diff options
Diffstat (limited to '58986-0.txt')
| -rw-r--r-- | 58986-0.txt | 4102 |
1 files changed, 4102 insertions, 0 deletions
diff --git a/58986-0.txt b/58986-0.txt new file mode 100644 index 0000000..f15a5e7 --- /dev/null +++ b/58986-0.txt @@ -0,0 +1,4102 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58986 *** + + + + + + + + + + + +JEAN-CHRISTOPHE PARISISSA II + +VI. ANTOINETTE + + +Kirj. + +ROMAIN ROLLAND + + + + + +Porvoossa, +Werner Söderström Osakeyhtiö, +1918. + + + + + + + Äidilleni. + + + + + + +ANTOINETTE + + +Jeanninit olivat noita vanhoja ranskalaisia sukuja, jotka vuosisatoja +pysyvät paikoillaan samassa maaseudun kolkassa ja puhtaina kaikilta +vierailta sekoituksilta. Sellaisia on vielä Ranskassa paljon enemmän +kuin luullaankaan, kaikista yhteiskunnan muutoksista huolimatta; +tarvitaan ylen kovaa mullistusta, että se tempaisi ne suvut irti +maaperästä, johon ne ovat kiintyneet niin monilla ja syvillä juurilla, +etteivät ne itsekään sitä aavista. Järkisyillä ei ole mitään osaa tässä +heidän kiintymyksessään, ja aineellisilla eduilla sangen vähän; mitä +jälleen historiallisten muistojen opittuun sentimentalismiin tulee, +vaikuttaa se ainoastaan harvoihin kirjallisiin ihmisiin. Maaperään +sitoo vastustamattomalla voimalla hämärä ja mahtava tunne, joka on +yhteistä sekä karkeatekoisille sieluille että älylliselle luokalle, +nimittäin, että on oltu murene tätä samaa maata jo vuosisatoja, +että eletään sen elämää, hengitetään sen ilmaa, tunnetaan sydämen +sykkivän sen rintaa vasten; aivan kuin kaksi ihmistä, jotka nukkuvat +vierekkäin samassa vuoteessa; maahan yhdistää se, että hermot ovat +siellä herkät seudun pienimmillekin värähdyksille, tuhansille hetkien +ja vuodenaikain, kirkkaiden tai pilvisten päiväin vivahteille, kaikelle +sekä kuuluvalle että mykälle. Eivätkä suinkaan kauneimmat seudut +tahi ne, joissa elämä on leppoisinta, tenhoa enimmän sieluja, vaan +sellaiset, missä maa on vaatimattominta, nöyrintä, lähimpänä ihmistä ja +puhuu hänelle tutuinta ja kotoisinta kieltä. + +Sellainen oli se pieni Keski-Ranskan kaupunki, jossa Jeanninit elivät. +Laakea ja kostea seutu, vanha, torkkuva pikkukaupunki, joka tuijotteli +ikävystynein kasvoin vieressä olevaan sameaan ja seisovaan kanavaan; +ympärillä yksitoikkoinen maaseutu, peltoja, niittyjä, vähäpätöisiä +jokia, suuria metsiä, ja sitten taas samaa yksitoikkoisuutta... Ei +minkäänlaisia näköaloja, ei huomattavia historiallisia rakennuksia, ei +mitään muistoja. Ei kerrassaan mitään, joka olisi ollut omiaan vetämään +puoleensa. Mutta kaikki oli siellä luotu pitämään luonaan. Sellaisella +horrostilalla ja turtumuksella on salaperäinen voimansa. Kun maistaa +sitä ensi kertaa, niin siitä kärsii ja kuohahtaa vimmaan. Mutta +henkilö, joka on saanut siitä itseensä vuosisatoja vanhan leiman, ei +voi vapautua siitä enää; sen vaikutus on tunkeutunut luihin ja ytimiin; +ja tuolla kaiken liikkumattomuudella, harmoonisella ikävyydellä ja +yksitoikkoisuudella on hänelle viehätyksensä ja sulonsa, jonka syytä +hän ei ymmärrä ja jota hän halveksii, kuitenkin sitä rakastaen, +saattamatta sitä unohtaa. + + + + +Jeanninien suku oli aina elänyt siellä. Kaupungissa ja sen ympäristössä +saattoi seurata sukua aina 1500-luvulle saakka taaksepäin, sillä +tietysti oli olemassa jokin vanha eno, joka oli omistanut elämänsä +siihen, että oli laatinut perinpohjaisen sukutaulun näistä +vähäpätöisistä ja uutterista pikku ihmisistä. Suvussa oli ollut +tilallisia, maanvuokraajia, kylien käsityöläisiä, sitten pappejakin, +maaseutunotaareja, ja viimein oli suku siirtynyt piirikunnan +alaprefektin kaupunkiin, jossa Augustin Jeannin, nykyisen Jeanninin +isä, oli menestynyt hyvin liikemiehenä, pankkiirina. Hän oli sopeutuva +ja pystyvä mies, ovela ja sitkeä kuin talonpoika; muuten varsin +kunniallinen, joskaan hänen omatuntonsa ei ollut liioitellun arka; +kova ahertaja ja mukavan elämän rakastaja; kaikkialla ympäristössä hän +oli kunnioitettu ja peljätty purevan leikillisyytensä, suoran suunsa +ja varallisuutensa tähden. Hän oli lyhyen-vanttera ja voimakas mies; +silmänsä olivat pienet ja vilkkaat, ja kasvot leveät ja punaiset, +rokonarpiset; ennen muinoin kuului hän olleen naisiinmenevä, eikä +hän myöhemminkään ollut kadottanut sitä taipumustaan. Hän rakasti +hemaisevia pilajuttuja ja hyviä aterioita. Kannatti nähdä häntä +ruokapöydän ääressä, -- jossa muuten hänen poikansa, Antoine, piti +hänen rinnallaan hyvin puolensa, -- eräiden vanhojen samanlaisten +ystävien parvessa: näitä ystäviä olivat rauhantuomari, notaari, +tuomiorovasti: -- (Jeanninin ukko oli kiihkeä pappissyöjä; mutta hän +osasi syödä myöskin papin parissa, jos nimittäin pappi söi lujasti); +-- kaikki he olivat vankkoja, oikein Rabelais'n miesten malliin +rakennettuja järkäleitä. Siellä loimahteli hirvittäviä pilajuttuja, +siellä jyrähtelivät nyrkit pöytään ja katto tärisi naurunpuuskista. +Ne tikahduttavat ilonväänteet tarttuivat keittiössä askarteleviin +palvelijoihinkin ja kaduilla ohitse kulkeviin naapureihin. + +Sitten oli vanha Jeanninin ukko saanut keuhkotulehduksen, eräänä +ylen kuumana kesäpäivänä, jolloin hänen päähänsä pälkähti pistäytyä +paitahihaisillaan kellariinsa panemaan viinejään pulloihin. Vuorokauden +päästä muutti hän jo toiseen maailmaan; siihen hän ei ollenkaan +uskonut, mutta lähti sinne nyt kuitenkin kaikilla kirkon sakramenteilla +evästettynä, niinkuin ainakin maaseudun voltairelainen: haluten +alistua viimeisillä hetkillään kirkon kujeihin, sen tähden, että akat +jättäisivät hänet rauhaan, ja että se oli nyt hänelle yhdentekevää... +Ja sitäpaitsi, kaiken varalta... + +Hänen poikansa, Antoine, ryhtyi hänen kuoltuaan hoitamaan hänen +liikettään. Hän oli pieni, lihava mies, punanaamainen ja hilpeä; +kasvot sileiksi ajellut, leuoissa makkaramaiset poskiparrat; puheensa +oli nopeasti syöksyvää ja solkkaava, -- ja yleensä hän oli hälisevä, +ja viittilöi puhellessaan vilkkain ja lyhyin elein. Hänellä ei ollut +isänsä erikoisia liikemieslahjoja, mutta liikkeen hoitajana ja +johtajana hän oli melkoisen kunnollinen. Eikä hänen tarvinnutkaan muuta +kuin jatkaa rauhassa jo valmiita liikeyrityksiä, sillä ne levisivät +päivä päivältä pelkän entisyytensä ja ikänsä voimalla. Seutu piti +häntä etevänä liikemiehenä, vaikkei hänellä oikeastaan ollut mitään +ansiota liikkeensä menestyksessä. Hänellä ei ollut uhrata siihen muuta +kuin säntillisyytensä ja ahkeruutensa. Muuten hän oli moitteettoman +rehellinen mies, ja täydellä syyllä kunnioitettiin häntä kaikkialla. +Hänen ystävällinen, särmätön, eräistä ehkä liiankin tuttavallinen, +liian hälisevä ja rahvasmainen käytöksensä oli hankkinut hänelle +pikkukaupungissa ja maaseutu-ympäristössä kaikkien tinkimättömän +suosion. Hän ei tuhlannut liioin rahojaan, mutta sitä enemmän +tunteitaan; hänelle tulivat helposti vedet silmiin; ja kun hän näki +jonkin kurjuuden kuvan, heltyi hän niin vilpittömästi, että se liikutti +ehdottomasti myöskin itseään onnettomuuteen joutunutta. + +Niinkuin useimpien muidenkin pikkukaupunkien miesten oli hänenkin +sielussaan politiikalla laaja tila. Antoine Jeannin oli innokas, mutta +maltillinen tasavaltalainen, suvaitsemattomuuteen saakka vapaamielinen, +patriootti, ja äärimmäisen jyrkkä antiklerikaali niinkuin hänen +isänsäkin. Hän oli kunnallisvaltuuston jäsen; ja häntä, samoinkuin +hänen virkaveljiäänkin, huvitti silloin tällöin tehdä jotkin kunnon +kepposet seurakunnan kirkkoherralle tai paastosaarnaajalle, johon +kaupungin naiset olivat hullautuneet. Ei näet pidä unohtaa, että +Ranskan pikkukaupunkien anttiklerikalismi on aina pienemmässä tai +suuremmassa määrässä jonkinlaista kotoista aviopuolisoiden sotaa; se +on osa tuota sanatonta, salakavalaa ja tuimaa aviomiehen ja vaimon +keskinäistä taistelua, jota käydään melkein kaikissa kodeissa. + +Antoine Jeannin oli olevinaan myöskin kirjallinen kyky. Niinkuin +kaikkien hänen polvensa maaseutulaisten olivat hänenkin henkensä +ravintona olleet latinankieliset klassikot, joista hän osasi ulkoa +muutamia sivuja ja joukon sananlaskuja: La Fontaine, Boileau, -- _Ars +Poétiquen_ (Runousopin), ja varsinkin _Lutrinin_ (Kirkko-pulpetin) +sepittäjä --, sekä Voltaire, _la Pucellen_ (Orleansin neitsyen) tekijä, +ynnä 1700-luvun Ranskan _poetae minores_, pikku runoilijat, joiden +malliin hän koetti sommitella jonkinlaisia runoja. Hän ei ollut muuten +tuttavapiirissään ainoa, jolla oli sellainen runonrustaus-into. Tämä +ala lisäsi hänen mainettaan; hänen tekeminään laususkeltiin usein +pieniä runomittaisia kompia, nelisäkeikköjä, edeltäkäsin määrätyistä +riimeistä hetkessä sommiteltuja runoja, akrostikoneja, epigrammeja ja +viisuja; ne olivat sisällöltään joskus sangen uskallettuja, ja usein +melkoisen sukkelia, tietysti varsin lihavalla tavalla. Ruuansulatuksen +mysteerioita ei niissä unohdettu: Loiren seutujen Muusa töryyttää hyvin +mielellään torveaan samalla tavoin kuin Danten kuuluisa paholainen: + +"... _Ed egli avea del cul fatto trombetta_". + +Tämä vankka, lauhkea ja liikuntahaluinen mies oli valinnut +itselleen aivan toisenluontoisen vaimon -- erään pikkukaupungin +hallintovirkailijan tyttären, nimeltä Lucie de Villiers. De Villiersit +-- tai paremminkin Devilliersit: sillä heidän nimensä oli katkennut +aikain varrella kahtia, aivankuin kivi, joka halkeaa vieriessään alas +rinnettä -- olivat olleet isästä poikaan virkamiehiä; he olivat tuota +vanhaa ranskalaista parlamentaarista rotua, jolla oli korkea käsitys +lain pyhyydestä, velvollisuudesta, sovituista yhteiskunnallisista +tavoista, ihmisen persoonallisesta ja omasta arvontunteesta ja +varsinkin hänen ammattiarvostaan, käsitys, jota lujensi järkkymätön +rehellisyys, hienolla järkeilyllä höystettynä. Edellisen vuosisadan +kuluessa oli heihin tullut pieni silaus moitiskelunhaluista +jansenismia, ja siitä oli heihin jäänyt jotakin pessimististä ja hiukan +nurisevaa, samalla kuin kaiken jesuiittamaisen halveksimistakin. +He eivät nähneet elämää kauniissa valossa, ja koettamatta suinkaan +raivata sen tuottamia vaikeuksia he olisivat niitä mielellään melkeinpä +lisänneet saadakseen vain oikeuden valitella. Lucie de Villiersillä +oli eräitä näitä hänen "Suuren" miehensä verrattain hienostumattomalle +optimismille sangen vastakkaisia sukupiirteitä, -- _Suuren_: sillä +vaimo oli miestään päätä pitempi, -- muuten laiha, kasvultaan +sopusuhtainen; hän osasi pukeutua aistikkaasti, mutta teki sen niin +turhan tarkasti ja väkinäisen hienosti, että hän näytti aina -- aivan +kuin tieten taiten -- vanhemmalta kuin hän olikaan. Hänellä oli luja +moraalinen ryhti; mutta hän oli ankara toisia ihmisiä kohtaan: hän ei +suvainnut heissä vikoja, tuskin pieniä heikkouksiakaan; häntä pidettiin +kylmänä ja luonteeltaan halveksivaisena. Lucie oli varsin jumalinen; +ja siitä syntyi puolisoiden välillä iänikuisia väittelyitä. Silti +rakastivat he suuresti toisiaan; ja vaikka he usein kiistelivätkin +keskenään, eivät he olisi voineet tulla toimeen ilman toisiaan. He +eivät kumpikaan olleet käytännöllisiä: miestä haittasi psykoloogisen +vaiston puute -- (hänet saattoivat ystävälliset naamat ja kauniit sanat +pettää koska tahansa), -- ja rouvaa jälleen täydellinen kokemattomuus +liikeasioissa -- (hän ei tuntenut niitä laisinkaan; ja kun häntä +oli aina pidetty niistä syrjässä, ei hän kehittynyt yhtään niistä +välittämäänkään). + + + + +Heillä oli kaksi lasta: tytär, Antoinette, ja tytärtä viisi vuotta +nuorempi poika nimeltä Olivier. + +Antoinette oli sievä ruskeatukka, hänen pikku kasvonsa olivat sirot ja +kainot, ranskalaismuotoiset ja pyöreät; silmänsä vilkkaat, otsa mykevä, +leuka hienotekoinen, pikku nenä suora, -- "tuollainen mitä sievin ja +jaloin nenä", (kuten sanoo kohteliaasti muuan muinainen ranskalainen +henkilökuvaaja), "nenä, jossa näkyi alinomaa tuskin huomattavia +värähdyksiä antaen kasvoille eloa ja näyttäen kaikki ne hienot tunteet, +jotka liikkuivat hänen sisällään sikäli kuin hän puheli tai kuunteli." +Antoinette oli perinyt isältään iloisuuden ja huolettomuuden. + +Olivier oli arkatekoinen, vaalea poika, vartaloltaan matala niinkuin +hänen isänsäkin, mutta luonteeltaan aivan toisenlainen. Alinomaiset +taudit olivat hänen lapsena ollessaan järkyttäneet ankarasti hänen +terveyttään, ja vaikka kaikki omaiset olivat silloin hemmoitelleet +häntä sitä enemmän, niin oli hänen ruumiillinen heikkoutensa tehnyt +hänestä jo varhain alakuloisen ja uneksivan pikku pojan, joka pelkäsi +kuolemaa ja oli sangen huonosti aseistettu elämän taisteluun. Hän +pysyttelihe yksinään, sekä arkuudesta että yksinäisyydenhalusta; hän +pelkäsi toisten lasten seuraa: hänen oli paha olla heidän parissaan; +heidän leikkinsä, heidän ottelunsa olivat hänestä vastenmielisiä; +heidän töykeä käytöksensä kauhisti häntä. Hän antoi toisten pieksää +itseään, ei suinkaan sen vuoksi, että häneltä olisi puuttunut +rohkeutta, vaan koska hän hienotunteisuudesta pelkäsi puolustaa +itseään: tehdä toisille pahaa; toiset olisivat rääkänneet hänet +pilalle, ellei hänen turvanaan olisi ollut isän yhteiskunnallinen +asema. Olivier oli sairaaloisuuteen saakka herkkäsieluinen: pieninkin +sana, suopeuden merkki, moite sai hänet puhkeamaan kyyneliin. Hänen +sisarensa oli paljoa terveempi ja laski leikkiä hänen kustannuksellaan, +sanoen häntä "vesipussiksi". + +Sisarukset rakastivat toisiaan koko sydämestään; mutta he olivat +liian erilaisia voidakseen aina pysyä toistensa seurassa. Kumpikin +oleskeli omalla tahollaan ja uneksi omia haaveitaan. Varttuessaan +tuli Antoinette yhä sievemmäksi; siitä puhuttiin hänelle itselleen, +ja hän tiesi sen hyvin: hän oli siitä onnellinen, ja hän sepitteli +jo tulevaisuuden romaaneja. Kivuloinen ja surullinen Olivier tunsi +kaikkien ulkomaailman kosketusten alinomaa loukkaavan itseään; ja hän +pakeni silloin omituisten pikku ajatustensa turviin: kuvitteli satuja +itselleen. Hänessä piili kiihkeä naisellinen tarve saada rakastaa ja +olla rakastettu; eläen yksinään ja täydellisesti syrjässä ikäistensä +seurasta oli hän luonut itselleen pari kolme kuviteltua ystävää: yksi +oli nimeltään Jean, toinen Etienne, kolmas Frans; heidän seurassaan eli +hän aina. Eikä häntä näkynyt muun kotiväen joukossa. Hän ei nukkunut +paljoa, ja haaveksi lakkaamatta. Aamuisin, kun hänet nostettiin +vuoteesta, jäi hän istumaan pitkäksi aikaa sängyn reunalle, pikku jalat +paljaina tai vetäen useinkin kaksi sukkaa samaan jalkaan. Tai hän jäi +seisomaan pesupöydän eteen kädet pesuvadissa. Hän vaipui unelmiinsa +työpöytänsä ääressä, kirjoittaessaan tai lukiessaan läksyjään: hän +haaveksi tuntikausia; ja sitten hän yhtäkkiä kauhukseen huomasi, ettei +hän ollutkaan oppinut vielä mitään. Päivällispöydässä hän joutui, kun +joku puhui hänelle jotain, päästä pyörälle pelosta; hän vastasi pari +minuttia myöhemmin kuin häneltä oli kysytty; eikä hän silloinkaan +tiennyt, mitä sanoi, vaan sotkeutui keskellä lausetta. Hän unohtui +omiin humiseviin ajatuksiinsa ja maaseutuelämän yksitoikkoisiin +ja kotoisiin tuntuihin, hitaasti kuluvien päivien kuviin: niitä +olivat puoleksi autio, ainoastaan osaksi asuttu, suuri talo; isot ja +peloittavat kellarit ja ullakot, salaperäisesti suljetut huoneet, +niiden lasketut ikkunaverhot, päällyksillä peitetyt huonekalut, himmeät +kuvastimet, harsoilla verhotut kruunut; vanhat sukukuvat, joiden +hymy seurasi aina katselijaa; keisarikunnanaikuiset kaiverrukset, +jotka esittivät siveellisiä ja kevytmielisiä sankareita: Alkibiades +ja Sokrates ilonaisen luona, Antiokus ja Stratonike, Epaminondaan +tarina, Belisarius kerjäläisenä... Ulkoa kuului alasimen helinää, kun +seppä takoi pajassa toisella puolella katua, vasarain onnahtelevaa +kalketta, palkeen hidasta puuskutusta, tuntui kärvennetyn sarven +käryä. Eroitti kanavan reunalla kyyköttävien pesueukkojen karttujen +paukkeen, teurastajan hakkuuveitsen kumeat iskut naapuritalosta, +hevosen kavioiden kapseen katukivityksellä, pumppukaivon kitinän, +kanavan kääntösillan naukunan, raskaiden, haloilla lastattujen +venheiden hiljaisen kulun ohitse, kun niitä hinattiin köydestä pienen, +liuskakivillä lasketun pihan ja puutarhan editse, neliskulmaisen +pikku puutarhan, jossa kasvoi kaksi syreenipuuta, geranium- ja +petuniapensaiden keskellä; kanavan reunalla oli pengermä, jolla +jälleen rehoitti kukkivia granaattipuita ja laakereita laatikoissaan. +Joskus kuului läheiseltä torilta markkinain meteliä, siellä kuhisi +talonpoikia kiiltävissä, sinisissä puseroissaan, ja röhiseviä sikoja... +Ja sunnuntaisin näki kirkossa lukkarin, joka veisasi väärin, ja vanhan +rovastin, joka nukahti uneen keskellä messua. -- Ja sen jälkeen perheen +yhteinen kävelyretki puistokujaa pitkin asemalle: siellä kuluteltiin +aikaa nostelemalla kohteliaasti lakkia toisille onnettomille, jotka +samoin pitivät velvollisuutenaan kävellä siellä, kunnes viimein +päästiin aurinkoisille vainioille, joiden kohdalla taivaalla kiiri +näkymättömissä leivosia, -- tai kuljettiin pitkin välkkyvää ja +kuollutta kanavan vartta, kanavan, jonka kahden puolen värisivät +riviin istutetut poppelit... Ja sitten tulivat suuret maaseutulaiset +päivälliskutsut, nuo loputtomat syömingit, joissa puhuttiin ruuista, +tietävästi ja nautinnolla: sillä vieraina oli pelkkiä sen alan +tuntijoita; ja herkuttelu on maaseudun tärkeintä hommaa, taiteiden +taidetta. Lisäksi puhuttiin afääreistä, ja lasketeltiin hävyttömyyksiä, +ja jotkut keskustelivat taudeista, niin tarkoin yksityiskohtakuvauksin, +ettei niistä tullut loppuakaan... -- Ja pikku poika istui nurkassaan +hiljaa kuin hiiri, naperteli jotain suussaan, mutta ei syönyt juuri +mitään, ja kuunteli korvat pystyssä. Mikään ei häneltä jäänyt +kuulematta, ja minkä hän eroitti huonosti, sen täydensi hänen +mielikuvituksensa. Hänellä oli tuo vanhojen, vuosisatojen muokkaamien +sukujen ja rotujen lapsille usein ominainen ihmeellinen kyky: vaisto +tuntea, aavistaa sellaisia asioita, joita hän ei ollut koskaan kokenut +ja joita hän tuskin ymmärsi. -- Olivierin elämään sisältyi vielä talon +keittiöpuoli, jossa suoritettiin verisiä ja herkullisia mysteerioita; +sekä vanha lastenhoitajatar, joka kertoi kummallisia ja peloittavia +satuja... Ja illoin lentelivät äänettömästi yölepakot, peloittivat +eriskummalliset olennot, joita hän tiesi vilisevän vanhan rakennuksen +kätköissä: isoja rottia, valtavankokoisia ja haivenisia hämähäkkejä. +Sitten iltarukous sängyn vieressä, tietämättä oikein, mitä sanoi; ja +läheisen hospitsin soittokellon epätasainen sävel, kun se soitti nunnia +levolle; -- ja mukava vuode, unien Untuvala... + +Vuoden parhaat ajat vietettiin perheen maatilalla, jonkun +peninkulman päässä kaupungista, keväisin ja syksyisin. Siellä sai +haaveksia aivan rauhassa: siellä ei häirinnyt kukaan. Niinkuin +enimpiä porvarislapsia pidettiin näitäkin kahta sisarusta erillään +rahvaasta: palvelijoista, torppareista; ja heitä lapset pohjaltaan +jollakin tavalla pelkäsivätkin, jopa inhosivat. He olivat perineet +äidiltään aristokraattisen -- tai oikeammin sanoen porvarillisen +-- halveksimisen ruumiillisen työn tekijöitä kohtaan. Olivier +vietti päivänsä istuskellen saarnin oksalla ja lukien ihmeellisiä +tarinoita: ihania jumalaistaruja, Musaioksen "Satuja" tai m:me +Aulnoyn "Haltiatarten Tarinoita" taikka "Tuhatta ja yhtä Yötä", tahi +joitakin matkakertomuksia. Sillä häntäkin riudutti tuo omituinen +kaukomaitten kaipuu, "mertentakaisten unten koti-ikävä", joka vaivaa +usein pikkukaupunkien poikia Ranskan maaseudulla. Pieni metsikkö +peitti häneltä talon näkymästä, joten hän saattoi uskotella olevansa +hyvin kaukana. Mutta samalla tiesi hän olevansa aivan lähellä; ja +se olikin varsin mukavaa: sillä hän ei koskaan halunnut joutua +yksinään kovin kauas; hän tunsi aivankuin eksyvänsä luonnon keskellä. +Puut humisivat ympärillä. Läpi saarnin lehvistön näki hän kaukana +kellertäviä viinitarhoja ja laitumia, joilla kulki kirjavia lehmiä, +kaiuttaen verkkaisella ja valittavalla ammumisellaan rauhassa +unelmoivan luonnon hiljaisuutta. Kukot vastasivat kimein äänin talosta +toiseen. Riihistä kuului varstain epätasainen jyske. Tässä kaiken +rauhassa kuhisi kiihkeästi myriaadien pikku olentojen elämää. Olivier +katseli levottomin silmin muurahaisjonoa, joka kiiruhti yhtä mittaa +edestakaisin tietään pitkin, ja saaliilla kuormattuja mehiläisiä, jotka +hurisivat kuin urkujen torvet, ja pöyhkeitä ja typeriä kimalaisia, +jotka eivät näytä tietävän, mitä touhuavat; koko tuota omaa ja +erikoista maailmaa, häärääviä eläimiä, joita tuntuu kalvavan vimmattu +halu ennättää jonnekin... Minne sitten? Ne eivät sitä tiedä. Mutta +siitä ei kysymystäkään, jonnekin vain... Poikaa värisytti, kun hän +ajatteli ympäröivää sokeaa ja tylytunteista kaikkeutta. Hän hätkähti +kuin jäniksenpoika, kun männynkäpy pudota kopsahti maahan, tai kuiva +oksa rasahti poikki... Ja rauhoittui, kun kuuli puutarhan toisesta +päästä kiikkunuoran renkaiden vinkunan: Antoinette keinui siellä hurjaa +vauhtia. + +Antoinette haaveksi niinikään; mutta omalla tavallaan. Hän hääri +kaiken päivää puutarhassa, herkkusuuna ja uteliaana pikku vintiönä, +näpistellen viiniköynnöksistä rypäleitä, iskeytyen marjoihin kuin +varpunen, ravistaen piilosta persikkapuuta, kiiveten luumupuuhun, tai +sysäten sitä salaa ohimennessään, saadakseen siitä varisemaan parven +kultaisia mirabellejä, jotka sulavat suussa kuin maukkain hunaja. Tai +hän noukki itselleen kukkia lavoista, vaikka se oli kielletty: nopeasti +hän kaappasi ruusun, jota hän oli kärkkynyt koko päivän, ja livisti +saaliineen saarnipuistikkoon puutarhan perille. Sitten hän työnsi +nauttien pikku nenänsä huumaavaan kukkaan ja suuteli ruusua, puri, imi +sitä; ja kätki sitten varastetun saaliinsa syvälle kauluksensa alle, +rintaansa vasten, pikku poviensa väliin, joita hän katseli uteliaasti, +kun näki niiden paisuvan puoliavoimen pikku paitansa alla... Tavattoman +hauskaa, vaikka kiellettyä, oli myöskin riisua jalastaan kenkänsä ja +sukkansa, ja kävellä paljain jaloin pitkin käytävien raikasta ja hienoa +hiekkaa ja nurmikkojen kosteaa heinikkoa, tai tepsutella kallioilla, +jotka olivat varjossa viileät ja auringonpaisteessa hehkuvat, ja +kahlata pienessä purossa, joka juoksi metsänreunassa: ikäänkuin +suudella vettä, maata ja valoa jaloillaan, nilkoillaan, polvillaan. +Loikoen kuusten varjossa hän katseli läpikuultavia sormiaan aurinkoa +vasten, ja siveli vaistomaisesti ja mitään erikoista ajattelematta +huulillaan hienojen ja pyöreäin käsivarsiensa silkinpehmeää hipiää. +Hän solmi itselleen seppeleitä, kaulaketjuja, punoi pukuja muratin ja +tammen lehdistä; hän pujotti niihin siniohdakkeen ja karkiaispensaan +punaisia kukkia ja pieniä kuusenhavuja vihreine käpyineen: silloin +hän oli kuin metsäläisprinsessa. Ja sitten hän tanssi aivan yksin +suihkulähteen ympärillä; kädet koholla hän pyöri, pyöri ympäri, kunnes +päätä alkoi pyörryttää ja hän heittäytyi nurmikolle painaen kasvonsa +ruohikkoon ja nauraen täyttä suuta, pitkän aikaa, voimatta lakata, +tietämättä miksi. + +Niin menivät näiden lapsukaisten päivät, aivan lähellä toisiaan, +mutta olematta kuitenkaan toistensa parissa, -- paitsi silloin, kun +Antoinetten päähän pisti tehdä ohimennessään veljelleen kepposet, +heittää hänelle vasten naamaa kourallinen havuneulasia, tai pudistaa +hänen puutansa, uhkaillen pudottaa hänet alas, tai peljästyttää häntä +karaten hänen kimppuunsa yhtäkkiä, huutaen: + +-- Huu! Huu!... + +Antoinettelle tuli joskus tavaton vimma kiusata veljeään. Hän sai +Olivierin tulemaan alas puusta, sanomalla, että äiti kutsui häntä +luokseen. Ja kun Olivier sitten oli tullut maahan, kiipesi Antoinette +ylös hänen paikalleen eikä tahtonut enää siitä lähteä. Silloin alkoi +Olivier ruikutella ja uhkasi mennä kaipaamaan. Mutta eipä tarvinnut +peljätä, että Antoinette olisi jäänyt ikipäiviksi puuhun: hän ei voinut +pysyä rauhassa kahta minuttia. Kun hän oli oikein kyllikseen ärsytellyt +oksalta veljeään ja saanut hänet raivoamaan niin paljon kuin tahtoi, +ja kun Olivier oli vähällä purskahtaa itkemään, niin Antoinette kapusi +maahan, juoksi veljeensä kiinni, pudisteli häntä nauraen, sanoi "pikku +tyhmeliiniksi", ja pyöritteli häntä nurmikossa ja hieroi hänen nenäänsä +ruohotukolla. Olivier koetti pullistella vastaan; mutta siihen ei +hänellä ollut voimaa. Silloin hän ei enää liikkunut, vaan kellotti +seljällään, avuttomana kuin turilas, laiha kädet levällään ruohikossa, +Antoinetten pidellessä niitä kiinni lujilla, pienillä käsillään; ja +Olivier oli surkea ja toivottoman ja alistuneen näköinen. Sitä ei +Antoinette enää jaksanut sietää: kun hän näki Olivierin voitettuna ja +alistuneena, niin hän purskahti nauruun, suuteli häntä yhtäkkiä ja +jätti hänet siihen, -- työnnettyään kuitenkin vielä hyvästiksi hänelle +pienen tukun tuoresta ruohoa suuhun: ja sitä inhosi Olivier kaikkein +enimmän, sillä se maistui ylen pahalta; hän syljeskeli, pyyhki suutansa +ja suututteli, kun taas Antoinette livisti täyttä vauhtia ja nauraen +matkaansa. + +Antoinette nauroi aina. Hän nauroi vielä öisin unessaankin. Olivier, +joka nukkui viereisessä huoneessa ja valvoi paljon, hätkähti usein +keskellä haaveellisia mielikuvituksiaan, sillä hän kuuli hurjaa naurua +ja katkonaisia sanoja, kun Antoinette puhui yön hiljaisuudessa. Ulkona +ratisivat puut tuulen henkäyksissä, huuhkaja huhuili, koirat ulvoivat +kaukana kylissä ja taloissa metsien takana. Yön epämääräisessä, +fosforilta kuultavassa hämyssä näki Olivier kuusten raskaiden ja +tummien oksain heiluvan ikkunain edessä kuin haamujen, ja Antoinetten +nauru oli hänelle silloin helpoitus. + + + + +Lapset olivat sangen uskonnollisia, varsinkin Olivier. Heidän isänsä +antiklerikaaliset opinjulistukset loukkasivat heitä, isän, joka +muuten salli kyllä heille heidän täyden oman vapautensa; eikä hänestä +pohjaltaan, enempää kuin monesta muustakaan epäuskoisesta porvarista, +ollut paha, että hänen omaisensa uskoivat hänenkin puolestaan: sillä +onhan aina hyvä, että toisessa leirissä on liittolaisia, eikä saata +milloinkaan olla varma, kummalle puolelle onni lopulta keikahtaa. +Kaiken kaikkiaan hän oli deisti ja oli lykännyt tulevaisuuden varaan +noudattaa tarpeen tullen vuoteensa ääreen papinkin, aivan samoin kuin +hänen isänsä oli tehnyt: ellei se olisi hyväksi, niin ei se ainakaan +voinut olla pahaksi; eihän tarvitse uskoa että tulipalo sattuu, vaikka +ottaakin palovakuutuksen. + +Sairaaloisella pojalla oli taipumus mystisismiin. Hänestä tuntui +monesti siltä kuin hän ei olisi ollut olemassakaan. Hän kun oli +herkkäuskoinen ja hellä, niin hän tarvitsi tukea; ripillä käydessään +tunsi hän tuskallista nautintoa, sellaista suloa kuin olisi hän saanut +antaa kaikki huolensa näkymättömän Ystävän huomaan, jonka syli oli aina +ihmiselle auki, ystävän, jolle voi sanoa kaikki, joka ymmärtää kaikki +ja antaa kaikki anteeksi; hän nautti siitä nöyryyteen ja rakkauteen +vaipumisen suloudesta ikäänkuin kylvystä, josta sielu nousee jälleen +pestynä, puhtaana ja levon saaneena. Hänestä oli uskominen niin +luonnollista, ettei hän ymmärtänyt, kuinka kukaan saattoikaan epäillä; +hän ajatteli, että sellainen joko johtui häijyydestä taikka rankaisi +sitten Jumala ihmistä jostakin syystä epäilyksellä. Hän rukoili salaa, +että hänen isänsä pääsisi armoon; ja hän oli riemuissaan, kun hän +eräänä päivänä isän kanssa eräässä maalaiskirkossa käydessään näki +isän tekevän ristinmerkin, joskin aivan huolimattomasti. Raamatun +kertomukset olivat sekaantuneet hänessä ihmeellisiin satuihin, joiden +sankareina olivat Rübezahl, Graciuese ja Percinet sekä kalifi Harun +al Rashid. Pienenä uskoi hän sekä raamatun että sadun yhtä tosiksi. +Ja samoin kuin hän silloin ei ollut varma, etteikö hän saattanut +kävelyillään kohdata sadun Shakabakia, jonka huulet olivat viilletyt +halki, tai suulasta parturia, tai pientä Kasgarin kyttyräselkää, +ja katseli, eikö metsän yli lentänyt se sadun palokärki, joka +kantoi nokassaan aarteidenetsijän taikajuurta, samoin muuttuivat +Kanaan ja Luvattu Maa lapsen mielikuvituksen voimasta Burgundin tai +Berryn seuduiksi. Muuan muodoltaan pyöreä kotikaupungin kukkula, +jonka laella kasvoi pieni puu, niinkuin mikä vanha, kuivahtanut +hatuntöyhtö, näytti hänestä siltä vuorelta, jolle Abraham oli +rakentanut polttouhrialttarinsa. Ja eräs kuivunut pensas sänkisen +vainion reunassa oli hänestä Palava Pensas, jonka vuosisadat olivat +nyt sammuttaneet. Vielä sittenkin, kun hän ei enää ollut aivan lapsi +ja kun hänen arvosteleva vaistonsa alkoi herätä, rakasti hän huvitella +kansanomaisilla legendoilla, jotka ympäröivät aina uskonasioita; +ja sellainen ajanviete tuotti hänelle niin suuren ilon, että hän +koetti tahallaan antaa noiden tarujen pettää itseään, vaikkei hän +täydellisesti niihin uskonutkaan. Niinpä tähysteli hän monet vuodet +pääsiäislauantaisin, kuinka pääsiäiskellot, jotka olivat lähteneet +edellisenä torstaina Roomaan, tulivat sieltä takaisin, lentäen halki +ilman, pienillä, kauniilla nauhoilla koristettuina. Hän oli silloin jo +kyllä varma, ettei koko asia ollut totta; mutta siitä huolimatta hän +nosti nenänsä taivasta kohti, kun kuuli pääsiäiskellojen soittoa; ja +kerran hän oli selvästi näkevinään -- vaikka hän hyvin tiesi, ettei se +ollut totta --; erään kellon lentää vilahtavan kotinsa ylitse sinisine +nauhoineen. + +Olivier tahtoi kaikin mokomin unohtua tällaiseen legendain ja uskon +maailmaan. Hän pelkäsi elämää. Hän pelkäsi ja karttoi omaa itseäänkin. +Tuo laiha, kalpea ja arka poika kärsi siitä, että hän oli sellainen, +eikä voinut kestää sitä, että ihmiset sanoivat häntä sellaiseksi. +Hänessä piili synnynnäinen pessimismi, joka oli periintynyt häneen +varmaankin äidistä ja oli löytänyt suotuisan maaperän tässä +sairaaloisessa lapsessa. Siitä hän ei ollut itse selvillä: hän luuli, +että kaikki muutkin ihmiset olivat sellaisia kuin hän; eikä tuo +kymmen-vuotias mies mennyt siis loma-aikoinaan puutarhaan leikkimään, +vaan sulkeutui kamariinsa ja kirjoitteli siellä, välipalaansa +pureskellen, testamenttiaan. + +Hän kirjoitteli paljon muutakin. Väsymättä päiväkirjaansa, joka +ilta, piilossa, -- hän ei tiennyt, miksi hän sitä teki, sillä +hänellä ei ollut mitään sanomista, eikä hän kirjoittanut muuta kuin +kaikenlaista joutavaa. Kirjoittaminen oli hänessä perinnöllinen +intohimo, ranskalaisen maaseutuporvariston vuosisatainen elämäntarve, +-- hävittämätön vanhan rodun tapa merkitä muistiin joka päivä, +kuolemaansa saakka, tylsän ja melkein sankarillisen kärsivällisesti +ja seikkaperäisesti kaikki, mitä kunakin päivänä on ympärillä nähty, +sanottu, tehty, kuultu, syöty ja juotu. Ainoastaan itseään varten. Ei +ketään muuta. Kukaan ei sellaisia päiväkirjoja koskaan lue: tekijä +tietää kyllä sen seikan; eikä hän itsekään koskaan lue kirjoittamaansa +uudestaan. + + + + +Musiikki oli uskonnon lisäksi pojan suojana liian kirkasta päivänvaloa +vastaan. Molemmat sisarukset olivat synnynnältään musikaalisia, -- +varsinkin Olivier, joka oli perinyt sen lahjan äidiltään. Muuten ei +heidän makunsa ollut läheskään mallikelpoinen. Kukaan ei ollut pystynyt +sitä kasvattamaan tuossa maaseutukaupungissa, jossa ei kuultu muuta +musiikkia kuin paikallisen torvisoittokunnan esittämiä marsseja, +tai -- kun oikein hyvin sattui -- Adolphe Adamin potpurreja, tahi +kirkonurkuja, jotka soittivat romansseja, taikka pianonharjoituksia, +joita porvaristytöt rimputtivat huonosti viritetyillä soittimillaan: +ne olivat taas jotain valssia tai polkkaa, alkusoittoa _"Bagdadin +kalifiin"_ tai _"Nuoren Henrikin metsästykseen"_, taikka oli niissä +pari kolme Mozartin sonaattia, aina samat ja samassa kohdin väärin +soitetut. Sellainen oli ohjelmana aina, milloin kaupungissa oli +iltakutsuja. Päivällisten jälkeen pyydettiin niitä vieraita, joilla oli +kykyä, näyttämään sitä muillekin: ensin he kieltäytyivät, punastuen, ja +suostuivat sitten lopulta seuran hartaisiin vaatimuksiin, ja soittivat +ulkoa parhaan kappaleensa. Kaikki ihailivat silloin taiteilijain hyvää +muistia ja hänen "helmeilevää" soittoaan. + +Tämä juhlallinen toimitus, joka uusiintui melkein joka ilta, turmeli +sisaruksilta koko päivälliskutsujen ilon. Silloin kuin heidän +oli soitettava nelikätisesti Bazinin _Kiinan matka_ tai pienet +Weber-katkelmansa, olivat he vielä varmat toisistaan, eivätkä juuri +peljänneet. Mutta kun heidän tuli soittaa kummankin yksinään, tuli +siitä heille suorastaan kidutus. Antoinette oli kuten tavallisesti +rohkeampi. Vaikka esiintyminen oli hänestä hirvittävän ikävää, niin +alistui hän siihen, koska hän tiesi, ettei siitä voinut päästä, meni +ja istahti pianon ääreen päättävä pikku värähdys suupielessään, ja +lasketteli sitten rondonsa aikamoista rallia, hapuillen jotkin kohdat +epävarmasti ja sotkien toiset täydellisesti, keskeyttäen, kääntäen +päänsä ja sanoen hymyillen: Oh, minä en enää muista... + +Sitten ryhtyi hän uudestaan soittamaan, joitakuita tahteja kauempaa, +ja soitti loppuun asti. Nyt ei hän salannut iloaan, että oli +päässyt loppuun; ja kun hän tuli takaisin paikalleen seurueen häntä +kiitellessä, niin hän nauroi ja sanoi: + +-- Minä soitin paikoittain aivan väärin... + +Mutta veikon luonne oli haitallisempi. Hän ei voinut sietää julkista +esiintymistä, kaikkien tähystelyn esineenä istumista, hän kärsi +kauheasti jo siitäkin, että hänen joskus täytyi puhua vieraiden +kuullen. Ja soittaminen varsinkin ihmisille, jotka eivät rakastaneet +musiikkia -- (ja sen totuuden huomasi Olivier tästä seurasta hyvin), +-- noille olennoille, joista musiikki oli suorastaan ikävääkin, ja +jotka panivat hänet soittamaan ainoastaan tavan vuoksi, -- se oli +hänestä väkivaltaa, jota vastaan hän turhaan koetti nousta taisteluun. +Hän kieltäytyi itsepintaisesti. Eräinä iltoina hän pujahti karkuun; +hän meni piiloon johonkin pimeään huoneeseen, tai käytävään, jopa +ullakollekin, vaikka hän pelkäsi kauheasti hämähäkkejä. Hänen +vastustuksensa teki pyytelyt yhä kiivaammiksi ja ovelammiksi; niitä +vahvistivat vielä vanhempien nuhteet, höystettyinä pienillä läväyksillä +poskellekin, jos kapinan henki oli liian julkea. Ja pojan täytyi +lopuksi aina soittaa, ja luonnollisesti hän soitti päin mäntyä. Ja +sitten hän yöllä kärsi siitä, että oli soittanut huonosti. Sillä hän +oli kunniantuntoinen poika ja piti todellakin musiikista. + +Maku ei ollut aina ollut pikkukaupungissa näin keskinkertainen. +Muistettiin vielä aika, jolloin oli parin kolmen porvarin kodissa +saatu kuulla sangen hyvää kamarimusiikkia. M:me Jeannin puhui usein +isoisästään, joka oli soitellut intohimoisesti viulua ja laulanut +Gluckin, Dalayracin ja Bertonin lauluja. Niitä oli vielä talossa suuri +vihko, ja samoin nippu italialaisia aarioita. Tuo leppoisa vanhus oli +ollut samanlainen kuin näytelmäkirjailija François Andrieux, josta +Berlioz aikoinaan sanoi: "Hän rakasti _suuresti_ Gluckia", lisäten +katkerasti: "Hän rakasti _suuresti_ myöskin Piccinnia." -- Ehkäpä hän +rakasti enemmänkin Piccinnia. Joka tapauksessa oli noissa isoisän +kokoelmissa italialaisia aarioita paljon enemmän kuin Gluckin. Ne +kokoelmat olivat olleet pikku Olivierin musikaalista ravintoa. Sangen +sisällötöntä ravintoa; se muistutti suuresti niitä pikkukaupunkien +sokerileivoksia, joita siellä työnnetään lapset täyteen: ne tekevät +äiteläksi maun, turmelevat vatsan ja saattavat viedä ikipäiviksi +terveen halun syödä oikeita ravintoaineita. Mutta Olivierin +ruokahalulle ei ollut muuta tarjolla. Hänelle ei annettu parempaa +ravintoa. Hänellä ei ollut oikeaa leipää, hän söi siis vehnäleivoksia. +Niinpä tulivat Cimarosa, Paesiello ja Rossini asian pakosta tämän +pienen melankoolisen ja mystiikkaan taipuvaisen pojan ruokkijoiksi, +pojan, jonka päätä alkoi hieman huimata, kun hän joi sitä _Asti +spumantea_, jota nämä hilpeät ja julkeat Sileeni-vaarit maidon asemasta +hänelle tarjosivat, samoin kuin nuo kaksi Napolin ja Catanian pikku +bakkantiakin viattomine ja rivoine hymyineen, nimittäin Pergolese ja +Bellini. + +Olivier soitti paljon kaikenlaista, aivan yksinään, omaksi huvikseen. +Sävellykset syöpyivät hänen olemukseensa. Hän ei koettanutkaan +ymmärtää, mitä soitti. Ja hän soitti passiivisesti. Kenenkään päähän +ei pälkähtänyt opettaa hänelle harmonioita; eikä hän itsekään +sellaisten asiain olemassaoloa aavistanut. Kaikki, mikä koski tieteitä +tai tieteellistä henkeä, oli perheelle varsinkin äidin puolelta +vierasta. Eräs pulma saattoi nämä hartaat lakimiehet, kaunosielut ja +humanistit suorastaan ymmälleen. Mainittiin erikoisena ja ihmeellisenä +luonnon-oikkuna muuan suvun jäsen, -- jokin kaukainen serkku, -- +joka oli; mennyt virkailijaksi Maantieteelliseen toimistoon. Vieläpä +tiedettiin, että hän oli tullut hulluksi. Vanha maaseutulaisporvaristo, +tajunnaltaan terve; ja positiivinen, mutta mukavan elämän ja ainaisen +yksitoikkoisuuden tylsyttämä, on pelkkää arkipäiväistä järkeä; +sillä on sellainen luottamus omaan itseensä, että sen on mahdoton +keksiä mitään vaikeutta, jota se ei pystyisi ratkaisemaan; ja se on +taipuvainen pitämään tiedemiehiä jonkinlaisina taiteilijoina, tosin +muita hyödyllisempinä, mutta ei niin hienoina, sillä taiteilijoista! +ei ole mitään hyötyä; ja moinen hyödyttömyys! on tavallaan hienoa. +-- (Muuten on jokainen porvari varma siitä, että hän olisi voinut +olla taiteilija, jos olisi tahtonut.) -- Sen sijaan ovat tiedemiehet +melkeinpä käsityöläisiä, -- (ja sehän on epäkunniallista), -- +jonkinlaisia työmestareita, muita oppineempia, ja hiukan hassahtavia; +sangen lujia papereissaan, mutta kun he lähtevät numeropajastaan, eivät +he näe mitään. He eivät pääsisi pitkälle, ellei heitä olisi ohjaamassa +järki-ihmisiä, joilla on elämän ja liikemiehen kokemusta. + +Ikävä vain, ettei tämä elämän ja liikemiehen kokemus osoittaudu aina +yhtä päteväksi kuin nuo terveen järjen ihmiset mielellään luulevat. +Useinkin on se kokemus pelkkää vanhaa, totuttua tapaa, joka pitää +paikkansa ainoastaan harvoissa, sangen helpoissa tapauksissa. Jos +sattuu jotakin odottamatonta, johon täytyy suhtautua uudella tavalla, +nopeasti ja voimalla, niin he joutuvat neuvottomiksi. + +Pankkiiri Jeannin oli tätä laatua. Kaikki oli jo ennalta niin varmaa, +kaikki kulki niin tarkoin maaseudun elämän tavallisessa tahdissa, ettei +hän ollut koskaan joutunut vakaviin vaikeuksiin liikealallaan. Hän +oli seurannut isäänsä hänen urallaan, haluamatta erikoisesti siihen +ammattiin. Kun kaikki oli tähän saakka mennyt hyvin, niin luki hän +menestyksensä luonnonlahjainsa ansioksi. Hänen oli tapana sanoa, ettei +hänen ammatissaan tarvittu muuta kuin että oli rehellinen ja ahkera +Ja terveen järjen mies; ja hänen aikomuksensa oli jättää ammatti +vuorostaan pojalleen, välittämättä, oliko pojalla halua siihen, sen +enempää kuin hänen isänsä oli välittänyt hänenkään tahdostaan. Hän +ei valmistanut millään tavoin poikaansa tähän tulevaisuuteen. Hän +antoi lastensa kasvaa niinkuin he halusivat, kunhan he vain olivat +hyviä lapsia ja olivat onnellisia: sillä hän jumaloi lapsiaan. Niinpä +olivatkin pikku sisarukset huonosti valmistetut elämäntaisteluun: he +olivat ansarikasveja. Mutta: eikö heidän elämänsä ollutkin jatkuva +samaan tapaan? Untelossa pikkukaupungissa, rikkaan, kunnioitetun +perheen lapsina, rakastettavan, iloisen ja sydämellisen isän turvissa, +keskellä ystäviä ja seudun varmimmassa arvoasemassa näytti heidän +elämänsä niin helpolta ja hymyilevältä. + + + + +Antoinette oli kuusitoista-vuotias. Olivier odotti ripille pääsyä. Hän +eli siihen aikaan mystillisten unelmiensa loputtomassa huumauksessa. +Antoinette kuunteli toiveiden linnun hurmaavaa laulua, toiveiden, jotka +paisuttavat nuoria sydämiä kuin satakielen livertely huhtikuussa. +Hän nautti, kun tunsi ruumiinsa ja sielunsa kukoistavan, tiesi +olevansa kaunis ja kuuli muiden sanovan niin. Isän ylistykset, hänen +varomattomat sanansa olivat vähällä saattaa Antoinetten pään aivan +pyörälle. + +Isä oli haltioissaan tyttärestään; häntä huvitti Antoinetten pikku +kiemailu, hänen riutuvat silmäyksensä, kun hän seisoi kuvastimen +edessä, hänen viaton ja veitikkamainen kujeilunsa. Isä veti hänet +polvelleen istumaan, hän ärsytteli häntä puhelemalla hänelle +sydämenasioista, Antoinetten voitoista nuorten herrain joukossa, +kosijoista, joiden hän väitti muka anelleen häneltä Antoinetten +kättä; ja hän luetteli nuo kosijat: ne olivat arvokkaita porvareita, +kaikki toinen toistaan vanhempia ja rumempia. Antoinette huudahteli +kauhusta ja purskahteli nauruun, kietoen kätensä isän kaulaan ja +painaen kasvonsa hänen poskeaan vasten. Ja isä kysyi, kuka se oikea, +onnellinen valittu sitten oli: kaupunginviskaaliko, jota Jeanninien +vanha lastenhoitajatar sanoi yhtä rumaksi kuin kaikki perisynnit +yhteensä, vai paksu notaariko. Antoinette läiskäytti isää poskelle, +käskien häntä olemaan hiljaa, tai tukki käsillään hänen suutaan. Isä +suuteli tyttärensä pikku käsiä ja lauloi, hypitellen häntä polvellaan, +tunnettua laulua: + + Que voulez-vous, la belle? + Est-ce un mari bien laid? + + "Mikä mieleesi, ihanainen? + Mies hirveän rumako lienee?" + +Antoinette vastasi, naurunpuuskien lomaan ja solmien isän poskiparrat +leuan alle yhteen, laulun kertosäkeillä: + + Plutôt joli que laid, + Madame, s'il vous plait. + + "Mies kaunis, senhän nyt tiennee! -- + Madame, no ota se vainen!" + +Antoinette aikoikin näet valita itse. Hän tiesi, että hän oli rikas tai +tulisi aikoinaan rikkaaksi, -- (isähän toisti sitä hänelle alinomaa): +-- hän oli "hyvä naimakauppa". Seudun huomattavat perheet, joilla +oli poikia, liehittelivät jo Antoinettea, vetäen hänen ympärilleen +kokonaisen verkon pikku imarteluja ja laskevaa oveluutta, joskus +sangen kouraantuntuvista langoista kudotun, saadakseen pyydykseensä +tuon sievän kultakalan. Mutta se kala uhkasi jäädä pelkäksi +aprillisaaliiksi; sillä terävä Antoinette huomasi kaikki heidän +juonensa, ja ne vain huvittivat häntä: hän aikoi kyllä itse kerran +ottaa, mutta ei tahtonut, että hänet otettiin. Pienessä päässään hän +oli jo ratkaissutkin, kenen hän ottaisi miehekseen. + +Seudulla oli myöskin eräs aatelisperhe -- (sellaisia on +maaseutupaikoissa kussakin tavallisesti yksi ainoa; ja sellaiset +perheet uskovat ja väittävät polveutuvansa joistakin muinaisista +ylimyssuuruuksista, mutta polveutuvatkin useimmiten ainoastaan jostakin +valtiontilusten ostajasta, 1700-luvun intendentistä tai Napoleonin +armeijain muonavarain hankkijasta). -- Tämä aatelisperhe oli nimeltään +Bonnivet, ja sillä oli noin peninkulman päästä kaupungista linna, jossa +oli terävähuippuiset tornit ja kiiltävä liuskakivinen katto. Ympärillä +oli suuria metsiä, joissa uinui siellä täällä kalaisia lampeja. +Tämä perhe ryhtyi nyt omasta alotteestaan lähentelemään Jeannineja. +Nuori Bonnivet'n herra hääräili kovin Antoinetten ympärillä. Hän oli +kaunis poika, ikäänsä nähden melkoisen vankka ja lihava, eikä tehnyt +koskaan mitään muuta kuin metsästeli, söi, joi ja makasi; hän osasi +ratsastaa, tanssia, oli käytökseltään varsin siisti, eikä hölmömpi +monia muita. Hän tuli silloin tällöin linnastaan kaupunkiin, pulskat +saappaat jalassa, ratsain tai ajaen keveillä paukkurattailla; hän kävi +pankkiirin perheessä, muka liikeasioissa; joskus hän toi kopallisen +metsänriistaa, tai suuren kimpun kukkia naisille. Niillä käynneillään +hän pyrki neidin seuraan. He kävelivät yhdessä puutarhassa. Nuori herra +imarteli Antoinettea oikein kukkuramitalla, lörpötteli rattoisasti ja +helisteli kannuksiaan puutarhapengermän kivityksellä. Antoinettesta +hän oli ihastuttava. Hänen ylpeyttään ja rakkaudenkaipuista sydäntään +siveli suloisesti. Hän heittäysi täydellisesti lapsellisen rakkautensa +ensimäisten hetkien valtaan, jotka olivat niin armaat. Olivier +inhosi tätä maalaisparoonia, sillä hän oli vahva, paksu, töykeä, +ja nauroi räikkyvällä äänellä, ja hänen kätensä puristivat lujasti +kuin ruuvipihdit, ja sitäpaitsi kutsui hän halveksivalla tavalla +häntä alinomaa "poikaseksi", ja nipisteli häntä poskesta. Olivier +inhosi häntä varsinkin sen vuoksi, -- vaikkei Olivier juuri sitä +itsekään tiennyt, -- että tuo olento rakasti hänen sisartaan:... hänen +sisartaan, joka oli hänen, Olivierin, eikä kenenkään muun!... + + + + +Mutta sitten tuli onnettomuus. Ennemmin tai myöhemmin tulee se aina +vanhojen porvarillisten perheiden elämässä, perheiden, jotka ovat +juuttuneet vuosisadoiksi samaan turpeeseen ja tyhjentäneet sen kaiken +mehun. Ne perheet torkkuvat rauhassa ja luulevat olevansa yhtä ikuisia +kuin maa, joka heitä kamarallaan kantaa. Mutta maa on heidän allansa +kuollut, eikä heillä ole enää juuria: pieni kuokanisku riittää +vääntämään kaiken nurin. Silloin syytetään kovaa onnea, odottamatonta +onnettomuutta. Kovaa onnea ei olisi tullut, jos puun vastustusvoima +olisi ollut suurempi; tai ainakin olisi koettelemus mennyt ohitse +niinkuin myrskynpuuska, joka repii irti ainoastaan muutamia oksia, +mutta ei kaada puuta. + +Pankkiiri Jeannin oli luonteeltaan heikko, luottavainen, hieman +turhamainen. Hän nautti siitä, että sai häikäistä ihmisiä, ja sekoitti +usein keskenään käsitteet "olla jotain" ja "näyttää joltakin". Hän +tuhlasi melko lailla varojaan sinne ja tänne, vaikkei tämä tuhlaus +vielä vakavasti kyennyt tyhjentämään hänen varojaan; osaksi auttoi +siinä sekin seikka, että edellisistä polvista periytynyt säästäväisyys +tunnonvaivan puuskina tasoitteli vahinkoja: hän näet saattoi +kitsastella tulitikusta tuhlattuaan halkosylen arvon. Viisaampi kuin +taloudessaan ei hän ollut liikesuhteissakaan. Hän ei kieltäytynyt +koskaan lainaamasta rahaa jollekin ystävälle; eikä hänen ystäväkseen +ollut vaikea päästä. Hän ei aina viitsinyt vaivautua pyytämään edes +kuittia; hän ei aina ottanut tileissään huomioon, mitä hänelle oltiin +velkaa, eikä hätäillyt perimään velkojaan, elleivät lainaajat itse +tuoneet niitä hänelle takaisin. Hän luotti toisten rehellisyyteen, +aivan samoin kuin hän uskoi muiden luottavan häneenkin. Sitäpaitsi +hän oli pelkurimpi kuin hänen reippaasta ja kursailemattomasta +käytöksestään olisi saattanut uskoa. Koskaan hän ei olisi voinut apua +antamatta torjua luotaan mitään julkeita rahankärkkyjiä eikä ilmaista +epäilyksiään heidän maksukykyynsä nähden. Siihen oli syynä samalla sekä +hyvyys että arkamaisuus. Hän ei tahtonut pahoittaa kenenkään mieltä, +ja pelkäsi solvauksia. Niinpä hän antoi aina myöten. Ja päästäkseen +jollakin tavalla voiton puolelle hän tarjoili rahojaan muille oikeinpa +innolla, ikäänkuin hänelle olisi tehty suuri palvelus viemällä häneltä +hänen rahansa. Vähällä oli hän itsekin uskoa, että se oli palvelus: +hänen itserakkautensa ja hyväuskoisuutensa saivat hänet helposti +vakuutetuksi, että tekipä hän mitä tahansa, niin siitä koitui hyvä +"afääri". + +Tällainen menettely ei ollut omiaan kylmentämään lainaajien suopeutta +häntä kohtaan; talonpojat häntä jumaloivat, tietäessään voivansa +aina turvautua hänen hyvyyteensä, eivätkä he suinkaan jättäneet sitä +tekemättä. Mutta ihmisten kiitollisuus -- jopa hyvinkin kunnon ihmisten +-- on hedelmä, joka on korjattava hyvissä ajoin. -- Jos sen antaa +vanheta puussa, niin se saattaa siihen mädätä. Kun oli mennyt muutamia +kuukausia, niin tottuivat pankkiiri Jeanninin velalliset ajattelemaan, +että hän oli ollut jollakin tavoin velvollinen tekemään heille sen +palveluksen; ja olivatpa he taipuvaisia luulemaan, että koska Jeannin +oli ollut niin halukas heitä auttamaan, oli hänellä varmaankin siitä +auttamisesta itsellään etua. Hienotunteisimmat luulivat kuittaavansa -- +ellei juuri asiansa, niin ainakin kiitollisuudenvelkansa -- tuomalla +ampumansa jäniksen tai kopallisen kananmunia pankkiirille mennessään +kaupunkiin markkinoille. + +Kun tähän saakka ei kuitenkaan käsitelty muuta kuin pieniä summia, ja +kun Jeannin oli sattunut joutumaan tekemisiin melkoisen kunniallisten +ihmisten kanssa, niin ei menetelmästä tullut suurta haittaa: +rahanhukka, -- josta pankkiiri ei muuten hiiskunut kenellekään +sanaakaan, -- oli vähäpätöinen. Mutta toisin kävi, kun Jeannin sitten +kerran joutui erään keinottelijan kynsiin, joka oli perustanut +teollisuusyrityksen ja oli saanut hajua pankkiirin laupiaasta +luonteesta ja hänen varakkuudestaan. Tämä käytökseltään mahtailevan +arvokas mies, jonka rintaa koristi kunnialegioonan merkki ja joka +sanoi olevansa parin kolmen ministerin, arkkipiispan, kokonaisen +senaattori-valikoiman, kirjailija- ja rahamieslauman ja erään +kaikkivaltiaan sanomalehden ystävä, osasi erinomaisesti asettua sille +sekä arvovaltaiselle että samalla tuttavalliselle kannalle, joka +hänen saaliiseensa tehosi. Hänen esittämänsä suosittelut olisivat +voineet saada varuilleen jokaisen vähänkin tarkkavaistoisemman miehen +kuin Jeannin oli: nehän olivat ainoastaan noiden tuttavuuksien +kiitoskirjeitä joistakuista hänen lähettämistään päivälliskutsuista, +tai kirjeitä, joilla häntä vuorostaan kutsuttiin vieraaksi, ja +tiedetäänhän, etteivät ranskalaiset koskaan kitsastele, jos ei muuta +vaadita kuin tällaista kirjeellä kuittaamista, eivätkä kursaile +tarttumasta ojennettuun käteen ja lähtemästä päivällisille jonkin +ihmisen luo, johon ovat juuri ja juuri tutustuneet, -- sillä +ehdolla kuitenkin, että mies voi huvittaa heitä ja ettei hän pyydä +heiltä rahaa. Onpa niitäkin, jotka eivät kieltäisi sitäkään uudelta +ystävältään, jos eivät muutkaan ihmiset kieltäisi. Ja älykäs mies, +jonka pyrkimyksenä on vapauttaa lähimmäisensä liikojen rahojen +painosta, olisi melkoisen kovaonninen, ellei hän lopulta löytäisikin +sellaista pässiä, joka lähtee ensimäisenä hänen mukaansa ja vetää +sitten muut lampaat perästään. -- Ellei ennen Jeanninia olisi +tuollaisia pässejä ollut, niin oli hän ainakin siihen omiaan. Hän oli +hyvässä villassa ja aivan valmis kerittäväksi. Hänet houkuttelivat +leikkiin viettelijän komeat tuttavuussuhteet, hänen suunsoittonsa, +imartelunsa ja myöskin se seikka, että hänen liikeasioita koskevista +neuvoistaan koitui ensin hyviä tuloksia. Hän uskalsi peliin aluksi +vähän, ja menestyksellä; sitten hän uskalsi paljon ja lopuksi kaikki: +ei ainoastaan omia, vaan liiketuttaviensakin rahat. Hän varoi +ilmoittamasta asiasta näille: hän oli varma siitä, että voittaisi; hän +aikoi häikäistä heitä pistämällä voitto-osuuden yllätyksenä heidän +kouraansa. + +Teollisuusyritys menikin nurin. Pankkiiri sai sivultapäin kuulla +tapauksesta eräältä parisilaiselta liikeystävältään, joka ohimennen +kirjoitti hänelle tästä uudesta romahduksesta, aavistamatta, että +Jeanninkin oli sen uhreja: sillä pankkiiri ei ollut hiiskunut +kenellekään mitään osuudestaan liikkeeseen; käsittämättömän +kevytluontoisesti oli hän lyönyt laimin, -- näyttipä melkein kuin +olisi karttanut, -- kuulustella asiaa sellaisilta henkilöiltä, jotka +olisivat tunteneet yritystä tarkemmin; hän oli tehnyt kaikki aivan +salaa, hullaantuneena erehtymättömän terveeseen järkeensä, ja oli +tyytynyt mitä epämääräisimpiin tietoihin. Elämässä sattuu usein +moisia hairahduksia; tuntuupa kuin ihmisen täytyisi eräillä hetkillä +välttämättä syöksyä tuhoonsa: näyttää kuin hän pelkäisi, ettei vain +joku tulisi häntä auttamaan; hän pakenee kaikkia neuvoja, jotka hänet +voisivat pelastaa, menee piiloon, syöksyy kuumeisella kiireellä +eteenpäin, saadakseen suistua kuiluun oman halunsa mukaan. + +Jeannin juoksi asemalle ja lähti sydän ahdistuksen hyytämänä junalla +Parisiin. Hän meni tapaamaan liiketoveriaan. Hän toivoi vielä, että +hänen saamansa uutiset olisivat vääriä, tai ainakin liioiteltuja. +Tietysti hän ei tuota miestä enää tavannut, ja nyt hän tuli +vakuutetuksi onnettomuudesta, joka oli niin perinpohjainen kuin olla +saattaa. Hän palasi kotiin aivan suunniltaan, mutta salaten kaikki. +Kukaan ei vielä saattanut aavistaa mitään. Hän koetti voittaa aikaa +muutamia viikkoja, edes muutamia päiviä. Parantumattoman hyväuskoisena +hän luulotteli sitkeästi itselleen, että hän keksisi jonkin neuvon, +jolla korvaisi -- ellei omia vahingoltaan, niin ainakin ne vahingot, +mitä hän oli tuottanut liiketuttavilleen. Hän koetteli monenmoisia +keinoja, ja niin kömpelön hätäisesti, että jo hänen käytöksensäkin vei +häneltä kaikki onnistumisen toiveet, jos onnistumista yleensä enää +olisi voinut toivoakaan. Mutta mistä hän pyysikin lainoja, niitä ei +hänelle annettu. Uskalletut keinottelut, joihin hän epätoivoissaan +ryhtyi, pannen peliin senkin vähän, mitä hänelle oli jäänyt, tuhosivat +hänet lopullisesti. Silloin tapahtui hänen luonteensa ulkonaisissa +muodoissa täydellinen muutos. Hän joutui hirvittävän kauhun valtaan: +hän ei puhunut mistään mitään, vaan oli ärtyisä, kiukkuinen, tyly, +hirveän synkkä. Vieraiden parissa hän vielä koetti teeskennellä ja olla +iloinen; mutta jokainen saattoi huomata, että hän oli muuttunut: syyksi +arveltiin, että hän oli jollakin tavalla sairas. Kotoistensa seurassa +ei hän hillinnyt itseään näin; ja kotiväki olikin kohta huomannut, +että hän salasi jotakin vakavaa. Häntä tuskin tunsi enää entiseksi +mieheksi. Joskus hän hyökkäsi johonkin huoneeseen ja alkoi penkoa +piironginlaatikolta, heittäen kaikki paperit sekaisin permannolle, ja +alkaen raivota kuin vimmattu, kun ei muka löytänyt mitään, tai kun +tahdottiin auttaa häntä. Sitten seisoi hän äimistyksissään keskellä +sekamelskaa, ja kun häneltä kysyttiin, mitä hän etsi, ei hän sitä +tiennyt itsekään. Milloin hän ei näyttänyt enää välittävän perheestään, +milloin taas suuteli jotakuta heistä kyyneleet silmissä. Hän ei saanut +enää unta. Eikä syönyt juuri mitään. + +M:me Jeannin huomasi kyllä, että onnettomuus oli tulossa, mutta hän ei +ollut koskaan ottanut osaa miehensä liikeasioihin eikä ymmärtänyt niitä +yhtään. Hän tiedusteli mieheltään, mikä häntä vaivasi, mutta Jeannin +torjui tylysti hänen kyselynsä; se loukkasi vaimon itsetuntoa, eikä hän +enää koettanutkaan. Mutta hän oli kauhuissaan, joskaan ei tiennyt, mitä +pelkäsi. + +Lapset eivät saattaneet aavistaakaan vaaraa. Antoinette oli kyllä +niin älykäs, että hän ehkä, kuten äitinsäkin, vaistomaisesti tunsi +jonkin onnettomuuden tulevan; mutta hän oli nykyään niin täydellisesti +heräävän rakkautensa onnen lumoissa, ettei hän tahtonut ajatella +mitään, mikä teki hänet levottomaksi; hän vakuutteli itselleen, että +nuo synkät pilvet haihtuisivat itsestään, -- tai että niitä ennättäisi +katsella vielä sittenkin, kun ei enää muuta voisi tehdä. + +Pystyvin ymmärtämään pankkiiri poloisen sieluntilaa oli ehkä pikku +Olivier. Hän tunsi, että isä kärsi; ja hän kärsi salaisesti hänen +kanssaan. Mutta hän ei uskaltanut sanoa mitään: sehän oli luonnollista, +sillä hän ei voinut mitään tehdä, hän ei osannut mitään. Ja sitäpaitsi +karkoitti hänkin surulliset asiat ajatuksistaan, jos ne milloin tulivat +mieleen: aivan kuin hänen äidillään ja sisarellaan oli hänelläkin +taikauskoinen taipumus luulla, että onnettomuus, jota ei tahdo nähdä, +ei ehkä tulekaan. Vaaran uhkaamat ihmis-raukat ovat useinkin kuin +jäniksiä: piiloittavat päänsä pensaaseen, ja kuvittelevat, ettei +onnettomuus heitä huomaa. + + + + +Levottomuutta herättäviä huhuja alkoi liikkua. Puhuttiin, että +pankkiliikkeen luotto oli saanut kolauksen. Pankkiirin oli +turha tekeytyä liiketuttavainsa parissa sangen varmaksi; eräät +epäluuloisimmat pyysivät rahansa pois, kuka milläkin tekosyyllä. +Jeannin tunsi olevansa tuhon oma, hän puolustautui epätoivoisesti, +ollen muka pyhästi suuttuvinaan, valittaen katkerasti, että häntä +epäiltiin; jopa nosti hän kiivaita kohtauksiakin itsensä ja vanhain +liiketuttaviensa välillä, kohtauksia, jotka nolasivat hänet +ehdottomasti yleisen mielipiteen silmissä. Säästöönpanoja vaadittiin +yhtä mittaa pois. Hän joutui sellaiseen kuolon tuskaan, että menetti +lopunkin malttinsa. Hän teki lyhyen matkan, meni erääseen läheiseen +kylpyläkaupunkiin ja pelasi siellä viimeiset setelinsä: antoi tyhjentää +taskunsa neljännestunnissa putipuhtaiksi, ja palasi kotiin. + +Hänen odottamaton lähtönsä oli lopullisesti saanut pikkukaupungin +täydelliseen sekaannukseen; siellä sanottiin jo, että hän oli karannut; +ja m:me Jeanninilla oli tuska ja työ pitää levottomien ihmisten raivoa +aisoissa: hän rukoili heitä olemaan kärsivällisiä, hän vannoi heille, +että hänen miehensä tulisi takaisin. Ihmiset eivät sitä uskoneet, +vaikka he kaikin voimin tahtoivatkin sen uskoa. Ja niinpä tunsivat +kaikki suurta helpoitusta, kun hän tuli kotiin: monet melkeinpä +uskoivat olleensa turhanpäiten rauhattomia, ja että Jeanninit olivat +yleensä niin ovelia, että he kyllä saattoivat pelastaa itsensä +kiipelistä, jos siihen joutuivat. Pankkiirin käytös vahvistikin tätä +vaikutusta. Nyt, kun hän ei enää voinut epäilläkään, mikä hänellä +oli edessä, näytti hän väsyneeltä, mutta oli sangen rauhallinen. Kun +hän laskeusi kotikaupungissaan junasta, ryhtyi hän asemapuistikossa +rauhallisesti puheisiin eräiden vastaantulevien ystävien kanssa, +pakinoi viljavainioista, jotka olivat kärsineet poudasta viikkokausia, +viinitarhoista, jotka olivat pulskat, ja uudesta ministeristön +kukistumisesta, josta iltalehdet tiesivät kertoa. + +Kotiin päästyään ei hän muka ollut millänsäkään vaimonsa kiihtymisestä, +kun m:me Jeannin juoksi hänen tulonsa kuullessaan häntä vastaan ovelle +ja kertoi sekavan suulaasti hänelle, mitä hänen poissaollessaan oli +tapahtunut. Vaimo koetti arvata hänen kasvojensa ilmeestä, oliko mies +osannut välttää tuon tuntemattoman vaaran; mutta hän ei kysynyt häneltä +kuitenkaan mitään, niin ylpeä hän oli: hän odotti, että mies alkaisi +hänelle itse puhua. Mutta Jeannin ei virkkanut sanaakaan siitä asiasta, +joka heitä molempia kiusasi. Hän torjui varovaisesti vaimon kaipuun +uskoa huolensa miehelleen ja saada puolestaan hänen luottamuksensa. +Hän puhui helteestä, valitti, että hänen päätänsä särki hirveästi; ja +sitten asetuttiin aterialle niinkuin tavallisesti. + +Hän jutteli vähän, oli väsynyt, hajamielinen, istui otsa rypyssä; +naputteli sormillaan pöytäliinaan; hän koetti pakostakin syödä, +koska tunsi itseään tarkasteltavan, ja katseli ilmeettömin ja +epämääräisin silmin lapsiaan, jotka vaikeneminen oli tehnyt aroiksi, +sekä vaimoaan, jonka loukattu itserakkaus oli jäykistänyt ja joka +väijyskeli miehensä kaikkia eleitä, luomatta kuitenkaan häneen suoraan +katsettaan. Päivällisen loputtua hän näytti jo ikäänkuin heräävän; +hän koetti jutella Antoinetten ja Olivierin kanssa; kysyi heiltä, +mitä he olivat tehneet sillaikaa kuin hän oli ollut matkalla; mutta +hän ei kuunnellut heidän vastauksiaan, ei kuullut edes oman äänensä +kaikua; ja vaikka hän katsoi suoraan lapsiin, niin hänen katseensa +oli jossakin muualla. Olivier tunsi sen: hän vaikeni keskellä pikku +tarinoitaan, eikä tuntenut halua jatkaa. Mutta Antoinettessa oli +iloisuus lyhyen hämilläolon jälkeen saanut taas vallan: hän laverteli +kuin iloinen harakka, asettaen kätensä isänsä käden päälle, tai +nykäisten häntä käsivarresta, että hän kuuntelisi tarkemmin, mitä +hän hänelle kertoi. Jeannin oli vaiti; hänen katseensa siirtyi +Antoinettesta Olivieriin, ja ryppy hänen otsassaan tuli yhä syvemmäksi. +Kesken tyttärensä juttua ei hän enää kestänyt, hän nousi pöydästä ja +meni ikkunan ääreen salatakseen mielenliikutustaan. Lapset käärivät +salvettinsa kokoon ja nousivat hekin pöydästä. M:me Jeannin lähetti +heidät leikkimään puutarhaan; pian kuului, kuinka he juoksivat käytäviä +pitkin perätysten, kirkuen kilpaa. M:me Jeannin katsoi mieheensä, +joka seisoi häneen selin, ja hän kierteli ja puuhasi pöydän ääressä +aivan kuin jotakin järjestellen. Yhtäkkiä meni hän miehensä luokse ja +sanoi hänelle äänellä, jota tukehutti tuska ja pelko, että palvelijat +kuulisivat asian: + +-- Kuule, Antoine, mikä sinulla on? Sinulla on jotain... Varmaan, sinä +salaat jotain!... Onko tullut jokin onnettomuus? Oletko sinä sairas? + +Jeannin torjui vielä kerran hänen kysymyksensä, nytkähyttäen +kärsimättömästi olkapäitään ja sanoen tylysti: + +-- Ei! Ei mitään! Anna minun olla! + +Vaimo lähti syvästi suuttuneena pois; sokeassa vihastuksessaan hän +päätti itsekseen, ettei hän välittäisi olla enää rauhaton, tulipa hänen +miehelleen mitä tahansa. + +Jeannin meni ulos puutarhaan. Antoinette jatkoi siellä äskeistä +ilvettään, ravistellen veljeään, että olisi saanut hänet juoksemaan. +Mutta poika väitti yhtäkkiä, ettei hän tahtonut enää leikkiä; ja hän +asettui seisomaan terassin kaiteen nojaan kyynäräisilleen, muutaman +askeleen päähän isästään. Antoinette koetti häntä ärsyttää; mutta +Olivier työnsi hänet jörösti pois: silloin pisteli Antoinette vielä +häntä parilla sanalla; ja kun hän ei mitenkään enää saanut täältä +huvitusta, niin meni hän sisään ja istahti pianon ääreen. + +Jeannin ja Olivier jäivät kahden kesken ulos. + +-- Mikä sinulla on, poikaseni? Miksi sinä et tahdo enää leikkiä? kysyi +isä hiljaa. + +-- Minä olen väsynyt, isä. + +-- No niin. Istutaanpa sitten molemmat tuohon penkille. + +He istuutuivat. Oli kaunis syyskuun yö. Taivas samalla kuultava +ja tumma. Petuniain imelähkö tuoksu sekautui mustan kanavan +ummehtuneeseen ja hiukan homehtuneeseen hajuun, kanavan, jonka vesi +kuulsi juuri pengermän muurin juurella. Iltaperhoset, suuret vaaleat +sfinksiperhoset, lentää räpyttelivät kukkien ympärillä ja hyrisivät +kuin pikku rukit. Kanavan toisella puolella oviensa edessä istuvien +naapurien rauhalliset äänet kajahtelivat hiljaisuudessa. Sisällä soitti +Antoinette italialaisia kavatinoja ja fioritureja. Jeannin piteli +kädessään Olivierin kättä. Isä tupakoi. Hämärässä, joka alkoi yhä +enemmän peittää isän kasvoja, näki lapsi piipun pienen hohteen, joka +leimahti suuremmaksi, sammua tupsahti jälleen, syttyi taas ja sammui +lopulta kokonaan. He eivät puhuneet mitään. Olivier kysyi eräiden +tähtien nimiä. Jeannin, joka ei juuri tuntenut luontoa, enempää kuin +enimmät muutkaan maaseutulaisporvarit, ei tietänyt ainoankaan tähden +nimeä, paitsi suurimpien sikermäin, jotka jokainen tuntee; mutta +hän oli muka luulevinaan, että lapsi kysyi juuri niitä, ja mainitsi +hänelle niiden nimet. Olivier ei pyrkinyt muita utelemaan: hänestä oli +aina hauskaa kuulla niiden nimiä, ja toistaa itsekseen hiljaa noita +kauniita, mystillisiä sanoja. Sitäpaitsi hän ei tahtonutkaan tietää +niitä, vaan koetti ainoastaan vaistomaisesti lähestyä isäänsä. He +olivat jälleen vaiti. Olivier istui nojaten päätänsä penkin selustaan, +suu auki, ja katseli tähtiä; hän turtui aivan kuin horteeseen: isän +käden lämpöisyys hiveli läpi hänen olemuksensa. Yhtäkkiä alkoi se +käsi vavista. Pojasta se oli niin kummallisen hassua, ja hän sanoi, +iloisella ja samalla unisella äänellä: + +-- Kas, miten sinun kätesi vapisee, isä. + +Jeannin veti kätensä pois. + +Hetken päästä virkkoi Olivier, jonka pikku ajatus toimi omin päin: + +-- Oletko sinäkin väsynyt, isä? + +-- Olen, pikkuiseni. + +Lapsen hellä ääni jatkoi: + +-- Ei saa niin väsyttää itseään, isä. + +Jeannin veti Olivierin pään rintaansa vasten ja mutisi: + +-- Minun poika-raukkani!... + +Mutta Olivierin ajatukset olivat jo suuntautuneet toisaalle. Tornikello +löi kahdeksan. Olivier veti itsensä isästään irti ja sanoi: + +-- Minä menen lukemaan. + +Torstaina oli hänellä lupa lukea itsekseen tunti päivällisen jälkeen, +aina levollemenon aikaan asti: se oli Olivierin suurin onni; ja mikään +hyvä maailmassa ei olisi houkutellut häntä antamaan siitä ajasta +minuttiakaan. + +Jeannin antoi hänen lähteä. Hän käveli vielä edestakaisin pimeässä +terassilla. Sitten meni hänkin sisään. + +Perhehuoneessa istuivat lapset ja äiti yhdessä lampun ympärillä. +Antoinette ompeli nauhaa liiveihinsä, puhuen tai hyräillen koko ajan, +Olivierin harmiksi, sillä poika istui kirjansa ääressä, kulmat rypyssä, +kyynärpäät pöytää vasten ja työntäen peukaloitaan korviinsa, ettei +olisi kuullut mitään. M:me Jeannin parsi sukkia ja puheli vanhan +emäntäpiian kanssa, joka seisoi hänen vieressään ja luetteli hänelle +päivän menoja, käyttäen samalla tilaisuutta hyväkseen myöskin hiukan +lörpötelläkseen; eukolla oli aina varastossa huvittavia juttuja, ja +ne kertoi hän verrattoman koomillisella murteellaan, niin että kaikki +nauroivat koko ajan, ja Antoinette koetteli muijaa matkia. Jeannin +katseli nyt vaiti toisia. Kukaan ei kääntänyt huomiotaan häneen. Hän +oli hetken kahden vaiheilla, istahti, otti jonkin kirjan, avasi sen, +mistä vain sattui, sulki jälleen ja nousi ylös: mitenkään ei hän +voinut viipyä siellä. Hän sytytti kynttilän, ja sanoi perheelleen +hyvää yötä. Hän lähestyi lapsiaan, suuteli heitä liikutuksen vallassa: +he vastasivat hajamielisesti, nostamatta katsettaan häneen, -- +Antoinette oli ompeluksensa kimpussa, ja Olivier kirjansa. Olivier +ei edes ottanut käsiään pois korviltaan, ja hän murahti hyvää yötä +varsin kyllästyneenä, lukien yhä edelleen: -- (milloin hän luki, +olisi joku lähellä olevista saattanut pudota vaikka kaivoon, hän +ei olisi malttanut antaa sen häiritä itseään.) -- Jeannin poistui +perhehuoneesta. Hän jäi vielä ruokasaliin, joka oli vieressä. Hänen +vaimonsa tuli vähän ajan päästä sinne, kun emäntäpiika oli mennyt hänen +luotaan, järjestämään liinakaappiin vaatteita. Hän ei ollut miestään +muka näkevinään. Itse Jeannin epäröi, tuli sitten vaimonsa luokse ja +sanoi hänelle: + +-- Anna minulle anteeksi. Minä puhuin sinulle äsken vähän liian +töykeästi. + +Vaimon teki mieli vastata hänelle: + +-- Mies-parkani, en minä ole siitä sinulle vihainen; mutta mikä sinulla +sitten on? Sano nyt, miksi sinä niin kärsit. + +Mutta hän oli liian tyytyväinen, kun sai nyt kostaa vastaamalla: + +-- Anna minun olla! Sinä olet hävyttömän raaka minua kohtaan. Sinä +kohtelet minua kuin mitä piikaa. + +Ja siihen tapaan hän jatkoi, hakien vielä, uusia moitteita, +nautiskelevan tuimasti ja pitkävihaisesti. + +Mies teki väsyneen liikkeen, hymyili katkerasti ja lähti hänen luotaan. + + + + +Kukaan ei kuullut revolverinlaukausta. Vasta seuraavana päivänä, kun +tiedettiin, mitä oli tapahtunut, väittivät jotkut naapurit huomanneensa +keskiyön tienoissa hiljaisella kadulla kulkiessaan kuivan napauksen, +ikäänkuin piiskanläiskäyksen. He eivät tulleet sitä sen enempää +ajatelleeksi. Yön rauha laskeusi jälleen kaupungin ylle, kietoen +raskaaseen harsoonsa elävät ja kuolleet. + +M:me Jeannin oli nukkunut ja herännyt parin tunnin päästä. Kun hän ei +nähnyt miestään luonaan, nousi hän rauhattomana vuoteesta, juoksi läpi +kaikkien huoneiden, laskeusi alakertaan ja meni pankkihuoneistoon, joka +oli eri rakennuksessa talon vieressä; ja siellä tapasi hän Jeanninin +omassa konttorissaan, nojatuolissa istumassa, kirjoituspöytää vasten +hervahtaneena, veressään, jota vielä tippui permannolle. Rouva huusi +vihlovasti, pudotti kynttilän kädestään ja pyörtyi. Talossa kuultiin +hänen kirkaisunsa. Palvelijat juoksivat hätään, nostivat hänet +lattialta, hoitivat häntä, ja kantoivat pankkiiri Jeanninin ruumiin +päärakennukseen ja laskivat vuoteelle. Lasten kamarin ovi oli pantu +kiinni. Antoinette nukkui autuaan unta. Olivier kuuli häliseviä ääniä +ja askelia: hän olisi tahtonut tietää, mitä siellä liikuttiin; mutta +hän pelkäsi herättävänsä sisarensa, ja nukkui uudestaan. + +Seuraavana aamuna kiersi uutinen kaupungilla jo ennenkuin lapset +tiesivät siitä mitään. Vanha emäntäpiika kertoi sen heille, +itkeskellen. Heidän äitinsä ei jaksanut ajatella mitään; hänen +terveydestäänkin oltiin levottomia. Lapset olivat aivan kahden, kuolema +vieressään. Ensin oli heissä kauhu vieläkin suurempi kuin tuska. Muuten +eivät he saaneetkaan aikaa itkeä rauhassa. Heti aamulla alkoivat +lain vaatimat muodollisuudet. Antoinette oli paennut kamariinsa ja +jännitti koko nuorekkaan itsekkyytensä ajatellakseen pelkästään yhtä +ainoaa seikkaa, sitä, joka yksinään voi auttaa häntä todellisuuden +tukahuttavaa kauhua torjumaan: hän ajatteli ystäväänsä; odotti hänen +tulevan, odotti alinomaa. Koskaan ei tuo nuori mies ollut hellinyt +häntä niin kuin viime kerralla hänet nähdessään: Antoinette oli varma, +että hän nyt rientäisi häntä surussa lohduttamaan, heti, kun saisi +onnettomuudesta kuulla. -- Mutta ei tullut ketään. Kukaan ei virkkanut +hänelle sanaakaan, ei näyttänyt ystävyyttä millään tavoin. Sen sijaan +ryntäsivät nuo ihmiset, jotka olivat uskoneet rahansa pankkiirin +käsiin, kohta, kun saivat itsemurhasta uutisen, Jeanninin kotiin, +tunkeutuivat väkisin ovesta sisään ja haukkuivat armottoman julmasti +vainajan vaimoa ja lapsia. + +Muutamassa päivässä tuli onnettomuus toisensa päälle: ensin rakkaan +olennon menettäminen, sitten koko omaisuuden, yhteiskunnallisen aseman +ja yleisen kunnioituksen kadottaminen ja hylkäys ystävien puolelta. +Kaikki kerrassaan luhistui raunioiksi. Ei jäänyt mitään, jonka +vuoksi he olivat eläneet. He kaikki kolme olivat selvästi tietoisia +moraalisesta puhtaudestaan, ja siksi he nyt kärsivät sitäkin enemmän: +täytyihän heidän alistua häpeään, johon he eivät olleet syypäitä. +Pahimmin heistä kolmesta raateli tuska Antoinettea, siksi, että hän +oli elänyt siitä tunteesta vielä loitoimpana. M:me Jeanninille ja +Olivierille, vaikka nämä onnettomuudet runtelivatkin heitä kovin, +ei kärsimysten maailma ollut enää varsin vieras. Koska he olivat jo +vaistoiltaan pessimistejä, eivät he kaikesta tästä kummastuneet niin +paljoa kuin he siitä masentuivat. Kuoleman ajatus oli aina ennenkin +ollut heille lohdullinen turva: nyt se oli sitä entistä enemmän; he +kaipasivat saada kuolla. Moinen on kyllä surullista alistumista, mutta +ei kuitenkaan niin hirveää kuin jonkin nuoren tyytyväisen, onnellisen +ja elämänhaluisen olennon kapina, olennon, joka yhtäkkiä huomaa +joutuneensa sellaiseen suruun, ettei siihen ole apua ja ettei sillä ole +pohjaa, joutuneensa aivan häntä kauhistavan kuoleman eteen... + +Antoinette näki yhtäkkiä maailman rumuuden. Hänen silmänsä aukenivat: +hän näki elämän, ihmiset; hän tarkasteli nyt isäänsä, äitiään, +veljeään. Kun Olivier ja m:me Jeannin itkivät yhdessä, niin hän painui +yksinään omaan tuskaansa. Hänen pikku aivonsa aprikoivat epätoivoissaan +menneisyyttä, aprikoivat kuluvaa hetkeä, tulevaisuutta; ja hän näki, +ettei hänelle ollut jäänyt kerrassaan mitään, ei mitään toivoa, ei +mitään tukea: hänellä ei ollut enää luottamusta kehenkään. + +Tulivat hautajaiset, synkät, häpeälliset. Kirkko kieltäytyi ottamasta +itsemurhaajan ruumista siunattuun multaansa. Entisten ystävien +raukkamaisuus jätti lesken ja orvot oman onnensa nojaan. Tuskin +näyttäytyi pari kolme, jotka tulivat tuokioksi; ja heidän häpeilevä +käytöksensä oli vieläkin tuskallisempaa kuin toisten hylkäys. Tuntui +kuin he olisivat muka tehneet tulollaan laupiaan työn, ja heidän +vaitiolonsa oli pelkkää syytöstä ja halveksivaa sääliä. Oman suvun +puolelta tuli vielä pahempaa: sieltä ei annettu lohdutuksen sanaa, vaan +sen sijaan karvaita moitteitakin. Pankkiirin itsemurha ei mitenkään +masentanut ihmisten entistä kaunaa, vaan näytti heistä melkein yhtä +rikokselliselta kuin hänen vararikkonsakin. Porvarisihminen ei anna +niille anteeksi, jotka surmaavat itsensä. Heistä on sellainen olento, +joka kuolee mieluimmin kuin kestää häpeällisen elämän, suorastaan +luonnoton; ja he sallisivat, jos voisivat, mielellään lain koko +ankaruuden kohdata vainajaa, joka ikäänkuin näyttää heille sanovan: + +-- Mikään onnettomuus ei ole sen suurempi kuin elää teidän kanssanne +yhdessä. + +Kaikkein raukkamaisimmat eivät ole hitaimpia soimaamaan hänen +pelkurimaista tekoaan. Ja kun itsemurhaaja vahingoittaa itsensä +elämästä pois pyyhkimällä kaupan päällisiksi vielä heidän etujaankin +ja riistää heiltä koston, niin he tulevat suorastaan hulluiksi. -- +Tuokioksikaan ei siis ihmisten päähän pälkähtänyt ajatella, mitä +Jeannin-parka mahtoikaan kärsiä ennenkuin hän siihen tekoon ryhtyi. +He olisivat toivoneet, että hän olisi saanut kärsiä vielä tuhannen +kertaa enemmän. Ja kun hän pääsi heidän käsistään, niin he kohdistivat +kirouksensa hänen perheeseensä. He eivät myöntäneet tätä itselleen: +sillä he tiesivät, että se oli vääryyttä. Mutta he tekivät sen +kuitenkin: sillä heidän piti saada uhri kostolleen. + +M:me Jeannin, joka ei näyttänyt jaksavan enää muuta kuin vaikeroida, +sai takaisin koko tarmonsa, kun hänen miestänsä ahdisteltiin. Hän +huomasi nyt, miten kovasti hän oli vainajaa rakastanut; ja niinpä +nuo kolme ihmistä, joilla ei ollut tietoakaan siitä, mitä heille +huomispäivä toisi myötänsä, olivat täydellisesti yhtä mieltä yhdestä +seikasta, nimittäin että he luopuisivat äidin koko taloon tuomista +myötäjäisistä ja kaikesta omasta omaisuudestaan koettaakseen maksaa +isän velkoja mikäli suinkin voivat. Ja kun he eivät enää voineet jäädä +pikkukaupunkiin, päättivät he muuttaa Parisiin. + + + + +Se lähtö oli kuin pakoa. + +Illansuussa, -- (oli surullinen ilta syyskuun loppupuolella: pellot ja +niityt laajan, valkean usvaverhon kätkössä, usvan, josta lehdettömät +viidakot selvenivät tien kahden puolen näkyviin sikäli kuin kuljettiin +kauemmaksi, selvenivät luurankomaisina, väristen vilusta ja heruen +vettä kuin akvaariokasvit), -- he menivät yhdessä hautausmaalle +sanomaan hyvästit. Siellä laskeusivat he kaikki polvilleen kapealle +kivireunustalle, joka ympäröi äsken luotua hautaa. Heidän kyyneleensä +vuotivat äänettömästi: Olivier nikotteli itkiessään; m:me Jeannin +niisti nyyhkiessään nenäänsä. Leski lisäsi tuskiaan, kidutti itseään +muistelemalla alinomaa, mitä hän oli sanonut miehelleen silloin +viimeisen kerran, kun oli nähnyt hänet elävänä. Olivier jälleen +ajatteli hänen ja isän keskinäistä pakinaa penkillä pengermällä. +Antoinette ajatteli, mikä nyt oli heidän kohtalonsa. Yksikään heistä ei +vähimmässäkään määrin mielessään soimannut tuota onnetonta, joka oli +tuhonnut kanssansa heidät. Mutta Antoinette ajatteli: + +-- Ah, isä rakas, kuinka me joudumme kärsimään! + +Usva synkkeni, kosteus tunkeusi heidän ruumiiseensa. Mutta m:me Jeannin +ei voinut vielä sieltä poistua. Antoinette näki Olivierin värisevän, ja +sanoi äidille: + +-- Äiti, minulla on kylmä. + +He nousivat. Juuri lähtemäisillään kääntyi m:me Jeannin vielä viimeisen +kerran hautaan päin: + +-- Poloinen ystäväni! sanoi hän. + +He poistuivat hautausmaalta, pimenevän yön helmaan. Antoinette piteli +Olivierin jääkylmää kättä kädessään. + +He tulivat vanhaan taloonsa. Se oli viimeinen yö heidän omassa +pesässään, jossa he olivat aina nukkuneet, jossa oli kulunut heidän +elämänsä, ja heidän vanhempiensa elämä, -- noiden seinien sisällä, +tuon perhehuoneen lieden ääressä, tuolla neliömäisessä pikku +puutarhassa; näihin olivat kaikki perheen ilot ja surut liittyneet +niin eroittamattomasti, että ne esineet tuntuivat aivan kuin perheen +jäseniltä, osalta heidän elämästään, sellaisilta, ettei niitä voisi +jättää muuta kuin kuollakseen. + +Matkalaukut olivat jo täytetyt. Heidän piti matkustaa ensimäisellä +junalla seuraavana aamuna, ennenkuin naapurien puodit aukesivat: he +tahtoivat välttää heidän uteliaisuuttaan ja pahansuopia huomautuksiaan. +-- Heillä oli halu pusertautua toisiinsa kiinni; ja kuitenkin +vetäytyivät he nyt kukin vaistomaisesti omaan huoneeseensa ja +viivähtivät siellä: seisoivat liikahtamatta, muistamatta ottaa edes +hattua päästään ja riisua päällysvaippaansa, kosketellen seiniä, +huonekaluja, kaikkea, mikä heidän piti jättää, painaen otsansa +ikkunaruutuun, koettaen saada ainaiseksi sieluunsa noiden rakkaiden +esineiden kosketuksen. Viimein he ponnistivat voimansa vapautuakseen +tuskallisten ajatustensa itsekkyydestä, ja menivät m:me Jeanninin +huoneeseen, -- perhehuoneeseen, jossa oli suuri vuodekomero perällä: +siellä olivat he ennen viettäneet yhdessä iltojaan, aina päivällisten +jälkeen, milloin ei ollut vieraita. Ennen!... Kaikki näytti heistä +jo niin kaukaiselta!... He istuivat vaiti, pienen ja kituvan tulen +ääressä; sitten rukoilivat he yhdessä, polvillaan vuoteen vieressä; ja +menivät varsin aikaisin levolle, sillä seuraavana aamuna täytyi nousta +ennen päivän valkenemista. Mutta kauan meni ennenkuin uni tuli. + +Kello neljän tienoissa aamulla sytytti m:me Jeannin, joka oli +katsonut joka tunti kelloaan, eikö ollut jo aika varustautua lähtöön, +kynttilänsä ja nousi. Antoinette ei ollut nukkunut yhtään, hän kuuli +äitinsä liikkuvan ja nousi myöskin. Olivier oli vaipunut sikeään uneen. +M:me Jeannin katseli liikutettuna häntä, eikä hennonut häntä herättää. +Hän lähti Olivierin luota varpaisillaan pois ja sanoi Antoinettelle: + +-- Ei nyt kolista: antaa poika-raukan nauttia viimeisistä minuteista +täällä! + +Naiset pukeutuivat ja tekivät valmiiksi viimeiset matkakääröt. Ulkona +talon ympärillä vallitsi kylmien öiden suuri hiljaisuus, sellaisten, +jolloin kaikki elävä, olennot, ihmiset ja eläimet, painautuvat ahnaasti +lämpöisen unen helmaan. Antoinetten hampaita kalisutti: hänen sydäntään +ja ruumistaan viilsi kylmä. + +Ulko-ovi kajahti jäätävässä ilmassa. Vanha emäntäpiika, jolla talon +avain oli, tuli viimeistä kertaa palvelemaan isäntäväkeään. Tuo lyhyt +ja paksu eukko, jota liika lihavuus haittasi, mutta joka ikäänsä +nähden kuitenkin oli tavattoman nopealiikkeinen, ilmestyi huohottaen +huoneeseen, punaisin nenin ja kyyneleitä valuvin silmin, ystävällinen +naama kiedottuna huiviin. Hän oli ylen pahoillaan, kun näki, että m:me +Jeannin oli jo noussut, eikä ollut herättänyt häntä, vaan oli jo itse +sytyttänyt tulen hellaan. -- Olivier heräsi muijan tullessa. Ensin +aikoi hän unenhorteessaan painaa silmänsä jälleen umpeen, käännähtää +peittonsa lämpimässä toiselle kupeelleen ja nukahtaa uudestaan. +Antoinette tuli, laski kätensä lempeästi veljensä olalle ja kehoitteli +häntä hiljaisella äänellä: + +-- Olivier, pikkuinen, nyt on aika. + +Olivier huokaisi, avasi silmänsä, näki sisarensa kasvot lähellä +kasvojaan: Antoinette hymyili hänelle alakuloisesti, ja silitteli +hellästi hänen otsaansa. Hän toisti: + +-- Nyt lähdetään! Olivier nousi. + +He poistuivat kotoaan, äänettömästi, aivan kuin varkaat. Kaikilla +heillä oli matkakääröjä käsissä. Vanha emäntäpiika kulki ensimäisenä, +työntäen käsirattailla heidän matkalaukkujaan. He olivat jättäneet +melkein kaiken, mitä heillä oli; he eivät vieneet mukaansa juuri +mitään muuta kuin mitä heillä oli päällänsä, ja vielä joitakuita +vaatteita. Vähäiset muistoesineet oli aikomus lähettää heille sitten +myöhemmin, rahtitavarana: muutamia kirjoja ja muotokuvia, ja vanha +kello, jonka naputus oli heistä aivan kuin heidän oman sydämensä +sykintää. -- Ilma oli kirpeän kylmä. Kukaan kaupungissa ei ollut vielä +noussut; ikkunaluukut olivat kiinni, kadut tyhjät. He kulkivat vaiti. +Ainoastaan palvelijatar puhui. M:me Jeannin koetti painaa viimeisen +kerran mieleensä täällä kaiken, koko ympäristönsä, mikä herätti hänessä +menneitä muistoja. + +Asemalla sai m:me Jeanninin itsetunto hänet ostamaan toisen luokan +lipun, vaikka hän olikin päättänyt matkustaa kolmannessa; mutta +sellaista nöyryytystä ei hän nyt jaksanutkaan kestää, sillä hänen +lähtönsä näki pari kolme tuttua rautatievirkailijaa. Hän pujahti +nopeasti tyhjään vaunuosastoon ja sulkeutui lapsineen sinne. Siellä +he istuivat sitten piilossa ikkunaverhojen takana ja pelkäsivät, että +vaunuun ilmestyisi joku tuttava. Mutta ketään ei tullut: kaupunki ei +ollut aivan valveillakaan, kun he lähtivät; juna oli tyhjä; siellä +oli ainoastaan joitakuita talonpoikia, ja härkiä, jotka ojentelivat +päitään vaunujen aukoista ja ynisivät suruissaan. Pitkän odotuksen +jälkeen veturi vihelsi pitkästi, ja juna lähti liikkeelle ja painui +usviin. Muuttolaiset vetivät uutimet ikkunoiden edestä pois, painoivat +kasvonsa ruutua vastaan ja katsoivat viimeistä kertaa pikkukaupunkia, +jonka goottilainen kirkontorni tuskin kuulsi sumusta, katselivat +kukkulaa, jonka rinteet olivat täynnä töllejä, katselivat kuurasta +valkeita ja kylmää huuruavia niittyjä: kaikki oli jo aivan kuin +unimaisemaa, kaukaista, niin että sitä tuskin uskoi todeksi. Ja kun +sekin katosi ja syvä kallionleikkaus eräässä rautatien mutkassa +peitti sen ja he tiesivät varmasti, ettei heitä nyt enää nähtäisi, +eivät he enää itseään hillinneet. M:me Jeannin kohotti nenäliinan +suulleen ja nyyhkytteli. Olivier oli heittäytynyt hänen helmaansa, +painoi päätänsä äidin polviin, suuteli hänen käsiään ja kasteli niitä +kyyneleillään. Antoinette istui vaunuosaston toisessa kulmassa ja +itki hiljaa, kasvot ikkunaan päin. He eivät itkeneet samasta syystä +kaikki. M:me Jeannin ja Olivier eivät ajatelleet muuta kuin mikä heiltä +oli jäänyt. Antoinette jälleen ajatteli, mikä heillä oli edessään: +hän soimasi kyllä sellaisesta itseään; hän olisi tahtonut vetäytyä +muistoihinsa... -- Hän oli oikeassa, kun ajatteli tulevaisuutta: +hänellä oli selvempi käsitys todellisuudesta kuin äidillä ja veljellä. +Heillä oli horjuvia kuvitelmia Parisista. Antoinette yksinään ei +epäillytkään, mikä heitä siellä kohtaisi. Toiset eivät olleet joutuneet +sitä vielä ajattelemaankaan. M:me Jeannin kuvitteli, että niin +surullinen kuin heidän asemansa olikin, ei siitä ollut aihetta olla +levoton. Hänellä oli Parisissa sisar, joka oli rikkaissa naimisissa, +erään hallitusvirkamiehen kanssa; hän luotti tuon sisarensa apuun. Hän +oli sitäpaitsi vakuutettu, ettei hänen lastensa, jotka olivat saaneet +hyvän kasvatuksen ja olivat niin lahjakkaita, -- heidän lahjoistaan +hän erehtyi, kuten äidit aina, -- olisi vaikeaa kunniallisesti elättää +itseään. + + + + +Tulovaikutelma oli synkkä. Jo asemalla tyrmistytti heitä ihmisten +tungeskelu matkatavaratoimistossa, ja ajoneuvojen sekava kuhina +valtakäytävän edustalla. Satoi vettä. Ei saatu mistään ajuria. Täytyi +juosta etäälle, kädet puutumaisillaan raskaiden kääröjen painosta, +jotka pakottivat heidät pysähtymään keskellä katua, hevosten jalkoihin +jäämisen ja likautumisen uhallakin. Ainoakaan ajuri ei välittänyt +heidän kutsuistaan. Viimein saivat he pysäytetyksi erään, jolla oli +inhoittavan likaiset, vanhat rillat. Kun he nostivat tavaroitaan +ajoneuvoihin, putosi heiltä yksi peitekäärö likaan. Asemalta otettu +kantaja, joka toi heidän matkalaukkuaan, ja kuski käyttivät heidän +kokemattomuuttaan edukseen maksattaen heillä kaksinkertaisen hinnan. +M:me Jeannin sanoi ajurille erään huononlaisen, mutta kalliin hotellin +osoitteen, jollaisissa maaseutulaiset kävivät niiden epämukavuuksista +huolimatta, koska kerran jotkut heidän isoisistään olivat asuneet +kolmisenkymmentä vuotta sitten niissä. Siellä nyljettiin tulokkaita. +Hotelli oli täynnä väkeä, sanottiin: heidät työnnettiin kaikki kolme +ahtaaseen kamariin, josta he saivat maksaa kolmen huoneen hinnan. He +koettivat säästää päivälliskustannuksia eivätkä menneet yhteiseen +pöytään hotellin ruokasaliin; he tilasivat omaan huoneeseensa +vaatimattoman aterian, mutta se maksoikin yhtä paljon kuin tuo yhteinen +ateria, eivätkä he siitä tulleet kylläisiksi. Heti, kun he pääsivät +Parisiin, luhistuivat heidän kauniit kuvitelmansa. Ja ensimäisenä +yönä tuossa hotellissa, saamatta unta silmäänsä, ahdettuina kaikki +kolme pieneen, ilmattomaan kamariin, jossa heillä oli vuoroin kylmä ja +vuoroin kuuma, voimatta kunnolleen hengittää ja vavahdellen alinomaa +hereille, kun kuului melua käytävästä, kiinni lyötyjen ovien kolinaa ja +sähkökellojen alinomaista soittoa, ja kärsien julmasti lakkaamattomasta +raskaiden työrattaiden ja muiden ajoneuvojen jyrinästä, -- siellä +saivat he suorastaan kauhistavan kuvan tuosta jättiläiskaupungista, +johon he nyt olivat joutuneet, tuntien siihen tuhoutuvansa. + +Seuraavana päivänä m:me Jeannin kiiruhti sisarensa luokse, hänen +ylelliseen asuntoonsa bulevardi Haussmannin varrelle. Hän uskoi, +kuitenkaan ajatustaan ilmaisematta, että heille tarjottaisiin siellä +asunto, kunnes he olisivat saaneet asiansa järjestykseen. Mutta +vastaanotto näytti siellä hänelle kohta, että hän oli erehtynyt. +Poyet-Delormen pari oli vimmoissaan sukulaisensa vararikosta. Varsinkin +rouva, joka pelkäsi, että hänenkin kimppuunsa karattaisiin sen tähden +ja että siitä olisi haittaa hänen miehensä ylenemiselle virkauralla, +piti aivan tavattomana julkeutena, että vararikon tehnyt perhe tuli +takertumaan kiinni heihin ja häpäisemään heitä vielä lisää. Itse +virkamies ajatteli kyllä samoin; mutta hän oli melkoisen lauhkea mies; +ja hän olisi kai ollut avuliaampi, ellei hänen vaimonsa olisi pitänyt +häntä silmällä, -- seikka, josta mies pohjaltaan olikin hyvillään. +M:me Poyet-Delorme otti siis sisarensa vastaan jäätävän kylmästi. Se +sattui m:me Jeanninin ylpeyteen; hän koetti masentaa tuota tunnettaan: +ilmaisi peitellyin sanoin vaikean aseman, jossa he nykyään olivat, ja +mitä hän oli toivonut Poyet'n perheeltä. Häntä ei oltu kuulevinaankaan. +Heitä ei pyydetty edes aterialle sinä iltana; sen sijaan kutsuttiin +heidät juhlallisesti vieraiksi lopummalla viikkoa. Eikä sekään +kutsu tullut rouva Poyet'n puolelta, vaan itsensä herran, joka oli +vaimonsa käytöksen tähden hiukan nolo ja koetti lauhduttaa sen kuivaa +vaikutusta: hän koetti tekeytyä leppoisaksi; mutta saattoi tuntea, +ettei hänen puheensa ollut varsin suoraa, ja että hän oli sangen +itsekäs olento. -- Jeannin-raukat palasivat hotelliinsa uskaltamatta +ryhtyä keskenään juttelemaan, minkälaisen vaikutuksen tämä ensimäinen +kyläily heihin oli tehnyt. + +Seuraavat päivät kuluivat heiltä juostessa pitkin Parisia, etsimässä +huoneistoa; he väsyivät lopen kavutessaan monia kerroksia, heitä +inhotti ja töykäisi, kun he näkivät parisilaiset vuokrakasarmit, +joihin ihmisiä pinotaan päälletysten, niiden siivottomat +porraskäytävät, huoneita, joihin ei päässyt valoa ja jotka olivat +heidän entiseen avaraan maaseutulaisasuntoonsa verraten ylen +surullisia. Heidän mielensä masentui yhä enemmän. Ja yhä edelleen +olivat he tyrmistyksissään kaduilla, kaupoissa, ravintoloissa, joissa +heitä petkutettiin kaikkialla. Kaikki, mitä he pyysivät, maksoi +hirvittävästi; tuntui kuin heillä olisi ollut kyky muuttaa kullaksi +kaikki, mihin he vaan koskettivat: mutta he itse saivat maksaa sen +kullan. He olivat kuvaamattoman avuttomia eivätkä osanneet pitää +puoliaan. + +Niin vähän kuin m:me Jeannin enää sisareltaan toivoikin, kuvitteli hän +vielä kuitenkin jotain hyvää niistä päivälliskutsuista, joihin heidät +oli pyydetty. He varustautuivat niihin, jännityksestä sykkivin sydämin. +Heidät otettiin sinne vastaan vieraina, eikä suinkaan sukulaisina, +-- mutta eipä kuitenkaan kustannettu heille mitään muuta erikoista +tarjottavaa kuin tuo juhlallinen seurustelutapa. Lapset näkivät nyt +serkkunsa, jotka olivat melkein heidän ikäisiään, eivätkä suinkaan +suopeampia heitä kohtaan kuin heidän vanhempansakaan. Tyttö, joka oli +hyvin hienosti puettu ja koketti, puhui heille sipittävällä äänellä, +kohteliaasti ja ylemmyytensä tuntevasti, ja oli niin teeskentelevä ja +imelä, että he joutuivat aivan ymmälle. Pojasta oli tämä päivällinen +köyhien sukulaisten seurassa hirvittävän ikävä urakka; ja hän olikin +niin pahalla tuulella kuin mahdollista. M:me Poyet-Delorme istui +suorana ja jäykkänä ja näytti alinomaa, silloinkin, kun hän tarjosi +ruokaa, pitävän sisarelleen moraalisaarnaa. Herra Poyet-Delorme +jälleen puhui kaikenlaisista pikku asioista, ettei olisi jouduttu +keskustelemaan vakavista. Typerä seurustelu kosketteli, läheisempien +ja vaarallisempien puheenaiheiden pelosta, pelkästään ruokia. M:me +Jeannin koetti kerran johtaa pakinan siihen, mikä hänen sydäntään +painoi: m:me Poyet-Delorme keskeytti jyrkästi, jollakin vähäpätöisellä +ja sisällöttömällä sanalla. Eikä sisarella ollut rohkeutta yrittää +uudestaan. + +Päivällisen jälkeen m:me Jeannin vaati tytärtään soittamaan jonkin +pianokappaleen ja näyttämään lahjojaan. Tyttönen häpesi ja täytti +käskyn vastenmielin, ja soitti hirveän huonosti. Poyet'n herrasväki +kuunteli kyllästyneenä ja odotti, että hän lopettaisi. M:me Poyet +katsoi pilkallisesti huuliaan rypistäen tyttäreensä; ja kun soittoa +kesti hänestä liian kauan, alkoi hän jutella välinpitämättömästi +muista asioista m:me Jeannin kanssa. Viimein Antoinette, joka oli +kokonaan sekaantunut kappaleessaan ja kauhukseen huomannut, että hän +oli eräässä kohden alkanut alusta sen sijaan, että hänen olisi tullut +jatkaa, ja ettei hän täten pääsisi milloinkaan loppuun, jätti yhtäkkiä +kesken, päättäen soittonsa kahdella akordilla, jotka eivät olleet aivan +oikeita, ja kolmannella, joka oli aivan väärä. Herra Poyet huudahti: + +-- Bravo! + +Ja hän tahtoi nyt kahvia. + +M:me Poyet sanoi, että hänen tyttärensä otti soittotunteja Pugnolta. +Neiti, "joka otti soittotunteja Pugnolta", myönteli: + +-- Oikein kaunista, tyttöseni... ja kysyi, missä Antoinette oli +opiskellut. + +Seurustelu kävi pitkäveteiseksi. Siinä oli käsitelty jo kaikki salissa +näkyvät ja talon rouvan ja tyttären pienet koruesineet. M:me Jeannin +ajatteli itsekseen: + +-- Nyt on aika puhua, nyt minun täytyy puhua... + +Ja tuska kalvoi häntä. Kun hän viimeinkin koetti rohkaista luontonsa +ja ryhtyä puhumaan, virkahti m:me Poyet ohimennen, äänellä, joka ei +ollut suinkaan anteeksipyytävä, että heistä oli sangen ikävää, mutta +että heillä oli meno kaupungille kello puoli kymmenen tienoissa: heidät +oli kutsuttu vieraiksi erääseen paikkaan, josta he eivät voineet +jäädä pois. Jeanninit nousivat heti loukkaantuneina paikoiltaan ja +tahtoivat lähteä. Oltiin vielä muka pyytelevinään jäämään heitä. Mutta +neljännestunnin päästä soitti joku ovikelloa: palvelijatar ilmoitti, +että oli tullut vieraita, Poyet'n perheen ystäviä, naapureita, jotka +asuivat kerrosta alempana. Poyet ja hänen rouvansa vilkaisivat silloin +toisiinsa ja menivät supattelemaan nopeasti jotain palvelijoille. Poyet +johti jonkinlaisia verukkeita änkytellen Jeannit viereiseen kamariin. +(Hän tahtoi salata tulevilta ystäviltään tuon häpeät tehneen perheen +olemassaolonkin, jopa että se oli heillä.) Jeanninit jätettiin nyt +yksinään lämmittämättömään kamariin. Lapset olivat aivan suunniltaan +tällaisesta nöyryytyksestä. Antoinettella kiersivät vedet silmissä; +hän pyysi, että lähdettäisiin pois. Äiti ei ensin tahtonut: mutta +kun sitten odotus yhä venyi, niin hän päätti lähteä. He menivät +eteiseen. Poyet, jolle eräs palvelijoista ilmoitti heidän lähtevän, +tavoitti heidät siellä kiinni ja pyyteli muka anteeksi, parilla +joutavanpäiväisellä sanalla; hän tahtoi muka pidättää heitä vielä; +mutta näki, että hän olisi toivonut heidän olevan sieltä jo kaukana. +Hän auttoi heille päällysvaatteita ylle, sysäili heitä ovea kohti, +hymyillen ja puristaen heidän käsiään ja puhuen ystävällisesti, mutta +matalalla äänellä, ja sulki heidät ulos. -- Kun Jeanninit tulivat +hotelliinsa, niin itkivät lapset raivosta. Antoinette polki jalkaa, ja +vannoi, ettei hän koskaan enää astuisi noiden ihmisten kynnyksen yli. + +M:me Jeannin vuokrasi huoneiston erään talon neljännessä kerroksessa, +lähellä Kasvitieteellistä Puutarhaa, _Jardin des Plantes'ia_. Kamarien +ikkunat olivat pimeälle pihalle ja sen mustuneihin muureihin päin; +ruokasalin ja salin -- (sillä m:me Jeannin tahtoi välttämättä, että +heillä piti olla salikin) -- eräälle rahvaan asumalle kadulle. Kaiken +päivää vieri kadulla heidän asuntonsa ohitse höyryomnibusseja ja +ruumisvaunuja, joiden jono painui Ivryn hautausmaan portista sisään. +Likaisia italialaisia laiskotteli kasvattamattomine lapsilaumoineen +penkeillä, tai riiteli keskenään. Ikkunoita ei voinut metelin vuoksi +pitää auki; ja kun illoin tuli kotiin, täytyi kulkea kuhisevan +ja löyhkävän katurahvaan tungoksessa, päästä katujen yli, joilla +liike kuohui, poikki likaisen ajopaikan ja mennä naapuritalon +pohjakerroksessa olevan inhoittavan ruokalan ohitse, jonka ovella +seisoi valtavia ja möyheitä tyttöjä, ruosteenkeltaisin hiuksin, iho +maalattuna ja rasvattuna, tarkastelemassa ohikulkevia likaisin katsein. + +Jeanninien vähät rahat hupenivat nopeasti. He totesivat joka ilta +ahdistus sydämessä, kuinka lovi heidän kukkarossaan yhä laajeni. He +koettivat tulla toimeen vähemmällä; mutta he eivät osanneet: sen +taidon oppimiseen tarvitaan monia koettelemusten vuosia, jos ei +kerran ole siihen lapsuudesta saakka tottunut. Ne, jotka eivät ole +luonteeltaan säästäväisiä, hukkaavat vain aikaansa koettaessaan sitä +olla: heti, kun jokin uusi rahanmenetystilaisuus tarjoutuu, antavat he +myöten; säästäminen jää aina seuraavaan kertaan; ja jos he sattumalta +ansaitsevat tai luulevat ansainneensa vähänkin yli tavallisen määrän, +niin he käyttävät kiireesti tuon voittonsa sellaisiin menoihin, joiden +kokonaissumma on kymmenen kertaa voittoa suurempi. + +Muutamassa viikossa kuluivat Jeanninien varat loppuun. M:me Jeanninin +täytyi masentaa viimeinenkin itsetuntonsa, ja hän meni lastensa +tietämättä pyytämään rahaa Poyet'lta. Hän sovitti niin, että sai tavata +tuon virkaherran yksinään hänen työhuoneessaan, ja aneli häneltä +lainaksi pikkusummaa siihen saakka, kunnes he löytäisivät tointa, jolla +he voisivat elää. Mies oli heikkotahtoinen ja melkoisen lauhkea, joten +hän myöntyi, koetettuaan ensin lykätä vastauksen tuonnemmaksi. Hän +sattui eräällä hetkellä heltymään niin, ettei voinut itseään hillitä, +vaan lainasi kaksisataa frangia, ja katui sitten kohta tekoaan, -- +varsinkin, kun hänen täytyi ilmoittaa asiasta vaimolleen ja tämä oli +vimmoissaan miehensä heikkouden ja sisarensa hävyttömien vehkeiden +tähden. + + + + +Jeanninien perheeltä menivät päivät juostessa pitkin Parisia +löytääkseen jotain paikkaa. M:me Jeanninilla oli rikkaiden +maaseutulaisten porvarisrouvien tavallinen ennakkoluulo: hän ei voinut +sopeutua ajatukseen, että hän tai hänen lapsensa joutuisivat johonkin +muuhun toimeen kuin sellaiseen, joka soveltui "sivistyneille", -- siis +toimeen, jollaisessa saa nähdä enimmin nälkää. Hän ei sallinut edes +sitäkään, että hänen tyttärensä olisi mennyt kotiopettajattareksi +johonkin perheeseen. Ainoastaan julkiset ammatit, valtion virat +olivat hänestä kyllin kunnioitettavia. Hänen aikomuksenaan oli +keksiä jokin keino, että Olivier olisi saanut käydä kouluja ja +päästä opettajaksi. Mitä jälleen Antoinetteen tulee, olisi m:me +Jeannin tahtonut hommata hänet johonkin kouluun antamaan tunteja, tai +Konservatorioon opiskelemaan pianonopettajaksi. Mutta kaikissa niissä +kouluissa, joissa hän asiaa tiedusteli, olivat vakinaiset opettajansa, +ja nämä opettajat olivat varustetut paljoa täydellisemmillä +todistuksilla kuin hänen tyttärensä, jolla oli ainoastaan vähäpätöinen +alkeiskurssitodistuksensa; ja kysymyksen tullen musiikkialasta, täytyi +myöntää, että Antoinetten lahjat olivat keskolaiset monien muiden +sellaisten rinnalla, jotka eivät kuitenkaan olleet onnistuneet saamaan +paikkaa. Perhe näki nyt edessään hirvittävän elämäntaistelun, ja +huomasi, kuinka mielettömässä määrin Parisi hukuttaa sekä pieniä että +suuria kykyjä, joita se ei voi mihinkään käyttää. + +Lasten rohkeus meni aivan lamaan, he epäilivät nyt liikaa kykyjensä +huonoutta: luulivat olevansa aivan ala-arvoisia; he uskottelivat +sitä itsepintaisesti itselleen ja koettivat todistella sitä +äidilleen. Olivier, joka oli maaseutukoulussaan helposti päässyt +etusijoille, säikähti perinpohjin näistä vastoinkäymisistä: hän +näytti menettäneen kaikki lahjansa. Lukiossa, johon hänet pantiin ja +jossa hänen onnistui saada vapaapaikka, jäi hän ensi aikoina niin +jälkijoukkoon, että vapaapaikka otettiin häneltä pois. Hän luuli +itseään aivan tylsäpäiseksi. Samalla hän tunsi kauhua Parisia kohtaan, +sen ihmiskuhinaa, toveriensa innoittavaa epämoraalisuutta, heidän +häpeämättömiä juttujaan, eräiden tovereiden eläimellistä raakuutta +kohtaan, he kun eivät säästäneet häntä kaikkein inhoittavimmiltakaan +ehdotuksilta. Hänellä ei ollut voimaa edes ilmaista heille +halveksumistaan. Hän tunsi itsekin alentuvansa, kun vain ajatteli +heidän kelvottomuuttaan. Hän haki turvaa äitinsä ja siskonsa seurasta, +kiihkeistä rukouksista heidän kanssaan joka ilta, jokaisen uuden +päivän jälkeen, jolloin he olivat saaneet kestää yhä vain pettymyksiä +ja nöyryytyksiä: moisten kärsiminen tuntui nuorista sydämistä niin +tahraavalta, etteivät he uskaltaneet niitä edes toisilleen kertoa. +Mutta kun Olivier joutui sitten Parisissa aina salassa piilevän +ateistisen hengen kosketuksiin, niin alkoi hänen uskonsa menettää +mehuaan, vaikkei hän sitä ensin itse huomannut, aivan kuin sade +liuottaa muurista irti liian tuoreen rappauksen. Hän uskoi edelleen; +mutta Jumala hänen ympärillään kuoli. + +Olivierin äiti ja sisar juoksivat yhä edelleen turhaan pitkin +kaupunkia. M:me Jeannin pistäytyi vielä kerran Poyet'n parin luona, +sillä noilla sukulaisilla, jotka tahtoivat kaikin mokomin heistä +päästä, oli nyt tarjolla heille paikkoja. M:me Jeannin olisi ollut +mentävä ääneenlukijaksi eräälle vanhalle vallasnaiselle, joka vietti +talvet Etelä-Ranskassa. Antoinettelle oli löydetty kotiopettajattaren +paikka Länsi-Ranskassa eräässä perheessä, joka asui kaiken vuotta +maalla. Ehdot eivät olleet varsin huonot; mutta kuitenkin m:me Jeannin +kieltäytyi. Vaikka hän itse olisikin nyt nöyrtynyt palvelemaan muita, +ei hän voinut alistua siihen, että hänen tyttärensä joutui sellaiseen +asemaan, eikä varsinkaan, että Antoinette olisi eronnut hänestä. +Kun he olivat niin onnettomia, ja juuri siksi, että he olivat niin +onnettomia, tahtoivat he pysyä kaikki edes yhdessä. -- M:me Poyet pani +hänen kieltäytymisensä varsin pahakseen. Hän sanoi, että kun ei kerran +ole millä elää, niin ei olisi syytä olla niin ylpeä. M:me Jeannin ei +voinut olla moittimatta häntä kovasydämiseksi. M:me Poyet vastasi +jollakin solvaavalla sanalla, vihjaillen vararikkoon, ja rahoihin, +jotka m:me Jeannin oli hänelle velkaa. Sisarusten välit rikkoutuivat +leppymättömästi. Kaikki perheiden keskinäiset suhteet katkesivat. M:me +Jeanninilla oli enää yksi ainoa suuri toivo: hommata sukulaisilleen +takaisin heiltä lainatut rahat. Mutta sitäkään toivoaan hän ei +voinut toteuttaa. Turhat juoksut alkoivat uudestaan. M:me Jeannin +pyrki puhuttelemaan departementtinsa edustajaa, senaattoria, jolle +Jeannin vainaja oli monta kertaa tehnyt palveluksia. Täällä niinkuin +kaikkialla muuallakin sai hän osakseen pelkkää kiittämättömyyttä ja +itsekkyyttä. Edustaja ei vastannut edes hänen kirjeisiinsä, ja kun hän +tuli soittamaan hänen ovikelloaan, käski hän sanoa hänelle, että hän +oli lähtenyt ulos. Ja kun hän sitten tapasi senaattorin, puhui tuo +herra hänelle töykeällä tavalla säälitellen hänen huonosta asemastaan, +syyttäen kaikesta tuota "surkeaa Antoinea", jonka itsemurhaa hän +moitti ankarasti. M:me Jeannin puolusti miestään. Senaattori vastasi +tietävänsä hyvin, ettei pankkiiri ollut tehnyt sitä kunnottomuudesta, +vaan typeryydestä; että hän oli houkko, poloinen tuulihattu, joka +ei mitään osannut ja tahtoi kuitenkin häärätä oman nokkansa mukaan, +kysymättä keneltäkään neuvoa ja tottelematta varoituksia. Jos hän olisi +tuhonnut pelkästään itsensä, ei siinä olisi ollut mitään sanomista: +se olisi ollut hänelle parhaiksi. Mutta että hän, -- puhumattakaan +muista vahingoista, -- oli heittänyt vaimonsa ja lapsensa kurjuuteen, +ja jättänyt heidät lopuksi aivan oman onnensa nojaan, selviytymään +jutusta, miten parhaaksi näkivät..., se oli seikka, jonka kyllä _m:me +Jeannin_ voi antaa hänelle anteeksi, jos hän oli pyhimys; mutta hän, +senaattori, joka ei ollut pyhimys -- (_py-hi-mys_), -- vaan joka piti +kunnianaan olla ainoastaan terve (_ter-ve_) ihminen, tervejärkinen +ihminen, -- hänellä ei ollut mitään aihetta antaa moista anteeksi: +olento, joka sellaisissa oloissa surmaa itsensä, on kurja raukka. +Ainoa lieventävä asianhaara, joka saattoi puolustaa Jeanninia, oli, +ettei hän ollut vastuunalainen kaikesta. Lopuksi pyysi senaattori m:me +Jeanninilta anteeksi, että hän oli ilmaissut ehkä hiukan liian jyrkästi +mielipiteensä hänen miehestään: sen hän teki pelkästä suopeudesta m:me +Jeanninia kohtaan: ja hän avasi pöytälaatikkonsa ja ojensi hänelle +viidenkymmenen frangin seteliä, -- almuna, jota rouva ei ottanut +vastaan. + +Leski koetti nyt saada paikkaa eräässä suuressa hallintovirastossa. +Hänen toimenpiteensä olivat siinä yrityksessä avuttomia ja jäivät +tuloksettomiksi. Hän rohkaisi kerran luontonsa ja lähti tiedustelemaan +paikkaa; mutta siltä käynniltään palasi hän niin masentunein mielin, +ettei hänellä ollut moneen päivään voimaa liikahtaa minnekään; ja kun +hän sitten lähti jälleen sitä paikkaa tiedustelemaan, oli se jo liian +myöhäistä. Kirkonmiehiltäkään ei hän saanut apua, lieneekö siihen +sitten ollut syynä se, etteivät he arvelleet hyötyvänsä hommasta +mitään, tai eivät he välittäneet antiklerikaalisen henkilön vararikkoon +joutuneesta perheestä. Kymmenien ponnistusten perästä onnistui m:me +Jeanninin viimein saada pianonopettajan paikka eräässä luostarissa, +-- vaivaloista ja naurettavan huonosti maksettua työtä. Ansaitakseen +hiukan lisää kirjoitti hän puhtaaksi iltaisin eräälle asioimistolle. Se +oli katkeraa leipää. Hän sai loukkaavia muistutuksia huonon käsialansa +ja myöskin maltittomuutensa vuoksi, sillä hän hyppäsi yli sanojen ja +joskus kokonaisen rivinkin, vaikka olikin muuten kovin ahkera, -- (hän +ajatteli näet niin paljon muuta!). Sattui, että hänen kirjoituksensa +hyljättiin, vaikka hän oli koko päivän ja keskiyöhön saakka rasittanut +silmiään ja kiusannut selkäänsä. Hän tuli silloin kotiin aivan päästä +pyörällä. Häneltä meni monta päivää pelkässä vaikeroimisessa, eikä +hän voinut ryhtyä mihinkään. Hän oli kärsinyt jo kauan sydänvikaa, +ja sen olivat vastoinkäymiset yhä pahentaneet; nyt toi se hänelle +synkkiä aavistuksia. Joskus tuli hänelle sellainen ahdistus ja +tukehduttamiskohtaus, että hän luuli kuolevansa. Hän ei lähtenyt enää +milloinkaan kaupungille ottamatta taskuunsa korttia, jossa oli hänen +nimensä ja osoitteensa, siltä varalta, että hän sattuisi kuolemaan +kadulle. Miten kävisi sitten, jos hän katoaisi? Antoinette koetti +rohkaista häntä miten parhaiten voi, tekeytyen tyyneksi, vaikkei +hän suinkaan ollut itsekään rauhallinen; hän pyysi hartaasti äitiä +säästämään itseään ja antamaan hänen tehdä työtä sijastaan. Mutta m:me +Jeannin ponnisti viimeisetkin voimansa, ettei ainakaan hänen tyttärensä +tarvitsisi kokea niitä nöyryytyksiä, joita hän itse sai kärsiä. Turha +oli ponnistella uuvuksiin asti ja koettaa supistaa menoja: lesken +ansiot eivät riittäneet perheen elatukseen. Täytyi myydä eräitä suvun +kalleuksia, mitä heillä vielä oli säilynyt. Ja pahinta oli, että +niistä tulleet rahat, joita tarvittiin niin kipeästi, varastettiin +m:me Jeanninilta juuri samana päivänä, jolloin hän sai ne käsiinsä. +Rouva-raukka, joka oli yleensä kovin hajamielinen, oli päättänyt +pistäytyä muilta asioilta tullessaan samalla myöskin Bon Marchén +suuressa kauppamakasiinissa, sillä se sattui hänen matkansa varrelle; +seuraavana päivänä oli näet Antoinetten syntymäpäivä, ja äiti tahtoi +ostaa tyttärelleen jonkin pikku lahjan. Hän piti kukkaroa kädessään, +ettei olisi sitä hukannut, pisti sen kaupassa tiskille siksi aikaa kuin +hän tarkasteli jotain esinettä. Kun hän aikoi ottaa kukkaronsa, olikin +se kadonnut. -- Se oli hänelle vimeinen isku. + +Muutama päivä tästä tapauksesta, eräänä painostavana elokuun lopun +iltana, -- paksu huuru, kuuma kuin uunin lämmin, hautoi kaupunkia, +-- palasi m:me Jeannin kotiin asioimistosta, josta hän oli saanut +kirjoitusta ja johon hän nyt oli vienyt erään kiireellisen työn. +Matkalla kotiin ja päivälliselle tahtoi hän säästää ne pari kolme +kolikkoa, jotka olisivat menneet raitiotiellä kulkemiseen, ja ponnisti +liiaksi voimiaan, sillä hän halusi päästä perille pian, koska pelkäsi, +että lapset ehkä tulisivat rauhattomiksi. Kun hän oli päässyt +asuntoonsa neljänteen kerrokseen, ei hän saanut sanaa suustansa, ei +voinut hengittää. Tällaisena ei hän tullut kotiin ensimäistä kertaa; +lapset eivät enää sitä ihmetelleetkään. Hän pakotti itsensä asettumaan +kohta pöytään lastensa kanssa. Kukaan heistä ei syönyt, niin kuvottava +oli helle; heidän täytyi aivan voittaa itsensä voidakseen niellä +mukareen lihaa ja juoda päälle tilkan ummehtunutta vettä. Antaakseen +äitinsä virkistyä rauhassa eivät lapset puhelleet, -- (heidän mielensä +ei tehnytkään puhella), -- he katselivat ikkunaan. + +Yhtäkkiä m:me Jeannin huitoi käsiään, takertui kiinni pöydän reunaan, +katsoi lapsiinsa, voihkaisi, ja luhistui paikalleen ja maahan. +Antoinette ja Olivier ehtivät parhaiksi juosta hätään ja ottaa hänet +syliinsä. He olivat kuin hulluja, huusivat, rukoilivat: + +-- Äiti, rakas äiti! + +Mutta hän ei vastannut enää. Lapset joutuivat päästä pyörälle. +Antoinette painoi ruumista itseään vasten, syleili, huuteli äitiä. +Olivier avasi eteisoven ja huusi: + +-- Auttamaan! + +Talonmiehen vaimo kapusi ylös, ja kun hän näki, mitä oli tapahtunut, +juoksi hakemaan lähellä asuvaa lääkäriä. Mutta kun tohtori saapui, ei +hän voinut muuta kuin todeta, että kaikki oli lopussa. Kuolema oli +tullut silmänräpäyksessä, -- onneksi itselleen m:me Jeanninille, -- +vaikkei tiedettykään, mitä hän ehkä oli ennättänyt vielä ajatella näinä +viimeisinä sekunteinaan, tietäessään kuolevansa ja jättävänsä lapsensa +yksinään tähän surkeuteen. + + + + +Kahden saivat he kantaa onnettomuuden kauhun, kahden itkeä, kahden +pitää huolen kammottavista toimituksista, joita kuolemasta johtuu. +Talonmiehen vaimo, hyvä ihminen, auttoi heitä hiukan; ja apuun tultiin +myöskin luostarista, jossa m:me Jeannin oli antanut tunteja; mutta +siltä taholta ei oltu millään tavoin syvemmin suopeita. + +Ensin oli epätoivo niin suuri, ettei sitä mikään voi kuvata. Ainoa, +mikä heidät pelasti, oli juuri tuo suunnaton epätoivo, sellainen, että +Olivier sai todellisia hermokouristuksia. Siinä unohti Antoinette +oman kärsimyksensä; hänen aivonsa aprikoivat vain, kuinka hän voisi +pelastaa veljensä; ja hänen syvä rakkautensa vaikutti Olivieriin ja +pelasti hänet vaarallisista tuskanpuuskista. Vuoteen vieressä, jossa +heidän äitinsä lepäsi, he istuivat yölampun kalpeassa valossa toisiaan +syleillen, ja Olivier hoki, että piti kuolla, kuolla molempien, kuolla +heti; ja hän osoitti ikkunaa. Antoinettella oli myöskin sama tuhoisa +halu; mutta hän taisteli sitä vastaan: hän tahtoi elää... + +-- Mitä varten? + +-- _Hänen_ tähtensä, vastasi Antoinette -- (hän osoitti äitiään). -- +Hän on aina meidän luonamme. Ajattele sitä... Kun hän on kärsinyt niin +paljon meidän edestämme, täytyy meidän häntä säästää siitä pahimmasta +tuskasta, että hän näkisi meidän kuolevan onnettomina... Ah! (jatkoi +hän kiihtyen)... ja sitäpaitsi: ei saa alistua sillä tavoin! Minä en +sitä tahdo! Minä nousen taisteluun, minä. Minä tahdon, että sinun on +oltava kerran onnellinen! + +-- En milloinkaan! + +-- Kyllä, sinä tulet onnelliseksi. Meillä on ollut liiaksi +onnettomuuksia; sellainen muuttuu, sen täytyy muuttua. Sinä saat elää +onnellisena, sinä saat perheen, minä tahdon, tahdon sitä! + +-- Kuinka elää? Emmehän me voi... + +-- Me voimme. Mitä siihen tarvitaan? Elää vain niin kauan kunnes sinä +saatat ansaita leipäsi. Minä pidän huolen siitä asiasta. Saat sen +nähdä, minä jaksan sen tehdä. Ah, jos äiti olisi antanut minun ryhtyä +hommaan, olisin jo ryhtynyt... + +-- Mitä sinä aiot tehdä? Minä en tahdo, että teet sellaista, joka sinua +nöyryyttää. Etkä sitä itsekään sellaista voisi. + +-- Minä voin... Se ei ole mitään nöyryyttävää, että ansaitsee +elatuksensa työllä, -- kunhan se vaan on kunniallista. Elä sinä ole +huolissasi, luota minuun. Saat nähdä, kaikki käy hyvin, sinä tulet +onnelliseksi, me olemme kerran onnellisia, rakas Olivier, _hän_ on +onnellinen meidän tähtemme... + +Lapset saattoivat yksinään äitinsä arkkua hautausmaalle. Yksimielisesti +päättivät he, etteivät he ilmoittaisi asiasta mitään Poyet'n perheelle: +tuota herrasväkeä ei heille enää ollut olemassa, se oli ollut liian +julma heidän äitiään kohtaan, osaltaan syynä hänen kuolemaansa. Ja kun +talonmiehen vaimo kysyi heiltä, eikö heillä ollut ketään sukulaisia, +niin he vastasivat: + +-- Ei. Ei ketään. + +Paljaan hautakummun ääressä he rukoilivat, pitäen toisiaan kädestä. +Heidän sielunsa nousivat leppymättömään ja epätoivoiseen uhmaan, +sellaiseen että tämä yksinäisyys oli heistä paljoa parempi kuin +välinpitämättömien ja ulkokullattujen omaisten läsnäolo. -- He +palasivat kotiin jalkaisin, läpi ihmiskuhinan, joka oli aivan vieras +heidän suruilleen, vieras heidän ajatuksilleen, outo koko heidän +olemukselleen, ja jolla ei ollut mitään muuta yhteistä heidän kanssaan +kuin kieli, jota he puhuivat. Antoinette pyysi veljeään nojautumaan +hänen käsivarteensa. + +He vuokrasivat aivan pienen huoneiston entisessä talossaan, ylimmässä +kerroksessa, -- siinä oli kaksi ullakkokamaria, ahdas eteinen, joka oli +oleva heidän ruokasalinaan, ja tuskin seinäkaappia suurempi keittiö. +He olisivat ehkä saaneet jossakin toisessa kaupunginosassa paremman +asunnon; mutta heistä tuntui, että he olivat täällä vielä yhdessä +äitinsä kanssa. Talonmiehen vaimo näytti ensin seuraavan hiukan heidän +asioitaan; mutta pian joutui hän jälleen omiin puuhiinsa, eikä kukaan +enää muistanut lapsia. Ainoakaan talossa asuva vuokralainen ei tuntenut +heitä; eivätkä he edes tienneet, ketä asui heidän seinäinsä takana. + +Antoinetten onnistui päästä äitinsä toimeen luostarin +musiikinopettajaksi. Hän koetti hankkia muitakin tunteja. Hän hautoi +pelkästään tätä yhtä ja ainoata ajatusta: kasvattaa veljeään siksi, +kunnes hän pääsisi normaalikouluun. Hän oli tehnyt tämän päätöksen +aivan yksinään, tarkoin asian harkittuaan: hän oli tutkinut ohjelmia, +oli hankkinut tiedot, koettanut saada selville myöskin Olivierin +mielipiteen, -- mutta veljellä ei sitä ollutkaan, joten Antoinetten +täytyi valita elämänura hänen puolestaan. Kun Olivier pääsisi +normaalikouluun, olisi hänellä leipä lopuksi iäkseen. Hänen täytyi +päästä sinne, siihen saakka oli elämä kestettävä. Siihen oli aikaa +viisi, kuusi kauhean kovaa vuotta: mutta ne kyllä menisivät. Tämä +aatos sai Antoinettessa omituisen voiman, se valtasi pian koko hänen +olemuksensa. Sitä yksinäistä ja katkeran köyhää elämää, joka nyt +alkoi ja jonka hän näki selvänä edessään, ei olisi jaksanut kestää +muuten kuin hänessä syttyneen intohimoisen haltioitumisen voimalla: +että veli oli pelastettava, veli tehtävä kerran onnelliseksi, vaikkei +hän itse sitä enää voisikaan olla. Tämä sankarillinen päätös muutti +tuon kevyttunteisen ja haaveilevan seitsen-, kahdeksantoista-vuotiaan +tytön koko olemuksen: hänessä kyti sellainen uhrautumisen hehku ja +taistelunhalun ylpeys, ettei sitä olisi voinut hänestä aavistaa, hän +itse kaikkein vähimmän. Rakkaus pukeutuu milloin minkinlaiseen muotoon +tuona naisen murroskautena, tällaisina kiihkeän kevään ensimäisinä +päivinä, jolloin rakkauden voimat paisuttavat koko ihmisen olemusta ja +huuhtovat sitä kuin puro, joka solisee piilossa maan alla, kietovat sen +laineisiinsa, täyttävät sen tulvalla, pitävät alinomaisessa ahdistuksen +tilassa; se rakkaus pyytää ainoastaan antaa, tarjota itseään toiselle: +kaikki syyt ovat siitä päteviä siihen, ja sen viaton ja syvä +aistillisuus voi muuttua minkämuotoisiksi uhreiksi tahansa. Rakkaus +uhrasi Antoinetten ystävyydelle. + +Hänen veljellään, joka ei ollut niin kiihkeä luonne, ei ollut +tätä lunastavaa voimaa. Sitäpaitsi tehtiin tuo suuri uhraus hänen +puolestansa, hän itse ei uhrautunut, -- ja itsensä uhraaminen on +rakastavalle ihmiselle kaikkein mieluisinta ja suloisinta. Olivier +kärsi päinvastoin omantunnon vaivoja, kun näki sisarensa nääntyvän +hänen puolestaan. Hän ilmaisi ne tunteensa Antoinettelle. Sisar vastasi: + +-- Ah, rakas ystäväni!... Mutta etkö sitten ymmärrä, että siitähän minä +juuri saan voimaa elää! Jos ei minulla olisi tätä vaivaa, jota sinä +minulle tuotat, niin mitä syytä minulla olisi elää? + +Olivier ymmärsi Antoinetten hyvin. Hänkin olisi Antoinetten asemasta +mielellään ottanut sen vaivan kantaakseen; mutta olla syynä siihen!... +Hänen ylpeytensä ja hyvä sydämensä kärsivät siitä. Ja miten tuo +edesvastuu painoikaan sellaista heikkoa olentoa kuin hän; se oli kuin +raskas kuorma: olihan hänen velvollisuutensa nyt onnistua, koska sisar +oli pannut peliin koko elämänsä juuri sille kortille. Se ajatus oli +veljelle aivan sietämätön, eikä se suinkaan lisännyt hänen voimiaan, +vaan masensi häntä joskus suunnattomasti. Mutta kuitenkin vaati se +häntä kestämään, tekemään työtä, elämään: eikä hän olisi pystynyt +siihen ilman tätä pakkoa. Hänellä olivat kaikki tappiolle joutumisen +edellytykset, -- ehkäpä taipumus itsemurhaankin: -- hän olisi ehkä +sortunut, ellei hänen sisarensa olisi tahtonut hänen puolestaan, että +hänen oli oltava itsetuntoinen ja onnellinen. Olivier kärsi siitä, +että toinen ohjasi tällä tavoin hänen luonnettaan; ja kumminkin se oli +hänen pelastuksensa. Hänelläkin oli nyt vaarallinen murrosaikansa, tuo +peloittava ikäkausi, joka tuhoaa tuhansia sellaisia nuorukaisia, jotka +antautuvat alttiiksi aisteilleen ja aivojensa harhoille ja hukkaavat +auttamatta koko elämänsä, kun ovat hullutelleet pari kolme vuotta. +Jos hänellä olisi ollut aikaa heittäytyä omain ajatustensa valtaan, +olisi hänen rohkeutensa tyystin kadonnut tai hän olisi veltostunut +huikenteluun: aina, kun hän sai tilaisuuden tarkastaa itseään, tuli +hänelle sairaaloisia haaveita, inho elämää, Parisia, tuota tuhansien +olentojen epäpuhdasta kuohuntaa kohtaan, olentojen, jotka kuhisevat ja +mätänevät sekaisin. Mutta sisaren näkeminen karkoitti jälleen tämän +painajaisen; ja koska kerran sisar tahtoi elää pelkästään sen tähden, +että veli eläisi, niin tahtoi myöskin Olivier vasten luontoaankin elää, +olla onnellinen. + + + + +Tällä tavoin oli koko heidän elämänsä perusteena hehkuva usko, joka oli +ankarasta kieltäytymisestä, hurskaudesta ja ylevästä kunnianhimosta +muodostunut. Kumpikin lapsista ponnisti kaikki olemuksensa voimat +saavuttaakseen yhden ainoan päämäärän: Olivierin onnistumisen. +Antoinette myöntyi mihin töihin ja nöyryytyksiin tahansa. Hän kävi +antamassa kotiopetusta sellaisissa perheissä, joissa häntä kohdeltiin +melkein piikana; hänen täytyi saatella oppilaitaan kävelyillä, aivan +kuin lapsentytön, juosta heidän kanssaan pitkin katuja tuntikausia, +opettaakseen niillä retkillä heille muka saksaa. Hänen rakkautensa +veljeä kohtaan, yksinpä hänen ylpeytensäkin nautti näistä alentavista +sielullisista kärsimyksistä ja väsyttävistä tehtävistä. + +Kotiin hän tuli ylen uupuneena, vaaliakseen sitten vielä veljeä, joka +oli koko päivän lukiolla, puoli-hoitolaisena, ja palasi sieltä vasta +illalla. Antoinette valmisti illallisaterian, -- kovin vaatimattoman +aterian, kaasukeittiön tai spriilampun tulella. Veljellä ei ollut +koskaan nälkä, eikä mikään hänestä maistunut, liha oli hänestä ylen +vastenmielistä; hänet täytyi pakottaa syömään, tai koettaa hänelle +keksiä pikku herkkuja, jotka olisivat häntä miellyttäneet, eikä +Antoinette-parka ollut suinkaan oppinut keittotaidon salaisuuksia. +Vaikka hän teki kaiken voitavansa, sanoi Olivier hänen surukseen, +että hänen keitoksiaan oli mahdoton syödä. Vasta monet epätoivoiset +kärsimykset hellansa ääressä kestettyään, -- nuo hiljaiset kärsimykset, +jotka ovat niin tuttuja nuorille ja kokemattomille perheenemännille +ja myrkyttävät heidän elämänsä ja vievät usein heiltä yön rauhan, +kenenkään tietämättä niistä mitään, -- onnistui Antoinetten hiukan +perehtyä tähän alaan. + +Päivällisen jälkeen, kun Antoinette oli pessyt heidän vähäiset astiansa +-- (Olivier tahtoi auttaa häntä tässä työssä, mutta sisar ei siihen +koskaan suostunut), -- piti hän äidillistä huolta veljensä luvuista. +Hän kuulusteli hänen läksynsä, tarkasti hänen kotitehtävänsä, ja +valmisteli itsekin hyvältä osalta niitä, varoen kuitenkin loukkaamasta +epäluuloista pikku Olivieria. He viettivät iltansa istuen pöytänsä +kahden puolen, ainoan pöytänsä, jonka ääressä he sekä söivät että +työskentelivät. Olivier luki läksyjään; Antoinette ompeli, tai +kirjoitti puhtaaksi. Kun Olivier oli mennyt levolle, niin sisar +korjaili hänen vaatteitaan, tai teki omia töitään. + +Vaikka heidän toimeentulonsa oli jo muutenkin vaikea, päättivät +he käyttää kaikki rahat, mitä saisivat säästymään, ennen kaikkea +maksaakseen sitä velkaa, johon heidän äitinsä oli joutunut Poyet'n +perheelle. Ei silti, että nuo velkojat olisivat olleet haitallisia: +he eivät olleet antaneet nykyään itsestään elonmerkkiäkään; he +eivät ajatelleetkaan enää noita rahoja, sillä he olettivat niiden +auttamattomasti menneen; ja pohjaltaan he olivat sangen onnellisia, +kun olivat näin vähällä hinnalla päässeet sukulaisista, joista oli +heille häpeää. Mutta sisarusten ylpeys ja heidän pyhä lapsentunteensa +ei sallinut, että äiti oli mitään velkaa noille heidän halveksimilleen +ihmisille. Mieluummin kärsivät he puutetta; he säästivät, kieltäen +itseltään pienimmätkin huvitukset: supistivat vaatetuskulujaan, +vähensivät ravintoaan saadakseen kokoon nuo kaksisataa frangia, -- joka +oli heille hirvittävä summa. Antoinette olisi yksinään tahtonut elää +niukemmalla. Mutta kun veli näki, mikä hänellä oli mielessä, niin ei +mikään saattanut estää häntä noudattamasta siskon esimerkkiä. He aivan +näännyttivät itsensä tässä tehtävässään, ja olivat ylen onnellisia, kun +saivat pistetyksi säästöön muutamankin kuparirahan päivässä. + +Puutetta kärsien onnistui heidän koota kolmessa vuodessa lantti +lantilta tuo summa. Siitä tapauksestakos he iloitsivat! Antoinette +meni eräänä iltana Poyet'n parin luokse. Häntä ei otettu vastaan juuri +suopeasti: sillä luultiin, että hän tuli pyytämään apua. Pidettiinpä +jo tarpeellisena ryhtyä varokeinoihinkin, nimittäin moittia kuivasti, +ettei Antoinette ollut antanut heille asioistaan mitään tietoja, eikä +ilmoittanut edes äitinsä kuolemasta, vaan tuli sukulaisten luokse +ainoastaan heitä tarvitessaan. Antoinette keskeytti tämän jutun sanoen +rauhallisesti, ettei hänellä ollut aikomus heitä häiritä: hän oli +tullut vain tuomaan niitä rahoja, jotka hänellä oli heiltä lainassa; +ja hän asetti pöydälle kaksi seteliä ja pyysi kuittia. Poyet'n +herrasväen käytös muuttui heti, he eivät olleet muka tahtovinaan +ottaa takaisin noita rahoja: heissä heräsi nyt Antoinettea kohtaan +tuollainen äkillinen kiintymys, jota velkoja tuntee, kun velallinen +vuosien kuluttua tuo hänelle takaisin jo kadotetuiksi luullut rahat. +He koettivat tiedustella, missä Antoinette veljensä kanssa asusteli ja +miten he eleskelivät. Antoinette vastasi karttavasti, pyysi uudestaan +kuittia, sanoi, että hänellä oli kiire, hyvästeli kylmästi ja poistui. +Sukulaiset olivat loukkaantuneet moista kiittämätöntä tyttöä kohtaan. + +Kun Antoinette oli nyt tästä ajatustensa kiusasta päässyt, jatkoi +hän entistä kieltäytyvää elämäänsä, mutta tällä kertaa veljensä +mukavuudeksi. Tästä alkaen hommaili hän kuitenkin salaa, niin ettei +veli sitä huomannut; hän säästeli pukumenoissaan, ja kärsi joskus +nälkääkin, saadakseen hankituksi veljelleen varoja parempiin pukuihin +ja huveihin, tehdäkseen hänen elämänsä hauskemmaksi ja mukavammaksi, +hankkiakseen hänelle silloin tällöin tilaisuuden päästä konserttiin +tai oopperaankin, -- sillä viimemainittu oli Olivierin suurin ilo. Hän +ei olisi tahtonut mennä sinne ilman sisarta; mutta Antoinette keksi +kaikenlaisia verukkeita saadakseen jäädä kotiin ja hälventääkseen +Olivierin tunnonvaivoja: milloin hän väitti olevansa hirveän +väsynyt, niin ettei hänellä ollut halua lähteä kotoa; milloin hän +taas vakuutteli sellaistakin, että nuo huvit olivat hänestä ikäviä! +Olivier huomasi kyllä, että kaikki tämä oli rakkauden sepustamaa +valhetta; mutta hänen lapsellinen itsekkyytensä voitti kuitenkin. +Hän meni teatteriin; mutta tuskin hän oli sinne päässyt, niin alkoi +omatunto jäytää häntä; hän ajatteli koko näytännön ajan sitä asiaa: +ja hänen ilonsa meni pilalle. Eräänä pyhänä, kun Antoinette oli +lähettänyt hänet Châtelet'n konserttiin, palasi Olivier kotiin jo +puolen tunnin kuluttua, ja sanoi Antoinettelle, että kun hän oli +päässyt Saint-Michelin sillalle, ei hän voinut enää jatkaa matkaansa: +konsertti ei maistunut hänestä miltään, sillä hän kärsi, jos hänen +täytyi iloita ilman sisartaan. Tämä oli Antoinettesta ylen suloista, +vaikka hän olikin pahoillaan, että veli oli luopunut hänen tähtensä +sunnuntaihuvistaan. Mutta Olivier ei suinkaan menettelyään katunut: +kun hän tuli kotiin ja näki, kuinka hänen sisarensa kasvot alkoivat +säteillä ilosta, jota Antoinette turhaan koetti salata, oli hän +onnellisempi kuin jos olisi saanut kuunnella maailman kauneinta +musiikkia. He viettivät sen pyhäisen illan istuen lähetysten ikkunan +ääressä, veikolla kirja kädessä ja Antoinettella työ, vaikkei toinen +ommellut tai toinen lukenut laisinkaan; puhuivat vaan kaikenlaista +pientä, joka ei ollut heille kummallekaan tähdellistä. Koskaan ei +sunnuntai ollut heistä tuntunut niin kauniilta. He päättivät, etteivät +he enää eroaisi toisistaan konserttien tähden: he eivät voineet enää +olla onnellisia erillään. + +Antoinette sai säästetyksi salaa niinkin paljon, että hankki +Olivierille aivan odottamatta pianon, joka eräänlaisen +vuokramaksu-järjestelmän perusteella muutamien kuukausien päästä joutui +kokonaan heidän omakseen. Vaikea oli tämäkin sitoumus, johon Antoinette +uskalsi ryhtyä. Maksupäivät painoivat usein kauheasti hänen mieltään; +hän pilasi terveytensä saadakseen kokoon nuo tarvittavat rahat. Mutta +se hullutus tuottikin heille molemmille suuren ilon. Musiikki oli +heidän autuutensa tässä poloisessa elämässä. Sillä oli valtava asema +heidän sielussaan. He kietoutuivat säveliin unohtaakseen muun. Aivan +vaaratonta se ei ollut. Musiikki on nykyajan herpaisevimpia voimia. +Sen kuuma kaipuu tai väkevä toivottomuus ärsyttää ylenmäärin aisteja +ja vie tahdonvoiman. Mutta samalla se oli jonkinlainen pingoituksesta +päästäminen sellaiselle sielulle kuin Antoinette, joka oli pakotettu +alinomaiseen liialliseen ja ilottomaan ponnistukseen. Konsertit, johon +sunnuntaisin mentiin, olivat heille ainoa valo viikon heltiämättömän +työn keskellä. He elivät aina edellisen konsertin muistolla ja +seuraavan toivolla, noiden parin kolmen ikäänkuin poissa Parisista ja +ulkopuolella ajan vietetyn tunnin voimalla. He odottivat teatterin +edustalla jo kauan ennenkuin ovet avattiin, seisoivat siellä, vesi- +tai lumisateessa, tuulessa ja kylmässä, painautuen toisiaan vasten +ja peljäten, etteivät he ehkä saisikaan enää paikkoja; sitten työnsi +ihmistungos heidät sisään; he kärsivät väenkuhinasta, ja pääsivät +viimein jonnekin ahtaille paikoille, pimeään nurkkaan. Siellä oli +tukehtua, puristua kuoliaaksi, ja joskus he melkein voivat pahoin, niin +kuuma ja epämukava siellä oli; -- ja kuitenkin olivat he onnellisia: +onnellisia omasta ja toistensa onnesta; onnellisia, kun tunsivat +jälleen sydämissään sellaisista suurista sieluista kuin Beethovenin +ja Wagnerin lähtevät hyvyyden, valon ja voiman virrat; onnellisia, +kun näkivät sisaruksen rakkaiden kasvojen kirkastuvan, -- väsymyksen +ja ennenaikaisten huolten kalventamien kasvojen. Antoinette tunsi +itsensä niin uupuneeksi; tunsi olevansa nyt ikäänkuin äidin sylissä, +joka painoi häntä hellästi rintaansa vasten. Hän painautui musiikin +lämpöiseen ja hyvään helmaan; ja hän itki hiljaa. Olivier pusersi +hänen kättänsä. Kukaan ei huomannut heitä siellä valtavan suuren salin +hämärässä nurkassa; eivätkä he olleet siellä ainoita, joita elämä +kolhii ja jotka pakenevat äidillisen Musiikin siipien suojaan. + +Antoinettella oli tukenaan yhä edelleen myöskin uskonto. Hän oli sangen +hurskas, eikä jättänyt ainoanakaan päivänä rukoilematta, kauan ja +palavasti, tai menemättä joka sunnuntai messuun. Tuntien kärsivänsä +elämässä epäoikeutettua kovuutta ei hän voinut olla uskomatta +jumalallisen Ystävän rakkauteen, Ystävän, joka kärsii meidän kerallamme +ja joka kerran ihmistä lohduttaa. Mutta vielä läheisemmässä yhteydessä +kuin Jumalan oli hän rakkaiden kuolleiden omaistensa kanssa, ja hän +yhdisti heidät sielussaan kaikkiin kärsimyksiinsä. Mutta hän oli +samalla itsenäinen henki ja selväjärkinen olento; hän pysyi syrjässä +muista uskovaisista, eivätkä he oikein mielellään häntä suosineet; he +pitivät häntä taipumuksiltaan huonona, jopa melkein vapaa-ajattelijana, +tai ainakin sille tolalle kallistuvana, sillä hän oli oikea pikku +ranskatar eikä siis suostunut luopumaan vapaasta arvostelustaan: hän ei +uskonut kuuliaisuudesta, niinkuin tylsä lauma uskoo, vaan rakkaudesta. + +Olivier ei uskonut enää. Se vähitellen tapahtuva uskon mureneminen, +joka oli alkanut hänessä Parisissa olon ensimäisinä kuukausina, oli nyt +hajoittanut hänet kokonaan. Siitä hän oli kärsinyt kauheasti; sillä hän +ei ollut niitä olentoja, jotka ovat tarpeeksi voimakkaita, tai kyllin +keskinkertaisia, päästäkseen irti uskosta: sentähden hänellä oli ollut +murroskausi, joka tuotti hänelle kuolontuskia. Mutta hänen sydämensä +mystillisyys säilyi, ja niin uskottomaksi kuin hän oli tullutkin, +mikään ajatustapa ei ollut läheisempi hänen omalleen kuin hänen +sisarensa maailmankatsomus. He elivät kumpikin uskonnollisen ilmakehän +piirissä. Kun he tulivat illoin kotiin, kumpikin omalta taholtaan, +oltuaan erillään koko päivän, oli heidän pikku asuntonsa heille +jonkinlainen pelastuksen satama, loukkaamaton turvapaikka, köyhä ja +kylmä, mutta puhdas. Kuinka kaukana he siellä tunsivat olevansa Parisin +melusta ja pilaantuneista ajatuksista!... + +He eivät juuri puhuneet toisilleen, mitä olivat päivän kuluessa +tehneet: sillä kun tulee väsyneenä kotiin, ei halua enää elää uudestaan +tuskallista päivää sen tapauksia kertomalla. He koettivat sen yhdessä +vaistomaisesti unhottaa. Varsinkin iltapuolen alussa, kun he istuivat +aterialla, varoivat he kyselemästä toisiltaan mitään. He toivottivat +kotiin tullessaan toisilleen silmin hyvää iltaa; ja sitten eivät +he useinkaan virkkaneet koko päivällisen aikana toisilleen mitään. +Antoinette katseli veljeään, joka unehtui usein uneksimaan lautasensa +ääressä, aivankuin pikku poikana. Sisar silitti silloin hellästi hänen +kättään: + +-- Kas niin, sanoi hän hymyillen. Eteenpäin vaan! + +Silloin hymyili myöskin Olivier, ja alkoi jälleen syödä. Aterioiminen +meni sillä tavoin, eivätkä he kumpikaan koettaneet puhua. He kaipasivat +kovasti hiljaisuutta. -- Viimein kuitenkin heidän kielensä hiukan +laukesi, kun he olivat hetken levähtäneet ja kun he molemmat olivat +toistensa hienotuntoisen rakkauden helliminä saaneet poistetuksi +olemuksestaan päivän epäpuhtaat kosketukset. + +Olivier asettui pianon ääreen. Antoinettelta jäi soittaminen tykkänään, +sillä hän tahtoi antaa veljensä soittaa: sehän oli näet Olivierin ainoa +huvi; ja hän antautui siihen koko sielullaan. Hänellä oli suuri kyky +ymmärtää musiikkia; hänen naismainen luonteensa oli luotu paremminkin +rakastamaan kuin toimimaan ja omaksui siis hartaasti hänen soittamainsa +säveltäjäin ajatukset, sulautui täydellisesti niihin, tulkitsi +uskollisesti niiden pienimmätkin vivahdukset, -- ainakin sikäli kuin +hänen heikot kätensä ja hengityksensä sen sallivat, sillä _Tristanin_ +jättiläisponnistus ja Beethovenin viimeiset sonaatit suorastaan +ruhjoivat hänen voimiaan. Ja siksi vetäytyi Olivier mieluimmin Mozartin +ja Gluckin turviin; heidän sävellyksistään piti myöskin Antoinette +enimmän. + +Joskus Antoinette lauloikin, mutta aivan yksinkertaisia lauluja, +vanhoja melodioita. Hänellä oli hillitty mezosopraano, vakava ja +hauras. Niin arka, ettei hän voinut laulaa kenenkään kuullen; tuskin +Olivierinkaan; silloin hänen kurkkunsa suorastaan puristui tukkoon. Oli +eräs Beethovenin laulu, skotlantilaisiin sanoihin sepitetty, josta hän +erikoisesti piti: _Uskollinen Johnie_: se oli tyyni, oi, niin tyyni... +ja pohjalla syvä hellyys!... Se oli kuin hän itse. Olivier ei voinut +kuunnella sitä saamatta kyyneleitä silmiinsä. + +Mutta mieluimmin kuunteli Antoinette, kun veli soitti. Hän toimitti +kiireesti taloustyönsä, ja jätti keittiön oven auki saadakseen kuulla +paremmin; mutta vaikka hän oli kuinka varovainen, niin Olivier +valitteli kärsimättömästi, että Antoinette kalisteli astioita niitä +järjestäessään. Silloin sisar sulki oven; ja kun hän oli saanut +askareensa tehdyksi, tuli hän sisään ja asettui jakkaralle, ei +lähelle pianoa, -- (sillä Olivier ei voinut kärsiä, että joku oli +hänen lähellään, kun hän soitti), -- vaan takan ääreen, ja siinä +hän istui kokoon kyyristyneenä kuin pikku kissa, selin pianoon, +tuijotti hiilustan kultana tuikkiviin silmiin, uuniin, jossa viimeiset +hiiliharkot hiljaa hiipuivat, ja uupui menneisyyden muistoihin. +Kun kello löi yhdeksän, täytyi hänen pakostakin viimein huomauttaa +Olivierille, että oli aika lakata. Oli vaikeaa riistää häntä ja itseään +näistä unelmista; mutta veljellä oli vielä tänä iltana työtä, eikä +hänen ollut terveellistä valvoa liian kauan. Olivier ei totellut heti; +hän tarvitsi aina jonkun aikaa voidakseen musiikista päästyään ryhtyä +muihin toimiin. Hänen ajatuksensa liihoittelivat vielä muualla. Meni +puoli tuntia ennenkuin hän selvisi siitä sekaannuksesta. Antoinette, +joka istui kumarassa, käsitöineen, pöydän toisella puolella, tiesi, +ettei Olivier tehnyt mitään; mutta hän ei uskaltanut kovin häneen +katsella, koska hän pelkäsi tuskastuttavansa häntä, jos olisi näyttänyt +häntä muka vartioivan. + +Olivier oli nulikkaiässään, -- hän eli tuota onnellista aikaa, jolloin +päivät kuluvat suloisessa joutilaisuudessa. Hänellä oli puhdas otsa, +tyttömäiset silmät, sukkelat ja naiivit, usein sinertävien renkaiden +ympäröimät; hänen suunsa oli iso, huulet paisuneet, tuittupäisen suput, +hymyillessä hiukan kuin kierossa; se hymy taas oli epämääräistä, +hajamielistä, vallatonta; sakea tukka, joka ulottui kulmiin saakka, +muodosti niskaan melkein nyttyrän, ja takaraivolla törrötti aina +hiustukko. Kravatti oli höllällään kaulassa, (Antoinette solmi sen +huolellisesti joka aamu), eikä takissa ollut koskaan täysiä nappeja, +vaikka sisko alinomaan niitä ompeli. Kalvostimia ei hän käyttänyt; +kädet olivat isot, ranteet luisevat. Hän oli torkkuvan ja hiukan +ivallisen ja nautiskelevan näköinen; hän jäi alinomaa töllistelemään +ajatuksissaan: silmät tähystelivät löysästi sinne tänne, tarkastelivat +joka paikkaa Antoinetten kamarissa; (työpöytä oli näet sijoitettu +Antoinetten huoneeseen); -- milloin siirtyivät ne pieneen rautasänkyyn, +-- jonka yläpuolella riippui norsunluinen ristiinnaulitun kuva sekä +puksipensaan oksa, -- milloin isän ja äidin muotokuviin, -- ja +vanhaan valokuvaan, jossa oli se pieni maaseutukaupunki torneineen +ja kiiltävine kanavoineen. Mutta kun Olivierin katse sitten +kohdistui siskon kalpeihin kasvoihin, siskon, joka yhä työskenteli +vaiti, tuli hänelle sanomaton sääli Antoinettea, ja silloin hän +raivostui itselleen: hän ravisti silloin itsensä hereille, vihaisena +laiskuudelleen, ja teki tarmokkaasti työtä voittaakseen takaisin +hukatun ajan. + +Lupapäivinä Olivier lueskeli huvikseen. He lueskelivat molemmat, +kumpikin erikseen. Vaikka he rakastivatkin toisiaan niin suuresti, +eivät he voineet lukea yhdessä ääneen kirjaa. Sellainen olisi +loukannut heitä ikäänkuin jonkinlainen häveliäisyyden puute. Kaunis +kirja oli heistä kuin jokin salaisuus, jonka sai ilmaista toiselle +ainoastaan sydämen hiljaisuudessa kuiskaamalla. Kun jokin sivu hurmasi +jompaakumpaa heitä, eivät he lukeneet sitä ääneen, vaan antoivat kirjan +toiselle, pitäen sormea sillä kohdalla, jota tahtoivat näyttää; ja he +sanoivat toisilleen: + +-- Luepas. + +Ja kun toinen luki, niin se, joka oli kohdan jo lukenut, seurasi +loistavin silmin ystävänsä ilmeitä ja tunteiden välähdyksiä hänen +kasvoillaan; ja hän iloitsi toisen ilosta. + +Mutta monta kertaa istuivat he kirjainsa ääressä lukematta: silloin +he juttelivat. Varsinkin, kun ilta oli myöhäinen, tuli heille halu +uskoa ajatuksiaan ja tunteitaan toiselle. Ja silloin oli heidän +helpompi puhua. Olivier oli taipuvainen synkkämielisyyteen; ja +alinomaa täytyi tuon heikon olennon purkaa tuskallisia tunteitaan ja +heittää ne toisen helmaan. Häntä vaivasivat kaikenlaiset epäilykset. +Antoinetten oli rohkaistava häntä, varjeltava veljeä hänen omaa itseään +vastaan: se loputon taistelu uudistui jok'ainoa päivä. Olivier puhui +jos jonkinlaisia katkeria ja synkkiä ajatuksiaan, ja kun hän oli +puhunut, sai hän helpoituksen: mutta sitä hän ei ajatellut, eivätkö +ne asiat ehkä vuorostaan ruvenneet kiusaamaan hänen sisartaan. +Vasta paljon myöhemmin huomasi hän, kuinka hän sillä tavoin lamasi +Antoinettea: riisti häneltä hänen voimansa, ja syövytti häneen omat +epäilyksensä. Antoinette ei ilmaissut millään tavoin sitä seikkaa. Hän +oli luonteeltaan niin uljas ja iloinen, että koetti pakostakin pysyä +näöltäänkin iloisena, silloinkin, kun elämänilo oli jo kauan sitten +häneltä mennyttä. Hänelle tuli syvän väsymyksen hetkiä, ja silloin +kapinoi hän tällaista ainaista kieltäytyvää elämää vastaan, johon hän +oli nyt antautunut. Mutta hän tuomitsi ja hylkäsi nämä ajatuksensa, hän +ei tahtonut niitä eritellä; hän tukehutti ne väkisinkin, hän ei niitä +hyväksynyt. Rukouksesta oli hänelle apua, muulloin paitsi silloin, +kun sydän ei voinut rukoilla -- (sellaistakin tapahtuu), -- silloin, +kun se oli aivan kuin kuivunut. Niillä hetkillä ei auttanut muu kuin +hiljaa odottaa, ikäänkuin kuumeessa ja häpeissään, kunnes armo palasi. +Olivier ei saattanut koskaan aavistaa näitä tuskia. Niillä hetkillä +Antoinette keksi jonkin tekosyyn, että sai lähteä kotoa tai sulkeutua +huoneeseensa; eikä hän tullut takaisin ennenkuin vaikea puuska oli +mennyt ohi; sitten hän oli jälleen hymyilevä, tunteekas, hellempi kuin +ennen, aivankuin hänellä olisi ollut tunnonvaivoja sen vuoksi, että hän +oli kärsinyt. + +Heidän kamarinsa olivat vieretysten. Vuoteet saman seinän kohdalla +sen kahden puolen: he saattoivat puhua hiljaisella äänellä toisilleen +seinän läpi. Ja kun he kärsivät unettomuutta, naputtivat he hiljaa +seinään, ja ne naputukset sanoivat: + +-- Nukutko sinä? Minä en nuku. + +Niin ohut oli seinä heidän välillään, että he nukkuivat ikäänkuin +ystävykset siveästi toistensa vieressä samassa vuoteessa. Mutta +kamarien väliovi oli aina öisin suljettu, sillä sitä vaati jonkinlainen +vaistomainen ja syvä häveliäisyys, -- ikäänkuin jokin pyhä tunne; -- +auki se ei ollut muulloin kuin Olivierin sairastaessa: ja sellaista +tapahtuikin hyvin usein. + +Hänen heikko terveytensä ei vahvistunut. Se näytti päinvastoin +yhä huononevan. Hänellä oli alinomaa jokin vaiva: kipua kurkussa, +rinnassa, päässä, sydämessä; vähinkin vilustumisen tuoma yskä oli +paheta rintakatarriksi; hän sai kerran tulirokon, johon hän oli kuolla; +ja vaikkei hän ollutkaan sairas, ilmestyi häneen usein kummallisia +vakavien tautien merkkejä, niiden tautien kuitenkaan, onneksi kyllä, +puhkeamatta: hänellä oli tuskallisia pistoksia keuhkoissa tai +sydämessä. Kerran tutki eräs lääkäri hänet ja määritteli hänen vaivansa +sydänpussin tai keuhkopussin tulehdukseksi; ja toinen etevä lääkäri, +spesialisti, jonka neuvoa kysyttiin, vahvisti yhä syytä tähän pelkoon. +Kuitenkaan ei tauti tullutkaan. Kaiken kaikkiaan olivat hänen hermonsa +sairaaloiset; ja tiedetäänhän, että sellaisen vaiva puhkeaa mitä +odottamattomimpiin muotoihin, mutta että niistä puuskista kuitenkin +päästään pelkästään muutamien päivien levottomalla odotuksella. Mutta +kuinka kauheat ne päivät Antoinettelle olivatkaan! Kuinka monena yönä +hän ei saanut unta silmiinsä! Hän nousi tuon tuostakin vuoteesta +ja meni hiljaa veljensä ovelle kuuntelemaan hänen hengitystään, ja +palasi sänkyynsä ja valvoi kauhun vallassa. Hän ajatteli, että Olivier +kuolisi, hän tiesi sen, hän oli siitä varma: hän nousi istumaan, hän +vapisi, hän pusersi kätensä ristiin, kiristi sormiaan, painoi nyrkkinsä +suutaan vasten, ettei olisi huutanut: + +-- Hyvä Jumala, hyvä Jumala! rukoili hän; älä ota häntä minulta pois! +Ei, ei... siihen sinulla ei ole oikeutta!... Minähän rukoilen, rukoilen +sinua!... Voi, rakas äiti! Tule minua auttamaan. Pelasta hänet, pidä +hänet elossa!... + +Hänen koko olemuksensa rukoili sitä. + +-- Ah, kuolla keskelle matkaa, kun on jo niin paljon tehty, kun on jo +saapumassa perille, saamaisillaan onnen..., ei, se ei ole mahdollista, +se olisi liian julmaa!... + + + + +Olivier tuotti Antoinettelle pian toisenlaistakin huolta. + +Hän oli syvästi kunniallinen luonne niinkuin hänen sisarensakin, +mutta heikkotahtoinen ja käsitykseltään liian vapaa ja monisäikeinen, +joten hänen katsomuksensa oli hiukan sekava: hän oli skeptillinen ja +anteeksiantavainen sellaistakin kohtaan, minkä hän tiesi pahaksi, ja +taipuvainen nautintoon. Antoinette oli niin puhdas, ettei hän pitkään +aikaan voinut käsittää, mille tolalle hänen veljensä sielullinen +kehitys oli joutunut. Hän huomasi sen kerran yhtäkkiä. + +Olivier luuli Antoinetten olevan kaupungilla. Sisarella piti tähän +aikaan olla siellä tunti; mutta aivan viime hetkellä oli hän saanut +oppilaaltaan ilmoituksen, että sinä päivänä tultiin ilman häntäkin +toimeen. Antoinette oikeastaan iloitsi tästä, vaikka se vähensikin +muutamalla frangilla hänen pieniä tulojaan; mutta hän oli kovin +väsynyt, ja heittäytyi nyt vuoteelleen: hän nautti saadessaan levähtää +näin, aivan rauhallisella omallatunnolla. Olivier tuli koulusta kotiin; +hänellä oli mukana joku toveri. He asettuivat viereiseen huoneeseen ja +pakinoivat siellä. Kuului selvästi kaikki, mitä he puhuivat: he eivät +kaunistelleet sanojaan, koska luulivat olevansa yksin. Antoinette +kuunteli hymyillen, kuinka iloiselta hänen veljensä ääni kaikui. Mutta +pian hän lakkasi hymyilemästä, ja veri hänen suonissaan pysähtyi. He +juttelivat hirveän töykeistä asioista, raaoin sanoin: tuntui kuin he +olisivat olleet tosissaan ihastuneet tuollaisiin juttuihin. Antoinette +kuuli Olivierin, pikku Olivierinsa nauravan niille; ja veikon huulilta, +joita hän oli luullut viattomiksi, tuli niin rivoja sanoja, että kauhu +hyyti Antoinettea. Viiltävä tuska varisti hänen koko olemustaan; sitä +kesti pitkän aikaa: toiset eivät väsyneet puhumaan, eikä hän voinut +estää itseään kuuntelemasta. Viimein menivät pojat ulos; ja Antoinette +jäi yksin. Silloin hän itki: jotain hänessä oli kuollut; ihannekuva, +jonka hän oli luonut veljestään, -- lapsestaan, -- itselleen, oli +tahrautunut: ja se raateli häntä kuin kuoleman tuska. Hän ei puhunut +Olivierille mitään, kun he tapasivat illalla toisensa. Olivier näki, +että hän oli itkenyt, eikä voinut käsittää, miksi. Hän ei ymmärtänyt, +minkätähden Antoinetten käytös oli muuttunut häntä kohtaan. Kului +pitkät ajat ennenkuin Antoinette tointui siitä aivan ennalleen. + +Mutta vielä tuskallisemman iskun antoi Olivier hänelle eräänä iltana, +kun hän ei tullutkaan kotiin. Antoinette odotti häntä levolle +menemättä, koko yön. Tästä ei kärsinyt tuskaa pelkästään hänen +siveellinen puhtautensa: hän kärsi sydämensä mystillisimpiin sopukoihin +asti, -- syviin piiloihin, jotka salaavat ihmisessä kiihkeitä, +peljättäviä tunteita, sellaisia, että Antoinetten täytyi heittää niiden +peitoksi ikäänkuin verho, jota ei ole lupa kohottaa. + +Olivier oli ennen kaikkea tahtonut osoittaa, että hän oli vapaa mies. +Hän tuli kotiin aamulla, valmiina jonkinlaiseen kohtaukseen, vastaamaan +röyhkeästi sisarelleen, jos Antoinette huomauttaisi hänelle jotain. +Hän pujahti varpaisillaan heidän yhteiseen huoneeseensa, ettei olisi +sisartaan herättänyt. Mutta kun hän näki Antoinetten seisomassa ja +odottamassa edessään, kalpeana, punaisin, itkettynein silmin, kun +hän näki, ettei sisar häntä vähääkään soimannut, vaan ryhtyi vaiti +pitämään hänestä huolta ja valmistamaan hänelle aamiaista ennenkuin +hän lähtisi lukioon, ja ettei hän virkkanut mitään, vaan näytti +ainoastaan toivottoman masentuneelta, ja että koko Antoinetten olemus +oli järkyttävää moitetta, niin ei Olivier jaksanut sitä enää sietää: +hän heittäytyi Antoinetten jalkoihin, kätkien päänsä hänen helmaansa, +ja he itkivät molemmat. Olivier häpesi itseään, inhosi yötä, jonka hän +oli viettänyt; hän tunsi heittäytyneensä lokaan. Hän tahtoi puhua: +Antoinette esti hänet, painaen kätensä hänen suulleen, ja Olivier +suuteli hänen kättään. He eivät puhuneet toisilleen enää mitään: he +ymmärsivät toisensa. Olivier vannoi itselleen, ettei hän koskaan enää +tuottaisi Antoinettelle näitä kärsimyksiä, että hän olisi sellainen, +millaiseksi sisar häntä tahtoi. Mutta Antoinette ei voinut pian unohtaa +tätä haavaansa: hän oli niin lamaantunut kuin olisi ollut kauan +sairaana. He olivat toistensa seurassa hämillään. Antoinetten rakkaus +oli yhtä luja kuin ennenkin; mutta hän oli nyt veljensä sielussa nähnyt +jotain, joka oli hänelle vierasta ja jota hän kammoi. + + + + +Kaikesta tuosta, mitä hän aavisteli Olivierin sydämessä piilevän, oli +hän sitäkin tyrmistyneempi, koska hän sai samoihin aikoihin kärsiä +eräiden miesten lähentelyistä. Antoinettea vaivasi sietämätön tuska, +kun hän illoin tai yön tullessa kotimatkallaan, ja varsinkin silloin, +kun hänen täytyi päivällisen jälkeen lähteä kaupungille ottamaan +tai viemään takaisin jotain kirjoitustyötä, tiesi saavansa alinomaa +peljätä, että tultaisiin hänen rinnalleen, tai ajeltaisiin häntä takaa, +niinkuin joskus jo oli tapahtunut, jopa kiusattaisiin häntä törkeillä +ehdotuksilla. Aina milloin hän voi, otti hän veljensä kaupungille +mukaansa; verukkeeksi sanoi hän, että Olivierin oli käveltävä; mutta +Olivier ei yleensä lähtenyt mielellään illoin kotoa, eikä Antoinette +uskaltanut kovin häntä vaatiakaan: hän ei tahtonut häiritä hänen +työtään. Hänen neitseellinen ja maaseudun tapoihin tottunut luonteensa +ei voinut mukautua tällaiseen elämään, öinen Parisi oli hänelle kuin +jokin synkkä metsä, jossa inhoittavat pedot ahdistelivat häntä; +Antoinettea kauhisti mennä sinne. Ja kuitenkin täytyi mennä. Hän ei +tottunut siihen pitkään aikaan; ja aina hän siitä sittemminkin kärsi. +Ja kun hän ajatteli, että hänen pikku Olivierinsa tulisi kerran +sellaiseksi kuin nuo miehet, jotka häntä ahdistelivat, että hän ehkä +jo olikin sellainen, -- niin oli hänen vaikea antaa hänelle kättänsä, +kun hän tuli kaupungilta kotiin. Olivier ei aavistanut, minkä tähden +Antoinette vältteli häntä sillä tavoin, ja sisar itsekin moitti itseään +sellaisesta. + +Vaikkei Antoinette ollut sievä, oli hänellä oma suuri viehätyksensä, +ja hän veti ihmisten katseet puoleensa, millään tavoin itse sitä +tahtomatta. Hänen pukunsa oli ylen yksinkertainen, melkein aina musta; +kovin kookas hän ei ollut, muuten hän oli hoikka, arkatekoinen; hän ei +puhunut kadulla kenellekään, pujahteli hiljaa joukon läpi, karttaen +ihmisten huomiota, mutta veti sen kuitenkin väsyneiden silmiensä +ja pienen puhtaan suunsa syvästi suloisella ilmeellä tahtomattaan +puoleensa. Hän huomasi joskus kyllä, että hän miellytti ihmisiä: +siitä hän joutui hämilleen ja sekaisin, -- ja oli samalla kuitenkin +tyytyväinen. Kuka saattaakaan sanoa, mitä herttaisen veikisteleviä ja +samalla puhtaita tunteita voi välkähtää esille aivan levollisessakin +sielussa ja vasten sen omaa tahtoa, kun se tuntee toisten sielujen +suopean kosketuksena Se ilmeni Antoinettessa pienenä avuttomuutena ja +kömpelöinä eleinä, arkana vilkaisuna sivulle; ja se oli samalla kertaa +sekä huvittavaa että liikuttavaa. Moinen sekaannus lisäsi vain hänen +viehätystään. Hän sytytti haluja; ja kun hän oli köyhä tyttö, ja aivan +suojaton elämässä, niin ei kursailtu hänelle niitä ilmaista. + +Hän kävi joskus eräiden rikkaiden juutalaisten salongissa, nimittäin +Nathanien perheessä; he olivat kohdanneet hänet eräiden tuttaviensa +luona, sillä siellä antoi Antoinette lapsille tunteja, ja heidän +mielenkiintonsa oli herännyt häntä kohtaan. Ja vaikka Antoinette +oli kovin ihmisarka, ei hän voinut jäädä pois parista Nathanien +iltakutsusta. Monsieur Alfred Nathan oli hyvin tunnettu parisilainen +professori, huomattava tiedemies ja samalla hieno maailmanmies, jossa +kummallisena sekoituksena yhtyi tiede ja turhamaisuus, niinkuin +juutalaisten piireissä muulloinkin näkee. Nathanin sydämessä oli +yhtä paljon todellista ihmisrakkautta kuin tavatonta suurenmaailman +turhamaisuutta. Molemmat ominaisuudet saattoivat hänet osoittamaan +Antoinettea kohtaan isostelevaa, vilpitöntä, ja muuten ajoittain +sangen epätasaista suosiota. -- Antoinette oli yleensä huomannut +enemmän hyvyyttä juutalaisten kuin samanuskoistensa piireissä. +Juutalaisilla ovat kyllä omat vikansa; mutta heillä on myöskin eräs +suuri avu, -- ehkä parhain kaikista: he ovat eläviä, ovat inhimillisiä; +mikään inhimillinen ei ole heille vierasta, heidän mielenkiintoaan +herättää kaikki, mikä on elävää. Ja silloinkin, kun heillä ei ole +todellista, lämmintä sympatiaa jotakuta kohtaan, on heillä toki +ainainen uteliaisuutensa, joka saa heidät etsimään ja tutkimaan +kaikkia ihmisten ajatuksia, jotka ovat vähänkin arvoisia, vaikka ne +olisivatkin aivan erilaisia kuin heidän omansa. Silti eivät he yleensä +tee paljoakaan niitä edistääkseen: sillä liian monet harrastukset +vetävät yhtaikaa puoleensa heitä, ja he ovat muita alttiimmat maailman +turhamaisuuksille, vaikkakin sanovat olevansa niistä vapaita. Mutta +ainakin he tekevät jotakin; ja se on jo nykyaikaisen hienoston +tunteettomassa tylsyydessä huomattava hyvä puoli. He ovat näissä +piireissä yllyttimenä virkeyteen, elämän hapatuksena. -- Antoinette, +jota katolilaisten parissa oli kohdannut jääkylmän välinpitämättömyyden +muuri, osasi antaa paremmin kuin kukaan muu arvon sille +mielenkiinnolle, joka Nathaneilla oli häntä kohtaan, niin pintapuolista +kuin se olikin. M:me Nathan oli huomannut Antoinetten uhrautuvan +elämän; samoin hänen fyysillisen ja sielullisen viehätyksensä; ja +hän tahtoi saada sen kunnian, että Antoinettesta olisi tullut hänen +suojattinsa. Hänellä ei ollut lapsia; mutta hän rakasti nuoria, ja +kokosi niitä usein kotiinsa; hän oli vaatimalla vaatinut myöskin +Antoinettea tulemaan sinne, irtautumaan kerrankin yksinäisyydestään +ja huvittelemaan hiukan. Ja kun hänen oli helppo aavistaa, että +Antoinetten arkuuteen oli suurena syynä ainainen puute, niin oli hän +tarjoutunut hankkimaan hänelle kauniita pukujakin; mutta niitä ei +ylpeys sallinut Antoinetten ottaa vastaan; kuitenkin oli herttainen +suojelijatar jo ryhtynyt niin vakavasti asiaan, että hän keksi keinon, +jolla sai tytön pakotetuksi ottamaan häneltä noita pikkulahjoja, joita +viaton naisellinen turhamaisuus pitää niin rakkaina. Antoinette oli +niistä samalla sekä kiitollinen että ymmällään. Hän lähti väkisinkin +silloin tällöin m:me Nathanin illatsuihin, ja kun hän oli nuori, oli +hänellä siellä tietenkin hauskaa. + +Mutta tässä hiukan sekaisessa seurapiirissä, jossa kävi paljon nuoria +miehiä, iski kohta pari kolme lurjusta silmänsä m:me Nathanin pikku +suojattiin, köyhään ja sievään tyttöön. Ja he ottivat nyt hänet +maalitaulukseen, luottaen muuten sangen itsetuntoisesti itseensä. +Laskelmissaan ottivat he huomioon hänen arkuutensa. Jopa he löivät +vedonkin keskenään, kuka hänet voittaisi. + +Antoinette alkoi saada nimettömiä kirjeitä, -- tai oikeammin sanoen: +ylhäisellä salanimellä merkittyjä kirjeitä, joissa häntä kosiskeltiin. +Ensin rakkauden kirjeitä, imartelevia, innokkaita, ja pyyntöjä tulla +kohtaukseen. Sitten jo sangen pian rohkeampia, joissa turvauduttiin +uhkauksiin, ja sitten käytettiin aseina loukkauksia, halpamielisiä +herjauksia: niissä hänet riisuttiin aivan alasti, paljastettiin hänelle +hänen ruumiinsa salaisuuksia, tahrattiin sitä törkeillä kärkkymisillä; +niissä koetettiin saada hyötyä Antoinetten yksinkertaisuudesta, +peloitella häntä sillä, että hänet saatettaisiin muka julkisen +häväistyksen uhriksi, ellei hän menisi neuvotulle kohtauspaikalle. +Hän itki tuskissaan, että hän oli saattanut kiihoittaa noita miehiä +tekemään moisia ehdotuksia; ja nuo häväistykset polttivat kuin tuli +hänen ruumiillista ja sielullista ylpeyttään. Hän ei tiennyt, miten +pälkähästä päästä. Hän ei tahtonut puhua siitä veljelleen: hän tiesi, +että Olivier kärsisi siitä liiaksi, ja että hän tekisi asian vieläkin +vakavammaksi kuin se olikaan. Antoinettella ei ollut ketään ystäviä. +Turvautuako polisiin? Hän ei voinut tehdä sitäkään skandaalin pelosta. +Kuitenkin oli tästä tehtävä loppu. Hän tunsi, ettei hän ollut turvassa, +vaikkei kirjeihin vastannutkaan; että ilkiö, joka häntä vainosi, oli +sitkeä ja menisi kaikkiin äärimmäisyyksiin, kunnes huomaisi, että asia +kävisi vaaralliseksi hänelle itselleen. + +Herrasmies lähetti hänelle viimein jonkinlaisen ultimatuumin, käskien +häntä tulemaan seuraavana päivänä Luxembourgin museoon. Antoinette +lähti sinne. -- Ajateltuaan ympäri päänsä oli hän tullut vakuutetuksi, +että hänen vainoojansa oli kai nähnyt hänet m:me Nathanin luona; +joku rivi eräässä hänen kirjeessään vihjailikin johonkin asiaan, +joka ei ollut voinut tapahtua muualla kuin siellä. Antoinette pyysi +nyt m:me Nathania tekemään hänelle suuren palveluksen: saattamaan +häntä vaunuillaan museon portille, ja odottamaan häntä siellä +hetkisen. Antoinette meni sisään. Sovitun taulun edessä tuli tuo +mestari-lumooja riemuiten hänen luokseen ja alkoi puhella hänelle, +kohteliasta teeskennellen. Antoinette katsoi häneen lujasti ja vaiti. +Tervehdittyään kysyi herra häneltä kujeillen, miksi hän katsoi häntä +niin. Antoinette vastasi: + +-- Katselen suurta raukkaa. + +Toinen ei ällistynyt niin vähästä, ja alkoi tulla tuttavallisemmaksi. +Antoinette sanoi: + +-- Te uhkailitte minua skandaalilla. Nyt saatte minulta skandaalin. +Tahdotteko! + +Antoinetten koko ruumis vapisi, hän puhui äänekkäästi, hän näytti +olevan valmis vetämään yleisen huomion heihin. Heitä katseltiin. Toinen +tunsi, ettei tyttö kursailisi mitään. Herra puhui nyt hiljaisemmalla +äänellä. Viimeisen kerran läimäytti Antoinette hänelle vasten silmiä: + +-- Te olette raukka! ja kääntyi häneen selin. + +Toinen ei tahtonut näyttää, että hänet oli nolattu, joten hän +seurasi yhä Antoinettea. Antoinette lähti museosta ulos, herrasmies +kintereillään. Hän meni suoraa päätä vaunujen luo, jotka häntä +odottivat, ja avasi yhtäkkiä niiden oven: ahdistaja seisoi naamatusten +m:me Nathanin kanssa, joka tunsi hänet ja tervehti häntä nimeltä +mainiten. Mies menetti malttinsa ja luikki tiehensä. + +Antoinetten täytyi nyt kertoa asia ystävättärelleen. Sen teki hän +sangen vastenmielisesti, ja niin peitellen kuin mahdollista. Hänestä +oli tuskallista päästää outoa ihmistä entisen elämänsä salaisuuksiin ja +näyttää hänelle loukatun puhtautensa tuskat. M:me Nathan moitti häntä, +ettei hän ollut ilmoittanut hänelle asiasta aikaisemmin. Antoinette +pyyteli, ettei hän saisi puhua siitä kenellekään. Seikkailu katkesikin +siihen; eikä Antoinetten suojelijattaren tarvinnut edes sulkea +salonkinsa ovea tuolta herrasmieheltä: sillä hän varoi itse sinne +tulemasta. + + + + +Melkein samoihin aikoihin sai Antoinette vielä erään surun; se oli +aivan toista laatua. + +Muuan sangen kunnioitettava, noin neljänkymmenen vuoden ikäinen +mies, jolla oli konsulin paikka Kaukaisessa Idässä ja oli tullut +muutamiksi kuukausiksi Ranskaan, kohtasi Antoinetten Nathanin luona +ja rakastui häneen. M:me Nathan, joka oli saanut päähänsä naittaa +ystävättärensä, oli valmistanut tätä kohtausta hiukan etukäteen, +Antoinetten tietämättä. Konsuli oli juutalainen hänkin. Hän ei ollut +kaunis, eikä enää nuorikaan. Hänen päänsä oli jo hiukan kalju ja +selkänsä kumarainen; mutta hänen silmänsä olivat lempeät, käytöksensä +herttainen, ja hänen sydämensä otti osaa toisten kärsimyksiin, sillä +hän oli itsekin kärsinyt. Antoinette ei ollut enää entinen, romanttinen +pikkutyttö eikä hemmoiteltu lapsi, joka haaveksi elämää jonkinlaisena +kävelynä auringonpaisteessa rakastetun kanssa; hän näki sen nyt +ankarana taisteluna, sellaisena, että se alkoi uudestaan joka aamu, +antamatta lepoa, uhaten joka hetki riistää takaisin alueen, joka +oli jo voitettu: tuuma tuumalta, pitkinä ponnistuksen vuosina; ja +Antoinette ajatteli, että olisi suloista saada nojata jonkun ystävän +käsivarteen, jakaa taakkansa hänen kanssaan, ja ummistaa hiukan +silmiään sillaikaa kuin toinen valvoi hänen turvallisuudestaan. Hän +tiesi, että moinen oli pelkkää unelmaa; mutta hänellä ei ollut vielä +voimaa luopua kokonaan siitä haaveestaan. Pohjaltaan tunsi hän hyvin, +ettei tytöllä, jolla ei ollut myötäjäisiä, ollut paljon toivomisen +varaa niissä piireissä, joissa Antoinette kävi. Vanha ranskalainen +porvaristo on kautta maailman tunnettu kylmistä hyödynlaskelmistaan +avioliittoasioissa. Juutalaiset eivät ahnastele niin alhaisella +tavalla rahaa. Heidän keskuudessaan ei ole harvinaista, että rikas +nuorimies tahtoo ja ottaa vaimokseen köyhän tytön, tai nuori tyttö, +jolla on varoja, hakee kiihkeästi puolisoa, jolla on älyä. Mutta mitä +varsinkin Ranskan katolilaiseen ja maaseudun porvaristoon tulee, niin +etsii heidän keskuudessaan melkein aina kukkaro kukkaroa. Ja mihinkäpä +nuo ihmisraukat muuhun pystyisivätkään? Heillä ei ole muuta kuin +keskinkertaisia elämänvaatimuksia: syödä, haukotella, nukkua, -- ja +säästää. Antoinette tunsi heidät. Hän oli nähnyt heidät jo lapsena. +Oli nähnyt heidät sekä rikkauden että köyhyyden silmälaseilla. Hänellä +ei ollut enää harhakäsityksiä heistä, eikä siitä, mitä hän saattoi +sieltä päin odottaa. Ja niinpä oli tuon miehen lähestyminen, joka pyysi +häntä vaimokseen, hänelle odottamattoman suloista. Vaikkei hän ensin +tuntenut voivansa häntä rakastaa, valtasi hänet vähitellen kiitollisuus +ja syvä hellyys häntä kohtaan. Hän olisi suostunut hänen kosintaansa, +ellei hänen silloin olisi täytynyt lähteä hänen mukaansa siirtokuntiin, +ja jättää siis veljensä Parisiin. Antoinetten vastaus oli kieltävä; +ja tuo ystävä, joskin hän ymmärsi hyvin hänen ylevät syynsä, ei +antanut sitä hänelle anteeksi: rakkauden itsekkyys ei suvaitse, että +siltä kielletään jokin uhri, vaikkapa se olisi hyvekin ja sellainen +ominaisuus, joka on rakastetussa kaikkein ihaninta. Konsuli karttoi +nyt Antoinetten seuraa; eikä hän kirjoittanut hänelle enää Parisista +lähdettyään, kunnes Antoinette eräänä päivänä -- viisi kuukautta +myöhemmin, -- sai häneltä tiedon, kihlauskortilla, jonka kuoreen +konsuli itse oli kirjoittanut osoitteen, että hän oli nainut toisen +naisen. + +Antoinette tuli hyvin murheelliseksi. Saadessaan jälleen kirvelevän +haavan laski hän kärsimyksensä Jumalan jalkain juureen: koetti +vakuutella itselleen, että rangaistus oli syystä kohdannut häntä, koska +hän oli näet unohtanut ainoan elämäntehtävänsä, nimittäin uhrautumisen +veljensä puolesta; ja sitten omistautui hän siihen tehtäväänsä yhä +hartaammin. + +Hän vetäytyi kokonaan irti maailmasta. Hän herkesi käymästä +Nathanienkin luona, jotka olivat tulleet Antoinettea kohtaan hiukan +kylmäkiskoisiksi, kun hän oli kieltäytynyt heidän tarjoamastaan +naimakaupasta: hekään eivät olleet hyväksyneet hänen syitään. +M:me Nathan, joka oli jo etukäteen päättänyt, että se avioliitto +solmittaisiin, ja että siitä tulisi hyvä, oli närkästynyt, niin +itserakas hän oli, kun aikomus Antoinetten tähden raukesi. Hän piti +Antoinetten arveluita kylläkin sangen kunnioitettavina, mutta liian +hempeätunteisina; ja sitten hän vähitellen tuli välinpitämättömäksi +tuota pikku hanhea kohtaan. Hänen tarpeensa tehdä ihmisille hyvää, +vasten tai myöten heidän suostumustaan, oli löytänyt jo uuden suojatin, +joka kulutti tätä nykyä kaiken hänen liian mielenkiintonsa ja +alttiutensa. + +Olivier ei tiennyt mitään sisarensa sieluntuskista ja kamppailuista. +Hän oli sentimentaalinen ja kevytluontoinen poika, ja eli +pelkästään omissa haaveissaan. Ei voinut koskaan luottaa hänen +omaan ryhtiinsä, vaikka hänen älynsä olikin vilkas ja terävä, sydän +hellyyttä täynnä, niinkuin hänen sisarensakin. Vähän väliä teki +hän epäjohdonmukaisuudella, lannistumisella, vetelehtimisellä ja +kaikenlaisilla pikku rakastumisilla, joihin hän hukkasi aikaansa +ja voimiaan, turhiksi kaikki toisen ponnistukset. Hän pihkaantui +sieviin, koketteihin pikku tyttöihin, joita hän näki vilaukselta +tai joiden kanssa hän oli jutellut hetkisen jossakin salongissa, ja +jotka eivät välittäneet hänestä puolestaan yhtään. Hän hullaantui +tutkimaan jotain runoelmaa, tai musiikkimiestä: hän takertui sellaiseen +kuukausiksi, unohtaen kaiken muun, ja laiminlöi opintonsa. Häntä +täytyi pitää alinomaa silmällä, kuitenkin tarkoin varoen, ettei hän +sitä huomaisi, koska hän saattoi silloin loukkaantua. Jos jonkinlaisia +päähänpistoja piti peljätä aina. Hänessä hehkui tuo kuumeentapainen +liikakiihoitus, tasapainon puute ja rauhattomuuden värinä, jota usein +tapaa keuhkotaudin uhkaamissa ihmisissä. Lääkäri ei ollut salannut +sitä vaaraa Antoinettelta. Olivier, jo syntymästään sairaaloinen ja +maaseudulta Parisiin siirretty kasvi, olisi tarvinnut raitista ilmaa +ja valoa. Antoinette ei voinut niitä hänelle hankkia. Heillä ei ollut +rahaa saattaakseen lähteä Parisista loma-ajoiksi. Muun osan vuotta +vei työ kaiket viikot heidän aikansa; ja sunnuntaisin he olivat niin +väsyneet, ettei heillä ollut halua ulkosalle, paitsi mennäkseen +johonkin konserttiin. + +Eräinä kesäisinä sunnuntaina teki Antoinette kuitenkin parhaansa vieden +Olivierin Parisia ympäröiviin metsiin, Chavillen tai Saint-Cloud'n +seuduille. Mutta ne metsät olivat täynnä häliseviä pareja, siellä +kaikuivat varietee-viisut, ne olivat kirjavanaan rasvaisia +paperinkappaleita: siellä ei asunut se jumalainen yksinäisyys, joka +rauhoittaa ja puhdistaa. Ja illoin oli tultava takaisin junahälinässä, +paikallisjunien tukehduttavassa tungoksessa ja inhoittavassa seurassa, +matalissa, ahtaissa ja pimeissä vaunuissa, sietäen silmissään +rivonsekaisia kohtauksia, ympärillä meteli, nauru, rallatus, huono +ilma, tupakankatku. Antoinette ja Olivier, joilla ei kummallakaan ollut +taipumusta rahvaanomaiseen elämään, tulivat niiltä huvimatkoiltaan +kotiin kyllästyneinä ja lohduttomina. Olivier pyyteli Antoinettelta, +ettei niille retkille enää lähdettäisi; eikä Antoinette voinutkaan +sitä tehdä ennenkuin vasta jonkun ajan kuluttua. Hän tahtoi kuitenkin, +että niitä matkoja oli tehtävä, vaikka ne olivat hänestä vieläkin +vastenmielisempiä kuin veljestä; mutta hän piti niitä välttämättöminä +veljensä terveydelle. Hän vaati siis joskus Olivierin lähtemään jälleen +kaupungin ympäristöön. Nämä uudet yritykset eivät onnistuneet sen +paremmin; ja Olivier oli sisarelleen hapan niiden vuoksi. Silloin +olivat he aina tukehduttavassa kaupungissa; ja kaipailivat sieltä +vankilastaan luonnon helmaan. + + + + +Oli tullut viimeinen kouluvuosi. Oli jo aikakin. Antoinette tunsi +itsensä hyvin väsyneeksi. Hän luotti siihen, että Olivier onnistuisi: +hänen veljellään olivat varsin hyvät edellytykset. Lukiossa pidettiin +häntä yhtenä parhaimpia oppilaita; ja kaikki opettajat kiittivät +yksimielisesti hänen älyään; ainoa heidän moitteensa koski jonkinlaista +henkistä kyvyttömyyttä kuriin, joka teki hänelle vaikeaksi noudattaa +minkäänlaista järjestelmää. Mutta vastuunalaisuus, joka oli Olivierin +hartioilla, vaivasikin häntä nyt siinä määrin, että häneltä väheni +sikäli kyky ja voima, mikäli päästötutkinto läheni. Suunnaton väsymys, +pelko, että hän saisi reput, ja sairaaloisesti hermostunut arkuus +lamasivat hänet jo kauan ennen kokeita. Hän vapisi jo ajatellessaankin, +että hänen täytyi julkisesti astua tutkijain eteen. Arkuus oli ollut +aina hänelle kärsimys: hän punasteli luokalla vastaamaan noustessaan; +hänen kurkkunsa tukkeusi, kun hänen täytyi avata suunsa; ensi aikoina +hän saattoi niin ja näin vastata edes nimihuudossa. Sitäpaitsi oli +hänen paljoa helpompi puhua yhtäkkiä kuin silloin, kun tiesi, että +häneltä kohta kysyttäisiin: silloin hän oli aivan sairas; hänen +päässään vilisi kaikenlaisia kuvia, miten nyt kävisi; ja kuta kauemmin +hänen täytyi odottaa, sitä tuskallisempi hänen oli olla. Saattoi sanoa, +ettei ollut kokeita, joita hän ei olisi kestänyt ainakin kaksi kertaa: +sillä aina kärsi hän jo edellisinä öinä ne kidutukset, ja menetti siinä +koko tarmonsa, joten sitä ei jäänyt hänelle todellisiin kokeihin. + +Mutta nyt hän ei päässytkään noihin kamaliin suullisiin tutkinnoihin +asti, joita ajatellessaan hän öillä ui aivan kylmässä hiessä. +Kirjallisissa kokeissa, yrittäessään sommitella filosoofista ainetta, +joka olisi tavallisina aikoina saattanut innostaa hänet suorastaan +haltioihinsa, ei hän kuuden tunnin kuluessa saanut paperille kahtakaan +sivua. Ensimäiset tunnit oli hänen päänsä aivan tyhjä, hän ei ajatellut +mitään, ei mitään. Kaikki oli kuin kiviseinää, johon hän turhaan ruhjoi +päätänsä rikki. Sitten, tunti ennen kokeiden loppua, halkesi se seinä, +ja joku kirkas säde välkähti raosta. Silloin hän kirjoitti muutaman +erinomaisen rivin, mutta aine tuli niin lyhyt, ettei hän voinut päästä +läpi. Kun Antoinette näki, kuinka masennuksissa Olivier oli näiden +kokeiden jälkeen, huomasi hän, että nyt tulisivat varmasti reput, ja +hän oli yhtä masentunut kuin hänen veljensäkin; mutta hän ei ilmaissut +mielialaansa. Antoinettella oli näet kaikkein epätoivoisimmissakin +olosuhteissa aina loputon toivon voima. + +Olivier reputettiin. + +Hän oli kovin lannistunut. Antoinette koetti hymyillä, niinkuin asia ei +olisi ollut sen vakavampi; mutta hänen huulensa vapisivat. Hän lohdutti +veljeään, sanoi hänelle, että se oli helposti korjattava sattuma, +ja että hän läpäisisi kyllä toki tulevana vuonna, ja paremmilla +arvosanoilla. Hän ei ilmaissut Olivierille, kuinka tärkeä hänelle +itselleen olisi ollut, että Olivier olisi jo nyt onnistunut; kuinka +uupuneeksi hän tunsi itsensä sekä ruumiillisesti että sielullisesti, ja +miten levoton hän oli, ettei jaksaisi enää kestää sellaista vuotta kuin +tämä oli ollut. Mutta kuitenkin hänen täytyi jaksaa. Jos hän katoaisi +ennenkuin Olivier oli valmis mies, niin Olivierilla ei olisi mitenkään +rohkeutta taistella yksinään: hän joutuisi perikatoon. + +Antoinette salasi sisäisen väsymyksensä. Ja hän ponnisti +kaksinkertaisesti. Hän kärsi itse katkeraa puutetta voidakseen hankkia +veljelleen jotain huvitusta loma-ajalla, niin että hän jälleen +kouluun mennessään saattaisi ryhtyä työhön karttuneilla voimilla ja +luottamuksella. Mutta koulun alkaessa olivat Antoinetten pikku säästöt +kulutetut; ja kaiken lisäksi menetti hän muutamia tuntejaan, joilla hän +oli parhaiten ansainnut. + +Vielä vuosi lisää!... Lapsi-raukat olivat viimeiseen saakka +jännityksessä odottaessaan tätä koettelemusta. Ennen kaikkea täytyi +saada leipänsä, ja hankkia uusia tuloja. Silloin otti Antoinette +kotiopettajattaren paikan, jota hänelle tarjottiin Saksassa, Nathanien +hommasta. Siihen keinoon olisi hän ryhtynyt kaikkein viimeiseksi: mutta +tällä hetkellä ei ollut muuta neuvoa, eikä hän voinut odottaa. Hän ei +ollut ennen eronnut veljestään yhdeksi ainoaksikaan päiväksi kuuden +vuoden kuluessa; eikä hän nyt voinut ymmärtää, kuinka hän jaksaisi +enää elää, kun ei saisi nähdä eikä kuulla häntä joka päivä. Myöskin +Olivier ajatteli kauhuin tätä; mutta hän ei uskaltanut sanoa mitään: +hän itse oli syypää tähän onnettomuuteen; jos hänet olisi hyväksytty +tutkinnossa, ei Antoinetten olisi ollut pakko turvautua tähän +hätäkeinoon; Olivierin mielestä ei hänellä ollut oikeutta vastustaa +sisarensa aikeita, ottamalla lukuun vielä omaa murhettaankin: sisar +itse sai päättää asian. + +He viettivät viimeiset päivänsä yhdessä, mykän surun vallassa, +aivankuin toinen heistä olisi ollut kuolemaisillaan; he vetäytyivät +kukin yksikseen, kun tuska kasvoi liian suureksi. Antoinette tähysteli +neuvoa Olivierin silmistä. Jos Olivier olisi sanonut hänelle: + +-- Älä lähde! niin hän ei olisi lähtenyt, vaikka hänen täytyi lähteä. +Vielä viimeisinä tuokioina, ajurin rattailla, jotka veivät heitä +itäiselle asemalle, oli hän vähällä peruuttaa päätöksensä: hänestä +tuntui siltä, ettei hän mitenkään jaksaisi sitä toteuttaa. Jos Olivier +olisi sanonut edes yhden ainoan sanan!... Mutta hän ei sanonut. Hän +turtui tuskaansa niinkuin sisarkin. Antoinette vaati häneltä lupauksen, +että veli kirjoittaisi hänelle joka päivä, eikä salaisi häneltä +mitään, ja että hän kutsuisi Antoinetten kotiin, jos jotain vähänkin +huolestuttavaa tapahtuisi. + +Antoinette lähti. Olivier palasi tuskan murtamana takaisin lukion +yhteiseen makuusaliin, sillä hän oli suostunut rupeamaan kouluunsa +puolihoitolaiseksi, ja sillaikaa vei juna yhä etemmäksi Antoinettea, +jonka sydän oli surusta pakahtua. He tuijottivat kumpikin suurin silmin +yöhön, ja tunsivat, että jokainen minutti kiidätti heitä yhä kauemmaksi +toisistaan; hiljaa huudahtelivat he toisiaan nimeltä. + +Antoinette pelkäsi sitä maailmaa, johon hän oli menossa. Hän oli +paljon muuttunut viimeisinä kuutena vuotena. Hän, joka oli ennen ollut +niin rohkea, ettei arastellut mitään, hän oli nyt jo niin tottunut +hiljaiseen ja eristäytyneeseen elämään, että hän suorastaan kärsi sen +jättämisestä. Menneiden onnenpäivien naureskeleva, laverteleva ja +iloinen Antoinette oli kuollut tuon onnen keralla. Onnettomuus oli +tehnyt hänet ihmisaraksi. Varmaankin oli elämä Olivierin kanssa kahden +kesken viimein tartuttanut häneenkin veljen arkuuden. Paitsi veljensä +seurassa oli hänen yleensä vaikea puhua. Kaikki häntä kauhistutti; +pieni kyläilykin suorastaan peloitti häntä. Ja niinpä häntä nyt +hermostutti ja ahdisti kovin ajatella, että hänen täytyisi tästä +lähtien elää ulkomaalaisten seassa, puhella heidän kanssaan, olla +ikäänkuin aina näyttämöllä. Tyttöraukalla ei muuten ollut opettajan +taipumuksia enempää kuin hänen veljelläänkään: hän teki tehtävänsä +kyllä tunnollisesti, mutta hän ei uskonut siihen, eikä häntä tukenut +tietoisuus työn hyödystä. Hän oli luotu rakastamaan, eikä opettamaan. +Ja hänen rakkaudestaan ei kukaan välittänyt. + +Missään sitä ei voitukaan kaivata sen vähemmän kuin tuossa uudessa +paikassa Saksassa. Grünebaumeissa, joiden lapsille hänen piti opettaa +ranskaa, ei näyttänyt olevan minkäänlaista myötätuntoa häntä kohtaan. +He olivat kopeita ja omavaltaisia, välinpitämättömiä ja epähienoja; +he maksoivat verrattain hyvin: ja siitä syystä he ajattelivat, että +ihminen, joka oli saanut heiltä rahaa, oli kai kiitollisuuden velassa +heille, ja arvelivat siis saavansa kohdella häntä, miten tahtoivat. +He kohtelivat Antoinettea aivankuin jonkinlaista piikaa, hiukan muita +parempaa; he eivät suoneet hänelle yhtään omaa vapautta. Hänellä +ei ollut edes omaa huonettakaan: hän nukkui pienessä kamarissa, +lastenhuoneen vieressä, ja väliovi pidettiin aina auki. Hän ei saanut +olla koskaan yksin. Ei kunnioitettu hänen sisäistä tarvettaan vetäytyä +silloin tällöin omiin ajatuksiinsa, tuota pyhää yksinäisyyden oikeutta, +joka on kaikilla ihmisillä. Hänen ainoa onnensa oli elää sielullisesti +veljensä seurassa, pakinoida hänen kanssaan; sitä ajatteli hän +vähäisimpinäkin vapaina hetkinä. Mutta sekin onni yritettiin häneltä +riistää. Jos hän kirjoitti sanankin, niin hänen lähellään häärittiin, +ja kyseltiin, mitä hän kirjoitti. Kun hän luki kirjettä, urkittiin, +mitä siinä oli; ja ilvehtivän tuttavallisesti tiedusteltiin, kuinka "se +pikku veli" voi. Antoinetten täytyi piiloutua saadakseen lukea rauhassa +kirjeensä. Hävettäisi kertoa, minkälaiseen hätäkeinoon hänen joskus +täytyi turvautua, ja mihin hänen piti sulkeutua voidakseen kenenkään +näkemättä lukea Olivierin kirjeitä. Jos hän jätti nuo kirjeet mihin +tahansa huoneessa, saattoi hän olla varma, että ne luettiin; ja kun +hänen käytettävänään ei, paitsi matkalaukkuaan, ollut mitään lukolla +varustettua huonekalua, oli hänen pakko pitää aina kaikki ne paperit, +joita hän ei tahtonut toisten lukevan, muassaan: alinomaa nuuskittiin +hänen kapineitaan ja sydämensä asioita, tunkeuduttiin aivankuin +murtovarkaat hänen ajatustensa salaisuuksiin. Ei siitä syystä, että +Grünebaumit olisivat niistä paljoakaan välittäneet. Mutta heidän +mielestään oli Antoinette heidän omaisuuttaan, koska he kerran hänelle +maksoivat. Muuten: he eivät tarkoittaneet siinä suinkaan mitään pahaa: +epähienous oli heissä vereen piintynyttä; he eivät nokastuneet aivan +turhista keskenäänkään. + +Mikään ei ollut Antoinettelle niin sietämätöntä kuin moinen +vakoilu, sielullisen häveliäisyyden puute, joka ei antanut hänen +säilyä hetkeäkään uteliailta katseilta. Kun Antoinette asettui +hiukan ylpeän varovalle kannalle Grünebaumeja kohtaan, niin he +loukkaantuivat. Tietysti keksivät he kaikenlaisia yleviä moraalisia +syitä puolustaakseen epähienoa uteliaisuuttaan ja tuomitakseen vääräksi +Antoinetten halun päästä siitä vapaaksi: "Heidän velvollisuutensa oli, +ajattelivat he, tuntea tuon nuoren tytön sisäistä elämää, kun hän +kerran asui heidän kotonaan ja oli heidän henkilökuntaansa, ja koska +he olivat uskoneet lastensa kasvatuksen hänelle: he olivat hänestä +vastuunalaisia." -- (Näin arvelevat monet perheenemännät, puuttuessaan +palvelijainsa asioihin, henkilöt, joiden "vastuunalaisuus" ei ulotu +kuitenkaan niin pitkälle, että he säästäisivät noita onnettomia edes +vaikeimmista ponnistuksista tai ikävyydeltä, vaan rajoittuu pelkästään +siihen, että he riistävät heiltä kaiken ilon.) -- "Koska Antoinette +kieltäytyi tunnustamasta tuon omantunnonvelvoituksen oikeutusta, niin +ei hän varmaankaan, ajattelivat he edelleen, tuntenut olevansa aivan +moitteeton: kunniallisella tytöllä ei ole mitään salattavaa." + +Täten joutui Antoinette alinomaisen ahdistelun uhriksi, ahdistelun, +jota vastaan hänen täytyi olla aina puolustussodassa; ja se seikka +teki hänet vieläkin umpimielisemmän ja kylmemmän näköiseksi kuin hän +luonnostaan oli. + +Veikko kirjoitti hänelle joka päivä kaksitoista sivua pitkiä kirjeitä; +ja onnistuipa Antoinettenkin kirjoittaa hänelle joka päivä, ellei +muuta, niin edes pari kolme riviä. Olivier koetti olla reipas pikku +mies, eikä tahtonut näyttää suruaan. Mutta hän oli kuolla ikävään. +Hänen elämänsä oli aina mennyt niin läheisesti sisarensa seurassa, +että kun Antoinette oli häneltä nyt ryöstetty, tuntui hänestä kuin +olisi häneltä viety puoli hänen olemustaan; hän ei osannut käyttää +enää käsiään, ei jalkojaan, ei ajatustaan, hän ei osannut mennä +kävelemään, ei soittaa pianoa, ei työskennellä, ei tehdä mitään, ei +edes uneksiakaan -- paitsi sisarensa kanssa. Hän koetti painautua +kiinni kirjoihinsa ja istui niiden ääressä aamusta iltaan; mutta +hän ei saanut mitään aikaan: hänen ajatuksensa olivat muualla; hän +kärsi, hän ajatteli Antoinettea, ajatteli eilen saamaansa kirjettä; +kelloa tähystellen odotti hän tänään tulevaa kirjettä; ja kun se +tuli, vapisivat hänen sormensa ilosta, -- ja pelostakin, -- kun hän +repi kuorta auki. Koskaan ei rakkaudenkirje ole vavistanut toisen +rakastavan käsiä niin hellästi ja levottomasti kuin Olivierin. Hän +pujahti samoin kuin Antoinette piiloon noita kirjeitä lukemaan; +hän piti ne kaikki aina taskussaan; yöllä oli viimeksi saatu hänen +päänalaisensa alla, ja hän tunnusteli silloin tällöin, oliko se +siellä, loikoessaan unta saamatta kauan valveillaan, ajatellen +rakasta pikku siskoa. Kuinka etäällä hän tunsi olevansa hänestä! +Hänelle tuli suorastaan hätä, kun posti jostakin syystä viipyi ja +toi Antoinetten kirjeen hänelle vasta päivän tavallista myöhemmin. +Kaksi kokonaista päivää, kaksi yötä oli heidän välillään!... Olivier +ajatteli välimatkaa kovin suureksi, sitäkin paremmalla syyllä, kun hän +ei ollut koskaan juuri missään matkustanut. Ja hänen mielikuvituksensa +sepitteli jos jotain kummallista: "Hyvä Jumala, jos Antoinette olisi +tullut sairaaksi. Hän ennättäisi kuolla ennenkuin Olivier pääsisi +hänen luokseen... Miksi ei Antoinette ollut eilen kirjoittanut +hänelle muuta kuin pari riviä?... Jos hän oli sairas?... Aivan +varmaan hän oli sairas..." Olivier oli tuskasta pakahtua. -- Vielä +useammin pelkäsi hän kuolevansa itse, kaukana Antoinettesta, yksinään, +vieraiden ja välinpitämättömien ihmisten joukossa tässä inhoittavassa +lukiossa, surullisessa Parisissa. Kun hän sitä ajatteli, niin hän +tuli kuin sairaaksi. "Jos hän kirjoittaisi ja pyytäisi Antoinettea +tulemaan kotiin?..." -- Mutta sitten hän häpesi raukkamaisuuttaan. +Ja sitäpaitsi: heti, kun hän ryhtyi Antoinettelle kirjoittamaan, oli +hän niin onnellinen, pakinoidessaan sillä tavoin hänen kanssaan, että +hän unohti, miten kovin hän kärsi. Hän oli näkevinään Antoinetten +ilmielävänä, kuulevinaan hänen äänensä: hän kertoi sisarelleen kaikki; +koskaan ei Olivier ollut heidän yhdessä ollessaan puhunut hänelle niin +välittömästi, niin palavasti; hän antoi sisarelleen nimityksiä: "minun +uskollinen, reipas, rakas, kallis, oma pikku sisareni, jota minä niin +kovin rakastan." Ne olivat oikeita rakkaudenkirjeitä. + +Ne ympäröivät Antoinettea suloisella hellyydellään; ne olivat kuin +raitis ilma hänen tukahuttavassa elämässään. Kun kirjettä ei aamulla +odotetulla ajalla tullut, oli Antoinette onneton. Sattui, että +Grünebaumit unohtivat välinpitämättömyydessään, tai, -- kuka tietää? -- +ehkä typerää kiusaakin tehden joskus antaa kirjeen Antoinettelle heti, +niin että hän sai sen vasta illalla, ja kerran vasta seuraavana aamuna: +Antoinette oli kuin kuumeessa. -- Uudenvuoden päivänä tuli sisaruksille +sama päähänpisto, vaikkeivät he olleet hiiskuneet asiasta toisilleen +mitään: he lähettivät toisilleen yllätyksenä pitkän sähkösanoman, +-- (se oli melkoisen kallis) -- ja se saapui heille kummallekin +samalla tunnilla. -- Olivier pyysi yhä Antoinettelta apua työssään ja +epäilyksissään; Antoinette neuvoi häntä, tuki häntä, antoi hänelle +voimaa. + +Mutta hänellä ei ollut sitä itselläänkään liikaa. Hän oli nääntyä +tuolla vieraassa maassa: siellä ei hän tuntenut ketään, eikä kukaan +siellä hänestä välittänyt; paitsi erään äskettäin kaupunkiin muuttaneen +opettajan vaimo, joka itse oli siellä vielä koditon. Tuo kunnon nainen +oli äidillinen ihminen ja sääli noita kärsiviä sisaruksia, jotka +rakastivat niin suuresti toisiaan ja joiden oli täytynyt erota, -- (hän +oli saanut udelluksi Antoinettelta joitakin tietoja hänen elämästään); +-- mutta hän oli niin tavallinen ja hälisevä luonne ja niin +täydellisesti vailla kaikkea älykästä hienotunteisuutta, -- joskin hän +oli varsin vilpitön ja hyvä, -- että Antoinetten pikku sielu vetäytyi +jälleen peljästyneenä kuoreensa. Kun hän ei voinut uskoa kenellekään +huoliaan, niin kokosi hän ne kaikki itseensä; se oli raskas taakka; +joskus tuntui, että hän oli nääntyä sen alle; mutta hän puri hammasta, +ja ponnisti edelleen. Hänen terveytensäkin oli heikontunut: hän laihtui +kovin. Veljen kirjeet saivat yhä lohduttomamman sävyn. Kerran kirjoitti +hän Antoinettelle eräänä vaikeana hetkenä: + +"Tule, tule, tule kotiin!..." + +Mutta tuskin oli se kirje lähetetty, niin Olivier häpesi sitä; ja hän +kirjoitti uuden, jossa hän pyysi Antoinetten repimään ensin tulleen, +eikä ajattelemaankaan sitä. Ja hän oli olevinaan iloinenkin, eikä muka +tarvinnutkaan sisartaan. Hänen arka itsetuntonsa ei kärsinyt sitä, +ettei hänen luultaisi jaksavan tulla toimeen yksinään. + +Antoinette huomasi tämän kyllä; hän ymmärsi Olivierin pienimmätkin +ajatukset; mutta hän ei tiennyt, mitä tehdä. Kerran oli hän jo +matkustamaisillaan Parisiin; hän meni jo rautatieasemalle katsomaan +tarkemmin, milloin seuraava juna sinne lähtisi. Ja sitten hän ajatteli +itsekseen, että sehän oli hulluutta: se, mitä hän täällä ansaitsi, +kului Olivierin elatukseen koulussa; niin kauan kuin he suinkin +jaksoivat, täytyi heidän pysyä lujina. Antoinettella ei ollut voimaa +tehdä varmaa päätöstä: seuraavana aamuna heräsi hänen rohkeutensa +jälleen; mutta sikäli kuin hämärä ilta lähestyi, petti voima ja +hän aikoi paeta. Hänellä oli koti-ikävä, isänmaan kaipuu, -- tuon +maan, joka oli ollut häntä kohtaan niin kova, mutta jossa lepäsivät +haudassaan kaikki hänen entisen elämänsä rakkaat muistot, -- hän +kaipasi sitä kieltä, jota hänen veljensä puhui ja jolla hän puhui +Olivierille rakkauttaan. + +Siihen aikaan vieraili muuan ranskalainen näyttelijäseurue tuossa +saksalaisessa pikkukaupungissa. Antoinettelle, joka kävi sangen harvoin +teatterissa, -- (hänellä ei siihen ollut aikaa eikä halua), -- tuli +tällä kertaa voittamaton kaipuu kuulla omaa kieltään, päästä sillä +tavoin ikäänkuin vähän pakenemaan Ranskaan. Tapauksen seuraukset +jo tunnetaan. [Katso: Jean-Christophen IV osa, "Kapinoitsija".] +Teatterissa ei ollut enää paikkoja; hän kohtasi nuoren säveltäjä +Jean-Christophen, jota hän ei tuntenut laisinkaan, mutta joka +hänen mielipahansa nähdessään pyysi häntä kanssaan erääseen +aitioon: Antoinette myöntyi, niin ymmällään hän oli. Kun hänet +nähtiin Christophen kanssa siellä, alkoi pikkukaupunki juoruta; ja +ne ilkeämieliset jutut tulivat myöskin Grünebaumien kuuluville, +jotka jo ennestään olivat valmiit epäilemään vaikka mitä tuosta +nuoresta ranskalaisesta tytöstä, ja olivat sitäpaitsi katkeroituneet +Christophelle eräiden seikkain vuoksi, joista on jo ennen kerrottu. Nyt +he eroittivat tylysti Antoinetten hänen toimestaan. + +Antoinette, tuo puhdas ja häveliäs olento, jonka ainoana aatoksena +oli rakkaus veljeä kohtaan, olento, jossa ei ollut rumien ajatusten +tahraakaan, oli kuolla häpeästä, kun hän ymmärsi, millaisesta häntä +epäiltiin. Christophelle ei hän ollut laisinkaan katkera. Hän +tiesi, että Christophe oli yhtä viaton kuin hänkin, ja että hän oli +tahtonut tehdä hänelle hyvää, vaikka se oli kääntynyt pahaksi: hän +oli Christophelle siitä kiitollinen. Hän ei tiennyt Christophesta +mitään muuta kuin että hän oli säveltäjä, ja että häntä haukuttiin +alinomaa; mutta niin vähän kuin Antoinettella olikin kokemusta elämästä +ja ihmisistä, oli hänellä kuitenkin jo elämän surujen teroittama +luonnollinen vaisto, joka sanoi hänelle, että Jean-Christophe, tuo +hänen huonosti kasvatettu ja hullutteleva teatteritoverinsa, oli +sielultaan yhtä puhdas kuin hänkin, ja että hänessä oli miehekästä +kauneutta, jonka muistokin tuntui Antoinettesta hyvältä. Se paha, mitä +hän oli kuullut puhuttavan Christophesta, ei suinkaan hävittänyt hänen +luottamustaan Christophea kohtaan. Kun hän oli itsekin syyttä kärsinyt, +oli hän varma, että myöskin Christophe oli vain onnettomuuksien uhri, +ja kärsi niinkuin hänkin häijyjen ihmisten loukkauksista, ja oli +kärsinyt vielä kauemmin kuin hän. Ja kun Antoinettelle oli tullut +tavaksi unohtaa itsensä ja muistaa toisten vaivoja, niin hälvensi +ajatus, mitä kaikkea Christophe olikaan saanut kärsiä, hiukan hänen +omaakin suruaan. Millään ehdolla maailmassa ei hän olisi nyt koettanut +Christophea tavata, eikä olisi kirjoittanut hänelle: jokin sekä +puhtauden että ylpeyden tunne esti hänet siitä. Antoinette ajatteli +ainoastaan, ettei Christophe tiennyt, mitä pahaa hän oli tehnyt +hänelle, ja hyvyydessään hän toivoi, ettei Christophe saisikaan sitä +koskaan tietää. + +Antoinette lähti takaisin Parisiin. Sattumalta pysähtyi se juna, +joka vei Antoinettea sinne, eräällä asemalla, tunnin matkan päässä +pikkukaupungista, juuri samaan aikaan kuin eräs toinen juna, jolla +Christophe tuli takaisin naapurikaupungista, oltuaan siellä yhden +päivän. Junat seisoivat muutaman minutin vieretysten, ja Antoinette +ja Christophe näkivät silloin kumpikin omasta vaunustaan toisensa +hiljaisessa yössä, mutta eivät puhuneet toisilleen mitään. Mitä +olisivat he voineet puhua muuta kuin jokapäiväisiä sanoja? Ne olisivat +loukanneet heidän keskinäisen saalinsa ja mystillisen ystävyytensä +epämääräisen tunteen pyhyyttä, tunteen, joka oli heissä herännyt +ja perustui pelkästään heidän sisäisen näkemyksensä varmuuteen. +Katsellessaan toisiaan tämän tuokion ajan, tuntematta toistensa +sieluja, näkivät he kuitenkin selvästi toisensa sellaisina, etteivät +heidän parissaan aina elävät ihmiset olleet koskaan heitä nähneet. +Kaikki on katoavaista: sanojen muisto, suudelmat, kiihkeät hyväilyt ja +syleilyt; mutta sellaisten sielujen keskinäinen kosketus, jotka ovat +löytäneet ja tunteneet toisensa muiden, hetken kestävien ja haihtuvien +muotojen joukosta, ei unohdu koskaan. Antoinette vei sen mukanaan +sydämensä salaisimmassa sopukassa, -- tuossa surujen runtelemassa +sydämessään, jonka keskellä hymyili kuitenkin hämärä valo, aivankuin +maan povesta hellästi hohtaen, kalpea ja hellä valo, sellainen, joka +väikkyy Gluckin Elyseum-Hämärässä. + + + + +Hän tuli jälleen Olivierin luokse. Olikin jo aika joutua sinne. Olivier +oli sairastunut; ja tuo hermostunut ja kiusattu pikku olento, joka oli +peljännyt, että hän sairastuisi Antoinetten poissa ollessa, kieltäytyi +nyt, -- kun hän oli tosiaan kipeä -- kirjoittamasta mitään sisarelleen, +ettei olisi tehnyt häntä levottomaksi. Mutta sielussaan hän kutsui +sisartaan hätään, rukoili häntä luokseen kuin jotain pelastavaa ihmettä. + +Kun se ihme tapahtui, makasi Olivier lukion sairaalassa, kuumeen +horteessa uneksien. Olivier ei edes huudahtanut, kun näki Antoinetten +tulevan. Sillä hän oli nähnyt monen monta kertaa ennenkin Antoinetten +ilmi-elävänä edessään!... Hän nousi istumaan vuoteessaan, suu +auki, ja vapisi pelosta, ettei tämä vain taas olisi kuvittelua. +Ja kun Antoinette oli istuutunut hänen vuoteensa reunalle, kun +hän oli sulkenut Olivierin syliinsä, ja Olivier kietonut kätensä +hänen kaulaansa, ja kun Olivier tunsi huultensa koskettavan hänen +hienohipiäistä poskeaan, ja tunsi käsissään Antoinetten öisestä +matkasta kylmät kädet, kun hän viimeinkin näki, että se oli hänen +sisarensa, hänen rakkaansa, niin hän alkoi itkeä. Hän ei muuta voinut: +hän oli yhä entinen "pikku hupsu", samallainen kuin oli lapsenakin. +Hän veti Antoinettea puoleensa, ettei hän uudestaan pääsisi häneltä +lähtemään. Kuinka he molemmat olivat muuttuneet! Kuinka surkastuneilta +he näyttivät!... Mutta nyt se ei tehnyt mitään, he olivat saaneet +jälleen toisensa: kaikki muuttui taas valoisaksi, sairaala, lukio, +harmaa päivä; he pitivät toisistaan kiinni, he eivät toisiaan enää +laskisi. Ennenkuin Antoinette ehti puhua veljelleen mitään, vaati +Olivier jo häntä vannottamalla, ettei hän saisi enää lähteä pois. Sitä +ei Olivierin tarvinnut sisareltaan vaatia: ei, Antoinette ei enää +lähtisi, he olivat jo liiaksi kärsineet, ollakseen toisistaan erillään; +heidän äitinsä oli oikeassa: mikä muu tahansa oli parempi kuin ero. +Vaikka suurin kurjuus, itse kuolema, kunhan saatiin olla yhdessä. + +Nyt he vuokrasivat itselleen kohta huoneet. He olisivat tahtoneet +entisen huoneistonsa, niin ruma kuin se olikin; mutta siinä olivat jo +asukkaat. Uuden asunnon ikkunat olivat pihalle päin kuin entisenkin; +mutta pihamuurin ylitse näkyi sinne pienen akaasiapuun huippu, ja +he kiintyivät heti siihen kuin johonkin maaseutulaiseen ystävään, +joka oli, niinkuin hekin, vankina keskellä kaupungin kivirykelmää. +Olivier tuli nopeasti terveeksi, tahi paremminkin pääsi sellaiseen +olotilaan, jota oli totuttu pitämään hänessä terveytenä: -- (sillä +hänen terveytensä olisi jossakin toisessa voimakkaammassa ihmisessä +näyttänyt taudilta.) -- Antoinetten ikävä aika Saksassa oli koonnut +hänelle edes vähän rahaa; ja erään saksalaisen kirjan käännöksestä, +jonka muuan kustantaja suostui ostamaan, sai hän vielä vähän lisää. +Aineellisista huolista oltiin siis joksikin aikaa turvassa; ja kaikki +näytti niin hyvältä, kunhan Olivier vain hyväksyttäisiin lukuvuoden +lopulla. -- Mutta jospa häntä ei hyväksyttäisi? Olivierille tuli +jälleen tutkintojen tuskallinen jännitys, tuskin he olivat koteutuneet +entiseen yhdessäelämisensä sulouteen. He koettivat olla puhumatta +tutkinnosta; mutta se oli turhaa: alinomaa kääntyivät ajatukset siihen. +Se huoli vainosi heitä itsepintaisesti, silloinkin, kun he koettivat +haihduttaa sitä huvittelemalla mielestään: jossakin konsertissa se +nousi esiin yhtäkkiä, keskellä kappaletta; öisin heräsivät he siihen, +että se ammotti heidän sielussaan kuin mikäkin surman kuilu. Paitsi +että Olivieria poltti halu helpoittaa sisarensa vaivoja ja korvata +viimeinkin hänelle sen, että hän oli uhrannut nuoruutensa hänen +onnensa edestä, kiusasi häntä vielä kauhu asevelvollisuutta kohtaan, +sillä siitä ei hän pääsisi, jos hän saisi reput: -- (siihen aikaan +seurasi korkeakouluun pääsystä vielä erivapautus asevelvollisuudesta.) +-- Olivierilla oli voittamaton inho tuollaista hyvien ja huonojen +ruumiillista ja henkistä toisiinsa sekautumista ja sitä älyllistä +alennustilaa kohtaan, jona hän piti kasarmielämää, syystä tai ei. +Kaikki, mitä hänessä oli ylimyksellistä ja puhdasvaistoista, kapinoi +sellaista pakkovaltaa vastaan: hänestä tuntui, että hän olisi +mieluimmin kuollut kuin alistunut siihen. Tällaista tunnetta saattaa +yhteiskuntamoraalin nimessä, joka nykyään on suorastaan jonkinlaisena +uskontona, ivailla tai soimatakin; mutta ainoastaan sokeat saattavat +kieltää, ettei sitä ihmisissä olisi: ei löydy syvempää kärsimystä +kuin tämän nykyaikaisen kommunismin törkeä loukkaus sielullista +yksinäisyyttä vastaan. + +Tutkinto alkoi. Olivier tuskin voi ottaa siihen osaa: hän oli +huonovointinen, ja hän pelkäsi niin noita päiviä, jotka hänen täytyisi +kestää, joko hänet sitten hyljättäisiin tai hyväksyttäisiin, että +hän melkein toivoi tosiaan sairastuvansa. Kirjallisissa kokeissa hän +onnistui tällä kertaa melkoisen hyvin. Mutta kova aika oli odottaa, +oliko hänet tosiaan hyväksytty suullisiin kokeihin. Vallankumousten +maan ikivanhaan tapaan, sillä se maa on kuluneihin tapoihin piintynein +koko maailmassa, pidettiin tutkinto heinäkuussa, vuoden tulisimpina +päivinä: aivan kuin olisi tahdottu tahallaan tehdä nuo oppilas-raukat, +jotka olivat jo muutenkin kiusaantuneet suunnattoman pitkistä +kertausluvuista, -- niistä eivät heidän tuomarinsa tietysti osanneet +kymmenettäkään osaa, -- suorastaan hulluiksi. Kirjoitusten tulokset +ilmoitettiin heinäkuun 14-nen päivän juhlien jälkeisenä päivänä, noiden +rahvaan huvien ja yleisen ilon, kovin tuskallisen niille, jotka eivät +itse ole iloisia ja jotka tarvitsevat hiljaisuutta. Torille lähelle +taloa oli pystytetty markkinakojuja; siellä ammuttiin pilkkaan, pyssyt +ratisivat, karusellit vonkuivat ja posetiivit vinkuivat aamusta +sydänyöhön. Sellaista mieletöntä meteliä kesti viikon päivät. Sitten +myönsi tasavallan presidentti ulvojille aikaa vielä puoli viikkoa +lisää, saadakseen kansansuosiota. Se ei merkinnyt hänelle mitään: hän +ei meteliä kuullut. Mutta Olivier ja Antoinette, joiden päätä aivan +pakotti sitä kuunnellessa ja joiden täytyi pitää ikkunansa kiinni ja +tukkia korviaan ja tukehtua huoneisiinsa, koettivat turhaan päästä +kaiken maailman typerien viisunpätkien vainosta, sillä ne kaikuivat +aamusta iltaan ja kiduttivat heitä kuin puukonpistot, niin että he +suorastaan vääntelehtivät tuskasta. + +Suulliset tutkinnot alkoivat melkein heti kuin kirjalliset kokeet +oli lopullisesti hyväksytty. Olivier pyysi, ettei Antoinette tulisi +kuuntelemaan. Sisar odotti ulko-ovella, -- vielä ankarammassa +jännityksessä kuin Olivier. Tietystikään ei Olivier sitten näyttänyt +tyytyväiseltä tutkintoonsa. Hän kiusasi Antoinettea hokemalla yhtä +mittaa, mitä hän oli vastannut tai mitä asiaa ei ollut muistanut. + +Lopullisen ratkaisun päivä tuli. Yliopiston pihaan asetettiin +hyväksyttyjen nimiluettelo. Antoinette ei tahtonut antaa Olivierin +mennä sinne yksin. Kotoa lähtiessään he ajattelivat, vaikkeivät +toisilleen siitä puhuneet, että kun he tulevat takaisin kotiin, niin he +_sen tietävät_, ja että he silloin ehkä toivoisivat takaisin tätäkin +pelon tuokiota, jolloin he vielä edes toivoivat. Kun he näkivät +edessään Sorbonnen, niin heidän jalkansa olivat pettää. Antoinette, +joka oli yleensä niin uljas, sanoi veljelleen: + +-- Kuule nyt, älä mene niin nopeasti... Olivier katseli sisareensa, +joka koetti hymyillä, ja vastasi: + +-- Tahdotko, niin istutaan hetkeksi tuohon penkille? + +Olivier ei olisi tahtonut mennä perille asti, mutta hetken perästä +puristi Antoinette hänen kättänsä ja virkkoi: + +-- Ei se ole mitään, hyvä Olivier, mennään nyt. + +He eivät löytäneet heti kohta luetteloa. He lukivat alusta loppuun +useita, eikä niissä ollut Jeanninin nimeä. Kun he sen viimein +löysivät, eivät he ensin olleet ymmärtää, ja lukivat luettelon moneen +kertaan, eivätkä jaksaneet uskoa silmiään. Kun he sitten olivat aivan +varmat, että se oli totta, että se Jeanninin oli hän, että Jeannin +oli hyväksytty, eivät he saaneet sanaa suustaan; he juoksivat minkä +ehtivät kotiin: Antoinette oli ottanut Olivieria käsivarresta, hän piti +veljeään kiinni ranteesta, Olivier nojasi häneen; he melkein juoksivat, +näkemättä mitään; mennessään bulevardin poikki olivat he jäädä hevosten +jalkoihin. He hokivat: + +-- Rakas!... Rakas!... + +He nousivat asuntoonsa, monta porrasta kerrallaan harpaten. Päästyään +huoneistoonsa heittäytyivät he toistensa kaulaan. Antoinette otti +veljeään kädestä ja vei hänet isän ja äidin valokuvien eteen, +jotka olivat hänen vuoteensa vieressä kamarin nurkassa, ikäänkuin +pyhimyskuvina; hän laskeusi Olivierin kanssa noiden kuvien eteen +polvilleen; ja siinä he rukoilivat ja itkivät hiljaa. + +Antoinette hommasi pienet herkkupäivälliset; mutta kumpikaan eivät +he voineet palaakaan maistaa: heillä ei ollut nälkä. He viettivät +illan yhdessä, Olivier istuen sisarensa jalkain juuressa, tai hänen +sylissään, hyväilyttäen itseään kuin pikku lapsi. He eivät puhelleet +juuri mitään. He eivät jaksaneet edes olla onnellisia, niin menehtyneet +he olivat. He menivät levolle jo ennen kello yhdeksää, ja nukkuivat +sikeästi. + +Seuraavana aamuna Antoinetten päätä särki hirveästi, mutta muuten oli +kuin olisi paino sydämeltä pudonnut. Veljestä tuntui siltä kuin hän +olisi viimein saanut rauhassa hengittää. Hän oli pelastettu, Antoinette +oli hänet pelastanut, oli täyttänyt tehtävänsä; eikä hän, Olivier, +ollutkaan kelvoton siihen, mitä sisar häneltä odotti!... Ensi kertaa +monien, monien vuosien päästä heittäytyivät he vähän laiskottelemaan. +He jäivät makaamaan keskipäivään asti, puhellen sängyistään keskenään, +ovi huoneiden välillä auki; he näkivät toisensa samasta kuvastimesta, +näkivät toistensa onnelliset ja väsymyksestä pöhöiset kasvot; he +naurahtelivat toisilleen, lähettivät lentomuiskuja, hervahtivat +uudestaan uneen, näkivät toisensa nukkuvan; kummankin jäsenissä oli +omituinen kankeus, he olivat aivan kuin murjotut, eivätkä jaksaneet +virkkaa toisilleen juuri muuta kuin jonkin hellän, lyhyen vastauksen. + + + + +Antoinette oli yhä säästänyt sairaustapauksien varalta ja saanut +lantti lantilta kokoon pienen summan. Hän ei sanonut veljelleen, minkä +yllätyksen hän nyt aikoi hommata hänelle noilla rahoilla. Kun Olivier +oli hyväksytty tutkinnossa, ilmoitti Antoinette seuraavana päivänä, +että he lähtevät kuukaudeksi Sveitsiin, levähtämään monien vuosien +vaivoista. Koska nyt oli varma, että Olivier saisi lukea valtion +kustannuksella kolme vuotta korkeammassa opistossa ja pääsisi sitten +virkaan, niin voivat he hiukan hullutella ja käyttää kaikki, mitä +olivat pistäneet arkun pohjalle. Olivierilta pääsi riemun huuto, kun +hän kuuli tämän uutisen. Antoinette oli vieläkin onnellisempi kuin hän, +onnellinen veljensä onnesta, -- onnellinen ajatellessaan, että hän +viimeinkin saisi nähdä luontoa, jota hän oli niin kaivannut. + +Matkavarustuksissa oli paljon hommaa, mutta se oli kovin hauskaa. +Elokuu oli jo pitkällä, kun he lähtivät matkalle. He olivat aivan +tottumattomia matkustukseen. Olivier ei nukkunut yhtään edellisenä +yönä. Eikä hän voinut nukkua sitten matkalla junassakaan. Koko päivän +hän oli peljännyt, että he myöhästyisivät junalta. He olivat hätäilleet +kuumeisesti, heitä oli tuupittu sinne tänne asemalla, ja sysätty toisen +luokan vaunuun, jossa he eivät saaneet nojata edes kyynärpäätään +mihinkään voidakseen nukahtaa: -- (nukkuminenkin on niitä etuoikeuksia, +jotka ranskalaiset, tietysti ehdottoman demokraatiset, rautatieyhtiöt +koettavat riistää varattomilta matkustajilta, niin että rikkailla +matkustajilla olisi sekin ilo, että tietävät saavansa yksinään nauttia +sitä hyvää.) -- Olivier ei ummistanut hetkeksikään silmäänsä: hän +ei ollut vieläkään aivan varma, että oli oikeassa junassa, ja hän +tähysteli lakkaamatta ulos, nähdäkseen, mitä asemat olivat nimeltään. +Antoinette torkahti tuon tuostakin, ja hätkähti taas valveille; vaunun +tärähtely nytkytti hänen päätänsä. Olivier katseli häntä lampun +synkässä valossa, joka kuulsi tämän liikkuvan ruumisarkun katosta; ja +yht'äkkiä hän huomasi hämmästyksekseen, kuinka Antoinetten kasvot oli +muuttuneet. Silmien alukset olivat kuopalla; piirteiltään lapsellinen +suu oli väsyneesti raollaan; ihonväri oli kellastunut, ja poskissa +oli siellä täällä pieniä uurteita: huolten ja pettymysten surullisten +päivien leima. Antoinette näytti kovin vanhentuneelta, sairaalta. -- +Ja todellakin hän oli niin väsynyt! Jos hän olisi tohtinut, olisi hän +jättänyt lähdön toistaiseksi. Mutta hän ei ollut tahtonut turmella +veljensä iloa; hän koetti vakuutella itselleen, että hänen vaivansa oli +pelkkää väsymystä, ja että hän virkistyisi luonnon helmassa. Ah, kuinka +hän pelkäsi sairastuvansa matkalla! -- Hänestä tuntui nyt siltä kuin +hänen veljensä olisi häntä katsellut; ja ponnistautuessaan hereille +horteesta, joka alinomaa painosti häntä, aukaisi hän nyt silmänsä, -- +nuo alati nuoret, kirkkaat, kuultavat silmät, joita himmensi silloin +tällöin, hänen sitä ajattelemattaan, jonkinlainen tuskan varjo, aivan +kuin pilvi kulkien lammin yli. Olivier kysyi hiljaisella äänellä, +levottoman hellästi, miten hän voi: sisar puristi hänen kättänsä, ja +vakuutti, että hän voi hyvin. Yksi ainoa rakkauden sanakin virvoitti +häntä. + +Muuten kiintyi Antoinetten ja hänen veljensä koko huomio nyt +luontoon matkan varrella, aamusta alkaen, joka sarasti punertavana +kelmeänvärisen tasangon takana, Dolen ja Pontarlier'n välillä; he +katselivat herääviä ketoja, maasta iloisena kohoavaa aurinkoa, -- +aurinko: se oli päässyt vapauteen, niinkuin he Parisin pölyisten +katujen ja talojen ja paksujen huurujen vankilasta; -- katselivat +vielä vilussa väriseviä niittymaita, joita kietoi keveä huuru valkeana +kuin maito; ja kaikenlaista, mitä matkan varrella suinkin oli: tuolla +näkyi pikku kylän kirkontorni, vilaukselta kiiltävä veden juova, +ilmanrannalla siintävien kukkulain sininen viiva; liikuttava ja +heleä aamusoitto kuului kaukaa, jostakin kirkosta; eräällä pysäkillä +seisahtui juna, keskellä unessaan uinuvaa maaseutua; siellä lepäili +tien pengermällä nurmikolla vakava lehmälauma, -- ja kaikki tämä näytti +sisaruksista niin uudelta. He olivat kuin kuivuutta kärsineet puut, +jotka viimeinkin saavat nauttia virvoittavan sateen sulosta. + +Sitten tuli aamulla se sveitsiläinen tulliasema, jossa heidän oli +muutettava junaa. Pikku asema tasangon laidassa. He olivat hiukan +huonovointisia edellisen yön epämukavuuksien jälkeen, ja värisivät +vilusta, sillä aamu oli kylmän kostea; mutta tyyni se oli, taivas +puhdas ja kirkas, nurmikoiden tuores tuoksu henkäili ympärillä, +ikäänkuin tunkeutuen sieraimiin, juosten kielellä, valuen pitkin +kaulaa, rinnan pohjiin asti, kuin mikä raitis puro; ja siinä he +nauttivat, seisoallaan pöydän ääressä, joka oli aseman edustalla +ulkona, kuumaa, virkistävää kahvia, sekoitettuna kermaisella maidolla, +lauhkealla kuin itse taivas ja tuoksuvalla kuin tuores ruoho ja kedon +kukat. + +He siirtyivät nyt sveitsiläiseen junaan; sen vaunujen erikoinen muoto +huvitti heitä lapsellisesti. Mutta kuinka Antoinette oli väsynyt! Hän +ei käsittänyt, mikä häntä vaivasi. Miksi tuntui hänestä tuo kaikki +kaunis ja mielenkiintoinen, mitä hän näki ympärillään, niin vähän +huvittavalta? Eikö hän ollut uneksinut juuri tätä vuosikausia: ihania +matkoja, veli vieressään, tulevaisuuden huolista vapaana, keskellä +rakasta luontoa?... Mikä hänellä nyt oli? Hän moitti itseään, ja ihaili +pakostakin kaikkea, mitä näki, otti osaa veljensä lapselliseen iloon. + +He poistuivat junasta Thunissa. Sieltä aikoivat he lähteä seuraavana +aamuna vuoristoon. Mutta yöllä hotellissa tuli Antoinettelle kova +kuume, häntä ylenannatti ja päätä särki. Olivier peljästyi kauheasti, +ja oli kovin levoton koko yön. Täytyi haettaa heti aamulla lääkäri: +-- (odottamaton ja tuntuva lisämeno heidän vähissä varoissaan.) -- +Lääkäri ei huomannut vielä mitään vaarallista, mutta sanoi Antoinetten +olevan ylen rasittuneen ja loppuun kuluneen. Nyt ei voinut tulla +kysymykseenkään jatkaa heti matkaa. Tohtori kielsi Antoinettea +nousemasta sinä päivänä vuoteesta, ja hän vihjaili jo, että ehkäpä +heidän oli pakko jäädä vielä pitemmäksikin aikaa Thuniin. He olivat +siitä kovin suruissaan, -- samalla kuitenkin tyytyväisiä, että olivat +päässeet näinkin vähällä, sillä he olivat jo peljänneet vieläkin +pahempaa. Mutta tuntui kovalta, että he olivat tulleet tänne niin +kaukaa, mutta saivat nyt jäädä ikävään hotellihuoneeseen, johon aurinko +paahtoi kuin ansariin. Antoinette tahtoi, että veljen oli mentävä +kävelemään ja katselemaan luontoa. Olivier kuljeksikin vähän hotellin +lähistöllä; hän näki kauniin, vihreäviittaisen Aarin, ja kaukana +ilmanrannalla häämötti valkeana eräs toinen vuorenhuippu: hän oli +suunniltaan ilosta; mutta sitä iloa ei hän jaksanut yksin kestää. Hän +juoksi kiireesti sisarensa huoneeseen, ja kertoi hänelle järkytettynä, +mitä oli nähnyt; ja kun Antoinette ihmetteli, että hän tuli takaisin +niin nopeasti, ja vaati häntä menemään uudestaan kävelemään, niin +vastasi Olivier, aivan kuin ennen, silloin, kun hän kääntyi takaisin +kotiin matkalta Châtelet'n konserttiin: + +-- Ei, ei, se on liian kaunista: minun on paha olla, kun katselen sitä +ilman sinua. + +Tämä tunne ei ollut heille mitään uutta: he tiesivät, että heidän +täytyi olla kahden voidakseen olla kumpikin täysin omaa itseään. Mutta +tuntui aina niin hyvältä sitä kuulla. Ne hellät sanat virvoittivat +Antoinettea enemmän kuin mitkään lääkkeet. Hän hymyili onnellisena +ja raukeana. -- Ja kun hän nukkui yönsä hyvin, niin hän päätti, +että he, vaikkei ollutkaan aivan viisasta vielä lähteä, karkaisivat +sieltä aamulla varhain ja ilmoittamatta mitään lääkärille, sillä hän +olisi tietysti estänyt heidät matkustamasta. Puhtaan ilman ja kaiken +veljen kanssa yhdessä ihaillun kauniin ansio lienee ollut, ettei +Antoinette saanut maksaa kalliisti tätä uskaliaisuuttaan, vaan että +he saapuivat ilman uusia vastoinkäymisiä matkansa päähän, -- erääseen +vuoristokylään, joka oli Thunin järven rinteellä jonkun matkan päässä +Spiezistä. + +He viettivät siellä kolme neljä viikkoa, eräässä pikku hotellissa. +Antoinettelle ei tullut enää kuumepuuskia, mutta hän ei enää koskaan +päässyt ennalleen. Hän tunsi aina päänsä raskaaksi, sietämätöntä +painoa ruumiissaan ja ainaista pahoinvointia. Olivier kyseli usein, +kuinka hän voi: hän olisi tahtonut, ettei sisko olisi ollut niin +kovin kalpea; mutta Olivier aivan kuin juopui seudun kauneudesta, ja +vaistomaisestikin hän vältti kaikkia surullisia ajatuksia; ja kun +Antoinette vakuutteli hänelle, että hän voi aivan hyvin, koetti Olivier +uskoa sen todeksi, -- vaikka hän tiesikin, ettei asia ollut niin. +Antoinette nautti syvästi veljensä suuresta onnesta, raittiista ilmasta +ja varsinkin levosta. Miten suloista oli viimeinkin levätä noitten +hirveäin vuosien jälkeen! + +Olivier tahtoi usein viedä hänet mukanaan kävelyretkille; Antoinette +olisi ollut onnellinen, jos olisi saanut kuljeskella hänen kanssaan; +mutta monta kertaa, kun hän oli reippaasti yrittänyt, oli hänen pakko +pysähtyä jo parikymmentä minuttia käveltyään, lopen hengästyksissään +ja tuntien sydäntään ahdistavan. Silloin jatkoi Olivier yksinään +retkiään, -- teki nousuja vuorille; ne olivat aivan vaarattomia, +mutta Antoinette oli kuitenkin tuskassa, kunnes veli palasi kotiin. +Jos he lähtivät yhdessä pikku kävelylle: Antoinette nojasi veljensä +käsivarteen, kulki lyhyin askelin, ja he puhelivat keskenään, sillä +varsinkin Olivier oli nykyään tullut kovin puheliaaksi, hän naureskeli, +jutteli suunnitelmiaan, kertoi hullunkurisia tarinoita. Vuoritieltä, +rinteen keskiväliltä näkivät he allaan laakson ja valkeat pilvet, jotka +kuvastuivat tyyneen järveen, sekä purret, jotka liukuivat siellä kuin +vesihyönteiset lamparon pinnalla; he hengittivät sisäänsä lämpöistä +ilmaa ja nauttivat karjankellojen soitosta, jota tuuli kantoi tuon +tuostakin kaukaa, niitetyn heinän ja lämpöisen pihkan hajun mukana. Ja +he ajattelivat yhdessä menneisyyttä ja tulevaisuutta, sekä nykyhetkeä, +joka näytti heistä epätodellisemmalta ja huumaavammalta kuin kauneimmat +haaveet. Antoinetteenkin tarttui joskus hänen veljensä hyvätuulisuus: +he leikkivät hippasilla, ja heittelivät ruohoa toistensa silmille. Ja +eräänä päivänä kuuli Olivier Antoinetten jo nauravan, nauravan niinkuin +ennen muinoin, kun he olivat lapsia, hyvää ja huimaa pikku tytön +naurua, huoletonta ja läpikuultavaa kuin puro; sitä naurua ei Olivier +ollut kuullut moniin pitkiin vuosiin. + +Mutta yleensä ei Olivier jaksanut vastustaa haluaan lähteä +pitemmillekin retkille. Hän kärsi sitten perästä hiukan tunnonvaivoja; +ja myöhemmin elämässään soimasi hän itseään, ettei hän ollut aikoinaan +osannut pitää paremmin vaaria ajastaan ja jutella rakkaan sisarensa +kanssa, kun sai. Hotellissakin jätti hän nykyään Antoinetten yksin. +Siellä asui pikku piiri nuoria miehiä ja tyttöjä; heidän seurastaan +olivat Olivier ja Antoinette ensin pysyneet erillään. Sitten oli +Olivier arasti liittynyt heidän joukkoonsa, sillä seura veti häntä +puoleensa. Hän oli kouluaikanaan vieroittunut kaikista ystävistä; +hänellä ei ollut, paitsi sisartaan, muita tuttuja kuin karkeat +lukiotoverit ja heidän rakastajattarensa, joita hän inhosi. Hänestä +tuntui nyt hyvältä seurustella sellaisten ikäistensä poikain ja +tyttöjen kanssa, jotka olivat hienosti kasvatettuja, ystävällisiä ja +iloisia. Vaikka hän oli hyvin ihmisarka, oli hän naiivin utelias; ja +naisten tuikkavat ja veikeilevät silmät suorastaan hypnotisoivat aina +hänen tunteellista ja puhtaalla tavalla aistillista sydäntään. Vaikka +hän olikin arka, saattoi hän olla hyvin miellyttävä. Hänen puhdas +kaipuunsa rakastaa ja saada rakkautta loi hänen olentoonsa eräänlaisen +nuorekkaan viehätyksen, jota hän ei suinkaan teeskennellyt, ja teki +hänen pakinansa, eleensä ja käytöksensä niin hienotuntoisiksi, että +hänen kömpelyytensäkin vain lisäsi tuota lumovoimaa. Hänellä oli kyky +miellyttää ihmisiä. Joskin hänen järkensä oli tullut yksinäisyydessä +sangen irooniseksi ja näytti hänelle ihmisten koko mataluuden ja kaikki +heidän vikansa, niin että hän usein vihasi heitä, -- kun hän joutui +heidän seuraansa, ei hän huomannut heistä enää muuta kuin silmät, ja +niistä puhui kuitenkin aina ihminen, joka oli kerran kuoleva, olento, +jolla ei ollut kuin yksi ainoa elämä, niinkuin hänelläkin, ja joka +oli pian sen kadottava kuten hänkin: silloin tunsi hän tuota olentoa +kohtaan suunnatonta hellyyttä; sinä ilmoissa ikänä ei hän olisi +silloin voinut tehdä hänelle mitään pahaa; tahtoipa hän tai ei, hänen +täytyi olla hänelle hyvä. Hän oli heikko: ja sellaisena hän oli luotu +miellyttämään "maailmaa", joka antaa anteeksi kaikki paheet, jopa +kaikki hyveetkin, -- paitsi yhtä ja ainoaa: voimaa, sitä, josta kaikki +nuo muutkin johtuvat. + +Antoinette ei sekaantunut näiden ikäistensä seuraan. Hänen huono +terveytensä, väsymyksensä, sielullinen masennuksensa, johon ei ollut +mitään näkyvää syytä, veivät häneltä aivan kaikki voimat. Pitkinä +huolten ja epätoivoisen työn vuosina olivat hänen ruumiinsa ja +sielunsa kuluneet, ja nyt olivat hänen ja veljen osat vaihtuneet: nyt +tunsi Antoinette olevansa kaukana maailmasta, kaukana kaikesta, niin +kaukana!... Hän ei voinut enää palata sinne takaisin: kaikki muiden +jutut, hälinä, nauru, heidän pikku touhunsa ikävystyttivät, väsyttivät, +melkeinpä loukkasivatkin häntä. Hän kärsi siitä, että oli sellainen: +hän olisi tahtonut olla samanlainen kuin olivat nuo toisetkin nuoret +tytöt, harrastaa ja ihailla kaikkea, mitä hekin, nauraa sille, mikä +heitä nauratti... Hän ei voinut enää!... Hänen sydäntänsä kouristi, +hänestä tuntui joskus siltä kuin hän olisi ollut kuollut. Illoin hän +sulkeutui huoneeseensa; ja usein ei hän sytyttänyt edes lamppuakaan; +hän istui pimeässä, sillaikaa kuin Olivier huvitteli alakerrassa, +hotellin salissa, pikiintyen romanttisesti milloin mihinkin nuoreen +tyttöön, kuin tavallisesti, ja ollen siitä onnellinen. Antoinette +ei päässyt kamarissaan turrasta tilastaan ennenkuin kuuli Olivierin +tulevan heidän yhteiseen asuntoonsa, nauraen ja laverrellen yhä +ystävättäriensä kanssa, jättäen heille loppumattomia hyviäöitä heidän +oviensa edessä, voimatta oikein vieläkään erota heistä. Silloin +Antoinette hymyili itsekseen pimeässä, ja nousi sytyttämään sähkövaloa. +Veljen nauru virkisti hänet hereille. + +Syksy lähestyi. Aurinko menetti loistonsa. Luonto lakastui. Lokakuun +usvien ja vaaleain pilvien alla himmenivät värit; lunta ilmestyi +vuorten ylärinteille, ja sumu laskeutui laaksoihin. Matkailijat +lähtivät pois, ensin yksitellen, sitten joukoittain. Ja surullista +oli nähdä ystävien poistuvan; surullista outojenkin ihmisten; mutta +surullisinta, että kesä, tyyni ja onnellinen aika, kuin keidas +elämässä, oli kadonnut. He tekivät yhdessä viimeisen kävelyretken, +pilvisenä syyspäivänä, metsikköön, vuoren rinteelle. He eivät puhuneet +keskenään, he uneksivat, kumpikin itsekseen, olivat hieman alakuloisia, +painautuivat väristen toistensa kylkeen, tiukasti vaippoihinsa +kietoutuneina, kaulukset pystyssä; heidän sormensa puristivat toisen +sormia. Kosteat metsät vaikenivat, puiden oksista tippuivat hiljaa +kyyneleiset pisarat. Metsän syvyydestä kuului yksinäisen linnun +valittava ja haikea ääni, joka ikäänkuin ennusti talvea. Karjankello +helähteli kirkkaan kylmästi usvassa, kaukaa, melkein sammuvin äänin; +kaiku vastasi ikäänkuin syvältä heidän omasta rinnastaan... + +He lähtivät takaisin Parisiin. He olivat molemmat surullisia. +Antoinetten terveys ei ollut parantunut. + + + + +Nyt täytyi pitää huolta Olivierin vaatetuksesta, kun hän siirtyi +opistoon asumaan. Antoinette kulutti siihen viimeisetkin säästönsä; +jopa möi hän salaa muutamia koruesineitäänkin. Mitäpä väliä sillä? +Antaisihan Olivier hänelle aikoinaan takaisin. -- Ja sitäpaitsi +tarvitsi Antoinette mielestään nyt niin vähän, kun Olivier lähti kotoa +pois!... Antoinette koetti olla ajattelematta, millaista hänen elämänsä +sitten olisi, kun Olivier ei enää olisi hänen luonaan; hän ompeli +Olivierille vaatteita, antautuen siihen työhön kaikella kuvaamattomalla +hellyydellään veljeään kohtaan, ja ikäänkuin aavistellen samalla, että +tämä oli viimeinen hyvä, mitä hän teki hänen puolestaan. + +Viimeisinä päivinä, mitä he enää saivat olla yhdessä, eivät he +luopuneet hetkeksikään toisistaan; he pelkäsivät, etteivät he vain +kuluttaisi näitä lyhyitä tuokioita hukkaan. Viimeisenä iltana +istuivat he hyvin myöhään takan ääressä, Antoinette heidän ainoassa +nojatuolissaan, Olivier hänen jalkainsa juuressa jakkaralla, antaen +hyväillä itseään, niinkuin hänen, suuren hemmoitellun lapsen, tapana +oli. Olivier oli huolissaan -- tahi ainakin utelias -- minkälaiseksi +hänen uusi elämänsä nyt muodostuisi. Antoinette ei saanut mielestään, +että nyt oli heidän läheinen keskinäinen elämänsä loppunut, ja häntä +kauhisti, kuinka hänen nyt kävisi. Aivankuin haluten tehdä Antoinetten +surun vieläkin kirvelevämmäksi, oli Olivier sisartaan kohtaan tänä +viimeisenä iltana hellempi kuin koskaan ennen; hän veikisteli +sisarelleen, viattomalla tavalla ja vaistonsa vaatimuksesta, niinkuin +ainakin ihmiset erotessaan haluavat näyttää toiselle kaiken, mikä +heissä on parhainta ja lumoavinta. Olivier istahti pianon ääreen ja +soitti Antoinettelle kauan aikaa Mozartin ja Gluckin kappaleita, joista +he pitivät enimmän; sellaisia haikean onnen ja kuulaan surun unelmia, +joihin niin moni kohta heidän elämästään oli liittynyt. + +Kun eronhetki tuli, saattoi Antoinette Olivierin opiston ovelle. Hän +tuli takaisin kotiin. Nyt hän oli yksinään; yksinään jälleen. Mutta se +ei ollut samaa yksinäisyyttä kuin Saksan matkalla; se ei ollut eroa, +jonka hän saattaisi lopettaa itse, kun ei jaksaisi sitä enää kestää. +Tällä kertaa oli hän jäänyt lopullisesti yksin: lähtijä oli tällä +kertaa Olivier, ja hän oli lähtenyt pitkäksi aikaa, koko elämänsä +iäksi. Kuitenkin oli Antoinette niin äidillinen, ettei hän ensin +ajatellut niin paljon itseään kuin veljeään; hän oli huolissaan, kuinka +Olivier koteutuisi opistoon; olihan veljen elämä siellä niin erilaista +kuin ennen; kuinka jaksaisi hän kärsiä toverien kolttosia, ja muita +vastuksia, jotka saattavat olla pieniä, mutta kasvavat suhteettoman +merkitseviksi sellaisen ihmisen aivoissa, joka on ennen ollut yksinään +ja tottunut elämään mielensä mukaan. Tämä Antoinetten huoli oli ainakin +siitä hyvä, että se esti häntä hiukan muistamasta yksinäisyyttään. +Antoinette ajatteli jo, että seuraavana päivänä hän saisi tavata +Olivieria opiston vastaanottohuoneessa ja jutella hänen kanssaan puolen +tunnin ajan. Hän saapui opistolle jo neljännestuntia aikaisemmin. +Olivier oli hänelle ylen kiltti, mutta touhuissaan ja huvitettu +kaikesta uudesta, mitä oli nähnyt. Sitten tuli Antoinette joka päivä, +hellin ja levottomin mielin, tapaamaan veljeään; mutta hän huomasi, +että heidän kohtaamishetkiensä arvo muuttui joka kerta veljelle +pienemmäksi kuin hänelle. Antoinettelle oli veljen tapaaminen nykyään +koko hänen elämänsä. Olivier rakasti kyllä hellästi Antoinettea, siitä +ei epäilystäkään; mutta eihän häneltä voinut vaatia, että hän olisi +ajatellut pelkästään sisartaan, niinkuin sisar häntä. Pari kertaa hän +tuli liian myöhäänkin vastaanottohuoneeseen, ja kerran, kun Antoinette +kysyi, oliko hänellä opistossa ikävä, vastasi Olivier, ettei ollut. +Se viilsi kuin puukko Antoinetten sydäntä. -- Hän soimasi itseään, +hän oli muka itsekäs ja typerä; hän tiesi hyvin, että oli mahdotonta +ajatellakin, ettei Olivier olisi voinut irtaantua hänestä, eikä hän +Olivierista; sehän olisi ollut suorastaan pahaa ja luonnotonta; eikö +hänellä, Antoinettella, ollut mitään muuta harrastusta elämässä? Niin, +Antoinette tiesi sen hyvin, mutta mitä auttoi sen tietäminen? Hän ei +voinut mitään sille, että hän oli uhrannut kymmenen vuotta elämästään +tuohon yhteen ja ainoaan asiaan: veljensä puolesta. Nyt, kun häneltä +oli tämä ainoa elämän syy riistetty, ei hänellä ollut enää mitään. + +Antoinette koetti ryhtyä uljaasti tavallisiin askareisiinsa, koetti +lukea rakkaimpia kirjojaan, soitella... Hyvä Jumala, kuinka Shakespeare +ja Beethoven olivat tyhjiä ilman veikkoa... -- Kyllä, kyllähän ne +kirjat olivat kauniita... Mutta Olivier ei enää ollut luona. Mitä +toimittaa kaikki kaunis, ellei sitä saa katsella rakastetun olennon +silmillä? Mitä tekee kauneudella, mitä tekee ilollakaan, ellei siitä +nauti _toisen_ sydämellä? + +Jos Antoinette olisi ollut vahvempi, olisi hän koettanut rakentaa koko +elämänsä uudestaan, luoda itselleen uuden päämäärän. Mutta hän oli +kulunut loppuun. Nyt, kun mikään ei pakottanut häntä pysymään lujana, +kaikin mokomin lujana, murtui se voima, jolla hän oli itseään toimeen +pakottanut: hän luhistui lamaan. Tauti, joka oli jo toista vuotta +pyrkinyt hänessä purkautumaan ja jonka hänen tarmonsa oli kukistanut, +sai täyden vallan. + +Hän istui illat yksin kotonaan, sammuneen takan ääressä, ja tuska +kalvoi rintaa; hän ei jaksanut panna uuniin uudestaan tulta, hänellä +ei ollut voimaa mennä edes levolle; hän istui siinä sydänyöhön asti, +kyyryssä, uneksien ja väristen vilusta. Hän muisteli elämäänsä +lapsuuden päivistä alkaen, eli rakkaiden vanhempi-vainajainsa seurassa, +ajatteli pettyneitä toiveitaan; ja hänelle tuli kauhea suru, että +hän oli menettänyt nuoruutensa, ilman rakkautta, ilman rakkauden +toivoakaan; sanaton tuska, hämärä, käsittämätön... Lapsen nauru kajahti +kadulta, epävakava lapsen tepsutus alakerrasta. Ne pikku jalat polkivat +aivan hänen sydäntään... Epäilykset, pahat ajatukset kiusasivat häntä: +tämän itsekkään ja nautinnonhimoisen kaupungin henki pyrki tarttumaan +hänen heikontuneeseen sieluunsa. -- Hän tunsi jollakin tavoin katuvansa +elämäänsä, mutta masensi sen ajatuksen; hän häpesi joitakin salaisia +halujaan, sillä hän piti niitä rikollisina; hän ei ymmärtänyt, mikä +hänelle tuotti tällaisia kärsimyksiä: hän syytti synnynnäisiä pahoja +taipumuksiaan. Tuo pikku Ofelia-parka, jota salainen tauti kalvoi, +tunsi kauhukseen olemuksensa syvyydestä nousevan jonkin samean ja +väkivaltaisen huurun: sellaisia piilee jokaisen ihmisen olemuksen +pohjalla. Antoinette ei tehnyt työtä enää. Hän luopui enimmistä +tunneistaan; ja hän, joka oli ollut niin aamunvirkku, loikoi nyt +vuoteessa usein iltapuoleen asti; hänellä ei ollut enää muuta syytä +nousta vuoteesta kuin mennäkseen jälleen levolle; hän söi tuskin palan, +tai ei syönyt ollenkaan mitään. Ainoastaan niinä päivinä, jolloin +veljellä oli lomaa, -- torstaisin iltapuoli ja sunnuntaisin aamupäivä, +-- pakotti hän itseään ja koetti olla hänen seurassaan sellainen kuin +hän oli ollut ennenkin. + +Olivier ei huomannut mitään. Häntä huvitti liiaksi hänen uusi elämänsä, +tai se vei hänen ajatuksensa niin, ettei hän tullut tarkanneeksi +sisartaan. Hänellä oli se nuoruuden murrosaika, jolloin on vaikea +antautua alttiiksi toisen suruille, ja jolloin ainakin näyttää +välinpitämättömältä asioille, jotka vielä äskettäin liikuttivat +mieltä, ja liikuttavat myöhemminkin. Tuntuu kuin iäkkäämpien ihmisten +luonnosta ja elämästä saama vaikutus olisi joskus tuoreempi ja ilo +yksinkertaisempi kuin nuorten, jotka ovat vasta kaksikymmentä vuottaan +täyttäneet. Kun sellaista nähdään, niin väitetään, etteivät nuo nuoret +olekaan nuoria sydämeltään, vaan ovat veltostuneita. Se on tavallisesti +erehdys. He eivät ole veltostuneita, vaikka näyttävät tunteettomilta. +Selitys on siinä, että kaikki elämänvoimat, kunnianhimo, kaipuu +ja aina samat ajatukset ovat vallanneet koko heidän sielunsa. Kun +ruumis on kulunut, ja kun elämältä ei enää ole mitään odottamista, +niin saa puolueeton mielenkiinto jälleen oikeutensa; ja lapsellisten +kyynelten lähteet aukeavat uudestaan. Olivierilla oli nyt tuhansia +muita miettimisiä, ja niistä tärkein eräs hassu pikku rakastuminen, -- +(moisia tapauksia riitti hänelle alinomaa) -- jotka anastivat hänen +ajatuksensa niin, että hän oli kaikelle muulle sokea ja välinpitämätön. +Antoinette ei ymmärtänyt laisinkaan, miten hänen veljensä laita +oikeastaan oli; hän huomasi ainoastaan, että Olivier vetäytyi hänestä +irralleen. Se ei ollut aivan kokonaan Olivierin vika. Joskus hän +nautti Antoinetten luo lähtiessään mielessään siitä, että saisi nähdä +hänet ja puhella hänen kanssaan. Hän tuli sisään. Heti paikalla hän +kylmeni. Antoinette takertui sellaisen kuumeisen levottomuuden voimalla +Olivieriin ja ahmi hänen sanojaan niin, että se alkoi Olivieria kohta +vaivata; -- moinen suhteeton hellyys ja hermostunut rakkaus veivät +häneltä jo alussa halun avata sydäntään. Olivierin olisi täytynyt +ymmärtää, ettei Antoinetten sieluntila ollut normaali. Tavallisesti +ylen hienotunteinen Antoinette oli nykyään muuttunut täydellisesti. +Mutta sitä ei Olivier jaksanut ajatella. Sisarensa kysymyksiin vastasi +Olivier parilla sanalla, lyhyesti ja kuivasti. Ja hän jäykistyi ja +oli yhä enemmän vaiti, kuta hartaammin Antoinette koetti saada häntä +avomieliseksi, tai hän loukkasi sisartaan töykeillä vastauksilla. +Silloin mykistyi sisarkin, kovin alakuloisin mielin. Niin meni heidän +aikansa, aivan hukkaan. -- Tuskin oli Olivier päässyt kadulle, niin hän +opistoon kulkiessaan katui käytöstään ja oli siitä tuskissaan, öisinkin +häntä kiusasi, miten paha hän oli siskolle ollut. Joskus hän kirjoitti +opistoon päästyään sisarelleen kirjeenkin, joka oli pelkkää hellyyttä +ja alttiutta. -- Mutta kun hän seuraavana aamuna sen luki, repi hän +sen. Eikä Antoinette saanut mitään tietää hänen tunteistaan. Hän luuli, +ettei Olivier rakastanut häntä enää. + + + + +Antoinette sai vielä, -- ellei juuri viimeistä elämänsä iloa, iloa sen +koko täydellisessä merkityksessä, -- niin ainakin viimeisen nuorekkaan +tunteen värähdyksen sydämeensä; ja siihen tunteeseen hänen sydämensä, +jossa oli herännyt epätoivoinen rakkauden ja onnen kaipuu, elämän +kaipuu, takertui kaikella voimallaan. Tuon tunteen perusteet olivat +muuten aivan mahdottomat ja vastaisia Antoinetten tyynelle luonteelle! +Moisen syttyminen vaati sellaista erikoista häiriötilaa, johon hänen +sielunsa nykyään oli joutunut: sitä luonnotonta kiihtymystä ja +turtumusta, jonka jälkeen tauti ilmestyy. + +Hän oli mennyt veljensä kanssa Châtelet'n konserttiin. Olivier +oli äskettäin saanut musiikinarvostelijan toimen eräässä pienessä +aikakauslehdessä, ja siksi olivat heidän paikkansa hiukan entistä +paremmat; mutta yleisö, jonka keskelle he joutuivat, oli nyt sitäkin +vastenmielisempää. He istuivat alaslaskettavilla tuoleilla, lähellä +näyttämöä. Sinä iltana esiintyi Christophe Krafft. He eivät kumpikaan +tunteneet tätä saksalaista säveltäjää. Kun Antoinette näki hänen +ilmestyvän lavalle, niin pakkausi veri hänen sydämeensä. Vaikka +hänen väsyneet silmänsä näkivät hänet ainoastaan ikäänkuin sumun +läpi, ei hän voinut epäilläkään, kuka hän oli: tuntematon ystävä +kovien Saksan päivien ajoilta. Antoinette ei ollut koskaan puhunut +hänestä veljelleen; niin ja näin oli hän saattanut puhua hänestä +edes itselleenkään: sen tapahtuman jälkeen olivat elämän huolet +vieneet kaikki hänen ajatuksensa. Ja sitäpaitsi oli hän järkevä +pikku ranskatar, eikä voinut hyväksyä mitään hämärää tunnetta, jonka +syytä hän ei käsittänyt ja jolla ei ollut mitään tulevaisuuden +mahdollisuuksia. Antoinetten olemuksen syvyyksissä piili kokonainen +maailma outoa sielunelämää, siellä nukkui sellaisia vaistoja, joita hän +olisi hävennyt nähdä: hän tiesi, että ne olivat hänessä jossakin; mutta +hän käänsi kasvonsa poispäin niistä, ikäänkuin uskonnollisesti kammoen +tuota salaperäistä Olentoa, joka vetäytyy järkeä piiloon. + +Kun hänen mielensä selveni hiukan sekaannuksestaan ja rauhoittui, +pyysi hän veljeltään lorgnettia, katsoakseen Christophea; hän näki +hänet sivusta päin, orkesterin johtajan pulpetin edessä, ja huomasi +hänen entisen, väkivaltaisen kiivaan ja keskittyneen ilmeensä. Hänellä +oli kulunut, sangen huonosti käypä puku. -- Antoinette seurasi sitten +syrjästä tämän surullisen konsertin kaikkia odottamattomia tapahtumia, +vaiti ja tyrmistyneenä; surullisen: sillä Christophe törmäsi kohta +yleisön selvää ja salaamatonta epäsuopeutta vastaan, yleisön, joka +ei siihen aikaan ollut liioin suopea saksalaisia taiteilijoita +kohtaan ja jota Christophen musiikki suorastaan kyllästytti. [Katso: +Jean-Christophe Parisissa, Markkinatori.] Kun hän oli esittänyt +sinfonian, joka tuntui yleisöstä liian pitkältä, ja ilmestyi uudestaan +lavalle soittamaan muutamia pianokappaleita, niin otettiin hänet +vastaan pilkallisin huudahduksin, sellaisin, että saattoi helposti +huomata, ettei laisinkaan iloittu hänen näkemisestään. Christophe alkoi +kuitenkin soittaa, ja yleisö tyytyi ikävystyneenä kärsimään häntä; +mutta pari ylimmäisellä parvella istuvaa kuuntelijaa vaihtoi keskenään +hävyttömiä huomautuksia, ja teki sen niin kovalla äänellä, että ne +herättivät iloa koko katsomossa. Silloin Christophe keskeytti; hän teki +tapansa mukaan kunnottoman lapsen kepposen, soittaen yhdellä sormella +laulua: _Malbrough meni sotaan nyt_, nousi sitten pianon äärestä ja +huudahti yleisölle vasten naamaa: + +-- Tätä te tarvitsette! + +Yleisö ei ensin oikein käsittänyt, mitä mies tarkoitti, mutta sitten +se alkoi huutaa. Syntyi kuvaamaton rähinä ja meteli. Vihellettiin, +huudettiin: + +-- Pyytäköön anteeksi! Hänen täytyy tulla pyytämään anteeksi! + +Vihasta punottavat ihmiset koettivat kiihdyttää itseään, vakuuttaa +itselleen, että he olivat muka todella loukkautuneita; ja ehkäpä he +osaltaan niin olivatkin; mutta varsinkin olivat he hurmautuneita, kun +saivat nyt tilaisuuden meluta ja purkaa sisäistä vimmaansa, aivankuin +koulupojat istuttuaan kaksi tuntia yhtämittaa hiljaa. Antoinette ei +jaksanut hievahtaa paikaltaan; hän oli kuin kivettynyt; hänen sormensa +koukistuivat ja repivät huomaamatta rikki toista hansikasta; kohta +sinfonian ensi säveleestä tunsi hänen aavistuksensa selvästi, miten +tässä kävisi, hänen vaistonsa ilmaisi, että yleisö oli vihamielinen, +hän tunsi sen vihamielisyyden kasvavan, hän näki Christophen +sieluntilan, hän oli varma, ettei tämä menisi räjähtämättä loppuun +asti; hän odotti sitä räjähdystä yhä lisääntyvässä ahdistuksessa; hänen +jännityksensä kasvoi, ikäänkuin hänen olisi pitänyt sitä estää; ja kun +se tuli, oli se niin tarkoin sellainen kuin hän oli aavistanutkin, että +se lamasi hänet kohtalon painolla, kohtalon, jolle oli mahdoton voida +mitään. Ja kun hän siinä tähysteli koko ajan Christopheen, joka katseli +hänelle ulvovaa yleisöä hävyttömästi päin naamaa, niin osuivat heidän +katseensa yhteen. Vilaukselta Christophen ajatus ehkä tunsi hänet; +mutta hetken myrsky kiidätti häntä niin, ettei hän ennättänyt ajatella, +kuka tuo nainen oli: (Christophe ei ollutkaan pitkiin aikoihin enää +häntä ajatellut). Sitten hän katosi, vihellysten saattamana. + +Antoinette olisi tahtonut huutaa, puhua, tehdä jotakin, mutta aivan +kuin painajainen esti, tukehutti häntä. Tuntui helpotukselta, kun +hän kuuli vierestään veljensä ääntä, uljaan pikku veikon, joka oli +samanlaisessa hädässä kuin sisarkin ja yhtä vihainen kuin hän, vaikkei +aavistanutkaan Antoinetten tunteita. Olivier oli syvästi musikaalinen, +hänellä oli niin vahva oma maku, ettei mikään voinut riistää sitä +häneltä: jos hän piti jostakin, piti hän siitä vaikka vasten koko +maailman mieltä. Heti sinfonian ensi tahdeista oli hän aavistanut +jotain suurta, jotain sellaista, mitä hän ei ollut nähnyt koskaan ennen +elämässään. Hän supisi itsekseen, intohimoisen kiihkeästi: + +-- Kuinka se on kaunista! Kuinka kaunista! Ja silloin painautui +hänen sisarensa vaistomaisesti häntä vasten, hänelle kiitollisena. +Sinfonian loputtua läiskytti Olivier vimmatusti käsiään, pannakseen +vastalauseensa yleisön ivalliselle välinpitämättömyydelle. Kun suuri +romahdus tuli, joutui hän suunniltaan: hän nousi pystyyn, hän huusi, +että Christophen kappale oli hyvä, hän vaati viheltäjiä olemaan hiljaa, +hän olisi ryhtynyt vaikka tappelemaan: tuskin saattoi tuntea enää +tuota arkaa poikaa. Mutta hänen äänensä sekaantui yleisessä metelissä +kuulumattomiin; hän antoi haukkua itseään karkeasti: häntä sanottiin +piimäsuuksi, ja käskettiin menemään lapsenkamariin. Antoinette, +joka tiesi, että vastaan ponnisteleminen oli turhaa, veti Olivieria +käsivarresta ja sanoi: + +-- Ole hiljaa, ole nyt hiljaa! + +Olivier asettui jälleen istumaan, suorastaan toivottomana; hän voihki +itsekseen: + +-- Se on hävytöntä, hävytöntä! Nuo raukat!... + +Antoinette ei virkkanut mitään, hän kärsi hiljaa; Olivier luuli, ettei +tämä musiikki pystynyt häneen, ja hän sanoi: + +-- Antoinette, mutta etkö sinä nyt huomaa, että tämä on kaunista, etkös? + +Antoinette nyökkäsi myöntävästi päätänsä. Hän istui aivan jäykistyneenä +paikallaan, ei voinut herätä sekavasta tilastaan. Mutta kun orkesteri +oli virittämäisillään erään toisen kappaleen, niin nousi hän yht'äkkiä, +ja huudahti veljelleen, kiihkeästi puhaltaen ja aivankuin vihalla: + +-- Tule pois, minä en siedä enää näitä ihmisiä! + +He lähtivät kiireesti salista. Kadulla, kun he kulkivat käsi toistensa +kainalossa, puhui Olivier innostuksissaan. Antoinette oli vaiti. + + + + +Sinä iltana, ja seuraavina päivinä oli Antoinetten vallannut, hänen +ollessaan aivan yksinään kotona, jokin sellainen omituinen tunne, ettei +hän voinut katsella sitä suoraan silmiin, vaikka se eli itsepintaisesti +kaikissa hänen ajatuksissaan, ja tuntui ikäänkuin kumeana veren +syöksynä hänen ohimoissaan, joita pakotti yhtä mittaa. + +Joku aika senjälkeen toi Olivier hänelle sarjan Christophen _Liedejä_; +hän oli löytänyt sen erään kustantajan kaupasta. Antoinette avasi +vihkon miten vain sattui. Ensimäisellä sivulla, johon hänen silmänsä +osuivat, näki hän erään kappaleen otsikon alla seuraavan omistuksen: + +_Pikku-raukalle, joka kärsi syyttömästi tähteni_, ja sen alle oli +merkitty muuan päivämäärä. + +Antoinette muisti tarkoin tuon päivän. -- Hän meni heti niin sekaisin, +ettei voinut enää vihkoa katsella. Hän jätti sen käsistään, pyysi +veljeään soittamaan ja sulkeutui kiireesti omaan huoneeseensa. Olivier +antautui koko sielullaan nauttimaan näistä uusista sävellyksistä, +huomaamatta siskonsa mielenliikutusta. Antoinette istui viereisessä +kamarissa, ja koetti hillitä sydämensä jyskytystä. Yhtäkkiä hän nousi +ja etsi jostakin laatikostaan pienen vihkon, johon oli merkitty +hänen entisiä menojaan, katsoakseen siitä, milloin hän oli lähtenyt +Saksasta, sekä tuota mystillistä päiväystä. Hän tiesi sen jo ennestään: +niin juuri, aivan sinä samana iltana oli se näytäntö, jossa hän +oli ollut Christophen kanssa. Hän heittäytyi vuoteellensa, sulki +silmänsä ja loikoi siinä punastellen, pusertaen käsiään rintaansa +vasten, ja kuunnellen noita rakkaita säveleitä. Hänen sydämensä uhkui +kiitollisuutta... Ah, miksi hänen päätänsä pakotti niin? + +Kun Olivier huomasi, ettei sisar tullutkaan takaisin, herkesi hän +soittamasta, meni hänen kamariinsa ja näki Antoinetten siellä sängyssä. +Hän kysyi sisareltaan, oliko hän sairas. Antoinette vastasi olevansa +hiukan väsynyt, ja nousi ja koetti ruveta juttelemaan hänen kanssaan. +He puhelivat keskenään; mutta heti ei Antoinette voinut vastata mitään +hänen kysymyksiinsä: hänen ajatuksensa olivat ikäänkuin jossakin hyvin +kaukana, hän hymyili, punasteli, ja puolusteli itseään sillä, että +hänen päätänsä särki niin hirveästi, ettei ajatus tahtonut jaksaa +liikkua. Viimein lähti Olivier pois. Antoinette pyysi häntä jättämään +tuon sävellysvihkon sinne. Hän istui kauan hämärässä, yksinään, lukien +vihkoa pianon ääressä, soittamatta, hivellen tuskin silloin tällöin +jotakuta ääntä sieltä täältä, hyvin hiljaa, peljäten, että naapurit +alkaisivat nurkua. Hän ei aina edes lukenutkaan, hän uneksi, hän tunsi +kiihkeää kiitollisuutta ja hellyyttä tuota toista sielua kohtaan, joka +oli säälinyt häntä, joka oli nähnyt hyvyyden mystillisellä vaistolla +hänen sieluunsa. Hän ei voinut oikein selvittää ajatuksiaan. Hän oli +onnellinen ja surullinen, -- niin sanomattoman surullinen!... Ah, +kuinka hänen päätänsä särki! + +Seuraava yö oli suloisia ja tuskallisia unia, ahdistavaa +alakuloisuutta. Päivällä koetti hän lähteä hiukan ulos, päästäkseen +sekavuudestaan. Vaikka hänen päätänsä yhä edelleen särki, -- lähti +hän jotain syytä matkalleen keksiäkseen ostoksille erääseen suureen +liikkeeseen. Hän ei ajatellut laisinkaan, mitä teki. Koko ajan ajatteli +hän Christophea, myöntämättä sitä itselleenkään. Kun hän tuli ulos +keskelle kadun kuhinaa, tuntien itsensä kovin väsyneeksi ja kuolemaan +saakka alakuloiseksi, huomasi hän toisella puolella katua Christophen; +Christophe kulki ohitse. Ja samassa näki myöskin Christophe hänet. +Silloin, -- (se tapahtui nopeasti, aivan välittömästi) -- ojensi +Antoinette käsiään häntä kohti. Christophe pysähtyi. Hän tunsi tällä +kertaa Antoinetten. Nyt hän jo ryntäsi keskikadulle, tullakseen +Antoinetten luo; ja Antoinette koetti päästä häntä vastaan, mutta +katuliikenteen pauhaava virta vei hänet mukaansa kuin höyhenen, kun +taas erästä raitiovaunua vetävä hevonen kompastui liukkaalla asfaltilla +ja esti Christophea pääsemästä eteenpäin ja kokosi taakseen heti +kaksinkertaisen ajoneuvojen jonon, joka muodosti muutamaksi tuokioksi +läpipääsemättömän sulun. Christophe koetti kuitenkin itsepintaisesti +tulla siitä läpi: hän jäi keskelle ajoneuvoja, voimatta liikkua +minnekään päin. Kun hänen viimein onnistui siitä selviytyä ja hän +pääsi sille kohdalle, jossa hän oli nähnyt Antoinetten, oli tavoiteltu +jo kaukana: hän oli ponnistellut turhaan ihmistungosta vastaan; +sitten hän oli alistunut eikä koettanut enää taistella; hän tunsi +ikäänkuin kohtalon vainoavan itseään, kohtalon, joka esti häntä +tapaamasta Christophea: sellaista valtaa ei kukaan voi vastustaa. +Ja kun hän viimein selvisi ihmisvirrasta, ei hän enää koettanutkaan +palata äskeiseen paikkaan; häntä oli alkanut hävettää: mitä voisi +hän Christophelle sanoa? Mitä hän oli uskaltanutkaan tehdä? Mitähän +Christophe hänestä ajatteli? -- Antoinette pakeni kotiinsa. + +Hän ei rauhoittunut ennenkuin pääsi omaan huoneeseensa. Mutta siellä, +hämärässä, hän istui kauan pöytänsä ääressä, voimatta ottaa hattua +päästään tai hansikkaita käsistään. Hän oli onneton, kun ei ollut +saanut puhua Christophelle; ja samalla oli hänen sydämessään valoisaa; +hän ei nähnyt enää synkeyttä, ei tuntenut tautia, joka häntä kalvoi. +Hän muisteli lukemattomat kerrat alusta alkaen koko tuon kohtauksen +kadulla; ja hän kehitteli kuvitelmissaan tapausta edelleen, hän +ajatteli, mitä sitten olisi tullut, jos silloin tai silloin olisi +käynyt toisin. Hän näki, kuinka hän ojensi käsiään Christophea +kohti, hän näki Christophen iloisen ilmeen, kun Christophe oli hänet +huomannut, ja hän nauroi itsekseen, ja punasteli. Punasteli yksinään +hämärässä huoneessaan, jossa kukaan ei voinut häntä nähdä, jossa hän +enää tuskin itsekään saattoi nähdä itseään, hän ojenteli Christophelle +uudestaan käsiään. Oi, se tunne oli väkevämpi kuin Antoinette: hän +tunsi katoavansa, ja hän koetteli vaistomaisesti takertua tuohon +mahtavaan elämään, joka vieri hänen ohitseen ja loi häneen katseen, +joka oli pelkkää hyvyyttä. Hänen hellyyttä uhkuva ja tuskan ahdistama +sydämensä huusi pimeässä yössä: + +-- Apua! Pelasta minut! + +Hän nousi kuumeissaan vuoteestaan ja sytytti lampun, ja otti paperia ja +kynän. Hän kirjoitti Christophelle. Mitenkään ei hän, niin häveliäs ja +ylpeä tyttö, olisi edes johtunut ajattelemaankaan kirjoittaa hänelle, +ellei hän olisi ollut jo taudin kourissa. Hän ei tiennyt, mitä hän +kirjoitti. Hän ei ollut enää oma herransa. Hän kutsui Christophea +luokseen, hän kirjoitti, että hän rakasti häntä... Yht'äkkiä hän +keskeytti kauhistuneena. Hän tahtoi kirjoittaa toisin: mutta hänen +voimansa olivat loppuneet; hänen päänsä oli tyhjä ja sitä poltti; +hänen oli hirveän vaikeaa löytää yhtään ainoaa sanaa; häntä väsytti +niin että hän oli luhistua paikalleen. Hän häpesi... Minkä vuoksi hän +tätä tekikään? Hän tiesi näet hyvin, että hän koetti ainoastaan pettää +itseään, tiesi, ettei hän lähettäisi milloinkaan moista kirjettä... Jos +hän olisi tahtonutkin lähettää sen, niin kuinka olisi hän saanut sen +perille? Hän ei tiennyt Christophen osoitetta... Christophe-raukka! Ja +mitäpä voisi Christophe hänelle, vaikkapa hän tietäisikin kaiken, ja +olisi hyvä hänelle?... Liian myöhäistä! Ei, ei kaikki oli nyt turhaa; +se oli kuristuvan linnun viimeinen ponnistus, sen epätoivoinen siipien +räpytys. Täytyi tyytyä... + +Antoinette istui vielä kauan pöytänsä ääressä, hämärissä ajatuksissa, +voimatta tehdä mitään. Kello oli jo yli kahdentoista yöllä, kun hän +nousi vaivalloisesti, -- uljaasti. Totuttuun tapaansa korjasi hän vielä +aletun kirjeensä pöydältä ja pisti sen kirjahyllylleen erään kirjan +väliin, kun ei jaksanut panna sitä muualle eikä voinut sitä repiäkään. +Sitten hän meni vuoteeseen, kuumeessa täristen. Arvoitus oli ratkennut: +hän tunsi, että Jumalan tahto täyttyi. -- Ja suuri rauha valtasi hänet. + + + + +Kun Olivier tuli sunnuntaiaamuna opistosta kotiinsa käymään, tapasi hän +Antoinetten vuoteessa; sisar houraili jo hiukan. Noudettiin lääkäri. +Hän totesi, että Antoinettella oli kiitävä keuhkotauti. + +Antoinette oli viime päivinä päässyt selville tilastaan; hän oli +lopultakin huomannut syyn kummalliseen sielulliseen sekaannukseensa, +joka kauhisti häntä itseään. Tyttö-raukka oli hävennyt itseään niin, +että hänelle oli melkein helpotus ajatella, ettei tämä ollut hänen omaa +syytään, vaan että se johtui taudista. Hän oli jaksanut vielä ajatella +eräitä varovaisuustoimenpiteitä: polttaa joitakuita papereitaan, ja +kirjoittaa m:me Nathanille kirjeen, jossa hän pyysi tuota ystävätärtään +hoitelemaan hänen veljeään edes jonkun viikon sitten kuin hän oli... +"kuollut" -- (Antoinette ei uskaltanut kirjoittaa tätä viimeistä +sanaa...). + +Lääkäri ei voinut mitään: tauti oli liian raju, ja Antoinetten ruumis +ylenpalttisen rasituksen vuosina lopen heikontunut. + +Antoinette oli tyyni. Kun hän tunsi olevansa tuhon oma, oli hän päässyt +tyyten tuskastaan. Hän muisteli mielessään kaikkia koettelemuksia, +jotka hän oli kestänyt; hän tiesi työnsä tehdyksi, näki rakkaan +Olivierinsa pelastettuna; ja hänet valtasi kuvaamaton riemu. Hän sanoi +itselleen: + +-- Minä olen sen tehnyt. + +Hän moitti itseään liian ylpeäksi: + +-- Yksinäni en olisi mitään voinut. Jumala on minua auttanut. + +Ja hän kiitti Jumalaa, että oli saanut elää niin kauan, että oli +voinut täyttää tehtävänsä. Hänen sydäntänsä kouristi kyllä, kun hänen +nyt täytyi lähteä pois, mutta hän ei tohtinut nurkua: se olisi ollut +kiittämättömyyttä Jumalaa kohtaan, joka olisi voinut kutsua hänet +aikaisemminkin pois. Ja kuinka olisikaan käynyt, jos hän olisi kadonnut +vielä vuosi sitten? -- Hän huokasi, ja alistui nöyrin ja kiitollisin +sydämin. + +Tuskistaan huolimatta hän ei valittanut ollenkaan, -- paitsi raskaassa +unenhorteessa, jolloin hän joskus vaikeroi hiljaa kuin pikku lapsi. Hän +katseli ympäristöään ja ihmisiä alistuvaisesti hymyillen. Olivierin +näkeminen toi hänelle aina ilon. Hän kutsui häntä lähelleen huultensa +liikkeellä; hän tahtoi pitää hänen kättään kädessään; tahtoi, että +hänen oli painettava päänsä pielukselle hänen päänsä viereen; ja katsoi +sitten häntä silmiin, pitkän aikaa, vaieten. Viimein hän ponnistihe +koholle, piti hänen kasvojaan käsiensä välissä ja sanoi: + +-- Oi, Olivier!... Olivier!... + +Hän otti kaulastaan medaljongin, jota hän oli pitänyt siinä aina, ja +asetti sen veljensä kaulaan. Hän puhui rakkaan Olivierinsa hyväksi +rippi-isälleen, lääkärilleen, kaikille. Tuntui siltä kuin hän olisi +nykyään elänyt jo pelkästään Olivierissa: paennut ja siirtynyt, jo +kuolemaisillaan tuohon toiseen olentoon, aivankuin pelastavaan saareen. +Joskus hän ikäänkuin juopui hellyyden ja uskon mystillisestä kiihkosta, +hän ei tuntenut enää tuskiaan, ja suru oli muuttunut iloksi, -- +todellakin jumalallinen ilo säteili hänen silmistään ja hohti hänen +huuliltaan. Hän toisti alinomaa: + +-- Minä olen onnellinen... + +Sitten meni hän hiljaa tajuiltaan. Viimeisinä selvinä hetkinä hänen +huulensa liikahtelivat; näki, että hän supisi jotakin. Olivier tuli +hänen vuoteensa luo ja kumartui hänen kasvojensa puoleen. Antoinette +tunsi hänet vielä, ja hymyili hänelle heikosti; hänen huulensa +liikahtelivat yhä; silmät oli täynnä kyyneleitä. Ei enää kuulunut, mitä +hän tahtoi sanoa... Mutta Olivier erotti kuitenkin, tuskin tuntuvana +henkäyksenä, seuraavat vanhan ja rakkaan laulun sanat, laulun, josta +he molemmat niin suuresti pitivät ja jota Antoinette oli niin usein +laulanut: + +_I will come again, my sweet and bonny, I will come again_. + +("Sun luoksesi palaan, rakkaani, oi, luoksesi palaan.") + +Sitten hän meni taas tajuiltaan. Ja hän kuoli. + + + + +Antoinette oli saanut tietämättään paljon hartaita ystäviä sellaisista +ihmisistä, joita hän ei tuntenutkaan: niinpä siinäkin talossa, jossa +hän asui, vaikkei hän tiennyt edes vuokralaisten nimiä. Olivierille +ilmaisivat aivan vieraat ihmiset osanottoa hänen suruunsa. Antoinetten +hautajaiset eivät olleet sellaisen hyljätyn ja kaikkien unohtaman +olennon niinkuin hänen äitinsä hautajaiset olivat olleet. Häntä +saattoivat kalmistoon hänen veljensä toverit, ne perheet, joissa hän +oli antanut tunteja, kaikki, kenen pariin hän oli joutunut, vaikkei +hän ollut puhunut heille mitään omasta elämästään; eivätkä hekään +olleet puhelleet asioistaan hänelle, mutta ihailivat häntä salaa, kun +tiesivät, kuinka uskollinen hän oli elämäntehtävälleen; hautasaatossa +oli köyhiäkin: siivoojatar, joka oli autellut heitä talousaskareissa, +jopa vähäpätöisiä ruuanhankkijoitakin. Olivierin oli m:me Nathan +ottanut luokseen jo samana iltana kuin Antoinette kuoli, vieden +hänet väkisin mukaansa, sillä suru oli riistänyt Olivierilta kaiken +tahdonvoiman. + +Tämä aika mahtoi muuten olla ainoa hänen elämässään, jolloin hän jaksoi +moisen onnettomuuden kestää, -- sillä hänellä ei sattunut olemaan +tilaisuutta antautua täydellisesti epätoivon valtaan. Hän oli näet +juuri alkanut uutta elämänkautta: hän oli jäsen suurta opiskelevien +joukkoa, joten virta vei hänet hänen uhallaankin mukanaan. Opistoelämän +hommat ja huolet, aivojen ponnistaminen, tutkinnot, elämäntaistelu +estivät häntä nyt sulkeutumasta itseensä. Hän ei saanut olla yksinään, +ei saanut kärsiä; mutta se olikin hänen pelastuksensa. Vuosi tai +joitakuita vuosia myöhemmin olisi hän ollut tuhon oma. + +Kuitenkin vetäytyi hän niin paljon kuin saattoi muistelemaan sisartaan. +Hän suri, ettei voinut pitää hallussaan sitä huoneistoa, jossa he +olivat yhdessä asuneet. Hänellä ei ollut rahaa. Hän toivoi, että nuo +ihmiset, jotka näyttivät ottavan osaa hänen suruunsa, huomaisivat, +kuinka lohduton hän oli, kun ei voinut pelastaa itselleen kaikkea, +mikä aikoinaan oli ollut sisarelle läheistä. Mutta kukaan ei +näyttänytkään ymmärtävän häntä. Osaksi lainaksi saaduilla, osaksi +läksyjen kuulustelulla ansaituilla rahoilla Olivier vuokrasi nyt +itselleen ullakkokamarin, johon hän kokosi kaikki sisarensa huonekalut, +mitä oli jaksanut säilyttää: Antoinetten sängyn, hänen pöytänsä ja +nojatuolinsa. Sinne rakensi hän muistojensa pyhäkön. Sinne hän pakeni +rauhaan, aina, kun hänen mielensä oli masentunut. Toverit luulivat, +että hänellä oli jokin rakkaussuhde. Olivier vietti siellä tuntikausia, +uneksien Antoinettesta, painaen otsaansa käsiinsä: sillä hän oli +niin kovaonninen, ettei hänellä ollut edes Antoinetten muotokuvaa, +paitsi pientä valokuvaa, joka oli otettu siskosta lapsena ja jossa he +molemmat olivat yhdessä. Olivier puheli Antoinettelle. Hän itki... +Missä oli Antoinette? Ah, jos hän olisi ollut vaikkapa maailman +toisessa laidassa, jossakin maan paikassa, kuinka kaukana tahansa, +-- kuvaamattomalla ilolla, vastustamattomalla innolla olisi veli +lähtenyt häntä etsimään, kestäen kaikki kärsimykset, vaikka hänen olisi +täytynyt kävellä paljain jaloin, vuosisatoja; kunhan vain jokainen +askel olisi vienyt hänet hiukankin lähemmäksi Antoinettea!... Niin, +olisipa tuhannesta mahdollisuudesta edes yksi suonut hänelle toivon +päästä hänen luokseen... Mutta nyt ei ollut mitään... Ei missään +tuota rakkainta... Ei keinoa tavata häntä koskaan... Miten yksinäinen +ja orpo Olivier oli! Kuinka hän oli avuton, neuvoton, lapsellinen +elämässä, nyt, kun ei ollut Antoinettea, joka häntä rakasti, opasti, +lohdutteli!... Ihminen, joka on kerran elämässään saanut tuntea +täydellisen rakkauden, toisen sielun välittömän läheisyyden, on saanut +jumalallisimman ilon, -- ilon, joka tekee köyhäksi koko lopun elämää... + +_Nessun maggior dolore che ricordarsi del tempo felice nella miseria_... + +"Katkerin onnettomuuksista, -- aroille ja hellille sydämille --, on, +että ne kerran ovat kokeneet suurimman onnen." + +Mutta niin surulliselta kuin tuntuukin rakkaan ihmisen kadottaminen +elämän alussa, ei se kuitenkaan ole silloin vielä niin hirveää kuin +myöhemmin, jolloin elämän lähteet ovat ehtyneet. Olivier oli nuori; ja +synnynnäisestä pessimismistään ja onnettomuudestaan huolimatta piili +hänessä kaipuu elää. Niinkuin usein huomataan jonkun rakkaan olennon +kuoleman jälkeen, näytti Antoinettekin kuollessaan antaneen osan +sieluaan veljelleen. Olivier ainakin uskoi sen varmasti. Joskaan hän ei +ollut uskonnollinen sillä tavoin kuin Antoinette, tunsi hän epäselvästi +ikäänkuin hänen sisarensa ei olisi ollut aivan kokonaan kuollut, +vaan että hän eli hänessä; niinhän Antoinette oli hänelle luvannut. +Bretagnessa elää kansanusko, etteivät nuorena kuolleet olekaan oikein +kuolleita: heidän sielunsa häilyvät yhä niillä paikoin, missä he +aikoinaan elivät, kunnes ne saavuttavat elämänsä luonnollisen iän. -- +Samoin jatkoi Antoinette Olivierissa elämäänsä. + +Olivier luki papereita, joita Antoinettelta oli jäänyt. Pahaksi +onneksi oli sisko polttanut melkein kaikki. Sitäpaitsi hän ei ollut +sellainen nainen, että hän olisi voinut pitää pöytäkirjaa sisäisestä +elämästään. Hän olisi hävennyt paljastaa epähienolla ja sairaalloisella +tutkimisella ajatuksiaan. Hänellä oli ainoastaan pikku muistikirja, +jonka sisältö oli kaikille muille melkein käsittämätöntä paitsi hänelle +itselleen, -- pienen pieni taskukalenteri, johon hän oli merkinnyt, +ilman minkäänmoisia selityksiä ja päivänmääriä, tavallisen elämänsä +pikku tapahtumia, sellaisia, joista hänelle oli ollut pientä iloa tai +mielenliikutusta; hän muisti ne niin hyvin, ettei hänen tarvinnut +merkitä niitä tarkoin paperille voidakseen elää ne ajatuksissaan +uudestaan. Melkein kaikki nuo päivämäärät viittasivat joihinkin +tapahtumiin Olivierin elämässä. Hän ei ollut hukannut yhtään ainoata +veljensä hänelle kirjoittamaa kirjettä. -- Oi, veli ei ollut niin +tunnollinen: hän oli kadottanut melkein kaikki, mitä hän oli saanut +sisareltaan. Mitä hän olisi silloin tehnyt niillä kirjeillä? Hän +luuli kai saavansa pitää sisarensa aina: tuo hellyyden armas lähde +tuntui hänestä silloin ehtymättömältä; hän uskoi varmaan, että hänen +sallittaisiin iäti virvoittaa sen vedellä huuliaan ja sydäntään; hän +oli tuhlannut julmasti rakkautta, joka siitä oli hänelle virrannut: sen +pienimmänkin pisaran olisi hän nyt tahtonut korjata talteen... Kuinka +hän tuli liikutetuksi, kun hän selaili erästä Antoinetten runokirjaa ja +löysi sen välistä seuraavat paperiliuskalle kirjoitetut sanat: + +-- "Rakas Olivier, Olivier!..." + +Häntä melkein pyörrytti. Hän nyyhki, painaen huulensa tuota näkymätöntä +suuta vasten, joka puhui hänelle haudan takaa. -- Silloin ryhtyi hän +tutkimaan Antoinetten kaikkia kirjoja, ja etsi sivu sivulta, eikö +hän ollut jättänyt niihin minkäänlaista muuta merkkiä itsestään. Hän +löysi Christophelle kirjoitetun kirjeen katkelman. Hän sai nyt tietää +sen salatun sadun, joka Antoinettessa oli alkanut; ensi kertaa pääsi +hän näkemään sisarensa tunne-elämää, josta hän ei siihen saakka ollut +tiennyt mitään ja johon hän ei ollut koettanutkaan tutustua; hän eli +Antoinetten viimeiset tuskan päivät, jolloin sisko ojenteli käsiään +hänet jättänyttä, tuntematonta ystävätään kohti. Antoinette ei ollut +koskaan uskonut hänelle, että hän jo tunsi Christophen. Muutamista +kirjeen riveistä huomasi Olivier nyt, että he olivat tavanneet toisensa +ennen muinoin Saksassa. Hän aavisti selvästi, että Christophe oli ollut +Antoinettelle hyvä, jossakin tilaisuudessa, jota Olivier ei tarkemmin +tuntenut, ja että Antoinetten tunne oli juuri siihen aikaan herännyt, +vaikka hän oli kätkenyt viimeiseen asti salaisuutensa. + +Christophe, josta Olivier piti jo ennestään sanomattomasti hänen +ihanan taiteensa tähden, tuli nyt hänelle kuvaamattoman rakkaaksi. +Antoinette oli rakastanut Christophea. Olivierista tuntui kuin hän +olisi rakastanut Christophessa juuri sisartaan. Hän koetti kaikin +mokomin päästä Christophen tuttavaksi. Ei ollut helppoa löytää hänen +jäljilleen. Christophe oli hukkunut epäonnistumisensa jälkeen Parisin +äärettömyyteen; hän oli vetäytynyt kaikesta erilleen, eikä kukaan +muistanutkaan häntä enää. -- Vasta kuukausien kuluttua kohtasi Olivier +Christophen sattumalta kadulla; Christophe oli kelmeä ja hänen silmänsä +olivat kuopalla, sillä hän oli juuri päässyt tautivuoteesta. Mutta +Olivier ei tohtinut pysäyttää häntä. Hän seurasi häntä kauempaa, +siihen taloon asti, jossa Christophe asui. Hän halusi kirjoittaa +Christophelle: mutta hän ei voinutkaan sitä tehdä. Mitä kirjoittaa? +Olivier ei ollut pelkästään hän itse, Antoinette oli hänessä: hänen +rakkautensa, häveliäs arkuutensa olivat nyt siirtyneet häneen; +se ajatus, että sisar oli rakastanut Christophea, sai Olivierin +punastumaan Christophen tähden, aivankuin hän, Olivier, olisi ollut tuo +vainaja. Ja kuinka hän kuitenkin olisi tahtonut puhua Antoinettesta +Christophen kanssa! -- Mutta hän ei mitenkään voinut. Se salaisuus +sulki ehdottomasti hänen huulensa. + +Hän koetti tavata Christophea. Hän kävi kaikkialla, missä luuli +Christophen saattavan liikuskella. Hän paloi halusta ojentaa kätensä +hänelle. Mutta kun hän näki Christophen, niin hän vetäytyi piiloon, +ettei Christophe olisi häntä nähnyt. + + + + +Viimein Christophe kuitenkin huomasi hänet, erään tuttavan perheen +salongissa, jossa he molemmat olivat illatsuissa. Olivier pysyttelihe +erillään hänestä, eikä virkkanut mitään; mutta hän katseli +Christopheen. Ja varmaankin liihoitteli Antoinette sinä iltana +Olivierin ympärillä: sillä Christophe näki hänet Olivierin silmissä; ja +juuri Antoinetten kuva, joka yht'äkkiä selkeni Christophen sielussa, +sai hänet tulemaan suoraa päätä ison salin halki tuota tuntematonta +airutta kohti, joka toi hänelle, ikäänkuin joku nuori Hermes, +alakuloisen tervehdyksen autuaan vainajan asunnoilta. + + + + + + + + +End of Project Gutenberg's Jean-Christophe Pariisissa II, by Romain Rolland + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58986 *** |