Sentinels relocatedHEADmain

1 files changed, 0 insertions, 7972 deletions

diff --git a/59137-8.txt b/59137-8.txt
deleted file mode 100644
index d7d628b..0000000
--- a/59137-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,7972 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Jean-Christophe IX, by Romain Rolland
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms
-of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll
-have to check the laws of the country where you are located before using
-this ebook.
-
-
-
-Title: Jean-Christophe IX
-       Palava pensas
-
-Author: Romain Rolland
-
-Release Date: March 27, 2019 [EBook #59137]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JEAN-CHRISTOPHE IX ***
-
-
-
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-JEAN-CHRISTOPHE IX
-
-Palava pensas
-
-
-Kirj.
-
-ROMAIN ROLLAND
-
-
-
-
-
-Porvoossa,
-WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ,
-1919.
-
-
-
-
-
-
-    Le diamant dur je suis,
-    qui ne se romp du marteau
-    ni du sizeau retanté.
-       Frape, frape, frape moy,
-       pour cela ne mourray.
-
-    Come le Fenix je suis,
-    qui de sa mort reprant vie,
-    qui de sa cendre naistra.
-       Tue, tue, tue moy,
-       pour cela ne mourray
-
-[Kova timantti olen, jota ei vasara murra, eivät hampaiset hohtimet.
-Lyö, lyö mua: en siitä kuole.
-
-Kuin Fenix olen, joka kuolemastaan elää ja tuhkasta syntyy. Surmaa,
-surmaa minut: en siitä kuole.]
-
-
-
-
-
-
-ENSIMÄINEN OSA
-
-
-
-
-Sydämessä rauha. Tuulet seisoivat. Ilma oli liikkumaton...
-
-Christophe oli tyyni; hän oli täynnä lepoa. Oli jollakin tavoin
-ylpeä siitä, että oli sen saavuttanut. Ja pohjaltaan hän oli siitä
-alakuloinenkin. Hän ihmetteli tällaista hiljaisuutta. Intohimot olivat
-uinahtaneet; hän luuli vilpittömästi, etteivät ne enää heräisikään.
-
-Christophen suuri, hieman alkeellinen voima hervahti uneen, kun se oli
-joutilaana ja kun sillä ei ollut mitään esinettä, johon kohdistua.
-Pohjalla tuntui salainen tyhjyys. Kätkössä jokin: "mitä varten"; ehkäpä
-tuntu onnesta, johon hän ei ollut osannut tarttua kiinni. Hänelle
-ei riittänyt enää taistelu itseään eikä toisia vastaan; hänellä ei
-ollut enää vaivaa edes omasta työstäänkään. Hän oli joutunut yhden
-matkataipaleensa päähän; hän eli entisten ponnistustensa tuloksilla;
-hänen oli liian helppo purkaa musikaalista suontaan, jonka hän oli
-saanut auki; ja sillaikaa kuin yleisö, joka luonnollisesti oli jäänyt
-hänestä jäljelle, ihaili hänen menneitä töitään, alkoi hän itse
-niistä irtautua, tietämättä vielä, pääsisikö hän eteenpäin. Luomistyö
-oli hänelle tasaista ja yksisävyistä onnea. Taide ei ollut hänelle
-tänä elämän aikana enää muuta kuin kaunis soitin, jota hän käytteli
-virtuoosin taidolla. Christophe tunsi häpeäkseen, että hänestä uhkasi
-tulla diletantti.
-
-"_Päästäkseen eteenpäin taiteessa_, sanoo Ibsen, _tarvitaan muuta ja
-enempää kuin luontaista neroutta: intohimoja, tuskia, jotka antavat
-elämälle sisällön ja tarkoituksen. Ellei niin ole, ei taiteilija luo,
-vaan kirjoittaa pelkästään kirjoja_."
-
-Christophe kirjoitti kirjoja. Sellaiseen ei hän ollut tottunut. Nämä
-kirjat olivat kauniita. Hänestä olisi ollut parempi, jos ne eivät
-olisi olleet niin kauniita, vaan sen sijaan elävämpiä. Christophe,
-tuo lepäävä atleetti, joka ei nykyään tiennyt, mitä hän lihaksillaan
-teki, katseli ikävystyneesi odottamiaan tyynen työskentelyn vuosia,
-haukotellen kuin jalo peto. Ja kun hän germaanina oli vanhastaan
-taipuisa optimismiin, niin koetti hän vakuuttaa itselleen, että kaikki
-oli parhain päin, ja ajatteli, että hän oli nyt varmaankin saapunut
-matkan lopulliseen määrään; hän oli hyvillään, että oli päässyt
-tuskasta, päässyt oman itsensä valtiaaksi. Se ei merkinnyt paljoa...
-Mutta mitäpä sille! Ihminen antaa sen, mitä hänellä on; hän on sitä,
-mitä voi olla... Christophe luuli joutuneensa satamaan.
-
-
-
-
-Ystävykset eivät nykyään asuneet yhdessä. Kun Jacqueline karkasi, luuli
-Christophe, että Olivier asettuisi hänen luokseen. Mutta Olivier ei
-voinut sitä tehdä. Vaikka hän kaipasikin lähestyä Christophea, tunsi
-hän mahdottomaksi ruveta elämään hänen kanssaan entiseen tapaan. Hän
-oli viettänyt niin monta vuotta Jacquelinen seurassa, että hänestä
-olisi nyt ollut sietämätöntä, jopa pyhyyden loukkauskin, jos hän
-olisi ottanut enää ketään ihmistä osalliseksi yksityiselämäänsä, --
-vaikkapa tuo toinen olento olisi rakastanut häntä tuhat kertaa enemmän
-kuin Jacqueline, ja vaikka Olivier olisi rakastanut samoin häntä. --
-Sellaiselle ei ihminen järjellään mitään voi.
-
-Christophen oli vaikea ensin häntä ymmärtää. Hän yritti uudestaan
-houkutella Olivier Jeanninia luokseen, hän kummastui, suri, jopa
-suuttuikin. -- Sitten selitti hänen vaistonsa, joka oli hänessä järkeä
-varmempi, hänelle koko asian. Ja yhtäkkiä hän herkesi puhumasta siitä,
-ja Olivier oli hänen mielestään oikeassa.
-
-Mutta he tapasivat toisiaan joka päivä; eivätkä he koskaan saman
-katon alla asuessaan olleet eläneet toisilleen läheisemmissä väleissä
-kuin nykyään. He eivät kyllä ehkä vaihtaneet keskenään kaikkein
-herkimpiä ajatuksiaan. Mutta heidän ei tarvinnutkaan sitä tehdä. Se
-ajatustenvaihto tapahtui itsestään, sanattomasti: se tapahtui toisiaan
-rakastavien sydämien ystävyydessä.
-
-Kumpikaan heistä ei puhunut paljoa; toinen oli syventynyt taiteeseensa,
-toinen muistoihinsa. Olivier Jeanninin suru keventyi; mutta hän ei itse
-pyrkinyt siihen, se ei ollut hänestä oikeinkaan: se oli ollut liian
-kauan jo hänen elämänsä ainoa tarkoitus. Hän rakasti lastaan; mutta
-hänen lapsensa -- inisevä vauva -- ei voinut täyttää kovin suurta sijaa
-hänen elämästään. On miehiä, jotka ovat enemmän rakastajia kuin isiä.
-Siitä ei kannata loukkautua. Luonto on monimuotoinen; olisi järjetöntä
-tyrkyttää kaikille samoja sydämen lakeja. Kenelläkään ei ole oikeutta
-laiminlyödä velvollisuuksiaan tunteittensa tähden. Mutta ainakin täytyy
-myöntää sydämelle oikeus olla olematta onnellinen, jos ihminen täyttää
-myöskin velvollisuutensa. Enimmin rakasti Olivier lapsessaan ehkä juuri
-sitä olentoa, jonka ruumis tuon lapsen oli luonut.
-
-Aina viime aikoihin asti ei Olivier ollut paljoa huomannut muiden
-ihmisten kärsimyksiä. Hän oli älyllinen sielu, ja sellaiset elävät
-liiaksi itseensä sulkeutuneina. Se ei johtunut Olivier Jeanninissa
-itsekkyydestä, vaan sairaaloisesta tottumuksesta haaveiluun. Jacqueline
-oli heidän avioliittonsa aikoina yhä vain laajentanut tuota tyhjyyttä,
-joka oli jo ennestään hänen miehensä ympärillä; hänen rakkautensa
-oli vetänyt Olivier Jeanninin ja toisten ihmisten välille sellaisen
-taikakehän, että se tuntui yhä sittenkin, kun rakkaus jo oli kadonnut.
-Ja sitäpaitsi oli Olivier temperamentiltaan pikku aristokraatti.
-Lapsesta asti oli hän pysyttäytynyt loitolla suuresta laumasta, vaikka
-hänen sydämensä olikin varsin hyvä; sitä vaativat sekä hänen ruumiinsa
-että sielunsa puhtauden vaistot. Noiden ihmisten haju ja ajatukset
-olivat hänelle vastenmielisiä.
-
-Mutta nyt muutti eräs sangen tavallinen tapaus, jonka näkijäksi hän
-joutui, koko hänen katsomuksensa tässä suhteessa.
-
-
-
-
-Olivier oli vuokrannut itselleen huoneiston, varsin vaatimattoman,
-Monterouge-kukkulalla, melkoisen lähellä Christophen ja Cécilen
-asuinpaikkaa. Siinä kaupunginkorttelissa asui enimmäkseen rahvasta,
-ja talossa pikku koroillaeläjiä, virkailijoita ja muutamia
-työläisperheitä. Aina muulloin olisi Olivier kärsinyt tällaisesta
-ympäristöstä; hän olisi tuntenut itsensä siellä vieraaksi; mutta
-nykyään oli hänestä samantekevää, missä hän asui: hän tunsi näet
-kaikkialla itsensä vieraaksi. Hän tuskin tiesi, ketä hänen naapurinsa
-olivat, eikä tahtonutkaan sitä tietää. Kun hän tuli kotiin työstä
--- (hän oli mennyt virkailijaksi erääseen kustannusliikkeeseen)
--- sulkeutui hän muistoihinsa, eikä käynyt kaupungilla muuta kuin
-katsomassa lastaan ja Christophea. Hänen asuntonsa ei ollut hänelle
-koti: se oli _pimeä kammio_, johon hänen menneisyytensä kuvat
-heijastuivat: kuta mustempi ja tyhjempi se laatikko oli, sitä selvemmin
-loistivat sisäiset kuvat. Olivier huomasi vaivoin edes ihmisiä, jotka
-tulivat häntä vastaan portaissa. Vasten hänen tahtoaankin painuivat
-kuitenkin eräät heistä hänen mieleensä. On sieluja, jotka eivät näe
-tarkoin mitään asioita ennenkuin ne ovat menneet ohitse. Mutta silloin
-ei heiltä jääkään mitään huomaamatta, pienimmätkin yksityiskohdat
-kaivertuvat heihin ikäänkuin teräspiirtimellä. Olivier oli sellainen:
-hän oli täynnä elävien ihmisten varjoja. Kun sattui jokin mieltä
-järkyttävä tapaus, niin ne ihmisten hahmot ilmestyivät esiin; ja
-Olivier kummastui, että hän tunsi ne, vaikkei ollut niitä ihmisiä
-koskaan oikein tuntenut. Ja hän ojensi joskus käsiään tavoittaakseen
-niitä... Mutta silloin oli jo liian myöhäistä.
-
-Kun hän eräänä päivänä lähti kotoaan, näki hän talon ulko-oven edessä
-joukon väkeä, keskimmäisenä talonmiehen vaimon, joka kertoi touhuissaan
-jotakin. Olivier oli niin vähän utelias, että hän olisi jatkanut
-kulkuaan tiedustelematta, mistä oli kysymys; mutta talonmiehen vaimo
-halusi hankkia vielä uuden kuulijan ja pysäytti Olivier Jeanninin
-ja kysyi häneltä, tiesikö hän, miten noille Roussel-raukoille oli
-käynyt? Olivier ei edes tiennyt, ketä nuo "Roussel-raukat" olivat;
-ja hän kuunteli nyt kylläkin, mutta välinpitämättömästi, ainoastaan
-kohteliaisuudesta. Kun hän sitten sai kuulla, että muuan talossa
-asuva työläisperhe, mies, vaimo ja viisi lasta, olivat tehneet
-yhteisitsemurhan, köyhyytensä tähden, niin jäi hän siihen kuin
-toisetkin, seisoskelemaan ja katselemaan rakennuksen seiniin ja
-kuuntelemaan kertojaa, joka ei väsynyt, vaan alkoi kuvauksensa yhä ja
-yhä alusta. Sikäli kuin talonmiehen vaimo kertoi, heräsi Olivierin
-mielessä muistoja, ja hän huomasi, että hän oli nähnytkin nuo
-onnettomat, joista nainen puhui; ja hän kyseli nyt heistä jotakin...
-Tosiaankin, hän tunsi heidät: mies -- (Olivier oli aivan kuulevinaan
-hänen pihisevän hengityksensä; hän oli tullut miestä vastaan usein
-portaissa) -- mies oli työläisenä eräässä leipomossa: kelmeäihoinen,
-uunin hehkun näivetyttämä; posket kuopalla, parta karhea; hän oli
-saanut alkupuolella talvea keuhkokuumeen; hän oli mennyt jälleen
-työhön, vaikkei ollut vielä täydellisesti parantunut; tauti oli
-uusiintunut; kolme viikkoa oli hän ollut ilman työtä eikä ollut
-jaksanutkaan mitään. Vaimo, joka oli aina raskaana ja oli nääntyä
-siihen, ja jonka kihti oli sitäpaitsi runnellut niin, että hän
-ontui, uursi ja puursi hoitaakseen perhettä, kierteli päivät pitkät
-koettaakseen saada Vaivaishoitolaitokselta apua, edes sitä vähäistä,
-mitä se antoi, -- antoi sangen vitkastellen. Sillä välin eivät lapset
-suinkaan lakanneet anelemasta; yksi heistä oli yksitoista-vuotias,
-toinen seitsen- ja kolmas kolmen, -- kaksi oli sitä paitsi jo kuollut,
--- ja näiden lisäksi oli parilla vielä kaksoiset, jotka olivat nähneet
-parhaaksi tulla juuri tällaisina aikoina maailmaan: ne olivat syntyneet
-edellisessä kuussa.
-
-Eräs naapurineukko kertoi:
-
--- Sinä päivänä, kun ne syntyivät, alkoi vanhin noista viidestä,
-yhdentoista vuoden ikäinen Justine-raukka, itkeä ja sanoi, miten hän
-jaksaisikaan kantaa sylissään näitä kahta pienintä!
-
-Olivier Jeanninin mieleen muistui heti tuon tytön kuva: -- valtavan
-iso otsa, pään takaosaan vetäytynyt, väritön tukka, ja samean harmaat
-silmät, jotka olivat kovin ylhäällä, aivan otsan taitteessa. Hän oli
-nähnyt tyttöä usein, aina kantamassa joko ruokia tai pienintä siskoa;
-tahi talutti hän kädestä seitsen-vuotiasta veljeään, aran ja herkän
-näköistä poikaa, jonka katse oli sellainen hämmästynyt ja hämärä!
-Kun Olivier ja tyttö tulivat portaissa vastatusten, sanoi Olivier,
-hajamielisen kohteliaasti kuin hänen tapansa oli:
-
--- Anteeksi, pikku neiti.
-
-Tyttö ei vastannut mitään; hän meni jäykkänä ohitse, tuskin tohtien
-hipsuttaa; mutta tällainen kohteliaisuus tuntui hänestä pohjaltaan
-hyvältä, sillä hän voi kuvitella sen tosiaan hänelle tarkoitetuksi. --
-Edellisenä iltana kello kuuden aikaan oli Olivier mennyt kaupungille
-ja oli kohdannut tytön viimeisen kerran; tyttö oli kantanut silloin
-kotiinsa puuhiili-sankoa. Olivier ei ollut tullut huomanneeksi muuta
-kuin että kannettava näytti hänestä kovin raskaalta. Mutta köyhälistön
-lapsethan ovat sellaiseen tottuneet. Olivier oli tervehtinyt tyttöä
-kuten tavallisesti, katsomatta häneen. Kun hän sitten joku askelma
-alempana oli nostanut ajatuksissaan päätään, oli hän nähnyt tytön
-ylempänä porraskäänteessä: lapsi seisoi nojaillen kaidepuuta vasten,
-pikku kasvot rypyssä, ja katseli hänen menoaan. Hän kääntyi heti
-Olivier Jeanniniin selin ja lähti nousemaan ylös portaita. Tiesiköhän
-tyttö, mihin se matka häntä vei? -- Olivier oli siitä varma, ja hänen
-sydäntään vaivasi tuska, kun hän ajatteli tuota lapsi-parkaa, joka oli
-kantanut raskaassa sangossaan kuolemaa vapauttajakseen, -- ajatteli
-noita muitakin pienokaisia, joille elämästä pääseminen merkitsi
-kärsimyksistä pääsemistä!
-
-Nyt ei Olivier voinut lähteä kävelylleen. Hän meni takaisin
-huoneeseensa. Mutta millaista olikaan siellä! Nuo vainajat aivan
-lähellä... Ainoastaan muutama väliseinä eroitti häntä heistä... Että
-hän oli elänyt sellaisten kuolemantuskien naapurina!
-
-Sitten meni hän tapaamaan Christophea. Hänen sydäntään ahdisti; hän
-syytteli itseään, sanoi, että on luonnotonta tukkeutua sillä tavoin
-kuin hän turhien rakkaudensurujen kuoreen, kun monet muut kärsivät
-tuhansin verroin katkerampia kohtaloita. Muut, jotka hänkin olisi
-voinut pelastaa! Hänen mielenliikutuksensa oli totista ja syvää; hänen
-oli helppo sitä ilmaista. Christophe, joka oli altis vaikutuksille,
-tuli hänkin vuorostaan järkytetyksi. Kun hän kuuli Olivier Jeanninin
-kertomuksen, repi hän äsken täyttämänsä nuottilehden rikki ja sanoi
-olevansa egoisti, joka huvittelihe lapsenleikeillä. Mutta sitten hän
-kuitenkin kokosi repimänsä paperipalaset. Hän oli liian vakavasti
-kiintynyt musiikkiinsa; ja selvä vaisto sanoi hänelle, ettei jonkin
-taideteoksen hävittäminen voi tehdä yhtään ihmistä sen onnellisemmaksi.
-Tällainen köyhyyden tragedia ei ollut hänelle mitään uutta; jo pikku
-lapsesta oli hän tottunut kulkemaan sellaisten kuilujen äyräillä
-niihin putoamatta. Sitäpaitsi arvosteli hän itsemurhaa ankarasti,
-sillä hänellä oli nykyään elämänjakso, jolloin hän tunsi olevansa
-niin täysissä voimissa, ettei myöntänyt ihmisellä olevan oikeutta
-lakata taistelemasta, olipa kärsimys miten ankara hyvänsä. Kärsimys ja
-taistelu: mikä onkaan normaalimpaa? Sehän on koko kaikkeuden juuri!
-
-Olivier oli myöskin kokenut samanlaisia kärsimyksiä; mutta koskaan ei
-hän ollut voinut saavuttaa, mitä häneen itseensä tahi muihin tuli,
-niihin nähden selvää kantaa. Häntä kauhisti köyhyys; sehän oli vienyt
-hänen rakkaalta Antoinetteltaan kaikki elämän voimat. Sitten, kun hän
-oli nainut Jacquelinen ja antanut rikkauden ja rakkauden veltostuttaa
-itsensä, oli hän nopeasti koettanut haihduttaa mielestään niiden
-entisten synkkien vuosien muistot, joina hän ja hänen siskonsa olivat
-saaneet joka päivä puurtaa itsensä uuvuksiin saavuttaakseen oikeuden
-elää vielä seuraavana, tietämättä edes, onnistuisivatko siinäkään. Nämä
-menneisyyden kuvat tulivat nyt hänen mieleensä, nyt, kun nuorukaisen
-itsekkyys ei ollut häntä enää varjelemassa. Hän ei tällä kertaa
-karttanut kärsimyksen kasvoja, vaan hän lähti niitä katselemaan. Hänen
-ei tarvinnut mennä kauas niitä nähdäkseen. Nykyisessä sieluntilassaan
-huomasi hän ne heti kaikkialla. -- Maailma oli täynnä kärsimystä.
-Maailma, tämä vaivaistalo... Oi miten paljon ääretöntä tuskaa!
-Runneltujen, huohottavien, elävältä mätänevien ruumiiden kidutusta.
-Murheen murtamien mielien hiljaista rääkkäystä. Lapsia, jotka
-eivät saa rakkautta; köyhiä tyttöjä, joilla ei ole mitään toivoa,
-vieteltyjä tai petettyjä naisia; miehiä, jotka pettyvät ystävyydessään,
-rakkaudessaan ja uskossaan; surullinen lauma onnettomia, jotka maailma
-murjoo ja jotka se unohtaa!... Julminta ei tässä ole kurjuus eikä
-sairaus, vaan ihmisten keskinäinen pahuus toisiaan kohtaan. Tuskin
-Olivier nosti laskuluukkua, joka inhimillisen helvetin oven sulki,
-niin hänen korviinsa nousi yhtenä pauhuna kaikkien sorrettujen
-huuto, nyljettyjen köyhien, kiusattujen kansakuntain, Armenian
-verilöylyjen, kuristetun Suomen, palasiksi revityn Puolan, suomitun
-Venäjän, europalaisten rosvojen ryöstösaaliiksi annetun Afrikan, koko
-ihmiskunnan kaikenlaisten onnettomien. Se huumasi hänen korviaan; hän
-kuuli sen kaikkialla, hän ei voinut siitä enää yksityisääniä eroittaa,
-ei jaksanut käsittää, että ihmiset ajattelivat maailmassa vielä jotain
-muutakin. Hän puhui tästä asiasta alinomaa Christophelle. Se sai
-Christophen sekaannuksiinsa:
-
--- Ole nyt jo hiljaa! Anna minun tehdä työtäni.
-
-Ja kun hänen oli vaikea päästä tasapainoon, niin hän suuttui ja
-sadatteli:
-
--- Hitto vie! Minun päiväni menee hukkaan! Kylläpäs sinä nyt olet tässä
-surussa edistynyt.
-
-Olivier koetti puolustella itseään.
-
--- Poikaseni, virkkoi Christophe, ei saa aina katsella alas kuiluun.
-Silloin ei voi enää elää.
-
--- Täytyy ojentaa kätensä niille, jotka ovat kuilussa.
-
--- Tietysti. Mutta millä tavalla? Heittäytyäkö siihen itsekin? Sillä
-siihenhän sinä pyrit. Sinulla on nykyään taipumus olla näkemättä
-elämässä mitään muuta kuin surullista. Jumala sinua varjelkoon! Tuo
-pessimismi on sääliväistä kyllä; mutta se on heikontavaa. Tahdotko
-luoda maailmaan onnea? Ole siis ensinnäkin onnellinen.
-
--- Onnellinen! Kenellä on sydäntä sitä olla, kun näkee niin paljon
-kärsimyksiä? Ei voi olla muuta onnea kuin koettaa niitä vähentää,
-taistelemalla pahaa vastaan.
-
--- Sangen hyvä. Mutta minä en auta onnettomia huitomalla ristiin
-rastiin. Huono sotamies lisää ei auta armeijaa. Mutta minä voin
-lohduttaa ihmisiä taiteellani, levittää heidän keskuuteensa voimaa
-ja iloa. Tiedätkö, kuinka monia kärsiviä jokin kaunis ajatus,
-jokin lentävä laulu on tukenut heidän vaivoissaan? Kukin pysyköön
-lestissään! Te ranskalaiset, te olette yleensä jaloja tungettelijoita,
-aina valmiit ensimäisinä osoittamaan mieltänne kaikkia vääryyksiä
-kohtaan, tapahtuivatpa ne Espanjassa tai Venäjällä, ettekä te käsitä
-koskaan oikein, mistä milloinkin On kysymys. Minä pidän teistä sen
-vuoksi. Mutta luuletteko, että sillä tavoin yhtään autatte asiaa?
-Heittäydytte kaikkeen umpimähkään, ja tulos on tyhjä, -- ellei se
-suorastaan pahennakin asiaa... Ja katsopas vielä; teidän taiteenne ei
-ole milloinkaan ollut kalpeampi kuin nyt, jolloin taiteilijanne pitävät
-velvollisuutenaan sekaantua maailman politiikkaan. Omituista on, kuinka
-tuollaiset pienet ja ovelat diletanttimestarit uskaltavat korottaa
-itsensä apostoleiksi! Parempi olisi, jos he ammentaisivat kansalleen
-hiukan puhtaampaa viiniä. -- Minun ensimäinen velvollisuuteni on
-tehdä hyvin sen, mitä teen, ja luoda teille tervettä musiikkia, joka
-vahvistaa vertanne ja antaa olemukseenne aurinkoa!
-
-
-
-
-Ihmisessä täytyy olla itsessään aurinkoa, muuten ei hän voi sitä
-levittää muille. Olivier Jeanninilla ei sitä ollut. Niinkuin nykyajan
-kaikkein parhaat ei hänkään ollut kyllin väkevä voidakseen säteillä
-voimaa ympärilleen, yksinään nimittäin. Hän olisi pystynyt siihen
-ainoastaan yhtymällä toisiin. Mutta keneen hän olisi yhtynyt? Koska hän
-oli samalla vapaa-ajattelija ja sydämensä pohjasta uskonnollinen, niin
-hylkäsivät hänet kaikki puolueet, sekä valtiolliset että uskonnolliset.
-Ne suorastaan kilpailivat keskenään suvaitsemattomuudessa ja
-ahtaudessa. Kun ne saivat käsiinsä vallan, käyttivät ne heti sitä
-väärin. Ainoastaan heikot ja sorretut miellyttivät Olivier Jeanninia.
-Ainakin siitä oli hän samaa mieltä Christophen kanssa, ettei ihmisten
-pitäisi taistella kaukaisia vääryyksiä vastaan, vaan sen sijaan lähellä
-tapahtuvia vääryyksiä, niitä, jotka meitä aivan ympäröivät ja joista me
-olemme itse vastuunalaisia, kuka enemmän kuka vähemmän. Monet ihmiset
-tyytyvät ilmaisemaan paheksuvansa toisten pahoja tekoja, eivätkä
-muista, mitä pahaa he itse tekevät.
-
-Olivier ryhtyi nyt avustamaan köyhiä. Hänen ystävättärensä rouva
-Arnaud oli erään hyväntekeväisyysseuran jäsen. Olivier hankki
-itselleen pääsyn seuran hommiin. Mutta ensi aikoina koki hän monta
-pettymystä: ne köyhät, jotka jäivät hänen vaalittavikseen, eivät kaikki
-ansainneet tällaista osanottoa; tahi sitten he palkitsivat huonosti
-hänen lempeytensä, epäilivät häntä, pysyivät hänelle suljettuina.
-Sitäpaitsi on älyihmisen vaikea tyytyä pelkästään hyväntekeväisyyteen:
-virkistäähän hyväntekeväisyys kasteellaan ainoastaan kovin
-pienen kaistan kurjuuden maata! Työ on melkein aina paloiteltua,
-katkelmallista; se tuntuu hapuilevalta, sattumalliselta; se näyttää
-sitovan haavoja ainoastaan sikäli kuin se niitä keksii: se on yleensä
-liian vaatimatonta ja kiireellistä syventyäkseen kaivamaan esille itse
-pahan juuria. Ja tällainen etsiminen oli vaatimus, jota ilman Olivierin
-sielu ei voinut tyytyä olemaan.
-
-Hän ryhtyi tutkimaan yhteiskunnallisen kurjuuden kysymystä. Sillä
-alalla oli hänellä yllin kyllin oppaita. Niihin aikoihin oli
-yhteiskunnallisesta kysymyksestä tullut hieno seurustelukysymys. Siitä
-puhuttiin salongeissa, teatterien näyttämöillä, romaaneissa. Jokainen
-oli muka sen tuntevinaan. Huomattava osa nuorisoa uhrasi sille asialle
-parhaat voimansa.
-
-Kukin uusi sukupolvi tarvitsee oman uuden hullutuksensa. Nuorison
-itsekkäimmilläkin on jokin määrä liikaa elämänvoimaa, energian
-pääomaa, joka on annettu heille etukäteen ja joka ei halua jäädä
-hedelmättömäksi; he kuluttavat sitä johonkin toimintaan, taikka
-(viisasta kyllä) -- johonkin teoriaan. Olipa homma sitten ilmailua
-tai vallankumousta! Lihasten tahi aatteiden urheilua! Nuorena tahtoo
-ehdottomasti uskotella itselleen ottavansa osaa johonkin suureen
-ihmiskuntaa koskevaan liikkeeseen, uskotella uudistavansa maailmaa.
-Ihanaahan on tuntea aistiensa värähtävän kaikkeuden joka tuulen
-kosketuksesta! Silloin on sielu niin vapaa ja kevyt! Ei ole vielä
-taakkana perheen painolastia; ei omista mitään, ei siis voi mitään
-kadottaakaan. On ylen antelias, kun voi antaa sellaista, mitä ei vielä
-omista. Ja sitäpaitsi on ihanaa rakastaa ja vihata, uskoa muuttavansa
-maailman haaveilla ja huudolla! Nuorukaiset ovat kuin metsästyskoiria
-ennen ajon alkamista: he vapisevat ja haukkuvat ilmaa. Jokin toisessa
-päässä maailmaa tapahtunut vääryys tekee heidät hulluiksi.
-
-Haukuntaa pimeässä. Talosta toiseen vastasivat äänet suurten metsien
-sydämessä lakkaamatta toisilleen. Yö oli levoton. Ei ollut helppo
-siihen aikaan nukkua. Tuuli kantoi niin monien vääryyksien kaikuja!...
-Vääryyden muodot ovat lukemattomat; parantaakseen yhtä saattaa helposti
-tehdä toisen. Mikä on vääryys? Yksille se on häpeällinen rauha,
-paloiteltu isänmaa. Toisille on se sota. Eräille se on hävitetty
-entisyys, maanpakoon ajettu kuningas; eräille taas rosvottu kirkko;
-eräille tukettu tulevaisuus, vapautta uhkaava vaara. Kansoille se on
-säätyeroitus; valiojoukolle se on yhdenvertaisuus. On niin paljon
-erilaisia vääryyksiä, että jokainen aikakausi valitsee itselleen omat
-vääryytensä, -- yhden, jota vastaan se taistelee, ja toisen, jota se
-kannattaa.
-
-Tähän aikaan hyökkäsivät maailman rajuimmat voimat sosiaalisia
-vääryyksiä vastaan, -- ja siinä ne tietämättään hiljaa loivat uusia.
-
-Ja olihan todellakin suuria vääryyksiä, ja ne olivat käyneet selviksi
-jokaiselle siitä saakka, kun työväen luokka, yhä kasvaen luvultaan
-ja voimiltaan, oli tullut yhdeksi valtiokoneiston huomattavista
-rattaista. Mutta vastoin kaikkia työväen tribuunien ja juhlarunoilijain
-julistuksia ei tuon luokan asema nyt ollut huonompi kuin se oli ollut
-ennen: se oli päinvastoin parempi kuin se oli ollut milloinkaan.
-Yleinen käsitys sen huonoudesta ei siis johtunut siitä, että sen luokan
-kärsimykset olisivat olleet suuremmat kuin ennen, vaan siitä, että
-se luokka oli nykyään voimakkaampi. Voimakkaampi itse sen kapitaalin
-avustuksella, jota se vihasi, sen kohtalokkaan taloudellisen ja
-teollisen kehityksen avulla, joka oli koonnut nuo työläiset suuriksi,
-taisteluun valmiiksi armeijoiksi ja antanut heille keinotekoisesti
-aseet käsiin, tehnyt jokaisesta työnjohtajasta herran, joka komensi
-laumoja valoon, päällikön, joka vei niitä taistelussa rynnäkköön ja
-teki niistä maailman tarmon elävimmän ilmauksen. Tästä valtavasta
-alkeellisten voimien massasta, jota johtajat vasta ryhtyivät
-järjestämään, kävi palavan rovion hehku, väristäviä sähköaaltoja
-yksilöstä toiseen, ja yksilöistä koko ihmisten yhteiskuntaan.
-
-Porvariston älyllistä osaa ei "kansan asia" herättänyt suinkaan
-oikeutuksensa, uutuutensa tai aatteittensa voimalla, vaikka nuo
-älylliset sitä uskottelivat. Se teki sen elinvireydellään.
-
-Oikeutuksensa voimallako se olisi heidät innostanut? Maailmassa oli
-häväisty paljon muuta oikeaa lukemattomat kerrat, eikä se ollut
-liikuttanut maailmaa. Aatteittensako voimalla? Ne aatteet olivat
-totuuden repaleita, jota oli ryöstetty sieltä täältä ja sovitettu
-verhoamaan yhden ainoan kansanluokan etuja toisten luokkien
-kustannuksella. Ne aatteet olivat järkeenkäymätöntä uskontunnustusta,
-niinkuin kaikki muutkin uskontunnustukset, -- kuninkuudet Jumalan
-armosta, paavien erehtymättömyys, yleinen äänioikeus, ihmisten
-yhdenvertaisuus, -- ne olivat yhtä mahdottomia kuin muutkin aatteet,
-jos arvostelee niitä järjen eikä niitä kannattavan voiman mitalla.
-Mitäpä merkitsi, että ne aatteet olivat keskipitoisia? Aatteet eivät
-valloita maailmaa aatteina, vaan voimina. Ne eivät saa ihmisiä
-puolelleen älyllisellä sisällöllään, vaan sillä elinvoimalla, joka
-säteilee niistä eräinä historian kausina. Ne ovat kuin tupruavaa
-savua: tylsimpiinkin hajuhermoihin ne vaikuttavat. Jaloinkin
-aate jää hengettömäksi siihen päivään asti, kunnes sille tulee
-sellainen tartunnan voima, mikä ei johdu sen omista ansioista, vaan
-ihmislaumoista, joissa se ruumiillistuu ja jotka antavat sen suoniin
-verensä. Silloin tuo kuivunut puu, tuo Jerikon ruusu alkaa yhtäkkiä
-kukoistaa; se kasvaa, täyttää ilman rajulla tuoksullaan. -- Monet
-näistä aatteista, jotka räikeänä lippuna johtivat työläisluokkia
-hyökkäykseen porvariston linnoja vastaan, olivat syntyisin
-porvarillisten haaveilijain aivoista. Niin kauan kuin ne olivat jääneet
-porvarillisiin kirjoihin, olivat ne olleet aivan kuin kuolleita:
-museoesineitä, lasikaappiin pantuja, kapaloituja muumioita, joita
-harva katselee. Mutta heti, kun rahvas oli ottanut ne omikseen, oli se
-tehnyt niistä kansan, antanut niille kiihkeän todellisuuden voiman; se
-voima uudisti ne muodoltaankin, herätti ne eloon; se puhalsi näihin
-abstraktisiin järkeilyihin omat kuumehoureiset toivonsa, ikäänkuin
-Hegiran polttavan tuulen. Ne levisivät nyt ihmisestä toiseen. Ne
-kävivät jokaiseen, kenenkään tietämättä, kuka niitä milloinkin toi
-ja miten. Tuojat eivät siinä mitään merkinneet. Sielullinen tartunta
-jatkoi työtään;, ja puolikuntoiset olennot saattoivat usein antaa
-tartunnan parhaille: kukin kuljetti sitä tietämättään.
-
-Sellaiset älyllisen tartunnan ilmiöt ovat yhteisiä kaikille ajoille
-ja kaikille maille; niitä huomataan aristokraatisissakin valtioissa,
-joissa eri kansanluokat koetetaan säilyttää täydellisesti toisistaan
-erillään. Mutta missään ne eivät ole vaikutuksiltaan voimakkaampia kuin
-kansanvaltaisissa maissa, joissa valiojoukon ja suuren lauman välillä
-ei ole mitään terveellistä rajaa. Siellä saa valiojoukko, olkoonpa se
-minkälainen tahansa, heti tartunnan. Itsetunnostaan ja älyllisyydestään
-huolimatta se ei jaksa sitä vastustaa: sillä tuo parhaimmisto on aina
-heikompi kuin luullaankaan. Älyllisyys on saari, jota ihmisyyden
-mainingit kalvavat ja murentavat ja jonka ne usein peittävät. Se
-nousee näkyviin aina vasta silloin kuin luode on laskeutunut. --
-Ihaillaan Ranskan etuoikeutettuja luokkia: kuinka uhrautuvasti ne
-luopuivat oikeuksistaan elokuun 4:nnen päivän edellisenä yönä. Mutta
-ihmeellisempää on varmaan kuitenkin se, etteivät he _voineet_ menetellä
-toisin kuin menettelivät. Saatan kuvitella, kuinka monet heistä kotiin
-palattuaan kummastelivat itsekseen: "Mitä minä teinkään? Olin kuin
-juovuksissa..." Jaloa juopumusta! Ylistetty olkoon moinen viini ja
-viinamäki, josta se vuotaa! Silloisen Ranskan etuoikeutetut eivät
-olleet istuttaneet tarhaa, jonka rypäleiden mehusta he juopuivat: viini
-oli jo valmiina, tarvitsi vain siitä juoda. Ken sitä joi, huumautui.
-Niitäkin, jotka eivät sitä maistaneet, pyörrytti, kun he ohimennessään
-ainoastaan tunsivat viinisammioiden hajun. Oi vallankumouksen
-viininkorjuuta!... Vuoden 89:n viinistä ei ole nykyään jäljellä muuta
-kuin joku väljähtynyt pullo perhekellareissa; mutta vielä meidän
-lastemme lapsetkin muistavat, että heidän muinaiset isänsä tulivat
-siitä humalaan.
-
-Yhtä hapan, mutta silti yhtä voimakas viini oli noussut Olivier
-Jeanninin sukupolven porvarisnuorukaisten päähän. He antoivat oman
-yhteiskuntaluokkansa uhriksi uudelle Jumalalle, tuntemattomalle: _Deo
-ignoto_: -- kansalle.
-
-
-
-
-Kaikki eivät varmaankaan olleet tässä asiassa aivan vilpittömiä. Monet
-näkivät siinä pelkästään tilaisuuden tulla huomatuksi eroittumalla
-luokastaan siten, että muka sitä halveksivat. Enimmille se oli
-älyllistä huvittelua, korusanaisuuden viehätystä, jolla he eivät
-tarkoittaneetkaan täyttä totta. On miellyttävää luulla uskovansa
-johonkin asiaan, taistelevansa sen puolesta, tai kerran ryhtyvänsä
-taistelemaan, -- tahi ainakin saattavansa tarpeen tullen taistellakin.
-Ei ole epämiellyttävää ajatella myöskään, että uskaltaa muka jotain
-vaaraan. Teatteriliikutusta!
-
-Tällainen on sangen viatonta, kun siihen heittäytyy naiivisti, ilman
-oman edun laskelmia. -- Mutta toiset, ovelammat, näyttelivät tieten
-taiten tätä osaa; kansanliike oli heille keino päästä kapuamaan
-ylöspäin. Niinkuin normannilaiset viikingit käyttivät hyväkseen
-nousuvettä päästäkseen purjehtimaan maan sisäosiin, niin hekin uskoivat
-tällä tavoin voivansa tunkeutua suuriin lahdenpoukamiin ja asettua
-sitten valloitettuihin kaupunkeihin, tuon meren avulla, joka aikanaan
-kyllä vetäytyisi takaisin. Väylä oli ahdas, ja virta oikullinen: täytyi
-olla taitava. Mutta pari kolme demagoogista sukupolvea on luonut oikean
-merirosvorodun, jolle ei siinä ammatissa ole mitään salaisuuksia. He
-työntyivät rohkeasti väylään, eivätkä huolineet vilkaistakaan niihin,
-jotka tukkivat tietä. Sellaista roskajoukkoa on kaikissa puolueissa;
-eikä mikään puolue ole niistä vastuussa, Jumalan kiitos. Mutta se
-inho, jota nämä keinottelijat herättivät puolueiden vilpittömissä ja
-asiastaan vakuutetuissa jäsenissä, saattoivat eräät heistä epätoivoon
-heidän omasta kansanluokastaan. Olivier näki rikkaita ja oppineita
-porvarillisia, jotka tunsivat porvariston rappeutumisen ja oman
-tarpeettomuutensa. Hän oli luonnostaan liiankin suopea heitä kohtaan.
-Ensin olivat he uskoneet valiojoukon voivan uudistaa kansan; he
-olivat perustaneet työväen opistoja ja uhranneet niihin surkeilematta
-aikaansa ja varojaan; mutta sitten he olivat nähneet yritystensä
-menevän myttyyn; ja kun heidän toivonsa oli ollut liioiteltu, niin oli
-heidän lamaannuksensakin yhtä suuri. Kansa ei ollut kuullut heidän
-kutsuaan, tahi jos se oli kuullut, oli se pian livistänyt tiehensä.
-Kun se lähestyi heitä, käsitti se kaikki nurin puolin, se matki
-ainoastaan porvarillisen sivistyksen paheita ja naurettavuuksia. Ja
-lopulta oli lauma susia pujahtanut porvarillisten apostolien riveihin
-ja oli saattanut heidät huonoon huutoon, keinotellen omaksi hyväkseen
-yhtaikaa sekä kansan että porvariston kustannuksella. Silloin tuntui
-yksinkertaisista ihmisistä, että porvaristo oli kuolemaan tuomittu,
-että se ainoastaan saastutti kansaa, että kansan täytyi millä hinnalla
-tahansa vapauttaa itse itsensä, avata itse oma kehityksensä. He
-eivät siis voineet tehdä mitään muuta kuin ennustaa tai aavistaa
-kansanliikettä, joka syntyisi ilman heitä ja heitä vastaan. Toisille
-heistä tuotti se kieltäymyksen iloa, inhimillistä sympatiaa, syvää ja
-epäitsekästä, joka nauttii pelkästään itsestään ja uhristaan. Rakastaa,
-ja antaa kaikkensa! Nuoriso on niin rikas omasta sisällöstään, että
-se saattaa hyvin olla vaatimatta mitään takaisin; se ei pelkää
-jäävänsä tyhjille taskuin. Ja se saattaa elää vailla kaikkea, mutta
-ei vailla sitä, ettei se saisi rakastaa. -- Toiset tyydyttivät tällä
-järjeniloaan, tinkimätöntä logiikkaansa; he eivät uhrautuneet ihmisten
-hyväksi, vaan aatteiden. He olivat kaikkein pelkäämättömimpiä. He
-nauttivat ja ylpeilivät todistellessaan järjellään, että heidän
-luokkaansa odotti auttamaton loppu. Heistä olisi ollut vaikeampaa
-nähdä ennustuksensa pettävän kuin murskautua uuden ja tulevan alle.
-Älyllisessä juovustilassaan he huusivat luokkansa ulkopuolella
-oleville: "Lyökää lujemmin! Lujemmin! Älköön meistä jääkö mitään
-jäljelle!" -- Heistä oli kehittynyt väkivallan teoreetikoita.
-
-Toisten harjoittaman väkivallan! Sillä, niinkuin tavallista, nämä
-raa'an voiman apostolit olivat melkein aina hienostuneita ja heikkoja
-miehiä. Useat heistä olivat tuon saman valtion virkamiehiä, jonka
-hävittämisestä he puhuivat, ahkeria, tunnollisia ja nöyriä. Heidän
-teoreettinen kiivautensa oli heissä heikkouden, katkeruuden ja
-tukahdutetun elämän vastapainoa. Mutta ennen kaikkea oli se heidän
-ympärillään pauhaavan myrskyn merkki. Teoreetikot ovat omalla alallaan
-meteoroloogeja: he ilmoittavat tieteellisin sanoin, millainen ilma on,
--- eivät suinkaan, millainen ilma tulee. He ovat tuuliviirejä, jotka
-näyttävät, mistä tuuli puhaltaa. Kun he käännähtävät, luulevat he
-helpostikin, että he sen tuulen käänsivät.
-
-Tuuli oli jo kääntynyt.
-
-Aatteet kuluvat kansanvaltaisessa yhteiskunnassa nopeasti, sitä
-nopeammin, kuta nopeammin ne leviävät. Kuinka monet Ranskan
-tasavaltalaiset olivat tuskin viidenkymmenen vuoden kuluessa
-kyllästyneet perin pohjin tasavaltaan, yleiseen äänioikeuteen, ja
-moneen muuhun sellaiseen vapauteen, joka oli valtavalla innolla
-valloitettu! Fetishistisen laumakultin jälkeen, autuaallisen
-optimismin jälkeen, joka oli uskonut pyhiin majoriteetteihin ja
-odotti niiltä ihmiskunnan edistystä, oli nyt tullut väkivaltaisen
-hengen puuska; enemmistöjen pystymättömyys hallitsemaan itseään,
-niiden taipumus lahjottavuuteen, velttous, alhainen ja arka kammo
-kaikkea ylemmyyttä kohtaan, niiden sorto herättivät kapinallisuutta;
-tarmokkaat vähemmistöt -- kaikenlaiset vähemmistöt -- turvautuivat
-silloin väkivaltaan. Kummallista ja naurettavaa kyllä, mutta
-silti kohtalokasta: "_Action Françaisen_" rojalistit, Ranskan
-kansalliskiihkoiset, ja syndikalistit lähentyivät toisiaan. Balzac
-puhuu jossakin oman aikakautensa miehistä, "taipumuksiltaan
-aristokraateista, jotka rupeavat tasavaltalaisiksi uhallaan,
-ainoastaan nähdäkseen vertaistensa joukossa paljon heitä itseään
-halvempia ihmisiä." Laihaa huvitusta! Hyvän täytyisi pakottaa
-huonompi ihminen tunnustautumaan huonommiksi; eikä siihen ole muuta
-keinoa kuin sellainen auktoriteetti, joka osaa taivuttaa parhaiden
-vallan alle noita parhaita sortavan enemmistön, -- joko työläisten
-tai porvarillisten parhaiden alle. Nämä nuoret sivistyneet,
-kunnianhimoiset pikkuporvarit tekeytyivät sen sijaan rojalisteiksi tai
-vallankumouksellisiksi loukatun itserakkautensa tähden tai vihasta
-demokraattista yhdenvertaisuutta kohtaan. Ja puolueettomat teoreetikot,
-väkivallan filosoofit häilyivät myrskyn merkkilippuina heidän
-yläpuolellaan.
-
-Lisäksi oli vielä lauma inspiratsioonia odottavia kirjailijoita,
--- sellaisia, jotka osaavat kirjoittaa, mutta eivät tiedä oikein,
-mistä kirjoittaa: niinkuin tyynen saartamat kreikkalaiset Auliissa
-eivät he voi päästä eteenpäin ja vaaniskelevat kärsimättömästi,
-milloin nousisi tuuli, joka täyttäisi heidän purjeensa, olipa se
-mikä tahansa. -- Heidän joukossaan nähtiin kuuluisuuksia, jotka
-Dreyfus-juttu oli odottamatta temmannut pois heidän tyylityöstään ja
-vienyt yleisiin kokouksiin. Hyvin seurattu, aloittelijoille mieleinen
-esimerkki. Joukko kirjailijoita hääräsi nykyään politiikassa, ja
-luuli johtelevansa valtioasioita. Joka tilassa muodostivat he ryhmiä,
-levittivät manifesteja, pelastelivat Kapitolioita. Intellektuellien
-etujoukkojen perästä marssivat intellektuellien takajoukot: molemmat
-olivat samanarvoisia. Kumpikin näistä puolueista halveksi toista
-järkeilijöinä ja piti itseään älyllisesti korkeana. Ne yksilöt
-heistä, joilla oli se onni, että heidän suonissaan juoksi joku
-pisara kansanomaista verta, kerskuivat sillä kansanomaisuudellaan:
-he kastoivat siihen vereen kynänsä ja kirjoittivat sillä. -- Kaikki
-he olivat porvarillisia, tyytymättömiä, ja koettivat ottaa haltuunsa
-auktoriteetin, jonka porvaristo oli itsekkyydellään auttamattomasti
-kadottanut. Sangen harvoin säilyi näillä apostoleilla apostolinen into
-kovin kauan. Aluksi tuotti aate heille menestystä, joka ei varmaankaan
-johtunut heidän oratoorisista lahjoistaan. Se menestys mairi
-makeasti heidän itserakkauttaan. Sitten jatkoivat he jo vähemmällä
-menestyksellä, jopa salaa peljäten olevansa hieman naurettaviakin.
-Ajan pitkään tämä viimemainittu tunne pääsi yhä enemmän voitolle,
-ja lisävaikuttimeksi tuli väsymys näytellä vaikeaa osaa, vaikeaa
-heidänlaisilleen ihmisille, joiden maku oli hienostunut ja skeptisismi
-kehittynyt. He odottivat, milloin tuuli sallisi heidän peräytyä,
-ja samoin heidän kannattajajoukkonsakin. Sillä nuo molemmat ryhmät
-olivat ikäänkuin saarrettuja. Nämä uuden ajan Voltaire- ja Joseph
-de Maistre-tyypit olivat pohjaltaan aran epävarmoja, vaikka heidän
-sanansa ja kirjoituksensa olivatkin rohkeita; he tunnustelivat maata,
-pelkäsivät nolaavansa itsensä nuorten silmissä, koettivat kaikin
-mokomin miellyttää heitä, olla vieläkin nuorempia kuin he. Olivatpa he
-kirjoituksissaan vallankumouksellisia tai vastavallankumouksellisia,
-he alistuivat yhä vain noudattamaan samaa kirjallista muotia, jota he
-olivat olleet aikoinaan kehittämässä.
-
-Omituisin tyyppi, mihin Olivier tutustui tämän pienen porvarillisen
-vallankumouksellisen etuvartioston parvessa, oli muuan mies, joka oli
-ruvennut vallankumoukselliseksi saamattomuudesta.
-
-Tuo hänen tarkasteltavakseen joutunut olento oli nimeltään Pierre
-Canet. Hän oli rikasta porvarillista sukua, niin vanhoillista, että
-se oli suorastaan ilmanpitävästi suljettu kaikilta uusilta aatteilta:
-suku oli hallitusmiehiä ja virkailijoita, jotka olivat tulleet
-kuuluisiksi äkäilystä vapaamielistä hallitusta vastaan ja siitä, että
-vähän väliä hommasivat itsensä viroista eroitetuiksi. Hyvinvoipia
-Marais'n porvareita, jotka liehivät kirkkoa ja ajattelivat vähän,
-mutta järkevästi. Pierre Canet oli velttoudessaan nainut erään
-naisen, jolla oli aristokraattinen nimi ja jonka ajatukset eivät
-olleet sen parempia eivätkä pahempia kuin edellä mainittujenkaan.
-Moiset sukulaisuussuhteet, nuo jumaliset, ahtaat ja takapajulle
-jääneet ihmiset, jotka hautoivat alinomaa ainoastaan sukukopeuttaan
-ja katkeruuttaan, olivat kyllästyttäneet hänet lopulta perin pohjin,
--- sitäkin suuremmalla syyllä, kun hänen vaimonsa oli ruma ja kiusasi
-häntä suunnattomasti. Hänen älynsä oli keskolainen, järki melkoisen
-selvä; hän oli olevinaan vapaamielinen, tietämättä liioin, mitä tuo
-hänen vapaamielisyytensä oikeastaan oli: hänen piirissään ei ollut
-varsin suurta tilaisuutta oppia, mitä on vapaus. Sen hän vain tiesi,
-että _siellä_ ei vapautta ollut; ja hän kuuli, ettei tarvitse muuta
-kuin erota siitä, niin se löytyisi. Hänen oli mahdoton tulla toimeen
-yksinään. Ensi askeleillaan piiristään ulkosalla sai hän onnen
-liittyä eräihin koulutovereihinsa, joista jotkut olivat hurmaantuneet
-syndikalistisiin aatteihin. Hän oli vielä enemmän ymmällään tässä
-maailmassa kuin siellä, josta hän oli lähtenyt; mutta sitä hän ei
-tahtonut itselleen myöntää: täytyihän hänen tulla toimeen jossakin; ja
-ihmisiä, jotka olisivat vivahtaneet häneen (se merkitsee: ettei heillä
-ollut mitään vivahdusta), ei hän voinut sieltä löytää. Kumminkin on
-varmaa, etteivät sellaiset otukset ole harvinaisia Ranskassa. Mutta he
-häpeävät itseään: he pysytteleivät piilossa, tai liittyvät johonkin
-valtiolliseen muotisuuntaan, ehkäpä useampaankin yhtaikaa. Sitäpaitsi
-ovat he aina ystäviensä vaikutusten alaisia.
-
-Kuten tavallisesti käy, kiintyi Pierre Canet varsinkin erääseen, joka
-muistutti kaikkein vähimmin häntä. Canet, tuo ranskalainen porvari
-ja maalaissielu, joutui erään nuoren juutalaisen tohtorin, Manasse
-Heimannin, hännänkantajaksi, venäläisen maanpakolaisen, jolla,
-kuten niin monilla muilla hänen kansalaisistaan, oli erikoisena
-avuna paitsi sopeutua helposti vieraisiin oloihin taipumus viihtyä
-kaikenlaisissa vallankumouksissa niin erinomaisesti, ettei syrjäinen
-saattanut päättää varmaan, mikä niissä kiinnitti hänen mieltään
-enimmän: leikittelykö asialla, vai tosiaan itse asia. Hänen omat
-ja muiden koettelemukset olivat hänelle huvitusta. Vaikka hän oli
-vilpittömästi vallankumouksellinen, niin sai hänen tieteellisyyteen
-kallistuva näkemyksensä hänet pitämään vallankumouksellisia ja häntä
-itseään ikäänkuin jonkinlaisina mielenvikaisina. Hän tarkasteli
-tätä hourupäisyyttä toisissa ihmisissä ja itsessään, samalla sitä
-yhä vain viljellen. Hänen innostunut diletanttisminsa ja hänen
-äärimmäisen suuri henkinen levottomuutensa johtivat hänet liittymään
-mitä vastakkaisimpiin suuntiin. Hän oli läheisissä suhteissa
-vallassaoleviin henkilöihin, jopa poliisilaitoksen jäseniinkin;
-hän nuuski sairaaloisella ja vaarallisella uteliaisuudella
-kaikkialla; moinen menettely saattaa usein luulemaan venäläisiä
-vallankumouksellisia pettureiksi, ja monesti se luulo ja näennäisyys
-muuttuukin aiheutetuksi. Mutta yleensä ei se heissä ole petosta, vaan
-häilyväisyyttä, jopa sangen epäitsekästä. Miten paljon löytyykään
-aatteenmiehiä, joille aate on teatteria! Se on näyttelemistä, jossa
-heidän hyvät näyttelijälahjansa saavat esiintyä; he ovat kunniallisia
-näyttelijöitä, mutta aina valmiita osaansa vaihtamaan! Mitä Manassen
-vallankumoukselliseen osaan tulee, hän oli sitä esittäessään niin
-vilpitön kuin suinkin olla saattoi: se esitettävä tyyppi sopi parhaiten
-hänen luontaiseen anarkismiinsa ja hänen iloonsa hävittää niiden
-maiden lakeja, joissa hän kulloinkin oleskeli. Mutta kuitenkin se
-oli ainoastaan näyteltävä rooli. Outo ei tiennyt, miten paljon hänen
-sanoissaan oli mielikuvitusta, miten paljon vakavaa totta; eikä hän
-itsekään sitä pohjimmaltaan oikein tiennyt.
-
-Kun hän oli älykäs ja ilveilevä ja varustettu kaksinaisen
-sukuperänsä hienolla psykoloogisella vaistolla, joten hän huomasi
-erinomaisesti muiden heikkoudet, samoin kuin omansakin, ja koska hän
-oli tottunut juoniin, oli hänen helppo hallita Pierre-ystäväänsä.
-Hänestä oli hauskaa kuljettaa tätä Sancho Panzaa omituisilla Don
-Quijote-matkoillaan. Hän hallitsi kursailematta häntä tahdollaan,
-kulutti omiin puuhiinsa hänen aikaansa, käytteli hänen rahojaan, ei
-omaksi hyväkseen (Manasse ei rahaa tarvinnut, ei tiedetty, miten
-ja millä hän eli), -- vaan itse aatetta mitä suurimmassa määrin
-vahingoittaviin hommiin. Canet antautui hänen valtaansa; hän koetti
-vakuuttaa itselleen olevansa aina samaa mieltä kuin Manasse. Hän
-tiesi kyllä, että asia oli aivan päinvastoin: tuon miehen ajatukset
-pelottivat häntä; ne loukkasivat hänen tervettä järkeään. Eikä hän
-pitänyt kansastakaan. Sitäpaitsi ei hän ollut suinkaan rohkea.
-Tuo pulska poika, kookas, leveä ja lihava, -- (hänen kasvonsa
-olivat nukkemaiset, aivan puhtaat parrasta; hengitys ahdasta, puhe
-hyvänsävyistä, komeilevaa ja lapsellista; hänen rintalihaksensa
-olivat Farnesen Herkuleen, ja nyrkkitaistelussa ja keppiottelussa hän
-oli oikea mestari) -- oli ylen arka. Joskin hän ylpeili siitä, että
-häntä pidettiin hänen omassa suvussaan mullistajana, niin vapisi hän
-uusien seurustelutoveriensa uhkapäisyyttä. Tosin tämä pikku väristys
-ei ollut epämiellyttävää niin kauan kuin se oli pelkkää leikkiä.
-Mutta leikki kävi pian vaarallisemmaksi. Nuo pedot alkoivat näet
-hyökkäilläkin, heidän vaatimuksensa kasvoivat päivä päivältä; he
-tekivät Canet-paran, joka oli luonteeltaan itsekäs ja jossa piili
-porvarillinen pelokkuus ja syvälle juurtunut käsitys omistusoikeudesta,
-ylen levottomaksi. Hän ei tohtinut kysyä: "Minnekä te minua viette?"
-Mutta mielessään hän sadatteli noita huimapäitä, joista oli hauskinta
-halkaista kallonsa, välittämättä ajatella, saattaisivatko he siinä
-halkaista lähimmäistensäkin kallot. Mikä pakotti häntä seuraamaan
-heitä? Eikö hän ollut vapaa mies lähtemään heidän paristaan? Sitä hän
-ei tohtinut tehdä. Häntä pelotti olla yksin; hän oli aivan kuin lapsi,
-joka jätetään tielle ja itkee. Hän oli senlainen kuin monet muutkin
-miehet, joilla ei ole mitään mielipidettä, paitsi ehkä sitä, että he
-moittivat kaikkia jyrkkiä mielipiteitä. Ansaitakseen riippumattoman
-nimen täytyisi ihmisen olla yksin, ja kuinkahan monet siihen pystyvät!
-Kuinka monet edes kaikkein selvänäköisimmistä uskaltavat riuhtaista
-itsensä irti eräiden ennakkoluulojen kahleista, eräistä postulaateista,
-jotka painavat kaikkia saman sukupolven ihmisiä? Sellainenhan olisi
-samaa kuin rakentaa ylitsepääsemätön muuri itsensä ja kaikkien toisten
-ihmisten välille. Toisaalla on erakko-elämän vapaus, toisaalla jälleen
-ihmiset. Valinnassa ei epäilemistä: ihmiset, lauma, on toki parempi!
-Se haisee pahalta, mutta se antaa lämmintä! Silloin luulevat valinnan
-tehneet tosiaan ajattelevansakin sellaista, mitä he eivät oikeastaan
-ajattele. Eikä se ole heistä kovin vaikeaakaan: he tietävät huonosti,
-mitä he ajattelevat!... "_Tunne itsesi!_"... Kuinka pystyisivät he
-siihen, kun heillä tuskin on mitään itseä! Kaikissa kollektiivissa
-mielipideryhmissä, niin uskonnollisissa kuin yhteiskunnallisissakin,
-ovat todella asiaansa uskovat sangen harvinaisia, siitä syystä,
-että _ihmiset_ yleensä ovat harvinaisia. Usko on sankaruuden
-voimaa; sen liekki ei ole koskaan tarttunut kuin vähäiseen joukkoon
-ihmistulisoihtuja; ja nämäkin ovat usein horjuvaisia. Apostolit,
-profeetat ja itse Jesuskin ovat epäilleet. Toiset ovat ainoastaan
-tulen heijasteita, paitsi eräillä sangen poutaisilla ajoilla, jolloin
-jostakin suuresta soihdusta singonneet säkeneet sytyttävät koko
-vainion; sitten kulo sammuu, eikä jäljelle jää muuta kuin joitakuita
-tuhkassa kuluvia hiiliä. Tuskin muutama sata kristittyä uskoo tosissaan
-Kristukseen! Muut luulevat uskovansa tai ehkä tahtovat häneen uskoa.
-
-Niin oli monien näiden vallankumouksellistenkin laita. Siivo Canet
-tahtoi uskoa olevansa vallankumouksellinen: hän siis uskoi. Ja hän
-ihmetteli omaa rohkeuttaan.
-
-Kaikki nämä porvarit turvautuivat eri syistä toisiinsa: jotkut
-sydämen, jotkut järjen syistä, toiset etujensa tähden; toisilla
-maailmankatsomus läheni evankeliumia, toisilla jälleen Bergsonin,
-Karl Marxin, Proudhonin, Joseph de Maistren, Nietzschen tai Sorelin
-ajatuksia. Siellä oli miehiä, jotka olivat vallankumouksellisia
-muodin ja keikarimaisuuden vuoksi, ja sellaisia, jotka olivat sitä
-jörömäisyydestä; toisia oli siihen vienyt viha, toisia rakkaus, eräitä
-toiminnankaipuu tai sankaruuden ihannointi; ajanut orjamaisuus,
-lammasmaisuus. Mutta kaikkia heitä vei, heidän tietämättään, mukanaan
-yhteinen tuuli. He olivat kuin tomupilviä, joiden nähdään pölyävän
-kaukana valkeilla valtateillä ja jotka osoittavat, että myrskytuuli on
-tulossa.
-
-
-
-
-Olivier ja Christophe näkivät tuulen tulevan. Kummallakin
-heillä oli hyvä silmä. Mutta he eivät nähneet asioita samalla
-tavalla. Olivier Jeanninin selkeä katse tunkeutui aina ihmisten
-salaisimpiinkin sivuajatuksiin, ja hän oli surullinen, kun tiesi
-heidän alamittaisuutensa; mutta heitä taisteluun nostavan kätketyn
-voiman suuruuden hän kyllä huomasi; ja ajan käänne traagillisuuteen
-päin hämmästytti häntä vieläkin enemmän. Christophe sen sijaan
-oli herkempi huomaamaan tapahtumien koomilliset puolet. Hänestä
-olivat mielenkiintoisia itse ihmiset, eivätkä suinkaan aatteet.
-Hän oli olevinaan heitä kohtaan halveksivan välinpitämätön. Hän
-pilkkaili yhteiskunnallisia utopioita. Vastaanhangoittelun halusta ja
-vaistomaisesta reaktsioonista sitä sairaaloista humanitarismia vastaan,
-joka oli päiväjärjestyksessä, koetti hän näyttäytyä itsekkäämpänä
-kuin olikaan; hänellä, joka oli itsetekoinen mies, voimakas nousukas,
-ylpeä lihaksistaan ja tahdostaan, oli hiukan liiankin suuri taipumus
-pitää kaikkia niitä, joilla ei ollut voimaa, tyhjäntoimittajina.
-Vaikka hän oli köyhä ja yksinäinen, oli hän kuitenkin pystynyt
-maailmassa voittamaan: toisten piti hänen mielestään tehdä samoin! Mitä
-loruttiinkaan yhteiskunnallisista kysymyksistä! Mikä kysymys se oli?
-Köyhyyskö?
-
--- Minä tunnen sen, sanoi hän. Minun isäni ja äitini ja minä olemme sen
-kokeneet. Ei ole muuta keinoa kuin nousta siitä.
-
--- Kaikki eivät sitä voi tehdä, vastasi Olivier. Sairaat ihmiset, kovan
-onnen kohtaamat.
-
--- Heitä täytyy auttaa, se on selvä. Mutta ylistellä heitä, niinkuin
-nykyään tehdään, ei käy laatuun. Ennen muinoin väitettiin, että voima
-on oikeus. Toden totta, en tiedä, eikö ole vieläkin inhottavampaa
-väittää, että heikolla pitää olla oikeus. Sepä se juuri herpaisee
-nykyajan ajatuksia, se pakottaa väkevät hirmuvallan ikeeseen ja nylkee
-heitä. Tuntuu nykyään kuin olisi mikäkin ansio olla sairaaloinen,
-köyhä, typerä, voitettu, -- ja rikos olla voimakas, hyvinvoipa,
-menestyä taistelussa, aristokraatti sielultaan ja vereltään.
-Ja kaikkein naurettavinta on, että väkevät uskovat ensimäisinä
-sellaista... Erinomainen komedian aihe, ystäväni Olivier!
-
--- Mieluummin olen itse naurunesineenä kuin saatan muita itkemään.
-
--- Sinä kunnon mies, virkkoi Christophe. Peijakas vie, kukapa sitä
-vastaan väittäisikään. Kun näen kyssäselkäisen, niin koskee minunkin
-hartioihini... Komediantteja ovat ne, jotka sellaista näyttelevät,
-eivätkä ne, jotka sitä ovat.
-
-Hän ei antanut nenästää itseään sosiaalisen oikeudenmukaisuuden
-haaveilla. Hänen kansanomainen terve järkensä johti hänet uskomaan,
-että kaikki, mikä oli ollut, pysyisi myöskin edelleen.
-
--- Jos taiteeseen nähden tehtäisiin sinulle tällainen väite,
-minkälaisenhan vastalauseen panisit! huomautti Olivier.
-
--- Ehkäpä. Joka tapauksessa minä en olekaan itsestäni selvillä muuta
-kuin taiteen alalla. Etkä sinäkään. Minä en luota ihmisiin, jotka
-puhuvat asioita, joita eivät tunne.
-
-Eikä myöskään Olivier heihin luottanut. Ystävysten epäilys meni hiukan
-liiankin pitkälle: he olivat aina pysyneet syrjässä politiikasta.
-Olivier tunnusti, hiukan häpeissään, ettei hän moniin vuosiin ollut
-käyttänyt edes äänioikeuttaan; kymmeneen vuoteen ei hän ollut
-tiedustanut äänestyspaikkaansakaan raatihuoneella.
-
--- Minkä tähden yhtyisin ilveeseen, jonka tiedän aivan hyödyttömäksi?
-sanoi hän. On muka äänestettävä? Ketä äänestää? Minusta ovat kaikki
-ehdokkaat aivan samanarvoisia, sillä kuinka heitä lähemmin tuntisin; ja
-minulla ovat hyvät syyni olettaa, että he luopuvat vaaleja seuraavana
-päivänä kaikki kilpaa uskontunnustuksestaan. Täytyisikö pitää heitä
-silmällä? Vaatia heitä täyttämään velvollisuutensa? Sellaiseen menisi
-koko ikäni, ja aivan turhaan. Minulla ei ole aikaa eikä voimaa,
-ei puhujan lahjoja, ei epäilyksistä vapaata mieltä eikä tarpeeksi
-karaistunutta sydäntä pystyäkseni yhteiskuntaelämän inhottavuuteen.
-Parempi on pysyä siitä syrjässä. Suostun kärsimään teostani koituvan
-pahan. Siten en ainakaan tarvitse allekirjoituksellani sitä hyväksyä.
-
-Mutta ylenpalttisesta selvänäköisyydestään huolimatta oli tässä
-olennossa säilynyt haaveellinen usko vallankumoukseen, hänessä, josta
-säntillinen yhteiskunnallinen toiminta oli tuiki vastenmielistä. Hän
-tiesi, että se usko oli haavetta; mutta hän ei siitä luopunut. Se oli
-jonkinlaista perinnäistä mystisismiä. Turhanpäiten ei ihminen kuulu
-Lännen suurimpaan hävittävään ja uutta rakentavaan kansakuntaan, --
-siihen kansaan, joka repii rakentaakseen ja rakentaa tuhotakseen,
-kansaan, joka leikkii aatteilla ja elämällä ja pyyhkäisee alinomaa
-kaiken puti-puhtaaksi edestään, alkaakseen pelin alusta uudella
-ryhdillä, ja panee aina peliin oman henkensä.
-
-Christophen sielussa ei ollut tällaista perinnöllistä messianismia.
-Hän oli liian germaanilainen, joten vallankumouksen ajatus ei hänestä
-maistunut. Hän arveli, ettei maailmaa voida muuttaa. Mikä määrä
-hyödyttömiä teorioita, sanoja, turhaa meteliä!
-
--- Minun ei tarvitse, väitti hän, tehdä vallankumouksia, -- tai leikkiä
-vallankumousajatuksilla, -- tunteakseni omaa voimaani. Varsinkaan ei
-minun tarvitse, kuten nuo kunnon nuorukaiset tekevät, yhteiskuntaa
-mullistamalla hommata valtaan kuningasta tai yhteishyvän valiokuntaa
-omaksi tuekseni. Kummallinen voiman näyte! Minä osaan muutenkin
-puolustaa itse itseni; minä en ole anarkisti; pidän järjestyksestä,
-joka on välttämätön, ja kunnioitan kaikkia hallitsevia Lakeja.
-Mutta suhteissani niihin kuljen keskitietä. Tahtoni osaa käskeä
-muita, ja osaa myöskin alistua. Muistakaa te, joilla on suu täynnä
-klassikoltanne, Corneillenne sanat: "_Minä yksin, ja se riittää_."
-Teidän halunne saada itsellenne isäntiä peittää teidän heikkouttanne.
-Voimaan nähden soveltuu sama kuin valoonkin: sokea sen kieltää. Olkaa
-väkeviä tyynesti, ilman teorioita, ilman väkivaltaa, niin kaikkien
-heikkojen sielut kääntyvät teidän puoleenne kuten kasvit aurinkoa kohti.
-
-Mutta vaikka Christophe väittikin, ettei hänellä ollut aikaa hukata
-poliittisiin aprikoimisiin, ei hän ollut niistä niinkään vapaa kuin
-oli olevinaan. Taiteilijana hän kärsi yhteiskunnallisista epäkohdista.
-Hänelle tuli silloin tällöin kiihkeä halu tuntea sydämessään rajuja
-intohimoja, ja se sai hänet katselemaan ympärilleen ja ajattelemaan,
-kenelle hän oikeastaan kirjoitti. Ja kun hän silloin näki, miten surkea
-oli taiteen harrastajajoukko, miten väsähtäneitä maan parhaat, miten
-kurjaa tuo diletanttinen porvaristo, niin hän ajatteli:
-
--- Mitä toimittaa tehdä työtä mokomia varten?
-
-Tosin oli heissäkin hienostuneita, oppineita ja herkkävaistoisesti
-tuntevia henkiä, jotka pystyivät nauttimaan hienostuneiden tunteiden
-uutuudesta tai (se on sama asia) -- arkaismista. Mutta he olivat liian
-herpoutuneita, liian älyllisiä, liian vähän eläviä uskoakseen taiteen
-todellisuusluonteeseen; heidän mieltään kiinnitti ainoastaan leikki, --
-leikki helähtävillä soinnuilla tai aatteilla; enimpien heidän aikaansa
-veivät vielä muutkin, yhteiskunnalliset mieltäkiinnittävyydet; he
-olivat tottuneet sirpomaan itseään monenmoisiin hommiin, joista mikään
-ei ollut todella "välttämätöntä". Heidän oli melkeinpä mahdotonta
-tunkeutua taiteen kuorta syvemmälle, päästä sen kätkettyyn sydämeen;
-taide ei ollut heille lihaa eikä verta: se oli pelkkää kirjallisuutta;
-Heidän kriitikkonsa todistivat teorioissaan, jotka muuten olivat ylen
-suvaitsemattomia, täydellisen voimattomuutensa päästä diletantismista.
-Jos jotkut heistä sattumalta olivat kyllin herkkiä kaikuakseen taiteen
-todellista ääntä, ei heillä ollut voimaa kestää sitä taidetta, se
-saattoi heidät epäkuntoon ja hermoheikoksi koko iäkseen. Joko sairaita
-tai kuolleita. Mitä oli taiteella tekemistä tässä lasaretissa? -- Ja
-kuitenkaan ei se voinut tulla ilman noita rujoja toimeen nykyisessä
-yhteiskunnassa: sillä heiliä olivat rahat ja sanomalehdistö; ainoastaan
-he saattoivat hankkia taiteilijalle elämänmahdollisuudet. Täytyi
-siis alistua tähän nöyryytykseen: tarjota omakohtaisinta ja tuskan
-synnyttämää taidetta, musiikkia, johon taiteilija on kätkenyt koko
-sisäisen elämänsä salaisuuden, heille huvituksena -- tahi paremminkin
-ajanrattona tai uuden ikävystymisen aiheena, -- tarjota näyttämöllä
-tai hienoston illatsuissa keikailijain ja väsyneen sivistyneistön
-muodostamalle yleisölle.
-
-Christophe etsi todellista yleisöä, sellaista, joka uskoi taiteen
-vaikutuksiin aivan yhtä syvästi kuin elämänkin ja joka tunsi sen
-puhtaalla sydämellä. Ja epämääräisesti veti häntä nyt puoleensa tuo
-luvattu uusi maailma: kansa. Lapsuuden muistot, Gottfried-eno ja ne
-vaatimattomat ihmiset, jotka olivat näyttäneet hänelle taiteen syvän
-elämän itse opetuksestaan mitään tietämättä, tai jotka olivat jakaneet
-hänen kanssaan musiikin pyhää leipää, tekivät hänet taipuvaiseksi
-uskomaan, että hänen oikeat ystävänsä olivat sillä taholla. Kuten
-monet muut jalot ja naiivit nuoret miehet haaveksi hänkin suuria
-kansantaiteen unelmia: kuvitteli mielessään kansankonsertteja ja
-teattereita, kuitenkin sillä tavoin, että hänen olisi ollut kysymyksen
-tullen vaikea niitä tarkemmin määritellä. Hän ajatteli, että ehkäpä
-vallankumous toisi myötänsä taiteellisenkin uudistuksen, ja uskotteli
-itselleen, että koko sosiaalisessa liikkeessä se seikka oli hänelle
-ainoa mielenkiintoinen. Mutta hän veti itseään nenästä: hän oli
-niin elinvoimainen, että sen ajan muutkin voimakkaat aatevirtaukset
-tempasivat hänet ehdottomasti mukaansa.
-
-Kaikkein vähimmin koko liikkeessä kiinnittivät hänen mieltään nuo
-porvarilliset teoreetikot. Sellaiset puut kantavat enimmäkseen kuivia
-hedelmiä; koko elämän mehu on heissä hyytynyt ajatukseksi. Niitä
-ajatuksiakaan ei Christophe täysin ymmärtänyt. Hän ei pitänyt enää
-omistaankaan, kun hän tapasi ne jossakin systeemeiksi jähmettyneinä.
-Suopean halveksivasti jättäytyi hän sivulle voiman samoin kuin
-heikkoudenkin teoreetikoista. Kaikissa komedioissa on järkeilijän osa
-epäkiitollisin. Yleisö pitää vastenmielisimpiäkin tyyppejä hauskempina
-kuin heitä, puhumattakaan sitten yleisön suosimista hyvistä tyypeistä.
-Christophe oli tässä asiassa yleisön kannalla. Yhteiskunnallisten
-kysymysten aprikoitsijat olivat hänestä kiusallisia. Mutta häntä
-huvitti nähdä muita, naiiveja, asiasta vakuutettuja, niitä, jotka
-uskoivat, ja niitä, jotka tahtoivat uskoa, petettyjä ja petetyiksi
-pyrkiviä, vieläpä kelpo lurjuksiakin, jotka tekevät aatteesta itselleen
-rosvoamiskeinon, ja lampaita, jotka ovat syntyneet kerittäviksi. Hän
-oli anteeksiantavan suopea sellaisia hieman naurettavia ja hyviä miehiä
-kohtaan kuin esimerkiksi Canet. Heidän mitättömyytensä ei loukannut
-häntä niin suuresti kuin Olivier Jeanninia. Hän katseli heitä kaikkia
-herttaisella ja ilveilevällä mielenkiinnolla. Hän luuli olevansa
-erillään näytelmästä, jota he esittivät, eikä huomannut, että hän
-vähitellen antoi itsensä joutua muiden virtaan. Hän arveli olevansa
-ainoastaan katselija, joka näkee tuulen menevän ohitse. Mutta tuuli oli
-jo käynyt häneen kiinni ja kiidätti häntä mukanaan pölypilvessään.
-
-
-
-
-Yhteiskuntakysymys oli kaksoisnäytelmä. Se, jota sivistyneet
-näyttelivät, oli komediaa komediassa: kansa ei sitä laisinkaan
-seurannut. Oikea näytelmä oli sen oma. Sen juonta ei ollut helppo
-ymmärtää; kansa itsekään ei tuntenut siinä oikein itseään. Siksi sen
-käänteet olivat sitäkin arvaamattomampia.
-
-Ei silti, ettei sitä selitelty paljoa enemmän kuin jotain tehty.
-Ranskalainen, olipa hän porvari tai rahvaan mies, tarvitsee aina
-vähintään yhtä paljon sanoja kuin leipää. Mutta kaikki eivät pidä
-samanlaisesta leivästä. On juhlasanoja hienoja palatseja varten, ja
-ravitsevampia nälkäsuille. Jos sanat ovatkin samoja, eivät ne ole
-muodostuneet samalla tavalla; maku ja haju, sisältö ovat erilaisia.
-
-Kun Olivier ensi kertaa eräässä kansankokouksessa sai maistaa tuota
-leipää, ei se suinkaan yllyttänyt hänen ruokahaluaan; palat jäivät
-hänen kurkkuunsa. Häntä tympäisi lausuttujen ajatusten matala nolous,
-ilmaisutavan väritön ja muokkaamaton raskaus, väitteiden epämääräinen
-ylimalkaisuus, lapsellinen logiikka, koko tuo abstraktsiconeista
-ja toisiinsa liittymättömistä asioista sotkettu kokkareinen
-keitto. Kielen epäpuhtautta ja virheellisyyttä eivät kansanomaisen
-puhetavan into ja rehevyys jaksaneet korvata. Kaikki oli pelkkää
-sanomalehtisanastoa, haalistuneita tyylikukkia, jotka oli kaapattu
-porvarillisesta retoriikasta ja pistetty minne milloinkin sattui. Hän
-ihmetteli varsinkin tavatonta koruttomuuden puutetta. Hän unohti sen
-seikan, ettei kirjallinen koruttomuus ole mikään synnynnäinen lahja,
-vaan työllä saavutettu: se on valiojoukon luomus. Kaupunkilainen
-työväestö ei voi olla yksinkertainen; se haeskelee aina mielellään
-rikkiviisaita ilmaisumuotoja. Olivier ei ymmärtänyt, miten tuollaisilla
-mahtipontisilla korulauseilla saattoi olla kuulijoihin vaikutusta.
-Hänellä ei ollut niiden avainta. Vieraiksi kieliksi sanotaan toisten
-kansakuntien kieliä, eikä tulla ajatelleeksi, että saman kansan
-keskuudessa on melkeinpä yhtä paljon eri kieliä kuin yhteiskunnallisia
-ryhmiäkin. Ainoastaan pienelle valiojoukolle on sanoilla perinnäinen ja
-ammoinen merkityksensä; muille ne eivät edusta mitään muuta kuin heidän
-omia ja heidän ryhmänsä kokemuksia. Monet valiojoukon mielestä kuluneet
-ja sen halveksimat sanat ovat kuin autio talo, josta valiojoukko on
-lähtenyt pois ja johon sitten asettuu uusia elämää väriseviä voimia ja
-intohimoja. Jos tahdotte asukkaaseen tutustua, käykää sisään.
-
-Sen teki Christophe.
-
-
-
-
-Muuan naapuri, valtionrautateiden virkailija, saattoi hänet
-tuntemainsa työläisten yhteyteen. Tuo mies oli viidenviidettä
-vuoden ikäinen, pieni, ennen aikaansa vanhettunut; hänen päänsä
-oli surullisen kalju, silmät painuneet syvälle koloihinsa, posket
-kuopalla; nenä oli ulospistävä, iso ja käyrä; suu älykäs; korvat
-muodottomat, rypistyneine korvanlehtineen: rappeutumuksen merkkejä.
-Hänen nimensä oli Alcide Gautier. Hän ei ollut syntyisin kansaa,
-vaan keskiluokan porvaristoa, kunniallisten vanhempien lapsi,
-vanhempien, jotka olivat uhranneet ainoan poikansa kasvatukseen
-koko vähäisen omaisuutensa, mutta eivät olleet varojen puutteessa
-kuitenkaan voineet kouluttaa häntä loppuun asti. Hän oli saanut sangen
-nuorena eräässä hallintovirastossa paikan, tuollaisen, joita köyhä
-porvaristo pitää pelastuksen satamina, vaan jotka ovatkin kuolemaa
-ja elävältä hautautumista. Kun hän sitten oli kerran sinne joutunut,
-ei hänellä ollut mitään mahdollisuutta enää päästä sieltä. Hän oli
-tehnyt sen virheen -- (sellainen on nykyisessä yhteiskunnassa sangen
-tavallista), -- että oli nainut rakkaudesta, -- kauniin työläistytön,
-jonka synnynnäinen epähienous tuli piankin näkyville. Vaimo oli
-synnyttänyt hänelle kolme lasta. Tällaisessa seurassa täytyi miehen
-elää. Hän, joka oli älykäs ja olisi tahtonut kaikin voimin täydentää
-tietojaan, tunsi olevansa köyhyyden kahleissa; tunsi, että hänessä oli
-salaisia luonteenominaisuuksia, joita elämän vaikeudet tukehduttivat;
-eikä hän voinut niistä vaikeuksista riuhtautua erilleen. Hän ei
-saanut olla koskaan yksin. Kamarikonttorin virkailijana menivät
-häneltä päivät mekaanisessa urakassa, yhteisessä huoneessa toisten,
-moukkamaisten ja lörpöttelevien virkatoverien kanssa; he juttelivat
-keskenään jos jotakin vähäpätöistä roskaa, purkivat mahdottoman
-elämänsä tyytymättömyyttä ilmi panettelemalla päälliköltään, ja
-pilkkasivat häntä hänen henkisten pyrkimystensä tähden, sillä hän
-oli ollut niin epäviisas, ettei ollut heiltä niitä salannut. Kun
-hän meni kotiinsa, joutui hän mauttomasti järjestettyyn ja pahalta
-löyhkäävään asuntoon, säkättävän ja jokapäiväisen vaimon pariin, joka
-ei ymmärtänyt häntä, vaan piti häntä tyhjäntoimittajana tai hassuna.
-Lapset eivät muistuttaneet laisinkaan isäänsä, ne tulivat äitiinsä.
-Oliko tämä kohtalo oikeuttaa Oliko tosiaan? Niin paljon pettymyksiä,
-kärsimyksiä, ainaista ahdistusta; ammatti, joka vei häneltä ajan
-aamusta iltaan; mahdotonta saada milloinkaan hetkeäkään keskittää
-ajatuksiaan, hetkeäkään hiljaisuutta, -- kaikki nämä seikat olivat
-lopulta uuvuttaneet hänet perinpohjin ja tehneet hänet neurasteenisen
-ärtyiseksi. Unohtaakseen ikävän elämänsä oli hän turvautunut, niinkuin
-monet muutkin, joku aika sitten, väkijuomiin, ja ne turmelivat hänet
-lopullisesti. -- Christophe tutustui lähemmin häneen, ja ajatteli
-järkytettynä tätä traagillista elämää: keskeneräinen luonne, jolla ei
-ollut tarpeeksi sivistystä eikä taiteellista makua, mutta joka oli
-kuitenkin syntynyt suuriin tekoihin; kovan onnen murjoma mies. Gautier
-oli heti takertunut Christopheen, aivan kuin heikot ihmiset, jotka
-ovat hukkumaisillaan, tarttuvat hyvän uimarin käteen, jos sattuvat sen
-tapaamaan. Christophea kohtaan tunsi hän samalla sekä suopeutta että
-kateutta. Hän vei Christophen kansankokoukseen ja näytti hänelle siellä
-eräitä syndikalistien johtajia, puolueen, johon Gautier oli liittynyt
-ainoastaan katkeruudesta yhteiskuntaa kohtaan. Sillä luonteeltaan hän
-oli aristokraatti, vaikka elämässä epäonnistunut. Hän kärsi katkerasti
-siitä, että hänen täytyi sekautua kansaan.
-
-Christophe tunsi kuuluvansa paljon enemmän kansaan kuin hän -- mikä
-oli sitäkin ihmeellisempää, kun hänen ei ollut pakko olla sellainen,
--- ja mieltyi käymään näissä kokouksissa. Puheet huvittivat häntä. Hän
-ei tuntenut niitä kohtaan sellaista vastenmielisyyttä kuin Olivier;
-hän ei ollut kovinkaan herkkä huomaamaan kielenkäytön naurettavuuksia.
-Hänelle olivat kaikki suupaltit samaa maata. Hän oli yleensä muka
-halveksivinaan kaunosanaisuutta. Mutta jos hän ei välittänytkään
-ymmärtää retoriikkaa, tunsi hän puhujien ja kuuntelijain välityksellä
-jotain muuta: musiikin. Puhujien sanain voimaa lisäsi yleisö
-satakertaisena kaikuna. Alussa huomasi Christophe ainoastaan tuon
-voiman; ja hän tuli uteliaaksi ja tahtoi tutustua eräihin puhujiin.
-
-Suurin vaikutus kansan joukkoihin oli eräällä miehellä nimeltä
-Casimir Joussier, -- pieni ja kelmeä mies, noin kolmenkymmenen,
-viidenneljättä ikäinen; hänen kasvonpiirteensä olivat mongoolimaiset,
-laihat, kivuloiset, silmät palavat ja kylmät, tukka harva, leuassa
-pujoparta. Hänen puheensa voima ei perustunut niin paljon hänen
-mimiikkansa, sillä se oli niukkaa ja tempoilevaa ja harvoin sanojen
-kanssa sointuvaa, -- eikä lausuntaankaan, joka oli käheää ja
-viheltävää, mahtipontisine puuskahduksineen, -- kuin nimenomaan häneen
-itseensä, siihen väkivaltaiseen varmuuteen ja tahdon rajuuteen, joka
-hänestä tuntui. Hän ei näyttänyt sallivan edes oletettavan, että
-ajateltaisiin toisin kuin hän; ja kun hänen ajatuksensa olivat juuri
-niitä, joita hänen yleisönsä halusi kuulla, ei hänen ja yleisön
-ollut vaikea ymmärtää toisiaan. Hän hakkasi työläisten mieleen kolme
-kertaa, neljä, kymmenen kertaa perätysten juuri niitä asioita, joita
-he odottivat; hän ei väsynyt lyömästä yhä ja raivoisalla sitkeydellä
-saman naulan päähän; ja koko yleisö löi silloin mukana, löi esimerkkiä
-noudattaen, löi kunnes naula painui vereen ja lihaan. -- Tätä hänen
-persoonallisen vaikutuksensa voimaa lisäsi vielä yleinen luottamus
-hänen menneisyyteensä, kunnioitus, jonka hän oli saavuttanut monilla
-lain hänelle tuomitsemilla rangaistuksilla, hänen ansaittuaan ne
-oivallisesti rajuilla sanomalehtikirjoituksillaan. Hän näytti olevan
-pelkkää voittamatonta tarmoa; mutta jos kuka osasi nähdä syvemmälle,
-huomasi hän miehen pohjalla suuren ja jo pitkinä aikoina kerääntyneen
-väsymyksen, liioista ponnistuksista syntyneen kyllästymisen ja kohtalon
-herättämän kovan vihan. Hän oli niitä miehiä, jotka kuluttavat
-jok'ainoa päivä enemmän kuin koko elämänsä tulokset. Lapsesta saakka
-oli hän hankautunut työssä ja köyhyydessä. Hän oli ollut vaikka
-missä ammatissa: lasinpuhaltajana, levyseppänä, typograafina; hänen
-terveytensä oli mennyt pilalle; keuhkotauti runteli häntä; se vaivutti
-hänet joskus äkilliseen ja katkeraan mielenmasennukseen, sanattomaan
-epätoivoon, jolloin hän ei uskonut ei asiaansa eikä itseensä; ja joskus
-yllytti sama tauti häntä jälleen yliluonnolliseen intoon. Hän oli
-sekoitus laskelmallista rajuutta ja sairaaloista raivoa, politiikkaa
-ja synnynnäistä haltioitumiskykyä. Hän oli hankkinut oppia niin
-paljon kuin oli voinut; hän tunsi sangen hyvin eräitä tieteellisiä,
-sosioloogisia ja omia eri ammattejaan koskevia asioita; toisia jälleen
-hän tunsi varsin huonosti; mutta hän oli itsestään yhtä varma näillä
-kaikilla aloilla; hänen päässään oli sekaisin tulevaisuuden tuulentupia
-ja oikeita käsityksiä, tietämättömyyttä ja käytännöllistä järkeä,
-ennakkoluuloja, elettyä kokemusta ja epäluuloista vihaa porvarillista
-yhteiskuntaa kohtaan. Viimemainittu ei suinkaan estänyt häntä ottamasta
-Christophea suopeasti vastaan. Hän oli ylpeä, joten hänestä tuntui
-hyvältä, kun kuuluisa taiteilija pyrki hänen seuraansa. Hän oli
-synnynnäinen päällikkö, ja töykeä tavallisia työläisiä kohtaan, vaikka
-hän ajoikin heidän aatettaan. Kuinka vilpittömästi hän tahtoikin
-täydellistä yhdenvertaisuutta, toteutti hän sen ajatuksen helpommin
-niiden parissa ollessaan, jotka olivat häntä ylempiä, kuin niiden,
-jotka olivat alempia kuin hän.
-
-Christophe tutustui muihinkin työväenliikkeen johtomiehiin. Noiden
-välillä ei ollut minkäänlaista keskinäistä suopeutta. Joskin yhteinen
-taistelu sai heidät -- vaikkakin vaikeasti -- toimimaan yhdessä, ei
-se silti luonut sisällistä ymmärtämystä. Näki, miten suuressa määrin
-kaikenlaiset ulkonaiset ja hetkelliset seikat vaikuttivat ryhmien
-välisiin eroituksiin. Vanhat vihollisuudet oli ainoastaan naamioitu ja
-lykätty tuonnemmaksi, mutta ne piilivät kuitenkin alla. Siellä näki
-pohjoisen ja eteläisen Ranskan miehiä, joissa, kytee synnynnäinen
-halveksiminen toisiaan kohtaan. Ammattikunnat olivat toisilleen
-kateellisia palkkaeduista, ja pitivät kukin itseään toisia parempana,
-eivätkä salailleetkaan sitä tunnettaan. Mutta suurin eroavaisuus johtui
--- tulee johtumaan aina -- kunkin yksilön luonteensävystä. Ketut, sudet
-ja sarvikarja, raateluhampaiset pedot ja nelivatsaiset raavaat, ne,
-jotka on luotu syömään, ja toiset, jotka on luotu syötäviksi, kaikki
-ne kulkivat yhdessä laumassa ruokaansa kärkkyen, -- laumassa, jonka
-luokkasattuma ja yhteinen etu olivat kulloinkin muodostaneet; kukin
-niistä tunsi toisensa, ja nosti vihaisesti harjaansa toisille.
-
-Christophe kävi joskus aterialla eräässä pienessä kahvilaravintolassa,
-jota piti muuan Gautier'n entinen virkatoveri, Simon, rautatieläinen,
-joka oli eroitettu virasta erään lakkoselkkauksen tähden. Samassa
-ravintolassa kävi myöskin syndikalisteja. Heitä oli siellä takasalissa,
-joskus viisi, kuusi miestä; salin ikkunat olivat ahtaalle ja
-hämärälle pihalle päin, josta kuului alinomaa kahden häkkiin suljetun
-kanarinlinnun vimmattu virsi kohti taivaan valoa. Joussier toi sinne
-aina mukaansa rakastajattarensa, kauniin Berthan: hän oli vankka
-ja koketti tyttö; hipiältään kalpeahko, tukka hohtavan punainen,
-silmien katse harhaileva ja kujeileva. Tyttöä hännysteli myöskin muuan
-pulska poika, korean kaunis, älykäs ja keikaileva Leopold Graillot,
-mekaanikko: hän oli seuran kaunosielu. Vaikka hän väittikin olevansa
-anarkisti ja mieleltään kaikkein kiivaimpia porvariston vihaajia, oli
-hänen sielunsa mitä piintyneimmän porvarin. Vuosikausia oli hän joka
-aamu ahminut viisi centimea maksavien kirjallisten lehtien eroottisia
-ja dekadenttisia novelleja. Sellainen lukeminen oli vääntänyt hänen
-päänsä sekaisin. Mielikuvituksessa saatujen hienojen nautintojen
-aivohekkumaan yhtyi hänessä täydellinen ruumiillisen siisteyden
-puute, välinpitämättömyys puhtautta ja hänen melkoisen arkipäiväistä
-omaa elämäänsä kohtaan. Hän oli ihastunut tuohon väljähtyneeseen
-alkohoolinpisaraan, jota älyllinen ylellisyys on, -- ihastunut
-sairaaloisesti kehittyneiden rikkaiden epäterveihin kiihoituskeinoihin.
-Ja kun hän ei saanut tuntea omassa nahkassaan heidän nautintojaan,
-imi hän sitä aivoihinsa. Moinen ei maistu suusta miltään, ja se
-tekee heikkojalkaiseksi. Mutta onpahan kuitenkin olevinaan rikkaiden
-vertainen. Ja vihaa heitä.
-
-Christophe ei voinut häntä sietää. Paljon enemmän miellytti häntä
-Sebastien Coquard, sähkötyöläinen, joka oli Joussier'n rinnalla
-pidetyin puhuja. Häntä eivät teoriat vaivanneet. Hän ei useinkaan
-tiennyt, mihin hän pyrki, mutta hän puski aina suoraan. Hän oli
-tyypillinen ranskalainen. Vankka vintiö, noin neljäkymmen-vuotias;
-kasvot suuret ja verevät, pää pyöreä, tukka punainen, parta pitkä,
-niska ja ääni kuin sonnilla. Erinomainen työmies, samoin kuin Joussier,
-mutta iloinen ja ryyppyjä rakastava. Raihnas Joussier katsoi moista
-kursailematonta terveyttä kateellisin silmin, ja vaikka he olivatkin
-ystäviä, piili heissä kuitenkin toisiaan kohtaan vihamielisyys.
-
-Ravintolan isäntä, Aurélie, viidenviidettä ikäinen, siivo nainen,
-joka oli varmaankin aikoinaan ollut kaunis, ja oli hiukan vieläkin,
-kuluneisuudestaan huolimatta, istui miesten joukossa käsitöineen,
-kuunteli heidän juttujaan sydämellisesti hymyillen ja liikutellen
-heidän puhuessaan itsekseen huuliaan; silloin tällöin pisti hän
-keskusteluun jonkin omankin sanansa, ja nyökytti sanoihinsa tahtia
-päällään, yhä vain työskennellen. Hänellä oli naitu tytär ja sitäpaitsi
-vielä kaksi muuta lasta, toinen noin seitsemän-, toinen kymmenvuotias
--- tyttö ja poika -- jotka tekivät koulutöitään tahmaisen pöydän
-kulmalla, irvistellen ja teristäen silloin tällöin korviaan kuullakseen
-jotain, joka ei ollut heille varsin sopivaa.
-
-Olivier koetti pari kertaa lähteä sinne Christophen kanssa. Mutta hän
-ei tuntenut viihtyvänsä noiden ihmisten seurassa. Milloin säännöllinen
-pakollinen työ ja tehtaanpillin hellittämätön vihellys ei vartioinut
-näitä työläisiä, saattoi outo tuskin kuvitellakaan, kuinka paljon he
-tuhlasivat aikaansa hukkaan; työstä päästyään he vetelehtivät kaiket
-illat joutilaina, ja samoin lomatuntinsa; tai he rupesivat usein syyttä
-lakkoon. Christophella oli nykyään tavallinen joutilaisuuskautensa,
-sellainen aika, jolloin hän oli päässyt yhdestä työstä ja jolloin hän
-odotti, että hänen sielussaan alkaisi kehittyä uusi; sen tähden ei
-hänellä tällä kertaa ollut sen kiireempää kuin noilla miehilläkään;
-hän oleksi siis mielellään heidän kanssaan, kyynärpäät pöydän nojassa,
-tupakoiden ja ryypiskellen. Mutta moinen vetelehtiminen loukkasi
-Olivier Jeanninin porvarillisia vaistoja, loukkasi hänen perinnäistä
-tottumustaan itsekuriin, järjestettyyn työhön, hänen tottumustaan
-käyttämään tarkoin kaikki aikansa; hän ei pitänyt sellaisesta monien
-tuntien hukkaamisesta. Sitäpaitsi ei hän osannut yleensä pakinoida
-eikä kallistaa lasiakaan. Ja lopuksi esti häntä seuraan liittymästä
-eri luokkiin kuuluvien ihmisten välillä aina vallitseva suorastaan
-fyysillinen, salainen vastenmielisyys, heidän aistiensa keskinäinen
-vihollisuus: se ei salli heidän sekaantua sielultaan toisenlaisten
-olentojen joukkoon; siitä estää itse ruumiin kapinoiminen, vaikka sydän
-ja halu olisi kuinka hyvä. Ollessaan Christophen kanssa kahden puhui
-Olivier hänelle liikutettuna että velvollisuus vaatisi sivistyneitä
-lähentymään kansaa, lähentymään kuin veljiä; mutta kun hän sitten
-tosiaan joutui kansan läheisyyteen, oli hänen mahdoton tehdä siellä
-mitään, niin syvästi kuin hän tahtoikin. Sen sijaan pääsi Christophe,
-vaikka hän pilkkaili ystävänsä jaloja periaatteita, aivan helposti
-tuttavallisiin väleihin minkä työmiehen kanssa tahansa, jonka hän
-vain kadulla kohtasi. Olivier suri vilpittömästi sitä, että hän tunsi
-olevansa niin erillään noista ihmisistä. Hän koetteli olla sellainen
-kuin hekin, ajatella siihen tapaan kuin he, puhua kuin he. Hän ei
-osannut. Hänen äänensä oli hämärä, tukittu, ei soinut sillä tavoin
-kuin heidän. Kun hän koetti käyttää eräitä heidän ilmaisumuotojaan,
-salpautuivat sanat hänen kurkkuunsa tai ne kaikuivat vierailta.
-Hän huomasi sen, oli nolo; ja hän häiritsi heidän seurusteluaan.
-Hän tiesi sen hyvin. Tiesi olevansa heille vieras, tiesi, että he
-epäilivät häntä, etteivät he tunteneet mieltymystä häntä kohtaan ja
-että kaikilta noilta miehiltä pääsi hänen poistuessaan helpoituksen
-puuskaus: "Oh hoh!" Vilahdukselta huomasi hän silloin tällöin tylyjä
-ja kylmiä silmäyksiä, sellaisia vihamielisiä katseita, joita köyhyyden
-katkeroittamat työläiset luovat porvaristoon. Christophe sai myöskin
-kyllä osansa niistä; mutta hän ei niitä huomannut. Koko seurueesta
-olivat ainoastaan Aurélien lapset taipuvaisia lähenemään Olivier
-Jeanninia. Näitä porvaristo viehätti enemmänkin kuin herätti heissä
-vihaa. Nuorta poikaa kaikki porvarillinen lumosi; hän oli tarpeeksi
-älykäs osatakseen sitä rakastaa, mutta ei niin älykäs, että olisi sitä
-ymmärtänyt; pikku tyttöä, joka oli sangen sievä ja jonka Olivier oli
-kerran vienyt rouva Arnaud'n luo, suorastaan hypnotisoi porvarillinen
-ylellisyys; hän tuli aivan sanattomaksi hurmauksesta, kun sai istahtaa
-kauniiseen nojatuoliin, koskettaa hienoja vaatteita, olla kauniiden
-vallasnaisten seurassa; tuota pikku hupeloa vaati vaisto pyrkimään pois
-kansan parista, porvarillisen rikkauden ja mukavuuden paradiisiin.
-Olivier Jeanninilla ei suinkaan ollut halua yllyttää lapsessa sellaisia
-taipumuksia; eikä se naiivi ihailu, jota tyttö suitsutti hänen
-yhteiskuntaluokalleen, korvannut suinkaan häneen nähden sitä, että muu
-seura tunsi häntä kohtaan jäykkää vihamielisyyttä. Olivier kärsi heidän
-pahansuopaisuutensa tähden. Hän halusi niin palavasti ymmärtää heitä.
-Todellisuudessa ymmärsikin hän heitä, ehkäpä liiankin hyvin, tarkasteli
-heitä liiankin selvin silmin; ja se ärsytti heitä. Siihen ei häntä
-saanut minkäänmoinen tungetteleva uteliaisuus, vaan tottumus analyysiin
-ja halu rakastaa heitä.
-
-Olivier näki piankin Joussier'n elämän sisällisen traagillisuuden: sen,
-että tauti kalvoi häntä ja että hänen rakastajattarensa kohteli häntä
-pahoin, Bertha rakasti häntä, oli hänestä ylpeä; mutta hän oli liian
-elämänhaluinen; Joussier tiesi, että Bertha luisuisi hänestä irti,
-luisuisi auttamatta; ja mustasukkaisuus raateli häntä. Se oli Berthalle
-huvitusta; hän kiihoitti miehiä, loi heihin silmäyksiä, ympäröi heidät
-hekkumallisuudellaan: hän oli suorastaan vimmatun kiemaileva. Ehkäpä
-hän petti Graillot'n kanssa oikeaa rakastajaansa, ehkäpä tyytyi hän
-ainoastaan uskottelemaan rakastajalleen sitä. Joka tapauksessa oli
-asia niin, että jollei hän vielä pettänytkään, niin oli hän piankin
-pettävä. Joussier ei uskaltanut kieltää Berthaa rakastamasta ketä hän
-tahtoi: sillä hänhän saarnasi vapauden oikeutta sekä naiseen että
-mieheen nähden. Bertha huomautti hänelle siitä seikasta, pisteliään
-hävyttömästi, eräänä päivänä, kun Joussier haukkui häntä. Syntyi
-kiduttava taistelu Joussier'n vapaiden teoriain ja hänen hillittömien
-vaistojensa välillä. Sydämensä puolesta oli hän vielä entisaikainen
-mies, despoottinen ja mustasukkainen; järkensä puolesta tulevaisuuden,
-utopioiden olento. Mutta Bertha, hän taasen oli sekä menneen ja tulevan
-ajan nainen: kaikkien aikain nainen. -- Olivier, joka näki tämän
-salatun kaksintaistelun ja tunsi omasta kokemuksestaan, miten julmaa
-se saattoi olla, sääli kidutettua täydestä sydämestään, huomaten hyvin
-hänen heikkoutensa. Mutta kun Joussier aavisti, että Olivier hänen
-salaisuutensa tunsi, ei hän siitä suinkaan ollut kiitollinen.
-
-Muuan toinenkin henkilö seurasi tätä rakkauden ja vihan leikkiä,
-seurasi lauhkein ja ymmärtävin silmin, nimittäin ravintolan emäntä,
-Aurélie. Hän näki kaikki, vaikkei ollut muka näkevinään. Hän tunsi
-elämän. Tuo terve, tyyni ja järjestystä rakastava kunnon nainen
-oli viettänyt nuoruudessaan sangen vapaita päiviä. Hän oli ollut
-kukkien myyjättärenä; hänellä oli ollut porvarillinen rakastaja; ja
-sitten toisiakin. Viimein oli hän mennyt naimisiin erään työmiehen
-kanssa. Hänestä oli tullut moitteeton perheenäiti. Mutta hän ymmärsi
-nyt koko elämän, kaikki sydämen hullutukset, yhtä hyvin Joussier'n
-mustasukkaisuuden kuin tuon toisenkin, "nuoren hepsakan", joka tahtoi
-huvitella. Jollakin suopealla sanalla koetti hän sovittaa heitä
-keskenään:
-
--- "Pitäisi olla sopuisampia; ei maksanut vaivaa panna pahakseen niin
-vähästä..."
-
-Hän ei kummastellut, ettei mikään, mitä hän sanoi, auttanut...
-
--- "Niinhän se on. Aina me ihmiset kiusaamme toisiamme..."
-
-Hänen luonteensa pääpiirre oli kansanomainen huolettomuus, johon
-onnettomuudet eivät tunnu pystyvän. Hän oli kyllä saanut osansa niistä.
-Kolme kuukautta sitten oli häneltä kuollut viisitoista-vuotias poika,
-jota hän oli rakastanut kovasti; se tapaus oli tuonut hänelle syvän
-surun; mutta nykyään oli hän jälleen toimelias ja hilpeä. Hän virkkoi:
-
--- "Jos sitä rupeaisi ajattelemaan, niin ei enää voisi elää."
-
-Eikä hän sitä enää ajatellutkaan. Tähän ei ollut syynä itsekkyys.
-Hän ei voinut olla muunlainen. Hänellä oli näet ylen voimakas
-elämäninto; nykyhetki vei kaiken hänen huomionsa: oli mahdotonta
-pysähtyä menneisiin. Hän mukautui kaikkeen, miten asiat olivatkin; ja
-hän oli luotu mukautumaan samoin kaikkeen tulevaankin. Jos syntyisi
-vallankumous ja kääntäisi oikein päin kaiken, mikä oli nurinkurista,
-ja nurin kaiken, mikä oli paikallaan, niin pysyisi hän varmasti yhä
-jaloillaan ja tekisi mitä hyvänsä hänen oli silloin tehtävä, ja
-viihtyisi kaikkialla, mihin hänet asetettaisiin. Pohjaltaan ei hän
-kovinkaan paljoa uskonut vallankumoukseen. Uskoa ei hänellä yleensä
-ollut mitään. On turhaa mainita, että hän povuutti itselleen korteista
-aina pahaan kiipeliin joutuessaan ja ettei hän koskaan, kun kuollutta
-saatettiin ohitse, ollut tekemättä ristinmerkkiä. Hän oli sangen vapaa
-ja suvaitsevainen; hänellä oli tuo Parisin rahvaalle ominainen terveen
-skeptillisyyden lahja: sellainen iloinen epäilys, joka on luonnollista
-kuin hengitys. Vaikka hän olikin vallankumouksellisen miehen puoliso,
-kohteli hän miehensä ja miehen puolueen, -- ja kaikkien puolueiden, --
-aatteita äidillisen iroonisesti, -- aivan kuin nuoruuden hullutuksia
-tai vanhuuden höperyyksiä. Hän ei tullut liikutetuksi paljon mistään.
-Mutta hän seurasi mielenkiinnolla kaikkea. Hän oli valmis alistumaan
-sekä hyviin että huonoihin kohtaloihin. Kaiken kaikkiaan: hän oli
-optimisti.
-
--- "Ei pidä olla pahalla tuulella... Kaikki kyllä menee, kunhan ihminen
-on kunnossa..."
-
-Tällainen olento oli suorastaan luotu viihtymään Christophen seurassa.
-Heidän ei tarvinnut puhua montakaan sanaa nähdäkseen, että he olivat
-samaa maata. Silloin tällöin vilkaisivat he hupaisesti hymyillen
-toisiinsa, kun muut seurassa väittelivät ja kirkuivat. Mutta
-tavallisemmin sai Aurélie nauraa aivan yksinään: silloin hän katseli
-Christophea, joka antoi temmata itsensä väittelyn kiihkoon ja tulistui
-silloin heti vielä enemmän kuin kaikki muut yhteensä.
-
-
-
-
-Christophe ei huomannut Olivier-ystävänsä yksinäisyyttä ja avuttomuutta
-tuossa seurassa. Christophe ei koettanutkaan nähdä ihmisten sisäistä
-elämää. Mutta hän söi ja joi heidän kanssaan, hän vuoroin nauroi ja
-vuoroin suuttui. He eivät epäilleet häntä, vaikka he väittelevätkin
-hänen kanssaan kiivaasti. Hän ei heitä kursaillut. Pohjaltaan hänen
-olisi ollut vaikea sanoa, oliko hän heidän puolellaan vai heitä
-vastaan. Hän ei kysynytkään sitä itseltään. Jos hänen olisi ollut
-pakko valita, olisi hän varmastikin ollut syndikalisti sosialismia ja
-kaikkia valtioperiaatteita vastaan, -- valtiota vastaan, tuota kauheaa
-laitosta, joka luo virkamiehiä, koneenosia. Hänen päänsä hyväksyi
-työväen mahtavan ammatillisen yhtymisen, tuon kaksiteräisen miekan,
-joka iskee samalla kertaa sekä sosialistisen valtion kuolleeseen
-teoriaan että hedelmättömään individualismiin: viimemainittu on voimien
-tuhlaamista, yhteisen tarmon pirstomista yksilöheikkouksiksi, --
-nykyajan surullinen epäkohta, mihin Ranskan vallankumous on osaltaan
-syypää.
-
-Mutta luonto on järkeilyä voimakkaampi. Kun Christophe joutui
-tekemisiin syndikaattien kanssa, -- noiden monien heikkojen luomain
-peloittavain kokoomusten, -- niin hänen voimakas individualisminsa
-nousi vastarintaan. Hän ei voinut olla halveksimatta tuollaisia
-ihmisiä, joiden täytyi sitoa itsensä kahleilla toisiinsa pystyäkseen
-taisteluun; ja jos hän ehkä hyväksyikin, että he, nuo heikot,
-alistuivat sellaisen yhteislain ikeeseen, niin oli hän sitä mieltä,
-ettei se laki ollut luotu häntä varten. Ja hänen vastenmielisyyttään
-lisäsi vielä se seikka, että vaikka heikot ovat sorrettuina
-sympaattisia, niin eivät he ole sitä enää silloin, kun heistä tulee
-sortajia. Christophe oli äskettäin huutanut yksinäisille kunnon
-ihmisille: "Yhtykää!" Nyt, kun hän joutui ensi kertaa keskelle
-noita yhtyneitä kunnon ihmisiä, oli hänen saamansa vaikutelma
-ilkeä, sillä kunnon ihmisten sekaan oli työntäytynyt toisia, jotka
-eivät olleet niin kunnollisia kuin he, vaan vaativat persoonallisia
-oikeuksiaan ainoastaan käyttääkseen voimaansa heti ensi tilaisuudessa
-väärin. Parhaat, ne, joita Christophe rakasti, nuo ystävät, joihin
-hän oli tutustunut _Saman katon alla_, eivät välittäneet näistä
-taisteluliitoista, olivatpa he mitä kansanluokkaa tahansa. He olivat
-liian helläsydämisiä ja liian ujoja, joten tällainen peljästytti heitä;
-he olivat kuin luodut näiden liittojen ensimäisinä murskattaviksi.
-He olivat työväen liikkeeseen nähden samanlaisella kannalla kuin
-Olivier ja muutkin kaikkein jaloimmat nuoret porvarit. Heidän
-mielialansa oli suopea järjestyneitä työläisiä kohtaan. Mutta he
-olivat saaneet vereensä vapauden jumaloimisen: ja siitä tunteestahan
-vallankumoukselliset välittivät kaikkein vähimmin. Kuka nykyaikaan
-muuten piittaakaan vapaudesta? Pieni valiojoukko, jolla ei ole mitään
-vaikutusta maailmanmenoon. Vapauden kohtalo on nykyään synkkä. Rooman
-paavit julistivat järjen valon pannaan. Parisin paavit sammuttavat
-taivaallisen valkeuden. Ja ryysyköyhälistön kuninkaat valon kaduilta.
-Kaikkialla juhlii imperialismi voitonriemuaan: roomalaisen kirkon
-theokraattinen imperialismi; merkantiilisten ja Jumalan armosta
-elävien mcnarkiain imperialismi; tasavaltain byrokraattinen
-imperialismi; vallankumouskomiteain diktatoriaalinen imperialismi.
-Vapaus-parka, sinulla ei ole sijaa tässä maailmassa!... Sellainen
-vallan väärinkäyttö, jota vallankumoukselliset saarnasivat oikeutetuksi
-ja jota he sovelluttivat käytäntöön, töykäisi Christophea ja Olivier
-Jeanninia. Eivätkä he liioin kunnioittaneet myöskään "keltaisia"
-työmiehiä, jotka eivät tahtoneet kärsiä yhteisen asian puolesta. Mutta
-heistä oli kauheaa, että näitä eristyneitä pakotettiin väkivallalla
-yhtymään toisiin ja luultiin oltavan oikeutettuja heitä pakottamaan.
-Ja kuitenkin: onhan kansalaisen ratkaistava kantansa. Todellisuudessa
-ei nykyään ole valittavanamme imperialismi tai vapaus, vaan joko
-imperialismi tai toinen imperialismi. Olivier sanoi:
-
--- En valitse kumpaakaan. Minä kannatan sorrettuja.
-
-Christophe vihasi yhtä paljon kuin hänkin väkivallan kannattajien
-tyranniaa. Mutta laumavoima veti häntä vanavedessään, veti häntä
-kapinaan pyrkivän työläisarmeijan perästä.
-
-Hän ei itsestään tätä aavistanutkaan. Hän julisti pöytätovereilleen,
-ettei hän ollut heidän joukkoaan.
-
--- Niin kauan kuin te ette välitä muusta kuin aineellisista eduistanne,
-olette minusta maailman joutavinta joukkoa, sanoi hän heille. Sinä
-päivänä, jolloin nousette otteluun puhtaasti jonkin aatteen puolesta,
-olen teidän miehiänne. Mutta sitä ennen: mitä minulla on tekemistä
-kahden vatsan välissä? Minä olen taiteilija, minun velvollisuuteni on
-puolustaa taidetta, eikä pestata sitä minkään puolueen rekryytiksi.
-Tiedän kyllä, että eräät kunniaa kärkkyvät kirjailijat ovat viime
-aikoina antaneet tässä suhteessa huonon esimerkin, niin epäterveesti he
-himoitsevat mielistellä yleisöä. Minun käsitykseni on, etteivät he ole
-tällä tavoin auttaneet suinkaan sitä aatetta, jota ovat kannattavinaan;
-mutta sen sijaan he ovat pettäneet taiteensa. Säilyttää järkemme valo
-selkeänä: se on meidän, taiteilijain, tehtävä. Me emme saa sekoittaa
-sitä yhtymällä teidän kiihkosta sokeihin taisteluihinne. Kuka pitää
-koholla valon soihtua, jos me sen pudotamme kädestämme? Te tarvitsette
-sitä kyllä taistelun jälkeen. Täytyy aina olla myöskin työmiehiä, jotka
-pitävät yllä tulta konehuoneessa, sillaikaa kuin muut taistelevat
-laivan kannella. Meidän on ymmärrettävä kaikkea, ei vihattava mitään.
-Taiteilija on kompassi, joka myrskyn aikana osoittaa aina pohjoista
-kohti.
-
-He pitivät Christophen puhetta joutavina verukkeina, väittivät, että
-juuri hän oli menettänyt oikean kompassinsa; ja he suvaitsivat kaikessa
-ystävyydessä halveksiakin häntä. Heidän mielestään oli taiteilija
-ainoastaan veijari, joka koetti elää kaikkein vähimmällä työllä ja niin
-mukavasti kuin suinkin.
-
-Christophe vastasi, että hän teki yhtä paljon työtä kuin hekin,
-jopa teki sitä enemmänkin, eikä peljännyt työtä niinkuin he. Mikään
-ei inhoittanut häntä niinkuin _sabotaashi_, työn tärveleminen,
-periaatteeksi otettu laiskottelu.
-
--- Voi kuinka nuo köyhät raukat pelkäävät kiusata kallista ruumistaan,
-sanoi hän... Hyvä Jumala! Minä olen kymmen-vuotiaasta tehnyt
-lakkaamatta työtä. Mutta te ette rakasta työtä, te olette pohjaltanne
-porvareita!... Jospa te jaksaisitte edes hävittää entisen maailman!
-Mutta siihen te ette pysty. Sitä te ette tahdokaan. Ettehän toki! Te
-vain kiljutte, uhkaatte, väitätte muka tekevänne puhdasta kaikesta.
-Mutta teillä onkin haaveena ryöstää, heittäytyä loikomaan porvariston
-vielä lämpöiseen sänkyyn. Lukuunottamatta muutamia karkeimman työn
-tekijöitä, riiviöitä, jotka ovat valmiit halkaisemaan päänsä tai
-halkaisemaan toisten päät, tietämättä oikein, mistä syystä, --
-huvikseen ehkä, -- tuskasta, satojen vuosien vanhasta tuskasta, joka
-heissä kuohuu, -- lukuunottamatta heitä ajattelevat kaikki muut
-ainoastaan, miten he livahtaisivat tarpeen tullen riveistä tiehensä,
-porvariston joukkoon. He rupeavat sosialisteiksi, sanomalehtimiehiksi,
-agitaattoreiksi, kirjailijoiksi, edustajiksi, ministereiksi... Seis,
-älkää haukkukokaan heitä! Te ette ole heitä parempia. Sellaiset ovat
-pettureita, sanotteko?... Hyvä. Kenen vuoro nyt tulee pettää? Se työ
-kelpaa teille kaikille. Teissä ei ole yhtään, joka jaksaisi vastustaa
-syöttiä. Kuinkapa teissä olisikaan? Teissä ei ole ainoaakaan, joka
-uskoisi ihmisellä olevan kuolemattoman sielunkin. Te olette pelkkiä
-vatsoja, sen teille sanon. Tyhjiä vatsoja, jotka eivät tahdo muuta kuin
-itsensä täyteen.
-
-Silloin seura suuttui, ja kaikki alkoivat puhua yhtaikaa. Ja siinä
-väitellessä saattoi tapahtua, että Christophe joutui niin innostuksensa
-valtaan, että osoittautui paljoa vallankumouksellisemmaksi kuin
-muut. Hänen oli turha kaunistella asiaa: hänen älyllisyytensä, josta
-hän ylpeili, hänen suloinen kuvittelunsa maailman esteettisyydestä,
-sellaisesta, että siitä saattaisi puhtaasti henkisesti iloita, haipui
-hänen mielestään, kun hän näki jonkin vääryyden. Olisiko maailma,
-jossa kahdeksan ihmistä kymmenestä elää puutteessa tai täydellisessä
-köyhyydessä ja fyysillisessä ja moraalisessa kurjuudessa, esteettinen?
-Joutavaa puhetta. Se ihminen, joka uskaltaa sitä väittää, on julkea
-etuoikeutetun asemassa istuja. Sellainen taiteilija kuin Christophe
-ei pohjimmaltaan voinut olla olematta työväen puolella. Kuka saa
-enemmän kuin henkisen työn tekijä kärsiä yhteiskunnan olosuhteiden
-epämoraalista, siitä, että omaisuus on jakautunut ihmisten kesken
-häikäilemättömän epäsuhteellisesti? Taiteilija kuolee nälkään, tai
-hänestä tulee miljonääri pelkästään sen nojalla, miten muoti tahi
-taiteella keinottelevien afäärimiesten oikku milloinkin määrää.
-Yhteiskunta, joka antaa parhaittensa joutua tuhoon, tai palkitsee
-heidän vaivansa tolkuttoman liioitetulla tavalla, on hirvittävän
-väärä; sitä ansaitsee hiukan pölyyttää! Jokaisella ihmisellä, tekipä
-hän työtä tai ei, on oikeus elämisen minimiin. Kutakin työtä, olkoon
-se hyvä tai huonompi, on arvioitava ei sen todellisen arvon mukaan
--- (kukapa olisi kyllin pystyvä tuomari sitä arvoa määräämään?)
--- vaan työntekijän oikeutettujen ja normaalien tarpeiden mukaan.
-Taiteilijalle, tiedemiehelle, keksijälle, joka tuottaa yhteiskunnalle
-kunniaa, täytyy yhteiskunnan voida, ja se voi, taata tarpeellisen
-eläkkeen, jonka avulla mies saa aikaa ja keinoja tuottaa yhteiskunnalle
-yhä lisää kunniaa. Mitään muuta ei yhteiskunnan ole tehtävä. Vinzin
-_Gioconda_ ei ole miljoonan arvoinen. Ei ole mitään arvosuhdetta
-jonkin rahamäärän ja taideteoksen välillä; taidetyö ei ole halvempi
-eikä kalliimpi tuota summaa: se on sen ulkopuolella. Kysymys ei ole
-siitä, että taideteoksesta pitäisi maksaa; vaan siitä, että taiteilijan
-on saatava elää. Antakaa hänelle varoja syödä ja tehdä rauhassa
-työtään! On järjetöntä ja inhottavaa tehdä hänestä toisen omaisuuden
-varas! Sillä täytyy suoraan tunnustaa: jokainen ihminen, jolla on
-enemmän varoja kuin hän elääkseen, perhettään elättääkseen ja älyään
-normaaliksi kehittääkseen tarvitsee, on varas. Sen verran, mikä hänellä
-on liikaa, on muilla ihmisillä vähemmän. Kuinka monta kertaa olemmekaan
-saaneet surullisesti hymyillä kuullessamme puhuttavan Ranskan
-loputtomista rikkauksista ja kansallisomaisuuden runsaudesta, me,
-työntekijät, joko ruumiillisen tai henkisen työn, miehet ja naiset, me,
-jotka olemme syntymästämme asti saaneet uurtaa ja puurtaa jaksaaksemme
-pysyä hengissä, emmekä ole siinä edes aina onnistuneetkaan, vaan ovat
-parhaat meistä usein nääntyneet taakkansa alle, -- me, jotka kuitenkin
-olemme kansamme moraalinen ja älyllinen valiojoukko! Sen sijaan
-olette te, joilla on enemmän maallista rikkautta kuin oma osuutenne,
-rikastuneet meidän kärsimyksistämme ja meidän köyhtymisestämme! Mutta
-se ei häiritse teidän tuntoanne: teillä ovat sofistiset saivarruksenne,
-joilla sitä rauhoitatte: omistusoikeuden pyhyys, vapaa elämänkilpailu,
-valtio-Molokin ja Edistyksen, tuon satuhirviön, korkea pakko, jokin
-maailmanjärjestyksen arvoituksellinen järkkymättömyys, hyvä, jolle
-uhrataan kaikki muu hyvä, -- nimittäin lähimmäisten hyvä. -- Siitä
-huolimatta teidän sofistinne eivät voi koskaan kieltää tätä väitettä:
-"Teillä on varoja paljon yli omien tarpeittenne. Meillä ei ole niitä
-elääksemmekään. Ja me olemme yhteiskunnalle yhtä arvokkaita kuin te. Ja
-jotkut meistä ovat sille arvokkaampia kuin te kaikki yhteensä."
-
-
-
-
-Niin tarttui se intohimojen humala, joka ympäröi Christophea,
-häneenkin. Perästäpäin hän aina kyllä kummasteli näitä
-kaunopuheisuutensa puuskia. Mutta hän ei pitänyt niitä merkitykseltään
-kovinkaan tärkeinä. Häntä viehätti tuo kevyt kiihtymys, sillä hän luuli
-etupäässä pulloa sen aiheuttajaksi. Hän pahoitteli ainoastaan, ettei
-pullon sisältö ollut parempaa, ja kehuskeli oman maansa viinejä. Hän
-luuli olevansa erillään vallankumouksellisista aatteista. Mutta silloin
-näyttäytyi se omituinen ilmiö, että Christophen intohimo kasvoi sikäli
-kuin hän niitä aatteita pohti, joskaan ei liioin kannattanut, kun taas
-hänen toveriensa kiihko näytti sitä mukaa vähenevän.
-
-Pohjaltaan oli noilla miehillä vähemmän harhakuvitelmia kuin
-Christophella. Rajuimmatkin heistä, ne, joita porvaristo enimmän
-pelkäsi, olivat sielustaan epävarmoja ja peijakkaan porvarillisia.
-Coquard, jonka nauru oli kuin oriin hirnuntaa, piti suurta meteliä
-ja teki hirveitä liikkeitä; mutta hän ei uskonut kuin puolittain
-sanoihinsa: häntä huvitti pelkästään puhuminen, käskeminen,
-toiminta; hän oli väkivallan kerskuja. Hän paljasteli porvarillista
-raukkamaisuutta, ja nautti siitä, että sai pitää porvareita hirmun
-vallassa, näytellen voimakkaampaa kuin olikaan; ja nauraen myönsikin
-hän tämän heikkoutensa Christophelle. Graillot mittaili kaikkea, aivan
-kaikkea, mitä yritettiinkin: ja kaiken hän teki tyhjäksi. Joussier
-pysyi aina jyrkästi mielipiteissään, hän ei tahtonut koskaan olla
-väärässä. Hän näki kyllä sangen hyvin perusteluidensa heikkouden, mutta
-siitä huolimatta pysyi hän niissä itsepintaisesti kiinni; hän olisi
-antanut vaikka suuren yhteisen asian joutua tappiolle, kunhan vain
-hänen omat periaatteensa olisivat saaneet pöyhkeillä voitosta. Mutta
-itsepäisiä uskonpuuskia seurasivat hänessä aina iroonisen pessimismin
-puuskat, ja silloin arvosteli hän katkerasti ideoloogien valheita ja
-tuomitsi kaikki ponnistelut hyödyttömiksi.
-
-Enin osa työläisistä oli samanlaisia. He häilyivät sanajuopumuksen
-ja toivottomuuden välillä. Heillä oli määrättömiä kuvitelmia; mutta
-niillä ei ollut minkäänlaista todellisuuden pohjaa; he eivät olleet
-hankkineet niitä itselleen vaivaloisesti, eivät olleet niitä itse
-luoneet; he olivat saaneet ne valmiina, pysyen itse yhtä passiivisina
-kuin silloinkin, kun pieneen ja vähäpätöiseen tyytymisen taipumus
-vei heitä kapakkaan tai huonoihin varietee-paikkoihin, milloin he
-kaipasivat huvitusta. Auttamatonta ajatuksen laiskuutta, jolle oli
-kyllä puolustava selityksensä: rasitetun elukan elämä, juhdan, joka
-päivätyönsä jälkeen tahtoo ainoastaan maata, märehtiä rauhassa
-ruokaansa ja unelmiaan. Mutta noista salaisista unelmista ei
-jäänyt jäljelle mitään muuta kuin yhä suurempi väsymys ja jäykkyys
-leukapieliin. Alinomaa he innostuivat kannattamaan jotakin johtajaa;
-ja vähän aikaa sen jälkeen he alkoivat epäillä häntä ja hylkäsivät
-hänet. Surullisinta tässä oli se, etteivät he olleetkaan väärässä:
-rikkauden, menestyksen, turhamaisuuden houkutukset viettelivät heiltä
-pois johtajan toisensa jälkeen. Kuinka monet olivatkaan pettäneet
-heidät tai väsähtäneet taistelussaan, lukuunottamatta jotakuta
-sellaista kuin Joussier, jota salaa kalvava keuhkotauti ja kuoleman
-varma läheisyys suojeli kiusaukselta! Nuo johtajat olivat saman pahan
-uhreja, joka kalvoi siihen aikaan kaikkia valtiollisia miehiä, ja
-kaikkiin puolueisiin kuuluvia: heitä turmeli nainen tai raha, tahi
-nainen ja raha -- (nuo kaksi vitsaustahan kuuluvat yhteen). -- Niin
-hyvin hallituksessa kuin oppositsioonipuolueissakin nähtiin ensiluokan
-kykyjä, miehiä, joissa olisi ollut ainesta suuriksi valtiomiehiksi --
-(Richelieun aikoina olisi heistä ehkä sellaisia tullutkin); -- mutta
-heillä ei ollut uskoa, ei moraalista ryhtiä; nautinnon halu ja tottumus
-ja väsyminen nautintoon olivat herpaisseet heidät; siitä johtui, että
-he tekivät keskellä suuria suunnitelmiaan katkonaisia tekoja, tai
-jättivät kaikki kesken, kiireelliset asiat, isänmaansa ja aatteensa,
-levätäkseen tai nauttiakseen. Heillä oli kyllä rohkeutta antaa pistää
-itsensä hengiltä taistelussa; mutta ainoastaan harvat päälliköistä
-olisivat pystyneet kuolemaan elämäntehtäväänsä, paikoilleen,
-liikkumatta, käsi peräsimessä ja silmät horjumattomasti suunnattuina
-näkymättömään päämaaliin.
-
-Tieto tästä perusheikkoudesta riisti vallankumoukselta sen
-toimintatarmon. Työläisiltä kului hyvä osa aikaa syytellessä toisiaan.
-Heidän lakkonsa menivät aina myttyyn, niin riitaisia olivat alinomaa
-johtajat ja ammattikunnat, reformistit ja vallankumoukselliset
-keskenään, -- sellainen syvä arkuus piili uhkaavan kerskailun alla,
--- sellainen perinnäinen laumamaisuus, että lain ensimäinen komennus
-sai nämä kapinalliset heti palaamaan takaisin ikeensä alle, -- niin
-raukkamaisen itsekkäät ja halpamaiset olivat monet heistä, että he
-käyttivät toisten kapinaa ainoastaan omaksi hyväkseen, päästäkseen
-paremmin herrainsa suosioon, maksattaakseen heillä kalliisti etuja
-kärkkyvän uskollisuutensa. Puhumattakaan nyt laumojen synnynnäisestä
-huonosta järjestyksestä, rahvaan ainaisesta anarkiasta. Nuo työläiset
-tahtoivat kyllä tehdä luonteeltaan täydellisesti vallankumouksellisia
-ammattilakkoja; mutta he eivät tahtoneet, että heitä kohdeltaisiin
-niinkuin ainakin vallankumouksellisia. Painetit eivät viehättäneet
-heitä ollenkaan. He kuvittelivat, että munakokkeli syntyy särkemättä
-munia. Joka tapauksessa heistä olisi ollut hauskempaa, jos toiset
-olisivat särkeneet munat, eivätkä he itse.
-
-Olivier katseli, teki huomioita, eikä ollut laisinkaan kummastunut.
-Heti kohta hän oli huomannut, kuinka paljon ala-arvoisempia nuo miehet
-olivat kuin se tehtävä, jota he muka pyrkivät toteuttamaan; mutta
-samalla hän myöskin ymmärsi, miten mahtava se voima oli, joka kuljetti
-heitä mukanaan; ja hän näki hyvin, että Christophe kulki tietämättään
-tahtomattaan virran myötä. Häntä itseään, joka olisi sydämensä halusta
-tahtonut antaa viedä itsensä, häntä ei virta huolinut. Hän jäi rannalle
-ja katseli veden vyörynää.
-
-Se oli voimakas virta: se vieritteli aalloissaan suunnattoman joukon
-intohimoja, pyyteitä ja erilaisia uskomuksia, jotka sysäsivät
-toisiaan, törmäsivät vastatusten, sulautuivat yhteen, kuohuttivat
-vaahtoa ja nostivat vastakkaisiin suuntiin kieppuvia pyörteitä.
-Päälliköt kulkivat etunenässä, vähemmän vapaina kuin muut, sillä heitä
-sysäsi joukko, ja ehkäpä vähäuskoisempina kuin muut: he olivat ennen
-muinoin uskoneet, he olivat nyt samanlaisia kuin nuo heidän paljon
-pilkkaamansa papit: sidottuja vanhoihin valoihinsa, uskoihinsa, jotka
-olivat heillä aikoinaan olleet ja joita heidän nyt täytyi julistaa
-loppuun asti. Heidän perästään kulkeva suuri lauma oli karkeaa,
-epävarmaa ja lyhytnäköistä. Suurin osa uskoi sattumalta, kun kerran
-virta tällä hetkellä kulki sen utopiain suuntaan; toisella hetkellä
-se ei enää uskonut, silloin, kun virran suunta oli muuttunut. Monet
-uskoivat toiminnan halusta, seikkailujen kaipuusta, romanttisesta
-pölkkypäisyydestä. Toiset jälleen loogillisen järkeilyn nojalla,
-järkeilyn, jossa ei ollut selvää elämänjärkeä. Jotkut jälleen
-hyvyydestä. Ovelat taasen käyttivät aatteita pelkkinä taisteluasema;
-heidän silmämääränsä olivat sangen läheisiä: he taistelivat
-saavuttaakseen parempaa palkkaa, varmaa työtuntimäärää. Pahimmilla oli
-salaisena haluna saada karkeasti kostaa surkean elämänsä kurjuuksia.
-
-Mutta virta, joka heitä kuljetti, oli heitä viisaampi ja tiesi, minne
-sillä oli matka. Mitä haittasi, vaikka sen hetkeksi täytyikin murtua
-vanhan maailman patoa vastaan? Olivier aavisti, että sosiaalinen
-vallankumous kukistettaisiin kyllä vielä tänään. Mutta hän tiesi
-myöskin, että se siitä huolimatta saavuttaisi päämääränsä, kärsipä
-se nyt tappioita tai voitti: sillä sortajat eivät anna oikeutta
-sorretuille muulloin kuin silloin, kun he sortamiaan pelkäävät. Niinpä
-palveli yhtä hyvin vallankumouksellisten väkivaltaisuus kuin itse asian
-oikeuskin aatetta. Kumpikin niistä kuului sen sokean ja varman voiman
-suunnitelmiin, joka johti ihmisten laumaa...
-
-"_Te näette, rakkaat veljet, teidän kutsumisenne. Ettei monta
-lihallista viisasta ole, ei monta voimallista, ei myös monta suuresta
-suvusta. Vaan ne kuin maailman edessä hullut ovat, on Jumala valinnut,
-että hän viisaat häpiään saattais. Ja ne kuin heikot ovat maailman
-edessä, ja ne alimmasta suvusta ja ylenkatsotut on Jumala valinnut,
-että hän ne, jotka kaikkea ovat, turhaksi tekisi..._"
-
-Olivier Jeanninin mielestä ei kuitenkaan maksanut vaivaa -- (olipa
-se Jumala, joka tapahtumia ohjasi, mikä tahansa, -- Järki tai
-Järjettömyys, -- ja vaikkapa syndikalismin uneksima yhteiskuntamuoto
-takaisikin ehkä tulevaisina aikoina rahdun edistymistä) -- hänen
-mielestään ei hänen ja Christophen maksanut vaivaa uhrata kaikkia
-aatteellisuutensa ja sydämensä voimia tähän taisteluun, sillä se
-ei kuitenkaan koskaan loisi mitään kokonaisia uusia maailmoita.
-Hänen mystillinen vallankumoustoiveensa sai pahan kolauksen näissä
-seurustelupiireissä. Kansa ei näyttänyt hänestä enää paremmalta kuin
-muutkaan luokat, eikä edes rehellisemmältä; ennenkaikkea: se ei ollut
-liioin erilaisempi muita. Keskellä pyyteiden ja intohimojen mutaista
-kuohua miellyttivät Olivier Jeanninin katsetta ja sydäntä enimmän
-laumasta riippumattomat, pikku ryhmät todellisia uskovaisia, joita
-nousi esiin sieltä täältä aivan kuin pieniä saaria. Parhaat saattavat
-kyllä haluta sulautua joukkoon: he pyrkivät kuitenkin aina toisten
-parhaiden luokse, -- olivatpa ne parhaat mitä kansanluokkaa tai
-puoluetta tahansa, -- niiden luokse, jotka todella vartioivat pyhää
-tulta. Ja pyhin velvollisuuksista on pitää huolta, ettei tuli heidän
-käsissään sammu.
-
-Olivier oli jo omat ystävänsä valinnut.
-
-
-
-
-Muutaman talon päässä hänen asunnostaan oli erään rajasuutarin koju,
--- laudoista hatarasti yhteen kyhätty. Sen ikkunaruudut olivat
-likaiset ja paperilla paikatut. Siihen vei pari kolme porrasta,
-sillä se oli matalammalla katua, ja mahtuakseen sinne täytyi siellä
-seisoa pää kumarassa. Parhaiksi oli siinä tilaa kenkähyllylle ja
-parille jakkaralle. Joka päivä kuului kojusta sen isännän laulua,
-suutarien klassilliseen tapaan. Se mies vihelteli, polki jalkaansa,
-määkyi käheällä äänellä viisuja ja vallankumouslauluja, tahi viskasi
-sanan ohikulkeville naapureille ikkunanreiästä. Harakka, jolta oli
-toinen siipi typistetty, käveli ja hyppeli katukäytävällä; se tuli
-erään toisen talon ovenvartian asumuksesta suutarin vieraaksi.
-Lintu asettui kojun ylimmälle portaalle ja katseli alas suutariin.
-Suutari keskeytti hetkeksi työnsä ja sutkautti harakalle veikeällä
-äänellä hävyttömyyksiä, tahi alkoi innokkaasti viheltää sille
-_Internatsionaalea_. Harakka kohotti nokkaansa ja kuunteli vakavasti;
-silloin tällöin se nyökkäsi päätänsä ja alensi nokkaansa aivan
-kuin kumarrukseen, ja sitten se räpytti tasapainoaan tavoitellen
-kömpelösti siipiään; ja lopuksi se vilisti yhtäkkiä matkaansa, jättäen
-pakinatoverinsa keskelle lausetta, ja lensi siiventyngällään ja
-toisella ehyellä siivellään kadulle jonkin penkin selkänojalle, josta
-se nyt säkätteli korttelin koirille. Silloin alkoi suutari jälleen
-nakuttaa tilkkejä kengänanturoihin; mutta kuuntelijan lähtö ei estänyt
-häntä jatkamasta keskeytynyttä puhettaan loppuun.
-
-Hän oli kuudenkuudetta-vuotias, iloisen näköinen, pörröpäinen,
--- pienet silmät tavattoman tuuheain kulmakarvain alla; kalju
-kallo, joka nousi keskeltä hiusten piiriä kuin muna linnunpesästä;
-haiveniset korvat; musta ja harvahampainen kita aukeni hänen
-nauraessaan kuin mikäkin kaivo; parta tappurainen ja epäsiisti, ja
-aina hän haroi sitä täysin kourin, valtavilla ja lakasta mustilla
-kynsillään. Hänet tunnettiin korttelissa nimeltä ukko Feuillet,
-tai Feuillette, tahi pappa La Feuillette -- taikka sanottiin häntä
-La Fayetteksi, jos tahdottiin raivostuttaa häntä: sillä vanhus oli
-poliittisilta mielipiteiltään tulipunainen. Nuorena oli hän sekautunut
-Kommuuniin, hänet oli tuomittu kuolemaan, mutta tuomio oli muutettu
-kuritushuonerangaistukseksi; hän oli ylpeä näistä muistoistaan, ja
-Badinguet, Galliffet ja Foutriquet olivat hänen katkeruutensa esineitä
-yhtä suuressa määrin kukin. Hän oli aina läsnä vallankumouksellisissa
-kokouksissa, ja jumaloitsi Coquardia, joka julisti ja ennusti
-kostoa ukkosen äänellä kauniista parrastaan. Hän ei ollut menemättä
-kuuntelemaan ainoatakaan hänen puhettaan. Hän ahmi hänen sanojaan,
-nauroi hänen sukkeluuksilleen niin, että leuat olivat sijoiltaan
-vääntyä, noppi muistiinsa kaikki hänen haukkumasanansa, riemuitsi
-taisteluista ja luvatusta paratiisista. Kokouksen jälkeisenä aamuna
-luki hän kojussaan sanomalehdistä edellisenä iltana pidettyjen puheiden
-selostukset; luki ääneen, itselleen ja oppipojalleen; ja nauttiakseen
-vielä enemmän luetti hän niitä itselleen pojallakin, ja pieksi poikaa,
-jos poika hyppäsi yhden ainoankin rivin ylitse. Muuten, hän ei tuonut
-korjattavia kenkiä takaisin aina suinkaan lupaamanaan aikana; mutta
-sen sijaan oli työ lujaa: hänen paikkaamansa rajat kuluttivat jalkoja,
-mutta eivät kuluneet itse koskaan.
-
-Ukolla oli luonaan kolmetoista-vuotias pojanpoika, hänen juoksu-
-ja oppipoikansa, kyssäselkäinen, raihnas ja riisinsyömä. Äiti oli
-karannut seitsemäntoista vuoden ikäisenä kotoaan kelvottoman työläisen
-kanssa, joka oli ruvennut _apachiksi_, sakilaiseksi, ja joka oli
-piankin joutunut kiinni, saanut tuomionsa ja kadonnut jäljettömiin.
-Äiti jäi yksinään lapsen kanssa: hänen omaisensa hylkäsivät hänet;
-hän sai elättää yksinään pikku Emmanuelia. Hän kohdisti nyt poikaan
-kaiken rakastajaansa kohtaan tuntemansa rakkauden ja vihan. Hän oli
-sairaaloisuuteen saakka raju ja mustasukkainen nainen. Hän rakasti
-poikaansa kiihkeästi, pahoinpiteli häntä julmasti, ja kun poika milloin
-oli kipeä, niin oli äiti aivan kuin hullu epätoivosta. Pahalla tuulella
-ollessaan pakotti hän Emmanuelin menemään illalla nukkumaan antamatta
-hänelle ruokaa, ei edes pientä leivän palasta. Kun hän laahasi lasta
-mukanaan pitkin katuja, ja poika väsyi eikä tahtonut enää kävellä,
-vaan heittäytyi maahan, niin ajoi äiti hänet potkimalla pystyyn.
-Tuon naisen puhetapa oli sekavaa, ja hänen mielialansa vaihtelivat
-rajusti kyynelistä hysteerisiin ilonpurkauksiin. Jonkun ajan kuluttua
-hän kuoli. Isoisä otti silloin hoitoonsa lapsen, Emmanuelin, joka
-oli kuusi-vuotias. Hän piti pojasta paljon; mutta hänellä oli varsin
-omituinen tapa osoittaa hänelle hellyyttään: se ilmeni siten, että
-hän ärhenteli hänelle, haukkui häntä jos jonkinlaisilla nimityksillä,
-repi häntä korvista, lätkäytteli poskille aamusta iltaan: siten opetti
-hän Emmanuelille muka ammattiaan; ja samalla hakkasi hän pojan päähän
-yhteiskunnallista ja antiklerikaalista katkismustaan.
-
-Emmanuel tiesi, ettei isoisä ollut paha; mutta hän sai olla aina
-valmis kohottamaan kyynärpäänsä suojakseen ja pelkäsi ukkoa. Varsinkin
-juopotteluiltoina. Sillä ukko Feuillette joi itsensä pöhnään pari kolme
-kertaa kuussa; silloin hän puhui puuta ja heinää; hän nauroi, hän
-oli olevinaan herra, ja lopuksi hän aina antoi pari hyvää läiskäystä
-pojalle. Se oli paremminkin pelkkää melua kuin pahuutta. Mutta lapsi
-oli luonnostaan arka; hänen kivuloisuutensa teki hänet muita lapsia
-herkkähermoisemmaksi; hänen älynsä oli aikaiskypsynyt, ja äidiltään
-hän oli perinyt kesyttömän ja epäsäännöllisen luonteen. Isoisän töykeä
-käytös ja hänen vallankumoukselliset julistuksensa, -- (ne olivat
-oikeastaan yhtä ja samaa, sillä vanhus saarnasi aatteitaan etenkin
-humalassa ollessaan), -- saivat pojan pään sekaisin. -- Hänen sisäinen
-olemuksensa kaikui kaikkia ulkonaisia vaikutteita, aivan kuin tuo
-suutarinkojukin vapisi raskaiden omnibusvaunujen kulkiessa kadulla
-ohitse. Hänen hurjistuneessa mielikuvituksessaan, joka värisi kuin
-tapuli kellojen soidessa, kuohuivat sekaisin arkiset hetken tapahtumat,
-lapsuuden suuret tuskat, liian varhaisen kokemuksen surulliset
-muistot, kertomukset Kommuunista, iltakurssien luennot, sanomalehtien
-nurkkanovellit, kokouksissa pidetyt puheet ja sameat ja vuolaat,
-perityt sukupuolivaistot. Kaikki ne muodostivat yhdessä omituisen
-värisevän unten maailman, jonka läpikuultamattomasta pimeydestä ja
-mutaisesta kaaoksesta välkähteli häikäiseviä toivon säteitä.
-
-Rajasuutari vei joskus oppipoikansa kapakkaan, Aurélien luokse.
-Siellä Olivier huomasi tuon pienen kyttyräseljän ja kuuli hänen
-pääskysenäänensä. Muiden työläisten joukossa, joiden kanssa hän
-ei koskaan puhellut, oli hänellä hyvää aikaa katsella poikasen
-sairaaloisia kasvoja, ajatella hänen ulkonevaa otsaansa, ihmetellä,
-kuinka aran ja nöyryytetyn näköinen hän oli. Olivier sai kuulla
-pojalle ladeltavan kovin tuttavallisia töykeyksiä, ja silloin hän
-näki vaikenevan Emmanuelin kasvojen suorastaan vääntyvän tuskasta.
-Ja kun Emmanuel kuuli joitakin vallankumouksellisia voimalauseita,
-huomasi Olivier hänen kastanjanruskeaa silmiensä syttyvän säteilemään
-haaveellista ja kiihkeää onnen loistetta, tuon tulevaisuuden onnen,
-joka ei paljon muuttaisi hänen vähäpätöistä kohtaloaan, vaikka se
-joskus toteutuisikin. Niillä tuokioilla sytytti onnen haave pojan
-sulottomille kasvoille sellaisen hohteen, että saattoi unohtaa hänen
-rumuutensakin. Itse kaunis Berthakin hämmästyi sitä kerran; eräänä
-päivänä sanoi hän sen pojalle, ja suuteli yhtäkkiä häntä, kerrankin
-aivan torumatta. Lapsi hätkähti; hän kalpeni mielenjärkytyksestä, ja
-ponnahti inhoksuen takaisin. Tytöllä ei ollut aikaa enää sitä huomata:
-hän oli jo alkanut taas riidellä rakastajansa kanssa. Ainoastaan
-Olivier huomasi Emmanuelin sekaannuksen; hän piti varovasti silmällä
-poikaa: Emmanuel oli pujahtanut hämärään nurkkaan ja seisoi siellä
-nyt otsa kumarassa; hänen kätensä vapisivat, ja hän vilkui kulmainsa
-alta palavin ja ärsyttynein silmin tyttöön. Olivier meni Emmanuelin
-luokse ja puhui hänelle lempeästi, kohteliaasti ja suostuttelevasi...
-Kuinka hyvää saattaakaan hellä käytös tehdä sydämelle, josta ei
-kukaan ole mitään välittänyt? Se on toki pisara virkistävää sadetta
-kuivaan maahan! Ei tarvittu muuta kuin joku sana, hetkellinen hymy,
-niin pikku Emmanuel antautui koko sydämestään Olivier Jeanninille ja
-tunsi, että Olivier oli hänen ystävänsä. Kun hän sitten tapasi Olivier
-Jeanninin kadulla ja sai kuulla, että he olivat naapureita, oli uutinen
-hänelle kuin mikäkin kohtalon mystillinen viittaus, josta ei voinut
-erehtyä. Hän vaaniskeli nyt suutarinkojun ovella, milloin Olivier
-kulki ohitse, saadakseen sanoa hänelle hyvää päivää; ja jos Olivier
-hajamielisyydessään ei muistanut katsoa häneen, niin oli Emmanuel
-loukkautunut.
-
-Poika tuli ylen onnelliseksi, kun Olivier eräänä päivänä pujahti ukko
-Feuilletten luokse tuomaan korjattavia kenkiään. Kun tilattu työ oli
-valmis, meni Emmanuel viemään sitä Olivier Jeanninille; hän oli pitänyt
-tarkoin silmällä, milloin Olivier palasi kotiin, niin että hän varmasti
-saisi hänet tavata. Olivier oli niinkuin yleensäkin hajamielinen
-eikä ensin juuri huomannut poikaa, vaan maksoi ainoastaan hänelle
-eikä puhunut mitään. Mutta poika näytti odottavan yhä: hän katseli
-oikealle ja vasemmalle. Ja sitten hän aikoi jo lähteä pahoillaan pois.
-Hyväsydäminen Olivier aavisti silloin yhtäkkiä, mitä hänen mielessään
-liikkui; hän hymyili ja koetti saada käyntiin pakinaa, vaikka hänestä
-olikin ylimalkaan vaikeaa puhella rahvaan kanssa. Mutta tällä kertaa
-hän löysi kuitenkin yksinkertaiset ja välittömät sanat. Kärsimyksen
-vaisto auttoi hänet näkemään -- (joskin vielä liian yksipuolisesti)
--- lapsessa pienen, elämän haavoittaman linnun, samanlaisen kuin
-hän itsekin oli, poloisen, joka istui suruissaan pää siiven alla ja
-palloksi oksalleen pyöristyneenä ja etsi lohdutustaan unelmistaan:
-haaveili huimaa lentoa läpi säteilevien ilmojen. Samantapainen
-vaistomaisen luottamuksen tunne sai lapsenkin lähestymään häntä;
-Emmanuel tunsi suurta vetovoimaa tuon hiljaisen sielun puoleen,
-ihmisen, joka ei koskaan huutanut, ei puhunut raakoja sanoja ja
-jonka parissa hän tiesi olevansa turvassa katujen töykeyksiltä.
-Yksinpä Olivier Jeanninin huonekin, joka oli kirjoja täynnä, nuo
-seiniä peittävät kirjakaapit, joissa vuosisatojen haaveet uinuivat,
-herättivät hänessä melkeinpä uskonnollista kunnioitusta. Kun Olivier
-alkoi häneltä kysellä hänen asioitaan, ei hän koettanut niitä salata;
-hän vastasi mielellään, hypäten tuon tuostakin asiasta syrjään ylpein
-ja kesyttömin huudahduksin; hänellä ei ollut ilmaisukeinoja. Olivier
-availi nyt kärsivällisesti ja varovasti tuota epäselvää ja avuttomasti
-sopertelevaa sielua; hänen onnistui vähitellen oppia näkemään sen
-toiveet ja sen lapsellinen, liikuttava usko maailman uudistumiseen.
-Hän ei suinkaan halunnut sille uskolle nauraa, vaikka hän tiesikin,
-että se tavoitteli mahdottomia ja että se ei lopultakaan ihmisiä
-muuttaisi toisenlaisiksi. Kristitytkin ovat uneksineet mahdottomia;
-eivätkä he ole muuttaneet ihmisiä. Missä määrin on moraali lisääntynyt
-Perikleen ajoista Fallieres'in päiviin saakka?... Mutta usko on aina
-kaunista; ja kun toiset uskot kalpenevat, niin täytyy lausua ne, jotka
-syttyvät palamaan, tervetulleiksi; uskoja ei ole koskaan, liikaa.
-Olivier katseli heltyneen uteliaana epävarmaa hohdetta, joka paloi
-poikasen sielussa. Miten omituinen aivojärjestelmä!... Olivierin ei
-onnistunut seurata niiden aivojen ajatusten käänteitä, ajatusten,
-jotka eivät pystyneet jatkuvaan ja järkiperäiseen toimintaan, vaan
-kulkivat hyppäyksillä ja jotka puheltaessa jäivät usein kauas jäljelle,
-eivät jaksaneet toista seurata, vaan takertuivat johonkin kuvaan,
-joka oli niissä herännyt se tiesi millä tavoin: jokin äsken lausuttu
-sana oli siihen syynä; sitten ne ajatukset riensivät yhtäkkiä perästä
-ja sivuuttivat puhetoverin yhdellä loikkauksella, loihtien jostakin
-jokapäiväisestä ajatelmasta, tavallisesta järkevästä ja porvarillisesta
-fraasista kokonaisen uuden maailman, oikean sankarillisen ja
-mielenvikaisen _credon_, uskontunnustuksen. Tuossa sielussa, joka
-torkkui unessa, heräten siitä tuon tuostakin vavahtaen valveille, asui
-ainainen lapsellinen ja mahtava optimismin kaipuu; kaikkeen, mitä
-pojalle puhuikin taiteesta tai tieteestä, lisäsi hän miellyttävän
-melodraamalopun, joka perustui hänen haaveisiinsa ja tyydytti ne.
-
-Olivier luki sunnuntaipäivinä Emmanuelille, haluten tutkia hänen
-sielunelämäänsä, vähän minkä mitäkin. Hän luuli herättävänsä hänen
-mielenkiintoaan realistisilla ja tuttuaiheisilla kertomuksilla; hän
-luki hänelle Tolstoin _Lapsuuden muistoja_. Hän ei näyttänyt niistä
-välittävän; hän sanoi:
-
--- Kyllä, niin se on, se on selvä.
-
-Eikä hän ymmärtänyt, minkä tähden nähtiin sellaista vaivaa, että
-kirjoitettiin moisista tavallisista asioista...
-
--- Pikku poika nyt on vain poika, sanoi hän halveksivasti.
-
-Sen herkempi ei hän ollut historian mielenkiintoisille asioille;
-tiede ikävystytti häntä; se oli hänelle ikäänkuin kauniin sadun
-kuivaa alkulausetta, sadun, jossa näkymättömät voimat palvelivat
-ihmistä aivan kuin hirvittävät ja kukistetut haltiat. Minkätähden
-tarjottiin niin paljon selvityksiä? Kun on löytynyt jotain, eihän
-ole tarpeen sanoa, miten se on löytynyt, vaan ainoastaan, että se on
-löytynyt. Ajatusten analyysi on porvarillista ylellisyyttä. Rahvaan
-henki jälleen vaatii synteesiä, valmiita ajatuksia, hyviä tai pahoja,
-mieluummin pahoja kuin hyviä, aina kuitenkin toimintaan, elämän
-karkeihin realiteetteihin ja sähkönpurkautumiin suuntautuvia. Kaikesta
-siitä vähästä kirjallisuudesta, mitä Emmanuel tunsi, liikuttivat
-häntä syvimmin joidenkuiden Hugon tapaisten kirjailijain eepillinen
-paatos tai vallankumouspuhujain nokinen retoriikka, jota hän ei tosin
-hyvin ymmärtänyt ja joka ei muuten aina itsekään ymmärtänyt itseään,
-samoin kuin eivät nuo runoilijatkaan. Maailma ei ollut Emmanuelille
-eikä heille järkisyiden ja tekojen eheä kokonaisuus, vaan ääretöntä
-avaruutta, jossa oli syviä varjoja ja värisevää valoa ja jonka
-pimeydessä välkähteli säteileviä siipiä. Olivier yritti turhaan saada
-poikaa tajuamaan hänen porvarillista logiikkaansa. Vastaanhangoitteleva
-ja ikävystynyt sielu luiskahti silloin aina hänen käsistään; ja se
-viihtyi harha-aistimuksellisten tunnelmiensa laineiden tuuditeltavana
-aivan kuin rakastunut nainen, joka antautuu silmät ummessa.
-
-Olivier Jeanninia sekä veti puoleensa että saattoi ymmälle kaikki
-tuo, mitä hän pojassa täten tunsi läheiseksi omalle olemukselleen: --
-hänen yksinäisyytensä, ylpeä heikkoutensa, ihanteellinen intonsa. Ja
-kaikki se, mikä siinä oli hänestä eroavaa: hänen tasapainoa löytämätön
-järkensä, hänen sokeat ja hillittömät kaipuunsa, hänen aistillinen
-hurjuutensa, jolla ei ollut käsitystä hyvästä eikä pahasta sellaisina
-kuin porvarillinen moraali ne määrittelee. Hän näki ainoastaan osan
-tuota hurjuutta; se olisi saanut hänet kauhun valtaan, jos hän olisi
-tuntenut sen kokonaisuudessaan. Mutta hän ei voinut arvata, minkälainen
-pyörre sekavia intohimoja kuohui hänen pikku ystävänsä sydämessä
-ja aivoissa. Meidän porvarillinen atavismimme on taltuttanut meitä
-liiaksi. Me emme uskalla edes katsella itseemme. Jos kertoisimme
-sadannenkaan osan tavallisen kunnon miehen unista, tai niistä himoista,
-joita piilee puhtaan naisen pinnan alla, niin huudettaisiin sitä
-skandaaliksi. Saakoot hirvitykset olla rauhassa! Sulkekaamme portti.
-Mutta tietäkäämme kuitenkin, että ne ovat olemassa ja että ne ovat
-nuorissa sieluissa huonoissa kahleissa. -- Pikku Emmanuelilla olivat
-kaikki eroottiset himot ja unelmat, jotka yleisesti myönnetään
-perverseiksi; ne saivat hänet valtaansa yhtäkkiä, puuskittain, aivan
-kuin vihurituuli; ja ne olivat sitäkin polttavampia, kun hänen
-rumuutensa, joka eristi hänet muista ihmisistä, kiihoitti niitä.
-Olivier ei tästä tiennyt mitään. Hänen edessään Emmanuel häpesi. Häneen
-ikäänkuin tarttui vanhemman ystävän rauha ja puhtaus. Olivier Jeanninin
-elintapa oli hänelle hillitsevä esimerkki. Emmanuel rakasti kiihkeästi
-häntä. Ja nyt ryntäsivät Emmanuelin intohimot, kun niitä hillittiin,
-kuohuvien unelmien piiriin: niiden päämaaliksi tulivat ihmiskunnan
-onni, sosiaalinen veljeys, tieteen ihmeet, haaveelliset ilmamatkat,
-villit ja barbaariset runot, -- kokonainen maailma sankaruutta ja
-erotiikkaa, lapsellista, häikäisevää ja kansanomaista; siinä häilyivät
-hänen älynsä ja halunsa sinne tänne, laiskehtien ja samalla kuumeisessa
-kiihkossa.
-
-Hänellä ei ollut paljon aikaa antautua näihin mielialoihinsa,
-varsinkaan isoisän kojussa, tuon ukon, joka ei ollut koskaan hiljaa,
-vaan vihelteli, mäiski ja puhui aamusta iltaan. Mutta unelmoimiseen
-saa jonkin verran tilaisuutta missä tahansa. Ihminen voi nähdä
-kokonaisien aikakausien unet seisoallaan, silmät auki, yhtenä
-ainoana elämänsä sekuntina! -- Ruumiillisen työntekijän askare
-soveltuu sangen hyvin epätasaiseen ja ajoittaiseen ajatustoimintaan.
-Sellaisen ihmisen on vaikea ilman kovaa tahdonponnistusta seurata
-jotakin pitkää järjellisten johtopäätösten ketjua; jos se hänelle
-milloin onnistuukin, niin sieltä täältä puuttuu kuitenkin muutamia
-ketjun renkaita; mutta rytmillisten liikkeiden väliaikoina tulee
-hänen päähänsä noista aukoista puuttuvia ajatuksia ja mielikuvia;
-säännölliset ruumiinliikkeet lietsovat ne esille aivan kuin palkeet
-liekkejä hiilistä. Rahvaan ajatusta. Tupru savua ja tulta. Säkeneiden
-parvi, joka sammuu, syttyy ja sammuu jälleen! Mutta joskus pistää jokin
-niistä, kun hyvä tuuli sattuu avuksi, tulen kuivuneisiin metsiin ja
-porvarien muhkeihin aumoihin...
-
-Olivier sai hommatuksi Emmanuelin erääseen kirjapainoon. Poika
-itse halusi sitä; eikä isoisäkään asettunut vastaan: hän tahtoi
-mielellään tyttärenpojasta oppineempaa kuin hän itse oli; ja hän tunsi
-kunnioitusta painomustetta kohtaan. Uudella alalla oli Emmanuelin työ
-rasittavampaa kuin entisellä; mutta työläisten suuressa laumassa tunsi
-poika voivansa ajatella vapaammin kuin suutarinkojussa, missä hän oli
-aivan yksinään, vaikkakin kahden kesken isoisän kanssa.
-
-Päivän paras hetki oli päivällisloma. Emmanuel livisti silloin pois
-muiden työläisten joukosta, jotka valtasivat korttelin ruokapaikkain
-ja viinikauppain edustalle katukäytäville katetut pienet pöydät, ja
-kapsutteli läheiseen puistikkoon. Siellä istuutui hän kahtareisin
-jollekin penkkilaudalle, tuuhean kastanjapuun alle, lähelle tanssivaa
-pronssifaunia, jolla oli viinirypäle kädessä; ja sitten hän otti
-rasvaisesta paperikääreestä eväänsä, leivänkannikan ja palan makkaraa,
-ja söi sitä hiljalleen, keskellä varpusten tirskuvaa parvea. Vihreälle
-nurmikentälle nakkeli suihkulähde vettään hienona, rapisevana sateena.
-Jossakin puussa auringonpaisteessa kuhertelivat harmaansinertävät
-ja pyöreäsilmäiset kyyhkyset. Ja pitkin aikaa kuului ympäriltä
-Parisin ainainen humina, ajoneuvojen pauhaava jyry, askelten kolina,
-kadun tuttuja huutoja; etäältä jonkun porsliinin paikkaajan iloinen
-vihellyspilli, kadunlaskijain kaputus kivitykseen, jonkin suihkulähteen
-ylhäinen musiikki, -- koko parisilaisen unelman kuumeinen ja kullattu
-ulkokuori. -- Ja tuo pikku kyttyräselkä istui siinä kahtareisin
-penkillä, suu täynnä leipää, jota hän nieleksi sangen hitaasti; ja hän
-vaipui suloisen raukeuden valtaan eikä muistanut enää kipeää selkäänsä
-eikä ihmisarkaa sieluaan; häntä ympäröi epämääräinen ja juovuttava onni.
-
--- "... Lämpöinen valo, oikeuden aurinko, joka huomispäivänä meille
-loistaa, etkö loista nyt jo? Kaikki on niin hyvää, niin kaunista! On
-rikas, on väkevä, voi hyvin, rakastaa... Minä rakastan kaikkia, kaikki
-rakastavat minua... Ah, kuinka hyvä on olla! Kuinka hyvä on elää
-huomispäivänä!..."
-
-Tehtaiden pillit vihelsivät; lapsi heräsi, nielaisi ruuan suustaan, joi
-hyvän siemauksen läheisen suihkulähteen altaasta, ja lähti takaisin
-paikalleen kirjapainoon, kulki sinne keikkuvin ja onnahtelevin askelin,
-jälleen kuoreensa sulkeutuneena kuin kilpikonna, -- noiden maagillisten
-kirjakelaatikoitten ääreen, joiden kirjakkeiden määränä oli kerran
-piirtää uuden Vallankumouksen _Mene Thekel_.
-
-
-
-
-Emmanuelin isoisällä oli vanha ystävä, Trouillot, paperikauppias,
-jonka kauppa oli toisella puolella katua. Paperi- ja sekatavarakauppa;
-näyteikkunassa punaisia ja vihreitä namuja lasimaljakoissa ja
-kädettömiä ja jalattomia paperinukkia. Vanhukset iskivät toisilleen
-kadun ylitse silmää, nyökkäsivät päätä ja tekivät kaikenlaisia muita
-merkkejä, toinen ovensa kynnykseltä, toinen kojustaan. Joskus, kun
-suutari kyllästyi nakuttelemaan ja kun hänelle tuli, kuten hän
-sanoi, kramppi peräpakaraan, huusivat he toisilleen, La Feuillette
-ikäänkuin haukahtaen, Trouillot epäselvästi ynisten, niinkuin
-käheä-ääninen vasikka; ja sitten he menivät yhdessä lähimpään
-ravintolaan kallistamaan ryypyn. He eivät hätäilleet kotiintulolla.
-He olivat tavattomia turisijoita. Olivat tunteneet toisensa jo lähes
-viisikymmentä vuotta. Paperikauppiaalla oli hänelläkin ollut pikku
-osansa vuoden 1871 melodraamassa. Sitä ei olisi tuosta leppoisasta
-miehestä uskonut. Hänellä oli musta myssy päässä, yllä valkea
-pusero; hänen harmaat viiksensä olivat vanhan sotakarhun; vaalean
-sinisissä silmissä, joiden valkuaisissa oli punertavia viiruja, oli
-epämääräinen ilme; silmien alla riippuivat luomet pussilla; posket
-riippuivat ja kiiltävinä; aina hän puuskutti hiessään ja kulkea
-kahnusti vaivaloisesta sillä häntä vaivasi leini ja hengenahdistus;
-ja hänen kielensäkin oli melkoisen kankea. Mutta muinaisia haaveitaan
-ei hän ollut suinkaan kadottanut. Hän oli Kommuunin loppuessa
-paennut Sveitsiin muutamaksi vuodeksi, ja oli siellä tavannut eri
-kansallisuuksiin kuuluvia aatetovereita, ja varsinkin venäläisiä,
-jotka olivat näyttäneet hänelle koko veljellisen anarkian kauneuden.
-Hän ei muuten ollut aivan samaa mieltä kuin Feuillette, joka kannatti
-täydellistä absolutismia vapaudessa. Siitä huolimatta uskoivat he
-kumpikin yhtä lujasti sosiaaliseen vallankumoukseen. Kumpikin heistä
-oli ihastunut johonkin puoluejohtajaan; moinen päällikkö oli hänelle
-kaiken sellaisen ruumiillistuma, mitä hän itse olisi tahtonut olla.
-Paperikauppiaan ihailtu oli Joussier, ja suutarilla oli Coquard.
-Ystävykset väittelivät alinomaa, missä suhteessa nuo miehet erosivat
-toisistaan, vakuutellen kuitenkin, että he ajattelivat pääasioissa
-samoin; -- (kunnon humalassa ollessaan he melkeinpä uskoivat, että ne
-pääasiat olivat maailmassa jo toteutetutkin). Järkiperäisempi sielu
-heistä oli suutarilla. Hän uskoi järjellään; ainakin hän luulotteli
-sillä tavoin uskovansa: sillä, Jumala paratkoon, hänen järkensä oli
-merkillistä laatua, sellaista, niin sanoaksemme, ettei se sopinut
-kenenkään muun jalkaan kuin hänen itsensä. Kuitenkin vaati tuo mies,
-jonka järki oli hänen kengänpaikkaustaan paljon heikompi, muita ihmisiä
-tyytymään hänen mitoillaan tehtyihin kenkiin. Paperikauppias oli
-vähemmän taistelunhaluinen ja laiskempi, eikä hänestä ihmisen maksanut
-vaivaa näytellä uskoaan. Ihminenhän näyttelee ainoastaan sitä, mitä
-epäilee. Eikä hän suinkaan epäillyt. Hänen ainainen optimisminsa sai
-hänet näkemään asiat sellaisina kuin hän niiden toivoi olevan; hän
-ei nähnyt niitä silloin, kun ne olivat toisin, tahi hän unohti kohta
-näkemänsä. Oliko sitten syynä tahdonvoima tai apatia, helposti se vain
-häneltä kävi: vastenmieliset kokemukset luiskahtivat hänen nahkastaan
-jälkeäkään jättämättä. -- Molemmat olivat he vanhoja romanttisia
-lapsia, joilla ei ollut todellisuuden vaistoa ja jotka vallankumouksen
-nimikin jo sai onnesta juopumaan; vallankumous oli heille ikäänkuin
-kaunista satua, sellaista, ettei siitä oikein tiedä, onko sitä
-koskaan tapahtunut vai tapahtuuko vasta. Ja kumpikin heistä uskoi
-Ihmisyys-Jumalaan: se vastasi heidän perinnäisiä tapojaan, sillä heidän
-veressäänhän piili vuosisatojen pakon luoma tottumus Ihmisen poikaan.
--- On itsestään selvää, että he molemmat olivat kirkonvastustajia.
-
-Huvittavinta oli, että paperikauppias-parka asui yhdessä
-sisarentyttärensä kanssa, joka oli sangen jumalinen ja teki hänelle,
-mitä ikinä tahtoi. Tuo nainen oli pienikokoinen, hyvin tummaverinen
-ja lihavahko; hänen silmänsä olivat vilkkaat, ja kielenkäyttö, jossa
-huomasi vielä selvän Marseillen murteen, ylen vuolas; hän oli erään
-kauppaministeriössä palvelleen pöytäkirjurin leski. Kun hän jäi
-köyhyyteen tyttärensä kanssa ja eno otti hänet hoitoonsa, luuli hän
-tekevänsä melkeinpä hyvän työn sukulaiselleen tyytyessään olemaan
-myyjättärenä hänen vaatimattomassa kaupassaan, -- hyvän työn, sillä
-hänen omat elämänvaatimuksensa olivat oikean porvarisrouvan. Hän
-mahtaili paperikauppiaan kotona kuin mikä valtaistuimeltaan kukistettu
-kuningatar; onneksi sekä enon afääreille että ostajille hillitsi
-juuri moinen itsetietoisuus kuitenkin jossain määrin hänen luontaista
-puhumis- ja liioitteluhaluaan. M:me Alexandrine oli kuningasmielinen ja
-klerikaali, kuten arvohenkilön ainakin sopii, ja hän julisteli näitä
-mielipiteitään sitäkin kursailemattomammalla kiihkolla, kun hänen
-salainen halunsa oli sillä kiusata enoaan, tuota vanhaa uskotonta,
-jonka luokse hän oli asettunut asumaan. Hän oli tehnyt itsestään talon
-valtiattaren ja ottanut omalletunnolleen edesvastuun koko ympäristönsä
-käytöksestä; joskaan hänen ei onnistunut vielä käännyttää enoaan --
-(hän oli varma, että se vielä kerran onnistuisikin, ellei muulloin,
-niin "viimeisellä hetkellä"), -- niin koetti hän kuitenkin kaikin
-mokomin upotella paholaista pyhään veteen. Hän kiinnitteli enonsa
-seiniin neuloilla Lourdes'in pyhän Neitsyen ja Paduan pyhän Antoniuksen
-kuvia; hän varusti uuninreunuksen pienillä koreiksi maalatuilla
-fetisheillä, jotka oli sovitettu lasikupujen alle; ja kevätpuolella
-asetti hän tyttärensä alkooviin "Neitsyt Maarian kuukauden (maaliskuun)
-seppeleen" ja pieniä, sinisiä kynttilöitä. Ei saattanut aavistaa, mikä
-hänellä oli tähän kaikkeen parhaana kannustimena, todellinen hellyyskö
-enoa kohtaan, jonka hän tahtoi käännyttää, vai iloko saada tehdä
-hänelle kiusaa.
-
-Ukko-rukka oli yleensä apaatinen ja unelias ja antoi sisarentyttärensä
-touhuta; hän ei suinkaan ryhtynyt torjumaan hänen ärsyttäviä
-hyökkäyksiään: niin sukkelaa kieltä vastaan olisi ollut vaikeaa
-taistella; ja ennen kaikkea hän tahtoi olla rauhassa. Yhden ainoan
-kerran hän suuttui, kun muuan pieni pyhä Jooseppi koetti petollisesti
-pujahtaa hänen omaan huoneeseensa, vuoteen päähän seinälle; tällä
-kertaa hän voitti asian: sillä hän oli saada halvauksen, ja silloin
-kauhea sisarentyttö peljästyi; sitä kokeilua ei hän enää uudistanut.
-Muuten antoi ukko hänelle aina myötä, ei ollut muka huomaavinaan
-mitään; tämä Jumalan haju tuotti hänelle tosin pahoinvointia, mutta hän
-ei tahtonut sitä ajatella. Ja pohjaltaan hän sisarentytärtään ihailikin
-ja nautti siitä, että tuo nainen kohteli häntä pahoin. Ja sitäpaitsi
-olivat he yhtä mieltä yhdessä asiassa: hemmotellessaan pikku tyttöä,
-nimeltään Reine, jota sanottiin myöskin Rainetteksi.
-
-Tyttö oli noin kahden-, kolmentoista vuoden ikäinen, ja oli aina
-sairas. Kuukausimäärin piti lonkkatauti häntä vuoteessa: toinen puoli
-ruumista oli valettuna kipsikääreeseen, joten hän oli ikäänkuin pikku
-Daphne puunkuoressaan. Hänen silmänsä olivat kuin haavoittuneen
-villakoiran, ja kasvot kelmeät kuin kasvit, jotka eivät ole saaneet
-auringonpaistetta; hänen päänsä oli hyvin iso, ja vaaleankeltainen,
-hieno ja kireälle kammattu tukka teki sen vieläkin suuremman
-näköiseksi; mutta kasvojen ilme oli eloisa ja aran herkkä; nenä pieni
-ja ilmeikäs; huulilla kuulsi kiltti lapsenhymy. Äidin jumalisuus oli
-saanut haltioituneen ja kiihkomielisen luonteen tuossa kärsivässä
-ja joutilaassa lapsessa. Tuntikausia vietti hän lukien rukouksia,
-solutellen rukousnauhansa helmiä, pienen korallisen rukousnauhan,
-jonka itse paavi oli siunannut; ja kun hän keskeytti, teki hän sen
-ainoastaan suudellakseen kiihkeästi tuota nauhaansa. Hän ei päivän
-pitkään tehnytkään juuri mitään muuta; ompelutyöt väsyttivät häntä;
-rouva Alexandrine ei ollut herättänyt hänessä halua sellaisiin.
-Hän ei lukenut kuin joitakuita järjettömiä hartauslehtisiä, joiden
-ummehtuneet ihmekertomukset ja nolon rehentelevä tyyli tuntui hänestä
-korkeimmalta runoudelta, -- tai sunnuntailehdistä rikosjuttuja
-välillisine kuvineen: noita lehtiä äiti-typerys hommasi hänen
-käsiinsä. Silloin tällöin hän virkkasi muutaman silmukan, liikutellen
-huuliaan, välittäen vähemmän itse työstään kuin vuoropuhelusta jonkin
-pyhimys-ystävänsä tai jopa itsensä Jumalan kanssa. Sillä ei tarvitse
-luulla, että ihmisen täytyisi olla mikään Jeanne d'Arc saadakseen
-moisia vieraita; jokaisella meistä on niitä ollut. Siinä vain ero,
-että taivaalliset vieraat antavat meidän tavallisesti puhua yksinämme,
-kun ne tulevat istumaan lietemme ääreen; he itse eivät virka mitään.
-Rainette ei suinkaan siitä loukkaantunut: se, joka on vaiti, myöntää.
-Sitäpaitsi oli hänellä puolestaan heille niin paljon puhumista, että
-he tuskin saivat aikaa vastata: hän vastasi itse heidän puolestaan.
-Hän oli mykkä sanatuhlari: hän oli perinyt äidiltään puhelunhalun;
-mutta hänessä se sanojen virta kaivautui sisäänpäin, ikäänkuin joki
-joskus katoaa maan alle. -- Tietysti hänkin oli osallinen salaliitossa
-käännytettävää enoa vastaan; hän riemuitsi joka tuumasta voittomaata,
-minkä valonenkelit valtasivat talossa pimeyden hengeltä; ja monta
-kertaa sai hän ommella pyhän mitalin enon vaatteiden vuorin väliin, tai
-pisti hän hänen taskuunsa helmen rukousnauhastaan; sitä ei ukko ollut
-huomaavinaan, sen ilon salli hän pikku sukulaiselleen. -- Suutarille
-oli hänen pappissyöjä-ystävänsä joutuminen noiden jumalisten naisten
-kynsiin sekä ilon että kiukun aihe; hän ei lakannut laskemasta karkeaa
-leikkiä housuihin pukeutuneista naisista, ja hän pilkkasi ystäväänsä,
-joka tyytyi olemaan tohvelin alla. Totta puhuen ei hänellä ollut
-oikeutusta liioin kerskua: sillä häntä itseäänkin oli parikymmentä
-vuotta kiusannut toraisa ja umpimielinen vaimo, joka kohteli häntä
-kuin mitäkin pahinta äkäpussia ja jonka ikeen alle hän oli kallistanut
-niskansa. Mutta niistä ajoista hän varoi hiiskumasta. Paperikauppias
-oli hiukan häpeissään ja puolusteli heikosti itseään, julistellen
-maireasti Krapotkinin saarnaamaa suvaitsevaisuuden oppia.
-
-Rainette ja Emmanuel olivat ystäviä. Pikku lapsista olivat he nähneet
-toisensa joka päivä. Tosin uskalsi Emmanuel ainoastaan harvoin pujahtaa
-naapurin luokse. M:me Alexandrine katsoi häntä epäsuopein silmin, hän
-kun oli suruttoman ihmisen tyttärenpoika ja ainoastaan pieni, likainen
-suutarinalku. Mutta Rainette vietti päivänsä sohvalla ikkunan ääressä,
-ja huoneisto oli pohjakerroksessa; Emmanuel naputti ohitse mennessään
-ikkunanruutuun, ja painaen nenänsä litiskaksi ikkunaan hän irvisti
-tytölle ystävällisesti hyvääpäivää. Kesällä, jolloin ikkunat pidettiin
-auki, pysähtyi poika siihen ja nojautui kyynäröisilleen ikkunanlautaan;
--- (hän luuli, että se tuttavallinen asento puki häntä, ettei silloin
-näkyisi niin huomattavasti hänen myhkyisten hartiainsa todellista
-rumanmuotoisuutta); -- ja he juttelivat keskenään. Rainettea ei oltu
-vieraiden runsaudella hemmoteltu, joten hän nyt vieraan saatuaan ei
-ajatellutkaan, että Emmanuel oli kyttyräselkäinen. Emmanuelille, joka
-pelkäsi tyttöjä, sekä pelkäsi että inhosi, oli Rainette poikkeus.
-Sillä tämä ikäänkuin puolittain kivettynyt pikku sairas oli hänelle
-jotakin käsinkoskematonta ja kaukaista, kuten hieman jotain olematonta.
-Ainoastaan sinä iltana, jolloin kaunis Bertha oli suudellut häntä,
-ja vielä seuraavanakin päivänä, karttoi Emmanuel naapurin tyttöä,
-tuntien vaistomaista vastenmielisyyttä häntä kohtaan; hän hiipi seinää
-pitkin ohi talon, pysähtymättä ja painaen päätänsä alas; hän kierteli
-sen sivuitse kauempaa, pelokkaasti ja epäluuloisesti, aivan kuin
-villiintynyt koira. Sitten hän tuli kuitenkin takaisin. Rainette oli
-niin vähän nainen. Miten Emmanuel työpaikastaan päästessään riensikään
-tytön ikkunaa kohti! Niin pieneksi kuin mahdollista tekeytyen oli hän
-puikkinut latomosta ulos kirjansitojanaisten välitse; niiden tyttöjen
-työmekot olivat ikäänkuin yöpaitoja, ja he olivat kookkaita, häliseviä
-ja nauravia, ja heidän ahmivat silmänsä ikäänkuin riisuivat alasti
-ohitse kulkevia miehiä. Emmanuel oli kiitollinen pikku ystävälleen,
-että tämä oli sairas: hän saattoi tuntea tytön lähistöllä jonkinlaista
-ylemmyyttä, jopa olevansa aivan kuin suojelijakin. Hän käytti omaksi
-hyväkseen sitä, että hän oli tytölle tervetullut vieras; hän kertoi
-hänelle kadun tapauksia ja sijoitti itsensä niissä huomattavalle
-paikalle. Joskus oikein kohteliaalla tuulella ollessaan toi hän
-tytölle paahdettuja kastanjoita, jos oli talvi, ja kesällä kimppusen
-kirsikoita. Rainette puolestaan antoi hänelle kirjavia namuja noista
-kahdesta näyteikkunan lasimaljakosta; ja he katselivat yhdessä
-kuva-postikortteja. Ne olivat onnellisia hetkiä; he unohtivat kumpikin
-surulliset ruumiinsa, joissa heidän lapsensielunsa olivat vangittuina.
-
-Mutta sattuipa joskus, että he ryhtyivät keskustelemaan politiikasta
-ja uskonnollisista asioista niinkuin aikuiset. Silloin heistä tuli
-yhtä älyttömiä kuin suuristakin. Hyvä yhteisymmärrys loppui. Rainette
-puhui pyhimysten ihmetöistä, pitkästä paastosta, tai paperipitseillä
-koristetuista pyhistä kuvistaan, taikka synninpäästö-päivistä. Emmanuel
-sanoi, että se oli naurettavaa ulkokullaisuutta, niinkuin hän oli
-kuullut isoisänsä väittävän. Mutta kun hän sitten vuorostaan aikoi
-kertoa työväen kokouksista, joihin ukko oli vienyt hänetkin mukaansa,
-ja puheista, joita hän oli siellä kuullut, niin keskeytti Rainette
-hänet halveksivasti ja sanoi, että kaikki sellaiset ihmiset ovat
-juopporatteja. Väittely sai tuiman luonteen. He johtuivat puhumaan
-toistensa omaisista; ja heistä he latelivat nyt samoja hävyttömiä
-sanoja, mitä Rainetten äiti ja Emmanuelin isoisä olivat toisistaan
-päästäneet selän takana. Ja sitten he alkoivat puhua toisistaankin. He
-koettivat keksiä kaikenlaista epämieluista sanottavaa. Se ei ollutkaan
-vaikeaa. Emmanuelin huomautukset olivat karkeammat. Mutta Rainette
-osasi löytää häijymmät. Silloin meni Emmanuel matkaansa; ja kun hän
-sitten tuli takaisin, kehui hän olleensa toisten tyttöjen kanssa, ja
-että ne tytöt olivat kauniita, ja että he olivat pitäneet yhdessä
-hauskaa, ja että he olivat päättäneet tavata toisiaan seuraavana
-pyhänä. Rainette ei virkkanut mitään; hän oli halveksivinaan kaikkea,
-mitä Emmanuel sanoikin; ja yhtäkkiä hän joutui raivon valtaan, nakkasi
-hänelle virkkuuneulansa päin kasvoja, ja käski häntä menemään pois, ja
-sanoi, että hän on inhottava; ja sitten hän painoi kasvonsa käsiinsä.
-Emmanuel lähti, mutta ei ollut voitostaan suinkaan ylpeä. Hänen olisi
-tehnyt mieli vetää nuo laihat pikku kädet tytön kasvojen edestä pois
-ja sanoa, ettei hän ollutkaan puhunut totta. Mutta ylpeys esti hänet
-palaamasta.
-
-Eräänä päivänä kosti kohtalo Rainetten puolesta. -- Emmanuel oli ollut
-työtoveriensa joukossa. He eivät yleensä pitäneet hänestä, sillä hän
-pysyttelihe mahdollisimman paljon syrjässä heistä eikä puhunut heille,
-tai jos puhui, puhui liian hyvästi: naiivin arvokkaasti, aivan kuin
-kirja, tai paremminkin sanomalehti -- (sanomalehtien kirjoituksia
-hänen päänsä olikin täynnä). -- Sinä päivänä he keskustelivat
-vallankumouksesta ja tulevista ajoista. Emmanuel haltioitui, aivan
-naurettavasti. Muuan tovereista huudahti hänelle töykeästi:
-
--- Sinua silloin ei tarvitakaan, sinä olet liian ruma. Tulevaisuuden
-yhteiskunnassa ei ole enää kyssiä. Ne paiskataan jo syntyessään virtaan.
-
-Emmanuel kuukahti yhtäkkiä alas kaunopuheisuutensa korkeudesta. Hän
-oli tyrmistynyt ja vaiti. Toiset nauroivat katketakseen. Koko sinä
-iltapäivänä ei hän avannut enää suutaan. Illalla hän meni kiireesti
-kotiin; hän tahtoi piiloutua sinne nurkkaan, saada kärsiä yksinään.
-Olivier tapasi hänet sitten kadulla; hän huomasi pojan tuskasta
-jäykistyneet kasvot ja hän aavisti hänen kärsivän.
-
--- Onko sinulla paha olla? Minkä tähden?
-
-Emmanuel ei tahtonut vastata. Olivier urkki häneltä hellästi asiaa.
-Poika pysyi itsepintaisesti vaiti; mutta hänen leukansa alkoi vavista
-aivan kuin hän olisi ollut purskahtamaisillaan itkuun. Olivier otti
-häntä käsipuolesta ja vei hänet kotiinsa. Vaikka hän tunsikin rumuutta
-ja tautia kohtaan samaa vaistomaista vastenmielisyyttä, mikä on
-ominainen kaikille ihmisille, paitsi ehkä ei laupeudensisarille, ei hän
-toki koskaan ilmaissut sitä.
-
--- Sinulle on tehty pahaa?
-
--- Niin...
-
--- Kuka se teki?
-
-Poika avasi sydämensä. Hän sanoi olevansa ruma. Sanoi työtoverien
-väittäneen, ettei vallankumous ollut häntä varten.
-
--- Ei se ole sen enempää heitäkään varten, poika-parka. Eikä
-meitäkään. Se ei ole yhden päivän leikki. Sitä työtä tehdään meidän
-jälkeentulevaistemme puolesta.
-
-Emmanuel tunsi pettymystä; joutuisiko vallankumous vasta niin myöhään?
-
--- Eikö sinusta ole hauskaa ajatella, että teet työtä antaaksesi onnea
-tuhansille sellaisille pikku pojille kuin sinä, miljoonille muille
-ihmisille?
-
-Emmanuel huokasi, ja sanoi:
-
--- Tuntuisi kuitenkin niin hyvältä, jos saisi onnea itsekin.
-
--- Poikaseni, ei saa olla kiittämätön. Sinä elät maailman kauneimmassa
-kaupungissa, aikakautena, joka on ihmeistä rikkain; sinä et ole typerä,
-ja sinulla on terveet silmät. Muistapa, miten paljon ympärilläsi on
-näkemisen ja rakkauden arvoista.
-
-Ja Olivier näytti hänelle, mitä kaikkia hänen sopi rakastaa.
-
-Lapsi kuunteli häntä, pudisti päätänsä, ja vastasi:
-
--- Kyllä, mutta kun täytyy ajatella, että on pantu iäksi tällaiseen
-nahkaan.
-
--- Eipäs ole, sinähän pääset siitä.
-
--- Niin, mutta silloin on kaikki lopussa.
-
--- Mistä sinä sen tiedät?
-
-Poika ällistyi. Materialismi oli huomattavana osana isoisän
-uskontunnustuksessa; Emmanuel ajatteli, että ainoastaan mustatakit
-uskoivat ikuiseen elämään. Hän tiesi, ettei hänen ystävänsä Olivier
-Jeannin ollut mikään pappi; ja nyt hän kysyi, tarkoittiko Olivier tätä
-tosiaan vakavasti. Olivier otti häntä kädestä ja puhui hänelle kauan
-uskostaan ihanteeseen, kaikkeuden yhteyteen ja elämän rajattomuuteen,
-jolla ei ole alkua eikä loppua ja jonka miljaardit oliot ja
-miljaardit hetket ovat ainoastaan säteilyä yhdestä auringosta. Mutta
-hän ei puhunut pojalle sitä tällaisessa abstraktisessa muodossa.
-Vaistomaisesti osasi hän asettua lapsen ajatuskannalle; hänen mieleensä
-tulivat itsestään ammoiset legendat, muinaisten maailmansynty-oppien
-aineelliset ja syvät mielikuvitelmat; puolittain leikillä, puolittain
-vakavasti puhui Olivier hänelle sielunvaelluksesta ja noista
-lukemattomista muotojen sarjoista, joiden kautta sielu kulkee ja
-puhdistautuu, aivan kuin puro juosten lammikosta lammikkoon. Hän
-sekoitti juttuunsa kristillisiä tunnelmia ja kesäisen illan kuvia,
-illan, joka heitä paraikaa ympäröi. Olivier istui avonaisen ikkunan
-ääressä; poika seisoi hänen vieressään, pitäen kättään ystävänsä
-kädessä. Se oli lauantai-ilta. Kirkkojen kellot soittivat. Ensimäiset
-pääskyset, äskettäin kaupunkiin palanneet, lentelivät pitkin talojen
-seiniä. Korkea taivas hohti hämärään vaipuvan kaupungin yllä.
-Lapsi kuunteli hengitystään pidättäen kaunista satua, jota hänen
-iso ystävänsä hänelle kertoi. Ja Olivier jälleen innostui omista
-sanoistaan, niin lämmitti häntä tuon pikku kuuntelijan tarkkaavaisuus.
-
-On sellaisia ratkaisevia elämän tuokioita, jotka sytyttävät pimeässä
-ihmissielussa ikuisen ja koskaan sammumattoman valkeuden, aivan kuin
-suuressa kaupungissa illan hämärässä yhtäkkiä sähkövalot syttyvät.
-Tarvitaan ainoastaan kipinää, joka tuikahtaa toisesta sielusta
-toiseen odottavaan ja iskee siihen tuollaisen Prometheuksen tulen.
-Sinä kevätkesän iltana sytytti Olivier rauhallisilla sanoillaan
-sammumattoman valon Emmanuelin sieluun, joka oli hänen pienessä,
-muodottomassa ruumiissaan aivan kuin liekitön lamppu umpilyhdyn
-sisässä. Olivier Jeanninin perusteluita ei poika ymmärtänyt; tuskinpa
-hän niitä kuuntelikaan. Mutta nuo legendat, nuo mielikuvat, jotka
-olivat kertojalle kauniita satuja, jonkinlaisia vertauskuvia, ne
-muuttuivat pojassa eläviksi olennoiksi, muuttuivat todellisuudeksi.
-Satu eli ja sykki nyt hänen ympärillään. Ja maisema, jota huoneen
-ikkuna kehysti, kadulla ohitse kulkevat ihmiset, niin rikkaat kuin
-köyhät, seiniä pitkin liitelevät pääskyset, ja uupuneet, kuormiaan
-kiskovat hevoset, ja seinien kivet, jotka imivät itseensä iltahämärän
-varjoja, ynnä kalpeneva taivas ja riutuva valo, -- koko ulkonainen
-maailma pusertui häntä lähelle aivan kuin kiihkeästi suudellen.
-Sitä kesti ainoastaan tuokion. Sitten se sammui. Emmanuel ajatteli
-Rainettea, ja sanoi:
-
--- Mutta ne, jotka käyvät kirkossa ja uskovat Jumalaan, ovathan he
-hupsuja?
-
-Olivier hymyili:
-
--- Ne uskovat, niinkuin mekin, sanoi hän. Me uskomme kaikki lopultakin
-samaa. He uskovat ainoastaan vähemmän kuin me. He ovat sellaisia
-ihmisiä, joiden täytyy valoa nähdäkseen sulkea ikkunaluukkunsa ja
-sytyttää lamppu. He sijoittavat Jumalan ihmiseen. Meidän silmämme
-näkevät kauemmaksi. Mutta silti me kaikki rakastamme samaa valoa.
-
-Poikanen palasi kotiinsa pimeitä kujia pitkin, joilla kaasuvalot
-eivät vielä olleet sytytetyt. Olivier Jeanninin sanat humisivat hänen
-korvissaan. Hän ajatteli nyt itsekseen, että on yhtä paha pilkata
-ihmisiä sen vuoksi, että heillä on huonot silmät, kuin senkin, että he
-ovat syntyneet kyttyräseljiksi. Ja hän ajatteli, että Rainetten silmät
-olivat niin kauniit; ja että ne itkivät hänen tähtensä. Sitä ajatusta
-ei hän jaksanut sietää. Hän kääntyi takaisin ja meni paperikauppiaan
-talon luokse. Ikkuna oli vielä raollaan; Emmanuel pisti päänsä hiljaa
-raosta sisään ja huudahti matalalla äänellä:
-
--- Rainette.
-
-Tyttö ei vastannut.
-
--- Rainette. Anna minulle anteeksi. Rainetten ääni kuului pimeästä:
-
--- Ilkiö! Minä vihaan sinua.
-
--- Anteeksi, toisti Emmanuel.
-
-Hän vaikeni. Sitten sanoi hän yhtäkkiä, vielä hiljaisemmalla äänellä,
-levottomana, hiukan häpeissään:
-
--- Rainette, tiedätkö, minäkin uskon Jumaloihin niinkuin sinäkin.
-
--- Onko se totta?
-
--- Se on ihan totta.
-
-Hän sanoi näin melkeinpä ainoastaan jalomielisyydestä. Mutta kun hän
-oli sen sanonut, niin uskoikin hän hiukkasen.
-
-He olivat nyt hetkisen vaiti. Eivät nähneet toisiaan. Ulkosalla oli
-kaunis yö... Kivuloinen poika mutisi:
-
--- Kuinka hyvä on sitten, kun on kuollut.
-
-Kuului Rainetten keveä hengitys.
-
-Emmanuel virkkoi:
-
--- Hyvää yötä, pikku sammakko.
-
-Rainetten heltynyt ääni vastasi:
-
--- Hyvää yötä.
-
-Emmanuel lähti kotiin keventynein mielin. Hän oli tyytyväinen, että
-Rainette oli antanut hänelle anteeksi. Ja pohjaltaan ei hänestä,
-pienestä pilkatusta, tuntunut pahalta, että toinenkin oli saanut kärsiä
-hänen tähtensä.
-
-
-
-
-Olivier oli vetäytynyt takaisin yksinäisyyteensä. Christophe seurasi
-piankin hänen esimerkkiään. Toden totta: heidän paikkansa ei ollut
-syndikalistisessa liikkeessä. Olivier ei voinut pestautua ihmisten
-asioita ajamaan. Ja Christophe puolestaan ei sitä tahtonut. Olivier
-karttoi sitä heikkojen, sorrettujen nimessä; Christophe jälleen
-väkevien, riippumattomien vuoksi. Mutta vaikka he olivatkin vetäytyneet
-toinen laivan keulaan, toinen perään, niin siitä huolimatta he olivat
-tuossa laivassa, joka kuljetti eteenpäin työläisten armeijaa ja koko
-yhteiskuntaa. Vapaana ja varmana itsestään seurasi Christophe syvällä
-harrastuksella proletariaatin liiton kehitystä; hän kaipasi joskus
-upottautua rahvaanhengen kylpysammioon: sellainen virkisti häntä; ja
-hän nousi siitä entistä virkeämpänä ja nuorekkaampana. Hän oli yhä
-edelleen seurustelusuhteissa Coquardin kanssa ja söi silloin tällöin
-aterioitaan Aurélien luona. Ja kun hän kerran sinne joutui, ei hän
-yhtään hillinnyt itseään; hän heittäytyi täydellisesti päähänpistojensa
-valtaan; hän ei peljännyt paradokseja; ja häntä huvitti erikoisesti
-saada seurustelutoverinsa menemään mielettömissä ja hurjissa
-periaatteissaan niiden äärimmäisiin loppupäätelmiin. Outo ei voinut
-oikein arvata, puhuiko hän tosissaan vai ei: sillä puhuessaan hän
-innostui ja unohti lopulta paradoksaalisen aikeensa, jolla oli alkanut.
-Taiteilija hänessä antoi toisten ihmisten kiihkon juovuttaa itsensä.
-
-Eräällä tällaisen esteettisen liikutuksen hetkellä sepitti hän kerran
-Aurélien puotikamarissa vallankumouslaulun, jota koeteltiin heti; se
-opittiin pian ulkoa, se levisi jo seuraavana päivänä työläislaumojen
-keskuuteen. Se oli skandaali. Poliisi alkoi pitää häntä silmällä.
-Manasse, jolla oli tuttavia järjestyksenvalvojain piireissä, sai
-asiasta tiedon eräältä nuorelta ystävältään nimeltä Xavier Bernard,
-joka palveli poliisiprefektuurissa ja harrasti kirjallisuutta ja sanoi
-jumaloivansa Christophen musiikkia: -- (sillä diletantismi ja anarkian
-henki oli tunkeutunut yksinpä kolmannen Tasavallan talonkoirienkin
-joukkoon).
-
--- Teidän Krafftinne on joutumassa hullulle tolalle, sanoi hänelle
-Bernard. Hän pieksää liiaksi suutaan. Meillä ymmärretään kyllä,
-mitä asiasta kannattaa ajatella; mutta korkeammassa paikassa ei
-oltaisi pahoillaan, jos saataisi joku ulkomaalainen, -- ja lisäksi
-saksalainen, -- kiinni keskeltä vallankumouksellistemme touhua: sehän
-on klassillisen tehokas keino riistää heidän puolueeltaan sen tosiarvo
-ja tehdä se epäilyttäväksi. Jos tuo tyhmeliini ei nyt pidä varaansa,
-niin meidän täytyy hänet vangita. Se on kiusallinen asia. Varoittakaa
-häntä.
-
-Manasse varoitti Christophea; Olivier pyysi häntä olemaan järkevä.
-Christophe ei käsittänyt vakavasti heidän varoituksiaan.
-
--- Pyh! vastasi hän. Sehän nyt tiedetään, etten minä ole vaarallinen.
-Tottakai minulla on oikeus hiukan hauskutellakin. Minä pidän noista
-ihmisistä, he tekevät työtä niinkuin minäkin, uskovat samaan tapaan
-kuin minä. Ei, oikeastaan eivät he usko samoin, emme ole samaa maata...
-No, yhdentekevää! Me tappelemme siis keskenämme. Sekin minua huvittaa.
-Minkäpä minä sille mahdan? En voi käpertyä omaan kuoreeni niinkuin
-sinä. Minun täytyy saada hengittää raitista ilmaa. Minä läkähdyn
-porvariston parissa.
-
-Olivier, jonka keuhkot eivät olleet niin vaativaiset, viihtyi hyvin
-omassa asunnossaan ja kahden hiljaisen ystävättärensä ahtaassa
-seurassa, vaikkakin toinen heistä, rouva Arnaud, oli sitäpaitsi
-heittäytynyt täydellä sielullaan hyväntekeväisyystoimintaan, ja toinen
-Cécile, kiintynyt lapsenvaalimiseen siinä määrin, ettei hän enää
-puhunut muuta kuin tuosta lapsesta ja sen kanssa, jokeltelevalla ja
-hellällä äänellä niinkuin ainakin äiti, -- linnunpojan viserrystä
-matkivalla äänellä, muuttaen sanattoman laulun ihmispuheeksi.
-
-Siltä ajalta, jolloin Olivier oli seurustellut työläisten kanssa, oli
-hänelle jäänyt kaksi tuttavaa. Riippumattomia molemmat kuten hänkin.
-Toinen, Guerin, oli verhoilija; hän työskenteli milloin mieli sattui
-tekemään, oikullisella tavalla; mutta oli hyvin taitava ammatissaan.
-Hän rakasti ammattiaan. Hänellä oli taideasioissa luontainen hyvä
-vaisto, jota hän oli kehittänyt tekemällä huomioita, työskentelyllä
-ja museoissa käynneillä. Olivier korjautti hänellä kerran erään
-antiikkiseen huonekalustoon kuuluvan esineen: työ oli vaikea, ja mies
-suoriutui siitä taitavasti: hän oli kuluttanut siihen paljon vaivaa
-ja aikaa: eikä hän vaatinut siitä muuta kuin sangen kohtuullisen
-palkkion, niin tyytyväinen hän oli onnistumisestaan. Olivier Jeanninin
-mielenkiinto häntä kohtaan heräsi, hän kyseli miehen elämänvaiheita,
-koetti saada selville, mitä hän ajatteli työväen liikkeestä. Guerin
-ei ajatellut siitä mitään; hän ei välittänyt laisinkaan siitä. Kaiken
-kaikkiaan, hän ei kuulunut siihen kansanluokkaan, eikä muihinkaan.
-Hän lueskeli sangen vähän. Koko hänen henkinen kasvatuksensa oli
-pelkästään aistien, silmän, käden, Parisin rahvaan synnynnäisen maun
-tuotetta. Hän oli onnellinen ihminen. Se tyyppi ei ole harvinainen
-pienten porvarillisten käsityöläisten keskuudessa, jotka ovat koko
-Ranskan kansakunnan älykkäintä joukkoa: sillä siinä toteutuu kauniisti
-tasapaino ruumiillisen työn ja terveen henkisen toiminnan välillä.
-
-Toinen näistä Jeanninin tuttavista oli erikoisempaa lajia. Hän oli
-postimies, nimeltään Hurteloup. Kaunis, kookas; kirkkaat silmät; pieni
-leukaparta, vaaleat viikset; kasvojen ilme avonainen ja iloinen.
-Eräänä päivänä kirjettä tuodessaan tuli hän sisälle Olivier Jeanninin
-huoneeseen. Sillaikaa kuin Olivier kuittasi postilähetystä, kierteli
-mies kirjakaappien edessä tirkistellen kirjojen selkään painettuja
-nimiä:
-
--- Haha! huudahti hän. Teillä on klassikkoja...
-
-Ja hän lisäsi:
-
--- Minä kerään vanhoja historiallisia teoksia. Kaikkia, mitkä koskevat
-Burgundia.
-
--- Oletteko te burgundilainen? kysyi Olivier.
-
-    -- "Burgundilainen huima,
-    vyöllä miekka tuima,
-    partaleuoin tuo
-    burgundilaista juo",
-
-vastasi postimies nauraen. Minä olen Avallonin puolelta. Minulla on
-sukupapereita 1200-luvulta ja... Olivier tuli uteliaaksi ja tahtoi
-kuulla lisää. Hurteloup oli ylen valmis puhumaan. Hän oli tosiaan
-erästä Burgundin vanhimpia sukuja. Muuan hänen kantaisiään oli ollut
-mukana Filip-Augustin ristiretkellä; toinen oli ollut valtiosihteerinä
-Henrik II:n aikana. Suku oli alkanut rappeutua 1600-luvulla.
-Vallankumousajalla oli se vararikkoon ja vähäpätöisyyteen joutuneena
-kadonnut rahvaan mereen. Nyt se nousi jälleen pinnalle, postimies
-Hurteloup'n nuhteettomalla työllä, ruumiillisella ja moraalisella
-voimalla, sekä myöskin sen uskollisuuden voimalla, jota hän säilytti
-sydämessään sukuaan kohtaan. Hänen rakkainta ajanrattoaan oli koota
-sellaisia historiallisia tietoja, jotka koskivat hänen sukuaan tai sen
-suvun kotipaikkoja. Loma-aikoinaan kävi hän arkistoissa kopioimassa
-vanhoja papereita. Milloin hän ei niitä ymmärtänyt, pyysi hän selitystä
-joltakin niistä yliopistomiehistä, joille hän kantoi kirjeitä. Hänen
-kuuluisa polveutumisensa ei tehnyt häntä suuruudenhulluksi; hän
-puheli siitä naureskellen, laisinkaan häpeämättä tai kovaa kohtaloaan
-syyttelemättä. Hänessä asui sellainen huoleton ja terve iloisuus, että
-oli oikein hauskaa häntä nähdä. Ja tuota miestä katsellessaan ajatteli
-Olivier rotujen kummallista edestakaisin kiertelemistä, rotujen elämää,
-joka virtaa vuolaana vuosisatoja, katoaa sitten sadoiksi vuosiksi maan
-alle, ja ilmestyy jälleen esille koottuaan maan uumenista uutta voimaa.
-Ja kansa oli hänestä ikäänkuin suunnattoman suuri vesisäiliö, johon
-menneisyyden joet katoavat ja josta tulevaisuuden vedet pursuavat,
-joskus aivan samoina kuin entiset, mutta kulkien toisella nimellä.
-
-Guerin ja Hurteloup olivat hänestä sangen miellyttäviä miehiä; mutta
-oli ymmärrettävää, ettei heistä ollut hänelle täyttä seuraa; hänen
-ja heidän välillään ei saattanut syntyä kovinkaan syvälle meneviä
-keskusteluja. Enemmän kiinnitti hänen harrastustaan pikku Emmanuel;
-poika kävi nykyään hänen luonaan melkein joka ilta. Äsken kerrotun ja
-taikavoimalla vaikuttavan puhelun jälkeen oli pojassa tapahtunut oikea
-vallankumous. Hän oli heittäytynyt suorastaan raivoisalla tiedonhalulla
-lukemaan. Aina, kun hän erosi kirjoistaan, oli hän ymmällään ja
-tyhmistynyt. Hän näytti silloin typerämmältä kuin ennen; hän tuskin
-osasi avata suutaan; Olivier sai vaivoin hänestä lähtemään jonkin
-lyhyen sanan; ja hänen kysymyksiinsä vastasi lapsi päin seiniä. Olivier
-Jeanninin mieli masentui; hän koetti olla sitä ilmaisematta; mutta
-toden totta hän luuli erehtyneensä: luuli, että poika oli täydellinen
-pölkkypää. Hän ei nähnyt sitä ääretöntä hedelmöittymiskehitystä,
-joka tuossa nuoressa sielussa kävi. Olivier oli sitäpaitsi huono
-pedagoogi; melkeinpä sattumoisin kykeni hän tosin kylvämään peltoon
-hyvää siementä, mutta maan möyhentäminen ja vakojen kyntäminen ei
-häneltä juuri onnistunut. Christophen läsnäolo lisäsi vielä hänen
-avuttomuuttaan. Olivier Jeanninista oli noloa näyttää ystävälleen
-tuota pikku suojattiaan; hän häpesi Emmanuelin tyhmyyttä, joka ilmeni
-muuten aivan erikoisesti Jean-Christophen läsnäollessa. Lapsi muuttui
-silloin jöröksi, suorastaan tuppisuuksi. Hän vihasi Christophea, koska
-Olivier häntä rakasti; hän ei tahtonut antaa kenellekään muulle paikkaa
-opettajansa sydämessä. Ei Christophe eikä Olivier Jeannin aavistaneet,
-mikä raivoisa rakkaus ja mustasukkaisuus kalvoi lapsukaisen sydäntä.
-Ja kuitenkin oli Christophe itsekin sen tunteen aikoinaan kokenut.
-Mutta hän ei enää nähnyt itseään tuossa olennossa, sillä se oli
-valettu toisenlaisesta metallista kuin hän itse. Tästä sairaaloisten
-perinnöllisten ominaisuuksien sameasta sekoituksesta löi rakkaus, viha
-ja silloin tällöin esille tuikahtava nerous kuuluville aivan erikoisia
-ääniä.
-
-
-
-
-Toukokuun ensimäinen päivä lähestyi. Levottomuutta herättäviä
-huhuja liikkui Parisissa, C.G.T:n [C.G.T. -- Confédération Générale
-du Travaille: ranskalainen "Työn yleinen liitto". Suom. huom.]
-lavertelevat jäsenet levittivät niitä. Heidän sanomalehtensä
-julistivat, että suuri päivä oli tullut: ne kutsuivat kokoon työväen
-armeijaa, ja sinkauttivat sanan, joka iski porvaristoa arimpaan
-paikkaan: vatsaan... _Feri ventrem..._ Ne nimittäin uhkasivat
-suurlakolla. Peljästyneet parisilaiset lähtivät maaseudulle,
-tai varustautuivat muonalla ikäänkuin piiritystä kestämään.
-Christophe tapasi Canet'n automobiilissaan kuljettamassa kahta
-liikkiötä ja perunasäkkiä; hän oli suunniltaan, hän ei enää
-oikein tiennyt, mitä puoluetta kannatti; hän keikahti vuorotellen
-vanhatasavaltalaiseksi, kuningasmieliseksi ja vallankumoukselliseksi.
-Hänen väkivallan-ihailunsa oli kuin sekaantunut kompassi, jonka neula
-hyppeli pohjoisen ja etelän, etelän ja pohjoisen väliä. Julkisuudessa
-yhtyi hän kyllä ystäviensä tulevilla mullistuksilla kerskuvaan
-kuoroon; mutta pohjaltaan hän olisi mielellään langennut ensimäisen
-vanhoillisdiktaattorin jalkoihin pelastuakseen punaiselta kummitukselta.
-
-Christophe nauroi tälle yleiselle pelolle. Hän oli varma, ettei
-tapahtuisi mitään. Olivier ei ollut siitä niinkään vakuutettu. Hänen
-porvarillisesta syntyperästään johtui, että hänessä säilyi alati tuo
-pieni vavistus, jota porvaristo tuntee muistellessaan tai odottaessaan
-vallankumousta.
-
--- Mitä joutavia! sanoi Christophe. Ole rauhassa. Ei se niin pian
-tapahdu, tuo sinun Vallankumouksesi. Tehän pelkäätte kaikki sitä.
-Arastelette iskuja. Pelko asuu kaikkialla. Porvaristossa, rahvaassa,
-koko kansakunnassanne, kaikissa Lännen kansoissa. Niissä ei ole enää
-verta, siksi pelottaa niitä suonenisku. Neljäkymmentä vuotta on täällä
-kaikki ollut pelkkää puhetta ja sanomalehtiartikkeleita. Muistelepas
-vain tuota kuuluisaa Juttuanne. Kyllä silloin huusitte: "Kuolema!
-Verta! Surmaa!"... Voi teitä, kerskureita! Miten paljon sanakuohaa ja
-mustetta! Mutta montako pisaraa verta?
-
--- Älähän ole kovin luottavainen, vastasi Olivier. Tämä verenpelko
-johtuu siitä, että salainen vaisto sanoo pedon saattavan vimmastua,
-kun se pääsee veren makuun, raakalaisuuden voivan nousta näkyville
-sivistyneiden hahmossa; ja Jumala tietää, kuka sille enää silloin
-pystyy panemaan kuonokopan! Jokainen kammoo sotaa; mutta kun sota
-viimein puhkeaa, onkin se sitä julmempi.
-
-Christophe kohautti hartioitaan ja virkahti, ettei aikakausi syyttä
-suotta ollut kerskuri Cyrano de Bergeracin ja rehentelevän kukon,
-Chanteclerin, valhettelevien sankarien, aikaa!
-
-Olivier pudisti päätänsä. Hän tiesi, että Ranskassa on kerskunta teon
-alkua. Kuitenkaan ei hän uskonut enempää kuin Christophe liikkeen
-aivan heti alkavan: sitä oli liiaksi etukäteen toitotettu, ja hallitus
-piti varansa. Oli syytä olettaa, että syndikalistien strateegikot
-lykkäisivät taistelun sopivampaan tuokioon.
-
-Huhtikuun loppupuolella sairastui Olivier influenssaan; se tuli hänelle
-joka talvi melkein samoina aikoina, ja sai vanhan keuhkokatarrin
-heräämään. Christophe siirtyi pariksi kolmeksi päivää ystävänsä luokse.
-Taudinkohtaus oli jotakuinkin lievä ja katosi nopeasti. Mutta sitä
-seurasi, kuten Olivier Jeanninissa aina, henkinen ja ruumiillinen
-väsymys, jota kesti joku aika kuumeen lakkaamisen jälkeen. Olivier
-loikoi vuoteessa nousematta siitä tuntikausiin, eikä hänellä ollut edes
-halua nousta, ei halua hievahtaakaan; siinä hän katseli Christophea,
-joka istui häneen selin, pöydän ääressä työnsä kimpussa, sillä hän
-oli painunut kiivaaseen työhön. Joskus, kun kirjoittaminen väsytti,
-nousi hän yhtäkkiä paikaltaan ja meni pianon ääreen; hän soitti, -- ei
-sitä, mitä hän oli kirjoittanut, vaan mitä hyvänsä hänen sormistansa
-lähti. Silloin huomasi Olivier kummallisen ilmiön. Kun kirjoitettu oli
-sepitetty tyyliin, joka vivahteli Christophen entiseen, oli soitettu
-sen sijaan aivan kuin toisen miehen luomaa. Se oli täydellisesti eri
-maailmaa, hengitykseltään käheää ja epätasaista. Siinä oli ikäänkuin
-jonnekin eksyvää: sellaista rajua ja murtunutta kiivautta, joka ei
-missään suhteessa muistuttanut hänen musiikkinsa mahtavaa logiikkaa
-ja järjestystä. Tuntui kuin nämä välittömät improvisatsioonit, jotka
-pääsivät livahtamaan esille tietoisuuden silmien ohitse ja jotka
-puhkesivat ilmi paremminkin ruumiista kuin ajattelevista aivoista,
-puhkesivat kuten jonkin eläimen huutona, tuntui kuin ne olisivat
-tulkinneet jonkinlaista häiriytynyttä sieluntasapainoa, myrskyä, joka
-valmistautui kerran raivoamaan. Christophe itse ei sitä huomannut;
-mutta Olivier kuunteli, ja oli siitä levoton, epämääräisellä
-tavalla. Heikkoudentilassaan oli hän omituisen tarkkavaistoinen ja
-kaukonäköinen: hän huomasi seikkoja, joita kukaan muu ei olisi voinut
-eroittaa.
-
-Christophe löi viimeisen akordin ja keskeytti hiki otsalla, hiukan
-kuin päästä pyörällä; hän katsahti ystäväänsä silmin, jotka olivat yhä
-vieläkin sameat, naurahti sitten ja meni takaisin pöytänsä ääreen.
-Olivier kysyi häneltä:
-
--- Mitä tuo oli, Christophe?
-
--- Ei kerrassaan mitään, vastasi Christophe. Porskutan vain vettä
-houkutellakseni kaloja luokse.
-
--- Aiotko kirjoittaa tuon?
-
--- Tuon? Minkä tuon?
-
--- Tuon, mitä soitit.
-
--- Ja mitä minä soitin? En muista sitä enää.
-
--- Mutta mitä sinä silloin ajattelit?
-
--- En tiedä, virkkoi Christophe painaen kädellään otsaansa.
-
-Hän alkoi jälleen kirjoittaa. Hiljaisuus palasi ystävysten huoneeseen,
-Olivier katseli taas Christophea. Christophe tunsi pinnassaan sen
-katseen; ja hän kääntyi ystävänsä puoleen. Ystävän silmissä oli niin
-hellä ilme!
-
--- Laiskuri! sanoi Christophe iloisesti. Olivier huokasi.
-
--- Mikä sinulla on? kysyi Christophe.
-
--- Oi, Christophe! Kun tietää, että sinussa, tuossa aivan lähellä
-minua, on niin paljon rikkauksia, joita annat muille ja joista minä en
-saa osaani!...
-
--- Oletko hullu? Mikä sinun päähäsi nyt iski?
-
--- Minkälainen on elämäsi oleva? Mitä vaaroja, mitä suruja saat vielä
-kestää?... Minä tahtoisin seurata sinua, tahtoisin olla kanssasi...
-Minä en saa nähdä mitään siitä. Jään tolkuttomana puolitiehen.
-
--- Tolkuttomana? Sitäpä oletkin. Luuletko sinä, että minä jättäisin
-sinut puolitiehen, vaikka itse tahtoisitkin?
-
--- Sinä unohdat minut, vastasi Olivier. Christophe nousi paikaltaan
-ja meni istumaan sängyn reunalle, ystävänsä viereen; hän otti veikkoa
-käsistä: ne olivat kosteat sairautta seuranneen heikkouden hiestä.
-Olivier Jeannin paidankaulus oli auki; näkyi laiha rinta, liiallisen
-läpikuultava iho, hauras ja pingoitettu kuin purje, jota tuuli
-pullistaa ja joka uhkaa revetä. Christophen vankat sormet sovittivat
-nyt kömpelösti napit kiinni. Olivier antoi hänen itseään auttaa.
-
--- Rakas Christophe! sanoi hän hellästi. Minä olen elämässäni kuitenkin
-saanut suuren onnen.
-
--- Ah, mitä nyt? vastasi Christophe; voithan sinä yhtä hyvin kuin
-minäkin.
-
--- Kyllä, sanoi Olivier.
-
--- No, miksi sinä sitten puhut tyhmyyksiä?
-
--- Se on totta, sanoi Olivier häpeissään ja hymyillen. Tuo katarri se
-tekee sitä.
-
--- Täytyy ravistaa se kimpustaan. Hei, nouse pois!
-
--- Ei vielä. Sittemmin.
-
-Olivier jäi siihen uneksimaan. Seuraavana päivänä hän nousi vuoteesta.
-Mutta ainoastaan jatkaakseen haaveitaan lieden ääressä. Huhtikuu oli
-suloinen ja utuinen. Lämpöisten usvain hopeaharsojen lävitse kuulsivat
-nuoret, aukeavat lehtisilmut, linnut lauloivat näkymättömissä,
-lauloivat uduissa piilevälle auringolle. Olivier selvitteli mielessään
-muinaisia muistojaan. Hän näki itsensä lapsena, junassa, joka vei
-häntä pois synnyinkaupungista, keskellä sankkaa sumua, itkevän
-äidin kanssa. Antoinette istui yksin, erillään vaunun toisessa
-nurkassa... Hienopiirteisiä kasvoja, herkkiä maisemia liikkui Olivier
-Jeanninin silmien editse. Kauniit runot syntyivät hänen sielussaan
-itsestään, ryhmittäen tavuja ja liikkuen laulavina rytmeinä. Hän
-istui lähellä pöytää; hänen ei olisi tarvinnut muuta kuin nostaa
-kätensä saadakseen siihen kynän, jolla olisi piirtänyt muistiin nuo
-runolliset näkemyksensä. Mutta hänellä ei ollut siihen tahtoa; hän
-oli väsynyt; hän tiesi, että unelmien suloinen tuoksu haihtuisi heti,
-kun hän koettaisi niitä ottaa säilöön. Niin kävi hänelle aina: hänen
-parhaimpansa ei osannut tulkita itseään; hänen sielunsa oli kuin
-kauniisti kukkiva laakso; mutta melkein kukaan ei sinne päässyt; ja jos
-kukkiin koskettiin, surkastuivat ne kohta. Ainoastaan jotkut harvat
-olivat saattaneet elää, riutuvaa elämää: jotkin hauraat novellit,
-lyhyet runoelmat, joista henki lempeä ja raukea tuoksu. Se taiteellinen
-voimattomuus oli ollut kauan Olivier Jeanninin suurimpia suruja. Se,
-että hän tunsi itsessään niin paljon elämää, eikä voinut pelastaa
-sitä unohdukselta!... -- Nyt oli hän siihen täydellisesti alistunut.
-Kukat eivät tarvitse kukkiakseen katselijoita. Ne ovat vain sitä
-kauniimmat, kedoilla, mistä yksikään käsi ei niitä poimi. Onnelliset
-nuo auringonpaisteessa uneksivat kukkanurmet! -- Aurinkoa siellä ei
-ollut paljoa; mutta sitä paremmin Olivier Jeanninin unelmat siellä
-kukkivat. Kuinka monet surulliset, hellät, fantastiset sadut hän kertoi
-itselleen niinä päivinä! Ei tiennyt, mistä ne tulivat; ne väikkyivät
-kuin valkeat pilvet kesätaivaalla, ne sulautuivat ilmoihin, toisia
-leijui näkyviin. Taivas oli niitä täynnä. Joskus se selkeni kerrassaan;
-ja Olivier vaipui sen valossa aivan kuin horteeseen, kunnes jälleen
-unelmien purret liukuivat esille suurin, levitetyin purjein.
-
-Illalla tuli pieni kyttyräselkä hänen luokseen. Olivier Jeanninin
-mieli oli niin täynnä tarinoita, että hän kertoi yhden niistä pojalle,
-hymyillen ja hajamielisesti. Kuinka monta kertaa olikaan hän puhunut
-sillä tavoin Emmanuelin kanssa, pojan hiiskumatta sanaakaan, unohtanut
-aivan hänen läsnäolonsa... Christophe astui huoneeseen keskellä
-kertomusta, kummastui, miten kaunis se oli, ja pyysi ystäväänsä
-alkamaan alusta. Olivier ei siihen suostunut:
-
--- Minä olen samanlainen kuin sinäkin, vastasi hän; minä en sitä enää
-muista.
-
--- Se ei ole totta, sanoi Christophe; sinä, sinä olet sellainen
-peijakkaan ranskalainen: tiedät aina kaikki, mitä sanot ja teet, et
-unohda koskaan mitään.
-
--- Vai niin muka! virkahti Olivier.
-
--- Alota siis alusta vaan.
-
--- Se väsyttää minua. Mitä se toimittaa? Christophe oli pahoillaan.
-
--- Se ei ole hyvä, sanoi hän. Mitä hyötyä on ajatuksistasi näin?
-Kaikki, mitä sinulla on, heität pois. Kaikki katoaa iäksi.
-
--- Mikään ei katoa, vastasi Olivier.
-
-Pikku kyttyräselkä, joka oli koko Olivier Jeanninin kertomuksen ajan
-pysynyt liikkumatta, -- kasvot ikkunaa kohti, silmissä epämääräinen
-ilme, naama nyrpyssä, jörön näköisenä, sellaisena, ettei voinut
-aavistaa, mitä hän ajatteli, -- liikahti nyt. Hän nousi paikaltaan ja
-sanoi:
-
--- Huomenna tulee kaunis päivä.
-
--- Lyönpä vetoa, sutkautti Christophe ystävälleen, ettei hän ole edes
-kuunnellutkaan.
-
--- Huomenna: toukokuun ensimäinen päivä, jatkoi Emmanuel ja hänen jöröt
-kasvonsa kirkastuivat.
-
--- Se on hänen satunsa, virkkoi Olivier. Kerrothan sen sitten minulle
-huomenna, Emmanuel?
-
--- Mitä joutavia! sanoi Christophe.
-
-
-
-
-Seuraavana päivänä Christophe tuli noutamaan Olivier Jeanninia
-kanssaan kaupungille. Olivier oli nyt parantunut; mutta hän tunsi
-olemuksessaan yhä tuota omituista väsymystä; hän ei olisi mielellään
-lähtenyt ulos, hänellä oli epämääräinen pelontunne, hän ei halunnut
-joutua ihmisten joukkoon. Hänen sydämensä ja henkensä olivat vahvat;
-mutta liha oli heikko. Hän arasteli yleensä hälisevää väentungosta,
-kaikkea, mikä oli töykeää ja raakaa; hän tiesi hyvin, että hän oli
-luotu avuttomaksi elämässä, kykenemättömäksi puolustamaan itseään,
-edes tahtomaankaan itseään puolustaa: sillä aivan yhtä paljon kuin oma
-kärsimys kauhistutti häntä kärsimysten tuottaminen muille. Ruumiiltaan
-sairaaloiset ihmiset kammovat enemmän kuin toiset ruumiillista tuskaa,
-siksi, että he tuntevat sen paremmin ja pystyvät huonommin sitä
-vastustamaan, siksi, että heidän ärtynyt mielikuvituksensa näyttää
-sen aina heille läheisempänä ja verisempänä kuin muille. Olivier
-häpesi ruumiinsa raukkamaisuutta, joka oli niin vastakkaista hänen
-stoialaiselle tahdolleen, ja koetti saada sitä itsestään häviämään.
-Mutta varsinkin tänä aamuna oli hänestä kaikki kosketus toisiin
-ihmisiin kiusallista; hän olisi tahtonut jäädä kotiin, sulkeutua
-kamariinsa koko päiväksi. Christophe haukuskeli häntä, piti pilkkanaan,
-tahtoi kaikin mokomin lähtemään hänet ulos, ravistaa hänet hereille
-tuosta untelosta tilasta: Olivier ei ollut kymmeneen päivään käynyt
-ulkosalla hengittämässä raitista ilmaa. Ystävä ei ollut nyt Christophea
-kuulevinaan. Christophe sanoi:
-
--- No hyvä, minä lähden ilman sinua. Menen katsomaan toukokuun
-ensimäistä päivää. Jos ei minua kuulu takaisin tänä iltana, niin voit
-arvata, että olen putkassa.
-
-Christophe lähti. Portaissa tuli Olivier hänen perästään. Hän ei
-tahtonut antaa Christophen mennä yksin.
-
-Kaduilla vähän väkeä. Ainoastaan joitakuita työläisnaikkosia,
-kielokimppunen rinnassa. Työmiehiä pyhätamineissaan kävelemässä
-siellä täällä joutilaan näköisinä. Katujen kulmissa, _Metro_aseman,
-maanalaisen rautatien aukon, lähistöllä poliiseja ryhmissä,
-pysyttäytyen piilosalla. Luxembourgin rautasäleiset portit olivat
-suljetut. Ilma oli yhä edelleen utuinen ja lämmin. Niin pitkään aikaan
-ei oltu nähty aurinkoa!... Ystävykset kulkivat käsikoukkua. He eivät
-puhuneet paljoa, mutta tunsivat pitävänsä syvästi toisistaan. Joku sana
-vain viittasi menneihin, helliin muistoihin. Erään määrinviraston luona
-he pysähtyivät katsomaan ilmapuntaria; se näytti nousevan.
-
--- Huomenna saan aurinkoa, sanoi Olivier.
-
-He olivat tulleet lähelle Cécilen asuntoa. He aikoivat mennä sisään
-katsomaan lasta.
-
--- No jääköön, mennään sinne tulomatkalla.
-
-Joen toisella puolella näkivät he enemmän väkeä. Rauhallisia
-kävelijöitä, pyhäpukuja ja sunnuntaisen levollisia kasvoja;
-töllistelijöitä lapsineen; joutilaina kuljeskelevia työmiehiä. Parilla
-kolmella oli rintapielessä punainen metsäruusu; he näyttivät sangen
-sävyisiltä: vallankumouksellisia, jotka pakottivat itsensä pysymään
-rauhallisina; heitä nähdessään tunsi, että he olivat kovin lauhkeita
-ja optimistisia ja tyytyivät yleensä onnen pienimpiinkin antimiin: kun
-vain tänä lomapäivänä oli kaunista, tai ainoastaan kohtalaista, niin
-he olivat kiitollisia... eivät tienneet, kenelle... kaikelle, mitä oli
-ympärillä. He kävelivät kiirehtimättä, iloissaan, ihailivat puiden
-silmuja, ohikulkevien pikku tyttöjen kauniita mekkoja; he sanoivat
-toisilleen ylpeinä:
-
--- Ei näe missään muualla kuin Parisissa noin sievästi puettuja lapsia.
-
-Christophe pilkkaili tuota ennustettua kansanmellakkaa... Nuoko kiltit
-ihmiset!... Hän piti heistä, samalla kuin heitä hiukkasen halveksi.
-
-Mikäli he kulkivat kauemmaksi, sakeni joukko. Ihmisvirtaan sukeltausi
-epäilyttävän näköisiä, kelmeitä olentoja, naamoiltaan renttumaisia,
-väijyviä, hyökkäyksen hetkiä odottavia. Pohjasakka oli liikkeellä. Joka
-askelella tuli virta paksummaksi. Nyt se jo vieri sekavana ja raskaana.
-Niinkuin joen pohjasta nousee sen rasvaiselle pinnalle ilmakuplia,
-niin kuului tuosta yleisestä kansan huminasta jo toisiaan kutsuvia
-ääniä, vihellyksiä, katujätkäin huutoja, ja niiden lisääntymisestä
-saattoi arvata, missä määrin pohjamuran kohoaminen yltyi. Kadun päässä,
-Aurélien ravintolan luona pauhasi kuin myllynsulku. Kansantulva murtui
-poliisien ja sotaväen patoa vastaan. Tuon esteen edessä muuttui se
-liikehtiväksi massaksi, joka huusi, vihelteli, lauloi, nauroi, ja vieri
-milloin minnekin päin... Rahvaan naurua, sen ainoa keino ilmaista
-tuhansia epäselviä ja syviä tunteita, jotka eivät keksi sanoja itseään
-tulkitakseen!...
-
-Se lauma ei ollut vihamielistä. Se ei tiennyt, mitä se tahtoi. Ja
-odottaessaan itselleen selvyyttä siitä asiasta se huvittelihe,
--- omalla tavallaan, hermostuneella, rajulla, mitään pahaa vielä
-aikomatta, -- huvittelihe sysäämällä muita ja nauttien siitä, että
-sitä itseään sysättiin, haukkumalla järjestyksenvalvojia ja toisiaan.
-Mutta vähitellen se kiihtyi. Takaa tulevat olivat harmissaan,
-etteivät nähneet mitään, ja sitä vaarallisempia, kun heillä itsellään
-ei ollut ihmiskilven suojassa mitään vaaraa. Etujoukossa seisovat
-tuskastuivat yhä enemmän sikäli mikäli heidän olonsa takaa tunkevien
-ja edestä väistymättömien välissä muuttui sietämättömämmäksi; ja
-virran painava voima kasvatti heidän voimansa satakertaiseksi. Ja
-kaikki, kuta tiukemmin heitä puristettiin toisiaan vastaan, sullottiin
-aivan kuin raavaslaumaa, tunsivat itsessään tuon lauman rintaa ja
-kupeita rusentavan hehkun; heistä oli kuin he kaikki olisivat olleet
-yhtä möhkälettä; ja jokainen oli kuitenkin kaikki, ja jokainen
-kuin monikätinen jättiläinen. Veri syöksähti silloin tällöin tuon
-tuhatpäisen pedon sydämeen; katseet muuttuivat vihaisiksi, ja huudot
-ennustivat murhaa. Muutamat, jotka pysyivät sievästi piilossa,
-kolmannessa tai neljännessä rivissä, alkoivat jo nakella kiviä. Ihmiset
-katselivat talojen ikkunoista: he olivat aivan sellaisia kuin olisivat
-olleet melskeessä mukana; he kiihoittivat joukkoa, ja odottivat
-kärsimättömästi ja hätääntyneesti vavahdellen, että sotaväki ampuisi.
-
-Keskelle tuota sakeaa joukkoa avasi Christophe kyynärpäillään ja
-potkuilla tietä kuin kiila. Olivier seurasi hänen perästään. Elävä
-väenmöhkäle aukesi tuokioksi, päästi heidät sisäänsä, ja sulkeutui
-heti heidän jälkeensä. Christophe riemuitsi. Hän oli unohtanut
-täydellisesti, että hän vielä viisi minuuttia sitten oli pitänyt moista
-kansankuohua mahdottomana. Tuskin oli hän saanut jalkansa virtaan, niin
-se sieppasi hänet mukaansa; hän, joka oli outo tälle ranskalaiselle
-rahvaalle ja sen vaatimuksille, joutui heti sen valtaan; yhdentekevää,
-mitä se joukko tahtoi: se tahtoi; yhdentekevää, minne hän meni: hän
-meni, ja veti sisäänsä mielettömyyden ilmaa.
-
-Olivier kulki hänen perästään virran työntämänä, mutta ilottomasti,
-selvin päin, kadottamatta tietoisuuttaan, tuhat kertaa vieraampana
-kuin Christophe tämän hänen oman kansansa mielialoille, tälle
-intohimoisuudelle, joka kuitenkin vei häntä mukanaan ikäänkuin haaksi
-hylkyä. Tauti oli paitsi heikontanut hänet löysentänyt myöskin hänen
-yhdyssiteitään elämään. Miten kaukana hän tunsikaan olevansa moisista
-ihmisistä!... Hän ei voinut humaltua, hänen järkensä oli täysin vapaa;
-pienimmätkin yksityiskohdat painuivat terävästi hänen mieleensä. Hän
-katseli ilokseen erään edessä kulkevan tytön kullanhohtavaa niskaa,
-hänen kalpeanväristä ja hienoa kaulaansa. Ja samalla inhotti häntä
-haju, joka tuosta kasaantuneiden ihmisruumiiden tungoksesta nousi.
-
--- Christophe, pyysi hän.
-
-Christophe ei kuunnellut.
-
--- Christophe!
-
--- No mitä?
-
--- Mennään pois.
-
--- Pelkäätkö? sanoi Christophe.
-
-Ja hän jatkoi matkaansa. Olivier seurasi häntä surumielinen hymy
-huulillaan.
-
-Muutaman askelen päässä, vaarallisimmalla paikalla, missä patoutunut
-kansanjoukko oli tiukka kuin muuri, huomasi Olivier erään
-sanomalehtikioskin katolla kyttyräselkäisen pikku ystävänsä. Emmanuel
-piti kaksin kourin kiinni huipusta ja kökötti epämukavassa asennossa,
-katsellen nauru suulla yli sotaväen muurin; ja sitten hän kääntyi
-jälleen kansan laumaan päin, voitonriemuisen näköisenä. Hän keksi
-Olivier Jeanninin, ja loi häneen ilosta säteilevän katseen; sitten
-hän alkoi jälleen tähystellä kadun alapäähän, torille, ja hänen
-silmänsä laajenivat toivosta, odotuksesta... Ihmekö se! -- Nythän se
-oli tuleva... Hän ei ollut siellä yksin. Monet muut odottivat ihmettä
-samoin kuin hän. Ja kun Olivier katsoi Christopheen, näki hän, että
-myöskin Christophe odotti.
-
-Olivier huusi Emmanuelia nimeltä ja käski häntä tulemaan alas.
-Emmanuel ei ollut kuulevinaan, eikä häneen enää katsonut. Hän oli
-huomannut Christophen ystävänsä Jeanninin seurassa. Hänestä tuntui
-hyvältä asettua mellakassa vaaraan; osaksi näyttääkseen Jeanninille
-rohkeuttaan, osaksi kostaakseen hänelle siitä, että hän oli tuon
-Christophen parissa.
-
-Sillä välin näkivät ystävykset tungoksessa eräitä tuttaviaan, -- siellä
-oli kultapartainen Coquard, -- hän odotti varmasti yhteentörmäyksiä,
-ja tarkasteli tottunein silmin, milloin malja olisi kukkuroillaan, --
-vähän tuonnempana kaunis Bertha, vaihdellen karkeita haukkumasanoja
-vierustoveriensa kanssa ja saaden palkakseen töytäyksiä. Hänen oli
-onnistunut tunkeutua aivan eturintaan, ja siellä hän nyt sätti
-poliiseja kurkku käheänä. Coquard tuli Christophea lähemmäksi.
-Hänet nähdessään Christophe selvisi jälleen ja alkoi ilveillä kuin
-tavallisesti:
-
--- Mitäpäs sanoin? Ei tänään tule kerrassaan mitään.
-
--- Ei tiedä! vastasi Coquard. Älkäähän menkö liian lähelle. Siitä
-paisuu pian pahempaa.
-
--- Mitä lorua! huudahti Christophe.
-
-Juuri silloin lähtivät kyrassierit, jotka olivat kyllästyneet kiviä
-saamaan, puhdistamaan torin suuta; keskimäiset ratsuväen osastot
-laskettivat eteenpäin juoksujalkaa. Heti alkoi sekasorto. Raamatun
-sanan mukaisesti ensimäiset tulivat viimeisiksi. Mutta he eivät
-tyytyneet jäämään pitkäksi aikaa siihen asemaan. Peräytymisensä
-korvaukseksi alkoivat raivoisat pakenijat huutaa takaa-ajajilleen:
-"Murhaajat!" ennenkuin yksikään isku oli vielä heihin sattunut. Bertha
-tunkeusi läpi rivien kuin neula ja päästeli kimeitä kirkaisuja. Hän
-tuli toveriensa luokse; Coquardin leveän seljän suojassa hän vetäisi
-henkeään, painausi Christophen puoleen, puristi häntä käsivarresta,
-joko pelosta tai jostain muusta syystä, vilkaisi Olivier Jeanniniin,
-ja huitoi haukkuen nyrkkiään viholliselle. Coquard otti Christophea
-käsipuolesta ja sanoi hänelle:
-
--- Mennään Aurélien luokse.
-
-Sinne ei ollut muuta kuin joku askel. Bertha oli jo mennyt sinne
-Graillot'n ja eräiden muiden työmiesten kanssa. Christophe joutui
-myöskin ovelle, Olivierin seuraamana. Katu oli kupera. Ravintolan
-edustalta näki yli koko temmellyspaikan, portailta, joissa oli viisi
-kuusi askelmaa. Olivier hengitti helpoituksesta, kun pääsi pois
-tungoksesta. Mutta hänestä oli vastenmielistä joutua ravintolan
-ummehtuneeseen ja paksuun ilmaan ja kuulla tuon riivatun lauman
-rääkymistä. Hän sanoi Christophelle:
-
--- Minä menen kotiin.
-
--- Mene vaan, veli hyvä, vastasi Christophe; minä tulen pian perästä.
-
--- Älä mene takaisin joukkoon, se on vaarallista, Christophe.
-
--- Mitä arkailua! huudahti Christophe nauraen.
-
-Ja hän astui sisälle ravintolaan.
-
-Olivier ennätti jo kadunkulmaan. Vielä joku askel, ja hän pääsi
-poikkikadulle, joka olisi vienyt pois tungoksesta. Pikku suojatti
-pälkähti silloin hänen mieleensä. Hän kääntyi ja katseli, missä
-Emmanuel oli. Samassa huomasikin hän pojan putoavan tähystyspaikaltaan
-ja jäävän maahan, ihmisten jalkoihin; sotaväkeä pakenevat ryntäsivät
-hänen ylitseen; rakuunat hyökkäsivät paikalle. Olivier ei hidastellut:
-hän juoksi alas katukäytävältä ja riensi Emmanuelin avuksi. Muuan
-työläinen näki, mihin vaaraan hän meni, näki paljaat sapelit, Olivier
-Jeanninin, joka kurotti kättään nostaakseen lasta maasta, näki
-järjestyksenpalauttajain kaatavan rajusti heidät molemmat alleen. Hän
-huudahti, ja syöksyi vuorostaan hätään. Toiset toverit seurasivat
-häntä juoksujalkaa. Toisia tuli jälleen ravintolan ovelta. Ja heidän
-huutaessaan väkeä yhä lisää, jo ravintolaan menneitä. Vastapuolueet
-hyökkäsivät kuin koirat toistensa kimppuun. Ja portailla seisovat
-naiset ulvoivat. Tällä tavoin alkoi Olivier, tuo aristokraattinen
-pikkuporvari, taistelun, jota kukaan ei olisi halunnut vähemmän kuin
-hän.
-
-Christophe syöksyi työläisten virrassa keskelle sekamelskaa ja
-heittäytyi siihen, tietämättä, mikä ja kuka siihen oli syynä. Hänellä
-ei ollut aavistusta, että Olivier olisi siihen sotkeutunut. Hän
-luuli ystävänsä olevan jo kaukana, täydessä turvassa. Mahdotonta
-nähdä, mitä mellakassa tapahtui. Kullakin oli täysi työ katsella
-vastustajaansa. Olivier oli kadonnut pyörteeseen kuin myrskyyn uppoava
-venhe. Miekanpisto, vaikkei hänelle tarkoitettu, oli sattunut häneen
-vasemmalle puolelle rintaa; hän suistui maahan; lauma tallasi hänet
-jalkoihinsa. Väenpyörre oli temmaissut Christophen aivan taistelukentän
-toiseen päähän. Hän ei ollut laisinkaan vihainen; hän antoi itseään
-sysätä ja sysi sydämensä ilosta, aivan kuin maalaismarkkinain
-tungoksessa.
-
-Hän ei ajatellut asian vakavuutta sen enempää kuin että hän sanoi
-hartevalle poliisille, joka oli tarttunut häneen kiinni, ja käyden
-puolestaan hänen kanssaan käsirysyyn:
-
--- Saanko pyytää neitiä valssiin?
-
-Mutta kun toinen poliisi hyppäsi Christophen niskaan, silloin ravisteli
-hän itseään kuin metsäsika, ja kestitsi nyrkiniskuilla heitä molempia:
-hän ei aikonut antaa ottaa kiinni itseään. Toinen vastustajista, se,
-joka oli karannut hänen kimppuunsa takaa, suistui nenälleen kadulle.
-Toinen paljasti raivoissaan miekkansa. Christophe näki miekankärjen
-parin tuuman päässä rinnastaan; hän vältti nopeasti sysäyksen, tarttui
-miehen ranteeseen ja koetti kiskaista aseen hänen kädestään pois. Hän
-ei ymmärtänyt enää mitään; tähän saakka oli kaikki ollut hänestä kuin
-leikkiä. He taistelivat nyt hartiavoimin, vastatusten puuskuttaen.
-Christophella ei ollut aikaa aprikoida. Hän näki toisen silmissä
-murhanaikeen; ja murhan vimma heräsi hänessäkin. Hän näki, että hänet
-tapettaisiin kuin lammas. Rajulla tempauksella hän käänsi miekan toisin
-päin, poliisin rintaa vasten; hän työnsi sitä, tunsi, että hän tappoi;
-ja hän tappoi tosiaan. Ja yhtäkkiä muuttui kaikki hänen silmissään: hän
-oli kuin juovuksissa, hän ärjyi.
-
-Sen äänen vaikutus oli kuvaamaton. Kansanjoukko oli päässyt
-verenhajuun. Yhtäkkiä siitä tuli hirvittävä peto. Kaikkialta ammuttiin.
-Talojen ikkunoihin ilmestyi punaisia lippuja. Ja parisilaisten vanha
-vallankumous-tottumus rakensi heti paikalle barrigaadin. Katukivet
-revittiin irti, kaasulyhtyjen patsaat väännettiin nurin, puut
-katkottiin, raitiovaunut kaadettiin kadulle. Sijoituttiin hautaan,
-jota oli kuukausia rakennettu _Metro_-radan tarpeeksi. Valurautaiset
-häkit puiden juurelta murrettiin kappaleiksi ja niitä käytettiin
-heittoaseina. Muut aseet ilmestyivät taskuista ja taloista. Tuntia ei
-mennyt, niin koko korttelissa pauhasi täysi kapina. Ja Christophe, jota
-ei olisi entisekseen tuntenut, heilui barrigaadilla ja lauloi kohti
-suuta vallankumouslauluaan, kymmenien äänien säestämänä.
-
-Olivier oli kannettu Aurélien luokse. Hän oli tajuttomassa tilassa.
-Hänet oli asetettu takakamariin vuoteelle. Sängyn jalkopäässä seisoi
-pikku kyttyräselkä tyrmistyneenä. Bertha oli ensin joutunut suureen
-tuskaan: hän oli jotenkin luullut, että haavoittunut oli Graillot, ja
-hänen ensimäinen huudahduksensa oli, kun hän näki Olivier Jeanninin:
-
--- Miten hyvä! Minä luulin häntä Leopoldiksi.
-
-Nyt heräsi hänessä sääli, ja hän syleili haavoittunutta ja tuki hänen
-päätänsä pitäen sitä pieluksella. Levollisena kuin tavallisesti oli
-Aurélie avannut haavoittuneen vaatteet ja sitoi ensimäisen kääreen.
-Manasse Heimann sattui parhaiksi tulemaan siihen; hänen mukanaan oli
-hänen eriämätön ystävänsä Canet. He olivat lähteneet uteliaisuudesta
-mielenosoitusta katsomaan, niinkuin Christophe; olivat olleet
-mellakassa ja nähneet Olivier Jeanninin kaatuvan. Canet itki kuin
-lapsi; ja samalla hän ajatteli:
-
--- Mitä hittoa minä tässä galeijassa hain?
-
-Manasse tutki haavoittunutta; kohta näki hän, että Olivier oli
-tuhon oma. Hän piti Jeanninista; mutta hän oli mies, joka ei jäänyt
-vaikeroimaan sitä, mitä ei auttaa voinut; eikä hän enää sitten
-ajatellutkaan haavoittunutta, vaan sensijaan Christophea. Hän ihaili
-Christophea, vaikka pitikin samalla häntä omituisena patoloogisena
-ilmiönä. Hän tunsi Christophen oikeat mielipiteet vallankumouksesta; ja
-hän tahtoi pelastaa hänet vaarasta, johon hän tolkuttomasti antautui
-kannattamatta pohjaltaan koko asiaa. Eikä Christophea nyt uhannut
-pelkästään se vaara, että hän voi saada päänsä halkaistuksi: jos hänet
-vangittaisiin, niin kovin rangaistus kohtaisi varmasti juuri häntä.
-Häntä oli varoitettu pitkät ajat, poliisi piti häntä silmällä; hänen
-viakseen luettaisiin paitsi hänen omat myöskin toisten hulluttelut.
-Xavier Bernard, jonka Manasse kohtasi sattumalta kiertelemässä
-tungoksen ympärillä, sekä huvikseen että virkansa vaatimuksesta, oli
-viitannut ohimennen hänet luokseen ja sanonut hänelle:
-
--- Ystävänne Krafft on hupsu. Uskotteko, että hän heiluu paraikaa
-barrikaadilla! Tällä kertaa ei häntä käsitellä pehmein kintain. Jumalan
-nimessä, toimittakaa hänet pakoon.
-
-Helpompi sanoa kuin tehdä. Jos Christophe saisi tietää, että Olivier
-oli kuolemaisillaan, tulisi hän hulluksi vihasta, hän tappaisi muita ja
-antaisi itsensä tappaa! Manasse sanoi Bernardille:
-
--- Jos hän ei lähde heti paikalla, on hän tuhon oma. Minä vien hänet
-väkisin.
-
--- Millä tavoin?
-
--- Canet on tuossa, hänen autonsa on tuolla kadun kulmassa.
-
--- Mutta... anteeksi, tuota noin... sanoi Canet ymmällään.
-
--- Sinä saatat hänet Larochen asemalle, jatkoi Manasse. Te joudutte
-parhaiksi Pontarlier'hen lähtevälle pikajunalle. Sinä työnnät hänet
-menemään Sveitsiin.
-
--- Siihen hän ei suostu.
-
--- Suostuu. Minä sanon hänelle, että Jeannin tulee hänen perästään,
-että hän on jo lähtenyt.
-
-Välittämättä Canet'n huomautuksista meni Manasse hakemaan Christophea
-barrikaadilta. Hän ei ollut liioin urhoollinen: hän veti päänsä
-hartiain väliin joka kerta, kun laukaus kajahti. Ja hän luki
-katukiviä, joita myöten hän hiipi, -- ennustellen kuolisiko hän vai
-ei -- (sattuisiko parillinen vai pariton numero). Kuitenkaan hän
-ei hellittänyt, vaan meni perille. Kun hän sinne joutui, näki hän
-Christophen kaadetun raitiovaunun päällä: Christophe huvittelihe
-laukomalla ilmaan revolveria. Barrikaadin ympärille oli kerääntynyt
-Parisin roskaväki, katujen pahin kuona, niinkuin likaviemärin vesi
-paisuu ankaralla sateella. Se oli haudannut tulvaansa äskeisten,
-ensimäisten taistelijain joukon. Manasse huusi Christophelle, joka oli
-häneen selin. Christophe ei kuullut. Manasse kiipesi hänen luokseen,
-vetäisi häntä käsipuolesta. Christophe töytäsi hänet takaisin, oli
-pudottaa hänet maahan. Manasse ei hellittänyt, hän kömpi uudestaan
-Christophen luo ja huusi:
-
--- Jeannin...
-
-Metelissä ei loppusanoja kuulunut. Christophe vaikeni yhtäkkiä,
-revolveri putosi hänen kädestään, hän pyöriskeli alas telineiltään ja
-tuli Manassen luokse, joka alkoi viedä häntä pois.
-
--- Nyt täytyy paeta, sanoi Manasse.
-
--- Missä Olivier on?
-
--- Täytyy paeta.
-
--- Miksi, helvetissä? kysyi Christophe.
-
--- Tuokion päästä barrikaadi vallataan. Tänä iltana teidät vangitaan.
-
--- Mitä minä sitten olen tehnyt?
-
--- Katsokaa käsiänne? Kas se!... Teidän asianne on selvä, teitä ei
-säästetä. Kaikki ovat teidät tunteneet. Ei ole hetkeäkään aikaa hukata.
-
--- Missä Olivier?
-
--- Kotona.
-
--- Minä menen häntä tapaamaan.
-
--- Mahdotonta. Poliisi odottaa teitä portilla. Se lähetti minut
-varoittamaan teitä. Paetkaa.
-
--- Minne minun pitäisi sitten mennä?
-
--- Sveitsiin. Canet saattaa teitä autollaan.
-
--- Entä Olivier?
-
--- Ei ole aikaa lörpötellä...
-
--- Minä en lähde näkemättä häntä.
-
--- Te näette hänet siellä, perillä. Hän tapaa teidät huomenna. Lähtee
-ensimäisellä junalla. Nopeasti. Minä selitän teille sitten.
-
-Hän veti Chrisiophea mukanaan. Christophe oli päästä pyörällä metelistä
-ja hulluuden myrskystä, jonka valtaan hän oli joutunut; hän ei kyennyt
-ymmärtämään, mitä hän oli tehnyt ja mitä häneltä vaadittiin. Ja hän
-antoi viedä itseään. Manasse tarttui häneen toisella kädellään. Ja
-toisella tarttui hän Canet-ystäväänsä, joka ei tosiaan ollut ihastunut
-tähän osaan, mitä hän oli joutunut näyttelemään; sitten hän kuitenkin
-sijoitti Christophen automobiiliinsa. Kiltti Canet olisi ollut ylen
-pahoillaan, jos Christophe olisi vangittu; mutta hänestä olisi ollut
-hauskempaa, jos joku muu kuin hän olisi pelastanut Christophen. Manasse
-tunsi hänet hyvin, ja kun Canet'n pelkuruus antoi aihetta epäilyksiin,
-niin nousi hän yhtäkkiä, juuri kun automobiili oli lähtemässä ja hänen
-olisi ollut erottava lähtijöistä, myöskin autoon.
-
-
-
-
-Olivier ei tullut tajuihinsa. Huoneessa ei ollut enää muita kuin
-Aurélie ja pikku kyttyräselkä. Surullinen kamari, ummehtunut ja
-valoton. Oli melkein pimeä... Olivier nousi hetkeksi tiedottomuutensa
-virrasta. Hän tunsi kädessään Emmanuelin suutelevat huulet ja hänen
-kyyneleensä. Hän hymyili heikosti, ja sai vaivoin nostetuksi kätensä
-poikasen päälaelle. Kuinka raskas hänen kätensä oli!... Sitten hän
-vaipui horroksen aaltoihin uudelleen...
-
-Kuolevan pään viereen pielukselle oli Aurélie asettanut pienen kimpun
-kevätkukkia, muutamia kieloja. Pihalla tiputteli hatarasti suljettu
-vesihana pisaroita korvoon. Kuvia vapisi lyhyen tuokion ajatuksen
-syvyydessä, niinkuin sammuva valo... Talo maaseutukaupungissa,
-glysiiniköynnöksiä pitkin seiniä; puutarha, jossa pikku poikanen
-leikki: loikoi ruohikossa; suihkulähteen vesi putosi rapisten kiviseen
-altaaseensa. Pikku tyttönen nauroi...
-
-
-
-
-
-
-TOINEN OSA
-
-
-
-
-He lähtivät Parisista. Kiitivät yli suuren tasangon, jota sumu verhosi.
-Ilta oli samanlainen kuin se, jona Christophe kymmenen vuotta sitten
-oli saapunut Parisiin. Hän oli silloin pakolainen niinkuin nytkin,
-mutta siihen aikaan eli ihminen, joka häntä rakasti; ja Christophe
-riensi häntä kohti...
-
-Ensin oli Christophe pitkät ajat äskeisestä taistelusta kiihtynyt; hän
-puhui paljon ja kovaäänisesti; hän kertoi tempovasti ja hyppäyksittäin,
-mitä oli nähnyt ja tehnyt; hän oli ylpeä urotöistään, tunnontuska
-ei häntä vaivannut, Manasse ja Canet puhelivat myöskin, estääkseen
-Christophea noita asioita tarkemmin ajattelemasta. Vähitellen hänen
-kuumeinen kiihkonsa raukesi, ja hän vaikeni; ainoastaan hänen toverinsa
-puhuivat. Christophe oli tämän iltapäivän seikkailuista hieman päästään
-pyörällä, mutta ei suinkaan mieleltään masentunut. Hän muisti ajan,
-jolloin hän oli tullut Ranskaan: pakolaisena jo silloin, pakolaisena
-aina. Se nauratti häntä. Selvästikin se oli hänen kohtalonsa. Parisista
-pois joutuminen ei häntä surettanut: maailma oli avara, ihmiset
-samanlaisia kaikkialla. Olipa hän missä tahansa, yhdentekevää, kun hän
-ainoastaan sai elää ystävänsä seurassa. Hän luuli tapaavansa Olivier
-Jeanninin seuraavana aamuna. Niin oli hänelle luvattu.
-
-Ja sitten tuli Laroche. Manasse ja Canet eivät jättäneet häntä ennen
-kuin saivat hänet lähtevään junaan. Christophe hakkautti heillä
-päähänsä sen aseman nimen, jossa hänen oli lähdettävä junasta, ja
-samoin hotellin, ja postikonttorin, josta hänen oli noudettava uutisia.
-Väkisinkin olivat heidän kasvonsa synkät, kun he hänestä erosivat.
-Christophe puristi heitä iloisesti kädestä.
-
--- No, huusi hän, pois tämä hautajaistunnelma. Näemmehän toisemme
-vielä, hitto soi! Tätä ei kannata surra. Me kirjoitamme teille huomenna.
-
-Juna lähti. Ystävät katselivat sen loittonemista.
-
--- Hupsu-raukka! huudahti Manasse.
-
-He nousivat takaisin autoonsa. Olivat vaiti. Hetken päästä virkkoi
-Canet Manasselle:
-
--- Taidettiin tässä tehdä rikos.
-
-Manasse ei vastannut ensin mitään, sitten hän sanoi:
-
--- Pyh, kuolleet kuolleita haudatkoot. Täytyy pelastaa elävät.
-
-Yöllä, joka oli siinä vähitellen tullut, hälveni Christophen kiihtymys
-täydellisesti. Erilleen vaunuosastonsa nurkkaan vetäytyneenä hän
-mietiskeli, selvennein päin; ja hän tyrmistyi. Käsiään katsellessaan
-näki hän niissä verta, joka ei ollut hänen omaansa. Hän vavahti
-inhosta. Murhakohtaus ilmestyi elävänä hänen eteensä. Hän muisti, että
-hän oli tappanut toisen ihmisen; eikä hän tiennyt syytä, miksi hän
-sen oli tehnyt. Hän alkoi muistutella mieleensä taistelukohtausta;
-mutta nyt näki hän sen aivan toisinlaisin silmin kuin äsken. Hän ei
-ymmärtänyt, miten hän oli siihen sekaantunut. Hän alkoi palautella
-muistiinsa koko sen päivän tapahtumia, siitä saakka kuin hän oli
-lähtenyt kotoa Olivier Jeanninin kanssa; hän kulki ystävänsä vieressä
-halki Parisin, ja näki, kuinka joukonpyörre oli tempaissut hänet
-mukaansa. Siitä hetkestä hän lakkasi käsittämästä itseään; hänen
-ajatustensa nauha katkesi: miten hän oli voinut kirkua, huitoa,
-olla yksissä tuumin noiden ihmisten kanssa, joiden ihanteihin hän
-ei yhtynyt? Se ei voinut olla hän, ei voinut olla!... Hänessä oli
-tapahtunut täydellinen järjenpimennys!... Hän kummasteli ja häpesi sitä
-nyt. Eikö hän ollut oman tahtonsa herra? Mikä oli hänen herransa?...
-Pikajuna kiidätti häntä yön pimeyteen; ja se sisäinen yö, johon häntä
-nyt vietiin, oli yhtä synkkä, ja se tuntematon voima, joka häntä vei,
-yhtä hirvittävä... Hän koetti karkoittaa sekaannusta mielestään;
-mutta silloin johtui hän ajattelemaan yhä huolettavampia asioita.
-Kuta lähemmäksi matkansa määrää hän tuli, sitä enemmän hän ajatteli
-Olivier-ystäväänsä; ja hän alkoi olla levoton, tietämättä siihen syytä.
-
-Perille saapuessaan katseli Christophe vaunun ikkunasta, näkyisikö
-asemalla tuota hänelle rakasta, tuttua olentoa... Ei ollut ketään. Hän
-meni alas vaunusta, ja katseli yhä ympärilleen. Parikin kertaa hän oli
-jo näkevinään... Ei, se ei ollutkaan "hän". Christophe meni siihen
-hotelliin, joka oli hänelle neuvottu. Olivier Jeanninia ei siellä
-ollut. Christophesta ei ollut syytä levottomuuteen: kuinka olisikaan
-Olivier ehtinyt ennen häntä sinne?... Mutta siitä alkaen rupesi
-odotuksen tuska ahdistamaan häntä.
-
-Oli jo aamu. Christophe meni huoneeseensa, yläkertaan. Hän tuli sieltä
-alas takaisin. Söi aamiaista. Kuljeskeli kaduilla. Hän oli olevinaan
-aivan tyyni; katseli järveä, kauppojen näyteikkunoita; laski leikkiä
-ravintolan tytölle, selaili kuvalehtiä... Mikään ei ilahduttanut
-häntä. Päivä meni verkalleen, ikävänä ja raskaasti. Kello seitsemän
-aikaan illalla Christophe, joka ei tiennyt, mitä tehdä, ja oli sen
-vuoksi syönyt illallisensa tavallista aikaisemmin, ja huonolla
-ruokahalulla, nousi takaisin kamariinsa, pyytäen, että heti, kun eräs
-hänen odottamansa ystävä tulisi tänne, hänet neuvottaisiin hänen
-huoneeseensa. Christophe istahti pöydän ääreen, selin oveen. Hänellä ei
-ollut mitään, millä aikaansa kuluttaa, ei matkatavaroita, ei ainoaakaan
-kirjaa; ainoastaan sanomalehti, sen oli hän kaupungilla ostanut; hän
-koetti sitä lukea; hänen ajatuksensa kulkivat muualla: hän kuunteli,
-kuuluisiko askeleita hotellin käytävästä. Hänen aistinsa olivat ylen
-kiihdyksissä, sekä tämän jännittävän odotus-päivän että edellisen yön
-jälkeen, jona hän ei ollut nukkunut laisinkaan.
-
-Yhtäkkiä luuli hän ovea avattavan. Omituinen, määrittelemätön tunne
-esti häntä heti kääntymästä. Hän tunsi käden laskeutuvan olkapäälleen.
-Silloin hän käännähti ja näki, että hänen vieressään seisoi Olivier,
-hymy huulilla. Christophe ei sitä kummastunut, hän sanoi:
-
--- Ah, viimeinkin tulit!
-
-Harhanäky haihtui.
-
-Christophe nousi paikaltaan rajusti, sysäten pöytää ja kaataen
-tuolinsa. Hänen hiuksensa nousivat pystyyn. Hän seisoi siinä hetken
-kalmankalpeana, hänen hampaansa kalisivat.
-
-Siitä asti, -- (vaikka hän kuinka hoki itselleen: "Enhän siitä tiedä
-vielä mitään") -- tiesi hän kaikki; hän oli varma siitä, mitä oli
-tapahtunut.
-
-Hän ei voinut olla huoneessaan. Hän meni kadulle, hän käveli toista
-tuntia. Kun hän tuli takaisin hotelliin, toi portieri hänelle kirjeen.
-Se oli _se_ kirje. Christophe oli varma, että se oli _se_. Hänen
-kätensä vapisi, kun hän sen otti. Hän meni kamariinsa sitä lukemaan.
-Hän avasi kirjeen ja näki, että Olivier oli kuollut. Ja hän pyörtyi.
-
-Kirje oli Manasselta. Siinä sanottiin, että salatessaan Christophelta
-eilen tämän onnettomuuden ja saadakseen hänet nopeasti matkaan,
-oli Manasse ainoastaan noudattanut Olivier Jeanninin nimenomaista
-toivomusta, sillä Olivier tahtoi, että hänen ystävänsä oli
-pelastettava, -- ja ettei Christophen olisi hyödyttänyt mitään jäädä,
-hän olisi syössyt itsensäkin tuhoon; -- nyt hänen täytyi pelastaa
-itsensä ystävänsä muiston nimessä, toistenkin ystävien ja oman
-maineensa tähden... j.n.e.... Aurélie oli lisännyt kirjeeseen pari
-kolme riviä omalla suurella ja horjuvalla käsialallaan; hän ilmoitti
-pitävänsä hyvää huolta pikku herra-raukasta...
-
-Kun Christophe tuli tajuihinsa, valtasi hänet hirveä raivo. Hän tahtoi
-tappaa Manassen. Hän juoksi asemalle. Hotellin eteinen oli tyhjä, kadut
-autiot; harvat, myöhäiset kulkijat eivät pimeässä tulleet huomanneeksi
-tuota juoksijaa, joka läähätti ja jonka silmät olivat kuin hullun.
-Hän oli takertunut yhteen ainoaan ajatukseen, niinkuin dogikoira
-torahampaillaan: "Tappaa Manasse! Tappaa!..." Hän tahtoi matkustaa
-takaisin Parisiin. Yön pikajuna oli lähtenyt tunti sitten. Olisi
-täytynyt odottaa seuraavaan aamuun. Mahdotonta. Hän nousi ensimaiseen
-Parisiin päin lähtevään junaan. Se pysähtyi joka asemalla. Christophe
-oli yksinään vaunussa ja huudahteli:
-
--- Se ei ole totta!... Se ei ole totta!
-
-Toisella asemalla Ranskan puolella seisattui juna tykkänään; se ei
-kulkenut pitemmälle. Christophe vapisi vimmasta, meni ulos, kysyi
-toista junaa, kiihtyi, ja kaikkialla sai hän osakseen yöunisten
-virkailijain välinpitämättömyyden. Mitä hän tekisikin, hän joutuisi
-liian myöhään. Liian myöhään hänen ystävälleen! Hän ei saisi tavata
-edes Manassea. Hänet vangittaisiin sitä ennen. Mitä nyt tehdä? Mitä
-yrittää? Jatkaako matkaa näin? Vai palata takaisin? Mitä se toimitti?
-Mitä toimitti mikään?... Hän aikoi ilmiantaa itsensä santarmille, joka
-kulki hänen ohitseen. Mutta hämärä elämänvietti pidätti häntä siitä,
-neuvoi häntä palaamaan takaisin Sveitsiin. Junia ei lähtenyt enää
-millekään suunnalle ennenkuin parin kolmen tunnin päästä. Christophe
-istahti odotussaliin, ei jaksanut pysyä siellä, lähti asemalta, alkoi
-kulkea pimeyteen, sitä tietä, mikä ensinnä eteen sattui. Hän oli
-keskellä autiota maaseutua, -- vainioita, joiden reunamilla näkyi
-siellä täällä pieniä kuusikoita, suuren metsän etuvartioita. Christophe
-samosi metsää. Muutaman askeleen päästyään hän heittäysi maahan ja
-huusi:
-
--- Olivier!
-
-Makasi poikki tien ja nyyhkytti.
-
-Meni pitkän aikaa, kuului kaukaa junan vihellys, joka nosti hänet
-jalkeille. Hän aikoi mennä takaisin asemalle. Hän ei löytänyt tietä
-sinne. Hän käveli kaiken yötä. Samantekevää, olipa missä tahansa!
-Kävellä vain, ettei tarvitsisi ajatella; kävellä, kunnes ajatus
-raukeaisi; kunnes hän kaatuisi kuoliaana maahan. Ah, jos saisi olla
-kuollut!...
-
-Aamun sarastaessa tuli hän ranskalaiseen kylään, hyvin kauas Sveitsin
-rajalta. Koko yön hän oli kulkenut sieltäpäin pois. Hän meni
-majataloon, söi ahnaasti muutaman palan, ja lähti jälleen kululle.
-Päivemmällä hän heittäysi keskelle niittyä, nukahti ja makasi siinä
-iltaan saakka. Kun hän heräsi, alkoi jo uusi yö. Hänen raivoisa
-kiihkonsa oli rauennut. Hän tunsi vain kipeää, ääretöntä tuskaa.
-Hän kulki vaivaloisesti erääseen maalaistaloon, pyysi palan leipää
-ja olkikuvon, jolla nukahtaisi. Isäntä tarkasteli häntä, leikkasi
-hänelle kannikan, vei hänet navetan kyljessä olevaan vajaan ja sulki
-hänet sinne. Christophe loikoi pahnoilla, lähellä lehmiä ja niiden
-ummehtuneessa hajussa, nieleskellen leipäänsä. Hänen kasvojaan pitkin
-virtasivat kyyneleet. Hänen nälkänsä ja tuskansa ei rauhoittunut.
-Sinä yönä vapautti uni hänet pariksi tunniksi vaivoista. Hän heräsi
-seuraavana aamuna kuullessaan avattavan ovea. Hän ei liikahtanutkaan
-paikaltaan. Hän ei tahtonut enää elää. Isäntä pysähtyi hänen eteensä
-ja katseli häntä pitkään, kädessä paperi, johon hän tuon tuostakin
-vilkaisi. Viimein hän tuli lähemmäksi ja työnsi Christophen nenän eteen
-sanomalehden. Christophen kuva ensimäisellä sivulla.
-
--- Minä se olen, sanoi Christophe. Antakaa minut ilmi.
-
--- Nouskaahan, sanoi isäntä.
-
-Christophe nousi. Mies viittasi häntä seuraamaan itseään. He menivät
-riihen taitse, ja polkua pitkin, joka vei hedelmätarhan halki. Kun he
-tulivat tien risteykseen, osoitti isäntä Christophelle erästä tietä, ja
-sanoi hänelle:
-
--- Raja on tuolla.
-
-Christophe alkoi jälleen kävellä, liikkua kuin kone. Hän ei tiennyt,
-minkä tähden hän kulki. Hän oli niin väsynyt, niin runneltu ruumiiltaan
-ja sielultaan, että hänen teki mieli pysähtyä joka askelella. Mutta
-hän tunsi, että jos hän pysähtyisi, ei hän voisi enää jatkaa matkaa,
-ei liikahtaa paikalta, vaan vaipuisi maahan. Hän käveli vielä koko sen
-päivän. Hänellä ei ollut kolikkoa edes leipää ostaakseen. Sitäpaitsi
-hän vältti kyliä. Omituisen tunteen vaikutuksesta, jota hänen järkensä
-ei voinut käsittää, pelkäsi hän, vaikka hän tahtoi kuolla, että
-hänet vangittaisiin; hänen ruumiinsa oli kuin ahdistettu ja pakeneva
-metsänotus. Ruumiillinen tuska, uupumus, nälkä, kauhu, joka nousi hänen
-nääntyneen olemuksensa syvyyksistä, tukehduttivat hetkeksi sielullisen
-hädän. Hän halusi ainoastaan jotakin turvapaikkaa, mihin saisi
-tuskineen painautua miettimään tuskaansa.
-
-Hän pääsi yli rajan. Kaukana näki hän kaupungin: ensimäiseksi
-hoikkia kirkontorneja ja tehtaiden savutorvia, joista kohoili ja
-vieri yksitoikkoisesti pitkiä, mustia savupilviä, kaikki samaan
-ilmansuuntaan, sateessa ja harmaan taivaan alla. Hän oli suistua
-tielle nääntymyksestä. Silloin hän muisti, että hänellä oli siinä
-kaupungissa eräs tuttava, omaa kansaa, muuan saksalainen tohtori Erich
-Braun, joka oli kerran viime vuonna, kun Christophe oli konserteillaan
-saavuttanut suurta mainetta, kirjoittanut hänelle ja pyytänyt häntä
-käymään Sveitsissä luonaan. Niin keskolainen henki kuin Braun olikin,
-ja niin vähän kuin hänellä oli ollutkin tekemistä Christophen elämässä,
-käski ikäänkuin haavoitetun eläimen vaisto Christophea ponnistamaan nyt
-viimeisetkin voimansa ja menemään tuon tuttavan turviin; sillä olihan
-Braun edes joku, joka ei ollut aivan vieras hänelle.
-
-
-
-
-Keskellä kierteleviä katuja ja sadetta tuli hän harmaan ja punaisen
-kirjavaan kaupunkiin. Hän käveli siellä sinne tänne, näkemättä mitään,
-etsiskellen tietään, erehtyen, joutuen aina entiselle paikalle,
-harhaillen miten sattui. Hänen voimansa olivat loppumaisillaan.
-Ponnistaen viimeisenkin tahtonsa kiipesi hän vielä monia katumäkiä,
-joihin tehdyt portaat veivät lopulta pienelle kukkulalle, synkän
-kirkon ympärille ryhmittyneiden talojen väliin. Kuusikymmentä askelmaa
-punaista kiveä, aina viisi, kuusi jaksossaan. Jaksojen lomissa pieniä,
-tasaisia pengermiä, joille talojen ovet toivat. Jokaisella pengermällä
-Christophe hengähti, kaatumaisillaan väsymyksestä. Ylhäällä tornin
-ympärillä kiertelivät naakat.
-
-Viimein näki hän eräässä ovessa etsimänsä nimen. Hän kolkutti. --
-Pikku kuja oli jo pimeä. Hän sulki silmänsä väsymyksestä. Yö oli hänen
-sielussaan... Aika pitkä kuin iankaikkisuus...
-
-Ahdas ovi aukesi raolleen. Kynnykselle ilmestyi nainen. Hänen kasvonsa
-olivat varjossa; mutta hänen hahmonsa kuvastui tummana valoisaa taustaa
-vastaan, pientä puutarhaa, joka näkyi pitkän eteiskäytävän päässä,
-auringon laskussa. Hän oli kookas, ja seisoi nyt suorana, puhumatta,
-odottaen, että hänelle puhuttaisiin. Christophe ei nähnyt hänen
-silmiään; hän tunsi niiden katseen. Hän kysyi tohtori Erich Braunia ja
-mainitsi oman nimensä. Sanat tulivat vaivoin hänen kurkustaan. Hän oli
-nääntyä väsymykseen, janoon ja nälkään. Sanaakaan virkkamatta nainen
-meni sisään; ja Christophe seurasi häntä huoneeseen, jonka ikkunaluukut
-oli suljettu. Pimeässä hän töytäsi naiseen; hänen polvensa ja vatsansa
-hipaisivat naisen hiljaista ruumista. Nainen meni ulos, sulki oven ja
-jätti Christophen itsekseen, tuomatta huoneeseen valoa. Christophe
-seisoi hievahtamatta paikallaan, peljäten rikkovansa pimeässä jotain;
-seisoi seinää vasten, nojaten otsaansa sen sileään pintaan; hänen
-korvissaan humisi; maailma pyöri mustana hänen silmissään.
-
-Yläkerrassa kolahti tuoli, sieltä kuului hämmästyneitä huudahduksia,
-ovi lyötiin siellä kiireesti kiinni. Raskaat askeleet kaikuivat
-portaista.
-
--- Missä hän on? kysyi tuttu ääni.
-
-Alahuoneen ovi aukesi.
-
--- Kuinka hänet on jätetty tänne pimeään! Anna! Peijakas vie! Valoa!
-
-Christophe oli niin heikko, hän tunsi itsensä niin onnettomaksi,
-että moinen meluava, mutta sydämellinen ääni tuntui hänestä tässä
-kurjuudessa hyvältä. Hän tarttui hänelle ojennettuihin käsiin. Valoa
-oli tuotu. Tuttavukset katselivat toisiaan. Braun oli pienikokoinen;
-hänen kasvonsa olivat punertavat, partansa musta, karkea ja rumasti
-levinnyt; lempeät silmät nauroivat silmälasien takaa; otsa oli leveä,
-muhkurainen, ryppyinen, rasittunut, sävyltään epämääräinen; tukka
-painettu huolellisesti pitkin päätä, ja keskellä juoksi siinä jakaus
-niskaan asti. Hän oli sangen ruma; mutta Christophesta tuntui nyt kovin
-hyvältä katsella häntä ja puristaa hänen käsiään. Braun ei salannut
-hämmästystään.
-
--- Hyvä Jumala, miten mies on muuttunut! Minkälaisessa tilassa.
-
--- Minä tulen Parisista, sanoi Christophe. Minä pakenin sieltä.
-
--- Tiedän sen, tiedän, luimme sanomalehdistä, siinä väitettiin, että
-teidät olisi vangittu. Jumalan kiitos! Me ajattelimme paljon teitä,
-Anna ja minä.
-
-Hän keskeytti ja osoitti Christophelle sitä hiljaista naista, joka
-hänet oli ottanut taloon vastaan:
-
--- Vaimoni.
-
-Anna oli jäänyt lamppu kädessä huoneen ovelle. Vaiteliaat,
-vankkaleukaiset kasvot. Valo osui hänen ruskeaan, punavivahteiseen
-tukkaansa ja himmeäihoisiin poskiinsa. Hän ojensi kätensä
-Christophelle, jäykällä liikkeellä, kyynärpää ruumiissa kiinni;
-Christophe kätteli Annaa katsomatta häneen. Christophea pyörrytti.
-
--- Minä tulin... koetti hän selittää. Ajattelin, että ehkäpä te... jos
-en häiritsisi teitä liikaa... ottaisitte vastaan, päiväksi...
-
-Braun ei antanut hänen puhua loppuun:
-
--- Päiväksi!... Kymmeneksi, viideksikymmeneksi päiväksi, niin pitkäksi
-aikaa kuin tahdotte. Niin kauan kuin tällä seudulla olette, asutte
-meidän talossamme; ja toivon, että olette täällä kauan. Se on meille
-suuri kunnia ja onni.
-
-Nämä hellät sanat järkyttivät Christophea. Hän heittäysi Braunin
-avattuun syliin.
-
--- Hyvä Christophe, rakas Christophe, sanoi Braun... Te itkette... No,
-no, mikä nyt niin on?... Anna! Anna!... Joutuin, hän pyörtyy...
-
-Christophe oli hervonnut tuttavansa syliin. Pyörtymys, jota hän oli
-tuntenut jo pitkän aikaa, oli tullut.
-
-Kun hän avasi silmänsä, oli hän leveässä vuoteessa. Avonaisesta
-ikkunasta tuntui tuoreen mullan haju. Braun seisoi kumarassa, häneen
-katsellen.
-
--- Anteeksi, sammalteli Christophe, koettaen nousta pystyyn.
-
--- Mutta hänellä mahtaa olla julma nälkä, huudahti Braun.
-
-Nainen meni ulos ja palasi kuppi kädessä ja antoi Christophelle juoda.
-Braun tuki vieraansa päätä. Christophe virkistyi vähän; mutta väsymys
-oli ankarampi kuin nälkä; tuskin hän oli laskenut päänsä jälleen
-pielukselle, niin hän nukkui. Braun vaimoineen valvoi pitkän aikaa
-hoidellen häntä; kun he sitten näkivät, ettei hän kaivannut muuta kuin
-lepoa, jättivät he hänet yksinään.
-
-
-
-
-Se oli tuollaista unta, joka tuntuu kestävän iankaikkisesti,
-musertavaa, painostavaa unta. Unta, johon uppoaa ikäänkuin lyijy veden
-syvyyteen. Ihminen on avuttomana kauan kasvaneen väsymyksensä ja
-hirvittävien harhanäkyjen vallassa; väistymättä ne näyt vaanivat hänen
-tietoisuutensa ovella. Hän tahtoi herätä. Hänen koko olemuksensa oli
-kuin runneltu, kuin tulessa. Hän tunsi ikäänkuin eksyneensä sielunsa
-tuntemattoman yön pimeyteen; hän kuuli kellojen soittavan puolitunteja
-toisensa jälkeen; hän ei voinut hengittää, ei ajatella, ei liikahtaa;
-hän oli kuin köysiin kiedottu, suu tukittu. Niinkuin ihminen, jota
-tahdotaan hukuttaa: hän koetti taistella vastaan, ja upposi jälleen
-syvyyteen. -- Aamu sarasti viimein, sateisen päivän myöhäinen ja harmaa
-aamu. Sietämätön hehku, joka oli häntä polttanut, sammui; mutta yhä
-rusensi hänen ruumistaan ikäänkuin vuori olisi hänet haudannut alleen.
-Hän heräsi. Julmaa heräämistä.
-
--- Miksi enää avata silmiään? Miksi herätät? Jäädä tähän, niinkuin
-ystävä-raukkani, joka mullassa lepää...
-
-Christophe makasi seljällään, ei liikahtanut, vaikka asento vuoteessa
-oli tukala; hänen kätensä ja jalkansa olivat raskaat kuin kivi. Hän oli
-kuin haudassa. Valo kelmeää. Sadepisaroita rapsahteli ikkunaruutuihin.
-Lintu visersi puutarhassa silloin tällöin vaikeroivalla äänellä. Oi
-elämän surkeutta! Tuskallista kaiken hyödyttömyyttä!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Aika vieri. Braun tuli sisään, Christophe ei kääntänyt päätänsä. Kun
-Braun näki hänen silmiensä olevan auki, puhutteli hän häntä iloisesti;
-ja kun Christophe yhä tuijotti synkein silmin kattoon, koetti Braun
-karkoittaa hänestä synkkämielisyyttä; hän istahti vuoteen reunalle ja
-jutteli kaikenlaista. Sellainen hälinä oli Christophelle sietämätöntä.
-Hän pakotti itsensä melkein yli-inhimilliseen voimanponnistukseen ja
-sanoi:
-
--- Pyytäisin... antakaa minun olla.
-
-Kunnon mies muutti kohta puhetapaa.
-
--- Te tahdotte olla yksin? Vai mitä? Varmaankin. Koettakaa olla
-rauhallinen. Levätkää, älkää puhuko, teille tuodaan ruokaa tänne,
-kukaan ei saa puhua teille mitään.
-
-Mutta hänen itsensä oli mahdoton olla lyhytsanainen. Loppumattomia
-selityksiä ladeltuaan hän lähti huoneesta, suurten kenkiensä kärjillä
-hipsutellen, permannonlautoja ratisuttaen. Christophe jäi jälleen
-yksin, kuolon-raskaaseen kärsimykseen. Hänen ajatuksensa liukenivat
-tuskien usvaan. Hän väsyi miettiessään ja koettaessaan ymmärtää...
-Miksi hän oli hänet tuntenut? Miksi häntä rakastanut? Mitä hyötyä
-siitä, että Antoinette oli uhrannut itsensä? Mitä järkeä oli ihmisten
-elämässä, monien, monien sukupolvien, -- sellaisissa kärsimyksissä ja
-toiveissa, -- joiden määränä oli tämä? Elämä, joka niiden kärsimysten
-keralla vaipui tyhjyyteen?... Elämä järjettömyyttä! Järjettömyyttä
-kuolema! Ihminen pyyhitään pois, petkutettuna; sukupolvet katoavat
-jättämättä mitään jälkeä. Eikä tiedetä, mikä ne vie, mikä vihattava ja
-eriskummainen voima. Christophe nauroi pahaa naurua: vihan ja epätoivon
-naurua. Hän oli kuolla, kun tunsi voimattomuutensa sellaista tuskaa
-vastaan... ja tuntiessaan sen voimattomuuden ruhjovaa tuskaa. Hänen
-sydämensä oli kuin pieninä muruina...
-
-Ei ääntä talossa; ainoastaan tohtorin askelet hänen lähtiessään
-sairaskäynneilleen. Christophella ei ollut vähintäkään tietoa, mikä
-hetki oli, kun Anna ilmestyi huoneeseen. Hän toi tarjottimella
-päivällistä. Christophe katsoi häneen liikahtamatta, avaamatta edes
-huuliaan kiittääkseen; mutta hänen kalseihin silmiinsä, jotka eivät
-näyttäneet näkevän mitään, piirtyivät kuitenkin nuoren naisen muodot
-valokuvan tarkkuudella. Kauan sen jälkeen, sitten, kun Christophe
-tunsi hänet jo paremmin, näki hän Annan sellaisena; uudemmat kuvat
-hänestä eivät haihduttaneet tätä ensimäistä muistoa. Annalla oli
-paksu tukka pantu raskaalle nyttyrälle; otsa ulkoneva, posket leveät,
-nenä lyhyt ja suora; silmät itsepäisesti alas luodut: niissä oli,
-kun ne kohtasivat toisen katseen, ilme, joka ei ollut aivan vilpitön
-eikä lainkaan hellä; huulet olivat paksunlaiset, puristetut toisiaan
-vasten; kasvojen ilme jäykkä, melkein kova. Hän oli kookas, ja näytti
-lujatekoiselta ja kaunismuotoiselta, mutta puku oli sopimattoman ahdas
-ja liikkeet kankeat. Hän tuli hiljaa ja sanaakaan virkkamatta, asetti
-tarjottimen pöydälle sängyn viereen, ja poistui käsivarret vartalossa
-kiinni, kumartunein otsin. Christophe ei tällä hetkellä ajatellutkaan
-kummastella moista omituista ja hiukan naurettavaa ilmestystä; hän ei
-koskenut ruokaan, vaan jatkoi äänetöntä kärsimistään.
-
-Päivä meni. Ilta tuli jälleen, ja Anna toi taas ruokia. Hän näki, ettei
-aamupuolella tuotuihin oltu koskettu; hän vei ne pois huomauttamatta
-mitään. Hänellä ei ollut antaa yhtään ainoaa hellää sanaa, jollaisia
-kaikki naiset vaistomaisesti keksivät sairaille. Näytti siltä kuin
-Christophea tai hän itsekään ei hänelle olisi ollut olemassakaan.
-Christophe tunsi häntä kohtaan jonkinlaista sanatonta vihamielisyyttä,
-seuratessaan kärsimättömästi hänen kömpelöitä ja jäykän juhlallisia
-liikkeitään. Kuitenkin oli Christophe hänelle kiitollinen siitä, ettei
-hän koettanutkaan, puhua. -- Sitä kiitollisempi, kun hän kohta Annan
-lähdettyä sai sietää tohtorin hyökkäyksen: tohtori oli huomannut,
-ettei Christophe ollut maistanut edellistä ateriaansa, ja nyt hän oli
-suutuksissaan vaimolleen, ettei Anna ollut pakottanut Christophea
-syömään; ja sitten tahtoi hän itse pakottaa Christophea siihen.
-Saadakseen rauhaa täytyi Christophen juoda pari suullista maitoa. Sen
-jälkeen hän käänsi Braunille selkänsä.
-
-Seuraava yö oli rauhallisempi. Raskas uni kietoi Christophen
-tyhjyyteensä. Vihattu elämä haihtui jäljettömiin. -- Mutta herääminen
-oli entistä myrkyllisempää. Hän muisti nyt tarkoin kaikki tuon
-onnettoman päivän yksityiskohdat, Olivier Jeanninin haluttomuuden
-lähteä silloin kotoaan, hänen yrityksensä mennä taistelupaikalta pois;
-ja Christophe hoki epätoivoissaan itsekseen:
-
-"Minä hänet tapoin"...
-
-Mahdotonta olla yksin, sisään sulkeutuneena, tuon julmasilmäisen
-sfinksin kynsien alla, arvoituksen, joka puuskutti hänelle vasten
-kasvoja kalmanhenkeään, pyörryttäviä kysymyksiään. Christophe nousi
-kuumevuoteesta. Hän laahautui ulos kamarista, laskeusi alas portaita;
-hänellä oli vaistomainen ja pelokas halu painautua toisiin ihmisiin
-kiinni. Mutta heti, kun hän kuuli toisten äänen, hän sitä pakeni.
-
-Braun oli ruokasalissa. Hän otti Christophen vastaan tavallisin
-ystävyydenosoituksin. Hän alkoi kohta kysellä kuulumia Parisista.
-Christophe tarttui hänen käsivarteensa:
-
--- Ei ei, sanoi hän; älkää kysykö minulta mitään. Myöhemmin sitten...
-Ei saa olla minulle tästä vihainen. Minä en voi. Olen kuolemanväsynyt,
-niin väsynyt...
-
--- Tiedän, tiedän, vastasi Braun ystävällisesti. Hermot ovat saaneet
-tärähdyksen. Se johtuu edellisten päivien mielenliikutuksesta. Älkää
-puhuko, älkää pakottako itseänne mihinkään. Te olette täällä täysin
-vapaa, olette kotonanne. Teidän annetaan olla rauhassa.
-
-Hän piti sanansa. Ja halutessaan olla vaivaamatta vierastaan meni
-hän toiseen kohtuuttomuuteen: hän ei Christophen läsnäollessa enää
-uskaltanut puhua vaimolleen mitään; talossa kuiskittiin, käveltiin
-varpaisillaan; kaikki siellä mykistyi hiirenhiljaiseksi. Christophea
-hermostutti moinen supatteleva kohteliaisuus niin, että hänen täytyi
-pyytää Braunia olemaan ja elämään kotonaan entiseen tapaansa.
-
-Seuraavina päivinä ei siis Christophesta huolehdittu. Hän istui
-tuntikausia jossakin nurkassa, tai kierteli talossa kuin unissakulkija.
-Mitä hän ajatteli? Sitä ei hän olisi voinut sanoa. Tuskinpa hänellä oli
-vielä voimia tuntea tuskiakaan. Hän oli aivan lamautunut. Hänen oman
-sydämensä kuivuus kauhisti häntä. Hänellä oli yksi ainoa kaipuu: että
-hän olisi ollut "hänen" kanssaan haudassa, ja kaikki olisi loppunut. --
-Kerran näki hän puutarhaoven auki ja meni ulos. Mutta valoon joutuminen
-oli hänelle niin tuskallista, että hän tuli kiireesti takaisin sisään
-ja painautui huoneeseensa, suljettujen ikkunaluukkujen taakse. Kauniit
-ilmat olivat hänelle kidutusta. Hän vihasi aurinkoa. Luonnon raaka
-kirkkaus yhä vain lamasi hänen mieltään. Ruokapöydässä hän söi, mitä
-Braun hänelle antoi eteen; ja tuijotti eteensä pöytään, ei puhunut
-sanaakaan. Braun osoitti hänelle eräänä päivänä salissa pianoa;
-Christophe kääntyi siitä pois kauhun vallassa. Kaikki äänet olivat
-hänelle inhottavia. Hiljaisuutta vain, hiljaisuutta ja pimeyttä!...
-Hänessä ei ollut enää muuta kuin ääretön tyhjä kuilu ja tyhjyyden
-kaipuu. Kuollut oli hänen elämänhalunsa, tuo mahtava ilon lintu, joka
-muinoin lennähti hänen sielustaan laulaen ilmoja kohti. Hän istui
-sisällä huoneessaan; päivien kulusta ei hänellä ollut muuta tietoa kuin
-seinäkellon onnahteleva naputus, joka kuului viereisestä kamarista: se
-tuntui siltä kuin se olisi hakannut hänen aivoissaan. Ja kuitenkin oli
-ilon villi lintu vielä hänessä, se töytäili silloin tällöin häkkinsä
-rautaisia säleitä vasten; sielun pohjassa raivosi hirveä tuskien
-myrsky, -- sieltä kaikui "autioon erämaahan yksinään jääneen olennon
-lohduton huuto..."
-
-Elämän suurin kurjuus on se, ettei meillä ole täällä melkein koskaan
-toveria. Toverinnimisiä saattaa olla, ja sattumalta tavattuja ystäviä.
-Ollaan kovin auliita antamaan nimeä "ystävä". Todellisuudessa meillä ei
-ole elämässä muuta kuin yksi ystävä. Ja harvoja ovat nekin, joilla on
-edes sitäkään. Mutta kenellä se on, hänen onnensa on niin suuri, ettei
-hän voi elää enää sitten, kun ystävä on kadonnut. Ystävä täytti hänen
-elämänsä, hänen sitä huomaamattaan. Ystävä poistuu: elämä on tyhjä.
-Silloin ei ole kadottanut ainoastaan rakasta ihmistä, vaan kaiken syyn
-rakastaa, kaiken syyn, miksi ennen on rakastanut. Miksi onkaan ennen
-elänyt? Minkä vuoksi nyt elää?
-
-Tämän kuolemantapauksen isku oli Christophelle sitäkin kauheampi,
-kun se sattui häneen hetkellä, jolloin hänen olemuksensa oli jo
-salaisesti perin pohjin järkyttynyt. Elämässä on kausia, joina ihmisen
-organismissa tapahtuu näkymätön ja hiljainen muutos; silloin ovat
-ruumis ja sielu alttiimpia kuin ennen ulkonaisille tapaturmille; tuntee
-sielussaan heikkouden; epämääräinen alakuloisuus kaivaa olemuksemme
-perustuksia; se on kyllästynyt entisiin, irtautunut kaikesta, mitä
-ihminen vielä tekee, jaksamatta kuitenkaan nähdä, mitä muuta hän
-voisi tehdä. Sillä iällä, jolloin näitä kriisejä sattuu, sitovat
-enimpiä miehiä kotivelvollisuudet; ne ovat heidän turvansa, vaikka ne
-riistävätkin heiltä tarpeellisen sielullisen vapauden arvostellakseen
-itseään, löytääkseen uuden olemuksensa, luodakseen itselleen uuden
-elämän. Kuinka he silloin saavatkaan kärsiä salaista surua, katkeraa
-kyllästymistä!... Käy! Käy vain! Täytyy ponnistaa eteenpäin.
-Velvollisuus, huolenpito perheestä, jonka kohtalosta on vastuunalainen,
-pitää silloin miestä pystyssä kuin hevosta, joka torkkuu seisoallaan
-ja vetää kuormaansa, uuvuksiin ajettuna, ahtaissa valjaissaan. --
-Mutta täydellisesti vapaalla miehellä ei ole mitään tukea näillä
-tyhjyydenhetkillä, ei mitään, mikä pakottaisi häntä käymään. Hän käy
-ainoastaan entisestä tottumuksesta; hän ei tiedä, minne menee. Hänen
-voimansa ovat häiriytyneet, hänen tietoisuutensa samentunut. Voi
-onnetonta, jos tällaisella unentuokiolla ukkosenjyrähdys keskeyttää
-unissakulkijan käynnin! Hän voi silloin syöksyä alas syvyyteen.
-
-
-
-
-Viimein löysivät Parisista lähetetyt kirjeet hänen olinpaikkansa; ne
-tempasivat hänet hetkeksi epätoivoisesta apatiasta hereille. Cécile
-ja m:me Arnaud kirjoittivat hänelle. Koettivat häntä lohduttaa.
-Heikkoa lohdutusta. Ihmiset, jotka puhuvat tuskasta, eivät ole tuskaa
-kärsiviä. Ennen kaikkea ne kirjeet toivat hänelle kaikuna erään
-vaienneen äänen... Christophella ei ollut rohkeutta vastata; ja
-silloin kirjeetkin vaikenivat. Nykyisessä masennustilassaan hän koetti
-hävittää kaikki muistonsa. Kadota... Omassa tuskassaan tekee ihminen
-muille väärin. Niitä, joita hän oli ennen rakastanut, ei hänelle ollut
-enää olemassa. Hänellä oli vain yksi ihminen: se, jota ei enää ollut
-olemassa. Viikkokausia Christophe koetti virvoitella häntä jälleen
-eloon; hän puheli hänen kanssaan; hän kirjoitti hänelle:
-
--- "Rakas ystävä, en saanut sinulta tänään kirjettä. Missä sinä olet?"
-Tule, tule luokseni. Puhu minulle, kirjoita minulle!...
-
-Mutta hän ei saanut nähdä häntä edes öisin unessa, vaikka miten tahtoi.
-Ihminen näkee vähän unta niistä, jotka on kadottanut, niin katkerasti
-kuin heidän kadottamisensa runteleekin sydäntämme. He ilmestyvät uniin
-vasta myöhemmin, silloin, kun unohdus on jo saapunut.
-
-Ulkonainen elämä tunkeutui kuitenkin vähitellen hienoina säteinä
-tuohon sielulliseen hautaan. Christophe alkoi eroittaa erilaisia
-ääniä talossa, ja ne herättivät, hänen sitä huomaamatta, hänessä
-mielenkiintoaan. Hän tiesi, millä tunnilla ulko-ovi aukesi ja
-sulkeutui, montako kertaa päivässä ja miten erilaisilla äänillä,
-aina kunkin kulkijan mukaan. Hän tunsi jo Braunin askeleet; hän
-kuvitteli näkevänsä tohtorin sairaskäynneiltä tultuaan pysähtyvän
-eteisessä ja pistävän hattunsa ja päällysviittansa naulaan, aina
-samanlaisella, tapoihinsa piintyneellä tarkkuudella. Ja jos milloin
-ei kuulunut totuttuja ääniä, niin Christophe mietti vaistomaisesti
-syytä tähän muutokseen. Pöydässä alkoi hän itsetiedottomasti kuunnella
-keskusteluja. Hän huomasi, että Braun puhui melkein aina yksinään.
-Vaimo vastaili silloin tällöin, mutta hyvin lyhyesti. Braunia ei
-laisinkaan häirinnyt kuuntelijain puute. Hän kertoi lörpöttelevän
-hupaisesti, missä hän milloinkin oli käynyt, ja kaupungilla kuulemiaan
-juoruja. Joskus sattui Christophe vilkaisemaan Brauniin hänen
-puhellessaan; Braun oli siitä kovin hyvillään, ja koetti tarinoillaan
-yhä enemmän huvittaa Christophea.
-
-Christophe yritti jälleen tarttua elämään... Kuinka vaikeaa! Hän
-tunsi itsensä niin vanhaksi: vanhaksi kuin tämä maailma!... Kun hän
-aamuisin nousi vuoteesta, kun hän katsoi itseään kuvastimesta, näki
-hän itsensä väsyneeksi liikkeiltään, älyttömäksi kasvoiltaan. Minkä
-tähden nousta sängystä, pukeutua?... Hän ponnisti äärimmäisiin asti
-ryhtyäkseen työhön: työ oli kuvottavaa. Miksi koettaa luoda, kun kaikki
-on katoamaan luotua Musiikki oli käynyt hänelle mahdottomaksi. Taidetta
-pystyy arvostelemaan hyvin ainoastaan onnettomuuden mittapuulla.
-Onnettomuus on paras vaaka. Ainoastaan sen kokenut huomaa sellaisen,
-mikä kestää vuosisatoja ja on voimakkaampi kuolemaakin. Harva laji
-kestää sitä koetusta. Ihminen saattaa hämmästyä, miten keskinkertaisia
-monet niistä ovat, joista hän ennen piti -- (niin hyvin taiteilijat
-kuin muutkin ystävät). -- Kuka pelastuu vedenpaisumuksesta? Miten
-ontolta kaikuu maailman kauneus tuskan sormien kosketuksesta!
-
-Mutta tuska väsyy, ja sen käsi herpautuu. Christophen hermot laukesivat
-pingoituksesta. Hän nukkui, nukkui yhtä mittaa. Näytti kuin hän ei
-olisi millään saanut unennälkäänsä tyydytetyksi.
-
-Ja eräänä yönä hän viimein pääsi niin syvään uneen, ettei herännyt
-ennenkuin iltapuolella seuraavana päivänä. Talossa ei ollut silloin
-ketään. Braun rouvineen oli lähtenyt kaupungille. Ikkuna oli auki,
-säteilevä taivas loisti nauraen. Christophe tunsi päässeensä musertavan
-taakan alta.
-
-Hän pukeutui ja meni puutarhaan. Se oli pieni suorakulmio korkeiden
-muurien keskellä, niinkuin mikä luostarinpiha. Ruohokenttien ja
-porvarillisten kukkalavain välissä pari hiekkakäytävää; lehtimaja
-viiniköynnöksistä ja ruusuista. Tekoluolassa juoksi ohut vesipuronen;
-aitamuurin vieressä kasvava akaasia ojenteli tuoksuvia oksiaan
-naapuripuutarhaan. Sen takana kohosi vanha kirkontorni, punaisista
-tiilistä rakennettu. Kello oli neljä iltapuolta. Puutarha oli jäänyt
-jo varjoon. Aurinko ruskotti vielä puunlatvassa ja punaisessa
-kirkontornissa. Christophe istahti lehtimajaan, nojaten selkäänsä
-muuriin, kallistaen päätänsä taaksepäin ja katsellen taivasta, joka
-loisti kuulaana viininlehtien ja ruusujen välitse. Tuntui kuin hän
-olisi painajaisunesta herännyt. Kaikkialla hiiskumaton hiljaisuus.
-Hänen päänsä kohdalla riippui suloinen ruusuköynnös. Yhtäkkiä kaunein
-ruusuista hajosi, kuoli: sen terälehtien lumi liiteli ilmassa. Aivan
-kuin kaunis, viaton elämä olisi kuollut. Niin yksinkertaista!...
-Christophen sielussa sai tämä viiltävän tuskallisen ja armaan
-merkityksen. Hänen rintaansa pakahdutti ja kätkien kasvonsa käsiinsä
-hän itki...
-
-Kirkkojen kellot soittivat. Tornista torniin niiden äänet toisilleen
-vastasivat... Christophella ei ollut tietoa ajan kulusta. Kun hän
-viimein nosti päänsä, olivat kellot vaienneet, aurinko kadonnut.
-Kyyneleet toivat helpoituksen hänelle; hänen sielunsa oli kuin kylvystä
-astunut. Hän tunsi itsestään pulppuavan sävelten puron, katsellessaan
-hienon kuunsirpin liukunaa illan taivaalla. Jonkun kotiintulevan talon
-asukkaan askeleet herättivät hänet. Hän meni takaisin huoneeseensa,
-väänsi ovensa kahdenkertaiseen lukkoon, ja antoi musiikin virran
-juosta. Braun huusi häntä päivälliselle, naputti hänen oveensa,
-koetti sitä avata: Christophe ei vastannut. Braun tuli levottomaksi,
-tirkisteli avaimenreiästä, ja rauhoittui, kun näki Christophen
-kyynäräisillään pöydän ääressä, keskellä papereita, joita hän mustasi
-täydellä voimalla.
-
-Muutaman tunnin päästä tuli Christophe alakertaan, työstä väsyneenä,
-ja tapasi salissa tohtorin, joka odotteli häntä kärsivällisesti,
-jotakin lueskellen. Christophe syleili häntä, pyysi häneltä anteeksi
-käytöstään, joka oli ollut omituinen hänen koko täällä olonsa ajan, ja
-alkoi Braunin pyytämättä kertoa hänelle viime viikkojensa draamallisia
-tapahtumia. Ainoastaan sen kerran hän niistä puhui; eikä hän ollut
-varma, ymmärsikö Braun häntä: sillä hän puhui sekavasti, yö oli jo
-myöhä, ja Braunia nukutti, vaikka hän olikin utelias häntä kuulemaan.
-Viimein, -- (kello oli kaksi) -- Christophe huomasi hänen väsymyksensä.
-Ja he erosivat, toivottaen toisilleen hyvää yötä.
-
-Tästä päivästä Christophen elämä alkoi palautua järjestykseen. Hän ei
-tosin pysynyt kauankaan tällaisessa haltioitumisen tilassa; hänelle
-tuli taas suru, mutta se suru oli normaalia eikä estänyt häntä
-elämästä. Täytyihän jälleen toki elää. Tuolla miehellä, joka oli
-kadottanut kaiken, mitä hän rakasti enimmän, miehellä, jonka olemuksen
-perustuksia tuska kalvoi, joka kantoi kuolemaa povessaan, hänellä oli
-sellainen kuohuva, tyrannillinen elämänvoima, että se purkautui surun
-valituksistakin ilmi, säteili hänen silmistään, huuliltaan, hänen
-liikkeistään. Mutta sen elämänvoiman ytimeen oli kuitenkin kalvava mato
-pureutunut. Christophelle tuli epätoivon puuskia. Äkillisiä vihlovan
-tuskan tuokioita. Hän saattoi olla tyyni, hän koetteli lukea, tai
-oli kävelemässä: yhtäkkiä ilmestyi hänen eteensä Olivier Jeanninin
-hymy, hänen väsyneet ja lempeät kasvonsa... Se oli kuin puukonpisto
-sydämeen... Christophe hoippui, hän painoi kätensä vaikerrellen
-rintaansa vasten. Kerran istui hän pianon ääressä ja soitti jotakin
-Beethovenin kappaletta entisellä innollaan... Yhtäkkiä hän keskeytti,
-heittäytyi maahan ja painaen kasvonsa nojatuolin pieluksiin hän huusi:
-
--- Oi ystävä...
-
-Pahinta oli se, että hän tunsi "kaiken eletyksi". Sellainen tunne tuli
-hänelle joka askelella. Kaikkialla hän näki samoja tuttuja liikkeitä,
-kuuli entisiä sanoja, kaikkialla kohtasivat häntä entiset kokemukset.
-Kaikki hänelle oli tuttua, ennen nähtyä. Joku ihminen, joka hänestä
-muistutti jotakuta ennen tunnettua, saattoi sanoa, -- (Christophe oli
-siitä varma jo etukäteen) -- aivan samaa, mitä hän oli kuullut tuon
-entisen puhuvan; samantapaiset olennot esiintyivät samoissa tilanteissa
-kuin muinoin, törmäsivät tuttuja kohtalonesteitä vastaan, ja murtuivat
-samalla tapaa kuin entisetkin. Jos on totta, ettei "_mikään saa elämään
-kyllästymään niin kuin se, että täytyy alkaa rakkautensa alusta_",
-niin kuinka paljon enemmän saakaan siihen kyllästymään kaiken muunkin
-alkaminen alusta. Se oli niin tuskallista, että se läheni hulluutta.
--- Christophe koetti olla sitä ajattelematta, koska kerran täytyi
-olla sitä ajattelematta, jos aikoi elää, ja koska hän tahtoi elää.
-Kiduttavaa ulkokullaisuutta tuo halu olla tuntematta itseään, halu,
-joka johtuu häpeästä, säälistäkin, salaisesta ja voittamattomasta
-elämäninnosta. Kun ei ihminen tiedä itselleen mitään lohdutusta, niin
-hän sen itselleen tekaisee. Vakuutettuna siitä, ettei hänellä ole
-mitään elämänsyitä, sepittää hän itselleen syyn elää. Hän uskottelee
-itselleen, että hänen täytyy elää, vaikkei kukaan muu kuin hän itse
-pidä sitä välttämättömänä. Tarpeen tullen panee hän itse kuolemankin
-vaatimaan häntä elämään. Ja hän tietää pistävänsä kuoleman suuhun
-sanat, jotka hän toivoisi kuoleman sanovan. Oi ihmistä!...
-
-Christophe jatkoi vaellustaan; hänen askeleensa näyttivät saavuttavan
-jälleen entisen varmuutensa; sydämen ovi sulkeusi ja jätti ulos entiset
-tuskat; hän ei niistä koskaan puhunut muille; hän itsekin karttoi
-seurustella yksinään niiden kanssa: hän näytti aivan tyyneltä.
-
-"_Todellinen tuska_, sanoo Balzac, _on näöltään tyyni ja ikäänkuin
-nukkuu vuoteessa, jonka se on itselleen tehnyt; mutta kuitenkin se
-valvoo ja kalvaa sielua._"
-
-Ken olisi tuntenut Christophea paremmin ja pitänyt silmällä hänen
-hommiaan, pakinoitaan, soittoaan, nauruaan, -- (sillä nykyään hän jo
-nauroikin!) -- hän olisi huomannut, että tuossa miehessä, jonka silmät
-hehkuivat elämää, oli jotakin tuhottua, mikä kätkeysi syvimmälle hänen
-olemukseensa.
-
-
-
-
-Päästyään jälleen elämään oli Christophen keksittävä keino, millä elää.
-Ei saattanut tulla kysymykseenkään lähteä pois tästä kaupungista.
-Sveitsi oli hänelle varmin turvapaikka; ja mistäpä hän olisi
-löytänyt tätä herttaisempaa isäntäväkeä? -- Mutta ylpeys ei sallinut
-hänen olla ystävän taakkana. Braunin vastalauseista huolimatta ei
-Christophe saanut rauhaa ennenkuin oli hankkinut itselleen jonkin
-verran musiikinopettajan tunteja, joten hän voi maksaa isäntäväelleen
-elatuksestaan. Tuntien hankkiminen ei ollut helppoa. Kaikkialle
-oli levinnyt huhu hänen vallankumoushulluttelustaan; eivätkä
-porvarilliset perheet ottaneet mielellään keskuuteensa ihmistä,
-jota pidettiin vaarallisena, tai lievimmässä tapauksessa ainakin
-omituisena ja siis sangen vähän "sopivana". Kuitenkin avasivat hänen
-säveltäjämaineensa ja Braunin toimenpiteet hänelle viimein pääsyn
-kolmeen, neljään perheeseen, jotka eivät olleet kaikkein arimpia, tai
-olivat uteliaimpia, ehkäpä taipuvaisimpia näyttämään eroavansa muista,
-taipuvaisia keikaroimishalusta. Siitä huolimatta pitivät he häntä
-tarkoin silmällä ja säilyttivät sopivan välimatkan opettajan ja hänen
-oppilaittensa välillä.
-
-Elämä Braunin kodissa järjestyi säntillisen kaavamaiseksi. Aamuisin
-lähti kukin toimeensa: lääkäri sairaskäynneilleen, Christophe antamaan
-tuntejaan, rouva Braun torille tai hyväntekeväisyyshommiinsa.
-Christophe tuli kotiin kello yhden tienoissa, tavallisesti ennen
-Braunia, joka oli kieltänyt odottamasta itseään, ja hän asettui pöytään
-nuoren rouvan kanssa. Se ei ollut Christophesta miellyttävää: sillä
-nainen ei ollut hänestä sympaattinen, eikä hänellä ollut hänelle mitään
-puhumista. Rouva ei suinkaan koettanut hävittää vaikutelmaa, minkä hän
-Christopheen teki ja minkä hän varmaan huomasikin; hän ei huolehtinut
-ei puvuistaan eikä puheistaan; koskaan ei hän alkanut jutella
-Christophelle ensin. Annan liikkeissä, vaatetuksessa, kömpelyydessä ja
-kylmyydessä aivan erikoisesti ilmenevä epäsulous olisi karkoittanut
-hänen luotaan minkä miehen tahansa, jos mies olisi ollut vähänkin niin
-herkkä naiselliselle viehätykselle kuin Christophe. Kun Christophe
-sattui muistamaan parisilaisten naisten spirituellin eleganssin, niin
-ei hän voinut Annaa katsellessaan tukahduttaa ajatusta:
-
--- Kuinka hän on ruma!
-
-Siinä hän ei kuitenkaan ollut oikeassa; ja pian hän huomasikin,
-miten Annan tukka, hänen kätensä, suunsa, silmänsä olivat kauniit,
--- silmät, jos hän milloin niiden katseen kohtasi, sillä aina se
-väisti häntä. Mutta tämä huomio ei muuttanut hänen arvosteluaan.
-Kohteliaisuudesta pakotti hän kyllä itsensä puhumaan Annalle;
-väkinäisesti haeskeli hän jutunaiheita; rouva ei siinä häntä auttanut.
-Pari kertaa koetti Christophe kysellä häneltä kaikenlaista tuota
-kaupunkia, hänen miestään, häntä itseään koskevia asioita: hän ei
-saanut naisesta mitään lähtemään. Annan vastaukset olivat tyhjiä ja
-arkipäiväisiä; hän koetti hymyillä; mutta sen yrityksen tulos oli
-vastenmielinen: hymy oli pakotettua, ääni kaiuton, sanat tulivat
-velttoina; joka lausetta seurasi kiusallinen hiljaisuus. Lopulta
-Christophe puheli hänelle niin vähän kuin mahdollista; ja Anna oli
-siitä hänelle kiitollinen. Heistä molemmista tuntui helpoitukselta,
-kun tohtori palasi kotiin. Itse Braun oli aina hyvällä tuulella, hän
-hälisi, hommaili, oli jokapäiväinen, mutta erinomaisen hyvä ihminen.
-Hän söi, joi, puheli nauroi paljon. Hänen kanssaan Anna hiukan
-juttelikin; mutta ne jutut eivät koskeneet muuta kuin ruokalajeja ja
-muiden elämäntarvikkeiden hintoja. Joskus Braun huvikseen pisteli
-vaimoaan hänen hyväntekeväisyyshommiensa ja hänen suosimansa papin
-saarnojen tähden. Anna tekeytyi silloin jäykäksi, loukkautui, ja
-oli vaiti aterian loppuun saakka. Tavallisimmin tohtori kertoi
-sairaistaan; erikoisen hartaasti kuvaili hän eräitä taudintapauksia,
-niin nautiskelevan tarkasti, että Christophe joutui suunniltaan. Hän
-heitti usein salvettinsa pöytään ja nousi inhosta irvistäen paikaltaan,
-kertojan iloksi. Braun keskeytti silloin heti juttunsa, ja rauhoitti
-naureskellen ystäväänsä. Seuraavalla kerralla alkoi hän pöydässä taas
-saman leikin. Nämä sairaalan piiriin kuuluvat kompailut tuntuivat
-ilahduttavan järkkymätöntä Annaakin. Hän heräsi yhtäkkiä mykkyydestään
-hermostuneeseen nauruun, jossa oli jotain eläimellistä. Siitä
-huolimatta saattoi hän tuntea samanlaista inhoa kuin Christophe tuota
-nauramaansa ilonsyytä kohtaan.
-
-Iltapuolella ei Christophella ollut paljon opetustunteja. Hän oli
-tavallisesti kotona, Annan kanssa, kun taas tohtori oli mennyt jälleen
-kaupungille. Christophe ja Anna eivät nähneet toisiaan. Kumpikin
-työskenteli omalla tahollaan. Alussa oli Braun pyytänyt Christophea
-antamaan muutamia pianotunteja hänen vaimolleenkin: Anna oli hänen
-sanojensa mukaan melkoisen musikaalinen Christophe pyysi Annaa
-soittamaan hänelle jotakin. Annaa ei tarvinnut kovin pyydellä, vaikkei
-pyynti häntä ilahduttanutkaan. Soitossa ilmeni hänen tavallinen
-sulonpuutteensa: hän soitti mekaanisesti, aivan kuvaamattoman
-tunteettomasti; kaikki äänet olivat hänelle yhdenarvoisia; eri
-korostusta ei missään; kun hänen piti kääntää sivua, pysähtyi hän
-kylmästi keskelle lauselmaa, ei koettanut joutua, ja jatkoi entiseen
-tapaan seuraavasta nuotista. Christophe ärtyi siitä niin, että sai
-vaivoin estetyksi itsensä sanomasta Annalle jonkin törkeyden; hän ei
-voinut hillitä itseään muuten kuin lähtemällä huoneesta ennen kappaleen
-loppua. Anna ei joutunut siitä laisinkaan ymmälleen. Hän jatkoi
-järkkymättä viimeiseen nuottiin asti, eikä Christophen epäkohteliaisuus
-näyttänyt häntä loukanneen eikä masentaneenkaan; tuskinpa hän lienee
-sitä edes huomannut. Mutta siitä alkaen eivät he enää puhuneet siitä,
-että heidän olisi ollut soitettava yhdessä. -- Milloin Christophe
-meni iltapuolella päivää kaupungille ja tuli odottamatta takaisin
-kotiin, tapasi hän Annan harjoittelemassa pianonsoittoa, kylmästi ja
-järjettömän itsepintaisesti, toistaen kymmenet kerrat lakkaamatta samaa
-tahtia ja innostumatta koskaan. Mutta milloinkaan ei hän soittanut, kun
-tiesi Christophen olevan kotona. Kaiken aikansa, mikä häneltä ei mennyt
-uskonnollisiin hartaudenharjoituksiin, kulutti hän taloushommiin. Hän
-ompeli, ratkoi, parsi, piti silmällä piikaa; hänellä oli hupsumainen
-järjestyksen ja siistimisen kiihko. Mies arvosteli häntä kunnon
-naiseksi, hiukan eriskummaiseksi, -- "kuten kaikki naiset ovat", sanoi
-hän, -- mutta uskonnolliseksi, "kuten kaikki naiset". Tähän viimeiseen
-väitteeseen nähden asettui Christophe mielessään arvostelevalle
-kannalle: moinen psygologia tuntui hänestä liian pintapuoliselta; mutta
-sehän oli lopultakin Braunin yksityisasia; eikä Christophe sitä enempää
-ajatellut.
-
-Iltaisin, aterian jälkeen istuivat he kaikki kolme yhdessä. Braun
-ja Christophe juttelivat. Anna teki käsitöitä. Braun oli pyydellyt
-niin hartaasti, että Christophe oli viimein suostunut istahtamaan
-pianonkin ääreen; ja hän soitti nykyään välistä sangen myöhään,
-suuressa, huonosti valaistussa salissa, jonka ikkunat olivat puutarhaan
-päin. Braun oli haltioissaan... Kukapa ei tuntisi tuollaisia
-innostuneita ihmisiä, jotka ihailevat taidetta ymmärtämättä sitä
-laisinkaan tai ymmärtäen sen nurinkurisesti! -- (he rakastavatkin
-taidetta juuri siksi, että he ymmärtävät sen sillä tavoin!). --
-Christophe ei enää sellaisesta suuttunut; hän oli nähnyt elämässään
-jo niin paljon typeryyksiä! Mutta kun joskus tuli oikein tolkuttomia
-ihastuksenhuudahduksia, niin hän herkesi soittamasta ja meni mitään
-virkkamatta omaan kamariinsa. Viimein Braun alkoi ymmärtää yskän
-ja hillitsi tunteensa ilmauksia. Muuten oli hänen musikaalinen
-itserakkautensa nopeasti tyydytetty; hän jaksoi kuunnella tarkkaavasti
-enintään neljännestunnin kerrallaan; sitten hän otti lehden, tai
-torkkui joutilaana, antaen Christophen olla rauhassa. Anna istui salin
-nurkassa eikä puhunut mitään; hänellä oli käsityö sylissä, ja hän oli
-työskentelevinään; mutta hänen silmänsä katsoivat yhteen paikkaan,
-eivätkä hänen kätensä liikkuneet. Joskus lähti hän huoneesta hiljaa
-keskellä kappaletta eikä häntä sitten enää näkynyt.
-
-
-
-
-Niin meni aikoja. Christophe sai takaisin voimansa. Braunin
-raskastekoinen, mutta sydämellinen hyvyys, talon rauhallisuus, kotoisen
-elämän lepoa antava säännöllisyys, hyvä ruokajärjestys, ravinto,
-joka oli germaaniseen tapaan erikoisen runsas, paransivat hänen
-synnynnäisesti lujan ruumiinsa pian entiselleen. Ruumiillinen terveys
-palasi; mutta sielun koneisto oli yhä sairas. Uudistuva voima yhä vain
-lisäsi sekasortoa sielussa, joka oli häiriytynyt tasapainostaan aivan
-kuin huonosti kuormattu alus keikahtelee pienimmästäkin törmäyksestä.
-
-Hän oli täydellisesti eristettynä. Braunista ei hän voinut saada
-minkäänlaista läheistä henkistä seuraa. Hänen suhteensa Annaan supistui
-melkeinpä pelkästään aamu- ja iltatervehdyksiin. Hänen ja oppilaiden
-välit olivat paremminkin vihamieliset kuin ystävälliset: sillä hän
-ei osannut salata heiltä, että heidän olisi ollut parempi tehdä mitä
-muuta hyvänsä kuin harjoittaa musiikkia. Hän ei tuntenut ketään. Eikä
-siihen ollut syynä yksinomaan hän, vaikkapa hän suruissaan sulkeutuikin
-yksinäisyyteensä. Häntä pidettiin tahallaan erillään.
-
-Kaupunki oli vanha; sen asukkaissa oli paljon älyä ja voimaa, mutta
-myöskin itseensä painautunutta ja itsekylläistä patriisiylpeyttä.
-Sivistyneet piirit olivat aristokraattista porvaristoa, jota miellytti
-työ ja korkea kulttuuri, mutta joka oli samalla ahdassieluista,
-pietististä, tyynesti vakuutettua itsensä ja kaupunkinsa paremmuudesta
-muiden rinnalla, täysin tyytyväistä sukueristyneisyyteensä. Suuria,
-monihaaraisia sukuja. Jokaisella suvulla oli oma sukukokous-päivänsä.
-Muulle maailmalle ne suvut avautuivat sangen vaikeasti. Nuo mahtavat
-perheet, joista kullakin oli vuosisatoja kokoontunut omaisuutensa,
-eivät tunteneet pienintäkään halua näyttää rikkauksiaan. Samaan sukuun
-kuuluvat perheet tunsivat toisensa: se riitti; muiden mielipiteillä ei
-heille ollut mitään merkitystä. Saattoi nähdä miljoonamiehiä kulkevan
-pikkuporvarien asussa, puhellen karkeaa ja reheväkuvaista murrettaan,
-ja menevän täsmällisesti määräaikoina virastoihinsa elämänsä
-jok'ainoa päivä, jopa niinkin vanhalla iällä, että ahkerimmatkin
-muualla myöntävät silloin itsellään olevan oikeuden lepoon. Heidän
-vaimonsa olivat ylpeitä taloudellisista kyvyistään. Tyttärille ei
-annettu myötäjäisiä. Rikkaat tahtoivat, että heidän lastensa oli
-kestettävä vuorostaan sama oppiaika kuin he itsekin olivat kestäneet.
-Ankaraa säästäväisyyttä jokapäiväisessä elämässä. Mutta suuria
-omaisuuksia annettiin auliisti taidekokoelmille, taulu gallerioille,
-yhteiskunnallisiin hommiin; valtavia ja yhtämittaisia lahjoituksia,
-melkein aina nimettömästi tehtyjä, hyväntekeväisyydelle, museoiden
-rikastuttamiseksi. Suuruuden ja naurettavuuden sekoitusta; säntillistä
-tasailua perinnönjaossa. Tuo porvaristo, jolle muuta maailmaa ei
-näyttänyt olevan olemassakaan, -- (vaikka se tunsikin sen hyvin,
-sillä se oli sen kanssa laajoissa liikesuhteissa ja teetti pojillaan
-opintomatkoja hyvinkin kauas), -- tuo porvaristo, jonka mielestä
-maineekkaalla miehellä, ulkomaalaisella kuuluisuudella ei ollut arvoa
-ennenkuin hän oli tullut sen vieraaksi, ja hyvin vastaanotetuksi
-vieraaksi, -- se porvaristo piti itseään mitä ankarimmassa kurissa.
-Kaikki sen jäsenet toisiaan ja kukin itseään. Siitä oli seurauksena
-yhteisyyden tunne, joka peitti yksilöiden eroavaisuudet (ne olivat
-näiden kalseiden persoonallisuuksien keskuudessa suuremmat kuin
-muualla) uskonnollisen ja moraalisen yhdenvärisyyden vaippaan.
-Kaikki siellä olivat jumalisia, kaikki uskovaisia. Kukaan ei ollut
-epäilijä, tai ei tahtonut myöntää sitä olevansa. Oli mahdotonta saada
-selvää, mitä noiden sielujen pohjalla oikeastaan piili, sielujen,
-jotka sulkeutuivat katselijan silmiltä sitäkin tiiviimmästi, kun ne
-tiesivät olevansa ahtaan silmälläpidon ympäröimiä ja kun jokainen piti
-oikeutenaan tarkastella toisten omiatuntoja. Sanottiin, että nekin
-heistä, jotka olivat lähteneet joksikin aikaa seudulta ja luulivat
-sen hengestä vapautuneensa, -- että hekin takertuivat jälleen kiinni
-kaupungin traditsiooneihin, sen tapoihin, ilmapiiriin, heti, kun
-muuttivat sinne takaisin. Kaikkein epäuskoisimpainkin oli silloin taas
-pakko uskoa ja olla jumalisia. Uskottomuus olisi tästä porvaristosta
-ollut luonnonvastaista. Uskottomuus oli halvemman kansanluokan
-ominaisuus, se oli huonotapaista. Ei ollut sallittu heidän piiriinsä
-kuuluvan kunnon miehen irtautua uskonnollisista velvollisuuksistaan.
-Kuka ei käynyt kirkossa, hän tahtoi vetäytyä irti omasta kunniallisesta
-luokastaan, eikä häntä enää sinne otettu vastaan.
-
-Eikä tämäkään yhteiskunnallinen kuri ollut noista ihmisistä vielä
-tuntunut riittävältä. He eivät olleet mielestään vielä tarpeeksi
-kahleissa näinkään suuren luokkatunteensa sitomina. Ei, suuren
-_Vereinin_ sisässä oli heillä määrätön joukko pieniä _Vereinejä_,
-joilla he kytkivät lopullisesti itsensä. Viimemainittuja oli
-kaupungissa useita satoja; ja niiden luku lisääntyi vuosi vuodelta.
-Niitä _Vereinejä_, yhdistyksiä, seuroja, liittoja, kerhoja,
-perustettiin kaikkea varten: filantropiaa, hyväntekeväisyyttä,
-liikeyrityksiä, armeliaisuudentöitä ja kauppahommia varten, afäärejä
-ja hyväntekeväisyyttä varten yhtaikaa, taiteita, tieteitä varten,
-laulua, soittoa varten, ruumiillista ja sielullista voimistelua
-varten; perustettiin pelkästään siksi, että tahdottiin tulla yhteen,
-tai pelkästään muka huvitteleida. Siellä oli kaupunginkorttelien
-ja korporatsioonien _Vereinejä_; siellä oli niiden kansalaisten
-yhdistyksiä, joilla oli joko sama ammatti tai sama määrä rahaa
-pankissa, niiden, jotka painoivat samanverran tai joilla oli sama
-ristimänimi. Kerrottiin, että oli aiottu perustaa myöskin _Verein des
-Vereinlosen_ (Yhdistyksiin kuulumattomien yhdistys): mutta sellaisia
-porvareita ei ollut löytynyt kymmentäkään.
-
-Moisiin kolmikertaisiin kureliiveihin, kaupungin, kastin ja
-yhdistysten, olivat ihmisten sielut siellä kiristetyt. Salassa
-vaaniva pakko esti luonteita kasvamasta. Enimmät olivat tottuneet
-siihen lapsuudesta asti, -- jopa saaneet sen vereensä jo vuosisatojen
-perintönä; he pitivät sellaista terveenä olotilana; olisi ollut
-säädytöntä ja epäterveellistä riisua rautaliivejään. Kun näki heidän
-tyytyväisen hymynsä, ei saattanut olettaakaan heidän kärsivän
-tuollaisesta pinnistyksestä. Mutta luonto piti sittenkin puolensa.
-Silloin tällöin nousi laumasta jokin kapinallinen yksilö, voimakas
-taiteilija tai hillitön ajattelija, joka mursi häikäilemättä kahleensa
-ja antoi pitkän nenän paikkakunnan vartioille. Ne vartiat olivat niin
-älykkäitä, että jos eivät saaneet tapetuksi kapinapoikasta jo munaan,
-vaan se oli heitä voimakkaampi, niin eivät he ryhtyneet turhaan
-taisteluun sitä vastaan -- (taisteluhan olisi saattanut herättää ilkeää
-melua); ei, he anastivat poikasen niin sanoaksemme itselleen. Jos hän
-oli maalari, sulkivat he hänet museoon; jos ajattelija, pistivät hänet
-kirjastoon. Jos hän huusi kurkkunsa käheäksi heille kauhistuksia, eivät
-he olleet häntä kuulevinaan. Turhaan väitti hän olevansa riippumaton
-sielu: he liittivät hänet itseensä. Sillä tavoin neutralisoitiin
-myrkynvaikutus: homeopaattista parannusta. -- Mutta sellaiset
-tapaukset olivat harvinaisia; enimmät kapinalliset eivät päivänvaloon
-päässeetkään. Noissa rauhallisissa taloissa tapahtui salattuja ja
-tuntemattomia tragedioita. Joku niiden asukkaista saattoi lähteä
-rauhallisin askelin kotoaan ja heittäytyä sanaakaan selvittelemättä
-virtaan. Tai hänet suljettiin kotiin puoleksi vuodeksi, tai vietiin
-vaimo hermosairaalaan, tulemaan järkiinsä. Sellaisesta puhuttiin
-kursailematta, aivankuin kaikkein luonnollisimmasta asiasta, sillä
-sävyisyydellä, joka oli kaupungin kauheimpia piirteitä ja joka säilyi
-samanlaisena sekä kärsimyksen että kuoleman kasvojen edessä.
-
-Tämä vankka porvaristo, joka oli niin ankara itseään kohtaan, koska
-se tiesi oman arvonsa, ei ollut sellainen muukalaisille, sillä se
-piti heitä itseään halvempina. Ulkomaalaisiin kaupungissa oleviin
-nähden, niinkuin esimerkiksi Christopheen, saksalaisiin professoreihin,
-valtiollisiin pakolaisiin, osoittautui se oikeinpa vapaamieliseksikin:
-heidän asiansa eivät pohjaltaan sitä liikuttaneet. Ja sitäpaitsi
-se rakasti intelligenssiä. Pitkälle ajetut aatteet eivät sitä
-peloittaneet: se tiesi, etteivät ne tarttuisi sen omiin poikiin. Se
-kohteli vieraitaan kylmän lauhkeasti, pitäen heitä sopivan välimatkan
-päässä itsestään.
-
-Christophelle ei tätä mielenlaatua tarvinnut vartavasten ilmaista. Hän
-eli nykyään kovin arkatuntoisessa sieluntilassa; hänen sydämensä oli
-vereslihalla: hän oli liiankin taipuvainen näkemään kaikkialla pelkkää
-itsekkyyttä ja välinpitämättömyyttä ja sulkeutumaan omaan kuoreensa.
-
-Kaiken edellämainitun lisäksi olivat Braunin tuttavat, se sangen ahdas
-piiri, johon hänen vaimonsa kuului, osa muuatta pientä erikoisen
-kiivailevaa protestanttista ryhmäkuntaa. Christophe oli siellä
-nähty hyvin epäsuopein silmin, koska hän oli paitsi syntyperältään
-paavilainen ajatuksiltaan vielä jumalatonkin. Hän puolestaan
-huomasi siinä piirissä kaikenlaista loukkaavaa. Vaikka hän ei enää
-muka uskonutkaan, olivat hänessä kuitenkin vuosisatoja vanhan
-katolilaisuuden jäljet, katolilaisuuden, mikä on enemmän runollisuutta
-kuin järkeilyä, anteeksiantavampi luonnolle kuin protestanttisuus, eikä
-pidä tärkeimpänä asiana sitä, voidaanko selittää tai ymmärtää, vaan
-rakastaako ihminen vai ei. Ja sitäpaitsi oli Christopheen jo piintynyt
-se tottumus täydelliseen älylliseen ja moraaliseen vapauteen, jonka
-hän oli tietämättään saavuttanut Parisissa. Hänen katsomuksensa nousi
-pakostakin tuon pietistisen pikkupiirin ihmisiä vastaan, jossa kaikki
-kalvinismin viat näkyivät päivänselvästi: uskonnollinen ratsionalismi
-leikkasi uskonnolta siivet ja jätti sen häilymään ammottavan kuilun
-suulle, sillä sen lähtökohta oli yhtä arveluttava _a priori_ kuin
-kaikkien muidenkin mystisismien: se ei ollut enää runoutta, eikä se
-ollut proosaa; se oli proosaksi käännettyä runoutta. Järjen ylpeyttä,
-sokeaa, vaarallista uskoa järkeen, -- _heidän_ järkeensä. He eivät
-voineet uskoa Jumalaan eivätkä kuolemattomuuteen; mutta he uskoivat
-järkeen, sillä tavoin kuin katolilainen uskoo paaviin tai fetishisti
-luonnonesineihin. Heidän ei pälkähtänyt päähänsäkään väitellä tästä
-asiasta. Elämä voi monesti kumota heidän käsityksensä, mutta silloin
-he pystyivät vaikka kieltämään itse elämän. Kummallista psykologian
-puutetta, luonnon ja sen salaisten voimien, olemassaolon juurien,
-"Maan Hengen" ymmärtämättömyyttä. He kyhäsivät itselleen lapsellisen,
-helponnetun, kaavamaisen elämän ja ihmiset. Jotkut heistä olivat
-oppineita ja käytännöllisiä; he olivat lukeneet paljon, nähneet paljon.
-Mutta he eivät nähneet eivätkä lukeneet mitään sellaisena kuin se
-todellisuudessa oli; he tekivät kaikesta itseään varten abstraktisia
-sovitelmia. He sairastivat vähäverisyyttä; heillä olivat suuret
-moraaliset avunsa; mutta he eivät olleet kyllin inhimillisiä: ja sepä
-juuri onkin rikos pyhintä vastaan. Heidän puhdassydämisyytensä, joka
-oli usein sangen todellista, ylevää ja naiivia, joskus koomillista,
-vei silloin tällöin onnettomiin ja traagillisiin seurauksiin; se teki
-heidät koviksi toisia ihmisiä kohtaan, epäinhimillisiksi tyynellä
-tavalla, vihattomalla, kauhistuttavassa määrin itsestään varmalla.
-Hekö olisivat epäröineet? Eivätkö he muka tienneet, mikä oli totuus ja
-oikeus, mikä oli hyve? Eikö heidän pyhä järkensä ilmoittanut sitä aina
-heille? Järki on paha aurinko: se valaisee, mutta sokaisee. Tällaisessa
-kuivassa valossa, jossa ei ole utua eikä varjoa, kelmentyvät sielut ja
-sydämien veri kuivuu.
-
-Mutta siihen aikaan oli Christophelle järki, jos mikään, järjetön ja
-tarkoitukseton. Sen aurinko näytti hänelle ainoastaan ihmissielun
-kuilun jyrkät seinät, antamatta hänelle neuvoa, miten päästä siitä pois
-ja sallimatta hänen edes tietää, kuinka syvä se kuilu oli.
-
-Mitä jälleen paikkakunnan taiteelliseen maailmaan tulee, ei
-Christophella ollut paljon tilaisuutta seurustella sen kanssa, ja
-vielä vähemmän hänellä oli siihen halua. Musiikkimiehet olivat
-yleensä siivoja neo-schumannilaisen ja "brahminilaisen" kauden
-matkijoita, suunnan, jota vastaan Christophe oli aikoinaan ankarasti
-hyökkäillyt. Heissä oli ainoastaan kaksi poikkeusta: urkuri Krebs,
-jolla oli kiitetty sokerileivoskauppa, kelpo mies, hyvä muusikko;
-hän olisi voinut olla enempääkin, jos ei hän, käyttääksemme erään
-hänen kansalaisensa vertausta, "olisi istunut Pegasoksen seljässä,
-jolle hän antoi liiaksi kauroja". Toinen poikkeus oli muuan nuori
-juutalaissyntyinen säveltäjä, omintakeinen kyky, mies, jolla
-oli runsaasti voimaa ja sielullista liikuntaa, leipäammatiltaan
-sveitsiläisten muistoesineiden kauppias: puuveistosten, paimenmajain
-ja Bernin karhujen. Nämä kaksi olivat riippumattomampia kuin muut,
-epäilemättäkin siitä syystä, etteivät he harjoittaneet taidettaan
-minään ammattina. Heidän olisi ollut hyvin helppoa lähestyä
-Christophea. Jonakin toisena kehityskautenaan olisi Christophe
-kai ollutkin utelias tutustumaan heihin; mutta nykyään oli kaikki
-taiteellinen ja inhimillinen uteliaisuus hänessä tylsynyt; hän oli
-alttiimpi niille seikoille, jotka hänet eroittivat ihmisistä, kuin
-sellaisille, jotka olisivat voineet häntä toisiin yhdistää.
-
-Hänen ainoa ystävänsä, ainoa ajatustensa uskottu oli kaupungin läpi
-juokseva virta, -- sama mahtava ja isällinen virta, joka siellä
-ylhäällä pohjoisessa huuhteli hänen synnyinkaupunkinsa rantoja.
-Christophe löysi sen äyräillä lapsuutensa unelmat... Mutta nyt häntä
-ympäröi synkkä suru, ja sen varjossa saivat nuo unelmat, niinkuin
-itse Rein-virtakin, murheellisen muodon. Päivänlaskussa seisoi hän
-joen rannalla nojaten kaiteeseen ja katseli kuumeisesti kieppuvaa
-aallokkoa, tuota kiehuvaa, raskasta, läpikuultamatonta, kiirehtivää
-massaa, joka vilisi alinomaa uutena ohitse ja josta ei eroittanut
-muuta kuin häilähteleviä vaahtohuntuja, tuhansia pikku puroja,
-pyöriviä virtoja, kohoavia ja jälleen haihtuvia häränsilmiä; aivan
-kuin hourailevan ihmisen kaaosmaisia mielikuvia: alinomaa niitä syntyy
-ja yhtä mittaa katoaa. Yli tuon hämäräisen unen liukui aavemaisia
-pursia, niinkuin ruumisarkkuja, joissa ei ihmiseloa eroittanut. Ilta
-pimeni yöksi. Joki sai pronssin värin. Rantojen valot kiilsivät
-sen musteenmustassa haarniskassa, joka heijasteli synkkiä säteitä:
-kaasujen punertavanruskeita valoja, sähkölamppujen kuutamomaista
-välkettä, talojen ikkunoissa lekuttavain kynttilöiden verenkarvaista
-hohdetta. Virran kohina täytti synkän yön. Iänikuista kohinaa,
-yksitoikkoisuudessaan surullisempaa kuin meren...
-
-Christophe kuunteli tuntikausia tuota kuoleman ja ikävän laulua. Hänen
-oli vaikea siitä erota; hän nousi viimein asuntoonsa, jyrkkiä kujia
-pitkin, joissa oli punertavaan kiveen hakattuja portaita, keskeltä
-kuluneita; hänen ruumiinsa ja sielunsa olivat murtuneet, hän takertui
-kiinni rautaisiin kädennojiin, joita oli kiinnitetty seiniin ja jotka
-kiilsivät hämärästi ylhäältä tulevassa valon heijastuksessa: valo lähti
-tyhjältä torilta, öiseen synkeyteen puetun kirkon edustalta...
-
-Hän ei ymmärtänyt, miksi ihmiset elivät. Kun hän johtui muistelemaan
-kaikkia taisteluja, joita hän oli nähnyt, ihaili hän katkerin mielin
-ihmiskuntaa: sen piintyneen lujaa uskoa. Aatteet ja vasta-aatteet
-seurasivat toisiaan, reaktsioonit aktsiooneja: -- demokratia ja
-aristokratia; sosialismi ja individualismi; romantismi ja klassisismi;
-edistys ja traditsioonit; -- niin iankaikkisiin asti. Jokainen uusi
-sukupolvi, joka paloi loppuun vähemmässä kuin kymmenessä vuodessa,
-luuli samalla hartaudella kuin entinenkin olevansa ainoa huippuun
-päässyt, ja syöksi kivittäen sieltä alas edeltäjiään, touhusi, huusi,
-anasti niiltä vallan ja kunnian, ja suistui vuorostaan uusien tulijain
-kivittämänä, ja katosi. Kenen vuoro nyt?...
-
-Taiteellinen luominen ei suonut enää Christophelle turvapaikkaa;
-se oli nykyään ajoittaista, epäsäännöllistä, tarkoitusperätöntä.
-Kirjoittaako? Ketä varten kirjoittaa? Ihmisiäkö? Hänellä oli
-katkera misantropiankautensa. Itseäänkö varten? Hän tunsi jo liian
-hyvin taiteen turhuuden, sillä se ei riittänyt kuoleman autiutta
-täyttämään. Ainoastaan sokea voima nosti eräillä tuokioilla kiivaille
-siivilleen hänen sielunsa, ja pudotti sitten sen jälleen ruhjottuna
-alas. Hän oli kuin ukkospilvi, joka jyrisee pimeydessä. Olivier oli
-kadonnut, ei ollut jäänyt mitään jäljelle. Christophe oli vimmoissaan
-kaikelle, mikä oli ennen täyttänyt hänen elämänsä, tunteille, joita
-hän oli luullut itselleen ja muille yhteisiksi, ajatuksille, joita
-hän oli kuvitellut samoiksi hänelle ja koko ihmiskunnalle. Hänestä
-näytti nyt siltä kuin hän olisi ollut suuren illusionin lelu: koko
-yhteiskuntaelämän perustana oli ääretön väärinkäsitys, johon oli
-syynä puhekyky. Uskotaan, että ajatuksemme saattavat yhtyä toisten
-ihmisten ajatuksiin. Todellisuudessa yhtyvät toisiinsa ainoastaan
-sanat. Ihmiset puhuvat ja kuuntelevat sanoja; ainoallakaan sanalla ei
-ole samaa merkitystä kahdessa eri suussa. Vieläpä lisäksi: yhdelläkään
-sanalla ei ole elämässä täyttä merkitystään. Sanat paisuvat yli elämän
-todellisuuden. Haastetaan rakkaudesta ja vihasta. Ei ole rakkautta,
-ei vihaa, ei ystäviä, ei vihamiehiä, ei uskoa, intohimoa, ei hyvää
-eikä pahaa. On ainoastaan kylmää säteilyä valoista, jotka singahtavat
-sammuneista auringoista, vuosisatoja sitten kuolleista tähdistä...
-Ystäviäkö? Ei ole puutetta ihmisistä, jotka vaativat itselleen sitä
-nimeä. Mutta mikä arkinen todellisuus piileekään heidän ystävyytensä
-alla? Mitä on ystävyys maailman merkityksessä? Kuinka monta minuuttia
-uhraa se, joka uskoo olevansa ystävä, kadonneen ystävänsä kalpealle
-muistolle? Minkä verran on hän valmis antamaan ystävälle liiastaan,
-joutilaista ajoistaan, ikävystymisen hetkistään, edes puhumattakaan
-muusta, joka on hänelle itselleen tarpeellisempaa? Mitä oli Christophe
-uhrannut Olivier Jeanninin hyväksi? -- (Sillä Christophe ei lukenut
-itseään poikkeukseksi; ainoastaan Olivier Jeanninin varjeli hän siltä
-tyhjyydeltä, johon hän hukutti kaikki toiset ihmiset). -- Taide ei ole
-todempaa kuin rakkauskaan. Minkälainen paikka sillä on elämässä? Miten
-paljon ne, jotka väittävät siihen ihastuneensa, rakastavat sitä?...
-Ihmistunteiden köyhyys on sanoilla kuvaamaton. Paitsi sukuvaistoa,
-tuota kosmillista voimaa, joka on maailman elämänvipusin, ei ole muita
-tunteita kuin hajanaisina muruina. Enimmillä ihmisistä ei ole tarpeeksi
-elämää antautuakseen kokonaan mihinkään intohimoon. He säästävät
-itseään, säästelevät tunteitaan järkevän varasmaisesti. He ovat hiukan
-kaikkea, eivätkä mitään kokonaan. Sellainen, joka antaa itsensä
-tinkimättä jokaisena elämänsä hetkenä, kaikessa, mitä tekee, kaikessa,
-mitä kärsii ja rakastaa, kaikessa, mitä vihaa, hän on suuri tuhlari:
-suurin maan päällä nähty. Intohimo on samanluontoista kuin nerous: se
-on ihme. Siis sellainen, jota ei ole alemassa.
-
-Näin ajatteli Christophe; mutta elämä varustautui hirveällä tavalla
-kumoamaan hänen käsitystään. Ihmeitä on kaikkialla, aivan kuin tuli
-piilee kivessä: kun isku sattuu, sinkoaa se ilmi. Emme aavista,
-minkälaiset demoonit sielussamme nukkuvat...
-
-... _Pero non mi destar, deh! paria basso!_...
-
-
-
-
-Eräänä iltana, kun Christophe haaveksi pianoa soitellen, nousi Anna
-paikaltaan ja poistui huoneesta, niinkuin hänen usein Christophen
-soittaessa oli tapana. Näytti siltä kuin musiikki olisi ollut hänestä
-ikävää. Christophe ei tästä enää välittänyt: hänestä oli yhdentekevää,
-mitä Anna ajatteli. Hän soitti edelleen; sitten tuli hänelle aatteita,
-jotka hän tahtoi merkitä paperille; hän keskeytti ja juoksi noutamaan
-tarvittavia papereita kamaristaan. Kun hän avasi viereisen huoneen oven
-ja syöksyi suin päin sinne pimeyteen, töytäsi hän yhtäkkiä jotakuta
-ovella seisovaa vastaan. Se oli Anna... Töytäys ja yllätys sai nuoren
-rouvan huudahtamaan. Christophe peljästyi luullen Annaa loukanneensa,
-ja tarttui sydämellisesti hänen molempiin käsiinsä. Ne kädet olivat
-aivan kylmät. Anna tuntui vapisevan, -- varmaan säikähdyksestä? Hän
-mutisi jotain, miksi hän oli siinä ovenpielessä:
-
--- Minä läksin ottamaan ruokasalista...
-
-Christophe ei kuullut, mitä hän läksi ottamaan; ja ehkäpä ei Anna
-sitä sanonutkaan. Hänestä tuntui kummalliselta, että Anna kuljeksi
-pilkkopimeässä mennäkseen muka ottamaan jotain. Mutta hän oli jo niin
-tottunut Annan omituisuuksiin, ettei hän tätäkään kummastellut.
-
-Tunti sen jälkeen istui Christophe jälleen pikku salissa, viettäen
-iltaa Annan ja Braunin kanssa. Hän istui pöydän ääressä lampun luona
-ja kirjoitti. Anna oli pöydän toisessa päässä, hänestä oikealla;
-hän ompeli kumartuneena työnsä puoleen. Heidän takanaan istui Braun
-matalassa nojatuolissa, lämpiävän takan hohteessa. He olivat kaikki
-kolme vaiti. Silloin tällöin kuului sateen ropinaa puutarhasta
-hiekkakäytäviltä. Saadakseen olla aivan erillään muista, oli Christophe
-asettunut kylki pöytää vasten, selin Annaan. Hänen edessään seinällä
-oli kuvastin, josta näkyi pöytä, lamppu ja he kaksi, Christophe ja
-Anna, molemmat kumarassa, työssä. Yhtäkkiä tuntui Christophesta siltä
-kuin Anna olisi häneen katsonut. Hän ei siitä ensin välittänyt; mutta
-sitten alkoi se ajatus vaivata häntä niin, että hän nosti silmänsä,
-ja silloin hän näki kuvastimesta... Anna katsoi häntä tosiaankin. Ja
-minkälainen se katse oli! Christophe aivan jähmettyi, hän pidätti
-hengitystään, tarkasti kuvastinta. Anna ei tiennyt, että häntä
-pidettiin silmällä. Lampun valo lankesi hänen kalpeille kasvoilleen,
-joiden vakavuudessa ja vaiteliaisuudessa oli nyt keskittynyt ja
-kiihkeän raju sävy. Hänen silmänsä -- nuo tuntemattomat silmät, joiden
-katsetta Christophe ei koskaan ennen ollut saavuttanut, -- olivat
-suunnatut häneen: synkän-siniset silmät, suuret silmäterät, ja niissä
-kova ja palava ilme; ne olivat takertuneet häneen, ne aivan kuin
-kaivelivat hänen olemustaan, sanattomasti ja itsepintaisen hehkuvasti.
-Hänen silmänsä? Hänenkö silmänsä tuollaiset? Christophe näki ne, eikä
-hän sitä uskonut. Tosiaanko hän ne näki? Hän käännähti yhtäkkiä... Ne
-silmät oli luodut alas. Christophe koetti puhella Annalle, pakottaa
-hänet katsomaan itseään silmiin. Järkkymätön Anna vastasi katsettaan
-työstään nostamatta; sinertävät silmäluomet peittivät hänen katseensa
-lyhyine ja tiheine silmäripsineen, läpitunkemattomalla varjollaan.
-Ellei Christophe olisi ollut niin varma itsestään, olisi hän luullut,
-että hänen oma mielikuvituksensa oli hänet pettänyt. Mutta hän tiesi
-varmasti nähneensä, eikä hän voinut ilmiötä selittää.
-
-Hänen huomionsa anasti nyt kuitenkin työ, ja kun Anna oli lopultakin
-hänelle yhdentekevä, ei hän muistanut kauan koko tapausta.
-
-Viikko myöhemmin koetti Christophe pianolla erästä _Liediä_,
-jonka hän äsken oli säveltänyt. Braunilla oli tapana sekä
-puolisonitserakkaudesta että Annaa ärsyttääkseen vaatia vaimoaan
-alinomaa laulamaan ja soittamaan; ja sinä iltana kiusasi hän Annaa
-tavallista itsepintaisemmin. Yleensä tyytyi Anna vastaamaan hänelle
-lyhyellä ja kuivalla kiellolla, jonka jälkeen hän ei enää välittänyt
-ei pyynnöistä, aneluista eikä leikinlaskuista; hän puristi huulensa
-yhteen eikä ollut kuulevinaankaan. Tällä kertaa käänsi hän Braunin
-ja Christophen suureksi ihmeeksi käsityönsä kokoon, nousi paikaltaan
-ja tuli pianon viereen. Hän lauloi tuon _Liedin_, jota hän ei
-ollut koskaan nähnyt. Tapahtui ihme: -- se ihme, jonka elämä oli
-varustautunut Christophelle näyttämään. Annan äänessä oli syvä väri;
-se ei missään suhteessa muistuttanut hänen hieman käheää ja sameaa
-puheääntänsä. Tarttuen jo ensimäisestä nuotista säveleeseen varmasti,
-rahtuakaan haparoimatta, ponnistelematta, nosti hän laulun musikaalisen
-lauselman suorastaan liikuttavaan ja puhtaaseen suuruuteen; ja sitten
-hän kohosi sellaiseen intohimon kiihkoon, että se vavisti Christophea:
-sillä se oli aivan kuin hänen oman sydämensä ääntä. Christophe katsoi
-Annaan syvästi hämmästyneenä, kun hän lauloi; ja näki hänet viimein,
-ensimäisen kerran. Hän näki hänen tummat silmänsä, joihin syttyi hurja
-leimu, hänen intohimoisen, isohkon suunsa, sen kauniisti kaartuvat
-huulet, joilla oli hekumallinen hymy, hieman raskas ja julma, terveet
-ja valkeat hampaat, kauniit, voimakkaat kädet, joista hän toisella
-nojautui pianon kanteen, ja lujan ruumiin, joka oli tiukattu ahtaaseen
-pukuun ja liian pakonalaisen ja köyhän elämän laihduttama, mutta jonka
-saattoi aavistaa tuon ruman vaatetuksen kätkössä nuoreksi, voimakkaaksi
-ja harmooniseksi.
-
-Anna lopetti laulun ja meni istumaan, asettaen kädet polvilleen. Braun
-onnitteli häntä; mutta hänen mielestään hän oli laulanut ytimekkyyttä
-puuttuvalla tavalla. Christophe ei sanonut Annalle mitään. Hän katseli
-häntä. Anna hymyili epämääräisesti, tietäen, että Christophe katseli
-häneen. Suuri hiljaisuus tuli sinä iltana heidän kahden välille. Anna
-huomasi, että hän oli noussut yläpuolelle itseään, tai ehkäpä oli
-"itseään" ensi kertaa elämässään. Eikä hän tiennyt, mistä syystä hän
-sitä oli.
-
-
-
-
-Siitä päivästä alkaen Christophe rupesi tarkastamaan Annaa. Anna oli
-vajonnut jälleen entiseen mykkyyteen, välinpitämättömään kylmyyteen ja
-työvimmaan, joka hermostutti yksinpä hänen miestäänkin ja jolla hän
-huumasi epäselvän ja levottoman luonteensa ajatuksia. Kuinka Christophe
-häntä tarkastelikin, näki hän hänessä ainoastaan saman teennäisen
-porvarisnaisen kuin täällä oleskelunsa ensimäisinä aikoina. Joskus
-tuli Anna hajamieliseksi, istui paikallaan mitään tekemättä, eteensä
-katsellen. Jos lähdettiin hänen luotaan, nähtiin hänet neljännestunnin
-päästä hievahtamatta samassa asennossa. Kun hänen miehensä kysyi, mitä
-hän ajatteli, niin hän ikäänkuin heräsi, hymyili, ja sanoi, ettei hän
-ollut ajatellut mitään. Ja hän puhuikin totta.
-
-Mikään ei jaksanut järkyttää hänen rauhaansa. Eräänä päivänä räjähti
-hänen pukeutuessaan spriilamppu. Tuossa tuokiossa leimahtivat liekit
-Annan ympärillä. Palvelijatar juoksi pakoon, toiset tulivat huutaen
-hätään. Braun joutui suunniltaan, hän hoppusi, älähteli ja voihki
-ja oli tulla kipeäksi. Anna avasi kampausvaippansa hakaset, päästi
-uumiltaan hameen, joka alkoi palaa, ja polki sen jalkoihinsa. Kun
-Christophe juoksi päästään pyörällä paikalle, kädessä vesikarahvi,
-jonka hän oli hätäpäissään jostakin temmaissut, näki hän Annan
-seisomassa alushameisillaan ja paljain käsivarsin tuolilla,
-sammuttamassa tyynesti käsillään tulta ikkunaverhoista. Hän poltti
-kätensä, ei puhunut siitä mitään, ja näytti ainoastaan olevan
-harmissaan, että hänet oli nähty tässä asussa. Hän punastui, peitti
-avuttomasti olkapäitään käsillään ja pakeni viereiseen huoneeseen,
-sellaisin ilmein kuin olisi hänen arvokkuuttaan loukattu. Christophe
-ihaili hänen tyyneyttään; mutta sitä hän ei ymmärtänyt, todistiko se
-rauhallisuus enemmän Annan rohkeutta kuin tunteettomuutta. Hän oli
-taipuvainen hyväksymään selitykseksi viimemainitun syyn. Toden totta,
-tuo nainen ei tuntunut välittävän mistään, ei muista ihmisistä eikä
-itsestään. Christophe ajatteli, ettei hänellä mahtanut olla laisinkaan
-sydäntä.
-
-Erään näkemänsä tapauksen jälkeen ei hän tätä luuloaan enää epäillyt.
-Annalla oli pieni narttukoira, älykäs ja lempeäsilmäinen, koko talon
-hemmottelema. Braun piti siitä rajattomasti. Christophe otti sen
-luokseen sulkeutuessaan huoneeseensa tekemään työtä; ja lukitun ovensa
-takana hän useinkin leikki koiran kanssa, välittämättä työstään.
-Kun hän lähti kaupungille, oli koira ulko-ovella odottamassa häntä
-ja yhtyi kohta hänen seuraansa: sillä se kaipasi kävelytoveria. Se
-juoksi Christophen edeltä, ripsutteli neljällä pikkukäpälällään
-niin nopein liikkein, että se pyöri kuin mikäkin väkkärä. Silloin
-tällöin se pysähtyi ja katsoi taakseen, ylpeänä, kun se kulki
-seuraajaansa nopeammin, ja seisoi siinä selkäkenossa, rinta koholla.
-Se oli mielestään hyvinkin mahtava; se haukkui vimmatusti vaikkapa
-puunkappaletta; mutta jos se näki kaukaakin toisen koiran, juoksi se
-pakoon minkä käpälistä pääsi, ja pujahti vavisten Christophen jalkojen
-väliin. Christophe nauroi sille ja piti siitä. Mikäli hän oli eronnut
-ihmisistä, tunsi hän tulleensa lähemmäksi eläimiä; hänestä ne olivat
-säälittäviä ja liikuttavia. Eläin-raukat heittäytyvät niin luottavasti
-ihmisen huomaan, kun on niille hyvä. Ihminen on siinä määrin heidän
-elämänsä herra, että se, joka tekee pahaa noille hänen haltuunsa
-jätetyille heikoille, käyttää mahtiaan hirvittävällä tavalla väärin.
-
-Niin kiltti kuin pikku koira kaikillekin oli, piti se erikoisesti
-Annasta. Anna ei tehnyt mitään sitä miellyttääkseen; mutta hän
-silitteli sitä usein, ja antoi sen käpertyä syliinsä nukkumaan, ja
-piti huolta, että se sai ruokaa, ja näytti rakastavan sitä niin
-paljon kuin hän yleensä rakastamaan pystyi. Eräänä päivänä ei narttu
-osannut varoa kiitävän automobiilin pyöriä. Se murskautui, melkeinpä
-omistajiensa silmien edessä. Se eli hetken vielä ja uikutti surkeasti.
-Braun juoksi ulos kadulle paljain päin; hän nosti tuon verisen ja
-raadellun lihakasan maasta ja koetti edes helpoittaa sen kärsimyksiä.
-Anna tuli paikalle, katseli koiraa, kumartumatta edes sen puoleen,
-nyrpisti inhoksuvasti suutaan, ja meni pois. Braun jäi kyyneleet
-silmissä kuolevan pikku olennon luokse. Christophe kulki pitkin askelin
-edestakaisin puutarhassa ja puristeli nyrkkejään. Hän kuuli Annan
-jakelevan tyynesti määräyksiään piialle, eikä hän voinut olla Annalle
-sanomatta:
-
--- Eikö tämä teihin vaikuta mitään?
-
-Anna vastasi:
-
--- Sillehän ei mitään voi, eikö niin? On parempi olla sitä
-ajattelematta.
-
-Christophe tunsi vihaavansa häntä; sitten huomasi hän vastauksen
-hassunkurisen puolen, ja hän nauroi. Hän ajatteli, että kunpa Anna
-voisi antaa hänellekin tuon erinomaisen taitonsa olla surullisia
-asioita ajattelematta; ja että onpa niiden elämä mukava, jotka saavat
-olla vailla sydäntä! Edelleen ajatteli hän, että jos Braun kuolisi,
-Annaa se ei liikuttaisi ollenkaan; ja Christophe oli tyytyväinen,
-ettei itse ollut naimisissa. Yksinäisyys tuntui nyt hänestä paljon
-iloisemmalta kuin tällainen yhdyselämä, joka kahlitsi tottumuksillaan
-ihmisen koko iäkseen toiseen olentoon, niin, olentoon, joka saattoi
-häntä vihata, tai mikä vielä pahempaa, jolle hän ei ollut kerrassaan
-mitään. Toden totta, tuo nainen ei rakastanut ketään. Hän tuskin
-elikään. Pietismi oli hänet kokonaan kuivettanut.
-
-Eräänä päivänä lokakuun lopulla näyttäysi Anna Christophelle uutena
-ihmisenä. -- He istuivat kaikki kolme ruokasalin pöydässä. Christophe
-jutteli Braunin kanssa eräästä rakkausrikoksesta, joka nykyään oli
-koko kaupungin puheenaiheena. Siellä lähistöllä maalla oli kaksi
-italialaista tyttöä, sisarukset, rakastuneet samaan mieheen. Kun he
-kumpikaan eivät voineet luovuttaa paikkaansa toiselle, heittivät he
-arpaa, kuka heistä uhrautuisi. Voitetun piti sitten kursailematta
-paiskautua Reinvirtaan. Mutta kun arpa ratkaisi asian, ei se heistä,
-jolle onni oli epäsuopea, näyttänytkään olevan halukas toteuttamaan
-yhteistä päätöstä. Toista sisarta vihastutti sellainen petturuus.
-Sisarusten välillä syntyi sanasota, ja sitten jouduttiin käsikähmään,
-jopa iskettiin veitsilläkin. Mutta yhtäkkiä tuuli kääntyi; he
-syleilivät itkien toisiaan, ja vannoivat, etteivät he voisi elää ilman
-toisiaan; ja koska he eivät saattaneet tyytyä jakamaan rakastettuaan
-keskenään, päättivät he hänet tappaa. Niin tehtiinkin. Eräänä yönä
-hommasivat rakastuneet tytöt miehen huoneeseensa; tuo onnellinen
-oli sangen ylpeä tällaisesta kaksinkertaisesta menestyksestä. Ja
-sillaikaa kun toinen sisar kietoi hänet kiihkeästi syliinsä, löi
-toinen yhtä intohimoisesti tikarin hänelle selkään. Onneksi kuultiin
-miehen hätähuudot, juostiin avuksi, saatiin hänet pelastetuksi varsin
-surkeassa tilassa ystävättäriensä sylistä; ja sisarukset vangittiin.
-He väittivät, ettei tämä asia kuulunut keneenkään muihin kuin heihin
-ja ettei kenelläkään ollut siihen sekautumista, koska he kerran olivat
-yksimielisesti päättäneet pelastautua yhteisestä omastaan. Heidän
-uhrinsa oli melkeinpä samaa mielipidettä kuin hekin; mutta laki ei
-sellaista ymmärtänyt. Eikä myöskään Braun sitä ymmärtänyt.
-
--- He ovat hulluja, sanoi hän. Heidät täytyy pistää hourujen
-huoneeseen. Ah, mokomat heittiöt!... Minä ymmärrän, jos ihminen tappaa
-itsensä rakkaudesta. Ymmärrän myöskin, jos hän tappaa olennon, jota hän
-rakastaa ja joka häntä pettää... Silti en häntä puolusta: mutta siedän
-sellaista, niinkuin jotain kauhean atavismin jäännöstä; on barbaarista,
-mutta loogillista tappaa toinen, joka tuottaa ihmiselle tuskaa. Mutta
-tappaa sellainen, jota rakastaa, ilman vihan syytä, ainoastaan sen
-tähden, että toiset sitä rakastavat, on mielipuolisuutta... Ymmärrätkö
-sinä sellaista, Christophe?
-
--- Oh, äännähti Christophe, minä olen tottunut olemaan paljon
-ymmärtämättä. Se, joka puhuu rakkaudesta, puhukoon järjettömyydestä.
-
-Anna oli ollut vaiti eikä ollut näyttänyt kuuntelevan; nyt kohotti hän
-päätänsä ja sanoi tyynellä äänellä:
-
--- Siinä ei ole mitään järjetöntä. Se on aivan luonnollista. Kun
-rakastaa, tahtoo hävittää sen, jota rakastaa, niin ettei kukaan muu
-häntä saisi.
-
-Braun katsoi vaimoonsa ällistyneenä; hän löi kämmenellään pöytään, pani
-käsivartensa ristiin ja vastasi:
-
--- Mistä tuo on tuollaista päähänsä saanut?... Kuinka, onko sinullakin
-tällaisesta mielipiteesi? Mitä hemmettiä sinä näistä tiedät?
-
-Anna punastui hiukan, ja vaikeni. Braun jatkoi:
-
--- Kun rakastaa, tahtoo hävittää?... Sepä hirvittävä tyhmyys!
-Hävittää olento, jota rakastaa, on sama kuin hävittää itsensä. --
-Ei, päinvastoin: kun rakastaa, vaatii luonnollisin tunne tekemään
-hyvää sille, joka ihmiselle itselleen tekee hyvää, hellimään häntä,
-puolustamaan häntä, olemaan hänelle hyvä, olemaan kaikille hyvä.
-Rakkaus on elämän paradiisi.
-
-Anna katsoi varjoon, antoi miehensä puhua, lausui kylmästi, päätään
-pudistaen:
-
--- Ei ole ihminen hyvä, kun rakastaa.
-
-
-
-
-Christophe ei uudestaan halunnut kuulla Annan laulua. Hän pelkäsi...
-pettymystäkö, vai jotain muuta? Hän ei olisi voinut siihen vastata.
-Anna tunsi samaa pelkoa. Hän ei mennyt saliin silloin kuin Christophe
-alkoi soittaa.
-
-Mutta eräänä marraskuun iltana, kun Christophe lueskeli uunin ääressä,
-näki hän Annan istuvan käsityö sylissä ja ainaisiin unelmiinsa
-vaipuneena. Anna tuijotti eteensä, ja Christophe oli huomaavinaan
-hänen silmissään samanlaisia hehkuvia loimahduksia kuin sinä äskeisenä
-iltana. Christophe sulki kirjansa. Anna tunsi hänen katsovan itseensä
-ja alkoi jälleen ommella. Maahan luotujen luomiensa raosta näki hän
-kuitenkin kaikki. Christophe nousi paikaltaan ja sanoi:
-
--- Tulkaa.
-
-Anna katsoi nyt Christopheen silmin, joissa häilyi vielä hiukan
-epämääräinen ilme, ymmärsi ja lähti Christophen perästä.
-
--- Minnekä te menette? kysyi Braun.
-
--- Pianon luo, vastasi Christophe.
-
-Christophe soitti. Anna lauloi. Kohta löysi Christophe hänet samana
-kuin hän oli ilmestynyt hänelle silloin ensi kerralla. Anna astui
-varmoin jaloin Christophen sävelten sankarimaailmaan, aivan kuin se
-olisi ollut hänen ominta ilmapiiriään. Christophe kokeili edelleen,
-valiten toisen kappaleen, ja sitten kolmannen yhä tulisemman, päästäen
-hänessä irti intohimojensa myrskyt, kiihtyen itse, kiihdyttäen
-laulajaa; sitten, korkeimmassa tunnekohdassa, keskeytti hän yhtäkkiä,
-ja kysyi Annalta katsoen häntä suoraan silmiin:
-
--- Mutta kuulkaas, mikä te oikeastaan olette? Anna vastasi:
-
--- En tiedä.
-
-Christophe sanoi tuimasti:
-
--- Mikä voima teillä on sisässänne, kun osaatte laulaa noin?
-
-Anna vastasi:
-
--- Se johtuu siitä, että te saatte minut laulamaan.
-
--- Niinkö? Tottako? Minä ihmettelen, johtuuko se minusta vai teistä.
-Ajatteletteko te tosiaan tällaisia asioita?
-
--- En tiedä. Luulen, ettei ihminen ole laulaessaan itseään.
-
--- Ja minä luulen, että te olette ainoastaan silloin itseänne.
-
-He vaikenivat. Annan poskia kostutti hieno hiki. Hänen rintansa
-kohoili hiljaa. Hän tuijotti kynttiläin liekkeihin, ja raaputteli
-ajatuksissaan steariinia, jota oli valunut kynttilänjalan reunukselle.
-Christophe näppäili pianon koskettimia sieltä täältä, katsellen Annaa.
-He puhelivat toisilleen hämillään vielä jonkin sanan, töykeällä ja
-kylmällä äänellä, etsiskelivät sitten jokapäiväisiä puheenaiheita, ja
-vaikenivat tyyten, peljäten syventyä...
-
-Seuraavana päivänä he vaihtoivat tuskin sanaa; he katselivat toisiaan
-salaa, ikäänkuin peljäten. Mutta heille tuli tavaksi soittaa ja
-laulaa yhdessä illoin. Ja pian harrastivat he yhdessä iltapuolella
-päivääkin musiikkia; ja joka päivä, yhä enemmän. Aina valtasi Annan
-sama käsittämätön intohimo: heti, kun ensimäiset soinnut helähtivät,
-poltti se hänen olemustaan päästä jalkoihin ja teki tuosta pikku
-porvarittaresta majesteettisen Venus-jumalattaren siksi aikaa kuin
-musiikkia kesti: kaikkien sydämenkiihkojen lihaksitulleen vertauskuvan.
-
-Braun hämmästyi Annan äkillistä mielistymistä lauluun, mutta ei
-viitsinyt vaivautua mietiskelemään tämän naisellisen oikun syitä; hän
-oli kuuntelijana näissä pikku konserteissa, nyökkäsi tahtia päällään,
-lausui arvosteluja, ja oli yleensä hyvin tyytyväinen, vaikka hän
-olisikin pitänyt hieman lauhkeammasta musiikista: moinen voimienpurkaus
-tuntui hänestä liikanaiselta. Christophe vainusi ilmassa lähestyvää
-vaaraa; mutta hänen päänsä meni sekaisin: hän oli vielä äskeisestä
-sielullisesta tuskankaudesta heikko, eikä jaksanut vastustaa;
-häneltä katosi tietoisuus, mitä hänessä itsessään tapahtui, eikä hän
-sen enempää päässyt perille, miten Annan laita oli. Erään kerran
-iltapuolella lakkasi Anna yhtäkkiä laulamasta, keskellä raivoisaa
-kiihkoa pauhaavaa kappaletta, ja meni sanaakaan selittämättä pois
-salista. Christophe odotti häntä: Annaa ei tullut. Puolituntia sen
-jälkeen näki Christophe, kulkiessaan käytävää pitkin Annan huoneen
-ohitse, hänet ovenraosta, kamarin perukassa, kelmein kasvoin,
-vaipuneena synkkään rukoukseen.
-
-Kuitenkin, mutta hyvin vähitellen, tulivat heidän välinsä
-hiukan luottavammiksi. Christophe koetti saada häntä puhelemaan
-menneisyydestään; Anna vastasi aivan ylimalkaisesti ja kuivasti;
-tuskinpa sai Christophe häneltä udelluksi edes mitään selviä
-yksityiskohtaisia tapauksia, ja nekin vasta pala palalta. Braunin usein
-löyhäsuiseksi paisuva hyväntahtoisuus opasti hänet kuitenkin Annan
-elämänsalaisuuksiin.
-
-Anna oli syntyisin tästä samasta kaupungista Hänen oma nimensä oli
-Anna-Maria Senfl. Hänen isänsä oli Martin Senfl, vanhaa, jo vuosisatoja
-sitten ylen rikkaaksi tunnettua kauppiassukua, jossa luokkaylpeys ja
-uskonnollinen ankaruus olivat kehittyneet huippuunsa. Martin Senfl
-oli seikkailunhaluinen, niinkuin monet muut hänen kansalaisensa,
-ja hän oli oleskellut vuosikausia kaukaisissa maissa, Itämailla ja
-Etelä-Amerikassa; olipa hän tehnyt uhkarohkeita tutkimusmatkoja
-Aasian sydämeenkin; siihen veivät häntä samalla kertaa sekä suvun
-kauppaharrastukset että tieteen rakkaus ja huvitteluhalu. Kiertelemällä
-tällä tavoin maailmassa oli hän menettänyt paitsi varansa myöskin
-kaikki vanhat ennakkoluulonsa. Ja niinpä hän, joka oli luonteeltaan
-kuumaverinen ja itsepäinen, nai kotimaahan palattuaan omaistensa
-vihastuneista vastalauseista välittämättä erään lähellä kaupunkia
-asuvan tilallisen tyttären, naisen, jonka maine oli epäilyttävä ja joka
-ennen oli ollut hänen rakastajattarensa. Avioliitto oli hänelle ainoa
-keino säilyttää omanaan tuo kaunis tyttö, sillä ilman häntä ei hän
-voinut elää. Suku ilmaisi turhaan kieltonsa: se ei auttanut; silloin
-sulki se ovensa ikipäiviksi tuolta jäseneltään, joka ei suvainnut
-totella sen kaikkein pyhintä tahtoa. Koko kaupunki, -- kaikki "oikeat"
-ihmiset, ollen nyt niinkuin tavallisesti tällaisesta yhteiskunnan arvoa
-koskevasta asiasta täysin yhtä mieltä, -- nousi laumalla varomatonta
-nuorta paria vastaan. Tutkimusmatkailija sai tuta katkerasti,
-että Kristuksen uskolaisten maissa on yhtä vaarallista ruveta
-hangoittelemaan ihmisten ennakkoluuloja vastaan kuin Suuren Laaman
-valtakunnassakin. Hän ei ollut tarpeeksi vahva välittääkseen viis
-muiden mielipiteistä. Hän oli kuluttanut perintöosansa tarkoin loppuun;
-hän ei saanut tointa mistään: kaikki paikat suljettiin häneltä. Turhaan
-purki hän kiukkuaan järkkymättömän kaupungin häväistyksiä vastaan.
-Hänen terveytensä, jota vaivaloiset retket ja kuumeet oli horjuttaneet,
-ei tällaista kestänyt. Hän kuoli halvaukseen viisi kuukautta naimisissa
-oltuaan. Neljä kuukautta sen jälkeen kuoli hänen vaimonsa, jolla ei
-ollut häistä saakka ollut yhtään itkemätöntä päivää, hyväsydäminen,
-mutta heikkotahtoinen ja yksinkertainen ihminen, lapsivuoteeseen,
-jättäen sille rannalle, jolta hän lähti, pikku Annan.
-
-Martin Senflin äiti oli vielä elossa. Hän ei ollut antanut anteeksi
-edes kuolinvuoteellakaan pojalleen eikä tuolle naiselle, jota hän ei
-suostunut miniäkseen tunnustamaan. Mutta nyt, kun vihattua naista
-ei enää ollut olemassa ja kun jumalallinen kosto oli tyydytetty, --
-otti hän lapsen kasvattaakseen. Hän oli jumalinen, ahdasmielinen
-rouva; rikas ja saita; hänellä oli erään kolkon kadun varrella tuossa
-vanhassa kaupungissa silkkikauppa. Hän ei kohdellut lasta poikansa
-tyttärenä, vaan paremminkin orpona, joka on otettu armosta ihmisten
-pariin ja jonka täytyy siitä vastineeksi alistua melkeinpä palkollisen
-asemaan. Kuitenkin hankki hän Annalle huolellisen kasvatuksen; mutta
-koskaan hän ei päässyt epäluuloisesta ankaruudestaan tyttöä kohtaan;
-tuntui siitä kuin hän olisi pitänyt lasta syyllisenä vanhempiensa
-syntiin ja koettanut kukistaa hänen olemuksessaan sitä syntiä. Hän ei
-antanut tytön vähääkään huvitella; hän sorti luontoa hänen eleissään,
-sanoissaan, jopa hänen ajatuksissaankin kuin mitäkin rikosta. Hän
-tappoi Annan nuoressa sielussa elämän. Anna tottui varhain istumaan
-ikävissään kirkossa ja olemaan näyttämättä sitä ikävystymistään.
-Hänet ympäröitiin helvetin kauhuilla; hänen lapsensilmänsä, joita
-salakavalat luomet kätkivät, näkivät joka sunnuntai vanhan _Münsterin_
-ovella noita kauhuja: kainostelemattomien ja kieroon vääntyneiden
-kiviveistosten hahmossa, ikuiseen kadotukseen tuomittujen sielujen,
-joiden jalkojen välissä liekit leiskuivat ja kupeita pitkin sammakot
-ja käärmeet kiipeilivät. Anna tottui tukehduttamaan vaistojaan,
-valehtelemaan itselleen. Heti, kun hän tuli siihen ikään, että voi
-auttaa isoäitiään, sai hän olla aamusta iltaan apulaisena surullisessa
-ja pimeässä kauppapuodissa. Hänelle tulivat tottumukseksi ympäristön
-tavat: järjestys kaikessa, nyrpeä säästäväisyys, tarpeeton puutteessa
-eläminen, tuon kaupungin ikävystynyt välinpitämättömyys muita
-ihmisiä kohtaan, sen halveksiva ja ikävä elämänkäsitys, sellaisen
-jumalisuuden luonnollinen seuraus, mikä ei johdu synnynnäisestä
-hurskaudesta. Anna kiihtyi hurskauden harjoituksissaan sellaiseksi,
-että isoäitikin piti niitä liiallisina; hän meni mahdottomiin
-paastoissa ja lihankidutuksessa; kerran keksi hän käyttää kureliivejä,
-joihin hän oli sovitellut nuppineuloja sillä tavoin, että ne joka
-askelella tunkeusivat hänen ihoonsa. Nähtiin hänen silloin tällöin
-kalpenevan; mutta ei tiedetty, mikä hänellä oli. Viimein, kun hän
-pyörtyi, lähetettiin noutamaan lääkäriä. Anna ei tahtonut mitenkään
-antaa itseään tutkia (hän olisi ennen kuollut kuin riisuutunut miehen
-silmien edessä); -- mutta sen sijaan hän tunnusti salaisuutensa; ja
-lääkäri läksytti hänet niin ankarasti että hän lupasi olla vasta
-ryhtymättä tällaiseen urheiluun. Sitäpaitsi tarkasti isoäiti varmuuden
-vuoksi silloin tällöin perin pohjin hänen vaatteensa. Annalle ei
-näistä kidutuksista ollut mystillistä nautintoa, niinkuin olisi
-saattanut luulla hänen mielikuvituksensa oli heikko, hän ei olisi
-ymmärtänyt jonkun Assisin Fransiskuksen tai Pyhän Teresian elämän
-runollisuutta. Hän hurskautensa oli surullista ja aineellista. Kun hän
-kiusasi itseään, ei se johtunut siitä, että hän olisi sen palkkioksi
-toivonut itselleen hyvyyksiä tulevassa elämässä, vaan siihen oli
-syynä pelkästään kauhea ikävystyminen: joka käänsi kärkensä häntä
-itseään kohti; Anna löysi melkeinpä ilkeää huvia pahasta, jota hän
-teki itselleen. Omituisena poikkeuksena tässä kovassa, ja kylmässä
-sielussa, joka oli samantapainen kuin hänen isoäitinsäkin, oli se
-seikka, että se oli avoin musiikille, vaikkei Anna vielä tiennytkään,
-miten pohjattomassa määrin. Muille taiteille hän oli suljettu; hän
-oli tuskin katsellut yhtään ainoaa taulua tarkemmin; hänellä ei
-näyttänyt olevan pienintäkään plastillisen kauneuden tajuntaa, niin
-makua vailla hän oli kaikessa, ja oli sitä ylpeästi ja itsetietoisen
-välinpitämättömästi. Kauniin ihmisruumiin näkeminen ei herättänyt
-hänessä muita tunteita kuin alastomuuden vaikutuksen, samanlaisen kuin
-eräässä Tolstoin kuvaamassa talonpojassa, nimittäin jonkinlaisen ilkeän
-ja vastenmielisen tunteen. Se tunne oli Annassa sitäkin voimakkaampi,
-kun hän oli aavistellut useimpien alastomuutta ihastelevien ihmisten
-ihailevan sitä paljon suuremmassa määrässä pelkästään himonsa kuin
-esteettisen ilon tähden. Hän ei tiennyt omaa kauneuttaan enemmän kuin
-tiesi omista tukahdutetuista vaistoistansakaan; tai paremminkin: hän
-ei tahtonut niistä mitään tietää; ja kun hän oli tottunut itselleen
-valehtelemaan, onnistuikin hänen tässä suhteessa pettää itseään.
-
-Braun oli nähnyt hänet ensi kertaa eräissä häissä, joihin Anna oli
-joutunut sattumalta: sillä häntä ei sellaisiin tilaisuuksiin kutsuttu,
-koska hän häpeällisen sukuperänsä vuoksi kaupunkilaisten mielestä oli
-huonossa maineessa. Anna oli silloin kahdenkolmatta-vuotias. Braun
-huomasi hänet kohta. Ei suinkaan niin, että Anna olisi tahtonut tehdä
-itsensä huomatuksi. Istuessaan Braunin vieressä päivällispöydässä,
-jäykkänä ja oudosti ja mauttomasti puettuna, hän tuskin avasi
-suutaan virkkaakseen jotain. Mutta Braun ei lakannut koko aterian
-ajalla puhelemasta hänen kanssaan, siis itsekseen. Ja hän palasi
-kotiinsa haltioissaan. Tavallisella nopsanäköisyydellään oli hän
-huomannut, miten neitseellisen puhtailta hänen vierustoverinsa kasvot
-näyttivät; ja hän oli ihastunut Annan terveeseen järkeen ja hänen
-tyyneyteensä; suuressa arvossa piti hän myöskin Annan vankkaa terveyttä
-ja niitä hyviä perheenemännän avuja, joita hän oli ollut hänessä
-keksivinään. Hän lähti vieraisille Annan isoäidin luokse, kävi siellä
-muutaman kerran uudestaan, kosi ja hyväksyttiin. Myötäjäisistä, ei
-puhettakaan. Rouva Senfl testamenttasi koko omaisuutensa kaupungille,
-liikeharrastuksiin.
-
-Koskaan ei nuori vaimo ollut rakastanut miestään: rakkaushan oli
-tunne, jota ei kai saanut ottaa lukuun kunniallisessa elämässä, vaan
-jota täytyi paremmin karttaa jonkinlaisena pahana. Mutta hän tiesi
-antaa arvon Braunin hyvälle sydämelle; hän oli miehelleen kiitollinen,
-että hän oli hänet nainut, hänen epäilyttävästä syntyperästään
-huolimatta; syvästi kiitollinen, joskaan ei sitä tunnettaan näyttänyt.
-Annalla oli muuten selvä käsitys avioliittokunniasta. Mikään ei ollut
-häirinnyt heidän välejään niinä seitsemänä vuotena, jotka he olivat
-olleet naimisissa. He elivät toistensa rinnalla, eivät ymmärtäneet
-toisiaan, eivätkä välittäneetkään ymmärtää: maailman mielestä olivat
-he ihanteellinen aviopari. He eivät käyneet paljoa missään. Braunilla
-oli melkoisen suuri tuttavapiiri; mutta hän ei ollut saanut sitä
-hyväksymään seuraansa hänen vaimoaan. Anna ei ollut miellyttävä; eikä
-hänen syntyperänsä tahraa oltu täysin unohdettu. Anna puolestaan
-ei koettanut millään tavoin tehdä itseään suosituksi. Hän oli
-katkeroitunut, sillä hän oli saanut jo lapsena kärsiä halveksumista.
-Sitäpaitsi hän oli tottumaton parempaan seuraan, ja oli hyvillään,
-että hänet unohdettiin. Hän kävi joskus itse vieraissa ja sai
-vastavieraitakin, milloin hänen miehensä etu välttämättä sitä vaati.
-Ne vieraat olivat uteliaita ja panettelevia poroporvarittaria. Heidän
-juorujuttunsa eivät herättäneet Annan mielenkiintoa; hän ei viitsinyt
-välinpitämättömyyttään edes salata. Sellaista ei toki anneta anteeksi.
-Ja sittemmin ne vierailut loppuivatkin ja Anna jäi yksin. Sitä hän
-juuri tahtoikin: mikään ei enää häirinnyt unelmia, joita hän hautoi
-sydämessään, eikä hänen ruumiissaan piileviä arvoituksellisia voimia.
-
-
-
-
-Anna oli näyttänyt jo muutamia viikkoja sairaalta. Hänen kasvonsa
-olivat kelmentyneet ja niihin oli ilmestynyt syviä uurteita. Hän
-karttoi Christophen ja Braunin seuraa. Hän vietti päivänsä omassa
-kamarissaan; hän painui ajatuksiinsa; hän ei vastannut, kun hänelle
-jotain puhuttiin. Braun ei nyt enempää kuin muulloinkaan välittänyt
-tällaisista naisen oikuista. Hän selitteli niitä Christophelle.
-Niinkuin melkein kaikki ne miehet, jotka joutuvat helposti naisten
-petettäviksi, luuli hän tuntevansa kovinkin hyvästi naisia. Ja hän
-tunsikin tosiaan heidät hyvästi: avu, josta ei ole mitään hyötyä.
-Hän tiesi, että naisilla on usein itsepintaisia uneksimisen puuskia,
-että heille tulee halu jäykästi ja vihamielisesti olla vaiti; ja hän
-ajatteli, että silloin täytyy heidän antaa olla rauhassa, ei koettaa
-selvittää asiaa, ei varsinkaan näyttää heille sitä tiedotonta maailmaa,
-joka heidän sielunsa yhtä puolta ympäröi. Viimein hän kuitenkin alkoi
-tulla Annan terveydestä levottomaksi. Hän päätteli moisen riutumisen
-johtuvan hänen elämäntavoistaan, siitä, että hän oli aina sisällä, ei
-käynyt koskaan ulkopuolella kaupunkia, tuskinpa poissa kotoaankaan.
-Hän tahtoi nyt, että Annan oli käveltävä. Hän itse ei voinut lähteä
-hänen mukaansa: sunnuntaisin oli Annalla jumalanpalveluksensa, ja
-arkipäivinä Braunilla sairaiden vastaanotto. Mitä jälleen Christopheen
-tulee, hän vältti lähteä Annan kanssa kävelylle. Pari kertaa olivat he
-tehneet lyhyen kävelymatkan kaupungin tulliin: he olivat olleet kuolla
-ikävästä. Juttelemisesta ei tullut mitään. Tuntui kuin ei Annalle olisi
-ollut olemassakaan luonnon kauneutta; hän ei nähnyt mitään; kaikki
-maisemat olivat hänelle pelkkiä kiviä ja ruohoa; hänen kalseutensa
-siinä suhteessa oli aivan tyrmistyttävä. Christophe oli koettanut saada
-häntä huomaamaan jotakin kaunista näköalaa. Anna katseli sitä, hymyili
-kylmästi, ja sanoi, Christophen mieliksi:
-
--- Niin, se on omituinen...
-
-Aivan samaan tapaan kuin hän oli sanonut:
-
--- Nyt paistaa aurinko.
-
-Christophe tunki kyntensä kämmeniinsä kiukusta. Sitten ei hän Annalta
-kysynyt enää mitään; ja kun Anna lähti ulos, keksi hän aina jonkin
-tekosyyn saadakseen olla kotona.
-
-Oikeastaan ei Anna ollut luonnolle tunteeton; hän ei tosin pitänyt
-sellaisesta, mitä on totuttu sanomaan kauniiksi maisemiksi: hän ei
-eroittanut niitä toisista; mutta hän rakasti maaseudun luontoa, kaikkea
-siinä, -- maata ja ilmaa. Mutta sitäkään tunnettaan hän ei itse
-aavistanut enempää kuin muitakaan voimakkaimpia vaistojaan; ja hänen
-lähellään elävät ihmiset aavistivat niitä vieläkin vähemmän kuin hän.
-
-Itsepintaisesti vaatien sai Braun vaimonsa päättämään lähteä
-päivän kestävälle huviretkelle kaupungin ympäristöön. Anna myöntyi
-viimein, päästäkseen rauhaan. Kävelyretki suunniteltiin seuraavaksi
-sunnuntaiksi. Viimeisellä hetkellä täytyikin tohtorin jäädä kotiin,
-erään vaarallisen sairaustapauksen vuoksi, vaikka hän oli jo niin
-lapsellisesti tästä matkasta iloinnut. Christophe lähti nyt Annan
-kanssa kahden.
-
-Kaunis, lumeton talvipäivä: ilma puhdas ja kylmä, taivas selvä,
-aurinko säteili täydeltä terältä, kylmä pohjatuuli puhalsi. He
-matkustivat paikallisjunalla kauas sinertäville vuorenrinteille: ne
-kaartuivat kaupungin ympärillä kuin pyhimyssäteikkö. Vaunuosasto
-oli täynnä väkeä; he joutuivat eri paikkoihin istumaan. He eivät
-puhelleet keskenään. Anna oli synkän näköinen; edellisenä iltana oli
-hän Braunin hämmästykseksi julistanut, ettei hän seuraavana päivänä
-menisi kirkkoon. Ensi kerran elämässään löi hän laimin sellaisen
-velvollisuuden. Oliko se sielun kapinaa?... Kuka arvasi hänen
-sisälliset taistelunsa? Hän tuijotteli nyt edessään olevaan seinään;
-hän oli kalpea; hänen sydäntään kalvoi julma ikävä.
-
-He laskeutuivat junasta. Heidän keskinäinen vihamielinen kylmyytensä ei
-kadonnut kävelyretken alussa; he kulkivat rinnatusten; Anna varmoin ja
-säntillisin askelin, katselematta mitään; hänen kätensä olivat vapaina,
-käsivarret heiluivat; hänen kenkiensä kannat kalskahtelivat routaiseen
-maahan. -- Vähitellen hänen kasvonsa saivat elävämmän ilmeen. Nopea
-kävely nosti punan hänen kelmeille poskilleen. Hänen huulensa
-aukesivat ja nauttivat raitista ilmaa. Sitten, eräässä polvittelevan
-tien käänteessä, alkoi hän nousta suoraan ylös rinnettä, niinkuin
-vuohi; tuolla jyrkällä somerorinteellä hän oli pudota ja tarrautui
-kiinni puihin ja pensaihin. Christophe meni hänen perästään. Anna
-kiipesi ripeämmin, luiskahteli alas, takertui sormillaan taas kiinni
-ruohikkoon. Christophe pyysi häntä pysähtymään. Anna ei vastannut, vaan
-nousi yhä, kumarissaan, melkein nelinkontin. He menivät usvakerroksen
-läpi, joka verhosi laaksoa kuin hopeinen harso, josta metsiköt tummasti
-häämöttivät; he olivat nyt yläilmojen kuumassa auringonpaisteessa.
-Vuorenhuipulla Anna pysähtyi, kääntyi; hänen kasvonsa olivat
-kirkastuneet; hänen suunsa oli auki ja hengitti ihanaa ilmaa. Hän
-katsoi iroonisin silmin Christopheen, joka kiipesi ylös vuorenkuvetta;
-Anna otti hartioiltaan manttelinsa, heitti sen hänelle vasten kasvoja,
-ja lähti kiipeämään vielä ylemmille huipuille, odottamatta edes, että
-Christophe saisi levähtää. Christophe riensi hänen perästään. Se alkoi
-olla heistä hauskaa; voimakas ilma huumasi heitä. Anna ryntäsi jyrkälle
-rinteelle; kivet vierivät hänen jaloissaan; hän ei kompastellut; hän
-luisui alas, hyppeli, lensi kuin nuoli. Silloin tällöin hän vilkaisi
-taakseen nähdäkseen, kuinka paljon edellä hän oli Christophea.
-Christophe pääsi yhä lähemmäksi. Anna syöksyi metsikköön. Lakastuneet
-lehdet rapisivat heidän juostessaan; oksat, joita Anna viskoi syrjään,
-iskivät Christophea vasten kasvoja. Anna kompastui puun juuriin.
-Christophe sai hänet kiinni. Anna otteli vastaan käsin ja jaloin,
-töytäsi häntä rajusti, koettaen hänet kaataa; hän huusi ja nauroi.
-Hänen rintansa läähätti Christophen ruumista vasten; heidän poskensa
-sipaisivat toisiaan; Christophe tunsi hien hajun Annan ohimoilta; hän
-hengitti hänen kosteain hiuksiensa tuoksua. Voimakkaalla sysäyksellä
-Anna pääsi irti, ja katsoi Christopheen hämmentymättä, uhittelevin
-silmin. Christophea ällistytti, mikä voima tuossa naisessa piili,
-voima, joka ei ilmennyt tavallisessa elämässä koskaan.
-
-He menivät läheisimpään kylään, pitkin jaloissa ponnahtelevaa,
-kahisevaa peltojen sänkeä. Heidän edestään pakeni nokkivia
-varislaumoja. Aurinko paahtoi, ja pohjatuuli puri poskiin. Christophe
-oli tarjonnut Annalle käsivartensa. Annalla oli ohuenlainen puku;
-Christophe tunsi vaatteen läpi hänen kostean ja hiestä kuuman
-ruumiinsa kosketuksen. Hän tahtoi Annaa ottamaan manttelinsa
-hartioilleen; Anna ei huolinut, ja näyttääkseen reippauttaan hän
-avasi vielä kauluksensakin. He menivät maalaisravintolaan, jonka
-kilpeen oli maalattu "metsäläisen" kuva (_Zum wilden Mann_). Ulko-oven
-pielessä kasvoi näre. Ravintolasalin seinillä oli saksalaisia
-kaksiväripainoksia: toinen niistä sentimentaali, "Keväällä" (_Im
-Frühling_), toinen isänmaallinen, "_Jean-Jacques'in taistelu_"; ja
-kolmantena oli ristiinnaulitun kuva, ristin juuressa pääkallo. Annalla
-oli niin ahnas ruokahalu, ettei Christophe olisi hänestä moista
-uskonut. He maistoivat ilokseen neljänneksen valkoviiniä. Syötyään
-lähtivät he jälleen poikki maiden ja metsien, niinkuin kaksi hyvää
-toveria. Ei pienintäkään sivuajatusta. He nauttivat vain kävelyn
-riemusta, suontensa onnekkaasta sykinnästä, ilmasta, joka hiveli
-kylmästi poskia. Annan kielenkanta oli lauennut. Hän ei ollut enää
-epäluuloinen; hän puhui vilpittömästi kaikki, mitä hänen mieleensä
-sattui.
-
-Hän kertoi lapsuudestaan: isoäiti oli vienyt hänet kerran erään
-ystävättärensä luokse, joka asui lähellä tuomiokirkkoa; sillaikaa
-kuin vanhat naiset juttelivat keskenään, lähetettiin hänet suureen
-puutarhaan, tuon samaisen Münsterin tummaan varjoon. Siellä istahti
-Anna erääseen nurkkamaan eikä hievahtanut siitä; hän kuunteli lehtien
-suhinaa, hän katseli tarkoin hyönteisten vilinää; se oli huvittavaa
-ja peloittavaa. -- (Anna jätti sanomatta, että häntä pelottivat
-paholaiset: ne olivat aina hänen mielikuvituksessaan; hänelle oli
-kerrottu niiden kiertelevän kirkkojen ympärillä, uskaltamatta mennä
-niihin sisälle; ja nyt hän oli niitä näkevinään noiden elukoiden
-hahmossa: hämähäkkien, sisiliskojen, muurahaisten, koko tuon omituisen
-pikku maailman, jota kuhisi hänen ympärillään, lehtien alla, mullassa
-tai muurien raoissa.) -- Sitten puhui Anna talosta, jossa hän oli
-silloin asunut, auringottomasta huoneestaan; hän muisteli sitä
-kuitenkin mielihyvällä, hän oli viettänyt siellä monet yöt nukkumatta,
-haaveillen kaikenlaista...
-
--- Mitä?
-
--- Kaikenlaista hullua.
-
--- Kertokaa.
-
-Anna pudisti kieltävästi päätänsä.
-
--- Miksi ette kerro?
-
-Anna punastui, nauroi sitten ja jatkoi:
-
--- Ja päivälläkin, keskellä työtä.
-
-Hän muisteli sitä tarkemmin, nauroi taas, ja lopetti:
-
--- Aivan hullua, sellaista, pahaa.
-
-Christophe sutkautti leikillisesti:
-
--- Teitä ei siis pelottanut?
-
--- Mikä?
-
--- Että joutuisitte kadotukseen?
-
-Annan kasvot jäykistyivät.
-
--- Ei saa puhua sellaista, sanoi hän.
-
-Christophe käänsi pakinan toisaalle. Hän ihaili Annan ruumiillista
-voimaa, sillä sen hän oli nähnyt äsken painiskeltaessa. Annan ilme
-muuttui jälleen luottavaksi ja hän kertoi entisiä poikamaisuuksiaan
--- (hän sanoi tahallaan: "poikamaisuuksia"; pikkutyttönä oli hän näet
-aina tahtonut päästä mukaan poikien leikkeihin ja tappeluihin). --
-Kerran, kun hän oli ollut erään pienen pojan kanssa yhdessä, pojan,
-joka kuitenkin oli häntä päätä pitempi, oli hän lyönyt yhtäkkiä poikaa
-nyrkillään, toivossa saada iskun takaisin. Mutta poika oli juossut
-karkuun ja rääkynyt, että Anna lyö häntä. Toisen kerran oli hän
-maalla nähnyt tien vieressä mustan lehmän ja kiivennyt sen selkään;
-lehmä peljästyi ja paiskasi hänet puun kupeeseen: Anna oli siinä
-leikissä menettää henkensä. Olipa hänen päähänsä kerran pistänyt
-hypätä alas kadulle toisen kerroksen ikkunasta, siksi, että hän oli
-epäillyt, uskaltaisiko hän sen tehdä; onneksi hän siinä ainoastaan
-nyrjäytti jalkansa. Hän keksi kaikenlaisia kummallisia ja vaarallisia
-urheilutapoja, milloin hänet jätettiin yksin kotiin; hän kiusasi
-ruumistaan milloin milläkin merkillisellä.
-
--- Kuka uskoisi sitä, näytätte niin vakavalta!...
-
--- Oh! huudahti Anna; jospa minut nähtäisiin eräinä päivinä, kun olen
-huoneessani yksin.
-
--- Kuinka? Vieläkö nytkin siis?
-
-Anna nauroi. Hän hypähti asiasta toiseen, ja kysyi, oliko Christophe
-innokas metsästäjä. Christophe vastasi kieltävästi. Anna sanoi kerran
-ampuneensa pyssyllä kottaraista ja vikuuttaneensa linnun. Christophe
-suuttui.
-
--- No, mitä siinä sitten nyt on? kysyi Anna.
-
--- Eikö teillä ole sydäntä?
-
--- En tiedä siitä mitään.
-
--- Ettekö ajattele, että eläimet ovat eläviä olentoja niinkuin mekin?
-
--- Kyllä, vastasi Anna. Juuri siksi; ja minä aioinkin teiltä kysyä:
-uskotteko te, että eläimilläkin on sielu?
-
--- Kyllä, sen minä uskon.
-
--- Pastori sanoo, että ei ole. Ja minä, että niillä on, jonkinlainen...
-Sitäpaitsi minä luulen, että minä olen ollut jokin eläin entisessä
-elämässä, lisäsi hän hyvin vakavasti.
-
-Christophe purskahti nauruun.
-
--- Siinä ei ole mitään naurettavaa, sanoi Anna. (Hän itsekin nauroi.)
-Sellaistakin minä haaveilin silloin lapsena. Minä kuvittelin
-esimerkiksi olevani kissa, koira, lintu, varsa, hieho. Minä tunsin
-niiden pyyteitä. Olisin tahtonut vähäksi aikaa päästä niiden nahkaan
-tai saada niiden höyhenet ympärilleni; ja sitten olin olevinani eläin.
-Ettekö ymmärrä sellaista?
-
--- Te olette omituinen otus. Mutta jos kerran tunnette tällä tavoin
-olevanne sukua eläimille, niin kuinka voitte tehdä niille pahaa?
-
--- Ainahan tekee jollekulle pahaa. Muut tekevät minulle pahaa, minä
-muille. Sellaista on aina. Minä en valita. Ei pidä olla elämässä niin
-lellitelty! Minä teen itsellenikin pahaa, ilokseni!
-
--- Itsellenne?
-
--- Niin. Katsokaapas tätä. Eräänä päivänä iskin vasaralla naulan tuohon
-kämmeneen.
-
--- Minkätähden?
-
--- En minkään.
-
-(Anna ei tahtonut tunnustaa, että hän oli halunnut ristiinnaulita
-itsensä.)
-
--- Antakaahan kätenne tänne, sanoi Anna.
-
--- Mitä te sillä?
-
--- Antakaa nyt.
-
-Christophe antoi. Anna puristi sitä niin, että Christophen täytyi
-huutaa. Sitten he leikittelivät kuin talonpoikaislapset tekemällä
-toisilleen niin paljon kuin suinkin pahaa. He olivat onnellisia, ilman
-mitään sala-ajatuksia. Koko muu maailma, heidän entisen elämänsä
-vaiheet, menneisyyden suru, tulevaisuuden kammo, myrsky, joka heissä
-kokoutui, kaikki oli kadonnut.
-
-He olivat kulkeneet monet kilometrit; he eivät tunteneet olevansa
-yhtään väsyneitä. Yhtäkkiä Anna pysähtyi, heittäytyi maahan,
-sänkipellolle loikomaan, eikä puhunut mitään. Hän makasi seljällään,
-kädet pään alla, katseli taivaaseen. Miten rauhallista! Miten
-suloista!... Tuossa parin askeleen päässä solisi puro maan alla, sen
-pulppuava ääni hiljeni tuon tuostakin, aivan kuin suoni sykyttää
-milloin heikosti, milloin kovasti. Ilmanranta hohti helmiäisenä.
-Maanpinnalla väikkyi vesihuurua, josta alastomat ja mustat puut
-häämöttivät. Lopputalven päiväpaistetta; nuori, kalpea aurinko
-uinahtaa illan helmaan. Linnut halkoivat ilmaa kuin kiiltävät nuolet.
-Ystävälliset kirkonkellot helähtelivät maalaiskylissä, vastasivat
-toisilleen tornista torniin... Christophe istui melkoisen lähellä Annaa
-ja katseli häntä. Anna ei ajatellut laisinkaan Christophea. Syvä riemu
-oli hänet täyttänyt. Hänen kaunis suunsa nauroi vaiti. Christophe
-ajatteli:
-
--- "Sinäkö se olet? En sinua tunne enää entiseksi."
-
--- "En ole enää itseäni. Luulen, että olen jotain toista. En enää
-pelkää; en pelkää Häntä... Ah, kuinka Hän minua tukehdutti, kuinka Hän
-minua kiusasi! Tuntui kuin olisin ollut ruumisarkussa!... Nyt saan
-hengittää; tämä ruumis, tämä sydän, ne ovat minun. Minun ruumiini.
-Rakas, oma ruumiini. Vapaa ja rakkaudelle altis sydämeni. Miten paljon
-onnea minussa on! Enkä sitä tuntenut, en tuntenut itseäni! Mitä sinä
-olet minusta tehnyt?..."
-
-Näin oli Christophe kuulevinaan Annan suloisesti huokaavan. Mutta Anna
-ei ajatellut mitään muuta kuin ehkä, että hän oli onnellinen, että
-kaikki oli hyvin.
-
-Ilta oli jo tullut. Aurinko, elämään väsynyt, katosi kello neljän
-aikaan harmaan ja punasinertävän usvaverhon kätköön. Christophe
-nousi maasta ja meni Annaa lähemmäksi. Hän kumartui hänen puoleensa.
-Anna käänsi häneen katseensa, joka oli vielä täynnä avaran taivaan
-huumausta. Meni muutama hetki ennenkuin hän näytti vielä muistavan
-Christophea. Silloin kohdistivat hänen silmänsä Christopheen
-arvoituksellisen hymyn, hänen omasta hämmentyneestä mielialastaan
-johtuvan. Väistääkseen tuota hymyä ummisti Christophe hetkeksi
-luomensa. Kun hän ne jälleen avasi, katsoi Anna häneen yhä; ja
-Christophesta tuntui kuin ne olisivat pitkät ajat katselleet toisiaan
-niin. Oli kuin olisivat he lukeneet toistensa sielua. Mutta he eivät
-tahtoneet itsekään tietää, mitä he olivat lukeneet.
-
-Christophe ojensi Annalle kätensä. Anna tarttui siihen, virkkamatta
-sanaakaan. He palasivat äskeiseen kylään, jonka pataässän-muotoiset
-torninhuiput he näkivät pistävän esiin alhaalta laakson pohjasta;
-yhdessä tornissa, sammaltuneen tiilikaton harjalla oli tyhjä
-haikaranpesä, ikäänkuin mikäkin lakki. Lähellä kylää, kahden tien
-risteyksessä, kulkivat he kaivon ohitse, jonka patsaan päässä seisoi
-pieni katolilainen pyhimyksenkuva: puusta tehty Magdalena, siro,
-hiukan imelä, kädet ojennettuina. Vaistomaisesti teki Anna saman
-liikkeen kuin kuvakin, ojentaen sille kätensä; sitten hän nousi kaivon
-kehälle ja täytti kauniin jumalattaren kädet rautatammen lehvillä,
-ja pihlajantertuilla, joiden punaiset marjat olivat vielä säilyneet
-lintujen nokilta ja pakkaselta.
-
-Heitä vastaan tuli ryhmissä pyhäasuihinsa pukeutuneita maalaispoikia
-ja -tyttöjä. Naisten iho oli hyvin ruskea, posket hohtavan punaiset,
-paksu tukka kääritty pässinsarven muotoisesti korvallisille; vaatteet
-kirjavat, hatuissa kukkia. Heillä oli valkeat hansikkaat ja punaiset
-ranteet. He lauloivat varsin siistejä lauluja, kimein, lauhkein,
-hiukan väärin äänin. Jossakin läävässä ammui lehmä. Hinkutautinen
-lapsi yski tuolla talossa. Vähän kauempaa kuului honottavan klarinetin
-ja läppäkornetin soittoa. Kylän torilla, kapakan ja hautausmaan
-välissä, tanssittiin. Neljä musikanttia soitti, pöydällä istuen.
-Anna ja Christophe asettuivat penkille kapakan edustalle katselemaan
-tanssia. Parit töytäsivät toisiinsa ja haukkuivat makeasti toisiaan.
-Tytöt kirkaisivat silloin tällöin, pelkästä huutamisen ilosta.
-Ryyppymiehet löivät nyrkeillään tahtia pöytiin. Jolloinkin ennen
-olisi tällainen karkea ilo Annaa inhottanut; tänä iltana hän siitä
-nautti; hän oli ottanut hatun pois päästänsä, ja katseli tanssijoita
-vilkastunein kasvoin. Christophe purskahti silloin tällöin nauruun
-tuota juhlallisen hassunkurista soittoa kuullessaan ja soittajia
-katsellessaan. Hän kaiveli taskujaan, ja löysi lyijykynän, ja alkoi
-vedellä ravintolalaskun nurealle puolelle nuottiviivoja ja merkitä
-nuotteja: hän kirjoitti nyt tansseja. Yksi lehti tuli pian täyteen;
-hän pyysi paperia lisää, ja täytti senkin suurella, kärsimättömällä
-ja kömpelöllä käsialallaan. Anna luki kirjoitusta Christophen olan
-takaa, poski lähellä hänen poskeaan, hyräillen merkittyjä nuotteja;
-hän koetti arvailla, mitä milloinkin tulisi, ja taputti käsiään,
-kun arvasi oikein, tai kun jokin odottamaton päähänpisto saikin
-hänet hämmästymään. Lopetettuaan sävellyksensä Christophe vei sen
-soittajille. Ne olivat oikeita saksalaisia soittajia, ammatissaan
-perinpohjin käteviä: he soittivat lehdestä ensinäkemältä, erehtymättä
-yhdessäkään kohtaa. Kappale oli sentimentaalin ja hassunkurisen
-huumorin sekoitusta, rytmi töytäilevää, aivan kuin keskeltä soittoa
-olisi kuulunut naurunpurskahduksia. Oli mahdotonta vastustaa sen
-valtavaa hulluttelua: jalat pyrkivät itsestään tanssimaan. Anna juoksi
-joukkoon, tempaisi parikseen, kuka ensinnä eteen sattui, ja hyppäsi
-kuin hullu; kilpikonnanluinen neula putosi hänen tukastaan; kiharat
-irtautuivat ja heilahtelivat hänen poskillaan. Christophe ei voinut
-kääntää hänestä silmiään; hän ihaili tuota vankkaa ja voimakasta
-eläintä, jota armoton kuri oli tähän saakka kahlinnut hiljaisuuteen ja
-liikkumattomuuteen; hän näki Annan sellaisena, jona kukaan ei ollut
-häntä nähnyt, sellaisena kuin hän todellisuudessa, valhenaamionsa
-alla oli: voimastaan humaltunut Bacchanti. Anna huusi Christophea.
-Christophe ryntäsi hänen luokseen ja kävi käsiksi. He tanssivat,
-tanssivat kunnes olivat pyörtyä ja paiskautuivat seinää vasten. He
-seisattuivat huumautuneina. Ilta oli jo pilkkoisen pimeä, he levähtivät
-hetken, ja erosivat sitten tanssiseurasta. Anna, joka oli tavallisesti
-niin jäykkä kansaa kohtaan, joko avuttomuudesta tai halveksumisesta,
-ojensi nyt somasti kätensä soittajille, kapakan isännälle ja niille
-kylänpojille, jotka olivat hänen puolellaan tanssijain piirissä.
-
-He palasivat asemalle päin tähtiä säkenöivän ja kylmän taivaan alla,
-halki maiden ja metsien, samaa tietä kuin olivat tulleet aamulla.
-Anna oli vielä varsin eloisa. Sitten hän alkoi puhua vähemmän, ja
-vaikeni viimein kokonaan, aivan kuin uupuneena ponnistuksesta ja
-yön mystillisestä liikutuksesta. Hän nojautui kauniisti Christophen
-käsipuoleen. Kun mentiin alas sitä rinnettä, josta hän muutama tunti
-ennen oli kiivennyt iloisesti ylös, hän huokasi. He tulivat asemalle.
-Lähellä ensimäistä taloa Christophe pysähtyi ja katseli Annaa.
-Annakin katseli häneen ja hymyili synkkämielisesti. Junassa oli sama
-tungos kuin tullessakin. He eivät voineet puhella keskenään. Istuen
-Annaa vastapäätä Christophe katseli koko ajan hellästi häneen. Annan
-silmät olivat luodut maahan; nyt tunsi hän Christophen katseen, ja
-avasi silmänsä ja katsoi Christopheen: sitten hän käänsi päänsä pois,
-eikä Christophe enää saanut hänen katsettaan nähdä. Anna tuijotteli
-ulos yöhön. Epämääräinen hymy väikkyi hänen huulillaan, suupielissä
-hiukan väsynyt sävy. Sitten hymykin katosi. Ilme muuttui jäykäksi ja
-kuolleeksi. Christophe luuli, että junan tahdikas kolina väsytti Annaa,
-ja koetti puhua hänelle. Anna vastasi hänelle kylmästi, hyvin lyhyesti,
-päätänsä kääntämättä. Christophe koetteli uskotella itselleen yhä vain,
-että väsymys oli tähän muutokseen syynä; mutta hän tiesi hyvin, ettei
-syynä ollut se. Sikäli kuin lähestyttiin kaupunkia, huomasi hän Annan
-kasvojen hyytyvän, elämän niistä sammuvan, koko hänen kauniin ja villiä
-suloa uhkuvan ruumiinsa painautuvan entiseen kuoreensa. Kun he lähtivät
-junasta, ei Anna nojautunut Christophen käsivarteen. He menivät vaiti
-kotiin.
-
-
-
-
-Joku päivä tämän jälkeen, kello neljän tienoissa iltapuolella olivat
-Christophe ja Anna kotona kahden. Braun oli lähtenyt kaupungille.
-Jo eilen oli kaupunki ollut kelmeän vihreän usvan peitossa. Kuului
-näkymättömän virran kohina. Raitiovaunujen sähkö sähähteli sumussa.
-Päivänkuulto sammui, ikäänkuin tukehtui; tuntui kuin ei olisi ollut
-mikään hetki päivästä: oli sellainen tuokio, jolloin tietoisuus
-todellisuudesta katoaa, jolloin ihminen joutuu aikojen ulkopuolelle.
-Edellisinä päivinä oli alkanut puhaltaa viiltävä pohjoistuuli, ja ilma
-oli ollut kostea; nyt oli se tullut yhtäkkiä liian lämpöiseksi ja
-märäksi. Ilma kuohui lunta, taivas taipui hiutaleiden painosta.
-
-He olivat kahden kesken salissa, jonka kylmä ja ahdashenkinen sisustus
-kuvasi hyvin emäntänsä sielua. He eivät puhuneet mitään. Christophe
-luki. Anna ompeli. Christophe nousi ja meni ikkunan ääreen; hän
-nojasi järeät kasvonsa ikkunanristikkoon, ja seisoi ja uneksi siinä;
-lyijynharmaaseen maailmaan taivaasta heijastuva kalpea valaistus aivan
-kuin pyörrytti hänen päätänsä; hänen ajatuksensa olivat rauhattomat;
-turhaan koetti hän kiinnittää niitä johonkin määrättyyn asiaan: aina
-ne häneltä karkasivat. Hänet valtasi ahdistus: hän tunsi vaipuvansa
-jonnekin; ja hänen sielunsa tyhjyydestä, sen suuren särkymyksen
-raunioista, kohosi hitaina pyörteinä polttava tuuli. Christophe seisoi
-Annaan selin; Anna ei häntä nähnyt, hän teki työtään; mutta hieno
-väristys kulki hänen pintaansa pitkin; hän pisti neulalla sormiinsa
-monta kertaa, eikä sitä tuntenut. Heitä kahlitsi ja jäykisti molempia
-lähestyvä vaara.
-
-Christophe tempautui irti tylsyydestään ja kulki muutaman askelen
-edestakaisin huoneessa. Piano veti puoleensa ja pelotti häntä. Hän
-koetti olla siihen katsomatta. Hänen kulkiessaan sen ohitse eivät
-hänen kätensä voineet vastustaa kiusausta; sormi painoi kosketinta.
-Metallikieli värähti kuin ihmisääni. Anna vavahti, ja työ vaipui hänen
-helmaansa. Christophe oli jo istunut pianon ääreen ja soitti. Hän
-huomasi, ympärilleen katselematta, että Anna oli noussut paikaltaan,
-että hän tuli, seisoi siinä ääressä. Miettimättä mitään soitti
-Christophe sen uskonnollis-hartaan ja intohimoisen laulun, jonka
-Anna oli laulanut silloin, kun hän ilmaisi ensi kertaa olemuksensa
-Christophelle; Christophe improvisoi nyt siihen aiheeseen kiihkeitä
-variatsiooneja. Sanaakaan virkkamatta alkoi Anna laulaa. Heiltä meni
-tietoisuus kaikesta heitä ympäröivästä. Musiikin pyhä vimma kiidätti
-heitä kotkan kynsissään korkeuksiin...
-
-Oi musiikki, sinä sielun syvyyksien avaaja! Sinä särjet hengen
-jokapäiväisen tasapainon. Tavallisessa elämässä ovat tavalliset
-sielut kuin suljettuja huoneita; sisällä lakastuvat käyttämättömät
-voimat, hyveet ja paheet, joita häpeilemme; viisas, käytännöllinen
-järki, pelkuri, terve tajunta pitävät hallussaan sen huoneen avaimia.
-Ne antavat näkyä ainoastaan muutamia porvarillisesti järjestettyjä
-kaappeja. Mutta sävelillä on taikasauva, joka murtaa lukot. Ukset
-aukeavat. Sydämen demoonit käyvät esille. Ja sielu näkee ensi kertaa
-olevansa alaston. -- Niin kauan kuin sireeni laulaa, niin kauan
-kuin sen taikova ääni kaikuu, niin kauan pitää kesyttäjä jaloja
-petoja katseensa lumoissa. Suuren musiikkineron mahtava järki kahlii
-intohimot, jotka hän on päästänyt irti. Mutta kun musiikki vaikenee,
-kun kesyttäjä lähtee pois, murisevat herätetyt intohimot, ja raivoavat
-rikotussa häkissään, ja ne etsivät saalistansa...
-
-Sävel vaikeni. Oli aivan hiljaista... Anna oli laulaessaan
-nojannut kättänsä Christophen olkapäähän. He eivät uskaltaneet
-enää liikahtaakaan; ja he huomasivat vapisevansa. Yhtäkkiä -- vain
-silmänräpäys -- Anna kumartui Christophen puoleen, Christophe käänsi
-kasvonsa häntä kohti; heidän huulensa yhtyivät; Christophe tunsi hänen
-suussaan hänen hengityksensä...
-
-Anna sysäsi hänet luotaan ja pakeni huoneesta. Christophe jäi
-liikahtamatta istumaan hämärään. Braun tuli kotiin. He asettuivat
-kaikki kolme pöytään. Christophe ei jaksanut ajatella mitään. Anna oli
-kuin "poissa koko niiltä mailta"; hänen katseensa oli hajamielinen;
-melkein kohta illallisen jälkeen hän meni huoneeseensa. Christophe,
-joka olisi saattanut tapansa mukaan jäädä Braunin seuraan, vetäytyi
-myöskin omaan kamariinsa.
-
-Keskiyön tienoissa tultiin tohtoria, vaikka hän oli jo levolla,
-hakemaan sairaan luo. Christophe kuuli hänen laskeutuvan alakertaan
-ja menevän ulos. Oli satanut lunta puolen päivää. Talot ja kadut
-olivat lumen vallassa: ilma kuin vanua täynnä. Ei kuulunut askelta, ei
-rattaiden kolahdusta ulkoa. Koko kaupunki ikäänkuin kuollut. Christophe
-ei nukkunut. Hänen sielussaan kasvoi kauhu hetki hetkeltä. Hän ei
-voinut käännähtääkään. Hän loikoi vuoteessa seljällään, silmät auki.
-Metallinen valo, joka lähti valkeasta maasta ja katoista, sai kamarin
-seinät heikosti häämöttämään... Kuului tuskin huomattava askelten
-rasahdus. Christophe vavahti. Sitä ei olisi eroittanut muu kuin hänen
-kuumeisen herkkä korvansa. Hiljaista, kahisevaa käyntiä eteisen
-permannolla. Christophe nousi vuoteessaan istualleen. Kevyt kahina
-läheni, pysähtyi; lattialauta narahti. Oltiin oven takana, siellä
-odotettiin... Muutamaan sekuntiin, minuttiin ei liikahdustakaan...
-Christophe ei voinut vetää henkeään, hän oli hien vallassa.
-Lumihiutaleet sipsahtelivat ikkunaan kuin siivellä pyyhkäisten.
-Ovea hapuili käsi, se aukeni. Kynnykselle ilmestyi valkea hahmo, se
-läheni hiljaa; seisattui parin askeleen päässä vuoteesta, hetkeksi.
-Christophe ei eroittanut mitään; mutta hän kuuli hänen hengityksensä;
-ja kuuli oman sydämensä jyskytyksen. Anna tuli lähelle sänkyä. Hän
-seisattui vielä. Heidän kasvonsa olivat niin lähellä toisiaan, että
-heidän hengityksensä yhtyivät. Heidän katseensa etsivät toisiaan, eivät
-löytäneet pimeässä... Anna hervahti hänen puoleensa. He puristivat
-toisensa syleilyynsä, vaiti, sanaakaan virkkamatta, raivokkaasti...
-
-Tunti, kaksi tuntia siitä, kokonainen iankaikkisuus. Talon ulko-ovi
-kävi. Anna irtaantui puristavasta syleilystä, pujahti pois vuoteesta,
-ja jätti Christophen sanaakaan sanomatta niinkuin oli tullutkin.
-Christophe kuuli hänen paljaiden jalkojensa loittonevan, sipuen nopein
-kosketuksin permantoa. Anna pääsi huoneeseensa, jossa Braun sitten
-tapasi hänet levolla; Anna oli nukkuvinaan. Niin loikoi hän paikallaan
-koko yön, silmät auki, luiskahtamatta, liikkumatta, ahtaassa vuoteessa,
-uneen vaipuneen Braunin vieressä. Kuinka monta yötä hän oli jo sillä
-tavoin viettänyt!
-
-Christophe ei myöskään nukkunut. Hän oli epätoivoissaan. Hän käsitti
-suorastaan traagillisen vakavasti rakkaudenasiat ja varsinkin
-avioliiton. Hän vihasi niiden kirjailijain keveyttä, jotka alentavat
-taiteensa aviorikoksella herkutteluksi. Aviorikos kuohutti hänen
-mieltänsä; siinä tunteessa yhtyivät hänen rahvasmainen raaka
-jäykkyytensä ja suuri siveellinen voimansa. Hän tunsi yhtaikaa sekä
-uskonnollista kunnioitusta että fyysillistä inhoa toisen omistamaa
-naista kohtaan. Häntä kuvotti se sekainen sukupuolten yhdyselämä, jossa
-eräät europalaiset parhaat piirit rypevät kuin koirat. Aviorikos miehen
-suostumuksella on saastaa; miehen tietämättä se on kehnoa valhetta,
-ikäänkuin irstaan rengin, joka salaa pettää ja tahraa omaa isäntäänsä.
-Kuinka monta kertaa hän oli halveksien ja armotta tuominnut tällaiseen
-raukkamaisuuteen antautuneet! Hän oli katkaissut ystävyyssuhteensa
-tuttuihin, jotka sillä tavoin olivat häväisseet kunniansa hänen
-silmissään... Ja nyt hän oli puolestaan itse saastuttanut itsensä
-samalla kauhistuksella! -- Elämänolot, joissa rikos tapahtui, teki
-sen vieläkin kauheammaksi. Hän oli tullut tähän taloon sairaana
-ja surkeana. Ystävällinen mies oli hänet ottanut sinne vastaan,
-auttanut, lohduttanut häntä. Kertaakaan hänen hyvyytensä ei ollut
-loppunut, väsynyt. Christophen tuli olla hänelle kiitollinen, että
-hän tässä vielä eli. Ja palkaksi miehelle oli hän rosvonnut häneltä
-hänen kunniansa ja onnensa, hänen vaatimattoman kotoisen ilonsa!
-Hän oli hänet katalasti pettänyt, ja kenen kanssa? Naisen, jota hän
-ei tuntenut, jota hän ei ymmärtänyt, jota hän ei rakastanut... Ei
-rakastanut? Hänen jokainen veripisaransa nousi tätä vastaan. Sana
-"rakkaus" oli liian heikko ilmaisemaan sitä myrskyistä tulta, joka
-häntä poltti, kun hän ajatteli tuota naista. Se ei ollut rakkautta,
-se oli tuhat kertaa enempi kuin rakkaus... Hänen yönsä meni siinä
-sielullisessa myrskyssä. Hän nousi, painoi kasvonsa kylmään veteen, hän
-oli kuin tukehtua, ja vilu karmi häntä. Tuskanpuuska päättyi kuumeeseen.
-
-Noustessaan vuoteesta muisti Christophe, kuinka paljon enemmän häpeä
-mahtoi kalvaa Annan sydäntä kuin hänen itsensä. Hän meni ikkunan
-luokse. Aurinko paistoi, ja lumi häikäisi. Puutarhassa Anna levitteli
-liinavaatteita nuoralle kuivamaan. Hän puuhaili toimeliaasti, eikä
-mikään näyttänyt häntä häiritsevän. Hänen askeleissaan ja liikkeissään
-oli nyt aivan merkillinen arvokkuus: se muistutti Christophea mieleen
-hämärästi ikäänkuin jonkin kuvapatsaan juhlallisuutta, vaikkei hän
-tällaista vertailua syventynyt ajattelemaankaan.
-
-Päivällispöydässä he näkivät jälleen toisensa. Braun oli silloin koko
-päivän kaupungilla. Christophe ei olisi mitenkään sietänyt nähdä
-Annaa Braunin seurassa. Hän tahtoi puhua Annan kanssa. Mutta he eivät
-saaneetkaan olla kahden; piika kulki edestakaisin: heidän täytyi olla
-varuillaan. Christophe koetti tavoittaa Annan katsetta, mutta turhaan.
-Anna ei katsonut enempää häneen kuin palvelijattareenkaan. Hänessä
-ei huomannut pienintäkään sekaannuksen merkkiä; ja yhä oli hänen
-liikkeissään äskeinen epätavallinen varmuus ja ylevyys. Christophe
-toivoi saavansa viimeinkin päivällisen jälkeen puhella Annan kanssa;
-mutta piika viivytteli pöydän riisumista; ja kun he menivät viereiseen
-huoneeseen, keksi piika jotain syytä tulla sinnekin heidän perästään;
-hänellä oli aina jotain sieltä ottamista tai sinne tuomista; hän
-kuljeskeli eteisessä, puoleksi avoimen oven takana, eikä Anna suinkaan
-hätäillyt ovea sulkemaan. Tuntui siltä kuin palvelijatar olisi halunnut
-heitä vakoilla. Anna istahti ikkunan viereen, ainainen ompelutyö
-käsissään. Christophe oli heittäytynyt nojatuoliin, selkä ikkunaan
-päin, ja käsissään hänellä oli kirja, jota hän ei lukenut. Anna saattoi
-katsella häntä sivusta päin, ja näki häneen vilkaistessaan hänen
-tuskalliset kasvonsa, hänen seinään tuijottavat silmänsä; ja Annan
-huulille tuli julma hymy. Talon räystäistä, puutarhan puista tipahteli
-vesi sulavasta lumesta iloisesti helähdellen hiekkaan. Kauempaa kuului
-lasten naurua: ne juoksivat kadulla lumisotaisilla. Anna aivan kuin
-torkkui. Tämä hiljaisuus kidutti Christophea; hän olisi tahtonut
-tuskasta huutaa.
-
-Viimein laskeutui palvelijatar alakertaan ja lähti kaupungille.
-Christophe nousi paikaltaan, kääntyi Annan puoleen, hän aikoi sanoa:
-
--- Anna! Anna! Mitä me olemme tehneet?
-
-Anna katsahti häneen; hänen silmänsä, jotka olivat siihen saakka olleet
-itsepintaisesti maahan luodut, aukesivat; niistä loimusi Christophea
-vastaan ahmiva tuli. Niiden katse sattui Christopheen kuin isku, ja hän
-horjui; kaikki, mitä hän aikoi sanoa, tuli pyyhkäistyksi yhtäkkiä pois.
-He menivät toistensa luokse, ja ottivat uudestaan toisensa...
-
-Illan varjot laskeutuivat maailmaan. Heidän verensä pauhasi vielä.
-Anna loikoi vuoteessa, puku epäjärjestyksessä, käsivarret levällään,
-yrittämättä rahtuakaan peitellä ruumistaan. Christophe oli painanut
-kasvonsa pielukseen ja hän voihki. Anna nousi ja kumartui hänen
-puoleensa, kohotti hänen päätänsä, hyväili hänen silmiään, hänen
-suutaan sormillaan; hän painoi kasvonsa lähemmäksi Christophea, katsoi
-häntä syvälle silmiin. Annan silmät olivat kuin pohjaton järvi: ne
-hymyilivät, olivat kaikille tuskille välinpitämättömät. Ajatukset
-haihtuivat. Christophe oli vaiti. Väristys kulki kuin suuret aallot
-pitkin heidän ruumistaan...
-
-Sinä yönä, yksinään huoneessaan, aikoi Christophe tappaa itsensä.
-
-Seuraavana aamuna etsi Christophe, tuskin ennätti nousta levolta, Annan
-käsiinsä. Nyt karttoivat Christophen silmät vuorostaan Annan katsetta.
-Heti, kun ne sen kohtasivat, haihtui hänen ajatuksistaan kaikki, mitä
-hänellä oli puhumista. Hän ponnisti kuitenkin tahtonsa, ja alkoi puhua
-Annalle heidän tekonsa kurjuudesta. Kohta, kun Anna ymmärsi, tukki hän
-kädellään rajusti Christophen suun. Hän väistyi hänen luotaan pois,
-kulmakarvat rypyssä, huulensa yhteen pusertaen, tuittuisen näköisenä.
-Christophe jatkoi. Anna heitti ompeluksen käsistään maahan, aukaisi
-oven ja aikoi mennä ulos. Christophe tarttui häntä ranteeseen, sulki
-oven, ja sanoi, että Anna oli tosiaan onnellinen, kun voi sillä tavoin
-hävittää sielustaan kaiken käsityksen pahasta. Anna ponnisteli vastaan,
-ikäänkuin ansaan joutunut metsäneläin, ja huusi vihasta:
-
--- Ole vaiti!... Raukka, etkö näe, että minä kärsin!... Minä en tahdo,
-että puhut. Jätä minut rauhaan!
-
-Annan kasvoilla olivat syvät vaot, hänen katseessaan vihan ja pelon
-ilme, aivan kuin eläimen, jolle tehdään pahaa; hänen silmänsä sellaiset
-kuin olisi hän tahtonut Christophen tappaa. Christophe päästi hänet
-irti. Anna juoksi toiseen päähän huonetta, ollakseen häneltä turvassa.
-Christophen ei tehnyt mieli mennä hänen perästään. Hänen sydäntään
-runteli katkeruus ja kauhu. Braun tuli kotiin. Hän katseli heitä,
-he seisoivat tolkuttomina. He eivät muistaneet muuta kuin oman
-kärsimyksensä.
-
-Christophe lähti kaupungille. Braun ja Anna asettuivat ruualle.
-Keskellä ateriaa nousi Braun yhtäkkiä paikaltaan avatakseen ikkunan:
-Anna oli pyörtynyt.
-
-Christophe katosi pariksi viikoksi kaupungista; hän oli sanonut
-matkustavansa sieltä joillekin välttämättömille asioille. Anna
-pysyttelihe kokonaisen viikon huoneessaan, tuli sieltä ainoastaan
-ruualle. Hänen selvä tietoisuutensa oli palannut, ja sen mukana
-hänen entiset tottumuksensa, koko se entinen elämä, josta hän luuli
-irtautuneensa, mutta josta ei yleensä koskaan päästä irti. Hän koetti
-olla sitä ajattelematta. Joka päivä syöpyi tuska ja pelko hänessä
-yhä ja yhä syvemmälle hänen sydämeensä; lopulta kalvoi se sitä
-joka hetki. Seuraavana sunnuntaina hän vielä kieltäytyi menemästä
-kirkkoon. Mutta jo toisena hän meni sinne, eikä sitten jättänyt siellä
-käymättä. Hän oli voitettu, mutta ei nöyrtynyt. Jumala oli hänen
-vihollisensa, -- vihollinen, jonka kahleista hän ei pelastunut. Anna
-lähti Hänen luokseen salaisesti vihoissaan, niinkuin orja, jonka on
-pakko totella. Hänen kasvoissaan ei näkynyt jumalanpalveluksen aikana
-muuta kuin vihamielinen kylmyys; mutta hänen sielunsa, koko hänen
-olemuksensa uskonnollisen puolen syvyyksissä kävi raivoisa taistelu,
-katkera, sanaton taistelu tuota Mestaria vastaan, joka kidutti häntä
-moitteillaan. Anna ei ollut häntä kuuntelevinaan. Hänen _täytyi_
-kuunnella; ja hän kiisteli tuimasti Jumalan kanssa, hammasta purren,
-otsassa itsepäinen uurre, katse tylynä. Hän ajatteli Christophea
-vihalla. Hän ei antanut Christophelle anteeksi, että Christophe oli
-hetkiseksi vapauttanut hänen sielunsa vankilasta ja sitten antanut
-sen joutua sinne takaisin, pyövelien kouriin. Anna ei nukkunut öisin
-enää; hän hautoi yötä ja päivää samoja kiduttavia ajatuksia; hän ei
-valitellut; hän toimi ja askaroi yhä edelleen talossa, ja täytti
-kaikki velvollisuutensa, säilytti arkisessa elämässä loppuun saakka
-taipumattoman ja itsepäisen luonteensa, suorittaen työt säntillisesti
-kuin mikä kone. Hän laihtui; olisi luullut, että häntä kalvoi jokin
-sisällinen tauti. Braun kyseli häneltä kaikkeen tähän syytä, levottoman
-hellästi; hän tahtoi tutkia vaimonsa. Anna torjui ne pyynnöt raivokkaan
-ärtyisesti. Kuta enemmän omatunto häntä vaivasi, sitä tylymmin
-puhutteli hän miestään.
-
-Christophe oli päättänyt, ettei hän enää tulisi takaisin. Hän kiusasi
-itseään uuvuksiin: hän teki pitkiä kävelyretkiä, ponnisti ruumistaan,
-souti, kiipeili vuorille. Mikään ei jaksanut sammuttaa hänessä tulta.
-
-Hän oli alttiimpi intohimoille kuin muut ihmiset. Sellainen johtuu
-välttämättä nerojen luonteesta. Puhtaimpienkin heistä, Beethovenin,
-Brucknerin, täytyy lakkaamatta rakastaa; kaikki inhimilliset
-voimat ovat heissä kiihkoisaa laatua; ja kun ne heissä ovat herkän
-mielikuvituksen hallittavina, niin joutuu heidän järkensä ainaisten
-intohimojen saaliiksi. Ne puuskat ovat enimmäkseen haihtuvia; yksi
-liekki hävittää toisen tieltään; ja luomistyön valtava tulipalo nielee
-kaikki nuo pienet liekit. Mutta jos sen suuren ahjon tuli lakkaa
-täyttämästä heidän sieluaan, niin jäävät he suojattomiksi eivätkä
-voi elää ilman pienempiä intohimoja; heidän sielunsa vaativat niitä,
-se luo ne; niiden täytyy saada sitä kuluttaa... -- Ja sitäpaitsi on
-ruumiissa raivoavan vimmatun himon ohella heissä myöskin hellyyden
-kaipuu, joka ajaa elämässä väsynyttä ja pettynyttä miestä äidilliseen
-ja lohduttavaan syliin. Suuri mies on enemmän kuin muut lapsi; hän
-kaipaa enemmän kuin muut saada uskoa itsensä naisen haltuun, saada
-painaa väsyneen otsansa jonkin ystävättären suloisiin käsiin, naisen
-helmaan. Mutta Christophe ei ymmärtänyt itseään... Hän ei uskonut, että
-intohimot ovat voittamaton kohtalo, -- ei uskonut tuohon romantikkojen
-tolkuttomuuteen. Hän uskoi velvollisuuteen ja taistelunhaluun,
-tahtonsa voimaan... Mutta missä oli hänen tahtonsa? Siitä ei ollut
-enää jälkeäkään. Hän oli kuin pahojenhenkien vallassa. Muiston tutkain
-kiusasi häntä yötä ja päivää. Annan ruumiin tuoksu leijui hänen
-ympärillään. Hän oli kuin puolittain rikottu pursi, ilman peräsintä,
-tuuliajolla. Turhaan hän koetti paeta, ponnisti kaikki voimansa
-päästäkseen turvaan: hänet vietiin aina takaisin samaan paikkaan; ja
-hän huusi tuulelle:
-
--- Hukuta minut! Mitä sinä minulle aiot?
-
-Hän tutki itseään kiihkeästi. Miksi, miksi juuri tuo nainen?... Miksi
-rakasti hän Annaa? Ei suinkaan hänen sydämensä ja hengenlahjainsa
-vuoksi. Oli yllin kyllin paljon älykkäämpiä ja parempia naisia. Ei
-hänen ruumiinsakaan vuoksi. Christophella oli ollut siinä suhteessa
-paljon mieluisempia rakastajattaria. Mikä tähän sitten oli syynä?
---"Ihminen rakastaa siksi, että hän rakastaa." -- Niin, niin, mutta
-täytyyhän olla jokin syy, vaikka sitä ei tavallisella järjellä näekään.
-Hulluusko? Se ei ole mikään vastaus. Miksi tämä hulluus?
-
-Siksi, että meissä jokaisessa piilee salainen sielu, sokeita voimia,
-demooneja. Meidän ponnistuksenamme on ihmiskunnan alkuajoista saakka
-ollut rakentaa järjen ja uskontojen valleja tuota sisäistä merta
-vastaan. Muita jos tulee myrsky (ja rikkaimmat sielut ovat juuri
-kaikkein alttiimpia myrskyille), jos ne vallit antavat myötä, niin
-pääsevät demoonit vapauteen; ne karkaavat kiinni toisiinsa joutuessaan
-yhteyteen toisten samanlaisten sielujen kanssa, sielujen, joita myöskin
-demoonit johtavat. Onko se vihaa vai rakkautta? Molemminpuolista
-hävityksen vimmaa? -- Intohimo on peto.
-
-Meri on päässyt valloilleen. Kuka saa sen takaisin patojensa sisään?
--- Ei auta muu kuin turvautua ihmistä itseään väkevämpään: rukoilla
-Neptunusta, aaltojen jumalaa.
-
-
-
-
-Kaksiviikkoisen turhan taistelun jälkeen tuli Christophe takaisin Annan
-kotiin. Hän ei voinut elää kaukana hänestä. Hän oli kuolla tuskaan.
-
-Kuitenkin hän taisteli yhä. Sinä iltana, jona Christophe palasi
-matkaltaan, keksivät he tekosyitä, ettei heidän olisi tarvinnut nähdä
-toisiaan eikä aterioida yhdessä; yöllä he väänsivät pelon vallassa
-kumpikin huoneensa oven lukkoon. -- Mutta se oli kuitenkin heitä
-voimakkaampi. Keskellä yötä Anna pakeni huoneestaan; paljain jaloin hän
-tuli ja naputti Christophen oveen; Christophe avasi; Anna ojentausi
-hänen viereensä, kylmänä kuin jää. Hän itki hiljaa. Christophe tunsi
-poskissaan hänen kyyneleensä. Anna koetti rauhoittua; mutta tuska
-voitti hänet; ja hän nyyhkytti, pusertaen huuliaan Christophen kaulaa
-vasten. Toisen tuskasta heltyen Christophe unhotti omansa; hän koetti
-tyynnyttää Annaa, puhui hänelle hellästi, lohdutti häntä. Anna vaikeroi:
-
--- Minä olen onneton; tahtoisin kuolla...
-
-Se valitus kouristi Christophen sydäntä. Hän olisi suudellut Annaa:
-Anna sysäsi hänet luotaan:
-
--- Minä vihaan teitä!... Miksi te tulitte?
-
-Hän tempausi Christophen sylistä, ja heittäysi sängyn toiselle
-reunalle. Vuode oli ahdas. Vaikka he koettivat toisiaan karttaa, täytyi
-heidän koskettaa toisiinsa. Anna makasi Christopheen selin ja vapisi
-raivosta ja tuskasta. Hän vihasi Christophea, vihasi kuolemaan saakka.
-Christophe oli vaiti, tyrmistynyt. Yön hiljaisuudessa kuuli Anna hänen
-hengityksensä, jota ahdisti tuska; hän käännähti yhtäkkiä, kietoi
-kätensä hänen kaulaansa:
-
--- Christophe-raukka! sanoi hän. Kuinka kärsit tähteni...
-
-Ensi kertaa kuuli Christophe säälin hänestä puhuvan.
-
--- Anna minulle anteeksi, sanoi Anna. Christophe sanoi:
-
--- Antakaamme anteeksi itsellemme.
-
-Anna kohottausi, aivan kuin hänen hengityksensä olisi pyrkinyt
-tukkeutumaan. Istuen sängyssä selkä kumarassa, aivan kuin murtuneena,
-hän virkkoi:
-
--- Minä olen mennyttä... Jumala tahtoi niin. Hän hylkäsi minut... Mitä
-minä voin Häntä vastaan?
-
-Kauan istui hän sillä tavoin, sitten hän heittäytyi nukkumaan, eikä
-enää liikahtanut. Heikko valonkuulto ennusti aamua. Hämärässä näki
-Christophe Annan tuskanmurtamat kasvot, jotka koskivat hänen omiinsa.
-Christophe supisi:
-
--- Tulee päivä.
-
-Anna ei liikahtanutkaan.
-
-Christophe jatkoi:
-
--- Tulkoon. Mitäpä siitä?
-
-Anna avasi silmänsä, lähti vuoteesta, kasvoillaan kuoleman-väsynyt
-ilme. Istahtaen vielä sängyn reunalle hän katseli permantoon.
-Värittömällä äänellä hän sanoi:
-
--- Ajattelin tänä yönä, että tapan hänet. Christophe hätkähti kauhusta.
-
--- Anna! huudahti hän.
-
-Anna katsahti synkännäköisenä ikkunaan.
-
--- Anna! toisti Christophe. Jumalan nimessä!... Ei häntä!... Hän on
-parhain meistä...
-
-Anna myönsi:
-
--- Ei häntä. Niin kyllä.
-
-He katsoivat toisiinsa.
-
-Kauan he olivat jo ajatelleet tätä. He tiesivät, että se oli ainoa
-pelastuskeino. He eivät jaksaneet sietää valheessa elämistä. Eivätkä he
-koskaan olleet edes kuvitelleet saattavansa paeta yhdessä: he tiesivät,
-ettei se hyödyttäisi mitään: sillä ne ulkonaiset esteet, jotka heitä
-eroittivat, eivät olleet suurin kärsimys, vaan sisälliset, heidän omat
-erilaiset sielunsa. Heidän olisi ollut yhtä mahdotonta elää yhdessä
-kuin elää ilman toisiaan. He olivat joutuneet umpisokkeloon.
-
-Tästä alkaen he eivät enää koskeneet toisiinsa: kuoleman varjo ympäröi
-heitä; he olivat toisilleen pyhiä.
-
-Mutta he eivät päättäneet vielä lopullista aikaa. He sanoivat
-itselleen: "Huomenna, huomenna..." Ja siitä huomisesta käänsivät he
-aina kasvonsa pois. Christophen väkevä sielu kimposi joskus kapinaan;
-hän ei tyytynyt tällaiseen tappioon; hän halveksi itsemurhaa, eikä
-hän voinut alistua hyväksymään moista suuren elämän surkeaa ja
-typistettyä lopputulosta. Mitä jälleen Annaan tulee: kuinka olisi hän
-ilman ulkonaista, toisen tekemää väkivaltaa suostunut kuolemaan, jota
-seurasi iankaikkinen kuolemaa? Mutta kuoleman välttämättömyys saartoi
-kuitenkin heitä, ja kehä supistui yhä pienemmäksi ja pienemmäksi heidän
-ympärillään.
-
-Tänä aamuna joutui Christophe ensi kertaa petoksensa jälkeen kahden
-kesken Braunin kanssa. Siihen asti oli hänen onnistunut välttää
-sellaiset kohtaukset. Tapaaminen oli hänestä sietämätöntä. Hänen täytyi
-keksiä jokin veruke, ettei hänen olisi tarvinnut istua ruokapöydässä
-Braunin vieressä; palat takertuivat hänen kurkkuunsa. Puristaa tuon
-miehen kättä, syödä hänen leipäänsä: Juudaan suudelma!... Inhottavinta
-ei ollut se, että hän halveksi itseään, vaan tuska, joka häntä alkoi
-ahdistaa, kun hän ajatteli, miten Braun kärsisi, jos hän sattuisi
-saamaan tietää... Se kidutti Christophea kauheasti. Hän tiesi kyllä
-hyvin, ettei Braun-parka osaisi kostaa, ettei hänellä olisi voimaa
-edes heitä vihata; mutta kuinka hän murtuisi!... Millaisin silmin hän
-katselisi Christophea! Christophe tunsi, ettei hänellä olisi voimaa
-kestää hänen syyttävää katsettaan. -- Ja olihan selvää, että Braun
-saisikin ennemmin tai myöhemmin kaikki tietää. Eikö hän epäillyt jo
-nyt? Christophe hämmästyi, kuinka Braun oli muuttunut niiden parin
-viikon ajalla, jotka Christophe oli ollut poissa kaupungista. Braunia
-tuskin enää tunsi entiseksi. Hänen ilonsa oli kadonnut, tai siinä oli
-jotakin pakotettua. -- Pöydässä vilkaisi hän nyt usein salaa Annaan;
-Anna ei puhunut, ei syönyt: hän sammui yhä vain kuin lamppu, kun öljy
-siitä loppuu. Arasti ja liikuttavan hellästi koetti hän tiedustella
-vaimonsa vointia; Anna torjui hänen kohteliaisuutensa ärtyneesti ja
-tylysti; silloin Braunin pää painui surullisesti alas ja hän katseli
-vaieten lautaseensa. Keskellä ruokailua Anna heitti salvettinsa
-pöydälle ja meni ulos, niin tuskallista hänen oli. Miehet söivät
-sitten kahden kesken, tai olivat syövinään; he eivät tohtineet nostaa
-katsettaan. Kun oli lopetettu, ja Christophe aikoi lähteä, tarttui
-Braun yhtäkkiä kaksin käsin hänen käsivarteensa:
-
--- Christophe!... sanoi hän.
-
-Christophe katsahti järkkyneenä häneen.
-
--- Christophe, toisti Braun: (hänen äänensä vapisi), -- tiedätkö, mikä
-hänellä on?
-
-Christophe tunsi sydämessään vihlaisun; vähään aikaan ei hän vastannut.
-Braun katseli häneen arasti; hyvin nopeasti hän selitteli:
-
--- Sinä näet hänet usein. Hän luottaa sinuun... Christophe oli
-suutelemaisillaan Braunin käsiä, pyytämäisillään häneltä anteeksi.
-Braun näki Christophen tyrmistyneet kasvot; ja kohta hän kauhistui
-itse, ei tahtonut nähdä enempää. Hänen silmänsä rukoilivat Christophea,
-hän soperteli, sanoi puuskaisemalla:
-
--- Ei, sinä et siis tiedä mitään? Christophe vastasi murtuneena:
-
--- En tiedä.
-
-Oi, miten on tuskallista, kun ei saa tuomita itseään, nöyrtyä
-tomuun, koska raatelisi siten loukkaamansa ihmisen sydäntä! Miten on
-tuskallista, ettei voi puhua totuutta, koska näkee toisen ihmisen
-silmissä, joka sitä totuutta pyytää, ettei hän tahdo sitä kuulla, ei
-jaksa kuulla totuutta!...
-
--- Hyvä, hyvä, kiitoksia vain... sanoi Braun.
-
-Hän piti yhä kiinni Christophen ranteesta, aivan kuin haluten kysyä
-häneltä vielä jotakin, mutta ei uskaltanut; ja hän väitteli katsoa
-Christophea silmiin. Sitten hän hellitti kätensä, huokasi, ja meni pois.
-
-Christophe tunsi sortuvansa tämän uuden valheensa taakan alle. Hän
-juoksi Annan luokse. Kertoi hänelle, sekaannuksissaan änkytellen, mitä
-oli tapahtunut. Anna kuunteli synkännäköisenä ja vastasi:
-
--- No, tietäköön sitten! Mitä siitä?
-
--- Kuinka saatatte puhua noin? huudahti Christophe. Sehän on hirveää.
-Millään ehdolla, en millään, tahdo tuottaa hänelle kärsimyksiä.
-
-Anna vihastui:
-
--- Hänelle kärsimyksiä? Ja enkö minä sitten kärsi, minä? Kärsiköön
-hänkin.
-
-He puhuivat toisilleen katkeria sanoja. Christophe sanoi, ettei Anna
-rakastanut muita kuin itseään. Anna syytti häntä, että hän ajatteli
-enemmän hänen miestään kuin häntä.
-
-Mutta kun Christophe hetkisen päästä huudahti, ettei hän enää jaksa
-elää tällä tavoin, vaan että hän menee tunnustamaan kaiken Braunille,
-niin syytti Anna vuorostaan häntä itsekkääksi; ja hän huusi, että hän
-välittää vähät Christophen tunnontuskista, mutta ettei Braunin ollut
-saatava mitään tietää.
-
-Vaikka Anna puhuikin tylysti, ajatteli hän kuitenkin melkein yhtä
-paljon Braunia kuin Christophe. Joskaan hän ei tuntenut miestään
-kohtaan mitään todellista rakkautta, piti hän miehestään. Anna
-kunnioitti uskontoa ja yhteiskunnallisia siteitä ja velvollisuuksia,
-joiden täyttämistä ne siteet vaativat. Hän ei ehkä ajatellut, että
-aviovaimon velvollisuus oli olla hyvä ja rakastaa miestänsä; mutta
-hän ajatteli, että hänen velvollisuutensa oli täyttää tunnontarkasti
-taloustehtävänsä ja olla miehelleen uskollinen. Hänestä oli halpamaista
-lyödä laimin niitä velvollisuuksia, niinkuin hän itse oli tehnyt.
-
-Ja hän tiesi vieläkin paremmin kuin Christophe, että Braun saisi
-piankin kaikesta selvän. Annalla oli kuitenkin se hyvä puoli, että hän
-salasi tämän tietonsa Christophelta, joko hän ei sitten tahtonut lisätä
-hänen tuskaansa tai hänen ylpeytensä esti häntä siitä.
-
-
-
-
-Niin suljettu kuin Braunin koti olikin ja niin salattuna kuin siellä
-näytelty porvarillisen perheen tragedia pysyikin, jotain siitä pääsi
-kumminkin kaupunkilaisten kuuluville.
-
-Siinä kaupungissa ei kukaan voi kehua osaavansa salata omaa
-elämäänsä. Sellainen olisi siellä ilmeinen ihme. Kaduilla ei kukaan
-kulkijaa katsele; talojen ovet ja ikkunaluukut ovat kiinni. Mutta
-ikkunanpieliin on kiinnitetty niin kutsuttuja "juorupeilejä",
-ja kun kävelee niiden ohitse, kuulee takanaan sälekaihtimien
-kahisten aukeavan ja sulkeutuvan. Kukaan ei muka teistä välitä;
-teistä ei olla tietävinäänkään; mutta piankin huomaatte, ettei
-ainoakaan sananne, tekonne ole jäänyt muistiin panematta: siellä
-tiedetään kaikki, mitä olette hommannut, mitä puhunut, mitä nähnyt,
-mitä syönyt; tiedetäänpä myöskin, tahi ollaan tietävinään, mitä
-milloinkin olette ajatellut. Ihminen on siellä salaisen ja yleisen
-silmälläpidon esineenä. Palvelijat, kaupustelijat, sukulaiset, ystävät,
-vento-vieraat, tuntemattomat ohikulkijat, kaikki he ovat sanattoman
-sopimuksen mukaan yhteistyössä vakoillakseen lähimmäisiään, joskin on
-mahdotonta arvata, kuinka nuo hajanaiset voimat oikein keskittyvät.
-Eikä seurata ainoastaan tekojanne, vaan nuuskitaan sydäntännekin.
-Siinä kaupungissa ei kenelläkään ole oikeutta pitää omantuntonsa
-asioita ominaan; jokaisella on oikeus tunkeutua luoksenne, kaivella
-yksityis-ajatuksianne, ja jos ne loukkaavat yleistä mielipidettä,
-vaatia teitä tilille. Yksilöä rasittaa siellä kollektiivisen hengen
-näkymätön despotismi; hän on koko ikänsä aivan kuin lapsi holhouksen
-alla; mikään hänessä ei ole hänen omaansa: hän on yhteiskunnan.
-
-Annan tarvitsi vain parina pyhänä perätysten jäädä pois kirkosta, niin
-epäluulot heräsivät. Tavallisesti ei kukaan näyttänyt huomaavan hänen
-läsnäoloaan jumalanpalveluksissa; hän eli syrjässä, ja kaupunki unohti,
-että hän oli olemassakaan, siltä tuntui. -- Mutta sen ensimäisen
-sunnuntain iltana, jolloin häntä ei oltu nähty kirkossa, merkittiin
-tuo hänen poissaolonsa kaikkialla muistiin. Seuraavana pyhänä ei
-ainoakaan hurskas silmä, joka seuraili Kirjan pyhiä sanoja tahi papin
-suun liikkeitä, näyttänyt hajamieliseltä, mutta siitä huolimatta oli
-jokainen kirkon kynnyksen yli astuessaan ja kirkosta lähtiessään
-todennut, että Annan paikka oli tyhjä. Ja sitten maanantaina alkoi
-Anna saada vieraikseen ihmisiä, joita hän ei ollut nähnyt moneen
-kuukauteen; heillä oli tähän käyntiinsä jos jonkinlaisia tekosyitä:
-toiset pelkäsivät hänen ehkä sairastuneen, toiset olivat omituisen
-innostuneita hänen asioistansa, kaikesta, mikä koski hänen miestään,
-hänen kotiaan; jotkut näyttivät olevan erikoisen hyvin selvillä, mitä
-hänen sisäisessä elämässään tapahtui; kukaan ei vihjaillut -- (niin
-kömpelön sukkelia he olivat) -- siihen, että hän oli ollut kahtena
-pyhänä perätysten poissa kirkosta. Anna sanoi hiukan sairastelleensa,
-puhui kotihommistaan. Ystävättäret kuuntelivat tarkkaavasti ja
-myönsivät hänen olevan oikeassa: Anna tiesi kuitenkin, etteivät
-he uskoneet hänen ainoaakaan sanaansa. Heidän katseensa kierteli
-pitkin huoneen seiniä, nuuski, pani muistiin kaikki seikat. Heidän
-kylmä leppoisuutensa säilyi yhä ennallaan eivätkä he antautuneet
-teeskenneltyihin suopeudenpurkauksiin; mutta heidän silmistään näki,
-miten uteliaisuus heitä kalvoi ja kalusi. Pari kolme kysäsi, tekeytyen
-liiankin välinpitämättömiksi, miten nyt herra Krafft voi.
-
-Joku päivä sen jälkeen, -- (silloin oli Christophe tuolla matkallaan),
--- tuli Annan luokse itse pastori. Kaunis mies, ja hyvä mies:
-kukoistavin poskipäin, ylen ystävällinen, ja niin järkähtämättömän
-rauhallinen kuin ainakin ihminen, joka tietää, että hänessä on koko
-totuus. Hän tiedusteli huolekkaasti, miten Annan terveyden laita oli,
-kuunteli kohteliaasti ja hajamielisenä Annan selittelyitä, joita
-hän ei ollut pyytänytkään, myöntyi nauttimaan lasin teetä, laski
-hupaisesti leikkiä; ilmaisi juoma-aineista sen mielipiteensä, ettei se
-viini, josta raamatussa puhutaan ollut alkohoolipitoista; siteerasi
-tunnettuja lauselmia, kertoi jonkin anekdootin, ja viittasi, kun
-aikoi lähteä talosta, hämärällä tavalla jonkinlaiseen vaaraan, mitä
-huonosta seurasta saattaa koitua, joihinkin retkeilyihin, yleiseen
-uskottomuuden henkeen, tanssin siveettömyyteen, sydämessä piileviin
-pahoihin haluihin. Sitten hän oli hetken vaiti, yskiskeli, nousi
-paikaltaan, lähetti herra Braunille Annalla juhlalliset tervehdyksensä,
-sutkautti latinankielisen sukkeluuden, kätteli Annaa ja lähti. -- Nuo
-vihjaukset saivat Annan aivan tyrmistymään. Olivatko ne tosiaankin
-vihjauksia? Kuinka olisi pastori saanut tietää Christophen ja hänen
-kävelyretkestä? He eivät olleet siellä maalla nähneet ketään,
-joka olisi heidät tuntenut. Mutta eikö tässä kaupungissa tiedetä
-suorastaan kaikkea? Erikoisen näköinen musiikkimies ja nuori, mustiin
-puettu nainen olivat varmaankin herättäneet huomiota siellä, heidän
-tanssiessaan ravintolassa; heidän tunnusmerkkejään oli mainittu suusta
-suuhun, ja tieto tapahtumasta oli tullut kaupunkiin, jossa ihmisten
-ilkeys oli heti tuntenut tuon oudon naisen Annaksi. Tosin tällaista
-mahdollisuutta ensin epäiltiin, mutta hyvin uteliaaksi se asia vain
-teki; ja vahvistivathan sitä vielä Annan oman palvelijan antamat
-lisävalaistukset. Yleisön uteliaisuus oli nyt ylen varuillaan ja
-odotti, että he kaksi paljastaisivat itsensä; heitä vartioitiin sadoin
-näkymättömin silmin. Mykkä ja salakavala kaupunki väijyi heitä kuin
-kissa hiiriä.
-
-Tätä vaaraa ei Anna ehkä olisi hätkähtänyt, -- ehkäpä olisi tuollainen
-raukkamainen vihamielisyys saanut hänet raivostumaankin ja uhittelemaan
-vaaraa, -- ellei hänellä itselläänkin olisi ollut vihollistensa
-farisealainen yhteiskuntaluonne. Kasvatus oli sen orjuuttanut. Hän
-saattoi kylläkin tuomita ankarasti ja hyljeksiä yleisön mielipiteen
-pikkumaisuutta: siitä huolimatta hän piti sitä hyvässäkin arvossa; hän
-hyväksyi sen tuomiot silloinkin, kun ne sattuivat häneen itseensä;
-jos ne olisivat olleet ristiriidassa hänen omantuntonsa kanssa, olisi
-hän arvostellut omantuntonsa olevan väärässä. Hän halveksi kyllä
-kotikaupunkiaan; mutta kaupungin halveksimista oli hänen mahdotonta
-kestää.
-
-Sitten lähestyi tilaisuus, jolloin kaupungin panetteluhalu sai
-purkautua mielinmäärin. Oli tulossa karnevaalit.
-
-Karnevaali oli säilyttänyt siinä kaupungissa niihin aikoihin asti,
-joissa kertomuksemme liikkuu, arkaaisen ja karkean vallattomuuden
-luonteen (sen jälkeen se on paljon muuttunut); siihen aikaan matki
-se uskollisesti karnevaalin ammoisinta perikuvaa, minkä sisältönä
-oli järjen ikeeseen joko vapaaehtoisesti tai väkisin alistuneen
-ihmishengen laukeamista silloin tällöin häpeämättömään hurjisteluun;
-missään ja milloinkaan ei tuollainen hetkellinen laukeaminen ole ollut
-häikäilemättömämpää kuin sellaisissa maissa, joissa yleisten tapojen ja
-lakien painostus on ollut raskain, ja aikoina, jolloin järki on ollut
-korkein valtias. Annan kotikaupunki oli luonnollisesti loistopaikka
-moiselle riihautumiselle. Kuta enemmän siveellinen rigorismi lamasi
-siellä sieluja, kuta lujemmin se tukki vapauden suun, sitä julkeampia
-olivat noina muutamina vapauden päivinä orjuutettujen eleet ja sanat.
-Kaikki, mikä oli vähitellen keräytynyt sielun pohjiin: kateus,
-salainen viha, hävytön uteliaisuus, yhteiskuntaeläimessä luonnostaan
-asuvat pahansuovat vaistot, -- kaikki ne purkausivat yhtäkkiä esille
-oikealla kostonriemulla. Jokaisella oli silloin oikeus lähteä
-juoksemaan kaduille ja häväistä viisaasti naamioituna, suuren yleisön
-silmien edessä, vihaamaansa lähimmäistä, oikeus levittää ohikulkijain
-katseltavaksi kaiken, mitä hän oli kokonaisen vuoden kärsivällisillä
-tutkimuksilla saanut ilmi, kaikki skandaalit, muru murulta kerätyt
-jalot salaisuuksien aarteet. Kuka näytteli niitä saaliitaan
-rattailla hyppien, kuka kantoi läpikuultavaa lyhtyä, jonka kylkiin
-oli kirjoitettu tai kuvilla tulkittu kaupunginelämän salaisuuksia.
-Uskalsipa joku naamioida itsensä vihollisekseenkin, niin helposti
-tunnettavaksi, että katupojat mainitsivat häntä hänen vainoamansa
-nimellä. Näinä parina päivänä ilmestyi oikeita panettelulehtiä.
-Hienosto alentui salakavalasti sekautumaan leikkivän pääsiäisrahvaan
-joukkoon. Minkäänlaisia rajoituksia ilolle ei ollut, paitsi mitä
-valtiollisia asioita koskeviin piloihin tuli, -- tällainen raisu vapaus
-oli muutaman kerran saanut aikaan selkkauksia kaupungin hallituksen
-ja ulkovaltojen edustajien kesken. Mutta kaupungin omia asukkaita ei
-mikään suojannut toisia kaupunkilaisia vastaan; ja moinen aina uhkaava
-yleisen häväistyksen pelko vaikuttikin osaltaan suuresti siihen, että
-se näennäinen elämän moitteettomuus, josta kaupunki ylpeili, yhä
-järkkymättä säilyi.
-
-Anna eli sen pelon vallassa, -- muuten melkoisen aiheettomasti.
-Hänellä ei juuri ollut syytä peljätä. Hänen asemansa oli liian
-vähäpätöinen kaupungin yleisen mielipiteen silmissä, niin ettei hänen
-kimppuunsa ajateltukaan karata. Mutta hän oli sulkeutunut aivan
-yksikseen, ja monien viikkojen unettomuus ja sielulliset kärsimykset
-olivat saattaneet hänet sellaisen väsymyksen ja kiihtymyksen tilaan,
-että hänen mielikuvituksensa oli valmis odottamaan minkälaisia
-järjettömiä kauhuja tahansa. Hän piti niiden kiukkua, jotka eivät häntä
-rakastaneet, liiankin suurena. Hän arveli, että nyt olivat epäilykset
-löytäneet jäljille, luuli, että mikä tyhjänpäiväinen seikka tahansa
-voisi koitua nyt hänen tuhokseen, ja kukapa tiesi, eikö juuri se seikka
-ollutkin jo löytynyt? Silloin seuraisi armoton häväistys, alasti
-riisuminen; hänen sydämensä paljastettaisiin ohikulkijoille: sellainen
-häpeä, että Anna oli kuolla sitä kuvitellessaankin. Kerrottiin, että
-erään nuoren tytön oli ollut muutama vuosi sitten pakko paeta koko
-seudulta, sukulaisineen päivineen, samantapaisen vainon tähden...
-Eikä tässä voinut itseään puolustaakseen tai sitä vaaraa estääkseen
-tehdä mitään, ei kerrassaan mitään; ei ollut neuvoa edes koettaa saada
-selville, mitä oli tulossa. Epätietoisuus oli vieläkin tuskallisempi
-kuin itse varmuus. Anna vilkui ympärilleen kauhuissaan kuin
-metsänriista koirien keskellä. Omassa kodissaankin hän tiesi olevansa
-saarrettuna.
-
-Annan palvelijatar oli yli neljänkymmenen vuoden ikäinen. Hänen nimensä
-oli Bäbi. Kookas ja vahva nainen; naama laiha ja ohimoilta ja otsalta
-ylöspäin suippeneva, alhaalta leveä ja pitkä; leukapielet pullistuneet:
-naama kuin mikä päärynä. Hänellä oli lakkaamaton hymy huulilla,
-silmät, syvällä, pienet ja pyöreät, ikäänkuin pään sisään imeytyneet;
-silmäluomet punaiset ja melkeinpä ripsettömät. Hänen sanankäyttönsä
-oli ylen mairittelevaa: hän oli aina isäntiinsä ihastunut, aina heidän
-mielipidettään, hellästi huolissaan heidän terveydestään; kun hän
-sai käskyn, niin hän hymyili; kun häntä toruttiin, niin hän hymyili.
-Braun luotti järkkymättä hänen uskollisuuteensa. Hänen autuaallisen
-kirkas muotonsa oli Annan kylmyyden täydellinen vastakohta. Mutta
-kuitenkin oli hän monessa suhteessa samanlainen kuin Anna: puhui
-vähän niinkuin hänkin; vaatetus huolehdittu ja ankaran yksinkertainen
-niinkuin rouvankin; hän oli jumalinen samoin kuin Anna, kulki aina
-hänen perästään kirkkoon, täytti tarkoin armeliaisuusvelvollisuutensa
-lähimmäisiään kohtaan, suoritti tunnollisesti kotitehtävänsä:
-oli siisti, täsmällinen, piti käytöksensä yhtä moitteettomana
-kuin keittiönsä hyvässä järjestyksessä. Sanalla sanoen, hän oli
-mallikelpoinen palvelijatar: kotivihollisen oivallinen tyyppi. Annan
-naisellinen vaisto ei pettynyt naisten salaisista ajatuksista, eikä hän
-siis kuvitellut liikoja hyviä Bäbistä. He kaksi vihasivat toisiaan, ja
-tiesivät sen, mutta eivät mitenkään tunteitaan ilmaisseet.
-
-Sinä yönä, jonka edellisenä päivänä Christophe tuli matkaltaan takaisin
-ja jona Anna tuskissaan meni hänen luokseen, vaikka olikin päättänyt,
-ettei hän koskaan tahtoisi häntä enää nähdä, ja hiipi hiljaa pitkin
-seinää pimeässä käytävässä, tunsi hän yhtäkkiä, juuri kun hän oli
-pujahtamassa Christophen kamariin, paljaiden jalkojensa alla jotain
-hienoa ja pehmeästi pusertuvaa tomua, eikä niinkuin tavallisesti
-pelkästään lattian sileää ja kylmää pintaa. Anna kumartui ja koetti
-permantoa sormellaan, ja hänelle selvisi koko asia: siihen oli koko
-käytävän leveydeltä ja parin kolmen metrin pituudelta riputettu hienoa
-tuhkaa. Bäbi oli keksinyt samanlaisen kavalan tempun kuin aikoinaan
-Frocin-kääpiö paljastaakseen Tristanin käynnit Isolden vuoteessa,
-keksinyt omasta päästään ja tätä tarua tuntematta: tosiaankin ovat
-eräät tyypit kautta vuosisatojen samoja niin hyvässä kuin pahassakin.
-Mikä todistaa kaikkeuden viisasta säästäväisyyttä! -- Anna oli juonesta
-aivan varma; mutta kuitenkin hän meni, minne aikoi, jonkinlaisen
-halveksivan uhkamielen ärsyttämänä; hän pujahti Christophen luo, ei
-puhunut hänelle äskeisestä huomiostaan mitään, vaikka olikin levoton;
-mutta lähtiessään takaisin otti hän Christophen uunin vierestä luudan,
-ja silitteli huolellisesti jälkensä tuhkasta pois sikäli kuin käveli
-sen ylitse. -- Kun Anna ja Bäbi näkivät toisensa seuraavana aamuna,
-oli ensinmainittu kylmä niinkuin tavallisesti, ja toinen hymyilevä,
-niinkuin aina.
-
-Bäbin vieraana kävi joskus muuan hänen sukulaismiehensä; sunnuntaisin
-teki tuo häntä vanhempi mies kirkon ovivartian virkaa; hänen nähtiin
-seisovan _Gottesdienstin_ (jumalanpalveluksen) aikana kirkon ovella,
-yllään valkea, mustajuovainen ja hopeisilla tupsuilla koristettu
-jakku ja kädessä pitkä, koukkukahvainen sauva. Ammatiltaan hän oli
-ruumisarkuntekijä. Hänen nimensä oli Sami Witschi. Hän oli hyvin
-kookas, laiha, pää hiukan kumara, naama vanhan maalaisukon: sileä ja
-vakava. Hän oli jumalinen, ja tunsi paremmin kuin kukaan muu kaikki
-juorut seurakunnan jäsenistä. Bäbi ja Sami aikoivat mennä naimisiin;
-he pitivät suuressa arvossa toistensa vakavia ominaisuuksia, toistensa
-lujaa uskoa ja ilkeyttä. Mutta heillä ei ollut kiirettä naimisiin.
-He tahtoivat ensin viisaasti arvioida toisiaan. -- Viime aikoina oli
-Sami alkanut käydä Bäbin vieraana entistä useammin. Hän tuli taloon
-kenenkään tietämättä. Joka kerta, kun Anna meni keittiön ohitse,
-näki hän lasioven läpi Samin istumassa hellan vieressä, ja Bäbin
-ompeluksineen muutama askel hänestä. He puhuivat koko ajan, mutta
-ääntä ei kuulunut. Bäbin kasvot paistoivat ilosta ja hänen huulensa
-liikkuivat; Samin leveä, ankara suu vääntyi avautumatta irvistävään
-nauruun, kurkusta ei lähtenyt luiskahdusta; kaikki talossa oli aivan
-hiljaista. Kun Anna meni keittiöön, nousi Sami kunnioittavasti
-seisoalleen ja seisoi sitten mitään puhumatta, kunnes Anna poistui.
-Kuullessaan oven aukeavan Bäbi keskeytti jonkin puheenaiheen, muka
-sangen tavallisia asioita koskevan, ja katsoi Annaan liehakoivasti
-hymyillen, odotellen hänen käskyjään. Anna ajatteli, että he kuitenkin
-puhuivat hänestä; mutta hän halveksi heitä liiaksi viitsiäkseen
-kuunnella salaa heitä.
-
-Päivällä tuon yön jälkeen, jolloin Anna oli tehnyt Bäbin tuhka-ansan
-tehottomaksi, näki hän keittiössä kaikkein ensimäiseksi Samin kädessä
-sen pienen luudan, jolla hän oli yöllä sipunut näkymättömiin paljaiden
-jalkojensa jäljet. Annahan oli ottanut luudan Christophen kamarista;
-ja nyt hän yhtäkkiä muisti unohtaneensa viedä sen sinne takaisin; hän
-oli kuljettanut sen omaan huoneeseensa, ja siellä olivat Bäbin terävät
-silmät sen heti huomanneet. Bäbi ja hänen hyvä sukulaisensa olivat
-tästä tietysti tehneet selvät johtopäätöksensä. Anna ei erehtynytkään.
-Bäbi tarkkasi nyt emäntänsä katsetta, hymyili ylen ystävällisesti ja
-selitti:
-
--- Harja on mennyt rikki; minä annoin sen Samille korjattavaksi.
-
-Anna ei viitsinyt turvautua tökeröihin valheisiin; hän ei ollut
-kuulevinaankaan; hän katsasteli Bäbin työt, teki huomautuksensa,
-ja lähti pois välinpitämättömän näköisenä. Mutta oven takana hänen
-ylpeytensä luhistui; hän ei voinutkaan olla kuuntelematta heitä
-piilosta, käytävän kulmasta -- (häntä nöyryytti katkerasti, että hänen
-täytyi turvautua sellaisiin keinoihin; mutta pelko ahdisti häntä).
--- Keittiöstä kuului hyvin lyhyt naurunkurahdus. Sitten hiljaista
-kuiskutusta, josta ei voinut eroittaa mitään. Mutta Anna oli niin
-suunniltaan, että hän oli kuulevinaan joitakin sanoja; kauhu toi hänen
-korviinsa juuri sellaista, mitä hän pelkäsi: hän kuvitteli noiden
-kahden puhuvan tulevista maskeraadeista ja kissannaukujaisista. Aivan
-varmaan he aikoivat silloin esittää tuon tuhkajutun. Uskottavasti hän
-erehtyi; mutta sellaisessa sairaaloisessa kiihtymyksentilassa, missä
-hän nyt oli pari viikkoa ollut, -- ajatellen yhtä mittaa vain julkista
-häväistystä, -- piti hän kaikkein epävarmintakin mahdollisena, niin,
-hän piti sitä aivan varmana.
-
-Silloin hän teki lopullisen päätöksensä.
-
-
-
-
-Saman päivän iltana -- (oli piinaviikon keskiviikko), -- tultiin
-Braunia noutamaan sairaan luokse, noin kahdenkymmenen kilometrin
-päähän kaupungista: hän tulisi kotiin vasta seuraavana aamuna. Anna ei
-mennyt päivälliselle, vaan pysyi huoneessaan. Hän oli valinnut tämän
-yön toteuttaakseen tuon sanattomasti sovitun päätöksen. Mutta hän oli
-päättänyt toteuttaa sen yksinään, sanomatta siitä mitään Christophelle.
-Hän halveksi Christophea. Hän ajatteli:
-
--- Hän lupasi kyllä. Mutta hän on mies, itsekäs ja petollinen, hänellä
-on taiteensa, hän unohtaa pian koko asian.
-
-Ja sitäpaitsi saattoi hänen rajussa sydämessään, joka näytti niin
-hyvyydelle taipumattomalta, ehkä kumminkin piillä jonkinlainen
-säälintunne onnettomuustoveria kohtaan. Mutta hän oli liian tuima ja
-liiaksi intohimojensa vallassa sitä itselleen tunnustaakseen.
-
-Bäbi vei Christophelle emännältään terveiset, että Anna oli sanonut
-olevansa hiukan huonovointinen ja haluavansa levätä. Christophe söi
-siis illallista yksinään, Bäbin silmälläpitämättä; piika väsytti häntä
-loruillaan, ja koetti houkutella häntä puhumaan, ja puolusteli Annaa
-sellaisella innolla, että Christophe alkoi häntä epäillä, vaikka hän
-olikin ylen herkkä uskomaan ihmisistä hyvää. Christophe oli päättänyt
-käyttää juuri tätä iltaa saadakseen Annan kanssa asiansa lopullisesti
-selville. Hänkään ei enää jaksanut lykätä sitä tuonnemmaksi. Hän
-ei ollut unohtanut sopimusta, jonka he olivat tehneet äskeisenä
-surullisena aamuna. Hän oli valmis pitämään sanansa, jos Anna sitä
-vaati. Mutta hän näki, miten järjetön tuollainen kaksoiskuolema oli; se
-ei muuttaisi asiaa laisinkaan; Braun saisi vain yksinään kärsiä kaiken
-surun ja skandaalin. Christophe ajatteli, että heidän olisi ollut
-parhainta riistäytyä irti toisistaan, ja että hän itse koettaisi vielä
-kerran lähteä kaupungista pois, -- nähdäkseen, oliko hänellä voimaa
-elää erossa Annasta: hän epäili sitä, muistaen turhan kokeilunsa,
-jonka hän tuonnottain oli tehnyt; mutta hän ajatteli, että jos hän ei
-jaksaisi sitä kestää, olisi hänellä vielä sittenkin aikaa turvautua
-tuohon viimeiseen keinoon, ja yksinään, kenenkään siitä mitään
-tietämättä.
-
-Hän toivoi illallisen jälkeen pääsevänsä pujahtamaan hetkiseksi Annan
-huoneeseen. Mutta Bäbi ei eronnut hänen kintereiltään. Tavallisesti hän
-lopetti askareensa varsin hyvään aikaan; sinä iltana riitti keittiön
-pesemistä iankaikkisesti; ja kun Christophe luuli jo siitä pääsevänsä,
-keksi Bäbi ruveta järjestämään kaappia, joka oli Annan huoneeseen
-vievässä käytävässä. Christophe näki piian seisovan käytävässä
-jakkaralla vankkana kuin pylväs; hän aavisti, ettei Bäbi lähtisi kaapin
-edestä koko iltana. Christophelle tuli vimmattu halu paiskata hänet
-siitä lautaspinoineen alas; mutta hän hillitsi itsensä ja pyysi Bäbiä
-menemään katsomaan, miten rouva voi, ja kysymään häneltä, eikö hän
-saisi tulla toivottamaan hänelle hyvää yötä. Bäbi meni, tuli takaisin
-ja sanoi Christophelle, katsoen häneen vahingoniloisesi, että rouva
-voi paremmin: että rouvaa nukutti ja ettei hän tahtonut kenenkään enää
-tulevan luokseen. Christophe oli ärtynyt ja hermostunut. Koetti lukea
-salissa, ei voinut. Ja meni kamariinsa. Bäbi piti silmällä sieltä
-näkyvää tulta, kunnes se sammui, ja meni sitten hänkin huoneeseensa,
-päättäen valvoa tarvittavan ajan. Varmuuden vuoksi jätti hän ovensa
-raolleen, kuullakseen pienimmänkin hiiskahduksen. Onnettomuudeksi
-ei Bäbi kuitenkaan voinut heittäytyä sänkyynsä heti nukkumatta,
-ja niin mahtavaan uneen, ettei ukkonenkaan, eikä edes hänen oma
-uteliaisuutensa, olisi pystynyt häntä herättämään ennen seuraavaa
-aamua. Se erinomainen unenlahja ei ollut kenellekään koko talossa
-salaisuus, sillä sen kaiku kuului alakerrokseen asti.
-
-Kun Christophe kuuli tuon tuttavan jyrinän, lähti hän Annan luo. Hänen
-täytyi saada Annalle puhua. Häntä kiusasi jokin rauhattomuus. Hän tuli
-Annan ovelle, käänsi ovenripaa: ovi oli lukossa. Hän naputti hiljaa; ei
-kuulunut vastausta. Hän painoi suunsa avaimenreiän kohdalle, hän pyysi
-hiljaisella äänellä, sitten vaativammin: ei liikettä, ei ääntä. Hän
-koetti itselleen vakuuttaa, että Anna nukkui, mutta yhä suurempi tuska
-valtasi hänet. Ja kun hän koetti kuunnella ja painoi poskensa ovea
-vasten, kummastutti häntä jokin outo haju, joka tuntui tulevan oven
-raosta; hän kumartui ja tunnusteli tarkemmin sitä: se oli kaasun hajua.
-Hänen sydämensä aivan hyytyi. Hän ravisteli ovea, ajattelemattakaan,
-että hän saattoi siten herättää Bäbin: ovi ei antanut myötä...
-Christophe ymmärsi asian: Annalla oli pukuhuoneessaan kamarinsa
-vieressä pieni kaasukeittiö; hän oli avannut kaasujohdon. Ovi täytyi
-välttämättä murtaa; mutta sekaannuksissaanko oli Christophella sen
-verran järkeä, että hän muisti, ettei Bäbin pitänyt saada sitä millään
-ehdolla kuulla. Hän työnsi vaiti, väkeväin hartiainsa koko voimalla,
-toista ovenpuoliskoa. Vankka ja lujatekoinen ovi rutisi, mutta ei
-auennut. Annan huoneeseen vei toinen ovi Braunin työhuoneen puolelta.
-Christophe riensi sinne. Sekin ovi oli lukittu; mutta siellä oli lukko
-ulkopuolella. Hän rupesi repimään lukkoa irti. Se ei ollut helppo
-työ. Hänen täytyi ruuvata pois neljä isoa, puuhun syvälle tiukattua
-ruuvia. Hänellä ei ollut muuta asetta kuin veitsensä; eikä hän nähnyt
-pimeässä yhtään: sillä hän ei uskaltanut sytyttää kynttilää, hän olisi
-saattanut räjähdyttää koko talon. Käsillään haparoiden onnistui hänen
-saada veitsensä yhden ruuvin uurteeseen, ja sitten toisen; siinä hän
-katkoi veitsestä terät ja leikkeli sormiinsa; hänestä olivat ruuvit
-saatanallisen pitkiä, tuntui kuin hän ei ilmoisna ikinä saisi niitä
-paikaltaan; ja samassa johtui hänen mieleensä, tässä kuumeisessa
-kiireessäkin, joka peitti hänen pintansa kylmällä hiellä, muuan
-lapsuudenmuisto: hän näki itsensä kymmenvuotiaana, hänet oli pistetty
-rangaistukseksi jostakin kepposesta pimeään konttoriin; silloin hän
-kaivoi irti lukon ja karkasi kotoaan... Viimeinen ruuvi lähti pois.
-Lukko irtausi, ja sahajauhoja sirisi lattialle. Christophe ryntäsi
-Annan huoneeseen, suoraa päätä ikkunan luo, ja avasi sen. Kylmä ilma
-läikähti sisään. Christophe töytäili huonekaluihin, löysi pimeässä
-sängyn, hapuili sitä, hänen kätensä sattui Annan ruumiiseen, vavisten
-ne tapasivat vuodevaatteen läpi Annan liikkumattomat jalat, kulkivat
-niitä pitkin vyötärölle: Anna istui sängyssä ja vapisi. Myrkytys ei
-ollut häneen vielä ennättänyt vaikuttaa: kamari oli korkea; ilmaa
-pääsi sisään ikkunan raoista ja ovenpielistä. Christophe kietoi hänet
-syliinsä. Anna tempausi irti, huutaen raivoissaan:
-
--- Menkää pois!... Oih, mitä te teitte.
-
-Hän kohotti kätensä lyödäkseen Christophea: mutta mielenliikutus oli
-vienyt häneltä voimat: hänen päänsä vaipui takaisin pieluksille; hän
-nyyhkytteli:
-
--- Oi, oi, oi, kaikki saa taas alkaa alusta. Christophe otti käsiinsä
-hänen kätensä, syleili häntä, torui, puhutteli häntä samalla hellin ja
-tuimin sanoin:
-
--- Kuolla! Ja kuolla yksinään, ilman minua!
-
--- Sinua! matki Anna katkerasti.
-
-Hänen äänessään oli sellainen sävy kuin:
-
--- Sinä tahdot elää!
-
-Christophe nuhteli häntä, tahtoi saada hänen järkensä heräämään.
-
--- Hullu! sanoi hän; etkö ymmärrä, että olisit voinut räjähdyttää talon.
-
--- Sitä minä tahdoinkin, vastasi Anna raivoissaan.
-
-Christophe koetti saada hänen uskonnollisen pelkonsa valveille:
-silloin hän koskikin oikeaan kohtaan. Tuskin hän oli sen tehnyt, niin
-alkoi Anna voihkia, rukoilla häntä olemaan hiljaa. Christophe jatkoi
-armotta, ajatellen, että se oli ainoa keino, millä oli mahdollista
-saada palaamaan hänen elämänhalunsa. Anna ei vastannut enää mitään;
-hän nyyhkytteli suonenvetoisesti. Kun Christophe lopetti, sanoi Anna
-hänelle itsepintaisen vihaisesti:
-
--- Oletko nyt tyytyväinen? Oliko tämä hyvä, työ? Sait minut kauheaan
-epätoivoon. Ja nyt, mitä minä teen?
-
--- Elät, vastasi Christophe.
-
--- Elän! huudahti Anna. Sinä et siis ymmärrä, että se on mahdotonta!
-Sinä et ymmärrä mitään! Et kerrassaan mitään!
-
-Christophe kysyi:
-
--- Onko vielä jotain uutta?
-
-Anna kohautti olkapäitään:
-
--- Kuulehan.
-
-Hän kertoi Christophelle lyhyin, katkonaisin lausein kaiken, mitä hän
-oli tähän saakka salannut häneltä: Bäbin nuuskimiset, tuhkajutun,
-äskeisen kohtauksen Samin kanssa, häväistyksen, joka tulisi varmasti
-karnevaaleissa. Hän ei kertoessaan eroittanut enää, mikä tässä kaikessa
-oli pelon luomaa mielikuvituksen tuotetta, mikä oikeaa aihetta pelkoon.
-Christophe kuunteli tyrmistyksissään, eikä eroittanut senkään vertaa
-kuin Anna, mikä oli todellista vaaraa, mikä kuviteltua. Hän ei ollut
-aavistanutkaan, kuinka heitä vainottiin. Hän koetti sitä ymmärtää; hän
-ei jaksanut: sellaisia vihollisia vastaan hän oli aseeton. Hän tunsi
-ainoastaan silmitöntä raivoa, hänen teki mielensä lyödä, lyödä; hän
-sanoi:
-
--- Miksi et ole ajanut Bäbiä talosta?
-
-Anna ei viitsinyt edes vastata. Paikastaan karkoitettu Bäbi olisi ollut
-vieläkin myrkyllisempi kuin siinä siedetty; ja Christophe ymmärsikin
-kysymyksensä typeräksi. Hänen ajatuksensa kuohuivat ristiriitaisina:
-hän mietti jotain keinoa, joka tepsisi heti. Hän sanoi nyrkkejään
-puristellen:
-
--- Minä ne tapan.
-
--- Ketkä? virkkoi Anna tuollaisille jutuille ivallisena.
-
-Christophe lamautui. Hän tunsi olevansa aivan neuvoton moisessa
-salaisen petollisuuden verkossa: kaikki sitä heidän ympärilleen
-punoivat, eikä voinut saada ketään kiinni. Hänen sydämensä kuohui
-ristiriitaisuutta.
-
--- Raukat! huudahti hän masentuneena.
-
-Hän lyyhähti polvilleen sängyn viereen, painaen kasvonsa Annan
-ruumista vastaan. -- He olivat vaiti. Anna samalla sekä halveksi että
-sääli tuota miestä, joka ei osannut häntä puolustaa, eikä puolustaa
-edes itseään. Christophe tunsi poskissaan vavistuksen Annan kylmistä
-jaloista. Ikkuna oli jäänyt auki, ja ulkona oli pakkanen: taivaalla,
-joka oli selvä kuin kuvastin, värisivät jäiset tähdet.
-
-Kun Anna oli maistanut sitä katkeraa nautintoa, että näki Christophen
-yhtä murtuneeksi kuin hän itsekin oli, sanoi hän tylyllä ja väsyneellä
-äänellä:
-
--- Sytyttäkää kynttilä.
-
-Christophe sytytti. Annan hampaat kalisivat, hän istui kumarassaan,
-käsivarret puserrettuina rinnoille, polvet leuassa kiinni. Christophe
-sulki ikkunan. Hän istuutui vuoteen reunalle. Otti käsiinsä Annan
-jääkylmät jalat ja lämmitti niitä suullaan ja käsillään. Anna heltyi.
-
--- Christophe! sanoi hän.
-
-Annan silmissä oli surkea ja liikuttava ilme.
-
--- Anna! vastasi Christophe.
-
--- Mitä nyt teemme?
-
-Christophe katsoi häneen ja vastasi:
-
--- Kuolemme.
-
-Annalta pääsi ilonhuuto:
-
--- Oi, tahdotko sinä sitä? Tahdotko tosiaan?... Minun ei tarvitse mennä
-yksin!
-
-Anna sulki Christophen syliinsä.
-
--- Luulitko sinä sitten, että minä jättäisin sinut?
-
-Anna vastasi matalalla äänellä:
-
--- Luulin.
-
-Christophe aavisti, mitä Anna oli mahtanut kärsiä.
-
-Jonkun hetken päästä katsoi hän Annaan kysyvästi. Anna ymmärsikin:
-
--- Kirjoituspöydän laatikossa, vastasi hän. Oikealla. Alimmainen
-laatikko.
-
-Christophe meni noutamaan. Aivan laatikon perältä löysi hän revolverin.
-Braun oli sen hankkinut ennen ylioppilaana. Hän ei ollut sitä tarvinnut
-koskaan. Rikkonaisessa kotelossa oli muutamia panoksia. Christophe toi
-löytämänsä Annan vuoteen ääreen. Anna katsahti niihin, ja käänsi kohta
-kasvonsa seinään päin, Christophe odotti, sitten hän kysyi:
-
--- Etkö tahdo enää?
-
-Anna käännähti vilkkaasti:
-
--- Tahdon minä... Nopeasti!
-
-Hän ajatteli:
-
--- Mikään ei voi minua enää pelastaa iankaikkisuudesta. Hiukan ennemmin
-tai myöhemmin, se on sama asia.
-
-Christophe latasi kömpelösti revolverin.
-
--- Anna, sanoi hän vapisevalla äänellä, toinen meistä näkee toisen
-kuolevan.
-
-Anna kiskaisi aseen hänen käsistään, ja sanoi itsekkäästi:
-
--- Minä ensin.
-
-He katsoivat toisiinsa vielä kerran... Oi, tuolla hetkellä, jolloin
-heidän oli kuoltava toinen toisensa tähden, tunsivat he olevansa niin
-loitolla toisistaan!... Kumpikin heistä ajatteli kauhuissaan:
-
--- Mitä minä teen? Mitä minä teen?
-
-Ja molemmat näkivät he toistensa ajatuksen. Aiotun teon mielettömyys
-tyrmisti varsinkin Christophea. Koko hänen elämänsä: hyödytöntä;
-hyödyttömiä hänen entiset taistelunsa; hyödyttömiä hänen kärsimyksensä,
-hyödyttömiä kaikki toiveensa; kaiken piti tulla haaskatuksi, heitetyksi
-kuin tuhka tuuleen; mitätön sormenliike pyyhkäiseisi kaiken pois...
-
-Tavallisessa sieluntilassaan olisi hän temmannut revolverin Annan
-käsistä, heittänyt sen ulos ikkunasta, huudahtanut:
-
--- Ei! Ei! Minä en tahdo.
-
-Mutta kahdeksan kuukauden kärsimykset, epäilykset ja kiduttava suru, ja
-niiden lisäksi tämä houru intohimo olivat herpaisseet hänen voimansa,
-hävittäneet hänen tahtonsa; hän tunsi, ettei hän voisi enää mitään,
-ettei hän jaksaisi mitään... Ah, yhdentekevää, kun kerran niin...
-
-Annan ikuisesta kuolemasta varma olemus ponnisti kaikki vaistonsa
-omistaakseen edes nämä viimeiset elämän sekunnit: hän näki tarkoin
-Christophen tuskalliset kasvot, joita kynttilän häilyvä liekki valaisi,
-varjot seinällä, kuuli askeleet kadulta, tunsi viileän teräksen
-kosketuksen kädessään... Ja hän takertui näihin aistimuksiinsa aivan
-kuin haaksirikkoutunut alukseen, joka uppoaa hänen kanssaan. Kauheaa
-oli tämäkin. Miksi ei sitten vielä odottaa? Mutta kuitenkin hän hoki
-mielessään:
-
--- Täytyy...
-
-Hän sanoi Christophelle hyvästi, ilman hellyyttä, hätäisesti kuin
-kiirehtivä matkustaja, joka pelkää myöhästyvänsä junasta; hän avasi
-paitansa, hapuili sydäntään ja painoi sen kohdalle revolverin piipun.
-Christophe peitti vuodevaatteihin kasvonsa, polvillaan sängyn vieressä.
-Aikoessaan vetää liipaisinta asetti Anna vasemman kätensä Christophen
-kädelle. Aivan kuin lapsi, joka pelkää yksinään pimeässä...
-
-Kauheita sekunteja... Anna ei laukaissut. Christophe tahtoi nostaa
-päänsä, tahtoi tarttua Annan käteen; ja samalla hän pelkäsi, että jos
-hän liikahtaisi, se juuri saisi Annan vetämään liipaisinta. Christophe
-ei enää mitään kuullut, hänen tajuntansa sekaantui... Sitten kuuli
-hän Annan vaikerruksen, se viilsi hänen sydäntään. Hän kavahti ylös.
-Hän näki Annan edessään kauhusta vääristynein kasvoin. Revolveri oli
-pudonnut hänen eteensä sänkyyn. Hän hoki valittavasti:
-
--- Christophe!... Se ei lauennut...
-
-Christophe otti revolverin; se oli ollut niin kauan käyttämättä, että
-oli ruostunut; mutta lukossa ei ollut vikaa. Ehkäpä oli patruuna
-pilaantunut ilmasta. -- Anna ojensi kätensä tahtoen revolveria.
-
--- Ei enää! rukoili Christophe. Anna käski:
-
--- Patruunat!
-
-Christophe antoi. Anna tarkasteli niitä, otti yhden, työnsi sen
-revolveriin, yhä vavisten, painoi uudestaan aseen rintaansa kohti ja
-vetäisi.
-
--- Revolveri petti jälleen.
-
-Anna heitti sen käsistään lattialle.
-
--- Oh, tämä on, tämä on liikaa! huudahti hän. _Hän_ ei tahdo antaa
-minun kuolla.
-
-Hän vääntelehti vuoteessaan; hän oli kuin hullu. Christophe tahtoi
-lähestyä häntä, Anna työnsi hänet luotaan, huutaen vimmasta. Viimein
-hänelle tuli hermokohtaus. Christophe jäi hänen luokseen aamunhämärään
-asti. Lopulta Anna rauhoittui; mutta hän tuskin hengitti: makasi silmät
-ummessa, otsa ja poskien pingoittunut hipiä sinertävän kalpeana: hän
-oli kuin kuollut.
-
-Christophe korjaili vuodetta, etsi maasta revolverin, pani revityn
-lukon paikoilleen, järjesteli koko huonetta ja lähti sieltä pois: sillä
-kello oli jo seitsemän, ja Bäbi saattoi tulla.
-
-
-
-
-Kun Braun aamulla tuli kotiin, tapasi hän Annan kovin menehtyneenä.
-Hän näki kyllä, että oli tapahtunut jotain aivan erikoista; mutta hän
-ei saanut mitään tietää ei Bäbiltä eikä Christophelta. Koko päivänä ei
-Anna hievahtanutkaan. Hän ei edes avannut silmiään; hänen valtimonsa
-oli niin heikko, että sen tykytys tuskin tuntui; joskus se pysähtyi
-kokonaan, ja kerran Braun jo tuskakseen luuli, että sydän oli lakannut
-toimimasta. Rakkaus sai hänet epäilemään taitoaan; hän juoksi noutamaan
-hätään erään ammattiveljensä. Kahden he sitten tutkivat Annaa,
-eivätkä voineet ratkaista, oliko hänellä alkava kuume vai hysteerinen
-hermotaudin kohtaus: täytyi tarkoin seurata taudin kehittymistä. Braun
-ei lähtenyt Annan sängyn vierestä eikä huolinut ruokaa. Iltapuolella ei
-Annan valtimo enää osoittanut kuumetta, vaan suurta väsymystä. Braun
-koetti saada vaimonsa suuhun muutaman lusikallisen maitoa; se syöksyi
-kohta takaisin. Annan ruumis oli hänen puolisonsa sylissä kuin mikä
-hervoton nukke. Braun vietti koko yön hänen vuoteensa vieressä, nousten
-vähän väliä kuuntelemaan hänen hengitystään. Bäbi kieltäytyi menemästä
-levolle; vaikkei hän välittänytkään Annan sairaudesta mitään, oli hän
-velvollisuutensa tunteva ihminen; hän tahtoi valvoa Braunin kanssa.
-
-Perjantaina avasi Anna silmänsä. Braun puheli hänelle; hän ei huomannut
-miehensä läsnäoloa. Hän makasi liikkumatta, tuijottaen yhteen paikkaan
-seinään. Puolipäivän tienoissa näki Braun suurten kyyneleiden alkavan
-juosta pitkin hänen laihoja poskiaan; hän pyyhki ne hellästi, ne
-tipahtelivat yhä yksitellen. Braun koetti nyt uudestaan saada häntä
-ottamaan jotain ravintoa. Anna suostui passiivisesti. Iltapuolella hän
-rupesi juttelemaan: ne olivat epäselviä sanoja. Hän puhui Reinistä, hän
-tahtoi hukuttaa itsensä siihen, mutta siinä ei ollut tarpeeksi vettä.
-Houreissa kiusasivat häntä itsemurha-aikeet; hän puhui omituisista
-kuolemantavoista; ja aina kuolema petti. Joskus oli hän väittelevittään
-jonkun kanssa, ja silloin hänen kasvoilleen tuli vihan ja kammon
-ilme; hän puheli Jumalalle, ja tahtoi hänelle todistaa, että vika oli
-Hänen. Tai välkähti hänen silmissään himon tuli; ja hän lateli niin
-riettaita sanoja, ettei olisi uskonut hänen niitä mitenkään tuntevan.
-Kerran hän huomasi Bäbin, ja antoi hänelle tarkkoja määräyksiä, miten
-seuraavana päivänä pyykinpesu oli järjestettävä. Sitten yöllä hän
-rauhoittui. Yhtäkkiä hän kumminkin kavahti ylös; Braun kiiruhti luokse.
-Anna katseli häneen, omituisella tavalla, sammaltaen kärsimättömiä ja
-epäselviä sanoja. Braun kysyi häneltä:
-
--- Rakas Anna, mitä sinä tahdot?
-
-Anna vastasi tuimalla äänellä:
-
--- Mene noutamaan hänet.
-
--- Kenet! kysyi Braun,
-
-Anna katsoi häneen vielä, silmissään sama ilme, ja purskahti yhtäkkiä
-nauramaan; sitten hän painoi molemmin käsin otsaansa ja vaikeroi:
-
--- Oi hyvä Jumala! Unohtaa!...
-
-Hän nukkui jälleen. Oli rauhallinen päivän tuloon asti. Aamun
-valjetessa hän liikahteli vuoteessa; Braun kohotti hänen päätänsä
-antaakseen hänelle juoda; hän nieli kiltisti muutaman kulauksen,
-kumartui ja suuteli Braunin käsiä. Sitten hän hervahti jälleen uneen.
-
-Lauantaiaamuna heräsi hän noin kello yhdeksän. Sanaakaan virkkamatta
-pisti hän jalkansa sängystä maahan ja aikoi nousta. Braun syöksähti
-hänen luokseen ja koetti saada hänet nukkumaan. Anna ei tahtonut. Braun
-kysyi, mitä hän halusi, Anna vastasi:
-
--- Menen kirkkoon.
-
-Braun koetti saada häntä järkiinsä, sanoi hänelle, ettei nyt ollut
-sunnuntai, ja että kirkko oli kiinni. Anna ei puhunut mitään; mutta
-istuen tuolilla sängyn vieressä hän veti vapisevin sormin ylleen
-vaatteita. Toinen lääkäri, Braunin ystävä, tuli sisään. Hänkin ryhtyi
-selittelemään Annalle, miten asia oli; mutta kun hän näki, ettei Anna
-hellittänyt, tutki hän häntä, ja suostui viimein hänen pyyntöönsä. Hän
-veti Braunin syrjään ja sanoi hänelle, että hänen vaimonsa sairaus
-näytti olevan puhtaasti henkistä, ja että nyt toistaiseksi täytyisi
-koettaa olla häntä vastustelematta: hänestä ei ollut vaarallista,
-vaikkapa Anna lähtisikin ulos, jos itse Braun menisi hänen kanssaan.
-Braun sanoi siis Annalle, että hän tulee hänen seurakseen. Anna ei
-tahtonut Braunia huolia, sanoi menevänsä yksin. Mutta tuskin hän otti
-muutaman askeleen, niin hän horjui ja oli kaatua. Silloin turvautui hän
-sanaakaan virkkamatta Braunin käsivarteen, ja he menivät ulos. Anna oli
-kovin heikko ja pysähtyi tuon tuostakin matkalla. Braun kysyi häneltä
-monta kertaa, eikö hän halunnut takaisin kotiin. Silloin alkoi Anna
-jälleen kulkea. Kun he tulivat kirkon ovelle, oli se kiinni, niinkuin
-Braun oli sanonutkin. Anna istahti penkille oven viereen, ja värisi
-siinä, kunnes kello löi kaksitoista. Sitten hän turvautui jälleen
-Braunin käsivarteen, ja he menivät hiljalleen kotiin. Mutta illalla
-tahtoi Anna taas kirkkoon. Braun pyyteli pyytämällä vaimoaan olemaan
-lähtemättä, mutta turhaan. Lähdettävä oli.
-
-Christophe vietti nämä kaksi päivää aivan yksinään. Braun oli liian
-rauhaton muistaakseen häntä. Yhden ainoan kerran, lauantaiaamuna, kysyi
-Braun Annalta, koettaessaan saada hänen päästään itsepintaista halua
-lähteä ulos, tahtoiko hän ehkä nähdä Christophea. Annan silmiin tuli
-silloin sellainen kauhun ja vastenmielisyyden ilme, että Braun aivan
-hämmästyi; eikä Christophen nimeä sitten enää lausuttu.
-
-Christophe oli sulkeutunut kamariinsa. Hänen sielussaan raivosi
-levottomuus, rakkaus, tunnonvaivat, kaikki tuskat yhtenä kaaoksena.
-Hän syytti itseään kaikesta tapahtuneesta. Hän inhosi itseään
-koko sielustaan. Monta kertaa hän jo nousi paikaltaan mennäkseen
-tunnustamaan kaiken Braunille. -- Mutta sitten hän ajatteli tekevänsä
-täten vielä kolmannenkin ihmisen onnettomaksi, ja soimasi itseään
-sellaisesta aikeestakin. Rakkauden intohimokaan ei jättänyt rauhaan
-häntä. Hän hiiviskeli käytävässä Annan huoneen oven takana; ja kun hän
-kuuli sisältä lähestyviä askeleita, pakeni hän omaan kamariinsa.
-
-Braunin ja Annan lähtiessä kaupungille iltapuolella piti Christophe
-heitä silmällä ikkunastaan, uutimien kätköstä. Hän näki Annan. Anna,
-joka oli ollut ennen niin pysty ja ylpeä, oli nyt kumaraselkäinen,
-hänen päänsä oli painunut alas, ihonsa keltainen; hän oli ikäänkuin
-vanhentunut; viitta ja saali, jotka Braun oli pukenut hänen
-hartioilleen, näyttivät aivan kuin painavan häntä; hän oli ruma. Mutta
-Christophe ei huomannut hänen rumuuttansa, hän näki ainoastaan hänen
-kurjuutensa; ja hänen sydämensä oli pakahtua säälistä ja rakkaudesta.
-Hän olisi tahtonut juosta Annan luokse, heittäytyä hänen eteensä maan
-tomuun, suudella noita jalkoja, tuota intohimon runtelemaa ruumista,
-rukoilla häneltä anteeksi. Ja hän ajatteli Annaa katsellessaan:
-
--- Tuo on työtäni...
-
-Mutta ikkunaruudussa kuulsi hänen oma kuvansa; hän näki omissa
-silmissään, omissa kasvoissaan saman hävityksen; näki kuoleman
-painaneen leimansa häneen niinkuin Annaankin, ja ajatteli:
-
--- Minunko työtäni? Ei. Sen Mahtavan julmaa työtä, joka lumoaa hulluksi
-ja hurmaa.
-
-Talossa ei ollut ketään. Bäbi oli mennyt kaupungille kertomaan
-naapureille päivän tapahtumia. Aika kului. Kello löi viisi. Christophen
-valtasi kauhu, kun hänen mieleensä johtui, että Anna tulisi takaisin,
-ja tulisi jälleen yö. Hän tunsi, ettei hänellä enää olisi voimaa jäädä
-Annan kanssa täksi yöksi saman katon alle. Hän tunsi järkensä ratisevan
-liitoksissaan intohimon raivoisasta paineesta. Hän ei tiennyt, mitä hän
-tekisi; ei tiennyt, mitä tahtoi, paitsi että hän tahtoi Annaa, tahtoi,
--- maksoi mitä maksoi. Hän muisti sitten tuon surkean olennon, jonka
-hän taannoin oli nähnyt ikkunansa ohitse kulkevan, ja sanoi itsekseen:
-
--- Hänet on pelastettava minulta!...
-
-Tahdonvoima ponnistihe hetkeksi voitolle. Hän kaapaisi kokoon
-papereitaan, joita oli pitkin pöytää, sitoi ne nauhalla kääröön,
-otti hattunsa ja viittansa ja lähti talosta. Käytävässä, tullessaan
-lähelle Annan huonetta, hän riensi nopeammin, niin pelkäsi hän itseään.
-Alakerrassa vilkaisi hän vielä viimeisen kerran tyhjään puutarhaan. Hän
-puikahti ulos ovesta kuin varas. Hyytävä sumu tunkeusi ihoon terävänä
-kuin neulat. Christophe hiipi pitkin talojen seiniä, peljäten, että
-joku tuttu tulisi vastaan. Hän meni asemalle. Nousi junaan, joka lähti
-Luzerniin. Ensimäiseltä väliasemalta kirjoitti hän Braunille. Sanoi,
-että eräs kiireellinen ja tärkeä asia oli vaatinut häntä lähtemään
-kaupungista muutamaksi päivää, ja valitteli syvästi, että hänen täytyi
-jättää Braun tällaisella hetkellä; hän pyysi Braunia kirjoittamaan
-hänelle uutisia, antaen hänelle varman osoitteensa. Luzernissa hän
-muutti Gotthardin junaan. Yöllä hän sitten jäi eräälle pikku asemalle
-Altdorffin ja Göschenin välille. Hän ei tiennyt sen aseman nimeä, eikä
-ajatellut sittemminkään enää sitä. Hän meni ensimaiseen hotelliin,
-mikä eteen sattui, lähellä asemaa. Lainehtivia vesilätäköitä kaduilla.
-Satoi kaatamalla, satoi koko yön, vielä koko seuraavan päivänkin.
-Rikkonaisesta kattokourusta romisi vesi kuin koski. Taivas ja maa
-olivat sateesta harmaat, näyttivät siihen hajoavan, aivan kuin hänen
-ajatuksensakin olivat hajoamaisillaan. Christophe heittäytyi sänkyyn,
-kosteissa vaatteissaan, jotka haiskahtivat junan savulle. Mutta hän
-ei voinut levätä. Annaa uhkaava vaara kidutti häntä niin, ettei hän
-pystynyt vielä tuntemaan omaa tuskaansa. Hänen täytyi pettää yleisön
-pahanilkisyyttä, johdattaa se väärille jäljille. Kuumeisen kiihkonsa
-tilassa tuli hänelle omituinen päähänpisto: hän keksi kirjoittaa
-kirjeen eräälle niistä vähistä musiikkimiehistä, joiden tuttavaksi
-hän maassa oli joutunut, tuolle leipuri-urkuri Krebsille. Christophe
-vihjaili hänelle kautta rantain, että jotkin rakkausseikat vetivät
-häntä nyt Italiaan, että hän oli ollut sen intohimon vallassa jo
-silloin, kun oli tullut Braunin luokse, että hän oli koettanut siitä
-päästä, mutta ei ollut jaksanut. Kaiken kaikkiaan oli kirje niin selvä,
-että Krebs saattoi asian muka ymmärtää, mutta samalla niin hämärä,
-että hänellä oli tilaisuus helposti lisätä siihen omiaan. Christophe
-pyysi Krebsiä pitämään tätä omana salaisuutenaan. Hän tunsi miesraukan
-aivan sairaloisuuteen asti kieleväksi, ja laski nyt, että Krebs
-heti hänen kirjeensä saatuaan juoksisi levittämään näitä uutisiaan
-pitkin kaupunkia, -- eikä Christophe siinä erehtynytkään. Lisätäkseen
-kirjeensä vaikutusta yleisön mielipiteeseen lopetti Christophe sen
-parilla melkoisen kylmällä Braunia ja hänen vaimoaan koskevalla sanalla.
-
-Lopun yötä ja koko seuraavan päivän tuijotteli hän tylsästi yhä vain
-tuohon piintyneeseen ajatukseensa: Anna... Anna... Hän muisteli
-alusta alkaen Annan kanssa eletyt viimeiset kuukaudet, jokaisen
-päivän; hän ei nähnyt enää Annaa sellaisena kuin hän oli, hän ympäröi
-hänet rakkautensa loisteella. Aina oli hän pukenut häntä kaipuunsa
-mukaiseksi, antanut hänelle sitä moraalista suuruutta ja traagillista
-syvyyttä, jota hän tarvitsi voidakseen häntä rakastaa. Tällaiset
-rakkauden valheet saivat nyt entistäkin suuremman varmuuden, nyt, kun
-Annan läheisyys ei ollut niitä kumoamassa. Christophe näki terveen
-ja vapaan sielun, joka taisteli kahleista päästäkseen, joka janosi
-raikasta, laajaa, henkevää elämää, ja pelkäsi samalla sitä, kukisti
-unelmansa, kamppaili itsepintaisesti niitä vastaan, koska ne eivät
-voineet soveltua hänen kohtaloonsa, vaan tekivät sen hänelle vieläkin
-tuskallisemmaksi. Anna huusi Christophelle: "Auta!" Christophe
-näki hänen kauniin ruumiinsa, hän sulki sen syliinsä. Nämä muistot
-kiduttivat häntä; ja hänestä oli suloista lisätä tuskaansa aukomalla
-muistojensa haavoja. Kuta pitemmälle päivä kului, sitä kauheammaksi
-tuli hänessä tunto, mitä hän oli kadottanut; se kasvoi niin julmaksi,
-ettei hän jaksanut sitä sietää.
-
-Tietämättä, mitä teki, nousi hän yhtäkkiä, meni ja maksoi
-hotellilaskunsa, ja lähti ensimäisellä junalla takaisin Annan
-kaupunkiin. Hän tuli sinne keskellä yötä; kiiruhti suoraan Braunin
-talolle. Korkea kiviaita eroitti kapeasta kadusta puutarhan, joka oli
-Braunin puutarhan vieressä. Christophe kiipesi tuon muurin ylitse,
-hyppäsi vieraaseen puutarhaan, ja meni sieltä Braunin puolelle. Hän
-oli nyt pihalla. Koko talo oli pimeä, paitsi yhtä ikkunaa, josta
-kuulsi yölampun himmeä valo, -- Annan ikkunasta. Anna siellä oli. Hän
-kärsi siellä. Ainoastaan askel, ja Christophe olisi ollut sisällä. Hän
-nosti jo kätensä tarttuakseen oven ripaan. Sitten hän katseli kättään,
-katseli ovea, puutarhaa; hänelle selvisi yhtäkkiä, mitä hän aikoi
-tehdä; ja heräten houreestaan, joka oli kiusannut häntä seitsemän,
-kahdeksan tuntia, hän vapisi, repäisi itsensä turrasta tilastaan,
-pakotti väkisin jalkansa liikkumaan; hän riensi aidan luokse, kiipesi
-sen ylitse, ja pakeni.
-
-Samana yönä hän lähti sitten kaupungista, toisen kerran; ja seuraavana
-päivänä hautautui hän erääseen vuoristokylään, korkealle lumipyryjen
-piiriin. -- Tahtoi haudata sydämensä, vaivuttaa ajatuksensa nukkumaan,
-unohtaa, unohtaa!...
-
-
-
-
-    -- "E però leva su, vinci l'ambascia
-    con l'animo che vince ogni battaglia,
-    se col suo grave corpo non s'accascia."
-
-    Leva'mi allor, mostrandomi fornito
-    meglio di lena ch'io non mi sentia;
-    e dissi: "Va, ch'io son forte ed ardito."
-
-                     _Dante_: Helvetti, XXIV.
-
-
-Jumalani, mitä olen sinua vastaan rikkonut? Miksi kidutat sinä minua?
-Lapsuudestani asti annoit sinä minulle osaksi vaivan ja kamppailun.
-Minä olen nurkumatta taistellut. Olen rakastanut tuskiani, olen
-koettanut säilyttää puhtaana sen sielun, jonka minulle annoit,
-tallettaa tulen, jonka minuun sytytit... Herra, Herra, sinä tahdot
-hävittää sen, minkä loit, sinä olet sammuttanut tulen, tahrannut
-sieluni, riistänyt minulta kaiken, minkä vuoksi elin. Ainoastaan kaksi
-kauneutta minulla maailmassa oli: ystävä ja oma arvoni. Nyt ei minulla
-ole mitään, sinä otit minulta pois kaikki. Yksi ainoa oli minulla
-elämän erämaassa, sinä veit hänet minulta. Meidän sydämemme olivat
-yksi sydän, sinä ne revit irti toisistaan; sinä sallit meidän maistaa
-yhdessäolon suloa pelkästään antaaksesi meidän paremmin tuta toistemme
-kadottamisen kauhun. Sinä avasit tyhjyyden ympärilleni, tyhjyyden
-olentooni. Minä murruin, olin sairas, ilman tahtoa, aseita, olin kuin
-lapsi, joka itkee pimeässä. Sillä hetkellä juuri sinä minuun iskit.
-Tulit äänettömin askelin, takaa kuin petturi, ja löit tikarin selkääni;
-sinä päästit kimppuuni julman koirasi, intohimon vimman; minulla ei
-ollut voimaa, sinä tiesit sen, enkä jaksanut taistella; intohimo
-suisti minut maahan, se hävitti, tahrasi, tuhosi minussa kaiken...
-Inhoan itseäni. Jospa saattaisin edes tuskaani, häpeääni huutaa!
-Tahi ne unohtaa, luovan voiman hyrskyssä! Mutta voimani on murtunut,
-luomisintoni kuihtunut. Olen kuollut puu... Oi, jos olisin kuollut!
-Jumala, vapauta minut, ruhjo tämä ruumis ja sielu, kiskaise minut
-maasta, älä anna minun kamppailla kuilussa, kitua iankaikkisesti! Minä
-rukoilen armoa... Lopeta minut!
-
-
-
-
-Niin huusi Christophen tuska Jumalaa, johon hänen järkensä ei uskonut.
-
-Hän oli paennut yksinäiseen maataloon, sveitsiläiseen Jura-vuoristoon.
-Talo oli metsän reunassa, korkean, metsäisen ylätasangon syvänteessä.
-Rinteet suojelivat sitä pohjatuulilta. Etupuolella aukesi niittyjä,
-laaksoon viettäviä maita, joilla näkyi siellä täällä metsiköitä;
-kallioreuna suistui yhtäkkiä pystysuorasti syvyyteen; vääristyneitä
-kuusia kasvoi siinä, sen seinämiin kiinni takertuneina; laajaoksaiset
-pyökit pysyttäysivät kauempana. Taivas valoton. Elämä kadonnut.
-Epämääräinen kaukaisuus tyhjiin haipuvine viivoineen. Maa nukkui lumen
-alla. Öisin vain metsässä ketut haukkuivat. Oli loppupuoli talvea.
-Talvi myöhäinen. Iankaikkisesti kestävä. Kun sen jo luuli päättyvän,
-alkoi se taas.
-
-Viikon ajan oli kuitenkin vanha horroksissa makaava luonto tuntenut
-sykähtelyitä sydämessään. Kevään ensimäiset petolliset oireet
-henkivät ilmasta ja iljangon alta. Pyökkien oksista, jotka levisivät
-kuin liihoittelevat siivet, tipahteli lumi vetenä. Niittyjen
-valkeasta vaipasta pilkisti jo sieltä täältä arasti esiin vihertäviä
-ruohonkorsia: niiden neulamaisten terien ympäriltä, lumen päivistä,
-hengitti kostea ja musta multa kuin pikku huulien raosta. Muutamana
-tuntina päivästä sorisi jäävaippoihin kiedottu puro jälleen. Metsissä,
-keskellä puiden luurankoja visersi lintu kirkkain, mutta vielä tuikein
-äänin.
-
-Christophe ei tästä mitään huomannut. Kaikki oli hänestä samaa ja
-samaa. Hän kulki alinomaa huoneessaan edestakaisin. Tai käveli
-ulkosalla. Mahdotonta pysyä rauhassa. Sisäiset demoonit olivat repineet
-hänen sielunsa palasiksi. Ne raatelivat toisiaan. Tukehdutettu
-intohimo telmi vankilansa seiniä vastaan. Inho sitä kohtaan oli yhtä
-raivokas; ja karaten toistensa kurkkuun ja keskenään taistellen repivät
-intohimot ihmisen sydämenkin. Ja samallaikaa tulivat myöskin muistot
-Olivier Jeanninista, näännytti kuoleman epätoivo, paloi tyydytystä
-saamaton halu tehdä luomistyötä, kimposi ylpeys vastarintaan tyhjyyden
-kuilun partaalla. Kaikki pahathenget valloillaan, ei hetkenkään
-hengähdysaikaa. Tai jos sattui petollinen tyyni hetki, jos pauhaavat
-aallot tuokioksi laskeutuivat, niin näki Christophe olevansa yksin,
-eikä hän löytänyt sielustaan enää mitään: ajatus, rakkaus, tahto,
-kaikki oli tapettu.
-
-Luoda! se olisi ollut ainoa apu. Jättää elämänsä haaksihylky aaltojen
-valtaan. Pelastautua uimalla taiteensa saareen!... Luoda! Hän tahtoi...
-Hän ei sitä voinut enää.
-
-Christophella ei ollut eläessään ollut työmetoodia. Kun hän
-oli voimakas ja terve, niin häntä kiusasi paremminkin voimien
-yltäkylläisyys kuin pelko, että hän köyhtyisi; hän noudatti aina
-oikkujaan; hän teki työtä, milloin halu käski, sattuman mukaan,
-seuraamatta mitään varmaa järjestystä. Oikeastaan hän teki siten työtä
-aina ja kaikkialla; hänen aivonsa toimivat yhtä mittaa. Monta kertaa
-neuvoi Olivier, joka ei ollut niin rikas kuin Christophe ja oli siitä
-syystä harkitsevampi, ystäväänsä:
-
--- Pidähän varasi. Sinä luotat liiaksi voimaasi. Se on vuori stokoski.
-Täynnä tänään, huomenna ehkä tyhjä. Taiteilijan täytyy sitoa kykynsä;
-hän ei saa antaa sen ripotella itseään sinne tänne, kuinka sattuu.
-Kanavoi voimasi. Taivuta itsesi varmoihin tottumuksiin, jokapäiväisen
-työn hygieniaan, määrätunteihin. Ne ovat yhtä välttämättömät
-taiteilijalle kuin liikkeet ja askeleet sotamiehelle, jonka tehtävä on
-tapella. Jos tulee vaarallisia murroskausia -- (ja niitähän tulee aina)
--- estää tällainen rautainen asu taiteilijaa kaatumasta maahan. Minä
-tiedän sen hyvin kokemuksesta. Etten ole kuollut, johtuu siitä, että se
-juuri on minut pelastanut.
-
-Mutta Christophe nauroi ja vastasi:
-
--- Sopii sinulle, pikku ystäväni! Siitä ei pelkoa, että minulta
-elämäninto menee. Minulla on vankka ruokahalu.
-
-Olivier kohautti olkapäitään:
-
--- Liiasta liika vähään. Vaarallisimpia sairauksista on, että ihmiset
-voivat liian hyvin.
-
-Nyt kävi niinkuin Olivier oli sanonut. Ystävän kuoleman jälkeen ei
-Christophen sisäinen elämänvirta ollut heti kuivunut; mutta se oli
-muuttunut kummallisen epätasaiseksi; se ilmeni äkillisinä purkauksina,
-sitten vaikeni, katosi maan alle. Christophe ei sitä sen enempää
-ajatellut; mitä hän siitä? Hänen surunsa ja uusi intohimonsa veivät
-hänen kaikki ajatuksensa. -- Mutta kun hirmumyrsky oli mennyt ohitse,
-kun hän jälleen etsi lähdettään juodakseen siitä, ei hän löytänyt
-siitä mitään. Pelkkää hiekkaa. Ei veden tilkkaa, sielu oli kuivunut.
-Hän yritti kaivaa syvemmälle, puhkaista veden ilmi maanalaisista
-kerrostumista, luoda väkisin: turhaa, hengen koneisto kieltäytyi
-tottelemasta. Eikä hän saanut avukseen tottumusta, uskollista
-liittolaista, joka jää kupeellemme, kun kaikki elämän järjelliset
-syyt luotamme karkkoavat, jää yksinään, vakavana ja itsepintaisena,
-ei virka sanaakaan, ei käske minnekään, vaan taluttaa meitä varmalla
-kädellään, koskaan vapisematta, eteenpäin luoduin silmin ja huulet
-mykkinä vaarallisen paikan ohitse, kunnes näemme jälleen päivänvalon
-ja tunnemme halun elää. Christophella ei ollut sitä apua, eikä hänen
-kätensä pimeässä tavannut toista kättä. Hän ei löytänyt takaisin päivän
-kirkkauteen.
-
-Se oli kärsimyksistä suurin. Hän tunsi häilyvänsä hulluuden rajalla.
-Milloin oli hänen päivänsä mieletöntä ja toivotonta taistelua ajatuksia
-vastaan, hourupäisen raivoa, taikauskoista ennustusta numeroilla: hän
-luki permannon palkit, luki puut metsässä; määrättömät numerot ja
-soinnut, joista hän ei ymmärtänyt, mikä niistä oli mitäkin, riehuivat
-hänen päässään ainaisessa sekamelskassa. Milloin vaipui hän taas
-tylsyyteen ja oli melkein kuin kuollut.
-
-Kukaan ei hänestä pitänyt huolta. Hän asui erillään talon
-siipirakennuksessa. Hän siisti itse kamarinsa, -- -- eikä joka päivä
-sitä siistinytkään. Hänelle tuotiin ruoka sinne; hän ei nähnyt
-ainoaakaan inhimillistä ihmistä. Hänen kortteeri-isäntänsä, iäkäs,
-juro ja itsekäs talonpoika, ei välittänyt hänestä. Söikö Christophe
-vai ei, se oli hänen oma asiansa. Tuskinpa tiedettiin, tuliko hän
-iltaisin kotiin. Kerran hän eksyi metsään, näki seisovansa siellä
-lumessa vyötäisiä myöten; niin ja näin löysi hän takaisin kartanolle.
-Hän koetti näännyttää itseään ponnistuksilla, että olisi päässyt
-ajatuksistaan. Siinä ei hän onnistunut. Ainoastaan silloin tällöin sai
-hän pari tuntia huonoa unta.
-
-Yksi ainoa elävä olento tuntui hänestä välittävän: se oli vanha
-bernhardilaiskoira, joka tuli usein ja painoi ison päänsä Christophen
-polvien väliin ja katseli häneen verestävillä silmillään, Christophen
-istuessa penkillä talon pihalla. He katselivat toisiaan pitkään.
-Christophe ei sitä karkoittanut pois. Nuo silmät eivät tehneet häntä
-levottomaksi, niinkuin ne tekivät Goethen sairauden aikana. Christophen
-ei tehnyt mieli huutaa koiralle kuin hän:
-
--- Mene pois!... Yritä, mitä yrität, aave, et minua niele!
-
-Christophe päinvastoin tahtoi antaa noiden rukoilevain ja unisten
-silmien ottaa hänet, tahtoi auttaa niitä; hän oli näkevinään niissä
-vangitun sielun, joka rukoili hänen apuaan.
-
-Näinä aikoina, kun kärsimys oli masentanut hänen voimansa, riistänyt
-hänet irti kaikesta elämästä, kun inhimillinen itsekkyys oli silponut
-hänet palasiksi, huomasi hän ihmisen uhreiksi joutuneetkin, sen
-taistelukentän, jolla ihminen saavuttaa voittonsa muita olentoja
-tappamalla; ja se näky täytti hänen sydämensä säälillä ja kauhulla. Jo
-siihenkin aikaan kuin hän vielä oli onnellinen, oli hän aina rakastanut
-eläimiä; hän ei ollut voinut sietää, että niille tehtiin pahaa; hän
-inhosi metsästystä, vaikkei uskaltanut mieltään ilmaista, koska pelkäsi
-olevansa naurettava; eikä hän ehkä ollut siitä tunteesta itsekään aivan
-selvillä; mutta se tunne oli salaisena ja näennäisesti selittämättömänä
-syynä siihen, ettei hän tahtonut eräänlaisten miesten läheisyyteen:
-hän ei suvainnut ystäväkseen miestä, joka tappoi huvikseen eläimiä.
-Se ei ollut suinkaan mitään hempeilemistä: hän tiesi paremmin kuin
-kukaan muu, että elämän perustana on sarja kärsimyksiä ja rajatonta
-julmuutta; ei voi elää tuottamatta toisille kärsimyksiä. Ei ole tarpeen
-sulkea silmiään ja laverrella kauniita sanoja. Eikä myöskään tehdä
-sellaista johtopäätöstä, että täytyy kieltäytyä elämästä, ja vetistellä
-kuin lapsi. Ei, on tapettava elääkseen, jos ei voi muuten elää,
-tapettava hetken pakosta. Mutta konna se, joka tappaa tappaakseen!
-Konna tietämättään, sen myönnän hyvin; mutta kuitenkin konna. Ihmisen
-ainaisena pyrkimyksenä olkoon koettaa vähentää kärsimyksen ja julmuuden
-määrää: se on hänen ensimäinen velvollisuutensa.
-
-Nämä ajatukset pysyivät tavallisissa olosuhteissa Christophen
-sydämen pohjalle kätkettyinä. Hän ei tahtonut niitä ajatella. Mitä
-varten? Minkä hän sille voi? Hänen täytyi olla Christophe, täytyi
-suorittaa elämäntyönsä, maksoi mitä maksoi, elää kaikkein heikompain
-kustannuksella... Hän ei maailmaa ollut luonut... Ei pidä sellaista
-ajatella...
-
-Mutta kun onnettomuus nyt oli syössyt hänetkin voitettujen joukkoon,
-täytyi hänen sitä ajatella. Ennen oli hän moitiskellut Olivier
-Jeanninia, kun hän antautui turhiin tunnontuskiin ja sääli, ilman
-tulosta, onnettomia, joiden kohtaloon toiset kärsivät olivat syypäät.
-Nyt johtui hän vielä pitemmälle kuin Olivier; väkevän luonteensa
-voimalla tunkeusi hän aina kaikkeuden tragedian juureen; hän tunsi
-koko luomakunnan kärsimykset, ne koskivat häneen niin kipeästi kuin
-hän olisi ollut verille nyljetty. Hän ei voinut enää ajatella eläimiä
-ahdistuksesta vapisematta. Hän näki eläinten sielun niiden katseesta,
-sielun, joka oli samantapainen kuin hänenkin, mutta ei osannut puhua;
-ja eläinten silmät huusivat niiden sielujen puolesta:
-
--- Mitä minä olen teille tehnyt? Minkä tähden te olette minulle niin
-pahoja?
-
-Hän ei sietänyt enää katsella edes sellaisia aivan jokapäiväisiäkään
-näkyjä, joita hän oli nähnyt sadatkin kerrat, -- ahtaaseen,
-lautaristikoista kyhättyyn laatikkoon työnnettyä pientä, ynisevää
-vasikkaa, sen suuria, tummia ja ulkonevia silmiä, niiden sinertävää
-valkuaista ja punertavia luomia, tuota poloista lenkosäärtä valkeine
-silmäripsineen, kiharaisine otsatukkineen ja sinertävine turpineen;
--- ei sietänyt nähdä karitsaa, jota talonpoika kantoi yhteen
-sidotuista jaloista, pää alhaalla riiputtaen: kuinka se koetti nousta,
-ja valitteli kuin lapsi, määkyi ja kurotteli harmaata kieltään;
--- ei kanoja, jotka oli sullottu päälletysten koriin; -- sian
-hätäinen, kaukaa kuuluva vinkuna viilsi hänen sydäntään; -- ja vielä
-kauheampi oli nähdä keittiön pöydällä lintua, josta kaiveltiin pois
-sisälmyksiä... Hänen tunteitaan raateli ajatella, miten monenmoisia
-kidutustapoja ihminen viattomille heikommilleen keksii. Kuvitelkaa,
-että eläimellä on järjenkipinä, ajatelkaa, miten kauheaa unta maailma
-mahtaa sille olla: nuo tylyt, silmittömät ja kuurot ihmiset, jotka
-teurastavat sen, repivät auki sen vatsan, raastavat suolet siltä,
-paloittelevat, kärventävät sen elävältä, joskus nauttivat sen tuskan
-väänteistä! Ovatko Afrikan kannibaalit sen julmempia? Eläinten
-kärsimys on ajattelevalle sielulle vieläkin sietämättömämpää kuin
-ihmisten. Sillä ihmisille myönnetään edes, että kärsimys on pahaa
-ja että kiduttaja on rikollinen. Mutta miljoonat eläimet surmataan
-hyödyttömästi, joka päivä, ilman pienintäkään omantunnontuskaa. Ken
-sellaisesta puhuisi, olisi naurettava. -- Ja se on anteeksiantamaton
-rikos. Se yksinään tekee kaiken, mitä ihminen saa kärsiä, ansaituksi.
-Se huutaa ihmiskunnalle kostoa. Jos Jumala on olemassa ja sallii
-sellaista, huutaa se kostoa itselleen Jumalalle. Jos on olemassa hyvä
-Jumala, niin hänen täytyy auttaa pienimpiäkin luomiaan. Ellei Jumala
-ole hyvä muuta kuin väkeville, ellei löydy oikeutta kurjille, niille
-alemmille olennoille, jotka on uhrattu ihmiskunnan hyväksi, ei olekaan
-hyvyyttä, ei ole oikeutta...
-
-Oi, ihmisen verilöylyt ovat tyhjää sen rinnalla, miten kaikkeus
-surmaa! Eläimet syövät toinen toisiaan. Rauhalliset kasvit, mykät
-puut ovat julmia petoja keskuudessaan. Metsien rauha: mainio paikka
-kaunopuheisille kirjailijoille, jotka tuntevat luontoa ainostaan
-kirjanoppineesta... Läheisessä metsässä, muutaman sylen päässä talosta,
-käytiin hirvittävää taistelua. Murhanhimoiset pyökit heittäytyivät
-kauniiden, rusorunkoisten kuusien kimppuun, takertuivat notkeilla
-vartaloillaan noihin ikivanhoihin metsänpylväisiin, tukehduttivat ne.
-Ne vaaniskelivat tammia, murskasivat ne, tekivät niistä itselleen
-tukia. Pyökkijättiläiset satoine käsineen hyökkäsivät yhtä vastaan,
-kymmenen puuta yhteen puuhun. Niiden ympäristö oli täynnä ruumiita.
-Ja kun ei ollut vihollisia, ryntäsivät ne toisiaan vastaan, ottelivat
-raivoisasti, tunkien toisiaan tieltä, vääntelehtien kamppailussa
-kuin antediluviaaniset hirviöt. Alempana olivat akaasiat lähteneet
-metsänreunasta liikkeelle ja työntyivät sen sisälle, hyökkäsivät
-päin kuusia, takertuivat kynsillään kiinni vihollistensa juuriin,
-myrkyttivät heidät omilla mahlanesteillään. Taistelua elämästä ja
-kuolemasta. Voittaja anasti samalla kertaa sekä voitetun paikan että
-sen asustuksen. Sitten viimeistelivät pikku hirviöt suurten työn.
-Sieniä kasvoi juurten välissä, ne imivät vähitellen tyhjäksi sairaan
-puun. Mustat muurahaiset jauhoivat muruiksi sen lahon ruumiin.
-Miljoonat näkymättömät hyönteiset kalvoivat, kaivoivat, muuttivat
-tomuksi äskeisen elämän... Ja kaikki tämä taistelu kävi aivan
-äänettömästi!... Oi sinua, luonnon rauha, traagillinen naamio, joka
-kätket Elämän tuskallisia ja julmia kasvoja!
-
-
-
-
-Christophe oli hukkumaisillaan. Mutta hän ei ollut mies, joka
-uppoaa ponnistelematta ja kätensä tyynesti ristiin pannen. Vaikka
-hän tahtoikin kuolla, teki hän kaikkensa saadakseen elää. Hän oli
-niitä, joista Mozart sanoo, että "_he tahtovat toimia niin kauan
-kunnes viimein ei ole enää mitään mahdollisuutta mihinkään_". Hän
-tunsi katoavansa, ja vaipuessaan hapuili hän käsillään oikealle ja
-vasemmalle, etsien jotain tukea. Kerran luuli hän jo sen löytäneensä.
-Hänen mieleensä johtui Olivier Jeanninin pikku poika. Heti kohta
-otti Christophe hänet elämänvoimansa virittäjäksi, turvautui tuohon
-lapseen. Niin, hänen oli saatava tietää pojan olinpaikka, vaadittava
-hänet itselleen, kasvatettava, rakastettava sitä, asetuttava isän
-paikalle, hankittava Olivier jälleen pojassaan elämään. Kuinka hän
-ei ollutkaan ajatellut jo ennen sitä? Niin itsekäs oli hän surussaan
-ollut. Christophe kirjoitti nyt Cécilelle, jonka hoitoon lapsi oli
-jäänyt. Hän odotti kärsimättömästi vastausta, se oli hänen ainoana
-ajatuksenansa. Hän koetti olla tyyni; hänellä oli aihetta toivoa. Hän
-luotti onnistuvansa, hän tiesi, miten hyvä Cécile oli.
-
-Vastaus tuli. Cécile kertoi, että kolme kuukautta Olivier Jeanninin
-kuoleman jälkeen oli eräs surupukuinen nainen tullut hänen luokseen ja
-sanonut hänelle:
-
--- Antakaa minulle minun lapseni takaisin! Hän oli se sama, joka oli
-vähän sitä ennen jättänyt lapsensa ja Olivier Jeanninin, -- Jacqueline,
-mutta niin muuttuneena, että häntä tuskin enää tunsi. Hänen mieletön
-rakkaudenpuuskansa ei ollut kestänyt pitkän aikaa. Hän oli kyllästynyt
-rakastajaansa vielä pikemmin kuin rakastaja häneen. Hän oli tullut
-takaisin Parisiin murtuneena, elämää inhoten, vanhentuneena. Paljon
-hälinää herättäneen skandaalin vuoksi sulkeutuivat häneltä useimmat
-ovet. Vapaamielisimmät olivat ainakin yhtä ankaria kuin muut. Yksinpä
-hänen äitinsäkin oli kohdellut häntä niin solvaavan halveksivasti,
-ettei Jacqueline voinut jäädä hänen luokseen. Hän sai nähdä pohjiin
-asti maailman ulkokultaisuuden. Olivier Jeanninin kuolema murskasi
-hänen sielunsa lopullisesti. Jacqueline oli näyttänyt niin kärsivältä,
-ettei Cécile tuntenut itsellään olevan oikeutta vastata kieltävästi
-hänen pyyntöönsä. Katkeraahan oli luovuttaa tuo pikku olento, jota
-Cécile oli jo tottunut pitämään aivan omanaan. Mutta vieläkin
-katkerampaa olisi ollut olla kova ihmiselle, jolla oli suurempi oikeus
-lapseen kuin hänellä ja joka oli vieläkin onnettomampi kuin hän. Cécile
-olisi tahtonut silloin kirjoittaa Christophelle, kysyä häneltä neuvoa.
-Mutta Christophe ei ollut kertaakaan vastannut Cécilen kirjeisiin.
-Cécile ei tiennyt hänen osoitettaan, eikä edes, elikö Christophe vai
-oliko kuollut... Ilo tässä maailmassa tulee ja menee. Mitäpä voikaan?
-Alistua. Tärkeintä oli kuitenkin, että lapsi oli onnellinen ja että
-sitä rakastettiin...
-
-Se kirje tuli illalla. Oli takatalvi, satoi lunta. Kaiken seuraavan
-yötä. Metsässä, jossa oli jo näkynyt tuoreita lehtisilmuja, ratisivat
-ja katkesivat puut lumen painon alla. Siellä paukkui kuin olisi
-tykeillä ammutta. Christophe oli yksin huoneessaan, puolipimeässä,
-fosforinhohtavassa hämärässä; hän kuunteli synkän metsän ääniä, ja
-hätkähti joka paukahduksella; hän oli kuin puu, joka taipuu taakkansa
-alla ja rasahtaa poikki. Hän sanoi itsekseen:
-
--- Nyt on kaikki mennyttä.
-
-Yö kului, päivä tuli; puu ei ollut taittunut. Pitkin uutta päivää ja
-seuraavan yön, ja monetkin seuraavat päivät ja yöt puu yhä taipui ja
-ratisi; mutta se ei taittunut. Christophella ei ollut mitään aihetta
-enää elää; ja hän eli kuitenkin. Hänellä ei ollut syytä taistella;
-ja hän taisteli yhä näkymätöntä vihollista vastaan, joka tahtoi
-väkivallalla ruhjoa hänen selkärankansa, taisteli ruumis ruumista
-vastaan, kaikin voimin. Aivan kuin Jakob enkelin kanssa. Hän ei
-odottanut taistelusta mitään, hän ei odottanut muuta kuin loppua,
-rauhaa; ja hän taisteli vain. Ja hän huusi:
-
--- Murskaa minut. Miksi sinä et minua murskaa?
-
-
-
-
-Meni päiviä. Christophe lähti huoneestaan. Tyhjänä elämästä. Hän
-koetti itsepintaisesti kuitenkin pysyä pystyssä. Hän käveli edelleen.
-Onnelliset ne, joita voimakas rotu elämän samenevina hetkinä pitää
-yllä! Isän ja isoisän jalat kantoivat nyt pojan ruumista, joka oli
-kaatumaisillaan; vankkojen kanta-isien voima kohotti murtunutta sielua
-aivan kuin ratsu kantaa kuollutta ritaria.
-
-Christophe kulki pengermää pitkin rotkossa; hän laskeusi kapeaa
-polkua, terävien kivien välitse, joiden raoissa kiemurteli pienien
-vaivaistammien suonikkaita juuria; hän ei tiennyt, minne meni, mutta
-hänen askeleensa olivat varmemmat kuin jos selvä tahto olisi niitä
-ohjannut. Christophe ei ollut nukkunut, tuskin syönytkään moneen
-päivään. Hänen silmissään oli kaikki sumua. Hän kulki alas laaksoihin
-päin. -- Oli pääsiäisviikko, pilvinen päivä. Talven viimeinen hyökkäys
-voitettu. Lämmin kevät hautoi maan pintaa. Kylistä alhaalta kuului
-kirkonkellojen soittoa. Ensin yhdestä, joka oli tuolla vuoren juuressa,
-aivan kuin mikä linnunpesä siellä painanteessa, -- kirjavine, mustine
-ja vaaleine olkikattoineen; katoissa oli sakeaa sammalta, ikäänkuin
-samettia. Sitten toisista kylistä, joita ei näkynyt, vuoren toiselta
-puolelta. Sitten jälleen tasangolta, joen tuonpuoleiselta rannalta.
-Ja hyvin kaukaa kuului usvissa lepäävän kaupungin huminaa. Christophe
-pysähtyi. Hänen sydämensä tunsi itsensä lopen väsyneeksi. Nuo äänet
-hänelle ikäänkuin sanoivat: -- Lähde kanssamme. Täällä on rauha. Täällä
-on tuska kuollut, ja ajatus kuollut sen keralla. Me tuudimme sielua
-niin hellästi, että se nukahtaa syliimme. Tule ja lepää, et enää herää.
-
-Kuinka väsynyt hän tunsikaan olevansa! Kuinka mielellään hän olisi
-tahtonut nukkua. Mutta hän pudisti päätänsä ja vastasi:
-
--- Minä en etsi rauhaa, minä etsin elämää.
-
-Hän alkoi jälleen vaeltaa. Hän kulki monet kilometrit, aivan
-huomaamattaan. Hänen hourailevassa heikkoudessaan sattuivat
-yksinkertaisimmatkin aistimukset häneen odottamia kaikuja herättävällä
-voimalla. Hänen ajatuksensa heijasteli kaiken, mitä oli ympärillä,
-maassa ja ilmassa, fantastisina hohteina. Hän vavahti varjoa, joka
-juoksi hänen edeltään auringonpaisteessa valkealla ja tyhjällä tiellä,
-kun hän ei ymmärtänyt, mistä se johtui.
-
-Eräästä metsiköstä aukealle tullessaan näki hän joutuneensa lähelle
-kylää. Hän kääntyi heti samaa tietä takaisin: ihmisten näkeminen
-tuskastutti häntä. Hänen täytyi kuitenkin kulkea erään yksinäisen
-talon ohitse, talon, joka oli hiukan erillään toisista; se oli
-rakennettu jyrkänlaisen vuoren kupeeseen; se näytti sanatoriolta;
-suuri, auringonpaahtama puutarha ympäröi sitä; joitakin ihmisolentoja
-kuljeskeli epävarmoin askelin sen hiekkakäytäviä pitkin. Christophe
-ei taloa juuri huomannutkaan; mutta sitten joutui hän polun mutkassa
-vastatusten miehen kanssa, jolla oli himmeät silmät, lihava ja
-keltainen naama ja joka istui penkillä kahden poppelin juurella
-tuijottaen eteensä. Toinen mies istui hänen vieressään; he olivat
-molemmat vaiti. Christophe meni jo heidän ohitseen, mutta parin
-askeleen päässä hän pysähtyi: hän oli muistavinaan nuo äskeiset silmät.
-Hän kääntyi ja tuli takaisin penkin luokse. Mies ei ollut liikahtanut
-paikaltaan. Ja tuijotti niinkuin äskenkin johonkin eteensä. Mutta hänen
-toverinsa katseli Christopheen. Christophe viittasi hänelle, ja hän
-tuli Christophen luokse.
-
--- Kuka hän on? kysyi Christophe.
-
--- Muuan tuon yksityisen hermosairaalan hoidokkaita, vastasi mies
-osoittaen rakennusta.
-
--- Minä taidan hänet tuntea, virkkoi Christophe.
-
--- Mahdollista, hän oli varsin tunnettu saksalainen kirjailija, vastasi
-mies.
-
-Christophe mainitsi nimen. -- Juuri niin, hän se oli. -- Christophe
-oli nähnyt hänet ennen muinoin, siihen aikaan, kun hän kirjoitti
-Mannheimin aikakauslehteen. Silloin olivat he olleet vihollisia:
-Christophe yritteli silloin vasta päästä julkisuuteen, ja toinen oli
-jo kuuluisa. Hän oli voimakas mies, verrattoman varma itsestään; hän
-halveksi kaikkea, mikä ei ollut häntä omaa itseään; romaanikirjailija,
-jonka realistinen ja sensualistinen taide nousi paljon tavallisten
-kirjallisten tuotteiden keskitasoa korkeammalle. Vaikka Christophe
-olikin vihannut häntä, ei hän voinut olla ihailematta hänen
-aineellisen, rehellisen ja ahdaslaatuisen työnsä mallikelpoisuutta.
-
--- Hän tuli tällaiseksi vuosi sitten, kertoi vartia. Häntä hoidettiin
-täällä, hänen luultiin jo tulleen terveeksi, hän lähti kotiinsa. Ja
-sitten se kohtasi häntä uudestaan. Eräänä iltana heittäysi hän alas
-ikkunastaan. Ensi aikoina touhusi hän täällä ja huusi. Nyt hän on aivan
-tyyni. Hänen päivänsä menevät istuskellen, niinkuin nyt näette.
-
--- Mitä hän katselee? kysyi Christophe.
-
-Christophe meni lähemmäksi penkkiä. Hän katseli voitetun kelmeitä
-kasvoja, hänen paksuja luomiaan, jotka riippuivat silmien päällä:
-toinen luomi oli melkein ummessa. Hullu ei näyttänyt tietävän mitään
-Christophen läsnäolosta. Christophe mainitsi häntä nimeltä, otti
-hänen kätensä, -- pehmeän ja kostean, joka riippui hervottomana kuin
-kuolleen, käteensä; Christophe ei voinut pitää kauan sitä. Mies loi
-hetkeksi Christopheen hamuilevan katseensa, tuijotti sitten taas
-eteensä tylsästi hymyillen. Christophe kysyi:
-
--- Mitä te katselette?
-
-Liikkumaton mies vastasi matalalla äänellä:
-
--- Minä odotan.
-
--- Mitä?
-
--- Ylösnousemusta.
-
-Christophe hätkähti. Hän lähti nopeasti sieltä. Vastaus lävisti hänet
-kuin tulinen miekka.
-
-Hän meni metsään, kapusi vuoriston rinteitä, pyrki kotiin päin.
-Sekaannuksissaan eksyi hän tieltä; hän huomasi olevansa valtavassa
-kuusikossa. Varjoa ja äänettömyyttä. Muutamia ruskeanpunaisia
-auringonpaisteen läikkiä, joista ei tiennyt, mistä ne tulivat, hohti
-hämärässä. Christophen hypnotisoivat ne valoläikät. Kaikki muu oli
-ympärillä kuin yötä. Hän käveli terävien havunneulojen peittämää
-polkua, kompastellen puiden juuriin, jotka olivat paisuneet kuin mitkä
-jättiläissuonet. Kuusien tyven ympärillä ei ollut yhtään ainoata
-kasvia, ei sammalta. Niiden oksissa ei ainoakaan lintu liikahtanut.
-Alimmaiset oksat olivat kuivuneet. Koko elämä oli kiitänyt pakoon
-ylös, sillä siellä oli auringonpaistetta. Pian sekin elämä sammui.
-Christophe joutui sellaiseen metsänosaan, jota tuntematon tauti
-vaivasi. Pitkä ja ohut naava kietoi hiushienoihin säikeihinsä kuusien
-punertavia oksia, aivan kuin hämähäkin verkkoon, köytti ne latvasta
-tyveen, siirtyi puusta toiseen, kuristi metsää. Se loiskasvi oli kuin
-merenalaista levää tai lonkeroeläimiä ilkeine tuntosarvineen. Ja
-hiljaistakin oli kuin valtameren pohjalla. Ylhäällä auringonpaiste
-jo kalpeni. Usva hiipi viekkaasti läpi kuolleen metsän ja eksytti
-kulkijaa. Kaikki katosi; ei ollut enää mitään. Puolen tuntia harhaili
-Christophe umpimähkään valkean usvaharson keskellä, joka vähitellen
-yhä tiivistyi, musteni; se tunkeusi hänen kurkkuunsa; hän luuli
-menevänsä suoraan eteenpäin, ja kiersikin piiriä jättiläiskokoisten
-lukinverkkojen alla! jotka riippuivat kuoliaiksi kuristetuista
-kuusista; noiden verkkojen läpi tunkeutuessaan usva jätti niihin kylmiä
-ja väriseviä vesipisaroita. Viimein silmukat hajosivat, näkyi suuri
-aukko, ja Christophe pääsi merenalaisesta metsästä. Hän oli jälleen
-elävässä metsässä, jossa kuusi ja pyökki kamppailivat vaiti keskenään.
-Mutta kaikki oli yhä yhtä liikkumatonta kuin ennenkin. Se tuntikausia
-kestänyt äänettömyys ahdisti hänen sieluaan. Christophe pysähtyi sitä
-kuuntelemaan...
-
-Yhtäkkiä eroitti hän kaukaista kohinaa. Enteellinen tuulenpuuska nousi
-metsän takaa. Aivan kuin laukkaava hevonen tuli se puiden huippujen
-kohdalle, ja huiput lainehtivat. Ikäänkuin Michel-Angelon Jumala, joka
-kulkee pilvenpatsaassa. Se joutui Christophen yläpuolelle! Metsä ja
-Christophen sydän värähtivät. Se oli airut...
-
-Hiljaisuus vallitsi jälleen. Christophe tunsi pyhää kauhua. Ja meni
-vapisevin jaloin kiireesti kotiin. Talon kynnyksellä vilkaisi hän
-rauhattomana taakseen, aivan kuin ihminen, jota ajetaan takaa. Luonto
-oli kuin kuollut. Vuoren rinteitä peittävät metsät nukkuivat raskaan
-surun herpaisemina. Liikkumaton ilma oli taikamaisen kuulakasta. Ei
-ainoaa ääntä. Ainoastaan joen kolkko soitto kumisutti jäistä maata, --
-virtaavan veden, joka kalliota kalvaa. Christophe meni levolle, hänellä
-oli kuumetta. Läheisessä navetassa liikahtelivat eläimet levottomina
-niinkuin hänkin...
-
-Yö. Hän oli vaipunut unenhorroksiin. Äänettömyydestä alkoi kuulua
-jälleen sama kaukainen kohina. Tuuli tuli takaisin, tällä kertaa
-hirmumyrskynä, -- se oli _Föhn_, kevätmyrsky, joka lämmittää hehkuvalla
-henkäyksellään hyisen ja kylmänä nukkuvan maan, _Föhn_, joka sulattaa
-jään ja ravistaa alas hedelmöittävät sateet. Se pauhasi kuin ukkonen
-laakson toisella puolella metsissä. Se läheni, se paisui, nousi vuoren
-jyrkännettä rientoaskelin; koko vuori vongahteli. Tallissa hevonen
-hirnui, navetassa lehmät ammuivat. Christophe istui vuoteessa ja
-kuunteli hiukset pystyssä. Myrsky tuli, se ulvoi, pani ikkunaluukut
-paukkumaan, viirit vinkumaan, lennätti tiilet katoilta, vapisutti
-koko tuloa, kukkaruukku putosi ikkunalta ja särkyi. Christophen
-huonosti suljettu ikkuna rämähti auki. Ja lämmin tuuli töytäsi sisään.
-Christophe sai sen vasten kasvojaan ja alastonta rintaansa. Hän hypähti
-vuoteesta, suu auki, ikäänkuin tukehtumaisillaan. Tuntui kuin hänen
-sielunsa tyhjyyteen olisi hyökännyt elävä Jumala. Ylösnousemus!...
-Ilma tunkeusi hänen kurkkuunsa, uuden elämän tulva valtasi pohjiin
-asti hänen olemuksensa. Hän tunsi läkähtyvänsä, hän tahtoi huutaa,
-huutaa tuskasta ja ilosta; mutta hänen suustaan ei lähtenyt muuta kuin
-epäselviä ääniä. Hän hamuili huoneessa, iski käsillään seiniin, hapuili
-keskellä papereitaan, joita myrsky lennätteli. Hän kaatui kamarinsa
-lattialle:
-
--- Oi sinäkö, sinä! Sinä tulit viimeinkin!
-
-
-
-
--- Sinä tulit, sinä tulit takaisin! Oi, sinä, jonka kadotin!... Miksi
-sinä minut hylkäsit?
-
--- Täyttääkseni työni, jonka sinä heitit.
-
--- Minkä työsi?
-
--- Taistelun.
-
--- Mitä sinä tarvitset taistella? Etkö sinä ole kaiken herra?
-
--- En ole herra.
-
--- Etkö sinä ole Kaikki, mikä On?
-
--- Minä en ole kaikki, mikä on. Minä olen Elämä, joka sotii Tyhjyyttä
-vastaan. Minä en ole Tyhjyys. Minä olen Tuli, joka palaa Yössä En ole
-Yö. Olen ikuinen Taistelu; eikä taistelun yläpuolella ole ikuisempaa
-sallimusta. Minä olen vapaa Tahto, joka taistelee iankaikkisesti.
-Taistelee ja palaa kanssani.
-
--- Minä olen voitettu, minusta ei enää ole mihinkään.
-
--- Oletko voitettu? Tunnet kadottaneesi kaiken? Toiset voittavat
-puolestasi. Älä ajattele itseäsi, ajattele armeijaasi.
-
--- Minä olen yksin, minulla ei ole muuta kuin minä, eikä minulla ole
-armeijaa.
-
--- Sinä et ole yksin, etkä ole omasi. Sinä olet yksi ääniäni, olet
-yksi käsiäni. Puhu ja iske puolestani. Mutta jos kätesi on murtunut,
-jos äänesi sortunut, minä en sorru; minä taistelen toisilla äänillä,
-toisilla käsillä kuin sinun. Jos oletkin voitettu, olet sellaisen
-armeijan jäsen, jota ei koskaan voiteta. Muista se, ja vielä
-kuolemassakin voitat.
-
--- Herra, minä kärsin kovin!
-
--- Luuletko, etten minäkin kärsi? Vuosituhansia on kuolema minua
-ahdistanut ja tyhjyys väijynyt. Minun tieni ei ole pelkkiä
-voitoniskuja. Elämänvirta on punainen verestäni.
-
--- Taistella? Ainako taistella?
-
--- Aina täytyy taistella. Jumala itsekin taistelee. Jumala on sankari,
-joka valloittaa. Hän on leijona, joka syö. Tyhjyys häntä pyydystää, ja
-Jumala murskaa sen. Ja taistelun tahti on kaikkeuden korkein harmonia.
-Se harmonia ei ole tehty kuolevaisia korviasi varten. Tyydy siihen,
-että vain tiedät sen olevan olemassa. Täytä tyynesti tehtäväsi, ja jätä
-muu Jumalan huomaan.
-
--- Minulla ei ole enää voimaa.
-
--- Laula niille, jotka ovat väkeviä.
-
--- Ääneni on sortunut.
-
--- Rukoile.
-
--- Sydämeni on tahrattu.
-
--- Tempaa se pois. Ota minun sydämeni.
-
--- Herra, helppoa olisi unohtaa itsensä, heittää pois kuollut sielunsa.
-Mutta voiko hyljätä ystävä-vainajat, unohtaa heidät, minulle rakkaat?
-
--- Jätä kuolleet kuolleen sielusi mukana. Sinä löydät ne uudestaan
-minun elävän sieluni keralla.
-
--- Oi sinä, joka minut hylkäsit, jätätkö minut vielä?
-
--- Minä jätän sinut vielä. Se on varma. Sinun tehtäväsi on olla
-jättämättä enää minua.
-
--- Mutta jos elämäni sammuu?
-
--- Sytytä se toisissa.
-
--- Jos kuolema on minussa?
-
--- Elämä on muualla. Mene, avaa sille ovesi. Mieletön, miksi sulkeudut
-talosi raunioihin! Astu ulos itsestäsi. On muita paikkoja asuaksesi.
-
--- Oi, elämä, elämä! Näen sinut... Minä etsin sinua itsestäni, tyhjästä
-ja suljetusta sielustani. Sieluni murtuu; haavojeni ikkunoista virtaa
-sisälle ilma; minä hengitän, minä saan sinut jälleen, oi elämä...
-
--- Minä löysin taas sinut... Vaikene, ja kuuntele.
-
-
-
-
-Ja Christophe kuuli palaavan elämän laulun kuin puron kohinan. Nojaten
-ikkunanlautaansa katseli hän ulos. Ja näki, että metsä, joka vielä
-eilen oli ollut kuollut, hohti auringonpaisteessa ja häilyi tuulessa,
-lainehtien kuin valtameri. Puiden selkäpiitä iloisesti värisyttäen
-kulkivat tuulen aallot; ja notkuvat oksat kohottivat haltioissaan
-käsiään säteilevää taivasta kohti. Ja vuorikoski soitti niinkuin kellon
-naurava ääni. Eilinen, haudansynkkä maisema oli ylösnoussut; elämä
-oli tunkeutunut samalla hetkellä kuin rakkaus Christophen sydämeen.
-Ihme: sielu, jota armo koskettaa, herää elämään. Kaikki alkaa elää sen
-ympärillä! Sydän lyö jälleen. Sielun silmä on auennut. Ehtyneet lähteet
-pääsevät taas vuotamaan.
-
-Ja Christophe lähti uudestaan jumalaiseen taisteluun... Kuinka pieneltä
-näyttivät hänen omat taistelunsa, koko ihmiskunnankin taistelut tämän
-jättiläiskamppailun rinnalla, joka karistaa taivaasta auringoita aivan
-kuin myrsky lumihiutaleita!... Hän oli riisunut sielunsa alasti.
-Niinkuin usein unessa on häilyvinään tyhjässä, tunsi hän leijuvansa
-itsensä yläpuolella; hän näki itsensä ylhäältä, keskellä kaiken muun
-yhteyttä; ja hänen ponnistustensa tarkoitus, hänen kärsimyksensä
-merkitys selvisi hänelle yhtäkkiä. Hänen taistelunsa olivat kokonaisten
-maailmoiden sotain pikkuosa. Hänen tappionsa oli hetkellinen tapaus,
-joka korjautui kohta. Niinkuin hän taisteli kaikkien puolesta,
-taistelivat kaikki hänenkin. Ne tunsivat hänen koettelemuksensa;
-hänenkin ansiotaan oli niiden kunnia.
-
--- "Toverit, vihamiehet, marssikaa ylitseni, murskatkaa minut, niin
-että tunnen voittajien kanuunain vierivän ruumiini ylitse. En ajattele
-rautaa, joka tunkeutuu sydämeeni, en ajattele jalkaa, joka tallaa
-päätäni, ajattelen Kostajaani, Mestaria, luvuttoman armeijan Päämiestä.
-Vereni on tulevan voiton lunnas..."
-
-Jumala ei ollut hänelle tunteeton Luoja, keisari Nero, joka katselee
-vaskisen torninsa huipulta itse sytyttämänsä Kaupungin paloa. Jumala
-taisteli. Jumala kärsi. Kaikkien niiden kanssa, jotka kärsivät ja
-taistelevat. Sillä hän oli Elämä, valonpisara, joka pirahtaa pimeyteen,
-leviää, laajenee ja imee itseensä yön. Mutta yö on ääretön, eikä
-jumalainen taistelu lakkaa koskaan; eikä kukaan tiedä, mikä on sen
-loppu. Sankarisinfoniaa, jossa toisiinsa törmäävät ja sekautuvat
-epäsoinnutkin muodostavat kirkasta yhteissointua. Ikäänkuin pyökkimetsä
-käy vaieten hurjaa taisteluaan, niin sotii Elämä ikuisessa rauhassa.
-
-Tämä taistelu, tämä rauha herätti nyt kaikujaan Christophessa: hän oli
-kuin raakku, jossa valtameren laineet humisevat. Kajahti eepillisiä
-huudahduksia, pasuunain toitotuksia, äänien myrskyjä mahtavien rytmien
-kannattamina. Sillä kaikki muuttui hänen kirkkaassa sielussaan
-säveliksi. Se lauloi valosta. Se lauloi yöstä. Ja elämästä. Ja
-kuolemasta. Se lauloi niille, jotka olivat taistelussa voittaneet. Se
-lauloi hänelle itselleen, voitetulle ja murskatulle. Se lauloi. Kaikki
-oli laulua. Se oli nykyään aina ja ainoastaan laulua.
-
-Hän oli niin haltioissaan, ettei se muistanut laulamistakaan. Ikäänkuin
-keväinen sade talven halkaiseman maanrakoihin katosi sävelien virta.
-Häpeä, suru, katkeruus näyttivät nyt mystillisen tarkoituksensa: ne
-olivat muokanneet maaperän ja höystäneet sen hedelmälliseksi: tuskan
-aura oli sydäntä raadellessaan avannut uusia elämänlähteitä. Kesanto
-alkoi kukkia jälleen. Mutta ne kukkaset eivät olleet entisten keväiden.
-Oli syntynyt uusi sielu.
-
-Se syntyi hetki hetkeltä. Sillä se ei ollut vielä täysin luutunut
-ja muodostunut niinkuin sellaiset sielut, jotka ovat saavuttaneet
-korkeimman kasvunsa, ja jotka kulkevat kuolemaan. Se ei ollut mikään
-valmiiksi valettu patsas. Se oli vielä sulaa metallia. Jokainen sekunti
-loi siitä uuden kaikkeuden kuvan. Christophe ei välittänyt ajatella,
-mikä se oikeastaan oli. Hän heittäytyi valtoinaan iloitsemaan,
-ikäänkuin ihminen, joka unhottaa menneisyytensä vaivat ja lähtee
-pitkälle matkalle, tuntien suoniinsa syöksyvän uuden veren, tuntien
-sydämensä vapaaksi ja hengittäen meren raikasta ilmaa ja ajatellen,
-että matkaa kestää kauan, kauan. Nyt, kun kaikkeudessa virtaava
-luomisvoima oli tarttunut häneen, häikäisi häntä elämän rikkaus suurena
-riemunhuumauksena. Hän rakasti, ja kaikki oli hänelle "lähimmäistä",
-yhtä hyvin ruohonkorsi, jota hän tallasi, kuin toisen ihmisen
-käsikin, jota hän puristi. Kaunis puu, pilven varjo vuorenrinteellä,
-tuulenkantamat tasangon tuoksut, öisen avaruuden vakava mehiläispesä,
-jossa auringot mehiläisinä hyrräävät... kaikki sai hänen verensä
-kiihkeään kiertoon... hänen ei tehnyt mielensä puhua, ei ajatella;
-hän halusi ainoastaan nauraa ja itkeä, ja sulautua tuohon elävään
-ihmeeseen. Kirjoittaa: minkätähden pitäisi kirjoittaa? Voiko sanoin
-kertomatonta kuvailla?... Mutta vaikkei hän sitä olisi voinutkaan,
-hänen täytyi kirjoittaa. Niin vaati jokin laki. Aatteet yllättivät
-hänet välkähtäen kuin salama, milloin ja missä tahansa, tavallisimmin
-kävelyretkillä. Silloin oli mahdotonta odottaa. Hän kirjoitti mihin
-vain sattui; ja useinkaan hän ei olisi pystynyt sanomaan, mitä nuo
-lauselmat, jotka purkausivat hänestä vastustamattomalla voimalla,
-merkitsivät; ja juuri kun hän kirjoitti, tuli hänelle uusia aatteita,
-ja taas uusia; ja hän kirjoitti, kirjoitti kalvostimiinsa, kirjoitti
-hattunsa pohjavuoriin; ja kirjoittipa hän miten nopeasti tahansa, vielä
-nopeammin kulki hänen ajatuksensa; hänen täytyi turvautua eräänlaiseen
-omatekoiseen pikakirjoitukseen.
-
-Kaikki tämä oli vain muodottomia nuotteja. Vaikeus alkoi vasta silloin,
-kun hänen piti valaa aatteensa tavanomaisiin sävellysmuotoihin; silloin
-hän huomasi, ettei ainoakaan entisistä kaavoista sopinut niille; jos
-hän tahtoi tarkoin merkitä visiooninsa, täytyi hänen aluksi unohtaa
-kaikki ennen kuulemansa musiikki, kaikki, mitä hän itse oli ennen
-kirjoittanut; hänen täytyi pyyhkiä pois koko ennen opittu formalismi,
-tavaksi tullut tekniikka: hänen täytyi hyljätä nuo heikkojen henkien
-kainalosauvat, tuo vuode, joka oli tehty niitä varten, jotka ovat
-niin laiskoja, etteivät jaksa ajatella itse, vaan kellahtavat
-lepäilemään toisten ajatuksiin. Sitä ennen, silloin, kun hän luuli
-saavuttaneensa elämänsä ja taiteensa kypsyyden, -- (tosiasiassa oli
-hän päässyt ainoastaan yhden elämänjaksonsa päähän ja lopettanut
-yhden taidekautensa inkarnatsioonin), -- oli hän ilmaissut itseään
-sellaisella kielellä, mikä oli ollut olemassa jo ennen hänen omaa
-ajatustaan. Hänen tunteensa oli kapinoimatta alistunut ennen säädettyyn
-kehittelylogiikkaan; se oli jo etukäteen määrännyt hänelle osan hänen
-lauseistaan ja johtanut häntä lauhkeasti ennen avattua tietä pitkin
-sitä sovittua päämaalia kohti, jossa yleisö häntä odotti. Nyt, kun hän
-oli päässyt pitemmälle, täytyi hänen tunteittensa avata itse tiensä;
-järjen oli sitten ainoastaan sitä seurattava. Eikä hänen tehtävänsä
-ollut enää kuvata intohimoa tahi eritellä sitä; hänen oli nyt yhdyttävä
-siihen, hän koetti omaksua sen sisäisen lain.
-
-Samalla katosivat ristiriidat, joista Christophe oli kauan kärsinyt,
-vaikkei ollut tahtonut sitä itselleen tunnustaa. Sillä joskin hän oli
-aitotaiteilija, oli hän usein sotkenut taiteelle vieraita tarkoituksia
-taiteeseensa; hän oli vaatinut siltä yhteiskunnallista tehtävää. Hän
-ei huomannut, että hänessä oli yhtyneenä kaksi sielua: taiteilija,
-joka loi moraalisista tarkoitusperistä välittämättä, ja toimiva ja
-järkeilevä ihminen, joka tahtoi, että hänen taiteensa tuli olla
-moraalista ja yhteiskunnallista. Ne kaksi sielua joutuivat keskenään
-joskus omituiseen käsikähmään. Nyt selvisi hänelle kaikkein orgaanisin
-luova ajatus, muuta realiteettia korkeampi realiteetti, ja hän pääsi
-käytännöllisen järjen orjuudesta. Silti hän ei suinkaan lakannut
-halveksimasta ajan vetelää ja turmeltunutta epämoraalia; yhä edelleen
-hän ajatteli, että epäpuhtaus ja epäterveys on ainoastaan taiteen
-alimmainen porras, koska se on sairasta, ikäänkuin sieni, joka kasvaa
-lahonneen kannon päässä; mutta joskin taide huvin vuoksi on taiteen
-prostitutsioonia, ei Christophe asettanut sen vastapainoksi suinkaan
-likinäköistä moraalitaidetta, tuota siivetöntä ja auraa vetävää
-Pegasosta. Ylhäisin taide, ainoa sen nimen arvoinen, on päivän lakien
-yläpuolella. Se on rajattomaan avaruuteen sinkautettu pyrstötähti. Se
-on voima, joka voi käytännön kannalta katsottuna olla hyödyllistä tahi
-näyttää hyödyttömältä, jopa vaaralliseltakin. Mutta ennen kaikkea on
-se voima; se on liikettä ja tulta; se on taivaasta syöksynyt salama;
-ja siksi se on pyhä, siksi se on aina hyväksi. Sen hyvyys saattaa olla
-käytännöllistäkin laatua; mutta sen totuudet, sen jumalaiset hyvät
-lyöt noudattavat yliluonnollista järjestelmää niinkuin uskonto. Se on
-kuin aurinko, josta se on kotoisinkin. Aurinko ei ole siveellinen eikä
-epäsiveellinen. Se on Se, mikä On. Se valaisee kaikkeuksien yötä. Niin
-taidekin.
-
-Silloin näki tuolle voimalle antaunut Christophe hämmästyksekseen
-purkautuvan itsestään outoja mahteja, joita hän ei ollut vielä
-aavistanutkaan: ne olivat aivan toista kuin hänen muinaiset intohimonsa
-ja surunsa, hänen entinen itsetietoinen olemuksensa; ne olivat uusi,
-omituinen sielu, aivan välinpitämätön kaikelle, mitä hän oli ennen
-rakastanut tai mitä hän oli kärsinyt, hänen koko menneelle elämälleen;
-riemuitseva, fantastinen, villi, käsittämätön sielu. Se lennätti häntä,
-se kannusti ja kiidätti häntä iloisin piiskaniskuin. Ja milloin hän sai
-vähän hengähtää, ihmetteli hän mielessään, kun luki sävellyksiään:
-
--- Kuinka tällainen on voinut lähteä minusta? Hän oli joutunut
-tuon sielullisen hourailevan kiihkon valtaan, jonka kaikki nerot
-tuntevat, tuon ihmisen tahdosta riippumattoman tahdon, "_maailman ja
-elämän kuvaamattoman arvoituksen_", kuten Goethe sellaista kutsui,
-"_demoonisten voimien_" valtaan, joihin nähden hän oli varuillaan,
-mutta jotka hänet kukistivat.
-
-Ja Christophe kirjoitti, kirjoitti. Päivät päästään, viikkokausia.
-Tulee aikoja, jolloin hedelmöittynyt sielu löytää ravintonsa pelkästään
-itsestään, ja luo yhäti, melkein ehtymättä. Tarvitaan ainoastaan pieni
-ulkomaailman kosketus, jokin tuulen tuoma siitepölyn hiukkanen, niin
-sisäiset siemenet, myriaadit idut lehtivät ja kukkivat. Christophella
-ei ollut aikaa nyt ajatella, hänellä ei ollut aikaa elää. Elämän
-raunioilla valtikoi uusi luova henki.
-
-Ja sitten tuli yhtäkkiä seisahdus. Christophe oli uupunut, palanut,
-sielullisesti kymmenen vuotta vanhentunut, -- mutta pelastunut.
-Christophe oli jättänyt Christophen, hän oli muuttanut Jumalaan.
-
-Valkeita hiusläikkiä oli tullut hänen tummaan tukkaansa, ikäänkuin
-syksyn kukat ilmestyvät yhtenä ainoana syyskuun yönä niitylle.
-Uusia ryppyjä näkyi hänen poskissaan. Mutta silmät olivat jälleen
-rauhalliset, ja suun ilme alistunut. Christophe oli tyyni. Hän
-ymmärsi nyt kaikki. Hän ymmärsi ylpeytensä turhuuden, turhaksi kaiken
-inhimillisen sen hirvittävän Voiman käsissä, joka maailmoita liikuttaa.
-Kukaan ei ole varmasti itsensä herra. Täytyy valvoa. Sillä jos
-nukahtaa, niin Voima, joka meissä vaanii, ryöstää meidät mukaansa...
-ja syöksee kuiluihin. Tahi vetäytyy virta, joka meitä kuljettaa,
-takaisin ja jättää meidät kuivaan uomaansa. Eikä riitä sekään, että
-tahtoo ja taistelee. Täytyy nöyrtyä tuntemattoman Jumalan edessä, joka
-"_flat ubi vult_", puhaltaa kusta hän tahtoo, puhaltaa rakkautta,
-kuolemaa tai elämää. Ihmisen tahto ei voi mitään ilman hänen tahtoaan.
-Yhdessä sekunnissa hän saattaa tuhota vuosikausien vaivojen ja työn
-hedelmät. Ja jos hän haluaa, saattaa hän luoda iankaikkisen tomusta ja
-tuhkasta. Kukaan ei tunne olevansa niin sen Voiman armosta riippuvainen
-kuin luova taiteilija: sillä jos hän on todella suuri, ei hän puhu
-koskaan muuta kuin mitä Henki hänelle sanoo. Ja Christophe ymmärsi
-Haydnin viisauden, tuon säveltäjän, joka vanhana laskeusi joka aamu
-polvilleen ennenkuin tarttui kynäänsä... _Vigila et ora_. Valvokaat ja
-rukoilkaat. Rukoilkaa Jumalaa, että hän olisi teidän kanssanne. Pysykää
-rakastavassa ja hurskaassa yhteydessä Elämän hengen kanssa.
-
-
-
-
-Kesän lopulla sai eräs Christophen parisilainen ystävä, joka matkusti
-Sveitsissä, tietää hänen olinpaikkansa. Hän tuli Christophea katsomaan.
-Hän oli musiikkiarvostelija, ja oli ennen aina osoittanut kaikkein
-parhaimmin ymmärtävänsä hänen sävellyksiään. Hänen mukanaan tuli
-muuan tunnettu maalarikin, joka sanoi jumaloivansa musiikkia ja
-hänkin ihailevansa Christophea. Nuo kaksi ystävää kertoivat hänelle,
-että hänen teoksillaan oli ollut Europassa erikoinen menestys: niitä
-soitettiin kaikkialla. Christophe ei tuntunut olevan millänsäkään tästä
-uutisesta: menneisyys oli hänelle kuollutta, hänen omat teoksensa eivät
-liikuttaneet häntä enää. Arvostelijan pyynnöstä näytti Christophe
-hänelle, mitä hän oli äskettäin kirjoittanut. Mies ei ymmärtänyt
-näitä hänen töitään laisinkaan. Hän luuli, että Christophe oli tullut
-hulluksi.
-
--- Ei melodiaa, ei tahtia, ei teemakehittelyä; ydin jollakin tavoin
-höllää, sulaa ainesta, joka ei ole jähmettynyt, vaan liikehtii kaikkiin
-muotoihin eikä asetu mihinkään; tämä ei muistuta mitään entistä: kaikki
-on kuin valon välkähdyksiä kaaoksen keskeltä.
-
-Christophe hymyili:
-
--- Sitä se suunnilleen onkin, sanoi hän. "_Kaaoksen silmät, jotka
-kiiltävät järjestyksen harson läpi..._"
-
-Mutta arvostelija ei ymmärtänyt tätä Novaliksan lauselmaa.
-
-(-- Hän on tullut tyhjäksi, ajatteli hän.)
-
-Christophe ei koettanutkaan tehdä itseään ymmärretyksi.
-
-Kun vieraat lähtivät, saattoi hän heitä vähän matkaa talosta,
-näyttääkseen heille vuoristonsa kauneuksia. Mutta hän ei kulkenut kovin
-kauas. Jonkin niityn reunassa musiikkiarvostelija rupesi puhumaan
-parisilaisten teatterien dekoratsiooneista; ja maalari huomautteli
-seudun värivivahteista, arvostellen niiden muka jäykkiä yhdistelmiä,
-tietäen niiden olevan sveitsiläisiä: rabarberitorttuja, karvaita ja
-mehuttomia, à la Hodler; hän oli olevinaan varsin välinpitämätön
-luontoon nähden, eikä hän siinä aivan teeskennellytkään. Hän ei ollut
-luonnosta muka mitään tietävinään.
-
--- Luonto! Mikä se on? Minä en tunne sitä. Valoa, värejä, -- _à la
-bonne heure_, -- siinä kaikki! Minä viis luonnosta.
-
-Christophe puristi heidän käsiään ja erosi heistä. Hän ei heidän
-sanoistaan välittänyt. He olivat jääneet toiselle puolelle rotkoa. Hyvä
-niin. Hän ei aikonut kehoittaa ketään:
-
--- Päästäkseni minun luokseni tulkaa samaa tietä kuin minäkin.
-
-Se luova tuli, joka oli palanut hänessä kuukausia, oli nyt sammunut.
-Mutta Christophen sydämeen oli siitä jäänyt suloinen lämmin. Hän tiesi,
-että tuli syttyisi uudestaan: ellei se enää olisi hänessä, olisi se
-hänen ympärillään. Olipa se missä tahansa, hän rakastaisi kuitenkin
-sitä yhtä suuresti: se oli aina samaa tulta. Tänä syyskuisen päivän
-iltana tunsi hän itsensä ikäänkuin koko luontoon levinneeksi.
-
-Hän nousi jälleen vuoren rinteelle asuntoonsa. Oli ollut myrsky. Nyt
-paistoi aurinko. Niittymaat höyrysivät. Kypsät hedelmät tipahtelivat
-omenapuista kosteaan nurmikkoon. Kuusten oksiin viritetyt hämähäkin
-verkot, joissa vielä sadepisarat kiiluivat, olivat kuin arkaaisten
-Mykenaian vankkureiden pyöriä. Märän metsän rinnassa räkätteli
-vihreätikka iloisesti. Ja myriaadit pikku kimalaiset, jotka tanssivat
-auringonpaisteessa, täyttivät metsien holvin lakkaamattomalla ja
-syvällä urkujenhuminallaan.
-
-Christophe seisoi aukeamalla vuorijonon murtaumassa, umpinaisen laakson
-suulla, säännöllisen ja soikean laakson, jossa tulvehti laskevan päivän
-valo. Maa oli punertava; keskellä näkyi pieni, kullanhohtava pelto:
-vaskenruosteen värisiä ruokoja ja myöhäisviljaa. Ympärillä kaartuivat
-metsät, jotka pukeutuivat syksyyn: kuparinpunaisia pyökkejä, vaaleita
-kastanjapuita, pihlajia oranssinpunaisine terttuineen, kirsikkapuita,
-jotka hohtivat kuin liekit, niiden lehdet kuin pienet tulenkielet;
-mustikkamättäitä, oranssin ja sitruunan värisine, ruskeine ja poltettua
-taulaa muistuttavine lehtineen. Aivan kuin jokin palava pensas. Ja tuon
-liekitsevän metsikön keskeltä nousi leivonen taivasta kohti, juopuneena
-auringonpaisteesta ja raikkaasta tuulesta.
-
-Ja Christophen sielu oli kuin tuo leivonen. Se tiesi, että se putoaisi
-kohta korkeudestaan, ja vielä montakin kertaa. Mutta se tiesi myöskin,
-että yhtä väsymättömästi se nousisi jälleen tuleen, virittäen
-viserryksensä, joka puhuu kaukana ja alhaalla asuville taivaan valosta.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Jean-Christophe IX, by Romain Rolland
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK JEAN-CHRISTOPHE IX ***
-
-***** This file should be named 59137-8.txt or 59137-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/9/1/3/59137/
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-