oli lapsen varastanut. Liikuttavasti pyytäen hän kutsui
-Raitsharanin puheillensa ja lausui: "Raitsharan, anna minulle takaisin
-pienokaiseni. Anna takaisin lapseni. Ota minulta rahaa niin paljon kuin
-tahdot, mutta anna lapseni takaisin!"
-
-Raitsharan vain takoi otsaansa vastaukseksi. Hänen emäntänsä käski
-hänen lähteä talosta.
-
-Anukul yritti järkisyiden nojalla saada vaimonsa luopumaan tuosta ihan
-epäoikeutetusta epäilyksestä. "Mikä ihme", sanoi hän, "olisikaan voinut
-vietellä hänet sellaiseen rikokseen?"
-
-Äiti vastasi vain: "Lapsukaisellani oli kultaisia koruja. Kukapa
-tietää?"
-
-Asiasta ei käynyt hänen kanssaan enempää kiisteleminen.
-
-
-II
-
-Raitsharan palasi kotikyläänsä. Hänellä ei ollut itsellänsä poikaa eikä
-toivoakaan siitä, että hänelle vielä syntyisi lapsi. Mutta ennenkuin
-vuosi oli kulunut, hänen vaimonsa synnytti pojan ja kuoli.
-
-Nähdessään vastasyntyneen Raitsharan tunsi sydämessään valtavaa
-kaunaa. Hänen mielessään eli se paha epäilys, että tulokas oli
-saapunut anastamaan pienen herran sijaa hänen sydämessään. Sitäpaitsi
-hän ajatteli, että olisi kovin väärin olla onnellinen oman poikansa
-keralla sen jälkeen, mitä hänen herransa pienokaiselle oli tapahtunut.
-Ellei olisi ollut eräs leskeytynyt sisar, joka suostui olemaan
-vastasyntyneelle äidin sijaisena, niin lapsi varmaankaan ei olisi kauan
-elänyt.
-
-Mutta vähitellen tapahtui Raitsharanin mielessä muutos. Asiat
-kehittyivät aivan ihmeellisesti. Tämä uusi lapsonen alkoi vuorostaan
-kontata ja vallattomin ilmein kiivetä kynnyksen yli. Hänkin osoitti
-hupaista nokkeluutta pyrkiessään pakenemaan. Soperrellessaan,
-nauraessaan, itkiessään ja elehtiessään hän muistutti pientä herraa.
-Toisinaan, kun Raitsharan kuunteli hänen parkuansa, hänen sydämensä
-alkoi äkkiä väkivaltaisesti takoa vasten kylkiluita, ja hänestä tuntui
-siltä, kuin hänen entinen pieni herransa olisi itkenyt jossakin
-tuntemattomassa Tuonen maassa, koska oli kadottanut Tshan-nansa.
-
-Phailna (sen nimen näet oli Raitsharanin sisar antanut
-äskensyntyneelle) alkoi pian jutella. Se oppi lausumaan Ba-ba ja Ma-ma
-lapsellisin äänenpainoin. Kuin Raitsharan kuuli nuo tutut äänteet,
-niin salaisuus yht'äkkiä hänelle selvisi. Pikku herra ei ollut voinut
-vapautua Tshan-nan lumoista ja oli senvuoksi syntynyt uudestaan hänen
-luonansa.
-
-Tätä otaksumaa tukevat todisteet olivat Raitsharanin mielestä
-kerrassaan eittämättömät:
-
-1. Uusi lapsonen oli syntynyt pian hänen pienen herransa kuoltua.
-
-2. Hänen vaimonsa ei ollut voinut mitenkään kerätä itselleen niin
-paljon ansiota, että hänen olisi suotu synnyttää lapsi jo keski-ikään
-ehdittyänsä.
-
-3. Uusi lapsi kävellä vaapperoi ja huuteli Ba-ba ja Ma-ma. Ei puuttunut
-yhtäkään niistä merkeistä, joiden nojalla voi päätellä hänen aikanaan
-tulevan tuomariksi.
-
-Sitten Raitsharanin mieleen äkkiä johtui lapsen äidin kamala syytös.
-"Niinpä oli tosiaankin laita", sanoi hän ihmeissään itsekseen, "äidin
-sydän oli oikeassa. Hän tiesi, että minä olin varastanut hänen
-lapsensa." Tähän päätökseen päästyänsä Raitsharan alkoi katkerasti
-katua entistä huolimattomuuttansa. Hän omistautui nyt ruumiineen ja
-sieluineen uudelle lapselle ja muuttui sen uhrautuvaksi hoitajaksi. Hän
-alkoi kasvattaa lasta, ikäänkuin se olisi ollut jonkun rikkaan miehen
-poika. Hän osti vankkurit, keltaisen silkkinutun ja kullankirjaillun
-lakin, sulatti vaimovainajansa korut ja teetti niistä kultaiset ranne-
-ja nilkkarenkaat. Hän ei sallinut pienokaisen leikkiä naapurinlasten
-keralla ja oli itse öin päivin hänen seuralaisenansa. Kun lapsi oli
-ehtinyt poikaikään, hän oli niin hemmoiteltu ja niin upeasti puettu,
-että kylän pojat antoivat hänelle nimeksi "Teidän Ylhäisyytenne" ja
-pitivät häntä pilkkanansa; vanhemmat henkilöt puolestaan pitivät
-Raitsharania mielettömänä ja syyntakeettomana, mitä lapseen tuli.
-
-Vihdoin tuli se aika, jolloin pojan oli lähdettävä kouluun. Raitsharan
-möi pienen maatilkkunsa ja lähti Kalkuttaan. Siellä hän löysi suurta
-vaivaa nähtyänsä palvelijanpaikan ja lähetti Phailnan kouluun. Mitään
-vaivaa karttamatta hän koetti antaa hänelle mitä parhaan kasvatuksen,
-parhaat vaatteet ja parhaan ravinnon. Hänen omana ravintonansa
-sitävastoin oli kourallinen riisiä, ja hän sanoi itsekseen:
-"Pienokaiseni, minun pieni herraseni, sinä rakastit minua siinä
-määrin, että tulit takaisin minun luokseni. Sinun ei pidä joutua enää
-milloinkaan kärsimään minun huolimattomuudestani."
-
-Niin kului kaksitoista vuotta. Poika osasi nyt hyvin lukea ja
-kirjoittaa. Hän oli hilpeä ja terve ja hyvännäköinen. Hän käsitteli
-melkoisen huolellisesti ulkonaista olemustansa ja aivan erikoisesti
-jakaustansa. Hän taipui ylellisyyteen ja hienosteluun eikä säästellyt
-rahojansa. Hän ei voinut milloinkaan pitää Raitsharania ihan isänänsä,
-koska viimeksimainittu isällisen hellyytensä ohella käyttäytyi
-palvelijan tavoin. Toinen virhe oli se, että Raitsharan salasi
-isyytensä kaikilta.
-
-Sen laitoksen oppilaat, jossa Phailna asusti, pitivät suurena
-huvinansa Raitsharanin maalaista käytöstä, ja minun on tunnustettava,
-että Phailna isänsä selän takana otti osaa heidän piloihinsa. Mutta
-sydämensä syvyydessä kaikki oppilaat pitivät tuosta vilpittömästä
-ja hellämielisestä miehestä, ja Phailna oli hänkin kovin ukkoon
-kiintynyt. Kuten jo sanoin, hän kuitenkin rakasti isäänsä tavallaan
-alentuvaisesti. Raitsharan vanheni vanhenemistaan, ja hänen isäntänsä
-moitti häntä alinomaa epätyydyttävästä työstä. Raitsharan oli nähnyt
-puutetta pojan vuoksi. Siitä hän oli ruumiillisesti heikontunut eikä
-jaksanut enää kunnollisesti tehtäviänsä suorittaa. Usein hän unohti
-asioita, ja hänen ymmärryksensä muuttui tympeäksi ja tylsäksi. Mutta
-hänen isäntänsä odotti häneltä kunnollisen palvelijan työmäärää eikä
-sietänyt puolusteluja. Se rahamäärä, jonka Raitsharan oli saanut
-tiluksensa myydessään, oli loppuun kulunut. Poika moitiskeli alinomaa
-vaatetustansa ja vaati lisää rahoja.
-
-
-III
-
-Raitsharan teki päätöksen. Hän luopui palvelijantoimestansa, jätti
-Phailnalle hieman rahaa ja virkkoi: "Minulla on eräitä asioita
-järjestettävänä kotikylässäni, mutta minä palaan aivan pian."
-
-Hän lähti heti Barasetiin, missä Anukul oli tuomarina. Tuomarin puoliso
-oli yhä murheenmurtama. Hän ei ollut enää saanut lasta.
-
-Eräänä päivänä Anukul lepäili pitkän ja rasittavan päivätyönsä
-jälkeen. Hänen vaimonsa oli parhaillaan ostamassa eräältä kerjäävältä
-puoskarilta ylen korkeasta hinnasta jotakin yrttiä, joka muka takasi
-lapsen syntymisen. Pihalta kuului tervehtijän ääni. Anukul lähti
-katsomaan, kuka siellä oli. Tulija oli Raitsharan. Nähdessään vanhan
-palvelijansa Anukul tunsi sydämensä heltyvän. Hän kyseli ukolta jos
-jotakin ja tarjoutui ottamaan hänet jälleen palvelukseensa.
-
-Raitsharan hymyili raukeasti ja lausui vastaukseksi: "Minä tahtoisin
-kunnioittaen tervehtiä valtiatartani."
-
-Anukul astui Raitsharanin keralla taloonsa, missä emäntä ei ottanut
-vierasta vastaan niin ystävällisesti kuin hänen entinen isäntänsä.
-Raitsharan ei siitä huolinut, vaan laski kätensä rinnoilleen ja sanoi:
-"Pienokaistanne ei varastanut Padma. Minä sen tein."
-
-Anukul huudahti: "Hyvä Jumala! Mitä? Missä hän onkaan?"
-
-Raitsharan vastasi: "Hän on minun luonani. Minä tuon hänet tänne
-ylihuomenna."
-
-Sunnuntai tuli. Silloin ei ollut oikeuden istuntoa. Puolisot
-silmäilivät odottavasti tielle, jolta olivat varhaisesta aamusta alkaen
-tähynneet Raitsharania saapuvaksi. Kymmenen aikaan hän tuli taluttaen
-Phailnaa kädestä.
-
-Mitään kysymättä Anukulin vaimo tempasi pojan syliinsä ja hurjan
-kiihtymyksen tilassa, milloin nauraen, milloin itkien, kosketteli
-häntä, suuteli hänen hiuksiansa ja otsaansa ja katseli häntä kasvoihin
-ahnain silmin. Poika oli erittäin sievä ja herraspojan tavoin puettu.
-Anukul tunsi sydämessään äkillisen hellyyden puuskan.
-
-Siitä huolimatta, hän kysyi tuomarina: "Onko sinulla jonkinlaisia
-todisteita?"
-
-Raitsharan vastasi: "Kuinkapa voisi olla olemassa sellaisen teon
-todisteita? Jumala yksin tietää, että minä olen varastanut poikanne,
-eikä kukaan muu maailmassa."
-
-Nähdessään kuinka kiihkeästi hänen puolisonsa oli käynyt poikaan
-käsiksi Anukul oivalsi kaiken todisteiden kyselemisen hyödyttömyyden.
-Menetteli viisaammin, jos uskoi. Sitäpaitsi -- mistäpä olisi
-Raitsharanin lainen ukko temmannut itselleen tuollaisen pojan? Ja miksi
-hänen uskollinen palvelijansa häntä ilman aikojaan pettelisi?
-
-"Mutta kuulehan, Raitsharan", lisäsi hän ankarasti, "sinä et saa jäädä
-tänne".
-
-"Mihin minä sitten lähden, herrani?" kysyi Raitsharan tukahtuvin äänin.
-"Minä olen vanha. Kuka ottaakaan näin vanhan miehen palvelukseensa?"
-
-Tuomarin puoliso sanoi: "Salli hänen jäädä. Lapseni siitä iloitsee.
-Minä annan hänelle anteeksi."
-
-Anukulin tuomarillinen tunto ei kumminkaan tahtonut siihen myöntyä.
-"Ei", sanoi hän, "hän ei voi saada anteeksi mitä on tehnyt".
-
-Raitsharan kumarsi maahan asti ja tarttui Anukulin jalkoihin.
-
-"Herrani", huusi hän, "sallikaa minun jäädä. En minä sitä tehnyt. Sen
-teki Jumala."
-
-Anukul oli tuntoinensa mitä pahimmassa pulassa, kun Raitsharan yritti
-vierittää syytä Jumalan hartioille.
-
-"Ei", sanoi hän, "minä en voi siihen suostua. Minä en voi sinuun enää
-luottaa. Sinä olet minut kerran kavaltanut."
-
-Raitsharan nousi ja virkkoi: "En minä sitä tehnyt."
-
-"Kuka sitten?" kysyi Anukul.
-
-"Minun kohtaloni", vastasi Raitsharan.
-
-Kukaan sivistynyt ihminen ei kumminkaan voinut hyväksyä moista
-puolustetta. Anukul pysyi järkähtämättömänä.
-
-Havaitessaan olevansa rikkaan tuomarin eikä suinkaan Raitsharanin
-poika Phailna oli aluksi kovin vihoissaan, kun ajatteli, että
-häneltä oli nämä pitkät ajat riistetty hänelle syntymänsä nojalla
-kuuluvat oikeudet. Mutta kun hän näki Raitsharanin seisovan siinä
-murheellisena, hän sanoi isällensä: "Isä, anna hänelle anteeksi. Jos
-et sallikaan hänen jäädä luoksemme asumaan, anna hänelle sentään pieni
-kuukausieläke."
-
-Tuon kuultuansa Raitsharan ei enää virkkanut sanaakaan. Hän silmäili
-viimeisen kerran poikansa kasvoja ja kumarsi kunnioittavasti entisille
-valtijaillensa. Sitten hän lähti ulos ja katosi maailman lukemattomien
-ihmisten joukkoon.
-
-Kuukauden lopulla Anukul lähetti hänelle vähäisen rahasumman. Mutta
-rahat tulivat takaisin hänen kotikylästänsä. Siellä ei ollut ketään
-Raitsharan-nimistä henkilöä.
-
-
-
-
-KORTTIEN KUNINGASKUNTA
-
-
-I
-
-Olipa kerran yksinäinen saari kaukaisessa meressä, ja saaressa
-asui kuninkaita ja kuningattaria, ässiä ja sotamiehiä korttien
-kuningaskunnassa. Kymmen- ja yhdeksänsilmäiset, kakkoset ja kolmoset
-ja kaikki muut jäsenet olivat hekin aikoja sitten sinne asettuneet.
-Ne eivät kumminkaan olleet kahdestisyntynyttä väkeä kuten kuuluisat
-hovikortit.
-
-Ässä, kuningas ja sotamies muodostivat kolme ylintä kastia. Neljänteen
-kastiin kuului sekaisin alempia kortteja. Kakkoset ja kolmoset olivat
-kaikkein alimmat. Nämä alemmat kortit eivät saaneet milloinkaan istua
-korkeain hovikorttien rinnalla.
-
-Saarivaltakunnan lait ja säännöt olivat tosiaankin ihmeteltävät.
-Jokaisen yksilön sääty oli määrätty ikimuistoisista ajoista. Jokaisella
-oli oma tehtävänsä, eikä kukaan tehnyt mitään muuta. Missä he olivat ja
-elivätkin, aina näytti heitä ohjaavan jokin näkymätön käsi -- suurten
-sääntöjen mukaisesti.
-
-Kenelläkään Korttien kuningaskunnan jäsenellä ei ollut tilaisuutta
-ajatella, kenenkään ei tarvinnut päästä mihinkään päätökseen, ketään ei
-milloinkaan vaadittu pohtimaan mitään kysymystä. Kansalaiset kulkivat
-kaikin välinpitämättöminä ja sanattomina totunnaista kulkuansa.
-Kaatuessaan he eivät aiheuttaneet minkäänlaista hälinää. Siinä he
-makasivat selällään tuijotellen taivaaseen ikuisesti alkuperäisessä
-muodossansa.
-
-Korttien kuningaskunnassa vallitsi huomattava hiljaisuus ja täydellinen
-tyytyväisyys. Milloinkaan ei sattunut kapinaa eikä väkivaltaisuutta.
-Milloinkaan ei ilmennyt kiihkoa eikä innostusta.
-
-Suuri valtameri, joka lakkaamatta hymisi kehtolauluansa, tuuditteli
-saaren uneen tuhannet kerrat sitä hellävaroen hyväillen aaltojensa
-valkealla kädellä. Laaja taivaanlaki sulki saaren untuvainsa peittoon
-niinkuin emo-lintu, joka hautoessaan levittää siniset siipensä.
-Kaukana taivaanrannalla ilmaisi tummansininen juova toisen rannikon
-olemassaoloa. Mutta mikään kiistan tai taistelun melske ei voinut
-saavuttaa korttien kuningaskuntaa häiritäkseen sen tyyntä rauhaa.
-
-
-II
-
-Tuossa kaukaisessa vieraassa maassa meren toisella puolen eli nuori
-prinssi, jonka äiti oli sureva kuningatar. Kuningatar oli joutunut
-epäsuosioon ja eleli nyt ainoan poikansa keralla merenrannikolla.
-Prinssi vietti lapsuutensa yksinään ja hylättynä istuen hylätyn äitinsä
-vaiheilla ja kutoellen suurten kaipaustensa verkkoa. Hän ikävöi päästä
-etsimään Lentävää hevosta, Kruunupää-käärmettä, Taivaan ruusua,
-Loihdittuja polkuja tai Kauneuden prinsessaa, joka nukkui Kammon
-linnassa kolmentoista virran ja seitsemän meren takana.
-
-Koulussa hän kuuli kauppiaan pojan kertovan vieraista kuningaskunnista.
-Kotwalin poika tarinoi kahdesta Lampun hengestä. Ja kun sade valui
-virtoina ja pilvet peittivät taivaan, hän istui kynnyksellä katsellen
-merelle ja virkkoi surevalle äidillensä: "Kerrohan, äiti, minulle
-jostakin kaukaisesta maasta."
-
-Silloin hänen äitinä kertoi hänelle loppumattoman, lapsuudessaan
-kuulemansa tarinan ihmeellisestä maasta meren tuolla puolen, missä
-asui prinsessa Kauneus. Ja nuoren prinssin sydän tuli kaipauksesta
-kipeäksi hänen istuessaan siinä kynnyksellä katsellen suurelle merelle
-ja kuunnellen äitinsä tarinaa sateen valuessa virtanaan ja harmaiden
-pilvien peittäessä taivasta.
-
-Eräänä päivänä kauppiaan poika tuli prinssin luo ja virkkoi terhakasti:
-"Kuulehan, kumppani, opintoni ovat nyt päättyneet. Minä aion lähteä
-matkoille etsiäkseni onneani mereltä. Olen tullut sanomaan sinulle
-jäähyväisiä."
-
-Prinssi sanoi: "Minä lähden kerallasi."
-
-Kotwalin poika sanoi hänkin: "Kumppanit, luotettavat ja uskolliset,
-älkää minua jättäkö. Minäkin lähden kerallanne."
-
-Sitten nuori prinssi sanoi surevalle äidillensä: "Äiti, minä lähden nyt
-matkoille etsimään onneani. Takaisin tullessani olen varmaan keksinyt
-jonkin keinon kaikkien sinun surujesi hälventämiseksi."
-
-Niin nuo kolme kumppanusta lähtivät yhdessä matkaan. Satamassa lepäsi
-ankkurissa kauppiaan kaksitoista laivaa, ja kolme kumppanusta nousivat
-muutamaan niistä. Etelätuuli puhalsi, ja alukset purjehtivat pois yhtä
-nopeasti kuin ne toiveet, jotka syttyivät prinssin sydämeen.
-
-Simpukankuorisaaren luona he täyttivät yhden aluksen simpukankuorilla.
-Santelipuusaaren rannassa he täyttivät toisen santelipuulla ja
-Korallisaarille tultuansa he täyttivät kolmannen aluksen koralleilla.
-
-Kului neljä vuotta, ja he täyttivät vielä neljä alusta, yhden
-norsunluulla, toisen myskillä, kolmannen ryytineilikoilla ja neljännen
-muskottipähkinöillä.
-
-Mutta kun kaikki nuo alukset olivat täydessä lastissa, nousi
-ankara myrsky. Kaikki alukset upposivat ryytineilikkoineen ja
-muskottipähkinöineen, myskeineen ja norsunluineen, koralleineen ja
-santelipuineen ja simpukankuorineen. Mutta se alus, jossa kolme
-kumppanusta olivat, törmäsi erään saaren edustalla olevaan riuttaan,
-heitti heidät vahingoittumattomina rannalle ja pirstautui.
-
-Tämä saari oli kuuluisa Korttien saari, missä elivät Ässä ja Kuningas
-ja Kuningatar ja Sotamies sekä yhdeksän- ja kymmensilmät ja kaikki muut
-jäsenet -- suurten sääntöjen mukaisesti.
-
-
-III
-
-Tähän asti ei mikään ollut häirinnyt saaren rauhaa. Mitään uutta ei
-ollut tapahtunut. Mistään asiasta ei ollut milloinkaan kiistelty.
-
-Sitten ilmestyivät yht'äkkiä meren rannalle heittämät toverukset -- ja
-suuri kiista alkoi. Se koski varsinkin kolmea seikkaa.
-
-Ensinnäkin: mihin kastiin piti noiden luokittelemattomien muukalaisten
-kuulua? Pitikö heidät lukea hovikortteihin kuuluviksi? Vai olivatko
-he vain alemman kastin väkeä, yhdeksän- ja kymmensilmien veroisia? Ei
-ollut mitään ennakkotapausta, jonka nojalla tämä tärkeä kysymys olisi
-ollut ratkaistavissa.
-
-Toiseksi: mitä heimoa he olivat? Olivatko he vaalea- ja heleäihoisia
-kuten hertat, vai kuuluivatko he tummaihoisiin risteihin? Tästä
-kysymyksestä koitui loputtomia kiistoja. Saaren koko naimisjärjestys
-monimutkaisine säännöksinensä riippui sen kunnollisesta ratkaisemisesta.
-
-Kolmanneksi: millaista ravintoa he nauttivat? Missä heidän tuli asua ja
-nukkua? Ja pitikö heidän pieluksensa olla kohti lounaista, luoteista,
-vaiko koillista? Koko Korttien valtakunnassa ei ollut milloinkaan ennen
-pohdittu niin tärkeitä ja vaikeita ongelmia.
-
-Mutta kolmea kumppanusta alkoi ahdistaa kova nälkä. Heidän täytyi saada
-ruokaa tavalla tai toisella. Väittelyn yhä jatkuessa loppumattomine
-väliaikoinensa ja Ässien kutsuessa koolle oman erikoiskokouksensa,
-jonka valitseman komitean oli määrä keksiä jokin asiaan soveltuva
-ammonaikainen käsittelytapa, kolme kumppanusta söivät mitä käsiinsä
-saivat, joivat jokaisesta astiasta ja särkivät kaikki säännöt.
-
-Kakkosia ja kolmosiakin sellainen jumalaton menettely kauhistutti.
-Kolmoset sanoivat: "Veikot kakkoset, nuo ihmiset ovat ilmeisesti
-häpeämättömiä!" Kakkoset puolestansa sanoivat: "Veikot kolmoset, he
-ovat nähtävästi alempaa kastia kuin me!"
-
-Lopetettuaan ateriansa toverukset lähtivät kaupungille kävelemään.
-
-Nähdessään mahtipontisten olentojen liikkuvan ikävissä kulkueissaan
-jäykän juhlallisine kasvoineen prinssi kääntyi kauppiaan pojan ja
-Kotwalin pojan puoleen, keikahdutti päätänsä ja purskahti ankaraan
-nauruun.
-
-Tuon omituisen, ennenkuulumattoman naurun kaiku kiiriskeli
-Kuninkaankatua alaspäin, halki Ässätorin ja pitkin Sotilasrantaa ja
-häipyi vihdoin, itseänsä hämmästyen, suureen tyhjään hiljaisuuteen.
-
-Kotwalin poikaa ja kauppiaan poikaa värisytti luihin ja ytimiin asti
-heidän ympärillänsä vallitseva kuolonhiljaisuus. He kääntyivät prinssin
-puoleen ja sanoivat: "Kuulehan, kumppani, lähdetään pois. Älkäämme
-jääkö hetkeksikään tähän kaameaan henkien maahan."
-
-Mutta prinssi sanoi: "Kumppanit, nämä olennot muistuttavat ihmisiä,
-ja minä aion koettaa heitä ravistelemalla saada selville, onko heidän
-suonissaan pisaraakaan lämmintä, elävää verta."
-
-
-IV
-
-Päivät kuluivat kulumistaan, ja saaren rauhallinen elämä jatkui melkein
-häiriytymättömänä. Kumppanukset eivät noudattaneet mitään sääntöjä
-tai ohjeita. He eivät tehneet mitään niinkuin olisi tehdä pitänyt,
-olipa sitten kysymyksessä istuminen tai seisominen tai kääntyminen
-tai selällänsä makaaminen. Päinvastoin: joka kerta, kun he näkivät
-sellaisia toimia suoritettavan täysin sääntöjen mukaisesti, he
-purskahtivat hillittömästi nauramaan. Heitä ei ollenkaan liikuttanut
-noiden ikuisten sääntöjen ikuinen vakavuus.
-
-Erään kerran suuret hovikortit saapuivat tervehtimään Kotwalin poikaa
-ja kauppiaan poikaa ja prinssiä.
-
-"Minkä tähden", kysyivät he verkalleen, "minkä tähden te ette käyttäydy
-suurten sääntöjen mukaisesti?"
-
-Kumppanukset vastasivat: "Sen tähden, että meillä on sellainen
-_Itshtsha_ (halu)."
-
-Suuret hovikortit näyttivät heräävän iänikuisesta unesta ja virkkoivat
-yhdessä ontoin, kolein äänin: "_Itsh-tsha!_ Entä kuka on _Itsh-tsha?_"
-
-Sillä kertaa he eivät päässeet tajuamaan, kuka _Itshtsha_ oli, mutta
-koko saari tuli sen vähitellen ymmärtämään.
-
-Ensimmäinen valonsäde pilkahti heidän mieliinsä, kun he prinssin
-käyttäytymistä tarkatessaan havaitsivat hänen voivan menetellä
-ihan vastakkaisella tavalla kuin aina ennen. Sitten he olivat
-hämmästyksekseen huomanneet, että korteissa oli toinenkin puoli, johon
-heidän tarkkaavaisuutensa ei ollut milloinkaan ennen kiintynyt. Se oli
-muutoksen alku.
-
-Muutoksen tultua kerran alullensa toverukset kykenivät yhä paremmin
-perehdyttämään heitä _Itshtshan_ salaisuuksiin. Kortit oivalsivat
-vähitellen, etteivät säännökset sido elämää. He alkoivat tuntea
-salaista tyydytystä käytellessään kuninkaallista valitsemiskykyänsä.
-
-Mutta tämä _Itshtshan_ ensimmäinen hyökkäys sai koko korttijoukon
-hiljaa horjahtelemaan ja sitten hoipertumaan maahan. Näky muistutti
-jotakin jättiläismäistä köynnöskäärmettä, joka unesta heräten hitaasti
-aukoo kierteitänsä värinän käydessä läpi sen koko ruumiin.
-
-
-V
-
-Tähän saakka olivat patojen ja ristien ja ruutujen ja herttojen
-kuningattaret pysytelleet verhojen takana tuijotellen joko tyhjin
-katsein avaruuteen tai kiinteästi permantoon.
-
-Mutta sitten, eräänä keväisenä ehtoopäivänä, kohotti parvekkeella
-oleileva herttakuningatar hetkiseksi tummia kulmiansa ja loi yhden
-ainoan syrjäkatseen prinssiin.
-
-"Hyvä isä", huudahti prinssi, "minä luulin niitä kaikkia painetuiksi
-kuviksi. Nyt huomaan erehtyneeni. Ne ovat sittenkin naisia."
-
-Sitten nuori prinssi kutsui luoksensa molemmat kumppaninsa ja virkkoi
-mietteliäästi: "Hyvät toverit! Näissä naisissa asuu sulo, jonka
-vertaista en ole milloinkaan ennen nähnyt. Kun kuningattaren tummain,
-välkkyväin, uuteen mielenliikutukseen kirkastuvien silmien katse
-kohtasi minut, niin minusta tuntui siltä, kuin olisin ollut näkemässä
-äsken luodun maailman ensimmäistä heikkoa päivänkoittoa."
-
-Molemmat kumppanit hymyilivät tuntijain hymyä ja kysyivät:
-
-"Onko tosiaankin niin laita, prinssi?"
-
-Herttarouva-rukan asiat joutuivat siitä päivästä lähtien yhä
-huonommalle tolalle. Hän alkoi unhottaa kaikkia sääntöjä tosiaankin
-häpeällisellä tavalla. Jos esimerkiksi hänen paikkansa oli sotamiehen
-vieressä, niin hän havaitsi ihan sattumalta joutuneensa prinssin
-viereen. Silloin lausui sotamies liikkumattomin kasvoin ja juhlallisin
-äänin: "Kuningatar,olette erehtynyt."
-
-Herttarouva-rukan punaiset posket kävivät silloin entistä
-punaisemmiksi. Mutta prinssi kiiruhti kohteliaasti hänen avuksensa
-virkkaen: "Ei, kuningatar ei ole erehtynyt. Tästä päivästä lähtien minä
-olen sotamies!"
-
-Nyt sattui niin, että kaikki yrittäessään korjata vikapään herttarouvan
-virheitä alkoivat itse niihin langeta. Ässät joutuivat kuninkaiden
-syrjäänsysäämiksi. Sotamiehet häiritsivät kuninkaiden oloa ja elämää.
-Yhdeksän- ja kymmensilmät olivat olevinansa ikäänkuin olisivat
-kuuluneet korttien suureen hoviin. Kakkoset ja kolmoset anastelivat
-salaa sijoja, jotka oli erikoisesti varattu nelosia ja viitosia varten.
-Sekaannus ei ollut milloinkaan ennen ollut niin auttamattoman suuri.
-
-Korttien saari oli nähnyt monen kevään menevän ja tulevan. Kokil,
-kevään lintu, oli laulanut lauluansa vuoden toisensa jälkeen. Mutta
-milloinkaan ennen se ei ollut saanut verta vierimään suonissa niin
-vilkkaasti kuin nyt. Menneinäkin päivinä meri oli laulanut väsymättä
-omaa säveltänsä. Mutta silloin se oli julistanut ainoastaan Säännön
-taipumatonta yksitoikkoisuutta. Nyt sen aallot välkkyvine valoineen ja
-kuultoisine varjoineen ja lukemattomine äänineen yht'äkkiä kertoivat
-rakkauden syvimmästä kaipauksesta!
-
-
-VI
-
-Minne ovatkaan nyt hävinneet heidän koreat, pyöreät, säännölliset
-ja omahyväiset kasvonsa? Tuossa näet kasvot, jotka ovat tulvillaan
-lemmensairasta ikävää. Tässä on sydän, jonka saa hurjasti tykyttämään
-kipeä kaipaus. Tässä on mieli, jota epäilykset raatelevat. Soitanto ja
-huokaukset, hymyily ja kyynelet täyttävät ilman. Elämä sykkii, sydämiä
-murtuu, intohimoja syttyy.
-
-Jokainen ajattelee nyt omaa ulkonäköänsä ja vertailee itseänsä
-toisiin. Ristiässä miettii itsekseen, että Patakuningas on verrattain
-hyvännäköinen. "Mutta", arvelee hän, "kun minä kävelen katua, niin
-näkisittepä vain, miten kaikkien katseet suuntautuvat minuun".
-Patakuningas sanoo: "Mitähän ihmettä tuo Ristiässä aina käy kaula
-kenossa ja kopeana kuin riikinkukko? Hän luulee kaikkien kuningattarien
-olevan kuolettavasti lemmensairaina hänen tähtensä, vaikka hän
-todellisuudessa onkin vain --" Siihen hän pysähtyy tutkiakseen
-kasvojansa kuvastimessa.
-
-Kuningattaret olivat kuitenkin kaikkein villityimpiä. He alkoivat
-kuluttaa kaiken aikansa koristautumalla yhdeksänsilmiä varten. Ja
-yhdeksänsilmäisistä tuli heidän toivottomia ja kehnoja orjiansa.
-Mutta heidän toisiansa koskevat leikkaavat lausumansa olivat vieläkin
-loukkaavampia.
-
-Nuoret miehet istuskelivat äänettöminä puiden lehvien alla tai
-loikoilivat varjoisassa metsässä. Nuoret tytöt, vaaleansinisiin
-puettuina, astelivat sattumalta saman metsän samoihin varjopaikkoihin
-samojen puiden alle ja käänsivät katseensa toisaalle, ikäänkuin eivät
-olisi siellä ketään nähneet, ja näyttäen niin viattomilta kuin eivät
-olisi sieltä ketään etsineet. Sitten uskalsi eräs toisia rohkeampi
-nuorukainen lähestyä sinihamoseen puettua neitoa. Mutta hänen
-astuessaan lähemmäksi hänen kielensä ei ottanut häntä totellakseen.
-Siinä hän seisoi sanattomana ja tuhmana, ja otollinen hetki häipyi pois.
-
-Kokil-linnut lauloivat lehvistössä heidän päittensä päällä. Inha
-etelätuuli puhalsi; se sai hiukset epäjärjestykseen, se kuiski
-korvaan ja kiihti veren musiikkia. Puiden lehvissä kohahteli riemu.
-Ja valtameren taukoamaton pauhu sai nuorukaisen ja neidon sydämen
-sanattomat kaipaukset läikkymään edestakaisin lemmen täyden tulvan
-aikana.
-
-Kumppanukset olivat tuoneet korttien kuningaskunnan vedettömiin
-kanaviin uuden elämän runsaat vuoksivedet.
-
-
-VII
-
-Mutta vaikka vuoksivedet olivatkin runsaat, syntyi kuitenkin seisahdus,
-ikäänkuin nouseva pinta ei kohoaisi kuohuiksi, vaan jäisi ainaiseksi
-jännitykseen. Ratkaisevia sanoja ei lausuttu, astuttiinhan vain
-varovasti askel eteenpäin ja peräännyttiin kaksi askelta. Kaikilla
-näytti olevan kiire kasata täyttymättömiä toivelmiansa niinkuin
-tuulentupia tai hiekalle rakennettuja varustuksia. He olivat kalpeat ja
-puhumattomat, heidän silmänsä olivat tulehtuneet, ja heidän huulillansa
-värähtelivät ilmaisemattomat salaisuudet.
-
-Prinssi havaitsi, missä vika piili. Hän kutsui luoksensa kaikki
-saarelaiset ja virkkoi: "Tuokaa tänne huiluja ja kymbaaleita, pillejä
-ja rumpuja. Antakaa kaikkien soida yhdessä ja kajahduttakaa äänekkäitä
-riemuhuutoja. Herttakuningatar lähtee tänä yönä valitsemaan itsellensä
-puolisoa!"
-
-Kymmen- ja yhdeksänsilmäiset alkoivat puhaltaa huilujansa ja
-pillejänsä, kahdeksan- ja seitsensilmäiset soittivat säkkipillejänsä ja
-viulujansa, ja kakkoset ja kolmosetkin paukuttivat hurjasti rumpujansa.
-
-Tämä raju soitannon puuska pyyhkäisi kerrassaan pois kaikki huokaukset
-ja haaveilut. Nauru ja puhe purkautui ilmi valtavina virtoina. Tapahtui
-uskaliaita kosintoja ja ivailevia torjumisia, juteltiin, jaariteltiin,
-laskettiin leikkiä ja pidettiin hauskaa. Tuntui siltä, kuin kesän
-vilkas tuuli olisi häilytellyt ja ravistellut, humisuttanut ja
-vihellyttänyt miljoonia lehviä ja oksia ammonaikaisten aarniometsien
-helmassa.
-
-Mutta herttakuningatar istui ruusunpunaiseen hamoseen puettuna salaisen
-lehtimajansa varjossa ja kuunteli vaieten niitä valtavia ja kuohuvia
-soitannon ja riemun ääniä, jotka aaltoilivat hänen luoksensa. Hän
-sulki silmänsä ja uneksi lemmenunelmaansa. Ja kun hän sitten silmänsä
-avasi, hän näki prinssin istumassa maassa edessänsä silmäillen hänen
-kasvojansa. Kuningatar peitti kasvonsa käsiinsä ja vetäytyi säikähtäen
-taaksepäin riemun melskeen täyttäessä hänen mielensä.
-
-Prinssi vietti koko päivän yksinään vaeltaen meren maininkien
-vaiheilla. Hänellä oli mielessään kuningattaren hämmästynyt katse,
-hänen säikähtynyt eleensä, ja hänen sydämensä sykki korkeata toivoa.
-
-Sinä iltana vartoivat nuorten miesten ja neitosten hilpeäpukuiset
-parvet palatsin portilla. Palatsin salia valaisivat tarumaiset
-lamput, ja sen seiniä kiersivät kevään kukkasista punotut köynnökset.
-Herttakuningatar astui vitkalleen sisään, ja koko yleisö nousi häntä
-tervehtimään. Jasmiiniseppele kädessään hän seisoi siinä prinssin
-edessä alasluoduin katsein. Ujon vaatimattomana hän tuskin rohkeni
-laskea seppelettä valitsemansa puolison kaulaan. Mutta prinssi taivutti
-päätänsä, ja seppele soljahti paikallensa. Nuorukaisten ja neitosten
-parvi oli odottanut hänen valintaansa kiihkeän, uteliaan äänettömyyden
-vallassa. Ja kun valinta sitten oli tapahtunut, niin väenpaljous
-huojui ja häilyi hillittömän riemun leiskeessä. Heidän ilohuutojensa
-kaiku kuului saaren joka kolkkaan ja kaukana merellä purjehtiviin
-aluksiinkin. Milloinkaan ennen ei Korttien kuningaskunnassa ollut
-kohotettu sellaista valtavaa huutoa.
-
-Sitten he kantoivat prinssiä ja hänen morsiantansa olkapäillänsä,
-asettivat heidät valtaistuimelle ja kruunasivat heidät siellä Korttien
-muinaisessa kuningaskunnassa.
-
-Ja meren toisella puolella sijaitsevan kaukaisen saaren rannikolla
-sureva Äiti-kuningatar saapui poikansa uuteen kuningaskuntaan
-kullankoristetussa laivassa.
-
-Ja saaren asukkaiden elämää eivät enää määrää Säännöt, vaan he ovat
-hyviä tai pahoja, tai hyviä ja pahoja, aina oman _Itshtshansa_ mukaan.
-
-
-
-
-PALVOJATAR
-
-
-I
-
-Aikana, jolloin olin mahdollisimman vähäisessä suosiossa eräiden
-lukijoitteni keskuudessa ja jolloin nimeni lakkaamatta esiintyi
-sanomalehdissä alinomaisten herjauksien säestelemänä, minä halusin
-vetäytyä johonkin rauhalliseen paikkaan ja yrittää unhottaa oman
-olemassaoloni.
-
-Minulla on muutamien peninkulmien päässä Kalkuttasta maatalo, jossa
-voin oleskella tuntemattomana ja kenenkään häiritsemättä. Kylänmiehet
-eivät ole toistaiseksi päässeet minuun nähden mihinkään päätökseen.
-He tietävät, etten minä ole mikään lomailija enkä huvinhakija,
-sillä minä en milloinkaan loukkaa maalaisöiden hiljaisuutta
-kaupunkilaisella melulla. He eivät myöskään pidä minua askeettina,
-sillä niihin vähäisiin minua koskeviin tietoihin, joita heillä on,
-liittyy jonkinlaista elämänmukavuuden hohdetta. Minä en ole heille
-matkustelijakaan, sillä vaikka olenkin luonnostani kulkija, ovat
-vaellukseni kylän vainioilla vailla päämäärää. He eivät edes varmaan
-tiedä, olenko naimisissa vai enkö, sillä he eivät ole nähneet lapsiani.
-Koska he niinmuodoin eivät ole osanneet minua lukea mihinkään
-tuntemansa eläin- tai kasvikunnan luokkaan kuuluvaksi, he ovat aikoja
-sitten minut hylänneet ja jättäneet minut tympeältä näyttävään rauhaani.
-
-Aivan äskettäin sain kuitenkin kokea, että kylässä on eräs henkilö,
-joka tuntee syvää mielenkiintoa minua kohtaan. Tuttavuutemme tuli
-alullensa eräänä tukahduttavana heinäkuun ehtoopäivänä. Koko aamupuolen
-oli satanut, ja ilma oli vieläkin kostea ja sumuinen, niinkuin
-silmäluomet itkun jäljeltä.
-
-Minä istuin toimetonna katsellen kirjavaa lehmää, joka oli laitumella
-virran korkealla äyräällä. Ilta-auringon säteet leikkivät eläimen
-kiiltävässä pinnassa. Tuon yksinkertaisen valovaatetuksen kauneus
-sai minut joutessani ihmettelemään, miksi ihminen tahallansa tuhlaa
-rahoja pystyttääkseen vaatehtijan työpajoja ja siten riistääkseen omalta
-iholtansa sen luonnollisen vaatetuksen.
-
-Minun siinä katsellessani ja joutilaana mietiskellessäni saapui
-keski-ikäinen nainen, joka heittäytyi eteeni ja kosketti maata
-otsallansa. Puvun laskoksissa hänellä oli muutamia kukkavihkoja, joista
-hän tarjosi minulle yhden. Samalla hän laski kätensä rinnalleen ja
-lausui: "Tämä on uhri minun jumalalleni."
-
-Sitten hän lähti. Hänen nuo sanat lausuessaan minä olin niin
-hämmästynyt, että tuskin ehdin häneen vilkaistakaan, kun hän jo oli
-hävinnyt. Koko tapahtuma oli ihan yksinkertainen, mutta jätti mieleeni
-syvän vaikutuksen, ja kun sitten käännyin jälleen katselemaan lehmää,
-joka maiskuttaen riipoi suuhunsa ruohoa samalla huiskien kärpäsiä
-pois kimpustansa, niin sen elämännautinto näytti minusta syvän
-salaperäiseltä. Lukijani kenties nauravat minun narrimaisuuttani, mutta
-totta on, että sydämeni oli täynnä harrasta kunnioitusta. Minä palvoin
-sitä puhdasta elämäniloa, joka on Jumalan oma elämä. Sitten minä
-taitoin mango-puusta tuoreen lehvän ja ruokin lehmää omin käsin, sitä
-tehdessäni tuntien tekeväni jotakin Jumalalleni otollista.
-
-Seuraavana vuonna minä palasin kylään helmikuussa. Kylmä vuodenaika
-jatkui yhä. Aamuaurinko paistoi huoneeseeni, ja minä olin sen suomasta
-lämmöstä kiitollinen. Olin parhaillaan kirjoittamassa, kun palvelijani
-tuli ilmoittamaan, että eräs Vishnun palvoja pyrki puheilleni. Muissa
-mietteissä ollen minä käskin tuoda hänet yläkertaan ja jatkoin
-kirjoittamista. Palvoja astui sisään ja kumarsi koskettaen jalkojani.
-Minä tunsin hänet samaksi naiseksi, joka oli vuosi sitten ollut lyhyen
-tuokion näkyvissäni.
-
-Nyt minulla oli tilaisuutta katsella häntä tarkemmin. Hän oli ehtinyt
-sen ajan ohi, jolloin kysytään, onko nainen kaunis vai eikö. Hän oli
-keskikokoa pitempi ja lujarakenteinen, mutta hänen vartalonsa oli
-hieman kumara, koska hän alinomaa pysytteli palvovassa asenteessa.
-Hänen käytöksessään ei ollut mitään pelokasta. Hänen kasvojensa
-huomattavimpana osana olivat hänen silmänsä. Niissä tuntui olevan
-jonkinlainen läpitunkeva voima, joka kykeni tekemään etäisyyden
-läheiseksi.
-
-Hänen astuessaan huoneeseen tuntui noiden suurten silmien katse minua
-tyrkkäävän.
-
-"Mitä tämä merkitsee?" kysyi hän. "Mistä syystä olet tuonut minut
-valtaistuimesi eteen, jumalani? Muulloin minä aina näin sinut puiden
-keskellä, ja niin oli paljoa parempi. Se oli oikea paikka kohdata
-sinua."
-
-Hänen oli täytynyt nähdä minut puutarhassa käyskelemässä minun
-huomaamattani häntä. Mutta viime päivinä minä olin ollut vilustunut,
-joten en ollut voinut lähteä ulos. Minun täytyi pakostakin pysytellä
-sisällä ja kunnioittaen katsella illan taivasta taloni pengermältä.
-Hetken vaiti oltuansa palvoja virkkoi: "Jumalani, anna minulle muutama
-hyvä sana."
-
-Minä en ollut ollenkaan valmistunut noudattamaan tuota äkkiä esitettyä
-pyyntöä ja vastasin hänelle silmänräpäyksellisen mielijohteen nojalla:
-"Minä en anna enkä ota hyviä sanoja. Minä vain avaan silmäni ja
-vaikenen, ja silloin minä voin sekä kuulla että nähdä, vaikka ei
-sanaakaan lausuttaisi. Kun sinua nyt katselen, niin en kaipaa ollenkaan
-sinun äänesi kaikua."
-
-Palvoja kerrassaan kiihtyi minun puhuessani ja huudahti: "Jumala ei
-puhu minulle ainoastaan suullansa, vaan koko ruumiillansa."
-
-Minä sanoin hänelle: "Vaiti ollessani minä voin kuunnella koko
-ruumiillani. Minä olen tullut tänne Kalkuttasta kuuntelemaan tuota
-ääntä."
-
-Palvoja sanoi: "Niin, minä tiedän sen, ja senvuoksi minä olen tullut
-tänne luoksesi istumaan."
-
-Ennen poistumistansa hän jälleen kumarsi ja kosketti jalkojani. Minä
-huomasin hänen olevan pahoillaan siitä, että minulla oli jalkineet. Hän
-olisi mieluummin nähnyt ne paljaina.
-
-Seuraavana aamuna minä istuin kattotasanteella. Etelässä olevan
-puujonon takaa näkyi avoin maaseutu, viluinen ja autio. Minä voin
-nähdä auringon nousevan idästä sokeriruokopensaan ja kylän kupeella
-olevan puuryhmän takaa. Tummien puiden varjosta ilmestyi äkkiä näkyviin
-kylätie. Se lähti etenemään ja kiemurteli kohti joitakin näköpiirin
-rajalla sijaitsevia kyliä, kunnes häipyi harmaaseen sumuun.
-
-Sinä aamuna oli vaikea sanoa, oliko aurinko noussut vai eikö. Vaalea
-usva häilyi vielä puiden latvoissa. Minä näin palvojan astelevan
-epämääräisen hämärän halki aamuisena sumuhaamuna. Hän lauloi lauluansa
-Jumalalle ja helisytti kymbaaleitansa.
-
-Vihdoin hälveni sakea usva, ja aurinko siirtyi sijallensa kotona ja
-pellolla suoritettavien töiden joukkoon ikäänkuin kylän ystävällinen
-patriarkka.
-
-Ehdittyäni vasta istuutua kirjoituspöytäni ääreen tyydyttääkseni
-kalkuttalaisen kustantajani ahnautta kuulin portaista askeleita. Kohta
-astui sisään palvoja itsekseen hymisten ja minua kumartaen. Minä
-kohotin katseeni papereistani.
-
-Hän virkkoi: "Jumalani, eilen minä otin pyhäksi ravinnoksi mitä
-ateriastasi oli jäänyt."
-
-Minä hämmästyin ja kysyin, kuinka hän voi sen tehdä.
-
-"Oh", vastasi hän, "minä odotin illalla ovellasi sinun aterioidessasi
-ja otin hieman ruokaa lautaseltasi, kun se kannettiin ulos".
-
-Tuo oli minulle yllätys, sillä kaikki kylän asukkaat tiesivät, että
-olin ollut Euroopassa ja aterioinut eurooppalaisten kanssa. Minä
-olin epäilemättä kasvistensyöjä, mutta keittäjäni pyhyys ei sietänyt
-tutkimista, ja oikeaoppiset pitivät minun ruokaani saastaisena.
-
-Palvojatar huomasi hämmästyneen ilmeeni ja virkkoi: "Jumalani, miksi
-tulisin ollenkaan sinun luoksesi, ellen nauttisi sinun ruokaasi?"
-
-Minä kysyin häneltä, mitä hänen omaan kastiinsa kuuluvat henkilöt
-asiasta arvelivat. Hän kertoi minulle jo levittäneensä uutista ympäri
-kylää. Hänen kastiinsa kuuluvat henkilöt olivat pudistaneet päätänsä,
-mutta samalla myöntäneet, että hänen oli kuljettava omaa tietänsä.
-
-Minä sain selville, että palvojatar oli erään hyvän maalaisperheen
-jäsen ja että hänen hyvissä varoissa oleva äitinsä halusi pitää hänet
-kotona. Mutta tytär kulki mieluummin mierolaisena. Minä kysyin häneltä,
-miten hän sai elatuksensa. Hän kertoi minulle, että hänen seuralaisensa
-olivat lahjoittaneet hänelle kappaleen maata ja että hän pyyteli
-ravintonsa kulkien ovelta ovelle. Hän sanoi minulle: "Se ruoka, jonka
-minä saan kerjäten, on jumalallista."
-
-Mietittyäni, mitä hän oli sanonut, minä käsitin hänen tarkoituksensa.
-Kun saamme ravintomme toisten hyvyyden suomina almuina, niin muistamme
-Jumalaa, antajaa. Mutta kun saamme ruokamme kotona, kuten ainakin,
-itsestäänselvänä asiana, niin taivumme ajattelemaan, että se kuuluu
-meille oikeudenmukaisesti.
-
-Minun teki kovin mieli kysellä hänen miehestänsä. Mutta kun hän ei
-milloinkaan epäsuorastikaan hänestä puhunut, en häneltä mitään kysynyt.
-
-Varsin pian minä havaitsin, ettei palvojatar ollenkaan kunnioittanut
-sitä kylän osaa, missä korkeampiin kasteihin kuuluvat henkilöt elivät.
-"He eivät anna milloinkaan", sanoi hän, "pienintäkään ropoa Jumalan
-palvelemiseksi, vaikka heidän hallussaan onkin suurin osa Jumalan
-maata. Mutta köyhät palvovat ja näkevät puutetta."
-
-Minä kysyin häneltä, miksi hän ei lähtenyt elämään noiden jumalattomien
-ihmisten seurassa ja auttamaan heitä paremmalle tielle. "Se", sanoin
-minä hieman tekohartaasti, "olisi jumalallisen palvonnan korkein muoto".
-
-Minä olin aika ajoin kuullut sellaisia saarnoja ja toistelen niitä
-tilaisuuden sattuessa varsin mielelläni yleiseksi hyväksi.
-
-Palvojattareen tuo kumminkaan ei tehnyt minkäänlaista vaikutusta. Hän
-kohotti suuret pyöreät silmänsä, katsoi minua suoraan silmiin ja sanoi:
-
-"Tarkoitatko, että koska Jumala on syntisten kanssa, niin heitä
-jollakin tavoin palvelemalla palvelee Jumalaa? Niinkö tarkoitat?"
-
-"Niin", vastasin minä, "niin minä ajattelen".
-
-"Tietysti", vastasi hän melkein kärsimättömästi, "tietysti Jumala on
-heidän kanssansa, sillä kuinkapa he muuten voisivat ollenkaan elää?
-Mutta mitäpä se minulle merkitsee? Minun Jumalani ei ole siellä. Minä
-en voi palvoa häntä siellä, koska en häntä sieltä löydä. Minä etsin
-häntä sieltä, mistä voin hänet löytää."
-
-Niin puhuessaan hän kumarsi kunnioittavasti. Hänen varsinainen
-tarkoituksensa oli tämä. Pelkkä Jumalan kaikkialla-läsnäoloa tehostava
-oppi ei meitä auta. Se totuus, että Jumala on kaikkea läpäisevä,
-voi olla pelkkä epähavainnollinen abstraktio ja sellaisenaan meille
-epätodellinen. Missä Hänet voin nähdä, siellä Hän on todellisena minun
-sielussani.
-
-Minun ei tarvinne seikkaperäisesti selittää, ettei hän minua
-innokkaasti palvoessaan pitänyt minua yksilöllisenä olentona. Minä olin
-hänen palvontansa pelkkä väline. Minun asianani ei ollut ottaa sitä
-vastaan enempää kuin hylätäkään sitä, sillä se ei kuulunut minulle,
-vaan Jumalalle.
-
-Tullessaan jälleen palvojatar havaitsi minun taaskin tutkivan kirjojani
-ja papereitani.
-
-"Mitä oletkaan tehnyt", kysyi hän ilmeisesti harmistuneena, "että
-minun Jumalani vaatii sinua ryhtymään tuollaiseen turhaan rasitukseen?
-Milloin tulenkin, sinä aina luet ja kirjoitat."
-
-"Jumala askarruttaa hyödyttömiä lapsiansa", vastasin minä, "koska he
-muuten voisivat joutua onnettomuuteen. Heidän tulee toimitella kaikkein
-vähimmässä määrin tarpeellisia asioita. Se on heidän suojanansa."
-
-Palvojatar kertoi minulle, ettei hän voinut sietää niitä esteitä, jotka
-minua alinomaa ympäröivät. Kun hän halusi tulla minua tervehtimään,
-niin palvelijat eivät sallineet hänen nousta suoraa päätä yläkertaan.
-Kun hän halusi kunnioittaen koskettaa jalkojani, niin sukkani olivat
-aina tiellä. Ja kun hän halusi yksinkertaisesti kanssani jutella, hän
-huomasi minun henkeni eksyneen oppineisuuden erämaihin.
-
-Tällä kertaa hän ennen lähtöänsä laski kätensä ristiin ja sanoi:
-"Jumalani! Tänä aamuna minä tunsin jalkasi rinnassani. Kuinka ne
-olivatkaan viileät! Ja ne olivat paljaat, peittämättömät. Minä pidin
-niitä kauan hartaasti pääni päällä. Se täytti minun koko olemukseni.
-Mitäpä hyötyä senjälkeen oli siitä, että tulin luoksesi? Miksi
-tulinkaan? Sano, Herra, totuus -- eikö se ollut pelkkää sokaistumista?"
-
-Maljakossa pöydälläni oli muutamia kukkia. Hänen ollessaan luonani
-puutarhuri toi uusia kukkia ja asetti ne niiden sijaan. Palvojatar näki
-hänen ne vaihtavan.
-
-"Siinäkö kaikki?" huudahti hän. "Joko olet suoriutunut kukistasi?
-Annahan ne minulle." Hän piteli kukkia hellävaroen kämmenkuopassansa
-ja alkoi kumartunein päin niihin tuijottaa. Oltuaan vähän aikaa vaiti
-hän jälleen kohotti päänsä ja virkkoi minulle: "Sinä et milloinkaan
-silmäile näitä kukkia; siitä syystä ne luonasi lakastuvat. Kunhan niitä
-katselisit, niin lukemisesi ja kirjoittamisesi hupenisivat tuuleen."
-
-Hän solmi kukat viittansa helmaan, nosti ne hartain elein päälaellensa
-ja virkkoi syvästi kunnioittaen: "Salli minun viedä Jumalani mukanani."
-
-Hänen niin sanoessaan minä tunsin, etteivät huoneissamme olevat
-kukat saa meiltä niille kuuluvaa hellää huolenpitoa. Me pistämme ne
-maljakkoon, ja ne muistuttavat pikemmin vallattomia koulupoikia, jotka
-seisovat yhdessä joukossa rangaistavina.
-
-Palvojatar tuli jälleen samana iltana ja istui edessäni
-kattotasanteella.
-
-"Minä annoin ne kukat pois", sanoi hän, "kun tänä aamuna kuljin talosta
-taloon laulaen Jumalan nimeä. Beni, kylämme päämies, nauroi hartaalle
-kunnioitukselleni ja sanoi: 'Miksi tuhlaat koko palvontasi hänelle?
-Etkö tiedä, että hän on herjausten esineenä koko maakunnassa?' Onko se
-totta, Jumalani? Onko totta, että he sinua säälimättömästi kohtelevat?"
-
-Sinä hetkenä minä säikähdin. Oli kamalaa havaita, että painomustetta
-pärskyi niin kauas.
-
-Palvojatar jatkoi: "Beni luulotteli voivansa yhdellä henkäyksellä
-sammuttaa minun palvontani liekin! Mutta sepä ei olekaan mikään mitätön
-liekki, se on leimuava tuli. Miksi he sinua herjaavat, Jumalani?"
-
-Minä vastasin: "Siitä syystä, että minä sen ansaitsen. Luulenpa
-ahnaudessani väijyskelleeni ihmisten sydämiä?"
-
-Palvojatar sanoi: "Nyt sinä näet itse, kuinka vähäarvoiset heidän
-sydämensä ovat. Ne ovat täynnä myrkkyä, ja se parantaa sinut
-ahnaudestasi."
-
-"Kun ihmisen sydämessä asuu ahnaus", vastasin minä, "niin hän on
-alinomaisessa vaarassa joutua lyödyksi. Itse ahnaus suo hänen
-vihollistensa käytettäväksi myrkkyä."
-
-"Meidän armollinen Jumalamme", virkkoi hän, "lyö meitä omalla
-kädellänsä ja ajaa pois kaiken myrkyn. Se, joka loppuun asti kestää
-Jumalan kuritusta, on pelastettu."
-
-
-II
-
-Sinä iltana palvojatar kertoi minulle elämänsä tarinan. Illan tähdet
-syttyivät ja painuivat puiden taakse hänen kertoessaan tarinansa
-loppuun.
-
-Mieheni on erittäin yksinkertainen. Monet pitävät häntä tyhmänäkin,
-mutta minä tiedän, että se, joka ymmärtää yksinkertaisesti, ymmärtää
-oikein. Liikeasioissa ja taloudenhoidossa hän piti hyvin puolensa.
-Koska hänen tarpeensa olivat vähäiset ja toivomuksensa harvat,
-hän kykeni tulemaan toimeen sen nojalla, mitä hänellä oli. Hän ei
-milloinkaan sekaantunut muihin asioihin eikä pyrkinyt niitä ymmärtämään.
-
-Mieheni vanhemmat kuolivat, kun olimme olleet vasta vähän aikaa
-naimisissa, ja me jäimme yksin. Mutta mieheni tarvitsi aina jonkun
-yläpuolellansa. Minä häpeän tunnustaessani, että hän tavallaan
-kunnioitti minua ja piti minua ylempänänsä. Mutta minä olen varma, että
-hän kykeni käsittämään asiat paremmin kuin minä, vaikka minä osasin
-paremmin puhua.
-
-Kaikkein syvimmin hän kunnioitti Guru Thakuriansa (henkistä
-opettajaansa). Oikeastaan ei ollut kysymyksessä pelkkä harras
-kunnioitus, vaan rakkaus, ja sellainen rakkaus on harvinainen.
-
-Guru Thakur oli miestäni nuorempi. Kuinka kaunis hän olikaan!
-
-Mieheni oli poikaiällänsä leikkinyt hänen kerallansa ja oli niistä
-ajoista alkaen omistanut sydämensä ja sielunsa varhaisen ikänsä
-ystävälle. Thakur tiesi, kuinka yksinkertainen mieheni oli, ja tapasi
-häntä armottomasti kiusoitella.
-
-Hän ja hänen toverinsa pitivät iloa hänen kustannuksellansa, mutta hän
-sieti kaikki mitä kärsivällisimmin.
-
-Minun naimisiin joutuessani Guru Thakur oli Benaresissa opiskelemassa.
-Mieheni tapasi maksaa kaikki hänen kustannuksensa. Minä olin
-kahdeksantoista vuoden ikäinen, kun hän palasi kyläämme.
-
-Viidentoistavuotiaana minä synnytin lapsen. Minä olin niin nuori,
-etten osannut sitä hoitaa. Minä jaarittelin mielelläni ja olin usein
-tuntikausia ystävättärieni luona. Jos minun täytyi jäädä kotiin
-poikaa kaitsemaan, minä tavallisesti kerrassaan suutuin. Ah, minun
-lapsi-jumalani tuli minun elämääni, mutta hänen lelunsa eivät olleet
-valmiina häntä varten. Hän tuli äidin sydäntä varten, mutta äidin sydän
-jäi siitä jälkeen. Hän jätti minut vihoissaan, ja siitä saakka minä
-etsin häntä kaikkialta maailmasta.
-
-Poika oli isänsä elämän valkeus ja ilo. Minun huolimattomuuteni aina
-suretti miestäni. Mutta hänelle oli suotu mykkä sielu. Hän ei kyennyt
-milloinkaan tuskaansa ilmaisemaan.
-
-Ihmeellistä oli, että minun laiminlyönneistäni huolimatta poika rakasti
-minua enemmän kuin ketään muuta. Hän tuntui pelkäävän, että minä
-jonakin päivänä lähden ja jätän hänet. Niinpä hän silloinkin, kun minä
-olin hänen kanssaan, seuraili minun liikkeitäni levottomin katsein.
-Hän sai olla varsin vähän minun seurassani, ja senvuoksi hänen halunsa
-olla luonani kehittyi tuskallisen kiihkeäksi. Minun joka päivä virralle
-mennessäni hän tavallisesti kävi rauhattomaksi ja ojensi pienet
-käsivartensa, jotta hänet otettaisiin mukaan. Mutta rantaportaat olivat
-minulle se paikka, jossa sain tavata ystävättäreni, joten en välittänyt
-ottaa sinne lasta vaivoikseni.
-
-Oli varhainen elokuun aamu. Harmaat pilvet olivat toinen toisensa
-jälkeen kietoneet taivaan kosteiden viittojensa laskoksiin. Minä käskin
-tyttöä pitämään huolta pienokaisesta sill'aikaa kuin kävin virralla.
-Minun lähtiessäni lapsi itki pyrkien jälkeeni.
-
-Niillä kylpyportailla ei ollut ketään minun saapuessani. Minä olin
-paras uimari kylän naisten joukossa. Sade oli paisuttanut virtaa
-melkoisesti. Minä uin keskelle virtaa, verrattain kauas rannasta.
-
-Yht'äkkiä kuulin rannalta huudon: 'Äiti!' Käännyin katsomaan ja näin
-pienen poikani tulevan portaita alas ja huutavan minua tullessaan. Minä
-huusin ja käskin hänen pysähtyä, mutta hän jatkoi matkaansa nauraen ja
-huutaen. Pelontuska jäykisti jäseniäni. Minä suljin silmäni, koska en
-uskaltanut katsella. Kun ne jälleen avasin, oli pienokaiseni helisevä
-nauru iäksi vaiennut liukkailla porrasaskelmilla.
-
-Minä saavuin takaisin rannalle ja nostin hänet vedestä. Minä otin hänet
-syliini, poikani, rakkaimpani, joka oli usein turhaan pyytänyt päästä
-syliini. Minä otin hänet nyt, mutta hän ei enää katsonut minua silmiin
-eikä huutanut: 'Äiti!'
-
-Lapsi-jumalani oli tullut. Minä olin aina laiminlyönyt häntä. Olin aina
-häntä itkettänyt. Ja nyt alkoivat kaikki laiminlyöntini ahdistaa omaa
-sydäntäni, isku iskulta. Kun poikani oli ollut minun luonani, minä
-olin jättänyt hänet yksin. Olin kieltäytynyt ottamasta häntä mukaani.
-Ja nyt, kun hän on kuollut, hänen muistonsa seuraa minua milloinkaan
-minusta eroamatta.
-
-Jumala yksin tietää, kuinka mieheni kärsi. Jos hän olisi minua
-rangaissut rikoksestani, niin olisi parempi meille kummallekin. Mutta
-hän osasi vain sanattomana kärsiä, hän ei osannut mitään sanoa.
-
-Kun olin murheesta melkein mielipuoli, palasi Guru Thakur. Aikaisemmin
-oli hänen ja mieheni välinen suhde ollut poikien ystävyyssuhde.
-Nyt minun mieheni kunnioitti rajattomasti hänen pyhyyttänsä ja
-oppineisuuttansa. Hän tuskin rohkeni puhua ystävänsä läsnäollessa, niin
-kovin hän häntä arkaili ja kunnioitti.
-
-Mieheni pyysi Guruansa koettamaan minua jollakin tavoin lohduttaa.
-Guru Thakur alkoi minulle lukea ja selittää pyhiä kirjoja. Mutta enpä
-luule niiden paljoakaan minuun tehonneen. Niiden koko arvo oli minulle
-siinä äänessä, joka niitä minulle luki. Jumala sallii ihmissydämen
-parhaimmin juoda jumalallista elämää ihmisäänen välityksellä. Hänellä
-ei ole käytettävänänsä mitään parempaa maljaa, ja hän itsekin nauttii
-jumalallista juomaansa samasta maljasta.
-
-Mieheni Guruunsa kohdistama rakkaus ja kunnioitus täytti meidän talomme
-niinkuin suitsutus temppelin pyhän lippaan. Minä osoitin samaa harrasta
-kunnioitusta ja sain mieleeni rauhaa. Minä näin jumalani tuon Gurun
-hahmossa. Hänellä oli tapana saapua joka aamu aterioimaan luoksemme.
-Herätessäni minä kaikkein ensiksi ajattelin hänen ravintoansa ikäänkuin
-pyhää Jumalan lahjaa. Kun valmistin ruokalajeja hänen ateriaansa
-varten, niin sormeni ilosta lauloivat.
-
-Nähdessään, kuinka minä palvoin hänen Guruansa, mieheni alkoi
-kunnioittaa minua vieläkin enemmän. Hän huomasi, kuinka kiihkeästi
-hänen Gurunsa tahtoi selittää minulle pyhiä kirjoja. Hän oli tottunut
-siihen ajatukseen, ettei voinut milloinkaan toivoa Gurunsa kiinnittävän
-häneen minkäänlaista huomiota, koska oli typerä; mutta hänen vaimonsa
-korjasi asian.
-
-Niin meni jälleen viisi vuotta, ja koko elämäni olisi kulunut siten,
-ellei jossakin pinnan alla olisi salaa tapahtunut varkaus. Minä en
-voinut sitä keksiä, mutta sen keksi minun sydämeni Jumala. Sitten tuli
-päivä, jolloin koko elämämme yht'äkkiä mullistui.
-
-Oli keskikesän aamu. Minä olin palaamassa kotiin kylpemästä, vaatteeni
-olivat ihan märät. Minä kuljin erästä varjoisaa kujannetta, ja tien
-käänteessä, mango-puun alla, kohtasin Guru Thakurini. Hänellä oli
-pyyheliina olallansa ja hän toisteli joitakin sanskriittisäkeitä ollen
-kylpyyn menossa. Märissä vaatteissani, jotka takertuivat ruumiiseeni,
-minä häpesin kohdata hänet. Yritin päästä pujahtamaan nopeasti ohi
-hänen katsettansa välttäen. Hän huusi minua nimeltä.
-
-Minä pysähdyin, painoin katseeni alas ja lysähdin itseeni. Hän
-kiinnitti katseensa minuun ja virkkoi: 'Kuinka ihmeen kaunis onkaan
-sinun ruumiisi!'
-
-Koko lintujen maailma tuntui helkähtävän laulamaan lehvistössä pääni
-päällä. Kaikki tien varrella kasvavat pensaat näyttivät puhkeavan
-hehkuvaan kukkaan. Tuntui siltä, kuin taivas ja maa ja kaikki olisi
-muuttunut humalluttavan riemun pyörteeksi.
-
-En tiedä, kuinka saavuin kotiin. Muistan vain syöksyneeni siihen
-huoneeseen, jossa me palvoimme Jumalaa. Mutta silmieni edessä
-karkelivat samat kultaiset valon välkkeet, jotka olivat värähdelleet
-näkyvissäni tuolla yksinäisellä polulla virralta palatessani.
-
-Guru Thakur saapui sinäkin päivänä aterialle ja tiedusteli mieheltäni,
-minne minä olin lähtenyt. Hän etsi minua, mutta ei voinut minua mistään
-löytää.
-
-Ah, maa ei ole minulle enää sama kuin ennen. Entinen päivänpaiste
-ei enää ole minun. Minä huusin Jumalaani tuskassani, mutta hän ei
-kääntänyt kasvojansa minun puoleeni.
-
-En tiedä, miten päivä kului. Yöllä minun piti kohdata mieheni. Mutta
-yö on pimeä ja mykkä. Silloin minun mieheni henki ilmenee säteilevänä
-kuin tähdet hämärissä. Minä olin kuullut hänen pimeässä lausuvan
-ajatuksiansa ja olin hämmästynyt havaitessani, kuinka syvästi hän
-kykeni tajuamaan.
-
-Toisinaan minä pääsin vasta myöhään illalla levolle, kun talousaskareet
-olivat estämässä. Mieheni odotti minua lattialla istuen, makuulle
-menemättä. Aloitimme silloin usein keskustelumme puhumalla jotakin
-Gurusta.
-
-Tänä yönä minä tulin jälkeen puolenyön huoneeseeni ja löysin mieheni
-lattialta nukkumasta. Häntä häiritsemättä minä paneuduin lattialle
-hänen jalkojensa eteen, kasvot hänen puoleensa käännettyinä. Kerran hän
-nukkuessaan ojensi jalkaansa ja satutti minua rintaan. Se oli hänen
-viimeinen testamenttinsa.
-
-Seuraavana aamuna, kun mieheni heräsi unestansa, minä jo istuin hänen
-vieressään. Ikkunasta näkyi tuuhean lehvistön yli aamun ensimmäinen
-kalpea kajaste yön päärmeessä. Oli niin varhainen, etteivät varikset
-olleet vielä alkaneet vaakkua.
-
-Minä kumarsin ja kosketin otsallani mieheni jalkoja. Hän nousi
-istumaan, säikähtyneenä, ikäänkuin unennäöstä heräten, ja silmäili
-hämmästyneenä kasvojani. Minä sanoin:
-
-'Olen tehnyt päätökseni. Minun täytyy jättää maailma. Minä en voi olla
-kauemmin sinun omasi. Minun täytyy lähteä sinun luotasi.'
-
-Mieheni kenties luuli yhä uneksivansa. Hän ei virkkanut sanaakaan.
-
-'Kuulehan mitä sanon!' rukoilin minä sanomattoman tuskan vallassa.
-'Kuule minua ja ymmärrä! Sinun täytyy naida toinen vaimo. Minun täytyy
-sanoa hyvästi.'
-
-Mieheni sanoi: 'Mitä merkitsee kaikki tämä hurja, hullu puhe? Kuka
-käskee sinua luopumaan maailmasta?'
-
-Minä vastasin: 'Guru Thakurini.'
-
-Mieheni näytti hämmentyneeltä. 'Guru Thakur!' huudahti hän. 'Milloin
-hän on antanut sinulle sen neuvon?'
-
-'Aamulla', vastasin minä, 'eilen, kun kohtasin hänet virralta
-palatessani'.
-
-Hänen äänensä hieman värähteli. Hän kääntyi, silmäili kasvojani ja
-kysyi minulta: 'Miksi hän sinulle antoi sellaisen käskyn?'
-
-'En tiedä', vastasin minä. 'Kysy häneltä itseltänsä! Hän sanoo sen
-sinulle, jos voi.'
-
-Mieheni sanoi: 'Maailmasta voi luopua, vaikka jääkin siinä elämään.
-Sinun ei tarvitse lähteä minun luotani. Minä puhun asiasta Gurulleni.'
-
-'Sinun Gurusi', vastasin minä, 'kenties hyväksyy anomuksesi; mutta
-minun sydämeni ei milloinkaan siihen suostu. Minun täytyy lähteä sinun
-luotasi. Tästä lähtien ei maailmaa enää ole minulle olemassa.'
-
-Mieheni vaikeni, ja me istuimme siinä pimeässä lattialla. Kun päivä oli
-valjennut, hän sanoi minulle: 'Menkäämme yhdessä hänen luoksensa.'
-
-Minä laskin käteni ristiin ja sanoin: 'Minä en näe häntä enää
-milloinkaan.'
-
-Hän katsoi minua kasvoihin. Minä painoin pääni alas. Hän ei virkkanut
-enempää. Minä tiesin, että hänen katseensa oli jotenkin tunkeutunut
-minun mieleeni ja tiesi mitä siellä tapahtui. Tässä minun maailmassani
-on ollut vain kaksi ihmistä, jotka ovat minua sydämestänsä rakastaneet
--- minun poikani ja minun mieheni. Tämä rakkaus oli minun Jumalani, ja
-senvuoksi se ei voinut sietää mitään vääryyttä. Toinen heistä jätti
-minut, ja minä itse jätin toisen. Nyt minun täytyy saada totuus, totuus
-yksinänsä.
-
-Hän kosketti permantoa jalkojeni edessä, nousi, kumarsi ja lähti.
-
-
-
-
-NÄKÖ
-
-
-I
-
-Erittäin nuorena aviovaimona minä synnytin kuolleen lapsen ja olin itse
-kuolemaisillani. Minä toivuin vain vähitellen, ja näköni heikontui
-heikontumistaan.
-
-Mieheni opiskeli siihen aikaan lääketiedettä. Hän oli hieman
-mielissäänkin, kun sai minua parantaessaan todistaa lääkeopillisia
-tietojansa. Hän siis alkoi itse hoitaa silmiäni.
-
-Minun vanhempi veljeni valmistautui silloin lainopillista tutkintoansa
-suorittamaan. Eräänä päivänä hän tuli luoksemme ja säikähti kovin
-nähdessään, missä tilassa minä olin.
-
-"Mitä teetkään?" sanoi hän miehelleni. "Sinähän tärvelet Kumon silmät.
-Sinun pitäisi heti kysyä neuvoa lääkäriltä."
-
-Mieheni virkkoi ärtyisesti: "Miksi? Mitä voi hyvä tohtori tehdä enemmän
-kuin minä? Tapaus on ihan yksinkertainen, ja kaikki lääkkeet ovat
-yleisesti tunnetut."
-
-Dada vastasi pilkallisesti: "Näyttää siltä, kuin luulisit, ettei sinun
-ja oman lääkeopillisen tiedekuntasi professorin välillä ole vähääkään
-eroa."
-
-Mieheni vastasi kiukustuneena: "Jos sinä satut joutumaan naimisiin
-ja syntyy riitaa vaimosi omaisuudesta, et suinkaan ota vastaan minun
-neuvojani lakiasioissa. Miksi siis tulet minua neuvomaan lääkeopissa?"
-
-Heidän siinä kiistellessään minä sanoin itselleni, että kahden
-kuninkaan sotaan lähtiessä nurmirukka aina joutuu eniten kärsimään. Nyt
-oli kiista käynnissä noiden kahden kesken, ja minä sain kestää iskun.
-
-Minustakin tuntui kohtuuttomalta, että omaiseni minut kerran
-naitettuansa vielä asiaan sekaantuivat. Koskihan minun iloni ja
-murheeni miestäni eikä heitä.
-
-Siitä päivästä lähtien oli mieheni ja veljeni välinen suhde tuon
-silmiäni koskevan mitättömän seikan vuoksi jännittynyt.
-
-Eräänä iltapuolena, mieheni ollessa poissa kotoa, veljeni
-hämmästyksekseni toi lääkärin minua näkemään. Lääkäri tarkasti silmäni
-erittäin huolellisesti ja näytti kovin vakavalta. Hän sanoi, että enempi
-laiminlyöminen olisi vaarallista. Hän kirjoitti määräyksen, ja veljeni
-lähetti kohta lääkettä noutamaan. Vieraan tohtorin mentyä minä rukoilin
-veljeäni olemaan asiaan sekaantumatta. Minä olin varma siitä, että
-lääkärin salaisista käynneistä koituisi pelkkää onnettomuutta.
-
-Minua itseäni hämmästytti, että sain kerätyksi kyllin paljon rohkeutta
-sanoakseni tuon veljelleni. Olin näet ennen aina häntä pelännyt. Olen
-varma siitä, että veljenikin hämmästyi minun uskaliaisuuttani. Hän oli
-vähän aikaa vaiti ja virkkoi sitten: "Olkoon menneeksi, Kumo. Minä en
-enää kutsu tohtoria. Mutta kun lääkkeet tulevat, niin sinun pitää ne
-nauttia."
-
-Sitten veljeni lähti. Lääkkeet saapuivat apteekista. Minä otin ne --
-pullot, jauheet, määräykset ja kaikki -- ja viskasin ne kaivoon!
-
-Veljeni sekaantuminen asioihin oli ärsyttänyt miestäni, ja hän alkoi
-nyt käsitellä silmiäni entistä uutterammin. Hän koetteli kaikenlaisia
-lääkkeitä. Minä asetin silmilleni siteen niinkuin hän käski, käytin
-hänen määräämiänsä värillisiä silmälaseja, nautin hänen rohtojansa ja
-kaikkia hänen jauheitansa. Joinpa kalanmaksaöljyäkin, vaikka se ei
-tahtonut ottaa kurkustani luisuakseen.
-
-Sairaaloista tullessaan hän joka kerta huolestuneena tiedusteli, kuinka
-voin, ja minä vastasin: "Paljon paremmin." Minun kykyni pettää itseäni
-muuttui tosiaankin nerokkaaksi. Huomatessani, että silmäni vuotivat
-vettä entistä enemmän, minä lohduttauduin ajattelemalla, että oli
-hyvä vapautua suuresta huonojen nesteiden määrästä, ja kun silmieni
-vesivirrat sitten vähenivät, niin minä ylpeilin mieheni taitavuudesta.
-
-Muutamien aikojen kuluttua tuska kuitenkin kävi sietämättömäksi. Näköni
-himmeni, ja päätäni särki alinomaa päivin öin. Minä huomasin mieheni
-käyvän levottomaksi. Hänen käytöksestänsä minä oivalsin, että hän etsi
-jotakin tekosyytä kutsuakseen lääkärin. Niinpä viittasinkin siihen
-suuntaan, että voisimme jonkun kutsua.
-
-Ilmeistä oli, että hän tunsi suurta helpotusta. Jo samana päivänä hän
-kutsui englantilaisen lääkärin. En tiedä, mitä he keskenään juttelivat,
-mutta minä arvasin, että Sahib oli puhunut miehelleni erittäin tuimasti.
-
-Lääkärin lähdettyä hän oli vähän aikaa vaiti. Minä otin hänen kätensä
-omiini ja sanoin: "Millainen sivistymätön mies tuo olikaan! Miksi et
-kutsunut intialaista lääkäriä? Olisi ollut paljoa parempi. Luuletko,
-että tuo mies osaa käsitellä silmiäni paremmin kuin sinä?"
-
-Mieheni oli hetkisen ihan vaiti. Sitten hän virkkoi murtunein äänin:
-"Kumo, silmäsi täytyy leikata."
-
-Minä olin suuttuvinani siitä, että hän oli asiaa niin kauan minulta
-salannut.
-
-"Sinä olet sen tietänyt kaiken aikaa", sanoi hän, "etkä ole minulle
-mitään virkkanut! Luuletko minua sellaiseksi pienokaiseksi, etten
-leikkausta siedä?"
-
-Sen kuultuansa hän jälleen tuli hyvälle tuulelle. "Kovin harvat ovat
-ne miehet", virkkoi hän, "jotka ovat kyllin urhoolliset säikähtämättä
-odottaakseen leikkausta".
-
-Minä nauroin hänelle: "Niin on laita. Miehet ovat urhoollisia
-ainoastaan vaimojensa nähden!"
-
-Hän silmäili minua vakavasti ja virkkoi: "Olet ihan oikeassa. Me miehet
-olemme kauhean turhamaisia."
-
-Minä karkoitin nauraen hänen vakavuutensa: "Oletko varma siitä, että te
-voitatte meidät naiset turhamaisuudessakin?"
-
-Veljeni tultua minä vein hänet syrjemmälle: "Kuulehan, Dada, sinun
-lääkärisi määräämä hoitotapa olisi epäilemättä ollut sanomattoman hyvä,
-mutta onnettomuudeksi minä erehdyin käyttämään juomaa ulkonaisesti.
-Ja siitä päivästä lähtien, jolloin tuon erehdyksen tein, silmäni ovat
-huonontumistaan huonontuneet. Nyt on leikkaus välttämätön."
-
-Veljeni sanoi minulle: "Sinä olit miehesi hoidossa, ja siitä syystä
-minä en enää käynyt sinua katsomassa."
-
-"Ei", vastasin minä. "Minä hoidin itseäni tosiaankin sinun tohtorisi
-ohjeiden mukaisesti."
-
-Kuinka naisen täytyykään valehdella! Äiteinä me valehtelemme
-rauhoittaaksemme lapsiamme, ja kun olemme puolisoita, niin kerromme
-valheita rauhoittaaksemme lapsiemme isää. Milloinkaan me emme vapaudu
-tuosta välttämättömyydestä.
-
-Petokseni sai aikaan sen, että mieheni ja veljeni välinen suhde parani.
-Veljeni soimasi itseänsä siitä, että oli saanut minut salaamaan asian
-mieheltäni, ja mieheni katui sitä, ettei ollut heti alussa noudattanut
-veljeni neuvoa.
-
-Vihdoin, molempien asiaan suostuttua, saapui englantilainen lääkäri
-ja toimitti leikkauksen käsitellen vasenta silmääni. Se oli kumminkin
-liian heikko kestääkseen ponnistusta, ja viimeinenkin värjyvä
-valonkajaste hävisi siitä. Sitten häipyi toinenkin silmä vähitellen
-pimeään.
-
-Eräänä päivänä mieheni tuli vuoteeni viereen. "Minä en kehtaa sitä enää
-salata sinulta, Kumo", sanoi hän, "sinun silmäsi olen minä tärvellyt".
-
-Minä tunsin, että hänen äänensä tukehtui kyyneliin, otin hänen
-oikean kätensä molempiin käsiini ja sanoin: "Mitä puhutkaan! Sinä
-olet menetellyt ihan oikein. Sinä olet käsitellyt vain sitä, mikä
-nimenomaisesti sinulle kuuluu. Ajattelehan, jos joku vieras lääkäri
-olisi vienyt minulta näön. Mitä lohdutusta minulla silloin olisi ollut?
-Nyt sitävastoin minä voin tuntea, että on paras niinkuin on tapahtunut,
-ja suurena lohtunani on se tieto, että olen kadottanut silmieni valon
-sinun käsissäsi. Kun Jumalaa palvelevalta Ramtshandralta puuttui yksi
-lootuskukka, hän tarjosi molemmat silmänsä tuon puuttuvan lootuksen
-asemesta. Minä olen antanut silmäni Jumalalleni. Kun tästä lähtien näet
-jotakin, mikä sinua ilahduttaa, niin sinun pitää se minulle kuvailla,
-ja minä käytän sanojasi ravintonani, sinun näkemisestäsi minulle
-jääneenä pyhänä lahjana."
-
-Minä en tietenkään tarkoita, että sanoin kaiken tuon silloin ja siinä,
-sillä näistä asioista ei käy puhuminen hetken liikutuksen vallitessa.
-Mutta minä mietin näitä ja samanlaisia asioita pitkät päiväkaudet. Ja
-kun olin kovin masentunut, tai jos palvontani valo joskus himmeni ja
-minä surkuttelin kovaa kohtaloani, niin annoin mieleni toistella noita
-lausumia, toista toisensa jälkeen, niinkuin lapsonen toistelee hänelle
-kerrottua tarinaa. Siten minä jälleen pääsin hengittelemään rauhan ja
-rakkauden seesteisempää ilmaa.
-
-Siinä keskustellessamme minä sanoin miehelleni kyllin paljon
-osoittaakseni mitä sydämessäni piili.
-
-"Kumo", sanoi hän minulle, "typeryyteni aiheuttama onnettomuus ei ole
-enää mitenkään autettavissa. Mutta jotakin voin sentään tehdä. Minä
-voin aina pysytellä sinun luonasi ja koettaa korvata puuttuvaa näköäsi
-niin hyvin kuin osaan."
-
-"Ei", vastasin minä, "se ei käy päinsä. Minä en vaadi sinua muuttamaan
-kotiasi sokean sairaalaksi. Yksi ainoa asia on tarpeen -- sinun on
-mentävä uudelleen naimisiin."
-
-Yrittäessäni hänelle selittää, että se oli tarpeen, minun ääneni hieman
-petti. Minä yskin ja yritin salata liikutustani, mutta hän puhkesi
-puhumaan:
-
-"Kumo, minä tiedän olevani houkkio ja kerskailija ja mitä
-hyvänsä, mutta sellainen konna minä en ole! Jos milloinkaan
-menen uudelleen naimisiin, niin vannon sinulle -- vannon sinulle
-kaikkein juhlallisimmin valoin kotijumalani Gopinathin nimessä --
-että vihattavin kaikista synneistä, isänmurha, saa langeta minun
-päälaelleni!"
-
-Ah, kunpa en olisi milloinkaan sallinut hänen vannoa tuota kamalaa
-valaa! Mutta kyynelet tukahduttivat minun ääneni, ja tuskin
-kestettävissä oleva riemuntunne esti minua mitään sanomasta. Minä
-kätkin sokeat kasvoni pieluksiin ja nyyhkytin nyyhkyttämistäni.
-Kun kyynelteni ensimmäinen tulva oli ohi, minä vedin hänen päänsä
-rinnalleni.
-
-"Miksi", huudahdin minä, "miksi vannoitkaan sellaisen kamalan valan?
-Luuletko, että minä kehoitin sinua menemään uudelleen naimisiin oman
-halvan nautintosi vuoksi? Se ei ollut tarkoitukseni. Minä ajattelin
-itseäni, sillä hän voisi toimittaa ne palvelukset, jotka olivat minun
-asianani, kun minä olin näkevä."
-
-"Palvelukset!" huudahti hän. "Palvelijat kelpaavat pitämään niistä
-huolta. Luuletko minua niin mielettömäksi, että otan talooni orjan ja
-pyydän häntä istumaan valtaistuimelle jumalattareni keralla?"
-
-Lausuessaan sanan "jumalattareni" hän piteli kasvojani käsissään ja
-suuteli minua otsaan, kulmakarvojen väliin. Sinä tuokiona avautui
-jumalallisen viisauden kolmas silmä siihen kohtaan, mihin hän oli minua
-suudellut, ja minä tulin totisesti pyhitetyksi.
-
-Minä ajattelin: "Hyvä niin. Minä en kykene enää häntä palvelemaan
-alemmassa taloushuolien maailmassa. Mutta minä kohoan korkeampaan
-olokehään. Minä tuon siunausta ylhäältä. Ei enää valheita! Ei enää
-pettelyitä! Minä karkoitan iäksi kaikki menneen elämäni pikkumaisuudet
-ja teeskentelyt!"
-
-Sinä päivänä, koko sen päivän, minä tunsin mielessäni ankaraa
-ristiriitaa. Se riemuisa ajatus, että mieheni oli mahdoton mennä
-uudelleen naimisiin tuon juhlallisen valan vannottuansa, juurtui
-sydämeeni niin syvälle, etten kyennyt sitä tempaamaan sieltä pois.
-Mutta se uusi Jumalatar, joka oli löytänyt minusta valtaistuimensa,
-sanoi: "Voipa tulla aika, jolloin miehesi olisi hyvä rikkoa valansa ja
-mennä jälleen naimisiin." Mutta minussa oleva nainen lausui "Olkoonpa
-niin, mutta vala on sittenkin vala, ja siitä ei pääse." Minussa oleva
-jumaluus vastasi: "Sinulla ei kumminkaan ole mitään syytä siitä
-riemuita." Mutta minussa oleva nainen virkkoi: "Se, mitä sanot, on
-aivan oikein, mutta hän on sittenkin valansa vannonut." Ja sama juttu
-uudistui alinomaa. Vihdoin jumalatar synkistyi ja vaikeni, ja kaamea
-pelko kietoi minut pimeyteensä.
-
-Katuva mieheni ei tahtonut sallia palvelijoiden suorittavan minun
-töitäni; hänen piti tehdä kaikki itse. Aluksi minä olin sanomattoman
-iloinen siitä, että olin pienimmissäkin seikoissa hänestä riippuvainen.
-Siten minä sain hänet pysymään luonani, ja haluni saada olla hänen
-seurassaan oli sokeutumiseni jälkeen käynyt kiihkeäksi. Sitä osaa hänen
-olemassaolossansa, jonka silmäni olivat menettäneet, minun toiset
-aistini anelivat itsellensä. Kun hän ei ollut luonani, minusta tuntui
-siltä, kuin olisin häilynyt ilmassa ja menettänyt kaiken yhteyden
-havaittaviin olioihin.
-
-Entisinä aikoina, mieheni palatessa myöhään sairashuoneesta, minulla
-oli tapana avata ikkunani ja tähystellä. Tie oli yhdysside, joka liitti
-hänen maailmansa minun maailmaani. Nyt, kun olin sokeutumiseni vuoksi
-menettänyt tuon yhdyssiteen, koko ruumiini lähti häntä etsimään. Meitä
-yhdistävä silta oli luhistunut, ja nyt oli välillämme tuo ylipääsemätön
-juopa. Hänen lähtiessään luotani kuilu näytti ammottavan valtavana.
-Minä voin ainoastaan odottaa sitä hetkeä, jolloin hän jälleen saapuisi
-omalta rannaltansa minun puoleiselleni.
-
-Sellainen kiihkeä kaipaus ja sellainen äärimmäinen riippuvaisuus
-ei kumminkaan voi olla hyväksi. Vaimo on varmaan riittävä taakka
-miehelle, ja tämän sokeuden siihen lisääminen merkitsi hänen elämänsä
-sietämättömäksi tekemistä. Minä lupasin pyhästi kärsiä yksinäni ja
-olla milloinkaan kietomatta miestäni kaikkialle ulottuvan pimeyteni
-laskoksiin.
-
-Uskomattoman lyhyessä ajassa minä pääsin harjoituksen nojalla niin
-pitkälle, että voin suorittaa kaikki taloustoimet tunto-, kuulo-
-ja hajuaistiini varautuen. Huomasinpa pian, että osasin menetellä
-taitavamminkin kuin ennen. Näkö epäilemättä usein pikemmin häiritsee
-kuin auttaa meitä. Niinpä tapahtuikin, että kun harhailevat katseeni
-eivät enää kyenneet tekemään tehtäväänsä, kaikki muut aistini alkoivat
-kukin suorittaa suoritettavaansa rauhallisesti ja täsmällisesti.
-
-Alinomaisen harjoituksen avulla hankittuani kokemusta minä en tahtonut
-enää sallia mieheni suorittaa puolestani mitään talousaskareita.
-Aluksi hän katkerasti valitti, että minä riistin häneltä hänen
-katumusharjoituksensa.
-
-Se ei minua vakuuttanut. Mitä hän sanoikin, minä havaitsin joka
-tapauksessa, että hän tunsi nimenomaista helpotusta, kun nuo
-taloustoimet olivat ohi. Sokean vaimon alinomainen palveleminen ei voi
-missään tapauksessa täyttää miehen elämää.
-
-
-II
-
-Mieheni oli vihdoin lopettanut lääketieteelliset opintonsa. Hän siirtyi
-Kalkuttasta erääseen pieneen kaupunkiin harjoittamaan lääkärinammattia.
-Siellä maalla minä tunsin ilokseni, sokeudestani huolimatta, että olin
-päässyt takaisin Emoni helmaan. Minä olin lähtenyt kotiseudultani
-maalta Kalkuttaan, kun olin kahdeksan vuoden ikäinen. Siitä oli
-kulunut kymmenen vuotta, ja kotikyläni muisto oli ehtinyt himmentyä.
-Niin kauan kuin näköni oli tärveltymätön, Kalkuttan vilkas elämä oli
-salannut näkyvistäni varhaisempien päivieni muiston. Mutta nyt, kun
-olin menettänyt näköni, minä ensimmäisen kerran oivalsin, että Kalkutta
-kiehtoi ainoastaan silmiä: se ei kyennyt täyttämään mieltä. Ja nyt,
-sokeuteni aikana, lapsuusaikani kuvat jälleen kirkastuivat, niinkuin
-tähdet illan taivaalla ilmaantuvat näkyviin toinen toisensa jälkeen.
-
-Marraskuun alussa me lähdimme Kalkuttasta Harsingpuriin. Paikkakunta
-oli minulle tuntematon, mutta maaseudun tuoksut ja äänet syleilivät
-minua vanhoina tuttavina. Äsken kynnetyiltä vainioilta huokuva
-aamutuuli, kukkivan sinapin makea ja vieno tuoksu, etäältä helisevä
-paimenpojan huilu, vieläpä kuoppaista kylänraittia vierivien
-rattaiden rämykin täytti maailmani riemulla. Kulunut elämäni kaikkine
-häipymättömine tuoksuinensa ja sointuinensa ilmeni minulle eloisana
-nykyisyytenä, ja sokeat silmäni eivät voineet väittää minun olevan
-väärässä. Minä siirryin taaksepäin ja elin uudelleen lapsuusikäni. Yhtä
-vain puuttui: äitini ei ollut enää luonani.
-
-Minä voin nähdä kotiseutuni suurine _piipul_-puinensa, jotka kasvoivat
-kylänlammen partaalla. Minä voin kuvailla mieleeni vanhan isoäitini
-istumassa maassa ohuine valtoimine hiussuortuvinensa lämmittelemässä
-selkäänsä auringonpaisteessa ja pyörittelemässä valmiiksi pieniä
-papupalleroita, joita kuivattuina käytettiin keitoksiin. Mutta miten
-olikaan, minä en voinut palauttaa mieleeni niitä lauluja, joita hän
-tapasi hyräillä heikoin ja vavahtelevin äänin. Iltasella, kun kuulin
-karjan ammuvan, minä melkein voin nähdä äitini kulkemassa ometoissa
-sytytetty lyhty kädessään. Tuoreen rehun tuoksu ja olkivalkean kitkerä
-savu tuntui sydämessäni asti. Ja etäällä kuuluivat soivan temppelin
-kellot, joita virralta tuleva tuulenhenki häilytti.
-
-Kalkutta meluinensa ja jaarituksinensa saa sydämen turtumaan. Kaikki
-elämän kauniit velvollisuudet menettävät siellä raikkautensa ja
-viattomuutensa. Minä muistan, kuinka kerran eräs ystävättäreni tuli
-luokseni ja sanoi minulle: "Kumo, miksi et ole vihainen? Jos minun
-mieheni kohtelisi minua sillä tavalla, niin minä en enää milloinkaan
-häneen katsahtaisi."
-
-Hän yritti saada minua suuttumaan siitä, että mieheni oli niin kauan
-viivytellyt lääkärin kutsumista.
-
-"Minun sokeuteni", vastasin minä, "oli sinänsä riittävä onnettomuus.
-Miksi olisinkaan sitä pahentanut sallimalla syntyä mieheeni kohdistuvaa
-vihaa?"
-
-Ystävättäreni pudisti halveksien päätänsä kuullessaan minun,
-tyttöletukan, niin vanhanaikaisesti haastelevan. Saman tunteen vallassa
-hän luotani poistuikin. Mutta mitä lienenkin silloin vastannut,
-tuollaiset sanat jättävät jälkeensä myrkyn, josta sielu ei milloinkaan
-täysin vapaudu, kun ne kerran on lausuttu.
-
-On siis selvää, että Kalkutta loppumattomine jaarituksinensa saa
-sydämen turtumaan. Mutta kun sitten tulin takaisin maaseudulle, niin
-kaikki aikaisemmat toivoni ja uskoni, kaikki se, mitä olin lapsuudessa
-pitänyt totena, kävi jälleen raikkaaksi ja kirkkaaksi. Jumala tuli
-luokseni ja täytti sydämeni ja maailmani. Minä kumarsin häntä ja sanoin:
-
-"On hyvä, että olet ottanut minun silmäni. Sinä olet minun kanssani."
-
-Mutta minäpä sanoinkin enemmän kuin oli lupa sanoa. Oli julkeata sanoa:
-"Sinä olet minun kanssani." Me voimme sanoa vain: "Minun täytyy olla
-sinulle uskollinen." Silloinkin, kun ei jää mitään jäljelle, meidän
-tulee yhä elää.
-
-
-III
-
-Me vietimme yhdessä muutamia onnellisia kuukausia. Mieheni saavutti
-jonkinlaista mainetta lääkärinä, ja samalla hän ansaitsi rahaa.
-
-Mutta rahassa piilee onnettomuutta. Minä en voi mainita mitään
-erikoista tapausta, mutta koska sokeat yleensäkin havaitsevat
-terävämmin kuin muut, niin minä voin huomata sen muutoksen, joka
-miehessäni tapahtui varallisuuden lisääntyessä.
-
-Nuorempana hän oli ankaran oikeudentuntoinen ja oli usein minulle
-kertonut, kuinka mielellään hän tahtoi auttaa köyhiä, kunhan ehtisi
-itse harjoittamaan ammattiansa. Hän tunsi jaloa ylenkatsetta niitä
-virkaveljiänsä kohtaan, jotka eivät tahtoneet koetella potilaansa
-valtimoa, ennenkuin olivat saaneet maksunsa. Mutta nyt minä havaitsin
-aivan muuta. Hän oli muuttunut omituisen säälimättömäksi. Kerran, kun
-eräs köyhä vaimo tuli ja pyysi häntä armeliaisuudesta pelastamaan
-hänen ainoan lapsensa hengen, hän tylysti kieltäytyi. Ja kun
-minä rukoilemalla rukoilin häntä myöntymään, hän suoritti työnsä
-huolimattomasti.
-
-Kun olimme vielä varattomammat, mieheni ei pitänyt jyrkästä
-menettelystä raha-asioissa. Hän käyttäytyi sellaisissa tapauksissa
-nimenomaisen kunniallisesti. Mutta kerättyään pankkiin suuren säästön
-hän oli usein tuntikausia jonkun epäilyttävän asioitsijan seurassa
-sellaisissa tarkoituksissa, jotka ilmeisesti eivät ennustaneet mitään
-hyvää.
-
-Minne hän onkaan ajautunut? Miten onkaan käynyt minun mieheni --
-mieheni, jonka tunsin, ennenkuin menetin näköni, mieheni, joka kerran
-suuteli otsaani ja kohotti minut Jumalattaren valtaistuimelle? Ne,
-jotka äkillinen intohimon puuska syöksee maan tomuun, voivat nousta
-sitä voimallisemmin hyvin virikkein. Sitävastoin ne, joiden moraalisen
-olemuksen ydin päivä päivältä surkastuu, ne, joissa ulkonainen
-loismainen kasvaminen tukahduttaa vähitellen sisäisen elämän --
-sellaiset ihmiset joutuvat kerran sellaiseen turtuneisuuden tilaan,
-joka ei ole millään tavoin autettavissa.
-
-Sokeuden aiheuttama ero on mitä vähäpätöisin ruumiillinen seikka.
-Mutta minua kerrassaan tukahduttaa se huomio, ettei hän enää ole
-luonani, niinkuin hän seisoi edessäni sinä hetkenä, jolloin me molemmat
-havaitsimme, että olin sokea. Siinä on todellinen ero.
-
-Minun rakkauteni on raikas ja uskoni murtumaton, ja minä olen
-pysytellyt sydämeni sisimmässä pyhätössä. Mieheni sitävastoin on
-jättänyt niiden asioiden viileän varjon, jotka ovat ikuisia ja
-lakastumattomia. Hän on nopeasti häviämässä autioon, vedettömään
-erämaahan mielettömän kullanhimonsa ajamana.
-
-Toisinaan johtuu mieleeni se ajatus, että asiat kenties eivät olekaan
-niin huonosti: että minä kenties liioittelen sen vuoksi, että olen
-sokea. Onhan mahdollista, että jos näköni olisi ennallensa, minä olisin
-hyväksynyt maailman sellaisenaan. Siltä kannalta ainakin mieheni
-arvosteli kaikkia minun mielialojani ja haaveitani.
-
-Eräänä päivänä tuli taloon vanha muhamettilainen. Hän pyysi miestäni
-pienen pojantyttärensä luo. Minä kuulin vanhuksen sanovan: "Babu, minä
-olen köyhä mies, mutta lähde kerallani, ja Allah on antava sinulle
-siunauksensa." Mieheni vastasi kylmästi: "Se, mitä Allah antaa, ei
-merkitse mitään; minä tahdon tietää, mitä sinä minulle annat."
-
-Tuon kuullessani minä kysyin itseltäni, miksi Jumala ei ollut tehnyt
-minua kuuroksikin eikä vain sokeaksi. Vanhus huokasi syvään ja lähti.
-Minä lähetin palvelijattareni kutsumaan hänet luokseni. Minä kohtasin
-hänet sisempien suojien ovella ja pistin hänen käteensä muutamia
-kolikoita.
-
-"Ottakaa tämä minulta", sanoin minä, "pientä pojantytärtänne varten ja
-noutakaa luotettava lääkäri häntä hoitamaan. Ja -- rukoilkaa mieheni
-puolesta."
-
-Mutta koko sinä päivänä minä en voinut nauttia yhtään ravintoa.
-Iltapäivällä, päivällislevolta noustessaan, mieheni kysyi minulta:
-"Kuinka näytätkään noin kalpealta?"
-
-Minä olin aikeissa sanoa kuten aina aikaisemmin: "Oh, eihän se mitään
-vaarallista!" Mutta nuo pettelyn päivät olivat ohi, ja minä puhuin
-hänelle peittelemättä.
-
-"Minä olen jo päiväkausia epäröinyt, sanoako sinulle jotakin", virkoin
-minä. "On ollut vaikea saada ajattelemalla selväksi, mitä oikeastaan
-tahdoin sanoa. Nytkään en kenties kykene selittämään, mitä mielessäni
-liikkui. Mutta olen varma siitä, että sinä tiedät, mitä on tapahtunut.
-Meidän elämämme ovat toisistansa eronneet."
-
-Mieheni nauroi teennäisesti ja sanoi: "Muuttuminen on luonnon laki."
-
-Minä vastasin hänelle: "Sen tiedän. Mutta on olemassa asioita, jotka
-ovat ikuisia."
-
-Silloin hän kääntyi vakavaksi.
-
-"On olemassa paljon sellaisia naisia", virkkoi hän, "joilla on
-todellista surun syytä. On sellaisia, joiden miehet eivät ansaitse
-rahaa. On toisia, joiden miehet eivät heitä rakasta. Mutta sinä teet
-itsesi onnettomaksi ihan suotta."
-
-Silloin minulle selvisi, että juuri sokeuteni oli suonut minulle kyvyn
-nähdä sellaisen maailman, jossa kaikki on muutoksen saavuttamattomissa.
-Niin, se on epäilemättä totta. Minä en ole toisten naisten kaltainen.
-Ja mieheni ei tule minua milloinkaan ymmärtämään.
-
-
-IV
-
-Elämämme vierivät joitakin aikoja eteenpäin tylsän tavanomaista
-kulkuansa. Sitten yksitoikkoisuus keskeytyi. Eräs mieheni täti tuli
-luoksemme vierailemaan.
-
-Ensimmäinen asia, jonka hän sanoa tokaisi ensi kertaa toisemme
-kohdatessamme, oli tämä: "Kuulehan, Kumo, on kovin surkeata, että
-olet tullut sokeaksi; mutta miksi sälytät onnettomuutesi miehesikin
-kannettavaksi? Sinun täytyy saada hänet naimaan toisen vaimon."
-
-Syntyi kiusallinen vaitiolo. Jos mieheni olisi sanonut jotakin
-leikkisää tai nauranut hänelle vasten kasvoja, niin kaikki olisi
-ollut hyvin. Mutta hän soperteli ja epäröi ja virkkoi vihdoin
-hermostuneeseen, typerään tapaan: "Ajatteletko tosiaankin niin?
-Kuulehan, täti, sinun ei tosiaankaan pitäisi niin puhua."
-
-Täti vetosi minuun. "Olinko minä väärässä, Kumo?"
-
-Minä nauroin onttoa naurua.
-
-"Eikö olisi parempi kysyä jonkun pätevämmän henkilön mielipidettä asiaa
-ratkaistaessa?" kysyin minä. "Taskuvaras ei milloinkaan kysy lupaa
-siltä henkilöltä, jonka taskut aikoo tyhjentää."
-
-"Olet aivan oikeassa", virkkoi hän sukoillen. "Abinash, poikaseni,
-pidetään pieni neuvottelu kahden kesken. Mitä siitä arvelet?"
-
-Muutaman päivän kuluttua mieheni kysyi häneltä minun läsnäollessani,
-tunsiko hän jonkun tytön, hyvien vanhempien lapsen, joka voisi tulla
-minua auttamaan taloustoimissani. Hän tiesi varsin hyvin, etten minä
-mitään apua tarvinnut. Minä olin vaiti.
-
-"Onhan niitä sellaisia, kuinka paljon tahansa. Serkullani on tytär,
-joka on ehtinyt naimaikään ja on niin viehättävä tyttö kuin suinkin
-voit toivoa. Hänen sukulaisensa olisivat varmaan iloiset, jos saisivat
-sinut hänen puolisoksensa."
-
-Mieheni nauroi jälleen teennäistä, epäröivää nauruansa ja sanoi: "Enhän
-minä ole naimisiinmenosta mitään virkkanut."
-
-"Ethän voi odottaa, että hyvän perheen tyttö tulee luoksesi olemaan ja
-elämään, ellet mene naimisiin hänen kanssansa", sanoi täti.
-
-Mieheni täytyi myöntää huomautus oikeutetuksi, ja hän vaikeni
-hermostuneena.
-
-Hänen lähdettyänsä minä seisoin yksin sokeuteni suljetun portin takana
-ja rukoilin hartaasti Jumalaani: "Hyvä Jumala, pelasta mieheni!"
-
-Muutamia päiviä myöhemmin, minun palatessani kotialttarimme luota, täti
-tarttui lämpimästi molempiin käsiini.
-
-"Kumo, tässä on se tyttö, josta taanoin puhuimme", sanoi hän. "Hänen
-nimensä on Hemangini. Hän on iloinen saadessaan tutustua sinuun. Hemo,
-tulehan tänne, minä esittelen sinut sisarellesi."
-
-Samassa astui huoneeseen mieheni. Hän oli hämmästyvinään, kun näki
-vieraan tytön, ja aikoi lähteä takaisin. Mutta täti sanoi: "Abinash,
-rakkaani, miksi juokset pakoon? Se ei ole ollenkaan tarpeen. Tässä on
-serkkuni tytär, Hemangini, joka on tullut sinua tervehtimään. Hemo,
-kumarra hänelle."
-
-Ikäänkuin yllätettynä alkoi mieheni kysellä kaikenlaista uudesta
-tulokkaasta.
-
-Minä oivalsin koko jutun onttouden, tartuin Hemanginin käteen ja
-talutin hänet omaan huoneeseeni. Minä silitin hellävaroen hänen
-kasvojansa ja käsivarsiansa ja hiuksiansa ja huomasin hänet suunnilleen
-viidentoista vuoden ikäiseksi ja erittäin kauniiksi.
-
-Kun koskettelin hänen kasvojansa, hän yht'äkkiä purskahti nauramaan ja
-kysyi: "Mitä teetkään? Hypnotisoitko minua?"
-
-Hänen naurunsa suloinen helinä hajoitti silmänräpäyksessä kaikki tummat
-pilvet väliltämme. Minä kiersin oikean käsivarteni hänen kaulaansa.
-
-"Rakkaani", sanoin minä, "minä yritän nähdä sinua." Sitten minä jälleen
-hivelin hänen somia kasvojansa vasemmalla kädelläni.
-
-"Yrität nähdä minua?" kysyi hän jälleen nauruun purskahtaen. "Olenko
-minä puutarhassasi kasvanut kurpitsa, jota sinun pitää tunnustella
-nähdäksesi kuinka pehmeä se on?"
-
-Mieleeni johtui äkkiä, ettei hän tietänyt minun olevan sokean.
-
-"Sisar, minä olen sokea", sanoin minä.
-
-Hän oli vaiti. Minä tunsin, kuinka hänen isot nuoret silmänsä
-tuijottivat kasvoihini uteliaisuutta tulvillaan. Sitten hän painui
-mietteisiinsä, hämmentyi ja virkkoi vähän ajan kuluttua:
-
-"Ah, nyt sen ymmärrän. Siitä syystä miehesi on kutsunut tätinsä tänne."
-
-"Ei", vastasin minä, "sinä erehdyt. Hän ei ole tätiä tänne kutsunut.
-Täti on tullut omasta aloitteestansa."
-
-Hemanginin nauru helisi jälleen. "Sellainen on tätini", sanoi hän.
-"Eikö hän menetellytkin somasti, kun tuli kutsumatta? Mutta minä
-vakuutan sinulle, ettet hänestä vähään aikaan pääse, kun hän kerran on
-tullut."
-
-Sitten tyttö vaikeni ja näytti hämmentyneeltä.
-
-"Mutta miksi isä lähettikään minut?" kysyi hän. "Voitko sen minulle
-sanoa?"
-
-Täti oli tullut huoneeseen meidän keskustellessamme. Hemangini sanoi
-hänelle: "Milloin aiot lähteä, täti?"
-
-Täti näytti ihan ällistyneeltä.
-
-"Onpa sekin kysymys!" huudahti hän. "Enpä ole milloinkaan nähnyt niin
-rauhatonta olentoa kuin sinä. Vast'ikään olemme saapuneet, ja sinä jo
-kyselet, milloin pois lähdetään!"
-
-"Sinuun nähden asia on niinkuin olla pitääkin", sanoi Hemangini, "sillä
-tämä talo kuuluu sinun likeisille sukulaisillesi. Mutta kuinka on minun
-laitani? Minä sanon sinulle suoraan, etten voi tänne jäädä." Sitten hän
-tarttui minun käteeni ja kysyi: "Mitä ajattelet sinä, rakkaani?"
-
-Minä vedin hänet povelleni, mutta en virkkanut mitään. Täti oli pahassa
-pulassa. Hän tunsi tilanteen liukuvan pois hänen hallittavistansa ja
-ehdotti niin ollen, että serkuntytär lähtisi hänen kanssaan kylpemään.
-
-"En! Me menemme yhdessä", vastasi hänelle Hemangini tarttuen
-käsivarteeni. Täti myöntyi, koska pelkäsi hänen vastustelevan, jos
-yrittäisi vetää hänet pois.
-
-Virralle astellessamme Hemangini kysyi minulta: "Minkä tähden sinulla
-ei ole lapsia?"
-
-Hänen kysymyksensä minua hämmästytti. Minä vastasin: "Kuinka sen
-tietäisin? Jumalani ei ole minulle lapsia antanut. Siinä syy."
-
-"Ei, se ei ole syynä", virkkoi Hemangini nopeasti. "Sinä olet varmaan
-tehnyt jonkin synnin. Ajattelehan tätiäni. Hänkin on lapseton ja
-varmaan siitä syystä, että hänen sydämessään piilee jotakin pahuutta.
-Mutta mitä pahuutta on sinun sydämessäsi?"
-
-Nuo sanat koskivat minuun kipeästi. Minä en kykene mitenkään
-ratkaisemaan pahan ongelmaa. Minä huokasin syvään ja lausuin sieluni
-hiljaisuudessa: "Jumalani! Sinä tiedät syyn."
-
-"Varjelkoon", huudahti Hemangini, "mitä sinä huokailet? Minuun ei
-kukaan suhtaudu vakavasti."
-
-Hänen naurunsa kaikui yli virran.
-
-
-V
-
-Minä sain pian selville, että mieheni ammatillisessa toiminnassa sattui
-alinomaa keskeytyksiä. Hän kieltäytyi lähtemästä etäämpänä asuvien
-potilaiden luo ja kiiruhti pois lähellä asuvienkin luota mahdollisimman
-pian.
-
-Aikaisemmin hän oli käynyt sisäsuojissa ainoastaan päivällisateriani
-aikana ja yöllä. Mutta nyt hän, ylenmäärin tätinsä mukavuudesta
-huolissaan, alkoi käydä hänen luonansa kaikkina päivän hetkinä. Minä
-tiesin heti, että hän oli tullut tädin huoneeseen, kun kuulin tädin
-kutsuvan Hemanginia tuomaan lasin vettä. Aluksi tyttö noudatti käskyä,
-mutta myöhemmin hän kerrassaan kieltäytyi.
-
-Silloin täti huhuili houkuttelevin äänin: "Hemo! Hemo! Hemangini!"
-Mutta jonkinlainen säälintunne sai tytön jäämään minun vaiheilleni.
-Pelon ja alakuloisuuden tunne sai hänet vaikenemaan. Toisinaan hän
-painautui minun suojiini niinkuin takaa-ajettu otus, joka ei tiedä,
-mitä kohta tapahtuu.
-
-Suunnilleen näihin aikoihin minun veljeni tuli Kalkuttasta minua
-tervehtimään. Minä tiesin, kuinka terävä hänen huomiokykynsä oli ja
-kuinka ankarasti hän asioita arvosteli. Minä pelkäsin, että mieheni
-joutuisi vastaamaan ja hänen kuulusteltavaksensa. Niinpä yritin kätkeä
-asiain todellista tilaa meluisan iloisuuden peittoon. Mutta pelkäänpä
-hieman liioitelleeni; se oli minulle luonnotonta.
-
-Mieheni alkoi osoittaa ilmeistä rauhattomuutta ja tiedusteli, kuinka
-kauan veljeni aikoi viipyä. Lopulta hänen kärsimättömyytensä muuttui
-melkein loukkaavaksi, ja veljelläni ei ollut muuta neuvoa kuin poistua.
-Ennen lähtöänsä hän laski kätensä päälaelleni ja antoi sen siinä
-levätä kauan aikaa. Minä huomasin hänen kätensä vapisevan, ja hänen
-silmistänsä kirposi kyynel, kun hän ääneti antoi minulle siunauksensa.
-
-Muistan vielä varsin hyvin, että oli huhtikuun ilta ja markkinapäivä.
-Kaupunkiin saapunut väki oli palaamassa kotiin markkinoilta. Ilmassa
-oli uhkaavan rajuilman tuntu; märän maan tuoksu ja tuulen kosteus
-läpäisivät kaiken. Minä en milloinkaan sytytä makuuhuoneessa lamppua
-yksin ollessani, koska pelkään tulen voivan tarttua vaatteisiini
-tai jonkin muun onnettomuuden sattuvan. Minä istuin pimeän huoneeni
-permannolla ja huusin avukseni sokean maailmani Jumalaa.
-
-"Jumalani", huusin minä, "Sinun kasvosi ovat salatut. Minä en voi Sinua
-nähdä. Minä olen sokea. Minä pitelen kiinni tästä sydämen murtuneesta
-peräsimestä, kunnes käteni vuotavat verta. Aallot käyvät minulle
-ylivoimaisiksi. Kuinka kauan minua koetteletkaan, Jumalani, kuinka
-kauan?"
-
-Minä nojasin päätäni vuoteeseeni ja aloin nyyhkyttää. Siinä ollessani
-tunsin vuoteen huojahtavan. Seuraavana hetkenä Hemangini oli
-vieressäni. Hän kietoi käsivartensa kaulaani ja pyyhki ääneti kyynelet
-poskiltani. En tiedä, miksi hän oli sinä iltana odotellut sisähuoneessa
-tai miksi hän oli maannut yksinään siellä pimeässä. Hän ei kysynyt
-minulta mitään. Hän ei virkkanut sanaakaan, laski vain viileän kätensä
-otsalleni, suuteli minua ja poistui.
-
-Seuraavana aamuna Hemangini sanoi tädillensä minun läsnäollessani: "Jos
-tahdot tänne jäädä, voit niin tehdä. Minä en jää. Minä lähden kotiin
-palvelijamme kanssa."
-
-Täti sanoi, ettei hänen suinkaan tarvinnut lähteä yksin, koska hänkin
-aikoi lähteä. Sitten hän veti hymyillen ja sirostellen samettikotelosta
-helmin koristetun sormuksen.
-
-"Katsohan, Hemo", sanoi hän, "kuinka kauniin sormuksen Abinash on
-sinulle tuonut".
-
-Hemangini sieppasi sormuksen hänen kädestänsä.
-
-"Katsohan, täti", vastasi hän viivyttelemättä, "katsohan, kuinka
-oivallisesti minä osaan tähdätä". Samassa hän viskasi sormuksen ikkunan
-edessä olevaan lammikkoon.
-
-Säikähdyksen, harmin ja yllätyksen typerryttämä täti heristyi kuin
-siili. Hän kääntyi minun puoleeni ja tarttui käteeni.
-
-"Kumo", toisteli hän toistelemistaan, "älä huoli virkkaa mitään tästä
-lapsellisesta päähänpistosta Abinashille. Hän siitä sanomattomasti
-suuttuisi."
-
-Minä vakuutin, ettei hänen tarvinnut olla huolissaan. Hänen ei pitänyt
-kuulla asiasta sanaakaan minulta.
-
-Seuraavana päivänä ennen lähtöänsä Hemangini syleili minua ja sanoi:
-"Rakkahin, pidä minut mielessäsi; älä minua unohda."
-
-Minä hivelin hänen kasvojansa sormillani ja vastasin: "Siskoseni,
-sokeiden muisti on pitkä."
-
-Minä vedin hänen päänsä lähemmäksi ja suutelin hänen otsaansa.
-Maailmani muuttui yht'äkkiä harmaaksi. Kaikki se kauneus ja nauru
-ja herkkä nuoruus, joka oli pesiytynyt minun lähisyyteeni, hävisi
-Hemanginin lähtiessä. Ojennetuin käsin minä yritin ottaa selkoa siitä,
-mitä autioon maailmaani oli jäänyt jäljelle.
-
-Myöhemmin tuli huoneeseen mieheni. Hän oli tuntevinaan suurta
-helpotusta heidän lähdettyänsä, mutta ilmaisi asian liioitellun
-tyhjällä tavalla. Hän väitti tädin vierailun häirinneen toimitettavia
-töitä.
-
-Aikaisemmin oli mieheni ja minun välillä ollut ainoastaan sokeuden
-muodostama raja-aita. Nyt tuli lisäksi toinen -- tämä Hemanginia
-koskeva tahallinen vaikeneminen. Hän oli olevinaan ihan välinpitämätön,
-mutta minä tiesin, että hän sai tyttöä koskevia kirjeitä.
-
-Oli toukokuun alku. Eräänä aamuna astui palvelijattareni huoneeseeni ja
-kysyi: "Mitä merkitsevät kaikki nuo laiturilla tapahtuvat valmistelut?
-Minne herra lähtee?"
-
-Minä tiesin, että jotakin oli uhkaamassa, mutta sanoin tytölle: "En voi
-sitä sanoa."
-
-Tyttö ei uskaltanut minulta enempää tiedustella. Hän huokasi ja lähti
-pois.
-
-Myöhään illalla tuli mieheni luokseni. "Minun täytyy käydä erään
-potilaan luona maaseudulla", sanoi hän. "Minun on lähdettävä varhain
-huomisaamuna, ja voi sattua, että viivyn poissa pari-kolme päivää."
-
-Minä nousin vuoteestani. Seisoin hänen edessänsä ja huusin: "Miksi
-minulle valehtelet?"
-
-Mieheni änkytti: "Mitä -- mitä minä olen sinulle valehdellut?"
-
-Minä sanoin: "Sinä aiot mennä naimisiin."
-
-Hän oli vaiti. Muutamaan hetkeen ei huoneessa kuulunut
-hiiskahdustakaan. Sitten minä keskeytin vaitiolon:
-
-"Vastaa minulle", huusin minä. "Myönnä, että on niin laita."
-
-Hän vastasi: "Niin on laita." Kuin heikko kaiku oli hänen äänensä.
-
-Minä huusin äänekkäästi: "Ei, minä en salli sen tapahtuvan. Minä
-pelastan sinut tästä suuresta onnettomuudesta, tästä kamalasta
-synnistä. Jos en sitä voi tehdä, niin miksi olenkaan sinun vaimosi ja
-miksi olen milloinkaan Jumalaani palvonut?"
-
-Huoneessa vallitsi haudanhiljaisuus. Minä vaivuin lattiaan ja kiersin
-käsivarteni mieheni polvien ympäri.
-
-"Mitä olenkaan tehnyt? Mitä olen rikkonut? Sano minulle totuus. Miksi
-tahdot itsellesi toisen vaimon?"
-
-Mieheni virkkoi hitaasti: "Minä sanon sinulle totuuden. Minä pelkään
-sinua. Sinun sokeutesi on sulkenut sinut linnoitukseensa, johon minä en
-voi päästä. Minulle sinä et enää ole nainen. Sinä olet kauhistuttava
-kuin Jumalani. Minä en voi elää arkielämääni sinun kanssasi. Minä
-tahdon itselleni naisen -- ihan tavallisen naisen -- jota voin mielin
-määrin torua ja mairitella, hyväillä ja herjata."
-
-Avaa sydämeni ja katso! Mikä olenkaan minä muu kuin se -- ihan
-tavallinen nainen? Minä olen sama tyttö, joka olin vastavihittynä --
-tyttö, joka kiihkeästi haluaa uskoa, luottaa ja hartaasti kunnioittaa.
-
-Minä en tarkoin tiedä mitä sanoja käytin. Muistan vain sanoneeni: "Jos
-minä olen oikea vaimo, niin Jumala olkoon todistajani, ettet koskaan
-tee tuota katalaa tekoa, ettet milloinkaan riko valaasi. Ennenkuin sinä
-teet sellaisen jumalattoman teon, joko minä jään leskeksi tai Hemangini
-on kuoleva."
-
-Sitten minä vaivuin pyörtyneenä permantoon. Kun siitä toivuin, oli yhä
-pimeä. Linnut olivat vaiti. Mieheni oli lähtenyt.
-
-Koko seuraavan päivän minä istuin hartausharjoituksissa kotialttarin
-ääressä. Illalla nousi ankara myrsky, ukkonen jyrisi, salamat
-leimahtelivat ja sade pauhasi, ja talo vavahteli rajuilman käsissä.
-Alttarin eteen polvistuessani minä en rukoillut Jumalaa pelastamaan
-miestäni myrskystä, vaikka tiesinkin, että hänen täytyi siihen aikaan
-olla vaarassa virralla. Minä rukoilin, että mitä ikänä minulle
-tapahtuisikin, mieheni tulisi pelastetuksi tuosta suuresta synnistä.
-
-Yö kului. Koko seuraavan päivän minä pysyttelin palvomassa. Illan
-tultua kuului ovelta ravistelua ja koputusta. Kun ovi väkivalloin
-avattiin, niin minut löydettiin tajuttomana makaamassa permannolla ja
-vietiin minut omaan huoneeseeni.
-
-Vihdoin toinnuttuani minä kuulin kuiskattavan korvaani: "Sisar."
-
-Minä havaitsin makaavani omassa huoneessani, pää Hemanginin sylissä.
-Kääntäessäni päätäni minä kuulin hänen pukunsa kahahtavan. Se oli
-morsiussilkin kahinaa.
-
-Jumalani! Jumalani! Minun rukoukseni on jäänyt kuulematta! Mieheni on
-langennut!
-
-Hemangini taivutti päänsä ja virkkoi suloisesti kuiskaten: "Rakkahin
-sisko, minä olen tullut pyytämään sinulta siunausta avioliitollemme."
-
-Aluksi minun ruumiini jäykistyi niinkuin puunrunko, johon on salama
-iskenyt. Sitten minä nousin ja sanoin, tuskallisesti, pakottaen itseni
-lausumaan sanoja: "Miksi en sinua siunaisi? Ethän ole tehnyt minulle
-mitään vääryyttä."
-
-Hemangini nauroi iloista nauruansa.
-
-"Vääryyttä!" sanoi hän. "Kun sinä menit naimisiin, niin teit oikein,
-mutta kun minä menen naimisiin, niin sinä nimität sitä vääryydeksi!"
-
-Minä yritin hymyillä vastaukseksi hänen nauruunsa. Sanoin itsekseni:
-"Minun rukoukseni ei ole viimeinen asia maailmassa. Hänen tahtonsa on
-kaikki kaikessa. Satakoon iskuja minun päälaelleni, mutta jättäkööt
-minun uskoni ja luottamukseni Jumalaan koskematta."
-
-Hemangini kumarsi ja kosketti jalkojani. "Minä toivon sinulle onnea",
-sanoin minä häntä siunaten, "ja lakkaamatonta menestystä".
-
-Hemangini ei ollut vieläkään tyytyväinen.
-
-"Rakkahin sisko", sanoi hän, "minulle antamasi siunaus ei riitä. Sinun
-pitää tehdä onnemme täydelliseksi. Sinun pitää noiden pyhien käsiesi
-siunauksella hyväksyä miehenikin taloosi. Salli minun tuoda hänet
-luoksesi."
-
-Minä sanoin: "Niin, tuo hänet tänne."
-
-Muutamia silmänräpäyksiä myöhemmin minä kuulin tuttuja askelia ja
-kysymyksen:
-
-"Kumo, kuinka voit?"
-
-Minä hypähdin seisaalleni, kumarsin maahan asti ja huudahdin: "Dada!"
-
-Hemangini purskahti nauramaan.
-
-"Nimitätkö häntä yhä vanhemmaksi veljeksi?" kysyi hän. "Mitä
-mielettömyyksiä! Nimitä häntä nyt nuoremmaksi veljeksesi ja nipistä
-hänen korviansa ja kiusoittele häntä, sillä hän on nainut minut, sinun
-nuoremman sisaresi."
-
-Silloin minä ymmärsin. Mieheni oli pelastunut tuosta suuresta synnistä.
-Hän ei ollut langennut.
-
-Minä tiesin, että veljeni oli aikonut olla milloinkaan naimisiin
-menemättä. Ja äitini kuoltua puuttui vielä hänen pyhä toivomuksensa,
-joka olisi voinut yllyttää häntä avioliittoon. Mutta minä, hänen
-sisarensa, olin pahan hätäni nojalla saanut hänet sen tekemään. Hän oli
-mennyt naimisiin minun tähteni.
-
-Ilonkyynelet tulvahtivat silmiini ja vierivät poskilleni. Minä yritin
-niitä pidättää, mutta en voinut. Veljeni silitteli hiljaa hiuksiani.
-Hemangini painautui viereeni ja nauroi nauramistaan.
-
-Minä makasin valveilla vuoteessani suurimman osan yötä odottaen
-pelon ja jännityksen vallassa mieheni palaamista. Minä en voinut
-kuvitellakaan, kuinka hän voisi sietää tämän häpeän ja pettymyksen
-iskun.
-
-Keskiyön jo aikoja siten ohimentyä huoneeni ovi hiljaa avautui. Minä
-nousin vuoteessani istumaan ja kuuntelin. Askelet olivat mieheni
-askelia. Sydämeni alkoi sykkiä rajusti. Hän astui vuoteeni luo ja
-tarttui käsiini.
-
-"Sinun veljesi", sanoi hän, "on pelastanut minut tuhosta. Minua veti
-yhä syvemmälle silmänräpäyksen mielettömyys. Minut oli vallannut
-sokaistuminen, josta en näyttänyt voivani vapautua. Jumala yksin
-tietää, millaista taakkaa kannoin täältä lähtiessäni. Myrsky vieri
-virtaa alaspäin ja peitti taivaankannen. Kaiken pelkoni ohella oli
-sydämessäni salainen toivo, että hukkuisin ja siten kirvoittaisin auki
-elämääni sitomani solmun. Saavuin sitten Mathurgandzhiin ja kuulin
-siellä uutisen, joka minut vapautti. Veljesi oli nainut Hemanginin.
-En osaa sinulle sanoa, millainen ilo ja häpeä minut valtasi, kun sen
-kuulin. Minä kiiruhdin jälleen alukseen. Tuona kirkastumisen tuokiona
-minä tiesin, ettei minulla voi olla onnea muualla kuin sinun luonasi.
-Sinä olet Jumalatar."
-
-Minä nauroin ja itkin yht'aikaa ja sanoin: "Ei, ei, ei! Minä en tahdo
-olla kauemmin Jumalatar. Minä olen vain sinun pikku vaimosi. Minä olen
-ihan tavallinen nainen."
-
-"Rakkahimpani", vastasi hän, "minullakin on jotakin sinulle sanottavaa.
-Älä saata minua enää milloinkaan häpeään nimittämällä minua
-jumalaksesi."
-
-Seuraavana päivänä kaikui pienessä kaupungissa iloinen simpukankuorten
-soitto. Mutta kukaan ei millään tavoin viitannut siihen mielettömyyden
-yöhön, jolloin kaikki oli tuhoutumaisillaan.
-
-
-
-
-NAJANDZHURIN BABUT
-
-
-I
-
-Najandzhurin Babut olivat aikoinaan kuuluisia tilanomistajia. He olivat
-tunnetut ruhtinaallisesta tuhlaavaisuudestansa. He repäisivät irti
-Dakkan muslimin karhean reunan, koska se hankasi heidän ihoansa. He
-voivat kuluttaa tuhansia rupioita kissanpoikasen häämenoihin. Eräässä
-juhlatilaisuudessa heidän kerrotaan sytyttäneen lukemattomia lamppuja,
-jotta yö muuttuisi päiväksi, ja karistelleen taivaalta hopealankoja
-auringonvaloa jäljitellen. Tuo kalkki tapahtui ennen suurta tulvaa.
-Sitten tuli tulva. Näiden vanhanaikaisten Babujen keskuudessa, jotka
-noudattelivat ruhtinaallisia tottumuksiansa, perimysjärjestys ei voinut
-olla pitkäikäinen. Niinkuin lampusta jossa palaa liian monta sydäntä,
-öljy on pian lopussa, sammui heistäkin elämän voima ja valkeus.
-
-Naapurimme Kailas Babu on tuon hävinneen ihanuuden viimeinen jäännös.
-Hänen ollessaan keskenkasvuinen oli perhe saavuttanut melkeinpä
-äärimmäisen alennuksensa tilan. Hänen isänsä kuollessa pidettiin
-vielä häikäisevän komeat kuolinmenot, ja sitten seurasi vararikko.
-Omaisuus myytiin velkojen suorittamiseksi. Se vähäinen määrä rahaa,
-mikä vielä jäi, oli aivan liian mitätön pitämään voimassa suvun vanhaa
-loistokkuutta.
-
-Kailas Babu lähti Najandzhurista ja saapui Kalkuttaan. Hänen poikansa
-ei elänyt kauan tässä himmenneen loiston maailmassa. Hän kuoli jättäen
-jälkeensä ainoan tyttären.
-
-Kalkuttassa me olemme Kailas Babun naapurit. Meidän perheemme historia
-on omituisella tavalla edellämainitun nimenomainen vastakohta. Minun
-isäni ansaitsi rahansa omin ponnistuksin ja piti kunnianansa olla
-kuluttamatta äyriäkään enempää kuin oli tarpeen. Hänen vaatteensa
-olivat kuin työmiehen ja samoin hänen kätensä. Hän ei milloinkaan
-taipunut tuhlailevan komeuden nojalla ansaitsemaan Babun arvonimeä,
-ja minä, hänen ainoa poikansa, tiedän olla hänelle siitä kiitollinen.
-Hän antoi minulle kaikkein parhaan kasvatuksen, joten minä kykenin
-raivaamaan itselleni tien maailmassa. Minä en pidä häpeänäni
-sitä tosiasiaa, että olen omin neuvoin tullut siksi, mikä olen.
-Tulenkestävän kassakaappini sisältämät setelit ovat minulle rakkaammat
-kuin tyhjässä perheenkirstussa lepäävä pitkä sukupuu.
-
-Tuo lienee ollut syynä siihen, ettei minua miellyttänyt nähdä Kailas
-Babun kirjoittavan yleistä luottoa varten valtavia hänen vanhan
-Babu-maineensa vararikkoutuneen pankin maksettavia osoituksia. Minä
-otaksuin hänen halveksivan minua, koska isäni oli ansainnut rahansa
-omin käsin.
-
-Minun olisi pitänyt havaita, ettei kukaan muu ollut Kailas Babulle
-nurjamielinen. Olisi tosiaankin ollut vaikea löytää sävyisämpää
-ukkoa kuin hän. Surussa ja ilossa hän oli aina läsnä ystävällisine
-pienine myötätunnonilmauksineen. Hän otti osaa kaikkiin naapuriensa
-juhlamenoihin ja uskonnollisiin toimituksiin. Hänen tutunomainen
-hymynsä tervehti yhtä hyvin vanhaa kuin nuortakin. Hän oli väsymättömän
-kohtelias tiedustellessaan perheolojen yksityiskohtia. Ystäväin, jotka
-kohtasivat hänet kadulla, täytyi suostua siihen, että hän tarttui
-takinnappiin ja esitti pitkän sarjan tämäntapaisia kysymyksiä:
-
-"Ystäväiseni, olipa hauskaa, että sinut tapasin. Hyvinkö jakselet?
-Kuinka voi Shashi? Entä Dada, voiko hänkin hyvin? Tiedätkö, minä kuulin
-vast'ikään, että Madhun poika on sairastunut, makaa kuumeessa. Kuinka
-hänen laitansa nyt lienee? Oletko kuullut? Entä Hari Tsharan Babu --
-en ole nähnyt häntä pitkiin aikoihin -- toivon, ettei hän ole sairas.
-Kuinka on Rakkhalin laita? Ja tuota -- tuota -- kuinka voi perheenne
-naisväki?"
-
-Kailas Babun vaatteet olivat aina aivan moitteettomat, vaikka hänen
-pukuvarastonsa olikin surkeasti rajoitettu. Hänellä oli tapana joka
-päivä tuulettaa ja pitää auringonpaisteessa paitojansa, liivejänsä,
-nuttujansa ja housujansa sekä vuodevaatteitansa ja sitä pientä mattoa
-jolla hän aina istui. Tuuletettuaan hän ne pudisteli, harjasi ja
-ripusti vaatenaulakkoihin. Ne muutamat huonekalut, jotka hänellä
-oli, saivat hänen pienen huoneensa sievännäköiseksi ja viittasivat
-siihen, että hänellä oli tarpeen tullen enemmänkin. Varsin usein, kun
-häneltä puuttui palvelijaa, hän sulki talonsa joksikin aikaa. Silloin
-hän omin käsin silitti liinavaatteitansa ja suoritti muitakin pieniä
-palvelusväen tehtäviä. Sitten hän jälleen avasi ovensa ja otti vastaan
-vieraitansa.
-
-Vaikka Kailas Babu, kuten sanottu, oli menettänyt koko maaomaisuutensa,
-hänellä oli sentään eräitä perintökaluja jäljellä. Oli pieni
-hopeinen pirskotuspullo hajuvettä varten, ruusuöljyä sisältävä
-filigraanipullonen, pieni kultainen tarjotin, kallisarvoinen
-vanha hartiahuivi ja vanhanaikainen juhlapuku kunnianarvoisine
-turbaaneineen. Nämä esineet hän oli mitä suurimmalla vaivalla saanut
-pelastetuksi rahanlainaajien kynsistä. Hän toi ne esiin jokaisessa
-sopivassa tilaisuudessa yrittäen siten pelastaa Najandzhurin Babujen
-maailmankuulua arvokkuutta. Vaikka hän todellisuudessa olikin maailman
-vaatimattomin mies, piti hän kumminkin pyhänä arvollensa kuuluvana
-velvollisuutenaan jokapäiväisessä puheessaan sallia sukuylpeyden päästä
-vapaasti ilmenemään. Ystävät hyväntuulisesti häntä vielä yllyttivät
-saaden siitä itselleen suurta huvia.
-
-Naapurit oppivat pian nimittämään häntä Thakur Dadaksi (isoisäksi). He
-kerääntyivät hänen luoksensa ja istuivat tuntikausia hänen seurassaan.
-Jottei hänelle siitä koituisi menoja, joku hänen ystävistänsä toi
-hänelle tupakkaa ja sanoi: "Kuulehan, Thakur Dada, minä sain tänä
-aamuna hieman tupakkaa, lähettivät sitä minulle Gajasta. Kas tässä,
-ottakaa ja koetelkaa, miellyttääkö se teitä."
-
-Thakur Dada otti tupakan vastaan ja havaitsi sen erinomaiseksi. Sitten
-hän johtui kertomaan erinomaisesta tupakasta, jota oli aikoinaan
-poltettu Najandzhurissa ja joka oli ollut mahdottoman kallista.
-
-"Mitäpä olisi", tapasi hän sanoa, "mitäpä olisi, jos tekin sitä kerran
-koettelisitte? Minulla on vielä jokin määrä jäljellä ja minä voin ottaa
-sen kohta käsille."
-
-Jokainen tiesi, että jos ehdotukseen myöntyi, niin kaapin avain oli
-tavalla tai toisella joutunut hukkaan tai oli Ganesh, talon vanha
-palvelija, sen jonnekin pimittänyt.
-
-"Ei voi olla milloinkaan varma", lisäsi ukko silloin, "minne kaikki
-joutuu, kun palvelijat pääsevät käsiksi. Ette voi uskoa, millainen
-houkko tuo minun Ganeshini on, mutta minulla ei ole sydäntä lähettää
-hänet menemään."
-
-Ganesh oli aina valmis vastustelematta sietämään soimauksia, kun oli
-kysymyksessä suvun maine.
-
-Joku läsnäolevista sanoi silloin tavallisesti: "Älä tuosta huoli,
-Thakur Dada. Voithan etsiä myöhemmin. Tämä tupakka, jota tässä
-poltamme, on kyllin hyvää. Toinen olisi liian väkevää."
-
-Thakur Dada istuutui rauhoittuneena, ja juttelu jatkui.
-
-Kun vieraat olivat poislähdössä, Thakur Dada saatteli heitä ovelle ja
-virkkoi siinä, kynnyksellä seisten: "Tässä muistaissani: milloinkas
-tulette kaikin aterialle luokseni?"
-
-Joku meistä vastasi silloin: "Eipä ihan lähiaikoina, Thakur Dada, eipä
-ihan pian. Sovitaan päivästä tuonnempana."
-
-"Aivan oikein", vastasi ukko. "Aivan oikein. On parasta odottaa, kunnes
-sateet tulevat. Nyt on liian kuuma. Runsas ateria, sellainen kuin minun
-teille tarjoamani, ei tällaisen sään vallitessa ole otollinen."
-
-Mutta kun sitten sadeaika ehti, varoi jokainen muistuttamasta häntä
-lupauksestansa. Jos asia tuli puheeksi, niin joku ystävistä huomautti
-sievästi, että oli kovin hankalaa lähteä ulos sellaisen sään vallitessa
-ja että oli parempi odottaa, kunnes sateet olisivat ohi. Ja niin leikki
-jatkui.
-
-Hänen kehno asumuksensa ei suuruudeltansa ollenkaan vastannut
-hänen arvoansa, ja me valittelimme asiaa hänen kerallansa. Ystävät
-vakuuttivat täysin ymmärtävänsä hänen vaikeutensa: oli melkein
-mahdotonta löytää Kalkuttasta kelvollista taloa. He olivat kaikin jo
-vuosikausia etsiskelleet hänelle sopivaa taloa, mutta minun tarvitsee
-tuskin lisätä, ettei yksikään ystävä ollut niin mieletön, että olisi
-jotakin löytänyt. Thakur Dada silloin huokasi syvään ja alistuvasti ja
-virkkoi: "Niinpä niin, saanen sittenkin koettaa tulla toimeen tässä
-asunnossa." Sitten hän lisäsi, iloisesti hymyillen: "Mutta tiedättekö
-mitä? Ystävistäni minä en voisi milloinkaan erota. Minun täytyy saada
-olla teidän läheisyydessänne. Se tosiaankin korvaa kaikki."
-
-Jollakin tavoin minulla oli tuosta kaikesta erittäin syvä tunto.
-Varsinaisena syynä tyytymättömyyteeni lienee ollut se, että nuorelle
-henkilölle typeryys ilmenee pahimpana rikoksena. Kailas Babu tosin
-ei ollut nimenomaisesti typerä. Tavallisissa liikeasioissa jokainen
-kysyi mielellään hänen neuvoansa. Mutta kun tuli puheeksi Najandzhur,
-niin hänen puheistansa epäilemättä puuttui tervettä järkeä. Koska
-hupainen myötätunto esti kaikkia vastustamasta hänen mahdottomia
-väitteitänsä, niin hän ei niitä ollenkaan rajoittanut. Kun joku hänen
-kuultensa kertoeli Najandzhurin kunniakasta tarinaa sitä mielettömästi
-liioitellen, niin hän mitä vakavimpana hyväksyi kaikki eikä
-unissaankaan ajatellut kenenkään asioita epäilevän.
-
-
-II
-
-Yrittäessäni tässä eritellä niitä ajatuksia ja tunteita, joita
-Kailas Babu minussa herätti, huomaan vieläkin syvemmän syyn
-vastenmielisyyteeni. Koetan sitä selvitellä.
-
-Vaikka olenkin rikkaan miehen poika ja olisin voinut tuhlata aikaani
-yliopistossa, työskentelin kumminkin niin uutterasti, että suoritin
-maisteritutkintoni Kalkuttassa aivan nuorella iällä. Moraalinen
-olemukseni oli moitteeton. Sitäpaitsi oli ulkonäköni niin edullinen,
-että jos olisin maininnut itseäni kauniiksi nuorukaiseksi, sellaista
-menettelyä olisi voitu pitää itsetunnon ilmauksena, mutta ei missään
-tapauksessa totuuden loukkaamisena.
-
-Oli ilmeistä, että Bengalin neitosten vanhemmat pitivät minua erittäin
-soveliaana sulhaseksi. Minä olin itsekin täysin selvillä siitä asiasta
-ja olin päättänyt saavuttaa naimamarkkinoilla täyden hinnan itsestäni.
-Kuvaillessani mieleeni tulevaa valittuani minä näin varakkaan isän
-ainoan tyttären, ylen kauniin ja hienosti sivistyneen. Tarjouksia tuli
-läheltä ja kaukaa tulvimalla; suuria käteisiä rahasummia tarjottiin.
-Minä punnitsin näitä tarjouksia ankaran puolueettomasti oman
-arvostelukykyni herkässä vaa'assa. Mutta kukaan heistä ei soveltunut
-minulle. Runoilija Bhabavutin keralla minä tulin vakuutetuksi siitä,
-että "tämän maailman loputtoman ajan ja rajattoman avaruuden piirissä
-on vihdoin syntyvä eräs, joka on minun veroiseni". Mutta epävarmalta
-tuntui, oliko sellainen verraton olento jo olemassa tässä surkeassa
-nykyisessä ajassa ja nykyisen Bengalin rajoitetussa avaruudessa.
-
-Sillävälin lauloivat toivehikkaat vanhemmat minun ylistystäni monissa
-äänilajeissa ja erilaisin rytmein.
-
-Miellyttivätpä heidän tyttärensä minua tai eivät, joka tapauksessa
-oli osakseni tuleva harras kunnioitus minulle aina mieluinen. Minä
-totuin pitämään sitä minulle kuuluvana oikeutena, koska muka olin
-niin erinomainen. Meille opetetaan, että jumalat, vaikka kieltävätkin
-lahjansa kuolevaisilta, siitä huolimatta edellyttävät palvojiensa heitä
-hartaasti kunnioittavan ja ovat vihoissaan, jos jäävät sellaista uhria
-vaille. Minussa tämä jumalallinen katsantokanta oli voimallisesti
-kehittynyt.
-
-Mainitsin jo, että Thakur Dadalla oli yksi ainoa pojantytär. Minä olin
-usein tytön nähnyt, mutta en ollut milloinkaan erehtynyt pitämään häntä
-kauniina. Milloinkaan ei ollut mieleeni juolahtanut, että hän voi olla
-minun tuleva puolisoni. Siitä huolimatta minusta näytti aivan varmalta,
-että Kailas Babu jonakin kauniina päivänä kaikkea asiaankuuluvaa
-kunnioitusta osoittaen tarjoaisi hänet uhrilahjaksi minun alttarilleni.
-Niin -- ja juuri tässä piili vastenmielisyyteni syvin syy -- olinpa
-kerrassaan alakuloinenkin siitä, ettei hän ollut sitä jo tehnyt. Minä
-olin kuullut hänen sanoneen ystävillensä, etteivät Najandzhurin Babut
-milloinkaan anoneet almua. Siinäkään tapauksessa, että tyttö jäisi
-naimattomaksi, hän ei tahtonut rikkoa suvun perintätapaa. Tuo julkeus
-se minua suututti. Mieliharmini kyti joitakin aikoja. Minä näet olin
-ihan rauhallinen ja osoitin mitä suurinta kärsivällisyyttä, koska olin
-erinomainen ihminen.
-
-Samoinkuin salama seuraa ukkosta, liittyi minun vihankaunaani
-leikillisyyden säde. Minun oli tietenkin mahdotonta rangaista ukkoa
-vain siitä syystä, että vapautuisin vihastani, ja pitkiin aikoihin minä
-en tehnytkään mitään. Mutta sitten eräänä päivänä juolahti mieleeni
-niin huvittava suunnitelma, etten kyennyt vastustamaan kiusausta, vaan
-ryhdyin sitä toteuttamaan.
-
-Olen jo maininnut, että useat Kailas Babun ystävät tapasivat täysin
-määrin mielistellä ukon turhamaisuutta. Eräs heistä, eläkettä nauttiva
-virkamies, oli hänelle kertonut, että varakuvernööri joka kerta hänet
-tavatessaan tiedusteli, miten oli laita Najandzhurin Babujen, kuuluipa
-hän vielä sanoneen, että Bengalin ainoat todella kunnianarvoiset
-suvut olivat Bardwanin hallitsijan ja Najandzhurin herrojen. Kun
-tämä suunnaton valhe kerrottiin Kailas Babulle, hän tunsi itsensä
-ylen imarrelluksi ja toisteli juttua usein. Ja joka kerta, kun hän
-senjälkeen tapasi virkamiehen jossakin seurassa, hän muun muassa
-tiedusteli:
-
-"Niin -- tuota -- ohimennen kysyen, kuinka voikaan varakuvernööri?
-Aivan hyvin, niinkö sanoitte? Se minua kovin ilahduttaa. Entä
-hänen korkea puolisonsa, onko hänkin hyvässä voinnissa? Niin -- ja
-pienokaiset, hyvinkö voivat hekin? Sepä hauskaa kuulla! Älkää suinkaan
-unohtako tervehtiä minun puolestani, kun heidät kohtaatte."
-
-Kailas Babu puhui alinomaa aikeestansa käydä jonakin päivänä Sahibia
-tervehtimässä. Mutta varmana sopii pitää, että varakuvernöörit ja
-kuvernöörit ehtisivät moneen kertaan vaihtua ja paljon vettä ehtisi
-virrata Huglia alas, ennenkuin Najandzhurin perhekiesit tulisivat
-jälleen siihen kuntoon, että ne voitaisiin ajaa hallituspalatsin
-edustalle.
-
-Eräänä päivänä minä otin Kailas Babun kahden kesken puheilleni ja
-sanoin hänelle kuiskaten: "Kuulkaahan, Thakur Dada, minä olin eilen
-vastaanotossa, ja varakuvernööri tuli maininneeksi Najandzhurin
-Babut. Minä kerroin hänelle, että Kailas Babu oli tullut kaupunkiin.
-Tiedättekö, hän oli kamalasti loukkaantunut siitä, että olette
-laiminlyönyt hänen luonansa käymisen. Hän sanoi luopuvansa kaikista
-sopivaisuussäännöistä ja käyvänsä tänä päivänä iltapuolella teitä
-tervehtimässä."
-
-Kuka hyvänsä olisi heti huomannut minun juoneni. Ja jos asia
-olisi koskenut jotakin toista henkilöä, niin Kailas Babukin olisi
-leikin ymmärtänyt. Mutta kaiken sen jälkeen, mitä hän oli kuullut
-ystävältänsä virkamieheltä, ja kaikkien hänen omien liioittelujensa
-jälkeen varakuvernöörin vierailu näytti maailman luonnollisimmalta
-asialta. Minun kertomani uutinen sai hänet kovin hermostuneeksi.
-Jokainen odotettavissa olevan vierailun yksityiskohta askarrutti
-kovin hänen mieltänsä -- kaikkein eniten se, ettei hän itse osannut
-puhua englanninkieltä. Miten ihmeessä oli tästä vaikeudesta
-suoriuduttava? Minä sanoin hänelle, ettei mitään vaikeutta ollut
-olemassakaan. Oli näet ylhäistä olla osaamatta englanninkieltä,
-ja sitäpaitsi varakuvernöörillä oli aina mukanansa tulkki. Hän
-oli vielä nimenomaisesti maininnut, että vierailu tulisi olemaan
-yksityisluontoinen.
-
-Puolenpäivän aikaan, jolloin useimmat naapurimme ovat työssään ja
-toiset nukkuvat, pysähtyivät parihevosten vetämät vaunut Kailas Babun
-asunnon edustalle. Kaksi liveripukuista lakeijaa tuli kuuluvin äänin
-ilmoittamaan, että varakuvernööri oli saapunut. Kailas Babu oli
-valmiina hänet vastaanottamaan vanhanaikaisissa juhlavaatteissaan
-ja esi-isiensä turbaani päässään, ja hänen vieressään seisoi Ganesh
-tilaisuutta varten puettuna isäntänsä parhaaseen pukuun. Kuultuaan
-varakuvernöörin saapuneen Kailas Babu juoksi ähkyen ja puhkuen ja
-vapisten ovelle ja toi sisään erään valepukuun puetun ystäväni,
-lakkaamatta kumarrellen ja astellen taaksepäin niin hyvin kuin osasi.
-Hän oli levittänyt vanhan hartiahuivin eräälle puutuolille ja pyysi
-varakuvernööriä istuutumaan. Sitten hän piti korkealentoisen puheen
-käyttäen urdua, sahibien muinaista hovikieltä, ja tarjosi hänelle
-kultaisella lautasella rivin kulta-_mohareita_, jotka muodostivat hänen
-hävinneen omaisuutensa viimeiset rippeet. Perheen vanha palvelija
-Ganesh, jonka ilme osoitti kammoa lähentelevää syvää kunnioitusta,
-seisoi taampana pirskotuspulloinensa ja kostutti korkeata vierasta,
-aika ajoin vielä vaihteen vuoksi käytellen filigraanipullosenkin
-sisällystä.
-
-Kailas Babu pahoitteli pahoittelemistaan, ettei voinut ottaa hänen
-armoansa vastaan yhtä loistavasti kuin sukunsa perintötilalla
-Najandzhurissa. Siellä hän olisi voinut valmistaa asianmukaisen
-juhlallisen vastaanoton. Kalkuttassa hän oli pelkkä muukalainen ja
-vierailija -- niin sanoakseen kala kuivalla maalla.
-
-Ystäväni, jolla oli päässään korkea silinterihattu, nyökkäsi ylen
-arvokkaasti. Sanomattanikin on selvää, että englantilaisen käytöstavan
-mukaan päähine olisi ollut huoneessa riisuttava. Ystäväni ei kumminkaan
-huolinut sitä riisua, koska pelkäsi joutuvansa ilmi, ja Kailas Babu ja
-hänen vanha palvelijansa Ganesh olivat ylevästi tietämättömät tuosta
-säädyllisyyden rikkoutumisesta.
-
-Kymmenen minuuttia kestäneen vierailun jälkeen, jonka muodostivat
-ennen kaikkea nyökytykset, ystäväni nousi lähteäkseen. Sopimuksemme
-mukaisesti kuljettivat liveripukuiset lakeijat ylväästi vaunuihin
-kultakolikot, kultaisen tarjottimen, esivanhempien hartiahuivin,
-hopeisen pirskotuspullon ja ruusuvettä sisältävän filigraanipullosen.
-Kailas Babu ajatteli varakuvernöörien yleensä menettelevän siten.
-
-Minä katselin kaikkea tuota viereisestä huoneesta. Kupeitani
-pakotti pidätetty nauru. Kun en enää voinut pidättyä nauramasta,
-riensin seuraavaan huoneeseen ja havaitsin siellä eräässä nurkassa
-nuoren tytön, joka nyyhkytti ikäänkuin hänen sydämensä olisi ollut
-pakahtumassa. Havaitessaan minun hillittömästi nauravan hän astui
-kiivaasti minua kohti singoten suurten tummien silmiensä salaman minun
-silmiini ja virkkoi kyynelten tukahduttamalla äänellä: "Sanokaa, mitä
-isoisäni on teille tehnyt? Miksi olette tullut häntä pettämään? Miksi
-olette tänne tullut? Miksi --"
-
-Enempää hän ei saanut sanotuksi. Hän kätki kasvonsa käsiinsä ja alkoi
-nyyhkyttää.
-
-Nauruni vaikeni heti. Mieleeni ei ollut johtunut, että tekoni oli
-mitään muuta kuin erinomaisen hupainen pila, mutta nyt minä huomasin,
-että olin tuottanut mitä julminta tuskaa kaikkein hellimmälle pienelle
-sydämelle. Julmuuteni koko rumuus nousi minua tuomitsemaan. Minä
-pujahdin hiljaa pois huoneesta, niinkuin koira, jota on potkaistu.
-
-Aikaisemmin minä olin pitänyt Kusumia, Kailas Babun pojantytärtä,
-verrattain arvottomana naimamarkkinoiden esineenä, joka turhaan odotti
-tilaisuutta saada houkutelluksi kosijan puoleensa. Mutta nyt minä
-hämmästyen huomasin, että tuon huoneen nurkassa sykki ihmisen sydän.
-
-Minä voin tuskin ollenkaan nukkua seuraavana yönä. Mieleni oli
-kuohuntatilassa. Seuraavana päivänä, aamulla ani varhain, minä vein
-kaikki varastetut esineet takaisin Kailas Babun asuntoon aikoen jättää
-ne salaa Ganeshin haltuun. Minä odottelin oven ulkopuolella ja, kun en
-ketään tavannut, lähdin yläkertaan Kailas Babun huoneeseen. Käytävässä
-kuulin, kuinka Kusum mitä rukoilevimmin äänin sanoi isoisällensä: "Dada
-rakkahin, kerro minulle kaikki, mitä varakuvernööri sinulle eilen
-sanoi. Älä jätä sanaakaan mainitsematta. Tahtoisin kovin mielelläni
-kuulla sen vielä kerran."
-
-Dadaa ei tarvinnut kehoitella. Hänen kasvoistansa säteili ylpeys,
-kun hän mainitsi kaikki ne kiitoksen sanat, jotka varakuvernööri oli
-suvainnut lausua puhuessaan Najandzhurin ikivanhasta suvusta. Tyttö
-istui hänen edessään, silmäili hänen kasvojansa ja kuunteli hartaan
-tarkkaavasti. Vanhaa miestä rakastaen hän oli päättänyt näytellä osansa
-loppuun asti.
-
-Sydämeni oli syvästi liikutettu, ja silmiini kihosivat kyynelet. Minä
-seisoin ääneti oven ulkopuolella Thakur Dadan mitä ihmeellisimmällä
-tavalla koristellessa kertomusta varakuvernöörin vierailusta. Hänen
-vihdoin huoneesta poistuttuansa minä laskin varastetut esineet tytön
-jalkojen eteen ja poistuin sanaakaan virkkamatta.
-
-Myöhemmin samana päivänä minä kävin tapaamassa Kailas Babua itseänsä.
-Rumaa uudenaikaista tapaa noudattaen minä en yleensä ollut ukkoa
-tervehtinyt huoneeseen astuessani. Mutta tänä päivänä minä kumarsin
-syvään ja kosketin hänen jalkojansa. Olen varma siitä, että ukko
-ajatteli varakuvernöörin vierailun aiheuttaneen minun kohteliaisuuteni.
-Hän oli siitä kovin hyvillään, ja hänen silmissään näkyi suosiollisen
-ankaruuden ilme. Ystävät olivat jo kerääntyneet hänen luoksensa, ja
-hän oli jo jälleen alkanut seikkaperäisesti selostaa varakuvernöörin
-vierailua lisäten siihen vieläkin mitä haaveellisimpia kaunisteita.
-Kertomus oli jo muuttumassa eepilliseksi sekä sisällykseltään että
-pituudeltaan.
-
-Toisten vieraiden lähdettyä minä esitin ukolle kosintani mahdollisimman
-vaatimattomaan tapaan. Minä sanoin hänelle, että "vaikka en voinutkaan
-millään muotoa toivoa olevani kyllin arvokas naimaliiton nojalla
-pääsemään niin ylhäisen perheen yhteyteen, kuitenkin... j.n.e., j.n.e."
-
-Kun olin ehtinyt selvästi esittää kosintani, ukko tempasi minut
-syliinsä ja huudahti riemun valtaamana: "Minä olen köyhä mies enkä
-olisi milloinkaan voinut toivoa niin suurta onnea."
-
-Ensimmäisen ja viimeisen kerran elämässään Kailas Babu silloin tunnusti
-olevansa köyhä. Samalla hän ensimmäisen ja viimeisen kerran elämässään
-unohti, joskin vain silmänräpäyksen ajaksi, Najandzhurin Babuille
-ikimuistoisista ajoista kuuluvan arvokkuuden.
-
-
-
-
-ELÄVÄ VAI KUOLLUT?
-
-
-I
-
-Saradasankarin, Ranihatin _zemindarin_ talossa asuvalla leskivaimolla
-ei ollut ketään sukulaisia isänsä perheestä. He olivat kuolleet toinen
-toisensa jälkeen. Miehensäkään suvussa hänellä ei ollut ketään, jota
-olisi voinut nimittää omaiseksensa, ei puolisoa eikä poikaa. Hänen
-lankonsa Saradasankarin lapsi oli hänen lemmikkinsä. Pitkät ajat lapsen
-syntymän jälkeen äiti oli ollut kovin sairas, ja täti, leskivaimo
-Kadambini, oli sitä hoitanut. Kun nainen hoitaa ja kasvattaa toisen
-lasta, niin hän kiintyy siihen sitäkin lujemmin, koska hänellä ei ole
-oikeutta vaatia sitä omaksensa -- ei mitään sukulaisuuden oikeutta,
-vaan yksinomaan rakkauden oikeus. Rakkaudella ei ole oikeuttansa
-osoittaessaan sellaista todistetta, jonka yhteiskunta hyväksyy; se
-vain vaalii sitäkin kiihkeämmin elämänsä epävarmaa aarretta. Niinpä
-kohdistuikin lesken koko patoutunut rakkaus tuohon pieneen lapseen.
-Eräänä _sraban_-kuun yönä Kadambini äkkiä kuoli. Jostakin syystä hänen
-sydämensä syke taukosi. Kaikkialla muualla maailmassa asiat kulkivat
-kulkuansa, mutta tuossa lempeässä, rakkaudestansa kärsivässä povessa
-ajan kello oli ainiaaksi seisahtunut.
-
-Poliisitutkinnon ikävyyksien välttämiseksi isännän neljä
-bramaanipalvelijaa lähtivät muitta mutkitta viemään ruumista
-poltettavaksi. Ranihatin polttopaikka on erittäin etäällä kylästä.
-Siellä oli suuren vesisäiliön vieressä maja, lähellä sitä valtava
-viikunapuu eikä mitään muuta. Aikaisemmin oli seudun halki virrannut
-joki, joka nyt oli ihan kuivunut, ja osa sen uomaa oli padottu
-kuolinmenoissa käytettäväksi altaaksi. Kansa piti allasta virran osana
-ja kunnioitti sitä sellaisenaan.
-
-Tuotuaan ruumiin majaan miehet istuutuivat odottamaan polttopuuta.
-Aika tuntui niin pitkältä, että kaksi heistä levottomaksi käyden lähti
-katsomaan, missä se viipyi. Nitain ja Gurutsaranin mentyä Bidhu ja
-Banamali jäivät ruumista vartioimaan.
-
-Oli pimeä _sraban_-kuun yö. Tähdettömällä taivaalla aaltosi sankka
-pilvimeri. Miehet istuivat äänettöminä pimeässä huoneessa. Heidän
-tulitikkunsa ja lamppunsa eivät kelvanneet mihinkään. Tulitikut olivat
-kosteat, joten ne kaikista ponnistuksista huolimatta eivät syttyneet,
-ja lyhdyt sammuivat. Pitkän vaitiolon jälkeen virkkoi toinen:
-"Kuulehan, veikko, tupakka ei nyt tekisi pahaa. Unohdimme ottaa mukaan
-kiireissämme."
-
-Toinen vastasi: "Minä voin juosta hakemaan kaikkea mitä tarvitsemme."
-
-Bidhu, joka hyvin ymmärsi, miksi Banamali tahtoi lähteä [hän pelkäsi
-aaveita, sillä polttopaikalla uskotaan kummittelevan], virkkoi: "Sen
-kyllä uskon. Ja minun kaiketi pitää sillävälin istua täällä yksinäni!"
-
-Keskustelu taukosi jälleen. Viisi minuuttia tuntui kokonaiselta
-tunnilta. He kiroilivat mielessään toisia, jotka olivat lähteneet
-polttopuuta hakemaan, ja alkoivat ajatella, että he istuivat
-jaarittelemassa jossakin miellyttävässä nurkassa. Hiljaisuutta rikkoi
-ainoastaan lammelta kuuluva sammakkojen ja sirkkojen lakkaamaton
-ääntely. Sitten heistä yht'äkkiä tuntui siltä, kuin vuode olisi hieman
-liikahtanut ruumiin kääntyessä toiselle kyljelle. Bidhu ja Banamali
-vapisivat ja mutisivat: "Ram, Ram." Huoneessa kuului syvä huokaus.
-Samassa vartijat syöksyivät ulos majasta ja lähtivät juoksemaan kohti
-kylää.
-
-Suunnilleen kolme mailia juostuansa he kohtasivat toverit, jotka
-palasivat lyhtyinensä. He olivat tosiaankin olleet savuttelemassa
-eivätkä tuoneet tikkuakaan mukanansa, selittiväthän vain, että puu oli
-jo kaadettu ja että halot tuodaan kohta, kun on ehditty se hakata.
-Bidhu ja Banamali sitten kertoivat, mitä heille oli majassa tapahtunut.
-Nitai ja Gurutsaran ivailivat ja vihoissaan soimasivat Bidhua ja
-Banamalia tehtävänsä jättämisestä.
-
-Kaikki neljä palasivat viipymättä majalle. Astuessaan sisään he kohta
-huomasivat, että ruumis oli tiessään; vain tyhjät paarit olivat
-paikoillansa. Miehet tuijottelivat toisiinsa. Oliko sakaali voinut
-käydä sen sieppaamassa? Mutta eihän ollut vaateriepuakaan missään.
-Ulos astuttuansa he havaitsivat majan edustalle kerääntyneessä mudassa
-pienten naisenjalkojen verekset jäljet. Saradasankar ei ollut mikään
-typerä mies, joten heillä tuskin oli toiveita saada hänet uskomaan tätä
-aavetarinaa. Pitkien keskustelujen jälkeen miehet senvuoksi päättelivät
-olevan parasta sanoa, että ruumis oli poltettu.
-
-Kun sitten aamupuolella saapuivat polttopuuta tuovat miehet, niin
-sanottiin, että heidän viivyttelynsä vuoksi työ oli jo suoritettu heitä
-odottamatta; majasta muka oli sentään löytynyt halkoja sen verran.
-Kukaan ei johtunut sitä epäilemään, koska kuollut ruumis ei suinkaan
-ole sellainen kalleus, että kenenkään tekee mieli sitä varastaa.
-
-
-II
-
-Jokainen tietää, että vaikka ei olekaan elonmerkkejä, elämä sittenkin
-usein salaa kytee ja voi syttyä uudelleen ruumiissa, joka näyttää
-kuolleelta. Kadambini ei ollut kuollut; hänen elämänsä koneisto vain
-oli jostakin syystä äkkiä seisahtunut.
-
-Tajuisuuden palatessa hän havaitsi ympärillänsä sankan pimeyden. Häntä
-kummastutti se, ettei hän maannut tavallisessa paikassaan. Hän huusi
-sisartansa, mutta pimeästä ei kuulunut vastausta. Istumaan noustuansa
-hän kauhistuen muisti kuolinvuoteensa, äkillisen kivun rinnassa ja
-alkavan tukehduttavan tunnon. Vanhempi käly oli lämmittämässä maitoa
-lapselle, kun Kadambini pyörtyi ja vaipui vuoteeseen lausuen tukahtuvin
-äänin: "Sisar, tuo lapsi tänne. Minua kovin ahdistaa." Sitten kaikki
-mustui, niinkuin mustuu vihko mustepullon kaatuessa. Kadambinin muisti
-ja tajunta ja kaikki maailmankirjan kirjaimet yht'äkkiä hämärtyivät.
-Leski ei kyennyt muistamaan, oliko lapsi suloisella rakkauden äänellä
-huutanut "Tätiä" kuin viimeistä kertaa, vai eikö; hän ei voinut
-muistaa, oliko maailmasta lähtiessään -- kuten tiesi: kuoleman
-loputtomalle ja tuntemattomalle matkalle -- saanut hellyyden suoman
-lähtölahjan, rakkauden matkarahan hiljaisuuden maahan siirtyessään.
-Aluksi hän luultavasti piti yksinäistä pimeätä suojaa Tuonen
-asumuksena, missä ei ole mitään nähtävissä, ei mitään kuultavissa,
-ei mitään muuta tekemistä kuin ikuinen valvominen. Mutta kun sitten
-kylmä, kostea tuuli puhalsi avoimesta ovesta ja hän kuuli sammakkojen
-kurnutuksen, niin hänen mieleensä palautuivat eloisina muisteloina
-kaikki hänen lyhyen elämänsä sadeajat, ja hän tunsi olevansa maan
-sukua. Sitten välkähti salama, ja hän näki altaan, viikunapuun, laajan
-tasangon ja etäiset puut. Hän muisti, kuinka oli toisinaan tullut
-täyden kuun aikana kylpemään tuohon altaaseen ja kuinka kammottavalta
-kuolema oli tuntunut, kun hän oli nähnyt ruumiin polttopaikalla.
-
-Hänen ensimmäisenä ajatuksenansa oli palata kotiin. Mutta sitten hän
-asiaa harkitsi: "Minä olen kuollut. Kuinka voinkaan palata kotiin?
-Se tuottaisi heille onnettomuutta. Minä olen lähtenyt elävien
-valtakunnasta. Minä olen oman itseni haamu!" Ellei ollut niin laita,
-mietti hän, niin kuinka hän olisikaan päässyt pois Saradasankarin
-hyvinvarjellusta _zenanasta_ ja joutunut keskiyön aikaan tälle
-etäiselle ruumiinpolttopaikalle? Ja ellei hänen kuolinmenojansa olisi
-suoritettu loppuun, minne olivatkaan joutuneet ne miehet, joiden piti
-hänet polttaa? Hänen mieleensä muistui kuolemanhetki Saradasankarin
-kirkkaasti valaistussa talossa, ja nyt hän havaitsi olevansa yksin
-tällä etäisellä, autiolla, synkällä polttopaikalla. Hän ei varmaankaan
-kuulunut maan asujainten joukkoon! Hän oli epäilemättä kauhun, pahan
-enteen luomus, oma haamunsa!
-
-Tuo ajatus katkaisi kaikki häntä maailmaan liittävät siteet. Hän tunsi
-olevansa ihmeen voimakas, rajattoman vapaa. Hän voi tehdä mitä tahtoi,
-lähteä minne halusi. Tämän uuden ajatuksen hurjasti haltioittamana hän
-syöksyi ulos majasta kuin tuulenpuuska ja seisoi polttopaikalla. Kaikki
-häpeän ja pelon rippeetkin olivat hänestä hävinneet.
-
-Mutta hänen yhä kauemmaksi astellessaan hänen jalkansa väsyivät ja
-hänen ruumiinsa herpoutui. Tasanko levisi loppumattomiin; siellä täällä
-oli riisipeltoja, ja hän havaitsi toisinaan kahlaavansa polvia myöten
-vedessä.
-
-Päivän alkaessa sarastaa hän kuuli muutaman linnun tirskuvan etäisten
-talojen luona kasvavissa bambupensaikoissa. Sitten hänet valtasi kauhu.
-Hän ei tietänyt, millaisessa uudessa suhteessa hän oli maahan ja
-eläviin ihmisiin. Tasangolla, polttopaikalla ollessaan, maaliskuisen
-yön pimeässä, hän oli ollut peloton oman valtakuntansa alamainen.
-Päivänvalossa nähdyt ihmisasunnot saivat hänet pelon valtaan.
-Ihmiset ja haamut pelkäävät toisiansa, koska heidän heimonsa asuvat
-Tuonenvirran vastakkaisilla rantamilla.
-
-
-III
-
-Hänen vaatteensa olivat loan peittämät, öinen vaellus ja omituiset
-mietteet olivat tehneet hänet mielipuolen näköiseksi; hän näytti
-tosiaankin sellaiselta, että ihmiset olisivat voineet häntä säikähtää
-ja lapset heitellä kivillä tai juosta tiehensä. Onneksi oli ensimmäinen
-hänen näkijänsä eräs vaeltaja. Hän astui luo ja virkkoi: "Äiti, sinä
-näytät kunnianarvoiselta naiselta. Minne oletkaan menossa yksinäsi ja
-tuossa asussa?"
-
-Kadambini, joka ei kyennyt keräämään ajatuksiansa, tuijotti häneen
-ääneti. Hän ei voinut käsittää olevansa yhä kosketuksissa maailman
-kanssa ja näyttävänsä kunnianarvoiselta naiselta, enempää kuin
-sitäkään, että vaeltaja voi häneltä jotakin tiedustella.
-
-Mies virkkoi jälleen: "Tulehan, äiti, minä vien sinut kotiin. Sanohan,
-missä asut."
-
-Kadambini mietti. Appelaan palaaminen olisi ollut mieletöntä, ja
-hänellä ei ollut isänkotia. Sitten hänen mieleensä muistui nuoruusajan
-ystävätär. Hän ei ollut Dzhogmajaa nähnyt nuoruusiän jälkeen, mutta he
-olivat silloin tällöin kirjoittaneet toisillensa. Toisinaan he olivat
-kiistelleet, kuten luonnollista olikin, koska näet Kadambini tahtoi
-tehdä ilmeiseksi, että hänen Dzhogmajaan kohdistuva rakkautensa oli
-rajaton, hänen ystävättärensä sitävastoin valittaessa, ettei Kadambini
-rakastanut yhtä hartaasti kuin hän. Molemmat uskoivat varmasti, että
-olisivat erottamattomat, jos kerran toisensa kohtaisivat.
-
-Kadambini vastasi vaeltajalle: "Minä tahdon lähteä Sripatin taloon
-Nisindapuriin."
-
-Koska vaeltaja oli menossa Kalkuttaan, niin Nisindapur oli hänen
-matkansa varrella, joskaan ei aivan lähellä. Hän siis vei Kadambinin
-Sripatin taloon, ja ystävättäret kohtasivat jälleen toisensa. Aluksi he
-eivät toisiansa tunteneet, mutta vähitellen kummankin silmiin alkoivat
-kuumottaa lapsuusiän piirteet.
-
-"Sepä oiva onni!" virkkoi Dzhogmaja. "En ole voinut uneksiakaan, että
-sinut vielä näkisin. Mutta miten oletkaan tänne tullut, sisar? Appesi
-väki ei varmaankaan ole sallinut sinun lähteä!"
-
-Kadambini vaikeni ja virkkoi vihdoin: "Sisar, älä kysele mitään
-apestani. Suo minulle jokin nurkka huoneessasi ja pidä minua
-palvelijattarenasi; minä suoritan sinun töitäsi."
-
-"Mitä?" huudahti Dzhogmaja. "Minäkö pitäisin sinua palvelijanani!
-Sinähän olet paras ystäväni, olet minun -- --" ja niin edespäin ja niin
-edespäin.
-
-Samassa astui huoneeseen Sripati. Kadambini tuijotti häneen hetkisen
-ja lähti sitten ulos hitain askelin. Hän jätti päänsä verhoamatta eikä
-osoittanut vähintäkään häveliäisyyden eikä kunnioituksen merkkiä.
-Dzhogmaja pelkäsi miehensä voivan senvuoksi suhtautua ystävättäreen
-ennakkoluuloisesti ja aloitti taitavan selityssarjan. Mutta Sripati,
-joka mielellään yhtyi kaikkeen, mitä Dzhogmaja sanoi, keskeytti hänen
-juttunsa ja jätti vaimonsa mieleen ikävän tunnon.
-
-Kadambini oli tullut, mutta hän ei ollut enää samanlainen olento kuin
-hänen ystävättärensä: heitä oli kuolema erottamassa. Hän ei voinut
-seurustella tutunomaisesti toisten kanssa, niin kauan kuin hänen oma
-olemassaolonsa sai hänet hämmingin valtoihin ja tajuisuus säilyi.
-Kadambini usein silmäili Dzhogmajaa mietteisiinsä vaipuneena. Hän
-ajatteli: "Hänellä on miehensä ja työnsä, hän elää maailmassa, joka on
-ylen etäällä minun maailmastani. Hän tuntee kiintymystä ja suorittaa
-velvollisuuksiansa niinkuin maailman asujaimet ainakin, mutta minä olen
-tyhjä varjo. Hän asuu elävien joukossa; minä olen ikuisuudessa."
-
-Dzhogmaja tunsi hänkin olonsa epämieluisaksi, mutta ei kyennyt
-selvittämään, mistä syystä. Naiset eivät rakasta sitä, mikä on
-salaperäistä, sillä vaikka epävarmuus voidaankin muuntaa runoudeksi,
-sankarillisuudeksi tai oppineisuudeksi, sitä kumminkaan ei käy
-ottaminen lukuun taloustoimissa. Jos siis nainen ei kykene jotakin
-asiaa ymmärtämään, niin hän sen joko hävittää ja unohtaa tai muovaa
-sen uudestaan omiin tarkoituksiinsa soveltuvaksi; ellei hänen onnistu
-tavalla tai toisella sitä käsitellä, niin hän suuttuu siihen. Mitä
-suuremmaksi kävi Kadambinin hajamielisyys, sitä kärsimättömämmin
-kohteli häntä Dzhogmaja, joka ihmetellen itseltänsä kyseli, mikä murhe
-hänen sieluansa painoi.
-
-Sitten ilmeni uusi vaara: Kadambini pelkäsi itseänsä, mutta ei kyennyt
-itseänsä pakenemaan. Ne, jotka pelkäävät aaveita, pelkäävät niitä,
-jotka ovat heidän takanansa; siellä, minne heidän katseensa ei ulotu,
-asuu pelko. Mutta Kadambinin suurin pelko asui hänessä itsessään,
-sillä hän ei pelännyt mitään ulkonaista. Öisen kuolonhiljaisuuden
-vallitessa, yksin huoneessa ollessaan, hän kiljaisi; iltaisin, kun
-hän näki varjonsa lampun valossa, hänen koko ruumiinsa vapisi. Hänen
-pelokkuutensa nähdessään kaikki muutkin talon asujaimet joutuivat
-eräänlaisen pelontuskan valtaan. Palvelijat ja Dzhogmaja itse alkoivat
-nähdä aaveita.
-
-Kerran, keskiyön aikaan, Kadambini tuli itkien makuusuojastansa ja
-valitteli Dzhogmajan ovella: "Sisareni, sisareni, salli minun maata
-jalkojesi edessä! Älä jätä minua yksin!"
-
-Dzhogmaja oli yhtä suuttunut kuin peloissaankin. Hänen teki mieli heti
-ajaa Kadambini pois talosta. Uutterasti ponnisteltuansa hyväluontoisen
-Sripatin onnistui saada vieras rauhoittumaan ja pysymään viereisessä
-huoneessa.
-
-Seuraavana päivänä Sripati sai odottamatta käskyn saapua vaimonsa
-huoneisiin. Dzhogmaja alkoi häntä kovin soimata: "Sinäkö luulet mies
-olevasi? Vaimo karkaa appensa talosta ja saapuu sinun luoksesi; kuluu
-kuukausi, ja sinä et ole viitannutkaan siihen suuntaan, että hänen on
-poistuttava, etkä ole tietääkseni ilmaissut vähintäkään paheksumista
-sen johdosta. Olen iloinen, jos suvaitset selittää kantasi. Te miehet
-olette kaikki yhdenlaisia."
-
-Useimmat miehet tuntevat niin harkitsematonta vaimoihinsa kohdistuvaa
-kiintymystä, että suostuvat vapaaehtoisesti tunnustamaan olevansa
-väärässä. Vaikka Sripati olikin valmis Dzhogmajan ruumiin nimessä
-vannomaan, ettei hänen avuttomaan, mutta kauniiseen Kadambiniin
-kohdistamansa ystävällinen mielenkiinto ollut hitustakaan suurempi
-kuin sen sopi olla, hän ei kumminkaan kyennyt sitä käyttäytymisellänsä
-todistamaan. Hän arveli, että tuota hylättyä leskeä oli appelassa
-kohdeltu tylysti, koska hän ei ollut voinut sitä oloa kauemmin sietää,
-vaan oli pakostakin etsinyt suojaa hänen luotansa. Kuinka hän voikaan
-sysätä pois luotansa onnettoman, jolla ei ollut isää eikä äitiä? Niin
-puhuttuansa hän jätti asian sikseen, sillä hänellä ei ollut halua
-kiusata Kadambinia esittämällä hänelle epämieluisia kysymyksiä.
-
-Niin ollen hänen vaimonsa yritti toisella tavalla hyökätä haluttoman
-herransa kimppuun, kunnes viimeksimainittu vihdoin havaitsi, että hänen
-täytyi rauhansa vuoksi kirjoittaa muutama sana Kadambinin apelle.
-Sitten hän arveli, ettei kirje johtaisi tyydyttävään tulokseen, päätti
-lähteä Ranihatiin ja toimia sen mukaan, mitä sai kuulla.
-
-Sripati lähti, ja Dzhogmaja puolestaan sanoi Kadambinille:
-"Ystäväiseni, on tuskin soveliasta, että jäät tänne pitemmäksi ajaksi.
-Mitä sanovatkaan ihmiset?"
-
-Kadambini silmäili Dzhogmajaa juhlallisen jäykästi ja virkkoi: "Mitä
-minä ihmisistä?"
-
-Dzhogmaja hämmästyi. Sitten hän lausui käskevästi: "Jos sinä et
-ihmisistä välitäkään, niin meidän täytyy. Kuinka voimmekaan puolustaa
-sitä, että pidätämme luonamme toiseen perheeseen kuuluvaa naishenkilöä?"
-
-Kadambini kysyi: "Missä on minun appi-isäni talo?"
-
-"Kirottua!" ajatteli Dzhogmaja. "Mitähän tuo kurja nainen tämän jälkeen
-sanoo?"
-
-Kadambini virkkoi erittäin hitaasti: "Mitä onkaan minulla tekemistä
-teidän kanssanne? Kuulunko minä maahan? Te nauratte, itkette,
-rakastatte; jokainen tempaa itselleen omansa ja yrittää sitä varjella,
-minä vain katselen. Te olette ihmisiä, minä olen vain varjo. Minä en
-voi käsittää, miksi Jumala on jättänyt minut tähän teidän maailmaanne."
-
-Hänen katsantonsa ja puheensa olivat niin omituiset, että Dzhogmaja
-ymmärsi hänen tarkoituksistansa jotakin, joskaan ei kaikkea.
-Kykenemättä häntä karkoittamaan luotansa tai enempää häneltä kyselemään
-hän lähti pois ajatuksiensa rasittamana.
-
-
-IV
-
-Kello oli suunnilleen kymmenen illalla, kun Sripati palasi Ranihatista.
-Maankamara hukkui sadetulviin. Näytti siltä, kuin sade ei lakkaisi
-milloinkaan ja kuin yö olisi loppumaton.
-
-Dzhogmaja kysyi: "Mitä kuuluu?"
-
-"Minulla on paljonkin kerrottavaa, maltahan hieman."
-
-Sen sanottuaan Sripati vaihtoi vaatteita ja istui illallispöytään;
-sitten hän paneutui pitkäkseen ja sytytti piippunsa.
-
-Hänen vaimonsa ei kyennyt kauemmin hillitsemään uteliaisuuttansa, astui
-miehensä makuusijan luo ja kysyi: "Mitä olet saanut tietää?"
-
-"Että sinä olet varmaan erehtynyt."
-
-Dzhogmaja ärtyi. Naiset eivät erehdy milloinkaan, ja jos erehtyvätkin,
-niin ymmärtäväinen mies ei virka asiasta mitään; hänen on paras ottaa
-se omaksi syyksensä. Dzhogmaja tiuskaisi: "Suvaitsetko sanoa, miten on
-laita?"
-
-Sripati vastasi: "Se nainen, jonka olet ottanut taloosi, ei ole sinun
-Kadambinisi."
-
-Tuon kuullessaan vaimo kovin kiukustui, varsinkin kun hänen miehensä
-sen sanoi. "Mitä! Enkö minä tunne omaa ystävätärtäni? Pitääkö minun
-kääntyä sinun puoleesi saadakseni hänestä selkoa? Oletpa viisas,
-tosiaankin!"
-
-Sripati huomautti, ettei ollut tarpeen kiistellä hänen viisaudestansa.
-Hän voi todistaa mitä oli sanonut. Dzhogmajan Kadambini oli varmasti
-kuollut.
-
-Dzhogmaja vastasi: "Kuulehan! Sinä olet varmaan pahoin erehtynyt. Olet
-käynyt jossakin toisessa talossa tai sekoitat kuulemasi asiat. Kuka
-sinun käski sinne lähteä? Kirjoita kirje, niin juttu selviää."
-
-Sripatia kovin loukkasi, ettei hänen vaimonsa luottanut hänen
-käytännöllisiin kykyihinsä; hän esitti kaikenlaisia todisteita, mutta
-tuloksetta. Keskiyön aikaan he yhä väittelivät. Vaikka he molemmat nyt
-olivat yhtä mieltä siitä, että Kadambini oli saatava pois talosta,
-vaikka Sripati uskoi vieraan koko ajan pettäneen hänen vaimoansa
-uskottelemalla olevansa hänen tuttavansa ja vaikka Dzhogmaja piti häntä
-prostituoituna, ei kumpikaan tahtonut tunnustaa itseänsä voitetuksi.
-Vähitellen he alkoivat puhua niin äänekkäästi, että unohtivat
-Kadambinin nukkuvan viereisessä huoneessa.
-
-Toinen sanoi: "Olemmepa sievässä pinteessä! Minä sanon sinulle, että
-kuulin sen omin korvin!" Siihen vastasi toinen vihaisesti: "Mitä minä
-siitä huolin? Näenhän minä omilla silmilläni, eikö totta?"
-
-Vihdoin virkkoi Dzhogmaja: "Hyvä. Sano minulle, milloin Kadambini
-on kuollut." Hän ajatteli, että jos voisi keksiä ristiriitaisuutta
-kuolinpäivän ja jonkin Kadambinin lähettämän kirjeen päiväyksen
-välillä, niin hän voisi todistaa Sripatin erehtyneen.
-
-Sripati mainitsi Kadambinin kuolinpäivän, ja he havaitsivat kumpikin,
-että vieras oli saapunut seuraavana päivänä heidän luoksensa.
-Dzhogmajan sydän vavahteli, ja Sripatikaan ei ollut ihan levollinen.
-
-Samassa ovi aukeni; kostea tuuli puhalsi huoneeseen ja sammutti lampun.
-Pimeys syöksyi sisään ja täytti koko talon. Kadambini seisoi huoneessa.
-Kello oli suunnilleen yksi, ja sade valui ulkona virtoinaan.
-
-Kadambini lausui: "Ystäväni, minä olen Kadambini, mutta en enää elä.
-Minä olen kuollut."
-
-Dzhogmaja kiljaisi kauhistuneena; Sripati ei kyennyt mitään sanomaan.
-
-"Mitään muuta pahaa minä kumminkaan en ole sinulle tehnyt. Minulla ei
-ole yhtään asuinsijaa elävien, mutta ei myöskään kuolleiden seassa.
-Voi, minne menenkään?" Hän itki, ikäänkuin olisi tahtonut herättää
-rankkasateisena yönä nukkuvan Luojan, ja kysyi jälleen: "Voi, minne
-menenkään?"
-
-Niin sanoen Kadambini jätti ystävättärensä, joka vaipui tainnoksiin
-pimeässä huoneessaan, ja lähti maailmalle etsimään olopaikkaansa.
-
-
-V
-
-On vaikea sanoa, kuinka Kadambini pääsi Ranihatiin. Aluksi hän ei
-näyttäytynyt kenellekään, vaan vietti koko päivän erään temppelin
-raunioissa, nähden polttavaa nälkää. Sateisena, pimeänä iltapäivänä,
-ihmisten kyyhöttäessä asunnoissaan uhkaavaa rajusäätä peläten,
-Kadambini lähti liikkeelle. Hänen sydämensä vapisi hänen saapuessaan
-appensa taloon, ja kun hän astui sisään, verhoten kasvonsa tiheällä
-harsolla, ei kukaan ovenvartijoista häntä estänyt. He näet luulivat
-häntä palvelijaksi. Sade virtasi taukoamatta, ja tuuli ulvoi.
-
-Talon emäntä, Saradasankarin vaimo, pelasi parhaillaan korttia
-leskeytyneen sisarensa kanssa. Keittiössä oli palvelijatar,
-makuukammiossa lepäsi sairas lapsi. Kadambini astui huoneeseen
-kenenkään huomaamatta. En tiedä, miksi hän oli tullut appensa taloon.
-Hän ei tietänyt sitä itsekään, hänestä vain tuntui siltä, että hän
-halusi nähdä jälleen lapsensa. Hänellä ei ollut aavistustakaan, minne
-täältä lähtisi ja mitä tekisi.
-
-Valaistussa huoneessa hän näki lapsen nukkumassa, kätöset nyrkkiin
-puserrettuina, ruumis kuumeen kalvamana. Kunpa hän vain saisi painaa
-tuon pienen kiusatun povellensa! Sitten hän johtui kohta ajattelemaan:
-"Minä en ole olemassa. Kukapa sen näkisi? Hänen äitinsä pitää seurasta,
-pitää jaarittelusta ja korttipelistä. Koko sen ajan, jona lapsi oli
-jätetty minun huostaani, hän itse oli ihan huoleton eikä välittänyt
-hänestä vähääkään. Kuka hoitaa lasta nyt niinkuin minä sitä hoidin?"
-
-Lapsi käänsi kylkeä ja huudahti unenhorroksessa: "Täti, anna minulle
-vettä!" Lemmikki ei ollut vielä unohtanut tätiänsä! Kadambini kaatoi
-nopeasti lasiin vettä, otti lapsen syliinsä ja antoi sille juotavaa.
-
-Vielä nukkuessaan lapsi ei pitänyt ollenkaan eriskummallisena asiana,
-että tuttu käsi tarjosi hänelle vettä. Mutta kun Kadambini oli
-sammuttanut pienokaisen polttavan janon, suudellut sitä ja alkanut
-jälleen uneen tuutia, niin se heräsi ja syleili häntä. "Oletko sinä
-kuollut, täti?" kysyi lapsi.
-
-"Olen, kultaseni."
-
-"Ja olet tullut takaisin? Älä enää kuole."
-
-Ennenkuin hän ehti vastata, tapahtui onnettomuus. Eräs
-palvelijattarista kantoi sisään sago-kulhoa, pudotti sen käsistään ja
-syöksyi permantoon. Melun kuullessaan hänen emäntänsä jätti kortit ja
-tuli huoneeseen. Hän seisoi siinä kuin puupatsas kykenemättä pakenemaan
-enempää kuin puhumaankaan. Tuon kaiken nähdessään lapsikin kauhistui ja
-parahti itkemään: "Mene pois, täti, mene pois!"
-
-Nyt Kadambini vihdoin ymmärsi, ettei ollut kuollut. Vanha huone,
-vanhat esineet, sama pienokainen, sama rakkaus, kaikki muuttui jälleen
-eläväksi, entiselleen. Ystävättärensä talossa hän oli tuntenut, että
-hänen lapsuutensa leikkikumppani oli kuollut. Lapsensa huoneessa hän
-tiesi, ettei poikasen "täti" ollut suinkaan kuollut. Hän virkkoi
-tuskaisin äänin: "Sisar, miksi minua pelkäät? Näethän, että olen ihan
-entiseni."
-
-Hänen kälynsä ei voinut sietää enempää, vaan vaipui tainnoksiin.
-Itse Saradasankar tuli hänkin _zenanaan_. Hän lausui kätensä ristiin
-laskien: "Teetkö oikein? Satis on ainoa poikani. Miksi näyttäydyt
-hänelle? Emmekö me ole sukulaisiasi? Sinun mentyäsi hän on riutunut
-riutumistaan; hän huutaa yöt päivät: 'Täti! Täti!' Sinä olet lähtenyt
-maailmasta; murra nuo sinua maailmaan sitovan lemmen kahleet. Me
-suoritamme kuolinmenot kaikella kunnialla."
-
-Kadambini ei voinut sietää enempää. Hän virkkoi: "Enhän minä ole
-kuollut, minä en ole kuollut. Kuinka saankaan teidät vakuutetuiksi
-siitä, etten ole kuollut? Minä elän, elän!" Hän nosti lattiasta
-pronssiastian ja iski sillä otsaansa. Veri virtasi hänen
-silmäkulmastansa. "Näettekö!" huudahti hän. "Minä elän." --
-Saradasankar seisoi siinä kuin kuvapatsas, lapsi kirkui peloissaan, ja
-molemmat pyörtyneet naiset lepäsivät liikahtamatta.
-
-Sitten Kadambini jälleen huusi: "Minä en ole kuollut, minä en ole
-kuollut", asteli _zenanasta_ kaivolle johtavia portaita ja syöksyi
-veteen. Yläkerrassa oleva Saradasankar kuuli loiskahduksen.
-
-Satoi rankasti koko yön, satoi seuraavan aamun hämärissä, satoi vielä
-keskipäivälläkin. Kadambini oli kuolemallansa todistanut, ettei ollut
-kuollut.
-
-
-
-
-"ME KRUUNAAMME SINUT KUNINKAAKSI"
-
-
-Kun Nabendu Sekhar ja Arunlekha vihittiin mieheksi ja vaimoksi,
-silmäili avioliiton jumala heitä hymyillen uhritulen takaa.
-Valitettavasti ei se, mikä on jumalille pelkkää huvia, läheskään aina
-ole leikkiä meille kuolevaisille.
-
-Purnendu Sekhar, Nabendun isä, oli hyvissä suhteissa englantilaisiin
-hallituksen virkamiehiin. Hän oli elämänsä retkellä ehtinyt
-raibahadur-arvon etäiselle rannikolle ahkerasti käyttelemällä syvien
-_salaam_-kumarrusten airoja. Hänellä oli vielä varaa etenemiseenkin,
-mutta viidenkuudetta vuoden ikään ehdittyänsä, kaihoisa katse jo
-suunnattuna kohti radzhan-arvon sumuihin peittyvää huippua, hän
-yht'äkkiä havaitsi joutuneensa olopiiriin, jossa maalliset kunniat ja
-arvomerkit ovat mitättömät, ja hänen kumarruksista uupunut niskansa
-pääsi kuolinroviolla ikuiseen lepoon.
-
-Nykyaikainen tiede opettaa, ettei voima häviä, vaan vaihtaa muotoa
-ja suuntaa. Niinpä Purnendun _salaam_-voimakin, huikentelevaisen
-Onnettaren luotettava apulainen, siirtyi isän hartioista pojan
-hartioihin, ja Nabendu Sekharin nuori pää alkoi nuokahdella korkeassa
-virka-asemassa olevien englantilaisten ovilla niinkuin tuulen
-heiluttelema kurpitsa.
-
-Sen perheen perintätavat, johon hän avioliittonsa nojalla joutui
-kuulumaan, olivat aivan toisenlaiset. Sen vanhin poika, Pramathanath,
-oli saavuttanut kaikkien sukulaistensa rakkauden ja kaikkien
-tuttaviensa kunnioituksen. Hänen sukulaisensa ja naapurinsa pitivät
-häntä joka suhteessa esikuvanansa.
-
-Pramathanath oli nauttinut yliopistollista sivistystä, ja hänessä
-oli vielä tervettä järkeäkin. Mutta hänellä ei ollut korkeata
-virka-asemaa, ei kunnollista palkkaa, ja hänen kynänsäkään ei ollut
-mitenkään vaikutusvaltainen. Kukaan vallassaolevista ei ojentanut
-hänelle auttavaa kättä, sillä hän pyrki pysyttelemään yhtä loitolla
-englantilaisista kuin he hänestä. Siitä johtui, että hänen maineensa
-ulottui ainoastaan oman perheen ja ystävien piiriin; etäämmällä
-olevissa hän ei herättänyt minkäänlaista ihailua.
-
-Tämä Pramathanath oli kuitenkin aikoinaan oleskellut Englannissa
-kolme kokonaista vuotta. Hänen siellä kokemansa ystävällinen kohtelu
-vaikutti häneen niin valtaavasti, että hän unohti oman maansa murheen
-ja nöyryytyksen ja palasi kotiin eurooppalaisiin vaatteisiin puettuna.
-Aluksi asia suretti hänen veljiänsä ja sisariansa, mutta muutaman
-päivän kuluttua he jo huomasivat, että eurooppalaiset vaatteet sopivat
-hänelle erinomaisen hyvin, ja omaksuivat vähitellen hänen ylpeytensä ja
-arvokkuutensa.
-
-Englannista palatessaan Pramathanath oli päättänyt maailmalle
-osoittaa, kuinka Intian englantilaisten kanssa kävi tutunomaisesti
-seurusteleminen. Ne maanmiehemme, jotka pitävät mainittua seurustelua
-mahdottomana, ellei halua notkistaa polviansa, ilmaisevat
-vain täydellistä omanarvontunnon puutetta, kohtelevatpa vielä
-englantilaisiakin väärämielisesti -- niin arveli Pramathanath.
-
-Hän toi mukanansa koko joukon suosituskirjeitä huomattavilta
-englantilaisilta saavuttaen niiden nojalla jonkinlaista tunnustusta
-Intian englantilaisten seurapiirissä. Hän nautti vaimoineen toisinaan
-englantilaisten vieraanvaraisuutta, kun näet heidät kutsuttiin teetä
-juomaan, päivällisille, urheilunäytäntöihin ja muihin huveihin.
-Sellainen menestys hänet kerrassaan päihdytti ja alkoi vaikuttaa
-kutkuttavasti hänen koko olemukseensa.
-
-Niinä aikoina avattiin liikenteelle uusi rautatielinja, ja kuvernööri
-kutsui ensimmäiselle matkalle useita kaupungin asukkaita, ylväitä
-viranomaisten suosion nauttijoita, muiden muassa Pramathanathin.
-Paluumatkalla englantilainen poliisimies karkoitti erittäin töykeästi
-muutamia intialaisia herroja eräästä vaunusta, jossa eurooppalaisiin
-vaatteisiinsa pukeutunut Pramathanathkin oli. Kun hänkin aikoi lähteä,
-sanoi poliisimies: "Älkää huoliko vaivautua, sir. Jääkää paikallenne,
-olkaa hyvä."
-
-Aluksi Pramathanathista tuntui imartelevalta hänelle siten osoitettu
-erikoinen kunnioitus. Mutta kun juna sitten lähti eteenpäin, näyttivät
-laskevan auringon himmeät säteet, jotka valaisivat lännen puolen
-tummiksi kynnettyjä vainioita, levittävän häpeän punaa koko maahan.
-Kun hän istui siinä ikkunan pielessä yksin osastossaan, hänestä
-tuntui siltä, kuin olisivat puiden takaa väikähtäneet näkyviin
-hänen kotimaansa äidinkasvot alasluotuine katseinensa. Pramathanath
-istui siinä haaveisiinsa vaipuneena, kuumat kyynelet vierivät hänen
-poskillensa, ja sydän oli harmista pakahtua.
-
-Nyt hänen mieleensä johtui kertomus aasista, joka kuljetti rattaille
-sijoitettua palvontakuvaa pitkin katuja. Vastaantulijat kumarsivat
-syvään ja koskettivat otsallansa pölyistä maata. Tuhma aasi luulotteli
-kaiken tuon kunnioituksen tulevan hänen itsensä osaksi. "Ainoa seikka,
-joka erottaa minut aasista", virkkoi Pramathanath itsekseen, "on tämä:
-minä ymmärrän nyt, ettei osakseni tullut kunnioitus koske minua, vaan
-kuormaa selässäni".
-
-Kotiin tultuansa Pramathanath kutsui koolle talon kaikki lapset,
-sytytti ison rovion ja heitti siihen eurooppalaiset vaatekappaleensa
-toisen toisensa jälkeen. Lapset karkelivat rovion ympärillä, ja mitä
-korkeampina liekit loimusivat, sitä suurempi oli heidän riemunsa.
-Sitten Pramathanath luopui Intian englantilaisten luona nauttimastansa
-teestä ja välipaloista ja istui talossaan kuin linnassansa hänen
-häpeällisellä tavalla kohdeltujen ystäviensä kierrellessä edelleenkin
-englantilaisten ovilla ja taivutellessa turbaaneihin kiedottua päätänsä
-niinkuin aina ennenkin.
-
-Oli kohtalon ivaa, että Nabendu Sekhar parka joutui naimaan tämän
-perheen toisen tyttären. Hänen kälynsä olivat hyvin kasvatetut ja
-kauniit. Nabendu arveli tehneensä hyvän kaupan. Mutta samalla hän
-viipymättä koki selvittää vaimonsa omaisille, että heitäkin oli
-suosinut harvinainen onni. Ikäänkuin huomaamattansa hän toisinaan
-ojensi kälyillensä kirjeitä, jotka hänen isävainajansa oli eläessään
-saanut eurooppalaisilta. Mutta kun nuorten naisten kirsikanpunaiset
-huulet ivallisesti hymyilivät ja kiiltävän tikarin kärki pisti
-esiin punaisesta samettitupestansa, niin onneton mies oivalsi
-mielettömyytensä ja katui sitä.
-
-Labanjalekha, sisarista vanhin, oli toisia kauniimpi ja kekseliäämpi.
-Eräänä otollisena päivänä hän asetti Nabendun makuuhuoneen uunin
-reunalle tulipunaiseksi sivelemänsä englantilaisen saapasparin ja nouti
-kukkia, santelitahdasta, suitsutteita ja pari kynttilää, jotka sijoitti
-asiaankuuluvien juhlamenojen mukaisesti niiden eteen palamaan. Nabendun
-tultua kälykullat asettuivat hänen viereensä, toinen toiselle puolelle,
-ja virkkoivat ivallisen juhlallisesti: "Kumarra jumaliasi, ja olkoon
-heidän siunauksensa sinulle menestykseksi."
-
-Kolmas sisar, Kiranlekha, kulutti useita päiviä kirjaillessaan
-punaisella silkillä hartiahuiviin sata kaikkein tavallisinta
-englantilaista nimeä, Jones, Smith, Brown, Thomson y.m.s.
-Saatuaan työnsä valmiiksi hän erittäin juhlallisesti ojensi tämän
-_namavalin_ Nabendulle. [Namavali on huivi, joka on painettu täyteen
-hindulaisten jumalien nimiä ja jota hurskaat hindulaiset käyttävät
-hartausharjoituksissaan.]
-
-Neljäs, Sasankalekha, joka oli vielä pieni eikä niinmuodoin oikeastaan
-tullut kysymykseen, virkkoi: "Minä teen sinulle helminauhan, veikko,
-jotta voit rukoillessasi lausua jumaliesi -- sahibien -- nimiä." Toiset
-sisaret toruivat ja sanoivat: "Etkö lähde tiehesi, sinä vintiö."
-
-Nabendu Sekharin tunteet häilyivät häpeän ja harmin välimailla. Hänen
-oli kumminkin mahdoton luopua kälyjensä seurasta, varsinkin kun vanhin
-oli erittäin kaunis. Hän oli yhtä hunajainen kuin sapekaskin, ja
-Nabendu sai maistaa hänen makeuttansa ja karvauttansa samalla kertaa.
-Perhonen räpyttelee sokean kiihkon valtaamana kärventynein siivin
-houkuttelevan kirkkauden vaiheilla kykenemättä loittonemaan.
-
-Seurustelu kälyjen kanssa sai Nabendun siinä määrin lumoihinsa, että
-hän alkoi vähitellen salata eurooppalaisten suosion tavoittelemiseen
-kuuluvia toimenpiteitänsä. Lähtiessään kunniatervehdykselle kuvernöörin
-luo hän tavallisesti ilmoitti menevänsä kuulemaan Surendranath
-Banerdzhin puhetta. Lähtiessään rautatieasemalle muiden mukana
-vastaanottamaan Dardzhilingistä palaavaa varakuvernööriä hän kertoi
-kälyille nuorimman setänsä saapuvan kaupunkiin.
-
-Mies parka sai kovaa kokea sahibiensa ja kälyjensä välisessä
-ristitulessa. Mutta kälyt olivat salaa vannoneet toimivansa väsymättä,
-kunnes sahibit tulisivat lyödyiksi laudalta.
-
-Siihen aikaan huhuiltiin, että Nabendun nimi tulisi sisältymään pian
-julkaistavaan syntymäpäivä-kunnianosoitusten luetteloon ja että hän
-tulisi astumaan paratiisin portaiden ensimmäisen askelvälin Rai
-Bahadurin arvoon koroitettuna. Poika rukka ei rohjennut ilmaista
-ilahduttavaa uutista kälyillensä. Mutta eräänä ehtoona, syksyn kuutamon
-valaessa maille mantereille inhaa valoansa, Nabendun sydän oli niin
-täysi, ettei hän voinut kauemmin itseänsä pidättää, vaan kertoi asian
-vaimollensa. Seuraavana päivänä Arunlekha lähti kantotuolissa vanhimman
-sisarensa luo ja valitteli kyynelten tukahduttamin äänin kovaa
-kohtaloansa.
-
-"Eihän hänelle siitä häntää koidu, vaikka tuleekin Rai Bahaduriksi,
-eihän?" virkkoi Labanja. "Minkä tähden siis tunnet itsesi niin kovin
-nöyryytetyksi?"
-
-"Ei, ei, sisko kulta", vastasi Arunlekha, "minä tahdon olla mikä muu
-tahansa, mutta en Rai Bahaduri." Hänen tuttavapiiriinsä näet kuului
-eräs Bhutnath Babu, joka oli Rai Bahadur, ja se selitti, miksi hän
-kovin vieroi tuota arvonimeä.
-
-Labanja lausui sisarellensa rauhoittavasti: "Älä ole levoton; minä teen
-mitä voin asian ehkäisemiseksi."
-
-Babu Nilratan, Labanjan mies, toimi asianajajana Buksarissa. Syksyn
-ohimentyä Nabendu sai Labanjalta kutsun ja lähti Buksariin hilpein
-mielin.
-
-Läntisen seudun varhainen talvi loi Labanjalekhaan terveyttä ja
-kauneutta ja sai hänen kalpeat poskensa rusottamaan. Hän muistutti
-kukkiinsa peittyvää _kasa_-kaislaa, jonka näemme kirkkaana syyspäivänä
-puron autiolla rantamalla. Nabendun ihastuneisiin silmiin hän kuvastui
-täydessä kukassaan olevana _malati_-pensaana, jonka värähtelevät
-kastekarpalot hohtelivat aamuauringon valossa.
-
-Nabendu ei ollut eläessään voinut paremmin. Terveyden elpyminen ja
-kauniin kälyn virkistävä seura tekivät hänen olonsa niin keveäksi,
-että hänestä tuntui siltä, kuin jalat eivät olisi maata koskettaneet.
-Puutarhan vieritse kohti tuntemattomia seutuja alinomaa virtaileva
-Ganges näytti hänen omien hillittömien haaveittensa kuvalta.
-
-Hänen varhain aamulla palatessaan kävelemästä virran rannalta
-talviauringon lempeät säteet loivat hänen koko olemukseensa sen
-miellyttävän lämmön, jota rakastavaiset tuntevat toistensa sylissä.
-Kotiin tultuansa hän silloin tällöin näki kälynsä huvikseen valmistavan
-joitakin maukkaita ruokalajeja. Hän tarjoutui avustamaan ja ilmaisi
-alinomaa tietämättömyyttänsä ja taitamattomuuttansa. Mutta hänpä ei
-näyttänytkään ollenkaan välittävän käytännön ja tarkkaavaisuuden
-nojalla saavutettavasta edistymisestä. Päinvastoin: hän oli kovin
-mielissään, kun käly häntä moitiskeli. Hän ponnisteli parhaansa mukaan
-osoittaakseen joka päivä olevansa yhtä taitamaton ja avuton kuin
-vastasyntynyt lapsi, jos oli kysymyksessä mausteiden sekoittaminen,
-paistinpannun piteleminen ja tulen säänteleminen, jotta paistettavat
-eivät palaneet -- ja sai riittäväksi palkaksensa sääliväistä hymyä ja
-torelua.
-
-Päivällispöydässä hän moitteettoman ruokahalunsa ja kälynsä yllytysten
-nojalla nautti kelpo määrän hänen eteensä asetettuja herkkuja. Aterian
-jälkeen he istuutuivat hieman pelaamaan -- ja Nabendu ilmaisi siinäkin
-samaa taidon puutetta. Hän viekasteli, kurkisteli vastapelaajansa
-kortteihin, haastoi riitaa -- mutta ei voittanut milloinkaan yhtäkään
-erää, ja, mikä pahempi, ei halunnut koskaan tunnustaa joutuneensa
-häviölle. Siitä hänelle koitui joka päivä soimauksia, mutta hän ei
-itseänsä parantanut. Eräässä suhteessa hän sentään oli muuttunut
-ihan toiseksi mieheksi. Hän oli ainakin toistaiseksi unohtanut, että
-sahibien suosiollisten hymyjen voittaminen oli elämän ylin päämäärä.
-Hän alkoi oivaltaa, kuinka onnellisiksi ja tyytyväisiksi me voimme
-itsemme tuntea voittaessamme läheisten henkilöiden rakkauden ja
-kunnioituksen.
-
-Nabendu liikkui muutenkin aivan toisessa olopiirissä. Labanjan
-miestä, Babu Nilratania, moitittiin siitä, että hän johtavasta
-asemastansa huolimatta kieltäytyi käymästä englantilaisia virkamiehiä
-tervehtimässä. Sellaisiin moitteisiin Nilratan tavallisesti vastasi:
-"Kiitos kunniasta, enpä huoli lähteä -- jos näet he eivät ole kyllin
-kohteliaita käydäkseen vuorostaan minun luonani, niin minä olen
-auttamattomasti tuhlannut oman kohteliaisuuteni. Olkoon erämaan hiekka
-kuinka valkoista ja hohtelevaa tahansa, minä kylvän sittenkin siemeneni
-mieluummin mustaan multaan, jonka voin odottaa antavan sen minulle
-takaisin."
-
-Nabendu alkoi omaksua samanlaisia aatteita ollenkaan tulevaisuudesta
-välittämättä. Mutta hänen mahdollisuutensa päästä _rai bahadur_-arvoon
-versoi sillävälin siinä maaperässä, jota oli menneinä aikoina
-muokannut hänen isävainajansa ja hän itsekin niin huolellisesti,
-ettei sen kasteleminen ollut lainkaan tarpeen. Eikö hän ollut suurin
-kustannuksin rakennuttanut komeata kilpa-ajorataa kaupunkiin, joka oli
-eurooppalaisten suosima oleskelupaikka?
-
-Kun sitten lähestyi Intian kansalliskokouksen aika, niin Nilratan sai
-päämajasta kehoituksen kerätä osanottajien nimikirjoituksia. Nabendu
-istui mitään pahaa aavistamatta iloisesti korttia pelaten kälynsä
-seurassa, kun Nilratan Babu astui vihkoineen hänen luoksensa ja
-virkkoi: "Kirjoita nimesi, ole hyvä."
-
-Vanha tottumus kohotti Nabendun kasvoihin säikähtyneen ilmeen. Labanja
-oli olevinaan ylen huolestunut ja sanoi: "Sitä älä tee! Se tekisi
-ikiajoiksi lopun kilpa-ajostasi."
-
-Nabendu tokaisi: "Luuletko minun siitä pelosta viettävän unettomia
-öitä?"
-
-"Me emme julkaise nimeäsi sanomalehdissä", virkkoi Nilratan
-rauhoittavasti.
-
-Labanja, joka näytti yhä vakavalta ja huolestuneelta, sanoi:
-"Vaaratonta se kumminkaan ei ole. Sellaiset asiat tulevat helposti
-tiedoksi --"
-
-Nabendu puuttui kiivaasti puheeseen: "Minun nimeni ei pahene, vaikka
-joutuukin sanomalehtiin." Samassa hän sieppasi Nilratanin kädestä
-vihkon ja merkitsi arkailematta tuhat rupiaa. Hänen suloinen toivonsa
-oli, etteivät sanomalehdet uutista julkaisisi.
-
-Labanja löi kädellään otsaansa ja huudahti: "Mitä -- oletkaan --
-tehnyt?"
-
-"En mitään vääryyttä", kehuskeli Nabendu.
-
-"Mutta -- mutta --", venytteli Labanja puhettansa, "ajattelehan
-asemapäällikköä, kauppa-apulaista, ja ratsumestaria -- nuo herrat
-voivat suuttua ja jäädä pois samppanjapidoistasi. Ajattelehan, jos he
-eivät enää taputa tuttavallisesti olkapäätäsi, kun ensi kerran heidät
-kohtaat!"
-
-"Ei sydämeni siitä murru", virkahti Nabendu.
-
-Kului muutamia päiviä. Eräänä aamuna Nabendu teetä maistellessaan
-silmäili sanomalehteä ja havaitsi äkkiä hänelle itselleen osoitetun
-kirjeen, jonka lähettäjä oli jättänyt nimensä julkaisematta. Siinä
-kiitettiin häntä ylenmäärin lahjoituksesta ja selitettiin kongressin
-voittaneen arvaamattomasti, kun hänenlaisensa mies oli siihen liittynyt.
-
-Voi sinua, Purnendu Sekhar! Oliko tarkoituksesi lisätä
-kansalliskokouksen mahtia, kun siitit maailmaan tämän kunnottoman?
-
-Mutta kovanonnen pilvi on hopean reunustama. Oli selvää, ettei Nabendua
-sopinut pitää ihan mitättömänä miehenä, sillä englantilaisintialainen
-seura pyrki samoinkuin kongressikin innokkaasti saamaan häntä
-puolellensa. Niinpä Nabendu, iloa säteillen, toi sanomalehdessä olleen
-kirjeen kälynsä nähtäväksi. Labanja ei ollut mitään tietävinänsä ja
-huudahti säikähtyneenä: "Sepä ikävää! Se on sittenkin tullut ilmi! Kuka
-onkaan ollut niin ilkeämielinen? Inhoittava petturi!"
-
-Nabendu virkkoi nauraen: "Älä huoli häntä kovin nimitellä, Labanja.
-Minä annan hänelle sydämestäni anteeksi ja siunaankin häntä."
-
-Muutamia päiviä myöhemmin posti toi Nabendulle kansalliskokousta
-vastustavan englantilais-intialaisen sanomalehden. Siinä oli julkaistu
-nimimerkin "Asiantuntija" lähettämä kirje, jossa kumottiin yllämainitut
-tiedonannot. "Ne, joilla on ilo henkilökohtaisesti tuntea Babu
-Nabendu Sekhar", niin siinä kirjoitettiin, "eivät hetkeäkään usko
-sellaisia mielettömiä parjauksia. Hänen on yhtä mahdoton muuttua
-kongressimieheksi kuin leopardin luopua täplistänsä. Hän on kunnon
-mies, ei suinkaan hallitusvirkojen toivoton haeskelija eikä toimeton
-asianajaja. Hän ei kuulu niihin, jotka vähän aikaa Englannissa
-oleskeltuaan matkivat meidän pukuamme ja käytöstämme, yrittävät
-julkeasti tunkeutua englantilais-intialaisiin seurapiireihin ja lopulta
-vetäytyvät masentuneina pois. Niinmuodoin ei Babu Nabendu Sekharilla
-ole minkäänlaista aihetta" j.n.e., j.n.e.
-
-Ah, isä Purnandu Sekhar! Millaiseen maineeseen saatoitkaan nimesi
-eurooppalaisten keskuudessa ennen kuolemaasi!
-
-Tämänkin kirjeen sai käly nähtäväksensä, sillä todistihan se, ettei
-Nabendu ollut mikään arvoton, säälittävä raukka, vaan todellakin
-arvokas mies!
-
-Labanja oli jälleen kovin hämmästyvinänsä ja huudahti: "Kuka
-ystävistäsi lienee tuon kirjoittanut? Ehkäpä junailija tai
-vuotakauppias tai rykmentinrummuttaja?"
-
-"Minun mielestäni sinun pitäisi lähettää vastine", virkkoi Nilratan.
-
-"Onko se tarpeen?" kysyi Nabendu ylpeästi. "Pitääkö minun vastustaa
-kaikkia heidän mitättömiä väitteitänsä?"
-
-Labanjan naurun helinä täytti huoneen. Nabendu siitä hieman ihmeissään
-kysyi: "Mitä? Mitä nyt?" Labanja nauroi yhä, hillittömästi; koko hänen
-solakka, nuorekas vartalonsa vavahteli. Sellainen ilonpuuska sai
-Nabandun ihan suunniltansa. Hän virkkoi surkein äänin: "Luuletko ehkä,
-etten uskalla siihen vastata?"
-
-"Enpä suinkaan, ystäväiseni", vastasi Labanja. "Minä vain tulin
-ajatelleeksi, ettet ole vielä kerrassaan luopunut paljonlupaavan
-kilparatasi pelastamisaikeista. Onhan toivossa hyvä elää."
-
-"Luuletko minun tosiaankin sitä pelkäävän? Saatpa nähdä", virkkoi
-Nabendu epätoivoisena ja istuutui kirjoittamaan vastinetta. Sen
-valmistuttua Labanja ja Nilratan sen lukivat ja sanoivat: "Se ei ole
-kyllin tarmokas. Annetaan niille oikein aika mekosta, eikö niin?" He
-ottivat hyväntahtoisesti korjatakseen kyhäelmän. Se tuli kuulumaan
-näin: "Kun henkilö, jota meihin liittävät veren siteet, kääntyy
-viholliseksemme, niin hän on meille vaarallisempi kuin yksikään
-vieras. Intian hallitukselle ovat kopeat englantilais-intialaiset
-pahempia vihollisia kuin venäläiset tai afganitkaan -- he asettuvat
-voittamattomaksi vastukseksi hallituksen ja kansan välille kerrassaan
-estäen ystävällisten suhteiden syntymisen. Kansalliskokous on avannut
-valtatien hallitsevien ja hallittujen väliseen parempaan toistensa
-ymmärtämiseen, ja englantilais-intialaiset sanomalehdet viihtyvät
-ohdakkeiden tavoin tämän tien varrella" j.n.e., j.n.e.
-
-Nabendussa eli salainen pelko, että tuosta kirjelmästä saattoi koitua
-onnettomuutta, mutta samalla hän tunsi mielensä ylentyvän ajatellessaan
-sen erinomaisen tyylin omaksi tuotteeksensa. Se julkaistiin aikanansa,
-ja seuraavina päivinä ilmestyi eri lehtiin selityksiä, vastineita
-ja kannattavia lausuntoja. Ilma oli täynnä torventoitotusta, joka
-ilmoitti Nabendun liittyneen kongressin jäseneksi ja mainitsi hänen
-merkitsemänsä rahasumman.
-
-Epätoivoisen rohkeana Nabendu nyt käytteli kaikkein rajuimpien
-patrioottien puhetapaa. Labanja salaa naureskeli ja sanoi itsekseen:
-"Maltahan -- maltahan -- vielä sinä joudut tulikokeeseenkin."
-
-Eräänä aamuna, kun Nabendu ennen kylpemistänsä oli hieronut öljyä
-ryntäisiinsä ja yritti eri tavoin päästä käsiksi saavuttamattomissa
-oleviin selkäpintoihinsa, palvelija toi hänelle käyntikortin, jossa
-oli itsensä piirikunnan tuomarin nimi. Hyvä Jumala! -- Mitä nyt oli
-tekeminen? Hän ei voinut mitenkään lähteä siinä asussa, öljyttynä,
-ottamaan vastaan virkaherraa. Hän potki ja sätkytti kuin käristimeen
-pantava _koi_-kala. Hän peseytyi kiireen kaupalla, kiskaisi jotenkuten
-vaatteet yllensä ja syöksyi ulkosuojiin. Palvelija sanoi vieraan
-vast'ikään poistuneen kauan odotettuansa. Moraalisen matematiikan
-tutkijoiden selvitettäväksi jääköön se sievä ongelma, kuinka suuri osa
-tämän keksittyjen tapahtumien muodostaman draaman sommittelusta oli
-langennut Labanjan ja kuinka paljon palvelijan suoritettavaksi.
-
-Nabendun sydän vääntelihe tuskissaan niinkuin äsken irtileikattu
-sisiliskon pyrstö. Hän istua jurotteli koko päivän huuhkaimen tavoin.
-
-Labanja karisti kasvoistansa sisäisen ilonsa ilmeet ja kyseli
-huolestuneesti: "Mitä sinulle onkaan tapahtunut? Toivottavasti et ole
-sairas?"
-
-Nabendu ponnisteli ankarasti voidakseen hymyillä ja keksiä leikkisän
-vastauksen. "Kuinka voisikaan", sai hän vihdoin sanotuksi, "kuinka
-voisikaan sinun valtapiirissäsi olla mitään sairautta, koska sinä olet
-itse terveyden jumalatar?"
-
-Hänen hymynsä haihtui kuitenkin pian olemattomiin. Mielessä liikkui
-ajatuksia: "Ensin minä merkitsin erän kongressirahastoon, sitten
-julkaisin ilkeän kirjoituksen sanomalehdessä, ja nyt, kun piirikunnan
-tuomari itse suvaitsee saapua minua tervehtimään, minä annan hänen
-odottaa. Mitä hän minusta ajatelleekaan?"
-
-Voi onnettomuutta, isä Purnendu Sekhar, kohtalon iva saa minut
-ilmenemään toisenlaisena kuin todellisuudessa olen.
-
-Seuraavana aamuna Nabendu pukeutui parhaisiin vaatteisiinsa, ei
-unohtanut kelloa ja vitjojakaan ja otti päähänsä ison turbaanin.
-
-"Minne olet menossa?" tiedusteli hänen kälynsä.
-
-"Asiat vaativat", vastasi Nabendu. Labanja ei virkkanut enempää.
-
-Piirikunnantuomarin ovelle tultuansa Nabendu veti esiin
-käyntikorttikotelonsa.
-
-"Hän ei ole nyt tavattavissa", virkkoi lakeija jäisen kylmästi.
-
-Nabendu otti muutamia rupioita taskustansa. Lakeija heti kumarsi ja
-sanoi: "Meitä on viisi, armollinen herra." Nabendu veti kohta esiin
-kymmenen rupian setelin ja antoi sen hänelle.
-
-Hänet kuljetettiin piirikunnan tuomarin luo, joka istui yönuttuun
-ja tohveleihin puettuna kirjoituspöytänsä ääressä. Tuomari osoitti
-sormellaan istuinta ja kysyi, katsettansa paperista kohottamatta:
-"Miten voin teitä palvella?"
-
-Nabendu hypisteli hermostuneesti kellonvitjojansa ja virkkoi epävarmoin
-äänin: "Te kävitte eilen ystävällisesti minua tervehtimässä, hyvä herra
---"
-
-Sahib kurtisti kulmiansa, kohotti hieman katsettansa ja sanoi: "Minä
-teitä tervehtimään! Mitä mielettömyyksiä te haastelettekaan?"
-
-"Pyydän anteeksi, armollinen herra", soperteli Nabendu. "On sattunut
-erehdys -- jonkinlainen sekaannus." Hien kihotessa hänen otsallensa hän
-hoiperteli jotenkuten huoneesta. Kun hän seuraavana yönä levottomasti
-heittelehti vuoteessaan, kaikui hänen korviinsa alinomaa etäinen ääni,
-ikäänkuin unien maailmasta tullen: "Kuulehan, Babu, sinä olet aika
-pölkkypää."
-
-Kotiin palatessaan Nabendu oli johtunut päättelemään, että tuomari oli
-kieltänyt käyntinsä ainoastaan loukkaantumisensa vuoksi.
-
-Labanjalle hän selitti käyneensä ostamassa ruusuvettä. Hän oli tuskin
-ehtinyt sen sanoa, kun ilmestyi näkyviin puoli tusinaa poliisimiehiä,
-jotka Nabendua kunnioittavasti tervehdittyänsä jäivät odottamaan,
-kasvot iloisessa irveessä.
-
-"Ovatko ne tulleet sinua vangitsemaan, kun olet merkinnyt
-kongressirahastoon?" kuiskasi Labanja hymyillen.
-
-Poliisimiehet näyttivät hammasrivinsä ja virkkoivat: "_Bakshis_ -- Babu
-Sahib."
-
-Viereisessä huoneesta tuli Nilratan ja kysyi ärtyneesti: "Juomarahoja?
-Mistä hyvästä?"
-
-Poliisimiehet irvistivät yhä ja vastasivat: "Babu Sahib on käynyt
-tuomarin puheilla, ja me tulemme perimään sakkorahoja."
-
-"Enpä ole tietänyt", nauroi Labanja, "että tuomari nykyjään myy
-ruusuvettä. Hän ei suinkaan ole aikaisemmin yrittänyt meitä erikoisesti
-virkistää."
-
-Nabendu koetti sovittaa toisiinsa ostoretkeä ja käyntiä tuomarin luona
-lausuen muutamia hajanaisia sanoja, joista kukaan ei saanut selkoa.
-
-Nilratan virkkoi poliisimiehille: "Tässä ei tule kysymykseen mikään
-_bakshis_; te ette sitä saa."
-
-Nabendu painui vähä-ääniseksi ja sanoi: "Ne ovat köyhiä miehiä --
-mitäpä haittaa, vaikka annammekin heille jotakin?" Samassa hän veti
-esiin setelin. Nilratan sieppasi sen hänen kädestänsä huomauttaen:
-"Maailmassa on köyhempiäkin -- minä annan sen heille sinun puolestasi."
-
-Nabendu oli kovin pahoillansa, kun ei voinut lepyttää noita vihaisen
-Shivan kaameita palvelijoita. Kun miehet lähtivät, katseet synkkinä
-kuin ukkonen, hän silmäili heitä raukeasti, ikäänkuin olisi tahtonut
-sanoa: "Te tiedätte kaikki, hyvät herrat; syy ei ollut minun."
-
-Kongressin piti kokoontua Kalkuttaan tänä vuonna. Nilratan lähti
-vaimoinensa sinne ottaakseen istuntoihin osaa. Nabendu seurasi heitä.
-
-Heidän Kalkuttaan saavuttuansa kongressipuolueen jäsenet kohta
-kerääntyivät Nabendun ympärille, ja heidän ilonsa ja innostuksensa
-oli kerrassaan rajaton. He huusivat hänelle "eläköön", jakelivat
-hänelle kunnianosoituksia ja kohottivat hänet pilviin saakka. Kaikki
-sanoivat, että elleivät Nabendun-laiset johtavat miehet uhrautuneet
-suuren asian hyväksi, isänmaa oli toivottomassa tilassa. Nabendu
-taipui samaan mielipiteeseen ja sukelsi erehdysten ja väärinkäsitysten
-sekamelskasta kansallisena johtajana. Hänen ensimmäisenä päivänä
-astuessaan kokoussaliin kaikki nousivat ja huusivat "Hip, hip, hurraa!"
-äänekkääseen vierasmaiseen tapaan, niin että kotimaamme äidinkasvot
-punastuivat hiusmartoa myöten.
-
-Kuningattaren syntymäpäivä tuli aikanansa, mutta Nabendun nimeä ei
-löytynyt _rai bahadurien_ luettelosta.
-
-Sinä iltana Labanja kutsui hänet luoksensa. Hänen saavuttuaan Labanja
-ojensi hänelle juhlallisin menoin kunniapuvun ja laati omin käsin
-hänelle punaisen otsamerkin. Toiset sisaret kietoivat hänen kaulaansa
-solmimiansa seppeleitä. Vaaleanpunaiseen sariin ja häikäiseviin
-jalokivikoristeihin puettuna hänen vaimonsa Arunlekha odotteli
-viereisessä huoneessa, kasvot hymyn ja punastumisen kirkastamina.
-Sisaret riensivät hänen luoksensa ja ojensivat hänelle seppeleen,
-jotta hänkin tulisi ottamaan osaa juhlallisuuksiin. Hän ei kumminkaan
-huolinut kutsua noudattaa, ja hänen seppeleensä, joka ikävöi Nabendun
-kaulaa, odotti kärsivällisesti hiljaista, vaiteliasta keskiyön aikaa.
-
-Sisarukset sanoivat Nabendulle: "Tänään me kruunaamme sinut
-kuninkaaksi. Sellaista kunniaa ei osoiteta kenellekään muulle koko
-Hindustanissa."
-
-Nabendu yksin tietää, oliko tuo hänelle suureksi lohdutukseksi; me
-puolestamme sitä kovin epäilemme. Uskommepa niinkin, että hän vielä
-eläessään pääsee _rai bahadurin_ arvoon ja että _Englantilainen_ ja
-_Pionieeri_ kirjoittavat aikanansa syvästi valittelevia muistosanoja
-hänen mentyänsä manalle. Niinmuodoin ja sitä ennen kajahdutamme kolme
-huutoa taatto Purnendu Sekharin kunniaksi! Hip, hip, hurraa -- Hip,
-hip, hurraa -- Hip, hip, hurraa!
-
-
-
-
-HYLÄTTY
-
-
-I
-
-Oli kirkas kuutamoyö _phalgun_-kuun alkupuolella. Nuori kevät lähetti
-joka suuntaan tuulosiansa, jotka olivat kukkuroillaan mangokukkien
-tuoksua. Lammen rannalla kasvavan vanhan _litshi_-puun tuuheaan
-lehvistöön kätkeytynyt _papija_ [Eräs Bengalin suloisimpia laulajoita.
-Englantilais-intialaiset kirjailijat ovat antaneet sille pilkkanimen
-"aivokuumelintu", joka on pelkkää panettelua.] kaiutteli sulavia
-säveliänsä, jotka tunkeutuivat Mukerdzhin perheen vielä valvovaan
-makuusuojaan. Hemanta siellä milloin kiersi vaimonsa kiharaa sormensa
-ympärille, milloin helisytti hänen rannehelyjänsä, milloin nykäisi
-hänen päässään olevaa kukkaseppelettä jättäen sen riippumaan hänen
-kasvoillensa. Hän oli kuin illan tuuli, joka leikkii kukkivan
-mielipensaansa keralla taivuttaen sitä hellästi milloin toiselle,
-milloin toiselle puolelle toivoen saavansa herätetyksi siinä hilpeyttä.
-
-Mutta Kusum istui liikahtamatta ja silmäili ulos avoimesta ikkunasta,
-katse loppumattoman avaruuden kuutamoisiin syvyyksiin hukkuen.
-
-Vihdoin Hemanta tarttui vaimonsa molempiin käsiin, pudisteli niitä
-hellästi ja virkkoi: "Kusum, missä oletkaan? Isolla kaukoputkella
-uutterasti etsien sinut näkisi pienoisena pisteenä -- niin kauas näytät
-minusta loitonneen. Tulehan lähemmäksi, rakkaani. Katso, kuinka kaunis
-on yö."
-
-Kusum käänsi kasvonsa tyhjästä avaruudesta kohti miestänsä ja
-virkkoi hitaasti: "Minä tunnen _mantran_ (loitsun), joka voisi
-silmänräpäyksessä hajoittaa kappaleiksi tämän kuutamoisen kevätyön."
-
-"Jos tunnetkin, niin älä sentään sitä lausu", nauroi Hemanta. "Mutta
-jos sinun _mantrasi_ kykenee luomaan jokaiseen viikkoon kolme-neljä
-lauantaita ja venyttämään yöt seuraavan päivän iltapuoleen saakka
-kestäviksi, niin lausu se kaikin mokomin."
-
-Tuota sanoessaan hän koki vetää vaimoansa hieman lähemmäksi itseänsä.
-Mutta Kusum vapautti itsensä hänen sylistänsä ja virkkoi: "Tiedätkö,
-tänä iltana tekee mieleni sanoa sinulle asia, jonka lupasin ilmaista
-vasta kuolinvuoteellani. Tänä iltana minusta tuntuu siltä, että voin
-sietää jokaisen minun kärsittäväkseni määräämäsi rangaistuksen."
-
-Hemanta oli lausumassa rangaistuksia koskevan leikkisanan toistamalla
-erästä Dzhajadevan säettä, kun samassa kuului olevan tulossa vihaisesti
-sipsuttava tohvelipari. Ne olivat Hemantan isän, Harihar Mukerdzhin
-tutut askelet, ja Hemanta, joka ei tietänyt, mitä tuo merkitsi, oli
-ankaran kiihtymyksen vallassa.
-
-Oven ulkopuolelle jääden Harihar huusi äänekkäästi: "Hemanta, aja heti
-paikalla vaimosi pois talosta!"
-
-Hemanta silmäili vaimoansa keksimättä hänen kasvoistansa vähintäkään
-hämmästyksen ilmettä. Hän vain kätki kasvonsa käsiinsä ja toivoi niin
-hartaasti kuin suinkin voi muuttuvansa olemattomaksi. Saman _papijan_
-sävelet virtasivat yhä vieläkin huoneeseen kevättuulosen keralla, mutta
-kukaan ei sitä kuullut. Loppumattomat ovat maan kauneudet -- mutta
-helposti, ylen helposti rikkoutuvat kaikki maiset muodot.
-
-
-II
-
-Ulkoa palattuansa Hemanta kysyi vaimoltansa: "Onko se totta?"
-
-"On", vastasi Kusum.
-
-"Miksi et ole sitä minulle sanonut jo aikoja sitten?"
-
-"Minä olen useita kertoja yrittänyt, mutta en ole milloinkaan voinut.
-Minä olen kurja nainen."
-
-Kusum kertoi hänelle tarinansa vakavasti, värähtämättömin äänin.
-Hän ikäänkuin asteli avojaloin halki tulenliekkien, hitain, mutta
-horjumattomin askelin, ja kukaan ei tietänyt, kuinka sanomattomasti hän
-kärsi. Kuunneltuaan loppuun asti Hemanta nousi ja lähti ulos.
-
-Kusum ajatteli, että hänen miehensä oli lähtenyt ikiajoiksi. Se tuntui
-hänestä yhtä luonnolliselta kuin mikä hyvänsä jokapäiväisen elämän
-tapahtuma -- siinä määrin hänen mielensä oli tylsynyt ja turtunut
-muutaman viimeksikuluneen tuokion aikana. Hänessä eli se ainoa
-tunto, että maailma ja rakkaus olivat tyhjää lumetta ja luulottelua
-alusta loppuun asti. Hänen miehensä menneinä aikoina esittämät
-lemmenvakuutuksetkin saivat mieleen muistuneina vain kuivan, kovan,
-ilottoman hymyn kohoamaan hänen huulillensa, kuin terävä julma veitsi,
-joka oli leikannut hänen sydäntänsä. Hän kenties ajatteli, että siinä
-oli se rakkaus, joka oli näyttänyt täyttävän koko elämän, joka oli
-tuonut mukanansa niin paljon hellyyttä ja syvää tunnetta, joka oli
-tehnyt kaikkein lyhimmänkin eron niin sanomattoman tuskalliseksi ja
-yhtymisen tuokion ylen suloiseksi, joka näytti rajattoman avaralta ja
-ikuisesti kestävältä, jonka taukoamista ei voinut ajatella tulevien
-jälleensyntymienkään voivan aiheuttaa! Niinkö heikoilla perustuksilla
-se lepäsikin! Niin pian kuin pappeus siihen koskettaa, tämä "ikuinen"
-rakkaus murenee kouralliseksi tomua! Aivan äsken Hemanta oli vielä
-hänelle kuiskannut: "Millainen ihana yö!" Sama yö jatkui yhä, sama
-_papija_ visersi vieläkin, sama kevättuulonen leyhyi yhä huoneeseen
-vuoteen uudinta häilyttäen, sama kuutamo lepäsi vielä vuoteella
-avoimen ikkunan luona uinuen siinä kuin hilpeän leikin uuvuttama
-kaunotar. Kaikki tuo oli valhetta! Rakkaus oli teeskennellyt vieläkin
-uskottomammin kuin hän itse!
-
-
-III
-
-Seuraavana aamuna unettoman yön uuvuttama ja ihan hämmentyneeltä
-näyttävä Hemanta koputti Piiri Sankar Ghosalin ovelle. "Mitä kuuluu,
-poikaseni?" kysyi Piiri Sankar häntä tervehtien.
-
-Hemanta leimahti kuin rovion lieska ja virkkoi vavahtavin äänin: "Sinä
-olet saastuttanut meidän kastimme. Olet syössyt meidät turmioon. Mutta
-sinä joudut sen sovittamaan." Enempää hän ei kyennyt sanomaan; hänen
-äänensä ei häntä totellut.
-
-"Ja te, te olette turvanneet minun kastiani, torjuneet ne toimenpiteet,
-joiden tarkoituksena oli minun sysääminen yhteiskunnan keskuudesta, ja
-olette ystävällisesti taputelleet olkapäätäni!" virkkoi Piiri Sankar
-pilkallisesti hymyillen.
-
-Hemanta olisi mielellään muuttanut bramaanivihastuksensa nojalla Piiri
-Sankarin silmänräpäyksessä tuhkaksi, mutta hänen raivonsa poltti vain
-häntä itseänsä. Piiri Sankar istui vioittumattomana ja mitä parasta
-terveyttä nauttien hänen edessänsä.
-
-"Olenko minä milloinkaan tehnyt sinulle mitään pahaa?" kysyi Hemanta
-murtunein äänin.
-
-"Salli minun kysyä sinulta jotakin", virkkoi Piiri Sankar. "Minun
-tyttäreni -- minun ainoa lapseni -- mitä pahaa hän onkaan tehnyt
-isällesi? Sinä olit silloin hyvin nuori etkä liene asiasta mitään
-kuullut. Kuulehan siis nyt. Älä huoli ollenkaan kiihtyä. Se, mitä tässä
-kerron, on varsin hupaista.
-
-"Sinä olit aivan pieni, kun vävyni Nabakanta karkasi Englantiin
-varastettuaan tyttäreni jalokivet. Muistat varmaan vielä aivan hyvin,
-millaista huomiota herätti kylässä, kun hän viisi vuotta myöhemmin
-palasi asianajajana. Tai voipa olla, ettet sitä ollenkaan huomannut,
-kun olit siihen aikaan Kalkuttassa koulussa. Isäsi, joka oli julkeana
-työntynyt kunnanvanhimmaksi, selitti, että jos lähettäisin tyttäreni
-puolisonsa luo, niin minun pitäisi hänestä kerrassaan luopua ja pitää
-huolta siitä, ettei hän enää milloinkaan astuisi kynnykseni yli. Minä
-lankesin isäsi jalkoihin ja rukoilin häntä sanoen: 'Veljeni, pelasta
-minut tämä ainoa kerta. Minä pakotan pojan nielemään lehmänlantaa ja
-suorittamaan täydelliset puhdistusmenot. Ota hänet takaisin kastiin.'
-Mutta isäsi oli taipumaton. Minä puolestani en voinut hylätä ainoata
-lastani, joten lausuin jäähyväiset kylälleni ja sukulaisilleni ja
-lähdin Kalkuttaan. Mutta sielläkin vaikeudet ahdistivat minua. Kun
-olin ehtinyt kaikin puolin järjestää sisarenpoikani naimisiinmenon,
-niin isäsi yllytti tytön sukulaisia, jotka sitten purkivatkin
-kihlauksen. Silloin minä lupasin juhlallisesti, että jos suonissani
-virtaisi pisarakin bramaaninverta, tulisin kostamaan. Nyt ymmärtänet
-jo hieman, kuinka on asian laita, eikö totta? Mutta maltahan vielä
-vähän. Sinua varmaankin huvittaa kuulla koko tarina; se on tosiaankin
-mielenkiintoinen.
-
-"Sinun kymnaasissa ollessasi asui eräs Bipradas Tshatterdzhi
-naapuritalossasi. Mies-rukka on nyt kuollut. Hänen luonansa eli eräs
-leskeksi jäänyt lapsi nimeltä Kusum, erään _kajastha_-kastiin kuuluneen
-miehen turvaton orpotyttö. Tyttö oli erittäin kaunis, ja vanha
-bramaani tahtoi parhaansa mukaan suojata häntä opiskelijoiden ahnailta
-katseilta. Mutta nuorelle tytölle ei käynyt ollenkaan vaikeaksi pettää
-iäkästä vartijaansa. Hän nousi usein kattotasanteelle ripustamaan
-pesemiänsä vaatteita kuivamaan, ja sinä luultavasti havaitsit oman
-kattosi parhaaksi opiskelupaikaksi. Minä en tiedä, keskustelitteko
-te toistenne kanssa siellä katoillanne, mutta tytön käytös herätti
-kumminkin ukossa epäilyksiä. Tyttö näet usein suoritti huolimattomasti
-talousvelvollisuuksiansa ja alkoi vähitellen luopua ravinnosta
-ja unesta, niinkuin hartausharjoituksiansa suorittava Parvati
-[hävittäjä-Shivan puoliso]. Muutamana iltana hän purskahti itkemäänkin
-vanhan herran läsnäollessa ilman mitään ilmeistä aihetta.
-
-"Vihdoin ukko havaitsi, että te näitte toisenne varsin usein katoillanne
-ja että sinä jäit toisinaan pois koulutunneiltasikin istuaksesi
-keskipäivän aikaan katolla kirjoinesi; siinä määrin sinä näytit
-yht'äkkiä mielistyneen yksinäisiin opintoihin. Bipradas tuli luokseni
-kysymään neuvoa ja kertoi minulle koko jutun. 'Kuulehan, setä', sanoin
-minä hänelle, 'sinä olet jo pitkät ajat toivoellut saavasi lähteä
-pyhiinvaellusretkelle Benaresiin. Sinun on parasta tehdä se nyt ja
-jättää tyttö minun hoiviini. Minä kyllä pidän hänestä huolen!'
-
-"Hän lähti. Minä sijoitin tytön Sripati Tshatterdzhin luo mainiten hänet
-tytön isänä. Sinä tiedät, mitä sitten seurasi. Minä tunnen mieleni
-kerrassaan keventyneeksi, kun olen kertonut sinulle koko asian alusta
-loppuun asti. Sehän kuulostaa kerrassaan romaanilta, eikö totta? Minä
-aion siitä sommitella kertomuksen ja antaa sen painattaa. Mutta minulla
-itselläni ei ole kirjailijan lahjoja, joten kehoitan sisarenpoikaani,
-jonka väitetään sellaiseen pystyvän, sen puolestani sepittämään.
-Parasta kumminkin olisi, jos sinä ryhtyisit yhteistyöhön hänen
-kanssansa, koska minä en tunne niin hyvin tarinan loppua."
-
-Piiri Sankarin viimeisistä huomautuksista enempää välittämättä Hemanta
-kysyi: "Eikö Kusum vastustanut tätä liittoa?"
-
-"Tiedätkö", virkkoi Piiri Sankar, "sitä asiaa on kovin vaikea
-arvata. Onhan sinulle tuttu naisen luonto, poikaseni. Kieltäessään
-he oikeastaan aikovat myöntää. Uuteen kotiinsa muutettuaan hän oli
-ensimmäiset päivät melkein suunniltaan, kun ei saanut nähdä sinua.
-Mutta sinä näytät aivan pian saaneen tietoosi hänen uuden asuntonsa,
-koska kymnaasiin mennessäsi harhauduit tavallisesti reitiltäsi ja
-maleksit Sripatin talon edustalla. Sinun silmäsi eivät näyttäneet juuri
-etsiskelevän koulurakennusta, koska olivat jäykästi suunnatut kohti
-erään yksityistalon ristikkoikkunoita, joista voivat päästä sisään
-ainoastaan hyönteiset ja haaveellisten nuorukaisten sydämet. Minä
-surkuttelin vilpittömästi teitä kumpaakin. Minä huomasin, että opintosi
-olivat joutuneet vakavan vaaran alaisiksi, ja tytön tila oli sekin
-valitettava.
-
-"Eräänä päivänä minä kutsuin Kusumin luokseni ja sanoin: 'Kuulehan,
-tyttäreni. Minä olen vanha mies, ja sinun ei tarvitse ollenkaan minua
-arkailla. Minä tiedän, ketä sinun sydämesi halajaa. Nuoren miehen tila
-on sekin toivoton. Tahtoisin mielelläni toteuttaa teidän liittonne.'
-Tuon kuullessaan Kusum äkkiä suli kyyneliin ja riensi pois. Minä
-kävin useina seuraavinakin iltoina Sripatin talossa, kutsutin Kusumin
-puheilleni ja onnistuin vähitellen voittamaan hänen arkuutensa. Kun
-vihdoin sanoin hänelle yrittäväni saada avioliittoa aikaan, hän kysyi
-minulta: 'Kuinka se voisikaan olla mahdollista?' 'Älä huoli', vastasin
-minä, 'minä mainitsen sinut bramaanineidoksi'. Asiaa kauan harkittuamme
-hän pyysi minua ottamaan selkoa siitä, suostuisitko sinä asiaan. 'Mitä
-joutavia!' sanoin minä. 'Onhan poika muutenkin melkein suunniltansa
--- miksi ilmaisisimmekaan hänelle kaikki nämä vaikeudet? Annetaan
-häämenojen tapahtua kaikkien sääntöjen mukaisesti, ja sitten -- kun
-loppu on hyvin, niin kaikki on hyvin. Varsinkin kun ei ole olemassa
-vähintäkään vaaraa, että asia milloinkaan tulee tiedoksi, miksi
-tahtoisitkaan tehdä miehen koko elämänsä ajaksi onnettomaksi?'
-
-"Minä en tiedä, oliko Kusum suunnitelmaan suostuvainen vai eikö.
-Toisinaan hän itkeskeli, toisinaan taas oli ihan vaiti. Kun sanoin:
-'Jätetään siis koko asia', niin hän kävi kovin rauhattomaksi. Asiain
-ehdittyä tälle asteelle minä lähetin Sripatin luoksesi ehdottamaan
-avioliittoa; sinä suostuit hetkeäkään epäröimättä. Kaikki oli valmista.
-
-"Vähän ennen määräpäivää Kusum kävi niin vastahakoiseksi, että minun oli
-ylen vaikea saada hänet jälleen taipumaan. 'Jätetään se, setä', sanoi
-hän minulle alinomaa. 'Mitä johtuukaan mieleesi, sinä tuhma tyttö',
-nuhtelin minä häntä; 'kuinka voisimmekaan peräytyä nyt, kun kaikki on
-valmiiksi järjestetty?'
-
-"'Levitä huhu, että minä olen kuollut', rukoili hän. 'Lähetä minut pois
-jonnekin.'
-
-"'Entä kuinka kävisi silloin nuoren miehen?' kysyin minä. 'Hän on ilon
-seitsemännessä taivaassa, odottaa kauan vaalimansa toivon huomenna
-täyttyvän, ja sinäkö kehoitat minua lähettämään hänelle tänään tiedon
-kuolemastasi? Seurauksena olisi, että minun täytyisi huomenna tuoda
-sinulle tieto hänen kuolemastansa, ja samana iltana kerrottaisiin
-minulle uutinen sinun kuolemastasi. Luuletko, että minä, vanha mies,
-otan surmatakseni nuoren tytön ja bramaanin yhdellä kertaa?'
-
-"Häät vietettiin hyväenteisenä päivänä, ja minä tunsin vapautuvani itse
-kannettavakseni ottamastani tukalasta taakasta. Sen, mitä myöhemmin
-tapahtui, sinä tiedät parhaiten."
-
-"Etkö voinut tyytyä siihen, että olit tehnyt meille korvaamattoman
-vääryyden?" kysyi Hemanta kiivaasti, hetkisen vaiti oltuansa. "Miksi
-olet nyt salaisuuden ilmaissut?"
-
-Piiri Sankar vastasi täysin levollisena: "Nähdessäni, että kaikki
-toimenpiteet sisaresi naimisiinmenoa varten oli suoritettu, minä mietin
-näin: 'Niin, minä olen saastuttanut erään bramaanin kastin, mutta se
-tapahtui pelkästä velvollisuudentunnosta. Nyt on erään toisen bramaanin
-kasti vaarassa, ja minun on ilmeinen velvollisuuteni ehkäistä se.
-Niinpä kirjoitinkin ilmoittaen kykeneväni todistamaan, että sinä olet
-nainut _sudran_ tyttären'."
-
-Ankarin ponnistuksin hilliten vihaansa Hemanta virkkoi: "Mihin
-joutuukaan nyt tyttö, joka minun on hylkääminen? Annatko sinä hänelle
-ravinnon ja suojan?"
-
-"Minä olen tehnyt tehtäväni", virkkoi Piiri Sankar tyynesti. "Minun
-asianani ei suinkaan ole pitää huolta toisten henkilöiden hylätyistä
-vaimoista. -- Onko siellä joku? Tuokaapa Hemanta Babulle lasi
-kookosmaitoa ja upottakaa siihen hieman jäätä jäähdykkeeksi. Ja vähän
-beteliä lisäksi."
-
-Hemanta nousi ja lähti odottamatta tuon loistoisan vieraanvaraisuuden
-antimia.
-
-
-IV
-
-Oli kapenevan kuun viides yö -- ja yö oli pimeä. Ei kuulunut yhtään
-linnunlaulua. Lammen rannalla seisova _litshi_-puu näytti mustetäplältä
-vain hieman harmaammalla taustalla. Etelätuuli harhaili pimeässä vailla
-päämäärää kuin unissakävijä. Taivaan tähdet yrittivät valppain silmin
-puhkaista pimeyttä, ikäänkuin olisivat yrittäneet saada selkoa jostakin
-syvästä salaisuudesta.
-
-Makuuhuoneessa ei ollut valoa. Hemanta istui vuoteen reunalla avoimen
-ikkunan luona ja tuijotteli edessään olevaan pimeyteen. Kusum makasi
-permannolla molemmin käsivarsin halaillen miehensä jalkoja ja painaen
-kasvojansa niitä vastaan. Aika seisoi tyyntyneenä valtamerenä. Kohtalo
-näytti maalanneen ikuisen yön taustalle ikiajoiksi tämän ainoan kuvan:
-Tuhoa joka taholla, tuomari keskellä ja syyllinen hänen jalkojensa
-edessä.
-
-Kuului jälleen tohvelien sipsutusta. Harihar Mukerdzhi kuului huutavan
-ovelta: "Sinulla on nyt ollut riittävästi aikaa -- minä en voi myöntää
-sinulle enempää. Aja tyttö pois talosta!" Tuon kuultuansa Kusum painoi
-sielunsa koko hartaudella miehensä jalkoja rintaansa, suuteli niitä
-suutelemistaan, kosketti niitä vielä kerran kunnioittavasti otsallansa
-ja poistui.
-
-Hemanta nousi, lähti ovelle ja virkkoi: "Isä, minä en luovu vaimostani."
-
-"Mitä", ärjyi Harihar, "haluatko menettää kastisi, herraseni?"
-
-"Minä en välitä kastista", kuului Hemantan tyyni vastaus.
-
-"Niinpä minä hylkään sinutkin."
-
-
-
-
-KABYLIWALLA
-
-
-Viisivuotias tyttäreni Mini ei voi elää lavertelematta. Uskonpa
-tosiaankin, ettei hän ole eläessään kuluttanut minuuttiakaan
-vaikenemiseen. Hänen äitiänsä tuo usein kiusaa, ja hän mielellään
-keskeyttäisi tytön jaarittelun, minä puolestani en. Minin rauhallisuus
-on tavallaan luonnotonta, ja minä en voi sitä kauankaan sietää. Niinpä
-juttelemmekin aina, hän ja minä, erinomaisen vilkkaasti.
-
-Eräänä aamuna esimerkiksi, kun olin ehtinyt keskelle uuden romaanini
-seitsemättätoista lukua, pikku Minini pujahti huoneeseen, sujutti
-kätensä minun käteeni ja virkkoi: "Isä, kuulehan, ovenvartija Ramdajal
-nimittää varista varekseksi! Hän ei tiedä yhtään mitään, eihän?"
-
-Ennenkuin ehdin ryhtyä hänelle selittämään kielimurteiden
-eroavaisuuksia, hän jo purjehti aivan toista reittiä. "Mitä arvelet,
-isä? Bhola sanoo, että pilvissä on norsu, joka puhaltaa vettä
-kärsästänsä, ja että silloin sataa!"
-
-Minun miettiessäni jotakin vastausta hänen viime kysymäänsä hän lähti
-jo jälleen uudelle uralle: "Isä, mitä sukua äiti on sinulle?"
-
-"Hän on minun sieluni sisar", kuiskasin minä itsekseni, mutta paneuduin
-sitten vakavaksi ja sanoin: "Menehän nyt leikkimään Bholan kanssa,
-Mini! Minulla on kiire!"
-
-Huoneeni ikkuna on kadulle päin. Pienokainen oli istuutunut jalkoihini
-lähelle pöytääni ja leikki kaikessa hiljaisuudessa koputellen
-sormillaan polviansa. Minä sepitin innokkaasti seitsemättätoista
-lukuani, jossa Protap Singh, kirjan sankari, oli vast'ikään siepannut
-Kantshantalan, sankarittaren, syliinsä ja oli parhaillaan pakenemassa
-hänen kerallansa linnan kolmannen kerroksen ikkunasta, kun Mini
-yht'äkkiä lopetti leikkinsä ja juoksi ikkunaan huutaen: "Kabyliwalla!
-Kabyliwalla!" Kadulla oli tosiaankin eräs kabyli, hedelmäkauppias, joka
-asteli hiljakseen eteenpäin. Hänellä oli yllänsä kabylien väljä puku ja
-korkea turbaani; hänen selässään oli säkki ja kädessä rypälelaatikoita.
-
-En tiedä, millaisin tunnoin tyttäreni lienee ukkoa katsellut, mutta
-joka tapauksessa hän alkoi äänekkäästi hänelle huhuilla. "Ahaa",
-ajattelin minä, "nyt hän tulee sisään, ja kirjani seitsemästoista luku
-ei valmistu milloinkaan." Samassa kabyliwalla jo kääntyikin katsomaan
-lasta. Sen havaitessaan tyttö kovin säikähti ja pakeni etsimään suojaa
-äidiltänsä. Hänessä oli se taikauskoinen käsitys, että ison miehen
-kantamassa säkissä piili pari-kolme hänenlaistansa lasta. Kulkukauppias
-oli sillävälin kääntynyt sisään taloni portista ja tervehti minua
-hymyilevin kasvoin.
-
-Sankarini ja sankarittareni asema oli niin arveluttava, että minä
-vaistomaisesti tunsin halua hetkiseksi pysähtyä ja ostaa jotakin, koska
-mies kerran oli taloon kutsuttu. Minä ostin yhtä ja toista, ja sitten
-punoutui keskustelua Abdurrahmanista, venäläisistä, englantilaisista ja
-rajavartiostosta.
-
-Tehdessään lähtöä hän kysyi: "Entä missä on pikku tyttö, hyvä herra?"
-
-Minä ajattelin, että Minin piti vapautua turhasta pelostansa, ja
-toimitin hänet huoneeseen.
-
-Hän seisoi minun tuolini vieressä ja silmäili kabyliwallaa ja hänen
-säkkiänsä. Mies tarjosi hänelle pähkinöitä ja rypäleitä, mutta hän
-ei langennut kiusaukseen, vaan painautui sitä kiinteämmin suojaani
-silmäillen kaupustelijaa entistä epäluuloisemmin.
-
-Se oli heidän ensimmäinen kohtauksensa.
-
-Mutta eräänä aamuna, vain muutamia päiviä myöhemmin, minä ulos
-lähtiessäni kovin hämmästyin, kun näin Minin istumassa rahilla oven
-pielessä, nauraen ja jutellen, ja ison kabyliwallan maassa hänen
-edessään. Näytti siltä, ettei pieni tyttäreni ollut eläessään löytänyt
-niin kärsivällistä kuuntelijaa, isäänsä lukuunottamatta. Ja hänen
-pienen sarinsa kulma oli jo täynnä manteleita ja rusinoita, jotka hänen
-vieraansa oli hänelle lahjoittanut. "Miksi olet hänelle nuo antanut?"
-kysyin minä ojentaen hänelle puoli rupiaa. Mies otti arvelematta rahan
-ja pisti sen taskuunsa.
-
-Kun tunnin kuluttua palasin kotiin, havaitsin kolikon aiheuttaneen
-levottomuutta paljoa enemmän kuin sen todellinen arvo oli. Kabyliwalla
-näet oli antanut sen Minille, ja kun tytön äiti oli nähnyt tuon
-kirkkaan kappaleen, hän oli kovistellut lasta: "Mistä olet saanut tuon
-puolen rupian rahan?"
-
-"Kabyliwalla sen minulle antoi", vastasi Mini mielissään.
-
-"Kabyliwalla sen sinulle antoi!" huudahti hänen äitinsä kauhistuneena.
-"Mini kulta, kuinka voitkaan sen häneltä ottaa?"
-
-Samassa minä saavuin paikalle ja pelastin tytön uhkaavasta
-onnettomuudesta ryhtyen sitten itse ottamaan selkoa asiasta.
-
-Kävi ilmi, etteivät he olleet ensimmäistä kertaa toistensa kanssa
-seurustelleet. Kabyliwalla oli hälventänyt lapsen pelon lahjomalla
-häntä taitavasti pähkinöillä ja manteleilla, ja he olivat nyt hyvät
-ystävykset.
-
-Heillä oli monta ihmeellistä leikkiä, jotka kaikki heitä kovin
-huvittivat. Mini istui kaikessa pienokaisen arvokkuudessaan vastapäätä
-tuota jättiläiskokoista vierasta, veti kasvonsa naurunvireeseen ja
-aloitti: "Kabyliwalla, kabyliwalla! Mitä sinulla onkaan säkissäsi?"
-
-Toinen vastasi vuorelaisen nenä-äänin: "Norsuhan minulla siellä on!"
-Siinä kenties ei ollut sinänsä suurtakaan ilon aihetta, mutta he
-molemmat nauttivat tuosta leikinlaskusta verrattomasti. Ja minua tuo
-lapsen ja täysi-ikäisen juttelu aina erinomaisesti viehätti.
-
-Kabyliwalla, joka ei tahtonut olla Pekkaa pahempi, kysyi vuorostansa:
-"Kuulehan, pienokainen, milloin sinä lähdet appelaan?"
-
-Useimmat pienet bengalilaistytöt ovat sillä iällä jo aikoja sitten
-kuulleet puhuttavan appelasta, mutta me, jotka olimme hieman
-uudenaikaiset, olimme salanneet ne asiat lapseltamme, joten kysymyksen
-täytyi olla Minille jossakin määrin mieltähämmentävä. Hän ei kumminkaan
-ollut millänsäkään, vastasihan vain nokkelasti: "Lähdetkös sinä sinne?"
-
-Kabyliwallan luokkaan kuuluvat miehet tietävät varsin hyvin, että
-sanalla appela on kaksi eri merkitystä. Se merkitsee kaunistelevana
-nimenä vankilaa, paikkaa, jossa meistä pidetään hyvä huoli meidän
-tarvitsematta mitään kustannuksia suorittaa. Tältä kannalta ymmärsi
-jykevä kulkukauppias tyttäreni kysymyksen. "Odotahan", virkkoi hän
-heristäen nyrkkiänsä näkymättömälle poliisimiehelle, "odotahan vain,
-kyllä minä appeni löylytän!" Tuon kuullessaan ja kuvitellessaan
-hätääntyneen sukulaisen oloa Mini nauroi helakasti, ja hänen jykevä
-ystävänsä yhtyi samaan iloon.
-
-Tämä tapahtui syksyaamuina, siis siihen aikaan, jolloin entisten
-aikojen kuninkaat lähtivät valloitusretkille, ja minä, joka en
-milloinkaan lähtenyt kotinurkistani Kalkuttasta, annoin henkeni vaeltaa
-yli koko maanpiirin. Kunhan vain kuulin jonkin vieraan maan nimen, niin
-sydämeni sykki sitä kohti, ja jos näin kadulla muukalaisen, niin aloin
-kutoa kokonaista haavelmien verkkoa: kuvailin mieleeni hänen etäisen
-kotimaansa vuoret, laaksot ja metsät, hänen majansa siinä ympäristössä
-ja kaukaisten erämaiden vapaan ja riippumattoman elämän. Vieraiden
-seutujen näkymöt nousevat sitä eloisampina minun mielikuvitukseeni, kun
-minä vietän sellaista kasvinelämää, että kehoitus matkallelähtemiseen
-kohtaisi minua kuin salamanisku. Tuon kabyliwallan seurassa minä
-tunsin heti siirtyväni karujen, korkeiden kalliohuippujen juurelle,
-missä kapeat rotkotiet poimuttelivat. Minä näin tavaroita kuljettavien
-kameelien rivin ja turbaanipäiset kauppiaat, jotka omituisin vanhoin
-ampuma-asein ja keihäin varustettuina liikkuivat alaspäin kohti
-tasankomaata. Minä näin... Mutta kun olin ehtinyt johonkin sellaiseen
-kohtaan, niin Minin äiti keskeytti mietteeni hartaasti pyytämällä minua
-"varomaan tuota miestä".
-
-Minin äiti on valitettavasti kovin pelokas nainen. Kuullessaan kadulta
-jotakin melua tai nähdessään henkilöitä tulevan kohti taloa hän johtuu
-kohta päättelemään, että siellä on tulossa joko varkaita tai juoppoja
-tai käärmeitä tai tiikereitä tai malariaa tai torakoita tai toukkia
-tai englantilaisia merimiehiä. Kaikkien myöhempien vuosien kokemuskaan
-ei ollut auttanut häntä pelostansa vapautumaan. Hän suhtautui
-kabyliwallaan mitä epäluuloisimmin ja pyysi minua yhä pitämään häntä
-huolellisesti silmällä.
-
-Minä koetin nauramalla hälventää hänen pelkojansa, mutta hän otti minut
-lujille ja esitti juhlallisia kysymyksiä.
-
-Eikö lapsia milloinkaan ryöstetty? Eikö ollut totta, että kabylien
-keskuudessa oli vallalla orjuus?
-
-Oliko niinkään mieletön se ajatus, että tuo iso mies voi viedä
-mukanansa pienen lapsen?
-
-Minä huomautin, että vaikka tuo kaikki ei ollutkaan mahdotonta, se
-kuitenkin oli kovin epätodennäköistä. Mutta se ei riittänyt, ja
-hänen pelkonsa jatkui yhä. Koska hänellä kumminkaan ei ollut mitään
-tosiasioita sen perusteeksi, ei näyttänyt oikealta kieltää miestä
-käymästä talossa, ja tutunomainen seurustelu jatkui niin ollen
-häiriytymättä.
-
-Kerran vuodessa, tammikuun keskivaiheilla, Rahmun, kabyliwalla,
-tapasi palata kotipuoleensa, ja kun tuo aika lähestyi, hänellä oli
-kova kiire käydessään talosta taloon kokoamassa saataviansa. Tänä
-vuonna hän kuitenkin aina keksi tilaisuutta käydä Miniä tervehtimässä.
-Sivullisesta saattoi näyttää siltä, että he olivat salaisessa liitossa,
-sillä jos hän ei voinut tulla aamulla, niin hän ilmestyi taloomme
-illalla.
-
-Minäkin toisinaan hieman hämmästyin tavatessani arvaamattani jonkin
-pimeän huoneen nurkassa tuon ison, väljästi vaatetetun ja runsaasti
-kuormitetun miehen; mutta kun sitten Mini juoksi sisään huutaen:
-"Kabyliwalla! Kabyliwalla!" ja nuo ylen eri-ikäiset ystävykset
-ryhtyivät nauramaan ja pilailemaan kuten ennenkin, niin minä rauhoituin.
-
-Eräänä aamuna, muutamia päiviä ennen hänen kotiinlähtöänsä, minä
-olin työhuoneessani lukemassa teokseni korjausarkkeja. Oli kolea
-sää. Ikkunasta lankesivat auringonsäteet minun jalkoihini, ja niiden
-suoma lämpö oli erittäin tervetullut. Oli pian kello kahdeksan,
-ja varhaiset käyskelijät olivat peittäneet päänsä kylmyydeltä.
-Yht'äkkiä minä kuulin kadulta meteliä, ja kun katsahdin ulos, näin
-Rahmunin, jota pari poliisimiestä kuljetti pois uteliaan poikaparven
-saattelemana. Kabyliwallan vaatteissa oli veritahroja, ja toisella
-poliisimiehellä oli kädessään veitsi. Minä riensin ulos, pysähdytin
-heidät ja kysyin, mitä oli tapahtunut. Osaksi toiselta osaksi toiselta
-taholta sain kuulla, että eräs naapuri oli ollut kulkukauppiaalle
-velassa ostamastaan hartiahuivista, mutta oli kieltänyt sitä ollenkaan
-saaneensa, joten oli syntynyt kiistaa, jonka aikana Rahmun oli
-lyönyt häntä puukolla. Kiihtynyt vangittu alkoi kamalasti nimitellä
-vihollistansa, kun samassa taloni kuistikolle ilmestyi pikku Mini
-huutaen kuten tavallisesti: "Kabyliwalla! Kabyliwalla!" Rahmun kääntyi
-hänen puoleensa kirkastuvin kasvoin. Tänään hänellä ei ollut säkkiä
-kainalossaan, joten tyttönen ei voinut keskustella hänen kanssaan
-norsusta, vaan siirtyi suoraa päätä seuraavaan kysymykseen: "Lähdetkö
-appelaan?" Rahmun nauroi ja sanoi: "Sinnehän minä juuri lähden,
-pienokainen!" Huomatessaan, ettei tuo vastaus lasta huvittanut, hän
-kohotti kahlehdittuja käsiänsä. "Kyllä minä", sanoi hän, "kyllä minä
-sen vanhan appiukkoni löylyttäisin, mutta käteni ovat sidotut!"
-
-Rahmun tuomittiin murhayrityksestä useiksi vuosiksi vankeuteen.
-
-Aika kului, ja hän joutui unohduksiin. Me suorittelimme tavanomaisia
-töitämme tavanomaisissa paikoissa ja johduimme tuskin milloinkaan
-ajattelemaan aikoinaan vapaata vuorelaista, joka nyt vietti vuosiansa
-vankilassa. Häpeänpä tunnustaa, että hilpeä Mininikin unhotti vanhan
-ystävänsä. Uudet toverit täyttivät hänen elämänsä. Vanhemmaksi
-ehtiessään hän alkoi yhä enemmän seurustella toisten tyttöjen kanssa.
-Viettipä hän heidän seurassaan niin paljon aikaansa, ettei enää
-joutanut tulemaan isänsä huoneeseen kuten ennen. Me tuskin enää
-juttelimme toistemme kanssa.
-
-Vuosia oli kulunut. Oli jälleen syksy, ja me olimme valmistelleet Minin
-häitä. Ne piti vietettämän _pudzha_-juhlan aikana. Durgan palatessa
-Kailasiin piti myöskin meidän kotivalomme lähteä miehensä luo ja jättää
-isänkoti varjoon.
-
-Oli säteilevä aamu. Sateet olivat pesseet ilman raikkaaksi, ja
-auringonsäteet näyttivät olevan puhdasta kultaa. Ne olivat niin
-kirkkaat, että niistä heijastui kaunis heleys Kalkuttan katujenkin
-likaisiin tiilikivimuureihin. Varhaisesta aamuhämärästä alkaen olivat
-häähuilut soineet, ja jokainen sävel oli saanut sydämeni sykähtelemään.
-Valitteleva Bhairavi-sävel tuntui kiihtävän lähenevän eron aiheuttamaa
-tuskaa. Tänä iltana oli Minin määrä joutua miehelään.
-
-Varhaisesta aamusta alkaen oli talomme ollut täynnä hälinää ja
-levottomuutta. Pihalle piti kohottaa katos bambupaalujen varaan.
-Kaikkiin huoneisiin ja kuistikolle piti ripustaa heliseviä
-kynttiläkruunuja. Kiire ja kiihtymys ei ottanut loppuakseen. Minä
-istuin työhuoneessani tarkastellen laskuja, kun sisään astui joku
-kunnioittavasti tervehtien ja tullen luokseni. Tulija oli Rahmun,
-kabyliwalla. Aluksi minä en häntä tuntenut. Hänellä ei ollut säkkiä
-eikä pitkää tukkaansa, ja hänen olemuksestansa puuttui entinen voiman
-ilme. Mutta sitten hän hymyili, ja minä tunsin hänet.
-
-"Milloin olet tullut, Rahmun?" kysyin minä häneltä.
-
-"Eilen, illalla", vastasi hän, "minut päästivät vankilasta".
-
-Sanat sorahtivat korvissani. Minä en ollut milloinkaan ennen jutellut
-henkilön kanssa, joka oli haavoittanut lähimmäistänsä, ja sydäntäni
-kouristi, kun tuon havaitsin, sillä minusta tuntui siltä, että päivä
-olisi voinut alkaa paremmin entein, ellei hän olisi ilmaantunut.
-
-"Olemme tässä juhlaa valmistelemassa, ja minulla on kova kiire", sanoin
-minä. "Voitko kenties tulla jonakin toisena päivänä?"
-
-Hän kääntyi kohta menemään, mutta ovelle ehdittyänsä hän epäröi ja
-virkkoi: "Enkö saa ohimennen nähdä pienokaista?" Hän ajatteli Minin
-olevan yhä entisensä ja juoksevan häntä vastaan, kuten ennenkin,
-huutaen: "Kabyliwalla! Kabyliwalla!" Hän oli kuvitellut, että he
-voisivat nauraa ja jutella toistensa seurassa aivan samoin kuin
-menneinä päivinä. Olipa hän entisiä aikoja muistellen tuonut mukanansa
-somasti paperiin käärittyjä manteleita, rusinoita ja rypäleitä, jotka
-oli nähtävästi saanut joltakin maanmieheltänsä; hänen oma varastonsa
-näet oli ollut ja mennyt.
-
-Minä sanoin jälleen: "Talossa on juhlat, ja sinä et voi päästä näkemään
-ketään tänään."
-
-Miehen kasvot ilmaisivat ankaraa pettymystä. Hän silmäili minua vähän
-aikaa mietteissään, sanoi "Jumalan haltuun" ja lähti.
-
-Minä olin hieman pahoillani ja aioin jo kutsua hänet takaisin, kun hän
-samassa palasi itsestään. Hän astui luokseni, ojensi minulle lahjojansa
-ja sanoi: "Minä olen tässä tuonut vähän pienokaiselle. Annatteko ne
-hänelle?"
-
-Minä otin ne ja aioin maksaa hänelle, kun hän samassa tarttui käteeni
-ja sanoi: "Te olette kovin hyvä, arvoisa herra! Pitäkää minut
-mielessänne! Älkää tarjotko minulle rahaa! -- Teillä on pieni tyttö;
-minulla on samanlainen kotonani. Minä muistelen häntä, kun tuon
-hedelmiä teidän lapsellenne -- en tee sitä hyötyäkseni."
-
-Sen sanottuaan hän pisti kätensä avaran, pitkän viittansa sisäpuolelle
-ja veti esiin pienen likaisen paperikappaleen. Hän kehitteli sen
-varovasti auki ja levitti sen molemmin käsin pöydälleni. Siinä oli
-pienen käden kuva. Ei mikään valokuva eikä piirros. Se oli musteella
-tahritun, paperiin painetun kämmenen kuva. Hän oli kantanut tuota
-pienen tyttösensä muistoa povellaan joka vuosi, kun oli tullut
-Kalkuttaan kaupitsemaan kaduilla tavaroitansa.
-
-Silmiini kihosivat kyynelet. Minä unohdin, että hän oli köyhä kabyli,
-hedelmäin kaupustelija, minä sitävastoin... Mutta ei, enhän minä ollut
-häntä merkillisempi. Hänkin oli isä.
-
-Tuo hänen etäisessä vuorelaiskodissansa elävän pienen Parvatin
-kädenkuva palautti mieleeni oman pienen Minini.
-
-Minä lähetin heti hakemaan Miniä sisäsuojista. Monenlaisia vaikeuksia
-esitettiin, mutta minä en ottanut niitä kuullakseni. Niinpä ilmestyi
-Mini näkyviin punaisissa silkkisissä häävaatteissaan, punainen
-otsamerkkihiusmarrossaan, nuoreksi morsiameksi koristeltuna, ja seisoi
-ujona edessäni.
-
-Kabyliwalla silmäili hieman hämmästyneenä tuota ilmestystä. Hän ei
-tietänyt, kuinka verestäisi vanhaa ystävyyttä. Vihdoin hän hymyili ja
-virkkoi: "Pienokainen, lähdetkö sinä tänään appelaan?"
-
-Mutta Mini ymmärsi nyt, mitä "appi" merkitsi, eikä voinut vastata
-niinkuin ennen. Kysymys sai hänet punastumaan, ja hän seisoi siinä,
-morsiamenkasvot painuksissa.
-
-Minä muistin sen päivän, jona kabyliwalla ja Mini olivat ensimmäisen
-kerran toisensa kohdanneet, ja tunsin mieleni haikeaksi. Minin
-lähdettyä Rahmun huokasi syvään ja istuutui permannolle. Hänen
-mieleensä oli äkkiä johtunut, että hänen oman tyttärensäkin oli
-täytynyt tänä pitkänä aikana kasvaa ja että ystävyys oli uudelleen
-solmittava. Hän ei varmaankaan löytäisi pienokaista sellaisena kuin
-oli hänet nähnyt aikoja sitten. Ja mitä kaikkea hänelle olikaan voinut
-tapahtua näinä kahdeksana vuotena?
-
-Häähuilut soivat, ja lempeä syysaurinko valoi kultiansa ympärillemme.
-Mutta Rahmun istui yhä Kalkuttan talossa kapean kadun varrella ja näki
-edessään Afganistanin jylhät vuoret.
-
-Minä otin esiin setelin ja ojensin sen hänelle sanoen: "Palaa kotiin
-tyttäresi luo, Rahmun, ja olkoon kohtaamisenne ilo minun lapselleni
-onneksi!"
-
-Tuon lahjan hänelle annettuani havaitsin olevan välttämätöntä
-hieman supistaa juhlallisuuksia. Minun täytyi luopua suunnitellusta
-juhlavalaistuksesta ja soittokunnasta, ja talon naisväki oli kovin
-masennuksissa sen kuullessaan. Mutta minulle hääjuhla oli sitä
-iloisempi, kun ajattelin, että kauan kadoksissa ollut isä kohtaisi
-etäisessä maassa jälleen ainoan lapsensa.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK AHNAAT PAADET YNNÄ MUITA
-KERTOMUKSIA***
-
-
-******* This file should be named 59389-8.txt or 59389-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/9/3/8/59389
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-