diff options
Diffstat (limited to '58999-8.txt')
| -rw-r--r-- | 58999-8.txt | 9389 |
1 files changed, 0 insertions, 9389 deletions
diff --git a/58999-8.txt b/58999-8.txt deleted file mode 100644 index 26db4df..0000000 --- a/58999-8.txt +++ /dev/null @@ -1,9389 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Arkielämää, by Elisabeth Beskow - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and -most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms -of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll -have to check the laws of the country where you are located before using -this ebook. - - - -Title: Arkielämää - -Author: Elisabeth Beskow - -Translator: Anna Kurimo - -Release Date: March 3, 2019 [EBook #58999] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ARKIELÄMÄÄ *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - - - -ARKIELÄMÄÄ - -Kirj. - -Runa [Elisabeth Beskow] - - -Suomentanut - -Anna Kurimo - - - - - -Sortavalassa, -Karjalan kirjakauppa- ja kustannusliike, -1906. - - - - -1. - - -"Katsoppas kuinka kirkasta vesi on! Voi aivan selvään eroittaa kivet -pohjassa!" huudahti Erik ihastuksissaan ja kumartui veneen laidan yli. - -Hän ja hänen kaksoissisarensa Anna olivat juuri mieluisalla -soutoretkellään kahdenkesken. - -Heidän isänsä oli Vesterlångan kirkkoherra. Pappila sijaitsi kauniilla -paikalla, Helsinglandin kauneimman järven, laajan Långsjön rannalla. - -Lapset veneineen olivat kulkeneet etäälle kodista. He soutelivat nyt -hitaasti pitkin Braxenlahden tyyntä vedenpintaa. Ei näkynyt jälkeäkään -ihmisasunnoista. Lahtea varjostivat lehtevät rannat ja salmi, joka -johti siihen varsinaisesta Långsjö-järvestä, oli niin kapea ja -kiemurteleva, että sitä oli vaikea huomata. Sisarukset olivat ikäänkuin -eroitetut maailmasta. Ainoastaan yhdessä kohden, mistä joku vuosi -sitten oli metsä palanut, oli ranta aukea. Tuli oli kuitenkin huomattu -heti alussa ja rajoitettu ulkonevaan niemeen. Siellä hohtivat nyt -puolukat punaisina mustien kantojen välissä. - -Oi Erik, ajatteles, että on jälellä vaan muutamia viikkoja, kunnes -sinun täytyy lähteä kouluun, sanoi Anna huoaten. "Kuka sitten soutelee -ja leikkii minun kanssani?" "Uh! Älä nyt ajattele mitään ikävää", -vastasi poika. "Keksikäämme sen sijaan jotakin oikein hauskaa. Minä -tunnen haluavani jotakin erityistä ja tavatonta juuri nyt. Etkö sinä -voisi ehdottaa jotakin?" - -"Poimisimmeko puolukoita palaneelta niemeltä", ehdotti hän. - -"Ei, se on niin tavallista. Keksi jotakin parempaa!" - -"Jospa menisimme maihin pienelle niityllemme ja rupeisimme telmimään", -ehdotti Anna edelleen. - -Erik katsoi miettien mainittua niittyä kohti, joka pilkisti esiin -viheriänä ja houkuttelevana, tummien kuusten keskeltä. - -"No, olkoon menneeksi", sanoi hän iloisesti. "Tunnen itseni todellakin -halukkaaksi telmimään." - -Hän ojensi reippaasti käsivarsiaan, joiden lihakset pullistuivat -poikamaisen raittiina ja voimakkaina. Anna, joka istui soutamassa, -suuntasi veneen rantaa kohti. Erik seisoi keulassa, ketjut kädessä, -valmiina hyppäämään maihin, heti kun uskaltaisi. - -Sitten kun lapset olivat sitoneet veneen rantaan, menivät he -pensaikon läpi ylös niitylle ja rupesivat telmimään. Se kävi siten, -että he ajoivat toisiaan takaa, reippaasti juosten ympäri, painivat -ja heittivät toisiaan kumoon. Tätä kutsuttiin "kaksinkertaiseksi -telmimiseksi." "Yksinkertaistakin telmimistä" harjoitettiin väliin -vaihtelun vuoksi. Silloin juoksi kumpikin yksinään, heitti kuperkeikkaa -ja kieri kuin mieletön ikään lyhyessä ruohossa, potkien ja viuhtoen -käsillä ja jaloilla, mitä iloisimman innostuksen valtaama. Vähän aikaa -teuhattuaan väsyivät lapset leikkiin ja istuutuivat, läähättäen ja -nauraen vastapäätä toisiaan, maahan. - -"Kuinka hauskaa sentään on telmiä! Ei se ollut niinkään hullu keksintö", -sanoi Erik ja otti lakin päästään antaakseen raittiin kesätuulen -vilvoittaa otsaansa. - -"Niin, nyt on sinun vuorosi ehdottaa jotain hauskaa", vastasi Anna. - -Erik mietti ja katseli ympärilleen. Silloin sattui hänen katseensa -suureen, litteään kiveen, joka oli niityn syrjässä, ja hänen silmänsä -alkoivat äkkiä säteillä. - -"Entäs jos leikkisimme pakanoita", sanoi hän. "Kuinka me silloin -teemme?" kysyi sisar innostuneena. - -"Me loihdimme. Niin pakanatkin tekevät ja käyttävät kiviä alttareina. -Tuo kivi on mainio." Ja Erik juoksi ylös. - -"Mitä se loihtiminen on?" kysyi Anna ja seurasi häntä. - -"Etkö sinä sitä tiedä?" sanoi hän ylenkatseellisesti. "Se on melkein -samaa kuin uhraaminen." - -"Mutta mitä me sitten uhraamme?" - -"Täytyy keksiä jotakin", vastasi Erik ja istui aijotulle alttarilleen -miettimään. - -"Mutta sano, kenelle me uhraamme?" kysyi Anna, joka seisoi hänen -edessään, kädet selän takana, täynnä innostusta. - -"Metsän jumalalle." - -"Onko semmoinen olemassa?" - -"Ei, ei todellisuudessa. Mutta me leikimme, että semmoinen on, -ymmärrätkö?" - -"Mutta kuinka voimme me uhrata hänelle, kun häntä ei ole?" - -"Oh, sinä olet niin nenäkäs. Keksi sen sijaan jotakin sopivaa -uhrattavaa!" - -"Soutaisimmeko palaneelle niemelle ja poimisimme puolukoita metsän -jumalalle", ehdotti Anna. - -Sanottu ja tehty. He soutivat sinne ja poimivat puolukoita Annan -esiliinaan. - -"Mutta eikö ole väärin uhrata metsän jumalalle? Eikö se ole epäjumala? -Miksi emme yhtä hyvin voi uhrata omalle Jumalallemme?" kysyi Anna, kun -he olivat saaneet tarpeeksi marjoja ja soutivat takaisin niitylle. - -"Ei", vastasi Erik. "Hän ei pidä siitä, että Hänen kanssaan leikitään." - -He astuivat maihin. - -"Poltammeko me puolukat?" - -"Ei, meillä ei ole tulitikkuja, mutta tehkäämme vesiuhri. Nyt -olemme juhlallisia", sanoi Erik. "Asetu tuohon ja pitele puolukoita -esiliinassasi, niin panen minä ne alttarille." - -Anna totteli. Hänen sydämensä sykki juhlallisesta tunnelmasta, -johon sekaantui vähän pelkoakin, kun veli kaamealla äänellä lausui -salaperäisiä loitsuja hitaasti kourallaan ajaen puolukoita alttarille. - -"Hokus pokus filolokus, memsalis, pakaralis, huks taksura, labuna -kriks" luki hän. - -"Oi, Erik, katsos minun esiliinaani! Mitähän äiti sanoo?" sanoi -Anna, keskeyttäen juhlallisen loitsun. "Mitä nyt!" kysyi veli -kärsimättömästi, keskeyttäen lukunsa. - -"Katso, kuinka se on tahraantunut puolukoista", valitti tyttö. - -"Ja sinä itket sitten noin vähästä! Ole sen sijaan iloinen. Näkyyhän, -että metsän jumala on ottanut vastaan lahjamme, koska tahrat ovat -jääneet jälelle", lohdutti Erik. - -"Olisin kernaammin suonut, ettei hän olisi huolinut siitä. Nyt toruu -äiti minua", mutisi Anna. - -Mutta Erik ei kuunnellut häntä, vaan jatkoi lorujaan, kunnes kaikki -puolukat olivat loppuneet esiliinasta. - -"Nyt ajamme me vettä niiden päälle", sanoi hän, "ja sitten on uhri -valmis. Liitä kätesi yhteen maljaksi, niin käy se kyllä päinsä. Me -kaadamme seitsemän maljaa kumpikin." - -He tekivät niin. Puolukat makasivat siinä niin kosteina, punaisina -ja tuoreina. Anna ei voinut olla ottamatta hyppysellistä niistä ja -pistämättä suuhunsa. - -"Anna, mitä sinä teet?" huudahti Erik niin kiivaasti, että Anna -paralta oli marjat mennä väärään kurkkuun. "Kuinka voit sinä ottaa -uhrimarjoista? Nyt en ihmettelisi vaikka metsän jumala tulisi ja veisi -sinut tuossa paikassa." - -Anna raukka kalpeni säikähdyksestä ja katsoi tuskallisesti metsään päin. - -"Minä otin niin vähän", änkytti hän. - -"Ei se auta", sanoi Erik ankarasti, "nyt täytyy sinun joka tapauksessa -tehdä parannus. Mene hakemaan kuusen kuorta ja aseta sitä marjojen -päälle! Se pistelee, niin että se kelpaa katumusharjoitukseksi." - -Erik istuutui maahan, tyytyväisenä erinomaiseen päähänpistoonsa, -katsellakseen kuinka sisar täytti hänen käskyään. - -"Hyvä on", sanoi hän vihdoin, kun väsyi odotukseen ja nälkä rupesi -muistuttamaan, että päivällisaika oli lähellä, "nyt luulen, että metsän -jumala on lepytetty ja sinä olet sovittanut rikoksesi." - -He menivät alas rantaan soutaakseen kotiin. Anna koetti turhaan saada -pieniä pihkaisia käsiään puhtaiksi, Erik souti ja hän istui perässä. - -"Kuules", sanoi tyttö lyhyen vaitiolon jälkeen, "minä en pidä metsän -jumalasta, enkä tahdo enää uhrata hänelle." - -"Sinä teet tuhmasti", sanoi Erik lyhyesti. "Miksi et tahdo uhrata?" - -"Siksi, että se on epäjumala. Ei se varmaankaan ollut oikein tehty." - -"Mutta mehän leikimme vaan." - -"Niin, se on tietty", myönsi Anna, mutta ei ollut sentään oikein -tyytyväinen. "Minä olisin tahtonut uhrata oikealle Jumalalle." - -"Sitten eivät puolukat olisi riittäneet. Se mitä uhrataan Jumalalle, -täytyy uhrata todellisesti, eikä vaan leikillä, ja sen täytyy olla -jotakin." - -"Mitä sitten on uhrattava Jumalalle, josta hän huolisi, ja miten se on -tehtävä?" kysyi Anna. Erik mietti. - -"Niin, minä luulen esimerkiksi, että jos annamme rahamme lähetykselle, -niin uhraamme jotakin Herralle, jonka hän ottaa vastaan", sanoi hän. - -"Minulla on kolme kruunua ja kaksikymmentä äyriä säästölaatikossani", -sanoi Anna vitkalleen, "luuletko, että Hän tahtoisi, että antaisin ne?" - -"Kyllä luulen, että hän tulisi iloiseksi, jos tekisit sen." - -Anna istui ääneti ja seurasi silmillään aironlapaa, joka nousi ja -laski vedessä. Se näytti niin kauniilta vaipuessaan lahden tyyneen -pintaan, jota myöten vene kiiti eteenpäin. Pian puikahti se lahdesta -varsinaiseen järveen ja Erikin voimakkaasti soutaessa suuntasi se -kulkunsa suoraan sitä rantaa kohti, missä Vesterlångan pappila sijaitsi -ja kylpi elokuun auringon valossa. - -"Ota kiinni nyt! Kas noin!" - -Erik veti sisarensa avulla kevyen veneen kauas maalle. Sitten juoksi -hän suorinta tietä keittiöön katsomaan mitä päivälliseksi laitettiin. - -Anna meni lastenkamariin ja otti laatikostaan pienen rasian, jossa hän -säilytti rahojaan. Hän laski kuinka paljon niitä oli. - -"Kuinka paljo minä annan?" kysyi hän itseltään. "Eiköhän kaksikymmentä -äyriä riittäisi, niin saisin pitää loput itse?" - -Mutta hän ei ollut tyytyväinen siihen. Antaisiko hän vaan pienen osan -Jumalalle ja pitäisi suuremman osan itse? Ei. Puoletko sitten? Mutta -eikö hän rakastanut Häntä tarpeeksi antaakseen Hänelle kaikki? Jos hän -pitäisi edes nuo kaksikymmentä äyriä itse ja ostaisi niillä karamellia? -Mutta ei, eikö hän voisi uhrata niitäkin Jumalalle? - -Anna oli aikonut hankkia itselleen niin paljo näillä rahoilla. Mistä -olikaan hän saanut päähänsä tuon uhraamisen ajatuksen, joka ei -ollenkaan antanut hänelle rauhaa? - -Mutta uskoisikohan Jesus, että hän rakasti Häntä, ellei hän tahtoisi -antaa Hänelle mitään? Reippaasti ja päättävästi tyhjensi Anna rasian -sisällön käteensä, jonka puristi lujasti kiinni. Sitten juoksi hän -isän työhuoneeseen, missä tiesi lähetyssäästölaatikon pienine, päätään -nyykäyttävine neekeripoikineen olevan hyllyllä. Hän nousi seisomaan -tuolille ja pudotti lantin toisensa jälkeen laatikkoon. Joka kerran -kun neekeripoika nyykäytti kiitoksensa, tuli Annan sydän kevyemmäksi. -Vihdoin hyppäsin hän tyhjin käsin lattialle ja tunsi itsensä iloiseksi -työnsä johdosta. - -Kukaan ei ollut nähnyt hänen tekoaan, eikä hän kehdannut puhua siitä. -Ainoastaan Erikin korvaan kuiskasi hän salaisuutensa. - -"Kuuleppas, minä olen uhrannut kaikki rahani Jumalalle", sanoi hän. - -"Oh, teitkö todellakin sen?" sanoi Erik pitkään ja katsoi hämmästyneenä -häneen. - -"Tein, enkä minä ollenkaan kadu", vakuutti hän. - -"Kas vaan, sinä, joka sentään tavallisesti olet niin ahne", sanoi hän -veljellisen suoralla tavallaan. - -"Olen niin kyllästynyt teidän puheisiinne minun ahneudestani, että -tahdon näyttää teille, etten olekaan niin ahne. Minä aijon tulla -anteliaaksi." - -"Sepä hauskaa. Tahdotko sitten alottaa antamalla minulle pienen ruskean -kivipallosi", ehdotti Erik. - -"Kyllä, sinä saat sekä sen, että sinisen", vastasi Anna jalomielisesti, -mutta kun veli todellakin otti hänen molemmat pallonsa, joutui hän -hämilleen. - - - - -2. - - -Omenat alkoivat kypsyä puutarhassa. Lapset eivät saaneet ottaa puista, -mutta pudonneet hedelmät kuuluivat heille. Sen vuoksi vallitsi aamusin -jalo kilvoitus ylösnousemisessa, sillä se, joka ensimmäiseksi ehti -puutarhaan, sai tavallisesti hyvän saaliin hedelmistä, jotka olivat -pudonneet yöllä. - -Eräänä aamuna heräsi Anna jo kello viisi ja hyppäsi ihastuksissaan -vuoteelta. Nyt ei ainakaan ole kukaan ehtinyt ennen häntä! Hän pukeutui -kuumeentapaisella innolla ja riensi ulos. - -Kaste kimalteli käytävillä, marjapensaissa ja puiden oksilla. Luonto -heräsi uuteen eloon auringon säteitten voimasta. - -Ei ketään ollut näkyvissä. Anna kiiruhti heti astrakaanipuun juurelle, -mutta, ihmeellistä, siellä ei ollut ainoatakaan omenaa. Oliko -todellakin ollut niin tyyni yö? Hän astui kaalimaahan, omenapuun alle, -ja etsi olisiko mahdollisesti sinne pudonnut joku. Mutta ei sielläkään -ollut mitään. - -Silloin kuului iloinen "hyvää huomenta!" Anna kääntyi ja näki Erikin -istuvan pienillä portailla aivan lähellä. Lakkia piteli hän polvillaan. -Se oli täynnä mitä kauneimpia omenoita. Takin ja housuntaskut olivat -arveluttavan pulleat. Oi kuinka hänen hymyilynsä Annan mielestä -oli kiusoittava! Hän kääntyi vihoissaan pois vastaamatta veljensä -tervehdykseen. - -"Oletko pahoillasi nyt kun petyit?" kysyi Erik. - -Anna polki jalkaa. - -"Aina sinä ehdit ensimmäiseksi. Vaikka minä nousisin ylös keskellä -yötä, olisit sinä sentään ehtinyt ottaa kaikki omenat", huudahti hän -itkuun pillahtamaisillaan. - -Mutta Erik vaan hymyili. - -"Tule ja istu tähän portaille ja odota, niin ehkä vielä putoo joku -omena", sanoi hän, "muista, ettei yö vielä ole loppunut. Makaahan koko -talon väki vielä." - -"Sitten istun minä ainakin sinun edessäsi, niin että minä ehdin -ensiksi, jos putoo", sanoi Anna yhä vieläkin vihaisena ja istui pari -porrasta alemmaksi veljeään. - -Siten istuivat he hetkisen vaieten ja odottaen. - -Sitten otti Erik hiljaa suurimman ja kauneimman omenansa ja heitti -sen sisarensa pään yli puuhun, niin että se putosi sen alle. Nuolen -nopeudella juoksi Anna ja otti sen. - -"Katso, Erik, minä sain sentään! Näin suurta ei sinulla olekaan", -huudahti hän riemuiten. - -"Ei sinun olisi tarvinnut olla niin vihainen", vastasi Erik vaan. - -Anna istui taas paikalleen. Hän oli nyt leppynyt ja toivehikas. Pian -putosi omena taas alas, kuten äskenkin ja sitten vielä yksi. Silloin -rupesi Anna aavistamaan pahaa. - -"Eihän nyt tuule ollenkaan, mistä siis johtuu, että niin monta omenaa -putoo?" ihmetteli hän. - -"Yöllä on tuullut ja ne ovat silloin alkaneet irtaantua", selitti Erik. - -"Mutta sinun lakkisi oli äsken niin kukkuroillaan ja nyt on se vaan -reunojaan myöten", huomautti hän epäillen. - -"Minun oli sääli sinua, kun et saanut yhtään, vaikka nousit niin -varhain ylös", tunnusti Erik. - -"Mutta sittenhän ne ovat sinun omeniasi?" - -"Ei, ne ovat sinun nyt. Sinä saat ne." - -"Kiitos! Voi kuinka sinä olet kovin hyvä", sanoi Anna ja häpesi -sydämessään, että oli ollut niin vihainen äsken. - - * * * * * - -Oli joululoma luistinjäineen ja kelkkamäkineen. Veljet olivat tulleet -kotiin kaupungin koulusta ja riemu oli ylimmillään. - -Eräänä aamuna, kun lapset heräsivät, oli koko Långsjön pinta yhtenä -ainoana kirkkaana iljanteena. Heti aamiaisen jälkeen menivät he -nauttimaan siitä. Pojat, Kurt ja Erik, olivat taitavia luistelijoita ja -Annakin oli jo hyvällä alulla. He olivat luistelleet hetkisen, kun äiti -tuli alas rantaan heidän pienen, nelivuotisen sisarensa kanssa. - -"Katsokaas Evaa", huudahti Kurt ja riensi pienokaista vastaan. - -Eva oli kaikkien lemmikki. Kurt kohteli häntä kuin pientä -kuningatartaan ja tämä ottikin vastaan hänen suosionosoituksensa pienen -kuningattaren tyynellä arvokkaisuudella. - -Hankittiin kelkka ja Eva istui siihen. Veljet vetivät kilvassa kelkkaa, -äidin kävellessä vieressä. - -Pikku Eva taputti ihastuneena käsiään. Punaiset posket kävivät -talvikylmässä vieläkin punaisemmiksi. Sitten sai hän juosta jäällä -veljien pidellessä kiinni molemmista käsistä. Jos hän kaatui, -kannattivat veljien voimakkaat käsivarret häntä, niin ettei hän koskaan -loukannut itseään. Hän nauroi ja huusi ihastuksissaan. - -Hetkisen kuluttua tuli isä käyden. Silloin riisti Eva itsensä irti ja -koetti juosta häntä kohti, mutta luiskahti ja olisi kaatunut, ellei -isä samassa olisi ottanut häntä syliinsä. Hän nosti hänet korkealle -ylös ja suuteli kerran toisensa perään hänen pyöreitä poskiaan. Jos -joku lapsista oli hänen erityinen suosikkinsa, niin oli se pieni, -hellämielinen Eva. Kun oli aika tämän mennä sisään, piti isä häntä -sylissään ja kantoi hänet jään yli kotiin. - -"Mikä sinun on, Anna? Miksi olet niin nyrpeällä nenin?" - -Se oli Erik, joka kysyi. Hän oli kaivannut sisartaan ja etsinyt, kunnes -oli löytänyt hänet yksinäiseltä lahdelta, jossa hän istui rannan -kivellä ja hakkasi luistimellaan jäätä. - -"En minä ole nyrpeissäni", vastasi hän. - -"Kyllä sinä olet. Mikä sinua vaivaa, sano?" - -Mutta Anna ei voinut sanoa sitä, hän ei tietänyt sitä itsekään. -Hän ei ymmärtänyt, mikä se tunne oli, joka oli vallannut hänet, -nähdessään, kuinka veljet olivat hyväilleet Evaa. Tämä tunne oli -kohonnut huippuunsa, kun isä oli tullut ja ottanut pienokaisen syliinsä -ja suudellut siten kuin Anna ei koskaan muistanut hänen suudelleen -häntä. Kaikki pitivät Evasta, ei kukaan hänestä. Mistä se johtuu? Joku -aika sitten oli pappilassa ollut vieraita. Silloin oli Anna kuullut -erään tädin sanovan toiselle: "Tyttö parka, hän on kovin ruma." Ja -sitten olivat he katsoneet häneen. He olivat puhuneet hiljaa, mutia -Annalla oli tavattoman tarkka kuulo. Nämä sanat olivat syöpyneet hänen -sydämmeensä, Eva oli sillä kertaa ollut sisällä yht'aikaa ja häntä oli -ihailtu ja hyväilty. - -"Olenko minä kovin ruma, Erik?" kysyi hän nyt istuessaan kivellä. - -"Ruma", toisti veli ja katseli tutkivasti sisartaan, "en minä tiedä, -en ole koskaan ajatellut sitä. Niin, sinä olet kalpea, sinulla on -viheriät silmät ja karkeat hiukset ja suu, jossa ei parhaillaan ole -juuri ollenkaan hampaita. Kyllähän sinä olet ruma, mutta mitä se tekee? -Älä huoli siitä. Oletko nähnyt kuinka kauniita kahdeksannumeroita minä -osaan luistella?" sanoi hän ja näytti uutta taitoaan. - -Anna katseli häntä hajamielisenä. - -"Minä en osaa vielä luistella takaperin", sanoi hän välinpitämättömästi. - -Hän oli Erikin mielestäkin ruma. Hänen rohkeutensa aleni vieläkin yhden -asteen. - -"Sitten opetan minä sinua", sanoi Erik vilkkaasti. "Me pitelemme -toisiamme käsistä, sinä luistelet taaksepäin, minä eteenpäin, niin opit -sinä pian." - -Sanottu ja tehty. Anna innostui niin tähän uuteen urheilun haaraan, -että hän aivan unohti huolensa ja kateuden haltiatar pakeni tällä -kertaa hänen lapsensydämestään. - - - - -3. - - -Neljännestunnin matkan päässä pappilasta oli Lippuvuori, joka sai -nimensä pienen lipun muotoisesta tuuliviiristä, joka oli pitkän tangon -päässä vuoren huipulla. Ylt'ympärillä oli kaiken suuruisia kiviä -ja niiden kanssa leikkivät lapset rakentaen niistä tupia, muureja, -holvikäytäviä ja pihoja. Tuulen humina kuusissa ja lehtipuitten kahina -sekaantui pienen rautalipun narinaan ja säesti heidän puhettaan. - -Kurt teki päätöksen. Hän tahtoi rakentaa majan, niin suuren, että -sen sisällä mahtui olemaan. Toiset lapset hämmästyivät ihastuksesta -ja ihmettelivät miten se onnistuisi. Kurt valitsi sopivan paikan -keskellä Lippuvuorta ja alotti työnsä parin pojan avustamana. Erikkiä -ja Annaa ei hyväksytty työntekijöiksi. He olivat naisia ja lapsia, -selitti neljäntoista vuotias Kurt ylenkatseellisesti, toisten suureksi -mielipahaksi. He leikkivät etempänä männynkäpykarjoineen ja tekivät -yhä edelleen pieniä käytäviä ja navetoita, parhaiksi sopivia kävyille, -samalla kun he kateellisesti katselivat, kuinka Kurtin kivirakennuksen -seinät kohosivat. - -"Kuuleppas", sanoi Erik. - -"Mitä?" kysyi Anna. - -"Jospa mekin rakentaisimme itsellemme majan; jonka sisällä voi olla?" - -Annan silmät säteilivät. - -"Oi, tehdään se!" huudahti hän. - -He menivät heti valitsemaan paikkaa ja löysivät pian tarkoitukseen -sopivan muutaman samasta juuresta kasvaneen kaksoismännyn vierestä. -"Katso", sanoi Erik, osoittaen näitä, "nuo saavat olla mukana seinässä. -Ne tukevat koko majaa." - -Anna ihaili hänen viisauttaan, ja sitten rupesivat he rakentamaan. - -Kurt ja hänen auttajansa huomasivat heidän aikeensa ja nauroivat -ivallisesti. - -"Tuosta ei koskaan tule mitään", sanoivat he ja rakensivat -itsetietoisina paremmuudestaan palatsiaan. Mutta Erik ja Anna olivat -kestäviä. He tekivät innokkaasti työtä ja vierittivät rakennukselleen -niin suuria kiviä, että he itsekin ihmettelivät voimiaan. - -Aurinko paahtoi hikiset lasten kasvot ruskeiksi, pienet kädet tulivat -multaisiksi ja kosteiksi sammalpeittoisista kivistä. Sitten laskettiin -perustus ja pieni kivimuuri rupesi kohoamaan kaksoismäntyjen juurelle. - -Kun päivälliskello soi, kokoontui nälkäinen, väsynyt, mutta innokas -seurue pöydän ympärille. Erik ja Anna kertoivat säteilevin silmin -suuresta aikeestaan. - -"Ja minä jaksan vierittää näin suuria kiviä", huusi Anna, osoittaen -mittaa käsillään. - -"Mutta minä vielä suurempia", lisäsi Erik innokkaasti. - -"Kunhan te vaan ette liiaksi ponnistele voimianne", varoitti äiti -huolestuneena. - -"Oh, älä ole levoton", sanoi isä hymyillen, "se tekee vaan heille -hyvää. Katsoppas ruokahalua!" - -Äiti katsoi rakkaittensa ruoka-annoksia ja hymyili hänkin. - -Rakennusintoa jatkui muutaman päivän, mutta sitten rupesi Anna -väsymään. Hän huomasi, että Erik sanoi "_minun_ metsämökkini" -"_meidän_" asemesta, ja rakennettaessa kävi yhä selvemmin ilmi, että -hän piti itseään päällysmiehenä ja Annaa käskyläisenä. Hän määräsi -ja sisar sai tehdä sen mukaan. He eivät rakentaneet yhdessä yhteistä -mökkiä, vaan Erik rakensi ja Anna oli vaan apulaisena. Se ei Annan -mielestä ollut enää ollenkaan hauskaa. Erikille ei hän sentään -sanonut mitään, vaan jatkoi velvollisuudentunnosta työtään, vaikkakin -vähentyneellä innolla. - -Muutamana heikkouden hetkenä uskoi hän tyytymättömyytensä eräälle -pojista, selittäen, että hän mieluimmin lakkaisi rakennustyöstä; hän -oli väsynyt siihen. Poika kertoi tämän Erikille, kun Anna ei ollut -saapuvilla. - -"Hm", sanoi Erik vaan, jatkaen työtään. - -Samassa huomasi poika jäniksen ja juoksi heti tiehensä. Erik katseli -innostuneena niiden menoa, miettien lähtisikö hänkin juoksemaan, vai -pysyisikö alallaan, ja päätti jäädä paikalleen. "Ei hän sitä kuitenkaan -saa kiinni", lohdutteli hän itseään, "ei mikään poika vedä jänöjussille -vertoja juoksussa." - -Hän jatkoi senvuoksi työtään vihellellen. - -Tuolta tulee Anna. Hän lähestyy hitain, viivähtävin askelin ja näyttää -hyvin haluttomalta. Saavuttuaan perille, ryhtyy hän veltosti työhön -puhumatta sanaakaan. Erik katsoo ylös. - -"Olen kuullut", alottaa hän juhlallisesti, "että sinä olet väsynyt -yhteistyöhömme. Minä en tahdo pakottaa sinua jatkamaan. Sinä olet -vapaa. Jos tahdot lopettaa, niin: hyvästi ja kiitos tästä ajasta." Erik -ojensi kätensä ja näytti vakavalta, kuten olosuhteet vaativat. Anna -tunsi itsensä liikutetuksi. Veljen sanat ja vielä enemmän ääni tekivät -häneen syvän vaikutuksen. - -"Ei", sanoi hän, "minä tahdon mielelläni auttaa sinua joskus, mutta en -aina, kuten tähän asti." - -"Se ei käy laatuun. Sinun tulee olla mukana kokonaan, taikka ei -ollenkaan. Valitse nyt tahdotko jäädä tahi jättää minut!" sanoi Erik -taipumattomana ja juhlallisena. - -Anna katseli sitä kappaletta mökin seinästä, mikä jo oli valmiina. Hän -tunsi jokaisen kiven ja jokaisen liitoksen siinä. Ympärillä olevia -rakennusaineita oli hän ollut paikoilleen vierittämässä. Voisiko hän -nähdä Erikin yksinään tekevän työtä, sitten kun hän eroaisi hänestä? -Ja mitä tekisi hän sitten? Ja tuossa seisoi Erik niin vakavana hänen -edessään käsi ojennettuna juhlallisesti jäähyväisiksi! - -"No, minä jään", sanoi hän itku kurkussa. - -"Mutta sitten et sinä saa sanoa, että työ on ikävää", sanoi Erik. - -"En, minä en sano", lupasi Anna, ja he puristivat toistensa kättä. - -Sitten sujui työ taas hyvin ja molemmista tuntui yhtä hauskalta kuin -ensimmäisinä päivinäkin. Anna melkein värisi ajatellessaan, että hän -oli ollut niin vähällä jättää sen. - -Eräänä aamuna, kun yöllä oli ollut kova myrsky, ja lapset taas tapansa -mukaan menivät Lippuvuorelle rakentamaan, kohtasi heitä surkea näky. -Heidän mökkinsä, jonka seinät olivat niin toivehikkaina kohonneet -korkeutta kohti, oli sortunut; mutta Kurtin mökki, josta nyt ainoastaan -katto puuttui, oli aivan vahingoittumatta. - -"Mistä se voi johtua?" huudahti Anna. - -"Te ette tietysti rakentaneet yhtä hyvin kuin me", sanoi muuan Kurtin -apulaisista. - -"Arvaappas minkä minä luulen olevan syynä?" kysyi Erik nolostuneena. - -"En minä tiedä", vastasi Anna ihmetellen. - -"Mäntyjen. Katso, kuinka ne heiluvat ja huojuvat!" - -"Siten ovat ne yölläkin heiluneet ja irroittaneet seinän sen sijaan -että olisivat tukeneet sitä." - -"Ilkeät männyt!" huudahti Anna ja katseli kimaltelevien kyynelten läpi -sortuneita kiviseiniä. Hän tunsi itsensä, katsellessaan niitä, aivan -yhtä onnettomaksi, kuin olisivat valoisimmat tulevaisuuden toiveet -olleet hänen edessään pirstaleina. - -"Ei se ollut mäntyjen syy", arveli Erik, "se oli oma syymme; meidän -ei olisi tarvinnut luottaa niihin." Ja hän loi niihin surullisen, -pettyneen katseen, ikään kuin ne olisivat olleet uskottomia ystäviä. - -Kurtin sydän heltyi, kun hän veljensä raunioista loi katseensa omaan -uljaaseen linnaansa. - -"Jos tahdot auttaa minua jälellä olevassa rakennustyössä, niin -saat pienen osan minun mökistäni, kun se valmistuu", ehdotti hän -jalomielisesti. - -Erik epäröi vähän aikaa. - -"Ei", sanoi hän vihdoin, "ellen minä saa omaa metsämökkiä kokonaan, -niin en minä huoli osastakaan." - -Lausuttuaan nämä ylpeät sanat, kääntyi hän ympäri ja meni. - -"Kuinka typerä sinä olet, kun itket; ei mökki siitä valmistu. Kyllä -näkyy, että olet tyttö", sanoi hän ohi mennessään Annalle ja oli -suutuksissaan, ihmetellen, mikä se oli, joka ahdisti kurkkua ja teki -äänen epävarmaksi. Ei se ainakaan itkua ollut, ei! Olihan hän mies, hän. - - - - -4. - - -"Eläköön ylioppilas!" huudahti Erik, hypäten alas vaunuista ja siepaten -valkoisen ylioppilaslakin veljensä päästä. - -Paljain päin ja ylpeänä seurasi Kurt häntä vanhempien luo, jotka -sulkivat hänet syliinsä, sill'aikaa kun sisaret riistivät lakin -Erikiltä, koettaen sitä omaan päähänsä. - -"Neljän vuoden perästä tulen minä kotiin samalla lailla", sanoi Erik -Annalle, "ja minä saan yhtä hyvät todistukset kuin Kurtkin." - -"Ellei niiden vaan käy samoin kuin metsämökkisikin", sanoi tämä -leikillisesti. - -"Odotas vaan, kesällä rakennan minä kyllä itselleni sellaisen linnan, -jonka sisällä voi olla, ja siitä tulee niin komea, että te kaikki -hämmästytte", vastasi Erik reippaasti, luoden pitkän, onnellisen -katseen portailta, missä he seisoivat, yli järven ja rantojen. Ei -koskaan ole sydän niin kevyt ja iloinen poikain rinnassa, kuin -keväällä, jolloin koulu päättyy ja kulku suunnataan kotia kohti -Pohjolan metsiin. - -"Saanko minä auttaa sinua?" sanoi Anna ja kietoi kätensä hänen -kaulaansa, heidän mennessään yhdessä sisälle. Hän oli yhtä iloinen -saatuaan veljensä luokseen kuin tämäkin päästyään kotiin. - -"Ei", sanoi hän, "tällä kertaa en minä luota sinuun enkä mäntyihin." - -Kokoonnuttiin kahvipöydän ääreen, joka oli katettuna salissa. Korput -ja maukkaat pikkuleivät hupenivat tuossa tuokiossa nälkäisiin -suihin. Alkoi hämärtää, mutta vilkkaasti keskusteltaessa sitä tuskin -huomattiin. Vihdoin nousi kirkkoherra. - -"Tahtoisin puhua kanssasi tulevaisuudestasi, Kurt", sanoi hän. - -Kurt nousi kiireesti ja seurasi isäänsä tämän työhuoneeseen. Hän -tunsi itsensä levottomaksi. Hän tiesi, mitä isä hänen tulevaisuutensa -suhteen toivoi. Tähän asti ei hän ollut tuntenut itseään haluttomaksi -täyttämään tätä toivoa, mutta viime vuoden kuluessa oli hänen mielensä -muuttunut. - -"Sinä sait kauniit arvosanat tutkinnoissasi ja minä tunnen itseni -ylpeäksi pojastani", alkoi kirkkoherra sydämmellisesti, istuuduttuaan -pöytänsä ääreen. Kurt seisoi hänen edessään, nojaten uunin syrjään. "Se -vahvistaa haluani antaa sinun jatkaa lukutiellä", jatkoi isä samalla -äänellä, "edellyttäen, että sinä itse haluat sitä." - -"Tietysti minä haluan", vastasi Kurt. - -"Ja minä toivon, ettei sinulla ole mitään vastaan antautuaksesi samalle -uralle, jonka minä olen tuntenut niin siunauksesta rikkaaksi?" - -Kurt viivytteli vastaustaan. Hänen oli vaikea lausuu ilmi sitä, jonka -hän tiesi olevan vastenmielistä isälle, joka näytti olevan niin varma -asiastaan. - -"Ei, minä en tahdo tulla papiksi." - -Kirkkoherran kasvojen ilme muuttui äkkiä. - -"Minkätähden et? Viimeksi kun puhuimme siitä, et sinä tehnyt mitään -vastaväitteitä!" - -"Minä olin silloin lapsi", lausui Kurt jo paljon vakavammalla äänellä, -nyt kun jää jo oli murtunut. - -"Ja mikä on tehnyt sinusta miehen vajaassa vuodessa?" - -"Useat seikat", vastasi Kurt lyhyesti ja kesti niin hyvin kuin voi -isänsä läpitunkevan katseen. - -"Minkätähden et tahdo ruveta papiksi?" - -"Minulla ei ole sitä mieltä, mikä vaaditaan, enkä minä ole -teeskentelijä", vastasi Kurt ylpeästi. "Isällä pitäisi olla sen verran -ymmärrystä, ettei pakoittaisi minua sellaiselle uralle vasten tahtoani." - -Hehkuva puna kirkkoherran poskilla osoitti, että pojan sanat olivat -loukanneet häntä, mutta hän hillitsi itsensä. - -"En hetkeäkään ole ajatellut pakoittaa sinua, mutta lienee kai -anteeksiannettavaa, että kysyn sinulta syytä kieltoosi", sanoi hän -hieman loukkaantuneella äänellä. "Mille alalle olet sinä sen sijaan -aikonut antautua?" - -"Tahtoisin suorittaa tutkinnon." - -"Tullaksesi miksi?" - -"En tiedä niin tarkkaan. Sitä ehtii miettiä tuonnempana", vastasi Kurt -kierrellen. - -"Kyllä sinä tiedät", sanoi isä, katse terävänä. - -"Jos tietäisinkin, tahdon pitää sen toistaiseksi omana tietonani", -sanoi Kurt uhmaillen. - -"Minulla ei varmaankaan sinun mielestäsi ole oikeutta kysyä sitä -sinulta, mutta sinä erehdyt; minulla on oikeus, sillä minun -täytyy kustantaa sinun opintosi. Minä vaadin saada tietää sinun -suunnitelmasi", sanoi kirkkoherra ankarasti. - -"Tahdon tulla kirjailijaksi", sanoi Kurt. - -"Sellaista roskaa!" huudahti isä tyytymättömänä. - -Kurt puri huultaan ja vaikeni. - -"Valitse jotakin muuta." - -"Se on ainoa ala, joka minua miellyttää, enkä minä voi antautua -millekään muulle alalle, tappamatta yksilöllisyyttäni", vastasi -Kurt tylysti ja hänen katseessaan oli jotakin kovaa, joka melkein -peljästytti isää. - -Tämä istui vaieten. Häntä suretti nähdessään poikansa nousevan häntä -vastaan. Hän oli suuttunut itseensä tuon lyhyen, tylyn tavan tähden, -jolla hän oli kohdellut poikaansa suruissaan tämän odottamattoman -pettymyksen tähden. - -"Sinulla on pitkä ura edessäsi", sanoi hän hetkisen kuluttua -lempeämmällä äänellä. - -"Minä tiedän sen. Eikö teillä ole varaa pitää minua Upsalassa niin -kauan aikaa?" kysyi Kurt, hänkin pehmentyneenä. - -"No kyllä. Mutta sinun tulee tietää, että muutaman vuoden perästä on -myöskin Erik täysikasvuinen ja tytöt tarvitsevat myöskin oppia jotakin -voidakseen ansaita toimeentulonsa." - -"Mutta emmehän me läheskään ole varattomia." - -"Totta kyllä, mutta minun seurakuntani on köyhä, ja silläkin on -jonkunmoinen oikeus minun kukkarooni." - -"Mitä siihen tulee, niin on kai lapsillasi lähin oikeus siihen." - -Kirkkoherran tulinen luonto oli vähällä taas kuohahtaa näiden vaativien -sanojen johdosta, mutta hän hillitsi itsensä. - -"Monet vuodet ovat seurakuntalaiseni tottuneet kääntymään minun -puoleeni, ei ainoastaan hengellisessä, vaan myöskin ruumiillisessa -hädässään. Auttamalla heitä viimemainitussa, voittaa usein heidän -luottamuksensa ja myötätuntoisuutensa. Ruumiilliset lahjat aukaisevat -sydämen ja tekevät mielen vastaanottavaiseksi sanalle, jota julistamme. -Minä olin seurakunnan paimen ennenkuin tulin isäksi, enkä saa -jälkimäisen tähden laiminlyödä ainoatakaan velvollisuutta, joka seuraa -ensimmäistä!" - -"Mutta emmekö sitten mekin ole seurakuntalaisia?" huudahti Kurt -katkerasti. "Ja on liikuttavaa, että sinä tahdot pakoittaa minua -valitsemaan elämänuraa, johon ei minulla ole pienintäkään kutsumusta!" - -"Rauhoitu! Olenhan sanonut, etten tahdo pakoittaa sinua. Saat -täyttää tahtosi, vaikka se onkin järjetön. Minä kustannan elantosi -Upsalassa. Lue mitä haluat, mutta ole ahkera ja varo tuhlaavaisuutta ja -kevytmielistä elämää." - -"Enhän minä ole tuhlannut tähänkään asti, enkä käsitä miksi nyt tekisin -sitä enemmän kuin ennenkään." - -"Ylioppilaselämässä on paljon kiusauksia. Kouluajalla olit sinä -monenlaisen huolenpidon alaisena, mutta nyt joudut maailmaan omin päin, -ja siinä on suuri ero. Sitäpaitsi pelkään minä, tämän keskustelumme -ja sinun väitteittesi johdosta, ettei sinun sisällinen elämäsi enää -ole sitä, mitä se on ollut, ja sen kautta kadotat sinä parhaan tukesi -ulkonaisia kiusauksia vastaan." - -"Sisällinen elämäni ei ole huonompi nyt kuin ennenkään. Siinä on vaan -se ero, että se nyt on minun omaani. Minä elän sitä nyt itsenäisesti, -sen sijaan että ennen kuljin talutusnuorassa." - -"Poika parkani, ottakoon Jumala sinut _omaan_ talutusnuoraansa", sanoi -kirkkoherra ja nousi ylös. "En luullut, että tämä keskustelu kävisi -näin kiivaaksi", lisäsi hän surullisesta. - -"Ei se ole yksin minun syyni", mutisi Kurt, joka kuitenkin tunsi -mielessään katumusta. Jos hänen isänsä vaan olisi puolella sanallakin -tunnustanut, että hänkin oli tulistunut, olisi tuo ylpeä, mutta -vaikutteille altis nuorukainen kokonaan taipunut; mutta kirkkoherra ei -sitä tehnyt. - -"Ole varoillasi, ett'et kulje harhateillä, ja pane mieleesi, että -hartain toivoni on, että jättäisit järjettömät tulevaisuuden -suunnitelmasi", sanoi hän vaan ja laski kätensä pojan olkapäälle, -aavistamatta, että tämä hyvää tarkoittava varoitus teki nuorukaisen -uhmailevaan mieleen aivan päinvastaisen vaikutuksen, kuin hän luuli. - - - - -5. - - -"Mutta Erik, onko nyt sopivaa maata keskellä valoisaa päivää!" huudahti -vanha Maija, mentyään lastenkamariin ja nähtyään perheen nuorimman -miespuolisen jäsenen loikovan tyynyjen välissä sohvalla täydessä unessa. - -Hän ähki ja teki kärsimättömän liikkeen kädellään. "Antakaa minun olla -rauhassa!" Mutta Maija ei helpottanut. - -"Eikö hän kuule? Eikö voileipä kelpaa? Pöytä seisoo katettuna alhaalla -ja kaikki toiset ovat aterioineet", sanoi hän ja ravisteli poikaa. - -"Minä en huoli voileivistä. Eikö Maija voi antaa minun olla rauhassa?" - -"Onko hän sairas?" - -"En minä sairas ole." - -Ja Erik kääntyi toiselle kylelleen nukkuakseen uudelleen. - -"En eläissäni ole nähnyt tuonlaista poikaa. Ei tässä nyt asiat ole -oikealla tolalla", mutisi vanha palvelija. - -Eikä asiat olleetkaan hyvästi. Erik sairastui ankarasti. Uneliaisuus -eneni ja hän rupesi valittamaan kipua päässä. Kun vaivat enenivät, -täytyi hänen paneutua vuoteeseen. - -Seurasi tuskallisia päiviä ja öitä. Pojan vuoteen vieressä valvottiin -ja toisinaan oli häntä väkisin pidettävä siinä, kun hän kuumeen -houreessa huusi ja pyrki ulos. Lääkäri sanoi, että aivot olivat -vioittuneet. - -Yötä ja päivää istui äiti rakastettunsa vuoteen vieressä. Mahdotonta -oli saada häntä poistumaan huoneesta. Korkeintaan lepäsi hän hetkisen -sohvalla, kun poika joskus oli levollisempi. Mutta kun vaikeat -kohtaukset tulivat, oli hän aina pitelemässä kuumeesta polttavaa kättä -omassaan, lievittäen ja tyynnyttäen. Hän tuli niin kalpeaksi ja kärsi -kenties enemmän kuin sairas, nähdessään hänen kasvojensa vääristyvän ja -kuullessaan hänen tuskaisia huutojaan. - -Erikin sisaruksia ei laskettu sisään. Heidän äitinsä ei antanut -heidän nähdä sairaan vaikeita kohtauksia. Mutta Annaa ei voitu estää -pääsemästä sairashuoneeseen. Hän hiipi aina niin lähelle ovea kuin -mahdollista, nähdäkseen edes vilahdukselta veljeään, kun joku kulki -ulos tai sisään. Kerran, kun Maija oli jättänyt oven auki, näki Anna -yhden vaikeimmista taudin puuskista. Kun se oli ohi ja Erik lepäsi -muutaman hetken verrattain rauhallisena, huomasi äiti, joka istui -vuoteen vieressä, tyttärensä, tämän seisoessa ovessa kädet lujasti -yhteen puristettuina, kasvot kalpeina, tuskallinen ilme silmissä. Äiti -pudisti päätään ja viittasi häntä poistumaan, mutta Anna ei totellut. -Sen sijaan hiipi hän äitinsä luo, meni aivan hänen viereensä ja pyysi -vapisevin äänin saada jäädä hänen luokseen auttamaan häntä. - -"Ei, tämä ei sovellu sinulle. Tee minulle mieliksi ja mene, rakkaani", -sanoi äiti lempeästi. "Ei ole myöskään hyvä Erkille, että hänellä on -useampia ympärillään. Maija auttaa minua. Mene sen sijaan leikkimään -Evan kanssa." - -Annan täytyi totella. Hän loi vielä pitkän katseen Erikkiin, ennen kuin -meni. Kuinka tämä oli muuttunut! Oliko tuo todellakin Erik? Hän, joka -aina oli näyttänyt niin iloiselta ja ystävälliseltä, makasi nyt tuossa -otsa rypyssä, tuskainen ilme suun ympärillä ja katse tuijottavana. Hän -näytti melkein vihaiselta. - -Anna meni alakuloisena tiehensä. Minkä tähden oli hän aina tarpeeton? -Ei hänen apuaan koskaan tarvittu, kun hän sitä tarjosi. Ei johtunut -hänen mieleensäkään mennä leikkimään Evan kanssa, niinkuin äiti oli -pyytänyt. Hän istui viereisen huoneen nurkkaan. Siitä löysi Maija hänet -illalla ja pakoitti hänet menemään nukkumaan. - -Hän vaipui rauhattomaan uneen ja näki paljon unia. - -Seuraavana aamuna heräsi hän varhain. Kaikkialla vallitsi hiljaisuus. -Evan vuoteelta kuului tasaista hengitystä. Hän makasi, tylleröinen käsi -pyöreän posken alla. Silkinhienot vaaleat hiukset lepäsivät kevyinä -valloillaan valkoisella yöpaidalla, jonka hihat olivat kohonneet -ylös, paljastaen parin pieniä kauniita, pyöreitä lapsenkäsivarsia. -Anna katseli hetkisen sisartaan, miettien voisiko tuska ehkä vääntää -tämänkin kasvoja kuten Erikin eilen. Hän värisi. Ei koskaan voisi hän -unhottaa tuota kamalaa näkyä. - -Kuinka hiljaista oli kaikkialla! Hän kuunteli eikö kuuluisi mitään -tuskan huudahdusta, kuten niin usein ennenkin näinä päivinä; mutta ei -mitään ääntä kuulunut. Voisiko Erik olla parempi? Ehkä hän nukkui? -Kyllä kai hän nukkui, sillä ei suinkaan hän kuole? Ei kukaan ennenkään -ollut kuollut perheestä, eikä sitä tultaisikaan toimeen ilman Erikkiä! -Anna tunsi sydämensä täyttyvän toivolla. Hän meni ikkunan luo ja -katsoi uutimen lomasta ulos. Oi, kuinka kaunista! Kesäkuun aamu -säteili raittiina ja toivehikkaana. Järvi oli tyyni ja kirkas. Saaret -kuvastuivat niin selvästi, että ne näyttivät seisovan ylösalasin -vedessä. Siellä täällä leijaili kevyttä sumua, ja hämähäkin verkot -puissa ja pensaissa kimaltelivat kasteesta ja auringonpaisteesta. - -"Kyllä Erikin täytyy tulla terveeksi, kun kaikkialla on niin kaunista", -ajatteli Anna lapsellisesti. - -Liian virkeä kun oli, voidakseen enää nukkua, puki hän hiljaa päälleen, -ettei herättäisi Evaa, ja hiipi sitten sairashuoneeseen. Mutta kuta -lähemmäksi hän tuli, sitä selvemmin esiintyi hänen mieleensä muisto -eilispäivän surullisesta todellisuudesta. - -Sairashuoneen ovi oli suljettu. Anna kuunteli. Sieltä ei kuulunut -mitään ääntä. Mitä merkitseekään tämä kauhea hiljaisuus? - -Hän aukasi varovasti oven. Raitis tuulenhenki leyhähti häntä vastaan ja -valkoiset ikkunaverhot liehuivat. Ikkunat olivat auki. - -Anna astui sisään epäröivänä ja arkaillen. Siellä ei ollut ketään, -mutta Erik makasi vuoteella; hän näki hänen kätensä liikkumattomina -peitteellä. Kasvojen yli oli levitetty valkea liina. Nyt ymmärsi hän -kaikki. Erik oli kuollut. - -Kuollut! Oliko se mahdollista? Erik kuollut? Hänen ensimmäinen -ajatuksensa oli juosta tiehensä. Oli niin kolkkoa ja synkkää -täällä sisällä, tuon liikkumattoman olennon maatessa vuoteella; -mutta hän hillitsi itsensä ja jäi paikalleen. Hänen täytyi nähdä -hänet. Varpaisillaan, aivan kuin pelkäisi hän hänen heräävän, -meni Anna vuoteen luo ja tarttui varovaisesti liinaan nostaakseen -sitä. Hän näki osan niskasta. Pää oli käännetty vähän sivulle -päin. Kuinka käsittämättömän hiljaa hän makasi. Annan sydän sykki -kiivaasti. Uskaltaisiko hän kohottaa enemmän liinaa? Kyllä. Lujalla -päättäväisyydellä poisti hän sen kokonaan. - -Hän oli uskonut näkevänsä nuo kasvot samanlaisina kuin eilenkin: -kulmakarvat kokoon vedettyinä ja suu tuskasta vääristyneenä, ja tuli -senvuoksi omituisesti liikutetuksi näkemästään. Hän hämmästyi. Veli -makasi siinä niin hiljaa. Otsalla ei ollut mitään ryppyjä, se oli -tasainen ja kirkas, ja vaalea tukka oli huolellisesti järjestetty sen -ympärille. Silmät olivat rauhallisesti suljetut, niissä ei enää näkynyt -mitään tuijottavaa katsetta. Ja suu -- se melkein hymyili. Nuo tyynet, -rauhalliset kasvot, laihtuneet kädet, jotka olivat vajonneet pehmeään -peitteeseen, ja koko tuo liikkumaton olento näytti sanovan: "Oi kuinka -minä lepään suloisesti!" - -Ja Anna katsoi ja katsoi. Hän ei voinut irroittaa katsettaan -veljestään. Oli niin rauhoittavaa nähdä hänen lepäävän noin. -Vaistomaisesti tunsi hän kuolemassa olevan jotakin sovittavaa, -kuolemassa, joka äsken oli kauhistuttanut häntä paljaalla -läsnäolollaan. Kauhistuksen kuningas ei ollutkaan niin läpeensä -peljättävä. Ainakaan ei Erikillä näyttänyt olevan sitä kokemusta. -Hän ei näyttänyt haluavan herätä. Anna ei voinut irroittaa silmiään -hänen kasvoistaan. Ne sekä työnsivät häntä luotaan että vetivät häntä -puoleensa. Hänen edessään oli kuin ihmeellinen, käsittämätön arvoitus, -jota hänen kuitenkin täytyi miettiä. - -Kevättuuli löyhytteli ikkunasta sisään ja leikki kuolleen pojan -vaaleissa hiuksissa. Auringonsäteet tanssivat hänen suljetuilla -silmäluomillaan. Ilma, joka ulkoa täytti huoneen, oli täynnä kevättä ja -valoa; mutta poika makasi siinä, liikkumattomana, kylmänä ja kalpeana. -Elämä ja kuolema olivat siinä vastakkain tänä ihanana kevätaamuna, -ja neljäntoista vuotias tyttö, joka seisoi kuolleen veljensä vuoteen -vieressä, mietti sitä arvoitusta, jota ei kukaan haudan tällä puolen -ole arvannut. - -Anna oli juuri tulemaisillaan siihen ikään, jolloin me ikäänkuin -heräämme elämään, jo jolloin jokainen uusi kokemus tunkeutuu mieleemme -erinomaisella voimalla. Hän ei ajatellut selvin ajatuksin -- hänen -ajatuksensa olivat vaan katkelmia, jotka risteilivät hänen sielussaan. -Se oli Erik, joka makasi tuossa, eikä se sentään ollut hän. Ei se -sentään ollut kukaan muukaan, vaikka se oli hänelle vieraampi kuin -muukalainen. Arasti kosketti hän hänen kättään. Se oli kylmempi kuin -kylmin, mihin hän ennen oli koskenut. Kuinka voi hän olla niin kylmä ja -niin hiljaa? Oliko tämä Erik? Ei. Mutta missä oli hän sitten? Oliko hän -ennen ollut tässä huoneessa? Hän tunsi itsensä ikään kuin muutetuksi -kauas pois tavallisesta maailmastaan vieraaseen, tuntemattomaan, -salaperäiseen, jota hän ei ymmärtänyt, mutta joka kuitenkin lumosi -hänet. - -Kuinka kauan hän oli kuolinhuoneessa, ei hän itsekään tiennyt. Hänen -mietteensä keskeytyivät, kun Kurt astui sisään. - -"Anna, sinä täällä?" kuiskasi hän hämmästyneenä. - -Anna kääntyi ja tarttui sanaakaan sanomatta hänen käteensä, ja Kurt -veti hiljaa hänet huoneesta. - -"Erik kuoli niin äkkiä ja odottamatta yöllä, ettei meille ehditty antaa -tietoa", sanoi hän, "minut herätettiin heti sen jälkeen, mutta meidän -kaikkien mielestä oli parasta antaa sinun ja Evan maata. Kuinka kalpea -sinä olet! Kuinka kauan olet sinä ollut siellä sisällä?" - -"En minä tiedä", kuiskasi hän hiljaa. - -"Mitä sinä siellä teit?" - -"Minä ajattelin." - -"Mitä?" - -"Kuolema on niin ihmeellinen." - -Kurt katseli häntä tarkasti. Hänen silmänsä olivat aivan kuivat. - -"Kuinka voit sinä seisoa veljesi kuolinvuoteen vieressä ja miettiä -kuolemaa ilman ainoatakaan kaipauksen kyyneltä silmissäsi? Se on -luonnotonta. Etkö sinä sure häntä?" - -Anna katsoi hämmästyneenä ylös, ikäänkuin olisi hänet herätetty unesta. - -"Sure", toisti hän koneellisesti, "tietysti minä suren!" - -Mutta asia oli se, ettei hän vielä käsittänyt, mitä oli tapahtunut. - - - - -6. - - -Eräänä kauniina, auringonpaisteisena kevätpäivänä laskettiin Erikin -kirstu hautaan, lehtevän hautausmaan kulmaan, lähelle Långsjön rantaa. - -Se oli liikuttava hetki, eikä kenenkään silmä jäänyt kuivaksi, paitsi -Annan. Hän ei käsittänyt miksi toiset itkivät. Itse ei hän ollut -vuodattanut kyyneltäkään veljen kuoleman jälkeen. Hän oli käynyt kuin -unessa, kykenemättä tajuamaan sitä todellisuudeksi. Se aamuhetki, -jonka hän oli viettänyt yksin kuolleen veljensä kanssa, oli tehnyt -unohtumattoman vaikutuksen hänen tunteelliseen sieluunsa. Hänestä -tuntui, kuin olisi hän seurannut veljeään kappaleen matkaa toiseen -maailmaan ja että hänellä sen vuoksi vielä oli jotakin yhteistä hänen -kanssaan, jota muilta puuttui. Hänen mielessään säilyi niin elävänä -onnellinen ilme, joka oli veljen kasvoilla, kuten heijastus siitä -valosta, joka nyt häntä ympäröi. Se ei ollut Erik, joka nyt laskettiin -multaan, sen hän tunsi niin selvästi. Hän eli ja oli niin onnellinen, -niin onnellinen Jumalan luona, minkätähden sitten itkettäisiin hänen -tähtensä? - -Mutta Anna sai kuitenkin oppia senkin ja aivan pikkuseikasta. Ei -kalpeat kasvot, kuoleman juhlallisen majesteetin leimaamina, ei toisten -suru, ei mullan kolkko kumahdus kirstua vasten, houkutellut kyyneleitä -hänen silmiinsä. Ei, se oli vaan pieni, valkoinen palttinalakki, -rikkinäisine reunoineen, joka ensin opetti hänet käsittämään, että Erik -todellakin oli poissa, eikä koskaan enää palaa. - -Kun Maija siivosi vinttiä, tuli muiden muassa tämä lakkikin esille. - -"Tätä ei enää tarvita", sanoi Maija vaan ja asetti sen varovaisesti -syrjään, ikäänkuin se olisi ollut lasista. - -Anna seisoi vieressä. Hän otti lakin käteensä. Se johti niin selvästi -hänen mieleensä Erikin sellaisena, kun hän oli ennen sairastumistaan. -Sitä oli hän käyttänyt koko viime kesän. Kerran oli hän poiminut siihen -marjoja ja häntä oli toruttu. Tahrat näkyivät vielä. - -Eikö hän koskaan enää käyttäisi sitä, ei koskaan enää juoksisi ympäri, -kuten ennen? Ei koskaan enää! Äkkiä heitti Anna lakin kädestään ja -koetti tukahuttaa voimakasta nyyhkytystä. Mutta se ei onnistunut. Hän -istuutui vinnin nurkkaan ja antautui kyynelten valtaan, kun hän ei -voinut estää niitä vuotamasta. Itku tuotti huojennusta. Jännitys, jota -hän nämä viime päivät oli tuntenut, poistui. Hän palasi tavalliseen -maailmaansa siitä ihmeellisestä ja salaperäisestä, joka oli ollut -hänelle liian korkealla. - -Maija näki Annan itkevän ja katseli pientä, valkoista lakkia, kunnes -hänkään ei voinut katsella sitä kauempaa pyyhkimättä käsillään silmiään. - - - - -7. - - -Kesti kauan, ennenkuin Annan kyyneleet lakkasivat vuotamasta. Kun ne -vihdoin loppuivat, olivat ne jättäneet niin selvät jäljet, että hän -peljästyi, katsellessaan itseään peilissä. Hän hiipi ulos syrjätietä, -päästäkseen kenenkään huomaamatta, sillä tuskin mitään häpesi hän -enemmän, kuin tunteittensa ilmaisemista, varsinkin hellempien. - -Mutta hän ei päässyt näkemättä pois. Kurt istui polvillaan ruohikossa -ja koetti saada tikkua pois Prissen jalasta. Koira ulisi ja nuoli -nuoren isäntänsä kättä. - -"Oli hyvä, että tulit, Anna. Piteleppäs Prisseä ja estä sitä nuolemasta -minua ja tuuppimasta kuonollaan", pyysi Kurt. - -Mieluummin olisi Anna hiipinyt tiehensä, mutta Prisse oli hänen -suosikkinsa ja sen kipeää jalkaa täytyi auttaa. Hän koetti kääntää pois -kasvonsa, ettei veli näkisi, että hän itki, sillä kyyneleet olivat -lakanneet vuotamasta vaan hetkeksi. Kun veli puhutteli häntä ja hänen -täytyi vastata, koetti hän tehdä äänensä vakavaksi. Kyynel tipahti -hänen silmästään Kurtin kädelle; silloin katsoi tämä hänen kasvoihinsa -ja näki, mitä tyttö niin huolellisesti koetti salata. - -"Siis vihdoinkin voit sinä itkeä, se on hyvä", sanoi hän, ja nähtyään -kuinka tyttö koetti hillitä tunteitaan, lisäsi hän ystävällisesti: "Älä -häpee, anna kyyneleiden vuotaa, ne ovat sinulle kunniaksi ja tekevät -sinulle hyvää." - -"Kas niin, nyt on tikku poissa. Emmekö mene vähän metsään kävelemään?" - -Anna suostui siihen. Prisse seurasi heitä, tuon tuostakin nuollen -jalkaansa. Sisarukset kävelivät hetkisen ääneti, ja kun Anna oli -voittanut liikutuksensa, rupesivat he puhumaan jokapäiväisistä -asioista, huolellisesti karttaen kaikkea, joka voisi viitata Erikkiin. -Nuori kevät henki kaikkialla heidän ympärillään uutta, pulppuavaa -elämää. Ilma oli täynnä tuoreen havun ja kielojen tuoksua ja -elähyttävää valoa ja lämpöä. - -Kun sisarukset palasivat kävelyltään, kohtasivat he äitinsä, joka juuri -tuli ulos pihaveräjästä. - -"Äiti hoi! Minne matka?" huusi Kurt. - -Hän kääntyi ja näytti tuoreista, vaaleanvihreistä kuusen oksista -sidottua seppelettä. - -"Vai niin, haudalle", sanoi Kurt hillityllä äänellä, "saammeko seurata -sinua?" - -"Tietysti te saatte", sanoi hän, luoden sydämellisen katseen pitkään, -vaaleatukkaiseen poikaansa, joka tarjosi käsivartensa tukeakseen häntä. -Anna otti kantaakseen seppeleen. "Oletko, äiti, itse sitonut sen?" -kysyi hän. "Olen. Minun täytyi tehdä jotakin Erikille. Ajatukseni -eivät voi irtautua hänestä. Hän lepää nyt niin turvallisesti Herransa -sylissä, eihän minun pitäisi surra. Mutta, nähkääs, jokainen lapsistani -on osa omasta sydämestäni." - -"Onhan sinulla vielä kolme jälellä", sanoi Kurt, koettaen lohduttaa. - -Äiti katsoi ylös ja hymyili kyynelten läpi. - -"On, ja minä kiitän niistä Jumalaa. Mutta", lisäsi hän vakavasti, "minä -tunnen itseni levottomammaksi niiden tähden, jotka minulla on jälellä, -kuin sen tähden, jonka Jumala otti. Äiti voi vuodattaa katkerampia -kyyneleitä lastensa tähden, kuin ne jotka vuotavat heidän haudoillaan." - -"Jumalan avulla ei sinun koskaan tarvitse itkeä sellaisia kyyneleitä -minun tähteni", sanoi Kurt ja puristi voimakkaasti äidin kättä, joka -lepäsi hänen käsivarrellaan. - -Tämä kädenpuristus ja melkein ankaran päättäväinen ilme hänen -kasvoillaan, lausuessaan näitä sanoja, ilmaisivat äidille, että -poika jo todenteolla oli alkanut taistelunsa elämän kiusauksissa ja -ristiriitaisuuksissa. - -"Kurt, kun sinä tunnet kiusausta pahaan, niin muista sellaisina -hetkinä, että äitisi rukoilee Jumalaa puolestasi", sanoi hän lämpimästi. - -He olivat nyt saapuneet hautausmaalle. Kurt aukasi rautaportin, joka -narisi saranoillaan, ja he menivät sisään. Oli puolenpäivän aika, -aurinko paistoi kirkkaimmillaan. Sen säteet tunkeutuivat suurten, -tuuheitten puitten vastapuhjenneitten lehtien läpi ja leikkivät -kuolleiden haudoilla, missä hieno, nuori ruoho vihersi keväisen -raittiina. - -"En voi koskaan olla ajattelematta ylösnousemusta, katsellessani -kevättä hautausmaalla; se hymyilee vastaani taivaallisena -lohdutuksena", sanoi äiti, kun hän molempien lastensa kanssa läheni -hautaa, jonka mustalla kummulla ei ruoho vielä ollut ehtinyt kasvamaan. -Kun he olivat järjestelleet siellä olevia kukkia ja seppeleitä, -kääntyivät he taas kotiin päin. - -"Mitä sinä teet iltapäivällä, äitiseni", kysyi Kurt. - -"Ajattelin mennä Nybotorppaan puhumaan vähän Personin mummon kanssa. -Hän lähetti äsken sanan, että hän on niin huolissaan ja tahtoisi puhua -isän kanssa. Hänen poikansa, Kalle, joka on merimies, on hukkunut -jossain Pohjois-Amerikan rannikolla. Hän sai siitä tiedon eilen ja on -nyt aivan murtunut, mummo parka. Isä ei mitenkään ehdi tänään ja sen -vuoksi olen minä aikonut mennä illalla." - -"Et sinä saa mennä", sanoi Kurt, "sinä tarvitset itse lohdutusta." - -"Etkö sinä ymmärrä, että paras keino unohtaa omat surunsa on ottaa -osaa toisten suruihin? Juuri senvuoksi, että minä itse olen kestänyt -koetuksen, samanlaisen, kuin hänenkin surunsa on, ymmärrän minä häntä -paremmin ja voin lohduttaa." - -Pappilassa palattiin taas vähitellen tavalliseen elämään, vaikka tähän -asti tuntematon kaiho sydämissä. Ensimmäinen rengas perheketjusta oli -katkennut ja tyhjyys tuntui suurelta. - - - - -8. - - -Oli kaunis talvi-ilta helmikuun alussa. Lumi peitti valkoisena maan -ja tähdet tuikkivat taivaalla. Järvet olivat jäässä ja lapioidut tiet -johtivat niiden poikki. Puut metsissä taivuttivat lumipeittoisia -oksiaan. Silloin tällöin putosi lumikimpale pehmeästi tipahtaen maahan. -Metsässä oli niin hiljaista ja ylhäällä kimaltelivat Linnunradan tähdet. - -Kulkusten kilinää kuului kaukaa tieltä, joka johti alas Långsjön -rantaan, ja pian näkyi reki, jonka eteen oli valjastettu kaksi reipasta -hevosta, ajavan jäälle. - -Reessä istui, paitsi ajajaa, vaan kaksi henkeä. Molemmat olivat niin -hyvin kiedotut turkkeihin, että heitä tuskin saattoi nähdä. Ylimys-nenä -ja pari tuuheita, harmahtavia viiksiä oli kaikki mitä näkyi toisen -hylkeennahkaisen lakin ja ylösvedetyn turkinkauluksen välistä, ja pari -tumman kauniita silmiä loisti esiin toisen pienen soman lakin alta; -muuten olivat koko nuorekkaat kasvot kiedotut lämpimään saaliin. - -"Isä, minä irroitan vähän saalia. Ei täällä ole ollenkaan niin kylmä, -kuin me luulimme", kuului rukoileva ääni vaatteitten sisältä. - -"Anna vaan olla! Puuttuisi vaan, että palelluttaisit kasvosi ja jäisit -punanenäksi koko elinijäksesi", vastasi viiksiniekka herra. - -Tyttö huokasi, mutta tyytyi kohtaloonsa. - -"Tämäpä on loppumattoman pitkä tie. Emmekö jo pian ole perillä?" kysyi -herra ajajalta. - -"Kyllä pian. Me olemme nyt Långsjön jäällä ja tuolla vastapäätä näkyy -pappila", vastasi tämä. - -"Näkyykö se? Minä puolestani en voi eroittaa mitään tässä -sietämättömässä pimeydessä", murahti herra ja teki kärsimättömän -liikkeen paksuissa turkeissaan, nähdäkseen paremmin. "Voitko sinä -erottaa mitään, Dagmar?" - -"Voin toki, isä. Etkö näe, kuinka tulet loistavat tuolla rannassa?" -vastasi Dagmar, jonka onnistui paremmin kuin isän nojautua sivulle, -nähdäkseen valoa edessään. - -"Jospa olisimme perillä!" toivoi parooni Rencrona, se oli herran nimi. - -"Minusta on hyvä näin", vastasi hänen tyttärensä ja nojautui taaksepäin -paremmin nähdäkseen tähtiä. "Katso, isä, kuinka tuolla ylhäällä on -kaunista!" - -"Niin on", vastasi isä, kuitenkaan vaivaamatta itseään seuraamaan -tyttären kehoitusta, "mutta älä kallistu niin paljon taaksepäin, pikku -hupakko, sinä pudotat lakkisi." - -Dagmar oli ainoa tytär ja isän silmäterä. Tämä seurasi häntä nyt -Vesterlångaan, jossa häntä valmistettaisiin ensimmäistä ripilläkäyntiä -varten kirkkoherra Warenheimin luona, joka oli ollut paroonin nuoruuden -ystävä. - -Pappilassa oli teepöytä katettu tavallista suuremmalla huolella. -Vieraat voivat saapua millä hetkellä tahansa, ja kaikki kuuntelivat, -milloin kulkusten kilinä kuuluisi järveltä. Anna kuuli sen ensiksi, -mutta hän se odottikin innokkaimmin. Dagmar Rencrona tulisi hänen -rippikoulutoverikseen. Annalle, joka ei ollut tottunut muiden seuraan -kuin sisarustensa ja talonpoikaislasten, oli tämän toverin tulolla -suuri arvo. Hänen sydämensä sykki kiivaasti, kun reki vihdoinkin saapui -portaitten eteen. - -Kirkkoherra auttoi vieraita reestä ja etehisessä lausuivat hänen -vaimonsa ja tyttärensä heidät tervetulleiksi. - -"Anna, saatappas nyt pikku vieraamme omaan huoneeseensa", sanoi rouva -Warenheim. - -Anna tarttui uuden toverinsa käteen ja he menivät yhdessä rappuja ylös. -He eivät kumpikaan puhuneet mitään, katselivat vaan toisiaan uteliaasti. - -Huone, joka oli asetettu kuntoon Dagmarille, tuntui hänestä -hyvin miellyttävältä. Iloinen tuli räiskyi ristikko-ovien takana -kaakeliuunissa ja lamppu paloi pöydällä sohvan edessä. Punainen -varjostin verhosi sitä himmentäen sen valoa ja luoden kaikkialle -miellyttävän punaisen hohteen. Vaatetus-pöytä oli verhottu vaalealla -kankaalla ja ikkunoissa oli valkoiset, vasta silitetyt uutimet. - -"Äiti ja minä olemme tehneet parhaamme, saadaksemme huoneen hauskaksi", -sanoi Anna. - -Dagmar katseli uteliaasti häntä tummilla silmillään. - -"Meistähän tulee toverit", sanoi hän. - -"Niin, ja minä uskon varmasti, että me viihdymme yhdessä", vastasi Anna -ja ajatteli, ettei hän milloinkaan ollut nähnyt mitään kauniimpaa, kuin -tuo nuori tyttö hänen edessään. - -Dagmar ei vastannut, tarkasteli vaan toista kiireestä kantapäähän ja -teki sen havainnon, että hänen uusi ystävänsä oli tavattoman hyvin -puettu, ollakseen maalaistyttö. - -"Älä katsele minun silmiäni! Minä tiedän, että ne ovat viheriät", -huudahti Anna kärsimättömästi, luullen huomaavansa, että Dagmar olisi -havainnut noiden hänelle surua tuottavien elinten värin, jota hän piti -rumimpana kaikesta muusta rumasta hänen olennossaan. - -"Viheriät!" huudahti Dagmar ihmetellen ja katsoi nyt vasta tarkemmin -niitä, "eivät ne ole viheriät! Mutta ovatpa, totta tosiaan. Kuinka -omituiset silmät sinulla on, niissä on kaikki värivivahdukset!" - -Anna kääntyi suuttuneena pois. - -"Ethän vaan pahastu?" kuuli hän Dagmarin sanovan, "sinullahan on -kauniit silmät." - -"Sitä et sinä tarkoita", vastasi hän lyhyesti. - -"Kyllä, varmaan! Kuinka sinä olet omituinen ja tavallisuudesta -poikkeava! Minä pidän sinusta!" - - * * * * * - -Parooni Rencrona viipyi muutamia päiviä, kunnes tyttärensä vähän -kotiintuisi uudessa ympäristössään. Poislähtönsä edellisenä iltana -sanoi hän kirkkoherralle: - -"Niin, hoida nyt hänen pientä sieluaan ja opeta hänelle kaikkea hyvää, -mutta -- hm -- mutta älä tyrkytä hänelle liian paljon jumalisia -aatteita, niin, kai sinä ymmärrät." - -"Minä en aio tyrkyttää hänelle mitään", vastasi kirkkoherra -arvokkaasti, "pyrkimysteni päämääränä on oleva asettaa Kristus elävänä -hänen katseensa eteen." - -"Niin, niin", sanoi parooni hieman hermostuneesti, "kyllä siitä hyvä -tulee, en minä sitä pelkää. Tarkoitan vaan, ettet opettaisi hänelle, -että kaikki on syntiä." - -"En opeta hänelle, että mikään on syntiä, joka ei ole Jumalan tahtoa -vastaan", vastasi kirkkoherra. - -"Niin, niinhän se on! Katso, senvuoksi toin minä hänet tänne, että -tiedän sinut rehelliseksi mieheksi. Kun nyt tyttöä on valmistettava -ensimäistä ripilläkäyntiä varten, tahdon minä, että sen tekee oikea -pappi, tarkoitan, sellainen kuin sinä. Papin tulee olla pappi. -Tuollaisille ilvehtijöille, jotka toisena päivänä lukevat messua ja -toisena juovat itsensä humalaan, en minä anna suurta arvoa, niissä ei -ole päätä ei perää. Mutta, katso veliseni, minun tytöstäni ei tehdä -mitään pappia, nuoret ovat nuoria, niin, sinä ymmärrät mitä tarkoitan, -niin..." tähän lopetti parooni, antaen kirkkoherran oman mielensä -mukaan ymmärtää mitä hän tarkoitti. - -"Minä toivon, että Dagmarista tulee todellinen Herran palvelija", sanoi -kirkkoherra. - -"Niin kyllä! Herran palvelijoitahan me kaikki olemme", sanoi parooni. - -"En luule, että me sentään voimme niin sanoa." - -"Eikö? No niin -- ehkä ei, mutta Hänen lapsiansa me sentään olemme." - -"Ei sitäkään. Tullaksemme hänen lapsikseen tulee meidän uudesti syntyä." - -"Niin, niin, tuon osasin minäkin ennen, se on varmaan Lutheruksen -katekismuksessa tai Raamatussa", sanoi parooni ja kierteli viiksiään, -"mutta jotakin hyvää lienee sentään joka ihmisessä. Eikä suinkaan -meidän Herramme ole niin kova, että Hän sulkisi taivaan portit -syntisraukalta, kun täältä lähtö tulee." - -Parooni käveli edes takaisin lattialla ja näkyi selvään, että tämä -keskustelu rasitti häntä. - -"Ei, ei siltä, joka luottaa Jesuksen sovintoon", vastasi kirkkoherra, -katsellen vierastaan lämpimällä osanotolla. - -"Niin, kukapa ei sitä tekisi", sanoi parooni ja jatkoi heti, ikäänkuin -estääkseen kirkkoherraa vastaamasta. "Tämä on viimeinen ilta, jonka -vietän täällä. Hoida hyvin tyttöäni! Kyllä hän täällä on sopivimmassa -paikassa. Pappiloissa on aina sellainen omituinen hurskas tunnelma, -joka soveltuu ripille valmistettaville." - -Illallispöydässä oli parooni hyvin puhelias. Hän kertoi, että -hän toisinaan kävi kirkossa kuulemassa pappia, joka oli oikein -kaunopuhelias. - -"Ette voi uskoa, kuinka ihastuttavia saarnoja hän pitää! Niistä nauttii -kuukauden aikaa jälestäpäin, ellei enempää", sanoi hän. - -Sitten johti hän puheen hyväntekeväisyyslaitoksiin, joihin hän oli -lahjoittanut suuria summia. - -"Niin, että en minäkään sentään mikään pakana ole", lisäsi hän, luoden -syrjäkatseen kirkkoherraan. - - * * * * * - -Dagmarin oli hyvin vaikea erota isästään, ja hän oli pahoillaan, kun -tämä jätti hänet niin pian. Ensimmäiset päivät hänen poislähtönsä -jälkeen oli hän happamen näköinen ja vaitelias, jäykästi vastustaen -kaikkea ystävällisyyttä. Mutta kun lukeminen alkoi, kiintyi hänen -harrastuksensa siihen. Hän ja Anna lukivat myöskin paria muuta -ainetta kirkkoherran johdolla, joka itsekin oli hyvin kovasti -huvitettu, huomattuaan kuinka hyvin hänen oppilaansa edistyivät. Rouva -Warenheimin rakastettava ystävällisyys ei myöskään voinut olla ajan -pitkään tekemättä vaikutustaan. Dagmarin jäykkyys suli ja hän rupesi -viihtymään. Molempien tyttöjen välille kehittyi myöskin todellinen -ystävyyssuhde, joka tuotti rouva Warenheimille paljon iloa. Anna -tarvitsi niin hyvin samanikäisen toverin, jonka seurustelu tuotti -hänelle virkistystä ja nuorensi häntä. Hän oli niin haaveileva ja -hiljainen, että äiti oli ollut huolissaan hänen tähtensä. Sen vuoksi -oli nyt virkistävää nähdä hänen käyvän käsikädessä Dagmarin kanssa -vilkkaasti puhellen. - -Iltasin sytytettiin lamppu, jonka valossa luettiin ja tehtiin -käsitöitä. Päivät olivat toistensa kaltaiset. Dagmar tunsi -hämmästyksekseen, että hän viihtyi tässä elämässä, joka kuitenkin oli -niin peräti erilaista, kuin se, mihin hän oli tottunut. - - * * * * * - -Juhannuksen edellisenä sunnuntaina laskettiin lapset Herran -Ehtoolliselle Vesterlångan kirkossa, joka tilaisuutta varten oli -juhlallisesti koristettu. Oli kuin kevät itse olisi muuttanut sinne -kukkineen ja nuorine lehvineen. - -Aurinko paistoi sisään kirkon ikkunoista ja ulkona kaareili taivas -korkeana ja sinisenä. Anna ja Dagmar istuivat alttarin luona toveriensa -joukossa, jotka kaikki olivat kansan lapsia. - -Saarnan lopulla kääntyi nuorten opettaja erittäin heidän puoleensa ja -puhui heille vaikuttavasti Hänestä, jota he nyt lähestyivät. Sitten -astui hän alttarille ja pyhä toimitus alkoi. - -Dagmar vuodatti kyyneleitä ollen syvästi liikutettu, mutta Annan silmät -pysyivät aivan kuivina. Kuten tavallista, olivat hänen kyyneleensä -kauimpana silloin kuin hänen tunteensa olivat syvimmät. Palattuaan -alttarilta takaisin paikalleen, istui hän kädet ristissä, katse luotuna -alttarilla olevaan ristiin. Hän tunsi itsensä kohonneeksi yläpuolelle -kaikkea maallista ja hänen silmissään paloi haaveellinen tuli. Hän -toivoi tällä hetkellä pääsevänsä taivaallisen ylkänsä luo. Hän vuodatti -koko sielunsa rukouksessa Hänelle. Anna rukoili, että hän tänä hetkenä -ottaisi hänet omakseen ainiaaksi. Hän oli valmis kärsimään elämässään -mitä tahansa, kunhan hän vaan aina tulisi yhä lähemmäksi Jesusta. - -Juhlallinen hetki päättyi. Sukulaiset ja ystävät ympäröivät lapsia. -Eri ryhmissä lähdettiin kirkosta, joka pian oli tyhjänä yksinäisellä -niemellään järven rannassa, kuolleitten haudat ympärillään, tornissaan -risti, joka viittasi ylöspäin kuten autuuden toivo. Hiljaisissa, -korkeissa holveissa säteili kevät-aurinko ja tuntui kuin kuorissa -vielä olisi humissut pyhän, ijankaikkisen Hengen tuulahdus, joka -juhlatilaisuuden kestäessä oli väreillyt lasten sydämissä. - - * * * * * - -Parooni Rencrona, hänen puolisonsa, sekä ainoa poikansa, Robert, olivat -tulleet Dagmarin ensimmäisen ripilläkäynnin johdosta Vesterlångaan. -Parooni oli ystävällinen, sydämellinen ja hyvin liikutettu. Rouva -Warenheim oli alussa ollut hyvin ujo komean, jäykän vapaaherrattaren -seurassa, ja lähempi tutustuminen häneen näytti mahdottomalta. Mutta -ei edes vapaaherratar voinut kauan vastustaa rouva Warenheimin hienoa -ystävällisyyttä. Nuori Robert parooni oli äitinsä kaltainen. Hän oli -diplomaatti ja hänen käytöksessään oli jotakin hienoa ja ylhäistä, -mutta samalla ritarillista, ja jos hän tahtoi, voi hän olla hyvin -hauska. Pappilassa opittiin häntä tuntemaan hänen parhaimmalta -puoleltaan, täällä ei äidiltä peritty jäykkyys tullut esiin. - -Päätettiin, että Dagmar viipyisi Vesterlångassa yli kesän. Metsäilma -näytti olevan hänelle hyvin terveellistä, hän näytti nyt paljon -terveemmältä, kuin tullessaan tänne; siitä olivat kaikki yhtä mieltä. -Dagmar oli hyvin tyytyväinen päätökseen, vaikka hän kenties yhtä -mielellään olisi seurannut äitiään Marstrandiin. - -"Pysy sinä vaan täällä", sanoi hänen veljensä, "kyllä sinä vielä ehdit -tanssia itsesi väsyksiin", ja Dagmar jäi, Annan suureksi iloksi. - -Kurt tuli kotiin Upsalasta missä hän jatkoi opinnoitaan. Hän oli hyvin -ahkera lupa-ajallakin, mutta otti usein osaa tyttöjen kävelyihin ja -huvimatkoihin. Kesä kului kuin yksi ainoa hupaisa päivä. Syksy tuli ja -sitten tuntui Vesterlångassa tyhjältä. Kurt palasi Upsalaan ja heti sen -jälkeen matkusti Dagmar kotiinsa. Hän sanoi sydämelliset jäähyväiset -kaikille ja sai lupauksen, että Anna uutena vuotena saisi tulla hänen -vieraakseen. - - - - -9. - - -Aurinko paistoi Södermanlandissa sijaitsevan Bergsjöholman linnan -korkeista ikkunoista sisään. Säteet hyppelivät vanhanaikuisilla, -silkillä päällystetyillä huonekaluilla ja vanhoilla seinämaalauksilla. -Suuressa, korkeassa huoneessa, jossa lattiasta kattoon ulottuvat -hyllyt olivat täynnä kirjoja, istui vapaaherratar Rencrona mukavassa -nojatuolissa ja luki. - -Ovi avautui ja Dagmar kurkisti sisään. - -"Kas, täällähän äiti onkin. Minä tahtoisin niin mielelläni pyytää -sinulta jotakin", sanoi hän ja laski hyväilevästi kätensä äitinsä -kaulalle. - -"Ole varovainen, sinä rypistät kaulukseni", sanoi vapaaherratar ja -siirsi pois tyttärensä käden. "Mitä sinä tahdot?" - -"Minä ajattelin vieraspitoja illalla. Eikö meillä voisi olla leikkiä -tanssin asemasta", ehdotti Dagmar. - -"Mikä päähänpisto tuo on? Sinähän olet aina ollut niin ihastunut -tanssiin", sanoi vapaaherratar ja katsoi terävästi tyttäreensä. - -Dagmar punastui. - -"Annan tähden, äiti! Hän ei ole koskaan tanssinut, ja minä luulen, -etteivät hänen vanhempansa pitäisi siitä, että hän täällä tanssii." - -"Ellei hän tahdo seurata niiden tapoja, joiden luo hän tulee, on -paras, että hän pysyy kotonaan. Kun minä sallin sinun kutsua hänet -tänne, en tehnyt sitä sen vuoksi, että hän tulisi muuttamaan meidän -tottumuksiamme ja tapojamme." - -"Se ei suinkaan ole hänen tarkoituksensakaan", sanoi Dagmar -innokkaasti, "hän ei ole sanonut sanaakaan siitä, mutta minä ajattelen -sentään, että hänen tähtensä..." - -"Uhraat sinä mieluummin kaikkien muiden vieraittesi huvin", lisäsi -vapaaherratar, "mutta sitä en minä aijo sallia. Hän saa mukautua. Nyt -emme enää puhu tästä asiasta." - -Vapaaherratar syventyi taas kirjaansa. Dagmar viipyi hetkisen, mutta -kun hän tiesi, että kaikki yritykset olivat yhtä hyödyttömiä kuin -tämäkin, poistui hän huoneesta, nyykäyttäen suutuksissaan päätään. Ulos -tultuaan tapasi hän Robertin. - -"Miten on laitasi?" kysyi tämä. - -Dagmar kertoi huolensa. - -"Mitä väärää voikaan olla pienessä, viattomassa tanssissa?" kysyi hän. - -"Ehkä ei olekaan", myönsi sisar, "mutta Anna luulee niin, enkä minä -tahtoisi, että hänen täytyisi ottaa osaa sellaiseen, ollessaan minun -luonani." - -"No niin, voit olla oikeassa. Ei pidä pakoittaa ketään, ja -vieraitaan kohtaan tulee tässä asiassa jokaisen osoittaa erityistä -huomaavaisuutta. Kovin vaikeaksi silloin tulee hauskuuttaa vieraitamme -illalla. Kyllä ne tulevat ihmettelemään, mikä meissä on tehnyt tämän -muutoksen." - -"Robert, minä kuulen puheestasi, että sinä aijot puhua äidille", -huudahti Dagmar iloisesti, "tee se! Sinä olet ainoa, jonka puhetta hän -todella viitsii kuunnella." - -"Minä teen sen vanhan ruotsalaisen vierasvaraisuuden nimessä", sanoi -Robert alentuvasti, tuntien oman arvonsa. - -Dagmar kietoi, täynnä kiitollisuutta, molemmat käsivartensa hänen -kaulaansa. - -"No, no, älä kiitä liian varhain, ethän sinä vielä tiedä, onnistunko -minä", sanoi hän, hiljaa irtautuen sisarensa syleilystä. Häntä, samoin -kuin äitiäkin, rasittivat hyväilyt suuresti. - -Kun Robert tuli kirjastoon, otti hän kirjan ja istui ikkunan -syvennykseen lukemaan. - -"Voitko ajatella", sanoi hänen äitinsä, "Dagmar kävi äsken pyytämässä, -että jättäisimme tanssin illalla vaan sen vuoksi, että Anna suvaitsee -pitää sitä vääränä! Minä sanoin jyrkästi ei. Enkö sinunkin mielestäsi -tehnyt oikein?" - -"En tiedä", vastasi Robert kevyesti, "meidän tulee kunnioittaa -vieraittemme mielipiteitä." - -"Kyllä, tietysti, mutta ei heidän ennakkoluulojaan", sanoi -vapaaherratar vilkkaasti. "Tyttö on täynnä ennakkoluuloja, ja minä -teen mielestäni hänelle hyvän työn, koettaessani vapauttaa häntä edes -yhdestä. Minä pelkään myös, että hänen aatteensa tarttuvat Dagmariin. -Minä inhoan kaikkea ahdasmielisyyttä ja aion tukehuttaa kaiken -sellaisen Dagmarissakin." - -Ivallinen hymy väikkyi Robertin huulilla. - -"Kuka se oli, joka viimeksi eilen niin innokkaasti puolusti jokaisen -oikeutta menetellä vakaumuksensa mukaan, huolimatta toisten -mielipiteistä?" kysyi hän. - -"Sen lauseenhan minä juuri sovellutan tähän", sanoi hänen äitinsä -hämmästyneenä, "minähän juuri taistelen vapauden puolesta -ahdasmielisyyttä vastaan." - -"Niinkö?" kysyi Robert. "Kumpikohan enemmän estää toista menettelemästä -oman vakaumuksensa mukaan, taikauskoinenko, joka pyytää saada elää -taikauskonsa mukaan, taikka vapaamielinen, joka vaatii toista luopumaan -taikauskoisuudestaan, jota tämä pitää omantunnonasiana? Eiköhän -vapaamielinen tässä tapauksessa ole ahdasmielisempi?" - -Robertin silmät säteilivät, kun hän katseli äitiään. Tällaiset -sananvaihdot tuottivat hänelle suurta huvia. Oli hänen oma -mielipiteensä minkälainen tahansa, aina puolusti hän päinvastaista -kantaa, mitä hänen vastustajansa edusti. - -"Nyt olet sinä erehtynyt", vastasi hänen äitinsä, "ahdasmieliset eivät -suinkaan tyydy siihen, että itse pitäisivät mielipiteensä, he tahtovat -aina tyrkyttää niitä muillekin." - -"No, jos niinkin olisi", vastasi Robert, "niin eihän se ole sen -pahempaa kuin vapaamielisyydenkään tyrkyttäminen muille." - -"Sinun mielestäsi siis ei minun pitäisi panna toimeen tanssia illalla? -Mutta jos meillä nyt ei ole tanssia, niin panemmehan me siten salpoja -niiden vapaudelle, jotka tahtovat tanssia." - -"Kyllä he siihen taas saavat pian tilaisuuden, jos haluavat. Se -merkitsee joka tapauksessa paljon vähemmän, kuin pettää luottamus, jota -Warenheimin perhe on sinulle osoittanut, jättäessään haltuusi nuoren -tyttärensä. Hienotunteisinta on olla tarjoamatta hänelle huvitusta, -jota ei hänen kotonaan pidetä täysin luvallisena. Sinä melkein pakoitat -häntä siihen." - -"Niin paljon melua tyhjästä", sanoi vapaaherratar, kohauttaen -olkapäitään. Hän näytti harmistuneelta, mutta Robert hymyili. - -"On hyvä kun voi lyödä ihmisiä heidän omilla aseillaan", ajatteli hän. - -Illalla ei tanssittu ja Dagmar oli iloinen, saadessaan tahtonsa -kerrankin äidin suhteen voitolle. Nuoriso huvittelihe piirileikeillä. -Vapaaherrattaren mielestä olivat he täten molemmat, sekä hän, että -tytär, tehneet puolittaisia myönnytyksiä. Leikittiin "Kudo kangasta", -"Leikkaa kauraa", y.m. leikkejä. - -"Mikä ero on nyt näiden ja oikean tanssin välillä?" kysyi vapaaherratar -Robertilta, joka hetkiseksi oli poistunut leikistä ja seisoi hänen -tuolinsa vieressä. - -"En minä tiedä", vastasi hän, "mutta ne, joilla on tarkat silmät, -näkevät varmaan eron." - -"Luulevat näkevänsä", sanoi vapaaherratar. - -"Jokaisella on varmaan oikeus nähdä, miten tahtoo", sanoi Robert, -esiintuoden vähän muutetussa muodossa äitinsä mielilauseen. - -"Aina sinä sitä jankutat", huudahti tämä harmissaan. - -Hän ei pitänyt siitä, että häntä vastustettiin hänen omilla -lauseillaan. Robert nauroi ja meni taas leikkimään. - -Annalla oli hauska. Kaikki oli niin uutta hänelle. Valo, joka niin -monin kerroin heijastui suurista seinäpeileistä, virtasi kruunuista -ja lampuista, huonekalujen loistaville silkkipäällisille, vaaleille, -kauneille puvuille ja nuorille, iloisille kasvoille. Hauska oli -leikissä kiitää edes takaisin liukkaalla parkettilattialla. Anna oli -kuin huumauksen valtaamana ja kun yksi leikeistä päättyi tavalliseen -valssiin ja hän huimaavaa vauhtia pyöri ympäri salia, ei hän mielestään -milloinkaan ollut ottanut osaa mihinkään hauskempaan. Mutta silloin -sattui jotakin, joka yht'äkkiä lopetti kaiken riemun. Pari nuorta -keikaria seisoi jossakin nurkassa ja tarkasteli kirjavaa joukkoa -salissa. Juuri kun Anna tanssitoverinsa kanssa kulki heidän ohitseen, -kuuli hän toisen, katse häneen luotuna, sanovan: "Katsoppas tuota rumaa -raukkaa, kuinka hauska hänellä on!" - -"Niin ruma hän tosin on, mutta siinä on sentään jotakin miellyttävää -hänen rumuudessaan", vastasi toinen. Näitä sanoja ei Anna kuitenkaan -kuullut, hän kuuli vaan, mitä ensimäinen sanoi. Ja ne sanat eivät -tunkeutuneet ainoastaan hänen korviinsa vaan syvälle sydämeen ja -tukehuttivat aivan sen riemun, mikä siellä äsken niin voimakkaana -kuohui. - -Hän loi tutkivan katseen peiliin. Se näytti hänelle totuudenmukaisen -kuvan hänen kulmikkaasta vartalostaan, jota ei äidin valitsema aistikas -pukukaan voinut tehdä kauniiksi. Vaaleahko suora tukka, joka oli -kammattu suoraan ylöspäin otsalta, antoi hänen kasvoilleen ankaran -ilmeen, jota vielä enensi nenän terävät piirteet ja yhteen puristetut, -ohuet huulet. Leuka oli hieman ulkoneva ja tavallisesti kalpeita poskia -peitti nyt hehkuva puna. Viheriälle vivahtavat silmät säteilivät häntä -vastaan peilistä täynnä suuttumusta ja harmia. Itse mielestään oli Anna -tavattoman ruma ja hän kärsi siitä ehkä enemmän, kuin kukaan muu hänen -sijassaan olisi tehnyt. - -Leikkiä jatkui, mutta hänelle ei siitä enää ollut mitään huvia. Jos -joku nuorista hymyili hänelle, teki se tietysti sen vaan säälistä, niin -luuli hän. Koko hänen ylpeytensä nousi vastustamaan sitä ja teki hänet -vielä entistään tylymmäksi ja jäykemmäksi. Hänen puhelukumppaninsa -ihmetteli, miksi hän niin äkkiä oli tullut niin vaiteliaaksi ja -ikäväksi. Vähän aikaa turhaan koeteltuaan jälleen vilkastuttaa -häntä, meni poika tiehensä. Anna pistäytyi sivuhuoneeseen, jossa ei -ollut ketään. Täällä löysi hänet Robert, joka koetti saada häntä -jälleen leikkimään. Kun hän ei lähtenyt, jäi Robert hänen seuraansa. -Häntä näytti miellyttävän Annan lyhyet vastaukset ja pitkän aikaa -huvittelivat he itseään kinastelemalla hämärässä ikkunakomerossa. - -"Onko sinulla hauska, pikkuruiseni?" kysyi vanhempi parooni Rencrona, -tarttuen tyttärensä leukaan. - -"On, hyvin hauska", vastasi Dagmar iloisesti ja katsoi häntä sinisillä, -säteilevillä silmillään. - -Isä nipisti hänen pyöreää poskeaan ja meni edelleen. - -Dagmar loi katseensa salin vastakkaiseen nurkkaan, missä muuan nuori -mies seisoi katsellen häntä. Hänellä oli tuuhea, vaalea tukka, joka -kauniissa kiharoissa valui korkealle, älykkäälle otsalle. Silmät olivat -tummat ja niiden vaihteleva ilme ilmaisi tunteellista sielua. Nenä oli -hyvin muodostunut ja voimakas. Suu, jota suuret viikset varjostivat, -oli tavattoman ilmehikäs. Nuori mies oli pitkä ja roteva, mutta -ryhtinsä oli vähän veltto, josta saattoi päättää häntä lukumieheksi. -Se oli Kurt Warenheim, joka sisarensa kanssa nyt vuoden vaihteessa -vieraili muutamia päiviä Bergsjöholmassa. Hän ja Robert olivat -täydellisiä vastakohtia toisilleen, mutta siitä huolimatta, taikka -kenties juuri sentähden, oli heistä tullut ystävät. - -Kun Kurt huomasi Dagmarin katseen, katsoi hän punastuen toisaalle. -Vähän ajan kuluttua seisoi hän hänen vieressään ja Dagmar hymyili -hänelle puolittain pilkallisesti, puolittain kehoittavasti. - -"Onko Teillä ikävä tänään, kandidaatti Warenheim? Te olette -niin vakavan ja miettiväisen näköinen, ikäänkuin olisimme me -pelkkiä viisaustieteen problemeja", sanoi hän sillä näppärällä -nenäkkäisyydellä, jota hän aina käytti puhellessaan nuorten herrain -kanssa. - -"Kuka tietää vaikka olisittekin sellaisia, varsinkin mitä Teihin tulee, -neitiseni", vastasi hän ja hymyili. - -"Ettehän tarkoittane, että kunnioitatte minua vaivaamalla päätänne -minun tähteni, herra filosofi?" kysyi Dagmar. - -"Voisipa valita huonommankin aiheen", sanoi Kurt vakavasti ja loi -häneen haaveilevan katseen. - -"Teillä on omituinen tapa ottaa kaikki asiat niin vakavalta kannalta", -sanoi tyttö, melkein kärsimättömästi. "Teitä ei huvita kevyt pila, ei -kuohuva vaahto elämän aalloilla." - -"Ei, minä olen raskas hyökylaine, joka kuljen omaa tietäni merellä, -kunnes murskaannun kalliota vasten, taikka vierin rannalle, kadotakseni -jäljettömiin sen hiekkaan", sanoi hän. - -"Kuinka surullinen ja synkkämielinen Te olette! Oletteko onneton?" -kysyi Dagmar yhä samalla äänellä. - -"En, mutta minä voin tulla siksi." - -"Voitte tulla!" huudahti tyttö, kohauttaen olkapäitään. "Kaikilla -ihmisillähän on sama mahdollisuus. Mutta miksi ajatella sellaista -ja tehdä elämänsä turhanpäiten raskaaksi? Miettimällä mahdollisesti -tapahtuvia onnettomuuksia vähennämme me kykyämme nauttia tarjona -olevista riemuista." - -"Ei ole helppoa unohtaa onnettomuutta, kun kuulee sen siipien suhinan -päänsä päällä. Ja täytyyhän meidän huomata salakarit, nähdessämme -maininkien murtuvan niitä vastaan. - -"Mikä onnettomuus se siis on, jonka Te tunnette leijailevan -yläpuolellanne?" kysyi Dagmar. - -"Yhä enenevä sisällinen epäsointu. Oletteko Te milloinkaan tuntenut -epäilyksen kauheaa henkeä sielussanne?" - -"En", vastasi hän viivytellen, "mutta mitä Te sitten epäilette?" - -"Kaikkea. Itseäni, ihmisiä ja Jumalaa, joka on ihanne." - -"Mutta kuinka olette ruvennut epäilemään?" - -"Te tiedätte että minä tutkin viisaustiedettä", vastasi Kurt. "Se -tutkimus herättää eloon lukemattoman joukon ajatuksia ja kysymyksiä, -jotka hyökkäävät uskon kimppuun ja koettavat kukistaa sen." - -Synkkä tuli hänen katseessaan ja hänen sanansa peljästyttivät Dagmaria. -Kurt huomasi sen ja koetti hillitä itseään. - -"Suokaa anteeksi", sanoi hän, "minä säikähytin Teitä. On väärin, että -minä edes hetkeksikään häiritsen Teidän sielunne valoa ja tyyneyttä -antamalla Teidän nähdä oman sieluni pimeyttä ja myrskyä. Unhottakaa -mitä olen sanonut!" - -"Sitä en lupaa", vastasi tyttö vaan ja meni pois. - -Kurt seisoi paikallaan, syvästi katuen, että oli antanut perään -halulleen puhua itsestään. Mitä syytä olisi hänellä uskoa, että Dagmar -vähääkään huolisi hänestä? Hän ei ollut ainoastaan filosofi, vaan -runoilijakin ja sellaisena oli hän hyvin tunteellinen ja arkatuntoinen -oman sisäisen maailmansa suhteen, ja varoi ilmaisemasta mitään -syvimmästä sieluelämästään kenellekään, joka ei voinut eikä tahtonut -tuntea myötätuntoisuutta sitä kohtaan. Ajatus, että Dagmar ehkä pitäisi -häntä sentimentaalisena ja liioittelevana, oli hänelle sietämätön. -Synkin katsein seurasi hän tyttöä tämän mennessä vieraittensa joukkoon -kauniina ja hymyilevänä. Hän tunsi palavaa halua särkeä sen ylpeyden -ja ivan kilven, jonka Dagmar aina osasi asettaa heidän välilleen, joka -kerran kun Kurt luuli päässeensä vähän lähemmäksi häntä. - -Anna tunsi suurta huojennusta, kun portti viimeisen vieraan jälkeen -suljettiin illalla ja hän sai vetäytyä omaan huoneeseensa. Dagmar -istui hetkisen hänen luonaan ja enensi iloisella puheellaan hänen -hiljaista katkeruuttaan. Ihailtu nuori kaunotar ei aavistanut ystävänsä -nöyryytystä. Vihdoinkin meni hän, ja Anna jäi yksin. Mikä huojennus -olikaan, saada oikein antautua onnettomuus-tunteensa valtaan! Hän -mietti päivän tapauksia. Kuinka täydellisesti oli hän antautunut -illan iloisen tunnelman valtaan, aina siihen asti, kun hän oli -kuullut tuon nuorukaisen sanat ja katsellut itseään peilissä, joka -armottomasti oli muistuttanut häntä rumuudestaan! Oi, kuinka hän olisi -nauttinut elämästä, jos hän olisi ollut toisenlainen ulkomuodoltaan! -Kuinka suloiselta tuntuisi olla kaunis, rikas ja ihailtu! Mutta -nyt oli huvien viehättävä maailma auttamattomasti sulettu häneltä. -Katkeruudella vertasi hän itseään Dagmariin, ei ainoastaan ulkomuodon, -vaan elintapojenkin suhteen. Kateus, hänen helmasyntinsä, hiipi hänen -sydämeensä pimeässä ja uhkasi vuodattaa katkeruutta ystävyysliittoon, -joka tähän asti oli ollut puhdas. Anna tunsi tämän ja rupesi häpeämään -itseään. Kuinka voisi hän kadehtia Dagmarilta mitään, kuinka voisi -hän tuntea kateutta ystävää kohtaan. Ja kuka se oli, joka oli jakanut -heille erilaiset osansa? Eikö se ollut Jumala? Silloinhan oli synti -nurista ja Anna ei tahtonut tehdä syntiä. Jos hänen täytyi olla ruma ja -luopua nuoruuden huvitteluista, tahtoi hän mukautua siihen. Missä oli -nyt se innostus, jota hän oli tuntenut ensi kertaa käydessään pyhällä -ehtoollisella. Oliko se vaan ollut ohimenevää tunnetta, taikka eikö -Jumala enää ollutkaan hänen Jumalansa? - -Hän nousi ylös vuoteeltaan, lankesi polvilleen ja rukoili kauan, -huomaamatta, kuinka hän värisi vilusta ohuessa yöpuvussaan. Hän -rukoili, että voisi löytää elonsa Jumalassa, eikä haluaisi mitään, -paitsi Häntä ja hän tunsi, rukoillessaan tätä, kuinka kaukana hän vielä -oli päämäärästään. Mutta Jumala on luvannut kuulla rukouksia ja Hänen -täytyy siis kuulla tämäkin, ajatteli hän. - -Kun Anna vihdoin, viluisena ja väsyneenä meni jälleen vuoteeseensa, -oli hän saanut takaisin mielensä tasapainon ja vaipui pian tyyneen ja -syvään uneen. - - - - -10. - - -Anna tunsi itsensä oikein tyytyväiseksi palattuaan Bergsjöholmasta -takaisin Vesterlångaan. Hän rupesi isän johdolla valmistautumaan -sisäänpääsötutkintoa varten seminaariin syksyksi ja luki sellaisella -innolla, että vanhemmat oikein ihmettelivät. He eivät tunteneet syytä: -hän oli Bergsjöholmassa nähnyt sen puolen elämästä, joka viehätti -häntä, mutta samalla saanut tuntea, ettei hänellä sen kanssa tulisi -olemaan mitään tekemistä. Häntä kohden käänsi elämä velvollisuuksista -raskaan, vakavan puolensa ja hän oli lujasti päättänyt käyttää sen -parhaansa mukaan. - -Hän luuli olevansa tuomittu elämään elämänsä kieltäymyksissä. Mutta hän -oli nuori, ja nuoret tuntevat vastustamatonta halua runollisuuteen; -jossakin muodossa on se saavutettava. Sattuman kautta tuli se kutsumus, -joka oli näyttänyt hänestä niin jokapäiväiseltä ja raskaalta, tuntumaan -hänen mielestään runollisen loistavalta. - -Eräänä iltana, kun hämäryys jo oli levittänyt vaippansa yli luonnon, -oli Anna saanut käteensä Vitalis'en runokokoelman, ja selaili sitä -välinpitämättömästi, kunnes hänen silmänsä kääntyivät seuraavaan runoon: - - Kieltäymys. - - "Miks' iloiten en kantais ristiäni? - Se enkel' on, min Luoja lähetti. - Miks' kysyisin mä hyvält' Isältäni, - Miks' sen hän lähetyksen asetti? - - Kuin lintu emon siiven alla makaa; - Suojassaan olen aina levossa; - Kun eessäni on vihdoin kuolo vakaa, - Mä voitan sentään, voitan uskossa. - - Kyyhkyn lailla sieluni mun liitää - Isäni luokse taivaan korkeuteen, - Ja kun se Isän valossansa löytää - Se hiljaa Hälle silloin kuiskailee: - - Suo uhrini mun Sulle nöyräst' tuoda, - Sulle, joka tutkit sieluin syvyyden, - Kernaasti kalkkis pohjaan tahdon juoda - Sill' lemmestäshän sääsit mulle sen!" - -Anna luki tämän runon kerran toisensa perään, ja katkeraan juomaan, -jonka elämä hänelle tarjosi, valui makeutta. Kieltäymys! Niin, siihen -oli hän kutsuttu! Se ei näyttänyt hänestä enää synkältä ja harmaalta, -sitä ympäröi sädekehä. - -Annan luonteessa oli jonkunmoista yltiöpäisyyttä, joka usein sai hänet -liioittelemaan, niinpä nytkin. Hän tunsi halua ruveta harjoittamaan -kieltäymystä jumalanpalveluksenaan, hän tahtoi kurittaa lihaansa. Hän -toivoi, että hänellä olisi jouhipaita ja ruoska, mutta tyytyi tällä -kertaa tekemäänsä päätökseen, ettei söisi koskaan oikein kyllikseen, -että karttaisi mieliruokiaan, nousisi varhain ylös, tekisi ankarasti -työtä, eikä kysyisi oliko työ miellyttävää tai ei. Hän keksi monta -tuonlaista päähänpistoa ja iloitsi niistä. Hän pyhittäisi elämänsä -kieltäymyksille ja olisi ankara itseään kohtaan. Tämän ajatuksen -innostuttamana asetti hän kirjan takaisin hyllylle, istuutui ikkunan -ääreen ja antoi katseensa levätä Långsjön tyynellä pinnalla, jonka yli -hämäryys levitti yhä tihenevän vaippansa. - -"Anna, mitä sinä täällä teet? Kahvitarjotin odottaa salissa, jonne minä -sytytin takkavalkean. Tule, niin keksimme jotakin hauskaa!" - -Se oli Eva, joka huusi näin, kurkistettuaan ovesta sisään ja -huomattuaan sisarensa hämärästä. "Juokaa te vaan, minä en tahdo -mitään", vastasi Anna. - -Tuskin mikään olisi ollut hauskempaa, kuin seurata Evan kehoitusta, -mutta tässä oli tilaisuus kurittaa lihaansa. Evan naama venyi pitkäksi. - -"Etkö tahdo tulla?" sanoi hän pettyneenä. "Meillä olisi niin hauskaa. -Äiti oli luvannut lukea ääneen Talvi-iltojen tarinoita." - -"Ei minulla ole aikaa, minun täytyy lukea, mutta pitäkää te vaan -hauskaa", vastasi Anna, vaikka ei mitkään huvittaneet häntä enemmän -kuin kertomuskirjat. - -"Tämä oli hyvä alku", ajatteli hän tyytyväisenä, mennessään omaan -huoneeseensa lukemaan läksyjään, jättäen kahvin ja kertomuskirjat. - -Eva palasi hitain askelin saliin. - -"Anna ei huoli kahvista, eikä ehdi kuulemaan ääneen lukemista", sanoi -hän. - -"Eikö hän ole terve?" kysyi äiti. - -"Ei hän siitä puhunut mitään." - -Rouva Warenheim näytti alakuloiselta. Annan suljettu luonne tuotti -hänelle huolta. Sitten kun kahvi oli juotu, meni kirkkoherra omaan -huoneeseensa. Eva ja hänen äitinsä olivat kahden. - -"Emme suinkaan me kaksi viitsi lukea ääneen toisillemme", sanoi äiti. - -"Miks'ei äiti? Kosk'ei Anna viitsi kuunnella, niin lue minulle, hyvä, -rakas äiti! Minä kudon sill'aikaa niin ahkerasti, kuin suinkin voin." - -Äiti suuteli tytärtään. Tämän vilkas innostus ja iloinen luonne tekivät -hänelle hyvää aina sydänjuuriin asti. Hän ei tahtonut kieltämällä -synkentää tätä viatonta iloa ja aukasi senvuoksi kirjan. - -Mutta lukiessaan mietti hän vielä mikä se suru oli, joka hänen vanhinta -tytärtään kalvoi. - -Anna kuritti yhä lihaansa, vaikka se toisinaan tuntui kovin vaikealta. -Mitä vaikeampaa se hänelle oli, sitä tyytyväisempi hän oli. Mutta hän -ei ollenkaan huomannut sitä ikävyyttä, minkä hänen itsevalitsemansa -kieltäymys tuotti hänen omaisilleen. Äiti kärsi nähdessään hänen -ruoka-annoksiensa yhä pienenevän, jonka syyksi hän sanoi puuttuvaa -ruokahalua. Annan hermostunut työinto ei myöskään ollut omiaan -ylläpitämään, vielä vähemmin enentämään hänen ruumiinvoimiaan. - -Eva valitti äidille, ettei Anna enää koskaan viitsinyt huvitella -häntä; tuo pikku raukka tunsi itsensä yhtä yksinäiseksi nyt kuin Annan -poissaollessakin. - -Kirkkoherra oli ainoa, jonka mielestä tyttären kieltäymyksessä ei ollut -mitään surun aihetta. Hän huomasi vaan sen onnellisen seurauksen, hänen -suuren työintonsa. - -"Hän suorittaa loistavasti sisäänpääsytutkintonsa seminaarissa. -Ihmeellistä, kuinka helposti hän oppii", sanoi hän tyytyväisenä -vaimolleen ja hämmästyi suuresti saadessaan vastaukseksi vaan -huokauksen. - -"Mitä, huokaatko sinä sentähden?" huudahti hän. - -"Pelkään, että hän rasittaa itseään liiaksi", sanoi äiti. - -"Oh, ei siitä ole vaaraa", vastasi kirkkoherra. - - - - -11. - - -Keväällä kirjoitti Kurt ja kysyi, ottaisivatko vanhemmat kesäksi -täysihoitoon erään hänen ylioppilastovereistaan. - -"Hän on hyvin hauska veitikka", kirjoitti hän. "Hänen nimensä on -Henning Svennius, tutkii jumaluusoppia, ilman että sitä huomaa hänen -ulkomuodossaan ja on hyvin musikaalinen, niin että teillä kaikilla on -oleva hauskuutta hänestä. Hänellä on sydänvika ja lääkäri on määrännyt -hänelle metsäilmastoa. Minä esitin, että Vesterlånga olisi hyvin sopiva -paikka hänelle ja hän hyväksyi esitykseni..." - -Pappilasta lähetettiin myöntävä vastaus. - -Kesäkuun alussa saapui Kurt kotiin. Hänen vieressään rattailla istui -Henning Svennius. Kurt hyppäsi ensin alas ja syleiltyään vanhempiaan -ja sisariaan, kääntyi hän, esittääkseen ystävänsä. Tämä, joka seisoi -rattaitten luona ja tarkasti katseli jokaista, kuului niihin ihmisiin, -jotka heti ensi näkemältä herättävät myötätuntoisuutta, ilman että -tiedämme minkä tähden. Kasvonpiirteet eivät olleet kauniit, hänen -vartalonsa oli voimakas ja tanakka. Ryhti oli aivan itsetiedoton ja -vapaa kaikesta teennäisyydestä. Käytöksensä oli vaatimaton, mutta -siihen yhdistyi ujoa, luonnollista arvokkaisuutta. Vaikka ei hänessä -ollut mitään, joka olisi tehnyt erityistä vaikutusta, taikka herättänyt -huomiota, oli koko hänen olennossaan kuitenkin jotakin sanomattoman -puoleensavetävää. - -"Tervetuloa meille!" sanoi kirkkoherra ja puristi nuoren miehen kättä. - -"Kiitos", vastasi tämä ja kumarsi syvään. - -"Niin, kunhan te vaan viihtyisitte meillä! Meillä ei ole tarjottavana -mitään huvituksia, täällä metsäseudussa", sanoi rouva Warenheim. - -"Minä en pyydä mitään huvituksia, kuin mitä hyvä seura ja ihana luonto -voivat antaa ja nehän minulla ovat tarjona täällä", vastasi Svennius -kohteliaasti matalalla ja erittäin sointuvalla äänellään. - -Anna tervehti jäykästi ja lyhyesti, kuten tavallista ja loi häneen -pikaisen, tutkivan katseen. Eva katsoi häneen ensin ujosti ja -uteliaasti iloisilla sinisillä silmillään, kunnes hän, rohkaistuna -toisen hyväntahtoisesta hymyilystä uskalsi ojentaa hänelle kätensä -ja vuorostaan hymyillä hänelle, niin että pyöreiden poskien sievät -hymykuopat tulivat näkyviin. - -Illallinen syötiin vilkkaan ja iloisen mielialan vallitessa. Henning -Svennius vahvisti sen kuluessa sitä suotuisaa vaikutusta, jonka hän oli -tehnyt koko perheeseen. Anna unohti itsekidutuksensa ja söi kyllikseen; -niin oli hän kiintynyt uuteen vieraaseen. Aterian jälkeen lähdettiin -kävelemään kauniiseen iltailmaan. Kurt käveli äidin vieressä. Heillä -oli niin paljon puhumista, näillä kahdella. - -Henning tuli jälessä, Annan ja Evan keskellä. Ensinmainittu tunsi -alussa olevansa hyvin hämillään, kun hän odottamatta huomasi -joutuneensa ylläpitämään keskustelua vieraan kanssa, mutta se -osottautui kuitenkin helpommaksi, kuin hän oli luullut. Tämä nuori -mies ymmärsi houkutella häntä juttelemaan, ilman että hän tiesi, -miten se tapahtui. Hän oli niin kunnioittava häntä kohtaan ja -hänen olennossaan oli jotakin niin ystävällisen viehättävää, että -Annasta tuntui ikäänkuin vierasta todellakin olisi miellyttänyt tämä -keskustelu hänen kanssaan, ja ettei hän puhellut vaan sääliväisyydestä -eikä velvollisuuden tunnosta. Sen vuoksi tuli hän puheliaaksi ja -tottui hyvin pian hänen seuraansa. Se joka sentään teki tämän vielä -suuremmassa määrässä, oli Eva. Hän oli pistänyt pienen kouransa hänen -käteensä ja hyppeli eteenpäin siinä rinnalla, puhellen lapsellisella, -viehkeällä tavallaan ja katsellen häneen peittelemättömällä -ihastuksella. Svennius piti paljon lapsista ja tämä pieni, vilkas -kymmenvuotias oli hänen mielestään harvinaisen herttainen ja -miellyttävä. Hän hymyili hänelle ja vastasi kernaasti kaikkiin hänen -kysymyksiinsä. - -"Tiedätkös", sanoi Eva, kun he olivat kotimatkalla, "minä pidän sinusta -melkein yhtä paljon kuin Kurtista." - -"Kurt parka, mitä hän sitten sanoo?" - -"Oh, kyllä minä sentään pidän yhtä paljon hänestä, kuin ennenkin. Ja -sitä paitsi sanoinkin minä vaan melkein." - -"Kuinka voit sinä sinutella häntä, Eva?" huudahti Anna, kun sisarukset -illalla olivat jääneet kahden. - -"Miksikäs minun sitten olisi pitänyt kutsua häntä?" kysyi Eva -alakuloisena. - -"Kandidaatiksi tietysti." - -"Uh, se on niin pitkä ja ikävä nimitys ja minä pidän niin paljon -hänestä." - -"Vaikkapa niinkin, mutta et sinä silti saa olla nenäkäs", selitti Anna. - -"Etkö halua koetella pianoa, Henning", kysyi Kurt seuraavana aamuna, -kun he olivat päässeet aamiaiselta. - -Svennius seurasi kehoitusta. Hän soitti miellyttävästi ja -tunteellisesti. Piaano oli vasta viritetty ja sointuva. Rouva Warenheim -oli musikaalinen, soitti usein itse ja opetti Evaa joka oli perinyt -hänen taipumuksensa. - -Kun Henning vähän ajan kuluttua lakkasi soittamasta, kuuli hän kevyen -huokauksen ja kuiskauksen: "Oi, kuinka kaunista!" - -Hän kääntyi sivulle päin. Siinä seisoi Eva aivan hänen vieressään, -nojaten soittokoneeseen ja katseli häntä teeskentelemättömällä -ihastuksella. Henning nauroi hiljaa, sointuvasti, houkutellen rouva -Warenheiminkin nauramaan. - -"Minä luulen, että sinä pidit siitä", sanoi hän ja suuteli Evaa. "Minä -toivon yhdessä pienen tyttöni kanssa, että Te usein suotte meidän -nauttia soitostanne", lisäsi hän, kääntyen kandidaatin puoleen. Tämä -kumarsi. - -"Suurimmalla mielihyvällä", sanoi hän. - -Hän rupesi taas soittamaan samalla katsellen Evaa. - -"Etkö sinä itse soita, pienokainen?" kysyi hän yksitoikkoisella -äänellä, joka ilmaisi, että hänen sielunsa oli suurimmaksi osaksi -kiintynyt soittamiinsa säveliin. - -"Hiukkasen vaan", vastasi Eva hämillään. - -"Etkö tahtoisi soittaa minulle jotakin?" - -"E-en", vastasi tyttö ja väänteli itseään levottomasti. - -Kandidaatti hymyili hajamielisenä. - -"Miksi et, olenhan minäkin soittanut sinulle?" - -"Sillä on eroa", selitti hän. - -"Mikä ero?" - -"Minä en osaa mitään, mutta kandidaatti soittaa niin hyvin." - -"Mitä suvaitsee neiti sanoa?" kysyi hän. - -"Uh, neiti", toisti tyttö ja nauroi hämillään. - -"Aivan niin. Kandidaatin täytyy sanoa neiti, vai onko silläkin eroa?" -kysyi hän. - -Eva katseli häntä alakuloisena. Henning lakkasi soittamasta ja samassa -näytti hänen sielunsa irtautuvan sävelten lumouksesta. Katse heräsi ja -ääneen tuli väritystä. - -"Miksi kutsutaan minua kandidaatiksi tänään, kun minä eilen sain olla -sinä?" kysyi hän, tarttuen Evan molempiin pieniin käsiin. Tämä koetti -irtautua, mutta se oli mahdotonta. - -"Mitä pahaa olen minä tehnyt, kun minun täytyy sanoa neiti?" kysyi hän, -veitikkamainen ilme silmissään. - -"Ei mitään", vastasi Eva ja katsoi hämmästyksissään Annaan päin, joka -istui ikkunan vieressä ja ompeli. - -"No, miksi me sitten rupeamme käyttämään arvonimiä, kun me alussa -tulimme niin hyvin toimeen ilman niitä?" jatkoi kandidaatti hyvin -huvitettuna Evan hämmennyksestä. - -"Anna sanoi, että minä olin nenäkäs", mutisi Eva. - -"Vai niin! Mutta ei minun mielestäni", sanoi Svennius, luoden katseensa -Annaan. - -"Eva on niin tungetteleva ja hemmoiteltu, on sangen tarpeellista, että -häntä vähän pysytellään syrjällä", selitti tämä tylysti. - -Henning ei vastannut, katsoi vaan ystävällisesti Evaan. Vanhemman -sisaren terävät sanat vaikuttivat häneen vastenmielisesti. Ne viilsivät -hänen sydäntään melkein kuin väärät soinnut hänen musikaalista -korvaansa. - -"Jos kandidaatti sallii sinun sinutella itseään, niin saat sen -kernaasti tehdä, mutta sellaista ei saa koskaan tehdä ilman -suostumusta", sanoi rouva Warenheim. - -Nämä lempeät sanat karkoittivat heti tilapäisen alakuloisuuden muiden, -paitsi Annan sydämestä. Hän istui synkkänä vaieten. - -"Tuo mielistelevä Eva", ajatteli hän, "imelillä ilmeillään osaa hän -aina hankkia itselleen oikeuden! Sentähden vaan kun hän on kaunis, -pitävät kaikki hänestä ja sen vuoksi, että minä olen ruma, ei kukaan -pidä minusta." - -Hän nousi ja meni huoneeseensa, jossa hän koetti unohtaa mielipahansa -ruveten lukemaan. - -Kirkkohistoria oli auki hänen edessään ja hän luki katolilaisista -pyhimyksistä. Hän tunsi niiden uskonvimman lämmittävän itseään. - -"Ehkä ei heidän tapansa olleet niin tuhmia kuin protestanttiset -väittävät", ajatteli hän. - -"Minä tahdon tehdä kuten hekin, minä tahdon lihaani kurittamalla tehdä -itseni hengellisemmäksi. En tahdo armahtaa itseäni, kun ei kukaan -muukaan armahda minua." - - - - -12. - - -"Sano minulle suoraan, Svennius, kuinka sinä viihdyt täällä luonamme?" -kysyi Kurt ystävältään muutamia viikkoja hänen saapumisensa jälkeen. - -He istuivat yhdessä verannalla ja tupakoivat päivällisen perästä. - -"Mainiosti", vastasi Henning. - -"Sitten ei minun tarvitse katua, että houkuttelin sinut tänne?" - -"Ei ainakaan minun hyvinvointini tähden. Toinen asia on, kuinka te -viihdytte minun kanssani." - -"Älä nyt teeskentele", sanoi Kurt nauraen, "näethän sinä, kuinka -ihastuneita kaikki ovat sinuun." - -"Näenkö ja uskallanko sitä uskoa? Tosin otettiin minut vastaan -suurimmalla ystävällisyydellä, mutta minä en ole niin itsekäs, -että pitäisin sitä oman rakastettavaisuuteni ansiona. Kotisi on -minusta ihanteellinen pappila, jossa vallitsee vanha, ruotsalainen -vieraanvaraisuus. Jokaista, joka tulee tämän katon alle, kohdellaan -varmaan samalla huomaavaisuudella, kuin minuakin, aivan kuin oman -perheen jäsentä." - -"Se on kyllä totta", myönsi Kurt, "mutta mielistelemällä sinua, -täytyy minun sanoa, että sinä olet herättänyt tavattoman suurta -myötätuntoisuutta meissä kaikissa. Äitini ylisti sinua eilen niin, että -minä melkein tulin kateelliseksi." - -Henning hymyili ja ravisti pois tuhkan sikaristaan. - -"Minä en ole koskaan tuntenut erossa oloa omaisista ja kodista niin -kaipauksen arvoiseksi, kuin tänä kesänä. Katsellessani äitiäsi, en voi -olla toivomatta, että minulla edes olisi muisto omasta äidistäni. Hän -kuoli minun syntyessäni isäni hylkäämänä." - -"Oletko koskaan kuullut mitään isästäsi?" kysyi Kurt. - -"En koskaan. Minä en tiedä elääkö hän vai onko kuollut." - -"Minä en ole tahtonut kysyä sinulta hänestä..." alkoi Kurt epäröiden. - -"Mutta sinä tahtoisit mielelläsi tietää mitä minä tiedän", täydensi -Henning. "No niin, se ei ole paljon, ja se mitä tiedän, on hyvin -surullista", jatkoi hän, "mutta en minä tahdo sitä salata sinulta. Hän -oli liikemies ja nautti yleisön luottamusta, vaikka ei olisi ansainnut -sitä. Huomattuaan, ettei enää voinut salata epärehellisyyttään, karkasi -hän teille tietymättömille, vieden mukanaan suuren rahasumman, joka -ei ollut hänen omansa. Kun oikeudenpalvelijat tulivat etsimään häntä, -löysivät he vaan äitini ja minut. Äitini veli otti hänen kuolemansa -jälkeen hoitoonsa minut ja antoi minulle äitini sukunimen, kun isäni -nimestä olisi minulle ollut vaan haittaa." - -"Minkälainen sinun oli ollaksesi sukulaistesi luona?" - -"Minä sain ruokaa ja vaatteita ja katon pääni päälle, sekä huolellisen -kasvatuksen." - -"Eikö mitään muuta?" - -"Mitä muuta saatoin minä pyytää?" kysyi Henning lyhyesti, mutta -lisäsi hetken kuluttua muuttuneella äänellä: "Minun lapsuuteni oli -hyvin synkkä, enkä minä saanut paljon rakkautta osakseni. Enoni oli -ankara ja vakava mies. Hänellä ei ollut paljon aikaa kotia varten ja -minä näin häntä harvoin. Tätini oli paljon poissa, huvittelemassa -itseään. Hän jumaloi omia lapsiaan, ja piti minua anastajana, joka oli -luonnollistakin, sillä minä olin tullut vasten hänen tahtoaan heidän -kotiinsa. Molemmat serkkuni olivat minua vanhempia ja arvostelivat -minua äitinsä käsityskannan mukaan. He tunsivat isäni rikoksen ja minä -sain usein kuulla puhuttavan siitä sellaisella tavalla, että minä -rupesin pitämään itseäni suurimpana rikoksellisena, tietämättä, mitä -minä oikeastaan olisin tehnyt." - -Henning vaikeni ja seurasi muutaman hetken katseellaan sinistä savua, -joka kevyissä renkaissa kohosi sikarista haihtuakseen pois kirkkaaseen -kevätilmaan. - -"Niin, lapset voivat kärsiä erinomaisen paljon", jatkoi hän, seuraten -hiljaista ajatuskulkuaan, "sekä ilo että suru tuntuvat niin valtaavilta -ja minun osakseni tuli enemmän viimemainittua. Minä en varmaankaan -olisi voinut kestää kohtaloani, ellei minulla olisi ollut vieressäni -enkeliä ihmishaamussa, tuollaista, jollaisia tapaamme toisinaan -maailmassa. Sellainen oli enoni talossa vaikka ei kukaan muu, kuin -minä, tuntenut enkeliä Kaisan karkeitten piirteitten ja jäykän muodon -takana. Hän oli keittäjätär ja häntä pidettiin pahaluontoisena. -Mutta minulle ei hän koskaan ollut ilkeä. Tätini pelkäsi häntä, -mutta piti häntä kuitenkin hänen taitavuutensa tähden. Serkkuni -ajettiin heti pois, jos he uskalsivat pistäytyä keittiöön, eivätkä -palvelijat uskaltaneet sanoa minulle pahaa sanaa Kaisan kuullen. -Hän pisti minulle monta makupalaa ja lohdutti minua kärsimissäni -vääryyksissä. Sunnuntai-iltoina, jolloin muut menivät pois, enkä -minä päässyt mukaan, menin minä Kaisan luo. Epäilen, että hän usein -jäi kotiin minun tähteni, tuo hyvä sielu. Silloin kertoi taikka luki -hän minulle raamatusta, niin että häneltä minä sain ensimmäiset -jumaluusopilliset tietoni. Hän kehoitti minua usein kärsivällisyyteen -ja anteeksiantavaisuuteen niiden suhteen, jotka kohtelivat minua -pahoin. 'Ne voivat olla parempia, kuin miltä ne näyttävät', oli hänellä -tapana sanoa, ja siinä suhteessa tuomitsi hän muita itsensä mukaan. -Minä huomasin hänen sanojensa totuuden, kun enoni kuoleman jälkeen -pari vuotta sitten hänen testamenttinsa avattiin ja hän siinä melkein -sydämellisillä sanoilla määräsi minulle pienen summan, jonka avulla -minä nyt voin jatkaa opinnoitani, jotka minun muuten olisi täytynyt -keskeyttää. Silloin huomasin minä, että hänen tunteensa minua kohtaan -olivat olleet lämpimämmät, kuin mitä olin luullut." - -"Elääkö Kaisa vielä?" kysyi Kurt. - -"Elää, ja voit uskoa kuinka iloiseksi hän tuli, saatuaan kuulla, että -minä aijon papiksi", sanoi Henning ja hymyili sitä ajatellessaan. -"Ainoa toivomus, joka hänellä vielä täällä maailmassa on, on saada -nähdä minut kirkkoherrana kotiseudullaan. Mutta minä pelkään, ettei -tämä hänen toiveensa toteudu." - -"Aijotko sinä jäädä yliopistoon?" - -"Se olisi kyllä haluni, jos se vaan kävisi laatuun." - -"Olisiko sinulla mitään vastaan, jos minä kertoisin, mitä olet puhunut -minulle?" kysyi Kurt. - -"En minä soisi sinun ilmoittavan kenellekään minun surullisia -perhesuhteitani, jotka eivät muuten huvittaisikaan ketään", vastasi -Henning, heitti pois sikarinpätkän ja rupesi hyväilemään Prisseä, joka -istui hänen edessään ja korvat pystyssä kuunteli niitä ääniä, jotka -läheltä ja kaukaa kuuluivat kesäillan lumoavasta hiljaisuudesta. - -"Minä tiedän, että ne suuresti huvittaisivat äitiäni", sanoi Kurt. - -"Hänelle saat kernaasti kertoa kaikki", sanoi Henning ja leikki -hajamielisesti Prissen korvilla. - -Samassa nousi Prisse ja juoksi häntäänsä heilutellen Annan luo, jonka -se oli huomannut alhaalla järvenrannassa. - -Svennius seurasi katseellaan nuoren tytön vartaloa, joka kuvastui -Långsjön sinistä vedenpintaa vasten. - -"Hän tuntuu hyvin umpimieliseltä ja omituiselta, tuo sinun vanhempi -sisaresi", sanoi hän Kurtille. - -"Sellainen on hän aina ollut, vaikka nyt enemmän kuin koskaan ennen", -vastasi tämä. - -"Se on ihmeellistä. Minun mielestäni on vaikea tulla synkkämieliseksi, -kun omaa tällaisen kodin kuin tämä ja sellaisen äidin, kuin hänen -äitinsä on." - -"Harvoin panemme me arvon siihen, mitä meillä on, ennen kun saamme -siitä luopua tavalla taikka toisella." vastasi Kurt. "Luulen, että -hänelle tekee hyvää kun pääsee Tukholmaan talveksi." - -"Mitä hän siellä tekee?" - -"Hän menee seminaariin." - -"Vai niin. -- Entä jos koettaisimme huvittaa häntä vähäsen", ehdotti -Henning. - -"Voithan yrittää, jos sinua huvittaa, mutta valmistaudu saamaan -neulanpistoja palkaksesi. Minä luulen, että menen kertomaan sinun -historiasi pikku äidilleni, koska olet antanut minulle siihen luvan." - -"Sinä tuhmeliin, minä luulen, että sinä olet yhtä lörpöttelyhaluinen -kuin tytöt", sanoi Henning nauraen ja poistui rantaan päin, missä Anna -käveli ja haaveili kirja kainalossa. - -Kurt mietti hetkisen, suuttuisiko hän, taikka ei, mutta päätti olla -suuttumatta ja meni sisään, vastaamatta toisen huomautukseen. - -Niinkuin hän oli odottanutkin, huvitti hänen kertomuksensa suuresti -äitiä, ja ilokseen näki hän ystävänsä osakkeiden suuresti nousevan -arvossa. Hän tunsi voimakasta ja syvää ystävyyttä Henningiä kohtaan ja -oli iloinen nähdessään muiden pitävän tätä arvossa, varsinkin äidin, -joka Kurtin mielestä oli paras ihminen maailmassa. - -Jos rouva Warenheimin täytyi kärsiä vanhemman tyttärensä luottamuksen -puutteesta, niin oli hänellä sen sijaan tuo kenties harvinaisempi -ilo saada katsoa poikansa sielun syvyyteen asti. Hänelle uskoi Kurt -peittelemättä epäilyksensä ja kenties siinä olikin syy, etteivät ne -olleet saaneet täyttä valtaa hänessä. Filosofisesti sivistyneen pojan -viisastelevia huomautuksia vastaan asetti hän järkähtämättömän uskonsa, -joka oli alkujaan ylhäältä ja jonka pitkän elämän kokemukset olivat -vahvistaneet. - -Kerran, juuri tänä kesänä, kun rouva Warenheim oli pitkän aikaa -kuunnellut poikansa keskustelua, josta kävi ilmi, että hän epäili -persoonallisen Jumalan olemassaoloa, nojautui hän hänen puoleensa ja -katsoi häneen niin sydämellisesti, kuin ainoastaan äiti voi katsoa ja -kysyi: - -"Epäiletkö sinä minun olemassaoloani, Kurt?" - -Kurt hymyili. - -"En voi sanoa, että minä sitä epäilen, mutta saattaahan olla -mahdollista, että aistini pettävät ja että sinä vaan olet ilmiö", -vastasi hän, tuntien veitikkamaista halua saattaa äitinsä hämilleen. - -"No, jos minä nyt olisin ilmiö ja sinä olisit siitä aivan varma, -lakkaisitko sinä silloin rakastamasta minua?" - -Kurt mietti hetkisen ja koetti perehtyä sellaiseen mahdollisuuteen. -Vihdoin ravisti hän hymyillen päätänsä. - -"Minä rakastaisin sinua aina, vaikkapa vaan rakkaimpana kadotetuista -ihanteistani", sanoi hän. - -"Mutta etkö sinä sentään mieluummin tahdo uskoa minun todellisuuteeni?" -kysyi äiti. - -"Tahdon", myönsi Kurt, ollen huvitettu näkemään, miten äiti selviytyisi -ja mitä hän oikeastaan tarkoitti. - -"Ja jos sinun täytyisi sitä epäillä, niin se varmaankin tuottaisi -sinulle tuskaa?" - -"Niin, sanomatonta tuskaa, sen minä myönnän." - -"Mutta sinulla ei ole aavistustakaan tästä tuskasta, siis sinä uskot -minun olemassaoloni." - -"Kaiketi minä sitte uskon", sanoi Kurt. - -"Ja mistä syystä?" - -"Äsken mainitsemastasi syystä ja sen tähden, että minä tunnen sinut, -näen sinut ja muistan sinut aikaisimmasta lapsuudestani alkaen. Minä en -epäile sinun olemassaoloasi enempää kuin omaanikaan." - -"Aivan samasta syystä, Kurt, en minä epäile elävän, persoonallisen -Jumalan olemassaoloa: minä näen Hänet uskon silmillä, minä muistan -Hänet uskollisimpana ystävänäni aikaisimmasta lapsuudestani alkaen -ja minä tunnen Hänet jokapäiväisestä seurustelustani Hänen kanssaan. -Niin kauan kun minä uskon omaan olemassa-olooni, täytyy minun uskoa -Hänenkin. Minä en voi millään oppineilla todisteilla kumota sinun -filosofisia johtopäätöksiäsi; minulla on niiden vastapainoksi vaan -uskoni, sisällinen kokemukseni ja persoonallinen tuttavuus elämäni -Jumalan kanssa, ja siinä on minulle kylliksi. Älä usko filosofejasi -enemmän kuin, oppimatonta äitiäsi, Kurt, silloin kun on kristillisyys -kysymyksessä. Sillä se on enemmän kuin mielipide, se on elämä ja voima, -ja minä tunnen sen tulen arvottomassa sydämessäni." - -Lujassa, palavassa uskossa on jotakin ihmeellistä ja puoleensa-vetävää. -Kurt tunsi tämän istuessaan ruohopenkillä äitinsä jalkain juuressa ja -katsellessaan hänen puhtainta innostusta säteileviin silmiinsä. - -"Nyt minä ymmärrän, minkätähden sinä aina olet niin sopusuhtainen", -sanoi hän haaveillen, kaihoava ilme tummissa silmissään. - - - - -13. - - -"Anna-neiti, olitteko te kuuden aikaan aamulla Hevosniemen -läheisyydessä, vai näinkö minä väärin?" kysyi Svennius aamiaispöydässä. - -"Kyllä minä olin siellä. Näittekö te minut?" - -"Minä olin soutelemassa", sanoi hän, "ja luulin nähneeni teidän -hameenne puiden välissä rannalla ja huusin teille, mutta kun tulin -lähemmäksi, olitte te kadonnut. Miksi ette odottanut minua, taikka -ettekö te nähnyt minua?" - -"Kyllä minä ajattelin, että te olitte", vastasi Anna lyhyesti ja -punastui. - -"Vai niin, mutta te tahdoitte olla rauhassa", sanoi Svennius ja -hymyili, auttaakseen häntä hämmennyksestä, jonka hänen kysymyksensä oli -aiheuttanut. - -Anna ei vastannut. Svennius sai uskoa mitä hän tahtoi hänen -käytöksestään, oikeaa syytä hän ei voinut ilmaista. Hän olisi niin -mielellään tahtonut saada soudella hänen kanssaan, mutta ei voinut -uskoa, että se olisi huvittanut tuota toista. Jos joku etsi hänen -seuraansa, luuli hän, että se tapahtui vaan sääliväisyydestä, ja hän -oli liian ylpeä ottaakseen vastaan armopaloja. - -Henning vaihtoi keskustelu-ainetta, mutta katseli salavihkaa Annaa. Hän -miellytti häntä, ja tarkalla huomiokyvyllään oppi hän tuntemaan hänet -pian täydellisemmin kuin Anna aavistikaan. - -Eräänä päivänä, kun Svennius oli ollut kirkkoherran kanssa lähimmässä -kaupungissa, toi hän suuren laatikollisen makeisia ja tarjosi siitä -kaikille. Silloin huomasi hän, että Anna otti vaan pienen palasen, eikä -huolinut sitten enää, vaikka hän tarjosi. Eva sitävastoin söi niin -paljon kuin sai. - -"Ettekö Te pidä makeisista, Anna-neiti?" kysyi kandidaatti, jäätyään -hetkeksi kahdenkesken sisarusten kanssa. - -"Pidän toki." - -"Mutta minkätähden Te ette sitten syö?" - -"Kiitos, olenhan minä syönyt." - -"Pienen murusen vaan; mitä se sellainen on? Miksi Te niin itsepäisesti -kieltäydytte; pelkäättekö tulevanne kipeäksi?" - -"En minä tule koskaan kipeäksi mistään, mitä minä syön", vastasi hän. - -"Onko Teillä jokin erityinen syy, jonka vuoksi kartatte kaikkea, mikä -Teitä miellyttää?" kysyi Henning. "Minä olen kyllä huomannut, että jos -tarjotaan jotakin hyvää, niin otatte aina niin vähän kuin mahdollista, -taikka olette aivan ilman. Suokaa anteeksi minun tungetteleva -uteliaisuuteni, mutta mikä on siihen syynä?" - -"Minkätähden siinä tarvitsee olla jokin erityinen syy? Voihan se olla -vaan sattuma", vastasi Anna ja käänsi pois kasvonsa, ettei Henningin -tyyni, läpitunkeva katse voisi huomata niistä mitään. - -"Sattuma, joka uudistuu arveluttavan usein ja näyttää todellakin siltä -kuin tapahtuisi se tieten taiten", sanoi Henning. "Ei, keksikää jotakin -parempaa." - -"Kenties en minä pidä niistä, jotka teidän mielestänne ovat herkkuja", -sanoi Anna, huvitettuna tästä omituisesta keskustelusta. - -"Sitä veruketta en minä ollenkaan usko. Tehän tunnustitte äsken -pitävänne makeisista ja kuitenkin saan minä teitä tuskin maistamaan -rahtuakaan." - -"Olenhan minä ottanut yhden ja otan mielelläni toisenkin", sanoi hän. - -"Älkää luulko, että voisitte eksyttää minua! Te olette myöntyväinen -nyt, mutta se on vaan sentähden, kun minä kiusaan Teitä, ettekä Te -tahdo ilmaista totuutta. Minun täytynee siis ruveta arvailemaan, ja -saa nähdä enkö osunekin oikeaan. Te huvittelette itseänne kaikessa -hiljaisuudessa pienillä itsekidutuksilla, eikö totta?" - -Anna katsoi häneen hämmästyneenä ja melkein kauhistuneena, kun toinen -arvasi noin oikein; mutta hän ei vastannut mitään. - -"Kas, niinpä se olikin!" huudahti Henning voitonvarmana. "Mutta -minkätähden pakotatte itseänne sillä tavoin?" lisäsi hän vakavammalla -äänellä. - -Anna ei epäillyt hetkeäkään vastaisiko hän taikka ei. Eva, joka oli -ikävystynyt, kun ei kumpikaan puhunut mitään hänelle, oli poistunut -heidän luotaan ja istui nyt nurkassa puhellen nukkensa kanssa. -Yläpuolella olevassa huoneessa kuului Kurt kävelevän edes takaisin; -hän luultavasti runoili. Rouva Warenheim oli mennyt erään sairaan -luo ja hänen miehensä oli kokouksessa. Päivä hämärtyi hitaasti, -oli jo niin pimeä, että nuo molemmat nuoret ikkunan luona vaan -epäselvästi eroittivat toistensa kasvonpiirteet. Koko tunnelmassa oli -jotakin tuttavallista, joka vaikutti Annaan, niin että hän vastoin -tavallisuutta tunsi itsensä avomieliseksi. - -"Minä tahdon harjoitella itseäni kieltäymyksissä", vastasi hän ja loi -hätäisen katseen Henningiin. - -Jos hän olisi huomannut vilahdukseltakin ivaa taikka mahtavaa -välinpitämättömyyttä hänen kasvoissaan, olisi hän heti vetäytynyt -tavallisen umpimielisyytensä turviin, kuten siili piikkeihinsä; mutta -Henningin katseesta kuvastui mitä innokkain osanotto. - -"Mutta minkä tähden?" kysyi hän. "Mitä tahdotte Te voittaa sillä?" - -"Voittaa!" huudahti Anna ja kohotti äkkiä päätänsä. Nuo viheriälle -vivahtavat silmät salamoivat ylpeydestä. "Jos minä kieltäytyisin -voittaakseni sillä jotakin, mitä kieltäytymistä se silloin olisi?" - -"Te harjoitatte sitä siis itse kieltäymyksen tähden?" sanoi Svennius. - -"Niin, minä tahdon luopua kaikesta nautinnosta. Jumala tahtoo, että me -harjoitamme itseämme kieltäymyksissä." - -"Luuletteko niin? Luuletteko Jumalan tahtovan, että teemme siten ilman -tarkoitusta?" - -"Ei suinkaan se tapahdu ilman tarkoitusta", väitti Anna. "Me tulemme -siten hengellisemmiksi ja kohoamme yläpuolelle maallisia asioita." - -"Te siis sentään ajattelette palkintoa kieltäymyksistänne? Te sanoitte -äsken, ettette ajattele sitä." - -"Minä en tarkoittanut mitään maallista voittoa", selitti Anna. - -Henning katseli häntä vähän aikaa vaijeten ja jatkoi sitten: - -"Tietysti täytyy meidän luopua sellaisista nautinnoista, jotka jollakin -lailla vahingoittavat meitä taikka muita, mutta Jumala ei koskaan -vaadi, että me ylpeästi halveksumme Hänen antamiaan lahjoja. Luuletteko -Te, ettei Hän soisi meille viatonta iloa? Toista on, jos me luopumalla -jostakin voimme sillä valmistaa muille nautintoa. Silloin on kieltäymys -kiitettävä, mutta silloin sillä on myöskin tarkoituksensa, jota ilman -se minun käsitykseni mukaan on, lievimmin sanoen, tarpeetonta." - -Anna käänteli ja taitteli armottomasti kukkakorttia, jonka hän oli -ottanut pöydältä. Henning huomasi sen, ja vaikka hän ei oikeastaan -ajatellut sitä, vaikutti se häneen vastenmielisesti. - -"Mutta minä tunnen nautintoa itsekidutuksestani", sanoi Anna -uhkamielisesti. - -"Se todistaa sairaloista mieltä. Teidän pitäisi vastustaa sellaista -tunnetta, sensijaan, että Te nyt sitä suositte", sanoi hän tavattoman -varmalla äänellä. - -Anna taisteli sydämessään, epävarmana sanoisiko enemmän, vai -lopettaisiko keskustelun. Hän käsitti, että Henning moitti häntä ja -ymmärsi häntä vaan puolittain. Tämä kiusasi häntä, mutta toiselta -puolen oli hän sanonut mielestään jo liiaksi. Mitä oli Henningillä -oikeastaan hänen kanssaan tekemistä? Ennenkuin Anna oli ehtinyt tehdä -päätöstään, puhui Henning taas, mutta nyt paljon lempeämmällä äänellä, -kuin äsken. - -"Antakaa anteeksi, jos minun sanani loukkasivat Teitä, mutta se ei -ollut tarkoitukseni. Minulla olisi vielä vähän enemmän sanottavaa, -mutta Te olette kenties jo niin suuttunut minuun, ettette tahdo -kuunnella puhettani?" - -"En minä ole suuttunut. Puhukaa vaan", sanoi hän, ja Henning jatkoi: - -"Minä aijoin sanoa, että minusta tuntuu ikäänkuin Teidän -itsekidutuksenne kulkisi aivan väärään suuntaan. Unhottakaa itsenne -ja ajatelkaa omaistenne hauskuutta. Hillitkää raskasmielisyyttänne -esimerkiksi tuon luonnollisen ja aivan luvallisen ruokahalun suhteen. -Minä näin eilen, että kun Eva (hän on nukkunut tuonne sohvaan, pikku -nypykkä) tuli ja kietoi kätensä ympärillenne tahtoen hyväillä Teitä, -työnsitte Te kylmästi hänet luotanne, sen sijaan, että Teidän olisi -pitänyt osoittaa hänelle ystävällisyyttä. Vaikka ette pidäkkään -hyväilemisistä, olisi Teidän sisarenne tähden pitänyt pakottaa -itseänne. Teidän pitäisi koettaa olla huomaavaisempi ja ystävällisempi -omaisianne kohtaan." - -"Ei ole helppoa täyttää kaikkea tuota", huomautti Anna katkerasti. - -"Ei, kyllä se on paljon vaikeampaa, kuin itsekidutukset, joita Te -harjoitatte, mutta Te saisitte nähdä paljon parempia tuloksia", vastasi -Henning melkein ankarasti ja nousi ylös. - -Kädet taskuissa meni hän ja asettui Evan eteen, joka oli nukkunut -sohvannurkkaan, nukke sylissään. Ulkona vallitseva heikko päivänhämy -laskeutui ikkunasta hänen kasvoilleen, hänen maatessaan siinä -lapsellisen vapaassa asennossaan. Pieni kiharainen pää oli vaipunut -alas sohvansyrjälle. Posken lämmin väri näkyi vaaleain silkinhienoisten -hiuksien läpi, jotka sitä peittivät. Punaiset huulet olivat raollaan -ja hengitys kävi tyynesti ja tasaisesti. Pitkät tummat silmäripset -muodostivat kauniin vastakohdan vaaleille silmäluomille. - -Henning katseli häntä mieltymyksellä. Anna vuorostaan tarkasti -Henningiä. Hän tunsi, että tämä teki vertauksia hänen ja sisarensa -välillä, ja hän tiesi hyvin, että hän tässä vertailussa jäisi kauas -syrjään. Hän nousi äkkiä ja aikoi lähteä. Silloin kääntyi Henning. - -"Neiti Anna, antakaa minulle anteeksi", kuuli hän hänen sanovan ja -pysähtyi, puolittain vasten tahtoaan. "Antakaa anteeksi mitä minä äsken -sanoin! Ehkä olen arvostellut Teitä aivan väärin; minähän tiedän teistä -niin vähän ja niistä vaikeuksista, joita vastaan te taistelette." - -Anna taisteli hetkisen sydämessään. Hän oli pahoillaan, että -Henning oli uskaltanut moittia juuri sitä, joka hänen mielestään -oli kehuttavaa; mutta toiselta puolen täytyi hänen oikeudentuntonsa -myöntää, että Henning oli oikeammassa kuin hän itse. - -"Ei Teidän tarvitse pyytää anteeksi, Te osuitte valitettavasti -oikeaan", vastasi hän lyhyesti. - -"Jos olen sanonut totuuden, niin antakaa sekin minulle anteeksi", -pyysi hän kunnioittavasti. "Olen vielä aivan liian vieras, ollakseni -oikeutettu sanomaan Teille katkeria totuuksia." - -Anna loi häneen hätäisen katseen. Hänen oli mahdoton olla kauemmin -pahoillaan. Henningin käytös riisti häneltä kaikki aseet ja -antoi voimaa hänen sanoilleen. Ne antoivat räikeän valon hänen -menettelytavalleen, ja hänen täytyi sydämessään myöntää, että hän oli -antautunut väärälle tielle. - -"Te pyydätte anteeksi sitä, josta minun tulisi kiittää teitä", sanoi -hän lempeämmällä äänellä, jossa kuitenkin saattoi huomata hieman -katkeran vivahduksen. - -Hän kiiruhti omaan huoneeseensa ja vietti yksinäisyydessä nöyryyttävän -mutta terveellisen hetken tutkien itseään Jumalan edessä. - -Henning seisoi hetkisen miettiväisenä paikalla, mihin Anna oli hänet -jättänyt. Silloin kuului sohvalta pieni uninen ääni kysyvän, kuinka -paljon kello on. - -"Vai niin, oletko sinä herännyt, pikku nypykkä", sanoi hän ja meni Evan -luo, joka istui ja hieroi unta silmistään. - -Hän istuutui hänen viereensä ja jutteli, niin että tyttönen pian oli -täysin hereillä. - - - - -14. - - -Anna suoritti syksyllä loistavasti sisäänpääsytutkinnon seminaariin -ja pian pidettiin häntä etevimpänä osastollaan. Säännölliset opinnot -huvittivat häntä, ja toverielämä, joka oli hänelle aivan uutta, -virkisti hänen mieltänsä. Ilokseen huomasi hän tulleensa ilmapiiriin, -jossa ulkomuoto merkitsi paljon vähemmän kuin lahjakkaisuus. Työn -kautta muuttui hän suuresti edukseen. Jo Vesterlångassa, enimmäkseen -keskustelunsa johdosta Henning Svenniuksen kanssa, oli hän huomannut -kieltäymys-pyrkimystensä väärän suunnan ja hyljännyt sen. Sen sijaan -koetti hän nyt olla iloinen ja ystävällinen. Tämä oli kuitenkin -vaikeata ympäristössä, joka ei koskaan ollut nähnyt häntä muuta kuin -tylynä ja jurona; mutta seminaarissa, jossa ei kukaan tuntenut häntä, -kävi se helpommin. - -Hän oli täysihoidossa isänsä ainoan sisaren, rouva Constanse Holmin -luona, joka oli lapseton leski ja hyväntahtoisin ihminen, mitä voi -ajatella. Tuo kunnon mummo asui pienessä somassa asunnossa yhdessä -uskollisen palvelijansa Liinan ja kanarialintunsa kanssa. Anna ei ollut -asunut monta päivää tätinsä luona, kun hän oli yhtä suuri suosikki kuin -Pippikin, ja se ei ollut vähän se. - -Uudenvuoden aikana tuli Dagmar Rencrona vanhempiensa kanssa Tukholmaan -muutamaksi kuukaudeksi; mutta entiset lukutoverit tapasivat toisiaan -harvoin. Toinen oli kiinni työssään, toinen huvituksissaan, niin että -heillä harvoin oli aikaa toinen toisilleen. - -Kurt tuli toisinaan sunnuntaiksi Tukholmaan ja asui silloin tädin -luona. Jos tämä vanha rouva piti paljon veljensä tyttärestä, niin piti -hän vielä enemmän veljensä pojasta. Tämä oli ruvennut julkaisemaan -runoja ja kirjoittamaan sanomalehtiin ja kalentereihin, ja oli jo -saavuttanut jonkun verran tunnustusta alkuperäisyydellään ja todellakin -suurella lahjakkaisuudellaan. Tämän yhteydessä teki hänen komea -ulkomuotonsa ja hyvät seurustelulahjansa hänet kernaasti nähdyksi -vieraaksi monessa ylhäisessä perheessä, muiden muassa parooni Rencronan -luona. Sinne menikin hän mielellään. - -Anna ihmetteli Kurtin levottomuutta, kun hän kerran sivumennen -mainitsi, että hänen ja Dagmarin välinen ystävyys oli viime aikoina -laimentunut. Jos hän olisi ollut kokeneempi ja tarkkanäköisempi, olisi -hän sen johdosta tehnyt johtopäätöksiä; mutta nyt hän ei epäillyt -mitään. - -Dagmar oli juuri täydessä, vastakehittyneessä -nuoruuden-kukoistuksessaan. Ylhäisen, komean ryhtinsä tähden -näytti hän pitemmältä kuin oikeastaan olikaan. Hänen käytöksensä -oli harvinaisen vapaata ja miellyttävää. Kurtille oli hän usein -ystävällinen, toisinaan tuttavallinen. Hänen mielenpurkauksiaan -kuunteli Dagmar aina harrastuksella, vaikka hän toisinaan ilveilikin -hänen kanssaan. Tuo nuori haaveilija meni sokeasti vaaraan. Hänen -runoilija-mielikuvituksessaan oli tuon nuoren tytön sielu yhtä -sopusointuisen ihana ja täydellinen, kuin hänen ulkomuotonsakin. -Hän kiintyi koko lämpimän, intohimoisen sydämensä voimalla häneen, -eikä huomannut rakastavansa ihannetta, joka vaan oli olemassa hänen -mielikuvituksessaan ja joka oli lainannut Dagmar Rencronan viehkeän -muodon. - -Kurt ei tavannut Dagmaria usein; ja kenties tämä juuri sen vuoksi -olikin tullut niin ihanteelliseksi hänen mielestään. Saattoi kyllä -tapahtua, heidän ollessaan yhdessä, että Kurtin hehku äkkiä jäähtyi ja -hänen ihailunsa laimeni jonkun Dagmarin teon taikka puheen johdosta; -mutta tällaiset vaikutteet menivät pian ohi. Kun he taas olivat -erillään toisistaan, loisti Kurtin mielessä uudestaan tuo suuresti -rakastettu ihannekuva. - -Vähitellen tuli hän täysin tietoiseksi rakkaudestaan, mutta sitten -rupesi hän tarkastamaan häntä ja antamaan erityisen merkityksen -jokaiselle hänen sanalleen ja katseelleen. Tämä karkoitti sen -onnellisen levon, jossa nuoren miehen rakkaus ensin oli versonut. Hän -rupesi häilymään toivon ja epäilyn välillä. - -Siten kului talvi. - -Keväällä muutti Rencronan perhe maatilalleen Bergsjöholmaan. Lukukauden -loputtua saivat Anna ja Kurt ystävällisen kutsun saapua sinne -muutamaksi päiväksi, ennen kuin he matkustavat kotiinsa Vesterlångaan. - -Kurt riemuitsi, mutta Anna epäili. Häntä ei ollenkaan haluttanut mennä -sinne. Kurt sai hänet kuitenkin vihdoin taipumaan, selittämällä ettei -hän voinut olla menemättä olematta suurimmassa määrässä epäystävällinen. - -Dagmar oli pelkkää päivänpaistetta, ja Kurtin aika kului ikäänkuin -onnellisessa unessa, jonka hän olisi suonut ijäti kestävän. - -Dagmar oli innokas ratsastaja ja vaikkei Kurt ollutkaan saavuttanut -suurempaa taitavuutta ratsastus-urheilussa, osasi hän kumminkin -tyynellä ja varmalla kädellä ohjata tulisintakin hevosta, jonka vuoksi -he molemmat seurasivat parooni Rencronaa hänen aamuratsastuksillaan. - -Kurt ei koskaan unohtanut, kuinka ihanaa oli saada nelistää tuon nuoren -tytön vieressä läpi kasteraikkaan metsän. Aurinko paistoi viheriäisille -lehdille ja vastapuhjenneille vuokoille. Tuuli puhalsi viileänä ja -raittiina järveltä, ja lintujen laulu kaikui läheltä ja kaukaa. Kaikki -tämä muodosti kuitenkin vaan kehyksen Dagmarin ympärille joka ratsasti -hänen vieressään, säteillen nuoruutta ja kauneutta. - -Kurt mietti, olikohan hänellä aavistustakaan siitä, kuinka suuresti -hän oli rakastettu. Dagmar ei saattanut olla epätietoinen niistä -tunteista, jotka liikkuivat tuon nuoren miehen sydämessä -- ne olivat -silminnähtävät -- mutta hän ei käsittänyt niiden arvoa. Hänen mielensä -oli vielä liian pintapuolinen, voidakseen käsittää niiden syvyyttä. - -Myötätuntoisuus, jota Dagmar hänelle osoitti, ei kuitenkaan ollut -teeskenneltyä. Hän ei läheskään ollut tunteeton Kurtin miehekkään -ulkomuodon suhteen, eikä hänen kuuluisuutensa suhteen, jonka hän jo -nuorena oli onnistunut hankkimaan itselleen, eikä varsinkaan sen -vilpittömän suosion suhteen, jota Kurt hänelle osoitti. - -Eräänä aamuna, heidän kulkiessaan eteenpäin kapeaa metsätietä, ratsasti -Kurt hänen edellään, niin että hän häiritsemättä saattoi katsella -häntä hänen huomaamattaan. Kurt istui eteenpäin kumartuneena ja näytti -Dagmarin mielestä kömpelöltä huolimattomassa asennossaan. Hänestä oli -sääli, ettei hän ollut ryhdikkäämpi. - -"Miksi ei kandidaatti ruvennut luutnantiksi?" - -Tällä kysymyksellä lopetti hän ääneensä hiljaiset mietelmänsä. - -"Minkätähden olisi minun pitänyt ruveta luutnantiksi?" kysyi Kurt -hämmästyneenä. - -"Sotilaspuku sopisi Teille ja Teidän pitäisi saada vähän parempi -ryhti", vastasi hän suulaasti. - -Loukatun itserakkauden heikko puna levisi Kurtin poskille. Hän loi -tutkivan katseen ilkkuvaan tyttöön huomatakseen, puhuiko tämä täyttä -totta, mutta ei saanut hänestä selvää. Hän katseli huolettomasti -metsään päin. - -"Tuo hupakko", sanoi hänen isänsä tyytyväisesti naurahtaen, "hän -ihailee sotilaita, kuten kaikki naiset! Uskokaa minua, sankarillisella -ryhdillä ja miekalla ja pistoolilla valloitetaan parhaiten tytönsydän. -Eikö niin, Dagmar?" - -"Isä lörpöttelee", vastasi tämä ja hymyili leppyisesti Kurtille, joka -tarkasteli häntä synkin katsein. - -"Arvosteletteko Te ihmisiä heidän ulkomuotonsa mukaan, Dagmar-neiti?" -kysyi hän. - -"En, mutta en voi sille mitään, että näen senkin", vastasi hän ja -sivalsi hevostaan, joka heti rupesi nelistämään. - -He olivat tulleet leveämmälle tielle ja ratsastivat rinnakkain. - -Parooni kannusti hevostaan ja ajoi tyttärensä jälessä. - -Kurt seurasi heitä synkkänä. - -"Ajatteletteko Te, että miehen, valitessaan elämänuraa, tulisi ajatella -sitä -- jos siten saan sanoa -- mikä pukee häntä parhaiten?" kysyi Kurt -ja katseli Dagmaria ikäänkuin hänen vastauksestaan olisi riippunut -elämä. - -"Te otatte kaikki asiat niin syvältä kannalta", vastasi tyttö -leikitellen. Huomattuaan, ettei tämä vastaus läheskään tyydyttänyt -Kurttia, lisäsi hän: - -"Tietysti täytyy miehen ajatella, mille alalle hän parhaiten sopii ja -mikä toimi on omiaan kehittämään hänen parhaimpia ominaisuuksiaan." - -"Pikku diplomaatti", mutisi parooni partaansa. - -Kurt veti helpoituksen huokauksen. - -"Te ette siis tarkoittanut niin pintapuolisesti, kuin ensin olisi -voinut luulla", sanoi hän. - -"Te uskotte minusta aina pahinta", sanoi Dagmar leikillisesti ja -tekeytyi kärsivän näköiseksi. - -Nämä sanat haihduttivat kokonaan Kurtin alakuloisuuden ja Dagmar oli -tyytyväinen. Hänelle tuotti huvia tuntea voimansa ja nähdä, miten hän -voi työntää hänet pois ja mielensä mukaan vetää taas takaisin. - - - - -15. - - -Kului vuosi. Oli syksy. Koleana marraskuun iltana paloi Annan huoneessa -miellyttävä takkavalkea. Itse istui hän sen edessä lämmittelemässä, -Kurtin seisoessa ikkunan edessä ja katsellessa kadulle, joka tuntui -hänestä tavattoman ikävältä. Puodit olivat suljetut, sillä oli -sunnuntai. Satoi hiljaista vihmasadetta, joka pakotti kulkijat -levittämään sateenvarjonsa ja kävelemään varovasti likaisella, -liukkaalla kivityksellä. - -Kirkonkellot kutsuivat iltajumalanpalvelukseen. Niiden juhlallinen -sointu ei vaikuttanut ylentävästi Kurttiin, vaan alensi hänen -elämänhaluaan vieläkin asteen. Ne kaikuivat kuin hautauskellot hänen -korvissaan. - -"Milloin sanoit hänen matkustavan?" kysyi hän, jatkaen puheluaan -sisarensa kanssa. - -"Tiistai illalla", vastasi tämä. - -"Ja viipyy poissa kokonaisen vuoden?" kysyi Kurt edelleen. - -"Niin hän arveli." - -"Luuletko sinä...?" alotti Kurt, mutta pysähtyi. - -"Mitä?" kysyi Anna. - -"Niin, minä ajattelin vaan, että minun pitäisi sanoa hänelle hyvästi -jollakin tavalla, olisihan epäkohteliasta, ellen sitä tekisi, mutta -voisinkohan minä mennä heille?" - -"Dagmar lupasi tulla jonakuna iltana tänne jäähyväisille. Ehkä hän -tulee tänään, hän tietää että minä sunnuntaisin olen vapaampi." - -Samalla soi eteisen kello ja molemmat sisarukset kuuntelivat odotellen. - -"Onko Anna-neiti kotona?" kysyi kirkas ja nuorekas ääni, joka -sähköiskun tavoin tunkeutui Kurtin sydämeen ja ajoi veren hänen -poskilleen. - -Anna kiiruhti ulos ja astui heti taas sisään Dagmarin kanssa, joka -puheli vilkkaasti, mutta lakkasi äkkiä nähdessään Kurtin. - -"Kas, kandidaatti! Sitä en odottanut", sanoi hän hillityllä äänellä -ja vähän hämillään, joka soveltui hänelle erinomaisesti. Kurt kumarsi -vaijeten. - -Keskustelu ei tahtonut oikein päästä alkuun. Dagmar ei ollut entisensä -kaltainen. Hänen käytöksessään, joka tavallisesti oli itsetietoisen -vapaata, oli nyt jonkinlaista ujoutta. Puhuttiin aijotusta matkasta. -Dagmar tulisi ensin olemaan jonkun aikaa Pariisissa, sitten matkustaisi -hän Rivieraan ja Italiaan ja pysähtyisi kotimatkalla vähäksi aikaa -Sveitsiin ja Saksaan. - -"Kuinka sinä olet onnellinen!" huudahti Anna ja tukahutti huokauksensa. - -"Jospa saisin ottaa sinut mukaani", sanoi Dagmar ja nojautui hyväillen -ystävänsä puoleen. - -"Minä en ole sentään oikein iloinen, tuntuu niin tyhjältä, kun täytyy -jättää kaikki tänne kotiin. Minä en pidä jäähyväisistä." - -"Kukahan niistä pitäisi?" sanoi Kurt vakaumuksen lämmöllä, luoden -Dagmariin katseen, joka sai tämän punastumaan. - -Hän kääntyi Annan puoleen. - -"Sinä haluaisit varmaankin matkustaa", sanoi hän niin hellällä äänellä, -ettei se oikein sopinut yhteen noiden jokapäiväisten sanojen kanssa. - -"Niin, koko elämäni ajan olen minä halunnut matkustaa", vastasi Anna -pidätetyllä innolla, "mutta minä tiedän, etten koskaan saa tyydyttää -tätä haluani." - -Dagmar tarkasteli häntä pitkällä, tutkivalla katseella. Tuntui, -kuin olisi hän nyt vasta huomannut heidän elämänsuhteittensa suuren -eroavaisuuden. - -"Minä en ole juuri koskaan ehtinyt haluamaan", sanoi hän ikäänkuin -vertaillen, "minä olen aina tietänyt, että saisin matkustaa, tultuani -noin kahdenkymmenen ikään. Olosuhteet ovat todellakin vähän väärin -jaetut." - -"Vähän!" oli Anna huudahtamaisillaan, mutta vaikeni. - -Hetken aikaa olivat kaikki ääneti. - -"Miksi ei kandidaatti sano sanaakaan?" kysyi Dagmar vihdoin hieman -kärsimättömänä, kun hiljaisuus rupesi tuntumaan painostavalta. - -Kurt havahtui haaveilustaan ja haki puheenaihetta. Sateen rapina ruutua -vasten näytti antavan hänelle yllykettä. - -"Että neiti uskalsi lähteä tänne tällaisessa ilmassa", ihmetteli hän. - -Dagmar purskahti heläjävään nauruun. Nyt oli hän taas entisellään, -lumous oli haihtunut. - -"Jos meillä ei ole mistään muusta puhuttavaa, kuin ilmasta ja sateesta, -niin on kai paras, että lähden pois", sanoi hän nousten ylös. - -Kurt punastui ja puri huultaan vihoissaan kömpelön saamattomuutensa -tähden. - -Dagmar meni Constanse-tädin luo sanomaan jäähyväisiä. Kun hän sitten -aikoi lähteä, pyysi Kurt saada saattaa häntä. - -"Jos aijotte olla yhtä huvittava kotimatkalla, kuin tähänkin asti -olette ollut, niin..." sanoi tyttö veitikkamaisesti. - -"Niin ette huoli seurastani", jatkoi Kurt koettaen hymyillä. - -"Kyllä kai minun täytyy huolia", sanoi Dagmar, "mutta tuletteko te -todellakin näin tarpeettomasti tällaiseen ilmaan?" - -"Ei se ole tarpeettomasti", sanoi Kurt tyynesti ja otti päällystakkinsa. - -Kun he lähestyivät Dagmarin porttia, sanoi hän: - -"Te olette laskenut leikkiä minun harvasanaisuuteni tähden, -Dagmar-neiti, mutta voi se olla kaunopuheliaskin, jos Te vaan -tahtoisitte ymmärtää sitä. Toisinaan olemme me vaiti, kun emme voi, -emmekä saa ilmaista sitä, mikä on sydämellämme." - -"Te puhutte niin surullisesti", sanoi Dagmar epävarmalla äänellä. - -"Enhän voi olla iloinen, kun en tiedä, onko minulla pienintäkään -oikeutta toivoa menestystä sydämeni hartaimmalle toiveelle", sanoi hän -liikutettuna ja hänen katseestaan saattoi selvään huomata, mikä tämä -toive oli. - -He olivat perillä ja Dagmar oli astunut pari askelta ovelleen johtavia -rappuja. Hän seisoi selkä Kurttiin päin epätietoisena mitä vastaisi, -mutta kääntyi äkkiä ja ojensi hänelle kätensä, kostein silmin. - -"Vuoden perästä... Odottakaa..." änkytti hän, mutta kiiruhti -hämmästyneenä pois, ennen kuin Kurt ehti vastata. - -Ehdittyään huoneeseensa, huimasi hänen päätänsä. Mitä oli hän tehnyt? -Oliko hän luvannut jotakin, jota hänen täytyi pitää? Kurtin ääni oli -ollut niin surullinen, hänen katseensa niin vilpitön, ja hän oli ollut -niin kaunis. Syvä rakkaus, joka häntä innostutti, oli aateloinut hänet. -Sinä hetkenä, jona he erosivat, ei hän mistään hinnasta olisi voinut -työntää häntä pois. Mutta sitoa itseään -- ei, sitä ei hän tahtonut, -eikä hän sitä varmaankaan ollut tehnytkään? Hän oli pyytänyt tuota -toista odottamaan vuoden, mutta ei ollut luvannut mitään. - -Vuosi eteenpäin tuntuu niin pitkältä, kun on nuori. Paljon voi sen -kuluessa tapahtua. Dagmarin mielestä oli romantillista lähteä suureen, -loistavaan maailmaan ja tietää, että täällä kotona sykkii hänelle -uskollinen, rakastava miehensydän. Palatessaan saisi sitten nähdä -mitä hän tahtoisi; vielä ei hän sitä tietänyt, tulevaisuus oli vielä -rusohohteisen sumun peitossa. Sen takaa odotti hän onneaan, suurempaa, -kuin kenenkään muun. Kurthan oli vaan tavallinen kuolevainen, ei -suinkaan hän voinut tuottaa hänelle tuota onnea, mutta hän saisi -joka tapauksessa olla sen todistajana, muuten se ei tulisi läheskään -täydelliseksi, eikä Dagmar mitenkään tahtonut, että Kurt olisi -unohtanut hänet. - -On helppo tehdä työtä, kun on päämäärä, mihin pyrkiä; se antaa voimaa -taistelussa säilyttääksemme ajatuksemme ja tunteemme puhtaina, kun -meillä on rakastettu olento, jonka arvoinen haluamme olla, sellaiset -olivat Kurtin tunteet sinä vuotena, joka seurasi Dagmarin poislähtöä. -Synkät ajatus-epäilyt eivät raastaneet enää hänen sieluansa, jossa nyt -asui valoisat tulevaisuuden toiveet. Hän oli pyytänyt hänen odottamaan -vuoden, silloin tulisi hän takaisin, silloin kuuntelisi hän häntä ja -tulisi hänen omakseen, siten oli hän käsittänyt hänen sanansa. Vuosi -kuluu pian -- ja sitten! - -Hän luki ahkerasti, eikä käynyt missään huvituksissa. Joutoaikoinaan -istui hän ja haaveili ja kirjoitti runoja Dagmarin kuva edessään. Se -oli kokokuva otettuna selkä katsojaan päin, mutta hän käänsi kuitenkin -kasvonsa häneen päin, niin että suuret hymyilevät silmät, nenän ylevä -muoto ja posken hieno pyöreys tulivat näkyviin. Tämä kuva kuvasi aivan -Dagmarin luonnetta, se oli yhtaikaa sekä houkutteleva että luotaan -sysäävä. - -Kurt saattoi istua pitkät ajat ja ihailla tuon kauniin pään jaloa -muotoa ja reipasta ryhtiä ja kapean, pyöreän kaulan hienoja piirteitä. -Siinä oli kaikki niin harvinaisen sopusuhtaista. - -Tietämättään lainasi tämä suloinen olento leimansa hänen runoihinsa. -Kun ne ilmestyivät painosta, herättivät ne yleistä huomiota täydellisen -runomuotonsa ja siroutensa tähden, mutta ennen kaikkea sen syvällisen -ja hienon tunteen tähden, joka niistä uhkui. - - - - -16. - - -Henning Svennius oli se toveri, jonka kanssa Kurt eniten seurusteli. -Tuon nuoren miehen tyyni, sävyisä olento vaikutti terveellisesti -Kurttiin, jolla oli haaveileva luonne ja vilkas mielikuvitus. - -Henningin tunteet olivat syvät ja voimakkaat, mutta hän hallitsi niitä -täydellisesti. Ainoastaan musiikissa laski hän ne valloilleen, ja ehkä -juuri sen vuoksi hän tempasi kaikki kuulijat mukaansa. - -Vaikka Henning jossain määrin arvasikin ystävänsä tunteet kauniiseen -Dagmariin, ei hän ollut niistä tietävinäänkään. - -Hän oli kesällä jonkun aikaa Vesterlångassa ja tutustui vielä -läheisemmin Warenheimin perheeseen, kuin viime kerralla. Mitään -arvonimiä ei enään käytetty ja hän oli pappilassa aivan kuin kotonaan. - -Eva oli ihastuksissaan. Hän ei ollut unohtanut ystäväänsä niinä kolmena -vuotena, jotka olivat kuluneet hänen viime käynnistään, ja usein -oli Henning Upsalaan saanut häneltä iloisia kirjeitä, kirjoitettuna -suurella, pyöreällä, lapsellisella käsialalla. Saatuaan hänen -vastauksensa, oli Eva tanssinut ja hyppinyt ilosta, selittäen, että -Henning oli paljon parempi kuin Kurt, joka vaan kirjoitti äidille. Kun -hän sitten tuli, ei hän saanut rauhaa, ennen kuin Henning oli saanut -kuulla, kuinka hän oli edistynyt soitannossa. Kun Henning kehui häntä, -rohkaisi hän itsensä ja pyysi saada laulaa kaikki pienet laulut, jotka -oli oppinut, ja näyttää hänelle taulun, jonka hän oli piirtänyt aivan -omintakeisesti. Vihdoin täytyi äidin kehoittaa häntä jättämään Henning -rauhaan, eikä aivan väsyttämään häntä. Eva katsoi häneen ja huomautti: - -"Ei hän ollenkaan näytä väsyneeltä, äiti." Sitten jatkoi hän aivan -tyynesti lapsellisia laverruksiaan. - -Anna oli keväällä saanut kauniin päästötodistuksen seminaarista ja -odotti jotakin paikkaa avonaiseksi, voidakseen hakea sitä. Hän oli nyt -kotona ja nautti tarpeellista, virkistävää lepoa uutteran työn jälkeen. - -Eräänä lauantai-iltana, kun rouva Warenheim oli lopettanut askareensa -tavallista aikaisemmin, otti hän hattunsa mennäkseen hetkeksi ulos -kauniiseen viileään iltailmaan. Mentyään hautausmaan ohi, loi hän -tapansa mukaan katseensa Erikin haudalle ja huomasi Annan yksinään -istumassa penkillä, sen vieressä, tuuheain suurten puiden alla. -Iltapäivän auringon punertavat säteet tunkeutuivat lehtien läpi ja -hyppelivät tiheässä, mehevässä ruohossa hautojen välillä. - -Rouva Warenheim meni sinne ja istuutui tyttärensä viereen, ja -luonnollisesti rupesivat he nyt, puhumaan kuolleesta, joka nukkui -pitkää untansa heidän jalkojensa alla. Äiti ihmetteli tyttärensä muuten -karkean äänen hienoa sointua, kun hän puhui veljestään. - -"Olitko sinä niin kiintynyt Erikkiin?" kysyi hän. - -"Kaipaatko sinä häntä paljon?" - -"Kaipaan toisinaan, mutta samalla olen kuitenkin iloinen, että asiat -ovat, niinkuin ovat." - -"Kuinka niin?" - -"Jos hän olisi elänyt, olisimme me vieraantuneet toisistamme. Hän olisi -saanut toisia harrastuksia, eikä olisi huolinut enää minusta. Nyt -tuntuu ikäänkuin hän olisi enemmän minun, mehän olimme henki ja elämä -toisillemme lapsina." - -Hän vaikeni ja äiti katseli häntä miettiväisenä. Hiljainen, säteilevä -ilta ja tämä varjoisa paikka, jossa he istuivat, olivat omiaan -kehoittamaan heitä tuttavalliseen ajatusten vaihtoon, ja Anna jatkoi: - -"Ja vaikka emme olisikaan vieraantuneet toisistamme, olisi itsekästä -minun puoleltani toivoa häntä takaisin. Hänhän ei voi kärsiä nyt." - -"Sinä olet oikeassa", sanoi äiti, "en minäkään tekisi sitä, vaikka se -olisikin vallassani. Mutta, Anna, kärsitkö sinä?" - -Se tuli epäröiden, tuo kysymys. "Kaikkien ihmisten täytynee kai -kärsiä", vastasi Anna kierrellen. - -"Sinä olet liian nuori, puhuaksesi tuolla tavoin", sanoi rouva -Warenheim levottomasti. Anna katsoi toisaalle. - -"Etkö sinä usko, että muutamat ihmiset ovat luodut kärsimään enemmän -kuin toiset?" kysyi hän. "En, lapseni, me olemme kaikki luodut -korkeimpaan onneen: ijankaikkiseen elämään Jumalassa. Mutta sinä olet -oikeassa, että muutamat ihmiset saavat kärsiä enemmän kuin toiset, -jotta tämä elämä kasvaisi." - -"Sitten kuulun minä niihin", sanoi Anna. "Minä olen kärsinyt paljon ja -tulen aina kärsimään. Tuntuu, ikäänkuin surun pilvi olisi leijaillut -ympärilläni niin kauan kuin muistan. Minä tiedän, etten voi tulla -onnelliseksi, ennen kuin voin unohtaa itseni." - -Rouva Warenheim ei tietänyt olisiko hänen pitänyt iloita vai surra -tämän keskustelun johdosta. Hän oli itse elävä kristitty. Hänen uskonsa -oli kasvanut Jumalan rakkauden auringonpaisteessa, tyttäressään näki -hän sitävastoin sumusta ja varjoista kasvaneen uskon, joka vieläkin oli -niiden ympäröimä. Mistä saisi hän valoa ja iloa? Hän kietoi kätensä -Annan vartalon ympäri ja veti hänet hellyydellä luoksensa. - -"Voitko sinä rakastaa Jumalaa, kun sinä luulottelet, että Hän on luonut -sinut kärsimyksiin ja suruun?" kysyi hän. - -"Etkö sinä ymmärrä, mikä se on, joka tuottaa minulle surua?" sanoi Anna -lyhyesti, "se olen minä itse, joka kaikin tavoin, sekä ulkonaisesti, -että sisällisesti olen sellainen, jollainen minä en tahtoisi olla. Jota -enemmän minä taistelen vaikeita vikojani vastaan, sitä pahemmaksi ne -tulevat minun mielestäni. Mutta Kristukseen, ainoaan, joka voi auttaa, -asetan minä toivoni, ja sentähden rakastan minä Häntä. Hän se on, joka -sovittaa minut elämän kanssa, muuten ei se rahtuistakaan viehättäisi -minua." - -Juuri kun Anna oli lausunut nämä sanat, kuului ilta-ilmassa yksinäinen -kellonsävel. Se levisi yli Långsjön ja hiljainen kaiku toisti sen -toisella rannalla olevilta vuorenkukkuloilta. Sitten kajahti kellon -ääni toisen kerran ja sitten kerran toisensa perään. - -"Iltakellot vastaavat puolestani", sanoi rouva Warenheim, kun viimeinen -väräjävä sävel oli haihtunut etäisyyteen. "Jumalan rauha varjelkoon -sydämesi, kohdatkoon sinua sitten maailmassa ilo taikka suru." - -Hän suuteli tytärtänsä. Silloin satoi heidän ylitsensä koko sylillinen -kukkia ja ruohoa, ja iloinen nauru kaikui heidän korvissaan. He -katsoivat hämmästyneinä ympärilleen ja huomasivat Evan kiviaidalla, -takanaan. Tukka oli vaaleana ja kiharaisena hänen pienten punottavien -kasvojensa ympärillä, suu hymyili ja silmät säteilivät veitikkamaisesta -ihastuksesta. Hän taputti käsiään, jotka hänen kiviaidalle kiivetessään -olivat tulleet multaisiksi. - -"Oi Henning, se onnistui aivan mainiosti, he eivät ollenkaan huomanneet -minua ja ovat niin hämillään. Tule sinäkin tänne!" huusi hän. - -"Minä tulen mieluummin tietä pitkin. Odota, kunnes ehdin, niin autan -sinut alas", vastasi Henning kiviaidan toiselta puolelta. - -Tämän äänen kuultuaan tunsi Anna kuinka kellojen tuottama rauha rupesi -haihtumaan. Hän tunsi sen tuskalla ja koetti säilyttää mielessään -äitinsä sanoja Jumalan rauhasta, joka varjelisi hänen sydämensä. Häntä -värisytti tuskallinen aavistus tulevista hiljaisista suruista ja -kieltäymyksistä. Hänestä tuntui ikäänkuin pimittäisi hänen elämänsä -tietä enemmän kuin ennen ristin varjo, jota hän saisi kantaa ja joka -jo oli ruvennut painamaan hänen hartioitaan. Kuinka saisi hän voimia -kantaakseen sitä ja kestääkseen kohtaloansa? - - "Rauha, Herran rauha se on, - Sitä tahdon mä rukoilla." - -Tämä Geijerin laulu johtui hänen mieleensä ja vuodatti ihmeellistä -lohdutusta hänen sieluunsa. - -"Mä tiedän tervehdyksen paremman, kuin mitä sä voit antaa, maailma: -Rauha, Herran rauha se on, sitä tahdon mä rukoilla!" kaikui hänen -sydämessään. - -"Miten sinä pääsit aidalle, pikku huimapää?" kysyi rouva Warenheim -hymyillen. - -"Henning auttoi minua, mutta alas minä hyppään itse", sanoi Eva ja oli -maassa ennenkuin Henning ehti lähellekään. - -"Eva, sinä olet aina Henningin kintereillä, hänestä saattaa se tuntua -rasittavalta", sanoi äiti. - -Eva loi ihmettelevän katseen Henningiin, joka lähestyi heitä tavallista -tietä myöten portin kautta. - -"Älkää olko huolissanne siitä, täti", sanoi hän. - -"Jos tahdon olla rauhassa, lähetän hänet pois luotani, mutta tällä -kertaa olin se minä, joka etsin hänen seuraansa. Me teimme hauskan -kävelymatkan metsään, eikö niin, Eva?" - -"Niin, ja minä poimin kaikki nämä kukat, jotka satoivat ylitsenne -äsken. Ettekö te hämmästyneet?" - -"Kyllä, se on varma! Me puhelimme niin hartaasti, ettemme ensinkään -huomanneet teitä", vastasi äiti. - -"Ehkä me häiritsimme teitä?" kysyi Henning, joka oli huomannut Annan -vakavan ja miettivän ilmeen. - -"Siinä tapauksessa tapahtui se hupaisalla tavalla", sanoi rouva -Warenheim ja nousi lähteäkseen. - -Anna ja Eva poimivat ylös ympäri varisseet kukat, ja sitten menivät he -kotiin, missä illallinen, joka syötiin aikaisin, odotti heitä. - - - - -17. - - -Anna sai paikan syksyllä eräässä Tukholman kansakoulussa. Alussa oli -hän levoton siitä, miten menestyisi, mutta huomasi pian, että juuri -tämä työ soveltui hänelle. Hän kiintyi pieniin oppilaihinsa ja huomasi -omaavansa tuon onnellisen kyvyn voittaa heidän sydämensä. - -Dagmar Rencrona oli palannut ulkomailta ja vietti nyt talvea -pääkaupungissa. - -Kurt iloitsi siitä, että sisarensa oli Tukholmassa, sillä siten oli -hänen yhtämittaisilla sinne-matkoillaan luonnollinen syy. - -Dagmar oli muuttunut. Nuorekas sydämellisyys oli väistynyt ja sijaan -oli tullut maailmannaisen kylmä kohteliaisuus. Hän ei antanut enään -hetken tunteen huumata itseään. Hänen puhelunsa oli miellyttävää ja -rattoisaa, hän oli kaunis ja komea, hymyili jokaiselle, mutta ei -koskaan enää seurannut sydämensä hetkellisiä tunteita, siksi kylmästi -harkitsi hän nyt asioita. - -Kurt ei huomannut hänessä tapahtunutta muutosta; hän ihmetteli vaan, -miks'ei hän koskaan voinut muistuttaa hänelle hänen viimeisiä sanojaan, -jotka hän ennen lähtöään oli lausunut. Mutta Dagmar tiesi, miksi hän ei -tahtonut, että hänelle olisi muistutettu niitä. - -Hän luki Kurtin viimeksi ilmestyneet runot ja ymmärsi heti, kuka oli -innostuttanut häntä kirjoittaessaan niitä. Nuoren runoilijan rakkaus -oli liian romantillinen ja imarteleva, eikä hän olisi tahtonut päästä -siitä, ja suitsutus, jota tämä poltti hänen jalkainsa juuressa, -miellytti häntä liian paljon, hänen tahtoakseen sammuttaa sitä. Mutta -pitemmälle se ei saanut mennä. Hän ei tahtonut työntää häntä pois, eikä -sitoa itseänsä häneen; sen vuoksi tulisi hänen pysyä siinä, missä oli. - -Mutta Kurtilla ei ollut sitä tottelevaista orjan luonnetta, kuin -Dagmar luuli. Asiain tila rupesi tuntumaan hänestä sietämättömältä. -Päätettyään uskaltaa ratkaisevan askelen, matkusti hän Tukholmaan -varmana asiansa onnistumisesta. Mutta hänen oli vaikea kohdata Dagmaria -yksin. Jos hän viittasi haluavansa sitä, ei Dagmar ollut ymmärtävinään -häntä. Kurt ihmetteli tätä, mutta ei menettänyt toivoaan, sillä hän ei -voinut uskoa, että Dagmarin tunteet olisivat muuttuneet. - -Viime aikoina ei hän ollut salannut tunteitaan, kuten alussa. Ennen -lähtöään Upsalasta oli hän ilmoittanut Henning Svenniukselle matkansa -tarkoituksen, ja kun hän ilmoitti Annalle salaisuutensa saadakseen -hänen apuaan, ei tämä hämmästynyt sanottavasti. Hänen silmänsä olivat -sitä ennen avautuneet. - -"Nyt täytyy sinun toimittaa niin, että minä saan puhutella Dagmaria -kahdenkesken", sanoi veli. - -"Mutta oletko sinä niin varma siitä, että hän pitää sinusta?" sanoi -sisar epäillen. - -"Sitä minä juuri tahdon kysyä häneltä", vastasi Kurt kärsimättömästi, -"enkä minä ole sellainen narri, että kysyisin sellaista, ellen olisi -jotensakin varma asiastani." - -Siihen se juttu päättyi. Anna telefoneerasi Dagmarille ja kutsui häntä -luokseen illalla, mainitsematta, että Kurt oli kaupungissa. - -Dagmar tuli ja istui sohvaan ystävänsä viereen, toivoen saada -viettää hupaisan puheluhetken, mutta ihmetteli ystävänsä tavatonta -levottomuutta ja hajamielisyyttä. Etehisen kello soi ja Anna säpsähti. - -"Odotatko sinä ketään?" kysyi Dagmar. - -"Odotan", vastasi Anna ja kiiruhti huoneesta. - -Dagmar aavisti, että tulisi tapahtumaan jotakin vastenmielistä. Hän -nousi seuratakseen ystäväänsä, mutta samassa avautui ovi ja Kurt seisoi -kynnyksellä. Silloin ymmärsi hän heti kaikki ja voimaton harmin tunne -valtasi hänet sen johdosta, että hänet täten oli houkuteltu satimeen, -tukehuttaen kaikki hellemmät tunteet. Tällainen hävyttömyys on -rangaistava. - -Kurt sulki oven ja astui muutaman askeleen häntä kohti. - -"Dagmar, minä olen halunnut saada puhutella sinua kahdenkesken", sanoi -hän. - -"Minkätähden? Mitä on teillä sanomista minulle, jota ei voisi sanoa -missä tahansa?" kysyi Dagmar jääkylmällä äänellä. - -Kurt säpsähti ja katsoi häneen, ikäänkuin epäillen omia korviaan. - -"Minä tahdoin muistuttaa niitä sanoja, jotka vaihdoimme vuosi sitten, -kun me yhdessä lähdimme täältä." - -Hänen näytti olevan vaikea puhua. - -"Kyllä sietääkin muistuttaa, sillä minä olen aivan unohtanut ne", sanoi -Dagmar samalla äänellä kuin ennenkin ja katseli tyytyväisyydellä Kuntin -hämmästystä. - -"Dagmar, sinä lupasit...?" huudahti hän epätoivoisesti. - -"Minä en luvannut mitään", vastasi tämä ylpeästi, tyynesti seuraten -haluaan saada perinpohjin nolata häntä. Sitten aikoi hän ehkä tulla -lempeämmäksi. - -Kurt katsoi häneen hämmästyneenä ja nosti käden otsalleen ikäänkuin -selvittääkseen ajatuksiaan. - -"Minä rakastin sinua niin suuresti! Minä luotin sinuun, kun sinä vaan -leikit kanssani! Mikä houkkio minä olenkaan ollut!" voihki hän ja -poistui kiireesti odottamatta vastausta. - -Dagmar seisoi ihmetellen paikallaan ja odotti, että hän palaisi, mutta -hän ei tullut. Sitten kävi hänen mielensä apeaksi. - -"Sellainen huimapää", mutisi hän itsekseen, "ensin syöksyy esiin tuolla -tavoin, eikä sitten voi malttaa mieltänsä!" - -Hetkisen kuluttua tuli Anna sisään. Hän oli kalpea ja vältti katsoa -Dagmariin, joka oli varma merkki siitä, että hän oli suuttunut taikka -surullinen, taikka kumpaakin. -- Dagmar sanoi hyvästi eikä Anna -yrittänyt pidättää häntä. - -"Sano veljellesi terveisiä, ettei hän toiste menettele niin -päättömästi, eikä tulistuu kaikesta niin kovin", sanoi hän -ohimennessään, katsomatta Annaan. - -"Tuskinpa vaan minä sitä teen", vastasi tämä lyhyesti. - -Dagmar meni kotiin suuttuneena Annaan, itseensä, Kurttiin ja koko -maailmaan. Koko yönä ei hän tahtonut saada unta. Hän heitteleikse -rauhattomana edes takaisin. Kurtin liikutetut kasvot ja tuskan -hämmentämä katse ei jättänyt häntä rauhaan ja hänen viimeinen katkera -huokauksensa kaikui alati Dagmarin korvissa. - -Turhaan koetti hän lohduttaa itseään sillä, että syy oli Kurtin ja että -hän oli oikeutettu kohtelemaan häntä näin kylmästi. Olisihan hän voinut -tyytyä siihen, että olisi vaan etäältä jumaloinut häntä, tunkeutumatta -lähemmäksi vasten hänen tahtoaan. - -Vihdoin tuli hän ajatelleeksi lumousvoimaansa ja Kurtin rakkautta -häneen. Hän ei varmaankaan pysyisi poissa, vaan tulisi takaisin, taikka -kirjoittaisi kenties. Silloin olisi hän ystävällisempi ja osoittaisi, -ettei hän tarkoittanut pahaa, vaan tahtoi ainoastaan rangaista häntä -hänen äkkiarvaamattoman yllätyksensä vuoksi. Tämä ajatus tyynnytti -häntä niin että hän aamupuoleen nukahti. - -Kun hän heräsi, oli kello paljon. Kirkas auringonpaiste virtasi -huoneeseen hänen vetäessään uutimia syrjään. Hänen suhteensa Kurttiin -ei saattanut olla aivan lopussa; se tuntuisi liian tyhjältä, sen tunsi -hän nyt. Jo tänään saisi hän varmaankin kuulla hänestä ja hän hymyili -ajatellessaan kuinka iloiseksi Kurt tulisi, kun hän antaisi hänelle -anteeksi. Hän tahtoisi tehdä sen vähitellen ja näyttää hänelle, että -hän on hallitsijatar, joka ei salli itseään lähestyttävän ennen kuin -hän ojentaa valtikkansa. - -Joka kerran kun etehisen kello soi, kuunteli Dagmar Kurtin ääntä, ja -kun kirjelaatikon kansi napsahti, katsoi hän, oliko siellä kirjettä -hänelle. Mutta päivä kului ja toinenkin ja päivistä tuli viikko ja -ilman että Kurttia taikka hänen kirjeitään kuului. Sen sijaan kuului -huhuja, ensin hämäriä, mutta pian yhä varmempia, että Kurt Warenheim -oli joutunut huonoon seuraan ja että hän usein vietti aikaansa -huonomaineisissa paikoissa. Dagmar ei tahtonut kuunnella näitä huhuja, -hän koetti unohtaa ne heittäytymällä vielä suuremmalla innolla kuin -ennen huvien pyörteeseen. Mutta hän ei löytänyt unohdusta sieltä. -Hän väsyi kaikkeen, mikä ennen oli huvittanut häntä ja muodostanut -hänen elämänsä. Kaikki nuoret miehet tuntuivat hänestä turhilta ja -vähäpätöisiltä, verrattuna häneen, jonka hän oikullisuudessaan oli -sysännyt luotaan. Hän huomasi kauhistuksekseen, että hän rakasti -Kurttia. Ylpeys vastusti tuota tunnetta ja kuiskasi, ettei hän enää -ollut hänen arvoisensa. Mutta silloin kohotti omatunto äänensä ja -pakotti hänen tunnustamaan, että Kurt oli langennut juuri hänen -tähtensä. - - - - -18. - - -Pienessä yksinkertaisessa huoneessaan täti Constansen luona seisoi Anna -ja tarkasteli huolestuneen näköisenä vanhaa, kulunutta talvihattuaan. -Hän ei ollut aikonut hankkia itselleen vielä uutta, mutta nyt -kevätpuoleen, kun aurinko rupesi valaisemaan kirkkaammin, paljastuivat -tuon vanhan hatun monet puutteellisuudet selvemmin. Tädin likinäköiset -silmätkin olivat jo huomanneet ne. Tuo hyväntahtoinen mummo, joka -sokeasti ihaili veljensätytärtä hyväksyen kaikki, mitä tämä teki, oli -ujosti kysynyt, aikoiko Anna todellakin käyttää tuota vanhaa päähinettä -koko talven. - -Anna mietti ja käänteli tuota hyljättäväksi tuomittua esinettä ja oli -hyvin huonolla tuulella, kuten aina, kun hänen täytyi hankkia itselleen -jotakin uutta. Hän laski rahansa. Kymmenen kruunua. Ne riittäisivät -hyvin. Mutta hän tunsi itsensä ja tiesi, että ellei hän heti menisi -ja päättäisi aijottua kauppaansa, olisivat rahat pian menneet. Hän -pani senvuoksi päähänsä vanhan hattunsa mennäkseen ostamaan itselleen -hienomman. Silloin soi eteisen kello. Hän aukaisi. - -"Kas, hyvää päivää, matami Johansson! Astukaa sisään", sanoi hän -ystävällisesti. - -Matami Johansson oli pieni, laiha mummo, puettuna hyvin paikattuihin -vaatteisiin. Hän kumarteli ja kursaili, eikä tahtonut tulla sisään. Kun -hän vihdoin tuli, pysähtyi hän oven viereen, niin että Annan, joka ei -antanut hänen jäädä siihen, täytyi melkein väkisin viedä hänet sohvaan. -Sitten istui hän itse viereen ja rupesi juttelemaan mummon kanssa niin -iloisesti ja ystävällisesti, että ne, jotka olivat nähneet hänet vaan -salongeissa, hienommissa seuroissa, olisivat tuskin tunteneet häntä -tuoksi juroksi ja itseensä sulkeutuneeksi nuoreksi tytöksi. Hän kyseli -muorin lapsenlapsista, jotka olivat hänen oppilaitaan koulussa. Vihdoin -tunsi mummo itsensä niin kotiutuneeksi, istuessaan sohvan äärimmäisellä -syrjällä, että hän uskalsi ilmoittaa asiansa: vaadittiin vuokrarahoja -ja ellei hän saisi kokoon niitä viikon kuluessa, oli isäntä luvannut -häätää hänet pois. Häneltä puuttui niin paljon sen tähden, että hän oli -ollut sairas ja että hänen oli täytynyt käyttää ruokaan se, minkä oli -säästänyt vuokraa varten. - -"Eihän neiti vaan suutu", sanoi hän tuskallisesti, "mutta neiti on -ollut meille niin hyvä ja ainoa, jonka puoleen minä uskalsin kääntyä. -Minun ei ole koskaan ennen tarvinnut kerjätä, sen vuoksi tuntuu se niin -vaikealta!" - -Mummo pyyhki pois kyyneleitä poskeltaan. - -Anna ei suinkaan ollut suuttunut. Hän ajatteli tyytyväisyydellä, -melkeinpä ylpeydellä, että tässä oli olento, joka tarvitsi häntä, -joka ei tuntenut ketään muita kuin hänet, jonka puoleen voisi kääntyä -hädässään. Hänen katseeseensa tuli jotakin niin sydämellistä ja hellää. - -Matami Johansson ansaitsikin auttamista. Hän teki ankarasti työtä -lähestyvästä vanhuudestaan huolimatta, elättääkseen itseään ja -lapsenlapsiaan, joiden ainoana turvana hän vanhempien kuoltua oli. -Tämän tiesi Anna ja otti sen vuoksi arvelematta esille kymmenkruununsa, -kaikki mitä hänellä sillä kertaa oli, ja antoi sen vanhukselle. - -"Minulla ei ole enempää", sanoi hän, "mutta se on kai hyväksi avuksi -vuokrarahoihin ja lopun saatte te varmaankin kokoon muulla tavoin." - -Vaikka Anna huokasikin, ajatellessaan uutta talvihattuaan, korvasivat -tuon kunnon mummon kiitokset sen kuitenkin monenkertaisesti. - -"Niin, nähkääs, neiti ei anna ainoastaan rahoja, vaan myöskin -sydämensä, ja siihen panemme me köyhät niin suuren arvon. Niin, taivaan -Jumala palkitkoon teille, minä köyhä mummo en sitä voi", sanoi hän ja -puristi tuon nuoren tytön kättä omissaan ja niijaili koko matkan ulos -asti. - -Anna koetti keskeyttää hänen kiitoksiaan, hymyili ystävällisesti ja -lähetti terveisiä lapsille. Sitten kun hän oli sulkenut oven vieraansa -jälkeen, meni hän jälleen huoneeseensa. Vanha, kulunut hattu oli -mielissään, kun ei sen tarvinnut tulla hyljätyksi vielä ainakaan tänä -talvena. Anna asetti sen laatikkoon ja ojenteli sen nauhoja. - -"Näyttää siltä, ettei meidän vielä tarvitse erota", sanoi hän hymyillen -ja oli taas hyvillä mielin. - -Anna hoiti opettajatointansa hyvin tunnollisesti. Hän ei ainoastaan -opettanut lapsille määrättyjä kursseja, vaan piti heistä huolta, kävi -heidän kodeissaan ja perehtyi heidän olosuhteisiinsa. Lasten äiditkin -huomasivat pian, että heillä hänessä oli osaaottava ystävä. Vaikka -hän ei voinutkaan auttaa heitä, tuotti heidän mielestään jo sekin -huojennusta, kun sai uskoa huolensa sellaiselle, joka ymmärsi niitä -aivan kuin olisi itse kokenut samallaisia. - -Anna viihtyi toimessaan ja tunsi, että se oli siunaukseksi hänelle -itselleen. Hän tahtoi täydellisesti antautua siihen ja olla -tyytyväinen. Mutta se ei ollut helppoa, sillä sisimmässä sydämessään -kaihosi hän jotakin muuta. Oli aikoja jolloin hän täytti tehtävänsä -enemmän velvollisuudentunnosta kuin harrastuksesta. Hän ei kuitenkaan -tahtonut valittaa, hänen kutsumuksensa oli kieltäyminen, siitä -ajatuksesta ei hän ollut luopunut, mutta hänen kieltäymyksellään oli -nyt päämäärä. Hän tahtoi taivuttaa oman tahtonsa Jumalan tahdon alle -ja unohtaa itsensä toisten tähden. Täten ja täyttämällä tunnollisesti -tehtävänsä katsoi hän palvelevansa Jumalaa. Hän rakasti Häntä, mutta -ei tuntuvasti ja riemuiten, vaan velvollisuudesta. Hänen ikeensä ei -ollut hänelle sovelias, eikä Hänen kuormansa keviä, mutta hän ei olisi -sentään tahtonut heittää pois mitä Hän oli sälyttänyt hänen päällensä, -vaikka olisi sen voinutkin tehdä. - - * * * * * - -Eräänä päivänä tultuaan kotiin koulusta, kuuli Anna tätinsä huoneesta -miehisen äänen. Hän pysähtyi kuuntelemaan. Seuraavassa hetkessä -loistivat hänen silmänsä ja hän kiiruhti sisään. Se oli Kurt. - -Hän ei ollut käynyt täällä heidän luonaan sen jälkeen, kun tuo onneton -keskustelu Dagmarin kanssa tapahtui. Äidin kirjeissä oli Anna huomannut -suurta levottomuutta Kurtin tähden. Hän ei ollut käynyt joululomalla -kotona ja antoi harvoin itsestään mitään tietoja. Mutta nyt kun hän -oli tullut tänne Tukholmaan, ovat hänen asiansa varmaan paremmalla -kannalla, ajatteli Anna toivehikkaasti. - -Kurt viipyi päivällisen yli ja hänen sisarensa luottamus aleni, -huomattuaan hänessä tapahtuneen suuren muutoksen. Hänen katseensa, -joka ennen oli niin avonainen, oli nyt tyly ja uhkamielinen. Iloisuus, -jolla hän keskusteli, oli nähtävästi teeskenneltyä peittämään hänen -todellista mielentilaansa. Annasta tuntui tuskalliselta ja hänen -sydämensä kutistui kokoon. - -"Nyt jätämme ehkä tädin rauhaan, nauttimaan hiukan päivällis-unta", -sanoi Kurt nousten ylös, kun kahvi oli juotu. - -"Ei suinkaan! Minä en koskaan nuku päivällisen päälle", vakuutti -täti innokkaasti, "mutta jos teillä on jotakin erityistä juteltavaa -keskenänne, niin älkää huoliko minusta", lisäsi hän. - -Sisarukset menivät toiseen huoneeseen. - -"Täti on niin omituinen", sanoi Anna koettaen nauraa ja tekeytyä -huolettomaksi; "hän ei koskaan tahdo myöntää, että hän nukkuu -päivällisen jälkeen ja kumminkin tekee hän sen aivan säännöllisesti. -Hän ei varmaankaan huomaa sitä itse ja on niin hämillään, jos joku -sattuu sen huomaamaan. Se on hänen pieni heikkoutensa." - -Kurt hymyili hajamielisesti, eikä Anna tietänyt oliko hän edes kuullut, -mitä hän sanoi. Hän etsi turhaan jotakin muuta sanottavaa, kun Kurt -yhä vaan oli vaiti. Mutta kun hän ei voinut keksiä mitään, odotti hän -vaijeten ja levottomuudella, että veli ilmoittaisi asiansa, sillä että -jokin erityinen syy ja sitäpaitsi surullinen, oli johtanut hänet hänen -luokseen, siitä oli hän varma. - -"Anna, onko sinulla runsaasti rahoja?" kysyi Kurt vihdoin. - -"Riippuu siitä miltä kannalta asiaa katsoo", vastasi tämä. "Minkätähden -sinä sitä kysyt?" - -"Toivon, että sinä lainaisit minulle sata kruunua muutamaksi -kuukaudeksi." - -"Niin paljon! En usko, että voin", huudahti sisar hämmästyen. "Minulla -kyllä on pankissa, mutta minun pitäisi käyttää ne täysihoitomaksuuni ja -muutamiin muihin välttämättömiin tarpeisiin." - -"No niin, annetaan sen jäädä sitten", sanoi Kurt tylysti. "En tahdo -häiritä sinua kauempaa." - -Hän aikoi mennä, mutta Anna näki hänen kasvonilmeensä ja kietoi kätensä -hänen kaulaansa pidättääkseen häntä. - -"Älä mene, Kurt, minä lainaan sinulle! Täti saa odottaa ja muut -tarpeet saavat jäädä. Älä näytä noin synkältä! Mikä sinua vaivaa, Kurt? -Sano minulle kaikki", pyysi hän tuskallisesti. - -Hän jäi, ja ensikerran tulonsa jälkeen katsoi hän sisartaan silmiin. -Anna pelästyi sitä katkeruuden syvyyttä, joka oli hänen katseessaan. -Veli hymyili, mutta hymy tuntui vielä kauheammalta, kuin hänen -vakavuutensa. - -"Ole iloinen, ettei sinun tarvitse tietää kaikkea", sanoi hän ja -irtautui lempeällä väkivallalla sisarensa syleilystä. - -"Oi, Kurt, jospa sinä tahtoisit luottaa minuun", huudahti Anna, -ja hänen silmänsä säteilivät mielenliikutuksesta ja lemmekkäästä -levottomuudesta. - -Kurt katsoi häneen ja hänen jäykät piirteensä muuttuivat lempeämmiksi. - -"Ei ole oikein, että minä lainaan sinun vähiä rahojasi", sanoi hän -melkein ystävällisesti, "mutta sinä saat ne varmasti takaisin. Minä -aijon julkaista uuden kirjan, näytelmäkappaleen, joka kyllä onnistuu, -sillä se on juuri nykyajan maun mukainen. Sinä voit ehkä saada -korkoakin rahoistasi." - -"Luuletko sinä, että minä välitän rahoista? Kunhan sinä vaan voisit -antaa minulle luottamuksesi! Sinä olet onneton, Kurt, sen minä näen, -mutta tiedäthän sinä, mistä saa lohdutusta." - -"Ei, sitä minä en tiedä", vastasi hän lyhyesti ja jatkoi äänellä, jonka -koetti tehdä kevyeksi ja huolettomaksi: "Enkä minä ole onnettomampi -kuin kaikki muutkaan ihmiset tässä matoisessa maailmassa. Sinun -satakruunusesi tulee tällä hetkellä parhaaksi lohdutuksekseni ja nostaa -sentnerin painon hartioiltani. Sen pitäisi tuottaa sinulle iloa." - -Mutta Anna ei näyttänyt iloiselta. Hän olisi tahtonut koskettaa -veljensä sielun hellimpiin kieliin, mutta tämä ei antanut hänelle -siihen tilaisuutta, vaan puheli teennäisellä vilkkaudella kunnes tuli -lähdön aika. Pyydettyään Annan lähettämään rahat mahdollisimman pian, -eikä ilmoittamaan kenellekään hänen käyntinsä syytä, jätti Kurt hänet. - -Jäätyään yksin, purskahti Anna itkuun. Mitä voi hän tehdä veljensä -hyväksi? Kunhan hän ei vaan olisi tehnyt mitään pahaa, eikä -vahingoittaisi itseään! Oliko oikein, että hän vaikeni, kuten veli -oli pyytänyt? Mutta kenelle voisikaan hän ilmoittaa tuskansa ja -pelkonsa? Tottumuksen voimasta, melkein ajattelematta mitä hän teki, -vaipui hän polvilleen. Hän rukoili Kurtin puolesta, sydämellisemmin -kuin milloinkaan ennen. Hänestä tuntui ikäänkuin olisi hän taistellut -Jumalan voimalla pahoja voimia vastaan veljensä sielusta. Hänen täytyi -voittaa. Jumala ei saisi olla auttamatta Kurttia. - - - - -19. - - -Kurt istui lukuhuoneessaan ja luki vasta valmistunutta -näytelmäkappalettaan kymmenkunnalle toverilleen. Ilma oli täynnä savua -ja punssin höyryjä. Kuulijat, jotka olivat mitä vapaimmissa asennoissa, -jalat pöydillä ja tuoleilla, kuuntelivat kiihkeällä innostuksella -lukemista, ilmaisten silloin tällöin mehevillä kiitoslauseilla -hyväksymistään. Kun Kurt, joka koko sielullaan oli kiintynyt -kappaleeseen, innostuneella äänellä oli lausunut viimeiset sanat, -kappaleen loppuponnen, taputtivat kaikki myrskyisesti käsiään. - -"Hyvä, hyvä!" huudettiin kaikilta tahoilta. "Sinä olet nero! Onnesi on -taattu! Se oli parasta, mitä milloinkaan olet kirjoittanut! Onnittelen -sinua, että vihdoinkin olet saanut hampaat! Kuinka kaikki poroporvarit -saavatkaan päivittelemisen syytä! Sinä puhut suoraa kieltä, sinä! Hän -ei arkaile." - -Siten huusivat he yhteen ääneen, vahvistaen kirosanoilla suosiollisia -arvostelujaan. - -Kurt kuunteli heitä vaijeten. Innostus oli haihtunut hänestä ja hän -istui raukeana, ikäänkuin suuren voimainponnistuksen kokoonpainamana. -Toverien raa'at ja hillittömät suosionosotukset eivät oikein -miellyttäneet häntä. Tänä hetkenä tunsi hän syvimmässä sielussaan -äänen, hiljaisen äänen, joka voitti meluavat ylistysäänet hänen -ympärillään -- ja tämä ääni ei hyväksynyt. Hän toivoi voivansa saada -sen ainiaaksi vaikenemaan. - -"Mitä luulet isäukkosi sanovan nerontuotteestasi? Hän ei ehkä halua -tutustua lapsenlapseensa!" - -Tätä huudahtusta seurasi äänekäs nauru. Kurtin otsa rypistyi ja -taistelu hänen sydämessään yltyi yhä voimakkaammaksi. Hetkisen oli -hän tottelemaisillaan hengen ääntä sielussaan ja repimäisillään -käsikirjoituksen tuhansiksi kappaleiksi. Mutta silloin tuli petollinen -iva ja riisti aseet hänen hyvältä tahdoltaan. - -"Kenties, kun kaikki käy ympäri, et sinä uskalla tunnustaa omaksesi ja -julkaista tätä teosta. Ei ole helppoa olla totuuden marttyyri. Ei tee -mitään, vaikka kannamme helvettiä sydämessämme, kun vaan voimme salata -sen." - -Sitten huusi muuan tovereista. Kurt nousi säkenöivin silmin ja tarttui -lasiinsa. - -"Minä uskallan tunnustaa sen omakseni!" huudahti hän. "Juokaa kanssani -teokseni menestykseksi! Eläköön vapaus!" - -Hän tyhjensi lasin yhdellä siemauksella ja toverit seurasivat hänen -esimerkkiään. Taistelu oli loppunut täksi kerraksi ja hengen ääni -sydämen syvyydessä oli saatu vaikenemaan. - -Punssi vuoti virtoina. Kurt rupesi pitämään runomittaista puhetta. Hän -puhui parhaiten silloin, kun ei ollut aivan selvä. Sukkeluudet valuivat -hänen huuliltaan, mutta ne olivat sellaisia, että muutamat hänen -hurjista tovereistaankin pitivät niitä liian voimakkaina. - -"On omituista, että kun uskovaisten pappien pojille käy hullusti, -käy niille hullusti oikein perinpohjin. Hän voittaa meidät kaikki", -huomautti muuan tovereista sopertelevalla äänellä toiselle. - -"Niin, en minäkään, niin paatunut syntinen kuin olenkin, uskaltaisi -laskea niin rohkeita sukkeluuksia Hänen kustannuksellaan, tuolla -ylhäällä", vastasi toinen. - - * * * * * - -Muutamia päiviä sen jälkeen lähti Kurt kustantajan luo -käsikirjoituksineen. Käsi laskeutui hänen olkapäälleen ja kun hän -kääntyi katsomaan seisoi hän kasvoista kasvoihin Henning Svenniuksen -kanssa, jota hän vähimmin kaikista nyt olisi tahtonut kohdata. Viime -aikoina oli hän karttanut tätä ystäväänsä, jonka paljas ulkomuoto -vaikutti häneen tuskallisen moittivasti. - -"Siitä on kauan, kuin viimeksi olemme tavanneet toisiamme. Miten voit?" -kysyi Svennius tavallisella sydämellisellä tavallaan, eikä ollut -huomaavinaan alakuloisuutta, joka kuvastui. Kurtin kasvoilla. - -"Huonosti tietysti, sinun kannaltasi katsoen", vastasi tämä lyhyesti. - -"Ja mihin riennät sinä nyt sellaisella kiireellä", jatkoi Svennius. - -"Kustantajalle." - -"Vai niin, uuden käsikirjoituksesi kanssa? Kuulin erään kertovan siitä -eilen, joka on kuullut sen." - -Kurt loi hätäisen, epäluuloisen syrjäkatseen ystäväänsä, jonka -kasvojenilmeet eivät kuitenkaan ilmaisseet mitään. - -"Sinä tietysti tuomitset sen?" lausui nuori runoilija uhkamielisesti. - -"Minä en ole lukenut sitä ja kuulin siitä vaan sivumennen", sanoi -Svennius tyyneesti, "mutta siitä mitä kuulin, saatan ymmärtää, ettet -sinä tahdo näyttää sitä minulle." - -"Oh, minkätähden pelkäisin minä sinua? Saat kernaasti lukea sen. Kyllä -minä uskallan vastata siitä, mitä olen kirjoittanut. Kas tässä, ota -käsikirjoitus, minä voin yhtähyvin mennä kustantajalle huomenna kuin -tänäänkin. Ehkä tulen illalla luoksesi kuulemaan tuomiotani", sanoi -Kurt mahtavasti hymyillen ja antoi paperinsa Henningille, joka pisti ne -taskuunsa. - -"Kiitos. Niin, tervetuloa illalla, minä luen sen läpi siksi", sanoi hän. - - - - -20. - - -Oli hämärä. Henning istui kirjoitustuolissaan ja selaili ystävänsä -käsikirjoitusta, jonka hän jo oli lukenut kerran läpi. Se oli tehnyt -häneen tuskallisen vaikutuksen. Hämäryys tuli yhä tiheämmäksi. Henning -lopetti lukemisensa ja vaipui syviin ajatuksiin, jotka vähitellen -muuttuivat lämpimiksi rukouksiksi tuon lahjakkaan, mutta harhateille -eksyneen ystävän edestä. - -Ovi aukeni ja Kurt astui sisään. - -"Vai niin, sinä istut täällä pimeässä ja suret minun tähteni", huudahti -hän, äänessä jonkun verran entistä tuttavallisuutta. "Kas, tuossahan on -käsikirjoituksenakin vielä! Minä melkein pelkäsin, että sinä pyhässä -vihassasi olisit polttanut sen!" - -"Minä olen ystäväsi, enkä holhoojasi", sanoi Svennius ja loi Kurttiin -tyynen, läpitunkevan katseensa. - -"Huu, kuinka täällä on kylmä! Lämpömittari ulkona osoittaa neljä -astetta kylmää, vaikka almanakassa on kevätkuukausi." - -"Minä toimitan heti tulta uuniin", sanoi Henning ja nousi. - -"Oh, älä vaivaa itseäsi minun tähteni, minä menen heti taas, kunhan -olen kuullut arvostelusi." - -"Se vie aikaa. Jos sinä menet, luulen minä, että sinä pelkäät minua." - -Kurt mutisi jotakin, että taitaa niin ollakin, mutta istuutui kuitenkin -keinutuoliin. Svennius toimitti tulta uuniin; nuo kaksi nuorta miestä -istuivat ääneti niin kauan kuin siivoojatar sytytti sen ja vielä -hetkisen sen jälkeenkin, kun hän jo oli mennyt. - -"No, mitä sanot työstäni", kysyi Kurt. - -"Minun mielestäni pitäisi sinun muuttaa sen nimi. 'Vapaus' ei juuri -sovi yhteen sisällön kanssa." - -"Arvostelusi alkaa ainakin alusta", sanoi Kurt nauraen. "Miksi sinä -sitten tahtoisit kutsua sitä?" - -"Pikemmin 'Orjuudeksi'. Se olisi lähempänä totuutta." - -"Mitenkä niin?" kysyi Kurt, joka oli valmistautunut kuulemaan kaikkia -Henningin väitteitä, olematta millänsäkään. - -"Minä ymmärrän mitä sinä tarkoitat kirjallasi. Sen saattaa selvästi -huomata. Sinä väität, että ihminen tulee vapaaksi irtautuessaan -kaikista uskonnon, siveellisyyden ja velvollisuuden siteistä. -Omatunto ei ole muuta, kuin sellaista levottomuutta, jota sellainen -sielu tuntee, joka ei ole vielä vapautunut, mutta joka on ruvennut -taistelemaan perittyjä ennakkoluuloja vastaan, se on painajainen, joka -kiusaa nukkuvaa juuri kun hän on heräämäisillään. Heti kun hän on -saanut silmänsä auki, hymyilee hän kiusaajalleen, joka on paennut yön -unien kera, samoinkuin sumu pakenee aamuaurinkoa." - -"Sinun teoksesi on nerokas; siitä huomaa, että jokainen rivi -on hengen innostuttama, mutta ei Jumalan hengen vaan Hänen -vastustajansa. Kappaleen päähenkilö on suuremmoinen saatanallisessa -uhkamielisyydessään. Hänen persoonallisuutensa viehättää ja tapahtumain -kulku on mukaansa tempaavaa. Lukijan valtaa sellainen tunne kuin valtaa -sen, joka seisoo syvyyden partaalla ja katselee ammottavaan kuiluun: -tekee mieli heittäytyä sinne ja hukkua. Sinä et tee syntiä alhaiseksi -ja kurjaksi, vaan suuremmoiseksi ja yleväksi ja esität syntisen -vapaudensankarina, ja juuri sentähden tulee sinun kirjasi tekemään mitä -vaarallisimman vaikutuksen." - -"Mutta sokeudessasi annoit sinä teoksellesi nimen 'Vapaus'. Me emme -tule vapaiksi irtautumalla kaikista siteistä ja tekemällä sitä mihin -himo ohjaa. Jos ei ihminen anna Jumalasta alkujaan olevan henkensä -hallita muuta olentoaan, vaan antaa lihallisen luontonsa saada vallan -jumalankuvan yli sydämessään, joutuu hän mitä alhaisimpaan orjuuteen, -eläimellisyyteen ja syntiin. Siten käy jokaiselle, joka menettelee -sinun kirjasi opetuksen mukaan." - -"Niin, jos jotakin sellaista kuin synti on olemassa", sanoi Kurt. -"Kirjani mielii olla totuuden taistelija, joka on vapauttava ihmiset -sellaisen Jumalan alentavasta orjuudesta, jota ei luultavasti ole -olemassa muualla kuin teologien opinkappaleissa." - -"Luuletko sinä siten tekeväsi ihmiskunnalle palveluksen? Oletko -nähnyt kenenkään, joka todella uskoo Jumalaan ja elää hänessä, olevan -sentähden onnettoman? Katsoppas esimerkiksi äitiäsi. Jos niinkin olisi, -että Jumala, jota hän palvelee, olisi vaan mielikuvitus, luuletko -että hän tulisi onnellisemmaksi, jos hän tulisi huomaamaan tämän? Jos -niin on, ettei ole mitään Jumalaa, eikä elämää tämän jälkeen -- sillä -sehän käy myöskin ilmi kirjastasi -- niin mitä se tekee, jos ne, jotka -uskovat siihen, saavat uskoa siihen kuolemaan asti?" - -"Minun kirjani ei ole niille, joka ovat onnellisia uskossaan, vaan -niille, joiden mieliä se painaa kuin kahle, niille, joiden vapaata -tahtoa sitovat ahtaat opinkappaleet tuomiosta ja rangaistuksesta", -sanoi Kurt synkästi. - -"Sinä ajat siis omaa asiaasi ja suuntaat kärjen omaa omaatuntoasi -kohti. Mutta jos nyt ne ahtaat opinkappaleet sisältävät totuuden ja -sinun vapauden-evankeliumisi on valhetta, miten käy silloin niille, -jotka kuuntelevat sinua, ja sinulle, joka johdat heitä harhaan?" - -"Minua et sinä peljätä puheellasi helvetistä ja rangaistuksesta", -huudahti Kurt säkenöivin silmin. "Minä olen valmis viimeiseen asti -uhmailemaan kostonhaluista Jumalaa! Jokainen oman arvonsa tunteva -ihminen kieltäytyy polvistumasta hirmuvaltiaan eteen!" - -"Niin, minä voin ehkä uskoa sinua, että voit uhmailla Jumalaa Hänen -opintokappaleissaan ja rangaistuksessaan, mutta voitko sinä uhmailla -häntä Kristuksessa? Voitko sinä nähdä Häntä ihmiseksi tulleena sinun -tähtesi kantamassa kuolontuskassa sinun ja sukusi kirousta? Voitko -nähdä hänet, kun Hän, sovittaakseen ne synnit, jotka Hänen pyhyytensä -tuomitsee, astuu itse alas kärsimykseen, jonka syvyyttä ei ihmisajatus -ole mitannut, voitko nähdä hänet silloin ja kuitenkin purra hampaitasi -raivosta hirmuvaltiaalle?" - -Henning puhui tyynesti, mutta hänen hiljainen äänensä värisi syvästä -liikutuksesta. - -"Nuo ovat kaikki taruja, opinkappaleita, ihmismietteitä", mutisi Kurt. - -"Ja sinä uskot, että ihmiset olisivat voineet keksiä jotakin niin -jumalallista, kuin Kristuksen ilmestyminen maailmaan? Sinä olet niin -lapsuudestasi asti perehtynyt siihen kertomukseen, että sinä et huomaa, -kuinka äärettömän paljoa korkeammalla se on kaikkia ihmisajatuksia. -Koeta jos voit käsittää näiden sanojen syvää merkitystä: 'Jumala oli -Kristuksessa ja sovitti maailman itse kanssansa'. Inhimillinen järki ei -voi käsittää tätä ijankaikkisen rakkauden syvyyttä ja vielä vähemmin -voi se keksiä jotain sellaista, mutta usko käsittää sen ja elää siitä. -Ja se, joka uskon katseella on nähnyt Jumalan Kristuksessa ja jonka Hän -on vetänyt luokseen sanomattoman rakkautensa voimalla, tietää, että jos -hän uhkamielisesti kääntyisi pois tästä pelastavasta rakkaudesta ja -halveksisi sitä, ei mikään rangaistus olisi hänelle liian suuri, mitään -saatanallisempaa ei hän voisi ajatella. Varo, Kurt, viettelemästä -ainoatakaan, joka uskoo Kristukseen, vaikka hänen uskonsa tuottaisikin -hänelle enemmän pelkoa kuin iloa." - -Henning vaikeni. Hän näki, että Kurt oli liikutettu. Hetkisen kuluttua -nousi hän ja meni pianon luo ja antoi sormiensa liukua yli koskettimien -vuodattaen niinkuin aina koko sielunsa säveliin. Ei koskaan ollut hänen -soittonsa ollut voimakkaampaa, eikä sitä koskaan ollut elähyttänyt -jalompi tarkoitus. Hän tiesi, että Kurt oli tunnelma-ihminen ja -menetteli useimmin kuin joku muu hetken vaikutteiden mukaan. Hän oli -vakuutettu, että hänen ystävänsä rinnassa paraikaa riehui ankara -taistelu valkeuden ja pimeyden välillä. Sanoilla ei hän enää voinut -auttaa Kurttia taistelussa -- hän tunsi sanoneensa kylliksi -- mutta -sävelillä tahtoi hän tehdä sen hienommin ja huomaamattomammin. Hän -tahtoi soittaa siten, että hän Davidin tavoin saisi Saulin hengen pois -ystävänsä sielusta. - -Aika kului, valkea oli palanut hiilille ja hämärässä huoneessa -kaikuivat vaan ihanat soiton säveleet. - -Äkkiä kuuli Henning liikettä takanaan ja samassa leimahti sammuva -hiillos kirkkaasen liekkiin. Hän lakkasi soittamasta ja kääntyi ympäri. -Siinä seisoi Kurt käsivarret ristissä rinnalla ja katseli tuleen, joka -kirkkaasti valaisi hänen kalpeita kasvojaan. Hänen ilmeessään oli -selittämätön sekotus riemua ja tuskaa, uhkamielisyyttä ja alttiiksi -antautuvaisuutta, vihaa ja katumusta, kaikki jälkiä siitä taistelusta, -joka riehui hänen sielussaan. Henning meni hänen luoksensa. - -"Mikä siellä palaa?" kysyi hän, vaikka hän jo tiesi sen. - -"Käsikirjoitukseni", vastasi Kurt kumealla äänellä ja haroi sormilla -tukkaansa. - -Molemmat seisoivat hiljaa ja katselivat tuleen. Silloin tällöin -saattoivat he lukea sanan taikka lauseen papereista aina sitä mukaan -kuin liekit tarttuivat niihin ja ne hiiltyivät. Vihdoin oli kaikki -hiipuvana tuhkana, joka kevyessä ilmanvedossa liikkui, liehui ja -raukesi. Silloin valtasi Kurtin äkkiä katumus. - -"Mitä olen minä tehnyt?" huudahti hän. "Olihan se nerokasta, mitä -olin kirjoittanut. Se oli parasta, mitä olin kirjoittanut. Se olisi -kohottanut minut suurten runoilijain vertaiseksi, sillä jokainen sana -oli innostuksen aikaansaama. En ollut oma itseni sitä kirjoittaessani. -Ei voi uskoa, miltä tuntui, oli ikäänkuin joku olisi kuiskannut -korvaani! Minä hurmauduin kuvista, jotka toinen toisensa jälkeen -esiintyivät katseeni eteen, minä kirjoitin vaan, mitä näin. Oi, se oli -ihanaa! Mutta nyt on kaikki tuhkana. Kauheata! Miksi tein minä niin, -miksi toimin heikkouteni hetkellä? Miksi kuuntelinkaan niin kauan sinun -lumoavaa soittoasi, kunnes tulin niin hentomieliseksi, etten tiennyt -mitä tein? Sinä olet se, joka olet syypää kaikkeen!" - -Kurt, joka oli aivan pois suunniltaan, kääntyi äkkiä Henningin puoleen. - -"En se ole minä, vaan Kristus, joka on pakottanut sinua. Ajatellessasi -häntä lauhtui uhkamielisyytesi", vastasi tämä ja loi ystäväänsä -osanottoa uhkuvan katseen. "Vaikka sinä nyt kadutkin tekoasi, niin -tulee kuitenkin hetki, jolloin sinä siunaat sitä." Kurt kääntyi pois -huoaten ja haroi sormilla tukkaansa, kuten hänen tapansa oli, ollessaan -kiihtyneessä mielentilassa. - -"Se on nyt tehty, kirosinpa minä sitten sitä tai siunasin. Jos -minun täytyy mennä helvettiin, niin menen minä sinne mieluummin -yksin, kuin vedän muita mukanani. Pitäisihän olla sitten hyvä, -että kävi kuten kävi", sanoi hän murtuneella äänellä. "Mutta minun -maineeni, runoilijataitoni, kunnian laakerit", mutisi hän ja katsoi -lohduttomalla, hajamielisellä katseella tuleen, jossa hänen mielestään -koko hänen tulevaisuutensa oli hävitettynä. - -Henning turvautui taas säveliin, hän tunsi voivansa vaikuttaa parhaiten -niiden avulla. - -Kurt laskeutui matalalle tuolille. Hän istui taaksepäin nojautuneena, -silmät ummessa ja koetti olla ajattelematta mitään. Kuva menneiltä -ajoilta johtui äkkiä hänen mieleensä. Hän näki kotipitäjänsä -hautausmaan. Aurinko valaisi ristiä ja kumpuja. Hän itse kulki -kahdeksantoista vuotiaana nuorukaisena äitinsä ja sisarensa seurassa -kuolleen veljensä lepopaikalle. Hän kuuli äitinsä sanovan: "Äiti voi -vuodattaa katkerampia kyyneleitä lastensa tähden, kuin ne, joita -hän vuodattaa niiden haudalle." Hän muisti selvään myöskin oman -vastauksensa, mutta oliko hän pitänyt sen kauniin lupauksen, jonka hän -silloin teki? Äiti oli jo itkenyt hänen tähtensä, sen hän tiesi, ja se -vaikutti häneen tuskallisesti. Mielellään tahtoi hän säästää häneltä -jokaisen kyyneleen, ja hetkisen tuntui hänestä helpottavalta tuo -seikka, että hänen paras runotuotteensa nyt oli tuhkana. - -Mutta äkkiä syöksyi hän ylös, ravistaen itsestään tuon hellän -mielentilan. - -"Tuhmuuksia, lellittelemistä, miehelle arvotonta!" huudahti hän. -"Lopeta toki kurja soittosi! Se on jo tehnyt tarpeeksi vahinkoa -minulle!" - -Hän kiiruhti ovelle. - -"Mihin sinä menet?" kysyi Henning. - -"Se ei kuulu sinulle! Sinä tahdot sitoa minun sieluni, mutta se ei -onnistu, minä ravistan päältäni kaikki kahleet!" - -Ja hän meni. - -Henning ei yrittänyt pidättää häntä. Vaipuneena syviin ajatuksiin -seisoi hän kauan loppuun palaneen valkean ääressä, joka vielä heikosti -hehkui. Hymyily valaisi ajatuksen heijastuksena hänen kasvojaan. - -"Turhaan sinä potkit tutkainta vastaan, Kurt. Kristuksen rakkaus -voittaa sinut", mutisi hän. - -Kun Kurt oli tullut kadulle, jäähdytti ja tyynnytti viileä tuuli hänen -otsaansa. Hän hengitti syvään ja käveli hitaasti. Mielipaha, yhtä -voimakas, kuin hänen äskeinen raivonsa, valtasi hänen sielunsa. - -"Hyvää iltaa, Warenheim. Tuletko kanssamme?" huusivat muutamat toverit, -jotka tulivat häntä vastaan. "Olet varmaan myynyt käsikirjoituksesi -tänään ja valmistat meille iloisen illan." - -"Minä en myy sitä tänään enempää kuin muinakaan päivinä", vastasi Kurt -ja aikoi mennä. - -"No mutta mitä tämä merkitsee? Mikä sinua vaivaa?" - -"Se on poltettu." - -"Poltettu! Oletko hullu? Minkätähden?" - -"Arvaat oikein: minä olen hullu, taikka olin, saman tekevä. 'Vapaus' -on hiipuvana tuhkana, ja minun runouteni sen mukana. Minä en kirjoita -täst'edes enää riviäkään." - -Toverit katselivat toisiaan, ikäänkuin he todella olisivat pelänneet, -että hän on kadottanut järkensä. - -"Tule kanssamme Flustretille nyt ja upota hullutuksesi", kehoittivat he. - -Kurt seurasi heitä. Sitä seuraavana aikana vietti hän hurjempaa -elämää kuin koskaan ennen. Mutta äkkiä tapahtui muutos. Hänelle -selvisi se tosiasia, että hän oli joutumaisillaan kokonaan rappiolle. -Ijankaikkisuuteen ei hän uskonut, eikä pitänyt väliä siitä; mutta tämä -elämä on toinen asia. - -Hän oli tehnyt koko joukon velkoja. Kotoa saadut varat eivät olleet -aijotut käytettäviksi hurjisteluihin. Oli välttämätöntä alkaa uutta -elämää. Hän rupesi jälleen harjoittamaan laiminlyötyjä opinnoitaan ja -koetti vetäytyä syrjään turmiota tuottavista huvituksista, jotka olivat -hurmanneet hänet. Mutta ei ole helppo kohota ylös loasta, kun kerran -on vajonnut siihen. Suo vetää puoleensa. Sen sai Kurt kokea, mutta hän -teki kuitenkin tarmokkaita ponnistuksia kohotakseen. Itsekunnioitus oli -herännyt, hän ei tahtonut sortua. - -Huolimatta ulkonaisesta muutoksesta parempaan päin, pysyi hänen -sielunsa kuitenkin synkkänä ja ristiriitaisena. Aina siitä asti, -kun hän oli hävittänyt lempiteoksensa, ei hän ollut voinut runoilla -riviäkään. Tuntui ikäänkuin hänen runottarensa olisi poistunut hänen -luotaan, kostoksi häpeästä, joka oli häntä kohdannut. - -Dagmar Rencronaa ajatteli hän harvoin. Myrkylliset keinot, joita -hän oli käyttänyt voidakseen unohtaa, näyttivät tehneen tarkoitetun -vaikutuksensa. - - - - -21. - - -Korkeitten tammien oksat ja lehdet muodostivat varjotäpliä -Bergsjöholman puiston auringonpaisteiselle nurmikolle, missä -lawn-tennis peli oli täydessä käynnissä. Pallot lensivät nopeasti -edestakaisin verkon yli. Nuoret naiset vaaleissa kesäpuvuissaan ja -nuoret urheilupukuiset herrat koettivat kilvan miellyttää toinen -toisiaan, kehittäen pelissä taitavuuttaan, ketteryyttään, voimaansa -taikka sulouttansa, aina miten milloinkin sopi. - -Robert Rencrona, jolla oli toimi lähetystössä Pariisissa, oli paraikaa -kotona lyhyellä lomalla. Hänen hoikkaa, reipasta vartaloaan verhosi -valkea villapuku ja hänen jokainen liikkeensä ilmaisi arvokasta -hienoutta. Kalpeilla, säännöllisillä, kuvankauneilla kasvoilla oli -hillitty ilme, joka ei milloinkaan ilmaissut niitä tunteita ja -liikutuksia, jotka liikkuivat tuon nuoren miehen sielussa. Hänestä -sanottiin, että hän oli kyvykäs valtiomies. - -Nyt oli hän pelkkää kohteliaisuutta vastapelaajaansa kohtaan ja -koetti kaikin voimin säästää häneltä pienimmänkin vaivan. Hän pelasi -äärettömän hyvin, koettamatta kuitenkaan herättää sillä huomiota. -Tyynesti keskustellen lähellä olevan kanssa, heitti hän ikäänkuin -sivumennen takaisin konstikkaimminkin lähetetyt pallot. - -Dagmar pelasi toisella puolen nuoren kreivi Zonan kanssa, joka -innokkaasti ihaili häntä. - -Robert tarkasteli salaa sisartaan. Tämä oli hänen mielestään muuttunut -sen jälkeen kun he viimeksi olivat nähneet toisensa, ja hän mietti, -mikä siihen mahtoi olla syynä. Hän oli kaunis ja miellyttävä kuten -ennenkin ja jokaisessa liikkeessä oli tuota entistä itsetiedotonta -kuningatarmaisuutta, mutta hän ei kuitenkaan ollut sama Dagmar, josta -veli oli eronnut. Hänen keskustelussaan, naurussaan ja hymyilyssään -oli jonkinlaista välinpitämättömyyttä, josta saattoi aavistaa, ettei -hänen sielunsa seurannut mukana. Suurten loistavien silmien katse -oli rauhaton ja levoton. "Mikä mahtanee rasittaa hänen sydäntään, ei -suinkaan se vaan liene onneton rakkaus", ajatteli Robert. - -Kun hän kerran oli kahden kesken äidin kanssa, johti hän keskustelun -sisareensa. - -"Miten on oikeastaan Dagmarin laita? Minä olen turhaan koettanut päästä -selville hänen suhteestaan. Että jotakin on hullusti, sen minä näen, -mutta minä en käsitä mitä se on. Ja jos häneltä kysyy jotakin, antaa -hän vaan nenäkkään vastauksen." - -"Niin, minä en käsitä häntä sen enempää", sanoi vapaaherratar, "minulle -ei hän koskaan ole osottanut pienintäkään luottamusta." - -"Onko hänellä jokin sydänsuru?" - -"En minä tiedä. Minä tiedän vaan, että hän kohtelee mitä suurimmalla -välinpitämättömyydellä kaikkia herroja ja hylkää toisen edullisen -tarjouksen toisensa jälkeen. Minä en tiedä mitä, taikka ketä hän -odottaa", sanoi vapaaherratar ja huokasi. - -"Seurusteleeko hän edelleenkin Warenheimiläisten kanssa?" kysyi Robert -lyhyen vaitiolon jälkeen. - -"Ei, en luule sitä. Tänä talvena en ole nähnyt tuota tyttöä tuskin -kertaakaan, muistaakseni, ja hyvä se onkin. Hän on hyvin vastenmielinen -olento." - -"Minä kuvittelin toisinaan mielessäni, että Kurtin ja Dagmarin välillä -olisi ollut jotakin", sanoi Robert. - -"Sitä en minä toivoisi", sanoi vapaaherratar pontevasti. "Köyhä -ylioppilas, ilman tulevaisuuden toiveita, mitä olisi hän Dagmarille? Oh -ei, kyllä kai hän on niin järkevä, ettei niin huonon tähden hylkäisi -mitä edullisimpia tarjouksia." - -"Mutta olihan hän etevä runoilijan alku ja olihan hänessä jonkun verran -tyylikkäisyyttä", sanoi Robert, muistellen ystävyyttä, joka yhteen -aikaan oli yhdistänyt hänet tuohon nuoreen mieheen. - -"Hän ei kuitenkaan missään tapauksessa ole sovelias puoliso sinun -sisarellesi", sanoi vapaaherratar kiivaasti, "varsinkin kun hän viime -aikoina kuuluu joutuneen rappiolle." - -"Onko hän? Mistä se johtuu? Tuo kunnon poika!" - -"Ei tainnut olla juuri luottamista hänen kunnollisuuteensa", sanoi -vapaaherratar. "En ollenkaan ihmettele, että nuori mies, joka on saanut -niin yksipuolisen kasvatuksen, joutuu harhaan. Kaikki, tuomitseva -jumalisuus, virrenveisuu ja pitkät saarnat lapsuudessa aiheuttavat -vastustusta vanhempina vuosina ja se tulee sitä voimakkaammaksi, mitä -ankarampi pakko on ollut." - -"Sellaisen kasvatuksen vastakohta tuottaa tällaisia hyveen esikuvia, -kuin Dagmar ja minä. Me ymmärrämme tehdä syntiä hienosti ja ylhäisesti, -me", sanoi Robert, pieni ivan välähdys tutkimattomissa silmissään. - -"Niin, ei minun tähän asti ole tarvinnut hävetä lasteni tähden", sanoi -vapaaherratar loukkaantuneena "On vaan yksi seikka, jota minä Dagmarin -kasvatuksen suhteen kadun, ja se on, että hän sai käydä rippikoulunsa -talonpoikain joukossa tuon uskovaisen papin luona. Yhteen aikaan -minä jo toivoin, että hän olisi vapautunut noista epäterveellisistä -mielipiteistä, joita häneen siellä istutettiin, mutta tänä talvena olen -minä monta kertaa huomannut, että ne vielä ovat jälellä." - -"Mitenkä niin?" - -"Hän on niin usein kuin suinkin vetäytynyt syrjään kaikenlaisista -huvituksista, näyttänyt alakuloiselta ja sanonut, että elämä on hyvin -tyhjää ja että sillä pitäisi olla jokin korkeampi päämäärä." - -"Niin, se on huolestuttavaa", myönsi Robert. - -Huolimatta näistä osaaottavista sanoista, aavisti hänen äitinsä -hämärästi, että hän sydämessään hymyili hänen levottomuudelleen. - -Sill'aikaa makasi tämän keskustelun esine mukavasti riippumatossaan -linnanpuiston tuuheitten puitten varjossa. Hän makasi selällään kädet -niskan takana ja katseli surullisesti tammien latvoihin, joiden välitse -sininen taivas näkyi. - -Hän koetti olla ajattelematta, mutta ei voinut vapautua tuskallisista -tunteistaan, jotka rasittivat häntä. Hän rupesi tottumaan niihin ja -tunsi surukseen ja mielipahakseen, että ne, vastoin hänen tahtoaan, -olivat aivan muuttaneet hänet. - -Missä lienee Kurt? Mitä hän tekee? Miten hänelle käy? Oliko hän syynä -hänen rappiotilaansa? Nämä kysymykset olivat aina valmiina tullakseen -esille kiusaamaan häntä niin pian kuin hän oli yksin. Sentähden oli hän -paennut yksinäisyyttä. Mutta seuraelämä, joka ennen oli ollut Dagmarin -ajanviettona, tuntui hänestä nyt niin tyhjältä ja kuluneelta, että hän -keskellä sen hälinää toivoi taas pääsevänsä yksinäisyyteen. - -Hän oli koettanut olla vihainen Kurtille hänen epämiehekkään -heikkoutensa tähden ja hän oli tehnyt voitavansa karkoittaakseen hänen -kuvansa mielestään, mutta turhaan. Usein kuvaili hän mielessään miltä -tuntuisi, jos Kurt tulisi takaisin. Toisinaan toivoi hän, että tämä -tulisi, voidakseen oikein perin pohjin läksyttää häntä. Hellempinä -hetkinään tunsi hän taas kalvavaa, sietämätöntä kaihoa hänen tähtensä. - -"Jos hän tulisi nyt", ajatteli hän, maatessaan liikkumattomana -riippumatossaan, "ymmärtäisimme me toisiamme ilman sanoja ja antaisimme -anteeksi toisillemme ja unohtaisimme entisyyden." - -Mutta hän ei tullut. Nuori tyttö sulki silmänsä, ja pari kyyneltä, -kuumaa ja polttavaa, niinkuin hänen surunsakin, tunkeutuivat esiin -pitkien silmäripsien alta ja kimahteli lehväskaton himmentämässä -auringon valossa. - -Voimakkaalla tahdonponnistuksella nousi Dagmar äkkiä ylös ja kuivasi -kyyneleensä, harmissaan siitä, että oli vaipunut näin surulliseen -mielentilaan. - -"Minä en tahdo ajatella häntä!" sanoi hän melkein kuuluvasti ja laski -tarmokkaasti jalkansa maahan. "Minun täytyy unohtaa hänet, mutta sehän -on mahdotonta tässä joutilaisuudessa. Minä haluan tehdä jotakin, mutta -mitä?" - -Näin ajatteli hän kävellessään hitaasti puiston varjoisalla käytävällä. - -Kukkulalla vähän matkan päässä huomasi hän isänsä, joka hermostuneesti -heiluttaen kävelykeppiään seisoi ja katseli viljavia peltojaan ja -niittyjään. Jos Dagmar olisi vähemmin ajatellut omia asioitaan, ei hän -olisi ollut huomaamatta levotonta ja huolestunutta ilmettä paroonin -muuten aina huolettomilla kasvoilla. Ei hän myöskään huomannut -hänen äänensä hermostunutta väreilemistä, hänen puhutellessaan -tytärtään. Sanat eivät sisältäneet mitään, joka olisi antanut aihetta -otaksumiseen, että jotakin tavatonta olisi liikkunut hänen mielessään. - -"Tänä vuonna näyttää olevan tulossa hyvä vuodentulo, eikö niin, -lapseni?" sanoi hän ja tarttui hänen käteensä, jota hän piteli lujasti -omassaan. - -"Kyllä näyttää siltä", vastasi Dagmar välinpitämättömästi ja tunsi, -että isän käsi oli kostea ja kylmä, mutta ei pannut siihen sen enempää -huomiota. - -"Sinä olet kai hyvin kiintynyt Bergsjöholmaan?" - -"Olen tietysti. Miksi isä kysyy sitä?" vastasi hän naurahtaen ja katsoi -yli viheriöitsevien lakeuksien. Siten jäi häneltä huomaamatta tuo sekä -rukoileva että epätoivoinen katse, jolla isänsä silmäili häntä. - -"Ja äiti ja Robert myöskin?" kysyi hän. - -"Ovat tietysti. Me olemme kaikki ihastuneita Bergsjöholmaan, tietäähän -isä sen. Varsinkin äiti. Minä luulen, että hän ennemmin kuolisi, kuin -luopuisi Bergsjöholmasta todenteolla, niin että kyllä sinä saat olla -varma siitä, ettei kukaan halua päästä pois täältä", vastasi Dagmar -huolettomuudella, joka oli räikeä vastakohta sille tuskan ilmeelle, -joka levisi paroonin kasvoille tytön tätä sanoessa. - -Hän päästi äkkiä tyttärensä käden, otti hatun päästään ja siveli -muutaman kerran kädellä otsaansa, ikäänkuin olisi hän tuntenut kovia -tuskia. Dagmar ei huomannut mitään. Hän seisoi selkä isäänsä päin ja -mietti mihin hän ryhtyisi saadakseen jotakin tehtävää. Jos hän ottaisi -muutamia alustalaisten lapsista opettaakseen niitä linnassa jonkun -tunnin päivässä? Se ei taitaisi olla niinkään hullua! Hän ilmoitti heti -aikeestaan isälleen. - -"Mitä hyötyä siitä olisi?" sanoi tämä. - -Hämmästyneenä tästä vastauksesta kääntyi Dagmar ympäri. Hän ei ollut -tottunut pienempiinkään vastaväitteisiin isänsä puolelta. - -"Mutta miksi ei?" kysyi hän hymyillen. - -"Oh, se on tarpeetonta", vastasi isä kierrellen. - -"Saattaa olla, mutta se huvittaisi minua, minä olen niin kyllästynyt -tähän tyhjäntoimittamiseen. Ellet sinä hyväksy ehdotustani, niin keksi -minulle sitten jotakin muuta." - -"Ei sinun tarvitse tehdä työtä. Tuollainen toivominen on vaan -oikullisuutta. Ei, sinun tulee mennä naimisiin", sanoi parooni puhuen -kiireesti ja hermostuneesti. "Ajattele kreivi Zonaa, hän on kunnon mies -ja rikas." - -Dagmar joutui hämilleen. Mitä oli tapahtunut hänen isälleen, joka ei -koskaan ennen ollut kehoittanut häntä menemään naimisiin, pikemmin -päinvastoin? - -"Miksi tahtoo isä sellaista?" - -"Se rauhottaisi minua, kun näkisin tulevaisuutesi turvattuna." - -"Onhan se turvattu muutenkin. Kyllä minä voin pitää huolta itsestäni, -ja onneksi en minä kuulu niihin, joiden täytyy mennä naimisiin -toimeentulonsa tähden!" - -Nämä sanat kuultuaan kääntyi parooni taas pois salatakseen tuskaa ja -häpeää, joka kuvastui hänen kasvoillaan. - -"Mutta minä tarkoitan, jos sinä pidät hänestä", änkytti hän. - -"Mutta minä en pidä hänestä", vastasi Dagmar tyyneesti, aavistamatta, -että hän näillä sanoillaan lisäsi sen taakan painoa, joka hänen -tietämättään painoi isän hartijoita. - -"Minä tarkoitan vaan sinun parastasi, sinun, jota minä eniten -rakastan", huudahti hän ja sulki tyttärensä suonenvedontapaisesti -syliinsä. - -"Mutta isä, mitä tämä merkitsee?" huudahti Dagmar ja katsoi -kauhistuneena hänen kasvoihinsa, jotka olivat luonnottoman punaiset. - -"Ei mitään, ei mitään", mutisi isä, päästi hänet sylistään ja meni -kiireesti linnaa kohti. - -Levottoman aavistuksen valtaamana riensi Dagmar hänen perässään. -Ehdittyään linnan portaille horjahti parooni ja kaatui hervottomasti -maahan. Huudahtaen juoksi Dagmar esiin ja kumartui hänen ylitsensä. - -"Isä, rakas isä", kuiskasi hän kalpein huulin ja nosti ylös hänen -tunnotonta päätään. - -Syntyi yleinen sekasorto. Vapaaherratar ja Robert tulivat kumpikin -taholtaan ja palvelijat kiiruhtivat saapuville. Yksi juoksi hakemaan -vettä, toinen hajuvettä, kolmas jäätä. Parooni kannettiin huoneeseensa, -ja palvelija lähetettiin hakemaan lääkäriä. Kaikkialla näkyi kalpeita, -tuskallisia kasvoja ja kuului levottomia kysymyksiä ja vastauksia. - -Parooni oli yleisesti rakastettu alustalaistensa keskuudessa. -Surullinen uutinen halvauskohtauksesta levisi kulovalkean tavoin ympäri -tilusta ja jokainen, joka voi, kiiruhti linnaan persoonallisesti -tiedustellakseen rakastetun isäntänsä vointia. - -Kului päiviä ja öitä täynnä levottomuutta ja jännitystä. Häilyttiin -toivon ja pelvon välillä. Paroonin elämä voi sammua minä hetkenä -tahansa, mutta ei ollut myöskään paraneminen mahdotonta. Jonkun ajan -kuluttua näyttikin hän olevan toipumaan päin. Sairas tuli tajuihinsa -ja sai osaksi myöskin liikuntakykynsä takaisin. Puhuminen oli hänelle -kuitenkin sangen vaikeata. - -Dagmar poistui harvoin rakkaan isänsä sairasvuoteelta. Tämä olikin -tyynempi, kun tytär oli hänen luonaan. Dagmar moitti itseään, kun ei -ollut huomannut hänen levottomuuttaan ennen sairaudenkohtausta. Mutta -perästäpäin muisti hän, että hän oli ollut omituinen ja kiinnittänyt -erityistä huomiota hänen sanoihinsa. Mutta eihän hän ollut sanonut -mitään, joka olisi voinut liikuttaa häntä, pikemmin päinvastoin, -ja sitäpaitsi eihän hän olisi voinut tehdä mitään, vaikka olisi -huomannutkin taudin laadun muutamia minuutteja aikaisemmin? Useita -kertoja sen jälkeen kun isä oli tullut tuntoihinsa, oli Dagmar nähnyt -hänen katselevan häntä melkein tuskallisin katsein. Kun hän silloin oli -kysynyt, tahtoiko isä jotakin, oli tämä aina vastannut kieltävästi ja -kääntänyt pois kasvonsa raskaasti huoaten, joka oli koskenut syvästi -tytön sydämeen. Oli nähtävästi jokin asia, joka painoi sairaan mieltä, -mutta mikä? - - - - -22. - - -"Robert, tämä on kauheata! Mitä me teemme?" huudahti vapaaherratar -kalpeana ja kauhistuneena ja katsoi poikaansa, joka istui häntä -vastapäätä yhtä kalpeana, kuin hän itsekin. - -He olivat kirjastossa. Pöydällä, heidän edessään oli muutamia kirjeitä, -joita he juuri olivat lukeneet. Kirjeet olivat asioimiskirjeitä, -osoitetut paroonille, mutta kun hän oli liian sairas voidakseen lukea -niitä, oli poika aukaissut ne ja hämmästyksen valtaamana näyttänyt ne -äidilleen. Tässä istuivat nyt nuo kaksi lukittujen ovien takana ja -tuijottivat toisiinsa. - -"Häviön partaalla, sanot sinä", huokasi vapaaherratar. "Luuletko sinä, -että isä tiesi tästä?" - -"Luultavasti", vastasi Robert lyhyesti. - -"Ehkä se aiheutti hänen sairautensakin?" - -"Kyllä varmaan." - -"Mutta mitä me teemme?" - -"Minä en tiedä muuta keinoa, kuin myydä Bergsjöholm ja kaikki mitä -meillä on ja tarttua kerjäläissauvaan." - -"Sinä olet kauhea!" - -"Olenko minä?" kysyi Robert katkerasti nauraen. - -"Olet, kun puhut niin kauheita asioita." - -"Minä vaan mainitsen isän kevytmielisen menettelytavan seuraukset." - -"Kevytmielisen, sanot sinä?" - -"Aivan niin. Mitä muuta se on, kuin anteeksiantamattominta -kevytmielisyyttä, mennä takaukseen melkein koko omaisuudellaan -sellaiselle roistolle, kuin tuo herra S.? Sen voi jokainen ensi -silmäyksellä huomata, että hän on oikein pääveijari. Mutta isä on -hänessä nähnyt vaan hauskan viftitoverin ja jonakin iloisena hetkenä -kirjoittanut nimensä tuohon onnettomaan paperiin, luultavasti ottamatta -edes selkoa mitä hän oikeastaan teki." - -"Sinä puhut niin ankarasti isästäsi. Ajattele, että hän on -kuolemaisillaan." - -"Minun täytyy keskeyttää valtiollinen urani ja ruveta päiväläiseksi, -hankkiakseni ruokaa sinulle ja Dagmarille", jatkoi Robert samalla -katkeralla äänellä, huolimatta äitinsä huomautuksesta. - -"Etkö sinä käytä liian synkkiä värejä?" - -"Tuskin." - -"Mutta sehän on kauheata! Minä en voi kestää sitä häpeää, joka tästä -seuraa", huudahti vapaaherratar säteilevin silmin, uhkamielisenä -asettuen vastustamaan kohtaloa, joka tuntui hänestä liian kovalta. - -"Me joudumme jokaisen hammastettaviksi." - -"Pahempi on, ettemme saa ruokaa omien hampaittemme purtavaksi", sanoi -Robert. - -Kun Dagmar kutsuttiin sisään saamaan tietoa näistä surullisista -uutisista, oli hänen ensin vaikea käsittää, mistä oli kysymys; mutta -kun se vihdoin selvisi hänelle, näytti hän ajattelevan ainoastaan isää. - -"Isä raukka! Nyt minä ymmärrän", mutisi hän. - -"Mitä sinä ymmärrät?" - -"Minkä tähden hän kysyi sellaisella levottomuudella, viihdymmekö me -Bergsjöholmissa. Oi, nyt minä käsitän, kuinka levottomaksi hänen täytyi -tulla minun vastaukseni johdosta. Jospa minä vaan olisin tietänyt..." - -"Mitä sinä sitten vastasit?" - -"Totuuden, että me viihdymme täällä mainiosti, ja että äiti ennemmin -kuolisi, kuin luopuisi Bergsjöholmista. Oi, miksi minä vastasin niin? -Rakas isä parka!" - -Dagmar purskahti itkuun. - -"Älä nyt sitä sure, ethän voinut sitä auttaa", sanoi Robert -lohduttaen. "Meillä ei ole mitään muuta tehtävää nyt, kuin kohota ylös -onnettomuuksista, jotka ovat kohdanneet meitä." - -"Me emme voi jättää Bergsjöholmia", sanoi vapaaherratar epätoivoisella -katseella. - -"Meidän täytyy", sanoi Robert hiljaa ja varmasti. "Sekä se, että kaikki -muutkin, mitä meillä on." - -Dagmar katsoi ylös ja koetti hillitä itkuaan. - -"Mutta meidän täytyy olla tyynet isän näkyvissä. Hänen mieltänsä ei saa -liikuttaa", sanoi hän. - -"Häntä saatte te hoitaa, minun täytyy pitää huolta asioista", sanoi -Robert ja nousi ylös. "Minä ratsastan heti Tukholmaan, siellä tahdon -ottaa vastaan kohtaloni, kuten miehen tulee." - -Yhteenpuristetuin hampain ja kova, päättävä ilme kasvoillaan poistui -hän huoneesta. Hetkisen kuluttua kuulivat äiti ja tytär pois -kiiruhtavan hevosen kavionkopseen lehtokujasta. - -Robert alotti keskustelut isän velkojain kanssa. Hän tahtoi niin -kauan kuin mahdollista salata onnettomuutta, heikosti toivoen, että -asia voitaisiin hiljaisuudessa korjata. Mutta pian kävi ilmi, että -parooni, paitsi sitä, että hän oli mennyt takaukseen suurista summista, -myöskin oli sijoittanut suurimman osan pääomastaan yrityksiin, jotka -olivat kokonaan epäonnistuneet. Robertille selvisi, että perhe kauan -tietämättänsä oli elänyt taloudellisen perikadon partaalla. Asia ei -ollut autettavissa; kaupunkitalo oli myytävä ja Bergsjöholm joutuisi -vasaran alle. Oli selvä asia, ettei ulkonaista kunniaa voitu enää -säilyttää. Parooni Rencronan ja hänen seuratoveriensa onnettomuus oli -pian jokaisen suussa. Siitä puhuttiin kaikkialla lisäillen ja värittäen -niin, että huhu kasvoi kuin lumivyöry. Parooni, joka oli ollut -ylhäisemmässä yhteiskunnallisessa asemassa kuin onnettomuustoverinsa, -vajosi syvemmälle ihmisten ajatuksissa ja sai ankarimman tuomion. -Useimpien mielestä oli hän itse petturi, sen sijaan, että häntä -oli petetty. Muutamat pudistivat päätään selittäen, ettei hänen -halvauskohtaukseensa ollut luottamista, se saattoi yhtä hyvin olla -jotakin muuta. "Tietysti oli hän ajoissa koettanut päästä suojaan -rajuilmalta, mutta yritys ei ollut onnistunut", sanottiin. - -Kaiken tämän tapahtuessa oli parooni yhä sairaana, eikä tietänyt mitä -hänestä puhuttiin. Hänen tilansa oli huonontunut. Toinen halvauskohtaus -oli vielä enemmän vähentänyt hänen ruumiin- ja sielunvoimiaan ja tehnyt -hänen avuttomaksi, kuin pienen lapsen, joka vaati alituista hoitoa. - - - - -23. - - -Eräänä yönä herätettiin Dagmar ilmoituksella, että hänen isänsä oli -kuolemaisillaan. Silmänräpäyksessä hypähti hän vuoteeltaan ja kietoutui -aamupukuunsa. Kiivaasti sykkivin sydämin ja vavisten joka jäsenessään -kiiruhti hän sairashuoneeseen. - -Vuoteen vieressä istui vaapaaherratar kalpeana tuskasta ja -valvomisesta. Robert, jota oli lähetetty hakemaan, seisoi hänen -vieressään. Muutamia vasta unesta herätettyjä palvelijoita seisoi -nyyhkyttäen ovella. Sairasvuoteelta kuului raskaita korahduksia ja -paroonin otsalla helmeili kylmä hiki kirkkaina pisaroina. - -Väristen mielenliikutuksesta ja vilusta hiipi Dagmar isänsä luo. -Kuolema oli laskenut leimansa noille rakastetuille kasvoille. Hurja -epätoivo valtasi hänet. Hän vaipui polvilleen ja tarttui isän -kylmenevään käteen. - -"Isä, katso minuun vielä yksi ainoa kerta, rakas isä", rukoili hän -sydäntäviiltävässä tuskassa, mutta isä ei kuullut häntä. - -Hän tunsi suurta tuen ja avun tarvetta heille kaikille tänä hetkenä, -mutta mistä saada sitä? - -"Lääkäri?" kuiskasi hän ja katsoi veljeensä. - -"On jo lähetetty hakemaan", vastasi tämä hiljaa. - -"Oi, rukoilkaa, eikö kukaan voi rukoilla?" virkkoi Dagmar; mutta -hänen kuuma kyyneleetön katseensa kohtasi vaan kalpeita kasvoja -ja alasluotuja silmiä. Vapaaherratar istui mykkänä, palvelijat -nyyhkyttivät vielä enemmän ja Robert kehoitti häntä tyyntymään. - -"Mutta täytyykö hänen kuolla ilman ainoatakaan rukousta?" sanoi hän, -katsellen vaikuttavasti veljeensä. - -"Rukoile itse", vastasi tämä epävarmalla äänellä ja kääntyi pois. - -Dagmar koetti rukoilla Isämeitää, mutta hänestä tuntui ikäänkuin rukous -olisi kimmonnut takaisin häneen itseensä. - -Kuolevan tuijottaviin silmiin ei ilmestynyt mitään tietoisuuden -ilmettä, ja raskaat korahdukset kaikuivat vielä raskaampina. Pian -menisi hän rajan yli tuntemattomaan ijankaikkisuuteen; mutta oliko hän -valmistautunut sitä varten? Yht'äkkiä selvisi Dagmarille, että hän -oli kauheasti lyönyt laimin viime aikoina. Niin hellästi kuin hän oli -hoitanutkin hänen ruumistaan, ja niin uhrautuvainen kuin hän oli ollut -yötä ja päivää, ei hän ollut puhunut sanaakaan hänen sieluntilastaan. -Raamattua ei koko aika ollut sairashuoneessa, eikä ainoakaan rukous -ollut kohonnut sieltä korkeuteen. Sairasta oli kehoitettu toivomaan -parasta, eikä hänen annettu aavistaakaan, kuinka lähellä hän oli -kuolemaa. Mutta mitä hyötyä oli kaikesta tästä varovaisuudesta ollut? -Muutaman hetken kuluttua kutsui hänet pois se Jumala, jolle hän oli -elänyt vieraana koko elämänsä. Näiden ajatusten rasittamana kätki -Dagmar päänsä käsiinsä ja hänen sydämensä syvyydestä kohosi voimakas, -epätoivoinen huuto: "Jumala, armahda meitä!" - -Korahdukset lakkasivat, parooni Rencrona oli kuollut. Ijankaikkisuus -oli sulkenut porttinsa taas yhden harhailevan sielun jälkeen, jonka -hengettömän tomumajan yli kuoleman salaperäinen hiljaisuus levisi. -Kaikki tuskalliset kysymykset kaikuivat vailla vastausta tämän kylmän -tomun ääressä, kaikki arvoitukset kimmosivat ratkaisematta takaisin -kuoleman vaiteliaasta, selittämättömästä majesteetista. - -Dagmarin tuska oli syvä, hänen kaipauksensa katkera ja hänen surunsa -toivoton. Hänestä tuntui aivan kuin hän olisi joutunut pimeään -syvyyteen, näkemättä minkäänlaista poispääsyn mahdollisuutta. Missä oli -isä nyt? Se kysymys tarttui kiinni hänen sieluunsa, eikä suonut hänelle -hetkeksikään rauhaa. Luonnostaan oli parooni ollut mitä hyväsydämisin -ihminen ja minkäänlaista kovuutta ei ollut hänen luonteessaan. Tosin -oli hänessä ollut suuria heikkouksia, kuten muissakin ihmisissä, -mutta hän ei koskaan ollut tahtonut tekeytyä paremmaksi, kuin mitä -hän oli. Uskontoa kohtaan ei hän suinkaan ollut vihamielinen, mutta -sittenkin -- hän ei myöskään koskaan ollut ajatellut sitä vakavasti, -vaan vetäynyt syrjään kaikilta sen vaatimuksilta ja lohduttanut itseään -sillä, että "kaikki käy vihdoin kyllä hyvin." Isän kuolinhetkellä -oli Dagmar kauhistuttavan selvästi tuntenut, ettei ihminen voi ilman -rangaistusta laiminlyödä koko elämän monenlaisia tilaisuuksia etsiä -Jumalaa. Luonnollinen sydämenhyvyys ei riitä peittämään tehtyjä syntejä -Pyhyyden silmäin edessä. Mutta kenties oli isä, ilman että kukaan hänen -omaisistaan tiesi siitä, etsinyt ja löytänyt Hänet, jonka vanhurskaus -riittää kaikille, jotka uskovat! - -"Äiti", sanoi Dagmar, kun hän isän kuoleman jälkeisenä päivänä -oli kahden kesken äitinsä kanssa, "puhuiko isä koskaan Jumalasta -sairautensa aikana?" - -"Ei ainakaan minulle", vastasi tämä. - -"Mutta ehkä hän sentään ajatteli Häntä", sanoi tuo nuori tyttö, -voimatta salata syvää levottomuuttaan. - -"Kyllä se minusta ei ole luultavaa", sanoi vapaaherratar. "Kaikeksi -onneksi ei hän ollenkaan tietänyt, kuinka lähellä loppu oli. Siinä -suhteessa me emme ainakaan voi moittia itseämme. Kaikki mikään olisi -voinut liikuttaa häntä, pidettiin kaukana hänestä." - -"Mutta ehkä hän sentään sisimmässä sydämessään etsi Jumalaa", sanoi -Dagmar, joka ei tahtonut luopua tästä pienestä toivon kipinästä. - -"Kun hänen aivonsa olivat niin heikontuneet, niin ei ole luultavaa, -että hän olisi ruvennut ajattelemaan asioita, jotka aina ovat olleet -hänelle vieraita." - -"Se on kauheata!" huudahti Dagmar vasten tahtoaan. - -"Mitä sinä sillä tarkoitat?" kysyi vapaaherratar uhkaavasti. - -"On kauheata mennä noin valmistumatta ijankaikkisuuteen", sanoi Dagmar. - -"Vai niin, sinä rupeat tuomitsemaan isääsi", huudahti vapaaherratar -kiivaasti. "Jos tuollainen on uskonnollisuutta, niin on todellakin -parempi olla ilman sitä!" - -Dagmar painoi päänsä alas ja vaikeni. Hän tunsi itsensä masennetuksi. -Ei hän tuominnut isäänsä. Hän olisi antanut elämänsä, sielunsa -autuuden hänen edestään, jos olisi voinut. Oliko hän lemmetön ja kova, -nähdessään isänsä elämän totuuden valossa? Taikka eikö valo, joka oli -niin räikeästi langennut sen yli, ollutkaan totuuden valoa? Ajatukset -pyörivät Dagmarin päässä. Sisäinen levottomuus eneni ja poltti, hän ei -voinut istua paikallaan. Missä oli totuus, missä? Kuinka löytäisi hän -sen, kuinka tuntisi hän sen? Rauhattoman hengen lailla harhaili hän -noissa korkeissa huoneissa, joiden komeat kallisarvoiset huonekalut -ja koristeet ennen pitkää joutuisivat vasaran alle. Jokainen esine, -jonka hänen silmänsä näkivät, muistutti häntä isästään. Hän oli -poissa, auttamattomasti poissa. Kaipaus tuntui puhtaasti ruumiillisena -tuskana hänen rinnassaan, missä sydän sykki rauhattomasti. Eikö hän -koskaan saisi nähdä häntä, koskaan koko ijankaikkisuudessa? Hän värisi -ajatellessaan tätä viimeistä sanaa. Hän yhdisti tuon käsitteen johonkin -äärettömään, armottoman kylmään ja pimeään. "Oi, jospa ei olisikaan -ijankaikkisuutta", huokasi hän. - -Robert tuli, kädessään muutamia papereita. Hänellä oli nähtävästi -kiire; mutta luotuaan hätäisen katseen sisarensa tuskan vääntämiin -kasvoihin, pysähtyi hän heti ja kysyi suuremmalla hellyydellä, kuin -mitä Dagmar koskaan oli tuntenut hänen äänessään: - -"Miten on laitasi, Dagmar? Etkö ollenkaan levännyt isän kuoleman -jälkeen?" - -"En, kuinka olisin voinut levätä?" - -"Sinä kaipaat häntä, sen saatan ymmärtää", sanoi veli hellästi ja -tarttui hänen käteensä. "Mutta ajatteles kaikkea, mistä hän on -säästynyt. Paras, mitä voi tapahtua hänelle, oli, että hän sai kuolla. -Olisi itsekästä toivoa häntä takaisin tähän huolia täynnä olevaan -elämään, jollaiseksi meidän elämämme nyt muodostuu." - -"Mutta oletko varma, että hänen nyt on parempi?" - -"Olen tietysti. Minä toivoisin olevani hänen sijassaan", sanoi Robert -vakuuttavasti. - -"Mutta hän oli niin valmistumaton, niin vieras Jumalalle... ja jos -todellakin on elämä tämän jälkeen, niin... ja tarvitaan kääntymystä..." -sanoi hän ja katsoi rukoilevasti veljeensä. - -Robert katseli häntä sääliväisesti. - -"Dagmar", sanoi hän lempeästi ja suojelevaisesti, ikäänkuin olisi hän -puhunut lapselle, "älä vaivaa päätäsi tuolla tavoin, ei se auta mitään; -hänen asiansa pysyvät kuitenkin sellaisina kuin ne ovat, ja varmaankin -ovat ne hyvin. Sinä et saa ajatella niin paljon, se on vaarallista. Ole -hyvä lapsi ja mene nukkumaan nyt, sinä olet rasittunut ja liikutettu ja -tarvitset ennen kaikkea lepoa." - -"Uskotko sinä että on elämä tämän jälkeen", kysyi tyttö, vastaamatta -mitään veljensä puheeseen. - -"En tiedä. Minulla on kylliksi vaivaa järjestäessäni kuntoon tämän -elämämme, niin ettei minulla ole aikaa miettiä seuraako tätä vielä -toinen elämä", vastasi hän. - -Dagmar jätti hänet lausumatta sanaakaan ja kiiruhti ulos puiston -etäisimpään nurkkaan, missä hän käveli mietteissään ja onnettomana. Ei -kukaan voinut lohduttaa häntä. - - - - -24. - - -"Minusta tuntuu, kuin olisi siitä kulunut äärettömän pitkä aika, kun -me viimeksi tapasimme toisemme", sanoi Dagmar ja loi haaveilevan -katseen ympärilleen noihin tuttuihin esineisiin Anna Warenheimin -yksinkertaisessa huoneessa. - -"Niin, siitä on lähes kaksi vuotta, kun sinä viimeksi olit täällä", -vastasi Anna, mutta katui heti sanojaan, muistettuaan, mitä sillä -kerralla oli tapahtunut. - -Dagmarin kalpeille poskille levisi äkkiä kirkas puna, mutta katosi taas -yhtä pian. - -"Minä olen kokenut paljon sen jälkeen", sanoi hän. - -Vastauksen asemasta otti Anna ystävänsä kapean käden omaansa. -Sydämellinen, osaaottava katse noissa vihreälle vivahtavissa silmissä -sai Dagmarin aavistamaan, että tässä oli ystävä, joka ei ollut -välinpitämätön hänen surustaan, vaan joka voimiensa mukaan koettaisi -jakaa ja keventää sitä. Tyynempänä ja onnellisempana, kuin mitä hän -pitkään aikaan oli ollut, nojasi tuo surupukuinen tyttö päänsä toisen -olkapäälle, eikä mielestään ollut koskaan ennen levähtänyt sen paremmin. - -"Anna, sinä et halveksi minua, että olen tullut köyhäksi", kuiskasi hän. - -"Päinvastoin, minä pidän sinusta nyt enemmän, kuin koskaan ennen." - -"Silloin olet sinä minun todellinen ystäväni, sillä 'hädässä ystävä -tunnetaan' sanoo sananlasku." - -"Luulen olevani. Mutta sanoppa minulle, etkö sinä olisi tullut -luokseni, ellen minä sattumalta olisi kohdannut sinua kadulla?" - -"En, minä en olisi tullut, huolimatta ystävällisestä kirjeestäsi isän -kuoleman johdosta. Katsos, minä olen niin äärettömän ylpeä, ja sinä -et voi aavistaa, minkälaista tuskaa minä tunnen, nähdessäni entisten -ystävieni kasvoilla halveksumisen vilahduksenkin." - -"Sellaista ei sinun ainakaan minun puoleltani olisi tarvinnut pelätä", -sanoi Anna moittien. - -"Sinulta ansaitsen minä sitä enemmän, kuin keneltäkään muulta", vastasi -Dagmar hiljaa, ajatellessaan, kuinka hän oli kohdellut Kurttia. - -He istuivat vähän aikaa ääneti, sitten kysyi Anna: - -"Matkustatko sinä todellakin Brotorppiin jo huomenna?" - -"Matkustan, heti ensimäisellä junalla." - -"Onko heillä monta lasta, noilla Klefborg'eilla?" - -"Viisi luullakseni, mutta minä tulen vaan lukemaan kahden pienen tytön -kanssa." - -"Eikö tuo sentään tunnu mielestäsi oikein hauskalta?" kysyi Anna -rohkaisevasti. - -"Hauskalta", toisti Dagmar surumielisesti nauraen, "en minä sinne -mene huvin vuoksi, mutta mikä tahansa on parempi, kuin olla toisten -rasituksena." - -"Saatpa nähdä, että tulet vielä pitämäänkin toimestasi. Lapset ovat -niin hauskoja", lohdutti Anna. - -"Minä olen liian väsynyt, voidakseni olla huvitettu mistään." - -Anna hyväili hiljaa ystäväänsä vastauksen asemasta. Dagmar ihmetteli -mikä taikavoima oli kätkettynä noihin käsiin, joita hän aina -oli pitänyt rumina; sellaista huojennusta tunsi hän nyt, kun ne -silittelivät hänen otsaansa ja hiuksiansa. - -"Kyllä sinä vielä saat voimia ja elämänhalua, kun saat alottaa toimesi -ja tunnet, että ylläpidät itseäsi." - -"Niinkö luulet?" - -"Ehkä", sanoi Dagmar epäilevästi. - -"Missä on äitisi nyt ja veljesi?" - -"Äiti on asettunut tänne Tukholmaan. Kuten tiedät, nousi Bergsjöholm -sangen korkeaan hintaan ja muu omaisuutemme myös, niin että meille jäi -vähän, jolla äiti voi elää, vaikka niukaksi se kyllä tulee käymään. -Robert on matkustanut Amerikkaan." - -"Amerikkaan!" huudahti Anna. - -"Niin, raivatakseen itselleen uutta uraa. Siellä se käy paremmin, -kun ei kukaan tunne häntä. Täällähän hänellä on nimi ja asema, jotka -estävät hänen tarttumasta mihin tahansa." - -"Hänestä mahtoi tuntua vaikealta keskeyttää valtiomies-uransa, johon -hänellä oli niin suuret taipumukset", sanoi Anna osaaottavasti. - -"Tuntui varmaan, mutta hän ei kertaakaan valittanut, kun hän kerran oli -päättänyt asian. Hän ei koskaan ilmaise tunteitansa." - -"Onko hän kirjoittanut mitään Amerikasta?" - -"Ei vielä. Tuskin olisi hän ehtinytkään." - -Siten keskustelivat he pitkän aikaa, molemmat huolellisesti karttaen -puhua siitä, mitä he yhteisesti olivat kokeneet kuluneena aikana. - -Dagmar toivoi salaisesti, että Anna olisi maininnut veljensä nimen, -mutta varoi itse tuskallisesti johtamasta keskustelua häneen. Mutta -vielä enemmän toivoi hän saada puhua entisen koulutoverinsa kanssa -niistä kysymyksistä ja ajatuksista, jotka viimeaikoina olivat -liikuttaneet hänen sydäntään ja tulleet hänelle niin tärkeiksi. Hän -odotti, että Anna sanoisi jotakin, joka voisi antaa keskustelulle -vakavamman suunnan, mutta turhaan. Anna oli itse umpimielinen ja -senvuoksi hyvin varovainen varomattomasti kosketellakseen toisen -sisempää sielunelämää. Dagmarkin oli ujo siinä suhteessa. "Anna tuntee -vaan minua kohtaan sääliväisyyttä ja on sen vuoksi ystävällinen -minulle, mutta minä en saa toivoa liian suurta osanottoa hänen -puoleltaan", ajatteli hän alakuloisena. Vihdoin nousi hän ylös. - -"Nyt on minun aika lähteä", sanoi hän, "minulla on vielä koko joukon -toimitettavaa. Kiitos näistä hetkistä!" - -He sanoivat sydämelliset jäähyväiset ja menivät yhdessä eteiseen. -Siellä vallitseva hämäryys antoi Dagmarille rohkeutta varovasti tehdä -kysymyksen, joka oli kauan polttanut hänen huuliaan. - -"Sinä olet kertonut niin vähän omaisistasi. Olen tuskin kuullut -muuta, kuin että täti ja setä ovat reippaita ja että Eva on tullut -seitsentoistavuotiaaksi ja kauniiksi kuin ruusu. Mitä hän toimittaa?" - -"Hän on taloudellinen ja auttaa äitiä. Isälläkin on paljon hyötyä -hänestä, niin että minua ei ollenkaan kaivata, enkä minä koskaan tunne -itseäni tarpeettomammaksi, kuin kesällä, ollessani kotona." - -"Mitä sinä puhut", sanoi Dagmar hymyillen ja lisäsi ikäänkuin -sivumennen: "Ja veljesi, miten on hänen laitansa?" - -"Hän suorittaa keväällä tutkintonsa. Minä olen nähnyt häntä niin vähän." - -"Kirjoittaako hän paljon?" kysyi Dagmar ja näytti suurella vaivalla -vetävän hansikkaita käsiinsä. - -"Ei, hän ei ole pitkään aikaan julkaissut mitään." - -Syntyi muutaman hetken äänettömyys, sitten sanoi Dagmar hyvästi. - -"Kirjoita minulle joskus", pyysi hän, ja Anna lupasi. - -Sitten he erosivat. Molemmat tunsivat sydämessään, etteivät olleet -käyttäneet tätä kohtausta niin kuin olisivat tahtoneet. - -Dagmar tuli Brotorpiin ja alotti siellä uuden elämänsä. Ei ollut -helppoa tuolle hemmoitetulle, suositulle tytölle taipua toisten tahtoon -ja joutua alhaisempaan asemaan. Häntä ei millään tavalla kohdeltu -epäystävällisesti eikä ylpeästi, mutta ei hänen tähtensä myöskään -kursailtu, hän oli kotiopettajatar, ei enempää, eikä vähempää. - -Patruuna Klefborg oli hyväntahtoinen, varakas mies, joka tunsi arvonsa, -eikä antanut kenenkään vaikuttaa itseensä. Hän kohteli Dagmaria -hyväntahtoisella suojelevaisuudella, jossa ei ollut jälkeäkään siitä -huomaavaisesta kohteliaisuudesta, johon tämä oli tottunut. Rouva -Klefborg oli salaisesti ylpeä kotiopettajattarensa hienon syntyperän -tähden, mutta hänelle tuotti nautintoa voidessaan käyttäytyä siten, -ettei hänen tuttavansa, eikä Dagmarkaan huomanneet hänen panevan arvoa -koko asialle. - -Tytöt, Sigrid ja Martta, tunsivat alussa suurta kunnioitusta kaunista, -vakavaa opettajatartaan kohtaan, mutta lyhyen ajan kuluttua tuli hän -heidän haaveellisen ihailunsa esineeksi. Muut lapset olivat poikia. -Kaksi niistä kävi koulua Upsalassa, kolmas ja nuorin oli vielä puettu -mekkoon. Brotorp sijaitsi lähellä mainittua kaupunkia, jonka vuoksi -pojat aina tulivat kotiin sunnuntaiksi. Siellä oli suuri maatalous ja -paljon työtä. Dagmar tunsi vaistomaisesti, ettei hänen emäntänsä ollut -tyytyväinen, jos hän rajoitti työnsä ainoastaan lasten opetukseen, -vaan tahtoi hänen apuaan yhteen ja toiseen. Tuon nuoren tytön, -joka ei koskaan ollut tottunut minkäänlaiseen työhön, täytyi sen -vuoksi ponnistaa viimeisetkin voimansa, ollakseen mieliksi. Hän sai -kokea monta raskasta hetkeä ja taistella monta hiljaista taistelua -ylpeyttänsä vastaan, voidakseen näennäisellä tyyneydellä mukautua -uusiin olosuhteisiinsa. - - - - -25. - - -Brotorpissa elettiin vieraanvaraisesti. Usein pantiin toimeen -päivällisiä taikka illanviettoja naapureille ja toisinaan kutsuttiin -vieraita, jotka viipyivät useampia päiviä. Dagmar ei siitä tuntenut -huvia. Hän oli liian väsynyt tehdäkseen mielellään uusia tuttavuuksia -ja vetäytyi sen vuoksi niin usein kuin mahdollista omaan huoneeseensa. - -Eräänä aamuna kertoivat tytöt hänelle riemuiten, että Henning-setä -tulee parin päivän kuluttua. - -"Kuka on Henning-setä?" kysyi Dagmar enemmän tyydyttääkseen tyttöjä, -kuin omaa uteliaisuuttaan. - -"Setä Henning Svennius. Hän on niin kiltti, ettei täti voi uskoa! Hän -tuo aina meille jotakin hyvää." - -Henning Svennius! Sehän oli tuon nuoren miehen nimi, jonka hän ennen -muinoin oli kohdannut muutamia kertoja Kurtin seurassa. - -"Mikä hän on?" kysyi hän tällä kertaa todellisella mielenkiinnolla. - -"Hän on etäistä sukua isälle ja senvuoksi tulee hän toisinaan tänne. Ja -sitten hän on dosenttina Upsalassa", selitti Sigrid. - -"Täti tulee pitämään hänestä äärettömän paljon", sanoi Martta. - -Kun Dagmar lauvantaina puolenpäivän aikaan tuli alas ruokasaliin, -oli tuo odotettu vieras jo siellä keskustellen isäntäväen kanssa. -Pikkulapset riippuivat ihastuneina hänen ympärillään. Rouva Klefborg -aikoi esitellä hänet Dagmarille, mutta Henning ehti ennen. - -"Luulen, että esittely on tarpeeton", sanoi hän, mennen sisääntulijaa -vastaan, "minä näen, että neiti Rencrona tuntee vielä minut. Me olemme -kohdanneet toisemme ennen." - -Dagmar huomasi, että hänen tervehdyksensä oli yhtä kunnioittavainen ja -ritarillinen kuin silloinkin, kun he viimeksi kohtasivat toisensa hänen -rikkaan isänsä loistavassa salongissa. Ainoa ero silloiseen verrattuna -oli osanottavaisuus, joka loisti tuosta syvästä, kirkkaasta katseesta, -jonka hän loi Dagmariin. Mutta se ei ollut osanottavaisuutta, joka -olisi tuntunut nöyryyttävältä hänen herkkätuntoiselle ylpeydelleen, -vaan hänestä tuntui pikemmin aivan kuin hän, kuvallisesti puhuen, olisi -kumartanut hänen surulleen ja onnettomuudelleen. - -"Niin, me olemme kohdanneet toisemme ennen", vastasi Dagmar ja puristi -melkein kiitollisena hänen kättään. - -"Vai niin, sitä minä en tietänyt", sanoi rouva Klefborg hämmästyen ja -katseli heitä uteliain silmin. - -Päivällisajan kuluessa oli hän harvinaisen herttainen ja kohteli -Dagmaria erityisellä ystävällisyydellä. Hänen tyytyväisyytensä -lisääntyi illan kuluessa huomatessaan, kuinka tuttavallisesti nuo -molemmat nuoret seurustelivat keskenään. - -"Saatpa nähdä, että siitä vielä tulee jotakin", sanoi hän ja tuuppasi -miestään kylkeen. - -"Mitä?" kysyi tämä ihmetellen ja näytti aivan ilmeiseltä -kysymysmerkiltä. - -Hänen vaimonsa loi merkitsevän katseen ikkunan luo, missä Henning ja -Dagmar juttelivat keskenään. Herra Klefborg katsoi sinne ja hänelle -selvisi mitä vaimonsa oli tarkoittanut. - -"Vai niin. Niin, sinä olet aina niin kärkäs tuollaisiin. Mutta tässä -tapauksessa ei minulla olisi mitään sitä vastaan", sanoi hän. - -"Vaistoni ei petä minua koskaan", vakuutti rouva, ja hänen miehensä -varoi itseään vastustamasta häntä. - -Seuraava päivä oli sunnuntai. Seurakunnan pappi oli saatuaan -kuulla Henningin tulosta, heti pyytänyt hänen apuaan -puolipäiväjumalanpalveluksessa, ja nuori dosentti, jota ei koskaan -tarvinnut vaatimalla vaatia, oli lupautunut suorittamaan sen. - -Dagmar meni kirkkoon vakuutettuna siitä, ettei hän palaisi sieltä niin -isoovaisena kuin tavallista. Tuon nuoren miehen läpeensä miellyttävä ja -puoleensa vetävä olento oli tehnyt häneen mitä parhaimman vaikutuksen. -Hän tunsi vaistomaisesti, että Svennius oli ainoa monen joukossa, -jonka kautta valonsäde voisi tunkeutua hänen sielunsa pimeyteen. Tosin -oli hän tämän sisällisen taistelun ja levottomuuden aikana kohdannut -useampia, jotka itse elivät ijankaikkisuus-elämää, jota hän kaihosi, -mutta kukaan näistä ei voinut ojentaa hänelle elävän veden juomaa, -jota hänen sielunsa himoitsi. Hän tuskin enää toivoikaan pääsevänsä -selvyyteen, mutta jouduttuaan yhteen dosentti Svenniuksen kanssa, -oli toivo taas herännyt. Hän varmaankin ymmärtäisi häntä, hän toivoi -saavansa puhutella häntä. Hän ei varmaankaan, kuten muuan henkilö, -jolle Dagmar oli kertonut taisteluistaan ja vaikeuksistaan, tulisi -vihaiseksi ja kiivaasti moittisi häntä, selittäen, ettei hänen rauhan -kaipuunsa ollut vilpitöntä, kun hän voi antaa rakkauden ihmiseen -pidättää itseään, vaikka tämä ihminen olikin hänen isänsä. Ei, -hänen lempeässä, tyynessä ja kuitenkin niin miehekkään voimakkaassa -olennossaan, hänen ystävällisessä ja kuitenkin läpitunkevassa -katseessaan ja hänen salatussa, mutta täysin huomattavassa -osanottavaisuudessaan oli jotakin, joka parantavasti kosketti -murtunutta ruokoa ja piteli varovaisesti suitsevaista sydäntä. - -Henning Svennius seisoi alttarin edessä. Hän messusi. Kun hän -harvinaisen pehmeällä ja sointuvalla äänellään ja puhtaimman hartauden -innostamana lauloi: "Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Sebaot", tunsi Dagmar -itsensä syvästi liikutetuksi. Kuumat kyyneleet nousivat hänen -silmiinsä, kyyneleet, joita hän ei voinut selittää. - -Jumala oli olemassa, hän tunsi sen niin varmasti tänä hetkenä, ja Hän -oli pyhä, pyhä, pyhä. Ja hän itse? Niin, hän oli tomu Hänen jalkainsa -juuressa, mutta hän sai kuitenkin lähestyä Häntä rukouksessa, sen hän -tunsi. Hän kumarsi päänsä syvälle alas penkkiin. Voimakas liikutus -puistutti koko hänen olentoaan, valtaava tunne Jumalan läsnäolosta ja -hänen omasta mitättömyydestään. Ja sama huuto, mikä oli kohonnut hänen -sydämestään isän kuollessa, kaikui siellä taas, mutta ei tällä kerralla -epätoivoisasti, vaan toivon elähyttämänä: "Jumala, armahda meitä!" - -Saarnaa, joka sitten seurasi, ei Dagmar koskaan unohtanut. Se oli -hänen mielestään erilainen kuin kaikki muut, mitä hän siihen saakka -oli kuullut. Samaa, oli hänelle kyllä sanottu ennenkin, mutta hän ei -vielä silloin ollut vastaanottavainen. Nyt meni jokainen sana hänen -sydämeensä ja säilyi siellä kuin hedelmääkantava siemen muokatussa -maassa. - -Poistuttuaan kirkosta, pelkäsi hän, että kokemansa olisi vaan -ohimenevää liikutusta. Kotimatkalla puhui rouva Klefborg suurella -innostuksella keitä oli ollut kirkossa, lukkarin rämisevästä -loppumarssista ja kauhean pitkistä kuulutuksista. Dagmar luuli -ottavansa silloin tällöin osaa yleiseen keskusteluun, mutta eli -oikeastaan omassa, sisäisessä maailmassaan. - -Lamppu oli sytytetty vierashuoneessa, jossa Dagmar istui kirja -kädessään. Hän ei kuitenkaan lukenut, vaan koetti muistutella -aamupäivän saarnaa. Vanhat ajatuksetkin tunkeutuivat esiin. Isän -kohtalo painoi taas raskaasti hänen sydäntään. - -Hän istui yksin vierashuoneessa. Lapset juoksentelivat salissa. -Silloin tällöin kuului heidän äitinsä läpitunkeva ääni heidän meluansa -äänekkäämmin. Dagmar mietti, mitä dosentti mahtoi tehdä. Hän toivoi -hänen tulevan luokseen, hänellä olisi ollut niin paljon kysyttävää -häneltä. Silloin kuului Svenniuksen ääni salista ja ikäänkuin olisi hän -aavistanut Dagmarin hiljaisen kaipauksen, astui hän hetkisen kuluttua -yksinään siihen huoneeseen, missä tämä istui. Hän kumarsi kevyesti ja -pyysi, nähdessään kirjan Dagmarin kädessä, ettei hän antaisi häiritä -itseään. Sitten istui hän lampun ääreen ja alkoi selailla pöydällä -olevaa kuvateosta. - -Dagmar taisteli sydämessään epäröiden olisiko hän edelleenkin -lukevinaan vai puhuttelisiko hän häntä ja kysyisi sitä mikä hänellä oli -sydämellään. Kenties uskoisi toinen, että hän vaan tahtoi mielistellä -päästäkseen hänen suosioonsa, jos hän valitsisi jälkimäisen. Saattoihan -tuntua omituiselta, että hän kääntyi syvine sydänkysymyksineen juuri -hänen, tuon nuoren miehen puoleen, joka ei ollut hänelle muu kuin -ventovieras. Mutta Dagmar ei tahtonut antaa turhan varovaisuuden estää -itseään, vaan voitti pian epäilynsä. Hänen ei tarvinnut hävetä, kun hän -omassatunnossaan tunsi olevansa vapaa kaikista sivutarkoituksista; tuo -nuori mies saisi ajatella mitä tahansa, jos hän olisi niin typerä ja -itserakas, että väärinkäsittäisi häntä. - -"On eräs asia, josta minä tahtoisin niin mielelläni puhua Teille", -sanoi Dagmar ja painoi kirjan kiinni. - -Henning katsoi äkkiä ylös hieman hämmästyneenä, mutta tuo hämmästys ei -näyttänyt olevan vastenmielistä laatua. - -"Puhukaa vaan, jos minä jollakin lailla voisin auttaa Teitä", sanoi hän -hänelle ominaisella, todellisen, personallisen harrastuksen leimaamalla -kohteliaisuudella. - -"Teidän saarnanne teki minuun syvän vaikutuksen", sanoi Dagmar -keveästi punastuen, "se herätti minussa luottamusta Teihin ja Teidän -arvosteluunne. Tahtoisin niin mielelläni kuulla Teidän ajatuksenne -yhdestä ja toisesta seikasta, jotka viime aikoina ovat rasittaneet -minua." - -Henningin kasvot loistivat osanotosta ja myötätuntoisuudesta. - -"Minä tiesin, että Teillä on huolia", sanoi hän yksinkertaisesti. - -"Tiesittekö? Mutta kuinka voi Teillä olla tietoa minun sisällisestä -levottomuudestani?" - -"Minä näen sen kasvoiltanne. Ja tiedänhän minä, että Te olette saanut -kokea paljon tänä vuonna." - -"Siitäpä juuri tahdoinkin puhua Teille, isäni kuolemasta." - -Hän kertoi Svenniukselle kokemuksistaan tuona kauheana yönä, jolloin -kuolema oli astunut sairashuoneen kynnyksen yli ja niittänyt -valmistumattoman uhrinsa. Hän ei salannut omantunnontuskiaan, joita -oli tuntenut ajatellessaan kuinka hän oli laiminlyönyt sairaan sielun -pitäessään huolta hänen ruumiistaan. Vihdoin päästi hän tuskansa ja -levottomuutensa isänsä nykyisen kohtalon johdosta valloilleen ja -lopetti tuolla epätoivoisella selityksellä, että, jos hänen täytyy -uskoa, ettei hänen rakkaalla isällään ole enään mitään toivoa, silloin -ei hän tahdo itsekään etsiä sitä pelastusta, jota tämä ei ole saanut -maistaa. Lopetettuaan puheensa loistivat hänen silmänsä odottavasta -innostuksesta. - -Henning istui hetkisen hiljaa ja katseli miettiväisesti Dagmaria. Kun -hän sitten rupesi puhumaan vaikutti jo hänen tyyni, hiljainen äänensä -rauhoittavasti nuoren naisen kiihottuneeseen mielentilaan. Dagmar -nojautui taaksepäin tuolissaan ja kuunteli paljon levollisemmin, kuin -oli puhunut. - -"On vakava asia kohdata valmistumatta kuolemaa eikä kukaan jää vaille -rangaistusta, joka tässä elämässä on sulkenut korvansa evankeliumilta", -sanoi Svennius, mutta lisäsi, huomattuaan tuskallisen ilmeen Dagmarin -tummissa silmissä: "Mutta ette Te, eikä kukaan muukaan tiedä kaikkea, -mitä on liikkunut isänne sydämessä, Jumala yksin tietää sen. Isänne -kohtalo lepää Maailmansovittajan kädessä, ja paremmissa käsissä ei -kukaan voi olla. Antakaa sen varmuuden lohduttaa itseänne. Älkää -koettako tunkeutua sen läpi, mikä on mahdotonta ihmiselle. Ne, jotka -ovat kulkeneet kuoleman läpi, ovat poissa meidän ulottuvistamme. Siten -on Jumala määrännyt, ja meidän tulee vaan taipua hänen tahtonsa alle, -meidän tulee painaa suumme tomuun Hänen edessään, jolla on kaikki -viisaus ja voima." - -"Itsenne suhteen sallikaa minun lausua Teille tämä neuvo: Älkää -antako minkään, ei edes tyttärellisen rakkautenne ja levottomuutenne -pidättää Teitä nyt, tuntiessanne Jumalan Hengen sisällistä vetovoimaa! -Katsokaa, ettei Kristus turhaan ole kuollut puolestanne! Joka kerran -kun ihminen vastustaa Häntä, kun Hän etsii häntä, tulee elämän tie -hänelle vaikeammaksi. Ihminen vähentää enemmän ja enemmän itseltään -kykyä kuulla Pyhän Hengen ääntä, joka kerran kun hän paaduttaa itseään -sen kehoituksia vastaan. Sen vuoksi, vaikka me rakkaudesta hämäryydessä -poistuneihin ja useitten raamatunpaikkojen nojalla mielellämme -tahdomme toivoa mahdollisuutta, että selvyys voidaan saavuttaa vielä -kuolemankin jälkeen, täytyy meidän huolellisesti varoa viivyttämästä -ijankaikkisuus-asiamme ratkaisua edes yhtä ainoaa päivää, jos tunnemme -Jumalan vetävän itseämme, sillä meistä ei yksikään tiedä, milloin meitä -kutsutaan viimeisen kerran." - -Dagmar oli syvästi liikutettu. - -"Uskotteko Te todellakin, että on sellaisia, jotka joutuvat -ijankaikkiseen kadotukseen?" kysyi hän väristen. - -"Jos on joku ihminen, joka ijankaikkisesti vastustaa Kristuksen -rakkautta, eikä anna sovittaa itseään Jumalan kanssa siten kun hän on -määrännyt, täytyy minun uskoa se", vastasi Henning vakavasti. - -"Hän joutuu silloin helvettiin?" - -"Se on hänessä itsessään. Ajatelkaa ihmisen tarkoitusta, hänenhän -tulisi elää ijankaikkisessa rakkausliitossa Jumalan kanssa, Hänen -kuvanaan. Ennen kuin hän täyttää tuon tarkoituksen, taikka ainakin -alkaa kulkea sillä tiellä, joka johtaa päämäärään, ei hän saavuta -rauhaa. Ja ajatelkaa, kun hän yhä kulkee vastakkaiseen suuntaan ja -koettaa toisella synnillä toisen jälkeen tukahuttaa sen sydämen -levottomuutta, jonka itse Pyhyys on luonut itseään varten, kuinka -täytyykään tuon levottomuuden kasvaa kuluttavaksi tuleksi hänen -sydämessään." - -"Oi, se on kauheata", sanoi Dagmar, joka jännitetyllä innostuksella oli -mielikuvituksessaan koettanut selvittää itselleen käsitettä, jonka tuon -nuoren miehen sanat olivat loihtineet hänen eteensä. - -"Niin, elämä ei todellakaan ole leikkiä, me emme ole saaneet sitä -tuhlataksemme sitä", sanoi Henning Svennius, "meidän on käytettävä -se oikein, eikä laskettava päämäärää näkyvistämme, tuijottaaksemme -sivuseikkoihin." - -"Ja mikä on sitten tuo päämäärä?" - -"Se, jota me rukoilemme rukouksessa: 'lähestyköön Sinun valtakuntasi', -omaan sydämeemme ja koko maailmaan." - -Kun Dagmar sinä iltana sanoi hyvää yötä dosentti Svenniukselle, sanoi -tämä hänelle: - -"Puhukaa Jumalallenne tänä iltana ja aukaiskaa sydämenne Hänelle. Ei -kukaan voi ymmärtää Teitä paremmin kuin Hän. Etsikää Hänen kasvojansa -yksinäisyydessä." - -Dagmar seurasi hänen neuvoaan. Hänen rukouksensa oli alussa haparoivaa -ja arkaa, mutta sisäinen tietoisuus siitä, että se tuli kuulluksi, -antoi hänelle enemmän rohkeutta. Hän asetti Jumalansa eteen kaikki, -mikä painoi hänen sydäntään ja sanoi Hänelle enemmän kuin hän olisi -voinut sanoa kenellekään ihmiselle. Synnin tunto tuli tänä hetkenä -voimakkaammaksi kuin koskaan ennen, mutta ei karkoittanut häntä -pois vanhurskaan Jumalan luota, vaan taivutti hänet vaan syvempään -nöyryyteen, katumukseen ja heräävään rakkauteen Vapahtajan jalkain -juuressa. Hänelle tahtoi hän antaa itsensä ja kaikki, mikä tuotti -hänelle levottomuutta. Hänen käsissään oli poismenneen isänsäkin -kohtalo. Se ei varmaankaan tulisi valoisammaksi sen kautta, että hän -uhkamielisenä ja epäluuloisena jäisi kauas siitä Jumalasta, jonka -puoleen hän tunsi niin voimakasta vetoa hengellisessä köyhyydessään. -Hänen edessään rupesi häämöittämään ijankaikkinen tie ja hän astui -sillä ensimäisiä horjuvia askeleitaan yksinäisellä rukoushetkellään. - -Puolenpäivän aikaan seuraavana päivänä lähti dosentti tekemättä -Dagmarille, kuten tämä oli toivonut, mitään kysymyksiä hänen -eilis-iltaisten kokemustensa johdosta ja hänen nykyisistä tunteistaan. -Hänen ei tarvinnutkaan paljastaa hänelle sisällistä tilaansa; eihän -se ollut hän, joka pelasti hänet. Johdettuaan hänet Jumalan luo, ei -Henning tahtonut tietää, mikä vaikutus hänen sanoillaan oli ollut -saadakseen lukea hänen kääntymyksensä omaksi ansiokseen. - - - - -26. - - -Täti Constanse istui lampun ääressä ja luki Pietistiä. Ikkunan -ulkopuolella putoilivat lumihiutaleet kevyesti ja hiljaa talvi-iltana -ja kulkuset kilisivät kadulla. - -Ulko-ovi avautui ja vanhus kuuli jonkun kopistelevan lunta jaloistaan -eteisessä. Parin minutin kuluttua astui Anna huoneeseen. Hän tuli -raittiina kuin talvinen tuuli. - -"Kuinka iloiselta sinä näytät", huomautti täti ja katsoi häneen -silmälasiensa yli, "missä sinä olet ollut?" - -"Muutamien pikku oppilaitteni luona", vastasi Anna tavattoman iloisella -äänellä. - -Sitten istuutui hän vanhuksen viereen ja kertoi vilkkaasti, melkein -hermostuneesti käynneistään. - -"Sinä puhut aina niin nopeasti, minun on kovin vaikea seurata sinun -kertomustasi", sanoi mummo ja näytti oikein hätääntyneeltä. - -"Niin, katsos täti, minä olen uuden ajan lapsia, jossa kaikki kulkee -pikajunan nopeudella", vastasi tyttö iloisesti. - -"Kuinka sinä puhut! Niin, niin, kyllä se niin on. Kunhan ei vaan olisi -niin kiire, että paras unohtuu", huokasi vanhus sillä erityisellä -äänenpainolla, jota hän aina käytti puhuessaan vakavista asioista. -Anna ei vastannut, hän ei tuntenut tällä hetkellä halua sellaiseen -keskusteluun. - -"Minä istun juuri ja luen, kuinka suuri lohdutus kristityllä voi -olla kärsimyksissään ja jota maailman lapset eivät saa nauttia", -jatkoi mummo samalla äänellä, ollen huomaamatta veljentyttärensä -vaiteliaisuutta. - -"Tuntuu ikäänkuin täti panisi niin suuren merkityksen lohdutukseen -juuri sen vuoksi, etteivät kaikki saa sitä nauttia", sanoi Anna -tylysti. "Minkä vuoksi tulee aina odottaa kärsimyksiä? Eikö sitten -milloinkaan saa olla ilman niitä?" jatkoi hän luonnottomasti loistavin -silmin. - -"Mitä sinä sanot, lapsi", kysyi vanhus säikähtyneenä, "tahdotko sinä -olla ilman Jumalan kuritusta? Älä pyydä päästä vapaaksi siitä, mikä -puhdistaa sielun." - -"Pitääkö täti sitten kärsimyksistä?" - -"Oi ei, luonnollinen ihminen karttaa niitä. Kuritus ei sitä -kestettäessä koskaan tunnu ilolta, vaan surulta, mutta sittemmin kantaa -se vanhurskauden rauhanhedelmiä niissä, jotka sen kautta harjaantuvat." - -Anna nousi äkkiä ylös. - -"Minun täytyy nyt mennä omaan huoneeseeni", sanoi hän ja meni ovea -kohti. - -Käsi lukon kahvassa pysähtyi hän ja sanoi ikäänkuin ohimennen: - -"Niin, minähän tapasin Henning Svenniuksen kadulla. Hän viipyy muutaman -päivän Tukholmassa ja tulee huomenna tervehtimään tätiä." - -Vanhuksen silmät loistivat kuultuaan tämän uutisen. - -"Oi, se on nuori mies, josta minä pidän", sanoi hän. "Milloin hän tulee?" - -"En tiedä mihin aikaan. Mutta jos hän tulee aamupäivällä, olisi kai -epäkohteliasta, ellemme pyytäisi häntä päivälliselle, jos hän haluaisi -jäädä", sanoi Anna välinpitämättömällä äänellä. - -"Niin, tietysti syö hän päivällistä luonamme, jos tahtoo. Se olisikin -hupaista", sanoi Constanse täti. - -Anna meni omaan huoneeseensa ja otti esille kirjansa. Mutta ne eivät -voineet kiinnittää hänen katsettaan ja ajatuksiaan. Hän oli niin -väsynyt, niin väsynyt tuohon ainaiseen puheeseen kärsimyksistä ja -kieltäymyksistä, surusta ja kurituksesta. Eikö hän sitten milloinkaan -eläessä saisi maistaa jotain muuta? Eikö hänellä todellakaan ollut -oikeutta ajatella mitään onnea omalle osalleen? Hän oli aina koettanut -niin ankarasti hillitä itseään ja varonut kaikkia turhia mielikuvia; -mutta minkätähden oli Henning tänä iltana tullut hänen luokseen ja -saattanut häntä pitkän matkaa tiellä? Hän oli ollut niin miellyttävä -ja ystävällinen. Eikö hän todellakaan ollenkaan välittänyt hänestä? -Katsoiko hän kaikkiin muihinkin tuolla samalla syvällä, tutkivalla -katseella, joka Annaa oli kohdannut hänen silmistään. Hän ei itsekään -tiennyt kuinka hän oli voinut puhella niin vapaasti toimestaan, mutta -Henningin tapa kuunnella oli kehoittanut häntä avomielisyyteen. Hän -oli selvään tuntenut, että Henning hyväksyi hänen tekonsa ja että hän -kunnioitti häntä. Tämä äänetön hyväksyminen oli levittänyt loisteen -yli koko hänen elintehtävänsä. Kun hän, erottuaan Henningistä, oli -mennyt köyhään perheeseen ja istuutunut siellä puhelemaan, oli hänestä -tuntunut ikään kuin hänen silmänsä vieläkin lepäisivät hänen päällään -ja hän puhuisi ja toimisi hänen edessään. Hänen köyhien ystäviensä -katseessa kuvastuva rakkaus ja luottamus sai hänet tuntemaan, että hän -omisti jotakin, jonka pitäisi korottaa hänen arvoaan Henningin silmissä. - -Anna tahtoi kerran antaa tunteilleen vallan ja vaipua valoisiin -onnenhaaveiluihin. Oliko niiden toteuttaminen sitten niin tuiki -mahdotonta? Lämmin tunnevirta valui läpi hänen sielunsa ja sai sydämen -sykkimään auringonpaisteisen kevään värisyttävästä aavistuksesta. -Hän tunsi tulevansa paljon paremmaksi, jos hän vaan saisi osakseen -haaveilemansa onnen. Tullakseen hänen arvoisekseen, voisi hän tehdä -mitä tahansa. - -Mutta pian alkoivat hänen tunteensa kulkea päinvastaiseen suuntaan. -Eihän Henningin sanat ja kohtelu olleet ilmaisseet mitään erinomaista. -Eihän hän ollut lausunut taikka tehnyt mitään sellaista, joka -olisi ilmaissut hellempiä tunteita. Hän oli ollut sellainen kuin -ennenkin, ystävällinen ja osaaottavainen, mutta tuolla avomielisellä, -veljellisellä tavalla, joka kenties parhaiten osoittaa, ettei sen -takana ole mitään muuta. Minkävuoksi oli Anna siis antanut hurmata -itsensä nyt? - -Suuttuneena itseensä asetti hän pienen peilin eteensä, siten oikein -musertaakseen jokaisen mielikuvituksen. Mutta se ei tahtonut onnistua. -Peilikuva katsoi häneen syvillä, älykkäillä silmillä, joiden tummat -värit vivahtelivat. Hän ei koskaan ennen ollut huomannut, että hänen -silmänsä voivat olla kauniit. Kiivaasta liikunnosta talvikylmässä oli -hänen tumma mutta muuten väritön ihonsa saanut hienon, tummanpunervan -hohteen. Tavallisesti yhteenpuristetut ohuet huulet olivat nyt vähän -raollaan ja niitä ympäröivä surumielinen ilme teki hänen jäykät -piirteensä omituisen, miellyttäviksi. Muutaman hetken katseli Anna -hämmästyneenä sielukasta kuvaansa, mutta sen kaunistettu ilme hälveni -sill'aikaa ja piirteet esiintyivät taas jäykässä rumuudessaan. Hetkisen -kuluttua asetti hän peilin pois; hän oli saanut siitä vaan osaksi -toivomaansa apua. Käsivarret nojattuina pöytään ja pää käsien varassa -istui hän hetkisen ajatuksiinsa vaipuneena. - -"Ohdake, ohdake", mutisi hän hiljaa itsekseen, "sinun paikkasi on -autiolla kankaalla, miksi ikävöit sinä onnen kukkatarhaan, jossa sinä -et kuitenkaan voi olla muuta kuin rikkaruoho?" - - - - -27. - - -Vesterlångassa oli kesä. Kurt oli taas kotona ensikerran pitkästä -aikaa. Hän oli suorittanut tutkintonsa kauniilla arvosanoilla ja oli -jo saanut aputoimittajan paikan eräässä hyvin "punaisessa" ja laajalle -levinneessä sanomalehdessä. Ei se ollut mikään loistava toimi; mutta -hänellä oli kuitenkin työtä ja se oli hänen äitinsä mielestä pääasia. -Häntä ei Kurt ollut nähnyt sen jälkeen kun hänessä oli tapahtunut -tuo surullinen muutos. Kun äiti, toivottaen hänet tervetulleeksi, -oli ojentanut käsivartensa häntä kohti, oli Kurt ensi silmäyksellä -huomannut harmaan värivivahduksen hänen hiuksissaan, ja levottomuuden -ja huolen salatun syvyyden hänen lempeässä katseessaan. Pistos -sydämessään oli hän kiivaasti sulkenut hänet syliinsä, päästäkseen -näkemästä hänen silmiään. - -Ei mitään tuttavallista keskustelua ollut syntynyt tänä kesänä äidin -ja pojan välillä, kuten niin usein ennen. Joka kerran kun äiti oli -koskettanut johonkin vakavaan aineeseen, oli Kurt lyönyt sen leikiksi, -ja äiti oli antanut perään. - -Kirkkoherra ei ollut osoittanut sellaista hienotunteisuutta, ja -seurauksena oli ollut myrskyinen sananvaihto, joka oli ollut vähällä -karkoittaa pojan vihapäissään pois kotoa. Mutta äiti oli ajoissa -tullut väliin ja saanut aikaan sovinnon. Sen jälkeen oli hän aina -levoton, kun isä ja poika keskustelivat keskenään. He olivat molemmat -luonnostaan jäykkiä ja pikavihaisia. Vaikka monivuotinen taistelu ja -itsensähillitseminen olikin tuntuvasti tukehuttanut kirkkoherrassa -hänen luontonsa tulta, niin kyti se kuitenkin tuhkan alla ja saattoi -toisinaan puhjeta ilmiliekkiin, kun hän, aiheen sattuessa, ei malttanut -olla varoillaan. Vaikeinta oli hänestä kestää sitä, että hänen -uskonnollisia mielipiteitä vastustettiin, kenties juuri sen vuoksi, -että sitä oli tapahtunut niin harvoin. Talonpojat hänen seurakunnassaan -eivät keskustelleet uskonnollisista asioista. Hänen vaimollaan oli -hento luonto, joka mukautui kaikissa asioissa hänen tahtoonsa. Hänen -väitöksensä olivat harvoin teoreettista laatua, ja jos joskus niin -oli laita, tulivat ne aina esiin vaatimattomien kysymysten muodossa. -Vaikka Anna yhdessä ja toisessa asiassa ajattelikin toisin kuin isä, -piti hän sen omana tietonaan, ja Eva oli mieleltään lapsi. Sen vuoksi -koski se kovasti vanhempiin, kun Kurt nyt palasi ajatuskannaltaan -yhtä itsenäisenä kuin isäkin ja miehekkäästi vaatien saada pysyäkin -sellaisena. Kirkkoherra ei oikein voinut käsittää, että pojasta oli -tullut mies, vaan piti uppiniskaisuutena jokaista yritystä, jolla tämä -koetti puolustaa teoreettista katsantokantaansa isän mielipiteitä -vastaan. Tuon nuoren filosofin useinkin kristillisyydelle vihamieliset -puheet liikuttivat sangen syvästi isän rehellistä sydäntä, sillä -hänen korvansa ei ollut kyllin herkkä huomaamaan sitä katkeran surun -pohjasäveltä, joka kaikui niistä. - -Kurt voi hyvin tehdä työtä kotona ja lähettää kirjoituksensa postissa -sanomalehdelleen. Muun muassa oli hänen tehtävänään kirjallisuuden -arvosteleminen. - -Niin usein kun ilma salli, meni hän metsään taikka souteli järvellä -mukanaan kirja, jota hänen piti arvostella. Honkametsän mahtava -humina, veden tuttavallinen loiske veneen laitaa vasten ja kotiseudun -rauhallisuus tekivät hänen sielunsa runolliseksi ja hänen mielensä -lempeäksi. Hän oli valmistautunut käsittämään hienoa ja puhdasta, missä -vaan kohtasi sellaista, jotavastoin kaikki halpamainen vaikutti häneen -vastenmielisesti. Tästä johtui, että hän antoi arvosteluissaan enemmän -tunnustusta kaikelle jalolle ja hyvälle, kuin mitä hän olisi tehnyt, -jos hän olisi istunut sulkeutuneena lukuhuoneeseensa, kauaksi luonnon -puhtaan, jalostavan vaikutuksen ulottuvilta. - -Näinä yksinäisinä hetkinä metsissä ja järvellä sattui toisinaan, että -ajatukset hänen mielessään muodostuivat sointuviksi säkeiksi. Hän -kirjoitti ne silloin jollekin paperiliuskalle, taikka kirjankanteen. -Värssy seurasi toista ja pian oli runo valmis. Näin tapahtui yhä -useammin. Kurt ihmetteli ja iloitsi. Oliko siis hänen runottarensa -leppynyt ja tullut takaisin? Toisinaan, viime vuoden kuluessa, -sen jälkeen, kun hän oli hävittänyt teoksensa, oli hän tehnyt -suunnitelmia uutta runoelmaa varten ja istunut muodostelemaan niitä; -mutta hänen runohengettärensä oli pettänyt hänet, ja hänen täytyi -jättää työnsä. Hän oli silloin luullut, että hänen runosuonensa oli -kuivunut jokapäiväisissä opinnoissa ja elämän vastahakoisuuksissa, -mutta nyt juoksi se äkkiä taas esiin Långsjönjärven tuttavallisessa -aallonloiskeessa ja kotilaakson syvien metsien huminassa. Hän haaveili -elävänsä yhä vielä siinä ajassa, jolloin elämän vakavuus ei ollut -vielä tullut tuntuvaksi. Monta puoleksi unohtunutta tapahtumaa -taikka tunnelmaa lapsuuden ajoilta tunkeutui hänen mieleensä ja sai -muodon hänen runoelmissaan. Ne ilmaisivat myöskin taistelevan hengen -rauhankaipuuta ja saastaisen sielun heräävää halua päästä puhtauteen. -Mutta toisinaan tuli uhkamielisyyttäkin joukkoon ja silloin vyöryi -hurja rohkeus taikka synkkämielisyys esiin kuin mustan virran vuo. -Kurtin runoilija-sielu oli taas ilmiliekissä. Hänen runonsa olivat -kuin tulisoihtuja, milloin kirkkaasti valaisevia ja lämmittäviä, -milloin kuumia, punaisia ja sähiseviä. Syksyllä oli hänellä niin paljon -valmiina, että hän julkaisi runonsa yhtenä kirjana. - -Ne herättivät huomiota ja saavuttivat suurta tunnustusta. - -Dagmar Rencrona osti kirjan ja luki sitä yksinäisyydessä. Hän ymmärsi -niin hyvin jokaisen vaihtelevan tunnelman näissä alkuperäisissä -runoissa ja vuodatti sääliväisyyden, liikutuksen ja tuskan kyyneleitä -niitä lukiessaan. Tuo lahjakas, nuori runoilija tuli hänelle yhä -rakkaammaksi. Hänen tähtensä oli hän joutunut harhateille. Oi, Dagmar -olisi ollut valmis tekemään minkälaisia uhrauksia tahansa, jos vaan -olisi saanut johtaa hänet jälleen oikealle tielle! Jospa hän edes -tietäisi, että hänellä oli rauha sielussaan, olisi hänen helpompi -ajatella jatkuvaa erossa oloa rakastetustaan. - -Edellisenä talvena olivat he kerran tulleet vastakkain Upsalan kadulla, -mutta Kurt oli vaan tervehtinyt hätäisesti ja kylmästi, aivan kuin -pintapuolista tuttavaa, ja kiiruhtanut sanaakaan sanomatta ohitse. -Tämän yhtymyksen muisto suretti Dagmaria vieläkin. Selvää oli, että -Kurt vielä oli pahoillaan sen vuoksi, että hän kerran, nuoruuden -kevytmielisyydessä oli leikkinyt hänen sydämensä pyhimpien tunteitten -kanssa, joka leikki oli koskenut häneen niin syvälti. Hän kaipasi -hänen anteeksiantamustaan; mutta miten saada se, kun he eivät koskaan -kohdanneet toisiaan? Ja vaikka he joutuisivatkin yhteen, niin voisi -hän tuskin silloinkaan viitata entisyyteen; silloinhan voisi Kurt -luulla, että hän oman hyötynsä tähden tahtoisi kutsua häntä takaisin, -pitäen häntä nyt kyllin hyvänä itselleen tultuaan köyhäksi. Ja paljas -ajatuskin tästä nosti veren kuumana virtana hänen poskilleen. - - - - -28. - - -Eräänä päivänä myöhään syksyllä sai Brotorpin herrasväki -päivälliskutsun muutamaan perheeseen Upsalassa. - -Dagmar olisi mieluummin jäänyt kotiin, mutta rouva Klefborg tahtoi -innokkaasti häntä lähtemään mukaan ja onnistui huonosti salaamaan -syynsä. Dosentti Svennius kävi nimittäin usein siinä perheessä, -mihin he aikoivat. Dagmar ymmärsi hyvin rouva Klefborgin aikomukset -ja hymyili niille sydämessään. Hänen ja dosentin välillä oli vaan -ystävyyttä, mutta se oli molemmin puolin lujaa ja vilpitöntä. He -keskustelivat mielellään ja vapaasti toistensa kanssa, aina kun he -tapasivat, ja toivo saada kohdata häntä vaikutti sen, että Dagmar -vihdoin päätti lähteä mukaan. - -Vieraat kokoontuivat, esittelyjä tapahtui oikealla ja vasemmalla. -Dagmar seisoi eräässä nurkassa oppilaittensa kanssa, jotka olivat -mielestään hyvin tärkeitä henkilöitä täällä suurten ihmisten seurassa. -Useimmat vieraista olivat saapuneet ja keskustelivat seisoaltaan -odottaessaan kutsumusta pöytään, kun ovi avautui ja Henning Svennius -astui sisään Kurt Warenheimin seurassa. Dagmarin sydän oli hetken aikaa -aivan hiljaa, sykkiäkseen sitten mitä hurjimmalla vauhdilla. Hänellä -ei ollut aavistustakaan siitä, että hän täällä tapaisi Kurtin. Hänhän -oli lopettanut opintonsa Upsalassa ja oleskeli Tukholmassa, mistä siis -johtui, että hän oli täällä? - -Nuori nainen tunsi itsensä tuskallisesti hämmentyneeksi, mikä ei juuri -ollut hänelle tavallista, eikä ollut vielä ehtinyt tyyntyä, kun hän -huomasi, että dosentti Svennius kumarsi hänelle. Dagmar ojensi hänelle -kätensä epätoivoisesti ponnistaen voimiaan saavuttaakseen entisen -mielenmalttinsa. Oliko se mielikuvitusta, vai hymyilikö hän todellakin -kehoittavaisesti? Ei, se ei ollut hymyä, ainoastaan välähdys, joka -oli loistanut hänen ilmehikkäistä silmistään, kun hän tervehdykseksi -tarttui hänen käteensä. Seuraavassa hetkessä kääntyi hän pikkutyttöjen -puoleen; mutta Dagmarista tuntui kuin olisi hän aavistanut hänen -tilansa ja tervehdyksellään tahtonut rohkaista hänen mieltänsä. Jos -hän olisi voinut luulla kenelläkään muulla ihmisellä tahansa olevan -aavistusta hänen tunteistaan, olisi hän ollut kovin onneton, mutta -Henning Svenniuksen suhteen oli asia aivan toinen. Hänessä oli -Dagmarilla todellinen ystävä. Hän tuntui aina niin sääliväiseltä -arvostellessaan toisia, että jos hän aavistaisikin hänen tilansa, ei -hänen kuitenkaan tarvitsisi pelätä joutuvansa hänen halveksittavakseen. - -"Tohtori Warenheim, neiti Rencrona", esitteli emäntä. - -He tervehtivät jäykästi ojentamatta toisilleen kättä, eikä kukaan, joka -näki heidät, voinut aavistaa, että he olivat kohdanneet toisensa ennen. - -"Herrat tekevät nyt niin hyvin ja saattavat naisensa pöytään", huusi -isäntä ja tarjosi käsivartensa etevimmälle naisista. - -Kurt meni heti erään vieraan neidin luo, jota hän ei ollut nähnyt -ennen, ja vei hänet ulos. Svennius lähestyi Dagmaria kohteliaasti -lausuen: - -"Suvaitsetteko?" - -Dagmar tarttui kiitollisena hänen käsivarteensa. Hänestä tuntui -hyvältä, kun hänellä oli ystävä luonaan nyt, kun hänen sydämensä kärsi. -Hän tiesi, ettei hänen tarvitsisi ylläpitää tyhjää keskustelua hänen -kanssaan; Henning ei ihmettelisi, vaikka hän olisikin vaiti. - -Kurt istui häntä vastapäätä, pöydän toisella puolella. Kun Dagmar -kerran sattumalta katsoi häneen, huomasi hän Kurtin katselevan häntä -terävästi ja tutkivasti, kuin olisi hän tahtonut lukea hänen sielunsa -sisimmät ajatukset; mutta kohdattuaan hänen katseensa, käänsi hän heti -pois silmänsä, ja se oli ainoa kerta koko pitkällisen päivällisen -kestäessä, kun Dagmar huomasi Kurtin kiinnittävän vähintäkään huomiota -häneen. Svennius teki parastaan hauskuuttaakseen häntä, eikä ollut -huomaavinaankaan hänen harvapuheisuuttaan ja hajamielisiä vastauksiaan. - -Vihdoinkin noustiin pöydästä. Vieraat hajaantuivat eri huoneisiin. -Kurt seurusteli kauan aikaa pöytäkumppaninsa kanssa, mutta antoi -kuitenkin katseensa luisua usein toiselle puolelle huonetta, missä -Dagmar istui. Hän istui puolittain poiskääntyneenä, jonka vuoksi -Kurt voi tarkastaa häntä, tarvitsematta pelätä, että Dagmar huomaisi -sitä. Hän oli tietänyt saavansa kohdata hänet täällä ja nauttinut -ajatellessaan saada käyttäytyä kylmästi ja välinpitämättömästi. -Häneltä ei ollut jäänyt huomaamatta Dagmarin hämmennys saatuaan -nähdä hänet. Päivällisen kestäessä oli hän sitten oikein nauttinut -nähdessään Dagmarin huomattavan pettymyksen. Kosto aikoja sitten -kärsimästään häväistyksestä oli suloinen. Mutta nyt oli hän jo saanut -siitä kyllikseen, ja kaiho saada puhutella Dagmaria kuten ennenkin, -tuli yhä tuntuvammaksi. Yhä enenevällä surumielisyyden tunteella -katseli hän tuota kaunista tyttöä, hänen miellyttäviä liikkeitään ja -jaloa ryhtiään, jotka aina olivat herättäneet hänen ihailuaan. Hän -oli entisensä kaltainen ja kuitenkin erilainen. Ylpeä uhkamielisyys -oli poissa ja sijaan oli tullut surunsävyistä miettiväisyyttä, jonka -täytyi herättää hänen osanottoaan. Kurt huomasi, että onnettomuus oli -taivuttanut tuon nuoren tytön luonnetta, mutta ei musertanut sitä. -Hänet valtasi ritarillinen kaiho saada suojella häntä elämän kovuutta -vastaan. Vaikka hän oli luullut itsensä aivan vapaaksi siitä, mitä -hän kutsui nuoruuden hulluudeksi, tunsi hän kuitenkin taas entisten -tunteitten elpyvän sydämessään, mitä kauemmin hän katseli Dagmaria. -Hän oli luullut sydämensä jo kovettuneeksi tuon naisen suhteen, mutta -hän sai kokea, että tämä lumousvoima oli vielä yhtä vaikuttava kuin -ennenkin. - -Dagmar ei kuullut paljon mitään ympärillään olevien vilkkaista -keskusteluista, niin syventynyt oli hän kaikkea muuta kuin iloisiin -ajatuksiinsa. Miksi oli hän antanut houkutella itsensä tänne? Kun Kurt -ei nähtävästi tahdo nähdä häntä, olisi ollut vähemmin tuskallista, jos -he eivät milloinkaan olisi kohdanneet toisiaan. Ennen oli ollut niin -helppo huomaamatta houkutella hänet luokseen, jos vaan oli halunnut, -mutta nyt tuntui tämä hänestä mahdottomimmalta kaikesta. Hän ei ollut -enää hänen tottelevainen orjansa, joka kerjäsi armollista katsetta. -Dagmar, ei nyt enää tahtonutkaan häntä sellaiseksi. Hän rakasti häntä -monin verroin enemmän nyt, kun hän voi katsoa häneen ylöspäin kuten -vapaaseen, itsenäiseen mieheen, joka oli täysin riippumaton hänestä. -Mutta hän olisi tahtonut antaa paljon, jos olisi voinut päästä edes -ystävälliseen suhteeseen hänen kanssaan. - -"Onko neiti saanut mitään tietoja veljestään?" - -Dagmar säpsähti, kun hänen ajatustensa esine niin odottamatta puhutteli -häntä. Kurt otti tuolin ja istuutui hänen viereensä. - -"Ei siitä ole kauan, kun sain häneltä kirjeen", vastasi Dagmar, katse -alas luotuna, salatakseen ilon välkettä silmissään siitä, että Kurtin -kylmyys vihdoinkin alkoi sulaa. - -Mutta Kurtilta ei jäänyt huomaamatta hohde, joka äkkiä oli -valaissut Dagmarin äsken niin surullisia kasvoja. Se imarteli hänen -turhamaisuuttaan ja liikutti hänen sydäntään. Dagmarin muuttunut olento -ja ujo nöyryytensä sai hänet tuntemaan itsensä voimakkaammaksi ja -kehoitti hänen miehekkään mielensä hellyyteen ja ritarillisuuteen. - -"Viihtyykö hän hyvin siellä valtameren tuollapuolen?" - -"Toivon, että hän viihtyisi. Hän kirjoittaa niin vähän tunteistaan. Hän -on nyt saanut työtä, vaikka hän ei ilmoittanut minkälaista työtä se on." - -"Hän tulee edistymään siellä. Hänen hyvä päänsä hankkii kyllä hänelle -loistavan tulevaisuuden siellä tulevaisuuden-maassa." - -"Niin, mutta", sanoi Dagmar epäröiden ja suutuksissaan punalle, joka -levisi hänen poskilleen, "minä luulen, että hän tekee jonkinlaista -ruumiillista työtä." - -"Niin, kyllä sitä usein alussa saa tarttua mihin tahansa", sanoi Kurt, -"siellä pidetään työtä suuressa arvossa ja ollaan siinä suhteessa -viisaampia, kuin täällä." - -"En minä halveksi työtä", sanoi Dagmar hätäisesti. Hän oli kuulevinaan -Kurtin äänessä moitetta. - -"Ei suinkaan sitä tee kukaan ymmärtäväinen ihminen", arveli Kurt. - -"Siinä tapauksessa lienee maailmassa paljon hulluja", huomautti -Dagmar, ajatellessaan kuinka monet, sekä ylhäisistä että alhaisista, -olivat katselleet häntä yli olkansa sen jälkeen kun hän oli ruvennut -ansaitsemaan työllä elatuksensa. - -"Niin, maailma on täynnä sellaisia", myönsi tuo nuori pessimisti aivan -kernaasti. - -"On sentään muutamia loistavia poikkeuksia, kuten esim. Te ja minä", -sanoi Dagmar entisellä veitikkamaisuudellaan. - -Kurt hymyili ja katseli häntä ihastuneena. Hän muistutti hänelle -menneitä aikoja. Oliko mahdollista, että entisyyden ja nykyisyyden -välillä oli pitkiä vuosia ja katkeria kokemuksia? Noiden synkkien -vuosien muisto tuli äkkiä kuin tumma pilvi ja verhosi sen muistojen -auringon, jonka lämpimät säteet olivat hetken aikaa lämmittäneet nuoren -miehen sydäntä. Hän huokasi huomaamattaan. Dagmar katsoi äkkiä häneen -kysyvä ilme kasvoillaan. He istuivat tosin huoneessa, joka oli täynnä -ihmisiä, mutta Henning Svennius ylläpiti heidän läheisyydessään niin -vilkasta keskustelua, että kaikkien huomio oli kiintynyt häneen. - -"Miksi Te huokasitte niin syvään?" kysyi Dagmar puolittain -leikillisesti, ihmetellen tuntiessaan entisen minänsä heräävän hänen -läheisyydessään. - -"Huokasinko minä? Sitä tuskin itse huomasinkaan", vastasi Kurt. -"Ajattelin nykyaikaa ja menneisyyttä ja sitä mitä on ollut niiden -välillä." - -"Meillä on molemmilla synkkä väliaika muistettavana", sanoi Dagmar -vakavasti. - -"Teillä on ollut surua ja tappiota, mutta minulla on ollut vielä -pahempaa", sanoi Kurt enemmän itsekseen, kuin Dagmarille ja haroi -sormillaan tukkaansa. - -Dagmar tunsi niin hyvin tuon liikkeen. - -"Mitä sitten?" kysyi hän hiljaa. - -Kurt katsoi häneen hajamielisesti. - -"Syntiä -- olin sanomaisillani", sanoi hän naurahtaen lyhyesti, "vaikka -enhän minä usko koko syntiä." - -"Te olette ivallinen itseänne kohtaan." - -"Niin -- ja koko maailmaa kohtaan. Sitä tulee sellaiseksi, kun on -kärsinyt haaksirikon ja joutunut syvyyden aaltojen ajelemana autiolle -karille. Muistatteko Te, kun minä kerran Bergsjöholmissa, vuosikausia -sitten sanoin Teille kuulevani tyrskyjen pauhun ja aavistavani -salakareja tielläni? Te nauroitte minulle silloin ja kutsuitte minua -sentimentaliseksi, mutta minä olin oikeassa, ja nyt minä olen kärsinyt -haaksirikon juuri noissa tyrskyissä." - -"Miksi ette välttäneet niitä, kun niiden pauhu varoitti teitä -edeltäpäin?" kysyi Dagmar, eikä huomannut kuinka kovin hän -mielenliikutuksen tähden puristi yhteen käsiään. - -"Minä suuntasin kulkuni kohti loistavaa tähteä, jota minä kuvittelin -mielessäni oikeaksi, joka tulisi valaisemaan tietäni, kuten valotorni -purjehtijan tietä, mutta joka todellisuudessa olikin vain virvatuli." - -"Oi, älkää sanoko niin", pyysi Dagmar. - -Kurt katsoi häneen, ja hänen ilmeikkäiden silmiensä tuskainen katse -liikutti häntä. - -"Älkää uskoko, että minua johti harhaan muu kuin oma hulluuteni", sanoi -Kurt lempeästi eikä voinut irroittaa katsettaan Dagmarin kasvoista, -jotka eivät milloinkaan olleet näyttäneet hänestä niin miellyttäviltä -kuin nyt. "Ei se ollut tähden vika, ettei se ollut minun tähteni. Se -oli oma hulluuteni, joka sai minut uskomaan sellaista." - -"Ei se ollut mielikuvitusta", kuiskasi Dagmar tuskin kuuluvasti. - -Kurt kumartui eteenpäin kuullakseen hänen sanojaan, mutta huomasi -samassa liikettä ympärillään. Se oli emäntä, joka lähestyi häntä mitä -hurmaavin hymy huulillaan. - -"Oi, tohtori Warenheim, suokaa anteeksi, että häiritsen", sanoi hän, -"mutta kun meillä on onni nähdä niin etevä runoilija joukossamme, olisi -vahinko, ellemme saisi kuulla mitään kaikesta siitä kauniista, mitä hän -on runoillut. Oi, älkää kieltäkö, herra tohtori!" - -"Minulla ei ole mitään mukanani, enkä ole muutenkaan sellaisella -tuulella, että voisin lausua jotain", vastasi Kurt voiden töin tuskin -salata suuttumustaan tuon vastenmielisen keskeytyksen johdosta. - -"Kyllä kai te osaatte jotakin ulkoa. Älkää pahoittako mieltäni -kieltäytymällä! Ja sitten toivomme me saavamme kuulla vähän musiikkia", -lisäsi hän, kääntyen Henning Svenniuksen puoleen. - -Tämä kumarsi vaijeten. Ei mikään ollut hänelle vastenmielisempää, -kuin soittaa vieraspidoissa, joissa keskustelu ei koskaan sujunut -vilkkaammin, kuin pianon säestäessä; mutta hän kieltäytyi sentään -harvoin, sillä hänen hyvä sydämensä soi niin kernaasti isäntäväelle -tämän avun. - -"No, tohtori Warenheim, mitä saamme me kuulla?" kysyi emäntä -ystävällisesti. - -"On vaarallista pyytää minua lausumaan omia runojani. Minä kirjoitan -paljon sellaista, joka ei sovellu salonkeihin", sanoi Kurt pisteliäästi. - -"Ei suinkaan", sanoi tuo kiltti rouva järkähtymättömän kohteliaasti, -"muuten luotamme me täydellisesti Teidän hyvään arvosteluunne -valitessanne runoa." - -"Paras olisi olla sitä tekemättä", sanoi Kurt yhä vielä samalla -ärtyisellä vastahakoisuudella. - -Hän oli oikukas ja pidetty, ja voi tehdä paljon mikä ei kenellekään -muulle olisi ollut luvallista. - -"Mutta Te olette luvannut lausua meille jotakin", sanoi emäntä -itsepäisesti. - -"Olisi paras antaa suden pitää kuonokoppa, silloin kun se itse -sitä haluaa, muuten se puree", vastasi Kurt ja nousi ylös peittäen -todellisen suuttumuksensa teeskentelyllä. - -"Niin, lukekaa vaan jotakin purevaa", huudahti pikku rouva iloisesti ja -kiiruhti pois ilmoittamaan vieraille, mitä oli tulossa. - -Kurt oli hyvin ivallisella tuulella seisoessaan siinä ja katsellessaan -kuinka toiset tyytyväisesti odottavat kasvot toisensa perään kääntyivät -hänen puoleensa. Häntä halutti nolata koko seuruetta lukemalla jonkun -räikeimmistä kappaleistaan. Hänen silmänsä loistivat ilkeästi ja hän -aukasi jo suunsa noudattaakseen tätä oikkuaan, kun hänen katseensa -sattui Dagmariin. Tämän silmät olivat kiintyneet häneen levottomuuden -ja ihmettelyn sekaisella ilmeellä. Hän näytti aavistavan Kurtin -aikomuksen, ja ajatus, että hän Dagmarin mielestä olisi raaka ja -halpamielinen uhmaillessaan häveliäisyyden vaatimuksia, sai hänet äkkiä -muuttamaan mielensä. Nopeasti valitsi hän sen vuoksi toisen kappaleen -sen sijaan, jonka hän juuri oli ollut lausumaisillaan. - -Runo, jonka hän luki, oli hurja 'Myrsky' niminen luonnontunnelma. Hän -ei ollut vielä julkaissut sitä, jonka vuoksi ei kukaan seurueesta -tuntenut sitä. Kurt lausui erinomaisen hyvin. Jo ensi värssyissä -innostui hän tavallisesti, niin että kokonaan unohti ympäristönsä, -eläen vaan esittämässään kappaleessa, oli se sitten hänen omansa taikka -muiden. Niin kävi nytkin. Kun hän lopetti, puhkesi suosionosoitusten -tulva valloilleen ja häneltä pyydettiin lisää. - -Kurtin ei enää onnistunut illan kuluessa päästä Dagmarin kanssa kahden -kesken. Sen sijaan käytti hän tilaisuutta tekeytymällä miellyttäväksi -tuon nuoren tytön emännälle. Tämä ihastui suuresti nuoreen runoilijaan -ja oli hyvin mielissään hänen huomaavaisuudestaan. Ennen kuin he -erosivat illalla oli hän innokkaasti kehoittanut Kurttia käymään -Brotorpissa. - -"Minä en anna ennen Henningille rauhaa, ennen kuin hän tuo Teidät -mukanaan joskus", sanoi hän hyvästi jättäessään ja nyykäytti -ystävällisesti päätään. - - - - -29. - - -Kurt ja Henning menivät yhdessä kotiin tuona tähtikirkkaana iltana, -polttaen kumpikin sikariaan, jonka isäntä oli tarjonnut heille -etehisessä. - -"Kuulitko, mitä rouva Klefborg sanoi?" kysyi Kurt. - -"Kuulin", vastasi Henning ja naurahti, "minä en koskaan olisi voinut -uskoa sinua niin viekkaaksi." - -"Viekkaaksi! Mitenkä niin?" - -"Oh, älä teeskentele", sanoi Svennius hymyillen, "älä koetakaan -uskotella minulle että sinä olisit pitänyt tuota kelpo rouvaa hänen -itsensä tähden suuremman huomion arvoisena, kuin muitakaan. Että -sinäkin, huimapää, voit joskus esiintyä harkitsevaisena! Sitä en olisi -voinut uskoa sinusta." - -Kurt hymyili. Henningin pilapuheessa oli jotakin niin hyvänsävyistä, -ettei hän voinut suuttua; sitäpaitsi valtasi hänet tänä iltana -harvinaisen lempeä tunnelma. - -"Mutta ethän voine kieltää, että tein sen hyvällä menestyksellä", sanoi -hän. - -"Nyt seuraat sinä varmaan minua sinne mitä pikemmin", sanoi Henning ja -puhalsi sinertävän savupilven viileään ilmaan. - -"Saatan minä lähteä sinne ilman sinuakin." - -"Kas vaan! Oletko jo tullut niin kotiutuneeksi? Mutta etkö luule, että -tarkoitus sentään tulisi liian selvästi ilmi?" - -"Miksi niin?" kysyi Kurt hätäisesti. "Eihän se liene sen vaarallisempaa -kuin sekään, että sinä niin usein käyt siellä." - -"Sinä unohdat, että minä olen vanha ystävä perheessä ja sukua talon -isännälle, jotavastoin sinä olet nähnyt heidät ainoastaan kerran. Minun -mielestäni pitäisi sinun ensi kerran mennä sinne minun seurassani." - -"Minä ymmärrän, sinä et sallisi minun mennä sinne ensinkään, sinä -haluat olla häiritsemättä", sanoi Kurt kuohahtaen vihasta. - -"Rauhoitu, äläkä pane sanoilleni suurempaa merkitystä, kuin mikä niillä -on", vastasi Svennius arvokkaasti. Hän otti sikarin suustaan ja käveli -muutaman hetken ääneti, ikäänkuin taistellen sydämessään, heilutellen -keppiään ja katsellen ylös tähtikirkkaaseen avaruuteen. - -"Sinä epäilet minua salaiseksi kilpakosijaksesi", sanoi hän vihdoin -hitaasti, "mutta sitä minä en ole. Minä kunnioitan suuresti neiti -Rencronaa ja tunnen häntä kohtaan vilpitöntä ystävyyttä, mutta se on -toinen henkilö, joka on lähempänä sydäntäni." - -"Kuka?" - -"Se on minun salaisuuteni. Hän ei vielä itsekään tiedä sitä." - -"Mikä hänen nimensä on?" - -"Sitä minä en sano." - -"Enkö minä koskaan saa sitä tietää?" - -"Kyllä, jos hän antaa minulle myöntävän vastauksen, muuten et." - -"Kuinka salaperäinen sinä olet!" - -"Luonteeni on sellainen. Mutta nyt jätämme tämän aineen. Olen sanonut -näin paljon vaan sen vuoksi, ettet sinä kantaisi minua vastaan -epäluuloja." - -"Olen vaan puolittain tyynnytetty. Dagmar voi ajatella toisin." - -"Sitä ei hän tee. Meitä yhdistää vaan ystävyys-suhde, hänen tunteensa -ovat aivan samanlaiset kuin minunkin. Me tunnemme toisemme siinä -suhteessa niin hyvin kuin olisimme ilmaisseet sen sanoilla." - -He kävelivät; hetken aikaa puhumatta mitään. Ikäänkuin äänettömästä -suostumuksesta olivat he ohjanneet kulkunsa toiseen suuntaan kuin missä -heidän kotinsa oli ja kulkivat nyt kaupungin ulkopuolia, tiellä, jota -kutsutaan Geijerin ajatus-käytäväksi. - -"Luuletko, että hän pitää minusta?" kysyi Kurt ja pysähtyi kuuntelemaan -metsään päin joka humisi heikosti ja salaperäisesti yö-tuulessa. - -"Minä erehtyisin suuresti, ellei hän sitä tekisi", vastasi Henning. - -"Niin minustakin tuntui tänä iltana", jatkoi Kurt haaveksien. "Ja hän -ei varmaankaan leiki nyt enää kanssani, kun hän, kuten sinä sanot, on -tullut uskovaiseksi ja saanut vakavamman mielenlaadun." - -Henning hymyili tuskin huomattavasti. - -"Kuinka voi 'itsepetos' olla takeena siitä, ettei tahdota pettää -toisia?" kysyi hän. - -"Ethän sinä tavallisesti usko, että minä tarkoitan kaikkea mitä sanon", -vastasi Kurt nyreästi ja löi kepillään jäätyneeseen maahan. - -"Ja nyt yhdyt sinä varmaankin itse minun käsitykseeni tässä asiassa", -sanoi Henning sydämellisesti ja laski kätensä toisen olkapäälle. - -"Olen tullut niin hellämieliseksi tänään, etten enää tunne itseäni", -mutisi Kurt. "Etkö sinä luule hänen nyt pitävän syntinä ajatella minua, -kun hän on tullut --, noin -- toisenlaiseksi, minä tarkoitan vakavaksi? -Minä en aijo teeskennellä hänen tähtensä!" lisäsi hän vilkkaasti ja -katseli toveriaan melkein vihaisesti. - -"Mutta sinä et myöskään saa paaduttaa itseäsi ja vastustaa Jumalan -kutsumista peläten teeskentelyä", vastasi tämä. - -He jatkoivat matkaansa vaijeten. - -"Muuten ei minulla ole mitään oikeutta ajatella häntä", sanoi Kurt -hetkisen kuluttua; "minullahan ei ole mitään ja -- niin, sinä tiedät, -että minä olen viettänyt arvotonta elämää. Sellaisena kuin hän nyt on, -tuomitsee hän varmaankin minua ankarasti." - -"Sellaisena kuin hän nyt on, tuomitsee hän sinua vähemmin ankarasti", -sanoi Svennius. "Juuri senvuoksi, että hän on tullut tuntemaan oman -syntisyytensä ja saanut anteeksi, on hän vuorostaan valmis antamaan -anteeksi toiselle sen synnin, jota tämä katuu." - -"Niinhän sen pitäisi olla, mutta onko siten aina laita?" - -"On, missä usko on todellinen ja rakkaus oikeaa laatua." - -"Joka tapauksessa ei minun tarvitse tänään päättää mitään", sanoi Kurt -ja oikaisi itseään ikäänkuin olisi tahtonut vapautua jostakin taakasta. - -"Älä sano niin. Olisi hyvä, jos päättäisit yhden asian tänä iltana. -Rauta on taottava niin kauan kuin se on kuuma. Älä anna haihtua noiden -hentojen tunnelmien, noiden lämpimien tunteitten, jotka kulkevat läpi -sielusi ja herättävät epäilyksen tuhkasta sammuvan uskosi. Älä katsele -niitä epäluulolla, äläkä anna niiden kadota käyttämättä, vaan tartu -niihin kiinni ja muuta ne vakavaksi tahdoksi nousta ylös ja palata -Isäsi luo. Säilytä se vähä, mikä sinulle ensin annetaan, sillä sille, -jolla on, pitää enemmän annettaman, mutta jolla ei ole, häneltä otetaan -sekin, minkä hän luulee itsellään olevan." - -Kurt ei vastannut, ja he kävelivät pitkän aikaa mitään puhumatta. - -"Kenties menemme kotiin nyt. Tähdet rupeavat jo kalpenemaan idässä", -sanoi Henning vihdoin. - -Seuraavana aamuna lepäsivät pilvet raskaina ja harmaina kaupungin -päällä, kun Henning vieraansa kanssa meni alas Tukholmaan vievälle -junalle. - -"Ensikerran mennessäni Brotorppiin ilmoitan minä siitä sinulle, ja sinä -tulet kanssani", sanoi hän. - -"Ei maksa vaivaa minun mennä sinne", vastasi Kurt ärtyisästi. - -"Oh, kyllä sinä tulet. Tämä ruma ilma se vaan sinuun nyt vaikuttaa. -Minä valitsen auringonpaisteisen päivän." - -"Minä en aijo koskaan mennä Brotorppiin, minulla ei ole siellä mitään -tekemistä." - -"Et sinä eilen ajatellut noin." - -"Eilen minä olin narri. Pääni oli aivan sekaisin, enkä minä ollut oma -itseni. Tänään harkittuani selvällä järjellä asioita, olen huomannut, -mitä hullutuksia olin tekemäisilläni. Ne olivat vaan vanhoja, tuhmia -haaveita, jotka virkosivat eloon ja panivat hetkeksi pääni pyörälle. -Eihän tällainen köyhä sanomalehtimies voi mennä naimisiin köyhän -kotiopettajattaren kanssa. Jospa minä edes olisin niin sanoakseni -kunnon mies ja voisin tarjota hänelle miehekästä tukea; mutta minä en -voi sitäkään." - -"Koeta tulla hänen arvoisekseen ulkonaisesti, mutta ennen kaikkea -sisällisesti." - -"Sen olen kerran tehnyt nuoruuteni ja hulluuteni aikana, enkä tee sitä -enää toisten; tiedäthän sinä minkä palkan minä siitä sain. Ei, minä en -tee itseäni narriksi toista kertaa." - -"Mutta hän on paljon muuttunut sen jälkeen. Hän ei ollut silloin -kypsynyt tuntemaan todellista ja syvää rakkautta, mutta minä luulen, -että hän nyt on." - -"Valitkoon hän silloin minua arvokkaamman miehen." - -He tulivat myöhään asemalle. Kurt ehti hädin tuskin ostaa piletin ja -hypätä vaunuun, ennen kuin juna lähti. - -"Tule luokseni, kun käyt Tukholmassa!" huusi hän Henningille. - -"Tietysti", vastasi tämä ja viittasi hatullaan jäähyväisiksi. - -Kurt istui vaununnurkkaan ja vaipui mietteisiinsä. On parasta sekä -Dagmarille että hänelle, etteivät enää kohtaa toisiaan, ajatteli hän. -He olivat kulkeneet kumpikin omalle suunnalleen, ja mikä oli särkynyt, -se ei enää voinut tulla eheäksi. Hänen vasta saavutettua uskoaan ei -Kurt mitenkään tahtonut häiritä; se pelasti hänet epätoivosta ja teki -hänet paremmaksi. Sydämessään tunsi nuori mies kaipaavansa samallaista -uskoa, mutta epäili tätä kaipuuta ja pelkäsi rakkautensa kautta -joutuvansa teeskenneltyyn ja näennäiseen uskonelämään. Olihan selvää, -että hän oli tehnyt siten ennenkin, koska hänen uskonsa Jumalaan oli -muuttunut epäuskoksi kadottaessaan maallisen onnensa toivon, jota hän -niin innokkaasti oli tavoitellut. Hänen totuutta rakastava mielensä ei -vihannut mitään niin paljon kuin itsepetosta, ja sen vuoksi kuvittelihe -hän omissa sekä muiden silmissä huonommaksi, kuin mitä todella oli. -Erittäinkin varoi hän, etteivät henkilöt, joita hän rakasti, saaneet -vaikuttaa häneen uskonnollisessa suhteessa, sillä hän tunsi kuinka -suuri voima niillä oli hänen tunteelliseen sieluunsa. Sen vuoksi päätti -hän paeta Dagmaria. - -Kun Henning Svennius palasi asemalta, ei hän ajatellut ystäväänsä, -eikä tämän asioita, eikä häntäkään, joka oli hänen sydäntään lähinnä, -vaan erästä kirjettä, jonka hän oli saanut Lontoosta ja jonka sisältöä -hän ei vielä ollut ilmoittanut kenellekään. Se sisälsi tietoja hänen -isästään, joka oli kadonnut jäljettömiin Henningin aikaisimmassa -lapsuudessa. Kirje oli eräältä mr. Jonstonelta, hiljattain kuolleen -ja hyvin rikkaan Smith nimisen miehen asiamieheltä ja ystävältä. Tämä -Smith oli kuolinvuoteellaan ilmaissut ystävälleen kuka hän oikeastaan -oli, sekä antanut hänen toimekseen etsiä Ruotsista Smithin vaimon ja -pojan, joille hän jätti koko rikkautensa, jos he vielä olivat elossa. -Jos mr. Jonstone ei voisi löytää heitä kahden vuoden kuluessa, lankeisi -omaisuus määrätyille hyväntekeväisyyslaitoksille. Siten seisoi kuolleen -testamentissa. - -Mr. Jonstone oli etsinyt ja vihdoin saanut tietoonsa Henningin, -jolla oli äitinsä perhenimi. Henningin ja Jonstonen välisestä -kirjeenvaihdosta selvisi, että jälkimäinen oli osunut oikeaan. - -Huhu, että Henning oli saanut suuren perinnön, levisi uskomattoman -nopeasti ja tuo nuori mies huomasi pian olevansa kaikellaisten -uteliaitten, kerjäläisten ja toveriensa saartamana, jotka tahtoivat -lainata häneltä rahoja, sekä ystävien, joiden ystävyydestä hän tähän -asti oli ollut epätietoinen. Hänen vaatimattomalle luonteelleen oli -tämä huomio kovin vastenmielistä, ja hän tunsi sen vuoksi todellista -huojennusta otettuaan virkavapautta loppulukukaudeksi ja saadessaan -kääntää vähäksi aikaa Ruotsille selkänsä. Hän matkusti Lontooseen -todistaakseen itsensä oikeaksi perinnönsaajaksi ja ottaakseen sen -haltuunsa. Niin suureksi tunsi hän rikkauden tuottaman velvollisuuden -ja vaaran, ettei hän tuntenut iloa tästä odottamattomasta onnen -käänteestä. - -Hän ajatteli myöskin paljon tuntematonta isäänsä ja tunsi katkeraa -kaipausta, kun ei ollut saanut tavata häntä hänen eläessään. Miksi -ei isä ollut ilmaissut itseään hänelle ennen? Mr. Jonstone vastasi -vältellen, kun hän kysyi sitä häneltä. Ei Henning myöskään saanut -tietää, millä tavalla isä oli koonnut omaisuutensa. Mr. Jonstone ei -sitä tietänyt; kun hän oli tullut tuntemaan mr. Smithin, oli tämä jo -ollut rikas mies. - -Henning ei voinut poistaa mielestään ajatusta, ettei tuo hänen -perimänsä omaisuus ollut oikealla tavalla koottu. Häntä halutti -melkein luopua siitä. Mutta tarkemmin mietittyään päätti hän kuitenkin -ottaa sen vastaan. Rikkaus oli leiviskä, jonka hän oli saanut -hallittavaksensa; hän ei saanut olla ottamatta sitä vastaan, hänen -täytyi käyttää sitä, mutta suurimmaksi osaksi toisten hyväksi. - - - - -30. - - -Takkavalkea paloi iloisesti ja räiskyen Eva Warenheimin kamarissa. -Uutimet olivat vedetyt syrjään ja ikkunasta näkyi osa aikaisen -talviaamun kimaltelevaa tähtitaivasta. Eva pukeutui takkavalkean -hohteessa. Hänen ei tarvinnut pelätä, että kukaan olisi nähnyt häntä -ikkunan läpi, ainoastaan kimaltelevat tähdet kurkistivat sisään. Hän -hyräili itsekseen, se oli hänen mielestään paras tapa valveutua. Kun -hän oli pukeutunut, aukasi hän ikkunan ja seisoi hetkisen nauttien -puhtaasta, raittiista talvi-ilmasta. Hänen alapuolellaan levisi -Långsjön jäätynyt pinta ja toisella puolella oli petäjikkö kuurasta -valkoisena. Tuon nuoren tytön kirkkaat silmät säteilivät kilpaa tähtien -kanssa. Hän ajatteli niin iloisia ajatuksia. Parin päivän kuluttua on -joulu ja Eva oli vielä kahdeksantoista vuotiaana kyllin lapsellinen -tunteakseen ilon väreitä sen lähestyessä. Kurttia ja Annaa odotettiin -illalla Vesterlångaan, ehkä tulee Henningkin heidän seurassaan. - -Eva iloitsi siitä, että taloon tulisi taas enemmän liikettä ja elämää, -että oli taas useampia pöydän ympärillä aterioidessa ja että hän saisi -kuulla puhuttavan maailmasta Vesterlångan ulkopuolella. Elämä tuntui -ehkä tuosta kasvavasta neitosesta yksitoikkoiselta täällä maaelämän -hiljaisuudessa. Mutta hän rakasti sitä kuitenkin, sellaisena kuin -se oli, vaihtelevine velvollisuuksineen, eikä hän edes tietänytkään -kaipaavansa vaihtelua. Hän ei ollut koskaan lausunut viittaustakaan -siihen suuntaan, mutta äiti, joka näki, mitä tarvittiin, oli tehnyt -suunnitelmia nuorimman linnun lentämiseksi pesästä. Se oli vielä -salaisuutena isän ja äidin välillä, tytär ei saisi siitä tietää ennen -kuin jouluiltana. Eva hymyili itsekseen, seisoessaan ikkunassa. - -"Oi, kuinka hauskaa, että joulu tulee pian ja että he tulevat illalla!" -kuiskasi hän lapsellisen onnellisena. - -Luettuaan aamurukouksensa kiiruhti hän keittiöön auttaakseen -leipomisessa. Aamiaiseksi saivat vanhemmat maistaa hänen kättensä -tuotteita. - -"Hyvin onnistunutta", sanoi äiti tyytyväisenä ja nyykäytti -ystävällisesti päätänsä tyttärellensä, joka seisoi siinä hehkuvin -poskin ja vaalea tukka keittiön lämmöstä tavallistaan kiharaisempana. - -"Mitäs isä sanoo?" kysyi Eva, toivoen saavansa kiitosta molemmilta. - -"Kiitos, lapsukaiseni, mutta se on vielä liian tuoretta minulle", -vastasi tämä, "minä en uskalla maistaa sitä vielä." - -"Toiseksi aamiaiseksi ehtii se jäähtyä", sanoi Eva ja istuutui pöydän -ääreen. - -"Saas nähdä tuleeko Henning myös illalla", sanoi rouva Warenheim, -tehden itselleen voileipää. - -"Ei ole luultavaa", sanoi hänen miehensä; "vaikka Kurt kutsuikin häntä, -niin ei ole luultavaa, että hän niin heti Englannista tulon jälkeen on -valmis matkustamaan tänne." - -"Oi, mutta eikö isä luule, että hän sentään tulee?" kysyi Eva -rukoilevasti, "se olisi niin kovin hauskaa, siitähän on jo toista -vuotta, kun hän kävi täällä." - -"Ehkä hän juuri sen vuoksi on unohtanut meidät", sanoi kirkkoherra, "ja -se summa, jonka hän niin odottamattaan sai periä, on kai pannut hänen -päänsä pyörälle. Ihmiset, jotka noin äkkiä tulevat rikkaiksi, rupeavat -helposti halveksimaan köyhiä ystäviään." - -"Usch, mitä isä puhuu! Henning ei ole sellainen", sanoi Eva puolittain -loukkaantuneena, puolittain liikuttavasta. - -"Harvat ihmiset voivat vastustaa rikkauden kiusauksia", sanoi hänen -isänsä; "on todellakin hauskaa nähdä, jos Henning voi sen tehdä." - -"Jos joku voi, niin on se juuri hän", sanoi Eva luottavasti. - -"Mitenkä niin?" kysyi hänen isänsä huvitettuna, - -"Sentähden, että... niin... hän on niin kovin kristillis-mielinen", -sanoi hän punastuen, käsittämättä itsekään miksi. - -Aamiaisen jälkeen, kun Eva pyyhki tomua vierashuoneessa, kaipasi hänen -äitinsä, joka istui viereisessä huoneessa, hopealle heläjävää ääntä, -joka aina hyräili tuttuja säveleitä, helpottaen työntekoa. - -Eva oli tullut miettiväiseksi. Isä näytti uskovan, ettei Henning -tulisi. Miksi ei hän tulisi, hän, joka aina oli viihtynyt heillä -niin hyvin? Miksi täytyisi hänen välttämättä muuttua sentähden, että -oli tullut rikkaaksi? Hänen mieleensä ei ollut milloinkaan johtunut, -että heidän ja Henningin väliin voisi tulla mitään vierasta; mutta -isän sanat viittasivat sellaiseen mahdollisuuteen. Entä jos hän ei -haluaisikaan tulla! Eva tuli alakuloiseksi ajatellessaan tätä ja -huomasi iloinneensa enemmän hänen tulostaan, kuin sisarusten. Ja jos -hän tulisi, eikä olisi kaltaisensa, vaan katselisi heitä alentuvasti? -Eva tunsi, että jos niin kävisi, olisi hänen jouluilonsa mennyttä. - -Hän jäi miettiväisenä seisomaan tomuliina kädessään, katsellen ulos -ikkunasta kuinka talviaurinko kohosi hehkuvan punaisena metsän yli ja -loi loistavan hohteen Långsjön valkoiselle lumipeitteelle. - -Säteet hyppelivät ikkunaruutujen jääkukkasissa ja saivat ne -säteilemään. Silloin heräsi toivo taas ja kuiskasi hänelle, että -Henning kyllä tulee ja on aivan samallainen, kuin ennenkin. Tuo perintö -ei saa häiritä heidän sisaruussuhdettaan. - -"Henning on paljon, paljon parempi, kuin muut ihmiset, isä ei tunne -häntä ensinkään", ajatteli hän; "rikkaus ei tule muuttamaan häntä, -varmaankaan ei hän siitä suuria välitäkään." - -Sitten rupesi hän taas pyyhkimään tomua ja hyräilemään kevätlaulua, -vaikka oli sydäntalvi. - -Ilta tuli ja tähdet loistivat avaruudessa ja pakkanen narisi maassa. -Järveltä kuului kulkusten kilinää. - -"Oi, äiti, minä juoksen heitä vastaan", huusi Eva. - -"Pue hyvin päällesi, ulkona on kylmä!" - -"Kyllä, kyllä!" - -Eva kietoi ympärilleen mitä ensiksi käsiinsä sai, ja sitenpä -pukeutuikin hän äidin suureen turkkiin ja isän karvalakkiin, joka -peitti hänen korvansakin. Näin varustettuna kiiruhti hän alas järvelle -ja astui puolijuoksussa sen valkoiselle, tähtien valossa kimaltelevalle -pinnalle. Etäällä näkyi musta pilkku, joka lähestyi häntä nopeasti -ja sieltä kuului kulkusten kilinää. Eva tunsi suuren kuomureen, joka -aamulla oli lähtenyt asemalle. - -"Pysähtäkää, Karlsson!" huusi hän kuskille, ja hänen äänensä värisi -innostuksesta ja iloisesta odotuksesta. - -"Toden totta, siellähän on Eva neiti ypö yksin pimeässä! Ptruu!" - -Ja Karlsson pysäytti hevoset, mikä ei suinkaan ollut helppo tehtävä, -kun ne jo olivat lähellä toivottua päämäärää. - -"Tuletko sinä meitä vastaan? Hyvää iltaa", kuului Annan ääni. - -Eva kiiruhti reen luo ja voimakkaat kädet nostivat hänet heti sinne -turkkineen päivineen. - -"Hyvää päivää, pikku hutilus! Kuka on antanut sinulle luvan tulla täten -tunkeutumaan päällemme?" kysyi Kurt, jonka syliin hän oli joutunut. - -Reki oli taas täydessä vauhdissa. Suuri karvalakki oli valahtanut Evan -silmille, joka nauraen koetti vapautua siitä, Kurtin vallattomasti -painaessa sitä yhä syvemmälle. - -"Anna minun olla, minä tukehdun!" huudahti hän vihdoin. - -Siiloin sieppasi Kurt hänen päästään lakin niin äkkiä, että tukka -joutui aivan epäjärjestykseen ja putosi alas hartijoille. Samassa -huomasi Eva Henningin, joka istui vastapäätä, Annan vieressä. Siis -oli hän tullut! Riemuitseva ilontunne sekaantui hänen neitseelliseen -ujouteensa täytyessään näyttäytyä hänelle näin huolimattomassa asussa. -Hän hymyili salatakseen hämminkiään ja koetti piilottaa päätänsä -suuriin turkkeihin. - -"Pane lakki päähäni, Kurt", oli ainoa, mitä hän sai sanotuksi. - -"Onhan sinulla tarpeeksi päähinettä tässä", sanoi veli ja veti hänen -kauhukseen häntä paksusta palmikosta. - -Anna, joka huomasi sisarensa surkean tilan ja tunsi sääliä häntä -kohtaan, otti karvalakin Kurtilta ja pani sen Evan keltakiharaiseen -päähän. - -"Sinä olet kiltti, sinä", sanoi tämä kiitollisella katseella. - -"Mutta minä olen tietysti paha", sanoi Kurt ja suuteli pyöreää, -punaista poskea, joka oli melkein turkinkauluksen peitossa. - -"Niin olet, sillä sinä et koskaan tahdo muistaa, että minä olen -täysikasvuinen", vastasi Eva. - -"Mutta sinä et juuri käyttäydy täysikasvuisten tavalla", sanoi Kurt -leikillisesti, "täysikasvuinen, hyvin kasvatettu nuori nainen olisi -tervehtinyt vastapäätä olevaa vierastaan, ennen kuin olisi ruvennut -torumaan veljeään. Sinä et ole ensinkään suvainnut huomata Henningiä." - -"Sinä et ole antanut minulle siihen aikaa", vastasi Eva nauraen ja loi -ujon katseen Henningiin, "mutta joka tapauksessa olen minä iloinen, -että hän on täällä." - -"Kiitos siitä", vastasi Henning hymyillen ja tarttui hänen ojennettuun -käteensä, jota hän lujasti puristi. - - * * * * * - -"Joululoma on hauskinta maailmassa!" huudahti Eva, niin pian, kuin hän -Annan kanssa oli tullut heidän yhteiseen huoneeseensa mennäkseen maata. -"Olen niin iloinen, kun sinä taas olet kotona!" - -"Se on kiltisti tehty sinulta. Minun mielestäni ei sinun pitäisi olla -niinkään iloinen saatuasi tänne tällaisen tilan-anastajan", vastasi -Anna. - -"Kyllä minä aina ehdin olla yksin", sanoi Eva. - -"Sanoppa, Anna, tiedätkö mitä minä saan joululahjaksi?" - -"Kyllä minä sen tiedän." - -"Tulenko minä siitä iloiseksi?" - -"Tulet, varsinkin yhdestä." - -"Tulenko? Keneltä minä sen saan?" - -"Kuinka sinä olet lapsellinen, Eva! Voisi luulla, että sinä olet -kahdeksan vuotias, sen sijaan että olet kahdeksantoista." - -"Niin, mutta minä en voi sille mitään, että iloitsen joulusta nyt yhtä -paljon kuin lapsenakin. Enkä minä tiedä minkä tähden minä en saisi -tehdä sitä." - -"Iloitse sinä vaan, jos voit. Toivonpa että minäkin voisin!" - -"Kenties olen minä kovin kehittymätön, koska minä olen niin -lapsellinen", sanoi Eva miettiväisesti istuessaan ja sukiessaan pitkää, -silkinpehmoista tukkaansa. "Kahdeksantoista vuotta on paljon, mutta -minä en tunne itseäni ollenkaan niin vanhaksi, eikä kukaan uskokaan, -että olen niin vanha." - -"Älä huolehdi siitä, kyllä sinä olet hyvä paikallasi. Mutta kyllä se -tekisi sinulle hyvää, jos pääsisit vähän katsomaan maailmaa." - -"Niin, mutta jos se olisi minulle tarpeellista, niin minä varmaan -pääsisin; mutta Jumala tahtoo juuri minun olemaan täällä. Vai luuletko -sinä, että Hän tahtoisi minun antautumaan jollekin erityiselle alalle, -kuten sinäkin? Minä en ainakaan tiedä mikä se ala olisi." - -"En minä tarkoita, että sinä tulisit joksikin. Sinun paikkasi on täällä -kotona. Isä ja äiti tarvitsevat sinua." - -"Sitä minäkin juuri olen ajatellut", sanoi Eva keventynein mielin. -"Koti tuntuisi varmaankin heistä tyhjältä, jos minäkin jättäisin -heidät. Etkö sinäkin usko sitä?" - -"Uskon tietysti, niin että saat olla varma olevasi hyödyksi siinä -asemassa missä nyt olet." - - * * * * * - -Tuli jouluilta. Vanha tapa Warenheimin perheessä oli syödä aamiaista -sinä päivänä sytytetyn kuusen valossa, se antoi joulutunnelman koko -päivälle aamusta aikain. Aamiaisen jälkeen meni jokainen omaan -huoneeseensa asettelemaan joululahjojaan kuntoon. - -Aamupäivällä pyysi Henning, että hevonen valjastettaisiin suuren reen -eteen. Hän tahtoi ajaa jokaiseen mökkiin kylässä jakaakseen lahjoja, -joita hän oli ostanut sen asujamille. Annan ja Evan pyysi hän mukaansa, -eivätkä he kumpikaan kieltäytyneet. Mökeissä nousi riemu korkealle -näiden odottamattomien lahjojen johdosta, ja Henning tunsi ensikerran -jakamatonta iloa rikkaudestaan. Kotimatkalla oli hänen sydämensä -kevyempi, kuin koskaan sen jälkeen kun hän oli saanut suuren perintönsä. - -"Kuinka onnellinen sinä olet, Henning, kun olet niin rikas ja voit -antaa niin paljon kuin tahdot", huudahti Eva, kun he taas istuivat -reessä, jaettuaan pois viimeiset tavarakääröt. - -"Niin, se on todellakin hauskaa", vastasi dosentti vakaumuksella. - -"Sen minä uskon. Minäkin tahtoisin saada miljoonan tuolla tavoin", -jatkoi Eva, jonka ujous jo oli kokonaan kadonnut. - -"Se ei olisi ollenkaan hyödyllistä sinulle", sanoi Anna tylysti. - -"Älä sano niin, minä käyttäisin sen hyvin." - -"Kyllä sitä on maailmassa puutetta ja hätää", sanoi Anna ja huokasi -ajatellessaan niitä monia köyhiä perheitä Tukholmassa, joissa hänen -käyntinsä aina olivat tervetulleet. - -"Anna, minä toivon, ettet sinä ujostele kääntyessäsi minun puoleeni -tarvitessasi apua köyhille ystävillesi", sanoi Svennius vilkkaasti. - -"En minä tarkoittanut sitä", sanoi Anna. "Mutta minä tarkoitan. Minulla -on kylliksi monelle köyhälle." - -"Älä ole tyhmä nyt, Anna, vaan kumarra ja kiitä! Ethän sinä saa sitä -itsellesi", sanoi Eva nähtyään sisarensa vielä epäröivän. - -"Eva on aivan oikeassa. Minä en todellakaan ymmärrä, miksi sinä -kieltäisit minulta ilon auttaa muutamia sinun kauttasi", sanoi Svennius -ja nojautui reen nurkkaan. - -"Olen hyvin kiitollinen tarjouksestasi", sanoi Anna hätäisesti -huomattuaan Henningin kasvoista, että tämä piti häntä yksinkertaisena. - -"Niin, tervetuloa milloin tahansa keventämään kukkaroani", sanoi -Henning taas ystävällisesti, "ja sinä myös, Eva, sinun turvattejasi -emme me myöskään saa unohtaa." - -"Ole huoletta, minä asetan ne kyllä riviin sinun eteesi, ennen kuin -matkustat pois", sanoi Eva veitikkamaisesti. - -Illalla sai Eva vanhemmiltaan suuren yllätyksensä, lupauksen saada -seurata Annaa Tukholmaan, ottaakseen muutaman kuukauden ajan -laulutunteja. Hänen ihastuksensa oli suuri, mutta siihen sekaantui -kaipauksen tunnettakin, kun hänen siten täytyi erota vanhemmistaan ja -Vesterlångasta. Iltasin ei Anna tahtonut saada nukkua. Eva tahtoi vaan -kuulla puhuttavan Tukholmasta. - -"Oi, kuinka minä ikävöin sinne! Jospa saisimme lähteä jo huomenna! -Mutta äiti -- on äärettömän vaikeaa jättää hänet tänne!" Se oli aina -kaikkien ihastuneitten mielenpurkausten loppusävel. - -Se oli vaan Eva, joka odotti joululoman loppumista. Muut nauttivat -täysin siemauksin maalaiselämän vapaudesta. Aamupäivisin tekivät -Kurt ja Henning pitkiä retkeilyjä suksilla taikka käyden, toisinaan -kahdenkesken, mutta useimmiten tyttöjen seurassa. Päivällisen jälkeen -vietettiin hämyhetkeä, jolloin Henning tavallisesti istui pianon -ääressä soitellen. Kun sitten sytytettiin tulet, pyysi hän saada -säestää Evaa, joka aina mielellään lauloi. Vähän ennen illallista -mentiin tavallisesti kävelemään, olipa sitten lumituisku taikka kirkas -kuutamo. Rouva Warenheim nautti suuresti, saadessaan pitää kaikki -lapset ympärillään; Henningin luki hän melkein myöskin lapsekseen. -Erittäin iloitsi hän kuitenkin siitä lempeämmästä mielenlaadusta, jonka -hän oli huomaavinaan Kurtissa. Hän ei ollut odottanut saavansa häntä -kotiin täksi jouluksi, sillä hänen oli vaikea saada lomaa juuri tähän -vuodenaikaan. Mutta hän oli voittanut kaikki vaikeudet tehdäkseen -äidilleen mieliksi. Ehkä oli se tietoisuus tästä, joka levitti -tavallista valoisemman loisteen äidin kauniisiin silmiin. - -"Kurt", sanoi hän eräänä päivänä pojalleen, tämän istuessa ja lukiessa -hänen vieressään, hänen työpöytänsä ääressä, "lupaatko sinä pitää -huolta Evasta, kun hän tulee Tukholmaan, ja toimittaa hänelle tuttavia." - -Kurt katsoi hämmästyneenä ylös. - -"Tiedätkö sinä, minkälaisten ihmisten kanssa minä seurustelen?" kysyi -hän. - -"Otaksun, että sinä tunnet ainakin muutamia, joille sinä voit esittää -pikku sisaresi." - -"Hm. Niitä ei todellakaan ole monta", mutisi hän. - -"Mutta sinun velvollisuutesi on pitää hänestä huolta." - -"Minun mielestäni on se Annan velvollisuus." - -"Tarkoitan silloin, kun hänellä ei ole aikaa. Muuten luulen, että sinun -seurasi tekisi Evalle hyvää." - -"Sitä et sinä voine tarkoittaa!" - -"Kyllä aivan varmaan. Minä luotan täydellisesti siihen, että sinun -huolenpitosi ja hellyytesi häneen estää sinua kylvämästä myrkkyä hänen -sieluunsa", sanoi äiti vakuuttavasti. "Oleskelu sinun seurassasi -vaikuttaisi kehittävästi Evaan. Ja samalla luulen minä, että hänen -seuransa olisi terveellistä sinulle." - -"Ah, siinäpä se on! Sinä tahdot hänen kauttansa hillitä minua. Nyt minä -ymmärrän viekkautesi", sanoi Kurt hymyillen ja loi sydämellisen katseen -äitiinsä. - -Tämä hymyili. - -"Minä tarkoitin joka tapauksessa sitäkin, mitä minä ensin sanoin", -väitti hän. "Te voitte molemmin puolin vaikuttaa hyvää toinen -toisiinne." - -"Mutta katsos, äitiseni, minä en pidä mistään hillitsemis-keinoista, -minä tahdon kulkea omaa tietäni aivan vapaasti ja itsenäisesti." - -"Ja sinä luulet voivasi tehdä niin? Ei kukaan, ihminen, luulkoon hän -itseään kuinka itsenäiseksi tahansa, voi olla ottamatta vaikutteita -niistä, joiden kanssa hän joutuu tekemisiin. Eikö meidän siis ole -etsittävä niiden seuraa, joiden tunnemme vaikuttavan itseemme hyvää, ja -kartettava pahojen seuraa? Minä pelkään, että sinä teet päinvastoin ja -luulet siten tulevasi itsenäisemmäksi." - -"Ehkä minä sitten koetan seurustella pikku sisareni kanssa, saa nähdä -mitä hyvää hän voi vaikuttaa minuun", sanoi Kurt surumielisesti -hymyillen ja hänen ajatuksensa kiitivät erään luo, jonka seuraa hän ei -uskaltanut etsiä. - - - - -31. - - -Vesterlångassa tuntui tyhjältä, kun kaikki nuoret uudenvuoden jälkeen -menivät pois. Vasta sitten kun Eva oli poissa, huomasivat vanhemmat, -mikä lämmittävä auringonsäde hän oli ollut heidän elämässään. -Huomaamattaan kuunteli äiti usein nopeita, kepeitä askeleita portaissa -ja käytävissä ja lapsellisen iloista naurua ja kauniita lauluja. -Vaikka hän koetti tehdä itsensä miellyttäväksi miehelleen, istuessaan -iltapäivisin hänen luonaan, huomasi hän kuitenkin, että tämän mieli -usein oli alakuloinen. Hän lupasi hakea itsensä pois Vesterlångasta, -missä elämä rupesi tulemaan liian synkäksi ja yksitoikkoiseksi. Rouva -Warenheim, joka tunsi miehensä kylliksi hyvin ymmärtääkseen, kuinka -vähän hän tarkoitti sillä mitä sanoi, ei vastannut mitään sellaisiin -mielenpurkauksiin, vaan johti keskustelun Evaan, muistuttaen hänelle -jostakin seikasta hänen viime kirjeessään, taikka puhuen tyttären -takaisintulosta ja kuinka hauskaa tulisi olemaan kuulla hänen -edistystään laulussa. - -"Niin, jospa jo olisi kevät! Meidän ei olisi pitänyt laskea häntä -pois kotoa. Jos olisin aavistanut kuinka tyhjältä täällä tuntuu, en -minä olisi koskaan myöntynyt sinun rukouksiisi", sanoi kirkkoherra -eräänä iltana, kun lumimyrsky, joka raivosi ulkona, levitti kolkon -tunnelman kaikkialle. "On hullua, että me kaksi vanhaa olemme täällä -yksinäisyydessä." - -"Me kaksi", toisti hänen vaimonsa surumielisesti ja silitti hiljaa -kädellään miehensä harmahtavia hiuksia. - -Hän tarttui vaimonsa käteen ja suuteli sitä hellästi. Hän ymmärsi hänen -äänensä ja hyväilynsä merkityksen. - -"Niin kauan kuin sinä olet minulla, on minulla aina paras jälellä, sen -sinä kyllä tiedät", sanoi hän sydämellisesti. "Mutta se ei estä minua -ikävöimästä pientä auringonsädettämme, ja minä luulen että sinäkin -kaipaat häntä." - -"Tietysti, mutta kun minä kaipaan häntä, ajattelen minä vaan, kuinka -hyödyllistä hänelle on saada olla vähän aikaa poissa kotoa. Sinun tulee -muistaa, että hän on nuori ja tarvitsee vaihtelua. Me emme saa olla -itsekkäitä." - -"Ei, ei", sanoi hänen miehensä ja huokasi, "sitä me emme saa olla. On -kauheata nähdä, kuinka itsekkäisyys tunkeutuu kaikkialle, puhtaimpaan -rakkauteenkin. Toisinaan tuntuu minusta melkein kuin olisi meidän -rakkautemme Vapahtajaankin paljasta itsekkäisyyttä. Mehän rakastamme -Häntä vaan Hänen hyvien töittensä tähden." - -"Niin, mutta tässä suhteessa ei varmaankaan voine puhua -itsekkäisyydestä, vaan oikeutetusta itserakkaudesta, rakkaudesta -Jumalan kuvaan itsessämme, joka on määrätty säteilemään yhä suuremmalla -kirkkaudella. Sehän on Vapahtajan työ herättää tämä ijäisyys-olento -henkiin meissä ja puhdistaa, vahvistaa ja kehittää sitä. Eihän voi -kutsua itsekkäisyydeksi sitä että, me rakastamme Häntä näiden hyvien -töiden tähden, joiden avulla me tulemme kykeneviksi kerran täydellisinä -ijankaikkisuudessa kunnioittamaan Häntä. Eikö niin?" - -Hän katsoi kysyvästi mieheensä. - -"Sinä teet aina minun sieluni jälleen valoisaksi", vastasi kirkkoherra -hellästi, "kun minun katseeni harhailee, kiinnität sinä sen jälleen -totuuteen." - -"Kurt ja sinä olette sentään hyvin toistenne kaltaiset", sanoi rouva -Warenheim hetkisen kuluttua. - -"Olemmeko me?" - -"Olette, ja sen vuoksi ihmetyttää se minua, ettette te ymmärrä paremmin -toisianne", jatkoi hän hieman epäröiden. Hän tunsi antautuvansa -vaaralliselle alalle. - -"Kurt ei _tahdo_ ymmärtää, hän on itsepäinen ja vastahakoinen", sanoi -kirkkoherra ankarasti. - -"Mutta koetatko sinä sitten ymmärtää häntä?" kysyi hänen vaimonsa -lempeimmällä äänellään koettaen hillitä vihaa, jonka hänen sanansa -mahdollisesti tulisivat herättämään. - -"Eihän ole mikään vaikeus ymmärtää häntä; hän on röyhkeä, eikä tahdo -nöyrtyä, siinä koko asia." - -"Ei sentään aivan", väitti hänen vaimonsa lempeästi mutta varmasti, -"hän etsii ja ahkeroitsee ja koettaa päästä selvyyteen, mutta ei voi." - -"Sitten etsii hän väärällä tavalla, sillä muuten hän löytäisi. Joka -etsii, se löytää, sanoo Jumalan sana ja se sana pysyy lujana." - -"Mutta minkä luulet sinä sitten olevan esteenä", kysyi rouva Warenheim -huolestuneena. - -"Ylpeyden. Hän ei tahdo taipua. Hän ei tahdo kulkea sitä nöyryyttävää -tietä, jonka Jumala on määrännyt. On aivan tavallinen vika, että me -tahdomme luottaa itseemme ja häpeämme ottaa vastaan kaikki armosta. Se -on vihattu sana murtumattomalle, ylpeälle mielelle." - -"Mutta sinä et tahdo koskaan puhua Kurtille etkä perehtyä hänen -ajatuskantaansa." - -"Se ei maksa vaivaa. Hän tietää totuuden, mutta kun hän välttämättömäsi -tahtoo kääntää sen pois, niin -- mitä voin minä sille?" - -Rouva Warenheim ei vastannut heti. Hänen silmiinsä nousi suuret -kyyneleet ajatellessaan rakasta poikaansa, joka taisteli pimeässä -epätoivoista taistelua. - -"Martti", sanoi hän hetkisen kuluttua, "älä vihastu, mutta minusta -tuntuu kuin pelkäisit sinä Kurtin epäilyn tarttuvan sinuunkin ja että -sinä sen vuoksi aina pikastut hänen väitteistään ja lopetat keskustelun -hänen kanssaan. Onko asianlaita niin?" - -"Ei suinkaan", vastasi hänen miehensä kiivaasti. "Se on", lisäsi -hän heti lempeämmin, "ei kenenkään pidä tekeytyä liian varmaksi. -Mutta teoreettiset ristiriitaisuudet eivät ole läheskään niin uskoa -koettelevia, kuin oman kurjuutemme huomaaminen. Vanha ihminen ei tahdo -antaa kukistaa itseään, vaan nousee toisinaan kauhistuttavalla voimalla -uhaten syöstä kumoon kaikki." - -"Silloin tulee meidän katsoa pois itsestämme Kristukseen, joka sovittaa -ja pyhittää meidät eikä väsy koskaan", sanoi hänen puolisonsa ja -tarttui molemmilla käsillä hänen käteensä. - -Kirkkoherra veti hänet luokseen. - -"Kiitos siitä, että sinä aina olet valmis kääntämään minun katseeni -Häneen; siten olen monta kertaa saavuttanut voiton", sanoi hän. "Sinä -näet Hänet varmaan harvinaisen selvästi." - -"Se on sentähden, että minä olen niin riippuvainen Hänestä. Sinä, -jonka suhteen minulla ei ole mitään salaisuuksia, tiedät parhaiten -kuinka heikko minä olen. Mitä kauemmin minä olen elänyt, sitä -välttämättömämmäksi on Hän tullut minulle." - - - - -32. - - -"Anna, tiistai-iltana on niin sanomattoman hauska konsertti. Emmekö -mene sinne? Halvimmat piletit maksavat vaan puolitoista kruunua", sanoi -Eva houkuttelevalla äänellä. - -"Voithan sinä mennä", vastasi Anna, katsomatta ylös kirjoistaan. - -"Mutta enhän minä voi mennä yksin ja olisi niin hauska, jos sinä -tulisit mukaan." - -"Kyllä Kurt tulee, jos pyydät." - -"Ei, hänellä ei ole aikaa, hänet on kutsuttu jonnekin siksi illaksi. -Etkö sinä voi tulla, Anna? Saat nähdä, että siellä on hauska." - -"Minulla on muuta ajattelemista, kuin sitä mikä on hauskaa." - -"Mutta voithan sinä tulla tämän kerran. Menemme halvimmalle paikalle, -eihän siihen mene niin suurta summaa", sanoi Eva, joka arvasi mistä -kenkä puristi. - -"Ei suurta summaa! Siten sanot sinä, joka et ole nähnyt ympärillämme -vallitsevaa hätää. Puolitoista kruunua on paljon esimerkiksi köyhälle -työmiesperheelle." - -"Mutta annathan sinä niin paljon köyhillesi, etkä suo itsellesi koskaan -mitään. Voithan sinä kerran tehdä poikkeuksen tavallisista tavoistasi." - -"Ei saa tehdä koskaan poikkeuksia hyvistä tavoista", vastasi Anna -lempeämmällä äänellä. Sisaren sanat kaikuivat miellyttävästi hänen -korvissaan. - -"Voithan tehdä sen uhrauksen minun tähteni", pyysi Eva. -"Laulunopettajattareni sanoo, että minun täytyy kuunnella paljon -musiikkia, se kehittää melkein yhtä paljon, kuin omat harjoituksetkin." - -"Mitä hyötyä on sinun musiikistasi ja yleensä mistään musiikista? Sehän -on olemassa vaan huvin vuoksi." - -Eva vaikeni murheellisena. Tähän väitteeseen ei hänellä ollut mitään -vastattavaa. - -"Anna, etkö sinä pidä minusta enää?" - -"Pidän tietysti, kuinka sinä voit saada päähäsi noin hullun ajatuksen?" -vastasi Anna lyhyellä naurahduksella, joka ei sisältänyt mitään iloa. - -"Mutta sinä olet ollut niin epäystävällinen minulle, vaikk'en minä ole -tehnyt sinulle mitään pahaa." - -"Se tuntuu sinusta vaan siltä senvuoksi, etten minä hemmottele sinua -niinkuin kaikki muut tekevät." - -"Kuka hemmottelee minua?" - -"Kaikki, isästä ja äidistä alkaen aina minun koululapsiini asti", -vastasi Anna, äänessään enemmän terävyyttä, kuin hän aavistikaan. - -"Hemmottelevatko ne minua!" huudahti Eva nauraen, "enkö ole pikemmin -minä, joka olen hemmotellut heitä." - -"Sinä teit kaikki, saadaksesi heidät pitämään enemmän sinusta, kuin -minusta, ja onnistuit tietysti." - -Eva katseli ihmetellen sisartaan. Hän ei ymmärtänyt häntä, mutta nuo -syyttävät sanat viilsivät hänen sydäntään. - -"En minä tarkoittanut mitään sellaista. Minähän tahdoin vaan auttaa -sinua hauskuuttamaan heitä, ja minä pidän niin paljon lapsista", sanoi -hän. - -"Kyllähän minä sen tiedän, ettet sinä mitään tarkoittanut, ethän -sinä koskaan tarkoita mitään, ja kuitenkin syrjäytät sinä minut joka -paikassa. Sinä et tietysti voi sitä auttaa, enkä minäkään, mutta -kaikesta huolimatta on siten käynyt ja on aina ollut niin. Minä en -muista sitä aikaa, jolloin minua ei olisi syrjäytetty sinun tähtesi. -Älä senvuoksi vaadi, että minä sitäpaitsi tekisin vielä mitään -uhrauksia!" - -Anna puhui kiivaasti, purkaen ulos suuttumuksen, joka jo kauan oli -kiehunut hänen sydämessään ja jota hän ei enää voinut hillitä. Yhä -enenevällä kateudella ja luulevaisuudella huomasi hän, kuinka suuren -eron jokainen teki hänen ja hänen nuoremman sisarensa välillä. Anna -ei ollut koskaan nähnyt tätiä niin iloisena, kuin Evan tultua. Kurt -kävi nyt heidän luonaan joka päivä, ennen oli hän tullut korkeintaan -kerran viikossa. Aina oli hän tahtonut Evaa kanssansa ulos ja osoitti -paljon enemmän harrastusta Evan musiikille, kuin vanhemman sisaren -opettajatoimelle. Varsinkin suututti Annaa se, että Henning Svennius -teki samoin. Hän kuunteli usein Evan hyvinkin lapsellista puhetta -suuremmalla harrastuksella kuin Annan keskustelua, olipa se sitten -kuinka tärkeää tahansa. Anna koetti vastustaa kateutta, mutta se kiehui -ja kuohui hänen sydämessään. Se kohosi korkeimmilleen, kun hän eräänä -iltana oli kutsunut koululapset pieneen juhlaan luoksensa ja Eva oli -laulanut ja leikkinyt heidän kanssaan, ja he olivat ihastuneet häneen -niin, että he hänen tähtensä näyttivät kokonaan unohtaneen vanhemman -sisaren. Tämä oli koskenut Annan sydämeen kenties kaikista enimmin. -Nämä lapset, joiden tähden hän oli uhrannut niin paljon työtä, rahaa ja -huolta, kääntyivät silmänräpäyksessä pois hänestä sellaisen puoleen, -joka nauroi ja leikki heidän kanssaan vaan omaksi huvikseen. Hän tunsi -vastustamatonta katkeruutta viatonta sisartansa kohtaan, joka sai -osakseen niin runsaasti myötätuntoisuutta, jota Anna itse kaipasi ja -vaan niukasti sai nauttia. Hän ei kuitenkaan koskaan ollut aikonut -pienimmälläkään tavalla ilmaista mitä hän tunsi, ja senvuoksi katui -hän heti samana hetkenä lausumiaan katkeria sanoja. Hän loi Evaan -anteeksipyytävän katseen, ikäänkuin peruuttaakseen sanansa, mutta se -oli liian myöhäistä. - -"Minä en pyydä sinulta mitään!" huudahti Eva ylpeästi. "Minä en -ensinkään ymmärrä mitä sinä tarkoitat, sinä olet mielipiteissäsi niin -kauhean kohtuuton ja ilkeä!" - -Hän rupesi itkemään. Anna taisteli sydämessään. Hän tunsi tehneensä -väärin, mutta ylpeytensä ei tahtonut tunnustaa sitä, ja hänen -katkeroittunut sielunsa nautti saadessaan kiusata kadehtimaansa, -samalla kun hänen omatuntonsa ankarasti soimasi häntä näistä -ilkeämielisistä tunteista. Mutta Eva oli luonteeltaan aivan -toisellainen. Hänen pikainen vihansa suli pian pois kyyneltulvassa ja -omantunnon tarvitsi vaan muistuttaa hänelle hänen viimeisiä sanojaan, -niin taipui hän heti sen tuomioon ja unohti Annan epäystävälliset -sanat. Hän lakkasi nyyhkyttämästä ja katsoi arastellen sisareensa. - -"Anna, unohda sanani, minä en ollenkaan tarkoittanut, että sinä olet -paha; minä olen niin pahoillani, anna minulle anteeksi!" pyysi hän ja -kietoi molemmat kätensä Annan kaulaan niin rukoileva katse silmissään, -joissa kyyneleet vielä kimaltelivat, että pahat tunteet, jotka pyrkivät -ylivaltaan Annan sielussa, kokonaan menettivät voimansa ja raukesivat. - -"Minunhan tulee pyytää sinulta anteeksi. Unohda sanani!" - -"Kernaasti", vastasi Eva sydämellisen myöntyväisesti, "kyllä minä -ymmärrän, ettet sinä tarkoittanut sitä, mitä sanoit. Sinä olit vaan -väsynyt paljosta työstäsi, enkä minä sitä ihmettele. Sinulla on niin -paljon tekemistä." - -Evan silmät säteilivät ja hän oli niin epäitsekkään innokas -puolustaessaan sisartaan, että tämä tunsi juuri nyt ansaitsevansa -vähemmän puolustusta kuin koskaan ennen. - - * * * * * - -"Kurt, oletko sinä aivan auttamattomasti kutsuttu pois -tiistai-illaksi?" kysyi Eva, kun hän veljensä kanssa seuraavana päivänä -oli ulkona kävelemässä. - -"Olen. Mitenkä niin? Olisitko sinä muuten tarvinnut minua silloin?" - -"Minä menisin niin mielelläni konserttiin, mutta minulla ei ole seuraa. -Anna ei tahdo kustantaa itselleen pilettiä." - -"Onpa hän itara", arveli Kurt. - -"Ei, ei suinkaan, ei hän ollenkaan ole saita", sanoi Eva innokkaasti, -"mutta hän ei koskaan tuhlaa mitään huvituksiinsa, vaan antaa köyhille -kaikki mitä hän ansaitsee." - -"Ottamatta lukuun sitä mitä hän panee säästöön", lisäsi Kurt -halveksivasti. - -"Isä tahtoo hänen säästämään, että hänellä olisi jotain tultuaan -vanhaksi, ja hän tekee oikein totellessaan isää. Anna on erinomaisen -älykäs, hänellä on niin paljon periaatteita ja hän seuraa niitä -järkähtämättömästi. Toivon, että voisin olla enemmän hänen kaltaisensa." - -"Hyvä ellet voi sitä. Minä en pidä ollenkaan naisista, joilla on -periaatteita." - -"Hyi, Kurt, nyt sanot sinä sellaista, jota sinä et tarkoita. Minä -toivon, että voisin ajatella niin paljon toisia, kuin hän." - -"Sinä ajattelet enemmän toisia kuin hän. Minä sanon sinulle, Anna -ajattelee harvoin ketään muita, kuin itseään." - -"Ei, Kurt, nyt sinä olet väärässä." - -"Ajatteleeko hän koskaan ympäristönsä hauskuutta? Hän on usein niin -nyreä, että oikein pistää vihaksi. Näethän itsekin kuinka mahdotonta on -saada häneltä minkäänlaista palvelusta." - -"Älkäämme puhuko enää Annasta; sinä sanot hänestä niin paljon pahaa, ja -minä tiedän, että hän on paljon parempi, kuin luuletkaan", virkkoi Eva. - -"Eikö se ole tässä, mistä saa ostaa konserttipilettejä?" kysyi Kurt ja -pysähtyi erään musiikkikaupan edustalle. - -"On", vastasi Eva luoden ikävöivän katseen sinnepäin. - -"Tule sitten", sanoi veli ja aukasi oven. - -"Mitä sinä siellä teet?" - -"Saat nähdä." - -Eva seurasi Kurttia puotiin ja näki hämmästyksekseen tämän ostavan -kaksi konserttipilettiä. - -"Mutta ethän sinä voi tulla, Kurt", sanoi hän, kun he taas tulivat -kadulle. - -"En, mutta Anna kyllä voi", vastasi hän. "Minä annan hänelle piletin; -sitä ei hän voi antaa kansakoululapsilleen, niin että hänen täytyy -käyttää se itse." - -"Oi, Kurt, kuinka hyvä sinä olet!" huudahti Eva säteilevin silmin. -"Kyllä sinä sentään pidät Annastakin?" - -"Kuka on sanonut, etten pidä hänestä? Ihmisten kiusallista -täydellisyyttä täytyy kärsiä yhtä hyvin kuin heidän virheitänsäkin." - -Anna ei oikein tietänyt tulisiko hänen olla iloinen siitä, että hänet -näin pakotettiin menemään konserttiin, mutta hän meni kuitenkin, -vaikka vähän nyrpeällä mielellä. Hän oli huomaavinaan pistoksen Kurtin -anteliaisuudessa. - -"Kaikki vaan Evan tähden", kuiskasi katkera ääni hänen sielussaan ja -teki hänen kiitoksensa veljelleen kylmäksi. - - - - -33. - - -"Henning, pidäthän sinä musiikista?" kysyi Eva eräänä päivänä, kun -Svennius oli tullut heille ja istuutunut hetkiseksi hänen huoneeseensa, -kun muut olivat ulkona. - -"Olipa se kysymys", vastasi tämä. - -"Mutta eihän siitä voi olla oikeastaan mitään hyötyä. Vai voiko?" - -"Tietysti voi. Siitä voi olla sekä hyötyä että vahinkoa, aina sen -mukaan, miten sitä käytetään." - -"Mutta kuinka voin minä tehdä hyötyä laulullani? Eiköhän olekin vaan -turhaa tuhlausta, että minä otan laulutuntia, kun ei minusta kuitenkaan -voi tulla mitään todellista?" - -"Kuka on niin sanonut, ettei Evasta voi tulla mitään todellista?" - -"Eihän minulla ole niin suuria taipumuksia", sanoi hän ja punastui -ilosta ajatellessaan, että Henning vastustaisi häntä, mutta sitä hän ei -tehnyt. - -"Se riippuu siitä tarkoitatko sinä tuolla 'todellisella' oikeaa -laulajatarta, sillä sellaista sinusta ei tule; mutta voithan sinä -sentään äänelläsi tuottaa iloa monelle. Ja kyllä kai sinä itsekin -huomaat, kuinka paljon hyötyä laulusta voi olla. Sinähän kuulut -sairashuonekuoroon; etkö luule sairailla olevan hyötyä teidän -lauluistanne?" - -"Kyllä, mutta sitä varten osaan minä jo tarpeeksi." - -"Etkö sinä käsitä, että jota paremmin laulu lauletaan, sitä suuremman -vaikutuksen se tekee?" - -"Sitä en minä ole koskaan ajatellut!" sanoi Eva. "Oi, kuinka minä -koetan oppia laulamaan hyvin! Mutta, Henning, tämähän koskee vaan -hengellisiä lauluja; ei suinkaan muista lauluista, kansanlauluista ja -sellaisista, voi olla mitään hyötyä? Niitähän lauletaan vain huvin -vuoksi." - -"Vaikkapa niinkin olisi, on niistä sittenkin hyötyä. Luuletko sinä, -että itse huvikin on olemassa vaan huvin vuoksi?" - -"Mikä huvi?" - -"Huvin käsite, huvitus yleensä?" - -"Totta kai ei siitä voi olla hyötyä", sanoi Eva ihmetellen. - -"Ajatteleppas tarkemmin. Ajattele elämää paljaassa työssä, ilman -vähintäkään virkistystä taikka huvia, eikö se olisi liian raskasta? -Etkö tunne itse, kuinka työ sujuu helposti, kun on ollut oikein -hauskaa ja mieli on virkistynyt? Ja sellainen huvitus, jota kaunis ja -puhdas musiikki tarjoo, on suuremmoista; se vaikuttaa jalostavasti ja -ylentävästi. Pienet laulutkin, hienosti laulettuina, voivat tuudittaa -mielet sopusointuun ja antaa henkistä lepoa. Niin että elä epäile -tekeväsi oikein kokonaan antautuessasi kehittämään lahjojasi nyt, kun -sinulla on siihen tilaisuus." - -"Mutta, Henning, sinähän olet niin tavattoman musikaalinen, sen olen -kuullut monelta taholta, miksi et sinä antaudu sille alalle?" - -"Soittelenhan minä hyvin paljon." - -"Mutta voisithan sinä edistyä vielä enemmän." - -"Ehkä, jos minä kokonaan antautuisin sille; mutta täytyy omata -taiteilijasielu, voidakseen pyhittää elämänsä taiteelle. Sitä ei -minulla ole, vaan uskon ja toivon, että taipumukseni soveltuvat -parhaiten siihen kutsumukseen, jonka olen valinnut." - -"Sopinenkohan minä mihinkään kutsumukseen? Tuntuu siltä kun en sopisi, -ja se on niin ikävää." - -"Minä luulen tietäväni mistä sinä löydät elämäntehtäväsi", sanoi -Henning. - -"Mistä?" kysyi Eva innokkaasti. - -"Kodissa." - -"Oh, mutta sehän ei ole mitään", sanoi hän nolostuneena. - -"Eva, minkälaiset mielipiteet sinulla on? Eikö koti ole mitään?" - -"On tietysti", vastasi hän nauraen, "mutta minua ei tarvita siellä; he -tulevat toimeen aivan yhtä hyvin ilman minua. Palvelijat tekevät minun -tehtäväni aivan yhtä hyvin kuin minäkin." - -"Saattaa olla, että toinen voi tehdä toisen tehtävät, mutta toisen -sijaa ei kukaan voi täyttää, jos me johonkin määrin olemme sellaisia -kuin meidän tulee olla kodissamme. Minä luulen, että sinun tehtäväsi -on... mutta ei, minä en sano sitä sinulle, sinä täytät sen parhaiten -tietämättäsi", sanoi Henning keskeyttäen oman puheensa. Sydämessään -ajatteli hän, että Eva suloisella, herttaisella olennollaan oli luotu -olemaan musiikkina ja auringonpaisteena ympäristölleen; mutta hänen -ei pitäisi tietää sitä itse, silloin voisi helposti lämpö paeta -auringonpaisteesta ja sointu musiikista. - -"Voinko minä täyttää sen tietämättäni? Kuinka sinä olet leikkisä! -Voitko sinä olla dosentti tietämättäsi?" - -Henning nauroi hiljaa ja sydämellisesti. - -"Enpä juuri", sanoi hän ja lisäsi vakavammin: "mutta kyllä minä luulen, -että me teemme parhaimmat tekomme tietämättämme; sillä kun me teemme -jotakin itsetietoisesti, tulee siihen helposti tyytyväisyyden tunne, -joka vie siltä kaiken arvon." - -"Sittenhän olen saattanut tehdä äärettömän paljon hyvää, tietämättä -siitä itse mitään! Ei se olisi niinkään hullua", sanoi Eva -veitikkamaisesti. - -Henning nauroi taas ja ajatteli, että se oli ehkä tuo usein -odottamaton, aina viaton leikillisyys, joka oli tehnyt hänen olentonsa -niin auringonpaisteen kaltaiseksi. - -"Tuleeko Anna pian kotiin?" kysyi hän. - -"Ei ennen kuin päivälliselle." - -"Tiedätkö onko hän kirjoittanut hiljattain neiti Rencronalle?" - -"En tiedä, mutta minä en luule, että he kirjoittavat usein toisilleen. -He ovat vieraantuneet niin paljon toisistaan. Mitenkä voi Dagmar nyt? -Sinähän kohtaat häntä toisinaan?" - -"Kyllä, minä olin hiljattain Brotorpissa. En ollut käynyt siellä -pitkään aikaan, ja minua oikein säälitti nähdessäni kuinka hän oli -kuihtunut. Hän näytti heikolta ja rasittuneelta. Minä luulen, että hän -tuntee itsensä hyvin yksinäiseksi. Hän tarvitsee ystävää. Tervehdi -Annaa ja sano tämä hänelle, ja pyydä että hän kirjoittaa hänelle pian -ystävällisen kirjeen. Se tekisi hänelle niin hyvää." - -"Kyllä, mielelläni. Minä en todellakaan käsitä miksi Anna ja Dagmar -eivät liity enemmän yhteen." - -Henning meni, ja kun Anna tuli kotiin, lausui Eva hänen tervehdyksensä -sillä seurauksella, että Anna heti kirjoitti pitkän, sydämellisen -kirjeen Dagmarille. Hänestä tuntui yhtä luonnolliselta osoittaa -suurinta hellyyttä ystävilleen heidän ahdingossaan, kuin hänen oli -vaikea osoittaa myötätuntoisuuttaan heidän valoisina aikoinaan. - -Muutamien päivien kuluttua tuli Dagmarilta vastaus. Se oli lyhyt ja -lyijykynällä kirjoitettu. - - "Kiitos, Anna, kirjeestäsi! Se teki minulle enemmän hyvää, - kuin sinä aavistatkaan", oli siinä. "Minä olen sairas ja - makaan vuoteessa kuumeessa, enkä saa kirjoittaa paljon, mutta - minun täytyy kiittää sinua kaikesta. Luulen, että tulen hyvin - sairaaksi, ainakin tuntuu siltä. Sano terveisiä kaikille, jotka - mahdollisesti vielä muistavat minua, ja rukoile sen puolesta, - joka kenties pian kuolee! - - Sinun uskollinen Dagmarisi." - -Anna tuli hyvin liikutetuksi tämän kirjeen johdosta, mutta ei voinut -uskoa, että asiat olisivat niin huonosti. Mutta niin oli kuitenkin -laita. Dagmar sai hermokuumeen ja vietiin sairashuoneeseen Tukholmaan, -hoidettavaksi siellä. Matkan vaivat olivat melkein liian suuret hänen -heikoille voimilleen, mutta hän ei tahtonut jäädä Upsalaan, jossa -hän ei tuntenut ketään. Tukholmassa asui hänen äitinsä ja voisi -toisinaan tulla katsomaan häntä. Anna ja Eva kävivät myös joka päivä -sairashuoneella tiedustelemassa hänen vointiaan. Moneen viikkoon eivät -he päässeet sisään. Dagmar oli elämän ja kuoleman vaiheella eivätkä -lääkärit antaneet paranemisen toiveita. - -Kurt oli tähän aikaan tavattoman harvapuheinen ja synkkämielinen. Hän -kysyi harvoin Dagmarin tilaa, mutta kuunteli innokkaasti joka kerran -kun sisaret puhuivat hänestä. Hänen toverinsa ihmettelivät mikä hänelle -oli tullut, sillä hän ei juuri koskaan enää mennyt heidän iloisiin -seuroihinsa, vaan käveli yksinään ja vastasi äreästi, kun häntä -puhuteltiin. - -Vasta kun kinokset rupesivat sulamaan huhtikuun auringon lämmöstä, -rupesi Dagmar paranemaan, niin että hänen luokseen pääsivät muutkin, -kuin hänen äitinsä. Anna ja Eva saivat ensi alussa olla hänen luonaan -vaan muutaman minuutin, mutta vähitellen saivat he ulotuttaa käyntinsä -pitemmiksi. - -Toipuminen tapahtui hyvin hitaasti. Kun rouva Warenheim tuli Tukholmaan -Toukokuussa viipyäkseen siellä viikon ajan ja viedäkseen sitten Evan -mukanaan kotiin, makasi Dagmar vielä kalpeana ja heikkona valkoisella -vuoteellaan. - -Toukokuun aurinko paistoi sisään ikkunasta ja valaisi hentoja -kevätkukkia ja vuokkoja sairaan päänalasen vieressä olevalla pöydällä. -Dagmar makasi katse miettivästi kiinnitettynä kukkiin, jotka Eva samana -päivänä oli tuonut hänelle. Toinen vuode oli tyhjä, niin että Dagmar -asui nyt yksinään huoneessa. Hän odotti illalla Kurtin äitiä luoksensa. -He eivät olleet nähneet toisiaan moneen vuoteen, ja Dagmar vapisi -samalla kun hän iloitsi tästä kohtauksesta. Hän mietti miten paljon -rouva Warenheim mahtoi tietää. - -"Mitenkäs täällä voidaan? Saanko tulla sisään?" kysyi tuttu ääni ulkoa -ja sai heikon punan nousemaan Dagmarin kalpeille poskille. - -"Neiti on jotensakin virkeä. Olkaa hyvä!" vastasi hoitajatar ja aukaisi -oven rouva Warenheimille, joka astui sisään yksinään. - -"Tervetuloa jälleen elämään, rakas lapseni", sanoi Kurtin äiti, -sydämellinen katse silmissään kumartuen sairaan puoleen. - -Tämän tervehdyksen kuultuaan täyttyivät Dagmarin silmät kyynelillä -ja hänen huulensa vapisivat kietoessaan kätensä äidillisen ystävänsä -kaulaan ja tuntiessaan sydämellisen suudelman huulillaan. - -"Siitä on kauan, kun me viimeksi näimme toisemme", jatkoi rouva -Warenheim ja istui vuoteen viereen, "mutta me emme silti ole unohtaneet -toisiamme." - -Hän tarttui Dagmarin käteen ja hymyili rohkaisevasti hänelle, -huomatessaan liikutuksen, joka valtasi tuon nuoren tytön ja jota hän -oli liian heikko hillitsemään. - -"Kas, tässä ovat kukat, jotka Eva poimi aamulla. Hän tuli niin -iloiseksi löydettyään ne. Ne olivat ensimäiset tänä vuonna, ja hän -oli aivan haltioissaan saadessaan tuoda ne tänne", lisäsi hän ja -puhui vielä hetken aikaa kevyesti auttaakseen Dagmaria saavuttamaan -mielentyyneytensä. - -"Te olette aivan liian hyvä minulle", kuiskasi tämä, kun hän vihdoin -voi hillitä ääntänsä. - -"Ei ollenkaan", vastasi rouva Warenheim iloisesti hymyillen. "Jos Eva -olisi sinun lailla maannut sairaana, olen minä varma, että sinä olisit -tuonut hänelle kevään esikkoja, jos vaan olisit voinut." - -"Olisin tietysti", vastasi Dagmar ja hymyili kyynelten läpi. - -Rouva Warenheim katseli häntä. Tuon kauniin sairaan silmät loistivat -niin suurina, loistavina ja surumielisinä hänen kuihtuneista -kasvoistaan ja liikuttivat hänen sydäntään. - -"Olen kuullut, että sinä saat pian nousta ylös", sanoi hän äänellä, -joka tuntui epävarmalta, vaikka hän koetti tehdä sen iloiseksi. - -"Ensi viikolla, ehkä", vastasi Dagmar. - -"Ajattele, kuinka hauskaa! Ja sitten saat sinä istua ulkona -auringonpaisteessa ja katsella kevään vihannuutta ja kuulla lintujen -laulua!" - -"Niin, kyllä se on hauskaa", myönsi Dagmar niin kokonaan ilman -innostusta, että rouva Warenheim vasten tahtoaan kysyi: - -"Mutta etkö sinä sitten tahdo tulla terveeksi?" - -"Olin niin varma siitä, etten enää tulisi terveeksi, että tuntui -pettymykseltä, kun sanottiin, että kaikki vaara oli ohi", vastasi -Dagmar. - -Rouva Warenheim hyväili hiljaa kuihtunutta valkeaa kättä. Tämä -hiljainen osanotto kehoitti Dagmaria jatkamaan. - -"Luulin olevani valmis kuolemaan, mutta varmaankaan ei niin ollut -laita, koska minun täytyi vielä palata elämään", sanoi hän surullisesti. - -"Kyllä kai sinä olit valmis, rakastettuni. Ja valmistut varmaankin -elääksesi sitten Jumalan kunniassa. Meidän täytyy aina olla valmiit -kuolemaan, niin olemme myös soveliaat elämään." - -"Taivas oli minusta niin lähellä ja maailma niin kaukana; minä toivoin -vaan saavani ottaa viimeisen askeleen. Miksi en minä saanut mennä, -miksi täytyi minun vielä palata maailmaan, kun minä olin jo niin -irtaantunut siitä? Elämän kanssa palaavat varmaan taas maalliset -harrastuksetkin kiinnittämään minua tänne." - -"Sinun tulee pysyä lujana Jumalassa. Etkö sinä luule Hänen voimansa -riittävän katkaisemaan kaikkia kietovia siteitä jatkuvassa -elämässä yhtä hyvin kuin kuolemassakin? Sinun tulee vaan pysyä -Hänen läheisyydessään ja viedä kaikki toiveesi ja halusi, kaikkein -maallisimmatkin, Hänen eteensä; mutta ei ainoastaan sitä varten, että -saisit ne tyydytetyksi, vaan että ne Hänen läheisyydessään vaimenisivat -ja puhdistuisivat." - -Dagmar makasi hetken aikaa silmät suljettuina. Kalpeat kasvot -muodostivat räikeän vastakohdan tummalle, lyhyeksi leikatulle tukalle. - -"Täti", sanoi hän ja katsoi ylös syvällä, surullisella katseella, -"minä tahdon olla Hänen, olen tahtonut sitä jo kauan; mutta se on niin -vaikeata, on niin paljon sellaista, joka tahtoo tunkeutua väliin." - -"Älä anna tuon kokemuksen pidättää itseäsi, rakas lapsi; sen saavat -kaikki tehdä, jotka ottavat asian vakavasti. Jumala muistaa, että me -olemme heikot." - -"Muistaako Hän? Armahtaako Hän? Mutta kerran täytynee Hänenkin väsyä?" - -"Ei hän väsy koskaan, ellemme me vaan väsy. Hänen armonsa on joka aamu -uusi." - -"Kuinka äärettömän kärsivällinen Hänen täytyy olla!" - -"Niin, Hän onkin Jumala. Me ihmiset emme voi ymmärtää Hänen -kärsivällisyyttään ja rakkauttaan, mutta me saamme uskoa siihen." - -"Uskoa! Se on melkein kuin levätä", kuiskasi Dagmar ja nojasi -väsyneellä liikkeellä päänsä tyynyyn. "Tuntuu kuin olisi helpompi uskoa -silloin, kun on ruumiillisesti oikein heikko. Silloin ei meissä ole -mitään, joka voisi vastustaa." - -Rouva Warenheim nousi hiljaa ylös. - -"Minä näen, että sinä olet väsynyt, hyvästi tällä kertaa", sanoi hän ja -kosketti kevyesti huulillaan sairaan kaunista otsaa. - -"Kiitos! Tulkaa pian taas! Täti on antanut minulle sellaisen rauhan", -kuiskasi Dagmar ja loi häneen kiitollisen katseen. - -"Saanko tulla hetkiseksi joka päivä tällä viikolla?" - -"Oi, mutta se on liikaa! Tätillä on kai muutakin tekemistä", väitti -Dagmar; mutta ilonsäde hänen silmissään ilmaisi rouva Warenheimille -kuinka tervetullut hän oli. - -"Mutta ei mitään sellaista, jota tekisin niin mielelläni", vastasi hän -sydämellisesti. "Hyvästi huomiseen asti!" - - * * * * * - -"Dagmar, minä ja tytöt olemme tehneet niin hauskan suunnitelman, jota -sinä et saa tehdä tyhjäksi", sanoi rouva Warenheim, istuessaan Dagmarin -luona viimeisen edellisenä iltana ennen poislähtöään. "Äitisi on -myöskin ystävällisesti hyväksynyt sen." - -"Minkä?" kysyi Dagmar salaisella levottomuudella. - -"Niin, asia on sellainen, että meillä Vesterlångassa on mitä ihanimmat -metsät ja soveliain ilma sellaisille pikku raukoille, kuin sinä olet. -Ja kun Anna tulee kotiin keväällä, olet sinä varmaankin jo kyllin -voimakas seurataksesi häntä; niin on lääkärikin vakuuttanut. No, mitä -sinä itse sanot siihen?" - -"Kiitos, mutta minä luulen, etten voi tulla", vastasi hän epäröiden ja -punastuen. - -"Minkätähden et? Etkö luule jaksavasi?" - -"Sinne on äärettömän pitkä matka", vastasi hän vältellen ja katsoi alas. - -"Oletko sinä todellakin levoton matkan tähden? Anna pitää niin hyvää -huolta sinusta. Jos tarve vaatii, odottaa hän sinua jonkun aikaa. Sinä -et saa kieltäytyä. Me olemme kaikki jo edeltäpäin iloinneet sinun -tulostasi. Matkaako sinä vaan pelkäät?" - -Dagmar epäröi. Sanoisiko hän todellisen syyn? Ei, hän ei voinut sanoa -sitä. - -"Kiitos, täti, mutta kyllä minä jään äidin luo", sanoi hän. - -"Tukholmaan? Ei, Dagmar, sitä sinä et saa tehdä, sinun täytyy päästä -maalle. Se on velvollisuutesi itseäsi kohtaan. Vapaaherratar oli niin -tyytyväinen ehdotukseeni ja me olemme jo melkein päättäneet asian -keskenämme." - -"Mutta eikö minusta tule teille vaivaa? Onko siellä minulle tilaa?" - -"Tilaa! On toki! Oletko unohtanut, kuinka suuri rakennus meillä on? -Meillä olisikin niin tyhjää, kun ei Kurtkaan saa olla kotona juuri -ollenkaan kesällä." - -"Eikö hänellä aina ole lomaa muutamia viikkoja?" - -"Ei nyt enää muuta kuin poikkeustapauksissa. Hän on saanut koko joukon -työtä paitsi sanomalehtityötään. Niin että me saamme olla sangen paljon -yksin kotona, joten sinä olet kaksinkerroin tervetullut. Ajattele asiaa -huomiseen asti ja suo minulle se ilo, että annat myöntävän vastauksen -silloin." - -Kun rouva Warenheim seuraavana päivänä lähti Dagmarin luota, oltuaan -siellä viimeisen kerran, lupasi tuo nuori tyttö hänelle viettää kesänsä -Vesterlångassa. - - - - -34. - - -Matka kotiin pohjoisessa metsäseudussa tuli rasittavaksi ja Dagmarin -täytyi perille päästyään mennä muutamaksi päiväksi vuoteeseen. Ei -kestänyt kuitenkaan kauan, ennen kuin hän taas jaksoi olla ylhäällä ja -ulkona. - -Ystävyys Annan ja Dagmarin välillä tuli tänä kesänä lujemmaksi kuin se -milloinkaan ennen oli ollut. Heillä olikin nyt niin paljon yhteistä. -Ollessaan kahden puhuivat he melkein aina niistä syvistä totuuksista, -joiden kirkkaita vesiä Dagmar oli ruvennut janoomaan, kun suru ja -kärsimys oli sulkenut häneltä kaikki muut lähteet. Anna puolestaan -tunsi, kuinka ijankaikkisuus-elämä hänessä kasvoi ja kehittyi tämän -yhdessä-olon aikana. Ensi kerran tunsi hän mitä merkitsee omata -samoin ajatteleva ystävä, jolle voi ilmaista syvimmät ja parhaimmat -ajatuksensa, jotka siten kirkastuvat. - -Joka kerran kun Kurtilta saapui kirje, pelkäsi Dagmar salaisella -tuskalla, että hän ilmoittaisi kotiintulostaan, mutta yhtä usein -valtasi hänet pettymyksen tunne huomatessaan pelkonsa aiheettomaksi. -Vihdoin tapahtui kuitenkin se, jota hän oli pelännyt ja toivonut. Kurt -kirjoitti, että hänen oli onnistunut saada neljäntoista päivän loma, -jonka hän halusi viettää Vesterlångassa. - -"Miten voisin minä keksiä sopivan syyn poistuakseni täältä?" oli -Dagmarin ensimäinen ajatus. Kurt ei ollut koskaan tullut hänen -luokseen, vaikka hän olisi voinut tulla, eikä ollut koettanut jatkaa -keskustelua, jossa Dagmar oli ilmaissut tunteensa enemmän kuin oli -aikonutkaan. Hänen tunteensa eivät siis voineet olla samanlaiset, se -oli selvä; sillä silloin ei hän olisi jättänyt hänen tunnustustaan -huomioon ottamatta. Hän tiesi, että Dagmar rakasti häntä, eikä hän -kuitenkaan ollut tullut Brotorppiin ainoatakaan kertaa. Tämä ajatus -herätti hänen sydämessään voimakkaan vastenmielisyyden ja häpeän -tunteen. Hän ei tahtonut milloinkaan mennä Kurtin silmien eteen, hänen -täytyi paeta häntä. Mutta miten päästä täältä, kun hänen oli määrä -viipyä koko kesän, eikä hänellä sitäpaitsi ollut mitään muuta paikkaa, -jonne lähtisi. Äiti oli matkustanut sukulaisten luo, eikä heillä ollut -tilaa useammille. Brotorpissa ei hänellä ollut ennen syksyä mitään -tekemistä. Epätoivon tunne valtasi hänet, mutta sitä lievensi salainen -mielihyvä siitä, että hänen näin täytyy joutua yhteen Kurtin kanssa. - -Kun tämä tuli illalla, oli Dagmar jo mennyt vuoteeseensa, vaikk'ei -ollutkaan vielä niin myöhäinen. Hän kuunteli hänen ääntään salissa, -joka oli sen vinttikamarin alapuolella, missä hän asui. Kauan senkin -jälkeen, kun kaikkialla jo vallitsi hiljaisuus ja muut olivat -nukkuneet, makasi Dagmar valveilla ja ajatteli tuskalla sitä hetkeä, -jolloin heidän täytyy kohdata toisensa. - -"Kuinka voin saada hänet unohtamaan ne sanat, jotka minä hänelle -lausuin ja jotka ilmaisivat hänelle minun tunteeni?" ajatteli hän. "Oi, -minä tahdon olla ylpeä, niin ylpeä, että hän uskoo taas kaiken olleen -mielikuvitusta." - -Dagmarin ei ollut niin helppo seurata päätöstään, mutta hän yritti -kuitenkin urhoollisesti. Kurt oli niin toisellainen häntä kohtaan, kuin -hän oli odottanut. Hän ei tosin ollut ystävällinen, eikä etsinyt hänen -seuraansa ja tuskin puhutteli häntä, mutta ei hän myöskään ollut kylmä -ja välinpitämätön. Hänen katseessaan ja käytöksessään oli jotakin, joka -sai Dagmarin aavistamaan, ettei hän ollut pysytellyt loitolla mistään -häntä nöyryyttävästä syystä. Mutta mikä sitten oli ollut syynä? Kurt -ei nähtävästi aikonut ilmaista sitä hänelle, ja Dagmar oli liian ylpeä -pienimmälläkään tavalla ilmaistakseen kuinka paljon hän ajatteli häntä. - -Heidän ollessaan kävelymatkoilla, kulki Kurt aina äitinsä taikka -Evan seurassa ja jutteli vaan heidän kanssaan. Toisinaan, kun ei -kukaan huomannut, katseli hän Dagmaria, kuten katsellaan rakkainta -maailmassa, rakkainta, jonka luulemme ainiaaksi kadottaneemme. Dagmar -ei nähnyt näitä katseita, eikä aavistanut hänen tunteitaan ja käveli -sen vuoksi niin hienona ja ylpeänä ja tuntui Kurtista kalliimmalta -ja saavuttamattomammalta kuin koskaan ennen. Hänen sielunsa täyttyi -syvimmällä surumielisyydellä, huomatessaan hänet nyt sen ihannekuvan -kaltaiseksi, jollaisen hän kerran luuli hänen olevan. Tukka, joka -sairauden aikana oli leikattu lyhyeksi, rupesi kasvamaan ja ympäröi -tuuheina, mustina kiharoina kauniita kasvoja, jonka puhtaalle iholle -palaavan terveyden puna loi hennon hohteensa. Hieman kaareva nenä, -hienopiirteinen suu ja leuvan täydellinen muoto olivat aina herättäneet -Kurtin ihailua, mutta nämä piirteet olivat tulleet vielä lumoavammiksi -sen luonteen kautta, joka niistä nyt kuvastui. Suurten, loistavien -silmien katse ilmaisi voitettuja taisteluja ja jaloja ajatuksia -Dagmar oli taas hänen kauneuden-ihanteensa ja hän olisi voinut antaa -sydänverensä, voidakseen olla hänen arvoisensa. Mutta hän ajatteli -itseään eikä uskaltanut lähestyä häntä. Dagmar ajatteli köyhyyttään ja -koetti olla ylpeä ja kylmä. - -Eräänä päivänä meni Kurt metsään, yksinään, surullisten ajatusten -seuraamana. Hän katui, että oli seurannut vastustamatonta haluaan, -joka oli pakottanut hänet tänne Dagmarin läheisyyteen. Mitä hän -oli sanonut noissa päivälliskutsuissa syksyllä, oli ollut vaan -omantunnonvaivojen aiheuttamaa hyvitystä hänen entisen menettelytapansa -johdosta, ja Kurt koetti luulotella itselleen, että se oli vaan hänen -runoilijamielikuvituksensa, joka oli tehnyt hänelle kepposen ja pannut -hänen sanoihinsa enemmän sisältöä, kuin mitä niissä todellisuudessa -oli. Ne epämääräiset toiveet, jotka olivat kyteneet hänen mielessään -tullessaan Vesterlångaan, olivat nyt kokonaan hälvenneet. - -Äkkiä näki hän puiden lomitse vaalean hameen ja pysähtyi. Hän päätti -kääntyä ympäri, mutta ei pannut sentään päätöstään täytäntöön. Dagmar -katsoi ylös ja heidän katseensa yhtyivät Sen sijaan, että olisi -mennyt tiehensä, meni Kurt eteenpäin ja istui litteälle kivelle -hänen viereensä ja tietämättään miten se tapahtui, oli hän ilmaissut -hänelle syvimmät tunteensa ja ajatuksensa. Hän pyysi Dagmaria -ojentamaan hänelle kätensä ja auttamaan häntä alkamaan uutta elämää. -Dagmar puolestaan unohti kaikki vastaväitteet eikä voinut lausua -ainoatakaan sellaista. Ylpeys pakeni kuultuaan Kurtin miehekkään -ja nöyrän selityksen, jota hänen täytyi uskoa. Hän etsi vastausta, -mutta ei löytänyt, ja katsoi vaan Kurttiin avuton, hämmentynyt -ilme loistavissa, kosteissa silmissään. Seuraavalla hetkellä piti -Kurt häntä sylissään ja molemmat hämmästyivät huomatessaan noitten -pilvenkorkuisten esteitten, jotka äsken näyttivät voittamattomilta, -silmänräpäyksessä kadonneen. Lumous oli haihtunut. Kurt painoi Dagmarin -rintaansa vasten tuolla onnellisella tietoisuudella, ettei tämä ollut -enää autereinen, saavuttamaton ihanne, vaan ihminen, niinkuin hän -itsekin. Hän ei ollut sellainen, jollaiseksi hänen mielikuvituksensa -oli kuvaillut hänet, täydellinen enkeli, vaan nainen, valmis seuraamaan -häntä elämän taisteluihin. Ilontunne vapisutti Kurttia ajatellessaan, -että Dagmar tässä taistelussa tulisi tarvitsemaan yhtä paljon häntä, -kuin hänkin Dagmaria. Kun Dagmar katsoi Kurttia silmiin, häpesi hän -entisiä pikkumaisia harhaluulojaan. Hän luki noista silmistä, että -hän köyhyydestään huolimatta voi tehdä hänet rikkaaksi rakkaudellaan. -Sitähän Kurt juuri pyysikin ja riemuntunteella ajatteli tyttö, kuinka -paljon hän voi antaa. - -He istuivat etäällä metsän siimeksessä. Keskikesän elämä pulppuili ja -kuohui heidän ympärillään. Metsä tuoksui kun aurinko paistoi vihreään -havuverhoon ja pihkaisiin puunrunkoihin. Tuuli humisi voimakkaasti -männyissä ja kuusissa. Maassa vilisi ahkeria muurahaisia, kooten -varastoja pitkien talvipäivien varaksi. Paarmat ja kärpäset surisivat, -hämähäkin verkot kimaltelivat, oravat hyppelivät puissa ja linnut -liitelivät sinisessä avaruudessa. Noilla kahdella tuolla puiden -verhoamassa siimeksessä oli niin paljon sanottavaa toisilleen, että -he istuivat siellä vielä kun aurinko meni mailleen ja varjot venyivät -pitkiksi. - -Pappilassa vallitsi suuri ilo, kun nuo kauan kaivatut vihdoin palasivat -ja selittivät syyn pitkään viipymiseensä. - -Kurtin äiti painoi Dagmaria sydäntään vasten. - -"Jospa tietäisit, kuinka iloinen olen, saadessani jättää poikani -sinulle!" kuiskasi hän uuden tyttärensä korvaan. "Pidä mielessäsi, -Dagmar, että sinulla on häneen suuri vaikutusvalta! Vedä hänet Jumalan -luo." - -"Me autamme sinne toinen toistamme", vastasi Dagmar ja loi säteilevän -katseensa Kurttiin. - -"Oletko ajatellut vastuunalaisuuttasi, poikani?" kysyi kirkkoherra, -kun hän hetken aikaa oli kahden kesken poikansa kanssa, "varo itseäsi -kylvämästä epäuskon siemeniä hänen vastakääntyneeseen sieluunsa." - -"Minäkin tahdon elää uutta elämää. Älkää asettako minua aina -ulkopuolelle!" pyysi Kurt nöyryydellä, joka sai isän hämmästymään. - -"Niinkö?" huudahti kirkkoherra liikutettuna ja veti poikansa -sydämellisellä syleilyllä rintaansa vasten. - -Vastakihlatut olivat sanomattoman onnelliset sen lyhyen ajan, minkä -Kurt vielä viipyi kotona. Molemmat ihmettelivät ja iloitsivat -tuntiessaan kuinka pian ja helposti he kasvoivat yhdeksi sydämeksi ja -sieluksi. - -Anna näki heidän onnensa ja tahtoi iloita heidän kanssaan, mutta -ajatteli liian paljon itseään voidakseen oikein ottaa osaa toisten -iloon. Hänen oma elämänsä tuntui hänestä vielä tyhjemmältä -vastakihlattujen onnen rinnalla. Dagmar aavisti syyn hänen vähäiseen -osanottoonsa. - -"Jospa tietäisit, kuinka mielelläni minä soisin sinulle samallaisen -ilon, kuin itsellänikin on!" sanoi hän eräänä päivänä. "Et voi -uskoa, kuinka rakkaus pehmittää mielen ja vetää esiin parhaimmat -ominaisuutemme!" - -"Niin, jos se on molemmin puolinen; muussa tapauksessa on sillä aivan -päinvastainen vaikutus", vastasi Anna hätäisesti. - -Dagmarin tummain silmien ilme muuttui sääliväiseksi, mutta Anna ei -tarvinnut sääliä. Hän nousi ylös. - -"Muuten on rakkaus vaan hullutusta", sanoi hän tylysti, mutta lisäsi -leikillisesti: "Sinä luulet ehkä, että minä puhun kuten kettu -pihlajanmarjoista?" - -Hän nauroi lyhyesti, mutta naurussa oli jotakin vihlovaa, joka teki sen -kaikkea muuta kuin leikkisäksi. - -"Älä himmennä onneasi ajattelemalla niitä tuhansia, jotka saavat tulla -toimeen ilman sitä", sanoi hän hymyillen, melkein mahtavasti ja poistui -huoneesta. - -Ei kukaan saanut aavistaa mitä taakkaa hän kantoi, vasta sitten tulisi -se sietämättömäksi. Sääliväisyys onnellisen Dagmarin silmissä oli -loukannut Annan ylpeää, arkatuntoista mieltä enemmän kuin Henningin -toisinaan osoittama kylmyys. Niinkin nöyryyttävää sydänsurua, kuin -yksipuolinen rakkaus on, saattoi kestää, kunhan vaan ei kukaan tietänyt -siitä. Hän sulkeutui huoneeseensa ja vaipui polvilleen rukoilemaan: - -"Miksi täytyy minun elää, Jumala, tällaisena hylkiönä kuin olen? Ei -kukaan tarvitse minua, ei kukaan kaipaisi minua, miksi en minä saa -kuolla pois tästä tyhjästä elämästä?" - -Näin vuodatti hän tuskansa Jumalallensa, mutta hänen näin tehdessään -muuttui se vähitellen 'murheeksi Hänen mielensä mukaan'. - -"Herra, etkö Sinä ole minulle mitään? Olenko minä turhaan elänyt sinun -kanssasi kaikki nämä vuodet, kosk'en minä ole saanut rahtuistakaan -Sinun mielenlaadustasi? Koska, Herra, koska otat sinä katkeruuden -minun sielustani ja opetat minua sydämestäni iloitsemaan silloin, kuin -toiset saavat sitä, jota ilman minun täytyy olla? Sinä tiedät, mitä -sydämessäni liikkuu. Puhdista haluni ja harrastukseni ja vedä ne yhä -enemmän maailmasta Sinun puoleesi! Auta, etten toivoisi niin paljon -tätä lyhyttä elämää varten! Mitä se tekee, kun kerran seison sinun -kasvojesi edessä, olenko ollut onnellinen taikka en? Anna minulle mitä -kärsimyksiä tahansa, kunhan ne vaan vievät minun lähemmäksi Sinua. Auta -minua tyytymään Sinun tahtoosi, mihin ikinä se minua johtaneekin. Auta -minua, Isä!" - -Hänen näin rukoillessaan tuli ikäänkuin vastaukseksi tuulahdus -ijankaikkisesta rauhasta ja kosketti parantavan voiteen tavoin hänen -salattuun tuskaansa, joka siten kadotti kärkensä. Hän lepäsi kosteikon -palmujen varjossa ja joi sen virkistävästä vedestä. Erämaan vaellus -alkaisi pian taas, sen hän tiesi; aurinko polttaisi hänen päätänsä ja -hiekka jalkojansa, mutta vesi, jota hän joi, ja lepo, jota hän nautti, -antaisivat hänelle voimia jatkuvaan vaellukseen. Ja Hän, joka johtaa -häntä erämaan läpi, löytää kyllä uuden kosteikon, jossa on samaa elävää -vettä ja sama rauhallinen lepopaikka, jossa hän saa virkistää väsyneet -voimansa. Hetkisen kuluttua nousi Anna ja meni rukouksen virkistämänä -jälleen arkielämän askareihin. - -Eva tuli ja pyysi häntä epäröiden auttamaan jossakin tehtävässä, -odottaen vihaista tai ainakin vastahakoista vastausta, mutta hämmästyi -saadessaan kokea päinvastaista. He juttelivat työtä tehdessään ja Anna -osoitti niin ystävällistä ja iloista harrastusta kaikkeen mitä nuorempi -sisar sanoi, että tämä ihastuneena ajatteli: "Oi, jospa hän aina olisi -sellainen!" Ja Anna tunsi sydämessään, ettei elämä tarvinnut tuntua -niin tyhjältä, jos hän vaan voisi käsittää sitä oikein ja koettaisi -elää ijankaikkisuus-elämää arkielämän vähäpätöisissä toimissakin. - - * * * * * - -Syksyllä palasi Dagmar Brotorppiin. Kurt toivoi, että he olisivat -menneet hyvin pian naimisiin, mutta Dagmar tahtoi ensin säästää vähän -myötäjäisikseen. - -"Minä en tahdo tulla aivan tyhjin käsin luoksesi", sanoi hän ja huokasi -surumielisesti ajatellessaan kadotettuja rikkauksiaan. - -"Niin, minun täytynee kai myöskin ansaita kodin kuntoon panemiseksi, -ettei sinun tarvitse tulla tyhjiin huoneisiin", vastasi Kurt hymyillen, -"sen olin vähällä unohtaa, sillä minä olen niin pikainen luonteeltani, -kuten sinä ehkä tiedät." - -"Tiedän kyllä, sillä minä muistan erään, joka kerran syöksyi päistikkaa -tiehensä, ehtimättä ottaa selvää oliko kaikki todellakin mennyt -myttyyn, kuten hän luuli", vastasi hän veitikkamaisesti katsoen -Kurttiin, joka istui hänen jalkainsa juuressa. - -"Olisitko sinä muuttanut mieltäsi, jos minä olisin tullut takaisin -silloin heti?" - -"Olisin kaiketi. Kyllä sinä olisit saanut aivan toisellaisen -vastauksen." - -"Mutta minkätähden et antanut minun huomata sitä?" - -"Ylpeys on kenties enin kehittynyt ominaisuus luonteessani." - -"Nyt vieläkin?" kysyi Kurt. - -"Ei enää niin paljon toivoakseni, sitä on niin kovasti nöyryytetty. -Mutta, Kurt, jossain suhteessa on hyvä olla ylpeä, eikö niin?" - -"Ymmärrän tarkoituksesi", vastasi hän, "mutta sitä on pikemmin -kutsuttava arvokkaisuudeksi taikka itsenäisyydeksi kuin ylpeydeksi. -Muuten ei meillä ihmisraukoilla ole juuri mitään, josta voisimme -ylpeillä Jumalan taikka ihmisten edessä", lisäsi hän melkein katkerasti -hymyillen. - -"Mutta ei meillä sentään ole oikeutta halveksiakaan itseämme. Meillähän -on arvo Jumalan silmissä." - -"Onko meillä? Minä olen aina kuullut saarnattavan päinvastaista -mielipidettä. Mehän olemme kaikki paljaita maan matosia", sanoi hän -äkkinäisen tiedottomuuden tunteen valtaamana. - -"Niin, ei meillä ole mitään kerskattavaa itsessämme. Mutta ymmärrä -minua oikein. Ellei meillä olisi arvoa Jumalan silmissä, niin ei hän -olisi tehnyt mitään pelastukseksemme. Mutta kun hän on kärsinyt ja -kuollut meidän edestämme, on Hän siten osoittanut, että me olemme -kalliita hänen sydämelleen. Ja minun mielestäni on olennolla, olkoon -hän itsessään kuinka kurja tahansa, mutta jota Jumala kuitenkin -rakastaa, ääretön arvo, tietysti vaan tuon rakkauden tähden. Se ei saa -halveksia itseään." - -"Kristinusko on joka tapauksessa nöyryyttävä uskonto", sanoi Kurt -miettiväisenä. "Sen tuntee parhaiten silloin, kun koettaa todenteolla -syventyä siihen." - -"Mutta se on myöskin kohottava, sen olen minä kokenut", lisäsi Dagmar -ja hänen silmänsä säteilivät, "se nöyryyttää ensin kohottaakseen sitten." - -"Minä puolestani olen tähän asti tuntenut ainoastaan ensinmainittua", -sanoi Kurt synkästi. - -"Mutta sinä et pysähdy siihen", sanoi hänen morsiamensa toivehikkaasti. - -"Sinä et tiedä, kuinka kurja olento minä olen, sillä silloin et sinä -puhuisi noin", sanoi Kurt melkein kärsimättömästi. - -"Kyllä minä sen tiedän, mutta juuri sen vuoksi, että sinä itse kutsut -itseäsi kurjaksi, on sinusta toivoa." - -"Minä olen aina tietänyt olevani raukka ja kuitenkin pysynyt -sellaisena." - -"Juuri sen vuoksi, että sinä aina olet tuntenut erehtyneesi, on sinusta -aina ollut toivoa", sanoi Dagmar antamatta hänen vastaväitteittensä -vähintäkään masentaa itseään. - -"Mutta minä en suinkaan ole aina tuntenut katumusta. Päinvastoin olen -minä usein ollut sangen tyytyväinen tehtyäni jotakin huonoa." - -"Niin et sinä tee nyt enää", sanoi Dagmar ja katsoi häntä luottavasti -silmiin. - -"En, mutta ehkä olen tekemättä siten vaan senvuoksi, että minä sinussa -olen saanut elävän omantunnon", vastasi hän, yhä epäillen itseään. - -"Kuinka innokkaasti sinä koetat tehdä itseäsi huonommaksi, kuin -oletkaan", sanoi Dagmar sydämellisellä katseella. - -"En minä tee itseäni huonommaksi", huudahti Kurt tuskallisesti, "minä -vakuutan, että minä olen aivan sellainen, jolta näytän. Sinä luulet -minua aivan liian hyväksi!" - -"Se on parempi, kuin jos luulisin sinua liian huonoksi." - -"Ei, sillä silloin et sinä pettyisi niin suuresti kuin nyt." - -"Et sinä minua petä, Kurt, vaan tulet sellaiseksi, kuin minä luulen -sinun olevan." - -"Minä en voi, sillä sinä liioittelet niin suuresti." - -"Niinkö luulet? Minä sanon, mitä minä sinusta uskon, niin saat nähdä -liioittelenko minä: Minä luulen, että sinä olet taisteleva henki, -joka _tahdot_ etsiä Jumalaa, joka tahdot voida totella Häntä. Onko se -liioittelua?" - -"Ei", vastasi Kurt epäröiden, mutta lisäsi epäluuloa osoittavalla -katseella: "Sinä et usko minusta ainoastaan sitä." - -Dagmar kumartui alas ja suuteli häntä. - -"Jospa minä olisin kaiken sen arvoinen, mitä sinä minulle annat", -mutisi hän. - -"Sinä olet rakastettuni", kuiskasi Dagmar. - -Kurt loi syvän ja vakavan katseen hänen silmiinsä, jotka säteilivät -häntä vastaan. - -"Sen sinä jo olet vaikuttanut minussa, Dagmar, että minun tahtoni on -ruvennut pyrkimään kaikkeen hyvään", sanoi hän vakuuttavasti. - -"En minä ole sitä tehnyt, vaan Jumala minun kauttani", sanoi Dagmar -nöyrästi. - -"Niin", sanoi Kurt haaveksien ja tunsi ensi kerran aavistuksen Jumalan -rakkaudesta häneen personallisesti. - -Hänen oli niin vaikea uskoa sitä. Mutta jos se todellakin oli Jumala, -joka oli antanut hänelle Dagmarin rakkauden, silloin ei Hän ollut -ainoastaan vihan Jumala, joka merkitsee kaikki tehdyt synnit kirjaansa, -silloin saattoi hän myöskin rakastaa ja antaa anteeksi. Voimakas häpeän -tunne valtasi Kurtin tänä hetkenä, jolloin hän muisti kaiken vihansa -Jumalaa vastaan, joka nyt oli osoittanut hänelle tämän suuren hyvän -työn. Hän nojasi päänsä käsivarteensa, joka lepäsi Dagmarin polvella -ja tunsi hänen kätensä kevyesti hyväilevän hiuksiansa. He olivat -molemmat ääneti ja heistä tuntui, kuin olisi Jumala ollut heitä lähellä -ja katsonut heidän sydämiinsä tutkistellen mitä siellä liikkui. Kurt -tunsi itsensä masennetuksi. Hän olisi niin mielellään toivonut voivansa -tuoda esiin jotakin, mutta muisti vaan elämässään syntiä. Ottaisiko -hän ratkaisevan askeleen ja heittäytyisi ristin juureen? Ylpeys -vastusti, mutta voimakas kaipuu puhui äänekkäämmin hänen taistelevassa -sydämessään. Tällä hetkellä tunsi hän, että se oli Jumalan ääni, joka -kutsui, ja että, jos hän seuraisi sitä, ei se tapahtuisi kenenkään -ihmisen, ei edes Dagmarin tähden, vaan hänen itsensä tähden. Hän ei -tahtonut vastustaa ja ylpeyden valtaistuin hänen sydämensä maailmassa -vapisi perustuksiaan myöten. - - - - -35. - - -Jonkun aikaa sen jälkeen astui Henning Svennius Kurtin työhuoneeseen. - -"Kas, oletko sinä Tukholmassa? Tervetuloa, vanha ystävä!" huudahti -nuori runoilija ja nousi kirjoituspöytänsä äärestä. - -"Häiritsenkö sinua? Sinä varmaankin runoilet paraikaa?" vastasi -Svennius luoden katseensa täyteen kirjoitettuun paperiarkkiin, "mutta -päättäen kirjoituksista, ei työ näy sujuvan hyvin", lisäsi hän -hymyillen. - -"Ei, minä tartuin juuri karille. Oli hyvä, että tulit häiritsemään -minua, jälkeenpäin sujuu se kyllä paremmin. Istu keinutuoliin, sinähän -viihdyt siinä. Mitä sinä teet tänään Tukholmassa?" - -"Minulla on täällä asioita. Ostan talon ja sijoitan siihen osan -pääomistani", vastasi Svennius ja istuutui keinutuoliin. - -"Onnellinen sinä, jolla on pääomia! Jospa minullekin ilmestyisi joku -mr. Smith! Hän ei voisi tulla sopivampaan aikaan, kuin juuri nyt." - -"Voithan käyttää niitä varoja, jotka ovat 'ilmestyneet' minulle", sanoi -Svennius hienosti hymyillen. - -"Varo itseäsi, etten pidä sanoistasi kiinni." - -"Se on tarkoituksenikin. Minä lainaan sinulle mielelläni, milloin vaan -tarvitset, enkä minä ole ankara vaatimaan saataviani takaisin." - -"Sinä näytät puhuvan täyttä totta! Mutta se on liikaa, Henning. -Ajatteleppas, jos minä käyttäisin väärin hyvyyttäsi." - -"Sitä minä en pelkää. Saanhan toki tehdä jotakin läheisimmän ystäväni -hyväksi." - -"Sinä olet aina kaltaisesi", sanoi Kurt liikutettuna, "aina ja kaikilla -tavoin olet sinä osoittanut olevasi todellinen ystäväni. Jospa -tietäisit, kuinka suurta kiitollisuutta olen tuntenut sinua kohtaan -viime aikoina suuren palveluksesi tähden, jonka teit minulle kerran." - -"En minä muista tehneeni sinulle mitään palvelusta", sanoi Henning -hämmästyen. - -"Etkö? Mutta minä muistan! Oletko unohtanut miten sinä kerran -houkuttelit minut heittämään 'Vapauden' tuleen? Nyt kun minä, -tunnollisesti puhuen, olen tehnyt sen toisen kerran, en voi olla -sinulle kyllin kiitollinen siitä, että estit minua levittämästä -sellaista myrkkyä maailmaan. Minä olen löytänyt todellisen vapauden -ja huomaan parhaiten sen kautta, kuinka väärä se vapaus oli, jonka -puolesta silloin taistelin. Minä en voisi saada rauhaa, jos tietäisin -käsieni työn olevan maailmassa eksyttämässä ja paaduttamassa ihmisiä. -Minä luulen todellakin, että se runo olisi tehnyt syvän vaikutuksen -lukijoihinsa, sillä, vaikka olen itse kirjoittanut sen, täytyy minun -tunnustaa, että se oli hyvä, se oli parhain ja vaikuttavin mitä -milloinkaan olen kirjoittanut", sanoi Kurt kaipauksen huokauksella. - -"Olet oikeassa", myönsi Henning, "sinä et ole ennen etkä sen -jälkeenkään kirjoittanut mitään, joka olisi ollut niin nerokasta. Se -onkin selitettävissä, sillä juuri siinä runossa pääsi sinun hurja, -uhmaileva luonnonlaatusi täysiin oikeuksiinsa." - -"Johon se täst'edes ei koskaan enää pääse, ei edes lauluissani", lisäsi -Kurt melkein surullisesti, "nyt täytyy minun aina hillitä luontoani ja -silloin tulee runoutenakin hillittyä." - -"Älä sano niin. Sinä voit käyttää uhmailevaa luonnettasi Jumalan -palvelukseen. Käännä se sekä elämässä että laulussa jalostettuna -pyhäksi kiivaudeksi pahaa vastaan; uhmaile saatanaa kuten sinä -laulussasi uhmailit Jumalaa. Usko minua, sinä tulet tekemään sen paljon -suuremmalla menestyksellä. Taistelussa, jota sinä nyt käyt totisen -vapauden puolesta, tulee luonteesi toinenkin vahva puoli näkyviin, -nimittäin totuudenrakkautesi. Se oli vääristetty taistellessasi valheen -puolesta, nyt voi se kulkea suoria teitä. Jumalan kanssa on voitto -yhtä varma, kuin tappio on varma sille, joka taistelee Häntä vastaan. -Tästedes voi Korkeimman innostus elähyttää lauluasi ja se ei suinkaan -ole vahingoksi runoudellesi." - -"Oi, minua raukkaa!" mutisi Kurt haaveksivan säälivästi ajatellen -itseään, mutta lisäsi hetkisen kuluttua toisellaisella äänellä: -"Onko menestys todellakin varma sille, joka tahtoo palvella Jumalaa? -Minä olen tulemaisillani päinvastaiseen kokemukseen. Lähimmässä -tulevaisuudessa tulen minä menettämään paikkani sanomalehdessä, joka -tähän asti on ollut minun varsinainen tulolähteeni. Minun on annettu -ymmärtää, että olen tullut liian laimeaksi. Minä olin paljon tulisempi -saatuani paikkani, kuin nyt." - -"Oletko varma siitä, että se on vastoinkäyminen? Tuskin tahtoisit sinä -itsekään jäädä paikallesi?" - -"Enhän minä tahtoisi, mutta mikäs auttaa, kun tarvitsee rahoja?" - -"Silloin tulee hakea toimi, missä ei omatunto ole ristiriidassa -tehtävän kanssa. Sinun nimesi ja kynäsi hankkii sinulle helposti paikan -toisessa lehdessä, joka ei ole niin kiihkohenkinen, kuin tämä nykyinen." - -"En usko, että se on niinkään helppoa." - -"Koeta, niin saamme nähdä." - -Kurt koetti, ja kävi kuten Henning oli sanonut. - - - - -36. - - -Joululoma oli tulossa ja Anna valmistautui matkustamaan kotiin -Vesterlångaan, kun Constanse-täti sairastui. Lääkäri sanoi, että tauti -luultavasti oli keuhkotulehdusta. Anna ei tietysti tahtonut jättää -sairasta yksin vanhan Liisan kanssa, vaan purki matkalaatikkonsa ja -ilmoitti kotiin että matkansa oli tullut estetyksi. - -Kävi, kuten lääkäri oli ennustanut; täti tuli kovin sairaaksi. Anna -ja Liisa valvoivat vuorotellen hänen luonaan. Vesterlångasta saapui -osaaottavia levottomia kirjeitä. Kirkkoherra toivoi pääsevänsä -sisarensa luo, joka useita vuosia vanhempana oli ollut hänelle äidin -sijaisena hänen poikavuosinaan. Se kävikin laatuun, kun lukukausi -Upsalassa päättyi ja Henning Svennius saapui Vesterlångaan hoitamaan -kirkkoherran virkaa. - -Tämä joulu oli jokaiselle tavallisuudesta poikkeava. Rouva Warenheim, -Eva ja Henning viettivät sen kolmen kesken pappilassa Långsjö-järven -rannalla. Tunnelma oli hauska ja kodikas, vaikka siihen sekoittuikin -surumielisyyttä sen johdosta, että niin monta joukosta puuttui ja tädin -sairastumisen vuoksi, joka oli aiheuttanut perheen isän matkan. - -Dagmar asui loma-ajan äitinsä luona ja Kurt oli aina hänen seurassaan. -Silloin kun kirkkoherra Warenheim ei ollut sisarensa luona, kävi hän -tervehtimässä vanhoja tuttaviaan, joita hän ei ollut nähnyt moneen -vuoteen. - -Anna istui uskollisesti tädin sairasvuoteen vieressä. Hän kuuli -joulukellojen soivan ja näki sytytettyjä kuusia naapurien ikkunain -läpi mutta ei ottanut itse osaa mihinkään ulkonaiseen joulun -viettoon. Mutta siitä huolimatta tunsi hän tänä vuonna sydämessään -todellisempaa jouluiloa, kuin milloinkaan ennen. Hänestä tuntui -ikäänkuin Jumala vetäisi häntä jollain erityisellä tavalla puoleensa -antaen hänen selvemmin tuntea rakkautensa äärettömyyttä. Hän oli niin -kauan rukoillut saadakseen tuntea iloa Jumalassa ja nyt oli hänen -rukouksensa yht'äkkiä tullut kuulluksi, ilman että hän tiesi miten -se oli tapahtunut. Syvän sisäisen rauhan ja ilon, jota hän tunsi -keskellä rauhattomuutta, yksinäisyyttä ja öiden valvontaa käsitti hän -sen ihmeellisen ijankaikkisuus-elämän ilmaisuksi, joka asui hänessä -salattuna maailmalta. Hän tunsi Kristuksen olevan lähellään antamassa -hänelle voimia johonkin erityiseen; hän ei tietänyt, mitä se olisi -mutta odotti kuitenkin jotakin. Alussa luuli hän, että se olisi tädin -kuolema, mutta tauti tuli käännekohtaansa, joka päättyi onnellisesti -ja lääkäri sanoi vaaran olevan ohi, vaikka vanhus vielä olikin liian -heikko ryhtyäkseen mihinkään. - -Eräänä iltana oli sairas nukahtanut ja Anna istui ikkunassa katsellen -kadulle, jossa lyhtyjen valo levitti kellervää valoaan lumelle, Silloin -tuli kirje Evalta. - -Anna oli koko päivän aavistanut, että tulisi tapahtumaan jotakin ja -luettuaan sisarensa kirjeen toteutui tämä aavistus. Nyt käsitti hän, -mitävarten hän oli saanut erityistä voimaa, sillä nyt sitä tarvittiin. -Se oli lyhyt hajanainen kirje, täynnä auringonpaistetta ja onnea, jossa -Eva ilmoitti olevansa kihloissa Henningin kanssa. - -"... Minä olen varmaankin aina rakastanut häntä, vaikken ole tietänyt -siitä ennen kuin nyt", kirjoitti hän muun muassa. "Ikävöin sinua -saadakseni kertoa, kuinka onnellinen minä olen. Jospa vaan olisin hänen -arvoisensa! Sinä et saa tietää, miten me löysimme toisemme, sillä me -olemme päättäneet pitää sen omana salaisuutenamme. Voitko käsittää, -Anna, että hän pitää minusta, joka en ole mitään! Kaikki tuntuu kuin -unelta, josta minä pelkään herääväni...!" - -Anna luki: kirjeen pari kertaa. Se oli kuin unta hänellekin, mutta -unta, josta hän toivoi heräävänsä. - -"Onko siellä ketään?" kuului tädin ääni. - -Anna meni vuoteen luo. - -"Minä olen täällä." - -"Paljonko kello on?" - -"Kohta puoli kymmenen." - -"Sitten minä olenkin maannut kauan, sepä hauskaa. Anna minulle -juomista!" - -Anna täytti hänen pyyntönsä. Hän vastasi ja toimi koneellisesti. -Hetkisen kuluttua nukahti täti taas. Liisa tuli sisään. - -"Menkää nukkumaan nyt, neiti. Olette varmaankin väsynyt kaikesta tästä -valvomisesta, kun ette päivälläkään ole ollenkaan maannut. Nyt on minun -vuoroni valvoa." - -Anna meni omaan huoneesensa, iloisena päästessään lepäämään. Hän oli -ruumiillisesti niin väsynyt, että sielun tuska tuntui vaimenneelta. -Tuskin pääsi hän vuoteeseensa, niin vaipui hän syvään uneen. - -"Herra, ole luonani, kun minun taas täytyy herätä!" se oli hänen -iltarukouksensa. - -Kun hän seuraavana aamuna nousi ylös, vapisi hän, ajatellessaan -tulevaa aikaa. Tyhjyyden tunne, joka valtasi hänet ajatellessaan -vastaisuuttaan, osoitti hänelle että hän oli lujemmin kiintynyt -pettyneisiin toiveihinsa, kuin oli luullutkaan. Mutta hän ei tahtonut -antaa valtaa tälle synkälle tunteelle, vaan koetti urhollisesti olla -ajattelematta tulevia aikoja. Hän tahtoi elää nykyhetkeä varten, se -oli paras keino sietää elämää ja päästä surujen läpi. Hän rukoili -Jumalalta apua joka kerran, kun häntä kohtasi tuskallinen hetki -ja kun hänen rukouksensa tuli kuulluksi, tunsi hänen sydämensä -kiitollista rakkautta. Siten tuli hän tänä huolien ja taistelujen -aikana yhä riippuvaisemmaksi Jumalastaan. Hän oppi rakastamaan Häntä -ainoana luotettavana ystävänään ja Hänen rakkautensa tuli nyt vasta -hänelle niin suuriarvoiseksi ja välttämättömäksi, kuin hän aina oli -toivonut. Keskellä kärsimyksiään saattoi hän kiittää Jumalaa näistä -kärsimyksistä, jotka vetivät häntä lähemmäksi Häntä. Hän oppi suremaan -niinkuin ei hän olisikaan surrut. - -Anna pelkäsi aikaa, jolloin hänen täytyi kohdata Henning ja Eva, ja hän -uskalsi tuskin toivoa voivansa milloinkaan iloita heidän onnestaan. -Mutta hän rukoili sitä ja ihmetteli kun se tapahtui aivan kuin -itsestään, kun se aika tuli. - -Hän tapasi Henningin tämän palatessa Vesterlångasta Upsalaan. Hän -tuli häntä vastaan veljen avomielisellä iloisella sydämellisyydellä -ja hän tunsi itsensä heti aivan kuin vapautuneeksi. Sitenhän hän sai -aina pitää hänestä! Heidän suhteensa oli tullut toisenlaiseksi ja -hän oli iloinen saadessaan ojentaa hänelle kätensä sisarena, vaikka -hänen syvimmässä sydämessään tuntuikin tukahutettua tuskaa kuullessaan -Henningin puhuvan Evasta. - -Sisarensa tapasi hän vasta kesällä ja se oli vaikeampaa. Mutta Eva oli -niin herttainen ja nöyrä onnellisuudessaan, että Annan täytyi tuntea -myötätuntoisuutta häntä kohtaan. Eva olikin kehittynyt erinomaisesti, -hänen olennossaan oli ihastuttava sekoitus lapsellisuutta ja -naisellisuutta, vakavuutta ja iloisuutta. Hän oli todellakin sopiva -vaimoksi sellaiselle miehelle, kuin Henning Svennius. Annasta tuntui -tosin alussa ihmeelliseltä nähdä heidät yhdessä, mutta hän tottui -siihen pian ja kun häävalmistukset alkoivat, otti hän niihin osaa -tyynesti, vieläpä ilollakin. - - - - -37. - - -Oli hääpäivän edellinen ilta. Elokuun aurinko valoi kultaista -hohdettaan kirkkaaseen, läpikuultavaan syysilmaan, mäntyjen punertaviin -runkoihin ja kuusien tummiin oksiin. Siellä täällä muodostivat -yksinäisten lehtipuiden kellervät taikka punertavat lehdet räikeän -vastakohdan havupuiden vihreydelle. Järvi oli tyyni, ikäänkuin leväten -illan tullen, kuvastaen rantoja, saaria ja rusohohteista iltataivasta. -Toisinaan kuului karjankellojen kilinää, toisinaan häiritsi lintujen -liverrys metsän hiljaisuutta. - -Eva oli hiipinyt pois kaikkien luota, Henninginkin, sanoakseen -jäähyväiset kotiseudulleen. Vasta eron hetkellä tunsi hän, kuinka -kiintynyt hän oli siihen. Tuolla oli vanha ontto kanto, joka oli ollut -ruokasäiliönä heidän lapsena leikkiessään. Hän kosketti sitä hyväillen -ohimennessään. Tuolla oli paras mansikkapaikka. Kuinka usein olikaan -hän kompastunut kiviin ja kaatanut kaikki marjat tuokkosestaan ja -sitten itkenyt! Täällä oli uimapaikka ja tuolla kivi, jonka luo hän -aina oli uinut. Tänään oli hän tehnyt sen viimeisen kerran, huomenna ei -ole enää aikaa. - -Huomenna! Evan katse solui yli järven kiiltävän pinnan kauas sinervään -etäisyyteen. Mikähän odotti häntä siellä! Hänen sydämensä sykki -kiivaasti. Odotuksestako, vaiko levottomuudesta taikka kaipauksesta? -Hän ei sitä tietänyt. - -"Eva", sanoi tuttu ääni hänen läheisyydessään. - -Hän säpsähti. Tuolla seisoi Henning ja katseli häntä. - -"Pelästytinkö sinua?" kysyi hän levottomasti ja meni hänen luokseen. - -"Et, vähän vaan, minä en ollenkaan tietänyt, että sinä seisoit siellä", -vastasi hän ja nojasi häntä vasten. - -"Miksi hiivit sinä pois luotani sanomatta sanaakaan?" kysyi hän -puolittain moittien. - -"Tahdoin olla yksin." - -"Menenkö minä sitten taas?" Henning tahtoi vetää pois käsivartensa, -jonka hän oli kietonut hänen vyötäisilleen, mutta Eva tarttui hänen -käteensä ja piteli siitä. - -"Ei, ei nyt, olen ollut yksinäni juuri tarpeeksi kauan", vastasi hän, -"olen sanonut jäähyväiset Vesterlångalle." - -"Senpä tähden kai sinä näytätkin hiukan surumieliseltä. Mutta, -rakastettuni, ei suinkaan sinun kaipauksesi ole tuskallista?" - -"Ei suinkaan. Tuntuu vaan niin ihmeelliseltä, kun kaikki tulee olemaan -niin uutta." - -He jatkoivat jäähyväiskävelyjään tuttavallisesti keskustellen. - -Elämä hymyili heille. Henning oli hakenut avonaista professorin tointa -ja saanut sen; rikkaus salli hänen täydellisesti maistaa anteliaisuuden -suloutta hädän lievittämiseksi ja Eva, hänen sydämensä auringonpaiste -tulisi huomenna hänen vaimokseen. Hän nojautui niin luottavasti -sulhoonsa ja katsoi niin hellästi hänen silmiinsä kävellessään hänen -vieressään, että se liikutti voimakkaasti tämän sydäntä. - -Hän tiesi, ettei heidän elämänsä aina voisi olla niin valoisaa. -Pilvisiäkin päiviä tulisi, mutta murheessa kuten onnessakin olisi -Jumala heidän turvansa. Häntä ei saa unohtaa ilossa eikä surussa. Niin -ajatteli Henning ja jokaisen ajatuksen, joka liikkui hänen sielussaan -ilmaisi hän morsiamelleen, joka ymmärsi häntä. Molemmat toivoivat, että -rakkaus Jumalaan voittaisi sen rakkauden, joka yhdisti heidät toinen -toiseensa, siten pysyisi jälkimäinen puhtaana ja vilpittömänä. - -Hääpäivä koitti säteilevän kirkkaana ja tyynenä. Kun Eva heräsi, oli -Anna jo pukeutunut ja aikeissa lähteä huoneesta, mutta huomattuaan -sisarensa liikahtelevan, kääntyi hän hänen vuoteeseensa päin. - -"Hyvää huomenta, pikku morsian!" sanoi hän iloisesti ja suuteli Evan -lämmintä poskea sydämellisemmin kuin koskaan ennen. - -Eva kietoi kätensä hänen kaulaansa. - -"Onko se todellakin tänään?" kuiskasi hän hymyillen ja säteilevin -silmin. - -Anna ei vastannut, katsoi vaan noihin sanomattoman ihaniin, ilosta -loistaviin kasvoihin ja tunsi riemulla, että hän nyt voi, unohtaen -itsensä, puhtaalla sydämellä suoda sisarelleen hänen onnensa. - -Rouva Warenheim puki tyttärensä morsiameksi. Hänellä oli hieno aisti -ja hän koetti parhaansa mukaan koristaa rakastettuansa. Tulos olikin -mitä parhain. Eva olikin kuin luotu sitä varten. Posket olivat vähän -kalpeammat ja silmien loiste oli syvempi kuin tavallisesti. Hiuskiharat -ympäröivät otsaa ja ohimoita ja säteilivät kullanloistoisina -myrttiseppeleen alla. Hänen hento vartalonsa näytti vielä hennommalta -ja pehmeämmältä valkean morsiushunnun ympäröimänä. Iloinen mutta -samalla vakava hymyily kirkasti hänen herttaisia kasvojaan kohdatessaan -sulhasensa kirkossa. Rakkautta uhkuvalla katseella laski hän kätensä -Henningin käteen heidän astuessaan alttarin eteen. - -Kuori oli koristettu kukilla ja köynnöksillä. Syksyn monikirjava -väriloisto ympäröi alttaria ja urkujen sävelet humisivat vanhan kirkon -holveissa. Seurakunta nousi seisomaan kaikki koettivat päästä näkemään -morsianta, jonka useimmat olivat tunteneet jo kehdosta aikain ja jota -he rakastivat. Kirkkoherra seisoi alttarilla ja näki morsiusparin -tulevan ylös pitkin käytävää. Hän seisoi jäykkänä ja suorana käsikirja -kädessään. Kasvojenpiirteet olivat tavallisuuden mukaan vakavat, -melkein ankarat, mutta silmissä oli lempeä loiste, kohdatessaan -morsiamen katseen. - -Hän alkoi juhlallisuuden voimakkaalla puheella, niin lyhyesti, että -joka sana painui muistoon. Sitten seurasi vihkimätoimitus ja koko ajan -virtasi auringonpaiste ikkunasta yli liikutetun seurakunnan, kukilla -koristetun kuorin ja morsiamen häikäisevän valkoisen puvun. - -Kurt ja Dagmar ajattelivat omaa vihkimistään. Anna istui äitinsä -vieressä. Hänen surunsa oli haihtunut ja hänen sydämensä oli tyyni. - -Kirkosta siirryttiin hääaterialle pappilaan, johon suuri joukko -vieraita oli kutsuttu. - -Illan tullen jätti nuori morsian lapsuuden kotinsa, seuratakseen -miestään maailmaan. Henning oli saanut virkavapautta jouluun asti ja -koko syksy oli määrätty häämatkaa varten. - -Vaunut, joilla nuorikot ajoivat, vyöryivät hämärtävän, tutun metsän -läpi asemalle. Eva ei ollut voinut erota omaisistaan ilman kyyneleitä, -mutta ne kuivuivat pian ja hän antautui onnensa valtaan saadessaan -kokonaan kuulua Henningille. Oli niin hiljaista tuossa suuressa -metsässä, hevosten kavioiden kopse ja vaununpyörien rätinä olivat -ainoat äänet, mitä kuului. Hiljainen tuulenpuuska, joka ei vielä ollut -asettunut lepoon, kosketti toisinaan johonkin tuuheaan männynoksaan, -joka silloin heilahti. Evasta tuntui silloin, että hänen kotimetsänsä -viittasi hänelle jäähyväisiksi. Henning veti hänet lähelle itseään -ja he puhelivat hiljaa. Heidän ympärillään vallitsi hämäryys ja -yläpuolellaan loisti elokuunyön tähtitaivas. - -Eva värisi ilosta ajatellessaan kaikkea uutta ja onnellista, mikä -odotti häntä. Hän oli matkalla suureen, tuntemattomaan maailmaan -katsomaan vieraita maita ja vieraita kansoja. - -Hän saisi mennä meren yli, hän saisi nähdä ritarilinnat Reinin -rannoilla ja hengittää raittiita tuulia Alppien lumipeitteisillä -rinteillä. Vihdoin saisi hän haaveilla Italian sinisen taivaan alla -ja oppia tuntemaan maailmankaupungin Tiberin rannalla. Ja kaikesta -tästä saisi hän nauttia sen kanssa, jota hän rakasti, seuratakseen -häntä sitten kotimaahan, jossa he perustaisivat itselleen kodin. Oi, -kuinka onnelliseksi hän tahtoikaan tehdä miehensä! Hän painoi pienen -päänsä hänen rintaansa vasten ja ilmoitti hänelle kaikki ajatuksensa ja -Henningin syviin silmiin tuli siinä häntä kuunnellessaan ihmeellisen -kaunis loiste. - -Siten alkoivat he häämatkansa laajojen metsien seisoessa vartioina -ympärillä ja ijankaikkisten tähtien valaistessa heidän tietään. - - - - -38. - - -Uudenvuoden aikaan viettivät Kurt ja Dagmar häänsä Tukholmassa -asettuakseen sitten asumaan sinne. Dagmar oli kaunis ja komea morsian, -vaikkei hänessä ollutkaan sitä hempeimmän nuoruuden miellyttävää -suloutta, kuin Evassa. Hän ei odottanut myöskään tämän lailla pelkkää -auringonpaistetta ja ruusuja elämänsä tiellä. Hän oli kokenut elämää -ja oppinut, että se usein tuo mukanaan enemmän suruja kuin iloja. Sen -vuoksi ei hänessä ollut tuota nuorekasta, lapsellista luottamusta -täydelliseen onneen, joka teki Evan niin viehättäväksi. Mutta kun hän -katsoi Kurttiin ja selvällä äänellä lausui sanat, jotka yhdistivät -hänet häneen koko elämänsä ijäksi, oli hänen silmissään uskollinen -katse, joka selvemmin kuin sanat ilmaisivat Kurtille, että häneen -saattoi hän luottaa kaikissa elämänsä vaiheissa. - -Henning ja Eva olivat palanneet matkaltaan juuri parahiksi ehtiäkseen -sisarusten juhlatilaisuuteen. Kirkkoherra ja rouva Warenheim olivat -myöskin Tukholmassa. Heidän kotimatkansa edellisenä iltana oli -Constanse-täti kutsunut heidät ja molemmat nuoret parit luoksensa. -Vapaaherratar Rencrona oli myöskin siellä ja häntä kohdeltiin -kunniavieraana. Hän oli yhä vielä jäykkä, ylväs ja ylhäinen, -vastoinkäymiset eivät olleet masentaneet häntä. Vävyään ja koko tämän -perhettä kohteli hän alentuvasti. Suhde hänen ja tyttärensä välillä oli -jotensakin kylmä, vaikka Dagmar tunnollisesti koettikin muuttaa sitä -toisenlaiseksi. Vapaaherratar eli niukoissa oloissa ja kielsi itseltään -toisinaan välttämättömimmätkin tarpeet, mutta ei sietänyt kenenkään -koskaan huomauttavan siitä. Ei keneltäkään, ei edes lapsiltaankaan -tahtonut hän ottaa vastaan pienintäkään apua. - -"Eikö äiti voisi ottaa itselleen vähän pitempää vapautta ja tulla -Upsalaan katsomaan Evan uutta kotia?" sanoi Henning Svennius istuutuen -rouva Warenheimin viereen. - -Tämä hymyili hänelle kiitollisena. - -"Olet kovin hyvä, kun niin mielelläsi haluat vanhan anoppisi luoksesi", -sanoi hän sydämellisesti, "ja voit ajatella, kuinka mielelläni minä -tulisinkin, mutta kyllä minun täytyy seurata miestäni. Hänestä tuntuu -koti tyhjältä nyt, kun minä yksin vaan olen jälellä, sen jälkeen kun -sinä veit pois meidän auringonsäteemme. Ei minulla ole sydäntä jättää -häntä yksin edes muutamaksi päiväksi, tietäessäni kuinka riippuvainen -hän on seurasta. Kiitos ystävällisyydestäsi mutta minä en voi tulla!" - -"Eikö isäkin voisi viipyä vielä pari päivää? Evan ja minun on niin -vaikea luopua ajatuksesta saada teidät luoksemme", jatkoi professori -houkuttelevasti. - -Rouva Warenheim pudisti päätään. - -"Ei se tällä kertaa käy laatuun, mutta ehkä joskus vastaisuudessa", -sanoi hän. - -"Ja sinä olet aivan järkähtämätön, etkä millään ehdolla suostu jäämään? -Enkö saa kysyä isältä? Ehkä hän antaa virkavapautta?" - -"Ei suinkaan hän kiellä minua jäämästä, jos minä pyytäisin, mutta minä -en tahdo, tietäessäni kuinka ikävä hänen olisi matkustaa täältä yksin. -Sinä et saa kysyä häneltä", lisäsi hän liikuttavan innokkaasti, "minä -en tahdo hänen saavan tietää, että minä edes haluaisin jäädä, sillä -silloin pakoittaisi hän minut jäämään vastoin omaa tahtoaan." - -"Eva!" huusi Henning nuorelle vaimolleen, joka seisoi vähän matkan -päässä heistä. - -Tämä kääntyi heti ympäri ja tuli miehensä luo kysyvä ilme silmissään. -Tämä tarttui hänen käteensä. - -"Sinä olet niin monta kertaa sanonut, että sinä ennen kaikkea haluat -tehdä minut onnelliseksi", sanoi hän. - -"Niin, minä pysyn sanoissani", vastasi Eva iloisesti naurahtaen. -"Oletko löytänyt jonkun uuden keinon, jota tahtoisit suositella -minulle?" - -"Olen. Koeta olla äitisi kaltainen sisällisesti yhtäpaljon, kuin sinä -muistat häntä ulkonaisestikin", vastasi Henning. - -Eva katsoi äitiin ja pudisti kiharaista päätään. - -"Sitä en voi, Henning." - -"Oi teitä, te tuhmat lapset", sanoi rouva Warenheim, äidillisen -lempeällä hymyilyllä, "ettekö te ole vielä lakanneet kujeilemasta?" - -"Onko se kujeilemista, kun pidämme sinua parempana ihmisenä maailmassa, -jonka kaltaiseksi ei kukaan voi tulla? Ei, kyllä se on puhdas totuus!" -sanoi Eva kietoen kätensä äitinsä kaulaan ja suudellen häntä. - -"Eva, kuuluuko tämä seurustelutapoihin?" huudahti tämä ja koetti -irtaantua tyttärensä syleilystä, joka tietysti ei onnistunut. - -"Mehän olemme kaikki yhtä perhettä", vastasi tämä tyynesti. - -"Minä olen koettanut houkutella pikku äitimme seuraamaan meitä Upsalaan -katsomaan kotiamme mutta hän ei tahdo antaa isän matkustaa yksin -kotiin", sanoi Henning. - -Eva kumartui eteenpäin ja kuiskasi jotakin äitinsä korvaan, luoden -veitikkamaisen syrjäkatseen mieheensä. - -"Jos sinä pidät yhtäpaljon isästä, kun minä Henningistä, ymmärrän minä -sinua niin hyvin." - -"Katsoppas, minä sain puolustajan, etkä sinä", sanoi rouva Warenheim -voitonvarmana vävylleen. - -"Sitä en todellakaan olisi odottanut", sanoi tämä hymyillen ja loi -lämpimän katseen Evaan. - -Pikku professorin rouva istui matalalle tuolille äitinsä viereen. - -"Minun täytyy käyttää tilaisuutta ja olla luonasi nyt", sanoi hän -hyväillen, "kuka tietää koska me jälleen tapaamme toisemme." - -"Ero ei saa olla pitkäaikainen, lupaa minulle se, Henning", sanoi rouva -Warenheim rukoilevasti. "Sinähän viihdyit niin hyvin Vesterlångassa, -etkö sinä voi aina tästedes viettää loma-aikaa siellä?" - -"Mitä sinä, Eva sanot siitä?" kysyi professori merkitsevästi hymyillen. - -"Siitä olemme me juuri puhuneet Henningin kanssa ja aikoneet ehdottaa -sitä teille", huudahti hänen vaimonsa ihastuneena ja katsoi äitinsä -silmiin. - -"Se on siis päätetty", sanoi rouva Warenheim iloisesti, "silloin ei -ero teistä tule tuntumaan niin raskaalta, kuin Kurtista ja Dagmarista, -sillä heitä me emme saa nähdä usein. Kurt on täst'edes niin kiinni -toimessaan sekä kesällä että talvella." - -Hän katsoi siihen akkunaan päin, jonka ääressä poika seisoi, -vilkkaasti keskustellen isänsä kanssa. Nyt ei heidän välillään ollut -enää kiivaitten yhteentörmäyksien vaaraa, kuten ennen. Suhde heidän -välillään oli mitä parhain. Molemmat koettivat nyt ymmärtää toinen -toisiaan ja antaa arvoa toistensa mielipiteille. - -Dagmar istui äitinsä vieressä. Hän oli juuri lukenut kirjeen, jonka -tämä oli antanut hänelle. - -"Kuinka lyhyesti hän aina kirjoittaa", sanoi hän, antaessaan sen -takaisin, "kun hän kirjoittaa niin harvoin, tuskin kahta kertaa -vuodessa, pitäisi hänen minun mielestäni kirjoittaa enemmän kuin neljä -sivua." - -"Mitähän hänellä sitten olisi enempää kirjoittamista. Siinähän -on kyllä, kun saamme tietää, että hän elää, on terve ja menestyy -toimessaan", sanoi vapaaherratar. "Minä en ymmärrä pitkiä -tunteenpurkauksia ja siinä suhteessa on Robert minun kaltaiseni." - -"Eikö äidin mielestä sentään olisi hauska tietää minkälainen hänen -mielentilansa on nykyään? On kyllä hyvä tietää, että hänestä on tullut -kuuluisa asianajaja, jolla on suuret tulot, mutta kyllä se olisi -hauskempaa kun saisi tietää, miten hän on muodostanut elämänsä, että -voisimme edes aavistaa, minkälaista hänen arkielämänsä on", arveli -Dagmar. - -"Rakas Dagmar, tuon kaikenhan voi niin hyvin kuvailla mielessään. -Eiväthän miehet muista sellaisia pikkuseikkoja kirjoittaessaan -kirjeitä. Robert ei ole koskaan ollut luonteeltaan avomielinen. Niitä -on yllin kyllin ihmisiä ilman häntäkin, jotka puhuvat itsestään." - -Dagmar vaikeni ja ihmetteli tätä luonnotonta harrastuksen puutetta. Hän -ei käsittänyt, että tämän välinpitämättömyyden kuoren alla piiloutui -ylpeydessään äidin-sydän, joka ikävöi luottamusta ja rakkautta, mutta -joka voi ennemmin kuolla kuin ilmaista tätä. Vapaaherratar oli aina -ollut jäykkä ja kylmä ja liian ylpeä ottaakseen milloinkaan ensimäistä -askelta; hän oli antanut elämässään vähän rakkautta ja saanut senvuoksi -myöskin vähän osakseen. Hänen vanhuutensa oli yksinäinen ja kylmä kuin -pilvinen syksy. - -Constanse-täti ei ollut täydellisesti toipunut taudistaan. Hän ei -jaksanut enään tehdä mitään, istui vaan enimmäkseen tuolissaan. Hän -ei ottanut paljon osaa keskusteluun, kuunteli vaan puheen huminaa -ja katseli yhdestä ryhmästä toiseen iloisena nähdessään kaikki -ympärillään. Anna piti huolta hänestä ja hoiti emännän tehtäviä. - -"Miten sinä olet huvitellut itseäsi sill'aikaa kun me olemme olleet -poissa?" kysyi Henning, ja tarjosi hänelle tuolin, kun hän taas kerran -palasi keittiöstä. - -"Niinkuin muulloinkin", vastasi tämä ja istui hänen viereensä. - -He rupesivat juttelemaan ja siirtyivät vähitellen aineisiin, jotka -huvittivat heitä molempia. Henning ihmetteli miten hauskaksi Anna oli -tullut. Hän puhui niin avomielisesti, iloisesti ja luonnollisesti -hänen kanssaan, että lanko ihmetteli mihin hänen umpimielisyytensä -oli joutunut. Jäykkyys ja kulmikkaisuus Annan olennossa, joka aina -oli vaikuttanut vastenmielisesti Henningin kauneutta rakastavaan, -sopusointuiseen mieleen, oli tosin vielä jälellä, mutta sitä lievensi -jokin, hän ei tietänyt mikä. - - - - -39. - - -Anna ei vaivannut usein käynneillään naimisissa olevia sisaruksiaan. -Nämä eivät ollenkaan olleet tyytyväisiä siihen, he näkivät häntä -mielestään aivan liian harvoin. Ei edes Dagmarin luo, joka asui samassa -kaupungissa, mennyt hän ilman erityistä kutsua. - -"Hän tulee vaan kutsuttaissa, taikka jos hän tietää, että minä -erityisesti tarvitsen häntä", vastasi tämä, kun Eva kerran moitti -sisarensa erakontapoja. - -"Mutta minäpä pakotan hänet meille useimmin kuin hän tahtoo. Minä -tiedän keinon", sanoi Eva ja hänen silmänsä loistivat veitikkamaisesti. -"Minä tunnen hänen pienet heikkoutensa! Minä en ainoastaan pyydä häntä -tulemaan, vaan lähetän hänelle meno- ja tulopiletin ja sanon että hänen -on tultava. Siten tulee hän niin usein kuin minä tahdon." - -Eva teki niin, eikä Anna tietänyt tuliko hänen nauraa vaiko suuttua -tällaisesta pakollisesta matkasta Upsalaan ainakin joka neljästoista -päivä. Hän ei koskaan pitänyt pakkokeinoista ja monta kertaa aikoi -hän antaa piletin olla käyttämättä, mutta kunnioitus rahaa kohtaan -esti hänet siitä. Sitäpaitsi viihtyi hän erinomaisesti Evan ja -Henningin kodissa ja tunsi, etteivät he kutsuneet häntä ainoastaan -hyväntahtoisuudesta, vaan että he todellakin olivat huvitetut hänen -seurastaan. - -Henningillä ja hänellä oli niin paljon sanottavaa toinen toisilleen. -Anna tunsi nautintoa saadessaan puhua lankonsa kanssa nyt, kun kaikki -haaveet olivat haihtuneet pois ja hän piti hänestä vaan sisaren -tyynellä myötätuntoisuudella. Se teki hänet vapaaksi ja luonnolliseksi -hänen seurassaan, mitä hän ei koskaan ennen voinut olla. Ja Henning oli -nähtävästi yhtä huvitettu kuin hänkin näistä keskusteluista. Ne olivat -todellisia ajatusten vaihtoja. Johtipa Henning keskustelun mille alalle -tahansa, aina hän huomasi, että Anna oli ajatellut sitä ja muodostanut -siitä oman mielipiteensä. Hän tuli yhä selvemmin näkemään kuinka -alkuperäinen ja älykäs Anna oli. - -He saattoivat innokkaasti keskustella tuntikausia. Eva istui silloin -tavallisesti miehensä vieressä, jonka käsi oli kiedottu hänen -vyötäisilleen, mutta hän oli aina vaan äänettömänä kuuntelijana. Hän -katseli heitä ihmetellen ja kuunteli harrastuksella, mutta toisinaan -valtasi hänet tuskallinen tunne, kun ei hän kyennyt ottamaan osaa -heidän keskusteluunsa. - -Kerran kutsuttiin Henningiä heidän näin keskustellessaan ulos, -niin että sisarukset jäivät hetkiseksi kahdenkesken. Anna istui -mietteissään, syventyneenä vielä keskeytettyyn keskusteluun, odottaen -Henningin takaisin tuloa, tehdäkseen huomautuksen hänen väitteeseensä, -jota hän oli pitänyt puutteellisena. Eva istui myös miettiväisenä, -mutta hän mietti enemmän sydämellään kuin ajatuksillaan. - -"Anna, miten se on mahdollista, että sinä osaat keskustella noin -hyvin?" kysyi hän. - -"Mitä vaikeutta siinä olisi", vastasi Anna lyhyesti naurahtaen. - -"Mutta minä en osaa ollenkaan", sanoi Eva surullisesti. - -"Ole sitten osaamatta", sanoi Anna hajamielisesti ja katsoi -kärsimättömästi ovea kohti. - -"Mutta minä tahtoisin osata Henningin tähden", jatkoi Eva. "Minä näen -kuinka hauskaa se hänen mielestään on, mutta hän ei koskaan puhu -minulle tuolla tavoin." - -"Eikö?" sanoi Anna välinpitämättömästi. - -Samassa tuli Henning takaisin ja istuutui entiselle paikalleen, kietoen -kätensä vaimonsa vyötäisille ja jatkoi keskustelua Annan kanssa siitä -mihin se oli äsken keskeytynyt. Eva taivutti hänen kätensä pois ja -nousi ylös. - -"Mitä nyt?" kysyi Henning ja katsoi hämmästyneenä häneen. - -"Jatkakaa te! Minä menen omaan huoneeseeni", vastasi hän. - -"Minkä tähden? Mitä sinä siellä teet?" - -"Minä aijon kirjoittaa äidille." - -"Vai niin. Kirjoita terveisiä minultakin", sanoi Henning ja antoi hänen -mennä. - -Eva meni huoneeseensa, otti esiin paperia ja kynän ja alotti -velvollisuuden mukaisesti kirjeen äidilleen, olihan hän sanonut -sen syyksi poistumiseensa. Mutta kirjeestä tuli kuiva ja ikävä, -jonka vuoksi hän lakkasi kirjoittamasta ja vaipui ajatuksiinsa. Hän -ei ollenkaan ollut luulevainen, siksi paljon luotti hän miehensä -rakkauteen, mutta hän oli huomannut itsessään puutteen ja vapisi -ajatellessaan, että miehensäkin ehkä huomaisi sen. - -Hän ymmärsi kyllä kun muut puhuivat syvällisemmistä asioista ja seurasi -harrastuksella keskustelua, mutta ei voinut yhtyä siihen. Se oli -hirveä puute hänen mielestään, varsinkin niin syvämietteisen miehen -vaimossa, kuin Henning oli. Hän tahtoi olla miehelleen kaikki kaikessa, -mutta oliko hän sitä? Se oli kysymys, joka palasi usein ja teki hänet -toisinaan alakuloiseksi. - -Henningillä oli paljon työtä. Hän oli kauan ajatellut kirjoittaa -tieteellisen teoksen aineesta, joka suuresti huvitti häntä, ja nyt, -palattuaan virkistävältä häämatkaltaan valtasi hänet palava halu panna -aikomuksensa täytäntöön. Hän ryhtyi työhön ja innostui siihen pian -niin että käytti siihen kaikki joutoaikansa. Oman kodin rauha ympäröi -häntä ja Eva piti kaiken mikä häiritsi, huolellisesti loitolla, silloin -kuin Henning tahtoi olla rauhassa. Jos hän tunsi itsensä väsyneeksi -raskaasta ajatustyöstään oli Eva aina saapuvilla virkistämässä ja -huvittamassa häntä. Tapahtui toisinaan, että hän vietti muutamia -tunteja yöstäkin työpöytänsä ääressä. Eva oli kovin levoton ja -pyysi ettei hän rasittaisi itseään liiaksi. Henning hymyili hänen -levottomuudelleen. - -"Sinä et tiedä minkälainen karhunterveys minulla on", sanoi hän, mutta -irtautui kuitenkin hänen tähtensä monta kertaa aikaisemmin työstään -kuin olisi tahtonut. - -Lamppu paloi rätisten professorin kirjoituspöydällä. Se oli palanut -monta tuntia tänä yönä ja öljy rupesi loppumaan. Ulkona rupesi -huhtikuun yön pimeys vaihtumaan aamuhämäräksi. Mutta professori -ei huomannut mitään. Hän kirjoitti innokkaasti. Syvät ajatukset -selvisivät tänä yönä paremmin kuin milloinkaan ennen. Ne tulivat niin -hämmästyttävän helposti hänen tietoisuuteensa ja järjestyivät hitaasti -mutta varmasti säännöllisiksi lauseiksi. Hän antautui innostuksen -valtaan ja unohti aivan pikku vaimonsa rukoilevan: "älä istu valveilla -niin kauan!" Hän vaan ajatteli ja kirjoitti samalla kuin lamppu paloi, -kello naksutti ja yön tunnit kulkivat tyyntä kulkuaan. - -Hän oli juuri saamaisillaan selväksi sekavan ajatusvyyhden, -sisältörikkaan, mutta vaikeatajuisen, kun hän tunsi pehmeän käsivarren, -joka kietoutui hänen kaulaansa ja kuuli äänen vieressään sanovan: - -"Mutta Henning, mitä sinä ajattelet, kun istut vielä täällä?" - -Henning katsoi äkkiä ylös ja ensi kerran elämässään kohtasi Evaa -vihainen katse hänen silmistään. - -"Miks'et sinä makaa? Minkätähden häiritset sinä minua?" - -"Kello on niin paljon, minä tulin niin levottomaksi, sinä rasitat -itseäsi liiaksi", sanoi hän puolustuksekseen. - -"En suinkaan. Jätä minut rauhaan vielä muutamaksi minutiksi! Minä tulen -heti", sanoi hän vähän lempeämmällä äänellä, mutta työnsi pois hänen -kätensä ja aikoi taas ruveta kirjoittamaan, kun Eva samassa sammutti -lampun. - -"Eva, kuinka sinä uskallat", huudahti hän ja tarttui kovasti hänen -käsivarteensa, mutta hellitti sen heti taas hilliten vihansa. - -"Etkö tuntenut kuinka se kärysi? Siinä ei ole enää öljyä. Sinä saat -tästä ankaran päänkivistyksen", vastasi hän ja aukasi ikkunan. - -Raitis, viileä yö-ilma virtasi huoneeseen. - -"Katso, päivä sarastaa jo", sanoi Eva ja viittasi itään päin, jossa -taivaanrannalla häämöitti vaalea juova. - -Henning kokosi rakkaat paperinsa ja huokasi. - -"Jospa sinä olisit tullut edes neljännestuntia myöhemmin, sinä pikku -hirmuhaltijatar", mutisi hän. - -"Niin olisi lamppu sammunut itsestään", lisäsi Eva ja kumartui ulos -ikkunasta, hengittäen nautinnolla puhdasta, raitista ilmaa. - -"Eva, sinä vilustut!" huudahti Henning ja veti hänet pois ikkunasta. - -"Ei suinkaan se ole sen pahempaa kuin liika rasituskaan", vastasi tämä. - -"Rupeammeko me riitelemään nyt?" kysyi Henning. - -Eva hymyili ja ravisti päätään. - -"Suutuitko sinä kovinkin minulle?" kysyi hän puolittain -veitikkamaisesti, puolittain surullisesta. - -"Anna anteeksi, pikkuruiseni, minä suutuin todellakin ensin", myönsi -hän, "mutta sinä häiritsitkin minua aivan keskellä ajatusjuoksuani." - -"Etkö sinä voi jatkaa sitä huomenna", sanoi Eva huolestuneena. - -"Toivottavasti, mutta se kävi niin helposti nyt yöllä." - -"Anna anteeksi, että minä häiritsin sinua, Henning!" pyysi hän -sydämellisesti. "Sinä olet varmaan hyvin suuttunut minuun. En minä -tahdo olla sinulle esteenä työssäsi, mutta olen niin kovin levoton -sinun tähtesi. Minä olen maannut valveilla koko yön ja surrut, että -sinä rasitat itseäsi liiaksi, ja sitten en minä voinut kestää kauempaa." - -"Kuka on antanut sinulle luvan maata valveilla?" - -"Minä ajattelin, minäkin", vastasi hän hiljaa. - -"Mitä sinä ajattelit?" - -Eva vaikeni ja Henning toisti kysymyksensä. - -"Ajattelin miten minä voisin tehdä sinut oikein onnelliseksi. Se on -minun suuri elinkysymykseni." - -"Jonka sinä ratkaiset mainiosti", vakuutti Henning. - -"Silloinkin, kun minä häiritsen sinua?" kysyi Eva ja loi hämäryydessä -mieheensä veitikkamaisen katseen. - -"Jokin vika täytynee kai sinussakin olla", vastasi tämä hymyillen. - -"Oi, minulla on niitä monta. Ja juuri viimeaikoina olen minä keksinyt -yhden, joka tekee minut niin onnettomaksi", sanoi Eva taas vakavasti. - -"Mikä se on?" - -"Niin", alkoi hän epäröiden, "minä olen... enkö minä... enkö minä sinun -mielestäsi ole... kovin... lapsellinen... tyhmä?" - -Vihdoin sai hän sen sanotuksi. Henning nauroi. - -"Jos sinä olisit oikein tyhmä, niin et sinä huomaisi sitä itse", sanoi -hän. - -Eva katsoi hänen puoleensa ja puhui kiihkeästi. - -"Mutta, Henning, minä en laske leikkiä, minä puhun vakavasti. Tiedätkö -mistä minä sen päätän? Siitä, ettet sinä viitsi ilmoittaa minulle -syvimpiä ajatuksiasi..." - -"Se on erehdys, Eva", sanoi Henning keskeyttäen hänen puheensa, "minä -en ole kenellekään ilmoittanut niin paljon syvempiä ajatuksiani ja -tunteitani kuin sinulle." - -"Niin, tietysti, minä en sitä tarkoita", sanoi Eva epäröiden ja -tapaillen sanoja, voidakseen lausua ajatuksensa oikein. "Tietysti on -minulla sinun luottamuksesi ja saan katsoa syvälle varsinkin sinun -tunnemaailmaasi, mutta sinä et puhu minun kanssani koskaan niinkuin -esim. Annan kanssa. Hänelle puhut sinä uuden teoksesi suunnitelmasta -ja vaikeista kysymyksistä ja otat vaikutteita hänen mielipiteistään. -Mutta sinä et saa nyt uskoa, että minä tahdon täten moittia sinua, -sillä se ei ole tarkoitukseni. Tiedänhän niin hyvin minkätähden sinä -teet niin. Hänellä on hyvä pää ja voi esiintuoda omia ajatuksiaan, -jotka ovat sinulle uusia, mutta sitä en minä voi tehdä. Minä olen kyllä -toisinaan koettanut, kun me olemme olleet kahdenkesken, suunnata puheen -sellaisille aloille, mutta se ei tahdo menestyä, minä en voi tehdä sitä -muussa, kuin kysymysten muodossa ja sinä vastaat minulle aivan kuin -minä olisin lapsi ja vaihdat niin mielelläsi puheenainetta. Se surettaa -minua. Minä en varmaankaan ole sinulle sitä mitä minun pitäisi olla. -Minä en ole tarpeeksi lahjakas sinulle." - -Hän vaikeni ja loi mieheensä levottoman, huolestuneen katseen. Tämä -katseli häntä sanomattoman hellästi. - -"Sinä pikku rakastettuni, mitä tarpeettomia huolia sinä haudotkaan -mielessäsi", sanoi hän hitaasti ja vakaumuksella. "Minä sanon sinulle -aivan täsmälleen kuinka lahjakas sinä olet: sinä olet käytännöllinen ja -sinulla on selvä, terve järki, joka voi seurata ja käsittää asioita, -mutta sinulla ei ole taipumusta mietiskelyihin. Jätä senvuoksi -sellainen muille. Syvämieliset keskustelut eivät huvita sinua, mutta -sinä haluat minun tähteni, että voisit ottaa niihin osaa, eikö niin?" - -"Niinhän se on", vakuutti Eva. - -"Mutta se ei ollenkaan miellyttäisi minua. Kun minä olen pitänyt -luentoni ja keskustellut ylioppilaitteni ja toverieni kanssa, taikka -istunut ajatustyössä kirjoituspöytäni ääressä, kunnes olen väsynyt, -niin et voi uskoa, kuinka huojentavalta tuntuu saada olla hetkisen -sinun virkistävässä seurassasi. Minä tunnen silloin tarvetta kokonaan -vapautua kaikista raskaista ajatuksista ja kuunnella vaan sinun -ääntäsi, kun sinä laulat, taikka istut vieressäni ja tuntea sinun -pienen kätesi hyväilevän päätäni, sinun puhuessasi niistä asioista, -jotka huvittavat sinua. Niin että ole sinä vaan oma itsesi, siten teet -sinä minut onnellisemmaksi. Älä koeta tekeytyä sellaiseksi, joka on -vierasta sinun luonteellesi! Sinä olet minun leponi, minun rauhani, -minun auringonpaisteeni. Pysy sellaisena, niin autat sinä minua -parhaiten työssäni." - -Eva seisoi vaijeten ja katseli ulos ikkunasta taivaanrantaa kohti, -jossa aamurusko levitti loimuavaa valoaan. Henning katseli häntä -tutkivasti. - -"Mitä sinä mietit?" kysyi hän. - -"Oh, minulla on vaan muuan ajatus", vastasi hän ja katsoi häneen -pitkään ja vakavasti. - -"No, anna kuulua", sanoi Henning huvitettuna ja leikki hänen -ohimoillaan riippuvalla vaalealla hiuskiharalla. - -"Minä vaan ajattelin, kuinka paljon enemmän arvoinen sinä olet, kuin -minä. Minä olen vaan sinun leposi ja auringonpaisteesi, kuten sinä -sanot, mutta sinä olet koko minun elämäni sisällys. Minä elän vaan -sinua varten, mutta sinulla on niin paljon muuta, paitsi minua." - -"Etkö sinä sitten tiedä, että sinulla on suuri vaikutusvoima, -vaikka välillisesti, koko minun ulkonaiseen toimintaani? Me -tarvitsemme molemmat toinen toistamme, emmekä me tiedä itsekään, -kuinka suuressa määrässä. Ei kumpikaan meistä olisi sitä mitä me -olemme, ilman toisiamme. Älkäämme vaivatko päätämme ajattelemalla -kumman elämäntehtävä on suurempi, jokaisella on oma tehtävänsä, -jota toinen ei voi täyttää. Eikä meidän arvoamme muuten mitatakaan -meidän elämäntehtäviemme laajuuden mukaan vaan sen uskollisuuden ja -mielenlaadun mukaan, jolla me ne suoritamme. Oi Eva, mitä onkaan meidän -työmme ja tekomme? Vaan heiniä ja korsia!" - -Hän nojasi päätään vaimonsa olkapäähän. - -"Sinä olet väsynyt", sanoi tämä. - -"Niin, kyllä minä tunnen, että olen tehnyt työtä tänä yönä." - -"Sinä istuisit ehkä vieläkin työsi ääressä, ellen olisi tullut -häiritsemään sinua. Sekin oli osa elämäntehtävääni, jonka minä silloin -täytin, vaikk'en minä siitä saanut juuri suurta kiitosta osakseni", -sanoi hän veitikkamainen moittiva katse silmissään. - -Henning hymyili vaan vastaukseksi ja Eva sulki ikkunan. - - - - -40. - - -Constanse-täti ei koskaan täydellisesti toipunut taudistaan. Hän oli -yhäti heikko ja Anna uhrasi hänelle kaikki vapaa-aikansa. Täten kului -muutamia vuosia, kunnes vanhus eräänä iltana nukkui ijäiseen uneen. Se -tapahtui helposti ja ilman minkäänlaista kuolemankamppailua. - -Tatin kuoleman jälkeen muutti Anna Kurtin ja Dagmarin luo. Hänestä, -joka oli tottunut tyyneen yksitoikkoisuuteen kahden vanhuksen seurassa, -tuntui muutos suurelta, tultuaan veljensä perheeseen, jossa kaksi -pientä, reipasta poikaa vilkastutti kotia. - -Dagmar oli ymmärtäväinen perheen äiti. Vaikka olikin kasvanut -yltäkylläisyydessä, osasi hän tulla toimeen pienilläkin varoilla. -Kodin piti hän aina sievänä ja hauskana, lapset olivat oikein -mallikelpoisesti hoidettuja ja itse näytti hän aina hienolta, vaikka -kuluttikin hyvin vähän pukuihinsa. Hänen ylhäinen ryhtinsä vaikutti -sen, että hänen päällään yksinkertainen pukukin näytti komealta. -Kurt luotti häneen kaikessa ja ihmetteli hänen kykyään. Hän oli -kirjailijatoimintansa loistokaudessa, oli tunnettu ja suosittu -laajoissa piireissä. Mutta hän ei osannut käsitellä rahoja, hänen -käsissään saivat ne siivet, niin että käytännöllinen apu, joka hänellä -oli vaimossaan, oli hänelle hyvin tarpeellinen. Tämän huomasikin hän -pian ja jätti senvuoksi kaikki asiat hänen haltuunsa, saadakseen -antautua sitä täydellisemmin runoilijahaaveittensa valtaan. - -Muutamana aamupäivänä istui Dagmar salissa ja ompeli mekkoa nuorimmalle -pojalleen, joka ryömi lattialla hänen jaloissaan. Lapsi ei vielä -ollut edistynyt niin paljon, että olisi oppinut ottamaan ensimäisiä -askeleitaan, vaan huvitteli itseään harjoittamalla jaloa ryömimisen -urheilua. - -Etehisen kello soi ja Dagmar kuuli miehisen äänen kysyvän häntä. Heti -sen jälkeen avautui ovi ja pitkä, komea, auringonpaahtama mies seisoi -kynnyksellä. Dagmar nousi ja katsoi hämmästyneenä häneen. - -"How do you do?" sanoi muukalainen tyynesti ja tuli häntä kohden käsi -ojennettuna tervehdykseen. - -"Robert?" änkytti hän. "Onko se mahdollista!" - -"Miksikäs ei?" kysyi tämä, tarttuen sisarensa käteen ja suudellen sitä. - -"Oletko se todellakin sinä? Mutta mistä sinä tulet?" - -"Amerikasta ja senvuoksi pitäisi sinun minun mielestäni pyytää minua -istumaan", vastasi hän. - -"Mutta, Robert, minun täytyy oikein katsoa sinua ja koetella, ollakseni -varma, ettet sinä ole vaan näköhairahdus", huudahti Dagmar tarttuen -hänen käsivarsiinsa ja katsellen häntä säteilevin silmin. Robert katsoi -häneen ja hymyili. - -"Ja sinä menit todellakin naimisiin Warenheimin kanssa", sanoi hän. - -"Oi, Robert, kuinka hauskaa, että sinä olet täällä! Saatan tuskin uskoa -sitä mahdolliseksi! Istu nyt tuohon, niin saamme oikein puhella!" - -"No, no. Onko tuo sinun poikasi, johon minä olin kompastua? Mikä -sen nimi on?" kysyi hän, harpaten pitkällä askeleella pienen -sisarenpoikansa yli hänelle osoitetun tuolin luo. - -"Se on Robert", vastasi Dagmar, nostaen rakastettunsa lattialta. - -"Ei suinkaan vaan minun kaimani?" kysyi Robert. - -"Sinun tietysti", vastasi sisar ja asetti ylpeydellä pienen -palleroisensa enon polvelle. - -"Onpa sinulla äidin sydän uskaltaessasi asettaa sen siihen! Mitä minä -nyt sille teen, miten minä pitelen sitä?" kysyi parooni Rencrona -koomillisen epätoivoisesti ja tarttui kömpelösti mutta lujasti -molemmilla käsillään vilkkaaseen pikku palleroon, joka istui jokeltaen -hänen polvellaan, viuhtoen ja potkien pienillä pyöreillä käsillään ja -jaloillaan. - -Dagmar seisoi ja katseli heitä sydämellisesti nauraen. Robert loi -häneen pikaisen katseen. - -"Näin en minä ole kuullut, sinun nauravan senjälkeen kuin olit itse -lapsi. Sinä olet varmaankin onnellinen", huomautti hän. - -"Niin olenkin, niin onnellinen kuin nainen voi olla." - -"Sepä hauskaa. Mutta ota nyt tämä, ajanpitkään käy se rasittavaksi. -Onko sinulla useampia sellaisia?" - -"Kuinka sinä kysyt!" sanoi Dagmar ja asetti pojan lattialle. "Tiedäthän -sinä, että minulla on toinen, kolmivuotias, jonka nimi on Helge! -Olenhan minä kirjoittanut siitä." - -"Missäs Helge sitten on, kun ei tule tervehtimään enoaan?" - -"Hän on ulkona kävelemässä palvelijan kanssa. Mutta Robert, nyt sinun -täytyy kertoa itsestäsi, miten sinä olet voinut ja mistä johtui sinun -matkasi tänne. Oletko jo ollut äidin luona?" - -"Olen toki, hänelle ilmoitin minä myöskin tulostani vähän ennen. Mutta -minun ei tarvinnut pelätä, että sinä olisit kuollut ilosta minun -äkillisen ilmestymiseni johdosta." - -"Milloin sinä tulit?" - -"Eilen illalla myöhään." - -"Kerro nyt!" - -"Mitä?" - -"Mitä?" toisti Dagmar melkein loukkautuneena. - -"Kaikesta tietysti, minkälaista sinun elämäsi on, mitä sinä teet, -minkätähden sinä tulit tänne ja kuinka kauan sinä aijot viipyä täällä!" - -"No, minä vastaan sitten päinvastaisessa järjestyksessä: Minä aijon -viipyä niin kauan kuin viihdyn joutilaisuudessa, tulin tänne lepäämään -ja katsomaan vanhaa Ruotsia. Sitäpaitsi olen minä asianajaja, käännän -puheellani kumoon oikeuden, osoitan roistot syyttömiksi, jonka -vuoksi apuani usein etsitään. Muuten on kaikki hyvin, kunhan sinä -vaan sanoisit perillisellesi, ettei se pelkästä asianharrastuksesta -kaivaisi rikki kenkiäni. Luulen, että se pistää ne suuhunsakin, kuten -tuollaisten pienten herrain tapa on." - -Dagmar hymyili ja katsoi pöydän alle, jossa hänen lemmikkinsä leikki -enon jalkain juuressa. - -"Siis on se koti-ikävä, joka on tuonut sinut tänne?" sanoi hän. - -"Voihan sitä kutsua miksi tahansa", vastasi Robert. "Mutta puhuaksemme -aivan toisesta asiasta: miten on äidin laita? Hän on aina kirjoittanut, -etten minä millään ehdolla saa lähettää hänelle mitään, hänellä on niin -hyvä olla, vakuutti hän, mutta oltuani nyt hänen luonaan, tulin minä -aivan toisellaiseen käsitykseen. Minkätähden et sinä ole kirjoittanut -minulle mitään siitä?" - -"Äiti ei olisi milloinkaan antanut minulle anteeksi, jos minä olisin -tehnyt jotain sellaista. Hän ei tahdo ottaa vastaan pienintäkään -avustusta, eikä salli kenenkään huomata, että hän elää niukoissa -oloissa." - -"Mutta sehän on surullista! No niin, minun täytyy keksiä jokin keino -miten saisin annetuksi hänelle pienen vuotuisen avustuksen, ennen kun -lähden täältä", sanoi hän ja katseli hajamielisesti lattialla leikkivää -poikaa. - -"Miten viihdyt Amerikassa?" kysyi Dagmar. - -"Sen asian laita on vähän niin ja näin. Mutta etkö sinä voi jäädä -tänne nyt?" - -"En, sitä minä en tahdo." - -"Miksi et?" - -"En tahdo. Minulla on parempi menestys siellä." - -"Oletko sinä kovin yksin?" - -"En, minulla on seuraa niin paljon kun haluan." - -"Minkätähden et sinä mene naimisiin?" - -"Kyllä minä olen ajatellut sitäkin. Eipä tiedä vaikka eräänä kauniina -päivänä tulisit jonkun laihan missin kälyksi, jolla on kyynärän -pituiset jalat ja jonka arvo lasketaan miljoonissa." - -"Ei, Robert, et sinä nai rahan tähden." - -"Minkä tähden minä sitten naisin?" - -"Kyllä sinä sen tiedät." - -"En suinkaan. Minä otan missin hänen rahojensa tähden ja hän ottaa -minut minun vapaaherrallisen arvoni tähden. Siinä kansanvaltaisessa -maassa pidetään ylimyssäätyisiä niin suuressa arvossa, että minä -vaakunakilpeni avulla voin saada kymmenen missiä joka sormelleni, jos -vaan tahdon." - -"No, oletko valinnut yhtä noista sadasta?" - -"En, on niin vaikea määrätä kenen heistä tekisi onnelliseksi." - -"Ehkäpä kiinnyt johonkin kotimaasi naiseen ollessasi nyt täällä?" - -"Tuskinpa vaan. Olisiko sinulla ehdotettavana ketään?" - -"Valitettavasti emme me seurustele juuri kenenkään kanssa. Meillä et -sinä tule tapaamaan muita kuin Anna Warenheimin." - -"Well, let me see the old girl! Hän on muistaakseni tarpeeksi ruma -minulle." - -"Hyi Robert! Nyt sinä olet ilkeä! Anna on aivan liian hyvä, jotta -hänestä voisi puhua tuolla tavalla." - -"Sanoinko minä hänestä jotakin pahaa? Eihän hän voi mitään sille, että -hän on ruma, enempää kuin minäkään sille, että olen kaunis." - -"Sinä olet aina kaltaisesi, Robert, sinun kanssasi on mahdoton tulla -toimeen!" sanoi Dagmar katsellen veljensä kuvankauniita kasvonpiirteitä. - -Surumielinen hymyily väreili hänen huulillaan muistellessaan menneitä -aikoja. Mutta äkkiä kääntyi hänen huomionsa nykyisyyteen kuultuaan -melua ja kimeän huudahduksen. Pikku Robert oli nimittäin ihastuksekseen -huomannut, että pöytäliinaa sopi vetää. Seuraus oli, että se ja kaikki -pöydällä olevat esineet putosivat hänen päällensä ja tekivät surullisen -lopun hänen ilostaan. Eno kokosi ylös pikku esineet ja äiti lohdutti, -mutta pienokainen itki täyttä kurkkua, niin paljon kuin hänen pienistä -keuhkoistaan lähti. Dagmar oli pian vakuutettu siitä, ettei poika ollut -loukannut itseään, ainoastaan säikähtynyt. Hän asetti hänet polvelleen -ja koetti kaikin tavoin viihdytellä häntä, mutta turhaan. Robert -katseli äitiä ja lasta, kuin jotakin harvinaista näytelmää ikään. - -"Onko tuo nyt olevinaan jotakin hauskaa?" kysyi hän hetkisen kuluttua. -"Sitä suuresti ylistettyä äidinriemua!" - -"Ei hän aina itke", sanoi Dagmar. "Tyynny, tyynny, pienokainen, isä -tulee pian. Ratsastammeko me, noin, noin!" - -Ei mikään auttanut. - -"Kylläkai hän sentään laulaa vähintäin yhden tuollaisen aarian joka -päivä ja toisen yöllä?" jatkoi Robert. - -"Eihän toki. Hän on niin kiltti ja Helge on myös kiltti, mutta hän -pelästyi nyt niin kovin, pikku raukka." - -Samassa tuli Kurt kotiin ja Dagmar poistui pikkuruisensa kanssa, -nautittuaan ensin miehensä hämmästyksestä ja ilosta, kun tämä näin -odottamattaan tapasi Robertin. - -Tämä jäi päivälliselle ja oli sittemmin jokapäiväisenä vieraana -sisarensa kodissa. Anna ja hän olivat nyt kuten ennenkin hyvin -huvitettuja toistensa seurasta. He kinastelivat alituiseen, kuten -silloinkin, mutta häiritsemättömässä ystävyydessä. - -Eräänä päivänä ei Roberttia kuulunut ja kun hän ilmestyi seuraavana -päivänä päivälliselle, oli hänen olennossaan jotakin surumielistä, -vaikka hän esiintyikin entisellä huolettomalla, leikillisellä tavallaan. - -"Missä sinä eilen olit, kun emme nähneet sinua koko päivänä?" kysyi -Kurt. - -"Minä tein huvimatkan", vastasi parooni Rencrona huolettomasti; mutta -Anna huomasi hänen äänessään ivallisen väreen. "Minä tapasin vanhan -tuttavan. Kuuleppas, Helge, pane liemi vatsasi sisäpuolelle, eikä -ulkopuolelle", lisäsi hän luoden katseensa vanhemman sisarenpojan -puoleen, joka hitaasti syödessään oli käännellyt ja kierrellyt -lautastaan, kunnes se oli putoomaisillaan. - -Dagmar riensi viime hetkessä avuksi ja keskustelu sai toisen suunnan. - -"Olitko sinä eilen Bergsjöholmissa, Robert?" kysyi Anna, kun -päivällinen oli syöty ja siirryttiin vierashuoneeseen juomaan kahvia. - -"Mistä sinä sen tiedät?" kysyi Robert äkkiä. - -"Minä huomasin sen tavasta, jolla sanoit olleesi huvimatkalla", vastasi -Anna. - -Katseesta, jonka hän hetkiseksi kiinnitti Roberttiin, loisti välähdys -ymmärtämystä ja myötätuntoisuutta. Tämä tunsi siitä samanlaisen -vaikutuksen kuin kerran ennen nähdessään auringon äkkiä valaisevan -karua luontoa ja levittävän sille kaunistavaa loistettaan. - -"Sinä olet tarkkanäköinen", sanoi hän vaan. "Voitko myöskin arvata, -kuka minun vanha tuttavani oli?" - -"Entinen kotisi", vastasi Anna heti. - -"Oikein." - -"Sinä tunsit itsesi pettyneeksi?" - -"Tiedätkö sinä senkin? Niin, on vaikeampaa kuin luuleekaan kohdata -vanhaa ystävää, joka on entisensä kaltainen kaikessa muussa, paitsi -siinä, mikä on tärkeintä." - -"Ystävyydessä?" arvasi Anna. - -"Juuri niin. Minä ihailen sinun nerokkaisuuttasi." - -"Minä ymmärrän tunteesi ajatellessani miltä minusta tuntuisi mennä -Vesterlångaan, jos se olisi toisissa käsissä. Se olisi melkein -samanlaista kuin kohdata ystävä ja huomata itsensä unohdetuksi." - -Robert katseli häntä melkein uteliaasti. - -"Se on myöskin ihmeellistä, kun näkee vanhassa tuttavassa, jonka luulee -tuntevansa perinpohjin, uuden luonteen ominaisuuden pistävän esiin", -sanoi hän. - -"Mitä sinä tarkoitat?" kysyi Anna. "Kas vaan, nyt ei sinun -arvaamiskykysi riitäkään enää", sanoi parooni riemuiten. - -"Ei", tunnusti Anna ja pudisti hämillään päätänsä. - -"Tekee hauskan vaikutuksen, kun huomaa, että ohdakkeetkin voivat -kukkia", sanoi Robert ja katsoi häneen tutkivasti. - -Anna aavisti hämärästi hänen tarkoituksensa. - -"Minä en todellakaan ollenkaan ymmärrä sinua", sanoi hän tylysti ja -meni pois. - -"Ah, nyt putosi kukka, sepä vahinko", mutisi Robert hänen mennessään. - -Anna oli suuttunut häneen. Hän ymmärsi, että hän ohdakkeella oli -tarkoittanut häntä. Ja juuri sen vuoksi, että vastaus oli sattuva, -suututti se häntä. - -"Mutta täytyyhän ohdakkeellakin olla sijansa luomakunnassa", ajatteli -hän. - - - - -41. - - -Anna oli viimevuosina melkoisesti heikontunut. Vaikea yskä rasitti -häntä melkein koko lukukausien ajan, mutta parani kuitenkin -säännöllisesti loma-aikoina Vesterlångassa. Vihdoin suostui hän -menemään lääkärin luo. Tämä sanoi, että yskä saattaa tulla hyvinkin -vaaralliseksi, ellei hän hoida itseään, ja kehoitti häntä keskeyttämään -opettajatoimensa, joka oli kovin epäterveellistä hänelle. Saatuaan -tietää missä Annan koti sijaitsi, sanoi hän hänen saavuttavan -terveytensä muuttamalla sinne. Anna oli kauan aikaa tuntenut salaista -omantunnontuskaa ajatellessaan, että hänen vanhempansa saivat viettää -vanhuutensa päivät yksinäisyydessä, mutta hän ei tahtonut sentään -uhrata toimintaansa heidän tähtensä. Nyt tuli lääkärin neuvo ja osoitti -hänelle saman tien kuin tukahutettu tyttären velvollisuudentunnekin, -mutta hän koetti sittenkin vastustaa, eikä ilmoittanut kenellekään -lääkärin määräystä. Mutta eräänä päivänä kun sama lääkäri oli pikku -Helgen luona, joka oli sairas, kysyi hän Dagmarilta, aikooko hänen -kälynsä jättää koulunsa, kuten hän oli kehoittanut. Täten saivat -sisarukset tietää mitä ei Anna milloinkaan aikonut ilmoittaa. -Kaikilla oli vaan yksi ajatus asiasta, sama kuin salainen ääni -Annan omassa sydämessä. Vihdoin taipui hän ylivallan alle ja lupasi -pyytää virkavapautta seuraavaksi talveksi. Tosin tuntui se raskaalta -ajatellessa kuinka pitkäksi aika tulisi siellä ilman tointa, mutta hän -alistui kohtaloonsa, jossa hän näki Jumalan käden johdatuksen. - -Kun rouva Warenheim sai tiedon tästä lähestyvästä muutoksesta, -kirjoitti hän rakkautta ja levottomuutta uhkuvan kirjeen. Hän oli -niin iloinen saadessaan taas yhden lapsistaan kotiin, vaikka tämän -kotiintulon syy aiheuttikin hänelle surua. Rivien välistä saattoi -myöskin lukea jonkinlaista huolestumista sen johdosta että elämä -kotona tulisi yksitoikkoiseksi ja tyhjäksi sille, joka on tottunut -säännölliseen työhön. - -"Jospa vaan voisin keksiä jotakin työtä, jossa voisin kuluttaa aikani -ja käyttää ajatuksiani!" ajatteli Anna. - -Eräänä päivänä kun hän valvoi koululapsiaan väliajalla, tuli muuan -hänen oppilaistaan, pieni kalpea tyttönen, jonka vanhemmilla oli tuskin -antaa ruokaa hänelle, ja kiipesi penkille Annan viereen. - -"Oletko sinä väsynyt, Gunhild?" kysyi hän ja veti pienokaisen puoleensa. - -"Minä olen aina väsynyt", vastasi tämä ja nojasi luottavasti -opettajattarensa syliin. - -Silloin hiipi ajatus, ensin hämäränä kuin aavistus, Annan päähän, mutta -vähitellen selveni se ja sai muodon. Itse menisi hän Vesterlångaan -saamaan terveyttä ja voimia, eiköhän se kävisi laatuun useammillekin? -Olisikohan mahdotonta ottaa esimerkiksi pikku Gunhild mukaan. Tuskinpa -kävisi se laatuun. Mutta miksi ei? Kesäksi vaan? Ajatus kasvoi ja -kehittyi hämmästyttävän pian suunnitelmaksi. Jos se toteutuisi, tunsi -Anna, että elämä Vesterlångassa ei tulisi hänelle yksitoikkoiseksi, -vaan vielä runsassisältöisemmäksi kuin hänen nykyinen elämänsä. - -Eräänä päivänä, ollessaan käymässä Upsalassa, mainitsi hän -suunnitelmastaan Evalle, joka ihastui siihen suuresti. - -"Sinä et ota ainoastaan Gunhildeä vaan useampia; sinä perustat sinne -pienten lasten kodin kivuloisille koululapsille, joiden tarvitsee -vahvistua. - -"He saavat olla siellä vuoden taikka pari, jos ovat hyvin heikkoja ja -jos heidän vanhempansa ovat köyhiä, ja sitten saavat he uudistetuin -voimin palata takaisin. Sitten otat sinä taas uusia sijaan j.n.e. aina -vuodesta vuoteen. Ja sinä voit lukea niiden kanssa, niin ettei heidän -aikansa mene hukkaan, vaan päinvastoin." - -Eva oli aivan haltioissaan ja Annan silmät loistivat innostuksesta. - -"Mutta varoja, varoja", sanoi hän. "Minä olen varma siitä, että Henning -voi hankkia sinulle niitä", sanoi Eva, eikä hän pettynytkään luulossaan. - -Henning innostui yhtä paljon kuin Eva ja Annakin. Nuo kolme istuivat -ylhäällä myöhään yöhön ja tekivät seikkaperäisen suunnitelman tulevaa -lastenkotia varten. - -Ehdotusta ei otettu vastaan aivan yhtä suurella innostuksella -Vesterlångassa, mutta kun pieni maapalsta ja tupa joutui myytäväksi -aivan pappilan lähellä ja Henning lupasi ostaa sen kotia varten, rupesi -kirkkoherrakin harrastamaan asiaa. - -Hänen vaimonsa oli jo ennen voitettu yrityksen puolelle. Tupa oli -hyvässä kunnossa ja kevääksi saatiin se helposti tarvittavaan kuntoon. - -Nyt tuli Annalle ja Evalle kiire. Vuoteita, pöytiä, tuoleja ja kaikkia -mitä tarvittiin, hankittiin ja lähetettiin Vesterlångaan. Anna sai -yksin määrätä, kutka lapset hyväksyttiin otettavaksi kotiin. Tupaan -mahtui seitsemän. He saisivat itse siivota ja auttaa toinen toistaan, -niin ettei mitään suurempaa henkilökuntaa tarvittu. Anna olisi -johtajatar ja avukseen ruuan laittamisessa ottaisi hän palvelijan. -Keväällä, kun lukukausi oli lopussa, matkusti Anna Vesterlångaan -seitsemän turvattinsa kanssa, joista kaksi oli poikaa, viisi tyttöä, -niiden joukossa Gunhild, joka tietämättään oli antanut aiheen koko -yritykseen. Kaikki olivat ne pieniä, kalpeita, köyhiä lapsia, jotka -eivät olleet tottuneet muihin leikkipaikkoihin kuin ahtaisiin pihoihin -ja likaisiin katuojiin. Heille tuotti vaihtelua päästä Vesterlångan -humiseviin metsiin ja sinertävien järvien rannoille. Se loihti loistoa -himmeisiin silmiin ja väriä kalpeille poskille. - -Anna ymmärsi hankkia itselleen kunnioitusta, mutta samalla voitti hän -myös kaikkien sydämet. Hän koetti kaikin tavoin saada heitä viihtymään -ja kehittää heidän sielun- ja ruumiinominaisuuksiaan. - -"Minä pidän neidistä melkein yhtä paljon kuin omasta äidistänikin, sen -vuoksi tahdon minä sanoa 'äiti'", sanoi pikku Gunhild eräänä iltana -kietoen kätensä Annan kaulaan. - -Siitä lähtien kutsuivat kaikki lapset, jotka tulivat hänen hoitoonsa -Annaa äidiksi. Hän oli alkanut uuden uransa jonkinlaisella epäilyllä, -mutta sisäinen vakaumus, että hän oli oikealla paikallaan, antoi -hänelle rohkeutta ja uskallusta. Hän oli pyytänyt virkavapautta vaan -vuodeksi, mutta jo ensimäisten viikkojen kuluttua tunsi hän, ettei hän -enää lähtisi täältä. Täällä oli hän oikealla alallaan. - - - - -42. - - -Oli juhannus-ilta. Niityllä, joka vietti pappi lasta järvelle päin, -oli elämää ja liikettä. 'Tuvan' lapset pystyttävät juhannusviirin ja -sitovat nyt innokkaasti vihreitä köynnöksiä ja kukkaseppeleitä sen -koristamiseksi. Dagmar, joka miehensä ja lastensa kanssa oli ensi -kertaa naimisiinmenonsa jälkeen Vesterlångassa, auttoi Helgeä, joka -välttämättömästi tahtoi olla mukana seppeleitä sidottaessa. Rouva -Warenheim piti pikku Roberttia sylissään ja näytti sanomattoman -onnelliselta. Hänellähän oli kaikki lapsensa ympärillään, sekä lapset, -että lastenlapset. Eva Svennius kattoi kahvipöytää, mutta häntä -häiritsi pikku Katri, joka riippui äidin hameissa tämän hääriessä -edestakaisin. - -"Katsoppas, Katri, tuolla tulee isä! Juokse isän syliin!" sanoi hän ja -käänsi pienokaisen niin, että hän näki isänsä, joka tuli isoisän kanssa -heitä kohden. - -Katri tipsutti tiehensä horjuvin askelin ja juoksi suoraa päätä isoisän -syliin, joka täten sai sen syleilyn, mikä oli aijottu isälle. Isoisän -katse hymyili tuuheain, harmahtavain kulmakarvojen alla tuolle pikku -olennolle, joka enemmän kuin muut oli saanut hänen hellimmät tunteensa -väreilemään. - -Kurt loikoi ruohikossa puhellen Robert Rencronan kanssa, joka -ennen Amerikkaan lähtöään oli suostunut tekemään pienen huvimatkan -Vesterlångaan. - -'Tuvan' lapsista oli kuusi niityllä, seitsemäs puuttui vielä, eikä -'äitiäkään' näkynyt. Kas, tuolla hän tuleekin kantaen taakkaa -sylissään. Se oli pikku Gunhild, joka oli loukannut jalkansa, eikä -voinut vielä kävellä. - -"Luuleeko äiti että se vahingoittaa häntä, jos hän istuu täällä?" kysyi -Anna levottomasti, ehdittyään äidin luo. - -"Ei ollenkaan", vastasi tämä hymyillen, "sinä olet aina liian -varovainen." - -"Voikohan koskaan olla liian varovainen", sanoi Anna ja asetti -turvattinsa varovaisesti penkille, äidin viereen. - -"Muista nyt, Gunhild, istua hiljaa ja pitää jalkasi noin ylhäällä, -muuten on 'äiti' pahoillaan", sanoi hän. - -"Enkö minä saa tanssia juhannusviirin ympärillä?" kysyi Gunhild. - -"Et, se ei käy nyt laatuun", vastasi Anna. Saattoi selvään huomata, -kuinka vaikea hänen oli kieltää. "Ole nyt kiltti ja tottelevainen -tyttö. Jesus tahtoo nähdä pikku Gunhildinsa iloisena, vaikka hänen -täytyy istua alallaan toisten leikkiessä", kuiskasi hän lapsen korvaan. - -Gunhild kietoi kätensä hänen kaulaansa. - -"Minä tahdon olla iloinen, 'äiti', enkö minä ole nyt iloinen?" Ja hän -koetti nauraa. - -"Olet, se on oikein!" - -Suudellen tyttöä meni Anna toisten pienten holhokkiensa luo, jotka -innokkaasti näyttivät hänelle mitä olivat saaneet aikaan. - -"Äiti, äiti!" huudettiin joka taholta ja Anna ehti jokaisen luo. - -Nyt tarjottiin kahvia ja sitten pystytettäisiin juhannusviiri. Anna -asetti kaikki lapset pöydän ympärille ja antoi niille kahvia ja -leipää niin paljon kuin ne jaksoivat syödä. Heidän silmänsä loistivat -tyytyväisyydestä. - -Kiireesti juotuaan tilkkasen itsekin meni hän korjaamaan pois -ylijääneitä oksia ja lehtiä. Robert tuli hänen avukseen. - -"Sinä viihdyt kalpeitten holhokkiesi seurassa", sanoi hän. - -"Niin, ihmetteletkö sinä sitä?" - -"No en, mutta etköhän sinä ajanpitkään kyllästy?" - -"Sitä en luule. Minä olen nyt oikealla paikallani", sanoi Anna -vakaumuksella. - -"Etkä tahdo koskaan jättää sitä?" - -"En, miksi jättäisin minä sen? Toivon, ettei minun tarvitse koskaan -sitä tehdä." - -"Muistatko, kuinka minä kerran vertasin sinua ohdakkeeseen?" kysyi -Robert lyhyen vaitiolon jälkeen. - -"Muistan", vastasi Anna. - -"Mutta se vertaus ei pidä enää paikkaansa", sanoi Robert. - -"Kyllä se pitää. Minä olen ohdakeluonne." - -"Siinä tapauksessa voi ohdakkeessa olla niin paljon kukkia, että piikit -peittyvät", sanoi Robert. - -"Jeesuksen Kristuksen rakkauden valossa voi ohdakekin kukkia", sanoi -Anna, nöyrä ja onnellinen ilme karkeapiirteisillä kasvoillaan. "Mutta -se ei kuki onnen huvitarhoissa, vaan ojanreunoilla ja autioilla -kankailla -- siellä on ohdakkeen paikka, ei onnellisten joukossa, -vaan puutteen lasten keskellä", lisäsi hän ajatellen haihtunutta -nuoruuden-unelmaansa, samalla kun hänen katseensa lepäsi seitsemässä -pienessä turvatissaan. Hän ei itse tietänyt, kuinka lämmin ja säteilevä -se katse oli. - -Hän eli näiden pienokaisten ja vanhain vanhempainsa hyväksi. -He tarvitsivat häntä jokainen tavallaan, ja juuri tämä heidän -riippuvaisuutensa hänestä houkutteli hänen luonteestaan esiin kaikki -sen tosinaiselliset ominaisuudet. - -"Maailmassa on yltäkyllin ohdakkeita, mutta kaikki eivät kuki", sanoi -Robert hänen vieressään. - -"Se on sen vuoksi, etteivät ne käänny auringon, Jeesuksen Kristuksen, -puoleen", vastasi Anna heti. - -"Mutta jos he eivät näe sitä?" sanoi Robert. - -"Niin näkee aurinko heidät! Sen lämmin sädekatse kohtaa jokaisen kasvin -luomakunnassa, mutta ne voivat sulkea terälehtensä siltä ja silloin ei -kukka voi puhjeta, silloin on itse ruusussakin vaan okaita." - -"Sinun käsityksesi on minun mielestäni hyvin yksipuolinen", sanoi -Robert. "Sinä pidät nähtävästi hyvänä vaan sitä, mikä johtuu -rakkaudesta yhteen ainoaan, Kristukseen, mutta minä olen nähnyt -ihmisiä, jotka eivät ole tunteneet Häntä, mutta joiden elämä on sentään -ollut suuressa määrässä siunausrikasta. Eikö sitten sillä, mitä he ovat -tehneet aikalaistensa hyväksi, ole mitään merkitystä?" - -"On tavallaan. Mutta ainoastaan ne teot, jotka ovat johtuneet -rakkaudesta Kristukseen, voivat kestää ijankaikkisuuden tulikoetuksen. -Esimerkiksi: jos pikku Gunhild tuolla onnistuu olemaan iloinen ja -tyytyväinen taikkapa vaan tekee rehellisen yrityksen ollakseen -sellainen, miellyttääkseen Jeesustaan, jota hän rakastaa, vaikka ei -saakaan ottaa osaa toisten leikkeihin, niin tekee hän Hänen silmissään -paljon enemmän kuin suuri mies, joka uhraa koko elämänsä ja kaikki -mitä hänellä on, ihmiskunnan hyväksi, ilman että hän samalla tekee sen -palvellakseen Jumalaa." - -"Mutta tuohan on typerää!" huudahti Robert melkein suuttuneena, mutta -samalla vasten tahtoaan liikutettuna. - -"Niin, se kuuluu sellaiseen viisauteen, joka on monelle hulluutta", -vastasi Anna hienosti hymyillen kaunis loiste silmissään. "Mielipiteeni -tuntuu sinusta rohkealta, mutta eiköhän minulla ole puolellani -Hän, joka on luvannut muistaa lasillisen vettäkin, mikä annetaan -Hänen nimeensä, ja joka on sanonut pienen lapsen olevan suurimman -taivaanvaltakunnassa." - -Kun kahvi oli juotu, tyhjennettiin pöydät ja kannettiin pois. Sitten -pystytettiin juhannusviiri lasten riemuitessa. - -"Nyt yhdymme kaikki piiriin!" huusi Anna ja levitti kätensä, joihin -heti tarttui kaksi pientä tyttöä. - -Kaikkien täytyi olla mukana isoisästä alkaen pikku Roberttiin saakka, -joka tepsutteli isän ja äidin välissä. - -Pikku Gunhild istui penkillään ja näytti iloiselta, vaikka hänen -yksinään täytyi olla pois joukosta. Mutta Robert Rencrona otti -hänet syliinsä ja meni hänen kanssaan piiriin. Anna katsoi häneen -hämmästyneenä, epäröiden antaisiko hän suostumuksensa. - -"Salli nyt minunkin antaa ohdakkeenkukka yhdelle suuremmista -taivaanvaltakunnassa!" sanoi tämä leikillisellä äänellä, mutta syvää -vakavuutta ilmaisevalla katseella. - -Anna ei vastannut ja pikku Gunhilden silmät säteilivät ihastuksesta. - -Siten yhtyivät kaikki piiriin juhannusviirin ympärillä, vanhimmasta -nuorimpaan. Isoisä ja isoäiti, pikku Robert ja Katri muodostivat -kuitenkin pian katselijaryhmän, joka vähitellen lisääntyi. 'Tuvan' -lapset olivat kestävimpiä. Heillä ei ollut koskaan ollut niin hauskaa. -Mutta vihdoin väsyivät hekin. - -Juhannusaurinko viivähti taivaanrannalla. Taivas ja järvi loistivat -haaveellisessa valossa ja ilma oli lämmin. Jokaisen, suurimmasta -pienimpään, valtasi illan suloinen, valoisa tunnelma. - -"Niin", sanoi kirkkoherra, pannen kätensä ristiin, "nyt olemme me -viettäneet maallisen valon juhlaa. Se saattaa minut ajattelemaan, -kuinka me kerran saamme viettää ijankaikkisen valon riemujuhlaa kaiken -pimeyden yli. Mutta ennen voittoa on taisteltava Kristuksen nimessä, -pitäkää se mielessänne, te nuoret!" - -Ja tuo vielä voimakas vanhus katseli ympärilleen ja huomasi ymmärtävän -katseen useamman kuin yhden silmissä. - -"Katli vätynyt, äiti tuu -- tuu", kuului väsynyt ääni keskeyttäen -juhlallisen hiljaisuuden, joka oli seurannut perheenisän sanoja, ja -pieni vaaleakutrinen pää vaipui nuoren äidin käsivarrelle ja uniset -siniset lapsensilmät katsoivat ihmetellen loistavaan aurinkoon, joka -juuri vaipui lyhyeen lepoonsa läntisen metsänrannan taakse. Se katosi, -mutta iltarusko hehkui ja loisti vielä, odottaen saavansa pian vaaleta -aamunkoitoksi. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Arkielämää, by Elisabeth Beskow - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ARKIELÄMÄÄ *** - -***** This file should be named 58999-8.txt or 58999-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/8/9/9/58999/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |