diff options
Diffstat (limited to '59173-8.txt')
| -rw-r--r-- | 59173-8.txt | 7526 |
1 files changed, 0 insertions, 7526 deletions
diff --git a/59173-8.txt b/59173-8.txt deleted file mode 100644 index 65c6574..0000000 --- a/59173-8.txt +++ /dev/null @@ -1,7526 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Jean-Christophe X, by Romain Rolland - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Jean-Christophe X - Uusi työpäivä - -Author: Romain Rolland - -Release Date: March 31, 2019 [EBook #59173] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JEAN-CHRISTOPHE X *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - - - -JEAN-CHRISTOPHE X - -Uusi työpäivä - - -Kirj. - -ROMAIN ROLLAND - - -Jean-Christophen I-IV ja VI-X osat ovat Joel Lehtosen suomentamia, -V osa Huugo Jalkasen - - - - - -Porvoossa, -Werner Söderström Osakeyhtiö, -1919. - - - - - - - Päättäessäni tämän teoksen omistan sen - kaikille vapaille hengille, -- olkoot he mitä - kansallisuutta hyvänsä, -- jotka kärsivät, - taistelevat ja kerran voittavat. - - _R. R._ - - - - -ALKUSANANEN JEAN-CHRISTOPHEN VIIMEISEEN OSAAN. - - -Olen kirjoittanut katoamaisillaan olevan sukupolven tragedian. Olen -koettanut olla salaamatta sen paheita ja hyveitä, sen ahdistavaa -raskasmielisyyttä, sen kaaosmaista ylpeyttä, sen sankarillisia -ponnistuksia ja syvää väsymystä elämäntehtävän yli-inhimillisen taakan -alla: tehtävän, jona oli luoda kokonainen uusi maailma, uusi moraali, -estetiikka, uskonto, uusi ihmisyys. -- Olen kuvannut, millaisia me -olimme. - -Nykypäivien ihmiset, te nuoret miehet vuorostanne! Tehkää meistä -jalkojenne astinlauta, ja rientäkää eteenpäin. Olkaa suurempia ja -onnellisempia kuin me. - -Minä puolestani heitän hyvästit entiselle olemukselleni; minä -riisun sen yltäni kuin tyhjän kotelon. Elämä on sarja kuolemista ja -ylösnousemista. Kuolkaamme, Christophe, uudestisyntyäksemme. - -_Romain Rolland_. - -Lokakuulla 1912. - - - - - Du holde Kunst, in wie viel grauen Stunden. - -Elämä kulkee kulkuaan. Ruumis ja sielu katoavat kuin virran aallot. -Vuosien luku piirtyy vanhenevan puun runkoon. Kokonaiset maailmat -muotoja kuluvat ja uudistuvat. Sinä yksinäsi et häviä, kuolematon -musiikki. Sinä olet sisämeri. Sinä olet syvin sielu. Kirkkaissa -silmäterissäsi kuvastelevat elämän tylyt kasvot. Kaukana ja erillään -sinusta rientävät pois päivät kuumeisella kiihkolla, rientävät kuin -pilvilaumat, polttavat tai kylmänviiltävät päivät, joita levottomuus -ajaa ja jotka kestävät tuskin tuokion. Sinä yksinäsi et horju. Sinä -olet maailman ulkopuolella. Sinä elät omassa maailmassasi. Sinulla ovat -omat aurinkosi, lakisi, luoteesi ja vuoksesi. Sinä olet tähtien rauha, -tähtien, jotka piirtävät öisiin avaruuksiin välkkyvän vakonsa, -- -hopeisilla auroilla, joita näkymättömän kyntäjän varma käsi ohjaa. - -Musiikki, kirkas musiikki, kuinka sinun kuutamoinen valosi on maailman -auringon raakojen säteiden väsyttämille silmille lempeä! Sielu, joka -on elämänsä elänyt ja lähtenyt yhteisen lammikon luota, minkä vettä -ihmiset sotkevat jaloillaan, kun tulevat siitä juomaan, painautuu -rintojasi vasten ja imee niistä unelmien raikasta mehua. Musiikki, -neitsyt-äiti, joka kannat tahrattomassa ruumiissasi kaikki intohimot, -sinä, jonka silmiin sisältyvät hyvä ja paha, noihin ruovon värisiin -silmiisi, kalpeasti vihertäviin kuin alppien jäätiköiltä juoksevat -vedet, sinä olet ulkopuolella pahan, olet yläpuolella hyvän; ken sinuun -turvautuu, elää poissa vuosisatojen piiristä; lukemattomat päivät ovat -yksi ainoa päivä; ja kuolemalta, joka kaiken kalvaa, murtuvat hampaat. - -Oi musiikki, joka viihdytät lepoon tuskantäyttä sieluani, musiikki, -joka olet tehnyt minusta lujan, tyynen ja riemuitsevan, -- sinä, -rakkauteni ja onneni, -- suutelen puhdasta suutasi, kätken kasvoni -hunajalta tuoksuvaan tukkaasi, painan polttavat silmäluomeni suloisiin -käsiisi. Me olemme vaiti, silmämme ovat suljetut, ja kuitenkin näen -sinun silmiesi katoamattoman valon ja mykkäin huultesi jumalaisen -hymyn; ja leväten sydäntäsi vasten kuuntelen iankaikkisen elämän -suonentykytyksiä. - - - - - - -ENSIMÄINEN OSA - - - - -Christophe ei ajattele enää vuosien katoamista. Pisara pisaralta -tyhjenee elämän malja. Mutta _hänen_ elämänsä on muualla. Sillä ei -ole enää historiaa. Sen historia on luotu työ. Lakkaamatta pulppuava -musiikki täyttää sielun ja tekee sen tunteettomaksi ulkomaailman -telmeelle. - -Christophe on voittanut. Hänen nimensä on valloittanut paikkansa. -Ikä kasvaa. Hänen tukassaan on valkeaa. Hän ei siitä välitä; hänen -sydämensä on yhä nuori; hänen voimansa ei ole hervonnut, hän ei ole -tinkinyt uskostaan. Hänen sielunsa on jälleen tyyni; mutta se tyyneys -ei ole samaa kuin silloin, kun hän ei ollut vielä kulkenut Palavan -Pensaan kautta. Hänen olemuksensa pohjalla ovat myrskyn jäljet ja -tunto siitä, että pauhannut meri on näyttänyt hänelle syvyytensä. -Christophe tietää, ettei kukaan saa kehua olevansa elämänsä herra -muuta kuin taisteluja vallitsevan Jumalan luvalla. Hänen sielussaan on -kaksi sielua. Toinen on ylätasanko, jolla tuulet vinkuvat ja pilvet -kiitävät. Toinen on vielä ylempänä, luminen, auringon valossa kylpevä -huippu. Siellä ei voi asua; mutta kun alhaalta tulevat usvat hyytävät, -on tiedossa tie, joka johtaa aurinkoa kohti. Sumuisessa sielussaan ei -Christophe ole yksin. Hän tuntee näkymättömän ystävättärensä, väkevän -pyhän Cecilian läheisyyden, jumalattaren, jolla on tyynet, avarat ja -taivaaseen katselevat silmät; ja hän vaikenee, -- niinkuin apostoli -Paavali Rafaelin taulussa, -- ja uneksii miekkaansa nojaten, ei enää -kiihdy, on jättänyt taisteluaikeet; hän uneksii ja muovaa untansa. - -Christophe kirjoitti tänä elämänsä kautena varsinkin piano- ja -kamarimusiikki-sävellyksiä. Sellaisissa on tilaisuus uskaltaa -enemmän kuin muissa; niissä on vähemmin välittäjiä aatteesta -toteuttamiseen: toteutumisella ei ole ollut aikaa heikontua matkalla. -Frescobaldi, Couperin, Schubert ja Chopin ovat ilmaisumuotojensa ja -tyylinsä rohkeuden puolesta olleet viisikymmentä vuotta orkesterin -vallankumouksellisten edellä. Siitä kuulaasta massasta, jota -Christophen vankat kädet vanuttivat, syntyi vielä aivan tuntemattomien -harmoniain sikermiä, huimaavia sointusarjoja, joiden pohja-aihe -oli niin kaukainen, että se tuskin oli sukuakaan nykyaikaiselle -aistimukselle; ne valtasivat sielun suorastaan pyhällä noituudella. -Mutta yleisö tarvitsee pitkät ajat ennenkuin se tottuu voittoihin, -jotka suuri taiteilija on saavuttanut matkoilla valtamerensä pimeimpiin -perukkoihin. Sangen harvat jaksoivat seurata Christophea hänen -viimeisten sävellystensä uhkarohkeille retkille. Hänen maineensa -perustui kokonaan hänen ensimäisiin teoksiinsa. Tietoisuus, ettei häntä -ymmärretty, vaikka hänellä olikin menestys puolellaan, se tietoisuus, -vastoinkäymisiäkin katkerampi, koska se ei hänestä ollut mitenkään -autettavissa, oli lisännyt Christophessa sitä sairaloista taipumusta -eristäytyä maailmasta, joka hänessä oli hänen ainoan ystävänsä kuoleman -jälkeen kehittynyt. - -Sillävälin olivat Saksan ovet auenneet hänelle. Ranskassa oli -täydellisesti unohdettu tuo hänen traagillinen katukahakkansa. Hän sai -vapaasti kuljeksia missä tahtoi. Mutta hän pelkäsi muistoja, joita -hänellä oli Parisissa, Ja vaikka hän lähtikin muutamaksi kuukaudeksi -Saksaankin, ja kävi siellä myöskin myöhemmin johtamassa sävellystensä -esityksiä, ei hän asettunut sinne myötämöisin. Oli monenmoista, joka -häntä siellä loukkasi. Se ei ollut erikoisesti Saksalle ominaista; -sitä oli muuallakin. Mutta ihminen on vaativampi omaa maatansa kohtaan -kuin vieraita ja kärsii sen heikkouksista eniten. Sitäpaitsi olikin -Saksan hartioilla Europan suurin syntitaakka. Kun on voittaja, on -myöskin vastuunalainen ja joutunut voittamilleen velkaa; on tehnyt -sanattoman sopimuksen käydä niiden edellä, näyttää niillekin tietä. -Voittava Ludvig XIV antoi Europalle ranskalaisen järjen loiston. Mitä -valoa on Sedanin Saksa lahjoittanut maailmalle? Pistimien kiiltoa? -Siivettömän aatteen, tarmokkaan työn, jossa ei ole ylevyyttä, -häikäilemättömän realismin, jota ei puolusta sekään, että se on muka -terveiden ihmisten katsomus; se on pannut voiman palvelemaan etujaan: -Mars-jumala kauppamatkustajana. Neljäkymmentä vuotta oli Europa -vavissut yössä ja pelossa. Aurinko oli pistetty voittajan piikkikypärän -alle. Jos voitetuilla, jotka ovat liian heikkoja jaksaakseen nostaa -pois kynttilän hattua, ei ole oikeutta saada muuta kuin sääliä, -ja ehkä hiukkasen halveksumista, niin mitä ansaitsee sitten tuo -piikkikypäräinen mies? - -Joku aika sitten oli päivä alkanut sarastaa; valonvälkähdyksiä pääsi -pilvien raoista. Koska Christophe oli ensimäisinä pujahtanut pois -kypärin alta, näki hän myöskin ensimäisinä auringon; hän palasi aina -mielellään maahan, jonka vieraana hän äskettäin oli pakosta ollut: -Sveitsiin. Kuten niin monet muutkin silloiset vapaudenjanoiset henget -oli hänkin nääntyä toisilleen vihamielisten kansojen keskellä ja -etsi maankulmaa, missä voi hengittää ikäänkuin Europan yläpuolella. -Goethen aikoina oli vapaiden paavien Rooma ollut se saari, jossa -kokonainen ihmispolvi haki turvaa niinkuin linnut myrskyltä. Mikä -nyt oli turvapaikka? Äsken mainitun saaren oli meri peittänyt. -Sitä Roomaa ei ole enää olemassa. Linnut ovat "seitsemän kukkulan -kaupungista" paenneet. -- Alpit ovat niille vielä jäljellä. Siellä on -yhä (kuinka pitkän aikaa vielä?) neljänkolmatta kantoonin saarelma -ahnaan Europan sydämessä. Tosin se ei hohda "ikuisen kaupungin" -runollisia kangastuksia; historia ei ole antanut jumalien ja sankarien -henkeä siellä sieraimiimme tunkeutuvaan ilmaan; mutta kaikessa -alastomuudessaan lepäävästä maasta nousee mahtava musiikki; vuorten -viivoissa on sankariryhmiä; ja täällä tuntee olevansa alkeellisten -voimien yhteydessä paremmin kuin muualla. Christophe ei palannut -matkoiltaan sinne romantista huvia etsimään. Hänen ulkonaisen -elämänsä piiriksi olisi riittänyt joku pieni puiden ympäröimä kenttä, -pikku puro, avonainen taivas. Synnyinmaan tyynet kasvot olivat -hänelle tuttavallisemmat kuin alppien Gigantomachia. Mutta hän ei -voinut unohtaa menneisyyttään muualla kuin täällä: täällä oli hän -löytänyt jälleen voimansa, täällä oli jumala ilmestynyt hänelle -Palavassa Pensaassa. Aina tuli hän tänne vavisten kiitollisuudesta -ja täyttyen uskolla. Hän ei ollut yksinään sellainen. Miten monet -elämäntaistelijat, maailman murjomat ovat löytäneet tuosta maasta sen -tarmon, joka on sallinut heidän ryhtyä jälleen taisteluun ja uskoa -taisteluunsa! - -Asettumalla Sveitsiin oli hän oppinut sitä tuntemaankin. Enimmät, -jotka siellä matkustavat, eivät näe muuta kuin sen pintapuoliset -viat: hotellit, jotka rumentavat ilkeänä spitaalina tuon -vankan maan kauneimpia paikkoja, turistikaupungit, hirvittävät -hyvinvointi-varastot, joista kaiken maailman rasvainen ylimystö tulee -ostamaan terveyttään, mässäävät juhlapöydät, lihan, jota heitetään -haaskaten kuoppiin elukoille, kasinomusiikin, jonka hälinä yhtyy -karusellien soittoon, narrimaiset italialaiset, joiden inhoittava -ulvonta saa kyllä rikkaat ja ikäväänsä nääntyvät pölkkypäät kylpemään -taivaan autuudessa, kauppapuotien typerät tavarat: puiset karhut, -chalet-nimiset paimentöllit, kaikenlaiset muut pikkuiset rojut, aina ja -alituisesti samanlaisina, ilman yhtään uutta kekseliästä vivahdusta; ja -siistit kirjakaupat, joista matkailijalla on tilaisuus ostaa hävyttömiä -kirjoja. Niin, he näkevät pelkästään koko tuon moraalisen alhaisuuden, -jossa tuhannet ihmiset siellä joka vuosi rypevät, ilottomasti tuhlaten -miljooniaan laiskuudessaan, pystymättä löytämään itselleen sen parempia -huvituksia kuin alhaisin rahvas, joka huvittelee sitäpaitsi rehevämmin. - -Nämä turistit eivät tiedä mitään sen kansan elämästä, jonka vieraina -he siellä vetelehtivät. He eivät aavistakaan, mitä moraalisia ja -kansalaisvapautta turvaavia voimia sen kansan sieluun on vuosisatojen -kuluessa karttunut, Calvinin ja Zwinglin tulta, joka kiiluu siellä -vielä tuhan alta, sitä väkevää demokraattista henkeä, joka on aina -oleva esimerkiksi napoleonilaiselle tasavallalle varsin outo. He eivät -huomaa Sveitsin yhteiskuntajärjestelmän yksinkertaisuutta tai laajaa -harrastusta sen yhteiskunnallisissa puuhissa; se yksinkertaisuus ja -harrastus on sellaista, että Sveitsi, nuo Europan pienet Yhdysvallat, -voisivat olla mallina Lännen kolmelle päärodulle, näytteenä -tulevaisuuden Europasta. Vielä vähemmin he tietävät, minkälainen Daphne -nukkuu piilossa tuon kovan kuoren sisässä: Böcklinin salamoiva ja hurja -unelma, Hodlerin jäyhä heroismi, Gottfried Kellerin selkeät näyt ja -reipas suoruus. He eivät aavista suurissa kansanjuhlissa yhä eläviä -traditsioneja, eivät metsissä kuohuvaa keväistä mahlaa. Ja koko tämä -nuori taide, joka milloin raapii kitalakea kuin metsäpäärynäpuiden -karheakiviset hedelmät, milloin maistuu arkipäiväisen imelältä kuin -mustat ja siniset mustikat, mutta jossa on ainakin maan makua, se on -kaikki autodidaktien työtä, sellaisten, joita perinnäiskulttuuri ei -erota yhtään heidän omasta kansastaan, sillä he lukevat kansansa kanssa -samaa elämän kirjaa. - -Christophea miellytti tuo maa, joka koettaa vähemmän esiintyä kuin -todella olla; maa, jossa mitä uudenaikaisimman industrialismin -pintakiilloituksen alta näkyy vielä eräitä kaikkein rauhoittavimpia -merkkejä muinaisesta talonpoikaisesta ja porvarillisesta -europalaiskulttuurista. Hän oli saanut siellä pari kolme hyvää -ystävää, vakavia ja uskollisia miehiä, menneiden aikojen surulliseen -muisteluun eristyneitä olentoja; he katselivat vanhan Sveitsin -hidasta katoamista jollakin tavoin uskonnollis-fatalistisesti, -kalvinilais-pessimistisesti: suurten harmaapäiden tavalla. Christophe -ei nähnyt heitä usein. Hänen entiset haavansa olivat näennäisesti -arpeen kasvaneet, mutta ne olivat liian syvät täydellisesti -parantuakseen. Hän pelkäsi liittyä jälleen ihmisiin. Pelkäsi tarttua -rakkauden tai tuskien rattaaseen. Siitäkin syystä viihtyi hän hyvin -tässä maassa, jossa hänen oli helppo elää syrjässä, muukalaisena -muukalaisten joukossa. Sitä paitsi hän pysyi harvoin juuri samalla -paikkakunnalla; hän siirtyi tiheästi sinne tänne. Hän oli vanha -muuttolintu, joka tarvitsi vaihtuvaa ilmaa ja jonka isänmaa oli -ilmassa... "_Mein Reich ist in der Luft..._" - - - - -Oli kesäilta. - -Christophe käveli vuoristossa, erään kylän yläpuolella olevalla -rinteellä. Hän kulki hattu kädessä vuorelle mutkitellen nousevaa -tietä. Eräällä kukkulalla teki tie melkein täyden käänteen, kahden -mäen välissä, jotka sen sulkivat varjoonsa; tien kahden puolen -kasvoi saksanpähkinäpuita ja kuusia. Paikka oli aivan eristetty. -Kummallakin haaralla näytti tie katkeavan kesken, ikäänkuin jyrkänne -olisi leikannut sen poikki. Ilmanranta siinti kaukaa, yläpuolella -hohti valoisa taivas. Illan rauha laskeusi hiljalleen maahan, pisara -pisaralta niinkuin pikku puro, joka soitteli sammalikossa. - -He näkivät toisensa yht'aikaa, kumpikin omalta suunnaltaan tullen. -Nainen oli mustiin puettu, hän erottui selvästi taivaan kirkkaasta -taustasta; hänen takanaan juoksi kaksi lasta, pieni poika ja pikku -tyttö, noin kuuden tai kahdeksan vuoden ikäisiä, leikkien ja poimien -kukkasia. Muutaman askeleen päästä he tunsivat toisensa. Heidän -mielenliikutuksensa näkyi heidän silmistään; mutta he eivät ilmaisseet -sitä ainoallakaan voimakkaalla sanalla tai liikkeellä. Christophe -oli hyvin järkyttynyt; toinen... hänen huulensa vapisivat hiukan. He -pysähtyivät. Tuskin kuuluvasti lausuttiin: - --- Grazia! - --- Tekö täällä! - -He antoivat toisilleen kättä, eivätkä puhuneet mitään. Ensin koetti -Grazia päästä hiljaisuudesta. Hän sanoi, missä hän asui ja kysyi, -missä Christophe. Jäykkiä ja hajamielisiä vastauksia, joita he tuskin -kuuntelivatkaan ja jotka he kuulivat vasta sitten, kun he olivat -jo toisistaan eronneet: niin olivat he nyt syventyneet katselemaan -toisiaan. Lapset olivat tulleet heidän luoksensa. Grazia käski heidän -tervehtiä Christophea. Christophella oli melkeinpä vihamielinen tunne -niitä kohtaan. Hän loi heihin kylmän silmäyksen, eikä virkkanut mitään; -hänen sielunsa oli pelkkää Graziaa, hän tahtoi ainoastaan tutkia hänen -kauniita, hiukan kärsiviä ja vanhentuneita kasvojaan, Grazia joutui -hänen tarkastelustaan hämilleen, ja sanoi: - --- Haluatteko tulla tänään? - -Ja hän mainitsi hotellinsa nimen. - -Christophe kysyi, missä hänen miehensä oli. Grazia näytti surupukuaan. -Christophe oli liian liikutettu voidakseen jatkaa. Hän erosi kömpelösti -Graziasta. Mutta tuskin hän oli mennyt pari askelta, tuli hän takaisin -lasten luo, jotka poimivat mansikoita, tempaisi ne rajusti syliinsä, -syleili niitä ja riensi sitten pois. - -Illalla tuli Christophe hotelliin. Grazia istui lasikuistilla, ikkunan -vieressä. He asettuivat syrjäiseen paikkaan. Vähän väkeä; pari, kolme -vanhaa naista. Christophea suututti heidän läsnäolonsa. Grazia katseli -häntä. Christophe Graziaa, toistaen hänen nimeänsä aivan hiljaa. - --- Minä olen muuttunut paljon, vai mitä? sanoi Grazia. - -Liikutus täytti Christophen sydämen. - --- Te olette kärsinyt, virkkoi hän. - --- Niin tekin, vastasi Grazia säälien ja katsellen hänen kasvojaan, -joihin tuskat ja intohimot olivat uurtaneet syvän vakonsa. - -He eivät keksineet enää sanoja. - --- Pyydän, alkoi Christophe hetken päästä, mennään muualle; emmekö saa -puhella jossakin, jossa oltaisiin kahden? - --- Ei, ystäväni, olkaamme täällä, täällä on hyvä; kukapa meitä huomaa? - --- Minä en voi puhua vapaasti. - --- On parempi niin. - -Christophe ei ymmärtänyt, miksi oli parempi niin. Kun hän sitten -myöhemmin muisteli tätä kohtausta, luuli hän, ettei Grazia -ollut luottanut häneen. Mutta se johtui siitä, että Grazia aina -vaistomaisesti pelkäsi mieltäjärkyttäviä kohtauksia; itse tietämättään -hän haki nyt turvaa heidän omien sydäntensä yllätyksiä vastaan; ja -sitäpaitsi hän rakasti juuri tällaista hotellisalongin hillittyä -tuttavallisuutta; se suojasi hänen häveliästä salaista levottomuuttaan. - -He kertoivat toisilleen hiljaisella äänellä, keskeyttäen puhelun -vähän väliä tuokioksi, elämänsä pääpiirteet. Kreivi Berény oli -muutama kuukausi sitten kaatunut kaksintaistelussa; ja Christophe -aavisti Grazian puheesta, ettei Grazia ollut elänyt hänen kanssaan -varsin onnellisessa avioliitossa. Hän oli kadottanut yhden lapsensa, -ensimäisen. Hän ei millään tavoin valitellut. Hän käänsi jutun -itsestään muualle ja ryhtyi kyselemään Christophen vaiheita; ja näki, -että hän säälitteli syvästi ystäväänsä, kun kuuli hänen kärsimyksistään. - -Kirkkojen kellot soivat. Oli sunnuntai-ilta. Elämä seisahduksissa. - -Grazia pyysi häntä tulemaan takaisin ylihuomenna. Christophe oli -suruissaan, että Grazia tahtoi tavata häntä vasta niin myöhään. Ja -onnen ja tuskan tunteet taistelivat hänen sydämessään. - -Seuraavana päivänä pyysi Grazia kuitenkin kirjeellä Christophea -tulemaan jo silloin, keksien jonkin tekosyyn. Tuo arkipäiväinen ja -lyhyt kirje sai Christophen hurmauksiin. Grazia otti Christophen tällä -kertaa vastaan yksityishuoneistonsa salissa. Lapset olivat hänen -luonaan. Christophe katseli niitä vielä, hiukan ymmällään ja samalla -kovin hellästi. Hän huomasi, että pikku tyttö, -- vanhempi lapsista, --- muistutti äitiään; hän ei tahtonut ajatella, ketä poika muistutti. -He juttelivat seudusta, ilmoista, kirjoista, joita oli levällään -pöydällä; -- mutta heidän silmistään puhuivat toiset asiat. Christophe -toivoi saavansa puhella Grazialle vielä läheisemmin. Mutta silloin tuli -sisään eräs hotellissa asuva Grazian ystävätär. Christophe näki, miten -rakastettavan kohteliaasti Grazia otti tuon vieraankin vastaan; hänen -käytöksessään tuota vierasta naista ja Christophea kohtaan ei tuntunut -olevan mitään eroa. Christophesta se oli tuskallista; mutta hän ei -ollut Grazialle suinkaan vihainen. Grazia esitteli, että he lähtisivät -kolmisin kävelemään; tuon kolmannen seura, vaikka hän olikin nuori ja -viehättävä, teki Christophen jääkylmäksi; ja hänen koko päivänsä meni -pilalle. - -Christophe ei sitten nähnyt Graziaa ennenkuin kahden päivän kuluttua. -Ne kaksi päivää hän vain odotti ja odotti päästäkseen Grazian seuraan. --- Tälläkään kertaa ei hänen onnistunut saada sen paremmin kuin ennen -puhella Grazian kanssa. Vaikka Grazia olikin häntä kohtaan hyvä, pysyi -hän aina hillittynä ja varovaisena. Ja Christophe lisäsi tietämättään -sitä varovaisuutta eräillä germaanilaismaisilla tunteenpurkauksillaan, -sillä ne saattoivat Grazian hämilleen ja tekivät hänen käytöksensä -vaistomaisesti torjuvaksi. - -Christophe kirjoitti hänelle kirjeen, joka liikutti Graziaa. Christophe -sanoi siinä, että elämä oli niin lyhyt: heidän elämänsä oli niin -pitkälle kulunut! Ehkäpä heillä ei ollut enää runsaita aikoja nähdä -toisiaan: oli tuskallista ja melkein rikollista olla käyttämättä -hyväkseen näitä lyhyitä hetkiä, jolloin he voisivat puhella vapaasti -keskenään. - -Grazia vastasi lyhyellä ja sydämellisellä kirjeellä: hän pyysi -anteeksi, että hän oli vastoin tahtoaankin ikäänkuin epäluuloinen; -se johtui siitä, että elämä oli tuottanut hänelle haavoja; siitä -arkuudestaan hän ei saattanut päästä; kaikki liian vilkkaat -tunteenilmaukset, vaikkapa ne olivatkin vakavia, loukkasivat, -pelästyttivät häntä. Mutta hän tunsi kyllä tämän uudestaan saadun -ystävyyden arvon; ja hän oli siitä yhtä onnellinen kuin Christophe. Hän -pyysi Christophea tulemaan luokseen päivälliselle sinä iltana. - -Christophen sydämen täytti tulviva kiitollisuus. Hotellihuoneessaan -hän heittäysi sänkyynsä, painoi päänsä pieluksiin ja itki. Sillä -tavoin purkautui ilmi kymmenen vuotta kestänyt yksinäisyys. Sillä -Olivier Jeanninin kuolemasta asti oli hän ollut aivan yksin. Tämä kirje -toi nyt ylösnousemuksen suloisen sanoman hänen hellyyttä janoavalle -sydämelleen. Hellyys!... Hän luuli saaneensa siitä jo iäksi luopua: -hänen oli täytynyt tottua olemaan sitä vailla. Nyt hän tunsi, kuinka -suuresti vailla hän sitä oli ja miten suuri kaipuu hänen rintaansa oli -keräytynyt: kaipuu saada rakastaa... - -Suloinen ja pyhä tuo yhdessä vietetty ilta... Christophe ei voinut puhua -Grazialle muuta kuin aivan merkityksettömiä asioita, vaikka he olivatkin -päättäneet olla salaamatta mitään toisiltaan. Mutta kuinka paljon hyvää -hän puhuikaan sävelillä, kun Grazia pyysi katseellaan häntä asettumaan -pianon ääreen ja musiikilla puhumaan hänelle! Grazia hämmästyi, miten -nöyrä tämän miehen sydän nyt oli, miehen, jonka hän oli nähnyt ennen -niin ylpeänä ja kiivaana. Kun he erosivat, ilmaisi heidän kättensä -hiljainen puserrus, että he olivat löytäneet toisensa, eivätkä eroaisi -enää koskaan. -- Satoi, tuuli ei hengähtänytkään. Christophen sydän -lauloi onnesta. - -Grazia ei voinut viipyä seudulla enää muuta kuin jonkun päivän; -hän ei lykännyt lähtöään yhtään tuntia myöhemmäksi eikä Christophe -uskaltanut häneltä sitä pyytää tai edes valittaa suruaan. Viimeisenä -päivänä kävelivät he kahdenkesken, lasten kanssa; kerran valtasi -Christophen sellainen rakkauden ja onnen tunne, että hän tahtoi lausua -sen Grazialle, mutta hiljaisella, hellällä liikkeellä Grazia keskeytti -hänen sanansa ja virkkoi hymyillen: - --- Vaiti! Tunnen, mitä voitte sanoa. - -He istahtivat tien viereen sille paikalle, jossa he olivat täällä -toisensa ensi kertaa kohdanneet. Grazia katseli yhä hymyillen maisemaa, -joka avautui alhaalla heidän eteensä; mutta kuitenkaan hän ei ajatellut -tuota maisemaa, tuota laaksoa. Christophe katseli hänen lempeitä -kasvojaan, joihin kärsimykset olivat jättäneet merkkinsä; sakeassa, -mustassa tukassa kiilsi jo kaikkialla valkeita hapsia. Hänen sydämeensä -syttyi jumaloitseva ja intohimoinen säälintunne tuota kärsinyttä -ihmistä kohtaan, tuota ruumisraukkaa kohtaan, johon sielulliset tuskat -olivat painaneet selvän leimansa. Sielu näkyi kaikkialta ajan iskemistä -haavoista. -- Ja Christophe pyysi hiljaisella ja vapisevalla äänellä -Grazialta suurinta lahjaa... yhtä hänen valkeista hapsistaan. - - - - -Grazia matkusti pois. Christophe ei voinut ymmärtää, minkä tähden -hän ei tahtonut antaa Christophen saattaa hiukan häntä. Christophe -oli kyllä varma hänen ystävyydestään; mutta moinen pidättyväisyys -saattoi hänet ymmälle. Christophe ei jaksanut pysyä kahtakaan päivää -enää sillä seudulla; hän tahtoi ryhtyä matkailemaan Sveitsissä. -Hän koetti kiinnittää ajatuksensa matkoihin, työskentelyyn. Hän -kirjoitti Grazialle. Grazialta tuli vastaus pari kolme viikkoa -myöhemmin: lyhyt kirje, joka ilmaisi tyyntä ystävyyttä ja jossa ei -ollut kärsimättömyyden eikä levottomuuden merkkiäkään. Christophelle -se tuotti tuskaa, ja samalla hän sellaista vastausta rakasti. Hän ei -myöntänyt itsellään olevan oikeutta moittia Graziaa siitä; heidän -tunteensa oli liian äsken herännyttä, liian äsken uudistettua. -Christophe pelkäsi kovasti, että heidän välinsä katkeaisivat. Ja -kuitenkin ilmeni sitten jokaisessa Grazian kirjeessä sellainen -uskollinen rauha, että Christophe olisi saattanut olla täysin varma. -Mutta Grazia oli niin erilainen kuin hän!... - -He olivat päättäneet tavata toisensa loppupuolella syksyä Roomassa. -Jollei Christophella olisi ollut toivoa nähdä Graziaa siellä, olisi -tuo matka houkutellut häntä sangen vähän. Pitkä yksinäisyys oli -tehnyt hänestä kotieläjän; häntä ei miellyttänyt turha paikaltaan -muuttelehtiminen, sellainen, mihin nykyajan joutilaat ja hermostuneet -ihmiset ovat ihastuneet. Hän pelkäsi luopua tottumuksistaan. Sillä -sellainen oli hänestä säännölliselle älylliselle työlle vaarallista. -Italia ei erikoisesti kiehtonut häntä. Hän ei tuntenut siitä muuta kuin -ne häpeämättömät tenoriaariat, joita Virgiliuksen maa panee matkustavat -kirjailijat säännöllisesti virittämään. Hän tunsi Italiaa vastaan -samaa epäluuloista vihamielisyyttä kuin moni muukin valiotaiteilija, -joka on kuullut liian usein pahimpien akateemisten jankuttajain -vetoavan vanhan Rooman nimeen. Lisäksi tuli vielä se vaistomainen -ja epämääräinen antipatia, joka piilee kaikkien pohjoismaalaisten -sydämessä etelän ihmisiä kohtaan, tahi ainakin sitä legendamaiseksi -muuttunutta pateettista kerskailijatyyppiä kohtaan, jonka parhaana -ilmestyksenä pohjan miehistä on etelän mies. Jos Christophe sellaista -ajattelikin, niin nyrpisti hän jo pilkallisesti suutaan... Ei, hänellä -ei ollut minkäänlaista halua tutustua lähemmin musiikittomaan kansaan --- (mitä arvoa on mandolinin rämpytyksellä ja loruavilla, ulvovilla -melodraamoilla Europan nykyisessä musiikissa?) -- Mutta se kansa oli -kuitenkin Grazian kansaa. Minne saakka ja mitä teitä hän olisikaan -kulkenut saadakseen Graziaa tavata! Muusta pääsisi hän sulkemalla -silmänsä koko ajaksi, kunnes olisi Grazian luona. - -Hän olikin jo tottunut sulkemaan silmänsä jos joltakin. Monet vuodet -olivat hänen ikkunaluukkunsa olleet kiinni, hän eristynyt sisäiseen -elämäänsä. Tänä syksynä se oli välttämättömämpää kuin koskaan ennen. -Kolme viikkoa oli satanut yhtämittaa. Koko sen ajan olivat paksut -pilvet peittäneet raskaana kalottina Sveitsin laaksoja ja kaupunkeja, -märkiä ja kylmästä väriseviä. Silmät olivat menettäneet muiston -auringon armaudesta. Jos tahtoi löytää kätkeytyneen tarmon itsestään, -oli pakko ensiksi tehdä ympärilleen täydellinen pimeys ja laskeutua -luomet ummessa aivan sielunsa kaivoksien pohjaan, unelmien maanalaisiin -käytäviin. Siellä nukkui mustissa kivihiilissä kuolleiden päivien -aurinko. Mutta kun vietti sellaista elämää, paikalleen kyyristyneenä ja -olemustaan kaivellen, nousi siitä sokaistuna ja selkäranka ja polvet -jäykkinä, muodottomin jäsenin, puolittain kivettyneenä, samein katsein, -yölinnun silmin. Monta kertaa olikin Christophe saanut kaivoksestaan -ilmi vaivalla palamaan isketyn tulen, ja se tuli oli ihmisten -jähmettyneitä sydämiä lämmittänyt. Mutta Pohjolan unelmissa on uunin ja -ummehtuneen huoneen ilkeä haju. Sitä ei huomaakaan sisällä eläessään; -päinvastoin tuollaisesta raskaasta lämmöstä pitää, ja rakastaa -puolihämärää ja raskaassa päässä hautuvia sielullisia unia. Täytyyhän -rakastaa ainoaansa. Ei auta muu kuin tyytyä!... - -Kun Christophe pääsi alppien rajamuurin eteläpuolelle ja huomasi -rautatievaunun nurkassa istuskellen Italian tahrattoman taivaan ja -läpikuultavan valon, joka häilyi vuorten rinteillä, luuli hän näkevänsä -unta. Muurin toiselle puolelle oli jäänyt sammunut taivas, hämärä -päivä. Muutos tuli niin yhtäkkiä, että hän ensin enemmän ällistyi kuin -iloitsi. Tarvittiin jonkin verran aikaa ennen kuin hänen kohmettunut -sielunsa vähitellen alkoi herätä, ennenkuin vangitseva kuori suli ja -sydän pääsi irti entisyyden varjosta. Mutta kuta pitemmälle päivä -kului, sitä suloisemmin ympäröi pehmeä valo käsivarsillaan hänet; hän -unohti perinpohjin kaiken, mikä oli ollutta, ja nautti ahnaasti uuden -näkemisestä. - -Milanon tasangot. Päiväntähti heijastuu sinertävistä kanavista, joiden -verkko risteilee pehmeäpiirteisillä riisivainioilla. Syksyisiä puita, -laihoin ja notkein oksin, vääristynein ääriviivoin, siellä täällä -punaisia lehvätöyhtöjä. Vincin vuoret, lumiset ja lempeänhohtoiset -alpit, joiden ukkosta ennustavat piirteet kaartavat ilmanrantaa, -reunattuina punaisella, oranssilla, vihertävällä kullalla ja kalpealla -taivaansinisellä. Apenniineille vaipui illan tummuus. Mutkikas matka -alas jyrkkien vuorenkukkulain kupeita pitkin, käärmeenä kiemurtelevissa -käänteissä, joiden rytmi yhä toistuu ja yhdistyy samaksi kehäksi kuin -farandolo-tanssi, -- Ja yhtäkkiä vuoriston alla tuntuu meren henkäys ja -oranssin kukkien tuoksu kuin suudelma. Tulee meri: latinalainen meri ja -sen opaalinen valaistus, jonka helmassa liitävät pienet purret kokoon -supistetuin siivin... - -Merenrannalla, erään kalastajakylän kohdalla juna pysähtyi kesken -matkaansa. Matkustajille selitettiin, että ankarat sateet olivat -aiheuttaneet maanvieremän jossakin tunnelissa Genovan ja Pisan välillä; -kaikki junat olivat myöhästyneet useita tunteja. Christophe, joka oli -ostanut matkalipun suoraan Roomaan, oli tapaturmasta mielissään, jota -vastoin muut matkatoverit nurisivat kilpaa. Hän kiiruhti asemalle ja -käytti tätä odotusaikaa mennäkseen merenrannalle, jonka hohde kiehtoi -häntä. Ja se kiehtoi häntä niin, että kun junan lähtövihellys parin -tunnin päästä kuului, istui hän merellä kalavenheessä ja huusi, -nähdessään junan menevän ohitse: "Onnea matkalle!" Kuultavassa yössä, -hohtavalla merellä antoi hän venheen liekuttaa itseään pitkin tuoksuvaa -rannikkoa, ympäri pienen ja sypressien kirjaaman niemen. Hän jäi -kylään, hän vietti siellä kokonaista viisi päivää ainaisessa ilossa. -Hän oli kuin ihminen, joka kauan paastottuaan syö ahmimalla. Kaikilla -nälkiintyneillä vaistoillaan hän ahmi häikäisevää valoa... Valoa, -kaikkeuden verta, joka juoksee avaruudessa elämän virtana ja tunkeutuu -meihin silmiemme, huultemme, sieraimiemme, jokaisen ihomme huokosen -kautta, aivan sydämemme pohjimaiseen perukkaan, -- valo, sinä elämälle -leipääkin tärkeämpi: kuka on päässyt pohjolan harmaista harsoista ja -näkee sinut, puhtaana, polttavana ja alastomana, hän ihmettelee, miten -hän on koskaan voinut elää sinua tuntematta; ja hän tietää, ettei hän -enää milloinkaan saata ilman sinua elää... - -Viisi päivää Christophe suorastaan mässäsi auringossa. Viisi päivää: -silloin hän unohti -- ensi kertaa elämässään -- olevansa säveltäjä. -Hänen olemuksensa musiikki oli muuttunut valoksi. Se oli ilmaa, merta -ja maata: häikäisevää sinfoniaa, jota auringon orkesteri soittaa. Ja -millä synnynnäisellä taidolla Italia hoitelee sitä orkesteria! Muut -kansat käyttävät luontoa maalausmallinaan; italialainen työskentelee -luonnon kanssa yhdessä; hän maalaa auringolla. Värien musiikkia. Kaikki -on musiikkia, kaikki laulaa. Tavallinen aitamuuri tien varrella, -punainen muuri, joka on täynnä kullan värisiä repeämiä; sen yläpuolella -kaksi tuuheaa ja karheaa sypressiä; ympärillä ahnaansininen taivas. -Marmoriportaat, valkeat, kapeat ja suorat, jotka ruusunpunertavien -muurien välitse nousevat sinistä kirkon julkisivua kohti. Jotkut noista -kirjavista, aprikoosin, sitruunan, sedraaton värisistä taloista, -jotka kiiluvat öljypuiden keskeltä, ovat kuin mitkäkin ihmeelliset ja -kypsät hedelmät, lehtiverhoistaan kuultavina. Italialainen näkemys -on aistillinen; silmät nauttivat siellä väreistä samaan tapaan kuin -kieli ja kitalaki mehukkaasta ja hyvälle tuoksuvasta hedelmästä. Tämän -uuden nautinnon kimppuun Christophe iskeytyi naivin herkkusuun koko -ahnaudella; hän korvasi nyt tappionsa, saatuaan siihen asti pelkästään -harmaiden näkemysten asketismia. Hänen voimakas, kohtalon tukehduttama -luonteensa huomasi yhtäkkiä myöskin kykynsä nauttia, jota hän ei -ollut mihinkään käyttänyt; se kyky karkasi tarjottuun saaliiseen heti -kiinni: tuoksuihin, väreihin, äänten, kellojen ja meren säveliin, ilman -hyväileviin leyhkiin, valon lämpöiseen kylpyyn, johon vanhentunut ja -väsynyt sydän mukavasti raukesi. Christophe ei ajatellut mitään. Hän -eli ainaisessa autuaallisessa hekkumassa. Hän heräsi siitä ainoastaan -ilmaistakseen sen antamaa iloaan niille ihmisille, joiden kanssa hän -täällä saattoi puhella: soutumiehelleen, vanhalle kalastajalle, jolla -oli vilkkaat ja ryppyjen keskeltä kiiltelevät silmät ja muinaisen -venetsialaisen senaattorin punainen myssy päässä; -- ainoalle -pöytäkumppanilleen, eräälle milanolaiselle, joka söi makaroonia ja -jonka silmät pyörivät päässä julmina ja hirveästä vihasta mustina -kuin Othellon, niin apaattinen ja uninen kuin mies muuten olikin; -- -ravintolan tarjoilupojalle, joka lautasta kantaessaan käänsi kaulaansa -ja väänteli käsivarsiaan ja vartaloaan kuin mikäkin Berninin enkeli; -- -sekä pienelle Pyhälle Johannekselle, joka kerjäsi kiemailevin silmin -maantiellä, tarjoten ohikulkeville vielä vihreässä oksassaan riippuvaa -appelsiinia. Christophe jutteli pari sanaa ajureille, jotka loikoivat -velttoina rattaillaan, pää ajoneuvojensa pohjassa ja lauloivat -nenäänsä honottaen silloin tällöin jos jonkinmoisia kupletteja, -laiskoina ja suut selällään. Ja Christophe huomasi kummakseen -hyräilevänsä _Cavalleria rusticanaa_. Matkan alkuperäinen tarkoitus oli -täydellisesti unohtunut: halu joutua perille, tavata Graziaa... - -Kunnes eräänä päivänä Grazian kuva heräsi hänen mielessään. Toiko -sen joku kadulla ohimennen nähty katse, jokin äänen vivahde, vakava -ja sointuva? Christophe ei sitä ymmärtänyt. Mutta yhtäkkiä alkoivat -ystävättären hymyilevät kasvot hohtaa kaikesta, mikä häntä ympäröi, -öljypuita kasvavien kukkulain piiristä, Apenninien kiiltäviltä -harjanteilta, joilla varjo on tumma ja auringonpaiste palava, -oranssilehdoista, joiden oksat olivat raskaat kukkasista ja hedelmistä, -ja meren syvistä henkäyksistä. Taivaan lukemattomista silmistä säteili -Christophelle Grazian katse. Hänen muistonsa puhkesi tästä rakkaasta -maasta aivan kuin ruusu puhkeaa pensaaseensa. - -Silloin Christophe heräsi. Hän meni Rooman-junaan eikä pysähtynyt -välimatkalla missään. Mitkään italialaiset menneisyyden muistot, -muinaiset taidekaupungit eivät kiinnittäneet hänen mieltään. Roomaa ei -hän ensin huomannut laisinkaan, ei koettanut nähdä siellä mitään; ja se -vähä, minkä hän ohimennen näki, tyylittömät uudet kaupunginkorttelit, -neliskulmaiset kivimuurit, eivät herättäneet hänessä halua tutustua -siihen enempää. - -Kohta Roomaan saavuttuaan hän meni Grazian luo. Grazia kysyi häneltä: - --- Mitä kautta te tulitte? Poikkesitteko Milanoon, Firenzeen? - --- En, vastasi Christophe; mitä sinne? - -Grazia nauroi: - --- Sepä kysymys! Ja mitä arvelette Roomasta? - --- En mitään, sanoi Christophe; minä en ole nähnyt mitään. - --- Mitä te puhutte? - --- En mitään. En yhtään muistomerkkiä. Hotellista päästyäni tulin -suoraan teidän luoksenne. - --- Roomaa nähdäkseen ei tarvitse käydä kuin kymmenen askelta... -Katsokaapa tuota kiviseinää tuossa vastapäätä... Sen valaistus on -jotain. - --- Minä en näe muuta kuin teidät, vastasi Christophe. - --- Te olette barbaari, näette ainoastaan oman aatteenne. Ja milloin -lähditte Sveitsistä? - --- Noin viikko sitten. - --- Mutta mitä te sitten olette tehnyt tämän ajan? - --- En tiedä. Minä jäin erääseen kylään meren rannalle, -sattumankaupalla. Tuskin muistan sen kylän nimeä. Olen tämän viikon -ajan nukkunut. Nukkunut silmät auki. En tiedä mitä olen nähnyt, en -tiedä mitä uneksinut. Luulen, että olen uneksinut teistä. Tiedän, että -se oli sangen ihanaa. Mutta ihaninta on, että olen unohtanut kaikki... - --- Kiitos, virkkoi Grazia. - -(Christophe ei kuunnellut.) - --- ... Kaikki, jatkoi hän, mikä silloin ympärilläni oli, mitä sitä -ennen oli. Olen nyt kuin uusi ihminen, joka alkaa elää jälleen. - --- Se on totta, vastasi Grazia katsellen Christophea hymyilevin silmin. -Te olette muuttunut viime näkemästä. - -Christophe katseli samoin Graziaa ja huomasi puolestaan hänet aivan -toisenlaiseksi kuin muisti hänet entisestään. Ei silti, että Grazia -olisi muuttunut näiden kahden kuukauden ajalla. Mutta Christophe -näki hänet nyt aivan uusin silmin. Siellä Sveitsissä oli muinaisten -aikojen kuva Graziasta, nuoren Grazian kevyt varjo, asettunut hänen -katseensa ja nykyisen ystävättären väliin. Mutta Italian auringon -paisteessa olivat Pohjolan unelmat haihtuneet; hän näki rakastetun -olennon sielun ja ruumiin selvässä päivän valossa. Miten vähän Grazia -muistuttikaan sitä entistä Parisiin vangittua metsäkaurista, tai sitä -Pyhän Johanneksen hymyä säteilevää nuorta naista, jonka Christophe -oli löytänyt Parisissa muinoin, eräänä iltana juuri Grazian häiden -jälkeen, löytänyt kadottaakseen hänet kohta uudestaan! Pienestä Umbrian -madonnasta oli kehittynyt kaunis roomatar: - -_Color verus, corpus solidum et succi plenum._ - -Hänen muotonsa olivat tulleet sopusuhtaisen täyteläisiksi; hänen -ruumistaan ympäröi itsetietoinen ikävöinnin tuntu. Levon henki. -Grazialla oli tuo aurinkoisen hiljaisuuden nautiskelemisen halu, -liikkumattoman ajattelun kaipuu, hekkumallinen elämänrauhan pyyde, jota -Pohjolan ihmiset eivät koskaan voi täysin tuntea. Menneisyydestään oli -hän säilyttänyt ennen kaikkea suuren hyvyytensä, joka voitti kaikki -hänen muut tunteensa. Mutta hänen valoisassa hymyssään huomasi myöskin -paljon uutta: surumielisen anteeksiannon, hieman väsymystä, runsaasti -ihmissielun ymmärtämystä, hiukkasen ironiaa ja tyynen terveen järjen. -Ikä oli verhonnut hänet jonkinmoisella kylmyydellä, mikä oli hänelle -suojana sydämen kuvitelmia vastaan; hän avautui harvoin kokonaan; ja -hänen hellyytensä pysyttelihe intohimojen kiihkoja vastaan varuillaan, -selvänäköinen hymy huulilla, kun taas Christophen oli niitä vaikea -tukahduttaa. Grazian kuvaa täydentävät vielä eräät itsensä valtaan -raukeamisen heikot ja lyhyet hetket ja pienoinen keimailu, jota hän -itsekin ivaili mutta jota hän ei voinut jättää. Hänessä ei ollut -minkäänlaista kapinanhalua maailmaa eikä itseään vastaan: pelkkää -suloista fatalismia, ylen kiltissä ja hiukan väsyneessä luonteessa. - - - - -Grazia otti mielellään vastaan vieraita, -- vieläpä juuri heitä -valikoimatta, -- ainakin mitä syrjästä katsoen voi päättää; mutta kun -nuo läheiset tutut kuuluivat yleensä samoihin piireihin kuin hänkin -ja hengittivät samaa ilmaa ja olivat tottuneet samoihin tapoihin -kuin hän, niin muodosti hänen seurueensa melko harmoonisen joukon, -hyvin erilaisen kuin ne, joihin Christophe oli tottunut Saksassa ja -Ranskassa. Enimmät näistä ihmisistä olivat italialaista rotua, joka -oli eräissä heistä saanut uutta voimaa avioliitoista ulkomaalaisten -kanssa; heidän keskuudessaan vallitsi pintapuolinen kosmopolitismi; -siellä kaikuivat yhtaikaa luontevasti kaikki Europan neljä valtakieltä -ja esiintyivät kaikki lännen neljän suuren kansakunnan tietovarastot. -Kukin kansakunta oli tuonut siihen piiriin oman persoonallisen lisänsä, -juutalaiset levottomuutensa ja anglosaksit levollisuutensa; mutta -kaikki olivat ne sulaneet samaan italialaiseen muottiin. Kun suurten -rosvoritarien vuosisadat ovat kaivertaneet rodun piirteisiin sellaisen -ylpeän ja rajun petolinnun profiilin, tulee valannasta aina sama, -vaikka metalli muuttuisikin. Useat noista ihmisistä, jotka näyttivät -kaikkein italialaisimmilta, noista, joilla oli Luinin hymy, Tizianin -hekumoiva ja tyyni katse, noista Adrian rannikoiden tai Lombardian -tasankojen kukista, useat heistä olivat lähtöisin Pohjolan puista, -jotka oli siirretty vanhaan latinalaiseen maaperään. Mitä värejä Rooman -paletilla sekoitetaankin, aina syntyy lopulta puhdas roomalainen väri. - -Christophe ei pystynyt analysoimaan vaikutelmiaan, mutta hän ihaili -sitä vuosituhansia vanhaa kulttuurin, ammoisen sivilisatsionin -henkeä, joka oli painanut leimansa näihin ihmisiin, vaikka he usein -olivat lahjoiltaan jokseenkin keskinkertaisia ja eräät heistä -alamittaisiakin. Hienon hienoa kulttuurin tuoksua, joka ilmeni -aivan pikku seikoissa: kohteliasta siroutta, suloutta käytöksessä, -joka osasi olla herttainen ja säilyttää arvonsa ja pysyä samalla -häijysti varuillaan; se oli eleganttia hienoutta katseissa, hymyssä, -pirteää ja kursailematonta älyä, notkeaa ja mukavuutta rakastavaa -skeptisismiä. Ei missään jäykkyyden eikä äksypäisyyden vivahdusta. -Eikä se ollut kirjallistakaan. Täällä ei tarvinnut pelätä kohtaavansa -ainoaakaan tuollaista Parisin salonkien psykologia, joka piileskelee -ja vaanii lorgnettinsa takaa, tahi joidenkin saksalaisten tohtorien -"kaporalismia". Kaikki olivat pelkästään ihmisiä, ja sangen -inhimillisiä ihmisiä, samoja kuin aikoinaan jo Terentiuksen ja Scipio -Emilianuksen ystävät... - - Homo sum... - -Kaunis ulkokuori. Elämä paremminkin näennäistä kuin todellista. Alla -piili auttamaton, kaikkien maiden hienostoille yhteinen joutavuus. -Mutta tälle ylimystölle antoi sen erikoisluonteen tuon joutavuuden -lauhkeus ja pehmeys. Ranskalaisten turhamaisuutta seuraa aina kuumeinen -hermostuneisuus, -- lakkaamaton aivojen toiminta, silloinkin, kun sen -toiminnan tulos tähtää tyhjyyttä. Italialaiset aivot osaavat levätä. -Ne osaavat sen taidon liiankin hyvin. On suloista unelmoida kuumassa -varjossa, epikurolaisuuden ja ironisen älyn lämpöisillä pieluksilla, -hyvin mukautuvana, melkoisen uteliaana ja pohjaltaan sangen -välittämättömänä. - -Kenelläkään näistä ihmisistä ei ollut varmoja mielipiteitä. He -sekautuivat politiikkaan ja taiteeseen aina samalla dilettantin -epävarmuudella. Heidän piirissään sai nähdä viehättäviä luonteita, -kauniita italialaisten patriisien perikuvia, joilla oli hienot -piirteet, älykkäät ja lempeät silmät, tyyni käytöstapa, ja jotka -rakastavat syvästi ja valioyksilöiden tavalla luontoa, vanhoja -maalareita, kukkia, naisia, kirjoja, maukkaita ruokia, isänmaata, -musiikkia... He rakastivat kaikkea. Eivät kuitenkaan mitään aivan -erikoisesti. Tuntui joskus siltä kuin he eivät olisi rakastaneet yhtään -mitään. Rakkaudella oli kuitenkin laaja paikka heidän elämässään; mutta -sillä ehdolla, ettei se häirinnyt heitä. Se rakkaus oli kivutonta ja -laiskaa niinkuin he itsekin; yksinpä kiivas intohimokin sai heidän -keskuudessaan kotoisen luonteen. Heidän älynsä, terve ja harmooninen, -mukautui helposti elottomuuteen, jolloin toisilleen vastakkaiset -ajatukset tapasivat toisensa toisiaan tyrkkimättä, tyytyen olemaan -rauhallisesti vierekkäin, hymyilevinä, pumpuliin käärittyinä, -vaarattomina. Nämä ihmiset pelkäsivät kokonaisuskoa, selvästi -rajoitettuja puolueita, ja viihtyivät oivallisesti puolipäätöksissä -ja puolinaisissa ajatuksissa. He olivat katsantokannaltaan -vanhoillisvapaamielisiä. He kannattivat keskikorkuista politiikkaa -ja taidetta ikäänkuin sellaista kesänviettoseutua, jossa ei ole niin -korkeita vuoria, että saa hengenahdistuksen tai sydämentykytystä. He -olivat tosiaan kuin kotonansa Goldonin laiskanomaisessa teatterissa -taikka Manzonin tasaisessa ja laveassa valaistuksessa. Heidän -rakastettavaa välinpitämättömyyttään ei sellainen häirinnyt. He -eivät olisi sanoneet niinkuin heidän suuret kantaisänsä: "_Primum -vivere_...", vaan mieluumminkin: "_Dapprima, quieto vivere_." - -_Quieto vivere_: Elää rauhassa! Se oli kaikkien salaisin halu, yksinpä -tarmokkaimpienkin, niiden, jotka pitelivät käsissään politiikan -ohjaksia. Joku pikku Machiavelli, oman itsensä ja monien muiden herra, -jonka sydän oli yhtä kylmä kuin hänen päänsäkin ja äly kuulas ja -kuiva, mies, joka uskalsi käyttää mitä keinoja tahansa päästäkseen -tarkoitustensa perille ja oli valmis uhraamaan kaikki ystävyyssuhteensa -kunnianhimonsa alttarilla, hän saattoi uhrata myöskin kunnianhimonsa -erään ja yhden ainoan pyyteen vuoksi: se oli tuo _quieto vivere_. Nämä -ihmiset tarvitsivat pitkiä lepäilynkausia. Kun he pääsivät niistä, -ikäänkuin syvästä unesta, olivat he reippaita ja virkeitä; silloin -tuli noille vakaville miehille, levollisille madonnille yhtäkkiä -oikea puhelemisen, iloisuuden, yhteiskunnallisen elämän nälkä: -silloin heidän täytyi saada välttämättä tuhlata eleitä ja sanoja, -purkaa rohkeita paradokseja, hullunkurista huumoria: he näyttelivät -nyt _opera buffaa_. Tässä italialaisessa muotokuvagalleriassa tapasi -ylen harvoin kuluttavan ajatustyön jälkiä, sellaista metallista -kiiltoa silmäterissä, sellaisia ainaisen hengenponnistuksen uurtamia -vakoja kasvoissa kuin pohjolassa usein tapaa. Kuitenkin oli siellä -niinkuin kaikkialla muuallakin sieluja, jotka elivät kalvavassa -kärsimyksessä ja kätkivät haavansa; kaipuita ja suruja, jotka piilivät -välinpitämättömyyden peitossa ja ympäröivät itsensä hekumoivalla -horteella. Puhumattakaan eräistä omituisista yltiöpäistä, osaksi -hullunkurisista ja ällistyttävistä, jotka olivat vanhoille roduille -ominaisen, käsittämättömän epätasapainon merkkejä, -- ikäänkuin -halkeamia, joita näkee _Campagna romanan_, Rooman ympäristön, kamarassa. - -Näiden olentojen arvoituksellisessa välinpitämättömyydessä oli paljon -mieltä kiehtovaa, heidän tyynissä ja ilveilevissä silmissään, joissa -nukkui kätketty tragiikka. Mutta Christophe ei ollut nyt sillä -tuulella, että olisi sitä ymmärtänyt. Christophea suututti nähdä Grazia -viisastelevien ja tyhjien maailmanmiesten keskellä. Hän oli siitä -kiukuissaan heille ja kiukuissaan Grazialle. Yhtä äkäinen Grazialle -kuin koko Roomallekin. Hän kävi Grazian luona nyt harvemmin ja päätti -matkustaa pois koko kaupungista. - - - - -Hän ei matkustanut. Hän alkoi jo tietämättään tuntea tuon vihaamansa -italialaisen ympäristön lumoa. - -Nyt hän vetäytyi joksikin aikaa erilleen muista. Hän kuljeskeli -Roomassa ja sen ympäristöllä. Rooman seudun valaistus, riippuvat -puutarhat, _Campagna_, jota aurinkoinen meri ympäröi kuin -kultainen vyö, paljastivat hänelle vähitellen tuon lumotun maan -salaisuuden. Christophe oli vannonut, ettei hän kulkisi askeltakaan -mennäkseen katsomaan Rooman kuolleita muistomerkkejä, joita hän oli -halveksivinaan; hän murahti, että ne saisivat tulla hänen luokseen, -jos tahtoisivat. Ja ne tulivatkin; hän tapasi ne sattumoisin -kävelyretkillään kukkulain kaupungissa. Hän näki punaisen Forumin -sitä hakematta, auringonlaskun valossa, ja Palatinuksen puolittain -luhistuneet kaaret, joiden välistä kuultaa tummana taivaan sini, -ilmojen valon syvyys. Hän kierteli äärettömällä _Campagnalla_, pitkin -ruskeahkon Tiberin rantoja, mudasta paksun, ikäänkuin maa olisi -lähtenyt jokena virtaamaan, -- ja vesijohtojen raunioiden juurella, -noiden antediluviaanisten hirviöiden luurankojen. Paksuja tummia -pilviä vyöryi sinisellä taivaalla. Talonpojat ajoivat ratsain ja -pitkiä piiskojaan läiskytellen tasangon poikki suuria härkälaumoja, -helmenharmaita ja pitkäsarvisia härkiä; ja muinaisella tiellä, -suoralla, tomuisella ja varjottomalla, kulki hiljaa paimenia, joiden -jalat ja hartiat olivat verhotut karvaiseen nahkaan. Ilmanrannalla -kaukana hohti Sabinien vuoristoketju, olympolaisen mahtavasti -aaltoilevine kukkuloineen; ja toisella taivaan reunalla näkyivät -vanhan kaupungin muurit, San Giovannin fasaadi, jonka harjalla -kuvapatsaat kuumottivat tummina silhuetteina, aivan kuin tanssien... -Aivan hiljaista... Aurinko kuin tulta... Tuuli leyhyi yli Campagnan... -Jonkin kuvapatsaan kupeessa, päättömän kuvan, jonka käsivarsien -ympäri kasvoi ruoho, loikoili liikkumattomana sisilisko; sen sydän -tykytti rauhallisesti, se nautti ahmimalla valoa. Ja Christophe, -jonka päätä auringonpaiste (ja joskus _Castelli_-viinikin) huumasi, -istui mustan maan kamaralla, särkyneen kuvapatsaan vieressä, ja hän -hymyili uneliaasti, vaipui suloiseen unohdukseen, ja hänen sielunsa -joi Rooman tyyntä ja kiivasta voimaa. -- Aina yön pimenemiseen. -- -Silloin tunsi hänen sydämensä yhtäkkiä kummallista ahdistusta, ja hän -pakeni yksinäisyyttä, synkkää yötä, joka nieli traagillisen valon... -Oi sinä maa, palava maa, intohimojen mykkä maa! Kuumeisen rauhasi alta -kuulen vielä kaikuvan legioonain pasuunain. Mikä elämän vimma on povesi -kätkössä! Mikä heräämisen kiihko! - -Christophe näki sieluja, joissa hehkui hiilinä vielä vuosisatoja vanhaa -tulta. Vainajien tomun alla oli se säilynyt. Olisi luullut, että se -liekki olisi sammunut Mazzinin silmien keralla. Se elikin yhä. Juuri -se sama. Harvat tahtoivat nähdä sitä. Se häiritsi nukkuvien rauhaa. -Se valo oli selvää ja häikäilemätöntä. Ne, joilla se oli, nuoret -miehet (vanhimmat heistä eivät olleet vielä viidenneljättä-ikäisiä), -kaikilta ilmansuunnitta yhteen kokoontuneet maan parhaat voimat, -- -vapaa-ajattelijoita, temperamenttinsa, kasvatuksensa, mielipiteittensä -ja uskojensa puolesta erilaisia, -- he kaikki palvelivat kilvan tätä -uuden elämän tulta. Puolue-etiketit, vanhat aatejärjestelmät eivät -merkinneet heille mitään: tärkeintä heistä oli "ajatella rohkeasti". -Olla suoria, olla miehekkäitä mieleltä ja teoilta. He ravistelivat -rajusti kansaansa unesta. Italian valtiollisen ylösnousemuksen jälkeen, -sen kuolemasta heräämisen, jonka sankarien kutsu oli saanut aikaan, -koko sen nykyisen taloudellisen ylösnousemuksen keskellä olivat nämä -nuoret ottaneet tehtäväkseen nostaa haudasta myöskin italialaisen -ajattelun. He kärsivät niinkuin pahimmasta parjauksesta, kun näkivät, -kuinka unteloita ja pelkureita maan sivistyneet olivat, kuinka -arkamaisia älynjuoksultaan ja samalla suurisanaisia. Heidän äänensä -kaikui käskevänä siitä retoorisesta usvasta ja moraalisesta orjuudesta, -joka oli vuosisatojen kuluessa kasvanut paksuksi kuoreksi isänmaan -hengen ympärille. He puhalsivat maansa sieraimiin armotonta realismiaan -ja järkkymätöntä rehellisyyttään. He rakastivat intohimoisesti selvää -älyä, jota seuraa tarmokas toiminta. Asian vaatiessa pystyivät he -uhraamaan persoonallisen järkensä sille yhteiskurin velvollisuudelle, -jota kansallinen elämä yksilöltä vaatii; mutta korkeimpanaan ja -kaikkein puhtaimpanaan he palvelivat kuitenkin totuutta. He rakastivat -sitä kiihkeästi ja hurskain sydämin. Eräs noiden nuorten johtaja -vastasi vastustajilleen, jotka olivat saattaneet hänet pahaan huutoon -ja jotka uhkasivat häntä tuholla, seuraavaan suurenmoiseen tyyneen -tapaan: - -_"Kunnioittakaa totuutta. Puhun teille avoimin mielin, ilman mitään -kaunaa. Unohdan pahan, mitä olen teiltä osakseni saanut ja mitä ehkä -olen teille tehnyt. Olkaa rehellisiä. Ei ole omaatuntoa, ei korkeaa -elämänkäsitystä, ei kykyä uhrautua eikä mielen ylhäisyyttä, missä -ei ole uskonnollisen jyrkkää ja ankaraa totuuden kunnioittamista. -Harjoittakaa itseänne tähän vaikeaan velvollisuuteen. Valhe turmelee -ennemmin sen, joka siihen turvautuu, kuin voittaa toisen, jota -vastaan sitä käytetään. Mitä hyötyä olisi siitä, jos saisittekin -sen avulla hetkellisen ja nopean menestyksen? Sielunne parhain jää -häilymään tyhjyyteen, se seisoo pohjalla, jota valhe jäytää aitanne. -En puhu teille enää vastustajana. Me olemme nyt piirissä, joka on -yläpuolella erimielisyyksiämme, vaikkapa kiivastuminen komeileekin -suussanne isänmaan nimellä. On korkeampaakin kuin isänmaa, nimittäin -ihmisen omatunto. On lakeja, joita ette koskaan saa loukata, muuten -olette kehnoja italialaisia. Edessänne on ainoastaan mies, joka etsii -totuutta; teidän on kuultava hänen huutonsa. Edessänne on ainoastaan -mies, joka tahtoo palavasti nähdä teidät suurina ja puhtaina, ja -tahtoo työskennellä kanssanne. Sillä, halutkaapa tai ette, me kaikki -työskentelemme yhdessä niiden kanssa, jotka maailmassa työskentelevät -totuuden puolesta. Se, mikä meistä jää jäljelle (se, mitä emme voi -itse nähdä), kantaa meidän yhteistä leimaamme, jos olemme noudattaneet -totuutta. Ihmisen suurin ominaisuus on se, että hänellä on ihmeellinen -kyky etsiä totuutta, nähdä se, rakastaa sitä, ja uhrautua sen vuoksi. --- Oi totuus, minkälaisen lumotun terveyden hengen sinä puhallat -niihin, joissa sinä vallitset!..."_ - -Kun Christophe ensi kerran kuuli nämä sanat, olivat ne hänestä kuin -kaikua hänen omasta rinnastaan; ja hän tunsi, että nuo miehet ja -hän olivat veljiä. Kansojen ja aatteiden keskinäisten taistelujen -sattumissa saattoivat he kyllä joutua ryntäämään rajusti toisiaan -vastaan; mutta olivatpa he ystäviä tai vihamiehiä, aina olivat he -kuitenkin samaa inhimillisyyden perhettä. Nuo miehet ne tiesivät sen -yhtä hyvin kuin hänkin. He tiesivät sen jo ennen kuin hän. He tunsivat -Christophen aikaisemmin kuin Christophe heidät. Sillä he olivat jo -Olivier Jeanninin ystäviä. Christophe huomasi, että eräät hänen -ystävänsä teokset (muutama nide runoja ja kriitillisiä esseitä), joita -Parisissa luki ainoastaan sangen vähäinen joukko, olivat käännetyt -italiankielelle näiden nuorten miesten toimesta ja että ne olivat -heille yhtä rakkaita kuin hänelle itselleenkin. - -Myöhemmin joutui hän kyllä näkemään, mikä ylitsepääsemätön juopa -oli näiden ihmisten ja Olivier Jeanninin hengen välillä. Muita -arvostellessaan pysyivät he aina ja ainoastaan italialaisina: he -eivät pystyneet irtautumaan omasta itsestään, niin piintyneet he -olivat juuri oman rotunsa ajatustapaan. Kaiken kaikkiaan eivät -he etsineet muukalaisten teoksista muuta kuin sitä, mitä heidän -kansallinen vaistonsa tahtoi niistä löytää; ja usein he eivät niistä -saaneet muuta kuin mitä he itse tietämättään olivat niihin panneet. -He olivat keskinkertaisia arvostelijoina ja kehnoja psykologeina, -liian kokonaisia ja täynnä itseään ja intohimojaan, silloinkin, kun -he olivat palavimmin innostuneet totuuteen. Italialainen idealismi -ei osaa unohtaa itseään; sitä eivät viehätä pohjolan persoonattomat -unelmat; se suuntaa ja kohdistaa kaiken itseensä, omiin pyyteisiinsä, -rotunsa ylpeyteen, muuttaen ainoastaan sen muotoa. Tietoisesti tai -ei tekee se aina työtä sitä tarkoitusta varten, jonka nimi on _terza -Roma_. Täytyy myöntää, että se on vuosisatojen kuluessa saanut -sangen vähän aikaan. Nuo kunnon italialaiset, joilla on erinomaiset -lahjat toimintaan, toimivat ainoastaan intohimon puuskien sattuessa -ja väsähtävät aina nopeasti; mutta silloin, kun intohimon myrsky -puhaltaa, nostaa se heidät korkeammalle kaikkia muita kansoja: siitä -on esimerkkinä italialaisten _Risorgimento_. -- Tällainen myrsky alkoi -nyt tuntua Italian nuorisossa, kaikissa puolueissa; olivatpa nuo nuoret -natsionalisteja tai sosialisteja, uuskatolilaisia, riippumattomia tai -idealisteja: kaikki olivat he kuitenkin tietämättään ja tahtomattaan -muuttumattomia italialaisia, keisarillisen Rooman, maailman -kuningattaren, kansalaisia. - -Ensin Christophe ei huomannut muuta kuin heidän suuren innostuksensa -ja hänen ja heidän yhteisten antipatiainsa kohteet, ne Christophelle -vastenmieliset seikat, joiden tähden hän osaltaan tunsi itsensä -heille läheiseksi. Nämä nuoret halveksivat luonnollisestikin yhtä -paljon kuin hän sitä hienostoa, jolle Christophe oli katkeroitunut -sen tähden, että Grazia sitä suosi. He vihasivat vieläkin enemmän -kuin hän tuon sivistyneistön järkevän kuivaa ajatustapaa, sen -tylsyyttä, sen ryhditöntä sovinnollisuutta ja ulkokullattuja -narrinkujeita, sen arkuutta ajatella loppuun asti, sen soutavaa ja -huopaavaa aprikoimista, ovelaa häilymistä kaikkien mahdollisuuksien -välillä päättämättä liittyä milloinkaan ratkaisevasti puolelle tai -toiselle, sen koreita lauselmia ja lauhkeaa pehmoisuutta. Nämä jykevät -autodidaktit, jotka olivat tehneet itse itsensä ja joilla ei ollut -elämässään ollut keinoa eikä tilaisuutta antaa olemukselleen viimeistä -höylänvetäisyä, nämä tahtoivat oikein tahtomalla näyttää itseään -noiden sivistyneiden vastakohtana; sillä he pyrkivät suorastaan -liioittelemaan jo synnynnäistä tökeryyttään: olivat mielellään yleisön -silmissä huonosti kasvatettuja ja moukkia, contadini. He näet tahtoivat -pohjimmaltaan, että heitä oli ennen kaikkea kuultava. He tahtoivat, -että heidän kimppuunsa oli karattava. Kaikki oli heistä parempaa kuin -välinpitämättömyys heitä kohtaan. He olisivat ilomielin antautuneet -aatteensa uhreiksi, kun he siten vain olisivat saaneet kansansa -nukkuvan tarmon heräämään. - -Heitä ei toistaiseksi rakastettu, eivätkä he millään tavoin koettaneet -hankkia suosiota. Christophella oli huono menestys, kun hän yritti -puhua Grazialle näistä uusista ystävistään. He eivät miellyttäneet -Grazian kohtuullisuutta ja rauhaa ihailevaa luonnetta. Ja täytyikin -yhtyä Grazian mielipiteeseen, että heillä oli sellainen tapa -kannattaa parhaitakin asioita, että tuli usein halu sen vuoksi nousta -vastustamaan niitä. He olivat ironisia ja hyökkäileviä, niin tuimia -tuomioissaan, että moinen arvostelu läheni monesti herjausta, jopa -sellaisiakin ihmisiä kohtaan, joita he eivät suinkaan tahtoneet -loukata. He olivat liiaksi itsevarmoja, liian valmiita julistamaan -aatteitaan aina yleispäteviksi, kiivaiksi uskonkappaleiksi. Koska -he olivat joutuneet julkiseen elämään ennen kuin oman kehityksensä -kypsyyteen, siirtyivät he alinomaa ihastumisesta toiseen, ja aina yhtä -suvaitsemattomasti. He olivat intohimoisen vilpittömiä ja antautuivat -aina kaikkeen kokonaan, säästämättä itseään koskaan; heitä kulutti -intellektualinen rajuus, varhaiskypsä ja liian kiivas työtapa. Nuorille -ajatuksille ei ole terveellistä joutua kohta siemenkotelosta päästyä -raakaan auringonvaloon. Sellainen polttaa sielun. Todella hedelmällinen -syntyy vasta pitkän ajan kuluessa ja hiljaisuudessa. Nämä olivat -jääneet vaille aikaa ja hiljaisuutta. Se on monien italialaisten -kykyjen onnettomuus. Liian raju ja kiireinen toiminta on alkoholia. -Aivot, jotka ovat sellaista maistaneet, pääsevät siitä tottumuksestaan -vasta sangen vaikeasti; ja hengen normaali kasvu saattaa jäädä -ainaiseksi pakotetuksi ja vääräksi. - -Christophe osasi kyllä antaa arvon tällaiselle kirpeälle ja vihreälle -rehellisyydelle muistaessaan, minkälaisia nuo muut olivat: nuo, -joiden ohjeena oli kultainen keskitie, _via di mezzo_: ainainen pelko -häpäistä itseään ja rikkiviisas kyky olla asettumatta puolelle tai -toiselle. Mutta piankin hän huomasi, että oma hyvä puolensa oli näillä -viimemainituillakin, heidän tyynellä ja kohteliaalla älyllään. Se -ainainen taistelun ilma, jossa hänen nykyiset nuoret ystävänsä elivät, -oli väsyttävää. Christophe piti tosin velvollisuutenaan mennä Grazian -luokse puolustamaan heitä. Mutta joskus hän meni sinne ainoastaan -heidät unohtaakseen. Epäilemättä he olivat paljonkin samanlaisia -kuin hän itse. Hyvinkin paljon. He olivat nykyään sellaisia kuin -hän oli ollut kaksikymmenvuotiaana. Eikä ihminen pääse taaksepäin -elämänsä kulussa. Pohjaltaan Christophe tunsi hyvin, että hän oli jo -omalta osaltaan sanonut jäähyväiset tuollaiselle rajuudelle ja että -hän kulki nyt sitä rauhaa kohti, jonka salaisuuden Grazian silmät -näyttivät hänelle parhaiten ilmaisevan. Minkä tähden hän sitten kapinoi -vielä sitä rauhaa vastaan?... Ah, se johtui siitä, että hän olisi -rakkaudenitsekkyydessään tahtonut nauttia siitä aivan yksin! Hän ei -voinut kärsiä, että Grazia jakeli sen hyvyyksiä kenelle sattui, että -hänen vastaanottonsa oli yhtä antelias kaikille. - - - - -Grazia aavisti hänen ajatuksensa; ja rakastettavan suorasti kuin aina -sanoi hän hänelle eräänä päivänä: - --- Te olette minulle vihainen siitä, että olen sellainen kuin olen? -Älkää ihannoiko minua, ystäväni. Olen nainen, enkä sen kummempi kuin -muutkaan. En hae noiden maailman ihmisten seuraa; mutta tunnustan, -että se on minusta mieluisaa, samoin kuin käyn mielelläni joskus -teatterissa, jotka eivät ole oikein hyviä, ja luen aika mitättömiä -kirjoja, jollaisia te halveksitte; mutta minulle ne antavat lepoa ja -huvittavat minua. Minä en voi kieltää itseltäni mitään. - --- Kuinka te voitte kärsiä tuollaisia hölmöjä? - --- Elämä on opettanut minut vaatimattomaksi. Siltä ei pidä pyytää -liikoja. Saatan teille vakuuttaa, että sekin on jo hyvä, jos joutuu -tekemisiin pelkästään kunnon ihmisien kanssa, ei ilkeäin, vaan -kohtalaisen hyvien... (tietystikään ei saa odottaa heiltä mitään; -tiedän erinomaisesti, että jos ihmisiä tarvitsisin, en paljoakaan -heiltä apua saisi...) Kuitenkin he ovat minuun kiintyneet; ja jos -tapaan hiukankin todellista tunnetta, niin unohdan muun. Te olette -minulle siitä vihainen, eikö niin? Antakaa anteeksi, että olen niin -keskinkertainen. Osaanhan toki erottaa, mikä minussa on parempaa ja -mikä huonompaa. Ja teidän kanssanne on aina parempi minuuteni. - --- Minä tahtoisin kaiken, sanoi Christophe jurottelevasti. - -Hän tunsi kuitenkin hyvin, että Grazian puhe oli vilpitöntä. Ja hän -oli niin varma Graziasta, että kysyi häneltä eräänä päivänä, kauan -epäröityään: - --- Ettekö te milloinkaan sitten tahtoisi...? - --- Mitä? - --- Olla minun. - -Christophe oikaisi: - --- ... että olisin teidän? - -Grazia hymyili: - --- Mutta olettehan minun, ystäväni. - --- Te tiedätte hyvin mitä tarkoitan. - -Grazia oli hiukan sekaannuksissaan; mutta sitten hän otti Christophea -kädestä ja katsoi suoraan hänen silmiinsä: - --- En, ystäväni, virkkoi hän hellästi. - -Christophe ei voinut puhua. Grazia näki, että hän oli tuskissaan. - --- Anteeksi, minä tein teidät suruiseksi. Minä tiesin, että te -ottaisitte tämän puheeksi. Meidän täytyy nyt keskustella aivan -vilpittömästi, hyvinä ystävinä. - --- Ystävinä, toisti Christophe murheellisena, eikö mitään enempää? - --- Kiittämätön! Mitä muuta tahdotte? Ottaako minut vaimoksenne?... -Muistatteko entisiä aikoja, jolloin ette voineet nähdä muuta kuin -kauniin serkkuni? Minä surin silloin, ettette ymmärtänyt, mitä minä -tunsin teitä kohtaan. Koko elämämme olisi voinut kehittyä toiseksi. Nyt -ajattelen, että on parempi näin; on parempi, ettemme ole asettaneet -ystävyyttämme alttiiksi yhteiselämän koetukselle, tämän arkipäiväisen -elämän, jossa kaikkein puhtain lopulta aina madaltuu... - --- Te puhutte noin sen vuoksi, että rakastatte minua nyt vähemmin kuin -silloin. - --- Oi, ei suinkaan, minä rakastan yhä teitä yhtä paljon. - --- Ah, tämänpä sanotte minulle ensi kertaa! - --- Nyt ei saa olla enää mitään salattua meidän välillämme. Katsokaas, -minä en usko kovinkaan paljoa avioliittoon. Tiedän, ettei omani ole -kylläkään esimerkiksi riittävä. Mutta olen miettinyt asiaa ja katsellut -ympärilleni. Onnelliset avioliitot, ne ovat harvinaisia. Sellainen on -hiukan kuin luontoa vastaan. Ei voi kytkeä yhteen kahta olentoa muuta -kuin silpomalla toista niistä, ehkäpä molempiakin; ja ne kärsimykset -ovat kenties sitä laatua, ettei sielulle ole eduksi niihin joutua. - --- Ah, huudahti Christophe, minä päinvastoin näen sen asian niin -kauniina, tuollaisen kahden uhrautumisen toisilleen, kahden sielun -sulautumisen yhdeksi! - --- Kauniina... unelmissanne. Jos tosi tulisi, kärsisitte te siitä -enemmän kuin kukaan muu. - --- Mitä, luuletteko, ettei minulla voisi koskaan olla vaimoa, perhettä, -lapsia?... Miksi uskotte sellaista! Minä rakastaisin heitä hyvin -paljon! Te ette luule, että se onni on minulle luotu? - --- En tiedä. En oikein usko. Ehkäpä jonkin hyvän naisen kanssa, joka -ei olisi kovin älykäs, ei kovin kauniskaan, vaan joka olisi teille -uskollinen eikä ymmärtäisi teitä. - --- Kuinka olette paha!... Mutta te teette väärin kun laskette sellaista -leikkiä. Hyvä nainen on hyvä, vaikkei hän olisikaan älykäs. - --- Sen kyllä tiedän. Tahdotteko, niin valitsen teille sellaisen? - --- Älkää puhuko noin, minä rukoilen, te raatelette sydäntäni. Kuinka -saatoitte sanoa niin? - --- Mitä minä siis sanoin? - --- Te ette rakasta minua yhtään, ette ollenkaan, koska voitte ajatella -vaimon hakemista minulle? - --- Mutta se johtuukin juuri siitä, että teitä rakastan, että olisin -onnellinen, jos voisin tehdä jotain, mikä tekisi teidät onnelliseksi. - --- No, jos se on totta, niin... - --- Ei, ei, siitä ei enää sanaakaan. Tiedän, että se olisi teidän -onnettomuutenne. - --- Älkää te välittäkö minusta. Minä vannon, että minä olen onnellinen. -Mutta sanokaapas totuus: te luulette, luulette, että tulisitte -onnettomaksi minun kanssani? - --- Oh, onnettomaksiko? En, ystäväni. Minä kunnioitan ja ihailen teitä -liiaksi, minkä vuoksi en voisi tulla kanssanne onnettomaksi... Ja -sitäpaitsi, kuulkaa: luulen, ettei mikään nykyään voisi tehdä minua -aivan onnettomaksi. Minä olen nähnyt monenmoista, minusta on tullut -filosofi... Mutta suoraan sanoen, -- (tehän tahdotte minulta suoruutta, -eikö niin? Ette siitä minulle suutu?) -- no niin, minä tiedän jo omat -heikkouteni: minä olisin ehkä muutaman kuukauden kuluttua niin tyhmä, -etten olisi aivan onnellinen teidän kanssanne; ja juuri sitä minä en -tahdo, sen tähden, että tunteeni teitä kohtaan on syvästi pyhä; ja minä -en tahdo, että mikään maailmassa saisi sitä himmentää. - -Christophe sanoi suruisesti: - --- Niin, te puhutte ainoastaan tehdäksenne pahan palan minulle -makeammaksi. En miellytä teitä. Minussa on luonteen puolia, jotka ovat -teistä inhoittavia. - --- Ei, ystäväni, minä vakuutan. Älkää olko noin allapäin. Te olette -hyvä ja minulle rakas ihminen. - --- Silloinpa en ymmärrä, miksi emme voisi viihtyä yhdessä? - --- Siksi, että me olemme liian erilaisia, kaksi liian omintakeista, -persoonallista luonnetta. - --- Sen tähden minä juuri teitä rakastankin. - --- Ja sen tähden minäkin teitä. Mutta juuri siksi joutuisimmekin -ristiriitaan. - --- Emme joutuisi. - --- Joutuisimme. Tahi minä, koska tiedän, että te olette enemmän -kuin minä, soimaisin itseäni siitä, että häiritsisin teitä pienellä -luonteellani; ja silloin minä tukehduttaisin luonnettani, olisin vaiti -ja kärsisin. - -Vedet tulivat Christophen silmiin. - --- Oh, sitä minä en tahdo! En mitenkään! Mieluummin kaikki -onnettomuudet kuin että te saisitte kärsiä minun tähteni, kun syy olisi -minussa. - --- Ystäväni, älkää olko pahoillanne. Te tiedätte, että minä puhun näin -ehkä ainoastaan mielistelläkseni itseäni... Ehkä en olisikaan niin -hyvä, että uhrautuisin tähtenne. - --- No, se olisikin paikallaan. - --- Mutta silloin minä uhraisin teidät, ja se jälleen kiduttaisi -minua... Näette nyt, että pulma on ratkaisematon niin puolelta kuin -toiselta. Olkaamme edelleen niinkuin nyt olemme. Onko mitään parempaa -kuin tämä meidän ystävyytemme? Christophe pudisti päätään, hiukan -katkerasti hymyillen: - --- Niin, kaikki vie lopultakin siihen, että te ette rakasta minua -tarpeeksi. - -Grazia hymyili niinikään, lempeästi, hiukan alakuloisesti. Hän sanoi -huokaisten: - --- Ehkäpä se on totta. Olette oikeassa. En ole enää kovinkaan nuori, -ystäväni. Olen väsynyt. Elämä kuluttaa, jos ei ihminen ole niin -voimakas kuin te... Oi, joskus, kun katselen teitä, olette te minusta -kuin mikäkin kahdeksantoistavuotias poika. - --- Vai niin muka! Entäpä tämä vanha pää, nämä rypyt, lakastunut iho! - --- Tiedän kyllä, että te olette kärsinyt yhtä paljon kuin minäkin, -kenties enemmän. Minä näen sen. Mutta joskus katselette minua aivan -nuorukaisen silmin; ja minä tunnen teistä käyvän raikkaan elämänvirran. -Minä sen sijaan olen sammunut. Kun ajattelen muinaista tultani! Silloin -oli hyvä aika, muka... olin kovin onneton. Nyt minulla ei ole enää -tarpeeksi voimaa ollakseni onneton. Ainoastaan ripe elämää on jäljellä. -En olisi enää niin rohkea, että uskaltautuisin avioliiton kokeiluun. -Ah, ennen, silloin!... Jos joku, jonka tunsin, olisi silloin antanut -minulle merkin!... - --- No niin, niin, puhukaa... - --- Ei, eihän se hyödytä... - --- Siis ennen muinoin, jos olisin... Oh, hyvä Jumala! - --- Mitä jos olisitte? Enhän sanonut mitään. - --- Minä ymmärsin. Te olette julma. - --- No niin, ennen muinoin minä olin hullu, siinä kaikki. - --- Ja tämä sana oli vieläkin pahempaa. - --- Christophe-parka! En saa puhua hänelle mitään, kaikki koskee häneen. -En puhu siis enää mitään. - --- Ei, ei! Puhukaa vain... Sanokaa nyt jotain. - --- Mitä? - --- Jotain hyvää. Grazia nauroi. - --- Älkää naurako! huudahti Christophe. - --- Ja te: älkää surko. - --- Kuinka minä en mielestänne surisi? - --- Siihen ei teillä ole syytä, sen vakuutan. - --- Minkä tähden ei? - --- Sen tähden, että teillä on ystävätär, joka pitää teistä. - --- Onko se totta? - --- Ettekö te usko, kun sen teille sanon? - --- Sanokaa se vielä. - --- Ettekö tule silloin vielä surullisemmaksi? Oletteko sillä -tyydytetty? Riittääkö teille rakas ystävyytemme? - --- Täytynee kai! - --- Kiittämätön olette! Ja te sanotte rakastavanne? Lopultakin luulen, -että rakastan teitä enemmän kuin te minua. - --- Ah, jospa olisi niin! - -Christophe lausui tämän sellaisella rakkauden itsekkäällä kiihkolla, -että Grazia alkoi nauraa. Ja Christophe nauroi myöskin. Hän hoki nyt -yhä: - --- Sanokaa se nyt!... - -Grazia oli tuokion vaiti, katseli Christopheen, painoi yhtäkkiä -kasvonsa lähelle hänen päätään ja suuteli häntä. Se oli aivan -odottamatonta! Christophen sydäntä vihlaisi. Hän tahtoi siepata Grazian -syliinsä. Grazia oli jo irtautunut hänestä. Pienen salinsa ovelta hän -katsoi Christopheen sormi huulilla ja huudahti: "Vaiti!" -- ja katosi. - - - - -Tästä hetkestä alkaen ei Christophe enää puhunut Grazialle -rakkaudestaan, eikä hän tuntenut enää suhdettaan häneen niin noloksi. -Ennen olivat Christophessa vuorotelleet väkinäinen vaiteliaisuus -ja huonosti hillityt kiukunpuuskat; nyt tuli niiden paikalle -koruton ja syvä tuttavallisuus. Se suuri hyvä on vilpittömyydestä -ystävyyssuhteissa. Kun ei ole enää selittelemättömiä asioita, ei -ole vääriä kuvitelmiakaan eikä pelkoa. He tunsivat kumpikin pohjia -myöten toistensa katsomukset. Kun Christophe oli Grazian kanssa -vieraiden maailmanihmisten seurassa ja ärtyi heidän tähtensä, kun -hän tuli kärsimättömäksi, milloin ystävätär jutteli heidän kanssaan -kaikenlaisista sellaisista joutavuuksista, jotka ovat herrasseuroissa -tavallisia, niin huomasi Grazia kohta hänen tuulensa, katsahti häneen -ja hymyili. Se riittikin: Christophe huomasi, että he olivat siellä -yhdessä; ja hänen sieluunsa tuli rauha jälleen. - -Jos ihminen, jota rakastamme, on lähellämme, niin taittuu -mielikuvituksemme myrkyllisen nuolen kärki; kaipuun kiihko viihtyy; -sielu tyytyy rakastetun olennon läheisyyden puhtaaseen omistamiseen. --- Grazia säteili muuten kaikkiin niihin, jotka hänen ympärillään -liikkuivat, sopusointuisen luonteensa hiljaista suloa. Kaikenlainen -liioittelu käytöksessä ja äänenkorostuksessa, vaikkapa se olisi ollut -välitöntäkin, loukkasi häntä kuten kaikki sellainen, mikä ei ollut -yksinkertaista ja kaunista. Sillä tavoin hän vaikutti ajan pitkään -mullistavasti Christopheen. Christophen kiihkomielisyys puri kyllä -kauan suitsiaan, mutta turhaan, ja oppi vähitellen hillitsemään -itseään. Silloin se sai uuden voiman, joka oli hänen entistänsäkin -suurempi, nyt, kun se ei tuhlannut itseään turhiin riuhtomisiin. - -Heidän sielunsa sulivat toisiinsa. Grazian puolittain horroksissa -elävä, elämän sulouteen hymyilevänä antautuva sielu heräsi, kun se -kosketti Christophen moraaliseen kuntoon. Grazia seurasi nyt henkisiä -asioita suoranaisemmalla ja aktiivisemmalla mielenkiinnolla kuin -ennen. Hän, joka ei yleensä lukenut ollenkaan, tai luki alinomaa ja -laiskan hentomielisesti samoja vanhoja kirjoja, hän alkoi jo tuntea -uteliaisuutta uusiakin ajatuksia kohtaan, ja pian niiden viehätystäkin. -Nykyaikaisten aatteiden rikas maailma, jonka olemassaolon hän kyllä -tiesi mutta johon hänellä ei ollut halua lähteä yksinään seikkailemaan, -ei tehnyt häntä enää araksi, kun hänellä nyt oli toveri oppaana. -Huomaamattaan hän antoi johtaa itsensä, samalla kuitenkin vastarintaa -tehden, ymmärtämään tuota nuorta Italiaa, jonka ikonoklastinen, -jumalankuvat hävittävä, kiihko ei ollut häntä ennen miellyttänyt. - -Mutta paras osa tästä sielujen lähentymisen siunauksesta tuli -Christophen osalle. Rakkausasioissa on huomattu usein, että heikompi -yksilö antaa toiselle enemmän: ei niin, että toinen rakastaisi -vähemmän; mutta väkevämmän luonteesta johtuu, että hän ottaa enemmän. -Niinpä oli juuri Christophe rikastunut esimerkiksi Olivier Jeanninin -älyllisyydestä. Mutta hänen uusi mystillinen avioliittonsa oli hänelle -vieläkin hedelmällisempää: sillä Grazia toi hänelle myötäjäisinä -kalliimman aarteen kuin mitä Olivier koskaan oli pystynyt antamaan: -ilon. Sielun ja silmien ilon. Valon. Latinalaisen taivaan hymyn, joka -kultaa rumimmatkin jokapäiväiset asiat ja peittää kukkasin vanhojen -muurien kivet, jopa antaa tyynen kauneutensa surullekin. - -Grazialla oli parhaillaan heräävä kevät liittolaisena. Horteeseen -vaivuttava ilma kypsytteli kohdussaan lämmintä uutta elämää. Tuores -nurmi hohti hopeanharmaiden öljypuiden juurella. Raunioisten -ja tummanpunaisten vesijohtojen kaarten alla kukkivat valkeat -mantelipuut. Heränneellä _Campagnalla_ alkoivat ruohikot lainehtia -ja loistavanpunaiset unikot paistaa. Huvilain nurmikenttiä halkoivat -puroina malvanväriset vuokkorivit, joiden keskellä oli ikäänkuin -putouksina siellä täällä tuoksuorvokkeja. Glysinien köynnökset -kiipesivät leveälatvaisten pinjain runkoja pitkin; ja kaupungin yli -lentävä tuuli kantoi Palatinuksen ruusujen tuoksua. - -He kävelivät yhdessä. Kun Grazia oli päässyt itämaalaisesta -uneliaisuudestaan, jonka vallassa hän vietti usein tuntikaudet, -tuli hänestä aivan toinen ihminen; hän piti kävelemisestä: hän oli -kookas, jalat pitkät, vartalo voimakastekoinen ja notkea, aivan kuin -mikä Diana-jumalatar. -- Tavallisimmin he menivät johonkin kaupungin -ulkopuolella olevaan vanhaan huvilaan, noihin huviloihin, jotka ovat -Rooman loistavan _settecenton_ jätteitä siitä haaksirikosta, johon -se joutui piemontelaisen barbarian tulvan noustessa. Erityisesti sai -heidän ihailuaan _Villa Mattei_, tuo antiikin Rooman etuvarustus, -jonka juurella aution _Campagnan_ viimeiset aallot raukeavat. He -kulkivat pitkin tammikujaa, jonka tumma holvi ympäröi Albano-vuorten -sinistä ja ihanaa ketjua kuin kehys taulua, Albano-vuoristoa, pehmeästi -paisuvaa kuin rauhallisesti sykkivä sydän. Tien kahden puolen näkyi -muinaisten roomalaisten aviopuolisoiden hautoja: lehvistön läpi heidän -surumieliset kasvonsa ja uskollisesti toisiinsa yhtyneet kätensä. -Grazia ja Christophe istahtivat puistokujan päähän, ruusumajan varjoon, -valkean sarkofaagin viereen. Heidän edessään erämaa. Suuri rauha. -Hiljaa tiputtelevan suihkulähteen kuiskailua, aivan kuin kaipuusta -kuolevan huokausta. He juttelivat matalalla äänellä. Grazian katse -avautui luottavasti hänen ystävälleen. Christophe kertoi elämästään, -taisteluistaan, menneistä tuskistaan. Niissä ei ollut enää mitään -surullista. Lähellä Graziaa, hänen katseensa edessä, oli kaikki -yksinkertaista, kaikki aivan niinkuin piti ollakin... Grazia kertoi -myöskin puolestaan. Christophe tuskin kuuli, mitä hän puhui. Mutta -kaikki hänen ajatuksensa Christophe huomasi tarkoin. Hän omaksui -Grazian sielun. Hän näki kaiken Grazian silmin. Hän näki aina hänen -silmänsä, nuo tyynet silmät, joissa paloi syvä tuli; hän näki ne -muinaisten veistokuvien kauniissa ja rusikoiduissa kasvoissa ja heidän -mykkien silmiensä arvoituksessa; hän näki ne Rooman taivaassa, joka -nauroi rakkautta hehkuen tuuheain sypressien yläpuolella, ja näki ne -mustien, kiiltävien ja auringon läikkien kirjaamien _lecci_en sormien -lomista. - -Grazian silmien kautta tihkui latinalaisen taiteen tajunta Christophen -sydämeen. Siihen saakka hän oli ollut välinpitämätön italialaisille -taideteoksille. Hän, barbaarinen idealisti, Germanian metsistä -samonnut iso karhu, ei ollut vielä oppinut nauttimaan kauniiden -marmoriveistosten hekkumallisesta suloudesta, kullanhohtoisista -kuin hunaja. Vatikaanin antikviteetteja kohtaan oli hän tuntenut -suorastaan vihamielisyyttä. Hänestä olivat nuo tylsät päät, -naisellistuneet tai massiivit suhteet, banaali ja pyöristelty -kaavailu, Gitonit ja gladiaattorit, inhoittavia. Tuskin saivat hänen -silmissään armoa edes mitkään muotokuvaveistokset; niiden mallit -eivät herättäneet hänessä mielenkiintoa. Paljoa hellempi ei hän -ollut kelmeänvärisiä ja irvisteleviä firenzeläisiä kohtaan: sairaita -madonnia, prerafaeliittisia Venuksia, vähäverisiä, rintatautisia, -teeskenteleviä ja surun riuduttamia. Kanuunanruokaa olivat hänestä -niiden eläimellisten matamorien ja punaisten ja hikisten atleettien -jäykkä tolkuttomuus, joita sixtiniläisen kappelin esimerkki on lykännyt -oikean tulvan maailmaan. Ainoastaan Michel-Angeloa kohtaan hän tunsi -salaista sääliä, hänen traagillisten kärsimystensä, hänen jumalallisen -halveksumisensa ja intohimojensa puhtaan vakavuuden tähden. Hän piti -puhtaasta ja barbaarisesta rakkaudesta niinkuin tuo mestarikin, hänen -nuorukaistensa uskonnollisesta alastomuudesta, hänen hallavanpunaisista -ja aroista neitseistään, jotka ovat kuin mitäkin ahdistettuja -metsäneläimiä, tuskallisesta Aurorasta, Madonnasta peljästynein ja -hurjin silmin, jonka lapsi puree äitinsä rintaa, ja kauniista Liasta, -jollaisen hän olisi tahtonut vaimokseen. Mutta kidutetun sankarin -sielusta ei hän erottanut muuta kuin oman olemuksensa kirkastuneen -kaiun. - -Grazia avasi hänelle aivan uuden taiteen. Hän oppi käsittämään -Rafaelin ja Tizianin mahtavan kuulauden. Hän näki klassillisen -hengen hallitsevan loiston, joka valtikoi kuninkaallisesti kaikkien -muotojen valtakuntaa. Näki suuren venezialaisen salamoivan visionin, -joka viiltää sydämen pohjaan asti, halkaisten elämää kätkevät ja -epämääräiset usvaesiriput; huomasi kaikkien latinalaisten nerojen -valtavan voiman, jotka eivät tiedä ainoastaan voittaa, vaan -myöskin voittaa itsensä, ja jotka voittajana alistavat minuutensa -mitä ankarimman kurin ikeeseen ja osaavat koota taistelukentällä -murskaamansa vihollisen jättämästä saaliista juuri oleellisimman ja -ottaa sen itselleen. Rafaelin olympialaiset muotokuvat ja _Stanzat_ -täyttivät Christophen sydämen musiikilla, joka oli paljon rikkaampaa -kuin Wagnerin. Kuulaiden viivain, jalon arkitektuurin, harmoonisten -ryhmäin musiikkia. Se säteilee kasvojen, käsien, kauniiden jalkain, -puvunlaskosten ja liikkeiden täydellistä kauneutta. Älyä, Rakkautta. -Rakkauden virtaa, joka solisee nuorukaisten sielusta ja ruumiista. -Järjen ja nautinnon mahtia. Nuorta hellyyttä, ironista viisautta, -rakastuneiden ruumiiden tartuttavaa ja lämpöistä tuoksua, valoisaa -hymyä, joka haihduttaa varjot ja uinuttaa intohimot uneen. Väriseviä -ja hurjina pystyyn karkaavia elämänvoimia, jotka mestarin tyyni käsi -hillitsee kuin Auringon hevoset... - -Ja Christophe mietti mielessään: - --- "Onko mahdotonta yhdistää toisiinsa roomalainen voima ja rauha, -niinkuin he ovat tehneet? Nykyään parhaat italialaiset pyrkivät -ainoastaan toiseen näistä ominaisuuksista, sillä seurauksella, että -hävittävät toisen. Kaikki näyttävät he kadottaneen sen harmonian -tajunnan, joka oli niin ominaista sellaisille kuin Poussin, Lorrain ja -Goethe. Täytyykö muukalaisen vielä kerran ilmaista heille sen arvo?... -Ja kuka sen ilmaisee meidän säveltäjillemme? Musiikilla ei ole vielä -ollut Rafaelia. Mozart on vasta lapsi, saksalainen pikkuporvari, jonka -kädet ovat kuumeisen hermostuneet ja sielu sentimentaali ja joka puhuu -liian paljon sanoja ja tekee liian paljon liikkeitä, puhuu ja itkee ja -nauraa tyhjästä. Eivätkä goottilainen Bach tai tuo Bonnin Prometheus, -joka taistelee korppikotkan kanssa, tahi hänen jälkeensä tulleet -titaanit, jotka kasaavat Pelionin Ossan päälle ja sättivät taivasta, -ole myöskään aavistaneet Jumalan hymyä..." - -Kun Christophe sen näki, häpesi hän omaa musiikkiaan; hänen turha -kiihkonsa, pullistelevat intohimonsa, peittelemättömät valituksensa, -itsensä kursailematta näytteleminen, hänen taiteensa sopusuhtaisuuden -puute, kaikki se tuntui hänestä nyt samalla kertaa sekä säälittävältä -että häpeälliseltä. Lauma ilman paimenta, kuningaskunta ilman -kuningasta. -- Taiteen täytyy olla pauhaavan sielun kuningas... - -Näinä kuukausina Christophe näytti aivan kuin unohtaneen musiikkinsa. -Hän ei juuri kirjoittanutkaan: hän ei sitä kaivannut. Hänen hengellään, -jonka Rooma oli hedelmöittänyt, oli raskaudenaikansa. Hänen päivänsä -menivät ikäänkuin puoliunessa ja puolijuopumuksessa. Luonnossa -vihannoi, niinkuin hänessäkin, uusi kevät; aika, jolloin heräämisen -raukeuteen yhtyy hekkumallinen huumaus. Luonto ja hän unelmoivat, -toisiinsa kiintyneinä, syleillen kuin rakastavaiset unessa toisiaan. -_Campagnan_ kuumeinen arvoitus ei ollut hänelle enää vihamielinen -eikä levottomuutta herättävä; hän oli päässyt traagillisen kauneuden -herraksi; hän piteli sylissään nukahtanutta Demeteriä. - - - - -Huhtikuulla sai Christophe Parisista ehdotuksen, että hän menisi sinne -johtamaan sarjan konsertteja. Asiaa sen enemmän pohtimatta aikoi -Christophe kieltäytyä; mutta hän piti kuitenkin velvollisuutenaan puhua -siitä Grazialle. Hänestä tuntui nykyään suloiselta neuvotella Grazian -kanssa kaikista asioistaan; hän saattoi siten kuvitella, että Grazia -oli jollakin tavoin hänen elämästään eroamaton. - -Grazia tuotti tällä kertaa hänelle suuren pettymyksen. Hän antoi -Christophen selittää tarkoin koko homman; sitten hän kehoitti häntä -suostumaan pyyntöön. Christophe tuli surulliseksi; hän oli siitä -näkevinään, että Grazia oli hänestä välinpitämätön. - -Grazia suri varmaankin niinikään, kun antoi Christophelle tämän neuvon. -Mutta miksi Christophe kysyi sitä häneltä? Kuta enemmän Christophe -otti tavakseen jättää asioittensa ratkaisun hänen huolekseen, sitä -vastuunalaisemmaksi tunsi hän itsensä ystävänsä teoista. Kun he olivat -vaihtaneet keskenään ajatuksiaan, oli Grazia saanut Christophelta -rahtusen hänen tahdonvoimaansa; Christophe oli näyttänyt hänelle, -mitä on velvoitus ja miten kaunista toimintatarmo. Ainakin oli Grazia -tunnustanut sen velvollisuudentunnon ystävässään oikeaksi; eikä hän -toivonut Christophen lyövän sitä laimin. Paremmin kuin Christophe tiesi -hän, mikä riuduttava voima henkii Italian maasta, tunkeutuu suoniin -aivan kuin lämpöisen _sciroccon_ petollinen myrkky ja herpaisee ihmisen -tahdon. Kuinka monta kertaa hän oli kokenutkaan sen lumottua suloutta -eikä ollut jaksanut sitä vastustaa! Koko hänen seurapiiriinsä oli -tämä sielullinen malaria tarttunut, kehen lievemmin, kehen rajummin. -Monet heitä voimakkaammatkin henget olivat ennen muinoin joutuneet sen -saaliiksi; se oli peittänyt homeella Rooman vaskisuden. Roomasta käy -kuoleman henkäys: siellä on liiaksi hautoja. On terveellisempää kulkea -sen kautta kuin elää siellä. Siellä pääsee omasta ajastaan syrjään -liian helposti: ja se on vaarallista sellaisille nuorille voimille, -joilla on laaja elämäntyö edessään. Grazia huomasi, että se piiri, -joka häntä ympäröi, ei ollut taiteilijalle eloa antava. Ja vaikka hän -tunsikin Christophea kohtaan enemmän ystävyyttä kuin ketään muuta... -(uskalsiko hän sen itselleen tunnustaa?), niin ei hän pohjaltaan ollut -pahoillaan, että Christophe lähti loitommalle. Oi, Christophe väsytti -kuitenkin häntä, kaikella sellaisellakin, mistä hän Christophessa piti: -liiallisella älyllisyydellä, vuosikausia kokoontuneella yltäkylläisellä -elämällään, joka pyrki kuohumaan laitojensa ylitse; se häiritsi -Grazian lepoa. Ja Christophe oli hänestä ehkä senkin vuoksi väsyttävä, -että hän tunsi hänen rakkautensa aina uhkaavan häntä, tuon kauniin -ja liikuttavan, mutta tahtovan rakkauden, jota vastaan täytyi joka -hetki olla varuillaan; oli viisainta pitää sitä etäämmällä. Grazia -ei suinkaan myöntänyt tätä itselleen; hän luuli pitävänsä huolta -ainoastaan Christophen edusta. - -Grazia ei suinkaan ollut vailla hyviä järkisyitä neuvoihinsa. Siihen -aikaan oli musiikkimiehen vaikea tulla Italiassa toimeen; hänen -ilmakehänsä oli rajoitettu. Musikaalinen elämä oli tukahdutettua -ja muodottomaksi vääntynyttä. Teatterien tehtaat levittivät nyt -paksua savuaan ja polttavaa tuhkaansa tuon maan yli, josta musiikin -kukkaistuoksu oli joku aika sitten levinnyt koko Europaan. Se, joka -kieltäytyi pestautumasta näyttämösäveltäjäin riveihin eikä tahtonut -mennä noihin tehtaisiin, oli tuomittu elämään ikäänkuin maanpaossa tahi -tukehtumaan. Nerouden lahjat eivät kylläkään olleet ehtyneet. Mutta -niiden annettiin väljähtyä käyttämättöminä ja nukkua. Christophe oli -tavannut montakin musiikkimiestä, joissa eli heidän rotunsa melodian -mestarien henki ja se kauneuden vaisto, jonka läpitunkema menneisyyden -oppinut ja yksinkertainen taide oli. Mutta kuka välitti heistä? -Heillä ei ollut tilaisuutta esittää teoksiaan, eikä edes saada niille -kustantajaa. Maassa ei ollut mielenkiintoa puhdasta sinfoniaa kohtaan. -Ei korvia musiikille, joka ei tahrannut kuonoaan ihomaalilla!... -Silloin nuo muusikot lauloivat itselleen, lauloivat toivottomin äänin, -joka lopulta sortui. Mitä varten? Nukkua... -- Christophe olisi -sydämen halusta tahtonut auttaa heitä. Mutta jos hän olisi sen voinut -tehdä, ei heidän arka itserakkautensa olisi sellaista sallinut. Olipa -Christophe mikä tahansa, hän oli kuitenkin ulkomaalainen; ja oikeista -rotuitalialaisista on muukalainen lopultakin aina barbaari, vaikka -he ottaisivat hänet vastaan kuinka ystävällisesti. Heidän mielestään -oli heidän, maansa taiteen surkeus sellainen perhekysymys, joka oli -järjestettävä heidän omassa keskuudessaan. Joskin he osoittivat -Christophelle ystävyyttään aivan ylenpalttisesti, eivät he hyväksyneet -häntä perheensä jäseneksi. -- Mitä Christophen nyt oli tehtävä? -Ainakaan ei hän voinut kilpailla heidän kanssaan eikä riistää heiltä -sitä vähäistä paikkaa maan päällä, minkä saannista he eivät muutenkaan -olleet varmoja!... - -Ja sitäpaitsi: neron henki ei tule toimeen ilman ravintoa. Musiikkimies -tarvitsee musiikkia, -- hänen täytyy saada kuulla musiikkia, täytyy -saada antaa musiikkia. Hetkellisellä syrjään vetäytymisellä on arvonsa -henkiselle työlle, sillä se pakottaa sen keskittymään. Mutta siitä -syrjään vetäytymisestä täytyy tulla myöskin aikanaan loppu. Yksinäisyys -on kyllä ylhäistä, mutta se on kuolettavaa taiteilijalle, jolla ei ole -voimaa tempautua siitä irti. Täytyy elää oman aikansa elämää, vaikka -se olisikin metelöivää ja saastaista; on lakkaamatta annettava ja -saatava, annettava, annettava, ja saatava vielä enemmän! -- Italia ei -Christophen aikana ollut enää se taiteen suurin kauppapaikka, mikä se -oli ollut ennen muinoin ja mikä siitä ehkä kerran tulee. Ne aatteiden -liikeväylät, joita pitkin eri kansallisuuksien sielut vaihtuvat -keskenään, ovat nykyään pohjoisempana. Ken tahtoo elää, hänen on -elettävä siellä. - -Jos Christophe olisi ollut omassa vallassaan, olisi hänestä ollut -vastenmielistä työntäytyä takaisin tuohon tungokseen. Mutta Grazia -tunsi selvemmin Christophen velvollisuuden kuin hän itse saattoi sen -nähdä. Hän vaati Christophelta enemmän kuin itseltään. Epäilemättäkin -siksi, että hän kunnioitti häntä enemmän kuin itseään. Mutta myöskin -sen tähden, että hänestä oli mukavampaa niin. Hän jätti tarmonkaipuunsa -Christophen toteutettavaksi. Hän itse säilytti siten rauhansa. -- -Christophella ei ollut rohkeutta pahastua hänelle siitä. Grazia oli -kuin Maria: hän oli parhaan osan valinnut. Kullakin on oma osansa tässä -maailmassa. Christophen oli toimia. Grazialle riitti olla olemassa. -Eikä Christophe häneltä muuta vaatinutkaan. - -Vaati ehkä ainoastaan, että Grazian oli, jos mahdollista, rakastettava -häntä hiukan vähemmän hänen ja hiukan enemmän Grazian itsensä vuoksi. -Sillä Christophe ei osannut olla hänelle kiitollinen siitä, että hän -oli ystävyydessään niin vailla itsekkyyttä, ettei ajatellut muuta kuin -Christophen etua, -- vaikka Christophe juuri toivoi, ettei Grazia -ajattelisi sitä. - -Christophe lähti Roomasta. Lähti Graziasta loitommalle. Hän ei Graziaa -silti suinkaan jättänyt. Aivan kuin muuan vanha truveeri sanoo: -"_Ystävä ei jätä ystävää muutoin kuin silloin, kun hänen sielunsa -siihen suostuu_." - - - - - - -TOINEN OSA - - - - -Kun Christophe tuli Parisiin, viilsi tuska hänen sydäntään. Hän -tuli nyt sinne ensi kertaa Olivier-ystävänsä kuoleman jälkeen. Hän -ei ollut tahtonut enää takaisin tuohon kaupunkiin. Kun ajuri vei -häntä kuomurattailla asemalta hotelliin, ei hän oikein uskaltanut -vilkaista ulos kuomujen ikkunasta; hän pysyttelihe ensimäiset -päivät sisällä, voimatta lähteä kaupungille. Hän kammoi muistoja, -jotka odottivat ja vaanivat häntä siellä. Mutta mitä tämä ahdistus -oikeastaan oli? Oliko hän siitä selvillä? Oliko se, niinkuin hän -tahtoi uskoa, kauhua, että muistot nousisivat elävine kasvoineen -ylös kuolleista? Tahi että hän näkisi ne tosiaan kuolleina, mikä -olisi ollut vieläkin tuskallisempaa?... Tällaista uutta surua -vastaan nousivat hänen puolittain itsetiedottomat vaistonsa kaikessa -oveluudessaan ja kaikilla aseillaan. Siitä syystä hän oli valinnut -(ehkäpä aivan tarkoitustaan aavistamatta) -- erään hotellin, joka oli -mitä kauimpana hänen entisestä asuinkorttelistaan. Ja kun hän sitten -ensi kertaa käveli kadulla, kun hänen täytyi johtaa konserttisalissa -orkesteriharjoituksia, ja kun hän joutui kosketuksiin Parisin elämän -kanssa, niin sulki hän joksikin aikaa silmänsä kaikelta, ettei olisi -nähnyt sitä, mitä kuitenkin näki, eikä millään ehdolla sitä, minkä -hän ennen muinoin oli nähnyt. Hän koetteli vakuutella itselleen jo -etukäteen: - -"Minä tunnen sen, tunnen sen jo kaikki..." - -Entinen suvaitsematon anarkia vallitsi yhä Parisissa taiteessa -niinkuin politiikassakin. Sama _Markkinatori_ siellä edelleen -kuhisi. Näyttelijät ainoastaan olivat muuttaneet osiaan. Hänen -aikojensa vallankumouksellisista oli tullut porvareita; yli-ihmisistä -muotileijonia. Silloiset riippumattomat koettivat tukahduttamalla -tappaa nykyisiä itsenäisiä. Kaksikymmentä vuotta eläneet nuoret -olivat nyt vanhoillisempia kuin ne mustat, joita vastaan he silloin -taistelivat; ja heikäläiset arvostelijat kielsivät uusilta tulokkailta -oikeuden hengittääkin. Näköjään ei ollut muuttunut mikään. - -Ja kaikki oli kuitenkin muuttunut... - - * * * * * - -"Ystävä, antakaa minulle anteeksi. Olette kiltti, kun ette ole ollut -minulle vihainen siitä, etten ole kirjoittanut teille. Kirjeenne tuntui -minusta niin hyvältä. Täällä olin jonkin viikon aivan sekaannuksissa. -Minulla ei ensin ollut mitään. Olinhan kadottanut teidät. Parisissa -julma tyhjyys kaiken sen jälkeen, mitä olen kadottanut. Kaikki -ne entiset ystävät, joista olen teille puhunut, ovat hävinneet. -Filomela -- (muistattehan sen naisen, joka lauloi sinä surullisena ja -minulle rakkaana iltana, jolloin harhaillessani outona ihmisparvessa -näin kuvastimesta teidän minua katselevat silmät) -- Filomela on -toteuttanut järkevän unelmansa; hän sai pienen perinnön; hän on nyt -Normandiessa; hänellä on maatalo, jota hän hoitaa. M. Arnaud on ottanut -virkaeron; hän on muuttanut vaimonsa kanssa kotiseudulleen, erääseen -pikkukaupunkiin Angers'in puolelle. Monet aikani kuuluisuuksista ovat -joko kuolleet tai kukistuneet; ainoastaan muutamat vanhat mannekiinit, -jotka kaksikymmentä vuotta sitten näyttelivät taiteen ja politiikan -nuorten leijonain osaa, näyttelevät sitä yhä vieläkin, entisin -valheellisin kasvoin. Paitsi noita naamioita en näe heissä mitään. He -ikäänkuin irvistelevät haudalla. Se oli kauhea tunne. -- Sitäpaitsi -olen täällä ensi aikoina kärsinyt aivan ruumiillisesti kaiken -rumuudesta, pohjolan harmaasta valaistuksesta, koska juuri tulin sieltä -kultaisesta auringonpaisteestanne; minua loukkasivat kovin talojen -kolkot röykkiöt, eräiden tuomiokirkkojen töykeät ja rahvasmaiset -piirteet, tai muistopatsaat, joita ennen tuskin olin huomannutkaan. -Henkinen ilmakehä ei minusta ollut sen miellyttävämpää. - -"Kuitenkaan ei minulla ole parisilaisia kohtaan nurkumisen syytä. -Vastaanotto, jonka nyt täällä sain, ei muistuta missään suhteessa -entisiä. Luulenpa, että minusta on poissa ollessani tullut jonkinlainen -kuuluisuus. En viitsi siitä teille puhua, tiedän, minkä verran arvoa -sille voi antaa. Kaikki ystävällinen ja hyvä, mitä nuo ihmiset -minusta puhuvat tai kirjoittavat, liikuttaa minua; olen heille siitä -kiitollinen. Mutta mitä ajatellakaan? Tunnen olevani lähempänä niitä, -jotka ennen muinoin taistelivat minua vastaan, kuin niitä, jotka minua -nykyään ylistelevät... Vika on minussa, sen tiedän. Älkää toruko minua. -Jouduin ensin tästä huomiostani aivan ymmälle. Meni aikaa ennenkuin -saatoin käsittää sitä. Nyt se asia onkin minulle selvinnyt. Nyt sen -ymmärrän. Niin, te olitte oikeassa, kun lähetitte minut ihmisten -joukkoon. Olin hyvällä alulla ruveta hautautumaan yksinäisyyteeni. -On epäterveellistä näytellä Zarathustraa. Elämän virta vierii, eroaa -meistä. Tulee hetki, jolloin ihmisen sielu on pelkkää erämaata. Jos -tahtoo kaivaa hiekkaan uuden kanavan virtaan asti, vaaditaan monia -työpäiviä, ahkeroimista polttavan auringon alla. -- Nyt se on tehty, -nyt ei päätäni enää pyörrytä. Olen päässyt virran luokse. Katselen sitä -ja näen. - -"Ystäväni, kuinka omituinen kansa nämä ranskalaiset ovatkaan! -Kaksikymmentä vuotta sitten luulin heidän loppunsa tulleen... Mutta -nytpä he vasta alkavatkin. Kallis toverini Jeannin ennusti sitä kyllä -minulle. Mutta minä luulin hänen kuvittelevan turhia. Kuinka olisikaan -saattanut muuta silloin olettaa! Koko Ranska, niinkuin Parisikin, oli -silloin yhtä hävitystä; kalkinsoraa ja kuoppia. Minä sanoin: 'He ovat -hävittäneet kaikki... Sellaista repijäin rotua he ovat.' -- Eipäs: -he ovat majavain rotua. Silloin, kun luulisi heidän jääneen istumaan -raunioille, tekevät he juuri uuden kaupungin perustuksia raunioista. -Nyt näen kaikkialle nousevan uusia rakennustelineitä... - - "_Wenn ein Ding geschehen, - Selbst die Narren es verstehen..._" - -[Kun kumma jo on tapahtunut, niin hullukin sen ymmärtää.] - -"Todellisuudessa vallitsee täällä yhä entinen ranskalainen -epäjärjestys. Vain sangen tottunut voi huomata tungoksessa, joka -töytäilee kaikille suunnille, tehtäviinsä kulkevat työmiesten ryhmät. -Nämä ovat, kuten tiedätte, ihmisiä, jotka eivät osaa ryhtyä mihinkään -huutamatta katoilta, mitä he puuhaavat. Sitäpaitsi he ovat siitä -omituisia, etteivät osaa tehdä mitään halventamatta lähimäistensä -töitä. Moisesta saattaisi selvinkin pää mennä pyörälle. Mutta kun on -elänyt lähes kymmenkunnan vuotta heidän parissaan niinkuin minä, ei -enää anna heidän melunsa pettää. Huomaa vain, että he kiihoittavat -sillä tavoin itseään työhön. Puhuessaan he koko ajan myöskin toimivat; -ja kun jokainen työpaikka rakentaa taloaan, niin lopulta syntyy -uusi kaupunki. Ihmeellisintä on, että rakennusten kokonaisvaikutus -ei ole ristiriitainen. Vaikka he kannattavatkin aivan vastakkaisia -mielipiteitä, ovat he kuitenkin kaikki samaa maata. Joten heidän -anarkiansa alla piilee yhteisiä vaistoja, rodun logiikka, joka korvaa -heillä kurin, mikä kuri ehkä lopulta on lujempaa kuin parhainkin -preussilainen sapelivalta. - -"Kaikkialla näkyy sama innostus, sama rakentamisen kuume: politiikassa, -jonka aloilla sosialistit ja natsionalistit koettavat kilvan vääntää -kiinni höltyneitä vallan rattaita, taiteessa, josta toiset tahtovat -tehdä vanhan aristokraattisen palatsin etuoikeutettuja varten, -toiset suuren hallin, missä kollektiivinen henki laulaisi: toiset -ovat menneisyyden korjaajia, toiset tulevaisuuden rakentajia. Mitä -nuo kekseliäät eläjät muuten tekevätkin, aina he muovaavat samoja -kennoja. Heidän majavan- tai mehiläisenvaistonsa saa heidät liikkumaan -läpi vuosisatojen samanlaisin elein, löytämään aina samat muodot. -Kaikkein vallankumouksellisimmat heistä ovat ehkä tietämättään -eniten kiintyneitä juuri vanhimpiin traditsioneihin. Olen huomannut -syndikalistien ja merkittävimpien nuorten kirjailijain joukossa oikeita -aitokeskiaikaisia sieluja. - -"Nyt, kun olen jälleen tottunut heidän metelöivään ulkonaiseen -käytökseensä, näen ilokseni heidän työnsä. Tunnustakaamme suoraan: -olen liian vanha karhu oppiakseni tuntemaan oloni mukavaksi heidän -asumuksissaan; minä tarvitsen laajalti ilmaa ympärilleni. Mutta miten -hyviä työntekijöitä he ovat! Se on heidän korkein hyveensä. Se aateloi -keskinkertaisimmatkin ja turmeltuneimmat heistä. Ja minkälainen -kauneudenvaisto heidän taiteilijoillaan on! Ennen en sitä selvästi -huomannut. Te olette opettanut minut näkemään sen. Silmäni ovat -auenneet Rooman valolle. Teidän renessansinne miehet ovat johtaneet -minut ymmärtämään näitä. Debussyn sivut, Rodinin torsot, Suarèsin -lauselmat ovat teidän _cinquecentistienne_ jälkeläisiä. - -"Ei silti, ettei monikin asia minua täällä kiusaisi. Olen tavannut -vanhoja _Markkinatorin_ aikuisia tuttavia, jotka ennen muinoin -herättivät minussa niin paljon pyhää vihaa. He eivät ole laisinkaan -muuttuneet. Mutta minä, oi, minä itse olen muuttunut! En uskalla enää -olla ankara. Kun minulle tulee halu tuomita tylysti jotakuta heistä, -sanon itselleni: 'Siihen sinulla ei ole oikeutta. Sinä, joka uskoit -olevasi väkevä, olet tehnyt pahempaa kuin nuo miehet.' Olen myöskin -oppinut huomaamaan, ettei auringon alla ole mitään tarpeetonta, vaan -että halpamaisimmillakin on oma tärkeä osansa suuressa tragediassa. -Turmeltuneet dilettantit, löyhkävät epämoralistit ovat suorittaneet -termiitintyönsä: oli hävitettävä vanha, huojuva hökkeli ennenkuin -voitiin rakentaa uusi. Juutalaiset ovat toteuttaneet pyhää tehtäväänsä, -nimittäin pysyneet toisten rotujen keskellä vieraana kansana, rotuna, -joka kutoo yhteisihmisyyden verkkoa maailman laidasta laitaan. He -kaatavat kansakuntain välisiä älyllisiä rajamuureja, hankkiakseen -jumalalliselle järjelle vapaata tilaa. Pahimmat turmelijat, ironiset -hävittäjät, jotka repivät maahan muinaisuutemme uskot ja tappavat -kalliit vainajamme, he ovat tietämättään mukana pyhässä työssä, uuden -elämän luomisessa. Samalla tavoin luo kosmopoliittisten pankkiirien -itsekäs etu (minkälaisten onnettomuuksien hinnalla!), tahtoivatpa -he itse sitä tai eivät, tulevaisen maailmanrauhan perustuksia, -yhteistyössä vallankumouksellisten kanssa, jotka taistelevat heitä -vastaan; ja se luo niitä paljoa varmemmalla tavalla kuin pasifistien -hölmöt hommat. - -"Näette, että olen vanhentunut. En pure enää. Hampaani ovat murtuneet. -Kun menen teatteriin, en ole enää sellainen naivi katselija, joka -haukkuu petturia ja hyökkäilee näyttelijäin kimppuun. - -"Tyyni sulotar, puhun teille ainoastaan itsestäni; ja kuitenkin minä -ajattelen alinomaa pelkästään teitä. Jos tietäisitte, kuinka minun -oma itseni harmittaa minua! Se on tungetteleva ja voimia viepä. Se on -rautakuula, jonka Jumala on sitonut kaulaani. Kuinka mielelläni olisin -jättänyt sen teidän jalkojenne juureen! Mutta mitäpä olisitte sillä -tehnyt? Se on surkea lahja... Teidän jalkanne ovat luodut astelemaan -lempeän maan pintaa ja hiekkaa, joka soittaa askelten alla. Minä -näen nuo rakkaat jalat liikkumassa huolettomina vuokkojen kirjaamia -nurmikenttiä... (Oletteko ollut Villa Doriassa?)... Ja nyt ovat -jalat jo väsyneet. Näen teidät loikomassa mielipaikassanne, salinne -nurkkamassa; nojaatte kyynärpäähänne, kädessänne on kirja, jota ette -lue. Te kuuntelette minua hyväsydämisesti, kiinnittämättä erikoista -huomiota siihen, mitä puhun: sillä olen ikävystyttävä; ja saadaksenne -silloin tällöin rauhaa palaatte omiin ajatuksiinne; mutta te olette -kohtelias, ja kun ette tahdo loukata minua, niin tulee teidän silmiinne -tarkkaava ilme, jos milloin sanani kutsuvat teidät kaukaisista -haaveistanne. Ja minä, minäkin olen yhtä kaukana kuin te siitä, mistä -puhun; minäkään tuskin kuulen omien sanojeni sorinaa; ja samalla kuin -seuraan niiden heijastuksia teidän kauniissa kasvoissanne, kuuntelen -oman olemukseni pohjalta toisia sanoja, joita en teille näytä. Ne -kuulette hyvin, tyyni sulotar, kaikkien muiden vastakohtana; mutta te -ette ole vain niitä kuulevinanne... - -"Hyvästi! Luulen, että saatte pian minut nähdä. En jää ikävään -kuolemaan. Mitä minulla täällä on tekemistä, kun nyt konserttinikin -ovat annetut? -- Suukko lapsillenne, heidän kilteille pikku poskilleen. -He ovat samaa ainesta kuin te: siihen täytyy tyytyä!... - - _Christophe_." - - * * * * * - -"Tyyni sulotar" vastasi: - -"Ystäväni, sain teidän kirjeenne ollessani tosiaan siinä salini pikku -nurkkamassa, jonka te muistatte niin hyvin; ja minä luin sen sillä -tavoin kuin minä osaan lukea, antaen kirjeenne silloin tällöin levätä, -ja leväten itsekin samalla lailla. Älkää pahastuko. Tein sen siksi, -että kirjettä kestäisi kauemmin. Siten vietimme siinä koko iltapäivän. -Lapset tulivat vähän väliä kysymään, mitä minä yhä luin. Sanoin, -että luin kirjettänne. Aurora katseli noita papereita surkuttelevin -silmin ja virkkoi: 'Kuinka ikävää mahtaa olla kirjoittaa noin pitkiä -kirjeitä!' Minä koetin selittää hänelle, ettei kirje ollut mikään -ainekirjoitus, jonka olin antanut heille laiskanläksyksi, vaan meidän -keskeistä vuoropuhelua. Aurora kuunteli sanaakaan virkkamatta, sitten -hän juoksi pois veljensä kanssa viereiseen huoneeseen leikkimään; ja -kun Lionello jonkun hetken päästä alkoi pitää kovaa melua, kuulin -Auroran hänelle sanovan: 'Ei saa huutaa; mamma puhuu herra Christophen -kanssa.' - -"Se, mitä sanotte ranskalaisista, on minusta mielenkiintoista eikä -silti minua hämmästytä. Muistattehan minun usein moittineen teitä, että -olette heille epäoikeudenmukainen. Heitä voi kyllä olla rakastamatta. -Mutta miten älykäs kansa! On muita, keskinkertaisia kansoja, joiden -pelastuksena on hyvä sydän ja fyysillinen voima. Ranskalaisten -pelastus on heidän älynsä. Se puhdistaa heidän kaikki heikkoutensa. -Se luo heidät uudestaan. Juuri, kun luulee heidän kukistuneen, maahan -masentuneen ja pilalle turmeltuneen, löytävät he älynsä iankaikkisesti -pulppuavasta lähteestä uuden nuoruuden. - -"Mutta nyt minun täytyy teitä torua. Te pyydätte minulta anteeksi, -ettette puhu muka muusta kuin itsestänne. Olette suuri _ingannatore_! -Tehän ette puhu itsestänne mitään. Ette mitään, mitä olette tehnyt, -mitä olette nähnyt. Serkkuni Coletten -- (miksi ette käy häntä -katsomassa?) -- täytyi lähettää minulle konserttejanne koskevia -sanomalehtileikkeitä, muuten en olisi saanut tietää mitään -menestyksestänne. Te hiiskutte minulle siitä vain ohimennen. Oletteko -niin irtaantunut kaikesta?... Niin ei ole laita. Tunnustakaahan toki, -että se ilahduttaa teitä... Täytyyhän sen teitä ilahduttaa, ensinnäkin -siksi, että minäkin olen siitä iloinen. Minä en pidä siitä, että -valittelette erehdyksiänne. Kirjeenne sävy oli alakuloinen. Sitä se -ei saa olla... On hyvä, että olette oikeudenmukainen muita kohtaan. -Mutta tästä ei seuraa, että teillä olisi oikeus murjoa itseänne -niinkuin teette, ja väittää olevanne muka pahempi kuin pahimmat -heistä. Joku siivo kristitty kiittäisi moista mielenlaatuanne. Mutta -minä sanon, että se on paha. Minä en ole mikään siivo kristitty. Olen -kunnon italiatar, joka ei pidä siitä, että ihminen kiusaa itseään -menneisyydellään. Nykyhetki riittää hänelle. En tiedä, mitä olettekaan -muinoin mahtanut tehdä. Olette minulle kertonut siitä jonkun sanan, -ja luulen arvaavani loput. Se ei ollut varsin kaunista; mutta silti -olette minulle yhtä rakas. Christophe-parka, nainen ei saavuta minun -ikääni tietämättä, että kunnon mies saattaa usein olla sangen heikko. -Ellei hänen heikkouttaan tuntisi, ei häntä niin rakastaisi. Älkää -enää ajatelko, mitä olette tehnyt. Ajatelkaa, mitä aiotte tehdä. -Katuminen ei hyödytä mitään. Katuminen on taaksepäin menemistä. Ja -niin hyvässä kuin pahassakin täytyy aina astua eteenpäin. _Sempre -avanti, Savoia_!... Luuletteko, että minä antaisin teidän tulla -takaisin Roomaan! Teillä ei ole täällä mitään tekemistä. Pysykää te -Parisissa, luokaa, toimikaa, antautukaa taiteelliseen elämään. Minä -en tahdo, että te hellitätte otteenne. Minä tahdon, että teidän on -luotava kauniita töitä ja että niiden on onnistuttava; tahdon, että -te olette voimakas, voidaksenne auttaa uusia Christophe-nuorukaisia, -jotka nyt aloittavat samat taistelut ja kokevat samoja kärsimyksiä kuin -tekin aikoinanne. Menkää heidän luoksensa, auttakaa heitä ja olkaa -nuoremmille veljillenne parempi kuin vanhemmat veljet ovat teille -olleet. -- Ja lopuksi tahdon, että teidän on oltava voimakas, tahdon -vain sitä varten, että tietäisin teidät voimakkaaksi: te ette aavista, -minkälaisen voiman se antaa minulle itselleni. - -"Minä käyn melkein joka päivä lapsien kanssa Villa Borghesessa. -Toissapäivänä läksimme ajelulle Ponte Molleen, ja kiersimme jalkaisin -Monte Marion ympäri. Te herjaatte jalkapoloisiani. Ne ovat nyt teille -kovin vihoissaan. -- 'Mitä tuo herra puhuukaan, että me muka väsymme -heti, kun kävelemme kymmenisen askelta, pelkästään Villa Doriaan? Hän -ei tunne meitä laisinkaan. Jos emme haluakaan itseämme vaivata, johtuu -se siitä, että olemme laiskat, eikä siitä, ettemme muka jaksaisi...' -Unohdatte, ystäväni, että minä olen maalaistyttö... - -"Menkää käymään serkkuni Coletten luona. Oletteko yhä hänelle -närkästynyt? Hän on pohjaltaan hyvä nainen. Hän vannoo nykyään -ainoastaan kautta teidän pyhän nimenne. Parisittaret tuntuvat olevan -musiikkiinne hullaantuneet. (He lienevät olleet sitä jo ennenkin.) -Ainoastaan Bernin-karhustani itsestään riippuu, tahtooko hän olla -Parisin leijona. Oletteko saanut kirjeitä? Onko teille tehty -rakkaudentunnustuksia? Te ette hiisku minulle yhdestäkään naisesta. -Olettekohan rakastunut? Kertokaa minulle. Minä en ole mustasukkainen. - - _Ystävättärenne G_." - - * * * * * - --- "Jos luulette, että olen teille kiitollinen viimeisestä -lauseestanne, niin erehdytte suuresti! Soisipa Jumala, että olisitte -mustasukkainen, te pilkallinen sulotar! Mutta älkää toivoko, että minä -voisin teitä sellaiseksi opettaa. Minulla ei ole mitään taipumusta -pikiintyä näihin hullaantuviin parisittariin, joiksi heitä kuvailette. -Hullaantuviako luonteeltaan? Kunpa he sitä olisivat! Mutta sitä he -ovat kaikkein vähiten. Älkää toivoko, että pääni menee heidän tähtensä -pyörälle. Ehkä heillä olisi siihen suuntaan suurempi menestys, jos he -olisivat musiikilleni välinpitämättömiä. Mutta on liiankin totta: he -pitävät siitä; ja kuinkapa voisin silloin enää kuvitella heistä mitään? -Jos joku ihmiselle sanoo ymmärtävänsä häntä, saattaa olla varma, ettei -hän häntä ymmärrä... - -"Älkää käsittäkö sutkauksiani liian vakaviksi. Tunteeni teitä kohtaan -eivät tee minua epäoikeudenmukaiseksi toisille naisille. Minä en ole -tuntenut heitä kohtaan yleensä sympatiaa ennenkuin nyt, jolloin en -katsele heitä rakastunein silmin. Heidän suuri, kolmekymmentä vuotta -kestänyt yrityksensä vapautua siitä alentavasta ja epäterveestä -puoliorjuudesta, johon meidän miehinen tylsä itsekkyytemme on heidät -kammitsoinut, -- onnettomuudeksi sekä heille että meille, -- tuntuu -minusta aikakautemme suurtapaukselta. Sellaisessa kaupungissa kuin tämä -oppii ihailemaan tätä uutta tyttöpolvea, joka lukemattomista esteistä -välittämättä hyökkää vilpittömällä innolla valloittamaan tieteen -saavutuksia ja arvoasteita, -- tuota tiedettä ja noita arvoja, joiden -he uskovat heidät vapauttavan: avaavan heille kaikki tuntemattoman -maailman salaisuudet, tekevän heistä miesten vertaisia... - -"Tietysti on se usko kuvitelmaa ja hiukan naurettavaa. Mutta -edistys ei käy koskaan sillä tavoin kuin toivotaan; ja siitä -huolimatta toteutuu se aina, joskin toisenlaisia teitä. Nykyisten -naisten ponnistus ei mene hukkaan. Se luo täydellisempiä naisia, -inhimillisempiä kuin suurten vuosisatojen naiset olivat. He eivät -ole enää elävistä maailmankysymyksistä välinpitämättömiä: seikka, -mikä ennen muinoin oli suorastaan skandaali ja hirveä luonnottomuus; -sillä eihän ole siedettävää, että nainen, olipa hän miten tarkka -tahansa pitämään huolta kotivelvollisuuksistaan, luulee pääsevänsä -vapaaksi velvollisuuksistaan nykyaikaisena yhteiskunnan kansalaisena. -Heidän muinaiset kantaäitinsä, nuo Jeanne d'Arcin ja Catarina Sforzan -aikalaiset, eivät ajatelleet niin matalasti. Nainen on niistä ajoista -näivettynyt. Me olemme kieltäneet häneltä auringon ja ilman. Hän -ottaa ne nyt meiltä väkivalloin takaisin. Ah, noita uljaita pikku -yrittäjiä!... Tietysti monet näistä nykyjään taistelevista kuolevat -tahi menevät pilalle. Tämä on murrosaikaa. Ponnistus on liian raju -aikojen kuluessa veltostuneille voimille. Jos kasvi saa olla ylen kauan -ilman vettä, polttaa sen ensimäinen sade. Mutta mitäpä sille voi! Se -on aina kaiken edistyksen ehto. Jälkeentulevat auttaa tämä kärsiminen -kukkimaan. Nämä nykyiset sotaiset pikku neitsyet, joista useatkaan -eivät pääse naimisiin, ovat tulevaisuudessa hedelmällisempiä kuin -kokonaiset sukupolvet ennen heitä eläneitä ja lapsia synnyttäneitä -perheenäitejä: sillä näistä lähtee uuden klassillisen aikakauden -naissuku, ja se on heidän uhrautumisensa ansiota. - -"Tällaisia ahkeria mehiläisiä ei tarvitse toivoa löytävänsä serkkunne -Coletten salongissa. Mikä into teille on tullut yllytellä minua tuon -naisen luokse? Minun täytyi totella teitä; mutta ei ollut hyväksi, että -käytitte valtaanne väärin. Minä torjuin kolme hänen vieraskutsuaan, -jätin vastaamatta kahteen hänen kirjeeseensä. Hän tuli hätyyttämään -minua eräässä orkesteriharjoituksessa -- (koetettiin kuudetta -sinfoniaani). -- Näin hänen tulevan väliajalla sisään, nenä koholla, -ilmaa haistellen, huudahtaen: 'Tämä tuntuu rakkaudelta. Ah, miten minä -rakastan tällaista musiikkia!...' - -"Hän on fyysillisesti muuttunut; ainoastaan hänen kissansilmänsä -aukenevine silmäterineen ovat entiset ja samoin tuo fantastinen -nenä, joka irvistelee ja vainuaa ilmaa. Mutta kasvot ovat levinneet, -poskipäät vankentuneet, väri raikastunut ja virkistynyt. Urheilu on ne -muuttanut. Sillä hän on antautunut sieluineen ruumiineen urheilemaan. -Hänen miehensä on, kuten tiedätte, Automobiiliklubin ja Aeroklubin -pomoja. Täällä ei järjestetä ilmailukilpailuja tai pikamatkoja joko -maata tai vettä pitkin, joissa Stevens-Delestradet eivät olisi läsnä; -he pitävät sellaista suorastaan velvollisuutenaan. He ovat aina -liikkeellä ja maanteillä. Mistään muusta on mahdoton puhua. Heidän -suustaan ei lähde muita sanoja kuin _Racing, Rowing, Rugby, Derby_. -Aivan uusimuotista maailmanihmisten lajia! _Pelléas_-aika naisilta on -mennyt. Sielu ei ole enää muodissa. Nuoret tytöt komeilevat punaisella, -ahavoituneella hipiällä, ilmaretkillä ja urheiluissa auringonpaisteessa -paahtuneella; he katselevat meitä nyt miehen silmin; ja he nauravat -hiukan karkeaa naurua. Sävy on tullut häikäilemättömäksi ja raaemmaksi. -Teidän serkku-rouvanne puhuu usein kursailematta suorastaan hirveitä. -Hän on suursyömäri, hän, joka ennen söi tuskin yhtään. Hän valittelee -kyllä yhä huonoa vatsaansa, ettei se tottumus aivan unohtuisi; mutta -hän ei jätä koskaan pistämättä sinne hyviä paistinpaloja. Hän ei lue -mitään. Niissä piireissä ei enää lueta mitään. Musiikki yksin on saanut -armon. Onpa se hyötynytkin kirjallisuuden tappiosta. Kun tuollaiset -ihmiset ovat perinpohjin itsensä uuvuttaneet, on musiikki heille -turkkilaista kylpyä, höyrysaunaa, hierontaa, _nargileen_ huumausta. -Ajatella ei tarvitse. Musiikki on urheilun ja rakkauden väliaste. Ja -sekin on urheilua. Mutta muodikkain urheilu esteettisten huvitusten -joukossa on nykyään tanssi. Venäläiset tanssit, kreikkalaiset tanssit, -sveitsiläiset tanssit, amerikalaiset tanssit! Parisissa tanssitaan -kaikkea: Beethovenin sinfonioita, Aiskhyloksen tragedioita, Vatikaanin -antikviteetteja, _Orpheusta, Tristania_, 'Passionia', ja voimistelua. -Noilla onnellisilla on oikea hyppytauti. - -"Huvittavinta on, miten serkkunne sulattaa tuon kaiken yhteen: -estetisminsä, sporttinsa ja käytännöllisen järkensä (sillä hän -on perinyt äidiltään raha-asiain tajunnan ja itsevaltiutensa -kotihommissa). Siitä luulisi syntyvän uskomattoman sekoituksen; mutta -hän viihtyy siinä mukavasti; hänen hulluimmat omituisuutensa jättävät -hänen älynsä selväksi, aivan kuin hänellä hurjimmilla automatkoilla -on aina silmä ja käsi varmana. Hän on hallitseva naistyyppi: hän -ohjaa kaikkia muita loistavalla tavalla, miestään, kyläilijöitään, -aivan vieraita. Hän harrastaa myöskin politiikkaa; hän kannattaa -'Monseigneuriä', tahtoo tehdä maastansa kuningaskunnan: ei niin, -että luulisin häntä rojalistiksi; ei, hän käyttänee sitä asiaa vain -keppihevosenaan saadakseen touhuta kahta enemmän. Ja vaikka hän -ei pysty oikealla tavalla lukemaan kymmentä sivua mitään kirjaa, -valitsee hän Akatemiaan jäseniä. -- Hän on nyt suvainnut vaatia minua -suojeluksensa alle. Arvaatte, ettei se ole minulle mieleinen asia. -Harmillisinta on, että kun menin teitä totellakseni hänen luokseen, -tuli hän vakuutetuksi vaikutusvoimastaan minuun... Minä kostan hänelle -puhumalla hänelle julmia totuuksia. Silloin hän vain nauraa; ja -hän tietää antaa sanan sanasta. 'Hän on pohjaltaan hyvä nainen...' -Kyllä, kun hän vain on touhussa. Hän tietää sen seikan itsekin: ellei -myllyllä olisi enää mitään jauhamista, olisi hän valmis mihin tahansa, -ainoastaan hankkiakseen jotain tuuttiinsa. -- Olen käynyt kaksi kertaa -hänen luonaan. Nyt en enää sinne mene. Se riittää todistukseksi, että -olen alistuvainen tahtoonne. Vai toivotteko suorastaan kuolemaani? Minä -lähden sieltä aina murjottuna, murskattuna, kiusattuna. Viime kerran, -kun hänet näin, tuli minulle seuraavana yönä kauhea painajainen: näin -unta, että olin hänen miehensä; koko elämäni oli kytketty tuohon -pyrypilveen... Hupsua unta, jollaisesta hänen miehensä ei varmaankaan -mahtaisi pelästyä: sillä kaikista henkilöistä, joita Coletten asunnossa -näkee, on hänen miehensä ehkä juuri harvinaisin; ja kun he puhelevat -keskenään, eivät he puhu muusta kuin urheilusta. He viihtyvät -erinomaisesti yhdessä. - -"Kuinka tuollaiset ihmiset ovat tahtoneet nostaa minun musiikkini -yleisömenestyksen korkeaan arvoon? En koetakaan sitä ymmärtää. Oletan, -että se ravistelee heidän ruumistaan jollakin oudolla ja heistä -reipastavalla tavalla. He ovat sille kai kiitollisia siitä, että se -jotenkin rusikoi heitä. He rakastavat nykyään taidetta, jolla on -ruumis. Mutta sielusta, joka siinä ruumiissa piilee, ei heillä ole -aavistustakaan; he siirtyvät pian tämänpäivän ihastuksesta huomisen -välinpitämättömyyteen, ja siitä välinpitämättömyydestä ylihuomisen -halveksimaan, eivätkä näe sitä sielua koskaan. Se on taiteilijan -ainainen tarina. En kuvittele liikoja menestyksestäni: sitä ei riitä -minulle kauan; he kyllä maksattavat sen minulla. -- Sitä odotellessani -katselen tätä kummallista näytelmää. Haltioitunein ihailijoistani -on... (voitteko arvata?)... ystävämme Lévy-Coeur. Muistatteko tuota -somaa herrasmiestä, jonka kanssa, ennen muinoin jouduin naurettavaan -kaksintaisteluun? Hän pitää nykyään esitelmiä niille, jotka eivät -silloin minua ymmärtäneet. Ja ne esitelmät ovat sangen hyviäkin. -Kaikista, jotka minusta puhuvat, on hän älykkäin. Voitte siis aavistaa, -minkälaisia toiset ovat! Minun ei tosiaan kannata ylpeillä, sen -vakuutan teille. - -"Ylpeillä en haluakaan. Olen kovin nöyryytetty, kun kuuntelen noita -teoksiani, joiden vuoksi minua ylistetään. Tunnen niissä itseni, -enkä näe niissä itseäni kauniiksi. Miten armoton kuvastin onkaan -sävellys ihmiselle, joka siitä voi jotain nähdä! Onneksi he ovat sekä -kuuroja että sokeita. Olen usein pannut teoksiini niin paljon sekavia -mielialojani ja heikkouksiani, että tunnen joskus tekeväni pahoin -päästäessäni maailmaan sellaisen piruparven. Rauhoitun kuitenkin, -kun huomaan, miten levollinen yleisö on: sillä on kaksinkertainen -haarniska; mitkään nuolet eivät pysty siihen: ellei niin olisi, olisin -kadotukseen tuomittu... Te syytätte minua liiasta ankaruudesta itseäni -kohtaan. Se johtuu siitä, että te ette tunne minua niinkuin minä tunnen -itseni. Ihmiset näkevät, mitä me taiteilijat olemme. He eivät näe, mitä -me voisimme olla: ja meille annetaan kunnia sellaisesta, mikä ei ole -niinkään paljon meidän omaa ansiotamme kuin niiden tapahtumien, jotka -vievät meitä mukanaan, ja voimien, jotka meitä vallitsevat. Sallinette -minun kertoa tässä teille erään esimerkin. - -"Toissa iltana menin täällä erääseen kahvilaan, jollaisissa saa -kuulla melkoisen hyvää musiikkia, vaikkakin hiukan eriskummaisella -tavalla suoritettuna: viidellä, kuudella instrumentilla, täydentäjänä -piano, soitetaan kaikki sinfoniat, messut, oratooriot. Samoin -kuin Roomassa joissakin marmorikaupoissa myödään _Medicien_ -kappelia uuninreunus-koristeina. Ja se näyttää olevankin taiteelle -hyödyllistä. Jotta se pääsisi liikkeelle ihmisten keskuudessa, -täytyy se pienentää lantin rahoiksi. Muuten ei näissä konserteissa -haluta yleisöä pettää. Ohjelmat ovat pitkät, suoritus kunnollista. -Siellä tulin erään sellonsoittajan tuttavaksi. Hänen silmänsä -muistuttivat omituisesti isäni silmiä. Hän kertoi minulle elämänsä -tarinan. Maalaisen, talollisen pojanpoika, pikkuvirkailijan poika, -ollut määrinvirastossa eräässä kylässä Pohjois-Ranskassa. Hänestä -tahdottiin tehdä herra, asianajaja; hänet pantiin naapurikaupunkiin -kouluun. Terve ja talonpoikainen veitikka, joka soveltui huonosti -pikkukirjurin napertelevaan työhön eikä jaksanut pysyä häkissä; hän -karkasi yli muurien, samoili metsissä, kuherteli tyttöjen kanssa, -käytti voimansa suurta ylijäämää tappeluihin; loput aikaansa hän -laiskotteli, uneksi kaikkea sellaista, mihin hän ei koskaan joutunut. -Yksi ainoa seikka häntä viehätti: musiikki. Jumala tiesi, miksi. Hänen -suvussaan ei ollut musikaalisia muita paitsi eräs eno, joka oli ollut -hiukan hassahtava: tuollaisia maaseudun originaaleja, joiden äly ja -lahjat, vaikka ne usein olisivatkin huomattavia, kuluvat hupsumaisiin -joutavuuksiin heidän ylpeässä yksinäisyydessään. Tuo eno oli keksinyt -uuden nuottienmerkitsemistavan -- (jälleen monien entisten lisäksi!); -sen piti tehdä musiikissa oikea vallankumous. Ja hän väitti keksineensä -myöskin pikakirjoituksen, jolla saattaisi merkitä yhtaikaa sanat, -laulun ja säestyksen. Hän itse ei ollut oppinut lukemaan ainoaakaan -nuottia. Suku pilkkasi ukko-parkaa; mutta samalla oltiin hänestä -ylpeitä. Ajateltiin: 'Hän on hassu. Mutta kuka tietää, ehkäpä hänessä -on neroutta...' -- Hänestä siirtyi musiikkimania varmaankin nuoreen -sukulaiseen. Mitäpä oikeaa musiikkia hän olisi saanut kuulla tuossa -maaseutukaupungissa... Mutta huono musiikki voi herättää yhtä suurta -rakkautta kuin hyväkin. - -"Onnetonta oli, ettei moinen intohimo ansainnut sen ympäristön ihmisten -mielestä tunnustamista. Lapsi puolestaan ei ollut yhtä jäykkäpäinen -järjettömyydessään kuin hänen enonsa, ja siksi lukikin hän ainoastaan -salaa tuon vanhan kiihkohullun kyhäyksiä, joista siis tuli hänen -kummallisen musikaalisen kasvatuksensa ainoa perusta. Kun hän oli -turhamainen ja pelkäsi isäänsä ja yleistä mielipidettä, ei hän tahtonut -ilmaista kunnianhimoisia haaveitaan ennenkuin oli muka onnistunut. -Perheen aisoissa ponnisteleva poika-parka menetteli silloin samoin -kuin monet ranskalaisten pikku porvarien lapset, jotka eivät, joko -heikkoudesta tai hyvyydestä, uskalla pitää puoliaan omaistensa tahtoa -vastaan, vaan alistuvat näennäisesti siihen ja elävät todellista -sisäistä elämäänsä ainaisessa salamyhkäisyydessä. Hän ei seurannut -omia taipumuksiaan, vaan alistui tuhertamaan sellaisella hänelle -vieraalla alalla, mikä hänelle määrättiin: siinä hän oli mahdoton -sekä onnistumaan että menemään kunnon tavalla nurin. Niin ja näin sai -hän suoritetuksi tarvittavat tutkinnot. Niissä hän näki ainoastaan -sen hyvän puolen, että ne päästivät hänet pikkukaupungin yleisön ja -perheen silmälläpidon alta. Lakitiede oli hänestä murhaavan ikävää. -Hän oli mielessään päättänyt, ettei hän jatkaisi sillä uralla. Mutta -niin kauan kuin hänen isänsä eli, ei hän uskaltanut ilmaista omaa -tahtoaan. Ehkäpä hänestä itsestäänkin oli mukavampi odottaa vielä -jonkin aikaa, ennenkuin hän tekisi varman päätöksen. Hän oli tuollaisia -olennoita, jotka hourailevat koko ikänsä, mitä he kerran tekevät ja -mitä he osaisivat tehdä. Toistaiseksi ei hän tehnyt mitään. Juuriltaan -temmaistuna ja juopuneena Parisin uudesta elämästä hän heittäytyi koko -nuoren talonpoikaisen pojan raivolla kahden suuren intohimonsa valtaan: -naisten ja musiikin; joutui päästään sekaisin sekä konserteista että -nautinnoista. Hän hukkasi sellaiseen vuosia, yrittämättäkään millään -tavoin täydentää musikaalisia tietojaan. Hänen arka itserakkautensa -ja huono, itsenäinen ja epäluuloinen luonne estivät häntä hankkimasta -tunteja tahi kysymästä neuvoja keneltäkään. - -"Kun hänen isänsä kuoli, joutivat Themis ja Justinianus häneltä -nurkkaan. Hän alkoi säveltää, vaikkei hänellä ollut rohkeutta -hommata itselleen tarvittavaa tekniikkaa. Tavaksi piintynyt laiskana -vetelehtiminen ja nautinnonhalu olivat tehneet hänet sellaiseksi, -ettei hän pystynyt mihinkään vakavaan ponnistukseen. Hänen tunteensa -oli kyllä herkkä; mutta ajatus livisti aina niinkuin muotokin -hänen käsistään; kun hän ryhtyi työhön, ei hän lopultakaan saanut -esille muuta kuin joutavia tavallisuuksia. Surullisinta oli, että -tuossa keskinkertaisessa olennossa oli tosiaan jotain suurta. Olen -lukenut pari hänen entistä sävellystään. Siellä täällä on niissä -mukaansatempaavia aatteita, jotka ovat jääneet keskeneräisiksi -luonnoksiksi ja vääntyneet kohta muodottomiksi. Aivan kuin virvatulia -hyllyvällä suolla... Ja miten merkillinen ajatusrakenne! Hän yritteli -selitellä minulle Beethovenin sonaatteja. Hän näkee niissä naurettavia, -lapsellisia satuja. Mutta kuitenkin on tämä hänen käsityksensä -intohimoista syvästi vakavaa! Kyyneleet tulevat hänelle silmiin, kun -hän niistä puhuu. Hän antaisi itsensä tappaa sen puolesta, mitä hän -rakastaa. Hän on liikuttava ja hassunkurinen. Juuri kun tekisi mieleni -nauraa hänelle vasten naamaa, tahtoisin häntä syleillä... Perinpohjin -kunniallinen sielu. Hänessä asuu voimakas halveksiminen parisilaisia -nurkkapyhimyskuntia kohtaan, -- (joskaan hän ei voi estää itseään, -enempää kuin kukaan pikku porvari, ihailemasta suuruuksia, joilla on -tuota siunattua menestystä)... - -"Hän sai pienen perinnön. Muutamassa kuukaudessa hän pisti sen -poskeensa; ja sitten, varattomana ollessaan pälkähti hänen päähänsä, -niinkuin monien muiden hänenlaistensa, sellainen rikollinen -kunniallisuus, että hän nai köyhän tytön, jonka oli vietellyt; -vaimolla oli kaunis ääni, ja hän osasi soittaa, joskaan ei välittänyt -musiikista. Heidän täytyi nyt elää hänen äänellään ja miehen -keskolaisella kyvyllä soittaa violonselloa. Tietysti he piankin -huomasivat kumpikin toisensa lahjattomuuden eivätkä voineet enää -toisiaan kärsiä. Heille oli syntynyt tyttö. Isä kohdisti nyt tuohon -lapseen oman elämänsä haaveet; hän ajatteli, että tyttärestä tulisi -se, mihin hän itse ei ollut päässyt. Tytär tuli äitiinsä: pianon -rämpyttäjä, jolla ei ollut lahjoja rahtuakaan; hän jumaloi isäänsä ja -antautui isänsä mieliksi hänen elämänuralleen. Monta vuotta kiertelivät -he pitkin kylpyläkaupunkeja saaden osakseen enemmän häväistystä kuin -rahaa kukkaroonsa. Lapsi, joka oli heiveröinen ja liiaksi rasitettu, -kuoli. Vaimo muuttui epätoivoissaan yhä ja yhä ärtyisemmäksi. Ja heidän -elämänsä oli pohjatonta kurjuutta, josta ei ollut mitään toivoa päästä; -heitä piti hengissä ainoastaan ihanteen haave, ihanteen, jota ei uskota -saavutettavan... - -"Ja minä, ystäväni, minä ajattelin, kun näin tämän epäonnistuneen -raukan, jonka elämä oli ollut pelkkiä pettymyksiä: 'Kas tuollainen -minusta olisi voinut tulla. Meissä molemmissa on ollut lapsina yhteisiä -piirteitä; ja eräät myöhemmän elämämme seikkailut muistuttavat -toisiaan; olenpa nähnyt sukulaisuutta musikaalisten aatteittemmekin -välillä; mutta hänen aatteensa ovat jääneet keskelle taipaletta. -Mistä se johtuu, etten minä ole sortunut niinkuin hänkin? Epäilemättä -tahtoni voimasta. Mutta myöskin sattumasta. Ja tahtoni, onko se sitten -pelkästään omaa ansiotani? Eikö paremmin rotuperäni, ystävieni, sen -Jumalan, joka on minua auttanut?...' Tällaiset ajatukset tekevät -ihmisen nöyräksi. Tuntee olevansa kaikkien veli, jotka rakastavat -taidetta ja kärsivät sen puolesta. Alimmasta portaasta ylimpään ei -välimatka ole suuri... - -"Ja sitäpaitsi olen ajatellut, mitä minulle kirjoititte. Puhutte totta: -taiteilijalla ei ole oikeutta vetäytyä syrjään niin kauan kuin hän -voi auttaa muita. Minä jään siis, pakotan itseni jäämään, muutamiksi -vuoden kuukausiksi joko tänne tahi Wieniin tai Berliniin, vaikka -minun on hyvin vaikea nyt enää kotiutua näihin kaupunkeihin. Mutta -ei saa hellittää. Joskaan ei minusta ole ehkä suurta hyötyä muille, -kuten minulla on täysi syy pelätä, niin kenties tästä oleskelustani -on hyötyä edes minulle itselleni. Ja lohdutan itseäni sillä, että te -tahdotte niin. Ja kaiken lopuksi... (en mieli valehdella)... se alkaa -huvittaakin minua. Hyvästi, tyranni. Te voitatte. Minä opin sekä -tekemään, mitä te tahdotte, että myöskin sellaisia tekoja rakastamaan. - - _Christophe_." - - * * * * * - -Niin ollen jäi Christophe Parisiin, osaksi Grazian mieliksi, osaksi -sentähden, että hänen taiteilijauteliaisuutensa oli herännyt ja -tempautui mukaan uudistuvan taiteen näytökseen. Mitä hän näki tai -tekikin, aina oli Grazia hänen mielessään; ja hän kirjoitti Grazialle -kaikesta. Hän tiesi kyllä vain kuvittelevansa, että sellainen aina -ehdottomasti oli Grazialle mielenkiintoista; hän epäili Graziaa näitä -asioita kohtaan hiukan välinpitämättömäksikin. Mutta hän oli Grazialle -kiitollinen, ettei Grazia liioin ilmaissut hänelle mielialaansa. - -Grazia vastasi hänelle säännöllisesti kaksi kertaa kuussa. Sydämellisiä -ja hillittyjä kirjeitä, aivan kuin hänen käytöksensäkin oli. -Kertoessaan Christophelle omasta elämästään oli hän aina jollain -tavoin aran peittelevä ja ylpeä. Hän tiesi, minkälaisen kaiun rajut -sanat herättäisivät Christophen sydämessä; hänestä oli mieluisempaa -olla Christophea kohtaan näköjään kylmäkin kuin syöstä hänet -kiihkomielisyyteen, johon hän ei tahtonut häntä seurata. Mutta hän -oli liiaksi nainen, joten hän tiesi sen salaisuuden, ettei ystävän -rakkaudelta ole riistettävä rohkeutta ja että välinpitämättömillä -sanoilla tehdyn syvän pettymyksen haava on lääkittävä kohta toisilla -ja lempeillä. Christophe huomasi pian tämän taktiikan; ja rakkauden -oveluus neuvoi hänet puolestaan pidättämään tunteitaan, kirjoittamaan -hillitympiä kirjeitä, niin että Grazian vastaukset muuttuisivat -välittömämmiksi. - -Kuta kauemmin hän oli Parisissa, sitä enemmän kiinnitti hänen -mieltänsä tuossa jättiläismuurahaispesässä kuohuva uusi elämänhalu. -Se oli hänestä sitäkin mielenkiintoisempaa, kun hän huomasi nuorten -muurahaisten sympatian häntä kohtaan vähäiseksi. Hän ei ollut suinkaan -erehtynyt: hänen menestyksensä oli Pyrrhoksen voitto. Hän oli ollut -kadoksissa kymmenkunnan vuotta, nyt hänen paluunsa Parisiin herätti -hälinää. Mutta sattuipa sellainen hyvinkin tavallinen kohtalon iva, -että hänen entiset vihollisenpa, keikaroitsijat ja maailman-ihmiset, -rupesivat tällä kertaa häntä suojelemaan; taiteilijat olivat häntä -kohtaan jäykästi ja vaiteliaasti vihamielisiä tai he pysyivät -varuillaan. Hän säilytti asemansa nimellään, jolla oli jo vanha kaiku, -laajoilla työnsä tuloksilla, koko sävyllään, josta puhui intohimoinen -vakuutus, ja vilpittömyytensä kiivaudella. Mutta joskin oltiin -pakotetut ottamaan hänet huomioon, joskin täytyi häntä sekä ihailla -että kunnioittaakin, niin kuitenkin käsitettiin häntä väärin, eikä -häntä rakastettu. Hän oli joutunut syrjään ajan taiteesta. Hän oli -epäsikiö, elävä anakronismi. Sitä hän oli ollut aina. Kymmenvuotinen -yksinäisyys oli jyrkentänyt hänen ja maailman vastakohtaa. Hänen poissa -ollessaan oli Europassa ja varsinkin Parisissa tapahtunut uudistustyö, -kuten hän itsekin hyvin näki. Uusi elämänkäsitys oli syntymässä. Nousi -sukupolvi, joka tahtoi enemmän toimia kuin ymmärtää, janosi enemmän -onnea kuin totuutta. Se tahtoi elää, se tahtoi valloittaa elämän, -vaikkapa sen olisi täytynyt valehdellakin. Ylpeyden valhe, ylpeyden -kaikki aiheet: rotuylpeys, luokkaylpeys, uskontokunnallinen ylpeys, -kulttuuri- ja taideylpeys, -- kaikki ne kelpasivat sille, kunhan -ne vain antoivat sille rautaisen panssarin, sopivat sille miekaksi -ja kilveksi, suojasivat sitä sen marssiessa voittoon. Niinpä siitä -polvesta oli ilkeää kuulla suutta surun sortamaa ääntä, joka puhui -sille, että tuska ja epäilyskin ovat olemassa, nuo pahat ja äsken -väistynyttä yötä häirinneet myrskyt, jotka uhkaavat yhä ihmiskuntaa -välittämättä siitä, että niitä koetetaan kieltää ja unohtaa. Sitä ääntä -oli mahdoton olla kuuntelematta; mennyt yö oli vielä liian lähellä. -Silloin nuo nuoret miehet tukkivat uhallakin siltä korvansa; ja he -huusivat täyttä kurkkua, jotteivät olisi sitä kuulleet. Mutta ääni -puhui sittenkin voimakkaammin, ja siitä he olivat vihoissaan. - -Christophe puolestaan suhtautui heihin ystävällisesti. Hän iloitsi -maailman kulusta onnea kohti. Se, että tuossa liikkeessä oli paljon -tahallisen ahdasta, ei pahoittanut häntä. Jos tahtoo kulkea suoraan -määränpäähän, täytyy katsella suoraan eteensä. Hän, joka oli joutunut -maailmojen käännepaikkaan, nautti sekä siitä traagillisesta yön -säteilystä, jonka hän näki takanaan, että nuorten toiveiden hymystä, -raikkaan ja kuumeisen aamunkoiton epämääräisestä kauneudesta. Hän -oli heilurin liikkumattomassa napapisteessä silloin, kun heiluri -nousi ylös. Seuraamatta sen liikettä kuunteli hän riemukseen elämän -tahdikasta rytmiä. Hän yhtyi niiden toiveisiin, jotka kielsivät hänen -menneet tuskansa. Mikä oli tuleva, se tuli nyt, niinkuin hän itsekin -oli uneksinut. Kymmenen vuotta sitten oli Olivier, -- tuo pieni -gallialainen kukko, -- ennustanut heiveröisellä laulullaan yössä ja -pimeässä kaukaista päivää. Laulajaa ei enää ollut olemassa; mutta hänen -laulunsa toteutui. Linnut heräsivät Ranskan puutarhassa. Ja yhtäkkiä -kuuli Christophe selvempänä muiden lintujen laulua, voimakkaampana ja -onnellisempana, ylösnousseen Olivier Jeanninin äänen. - - - - -Christophe silmäili hajamielisenä erään kirjakaupan näytepöydän -ääressä runovihkoa, jonka tekijän nimi oli hänelle tuntematon. Jokin -lauselma kirjassa herätti hänen huomiotaan; teos alkoi kiinnittää hänen -mieltään. Kun hän luki avaamattomien lehtien välistä edelleen, oli hän -erottavinaan tutun äänensävyn, näkevinään ikäänkuin jotkin ystävän -kasvot... Oli mahdotonta määritellä, mitä hän tunsi, ja kun hän ei -voinut erota kirjasta, osti hän sen. Kotonaan ryhtyi hän kohta sitä -lukemaan. Ja äskeinen tunnelma tuli jälleen takaisin. Runojen väkevä -henki johti hänen mieleensä näkyilmestyksen tarkkuudella vuosisatoja -sitten eläneet miljoonat sielut, -- nuo jättiläismäiset puut, joiden -lehtiä ja hedelmiä me olemme, -- Maan henget. Sivuilta selkenivät -Emon yli-inhimilliset kasvot, -- hänen, joka oli meitä ennen, joka -säilyy meidän kadottuamme, joka istuu kuin bysantilainen Madonna -vuorenkorkuisella valtaistuimella, minkä juurella ihmismuurahaiset -rukoilevat. Runoilija lauloi suurten jumalatarten homeerisista -taisteluista, heidän miekkojensa kalskeesta aikojen alusta asti; hän -kuvaili tuota iankaikkista Iliadia, joka on Troian sotaan verraten sama -kuin alpit pienten kreikkalaisten kukkulain rinnalla. - -Moinen ylpeyden ja sotaisen toiminnan epopeia oli kaukainen sellaisen -europalaisen hengen ajatuksille kuin Christophen. Ja kuitenkin näki -hän tuossa ranskalaisen hengen visionissa, -- (se oli siro neitsyt, -Pallas-Athenen kilpeä kantava, -- jumalatar, jonka sinisten silmien -katse tunkee läpi pimeyksien: työn jumalatar, verraton taideniekka, -vallitseva järki, jonka välkkyvä keihäs kaataa hälisevin huudoin -ryntäävät barbaarit maahan) -- kuitenkin näki hän siinä vilahdukselta -katseen ja hymyn, jotka hän tunsi ja joita hän oli ennen muinoin -rakastanut. Mutta ennenkuin hän pääsi selville huomiostaan, oli -näky haihtunut. Ja kun hän sitten kiihtyen ajeli sitä takaa eikä -saanut kiinni, niin kuuli hän yhtäkkiä erästä sivua kääntäessään -tarinan, jonka Olivier Jeannin oli kertonut hänelle joku päivä ennen -kuolemaansa... - -Christophe joutui aivan päästä pyörälle. Hän juoksi kirjan kustantajan -luokse ja kysyi runoilijan osotetta. Sitä kieltäydyttiin ilmoittamasta, -kuten tapa vaatii. Christophe suuttui. Se ei auttanut. Viimein -pälkähti hänen päähänsä, että ehkäpä hän saisi tarvitsemansa tiedon -osoitekalenterista. Hän löysikin siitä osoitteen, ja heti paikalla -lähti hän kirjailijan luokse. Milloin hän tahtoi jotain, ei hän koskaan -malttanut hetkeäkään odottaa. - -Kortteli Batignolles, siellä talon ylimmässä kerroksessa. Useita -ovia yhteiseen eteiskäytävään. Christophe naputti oveen, jota -hänelle oli neuvottu. Aukeni viereinen ovi. Muuan nuori nainen, ei -mitenkään kaunis, -- hyvin ruskeaverinen, hiukset otsalla, ihonväri -samea, kasvot hermostuneet, silmät vilkaseleiset, -- kysyi, mitä hän -tahtoi, ja näytti epäluuloiselta. Christophe selitteli, ketä hän -oli tullut tapaamaan, ja kun uudestaan kysyttiin, ilmoitti nimensä. -Nainen tuli nyt huoneestaan ja aukaisi toisen oven, avaimella, joka -oli hänen hallussaan. Mutta hän ei vienyt Christophea heti sisään. -Hän pyysi vierasta odottamaan käytävässä, ja pujahti yksinään -sisään, sulkien oven hänen nenänsä edessä. Viimein pääsi Christophe -tuohon näin vartioituun asumukseen. Hän meni huoneen läpi, joka oli -melkeinpä tyhjä ja jota käytettiin nähtävästi ruokasalina: siellä oli -ainoastaan muutamia vanhoja ja rikkonaisia huonekaluja; uutimettoman -ikkunan edessä viserteli kymmenkunnan pikkulintua häkissä. Taemmassa -kamarissa loikoi kuluneella sohvalla mies. Hän nousi nyt ylös -ottamaan Christophea vastaan. Nuo laihtuneet kasvot, joille sielu -loi hohdettaan, nuo sametinpehmeät, kauniit silmät, joissa paloi -kuumeinen tuli, ja pitkät älykkäät kädet, ruma ruumis, käheältä soiva -ääni: Christophe tunsi heti paikalla... Emmanuelin! Sen sairaan pikku -työläisen, joka oli ollut tahtomattaan syypää... Myöskin Emmanuel -kavahti yhtäkkiä pystyyn ja tunsi Christophen. - -He eivät puhuneet kotvaan mitään. Molemmat näkivät he sillä hetkellä -Olivier Jeanninin... He eivät saaneet edes annetuksi toisilleen kättä. -Emmanuel oli ponnahtanut askeleen taapäin. Nyt, vielä kymmenen vuoden -päästä, nousi entinen salainen kauna, vanha kateus, jota hän oli -tuntenut Christophea kohtaan, esille hänen vaistoelämänsä epäselvästä -syvyydestä. Emmanuel seisoi siinä epäluuloisena ja vihamielisenä. -- -Mutta kun hän näki, miten liikutettu Christophe oli, ja luki jo hänen -huuliltaan sen nimen, jota he kumpikin ajattelivat: "Olivier...", niin -voitti tunne hänet: hän heittäytyi Christophen avattuun syliin. - -Emmanuel kysyi: - --- Minä tiesin, että te olitte Parisissa. Mutta kuinka te saatoitte -löytää minut? - -Christophe vastasi: - --- Minä luin teidän viimeisen kirjanne; sen rivien alta kuulin _hänen_ -äänensä. - --- Niinkö? sanoi Emmanuel; että te siis sen tunsitte? Kaikesta, mitä -nyt olen, olen hänelle kiitollisuuden velassa. - -(Hän ei millään muotoa lausunut Olivier Jeanninin nimeä.) - -Tuokion kuluttua hän jatkoi synkentyneenä: - --- Hän piti teistä enemmän kuin minusta. - -Christophe hymyili: - --- Se, joka rakastaa paljon, ei tiedä, mikä on enempi, mikä vähempi; -hän antaa kaikkensa niille, joita hän rakastaa. - -Emmanuel katsahti Christopheen; hänen itsepäisten silmiensä vakavan -traagilliseen katseeseen syttyi yhtäkkiä syvästi lempeä hohde. Hän otti -Christophea kädestä ja pyysi häntä istumaan viereensä sohvalle. - -He kertoivat toisilleen elämänsä vaiheita. Neljäntoista ja -viidenkolmatta ikävuoden välillä oli Emmanuel yrittänyt jos -jonkinlaisia ammatteja: hän oli ollut latojana, verhoilijana, -kiertävänä kaupustelijana, kirjakauppojen asiamiehenä, asianajajain -kirjurina, erään valtiomiehen sihteerinä, sanomalehtimiehenä... -Kaikissa näissä ammateissa hän oli keksinyt tilaisuuksia opiskelemiseen -yhä ja alinomaa; joskus hän oli saanut tukea kunnon ihmisiltä, joita -tuon pikku olennon tarmo hämmästytti; mutta enimmäkseen hän oli -joutunut sellaisten kynsiin, jotka käyttivät hänen köyhyyttään ja -lahjojaan väärin. Pahimmistakin kokemuksistaan hän oli rikastunut -ja läpäissyt ne pahasti katkeroitumatta, joskin yhä huonontuvalla -terveydellä. Hänen erikoinen taipumuksensa muinaisiin kieliin (se -ei ole kovinkaan harvinaista ranskalaisen rodun keskuudessa, rodun, -jonka vereen humanistiset traditsionit ovat syöpyneet) oli hankkinut -hänelle erään vanhan hellenisoivan papin suopeuden ja tuen. Nämä -kielitutkimukset, joita hänellä ei ollut aikaa kehittää kovin pitkälle, -opettivat hänet älylliseen kuriin ja neuvoivat hänelle tyyliä. Siksi -oli Emmanuel, tuo aivan kansan pohjasakasta kohonnut mies, jonka koko -sivistys oli omatekoista, sattumalta saatua ja täynnä hirveitä aukkoja, -saavuttanut niin erinomaisen sanallisen ilmaisukyvyn, sellaisen taidon -ajatuksen muotohallintaan, ettei nuori porvaristo pääse moiseen -kymmenvuotisellakaan yliopistokasvatuksella. Emmanuel piti tätä Olivier -Jeanninin hyvänä työnä häntä kohtaan. Mutta oikeastaan olivat muut -auttaneet häntä tehokkaammin siinä suhteessa kuin Olivier, joskin se -säkene, joka sytytti hänen sieluunsa ikuisesti palavan tulen, oli -lähtenyt Olivier Jeanninista. Toiset olivat ainoastaan kaataneet öljyä -lamppuun. - -Emmanuel sanoi: - --- Minä aloin ymmärtää häntä vasta siitä ajasta, jolloin hän lähti -pois. Mutta kaikki, mitä hän oli sanonut, oli mennyt olemukseeni. Hänen -valonsa ei ole hylännyt koskaan minua. - -Emmanuel puhui elämäntyöstään, siitä tehtävästä, jonka Olivier -oli jättänyt hänelle perinnöksi, kuten Emmanuel pyhästi uskoi: -ranskalaisten voimien heräämisestä, sen sankarillisen idealismin -syttymisestä, jonka airut Olivier oli ollut; tämän ihanteellisuuden -kaikuvaksi ääneksi tahtoi Emmanuel tulla, ääneksi, joka kuuluisi yli -kamppailun ja soittaisi lähenevää voittoa; hän lauloi ylösnousseen -rotunsa epopeiaa. - -Emmanuelin runot olivat hänen rotunsa luonteenomaista luomaa, tuon -omituisen rodun, joka on kautta vuosisatojen säilyttänyt voimakkaan -kelttiläisen aroominsa, pitäen samalla merkillisenä ylpeytenään pukea -ajatuksensa muinaisen roomalaisen valloittajan jättämään asuun ja -hänen määräämänsä lakeihin. Niissä runoissa tapasi puhtaana koko -gallialaisen rohkeuden, sankarillisen järjen ja ironian hengen, -tuon sekoituksen kerskailua ja huimapäisyyttä, joka sai aikoinaan -miehet tempaisemaan parrasta Rooman senaattoreja, ryöstämään Delphoin -temppeliä ja singauttamaan nauraen heittokeihäänsä päin taivasta. -Mutta tietysti oli tämän pienen parisilaisen suutarin täytynyt -ruumillistuttaa intohimonsa muinaisten, kaksituhatta vuotta sitten -kuolleiden sankarien ja Kreikan jumalien hahmoon, aivan niinkuin -aikoinaan olivat tehneet hänen peruukkipäiset ammatti-isänsä ja -niinkuin varmaankin hänen jälkeläisettäkin tekevät. Omituinen -kansallisvaisto, jolla on oma varmuutensa: kun ranskalainen sijoittaa -ajatuksensa menneiden vuosisatojen jättämiin pyörän uurteisiin, -tietää hän siten ohjaavansa nuo ajatuksensa vuosisatojen turvaan. -Tällainen klassillisen muodon pakko antoi Emmanuelin intohimoille -sitäkin kiivaampaa purkautumisvoimaa. Olivier Jeanninin tyyni luottamus -Ranskan kohtaloihin oli muuttunut hänen pikku suojatissaan palavaksi -uskoksi, joka himoitsi tekoja ja oli varma voitosta. Emmanuel tahtoi -sitä voittoa, hän näki sen, hän tervehti riemuin sitä. Haltioituneella -uskollaan ja optimismillaan oli hän innostuttanut ranskalaisen yleisön. -Hänen kirjansa oli ollut yhtä tehokas kuin suuri aseellinen taistelu. -Hän oli murtanut aukon epäilyksen ja pelon rintavarustuksiin. Koko -nuori polvi oli rynnännyt hänen perästään siihen aukkoon, päin uusia -kohtaloita... - -Emmanuel vilkastui puhuessaan; hänen silmänsä hehkuivat, hänen -kelmeille poskilleen syttyi punaisia läikkiä, hänen äänensä tuli -kimeäksi. Christophe ei saattanut olla huomaamatta, minkälainen -vastakohta oli tämän kuluttavan tulen ja sen surkean ruumiin välillä, -jota se tuli poltti. Hänestä tuntui katkeralta kohtalon ivalta, että -tämä tarmon laulaja, runoniekka, joka ylisti reippaan urheilun, -toiminnan ja sodan sukupolvea, osasi käydä tuskin askeltakaan -hengästymättä, oli pidättyväinen ruokaan ja juomaan nähden, noudatti -ylen tarkkaa elämänjärjestystä, joi ainoastaan vettä, ei voinut -tupakoida, eli ilman rakastajattaria. Hänessä hehkuivat kaikki -intohimot, mutta huono terveys oli pakottanut hänet surkeaan -asketismiin. - -Christophe katseli Emmanuelia; ja hän tunsi häntä kohtaan sekä ihailua -että veljellistä sääliä. Hän ei suinkaan tahtonut mielialaansa -ilmaista; mutta varmaankin näkyi se kuitenkin hänen silmistään, tahi -oli sitten Emmanuel, jonka povessa kirveli ainainen avoin haava, -näkevinään Christophen katseessa sääliä, mitä hän vihasi vieläkin -enemmän kuin vihaa. Sillä Emmanuelin innostus lamaantui yhtäkkiä. -Hän herkesi puhumasta. Turhaan koetti Christophe enää saada häntä -luottavaksi. Emmanuelin sielu oli sulkeutunut. Christophe huomasi -loukanneensa Emmanuelia. - -Vihamielistä hiljaisuutta kesti kauan. Christophe nousi paikaltaan. -Emmanuel saattoi häntä sanaakaan virkkamatta ovelle. Hänen -käyntitavastaan huomasi hänen sairautensa; hän tiesi sen; hän koetti -ylpeästi olla siitä välinpitämätön, mutta kumminkin hän ajatteli, että -Christophe katseli häntä, ja hänen katkeruutensa vain kasvoi. - -Juuri kun Emmanuel puristi kylmästi vieraansa kättä ja hyvästeli -häntä, soitti ovikelloa muuan nuori ja hienosti puettu nainen. Hänen -seuralaisenaan oli joku vaativa keikari, jonka Christophe tunsikin -ulkonäöltä, sillä hän oli nähnyt hänet ensimäisinä teatteri-iltoina: -aina hymy huulilla, lavertelemassa, tervehtimässä tuttaviaan kättään -vilkuttamalla, suutelemassa naikkosten käpäliä ja heittelemässä -orkesteripaikaltaan maireita hymyjä katsomon perille asti; koska -Christophe ei tiennyt hänen nimeään, oli hän mielessään antanut hänelle -nimen "hölmö". -- Hölmö ja hänen naistoverinsa hyökkäsivät heti, kun -näkivät Emmanuelin, hänen kimppuunsa, kutsuivat häntä "rakkaaksi -mestarikseen" ja kukkuroivat hänet kaikenlaisilla tutunomaisen -tungettelevilla tunteenpurkauksilla. Christophe kuuli poistuessaan -Emmanuelin vastaavan kuivalla äänellä, ettei aika ollut vieraille -soveltuva, sillä hänellä oli työtä. Christophe ihaili Emmanuelin -erinomaista kykyä olla epämiellyttävä. Hän ei tiennyt, mistä syystä -Emmanuel oli niin yrmeä ja jörö noille rikkaille hienostelijoille, -jotka täten tulivat lahjoittamaan hänelle oikeinpa hienoja ja -lähenteleviä visiittejäänkin: heiltä riitti kyllä kauniita fraaseja -ja ylistyksiä, mutta Emmanuelin köyhyyden vaivojen helpottamista he -ajattelivat yhtä vähän kuin ennen muinoin Cesar Franckin kuuluisat -ystävät: eivät hekään koettaneet vapauttaa häntä pianotunneista, joita -hänen oli pakko antaa kuolinpäiväänsä asti. - -Christophe kävi sitten useampia kertoja Emmanuelin luona. Hän ei -saanut seurustelua enää läheskään niin välittömäksi kuin se oli ollut -ensimäisellä käynnillä. Emmanuel ei näyttänyt yhtään iloitsevan -hänen tulostaan, ja hän pysyttelihe epäluuloisen hillittynä. Joskus -ainoastaan sai hänelle luonteenomainen avomielisyyden kaipuu -vallan hänessä; Christophen sanat vapisuttivat häntä jonkin kerran -hänen olemuksensa pohjiin asti; silloin hän heittäytyi hetkellisen -entusiastisen luottamuksensa lumoihin; ja hänen idealisminsa valaisi -silloin hänen salatun sielunsa pauhaavan runouden salamoilla. Sitten -hän yhtäkkiä suistui alas innostuksensa korkeudesta; hän jäykistyi -ja oli itsepintaisesti vaiti; ja Christophella oli jälleen edessään -vihamies. - -Monenmoiset seikat erottivat heitä. Ikäero ei ollut niistä -vähäpätöisin. Christophen kehitys läheni täyttä tietoisuutta ja -täydellistä itsensä hillitsemistä. Emmanuel eli vielä muuttumiskaudessa -ja oli kaoottisempi kuin Christophe oli koskaan ollut. Hänen luonteensa -omalaatuisuus johtui sen ristiriitaisista aineksista, jotka olivat -keskenään ainaisessa taistelussa: niitä luonteen piirteitä oli -voimakas stooalaisuus, joka koetti painaa atavististen himojen repimää -kokonaisuutta ikeensä alle, -- (olihan hän alkohoolin turmeleman isän -ja prostitueeratun naisen poika); -- hillitön mielikuvitus, joka -nousi kapinaan teräksistä tahtoa vastaan; suunnaton itsekkyys ja yhtä -suunnaton rakkaus toisia ihmisiä kohtaan, -- eikä koskaan voinut -arvata, itsekkyyskö vai rakkaus milloinkin voitti --; sankarillinen -idealismi ja niin sairaloinen kunniannälkä, että se sai hänet aina -levottomuudella ajattelemaan toisia, häntä etevämpiä. Hän oli kyllä -syvästi aatteellinen ja riippumaton kuten Olivier ja omaa etuaan -katsomaton kuten hän, ja mestaristaan voitollakin rahvasmaisen -elinvoimaisuutensa puolesta, joka ei tuntenut mitään inhoa toimintaa -kohtaan; samoin hän oli runollisilta lahjoiltaankin häntä etevämpi, -ja karkea kuori suojeli häntä hyvin kaikenlaiselta kyllästymiseltä. -Mutta Antoinetten veljen kuulautta ei hänessä sensijaan läheskään -ollut. Hänen luonteensa oli turhamainen, rauhaton; ja hänen sielunsa -sekaisuutta lisäsivät nyt vielä hänen lähimpänsäkin. - -Emmanuel eli näet riitaista yhdyselämää erään nuoren naisen kanssa, -joka oli hänen seinänaapurinaan: sen naisen, joka oli ottanut -Christophen Emmanuelin luona ensi kerralla vastaan. Hän rakasti -Emmanuelia ja vaali häntä mustasukkaisen hellästi, hoiti hänen -taloutensa, kopioi hänen kirjoituksiaan, kirjoitti hänen sanelunsa -mukaan. Hän ei ollut kaunis, ja intohimojen raatelema sielu oli -hänellä elämän taakkana. Hän oli kansanlapsi, oli ollut kauan -työläisenä eräässä pahvituotetehtaassa ja sitten postivirkailijana. -Hänen lapsuutensa oli mennyt Parisin köyhien työläisten tavallisissa -tukehduttavissa oloissa: tehtaissa, joissa ruumiit ja sielut sullotaan -sekaisin, jossa päivät ovat näännyttävää työtä kaikenkarvaisten -toverien parissa, ei ilmaa, ei hiljaisuutta, ei saa koskaan olla -yksinään, mahdotonta koota itseään, suojata oman sydämensä pyhäkköä. -Tyttö oli ylpeä henki; hänen sielunsa pohjalla piili uskonnollisen -palava ja sekava totuuden-ihanteen kaipuu; hän oli turmellut -silmänsä kopioimalla öisin, ja useinkin ilman lamppua ja kynttilää, -pelkästään kuunvalossa, "Kurjia", Hugon _Les Misérables_-romaania. -Hän sattui kohtaamaan Emmanuelin aikana, jolloin runoilija oli -vieläkin onnettomampi kuin hän, sairas ja aivan ilman toimeentulon -mahdollisuuksia; hän oli silloin omistautunut ruumiineen ja sieluineen -Emmanuelille. Tämä intohimo oli tytön ensimäinen ja ainoa rakkaus. Hän -antautuikin siihen oikealla nälkäisen kiihkolla. Hänen tunteensa oli -Emmanuelille hirvittävä rasitus, sillä hänen sydämellään ei ollut antaa -niin paljon kuin se puolestaan sai vastaanottaa. Tytön uskollisuus -liikutti häntä; hän tiesi, että tuo nainen oli hänen parhain ystävänsä, -ainoa olento, jolle hän oli kaikki kaikessa ja joka ei voinut elää -ilman häntä. Mutta juuri se tieto painoi häntä raskaana taakkana. -Emmanuel tarvitsi vapautta, hänen tarvitsi saada olla yksin; hänestä -oli tuskastuttavaa, että nuo silmät kerjäsivät häneltä alinomaa hellää -katsetta; Emmanuel puhutteli häntä usein tylysti, hänen teki mielensä -sanoa hänelle: "Mene matkaasi!" Emmanuelia kiusasi hänen rumuutensa -ja hänen oikulliset tunteenpuuskansa. Vaikka Emmanuel oli nähnyt niin -vähän ylhäisöä, ja vaikka hän sitä oli halveksivinaankin, -- sillä hän -kärsi, kun tiesi olevansa sen rinnalla ruma ja naurettava, -- niin -oli hän herkkä kaikelle hienolle, ja häntä viehättivät vallasnaiset -(oi, heidän tunteensa Emmanuelia kohtaan olivat todellisuudessa -samanlaisia kuin Emmanuelin tätä hänen oikeaa ystävätärtään; mutta sitä -seikkaa ei Emmanuel aavistanut). Hän koetti kohdella ystävätärtään -hellyydellä, jota hänellä ei pohjaltaan ollut tahi jota ainakin -ohimenevät vihanpuuskat väkistenkin synkensivät. Hänen ei onnistunut -niitä puuskiaan hillitä; hänen rinnassaan oli jalo sydän, joka tahtoi -kiihkeästi tehdä hyvää, mutta myöskin väkivaltainen demooni, joka osasi -tehdä pahaa. Tällainen sisällinen taistelu ja tietoisuus, ettei hän -saisi sitä koskaan loppumaan, tekivät Emmanuelin vaiteliaan ärtyneeksi, -ja siitä ärtyneisyydestä sai myöskin Christophe nyt osansa. - -Emmanuel ei voinut mitään sille, että Christophe oli hänestä -vastenmielinen; siihen oli kaksikin eri syytä: toinen oli hänen vanha -kateutensa (tuo hänen lapsuudenaikainen intohimonsa: sellaisesta jää -ihmiseen aina jäljelle jokin yleinen sävy, vaikkapa hän olisikin -itse asian jo unohtanut); toisena syynä oli Emmanuelin tulinen -natsionalismi. Hänelle oli Ranska kaikkien jalojen aatteitten -ruumiillistunut ilmiö: oikeuden, säälin, inhimillisen veljeyden, -kaiken, mistä hänen aikansa parhaat olivat uneksineet. Hän ei asettanut -sitä muun Europan vastakohdaksi, ei viholliseksi, jonka menestys kasvaa -toisten kansojen raunioista; hän asetti sen noiden kansojen johtajaksi, -ikäänkuin lailliseksi hallitsijaksi, joka valtikoi kaikkien yhteiseksi -hyväksi; Ranska oli hänelle ihanteen miekka, ihmissuvun yhteisen -rintaman sivusmies. Hän olisi mieluummin kuollut kuin nähnyt Ranskan -tekevän vääryyttä. Mutta hän ei voinut aavistaa ihanteessaan olevan -mitään heikkouksia. Hän oli täydellisesti ranskalainen, sydämeltään -ja kulttuuriltaan, yksinomaan ranskalaisten traditsionien syövyttämä, -traditsionien, joiden oikeutusta hänen ranskalainen vaistoelämänsä ei -voinut epäillä. Hän väheksyi, aivan rehellisesti kyllä, muukalaista -ajatustapaa ja suhtautui siihen halveksivan alentuvaisesti, -- olipa -ärtynytkin, ellei muukalainen tyytynyt hänelle suotuun nöyryyttävään -asemaan. - -Christophe näki kaiken tämän hänessä, mutta kun hän oli vanhempi -ja enemmän elämän kokemuksia saanut, ei hän siitä välittänyt. Niin -loukkaavaa kuin tuollainen rotuylpeys olikin, ei se Christopheen -pystynyt; olihan se vain lapsenrakkauden kuvitelmien kaunis ilmaus, -eikä Christophe tahtonut suinkaan tuomita mitään pyhiä tunteita, -vaikkapa ne olisivat menneetkin liiallisuuksiin. Ja onhan muuten -kansojen turhamaisesta uskosta oman kutsumuksensa pyhyyteen koko -ihmisyydelle vain suurta etua. Kaikesta, mikä vieroitti häntä -Emmanuelista, oli hänelle ainoastaan yksi seikka sietämätön: Emmanuelin -ääni, joka kohosi joskus äärimäisen kimeään sävyyn. Christophen korva -kärsi siitä hirveästi. Hän ei aina voinut olla irvistämättä suutaan -kuullessaan sitä. Hän koetti salata mielialansa Emmanuelilta. Koetti -kuulla itse musiikkia, eikä soittokonetta. Säteilihän sairaasta -runoilijasta niin paljon sankarillisuuden kauneutta, kun hän puhui -haltioituneena hengen voitoista, -- noista toisten ja toisenlaisten -voittojen edeltäjistä, -- ilmojen valloituksista, "lentävästä -Jumalasta", joka kohotti joukot ja vei niinkuin Betlehemin tähti -ne innosta autuaina mukanaan kaukaisuuden ääriin, joissa Ranskaa -odotti läheinen _revanche_! Näiden elämäntarmon visionien loisto ei -estänyt Christophea huomaamasta vaaraa, johon tällainen väkirynnäkkö -johti, eikä kuulemasta tämän uuden marseljeesin yhä kasvavaa pauhua. -Hän ajatteli, hiukan ironisesti, (kaipaamatta menneisyyttä tahi -pelkäämättä tulevaisuutta), että sitä laulua seuraisi kaiku, jota -laulaja itse ei vielä aavistanutkaan, ja että tulisi päivä, jolloin -ihmiset pitäisivät _Markkinatorin_ aikoja parempina kuin nykyistä -aikaa... Silloin ajateltaisiin: Kuinka vapaita noina aikoina sittenkin -oltiin! Todellista vapauden kulta-aikaa! Koskaan ei enää saataisi -sitä takaisin. Maailma kulki voiman, terveyden, miehekkään puuhan -aikakautta kohti, ehkäpä kunniankin, mutta kovan auktoriteetin ja -ahtaan järjestyksen kahleisiin. Miten me ihannoimmekaan entisiä -rauta-aikojamme, klassillisuuden aikoja! Suuret klassilliset ajat, --- Ludvig XIV tai Napoleon, -- näyttävät meistä kaukaa katsoen -ihmisyyden huipuilta. Ja ehkäpä on kansamme niinä aikoina voitokkaimmin -toteuttanut valtio-ihanteensa. Mutta kysykäämmepä silloisilta -sankareilta, mitä he ajastaan arvelevat! Ystävänne Nicolas Poussin -muutti elämään ja kuolemaan Roomaan; hän oli tukehtua Ranskassa. -Ystävänne Pascal ja Racine sanoivat maailmalle jäähyväiset. Ja kuinka -monet muut suurimmista elivät silloin kaikesta täydelleen syrjässä, -epäsuosiossa ja sorrettuina! Yksinpä sellainenkin kuin Molière oli -usein katkeroitunut. -- Mitä tulee teidän jumaloimaanne Napoleoniin, -jota te niin kaipaatte, isänne eivät näy aavistaneen hänen heille -antamansa onnen suuruutta; eikä itse antajakaan ollut totuudesta -epätietoinen; hän tunnusti, että kun hän katoaisi, niin maailma -huokaisisi helpotuksesta: "Ohhoi!"... Minkälainen erämaa olikaan -_Imperatorin_ ympärillä aatteisiin nähden! Äärettömällä hietikolla -afrikalainen aurinko... - -Christophe ei ilmaissut näitä mietteitään. Kun hän oli sattunut niihin -vihjaisemaankin, joutui Emmanuel vimman valtaan; eikä Christophe -silloin uudistanut yritystään. Mutta vaikka hän säilyttikin ajatuksensa -ominaan, tiesi Emmanuel kuitenkin, mitä hän ajatteli. Ja vielä -selvemmin hän jollakin epämääräisellä tavalla tunsi, että Christophe -oli häntä kaukonäköisempi. Ja se ärsytti häntä yhä enemmän. Nuoret -eivät anna vanhemmille veljilleen anteeksi, että nämä pakottavat heitä -näkemään, minkälaisia he ovat kahdenkymmenen vuoden päästä. - -Christophe arvasi hyvin Emmanuelin tunteet, ja hän ajatteli itsekseen: - --- Hän on oikeassa. Pitäköön kukin uskonsa. Täytyy saada uskoa siihen, -mitä uskoo. Jumala varjelkoon minua järkyttämästä hänen vahvaa -luottamustaan tulevaisuuteen! - -Mutta yksinpä Christophen läsnäolokin häiritsi Emmanuelia. Kun kaksi -persoonallisuutta joutuu yhteen, painaa heistä aina toinen toista -alleen, vaikka kumpikin koettaisi hälventää mahdollisimman paljon -omaa vaikutustaan. Ja kukistettu tuntee silloin aina nöyryytetyn -kaunaa. Emmanuelin ylpeys kärsi Christophen kokemusten ja luonteen -ylemmyydestä. Ja ehkäpä yritti Emmanuel vaistomaisesti ainoastaan -torjua rakkautta, joka hänessä kasvoi Christophea kohtaan... - -Emmanuel tuli yhä jäykemmäksi ja aremmaksi. Hän lukitsi Christophelta -ovensa. Hän ei vastannut hänen kirjeisiinsä. -- Christophen täytyi -tyytyä olemaan tapaamatta häntä. - - - - -Oli tullut heinäkuun alku. Christophe päätteli, että nämä muutamat -Parisissa oleskelun kuukaudet olivat antaneet hänelle paljon uusia -aatteita, mutta vähän ystäviä. Loistavia ja samalla naurettavia -voittoja: ei ollut liioin ilahduttavaa nähdä omaa kuvaansa, teoksiaan, -keskolaisten älyjen heikontamana tahi irvikuvaksi vääntämänä. Ja ne, -joiden ymmärtämyksestä hän olisi pitänyt, eivät tunteneet sympatiaa -häntä kohtaan; he eivät välittäneet hänen lähentymisyrityksistään; -hän ei voinut heihin yhtyä, vaikka hän olisikin kannattanut heidän -toiveitaan, tahtonut olla heidän liittolaisensa; tuntui siltä -kuin heidän itserakkautensa olisi levottomana kieltäytynyt hänen -ystävyydestään ja pitänyt hänet mieluummin vihamiehellä. Lyhyesti -sanoen: hän oli antanut oman sukupolvensa virran vieriä ohitseen, sen -mukana liikkumatta; eikä uuden polven virta nyt huolinut hänestä. -Hän oli joutunut yksikseen, mitä seikkaa hän ei kummastellutkaan, -koska hän oli koko ikänsä tottunut elämään niin. Mutta nyt, tämän -uuden yrityksen jälkeen, oli hän mielestään saanut täyden oikeuden -palata sveitsiläiseen erakkomajaansa ja ryhtyä siellä toteuttamaan -erästä työtä, joka oli vähitellen hänen mielessään selventänyt. Sikäli -kuin hän vanheni, vaivasi häntä yhä enemmän kaipuu asettua tuohon -kotimaahansa. Hän ei tuntenut siellä enää ketään, ja hän uskoi, -että hän tapaisi siellä hengenheimolaisia vieläkin vähemmän kuin -tässä hänelle vieraassa kaupungissa; mutta olihan Sveitsi toki hänen -kotimaansa: niiltä, jotka ovat meidän vertamme, emme vaadi, että heidän -on ajateltava samaan tapaan kuin me; heidän ja meidän välillämme on -tuhansia salaisia yhdyssiteitä; vaistot ovat oppineet lukemaan samaa -taivaan ja maan kirjaa, sydämemme puhuvat samaa kieltä. - -Christophe kertoi iloisella tavalla näistä pettymyksistään Grazialle -ja ilmaisi hänelle aikeensa lähteä takaisin Sveitsiin; leikkiä -laskien pyysi hän häneltä lupaa saada poistua Paasista ja ilmoitti -matkustavansa sieltä seuraavalla viikolla. Mutta kirjeen, loppuun -tulikin sitten seuraava _post-scriptum_: - -"Olen nyt muuttanut päätökseni. Lähtö on lykätty." - -Christophe luotti Graziaan täydellisesti kaikissa asioissaan; hän -paljasti hänelle aina syvimmätkin salaisuudet. Ja kuitenkin oli hänen -sydämessään eräs pohjukka, mihin hän ei laskenut ketään muita kuin -itsensä: se oli ne hänen muistonsa, jotka eivät olleet pelkästään -hänen omiaan, vaan niidenkin, joita hän oli muinoin rakastanut. Niinpä -hän ei ollut hiiskunut Grazialle mitään Olivier Jeanninia koskevaa. -Sellaista salaamista ei hän tehnyt tieten taiten. Sanat eivät päässeet -hänen suustaan, jos hän aikoi puhua Grazialle tuosta ystävästään. Eihän -Grazia ollut Olivier Jeanninia tuntenut... - -Sinä aamuna, jolloin Christophe kirjoitti ystävättärelle tätä kirjettä, -tultiin kolkuttamaan hänen oveensa. Hän meni avaamaan, ja nurisi, -että häntä häirittiin. Jokin nuori, noin neljän-, viidentoista vuoden -ikäinen poika kysyi, oliko monsieur Krafft tavattavissa. Christophe -pyysi tulijaa äkääntyneenä sisään. Poika oli vaaleaverinen, silmät -siniset, piirteet hienot; hän ei ollut kovin kookas, vartalo hento -ja pysty. Hän seisoi hetken Christophen edessä mitään puhumatta, -hiukan hämillään. Mutta nopeasti hän siitä selvisi ja loi Christopheen -kirkkaat silmänsä ja katseli häntä tarkastelevasti. Christophe hymyili -katsoessaan noita kauniita kasvoja; ja poikanenkin hymyili silloin. - --- No, virkkoi Christophe, mitä te nyt tahdotte? - --- Minä tulin, alkoi poika... - -(Hän sekautui uudestaan, punastui ja oli vaiti.) - --- Kyllähän näen, että tulitte, nauroi Christophe; mutta mitä varten -tulitte? Katsokaa nyt minuun, pelkäättekö te minua? - -Poika hymyili jälleen, pudisti päätänsä ja vastasi: - --- En pelkää. - --- Hyvä! No, sanokaahan nyt ensin, kuka olette. - --- Olen... yritti poika jälleen. - -Hän keskeytti taas. Hänen katseensa, joka kierteli uteliaana pitkin -huonetta, oli huomannut uunin reunalla Olivier Jeanninin valokuvan. -Christophe silmäili vaistomaisesti sinne, minne poikakin. - --- No niin, rohkeasti vaan! huudahti Christophe. - -Poika sanoi: - --- Minä olen hänen poikansa. - -Christophe hätkähti; hän ponnahti tuoliltaan, tempasi pojan kaksin -käsin luokseen ja veti hänet rintaansa vasten; hän vaipui takaisin -paikalleen ja pusersi häntä syliinsä; heidän kasvonsa koskivat melkein -toisiinsa, ja Christophe katseli poikaa ja hoki: - --- Pikkuiseni... rakkaani... - -Yhtäkkiä hän taittui pojan ohimoihin kaksin käsin, ja suuteli häntä -otsalle, silmiin, poskille, nenään, hiuksiin. Poika säikähti ja tuli -näin rajusta tunteenpurkauksesta noloksi ja vetäytyi irti hänen -käsistään. Christophe päästi hänet. Hän kätki kasvonsa käsiinsä, -hän painoi otsansa seinää vasten ja seisoi hetken niin. Poika oli -peräytynyt toiselle puolelle huonetta. Christophe kohotti päätänsä. -Hänen kasvonsa olivat nyt rauhoittuneet; hän katseli poikaa, hellä hymy -huulillaan: - --- Minä säikäytin sinut, sanoi hän. Anna anteeksi... Näetkös, minä -rakastin häntä niin paljon. - -Poika oli vaiti ja yhä arka. - --- Miten sinä olet hänen näköisensä! huudahti Christophe... Ja -kuitenkaan en olisi sinua tuntenut. Mikä tehneekään toiseksi? - -Hän kysyi: - --- Mikä on nimesi? - --- Georges. - --- Aivan niin. Muistan nyt. Christophe-Olivier-Georges... Miten vanha -olet? - --- Neljätoista vuotta. - --- Neljätoista vuotta! Niin kauanko siitä jo on?... Se on minusta -niinkuin eilinen päivä, -- tai niinkuin pitkien aikakausien yö... -Kuinka sinä oletkin hänen näköisensä! Samat kasvojen muodot. Samat, -ja kuitenkin toiset. Sama silmien väri, eivätkä kuitenkaan samat -silmät. Sama hymy, sama suu, eikä silti sama äänensointu. Sinä olet -voimakkaamman näköinen, ryhtisi parempi. Kasvosi täyteläämmät, mutta -punastut aivan kuin hän. Tule istumaan tänne, niin jutellaan. Kuka -sinut lähetti minun luokseni? - --- Ei kukaan. - --- Itsestäsikö sinä siis tulit? Miten sinä minut tunsit? - --- Olen kuullut puhuttavan teistä. - --- Kuka on puhunut? - --- Äiti. - --- Niinkö! huudahti Christophe. Tiesikö hän, että sinä lähdit luokseni. - --- Ei. - -Christophe oli hetkisen vaiti; sitten hän kysyi: - --- Missä te asutte? - --- Parc Monceaun lähistöllä. - --- Tulitko sieltä jalkaisin? Niinkö? Siinä on patikoimista. Taidatpa -olla väsynyt. - --- Minä en ole väsynyt milloinkaan. - --- Kas vaan! Näytäpäs käsivarsiasi. - -(Christophe tunnusteli hänen käsivarsiaan.) - -Sinäpä olet luja miehenalku... Ja mikä sinut sai tulemaan minua -katsomaan? - --- Se, että isä piti teistä enemmän kuin kenestäkään. - --- Niinkö _hän_ sinulle sanoi? - -(Tämän lauseensa Christophe oikaisi:) - --- Äitisikö sinulle on niin sanonut? - --- Äiti. - -Christophe hymyili mietteissään. Hän ajatteli: "Hänkin, Jacqueline... -Miten he kaikki rakastivat häntä! Miksi he eivät sitten rakkauttaan -hänelle näyttäneet?..." - -Christophe jatkoi: - --- Minkä tähden sinä tulit vasta nyt? - --- Minä halusin tulla jo ennemmin. Mutta luulin, että te ette tahtoisi -minua nähdä. - --- Minäkö! - --- Viikkoja sitten näin teidät Chevillardin-konserteissa; olin siellä -äitini kanssa, muutaman tuolirivin päässä teistä; minä tervehdin teitä; -te katsoitte aivan lävitseni ja rypistitte kulmianne, ette vastannut -minulle. - --- Minäkö katsoin muka sinuun?... Rakas poikaseni, mitä sinä -ajattelet?... Minä en sinua nähnyt. Silmäni ovat heikontuneet. Siitä -syystä minä vain rypistelen kulmiani... Niinkö pahaksi minua luulit? - --- Minä luulen, että te voitte olla _myöskin_ paha, jos tahdotte. - --- Niinkö arvelet? sanoi Christophe. No, jos luulit, etten minä -tahtonut sinua nähdä, niin kuinka uskalsit nyt tulla luokseni? - --- Siksi, että minä tahdoin nähdä teitä. - --- Entäpä jos olisin ajanut sinut ulos? - --- Minä en olisi antanut itseäni ajaa. - -Georges lausui tämän nopeasti ja päättävästi, samalla sekä ymmällään -että uhmaavasti. - -Christophe purskahti nauruun; ja samoin Georges. - --- Olisit tainnut työntää minut itseni ulos?... - -Katsopas mokomaa vintiötä!... Ei, toden totta, sinä et muistutakaan -isääsi. - -Poikasen herkkäilmeiset kasvot synkkenivät. - --- Te sanotte, etten minä muistuta häntä? Mutta äskenhän te väititte, -että...? Te siis luulette, ettei hän olisi pitänyt minusta? Ettekä siis -tekään pidä minusta? - --- Mitä sinä siitä, pidänkö sinusta? - --- Paljonkin. - --- Miksi? - --- Siksi, että minä pidän teistä. - -Ja yhdessä ainoassa tuokiossa välkähti pojan silmissä, huulilla, koko -kasvoilla kymmenenkin erilaisen tunteen ilmettä. Aivan kuin kevättuuli -lennättää huhtikuun päivänä pilvien varjoja yli peltojen ja niittyjen. -Christophelle tuli suuri ilo nähdä, kuulla häntä; hänestä tuntui aivan -kuin hän olisi vapautunut menneisyyden suruista; katkerat kokemukset, -kärsimykset ja Olivier-ystävänkin murheet, kaikki olivat kadonneet: -Christophe tunsi syntyvänsä uudestaan tässä nuoressa Olivier'n elämän -vesassa. - -He puhelivat keskenään. Georges ei ollut tuntenut laisinkaan -Christophen musiikkia ennenkuin näinä viimeisinä kuukausina; mutta kun -Christophe oli tullut Parisiin, oli hän käynyt kaikissa konserteissa, -missä hänen teoksiaan soitettiin. Kun Georges puhui niistä, oli -hänen kasvoillaan vilkas ilme ja silmissä riemukas säteily, ja hän -oli aivanpa itkuun valmis: niinkuin rakastunut. Hän tunnusti viimein -Christophelle, että hän piti musiikista tavattomasti ja että hänkin -olisi tahtonut säveltää. Mutta muutaman kysymyksen tehtyään Christophe -huomasi, ettei poikasella ollut musiikin alkutietojakaan. Hän kyseli -nyt, mitä Georges oli opiskellut. Nuori Jeannin kävi lyseota; hän sanoi -iloisesti, ettei hän ollut mikään erinomainen oppilas. - --- Mikä on vahvin puolesi? Matematiikka vai muut aineet? - --- Melkein yhtä kehno olen kaikissa. - --- Mitä ihmettä! Ethän suinkaan liene laiska? - -Georges nauroi kursailematta ja vastasi: - --- Taidanpa olla. - -Sitten hän lisäsi ikäänkuin kahdenkeskeisenä salaisuutena: - --- Mutta minä tiedän, etten kuitenkaan ole. - -Christophe ei voinut olla purskahtamatta nauruun: - --- No, miksi sinä et siis ole ahkera? Eikö mikään herätä haluasi? - --- Päinvastoin, kaikki sitä herättää. - --- No, mikä sitten on esteenä? - --- Kaikki onniin mieltäkiinnittävää, en jouda... - --- Et jouda? Mitä peijakasta sinä sitten hommaat? - -Georges teki kädellään epämääräisen liikkeen: - --- Vaikka mitä. Minä soitan, urheilen, minä käyn näyttelyissä, minä -luen... - --- Olisi kai parempi jos lukisit koulukirjojasi. - --- Koulussa ei lueta koskaan mitään mieltäkiinnittävää... Ja sitäpaitsi -me matkustelemme. Viime kuussa minä kävin Englannissa, näkemässä -Oxfordin ja Cambridgen välistä _matchia_. - --- Se mahtaa edistää sinun oppimistasi! - --- Mitä siitä. Sillä tavoin oppii enemmän kuin koulussa. - --- Entä äitisi, mitä hän sellaisesta sanoo? - --- Äiti on sangen järkevä. Hän tekee, mitä minä tahdon. - --- Peijakkaan poika!... Kiitäpäs onneasi, etten ole sinun isäsi. - --- Te saatte kiiltää onneanne, etten ole teidän... - -Oli mahdotonta vastustaa pojan veikeilyä. - --- No, sanopas sinä, suurmatkailija, tunnetko minun isänmaatani, kysyi -Christophe? - --- Tunnen. - --- Siitä olen varma, ettet osaa sanaakaan saksaa. - --- Osaan päinvastoin hyvinkin. - --- No koetetaanpas vähän. - -He rupesivat puhumaan saksaa. Poika solkkasi sitä virheellisesti, -mutta hupaisen varmasti ja rohkeasti; hän oli sangen älykäs ja -virkku ajatuksiltaan, joten hän ymmärsi aavistamalla enemmän kuin -tietäen; usein käsitti hän kyllä asian päin seiniä; ja itse hän nauroi -ensimäisenä omille virheilleen. Hän kertoi matkastaan, lukemistaan -kirjoista, ja kertoi ylen vauhdikkaasti. Hän oli lukenut paljon, -hätiköiden, pintapuolisesti, hypäten yli sivujen, keksien omasta -päästään sellaiset kohdat, joita ei ollut malttanut lukea; mutta -häntä kannusti virkku ja mehukas uteliaisuus, joka oli aina valmis -innostumaan. Puhuessaan hän hypähteli asiasta toiseen; ja hänen -kasvonsa saivat vilkkaita eleitä, kun hän kertoi joistakin näytelmistä -tai teoksista, jotka olivat häntä liikuttaneet. Hänen henkiset -tuttavansa olivat jotakuinkin sekalaista seuraa. Oli vaikea käsittää, -kuinka hän oli joutunut lukemaan jonkin kymmenennen luokan kirjan, -mutta ei tiennyt mitään monista paremmista kirjailijoista. - --- Tämä kaikki on mukiinmenevää, sanoi Christophe. Mutta sinä et saa -aikaan mitään, jos et tee työtä. - --- Oh, ei minun tarvitse tehdä. Me olemme rikkaita. - --- Hemmetti, sinun laitasi on hullusti! Tahdotko olla ihminen, joka ei -kelpaa mihinkään, joka ei tee mitään? - --- Päinvastoin, minä tahtoisin tehdä kaikkea. On järjetöntä sulkeutua -koko iäkseen yhteen ammattiin. - --- Mutta se on kuitenkin ainoa tapa oppia hoitamaan sitä ammattia hyvin. - --- Niinhän ne väittävät. - --- Mitä? Niinkö "ne väittävät"?... Minä todistan sen. Neljäkymmentä -vuotta olen nyt koettanut ammattiani oppia. Minä tuskin alan sitä osata. - --- Neljäkymmentä vuotta koettanut oppia! Ja milloin sitä ammattia -sitten tekee? - -Christophe purskahti nauruun: - --- Pieni viisasteleva ranskalainen! - --- Minä tahtoisin musiikkimieheksi, sanoi Georges. - --- No, sitä urakkaa ei aloiteta koskaan liian aikaisin. Tahdotko, niin -minä opetan sinua? - --- Oh, miten siitä olisin onnellinen! - --- Tule tänne huomenna. Koetetaan katsella, mihin sinusta on. Ellei -sinulla tee mitään, kiellän sinua työntämästä milloinkaan hyppysiäsi -pianoon. Jos sinulla on taipumuksia, niin koetamme tehdä sinusta -jotakin... Mutta sen sanon sinulle etukäteen: minä panen sinun tekemään -työtä. - --- Minä teen kyllä työtä, vakuutti Georges hurmautuneena. - -He päättivät, että he tapaavat toisensa seuraavana päivänä. Mutta -juuri lähtiessään muisti Georges, että hänen oli seuraavana päivänä -kohdattava eräitä toisia henkilöitä, ja myöskin sitä seuraavana. -Tosiaankin, hän ei ollut vapaa ennenkuin viikon lopulla. Päätettiin -uudelleen, minä päivänä ja millä hetkellä he tapaisivat toisensa. - -Mutta kun päivä ja hetki tuli, sai Christophe odottaa turhaan. -Hän tunsi suurta pettymystä. Hän oli iloinnut aivan lapsellisesti -siitä, että saisi nyt uudestaan nähdä Georges Jeanninin. Tämä -odottamaton vieras oli tuonut hänen elämäänsä valoa. Hän oli ollut -niin onnellinen ja liikutettu, ettei ollut voinut nukkua sen päivän -jälkeisenä yönä, kun Georges oli käynyt hänen luonaan. Hän ajatteli -heltyneen kiitollisena tuota nuorta ystävää, joka oli tullut rakkaan -ystävän puolesta häntä tapaamaan; hän hymyili ajatellessaan pojan -viehkeitä kasvoja; hänen luontevuutensa, siroutensa, veitikkamainen -ja teeskentelemätön suoruutensa hurmasivat häntä; hänen sydämensä -täytti samanlainen sanaton onnen-juopumus, hänen korvissaan soi sama -autuas humina kuin hänen ja Olivier Jeanninin ystävyyden ensimäisinä -päivinä. Silloisen tunteen lisäksi tuli nyt vielä uusi, luonteeltaan -sangen vakava ja melkein uskonnollinen: elävän ihmisen takaa hymyili -hänelle menneisyys. -- Christophe odotti seuraavan päivän, ja sitäkin -seuraavan. Poika ei tullut. Eikä edes anteeksipyytelykirjettä. -Christophe tuli suruiseksi ja keksi itse kaikenlaisia syitä pojan -puolustukseksi. Hän ei tiennyt, minne olisi voinut hänelle kirjoittaa: -hänellä ei ollut hänen osoitettaan. Ja jos hänellä olisi osoite -ollutkin, ei hän kuitenkaan olisi tohtinut kirjoittaa hänelle. Kun -vanha sydän rakastuu nuoreen ihmiseen, estää häveliäisyys sitä -ilmoittamasta tälle, että se tarvitsee nuorta; vanha tietää hyvin, -ettei nuori kaipaa häntä niin suuresti kuin hän nuorta: osat ovat -epätasaiset; ihminen ei pelkää mitään niinkuin tungettelevuutta -sellaista kohtaan, joka ei meistä välitä. - -Eikä sitten Georges Jeanninista kuulunut mitään. Christophe kärsi kyllä -siitä, mutta hän pakotti itsensä olemaan haeskelematta Jeanninia. Joka -päivä hän kuitenkin odotti hävinnyttä poikaa. Hän ei lähtenytkään -Sveitsiin. Hän jäi koko kesäksi Parisiin. Hän piti tosin itseään -siinä suhteessa mielettömänä; mutta matkustaminen ei häntä nyt -huvittanut. Vasta syyskuussa sai hän lähdetyksi muutamaksi päiväksi -Fontainebleau'hon. - -Lokakuun lopulla tuli Georges Jeannin jälleen naputtamaan hänen -oveensa. Hän puolusteli itseään tyynesti, eikä ollut yhtään nolo, että -oli syönyt sanansa. - --- Minä en voinut silloin tulla, virkkoi hän; ja sitten me kohta -matkustimme kaupungista. Me olimme Bretagnen puolella. - --- Olisit voinut minulle kirjoittaa, sanoi Christophe. - --- Niinhän minä aioinkin, mutta minulla ei ollut aikaa... Ja sitäpaitsi -minä sen unohdin; minä unohdan aina kaikki, sanoi hän nauraen. - --- Milloin sinä tulit takaisin Parisiin? - --- Tämän kuun alussa. - --- Ja kolme viikkoa meni ennenkuin viimein tulit tänne!... Kuulepas, -sano minulle suoraan: äitisikö sinua estää tulemasta?... Eikö hän pidä -siitä, että sinä käyt luonani. - --- Pitää päinvastoin suurestikin. Hän minua käski tänään lähtemäänkin. - --- Onko se totta? - --- Viime kerralla, kun teidät näin, silloin ennen koululomaa, kerroin -hänelle täältä palattuani kaikki. Hän sanoi minulle, että siinä olin -tehnyt oikein; hän tiedusteli kaikenlaista teistä, kyseli paljon. Kun -kolme viikkoa sitten tulimme takaisin Bretagnen-matkalta, kehoitteli -hän minua käymään uudestaan teidän luonanne. Viikko sitten muistutti -hän siitä minulle jälleen. Ja kun hän tänä aamuna sai kuulla, etten -minä ollut täällä vieläkään käynyt, niin hän suuttui ja käski minun -tulla tänne heti päivällisen jälkeen, yhtään viivyttelemättä. - --- Etkä häpeä kertoa minulle tuollaista! Sinua täytyi ajaa pakosta -minun luokseni? - --- Ei, ei, älkää luulko sitä... Oi, te olette suuttunut minuun! -Anteeksi... Se on totta, minä olen niin huolimaton... Torukaa minua, -mutta älkää olko minulle vihainen. Minähän pidän teistä. Ellen pitäisi, -niin en olisi tänne tullutkaan. En ole tullut pakosta. Minua ei yleensä -voida pakottaa mihinkään, mitä minä en itse tahdo. - --- Senkin vintiö! huudahti Christophe ja nauroi väkisinkin. Entäpä ne -musikaaliset aikeet? Mitä niistä on tullut? - --- Oh, minä ajattelen yhä niitä. - --- Se ei vielä vie pitkälle. - --- Nyt minä ryhdynkin toimeen. Menneinä kuukausina minä en voinut, -minulla oli niin paljon, niin paljon muuta tekemistä! Mutta nyt saatte -nähdä, miten minä teen työtä, jos tahdotte vielä ottaa minut... - -(Poika katseli Christopheen mairittelevasti.) - --- Sinä vain ilveilet, sanoi Christophe. - --- Te ette usko, että tarkoitan totta. - --- En tosiaankaan. - --- Se on kauheaa! Kukaan ei usko minua. Minä olen siitä surullinen. - --- Minä uskon sinua, kun näen sinut työssä. - --- Ruvetaan sitten heti. - --- Minulla ei ole nyt aikaa. Huomenna. - --- Huomiseen on liian pitkältä. Minä en jaksa kestää sitä, että te -halveksitte minua kokonaisen päivän. - --- Sinä alat kiusata minua! - --- Mutta minä rukoilen!... - -Christophe hymyili omalle heikkoudelleen, antoi pojan asettua pianon -ääreen ja puhui hänelle musiikista. Hän teki hänelle kysymyksiä, -asetti hänen ratkaistavakseen pieniä harmoonisia probleemeja. Georges -ei liikoja tiennyt; mutta hänen musikaalinen vaistonsa korvasi hänen -suuren tietämättömyytensä; hän löysi soinnut, joita Christophe tahtoi, -niiden nimiä tuntematta; ja hänen virheensä todistivat kaikessa -kömpelyydessäänkin, että hänen tiedonhalunsa oli vilkas ja hänen -tunteensa erikoisen herkkä. Hän ei hyväksynyt Christophen huomautuksia -ilman keskustelua; ja älykkäät kysymykset, joita hän vuorostaan -teki, osoittivat, että hänen ajatustapansa oli totuutta rakastava -eikä suostunut pitämään taidetta minkäänlaisena uskontunnustuksena, -jota parpatetaan pelkästään suulla, vaan tahtoi taiteensa myöskin -omakohtaisesti elää. -- He eivät puhelleet pelkästään musiikista. -Opetuksen sattuessa harmonioihin Georges muisti tauluja, maisemia, -henkilöitä, ja alkoi puhua niistä. Oli vaikeaa saada häntä pysymään -aisoissaan; täytyi alinomaa taluttaa hänet pois syrjäteiltä; eikä -Christophe aina sitä hennonut tehdä. Hän nautti kuunnellessaan -tuon älyä ja elämää säihkyvän pikku miehen lavertelua. Miten -toisenlainen Georges oli luonteeltaankin kuin Olivier!... Isässä -oli elämä ollut sisäinen joki, joka virtasi äänettömästi; pojassa -se oli aivan ulkopuolella: oikullinen puro, joka porisi ja leikki -auringonpaisteessa. Ja kuitenkin oli vesi kummassakin samaa vettä, yhtä -puhdasta kuin heidän silmänsä. Christophe hymyili ilosta, kun huomasi, -että Georges tunsi vastenmielisyyttä, ihastusta tahi inhoa eräitä -samoja seikkoja kohtaan kuin hänen isänsäkin aikoinaan; ja yhtä tuttua -oli hänelle pojan naivi itsenäisyyskin ja hänen sydämensä jalous, -sellainen, että se antaa itsensä täydellisesti, jos se ketä rakastaa... -Isän ja pojan erotus oli ainoastaan siinä, että Georges piti niin -monenmoisista asioista, ettei hänelle jäänyt aikaa pitää kauan samasta. - -Georges tuli Christophen luokse seuraavana päivänä, ja vielä -seuraavina. Hän oli nuorekkaan kauniisti ja intohimoisesti rakastunut -Christopheen, ja harjoitteli soittoläksyjään ylen innostuneena... Ja -sitten innostus heikkeni, käynnit harvenivat. Georges ei tullut enää -niin usein kuin ennen... Ja viimein ei hän enää tullut ollenkaan. Häntä -ei näkynyt, ei kuulunut viikkokausiin. - -Georges oli kevytluontoinen, helposti unohtava, naivin itsekäs ja -vilpittömän herttainen; hänen sydämensä oli hyvä, hänen älynsä, jonka -voimia hän tuhlasi alinomaa kaikenlaisiin pikku hommiin, kovin vilkas. -Hänelle annettiin kaikki anteeksi, siksi, että häntä oli hauska nähdä: -hän oli onnellinen... - -Christophe ei tahtonut tuomita häntä. Hän ei valitellut, että Georges -jätti hänet. Hän kirjoitti Jacquelinelle ja kiitti häntä siitä, -että hän oli lähettänyt poikansa hänen luokseen. Jacqueline vastasi -lyhyellä kirjeellä, hillityn liikutettuna; hän lausui toivovansa, että -Christophe muistaisi hänen poikaansa ja ohjaisi häntä hänen elämässään. -Hän ei sanallakaan hiiskunut, tahtoiko hän tavata Christophea. -Hävyntunne ja ylpeys eivät sallineet hänen alistua sellaiseen -kohtaamiseen. Eikä Christophe arvellut itsellään olevan oikeutta mennä -Jacquelinen luokse, kun häntä ei kutsuttu. -- Niin elivät he erossa -toisistaan ja näkivät toisensa ainoastaan joskus konserteissa; ja -ainoastaan pojan harvat käynnit Christophen luona yhdistivät heitä -toisiinsa. - - - - -Talvi meni. Grazia kirjoitti enää vain joskus Christophelle. Hänen -sydämessään asui kyllä Christophea kohtaan yhä edelleen uskollinen -ystävyys; mutta kun hän oli oikea Italian tytär, ei sentimentaali, vaan -todellisuuteen kiintynyt, niin tarvitsi hänen saada nähdä silmiensä -edessä toisia ihmisiä, joskaan ei heitä ajatellakseen, niin ainakin -saadakseen huvia keskustelusta heidän kanssaan. Grazian täytyi saada -silloin tällöin uudistaa silmiensä muistoja, muuten hänen sydämensä -muistot heikkenivät. Nyt hänen kirjeensä muuttuivat lyhyiksi ja -sävyltään kaukaisiksi. Hän oli yhä edelleen varma Christophesta, aivan -kuin Christophe hänestä. Mutta siitä varmuudesta lähti enemmän valoa -kuin lämpöä. - -Christophe ei suuresti kärsinyt uusista pettymyksistään. Hänen -musiikkityönsä täyttivät hänen mielensä kokonaan. Erääseen ikäkauteen -saavuttua elää voimakas taiteilija enemmän taiteessaan kuin elämässään; -elämästä on tullut uni, taiteesta todellisuus. Kun Christophe oli -päässyt kosketuksiin Parisin kanssa, oli hänen luomisintonsa herännyt. -Ei ole maailmassa parempaa kiihoitusta työhön kuin tämän työn kaupungin -näkeminen. Kaikkein flegmaattisimpiinkin tarttuu jossakin määrin -sen kuume. Christophella, joka oli levännyt vuosikausia terveessä -yksinäisyydessä, oli nyt ääretön määrä käytettävää voimaa. Hän oli -Parisissa rikastunut niistä uusista voitoista, joita uupumattoman -utelias ranskalainen henki oli saanut musiikkitekniikan aloilla; ja -nyt lähti Christophe puolestaan löytömatkoille; ollen rajumpi ja -barbaarisempi ranskalaisia pääsikin hän kauemmaksi heitä. Mutta näistä -uusista yrityksistään ei hän jättänyt enää ainoaakaan vaistomaisen -sattuman varaan. Christophen työskentelyyn oli nyt tullut suuri -selvyyden vaatimus. Koko hänen entisen elämänsä ajan oli hänen -neronsa totellut kaikenlaisten vastakkaisten ja vuorottelevain -rytmien virtoja; hänen lakinaan oli ollut heilahtaa äärimäisestä -kohdasta toiseen ja täyttää kaikki niiden välillä. Hän oli edellisenä -kautena antaunut hillittömästi alttiiksi "_kaaoksen silmille, jotka -kiiltävät järjestyksen harson läpi_", antaunut siinä määrin, että -paremmin nähdäkseen tahtoi repiä tuon harson; nyt koetti hän jälleen -päästä noiden silmien lumouksesta, heittää vallitsevan hengen -taikaverkon takaisin noille sfinksinkasvoille. Rooman valtava tuuli -oli puhaltanut hänen lävitseen. Niinkuin silloinen parisilainen -taidekin, jonka vaikutusta hän nyt jossakin määrin oli saanut, kaipasi -hän järjestystä. Mutta ei sellaista moskovalaista järjestystä kuin -väsyneet vanhoillissielut, joiden täytyy säästellä kurjaa tarmoaan -puolustaakseen untaan. Voi noita poloisia, jotka palaavat Brahmseihin, --- kaikkien taiteiden Brahmseihin, -- kuiviin aineenkirjoittajiin, -homehtuneisiin neoklassikkoihin, palaavat ainoastaan siksi, että itse -ovat uupuneet! Outo saattaisi luulla, että intohimon voimat ovat -heidät niin ruhjoneet. Pianpa se kipu teidät kaatoi, ystävä raukat... -Ei, teidän järjestystänne minä en tässä tarkoita; minun järjestykseni -ei ole sitä laatua. Se on vapaiden intohimojen ja vapaan tahdon -keskinäisen sopusoinnun järjestystä... Christophe koetteli nykyään -taiteessaan saattaa elämänvoimat täsmälliseen tasapainoon. Uusia -sointuja, säveldemooneja, jotka hän oli loihtinut esille selkeästä -syvyydestä, niistä päätti hän rakentaa kirkkaita sinfonioita, suuria -ja aurinkoisia arkkitehtuurisia suhteita, sellaisia kuin italialaiset -basilikat ja kupoolit. - -Tällainen henkinen leikki ja ottelu vei häneltä kaiken talven. Ja talvi -kului nopeasti, niin että kun Christophe joskus päivätyönsä päätyttyä -katseli taakseen menneitä aikoja, ei hän tiennyt sanoa, olivatko ne -olleet lyhyet vai pitkät, oliko hän vielä nuori vai jo sangen vanha. - -Silloin puhkaisi taas uusi inhimillisen auringon säde unelmien harsot -ja toi hänelle vielä kerran uuden kevään. Christophe sai Grazialta -kirjeen, jossa Grazia sanoi tulevansa lapsineen Parisiin. Kauan oli -hänellä ollut jo se aikomus. Colette-serkku oli häntä usein sinne -kutsunut. Ponnistelujen ja totutuista tavoista luopumisen pelko -oli saanut hänet lykkäämään matkansa vuodesta vuoteen; hänestä oli -vastenmielistä tempautua irti mukavasta rauhasta, vaikeaa jättää tuo -_the home_, koti, jota hän niin rakasti, ja antautua parisilaiseen -ihmispyörteeseen, jonka hän niin hyvin jo tunsi. Tänä keväänä oli -kuitenkin epämääräinen alakuloisuus saanut hänet valtaansa, ja ehkäpä -hänelle oli tullut jokin salainen pettymyskin, -- (miten paljon -sanattomia romaaneja tapahtuukaan naisen sydämessä, toisten tietämättä -niistä mitään, vaikka hän itselleen ne tunnustaisikin!) -- ja niinpä -heräsi hänessä halu lähteä Roomasta. Siellä oli puhjennut muuan -kulkutauti, ja se antoi hänelle tekosyyn jouduttaa sieltä matkaansa -lapsineen. Hän itse tuli Parisiin muutama päivä sen jälkeen kuin -Christophe sai hänen kirjeensä. - -Tuskin kuuli Christophe hänen olevan Coletten luona, niin juoksi hän -häntä näkemään. Hän näki Grazian vielä hajamielisenä ja sävyltään -vieraanlaisena. Se oli Christophesta tuskallista, mutta hän ei -ilmaissut Grazialle tunteitaan. Christophe oli nykyään uhrannut -oman itsekkyytensä jo melkein täydellisesti; ja se seikka antoi -hänelle kyvyn aavistaa toisen sydämen salaisuuksia. Hän ymmärsi, että -Grazialla oli jokin suru, jota hän tahtoi peittää; ja hän kielsi -itseltään oikeuden sitä urkkia. Hän koetti ainoastaan tehdä Grazian -olon hupaisaksi, kertoen hänelle iloisesti vastoinkäymisistään, puhuen -hänelle töistään, ilmaisten hänelle suunnitelmiaan, kietoen hänet -hienotunteisella hellyydellään. Grazia tunsi, että Christophe samalla -koetti kaikin mokomin olla mitenkään tunkeilematta, ja juuri sellainen -hellyys kävi aivan hänen sydämensä pohjaan asti; vaisto sanoi hänelle, -että Christophe aavisti jollakin tavoin hänen surunsa; ja se liikutti -häntä. Hänen hieman kipeä sydämensä lepäsi nyt ystävän sydämessä, -ystävän, joka puhui kuitenkin hänelle aivan toisista asioista kuin -mitä he molemmat ajattelivat. Vähitellen näki Christophe melankolisen -varjon hälvenevän ystävättärensä silmistä, ja tunsi heidän katseittansa -tulevan toisilleen läheisemmiksi, yhä läheisemmiksi. Ja niinpä -Christophe eräänä päivänä Grazialle puhellessaan pysähtyi yhtäkkiä ja -katsoi vaiti häneen. - --- Mikä teidän on? kysyi Grazia. - --- Tänään te olette tullut kokonaan takaisin, vastasi Christophe. - -Grazia hymyili ja virkkoi aivan hiljaa: - --- Se on totta. - -Heidän ei ollut varsin helppo puhella rauhassa. Harvoin oli tilaisuutta -olla kahden. Colette ihastutti heitä seurallaan enemmän kuin he -olisivat toivoneet. Hän oli kaikkine virheineenkin erittäin hyvä -nainen, vilpittömästi Graziaan ja Christopheen kiintynyt; mutta hänen -päähänsäkään ei pälkähtänyt, että hän saattoi joskus käydä heistä -ikäväksi. Hän oli kohta huomannut -- (hänen silmänsä huomasivat yleensä -kaiken) -- tuon Grazian ja Christophen välisen "flirtin", kuten hän -sitä kutsui: sellainenhan oli hänen oikeaa elementtiään, se oli hänestä -ihastuttavaa; hän oli aina valmis moista rohkaisemaan. Mutta tällä -kertaa ei häneltä juuri sitä pyydetty; toivottiin ainoastaan, ettei hän -sekaantuisi asioihin, jotka eivät häneen kuuluneet. Hänen ei tarvinnut -muuta kuin ilmestyä huoneeseen tai virkkaa Grazialle ja Christophelle -jokin hieno (siis jo tungetteleva) vihjaus heidän ystävyyteensä, niin -heidän molempien ilme muuttui kylmäksi ja he alkoivat puhua muista -asioista. Colette arvaili tähän pidättyväisyyteen monenmoisia syitä, -mutta ei yhtä ja ainoaa oikeaa. Onneksi ystävyksille hän ei voinut -pysyä hetkeäkään paikoillaan. Hän kulki edestakaisin, tuli sisään, meni -ulos, piti huolta talostaan, hääräsi kymmenissä hommissa yhtaikaa. -Silloin, kun hän oli poissa ja Christophe ja Grazia jäivät yksin -lasten kanssa, pääsivät he käsiksi viattoman seurustelunsa lankaan. He -eivät puhuneet koskaan yhteisestä tunteestaan. He kertoivat toisilleen -koruttomasti pieniä arkipäiväisiä tapahtumia. Grazia tiedusteli -naisellisen vaistonsa neuvomana, miten Christophen kotoiset talousasiat -olivat: ne olivat aina hullusti; hänelle tuli lakkaamatta rettelöitä -emännöitsijäinsä kanssa; palvelijat petkuttivat ja varastivat häntä -yhtämittaa. Grazia nauroi herttaisesti ja äidillisen säälivästi tuolle -epäkäytännölliselle, isolle lapselle. Eräänä päivänä, kun Colette oli -kiusannut heitä tavallista pitemmän aikaa ja sitten lähtenyt heidän -luotaan, huokasi Grazia: - --- Colette-raukka! Minä pidän hänestä niin paljon. Hän on niin ikävä!... - --- Minäkin pidän hänestä, jos tarkoitatte pitämisellä sitä, että hän on -ikävä, vastasi Christophe. - -Grazia nauroi: - --- Kuulkaahan: sallitteko minun... (täällä on mahdoton puhella -rauhassa)... sallitteko minun tulla joskus luoksenne? - -Christophe oli aivan järkyttynyt: - --- Luokseni! Tulisitteko te? - --- Se on ehkä teistä vastenmielistä? - --- Vastenmielistä! Minustako! Hyvä Jumala! - --- No niin, sopiiko siis tiistaina. - --- Tiistaina, keskiviikkona ja torstaina, minä päivänä ikinä tahdotte! - --- Siis tiistaina kello neljä. Onko se päätetty? - --- Oi kuinka te olette hyvä. - --- Odottakaahan. Ainoastaan yhdellä ehdolla. - --- Ehdollako? Minkä tähden? Minä teen kaikki, mitä te tahdotte. Te -tiedätte, että minä suostun kaikkeen, ehdoilla tai ilman ehtoja. - --- Minä määräisin mielelläni ehdon. - --- Minä täytän sen. - --- Te ette tiedä, mikä se on. - --- Se on yhdentekevää, minä täytän. Mitä vain tahdotte. - --- Mutta kuulkaahan toki, jankkaaja! - --- Sanokaa. - --- Se on sellainen, ettette saa ennen tuloani koskea mihinkään, -- -mihinkään -- asunnossanne; kaiken pitää saada jäädä aivan nykyiselleen. - -Christophen kasvot venyivät pitkiksi. Hän oli tuskastuneen näköinen. - --- Ah, tämä ei ole leikkiä. Grazia nauroi: - --- Näettekös nyt, millaista oli luvata etukäteen! Mutta te olette -luvannut. - --- Mutta miksi te sitä tahdotte?... - --- Siksi, että tahdon nähdä teidät kodissanne sellaisena kuin olette -siellä joka päivä, silloin, kun ette odota minua. - --- No, mutta sallinette minun ainakin?... - --- En mitään. Minä en salli mitään. - --- Toki kuitenkin... - --- En, en, en mitään! Minä en tahdo kuulla mitään. Tahi minä en sinne -tulekaan, jos se on parempi... - --- Tiedätte hyvin, että minä taivun mihin tahansa, jos vain tulette. - --- Te lupaatte? - --- Lupaan. - --- Kunniasanallanne? - --- Niin, tyranni! - --- Kiltti tyranni? - --- Ei ole kilttejä tyranneja; on ainoastaan tyranneja, joita rakastaa, -ja tyranneja, joita vihaa. - --- Ja minä olen kumpaakin laatua. Eikö niin? - --- Oh, ette; te olette tuota ensinmainittua laatua. - --- Se on niin hauskasti nöyryyttävää. - -Päätettynä päivänä Grazia tuli. Christophe oli kuten ainakin niin -rehellinen, ettei ollut uskaltanut koskea ainoaankaan paperiliuskaan, -mitä hänen huoneessaan vetelehti siellä täällä; jos hän olisi -senkin verran huonettaan järjestellyt, olisi hän pitänyt itseään -sanansasyöjänä. Mutta suru kalvoi hänen sydäntään. Hän ajatteli -häpeissään, mitähän Grazia hänestä ja hänen kodistaan ajatteli. Hän -odotti, ja ahdistus vaivasi. Grazia oli täsmällinen, hän tuli viitisen -minuttia myöhemmin määräaikaa. Hän nousi portaita, kevein ja varmoin -askelin. Hän soitti ovikelloa. Christophe seisoi jo oven takana, ja -nyt hän avasi. Grazia oli yksinkertaisesti ja solakan elegantisti -puettu. Läpi harson näki Christophe hänen tyynet silmänsä. He sanoivat -toisilleen hyvää päivää matalalla äänellä, ja antoivat kättä; Grazia -oli hiljaisempi kuin tavallisesti; Christophe kömpelö ja kovin -liikutettu ja koetteli salata mielensä järkytystä. Hän vei Grazian -sisään, eikä osannutkaan lausua hänelle niitä sanoja, jotka hän oli jo -valmistanut selitykseksi ja puolustukseksi, miksi hänen huoneensa oli -sellaisessa epäjärjestyksessä. Grazia istahti parhaalle tuolille ja -Christophe lähelle häntä. - --- Tässä on minun työhuoneeni. - -Mitään muuta ei Christophe voinut sanoa. - -Tuli hiljaisuus. Grazia katseli ympärilleen, kiirehtimättä, hyvä -hymy huulillaan; hänkin oli hiukan hämillään, vaikkei tahtonut sitä -itselleen tunnustaa. (Myöhemmin kertoi hän Christophelle, että hän -ennen, lapsena, oli usein halunnut tulla Christophen luokse; mutta että -hän oli ruvennut pelkäämään aina, kun aikoi astua sisään.) Grazian -sydäntä järkytti, kun hän nyt näki, miten yksinäinen ja surullinen -Christophen asunto oli; eteinen ahdas ja pimeä; missään ei ollut -vähimpiäkään mukavuuksia, vaan sen sijaan ilmeistä köyhyyttä, niin että -se kouristi sydäntä; hänelle tuli syvä ja hellä sääli vanhaa ystäväänsä -kohtaan, jota pitkä elämäntyö ja kärsimys ja pienoinen mainekaan ei -ollut voinut auttaa aineellisista huolista. Samalla huvitti Graziaa -se täydellinen välinpitämättömyys elämän hyvinvointia kohtaan, jonka -saattoi tuosta huoneistosta huomata: ei ollut mattoja, ei tauluja, ei -ainoaakaan taideteosta taikka nojatuolia; ei muita huonekaluja kuin -pöytä, kolme tuolia ja piano; ja kirjojen seassa kaikkialla papereita: -papereita pöydällä, pöydän alla, nurkissa permannolla, pianon kannella, -tuoleilla, -- (Graziaa hymyilytti se, että Christophe oli niin -tunnollisesti pitänyt sanansa). Hetken päästä kysyi Grazia, näyttäen -paikkaa, jossa hän itse istui: - --- Tässäkö te kirjoitatte? - --- En, vastasi Christophe; tuolla. - -Hän osoitti hämärintä kamarinsa kulmausta ja tuolia, joka oli siellä -selin ikkunaan päin. Grazia meni ja asettui sille tuolille, virkkamatta -sanaakaan. He olivat molemmat jonkun hetken vaiti, eivät tienneet, -mitä puhua. Christophe nousi ja meni pianonsa ääreen. Hän soitti, hän -improvisoi puolen tuntia; hän tunsi aivan kuin ympärillään ystävänsä, -ja ääretön onni täytti hänen sydämensä; silmät ummessa soitti hän -jotain ihmeellisen ihanaa. Silloin Grazia ymmärsi tämän huoneenkin -kauneuden, huoneen, joka säteili jumalallisten harmoniain loistetta; ja -hän kuuli ystävänsä rakastavan ja kärsivän sydämen sykähdykset niinkuin -se sydän olisi ollut hänen omassa rinnassaan. - -Kun sävelet vaikenivat, istui Christophe hetken vielä liikkumatta -pianon edessä; sitten hän käännähti, sillä hän kuuli Grazian kiihtyneen -hengityksen, kuuli hänen itkevän. Grazia tuli hänen luokseen: - --- Kiitos, kuiskasi hän, ottaen Christophea kädestä. - -Grazian huulet vapisivat hiljaa. Hän sulki silmänsä. Samoin Christophe, -Jonkun tuokion olivat he niin käsi kädessä; ja ajan kulku unehtui... - -Grazia avasi silmänsä, ja päästäkseen mielensä sekaannuksesta hän kysyi: - --- Annatteko minun katsella muuta asuntoanne? - -Myöskin Christophe oli onnellinen saattaessaan vapautua täten -liikutuksestaan, ja hän avasi viereisen huoneen oven; mutta heti -hänelle tuli kauhea häpeä. Siellä oli kaita ja kova rautasänky. - -(Myöhemmin, kun hän uskoi Grazialle senkin salaisuuden, ettei hän ollut -koskaan vienyt rakastajatarta kotiinsa, virkkoi Grazia hänelle leikillä: - --- Sen minä arvaan; siitäpä naiselta olisi rohkeutta vaadittu. - --- Miksikä niin? - --- Nukkua sellaisessa sängyssä!) - -Makuuhuoneessa oli vielä jokin maalaiskaappi, seinällä kipsinen -Beethovenin pää, ja vuoteen vieressä, muutaman kolikon kehyksissä, -Christophen äidin ja Olivier-ystävän valokuvat. Kaapin päällä oli muuan -toinen valokuva: Grazia viisitoista-vuotiaana. Christophe oli löytänyt -sen Grazian albumista Roomassa, ja oli sen varastanut. Nyt hän tunnusti -asian Grazialle ja pyysi anteeksi. Grazia katseli kuvaa, ja kysyi: - --- Tunnetteko minut tästä? - --- Tunnen, ja muistan teidät sellaisena. - --- Minkälaisena pidätte minusta enemmän? - --- Te olette minulle aina sama. Minä pidän teistä aina yhtä paljon. -Minä tunnen teidät vaikka mistä. Niistäkin valokuvista, joissa olette -aivan pikkulapsena. Te ette arvaa, kuinka liikutettu olen, kun tunnen -jo tuollaisesta kapalovauvasta teidän koko sielunne. Mikään ei osoita -minulle paremmin kuin se, että te olette ikuinen. Minä rakastan teitä -jo ennen syntymäänne. Ja rakastan teitä, kunnes... - -Christophe ei jatkanut. Grazia oli vaiti, rakkaudesta järkytyksissään. -Kun hän meni sitten takaisin Christophen työhuoneeseen ja Christophe -näytti ikkunasta hänelle pientä puuta, tuota puu-ystäväänsä, jonka -oksilla nyt varpuset tuiskuttivat, niin sanoi Grazia hänelle: - --- Kuulkaas, tiedättekö, mitä nyt teemme? Mepä herkuttelemme. Minä -toin tullessani teetä ja sokerileivoksia, kun ajattelin, ettei teillä -mahdollisesti niitä olisi. Ja toinpa vielä muutakin. Antakaa tänne -päällystakkinne. - --- Päällystakkini? - --- Niin, niin, antakaa vain. - -Grazia kaivoi käsilaukustaan silmäneulan ja ompelurihmaa. - --- Mitä, aiotteko te...? - --- Pari nappia herätti minussa ankaraa huolta toissa päivänä. Missähän -ne tänään ovat? - --- Se on totta, minä en ole vielä tullut ommelleeksi niitä kiinni. Se -on niin ikävää! - --- Poika-parka! antakaa ne tänne. - --- Minua hävettää. - --- Menkää te keittämään teetä. Christophe toi huoneeseen vesipannun ja -väkiviinakeittiön, ettei olisi hetkeksikään joutunut pois ystävänsä -läheisyydestä. Grazia katseli syrjästä veitikkamaisesti Christophen -kömpelöitä puuhia. He joivat teetä haljenneista kupeista, jotka olivat -Graziasta lievimmin sanoen aivan kauheat mutta joita Christophe -vakavasti puolusti, koska ne olivat muistoja siltä ajalta, jolloin hän -ja Olivier olivat eläneet yhdessä. Kun Grazia lähti, kysyi Christophe: - --- Ettekö ole vihainen minulle? - --- Mistä? - --- Tällaisesta epäjärjestyksestä? Grazia nauroi: - --- Minä hommaan tänne järjestystä. - -Grazian avatessa ovea ja aikoessa astua kynnyksen yli, Christophe -laskeusi polvilleen hänen eteensä ja suuteli hänen jalkojaan. - --- Mitä te teettekään! huudahti Grazia. Voi rakas, rakas hupsuni! -Hyvästi. - - - - -Sovittiin, että Grazia tulisi Christophen luokse kerta viikossa -määräpäivänä. Grazia oli vaatinut lupauksen, ettei Christophe enää -hulluttelisi, ei rupeaisi polvilleen, ei suutelisi hänen jalkojaan. -Graziasta henki niin suuri rauha, että se tyynnytti Christophea -sellaisinakin päivinä, jolloin hänellä oli raju tuulensa; ja vaikka -Christophe yksin jäädessään ajattelikin häntä intohimoisella kiihkolla, -niin yhdessä olivat he aina kilttejä tovereita. Koskaan ei Christophen -huulilta lähtenyt sanaa, koskaan ei hän tehnyt liikettä, joka olisi -tehnyt ystävättären levottomaksi. - -Christophen-päiväksi puki Grazia pikku tyttärensä samanlaiseen asuun -kuin hänellä itsellään oli ollut silloin, kun he ennen muinoin -kohtasivat toisensa ensi kerran; ja hän pani lapsen soittamaan samaa -kappaletta, jota Christophe silloin oli hänellä harjoituttanut. - -Graziassa tämä sulous, hellyys, hyväsydäminen ystävyys oli yhtynyt -aivan toisenlaisiin ominaisuuksiin. Hän oli turhamainen. Hän rakasti -ylimystön seuraa, hän piti siitä, että häntä liehakoitiin, olivatpa -liehittelijät vaikka typeryksiä; hän oli melkoisen koketti muualla -paitsi Christophen seurassa, -- niin, myöskin Christophen seurassa. -Milloin Christophe oli hänelle oikein hellä, tekeysi hän mielellään -kylmäksi ja torjuvaksi. Milloin Christophe taasen oli kylmä ja -hillitty, muuttui Grazia helläksi ja ärsytteli herttaisesti häntä. Hän -oli, jos kukaan, kunnian nainen. Mutta parhaissa ja kunniakkaimmissakin -naisissa piilee usein nuori tyttö. Hän ei mielellään loukannut -maailmaa, hän tyytyi halusta sovinnaisiin muotoihin. Hän oli -hyvinkin musikaalinen, ymmärsi Christophen töitä; mutta ne eivät -kiinnittäneet liioin hänen harrastustaan -- (ja Christophe tiesikin -sen hyvin). -- Oikeasta latinalaisesta naisesta on taiteelle arvoa -ainoastaan sikäli, mikäli se liittyy elämään, ja elämä rakkauteen... -Rakkauteen, joka uneksii hekkumallisen ja horteessa nukkuvan ruumiin -kätkössä... Mitä kuuluvat häneen pohjolan traagilliset aprikoimiset, -tuskalliset sinfoniat, älylliset kiihkot? Hän tahtoo musiikkia, joka -kirkastaa hänen salaiset kaipuunsa, kirkastaa kaikkein vähimmällä -voimanponnistuksella; hän tahtoo oopperaa, joka on täynnä intohimoja, -mutta vailla niiden tunteiden mukana tulevaa väsymystä; tahtoo -sentimentaalia, aistillista ja laiskaa taidetta. - -Grazia oli heikko ja häilyväinen; hän pystyi vakavaan henkiseen -uurasteluun ainoastaan epätasaisin ajanjaksoin; hän tarvitsi huvitusta; -harvoin teki hän seuraavana päivänä, mitä oli edellisenä päättänyt. Ja -kuinka paljon hänessä oli lapsellisuutta, ällistyttäviä pikku oikkuja! -Naisen luontaista, silloin tällöin ilmenevää sairaloista, järjetöntä -sekavuutta. Hän tiesi nuo vikansa ja koetti oikullisina päivinään -vetäytyä yksikseen. Koska hän ne tiesi, moitti hän itseään, ettei -jaksanut niitä paremmin vastustaa, vaikka ne tekivät hänen ystävänsä -niin surulliseksi; ja joskus hän suorastaan uhrasi omat halunsa -saadakseen Christophen olon viihdyttäväksi; mutta yleensä pääsi hänessä -luonto kuitenkin voitolle. Lisäksi ei Grazia voinut kärsiä sitä, että -Christophe näytti häntä muka komentelevan; ja pari kertaa teki hän -aivan päinvastoin kuin Christophe pyysi, ainoastaan näyttääkseen, -että hän oli vapaa ja riippumaton. Sitten hän sitä kyllä katui; yöllä -oli hänen omatuntonsa paha, ettei hän voinut antaa Christophelle -suurempaa onnea; hän rakasti Christophea paljoa enemmän kuin hän -hänelle näytti; hän tunsi, että tämä ystävyyssuhde oli hänen elämänsä -parhain puoli. Niinkuin tavallisesi käy kahden toisiaan rakastavan -ja erilaisen olennon, olivat he toisilleen läheisimpiä silloin, kun -eivät olleet yhdessä. Ja joskin väärinkäsitys oli aikoinaan erottanut -heidät toisistaan, niin ei siihen syynä ollut yksinomaan Christophe, -kuten hän itse vilpittömästi luuli. Vaikka Grazia olikin rakastanut -silloin Christophea enemmän kuin Christophe häntä, niin olisiko hän -silti mennyt Christophen vaimoksi? Hän olisi ehkä antanut henkensä -hänen puolestaan; mutta olisiko hän suostunut olemaan koko elämänsä -hänen kanssaan? Grazia tiesi (mutta ei suinkaan tunnustanut sitä -Christophelle), tiesi hyvinkin, että hän oli rakastanut puolisoaan -ja että hän rakasti häntä yhä vieläkin, kaiken sen pahankin jälkeen, -mitä mies oli hänelle tehnyt, rakasti niin suuresti, ettei hän sillä -tavoin ollut koskaan rakastanut Christophea... Sydämen ja ruumiin -salaisuuksia, joista ihminen ei tunne ylpeilevänsä; ei, hän salaa niitä -siltä olennolta, joka on hänelle rakas, salaa sekä kunnioituksesta -häntä kohtaan että myöntyvästä säälistä omaa itseään kohtaan. -Christophe oli liiaksi mies voidakseen arvata tällaista, mutta silloin -tällöin huomasi hän kuitenkin aivan kuin vilahdukselta, kuinka vähän -tuo rakkahin, joka piti tosiaan hänestä, kuinka vähän se olento joskus -oli hänen omansa, -- ja ettei maailmassa saa lopullisesti turvautua -kehenkään, ei kehenkään kokonaan. Hänen rakkautensa ei siitä muuttunut. -Eikä hän ollut edes katkerakaan. Grazian rauha oli tullut hänellekin. -Hän taipui. Oi elämä, miksi moittia sinua sellaisesta, mitä sinä et voi -antaa? Etkö ole ilman sitäkin ihmeen kaunis ja pyhä? Täytyy rakastaa -sinun hymyäsi, Gioconda... - -Christophe tarkasteli kauan ystävättärensä kauniita kasvoja; hänelle -selveni niistä paljon menneitä ja tulevia. Niinä monina vuosina, -jotka hän oli elänyt yksin, matkustellen siellä täällä, puhellen -vähän, mutta katsellen sitä enemmän, oli Christophe saanut melkeinpä -tahtomattaan erinomaisen taidon arvata asioita ihmisten kasvoista: -saanut valtaansa koko tuon vuosisatojen muodostaman rikkaan ja -mutkikkaan salakielen. Ah, se on tuhannesti rikkaampi ja oikullisempi -kuin puhuttu! Sukupolvien vaiheet haastavat sitä kieltä... Ihmisten -kaavojen ja hänen sanojensa välillä on ainainen ristiriita. Tuossa näet -nuoren naisen, jonka piirteet ovat sievät, hiukan kuivat, à la Burne -Jones, traagilliset, aivan kuin kätketyn intohimon, mustasukkaisuuden, -shakespeareläisen tuskan jäytämät... Mutta kun hän puhuu, onkin -hän vain poroporvari, tyhmä kuin kana, keskinkertaisen koketti ja -itsekäs; hänellä ei ole aavistustakaan hirveistä voimista, jotka -piilevät hänen lihassaan. Kuitenkin on se kiihko, kiivaus hänessä. -Missä muodossa se purkautuu kerran ilmi? Häikäilemättömänä oman edun -tavoittelunako, mustasukkaisuutena avioliitossa, jalona tarmona, -sairaloisena häijyytenä? Kuka arvaa! Saattavatpa ne ominaisuudet joutua -jollekin toisellekin hänen veriheimolaiselleen ennen kuin ne hänessä -ehtivät puhjeta julki. Mutta kaikissa tapauksissa sopii ne elementit -ottaa huomioon, nuo elementit, jotka liittyvät kohtalon ankaruudella -sukuperään. - -Graziakin kantoi olemuksessaan tällaista suvun raskasta lahjaa, -perintöä, jota vanhoista perinnöistä kaikkein vähiten uhkaa vaara -hävitä aikojen varrella teille tietymättömille. Mutta hän ainakin tunsi -sen perintönsä. Ja tietää heikkoutensa on suuri voima: sen avulla -voi tehdä itsensä, ellei sukuhengen laivan päälliköksi, niin ainakin -sen luotsiksi, -- noiden ammoisten vaistojen, joihin olemme sidotut -ja jotka kuljettavat meitä mukanaan kuin pursi merellä. Silloin voi -tehdä kohtalokkuudesta itselleen välikappaleen, käyttää sitä hyväkseen -kuin purjeita, joita saattaa tuulen mukaan lisätä tai reivata. Kun -Grazia sulki silmänsä, kuuli hän sielussaan montakin ääntä, joiden -sävy teki hänet levottomaksi ja joiden värinä oli hänelle tuttua. -Mutta hänen terveessä sielussaan sulivat soraäänetkin kokonaisuuteen; -hänen harmoonisen järkensä kosketuksesta muodostivat ne syvän ja -sametinpehmeän yhteissoiton. - - - - -Onnetonta kyllä, ei ole meidän vallassamme jättää verisukulaisillemme -perinnöksi parhaimpia puolia verestämme. - -Grazian lapsista muistutti toinen, tytär Aurora, joka oli yhdentoista -vuoden ikäinen, äitiään; hän oli koko olemukseltaan hienostumattomampi -eikä niin kaunis kuin äiti; Aurora ontui hiukkasen; hän oli kiltti -lapsi, herttainen ja iloinen, aina terve; hän oli hyvä ja lauhkea; -erikoisia taipumuksia ei hänellä ollut, paitsi ehkä taipumusta -joutilaisuuteen, luontaista halua olla tekemättä mitään. Christophe -piti hänestä äärettömästi. Hän nautti, kun näki tuon tytön Grazian -vieressä, nautti heistä kuin kaksoisolennoista, joissa sai yhtaikaa -omistaa kaksi ikäkautta, kaksi sukupolvea... Kaksi samasta varresta -kasvanutta kukkaa: Vincin Pyhä Perhe, Neitsyt Maria ja Pyhä Anna. Saman -hymyn kaksi vivahdetta. Näkee yhdellä katseella koko naisellisen sielun -kukoistuksen; ja se on samalla kertaa sekä ihanaa että alakuloista: -sillä tietää, miten se kukoistus tulee ja minne se menee. Mikään ei ole -syvästi rakastavalle sydämelle luonnollisempaa kuin rakastaa tulisesti -ja puhtaasti yhtaikaa kahta sisarusta tai äitiä ja tytärtä. Sitä -naista, jota Christophe rakasti, olisi hän tahtonut rakastaa koko hänen -sukunsa sarjana, niinkuin hän rakasti Graziassa koko hänen menneitä -sukupolviaankin. Eikö jokainen Grazian hymy, nyyhkytys, jokainen -hänen rakkaiden kasvojensa ryppy ollut kokonainen erillinen elämä, -muisto niistä ajoista, jotka olivat, ennenkuin hänen silmänsä valolle -aukesivat, ja ennustanut uutta olentoa, joka oli tuleva sitten, kun -hänen kauniit silmänsä olisivat jo ummistuneet? - -Pikku poika, Lionello, oli yhdeksänvuotias. Hän oli paljon kauniimpi -sisartaan ja hienompaa rotua, liian hienoa, vähäveristä ja kulunutta; -hän muistutti isäänsä; hän oli älykäs; hänessä piili paljon -huonoja vaistoja, hän oli liehivä ja ovela. Lionellolla oli suuret -siniset silmät, pitkä vaalea tytöntukka, ihonväri kalpea, rinta -hentorakenteinen; hän oli sairaloisen hermostunut, ja teeskentelikin -hermostumista, kun asia hänestä niin vaati, sillä hän oli synnynnäinen -näyttelijä, ihmeellisen taitava löytämään ihmisten heikot puolet. -Lionello oli Grazian lempilapsi, äidithän aina pitävät enemmän niistä -lapsistaan, jotka ovat raihnaampia; -- ja johtipa Graziaa tähän sekin -hyvissä ja kunniallisissa naisissa varsin tavallinen tunne, että he -rakastavat juuri niitä poikiaan, jotka ovat yhtä vähän hyviä kuin -kunniallisiakaan; (tällä tavoin äidit ikäänkuin korvaavat sitä elämänsä -puolta, että ovat itse ankarasti tukehduttaneet kaikki vallattomat -tunteensa). Saattaapa tällaiseen hellyyteen olla osaltaan syynä myöskin -muisto puolisosta, joka on tuottanut heille kärsimyksiä ja jota he ovat -rakastaneet, joskin ehkä halveksineetkin. Siinä rehoittaa koko ihmisen -sielun hämärissä syvyyksissä kasvava kuumanilman kasvisto. - -Vaikkakin Grazia koetti kaikin tavoin olla lapsilleen puolueeton, tunsi -Aurora kuitenkin erotuksen, ja hän kärsi hiukan siitä. Christophe -aavisti hänen tunteensa, ja Aurora puolestaan vainusi Christophen -osanoton häntä kohtaan; he lähentyivät silloin vaistomaisesti toisiaan. -Christophen ja Lionellon välillä vallitsi antipatia, jonka poika -kätki liehakoivaan ja liialliseen kilttiyteen, -- ja jota Christophe -ei suvainnut itsessään, sillä se oli hänestä häpeällistä. Hän tahtoi -pakottaa itsensä olemaan Lionellolle vilpittömästi hyvä; hän tahtoi -helliä tätäkin toisen lasta, käyttäytyä niinkuin hänestä olisi ollut -erikoisen suloista saada rakastaa häntä. Hän koetti olla huomaamatta -Lionellon huonoja puolia, kaikkea sitä mikä hänessä muistutti "tuota -toista"; hän ei halunnut nähdä hänessä muuta kuin Grazian sielun. -Grazia, joka oli selvänäköisempi kuin Christophe, ei kuvitellut -pojastaan mahdottomia; ja siitä huolimatta hän rakasti häntä yhä -enemmän. - -Tauti, joka oli piillyt pojassa vuosikausia, puhkesi: keuhkotauti. -Grazia päätti lähteä Lionellon kanssa erääseen sanatorioon Alpeille. -Christophe pyysi saada tulla hänen mukaansa. Grazia arasteli yleistä -mielipidettä eikä myöntynyt hänen pyyntöönsä. Christophesta oli -tuskallista, että Grazia tässä määrin välitti yleisistä pintapuolisista -tavoista. - -Grazia matkusti. Hän oli jättänyt tyttärensä Coletten hoitoon. -Piankin tunsi hän itsensä hirveän yksinäiseksi sanatoriossa, noiden -tautisten joukossa, jotka puhuivat ainoastaan sairaudestaan, ja -keskellä armotonta luontoa, joka kohotti jääkylmänä kasvojaan yli -kärsivän ihmissuvun. Päästäkseen noiden onnetonten masentavasta -läheisyydestä, sairaiden, jotka väijyivät nenäliina kourassa toisiaan -ja seurasivat toisissaan kuoleman kehityskulkua, muutti Grazia pois -Palatsi-hospitaalista ja vuokrasi itselleen _chalet'n_, paimenmajan, -missä hän sai olla pikku sairaansa kanssa kahden kesken. Korkea -vuoristoseutu ei parantanutkaan Lionellon tilaa, vaan pahensi sitä. -Kuume tuli kiivaammaksi. Grazia vietti hädän ja tuskan öitä. Christophe -tunsi kaukaa aavistukselta hänen ahdistuksensa, vaikkei ystävätär -kirjoittanut hänelle mitään: sillä Grazia tahtoi ylpeästi kärsiä -yksinään; hän olisi toivonut, että Christophe olisi ollut siellä; mutta -hän oli kieltänyt Christophea tulemasta mukaan: nyt hän ei voinut -taipua tunnustamaan: "Minä olen liian heikko, minä tarvitsen teitä..." - -Eräänä iltana, kun Grazia seisoi paimenmajan luhdilla, iltahämärässä, -joka on niin julma tuskanahdistamista sydämistä, näki hän... oli -köysirata-asemalta nousevalla tiellä näkevinään... Mies sieltä tuli, -nopein askelin; hän pysähtyi epäröiden, hiukan kumarassa. Nosti -vähän päätänsä ja katsoi ylös paimenmajaan. Grazia vetäytyi nopeasti -huoneeseen, ettei häntä näkyisi; hän painoi sydäntään kaksin käsin ja -nauroi liikutettuna. Vaikkei hän ollut laisinkaan uskonnollinen, vaipui -hän polvilleen ja kätki kasvonsa käsiinsä: hän tahtoi, tahtoi kiittää -jotakin... Kuitenkaan ei tulija tullut. Grazia meni ikkunan luo, ja -katseli jälleen uutimien takaa. Nyt se oli seisahtunut ja nojailihe -pellonaitaan, tuolla lähellä paimenmajan porttia. Hän ei uskaltanut -tulla sisälle. Ja Grazia oli vieläkin enemmän sekaannuksissaan kuin -hän; hän hymyili ja kuiski hiljaa: - --- Tule... - -Viimein Christophe rohkaisi itsensä ja soitti kelloa. Hän oli ovella. -Grazia avasi. Christophen silmät olivat kuin koira-raukan, joka luulee, -että häntä lyödään. Hän sanoi: - --- Minä tulin... Antakaa anteeksi... Grazia vastasi hänelle: - --- Kiitos. - -Sitten tunnusti hän Christophelle, kuinka hän oli häntä odotellut. - -Christophe autteli häntä hoidellessa poikaa, jonka tila paheni. -Koko sydämellään antautui hän siihen. Lapsi oli hänelle äärimäisen -kiukkuinen; hän ei enää salannutkaan vihaansa; hän keksi kaikenlaisia -häijyjä sanoja. Christophe piti vain tautia siihen syynä. Hän oli -niin kärsivällinen, että se oli hänessä aivan hämmästyttävää. Grazia -ja hän viettivät lapsen vuoteen ääressä monta vaikeaa vuorokautta, -ja varsinkin oli tuskallinen eräs yö, taudin taitekohta, josta -päästyään Lionello pelastui kuin ihmeellä. Ja silloin oli vaalijain -onni niin puhdas, -- heidän, jotka istuivat käsi kädessä uneen -vaipuneen pikku sairaan vieressä, -- että Grazia nousi yhtäkkiä -paikaltaan, otti huppuviittansa ja vei Christophen ulos, lumiselle -polulle, öiseen hiljaisuuteen, kylmästi säteilevien tähtien alle. Hän -nojasi Christophen käsivarteen, he vetivät rintaansa jäisen maailman -juovuttavaa rauhaa, he eivät puhuneet keskenään muuta kuin jonkun -lyhyen sanan. Ei vihjaustakaan heidän rakkauteensa. Grazia sanoi -ainoastaan, kun he tulivat takaisin, ovella: - --- Rakas, rakas ystävä!... - -Ja hänen silmistään loisti onni, onni lapsen pelastumisesta. - -Ei muuta. Mutta he tunsivat, että heidän tunteestaan oli nyt tullut -pyhä. - - - - -Poikansa pitkän parantumisajan jälkeen palasi Grazia Parisiin ja asui -pienessä talossa, jonka hän oli vuokrannut Passyn puolelta. Nyt hän -ei enää ollenkaan välittänyt "yleisestä mielipiteestä"; hän tunsi -uskaltavansa ystävänsä vuoksi uhmata sitä. Heidän elämänsä kohtalot -olivat tulleet niin läheisiksi toisilleen, että Grazia olisi pitänyt -raukkamaisena salata ystävyyttä, joka heitä toisiinsa yhdisti, -vaikkapa sitä häväistäisiinkin, -- mikä oli luonnollinen seuraus. -Hän otti Christophen nykyään luokseen vastaan minä aikoina päivästä -tahansa; hän esiintyi hänen seurassaan kävelyretkillä, teattereissa; -hän puheli tuttavallisesti hänen kanssaan kaikkien nähden. Kaikki -olivat aivan varmat siitä, että Grazia oli Christophen rakastajatar. -Yksinpä Colettenkin mielestä he olivat liian "rohkeita". Grazia -katkaisi tällaiset hänen vihjailunsa ylimielisellä hymyllä ja eli aivan -rauhallisesti niinkuin tahtoi. - -Kuitenkaan ei Grazia ollut antanut Christophelle minkäänlaisia uusia -oikeuksia itseensä. He eivät olleet mitään muuta kuin ystävyksiä. -Christophe puhui Grazialle aina entiseen hellään ja kunnioittavaan -tapaan. Mutta mitään salaista ei heidän välillään enää ollut; he -kysyivät toisiltaan neuvoa kaikissa asioissa; ja huomaamattaan sai -Christophe Grazian kodissa jonkinlaisen isännän vallan: Grazia kuunteli -ja noudatti hänen ohjeitaan. Vietettyään edellisen talven sanatoriossa -ei Grazia enää ollut entinen ihminen; levottomuus ja ponnistukset -olivat järkyttäneet hänen siihen saakka vahvaa terveyttänsä. Sielukin -oli saanut siitä seurauksia. Joskin hänelle tuli silloin tällöin -entisiä oikkuja, oli hän yleensä nyt muuttunut jollakin tavoin -vakavaksi; hän oli ikäänkuin hartaampi kaikessa, halusi entistä enemmän -olla aina hyvä, oppia ja olla tuottamatta ihmisille surua. Graziaa -liikutti Christophen kiintymys häneen, Christophen epäitsekkyys, hänen -sydämensä puhtaus; ja Grazia aikoi jo antaa hänelle kerran sen suuren -onnen, jota Christophe ei enää uskaltanut toivoakaan: mennä hänen -vaimokseen. - -Tästä ei Christophe ollut puhunut Grazialle enää koskaan sen jälkeen -kuin Grazia oli asettunut hänen toivomustaan vastaan; Christophen -mielestä ei hänellä enää ollut oikeutta tyrkyttää itseään. Mutta -kuitenkin Christophe suri sitä, että tuo hänen toivonsa oli turhaa. -Vaikka hän kunnioittikin niitä ystävättärensä sanoja, joilla Grazia -tuomitsi avioliiton erehdykseksi, eivät ne olleet kuitenkaan saaneet -häntä vakuutetuksi; hän uskoi yhä edelleen, että kahden syvästi ja -pyhästi toisiaan rakastavan ihmisen yhtyminen sillä tavoin on korkein -inhimillinen onni. -- Hänen suruaan lisäsi nyt vielä muuan seikka, se, -että hän sai tavata Arnaud-vanhukset. - -M:me Arnaud oli yli viidenkymmenen vuoden ikäinen. Hänen puolisonsa -noin viiden- tai kuudenseitsemättä. Molemmat näyttivät he paljon -vanhemmilta. Mies oli suuresti tylsynyt; vaimo ohentunut, ikäänkuin -kokoon käpertynyt: jo ennen muinoin oli hän ollut heiveröinen, nyt -hän oli kuin tyhjää ilmaa. Kun herra Arnaud oli ottanut virkaeron, -olivat he muuttaneet syrjäiseen elämään, maaseudulle. Unisessa -pikkukaupungissa ei heitä yhdistänyt enää maailmaan mikään muu -kuin sanomalehti, joka herätti heitä silloin tällöin horteesta -tuomalla heidän kuuluviinsa suurten tapahtumien myöhäisiä kaikuja. -Kerran näkivät he lehdessä Christophen nimen. M:me Arnaud kirjoitti -kohta hänelle muutaman sydämellisen ja hiukan juhlallisen rivin, -ilmoittaakseen hänelle, kuinka he iloitsivat hänen kunniastaan. Silloin -meni Christophe heti junaan ja matkusti heidän luokseen, kirjoittamatta -etukäteen heille tulostaan. - -Hän tapasi heidät puutarhassa; oli kuuman kesäpäivän iltapuoli; he -torkkuivat suuren saarnin varjossa. Olivat kuin tuo Böcklinin vanha -aviopari, joka nukkuu lehtimajassa käsi kädessä. Auringonpaiste, uni, -vanhuus huumaavat heitä; he uppoavat, ovat jo puolittain uponneet -ikuiseen uneen. Ja elämän viimeinen hehku tuikkii vielä, heidän -hellyytensä viimeiseen sykähdykseen asti, se tuntuu heidän toisiinsa -yhtyneistä käsistään, heidän sammuvien ruumiittensa lämmöstä... -- He -iloitsivat kovasti Christophen tulosta, koko menneisyydestä, minkä hän -toi heille mukanaan. He juttelivat hänen kanssaan entisistä ajoista, ja -ne näyttivät heistä näin kaukaa katsoen onnellisilta ja aurinkoisilta. -Herra Arnaud olisi halunnut mielellään puhua; mutta hän oli jo -unohtanut kaikki nimet. M:me Arnaud auttoi häntä silloin kuiskaajana. -Vaimo itse oli mieluummin vaiti; hänestä oli hauskempaa kuunnella -kuin puhua; mutta menneisyyden kuvat olivat säilyneet tuoreina hänen -hiljaisessa sydämessään; ne välähtivät esiin aivan kuin kissankulta -kirkkaasta purosta. Niissä kuvissa oli eräs, jonka Christophe näki -monta kertaa hohtavan rouvan säälivän ystävällisistä silmistä, milloin -ne häneen suuntautuivat; mutta Olivier Jeanninin nimeä ei m:me Arnaud -kuitenkaan koskaan hiiskunut. Vanha Arnaud koetteli kaikin tavoin -vaalia vaimoaan, kömpelösti ja liikuttavasti; hän oli huolissaan, -ettei toinen vain vilustuisi tai hiestyisi; hän tarkasteli levottomana -alinomaa puolisonsa rakkaita ja kuihtuneita kasvoja, joiden väsynyt -hymy jälleen puolestaan koetti häntä rauhoittaa. Christophe katseli -heitä liikutettuna, jopa hiukan kateellisenakin... Saadapa vanheta -tuolla tavoin, yhdessä! Rakastaa toisiaan raihnaisuuden vuosiin -asti. Sanoa itselleen: "Nuo pikku rypyt, jotka ovat hänen silmiensä -ympärillä, nenän juuressa, minä ne tunnen, minä olen nähnyt, miten ne -ovat tulleet, tiedän, milloin ne tulivat. Nuo harmaat hiusraukat ovat -himmenneet päivä päivältä minun seurassani, oi, hiukkasen minunkin -tähteni! Nuo hienot kasvot ovat pöhöttyneet ja tulleet punaisiksi -ponnistuksissa ja töissä, joita olemme yhdessä suorittaneet. Rakkaani, -kuinka paljon entistä enemmän rakastan sinua nyt juuri siksi, että olet -kärsinyt ja vanhentunut minun kanssani. Jokainen kasvojesi ryppy on -minulle menneisyyden soittoa."... Oi noita herttaisia vanhuksia, jotka -pitkän elämänvalvomisen jälkeen olivat menossa nukkumaan yön raahaan, -vieretysten aivan niinkuin olivat eläneetkin! Heidän näkemisensä -oli Christophelle samalla sekä virkistävää että tuskallista. Kuinka -tuollainen elämä ja kuolema olisi ollut kaunista!... - -Kun Christophe näki jälleen Grazian, ei hän voinut olla hänelle tästä -matkastaan kertomatta. Hän ei ilmaissut Grazialle ajatuksia, joita se -vierailu oli hänessä herättänyt, mutta ystävätär aavisti ne. Christophe -oli hyvin hajamielinen puhuessaan. Hän käänsi tuon tuostakin kasvonsa -pois, ja välistä hän tuli ihan mykäksi. Grazia katseli häntä ja -hymyili, ja Christophen mielenjärkytys tarttui häneenkin. - -Kun Grazia sen päivän iltana jäi yksin huoneeseensa, valvoi hän kauan -ja haaveili tätä asiaa. Hän kertaili mielessään, mitä Christophe oli -kuvaillut; mutta kuvatusta ei hän muistanutkaan saarnin alla torkkuvaa -vanhaa avioparia, vaan hän näki ystävänsä nöyrän ja kiihkeän unelman. -Ja Grazia tunsi sydämensä olevan täynnä rakkautta Christophea kohtaan. -Hän oli sammuttanut lampun, ja ajatteli vuoteessa: - --- "Niin, on luonnotonta, sekä luonnotonta että rikollista hylätä -tilaisuus tällaiseen onneen. Mikä ilo maailmassa on suurempi kuin se, -että saa tehdä onnelliseksi rakastamansa ihmisen?... Kuinka on laita! -Rakastanko minä häntä?..." - -Grazia vaikeni, ja kuuli liikutettuna sydämensä vastaavan: - --- "Minä rakastan häntä." - -Silloin kuului viereisestä huoneesta, jossa lapset nukkuivat, kuivaa, -käheää ja nopeaa yskimistä. Grazia teristi korvaansa; siitä saakka -kuin poika oli sairastunut, oli Grazia ollut hänestä aina levoton. Nyt -kysyi Grazia häneltä, miten hän voi. Lionello ei vastannut, vaan yski -yhä. Grazia hypähti sängystään ja meni hänen luokseen. Poika oli ylen -rauhaton, hän uikutteli, sanoi olevansa kipeä, ja keskeytti taas ja -yski. - --- Mihin koskee? - -Lionello ei vastannut; hän vaikeroi, että häneen koski. - --- Puluseni, sano nyt, mihin koskee. - --- En tiedä. - --- Koskeeko tänne? - --- Koskee. Ei koske. En tiedä. Koskee joka paikkaan. - -Sitten tuli Lionellolle uusi yskänpuuska, tahallisen raju. Grazia -pelästyi; hän aavisteli kyllä, että lapsi koetti pakottaa itseään -yskimään; mutta hän moitti sellaista ajatustaankin, kun näki pojan hien -vallassa ja läähättävän. Äiti syleili poikaa, puhui hänelle hellästi, -ja poika näytti rauhoittuvan: mutta heti kun Grazia koetti lähteä -hänen luotaan, alkoi hän jälleen yskiä. Grazian täytyi istua hänen -sänkynsä reunalla, vilusta väristen: sillä Lionello ei antanut hänen -mennä edes pukeutumaan: Grazian oli pidettävä häntä kädestä; eikä hän -hellittänyt äitinsä kättä ennenkuin viimein nukkui. Silloin meni Grazia -vuoteeseensa, kylmästä kankeana, levottomana ja kovin väsyneenä. Eikä -hän tavannut enää äskeisiä unelmiaan. - -Tuolla lapsella oli omituinen taito aavistaa äitinsä ajatuksia. -Ihmisillä, jotka ovat samaa verta, on melkoisen usein se vaistomainen -kyky, -- joskin se harvoin on niin kehittynyt kuin Lionellolla. -Tuollaisten toisilleen läheisten tarvitsee tuskin toisiinsa katsahtaa, -niin he tietävät, mitä toinen ajattelee: he tuntevat toistensa -ajatukset tuhansista aivan huomaamattoman pienistä merkeistä. -Lionellossa teroitti vielä aina valvova häijyys tätä yhteisen elämän -kehittämää luonnollista vaistoa. Hänen selvänäköisyyttään lisäsi halu -tehdä ilkeyttä. Hän vihasi Christophea. Mistä syystä? Mistä syystä -tuntee lapsi usein vastenmielisyyttä jotakuta henkilöä kohtaan, -joka ei ole tehnyt hänelle mitään pahaa? Usein johtuu sellainen -sattumasta. Monesti ei tarvita muuta kuin että lapsi joskus alkaa -uskotella itselleen, että hän tuota henkilöä vihaa, niin se vihaaminen -tulee tavaksi; ja kuta enemmän häntä koetetaan saada järkiinsä, -sitä itsepintaisemmin hän siihen piintyy: ensin hän kuvitteli häntä -vihaavansa ja lopulta hän tosiaan vihaa. Mutta toisinaan on tähän -syvempiäkin syitä, joista lapsen aivoilla ei ole aavistustakaan... -Alunpitäen, silloin, kun Lionello oli nähnyt ensi kertaa Christophen, -oli hän, kreivi Berényin poika, tuntenut kiukkua tuota miestä -kohtaan, jota hänen äitinsä oli ennen rakastanut, tuntenut juuri sen -silmänräpäyksen, jolloin Grazia ajatteli mennä Christophen vaimoksi. -Tästä hetkestä alkoi hän pitää äitiään ja Christophea tarkoin silmällä. -Hän työntyi alati heidän väliinsä, hän ei suostunut poistumaan -salongista, kun Christophe tuli heille; tahi ryntäsi hän jostakin -syystä yhtäkkiä huoneeseen, missä Grazia ja Christophe istuivat -yhdessä. Näyttipä Lionello aavistavan äitinsä ajatukset silloinkin, -kun Grazia oli yksinään ja ajatteli Christophea. Lionello istahti -äitinsä viereen ja tähysteli ja vaaniskeli häntä. Hänen katseensa -kiusasi Graziaa, se sai hänet joskus melkein punastumaan. Grazia -nousi salatakseen mielensä sekaannusta paikaltaan. -- Lionello alkoi -huvitella itseään puhumalla äitinsä kuullen Christophesta kaikenlaista -loukkaavaa. Grazia pyysi häntä olemaan vaiti. Lionello melkein yltyi. -Jos äiti sanoi rankaisevansa häntä, niin uhkasi poika tulla kipeäksi. -Sitä taktiikkaa hän oli noudattanut lapsesta saakka. Kun häntä kerran -aivan pienenä toruttiin, keksi hän kostoksi sen tempun, että riisui -vaatteensa ja heittäytyi alasti kylmälle kivilattialle, jotta olisi -vilustunut. -- Nyt, kun Christophe eräänä päivänä toi heille uuden -sävellyksen, jonka hän oli tehnyt Grazian-päivän kunniaksi, kaappasi -poika käsikirjoituksen ja vei sen piiloon. Se löydettiin sitten -revittynä eräästä puuarkusta. Grazian kärsivällisyys loppui; hän torui -Lionelloa ankarasti. Silloin poika itki, huusi, polki jalkaa, piehtaroi -maassa; ja hänelle tuli hermokohtaus. Grazia säikähti, syleili, suuteli -ja rukoili häntä, ja lupasi hänelle kaiken, mitä hän tahtoi. - -Siitä päivästä tuli Lionello täysin itsevaltiaaksi: sillä silloin hän -huomasi, että nyt hänellä se valta oli; ja vähän väliä hän sitten -turvautui tähän aseeseen, jonka oli nähnyt niin tehokkaaksi. Oli -mahdotonta arvata, miten paljon hänen hermokohtauksissaan milloinkin -oli luonnollista, miten paljon teeskenneltyä. Eikä hän turvautunut -enää niihin ainoastaan kostaakseen, jos hänen oikkujaan vastustettiin, -vaan tyydytti sillä tavoin pelkkää ilkeyttään, kiusasi äitiään ja -Christophea aina, kun he aikoivat viettää jonkin illan yhdessä. Lopulta -leikki hän tuota vaarallista leikkiä pelkästään joutilaisuudesta -ja koettaakseen, miten suuri hänen mahtinsa oikein oli. Hän keksi -ihmeellisen älykkäästi mitä omituisimpia hermokohtauksen muotoja: -joskus tuli hänelle keskellä ateriaa vavistava suonenveto, hän kaatoi -lasinsa ja särki lautasensa; joskus portaissa takertui hänen kätensä -kaiteeseen, hänen sormensa vääntyivät koukkuun: hän väitti, ettei -hän saanut niitä auki; tai tunsi hän kauheita pistoksia kyljessä, -ja pyöriskeli huutaen maassa; taikka sitten häntä muka tukehdutti. -Luonnollisesti kehittyi siitä hänelle todellinen hermotauti. Mutta -hänen vaivansa ei ollut mennyt hukkaan: Christophe ja Grazia elivät -ainaisen pelon vallassa. Heidän yhdessäolonsa rauha, -- heidän tyynet -juttelunsa, lukeminen tai soitteleminen, joka oli ollut heille oikeaa -juhlaa, -- koko heidän vaatimaton onnensa oli ainaiseksi häiritty. - -Silloin tällöin antoi tuo pieni vintiö heille kuitenkin vähän -lomaa, joko hän sitten oli kujeisiinsa väsynyt tai voitti hänen -lapsenluontonsa ja vietteli hänet ajattelemaan muita asioita. (Nykyään -hän oli muuten varma siitä, että oli täydellisesti voittanut.) - -Sellaisia hetkiä Grazia ja Christophe käyttivät nopeasti hyväkseen. -Jokainen hetki, jonka he siten saivat varastaa, oli heille sitäkin -kalliimpi, kun he eivät olleet varmat, saisivatko nauttia siitä loppuun -asti rauhassa. Kuinka läheisiä he silloin tunsivat olevansa toisilleen! -Miksi he eivät aina saaneet olla näin yhdessä... Eräänä päivänä Grazia -tunnusti Christophelle tämän surunsa. Christophe tarttui hänen käteensä. - --- Niin, miksikä emme? kysyi hän, - --- Tiedättehän sen, ystäväni, vastasi Grazia ja hänen huulillaan -väikkyi sydäntäsärkevä hymy. - -Christophe tiesikin syyn. Tiesi, että Grazia uhrasi heidän onnensa -poikansa tähden; tiesi, että vaikka Grazia ei antanut Lionellon -valheiden johtaa itseään harhaan, rakasti hän poikaansa kuitenkin kuin -epäjumalaa; hän tiesi, kuinka sokean itsekkäät tuollaiset perhesiteet -yleensä ovat: ne pakottavat kaikkein parhaat suvunjäsenet uhraamaan -viimeisensäkin sellaisten toisten jäsenten puolesta, jotka ovat pahoja -tai keskinkertaisen hyviä, niin, uhraamaan siinä määrin, ettei heille -jää mitään antamista vieraammille, jotka olisivat ansiokkaampia noita -lahjoja saamaan, niille, joita he rakastavat enemmän, mutta jotka eivät -ole heidän omaa vertaan. Se hermostutti ja ärsytti kyllä Christophea; -joskus teki hänen mielensä ihan tappaa tuo pieni epäsikiö, joka turmeli -ja hävitti heidän elämänsä onnen; mutta lopulta hän sittenkin hiljaa -alistui ja ymmärsi, ettei Grazia voinut menetellä toisin kuin hän -menetteli. - -Silloin he tyytyivät kohtaloonsa, syyttelemättä turhaan mitään. -Mutta vaikka heiltä voitiinkin riistää onni, joka heidän olisi ollut -oikeus saada, ei mikään saattanut estää heidän sydämiään yhtymästä. -Juuri kieltäytyminen ja yhteinen uhri sitoi heitä toisiinsa paljon -lujemmin kuin ruumiin siteet. Kumpikin heistä kertoi kaikki surunsa -ystävälleen, antoi toiselle taakkansa ja otti puolestaan ystävänsä -tuskat kantaakseen; niin muuttui itse surukin iloksi, Christophe sanoi -Graziaa "rippi-isäkseen". Hän ei salannut häneltä, että itserakkaus -toi hänelle paljon kärsimyksiä; hän syytti kohtuuttomasti itseään; -ja Grazia rauhoitti hymyllään vanhan ystävänsä turhat tunnontuskat. -Jopa puhui Christophe Grazialle aineellisista vaikeuksistaankin. -Siihen hän ei kuitenkaan ryhtynyt ennen kuin hän tuli heidän välisestä -keskustelustaan aivan varmaksi, ettei Grazia tarjoaisi hänelle -apuaan, sillä Christophe ei suostunut ottamaan häneltä mitään: se oli -viimeinen ylpeyden muuri, se jäi pystyyn ja Grazia kunnioitti sitä. -Mutta kun Grazian ei sallittu hankkia ystävänsä elämään hyvinvointia -ja mukavuutta, koetti hän levittää siihen hellyyttään; ja se olikin -Christophelle kaikkein kallein lahja. Christophe tunsi Grazian -rakkauden aina ympäröivän häntä; aamuisin ei hän avannut silmiään eikä -illoin niitä sulkenut rukoilematta sielussaan rakastavan siunausta -Grazialle. Ja kun Grazia heräsi tai valvoi unettomana yöllä, niinkuin -hän usein tuntikausia teki, ajatteli hän: - --- "Ystäväni ajattelee minua." - -Ja suuri rauha oli heille tullut. - - - - -Sillävälin oli Grazian terveys heikontunut. Hän oli alinomaa -vuoteessa, tai hänen täytyi viettää päivät pitkät sohvalla loikoen. -Christophe tuli joka päivä puhelemaan ja lukemaan hänen kanssaan, -näyttämään hänelle uusia sävellyksiään. Grazia nousi silloin sohvalta -ja meni ontuen, pöhöttyneillä jaloillaan pianon luokse. Hän soitti -Christophen tuomia kappaleita. Suurempaa riemua ei hän olisi voinut -Christophelle keksiä. Kaikista niistä, joita Christophe oli opettanut, -olivat Grazia ja Cécile ehdottomasti lahjakkaimmat. Mutta kun Cécile -käsitti musiikin vaistomaisesti, melkeinpä sitä ymmärtämättä, oli -se Grazialle varsin hyvin tajuttu, kaunis ja sulosointuinen kieli. -Elämän ja taiteen demooninen puoli jäi häneltä huomaamatta; hän valoi -niihin älykkään sydämensä kirkkauden. Se kirkkaus syöpyi Christophen -henkeen. Ystävättären soitto sai hänet ymmärtämään paremmin niitä -hämäriä intohimoja, joita hän oli itse sävellyksissään ilmaissut: -suljetuin silmin Christophe kuunteli häntä, kulki hänen perästään, piti -oman ajatuksensa sokkeloissa kiinni hänen kädestään. Elämällä näin -musiikkinsa uudestaan Grazian sielun kautta, yhtyi hän tuohon sieluun -ja omisti sen. Siitä mystillisestä yhtymästä syntyi sävelteoksia, -jotka olivat ikäänkuin heidän toisiinsa sekautuneiden olemustensa -yhteishedelmiä. Christophe sanoikin Grazialle eräänä päivänä, -tuodessaan hänelle sarjan noita hänen omista ja ystävättären aineosista -punottuja sävellyksiään: - --- Meidän lapsiamme. - -He olivat yhtä joka hetki, yhdessä, vaikkapa olivat erilläänkin. -Miten suloisia siellä vanhan talon rauhassa vietetyt illat, talon, -joka oli kuin Grazian kuvalle vartavasten tehty kehys! -- Siellä -osoittivat hiljaiset, herttaiset ja uskolliset palvelijattaret -Christopheakin kohtaan samaa kunnioittavaa kiintymystä kuin emäntäänsä. -Pelkkää iloa oli siellä kuunnella ohitsevierivien hetkien soittoa ja -nähdä elämänvirran kierivän ohitse!... Nyt heitti Grazian horjuva -terveys tuohon onneen varjonsa, joka teki heidät levottomiksi. Mutta -pikkusairauksistaankin huolimatta oli Grazia niin kuulas, että hänen -salatut kärsimyksensä vain lisäsivät hänen sulouttaan. Hän oli -Christophen "rakas, kärsivä, liikuttava ystävätär; säteilykasvoinen -ystävätär". Ja eräinä iltoina, kun Christophe oli tullut hänen luotaan -kotiinsa ja kun hänen sydämensä paisui rakkautta niin, ettei hän -jaksanut odottaa seuraavaan päivään siitä Grazialle kertoakseen, -kirjoitti Christophe hänelle: - -"_Liebe liebe liebe liebe liebe Grazia_..." - -Tällaista rauhaa kesti monta kuukautta. He luulivat jo, että sitä -kestäisi aina. Lapsi näytti heidät unohtaneen; hän ei pitänyt -heitä niin tarkasti silmällä kuin ennen. Mutta sen loman jälkeen -Lionello kävi jälleen heihin kiinni, eikä enää päästänyt irti heitä. -Se hirtehinen oli saanut päähänsä erottaa äitinsä Christophesta. -Hän ryhtyi taas kujeisiinsa. Siinä ei ollut mitään harkittua -suunnitelmaa. Hän seurasi joka päivä aina uusia häijyyden oikkuja. -Hän ei ajatellut, mitä pahaa hän teki; hän koetti huvittaa itseään -muita ikävystyttämällä. Lionello jankkasi yhtämittaa, että Grazian -oli lähdettävä hänen kanssaan Parisista ja matkustettava johonkin, -kauas. Grazialla ei ollut voimaa häntä vastustaa. Sitäpaitsi neuvoivat -lääkäritkin häntä menemään joksikin aikaa Egyptiin. Hänen piti karttaa -pohjoisen ilmaston uutta talvea. Monetkin seikat oli järkyttäneet hänen -terveyttään: viimeisten vuosien moraaliset taistelut, ainainen huoli -sairastavan pojan vuoksi, pitkä epävarmuus, ristiriita, joka repi -hänen sieluaan ja jota hän ei ilmaissut; suru siitä, että hän tuotti -surua ystävälleen. Ollakseen lisäämättä Grazian tuskaa, jonka hän -hyvin aavisti, Christophe kätki oman tuskansa, vaikka hän ajattelikin -yhtämittaa lähestyvää eronpäivää; hän ei koettanutkaan lykätä sitä -tuonnemmaksi; ja he olivat molemmat olevinaan tyyniä, sitä sisällisesti -suinkaan olematta, ja saivat tuon näennäisen tyyneytensä jossakin -määrin toisiinsakin tarttumaan. - -Se päivä tuli. Syyskuinen aamu. Heinäkuussa he olivat lähteneet yhdessä -Parisista ja viettäneet viimeiset viikot, jotka he enää saivat olla -toistensa seurassa, Sveitsin vuoristossa eräässä hotellissa lähellä -samaa seutua, jossa he olivat kuusi vuotta sitten löytäneet jälleen -toisensa. - -Viiteen päivään eivät he olleet voineet mennä ulos; satoi yhtämittaa; -enimmät matkailijat olivat kaikonneet seudulta; he olivat melkein -yksin jääneet hotelliin. Tänä viimeisenä aamuna sade vihdoinkin -lakkasi, mutta vuoristoa peittivät yhä pilvet. Lapset lähtivät ensin -palvelijattarien kanssa ensimäisillä vaunuilla. Sitten toisilla -Grazia. Christophe saattoi häntä vuoren harjalle asti, josta tie -rupesi jyrkissä polvissa mutkitellen laskeutumaan Italian tasankoja -kohti. Vaunujen kuomun alla tunkeutui kosteus aivan heidän lävitseen. -He painautuivat toisiaan vasten eivätkä puhuneet mitään; tuskin -katsoivatkaan toisiinsa. Heitä ympäröi outo hämärä, öinen pimeys... -Grazian hengitys teki hänen harsonsa kosteaksi. Christophe puristi -hänen pientä kättään, joka jäisen kylmässä hansikkaassaan tuntui -lämpöiseltä. Heidän kasvonsa lähentyivät toisiinsa. Läpi kostean harson -Christophe suuteli Grazian rakasta suuta. - -Oli tultu tien käänteeseen. Christophe laskeusi vaunuista. Vaunut -etenivät ja hälvenivät sumuun. Grazia oli kadonnut. Christophe kuuli -vielä pyörien kolinaa ja hevosten kavioiden kapsutusta. Valkeita -usvavaippoja leijui nurmikoilla. Niiden sakeasta harsosta kuulsivat -vettä tippuvat puut. Ei tuulen henkäystä. Usva oli edessä kuin seinä. -Christophe pysähtyi, hänen kurkkuaan tukehdutti tuska... Ei mitään -enää. Kaikki on mennyt... - -Hän veti usvaa rintaansa. Ja jatkoi matkaansa. Mikään ei mene siltä, -joka ei ole luotu menemään. - - - - - - -KOLMAS OSA - - - - -Ero yhä vain lisää niiden valtaa meihin, joita rakastamme. Sydän -säilyttää heistä ainoastaan sen, mikä meille on rakasta. Jokainen -kaukaiselta ystävältä tuleva sana saa hiljaisuudessamme uskonnollisen -ja hartaan kaiun. - -Christophen ja Grazian kirjeenvaihto muuttui sävyltään sellaiseksi -syvän vakavaksi kuin kaikkien todella rakastavien parien, joita ei enää -uhkaa rakkauden vaarallinen koettelemus, vaan jotka ovat päässeet sen -ohitse, tuntevat itsensä varmoiksi tiellään ja kulkevat käsi kädessä. -Kumpikin heistä oli kyllin vahva auttaakseen ja ohjatakseen toista, -kyllin heikko antaakseen toisen auttaa ja ohjata itseään. - -Christophe matkusti takaisin Parisiin. Hän oli päättänyt olla sinne -enää palaamatta. Mutta mitäpä päätöksistä! Hän tiesi tapaavansa siellä -vielä edes Grazian varjon. Ja olosuhteet tekivät hänen tahtoaan -vastaan salaliiton hänen salaisen oman halunsa kanssa: ne näyttivät -hänelle uuden velvollisuuden, mihin hänen oli sitouduttava Parisissa. -Colette, joka oli perillä kaikista hienoston juoruista, oli ilmoittanut -Christophelle, että Christophen nuori ystävä, Georges Jeannin, näytti -aikovan tehdä hullutuksia. Jacqueline oli aina ollut kovin heikko -poikaansa kohtaan, eikä koettanutkaan enää häntä pidättää. Hänellä oli -itsellään omituinen taitekautensa: liikaa huolta itsestään voidakseen -välittää pojasta. - -Siitä surullisesta seikkailusta saakka, joka oli rikkonut Jacquelinen -avioliiton ja murtanut Olivier Jeanninin mielen, oli Jacqueline -viettänyt sangen kunniakasta ja syrjään vetäytynyttä elämää. Hän -pysyi erillään Parisin hienostosta, vaikka se oli uudestaan alkanut -lähennellä häntä, pantuaan hänet ulkokultaisesti joksikin aikaa -ikäänkuin karanteeniin. Ne lähentelyt Jacqueline torjui jyrkästi. -Tekoaan hän ei hävennyt tuollaisten ihmisten edessä laisinkaan; -mielestään ei hän ollut mistään tilivelvollinen heille: sillä he olivat -vieläkin huonompia kuin hän; sitä, minkä hän oli tehnyt rehellisesti, -tekivät puolet noista hänen tuntemistaan naisista salaa, kotilieden -suojelevan varjon alla. Jacqueline kärsi ainoastaan siitä, että hän -oli tehnyt pahaa parhaalle ystävälleen, ainoalle, jota hän maailmassa -tosiaan oli rakastanut. Hän ei antanut itselleen anteeksi, että hän oli -hukannut sellaisen sydämen keskelle näin köyhää maailmaa. - -Hänen katumuksensa ja tuskansa voima raukesi vähitellen. Ei jäänyt -jäljelle muuta kuin sanaton kärsimys, nöyryyttävä halveksima häntä -itseään ja muita ihmisiä kohtaan, ja äidinrakkaus. Tähän tunteeseen -keskittyi Jacquelinen koko kaipuu rakastaa; se teki hänet suhteessa -poikaan aivan aseettomaksi ja neuvottomaksi; hän ei osannut vastustaa -ainoaakaan lapsensa oikkua. Puolustaakseen heikkouttaan Jacqueline -koetti vakuuttaa itselleen, että hän muka sovitti siten rikostaan -Olivier-vainajaa vastaan. Hänen kiihkeitä hellyydenkausiaan seurasi -aina väsynyt välinpitämättömyyden aika; milloin kiusasi hän poikaansa -vaativalla ja levottomalla rakkaudella, milloin näytti hän kyllästyvän -poikaansa ja antoi hänen tehdä, mitä hän vain tahtoi. Jacqueline -huomasi kyllä, että hän oli huono kasvattaja, ja se oli hänestä -tuskallista; mutta hän ei siitä sen kummemmaksi muuttunut. Jos hän -joskus (sangen harvoin) yritti noudattaa kasvatusperiaatteissaan -Olivier Jeanninin käsityksiä, oli tulos surkea; moinen moraalinen -pessimismi ei sopinut Jacquelinelle enempää kuin pojallekaan. Kaiken -kaikkiaan ei hän tahtonut pojalleen muuta auktoriteettia kuin -hellyytensä. Eikä hän ollutkaan väärässä: sillä heidän välillään, -vaikka he niin suuresti toisiaan muistuttivatkin, ei ollut muita -yhdyssiteitä kuin sydämen. Georges Jeannin tunsi vain äitinsä -fyysillisen viehätyksen; hän rakasti hänen ääntään, liikkeitään, -eleitään, hänen sirouttaan ja rakkauttaan. Mutta sielultaan tunsi hän -olevansa hänelle vieras. Tämän huomasi Jacqueline vasta sitten, kun -nuoruuden ensimäinen tuulenpuuska vei pojan hänen luotaan. Silloin hän -sitä kummasteli, ja hän suuttui, ja piti siihen syynä toisten naisten -vaikutusta; tahtoessaan sitä vaikutusta hävittää hän yhä vain karkoitti -poikaansa loitommalle. Totuus oli se, että he olivat tosin aina eläneet -yhdessä ja toistensa rinnalla, mutta kumpikin omissa erilaisissa -sielullisissa askareissaan: siten he olivat tottuneet väheksymään -kaikkea sellaista, mikä heitä erotti toimistaan, ja pitämään liian -tärkeinä kaikenlaisia pintapuolisia sympatioja tai antipatioja: -kun nyt lapsesta (tuosta luonteeltaan sekalaisesta oliosta, jonka -huokosista tuntui vielä naisen tuoksu) nyt kehkeytyi mies, ei näistä -pintaseikoista jäänyt enää jälkeäkään. Ja nyt sanoi Jacqueline -katkerana pojalleen: - --- En tiedä, kehen sinä tulet. Sinä et muistuta isääsi etkä minua. - -Täten näytti hän pojalleen vieläkin ilmeisemmin kaiken, mikä heitä -erotti toisistaan; ja Georges oli siitä huomiostaan ylpeä, joskin -samalla kuumeisen levoton. - -Kaksi toistaan seuraavaa sukupolvea tuntee terävämmin kaiken, mikä -niitä toisistaan erottaa, kuin seikat, jotka ovat niille yhteisiä; -niiden kummankin täytyy vakuutella itselleen oman olemassaolonsa -tärkeyttä, vaikka ne joutuisivatkin silloin tekemään väärin toiselle -tahi valhettelemaan itselleen. Mutta tämä ristiriita ei ole yhtä -suuri kaikkina aikakausina. Klassillisina kausina, tuollaisina, joina -toteutuu joksikin aikaa jonkin sivistysmuodon täydellinen tasapaino, --- noilla ylätasangoilla, joita jyrkänteet ympäröivät, -- ei erotus -korkeustasojen, sukupolvien, välillä ole varsin tavaton. Mutta -renessanssin tai dekadenssin aikoina jättävät nuoret miehet, jotka -kiipeävät ylös huimaavaa rinnettä tai laskeutuvat siitä alas, kauas -jälkeensä ne, jotka kulkevat heitä ennen. -- Georges kiipesi ikäistensä -kanssa nyt ylös vuorelle päin. - -Hänessä ei mikään puoli, ei älyllinen eikä luonteesta johtuva -ominaisuus, ollut kehittynyt toisia suuremmaksi: mikään -hänen tasamittaisista taipumuksistaan ei kohonnut elegantin -keskinkertaisuuden tasoa korkeammalle. Ja kuitenkin oli hän nyt, -elämäntaipaleen alussa, huomattavastikin muutaman askelman ylempänä -kuin hänen isänsä, joka oli kuluttanut äärettömän määrän älyn ja tarmon -voimia lyhyen elämänsä matkalla. - -Tuskin olivat pojan järjen silmät auenneet, kun hän jo huomasi -ympärillään sen häikäisevien valojen puhkaisemien varjojen paljouden, -sen suunnattoman määrän kaikkea sekä tietoista että pelkästään -aistimuksellista, ne toisilleen viholliset totuudet ja ristiriitaiset -erehdykset, joiden usvassa hänen isänsä oli koko ikänsä harhaillut, -mutta samalla Georges huomasi myöskin, että hänen vallassaan oli ase, -jota nuo varjot eivät olleet ennen tunteneet: hänen voimansa... - -Mistä se oli hänelle tullut?... Se on rodun ylösnousemuksen -mysteerioita. Rotu saattaa olla jo menettänyt kaikki voimansa ja -nukkuu; ja sitten se herää kuin vuoriston kevätvirta ja kuohuu taas -yli äyräittensä!... Mitä aikoi hän tällä voimallansa tehdä? Käyttääkö -sitä vuorostaan tutkiakseen modernin ajatuksen selvittämättömiä -tiheikköjä? Se ei häntä viehättänyt. Hän tunsi niissä piilevän uhkaavia -vaaroja. Ne vaarat olivat murskanneet hänen isänsä. Mieluummin hän -olisi pistänyt moisen traagillisen metsän tuleen kuin matkinut isänsä -yritystä ja tunkeutunut sen sisään. Hän oli tuskin vilkaissut noihin -viisauden tai pyhän hulluuden kirjoihin, joista Olivier oli juopunut: -niitä olivat Tolstoin nihilistinen sääli, Ibsenin synkkä ja hävittävä -ylpeys, Nietzschen raivonvimma, Wagnerin sankarillinen ja aistillinen -sensualismi, -- tuskin hän oli sen tehnyt, niin hän käänsi niistä -kasvonsa pois sekä suutuksissaan että kauhuissaan. Hän vihasi sitä -realististen kirjailijain sarjaa, joka oli puolen vuosisataa tappanut -taiteen iloa. Georges ei kuitenkaan osannut häivyttää jäljiltään hänen -kehtoaan aikoinaan ympäröineen suruisen unen varjoja, hän ei tahtonut -katsoa taakseen; mutta hän tiesi hyvin, että varjo oli hänen takanaan. -Ollen liian terve löytääkseen lasku väylää levottomuudelleen edellisen -aikakauden laiskasta skeptisismistä inhosi hän sellaisten kuin Renanin -ja Anatole Francen dilettantismia, tuota vapaan älyn turmeltuneisuutta, -ilotonta naurua, ironiaa, jossa ei ollut suuruutta: sellainen on orjien -arvoista häpeällisyyttä, orjien, jotka leikkivät kahleillaan jaksamatta -niitä katkaista. - -Georges oli liian voimakas tyytyäkseen epäilykseen ja liian heikko -luodakseen itselleen varmuutta; ja kuitenkin hän sitä varmuutta -tahtoi. Hän kyseli sitä, rukoili, vaati sitä itselleen. Mutta väärät -suuret kirjailijat, yleisönsuosion kahmijat, menestystä vaaniskelevat -valheajattelijat käyttivät hänen laistaan voittamatonta ja hätäistä -kaipuuta väärin: he löivät rumpua ja reklameerasivat yhä vain kukin -yleislääkettään. Puhujapukkinsa laudalta huusi jokainen Hippokrates, -että hänen eliksiirinsä oli ainoa oikea, ja parjasi toisten rohtoja. -Heidän kaikkien salaiset keinot olivat yhtä kehnoja. Kukaan näistä -kaupustelijoista ei ollut viitsinyt nähdä vaivaa keksiäkseen uusia -lääkkeitä. He olivat ainoastaan kaivaneet laatikoistaan vanhoja, -väljähtyneitä pulloja. Yhden patenttilääkkeenä oli katolinen -kirkko; toisen laillisesti rajoitettu kuningaskunta; kolmannen maan -klassilliset traditsionit. Olipa sellaisiakin kujeilijoita, jotka -kaiken pahan voiteeksi neuvoivat palautumista latinalaisuuteen. Toiset -pöyhistelivät aivan vakavasti ja hölmöihin vaikuttaenkin julistamalla -tunnukseksi jotakin muka _välimereläisen hengen_ valtaa. (He olisivat -saattaneet jollakin toisella hetkellä puhua yhtä hyvin jostakin -_atlantisesta hengestä_.) Pohjolan ja idän barbaareja vastaan he -asettivat muhkeasti uuden roomalaisen imperiumin perilliset... Sanoja, -sanoja, ja lainattuja sanoja. Kokonainen vanha kirjasto, jota he nyt -myöskentelivät taivasalla. -- Nuori Jeannin kulki niinkuin kaikki -muutkin hänen toverinsa kaupustelijan luota toisen luokse, kuunteli -heidän kehuskelujaan, antoi heidän joskus houkutella itsensä, pistäysi -markkinakojuun, ja tuli sieltä takaisin pettyneenä ja hiukan häpeissään -siitä, että oli tuhlannut rahaansa ja aikaansa noita kuluneihin -trikoihin puettuja vanhoja klovneja ihaillakseen. Ja niin suuri on -kuitenkin nuorison kuvitteluvoima, niin vahva on nuoriso uskossaan -varmuuden saavuttamiseen, että Georges antoi puijata itsensä yhä -uudestaan, aina, kun joku uusi toivojenkauppias lupasi jotakin uutta. -Hän oli aitoranskalainen: hänen luonteensa oli tyytymättömästi tutkiva -ja synnynnäisesti järjestystä rakastava. Hän tarvitsi päällikköä eikä -voinut hyväksyä heistä ainoaakaan: hänen armoton ironiansa hylkäsi -heidät kaikki. - -Odottaessaan sellaista miestä, joka antaisi hänelle pulman avaimen... -hänellä ei ollut aikaa odottaa. Hän ei ollut luotu etsimään totuutta -kaiken ikänsä, niinkuin hänen isänsä oli tehnyt. Hänen nuori kärsimätön -voimansa vaati purkautua tekoihin. Johonkin suuntaan tuli hänen saada -päättää. Toimia, käyttää elämänsä tarmoa! Hän sai ensin ajanvietettä, -puuskittaista ja intohimoisesti innostuttavaa, matkailusta, -taidenautinnoista ja varsinkin musiikista, jota hän oli ahtanut itsensä -täyteen. Kun hän oli kaunis poika, varhain kehittynyt ja viettelyksiin -taipuisa, oli hän aikaisin huomannut myöskin rakkauden maailman, mikä -on päältä katsoen niin lumoava; ja siihen hän heittäytyi runollisella -ja herkkusuisella ilolla. Sitten kyllästyi tuo naivi ja hävyttömyyteen -saakka täyttymätön keruubi naisiin: hän tarvitsi toimintaa. Nyt -ryhtyi hän raivoisalla kiihkolla urheilemaan. Hän koetteli kaikkia -urheilualoja. Hän kävi uutterasti miekkailukoulussa, boksausmatcheissa; -hän oli Ranskan juoksu- ja korkeushyppymestari, jalkapalloilujoukkueen -johtaja. Eräiden hänenlaistensa rikkaiden ja hurjapäisten nuorten -hupsujen kanssa hän kilpaili uhkarohkeissa automobiilimatkoissa, -niin järjettömissä, että siinä leikittiin tosiaan hengellä. Viimein -hän jätti uuden lelun vuoksi kaiken edellämainitun. Hänelle tuli -lentokonekuume niinkuin suurelle yleisön laumallekin. Reimsin -ilmailujuhlissa, ympärillään kolmesataatuhatta muuta samanlaista -ihmistä, hän kirkui ja itki ilosta. Hän tunsi uskonriemussaan olevansa -yhtä kokonaisen kansakunnan kanssa; ihmislinnut, jotka lensivät hänen -ja tuon lauman päitten ylitse, veivät heidät matkassaan; ensi kertaa -suuren vallankumouksen aamunkoitosta asti kohottivat nuo yhteen -kasaantuneet ihmiset nyt silmänsä taivasta kohti ja näkivät sen -aukenevan heille. -- Nuori Jeannin julisti äitinsä kauhistukseksi, että -hän aikoi yhtyä ilmanvalloittajien riveihin. Jacqueline rukoili häntä -jättämään moisen vaarallisen kunnianhimon. Hän kielsi poikansa siitä. -Georges piti itsepintaisesti päänsä. Christophe, josta Jacqueline -luuli saavansa liittolaisen, tyytyi siihen, että antoi nuorukaiselle -ainoastaan joitakin varovaisia neuvoja, tietäen muuten varmasti, ettei -Georges, niitä tottelisi: (sillä hän itsekään ei olisi pojan asemassa -niitä totellut). Christophe ei luullut olevansa oikeutettu estelemään -nuorukaisen voimien tervettä ja normaalia kehitystä, vaikka hän olisi -siihen pystynytkin, -- ei silloinkaan, kun nuo toimettomuuteen kahlitut -voimat ehkä saattoivat vapaaksi rynnätessään kulkea omaa hävitystään -kohti. - -Jacqueline ei jaksanut alistua siihen, että näki poikansa yhä enemmän -luisuvan hänestä erilleen. Turhaan hän oli uskotellut luopuneensa -kokonaan rakkaudesta: hän ei voinutkaan elää ilman rakkauden -kuvitelmaa; kaikki hänen tunteensa, kaikki hänen tekonsa olivat sen -kuvitelman värittämät. Kuinka monet äidit kohdistavatkaan poikiinsa -koko sen salaisen sisällisen lämmön, jota he eivät ole saaneet antaa -avioliitossa, -- eivätkä avioliiton ulkopuolella! Ja kun he sitten -näkevät, miten helposti pojat pääsevät heistä irti, ja ymmärtävät -yhtäkkiä, etteivät he ole pojilleen tarpeellisia, niin tulee heille -melkeinpä samanlainen murros kuin heille tuli ennen muinoin, kun -rakastaja heidät petti: tulee aivan kuin hyljätyn rakastuneen -katkeruus. -- Tällaisen uuden sielullisen romahduksen sai Jacqueline -nyt kokea. Georges ei sitä yhtään huomannut. Nuoret miehet eivät -aavista, minkälaisia sydämentragedioja heidän lähistöllään saattaa -kehittyä: heillä ei ole aikaa jäädä niitä katselemaan; eivätkä he -tahdokaan niitä nähdä: itsekkyyden vaisto varoittaa heitä ja käskee -heitä kulkemaan suoraan, kääntämättä päätään oikealle tai vasemmalle. - -Jacqueline kärsi tämän uuden tuskansa yksinään. Hän ei päässyt siitä -ennenkuin se oli kalvanut itsensä loppuun. Ja kalvanut ja hävittänyt -myöskin hänen rakkautensa. Hän rakasti kyllä yhäti poikaansa, mutta -kaukaisella tavalla, siten, että hän nyt oli saanut silmänsä auki -ja tiesi itsensä hyödyttömäksi ja oli välinpitämätön itsestään ja -pojastaan. Niin meni häneltä kokonainen synkkä ja surkea vuosi -kenenkään sitä edes aavistamatta. Ja sitten täytyi tuon onnettoman -sydämen, joka ei voinut kuolla eikä elääkään ilman rakkautta, keksiä -itselleen jokin uusi rakkaudenkohde. Jacqueline joutui silloin -omituisen intohimon valtaan, joka tulee hyvin usein naisille, ja -varsinkin kaikkein jaloimmille ja vaikeimmin saavutettaville naisille, -tulee syksyisen kypsyyden iässä, jos he eivät ole poimineet kyllikseen -elämän kauniita hedelmiä. Jacqueline tutustui erääseen naiseen, joka -lumosi hänet heti kohta, kun he tapasivat toisensa ensi kertaa, -mystillisellä viehätysvoimallaan. - -Tuo nainen oli nunna, suunnilleen Jacquelinen ikäinen. Hänen -ammattinaan oli kristillinen hyväntekeväisyys. Hän oli kookas, -lujatekoinen, lihavahko; ruskeaverinen; kasvot kauniit ja -jyrkkäpiirteiset, silmät vilkkaat ja terävät; leveä ja hieno suu -hymyili alinomaa; leuka mahtavan voimakas. Älyllisiltä lahjoiltaan -hän oli huomattava; sydämeltään ei laisinkaan sentimentaali; hän oli -talonpoikaisen ovela ja raha-asioissa selväjärkinen; ja kaikkeen -edellämainittuun yhtyi hänessä etelämaalainen mielikuvitus, joka on -taipuisa näkemään asiat suuresti, mutta pystyy samalla, milloin se on -välttämätöntä, näkemään ne tarkassa ja selvässä mittakaavassa; rehevä -sekoitus ylevää uskonnollista mystisismiä ja vanhan nurkkanotaarin -viekkautta. Sisar Angèle oli tottunut hallitsemaan ja käytti valtaansa -luontevasti. Jacqueline jäi heti kiinni. Hän innostui pyhästi jaloon -aatteeseen. Ainakin uskoi hän innostuneensa. Sisar tiesi kyllä, mihin -moinen intohimo oikeastaan perustui; hän oli tottunut herättelemään -sellaisia intohimoja; hän ei ollut muka sen syitä huomaavinaan, mutta -käytti sitä kylmästi laupeuden hyväksi ja Jumalan kunniaksi. Jacqueline -antoi rahansa, antoi tahtonsa ja sydämensä. Hän oli armelias ihminen, -ja hän uskoi pyhään asiaan, uskoi rakkaudesta. - -Piankin huomattiin, mihin lumoihin hän oli joutunut. Hän yksinään ei -sitä aavistanutkaan. Hänen poikansa holhooja tuli levottomaksi. Georges -oli liian antelias ja huimapää välittääkseen yleensä raha-asioista; -mutta nyt hän kuitenkin näki, minkä vaikutuksen alaiseksi hänen äitinsä -oli joutunut, ja hän ällistyi. Liian myöhään koetti hän päästä äitinsä -kanssa entisiin läheisiin väleihin: hän huomasi, että heitä erotti jo -kokonainen maailma. Hän syytti siitä vehkeilijän salaisia juonia; hänet -valtasi suuttumus tuota nunnaa kohtaan, ja samoin myöskin Jacquelinea, --- suuttumus, jota hän ei suinkaan salannut; hän ei hyväksynyt sitä, -että vieras oli anastanut hänen äitinsä sydämen, sillä hän oli pitänyt -sitä luonnollisena omaisuutenaan. Hän ei ajatellut, että jos se sydän -oli häneltä mennyt, johtui se siitä, että hän itse oli sen hylännyt. -Georges ei koettanutkaan valloittaa kärsivällisesti paikkaansa -takaisin, vaan oli taitamaton ja loukkaava. Äiti ja poika, molemmat -kiihkeitä luonteita, vaihtoivat keskenään kiivaita sanoja; juopa yhä -vain syveni. Sisar Angèle sai lopullisenkin vallan Jacquelineen; -ja Georges lähti pois, oman onnensa nojaan. Hän heittäytyi suin -päin touhuavaan ja huikentelevaan elämään. Hän pelasi ja menetti -suuria summia; hän oikein rehenteli kaikenlaisilla päähänpistoilla, -sekä omaksi huvikseen että uhmatakseen tuota äitiä, jolla oli omat -kummalliset oikkunsa. -- Georges tunsi Stevens-Delestradet. Colette -oli hyvinkin huomannut moisen kauniin miehen ja koettanut häneen -viehätyksensä tehokkuutta, sillä viehätyshalu ei hänestä loppunut -milloinkaan. Hän oli perillä kaikista Georges Jeanninin tyhmyyksistä; -ne huvittivat häntä. Mutta kun hän oli pohjaltaan järkevä ja todella -hyvä ihminen, vaikka nämä ominaisuudet piilivätkin hänessä turhamaisen -pinnan alla, niin ajatteli hän myöskin, mikä vaara nuorta huimapäätä -uhkasi. Ja koska hän tiesi erinomaisesti, ettei hän suinkaan itse -pystyisi poikaa siitä varjelemaan, ilmoitti hän asiasta Christophelle; -ja Christophe riensi hätään. - - - - -Christophe oli ainoa olento, jolla oli hiukan vaikutusta nuoreen -Jeanniniin. Se vaikutus oli kylläkin vähäistä ja ainoastaan -hetkittäistä, mutta sitäkin ihmeellisempää, kun siihen oli vaikea -ymmärtää syytä. Christophe oli jo tuota edellistä sukupolvea, jota -kohtaan Georges ja hänen toverinsa tunsivat kiivasta vastahakoisuutta. -Hän oli sen tuskien täyttämän ja levottoman aikakauden korkeimpia -edustajia, jonka taide ja aatteet herättivät heissä epäluuloa ja -vihamielisyyttä. Christopheen eivät pystyneet ne pikku profeettain -uudet evankeliumit eivätkä vanhain kamasaksain amuletit, joita nuorille -tarjottiin maailman-, Rooman ja Ranskan pelastamiseksi ehdottomasti -auttavina keinoina. Christophe pysyi yhä edelleen vapaa-ajattelijana: -vapaana kaikista uskonnoista, vapaana kaikista puolueista, vapaana -kaikista isänmaista; ja sellainen katsomus ei ollut enää muodissa, -- -tai ei vielä ollut tullut muotiin uudestaan. Ja lisäksi: niin erillään -kuin hän elikin kaikista kansallisuuksia koskevista kysymyksistä, oli -hän Parisissa kuitenkin ulkomaalainen, vieläpä aikana, jolloin kaikkien -maiden synnynnäiset asukkaat pitivät toisten maiden kansalaisia -pelkkinä barbaareina. - -Ja kuitenkin kunnioitti tuo nuori Jeannin, iloinen, kevyt ja -vaistomaisesti kaiken sellaisen vihamies, mikä saattoi tehdä hänet -surulliseksi tai ajattelevaksi, -- hän, joka tavoitteli kiihkeästi -nautintoja, syöksyi rajuihin leikkeihin ja antoi aikansa iskusanain -helposti itsensä pettää, -- hän, jonka lujat lihakset ja aivojen -laiskuus tekivät hyvin taipuvaiseksi _Action françaisen_, Ranskan -kansalliskiihkoisten, kuningasmielisten ja imperialistien tylyihin -oppeihin -- (Georges ei pohtinut, mitä ne opit olivat) -- kuitenkin -kunnioitti hän pohjaltaan ainoastaan yhtä ihmistä: Christophea. Hänen -aikaiskypsät kokemuksensa ja hänen äidiltä peritty hieno vaistonsa -olivat näyttäneet hänelle (hänen elämänhaluaan silti muuttamatta), -miten vähän arvoa tuolla maailmalla oli, jota ilman hän ei voinut -elää, ja miten paljon parempi Christophe oli kuin se. Georges koetti -nyt turhaan huumata itseään liikunnolla ja touhulla: hän ei voinut -kieltää ominaisuuksia, jotka oli perinyt isältään. Olivier Jeanninista -johtui, että hänelle tuli silloin tällöin yhtäkkiä epämääräinen ja -pian haihtuva levottomuus, kaipuu löytää ja määritellä toiminnalleen -tarkoitus. Ja isästä oli ehkä lähtöisin se mystillinen vaistokin, joka -veti häntä Olivier Jeanninin rakastamaa ihmistä kohti. - -Georges kävi usein katsomassa Christophea. Kun hän oli avosydäminen -ja hiukan löyhäsuinen, puhui hän aina asioistaan. Hän ei välittänyt -ajatella, oliko Christophella aikaa häntä kuunnella. Christophe -kuunteli kuitenkin eikä ilmaissut koskaan kärsimättömyyttään. Joskus -hän oli vain hajamielinen, jos vieras tuli keskellä hänen työtään. Sitä -ei kuitenkaan kestänyt kuin hetkisen; Christophen ajatus liiti muualle, -lisäsi joskus uuden piirteen tai vivahteen hänen sisäiseen työhönsä; -sitten se palasi jälleen Georges Jeanninin asiaan, eikä Georges ollut -huomannut sen poistumista. Christophea huvittivat tällaiset ajatusten -karkuretket, aivan kuin ihmistä, joka tulee toisten luo sisään -varpaisillaan kenenkään kuulematta. Mutta pari kertaa Georges huomasi -kuitenkin hänen menettelynsä ja huudahti loukkaantuneena: - --- Mutta ethän sinä minua kuuntelekaan! - -Silloin Christophe häpesi; ja lauhkeasti lähti hän nyt kulkemaan -kärsimättömän kertojan perästä ja oli entistä tarkkaavampi saadakseen -vikansa anteeksi. Georges Jeanninin jutuilla oli kylläkin hauskuttavat -ja hassunkuriset puolensa, eikä Christophe voinut olla nauramatta -jotakin ylen riehakasta kuullessaan: sillä Georges kertoi kaikki; hän -oli niin suora, että toinen tuli aivan neuvottomaksi. - -Aina ei Christophe kuitenkaan nauranut. Nuorukaisen käytös oli hänestä -usein tuskastuttava. Christophe ei itsekään ollut mikään pyhyys; hän -ei uskonut olevansa oikeutettu saarnaamaan moraalia toisille. Georges -Jeanninin lemmenseikkailut, häikäilemätön tapa, millä hän hävitti -hullutuksiin varojaan, eivät loukanneet Christophea pahimmin; ei, -vaikeinta oli hänestä antaa anteeksi sitä keveyttä, jolla Georges -suhtautui kaikkiin vikoihinsa: toden totta, ne eivät häntä painaneet; -hän piti niitä ihan luonnollisina. Hänellä oli toisenlainen käsitys -moraalista kuin Christophella. Georges oli noita nuoria miehiä, -jotka eivät näe sukupuolten välisissä suhteissa juuri muuta kuin -iloittelevan leikin, ilman moraalin vivahdustakaan. Jonkinmoinen -nuoruus ja huoleton hyvyys riittävät heistä kunnon miehen koko -elämänohjeeksi. Georges ei Christophen omantunnon-aprikoimisia ottanut -liioin varteensa. Christophe vihastui. Vaikka hän kuinka koetti olla -tyrkyttämättä toisille omaa katsantokantaansa, suvaitsevainen hän -ei ollut; eikä hänen entinen kiivautensa ollut vielä kuin puoleksi -masentunut. Se purkausi yhä ilmi silloin tällöin. Hän ei saattanut -olla halveksimatta likaisina hävyttömyyksinä eräitä Georges Jeanninin -kepposia, ja hän ilmaisi nuorukaiselle ajatuksensa suoraan. Georges -ei ollut sen maltillisempi kuin hänkään. Heidän välillään syntyi tuon -tuostakin rajuja kohtauksia. Sellaisten jälkeen eivät he nähneet -toisiaan viikkokausiin. Christophe ajatteli kyllä, ettei suuttuminen -ollut omiaan muuttamaan Georges Jeanninin elämää, ja että on väärinkin -koettaa sovittaa menneen sukupolven moraalia toisen sukupolven -moraalisten aatteiden mittoihin. Mutta Christophe ei voinut itselleen -mitään: heti seuraavan kerran kiivastui hän uudestaan. Kuinka -osaisikaan ihminen epäillä uskoa, jonka puolesta hän on elänyt koko -ikänsä? Helpompi olisi luopua vaikka hengestään. Mitä auttaa pakottaa -itseään ajattelemaan toisin kuin ajattelee, ainoastaan ollakseen toisen -ihmisen näköinen tai säästääkseen häntä? Siten hävittää itsensä, eikä -siitä ole toisellekaan apua. Ensimäinen velvollisuutemme on olla sitä, -mitä olemme. Uskaltaa sanoa: "Tuo on hyvä, tuo on paha". Heikoille -tekee enemmän hyvää, jos on itse vahva, kuin tekeytymällä heikoksi -kuten he ovat. Olkaa anteeksiantavia jo tapahtuneita heikkouksia -kohtaan, jos tahdotte. Mutta älkää koskaan kohdelko kursaillen vikaa, -jonka valtaan toinen aikoo heittäytyä... - -Niin, mutta Georges ei kysynytkään Christophelta neuvoa siihen nähden, -mitä hän aikoi tehdä: -- (tiesikö hän sitä itsekään?) -- Hän ei -puhunut mistään ennenkuin se oli jo tehty. -- Mitäpä voi silloin enää -muuta kuin katsella tuota lurjusta sanattomana ja moittien, kohauttaa -olkapäitään ja hymyillä, aivan kuin vanha eno, joka tietää, ettei hänen -neuvojaan kuitenkaan kuunnella. - -Tällaisina päivinä saattoi heidän välillään tulla tuokion hiljaisuus. -Georges katseli Christophea silmiin, ja niiden katse näytti ikäänkuin -tulevan jostakin hyvin kaukaa. Ja hän tunsi itsensä aivan pikku pojaksi -noiden silmien edessä! Hän näki itsensä sellaisena kuin hän oli, näki -vanhan ystävänsä läpitunkevan katseen kuvastimesta, josta nyt vilkkui -pureva ilme; eikä Georges silloin ollut itseensä kovinkaan tyytyväinen. -Christophe käytti harvoin häntä vastaan niitä tietoja, jotka Georges -oli hänelle itsestään antanut; olisi saattanut luulla, ettei hän noita -asioita muistanutkaan. Kun he olivat olleet hetken vaiti ja puhelleet -ainoastaan täten silmillään, Christophe pudisti leikillisesti päätänsä; -sitten hän alkoi kertoa jotakin juttua, millä ei näyttänyt olevan -mitään yhteistä nuoren Jeanninin äskeisten juttujen kanssa: jotain -oman elämänsä muistelmaa tai jotakin aivan vieraita ihmisiä koskevaa, -toritapausta taikka kuvitelmaa. Ja silloin näki Georges, että hänen -eteensä nousi vähitellen, nousi uudessa valossa, joko suututtavana -tai naurettavana, hänen oma kaksoisolentonsa (hän tunsi erinomaisesti -itsensä siinä), joka teki aivan samanlaisia erehdyksiä kuin hän itse. -Mahdotonta oli olla nauramatta sille ja omalle surkealle muodolleen. -Christophe ei lisännyt juttuun selittelyjä. Ja vielä enemmän kuin -itse tarina tehosi kertojan mahtava leppoisuus. Hän puhui itsestään -aivan kuin vieraista ihmisistä, yhtä vapaasti ja yhtä lauhkealla ja -kirkkaalla huumorilla. Sellainen tyyneys tehosi Georges Jeanniniin. -Sitä hän oli tullutkin hakemaan. Kun hän oli päässyt loruavan rippinsä -taakasta, tuntui hänestä kuin hän olisi saanut kesäisenä iltana -heittäytyä suuren puun varjoon ja oikoa siinä jäseniään. Polttavan -päivän kuumeinen häikäisy sammui. Hän tunsi rauhan suojaavien siipien -leviävän ylitseen. Lähellä Christophea, tuota miestä, joka kantoi -niin levollisesti raskaan elämänsä kuormaa, oli hän turvassa omilta -kiihkoiltaan. Christophea kuunnellessa tuli hänelle rauhallinen olo. -Georges ei itsekään usein häntä kuunnellut; hän antoi ajatustensa -kierrellä sinne tänne; mutta minne ne samosivatkin, ympäröi häntä -Christophen nauru. - -Siitä huolimatta jäivät vanhan ystävän aatteet hänelle vieraiksi. -Georges ihmetteli, kuinka Christophe saattoi tyytyä sellaiseen -sielulliseen yksinäisyyteen, olla kiintymättä ainoaankaan -taiteelliseen, poliittiseen, uskonnolliseen puolueeseen, mihinkään -inhimilliseen ryhmään. Hän kysyi Christophelta: "eikö Christophe -tuntenut koskaan tarvetta vetäytyä ja sulkeutua johonkin leiriin?" - --- Sulkeutua! sanoi Christophe nauraen. Eikö ulkopuolella sitten ole -hyvä olla? Ja sinäkö puhut tällaisesta salpojen taakse menemisestä, -sinä, ulkoilman mies. - --- Ah, sielullinen salpojen takana oleminen ei ole sama kuin jos -ruumiillisesti pantaisiin salpojen taakse, vastasi Georges. Ajatus -tarvitsee varmuutta; sen täytyy saada liikkua toisten kanssa, turvautua -periaatteisiin, jotka kaikki saman ajan ihmiset ovat hyväksyneet. Minä -kadehdin entisiä klassillisen ajan ihmisiä. Ystäväni ovat oikeassa, he, -jotka tahtovat palauttaa muinaisen kauniin järjestyksen. - --- Uitettu kana! sanoi Christophe. Kuka sinuun on työntänyt tuollaista -toivottomuutta? - --- Minä en ole toivoton, intti Georges vastaan. Kukaan meistä ei ole! - --- Kaipa te olette, koska pelkäätte itseänne, virkkoi Christophe. Mitä -kummaa, te tarvitsette järjestystä, ettekä osaa itse sitä itsellenne -luoda? Teidän tarvitsee mennä riippumaan isoäitienne hameissa! Hyvänen -aika, käykää omin jaloin. - --- Täytyy olla juuret syvällä kiinni, vastasi Georges, ylen ylpeänä -tuosta keppihevosestaan, joka oli hänen aikansa uutta keksintöä. - --- Pitääkö puu istuttaa laatikkoon, jotta sen juuret olisivat syvällä? -Vastaapas siihen? Tuossa on maata kaikille puille. Tunge siihen -juuresi. Löydä omat lakisi. Etsi omasta olemuksestasi. - --- Ei siihen ole aikaa, sanoi Georges. - --- Sinä pelkäät, vastasi Christophe. - -Georges kiivastui eikä sitä myöntänyt; mutta lopulta hän kuitenkin -tunnusti, ettei hänellä ollut mitään halua tuijottaa oman itsensä -syvyyksiin; hän ei ymmärtänyt, mitä iloa sellaisesta voisi olla: jos -kumartui katselemaan tuohon mustaan kuiluun, saattoi siihen suistua. - --- Pidähän minua kädestä, sanoi Christophe. -- Ja hän huvittelihe -avaamalla luukkua, jonka alla hänen realistisen ja traagillisen -elämänkäsityksensä näyt olivat. Georges heittäytyi takaisin. Christophe -sulki nauraen luukun. - --- Miten te jaksatte elää tällä tavoin? kysyi Georges. - --- Elänpä vain, ja olen onnellinenkin, sanoi Christophe. - --- Minä kuolisin, jos minun olisi pakko nähdä aina tuollaista. - -Christophe taputti häntä olalle: - --- Kas sellaista atleettia!... No niin, älä sinne katsele, ellet -tunne pääsi kestävän. Mikään ei sinua lopultakaan siihen pakota. Käy -eteenpäin, poikaseni. Mutta tarvitsetko välttämättä jotain isäntää, -joka merkitsee leiman lapaasi niinkuin naudalle? Mitä tunnuslausetta -odottelet? Kauan sitten on signaali annettu! On kaikunut käsky: -"Satulaan". -- Ratsuväki rientää! Älä välitä muusta kuin omasta -hevosestasi. Pysy paikallasi! Täyttä laukkaa! - --- Mutta minne minä olen menossa? kysyi Georges. - --- Sinne, minne eskadroonasi: maailmaa valloittamaan. Vallatkaa ilma, -kukistakaa elementit, tunkeutukaa luonnon viimeisiin varustuksiin, -ajakaa tieltänne aika, karkoittakaa kuolema... - -"_Expertus vacuum Daedalus aera_..." - -... Latinalaisuuden sankari, tunnetko tämän, sanopas? Pystytkö -selvittämään minulle edes mitä se merkitsee? - -"_Perrupit Acheronta_..." - -... Siinä on onnellinen osanne. Teille, te _conquistadores_! - -Christophe näytti niin selvästi uuden sukupolven osalle annetun -sankarillisen toiminnan velvollisuuden, että Georges kysyi -hämmästyneenä: - --- Mutta jos te vanhat olette tätä mieltä, miksi te ette tule meidän -kanssamme? - --- Siksi, että meillä on toinen tehtävä. Mene poikaseni, tee työsi. -Irtaudu minusta, jos voit. Minä jään tänne, ja valvon... Oletko -lukenut sen Tuhannen ja yhden yön sadun, jossa vuorenkorkuinen haltia -on suljettuna pieneen lippaaseen, Salomonin sinetillä lukittuun?... -Se haltia on täällä, sielumme pohjassa, sielun, jota sinä pelkäät -kumartua tarkastelemaan. Minä ja minun aikalaisemme olemme kuluttaneet -elämämme kamppailussa sen kanssa; me emme ole häntä voittaneet; -hänkään ei ole voittanut meitä. Nyt me levähdämme hetkisen, hän ja me; -ja me katselemme toisiamme, vihaamatta ja pelkäämättä, tyytyväisinä -otteluun, jonka olemme kestäneet, ja odotamme aselevon loppumista. -Käyttäkää te aselevon aikaa kartuttaaksenne voimianne ja kootaksenne -maailman kauneutta. Olkaa onnellisia, nauttikaa tyynentuokiosta. Mutta -muistakaa, että kerran täytyy teidän tai niiden, jotka ovat poikianne, -kerran täytyy teidän palata voiton juhlastanne siihen paikkaan, -jossa nyt olen ja ryhtyä uudestaan taisteluun, uusilla voimilla, -tuota vastaan, joka on tuossa ja jota minä pidän silmällä. Ja sitä -aselepojen katkomaa taistelua kestää, kunnes toinen taistelevista -(ja ehkäpä molemmatkin) on murskattu. Teidän tulee olla väkevämpiä -ja onnellisempia kuin me olimme... Toistaiseksi urheile, jos mielesi -tekee; karaise lihaksiasi ja sydäntäsi; äläkä tuhlaa hullun tavoin -kärsimättömästi paisuvia voimiasi joutavuuksiin: sinä olet sellaisen -ajan lapsi, että niille voimille (ole varma siitä!) löytyy kyllä -paikkansa. - - - - -Georges ei pitänyt muistissaan paljoakaan siitä, mitä Christophe -hänelle puhui. Hänen tajuntansa oli melkoisen avoin Christophen -ajatuksille; mutta ne ajatukset menivät toisesta korvasta sisään ja -tulivat toisesta ulos. Hän ennätti tuskin alas kadulle, kun jo unhotti -kaikki. Siitä huolimatta säilyi hänessä jonkinlainen hyvinvoinnin -tunne vielä sittenkin, kun syy, josta se oli aiheutunut, oli jo -pitkän aikaa haihtunut. Hän kunnioitti Christophea. Hän ei uskonut -sellaiseen, mihin Christophe uskoi. (Pohjaltaan hän nauroi kaikelle, -hän ei uskonut mihinkään.) Mutta siitä huolimatta olisi hän halkaissut -pään jokaiselta, joka olisi uskaltanut puhua pahaa hänen vanhasta -ystävästään. - -Nuorukaisen onneksi ei juuri hänelle satuttu puhumaankaan Christophesta -pahaa: muutoin olisi hänellä ollut paljon tekemistä. - -Christophe aavisti hyvin, minnepäin ajantuuli kiepahti. Ranskan nuorten -musiikki-ihanteet erosivat suuresti hänen ihanteistaan; mutta vaikka se -seikka yhä vain lisäsi Christophen sympatiaa noita ihanteita kohtaan, -eivät nuoret puolestaan suinkaan suhtautuneet häneen samoin. Christophe -oli joutunut muotiin yleisön keskuudessa, eikä se ollut omiaan tekemään -hänelle suopeiksi nälkäisimpiä noista nuorista; heillä ei ollut -vatsassaan paljoa, ja heidän torahampaansa olivat siis sitäkin pitemmät -ja purevammat. Christophe ei pahastunut heidän häijyydestään. - --- Miten sisukkaita ne ovat! sanoi hän. Niille tulee hampaita, -piskuisille... - -Hän piti heistä melkeinpä enemmän kuin eräistä toisista rakeista, jotka -mairittelivat häntä sen vuoksi, että hän oli saanut menestystä, -- -tuollaisista, joista d'Aubigné sanoo: "_Kun talonkoira on työntänyt -kuononsa voipyttyyn, tulevat ne onnitellen nuoleskelemaan sen viiksiä_". - -Christophe oli saanut uuden kappaleen Oopperaan. Tuskin se oli -hyväksytty, kun alettiin sitä harjoittaa. Eräänä päivänä huomasi -Christophe sanomalehtien hyökkäyksistä, että erään nuoren säveltäjän -teos, joka oli päätetty esittää, oli lykätty epämääräiseen aikaan -sen tähden, että hänen, Christophen, ooppera pääsisi nyt lavalle. -Artikkelin kirjoittaja oli vihastunut tällaisesta mahtiaseman -väärinkäytöstä, josta hän syytti Christophea. - -Christophe tapasi Oopperan johtajan ja sanoi hänelle: - --- Te ette ilmoittanut minulle, miten asianlaita oli. Tällainen ei -sovi. Te esitätte ensin oopperan, joka on hyväksytty ennenkuin minun. - -Johtaja huudahti hämmästyksissään, alkoi nauraa, kieltäytyi -tottelemasta, imarteli ylenpalttisesti Christophea, hänen ylevyyttään, -hänen teoksiaan, hänen nerouttaan; puhui ylen halveksivasti tuon toisen -säveltäjän työstä, vakuutti, ettei sillä ollut mitään arvoa ja ettei se -tuottaisi kolikkoakaan. - --- No, miksi te sitten sen hyväksyitte? - --- Ihminen ei saa aina tehdä, mitä tahtoo. Täytyy silloin tällöin -näennäisesti antaa myöten yleiselle mielipiteelle. Ennen muinoin -nuo nuoret saivat kiljua mielin määrin, kukaan ei heitä kuunnellut. -Nyt ovat he keksineet sen keinon, että usuttavat meidän kimppuumme -kansallismielisen sanomalehdistön, joka alkaa rääkkyä kavallusta ja -haukkuu meitä huonoiksi ranskalaisiksi, jos emme kovaksi onneksemme voi -innostua mokomaan nuoreen kouluun. Nuori koulu! Kyllä kai!... Sanonko -teille suoraan? Siitä olen saanut tarpeekseni! Ja yleisökin samoin. -Nuorilla on aina huulilla tuo _Oremus_!... Se ikävystyttää meitä... -Ei verta suonissaan; pikku pastoreita, jotka messuavat meille; kun -he tekevät lemmenduettoja, ovat ne kuin mikäkin _De profundis_... -Jos olisin niin hullu, että ottaisin lavalle kaikki näytelmät, jotka -minulle tyrkytetään, ajaisin teatterini konkurssiin. Minä otan muutaman -harvan niistä: se riittää puolestani. -- Puhutaanpa oikeista asioista. -Te saatte aina täydet huoneet... - -Ylistykset alkoivat jälleen. - -Christophe keskeytti hänen juttunsa jyrkästi ja sanoi vihoissaan: - --- Minä en anna puijata itseäni. Nyt, kun olen vanha mies ja saanut -itseni "läpi", käytätte te minua nuorten murskaamiseksi. Silloin, -kun minä olin nuori, olisitte murskanneet minut yhtä hyvin kuin nyt -heidätkin. Te joko esitätte heti tuon pojan oopperan, tahi minä otan -omani teiltä pois. - -Johtaja kohotti kätensä taivasta kohti ja sanoi: - --- Ettekö ymmärrä, että jos tekisimme niinkuin tahdotte, näyttäisi -siltä kuin myöntyisimme heidän sanomalehtihyökkäystensä vuoksi? - --- Mitä se siihen kuuluu? virkkoi Christophe. - --- Miten tahdotte! Te saatte siitä kaikkein ensimäisenä kärsiä. - -Nuoren säveltäjän työ otettiin harjoitettavaksi keskeyttämättä -Christophen oopperan valmistuksia. Toisen ooppera oli kolmi-, toinen -kaksinäytöksinen; päätettiin esittää ne samana iltana. Christophe -tapasi tuon nuoren suojattinsa: hän oli halunnut itse ensimäisenä -ilmoittaa hänelle tämän hyvän uutisen. Nuorukainen vakuutteli -vakuuttamasta päästyään ikuista kiitollisuuttaan. - -Tietystikään ei Christophe saanut aikaan sitä, että nuoren miehen -oopperan valmistus olisi ollut mallikelpoinen. Tulkinta ja -näyttämöasetus tuli hieman laiminlyödyksi. Christophe ei tiennyt siitä -mitään. Hän oli pyytänyt päästä kuulemaan eräitä nuorukaisen teoksen -harjoituksia; hänenkin mielestään oli kappale jotakuinkin heikko, -niinkuin hänelle oli sanottu; hän oli tohtinut antaa pari kolme -neuvoa: ne oli otettu epäsuopeasti vastaan; Christophe oli pysynyt -mielipiteessään eikä sitten ollut enää sekaantunut asiaan. Sitäpaitsi -oli johtaja vaatinut tulokasta hiukan lyhentelemään kappalettaan, -jos hän halusi saada sen ajoissa esitetyksi. Tekijä suostui ensin -helposti tähän uhraukseen, mutta sittemmin näytti se tuntuvan hänestä -tuskalliselta. - -Ensi iltana ei vasta-alkajan teoksella ollut yhtään menestystä; -Christophen ooppera herätti suurta huomiota. Silloin alkoivat eräät -sanomalehdet mustata Christophea. He puhuivat salajuonesta; tahdottiin -muka murskata nuori ja suuri ranskalainen taiteilija, väitettiin, että -hänen teostaan oli silvottu saksalaisen mestarin mieliksi, Krafftin, -jonka vihjailtiin kadehtivan halpamaisesti kaikkia uusia kykyjä. -Christophe kohautti hartioitaan ja ajatteli: - --- Hän vastaa kyllä. - -"Hän" ei vastannut. Christophe lähetti hänelle erään leikkeleen noista -sanomalehdistä lisäten siihen: - --- Oletteko lukenut tämän? - -Toinen kirjoitti hänelle nyt: - --- Syvästi valitettava asia! Tuo sanomalehtimies on aina ollut niin -arkatuntoinen minusta! Minä olen vilpittömästi pahoillani. Parasta on -olla sellaisesta välittämättä. - -Christophe nauroi ja ajatteli: - --- Se raukka on oikeassa. - -Ja hän heitti tämän muiston "unhon kuiluun", niinkuin hänen oli tapa -sanoa. - -Mutta kävipä nyt niin, että Georges, vaikka hän luki sanomalehtiä -sangen harvoin ja silloinkin huonosti kaiken muun paitsi urheilua -koskevat artikkelit, sattui nyt näkemään juuri rajuimmat hyökkäykset -Christophen kimppuun. Hän tunsi tuon sanomalehtimiehen. Hän meni -kahvilaan, jossa tiesi hänet varmasti tapaavansa, tapasikin hänet -siellä, antoi häntä korville, joutui kaksintaisteluun hänen kanssaan ja -raapaisi kelpo tavalla miekallaan hänen toista olkapäätään. - -Seuraavana päivänä, aamiaisella istuessaan, sai Christophe kuulla tämän -tapahtuman erään ystävän kirjeestä. Se oli hänestä kauheaa. Hän jätti -aamiaisensa kesken ja juoksi Georges Jeanninin luokse. Georges tuli -itse avaamaan, Christophe ryntäsi sisään kuin myrskynpuuska, tarttui -poikaa kaksinkäsin käsivarsiin, ravisteli häntä vihoissaan ja alkoi -häntä vimmoissaan haukkua. - --- Hölmö! huusi hän; sinä olet mennyt tappelemaan minun puolestani! -Kuka sinulle siihen on antanut luvan? Nulikka, nuori nallikka, sekautua -minun asioihini! Enkö minä osaa itse hoitaa itseni, sanopas? Tämä -nyt on kaunista! Mokomalle konnalle sellainen kunnia, että tappelit -hänen kanssaan. Sitä hän juuri tahtoi. Sinä olet tehnyt hänestä -sankarin. Tolvana! Ja jospa olisi käynyt niin... (Olen varma, että -heittäydyit siihen aivan tosissasi, niin päätön kun olet)... jos olisit -haavoittunut tai vaikka kuollut!... Onneton: silloin en olisi antanut -sinulle anteeksi eläessäni!... - -Tämän uhkauksen kuullessaan nauroi Georges haljetakseen; ja sitä -ilonpuuskaa kesti niin, että kyyneleet tippuivat hänen silmistään: - --- Ah, vanha ystäväni, kuinka olet hassu?! Sinä olet verrattoman -koomillinen! Haukut minua siitä, että sinua puolustin. Toisen kerran -hyökkään sinun kimppuusi. Ehkäpä silloin syleilet minua. - -Christophe tukki suunsa; hän syleili Georges Jeanninia, suuteli häntä -kummallekin poskelle, ja suuteli uudestaan, ja sanoi: - --- Rakas poikani!... Anteeksi. Minä olen vanha hölmö... Mutta tämä -uutinen sai minut aivan sekaisin. Mikä päähänpisto tapella! Kannattaako -tuonlaisten kanssa tapella? Lupaa heti paikalla, ettet enää koskaan -rupea sellaiseen. - --- Minä en lupaa mitään, sanoi Georges. Minä teen, mitä tahdon. - --- Mutta minä kiellän sinua, kuuletkos! Jos yrität, minä en tahdo enää -sinua nähdä, minä panen vastalauseen lehtiin, minä sinun... - --- Teet tietysti perinnöttömäksi. - --- Mutta kuulehan nyt, rakas Georges... Mitä sellainen toimittaa? - --- Kunnon ystäväni, sinä olet tuhat kertaa parempi kuin minä, sinä -tiedät paljon enemmän maailman asioita kuin minä; mutta nuo lurjukset -tunnen minä paremmin kuin sinä. Ole huoletta, tämä tepsii; he -kääntelevät vasta kuusi kertaa suussaan myrkyllistä kieltään ennenkuin -pistävät sen ulos häväistäkseen sinua. - --- Mitä minä noista pässeistä? Minä välitän vähät siitä, mitä he -sanovat. - --- Mutta minä välitän siitä paljon. Pidä sinä huolta omista asioistasi. - -Sen jälkeen vartioi Christophe, ettei mikään uusi artikkeli herättäisi -Georges Jeanninin epäluuloa. Oli koomillista nähdä häntä seuraavina -päivinä kököttämässä kahvilan pöydän ääressä ja nuuskimassa -sanomalehdet, joita hän ei tavallisesti koskaan lukenut, alusta -loppuun; jos hän olisi niistä löytänyt jonkin hävyttömän kirjoituksen, -olisi hän ollut valmis tekemään mitä hyvänsä (vaikkapa tarvittaessa -halpamaisen kepposenkin), estääkseen noita rivejä joutumasta Georges -Jeanninin nähtäville. Viikon kuluttua hän rauhoittui. Poika oli -oikeassa. Hänen ensimäinen varoituksensa näytti antaneen haukkujille -miettimisen aihetta. -- Ja vaikka Christophe olikin ärtynyt nuorelle -huimapäälle ystävälleen, joka oli vienyt häneltä seitsemän, kahdeksan -työpäivää, myönsi hän itselleen, ettei hänellä lopultakaan ollut -oikeutta häntä läksytellä. Hän muisti, kuinka hän itse aikoinaan, eikä -siitä vielä ollut varsin pitkälti, oli tapellut Olivier-ystävänsä -puolesta. Ja hän oli kuulevinaan Olivier Jeanninin äänen: - --- Annahan olla, Christophe, minä maksan lainani takaisin! - - - - -Jos Christophe kuittasi helpolla hyökkäykset häntä vastaan, niin oli -moinen ironinen välinpitämättömyys kaukana eräästä toisesta. Tämä oli -Emmanuel. - -Europalaiset aatteet kehittyivät huimaa vauhtia. Saattaisi sanoa, -että niiden kiito lisääntyi sikäli kuin mekaaniset keksinnöt ja -uudenaikaiset moottoritkin. Sellainen ennakkoluulojen ja toivojen -varasto, joka riitti ennen ruokkimaan ihmiskuntaa kaksikymmentä vuotta, -paloi nyt viidessä vuodessa loppuun. Henkiset sukupolvet laukkasivat -yhä perätysten ja usein toistensa päälle. Aika toitotti hyökkäykseen. --- Emmanuel oli sivuutettu. - -Emmanuel, Ranskan tarmon laulaja, ei ollut koskaan kieltänyt -mestarinsa, Olivier Jeanninin, idealismia. Niin kiivas kuin hänen -kansallistuntonsa olikin, yhtyi siihen hänessä moraalisen suuruuden -jumaloiminen. Se, että hän julisti runojensa mahtavalla äänellä -Ranskan triumfia, johtui siitä, että hän ihaili isänmaassaan, jopa -pitäen asiaansa selvänä kuin uskonkappaletta, nykyisen Europan -korkeinta aatteellisuutta, Athene Nikeä, voitollista Oikeutta, joka -musertaa Väkivallan. -- Ja nyt oli Väkivalta, Voima nostanut päänsä -keskellä sitä Oikeutta itseään ja se paljastui siinä kaikessa hurjassa -alastomuudessaan! Uusi sukupolvi, vankka ja sotakuntoinen, kaipasi -taistelua, ja sen katsantokanta oli jo ennen voittoa voittajan. Se -ylpeili lihaksistaan, laajentuneesta rintakehästään, halustaan ja -kyvystään nauttia, yli laajan maan lennättävistä petolinnun-siivistään; -se tahtoi iskeä ja koetella kynsiään. Kansan pään panivat aivan -pyörälle sellaiset urotyöt kuin huimat lentoretket Alppien ja merten -poikki, sankarisatuja muistuttavat ratsumatkat halki Afrikan erämaiden, -nuo uudet ristiretket, jotka olivat melkeinpä yhtä mystillisiä ja -yhtä paljon aineellisiin etuihin liittyviä kuin aikoinaan jotkin -Filip-Augustin ja Villehardouin'in. Nämä nykyajan lapset, jotka eivät -ole nähneet sotaa muuta kuin kirjoista, saattoivat koristaa sen -helposti kaikenlaisella kauniilla. He alkoivat uhkailla hyökkäilyillä. -He olivat väsyneitä rauhaan ja aatteisiin, he ylistelivät "taistelujen -alasinta", jolla aktiivinen toiminta oli kerran takova verisin -käsin ehyeksi Ranskan mahdin. Reaktsionista inhoittavaa aatteiden -väärinkäyttöä vastaan julistivat he ihanteiden halveksumista -uskonkappaleenaan. He oikein rehentelivät kehumalla tavallista, -ahdasta kylmää järkeä, väkivaltaista realismia, sellaista häpeämätöntä -kansallista itsekkyyttä, joka tallaa jalkoihinsa muitten kansojen ja -ihmisyyden oikeuden, jos isänmaan suuruuden etu sitä vaatii. He olivat -kansanvallan vihaajia, demokratian vastustajia, -- ja epäuskoisimmatkin -heistä veisasivat ylistysvirsiä vanhaan katoliseen uskoon palaamiselle, -koska oli muka käytännöllistä "kanavoida absoluuttinen", sulkea ääretön -lujan järjestysvallan ja auktoriteetin vartioitavaksi. Eivätkä he -tyytyneet lauhkeita entisajan "lavertelijoita, tuulentupia rakentavia -idealisteja", humaanisia ajattelijoita ainoastaan halveksimaan; ei, -he pitivät heitä oikeinpa pahantekijöinä. Emmanuel oli näiden nuorten -mielestä niitä. Hän kärsi heidän kohtelustaan julmasti, ja hänen -oikeutettu suuttumuksensa oli suuri. - -Koska Christophe niinkuin hänkin, -- ja vielä enemmän kuin hän, -- oli -tuon vääryyden uhrina, tunsi Emmanuel nyt sympatiaa häntä kohtaan. -Ynseydellään oli hän katkaissut välinsä Christophen kanssa ja estänyt -häntä käymästä luonaan. Nyt esti ylpeys häntä ilmaisemasta katumustaan -siten, että hän olisi mennyt Christophea noutamaan. Mutta sattumalta -tapasi hän sitten kerran Christophen, ja silloin hän itse alkoi ensin -häntä lähentyä. Ja kun hänen arka epäluulonsa pääsi siinä tilaisuudessa -kohta rauhaan, ei hän enää salannutkaan iloaan, kun Christophe piankin -tuli häntä katsomaan. Siitä lähtien tapasivat he toisiaan usein, joko -Christophen tai Emmanuelin luona. - -Emmanuel ilmaisi Christophelle katkeruutensa. Hän oli ensinnäkin -syvästi loukkaantunut eräistä arvosteluista; ja kun Christophe -ei näyttänyt olevan niistä kylliksi huolissaan, luetti Emmanuel -hänellä eräitä lehtien artikkeleita, jotka koskivat Christophea -itseään. Niissä väitettiin, ettei Christophe osannut muka taiteensa -aakkosiakaan, ettei hänellä ollut aavistusta harmoniasta, että -hän oli varastanut ammattiveljiensä aatteita; kaiken kaikkiaan: -että hän oli musiikkitaiteen häpeä. Häntä mainittiin nimellä: "Tuo -vanha kuohupää"... Ja sanottiin: "Me olemme saaneet sellaisista -suonenvetoisista sielunvääntelyistä tarpeeksemme. Me olemme järjestys, -järki, klassillinen sopusuhtaisuus..." - -Christophea huvitti tämä suuresti. - --- Niin pitää ollakin, sanoi hän. Nuoret miehet heittivät meidät vanhat -suohautaan... Minun aikoinani tosin odotettiin, että mies täytti -kuusikymmentä vuotta ennenkuin häntä pidettiin ukkona. Nyt menee kaikki -kiireemmin... Langaton lennätin, ilmalaivat... Entiset sukupolvet -väsähtävät nopeammin... Nuo nuoret poloiset, heillä ei ole pitkää -aikaa! Kiiruhtakoot siis meitä halveksimaan ja pöyhistelemään itse -armaassa auringonpaisteessa! - -Mutta Emmanuelin luonne ei ollut näin terve. Hänen ajatuksensa oli -pelkäämätöntä, mutta sairaloiset hermot kiduttivat häntä; hänen -sielunsa oli palava, mutta ruumis riisitaudin kalvama; hänen olisi -pitänyt saada taistella, mutta hän ei ollut luotu taistelua varten. -Eräiden arvostelujen vihamielisyys haavoitti häntä sydämenpohjiin asti. - --- Ah, huudahti hän, jos arvostelijat tietäisivät, mitä pahaa he -tekevät taiteilijoille tuollaisilla väärämielisillä sanoilla, joita he -ajattelemattomasti kylvävät, niin he häpeäisivät ammattiaan! - --- Sen he tietävätkin, hyvä ystäväni. Se on heidän elämänsä kannustin. -Täytyyhän heidänkin saada elää! - --- He ovat pyöveleitä. Ihminen on verissään elämästä, siitä, että hän -on taistellut kuolemaan asti taiteen puolesta. Sen sijaan, että he -ojentaisivat meille kätensä ja puhuisivat heikkouksistamme armeliaasti, -auttaisivat meitä veljellisesti korjaamaan puutteitamme, seisovat he -siinä kädet taskussa ja katselevat, kuinka me vieritämme kivikuormaamme -mäkeä ylös, ja sanovat: "Ei osaa..." Ja kun työ on tehty, tietävät -toiset: "Kyllä, mutta hän ei nouse mäkeä sillä tavoin kuin pitää -nousta." Kun taas toiset itsepintaisesti yhä jankkaavat: "Ei hän -olekaan noussut!..." Hyvä, etteivät vieritä kiviä kintuillemme meitä -kaataakseen! - --- No, on heissä hyviäkin ihmisiä; ja miten paljon hyvää he voivatkaan -tehdä! Ilkeitä nautoja on kaikkialla; sellainen ei johdu ammatista. -Sanopas, tunnetko sinä mitään pahempaa kuin taiteilijan, jossa ei ole -hyvyyden rahtua, joka on turhamainen ja kiukustunut, jolle koko maailma -on pelkkää saalista, joka hänen täytyy saada kynsiinsä, muuten hän -katkeroituu? Ihmisen on pukeuduttava kärsivällisyyden rintarautaan. -Ei ole pahaa, jossa ei olisi jotain hyvää. Kohtuuttominkin arvostelu -on meille hyödyksi. Se on meille kannustin; se ei anna meidän -laiskehtia matkalla. Joka kerta, kun luulemme päässeemme matkan päähän, -pureksii se ajokoira koipiamme. Eteenpäin! Kauemmaksi! Korkeammalle! -Se väsyy ennen minua ajamasta kuin minä kulkemasta sen edessä. -Muistele aina arabialaista sananlaskua: "_Hedelmättömistä puista ei -välitetä; ainoastaan niitä kiitetään, joiden otsaa kultaiset hedelmät -kruunaavat_"... Surkutelkaamme niitä taiteilijoita, joita säästetään! -He jäävät laiskotellen puolitiehen istumaan. Kun he tahtovat jälleen -nousta paikaltaan, eivät heidän kangistuneet jalkansa enää jaksakaan. -Eläkööt ystäväni vihamiehet! He ovat tehneet minulle elämässäni enemmän -hyvää kuin vihamieheni, nimittäin ystävät! - -Emmanuelin täytyi väkisinkin hymyillä. Sitten hän sanoi: - --- Eikö sinusta kuitenkin ole kovaa, että nuoret rekryytit, jotka -ovat ensimäisessä taistelussaan, läksyttävät sinua, sellaista vanhaa -sotaurosta? - --- He ovat minusta hauskoja, vastasi Christophe, Tuollainen ylpeys -on nuoren ja kiehuvan mielen merkki, elämänhalun, joka tahtoo päästä -liikkeelle. Minäkin olin ennen muinoin sellainen. He ovat maaliskuista -rankkasadetta maan uudistuessa keväällä... Läksyttäkööt meitä vain! -He ovat kuitenkin kaikitenkin oikeassa. Vanhain on mentävä nuorten -kouluun! He ovat käyttäneet meitä itse kehittyäkseen. He ovat -kiittämättömiä: niin täytyy ollakin. Mutta meidän ponnistuksistamme -rikastuneina pääsevät he tosiaan pitemmälle kuin me; he toteuttavat -sen, mitä me olemme yrittäneet. Jos meissä vielä on jäljellä hiukkakin -nuoruutta, niin oppikaamme vuorostamme heistä ja koettakaamme itse -uudistua. Ellemme sitä voi, vaan olemme jo liian vanhoja, niin -riemuitkaamme heistä! On ihanaa nähdä, kuinka ihmishenki, joka tuntuu -jo väsyneeltä, alkaa kukkia uudestaan; ihanaa nähdä noiden nuorten -väkevää optimismia, heidän toimivaan seikkailuun pyrkivää elämäniloaan; -ihanaa nähdä sukupolvien syntyvän uudestaan maailmaa valloittamaan. - --- Mitä he olisivatkaan ilman meitä? Se elämänilo on lähtöisin meidän -kyynelistämme. Se pöyhkeä voima on entisen polven kärsimysten kukka. -_Sic vos non vobis..._ - --- Vanha sananlasku erehtyy. Itseämme varten me olemme tehneet työtä -luodessamme uuden ihmisrodun, joka sivuuttaa meidät. Me olemme -keränneet sille sen säästöt, me olemme suojelleet sitä hatarassa -hökkelissä, jonka läpi kaikki viimat vinkuivat; meidän täytyi nojautua -koko ruumiillamme ovea vastaan, ettei kuolema olisi päässyt sisään. -Meidän kätemme raivasivat riemukujan, jota pitkin poikamme marssivat. -Meidän tuskamme on pelastanut tulevaisuuden. Me olemme kantaneet -liitonarkin luvatun maan kynnykselle. Se menee siihen maahan, heidän -kanssaan, ja meidän voimallamme! - --- Muistanevatko he koskaan niitä, jotka ovat pyhää tulta kantaen -samonneet halki erämaan, samonneet kuljettaen mukanaan rotumme jumalia -ja heitä, rotumme lapsia, nyt miehiksi varttuneita? Me olemme saaneet -osaksemme kärsimyksen ja kiittämättömyyden. - --- Suretko sitä? - --- En. On juovuttavaa ajatella, miten traagillisen suurta on uhrata -uudelle, meidän aikamme synnyttämälle tulevaisuudelle sellainen mahtava -aikakausi kuin meidän oli. Nykypäivien ihmiset eivät osaisi enää -nauttia kieltäytymisen ylpeästä ilosta! - --- Me olemme olleet onnellisempia. Me olemme nousseet Nebon vuorelle, -jonka harjalta näkyy Kaanaanmaa, minne jalkamme eivät koskaan -satu. Mutta me nautimme tästä näystä enemmän kuin ne, jotka sinne -pääsevät. Kun laskeutuu tasangolle, niin kadottaa käsityksen tasangon -äärettömyydestä, silmä ei näe kaukaista ilmanrantaa. - - - - -Sen rauhoittavan voiman, mikä Christophella oli Georges Jeanniniin ja -Emmanueliin, sai hän rakkaudestaan Graziaan. Se rakkaus johti hänet -väkisinkin kiintymään kaikkeen nuoreen, tuntemaan ainaista sympatiaa -kaikkia uusia elämän muotoja kohtaan. Mitkä olivatkin maailmaa -uudistavat voimat, hän liittyi niihin, rakasti niitä silloinkin, kun -ne taistelivat häntä vastaan; hän ei pelännyt uusien demokraattisten -tapahtumien lähentymistä, sellaisten, joista keskustellessaan -kourallinen etuoikeutettuja päästeli ahnaan lokin itsekkäitä huutoja; -hän ei ollut suinkaan epätoivoinen eikä siis takertunut mihinkään -vanhentuneisiin taiteen isämeitiin; hän uskoi varmasti, että -satumaisista visiooneista, tieteen ja työn toteutetuista unelmista, -puhkeaisi ilmi entistäkin voimakkaampi taide; hän tervehti ilolla -elämän uutta aamuruskoa, vaikka vanhan maailman kauneus olisikin sen -koittaessa kuoleva. - -Grazia tiesi, miten terveellinen hänen rakkautensa oli Christophelle, -ja sen vaikutusvoiman tunto nosti hänet yläpuolelle hänen omaa itseään. -Kirjeillään hän viittoi selvän tien ystävälleen. Ei silti, että hän -olisi ruvennut naurettavasti ohjailemaan häntä taiteessa: hän oli -siihen liian hieno ja älykäs ja tunsi omat heikkoutensa. Mutta hänen -suora ja puhdas äänensä oli äänirautana, jonka mukaan Christophe -viritti sielunsa. Kun Christophe vain kuvittelikin kuulevansa, -miten se ääni hänen ajatustaan toisti, niin ei hän ajatellutkaan -mitään sellaista, joka ei ollut oikeaa, puhdasta ja toistamisen -arvoista. Kauniin soittimen ääni on musiikkimiehelle ikäänkuin kaunis -ruumis, jossa hänen haaveensa saavat todellisuuden ilmenemismuodon. -Kahden toisiaan rakastavan sielun mystillistä yhteensekaantumista: -kumpikin riistää toiselta, mitä toisella on parhainta; mutta sen hän -tekee antaakseen toiselle tuon parhaan takaisin oman rakkautensa -rikastuttamana. Grazia ei pelännyt sanoa Christophelle, että hän -rakasti häntä. Kaukainen välimatka teki hänen puheensa vapaammaksi, -samoin kuin varmuuskin, ettei hän koskaan olisi Christophen. Tällainen -rakkaus, jonka uskollinen hartaus oli tarttunut myöskin Christopheen, -oli Grazialle voiman ja rauhan lähde. - -Sitä voimaa ja rauhaa antoi Grazia muille enemmän kuin hänellä -itsellään oli. Hänen terveytensä oli murtunut, hänen henkinen -tasapainonsa oli pahoin vaarassa. Hänen poikansa tila ei parantunut. -Kaksi vuotta oli hän elänyt ainaisen kuolemanpelon vallassa, pelon, -jota Lionello häijyillä kujeillaan aiheettomasti lisäsi. Lionello oli -saavuttanut virtuoosin taidon pitää vireillä rauhattomuutta niissä -ihmisissä, jotka häntä rakastivat; hänen joutilaat aivonsa olivat -erinomaisen kekseliäät pitämään valveilla heidän mielenkiintoaan ja -kiusaamaan heitä: se kekseliäisyys oli muuttunut hänessä oikeaksi -maniaksi. Ja traagillisinta oli, että kun hän näytteli tautia, tauti -kehittyikin tosiaan; kuolema tuli ovelle. Silloin kävi niinkuin -saattoi aavistaakin: Grazia, jota poika oli kiusannut vuosikausia -teeskentelemällä kipeää, oli lakannut hänen tautiinsa uskomasta -silloin, kun tauti kiihtyi huippuunsa. Ihmisen tunteilla on rajansa. -Grazia oli saanut valheen tähden tuhlata saalinsa voimia. Nyt, kun -Lionello puhui totta, luuli Grazia hänen ainoastaan kujeilevan. Ja kun -sitten perästä päin totuus tuli ilmi, niin myrkyttivät tunnontuskat -Grazian elämän. - -Lionellon häijyys ei ollut vähentynyt. Vaikkei hän rakastanut ketään, -ei hän sallinut kenenkään läheisistään rakastaa muita kuin häntä; -kateudesta oli tullut hänen ainoa intohimonsa. Hän ei tyytynyt vielä -siihen, että oli saanut äitinsä erilleen Christophesta; hän olisi -tahtonut pakottaa Grazian lopettamaan ystävyyssuhteensa Christopheen. -Jo aikaisemmin oli hän tavalliseen aseeseensa, -- tautiin, -- -turvautuen saanut Grazian vannomaan, ettei hän koskaan menisi uudestaan -naimisiin. Nyt hänelle ei enää riittänyt pelkästään se lupaus. Hän -ryhtyi vaatimaan, ettei äiti saisi kirjoittaa Christophelle. Tällä -kertaa nousi Grazia vastarintaan ja kun itsevaltainen vääryys sai hänet -täten viimein kapinaan ja vapaaksi, niin sanoi hän Lionellolle suorat -sanat hänen valheistaan, niin ankarat, että hän sittemmin syytti niistä -itseään kuin rikoksesta: sillä ne saattoivat Lionellon sellaisen raivon -valtaan, että hän tuli tosiaankin sairaaksi. Se sairaus paheni yhä, kun -äiti ei saattanut sitä uskoa. Silloin toivoi Lionello vimmoissaan, että -hän kostoksi kuolisi. Hän ei aavistanut tämän toivomuksensa piankin -täyttyvän. - -Kun lääkärin täytyi ilmaista Grazialle, että hänen poikansa oli -kuoleman oma, löi se tieto Graziaan kuin salama. Hänen tuli nyt -kuitenkin salata epätoivonsa, voidakseen pettää lastaan, joka oli -häntä itseään niin usein pettänyt. Lionello aavisti kyllä, että -leikki oli tällä kertaa totta; mutta hän ei tahtonut sitä uskoa, ja -hänen katseensa kerjäsi nyt äidin silmistä samanlaista valheesta -moittivaa katsetta, joka hänet oli saanut vimmoihinsa, kun hän todella -valhetteli. Tuli sitten hetki, jolloin hänen oli mahdotonta enää olla -epätietoinen totuudesta. Se oli kauheaa hänelle ja hänen vaalijoilleen: -hän ei tahtonut kuolla... - -Nähdessään poikansa viimein nukkuvan kuoleman unta, ei Grazia huutanut, -valitusääntä ei päässyt hänen huuliltaan; tuttavat ja läheiset -kummastelivat hänen hiljaisuuttaan; hänellä ei ollut enää voimaa -kärsimykseen; hän kaipasi ainoastaan yhtä: saada hänkin vuorostaan -nukkua. Kuitenkin puuhaili hän edelleen kaikissa elämän tehtävissä, -näöltään yhtä tyynenä kuin ennenkin. Muutaman viikon kuluttua palasi -hymykin hänen huulilleen, mutta hiljaisempana kuin ennen. Kukaan ei -aavistanut hänen sielunsa suurta lohduttomuutta. Christophe kaikkein -vähimmin. Grazia oli kirjoittanut Christophelle ainoastaan uutisen -kuolemantapauksesta, puhumatta hänelle mitään itsestään. Christophen -levotonta hellyyttä tulviviin kirjeisiin ei hän vastannut. Christophe -tahtoi tulla hänen luokseen: Grazia pyysi häntä olemaan yhä vain -Parisissa. Parin kolmen kuukauden päästä saivat Grazian kirjeet saman -vakavan ja kirkkaan sävyn kuin ennenkin. Hänestä olisi ollut rikollista -sälyttää Christophen kannettavaksi oman heikkoutensa taakka. Hän tiesi, -minkälainen voimakas kaiku hänen tunteillaan aina oli Christophessa ja -miten suuresti Christophe tarvitsi hänen tukeaan. Grazian ei tarvinnut -pakottaa itseään tähän menettelyyn. Häntä auttoi siinä hänen tavallinen -henkinen kurinsa. Ainoastaan kaksi seikkaa antoi hänelle tässä -elämänväsymyksessä voimia elää: rakkaus Christopheen ja fatalismi, joka -oli sekä surussa että ilossa hänen italialaisen luonteensa pohjana. -Se fatalismi ei ollut mitenkään älyllistä: se oli eläimen vaistoa, -sellaista, joka kuljettaa lopen väsynyttä juhtaa eteenpäin, kuljettaa -niin, ettei se tunne uupumustaan, tylsässä unessa, tuijottavin silmin, -ja saa sen unohtamaan tien kivet ja oman ruumiinsa, kunnes se kaatuu -maahan. Sellainen fatalismi piti pystyssä Grazian ruumista. Rakkaus -tuki hänen sydäntään. Nyt, kun hänen oma elämänsä oli kulutettu -loppuun, eli hän Christophessa. Kuitenkin karttoi hän suuremmalla -huolella kuin koskaan ennen ilmaista kirjeissään, miten syvästi hän -Christophea rakasti. Se johtui varmaankin siitä, että rakkaus oli nyt -entistä suurempi; mutta myöskin siitä, että häntä esti rusentavana -velvollisuutena pikku vainajan kielto, joka julisti hänen tunteensa -rikokseksi. Ja siispä Grazia vaikeni, ja hän pakotti itsensä olemaan -kirjoittamatta Christophelle muutamaan aikaan rakkaudestaan. - -Christophe ei ymmärtänyt, mikä tähän vaikenemiseen oli syynä. Joskus -hän tosin hätkähti, kun oli Grazian tyynessä ja näköjään kylmässäkin -kirjeessä yhtäkkiä huomaavinaan intohimolta vivahtavan äänen. Se sai -hänet suunniltaan; mutta hän ei uskaltanut siitä Grazialle puhua; -tuskin tohti hän sitä edes itsekään huomata; hän oli kuin ihminen, joka -pidättää hengitystään eikä uskalla hisahtaakaan pelosta, että hänen -kaunis kuvitelmansa katoaisi. Hän tiesi, että tällaiset äänen vivahteet -varmasti pyyhittäisiin tahallisella kylmyydellä pois seuraavassa -Grazian kirjeessä... Seurasi jälleen tyyni... _Meeresstille_... - - - - -Georges ja Emmanuel olivat paraikaa Christophen luona. Oli iltapuoli -päivää. He juttelivat kumpikin omista huolistaan: Emmanuel -kirjallisista pettymyksistään ja Georges jostakin epäonnistumisestaan -urheilukilpailuissa. Christophe kuunteli heitä lauhkeasti ja laski -heistä leppoisaa leikkiä. Ovikello soi. Georges meni avaamaan. Coletten -palvelijatar toi emännältään kirjeen. Christophe asettui ikkunan -eteen sitä lukemaan. Hänen ystävänsä jatkoivat pakinoimistaan; he -eivät nähneet Christophea, sillä hän istui heihin selin. Hän poistui -huoneesta; he eivät sitä huomanneet. Ja kun he sen sitten huomasivat, -ei se heitä hämmästyttänyt. Mutta Christophe viipyi niin kauan, että -Georges meni viimein ja naputti toisen kamarin oveen. Ei kuulunut -vastausta. Georges tunsi vanhan ystävänsä omituisuudet eikä yrittänyt -uudestaan. Muutaman minutin kuluttua tuli Christophe takaisin. Hän -näytti kovin tyyneltä. Hyvin väsyneeltä, hyvin lempeältä. Pyysi -anteeksi, että oli jättänyt heidät, ja alkoi jatkaa keskustelua siitä -paikasta, mihin se oli katkennut, puhuen heidän huolistaan sillä -tavoin, että he tulivat jälleen rohkealle mielelle. Heitä liikutti -hänen äänensä sävy, vaikkeivät he tienneet, mistä syystä. - -He lähtivät hänen luotansa. Georges meni sieltä Colettea katsomaan. Hän -tapasi Coletten kyyneleiden vallassa. Heti, kun Colette näki hänet, -juoksi hän hänen luokseen ja kysyi: - --- Kuinka hän kesti tämän iskun? Ystäväraukka! Se on julmaa! - -Georges ei hänen sanojaan ymmärtänyt. Ja silloin ilmoitti Colette -hänelle lähettäneensä kirjeessä Christophelle tiedon, että Grazia oli -kuollut. - - * * * * * - -Grazia oli lähtenyt pois ennättämättä sanoa jäähyväistä kenellekään. -Jo kuukausia oli hänen elämänsä ollut melkein juuriltaan raastettua; -pieninkin henkäys pystyi kaatamaan hänet. Sen päivän edellisenä iltana, -jolloin vanha katarri uudistui ja teki hänestä lopun, oli hän saanut -Christophelta hyvän kirjeen. Grazia oli siitä aivan heltynyt. Hän olisi -tahtonut kutsua Christophen luokseen; hän tunsi, että kaikki muu, -kaikki, mikä heitä erotti toisistaan, oli valhetta ja rikollista. Mutta -hän tunsi itsensä niin väsyneeksi, että jätti kirjoittamisen seuraavaan -päivään. Sinä päivänä oli hänen jäätävä vuoteeseen. Hän aloitti -kirjeen, mutta ei jaksanut sitä lopettaa: hänen päätänsä huimasi, -ajatukset pimenivät; sitäpaitsi arkaili hän puhua sairaudestaan, sillä -hän pelkäsi häiritsevänsä Christophea. Christophella oli paraikaa -erään koraali- ja sinfoniatyön harjoitukset, sävellyksen, joka oli -kirjoitettu Emmanuelin sanoihin: aihe haltioi syvästi heitä molempia, -sillä se symbolisoi hiukan heidän kummankin omaa kohtaloa: runoelma -oli nimeltään Luvattu Maa. Christophe oli puhunut usein tästä -sävellyksestään Grazialle. Ensimäisen esityksen piti olla seuraavalla -viikolla... Ei saanut tehdä Christophea rauhattomaksi. Grazia oli -sattunut hiiskumaan kirjeessään, että hän oli hiukan vilustunut. Sekin -oli hänestä nyt liian suorasukaista. Hän repi kirjeen, eikä hänellä -ollut voimaa alkaa uutta. Hän ajatteli, että hän kirjoittaisi toisen -illalla. Illalla oli jo liian myöhäistä. Liian myöhäistä kutsuttaa -Christophea luokseen. Liian myöhäistä hänelle kirjoittaa... Kuinka -nopeasti kaikki voi käydä! Muutama tunti hävittää sellaisen, minkä -muodostamiseen vuosisatoja on mennyt... Grazia tuskin ehti antaa -tyttärelleen sormuksen, joka hänellä oli sormessa ja pyytää Auroraa -jättämään sen hänen ystävälleen. Siihen saakka eivät Auroran ja äidin -keskinäiset välit olleet ennättäneet aueta kovin läheisiksi. Nyt, kun -Grazia lähti pois, katseli hän kiihkeän kaipaavasti toisen, jäävän, -kasvoja; hän takertui Auroran käteen, jossa hänen oman kätensä lämpö -säilyisi; ja hän ajatteli iloiten: - --- Minä en katoa aivan kokonaan. - - - - - "Quid? hic, inquam, quis est - qui complet aures meas tantus - et tam dulcis sonus!..." - - (Scipion uni.) - -Voittamaton osanotto kiidätti Georges Jeanninia Christophen luokse -heti, kun hän lähti Coletten kotoa. Jo kauan sitten oli hän saanut -tietää Coletten löyhästä suusta, mikä paikka Grazialla oli hänen -vanhan ystävänsä sydämessä; jopa oli hän -- (nuorisohan ei kunnioita -liioin mitään) -- joskus ilakoinutkin asialle. Mutta tällä hetkellä -tunsi hän ylevää tuskaa, kun ajatteli, mitä sellainen tapaus mahtoi -merkitä Christophelle; ja hän tahtoi juosta hänen luokseen, sulkea -hänet syliinsä, sääliä häntä. Kun hän tiesi, miten kiivas Christophe -oli tunteissaan, niin alkoi Christophen äskeinen rauhallisuus pelottaa -häntä. Georges soitti Christophen ovikelloa. Sisältä ei kuulunut -hiiskahdusta. Hän soitti uudestaan, ja kolkutti ovea sillä tavoin kuin -Christophe ja hän olivat keskenään sopineet. Kuului tuolin kolinaa, ja -sitten läheneviä, hitaita ja raskaita askeleita. Christophe avasi oven. -Hänen kasvonsa olivat niin tyynet, että Georges, joka aikoi heittäytyä -hänen syliinsä, jäykistyi paikalleen; hän ei tiennyt, mitä sanoa. -Christophe kysyi lempeästi: - --- Sinäkö se olit, ystävä. Unohtuiko sinulta jotain? - -Georges sopersi sekaannuksissaan: -- - --- Niin... - --- Tule sisään. - -Christophe meni ja asettui samaan nojatuoliin, jossa hän oli istunut -ennen Georges Jeanninin tuloa; ikkunan ääressä, nojaten päätään -tuolin selustaan katseli hän vastapäätä näkyviä kattoja ja punertavaa -iltataivasta. Hän ei huomannutkaan nuorukaista. Georges oli etsivinään -jotakin pöydältä, vilkaisten silloin tällöin salaa Christopheen. -Christophen kasvot olivat liikkumattomat; laskevan auringon säteet -valaisivat hänen poskipäitään ja otsaa. Georges meni vaistomaisesti -toiseen huoneeseen, -- sänkykamariin, -- etsiäkseen muka sieltäkin. -Sinne oli Christophe äsken kirjeineen sulkeutunut. Kirje oli siellä -yhä, vuoteessa, joka oli epäjärjestyksessä ja jossa näkyi vielä hänen -ruumiinsa painama kuoppa. Maassa, matolla oli kirja, siihen pudonneena. -Se oli auki, lehdet olivat siltä kohdalta rypistyneet. Georges otti -kirjan, ja luki Uudesta Testamentista Magdalenan ja Kristuksen -kohtauksen haudalla. - -Georges meni takaisin etumaiseen huoneeseen, liikutteli siellä täällä -esineitä, jotta olisi näyttänyt luonnolliselta, ja katseli uudestaan -Christophea, joka ei ollut hievahtanut paikaltaan. Hän olisi tahtonut -sanoa Christophelle, kuinka syvästi hän häntä sääli, mutta Christophe -loisti sellaista valoa, ettei Georges tuntenut sanojensa tässä olevan -laisinkaan paikallaan. Hän itse olisi paremmin tarvinnut lohdutusta. -Hän virkkoi arasti: - --- Minä menen nyt. - -Christophe vastasi päätänsä kääntämättä: - --- Näkemiin sitten, ystäväni. Georges lähti ja sulki hiljaa oven. -Christophe istui kauan niin. Yö tuli. Hän ei kärsinyt tuskaa, hän -ei miettinyt mitään, hän ei nähnyt sielussaan mitään selviä kuvia. -Hän oli kuin väsynyt ihminen, joka kuuntelee suurta, epämääräisenä -kuuluvaa musiikkia, koettamatta sitä ymmärtää. Yö oli jo myöhä, kun hän -nousi lopen uupuneena paikaltaan. Hän heittäysi sänkyynsä ja nukkui -raskaaseen uneen. Sinfonia humisi yhä hänen sielussaan... - -Ja nyt näki hän _hänet_, sielunsa rakastetun... Grazia ojensi hänelle -käsiään, hymyili ja sanoi: - --- Nyt olet tulen piiristä päässyt. - -Silloin Christophen sydän suli. Kuvaamaton rauha levisi tähtisiin -avaruuksiin, jotka ilmojen musiikki täytti liikkumattomilla ja syvillä -utuaalloillaan... - -Kun hän heräsi (päivä oli tullut), oli omituinen onni yhä jäljellä, ja -siinä noiden kuultujen sanain kaukainen hohde. Hän nousi vuoteesta. -Hänen sielussaan kohosivat hiljaisen ja pyhän haltioitumisen siivet. - - ...Or vedi, figlio, - tra Beatrice e te è questo muro... - -Beatricen ja hänen väliltään oli poistunut muuri. - -Jo kauan sitten oli enemmän kuin puolet hänen sieluaan ollut toisella -puolella sitä. Mikäli ihminen elää, mikäli hän luo ja rakastaa -ja kadottaa niitä, joita rakastaa, sikäli pääsee hän yhä enemmän -kuolemasta. Aina, kun uusi isku meihin lyö, kun teemme uuden työn, -vapaudumme itsestämme, pelastumme työhön, jonka olemme luoneet, siihen -sieluun, jota olemme rakastaneet ja joka on meidät jättänyt. Viimein -ei Rooma ole enää Roomassa; parhain puolemme on ulkopuolella meitä. -Ainoastaan Grazia oli häntä enää pitänyt muurin tällä puolen. Ja nyt -hänkin... Nyt oli portti suljettu tuskien maailmaan päin. - -Christophelle tuli pyhän haltioitumisen aika. Hän ei tuntenut enää -minkäänlaisten kahleiden painoa. Hän ei odottanut enää mitään miltään, -Hän ei riippunut enää mistään kiinni. Hän oli vapautettu. Taistelu -oli päättynyt. Tultuaan kamppailujen kehästä ja siitä piiristä, jossa -vallitsi sankariponnistusten Jumala, _Dominus Deus Sabaoth_, näki hän -jalkainsa edessä Palavan Pensaan soihdun hälvenevän yöhön. Kuinka se -oli jo kaukana. Silloin kun se oli hänen polkuaan valaissut, luuli hän -saapuneensa jo melkein huipulle. Ja minkä matkan olikaan hän vaeltanut! -Kuitenkaan ei huippu nyt tuntunut sen läheisemmältä. Hän ei saavuttaisi -sitä koskaan, (sen hän viimein hyvin näki), vaikka hän samoaisi -kokonaisen iankaikkisuuden. Mutta kun on päässyt valkeuden piiriin -ja tietää, ettei jätä jälkeensä rakkaitaan, ei iankaikkisuus heidän -kanssaan kuljettaessa ole liian pitkä. - -Hän sulki ovensa. Kukaan ei tullut siihen kolkuttamaan. Georges oli -tyhjentänyt yhdellä kertaa koko saalinsa maljan; kotiin palattuaan -hän rauhoittui, eikä seuraavana päivänä enää asiaa ajatellut. Colette -oli matkustanut Roomaan. Emmanuel ei tiennyt mitään tapahtumasta, ja -kun hän oli aina epäluuloinen, pahastui hän nyt, koska Christophe ei -tullut hänen luokseen vastavierailulle, eikä kirjoittanut Christophelle -riviäkään. Christophea ei häirinnyt mikään hänen mykässä ja monet -päivät kestävässä vuoropuhelussaan rakkaansa kanssa, jota hän nyt -kantoi sielussaan kuin raskas nainen kantaa kallista taakkaansa. Sitä -liikuttavaa puhelua eivät mitkään sanat olisi tulkitsemaan pystyneet. -Tuskinpa pystyi siihen edes musiikki. Kun Christophen sydän oli täynnä, -ylitsetulvivan täynnä, kuunteli hän liikkumatta, silmät suljettuina sen -laulua. Tai antoi hän, istuen pianon ääressä tuntikausia, sormiensa -puhua. Tänä ajanjaksona improvisoi hän enemmän kuin koko elämässään. -Hän ei kumminkaan kirjoittanut ajatuksiaan. Mitä varten hän olisi sen -tehnyt? - -Monen viikon kuluttua lähti hän liikuskelemaan ja tapaamaan toisia -ihmisiä; kukaan hänen läheisimmistäänkään ei tiennyt, mitä oli -tapahtunut, paitsi Georges. Ja improvisoimisen demooni oli hänen -sielussaan vielä jonkin aikaa. Se tuli siihen hetkillä, joina -Christophe saattoi sitä kaikkein vähimmin odottaa. Eräänä iltana -Coletten luona asettui Christophe pianon ääreen, ja soitti melkein -kokonaisen tunnin, antautuen täydellisesti, unohtaen, että salonki oli -täynnä vieraita ihmisiä. Heillä ei ollut halua nauraa. Nuo hirvittävät -sävelet masensivat heidät ikeensä alle ja myllersivät heidän sielunsa -pohjia myöten. Nekin, jotka eivät ymmärtäneet niiden sisällystä, -tunsivat sydämessään kouristuksen; ja kyyneleet olivat tulleet Coletten -silmiin... Kun Christophe lopetti, käännähti hän yhtäkkiä ihmisiin -päin; ja nähdessään heidän liikutuksensa hän kohautti hartioitaan, -- -ja nauroi. - -Christophe oli päässyt sille asteelle, jossa tuskakin on voimaa, -- -voimaa, jota hän hallitsi. Hän ei ollut enää tuskan vallassa, vaan -tuska hänen; se saattoi tempoa ja ravistella vankilansa ristikoita: hän -piti sen häkissä. - -Tältä kaudelta ovat Christophen kaikkein syvimmin järkyttävät ja -samalla onnistuneimmat teokset: muuan kohtaus Evankeliumista, -- -Georges tunsi sen: - -_"Mulier, quid ploras?" -- "Quia tulerunt Dominum meum, et nescio ubi -posuerunt eum."_ - -_Et cum haec dixisset, conversa est retrorsum, et vidit Jesum stantem: -et non sciebat quia Jesus est._ - --- Sarja traagillisia _liedejä_ Espanjan kansanomaisten laulajain -sanoihin, muun muassa eräs kaamean synkkä rakkaudenlaulu, ikäänkuin -musta liekki: - - Quisiera ser el sepulcro - Donde á ti te han de enterrar, - Para tenerte en mis brazos - Por toda la eternidad. - -("Tahtoisin olla hauta, johon sinut suljetaan, pitääkseni sinut -sylissäni tuomiopäivään asti.") sekä kaksi sinfoniaa, nimeltä _Rauhan -Saari_ ja _Scipion Uni_, joissa toteutuvat läheisemmin kuin missään -muissa Jean-Christophe Krafftin sävellyksissä hänen aikansa kaikkein -kauneimmat avut: Saksan syvätunteinen ja perinpohjainen ajatus -varjostavina laskoksina, Italian intohimoinen melodia ja Ranskan vilkas -äly, rikas hienoista rytmeistä ja vivahtelevista harmonioista. - -Tätä "entusiasmia, jonka epätoivo toi suuren surun hetkellä", kesti -parisen kuukautta. Ja sen jälkeen Christophe otti jälleen paikkansa -elämässä, varmoin askelin ja voimakkain sydämin. Kuolon tuuli oli -puhaltanut pois viimeisenkin pessimismin usvat, stooalaisen sielun -harmauden ja mystillisen puolihämärän haavekuvat. Taivaankaari oli -syntynyt pilviin, jotka haipuivat. Taivaan katse hymyili hattarain -lävitse entistä puhtaampana, ikäänkuin kyynelten pesemänä. Se oli -vuoriston tyyntä iltaa. - - - - - - -NELJÄS OSA - - - - -Kulo, joka kyti Europan kansojen metsässä, alkoi loimahdella liekissä. -Jos sitä koetettiin yhtäällä sammuttaa, syttyi se kauempana uudestaan; -savupilviä pyöritellen ja kipeniä sataen hyppäsi se paikasta toiseen -ja poltti kuivat risut. Etuvartiotaistelut idässä ennustivat jo suurta -kansojen sotaa. Koko Europa, vielä eilen kuin kuollut puu, skeptillinen -ja apaattinen Europa joutui tulen kynsiin. Taistelunhimo valtasi kaikki -sielut. Joka hetki oli sota puhkeamaisillaan. Sitä sammutettiin, se -syttyi taas. Mitättöminkin tekosyy voi sen saada aikaan. Maailma -tunsi olevansa sattuman vallassa, joka voisi päästää kamppailun -raivohenget irti. Se odotti. Kaikkein rauhallisimpiakin painoi kohtalon -välttämättömyyden tunne. Ja ideologit ylistelivät Proudhon-kykloopin -vankan varjon turvissa ihmisen ylevyyden korkeimpana ilmauksena sotaa... - -Sellainen siis oli oleva lännen kansojen fyysillisen ja moraalisen -ylösnousemuksen lopputulos! Teurastukseen veivät niitä kiihkeän -toiminnan ja uskon virrat. Ainoastaan jokin napoleonilainen nero olisi -osannut antaa tälle sokealle tulvalle selvästi nähdyn ja hyödyllisen -päämaalin. Mutta toiminnan neroa ei näkynyt Europassa missään. Tuntui -siltä kuin olisi maailma valinnut kaikkein keskolaisimmat itseään -hallitsemaan. Ihmishengen älynvoima missä lienee ollut. -- Silloin -ei tiedetty muuta neuvoa kuin heittäytyä kosken vietäväksi. Niin -menettelivät sekä hallitsevat että hallittavat. Europa oli kuin -suunnaton asestettu yövartio. - -Christophe muisti erään entisen samanlaisen odotuksen yön; silloin -olivat hänen lähellään Olivier Jeanninin huolestuneet kasvot. Mutta -sillä kertaa oli sodan uhka ollut vain ohitsemenevä ukkospilvi. Nyt se -synkensi varjollaan koko Europan. Ja Christophen sydänkin oli niistä -ajoista muuttunut. Nykyään ei hän voinut yhtyä tuollaiseen kansojen -keskinäiseen vihaan. Hänen mielialansa oli sama kuin Goethen vuonna -1813. Kuinka saattoi taistella, jos ei vihannut? Ja kuinka vihata, -kun ei ollut nuori? Hän oli jo päässyt pois vihan ilmakehästä. Mikä -noista suurista kansoista ei ollut hänelle yhtä rakas kuin toinenkin? -Christophe oli oppinut niiden kunkin ansiot, ja tiesi, mistä kaikesta -maailma oli niille jokaiselle kiitollisuuden velassa. Kun ihminen -on päässyt eräälle hengen kehitysasteelle, "_ei hän tunne enää -kansakuntia; hän tuntee vain naapurikansojen onnen tai onnettomuuden -aivan kuin omansa_". Ukkospilvet ovat silloin hänen jalkojensa -juuressa. Ympärillä on ainoastaan taivas, -- "_koko taivas, kotkan -valtakunta_". - -Joskus Christophea kuitenkin vaivasi se kansalliskiihkoinen -vihamielisyys, joka ympäröi häntä. Hänelle osoitettiin Parisissa -liian selvään, että hän oli viholliskansaa; eikä edes sellainen -hänelle rakas olento kuin Georges jaksanut olla lausumatta hänen -kuultensa Saksasta ilettäviä mielipiteitä, jotka tekivät Christophen -surulliseksi. Silloin lähti Christophe joksikin aikaa pois Parisista; -hän otti tekosyykseen halunsa nähdä Grazian tytärtä; hän matkusti -muutamaksi ajaksi Roomaan. Mutta sielläkään ei ilma ollut kuulaampi. -Kansallisylpeyden paha rutto oli sinnekin levinnyt. Se oli aivan -mullistanut italialaisen luonteen. Ihmiset, jotka Christophe oli ennen -nähnyt välinpitämättömiksi ja veltonlauhkeiksi, haaveilivat nykyään -sellaisesta kuin sotakenttien kunniasta, tappeluista, valloituksista, -Rooman kotkista, jotka lentäisivät yli Libyan hietikoiden; he -luulottelivat joutuneensa takaisin Rooman keisariaikaan! Kummallisinta -oli, että kaikki toisilleen vastaiset puolueet, sosialistit yhtä hyvin -kuin kirkollismieliset ja monarkistitkin, hourailivat kaikki pyhässä -viattomuudessa samaa; yksikään niistä ei aavistanut olevansa uskoton -omalle asialleen. Siitä näkee, miten vähän valtiotaito tai inhimillinen -järki painavat, milloin suurten, tarttuvien intohimojen tuulet -puhaltavat kansojen yli. Ne intohimot eivät koeta suinkaan tukahduttaa -kunkin persoonallisia tunteita; ne vain käyttävät niitä omaksi -hyväkseen: kaikki suuntautuu samaan päätekohtaan. Teon aikakausina on -ollut aina niin. Henrik IV:n armeijoissa ja Ludvig XIV:n neuvostoissa, -jotka loivat Ranskan suuruuden, oli yhtä paljon järkeviä ja hartaasti -uskovaisia ihmisiä kuin niitäkin, joita kannusti turhamaisuus, -omanvoiton pyyde ja halpa epikuurolaisuus. Jansenistit ja libertinit, -puritaanit ja naisten liehakoitsijat ovat palvelleet yhteistä -tarkoitusta, omia persoonallisia vaistojaan tyydyttäessään. Tulevissa -sodissa riehuvat varmaankin internatsionalistit ja pasifistit yhtä -julmasti ja uskovat, niinkuin heidän Konventin aikuiset esi-isänsäkin, -tekevänsä sitä työtänsä kansojen ja ikuisen rauhan hyväksi. - -Christophe katseli Janiculuksen terassilta hiukan ironisesti hymyillen -tuota samalla sekä yhteensulautumatonta että harmoonista kaupunkia, -sen hallitseman maailman symboolia: murenevia raunioita, "barokkeja" -fasaadeja, nykyaikaisia rakennuksia, sypressejä ja ruusuja sekaisin, --- kaikkia vuosisatoja, kaikkia tyylejä, jotka olivat sulautuneet -voimakkaaksi ja kiinteäksi ykseydeksi älyllisen valon alla. Niin on -älyn säteiltävä taistelevaan kaikkeuteen olemuksensa järjestystä ja -valoa. - -Christophe oleskeli Roomassa sangen vähän. Sen kaupungin vaikutus -häneen oli liian väkevä: hän pelkäsi sitä. Saadakseen sellaisesta -harmoniasta hyötyä täytyi hänen kuunnella sitä välimatkan päästä; -hän tunsi, että jos hän olisi sinne jäänyt, olisi häntä uhannut paha -vaara: se kaupunki olisi voinut niellä hänet niinkuin monet muutkin -muukalaiset. -- Silloin tällöin pistäysi hän myöskin Saksassa. -Mutta kuitenkin viehätti häntä eniten Parisi, huolimatta siitä, -että ranskalais-saksalainen yhteentörmäys kävi yhä uskottavammaksi. -Luonnollisestikin veti Christophea Parisiin hänen kasvattipoikansa -Georges. Mutta tällainen syy ei ollut ainoa. Toiset, älylliset, olivat -yhtä voimakkaita. Taiteilijan, joka oli tottunut täysin vapaaseen -hengenelämään ja ottamaan osaa koko ihmiskunnan kärsimyksiin, oli -enää vaikeaa mukautua asumaan Saksassa. Siellä ei kylläkään ollut -puutetta taiteilijoista. Mutta taiteilijoilta puuttui ilmaa. He olivat -aidatut erilleen muusta kansakunnasta; se ei välittänyt heistä; -muut hommat, yhteiskunnalliset tai käytännölliset, veivät koko -yleisön mielenkiinnon. Runoilijat sulkeutuivat halveksivan ärtyneinä -halveksittuun taiteeseensa; heistä oli kunnianasia leikata poikki -viimeisetkin siteet, jotka heitä yhdistivät heidän kansansa elämään; -he kirjoittivat ainoastaan harvoja ja valituita varten: he muodostivat -pienen, varsin lahjakkaan, ylen hienostuneen ja hedelmättömän -aristokratian; se ylimystö oli itsekin jakautunut keskenään -kilpaileviin yhtymiin, jotka pitivät kukin arvossa ainoastaan itseään; -he näivettyivät siinä ahtaassa tilassa, johon he olivat sulkeutuneet; -kun he eivät pystyneet laajentumaan, koettivat he kaivautua syvälle; -he käänsivät samaa maata kunnes siitä ehtyi kaikki voima. Silloin -vaipuivat he anarkististen unelmiensa horrostilaan eivätkä välittäneet -edes siitä, että olisivat puhuneet unelmistaan muille. Kukin kamppaili -yksinään, usvassa. Ei minkäänlaista yhteistä valoa. Jokaisen täytyi -odottaa valoa ainoastaan omasta itsestään. - -Etelämpänä, Reinin toisella rannalla, Saksan läntisen naapurin maassa -puhalsi sen sijaan taiteessa silloin tällöin kollektivisen innostuksen, -huolestuttavien yleismaailmallisten aatteiden tuuli. Ja siellä loisti, -niinkuin ranskalaisten Eiffel-torni yli tasangon ja Parisin, kauas -klassillisen traditsionin koskaan sammumaton majakka, soihtu, joka oli -satojen vuosien työn ja kunnian saavutus ja siirtyi kädestä käteen, -orjuuttamatta tai pakottamatta katsontakantoja ja osoittaen niille -tien, mitä myöten tuhannet vuodet ovat kulkeneet; se yhdisti kokonaisen -kansan saman valon ympärille. Monikin saksalainen sielu, -- yössä -eksynyt lintu -- liiti kaikin voimin tätä etäistä majakkaa kohti. Mutta -kukapa ranskalainen aavistaa, miten suuri sympatia ajaa naapurikansan -jaloimpia henkiä Ranskaan? Sieltä ojennetaan ranskalaisille uskollisia -käsiä, jotka eivät ole vastuunalaisia politiikan rikoksista!... Ettekä -tekään, saksalaiset veljet, kuule, kuinka teille sanomme: "Kas tässä -kätemme. Valheiden ja vihan uhallakaan emme eroa toisistamme. Me -tarvitsemme teitä, te meitä, tarvitsemme rotujemme yhteisen hengen ja -suuruuden vuoksi. Me olemme lännen aatteiden siivet. Jos toinen niistä -katkaistaan, herpoaa toisenkin lento. Tulkoon vain sota! Se ei repäise -käsiämme irti toisistaan eikä estä meidän veljellisten aatteittemme -kiitoa". - -Näin ajatteli Christophe. Hän tiesi, miten suuresti nämä kaksi kansaa -täydentävät toisiaan ja kuinka ontuvia niiden henki, niiden taide, -niiden pyrkimykset olisivat, jos: ne eivät auttaisi toisiaan. Hän, joka -oli syntyisin Reinin seuduilta, niissä noiden kahden kulttuurin virrat -sekautuvat toisiinsa, hän oli lapsesta asti aavistanut, että Ranskan -ja Saksan yhteys olisi kummallekin maalle välttämätöntä; se ajatus oli -selvinnyt hänen elämänsä varrella; hänen aarteittensa itsetiedottomana -pyrkimyksenä oli ollut pitää yllä noiden kahden vierusvaltion -tasapainoa ja kummankin voimakasta ryhtiä. Kuta enemmän hänellä -oli germaanilaisia unelmia, sitä enemmän hän tarvitsi latinalaista -älyllistä selvyyttä ja järjestystä. Siitä johtui, että Ranska oli -hänelle niin rakas. Siellä hän sai sen hyvän, että tiesi siellä -tuntevansa ja hallitsevansa itseään parhaiten. Ainoastaan Ranskassa hän -oli täydellisesti itseään. - -Christophe oli oppinut hyötymään kaikista niistä henkisistä aineksista, -jotka koettivat häntä vahingoittaa. Hän sulatti itseensä vieraat -voimat. Kun väkevä sielu on täydessä kunnossa, nielee se kaikkien -muiden voimat, nekin, jotka ovat vihamielisiä sille, ja sulattaa ne -omaksi lihakseen. Tuleepa viimein sekin aika, jolloin häntä ei miellytä -muu kuin sellainen, joka on kaikkein vähimmän hänen kaltaistaan: sillä -siinä on hänelle kaikkein runsaimmin uutta ravintoa. - -Ja Christophe piti tosiaankin enemmän hänen kilpailijoikseen -käsitettyjen taiteilijain töistä kuin matkijainsa: -- sillä hänellä -oli matkijoitakin. Hänen epätoivokseen sanoivat he olevansa hänen -oppilaitaan. He olivat kelpo poikia, kunnioittivat syvästi häntä, -ahkeria, siivoja, kaikilla hyveillä varustettuja. Christophe olisi -sydämensä pohjasta tahtonut pitää heidän sävellyksistään; mutta --- (onneksi hänelle itselleen!) -- hän ei sitä voinut: ne olivat -hänestä ylen tyhjiä. Tuhat kertaa enemmän viehättivät häntä toiset -musiikkikyvyt, jotka olivat hänelle persoonallisesti antipaattisia -ja joiden taiteessa oli hänen taiteelleen vastahakoisia piirteitä... -Väliäpä siitä! Ne miehet ainakin elivät! Elämä jo yksinään on -sellainen hyve, että jos sitä ei kenellä ole, ei hän ole täysin -kunnon mies, vaikka hänellä kaikki muut hyveet olisivatkin; sillä -silloin hän ei vielä ole täysi mies. Christophe sanoi leikillään, -ettei hän tunnustanut oppilaikseen muita kuin ne, jotka taistelivat -häntä vastaan. Ja kun muuan nuori taiteilija tuli puhumaan hänelle -musikaalisesta kutsumuksestaan ja luuli saavuttavansa hänen suopeutensa -imartelemalla häntä, kysyi Christophe: - --- Siis sävellykseni tyydyttävät teitä? Tälläkö tavalla te ilmaisette -rakkauttanne tai vihaanne? - --- Niin, mestari. - --- No, pitäkää sitten suunne kiinni. Teillähän ei ole itsellänne -sanomista mitään. - -Christophen kauhuntunne orjuutettuja sieluja kohtaan, noita, jotka -ovat luodut tottelemaan, hänen voittamaton kaipuunsa saada hengittää -sisäänsä toisenlaisia ajatuksia kuin hänen omansa olivat, vetivät -häntä kaikkein mieluimmin sellaisiin piireihin, joiden aatemaailma -erosi mitä jyrkimmän hänen omastaan. Hänellä oli ystävinä miehiä, -joille hänen taiteensa, hänen ihanneuskonsa ja moraalikäsityksensä -olivat pelkkiä kuolleita sanoja; heillä oli oma tapansa nähdä elämää, -rakkautta, avioliittoa, perhettä, kaikkia yhteiskunnallisia suhteita: --- sangen kunnollisia miehiä, mutta he ikäänkuin kuuluivat jo toiseen -moraalisen kehityksen sukupolveen; ne sielulliset suuret tuskat, -joiden vallassa osa Christophen elämää on kulunut, näyttivät heille -olevan käsittämättömiä. Hyvä heille itselleen tietysti! Christophe -ei kaivannut saada heitä niitä ymmärtämään. Hän ei vaatinut, että -toisten olisi ollut vahvistettava hänen katsomustaan ajattelemalla -samaan tapaan kuin hän: hän oli omasta käsityksestään näet varma. Hän -tahtoi heiltä uusia ajatuksia niihin tutustuakseen, uusia sieluja niitä -rakastaakseen. Rakastaa, tuntea yhä lisää! Nähdä ja oppia näkemään. -Hän oli viimeisinä vuosinaan alkanut hyväksyä toisissa sellaisia -mielipiteitä, joita vastaan hän ennen muinoin oli taistellut, vieläpä -myöskin nauttia niistä: sillä ne olivat hänen mielestään osaltaan -merkki kaikkeuden hedelmällisyydestä. Hänestä oli Georges paras -sellaisena kuin hän oli, nimittäin sellaisena, ettei hän käsittänyt -elämää traagillisesti niinkuin Christophe itse. Ihmisyys olisi ollut -liian köyhää ja harmaanväristä, jos se olisi kokonaisuudessaan -pukeutunut samaan moraaliseen vakavuuteen ja sankarilliseen pakkoon, -johon Christophe oli haarniskoitunut. Maailma tarvitsi myöskin iloa, -kevytmielisyyttä, rohkeaa epäkunnioitusta epäjumalia kohtaan, kaikkia -epäjumalia, pyhimpiäkin. Eläköön "_gallialainen maailmansuola_"! -Skeptisismi ja usko ovat molemmat yhtä tärkeitä. Skeptisismi, joka -kalvaa eilispäivän uskoja, valmistaa huomisuskolle tietä... Kuinka -kaikki selvenneekin sille, joka on loitonnut elämästä ja näkee sen kuin -kauniin taulun: hän huomaa silloin maagillisen harmonian sulattavan -yhteen kaikki värit, jotka läheltä katsoen loukkasivat toisiaan! - -Christophen silmät olivat auenneet sekä aineellisen että sielullisen -maailman äärettömälle moninaisuudelle. Se oli hänen suurimpia -voittojaan ensimäiseltä Italian matkalta. Parisissa oli hän antautunut -läheisesti varsinkin taidemaalarien ja kuvanveistäjien seuraan; -hänen mielestään ilmeni ranskalaisen hengen parhain puoli heissä. -Voitonriemuinen rohkeus, jolla he ajoivat takaa päämääräänsä ja -tempasivat valtoihinsa liikkeen ja elämää vapisevan värin, ja riipivät -verhoavat harsot elämän todellisuuden ympäriltä, saivat Christophen -sydämen paisumaan ilosta. Miten loppumattoman rikas on ihmisestä, -joka osaa nähdä, yksi ainoa valonpisara, yksi ainoa elämän sekunti! -Kuinka vähäpätöistä ovat ihmisten kiistat ja pauhaavat sodat tällaisten -ylimpäin hengen nautintojen rinnalla!... Mutta nekin kiistat ja -sodat ovat osaltaan sen nautinnon luojia. Täytyy antautua kaikkeen, -rohkeasti, iloisesti, heittää sekä kieltävät että myöntävät voimat -sydämemme sulattimoon, heittää siihen sekä meille vihamielinen että -puolellamme oleva, kaikki elämän metalli. Lopullisena tuloksena on -patsas, joka valmistuu hiljalleen sisässämme, hengen jumalainen -hedelmä; ja kaikki, mikä voi tehdä sen yhä kauniimmaksi vaikkapa -katkerain uhriemme kustannuksellakin, on hyvää. Mitäpä väliä teoksen -luojasta? Ei ole muuta olennaista kuin se, mitä luomme... Te ette saa -meitä käsiinne, te viholliset, joiden on mieli meitä vahingoittaa. -Iskunne eivät meihin ylety... Te tavoitatte tyhjää vaippaamme. Kauan -sitten olemme jo olleet muualla. - - - - -Christophen taiteellinen luomistyö oli saavuttanut kuulaamman muodon. -Se ei ollut enää kevätmyrskyä, ukkosenilmaa, joka kokoontuu, jyrähtää -ja yhtäkkiä katoaa. Se oli valkeita kesäisiä pilviä, kullalta -hohtavaa lumivuoristoa, suuria valolintuja, jotka hiljaa leijaillen -täyttävät avaruuden... Luoda! Kypsyviä viljoja elokuun tyynessä -auringonpaisteessa... - -Ensin epämääräistä ja väkevää horrosta, hämärää täyteläisen rypäleen, -paisuvan tähkäpään iloa, raskaan naisen, joka kantaa kohdussaan kypsää -hedelmäänsä. Urkujen huminaa; pesän pohjalla hurisevain mehiläisten -laulua... Tuollaista tummaa ja kultaista musiikkia, kultaista kuin -syksyinen hunaja; vähitellen erottaa korva sitä johtavan rytmin; näkyy -planeettain tähtitanssi, se alkaa kieppua... - -Silloin ilmestyy tahto. Se kavahtaa ohitserientävän, hirnuvan -unelmaratsun selkään, ja puristaa polvensa sen kupeisiin. Järki tuntee -sitä kiidättävän rytmin lait; se hallitsee epäjärjestykselliset voimat -ja määrää niille tien ja tarkoitusperän. Järjen ja vaiston sinfonia -muodostuu. Hämärä kirkastuu. Eteen aukeavalla, pitkällä, nauhana -ojentuvalla tiellä huomaa kahden puolen hohtavia nuotioita, joista -tulee luomistyössä vuorostaan nikamia pienten tähtimaailmain ketjuun, -maailmain, jotka yhtyvät kehäksi aurinkokunnan ympärille... - -Taulun suuret piirteet on nyt vedetty. Nyt selvenevät sen muodot -epävarmasta hämystä. Yksityiskohdat tarkistuvat: värien harmonia ja -henkilöiden piirteet. Työn toteuttamiseksi tarvitaan olemuksen kaikki -varastot. Muistin suitsutusmaljakko on avattu, ja tuoksut alkavat -levitä. Henki päästää aistit valloilleen; se antaa niiden hourailla -haltioissaan ja on itse vaiti; mutta se lymyää vieressä, vaaniskelee -niitä ja valitsee niistä saaliinsa... - -Kaikki on sitä myöten valmista; toiminnan sarja suorittaa aisteilta -vallatuista aineksista hengen käskemän työn. Vaaditaan suuri arkkitehti -ja hyviä työmiehiä, jotka osaavat ammattinsa eivätkä säästä voimiaan. -Katedraali kohoaa. - -"Ja Jumala katsoi kaikkia tekojansa. Ja katso: ne _eivät olleet vielä -hyvät_". - -Mestari silmäilee luomustaan; ja hänen kätensä täydentää harmonian... - -Unelma on täyttynyt. _Te Deum_... - -Kesän valkeat pilvet, suuret valon linnut, leijailevat hitaasti; ja -niiden siivet leviävät yli taivaan. - - - - -Christophen elämä ei kuitenkaan supistunut pelkästään hänen -taiteeseensa; kaukana siitä. Hänenlaisensa ihminen ei voi tyytyä -olemaan rakastamatta; eikä tyytyä pelkästään siihen tasasuuntaiseen -rakkauteen, minkä taiteilijan katsomus levittää yleensä kaikkeen: ei, -hänen täytyy saada rakastaa jotakin enemmän kuin muuta; hän tahtoo -antaa itsensä juuri valitsemilleen. Siinä ovat hänen elämänsä puun -juuret. Siten uudistuu hänen sydänverensä yhäti. - -Christophen veri ei ollut lähelläkään ehtymistä. Hänen olemuksensa -uhkui rakkautta, ja se oli hänen paras ilonsa. Kaksinkertaista -rakkautta, Grazian tytärtä ja Olivier Jeanninin poikaa kohtaan. Hänen -ajatuksissaan he olivat aina yhtä. Hän oli pian todellakin heidät -yhdistävä. - -Georges ja Aurora olivat tavanneet toisensa Coletten luona. Aurora -asui tuon serkkunsa kodissa. Hän oleskeli osan vuotta Roomassa, osan -Parisissa. Hän oli kahdeksantoista vuoden ikäinen, Georges viisi -vuotta häntä vanhempi. Aurora oli kookas, ryhdikäs ja elegantti; -pää pieni ja kasvot laajahkot; iho vaalea, päivettynyt; ylähuulessa -kuulsi hienon hienoa haituvaa; silmät kirkkaat, katse naurava eikä -ajatuksilla itseään vaivaava; leuka möyheänlainen, kädet ruskeat, -käsivarret lujat ja pyöreät; kaula kaunistekoinen; yleensä oli hän -iloisen, aineellisen ja ylpeän näköinen. Hän ei ollut laisinkaan -vilkasälyinen, ja sangen vähän sentimentaali. Äidiltään oli hän -perinyt kursailemattoman laiskuutensa. Hän nukkui silmiään avaamatta -yhtämittaa kello yhteentoista joka aamu. Loput aikaansa hän -kuljeskeli joutilaana, nauru suulla ja puoliuntelona. Christophe oli -antanut hänelle nimen _Dornröschen_, -- prinsessa Ruusunen. Aurora -muistutti hieman Christophen Sabinaa. Hän lauloi maata mennessään, -lauloi vuoteesta noustessaan; nauroi alinomaa, ilman mitään syytä, -lapsellista, hyvää naurua, nieleskellen nauruaan kuin olisi nikotellut. -Mahdotonta ymmärtää, missä hänen päivänsä menivät! Kaikki Coletten -yritykset kaunistella häntä tuolla teennäisyydellä, jolla yleensä -on helppo nuorten tyttöjen sieluja silata, olivat olleet turhia: se -lakkaus ei pysynyt. Aurora ei oppinut mitään; häneltä meni kuukausia -jonkin kirjan lukemiseen, jota hän piti sangen kauniina; eikä hän -sitten viikkoa myöhemmin muistanut lukemansa sisällöstä mitään, eikä -edes kirjan nimeäkään. Hän teki kursailematta oikeinkirjoitusvirheitä -ja tietoasioista puhuttaessa ylen hassunkurisia kompastuksia. -Oli virkistävää nähdä Auroraa, niin nuori, niin iloinen, niin -viattomasti vailla intellektualismia hän oli; hänen vikansakin, -hänen huolimattomuutensa, joka läheni välinpitämättömyyttä, ja hänen -naivi itsekkyytensäkin viehättivät. Aina oli hän aivan välitön. Ja -tuo pikku nainen, yksinkertainen ja laiska, osasi olla tarvittaessa -viattomalla tavalla kokettikin: silloin hän varusti koko olemuksensa -nuorten herrain ihailtavaksi; hän maalaili ulkoilmassa, soitti Chopinin -nocturneja, käveli runokirja kainalossa sitä ollenkaan lukematta, -puheli ihanteellisia asioita ja käytti yhtä ihanteellisia hattuja. - -Christophe tarkkasi häntä ja nauroi partaansa. Hän tunsi sydämessään -Auroraa kohtaan isällistä anteeksiantavaa ja leikkisää hellyyttä. Ja -vielä jotain salaista ja pyhää tunnetta, joka kohdistui samalla siihen -ihmiseen, jota hän oli ennen muinoin rakastanut ja joka nyt tyttäressä -ilmestyi uudestaan, valmistuen toiselle rakkaudelle kuin hänen. Kukaan -ei aavistanut, miten syvä hänen kiintymisensä Auroraan oli. Ainoastaan -Aurora aavisti sen. Lapsesta asti oli hän nähnyt Christophen melkein -aina lähistöllään; hän piti Christophea omaan perheeseensä kuuluvana. -Kun Auroraa oli rakastettu vähemmän kuin hänen veljeään, oli hän -lähestynyt surussaan vaistomaisesti Christophea. Aurora ikäänkuin -tunsi Christophen kärsivän samantapaista surua; hän näkikin sen; ja -he ottivat osaa toistensa kovaan kohtaloon puhumatta toisilleen siitä -mitään. Myöhemmin oli Aurora huomannut, mitkä tunteet Christophea ja -hänen äitiään yhdistivät; Christophesta näytti siltä kuin olisi Aurora -salaisuuden tietänyt, vaikkeivät hän ja Grazia olleet sitä hänelle -koskaan ilmaisseet. Aurora käsitti, mitä ne terveiset tarkoittivat, -jotka kuoleva Grazia oli hänen kauttaan lähettänyt Christophelle, -ja mitä tuo sormus, joka nyt oli Christophen kädessä. Niin ollen -liittivät Auroraa ja Christophea toisiinsa salaiset siteet. Auroran -ei tarvinnut niitä selvästi ymmärtää; hän arvasi niiden vahvuuden. -Hän oli vilpittömästi kiintynyt vanhaan ystäväänsä, vaikkei hän ollut -esimerkiksi koskaan viitsinyt soittaa tai lukea hänen teoksiaan. Aurora -oli kyllä melkoisen musikaalinen; mutta ei edes niin utelias, että -olisi avannut sävellysvihon, jonka Christophe oli omistanut hänelle. -Aurorasta oli hauskaa tulla pakisemaan Christophen kanssa. -- Ja hän -tuli sinne vielä useammin, kun sai kuulla, että hän voi tavata siellä -Georges Jeanninin. - -Olivier Jeanninin poikakaan ei ollut pitänyt Christophen seuraa ennen -niin mielenkiintoisena kuin nykyään. - -Siitä huolimatta eivät nuoret pitkiin aikoihin aavistaneet oikeita -tunteitaan. He olivat tarkastelleet toisiaan ensin ivallisin silmin. -He eivät olleet yhtään samanlaiset. Toinen oli kuin elohopea, toinen -kuin nukkuva lammikko. Mutta ei kulunut kauan, niin elohopea koetti -näyttäytyä tyynemmältä, ja nukkuva lampi heräsi. Georges arvosteli -itsekseen Auroran pukuja, hänen italialaista makuaan, -- siinä -suhteessa vaivasi tyttöä pieni vivahteiden puute, jonkinlainen -mieltymys räikeihin väreihin. Aurora pilkkaili Georges Jeanninia, -matkien ilveilevästi hänen puhetapaansa, hätäistä ja koko lailla -mahtailevaa. Mutta toisilleen pilkallisinakin oli heidän hauska olla -toistensa seurassa... Oliko se ilveilemisen iloa vai todellista -seurusteluhuvia? He saivat mukaansa leikkiin myöskin Christophen, joka -ei hillinnyt heitä, vaan ärsytti heitä molempia sinkoamaan pikku nuolia -toisiinsa. Nuoret eivät olleet toistensa pistoksista millänsäkään; -mutta sitten he huomasivat, että he välittivät niistä paljonkin; ja kun -he kumpikaan eivät osanneet salata harmiaan, ei varsinkaan Georges, -niin alkoivat he heti, kun tapasivat jälleen toisensa, kostoksi -hämmästellä kiivaasti toisiaan. Pistokset olivat aina lauhkeita; -he pelkäsivät tehdä toisilleen todella pahaa; ja lyövä käsi oli -kummastakin niin rakas, että he iloitsivat enemmän saamistaan kuin -antamistaan iskuista. He tarkastelivat uteliaasti toisiaan, etsivät -toisistaan vikoja, ja löysivätkin pelkkää viehätystä. Mutta sitä ei -kumpikaan heistä itselleen tunnustanut. Kumpikin vakuutteli Christophen -kanssa kahden kesken joutuessaan, että tuo toinen oli hänestä -sietämätön. Siitä huolimatta he olivat valmiit käyttämään hyväkseen -jokaista tilaisuutta, milloin Christophe salli heidän tavata toisiaan. - -Eräänä päivänä oli Aurora vanhan ystävänsä luona; siinä mainitsi -hän, että hän tulisi Christophea katsomaan jälleen seuraavana -sunnuntaiaamuna. Silloin töytäsi myöskin Georges sisään, töytäsi kuin -tuulenpuuska, tapansa mukaan, ja sanoi Christophelle, että hän tulisi -Christophen luokse sunnuntaina iltapäivällä. Sinä sunnuntaiaamuna -odotti Christophe Auroraa turhaan. Mutta myöhemmin, samaan aikaan, -jolloin Georges oli luvannut tulla, saapui myöskin Aurora, puolustellen -itseään, väittäen, ettei hän muka ollut päässyt aikaisemmin, ja -kaunistellen asiaansa oikealla pikku sepustuksella. Christophea huvitti -hänen viaton oveluutensa, ja hän virkkoi: - --- Se oli ikävä. Sinä olisit tavannut täällä Georges Jeanninin, hän -tuli tänne aamulla, me aterioimme yhdessä; hän ei voinut jäädä enää -iltapäiväksi. - -Aurora oli niin pettynyt, ettei enää kuunnellut mitä Christophe hänelle -puhui. Christophe jutteli iloisesti kaikenlaista. Aurora vastaili -hajamielisenä; hän oli melkein vihoissaan Christophelle. Ovikello -soi. Georges tuli. Aurora vilkastui ja innostui. Christophe katseli -häntä naurusuulla. Aurora käsitti, että Christophe oli ilveillyt -hänen kustannuksellaan, ja hän nauroi ja punastui. Christophe pudisti -hänelle ilveillen sormeaan. Yhtäkkiä hypähti Aurora rajusti Christophen -kaulaan. Christophe supatti hänelle korvaan: - --- _Biricchina, ladroncella, furbetta_... - -Aurora työnsi kätensä Christophen suulle ja tukki hänen sanansa. - -Georges ei ymmärtänyt mitään tästä halailusta ja naureskelusta. Hänen -ällistynyt ja hiukan harmistunut naamansa yhä vain lisäsi toisten iloa. - -Niin koetteli Christophe lähentää lapsukaisia toisiinsa. Ja milloin hän -onnistui, niin hän melkein soimasi itseään siitä. Hän rakasti heitä -yhtä paljon molempia: mutta hän tuomitsi Georges Jeanninia ankarammin; -hän tunsi nuorukaisen heikkoudet ja hän ihannoi Auroraa; hän luuli -olevansa suuremmassa vastuussa Auroran onnesta kuin Georges Jeanninin: -sillä hänestä oli Georges ikäänkuin hänen poikansa, jotenkuten häntä -itseään. Ja hän pohti päässään, eikö ollut rikollista antaa viattomalle -Auroralle toveria, joka ei suinkaan ollut viaton. - -Mutta kerran, kulkiessaan lehtimajan sivuitse, jossa nuoret istuivat -yhdessä, -- (ei ollut kauan siitä kuin he olivat menneet kihloihin) -- -kuuli hän jotain, mikä sai hänen sydämensä tyrmistyksestä kouristumaan: -Aurora kyseli kujeilevasti sulhaseltaan jotakin hänen entistä -seikkailuaan, ja Georges kertoi sen houkutteluita odottamatta. Muutkin -heidän keskinäiset tarinansa, joita jutellessaan he eivät yhtään -kursailleet, ilmaisivat Christophelle, että Aurora sopeutui sulhasensa -moraalikäsityksiin paljoa paremmin kuin hän, Christophe. Vaikka he -olivatkin toisiinsa rakastuneet, voi huomata, etteivät he suinkaan -pitäneet itseään ainaiseksi toisiinsa sidottuina; heidän rakkautta ja -avioliittoa koskevissa keskusteluissaan oli sellainen vapaa henki, -että se ehkä saattoi olla kaunista, mutta töykäisi omituisesti sitä -Christophen tunnustamaa entistä systeemiä, joka vaati keskinäistä -uskollisuutta _usque ad mortem_. Ja Christophe oli tätä miettiessään -hiukan alakuloinen... Kuinka he olivat jo etäällä hänestä! Kuinka se -pursi, joka lapsiamme vie, kulkee nopeasti!... Olkaamme rauhallisia. -Tulee päivä, jolloin me kaikki tapaamme toisemme samassa satamassa. - -Nykyään ei tuo pursi välittänyt ollenkaan tunnustella matkansa -päämaalia; se kääntelehti päivän kaikkiin tuuliin. -- Olisi luullut, -että sukupuolten välisiä entisiä tapoja uudistava vapaus olisi -pyrkinyt levittelemään myöskin muille aloille ajatuksen ja toiminnan. -Mutta siitä ei merkkiäkään: ihmisen hommat ovat usein sangen -ristiriitaisia. Samalla kuin sukupuolten tavat tulivat vapaammiksi, -tuli äly epävapaaksi; se pyysi itselleen uskonnolta kammitsoita. -Ja moinen kahteen vastakkaiseen suuntaan tapahtuva pyrkimys ilmeni -ihmeellisen epäloogillisesti samoissa henkilöissäkin. Georges ja Aurora -olivat antautuneet uuteen katolisuuden virtaukseen, joka parhaillaan -voitti kannattajikseen hienostoa ja intelligenssia. Omituista oli, -millä innolla Georges alkoi yhtäkkiä julistaa, että totuus oli -katolinuskossa, -- Georges, tuo luonnonilmiöiden tarkka tutkija, -julki-jumalaton sielu, joka ei edes huomannut jumalattomuuttaan, -hän, joka ei ollut koskaan välittänyt Jumalasta eikä paholaisesta, --- oikea kaikkea pilkkaileva gallialainen! Georges tarvitsi jotain -totuutta; ja tämä totuus soveltui hänen toimintahaluunsa, hänen -ranskalaiseen porvaris-atavismiinsa ja siihen, että hän oli nyt -vapauteen kyllästynyt. Varsa oli saanut tarpeeksi kuljeskella; se tuli -nyt itsestään takaisin ja antoi pistää itsensä entisten sukumuotien -aisoihin. Jonkun muun toverin esimerkki oli hänelle riittävä -käännyttäjä. Georges oli ylen herkkä pienimmillekin häntä ympäröivän -henkisen ilmakehän puserruksille ja hänestä tuli siis ensimäisiä -uhreja. Ja Aurora meni hänen perässään, niinkuin hän oli aina valmis -menemään minne hyvänsä hänen perässään. Heti kohta tulivat he kovin -itsevarmoiksi ja halveksivat niitä, jotka eivät ajatelleet heidän -tavallaan. Miten hullunkurista! Nuo kevytmieliset lapset olivat todella -uskovaisia; kun taas Grazian ja Olivier Jeanninin moraalinen puhtaus -ja ankara vakavuus ei heidän omasta mielestään ollut koskaan ansainnut -uskonnollisuuden nimeä, niin pyhästi kuin he pyrkivätkin olemaan -uskonnollisia. - -Christophe tarkasteli ihmetellen tällaista ajankehitystä. Hän ei -koettanut taistella sitä vastaan, kuten Emmanuel olisi tahtonut, -Emmanuel, jonka vapaa ihanteellisuus suuttui moisesta vanhan vihollisen -ilmestymisestä taistelutantereelle. Hullu ohitselentävän tuulen -kanssa taistelemaan! Ei; kun odottaa, niin se asettuu. Ihmisjärki oli -väsynyt. Se oli tehnyt jättiläistyön. Nyt se antoi myötä unelle; ja -niinkuin lapsi, joka on pitkän päivän valvottuaan uupunut, rukoili -se nyt ennen nukkumaan menoaan rukouksensa. Unien ovi oli jälleen -auennut: uskonnon mukana pujahtivat teosoofiset, mystilliset, -salatieteilevät, okkultistiset hengähdykset lännen aivoihin. Itse -filosofiakin hoiperteli. Entiset ajatuksenjumalat, Bergson, William -James, horjuivat. Ja tieteessäkin näkyi järjenväsymyksen merkkejä. -Ohimenevä tuokio! Antakaamme heidän hengähtää. Huomenna järki herää -entistä virkumpana ja vapaampana. Uni on hyvä, kun on tehnyt lujasti -työtä. Christophe, joka ei ollut koskaan elämässään ennättänyt -siihen antautua, oli onnellinen, kun hänen lapsensa nyt saivat hänen -asemastaan nauttia siitä, että heillä oli sielunrauha, uskonvarmuus, -ehdoton, horjumaton luottamus unelmiin. Hän ei olisi tahtonut eikä -voinut vaihtaa omaa vakaumustaan heidän vakaumukseensa. Mutta hän -ajatteli, että Grazian melankolia ja Olivier Jeanninin levottomuus -saivat nyt rauhan heidän lapsissaan, ja että se oli hyvä. - -"Kaiken, mitä minä, minun ystäväni ja monet muut, joita en tunne -ja jotka elivät ennen meitä, kärsimme, kaiken sen kärsimme sitä -varten, että nämä lapset saavuttaisivat ilon... Sen ilon, Antoinette, -johon sinä olit luotu, mutta joka sinulta kiellettiin!... Ah, jospa -onnettomat voisivat jo eläessään nauttia siitä onnesta, mikä kerran -heidän elämänsä tuskista kasvaa!" - -Miksi olisikaan hän koettanut riistää toisilta tällaista onnea? Ei saa -vaatia, että toiset olisivat onnellisia meidän tavallamme; olkoot sitä -omallaan. Enintään hän pyysi lauhkeasti, etteivät Georges ja Aurora -kovin pahoin halveksisi niitä, kuten esimerkiksi häntä, jotka eivät -uskoneet samalla tapaa kuin he. - -Nuoret eivät viitsineet edes ruveta väittelemään uskosta hänen -kanssaan. Tuntui siltä kuin he olisivat ajatelleet: - --- Ei hän voi tätä ymmärtää... - -Christophe oli heille menneisyyttä. Ja suoraan puhuen: menneisyyttä -he eivät pitäneet kovinkaan tärkeänä. Joskus johtuivat he keskenään -aivan viattomasti pakinoimaan, mitä he tekisivät sitten myöhemmin, kun -Christophea "ei täällä enää olisi"... -- Ja kuitenkin he rakastivat -häntä paljon... Hirveät lapset: ne kasvavat ympärillemme kuin liaanit! -Luonnonvoimalla on kiire karkoittaa meidät pois... - --- "Mene! Mene matkaasi! Väisty nyt siitä! Nyt on minun vuoroni!..." - -Christophe käsitti heidän sanattomuutensa ja olisi halunnut heille -vastata: - --- Älkäähän hätäilkö niin! Minä viihdyn tässä hyvin. Pitäkää minua -vielä ikäänkuin elävänä. - -Heidän naivi älyttömyytensä huvitti Christophea. - --- Sanokaa suoraan, virkkoi hän kerran leppoisasti, kun he olivat -antaneet hänelle vastaukseksi halveksivan katseen, -- sanokaa suoraan, -että minä olen vanha hölmö! - --- Ette suinkaan, ette suinkaan, vanha ystäväni, vastasi Aurora -makeasti nauraen. Te olette ihmisistä kaikkein parhain; mutta on -seikkoja, joita te ette tiedä. - --- Ja mitä sinä tiedät, tyttö-parka! Kas vain, sellaista viisasta! - --- Älkää laskeko leikkiä. Minä en paljoa tiedä. Mutta Georges tietää. - -Christophea hymyilytti: - --- Kyllä, sinä olet oikeassa, tyttöseni. Se, jota rakastamme, tietää -aina kaikki. - -Paljon vaikeampi kuin heidän luuloteltua älyllistä ylemmyyttään oli -Christophen sietää heidän musiikkiaan. He panivat hänet siinä suhteessa -usein kovalle koetukselle. Piano veisasi koko ajan, kun he tulivat -hänen luokseen. Näytti siltä kuin olisi rakkaus kiihoittanut heidät -laulamaan kuin linnut. Mutta heidän laulunsa ei ollut suinkaan niin -taitavaa kuin lintujen. Aurora ei tosin kuvitellutkaan kykyään kovin -suureksi, mutta toisin arvosteli hän sulhasensa musikaalisia lahjoja: -hän ei huomannut minkäänlaista eroa Georges Jeanninin ja Christophen -soiton välillä. Ehkäpä piti hän sulhasensa soittoa parempanakin. -Ja joskin Georges oli luonteeltaan ironinen ja selvänäköinen, niin -antoi hän nyt rakastettunsa uskon melkoisesti vaikuttaa itseensä. -Christophe ei väittänyt vastaan; kujeillaan hän päinvastoin kannatti -tässä suhteessa tytön mielipidettä, (milloin hän ei sitä enää jaksanut, -nousi hän paikaltaan ja poistui tuskastuneena huoneesta, lyöden oven -mennessään hiukan liiankin lujasti kiinni.) Yleensä hän kuunteli -lempeästi ja säälivästi hymyillen, kuinka Georges soitti esimerkiksi -_Tristania_. Pikku nuorukaisparka tulkitsi näitä kauhistavan väkeviä -sivuja tarkan tunnollisesti ja miellyttävän suloisesti kuin nuori ja -kiltti tyttö. Christophe nauraa tyrski itsekseen. Hän ei tahtonut -sanoa, sulhaselle, miksi hän nauroi. Hän syleili häntä. Hän piti -hänestä kovasti juuri sellaisena. Ehkäpä piti hän hänestä eniten juuri -sellaisena... Miekkosesta!... Oi taiteen turhuutta!... - - - - -Christophe puheli usein Emmanuelin kanssa "lapsistaan", -- niin -hän heitä nimitti. Emmanuel, joka piti Georges Jeanninista, sanoi -leikillään, että Christophe olisi voinut luovuttaa tuon pojan hänelle, -sillä olihan hänellä Aurora: ei ollut oikein, että Christophe anasti -kaikki. - -Christophen ja Emmanuelin ystävyys oli saanut melkein satumaisen -maineen parisilaisissa piireissä, vaikka he elivätkin erillään -toisistaan. Emmanuel oli intohimoisesti kiintynyt Christopheen. Hän -oli niin ylpeä, ettei tahtonut niitä tunteitaan näyttää; hän kätki ne -jöröyteen; hän oli usein Christophea kohtaan töykeä. Mutta Christophe -ymmärsi hänet hyvin. Hän tiesi, kuinka uskollinen tuo sydän hänelle nyt -oli, ja osasi antaa sellaiselle arvon. Joka viikko näkivät he toisensa -pari kolme kertaa. Kun heidän huono terveytensä esti heitä lähtemistä -kotoaan, kirjoittivat he toisilleen. Ne kirjeet puhuivat aivan kuin -toisen maailman asioista. Ulkonaiset tapahtumat eivät kiinnittäneet -heidän mieltään niin paljoa kuin jotkin hengen edistysaskeleet -tieteiden ja taiteiden aloilla. He elivät omissa ajatuksissaan, pohtien -taiteensa ongelmia ja erottaen tapahtumien kaaoksessa silloin tällöin -pieniä valon välähdyksiä: ihmishengen tienviittoja, jotka se jättää -historiaan. - -Christophe kävi Emmanuelin luona useammin kuin Emmanuel hänen. -Vaikkei hänen vointinsa erään äskeisen sairauden jälkeen ollut -paljoa parempi kuin Emmanuelinkaan, oli heille tullut tavaksi pitää -luonnollisena, että Emmanuelin terveyttä tuli vaalia huolellisemmin. -Christophe ei enää päässyt rasittumatta Emmanuelin luokse kuudenteen -kerrokseen; ja kun hän vaivalla oli sinne kiivennyt, meni häneltä -sievoinen hetki ennenkuin hän sai henkäystä kurkustaan. He molemmat -hoitivat yhtä huonosti itseään. Heitä kumpaakin vaivasi rintakatarri -ja hengenahdistus; mutta siitä huolimatta tupakoivat he molemmat -kuin mielettömät. Tästäkin syystä tahtoi Christophe tulla pakisemaan -Emmanuelin luokse: sillä Aurora saarnasi aina hänen tupakoimistaan -vastaan, ja Christophe koetti pyrkiä häneltä piiloon. Joskus tuli -ystävyksille keskellä juttelua kova yskänpuuska; silloin he eivät -saaneet sanaa suustaan ja katselivat nauraen toisiinsa niinkuin -rikoksesta kiinni saadut koulupojat; ja useinkin torui toinen toista, -joka paraikaa yski; mutta kun sitten toinen selvisi henkitoreistaan, -väitti hän kiivaasti, ettei se yskä tupakasta johtunut. - -Emmanuelin pöydällä, pienellä tyhjällä paikalla, niissä ei ollut -papereita, kökötti aina harmaa kissa, joka katseli tupakoitsijoita -vakavasti, moittivin silmin. Christophe sanoi, että se kissa oli -heidän omatuntonsa; tukahduttaakseen tämän omantunnon äänen hän pisti -hattunsa kissan päälle. Se oli kivuloinen uroskissa, kaikkein kurjinta -lajia: Emmanuel oli löytänyt sen kadulta puolikuoliaana ja korjannut -luokseen; se ei koskaan parantunut kärsimistään kohluista, se söi -vähän, ei leikitellyt juuri milloinkaan, oli hyvin hiljainen; lempeästi -se seurasi älykkäillä silmillään isäntänsä kaikkia liikkeitä ja oli -onneton, jos Emmanuel ei ollut kotona, ja tyytyväinen saadessaan -nukkua lähellä häntä hänen pöydällään. Mietelmiään se ei antanut -häiritä minkään muun kuin lintunakin, jota se katseli haltioissaan -tuntikausia yhtämittaa, sillä siellähän lentää räpyttelivät nuo kynsin -saavuttamattomat lintuset. Se kehräsi kohteliaasti, jos vähänkin -otettiin se huomioon, ja alistui kärsivällisesti Emmanuelin oikullisiin -ja Christophen hiukan rajuihin hyväilyihin; kertaakaan se ei yrittänyt -raapia eikä purra. Se oli raihnas, toinen silmä vuoti vettä; se yski -hiljaa; jos se olisi osannut puhua, ei sillä varmaankaan olisi ollut -julkeutta väittää, niinkuin noilla kahdella sen ihmisystävällä, ettei -"se yskä tupakasta johtunut"; mutta heidän puoleltaan se tyytyi vaikka -mihin; tuntui kuin se olisi ajatellut: - --- He ovat ihmisiä, he eivät tiedä, mitä he tekevät. - -Emmanuel oli kovin kiintynyt tuohon sairaloiseen eläimeen, sillä sen -ja hänen kohtalonsa muistuttivat hänen mielestään toisiaan. Christophe -väitti, että heidän silmiensä ilmekin oli samanlainen. - --- Miksikä ei? sanoi Emmanuel. - -Kotieläimet ovat ympäristönsä selvä kuva. Niiden muoto hienostuu sikäli -kuin ihmisetkin, joiden parissa ne oleksivat. Tylsän ihmisen kissan -katse ei ole samanlainen kuin älykkään. Kotieläimestä saattaa tulla -hyvä tai häijy, vilpitön tai kavala, viisas tai tuhma ei ainoastaan -isännän opetuksen mukaan, vaan pelkästään sen nojalla, millainen -hänen isäntänsä on. Eikä tähän muovautumiseen tarvita ihmistäkään. -Maisematkin kehittävät oman kuvansa mukaisiksi. Älykäs seutu hohtaa -seudun eläintenkin silmistä. -- Emmanuelin harmaa kissa oli täydessä -sopusoinnussa hänen sairaan isäntänsä ja tuon ahtaan ullakkokamarin -kanssa, johon Parisin taivas loi heikkoa valoaan. - -Emmanuel oli muuttunut luonteeltaan inhimillisemmäksi. Hän ei ollut -enää sama kuin niinä aikoina, jolloin hän oli lähemmin tutustunut -Christopheen. Muuan kotoinen tragedia oli syvästi järkyttänyt -hänen sieluaan. Hänen elämäntoverinsa, tuo nainen, joka asui hänen -luonaan, oli kerran yhtäkkiä kadonnut, kun Emmanuel oli katkeruuden -puuskassaan sattunut liian selvästi ilmaisemaan, miten raskaaksi hän -tunsi itselleen hänen rakkautensa. Emmanuel oli haeskellut häntä -kaiken yötä, tyrmistyneen levottomana. Viimein oli hän löytänyt -hänet eräästä poliisikonttorista, jonne hänet oli tuotu. Tyttö oli -tahtonut heittäytyä Seine-jokeen; muuan ohikulkija oli tarttunut -hänen vaatteisiinsa, kun hän oli kiipeämässä sillan kaiteen ylitse; -hän ei ollut suostunut ilmoittamaan osoitettaan eikä nimeään; hän -aikoi toteuttaa uudestaan päätöksensä. Tällainen tuskanilmaus oli -aivan murtanut Emmanuelin; hän ei jaksanut sietää ajatusta, että -hän tuotti toiselle kärsimyksiä, vaikka hän itsekin on saanut niin -katkerasti kärsiä toisten vuoksi. Hän oli vienyt epätoivoon joutuneen -takaisin luokseen, hän oli ryhtynyt parantelemaan haavoja, joita -oli lyönyt, koetti saada vaativaisen ystävättärensä uskomaan, että -hänen, Emmanuelin, sydämessä oli tosiaan niitä tunteita, joita -ystävätär kaipasi. Hän masensi oman kapinoimishalunsa, hän alistui -tuon kaikki tahtovan ja nielevän rakkauden ikeeseen. Hän omisti -naiselle lopun elämäänsä. Koko hänen neroutensa oli nyt keskittynyt -sydämeen. Toiminnan apostoli Emmanuel oli päätynyt lopulta sellaiseen -vakaumukseen, ettei ole muuta hyvää kuin yksi: olla tekemättä pahaa. -Hänen elämäntyönsä oli päättynyt. Tuntui siltä kuin se voima, joka -nostaa ihmislaineet myrskyyn, olisi käyttänyt häntä ainoastaan -välikappaleenaan päästääkseen toiminnan irralleen. Kun se työ oli -tehty, ei häntä enää tarvittu: toiminta jatkui ilman häntäkin. Hän -näki sen kehittyvän yhä edelleen, ja hän suhtautui melkein alistuvasti -sellaisiin vääryyksiin, jotka koskivat häntä persoonallisesti, mutta ei -kokonaan niihin, jotka koskivat hänen uskoaan. Sillä vaikka hän olikin -vapaa-ajattelija ja luuli vapautuneensa kaikesta uskonnollisesta, -ja vaikka hän leikillään kutsuikin Christophea valepukuiseksi -papiksi, niin oli hänelläkin kuitenkin ollut oma pyhä alttarinsa, -kuten kaikilla voimakkailla hengillä: nehän kohottavat jumalakseen -unelmansa, joiden puolesta ne uhrautuvat. Nyt oli Emmanuelin alttari -tyhjä; ja hän kärsi siitä. Kuinka saattaisikaan tuskattomasti nähdä -tulevien polvien polkevan jalkoihinsa niitä pyhiä aatteita, joiden -puolesta on taistellut ja jotka on saanut suurella vaivalla voittaa, -aatteita, joiden tähden kokonaisen vuosisadan parhaat ovat niin paljon -kärsineet! Miten silmittömän töykeästi nuoriso paraikaa hävittikään -koko ranskalaista idealismia, -- uskoa vapauteen, jolla oli omat -pyhimyksensä, marttyyrinsa ja sankarinsa, ja rakkautta ihmisyyteen, -syvää uskollista pyrkimystä kaikkien kansakuntain ja rotujen -veljeyteen! Mikä hulluus sille oli tullut ikävöidä takaisin niitä -hirviöitä, jotka me olimme jo kerran voittaneet, ja tunkeutua sellaisen -ikeen alle, minkä me olimme päästäneet, tervehtiä riemunkirkunalla -väkivaltaisen voiman aikaa, sytyttää vihaa ja sodan mielipuolisuutta -keskellä Ranskan omaa sydäntä! - --- Se ei ole pelkästään ranskalainen ilmiö, se on ominainen koko -maailmalle, virkkoi Christophe iloisen näköisenä. Espanjasta Kiinaan -saakka käy nyt sama hirmutuuli. Ei ole sitä kolkkaa, jossa olisi -turvassa tätä tuulta vastaan. Se muuttuu aivan koomilliseksi: yksinpä -pikku Sveitsikin on tullut natsionalistiseksi. - --- Ja onko se sinusta niin lohdullista? - --- On varmasti. Siitä näkee, etteivät sellaiset virtaukset johdu -joidenkuiden yksilöiden naurettavista intohimoista, vaan salatusta -Jumalasta, joka johtaa kaikkeutta. Ja sen Jumalan edessä olen oppinut -nöyrtymään. Ellen häntä ymmärrä, ei se ole hänen vikansa, vaan minun. -Koeta häntä ymmärtää. Mutta sitäkö ihmiset yleensä ajattelisivat? -He elävät päivästä päivään, he eivät näe pitemmälle kuin lähimpään -pellonaitaan ja kuvittelevat, että siinä on tien pää; he näkevät -laineen, joka heitä vie, mutta eivät näe merta. Tämän päivän laine on -eilispäivän laineiden luoma; meidän sielujemme liikunnat ovat avanneet -sille tietä. Nykyinen aalto kyntää vakoa huomiselle aallolle, joka -unohtaa sen niinkuin meidänkin vakomme on unohdettu. Minä en ihaile -enkä pelkää nykyistä natsionalismia. Se loppuu aikanaan, se vierii -ohitse, se on jo vierinyt. Se on askelma portaissa. Kiertokulkua -huippua kohti! Se on pääarmeijan majoitusmestari. Kuuletko, kuinka jo -huilut ja rummut soivat!... - -(Christophe alkoi rummuttaa sormillaan pöytään, ja kissa hätkähti -hereille.) - -... Jokaisella kansalla on nykyään vastustamaton halu kerätä kaikki -voimansa yhteen ja tehdä niistä pesänselvitys. Se johtuu siitä, -että kansat ovat viimeisen vuosisadan kuluessa muuttuneet suuresti, -lähestymällä toisiaan ja saadessaan uusia talletuksia koko maailman -järjenvoimien yhteisillä ponnistuksilla: ne ovat rakentaneet itselleen -uutta moraalia, uutta tiedettä, uutta uskontoa. Nyt täytyy jokaisen -tutkia tarkoin omaisuuttaan ja saada selvä, mitä kukin oikeastaan on ja -mitä hän omistaa ennenkuin kukin ryhtyy toisten kanssa uuden aikakauden -yhteiselämään. Sillä uusi aika tulee. Ihmiskunta tekee uuden kontrahdin -elämän kanssa. Yhteiskunta herää elämään uusien lakien perustalla. -Huomenna on sunnuntai. Jokainen tekee nyt viikkotilinsä, siistii -asuntonsa ja tahtoo kotinsa puhtaaksi ennenkuin hän yhtyy toisiin, -yhtyy yhteisen Jumalan edessä, jonka kanssa solmitaan uusi liitto. - -Emmanuel katseli Christophea; ja tämä näky heijasti hetken hänen -silmissään. Kun Christophe oli jo lakannut puhumasta, oli Emmanuel -tuokion vaiti; ja sitten hän sanoi: - --- Sinä olet onnellinen, Christophe! Sinä et näe yötä. - --- Minä näen yössä, vastasi Christophe; minä olen elänyt siinä niin -kauan. Minä olen vanha huuhkaja. - - - - -Tähän aikaan huomasivat Christophen ystävät, että hän muuttui yleensä -käytöksessään. Hän oli usein hajamielinen, aivan kuin tolalta poissa. -Hän ei kuunnellut tarkoin, mitä hänelle sanottiin. Hän näytti -mietteisiinsä vaipuneelta ja hymyili alinomaa. Kun huomautettiin tuosta -tarkkaamattomuudesta hänelle, pyysi hän sydämellisesti anteeksi. Hän -puhui joskus itsestään kuin mistäkin vieraasta henkilöstä: - --- Krafft kyllä sen tekee... taikka: - --- Sille nauraa Christophe makeasti... - -Ne, jotka eivät tunteneet häntä, sanoivat: - --- Miten itserakas hän onkaan! - -Asia oli aivan päinvastainen. Hän näki itsensä ulkopuolelta, aivan -kuin vieraan ihmisen. Hän oli joutunut sellaiselle asteelle, jolloin -ei edes kauneuden puolesta käyty taistelu ole mielenkiintoista, sillä -kun on suorittanut oman tehtävänsä, on taipuvainen luulemaan, että -muutkin suorittavat tehtävänsä ja ettei lopultakaan, kuten Rodin sanoo, -"kauniin voittokulku koskaan lopu". Ihmisten ilkeys ja vääryydet eivät -enää kiihdyttäneet häntä. -- Oli varsin luonnollista, että elämä -riistäytyi hänestä erilleen, sanoi hän hymyillen. - -Tosiaan, hän ei ollut enää entisissä voimissaan, Pieninkin ruumiillinen -ponnistus, pitkä kävelyretki, nopea kulku rasittivat häntä kovasti. -Hän hengästyi hyvin pian; hän tunsi sydämessään kipua. Hän ajatteli -joskus muinaista ystäväänsä Schulzia. Hän ei ilmaissut muille -huomioitaan. Mitä varten hän olisi sen tehnyt? Siten tekee ainoastaan -muut levottomiksi, eikä itse siitä parane. Sitäpaitsi ei hän ottanut -vaivojaan vakavalta kannalta. Hän ei pelännyt niin paljon sairautta -kuin että hänet pakotettaisiin hoitamaan itseään. - -Salainen aavistus sai hänet kaipaamaan vielä kerran synnyinseutuaan. -Sen matkasuunnitelman oli hän lykännyt vuodesta vuoteen. Oli sanonut -itselleen aina, että ensi vuonna hän sen tekee... Tällä kertaa ei hän -sitä enää lykännyt. - -Hän lähti salaa Saksaan, ilmoittamatta asiasta kenellekään. Matkasta -tuli lyhyt. Christophe ei löytänyt enää kotipuolestaan mitään, mitä oli -tullut sieltä etsimään. Ne muutokset, joista hänen viime retkellään -oli näkynyt enteitä, olivat nyt toteutuneet: pikkukaupungista oli -kasvanut suuri teollisuuskaupunki. Vanhat talot olivat hävinneet. -Kadonnut oli hautausmaakin, Sabinan maalaistalon paikalla kohosivat -tehtaan savutorvet. Joki oli syönyt lopultakin ne rantanurmikot, joilla -Christophe lapsena leikki. Eräällä kadulla (ja minkälainen se katu -oli!), likaisten kivimuurien välisellä kujalla, oli hänen nimensä. -Kaikki mennyt kuollutta, yksinpä kuolemakin... Olkoon! Elämä jatkui -kuitenkin; ehkäpä uneksivat, kärsivät ja taistelivat nyt toiset pikku -Christophet tämän hänen nimellään koristetun kadun surkeissa taloissa. --- Konsertissa jättiläissuuressa _Tonhallessa_ kuuli hän esitettävän -erästä teostaan; se tulkittiin aivan vastoin sen perusajatusta; -Christophe tuskin tunsi sitä omakseen... Tulkitkootpa miten tahansa! -Vaikka ymmärtävätkin sen väärin, niin ehkä se herättää uusia aatteita. -Me olemme kylväneet jyvän maahan. Tehkää sillä mitä tahdotte; ravitkaa -sillä itseänne. -- Christophe kuljeskeli iltapimeän tullessa kaupungin -ympäristössä, joissa usva alkoi leijua. Hän ajatteli suurta usvaa, -joka pian kietoisi helmaansa hänenkin elämänsä; ajatteli rakkaita -olentoja, jotka olivat vaipuneet maan alle, ei, paenneet turvaan hänen -sydämeensä, jonka peittäisi tummuva yö, niinkuin hänet itsensäkin... -Peittäköön vain! En sinua pelkää, oi yö, aurinkojen äiti! Jos tähti -sammuu, niin tuhannet toiset syttyvät. Aivan kuin kiehuva maitokattila -kuohuu kaikkeuden äärettömyys valoa! Sinä et minua sammuta. Kuoleman -henkäys puhaltaa elämäni uudestaan tuleen. - -Paluumatkallaan Saksasta tahtoi Christophe käydä myöskin siinä -kaupungissa, jossa hän oli tutustunut Annaan. Siitä saakka kuin hän oli -lähtenyt Annan luota, ei hän ollut kuullut hänestä mitään. Hän ei ollut -uskaltanut tiedustella uutisia Annasta. Vuosikausia oli hän vavahtanut -joka kerta, kun ajatteli hänen nimeänsäkin... -- Nyt hän oli tyyni, hän -ei pelännyt enää mitään. Mutta kun hän illalla istui hotellihuoneessa, -joka oli Reinille päin, niin herättivät huomista juhlaa soittavat -kellot menneisyyden kuvat hänessä valveille. Joesta henki jokin -kaukainen ja vaarallinen tunnelma, jota hänen oli vaikea ymmärtää; -kaiken yötä hän muisteli entisiä aikoja. Hän tunsi vapautuvansa -pelättävästä Herrasta; ja se oli hänestä surullisen suloista. Hän ei -ollut päättänyt, mitä hän tekisi huomenna. Hän ajatteli -- (mennyt -aikahan oli jo niin kaukana!) -- käydä Braunin luona. Mutta kun päivä -tuli, petti hänen rohkeutensa; hän ei tohtinut edes kysyä hotellista, -elivätkö tohtori Braun ja hänen vaimonsa vielä. Hän aikoi jo matkustaa -kaupungista pois... - -Lähtöajan tullessa vei jokin vastustamaton voima hänet kuitenkin siihen -kirkkoon, jossa Anna muinoin oli käynyt; hän asettui pylvään taakse, -paikalle, mistä hän saattoi nähdä sen penkin, jossa Anna ennen muinoin -istui. Hän odotti ja oli varma, että jos Anna eläisi, niin hän vielä -tulisi sinne. - -Kirkkoon tuli todellakin muuan nainen; eikä Christophe häntä tuntenut. -Hän oli samanlainen kuin muutkin: lihavahko; kasvot täyteläiset, -leuka paksu, piirteet välinpitämättömät ja kovat. Mustassa puvussa. -Hän istuutui penkkiinsä, eikä sitten liikahtanut. Hän ei näyttänyt -rukoilevan eikä kuuntelevan: hän katsoi suoraan eteensä. Mikään tuossa -ihmisessä ei muistuttanut siitä naisesta, jota Christophe odotti. -Pari kertaa hän kuitenkin sipaisi kädellään polviaan, omituisella -liikkeellä, varmaankin oikaistakseen hameensa laskoksia. Ennen oli se -liike ollut ominainen _Annalle_... Mennessään kirkosta ulos hän kulki -läheltä Christophea, verkalleen, pää pystyssä, kädet virsikirjoineen -vatsan päällä. Hetkeksi loi hän Christopheen silmänsä, joissa kuulsi -synkkä ja ikävystynyt hohde. Ja he katsoivat toisiinsa. Eivätkä he -tunteneet toisiaan. Anna meni ohitse jäykkänä ja suorana, päätänsä -kääntämättä. Vasta hetken kuluttua muisti Christophe yhtäkkiä, niinkuin -vilahdukselta, tunsi tuon naisen jäykän ja kylmän hymyn alta, hänen -huultensa rypistymisestä Annan suun, jota hän oli suudellut ennen... -Hengitys salpautui hänen kurkkuunsa, ja hänen polvensa olivat pettää. -Hän ajatteli: - --- Herra, onko tuo se ruumis, jossa hän, se, jota rakastin, asui? Missä -hän on? Missä? Ja missä minä olen? Missä se, joka on häntä rakastanut? -Mitä on meistä jäljellä, ja siitä julmasta rakkaudesta, joka runteli -meitä? -- Tuhkaa. Missä tuli? - -Ja hänen Jumalansa vastasi: - --- Minussa. - -Silloin kohotti Christophe katseensa ja näki keskellä muuta väkeä -viimeisen kerran Annan, joka meni ulos ovesta, auringonpaisteessa. - - * * * * * - -Tultuaan takaisin Parisiin hän teki rauhan entisen vihollisensa -Lévy-Coeurin kanssa. Tuo mies oli kauan vainonnut häntä, vainonnut -yhtä petollisesti kuin ilkeän lahjakkaastikin. Kun hän sitten oli -päässyt menestyksensä huipulle, saanut kunniaa ja kyllästynyt siihen -ja rauhoittunut, oli hän ollut niin älykäs, että oli salaisesti -tunnustanut Christophen ylemmyyden; ja silloin oli hän koettanut -lähestyä Christophea. Christophe ei ollut kuitenkaan huomaavinaan -enemmän näitä lähestymisyrityksiä kuin oli välittänyt hänen -hyökkäyksistänsäkään. - -Ja Lévy-Coeur oli silloin yritykseen väsynyt. He asuivat samassa -korttelissa ja näkivät toisensa usein kadulla. He eivät olleet toisiaan -tuntevinaan. Christophe katsoi usein ohimennessään Lévy-Coeuriin sillä -tavoin kuin ei olisi häntä huomannut. Lévy-Coeur vimmastui kylmyydestä, -jolla Christophe ikäänkuin kielsi hänen koko olemassaolonsa. - -Tuolla arvostelijalla oli kahdeksantoista tai kahdenkymmenen ikäinen -tytär, sievä, hieno, elegantti: hänen profiilinsa oli kuin tyhmän -pikku karitsan. Vaaleat, värisevät hiukset ympäröivät hänen otsaansa -sädekehänä. Hänen silmänsä olivat lempeät ja kiemailevat; suun hymy -Luinin. Isä ja tytär kävelivät aina yhdessä; Christophe sattui usein -heitä vastaan Luxembourgin hiekkakäytävillä: he näyttivät olevan hyvin -läheisiä toisilleen; nuori tyttö nojailihe herttaisesti Lévy-Coeurin -käsipuoleen. Joskin Christophe nykyään oli sangen hajamielinen, -huomasi hän toki kuitenkin aina kauniit naiskasvot, ja näistä nuorista -kasvoista hän piti paljon. Hän ajatteli vihamiehestään: - --- Sillä konnalla on onni aina. - -Mutta sitten lisäsi hän ylpeästi: - --- On minullakin tytär. - -Ja hän vertaili mielessään tyttöjä toisiinsa. Ja siitä vertailusta, -jonka tulos muuten oli se, että Aurora oli muka parempi, johtui, että -hänen mielikuvituksensa rakensi jonkinlaisen ystävyyssuhteen noiden -tyttöjen välille, tyttöjen, jotka eivät todellisuudessa tienneet -mitään toisistaan; jopa se vertailu lähensi Christophea salaa itseensä -Lévy-Coeuriinkin. - -Kun Christophe tuli takaisin Saksasta, kuuli hän, että "tyhmä -pikkukaritsa" oli kuollut. Hänen isän-itsekkyytensä muisti silloin -kohta: - --- Jospa minun lapselleni olisi käynyt näin! - -Ja hänessä heräsi Lévy-Coeuriä kohtaan suunnaton sääli. Ensi puuskassa -hän aikoi kirjoittaa hänelle; hän alkoi kaksikin kirjettä; hän ei ollut -niihin tyytyväinen, hänelle tuli turhamainen häpeän tunne: hän ei niitä -lähettänyt. Mutta kun hän muutama päivä myöhemmin sattui Lévy-Coeuriä -vastaan ja näki hänen tuskankalvamat kasvonsa, voitti sääli hänessä -kaikki muut tunteet: hän meni suoraan Lévy-Coeurin luokse ja ojensi -hänelle molemmat kätensä. Lévy-Coeur ei enää järkeillyt, vaan tarttui -Christophen käsiin. Christophe virkkoi: - --- Te olette kadottanut!... - -Hänen heltynyt äänensävynsä järkytti toista. Hän tunsi kuvaamatonta -kiitollisuutta Christophea kohtaan... He virkkoivat muutaman tuskaa -värähtelevän sanan. Kun he sitten lähtivät kumpikin suunnalleen, ei -enää ollut jäljellä mitään, mikä ennen oli erottanut heidät toisistaan. -He olivat taistelleet toisiaan vastaan: se oli kohtalokasta, -epäilemättä; täyttäköön jokainen luonteensa lain. Mutta kun näkee -tragikomedian lopun lähenevän, riisuu pois intohimot, joilla on itsensä -naamioinut ja seisoo toisen edessä paljain kasvoin, -- molemmat ovat -ihmisiä, jotka eivät ole suuresti toisiaan parempia, ja joilla on kai -oikeus antaa toisilleen kättä, kun ovat näytelleet osansa parhaansa -mukaan. - - - - -Georges Jeanninin ja Auroran häät oli päätetty pitää ensimäisinä -kevätpäivinä. Christophen terveys heikkoni nopeasti. Hän huomasi, että -hänen lapsensa katselivat häntä levottomasti. Kerran kuuli hän heidän -puhuvan hiljaa keskenään. Georges sanoi: - --- Kuinka hän näyttää huonolta! Hän saattaa sairastua. - -Ja Aurora vastasi: - --- Kunpa hän ei viivästyttäisi meidän häitämme! - -Christophe otti sanan sanana. Nuoret raukat! Hän ei tosiaan häiritsisi -heidän onneaan. - -Mutta hän oli niin tyhmä, että antoi häiden aattopäivänä, -- (hän -oli häärännyt viime vuorokaudet aivan naurettavasti: tuntui kuin hän -itse olisi aikonut viettää häitään), -- niin tyhmä, että antoi vanhan -tautinsa karata kimppuunsa: keuhkotulehduksen, joka oli ahdistanut -häntä ensi kertaa _Markkinatorin_ aikoina ja joka nyt uudistui. -Christophe oli siitä itselleen äkäinen. Hän haukkui itseään raavaaksi. -Hän vannoi, ettei hän alistuisi siihen ennenkuin häät oli vietetty. -Hän muisti, kuinka Grazia ei kuollessaan ollut tahtonut ilmoittaa -sairaudestaan ennen hänen konserttiaan, ettei hänen työnsä ja ilonsa -häiriytyisi. Se ajatus ilahdutti häntä ja se vaati häntä tekemään -Grazian tyttärelle, -- Grazialle itselleen, -- saman hyvän, minkä -Grazia oli silloin tehnyt hänelle. Christophe salasi siis vaivansa; -mutta hänen oli vaikea kestää loppuun asti. Kuitenkin oli hän niin -onnellinen lasten onnesta, että pysyi pystyssä koko kirkollisten -seremoniain pitkän ajan. Tuskin pääsi hän Coletten luokse, niin hänen -voimansa pettivät. Hän ennätti parhaiksi sulkeutua eri huoneeseen, kun -jo pyörtyi. Muuan palvelija löysi hänet sieltä. Selvitessään tajuihinsa -kielsi Christophe hiiskumasta mitään asiasta nuorelle parille, joka -lähti samana iltana häämatkalleen. Vihityt olivat niin touhuissaan, -etteivät huomanneet mitään. He jättivät Christophelle iloiset hyvästit, -lupasivat kirjoittaa hänelle huomenna, ylihuomenna... - -Heti heidän matkustettuaan meni Christophe vuoteeseen. Hänelle tuli -kuume, eikä se sitten enää hänestä eronnut. Hän oli aivan yksin -kotonaan. Emmanuel oli myöskin sairaana eikä voinut tulla hänen -luokseen. Christophella ei ollut lääkärin apua. Hän ei pitänyt tautiaan -vaarallisena. Sitäpaitsi ei hänellä ollut palvelijaakaan, joka olisi -noutanut lääkärin. Siivoojanainen, joka kävi hänen luonaan kello kaksi -päivällä, ei hänestä liioin välittänyt; ja keksipä Christophe keinon -päästä hänen palveluksistaan kokonaankin. Christophe oli kymmenenkin -kertaa kieltänyt häntä koskemasta järjestäessään hänen työhuonettaan -hänen papereihinsa. Mutta tuo nainen oli itsepäinen; nyt, kun -Christophen täytyi pysyä sängyssä, oli hänen mielestään tullut hetki, -jolloin hänen sopi toteuttaa tahtonsa. Vuoteessaan makaava Christophe -näki kaapin ovessa olevasta kuvastimesta, kuinka siivoojatar väänteli -viereisessä huoneessa kaikki nurin. Hän vimmastui niin, että hyppäsi -sängystä, tempasi naisen käsistä pinkan vanhoja papereita ja ajoi -hänet ulos, -- (ei, vanha aatami ei tosiaankaan ollut hänestä vielä -kuollut!). Tästä vihanpuuskasta sai hän palkakseen kovan kuumeen -ja lisäksi sen hyvän, ettei närkästynyt siivoojatar enää tullut -takaisin eikä edes ilmoittanut poisjäämisestään "mokomalle vanhalle -hupsulle", kuten hän Christophea kutsui. Christophe jäi siis yksinään -sairastelemaan, ilman kenenkään apua. Aamuisin hän nousi vuoteesta -ottamaan maitokuppia, joka oli tuotu hänen ovensa taakse, ja katsomaan, -eikö talonmiehen vaimo ollut pistänyt ovenrakoon nuorten rakastavaisten -lupaamaa kirjettä. Kirjettä ei tullutkaan; häämatkalaiset olivat -onnessaan hänet unohtaneet. Christophe ei ollut siitä heille vihainen. -Hän ajatteli, että hän olisi heidän asemassaan tehnyt samoin. Hän -kuvitteli mielessään heidän huoletonta iloaan. Ja ajatteli, että hän se -oli sen heille antanut! - -Christophe voi jo vähän paremmin ja alkoi liikuskella pystyssäkin, kun -viimein Auroralta tuli kirje. Georges oli ainoastaan pistänyt nimensä -sen loppuun. Aurora ei tiedustellut paljon Christophen asioita eikä -kertonut uutisia. Mutta sen sijaan pyysi hän Christophelta erästä -palvelusta: Christophen oli lähetettävä hänelle pieni kaulapitsi, -jonka hän oli unohtanut Coletten kotiin. Vaikkei asia ollut sen -tärkeämpi, -- (Aurora ei ollut sitä muistanutkaan muuten kuin juuri -Christophelle kirjoittaessaan, ja kirjoitti siitä siksi, ettei -tiennyt, mitä oikeastaan hänelle kertoa), -- lähti Christophe ulos -noutamaan tuota esinettä, niin hyvillään hän oli, kun voi jotenkin olla -hyödyksi. Satoi räntää. Paha takatalvi. Sulavaa lunta, jääkylmä tuuli. -Ei ajureita kadulla. Christophe odotteli eräässä ajurikonttorissa. -Virkailijain epäkohteliaisuus ja heidän tahallinen vitkastelunsa -saivat hänet kiivastumaan, eikä se silti jouduttanut asiaa. Tällaisiin -vihanpuuskiin oli hänen sairaloinen tilansa osaltaan syynä; hänen -sielullinen tyyneytensä ei muuten niitä hyväksynyt; ne järistivät hänen -ruumistaan aivan kuin kirves kaatuvaa tammea. Christophe palasi kotiin -kylmästä kohmettuneena. Talonmiehen vaimo antoi hänelle ohimennen -leikkeleen eräästä sanomalehdestä. Christophe vilkaisi siihen. Se oli -ilkeä artikkeli, hyökkäys häntä vastaan. Sellaiset olivat nykyään jo -harvinaisia. On ikävä karata ihmisen kimppuun, joka ei huomaa iskua. -Kaikkein häijyimpiinkin tarttui kunnioitus häntä kohtaan, kunnioitus, -joka hermostutti heitä itseään, koska he pohjaltaan eivät häntä -suvainneet. - -"_Luullaan_", tunnusti Bismarck ikäänkuin mielipahoissaan, "_ettei -mikään ole sen pakollisempaa kuin rakkaus! Kunnioitus on vieläkin -pakollisempaa_..." - -Mutta tämän artikkelin tekijä oli vielä Bismarckiakin voimakkaampi -ja paremmin haarniskoitu mies, sillä sekä kunnioitus että rakkaus -kilpistyivät hänestä täydellisesti. Hän puhui Christophesta loukkaavan -töykeästi ja lupasi jatkaa hyökkäyksiään seuraavalla viikolla. -Christophe purskahti nauruun, ja sanoi itsekseen maata mennessään: - --- Hän saa pitkän nenän! Hän ei saa minua enää käsiinsä! - -Talonmiehen väki pyysi, että hän ottaisi itselleen hoitajattaren; -Christophe kieltäytyi jyrkästi. Hän sanoi eläneensä niin paljon -yksinään, että ansaitsi yksinäisyyden onnen tällaisella hetkellä. - -Hänen ei ollut laisinkaan ikävä. Viime vuosina hän oli aina tottunut -puhelemaan itsensä kanssa: oli niinkuin hänessä olisi ollut kaksi -olentoa; ja äskeisinä kuukausina oli hänen sisäinen seuransa vielä -paljon lisääntynytkin: hänessä ei asunut enää pelkästään kaksi -olentoa, vaan kymmenen. Ne puhelivat keskenään; ja tavallisimmin ne -lauloivat. Ja hän ryhtyi niiden kanssa pakinoihin, tai oli vaiti ja -kuunteli niitä. Hänellä oli aina vuoteellaan tai pöydällä sen vieressä -nuottipaperia, niin lähellä, että hän yletti saada sen käsiinsä; -siihen merkitsi hän noiden seuratoveriensa sanoja ja omia sanojaan, -nauraen juttujen sukkeluuksille. Koneenomaista tottumusta; nuo kaksi -eri toimintaa, ajattelu ja kirjoittaminen, olivat sulautuneet hänessä -aivan yhdenaikaisiksi; kirjoittaminen oli hänelle selvää ja valmista -ajattelua. Kaikki, mikä häiritsi hänen ja noiden sielutoverien -keskinäistä seurustelua, väsytti, ärsytti häntä. Joskus harmittivat -häntä yksinpä hänen rakkaimmatkin ystävänsä. Christophe koetti olla -heille mielialaansa näyttämättä; mutta hän väsyi hirveästi sellaisesta -kiusasta. Hän oli aivan onnellinen, kun sitten pääsi yksin: sillä hän -oli ikäänkuin eksynyt; oli mahdotonta kuulla sisäisiä ääniään ihmisten -lörpötellessä ympärillä. Jumalainen hiljaisuus!... - -Ainoastaan talonmiehen vaimon tai jonkun hänen lapsensa salli -Christophe tulla pari kertaa päivässä katsomaan, tarvitsiko hän mitään. -Heille jätti hän kirjelaputkin, joita hän lähetteli Emmanuelille -viimeiseen päiväänsä asti, samoin kuin Emmanuel hänelle. Ystävykset -olivat nyt molemmat melkein yhtä sairaita; he eivät uskotelleet enää -paranevansa. Eri teitä olivat Christophen vapaa uskonnollinen henki -ja Emmanuelin vapaa uskottomuus saavuttaneet saman, veljellisen -kirkkauden. Vapisevalla käsialallaan josta toisen oli yhä ja yhä -vaikeampi saada selvää, jutteli kumpikin heistä toiselle -- ei -taudistaan, vaan siitä, mikä oli aina ollut heidän keskustelujensa -tärkeimpänä kohtana: taiteestaan, aarteittensa tulevaisuudesta. - -Aina siihen asti, kunnes Christophe eräänä päivänä kirjoitti -voimattomaksi herpoavalla kädellään nämä taistelussa kuolevan Ruotsin -kuninkaan sanat: - -"_Ich habe genug, Bruder; rette dich_". [Minun määräni on täysi, hyvä -mies, pelasta itsesi.] - - - - -Aivan kuin kerrostumina näki Christophe koko entisen elämänsä: -äärettömät nuoruutensa ponnistukset löytääkseen oman itsensä, vimmatun -taistelun saadakseen muilta vähäpätöisen oikeutensa elää, voittaakseen -syntyperänsä demoonit. Voitonkin jälkeen oli pakko olla valveilla. Ei -nukahtaa hetkeäkään, vaan vartioida voittoaan, puolustaa sitä yksinpä -itseään voittoakin vastaan. Ystävyyden sulot ja koettelemukset, -jotka avaavat taistelun yksinäiseksi eristämälle sydämelle suuren -ihmisyysperheen ovet. Taiteen täydellisyys, elämänpäivän korkeus. -Ylpeästi hallita valloitettua henkeään! Uskoa olevansa kohtalon -herra. Ja yhtäkkiä tien käänteessä nähdäkin vastassaan ilmestyskirjan -ratsastajat, suru, intohimo, häpeä, koko Mestarin etuvartio. Kaatua, -joutua hevosten kavioiden alle, laahautua verissään huipulle, jossa -lekkuu pilvien keskellä raivoisa puhdistava liekki. Jumalan kasvojen -eteen. Painiskella niinkuin Jakob enkelin kanssa. Lähteä taistelusta -runneltuna. Rakastaa tappiotaan, ymmärtää rajoituksensa, ponnistaa -tahtonsa, jotta voisi täyttää Mestarin tahdon, sillä alalla, minkä -hän on meille määrännyt. Viimein, kun kyntö, kylvö, sadonkorjuu on -päättynyt, kun kova ja ihana työ on loppunut, saavuttaa oikeus levätä -aurinkoisten vuorten juurella ja sanoa niille: - -"Olkaat siunatut! En saa nauttia valostanne. Mutta varjonnekin on -minusta suloinen..." - -Silloin oli rakkain hänelle ilmestynyt; hän oli ottanut häntä kädestä; -ja kuolema oli valanut ystävättären ruumiin esteet murtaessaan hänen -puhtaan sielunsa ystävän sieluun. Yhdessä olivat he ylenneet päivien -varjosta, olivat tulleet autuaille huipuille, missä menneisyys, -nykyisyys ja tulevaisuus seisovat pidellen toisiaan kädestä, ylhäisenä -piirinä kuin kolme Sulotarta; siellä heidän tyyntyneet sydämensä -näkevät ilojen ja surujen samalla kertaa syntyvän, kukkivan ja -lakastuvan; kaikki on harmoniaa... - -Hän oli hätäillyt liikaa, hän oli luullut jo saapuneensa perille. -Ahdistus, joka rutisti rautaisena hänen läähättävää rintaansa, -mielikuvien temmeltävä hourailu, joka kiehui hänen polttavassa -päässään, muistuttivat hänelle, että vielä oli edessä viimeinen taival, -kaikkein ankarin... Eteenpäin!... - -Hän oli vuoteessa, ei voinut liikahtaa. Ylemmässä kerroksessa rämpytti -jokin naistyperys pianoa tuntikausia. Nainen ei osannut muuta kuin -yhden kappaleen. Hän hakkasi samaa lakkaamatta; se oli hänestä niin -mieluista! Siitä löysi hän kaikkien värien ja haaveiden ilot ja -tunteet. Ja Christophe ymmärsi hänen onnensa; mutta kuitenkin se -hermostutti niin, että häntä melkein itketti. Kun soittaja ei edes -olisi hakannut niin kovasti! Kaikki meteli oli Christophesta yhtä -inhoittavaa kuin jokin pahe... Lopulta hän siihen alistui. Oli vaikea -mukautua olemaan kuulematta. Eikä kuitenkaan niin vaikea kuin hän ensin -oli ajatellut. Hän erosi ruumiistaan. Tuosta sairaasta ja aineellisen -tökeröstä ruumiista. Kuinka surkeaa oli, että hän oli ollut siihen -suljettuna niin monet pitkät vuodet! Hän seurasi sen luhistumista ja -ajatteli: - --- Se ei kestä enää kauan. - -Hän kysyi itseltään, tunnustellen inhimillisen itsekkyytensä -valtasuonta: - -"Mikä on sinusta parempi: sekö, että Christophen muisto, hänen -persoonansa ja nimensä ikuistuu mutta hänen työnsä katoaa, -- vai se, -että hänen työnsä kestää, mutta sinun olemuksestasi ja niinestäsi ei -jää jäljelle merkkiäkään?" - -Epäröimättä vastasi hän: - --- "Minä tahdon kadota, ja työni kestäköön! Siten minä ainoastaan -voitan: sillä silloin jää minusta jäljelle kaikkein tosin, ainoa tosi. -Kadotkoon Christophe!..." - -Mutta jonkun hetken päästä hän tunsi tulevansa yhtä vieraaksi työlleen -kuin itselleenkin. Lapsellista on kuvitella taiteen kestävyyttä! Hän -näki selvästi, ei ainoastaan kuinka vähän oli tehnyt, vaan myöskin -sen hävityksen, joka aina musiikkia odottaa. Sävelten kieli vanhenee -nopeammin kuin mikään muu; vuosisadan tai parin kuluttua ymmärtävät -sitä ainoastaan jotkut harvat ja valitut. Kenelle ovat enää Monteverdi -ja Lully olemassa? Jo peittää sammal klassillisuuden tammistoa. Meidän -kirkkaat temppelimme, joissa intohimomme laulavat, muuttuvat tyhjiksi -rakennuksiksi, luhistuvat unohdukseen... Ja Christophe hämmästyi, kun -hän huomasi katselevansa näitä raunioita aivan ilman surua. - --- Rakastanko nyt vähemmän kuin ennen elämää? kysyi hän kummastuneena -itseltään. - -Mutta hän ymmärsi heti, että hän rakasti sitä entistään paljoa -enemmän... Itkeäkö taiteen raunioilla? Ei maksa vaivaa. Taide on -luontoa pimentävä ihmisen varjo. Kadotkoot ne molemmat auringon -hehkuun! Ne estävät minua näkemästä aurinkoa!... Luonnon äärettömät -aarteet luiskahtavat siten sormistamme. Ihmisen järki yrittää -siepata juoksevan virran haaviin. Musiikkimme on illusioni. Äänten -portaat, sävelasteikkomme ovat kuvitelmaa. Niille ei ole vastinetta -elävissä äänissä. Ne ovat järjen tingintää todellisista äänistä, -metrijärjestelmän sovittamista liikkuvaan äärettömyyteen. Aivot -tarvitsivat tällaista valhetta käsittääkseen käsittämätöntä; ja kun ne -tahtovat siihen uskoa, niin ne uskovat. Mutta se ei ole silti totta. -Se ei ole elävää. Ja se nautinto, minkä henki saa tästä omatekoisesta -järjestelmästä, on hankittu väärentämällä suoranainen intuitsioni -todella olevasta. Silloin tällöin huomaa nero, koskettaessaan ohimennen -maata, yhtäkkiä todellisuuden virran, joka kuohuu ylitse taiteen -kehystän. Pato alkaa rytistä. Luonto työntyy halkeamasta sisään. -Mutta kohta sitten raot tukitaan. Se on välttämätöntä ihmisjärjen -pelastamiseksi. Järki hukkuisi, jos se näkisi Jehovan silmät. Siksi -alkaa se luoda ympärilleen kammiota, johon ei ulkopuolelta pääse -mitään, mitä se ei ole itse muokkaillut. Ja sellainen on ehkä kaunista -niistä ihmisistä, jotka eivät tahdo nähdä sitä. Mutta minä, minä tahdon -nähdä kasvosi, Jehova! Minä tahdon kuulla sinun äänesi ukkosen, vaikka -se minut surmaisi. Taiteen melske häiritsee minua. Olkoon henki vaiti. -Hiljaisuutta ihmiselle!... - -Mutta joku tuokio tämän kauniin pakinan jälkeen hapuili hän käsiinsä -paperiarkkeja, joita oli hajallaan hänen sänkynsä peitteellä, ja -koetti kirjoittaa vielä muutaman nuotin. Kun hän huomasi mietelmiensä -ristiriitaisuuden, hymyili hän ja sanoi: - --- Oi vanha ystävättäreni, musiikki, sinä olet parempi minua. Minä -olen kiittämätön, minä tahdon hylätä sinut. Mutta sinä, sinä et jätä -minua; sinä et anna ajaa itseäsi minun oikkujeni tähden pois. Anteeksi, -tiedäthän hyvin, että tällaiset ovat vain päähänpistoja. Minä en ole -koskaan pettänyt sinua. Etkä sinä koskaan minua: me olemme toisistamme -varmat. Me lähdemme yhdessä, ystävättäreni. Jää luokseni loppuun asti. - - Bleib bei uns... - - - - -Hän oli herännyt kuumeisen raskaasta, unien täyttämästä horroksesta. -Ihmeellisten unien, jotka olivat nyt yhä vielä hänen mielessään. Ja nyt -hän katseli, kosketteli, etsi itseään, eikä itseään löytänyt. Hänestä -tuntui kuin hän olisi ollut joku "toinen". Toinen, häntä itseään -rakkaampiko...? Kuka sitten?... Hänestä oli niinkuin joku toinen olisi -unessa ruumiillistunut hänen hahmoonsa. Olivier? Grazia?... Hänen -sydämensä, päänsä olivat niin heikot! Hän ei jaksanut enää erottaa -ystäviään toisistaan. Miksikä heitä erottaakaan? Hän rakasti heitä -kaikkia yhtä paljon. - -Hän makasi hievahtamatta, kuin sidottuna, mutta autuaassa -mielentilassa. Hän ei tahtonutkaan liikahtaa. Hän tiesi, että tuska -vaaniskeli häntä piilosta niinkuin hiirtä. Hän oli kuolemaisillaan. -Niin, oli jo... Ei ketään hänen luonaan. Piano hänen päänsä yläpuolella -oli vaiennut. Yksinäisyys. Hiljaisuus. Christophe huokasi. - --- Kuinka suloista on ajatella elämänsä loppuessa, ettei ole koskaan -ollut yksin, silloinkaan, kun oli yksinäisin!... Te, olennot, joita -olen matkallani tavannut, veljet, jotka olette ojentaneet hetkeksi -minulle kätenne, ajatusteni synnyttämät salaperäiset henget, kuolleet -ja elävät, -- kaikki elävä, -- oi kaikki, mitä olen rakastanut, mitä -olen luonut: te ympäröitte minua lämpöisellä läsnäolollanne, valvotte -ääressäni, kuulen teidän ääntenne musiikin! Siunattu olkoon sallima, -joka antoi teidät minulle! Olen rikas, niin rikas... Sydämeni paisuu -täyteläisyyttään!... - -Hän katseli ikkunaan... Tuollainen kaunis auringoton päivä, joka -on "kuin kaunis, sokea ihminen", kuten Balzac aikoinaan sanoi... -Christophe viehättyi kiihkeästi ihailemaan ikkunan -- edestä kuultavaa -puunoksaa. Oksa versoi, pienet kosteat silmut aukenivat, valkeat kukat -puhkesivat; ja noista kukista, lehdistä, koko heräävästä puusta henki -sellainen kiihkeä antautuminen uudistuvalle voimalle, ettei Christophe -enää tuntenut uupumustaan, rintansa ahdistusta, surkeaa, kuolevaa -ruumistaan, vaan ikäänkuin eli puun elämässä. Sen elämän säteily -ympäröi lempeästi häntä. Se oli kuin suudelma. Hänen rakkautta uhkuva -sydämensä antautui tuolle kauniille puulle, joka hymyili hänelle hänen -viime hetkinään. Hän ajatteli, että monet olennot rakastivat juuri nyt -toisiaan; tällä hetkellä, joka toi hänelle kuolemaa, olivat toiset -elämästä autuaita; hän ajatteli, että aina on niin, ettei elämän -mahtava ilo ehdy koskaan. Ja tukehtumaisillaan, äänellä, joka ei enää -totellut hänen ajatustaan, -- (ehkäpä ei hänen kurkustaan ääntäkään -enää tullut; mutta sitä hän ei huomannut) -- hän viritti laulun -elämälle. Orkesteri, jota ei näkynyt, vastasi hänelle. Christophe sanoi -itsekseen: - --- Kuinka he tämän osaavat? Emmehän ole harjoitelleet. Kunpa -soittaisivat erehtymättä loppuunkin. - -Hän koetti nousta istualleen, niin että koko orkesteri näkisi hyvin -hänet, ja löi tahtia isoilla käsillään. Mutta orkesteri ei tehnyt -virheitä; miehet olivat varmat itsestään. Miten ihmeellistä musiikkia! -Nyt ne improvisoivat vastaukset! Christophe ilveili heille: - --- Odottakaahan vähän, veitikat. Kyllä joudutte satimeen. - -Ja ponnahuttaen sauvointaan työnteli hän purtta oikullisesti vasemmalle -ja oikealle, ylen vaikeissa mutkissa. - --- Kuinkahan selviätte tästä?... Entäpä tästä? Vastatkaapas... Ja tästä -sitten? - -Ne vastasivat yhä; vastasivat uskallettuihin sävelmiin vielä -vaarallisemmilla. - --- Miten ne keksivätkin? Senkin veitikat!... - -Christophe huusi _bravo_ ja nauroi ihastuksissaan. - --- Peijakas! Tulee vaikeaksi seurata teitä. Saanko minä selkääni?... -Tiedättehän, ettei se ole teidän keksintöänne. Minä olen tänään -väsynyt... Mutta ei haittaa! En anna teidän sanoa, että olette -voittaneet... - -Mutta orkesteri kehitti niin rikassisältöisen, niin uuden ja omituisen -fantasian, ettei hän voinut muuta kuin jäädä paikalleen ja kuunnella -sitä suu auki. Se aivan salpasi henkeä... Christophen tuli sääli -itseään: - --- Tyhmyri! sanoi hän itselleen; sinä olet tyhjä. Ole vaiti! -Instrumentti antoi kaiken, mitä voi. Ei tästä ruumiista ole enää! Minun -pitää saada toinen. - -Mutta ruumis kosti hänelle. Rajut yskänpuuskat estivät häntä -kuuntelemasta: - --- Oletko vaiti! - -Hän tarttui kurkkuunsa, hän iski nyrkeillään rintaansa, aivan kuin -vihamiestä, joka oli voitettava. Hän näki itsensä keskellä jotain -tappelua. Väkijoukko huusi. Mies painiskeli hänen kanssaan. He -pyöriskelivät maassa. Toinen pusersi häntä. Hän oli tukehtua. - --- Päästä minut, minä tahdon kuunnella!... Tahdon kuunnella! Tai minä -tapan sinut! - -Hän jyskytti miehen päätä seinään. Toinen ei hellittänyt... - --- Mutta mitä on tämä? Kenen kanssa minä tappelen? Mikä tämä ruumis -sylissäni on... Se polttaa minua?... - -Hourailevaa kamppailua. Kiihkojen ja pyyteiden kaaosta. Raivoa, -irstaisuutta, murhanhimoa, pistoja lihaan ja luuhun, koko pohjasakka -pinnalla, viimeisen kerran... - --- Ah, eikö tämä pian lopu? Enkö saa teitä ruumiistani irti, -verenimijät?... Vaivu siis, lihani, pohjaan niiden kanssa. - -Hartioillaan, lantioillaan, polvillaan Christophe työnsi, tyrkki pois -näkymätöntä vihamiestä... Nyt hän oli vapaa!... Tuolla alhaalla sävelet -soivat yhäti, loitoten. Christophe ojensi käsiään niitä kohti, hien -vallassa: - --- Odottakaa! Odottakaa minua! - -Hän juoksi saadakseen ne kiinni. Hän kompastui. Hän kaatoi kaikki -tieltään... Hän oli juossut niin, ettei voinut hengittää. Sydän jyski, -veri kohisi korvissa: juna, joka vyöryy tunnelissa... - --- Tässä on helisemässä, jumaliste. - -Hän huitoi orkesterille epätoivoissaan, ettei se saisi mennä ilman -häntä. - -... Viimeinkin päästiin tunnelista... Tuli hiljaisuus. Hän kuuli taas -jälleen. - --- Se on kaunista! Oikein kaunista! Uudestaan! Kas niin, te pojat!... - -Mutta ketähän tämä on... Mitä sanotte? Sanotteko, että tämä sävellys -on Jean-Christophe Krafftia? Mitä joutavia! Tyhmyyksiä! Minäkö muka -tuon tuntisin? Koskaan ei hän ole osannut kirjoittaa tällaista, ei -kymmentäkään tahtia... Kuka se vielä yskii? Älkää häliskö siellä! Mikä -tuo akordi on?... Entä tuo?... Ei niin nopeasti!... Odottakaa!... - -Christophen suusta lähti epäselviä ääniä; hänen kätensä liikkui aivan -kuin kirjoittaen peitteen päällä, jota hän rutisteli sormiinsa; ja -hänen tyhjyvät aivonsa koettivat konemaisesti yhä saada selvää, mistä -aineksista nuo akordit olivat ja mitä ne puhuivat. Hän ei onnistunut: -mielenliikutus hellitti otteen. Hän yritti uudestaan... Ah nyt!... Tämä -on jo liikaa... - --- Pysähtykää, keskeyttäkää, minä en jaksa enää... - -Hänen tahtonsa pääsi yhtäkkiä vireistä. Oli suloista. Christophe sulki -silmänsä. Onnen kyyneleet juoksivat hänen ummistuneiden luomiensa -raoista. Pikku tyttö, joka vaali hänen tietämättään häntä, pyyhki -hellästi ne kyyneleet pois. Christophe ei tiennyt mistään, mitä täällä -alhaalla tapahtui. Orkesteri oli vaiennut, jättäen hänet keskelle -päätähuimaavaa harmoniaa, jonka arvoitus oli vielä ratkaisematta. Aivot -toistivat itsepäisesti: - --- Mutta mikä tämä akordi on? Miten se on selitettävissä. Tahtoisin -välttämättä keksiä sen ratkaisun, ennen loppua... - -Nyt kajahti ihmisääniä. Intohimoinen ääni. Annan traagilliset silmät... -Mutta sitten kohta se ei ollutkaan enää Anna. Hellät, hyvät silmät... - --- Grazia, sinäkö siinä?... Kuka teistä? Kuka se teistä on? Minä en näe -teitä enää hyvin... Miksi aurinko tulee niin hitaasti? - -Kolme kelloa soitti yhtaikaa rauhallisesti. Varpuset ikkunassa -piipattivat muistuttaakseen hänelle, että hänen oli aika antaa -heille muruja päivällisestään... Christophe näki unessaan pienen, -lapsuutensa aikuisen kamarin... Kellot... on aamu! Kauniit, kirkkaat -aallot vierivät keväisessä ilmassa. Ne tulevat hyvin kaukaa, alhaalta -kylistä... Joen kohina nousee talon takaa... Christophe seisoo -porraskäytävässä, nojailee kyynärpäin ikkunaan. Koko elämä vierii hänen -editseen kuin Rein. Koko hänen elämänsä, kaikkien toistenkin: Louise, -Gottfried, Olivier, Sabina... - -Äiti, rakastetut, ystävät... Mitkä heidän nimensä olivatkaan?... -Rakkaus, missä olet? Missä olette, rakastettuni? Tiedän, että olette -siinä, enkä minä voi teitä saavuttaa. - --- Me olemme kanssasi. Ole rauhassa, rakkaamme! - --- En tahdo enää teitä kadottaa. Minä olen etsinyt teitä niin kauan. - --- Heitä huolesi. Me emme eroa enää sinusta koskaan. - --- Oi, virta vie minua! - --- Virta, joka sinua vie, kuljettaa kanssasi meitä. - --- Minne kuljemme? - --- Sinne, jossa olemme aina yhdessä. - --- Pianko? - --- Katso. - -Ja Christophe ponnisti viimeiset voimansa kohottaakseen päätänsä, -- -(hyvä Jumala, miten se oli raskas!) -- ja näki virran, yli äyräittensä -paisuneena: se peitti pellot ja niityt, se vyöryi ylhäisenä, hiljaa, -melkein liikkumatta. Ja taivaanrannalla välkähti kuin teräs, -näytti rientävän häntä kohti hopeinen aaltoviiva, joka värisi -auringonpaisteessa. Valtameren pauhu... Ja hänen onnesta raukeava -sydämensä kysyi: - --- Onko se Hän? - -Hänen rakkaittensa ääni vastasi: - --- Se on Hän. - -Kun hänen kuolevat aivonsa virkkoivat: - --- Portti aukeaa... Tässä sointu, jota hain!... Mutta se ei ole vielä -lopussa? Mitä uutta aukeaa nyt?... Me jatkamme huomenna. - -Oi riemua, riemua nähdä katoavansa Jumalan mahtavaan rauhaan, Jumalan, -jota on koettanut palvella koko elämänsä ajan!... - --- Herra, etkö ole hyvin tyytymätön palvelijaasi? Minä olen tehnyt niin -vähän. En osannut tehdä enempää... Minä taistelin, kärsin, harhailin, -minä loin. Anna minun levähtää isällisessä sylissäsi. Sitten synnyn -uudestaan, uusiin taisteluihin. - -Ja virran kohina ja meren pauhu lauloivat hänen kanssaan: - --- Sinä synnyt uudestaan. Lepää. Kaikki on nyt yksi sydän. Yön ja -päivän hymyt syleilevät toisiaan. Harmonia, rakkauden ja vihan ylhäinen -pari. Minä laulan Jumalaa, Sinua, joka kannat minua kaksin väkevin -siivin. Hosianna elämälle! Hosianna kuolemalle! - - - - - - - Christofori faciem die quacumque tueris, - Illa nempe die non morte mala morieris. - - - - -Pyhä Kristofer, -- Christophe, -- on kulkenut tulvivan virran yli. -Koko yön on hän astunut vastavirtaan. Niinkuin kallio nousee hänen -jättiläismäinen ruumiinsa kuohujen keskeltä. Hänen vasemmalla -olkapäällään istuu Lapsi, hento ja raskas. Pyhä Kristofer nojautuu -honkaan, jonka hän on käteensä temmannut; se taipuu hänen käsissään. -Hänen selkärankansakin notkuu. Ne, jotka näkivät hänen lähtevän, -sanoivat, ettei hän pääsisi toiselle puolen; ja kauan saattoi heidän -pilkkanaurunsa kulkijaa. Sitten tuli yö, ja he väsyivät. Nyt on -Kristofer liian kaukana kuullakseen niiden huutoja, jotka rannalle -jäivät. Kosken kohinassa erottaa hän ainoastaan Lapsen rauhallisen -äänen, Jumalan, joka pitää pikku kädellään jättiläisen kähärästä -otsatöyhdöstä ja hokee: "Käy, käy!" -- Jättiläinen käy, selkä kumarassa -tuijottaen suoraan eteensä pimeään rantaan, jonka jyrkät äyräät alkavat -vaaleta. - -Yhtäkkiä helähtää _angelus_, ja kellojen parvi herää soimaan. -Uusi aamu on tullut! Mustan, jyrkän rannan takaa ylenee vielä -näkymättömän auringon kultainen sädekehä. Kristofer pääsee viimein, jo -kaatumaisillaan, toiselle rannalle. Ja hän sanoo Lapselle: - --- Nyt olemme perillä! Kuinka painava sinä olit! Lapsi, kuka oletkaan? -Ja Lapsi vastaa: - --- Minä olen syntyvä uusi päivä. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Jean-Christophe X, by Romain Rolland - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JEAN-CHRISTOPHE X *** - -***** This file should be named 59173-8.txt or 59173-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/9/1/7/59173/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. |