diff options
Diffstat (limited to '58936-0.txt')
| -rw-r--r-- | 58936-0.txt | 6895 |
1 files changed, 6895 insertions, 0 deletions
diff --git a/58936-0.txt b/58936-0.txt new file mode 100644 index 0000000..9526efc --- /dev/null +++ b/58936-0.txt @@ -0,0 +1,6895 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58936 *** + + + +E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen + + + +SOLJALAN EMÄNTÄ + +Kirj. + +OSMO IISALO [Eino Railo] + + + + + + +Porvoossa, +Werner Söderström Osakeyhtiö, +1919. + + + + +I. + + +Eräänä keväisenä iltapäivänä, jolloin aurinko valaa maisemille +surunvoittoisinta kullanhohtoansa, istui pienen pappilan akkunan +ääressä mietteisiinsä vaipuneena nuori nainen. Hänen ulkonäössään +oli samalla sekä ylhäiseen vivahtavaa kauneutta että maalaismaista +rotevuutta ja terveyttä. Nenä oli hiukan kyömy, suu erittäin kauniisti +muodostunut, kulmakarvat ja pitkät silmäripset varjostivat jotenkin +ylpeästi tummansinisiä silmiä, ja tukka oli solmittu koruttomalle, +mutta naisellisesti arvokkaalle laitteelle. Yksinkertainen ja siisti +arkipuku osoitti huolellisuutta ja hyvää makua. Hän oli solakka, mutta +samalla terveesti ja luonnollisesti täyteläinen, ja hameen alta esiin +pistäytyvä kapea nilkka, sievästi ja joustavasti kaareva jalkapöytä +ja pieni sekä jäntevä jalkaterä muodostivat hänen olemukselleen +ikäänkuin sopusointuisen ja sopivan loppukohdan. Ilta-auringon säteiden +rusottaessa hänen hiuksissaan ja silmien tuijottaessa uneksivalla +ilmeellä kauas järven toiselta puolen häämöttäviin sinertäviin +vaaroihin, muodosti hän siinä viehättävän kuvan, jota ei olisi +mielellään häirinnyt. Hän oli siinä istuessaan kuin laulu. + +Niin oli nyt elämä johtanut siihen, että hän oli yksin. Useita +viikkoja oli hänellä jo ollut aikaa tähän tottua, mutta yhä uudelleen +unehtui hän odottamaan, eikö kanslian puolelta rupeaisi kuulumaan +päivällislevoltaan heräävän vanhan harmaapäisen pastorin laulun +hyrinää, noita rakastettavia pieniä Bellman-palasia, jotka seurasivat +pastoria viehättävänä nuoruuden ajan perintönä ja jotka kertoivat +menneitten polvien elämänilosta ja kulttuurisaavutusten erikoisesta +siroudesta. Mutta ei! Ei hymissyt sieltä enää koskaan "Nouse +Amaryllis", vaan "vartova Tuoni" oli vienyt vanhan laulajan maan +poveen. Tuolla iäkkään valkoisen kirkon juurella, jonka seinät niin +kauan olivat kuulleet uskollisen paimenensa lempeätä ja sovinnollista +evankeliumia, makasi hän nyt kädet ristissä ja hymy huulillaan, +todistaen sopusointuisen ja puhtaan elämän ihanasta pysähtymisestä. + +Rakas isä! Evalla herahtivat kyyneleet silmiin ja hän heitti kirkkoa +kohti lentosuukkosen. He kaksi olivat olleet toisilleen kaikki +kaikessa. Ei voinut lapsi vanhempaansa suuremmalla hellyydellä rakastaa +kuin Eva isäänsä, eikä isä suuremmalla rakkaudella lastansa kuin vanha +pastori ainoaa tytärtänsä. Jo aikoja ennen oli kirkkomaahan kätketty +äiti ja veli, ja niin oli kohtalo kiertynyt omituisesti, että isä ja +tytär olivat kokonaan yksinäiset ja orvot maalimassa. Ystäviä oli +kyllä, mutta sukulaisia ei sanottavasti ollenkaan. Sitä enemmän olivat +he turvautuneet toisiinsa ja löytäneet toistensa rakkaudesta rikkauden, +joka oli kasvattanut heidän sydämensä suureksi. + +Mutta isän kuolema ei ollut raskas isku ainoastaan Evan tunteille, se +oli musertava hänelle myöskin taloudellisesti. Niin kauan kuin vanha +pappa oli elänyt, oli hän uskollisesti ja uhrautuvasti hankkinut +sydämensä lapselle kaikki tämän kasvatukseen ja opintoihin menevät +varat, mutta hänen kuollessaan kuivui se lähde. Vanha pastori ei ollut +jättänyt mitään muuta omaisuutta kuin nuo kuluneet, mutta silti niin +rakkaat huonekalut, ja siitä, oliko hänellä päinvastoin velkoja, ei +Eva tällä hetkellä ollut ollenkaan varma. Ne asiat oli ystävällisesti +ottanut hoitoonsa naapuritalon, suuren Soljalan isäntä, tehdäkseen +niistä myöhemmin hänelle tilit. + +Soljalan suku oli alkuisin samasta juuresta kuin Evankin. Jo ammoin +oli siitä talosta lähtenyt toinen veli opin teille, toisen jäädessä +viljelemään perintötilaansa, ja tietoisuus suvun samasta juuresta oli +vuosisatojen kuluessa unohtunut, niinkuin oli unohtunut opin teille +menneeltä isien nimikin. Vasta vanha pastori oli aikoinaan pitäjään +tullessaan ottanut sukunsa juuren selville ja mennyt sukutaloonsa sydän +täynnä rakkautta ja romantiikkaa. Ja hänet oli otettu siellä vastaan +kuin sukulainen, vaikka tälle suvun asteelle ei enää määritelmää +löytynytkään. Siitä asti oli Soljalan vanha isäntä ollut pastorin +paras ystävä, jota hän nyt oli seurannut samaan vanhaan kirkkomaahan, +missä suurin osa näistä juurevan suvun jykevistä jäsenistä odotti +ylösnousemusta. + +Eva katsoi Soljalaan päin, joka pilkotti kaukaa tuolta laakson toiselta +puolen. Soljalan nuori isäntä, Juho, oli ottanut isänsä ystävyyden +ikäänkuin perinnöksi ja ilmestynyt pastorin sairastuessa pappilaan +tyynenä ja harteikkaana. Elävästi muisti Eva sen illan Helsingissä, +jolloin häntä tultiin hakemaan puhelimeen. "Se on maalta", oli sanottu, +ja hän oli iloinnut, luullen saavansa puhua isänsä kanssa. Mutta sieltä +olikin kuulunut syvä ja kumiseva miehenääni. "Minä olen Soljalan +Juho... Hyvää päivää, Eva-neiti... Täällä on..." Sitten oli ääni hiukan +epäröinyt, kunnes oli lausunut vakavasti ja hiljaisesti: "Isänne on +sairastunut ja pyytää Evaa kotiin. Tulkaa heti. Hevonen on vastassa +asemalla." + +Ja niin oli kaikki tapahtunut, eikä sitä voinut auttaa. Hautajaisten +jälkeen oli Juho tullut Evan luo ja sanonut tyynesti ja vakaasti: +"Tahtoisin mielelläni auttaa Eva-neitiä näissä käytännöllisissä +asioissa. Isämmehän pitivät toisiaan sukulaisina ja isäni varmasti +tekisi samoin kuin minä nyt." + +Ja Eva oli katsonut häntä silmiin ja sanonut vain: "Kiitos, Juho!" + +Hän oli lapsuudesta saakka ujostelematta sinutellut Juhoa, sillä +olivathan he leikkitovereita, mutta Juho oli puolestaan aina siinä +suhteessa arastellut. Hän sanoi mieluummin persoonattomasti "Eva" tahi +varsinkin vierasten läsnä ollessa "Eva-neiti". Erittäinkin sen jälkeen, +kun Eva oli tullut yläluokille ja ylioppilaaksi, oli Juho yhä enemmän +ikäänkuin aristunut. Hän oli harvasanainen ja vakaa mies, jonka korkea +muoto oli viime vuosina häipynyt yhä enemmän Evan mielestä. Vasta viime +tapausten johdosta se oli uudelleen kohonnut hänen näköpiiriinsä. + +Eva katsoi Soljalaan päin ja mietti. Nyt olivat asiat kehittyneet +siihen, että hänen oli tehtävä ratkaiseva päätös. Hänen täytyi muuttaa +pois pappilasta ja ruveta ansaitsemaan elatustansa, mutta miten? Nuo +sanomalehtileikkeleet tuossa pöydällä, joissa etsittiin seuraneitiä +tahi kotiopettajatarta, eivät tuntuneet hänestä houkuttelevilta. Hänen +opintonsa olivat olleet niin kaukana käytännöllisen elämän urilta, +ettei niitä voinut näin äkkiä leiväksi muuttaa. Kansakoulunopettajan +väliaikaista tointa hän sentään voisi hakea. Hoitaa sitä ja samalla +lukea. Niin. Se olisi eräs mahdollisuus. + +Samassa kuuli hän ulko-oven avautuvan. Hänen sydämensä jysähti +omituisesti ja aivoissa vilahti ajatus, että hänen kohtalonsa oli +nyt häntä etsimässä. Veri pysähtyi hetkeksi hänen suonissaan ja +hän painoi vaistomaisesti kädellään rintaansa. Sitten koputettiin +ovelle ja Juho astui sisään. Auringon säteet sattuivat häneen juuri +hänen ilmestyessään näkyviin, heijastuen hänen vankasta tukastaan ja +punertavasta, päivänpolttamasta ihostaan. Eva tuijotti häneen kuin +säikähtyneenä. Juho oli tuossa seistessään kuin entistä harteikkaampi +ja voimakkaampi, jollakin tavalla vaistomaista kunnioitusta herättävä. + +Naisen silmällään hän jälkeenpäin muisti mieltymyksellä huomanneensa, +että Juholla oli tässäkin tilaisuudessa vain tavallinen kotikutoinen +pukunsa, ja että hän uskalsi esiintyä paljaassa puhtaassa +paidankauluksessaan, tavoittelematta maaseutuoloissa aina hiukan +epäilyttävän värisiä kovia kauluksia. Ja kuin hukkuva viime hetkellään +hän muisti Juhon lapsuudesta saakka kaiken, mitä heillä oli ollut +yhteistä, muisti sen, mitä Juho oli nyt viime aikoina hänen hyväkseen +tehnyt, ja tunsi sydämessään lämmintä kiitollisuutta ja ystävyyttä. + +Ystävyyttä? Niin, vakuutti hän itselleen. Mutta Eva ei olisi ollut se +nainen, mikä oli, ellei hän olisi huomannut, että Juhon katse oli viime +aikoina viivähtänyt hänessä niin pitkään, niin omituisesti. Ja kun hän +muisteli tarkemmin, huomasi hän, että tuo sama katse oli seurannut +häntä varhaisesta nuoruudesta saakka. Leikki hän tahi teki työtä, aina +kun Juho oli saapuvilla, seurasi häntä tuo sama katse, joka tälläkin +hetkellä häneen kohdistui. + +Juho oli tervehtinyt häntä ja istuutunut. Hänen pieni ja pehmeä, +sormiltaan vielä lapsellisesti lihavahko kätensä oli kokonaan kadonnut +Juhon suureen, voimakkaaseen kouraan. Jossakin siellä takatajunnassa +vilahti naiselle vaistomainen ja miellyttävä turvautumisen ja tuen +hakemisen halu. Juho katsoi häneen jälleen omituisesti ja sanoi: + +-- Ethän pahastu, jos uskallan kysyä, mitä olet nyt ajatellut +asemastasi? Ymmärräthän, ettei se asia ole minulle samantekevä -- jo +isäsikin vuoksi. + +Evan kiitollinen mieliala herkähti lämpimäksi. + +-- Hyvä Juho! En ole osannut vielä mitään päättää. En tiedä edes, minne +tästä muuttaisinkaan. + +-- Entä lukusi? + +-- En voi mennä ainakaan ensi syksynä Helsinkiin. Olen ajatellut +kesäksi kotiopettajattareksi... Ja... ja... talveksi ehkä johonkin +kansakouluun... Siellähän voisi ohella lueskellakin. + +Juho liikahteli rauhattomasti ja katseli hattuaan. Hän tahtoi sanoa +jotakin, mutta ei näyttänyt saavan oikeasta päästä kiinni. Lopuksi hän +mutisi: + +-- Niin. Kesäksi. Mitäpä kesästä. Etkö voisi tulla Soljalaan kesäksi? +Olisi aikaa harkita... ja miettiä... Olisit tervetullut. + +Eva hymyili. + +-- Kiitos, hyvä Juho! Mutta ymmärräthän, etten minä mielelläni voi +tulla Soljalaan... Se ei ehkä olisi oikein sopivaa -- siellä kun ei ole +-- emäntää. Isä ei varmaankaan sitä sallisi... + +-- Niin. Soljalassa ei ole emäntää... + +Se tuli Juholta matalalla, hiukan toivottomalla äänellä, ikäänkuin +vahingossa. Hän kumartui katsomaan lattiaan. Mutta Eva meni punaiseksi +ja hänen sydämensä rupesi uudelleen jyskyttämään. Vasta nyt hän +huomasi, miten sopimattomasti hän juuri nyt oli tullut maininneeksi +tuosta emännättömyydestä. Juho voisi vaikka miten käsittää väärin. +Hämillään hän katsoi ulos, ja syntyi jännittävä hiljaisuus. + +Juho liikahteli levottomasti ja Eva ikäänkuin näki sen. Mutta sitten +olikin Juho aivan hiljaa, niin että Evan täytyi vaistomaisesti +katsahtaa häneen. Heidän katseensa yhtyivät hetkeksi ja silloin selvisi +Evalle kaikki. + +Juhon katseessa oli niin sanomattoman paljon arkaa hellyyttä, janoavaa +pyyntöä ja pidätettyä, kirkkaasti tuikkivaa ja kumpuavaa intohimoa, +että Eva ei voinut sitä kestää, vaan käänsi päänsä pois. Veri rupesi +kiertämään hänen suonissaan, hänen kätensä vapisivat hänen sylissään, +ja kuin sumun läpi kuuli hän Juhon vapisevalla ja tukahtuneella äänellä +sanovan: + +-- Voisitkohan, tahtoisitkohan, Eva, tulla Soljalaan emännäksi? +Pitäisitkö sen arvoisena? Minä olen aina sinua sydämestäni rakastanut. +Ja tämähän olisi muutenkin hyvä ratkaisu. Tulisit rinnalleni takaisin +sukutaloosi -- jos muuten voit? + +Eva painoi päänsä käsiinsä ja purskahti itkuun. Se tuli jotenkin +itsestään, tunteitten ja äkillisten sielullisten kokemusten ristiriidan +ja yllätysten tuloksena. Hän ei voinut puhua mitään. Hän tunsi, kuinka +Juho keveästi laski kätensä hänen käsivarrelleen, ja kuuli hänen +puhuvan hiljaa ja vakavasti: + +-- Älä vastaa tällä hetkellä mitään, vaan jää miettimään, voitko. +Jos voisit rakastaa minua ja tulla vaimokseni, niin ihana ja suuri +työ odottaa sinua Soljalassa. Olen tosin vain talonpoika ja sinä +sivistynyt, hienostunut herrasnainen, mutta minusta tuntuu, etteivät +ne säädyt saa enää olla eivätkä ole vieraita toisilleen. Ja, rakas +Eva, ellet voi minua ottaa, niin tiedä, että niin kauan kuin minä +olen Soljalan isäntä, ei sinun tarvitse miettiä, mistä saat varat +lukujesi lopettamiseksi. Olen rikas, olet joka tapauksessa Soljalan +vanhaa sukua, ja sen päämiehenä pidän minä suvusta huolen. Ellet katso +voivasi ottaa lahjaksi, niin ota lainaksi -- yhtä epäitsekkäästi +annan molemmat. Ja nyt, tyynny, suo anteeksi, mieti, mutta jää joka +tapauksessa ystäväkseni. Ilman sinua jäänee Soljala ainaiseksi +emännättä. Hyvästi! + +Kuin unessa kuuli Eva askelten poistuvan ja poisti kätensä silmiltään +ikäänkuin säikähtyneenä. Mitä oli tapahtunut? Miksi oli hänelle tehty +tällainen tarjous? Oliko hän sen arvoinen? Juho? Hän ei ollut koskaan +ajatellut Juhoa sillä tavalla. Ei ketään muutakaan. Hän oli ollut +isänsä rakastama lapsi, joka oli ajatellut vain häntä ja itseään hänen +vanhuutensa turvana. Nyt... nyt hän oli nainen. + +Ylpeyden ja riemun tunne tulvahti hänen sydämeensä. Kuka nainen ei +olisi ylpeä tällaisista voitoistaan? Mutta rakastiko hän Juhoa? Se oli +ratkaiseva kysymys. + +Kevät-illan kuulakkuus tummeni pehmeäksi hämäräksi ja päivän kajastus +painui kapeaksi viivaksi taivaanrannalle, hämyisten metsien taa. Vanhan +valkean kirkon seinät kumottivat vielä aavemaisina tummien puitten +välitse ja koko luonto tuntui ikäänkuin odottavan jotakin ihmettä. +Maa vartoi salaperäisen kiihkon valtaamana, kun kevät syleili sitä +tulisella innollaan. Yhä tulvivien tunteittensa vallassa pujahti Eva +ulos, riensi vanhalle hautuumaalle ja painui siellä isänsä ristin +juureen. Hän ei pelännyt, sillä hänen isänsähän oli läsnä. Rakas +isä! Hänen huolensa ja ahdistuksensa sulivat uusiksi kyyneliksi, +kunnes hän oli tuntevinaan isänsä vapisevat kädet hiuksillaan. Kuten +ennen silittivät ne nytkin hänen hiuksiaan hellästi, sanomattoman +rakkaasti ja varovaisesti, kuin olisi siinä ollut jotakin hentoa ja +särkyvää. Lapsi-raukka! Hän oli aina ollut isän "lapsi-raukka", sillä +vanhuksen rakastava ja säälivä sydän ei ollut löytänyt sopivampaa sanaa +suurelle tunteelleen. Ja hän näki yht'äkkiä edessään isänsä lempeät, +ryppyiset kasvot, näki hänen siniset, valoisat silmänsä ja kuuli +huulten rohkaisevasti kuiskaavan: "Lapsi-raukka! Jumala auttaa. Jumala +ratkaisee." + + * * * * * + +Niin olivat siitä kuluneet viikot ja niiden varrella kypsynyt +lopullinen päätös. + +Eva oli pyytänyt sulhaseltaan, ettei pidettäisi mitään vierashäitä, +vaan toimitettaisiin vihkiminen kaikessa hiljaisuudessa. Juho oli +siihen suostunut, tosin katsahtaen häneen hiukan kummastuneesti. Kun he +sitten illalla olivat saapuneet vihittyinä Evan kotoa ja jääneet kahden +Soljalan suureen vierashuoneeseen, jossa kesäyön pehmeä hämärä vallitsi +ja johon kartanon suuresta pihlajasta tunkeusi huumaava mesituoksu, +aukeni Evalle yht'äkkiä ikäänkuin uudessa todellisuusvalossa se asema, +johon hän nyt oli joutunut. Hän oli taistellut ja tutkinut, hän piti +Juhosta ja kunnioitti häntä, mutta tällä hetkellä, jolloin avioliiton +todellinen läheis-elämä oli alkava, huomasi hän, ettei hän ollut siihen +sittenkään valmis. Se peloitti häntä, se oli hänelle voittamattoman +vastenmielistä, ja vaisto sanoi hänelle, että tunteissa pitää olla +vielä jotakin enemmän kuin mitä hänellä oli, ennenkuin se oli onnessa +ja autuudessa mahdollista. Eva tunsi siinä silmäillessään miestänsä, +joka tyynenä istui ikkunan pielessä katsoen ulos ikäänkuin hiukan +hämillään, kuinka hänen ihoaan pitkin kulki viluttava väristys ja +kuinka tuntematon hänelle sittenkin sielun syvimmältä pohjalta oli +tuo mies ja koko se rotu ja maailma, johon mies kuului. Evan erotti +siitä, sen hän nyt kauhistuen huomasi, vuosisatojen sekä henkinen että +ruumiillinen hienostuminen, joka tuntuu tuhansinakin eri vivahduksina +ja josta luopuminen alentaa, kiduttaa ja tappaa sen sielun, johon +se on päässyt kotiutumaan. Mutta miksi hän sitten otti Juhon? Tällä +hetkellä hän ei itsekään perustelujaan ymmärtänyt. Ne tuntuivat +hänestä nyt kestämättömiltä, suorastaan vääriltä ja epärehellisiltä. +Epärehellisiltä Juhoa kohtaan. Niin raskaasti voi hellä omatunto +parhaimmankin menettelyn johdosta syyttää. + +Eva tunsi, kuinka veri jätti hänen kasvonsa ja kuinka kylmä tuskan +hiki helmeili hänen jäsenillään. Hän vilkaisi avatusta ovesta näkyvään +valmiiseen aviovuoteeseen, joka maalaisena ja komeana siellä odotti, +ja häntä värisytti. Kuin hätääntyneenä nousi hän seisomaan ja sai +änkyttäen sanotuksi: + +-- Juho! + +Juho nousi kuin ilahtuneena ja tuli vaimoaan vastaan kädet ojolla. +Hänen roteva vartalonsa suoristui, pää kohosi ja sinisistä silmistä +loisti voimakas kaipuu. Eva torjui hänet luotansa hiljaa, mutta +päättävästi, ja sanoi maahan katsoen: + +-- Anna minun olla vielä... niinkuin olen... Älä tule... + +Ja hän meni makuuhuoneeseen ja veti oven kiinni. Avain pyörähti lukossa +päättävästi ja armottomasti, ja Juho jäi ulkopuolelle avuttomana ja +hämmästyneenä, tumman punan kohotessa kaulalle ja poskille sekä veren +pullistaessa kohonneita ja tykyttäviä otsasuonia. Jälkeenpäin hän +muisti jääneensä kuin tylsänä ja hervottomana kuuntelemaan ruisrääkkää, +miten se siinä apilapellossa ikkunan alla yhtämittaa rakastuneesti +äänteli. + + + + +II. + + +Kun Eva aamulla heräsi, paistoi aurinko suoraan hänen vuoteeseensa. +Ikkunasta kuului kärpästen surinaa ja huoneessa oli hiukan lämpimän +kesäpäivän ummehtuneisuutta. Kuin tulvavirta vyörähtivät jälleen +ajatukset Evan mieleen ja hän katsahti hämmästyneenä sivullensa. Niin. +Juhon vuode oli tyhjä ja koskematon. Mitä ajattelisi vanha Leena, Juhon +uskollinen emäntäpiika ja tavallaan kuin kasvattiäiti, tullessaan +vuodetta korjaamaan ja nähdessään, minkälainen heidän hääyönsä oli +ollut? + +Ei. Kukaan ei saisi huomata mitään epätavallista heidän väleistään. +Mitään juoruja ja juttuja ei saisi päästä alkuun. Ja Eva siirtyi +hetkeksi miehensä vuoteeseen pehtaroiden sen raittiissa viileydessä +hyvän aikaa, kunnes saattoi näyttää siltä, että siinäkin oli nukuttu. +Mutta huomatessaan tämän todellakin luonnolliselta näyttävän asian +Eva punastui itsekseen, pisti jalkansa ulos peitteen alta, nousi +istumaan vuoteen reunalle ja katseli valkoisia ja sieviä jalkateriänsä +sekä pyöreitä pohkeitansa. Hänen asemansa outous aivan jysähti hänen +mieleensä, vaikkakaan hän ei nyt tällä hetkellä tuntenut sitä samaa +sieluntuskaa kuin edellisenä iltana. + +Hän oli nyt Soljalan emäntä, sen suuren ja rikkaan talon emäntä, +jossa hän oli niin usein käynyt, leikkinyt, ollut vieraana. Mutta +aina kuitenkin ikäänkuin vieraana, herrasneitona ystävällisen +talonpoikaisväen luona, hiukan alentuvaisena, "kansallisena". Hän oli +aina jutellut Juhon kanssa vapaasti ja avonaisesti, olipa ihaillutkin +tämän kehittyneisyyttä, sivistyneisyyttä, oikeita mielipiteitä, +hyviä harrastuksia, oli ollut ylpeä siitä, että hänestä, ainoasta +perillisestä, oli kasvanut arvokas isäntä tähän suureen taloon. Mutta +se oli ollut sittenkin jotakin ulohtaalla olevaa, se ei ikäänkuin ollut +kuulunut hänen, ylioppilassivistyksen saaneen, hienostuneen ja jollakin +tavoin ylimysmielisen neidon maailmaan. Hän ei ollut ymmärtänyt sitä +asiaa silloin niinkuin nyt, jolloin hän heräsi suuren Soljalan emäntänä +-- hän, herrastyttö! Nyt tunsi hän selvästi olevansa aivan samassa +asemassa kuin haaksirikkoutunut, joka herää tainnoksistaan oudon ja +tuntemattoman maan rannalla. Ja minkälaiseksi muodostuukaan hänen ja +Juhon suhde? + +Hämmästyneenä huomasi Eva samalla, että kello kävi jo yhtätoista. +Hänellä oli selvä aavistus siitä, että Soljalan emännän ei sopinut +maata näin kauan, vaan että hänen velvollisuutensa oli nousta +aikaisin pitämään huolta emännän velvollisuuksista. Mutta mitä hän +niistä ymmärsi? Se pienen pappilan talous, jota hän oli ollut apuna +hoitamassa, oli lasten leikkiä siihen nähden, mitä vaadittiin suuressa +rusthollissa, jossa päivittäin istui aterialle monta kymmentä henkeä, +etunenässä mahtavat isäntärengit ja emäntäpiiat sekä jatkona aina +narisevat päivätyöläiset. Mitä auttoi häntä tässä pianon soitto, +koruompelus ja taito leipoa hienoja ja maukkaita kakkuja? Mitä +merkitsivät saksa ja ranska, matematiikka ja kirkkoisät? Eivät ainakaan +tällä hetkellä mitään. Seistessään siinä lattialla auringossa, +mieluinen virkeyden tunto ruumiissaan, tunsi Eva, että hänen oli +alettava koulunsa kokonaan uudestaan, jos mieli menestyä tällä alalla. +Ja samalla ilmestyi hänen suunsa ympärille eräs pieni päättävä piirre, +joka merkitsi paljon, silloin kun se vihdoinkin tuli näkyviin. + +Kiireesti veti Eva yöpaitansa yltään ja katsahti samalla peiliin. Hänen +kasvoillaan vilahti ujouden ja mielihyvän ilme, kun hän näki nuortean +kuvansa, joka loisti häntä vastaan klassillisin piirtein tuolta +hiukan huonosta ja pölyisestä kuvastimen lasista. Hän tunsi suurta +ja salaista iloa siitä, ettei vielä ollut tosiasiallisesti kenenkään +oma ja että hänen sydämensäkin oli valmis siihen uuteen kouluun, joka +nyt tästä aamusta oli alkava. Pohjalla oli salainen ja vaistomainen +arkuus Juhoa kohtaan, tunne, joka oli syntynyt siitä, että Juholla +oli nyt valta häneen, mutta se pelko ei ollut suinkaan vihaa, eipä +vastenmielisyyttäkään -- ehkä vain sitä, että kukan aukeamisen aika ei +ollut vielä tullut. Hänen sinänsä perin terve ja iloinen, tahdonluja ja +hyvä neitoluonteensa ei voinut vaipua liian pitkäksi aikaa pohtimaan ja +hautomaan sitä hiukan epävalmista suhdetta, johon hän heti alusta oli +väkisinkin Juhoon joutunut, vaan kaipasi uteliaana ja elämänhaluisena +tilaisuutta päästä perinpohjin tutustumaan siihen uuteen maahan, johon +hän oli joutunut. Hän tunsi mielessään liioitelleensa eilen illalla, +mutta oli kuitenkin tyytyväinen, että oli tehnyt sen, minkä teki. + +Hän rupesi pukeutumaan, mutta siinä oli heti ensimäinen pulma edessä. +Se koruompeleilla koristettu pusero, jonka hän eilen oli tätä päivää +varten varannut, ja se kaunis kesähame, joka oli häntä aina ennen niin +ilahduttanut, tuntui nyt jotenkuten sopimattomalta tähän ympäristöön. +Hän kyllä ymmärsi, että hän olisi saattanut aluksi esiintyä niissäkin +-- näin heti häiden jälkeen -- ja että Juho kenties sitä toivoikin, +mutta mikä oli kerran tehtävä, se oli tehtävä heti. Hän valitsi +siis pienistä varastoistaan ylleen sen puvun, jonka hän oli sinne +varannut juuri tällaista tarvetta varten, nimittäin sinisen aivinaisen +leningin, jossa oli yksinkertainen valkoinen kaulus ja johon kuului +sopiva talousesiliina. Arkisukat sekä jo kuluneet mustat puolikengät +otettiin armotta jalkaan, sillä jotenkuten Evaa ujostutti nyt heti +esiintyä avojaloin, niinkuin kesä olisi vaatinut ja mihin hän kyllä oli +täydellisesti tottunut. Tukka, joka eilen vielä oli ollut kauniilla +ja aistikkaalla laitteella, sai nyt armotta silittäytyä kahden puolen +päätä ja muodostua niskaan suureksi ja lämpimän pehmeäksi sykeröksi. +Kun Eva tämän kaiken jälkeen katsahti uudelleen kuvastimeen, näki +hän sieltä -- sitä hän ei itsekään voinut kieltää -- mitä terveimmän +ja miellyttävimmän olennon, jonka kaula nousi valkeana ja kauniin +kaarevana puseron aukosta ja jonka täyteläistä ruumista hiukan ahtaat +vaatteet eivät kyenneet kokonaan hillitsemään. Hänen täytyi hiukan +naurahtaa omalle kuvalleen sekä jäädä sitä puoleksi surullisena silmiin +tuijottamaan, kunnes hän äkillisen hilpeyden vallassa niskojaan hiukan +nykähdyttäen niiasi kuvalleen ja sanoi: "Hyvää huomenta, Soljalan nuori +emäntä! Tervetuloa taloon!" + +Mutta missä oli Juho ja missä oli hän yönsä viettänyt? Tämä kysymys +oli heräämisestä alkaen askaroinut hänen mielensä pohjalla, vaikka +hän ei sitä jostakin syystä kuitenkaan tahtonut sen äänekkäämmin +itselleen lausua. Hän meni ovelle, avasi sen ja kuunteli hengähtämättä. +Kartanolla oli kaikki hiljaa, aivan kuin tulikin talossa työaikana +-- talossa, jossa ei ole lapsia... ei ole vielä lapsia... Häntä +harmitti, että tuo "vielä" pujahti joukkoon aivan kuin viekkaasti ja +hänen tietämättään. Nyt kuului jotakin. Keittiössä hissuttivat vanhat +askeleet ja astiat kilahtelivat. Siellä on vanha Leena puuhissaan. +Eva hiipi hiljaa ruokailuhuoneen läpi keittiön ovelle ja raotti sitä +varovasti. + +Juho istui käteensä nojaten pöydän ääressä ja kuunteli vanhan Leenan +haastelua, kun tämä siinä askareissaan puuhaili. Suuri pata kiehui +tulella, täynnä, kuten Eva arvasi, päivälliskeittoa väelle. Yhdellä +silmäyksellä hän pani merkille, että keittoastiat olivat huonosti +pidetyt, että lattia oli roskainen ja hiukan likainen, ja että +ikkunaverhot olivat epäsiistin näköiset. Kuivausliinat seinällä +olivat epäilyttävän harmaat. Leena oli käynyt todellakin vanhaksi +eikä jaksanut enää pitää huolta niinkuin olisi tahtonut. Hän oli +tummaverinen, pieni eukko, joka oli nuorena kaupungissa oppinut siihen +aikaan muodissa olleen naisten tasaisen ja perin pieniaskelisen +kävelyn tahdin, mikä antoi esiintymiselle ja olemukselle jonkunmoista +hienoutta ja arvokkuutta, aivan toisin kuin huolimaton laahustaminen +ja harppaaminen pitkin ja ankkamaisin askelin. Eva tunsi Leenan +hyvin, muisti hänet aina juuri tuollaisena tasaisena ja alati +hyväntuulisena hommanihmisenä, joka oli Juhon vanhempain kuoltua ollut +Soljalassa kultaa kalliimpi. Nytkin hänen pienet pippurisilmänsä +tuijottivat ystävällisesti kasvatuspoikaan, kun hän ikäänkuin puheensa +lopettajaisiksi sanoi: + +-- Älähän ole milläsikään, poikaseni! Kyllä se siitä kuontuu, jahka +kerkeää. + +Mistä he olivat puhuneet? Eva huomasi, että Juho oli syönyt keittiössä +aamiaista, koskapa lautanen oli hänen edessään paljaalla pöydällä. +Ei ollut siis odottanut häntä, nuorta vaimoansa! Vilkaistessaan +taakseen näki hän, että ruokailuhuoneen pöydälle oli siististi katettu +aamiainen, mutta yhdelle hengelle. Pöydällä oli vain yksi lautanen. Eva +punastui ja meni keittiöön. + +-- No hyvää huomenta, nuori rouva, ja oikein tervetullut taloon ja +omaan kotiin! kiiruhti Leena loistavin silmin häntä tervehtimään, +tullen hänen luokseen ja syleillen häntä vanhan ja hyvän ihmisen +liikutuksella. Eva tunsi luontonsa pehmenevän ja hän painoi päänsä +eukkoa vastaan sekä kuiskasi tälle hiljaa korvaan: + +-- Kiitoksia, rakas Leena, mutta minä en ole rouva, vaan emäntä! + +-- No niin oikein! riemastui Leena ja sopotti juostessaan kiehuvaa +pataansa hoitamaan: -- Täällä jo väki huolehti, että rouvako se nyt +Soljalaan otettiinkin, mutta minä jo heti sanoin, että Soljalassa on +aina ollut vain emäntiä, lihavia ja vöyreitä emäntiä, ei rouvia, ei... + +Hän pysähtyi hiukan oudostuneena nähdessään Juhon ja Evan seisovan +hiljaa ja vaiti toistensa edessä. Juho oli punastunut, mutta samalla +hänen ilmeessään oli jotakin ylpeää, Eva katsoi lattiaan ja sormeili +hermostuneesti esiliinaansa, kunnes hiukan niskaansa keikauttaen sanoi: + +-- Joko olet syönyt aamiaista? + +-- Kyllä, vastasi Juho tyynesti. + +-- Voitko odottaa siksi, kunnes minäkin olen ehtinyt syödä? + +-- Kyllä. + +-- Tule sitten tänne ruokasaliin. + +Ja Eva meni ylpeästi paikalleen, koettaen syödä niitä kesäisiä +herkkuja, joita siihen oli varattu, ja tuon tuostakin luoden uhmailevan +silmäyksen Juhoon, joka työvaatteissa, kookkaana, järkähtämättömänä +ja vakavana istui siinä häntä vastapäätä. Mutta keittiössä vanha +Leena oli unohtua patansa ääreen tuijottamaan yhtä ainoata poretta, +kuinka se siinä kellui ja pyöriskeli kiehuvalla ulapan pinnalla, +alati levottomana ja tietämättä, minne asettua. Leena-muorista +tuntui yht'äkkiä, kuin olisi eräitten toistenkin elämä uhannut olla +tuollainen levoton ja pyörivä kupla, josta ei tiedä, minne se asettuu +ja -- milloin se särkyy, ja hänen mielensä sumentui murheelliseksi ja +huolestuneeksi, niin että vanha vartalo koukistui. + +Mutta Eva muisti jälkeenpäin, että tämä aamiaishetki oli hänen elämänsä +vaikeimpia kohtauksia. Sillä hetkellä hänelle nimittäin selvisi, +että Juho oli tänä yönseutuna ymmärtänyt heidän asemansa täydelleen, +ymmärtänyt tekemänsä askeleen koko vaarallisuuden sekä vielä senkin, +ettei -- hänen vaimonsa kenties häntä oikein rakastanut, vaan oli ehkä +tullut hänelle -- muuten. Ja tumma puna kohosi taas hänen otsalleen +hänen siinä istuessaan. + + + + +III. + + +Ruoka tarttui Evan kurkkuun hänen yrittäessään syödä, ja pian hän +lopettikin. Hänen vaistonsa hapuili kiireesti jotakin pelastuksen +keinoa, kunnes hän naisellisuutensa, aamullisen päätöksensä ja syvän +onneen pyrkimisensä vuoksi osasikin oikeaan. Nousten sanoi hän +miehelleen hiljaa: + +-- Nyt tahdon nähdä talomme. + +Hän oli ollut sanomaisillaan "talosi", mutta oli samalla tuntenut, että +sekin saattaisi ehkä Juhoa loukata, ja sanoi siis "talomme", asettuen +siten Juhon rinnalle yhdenvertaiseksi ja yksimieliseksi. Juhokin nousi +ja pakottaen itsensä tyyneksi vastasi välinpitämättömällä äänellä: + +-- Mikäpä siinä. Sopiihan tätä katsella. + +Se loukkasi taas Evaa -- tuo välinpitämättömyys, mutta kun hän tiesi, +mistä se johtui, ei hän ollut siitä silti milläänkään. He lähtivät +vierashuoneeseen, jonka kynnykselle Eva seisahtui, mielessään +ruokasalin kuva. + +Leena oli koettanut kattaa pöydän herrasväen tapaan, mutta ei ollut +sitä osannut. Leipäkorissa ei ollut puhdasta liinaa, leivänpalat olivat +paksuja ja huolimattomasti leikattuja, haarukat ja veitset ruosteisia, +lasit himmeitä ja lautaset kokoon haalittuja. Suolakuppi oli kuka +tietääkään kuinka vanhalta jäljeltä ja sinappi-astia -- sellainenkin +löytyi -- oli kokonaan kuivanut. Evan mielessä välähti suorastaan +kummastus siitä, ettei yksinkertainen viihtymisen ja kodikkuuden +kaipuu ollut saanut tämän varakkaan ja sentäänkin siksi sivistyneen +talon väkeä ymmärtämään, kuinka eri toista on istahtaa aistikkaasti +ja maukkaasti katetun ruokapöydän ääreen, jossa moitteeton puhtaus +ja kauneus-aisti pystyy saamaan aikaan miellyttävän vaikutelman mitä +vähäpätöisimmillä keinoilla. Kukkihan pihalla suunnattoman suuri +pihlaja, olihan keto vierellä täynnä mitä mehevintä ja nuorteinta +apilaa, olihan puutarhan tapaisessa pensaittain kuninkaankynttilöitä -- +miksi ei kenellekään ollut juolahtanut mieleen tuoda hiukan tätä suven +kauneutta sisällekin, nuoren emännän tervetuliaisiksi? Oliko meidän +talonpoikaiskansaltamme turtunut yksinkertainen kauneuden aisti? Että +sillä sitä kerran oli ollut, se täytyi Evan myöntää, kun hän muisteli +sitä muinaiskulttuuria esimerkiksi kansanrunouden alalla, josta niin +ihania todistuksia oli saatu jälkimaailmalle pelastetuksi. + +Salissa kohtasi Evaa se sama, hiukan ummehtunut ja viileähkö +ilmanhenkäys, jonka hän tunsi niin hyvin vanhastaan käynneiltään +tässä ja muissa seudun talonpoikaistaloissa. Kun näitä asumuksia ei +useinkaan talvella lämmitetty ja kesäisin pidettiin harvoin ikkunoita +auki, ja kun huomattava määrä ruukkukasveja oli estämässä valon pääsyä +ikkunoista sisemmäksi huoneeseen, oli siellä ainaisesti vallalla +hiukan homeelta ja kostealta mullalta vivahtava haju, joka vaikutti +puhtaaseen, aurinkoiseen ja kuivaan ilmaan tottuneeseen tavattoman +vastenmieliseltä. Eva istahti keinutuoliin ja katseli ensi kertaa +oikein tarkoin ympärilleen. + +Lattialla olivat puhtaat, valkoiset hurstimatot, jotka näyttivät +sieviltä harmaaksi maalatulla permannolla. Huonekalusto oli +kaikessa upeudessaan Evasta suuren mauttomuuden todistus, sillä sen +pietarilais-yleismaailmallinen tyyli ja räikeä plyyshipäällys sopi +perin huonosti tähän ympäristöön. Yksinkertainen tiili-uuni, joka +elävästi muistutti ylen lihavaa, polvilleen lysähtänyttä emäntää, oli +maalattu puhtaan valkeaksi, reunoilla katajanhavuja, jotka kuitenkin +olivat jo kuivahtaneet ja ruvenneet varisemaan. Uunin edessä oli +hiekalla täytetty sylkilaatikko. Seinäpaperit olivat kosteudesta +pullistuneet ja valkeaksi paperoidussa katossa näkyi eriskummallisia +vuotoveden muodostamia ruskeita "karttoja, meriä ja maanosia". +Seinällä oli aikoinaan laukkuryssältä ostettuja värikuvia, hempeästi +"vaipuvia" bysanttilaisia madonnia, reipasilmeisiä Kristus-lapsia +ja räikeän repäiseviä sotakuvia. Sohvan yläpuolella oli Snellmanin +kuva, sekä vierellä maanviljelys- ja karja- sekä hevosnäyttelyistä +saatuja palkintokirjoja, ja alimpana mustalle lasille kirkkaasta +tinapaperista muodostettu lause "Iloitse Jesuksesta!" Sohvapöydällä +oli värillinen, kultajuovilla koristeltu lasilautanen ja siinä suuri +joukko maisemapostikortteja, kaikissa melkein samat, kömpelön avuttomat +"tervehtykset nyt täältä meiltä". Evan täytyi oikein ummistaa silmänsä +hetkeksi päästäkseen näkemästä sitä tosiasiaa, että tämä oli nyt hänen +oma vierashuoneensa, hänen oman kotinsa paras ja hienoin paikka. + +Näihin huomioihin ei ollut mennyt monta silmänräpäystä, mutta Eva +tunsi Juhon lukeneen hänen ajatuksensa, arvanneen sen tuomion, jonka +hän kaikesta antoi, ja tiesi hänen nyt seisovan tuossa oman kamarinsa +ovenpielessä synkkänä kuin ukkospilvi. Kiireesti Eva nousi taas, meni +miehensä luo ja katsahti häneen kirkkaasti ja lämpimästi sekä sanoi: + +-- Nyt menemme sinun kamariisi! + +Ja hän astui Juhon huoneeseen, jääden seisomaan ovensuuhun katsomaan. + +Perällä, ikkunan ääressä, oli suuri kirjoituspöytä, jolla vallitsi mitä +paras järjestys. Oikealla seinällä oli suuri, kattoon saakka ulottuva +kirjahylly, täynnä kirjallisuutta. Ikkunan pielessä oli koukussa +sanomalehtiä, vasemmalla seinällä oli vanha, vahakankainen sohva, jonka +päällys oli paikoin jo rikki, ja jossa pahnautunut päänalainen oli +todistamassa Juhon viimeöisestä yksinäisestä makuupaikasta. Vasemmalla +ikkunan ääressä oli pieni pöytä ja siinä tupakkavehkeitä, ja oven +suussa seinällä pyssy sekä muita metsästystarpeita. Ikkunaverhot olivat +kellastuneet ja pölyisen näköiset. Eva meni kirjoituspöydän ääreen. + +Siinä oli avonaisena tilikirja, johon musteen vaaleasta väristä +päättäen oli aivan vasta kirjoitettu. Ja kun Eva kumartui katsomaan +lähempää, tunsi hän Juhon jäykän ja raskaan, mutta säännöllisyydessään +jykevän ja voimakkaan käsialan. Tilin otsakkeeksi oli tanakasti ja +päättäväisesti kirjoitettu: "Kodin ja sen ympäristön ylläpito- ja +kaunistusrahasto". Ja oikealle puolelle oli edellisenä päivänä tehty +seuraava hyvitysposti: "Siirretty edellisen vuoden säästövaroista +5000 mk." Vasen puoli oli aivan paljas; siihen sai siis nyt kulumassa +olevan vuoden aikana tulla tätä tarkoitusta varten menoja aina tuohon +summaan saakka. Sen verran ymmärsi Eva tästä asiasta ja hänen silmiinsä +ilmestyi äkkiä sumua. Hän kääntyi ovelle kutsuakseen Juhon luokseen ja +sanoakseen hänelle jotakin kiitollista, jotakin sydämestä lähtenyttä, +mutta Juho olikin kadonnut. Eva vaipui istumaan hänen tuolilleen +ja purskahti itkuun, ollenkaan huomaamatta, että hänen kyyneleensä +kastelivat tuota avattua tiliä, siihen piirustettuja jäykkiä kirjaimia +ja sen toivorikasta, pyöreänollaista viidentuhannen summaa, ja että +ne panivat musteen lähtemättömästi leviämään, muodostaen tahran, joka +olisi ollut jokaisen kunnollisen kirjanpitäjän kauhistus. + +Kun hän jälleen rauhoittui, oli kulunut jo hyvänen hetki. Sumu hänen +mielestään haihtui ja vallitsevaksi pääsi taas se aamullinen päätös, +että ainoana pääsytienä tästä asemasta oli osoittaa, että hän ei ollut +Soljalan emäntä vain nimeltä, vaan myös tosiasiallisesti. Siihen tuli +hänen pyrkiä, mutta miten, kuinka voittaa kaikki ne suunnattomat +vaikeudet, jotka siinä kohtaisivat? Kuinka pysyä uskollisena itselleen +ja entisyydelleen, mutta samalla kokonaan sulautua siihen maailmaan, +johon oli joutunut? Yhden asian hän kuitenkin ymmärsi kirkkaasti, sen +nimittäin, että jos hän ei jaksaisikaan nostaa ympäristöään sille +tasolle, jossa sen täytyi olla, vaan jos hänen päinvastoin täytyisikin +vaipua alas elämänsä ihanteista, se olisi hänen perikatonsa, hänen +kuolemansa. Mutta se ei saisi taistelutta tapahtua. Ja hän nykäisi +tarmokkaasti niskojaan. + + + + +IV. + + +Konemaisesti lehteili Eva siinä istuessaan miehensä tilikirjaa, ja +vaikka hän ei kirjanpidosta sanottavia ymmärtänytkään, kertoivat tilien +otsakkeet hänelle kuitenkin paljon, niin, suorastaan kaikki, mitä hänen +tarvitsi tietääkin, jos mieli ymmärtää sitä työtä, jota hänen miehensä +teki, sitä taistelua ja uhmailua, jota tarvittiin, kun oltiin ottelussa +Suomen karun maan kanssa. Siinä oli kymmeniä eri otsakkeita, jotka +kertoivat, mihin eri tuotannon haaroihin tällainen suuri maatalous +järjellisesti oli jaettava, jos mieli saada selville, mikä kannatti ja +mikä ei. Ihmetellen huomasi Eva, kuinka tavattoman suurta kokemusta, +kärsivällisyyttä ja harkintakykyä tarvittiin voidakseen järkevästi eri +menoerät luokitella ja ottaa ne niiden alalle kuuluvista tuotannon +haaroista. Hän huomasi, miten Juho aikaisempina vuosinaan, kun hän +melkein vielä nuorukaisena, vasta maanviljelysopistosta päästyään, oli +ottanut tilansa vastaan holhoojiltaan, oli ponnistellut päästäkseen +edes tästä jaoittelusta selville, kuinka hänen oppimansa teoria oli +pian osoittautunut toisissa paikoin soveltumattomaksi, ja kuinka +hän vihdoin oli saanut luoduksi oman järjestelmänsä, joka häntä +nähtävästi nyt tyydytti. Menoerät kertoivat omaa puhuvaa kieltänsä. +Kaikki, mikä vilahti vähimmälläkään tavalla maanviljelijän elämässä +tarpeettomiin ylellisyys-asioihin, oli saanut tyytyä niukkoihin +markkoihin, kun sitävastoin kaikki, mikä oli omiaan hänen tilaansa, +hänen peltojansa, vainioitansa ja metsiänsä parantamaan, oli ruvennut +saamaan sitä runsaammin, kuta enemmän oli mistä antaa. Vuoroin astuivat +järjestykseen kotivainiot ja kaukaisemmat pellot sekä niityt, vuoroin +ja ankaralla johdonmukaisuudella oli niistä kaikista huolta pidetty, +kunnes vihdoin oli avattu rakennusten tilejä, joista ensimäisenä oli +runsassisältöinen ja kallis karjakartano kaikkine Evalle outoine +osasto- ja laitenimityksineen. Ja kun siitä olivat vihdoinkin loppuneet +suuret menoerät ja valmis rakennus oli ruvennut saamaan vain pienempiä +vuotuisia ylläpitokustannuksia, oli Juho jäykällä ja päättäväisellä +tavallaan, kuin hampaita kiristäen avannut uuden tilin, jota Eva nyt +ihmetellen katseli. Sen nimi oli "Toivolan suon kuivaus ja viljelys". +Se oli avattu edellisenä syksynä ja siihen oli Juho siirtänyt suurimman +osan sitä edellisen vuoden voitostaan. + +Taas painoi Eva päänsä käsiinsä. Hän tunsi äkkiä kuin olisivat hänen +sielussaan kokonaan menneet kumoon ne elämän arvot, joita hän tähän +saakka oli pitänyt kalleimpinaan ja joiden toteutumisella hän oli +uskonut luotavan jotakin suurta ja isänmaallista. Hänellä välähti +mieleen, että nuo hänen "kulttuuri-ihanteensa", jotka olivat olleet +hänelle määrääviä, olivat sittenkin keveitä pinnallis-ilmiöitä sen +jättiläistyön rinnalla, jonka tiliotsakkeena oli "Toivolan suon +kuivaus". Kuin säikähtyneenä ja hämillään nousi hän seisomaan sekä +painoi Juhon tilikirjan kiinni, tuntien tarvetta päästä raittiiseen +ilmaan. Hän oli todellakin niin uusien vaikutelmien yllättämä, ettei +hän tällä hetkellä taas ymmärtänyt mihin turvata ja mistä kiinni pitää. + +Ja niin hiipi Soljalan nuori, kukkea ja kaunis emäntä kuin varas +hiljaa etehiseen ja siitä portaille. Piha oli tyhjä, väen puoli +näytti autiolta, kaukaa kuului muonamiehen lasten ääniä ja kanalasta +kanan voitonriemuinen ja ylpeä kotkotus vasta onnellisesti munitun +munan johdosta. Portaan räystään alle sujahti silloin tällöin siro +haarapääskynen, antaen aina väliin kuulua tyytyväistä ja onnellista +"sulkkuansa ja samettiansa". Liiterirakennuksen ja väentuvan välistä +siinti lainehtivan ruispellon yli välkkyvä kesäinen järvenselkä, +sinertävine rantoineen ja aalloissa soutelevine saarineen. Kesäinen +tuuli suhahteli kartanon suuressa pihlajassa ja pudotti silloin tällöin +ikkunan alaisesta valkoruususta hienon kukkasen lehden, joka somasti +väikkyen katosi tuuheaan ruohokkoon. Melkein henkeään pidättäen +asteli Eva keskelle pihaa ja kääntyi sitten katsomaan Soljalan vanhaa +asuinrakennusta, sitä, jonka ovesta hän juuri oli tullut. + +Niin. Se oli vanha ja ränstynyt, sille ei voinut mitään. Räystäät +olivat vinot, seinät ammoin ilman ja ahavan haalistamat, harja notkolla +kuin väsyneen tamman selkä. Ulkoetehistä ei ollut koskaan maalattu, +vaan oli se ilman harmauttama kuin vanha verkontalas. Kivijalka oli +koottu vain tavallisista lohkomattomista maakivistä ja välistä oli +muurilaasti varissut pois. Etehisen sivulla oli kivijalassa aukko, +musta ja ikävän näköinen, jossa näkyi olevan jotakin tarvekalua sateen +suojassa. Siinä kaikessa ei ollut mitään kaunista, ei edes sen vanhuus, +sillä siinä ei uutenakaan ollut ollut muuta kuin hyvästä mausta ja +aistista tietämätöntä kokoonkyhäystä. Siinä ei ollut mitään itsenäisen +kansallisen tahi maakuntakulttuurin jälkiä. Se täytyi Evan ikäänkuin +vasten tahtoaan todistaa ja sanoa. + +Hän katseli ympärilleen pihalla, jota peitti sitkeä ja sievä, tiheä +valkoinen piha-apilas. Mutta suuria kiviä oli siellä täällä ja +asuinrakennuksista ulkohuoneisiin ristiin rastiin johtavat polut +kiersivät uskollisesti ja kärsivällisesti näitä. Miksi ei niitä oltu +otettu pois? Olisiko se ollut kovinkaan suuri vaiva? Eva oli hämärästi +muistavinaan, että Soljala oli aikoinaan tapahtuneessa isonjaon +järjestelyssä tullut siirretyksi muualta nykyiseen paikkaansa, joka +silloin oli ollut asumaton mäki. Siitä pitäen olivat tietysti nuo +kivetkin siinä pihalla. + +Hän hiipi hiljaa väentupaan, jossa ei ollut ketään. Se oli hämärä ja +ummehtunut, seinänvierustoilla lavitsoita ja laatikkomaisia sänkyjä, +joissa oli epämääräisen värisiä makuuvaatteita. Eva tiesi, että tällä +seudulla useimmiten naisetkin nukkuivat näissä samoissa väentuvissa. +Permanto oli likainen, seinät pölyn ja ajan sekä savunkin mustuttamat. +Ikkunat olivat sameat, täynnä kärpästen jälkiä, ja ikkunalaudalla +näkyi olevan kuivanut tupakkamälli. Minkäänlaista värin tahi yleensä +kauneudenjanon pilkahdusta ei näkynyt tässä kolkossa huoneessa, jossa +suuri uuni nurkassa kuin tylsänä tuijotti eteensä suu älyttömästi +ammollaan. + +Evaa värisytti ajatellessa, kuinka vähän elämä sentään tarjosi niille, +joiden piti koko päivä raskaassa ruumiillisessa työssä raadettuaan +saapua illalla tähän ilottomaan asuntoon. Vaikka vaatimukset eivät +olleetkaan suuret, olivat ne kuitenkin jo heränneet, olivat olemassa, +ja tällainen rumuus ja tyly paijaus sekä alaston epäkodikkuus oli +tietysti omiaan yhä lisäämään tyytymättömyyttä ja katkeruutta. Saattaa +olla, että näin olivat Suomen talonpojat yleensä tottuneet elämään ja +ettei heillä ollut aikaisemmin mihinkään muuhun ollenkaan varoja, mutta +nyt ei enää ollut niin. Nyt oli rumuus kansan asunnoissa velvollisuuden +laiminlyöntiä, vaarallista vanhoillisuutta, joka sekin muun ohella oli +omiaan tekemään luonteita raaoiksi, epäystävällisiksi ja sovinnolliseen +yhteiskuntaelämään sopimattomiksi. + +Hän keskeytti mietteensä, sillä hän oli laskeutunut pihalta +takapihalle, jossa uudet näkemiset olivat omiaan johtamaan ne +toisaalle. Ensimäiseksi huomasi hän vakaiset risuhalko-pinot. Kaikesta +päättäen oli talvella hakkuuksilla ollessa otettu talteen jokainen +vähänkin paksumpi oksa, jokainen varpu, vedätetty se jonakin soveliaana +hetkenä kotiin ja valmistettu polttopuuksi. Mahdollisesti ja hyvin +luultavastikin oli joku vanhus, joku kylän yhteisiä köyhiä, vanha +torppari, muonamies tahi muu sellainen, seisonut siinä hakkuupölkkynsä +ääressä talvipäivän aamusta iltaan, hakannut havuja ja leppiä, +siivonnut joukosta polttopuuksi kelpaavat, ajanut muun töryn navetan +pihalle karjan jalkoihin sotkettavaksi, siitä siirtyäkseen pellolle +uudeksi mullaksi, voimaksi ja kasvun antajaksi. Mitä oli miettinyt tuo +äijäriepu siinä herkeämättä havukirvestään kilkuttaessaan, melkein +pysähtymättä ja konemaisesti, niin että Eva muisti sitä usein ennen +ihmetelleensä? Luultavasti nuo mietteet eivät olleet mitään erikoisen +kapinallisia, vaan enemmänkin ehkä rauhallisen, hieman surumielisen +alistuvia -- tyytyväisiäkin siitä, että oli työtä ja toimeentulon +mahdollisuutta vielä näin vanhallakin ijällä. Eva tunnusti avoimesti +mielessään, että koko tämä näky hänen edessään todisti järkevää, +ajattelevaa säästäväisyyttä, ominaisuutta, joka loppukädessä syntyy +oikeassa ja merkitsevässä muodossaan vasta sivistyksen kasvaessa ja +lisääntyessä. Todella sivistynyt ihminen on hyvin harvoin tuhlari, +vaan on hänellä rahojaan käyttäessään luontainen ominaisuus saada ne +tuottamaan edes jollakin tavoin itselleen palkintokorkoa ja vastaavaa +hyötyä. + +Eva oli saapunut uuden ja mahtavan suuren kivinavetan ovelle, johon hän +pysähtyi aivan ihmeissään. Navetta oli hänen mielestään ennen ollut +maalaistalon kauhein paikka, jossa elikkoparat viettivät surkeita +kidutuskuukausia pimeän, kosteuden, ahtauden ja kylmänkin käsissä, +tarpoen lannassa ja saaden riittämättömästi huonoa ravintoa. Nyt hän +ihastuksekseen näki edessään suuren, ilmavan ja valoisan salin, jossa +lannan hoito, virtsan pois johdatus ja talteen otto, rehujen anto, +lehmän kytkyt ja makuupaikka olivat mitä onnistuneimmin ja tarkimmin +suunnitellut, sekä elukan parasta ja mukavuutta silmälläpitäen että +samalla ottaen huomioon kaikki ne tuotanto- ja hyötyvaatimukset, joita +karjanpidolle on asetettava. Ylpeänä ja tyytyväisenä astui Eva vähän +matkaa pääkäytävää myöten, kun samassa taampana yksinäisyydessään +makaava suunnattoman suuri siitossonni Hermanni suvaitsi kohauttaa +päätänsä, muljahduttaa ruskeita mulkosilmiään, kilahduttaa kytkyttänsä +ja sanoa alhaisimmalla bassollaan, että "mmm-ööh!", samalla tuhauttaen +sieraimistaan sellaisen tuulenpuuskan, että tuores apila lennähti sen +ruokapöydältä. Vaikka Eva nyt olikin suuren maalaistalon emäntä, jolle +tämän kaiken tietysti olisi pitänyt olla sangen tuttua, säikähti hän +kuitenkin tuosta niin, että poistui kiireesti navetasta, tehden sen +täydellä kunnialla, koska kukaan ei ollut sitä näkemässä. Niin kääntyi +hän navetan vieressä olevan toisen suurehkon rakennuksen ovelle, jonka +avattuaan hän huomasi olevansa Soljalan suuressa sikalassa. + +Siinä oli keskellä leveä käytävä ja molemmin puolin sitä suuret ja +tilavat sikopahnat, jotka nyt kuitenkin olivat tyhjät, koska koko +perhekunta oli ulkona takkiaismulloksella. Eivät kuitenkaan kaikki, +sillä kun Eva saapui käytävän toiseen päähän, olikin siellä ei +ainoastaan summattoman suuri sika, vaan vieläpä eräs vanha vaimokin, +joka istui siinä pahnan ääressä. Eva tunsi hänet heti, sillä hän oli +Soljalan vanha sikamuori, yleensä tunnettu nimellä "Pahna-Liisa". +Hämillään Liisa nyt nuorta emäntäänsä tervehti, ja Eva kysyi: + +-- Mitä Liisa nyt täällä -- tyhjässä sikalassa? + +-- Ei tämä ole tyhjä -- suuri imisä juuri porsii. + +Ja kumartuessaan pahnan reunan yli näki Eva peloittavan suuren +naarassian, joka makasi siinä kyljellään selkä pahnan aitaa vasten, +litteänä ja suurena, inhoittavana ja rumana kuin pahin iljetys mitä +kuvitella saattoi. Mutta ihmeellisintä kaikesta oli se, että se +parhaillaan todellakin näytti nauttivan luomakunnan suurinta onnea, +äidiksi tulon onnea, sillä sen pussimaisissa nisissä oli jo kiinni +kymmenen mitä sievintä ja puhtainta porsasta, jotka heti olivat +sukukuntansa koko perinnäisellä ahnaudella ja ruokahalulla tarttuneet +kiinni näihin voimakkaan elämän kumpuaviin lähteisiin. + +-- Hyi kauhistusta! + +Eva se näin puhkesi sanomaan, mutta Liisa torui: + +-- Eihän se mitä kauhistusta ole! Täytyy vain tarkoin passata päälle, +että on heti ottamassa porsasta kiinni, kun se tulee, että saa sen +kohta paikalla tällättyä tissiin -- muuten imisä vielä tapaturmaa syö +sen. + +Eva oli aivan sanattomana hämmästyksestä. Ensi kertaa elämässään oli +hän vastakkain luomakunnan salaperäisen ihmeen, äitiyden suunnattoman +runsauden, mutta siihen samalla liittyvän tuhoamishalun kanssa. + +-- Syö? Syökö se lapsiaan? + +-- Syöhän se. Sika onkin perki ronkeli ja passattava lapsi-akka -- +ellei pidetä hyvänä, niin suuttuu ja syö poikansa tahi musertaa +kääntyessään. Sillä isäntä aina minulle maksaakin kaksi markkaa +jokaisesta porsaasta, joka jää elämään. Ka-ka-noo...! + +Ja Evan silmäin edessä tapahtui nyt se ihmeellinen asia, että uusi +pieni porsas tulla pulpahti Soljalan sikopahnaan. Kiireesti nousi +Pahna-Liisa sitä vastaanottamaan, pyyhiskeli ja taputteli sekä +asetti viimein lihavalle nisälle. Kuuluva, intohimoinen maiskutus +osoitti, että porsaan elämänura oli alkanut lupaavasti. Mutta itse +emä maata röhötti silmät ummessa, ja mahdotonta oli sanoa, kärsikö se +toimituksen johdosta mitään tuskaa; ehkäpä oli sen röhkäisyssä jotakin +tyytyväistä ja nautitsevaa ähkäisyä, äidillistä ylpeyttä melkein +rajattomasta ja siunauksellisesta hedelmällisyydestä. Eva tuijotti +siihen kuin lumottuna, sillä hänelle tässä tapahtui paljoa enemmän kuin +Pahna-Liisalle, joka siinä mielistellen haasteli: + +-- Nuoren emännän onnella tämä Saara nyt näin hyvin porsiikin. Kuka +tietää, vaikka tulisi heitä puoliväliin toistakymmentä, kun ollaan +jo näin pitkällä. On siinä sitten tuota silavankappaletta muutaman +kuukauden perästä, kunhan minä nämä oikein taas hoitelen ja syöttelen. +Se onkin meidän isäntä vähän tarkka ja taitava näissä asioissa ja +kaikki sillä on ruvennut niin mahdottomasti menestyyn -- siat, lehmät +ja vasikat. Emäntää vain on talossa kaivattu, sillä eihän se tällainen +hoito kauan emännättä, kun se Leenakin tuppaa jo vanhentuun ja käymään +hotokätiseksi. Mutta kyllä se nyt isäntä saikin vähän kulusen emännän, +oikean röökinän, tarttee vain nyt oppia näitä sikojakin porsittaan... + +Eva pakeni kiireesti pois sikalasta. Hänen aivoissaan aivan humisemalla +humisi uusia ja outoja vaikutelmia sekä ajatuksia. Tämän kaikenhan hän +oli oikeastaan ennenkin tiennyt, mutta se oli ollut hänelle jotakin +sisällyksetöntä, kaukaista, kuin kertomus jostakin tavallisesta +jokapäiväisestä tapahtumasta, joka ei sen suurempaa mielenkiintoa +herättänyt. Se porsaanpaisti, jonka hän oli joskus Soljalasta ostanut, +oli ollut siihen saakka hänestä jotakin erikoista ainetta, jota hän ei +ollut tullut asettaneeksi mihinkään sellaiseen yhteyteen kuin minkä +todistajana hän oli tänään ollut. + +Hän saapui asuinrakennuksen taakse, talon etelärinteelle. Siellä +todistivat maahan lyödyt merkkipaalut ja alullepannut käytäväluomukset, +että Juhon mielessä oli täydellisen puutarhankin perustaminen. Tuolla +alapäässä apilapellon reunalla oli viisi mehiläispesää, ja sinne +istahti Eva kuin väsyneenä löytöretkensä yllättävistä tuloksista. +Pilvenä pörräsivät mehiläiset. Toiset pinkasivat lentolaudalta ilmaan +nopeasti kuin ajatus, toiset saapuivat raskaasti lentää laahustaen, +kuukertuivat maahan lentolaudan alle, levähtivät siinä hieman, ottivat +uudelleen vauhtia, osuivat vihdoinkin kapealle aukolle ja konttasivat +kiireesti sisään housuntaskut tupaten täynnä siitepölyä ja hunajavatsa +pulleana tuosta kalliista aineesta. Pesän aukolla leyhytti aina muutama +pari siipiänsä pitääkseen huolta tarpeellisesta ilmanvaihdosta ja +sisästä kuului salaperäinen, kumea surina. Eva oli näkevinään, kuinka +siellä suuriruumiinen kuningatar vaelsi väsymättä kennolta kennolle, +munien yhä uusia munia ja intohimoisesti toteuttaen tehtäväänsä, +luomisen ja lisääntymisen käskyn täyttämistä. Tuhansissa kennoissa oli +valkoisia, avuttomia toukkia, joita taas toiset tuhannet, väsymättömät +työmehiläiset, yhteiskunnan aina tyytyväiset palvelijattaret, ruokkivat +mesileivällä ja kirkkaalla hunajalla. Mitäpä arvoa oli tällaisessa +yhteiskunnassa sillä, joka ei tehnyt työtä ja täydelleen siihen +ympäristöönsä sopinut? Ei mitään, vaan hetken elettyään oli sen +kuoltava pois kuten kuhnurin, jonka mehiläiskansa armotta tappaa syksyn +tullen ja heittää raadon lentolaudalta maahan mätänemään. + +Eva tunsi äkkiä suurta väsymystä ja heittäytyi pitkälleen pehmeälle +ruohokolle. Hän painoi silmänsä kiinni ja nautti siitä kesän +täyteläisyydestä, joka kaikkialta tunki hänen tietoisuuteensa. +Tuhannet eri tuoksut, jokainen kertoen luonnon salaperäisistä ja +pyhistä houkutuskeinoista, väreilivät ilmassa, sadat erikoiset äänet +kahisivat hänen ympärillään, ei ollut kortta eikä kukkasta, joka ei +olisi käsittänyt omaa erikoista maailmaansa. Ja tuossa yllä oli korkea +sininen taivas, ihmeellinen ja tutkimaton maailmankaikkeus, täynnä +tuntemattomuutta ja elämän mitättömyyden vastakohtaa, tässä oli hän, +nuori nainen, elämänsä kynnyksellä, tietämättä, mikä oli tulossa, onni +vai onnettomuus. Mutta hän tahtoi tulla onnelliseksi, ja kun onni ei +ollut vielä täysin löytänyt häntä, tahtoi hän lähteä sitä hakemaan, +valloittaa sen, riistää sen omakseen, ja ottaa elämältä kaiken, mitä se +voi antaa. + +Säikähtäen nousi hän ylös. Soljalan vanha ja särkynyt-ääninen +ruokakello rupesi äkkiä soida rämisemään kutsuen väkeä päivälliselle. +Ääni kiiri kauas kuulakkaassa ilmassa, ja Eva oli näkevinään, kuinka +hikiset kasvot kaukana pellolla kohosivat kumarasta, naurispellon +vaosta, lantatadikon varresta, kuinka kiitollisuuden välähdys lennähti +kaikkien kasvoille, kun vanha kello toi sanoman ruoka- ja lepohetken +alkamisesta. + +Nopeasti kiiruhti Eva sisään jääden miehensä huoneeseen ikkunaverhon +taakse katsomaan, kuinka hetken perästä rengit ja päiväläiset, +tarkassa arvojärjestyksessä, miehet ensin, naiset sitten, kukin työnsä +karvaisina, samosivat pihan läpi syömään. + +Minne oli Juho mahtanut mennä, sillä häntä ei Eva huomannut tulijoiden +joukossa? + + + + +V. + + +Eva meni ruokasaliin. Hän oli ulkonaisesti tyyni ja hillitty, +mutta kurkussa oli silti tuollainen painava ja tukahduttava pala, +joka pienimmästäkin aiheesta purkautuu kyyneliksi. Eihän hän ollut +tahtonut Juhoa mitenkään loukata. Olisihan tämän pitänyt ymmärtää, +ettei hänen ollut niin helppo näin äkkiä täyttää kaikkea sitä, mitä +Juho mahdollisesti olisi tahtonut. Jos Juho rakastaisi häntä, voisi +hän antaa vaimolleen hiukan selviytymisen aikaa, huoahduksen hetkeä, +eikä ottaa hänen arkuuttaan ja hänen esiintymistään noin jyrkästi ja +raskaasti. Mutta sielun pohjalla Eva tästä kaikesta huolimatta ymmärsi +ja tiesi, miksi Juho oli tähän näin suhtautunut. Juho oli tuntenut +pettymyksensä koko laajuudessaan, oli odottanut palavaa rakkautta eikä +ollut sitä saanut, ja oli, se täytyi Evan myöntää, miehekkäässä ja +ylpeässä sydämessään menetellyt niinkuin oikea mies menettelee. Se oli +toiselta puolen todistus siitä, että Juho rakasti häntä. Niin kyllä, +mutta ilahduttiko se häntä, Evaa? Kyllä. Hän, kuten jokainen nainen, +oli ylpeä siitä, että joku mies rakasti häntä. Mutta kun hän ei itse +ainakaan vielä voinut miestään rakastaa niinkuin tahtoi, kaikella +olemuksellaan, koko syvimmällä luonnon antautumisvaistolla, niin se +juuri teki aseman niin vaikeaksi. Nyt hän ei voinut Juholle antautua. +Ei, se oli mahdotonta. Juhon täytyi muuttua, tahi hänen täytyi muuttua, +tahi molempien. He olivat kotoisin liian erilaisista ympäristöistä +ja heidän täytyi ensin kehittyä toistensa tasoille, ennenkuin +todellinen sielujen myötämieli saattoi syntyä. Ja Eva tahtoi puolestaan +pyrkiä siihen kaikin voimin, uskollisesti ja ahkerasti, luopumatta +elämänsä ihanteista ja kulttuuriperinnöstään, mutta sovittamalla sen +ympäristöönsä ja siihen elämään, jota heidän Juhon kanssa tuli elää. +Mutta mitään väkivaltaa hän ei voisi sietää, sillä se särkisi ne +ainoat edellytykset, joille heidän todellinen yhtymisensä onnellisesti +saattaisi perustua. + +Hän saapui ruokasaliin ja istui pöydän ääreen. Leena oli siihen +kattanut päivällisen, mutta vain yhdelle. Missä oli sitten Juho? Miksi +ei hän tule syömään? Eihän Eva sitäpaitsi nyt ruokaa tarvinnutkaan, kun +oli noussut myöhään ja vasta syönyt aamiaista. Hän jäi kuuntelemaan +väen haastelua, josta silloin tällöin kuului joku sana ja lause. Ja +kuta kauemmin hän kuunteli, sitä kuumempina hohtivat hänen poskensa, +kunnes hän äkkiä painoi päänsä käsiinsä ja puhkesi hillittömään itkuun. + +"Herroiksi on tainnutkin Soljalan isäntä ruveta syömään, koska ei enää +väen kanssa kelpaa." "No kun on ottanut röökinän rouvaksi, niin kuinkas +muuten." "Ensi kertaa se kuitenkin Soljalassa tapahtuu." "Niin on, niin +vainkin. Ensimäisinä ovat tässä talossa ennen olleet isännät ja emännät +niin työssä kuin aterialla." "Olkaa hiljaa, sattuu vielä olemaan +tuolla kamarissa." "Eihän sitä ole talon omalle väelle vielä raskittu +näyttääkään." "Ka, tunnetaanhan tämä, pappilan neiti. Pulska, mutta +ylpeä." "Mitähän se isäntä meinasi, kun sen otti?" "Köyhähän se oli +peräti." "Ka mitä -- kaikkihan sen tiesivät, että pastori-vainaja oli +suuressa velassa Soljalalle." "Kun ei muuta saanut, niin ottipahan edes +tyttären maksuksi." "Hävetkää vähän, mokomat parjaajat! Köyhille on +Eva-neiti aina ollut kiltti. Sinuakin on monesti auttanut ja lapsiasi +hoitanut ja opettanut, ja nyt olet ensimäinen takana mustaamaan." +"Kyllä olivat itaria, kun eivät edes häitä pitäneet. Olisi vanha +Soljala elänyt, niin kolmipäiväiset häät olisi vietetty ja syödä +olisivat saaneet alustalaisetkin..." + +Vanha Leena kuului suhdittavan ja moittivan väkeä, jonka keskustelu +vähitellen siirtyi muille aloille. Kuului penkkien kolinaa, +röyhtelyksiä ja ulos menevien askelia. Eva tiesi, että väki meni +hetkeksi nakkautumaan ettoneelle, se on, miehet vain menivät, sillä +naisen ruokalepoa pidettiin talonpoikain kesken vähän liikana +ylellisyytenä. Naiset saattoivat korkeintaan istahtaa jonnekin +syrjemmälle, ellei heille heti löytynyt jotakin tehtävää täksikin +hetkeksi, kuten tavallisimmin kävikin. Piti tuoda vettä sisään, +piti pestä ja kuivata astioita, olla Leenan apuna iltatehtävien +valmistamisessa -- olisi ollut tehtäviä satakin joka kädelle, kun +vain olisi ehtinyt. Ja niinpä olivatkin kaikki nämä maalaisnaiset jo +aikaisin kumaraselkäisiä, suurikätisiä ja suurivatsaisia, useimmiten +rumia ja rääkkäytyneitä, vaivautuneita äitejä, nujerrettuja luonteita, +vailla sielun virkeyttä ja parempiin oloihin pyrkivää elämänhalua. +Sydäntä vihlaisi sitä ajatellessa. + +Leena aukaisi samalla keittiön oven ja ilmestyi kynnykselle vetäen oven +perässään kiinni. + +-- Herra meitä hyvästi siunaa! sanoi hän säikähtäen nähdessään +emäntänsä itkevän. -- Mikä emäntää vaivaa? Miksikä itkette? Ahaa! Nyt +minä sen jo ymmärrän. Johan minä koko ajan pelkäsin, kun nuo riettaat, +en paremmin sano, sitä suuvärkkiänsä vatkasivat... + +Vanha Leena oli kokenut ihminen, joka oli ollut elämässään paljossa +mukana. Hän oli Soljalan emäntä-vainajan kaukainen sukulainen, joka oli +ollut talossa palveluksessa suurimman osan elämäänsä, siinä vanhentunut +ja aikoi siinä kuollakin. Hänkin oli niitä, jotka mitä suurimmilla +epäilyksillä olivat suhtautuneet Juhon aikeeseen kosia pappilan Evaa, +koska hänen mielestään herraskasvatuksen saaneen ihmisen oli mahdotonta +olla talonpoikaistalon emäntänä. Mutta kun Juho nyt kerran oli sen +tehnyt -- ja Juho oli Leenalle kaikki kaikessa -- oli kaikki hyvin +niinkuin oli, ja Leena oli sijoittanut Evan sydämeensä rakkaan Juhonsa +rinnalle. Hän ei tarkemmin tuntenut sitä sisäistä taistelua, jota +nuoret keskenään kävivät, sillä hänen päähänsä ei juolahtanutkaan, +ettei hänen Juhoansa rakastettaisi yli muiden, vaan hän arveli Evan +itkun johtuvan yksinomaan hänen kuulemistaan väen lörpöttelyistä ja +siitä vaikeasta asemasta, johon hän todellakin tottumattomuutensa +vuoksi oli joutunut. Hiljaa hissutteli hän Evan luokse, silitti +ryppyisellä kädellään tämän tukkaa ja rupesi kokoilemaan lohdutuksen +muruja kyynelten pysähdyttimeksi. + +-- Lapsihan tämä vielä on, Eva, puheli hän rauhallisesti, lapsi ja +aivan kokematon näissä uusissa tehtäviä. Mutta pian niihin tottuu, +kun halua on, ja sinulla on, minä tiedän. Ja kyllä minä opetan, minkä +osaan. Rupea nyt aluksi minun oppiini, niin siitä pääset alkuun, ja +voit omalla tiedollasi ja taidollasi jatkaa siitä, mihin minun lyhyt +ja vanha oppini pysähtyy. Niin on tämä niska valkea ja niin ovat nuo +kädet hennot ja puhtaat, että sääli on niitä likaisiin töihin sotkea, +mutta ei auta. Talon emäntä -- on kuitenkin korkia ihminen, kun hän +toimensa oikein käsittää ja hoitaa. Ja sitten, hyvä lapsi, muista, +mitä isä-vainajasi aina sanoi, että Luojahan meitä kaikkia lopultakin +auttelee. Älähän nyt itke noista väen puheista, eivät ne niillä silti +pahaa tarkoita, ovat vain muuten niin ajattelemattomia. Juhokin kun +äsken lähti Toivolan suolle, niin käski hyvin hoitaa ja varjella... + +-- Toivolan suolle? Onko Juho mennyt sinne? + +Eva nousi äkkiä ylös ja katsoi hämmästyneenä Leenaan. + +-- Ka, sinne. Eikös emäntä tiennytkään? Kuinka se nyt niin sanomatta +lähti? päätyi Leena kummastelemaan. + +Eva huomasi tehneensä tyhmyyden ja koetti parantaa sitä. + +-- Sanoihan se sentään, mutta en tullut sitä panneeksi niin merkille. +Onko se kaukanakin? + +-- Sinne on penikulman matka -- sehän on se suuri takamaan suo, jossa +sillä nyt on viemärien kaivuu. Evästäkin otti, niin että tokko tuo +tullee ennenkuin lauantaina. Jo minä toruinkin sitä, että kun lähtee +jo häiden jälkipäivänä pois, mutta se kun on nyt kerran sellainen +työhullu. Ja jos lienevät sillä litviikit lauantaina, kun se on sinne +kokoillut niitä päiväläisiäkin. + +Evalle oli samalla käynyt hänen asemansa selvemmäksi. Hän tiesi nyt, +että hänen taistelunsa oli alkava, hänen omalla tahollaan ja tavallaan, +Juhon omalla tahollaan ja tavallaan. Heidän tiensä olivat tarkoitetut +yhtymään ja ehkä ne yhtyisivätkin, mutta tuo kohta tuntui olevan niin +kaukana. Joka tapauksessa, mikä on tehtävä, se on tehtävä, ja niin +kääntyi hän rutosti Leenaan. + +-- Leena, tehdään liitto! sanoi hän. -- Minä haluan näyttää teille +kaikille, että juuri minunlaisestani tuleekin Soljalaan se emäntä, jota +tässä todella tarvitaan. Mutta minun täytyy saada tutustua asioihin +ensiksi. Autattehan minua, Leena? + +-- No hyvä lapsi! Vielä häntä kysyy. Autanko? Ihan käsillä sinua +kantelen. + +-- Mistä me ensiksi alotamme? + +-- Keittiöstä. Siitä alkaa emännän valtakunta ja siitä johtavat tiet +kaikkialle, polut aittaan, omettaan, kuoppaan ja kellariin. Alusta +aletaan, mutta ollaan varovaisia eikä kiirehditä. Aikaa meillä on, +Luojan kiitos, jos vain terveyttä ja siunausta annetaan. + + + + +VI. + + +Juho viskasi eväslaukun selkäänsä, hyppäsi pyörälleen ja lähti +ajamaan vinhasti Toivolan suolle. Häntä olisi kyllä kipeästi tarvittu +kotona, mutta hänen täytyi nyt päästä pois kauemmaksi, katsomaan +asemaansa ikäänkuin ulohtaalta. Sillä hän ymmärsi, että se, mitä hän +toisin hetkin oli aavistanut ja pelännyt, olikin ollut totta: Eva ei +tuntenut häntä kohtaan sellaista vastarakkautta kuin hän oli uskonut +ja toivonut, vaan oli tullut hänelle ehkä ratkaisevimmin muista +syistä -- kerta kaikkiaan päästäkseen erilleen uhkaavasta köyhyydestä +ja epävarmasta tulevaisuudesta. Ihmiset ja Eva itsekin saattoivat +uskoa, että Eva oli uhrautunut, mutta niin ei asia ollutkaan, vaan +uhri oli juuri hän, Juho, eikä kukaan muu. Kylmästi ja laskevasti oli +tässä käytetty hyväkseen häntä, Soljalan Juhoa, ettei pastorin neidin +olisi tarvinnut kärsiä puutetta ja köyhyyttä. Mitäpä olisi haitannut, +jos olisi kärsinytkin? Kärsiväthän sitä sadattuhannet muutkin. Ja +ehkä olisi ylpeä luonto nujertunut. Olisi oppinut ymmärtämään, että +vaikka talonpoika ei tunnekaan herramaista hienostumista, niin hänen +harteillaan kuitenkin lepää tämän maan menestys, lopuksi kaikki +sen hienostuminenkin. Ja olihan hän ollut valmis auttamaan ilman +avioliittoakin. + +Hänen sydäntänsä vihlaisi, kun hän huomasi näin hautovansa sydämessään +katkeria ja vihaisia ajatuksia vaimoansa kohtaan, jonka kanssa +vasta eilen oli mennyt naimisiin. Otsalle kohosi hiki, silmät eivät +joskus nähneet mitään ja pyörä hyppeli kuoppaisella kylätiellä. +Väkisinkin siirsi hän katseensa ympäristöönsä ja pakotti ajatuksensa +rauhallisemmille urille. Kyllä kaikki siitä vielä hyväksi kääntyy, +ajatteli hän yht'äkkiä voimakkaan luottavaisesti ja polki kiivasta +vauhtia edelleen. + +Tie kulki milloin hiekkaharjujen, milloin niiden välissä suikertelevien +savilaaksojen poikki, laaksojen, joissa lainehti ruis, vihersi muhkea +kaura tahi seisoi korkeana ja tiuhana mehukas kylvöheinä. Tuntiessaan +tämän maan siunauksen tuoksun valtasi hänet taas todellinen maamiehen +intohimo, sekä perinnöllinen että synnynnäinen raivoisa halu mullistaa +kaikki korvet juuria myöten mustalle mullalle, se oikein muokata ja +pehmentää, siinä mullan rikkaudessa pehtaroida, sitä kourin kopristella +ja lopuksi siihen kylvää satoisa siemen, joka heti itää, nousee +taimelle, haarautuu sadoiksi varsiksi, joista taas kukin tähkässään +kantaa kymmenet jyvät. Aurinko lämmittää, taivas kastelee, koko +luonto auttaa maamiehen työtä, sillä hän on ainoa ihmisen oikealle +tarkoitukselle ja tehtävälle uskollinen olento. Ja todellisen +maanlapsen viljelyksiin ei koske halla. Ei koske, ei uskalla, ja oikea +maamies nauraa koko hallalle. Eikä vaikuta kuivuus, enempää kuin +sadekaan sen miehen peltoon, joka on selvillä siemenen syntysanoista ja +viljan kasvun pyhistä ja salaisista luottehista. Ja niin muodostaa tämä +maan rikas kasvu ja anteliaisuus perustan, jolla kaikki lepää: kansan +pohjavarallisuus, siitä johtuva kyky pitää huolta henkisistä tarpeista, +siitä kasvava halu päästä nauttimaan elämän hienommista ilmiöistä, +kulttuurista, taiteesta, joka kaikki on kuin maamiehen pellolla +hersyvän heinän kaunista kukkaa, kullalle kimaltavaa kesäheinän +helvettä. + +Hän laskeutui pyörältään ja poikkesi syrjätielle, joka oli niin +uusi, että sitä oli vaikea ajaa. Edellisenä vuonna hän oli sen itse +valmistanut esityöksi suurelle suonkuivaushankkeelleen. Hän kätki +pyöränsä tuuhean kuusen juurelle sakeaan näreikköön ja läksi jalan +katkaisemaan jäljellä olevaa pientä taivalta. Hetken perästä aukeni +hänen eteensä se tuttu näköala, jonka edessä hän niin usein oli +unelmoinut ja suunnitelmia tehnyt -- Toivolan suuri suo, tummanruskea +lakeus, jonka takaa siinsi sinertävänä aitana kaukainen harju ja +kylän metsäiset takamaapalstat. Helteen raukaisemana hän istahti +metsän laitaan, metsäsaunan kynnykselle, ja vaipui mietteisiinsä +ainaisia vanhoja unelmiaan ajattelemaan, niitä kehittelemään ja niistä +nauttimaan. + +Hän muisti elävästi tällä hetkellä, kuinka hän oli kerran pikku poikana +ollut kuljeskelemassa isänsä kanssa pitkin Soljalan laajoja maita. +Tuolla kaukana aholla oli häntä kummastuttanut se, että keskellä mitä +tiheintä koivumetsää maa oli ollut niin omituisen tasaista ja että +siinä oli näkynyt ikäänkuin säännöllisiä ojan jälkiä. "Isä", oli hän +kysynyt, "onko tässä ennen ollut pelto?" "On, poika", oli tuo vakava ja +korkea mies vastannut, "tässä on ollut menneinä aikoina laaja pelto." +"Miksi siihen on päässyt metsä kasvamaan?" "Ryssä tahi rutto tappoi +viljelijät ja niin jäivät kaukovainiot vuosikymmeniksi viljelykseen +ottamatta. Metsä kasvoi keskelle peltoa." "Ryssä tahi rutto?" "Niin. +Ne ovat olleet tämän meidän kansan ikuiset viholliset -- kolmantena +sitten oma itse." "Oma itse?" "Niin. Riitaisuus, kateus ja kaikkinainen +pahansuopaisuus." + +Ja Juho tiesi omista mittailuistaan, että aikoinaan oli Soljalan mailla +ollut oikeastaan enemmän peltopinta-alaa kuin mitä oli vieläkään, +että esi-isät olivat olleet todellisia viljankasvattajajättiläisiä. +Siinä oli kyllä vanhoja kaskimaita mukaan otettuna, mutta sittenkin. +Täytyi ihailla sitä valtavaa sitkeyttä ja voimaa, jota he olivat +osoittaneet, ja sitä suoraviivaista ja härkäpäistä pyrkimystä saada +kasvatetuksi juuri viljaa, ja etenkin juuri ruista niin paljon kuin +mahdollista. Ruis oli se voimakasvi, jonka mehuista Suomen kansa oli +sitkeytensä saanut, ja nuo muinaiset rukiin viljelijät, salomaiden +rohdinhousuiset kaskimiehet, olivat yksinkertaisine hakokarheineen, +sitkeine suonineen ja vanhatestamentillisen jyrkkäviivaisine ja juroine +jumalineen sanan kirjaimellisessa merkityksessä vieneet kansamme +läpi mitä vaikeinten vuosisatojen, vainojen ja ruttojen, nykyiseen +vapauden ja itsenäisyyden aikaan saakka. Kunnia heille, ikuinen kunnia, +kun he nyt tuntemattomissa haudoissaan vakaasti makailevat odottaen +sitä tinkimätöntä herätyksen päivää, joka heille luvattiin, johon he +luottivat ja jonka he myös varmasti saavat. + +Ja sitten oli Juho isänsä kanssa kerran tullut tälle samalle paikalle, +jossa hän nyt istui ja jossa ammoisista ajoista oli korven keskellä +synkkien kuusien pimennossa ollut metsäsauna toisensa jälkeen, kuin +ainaisen aikeen ja ainaisen vaaran osoituksena. Ja isä oli istahtanut +tälle samalle kynnykselle, pyyhkinyt hikeä syvävakoiselta otsaltaan ja +sanonut äkkiä: "Tuossa, poika, on sitten sinun peltosi, tuossa!" Ja +hetken perästä hän oli jatkanut: "Minä sain saman perinnön isältäni, +minä, mutta en ole jaksanut sen perinnön vaatimusta täyttää; näytä +sinä, että olet parempi mies -- se on aina ollut nuorimmassa Soljalan +kohtalo." + +Vasta myöhemmin oli Juho oppinut oikein ymmärtämään isänsä silloiset, +hiukan masentuneelta tuntuvat mietteet. Holhoojansa ja appi-vainajansa +avulla hän oli innostunut ottamaan tarkemmin selkoa sukutalonsa +vaiheista ja saanut tietää, että Soljalan kohtalo oli todellakin aina +omituisesta sattumasta jäänyt perheen kuopusten hartioille. Niin +kauas kuin tietoja riitti, kertoivat ne, kuinka Soljalan miehistä ja +veljeksistä aina vanhimmat vähitellen kaatuivat tuonen saaliiksi, +mikä sotaan, mikä kontion alle, mikä taudin tahi muun surman uhriksi, +ja kuinka aina isän perintö jäi nuorimman hoidettavaksi tulevien +sukupolvien varalle. Niin oli käynyt hänellekin, sillä ollessaan +silloin isänsä kanssa tuossa suon reunalla olivat hänen vanhemmat +veljensä jo kätketyt maan poveen, äidin rinnalle, ja jäljellä olivat +vain tuo vanha ja korkea kelohonka sekä hän, sen turvissa ylös +ponnisteleva nuori vesa. Syvästi oli hän tuntenut isänsä testamentin +painon sillä hetkellä, jolloin koko hänen sukunsa perimätieto ja sen +vaiheet sekä isän sanojen todellinen sisällys oli hänelle selvinnyt, +ja omituisella varhaisvanhalla tarmolla ja voimalla oli hän ruvennut +tulevaan kutsumukseensa valmistumaan. + +Jo alusta oli hän karistanut syrjään kaiken, mikä ei palvellut tätä +hänen päätarkoitustaan. Kaikki oppi ja tieto, jota hän hankki, +tarkoitti vain keinojen varaamista, millä päästä päämaaliinsa, ja +muu tieto sai tulla ilmaiseksi sen ohella, jos tuli. Ankaralla +itsensäkieltämisellä hän hillitsi nuoruuttansa, herännyttä kauneuden +janoa, kielsi siltä puolelta toistaiseksi kaikki menot, uhraten vain +isäinsä tilan kohottamiseksi alennustilastaan. Hän eli vuotensa kuin +ummessa silmin, hammasta kiristäen vain reutoen ja ahertaen maan +kimpussa, alati suunnitellen ja kehitellen, alati ja kärsivällisesti +pannen täytäntöön. Hän tutki tarkoin oman aikansa ja alansa, anasti +siltä itseltä ne aseet, joita tarvittiin uudenaikaisten tulosten +hankkimiseen, ja heräsi eräänä päivänä siihen, että Soljala oli jälleen +entinen mahtava Soljala, jonka ruispeltojen ei tarvinnut naapurien +vainioista heilimöimisen pölyä odottaa. Ja silloin hän ikäänkuin +kohotti kasvonsa maasta ylös kirkasta taivasta kohti, suoristi +korkeata, nuorta ja jäntevää vartaloaan, sekä tunsi ihanata elämän +onnen kaipuuta, rakkauden ja kodin herttaisuuden janoa. Silloin hän +salli sielussaan leimahtaa kirkkaana näkyviin sen kuvan, jonka hän oli +tiennyt siellä aina olevan ja jonka keskuksena oli alati ollut ja ijäti +oli oleva se, joka oli nyt hänen omansa -- eikä kuitenkaan ollut. + +Juhon huulet puristuivat tiukasti yhteen ja hän hyppäsi pystyyn sekä +lähti kiireesti astumaan suolle. Pehmeä, mutta silti jo aika kiinteä, +paikoin jo ruohottuva suon pinta painui hänen jalkainsa alla hänen +suunnatessaan kulkunsa tuonne ulommaksi, jossa musta valli ilmaisi +suurta viemäriä kaivettavan. Ja tuo hänen silmiinsä sattuva musta väri +toi jälleen hänen mieleensä tasapainoa, sillä se todisti hänelle, +että Toivolan suuren suon uumenissa, siellä, jossa mustaksi palanut +ruta makasi monen metrin vahvuisena hedelmällisenä kerroksena, asui +tuhansien ihmisten onni. "Ja sieltä minäkin onneni valloitan!" vannoi +hän mielessään. "Sieltä nostan minä sen voiman, Eva, joka väkiselläkin +panee sinut minua rakastamaan, niin että vielä polvillasi luokseni +ryömit, etkä tiedä, kuinka voisit onnestasi kylliksi nauttia. Tällä +minä sinun ylpeytesi kukistan, korskea neito, joka halveksit talonpojan +harmaita asumuksia ollenkaan ymmärtämättä, miksi ne vielä ovat olleet +niin harmaita." Ja hänen siinä suota pitkin harppoessaan kuvastui Eva +hänen silmiinsä suloisena, vakavana, suruisena, kuin pyytävänä, niin +sanomattoman viekoittelevana ja raittiina. Kurkkua kuroi ja sydämen +valtasi suunnaton kaiho ja tuska, niin että teki mieli siitä paikasta +kääntyä kotiin, temmata syliinsä ja voimalla valloittaa itselleen +kaikki kiehtova onni. + +-- No kylläpä on mies, kun jo seuraavana päivänä nuorikkonsa jättää! +tervehti häntä leikillisesti vanha Juuso, Soljalan koeteltu vouti, joka +oli johtamassa kaivaustyötä. + +-- Työ ensin, leikki sitten, sai Juho siihen vastatuksi ja rupesi +tarkastelemaan valtavaa viemärin uraa, joka kuin leikattuna uursi suon +mustaa sisusta. + +Parhaillaan juurikan nostokoneen hampaat olivat tarttuneet kuin haukan +kynnet syvälle mutaan hautautuneeseen ikivanhaan liekokantoon. Yhä +kireämmäksi kävi nostava voima, kunnes vihdoin hitaasti nousi ilmoille +suuri, monijuurinen jättiläinen, jäsenet haarallaan kuin pirunkalalla. +Raikuvalla huudolla tervehtivät sitä miehet, sillä tämä tällainen +vivahti jotenkin urheiluun ja oli omiaan antamaan vaihtelua työlle. +Viemärin pohjalla lirisi mustaa mutavettä ja miehet häärivät siellä +lapioineen ja pertuskoineen likaisina ja rapaisina kuin hornan henget. +Juho katseli pohjasta nousevaa rutaa melkein kuin himokkaana. Se oli +enimmäkseen kiinteätä, mustaa, paikoin melkein kiiltävän mustaa, ja +nousi lapioon eheinä, lihavan näköisinä paloina, jotka lupasivat satoa, +vaivan palkkiota, lainehtivaa ruista, siunattua Jumalan viljaa. Juhon +olisi melkein tehnyt mieli sitä maistaa. Hän riisui takkinsa, tarttui +lapioon ja hyppäsi viemärin pohjalle ruveten etumaisena kumartumaan ja +nostamaan. + +Miehet ikäänkuin väistyivät syrjemmäksi ja seisahtuivat lapioittensa +varaan katsoakseen nuoren isännän työtä. He tiesivät vanhasta +kokemuksesta, ettei siihen ollut rinnalle menemistä. Harva heistä +pani lapion pistoon sellaista voimaa kuin hän ja harva heistä teki +työtä sillä intohimolla ja mieltymyksellä kuin hän. He tunsivat +sydämessään, mistä se johtui -- siitä, että maa oli Juhon omaa maata, +työ hänen omaa työtänsä, lähinnä häntä itseänsä varten. He tekivät +työtä lähinnä isäntäänsä varten. Oli kuin olisi ase ollut Juhon käsissä +puolta terävämpi ja uppoavampi, sillä niin ahneesti ja mehukkaasti +se mennä sihahti märkään mutaan, kohotti sieltä palan, niin että +juuret rytisivät ja vesi tirskui, ja missä vastus näytti tulevan liian +voimakkaaksi, siinä jo käsi etsi kupeelta kalsoa, millä sitkeät juuret +poikki hakata. Niin Juho teki herkeämättä työtänsä, ja miehet jo +lopuksi kyllästyivät katsomiseensa sekä yhtyivät leikkiin. + +Juhon mielessä sai tämä hänen työnsä vertauskuvallisen leiman. +Onnensa kulta-aarniota hän nyt avasi. Hengessään hän näki, kuinka +pian koko tämä surumielinen ja autio lakeus lainehtisi hymyilevänä +peltona, jossa korkean viljan joukosta katselisivat ystävälliset +kukat kuin meren pohjasta. Ja tuossa hänen edessään väikkyi se ihana +haavekuva, jota hän aina oli ajatellut, ja jota hän nyt oli lähtenyt +valloittamaan lopullisesti, äsken vielä erehdyksestä luultuaan, että +se jo oli hänen omansa. Ei ollut vielä, mutta tulisi. Ja kuta kauemmin +hän tuota kuvaa katseli, sitä voimakkaampana paloi intohimo hänen +rinnassaan: se oli kuin virta, joka äsken vielä kahleissa oltuaan oli +nyt päässyt vapauteen, mutta juuri oikein kosken vauhtiin kohotessaan +oli kohdannutkin tiellään uuden tokeen, joka oli sen väkivallalla +pysähdyttänyt ja jota vastaan se nyt vihaisena pärskähteli, etsien +pääsytietä ja yhä nousten sekä pyörien synkkinä, vetävinä kurimuksina. + +Juho raatoi viikon kuin orja ja pani miehensäkin raskaasti ahertamaan. +Helpotuksen huokaus pääsi kaikilta, kun tuli lauantai ja lepopäivän +aatto. Juho maksoi päiväläisensä, jotka hajaantuivat kukin haaralleen, +mutta itse hän unehtui istumaan vanhalle paikalleen metsäsaunan +kynnykselle, pää mutaisen käden nojassa ja mielessä yksi ainoa alati +palaava ja yhäti kolkuttava ja tykyttävä ajatus. + +Kesä-illan hämärä levisi hiljaa suuren suon ylle, yhtyen sieltä täältä +kohoavaan sumuhäivähdykseen. Tyytymättömänä rauhansa häiriytymisestä +puhkesi vikla valittavaan itkuunsa, kuin olisi se ymmärtänyt, että +hänen luvatun maansa loppu oli nyt alkanut. Se lensi kauemmaksi, +valitti yhä kohoavalla sävelellä, kunnes rupesi sitä laskemaan, antaen +sen vihdoin päättyä alakuloisesti soivaan äännähdykseen. Juho huomasi +kuuntelevansa sitä korva herkkänä, ikäänkuin se olisi hänelle jotakin +ennustanut. Yhä syveni hämärä hänen ympärillään, auringon jälki näkyi +enää vain kaukaisena kajastuksena taivaan rannalla, hiljaisuus oli +melkein läpitunkeva, niin että Juho selvästi kuuli oman sydämensä +tykinnän. + +Hän muisti siinä koko elämänsä kuin kirjasta, muisti, kuinka hän +usein isänsä kanssa oli pappilassa käymässä, jossa heitä pidettiin +samanarvoisina vieraina. Samanarvoisina? Niin. Juhon täytyi se +myöntää. Hän muisti, millä kunnioituksella pastori oli hänen isäänsä +kohdellut, suuremmalla arvonannolla kuin esimerkiksi nimismiestä, +vaikka olikin kaikille yhtä kohtelias. Oliko se siksi, että pastori +oli isälle velkaa? Juho punastui sitä ajatellessaan. Oli kuin olisivat +pastorin viisaat ja jalot kasvot samalla ilmestyneet hänen eteensä +ja katsoneet häneen moittivasti. Se ei ollut mahdollista, sillä Juho +oli huomannut hänet pitkän kokemuksen perusteella mieheksi, jonka +luonne, elämänkäsitys, tiedot ja ympäristöönsä suhtautuminen oli ollut +kaiken arvostelun yläpuolella, jaloa ja koskematonta. Turhaan ei ollut +isä-vainaja häntä kuolinvuoteellaan halunnut poikansa holhoojaksi. +Toinen pappi, toinen maanviljelijä, ja he yhdessä sopikoot pojan +kasvatuksesta. Mutta se velka? Omaan elämäänsä ei pastori ollut +sitä tarvinnut, sen Juho tiesi, mutta mihin? Ehkä johonkin vanhaan +takuuseen? Kunhan ei vain Eva saisi tietää sitä asiaa. + +Hän muisti, kuinka hän aina oli ollut läsnä pappilassa lasten +leikeissä, mutta silti niistä hiukan syrjässä. Kun hän oli katsellut +heidän sirouttaan ja sieviä liikkeitään, oli hän aina tuntenut itsensä +niin kömpelöksi heidän seurassaan. Kuin loihdittuina olivat hänen +silmänsä seuranneet Evan juoksua, jokaista hänen tekoaan, riippuneet +kiinni hänen huulissaan ja painuneet maahan hänen edessään. He olivat +kasvaneet tuttavina ja toimineet nuorina hyvinä tovereina, olivat +olleet yksissä mukana nuorisoseurassa ja kesäisissä juhlapuuhissa, +jutelleet ja olleet avoimia toisilleen. Ja Juho oli pelännyt, että +hänen tunteensa oli ehkä ollut jo aikaisin Evalle selvänä, sillä hän ei +ollut voinut peittää katsettaan eikä salata niitä sanattomia tekoja, +joista se tulee tuhannellakin tavalla ilmi. Mutta Juho oli samaten +myös aikaisin huomannut, kuinka Evan ympärille joka paikassa, missä +hän liikkui, kaikesta vapaudesta ja tuttavuudesta huolimatta muodostui +ikäänkuin pieni välimatka. Sen ääreen saattoi helposti päästä, mutta +siitä likemmäksi hyvin vaikeasti. Jos kuka sitä yritti, ilmestyi Evan +kasvoille heti tuollainen pieni, kylmä, pois työntävä ylpeä arkuus, +joka heti karkoitti. Mutta se teki Evan sitäkin viehättävämmäksi. + +Kuinka oli hän sitten uskaltanut kosia tyttöä? Tällä hetkellä oli +se hänelle itselleenkin käsittämätöntä. Mutta isän kuoleman jälkeen +oli Evaan ilmestynyt jotakin turvattomuuden ja avuttomuuden ilmettä. +Juho oli kauan taistellut rakkautensa kanssa, kunnes vihdoinkin oli +uskaltanut. + +Kuumana virtana läikähti veri taas hänen suonissaan. Lannistuen +rakkauden kaipuunsa alle lähti hän huohottaen painaltamaan kohti +Soljalaa, sinne, jossa oli hänen vaimonsa, odottamassa häntä kaikessa +lauantai-iltaisessa kukkeudessaan ja kauneudessaan. Hänen ajatuksensa +kutoutuivat vain sen yhden ainoan ihanan haavekuvan ympärille, jota hän +koko ikänsä oli sydämessään kantanut ja jonka hän tahtoi lopullisesti +itselleen valloittaa. + + + + +VII. + + +"Keittiöstä! Siitä alkaa emännän valtakunta", toisteli Eva itsekseen +katsellen ympärilleen Soljalan vanhassa, harmaassa, suuressa ja +ikävässä keittiössä. "Se on kyllä helppo sanoa, mutta kun on saatava +alun päästä kiinni, on asia hiukan mutkallisempi. Päämäärä minulla +kyllä on selvä: tahdon ensinnäkin oppia tuntemaan tällaisen suuren +talouden asiat ja miten niitä on hoidettava sekä johdettava; sitten +tahdon johtaa ne niin, että tuloksena on menoihin ja tuloihin nähden +järjellinen elämä sivistyneessä ympäristössä. Mutta jo tuohon niihin +perehtymiseen menee aikaa, sillä jos sekaannun niihin kypsymättömästi, +saattaa kaikki käydä vain hullusti. Ei siis ole muuta keinoa kuin +aloittaa tästä pienestä pisteestä, keskeltä asiain koko joukkoa, ja +panna siinä toimeen se, minkä jo nyt entuudestaan tiedän ja hyvin +ymmärrän." + +Näihin mietteisiin Eva koetti upottaa katkeruutensa ja +loukkaantumisensa sekä siitä, mitä oli väen kuullut puhuvan, että +myös Juhon äkillisen lähdön johdosta. Hänhän kyllä täysin ymmärsi, +miksi Juho oli mennyt, mutta jotenkuten hänen naisellista olemustaan +kuitenkin loukkasi se, ettei Juho edes näyttänyt tahtovan voittaa hänen +antautumistaan. Hänhän oli nainen, jonka luontoon kuului antauminen +aivan yhtä luonnollisena ominaisuutena kuin miehelle valloittaminen, +ja kun mies ei näyttänyt pitävän häntä valloittamisen arvoisena, +vaan lähti pois, loukkasi se häntä, vaikka hän ei toiselta puolen +halunnutkaan tuolle miehelle antautua -- ainakaan vielä. Sellainen on +naisen luonto. + +Hän istahti pitkän väen pöydän ääreen. Se oli ollut joskus maalattu, +mutta nyt oli väri kulunut pois kokonaan. Pinta oli rosoinen, +täynnä viiruja, suorastaan likainen. Jos pöytää pidettiin näin +maalaamattomana, täytyi sitä hyvin usein, ainakin pari kertaa viikossa, +pestä kiehuvalla vedellä ja hiekalla, jolloin se pysyy valkoisena +ja puhtaan vaikutuksen tekevänä. Nyt ei sitä oikeastaan pesty täten +koskaan, vaan tyydyttiin pyyhkimään kylmään veteen kastetulla rievulla, +josta se sintyi ja kävi ikävän väriseksi sekä sai lian ja mahineen puun +hajua. Eva merkitsi mieleensä tyynesti: + +"Keittiön pöytä ja tuolit korjattava ja maalattava. Samoin astiakaappi. +Pitkälle pöydälle hankittava sopiva vahakangas. Väri: hyvin +vaaleankeltainen." + +Hän katseli yhä ympärilleen ja teki tarkan harkinnan perästä taas +seuraavat muistiinpanot: + +"Lattia höylättävä ja tiivistettävä sekä maalattava vaaleanharmaaksi. +Hällä korjattava sekä maalattava hyvin vaalean tiilen väriseksi. +Astiahylly korjattava ja maalattava vaaleankeltaiseksi. Sen takaa ja +molemmin puolin hällää seinä vuorattava kauniilla linoleumimatolla. +Tilava, sinkkipellistä tehty astiain pesupöytä hankittava. Jauho- sekä +muut salkkarit hankittava täydelliset. Oven suuhun tahi etehiseen +hankittava käsien pesupöytä astioineen ja pyyhinnaulakkoineen. Seinät +vuorattava parin metrin korkeudelle uurrelaudoilla, ja vuorauksen +yläreunaan tehtävä koko huoneeseen hylly. Seinä yläpuolelta ja katto +valkaistava sekä hankittava riittävästi valaiseva kattolamppu. +Ikkunaverhot laitettava aluksi vaikka raavenliinasta, koristeltuina +kirkasvärisillä kuvioilla. Ikkunanpostit maalattava valkoisiksi, +ikkunalaudat vaaleankeltaisiksi. Seinien vuoraus vaaleankeltaiseksi." + +Hän innostui suunnitelmistaan ja tunsi äkkiä intohimoista halua +päästä kerran emännöimään tällaisessa keittiössä, jonka hän jo näki +täydellisenä mielikuvituksessaan. Hän meni astiakaapille katsomaan, +mitä siellä oli. Kirjava kokoelma vanhaa fajanssia, lohkoutuneita, +vastenmielisen näköisiä kivikuppeja, puukuppeja, mustuneita +läkkipeltilusikoita, mustuneita ja rasvaisen näköisiä pöytäveitsiä, +valikoima erilaisia ja vääntyneitä sekä tylsiä haarukoita, ruoan +jätteitä ja leivän muruja, homehtunutta puuroa, kärpäsen jälkiä täynnä +oleva juuston lasinen suoja -- kaikki epäjärjestyksessä sikinsokin. +Tunkkainen ilma löyhähti kaapista vastaan. Hän otti sieltä kovan +reikäleivän ja istui sitä tarkastelemaan, taittoi kappaleen, katsoi +sitä ja maistoi. + +Se oli tyypillistä hämäläistä "kolmen vuorokauden leipää". +Erinomainen vilja oli hapatettu kolmisen vuorokautta ja siitä sitten +huolimattomasti leivottu leipä, joka kuivettuaan oli likisattua, +kivikovaa, leikkauspinnaltaan tumman kiiltävää ja maultaan kirpeän +katkeraa, vastenmielistä. Niin, suorastaan epäterveellistä. Ei ollut +ihmetteleminen, että väellä, joka sai syödä sitä vuodet umpeensa +laihain särvinten kera, oli yleisenä vaivana ainainen "sydänalavika". +Satunnainen rievän leipominen pyhiksi ja juhliksi ei voinut tätä +asiaa parantaa. Miksi pilattiin Jumalan vilja tällä tavalla? Eikö +jo yksin samalla vaivalla saatu maukas, vaikkapa hapankin, ohut +kovaleipä olisi ollut omiaan tekemään tyytyväiseksi nälkiintynyttä +ja usein hyvin huonohampaista työläistä? Siksi tehtiin näin, koska +ennenkin oli niin tehty, koska talonpojan ei muka sopinut ruveta +tällaisia uusia herrastapoja matkimaan. Mutta hänpä oli nyt Soljalan +emäntä ja hän näyttäisi, että muutos oli sekä tarpeellinen että +mahdollinen suorittaa. Eva tiesi, että savolainen, joka elämäniloisessa +taipumuksessaan on älynnyt hyvän ruoankin tuottamat nautinnot, ei +suorastaan taipuisi tällaista leipää syömään, vaan vaatisi emäntiänsä +leipomaan parempaa. Mutta siinäkin oli menty sivu terveyden ja järkevän +talouden, sillä näin oli aina totuttu syömään pehmeää leipää, jonka +johdosta emännät olivat alituisissa leipomapuuhissa ja pirtit kuumat +kuin lasitehtaat. Ei sekään käynyt päinsä, vaan talon pää-asiallinen +leipä oli leivottava määrä-aikojen kuluttua tarpeen mukaan, mutta +huomioonottamalla todellinen leipomataito ja hyvän sekä terveellisen +leivän vaatimukset. + +Ja hän merkitsi taas innostuneena muistikirjaansa: + +"Leipä ja väen astiat". + +Edellisestä hän tiesi kyllä selviävänsä, sillä hän ottaisi ensi +kerroilla vanhan palvelijattarensa, tuon pohjalaisen, hiljaisen ja +sivistyneen talousihmisen avukseen, mutta entäs astiat? Mistä saada +väelle siisti, kestävä ja heidän tapoihinsa ja ympäristöönsä sopiva +astiakalusto, joka olisi samalla sekä käytännöllinen ja kestävä että +myös näöltään hauska ja miellyttävä? Siinäpä pulma. Hän huomasi +yhtäkkiä, etteivät meidän fajanssitehtaamme ja kotiteollisuus-ihmisemme +olleet ajatelleet ollenkaan kansan tarvetta, vaan suunnanneet +ponnistelunsa halvimmallakin alalla enemmän köyhän herrasväen tarpeita +ja "serviisejä" silmälläpitäen. Ja ulkomaalaista tavaraa kohtaan tunsi +Eva syvää vastenmielisyyttä. Tässä asiassa hän tarvitsi Juhon neuvoa. +Ja veitset sekä haarukat? Käyttikö väki sellaisia? Se oli Evalle +hämärä asia ja hän aavisti, että ruoka vietiin kupista tahi lautaselta +suuhun enimmäkseen joko lusikan tahi sitten jonkunmoisen veitsen, +peukalon ja etusormen avulla. Talonpojalta ei muka tarvinnut vaatia +siistejä syömätapoja. Mutta jos hän muutti kaupunkiin joko työmieheksi +tahi muuksi kansalaiseksi, niin ennen pitkää hänen vaimonsa rupesi +kattamaan pöydän siististi ja mies syömään veitsellä ja haarukalla, +kuten yleismaailmallinen sivistynyt ja siisti tapa vaati. Miksi hän +sitten täällä maalla menetteli toisin? Miksi piti hänen täällä olla +kuin porsas? Ehkä siksi, ettei täällä ollut sivistynyttä ympäristöä +kuten kaupungissa antamassa siihen herätettä, pitämässä porsaan edessä +kuvastinta, josta hän näkisi kaukaloimisensa? Ehkä se, että ympäristö +yleensä, itse luontoa lukuunottamatta, oli harmaja ja epäsiisti, +vaikutti tyhjentävästi ja teki välinpitämättömäksi? + +Ehkä raskas maatyö, ellei siihen ollut yhtyneenä aatteellinenkin +päämäärä -- ja sitä ei ollut tällaisissa harmaissa oloissa elävällä +työväellä -- oli omiaan tekemään ihmiset tylsiksi ja typeriksi? + +Eva huomasi, että aivan uudet käsityskannat ja näköalat olivat hänelle +aukeamassa, että hänet oli nyt aivan toisella tavalla kuin ennen +asetettu vastakkain sen kanssa, mikä jokapäiväisessä arkisessa elämässä +oli pienin, mutta tärkein keinoin omiaan kasvattamaan Suomen kansaa +ja tekemään sille olon viihdyttäväksi. Hän oikein paloi halusta saada +näistä asioista neuvotella Juhon kanssa ja saada tietää, ymmärsikö hän +kaiken tämän merkityksen. + +Leena kuului kopistelevan porstuassa ja tuli samalla hikisenä ja +puuhakkaana sisään. "Taitaapa emäntä täällä katsella uusia työmaitaan", +sanoi hän huomatessaan Evan istuvan pöydän ääressä oikein kynä kädessä +ja vihko polvella. "Tuo kirjaanpano se on näillä uusmuotisilla +ihmisillä aivan tautina. Isännälläkin on ihan joka lehmälle omat +tilinsä ja kaavansa ja niihin se karjakon kanssa yhtämittaa niitä +numeroitaan merkitsee ja ylöspanee. Pitää muka tarkoin olla selvillä, +kuinka paljon elukoille ruokaa annetaan ja kuinka paljon ne kulloinkin +lypsävät. Eikä kelpaakaan meidän talossa enää mikä sonnipahanen +hyvänsä, joiden jäljessä ennen lehmiä kylälläkin juoksutettiin, +vaan kuka tietää, kuinka kalliilla rahalla lienee ostanut tuon +Hermanni-rumilaan, joka tuolla navetassa kuin Salamo vaimojensa kanssa +elehtii. Niin niin, toisin oli ajat ennen, mutta paremmat saattavat +silti nyt olla. Pitää tässä ruveta väelle illallista keittämään, kun +hoksaisi jotakin sopivaa talonpojan ruokaa..." + +"Kun hoksaisi jotakin sopivaa". Ne sanat jäivät kaikumaan Evan +mielessä, sillä ne olivat hänestä omituiset. Eikö emännän velvollisuus +ollut jo aikoja ennen tietää, jos hän tunsi varansa ja varastonsa, mitä +milloinkin oli väelle laitettava, ja eikö nimenomaan illallisruoasta, +väen tullessa väsyneenä ja rääkkääntyneenä kotiin, ollut pidettävä +aivan erikoista huolta? Heille, noille vieraille ja oudoille +kodeissamme, oli vaatimattomissakin oloissa koetettava luoda viihtyistä +kodin tunnelmaa. Evaa oikein värisytti, kun hän muisti pihan toisella +puolella olevaa väentupaa ja sen kolkkoa harmautta, ja hän ymmärsi, +että hänen oli nyt aluksi rajoitettava suunnitelmansa, ettei kaikki +tulisi suoritettavaksi samalla kertaa. + +Hän vaihtoi Leenan kanssa muutaman välinpitämättömän sanan, +kyseli hiukan eukon töistä ja missä väki nyt oli, ja lähti sitten +sisähuoneisiin, mielessä sama suunnitelma, jonka hän oli pannut alulle +keittiössä. Miettien ja pohtien kulki hän huoneesta toiseen, tehden +aina tarkat muistiinpanot kirjaansa, kunnes hän vihdoin saapui Juhon +kamariin, jonka ovelle hän pysähtyi miettiväisenä ja surumielisenä. + +Kuinka monenmoisista erilaisista säikeistä olikaan ihmisen onni +kudottu! Se oli kuin Penelopen kuuluisa kangas, josta hän yöllä purki +sen, mitä oli päivällä siihen kutonut, koska ei tahtonut antautua +kosijalleen. Minkä ihminen päivällä kutoi onnensa kangasta, sen usein +yöllä pimeät kohtalot pois purkivat, ja taas oli alettava alusta. Mutta +ehkä sittenkin siihen vähitellen uutteran pyrkimyksen tuloksena jäi +säie säikeen jälkeen, kude kuteen lisäksi, niin että vihdoinkin onnen +kirjava kangas läheni valmistumistaan, kunnes kuolema sen kudonnan +katkaisi? Mietteissään Eva istahti miehensä pöydän ääreen ja piirusti +hitaasti ja unelmoiden vihkoonsa uuden otsakkeen: "Juhon kamari". + +Hänellä oli kuten kaikilla tytöillä ollut salainen unelmansa siitä, +minkälainen kerran oli oleva hänen "Juhon kamarinsa". Se oli +sivistyneen miehen lämmin ja kodikas huone, jossa hieno aisti oli +tehnyt parastansa hankkiaksensa sen asukkaalle viihdytystä. Siellä oli +oleva se salaperäinen kiehtova tuoksu, joka sai ummistamaan silmät +ja vaipumaan aavistelevaan nautintoon, siellä olivat uskolliset ja +kirkkaat silmät sekä voimakkaat käsivarret, joihin saattoi heittäytyä, +turvautua, antautua täydellä onnen tunteella. Se oli se turvapaikka, +jonne voi hiipiä kodin muista suojista, kun hämärä jo vallitsee ja +mieli rupeaa avautuen kaipaamaan suloista täydentäjäänsä, rauhaa ja +lohtua. + +Eva vilkaisi ympärilleen Juhon yksinkertaiseen ja koruttomaan +huoneeseen ja painoi sitten taas kiireesti päänsä käsivarttaan vastaan. +Tuntui siltä kuin hänen olisi ollut mahdotonta tunnustaa, että hän oli +saattanut niin peräti unohtaa nuo entiset unelmansa ja ihanteensa, +että oli toisarvoisten syiden vuoksi, kuten hän syytti itseään, ne +suorastaan myynyt. Ja nyt hän yht'äkkiä huomasi sielussaan erään +katseen, jonka hän kerran oli tiennyt sinne painuneen, mutta jolle hän +silti ei ollut omasta puolestaan pannut sen enempää merkitystä. Nyt oli +kuin olisi kaikki hänen epäilyksensä ja tuskansa purkautunut tuosta +katseesta häneen surumielisenä ja kaihoavana moitteena, joka entistä +suuremmalla voimalla valaisi Evalle, mitä kaikkea köyhemmäksi hänen +elämänsä ehkä oli jäävä. + +Mutta Eva oli velvollisuudentuntoinen ja lujatahtoinen nainen, ja +tämä heikkous oli hänessä hetkellistä. Hän pakotti itsensä uudelleen +harkitsemaan Juhon huonetta, miten saada siitä sellainen maanviljelijän +kamari, joka sopii hänen säätyynsä ja maailmankatsomukseensa, mutta +samalla täydelleen edustaa sitä kulttuuritasoa, jolla Eva oli ja jolle +hän näissä seikoissa tahtoi miehensäkin nostaa. Sillä vasta sitten, kun +siinä suhteessa oli saatu aikaan täydellinen sopusointu, kun toisin +sanoen kansallinen sivistyksemme oli ikäänkuin tässä pienoiskohdassa +pohjautunut siihen ainoaan, mihin se lopulta saattoi pysyväisesti +pohjautua ja elinvoimaisia hedelmiä tuottaa, nimittäin meidän +maataviljelevän säätymme todelliseen ja oikeaan sivistykseen työnsä +ja elämäntehtävänsä pohjalla, syntyisi se ilmapiiri, jossa hän, Eva, +kulttuurin lapsi, saattaisi todella olla onnellinen. Eva tunsi tämän +vain hämärästi, voimatta pukea sitä sanoiksi, mutta hän tiesi, että +jotenkin sinne päin oli nyt pyrittävä, ja hän pyrki myös sinne. + +Ja hän suunnitteli mielessään, millaiseksi hän tahtoisi Juhon kamarin, +sen Soljalan isännän kamarin, jota hän tahtoi oppia rakastamaan, kuten +oli luvannut, myötä- ja vastoinkäymisessä. Yksinkertaista piti kaiken +olla, suomalaista, mutta ei siten käsitettynä, että mikä tahansa +kömpelö ja puiseva kannon kappale, pölkyn pää tahi lankkupenkki, joka +on suvaittu nostaa pirttiin istuimeksi, edustaisi mitään "suomalaista". +Kaunista piti silti kaiken olla, sillä yksinkertaisuus on usein +kauneutta lähempänä kuin tekemällä ja miettimällä tehty monimutkaisuus. +Eva muisti, kuinka hän kerran oli osakunnassa kansan taideaistista +keskusteltaessa suorastaan suuttunut erään "huonekaluarkkitehdin" +väitteestä, että kansa käyttää punamultaa sisävärinäkin huoneissaan +muka jonkun taideaistin perusteella. "Typerä talonpoika", oli hän +sanonut, "on tyhmyydessäänkin liian viisas väittääkseen, että hänen +punamullalla ja öljyllä töhrimänsä penkki olisi mitenkään kaunis. +Vielä mitä, mutta hän on liian itara ja liian laiska hakemaan tahi +miettimään muuta maalaustapaa, koska halpa punamultatynnyri on aina +valmiina liiterin nurkassa, eikä hänen siis tarvitse hakea kallista +väriä kauempaa." Toisenlaista piti heillä oleman, sen Eva mielessään +vannoi, ja toisenlainen oli myös hänen miehensä. Ammattinsa mukaan ja +aatteellisen pyrkimyksensä käskystä oli Juhon oltava ensimäinen ja +viimeinen työnsä kimpussa, mutta levon hetken tullen ja kodin päästyä +vuorolle oli hänen olemuksellaan ja esiintymisellään todistettava, että +työ ei muuta miestä laatunsa mukaan, vaan että henkisesti korkealla +tasolla oleva ihminen päinvastoin voi täydellisellä sisällisellä +vapaudella tehdä mitä työtä hyvänsä, sen pystymättä painamaan häneen +alentavaa, epäsivistyksellistä leimaa. + +Evan posket punoittivat hänen syventyessään näihin unelmiinsa ja +mietelmiinsä, joissa hän ikäänkuin väitteli jotakuta vastaan. Juhoako +vastaan? Tuskinpa, sillä Juhon puolelta Eva totta puhuen odotti +aikeilleen ja puuhilleen melkoista ymmärtämystä. Ehkä itseään ja +omia epäilyksiään vastaan, sillä joku ääni sanoi hänelle, että hänen +puuhissaan ja aikeissaan saattoi olla paljon yksipuolista, jopa +mahdotontakin toteuttaa. Mutta hän toivoi, että kun niitä vastaan +pantaisiin Juhon mielipiteet ja kokemus maalais-oloista, niin siten +löytyisi kultainen keskitie, joka varmaan veisi perille. + +Eva tunsi väsähtämistä helteisen ilman ja voimakkaitten +mielenliikutustensa vuoksi sekä heittäytyi Juhon sohvalle pitkälleen. +Siinä oli vielä sama vaatimaton ristirantuinen päänalainen, jonka +varassa Juho oli hääyönsä levännyt. Noudattaen naisellista vaistoaan +Eva ikäänkuin varkain itseltään tunnusteli sen hajua, Juhon +tukan hajua, ja huomasi kummakseen, ettei se herättänyt hänessä +vastenmielistä tunnelmaa. Hän nukahti siihen, Soljalan nuori emäntä, +keskelle unelmiaan ja uudistus-aatteitaan. + + * * * * * + +Kun hän heräsi, kuului pihalta vilkasta puhelua ja kirkkaita ääniä. +Kiireesti nousi hän ylös ja meni ikkunaan. Luonnossa oli jo rusottava +illan valaistus ja karjapihasta kuului lehmien ammumista ja kellokkaan +kellon kalkahtelua. Pihalla kantoivat karjapiiat valkoisissa +lypsinliinoissaan maitokannuja puhellen iloisesti ja vastaillen renkien +kompasanoihin. Eva tunsi mielessään hauskaa uteliaisuutta ja meni ulos. + +Pihanurmella makasivat rengit huolettomina työnsä jälkeen, odotellen +illallistaan. "Hyvää päivää!" sanoi Eva heille herttaisesti ja +luonnollisesti sivu mennessään. Miehet karkasivat kiireesti pystöön +ja koskettivat lakkiaan. "Päivää, emäntä!" sanoivat he, "tervetuloa +sitten taloon!" "Kiitoksia, miehet!" vastasi Eva hymyillen ja kätellen +heitä. Miehet olivat hiukan ujostuksissaan ja pelkäsivät, että hän oli +kuullut, mitä he olivat äsken sanoneet sivu menevälle piika-Annille. +Eva oli kuullutkin sen, mutta ei siitä välittänyt. Se ei ollut häntä +nyt loukannut, sillä siinä äänenvärissä, jolla se lausuttiin oli ollut +jotakin hilpeätä, rehellistä ja tervettä. Eva meni, mielessään toivo +siitä, että saisi kerran noista miehistä esille sen hyvän, joka heissä +varmasti oli. + +Karjapihalla oli vilkasta elämää. Valkeissa lypsinmekoissaan hyörivät +lypsäjät lehmäinsä kimpussa, pesten tarkoin utareet ja ruveten sitten +syrjässä, pölyltä ja lialta suojatussa paikassa suorittamaan pyhää +tehtäväänsä. Valkeina suihkuina virtasi maito raintaan, kuohuen +siinä lihavan ja terveen näköisenä, ja painuen hiljaa siivilän läpi +suuriin meijerikannuihin. Lehmät seisoivat rauhallisina kääntäen +märehtimispalloaan suussaan ehkä noin parin kolmen kerran nopeudella +minuutissa ja nytkäytellen köyteen sidottua häntäänsä. "Kyllä näkee +kaikesta", ajatteli Eva, "kuinka hyvin Juho ymmärtää tämän puolen +asiasta, puhtauden merkityksen täällä karjakartanossa. Mutta eipäs +ole vanhalla Leenalla mitään valkeata mekkoa yllään silloin, kun hän +laittelee ihmisten ruokaa, eikäpä ole puhtauden ja uudenaikaisuuden +kaipuu ihmisten asuinsijoissa päässyt tällä lailla selviytymään. Mutta +se ei tuota mitään, siinä on ero. Eikö tuota? Kukapa sen tietää, sillä +sitä on vielä niin vähän koetettu..." + +-- Nyt Soljalan nuori emäntä nimikkolehmäänsä lypsämään! kuului silloin +piika-Annin iloinen ääni. -- Katsokaa, kuinka sillä onkin utareet +täynnä, niin että kohta halkeavat. + +Eva meni ääreen ja nauroi. -- Hyvä Anni, enhän minä osaa lypsää, sanoi +hän avomielisesti, mutta sen taidon aion kyllä opetella, kunhan ehdin. +Lypsetään sitten kilpaa. + +-- Leikillähän minä vain, vastasi Anni. -- Mutta kyllä tätä tekee +ilokseenkin. Ei mikään ole niin hauskaa kuin nähdä, kuinka paljon +maitoa kunakin iltana saadaan. Se on jännittävää, tiedättekös +emäntä. Ja kun on semmoinen neuvoja kuin meidän isäntä selittämässä +ja sanomassa, mikä kappale ihmiselle sentään lehmä on ja miten +se kukoistaa yhä paremmin, kuta puhtaampana sen pitää ja kuta +huolellisemmin sen hoitaa, niin muuttuu koko tämä karjapiian ammatti +aivan toisenlaiseksi. Tuntuu kuin koko maa eläisikin vain meidän +varassa. + +-- Joo. Karjapiian hyppysistä ja punikin hännän alta se lähtee tuo +Suomen itsenäisyys ja kansan rikkaus, vahvisti syrjästä karjakko-Aapo. +-- Jokaisen Soljalan lehmän vuorokautinen ulosanti se on punnittukin, +-- mikä häntä nännistä heruu, niin useammin, ja mikä hännän alta, niin +harvempaan. Net on kirjoissa isännällä kaikki, sonnan määrät ja muut +ulosteot... Siitäpä sitten vähitellen saadaankin selville, kuinka paljo +on rehua ja mitä rehua annettava, että suurin ja rasvaisin maitomäärä +lähtisi. + +Eva vaipui katselemaan ja miettimään sitä rauhallista idylliä, joka oli +siinä hänen edessään, ja kaikki kesäillan kauneus, luonnon tyyneys, +taivaan korkeus ja näköalan laajuus suli hänen mielessään ihanaksi +tauluksi. Hän siirtyi hiljaa pois karjapihalta, lähti astelemaan +rantaan vievää tietä, joka ujui siinä kapeana kahden ruispellon +välissä. Heilimöiminen oli jo tapahtunut ja tuntui kuin olisivat +sadattuhannet tähkät hiljaa ja pyhän tunnelman vallassa odotelleet +nyt sen täyttymistä, joka oli niiden elämän päämaali ja tarkoitus. +Hyönteisten päivä-into oli jo rauennut, vain sieltä täältä kuului vielä +sirkan uupumaton siritys, mutta äänettömästi ja kiihkoisesti lentelivät +jo yöperhoset etsimässä lyhyttä ja huumaavaa onneaan. Kumealla +pominalla, raskaasti kuin juoksua yrittävä lihava nainen, lentää +pouhasi tuossa suuri sittisontiainen, kiiruhtaen kohti karjakartanoa +ja sen mieluisia, mehuisia ja kosteita mättäitä, jotka muodostavat +sen onnelan tässä maailmassa. Ruispellon alla oli talvivehnäsarkoja +sekä ohraa, ja Evasta tuntui kuin olisi siinä kuvaannollisesti pantu +rinnakkain vanhojen sivistysseutujen herrasvilja ja peräpohjolan +vaatimaton hengen ylläpitäjä. Pellon reunus muodosti rannassa korkean +pientareen, jolla kasvoi mehukasta villiruohoa, hiirenhernettä, apilaa +ja kuminoita. Väkevä tuoksu levisi sieltä illan henkäyksen mukana. +Alempana oli tuuheata tervalepikköä ja sitten ystävällinen rantahiekka, +jolla oli pyykkipata, musta, suuri ja kodikas kuten aina, pesujakkara +ja joukko sievästi vuoltuja pieksinpuita. Vierellä oli aivan veden +rajassa ikivanha nuottatalas, harmaa, sammaltunut ja kunnianarvoisa +kuin suvun kanta-isä. Eva istahti maan rajaan hietikon ääreen kivelle, +ja tunsi, kuinka jostakin läheltä pensaikon varjosta häntä kohti +hiipi kielon ja lehdokin vieno, sanomattoman valikoitu tuoksu, hiljaa +kutsuen ja houkutellen luokseen yön harmaisiin naamioituja nimettömiä +ritareita, toimittamaan lemmen ja luomistyön salaperäisiä tehtäviä. +Yhä kaukaisemmiksi ja hiljaisemmiksi kävivät äänet hänen ympärillään, +kunnes vihdoin alkoi pohjolan salamyhkäinen, ihmeellisesti kuulakas +ja rusottava, mutta samalla sadunomaisesti hämärä ja kiehtova kesäyö, +joka toisille nostaa kyyneleet silmiin, painaa toiset sanattomaan +nautintoon, herättää toisissa kuuman kiihkon ja lemmen janon, mutta +antaa kolmansille viihdytyksen ja rauhan ristiriitaiseen sydämeen. + +Ja niin kävi Soljalan nuoren emännänkin, kun hän aikansa istuttuaan +rantakivellä, katseltuaan kuvastintyyntä veden pintaa ja kuunneltuaan +lentoon säikähtävän rantasipin piiskutusta, kun se taitavin lyönnein +kaarsi rantamättäältä ulommaksi, kaarsi ja palasi taas, -- nousi ja +lähti takaisin äskeistä tietänsä. Se hyvää tekevä ja jalo viileys, joka +hengähti häntä vastaan peltojen välisellä tiellä, tuntui tunkevan hänen +mieleensäkin, ja hän tiesi saaneensa rauhan ja onnen varmuuden. Milloin +se tulisi ja kuinka kaukana se olisi, sitä hän ei aavistanut, mutta +lopputuloksesta hän oli varma. Hän meni hiljaa nukkuvan karjapihan +ohi, josta hänen nimikkolehmänsä lähetti hänelle vilpittömän ja vakaan +silmäyksen, tuli kartanolle ja meni vuoteelleen mielessä yksinkertainen +vaikutelma siitä, kuinka sanomattoman kauniisti ja armollisesti, +lämpimästi ja onnekkaasti kesäyö saattaa syleillä nuorteaan vihreyteen +pukeutunutta Suomen maata. + +Yksinäiseltä tuntui, kun Juho oli poissa. + + + + +VIII. + + +Niin tuli vihdoinkin lauantai-aamu ja sen mukana tuo mieluisa tunnelma, +jonka edessä oleva lauantai-illan odotus aina herättää. Lauantai on +Suomessa melkeinpä viikon korkein hetki, jonka tasalla pysyy ainoastaan +sunnuntai-aamu; siitä alkaa sitten lasku arkea ja arkista tunnelmaa +kohti. Tähän viikon viimeiseen iltahetkeen yhtyy mielihyvä suoritetusta +työstä ja edessä olevasta lepopäivästä, puhdistuksen ja vaihtelun +tunne, joka on mitä mieluisin kaikille työtä tehneille. + +Evallekin se oli mielenkiintoista ja jännittävää odotuksen aikaa tämä +lauantai-päivä. Hän ei ollut vielä puuttunut mihinkään asioihin, vaan +oli ainoastaan tutkinut, ottanut selvää ja mietiskellyt. Yhdestä +tärkeästä seikasta hän oli ollut pääsevinään selville, nimittäin +siitä, että Soljalan isäntä näytti olevan maanviljelyksessään ja +karjansa hoidossa ei ainoastaan aikansa tasalla, vaan vieläpä sen +etunenässä, ainakin mitä Eva voi ymmärtää, ja ettei tässä siis ollut +kysymyksessä mikään talon elämän kohottaminen siltä puolelta. Mutta +talon sivistyselämän, sen maalaiskulttuurin luomisessa, jonka täytyi +syntyä varakkaan talonpojan kotiin ja ympäristöön, jos hänellä oli +myös henkisiä tarpeita, siinä oli Evalla kutsumuksensa. Hän oli +lukenut miehensä sanomalehdistä paljon "maahengestä" ja huomannut +sillä enimmäkseen tarkoitettavan maanviljelyksen taloudellista ja +isänmaallista merkitystä, mutta hän oli siihen mielessään lisännyt myös +sen sivistyksellisen puolen. Ja hämäränä kuvana oli hänen ajatuksissaan +vilahtanut myös se, että se kansallinen yhteen sulautuminen, jota +keskuudessamme niin kipeästi kaivattiin äärimmilleen kärjistyneen +luokkahengen vastapainoksi, saattoi tärkeältä osaltaan lähteä juuri +tuosta maanviljelijäimme henkisestä, inhimillisestä sivistymisestä, +herkentymisestä tunteitten ja uhrautuvaisen elämänkäsityksen kannalta. + +Kuinka ihmeen paljon hän olikaan saanut ajattelemisen aihetta näinä +muutamina päivinä! Hänen entinen ylioppilaselämänsä kieliopintoineen ja +estetiikkoineen tuntui nyt olevan niin kaukana, jossakin siellä takana +ja korkealla sinisissä pilvissä. Ja mikä omituisinta -- hän ei sitä +enää kaivannut. Se pettymys oli todellakin ollut helposti voitettu. +Sen sijaan hän tunsi jo olevansa "Soljalan emäntä", joka pian ryhtyisi +tärkeisiin ja kauaskantoisiin tehtäviin ja jonka työala oli aivan +elämän keskeisimmässä rintamassa. Siinä tahtoi hän nyt ensi kerran +koettaa nuoria voimiaan ja tehdä jälkeä. + +Vaikka Eva ei ollut sanottavasti puuttunut talon asioihin, oli hänestä +niissä kuitenkin jo jotakin vaikutusta. Vanha Leena oli hämmästynyt +pahanpäiväiseksi, kun Eva oli häneltä tarkoin tutkinut, kuinka monta +kertaa viikossa väelle annettiin voita. "Voita!" oli hän sanonut, +"voita! Mitä häntä sunnuntaisin hiukan annetaan ja siinä kaikki. Vai +ruveta tässä vielä kallista voita väelle antamaan! Ei meidän isäntä +sellaiseen hullutukseen ja tuhlaukseen suostu." Mutta sitten oli Eva +ruvennut tiedustamaan, saapiko väki milloinkaan kuorimatonta maitoa. +Taas oli eukko hämmästynyt. "Meijeriinhän se viedään joka tippa. +Kurnaaliin toki väki saa tyytyä. Juottovasikoille tässä vain ehyttä +maitoa annetaan. Ei se talonpojan elämä muuten kannata." + +Mutta silloin oli Eva määrännyt, että lauantai-illaksi oli väelle +varattava voita ja nuorta maitoa sekä leivottava rievää. Hän itse kyllä +tulisi leipomisesta huolta pitämään. "Mutta mitä isäntä siihen sanoo?" +Eva ei ollut ruvennut asiaansa sen enempää perustelemaan, oli vain +huomauttanut, ettei isäntä siihen mitään sano, kun hän on niin käskenyt. + +Ja Evan paljas läsnäolo keittiössä oli muuten vaikuttanut sen, että se +oli päivä päivältä siistiytynyt. Lattia oli kirkastunut, ruokakaappi +oli puhdistunut ja väki oli ruvennut pyyhkimään tarkoin jalkansa ennen +sisään tuloa. Ikkunat olivat kirkkaat, ja vanhat verhot oli otettu +pois. Ja kaikissa muissakin huoneissa oli jälkiä nuoren sivistyneen +naisen läsnäolosta, ei suuria, mutta kuitenkin sellaisia, jotka +saattoi huomata ja jotka loivat puhdasta ja viihtyisää tunnelmaa. +Nyt lauantaina siisti Eva miehensä kamarin, korjasi rikkinäistä +sohvan päällystä, järjesti kirjahyllyn, silitti ikkunaverhot, pyyhki +tarkkaan pölyt ja laittoi lopuksi pöydälle lasiin kimpun tuoreita +niittykukkasia. Hiukan surumielisesti hymähtäen hän sitten katsasti +kamaria ovelta ja tunsi haluavansa tietää, ilahduttaisiko tämä kaikki +Juhoa. + +Iltapäivällä hän meni katsomaan saunaa, jota Pahna-Liisa juuri +lämmitti. Sekin oli ala, johon Juho ei ollut ainakaan vielä +puuttunut. Se oli vanha, harmaa, kallellaan oleva rähjä, jossa oli +ainoastaan pieni ikkunapahainen ja jossa ei voinut paljon liikkua +itseään nokeamatta. Eva huokasi. Tämä oli nyt niitä suomalaisten +kirjallis-runollisia sisäänlämpiäviä saunoja, joissa oli muka "parempi +löyly" kuin siisteissä, valoisissa ja väljissä uusissa saunoissa. +Runollisia ne kyllä saattoivat olla, kun ne siinä kesäiltana +yksikseen lämpisivät ja kun niitä sai katsella näin ulohtaalta, mutta +epäkäytännöllisiä ja epäterveellisiä ne varmasti olivat -- taudin +pesiä mahivine lattioineen ja tunkkaisine hajuineen. "Täällähän nokeaa +itsensä", sanoi Eva, "kuinka täällä voi kylpeä?" "Pitää hakea lauteilta +sellainen paikka, jossa on kylvetty; siinä eivät persaukset nokeennu", +selitti Pahna-Liisa vilpittömästi. "Eikö täällä ole kylpyammetta?" "Ei +ole; sitä ei näin talonpoikaisissa oloissa tarvita -- sen kun mitä +itsekukin vähän kiulusta itseään valelee. Ja paremminhan se löylyssä +lika heltiää kuin ammeessa ja mikä se sellaisen kuuman veden paljouden +lämmittäisi? Tuleekos emäntä sitten isännän kanssa kylpyyn, niinkuin +oli ennen Soljalassa tapana?" "En minä nyt tällä kertaa", vastasi Eva +ja kääntyi pois. Hänkö nyt Juhon kanssa saunaan samalla kertaa, koko +väen nähden -- ehkä vielä vastat kainalossa? Häntä harmitti, että Liisa +oli voinut hänestä sellaista otaksuakaan. Mutta mitä siinä sitten +olisi? Sehän olisi oikein ja luonnollista, niinkuin pitäisi. Hän jätti +tuon ajatuksen jotenkin silleen ja meni sisään. + +Hän oli leiponut kyökin uunissa Juholle sunnuntaivehnäsiä ja kattoi +ruokasaliin heille yhteistä illallista. Kuinka hauskalta näyttikään +nyt pöytä, vaikka sen katteet olivatkin niin yksinkertaiset! Leenakin +oikein hymyssä suin pysähtyi sitä katsomaan ja arveli, että kyllä on +Juhon hauska tulla kotiin. Keittiöstä kuului taas väen keskustelua, +mutta nyt se tuntui niin rauhalliselta ja tyytyväiseltä. Hän oli äsken +siellä käydessään nähnyt, kuinka väki oli siistinä saunansa jälkeen, ja +kuinka sen silmissä oli tyytyväinen ja iloinen välähdys, kun pöydällä +oli maukas ja ravitseva ateria. "Siinä sen näkee hyvän emännän jäljen", +oli karjakko-Aapo leikkiä laskien sanonut. Toiset eivät olleet puhuneet +mitään, olivat katsoneet vain ja naurahtaneet sitten, kun Pahna-Liisa +oli pöydän alapäässä venyttäen sanonut, että "hyvää-äh!" Eva ei ollut +puhunut mitään, oli vain toimittanut askareensa, ja piikatyttö oli ihan +lentäen häntä auttanut. + +Mutta missä viipyi Juho? Se kysymys lepäsi raskaasti Evan sydämellä. +Kun on jo näin myöhäinen eikä tule. Mitähän väkikin ajattelee +tällaisesta? Johan tämä on kauhea häpeä. Oliko hän nyt menetellyt +niin, että Juhon tarvitsi näin peräti suuttua ja saattaa hänet ja +itsensä koko pitäjän puheen aiheeksi? Pitihän hänen nyt ymmärtää, että +tällaiseen elämään täytyi aluksi tottua, ennenkuin voi sen kaiken ihan +täydestä ja omanaan ottaa. Jos Juho olisi todella sivistynyt mies, +olisi hän tämän ymmärtänyt ja kohdellut häntä sen mukaan, hienosti, +kuten oikean miehen tulee. Mutta siinä sen näkee -- talonpojan. Kun +ei heti pääse raakojen himojensa perille, niin... Eva ihan säikähti +katkeria ajatuksiaan, joilla tunsi tekevänsä Juholle vääryyttä. Kunhan +ei olisi vain joku onnettomuus sattunut? Mutta toiselta puolen kuohahti +ylpeä luonto loukatusta itserakkaudesta. Kun ei tule, niin ei, ja sillä +hyvä! Hän menee nukkumaan, ja tulkoon Juho milloin haluaa. + +Hän meni saliin ja viivähti ikkunassa. Hämyisellä pihalla ei ollut +mitään liikettä, jossakin vain narahti ovi. Eva muisti maalaisnuorten +lauantaitavat, yöjalassakäynnit ja sellaiset. Päästävätköhän +Soljalankin palvelijat poikia aittaansa? Evaa inhoitti, sillä hänelle +siinä oli jotakin liian suorasukaista, niin, eläimellistä. Hän jäi +tuijottamaan ajatuksissaan pihalle, kunnes väsyneenä ja omituisesti +haluttomana vihdoin meni makuuhuoneeseensa ja alkoi päästellä auki +tuuheata, kaunista tukkaansa. Se valahti kuin aalto hänen harteilleen +ja rätisi sähköisesti hänen sitä hitaasti sukiessaan. Kun hän sitten +palmikoi sitä sukkelin sormin, kilahtelivat sormukset hänen kädessään, +niin että hänen täytyi pysähtyi ja katsoa niihin. Vihdoin viskasi +hän palmikkonsa niskalle, päästeli hitaasti auki vaatteensa, muutti +siveästi ylleen pitkän ja kauniin yöpaidan sekä istahti vuoteensa +reunalle. + +Se oli leveä, todellinen vanhankansan aviovuode, ja Eva näki sen +nyt siinä omituisin, sekavin tuntein. Hän nosti hiukan paitaansa ja +katseli miettien kauniita ja siroja, valkoisia jalkojansa. Äkkiä hän +taas piilotti ne paitansa helmaan, hyppäsi vuoteeseensa ja painautui +peitteen alle kuin lymytäkseen. Hän huomasi sydämensä tykyttävän, niin +että jyskytys kuului, oikaisihe vapaasti selälleen pitkää pituuttaan ja +veti syvään henkeään sekä kuunteli tarkkaan. + +Koko ajan hän kuunteli, tulisiko Juho. Mitään ei kuitenkaan kuulunut. +Ja siinä hänen miettiessään puoleksi surumielisiä, puoleksi +innostuneita ja toivorikkaitakin aatoksiaan varastausi hiljaa hänen +luomilleen uni, kuin osoittaakseen, että vielä sentään voitti Evassa +terveys ja nuori luonto sen, mitä outo elämänkohtalo oli hänelle +valveillapitäviä huolia tuottanut. + + * * * * * + +Eva heräsi äkkiä unestaan. Huoneessa oli hämy yhä syventynyt ja kaikki +oli hiljaa, mutta jokin oli silti hänet herättänyt. Hän nousi äkkiä +istualleen ja samalla aukeni huoneen ovi. Juho seisoi kynnyksellä, +ääneti ja rävähtämättä häneen tuijottaen. Eva tunsi, kuinka +epämääräinen pelko kouristi hänen sydäntään ja hän sai hädin tuskin +änkytetyksi: + +-- Juho! + +Juho oli vaiti. Hänen päänsä oli nyt ylpeästi pystyssä ja silmissä +oli terävä ja läpitunkeva katse, joka sinkosi esiin tummiksi ja +suuriksi laajenneista silmäteristä. Voimakas kaula kohosi kuin raudasta +valettuna leveistä hartioista ja korkea rinta aaltoili kuin väkevästä +pidätetystä huohotuksesta. Vaatteet olivat mudassa ja savessa, kädet +olivat likaiset ja mustat, mutta peloittavan voimakkaat ja suonikkaat, +ja kasvoillekin oli suon mustia mehuja räiskähtänyt ja siihen kuivanut. +Evan mieleen painui vaistomaisesti, että tuo olento tuossa ovella +oli miehekkään voiman ja itsetietoisuuden suoranainen ilmestys, jota +sillä hetkellä sanomattomasti kaunisti hänen koristelematon työn +karvansa ja jota täytyi ehdottomasti ihailla. Eva koetti sanoa jotakin +hätäännyksissään: + +-- Oletko jo syönyt? Ruokasalissa on sinulle ruokaa. + +-- Soljalan isäntä ei ole ennenkään syönyt ruokasalissa, vaan väkensä +pöydän päässä. + +Se tuli äkkiä jyrkästi ja hampaitten välistä kuin olisi puraissut +rautalangan poikki. Eva hätääntyi yhä enemmän. + +-- Odotin sinua niin... Kun oli lauantai-iltakin. Miksi viivyit niin +myöhään? + +Juho astui häntä kohti synkkänä ja ylpeänä. + +-- Sinä... sinä odotit! sanoi hän. -- Älä puhu minulle mitään +sellaista. Yhtä asiaa tulin sinulta nyt kysymään, sitä, että miksi +rupesit vaimokseni, kun et kuitenkaan minua rakastanut etkä voi +minua sietää? Vastaa. Miksi petit minut pahimmalla tavalla kuin mitä +minunlaiseni pettää saatoit? Miksi teit minut naurunalaiseksi ja +turmelit koko elämäni? + +Hän vaikeni huohottaen ja tukahduttaen sen raa'an ja loukkaavan sanan, +joka oli ollut livahtamaisillaan hänen huuliltaan. Eva oli mennyt +kalman kalpeaksi ja painoi kädellään rintaansa, voimatta sanoa mitään. +Mutta Juho puhui edelleen kiihtyneenä ja yhä raivokkaammin: + +-- Sinua olen ikäni ajatellut ja sinulle mielessäni kaikki suunnitellut +ja kaikki sinun vuoksesi tehnyt. Sinun tähtesi olen tullut siksi +mikä olen, kehumattani sanoen ensi rivin mieheksi tämän maan +talonpoikaismoukkien joukossa. Ja mikä olit sitten sinä? Nuori ja +kaunis herrasnainen, mutta et muuta. Nyt vasta onneton huomaan, kuinka +kaukana olet siitä, joka on tämän maan elämä ja ydin, varsinaisesta +kansasta ja sen elämästä, mitätön harsopalanen, joka yllä sopii +verhoksi herrojen tanssisaleihin tahi heidän salonkejansa kaunistamaan, +mutta ei sinne, missä tehdään perustavaa työtä kansan ja maan eteen. +Minua hullua, joka poikkesin säädystäni, joka nain sinut, sen sijaan +että olisin ottanut talonpoikaistytön omasta heimostani, vertaiseni, +joka olisi pitänyt kunnianaan elää ja tehdä työtä minun rinnallani. +Herrain hepeneet saivat taaskin talonpojan silmät häikäistyksi, mutta +viimeinen kerta se olikin kohdalleni, oli perkele vieköön... + +Juho huomasi itsekin, että hänen synkeä suomalainen voimasisunsa oli +nyt menossa liian pitkälle, ja tuo hänen raaka kirouksensa jäi ilkeästi +ja hävettävästi soimaan hänen korvissaan. Mutta samalla luuloteltu +halveksittu rakkaus ja palava intohimo hänet uudelleen kiihdyttivät ja +hän jatkoi itselleenkin vieraalla ja hävettävän julkealla äänellä: + +-- Mutta mikä on tehty, se pitää, ja nyt olet siis vaimoni sekä saat +siihen tyytyä. Ja minä vaadin sinulta kaikki oikeuteni. Petit minut +ja saat myös nauttia petoksesi palkan. Minä olen aviomiehesi oman +suostumuksesi ja valasi mukaan. Voitko estää minua oikeuksistani? + +Eva hyppäsi äkkiä vuoteestaan ja seisoi miehensä edessä leimuavin +silmin. + +-- Kaikella sillä, mitä olet nyt sanonut ja uhannut, todistat sen, jota +en ole tähän saakka uskonut, nimittäin, että todellakin olet -- raaka +talonpoika. + +Se tuli kuin piiskan isku, ja Juho horjahti taaksepäin, mennen +kalpeaksi ja sanattomaksi. Samalla kävi asema myös Evalle +ylivoimaiseksi. Hän heittäytyi vuoteelleen ja purskahti hillittömään +itkuun, tyrskien niin, että koko hänen uljas ja silmiä kiehtova +vartalonsa vapisi. Juho oli nyt täydellisesti aseeton ja hänen +kiihkeä rakkautensa purki hänen mieleensä kaikki ne sanomattoman +hellät säälin ja osanoton tunteet, häpeän ja katumuksen pistävät +okaat, jotka niin lukemattomina eri vivahduksina yhtyvät ja toimivat +rakkauden olemuksessa. Mutta kun hän katseli tuota loistavaa ja ihanaa +nuorta naista tuossa edessään, voimatta salata itseltään hänestä +virtaavaa kiehtovaa aistihurmaa, valtasi hänen sydämensä samalla hurja +riemullinen vakaumus siitä, että kerran Eva sittenkin oli tuleva hänen +omakseen, oli kiertävä nuo valkoiset käsivartensa hänen kaulaansa ja +kuiskaava hänen korvaansa ne sanat, joita hän niin isosi ja janosi. +Hän painoi päänsä käsiinsä ja vaipui unelmiinsa, kostean katkeriin ja +katkeruudessaan niin suloisiin. + +Niin kuluivat hämyisessä kamarissa hiljaiset hetket, nuori nainen +itkien suruansa ja mies miettien onnettomuuttansa, mutta samalla +salaisella riemulla ajatellen ja aavistellen tulevaa onneansa. Vihdoin +Eva jälleen osoitti luonteensa voimaa ja joustavuutta. Hän nousi ylös, +veti häveliäästi hameen ylleen ja tuli Juhon luo laskien keveästi +kätensä hänen olalleen. + +-- Juho! sanoi hän. -- Anna minulle anteeksi. Väärin oli, että tulin +sinulle, mutta petosta ei silti ollut mielessäni. Vasta hää-iltanamme +huomasin, etten ollut vielä koskaan oikein ketään rakastanut... en +ymmärtänyt vielä, mitä se on. Mutta... minä lupaan, minä tahdon +oppia... rakastamaan sinua ja olla sinulle uskollinen vaimo. + +Hän painoi punehtuen kasvonsa alas. Posket olivat vielä kyynelistä +kosteat ja kihara oli liimautunut somasti ohimolle. Juho oli sanaton ja +liikutus esti häntä puhumasta. Hän tarttui vain vaimonsa käteen. + +-- Anna minulle hiukan aikaa, jatkoi Eva hiljaisella äänellä. -- Se +tulee sitten aikanaan kaikki... kaikki tulee vielä varmaankin hyväksi. +Olkaamme siihen mennessä ystäviä, jotka auttavat toisiaan. + +Juho nousi ja painoi vaimoansa hellävaroen rintaansa vastaan. Eva salli +sen ujosti tapahtua. Juhon rinnassa vallitsi yht'äkkiä suuri riemu ja +rauha, sekä samalla ihailu ja nöyrä tunne puolisonsa edessä. Hän tunsi, +että hän oli äsken lausunut kokonaan väärän tuomion, että tuo nainen +tuossa oli sittenkin jotakin muuta kuin mitä hän oli kiivaudessaan +puhunut, juuri sitä, mitä hän sydämessään oli aina uneksinut. Hän +saavutti rauhansa ja tyyneytensä sekä sanoi yht'äkkiä hiljaisella, +vakavalla tavallaan: + +-- Anna sinä minulle anteeksi raakuuteni, Eva! + +Eva katsahti häntä ilahtuneena silmiin. Katseet olivat vielä verhotut, +mutta siellä pohjalla kumpuili jotakin kuin kirkkaassa lähteessä, +jotakin syvältä sielun uumenista tulevaa. Eva irtausi hiljaa, meni +vuoteeseensa ja sanoi: + +-- Mene nyt syömään ja pane pian maata. Meillä on huomenna paljon, +paljon asioita puhuttavana. + +Ujostellen nyppi hän sitten peitettään hetkisen, kunnes sanoi vihdoin +hiljaa: + +-- Tahtonetko sitten... käyttää oikeuttasi? + +Juho meni kiireesti hänen vuoteensa ääreen ja suuteli häntä +ujostelematta ja reilusti. + +-- En, sanoi hän, en tahdo käyttää enkä esittää mitään oikeuksiani. +Se oli tyhmää puhetta. Niitä oikeuksia ei anna minulle pappi, vaan -- +sinä. Emme ole vielä naimisissa, niin että nuku rauhassa. Tämä ilta +on ollut meille molemmille erinomaisen tärkeä. Ja, rakas Eva, lisäsi +hän kumartuen uudelleen hänen puoleensa, älä sure äläkä tunne itseäsi +onnettomaksi! Kaikki mitä ikinä voin, teen sinun onneksesi! + +Ja Juho ei olisi ollut se voimakas ja elämänhaluinen mies, mikä oli, +ellei hän samalla olisi suorastaan paennut pois huoneesta, sillä Evan +läheisyys, hänestä uhkuva nuoren naisen pehmeä lämpö ja ne tuhannet +lemmen keijukaiset, jotka siinä äärellä istuivat, olisivat taas panneet +hänet kovalle ja hetken perästä liian kovalle koetukselle. Mutta hän +pakeni pois, sillä hän tahtoi poimia kultaisen omenan vasta sitten, +kun se itse onnesta huumautuneena putoaa hänen syliinsä ihanassa +antautumisen autuudessa. + + + + +IX. + + +Kesäiset sunnuntait ovat aivan erikoisesti siunattuja ja kauniita +päiviä. Kun ajattelee niitä jälkeenpäin, ei voi muistaa ainoatakaan +rumaa niiden joukossa, vaan mielikuvitukseen muodostuu ihana kuva +korkeasta sinitaivaasta, puhtaista pilvenhattaroista, linnunlaulusta ja +kukkien tuoksusta, Herran temppelistä, josta kuuluu kellojen kumina ja +suvivirren juhlallinen kaiku. Se hartauden, Jumalan pelon, vakavuuden +ja puhtauden tunnelma, jonka kristinusko on vuosituhansien aikana +sunnuntaihin luonut, on sellainen henkinen aarre, ettei voi muuta kuin +tuomita mitä surkeimmaksi taka-askeleeksi kaikkea sitä kieltämisen +henkeä, jolla tältäkin päivältä on tahdottu sen hieno ja sielua +kohottava luonne riistää. Siinä on pätevä ja pyhä kulttuuriperintö +raakuuden ja sivistymättömyyden uhrina, taistelemassa kuin marttyyri +juonittelevien pakanain keskuudessa. + +Evan isä, tuo hieno vanhan sivistyskannon vesa, joka oli sulattanut +kristillisen elämänkatsomuksensa syvään sopusointuun tieteen ja uuden +ajan kehityksen kanssa, oli usein perheensä keskuudessa ylhäisellä +ivalla ja vakavalla sielunpaimenen surulla puhunut siitä keveydestä, +jolla suomalainen yleisö, sekä sivistynyt että sivistymätön, oli +luopunut kirkosta ja jättänyt sen ikäänkuin hylättynä lastensa +jälkeen katsomaan. "Se on yksinkertaisesti sivistymättömyytemme +todistus", oli hän sanonut. "Kun moukka saapi hiukan tietoja kokoon +haalituksi, kun hän lukaisee vähän luonnontieteitä, Ingersollia +ja kieltohenkistä kirjallisuutta, katsoo hän heti olevansa valmis +lausumaan tuomionsa asioista, joista maailman väkevimmät henget +ovat kunnioittaen ja epätietoisina kuiskailleet ja joiden edessä +he ovat vaieten tunnustaneet voimattomuutensa. Tämä todistaa, että +tuollainen vasta hiekkakuopasta nostettu kieltäjä ja rienaaja on +toivottoman kaukana siitä, mitä tarkoitetaan kulttuuri-ihmisellä sanan +oikeassa merkityksessä. Kansalliskirkkomme täytyy olla rakas todella +sivistyneelle ihmiselle jo sen historiallisen kulttuurimerkityksen +vuoksi, joka sillä ehdottomasti on, ja niin täytyisi hänen osoittaa +sille kunnioitustaan ja arvonantoaan pysymällä sen kanssa elävässä +yhteydessä. Ja jos hän on todella sivistynyt ihminen, on hänen +sydämessään ehdottomasti herännyt todellisen valistuksen kaipuu, ja +siihen sisältyy myös uskonnollisten tunteitten arvossapitäminen." + +Näin oli opettanut tuo vanha pappi, usein sunnuntai-iltana +valittaessaan kirkossakävijöiden vähälukuisuutta. Eva oli koettanut +selittää, että papeissa itsessään oli paljon syytä esimerkiksi +sivistyneitten kirkosta pois jäämiseen. "Ovat sivistymättömiä pappeja, +ahnaita, huonoja saarnamiehiä, ilman syvempää ja hehkuvampaa hengen +eloa", oli hän sanonut. "Myönnetään, myönnetään", vastaili siihen vanha +pappi ja kertoi huvittavia kaskuja virkaveljistään, "mutta kuitenkin. +Paimenen henki on usein heijastusta seurakunnan hengestä. Missä löytyy +todellista janoa, joka panee laumat lähteelle rientämään, sieltä usein +Jumala antaa myös yhä runsaamman ja kirkkaamman lähteen kummuta. +Muista, tyttöseni, että Luoja voi iskeä veden kalliostakin." + +Kuten papin tyttären tuleekin, oli Eva pyytämättä totellut isänsä +tahtoa ja ollut kirkossa niin usein kuin suinkin vain voi. +Vieläpä Helsingissäkin, jossa isän läsnäolo ei ollut häntä siitä +huomauttamassa, oli hän noudattanut samaa tapaa. Ja hänelle se oli +virkistys ja mielen ylennys. Hänen henkisessä elämässään ei ollut ollut +mitään uskonnollista murroskohtaa, ei mitään ristiriitaista taistelua, +vaan suhtautui hän kirkkoon ja uskonnollisiin asioihin ikäänkuin +historialliselta kannalta. Ne olivat siinä olemassa ja toimimassa +perintönä ja mahtavina tekijöinä. Ne olivat hänelle jo sellaisinansa +pyhiä ja arvonantoa vaativia, rakkaita. Mutta uskonto, se hänen pieni +herttainen uskontonsa, se uinui siellä salassa sydämen sopukassa +hänen lapsuusviattomuutensa ja puhtautensa rinnalla. Hän ei siitä +koskaan kenellekään puhunut, mutta hän vaali sitä itsekseen hellästi +kuin ystävää hädässä, kutsuen sitä hiljaa avukseen tuskan ja ikävän +hetkinä. Se tuli ilmoille vain iltaisin, juuri sitä ennen, jolloin +hän tuntien unen tulevan käännähti oikealle kyljelleen, nosti pyöreän +käsivartensa päänsä alle ja hiljaa itsekseen supisi isämeitänsä ja +herransiunauksensa, kuten oli lapsesta saakka tehnyt. + + * * * * * + +Kun Eva heräsi aamulla, oli aamuhetki jo pitkälle kulunut. Hän hyppäsi +kiireesti vuoteeltaan ja rupesi nopeasti pukeutumaan miettien koko ajan +edellisen illan tapahtumia. Vaikka sen kohtaukset olivatkin olleet niin +järkyttäviä, oli siitä kuitenkin jäänyt hänelle lopuksikin elähdyttävä +vaikutelma. Hän tunsi nyt, kun jonkunmoinen selvitys oli tapahtunut, +olevansa Juhoon avonaisemmassa ja ikäänkuin rehellisemmässä suhteessa, +tarvitsematta pelätä mitään odottamattomuuksia Juhon puolelta. Ja hän +tunsi naisellisella vaistollaan saaneensa Juhosta voimakkaan yliotteen +juuri sen kautta, ettei Juho ollut älynnyt hillitä itseään, vaan +oli mennyt liiallisuuksiin ja raakuuksiin. Ja se varmasti nöyryytti +Juhoa, sen Eva tunsi, sillä hän tiesi Juhon aina vakavasti pyrkineen +arvokkaisiin tapoihin ja hillittyyn esiintymiseen. Olipa Juho usein +halveksien puhunut herrasmiesten raakuudesta ja heidän siivottomasta +puheestaan, kun vain olivat omissa hoteissaan -- seikka, jonka Eva +muuten tiesi aivan todeksi. Kovasti oli varmaankin Juhoa nyt omassa +mielessään nöyryyttänyt se seikka, että hän juuri tässä suhteessa oli +häväissyt itsensä oman vaimonsa silmissä. + +Eva ei voinut sille mitään, että hän makuuhuoneestaan lähtiessään +heitti kuvastimeen syrjäsilmäyksen ja näki sieltä kukoistavat, unen +virkistämät kasvot sekä huulilla hymyn, joka puhui kaikesta muusta kuin +mielen masennuksesta. + +Kun hän tuli ruokasaliin, ei siellä näkynyt Juhoa, eikä lautasiin oltu +koskettu. Hän raotti kyökin ovea, jolloin Juho tulikin häntä vastaan. +Juholla oli yllään siisti, kotitekoinen harmaa puku ja kaulassa pehmeä +valkoinen kaulus. Hän oli ajanut partansa ja leikannut viiksensä, jotka +miehekkäästi kuvastuivat auringon paahtamaa, punertavaa ihoa vastaan. +Eva huomasi heti, että Juholla oli taas entinen tuttu tyyni ilmeensä. + +-- Huomenta! sanoi Eva ja ojensi hänelle kätensä. Silmien pohjalta +kuvastui hiukan veitikkamaista naurua ja suupielet väreilivät. + +-- Niin myös! vastasi Juho ja tarttui ojennettuun käteen sekä piteli +sitä katsoen siihen puolelta ja toiselta. + +Se ansaitsikin katsomista, kuten kaikkien nuorten naisten kädet +useimmiten. Se oli pieni, sitä ei voinut kieltää, ja erinomaisen +kauniisti kehittynyt, sekä muistutti lämpöisessä täyteläisyydessään +lapsen kättä. Kynnetkin olivat vielä punertavat ja läpikuultavat. + +-- Ensi kertaa on Soljalan emännällä tällainen käsi, sanoi Juho. -- Jos +olisin herra, niin suutelisin sitä, mutta Soljalan isännälle se ei sovi. + +-- Nöyrry pois! nauroi Eva, mutta veti samalla kätensä irti ja kysyi, +oliko Juho jo syönyt. + +-- Olen. Väen kanssa söin aamiaista kuten tavallista. + +-- Miksi et odottanut minua? Olisi syöty yhdessä. + +Juho kävi vakavaksi ja sanoi: + +-- Istuhan pöytään, niin selitän. + +Ja Evan aloitellessa viilihulikan laitaa sanoi hän: + +-- Soljalan isännän kuten jokaisen maamiehen velvollisuus on syödä +väkensä seurassa. Muu ei käy. Isäntä ei saa erottua palvelijoistaan, +vaan hänen täytyy olla aina heidän rinnallaan. Toivoisin, että sinäkin, +Eva, tämän oivaltaisit ja asettuisit emännän paikalle vierelleni. + +-- Sen minä teenkin, mutta en vielä aivan heti, vastasi Eva +rauhallisesti, puraisten valkoisilla hampaillaan herkullisen palasen +voileivästään. + +Sanotaan olevan miehiä, jotka eivät voi nähdä nuoren naisen syövän, +sillä he eivät muka voi sietää näiden enkeleiden suorittavan niin +aineellisia toimituksia, mutta Juho ei ainakaan kuulunut heihin. Vesi +suussa hän siinä katseli Evan syöntiä. + +-- No milloin sitten aiot siirtyä väen pöytään? + +-- Sen saat kuulla pian, kunhan lähdemme tästä ulos +sunnuntai-kävelylle, vastasi Eva. -- Muuten, mitä oli Leena laittanut +väelle aamiaiseksi? + +-- Maitovelliä, rieskaa ja voita. + +-- Mitäs isäntä siihen sanoo? + +Eva vilkaisi mieheensä veitikkamaisesti ja kysyvästi. + +Juho rypisti hiukan kulmiaan ja vastasi: + +-- Tuhlausta se on. Ei kannata talonpojan herkutella. Mutta menköön +nyt, koska kuulut niin määränneen. + +Eva nauroi. + +-- Ethän ole vihainen siitä? kysyi hän. + +-- Enhän toki. Ja hyvähän on, että suostuttelet väen puoleesi, arveli +Juho siihen. + +Eva lopetti syöntinsä ja nousi. + +-- Eikö Soljalan isäntä viekään emäntäänsä kirkkoon? kysyi hän. + +Juhokin nousi ja katsahti vaimoonsa ilahtuneena. + +-- Viepi kyllä, sanoi hän, mutta ei vielä. Veneellä on sopimaton matka +ja kirkkokiesit ovat korjautteella. Soljalan emäntää ei näetsen viedä +kirkolle minkälaisilla ajopeleillä hyvänsä. + +-- Kas kas, nauroi Eva, ja lähti menemään miehensä sivu ovelle. +Vaistomaisesti tämän käsi nousi ikäänkuin häntä tavoittaakseen, +mutta painui samalla alas. Hämillään Juho otti hattunsa ja niin +mentiin pihalle. Eva sitaisi valkoisen huivin päähänsä. Juhon posket +polttivat taaskin ja silmissä oli tulinen katse, mutta Eva ei ollut +sitä huomaavinaan. Hän pysähtyi etehisen räystään alle ja tarkasteli +pesistään ulos ja sisään lentää sujahtelevia pääskysiä. + +-- Pääskyset ovat hauskoja lintuja, huomautti hän Juholle, eikä tämä +väittänytkään vastaan. -- Nyt mennään rantaan, jatkoi hän sitten. -- +Tule rinnalleni kävelemään, määräsi hän, kun Juho ikäänkuin hiukan +ujostuksissaan jättäysi pari askelta jäljemmäksi. Juho totteli ja +suoristihe, voimatta hetkeksikään siirtää silmiään vaimostaan, jonka +askelten tahdissa hiukan tärähtelevä täyteläisyys aivan hänet huumasi. + +He menivät rantatietä ruispellon vieritse, jossa vilja seisoi alkukesän +upeudessaan syvänä ja tummanvihreänä kuin tyyni ja valtava meri. +Kuin veden pohjasta katsoivat sieltä taivaalle siniset rukiinkukat +unelmoiden, nuokahdellen joskus ujojen aurankukkien puoleen, jotka +matalampina ja naisellisempina seisoivat hiljaa kuin odottaen jotakin +ihmeellistä. Sivu mennessään Eva poimi niistä jokusen ja pisti miehensä +napin läpeen. Tämä hymähti ja sanoi: + +-- Niin kummallista kuin se sinusta lieneekin, niin tämäkään ei +mielestäni sovi talonpojalle, tahi paremminkin, arvostaan huolta +pitävälle isäntämiehelle. Jos olisin vielä naimaton, niin voisin +korkeintaan pistää kukan hattuuni, mutta nyt... Turhia ja joutavia +käsityksiähän ne silti ovat, vaikka niissä kuitenkin kuvastaa jotakin +siitä entisyydestä, jonka talonpoikaiskansamme on jo osaksi kadottanut. + +Juho sormeili kukkaa rinnassaan kuin mietteissään ja jatkoi, kun Eva +oli kääntynyt uteliaasti häneen katsomaan. + +-- Tarkoitan sitä, että mielestäni ei talonpoikaiskansassamme ole +enää sen entistä arvokkuuden leimaa. Se on menettänyt sen ja monessa +suhteessa aivan ulkonaisistakin syistä. + +Eva tuli entistä uteliaamman ja kysyvämmän näköiseksi. Hän istahti +pellon pientareelle, sormeili heinän kortta kädessään ja sanoi: + +-- Jatka jatka! + +Ja Juho puheli hitaasti ja harkiten: + +-- Pelkään, etten osaa tässä asiassa sanoa selvästi sitä, mitä +tunnen. Usein olen nimittäin ajatellut kuntamme ja muualla yleisissä +kokouksissa, missä on paljon isäntämiehiä saapuvilla, että heissä +on hyvin harvoissa jäljellä sitä, mikä oli niin luonteenomaista +esimerkiksi minun omalle isä-vainajalleni. Muistathan hänet hyvinkin? + +-- Muistan muistan! + +-- No niin. Ehkä en ole puolueellinen sanoessani, että hänen +esiintymisessään, yksinkertaisessa harmaassa kotikutoisessa puvussaan, +kaikessa käytöksessään, jopa kasvojen ilmeissäkin, oli aina jotakin, +joka herätti ehdotonta kunnioitusta ja arvonantoa, jotakin luontaisesti +sivistynyttä ja pätevää. Eikö ollutkin? + +-- Oli. Muistan, kuinka usein katselin isääsi, kun hän oli pappilassa +vieraana. Minun oma isäni vain oli hänen vertaisensa, mutta ei +ainoakaan muu pitäjän herroista, ja kuitenkin oli hän aina vain +tavallisissa kotikutoisissa harmaissaan. Hän oli juhlallinen ukko. + +-- Niin. Eikö ollutkin. Usein olen viime aikoina muistellut hänen +harmaita hapsiaan, hänen sileiksi ajeltuja kasvojaan ja leuan alle +jätettyä kunnianarvoisaa jäkäläpartaansa, hänen levollista silmäinsä +ilmettä ja vakaata muotoansa, jota joskus kirkasti järeä leikillisyys, +mutta ei koskaan rumentanut rähähtävä ja raaka nauru. Olen miettinyt, +mistä hän oli saanut olemukseensa kaiken tuon, jota nykyisin olen +huomannut vain joillakin Etelä-Pohjanmaan heränneillä isännillä -- ehkä +joissakin muissakin. + +-- Hän oli menneen, eheän ajan lapsi, eheän sivistyksellisessäkin +suhteessa. + +Eva oli sanonut sen ikäänkuin miehensä mietteitten väliin ja lisäsi +sitten: + +-- Älä luule, että se muutos on vain talonpoikaiskansassa +huomattavissa. Sama ilmiö esiintyy niinsanottujen sivistyneittenkin +keskuudessa. Joukossamme elää vielä saman polven lapsia, joihin minun +isäni kuului, ja he todistavat samaa kuin sinun isäsi. Tietomäärän +kasvaessa ja tuon niin paljon puhutun sivistyksen levitessä olemme +samalla käyneet sivistymättömämmiksi. Olemme menettäneet hengen +sopusoinnun ja turtuneet tunteiltamme. + +-- Niin, sanoi Juho. -- Siinä on asian ydin. Isäni ehyt ja järkkymätön +henkinen olemus se kuulsi läpi kaikessa hänen elämässään ja hänen +esiintymisessään. Ja totta on, että sen ajan henki, jonka lapsi hän +oli, kansallisen aamun ja isänmaallisuuden suuri ja elähdyttävä +yhteishenki, jota ei häirinnyt mikään sellainen kirvelevä ristiriita +kansalaisten kesken kuin nyt joka päivä, oli ehdottomasti omiaan +suuresti jalostamaan ja nostamaan henkisessä suhteessa. Nyt olemme +raskaan ja kiihkeän taistelun ajan lapsia, joissa ikäänkuin +väkisin puristetaan esiin huonotkin puolet, jotka valtiollinen, +yhteiskunnallinen ja taloudellinen intohimo amerikalaistuttaa raaoiksi +ja häikäilemättömiksi. + +-- Tekisipä melkein mieli sanoa, lisäsi taas Eva innostuneesti väliin, +että uuden ajan voimakas lääke on ikäänkuin samentanut ennen niin +kirkkaan veden. Menee aikaa, ennenkuin se taas selviää ja sulattaa +itseensä kaiken saamansa uuden. + +-- Tarkoitat, että me kulttuurisuhteessa elämme jonkunmoista väliaikaa, +murrosaikaa? Niin ehkä teemme. Joka tapauksessa on mahdotonta saada +vanhaa takaisin, ja on kehityksen vastaista ruveta sitä haaveilemaan. +Täytyy luoda uusi kulttuuri. + +-- Uusi maalaiskulttuurikin, uusi talonpoikaiskulttuuri. Sitä minä +juuri harrastan, koska olen nyt talonpojan vaimo. Siinä on eräs +maahengen tärkeitä tehtäviä, ellei suorastaan tärkein. + +-- Maahengen? Tiedätkö sinäkin jotakin maahengestä? + +Juhon silmät olivat ällistyneen näköiset. Eva nauroi ja sanoi: + +-- Tottakai! Olenhan minä maahengen etumiehen puoliso. Ja älä sinä +luule, että se teidän kuuluisa maahenkenne on mikään teidän keksintönne +ja etuoikeutenne. Se keksittiin jo silloin, kun Suomessa ensi kerran +ruvettiin maaseudun sivistystarpeista huolehtimaan. Ja herrat siinä +olivat alkamassa siinäkin. Uskallatko tunnustaa totuuden, sinä +maahengen suur-apostoli? + +-- Uskallan kyllä, nauroi Juho vastaan. -- Tosin sillä rajoituksella, +että herrain maahenki olisi kuollut viluun, ellei talonpojan maahenki +sitä ennen ja miksi ei sen vaikutuksestakin olisi sattunut heräämään. +Turhaa olisi kieltää, etteivät aikaisemmat sivistysvaikutelmat ja +vanhemman polven sivistystyö olisi luoneet sitäkin pohjaa, jolta sitten +nykyinen maahenki heräsi ja nousi. Ja Luojan kiitos, että nousi. + +-- Älä vielä huuda hei, ennenkuin olet päässyt kuivalle maalle, sanoi +Eva. -- Työ on vasta puolivälissä. Tuskin kolmas osa tämänkään pitäjän +isännistä viitsii oikein lantakartanoaan hoitaa? + +Juho huokasi. + +-- Ei viitsi. Mikä kumma siinä lienee, että suurin osa talonpojistamme +sittenkin hoitaa maanviljelystään tarmottomasti ja innostuksetta? +Heissä ei syty se henki, joka on oikean maanviljelijän tunnusmerkki, +se kiihkeä, etten sanoisi synnyttämisen kaipuu, joka hänessä asuu. +Uskotko, että todellinen maanviljelijä katselee maatansa kuin nuorta +naista, jonka hän toivoo synnyttävän lukemattoman määrän terveitä +jälkeläisiä? Maa on hänelle kuin rakastettu. + +-- Uskonhan minä. Ja niin se on minullekin, vaikka olenkin ikäni ollut +maattomana. Mutta mennäkseni maahenkeen -- siihen kuuluu olennaisena +osana talonpoikaiskulttuurin luominen, se, josta äsken puhuit. Sitä +juuri olen miettinyt koko viikon. + +-- Jos tarkoitat sillä herraskoreilua, niin se ei talonpojalle sovi. + +-- En tarkoita mitään koreilua ollenkaan. Vain puhdasta, yksinkertaista +ja ympäristön mukaista kauneutta, henkisen elämän virittämistä, +tunnearvojen vaalimista ja kasvattamista, sen pohjan luomista, jossa +ihminen, halvinkin palkkalainen, viihtyy ja kehittyy sopusointuiseksi +yksilöksi. Ja se seikka on riippuvainen hyvin paljon jokapäiväisistä +pikku asioistakin. Oletko tehnyt Soljalassa mitään sen asian eteen? + +-- Jaa minäkö? + +Eva nauroi herttaisesti, sillä Juho oli hiukan ällistyneen ja +tyhmistyneen näköinen. Mutta hän muuttui vakavaksi, kun Juho taas +venytellen sanoi: + +-- Ei se sellainen kuulu talonpojalle... + +-- Ei sellainen kuulu talonpojalle. Ei se talonpojalle kannata. Ei +se sovi talonpojalle. Sitä te aina vätkytätte, ikäänkuin talonpoika +olisi joku kertakaikkisiin kaavoihin kovettunut ja rustottunut olento, +jolle ei sovi mikään muu kuin se entinen, joka aina tuoksuaa omalta +lantapahnalta. Etkö huomaa, että samaa sanovat sinulle naapurisi, kun +puhut heille maanviljelyksen ja talouden uudistuksesta? Talonpojalle +kannattaa kaikki kauniskin elämässä, elämänilo ja onni, yhtä hyvin +kuin herroillekin. Kysymys on vain siitä, että sen ikäänkuin täytyy +nousta talonpojan oman erikoisen elämänlaadun pohjalta elimellisesti ja +luonnollisesti, eikä minään istutettuna herraskoruna. Olethan merkinnyt +kirjaasi tälle vuodelle määrärahan kotisi kaunistamiseksi. Mitä olet +sillä tarkoittanut? + +-- Jaa minäkö? + +Taas täytyi Evan nauraa, sillä Juhossa oli äkkiä puhjennut esiin +jotakin maalaisen kömpelöä ja saamatonta. + +-- Sinä juuri! + +-- Ajattelin vain, että pitäneekö tilata sinulle kaupungista uudet ja +kauniit huonekalut -- sellaiset oikeat plyyssipäällyksiset? + +-- No voi hyvänen aika! + +Eva oli aivan ällistyksissään. Äkkiä hän hyppäsi seisomaan ja katsoi +Juhoa tiukasti silmiin sekä sanoi: + +-- Kuule! Jos sinä olet niin pähkähullu, että häpäiset minut tilaamalla +tuollaiset inhoittavat kapineet minun talooni ja huoneeseeni, niin +sillä samalla hetkellä minä lähden tieheni. Tiedäkin se! Ja nyt minä +lähden uimaan. + +Juho katsoi häneen suu auki ja sangen avuttoman näköisenä sekä läksi +miettiväisenä astumaan vaimonsa jäljessä, joka rivakasti meni rantaan. +Rantatöyräällä Eva sanoi leikillisen tiukasti: + +-- Nyt saat istua tähän, mutta selin järveen. Ja muistakin olla +katsomatta. Lupaatko kunniasanallasi? + +-- Lupaan, vastasi Juho alistuvaisesti. + +-- Vasta sitten, kun huudan, saat katsoa, kuuletko? + +-- No kuulenhan minä. + +-- Et ole se mies, joksi sinua luulen, ellet nyt pidä sanaasi. + +Ja Juho jäi siihen rannalle istumaan omituisissa tunnelmissa. +Mielessään hän aivan ymmällä pohti Evan äskeistä kiivautta niiden +plyyshihuonekalujen johdosta, sillä hän oli todellakin paljon +mietiskellyt, miten hän uhraamalla melkoisia summia vuosittain +vähitellen kalustaisi ja korjaisi talonsa oikein todelliseen +"herrastyyliin". Evan puheista hän nyt oli ruvennut aavistamaan, ettei +tämä suunnitelma ollenkaan ollut hänen vaimonsa mieleen, vaan että tämä +tarkoitti kulttuurillaan jotakin toista, mitä, sitä ei Juho nyt oikein +pystynyt itselleen selvittämään. Mutta hän ajatteli samalla, että koska +Eva nyt kerran oli saanut tietää tuollaisen määrärahan olemassa olon... + +Siinä samassa selvisi hänelle, että mahdollisesti Eva oli nähnyt +kirjasta myös isäänsä koskevan kohdan? + +Hänen ohimoitansa poltti, sillä kuka tietää, vaikka Eva nyt pitäisi +itseään jonkunlaisena velan maksun korvauksena. Kun voisi vapaasti +puhua, avomielisesti sanoa niin kuin asia on, ettei hänellä ole koskaan +ollut kaukaisinta ajatustakaan sen pohjalla mitään vaatimuksia esittää. +Mutta vielä ei voinut siitä puhua, täytyi odottaa ja rukoilla Luojaa +asiat selvittämään. + +Koko näiden mietteiden vaatimana aikana oli Juho kuullut takaansa +omituisesti kiihoittavaa vaatteiden kahinaa, joka erikoisella tavalla +hiveli hänen hermojaan. Hän tunnusti itselleen, että hänellä teki +äärettömästi mieli katsoa taaksensa, mutta silti hän ei sitä tehnyt. +Hän oli luvannut ja hän piti lupauksensa. Mutta kummallista se vain +kaikki oli. Hän naurahti tälle omituiselle tilanteelle. + +Mutta silloin sattui Evalle eräs seikka, joka ei ole naisten pukineihin +nähden aivan harvinaista. Joku salaperäinen nauha, joku niistä +tenhoisista vetimistä, joita nuoren naisen kauneuden verho on täynnä, +oli sattunut menemään sellaiseen solmuun, ettei Eva saanut sitä omin +voimin auki, varsinkaan kun se oli selän puolella. Tutkimattomaksi +salaisuudeksi jää, olisiko hän siitä sittenkin selvinnyt, jos olisi +ollut yksin, ja käyttikö hän apua siksi, että sitä nyt kerran sattui +olemaan saatavilla. Kuka tutkii nuoren naisen toimenpiteitten perusteet +silloin, kun nuori mies sattuu olemaan läheisyydessä ja varsinkin +kun he ovat kahden? Ja onko päivän helmeilyllä kirkkaan ja läikkyvän +veden pinnassa mitään johdonmukaisuuden perustetta? Ehkä se, että +luonto siinä ikäänkuin välähdyttelee näkyville heleimmät värinsä +ja loistavimmat, kauneimmat puolensa? Oli miten hyvänsä, mutta nyt +tapahtui niin, että Eva huusi: + +-- Juho! Tule heti tänne! + +Juho tyrmistyi. Hänen polvensa eivät olleet ottaa häntä kantaakseen ja +hitaasti sekä horjuvin askelin hän lähestyi vaimoansa suorittaakseen +erään aviomiehen klassillisimmista velvollisuuksista. + +Pienet kädet kurottivat selän takana hänelle solmuun mennyttä nauhaa. + +-- Aukaise solmu. + +Juho ryhtyi työhön, mutta hänen kätensä olivat omituisesti hervottomat +ja kömpelöt. Sitäpaitsi koskettivat rystyset aina väliin lämmintä ja +pehmeätä selkää, jossa tuntui olevan sellainen mukava kuoppa, ja se +tietysti lisäsi hämminkiä. Jo puhkesi Eva sanomaankin: + +-- No kyllä ne ovat nuo miehet kömpelöitä! Vedä nyt siitä toisesta +nauhasta... ei siitä, vaan siitä. Eikö lähde? No älä sitte vedä +enempää, ettei mene yhä lujempaan. Koeta toisesta nauhasta. Eikö irtau? +No ota sitten ja aukaise kynsilläsi, jos on mennyt umpisolmuun. No +vihdoinkin. Mene nyt paikallesi odottamaan. + +Ja Juho totteli nöyrästi, vaikka häntä oli ruvennutkin kovasti +naurattamaan tämä puuha. Hän tunsi olevansa kokonaan lumottu, sillä +Evasta hehkui sellainen nuorteuden ja itsetietoisen pienen herttaisen +mielistelyn ja tykötekeytymisen tuoksu, että Juho-paralla, joka oli +niissä asioissa aivan kokematon, menivät kerrassaan piirustukset +sekaisin. Hän pyyhki hikeä otsaltaan ja istui kuuliaisesti +rantatöyräälle. + +Sitten hän kuuli takaansa veden lirauksen ja samalla pienen naisellisen +kirkaisun, arvaten siitä, että nyt oli isoa varvasta kastettu veteen. +Sitten seurasi tarmokkaampaa kahlaamisen ääntä, kunnes kuului +loiskahdus ja pari kolme kauhistunutta huudahdusta, jotka hukkuivat +kovaan porskeeseen. Sitten huusi ääni: + +-- No nyt saat katsoa! + +Ja Juho kääntyi katsomaan. Eva keinui vedessä keveästi ja sievästi, +valkoinen ruumis kuultaen kirkkaan kalvon läpi. Hän ui pitkin ja +voimakkain vedoin, halkoen sievästi pyöreillä käsivarsillaan veden +kalvoa. Hartiat ja kaula kohosivat kauniisti pienten aaltojen pinnasta. +Juho tuijotti vaimoonsa hengähtämättä, mitään sanomatta, melkeinpä +mitään ajattelematta, mielessä vain jonkunmoinen ukkospilven vertainen +valtava tunne odottavan onnensa autuaallisuudesta ja ihanuudesta. +"Minun, minun, minun", jyskyttivät hänen ohimonsa, ja hänestä tuntui +kuin olisivat kaikki elolliset olennot, sirkat, paarmat, kärpäset ja +kaikki siivelliset pysähtyneet katsomaan hänen rinnalleen Soljalan +nuorta emäntää ja kateellisina sitten vilkaisseet häneen supisten +toisilleen: "Hänen, hänen, hänen!" + +-- Mene nyt jälleen paikallesi! huusi Eva vedestä ja taas Juho totteli +nöyrästi. Nyt tuntui totteleminen hänestä äärettömän mieluiselta, +sillä hänen sieluunsa oli äkkiä valahtanut riemullinen tietoisuus +siitä, kuinka autuasta oli omistaa tuollainen aarre, varsinkin kun +ei ollut siihen vielä koskenut, ei pienimmälläkään tavalla särkenyt +sitä kuvankirkasta puhtauden tuntua, joka siitä hohti kaikkialle. Hän +kuuli jälleen takaansa noita lumoavia ääniä, vaatteiden kahinaa ja +sukkien suhinaa, ja vaipui siihen tunnelmaan kuin pehmeään, lämpimään, +aurinkoiseen pumpulipilveen, tuijottaen eteensä näkemättä mitään ja +kuunnellen mitään kuulematta. Ja hän heräsi vasta siihen, että Eva +kosketti häntä hartioihin ja sanoi: + +-- Mennään nyt sisään. Minua niin kaffettaa. + +Juhosta tuntui kuin olisi jokainen sana, joka Evan huulilta putosi, +ollut kuin ihme, kirkas tähdenlento, jonka nähdessään vaistomaisesti +pysähtyy ja yrittää ajatella ja toivoa jotakin, mutta ei kerkeäkään +sanoa muuta kuin "ah!", ja hän nautti sanomattomasti siitä vapaasta +esiintymistavasta ja naivista luonnollisuudesta, jonka Eva oli +käytöksessään häneen nähden omaksunut. Hän ei tiennyt sitä, että +Eva nyt sukupuolensa vaistomaisella tarkoituksella käytteli naisen +väkevimpiä ja vaarallisimpia aseita, millä saada mies pauloihinsa, +että naisella on satakin eri vivahdusta hallussaan, joilla hän kuten +väriänsä vaihtava eläin mukautuu aina kulloinkin esillä olevan +"maan laadun" mukaan. Ja totta puhuen ei Juho taaskaan ollut siinä +mielentilassa, että olisi voinut tehdä mitään järjellisiä huomioita +ja johtopäätöksiä, sillä hänen aistinsa oli kokonaan vallannut se +puhdas ja viileä ihon tuoksu, joka raikkaan veden jäljeltä hohti hänen +seuralaisestansa. He kulkivat rinnakkain vaiti ollen, kunnes Eva +navetan kohdalla äkkiä sanoi: + +-- Mennäänpä sikalaan possuja katsomaan! + +Niin mentiin. Valtaisena läjänä siinä maata kelletti onnellinen +ja jälkeläisistä rikas äiti, ja kuuluva maiskutus sekä silloin +tällöin pieni tyytymätön vingahdus ilmaisivat, että luonnon mahtavat +voimalähteet olivat parhaillaan vuodattamassa valkoista runsauttansa +imeviin ja nälkäisiin suihin. Pientä saparoherrasväkeä tunkeili mamman +vatsapuolella tupaten täynnä, riidellen hiljalleen parhaista paikoista +ja sysien toisiaan. Mutta mamma makasi raukeana ja tyytyväisenä, vain +pienellä tyytyväisellä ja unisella röhkäisyllä sekä silmäin raotuksella +ilmaisten huomanneensa, että Soljalan isäntä ja emäntä olivat saapuneet +varpajaisiin, osoittamaan hänelle tulevaa kunnioitusta. Eva seisoi +ääressä vaiti ollen, mutta kiinteän uteliaana, ja Juho katsoi häneen +syrjästä iloinen ja odottava hymy suupielessään. Kärpäset surisivat +sataisena parvena ja lannan voimakas tuoksu oli aivan sietämätön. + +-- On siinä nyt Pahna-Liisalla lapsia aika liuta, sanoi Juho. + +-- On. Mennään nyt, vastasi Eva, ja niin he menivät. + + * * * * * + +Ruokasalissa otti Leena heidät vastaan loistavin silmin ja hyvästä +tuulesta muhoillen. Lumivalkealle liinalle oli katettu kahvivehkeet, +kermat, sokerit ja maukkaat vehnäset, ja Juho katseli ällistyneenä, +millä sanomattoman hyvällä maulla Eva antoi kaiken itselleen maistua. +Kun sitten ensimäisen sarjan toinen kuppi oli juotu ja pidettiin pientä +välihetkeä, että jaksettaisiin aloittaa toinen sarja, rykäisi Eva +veitikkamaisesti, katsoi mieheensä ja sanoi: + +-- Jos nyt sitten puhuttaisiin niistä sinun plyyssimööpeleistäsi... + +Juho melkein säikähti: + +-- Jaa plyyssimööpeleistäkö? + + + + +X. + + +-- Niin. Sellaisia en kotiini halua -- niitähän muuten on tuolla +salissa -- ja niihin nähden olen valmis yhtymään mielilauseeseesi, +etteivät ne sovi talonpojalle, vain sillä lisäyksellä, etteivät ne sovi +herroillekaan. Ne ovat suorastaan kamalia. Ne ovat kehittymättömän maun +todistuksia. Pidän kauniimpana ja arvokkaampana yksinkertaisintakin +puutuolia, jos se vain todistaa tekijällään olleen taiteellista +aistia ja harrastusta tulkita sitä jotenkin tuolinsa ääriviivoissa +ja koristuksissa. Kaikki, missä ilmenee persoonallista käsitystä +ja pyrkimystä tälläkin alalla, on arvokkaampaa kuin hienoimminkin +kiilloitettu ja sametoitu tehdasroju. + +Juho kuunteli suu ammollaan. + +-- Mutta mitä sitten tahdot? soperteli hän. + +-- Tahdon, että kotini ilmaisee jo ulkonäölläänkin olevansa sivistyneen +suomalaisen maanviljelijän koti. Kaiken tulee olla suomalaista, +yksinkertaista, puhdasta ja aistikasta. Mutta jos luulet, että se +hirvittävä jykevä honkatyyli, jolla suomalaisuutta on esimerkiksi +Helsingissä niin monessa paikassa tavoiteltu, on mikään saavutus +tällä alalla, niin erehdyt. Väitän, ettei se ole suinkaan mitään +suomalaista. Isäkin oli samaa mieltä ja sanoi usein, että jos +ennen vanhaan todellinen suomalainen tekijämies, puuseppä, ryhtyi +valmistamaan sievää huonekalua, niin johti hänen luontainen hyvä +makunsa ja aistinsa siihen, että siitä tuli muodoltaan keveä ja siro. +Miksi ottaa malliksi sellainen savupirttityyli, jonka tunnusmerkkinä +ovat hongan puoliskot penkkeinä ja kirveellä veistetyt laudat pöytinä? +Ei se ole mitään suomalaisuutta, vaan kehittymättömyyttä, kömpelyyttä, +kätevyyden puutetta. Haettakoon suomalaista tyyliä sieltä, missä se +kulttuurivaikutusten alaisena on saanut herätteitä ja imenyt itseensä +jotakin, joka on kasvattanut ja innostanut sitä. Sellaisesta tarjoavat +vanhat suomalaiset sälesohvat, astiakaapit, arkut ja valkoiset tuolit +sekä ryijyt ja muut sellaiset esineet paljon puhuvia esimerkkejä. +Niille on kaikille ominaista jonkunmoinen sirous ja värien kirkkaus +sekä vaihtelevaisuus, missä ne ovat tulleet kysymykseen. Sellaiseen +minä pyrin ja sen tyylin mukaan tahdon kotini laittaa. Ja silloin +kelpaa minulle tavallinen talonpoikaispuuseppä, kunhan saan itse aina +olla häntä ohjaamassa ja neuvomassa. + +-- Vanha Topi esimerkiksi, hymähti tähän Juho jo itsekin innostuneena +ja rupesi puhumaan: + +-- Ymmärrät luonnollisesti, että tämä jos mikään minua miellyttää. +Enhän minä näitä asioita käsitä, enkä ole niitä koskaan joutanut +ajattelemaan, mutta totta puhuen on minusta itsestänikin tuntunut +raskaalta ajatella, että meidän vanhasta talonpoikaistalostamme +tehtäisiin tuollainen tavallinen herrastalo kaikkine sen tyylisine +koristeineen. Olen aina tuntenut, että se olisi tälle ilmapiirille +vierasta, ettei se -- sopisi talonpojalle. Hän on nyt kerta kaikkiaan +maalaisympäristössään ja ammattinsa johdosta, jossa mitä raskaimpaan +arkipäiväiseen työhön yhtyy samalla mitä tärkeimpiä isänmaallisia, +kansallisia ja taloudellisia aatenäkökohtia, oma ja erikoinen +kulttuuripiirinsä, jolla täytyy ja tulee olla oma itsenäinen leimansa. +Ja minä ymmärrän, että nyt, kun talonpoikaisväestömme on vihdoinkin +päässyt irti entisestä käteisen pääoman puutteesta, sen täytyy ruveta +harrastamaan tässä ympäristössään, kodissaan ja koko elämässään +kauneuden ja henkisen viihtymyksen viljelystä, mutta siinä hänen +on varottava horjahtamasta vieraaseen lainakoruun. Mielestäni on +kotikutoisissa esiintyvä isäntä tahi työmies, jolla ei ole kaulassaan +muuta kuin puhdas paidankaulus ja siinä korkeintaan, kuten vanhoilla +miehillä ennen, musta liina yksinkertaisella solmulla, paljoa +arvokkaampi, niin, suorastaan sivistynyt ilmiö sellaisen rinnalla, +joka koettaa pitää sunnuntaisin kovia kauluksia ja tavallisesti +likaista ja rumanväristä ostorusettia, joka toisin sanoen puvussaan +epäonnistuneesti astuu säätynsä en sano ulko- vaan suorastaan +alapuolelle. Tuossa seikassa, yhtyneenä henkiseen tasapainoon ja +elämänkatsomuksen sopusointuun, ilmenee mielestäni se jonkunmoinen +aateluus, josta Pohjanmaan herännyt kansa todellakin voi olla meidän +muiden suomalaisten rinnalla ylpeä. Eikö niin sinustakin, Eva? + +Eva oli kuunnellut miehensä puhetta loistavin silmin. + +-- Kiitos Juho! sanoi hän lämpimästi. -- Et usko, kuinka iloinen +olen, kun ymmärrämme toisemme näin hyvin. Kun ajattelemme, että +maamme nousee ja kaatuu sittenkin sen maanviljelijäväestön kanssa, +selviää siitä ilman muuta tämän kulttuurikehityksen ääretön tärkeys +koko isänmaamme onnelle. Sillä vaikka tässä on tavallaan kysymys +ulkonaisista asioista, on niillä suorastaan ratkaiseva merkitys +hengenkin elämän jalostumiselle. Ne muodostavat kansallemme sen kauniin +ruumiin, jossa lopuksikin tulee kasvamaan ja viihtymään se kaunis +henki, jonka niin hartaasti soisin kansallamme olevan. 'Kaunis sielu +kauniissa ruumiissa' on elämän laki joka paikassa. Ja ajattele, Juho, +mitä merkitsisi vapaalle Suomelle se, että sen selkärankaväestö joskus +pääsisi kohoamaan tälläkin alalla päätekijäksi maassamme, antamaan sen +kulttuurille pääleiman omilla voimillaan ja omista edellytyksistään +kummunneilla itsenäisillä saavutuksillaan. Sillä kaupunkikulttuuri +on ja tulee yhä enemmän olemaan meilläkin luonteeltaan ja laadultaan +jollakin tavalla kansainvälistä, meille ikäänkuin ulkoista, ja +jäämään maallemme lopuksikin sangen hyödyttömäksi, elleivät sen +juuret rupea nousemaan omasta kansallisesta, todella suomalaisesta +kulttuurimaaperästä. Siinä on maahengen suuri ja isänmaallinen +tehtävä myöskin, ja minä uskon, että se tulee vielä senkin tehtävän +suorittamaan. Se vie aikaa, se käy hitaasti, mutta jos katse pidetään +alati siihen kohdistettuna, saavutetaan varmasti tuloksia ja lopuksi +päämääräkin. Eikö niin? + +Juho ojensi Evalle kätensä. + +-- Tehkäämme liitto! sanoi hän lämpimästi ja innostuneesti. -- Hoida +sinä avonaisella valtakirjalla tätä puolta, ja minusta saat uskollisen +auttajan, minä raivaan ja viljelen sillä aikaa suurta Toivolan suota, +joka on ollut ja on Soljalan isäntien suurimman kunnianhimon ja +unelmien esine. Mutta muista, että talonpoika ei saa tuhlata. Hänen +kansantaloudellinen ja isänmaallinen velvollisuutensa on aina olla +viisaasti säästäväinen. + +-- En minä tuhlaa! Vihaan runsaalla rahalla äkkiä kokoon haalittuja +asioita. Siinäpä se onkin suurin vaikeus, että miten päästä järkevään +alkuun. Neuvo sinä, joka olet käytännön mies. Mutta kuule -- ehätti +hän väliin, ennenkuin Juho kerkesi mitään sanoa -- me olemme tässä +muistaneet vain itseämme, talonpoikaista isäntäväkeä, mutta miten on +niiden laita, jotka ovat meistä riippuvaisia? Missä olosuhteissa elävät +sinun renkisi ja piikasi, mitä viihtymystä voit tarjota heille ja +muille työmiehillesi? Oletko koskaan ajatellut, minkälainen on sinun +väentupasi? Vastaappas siihen, Soljalan isäntä! + +-- Eihän se todellakaan järin hyvällä kannalla ole, sanoi Juho +vältellen. + +-- Se ei ole suorastaan millään kannalla. Ajattele nyt. Päivän he +tekevät raskasta työtä, usein sateessa, tuiskussa ja talvipakkasessa, +ja tarvitsisivat virkistyksekseen sieltä tultuaan jotakin todellista +kodin ja kodikkuuden tunnelmaa. Mutta onko sitä tavallisesti +talonpoikaistuvissamme ollenkaan? Ajatteleppas omaa pirttiäsi. Sen +ikkunat ovat himmeät ja likaiset, ikkunaverhoja ei ole ollenkaan, +seiniä ei liene pesty kertaakaan rakentamisen jälkeen, puhumattakaan +siitä, että niillä olisi joitakin henkiseen puoleen viittaavia +koristuksia; penkit ovat kuin kirveellä tehdyt ja lattia liasta +musta. Kuinka monta kertaa vuodessa teillä pestään pirtin lattia? +Pari kolme kertaa, ja silloin tietää koko kylä, että "Soljalassa +on kuuruu". Nurkissa ovat sitten nuo kauheat, kuuluisat hämäläiset +vuoteet, laudoista kokoon kyhätyt sängyt, joissa ovat aina samat +likaisen väriset raanut ja harmajat päänpielukset. Ei koko tuvassa ole +ainoatakaan kohtaa, joka ilahduttaisi silmää ja herättäisi viihtymisen +tunnetta. Ja mikä vielä ikävintä -- miehet ja naiset nukkuvat ainakin +talvisin kaikki tuossa samassa pirtissä, nuoret tytöt ja rengit samassa +huoneessa, tytöt aina miesten raakuuden ja ahdistelujen alaisina. Sinä +et tietysti tiedä mitään siitä, että pikku Martta on raskaana renki +Vihtorille? + +Juho hämmästyi. + +-- En, sanoi hän, sitä en ole tiennyt. Tosin kertoi Leena tytön hänelle +valitelleen, ettei Vihtori anna hänelle hetkenkään rauhaa, mutta en +tullut ottaneeksi asiaa niin vakavalta kannalta. + +-- Vakavalta kannalta! Ja nyt saattaa tytön elämä olla ainaiseksi +pilattu. Isäntäväen velvollisuus on ehdottomasti olla palvelijoidensa +tukena ja turvana tällaisissakin asioissa. + +Juho nousi rauhattomana kävelemään. + +-- Tietysti, sanoi hän, olet aivan oikeassa. Mutta minulle se on ollut +naisväkeen nähden vaikeata, jopa mahdotontakin, kun ei ole ollut +talossa emäntää, eikä Leenakaan ole asiaa niin täydellisesti emännän +kannalta ottanut. Martan kohta on hirveän ikävä ja minun täytyy panna +Vihtori lujille. Hänen täytyy naida Martta, jos tämä sitä haluaa. + +-- Niin täytyy, sanoi Eva, mutta palatkaammepa nyt siihen +palvelusväkiasiaan. Kun he ovat saapuneet työstä, ei heillä ole juuri +mitään omaa erikoista nurkkaansa, jossa vaihtaa kuivaa vaatetta, +eikä pesulaitosta, missä pestä kätensä, elleivät asiasta tehden +lähde hakemaan itselleen jostakin kiulua ja kerjää saippuapalasta. +Niin tulevat he sitten, ellei satu sauna-ilta, sellaisinaan +keittiöön ruokailemaan. Ja minkälainen on heidän ruokapöytänsä? Ei +se juuri silmää ilahduta. Astiat ovat kaikki mahdollisimman ikäviä, +kivikuppeja, vanhoja puukuppeja, joiden halkeimissa on iänikuisia +ruoan jäännöksiä, lusikat likaisen harmaita, tavallisimmin puu- tahi +puoleksi ruostuneita läkkipeltilusikoita. Ja itse ruoka on useimmiten +huonosti ja huolimattomasti valmistettua, jonka panee maistumaan +ainoastaan suuri ja polttava nälkä. Pöydässä ei ole mitään, joka sitten +kehoittaisi heitä siisteyteen ja sievempiin, puhtaisiin tapoihin, vaan +syövät he väsyneesti ja välinpitämättömästi enimmäkseen sormillaan, +jotka he sitten lopuksi röyhdellen ja veitsen kärjellä hampaitaan +kaivellen pyyhkivät housuihinsa. Niin menevät he takaisin pirttiinsä, +jossa kituva lamppu huonosti valaisee, istuvat uneliaina hetken tahi +koettavat lukea jotakin sosialistilehteään, kunnes painuvat väsyneinä +maata odottamaan uutta samanlaista harmajaa päivää. + +-- Mutta sellaista nyt on kerta kaikkiaan maatyömiehen elämä, väitti +Juho hämillään ja levottomana sekä kävellen rauhattomasti edestakaisin. + +-- Niin, sellaista se on, ja sen mukaista on myös työväkemmekin. Mutta +ajatteleppas, jos jo kauemmin olisi ollut toisin, jos heidän tupansa +ja asuinsijansa olisivat olleet sellaisia, että niissä olisi voinut +tuntea viihtymystä ja kodikkuutta, jos heillä työstä palattuaan olisi +ollut aina tarjolla jotakin henkistäkin virkistymistä, hyviä kirjoja +ja sanomalehtiä esimerkiksi, jos yleensä heidän sekä ulkonaiset että +henkiset olosuhteensa olisivat olleet paremmat, eiköhän silloin se +viha, jota he meitä kohtaan nyt tuntevat, olisi ollut pienempi ja +paljoa helpommin poistettavissa kuin mitä se nyt on? + +-- Kyllä varmaankin olisi ollut, myönsi Juho. -- Mutta nämä ovat myös +asioita, joihin meillä maanviljelijöillä ei oikeastaan ole vielä ollut +voimia eikä aikaa. Aivan viime vuosiin saakka hän on ollut köyhä +sikäli, että hänellä on ollut käteisen rahan puute, mikäli ei ole ollut +metsää runsaammin myytävänä. Ja se seikka sekä yleinen tarkkuus rahalle +ja sen käyttämiselle, joka usein kehittyy talonpojassa naurettavaksi +itaruudeksikin, on vaikuttanut sen, että kaikkea tällaista on sekä +pelätty että pidetty joutavana turhuutena, jota talonpoika ja +maatyömies ei muka tarvitse. Mutta maailmansodan vuodet ovat siinä +suhteessa saaneet kieltämättä muutoksen aikaan. Maanviljelijä on nyt +kiistämättä maamme rikkaimman säädyn jäsen ja sopivan herätyksen +saatuaan hän ehdottomasti vähitellen rupeaa kiinnittämään huomiotaan +näihinkin seikkoihin, sillä tunnettuahan on, että varallisuuden noustua +herää sivistymisen halu kaikkialla. + +-- Sinä olet siis, Juho, tässäkin asiassa kanssani aivan samalla +kannalla? + +-- Olen kyllä -- odotappas hiukan... + +Ja Juho meni huoneeseensa, josta hän hetken kuluttua palasi takaisin +kädessään iso paperirulla. Hän levitti sen Evan eteen ja sanoi: + +-- Kuten olet jo nähnyt, on nyt Soljalassa kaikki, mikä koskee +viljelystä ja karjataloutta, toistaiseksi hyvässä ja uudenaikaisessa +kunnossa. Niihin olen kohdistanut näinä isäntävuosina kaiken huomioni +ja vasta sitten aikonut ryhtyä uudistamaan ihmisille kuuluvia oloja +ja rakennuksia. Jo koulussa ollessa ajattelin omaa asuinrakennustamme +ja väen puolta sekä tein siellä itse opettajan ohjauksen mukaan +piirustukset niitä varten. Tässä ne ovat. En tiedä, vastaavatko ne +omiakaan toivomuksiani, mutta Soljalaan nähden niillä joka tapauksessa +on se etu, että ne ovat isännän itsensä tekemiä. Olisihan hauskaa, +jollei tarvitsisi hakea -- kaupungista arkkitehtiä, joka kaikessa +viisaudessaan ja teknillisessä taitavuudessaan ymmärtänee yleensä +sangen vähän maanviljelijän erikoistarpeista. + +Ja Juho rupesi selittämään Evalle piirustuksiaan. + +-- Tässä on ensin oma asuinrakennuksemme. Tuossa on isännän kamari, +joka samalla on talon konttori ja josta päästään oman etehisen kautta +ulos. Tuossa on vierashuone, jollainen maalla täytyy olla, ja tuossa +on makuuhuone ja sen yhteydessä lasten huone. Täällä on emännän oma +erikoinen rauhankammio, joka ei ole läpikuljettava, sillä emännän ja +äidin täytyy saada, jos hän tahtoo, eristäytyä joskus, esimerkiksi +lapsien ollessa pieniä, omaan huoneeseensa lepoon ja rauhaan. Tässä +on se huone, joka vastaa jonkunmoista herrasväkien salia -- se on +tässä ajateltu vain tuvaksi, jossa on avonainen takka ja johon perhe +kokoontuu yhteen iltaisin tahi muulloin. Luulin sinun tietysti tahtovan +herrassalia, ja siksi puhuin noista plyyssimööpeleistä, mutta tämä on +alkuperäinen ajatukseni. Tällä puolella on sitten ruokailu- ja muu +arkihuone, sen vieressä emännän taloushuone ja tarveainesäiliöitä, +tässä suuri keittiö ja sen vieressä keittiöpalvelijain huone, sekä +toisaalla, suurilla ovilla keittiön yhteydessä, väen ruokailuhuone. +Mutta minun ajatukseni eivät ole ulottuneet seiniä pitemmälle, joten +kaiken tämän tuleva sisustus olkoon sinun tehtäväsi. Mitä muuten pidät +näistä piirustuksista? + +Juho oli puhunut vähän ujosti ja hämillään, ja Eva oli katsonut häneen +ihmeissään ja uteliaana, silmät loistaen. Äkkiä tarttui hän molemmin +käsin Juhon käteen ja sanoi: + +-- Voi Juho, kuinka me olemmekaan onnellisia... + +Äkkiä hän vaikeni ja loi punastuen katseensa alas. Juho ikäänkuin +hiukan värähti, mutta jatkoi sitten tyynellä äänellä: + +-- No hyvä on, että pidät suunnitelmistani. Tässä ovat sitten väen +puolen piirustukset. Niissä on se perusvika, etten todellakaan ole +huomannut, kuinka tärkeää on erottaa kokonaan erilleen miesten ja +naisten puoli, ja laittaa molemmille omia erikoissuojiansa, mutta ne +saadaan kyllä mahtumaan saman katon alle. Pesulaitteet ja säiliöhuoneet +väen tarpeita varten ovat myös poissa, mutta ne saadaan kyllä helposti +tähän lisätyksi. Tässä on erikoinen työhuone miesten töitä varten, +jossa on sopivinta tehdä korjaus-, puuseppä- ja muut sellaiset työt. +Tätäkin me voimme vielä yhdessä suunnitella ja tarkemmin miettiä. Mutta +kumpaan rakennukseen ryhdymme ensiksi? + +-- Väenpä tietysti! Kapteeni lähtee aina itse viimeksi +haaksirikkoutuneesta laivasta. Niin pian kuin vain voit, ryhdyt siis +rakennuttamaan väen puolta. Me kyllä tulemme toistaiseksi itse hyvin +toimeen vanhassa rakennuksessamme, jos annat sitä hiukan korjata ja +annat minun ryhtyä sisustuspuuhiin. Enkä minä paljon rahaa tarvitsekaan. + +-- Saat kyllä, minkä tarvitset. Käytä nyt ensin se määräraha, jonka +olin jo varannut kodin kaunistamiseen. + +-- Mutta kuule, Juho! Sallitko minun uudistaa väen ruokailupuolen? + +-- Tietysti, mutta ymmärtänet kai, että siinä on meneteltävä +varovaisesti. + +-- Se on selvää, mutta parempaa ruokaa heidän täytyy saada. Se on +korjattavissa osaksi silläkin, ilman lisäkustannuksia, että ruoka +laitetaan paremmin, ja siitä rupean pitämään huomenna huolta. Mutta +aion antaa heille enemmän voita ja maitoa. He tarvitsevat sitä. Saat +hiukan pienentää meijeritiliäsi. + +-- Mutta se on pääasiallinen talon rahalähde. + +-- Siitä saavat he suuremman ja sitkeämmän työinnon ja korvaavat sen +talolle monin kerroin. + +-- Kun he aluksi saavat parempaa, vaativat he pian yhä enemmän. + +-- Kaikella on rajansa. Mutta vielä eräs asia. Minä en voi siirtyä +syömään kanssasi väen pöytään, ellen saa uudistaa koko pöytäkomentoa. + +-- No miten sekin olisi uudistettavissa? + +-- Täytyy saada siistit ja tarkoituksenmukaiset astiat. Minkälaisia +sinä pitäisit soveliaimpina? + +-- Niitä ei ole oikeastaan. Puuastioita ei kannata enää pitää, sillä +nykyisin ei ole emännillä niin paljon aikaa kuin niiden puhtaanapito +vaatisi. Nehän täytyisi vähintään kerta päivässä pestä kuumalla vedellä +ja hiekkapesimellä pysyäkseen valkoisina, mutta se lisäisi suuressa +talossa liiaksi palvelijattaren työtä. Ilman sitä ne taas sinistyvät ja +käyvät väkisinkin vastenmielisiksi. Sama on lusikkain laita. + +-- Kuule Juho! Voiko ajatella väen pöydässä tarpeelliseksi haarukoita? + +Juho pysähtyi miettimään tätä pulmallista kysymystä. + +-- Olen kuullut, sanoi hän, että Amerikassa, jossa kaikkien +edellytetään osaavan syödä siististi, suomalainen sydänmaan moukkakin +äkkiä opettelee käyttämään veistä ja haarukkaa, koska ympäristö siihen +pakottaa. Mutta mitenkähän mahtaisi meillä olla? Miksi ei sentään? +Sopisihan koettaa ja panna ne tarjolle. + +-- Siis tehdään niin, että väestä saa jokainen siistin valkoisen +emalji- tahi paksun fajanssikupin, jommoisia luulen sentään löytäväni, +kokonaan rautaisen veitsen ja haarukan, sekä lisäksi pienemmän tasaisen +lautasen kuoria ja muuta roskaa varten. Juoma-astiaksi saavat he +siistin valkoisen korvattoman mukin. Ja tiedätkö mitä? Pöydälle pannaan +valkoinen vahakangas. Keittiön ovensuuhun tahi etehiseen laitatan +pesulaitteen, eikä kukaan saa ruokaa, ellei ole sitä ennen pessyt +käsiään. + +-- Mahtaneekohan väki taipua siihen? Tekevät vielä lakon, elleivät saa +elää kuin porsaat. + +-- Eivät. Saan kyllä heidät siihen suostumaan, kun vain tahdon. Tiedän, +että hekin oikeastaan rakastavat siisteyttä, mutta eivät tule sitä +noudattaneeksi, kun ei ole kukaan erikoisesti vaatinut. Ja kyökissä +täytyy piioilla olla erikoinen valkoinen keittiöesiliina, tahi +mieluimmin koko puku. + +-- No mutta onkohan se tarpeellista? + +-- Ja kuitenkaan et laske lypsäjiä lehmäin ääreenkään, ellei heillä ole +puhdas lypsinpuku yllään? + +-- No mutta sehän on eri asia. + +-- Eri asia! Pitääkö ihmisen sitten saada likaisempaa kohtelua kuin +lehmän? + +-- Saa nähdä, miten tulet näissä puuhissasi menestymään. Ole joka +tapauksessa siksi varovainen, että teet muutoksesi vain vähitellen. +Mutta kuinka ehdit emännän puuhiin ryhtyä, kun kaikki tämä tulee +lisäksi? + +-- Toistaiseksi annan Leenan vielä olla emäntänä. En uskalla nyt niihin +asioihin puuttua, sillä en tunne niitä tarpeeksi. Eikö olekin niin +paras? + +-- Kyllä onkin. Vähitellen puutut niihin yhä enemmän, kunnes ne kerta +siirtyvät sinulle itsestään. Mutta meidän täytyy harkita nämä asiat +perinpohjin, sillä uudistuksiin ei saa ryhtyä päätäpahkaa, vaan tarkan +mietinnän jälkeen. Mutta onhan meillä tänä iltana vielä aikaa. + +-- Miksi ei vielä huomennakin? + +-- Minä lähden taas huomen-aamulla viikoksi sinne suolle. + +-- Niinkö! + +Evan äänessä oli hiukan pettynyt sävy. Juho katsoi häneen kiinteästi ja +jatkoi sitten: + +-- Olen järjestänyt täällä kotona työt, joista vouti pitää hyvän +huolen. Heinäntekoa jo aloitetaan. Suolla täytyy olla johtamassa +työväkeä, sillä siellä ei ole kylliksi tottuneita. Sitäpaitsi täytyy +siellä ampua rikki eräs suuri kallio, joka ties mistä on aikoinaan +tipahtanut keskelle suota, juuri siihen paikkaan, missä suuret +viemäriojat yhtyvät. Sitä eivät miehet siellä osaa tehdä, vaan täytyy +minun mennä neuvomaan. + +-- Ja sinäkö osaat? + +Eva oli kysynyt tämän yht'äkkiä leikillisesti ja ystävällisellä sekä +herttaisella äänellä. + +-- No, tapaili Juho vähän hämmästyneenä, tottakai sitä nyt sellaista +täytyy maamiehen osata. + +-- Ja vastako lauantaina tulet takaisin? + +-- Niin, ellei tule sellaisia kirjeitä tahi asioita, jotka vaatisivat +ennen. Oletko ystävällinen ja avaat postin, ja jos siellä on mitä +tärkeitä asioita, niin lähetät sanan? + +-- Kyllä. Mutta muistakin varoa itseäsi siinä kivien ampumisessa! + +-- Tietysti! + +-- Ja missä sinä siellä nukut? Onko sinulla edes mitään makuuvaatteita +mukanasi? + +-- Eihän siellä mitä makuuvaatteita... Eikä niitä tarvita -- kesäisenä +aikana. Leena kyllä laittaa riittävästi evästä. + +-- Minkälainen paikka se on se Toivolan suo? + +-- Siihen sisältyy Soljalan tulevaisuus, sinun ja minun sekä meidän +lastemme onni. + +Hän säpsähti huomatessaan kuin tietämättään maininneensa heidän +lapsistaan. Eva katsoi maahan, eikä puhunut mitään, mutta Juho oli +näkevinään, kuinka onnen kajastus kuin väkiselläkin hienona punana ja +valoisana ilmeenä kohosi hänen kasvoilleen. Juho astui akkunan ääreen +ja katsoi ulos mietteissään kesäiseen luontoon, joka kuin yhtämittaista +juhlaa viettäen riemuitsi Soljalan ympärillä. Hänen sydämensä oli tänä +päivänä vallannut omituinen, voitonvarma ja tyydytystä tuottava rauha, +joka jaksoi odottaa kultaisen omenan putoamista. Kuin kaukaa kuuli hän +Evan äänen kysyvän: + +-- Mistä sinne Toivolan suolle mennään? + +Juho kääntyi vaimoonsa päin ja selitti tien. + +-- Miksi? kysyi hän sitten. + +-- Muuten vain, vastasi Eva välttävästi, katsomatta miestään silmiin. +Sitten sanoi hän: + +-- Mennään nyt taas katselemaan Soljalan maita ja viljelyksiä. +Haluan kuulla kaikki sinun viljelyssuunnitelmasi, sillä tahdon oppia +maanviljelyksenkin perinpohjin. + +-- Se ei tapahdu yhtenä sunnuntaipäivänä, naurahti Juho. + +Silloin kääntyi Eva häneen päin ja sanoi lämpimästi ja iloisesti, +silmissä kostea kiilto: + +-- Silloin kun sunnuntait ovat tällaisia, toivoo niitä monta, monta. + + * * * * * + +Kun Eva meni illalla makuuhuoneeseensa, oli hänellä taas ollut Juhon +kamarissa pitkä neuvottelu, jossa Juho käytännön miehenä oli hänelle +pienintäkin yksityisseikkaa myöten selittänyt päivällä puheena olleita +asioita ja osoittanut, missä järjestyksessä ja miten hänen oli paras +ruveta aikeitaan toteuttamaan. Ja kun eron hetki tuli, oli Juho tehnyt +sen hänelle helpoksi itse tyynesti sanomalla, että nyt oli hänen +mentävä nukkumaan, sillä huomenna oli arki ja Soljalan emännän piti +tottua nousemaan ajoissa ylös. Itse oli hän sanonut lähtevänsä aikaisin +työmaalleen eikä tapaavansa Evaa enää aamulla, "niin että hyvästi +nyt ensi lauantaihin". "Hyvästi", oli Eva vastannut, ja kehoittanut +taaskin Juhoa varomaan itseään niissä louhimatöissä sekä mennyt sitten +hämillään huoneeseensa. Hänen oli täytynyt vilkaista ovelta taakseen, +jolloin hän oli nähnyt Juhon silmien kiinteästi ja polttavan kuumin +katsein seuraavan itseään. Ja hän oli tuntenut punastuvansa ja painanut +oven kiireesti kiinni sekä riisuutunut joutuin. + +Ja nyt hän taas makasi viileässä, leveässä ja puhtaassa vuoteessaan, +sydämessä omituinen eloisuus ja kaihoisa tunnelma. Hän kummasteli +itseään, sillä hän ei ollut uskonut, että hänessä saattaa yhdessä +viikossa tapahtua sellainen muutos kuin hänessä kieltämättä oli +tapahtunut. Hänen täytyi tunnustaa, että hänen ajatuksensa, milloin ne +eivät liikkuneet talon uudistuspuuhissa, askaroivat Juhossa, miettien +hänen ulkonäköään, hänen luonnettaan ja hänen pyrkimyksiään. Ja paljon, +mikä hänestä ensin oli tuntunut vieraalta ja luotaan työntävältä, +olikin nyt selvinnyt hänelle ja esiintyi toisessa valaistuksessa. +Hänen mielialansa oli niin kummallinen ja uni ei tullut, ja ajatus +palasi aina siihen, että hänen olisi pitänyt osoittaa Juholle jotenkin +pitävänsä hänestä ja että edellisen illan surullinen kohtaus olikin +päinvastoin vienyt heitä lähemmäksi toisiaan. "Juho on varmasti hyvin +onneton", ajatteli hän itsekseen, "ja entäs minä?" "Minähän olin +olevinani viikko sitten kauhean onneton myöskin." "Olenko nyt?" "En. +Kissan jalka tässä ruveta onnettomaksi!" + +Naisellisen vaistonsa ohjaamana ja käskemänä hyppäsi hän äkkiä +vuoteelta ja meni Juhon kamariin, jossa tämä jo nukkui sohvallaan. +Kun Eva tuli hänen vuoteensa viereen, heräsi hän ja katsoi vaimoonsa +ihmeissään. Mutta Eva sanoi: + +-- Koska menet huomenna viikoksi pois, niin saat hyvästiksi suudella +minua kerran suulle. Mutta vain yhden kerran. + +Ja Juho suuteli Evan suppuun mennyttä pientä suuta ensi kerran siinä +tunnossa, että se oli suotu hänelle heräävästä ja antautuvasta +rakkaudesta. Ja sen jälkeen Eva juoksi kiireesti omaan huoneeseensa, +heittäytyi vuoteeseensa ja nukahti kohta onnellisena, pyöreä käsi +päänalaisena ja suu sievästi hiukan raollansa, niin että kaksi +valkoista hammasta kuulsi sieltä kuin nukella. + + + + +XI. + + +Näin alkanut viikko oli Evalle kovan työn ja touhun aikaa. Juhon +neuvojen ohjaamana oli hän päässyt hyvään alkuun, oli kirjoittanut +kaupunkiin ja tilannut sieltä tarpeelliset astiat ja muut ensimäisiin +pikku-uudistuksiin välttämättömät aineet ja tavarat. Hänellä oli +nyt työssänsä maalari ja puuseppä sekä ompelija, ja hän antoi joka +kohdassa itse mitä tarkimmat määräykset. Leena-muori kulki keittiössään +ihmetellen ja tyytyväisenä alituiseen päivitellen, "että kylläpä +meillä nyt tulee koreeta", ja Pahna-Liisa oli paljasta nuoren emännän +ylistystä. Työväki pani pian merkille ruoan paranemisen ja keittiön +asteittaisin tapahtuvan kaunistumisen, oli siihen tyytyväinen sekä +muutti vähitellen käytöstänsä ja esiintymistänsä keittiössä ollessaan. +Jo muutaman päivän kuluttua saattoi nähdä, että Soljalassa pian tulisi +paljon entisestä poikkeava meno vallalle. + +Mutta koko tämän touhun aikana askartelivat Evan ajatukset Juhossa. Hän +mietti nyt joka toimenpiteestään, mitä Juho siitä sanoisi ja pitäisi, +ja tunsi saaneensa itselleen ikäänkuin uuden vertauskohdan. Hänelle +tuotti erikoista nautintoa turvallisesti avata Juhon posti ja nähdä, +miten kunnioittavasti hänen miehelleen kirjoitettiin ja kuinka suuressa +arvossa häntä pidettiin. Hänen neuvoansa kysyi hänen puolueensa, hänen +mielipiteeseensä vedottiin tärkeissä taloudellisissa asioissa ja hänen +apuansa pyydettiin monelle taholle. Kirjeitä tulikin tällä viikolla jo +alussa niin paljon ja sisältäen sellaisia asioita, ettei Eva tiennyt +ratkaista, olivatko ne kiireellisiä vai eivät. Kuta lopummaksi viikko +kului, sitä epävarmemmaksi hän kävi. Vihdoin hän puhui asiasta Leenalle. + +-- Mitäs muuta kuin emäntä lähtee käymään isännän luona. Pannaan +pikku ruuna valjaisiin, niin emäntä voi huoleti itse sinne ajaa, kun +tie neuvotaan. Evahan onkin tottunut ajelemaan. Tokihan se nyt on +hauskaakin, päästä sellaista suurta oman miehensä työmaata katsomaan. + +Leena oli hiukan viekkaan näköinen tätä sanoessaan. + +Eva ajatteli, että luuleekohan Leena hänellä olevan Juhoa ikävän? "Onko +minulla"? kysyi hän itseltään, ja vaikka hän kuinka olisi koettanut +nakata niskojaan, täytyi hänen myöntää, että oli kuin olikin ikävä. +Juhon läsnä ollessa tuntui elämä jotenkin niin turvalliselta ja +vakavalta. Hän todellakin halusi nähdä taas Juhon silmiä ja kuulla +hänen rauhallista ääntänsä, halusi nähdä, kuinka Juho esiintyi tuolla +suurella perintötyömaallansa. Ja sitäpaitsi hän halusi uudelleen kysyä +Juholta, tekisikö hän niin, vai tekisikö hän näin. Oli jotenkuten +niin hauskaa antaa hänen määrätä, panna vähän vastaan, väitellä, olla +muka viisaampi, mutta sitten kumminkin suostua, sillä se suostuminen +Juhon tahtoon, se oli sittenkin kaikista hauskinta. -- No niin, minä +lähden. Ja pian oli hän ajamassa virkulla hevolla pitkin hyvää tietä +viheriöitsevien vainioiden välitse. Silmä poimi kaikkialta välähteleviä +väritäpliä, mutta ajatukset olivat silti kiintyneinä yhteen ainoaan +kohtaan. Rinnassa oli ikäänkuin lämmin pieni liesi, josta levisi +suloinen hohde kaikkialle sekä sieluun että ruumiiseen. + +Nuori nainen, joka tunsi voimakkaan rakkauden heräävän sydämessään, +kaunis nuori nainen, ajoi siinä pitkin kesäistä tietä kukkien +loisteessa ja linnun laulussa. Hän ajoi sinne, jossa oli hänen +rakkautensa ja hän tunsi, kuinka hän janosi voimakkaitten käsivarsien +puristusta. + +Hän oli osa ympäröivästä luonnosta ja hän tunsi vaistomaisesti, kuinka +elämän neste kihoili hänen suonissaan kuin mahla keväisessä koivussa. +Hän kiirehti hevostaan joutuakseen pikemmin perille. Vihdoinkin +vilahteli tuolta oksien takaa aava lakeus. Hän saapui perille, sitoi +hevosensa kiinni ja alkoi katsella tarkemmin edessään olevaa näkyä. +Samalla kuului suolta kumea jyrähdys. Harmaata savua, kivilohkareita ja +mutaa tuiskahti ilmoille, ja jyrähdyksen kaiku vastasi heikosti suon +takana olevasta harjanteesta. Kuovit ja viklat lehahtivat valittaen +lentoon risteillen rauhattomasti paikan yllä. Ketään ei näkynyt. + +Oli kotvan hiljaista. Kuului vain tuulen suhina puista ja suon +heinikosta, ja Eva tunsi jännittävänsä kuulokalvojaan luonnottomasti. +Hän varjosti silmiään kädellään ja tuijotti suolle. + +Jo hyppäsi näkyviin mies suuresta ojasta, jossa he olivat olleet +turvassa laukauksen ajan. Eva tuntee hänet. Se on Juho. Toisiakin +miehiä tulee näkyville, mutta he eivät lähde vielä ampumapaikalle. Juho +vain menee. Kuuluu varoittavia huutoja ja estelyitä. Juho seisahtuu +ja odottaa vielä, mutta lähtee taas kulkemaan. Taas huutavat miehet +hänelle, mutta hän ei välitä, menee vain. Nyt hän on jo saapumassa +sille paikalle, josta äsken oli räjähdys kuulunut. + +Äkkiä valtaa Evan kamala pelko. Hän koettaa huutaa, mutta ääni ei kanna +kauas. Hän lähtee juoksemaan Juhoa kohti. + +Mutta hän ei ehdi juosta monta askelta, ennenkuin maa tärähtää. Uusi +räjähdys viskaa ilmoille kiviä ja mutaa, ja hän ehtii tuskin nähdä +Juhon horjahtavan, vievän kätensä päätänsä kohti ja kaatuvan, kun hän +itsekin tuntee maailman mustenevan silmissään ja vaipuu pehmeälle +suolle pyörryksiin. + +Kun hän herää, valelee joku mies hänen päätänsä vedellä, jota hän on +tuonut hatullaan. Miehen silmissä on huolestunut ja hätääntynyt ilme. +Eva nousi istumaan äkkiä kuin jousi. Hän pyyhkäisi otsaansa ja muisti +samalla kaikki sekä oli siinä hetkessä seisoallaan. Hän näki miesten +puuhaavan kärryjen ääressä, josta he olivat istuimen ottaneet pois; +toiset nostivat siihen heiniä, joita olivat saaneet läheisestä ladosta, +toiset keskustelivat matalalla äänellä, ja kaikki olivat kalpeita ja +hätääntyneen näköisiä. + +Nopeasti riensi Eva paikalle. Kärryjen vierellä maassa makasi Juho +liituvalkeana tainnoksissa, ja ohimossa olevasta ruhjevammasta pursusi +hiljoilleen verta, joka valui pitkin poskea. Nopeasti riisui Eva +puseronsa ja repäisi puhtaasta paidastaan hartioista vyötäisiin saakka +pitkän suikaleen sekä polvistui sitten sitomaan Juhon päätä. Hän +käski viedä hevosen edeltäpäin maantielle, jonne Juho oli kannettava, +ettei huono metsätie häntä kovin täryyttäisi, ja eräs miehistä sai +käskyn lähteä kiireesti ajamaan Juhon pyörällä lähimmälle puhelimelle +tilatakseen lääkärin jo valmiiksi Soljalaan. Kahdesta miehen takista +tehtiin äkkiä tilapäiset paarit ja niin lähdettiin Juhoa kantamaan +hevoseen. + +Miehet eivät puhuneet mitään, vaan vilkaisivat silloin tällöin arasti +nuoreen emäntäänsä, joka hänkin vaiti ollen ja pää painuksissa astui +paarien jäljessä. Ja mitään puhumatta sijoitettiin sitten Juho +kärryille ja eräs miehistä läksi Evan mukana viemään isäntäänsä kotiin, +toisten jäädessä siihen katsomaan hitaasti etenevää kulkuetta. Heidän +kasvoilleen levisi kummastunut ilme, kun Eva kääntyikin sanomaan heille +tyynesti ja päättävästi: + +-- Täksi päiväksi keskeyttäkää työ, mutta huomenna jatkatte siitä, +mihin tänään lopetitte, isännän aikaisemmin antamien neuvojen mukaan. + +-- Hyvä on, vastasi heistä eräs. + + * * * * * + +Muutama tunti sen jälkeen makasi Juho kotonaan, tällä kertaa omassa +aviovuoteessaan. Vanha harmaapartainen lääkäri puuhasi hänen ääressään +ja vieressä seisoi Eva sairaanhoitajattaren tehtävissä. Vanha Leena +istui ikkunan ääressä ja katsoi ulos. + +Vanha lääkäri oli vakavan näköinen. Hän oli juuri saanut sidotuksi +Juhon pään ja piti nyt jotakin hänen hengitettävänään. + +Hetken perästä Juho aukaisi hitaasti ja raukeasti silmänsä. + + + + +XII. + + +Kesäyön kuulas valaistus lepäsi mailla. Kun katsoi sitä, tuntui kuin +koko luonto ja kaikki esineet olisivat odottaneet jotakin ihmeellistä +näkyä, jotakin ihanaa hengetärtä, joka millä hetkellä hyvänsä saattoi +laskeutua tuolta avaruuden sylistä tänne kesän viheriälle tanhualle, +leikkiäkseen keijukaistensa kanssa unohtumattoman leikin. Sillä nyt oli +yö, ja vielä pohjolan kirkas yö, ja silloin ovat oudot ja ihmeelliset +voimat liikkeessä. Ne menevät läpi ilman keveästi kuin autereen aallot, +eikä niitä voi nähdä, vaikka ne voikin niin selvästi aavistaa ja tuntea. + +Hämärässä huoneessa istui Eva yksin ikkunan ääressä tuijottaen +kesäyön kauneuteen. Nyt kun kaikki oli hiljaa eikä ketään vieraita +ollut saapuvilla, ei hän enää jaksanut pitää yllä tarmoaan ja itsensä +hillitsemistä, vaan itki ilmoille mielensä koko murheen ja masennuksen. +"Luojan kiitos, että suutelin häntä silloin sunnuntai-iltana", ajatteli +hän aina hetken kuluttua lohdutuksekseen ja katsoi Juhoon, joka +vihdoinkin oli nukkunut, mutta voihki unissaan. Kädet siirtyilivät +peitteellä levottomasti hapuillen ja huulet liikkuivat ikäänkuin sanoja +tapaillen. Eva nousi ja meni hiljaa vuoteen ääreen. + +Juho aukaisi silmänsä ja katsoi häneen, mutta katseessa oli sekava +ilme. Varmaankaan hän ei tuntenut vaimoansa eikä tiennyt, missä oli ja +mitä tämä kaikki merkitsi. "Ei kelpaa, liian on huonoa", mutisi sairas +itsekseen. "Toivolan suo ja Soljalan emäntä"... "kunhan ehdin vain, +maamiehen työ on hidasta... niin kovin hidasta"... "miksi ei Soljalan +isäntä uskaltaisi kosia Pappilan Evaa?"... + +Eva kuunteli kalpeana ja pidättäen hengitystään. Mutta kun Juho rupesi +heittelehtimään yhä levottomammin, meni hän herättämään lääkäri +vanhuksen, joka nukkui Juhon huoneessa. + +-- Ahhah! sanoi ukko ja kapsahti istualleen sohvalla. -- Kyllä tulen. +Olehan rauhallinen, rakas lapsi, sillä enpä luule tässä olevan sen +pahempaa hätää. Sillä Juholla on härän luut siinä pääkopassaan. + +-- Hyvä setä, sanokaa nyt oikein totuus! Onko vamma vaarallinen? Minä +en voi tätä epävarmuutta sietää. + +Evan silmät täyttyivät kyynelillä ja hän purskahti täyteen itkuun. + +Lääkäri-ukko hätäytyi. + +-- No eikä ole, ei. En voinut huomata tutkiessani mitään, joka olisi +viitannut todella ratkaisevan vakavaan vammaan. Juholla on luja ja +kestävä pää, niin että kyllä hän tämän luunapin sietää, vaikka se +on ollutkin lujanlainen. Sissoh! Älähän nyt enää itke! Menevät nämä +kauniit silmät ihan pilalle. Kas niin, kas niin! + +Ja ukko otti nenäliinansa ja pyyhki varovasti Evan silmät sekä taputti +leuan alle lohduttaen häntä kaikella sillä vapaudella, jonka hänelle +antoivat ikä, hellä sydän ja asema Evan kodin uskollisimpana ystävänä, +joka oli parisenkymmentä vuotta aikaisemmin auttanut hänet tähän +maailmaan sen iloja ja suruja kokemaan. Käytyään sitten katsomassa +Juhoa ja annettuaan hänelle jotakin rauhoittavaa palasi ukko takaisin, +istui sohvalle ja otti tupakkavehkeensä esiin. Sytytettyään katseli hän +Evaa lasiensa ylitse miettiväinen ilme ystävällisissä silmissään. + +-- Kuule lapsi, tuleppas ja istu tänne viereeni, että saamme oikein +puhella taas pitkästä kotvasta. + +Ja kun Eva oli totellut, silitti ukko hänen päätänsä ja sanoi: + +-- Vai niin, että sinä siis olet nyt Soljalan emäntä? Djahhah... jaa. +Siinä on yhtynyt kaksi kovaa sukua, tiedätkö sen? + +Eva ei vastannut. + +-- Hm. Sinä olisit voinut siellä Helsingissä saada jonkun maisterin, +insinöörin, arkkitehdin tahi vaikkapa jonkun lääkärihuligaanin, eikö +niin? Mutta otitkin sen sijaan Soljalan Juhon, joka on selvä talonpoika +vuosisataisesta talonpoikaissuvusta. Olisit saattanut päästä upeaan +herraskotiin, jossa olisit elellyt hienona rouvana käyden kylässä ja +teatterissa ja tanssiaisissa ja jos missä, olisit kahvittanut rouvia +ja laittanut herroille illallista, kun he olisivat tulleet teille +skruuvaamaan. Häh! Olisit toiminut isänmaallisissa juhlatoimikunnissa +ja myyjäisissä ja seurannut tarkoin viimeisen muodin vaatimuksia, +olisit ollut kulttuuri-ihminen, kuten sanotaan, sormenpäitä myöten, +mennyt teatterin jälkeen supeelle Fenniaan ja ymmärtänyt taidetta +vallan mahdottomasti. Olisit saanut pari kolme lasta korkeintaan ja +kärsinyt siitä niin hirveästi, että siihen se olisi sitten jäänyt, +ja lapset olisivat olleet perki hienoja ja kalpeita ja kauniita ja +hentoja, niin että minä esimerkiksi en olisi ymmärtänyt niille mitään. +Ei koko Helsingistä olisi luultavasti löytynyt sellaista lääkäriä, joka +olisi ollut kyllin taitava niitä hoitamaan... + +-- Hyi! Nyt on setä ilkeä. + +-- Mutta, kuten sanottu, sinä otitkin Juhon, joka kumma kyllä uskalsi +sinua kosia. Mistähän se sai siihen tarvittavan rohkeuden? + +-- Setä kysyy Juholta! + +-- Niin kysynkin, kunhan hän ensin paranee. Niin, sinä otit Juhon, +vaikka hän olikin vain talonpoika... + +-- Onko sitten talonpoika huonompi kuin joku herra tahi muu niinsanottu +sivistynyt! kivahti Eva. + +-- Ke-ke! naurahti ukko. -- Minun piti juuri sanomankin, että Juhon +kaltainen talonpoika on parempi kuin useatkin herrat yhteensä. Siksi +kai sinä hänet otitkin. Ja minun piti tulla siihen, että jos olisit +käynyt kysymässä minulta, menetkö Juholle vai et, niin minä olisin +sanonut, että mene Jumalan luoma ja kiitä vielä mennessäsi! Kuuleppas +nyt, kun sanon sinulle... + +-- No mitä? + +-- Sitä vain, että älä luule minua sellaiseksi nykyisin kyllä +sangen tavalliseksi hulluksi, joka sokeasti ylistää maaseutuelämää +kaupunkilaiselämän edellä. Molemmat ovat yhtä tärkeät ja +välttämättömät, sekä sitäpaitsi hyvin riippuvaiset toisistaan, +molemmilla on suuret etunsa ja varjopuolensa. Kaupunkilaiselämää +meillä haittaa se, että mitään todella ehyttä ja kestävää kansallista +kaupunkikulttuuria ei ole oloissamme vielä ehtinyt syntyä, etupäässä +siksi, että siltä on puuttunut voimakasta, päämäärästään tietoista, +maaseutukansan keskuudesta tulevaa elähdyttäjää. Se on koettanut +hienostua umpimähkään matkimalla ulkomaalaisuutta tahi meidän vanhaa +ja itserakasta, mutta naurettavan typerää ruotsalaisuuttamme, solmia +kirjallisia ja muita kulttuurisuhteita Skandinaviaan, ottaa osaa +kongresseihin... No niin. Sehän on sekin kaikki hyvää ja tarpeellista, +mutta se ei riitä, se ei ole ratkaisevaa. Täytyy saada kansa, väestömme +suurin ja määräävin aines, heräämään myös sivistyksellisesti, +henkisesti, ei ainoastaan taloudellisesti ja valtiokansallisesti... +ymmärrätkö? Täytyy saada moukat ymmärtämään, että heidän pitää +asettaa vaatimukset jokaisen itsekunkin kohdalleen, heidän täytyy nyt +vihdoinkin jättää raakuutensa. + +Ukko pysähtyi, katsoi ulos ja mietti hetkisen, sekä jatkoi sitten: + +-- Raakuutensa, sanoin. Ei, vaan typeryytensä, iankaikkisen +uneliaisuutensa, jossa ajatuksen tynkä tapailee toistansa +niin sanomattoman veltosti ja hitaasti. Kuinka monet tuhannet +yksinkertaisimmatkin asiat olen elämäni aikana saanut heiltä pihdeillä +leuoista kiskoa. Kuinka monet sadat tuhannet neuvot olen antanut +esimerkiksi yksinkertaisimmistakin terveys- ja puhtaussäännoistä, mutta +niin on ollut kuin vettä kuikan selkään -- ei pysy. Vain siellä täällä +häämöttää jossakin orasta, sitä uutta aikaa, jonka tälläkin alalla +täytyy nyt Suomeen tulla. Meidän täytyy saada kansamme herätetyksi +siisteyteen, puhtauteen, mielen virkeyteen, kauheuden ja sopusoinnun +aistiin, saada siinä heräämään tunteen elämää, helläluontoisuutta, +sillä tunteen elämän kehittyminen valistaa enemmän kuin tieto. Tekeepä +mieli väittää viime vuosikymmenen tapauksia muistellessa, että tieto ei +valista, vaan sietää rinnallaan mitä hirveintä raakuutta. Vain tunne +valistaa, jauhaa hienoksi ihmisen sielun ja päästää pinnalle sieltä +sen, mikä on kirkkainta... + +Ukko oli innostunut ja kiivastunut. Eva katseli häntä hymyillen. + +-- Setä on aina sama vanha tulisukka. Mutta älä luulekaan, että +väitän sinua vastaan. Olen päinvastoin aivan samaa mieltä kanssasi. +Lyhyenä naimisissa-oloni aikana en ole juuri muuta ajatellutkaan +kuin tätä. Meidän täytyy saada syntymään voimakas maalaiskulttuuri. +Siinä on nykyhetkellä jokaisen valveutuneen maanviljelijän tehtävä. +Näinä vuosina on saatu luoduksi kestävä taloudellinen pohja, jota +ilman ei synny mitään kulttuuria. Sitä on nyt edelleen ylläpidettävä +ja kehitettävä, ja samalla sen avulla ryhdyttävä ajattelemaan, mitä +voitaisiin tehdä puhtaan kulttuuri-elämänkin toteuttamiseksi. + +Vanha lääkäri kuunteli Evaa silmät pystyssä. + +-- Mistä ihmeestä olet tullut tätä ajatelleeksi? + +-- Samoin ajattelee nykyisin jokainen maaseudulle joutunut sivistynyt +ihminen. Se tulee itsestään juuri siksi, että nyt on aika kypsynyt +tämänkin asian alkuunpanolle. Mutta se on aloitettava oikeasta päästä. + +Ukko katseli Evaa silmälasiensa ylitse ja sanoi: + +-- Niin juuri. Oikeasta päästä. Mutta mikä on se oikea pää, sanoppas se? + +-- Se on ensinnäkin jokapäiväinen kotoinen ympäristömme, jossa +elämme, ja emme ainoastaan me, vaan palvelijamme ja kaikki, jotka +ovat meistä riippuvaisia. Kodittomille on annettava koti, tylyys ja +epäystävällisyys on karkoitettava, ja rakkaus on saatava sijaan. Talon +isäntä ja emäntä ovat mahtavassa asemassa oleva hallitsijapari, jonka +viisaasta huoneenhallituksesta riippuu kymmenien ihmisten elämänilo +ja viihtymys. Jos tämä olisi käsitetty meillä aina oikein ja koetettu +toimia sen mukaan, olisi punikkihenki päässyt leviämään sangen +vähässä määrässä. Se on henki, jota ei voida poistaa minkäänlaisella +lainsäädännöllä ja kirjain-uudistuksilla, vaan sillä, että ihmiset +lähestyvät toisiaan rakkaudessa ja osanotossa, avuliaisuudessa ja +vilpittömyydessä. Niin sanoi aina isäni, ja nyt olen ymmärtänyt, kuinka +oikeassa hän oli. + +-- Niin, lapseni. Epäilemättä hän oli oikeassa. Maailman onnettomuudet +ovat sikäli suuret, mikäli niissä on vain vähän rakkautta +vaikuttamassa. Eihän mene päivääkään, etten täälläkin rauhallisessa +ja varakkaassa pitäjässämme, jossa luulisi jokaisen voivan elää +onnellisena, tunne sydämessäni katkeraa pistosta sen vuoksi, että +näen niin selviä todistuksia rakkauden puutteesta. Herra Jumala! +Rakastavatko meillä edes vanhemmat lapsiaan? Eipä luulisi ainakaan +heitä katsoessaan. Tuskin on vieraiden välillä sellaista kylmyyttä kuin +usein lasten ja vanhempain välillä, varsinkin talonpoikais-oloissa. En +ole kuullut hellää sanaa juuri vaihdettavan, puhumattakaan hyväilystä, +joka annettaisiin sydämen ylitsepursuavasta hellyydestä. Kun kansa +näkee herrasväen, isän, äidin, lasten ja sisarusten, joskus suutelevan, +niin se takana päin pilkkaa herrain nuoleskelua. Hellyyden osoitukset, +jotka ovat luontaisia eläinmaailmassakin, ovat usein suomalaisille +tuntemattomia. Kun hän rakastuu, näyttää vietin toteuttaminen olevan +hänelle laajoilla aloilla maassamme pää-asia. Hänellä ei ole niin +paljon ihanteellisuutta ja jalon luonteen vaistomaista halua säilyttää +aarteensa niin kauan kuin mahdollista koskemattomana, että malttaisi +edes häitä odottaa -- ei, vaan hän makaa mieluimmin jo kihlajaisten +jälkeen viimeistään, ja kerskailee siitä vielä. Ja miksi on hänen +käyntinsä ja esiintymisensä useimmiten niin surkean kömpelöä ja +löntterömäistä, hänen ilmeensä niin epätoivoisen typerä ja tollo, +ikäänkuin hän todella olisi tylsäjärkinen, jollainen hän ei kuitenkaan +ole. Ei, kumma kyllä, hän lienee aivan yhtä lahjakas kuin muidenkin +maiden talonpoika -- lahjakkaampikin. + +-- On varmaankin, huomautti Eva hymyillen taas ukon kiivastukselle. -- +Olen varma, että hän sittenkin on Europan sivistyneimpiä talonpoikia, +jos kaikki hyvät ja huonot puolet otetaan tarkoin lukuun. Hän jää +varjoon vain siksi, ettei hän ole ollenkaan ehtinyt ulkonaisessa +elämässään ja asussaan siistiytyä. Hänellä on ollut niin vähän +herättävää siinä suhteessa. + +-- Saattaapa olla hyvinkin. Ja sitten hän on toisekseen niin perin +mieluisa. Niitä tapaa kansan keskuudessa ukkoja ja akkoja, isäntiä ja +emäntiä, nuoria ja vanhoja, köyhiä vaareja ja rikkaita pomoja, joilla +on olemuksessaan jotakin niin tavattoman mieluista ja omaista, todella +sielullisesti kirkastunutta, että haluaisi kaulaan lentää. Niitä on, +Jumalan kiitos. + +-- Ja ne yhä lisääntyvät. Aika on tullut ryöppynä ylitsemme, mutta +kunhan me taas saamme pään aallon pinnalle! Ja kansamme tahtoo valistua +ja edistyä. + +-- Niin tahtoo, Jumalan kiitos! Ja se tulee valistumaan ja sivistymään, +koska siinä itsessä on vihdoinkin herännyt siihen oma halu, se oikea +maahenki... + +-- Vai maahenkeä setäkin tässä kiittää! Eipä uskoisi. + +-- En kiitä! Mutta sen olen aina myöntänyt, että tuolla liikkeellä +saattaa olla arvaamaton merkitys maalaiselämän henkisenäkin +sivistäjänä, kun sitä vain oikein johdetaan. Ja ehkä johto on +sallimuksen tahdosta saanut suunnan, joka on sopiva siihen siksi, että +se on osannut herättää laumassaan jonkunmoista herännäisyyden tapaista +kiihkoa päästä kaikin puolin kohoutumaan, sivistymäänkin. Ehkä se juuri +on tie, joka vie suomalaisen sielun perille, sillä selvä ja tyyni järki +ei näytä siihen pystyvän. + +Ukko nousi, haukotteli ja sanoi: + +-- Nyt kun olen puhunut tässä itseni virkeäksi, taidankin lähteä +ajelemaan kotiin päin. Täytyy mennä aamupäivällä taas pitäjälle. +Luuletko, että saadaan tähän aikaan hevonen valjaisiin? + +-- Kyllä, jos setä välttämättä nyt tahtoo lähteä. + +-- Parasta se on -- helpompi itsellenikin. Menehän hommaamaan hevosta, +niin käyn sillä aikaa vielä Juhoa katsomassa ja kokoan kampsuni. + +Kun Eva meni pihan yli väen puolelle, oli idän taivas jo muuttunut +purppuraiseksi. Linnut olivat heränneet ja vastailivat toistensa +lauluun katkeamattomana kuorona. Ilmassa oli hyvää tekevä viileys ja +virkistävä puhtauden tuntu. Evan sydämeen valahti äkkiä uusi voiton ja +onnen varmuus. Iloisesti hypähtäen nousi hän pirtin portaat ja meni +tupaan. + +Ovenpielessä nukkui renkipoika likaisessa ja harmaan näköisessä +vuoteessaan. Hän oli heittänyt takkinsa ja liivinsä vuoteen +jalkapäähän, mutta oli muuten täysissä pukineissaan, paitsi avojaloin. +Kädet olivat likaiset, tukka pahasti pörröllään, ja kasvojen +päivettyneen värin alta kuulsi kalpeus. Hän hengitti raskaasti ja +poisti toisinaan vaistomaisesti ahdistelevia kärpäsiä kasvoiltaan. +Pirtissä oli inhoittavan tunkkainen ilma. Toisista vuoteista kuului +äänekästä kuorsausta. Piiat nukkuivat pää hupussa, mutta jalat +paljaina. Lattia oli likainen. Ei ollut missään ainoatakaan kohtaa, +johon silmä olisi pienimmänkään mielihyvän tuntein pysähtynyt. + +Evaa puistatti. + +Hän kääntyi katsomaan Kallea, joka hänen nyt piti herättää, ja häntä +säälitti. Eipä silti, että siihen olisi sanottavampaa syytä ollut, +sillä eihän ollut asia eikä mikään nuoren renkipojan lähteä kauniina +kesäyönä kyytiin pitkin sileitä ja vilpoisia maanteitä. Mutta +kuitenkin. Hän kosketti poikaa hartioihin ja mainitsi nimeltä. + +Kalle heräsi hitaasti. Ensin oli hänen ilmeensä tuiki tyytymätön ja hän +aikoi nähtävästi kirota, mutta huomasikin ajoissa, kuka hänet herätti. +Silloin muuttui hänen ilmeensä hämmästyneen ujoksi ja hän hyppäsi +kiireesti seisomaan. Hetken perästä hääri hän jo reippaasti pihalla +hevosen kimpussa. + +-- Kuule Eva, sanoi vanha lääkäri hyvästellessään, sano nyt minulle +totuus. Tunnetko olevasi onnellinen? + +Ja Eva mietti hetkisen, ennenkuin vastasi, mutta silloin sanoi hän näin: + +-- Tunnen tulevani onnelliseksi. Onni odottaa minua. + + * * * * * + +Eva hiipi jälleen Juhon luo. Sairas makasi nyt hiljaa ja levollisesti, +hengittäen syvään ja tasaisesti. Eva laski hellävaroen kätensä Juhon +otsalle, joka heti hiukan värähti hänen kosketuksestaan. Kiireesti veti +hän kätensä pois. + +Sitten rupesi hän riisuutumaan. Kun hän oli yöpuvussaan, meni hän +ensin Juhon huoneeseen katsomaan sohvaa, jossa lääkäri oli nukkunut. +Hetken siinä seisottuaan meni hän takaisin Juhon vuoteen viereen, +nosti hiukan peitettä, mutta pysähtyi taas. Uudelleen meni hän toiseen +huoneeseen, palasi, seisoi kynnyksellä kahdenvaiheella, kunnes vihdoin +päättäväisesti meni peitteen alle Juhon viereen. Hänen silmänsä olivat +ihmettelevän ja ujon näköiset, kun hän hiljaa tarttui Juhon velttoon +käteen ja painoi sen hellästi poskeaan vastaan. + +Juho liikahti unissaan, avasi raukeasti silmänsä ja näytti pysähtyvän +miettimään. Sitten hänen katseensa kirkastui ja hän painoi silmänsä +tyytyväisesti umpeen. Mutta Eva tuijotti hänen vierestään suurin +silmin, arasti ja säikähtyneesti kuin linnunpoika, mutta kuitenkin niin +turvallisena ja onnellisena. + + + + +XII. + + +Kun Juho nousi vihdoinkin terveenä vuoteeltaan, oli Soljalan +vainioilla ruis keltaisena. Laihtuneena ja kalpeana, mutta jo nopeasti +voimistumassa käveli hän vaimonsa kanssa peltonsa pientareella. Ja +hänen silmiinsä syttyi innostuksen tuli, kun hän katseli runsaita +kuhilaitaan. Illan aurinko teki ne kullan hohtoisiksi elokuun +kuulakkaassa ilmassa, taivas oli niin siintävän kirkas, että katse +tuntui tunkevan aavistamattomiin etäisyyksiin, ja mieleen valahti +jotakin ylevää ja pyhää. Kaukainen vaaran kuve kimmelsi punaruskoisena +ja järven pinnassa elehti punasinisiä vivahteita kuin pehmeitä +värihäivähdyksiä. Juho kulki vaiti, vetäen vain syvään henkeään ja +katsoen niin ahnaasti kuin ei olisi uskonut koskaan voivansa kyllin +katsoa. Äkkiä käännähti hän vaimoonsa päin, joka kulki hänen rinnallaan. + +-- Nyt olen vasta huomannut, että Soljalassa on todellakin emäntä. +Miten ihmeessä olet ehtinyt saada niin paljon aikaan? + +-- Paljonko? naurahti Eva. -- Vähän vasta, hyvä Juho, ja kaikki on niin +puutteellista, niin tavattoman vaikeaa. + +-- Vähän viikossa, paljon vuodessa. Nyt on minulle vasta täydelleen +valkenemassa se linja, jota olet ruvennut seuraamaan, ja nyt rupeankin +sinua tarmolla auttamaan. + +Hän katsoi vaimoonsa hellästi. + +-- Olet hoitanut minua niin rakkaasti, sanoi hän sitten hiljaa. Ja +oikein sinulla on avainnippukin vyölläsi, kuten millähän Pohjolan +emännällä. + +Hän pysähtyi ja katsoi Evaa silmiin. Ja Evan katse ei nyt väistynyt, +vaan tuikki häntä vastaan kirkkaana, syvänä ja polttavana, niin että +Juho tunsi huumaavan onnen kuilun avautuvan sieltä vastaansa. Hämillään +Eva sormeili hänen takkinsa rinnustaa ja sanoi sitten naisellisen +avomielisesti: + +-- Minusta on niin hauskaa, että me olemme jo valmiiksi naimisissa. + +Juho veti syvään henkeään, puristi vaimoaan rintaansa vasten ja painoi +huulensa noille huulille, jotka suloisessa antautumisen huumassa +janoten kääntyivät häntä kohti. Tuntui kuin olisi satanut kukkia heidän +ympärillään tahi kuin olisi suvinen leyhkä pudotellut kimaltelevia +helmiä avaruuden iäti soiville kannelkielille -- tahi kuin olisi ollut +hiekkapohjalla virtaavan veden alla, jonka pinnalle loistava aurinko +anteliaasti kutoi satuhohtoisimpia kimalluksiaan. Elämän täyden ja +polttavimman, kuumeisimman ja riemukkaimman kypsyys-aamun kirkkaus oli +auennut heille tällä hetkellä, melkein tukahduttaen heidät autuasten +aavistusten ja täyttymisvarmojen odotusten ylenpalttisuudella. Väristen +irtautui Eva miehensä syleilystä, katsoi poispäin ja sanoi: + +-- Katsoppas, kuinka kodikkaan näköisiksi tämä valaistus muuttaa meidän +vanhat rakennuksemme. + +-- Siellä vanhassa rakennuksessa on nyt kodikkaita suojia, joissa +vallitsee Soljalan nuori ja kaunis emäntä... + +-- Joka ei osaa mitään... + +-- Joka on kotinsa henki ja elämä, ja jolla on rakkaus ohjaajanansa... + +-- Joka on usein kärsimätön ja pahalla tuulella... + +-- Joka kerran tulee äidiksi ja lahjoittaa Soljalalle uuden isännän ja +isänmaalle kunnon kansalaisen... + +Silloin kääntyi Eva mieheensä ja kysyi loistavin silmin: + +-- Luuletko Juho, että siitä tulee poika vai tyttö? + +-- Ensiksi tyttö, sillä niin tahtoo jokainen mies, joka oikein rakastaa +vaimoansa. Ensin äidin kuva ja äidille tuki. + +-- Lähdetään kotiin! sanoi Eva äkkiä ja läksi juoksemaan keveästi kuin +varsa. Mutta Juho viivähti hetken perässä vain nähdäkseen kyllältään +tuota näkyä, jonka herpaisevan kauneuden hän äkkiä huomasi: nuoren +ihanan naisen, joka juoksee keveästi kesä-illassa ja joka on hänen +omansa! + + * * * * * + +Juho ja Eva eivät olleet vielä olleet naimisissa kovin monta +viikkoa, eikä Eva ollut tietenkään ehtinyt toteuttaa aikeistaan +mitään sellaista, joka vaati pitempiä valmistuksia ja suurempaa, +perinpohjaisempaa työtä. Mutta siitä huolimatta ei Soljalan isäntäväen +suojia olisi enää entisiksi tuntenut, aloittipa sitten vaikka +keittiön etehisestä. Yksinkertaisilla keinoilla ja pienillä rahoilla +oli Eva pukenut talonsa niin, että sen jokainen suoja oli siisti, +puhdas ja kodikas -- niin, että jokaisessa suojassa oli jotakin, +joka osoitti hyvää makua ja aistia. Keittiön porras oli niin siisti, +ettei kenelläkään enää haluttanut astua sille pyyhkimättä tarkoin +jalkojaan aina ehyeen porrasralliin. Etehisen pienet ikkunat oli pesty +puhtaiksi niissä vuosikymmeniä rauhassa pesineistä lukinverkoista +ja kärpästen jäljistä, seinät oli puhdistettu ja maalattu vaaleiksi +tavallisella öljyvärillä, ja nurkkaan oli sijoitettu käytännöllinen +ja helposti puhtaana pidettävä pesulaitos, jossa nyt oli aina puhdas +vesi. "Lehmille te kyllä muistatte kantaa tarpeelliset vedet", oli +Eva sanonut, "ja niin pitää tehdäkin, mutta yhtä tärkeätä lienee +ihmistenkin veden tarve." Jokaisen pesijän velvollisuus oli pestyään +muuttaa astiaan puhdas vesi, ja jos vesisäiliö oli tyhjentynyt, hakea +siihen uutta. Saippualla oli oma reikäkuppinsa, ettei se pääsisi +sulamaan, ja käsiliina riippui naulassa, jonka yläpuolella olevaan +levyyn Eva itse oli maalannut seuraavan ohjeen: "Ainoastaan puhtaaksi +pestyt kädet saa pyyhkiä tähän liinaan." Eva tiesi ja oli nähnyt, +kuinka epäsiistit ihmiset vain hiukan virauttavat käsiään, siksi että +lika parhaimmilleen ihon pinnassa likoaa ja irtautuu, pyyhkien sitten +koko likamäärän -- käsiliinaan. + +Keittiö oli kuin uusi, vaikka suuria keinoja ei oltu vielä ehditty +senkään kuntoon panemiseksi käyttää. Lattia oli maalattu vaalean +harmaalla öljyvärillä, sitten kun se ensin oli pesty ja tasoitettu +höyläämällä siitä pahimmat kulumaharjanteet. Ja mikä tärkeintä -- sen +oli maltettu antaa perinpohjin kuivaa, niin että se kesti kulumista +kaksin verroin. Ikkunat oli puhdistettu ja ikkunalaudat sekä postit +maalattu valkoisiksi. Keittiön penkit oli maalattu hyvin vaalean +keltaisiksi ja samoin vanha pöytä, joka nyt oli ikäänkuin itsekin +ihastunut uutuuteensa. Astiakaappi oli uusittu päältä samaan väriin, +mutta sisältä valkoiseksi. Suurin osa astioita oli kuitenkin nostettu +uuden tiskauspöydän yläpuolella olevalle yksinkertaiselle, mutta +käytännölliselle astiahyllylle, jonka, samoinkuin koko tiskauspöydän +taus ja ympäristö oli peitetty lujalla, vaalealla linoleumimatolla. +Hällä oli kaunis kuin morsian, saatuaan valkoisesta liimaväristä +itselleen uuden ja puhtaan muodon. Jauho- ja suolasalkkarit oli uusittu +ja maalattu, sekä riippuivat hällän vieressä puhtaina, täysivatsaisina +ja tyytyväisinä kuin mitkäkin matamit. Jokaisella esineellä oli oma +paikkansa, jonne se oli kädestä laskettava. + +Ihmeitä nähtiinkin nyt tässä keittiössä. Sitä korjatessaan oli Eva +antanut väen syödä pirtissä, ja laittoi kaikki valmiiksi, ennenkuin +hän päästi väen sinne takaisin. Kun se hetki sitten tuli, meni hän +edellisenä iltana pirttiin väen illallis-aikana ja ilmoitti heille +mielipiteensä lyhyesti ja päättäväisesti. "Huomenaamulla", sanoi +hän, "syödään jälleen keittiössä täsmälleen kello kahdeksan. Mutta +huomatkaa, etten aio antaakaan uutta keittiötäni sotkea. Jokainen saa +luvan pestä kätensä ja karistaa pahimmat liat vaatteistaan ennen sinne +tuloaan. Etehisessä on sitä varten pesulaitos, ellette ehdi muualla +pesemään. Ja jalat on siistittävä, sillä ruokailuhuone ei ole mikään +navetta, johon sopii mennä lantasaappaillaan. Tähän on teidän paras +vastustelematta taipua, sillä se on teille itsellenne hyvä. Aika on jo +oppia siisteyttä ja ihmistapoja." + +Kun sitten seuraavana aamuna tuli suuruksen aika, odotti Eva +jännityksellä väen tuloa. Jo tuli ensimäinen renki tavalliseen vanhaan +tapaansa, mutta joku seikka pysähdytti hänet jo portaitten edessä. +Eva hymyili itsekseen: portaan puhtaus se miehen siihen seisahdutti. +Hämillään hän pyyhki jalkansa tarkkaan ja tuli etehiseen. Siellä +pistivät hänen silmäänsä heti pesulaitteet. Mies vilkaisi käsiinsä ja +huomasi, että ne olivat likaiset. Hän kääntyi katsomaan lakillensa +sijaa ja äkkäsi uuden ja käytännöllisen vaatenaulakon. Siihen heitti +hän lakkinsa, otti sormiensa nenillä saippuan ja rupesi pesemään. Mutta +juuri kun hän oli ottamassa pyyhettä naulasta, huomasi hän kirjoituksen +sen yläpuolella, vilkaisi käsiinsä ja virutti niitä uudelleen. Vasta +sitten hän kuivasi ne. Ohjeen mukaan hän sitten kaatoi likaveden pois +omaan paikkaansa, virautti astian ja laski siihen uutta vettä, vilkaisi +ympärilleen ja astui keittiöön. Siellä odottivat häntä uudet kummat. + +Leena oli saanut ylleen suuren vaalean talousesiliinan, joka antoi +hänelle juhlallisen ja siistin ulkonäön. Kaiken puhtaus ja kauneus +tuntui miesparkaa ihan häikäisevän ja hän istahti nolona ovensuuhun +ensin ikäänkuin epävarmana koetettuaan uuden ja hienon näköistä tuolia, +että kestääkö se. Mutta Eva sanoi: + +-- No päivää, Aapo! Miltä Aaposta nyt näyttää minun uusi keittiöni? + +-- No oikein on koreeta. Niinkuin herroissa ainakin. + +-- No miksi ei talonpojalla saisi olla yhtä siistiä ja kaunista kuin +herroillakin? + +-- Ka, miksipä ei. Ei ole sitä vain tähän maailmaan asti niin ruukattu. +Ei ole talonpojan kannattanut. + +-- Vai kannattanut! Kelläs ne sitten on Suomessa rikkaudet ellei +talonpojilla? Ei suinkaan virkamiespahasilla? Ja paljonko siisteys +maksaa? Ei muuta kuin hiukan vaivaa vain. Vai tuliko Aapo köyhemmäksi +siitä, että pyyhki jalkansa ja pesi kätensä? + +-- Ka enhän minä... Ihan tekisi mieli saunassa käydä ennenkuin noin +kulusen ja kauniin emännän pöytään istuu... Vaikka vielä viereenkin +joutuisi... + +-- Eipä tiedä! Mutta tällä kerralla on Aapon paikka tässä. + +Väki oli näinä minuutteina saapunut ja Eva oli syrjäsilmällä pitänyt +huolta, että kaikki tarkoin noudattivat hänen ohjeitaan. Hänen ei +tarvinnut muuta kuin vilkaista tulijaan, jolloin tämä säpsähti ja teki, +minkä näki määrätyksi. Pahimman vastuksen tuotti Pahna-Liisa. + +-- Jottako käsiä pesemään! E-enhän minä, vanhankansan ihminen, keskellä +viikkoa. Johan sitä saunassa lauantaina pestiin. No voi hyvänen aika. + +Mutta Eva sanoi ystävällisesti ja vakavasti: + +-- Liisa tekee nyt niin kuin on määrä. + +Ja Liisa totteli, tuli keittiöön, risti kätensä vatsansa päälle ja +sanoi: + +-- Ihan tuntuu kuin tulisi kirkkoon. Ja Leenalla tuollaiset liinat ja +vehkeet. Kyllä nyt on Soljalassa elämä herrastunut. + +-- Niin, sanoi Eva, te ette kyllä enää kummastele sitä, että lypsäjillä +pitää olla puhtaat lypsinkaavut. Sen asian tarpeellisuuden olette +oppineet ymmärtämään. Mutta omalta ruokanne laittajalta, joka pitelee +sitä, mitä teidän on suuhun pantava, häneltä ette ymmärrä vaatia samaa +siisteyttä kuin lehmän hoitajalta. Oletteko te ihan hassuja? + +-- Niin onkin oikein, kun ma tuota vähän ajattelen. Tottakai juuri +siinä mitä suurinta siisteyttä tarvittaisiin, kuului joukosta ääni, ja +muutkin murahtelivat myöntyvästi. + +Sitten Eva osoitti jokaiselle paikkansa pöydän ääressä, ilmoittaen, +että se oli sitten pidettävä omana, eikä istuttava milloin missäkin. +Itse istui hän pöydän yläpäässä, vierellään Leena, jonka tehtävänä +oli ruoan jakelu. Ja siinä aukeni väelle eteen uusi ihme. Jokainen +sai eteensä kookkaan valkoisen emaljikupin sekä vierelle pienemmän +lautasen samasta aineesta. Vierellä oli myöskin tanakka, kokorautainen +ja paksuun nikkelöity veitsi ja haarukka sekä valkometallinen lusikka. +Pienellä lautasella oli jokaisella edessään hänelle kuuluva voiannos, +sekä kohtalaisen isossa, korvattomassa emaljimukissa piimäannos. +Mutta ihmeellisintä oli, että leipäkin oli jaettu jokaiselle omina +erikois-annoksinaan. Pitkään katseli väki näitä laitoksia ja +Pahna-Liisa otti käteensä leivän kappaleen, katsoi sen toiselle +puolelle, haistoi sitä ja pani pois. Eva hymyili urhoollisesti ja sanoi: + +-- Teillä on tähän saakka ollut kivikovaa kolmen vuorokauden leipää, +ja siitä hyvästä myös melkein jokaisella se teidän tavallinen +sydänalatautinne. Nyt saatte tästä lähtien hyvää, lievästi hapanta, +mureata ja ohutta kuivaa leipää, jonka toivon teille maistuvan, jos +kellä kerran on jotakin makua suussansa. Älkää luulko, että annokset +on jaettu teille itaruuden vuoksi. Ei, vaan siksi, ettette pääse +leipäkoria penkomaan ja murentelemaan ihan mielenne mukaan, toisia +paloja hylkimään ja toisia ottamaan. Ellei annoksenne riitä, antaa +Leena kaapista kohta lisää; jos siitä jää, on teidän otettava jäännös +taskuunne syödäksenne sen rupeamalla levähdyshetkellä. Se virkistää. +Pöydälle ei saa jättää mitään, sillä leivänkappaleista, joita viikossa +näin suuressa talossa kertyy säkillinen, pitää tulla loppu. Älkää +liioin vähäksykö voinokarettanne. Se on kyllä pienen näköinen, mutta +huomatkaa, että saatte sen kolme kertaa päivässä. Ennen olette saaneet +voita vain muutaman kerran viikossa, mutta syöneet sitä silloin kuin +elukat, voimatta käyttää ruumiinne hyväksi edes puoltakaan. Nyt saatte +tätä tärkeätä rasvaa säännöllisesti ja se koituu teille voimaksi ja +terveydeksi. Eikö ole hyvä näin? + +-- Ka mikäpä se on muu kuin hyvä... + +-- Taitaakin olla tämä nuori emäntä ihan niitä uusmuotisimpia... + +-- Niitä... + +Väki aterioitsi hiukan juhlallisen tunteen vallassa ja monen +kömpelöissä hyppysissä eivät haarukat ja veitset olleet kotonaan. +Mutta Eva huomasi salaiseksi riemukseen, että kaikki koettivat syödä +siististi, sillä uusi ympäristö, puhtaus, Evan puheista ja esimerkistä +koitunut herätys, vaikuttivat väkiselläkin. Ja kun Eva rupesi hauskasti +ja luonnollisesti kyselemään jokaisen töistä ja olosuhteista, piti +silmällä, ettei keltään mitään puuttunut ja kehoitti ystävällisesti +syömään tarpeekseen, ottamaan ujostelematta lisää, jos mieli teki, +tuli tunnelma pian kotoiseksi ja juttu rupesi luistamaan hauskasti ja +sujuvasti. Mutta nyt vältti jokainen vaistomaisesti kaikkia raakoja +sanoja, mitään naisille osoitettuja kaksimielisiä sutkauksia ei +kuulunut, vaan keskustelu liikkui harmittomassa leikinlaskussa ja +opettavissa, jopa yleisissäkin asioissa. Kun noustiin pöydästä, sanoi +Aapo mennessään pannessaan lakkia päähänsä: + +-- No, kiitos sitten vain, emäntä! + +Mutta Eva pakeni miehensä luo kamariin ja kertoi siellä puoleksi itku +kurkussa, kuinka kaikki oli käynyt. Juho oli innostunut. + +-- Sehän meni hyvin, sanoi hän. -- Kyllä se siitä kaikki rupeaa +sujumaan. Enpä olisi uskonut sinua niin urhoolliseksi. Haluanpa lujasti +päästä itsekin sitä uutta komentoa katsomaan. + +Kaikki muu keittiön kaluston uudistuksissa oli Evasta sellaista, +että sitä saattoi puolustaa myöskin säästäväisyyssyillä. Mutta ne +valkometalliset lusikat -- niitä ei Juho oikein hyväksynyt, vaan piti +niitä liian hienoina ja kalliina. + +-- Mutta sano sitten, mistä saa paremmat ja sopivammat. Tiedäthän, +että läkkipelti- ja tinalusikat ovat aivan mahdottomia. Edelliset +vääntyilevät ja ruostuvat, jälkimäiset hapettuvat, mustuvat ja +katkeilevat. Nyt ovat lusikat aina kirkkaat ja puhtaan näköiset. +Ne on numeroitu ja jokaiseen on lyöty näkyvä S-kirjain. Ne eivät +hevillä joudu hukkaan ja kestävät ihmisen iän, enemmänkin. Ajanoloon +ne sittenkin tulevat halvimmiksi ja onhan niillä sitäpaitsi arvonsa +sinänsäkin. Ei. Olin sittenkin oikeassa ostaessani sellaiset. Paljonko +tuo nyt oli, jos uhrasimmekin niihin hiukan enemmän! + +-- Saattaa olla, arveli Juho, katsoen vaimoonsa syrjästä ja nähtävästi +jo ajatellen jotakin aivan toista. + + * * * * * + +Ja kun Eva nyt juoksi onnellisena pellolta kotiin, vilahtelivat +nämä kuluneiden viikkojen saavutukset ja kokemukset hauskoina ja +jännittävinä kuvina hänen mielessään. Hän meni sisään pääportaitten +kautta, jotka myöskin olivat kuin uudesta syntyneet hänen toimestaan. +Vanha pimeä sali oli muuttunut. Sen ikkunat olivat nyt kirkkaat ja +niitä koristivat kodikkaat verhot. Pois olivat kadonneet suurissa +multa-ämpäreissä olevat, kosteuden hajua levittävät kaikenlaiset +asparagukset ja espanjanpippurit, pois hirvittävät värikuvat ja +lauselmat seiniltä, postikorttiläjä pöydältä ja silkkipaperirihkama +piirongin päältä. Sijaan oli tullut sinne tänne joku aistikas +taidejäljennös, ikkunoiden edustalle sievälle jalustalle joku kukkiva +heleänvärinen kukka, joukossa tuo niin halveksittu, mutta silti +hauska "Ahkera Liisa". Huonekalut olivat vielä samat entiset, mutta +uudessa ympäristössä olivat ne saaneet tavallaan uuden leimankin. +Vaaleaksi maalatulla lattialla oli valkoiset rohdinmatot, valkoisen ja +puhtaan näköisen uunin reunalla katajan havuja, katto oli valkaistu +ja seinät oli ykskaks siististi paperoitu. Evaa oikein nauratti, kun +hän ajatteli, kuinka vähillä varoilla ja vaatimattomilla kotivoimilla +melkein kaikki tämä oli saatu aikaan. Mikäpä hätä hänen oli tässä +asuessaan siihen saakka, kunnes väen puolen rakennus olisi valmis, +siellä kaikki kunnossa ja vihdoinkin päästäisiin täydellä todella +uudistamaan isäntäväen puolta. Ei mikään, vaan tunsi hän mielensä niin +keveäksi ja onnelliseksi sekä ympäristöönsä sopeutuneeksi, että hänen +halutti ihan hypähdellä. Loistavin silmin astui hän Juhoa vastaan, +kun tämä vihdoinkin tuli kotiin, painalsi mehevän ja ujostelemattoman +suutelon hänen suulleen ja kysyi: + +-- Ihanko sinä todella aiot taas huomenna mennä sinne Toivolan suolle? + +Juho pani kätensä vaimonsa vyötäisille, katsoi häntä syvästi silmiin ja +sanoi: + +-- Niin olin ajatellut. Kovin kauan ovat miehet olleet siellä yksinään. + +-- Mutta jos et sentään lähtisi vielä tällä viikolla? Olisit täällä +minun luonani kerran terveenäkin. + +-- Mutta entäpä siellä tehdään erehdyksiä? + +-- Syytä minua. Ja sitäpaitsi -- kyllä Soljalan Juho ne erehdykset +helposti korjaa. Ollaan nyt oikein niinkuin muutkin -- naimisissa. + +-- Olkoon sitten vielä sinne meno. Tämä viikko kokonaan sinulle! + +Juho lausui sen kuiskaten, ja Eva kätki päänsä hänen poveensa. Mutta +samassa ovea raottava Leena kuului sanovan: + +-- No mutta täälläpäs nyt rakkaasti helssataan! Ja ruokasalista +kuului piikatytön ujo, mutta mielenkiintoinen ja paljon sanova +nauruntirskahdus. + + + + +XIII. + + +Elokuun lämmin ja kirkas päivä on loppunut. Pelloilta ovat kadonneet +leikkuuväen valkoiset liinat, vain korkeat kuhilaat ovat jääneet +jäljelle voiton suuruudesta todistamaan. Päivän viimeiset säteet +sattuvat keltaisiin olkiin lisäten ja kirkastaen niiden värivoimaa. +Ilmassa alkaa tuntua hyvää tekevä ja puhdas viileys. Maisemat kaukana +järven takana muuttuvat tumman punasinerviksi. Taivas on huikaisevan +vaalean sinivihreä, läpikuultava. Tarhalta kuuluu silloin tällöin +kellon kilahdus, haassa syövät hevoset rouskuttaen varjoisten paikkojen +mehuruohoja. + +Idän taivaalle on noussut kuu. Se on suuri ja kalpea, eikä vielä +valaise. Se on kuin mahtava paperilyhty, joka ennustaa iloista ja +tunnelmakylläistä hämyjuhlaa. Mieleen lennähtää tummia lehtoja, sirosti +väistyviä vartaloita, tukahdutettua naurua, jotakin niin hellää ja +houkuttelevaa, jota ei voi sanoiksi tulkita. Se on suloinen mielikuva, +kuin uni, joka kalpenee heti, kun koetat sitä muille selittää. Parasta +nähdä se vain omassa sielussa, ummistaa silmänsä ja pitää siitä kiinni +imevin huulin, kuin janoinen kirkkaasta vedestä. + +Tuo suloinen kuva herkistää sydämen. Ympärillä syvenee yhä elokuun +illan hämy. Kuulakkaana hämäränä se jo peittää helmaansa metsät, +vaarat ja lehdot, pehmentää muodot, syventää varjot salaperäisiksi +pimeyksiksi, mutkistaa ääriviivat eriskummallisiksi kuvioiksi, antaa +mielikuvitukselle outoja aloitteita ja herätteitä, pannen uneksimaan +avoimin silmin. Kuin sadun hopeinen, harsomainen kimmellys alkaa +kuun valo loistaa pellon kuhilaissa, ruohikon helpeissä, säihkyä +kastehelmissä ja välkkyä tyynen järven pinnassa. Kaislikon yllä lahden +perukalla häilyy harmaita sumuvarjoja. Ne ovat kuin yön hengettäriä, +jotka suorittavat siinä salaperäistä karkeloansa. Ja ne ovatkin todella +hengettäriä. Saatan nähdä niiden kasvot, niiden kaihoiset silmät, +ojentuvat käsivarret ja liehuvat hiukset, tuskan ja mykän kaihon, joka +niiden kyynelöityvästä katseesta loistaa. + +Ja sydämeeni tulvahtaa äkkiä kuuma aalto. Se on kuin syvän hiljaisuuden +keskeltä äkkiä kuuluva hätähuuto: oi Luoja, miksi olen niin yksin! Se +on äkillistä kapinaa sitä vastaan, että ihmisen oma sydän ja sielu +sulkee hänet pois tästä sopusoinnusta, joka vallitsee hänen ympärillään. + +Lahdelta kuuluu sorsien kiihkeätä narskutusta. Hiljainen yötuuli on +ruvennut puhaltamaan, ja kuu vaeltaa hopeisten pilvien välissä. Sen +valo kimaltelee järven pienissä aalloissa kuin timantti satahohtoisena. +Ohitseni suhahtaa hiljaa ja ääneti outo lintu, jonka erikoinen surina +minut kohta sen jälkeen säikähdyttää. Se on yökehrääjä ja minut valtaa +taikauskoinen tunnelma. Kuinka syvä onkaan ihmisen veren ja luonnon +välinen salaperäinen sukulaisuus. Tunnen kuinka hermoni herkistyvät, +veri menee suonia pitkin kuin kuuma helmivirta, henkeni salpautuu ja +käsivarteni ojentuvat. Tahdon painaa rintaani vastaan tuon luonnon +ihanan hengettären, joka ympärilläni keijuna liitelee, tahdon +anastaa itselleni pyörryttävän, tainnoksiin vievän onnen ja hurman +iankaikkisuuden, loppumattoman, rajattoman nautinnon ja autuuden. + +Herään taas yöloihdun haaveista ja katseeni seuraa tutkien kuutamon +polkua pellon yli lehdon salamyhkäisiin varjostoihin. Ajattelen +oudosti ja katkonaisesti. Tämä on maapallo. Se kulkee avaruudessa omaa +rataansa. Sitä valaisee kuu kuin aaveiden lyhty. Sen pinnalla elää +ihmisiä. Ne asuvat omissa rakentamissaan majoissa. Ne ovat omituisia +ilmiöitä. Eivät tiedä asemaansa maailman kaikkeudessa. Ovat hyvin +onnettomia, mutta ovat myöskin joskus hyvin onnellisia. Kuinkahan +monen onnellisen akkunasta nyt kuu paistaa? Mitä tapahtuu maailman +miljoonissa ja taas miljoonissa asunnoissa tällä salaperäisellä +hetkellä? Mikä on ihmisen suurin onni? + +Minä nauran voitonriemuisesti, sillä tällä hetkellä sen kyllä tiedän. +Lähden astelemaan hiljaa pitkin kuutamoista piennarta kohti taloa, joka +tuolla vainioidensa keskellä uinuu yölevossaan. Omituisesti kuutamo +heittää syviä varjoja rakennusten suojaan, samalla kirkkaasti tuoden +esiin niiden vastakohdat. Hiivin kuin varas pihalle ja kuuntelen. +Kuuluu vain eläinten ääniä karjapihasta, ei mitään muuta. Tuuliviiri +vingahtaa hiukan -- se näyttää kohoavan taivaalle ihan loppumattoman +ylös. Hiivin edelleen hiljaa ja saavun erään akkunan alle. Istun +siihen ruohikkoon. Yölepakko tekee edessäni tiukkoja ja nopeita +käännöksiä. Se katoaa ja ilmestyy taas näkyviin, vilahtaa silmissäni +ja menee kuin ajatus. Harmajat ja pehmeät, kummitusmaiset yöperhoset +lentelevät ääneti hakien luonnon makeimpia mehuja. Katselen niitä, +mutta ajatukseni ja tunteeni ovat toisaalla. Sielussani vietän ihmisen +suurimman onnen palvelusta. + +Se onni asuu tällä hetkellä tuossa huoneessa selkäni takana. Hymyilen +itsekseni ja mieleeni hiipii taas jotakin niin hellää, niin iloista +ja niin autuasta, että tunnen kohoavani yli kaiken. Mitä kuiskivat +pienet hengettäret siellä nuoren naisen päänpohjissa? Ne nauravat, +ne karkeloivat sen suuren valkoisen vuoteen ympärillä, ne tirskuvat +ja pitävät vakavaa neuvottelua piilossa vuoteen pään takana. On niin +turvallista ja rauhallista, niin vapaata ja onnellista, on niin +autuasta antautua hänelle, jota sielustaan ja sydämestään rakastaa ja +kunnioittaa. + +Ja isänä, joka antoi pois nuoren naisen, on koko suuri luonto, joka +seisoo ulkona juhlallisena häävieraana. Nousen jälleen ja hiivin hiljaa +pois, viivähdän hetken kartanolla ja kuuntelen, kunnes pieni vingahdus +karjakartanosta herättää huomiotani. Hiivin sinne, saavun suurelle +takkiaismullokselle ja pysähdyn siihen. Edessäni on onnellinen perhe. + +Vaivun mietteisiin siinä mahtavan äidin päänpohjissa. Mamma makaa +taas aivan rentonaan, ympärillään parvi toivorikkaita jälkeläisiä, +jotka ovat kasvaneet aina sammumattoman ja koskaan kyllääntymättömän +ruokahalun avulla. Luonto on tehnyt niiden äidissä ja nyt niissä +itsessä ikäänkuin esteistä välittämätöntä, hurjistunutta työtä, +ja saavuttanut loistavia tuloksia. Mutta ylemmin tyyneyden ja +välinpitämättömyyden ilmein maata röhöttää siinä itse mamma, silmät +kiinni, silavavuoret kauheasti paisuneina, nisät vieläkin runsaudesta +tiukkuen, mutta ainoana elonmerkkinä oikukkaasti kipristynyt ja silloin +tällöin liikahtava saparo. Mitä liikuttaa heitä maailma, mitä sen meno +ja pauhu? He ovat itse olemassaolonsa tarkoitus ja kaikkien heille +asetettujen ja asetettavien vaatimusten ja lupausten täyttymys. + +Kuu hopeoipi puolueettomasti kaikki, kauneimman kukan, rumimman ja +likaisimman elukan. Se on niin ylhäällä ja kaukana, että elämän +erotukset häviävät sen silmistä ja se näkee vain luonnon yhtäläisyyden +ja syvimmän tarkoituksen: synnyttää elämää. Tämä kaikkea elollista +vallitseva päälaki luo maailmaan sen tenhon, jonka vuoksi ainoastaan on +mahdollista elää. + +Elokuun ihmeellinen kuutamoyö kuluu kuin runo, kuin laulu, joka luo +satumaisen tunnelman kuulijan mieleen. Ja pohjana siinä tunnelmassa +on tuo sanoin tulkitsematon hellyys, joka tuoksuu nuoren ja puhtaan +rakkauden ympärillä. + + * * * * * + +Mutta seuraavana sunnuntai-iltana sanoi Juho Evalle: "Huomenna lähden +Toivolan suolle." "Mene, mutta tule pian takaisin, sillä minulle tulee +muuten ikävä." "Koetetaan nyt, lapsi-kulta, olla järkeviä!" "En tahdo +ruveta koskaan kanssasi järkeväksi. Tahdon aina olla järjetön, katsoa +silmiisi ja nauraa, siihen unohtua ja siihen vaipua." "Se ei sovi +Soljalan emännälle." "Sopii se, eikö sovikin?" + +Ja uusi elokuun ilta kietoi heidät jälleen heidän omaan, ainoaansa, +ihanaan ja valtavaan onneensa. Kaukana suristi kehrääjä, yölepakko teki +pihalla äkkikäännöksiänsä ja lentotemppujansa, yöperhoset lentelivät +hiljaa ja ahnaina hakien luonnon makeita mehuja, kuu valaisi kasteista +maata kimallellen ja välkkyen, toimeliaat porsaat olivat taas vaipuneet +lepoon mammansa viereen ja koko luonto ihmetteli, oliko näin suurta ja +ihanaa elon onnea koskaan nähty. + + + + +XIV. + + +Kun Juho taas vihdoinkin saapui suurelle työmaalleen, odotti häntä +siellä mieltä ylentävä näky. Suuret viemäriojat olivat valmistuneet ja +ruskea suovesi virtasi väsymättä, kuin kiirehtien, pois kauas jokea ja +merta kohti. Mutta ei siinä kyllin, vaan viemäriojien väliset suuret +palstat olivat ruvenneet särkymään saroiksi, jotka matemaattisen +tarkkoina kuvioina siinä lopullista kutsumustaan odottivat. Jo liikkui +tuolla toisaalla niiden pinnalla hevosia ja miehiä, jo kääntyi ilmoille +musta muta, jo kohosivat röykkiöiksi vanhat lieot ja kannot. Kun ne +ehtisivät kuivaa, eikä enää olisi pelkoa tulen painumisesta syvälle +suon mutaan, saisivat liekit tehdä tehtävänsä. Syysillan pimeys, joka +täällä erämaan yksinäisyydessä tuntui kaksin verroin painavalta, +väistyisi hetkeksi valtaisten nuotioiden viereltä, katsoisi niitä +kolkon salaperäisesti irvistäen, lennättelisi outoja, hiljaisia +yölintujaan, ääntelisi ja huokailisi synkkyydessään, huutaisi kaukaa +vaaran alta, hetteikkö-korvista, karmivalla, aavemaisella huuhkajan +äänellä, mutta olisi voimaton, ikuisesti voimaton. Sillä pimeys väistyy +ihmisen tieltä, jääden aina taistelussa lopultakin tappiolle, pakenee +kauas korpiin ja sieltä hampaattomassa raivossaan marmattaa kuin +kuoleva ilveskissa. + +Juho antoi raikkaan tuulen hyväillä ohimoitaan ja nauroi itsemielessään +kuin voittaja. Hän oli todellakin ryhtynyt suureen taisteluun, pannut +siihen kaikkensa, tarmonsa, sitkeytensä, varansa, voimansa, ja tuossa +makasi nyt vihollinen antautuneena hänen jalkainsa juuressa. Hän +oli sotapäällikkö, joka tunsi tehtävänsä, hän oli valloittaja ja +taistelija. Jo vuoden perästä lainehtisi näillä saroilla sellainen +kaura, että huumaus täytti mielen sitä ajatellessa. Mutta paljon se oli +hänelle maksanutkin. + +Paljon! Juho muisti tässä seisoessaan sen kiusauksen, joka +hänelläkin oli ollut, mutta jonka hän oli voittanut. Kun aika oli +suurilla vaiheillaan nostanut kaikkien maan tuotteiden hinnan ennen +uskomattomaan määrään ja kun hänen käteensä oli ruvennut kertymään +rahaa aivan summattomasti, oli hänet silloin vallannut peloittava +ahneus. Hän oli tullut kuin kuumeeseen, oli alituisesti laskenut +rahojaan, niihin rakastunut ja mustasukkaisesti niitä vartioinut ja +niitä yhä enemmän kokoon kasannut, alati miettien, mistä saada niille +parhaimman koron. Hän oli jo kovasti harkinnut maatilankauppoja, suuria +halko- ja metsäkauppoja, hänen mielessään olivat välähdelleet miljoonat +ja taas miljoonat, korot, osakkeet ja suuret arvoasemat. Hän oli tullut +ikäänkuin kuuroksi kaikelle muulle, itaraksi pienimmässäkin asiassa, +kovasydämiseksikin, ahnaaksi. Hän muisti, kuinka häpeällinen kullan +home oli ruvennut saastuttamaan hänen sieluaan. + +Mutta sitten hän oli herännyt. Oli tullut isänmaan kohtaloissa eteen se +vaihe, jolloin kaikki oli pantuna yhden heiton varaan. Ja tuo temppelin +huipulle nouseminen oli avannut jälleen Juhon silmät. Oli kuin olisi +hänen vanha isänsä noussut haudastaan hänen eteensä ja sanonut: "Nyt on +tullut se hetki, jota varten suomalaiset ovat vuosisadat kärsineet ja +taistelleet. Nyt nouse ja viljele maatasi entistä suuremmalla voimalla, +sillä nyt jää koko työsi tulos isänmaasi hyväksi. Nyt ei enää sirukaan +siitä joudu sortajalle, kuten ennen!" Ja Juholle oli kuin leimauksena +valjennut se suunnaton lankeemus, johon hän oli ollut joutumassa, +se katala petos ja kavallus, isänmaanpetos, jonka hän oli ollut +tekemäisillään. Vapaa maanviljelijä itsenäisen Suomen kamaralla, hän on +aatelismies, hallitsija, isänmaansa vahvin, lopullisin ja kestävin tuki +sekä turva. Kuta paremmin hän työnsä tekee, kuta kultaisempina keinuvat +hänen peltonsa, kuta kauemmaksi pakenee niiden äärestä pimeä korpi, +sitä tanakammalla perustuksella seisoo Suomen vapaus ja itsenäisyys. +Se kallis saavutus oli uskottu hänelle, nimenomaan hänelle, Suomen +asemastaan ja tehtävästään tietoiselle maanviljelijälle. Hänen työnsä +oli siitä hetkestä alkaen pyhän legionan taistelua. + +"Otsas hiessä pitää sinun syömän leipää." Kiitos, Luoja, siitä +kirouksesta, johon kaikkinäkeväisyydessä kätkit ihmiskunnan pysyvimmän +ennen. Sitä otsan hikeä höystää ihmisen suurin nautinto elämässä, työn +ilo, jota ilman elämän toivoisi heti loppuvan. Kuinka suurenmoista ja +yksinkertaista! Kymmenien tuhansien vuosien kuluessa ovat maapallon, +tämän avaruudessa järkähtämättömästi rataansa kulkevan arvoituksen +pinnalla aamuisin heränneet ihmiset, tarttuneet känsittyneillä +kourillaan kirveeseensä ja kuokkaansa, ja käyneet aarniometsän kimppuun +kuin pienet, naurettavan heikot hyönteiset. Viljelys on lisääntynyt +väkisinkin, maanosa toisensa jälkeen tuntee kirveen puittensa juurilla, +yhä karummat seudut alistuvat sen käskyn alaisiksi, kunnes vihdoin +pohjolan perukatkin viheriöitsevät. Viljelyksen laki on luonnon laki. +Kuinka naurettavan pieniä ja pinnallisia ovat muut ilmiöt sen rinnalla, +hetkellisiä häivähdyksiä verraten noihin miljoonien miljooniin +kuokkamiehiin, jotka aikojen aamuhämärästä saakka ovat aamulla varhain +nousseet, tarttuneet kuokkaansa, vuodattaneet otsansa hikeä ja illalla +painuneet väsyneinä levolle. Jos sielun silmä kirkastuisi ja näkisi +henget ympärillämme, niin olemattomiin häipyisivät kaikki muut tämän +miljoona-armeijan rinnalla, joka nousisi ja kumartuisi oudossa, +raskaassa tahdissa, jykevät selät kumaraisina, otsalta hiki tippumassa +maan mustiin multiin... + +Kuin raivostuneena oli Juho temmannut auki laatikkonsa, ottanut +pankkikirjansa, lyönyt ne pöytään ja sanonut: "Maasta olet sinä tullut, +maaksi pitää sinun jälleen tuleman." Kaikki sijoittamattomat varansa +oli hän päättänyt panna maahansa, uusiin viljelyksiin ja parannuksiin. +Ellei niin tehty, köyhtyi maa, sillä näinä korkeitten hintain aikoina +oli siitä säälimättä puristettu viimeinenkin mehu, antamatta sijaan +vastaavaa määrää. Ja kuitenkin täytyi ohjeena maanviljelijällä olla +maan alituinen parantaminen. Paikoillaan olo jo merkitsi taantumusta, +vain yhtämittainen parantuminen edistystä. Jos maa laihtui, merkitsi se +kansallisvarallisuuden pienenemistä, sillä käteinen raha oli enemmän +tahi vähemmän näennäistä omaisuutta. Sekin lisääntyi arvossa sikäli +kuin maa parani. Siis työhön maan hyväksi! Se valkeni Juholle uudelleen +ihanaksi, aatteelliseksi päämääräksi. + +Ja siitä alkaen oli elämä hänelle kuin taistelurunoa, jossa kauneus +yhtyi jännittävyyteen ja ottelun viehätykseen. Hän sai palkintonsa +aivan heti siitä ilosta ja kuulakkaasta mielenrauhasta, jonka tuottaa +työ oikealla uralla arvokkaan päämäärän eteen. Hän ei epäröinyt eikä +tuntenut epävarmuutta, häntä eivät horjuttaneet naapurien arvostelut, +kun he kauhistelivat hänen uhrauksiensa suuruutta. Hän nauroi heille +itsemielessään, noille kääpiöille, jotka elää nuhersivat päivästä +toiseen, älyämättä avata ympärillään olevia kulta-aarnioita. Ja hän +näki syrjästä mielihyvällä, kuinka naamat pitenivät, kun yht'äkkiä +huomattiin Soljalasta aivan silmissä paisuneen pitäjän napatalon. + +Ja nyt hän oli korjannut kauneimman voittonsa hedelmän. Kuluneen +viikon hellät, huumaavat muistot tulvahtivat äkkiä hänen mieleensä +kuin hyökylaine. Hän valahti polvilleen ojan reunalle, näki mielessään +Evan lemmestä kosteat, polttavat silmät, tunsi uudelleen hänen +autuaan hellyytensä, hänen ihanan, antautuvan koskemattomuutensa ja +nuoruutensa, painoi kätensä silmilleen ja kuiskasi itsekseen kuin +suuressa tuskassa: "Voi Luoja, kunpa vain voisin kaiken tämän onnen +täydellisyyden ansaita!" + + * * * * * + +Juholla, samoinkuin kaikilla niillä maanviljelijöillä, joilla ei +ollut riittävästi omaa perheväkeä, oli alituinen puute työväestä. +Irtolaisväki oli ajan hengen villitsemänä ja väärin kasvattamana +ruvennut maatyötä vieromaan. Se vieroi yleensä kaikkea työtä, koska +se arveli sillä hyödyttävänsä vain työn antajia, mutta erittäinkin +maatyötä, koska se vaati lujaa ruumiillista ponnistusta. Siksi se +koetti hankkia elatustaan kaikin mahdollisin keveämmin keinoin. Se +kävi kaupungeissa ja tehdaspaikoissa maistelemassa niitä töitä, se +koetti niin paljon kuin mahdollista hyötyä pienestä metsästyksestä +ja kalastuksesta, marjain poimimisesta ja sellaisesta, mutta vältti, +jos suinkin voi, pitempiaikaista lujempaa ja vakinaisempaa työtä. +Se luki lehdistään liikutuksella ja innostuksella "työn orjista" ja +"työn orjuudesta", kuvitellen itse kärsivänsä tuon ikeen alaisena ja +hautoen katkeraa vihaa kaikkia muita vastaan, vaikka itse asiassa +teki yhteiskunnassa pienimmän työmäärän. Hänen elämänlaatunsa ja +mielipiteensä veivät hänet usein rikollisuuteen, mutta rikoksiansa +hän ei sellaisiksi tunnustanut; ne olivat vain porvarillisen +yhteiskuntajärjestyksen kantamia hedelmiä, joihin nähden hän oli viaton. + +Ammoisista ajoista oli Soljalankin liepeille kertynyt tällaista +irtolaisväkeä melkoinen joukkio. Ne olivat pyytäneet saada rakentaa +itselleen "huoneet" Soljalan maalle, ja siihen oli tavallisesti +suostuttu sillä ehdolla, että veroksi oli suoritettava isännän +määräämänä aikana vissit päivätyöt. Niin oli mäenrinteelle kertynyt +aikain kuluessa suoranainen harmaja tölli yhteiskunta, joka oli talosta +melkein kokonaan riippuvainen. Työväen puute johti siihen, etteivät +tölliläiset saaneet päätalosta rahalla juuri mitään, vaan kaikki, mitä +he pyysivät, annettiin päivätyöehdolla. Täten joutuivat tölliläiset +maksamaan tarpeensa useinkin liian kalliisti sekä velvoitetuiksi +jonkunmoiseen maaorjuuteen, joka vaikutti tavattoman ehkäisevästi +heidän lojaalisen ja positiivisen yhteiskuntatunteensa kehitykseen. +Ei voinut todella ikävämpää elämää ihmiselle ajatella kuin se, jota +nämä viettivät. Mitä suurin sosialistinen viisaus ja pöllöttely, viha +"verenimijöitä" ja porvarillista yhteiskuntaa vastaan kukoisti siellä +lian ja saastan, taikauskon, tietämättömyyden, viinanpolton, kielevien +akkojen, varkaiden ja lukuisana kuhisevan, ilman rakkautta siitetyn +ja synnytetyn lapsiparven keskellä. Siellä istui viisaana pönttönsä +nenässä kylän rajasuutari, ratkaisten yhteiskunnan vaikeimmatkin +pulmat kuin leikillä ja vuorenvarmana odotellen porvarillisen +maailman romahdusta, jolloin hänen, suutarin, kehittämä järjestelmä +vihdoinkin panisi asiat oikeaan järjestykseen. Siellä jahkaili kraatari +tuhatvuotisen valtakunnan tuloa, jonka hän oli tarkalleen laskenut +Ilmestyskirjan viitteiden mukaan, siellä harjoitti hiljaisessa +vaatimattomuudessa ammattiaan kylän ainoa, ruma, silmäpuoli portto, +keittäen kuljeksiville jätkille ja "valkoisen terrorin vainotuille +uhreille" makeata soppaa, siellä höyrysi kaikessa yksinkertaisuudessa +kotitekoinen viinapannu -- eipä ollut sitä luvattomuuden alaa, jota ei +olisi täältä tavannut. Yhtä vain ei tavannut: tarmokasta oman itsensä +ja asemansa auttamishalua. + +Jo kauan oli tuo mäkitupalaisrypäs ollut Juholla kipeän huomion +esineenä, ja hän oli miettinyt ja harkinnut, miten saada se +hävitetyksi. Silloin kun maaseudun irtolaisväki hoksasi, ettei sillä +ollut omaa maata ja muodosti siitä asiasta voimakkaan kiihoitus-aseen +yhteiskuntaa ja maanomistajia vastaan, näytti Juho ensi kerran, mikä +mies hän oli. Hän kutsui ensiksi torpparinsa luokseen ja kysyi: + +-- Haluatteko torppanne omiksenne? + +-- Ka... + +Saatuaan tämän kansallisen vastauksen selitti Juho heille +suunnitelmansa. Kukin saisi niin suuren alueen kuin mitä pieni +omintakeinen viljelmä tarvitsisi. Hinta saisi jäädä kiinnitetyksi +kuoletuslainaksi, maksettavaksi kymmenen vuoden kuluessa. +Erotuskustannukset maksaa torppari itse. + +Useimmat ihastuivat ikihyviksi. He olivat mitä, joilla oli veressään +veto maahan ja jotka olivat kiintyneet maatyöhön ja jotka siitä +syystä olivat jääneet kylmiksi sosialistisille kurjistumisopeille, +tarmollaan ja ahkeruudellaan täten kavaltaen köyhälistön asian. Mutta +muutamat, joiden keskuudessa köyhälistön asia ja luokkatietoisuus +tuikki kirkkaimmillaan, hämmästyivät kovasti Juhon suunnitelmista. +He ymmärsivät selvästi, että täten he joutuisivat itsenäiseen, +vastuunalaiseen asemaan, hiukan niinkuin erilleen ryysyköyhälistön +riveistä, ja se ei tuntunut hauskalta. Sen kuultuaan löi Juho nyrkkinsä +pöytään ja sanoi kylmästi: "Joko suostutte, tahi lähdette! Kirjallista +sopimusta ei ole." Silloin ei auttanut muu kuin suostua. + +Juho hymyili mielessään muistellessaan tuota tapahtumaa. Nyt olivat +nuo silloiset torpparit pikkuvarakkaita lohkotilallisia, mahdottoman +ylpeitä itsenäisestä asemastaan ja innokkaita uusien ja tuottavien +maanviljelystapojen harrastajia. Ja Juho oli huomannut, että noista +pikkutaloista, joiden väki oli maatyöstä mielissään, riitti hänelle +palkkalaisia melkoisesti, ettei päivätöiden menetys, kun hän oli +ruvennut käyttämään koneita niin paljon kuin mahdollista, tuottanutkaan +hänelle niin suurta haittaa kuin hän oli pelännyt. Näin oli Juho +ratkaissut kipeän kysymyksen ennen lainsäädäntötoimenpiteitä, ja oli +nyt siihen nähden ulkopuolella koko pulman. Kunpa sitä olisi tehty niin +aikaisin yleisemminkin. + +Mutta mäkitupalaisrypäs oli ja kihisi siinä kuten ennenkin, siittäen +maailmalle yhä uusia mäkitupalaisia ja yhteiskunnallisten pulmien +ensiluokkaisia ja itseoikeutettuja ratkaisijoita. Toistaiseksi ei Juho +ollut tullut heihin puuttuneeksi, oli vain jyrkästi kieltänyt uusien +"huoneiden" rakentamisen, ja jos joku muutti pois, ostanut hänen +asumuksensa ja hävittänyt tahi myynyt sen entisille torppareilleen. +Hänhän olisi aikoinaan voinut häätää heidät kaikki, mutta sitä hän ei +ollut tahtonut tehdä. Siinä olisivat kuitenkin särkyneet omistajillensa +kaikesta huolimatta niin rakkaat kodit, siinä olisi ollut vahvasti +tunnottomuuden vivahdusta ja lopuksi: nuo töllien asukkaat olisivat +muuttuneet aivan täydellisesti irtolaisiksi, menettäen viimeisenkin +kiinnepisteensä, ja sitä ei Juho tahtonut. Hän päinvastoin halusi +kiinnittää heidät maahan, tehdä heistä sen kautta yhteiskunnalle +hyödyllisiä, tuottavia jäseniä. + +Uusi torpparilaki, joka koski myös mäkitupalaisia, antoi kyllä Juholle +aseen käteen, mutta sitäkään hän ei voinut täyteen määräänsä käyttää. +Töllit oli rakennettu niin tiheään ja niin lähelle hänen parhaita +rintaviljelyksiään, ettei siinä voinut edes pieniä palstoja järjestää. +Muualla, kauempana, hajallaan, oli Juholla kyllä viljelyskelpoisia +maita, mutta saada mäkitupalaisiin sellainen tarmo, että he sinne +muuttaisivat uudisviljelijöiksi -- se tuntui vaikealta. Heidät täytyi +siihen kasvattaa, saada heissä heräämään rakkaus omintakeiseen elämään +maanviljelyksen varassa. Kauan oli Juho miettinyt, mistä löytää se +puristin, joka pakottaisi töllien asukkaat huomaamaan, että vain +tarmokas työ ja uupumaton ahkeruus oli ainoa keino, joka saattoi heidät +alennustilastaan nostaa, että kaikki työ, minkä he täten tekivät, +koitui kaikilta puoliltaan yksinomaan heidän hyödykseen. + +Nyt viime aikoina oli tämä asia käynyt entistä polttavammaksi siksi, +että Eva suhtautui näihin mäkitupalaistölleihin toisin kuin mitä +tavallisesti talonemännät vanhasta tottumuksesta tekivät. Evan sydämen +täytti samalla sekä sääli että mitä syvin vastenmielisyys. Hän ei +voinut olla käymättä noissa tölleissä, ei voinut olla näkemättä +vaimojen ja lasten kärsimyksiä. Pienet kalpeat kasvot ja pyytävät, +anovat siniset silmät vainosivat häntä joka paikassa, kehtojen aina +itkevät asukkaat, jotka viettivät päivänsä kuumassa, ummehtuneessa +tuvassa, kärpästen kidutettavina ja saastaisten riepujensa +haudottavina, alati keinuen ja rytkyen vanhempien siskojensa hoidossa, +nostivat kyyneleet hänen silmiinsä. Kuka voi mitata sen kärsimysten +määrän, joka on maailmassa lasten osana? Kun köyhyys ja kurjuus, +vallalle pääsevä sielun villiytyminen tappaa vanhempien sydämestä +rakkauden, kun isä aamusta iltaan kiroaa köyhyyttänsä ja noita +"s--n kakaroita", jotka syövät nälän ajamina silmätkin päästä, kun +yrittelevän hengen ja ahkeruuden puutteessa, sydämessä vain sokea, +ylimalkainen viha ja kostonhimo, elämä käy synkkääkin synkemmäksi, +silloin joutuvat lukemattomia kertoja lapset, nuo kaikkeen pahaan +viattomat, kiukun ja tyytymättömyyden purkausten esineiksi. Kun Eva +silmät auki pitkin öitä mietiskeli kokemuksiaan töllien elämästä, +oli hän näkevinään, kuinka tuhannet ja taas tuhannet kalpeat lapset, +varhaisvanhat pojat ja näivettyneet tytöt, nostivat laihoja ja +läpikuultavia pieniä käsivarsiaan kuin vaistomaisesti iskujen, +tukistusten ja kirousten suojaksi. Yön pimeydessä näki hän tuon +kuvan oudon kirkkaana ja selvänä, hän näki lasten silmistä viljavina +vuotavat kärsimysten kyynelvirrat, heidän aran ja pelkäävän katseensa, +näki, kuinka heidän pienet sydämensä, jotka luonnostaan olisivat +olleet niin avoimia ja hedelmällisiä rakkauden kylvölle, vähitellen +elämän kovuudesta ja lemmettömyydestä paatuivat ja iskostuivat +kylmiksi ja pahuudelle alttiiksi -- silloin oli hänen oma sydämensä +kauhusta pakahtua. Niin hän kerrankin herätti miehensä ja sanoi kuin +hätääntyneenä: "Juho, miten voisimme muuttaa ja parantaa noiden +ihmisten elämän?" Ja kummastuneelle, vakavasti kuuntelevalle Juholle +oli Eva silloin avannut koko sydämensä, antanut koko inhimillisen +osanoton ja säälin tunteensa vapaasti pulputa esille ja lopettanut +sillä lausunnolla, että he, Juho ja hän, olivat tässä paljosta +vastuunalaisia. "Kohtalo on antanut meille kauniin palan isänmaamme +kamaraa, jossa voimme toimia ja vaikuttaa päämääriemme hyväksi. +Kohtalo on sen taas toisilta estänyt, heittäen heidät vastoin luonnon +pohjimmaista vaatimusta irralleen maasta, vaahdoksi, joka läikähtelee +ja lennähtelee ajan tuulien mukana ja myrkyttämänä. Voimmeko vastata +isänmaamme ja Jumalan edessä, jos välinpitämättöminä kuten tähän saakka +tuohon kaikkeen suhtaudumme? Emme, vaan juuri meidän velvollisuutemme +on koettaa herättää heidän sydämessään kiintymystä ja rakkautta niihin +samoihin arvoihin, jotka meille itsellemme antavat elämämme sisällön. +Tuo joukko tuossa mäen syrjällä on kuin paha ja märkivä paise Soljalan +ruumiissa -- siinä eivät auta enää salvat ja hauteet, siinä on tehtävä +leikkaus." + +Katsellessaan tuossa suurten toivojensa työmaata tuli Juho tätä kaikkea +muistelleeksi, sillä hän tiesi hyvin, kuinka monen, lukemattoman +katkeruuden, vihan ja kateuden kirouksen saattamana ojurin lapio oli +tähän hänen suohonsa uponnut. Hän tunsi, että tässä suhteessa oli nyt +hänelle ratkaisun hetki koittanut, ja hän oli mielessään asettunut +Evan aatepohjan kannalle. Hän ymmärsi nyt, kuinka suunnattoman suuret +ja monipuoliset olivat nykyajan maanomistajan velvollisuudet ja +vastuunalaisuudet -- kaikki se väki, joka mikä minkin ehdon perusteella +asui hänen maallaan ja sai siitä tavalla tahi toisella elatuksensa, +oli suurin piirtein katsottuna isänmaan edessä hänen vastuullaan sekä +taloudellisesti että siveellisesti -- hän oli alueensa hallitsija, +jolla todellakin oli alamaisia, ja hänen oli vastattava siitä, +että alamaiset myös menestyivät. Ja olihan Suomessa korpia, jotka +odottivat viljelijäänsä, vaatihan Suomen uusi asema, ettei mitään +viljelymahdollisuutta laiminlyöty, olihan Soljalassakin siellä täällä +vielä runsaastikin mustia mujuja, jotka odottivat kiihkeästi Sampsa +Pellervoista, olihan tuossa kansaa, joka kyllä sarat kylväisi, kun se +viisaasti siihen johdettaisiin -- miksi ei hän sitä yrittäisi, siihen +ryhtyisi? + +Ja siinä miettiessään kypsytti Juho sen suunnitelmansa, joka oli +oikeastaan jo vanha, mutta joka oli lepäillyt siellä jossakin takana, +astumatta todelliseen tietoisuuteen. Päivätyöjärjestelmän lopettaisi +hän heti, mutta antaisi aina työtä palkkaa vastaan. Kaikki, mitä +mäkitupalaiset tarvitsisivat talosta, saisivat he ostaa rahalla, kuten +muutkin. Jo tänä samana syksynä katsoisi hän heille maaltaan sopivat +palstat, ei suuret, vaan mieluimmin pienet, jossa olisi, suhteellisesti +metsää ja peltomaata, erotuttaisi ne ja jättäisi hinnan kiinnitetyksi +kuoletuslainaksi. Että vuotuinen kuoletus ja korko tulisi maksetuksi +ja into pysyisi vireillä, saisivat nämä uudet palstatilalliset vuoden +lopussa Soljalassa tekemistään töistä yhteensä ylimääräisen kymmenen +prosentin lisähyvityksen, joka olisi aina tervetullut lainan lyhennys +ja kiihoittaisi heitä pyrkimään työhön juuri Soljalaan. Heti kun hän +saisi paikat katsotuksi ja sopimukset tehdyksi, saisivat tölliläiset +ryhtyä raivaamaan peltotilkkuaan ja varustamaan valmiiksi rakennustensa +kivijalkoja. Ja hän, Juho, katsoisi, että rakennukset, kun ne sitten +talvella muutettaisiin, tulisivat samalla kunnollisesti korjatuiksi ja +siistityiksi. Hevoset kunkin muuttoa varten antaisi hän ilmaiseksi, +keväällä Evan lahjana kullekin emäkaritsan ja puolella hinnalla vasikan +sekä ensimäiset siemenet. Ja hän tukisi ja neuvoisi heidän talouttansa, +osoittaisi tarkoin, miten tuollainen pieni palstatila oli kuntoon +pantava ja mitä kaikkea se viisaasti hoidettuna tuottaa. Sittenhän +nyt olisi ihme, elleivät ihmiset saisi elämänintoa ja lakkaisi turhia +haaveilemasta. Ellei jostakusta olisi tällaiseen, jättäisi hän tietysti +lainansa hoitamatta ja joutuisi palstaltaan pois. Kelvotonta ainesta ei +voi väkisellä tehdä kelvolliseksi, vaan täytyy sen hävitä olemassaolon +taistelussa. Ja Juho tiesi, ettei asia tähän pysähtyisi, vaan opettaisi +Eva vuosien kuluessa näille pieneläjille suuren joukon tärkeitä +vähäpätöisyyksiä, jotka ennen pitkää kuin huomaamatta antaisivat heidän +jokapäiväiselle elämälleen uutta väriä ja viehätystä. Olisiko tämä +kaikki sitten hänen puoleltaan uhraus, vaikka hän antaisi maansa hyvin +halvallakin? Ei suinkaan, vaan hänelle koituisi siitä päinvastoin mitä +suurinta etua. Ensinnäkin häviäisi tuo tölliyhteiskunta kaikkine siinä +kukoistavme paheineen ja sen mukana se viha ja ukkospilven tapainen +tunnelma, joka alati pitää nyt mielialaa jännittyneenä. Toiseksi saisi +hän käyttämällä palkkatyöväkeä oikeutetun aseman vaatia ahkeruutta ja +tarmoa työtunteina, valita työväkensä, eikä tyytyä kuten ennen keneen +hyvänsä keskenkasvuiseen tyttöön tahi heikkovoimaiseen naiseen, joka +täytyi hyväksyä täydestä päivätöissä. Ja kolmanneksi vahvistaisi +hän paikkakunnallaan yhteiskuntaa säilyttävää ja rakentavaa ainesta +ja hävittäisi sosialismin ja sosiaalisen sairauden edellytyksiä. Ja +neljänneksi tulisivat melkoiset alat korpea otetuksi viljelykseen, +mikä kansalliselta ja kansantaloudelliselta kannalta olisi yhteisen +edistyksen voitto. Hänellä saattaisi aluksi olla työväen puutetta, +mutta hän toivoi yhä laajemmassa määrässä koneita käyttämällä sen +haitan korjaavansa. Ja hän aavisti, että Eva ennen pitkää saattaisi +väen kohtelun ja hoidon kannalta Soljalan sellaiseen maineeseen, että +siihen saapuisi työväkeä mielellään ja ennen muita. Etua hän siis +saattoi toivoa koko puuhasta, puhumattakaan siitä rauhasta, minkä hän +saisi palkakseen. + +Ja kun Juho vihdoin meni työväkensä luo, aloittaen viikon tehtävänsä, +tunsi hän, että Toivolan suo oli sen vapautumisen kautta, johon +se oli tavallaan hänet auttanut, muuttunut hänelle kuin entistä +rakkaammaksi. Kun hän nyt katseli ja mittaili uusia sarkojansa ja +huomasi niissä piilevän vuosisataisen hedelmällisyyden ikäänkuin +kammitsan takaa vapautuneena astuneen päivänvaloon, tunsi hän äkkiä +terävällä talousmiehen vaistollaan, että hän oli laskenut oikein. +Juuri tästä hän saisi parhaan ja suurimman koron niille huikeille +summille, jotka hän siihen oli uhrannut -- saisi ja oli jo saanut. +Sillä jo sen kautta, että tämä suuri suo oli nyt täydelleen ojitettu +ja osaksi jo saroitettukin ja että sinne oli tehty kunnollinen ajotie, +saattoi hän jo tällä hetkellä, jos tahtoi, kirjoihinsa lisätä talonsa +kiinteistöarvoon kaksikertaa sen summan, minkä itse työ oli tullut +hänelle maksamaan. Tyhmä ja typerä on se maanviljelijä, joka lainailee +pois tahi piilottaa vanhaan sukkaan liiat rahansa, sijoittamatta niitä +oman maatilansa muodostamaan kiinteistöpankkiin. + +Niin oli elämä tänä suvena karannut tavattomalla tarmolla Juhon +kimppuun. Se oli aluksi vilahduttanut hänelle sisäisen onnettomuuden +vaaraa, oli syössyt hänet kuoleman partaalle, mutta pelastanut hänet +siitä. Ja kuin korvaukseksi oli se lopuksi palkinnut hänet suuremmalla +onnella, mitä hän koskaan oli osannut uneksia. Hänen suonissaan virtasi +ikäänkuin entistä tulisempi elämänhalun mahla, ja hän oikein pelkäsi, +ettei hän ehtisi saavuttaa kaikkia niitä päämääriä, jotka kangastivat +hänen edessään kiehtovina, pehmeinä, lämpiminä kuin elokuun kutsuvat, +hämyisen kuulakkaat illat. + +Kun Juho kallistui yksinkertaiselle vuoteelleen pienessä +metsäsaunassaan, katsellen kiukaassa ystävällisesti kiiluvaa hiilosta +ja kuunnellen yötuulen tohinaa korkeissa ylhäisissä petäjissä, tunsi +hän sydämessään sanomattoman suurta, intohimotonta, koko olemuksen +täyttävää rauhaa. + + + + +XV. + + +Kun Eva oli saanut isäntäväen puolen kuntoon, kohdisti hän huomionsa +väen tupaan. Soljalan pirttirakennuksessa oli kuten useimmissa +talonpoikaistaloissa pimeän etehisen toisella puolella pari kamaria, +jotka kuitenkin olivat tavanmukaisesti saaneet jäädä kaikenlaisen +romun säilytyspaikoiksi. Siellä oli vanhoja kengänrajoja, koreja +täynnä nahanviipaleita, astioita, vanhoja vaatteita, hevosenvaljaita, +työkaluja ja sensemmoista, kaikki mitä surkeimmassa epäjärjestyksessä. +Huoneitten seiniä oli joskus paperoitu vanhoilla Suomettarilla, mutta +olivat ne jo repeilleet rääsyiksi. Ummehtunut ilma ja sameat akkunat +tekivät huoneet vieläkin vastenmielisemmiksi. + +Pirttirakennuksen ullakko oli kuten tavallista yhtenä ainoana +aukeamana, ilman lattiaa sekin, ja täynnä kaikenlaista vuosikymmenien +kuluessa kertynyttä rojua, vanhoja verkkoja, kalupuita, haravia, +viikatteen varsia, repaleisia kontteja, koreja. Vaikka katto +olikin hyvin loiva, oli siellä kuitenkin tilaa parille kokoliaalle +ullakkohuoneelle molemmissa päissä. Ja koska rakennus oli muuten +vielä luja, päättivät Juho ja Eva käyttää sitä sellaisenaan uusien +suunnitelmiensa toteuttamiseen. Timperien sahan suhina ja vasaran pauke +rupesikin pian kuulumaan Soljalan kartanosta. + +Juho oli oikeastaan kummastunut siitä käytännöllisyydestä, jota Eva +osoitti. Kun hän itse oli ajatellut rakennuksiaan, olivat entiset +tuntuneet aivan kelpaamattomilta ja mielessä olivat kuvastuneet vain +suuret, komeat uutisrakennukset. Totta oli, että ne joka tapauksessa +tulisivat Soljalassa tarpeellisiksi, sillä entiset eivät enää kauan +kestäisikään, mutta Evan suunnitelmista Juho kuitenkin huomasi, että +siten menetellen pääsisi toistaiseksi aivan vähäpätöisillä kuluilla. +Ja se ilahdutti häntä, sillä taloudellisesti ajattelevana miehenä +olivat hänestä pohjaltaan vastenmielisiä sellaiset kulut, jotka eivät +tuottaisi mitään sanottavampaa korkoa. Jos rakennukset saatettaisiin +hyvään kuntoon, nousisi kyllä tilan arvo, mutta tuskin siinä suhteessa +kuin mitä ne olivat maksaneet, ja kirjanpidossa täytyi oikeastaan +niiden kohdalla tehdä vuotuiset poistot. Hän oli siis ihastuksella +hyväksynyt Evan ehdotukset ja hommannut hänelle tarpeellisen työväen. + +Jälkeenpäin hän tuli ajatelleeksi, että tällainen menettely +oli muussakin suhteessa viisasta. Sai kokemusta, miten todella +käytännöllinen ja kodikas työväen asunto oli suunniteltava, eikä +ryhtynyt uudistuksiin umpimähkään. Uuden rakennuksen suunnittelu +todella vaadittua käytännön tarvetta vastaavaksi oli nimittäin Juhon +kokemuksen mukaan vaikeimpia asioita, jossa epäonnistuminen oli +useimmiten palkkana ja jossa kauniit ja ensi näkemältä sopivatkin +suunnitelmat ajanoloon saattoivat koitua ikäväksi vastoinkäymiseksi. +Antaapa Evan siis pienessä koettaa suunnitelmiaan, niin saadaan nähdä, +miten ne suuressa pitävät paikkansa. + +Niinpä siis, kun syyskuun myrsky jo lennätteli kellastuneita lehtiä, +kun taivas päivät päästään oli alakuloisen harmajana purkaen +tihkusadettansa, kun työväki saapui kotiin märkänä ja viluisena, olivat +Evan suunnitelmat jo suurimmaksi osaksi toteutuneet. Soljalan pirtin +porras ja etehinen olivat muuttuneet, koko rakennus oli punaisine +seinineen ja kattoineen sekä valkoisine nurkkineen ja akkunalautoineen +kuin uusi ja hiveli silmää maiseman vihreätä taustaa vastaan. Porstuan +perällä oleva entisen keittiön ovi oli saanut akkunan, niin että +ennen pimeään etehiseen pääsi nyt edes hiukan valoa. Etehinen oli +siistitty ja siellä säilytettäville kapineille oli jokaiselle osoitettu +oma paikkansa. Kun tultiin pirttiin, sai pelätä, että kävisi kuten +Pahna-Liisalle, joka hämmästyksestä ei saanut sanaakaan suustansa. + +Oven suussa oli ensinnäkin välttämätön pesulaitos, jonka kohdalta +sekä seinä että lattia olivat päällystetyt sinkkipellillä. +Pyyhenaulakko oli varustettu asianomaisilla huomautuksilla, jotka +alati muistuttivat siitä, että ellei niitä noudatettu, menetti +koko pesulaitos merkityksensä, muuttuen päinvastoin siivottomuuden +pesäksi. Seinät oli veistetty valkoisiksi ja peitetty alaosaltaan +laudoituksella, joka oli maalattu vaaleanharmaalla värillä. Katto oli +valkaistu liiman sekaisella liituvärillä, orret maalattu keltaisiksi. +Lattia oli höylätty sileäksi ja moneen kertaan maalattu keltaisella +öljyvärillä, joten sitä oli nyt helppo pitää puhtaana. Pitkin seiniä +oli kiintonaiset penkit, jotka oli maalattu tummanpunaisiksi. +Panemalla pohjamaaliksi punamullasta tehtyä öljyväriä ja antamalla sen +perinpohjin kuivaa sekä vasta sitten pyyhkimällä kertaansa hyvällä +lakkavärillä, oli saatu halvoilla kustannuksilla paksu, kestävä ja +kaunis väripinta. Samoin oli maalattu pirtin muut huonekalut, joihin +penkkien ja pitkän pöydän lisäksi oli ilmestynyt muutamia tuoleja +sekä karsinanpuolelle naisia varten pienempi pöytä. Uuni oli muutettu +sikäli, että siihen leivinuunin lisäksi oli tullut tupaan päin olevaan +nurkkaan avonainen takka, pohjalainen "piisi", jossa poltettiin kylmänä +aikana pystyvalkeata. Koko uuni oli valkaistu liituvärillä ja sen +päälle oli varustettu lauta kenkien kuivaamista varten. Molempain +pöytäin yläpuolella riippui yksinkertainen kattolamppu. Mutta pirtissä +oli vielä muutakin. + +Huomiota herätti ensinnäkin seinällä oleva Suomen kartta. Eva oli +huomannut, kuinka peräti pintapuoliset ja huonot väen yleiset tiedot +isänmaastaan olivat. Kansakoulukurssi häipyi nuorten päästä melkein +olemattomiin muutamassa vuodessa, kun sitä ei virkistetty millään +jatkuvalla lukemisella, ja vanhemmilla, kansakoulua käymättömillä +ihmisillä oli hyvin hämärä käsitys kaikesta, mikä ulottui oman +paikkakunnan ulkopuolelle. Tällainen ahtaus näköaloissa oli omiaan +tekemään ahtaiksi kaiken yleisemmän ajattelun piirin, tekemään +omasta itsestä ja kaikista itsekkäistä pyyteistä henkisen maisemansa +keskipisteen. Eva toivoi, että aina esillä oleva isänmaan kartta +ikäänkuin johdattaisi ajatuksia ja keskusteluja sille kannalle, mitä +kansan ja maan kokonaisuus-etu vaatisi. + +Sitten oli Eva hankkinut tuvan seinäkoristeiksi isänmaan historiaa, +maantiedettä ja maataloutta käsitteleviä havaintovälinetauluja, joita +sai opetusvälinekaupoista huokealla hinnalla, valmiiksi liimattuina +kestävälle pahville ja varustettuina kannakenauhalla. Samalla kuin +ne olivat sisällöltään opettavia ja erittäin helppotajuisia, olivat +ne taiteellisella maulla tehtyjä. Helsingissä oli Eva nähnyt, kuinka +ajattelevat vanhemmat olivat hankkineet tällaisia havaintotauluja +lastensa huoneen koristeiksi ja oli aina mielessään tuota toimenpidettä +kiittänyt. + +Hän oli itsekin huomannut, kuinka aikuinenkin niitä katsellessaan +tunsi äkkiä viehättävää tiedonjanoa ja kuinka ne olivat herättäviä +muuten torkkuvalle ja toimettomalle ajatustyölle. Ja väki täällä maalla +oli monesti henkisessä suhteessa suorastaan lasten kannalla, joten +tällaisia opetusvälineitä saattoi pitää juuri täällä erittäin sopivina. + +Se uudistus, josta Eva kuitenkin oli ylpein, oli tuvan kirjasto. Juhon +täytyi myöntää, että se oli aluksi tuntunut hänestä sekä tarpeettomalta +että turhalta ylellisyydeltä. Mutta Eva oli nyt saanut hänet niin +valtaansa, ettei Juhossa ollut hänen tuumiensa vastustajaa. "Ajattele +hiukan", oli Eva sanonut. "Kansakoulusta päästyään ei tällaisella +irtolais- ja palvelusväellä ole oikeastaan koskaan tilaisuutta saada +puolueetonta tietoa ja itsenäisen elämänarvostelun herättäjää ja +kasvattajaa. Työväkenä se sokeasti seuraa työväen johtajia, ainoat +sanomalehdet, joita se lukee, ovat tietysti ja luonnollisesti työväen +sanomalehtiä, ainoa kirjallisuus, jota se lehteilee, on sosialistista +kalenteri- ja kiihoituskirjallisuutta. Mitään vastapainoa ei ole, +sillä se valistuskirjallisuus, jota porvarillisten puolueitten ja +kustantajain toimesta on saatavana, ei tunge heidän piiriinsä. Mutta +jos te, maanomistajat, joiden tuvissa irtolaiskansa on vuosisatoja +majaillut, olisitte ajoissa uhranneet muutaman kymmenmarkkasen vuodessa +henkisen valistusvoiman hankkimiseksi väkenne käden ulottuville, +saattaisi moni asia suhteissanne heihin olla toisin, ja ympärillämme +elää onnellisempi, yritteliäämpi ja tarmokkaampi sukupolvi. Kansamme on +maailman lukuhaluisinta. Jo nyt käyttää se kirjallisuutta enemmän kuin +suhteellisesti mikään muu kansa, ja kuitenkaan eivät maanviljelijät +ole vielä missään oivaltaneet tätä velvollisuuttaan. He ovat olleet +siinä suhteessa surkean vanhoillisia. Heidän kannatti entisinä +köyhinäkin vuosina kyllä ostaa vuosittain viinaa, samalla kertaa +kun he pyörittivät pennosen soikeaksi miettiessään, kannattaisiko +tilata sanomalehti ja ostaa allakka tahi maamiehen kalenteri. Kaikki +muut kirjat, paitsi uskonnolliset, olivat lorukirjoja. Vasta sitten +kun uusi aika on temmannut heidät väkiselläkin mukaansa, kun se on +herättänyt heissä vastustamattoman uteliaisuuden ja kun kokemus on +osoittanut, että tiedon ja taidon aarteet ovat kirjoista usein sangen +helposti saatavissa, rupesivat he kirjoja ostamaan ja sanomalehtiä +tilaamaan. Mutta annoitteko ne väkenne hyödyksi myös? Ette, vaan ne +katosivat heti isännän kamariin, josta vain joskus joku repaleinen +sanomalehti eksyi väen puolelle ja silloinkin vain pyynnöstä, kun joku +paikkakuntaa koskeva ja lehtiin eksynyt uutinen oli herättänyt väenkin +uteliaisuutta. Näet nyt, Juho, minkä laiminlyönnin korjaaminen ja +isänmaallisen valistusvelvollisuuden täyttäminen tässä on kysymyksessä. +Suomea maanviljelijät ovat laiminlyöneet taistelun ja hyökkäyksen +tärkeällä, ehkä tärkeimmällä rintamalla, ja siksipä onkin vihollinen +päässyt lujasti leiriytymään heidän omien kotiensa seinäin sisälle. +Mikä siitä on ollut seurauksena, sen kyllä muistat ja tiedät äsken +kuluneitten aikojen vaiheista. Luoja suokoon, ettei taistelu enää olisi +liian myöhäistä." + +Ja Juholle oli asia selvinnyt kaikessa tärkeydessään ja laajuudessaan. +Oikeastaan se oli ollut hänelle mielen pohjalla selvänä aina, mutta +jotenkuten se oli jäänyt. Hän rupesi nyt Evan rinnalla toimiessaan +ymmärtämään, että hänessäkin oli liian suuri annos suomalaista +hitautta ja saamattomuutta, että ilman herättäjää ja henkistä vireillä +pitäjää moni hyvä aie olisi häneltä jäänyt ja unohtunut arvellessa +ja päätä käännellessä. Mistä oli Eva saanut kaikki nämä ajatuksensa +ja uudistussuunnitelmansa? Mistäpä muualta kuin siitä, että hän oli +sivistyneen henkilön avoimella silmällä jo lapsuudesta saakka seurannut +maalaiskansan elämää ja tullut huomaamaan ne puutteet, joista se joka +päivä kärsi. Ja mistä sai hän uupumattoman intonsa? Mistäpä muusta kuin +siitä, että hän oli palavasti isänmaataan rakastava, edistykseen ja +onneen, luokkia tuntemattomaan lähimäisen rakkauteen pyrkivä henkilö. +Juhon täytyi myöntää, että Suomen suomalainen, todella sivistyneen +nimen ansaitseva sääty, elipä se kaupungissa tahi maalla, oli koettanut +aina parhaansa mukaan toimia tällaisena kansan henkisenä herättäjänä, +ja että mikäli maalaiskansan vastenmielisyyteen kaupunkilaisia ja +kaupunkilaisuutta kohtaan sisältyi vierautumista tästä säädystä, oli +suuri sivistysvaara tarjolla. Maalaiskansan oli varottava, ettei se +tullut menestyksestään itserakkaaksi ja rikkonut välejänsä maansa +sivistyneistön kanssa -- muuten se saattaisi jäädä vaaralliseen +henkiseen eristäytymistilaan. + +Tältä aatepohjalta oli lähtöisin Evan puuha perustaa väkensä +tarpeeksi kirjasto ja siinä tulivat hänen kirjalliset tietonsa +hyvään tarpeeseen, kun ne yhtyivät Juhon käytännöllisyyteen. +Kirjastoon valittiin ensinnäkin isänmaan historiaa helppotajuisesti +valaiseva kuvitettu teos ja vastaava teos yleisen historian alalta, +sekä niitä täydentämään kirjallisuutta, joka valaisi ja selvitti +Suomen itsenäisyystaistelun vaiheita. Sen jälkeen piti Eva tärkeänä +saada kokoelmaansa helppotajuista, ihmisen siveellisen arvon ja +itsekasvatuksen kehittämiseen kohdistuvaa, osaksi viehättävästi +ja keskustelevasti uskonnollistakin kirjallisuutta. Juho lisäsi +tähän eräitä yleistajuisia, maatalouselämän merkitystä ja tärkeyttä +selvittäviä teoksia, sekä vielä muutamia käytännön kirjoja veiston, +maalauksen, seppyyden ja muun sellaisen maalla tarpeellisen taidon +alalta. Terveydenhoidon alaa edusti kansantajuinen lääkärikirja. +Kaunokirjallisuus käsitti sellaisia kotimaisia teoksia, jotka mikä +miltäkin kannalta valaisivat Suomen kansan vaiheita ja pyrkimyksiä, ja +olivat omiaan ohjaamaan lukijaansa isänmaanrakkauteen ja yhteishenkeen. +Helppotajuinen kansantaloudellinen ja valtio-oppia käsittelevä teos +oli lopuksi tarkoitettu selvittämään lukijalleen niitä maailman +talouselämässä vallitsevia lakeja, joita ei voi loukata aiheuttamatta +taloudellisen elämän pysähtymistä ja siitä koituvaa kurjuutta, ja +niitä yhteiskunnan valtiomuotoja, jotka olivat vuosisatain kuluessa +ikäänkuin talouselämän salaisina johtopäätöksinä kehittyneet ja +muodostuneet sille perustalle. Kuvitetut luonnontieteelliset teokset +lopuksi täydensivät kirjaston. Tämän valikoiman oli Eva tehnyt tarkan +harkinnan jälkeen. Kirjat, sidottuina lujiin kirjastokansiin, olivat +nyt tuossa seinällä, yksinkertaisessa, mutta aistikaspiirteisessä +kaapissa, joka oli varustettu lasiovilla. Jokainen teos oli numeroitu +ja siihen kirjoitettu näkyvästi nimilehdelle: "Soljalan väenkirjasto. +Luettuasi pane paikoilleen. Pidä kirjoja puhtaasti ja hellävaroen." +Kaapin sivulla riippui nuoraan sidottu kynä ja alaosassa, pienessä +laatikossa, oli kortteja, joista kukin lainaaja otti yhden, kirjoitti +siihen kirjan ja oman nimensä sekä päivänmäärän, ja pisti kortin sille +paikalle kaappiin, missä kirja oli ollut. Näin näki heti, mitä kirjoja +oli poissa ja kenellä. Lisäksi oli kaapissa täydellinen luettelo ja +oli koko kirjasto isäntärengin vastuulla. Hänen piti tarkastaa, ettei +kirjoista yksikään kadonnut, ja jos niin tapahtui, koota sen hinta +sakkorahoina joko huolimattomalta lainaajalta tahi koko talonväeltä +yhteensä. Tähän olivat kaikki suostuneet. + +Mutta sitten oli ollut tilattava myös joku sanoma- ja aikakauslehti +väkeä varten, ja siinä oli Juholle tullut pulma eteen. Paikkakunnan +lehdeksi valitsi hän tietysti oman puolueensa paikallisen +äänenkannattajan, mutta entä sitten? Hän huomasi nyt ensi kerran, että +suuret porvarilliset pääkaupungin lehdet, joista hän olisi mielellään +jonkun väelle tilannut, olivat toimitetut liian korkeaa henkistä +tasoa varten, jotta tavallinen oppimaton ja yksinkertainen työmies +olisi niitä voinut ymmärtää. Niiden artikkelit edellyttivät paljoa +suurempaa tietomäärää kuin mitä työväellä oli, niissä käytettiin +liian vaikeatajuisia, jopa vieraskielisiäkin sivistyssanoja, liian +mutkikkaita lauseita, että työväki ja yleensä pienen tietomäärän +saanut, ahtaassa maalaisympäristössä, kovassa työssä ahertava henkilö +olisi niitä edes jaksanut lukea, saati sitten pohtia ja ymmärtää. Ja +sitten: niissä ei käsitelty työväenrientoja ja asemaa juuri milloinkaan +muussa yhteydessä kuin milloin tuli väittelyä työväen sanomalehtien +kanssa, ei käsitelty työväen elämän sisäisiä, pieniäkin asioita, ei +annettu tulla näkyviin sen harrastuksen ja osanoton kovempiosaisia +kohtaan, joka kuitenkin yhteiskunnassamme kaikissa piireissä vallitsee, +vaan kirjoiteltiin kylmästi, terävästi ja ansiokkaasti vain oman +ryhmän henkisesti valveutuneinta osaa varten. Juho huomasi, kuinka +tarpeellinen yhteiskunnassamme olisi ollut sanomalehti, jota olisi +toimitettu nimenomaan alemmalla kehitysasteella olevia varten, +kansantajuisesti ja keveästi, positiivisesti harrastamalla työväen +elämää, tunkeutumalla sen sieluun ja sen koteihin, teeskentelemättä +mitään sosialismia, vaan avoimesti osoittamalla, mitä porvarillinen +yhteiskunta tahtoo ja voi tehdä sekä tuntea työväen asiassa. Työväkeä +ei luultavasti aluksi saataisi tällaista lehteä tilaamaan, mutta +työnantajat sitä varmasti pian tilaisivat työväelleen, ja sitäpaitsi +sitä pitäisi jakaa ilmaiseksi -- miljoonia kannattaisi siihen uhrata. +Mutta sitä ei olisi annettava minkään estetisoivan herrasmaisterin +toimitettavaksi, vaan sen johtoon olisi saatava lujaluontoisia, +rehellisiä, nimenomaan työväen omasta piiristä kohonneita, +ihmisrakkauden työhön antautuneita voimia, joille tämä työ on sinänsä +päämäärä, eikä mikään vipusinlauta omien, itsekästen ja salaisten +pyrkimyksien hyväksi. -- Lopuksi Juho ratkaisi asian siten, että päätti +säännöllisesti lähettää oman lehtensä väentupaan, luettavaksi, jos +kelpaa ja näyttää mieltä kiinnittävän. + +Sama pulma koski myös kuvitettuja aikakauslehtiä. Niiden kirjavassa +parvessa ei ollut enää ainoatakaan, joka olisi toimitettu esimerkiksi +sellaisessa siveellisesti vakavassa, mutta samalla aina huvittavassa ja +hauskasti opettavassa hengessä kuin aikoinaan Kyläkirjaston Kuvalehti. +Ne olivat levottomia ja periaatteettomia heijastuksia maailman +kirjavista tapahtumista, aikansa peilikuvia pelkän uteliaisuuden ja +sensatsionihalun tyydyttämiseksi. Tässäkin oli olemassa sama vika kuin +sanomalehtiin nähden, mikä oli vakava seikka, kun ottaa huomioon, +kuinka tärkeä ja vaikuttava sivistykseen vipuava tekijä hyvin ja +kansantajuisesti toimitettu kuvalehti on. Ja että sillä olisi työväelle +merkitystä ja arvoa, täytyisi siinä seurata sen elämää lämpimin sanoin +ja lohdullisin kuvin. Juho huomasi tässäkin, kuinka suunnattomasti +porvarillinen yhteiskunta oli laiminlyönyt velvollisuuksiaan ja oli +siten sokeutensa vuoksi osaltaan syypää isänmaansa yhteishengen +toivottamalta näyttävään rikkinäisyyteen. -- Väelle huviksi oli Juho +sitten sentään erään halvan kuvalehden joukosta valinnut. + +Katsellessaan nyt ensi kertaa Evan uutta pirttiä täydellisesti +valmiina, muisteli Juho näitä seikkoja ja tunsi olevansa iloinen +ja tyytyväinen. Hän pani vielä tuvassa merkille yksinkertaisen, +isänmaallisten miesten ja naisten muotokuvasarjan, joka nimineen oli +siinä kuin uteliaisuutta herättämässä, huomasi hauskat ikkunaverhot, +puhtaat ikkunat ja ikkunalaudalla punavalkoisina väritäplinä +heloittavat kukkivat palsamiinit, sekä lähti pirtin uunin vierestä +meneviä portaita myöten ylös ullakkohuoneeseen. + +Niin -- se oli Evan suuri keksintö. Hän oli hävittänyt kamalat +sängynrumilaat pirtistä, antanut laittaa pirtin ullakolle suuren +kamarin ja sisustanut sen renkien makuuhuoneeksi. Toisessa päässä +rakennusta oli ullakolla naisten makuuhuone, jonne päästiin omia +portaitaan myöten naisten kamareista etehisen toiselta puolen. +Keskellä oli aukea ullakko tavarain säilyttämistä varten; sinne +veivät omat portaat etehisestä ja valoa se sai kattoon puhkaistusta +"pääty-ikkunasta", "kaavelista". Kun Juho saapui renkien +makuuhuoneeseen, kohtasi häntä hauska näky. + +Seinät olivat laudoitetut ja maalatut vaaleanharmaiksi, lattia +samalla värillä. Katto oli tehty reunuslaudoista, pyyhitty ensin +liimavedellä ja sitten öljytty. Yhteen nurkkaan oli reunuslaudoista +tehty useita eri pieniä kaappeja, miesten vaatteiden ja omien +tavaroiden säilytyspaikaksi. Istuimina oli jykeviä tuoleja, jotka +Eva oli tätä tarkoitusta varten teettänyt. Ikkunan edessä oli pöytä +ja siinä kirjoitusvehkeet. Seinillä oli jokunen tunnetun suomalaisen +muotokuva hauskoissa, joskin vaatimattomissa kehyksissä. Juho huomasi +täällä saman kuin alhaalla pirtissäkin: ikkunaan oli tehty yläosaan +terveysikkunalaite; sitäpaitsi oli täälläkin ilmanvaihtoluukku. Eniten +herättivät Juhon huomiota kuitenkin vuoteet. + +Ne oli tehty pohjalaiseen tapaan kiintonaisiksi ja päällekkäin, +nurkkapatsaat somasti koristettuina ja maalattuina. Päiväksi saattoi +ne peittää keveillä ylhäältä alas riippuvilla uutimilla. Juho tempasi +uutimet syrjään ja katsoi vuoteisiin. Patjassa oli olkitäyte. +Päänalaisissa oli toisissa höyheniä, toisissa ruovonpäitä, kun ei +höyheniä ollut kaikille riittänyt. Patjan ja päänalaisen peitti +suuri, valkaisemattomasta liinasta tehty lakana, joka oli merkitty +Soljalan merkillä ja numeroitu. Peitteenä oli viltti, joka sekin +oli merkitty ja numeroitu. Juho tiesi, että vanhat vuodevaatteet ja +raanut olivat parhaillaan ankaran puhdistuskurssin alaisina ja että ne +pantaisiin talteen siksi, kunnes kylmä vuodenaika pakottaisi antamaan +lisäpeitteitä. Juho hymähti mielessään. Huone oli kodikas, sitä ei +voinut kieltää, ja hauskalta tuntui varmaankin renkipojista palata +työstänsä tällaiseen kotiin. Mutta niinhän tuli ollakin. Hän meni +jälleen alas ja naisten puolelle. + +Mennessään vilkaisi hän etehisen peräkamariin, joka oli ennen +ollut keittiönä. Hän tunsi sen jo, sillä hän oli ollut itse sitä +kalustamassa. Siellä täällä hajalla ajelehtineet puusepän työkalut, +viilat ja sellaiset, oli nyt koottu tänne erikoiseen työhuoneeseen, +korjattu täyteen kuntoon ja järjestetty eri säilytyspaikkoihin, kuten +verstaassa ainakin. Kattoon oli orsille pantu kuivamaan lautatavaraa +ja kalupuita, etteivät ne enää olisi ainaisessa hakemisessa kuten +ennen. Juho tunsi, että jo tuon huoneen näkeminen oli omiaan panemaan +sormet kihelmöimään halusta yrittää jotakin. Kätevyys oli ennen ollut +suomalaisen ylpeys ja kunnia. + +Kun Juho saapui naisten huoneisiin, joina olivat nuo ennen mainitut +kaksi kamaria ja makuuhuoneena niiden yhteydessä oleva ullakkohuone, +herätti hänen huomiotaan, paitsi yleistä kodikkuuden tunnetta, +oven suussa oleva suuri kaappi ja perällä huonetta -- rukki ja +kangaspuut. Molemmat oli Eva löytänyt kuin muinaismuistoina ullakolta, +oli korjauttanut ne ja siirtänyt tänne naisten huoneeseen. Niiden +näkeminen herätti Juhossa hauskan mielikuvan menneitten talvi-iltain +kotoisesta elämästä puhdetöiden ääressä. Ne ajat tuntuivat kuuluvan +niihin asioihin, joita ei enää takaisin saa, vaikka kuinka toivoisi ja +koettaisi. + +Mutta tuo kaappi -- niin, Juho tiesi, mitä varten Eva oli sen +hankkinut. Koko tätä pirttielämän ylläpitoa varten oli Eva ottanut +erikoisen palvelijattaren, nuoren tytön, jolle hän oli tarkkaan +teroittanut tahtonsa ja kaikki määräyksensä. Kun väki tuli aamuisin +alas makuuhuoneistaan, oli tytön velvollisuus tuulettaa huoneet ja +makuukset, korjata vuoteet, pyyhkiä pölyt ja puhdistaa lattiat märällä +rievulla. Kun väki oli hävinnyt töihinsä alahuoneistakin, oli hänen +velvollisuutensa puhdistaa nekin. Kun väki oli tehnyt jotakin talolle +tarpeellista sisätyötä ja roskannut huoneita, oli tytön asia siivota +jäljet. Hänen tuli yleensä vastata siitä, että väen puoli pysyi siinä +kunnossa, mihin Eva oli sen aikonut, ja hänen vastuullaan olivat +erikoisesti väen puolen vaatteet, lakanat, pyyhinliinat ja muut. +Suuresta kaapistansa, jonka avaimet olivat hänen hallussaan, hän +määrä-aikoina antoi puhtaita, järjesti pesut ja ilmoitti tarkoin Evalle +hallussaan olevista asioista. Juho huomasi nyt, kuinka välttämätöntä +tämä kaikki oli ja kuinka tämä järjestys ikäänkuin rikastutti ja +henkevöitti hänen talonsa elämää. + +Hän meni vihdoin sisälle, huomaten mennessään, että tyttö sateisen +ilman vuoksi latoi puita piisiin sytyttääkseen siihen väen tullessa +pystyvalkean. + + + + +XVI. + + +Myöhäissyksyn alakuloiset tunnelmat ympäröivät Soljalan taloa. Väliin +selkeni taivas, aurinko loisti huikaisevan kirkkaasti ja metsät +sekä maat upeilivat kirjavassa väriloistossaan. Sirkka heräsi vielä +soittamaan pientareen reunassa, jota aurinko kuivasi ja lämmitti, +parvina metsissä kiertelevät urpiaiset, tiaiset ja käpylinnut pitivät +virkeätä ja toimeliasta siritystään, ja taivas tuntui kohoavan niin +loputtoman korkealle. Mutta sitten tuli jälleen itäinen tuuli, kohotti +savenharmaita pilviä kuin synkkää seinää, humisi surumielisesti +ruohikossa, metsässä, ohdakkeen kukan kuivuneissa haivenissa, +tuiverteli vihaisesti kellastuneita lehtiä, ja rupesi lopuksi +purkamaan loputonta tihkusadetta, joka harmaana, märkänä vaippana +laskeutui kaikkialle. Alakuloisuus hiipi sen mukana ihmistenkin +mieleen, vaimentaen puheen, suurentaen vastoinkäymiset ja pienentäen +myötäkäymisten arvoa. + +Lapsuudestaan saakka oli Juho rakastanut metsänkäyntiä, ja riistäytyi +vieläkin joka syksy jonakin varhaisena aamuna pyssyineen harhailemaan +Soljalan saloille. Hänen intohimonansa ei ollut niin paljon riistan +saanti kuin ne yksinäiset, kuulakkaat metsätunnelmat, jotka tulivat +siellä kulkijan osaksi, se raitis tuuli, joka siellä erikoisemmin ihoa +hyväili, ne kouralliset metsäraikkaita puolukoita, joilla mäenrinteet +häntä houkuttelivat. Hän oli aina tuntenut, että hän oli harvoin ollut +niin vastakkain ja kahden kesken koko elämänsä kanssa kuin yksin +suurella salolla, joka siinä hiljaisena ympärillä seisoi ja katsoi +salaisilla silmillään. Oli kuin olisi hän siellä noussut korkealle +kukkulalle, josta hänellä oli esteetön näköala menneisyyteen ja jossa +hän sai sieluunsa aavistuksen tulevaisuudesta. Hän veti syvään henkeään +ja nautti. + +Se, jonka sielu on avoin luonnon tunnelmille, nauttii niistä kaikista. +Ihana on kirkas keväinen luonto, ihana kesän helteinen ja autereinen +päivä, korkean juhlallinen syksyn kuulakkuus, mutta sieluani kiehtoo +kuitenkin enemmän kevätyön salamyhkäinen hämäryys, kesäyön kiihoittava +lämmin ja syksyn kirjavaloistoinen alakuloisuuden pohjasävel. Sen +pyssyni piipussa korvani juuressa hiljaa humiseva tuuli, sen pehmeään +harmauteen vaipunut sadeluonto, sen hedelmällisyytensä jälkeen +riutuva ja lepoon asettuva voima -- kaikki se valaa sieluuni kirpeän +makeaa nautintoa, joka on sukua kärsimysten sovitushetken suurille +tunnelmille. Se herättää sielussani valveille syvimmät inhimillisyyden +tunteet, avartaa elämänymmärrys-kykyäni, saa minut tyynenä ja +lujana, avoimin katsein, ottamaan vastaan kaikki, mitä sen laineet +lakkaharjoillaan eteeni kantavat. + +Juho oli kulkenut metsissään aamuvarhaisesta saakka. Äsken oli suuri +ukkometso tömähtänyt lentoon hänen edestään. Vilauksessa oli pyssy +lennähtänyt poskelle ja raskaasti oli iso lintu pudonnut maahan. +Vieläkin tuntui, kuin olisi hiljaisuudessa räikeältä kuuluneen +pamauksen kaiku kimmahdellut vaaran kyljestä toiseen. Juho korjasi +saaliinsa ja läksi nousemaan Soljalan vuorelle, josta hän saattoi nähdä +kuten kuningas koko valtakuntansa. + +Katsellessaan sieltä tuttuja maisemia ja antaessaan tuulen kuivata +hiestyneitä ohimoitaan, tunsi hän yht'äkkiä savun hajua. Hän teroitti +huomiotaan, tunnusteli, kuunteli ja katseli. + +Savu tuli selvästi tuolta Nälkäkorvesta päin. Juho arvasi asian ja +lähti kulkemaan sinne varovaisesti ja hiipimällä. Hän meni hyvin +hitaasti, kuin intiaani sotapolulla. Korpi tiheni tihenemistään, +suuret kuuset kasvoivat valtaisena muurina hänen ympärillään, pitkät +naavat hiljaa heiluen tuulessa kuin parrat. Äkkiä kuuli Juho edestään +risun rasahduksen, tunsi voimakasta savun katkua ja kuuli vihdoin +matala-äänistä puheen sorinaa. Hän hiipi lähemmäksi puiden suojassa, +kunnes näki vihdoin koko tehdasalueen. Aivan oikein! Asia oli niin, +kuin hän oli mielessään jo arvannut. + +Sattuma oli tuonut hänet sille paikalle, josta jo muutaman kuukauden +kuluessa oli kirkas siunaus vuotanut koko Soljalan seutukunnalle. +Hiljaisena virtana se oli valunut isäntien ja itsellisten kurkkuihin, +näkyvänä seurauksena jokunen humalainen lauantai-yönä kylän raitilla, +pari tappelua sekä muutama puukotus. Mutta näkymättömänä seurauksena +siitä oli se yleinen, vähitellen kypsynyt mielipide, että herrat +laatikoot lakejansa Helsingissä miten haluavat, me korpien kansa +täällä käytännössä ratkaisemme, mitä me niistä herrain laeista +noudatamme. Se oli tullut näkyviin kieltolain toteuttamisessa ja +vaikuttaisi varmasti lain kunnioituksen höllentymiseen yleensä. +Katkeruudella oli Juho monta kertaa sen mielessään todennut. Hänen +käsityksensä mukaan oli lainlaatijan tehtävä kulloinkin tulkita +ne oikeuskäsitykset, jotka kansan keskuudessa kehitys ja käytäntö +olivat olosuhteiden pakosta ja mukana jo voimaan saattaneet, mutta ei +ennakolta koettaa lain ja rangaistuksen kirjaimella iskeä käytäntöön +teorioja, joilla ei vielä ollut kehityksen ja yleisen halun ja +pyrkimyksen vaatimusta perustanansa. Siirtyminen kieltolakiin ilman +totuttavaa väliastetta oli ollut erehdys. Mutta, ja siinä ilmeni taas +jyrkkänä Juhon käsitys kansalaisen velvollisuuksista valtiotansa ja +sen ylläpitäviä voimia kohtaan, kun eduskunta sen kerran oli laiksi +säätänyt, oli sitä myös ehdottomasti noudatettava, siksi kunnes sama +eduskunta toisin päättäisi. Ja kansan edesvastuuntuntoisten ainesten +välinpitämättömyyden tässä suhteessa tulkitsisivat edesvastuuttomat, +repivät piirit, vastaisuudessa monella tavalla omien lainrikkomustensa +puolustukseksi. + +Juho oli arvannut oikein, keitä keittäjätkin olivat. Rellu-Heikki ja +Mattilan Salmo siinä keittovehkeittensä ääressä puuhailivat. Pataan +ammennettiin juuri parhaillaan uutta rankkiannosta ja Salmo laitteli +jäähdyttäjään uutta kylmää vettä. Kuusen juurelle oli tehty havukotus +ja sen edessä suitsusi nuotion jäännös ja kiehua molski perunapata. +Rankkiamme ja pienet nassakat, kannon päässä puujalkainen pikari ja +pullo, täydensivät paikan kalustoluetteloa. Näki selvään, että siinä +oli asuskeltu ja toimittu jo kauan. Rankkiammeen kyljessä huomasi Juho +naapurinsa puumerkin. Hänen poskiaan rupesi kuumentamaan. + +-- Jaa-ah! sanoi hän painavasti ja astui esille piilostaan. + +-- Perr...! kirahti Salmo, jyrkkäpiirteinen, havutukin kyljestä +veistetty vanhapoika, ja lähti siltä sijaltansa pakoon, niin että +kuusikko lakosi hänen edessään. Juhoa nauratti. Hänestä oli hyvä, että +Salmo näin kiireesti vetäysi erilleen pelistä, sillä hän piti hiukan +Salmosta. Kun hän kerran oli nuhdellut Salmoa juopottelusta, oli tämä +ikäänkuin siveellisesti suutahtaneena sanonut: + +-- Kyllä sitä tarttee olla joskus päissään -- se on Jumalankin tahto +näissä hämäläisissä maalaisoloissa! + +Mutta Rellu-Heikki, Juhon mäkitupalaisia, joka kierteli maailmalla, +mutta ei välittänyt mistään kunnollisesta työstä, jos suinkin +siitä pääsi, herpausi patansa ääreen sanattomaksi ja jalattomaksi, +rankkikauha tutisten kädessä. Juho tiesi vanhastaan, että Rellu-Heikki, +joka oli väliaikoina kiivas sosialisti ja maailmanparantaja, halveksi +täydellisesti kaikkia porvarillisen yhteiskunnan lakeja ja asetuksia, +jotka hänen mielestään olivat vain herrain keksintöjä köyhän kansan +vapauden rajoittamiseksi ja kuristamiseksi. Koko hänen elämänsä oli +ollut yhtämittaista ylitsekäymistä ja "rellausta", ilman pienintäkään +kunnon miehen yritystä. Paljon oli Juholla jo ollut harmia hänestä ja +hänen joukostaan, ja usein hän oli miettinyt, millä saada Heikistä +sellainen ote, joka pitäisi. Hän tiesi, että sakot ja pienet +vankilassa-käynnit eivät mieheen tehonneet, vaan tarvittiin hänen +luontonsa lannistamiseksi joku tuntuvampi opetus, sellainen jyrkkä +seinä, joka kerralla löisi hänet maahan ja täyttäisi hänen sielunsa +ikuisiksi ajoiksi arkuudella ja pelolla. Juho tunsi siinä häntä +katsellessaan, että yhteiskunnan oli turha koettaa kasvattaa moisia +miehiä käräjätuvilla, pykälillä ja vankiloilla. Ei, vaan toisenmoista +voidetta siinä tarvittiin. + +Ja Juho ei siekaillut. Pistäen pyssynsä syrjään tarttui hän +kauhistunutta Heikkiä kaulukseen ja viskasi hänet ruotona tantereeseen. +"Herra Jumala, älkää tappako!" parkaisi Heikki, mutta Juho otti +tyynesti hänen tuppivyönsä ja sitoi hänen kätensä. "En minä tapa", +sanoi hän, "mutta selkään minä annan. Niin totta kuin olet vaimoasi, +lapsiasi, koko seutukuntaa pahuudellasi, laiskuudellasi ja rikoksillasi +koko ikäsi kiusannut, välittämättä ja parantumatta saamistasi +nuhteista ja rangaistuksista, niin totta tulet tällä hetkellä +saamaan kaikista kolttosistasi täyden maksun. Ja nyt viimeksi tästä +viinanpoltosta. Neljäkymmentä paria laskettiin ennen Suomen lain mukaan +roiston selkään, ja harvat olivat lisää pyytäneet, vaikka sattui +lieväkätinenkin piiskuri antajaksi -- pyytänetkö sinä nyt, kun hulja +on Soljalan isännän kourassa." "Älä s--na lyö! Linnaan sinut toimitan +pahoinpitelystä." "Linnaan olet itse kypsä jo aikoja sitten", vastasi +Juho, "ja sinne olisi velvollisuuteni sinut saattaakin, mutta akkasi +ja mankuvien kakaroittesi vuoksi en sitä tee. Mutta sen sijaan teen +sinusta kurjasta lurjuksesta vihdoinkin miehen, ja se koulu alkaa nyt +tällä keinolla. Kovasti sinulla on sisua ja uhmaa, mutta tahdonpa +koettaa, enkö saa luontoasi murretuksi. Tahdon tunnustuttaa sinulla +kaikki syntisi ja pehmittää sisusi kuin kuontalon, nähdäkseni, löytyykö +sinusta sielua ja ihmistä. Miksi et halunnut ottaa vastaan palstatilaa +kuten muutkin?" "En minä jaksa maatyötä tehdä, minä olen kivulloinen." +"Kivulloinen! Kylläpä silloin voimia ja terveyttä riittää, kun on +johonkin roistontyöhön ryhdyttävä." + +Ja huolimatta Heikin huudoista, kirouksista ja uhkauksista sitoi Juho +hänet petäjän kylkeen, riisui selän paljaaksi ja leikkasi itselleen +notkean koivuvitsan. Heikki huomasi hänen lujan päätöksensä ja puri +hampaansa yhteen. Jos Juho olisi nyt hänet siihen ampunut, olisi hän +kuollut uhmaillen ja armoa pyytämättä, ansaiten itselleen sankaruuden +maineen, kuten niin monet, mutta tässä olikin edessä toinen leikki. + +Aluksi Heikin uhma kasvoi ja purkautui ilmoille hirveinä uhkauksina, +kirouksina ja huutoina, mutta sitten se rupesi muuttumaan. Hänen +sieluunsa kohosi ennen tuntematon hätä ja masennus, ja hän rupesi +hartaasti pyytämään armoa. Hän tunnusti varastaneensa Juholta kaksi +lammasta ja vasikan, kaivaneensa säännöllisesti itselleen joka syksy +uudet perunat Juhon maasta ja lupasi parannusta aina ja iankaikkisesti. +Mutta Juho ei hellittänyt määrästään. Vihdoin tunsi Heikki, kuinka +jotakin hänen sisässään katkesi, kuinka koko maailman meno ja elämä +tuntui hänestä inhoittavalta, kauhealta kidutukselta, josta hänen +täytyi päästä eroon hinnalla millä hyvänsä. Hänen huuliaan kuivasi, +sydänalaa ellotti, selkä kihelmöi kuin tuhannen tulisen raudan alla. +Hän ummisti silmänsä ja pyörtyi. Silloin oli myös Juhon mitta täysi. + +Hän heitti Heikin maahan kuin tappurakuontalon, kaatoi ämpärillisen +kylmää vettä hänen selkäänsä ja jätti hänet siihen. Hän oli tuntenut +lyödessään synkkää ja taipumatonta vihaa kaikkea sitä roistomaisuutta +vastaan, joka yhteiskunnan ja yksilöiden ponnistuksista, uudistuksista, +avusta ja parannuksista huolimatta pesiytyi ja sikiytyi kaikkialla +-- hänenkin isiltä perimällään pyhällä maalla. Kuin irvistelevät +hornanhenget tuntuivat nuo kurjistumisopin palvojat ympäröivän +kaikkialla oikean rehellisen työn ja ahkeruuden. Jos mäkitupalainen +heräsi, ryhtyi pyytämään elämältä jotakin, siisti tupansa ja pihansa, +laittoi sinne silmäinsä iloksi ikkunansa alle pienen kukkaistutuksen, +teki ahkerasti työtä, säästi vanhan päivän varaa, tunsi hän pian, +kuinka hän vierautui vertaisistaan, kuinka hänet vähitellen leimattiin +porvariksi ja köyhälistön asian pettäjäksi. Koko tuo joukkokunta, +joka eturivissä määkyi porvarillisen yhteiskunnan vanhoillisuutta ja +taantumuksellisuutta, oli opetettu nauttimaan omasta kurjuudestaan, +palvoi ja edisti sitä, ja muodosti niin ollen pahimman esteen +todelliselle edistykselle, yhteiskunnan pimeimmän lauman, johon uuden +ajan näytti olevan melkein mahdotonta päästä käsiksi. "Mutta minä", +vannoi Juho, "minä ainakin hävitän maaltani koko pesuuden. Jokaista +laiskuria ja maailmanparantajan vaatteissa esiintyvää lurjusta vastaan +julistan täten leppymättömän sodan. Minä vainoan häntä niin kauan, +kunnes hän joko ottaa kirveen ja kuokan kädestäni tahi häviää pois +alueeltani, sillä tämän jälkeen en kärsi siinä ympäristössä, joka +minusta riippuu, ainoatakaan syöpäläistä ja loiseläintä." + +"Ja nämä s--n vehkeet minun vielä piti maallani nähdä helvetinlientänsä +tisleeraamassa!" Hän raivostui, tarttui kirveeseen ja ruhjoi hurjalla +vimmalla kappaleiksi koko tehtaan, säästämättä ainoatakaan pulloa +ja nassakkaa, pikaria tahi pataa. Poksahdellen katkesivat vanteet +suuresta rankkitynnyristä, jonka hapan ja poreileva sisällys levähti +lakeana virtana mättäiden väliin. "Latki nyt sieltä rankkiasi, senkin +juopporatti!" äsähti hän mielessään naapurin isännälle, korjatessaan +talteen sen laudan, jossa oli hänen puumerkkinsä. "Kyntäisit edes +peltosi kunnollisesti, hoitaisit elikkosi ja huolehtisit taloudestasi +niinkuin miehen pitää, etkä viinanpersoudessa palkkaisi kylän +hulttioimia puuhiisi", haukkui hän edelleen naapuriaan. "On siinäkin +mies! Päissään tuhertaa harva se viikko, ettei tahdo omin voimin +pihan yli päästä, akka on kalpea ja laiha kuin mikäkin kaukalo, ja +lapset mankuvat ympärillä ryysyisinä kuin mierolaisella. Ja talo on +rempallaan, niin että uuninpiiput katoilta tippuvat, pellot eivät kohta +ole pellon näköisiäkään! On suunnaton synti sillä tavalla asua maataan, +joka kuitenkin on pohjalaadultaan tilojen parhaimpia. Mutta annas kun +tulee joku puoluekokous tahi muu sellainen tilaisuus, niin kylläpäs +olet ensimäisenä siellä määkymässä edistyksestä ja valistuksesta, suu +selällään kuin lämpiävän saunan ovi. Mihin joutuu tämä maa, elleivät +nuo ainekset sekä porvarien että punikkien joukossa herää ja opi +Jumalaansa tuntemaan..." + +Hän oli näissä puuhissaan ja kiihtyneissä mietteissään unohtanut +kokonaan Heikin, mutta tulikin siitä äkkiä herätetyksi. Hän kuuli +takaansa omituisen ähkäyksen ja heittäysi salamannopeasti syrjään. +Heikin puukko pyyhkäisi vain hiukan Juhon olkapäätä ja oman iskunsa +vauhdista kaatui raukea ja voimaton mies maahan. Juho väänsi puukon +hänen kädestään. Heikki makasi silmät ummessa, suu vaahdossa ja +vääristyneenä. Juho kääri olkapäänsä, johon oli tullut pieni lihahaava, +paitansa hihaan, katsoi Heikkiin ja mietti. Mies oli siis halunnut +murhata hänet. + +Silloin Juho rupesi häntä haukkumaan. Hän maalasi karkein ja +jyrkin sanoin Heikin eteen koko hänen kurjuutensa ja kataluutensa, +osoittaen sitovasti, kuinka hän oli tähän kaikkeen itse syypää. +Hän pilkkasi Heikin raukkamaisuutta ja huonoutta, kun antaa yhden +miehen pieksää itseään tuolla tavalla, edes uskaltamatta yrittääkään +lujempaa vastarintaa. Sitten hän rupesi puhumaan hänen vaimostaan +ja hänen lapsistaan, kuvasi räikeästi sen kurjuuden, jossa nämä +elivät, osoitti, kuinka vaikea heitä oli sellaisissa oloissa estää +joutumasta rikollisuuden teille. Sitten hän kääntyi kuvaamaan sitä, +kuinka edullista oli sekä taloudellisesti että siveellisesti elää +omalla palstalla, ja kuinka helposti Heikki, jonka lapset jo paljon +pystyisivät työssä auttamaan, saisi kaikki hauskaan ja hyvään kuntoon, +ja kuinka hänen elämällään olisi sen jälkeen kokonaan toinen sisällys +ja päämäärä. Hän, Juho, auttaisi Heikkiä anteliaasti alkuun, jos tämä +vain ryhtyisi työhönsä tarmokkaasti ja ahkerasti. Hän saisi nähdä, +että jo vuoden päästä hänellä olisi omanansa näppärä pienoistalous, +jonka turvin hänelle koituisi huoleton jokapäiväinen leipä hänen +tarvitsematta turvautua rikoksiin ja laittomuuksiin. Se olisi ainoa +keino, jolla hän saattaisi pestä pois piiskan jäljet selästään ja +katsoa ihmisiä silmiin avonaisesti ja häpeilemättä. Hänen oli turha +hautoa mitään kostoa, sillä siitä ei koituisi hänelle mitään hyvää. +Juholle oli ollut aikoja sitten selvillä hänen ylitsekäymisensä sekä +todistajat niihin, ja lisäksi oli nyt tullut tämä viinanpoltto, joka +uudistuneena rikoksena ei ollut enää leikin asia sekään. Mutta kaikki +saisi jäädä unheeseen, jos Heikki tästä alkaen heittäisi relluamisen, +rupeaisi tekemään tarmolla työtä ja antautuisi Juhon johdettavaksi. Kun +hänenlaiselleen ei näyttänyt muu auttavan, täytyi hänen alistua siihen +ainoaan, mikä tuntui tepsivän, nimittäin ankaraan, kiinteään kuriin. + +Kun Juho vihdoin lähti, jäi Heikki paikoilleen makaamaan, silmissään +outo ja mietiskelevä ilme. Mutta Juhon mielessä väikkyi tapahtuma kuin +persoonallisena, ankarana otteluna itse saatanan kanssa, viinapannun +ääressä, suomalaisen korven kohisevassa pimennossa. + + + + +XVII. + + +Juhon kotiin tullessa rupesi jo hämärtämään. Tuuli oli kiihtynyt +myrskyksi, joka vinkuen ja pauhaten syöksyi yli Soljalan aavan +peltolakeuden. Taivaalla kulki vinhaa vauhtia repaleisia +pilvenriekaleita. Sydämessä asui orpouden ja turvattomuuden tunne, +joka riemulla ja nautinnolla kuvaili kodin liettä ja sen lämpimyyttä. +Päästyään metsän reunasta kylän aukeamalle huomasi Juho jo kaukaa +tutun ja rakkaan olennon, joka valkea liina päässä ja yllään kudottu +villainen röijy viivähteli tiellä ja hänet huomattuaan rupesi +kiiruhtamaan häntä vastaan. + +-- Hyvä isä! Missä sinä olet ollut koko pitkän päivän? Ja mikä sinulla +on olkapäässäsi? + +Evan terävä silmä oli heti huomannut Juhon kädessä ja olkapäässä +jäykkyyttä. Mutta Juho vastasi vältellen, sillä hän ei tahtonut +sekoittaa vaimoaan koko juttuun. Hän selitti haavan pieneksi puun +kaatumisesta johtuneeksi naarmuksi ja johti heti puheen toisaalle +näyttäen laukusta komeata saalistaan. "Voi!" sanoi Eva siihen. Sitten +pujotti hän kätensä Juhon kainaloon ja niin lähtivät he yhdessä kotiin +päin. + +Pirtissä oli jo valkea, kun he tulivat pihalle. Akkunasta näkyi, +kuinka väki oli ryhmittynyt pöytäinsä ääreen, toiset tehden käsitöitä, +toiset nähtävästi lueskellen. Näky oli kodikas ja hauska. Mutta sitten +vasta tuntui elämä Juhosta ihanalta, kun hän sisään päästyään sai +Evalta kuivan takin, jalkaansa kuivat sukat ja tohvelit sekä eteensä +maukkaan aterian, jossa oli erikoisia pieniä herkkupaloja. "No kylläpä +minua nyt palvellaan -- oikein ujostuttaa", sanoi Juho. "Se on niin +hauskaa", sanoi Eva, "se kuuluu naisen luontoon." Juho katseli häntä +kirkas loiste silmissään. "Olet käynyt hiukan kalpeaksi ja rasittuneen +näköiseksi viime aikoina", sanoi hän. "Ei se vaarallista ole", +vastasi Eva tullen hänen luokseen ja katsoen häntä läheltä syvälle +silmiin. "Se on sinun syytäsi", lisäsi hän. Juho veti hänet luokseen. +"Ihanko totta?" kuiskasi hän. "No aivan varmaan -- olen ollut jo +pahoinvoipakin." + +Molemmat tunsivat uuden ihmeellisen onnen kajastusta. Juho istui, +söi ja mietti. Tässä on hän ja tuossa on hänen pieni, mutta terhakka +vaimonsa. Muutaman kuukauden perästä meillä on lapsi. Tämä on meidän +maailmamme ja tässä on hauska elää. Silloin minäkin saan sanoa: +"Minulla on poika" tahi "minulla on tyttö". "Tietääkö Leena?" +kysyi hän. "Kyllä kai se on arvannut, koska naureskelee vain minun +pahoinvoinnilleni ja sanoo sitä hauskaksi sairaudeksi." "Muista nyt, +ettet saa rasittaa itseäsi", varoitteli Juho. "En en", lupaili Eva, +"joko olet syönyt?" "Kyllä ja koreat kiitokset!" "No tule sitten, niin +näytän sinulle jotakin." + +He menivät yhdessä Juhon kamariin. Siellä pisti Eva Juhon käteen +paksukantisen, tukevan kirjan, jonka kanteen oli sievästi kirjoitettu: +"Emännän kirjanpito". Juho katseli sitä ihmeissään. + +Siinä oli alussa ensinnäkin täydellinen kalustoluettelo, ei ainoastaan +tärkeimmistä tavaroista, vaan vieläpä pienemmistäkin esineistä, +kaikista, joilla oli jotakin arvoa ja merkitystä taloudessa. Se +ei rajoittunut ainoastaan asuinrakennukseen, vaan käsitti kaikki, +karjatalousastioista ja -esineistä alkaen. Juho huomasi, että +valmistaessaan tämän luettelon oli Eva saanut perinpohjaisen +yleissilmäyksen koko talon elämään, että hän nähtävästi oli nyt +parhaiten koko väestä perillä sen yksityiskohdista. + +-- Taidatkin pian ottaa emännän ohjat täydelleen haltuusi? kysyi Juho. + +-- Olen ottanut jo, vastasi Eva. Minulta lähtevät jo käskyt ja +määräykset, vaikka ennen niiden antamista vielä neuvottelenkin Leenan +kanssa. Leena puuhaa vain kuten emäntäpiika ainakin. Ja luulenpa, +että työ minun alueellani käykin eri vauhtia. Palvelijattaret ovat +kuin varpaillaan ja hyörivät kuin mehiläiset. Joka päivä teen oikean +"emännän kiertueen" taloni kaikkiin paikkoihin. Mutta kuuleppas, isäntä? + +-- Jaa mitä? + +-- Tiedätkö, montako kirvestä ja kuokkaa sinulla on? Oletko selvillä +kaikista alaasi kuuluvista työkaluista, missä niitä säilytetään ja +miten työväkesi niitä pitävät? + +-- Ky-ylläh! En minä niitä nyt niin äkkiä voi luetella, mutta kyllä ne +minulla ovat selvillä kaikki. + +-- Siinäpäs se on! Vaikka olet olevinasi niin etevä isäntä, ei sinulla +ole omalta alueeltasi mitään kunnollista kalustoluetteloa. Mutta +nyt se onkin sinun tehtävä. Ja pirtin etehiseen olen laitattanut +säilytyspaikan lapioille, kuokille, rautakangeille ja sellaisille +työkaluille, joiden ei tarvitse pelätä ruostumalla pilautuvan. Kirveet +säilytetään verstaassa. Aurat ja äkeet voit säilyttää siellä, missä ne +nyt ovat, mutta eivätkö mielestäsi kylvö- ja niittokoneet voi pilautua +ruostumisesta? + +-- Kyllä-äh! Ei se niille hyvää tee. + +-- No siis, kun et niitä enää tänä syksynä tarvitse, täytyy ne tarkoin +puhdistaa ja kuivata sekä sitten rasvata ruostuvat osat paksulti +vaseliinilla. + +-- Kyllä kai se parasta on. Jos niin tulisi joka vuosi tehdyksi, +kestäisivät ne paljoa kauemmin. + +-- Siinäpäs se on. Kalustoluetteloon merkitään kaikki tarkoin ja vielä, +mitä ne ovat maksaneet. Kun uusia esineitä ostetaan, viedään ne heti +samaan luetteloon ja hinta myöskin. Olen nähnyt kirjoistasi, että olet +arvioinut ja laskenut metsäsi? + +-- Olen kyllä. Ammattimies oli laskemassa ja luokittelemassa kaikki +hirsipuut sekä suunnittelemassa metsän käytön. Mitään summittaista +hakkuuta ei meillä tehdä. + +-- No hyvä. Voit siis tehdä talostasi täydellisen tilinpäätöksen? + +-- Tietysti. Teen sen joka syksy, kun vuodentulon kokonaismäärä on +selvillä. + +-- Ja voittoa tulee? + +-- Tulee varmasti ja runsaastikin. Toivolan suo on kyllä maksanut +paljon, mutta sen voikin hyvällä syyllä inventoida juuri siitä +summasta, jonka se on vienyt, joten se ei vaikuta lopputulokseen. + +-- Entä nämä minun puuhani? + +-- Kun niiden tuottamaa parannusta ja arvon lisäystä ei voi eikä +pidä kirjoihin merkitä, ovat ne suoranaisia kulunkeja ja vähentävät +siis täsmälleen omalla summallaan vuoden voittoa. Mutta tuo summa on +toistaiseksi siksi vaatimaton, ettei se mitään ratkaisevaa merkitse. + +-- Luulisitko, että voisi vielä niitä kulunkeja vähän lisätä? + +-- Niin, lisätäkö? Kyllä, kunhan se tapahtuu viisaasti ja +säästäväisesti. + +Eva taputti iloisena käsiään. + +-- Hyvä on! Nyt minä tiedän, sanoi hän. Oletko tullut ajatelleeksi, +että palvelusväen vaatetus on nykyisin paljoa huonompi kuin ennen. +Leena kertoi, että vanhoina aikoina Soljalassa annettiin väelle palkan +lisäksi vuodessa kaksi paitaa ja kengät. Nyt maksetaan kyllä paljoa +suurempi rahapalkka, mutta ei anneta vaatteita. Kun laskee, mitä ne +nykyisin tulevat maksamaan, huomaa helposti, ettei tuolla palkalla, +vaikka se onkin suuren näköinen, paljon saa niitä hankituksikaan. +Kun lisäksi väki on itse huolimatonta ja välinpitämätöntä, on tästä +kaikesta seurauksena, että he ovat aina puettuina suorastaan ryysyihin. +Suvellahan siitä ei ole terveydelle mitään vaaraa, mutta talvella +kärsivät he varmasti kovasti. Ja muutenkin on alentavaa ihmiselle +esiintyä tuollaisissa ryysyissä, eikä se ole kunniaksi talollekaan. +Et usko, kuinka tavattoman huonossa kunnossa heidän vaatteensa ovat, +alusvaatteet ja kaikki. + +-- Niin ovat, ikävä kyllä, sanoi Juho vakavasti. Olen usein miettinyt, +miten sen asian voisi auttaa, mutta en ole sopivaa keinoa huomannut. + +-- Mutta minäpä olen, sanoi Eva. Kuule nyt, miten se asia +tulevaisuudessa järjestetään. Villat ja pellavat käytetään tästä +lähtien tarkoin talon omiin tarpeisiin. Nyt kun alkavat pitkät puhteet, +järjestän kaikille naisille kehruuksia ja kutomista, sikäli kuin +lankoja valmistuu. Värjään ne itse kasvipainimilla -- kivisammaleella +esimerkiksi tulee kauniin ruskeata, tummaa tahi vaaleata, miten +haluamme. Saatpahan nähdä, että saamme kauniita kankaita ja hyviä +paitoja sekä sukkia. + +-- Mutta väki ei rupea enää puhdetöitä tekemään. Uuden työpäivälain +vuoksi on sitä melkein mahdoton heiltä vaatiakaan. Hyvä on, kun +viitsivät edes rikkinäisen aisan tahi katkenneen suitsen korjata. Ja +sitäpaitsi: eihän sentään voi tällaiselle väenpaljoudelle nykyisten +palkkojen lisäksi ilmaiseksi vaatteita antaa? + +-- Ei annetakaan ilmaiseksi. Joka lankakilosta, kangasmetristä ja +sukkaparista maksan heille pienen korvauksen. Se innostaa heitä +työhön, joka tulee sujumaan hyvin heti, kun he lisäksi huomaavat, +minkä ilon käsityötaito ihmiselle tuottaa. Olen käynyt käsityökoulun +ja tiedän, kuinka hauskaa ja innostavaa esimerkiksi kankaan kutominen +on. Lasken sitten tarkoin raaka-aineitten kohtuullisen kauppahinnan, +valmistuksesta maksamani palkkion sekä pienen prosentin käytetylle +työajalle, ja hinnoittelen varastooni ja varastokirjaani joka +kangaspakan ja sukkaparin tarkoin omaan itsekustannushintaan. Ja huomaa +nyt: näitä tavaroitani myyn sitten väelle lisäämällä omaan hintaan +kohtuullisen koron pääomalle, ja vielä: kerta vuodessa kustannan taloon +räätälin ja ompelijattaren, jolla väki saa ilmaiseksi teettää, jos +lunastaa talon aineet. Sen heille kyllä kannattaa kustantaa, vai mitä? + +-- No kyllä. + +-- Huomaatko nyt, kuinka moninkertaisen hyödyn tästä menettelystä +saa. Se ei merkitse meille sanottavia kuluja ollenkaan, mutta sillä +kehitetään väen työtaitoa, lisätään heidän viihtymisen tunnettaan, +parannetaan heidän olosuhteitaan. He oppivat ahkeriksi ja taitaviksi +ihmisiksi, ja heidän ajatuksensa pysyvät tämänkin ajan kaukana kaikesta +joutavasta. Kun he lisäksi saavat työstänsä pienen korvauksen ja +tietävät, että he lopuksikin tekevät sitä vain omaksi hyödyksensä, +tulevat he varmaan ilolla esityksiini suostumaan. Ja muuten, Juho, +meidän väki tekeekin mielellään kaikki, mitä pyydän. + +-- Kukapa ei tekisi, sinä velho! + +-- Mitä kenkiin tulee, laskemme tarkoin omain vuotain hinnan ja myymme +nahkaa väelle hyvin kohtuullisella korolla. Jos he haluavat sitä +käyttää, kuten toivon, kustannamme kerta vuodessa taloon suutarin myös. +Eikö niin? + +-- Olkoon menneeksi! Missä räätäli on, sinne pitää myös suutarin +tuleman, nauroi Juho. + +-- Mutta navettaan olen jo tilannut muutamia pareja hyvin +paksupohjaisia puukenkiä, jotka sopii pistää kenkäin päälle kuin +tohvelit. Niistä on se etu, etteivät kengät kastu eivätkä likaudu, +ja säilyvät sen vuoksi puolta kauemmin. Muuten aion talven varrella +opettaa väelle, miten kenkiä on hoidettava, että ne kestäisivät kauan. +Isä opetti sen meille ja hoiti itse aina kenkämme, sillä se huvitti +häntä. + +Juho nauroi. + +-- Mitähän kaikkea sinä vielä keksit! No miten niitä kenkiä sitten on +hoidettava? + +-- Heti kun uusista kengistä pohjista on kulunut pinta pois, pitää +niitä ruveta voitelemaan tavallisella keitetyllä pellavansiemenöljyllä, +maaliöljyllä. Lopuksi ei nahka enää sitä vedä itseensä, vaan öljy +kuivaessaan kovettaa sen kivikovaksi. Kuten tiedät, on maaliöljy +siitä harvinainen, että se kuivaa ja kovettuu, ja siihen perustuu sen +edullinen käyttö kengänpohjiinkin. Terva, traani ja muut rasvat eivät +kovetu, eivätkä siksi ole yhtä hyviä. Pirttipiian huoleksi annan tämän +kenkien hoidon, samoinkuin sukkainkin parsimisen. Mutta mitä aiot +ruveta miehillä teettämään? + +-- Tulin juuri ajatelleeksi, että mahdollisesti täytynee ruveta +sovittamaan tuota sinun korvausjärjestelmääsi miestenkin puhdetöihin. +Paljon on talossa kaikenlaista puutyötä tehtävänä, joka on tahtonut +jäädä, kun väki on ollut halutonta, mutta ehkä se tällä tavalla käy. +Täytyy ruveta sitä asiaa järjestämään. + +-- Varmasti se käy, sanoi Eva innokkaasti. Olen huomannut, että heidän +haluttomuutensa on hyvinkin helposti voitettavissa ja että he ovat +suorastaan innostuneita näihin meidän uusiin puuhiimme. Kuuluvat +kylällä kerskailevan, että eri komento on nyt Soljalassa. Mutta kaukana +olemme vielä päämäärästämme. Vielä ovat kaikki entiset alustalaisesi, +joille nyt olet palstoja puuhaamassa, uudelle uralleen saattamatta, +vielä on koko puutarha-asia vireille panematta. + +-- Ensi viikollahan tulee puutarhuri perustusta suunnittelemaan. + +-- Niin meille, mutta entäs kaikille niille, jotka asuvat maallamme +tahi ovat saaneet meiltä palstatilan? + +-- No vähitellen. + +-- Vähitellen! Niin te aina sanotte, mutta se "vähitellen" merkitsee +meidän kansallemme ainakin vuosisataa. Elleivät ne, joista tuollaisten +ihmisten elämän edistys riippuu, nimittäin maanviljelijät, itse +herää, ja kiireesti, tarmolla ja puoleksi pakottamalla pane alkuun +kaikkia jokapäiväisessäkin elämässä tarpeellisia uudistuksia, jäävät +ne toteuttamatta kymmeniksi vuosiksi. Minä ainakin tunnen Soljalan +emäntänä olevani kuin kaikkien tilallani asuvien ja palveluksessani +olevien äiti, jonka vastuulla heidän sekä henkinen että taloudellinen +menestyksensä on. En tahdo säästää mitään vaivoja ja uhrauksia +saattaakseni heidän elämänsä sellaiselle uralle, että vähitellen onni +ja tyytyväisyys astuisi vihan ja kurjuuden sijaan. Kallein omaisuus, +jonka Luoja on ihmiselle antanut, on maa. Korkeammassa katsannossa +se kuuluu todellakin kaikille ihmisille, mutta että se tulisi +viljellyksi, on se täytynyt jakaa. Mutta siksipä onkin sillä, joka +siitä palan on saanut, ankara velvollisuus täytettävänään. Hänen on +kuten Goethe sanoo ihmisestä, oltava "jalo, avulias ja hyvä". Hänen on +Suomessakin kaikesta lopuksi vastattava, maansa ja kansansa onnesta ja +onnettomuudesta. + +Eva oli sekä innostunut että kiihtynyt. Rakastettavalla +epäjohdonmukaisuudella hän sitten muutti puheen aihetta. + +-- Kuule, sanoi hän, kun nyt olet katsonut näille mäkitupalaisillesi +palstat, niin et suinkaan aio antaa heidän ominpäinsä töllejänsä sinne +uudelleen kyhätä? + +-- Kyllä heitä täytyy muutossa auttaa, vastasi Juho. + +-- Tietysti, mutta sitä en tarkoita. Luulen vain, että jos he saavat +jälleen ominpäin töllinsä pystyttää, tulee niistä luultavasti +entistäkin huonompia ja kurjempia. Selvää on, mitä se vastaisuudessa +vaikuttaa koko heidän talouteensa ja elämäänsä. Minusta tuntuu, +että meidän velvollisuutemme olisi nyt valvoa, että heidän pienet +rakennuksensa tulevat ajanmukaiseen kuntoon ja että he saavat sinne +tiloja sen verran kuin heidän tuleva pieni maataloutensa vaatii. Jos he +sitä varten tarvitsevat hirsiä ja päreitä sekä muuta puutavaraa, täytyy +sinun niitä heille antaa ja ottaa hintaa mahdollisimman vähän. Kun +sinulla nyt syystöiden loputtua on hiukan enemmän aikaa, pitäisi sinun +käydä katsomassa heidän rakennuksensa, suunnitella niihin tarpeelliset +korjaukset ja uudistukset sekä katsoa, että perustukset ja asemat +uusilla palstoilla tulevat oikein valituiksi. Muistakin samalla pitää +huolta, että päivän puolelle rakennusta tulee sopiva pieni puutarhana +ja että navetta ja tunkio eivät tule keskelle parhainta pihamaata. +Kun näin osoitat yhä lisäharrastusta heidän elämälleen ja eteenpäin +pääsemiselleen, innostaa se heitä itseään voittamaan alkuvaikeudet, +mitkä muuten saattaisivat tuntua hyvinkin masentavilta. Teethän niin, +Juho? + +Juho kaappasi hänet syliinsä. + +-- Teenpä varmasti, sanoi hän hymyillen. Mitä vielä käskette, +armollinen majesteetti? + +-- Hyi sinua, sanoi Eva. Tuleppas tänne, niin näytän sinulle jotakin. + +Ja hän vei Juhon laatikolleen. Siellä oli jo sievässä järjestyksessä +pieniä myssyjä, paitoja ja pusseja sekä kapalovöitä. Ne olivat niin +pieniä, että Juho ihmeissään niitä katseli. + +-- Eivät suinkaan nämä minkään lapsen päälle sovi? Nukelle kai sinä ne +olet aikonut? + +Evan kasvoilla oli valoisa hymy. Hän nojautui mieheensä, joka sulki +hänet syliinsä kalleimpana aarteenaan, sydämessä ihmeellinen, laaja ja +syvä, sopusointuinen onnen tunne. + +Niin loppui heiltä tämä sisältörikas Suomen syksyinen päivä. Myrsky +rynnisti ulkona uupumattomalla, herkeämättömällä voimalla, mutta ei +päässyt sisään, ei häirinnyt, vaan lisäsi Soljalan kodin lämpöä ja +rauhaa. + + + + +XVIII. + + +Soljalan sikalassa vallitsi suuri hämmästys ja mieltenkuohu. Sikalan +valtiatar, mahtavapiirteinen Saara, oli aikaisin eräänä kuuraisena ja +kylmänä marraskuun aamuna kadonnut, tulematta enää takaisin. Kadonneet +olivat myös useimmat nuoremmasta siskoparvesta, kadonnut suurihampainen +ja käyräkärsäinen valtauros, jonka äreä tuuli oli usein aiheuttanut +perheen keskuudessa painostavaa ja pelkäävää mielialaa. Ja heidän +lähdettyään oli Pahna-Liisa ikäänkuin surumielisesti ruoputtanut +erään nuoren, vasta täydelliseen kypsyys-ikään kehittyneen sisaren +ruusunpunaisia korvantaustoja ja sanonut: "Kunhan tulet äitiisi, mokoma +möllikkä, niin ei lopu vinkuminen Soljalan sikalasta." Ja samalla +oli hän sysännyt syrjään erään nuoren veljen, joka viime aikoina oli +omaksunut kummastuttavia seurustelutapoja, ja sanonut äkäisesti: +"Pysytkö karsinassasi, senkin viikari, äläkä alvariinsa siihen tuppaa!" + +Molemmat kunnianarvoiset vanhemmat olivat jalolla uhrilla, antaen +henkensä, lopullisesti täydentäneet ja kruunanneet elämänsä kutsumuksen +ja tarkoituksen. Heidän henkensä oli ollut aina sopusoinnussa materian, +aineen kanssa; ilman ristiriitoja, vakaasti ja järkähtämättä, olivat +he pyrkineet päämaaliinsa ja sen myös loistavasti saavuttaneet. Mikä +eheä elämä! Mikä kaunis kuolema! Ja mikä siunausrikas vaikutus heidän +jälkimuistollansa! Valtavina kinkkuina, nuhteettomina liikkiöinä, +maukkaina kotletteina ja kankeina makkaroina olivat jalot vainajat +poislähtönsä jälkeenkin hyödyttämässä ja voimistuttamassa katkerassa +elon taistelussa ahertavaa ihmiskuntaa, ja kun he vihdoinkin aineen +kiertokulun täydelleen läpi käytyään muuttuivat maaksi, heilimöi heidän +henkensä hersyvänä viljana, kultaisina kukkasina heidän haudallansa. +Kepeät mullat! + +Saara ja hänen puolisonsa olivat poistuneet jalossa, heidän +vertaisessaan seurassa. Soljalan suuri sonni, Hermanni, oli viime +aikoina tuntenut elämäänsä kyllästymistä ja voimainsa vähenemistä. +Monta vuotta se oli kuin itämainen sulttaani hallinnut haaremissaan, +jylhäpiirteisenä, juhlallisena, järkkymättömän vakaana täyttäen +pyhää tehtäväänsä. Laajalti oli levinnyt sen maine ja kaukaistenkin +valtakuntain ruhtinaat lähettivät tyttäriänsä hänen luokseen saadakseen +tiloillensa hänen jälkeläisiänsä. Mutta hänen alamaistensa lukumäärän +lisäytyminen ja yhä suurenevat hallitsijavelvollisuutensa olivat +kuluttaneet hänen jättiläismäiset voimansa ja hän oli päättänyt +luovuttaa valtansa kahdelle seuraajallensa arvossa ja kunniassa. Hän +jätti jälkeensä hyvän ja voimakkaan, ehkä hiukan äreän hallitsijan +muiston. + +Ja niin tuli talvi pimeinensä ja luminensa. Hiljaisina höytyvinä niitä +tipahteli päivästä päivään, haudaten vähitellen alleen Soljalan laajat +vainiot, tasoittaen ja vaatettaen kaikki sileään, puolueettomaan +valkoiseen. Kipeästi kirahteli pakkanen, kuura koristeli rakennukset, +puut, kaikki, ja pakkastiaiset tulivat ihmisasunnoille talimurusen +korjuuseen. Mutta turhaan koetti talvi lannistaa Soljalan talon hengen +virkeyttä uneliaisiin kahleisiinsa. + +Juho oli lähettänyt metsästä tuomansa rankkiammeen laudan +omistajallensa mukana sellaiset terveiset, että jos vasta haluttaa +viinaa poltattaa, on paras järjestää tehdas omalle maalleen ja vielä +niin hyvin, ettei hän, Juho, sitä löydä. Sillä -- ja sen hän oli +ilmoittanut julkiseksi tiedoksi -- koska väkijuomain käyttö oli +laissa kielletty, aikoi hän lakia noudattaa ja estää sen rikkomiset, +missä vain voi. Rellu-Heikin selkä oli parantunut pian ja nyt oli +Heikki jo Juhon ohjeiden mukaan saanut uudet perustukset huoneilleen +valmiiksi ja kohta piti sinne muutettaman. Kyräävä ja kostonhimoinen +katse oli vähitellen sulanut Juhon hyvyyden ja avuliaisuuden tieltä +ja toivo hauskemmasta ja onnellisemmasta tulevaisuudesta rupesi häntä +jo elähdyttämään ja innostamaan. Mäkitupalaisrypäästä oli hävinnyt +entinen laiskuus, ja yritteliäisyys oli astunut sijaan. Niin saattoi +Juho tyytyväisellä mielellä ajatella, että seuraavana keväänä jo +alkaisi monessa korven kolkassa hänenkin tilallaan kuokkamiehen +tärkeä työ. Hän ihmetteli, ettei hän ollut aikaisemmin siihen +ryhtynyt. Hänelle tuotti suurta nautintoa suunnitella heidän pieni +taloutensa niin, että siitä tuli samalla sekä käytännöllinen että +hauska, ohjata heitä iltapuhteilla tekemään sieviä ja yksinkertaisia +huonekaluja, ja yleensä keskusteluilla ja käytännöllisillä neuvoilla +antaa heidän elämälleen uusia päämääriä. Evan osuus mäkitupalaisten +kasvattamisessa ei ollut suinkaan pienempi. Jo siitä hetkestä alkaen, +jolloin hänen Soljalaan tultuaan ensimäinen akka oli ilmestynyt +naukumaan ja mankumaan keittiön ovensuuhun, oli hän vähitellen +ruvennut ottamaan selvää heidän elämästään ja olosuhteistaan. Hän +oli viikko viikolta ottanut heistä yhä tarkempaa selkoa, kunnes +hän tunsi kaikki heidän etunsa ja varjopuolensa. Silloin hän oli +ruvennut alituisilla käynneillä heidän tölleissään sekaantumaan heidän +elämäänsä. Hän auttoi heitä auliisti, mutta samalla hän pani avulleen +ankarat ehdot, jotka koskivat usein pieniäkin asioita ja joiden +täyttämisestä hän piti tiukkaa vaaria. Niin alkoi luja ja kiinteä +taistelu siisteydestä ja puhtaudesta, lapsenhoidosta, ahkeruudesta +ja huolellisuudesta yleensä. Eva huomasi, että jos ennakkoluulot +olivat lujia varsinaisella talonpoikaisväestöllä, niin vielä lujempia +ne olivat näillä töllien asukkailla. Kaikesta siitä sosialistisesta +sanomalehdistöstä ja kirjallisuudesta, jota he parinkymmenen vuoden +aikana olivat päivittäin ahmineet, ei heille ollut jäänyt mitään muuta +kuin tyytymättömyys omaan asemaan sekä kateus ja viha parempiosaisia +kohtaan. Ja tuo tyytymättömyys omaan asemaan oli taitavasti kasvatettu +sellaiseksi, ettei siihen sisältynyt mitään vipusinta ruveta omin +voimin ja tarmokkaasti työskentelemään aseman parantamiseksi, vaan +oli se sinänsä sosialistisen kiihoituksen päämäärä. Päinvastoin +saattoi huomata, että jos joku heistä yritti tehdä jotakin elämänsä +kohentamiseksi, tätä pidettiin köyhälistön taholla ikäänkuin heidän +asialleen vahingollisena. Käytännöllisenä johtopäätöksenä tästä +oli se, että ihmisen suurinta siunausta ja elämän mahdolliseksi +tekijää, työtä, ruvettiin halveksimaan ja vihaamaan. Kun sen lisäksi +kaikki hienompi hengen elämä oli heistä sammutettu, uskonnolliset +tunteet tehty naurunalaisiksi, ja "materialistinen historian +käsitys" ymmärretty siten, että kaikelle sekä menneisyydessä että +nykyisyydessä etsittiin raaimmat ja alhaisimmat vaikutteet, ja kun +lopuksi vuosikymmenien työllä oli saatu heistä tyystin nujerretuksi +kansallistunne, korvaamalla se kansainvälisen köyhälistön yhteisellä +kurjistumistunteella, saattoi arvata, että "Jumalan kuvasta ihmisessä" +ei ollut enää paljoa jäljellä. Näiltä onnettomilta oli lyhyesti sanoen +heidän omassa tietoisuudessaan riistetty heidän ihmisarvonsa. + +Kauhulla oli Eva tämän huomannut. Hän oli paljon keskustellut siitä +Juhon kanssa ja pannut merkille, että Juholle oli kyllä tämä kaikki +ollut aikoja sitten selvillä, mutta että hän oli jotenkuten tuntenut +itsensä voimattomaksi siihen nähden. Hän oli huomannut, ettei tämän +vihan ja kurjuustunteen poistamiseksi auttanut mikään lainsäädäntötyö, +sillä nuo sielut olivat kaiken muun ohella kadottaneet uskonsa +sellaiseen. Sen hedelmät saattoivat koitua parantavaksi lääkkeeksi +vasta miespolvien vanhentuessa, ja siihen mennessä saattoi tapahtua +arvaamattomia onnettomuuksia. Ei ollut enää aikaa odottaa, vaan oli +ryhdyttävä työhön heti. + +Eva ymmärsi, että nuo maaseudun irtolaispiirit olivat kuin syvällä +meren pohjassa, että kaikki se valistustyö, jota maassa tehtiin, +väreili pinnalla heidän päänsä yläpuolella. He elivät omaa pimeää +elämäänsä manalan kaamean fosforivalon ympäröiminä, neuvojinansa ja +sielunsa ruokkijoina henget infernosta. Ainoat, jotka todella voisivat +tunkeutua heidän piiriinsä, olisivat ne, joiden kanssa he olivat joka +päivä tekemisissä, työnantajat, maanomistajat. Heillä oli tilaisuus +pitempiaikaiseen ja pysyvään vaikutukseen näiden piirien keskuudessa +ja heille lankesi myös suuri osa edesvastuusta, mitä tulee näiden +kehittymiseen ja toimintaan yhteiskunnassa. + +"Mutta kuinka te olette menetelleet?" puhkesi Eva moittimaan miestänsä. +"Ensiksikin te olette unohtaneet, että teidän on kohdeltava väkeänne +ja alustalaisianne rakkaudella, alttiudella ja uhraavaisuudella, että +teidän on ollut velvollisuutenne alati muistaa, mitä yhteiskunnan +edistys ja uusi aika aatteineen vaativat teiltä heihin nähden. +Toimettomina te olette sallineet heidän keskuuteensa vuodatettavan +myrkkyä vuosi toisensa jälkeen. Te olette joutuneet kuin piiritettyjen +asemaan, hätääntyneet, vetäytyneet linnaanne, ollenkaan muistamatta +aseitanne. Sen sijaan että te olisitte hyökänneet, on teidän päällenne +hyökätty. Mutta se aika on nyt ohi. Hyvyyden, uhraavaisuuden ja uuden +ajan edistyksen aseet kädessänne teidän on nyt ryhdyttävä vuorostanne +hyökkäämään ja te saatte nähdä, että siinä taistelussa pimeyden +voimain on mahdotonta ajanoloon omiansa puolustaa. Kuta kiinteämmin +ja yksityiskohtaisemmin jokainen maanomistaja irtolaistensa parasta +harrastaa, koettaen kehittää heissä ammattitaitoa, ahkeruutta ja +elämänhalua, ja silmämääränä muodostaa heistä, jos suinkin mahdollista, +pieniä omalla palstalla eläviä talouksia, sitä toivottomammaksi +käy sosialismin taistelu maaseudulla. Sen kannattajissa on toisin +sanoen saatava elpymään kurjistumistilan sijaan persoonallinen +onnen tunne, ja niin pian kuin se on herännyt, on tyytymättömyys ja +yhteiskuntavastainen henki hävinnyt. Kuka sen voisi maalla tehdä, +elleivät isännät ja emännät? Heidän tulee käsittää velvollisuutensa +laajemmin kuin tähän asti." + +"Mahdotonta on keretä kaikkeen", huomautti Juho. "Ja kansa on sellaisen +hengen vallassa, ettei siltä saa mitään kiitosta. Se on kuin luihu +koira, joka kyllä ottaa kädestä leivänpalan, mutta on valmis heti +puraisemaan takaapäin." + +"Kiitosta siltä ei pidä pyytääkään", vastasi Eva, "vaan uupumattomalla +ahkeruudella on ladottava teko teon päälle, ja varmasti maaperä kerran +tulee lannoitetuksi. Kysymys on hedelmättömästä, ohdakkeita kasvavasta, +hyvin matalaan muokatusta pellosta. Vuosi vuodelta täytyy siitä +varovasti kyntää ylös kuollutta jankkoa, ahkerasti siihen talvisin +vetää mutaa ja lantaa, sitä uupumatta komposteerata, kunnes muutaman +vuoden perästä siitä on paisunutkin talon paksumultaisin pelto, joka +kantaa satoisan viljan. Tuommoista peltoa ei saa hedelmälliseksi +millään määräyksillä, vaan siinä auttaa ainoastaan ankara, +persoonallinen työ." + +Tietysti Juho myönsi niin olevan, eikä hän voinut muuta kuin syrjästä +ihmetellä vaimonsa laajakatseisuutta ja tarmoa. Se tempasi hänetkin +mukaansa ja hän tuli käyttäneeksi aikansa entistä tarkempaan sekä +tilansa että hänestä riippuvien ihmisten hyödyksi. Mutta Eva olikin +kaikkine puuhineen ottanut itselleen urakan, joka kysyi kaikki hänen +aikansa ja voimansa. Ei tullut kysymykseenkään enää aamuisin vuoteessa +venyminen, vaan aikaisin, usein ennen kuin kukaan muu talon väestä, +kopisivat Evan askeleet keittiön puolella. Emännän huolet olivat +nyt jo siirtyneet kokonaan hänelle, ja vanha Leena oli mielihyvällä +alistunut suorittamaan ja valvomaan hänelle määrättyjä vanhan ja jo +lepoa tarvitsevan uskotun palvelijan tehtäviä. Ja Evan emännyyteen ei +ollut mitään sanomista. Päinvastoin Juhon täytyi tunnustaa, että kaikki +tehtävät tulivat suoritetuiksi sellaisella järjestelmällisyydellä +ja kaukonäköisyydellä, ettei sitä juuri voinut selittää muuten kuin +opintojen ja sivistyksen tuomaksi. Erikoisesti kummastutti Juhoa se +vaikutus, joka Evalla oli työväkeen. Se, että hänenlaisensa sivistynyt +nainen, kaunis, hieno ja vihanta herrastyttö, näin tarmokkaasti +oli ymmärtänyt ryhtyä talonpoikaisen emännän tehtäviin, että hän +muutamassa kuukaudessa oli muuttanut kaikki heidän elämänehtonsa +ja olonsa hauskoiksi ja kodikkaiksi, että hän söi heidän kanssaan +samassa pöydässä ja osanotolla perehtyi kunkin heidän asioihinsa, +oli jotakin niin uutta, että he kokonaan hämmästyivät. Ja kun Eva +toiselta puolen tiukasti vaati omantunnontarkkaa velvollisuuksien +täyttämistä, siistiä ja nuhteetonta käytöstä, armotta vetäen heidät +tilille jokaisesta pienestäkin ylitsekäymisestä, oli se heistä kaiken +tämän vuoksi ihan paikallaan. Kuinka voisi heidän nuori emäntänsä +muuten menetelläkään! He suorastaan rakastuivat häneen kaikki ja +tekivät työnsä sellaisella tarmolla ja käskemättömällä huolenpidolla, +ettei siihen ollut mitään sanomista. Kun Eva kerran oli miesten kuullen +moittinut pihamaan epätasaisuutta ja harmitellut ainaista siinä olevien +kivien kiertämistä, olivat miehet eräänä iltapäivänä lopettaneet +työnsä vainiolla hiukan aikaisemmin ja ilmestyneet pihalle kivien +kimppuun. Siitä ei tullutkaan mitään haluttoman ja vetelän palkkalaisen +työtä, vaan ryntäsivät miehet kankineen ja lapioineen kivijärkäleitä +hajoittamaan, hautaamaan, särkemään ja pois vetämään kuin isänmaan +verivihollista vastaan. Se oli kuin jännittävää taistelua, viehättävää +urheilua, josta jälki näkyi heti. Ja Eva osoitti puolestaan panevansa +arvoa tällaiselle miesten omakohtaiselle harrastukselle: jonkun +aikaa pihalla raadettuansa huomasivat miehet, kuinka vanha Leena +ilmestyi paikalle suuri kahvitarjotin kädessään ja kuinka vihdoin +Eva itse saapui heidän luokseen jokaiselle ystävällinen ja kiittävä +sana sanottavana. Tämä oli tietysti omiansa väkeä rohkaisemaan ja +innostamaan, ja Juho huomasi pian, kuinka väen kohonnut työtarmo ja +saavuttamat tulokset nopeasti korvasivat kaikki ne kustannukset, jotka +Evan uudistukset olivat maksaneet. + +Juholla ja Evalla oli tullut tavaksi usein iltaisin pistäytyä väen +puolella pakinoimassa. Siellä olikin hauska istahtaa, sillä entisen +loikoilevan, syljeskelevän ja torkkuvan joukon sijasta surahteli siellä +nyt saha, sihahteli höylä, surisi rukki ja piukki pirta toimeliaitten +ja iloisten ihmisten minkä mitäkin puuhatessa. Joku istui kirja tahi +sanomalehti kädessä, virittäen usein sieltä löytämänsä aiheen johdosta +tärkeän keskustelun, jossa vakavasti punnittiin totuuksia maan ja +taivaan välillä. Nämä hetket olivat Evalle mitä hauskimmat, sillä +ne muistuttivat hänen mieleensä jotakin sellaista entistä, ehyttä +ja runollista suomalaista kotitunnelmaa, jolloin vielä isä veisti +kirvesvartta äidin väätessä värttinätä. Näiden yhteishetkien, jolloin +kohdattiin toisensa kuin tasavertaisina illan pimeyttä ja yksinäisyyttä +voittamaan, kasvattava merkitys oli ilmeinen. Tympeä ja vihamielinen +henki katosi Soljalan ilmapiiristä vähitellen kokonaan ja koko sen +alueelle ilmestyi kuin taikavoimalla ahkeria, eteenpäin pyrkiviä ja +omista suunnitelmistaan aina jännitystilassa olevia ihmisiä. + +Evan suunnitelmat ja puuhat levisivät pian koko kylän ja pitäjän +tietoon, herättäen paljon riitaa ja väittelyä. Jakauduttiin kahteen +puolueeseen, joista toinen asettui ymmärtävälle kannalle, mutta toinen +piti Evan puuhia talonpoikaistaloon sopimattomina. Emännät alkoivat +tehdä Evan luo asiaa saadakseen omin silmin nähdä, mitä kaikkea +Soljalassa puuhattiin, ja lopputuloksena oli useimmiten siunailu ja +huokailu, että "kyllähän rikkaan sopii" ja "ei se meillä kannata", +"turhaahan se kaikki tuollainen on" j.n.e. Mutta kun he olivat +keskustelleet Evan kanssa jonkun aikaa ja päässeet ymmärtämään, että +yksityiskohdissa oli joka talon järjestettävä olosuhteensa omain +erikoisedellytystensä mukaan, koska kunkin talon elämä oli aina +hiukan erilainen kuin toisen, tulivat he miettiväisiksi ja mielen +pohjalla heräsi ensimäinen uudistuksen halun itu. Kotiin tultua kävi +tavallisesti niin, että elämä ja olosuhteet tuntuivatkin nyt entiseen +verraten ihmeellisen harmailta ja ikäviltä. Kun sen lisäksi väki rupesi +kaikkialla vetämään sitä virttä, että "kannattaapahan Soljalassa" ja +"niin Soljalassa tehdään", paisui Evan uudistuksista painajainen koko +seudulle, ja moni muutos rupesi tuntumaan sekä välttämättömältä että +hauskalta. + +Niin pääsi vähitellen paikkakunnalla alkuun se, jonka olisi pitänyt +olla jo ammoin luonnollinen asia: taistelu kaikkia epäkohtia vastaan +ei ainoastaan suurissa, vaan vieläpä elämän kaikista pienimmissäkin +asioissa. Ja elämän viihtyisyys ja onni rakentuukin enimmäkseen +pienistä muruista, jotka liittyvät toisiinsa kauniiksi kokonaiskuvaksi +kuin mosaiikkiteos. Elleivät nämä jokapäiväisen olemisen tuhannet +pienet sirpaleet hioudu sievästi ja luontevasti toisiinsa sopiviksi, ei +henki saa onnen tuomaa löytöretkeilyn halua uusille ja tuntemattomille +aloille, joilla suuremmat elämän salaisuudet ovat hakijaansa +odottamassa. + + + + +XIX. + + +Kun puutarhuri oli käynyt syksyllä Soljalassa suunnittelemassa +puutarhan ja siinä oli tehty kaikki ne työt, istutukset, lannoitukset +ja muut, jotka syksyllä on tehtävä, oli Eva kutsunut Soljalaan koolle +kaikki alustalaisensa ja töllien omistajat, joilla vain oli vähäisenkin +maata tupansa ympärillä. Siellä oli sitten puutarhuri pitänyt esitelmän +pikkupuutarhan perustamisesta, hoidosta ja merkityksestä taloudessa. +Hän oli osoittanut, kuinka puolikin kapanalaa järjestettynä oikeitten +periaatteiden mukaan saattoi tuottaa perheelle aivan kummastuttavan +paljon tärkeitä ja maukkaita ravintoaineita, ja kuinka pieneltäkin +alalta saattoi vuosittain sen lisäksi myydä niin paljon, että +suoranaiset kulut tulivat enemmän kuin korvatuiksi. Tämän jälkeen oli +Eva aloittanut keskustelun siitä, mikä on syynä, ettei puutarhanhoito +ole päässyt leviämään kansan keskuuteen. Kiskoen vastaukset ukkojen +ja eukkojen leuoista kuin hohtimilla saatiin vihdoin selville, että +varsinaisena syynä oli saamattomuus, eikä mikään muu. Kasviksia +oli aina totuttu pitämään "lehmänruokana" eikä niiden käyttöä +oltu ymmärretty. "Kun ei ole ennenkään mitään puutarhaa ollut ja +toimeenpahan on tultu." Mutta silloin tuli Juho Evan avuksi. Tuo +saamattomuuden ja torkkuvaisen menneisyyden ylistys oli viime aikoina +ruvennut häntä erikoisesti harmittamaan ja hän oli siitä lausunut +jyrkät sanat. Pöllöttelevin silmin kuunteleville äijille ja eukoille +ilmoitti hän ankarasti, että se, joka ei nykyisin pannut liikkeelle +kaikkia voimia ja keinoja saadakseen pienimmänkin hänelle kuuluvan +maapalan kasvamaan, ei ansainnut omaa maata ollenkaan. "Tiedättekö +te", kysyi Juho, "keitä te kiitätte, kun puhutte niin tyytyväisinä +siitä, ettei ennenkään puutarhoja pidetty? Niitä omia laiskoja ja +saamattomia esi-isiänne, jotka kurjalla ja huolimattomalla menollansa +lopuksi menettivät maansa ja mantunsa tehden teistä, jälkeläisistänsä, +tilattomia. Sillä jos ruvetaan tarkkaamaan, mistä te kaikki olette +lähtöisin, niin melkein järjestään huomataan teidät tiloiltansa +aikoinaan pois suistuneiden jälkeläisiksi. Ja jos te aloitatte oman +pienen palstanne hoidon tuossa samassa saamattomuuden hengessä, ette +pysty tekään sitä pitämään, vaan päädytte taas maattomina relluamaan +pitkin kyliä ja läänejä. Kyllä on taas silloin suu auki huutamassa +ja määkimässä yhteiskunnan kurjuudesta ja sorrosta ja epäkohdista ja +kapitalistisesta maailmanjärjestyksestä ja porvareista ja jos mistä, +sekä syyttämässä niitä siitä kurjuudesta, johon kuitenkin itse ollaan +kokonaan syypäitä. Mutta älkää luulko, että se enää menestyy. Ei, +vaan nyt ovatkin asiat niin, että nykyinen yhteiskunta on herännyt ja +julistanut leppymättömän taistelun kaikkea saamattomuutta, laiskuutta +ja välinpitämättömyyttä vastaan, eikä sen roikan ritareilla pidä +oleman helppo tästä lähtien elää. Ottakaa siis visusti huomioon kaikki +se, mitä tässä teille ilmaiseksi ja teidän parastanne tarkoittaen +selitetään, ja muistakaa, että minä en kärsi tässäkään asiassa velttoja +lapion pistoja. Minä tulen aikoinaan tarkastamaan töitänne, ja varokoon +itseään se, jonka puuhissa laiskuuden aidanraot irvistävät." + +Nuori puutarhuri oli hymyillen ja kummastellen kuunnellut Juhon +jyrkkiä sanoja ja lausui naureskellen, että paras on nyt ottaa vastaan +kaikki mitä annetaan, sillä riita Soljalan isännän kanssa ei taida +olla mikään leikin asia. Sen jälkeen selitti hän tarkoin, mitkä +olivat uuden pienoispuutarhan perustamisessa ensimäiset tärkeimmät +seikat, jotka piti jo aikaisin suorittaa. Niinpä oli tietenkin raaka +metsämulta, johon useimmat nyt kyseessäolevat puutarhat ensi vuonna +tulisivat turvautumaan, sinänsä melkein kelpaamatonta ja vaikeata +saada kasvamaan, vaikka panisi siihen lantaakin tavallista runsaammin. +"Muistakaa senvuoksi kelin aikana vedättää siihen mustinta ja +kiinteintä suomutaa, mitä voitte löytää, ja sekoittakaa se tarkoin +metsämullan kanssa, puhdistaen maan juurista ja varvuista. Sitä +varten on myös säilytettävä kaikki taloudesta kertyvä tuhka. Jos näin +teette, saatte hyvän sadon jo ensi vuonna, sillä muhea suomulta on +pellossa kullan arvoista." Sitten hän jutteli siitä, kuinka kaiken +puutarhanhoidon alku ja loppu oli lanta, mutta kuinka se kysymys tuotti +juuri pienissä talouksissa vaikeuksia, varsinainen karjanlanta kun +tarvittiin viljelyksiin. "Ahkeruus ja säästäväisyys kuitenkin siinäkin +auttaa. Ensinnäkin on tietysti varsinainen karjanlanta säilytettävä +niin, ettei sen voimasta mitään katoa, ja mallin siitä näette täällä +Soljalassa. Mutta sitten on teidän heti perustettava niinsanottu +kompostiläjä, johon te kokoatte kaiken töryn ja roskan, syksyisin +pudonneet lehdet, likavedet ja muun sellaisen, joukkoon hiukan aina +multaa, ja kun se hyvin mädäntyy ja palaa, on teillä vuosittain +mitä oivallisinta puutarhalantaa." Sitten siirtyi hän kuvailemaan +puutarhanhoidon merkitystä ihmisen siveellisenä kasvattajana, kuinka se +rikastuttaa elämää antaen joka päivän pienoishetkille jaloa sisällystä. +"Puutarhanhoitajalle on jokainen hänen istuttamansa taimi kuin lapsi, +jota hän hellästi vaalien hoitaa ja kastelee. Ei mene sitä päivää, +ettei hän käy katsomassa, kuinka se menestyy ja kehittyy, ja jos sattuu +joku onnettomuus, tuntee hän siitä sydämessään kipeää surua. Tämä +alituinen vaalintatyö ei salli pahoja ajatuksia, vaan jalostaa mielen +ja kehittää hyviä tunteita. Siinä on ihminen kaikista läheisimmässä +kosketuksessa luonnon kanssa. Ja kun vihdoin saapuvat elokuun +kuulakkaat, lämpimät yöt, ja puutarhan heikoinkin taimi ponnistaa +äkkiä kaikki voimansa ja kantaa kultaisen hedelmän, täyttää viljelijän +sydämen hiljainen, pyhä tyydytys, niin suuri, että ilman sitä onni ei +olisi täydellinen. Jos te kymmenen vuotta uskollisesti ja huolella +hoidatte pientä puutarhaanne, saatte nähdä, kuinka syksyisin runsas +sato tulee palkinnoksenne, kuinka punoittavat omenapuut runsaina ja +lupaavina kannattelevat raskaita oksiansa, ja kuinka oma ja lastenne +elämä on koko tänä aikana vaeltanut jaloa polkua, palkkana sisäinen +rauha ja onnen tunne. Kukapa ei tähän tahtoisi pyrkiä?" + +Pahna-Liisasta, joka nyökytellen ruumistaan oli hartaasti kuunnellut +puutarhurin esitystä, tuntui äkkiä kuin olisi oltu kirkossa. Kauniisti +osasivat nämä uusmuotiset herrat puhua kaikesta kuin nyt näistä +rekooleistakin, hohoojajaa! Mutta kyllä asia silti varmasti niin +olikin, sillä saattoihan sen kaikesta tyhmäkin ymmärtää. Ei saattanut +nyt pakanain tavoin kukaan päälle kantaa, ettei ollut sanan julistusta +kuullut ja siksi vaelsi kadotukseen tietämättömyyden pimeydessä. Kyllä +oli kuullut, ja ellei ottanut onkeensa, niin oma syy! + +Lopuksi Eva ilmoitti, että hän kustantaa kaikille niille, jotka nyt +lupaavat jo ensi keväänä ryhtyä laittamaan kotipuutarhaa, ilmaiseksi +pienen puutarhanhoidon oppaan sekä ensimäiset siemenet. Silloin +ei kukaan voisi syyttää köyhyyttään tahi muuta veruketta siitä, +ettei ole puuhaan ryhtynyt. Ja tämä hyvin järjestetty ja yllättävä +herätystilaisuus olikin vaikuttanut. Asia, joka ukoista ja eukoista +oli aluksi tuntunut vähäpätöiseltä ja joutavalta, esiintyikin +heille kokouksen lopulla aivan toisessa valaistuksessa. Puutarhan +aikaansaaminen tuntui nyt heistä tärkeältä, jopa välttämättömältäkin. +Eva saattoi olla yritykseensä hyvin tyytyväinen. + +Tämä tilaisuus oli yksi niitä toimenpiteitä, joilla Eva tähtäsi, paitsi +yleiseen hyvinvointiin, myös kansan ruokajärjestyksen parantamiseen +saattamalla sen monipuolisemmaksi. Hän oli käynyt pitkin syksyä +hiljaista, mutta sitkeätä taistelua oman väkensä kanssa sienistä, joita +kansa ei ole tottunut syömään. Puhumatta mitään kellekään oli hän +ruvennut hiljaisuudessa käyttämään sieniä perunakastikkeen höystönä. +Väki oli huomannut, että se oli tullut maultaan ja kokoonpanoltaan +ikäänkuin väkevämmäksi ja täyteläisemmäksi, mutta ei aluksi osannut +arvata miksi. Vihdoin oli Pahna-Liisa siivonnut kastikkeestaan lautasen +reunalle muutamia palasia, jotka hän julisti aivan oikein sieniksi. Hän +oli lausunut mielipiteenään, ettei ennenkään ollut Soljalassa tarvinnut +lehmäntatteja syödä, mutta se oli jo myöhäistä. Hyvä maku oli voittanut +väen ennakkoluulot. Kun Eva sitten kerran lauantai-iltana oli pannut +pöytään kaksi suurta kulhoa täynnä sieni- ja sipulihakkelusta, jota +oli hiukan kastettu etikalla, uusien perunain kanssa syötäväksi, oli +väki ruvennut pitämään sitä herkkuna, joka oli "vielä parempaa kuin +rosolli". Pirttiin ilmestyi seinälle sienikartta ja töllien asukkaat +saivat kukin Evalta lahjaksi pienen sienioppaan, joka vähitellen opetti +heidätkin panemaan arvoa tälle helposti saatavalle ruoan lisäkkeelle. + +Näissä puuhissaan Eva huomasi vastoin entistä otaksumistaan, että +kansa oli uudistuksiin ja parannuksiin erittäin taipuvaista ja +halukasta. Tarvittiin vain herättäjää, heidän jokapäiväiseen elämäänsä +uhraavaisesti ja vaivoja säästämättä sekautuvaa kättä, ja se innostui +kohta pyrkimään urille, jotka tuntuivat siitä lupaavilta. Suuret +tapaukset ja katkerat, pohjia myöten järkyttävät kokemukset olivat +sen kiskoneet irralleen vanhoilta juuriltaan ja se oli nyt ikäänkuin +odottamassa, mistä vilkkuisi suotuisan tulevaisuuden koitto. Suomen +maaseudun isien ja äitien, talonisäntien ja emäntien, oli nyt +velvollisuus astua tuohon herättäjän ja ohjaajan asemaan, herätä +ensin itse ja esimerkillään vaikuttaa muihin. Sen vaati heiltä Suomen +uusi itsenäinen asema, joka ei ainoastaan tuota etuja, vaan myöskin +ankaralla tavalla velvoittaa. + +Juholla oli aluksi ollut epäilyksiä, mahtaisiko uusi työpäivä sallia +kaikkia Evan puuhia, tarvitsematta palkata runsaastikin apuvoimia, +mutta pian hän huomasi erehtyneensä. Hän näki, kuinka tavattoman +paljon enemmän päivässä ehtii se työmies, joka tekee työnsä iloisella, +työn hyvyyttä ja talon parasta harrastavalla mielellä kuin se, joka +elää päivänsä vihamielisen ja tympeän haluttomuuden vallassa. Evan +esimerkistä hän lisäksi tuli huomaamaan, kuinka ratkaisevan tärkeä +on jo edeltäpäin tarkoin harkittu ja punnittu työjärjestys, jota ei +saa millään ristiriitaisilla määräyksillä häiritä. Tämän työnjohdon +saattoi sovittaa kummastuttavan tarkoin talon elämän kaikille aloille, +ja siitä oli seurauksena, että laillisten työtuntien aikana ei +Soljalassa kertaakaan herennyt tuppi heilumasta. Oli siis koitunut +suoranaiseksi taloudelliseksi eduksi kaikki se, mitä oli tehty, ja mikä +vielä parempi, koko väestön henkiseksi herätykseksi ja siveelliseksi +kasvatukseksi. + +Kun Juho eräänä joulukuun iltana, jolloin taas lumituisku vinkui +ulkona, mielessään muisteli kuluneen ajan tapauksia, tunsi hän talonsa +ja oman elämänsä kauttaaltaan ikäänkuin ajautuneen uudelle uralle. Oli +pantu alkuun uusi viljelys, jonka sadoksi odotettiin yleistä onnea ja +sopusointua. Hän vilkaisi vaimoonsa, joka istui tuossa takkavalkean +ääressä sormet uupumattomasti valmistaen taas jotakin uutta ja +tarpeellista esinettä. Ja Juho tunsi, ettei Eva ollut vähääkään +tinkinyt päämäärästään, vaan oli jo luonut ja loisi itselleen sen +ympäristön, jota todella saattoi sanoa sivistyneeksi ja jossa vallitsi +se henki ja ne tavat ja elämänkatsomukset, joiden täytyi tulla Suomen +maalaiselämän tunnukseksi, jos kansan mieli kasvaa terveeksi, eheäksi, +sivistyneeksi ja suureksi. + +Ja katsellessaan salavihkaa vaimonsa nopeasti liikkuvia sormia ja +tarkkaavaisten ilmeiden vaihtelua hänen kasvoillaan mietti hän +itsekseen ihmetellen: "Voiko maailmasta löytää ahkeran ja toimellisen +vaimon vertaista?" + + + + +XX. + + +Jouluaaton aamu valkeni Soljalassa kylmänä ja huurteisena. Pakkaslumi +parkui reen jalasten alla ja tiaiset istuivat pörröisinä ja paksun +näköisinä tavallisella paikallaan pihlajassa, pitäen silmällä, joko +emäntä olisi pannut ikkunan alla olevalle laudankappaleelle uutta +talia. Se oli harakalle ainaisen harmin ja kateuden lähde, sillä se +ei uskaltanut tulla syömään siitä, ei vaikka kuinka olisi luontoaan +karaissut -- lenteli vain levottomana siinä navettarakennusten +vaiheilla. Savu kohosi taivaalle kankeina patsaina ja etehisten ovien +naulanpäät olivat sisäpuoleltakin paksussa huurteessa. + +Voimakkaina ja elävinä heräsivät Evan mielessä edellisen joulun +muistot. Oli kuin olisi siitä kulunut kokonainen ihmisikä, sillä +niin paljon tuntui sen jälkeen tapahtuneen. Evan koko elämässä oli +tullut jyrkkä ja perinpohjainen muutos; hänen silloin vielä nuoruuden +haparoinnilla ajatteleva henkensä oli yht'äkkiä saanut tärkeän, +tinkimättömyydessään suuren ja syvällisen päämäärän, joka oli +avannut koko hänen voimamäärälleen suuren ja laajan taistelukentän. +Ja suorastaan ihmisenä oli hän äkkiä joutunut selviytymään äidin +kutsumuksesta -- suunnattoman suuri muutos sekin, vaikka sellaista +tapahtumaa niin usein pidetään vain aivan tavallisena ja luontoon +kuuluvana. Sitähän se onkin, mutta samalla se on kunkin siihen joutuvan +nuoren äiti-yksilön kohdalle mahtava ja ihmeellinen kuin maanjäristys. +Ihmetellen ja silmät suurina kummastuksesta hän kulkee ja seuraa sekä +kuuntelee oman itsensä omituista ja outoa kehitystä. Hänellä on kaksi +maailmaa, toinen ulkopuolella ja toinen hänen omassa sielussansa, jossa +hän jo seurustelee sen olennon kanssa, joka tulee. + +Puuhaillessaan aattoaamun askareissa hän eli uudelleen mielessään sen +joulun, joka oli vuosi sitten. Silloin eli vielä isä, silloin oli +muuttumattomana voimassa se vanha ja ystävällinen rauha, joka oli +kotipappilan elämän tunnusmerkkinä. Hopeahapsinen pappa kulki piippu +kädessä tohveleissaan tassutellen ja seuraillen tyttärensä puuhia, +sekä keskustelun kuluessa puhjeten väliin tuohon hänelle ominaiseen +sydämelliseen ja iloiseen vanhanmiehen nauruun. Onko mitään niin +hauskaa kuultavaa kuin vanhuksen iloinen ja vapaasti purskahtava nauru! +Eikö se ole kaikille nuorille paras todistus siitä, kuinka arvokas ja +rikas elettävä elämä sentään voi olla, koskapa se säilyttää kantajansa +noin nuorteina? Se hyväilee mieltä ja tekee toisenkin iloiseksi. + +Mutta paljon oli Evalla nyt puuhaa. Hän oli tuonut uuteen kotiinsa +mukanaan kaikki pappilan joulun periaatteet ja tavat. Niihin kuului +ylinnä se, että kaikkialle oli koetettava luoda onnen tunnetta ja +hyvää tuulta. Niinpä oli pappilassa ollut jouluaattona aina varattuna +ympäristön köyhille ja muille tarvitsevaisille ystävällinen sana +ja aineellinen apu, joka sai lasten silmät loistamaan ilosta ja +joulun tuntumaan juhlalta köyhimmässäkin töllissä. Joulu on lasten +juhla, lapsikuninkaan ilmestyminen pimeyden keskelle, ja silloin on +sydänten avattava kaikille lähimäisille parhaat aarteensa. Vielä +oli pappilassa ollut tapana, että joulun juhlatunnelma koetettiin +saattaa myös väenkin osaksi, kutsumalla heidät mukaan yhteiseen +perhejuhlaan, kohtelemalla heitä ihmisinä ja ystävinä enemmän kuin +omina palkkalaisina, unhottamalla ja painamalla alas kaiken vähänkin +säätyerotukseen vivahtavan. Olipa ollut korkea se hetki, jolloin vanha +pastori, kun joulun ihana evankeliumi oli luettu ja rukous pidetty sekä +virsi veisattu, oli tarjonnut pitkävartisen piipun isäntärengilleen ja +entiseen tapaan kehoittanut häntä tekemään lasinsa, jonka jälkeen he +olivat istuneet vakaaseen haasteluun maailman menosta ja pyhän päivän +sisällyksestä -- kun Eva oli ystävällisesti jakanut kaikille heidän +pienet lahjansa, unohtamatta vähäisintäkään huolenpitonsa piiristä. +Ja kun vihdoin oli istuttu yhteisen joulupöydän ääreen ja hartaudella +nautittu siunattu ateria, oli jokaisen sydämeen herkähtänyt lämmin ja +kiitollinen ihmisrakkauden tunne, joka jäi hiljaisena vaikuttamaan koko +elämän varrelle. Kylvön hetkien ei ehkä tarvitse olla niinkään lukuisia +-- elämän onni olisi ehkä runsaampi ja yleisempi, jos edes muutamat +niistä käytettäisiin. + +Soljalan alueella olevat köyhät ja varsinkin heidän lapsensa olivat +olleet Evan huolenpidon esineinä ja oli hän tarmolla puuhannut heidän +hyväkseen ja koettanut varata heille edes jouluksi onnen hetken. +Kuta pitemmälle hän kehittyi oman äitiytensä tietoisuudessa, sitä +armoittelevammaksi hän kävi pieniä arkoja pyytäjiä kohtaan, ja kun Juho +kerta rupesi häntä hiukan hillitsemään, tuli siitä kiivas kohtaus. +"Tahdotko nähdä, miten todellinen suomalainen maanviljelijä köyhiään +kohtelee?" kysyi Eva leimuavin silmin, ja toi miehensä eteen Kiven +"Seitsemän Veljestä". "Lue tuosta!" sanoi hän ja haki sen paikan, jossa +kuvataan Impivaaran valtaisen isännän, jykevän Jukolan Tuomaan hellää +sydäntä, joka ei siedä hänen nähdä pientä avutonta pyytäjää pirtin oven +suussa, vaan panee heti käymään avuksi lempeällä sanalla ja anteliaalla +kädellä. "Tiedä, että siinä on kuvattu esikuva teille kaikille Suomen +maanviljelijöille. Tuomas ei ollut saanut niitä tietoja, jotka teille +tulevat kuin ilmaiseksi, vaan hän oli kehittynyt jylhään suuruuteensa +vain luonteensa perusteella ja korven kasvattina. Mutta voitteko te +hänen rinnalleen astua? Kuka teistä kantaisi ne taakat, jotka kulkivat +keveästi Tuomaan jättiläisharteilla? Ei hän laskenut pennejänsä +silloin, kun sydän käski, te kitupiikit. Onko kumma, jos köyhät teitä +vihaavat ja hautovat kostoa teitä vastaan, sillä milloin olette +koettaneet voittaa heidän mielisuosionsa sillä, millä se ainoastaan +voittaa taidetaan, nimittäin rakkaudella?" + +Eihän Juho hyväntekeväisyyttä kieltänyt, mutta hän vaati sitä +järkevästi harjoitettavaksi. Hän ei tuntenut kylliksi naisen sydämen +hellyyttä ja etujensa laskemattomuutta. + +Ja niin oli vihdoin jouluilta käsissä. Koko Soljalan väki oli saunan +jälkeen kokoontunut väentupaan, joka aivan tuoksui puhtauttaan. +Yksinkertainen joulukuusi oli rakennettu peränurkkaan, jossa Eva istui +miehensä ja vanhimman rengin kanssa tarinoiden. Tuntui kuin olisi +väkeä hiukan ujostuttanut tämä joulun vieton heille juhlallinen ja +outo muoto, sillä missäpä nyt oli kuultu, että talonpoikaistalossa +oikein joulukuusi rakennettaisiin ja vielä väelle. Eipä sillä, että se +olisi paljoa maksanut -- olihan niitä kuusia ja puuta sen verran, että +niistä pari sai ristiin jalaksi, ja jaksoipahan iso talo senvertaiset +kynttilätkin ostaa, mutta ei se ole ollut talonpoikaisissa oloissa +tapana, on pidetty paremmin niinkuin herroille kuuluvana. Eikähän se +ole tarpeellinenkaan, voihan joulun muutenkin viettää, mutta olipahan +se kuitenkin kieltämättä melkoinen illan hauskuuden lisääjä. Teki +juhlallisen vaikutuksen, johti vasten tahtoakin mielen ajattelemaan +jotakin arkipäiväisyydestä eroavaa, teki vakavaksi ja pani muistelemaan +onnellisia aikoja. Siinä olikin kuusen suuri merkitys, että se johdatti +ajattelemaan menneitä onnen aikoja ja huokaamaan, miten saisi ne +takaisin. + +Eva oli päättänyt, että hän toteuttaisi Soljalassa oman entisen kotinsa +joulutavat. Siksi hän nyt ensimäiseksi, kun kaikki olivat kokoontuneet +hiukan vaiteliaina ja ujostelevina, otti Raamattunsa ja sanoi tyynesti +sekä, kuten näytti, kaikkien melkoiseksi kummastukseksi: + +-- Katsotaanpa nyt, minkä vuoksi me kaikki ja koko kristikansa tätä +juhlaa vietämme. + +Miehet katselivat saappaankärkiään, naiset hypistelivät esiliinojaan, +mutta Pahna-Liisa ja vanha Leena tulivat ilahtuneen näköisiksi. +Huomatessaan tämän hiukan painostuvan mielialan sanoi Eva: + +-- Isäni kodissa luettiin aina joulu-iltana, kun kuusi oli sytytetty, +jouluevankeliumi, enkä koskaan huomannut, että siellä olisi kukaan +siitä pahentunut. Isäni sanoi aina, että ihmisen valistuksen paras +mitta on se tapa, millä hän suhtautuu pyhiin asioihin. Emmekö me +täällä pohjolan pimeydessä, keskellä lunta ja pakkasta, mielellämme +tahtoisi kuulla sitä suloista sanomaa, jota evankeliumi merkitsee, ja +ettekö te, jotka niin usein väitätte olevanne orjan asemassa, tahtoisi +kuulla julistusta, joka ratkaisevammin kuin mikään muu maailmassa on +merkinnyt orjain vapahdusta. Se on tuonut valon tänne pohjolaankin, +ja jos vielä pimeyttä on, johtuu se siitä, ettei sen julistusta ole +jaksettu noudattaa. Ja jokaisen ihmisen yksinkertaista kauneuden +tunnetta täytyy mitä syvimmin viehättää tämän koruttoman kertomuksen +pimeän lakeuden paimenista, noista yhteiskuntansa vähäväkisistä, joille +ennen muita ilmoitettiin tuo suuri ilo, maailman vapahtajan syntyminen, +jonka hengen voima on tunkenut ja tunkee läpi vuosisatojen ja koko +ihmiskunnan. Kuulkaa nyt tätä ihanaa kertomusta. + +Ja Eva luki jouluevankeliumin koruttomasti ja luonnollisesti, itsekin +tunteidensa ja tarkoituksensa liikuttamana. Ja monesta väen joukossa +oli kuin olisi kuullut tuon asian ensi kerran -- ei ollut koskaan +ennen tullut sitä ajatelleeksi ja sen sisältöön niin painoa panneeksi. +Lapsuudessa se oli luetettu ulkoakin, jauhettu moneen kertaan, mutta +lapsen häilyväinen mieli ei jaksa sen sisältöön ja merkitykseen +tunkeutua. Uskonto tulee useille arvoonsa vasta silloin, kun elämän +raskaus syventää ajatukset ja suuntaa ne harkitsemaan olemassaolon +asioita ja arvoituksia, ja siksi pitäisi uskontoa selitellä lapsille +niin hellävaroen ja niin heidän romanttisuuteen taipuvan mielensä +mukaan, ettei sanan kirjain koskaan tuntuisi heistä kuolettavalta ja +rasittavalta. Siitä seikasta oli vanha pastori ollut erinomaisen hyvin +selvillä ja siksi olivatkin hänen pyhäkoulunsa ja kinkerikuulustelunsa +lapsille hauskoja ja mielenkiintoisia tilaisuuksia. Siten oli Evakin +aina säilyttänyt suhteensa uskontoon kirkkaana ja selvänä, sillä se +muodosti ihanan ja viehättävän osan hänen lapsuutensa muistoista, johon +ei liittynyt mitään ahdistavaa ja ikävystyttävää. Ja niinpä hän sai +nytkin lukuunsa hellän ja luonnollisen värin, joka ehdottomasti tehosi +kuulijoihin. + +Juho istui vakaana ja hiljaisena, kuunnellen vaimonsa lukua, ihaillen +hänen rohkeuttaan ja antaen samalla aatostensa harhailla. Hän tunsi, +että oli palattu siihen, missä ehkä ennen paljon oli oltu, mutta mistä +oli poikettu -- yksinkertaiseen ja koruttomaan isäin luterilaisuuteen, +joka selvyydessään ja järkevyydessään oli ollut Suomen talonpojan turva +ja ohjaaja raskaitten vuosisatojen aikana. Hänelle oli selvinnyt, +että hän ehkä kaikesta uusikuosisesta taidosta ja toimesta huolimatta +oli ollut siveellisesti heikommalla pohjalla kuin hänen isänsä, joka +hänkin joulu-iltana oli vakaasti ja hartaudella lukenut saman luvun +Raamatusta kuin Eva nyt -- hänellä ei ollut ollut sitä kaipuuta -- se +oli herännyt vasta nyt, vasta tänä iltana. Hänelle leimahti kirkkaaksi +vakaumukseksi siinä istuessaan se, että kun on kysymyksessä raakuuden +ja pahuuden, epäkohtien ja yhteiskunnallisten ruttosairauksien +poistaminen, siinä sittenkin kaikista uudistuksista ja käytännöllisistä +ponnistuksista sekä suunnitelmista huolimatta lopuksikin pohjaudutaan +uskontoon, siihen hengen voimaan, joka yksistään ja ainoastaan, kuten +kokemuskin osoittaa, voi todella uudistaa ihmisen ja nostaa langenneen. +Ihmiskunta on, tuntuipa työ sitten kuinka jättiläissuuruiselta tahansa, +uudistettava ja parannettava yksilöittäin, ja se on taas mahdollista +vain sen kautta, että saadaan kansalaiset heräämään voimakkaaseen ja +uhrautuvaan persoonalliseen rakkauden työhön. Hänellä välähti mielessä +ajatellessaan vanhan Europan viimeisiä kauhistuttavia kokemuksia, ettei +ehkä olekaan mitään muuta todella tehokasta keinoa kuin tämä, ettei +yhteiskunnallista tyytyväisyyttä voidakaan kasvattaa lainsäädännön +keinoilla, vaan ainoastaan persoonallisessa rakkauden työssä, +uhrautuvassa altruismissa ilmenevällä ihmisten henkisellä uudestaan +syntymisellä. Niin se on, sanoi uusi vakaumus hänen mielessään, ja +missä tulisi se enemmän kysymykseen kuin meillä. Onhan meidän pieni +kansamme jakautunut kahteen jyrkästi vihamieliseen leiriin, joiden +päämäärät näyttävät sovittamattomilta, mutta tämä sovittamattomuus +ei perustu suinkaan molempien etujen todelliseen ristiriitaisuuteen, +kuten väitetään, vaan vuosikymmenien kuluessa kasvaneeseen henkiseen +toisiinsa kyllästymiseen, melkeinpä selittämättömään ikävystymiseen, +joka on muuttunut vihaksi ja vaatii kostoa. Kansatkin voivat +ikävystyä ja se on vaarallisin tila, mihin ne saattavat joutua, sillä +kyllästyneen lapsen tavoin ne silloin heittävät kallisarvoisimmankin +omaisuutensa tuuliajolle. Vain henkisin virkistyskeinoin voidaan +tällainen korjata... + +Juho heräsi siihen, että Eva aloitti kirkkaalla ja ujostelemattomalla +äänellä vanhan jouluvirren: + + "Enkeli taivaan lausui näin: + miks' hämmästytte säikähtäin: + Mä suuren ilon ilmoitan + maan kansoille nyt tulevan." + +Melkein hengähtämättä Juho ikäänkuin piteli penkistä kiinni. Hän +kuuli, kuinka ääni toisensa jälkeen yhtyi tuttuun virteen, aluksi +hiukan ujostellen, mutta sitten vapautuen, ja kuinka vihdoin virsi +lopullansa kaikui täyteläisenä ja voimakkaana, miestenkin jykevien +äänien kannattamana, kuin vapahtuneena. Hän katsoi syrjästä vaimoonsa, +joka siinä lauloi hartaasti, kalpeana ja laihtuneena, äitiyden +merkit olennossaan, niin sievänä ja herttaisena. Juho tunsi, kuinka +liikutuksen pala kohosi hänen kurkkuunsa, kun hän siinä onnensa +suuruutta ja syvyyttä arvioitsi. + +Mutta virsi loppui ja Eva sanoi reippaasti: + +-- Nyt tytöt tee sisään. Ja nyt toivotan minä teille kaikille +onnellista ja rauhallista joulujuhlaa. + +-- Samaa emännälle, vastasivat kaikki, ja Pahna-Liisa tuli hänen +luokseen, otti hänen kätensä ryppyisiin kouriinsa ja painaen päänsä +häntä vasten puhkesi itkuun. + +-- No mutta Liisa! Mitä Liisa nyt itkee? Kaikkiakin. Tulkaa ottamaan +teetä. Hiukan hämillään koetti Eva häntä näin lohdutella. + +-- Mieleni tuli niin hyväksi, että täytyy itkeä, sanoi Liisa -- +kiitoksia kaikesta hyvyydestä, emäntäkulta. + +Väen mieleen tulvahti yht'äkkiä lämmittävä kodikkuuden ja +yhteenkuuluvaisuuden tunne. Keskustelu virisi vilkkaaksi ja vapaaksi, +ja vanhemmista ihmisistä saattoi huomata, kuinka he tässä kaikessa +näkivät ikäänkuin entisten ihanteittensa ja vanhojen kunnioitettujen +asioiden uudistumista; nuoret taas ikäänkuin taistelivat +karkoittaakseen sydämestään sen paatuneen tympeyden ja typerän +itseviisauden, joka uuden ajan lahjana oli tehnyt heidän sielunelämänsä +niin köyhäksi ja arkipäiväiseksi. + +Sitten Eva jakoi lahjansa. Hän ei ollut unohtanut ainoaakaan koko talon +väestä, vaan oli muistanut heitä kaikkia juuri sellaisella, joka oli +heille sekä luonteen mukaista että myös tarpeellista. Lahjat olivat +yksinkertaisia ja vaatimattomia, mutta ne tekivät saajiinsa silti syvän +vaikutuksen. Ja kun Eva oli työnsä lopettanut, otti Juho pöydältä +käteensä pienen paketin ja rupesi puhumaan. + +-- Olette nyt -- sanoi hän -- tänä iltana saaneet kokea emäntänne +hyväntahtoisuutta ja rakkautta, sekä huomata, ettei hän harrasta +mitään muuta niin kaikesta sydämestään kuin häntä ympäröivien ihmisten +onnea. Mutta siitä huolimatta täytyy sanoa, että ellette itse +antaudu palvelemaan sitä henkeä, jonka ilmauksia tämäkin ilta on, on +vaikea teidän lopullista onneanne rakentaa. Jokainen on nimittäin +oman onnensa seppä. Millään ulkopuolelta tulevalla toimenpiteellä, +lailla, asetuksilla, uudistuksilla tahi lahjoilla, ei voida tehdä +ketään onnelliseksi, ellei hän itse sitä lujasti ja sitkeästi tahdo, +ja antaudu kaikin voimin työskentelemään siihen suuntaan. Jokaisen +täytyy siis herätä täysin valveille, hänen täytyy saada yleissilmäys +kuin korkealta vuorelta koko elämänsä suuntaan, ymmärtää, mitä se +häneltä vaatii, ja sitten ryhtyä sen hyväksi työskentelemään. Työtä +meidän on kaikkien tehtävä uupumatta ja lannistumatta, mutta että se +koituisi meille siunaukseksi, on sen tuotettava meille työn iloa, joka +on ihmisen suurin nautinto. Työ ei ole siis teidän vihollisenne ja +rasituksenne, kuten teille opetetaan, vaan se on teidän aateluutenne +ja kunnianne, joka erottaa teidät älyttömistä luontokappaleista, ja +niin pian kuin taas sen huomaatte, tuntuu työnteko teistä ilolta eikä +vaivalta. Määräävin tekijä ihmiselämässä on siis työ ja siksi sen myös +täytyy tuottaa kaikki se siunaus, mikä on ihmisonnelle välttämätöntä +-- sen täytyy tuottaa myös aineellinen toimeentulo. Ja se tuottaakin +sen. Ahkera ja rehellinen työmies ei ole todistettavasti Suomessa +puutetta kärsinyt muuten kuin suurten nälkävuosien aikana tahi muina +pulakausina, jolloin kärsimykset ovat olleet yhteisiä ja laajoihin +kansalaispiireihin ulottuvia. Mutta työväen talous on silti ollut +heikolla pohjalla, samoin kuin suurimman osan muutakin kansaamme. Se +johtuu siitä, ettei meillä ole vielä kehitytty sivistyksessä niin +pitkälle, että olisi ruvettu ymmärtämään säästäväisyyden merkitystä. +Kun on tuloja, annetaan niiden samalla mennä toisesta kädestä, tahi +tavallisimmin suusta sisään, sillä suomalainen on tavaton herkkusuu. +Vaikka kahvi maksaisi sata markkaa kilo, ei työmies enempää kuin +muukaan meillä häikäile sitä ostamasta, jos vain rahat riittävät. +Harvoin meillä vielä vanhemmat ajattelevat pienen säästön kokoamista +lapsilleen, joka olisi ikäänkuin portaana, josta heidän olisi +helpompi astua maailman taisteluun. Useimmitenhan kuulee vakavienkin +ihmisten huolettomasti ja tarkemmin asiaa harkitsematta lausuvan, +että se sellainen voi tulla kysymykseen vain kapitaalista rikkaissa +maissa ja että koska me itsekin olemme saaneet astua elämään tyhjin +käsin, tehkööt sen lapsetkin. Kun nyt tietää, minkä surullisen ja +masentavan esteen köyhyys muodostaa elämässä ja kuinka usein pienenkin +pääoman puute saattaa estää sadatkin satoisat lahjat kehittymästä +yhteiskunnan hyväksi, täytyy todella valittaa, etteivät vanhemmat +ymmärrä velvollisuuttaan tässä suhteessa. Suurin piirtein katsottuna on +suorastaan niin, että kun puhutaan ja suunnitellaan yhteiskunnallisen +kurjuuden parantamista lainlaadinnalla ja yleensä yhteiskunnallisilla +uudistuksilla, siinä ohella ehkä tärkeimpänä tekijänä olisi +otettava huomioon yleisen taloudellisen vaiston herättäminen +kaikissa yhteiskuntakerroksissa -- säästäväisyyden kehittäminen +kansallisominaisuudeksi. Se on hyve, joka syntyy sivistyksen +lisääntyessä. Kun moukka saa äkkiä käsiinsä suuret summat, menee hän +usein päästä pyörälle. Hän tuhlaa rahojansa oman ahtaan älynsä mukaan, +matkii ja jäljittelee kaikkea, elää komeasti ja loisteliaasti, kunnes +vihdoin on käsillä se hetki, jolloin tynnyristä loppui tippuminen. +Sivistynyt rikas kammoo vaistomaisesti kaikkea typerää tuhlausta. Hän +voi uhrata suuriakin pääomia, mutta hän tekee sen ainoastaan siinä +tapauksessa, että pääoma tulee vaihdetuksi johonkin toisella tavalla +arvokkaaseen. Aika on meillä Suomessakin ymmärtää, että meidän on +velvollisuutemme säästää ja elää säästäväisesti. + +-- Mistäpä työmies säästää? kuulen teidän hymähtävän. Niin. Eiväthän +palkkanne suinkaan ole summaltaan suuria verraten niihin tuloihin, +joita tuottaa suurempi pääoma. Mutta ne ovat kuitenkin teidän +elämänvaatimuksiinne ja siihen vastuunalaisuuteen nähden, joka teillä +on, nykyoloissa hyvästi riittäviä. Ne tuottavat teille niin paljon, +että säästäväisyydellä voitte vuoden kuluessa saada jokainen pienen +summan talteen. Kaksikymmenmarkkanen ei ole suuri raha, mutta heti kun +olette saaneet sen pankkikirjallenne, tuntuu se teistä melkoiselta. +Pienikin säästössä oleva summa tuottaa omistajalleen aivan saman +nautinnon tunteen kuin suurikin, ja siinä merkityksessä te vallan hyvin +voitte jo ensi vuoden kuluessa päästä miljuneerin säästönautinnon +makuun. Tähän siis teitä kehoitan ja ellette muuta voi säästää, olisi +teidän jokaisen otettava itsellenne edes tuhannen markan henkivakuutus, +jonka saisitte täytettyänne määrätyt ikävuodet. Halutessamme tehdä +jotakin alkuunpanevaa hyväksenne tässä säästämiskysymyksessä, joka +muodostaa käsityksemme mukaan mitä tärkeimmän tekijän kansalaisen +elämän vakaantumisessa ja todelliseen itsenäiseen asemaan pääsemisessä, +olemme tahtoneet vaimoni kanssa lahjoittaa teille jokaiselle pienen +pääoman, valmiiksi pantuna omalle säästökirjallenne. Se summa ei ole +suuri -- päinvastoin se on sangen vähäpätöinen, mutta se on kuitenkin +siemenenä suurempaan, jos vain teillä on ahkeruutta ja oikea käsitys +asian merkityksestä. Minä en anna näitä kirjoja teidän haltuunne, vaan +pidän ne tallessani niin kauan kuin olette palveluksessani, ja jo +edeltäpäin ilmoitan teille, että aion joka palkanmaksussa saada teidät +panemaan säästöön edes pienen murun. Hyväksyttekö tämän kaikki? + +-- Kyllä! kuului mieluisa vastaus kaikkialta. Näki selvään, että +koko tämän uudistusten ajan kuluessa väki oli jo todella oppinut +ymmärtämään, että isäntäkansa harrasti heidän parastaan täydellä +todella. Soljalan kartanossa oli vähitellen päässyt vallalle terve +ja epäluulosta sekä vihasta vapaa innostunut yhteishenki, joka pani +jokaisen toimimaan omalla tahollaan tarmolla ja virkeästi. Se tuntui +koko talon elämässä ja näkyi talon töissä, jotka sujuivat vauhdilla ja +käskemättä. + +Siirryttiin sitten keittiöön jouluillalliselle. Talvinen taivas sädehti +miljoonin valopilkuin, Otava kiilui juhlajärjestyksessä ja Väinämöisen +viikate välkkyi taivaan rannalla herättäen outoja ajatuksia merkillisen +säännöllisellä maailmojensa keskinäisellä sijoittelulla. Oliko se +sattumaa äärettömyyden kaaoksessa? + +Mutta illallispöydässä, jossa hohti lumivalkoinen riisipuuro ja +kuohui kipposissa vanhanaikainen, vaahtoava joulukalja, laukesi väen +kielenkannin kokonaan. Laskettiin leikkiä, juteltiin hartaasti vanhoja +joulukaskuja, muisteltiin vanhain tarinoita siitä, mitä jouluna oli +tapahtunut, ja tunnettiin, että jälleen oli saatu kiinni tunnelmasta +ja mielialasta, joka oli monelle ollut kadoksissa niin monta katkeraa +ja sameaa vuotta. Vapain ja sydämellisin sanoin kiitti lopuksi vanhin +rengeistä Juhoa ja Evaa kaikesta siitä hyvyydestä, jota he väelleen +olivat osoittaneet sekä koko vuoden varrella että erittäinkin tänä +iltana. Mutta Eva vastasi liikutettuna, muistaen yht'äkkiä erään isänsä +mielilauseen Raamatusta: "Yksivakaisella sydämellä ja vilpittömällä +kädellä olen minä sen kaiken tehnyt." Hän kiitti väkeä puolestansa ja +ilmoitti, että kaikille, jotka aamulla halusivat joulukirkkoon, oli +talon hevonen varattuna. + + * * * * * + +Ja niin laskeusi pohjolan ylle ihmeellisen kirkkaana ja kuulaana +jouluyö, tuo valon ja pimeyden välisen taistelun salaperäinen +ratkaisukohta, jonka hämyssä onnen tähti niin viihdyttävänä pilkottaa +sisään pienen tupasen akkunasta. Sattuu joskus, että maailman +melussa itsensä yksinäiseksi tunteva sielu saapi tavoitetuksi oikean +joulutunnelman. Hän pysähtyy ja anoo taivahilta rauhan viileätä +lääkettä rintaansa; hän istuu jouluiltansa iloisena muiden keskellä, +mutta hänen katseestaan huomaa, että hänellä on sydämessään jokin niin +kallis tunne, että hän ylitse kaiken varoo sen särkemistä. Ja kun +illan ilo on vihdoin hiljennyt ja hän laskeutuu yksinäiseen lepoonsa, +makaa hän kauan avoimin silmin, katsoen jouluyön kirkasta tähteä, joka +ystävällisesti viittaa hänelle korkeudesta kuuraisen ikkunan takaa. Ja +silloin hän tuntee, kuinka koko hänen olemuksensa valtaa salaperäinen, +rikkumaton, rauhan ja suuren levon tunne, jokin tuollainen syvä +häiritsemättömyys, jota voisi verrata vain muumion vuosituhantiseen +uneen jättiläispyramiidinsa syvimmässä, yksinäisimmässä, +luoksepääsemättömimmässä hautaonkalossa. Jouluyö lahjoittaa hänelle +ennakkotunnelman siitä suuresta kaiken sopusoinnusta, johon ihminen +lakkaamatta pyrkii, mutta jonka elämä enimmäkseen häneltä kieltää. + +Ja Evan ja Juhon palkka oli tänä jouluyönä hellän väräjävä ja kirkas +onnen ja rauhan tunne. He muistelivat huoneensa hämärässä kaikki lyhyen +avioliittonsa pienimmätkin seikat, tutkivat ne taas kerran ja tunsivat +itsensä uskollisiksi toveruksiksi, joiden kutsumuksena oli yksimielinen +ja sitkeä taistelu omassa piirissään elämän onnen ja viihtyisyyden +luomiseksi. + + + + +XXI. + + +Mutta jos on Suomessa talvi ankara ja useimmiten synkkä, sitä uljaampi +ja yllättävämpi on kevät äkillisessä ja mahtavassa voimassaan. Aurinko +alkaa viipyä taivaalla yhä kauemmin ja kohota yhä korkeammalle. Se +valaa avaruuteen sellaisen häikäisevän valovirran, etteivät maailman +ihanimmatkaan maat voi sen vertaisella kerskailla, ja miljoonien +miljoonina timantteina välkkyy sen rikkaus kaikkialla. Puihin puhkeaa +urpuja, koivumetsät rupeavat yht'äkkiä loistamaan ruskeina ja tuoreen +näköisinä. Mäntyjen ja kuusien neulaset tulevat ikäänkuin puhtaamman +värisiksi, lumi häviää puista, nietosten pinnat kovettuvat kantavaksi +hangeksi, ja ilmaan tulee omituista elähdyttävää reippautta. Unteluus +ja väsymys katoaa ihmisistä, katse ja mieli herkistyy, luonnon +salaperäiset kevätäänet rupeavat houkuttelevina korvissa kaikumaan. +Sieluun ilmestyy omituinen, hellä, vaativa, raukaiseva kaiho, joka +on kajastusta siitä luonnon vimmasta, joka nyt rupeaa täyttämään +eläinkuntaa. Metso soittaa korven hongan oksalla sokeana lemmen +virttänsä ihastelevien naaraiden kuultavaksi ja taistelee valittunsa +puolesta kuuman taistelun, teeri raiuttaa kukerruksellaan järvien +rantoja ja vaaran rinteitä väsymättä, viikosta viikkoon. Vesilintujen +parvet saapuvat suurin joukoin ja näyttelevät ylpeillen uljaita +muuttoja kosimispukujaan. Suokulaisen nokanjuuri paisuu ja se hyppelee +Lapin suolla silmittömässä vimmassa korean kilpakosijansa pöyhistynyttä +rintakilpeä vastaan. Ihminen seuraa tuota kaikkea avonaisin +silmin ja huohottavin rinnoin, ja hänetkin valtaa kevään hurja ja +mukaansatempaava elinvoima. + +Ja lopuksi se tulee kaikki niin sanomattoman äkkiä. Tulee tuo mahtava +kevättuuli, joka raskaana ja täyteläisenä kuin jättiläisurkujen +palkeista vyöryttää kosteita ilmamassojaan maamme yli. Tulee ilta, +tulee hämärä, mutta ei tulekaan enää kylmä, vaan kostean lämpimänä ja +siunaavana viipyy ilma maan parmailla hyväillen sitä intohimoisesti. +Ei tyynny, vaan tuuli päinvastoin kiihtyy. Jos menet ulos, näet, +kuinka se ajaa raskaita pilviä pitkin pimentyvää taivasta, kuinka +metsän kuuset ja pihakoivut tohajavat salaperäistä, niin oudon syvää +ja vakavaa lauluansa. Ne notkistuvat ja kumartuvat tuulen voimasta, ja +tuntuu kuin ne kaikki ajattelisivat elämän suurinta arvoitusta. Hiivit +kauemmaksi metsään, sinne, jossa vaaran takana päilyy pieni metsäjärvi. +Kuulet sieltä sorsan änkytystä, kuulet joskus ketun kiimaisaa, lyhyttä +haukahtelua, näet elämää kaikkialla, leimana pelottomuus ja kesyys. +Lemmen voima antaa kaikille rohkeuden. Palaat kotiin ja istut akkunan +ääreen tuijottamaan ulos, ajattelematta juuri mitään, vain kuin +kuuntelemassa kevään ääniä sydämessä ja luonnossa. + +Yhä runsaammaksi lisääntyy sitten suuri valkeus. Yö ja päivä jo +syleilevät toisiansa ja maaemon nesteet alkavat kiihkeästi virrata +pitkin luonnon tiehyitä. Viikko, ja lehdet ovat hiirenkorvalla, toinen, +ja ne ovat jo täysin puhjenneet, kolmas, ja kesän huumaavan kirkas +täyteläisyys on ovella. Se on tullut niin pian ja niin äkkiä, että me +olemme sen joka askeleen huomanneet ja panneet merkille. Se ei ole +tullut hiipien pitkien kuukausien kuluessa kuin etelän mailla, ja siksi +vain me pohjolan lapset ymmärrämmekin koko sen mahtavan suuruuden. +Kevät kevään jälkeen meille valkenee kuin uudeksi totuudeksi luonnon +uudestaan synnyttävä voima. Me heräämme aamun kirkkauteen ihmettelevin +silmin ja astumme ulos luontoon kuin synkän ja painostavan yön jälkeen, +jolloin pimeys on järsinyt sielumme juuria pahoilla ajatuksillaan. Ja +kuinka suunnattoman lisän on tämä kevään kirkkaus saavuttanut sille +suomalaiselle, joka siihen sydämessään yhdistää vihdoinkin koittaneen +vapauden nautinnon, tietoisuuden ihmisyys- ja kansallisuusarvostaan. +Riemuiten nostaa hän kätensä ylös ja lausuu mielessään: "Kiitos +isillemme, että löysitte Suomen niemen." + +Kallis on kevät kaikille ihmisille, mutta erikoisen kallis se on +maamiehelle, varsinkin sellaiselle maamiehelle, joka ymmärtää sekä +tehtävänsä että velvollisuutensa. Koko talven on hän ollut kuin karhu +pesässään, vaiteliaana, tyynenä, tehden laskelmiaan kuin sotapäällikkö. +Kaikki työt, joita lumi ja pakkanen eivät ole estäneet, on suoritettu, +ja valtaisiksi pinoiksi ovat hänen kesantovainioilleen kohonneet +muta- ja lantapatterit. Viikko viikon jälkeen ovat hänen hevosensa +jonottaneet muta- tahi savihaudan sekä peltojen väliä, lisäten ja +virkistäen maan kasvuvoimaa. Metsätyöt on tehty, kesän tarvikkeet +on hankittu, ja niin alkavat varustukset olla valmiit kevään suurta +hyökkäystä varten. Kuta lähemmäksi se tulee, sitä kiihkeämmäksi kasvaa +luonnon voiman vaikutus maamiehessä. Hänen peltomiesvaistonsa, hänen +salaperäinen yhteytensä maan kanssa, virkistyy ja herkistyy uudelleen, +ja hän köyristyy kuin peto hyökätäkseen heti ensimäisen sopivan hetken +tullen. Jo on tuossa vainio paljaana, jo ovat siitä kevään liikavedet +niin kuivaneet, että se ottaa hevosen pinnalleen, ja jo katselee tuossa +maamies sitä hyväillen ja ihastellen. Se on siinä ikäänkuin alastomana +hänen edessään, kaikessa neitseellisessä hedelmällisyydessään ja +odotuksessaan, ja intohimolla ja voimalla käy peltomies sen kimppuun. +Kun kylvön hetki tulee, on hän näkevinään, kuinka merkillinen +lukinverkon tapainen härmäkimmellys väikkyy vakojen vaiheilla, ja +hän tietää, että mannun salaperäiset hedelmällisyyshenget ne siinä +ahnaasti ja riemuiten odottavat kylvövakkojen siunattua päivää. Alkaa +tulinen kiire. Aurat ja äkeet repivät ja pehmittävät maan pintaa, +jykevinä varjokuvina kuvastuvat kevään kuulakasta taivasta vasten +ponnistelevat hevoset ja miehet, koska koko voimalla hallitaan auraa +ja käytellään painavia aseita. Kömpelöitä ovat liikkeet, mutta niissä +ilmenee tyyni ja lannistumaton voima, joka väsymättä jaksaa raataa +aamusta iltaan. Rautaisia ovat lihakset ja ehtymätön on into kylvää +niin paljon kuin suinkin alaa riittää. Taas uudistuu näky miljoonista +kuokkamiehistä, jotka vuosituhansien aikana ovat kumartuneet ja +nousseet, taas kumartuneet ja nousseet, laajentamistaan laajentaen +maailman viljelyksen valtapiiriä, niin että se nyt jo ulottuu kauas +pohjolan auringon maahan. Juhlallisella mielellä ajattelee viljelyksen +ystävä niitä sanoja, joilla on lausuttu ihmiskunnan elämän tarkoitus ja +todellisen menestyksen ehto: + +"NIIN KAUAN KUIN MAA ON OLEMASSA, EI LAKKAA KYLVÄMINEN EIKÄ +NIITTÄMINEN, EI VILU EIKÄ HELLE, EI KESÄ EIKÄ TALVI, EI PÄIVÄ EIKÄ YÖ." + + * * * * * + +Taas istui Juho rakkaan suonsa äärellä ja katseli mietteissään +valtaista sarkasarjaa, joka vuosien työn tuloksena oli nyt siinä +valmiina ottamaan poveensa ensimäisen pyhän siemenen. Kulunut talvi +oli ollut hänelle sanomattoman rikas kokemuksista. Se oli jyrkästi +avartanut hänen maailmankatsomustaan, opettaen hänet ymmärtämään, että +maamiehen työ oli kansan ja valtakunnan tinkimättömästi tärkeintä +rintamamiehen työtä ja että Suomen maamies oli valtaluokkana +edesvastuussa kansansa edistyksestä ei ainoastaan suoranaisen +varallisuuden alalla, vaan myöskin henkisten arvojen oikeaan ja +kokonaisuudelle onnelliseen kehitykseen nähden. Maamies oli oleva +kansansa isä, jolla on rakastava sydän kaikkia sen keskuudessa +esiintyviä hyviä pyrkimyksiä kohtaan. Hänen täytyy olla kaikkien +yläpuolella, vapaana ahtaasta sokeudesta ja vihan hengestä, ja +hänen täytyy keksiä keinot, joilla hän voi ohjata kansan kaikki +pyrkimykset palvelemaan isänmaan vakaata ja järkkymätöntä kehitystä +sellaista tulevaisuutta kohti, joka tekee heikoimmankin väkeväksi +ja osattomimmankin onnelliseksi. Ja ensimäinen ja pääkeino siihen +pyrittäessä olikin hyvin yksinkertainen: se oli työ, maamiehen hien +höystämä uupumaton kylväminen ja niittäminen, vilun ja helteen +kestäminen kesät ja talvet, päivät ja yöt. + +Mutaisena ja pölyisenä istui Juho siinä katsoen, kuinka hänen väkensä +hikipäässä hallitsi hänen uusia ja voimakkaita viljelyskoneitansa, +kuinka äestäminen ja kyntäminen sekä kylväminen tapahtui vimmatulla +vauhdilla. Juhon ilmeeseen tuli jotakin ankaraa ja taipumatonta, +jonka hänen väkensä oli tarkoin oppinut kevään kuluessa tuntemaan. +Kun levätään, niin levätään, mutta kun tehdään työtä, niin tehdään +sitä myös joka lihaksella. Juhon mielessä asui alati kuin pelkäävä +kiire, joka ajoi häntä aamuvarhaisesta iltamyöhäiseen todellisen +työhullun raivolla. Milloin hän jouti valvontatehtäviltään itse +aseeseen tarttumaan, upposi se maan pintaan voimalla, jota väki +katseli kummastellen ja vaiti ollen, mutta koettaen parhaansa mukaan +seurata isännän esimerkkiä. Milloin hän tarttui auran kurkeen ja +komensi hevoset liikkeelle, ymmärsivät nämä jo äänenpainosta, että +nyt oli mentävä vaikka mikä olisi edessä, että vaolla oli pysyttävä +niskuroimatta, muutoin muuttui isännän ääni luita ja ytimiä karsivaksi. +Ja kun saavuttiin vaon päähän, ei siinä vauhti hidastunut, vaan +kuin risteilevä alus vastatuuleen kääntyessään ikäänkuin lisää +vauhtiansa, samoin Juhokin lennätti auraansa leveitten hartioittensa +koko tyynellä voimalla. Oli kuin olisi koko hänen vuosisataisen +talonpoikaissukujuurensa maamies-intohimo hänessä ruumiillistunut +tavallaan uudeksi edelläkävijäilmiöksi. Hän tunsi alati sydämessään +kuin suuren huudon, joka kehoitti häntä sanomaan kaikille: "Suomen +valtakunta on vihdoinkin vauhdilla ja voimalla otettava viimeistä +sopivaa pilkkua myöten viljelykseen, sillä se on se suurtyö, jonka +kansamme on velkaa tulevaisuudelleen ja ihmiskunnalle." + +Ja hänen siinä istuessansa värähti hänen sydämessään hellä tunne. +Hän oli ihminen, jossa elivät voimakkaina kaikki terveet vaistot, ja +hänen mielensä täytti aina sanomaton hellyys, kun hän ajatteli sitä +persoonallista onnea, jonka hän oli saavuttanut ja joka aivan näinä +päivinä oli täyttyvä korkeimmalla tavalla, mitä ihmiselle on suotu. +Siinäkin suhteessa oli hänessä tapahtunut suuri muutos. Ennen hän ei +ollut pannut lapsiin mitään erikoista huomiota -- ne olivat hänestä +olleet ehkä enemmän vastukseksi kuin muuksi. Mutta oman isyyden tunteen +selvitessä oli tämä hänelle kirkastunut ja hän näki nyt lapset uudessa +valossa. Hartaalla liikutuksella huomasi hän heidän hentoutensa ja +heidän sielunsa puhtauden, halusi koskettaa heidän pieniä käsiään, +kuulla heidän huoletonta iloansa ja katsoa heidän kirkkaisiin +silmiinsä. Repaleinen raukka, joka kurjuudestaan huolimatta sydämensä +lapsellisen kirkkauden voimalla osasi tehdä itsellensä suuren ilon +lastun kappaleesta lattialla, täytti Juhon hiljaisen mielen kipeällä, +tuskaisella säälillä, ja vavisten rukoili hän itsekseen, ettei +hänen lastensa koskaan tarvitsisi joutua tuohon asemaan. Hän heräsi +tunteiltaankin ja hänessä kehittyi herkkä inhimillinen osanottavaisuus, +joka käsitti ihmisolennot ikäänkuin yhtenäisenä perheenä, jossa toinen +oli toisestaan vastuunalainen. Soljalan sekä emäntä että isäntä +tunnettiinkin pian lapsirakkaudestaan ja rupesi heidän toimintansa +siinäkin suhteessa paikkakunnalla vaikuttamaan. + +Lyhyt oli kulunut vuosi ollut, mutta paljon oli siinä ehtinyt tapahtua. +Soljalan tilalla vallitsi nyt kaikkialla uusi ja innostunut henki. +Entiset haluttomat, laiskat ja vastustusluontoiset irtolaisainekset +olivat muuttuneet, innostuneina kukin haarallaan raivaten ja viljellen +maapalastaan. He tunsivat, ettei heillä enää ollut muu neuvona, sillä +Juhon käynnit silloin tällöin heidän töitänsä katsastamassa olivat +jotenkuten peloittavia ja painostavia. Armotta haukkui Juho heidät +huolimattomuudesta ja laiskuudesta, jos missä tapasi sen jälkiä; +säälimättä paljasti hän heidän heikkoutensa, ja luontonsa kovemmalla +voimalla hän suorastaan pakotti tekemään juuri niin, eikä näin. +Soljalan maalle oli ikäänkuin muodostunut käytännöllinen maanviljelys- +ja pikkutalouskoulu, jossa opettaja oli toisaalta auttavainen ja +hyväntahtoinen, mutta toisaalta ankara ja kiinteä vaatimuksissaan. +Vauhdilla oli paikkakunta siirtynyt ensimäisten riviin sekä +aineellisessa että henkisessä suhteessa. + +Tyydytyksellä totesi Juho sen kaikki ja kun hän rupesi pohjaltaan +tutkimaan, mistä tämä oli johtunut, täytyi hänen myöntää, että +alkusysäyksen siihen oli antanut hänen vaimonsa. Se henkinen taso, +jonka Eva oli tuonut mukanaan Soljalaan, oli osoittautunut herätteistä +ja aloitteista rikkaaksi, juuri siksi täydennykseksi, jota ilman +maalaiselämä useinkin vajoaa unteluuteen ja raukeuteen. Ja kirkkaasti +Juho nyt ymmärsi, mitä tämä sivistysherätys merkitsee Suomessa, +jossa väestön pääosan ja valtakunnan kannattavan voiman muodostaa +maanviljelijäsääty: ilman maalaisväestön heräämistä sivistysarvojen +täydelliseen ymmärtämiseen ja omistamiseen kaikkine siitä seuraavine +henkisine ja taloudellisine velvoituksineen jää valtakunnan voima +ontoksi ja kestämättömäksi; alhaiset aatteet ja itsekkyys tulevat aina +menestymään sen keskuudessa, eikä se jaksa kohota siihen korkeaan ja +uhraavaan isänmaallisuuteen, joka on Suomen valtakunnan ja vapauden +elinehto. Mutta syytä onkin toivoa, että syvä herätys on käymässä juuri +tähän suuntaan. + +Juho muisteli siinä istuessaan kerran kuulemiaan Raamatun sanoja, +jotka olivat selventyneet hänen mielessään siksi, että ne ikäänkuin +sisälsivät ohjelman kaikelle sille, mitä hänen elämässään ja talossaan +nyt oli tapahtunut. Ne sanat kuuluivat: + +"Joka toimellisen vaimon löytää, se on kalliimpi kuin kaikkein +kalliimmat päärlyt. Hänen miehensä sydän saa uskaltaa häneen; hänen +elatuksensa ei puutu häneltä. Hän harjoittaa itsensä villoissa ja +pellavissa, ja tekee mielellänsä työtä käsillänsä. Hän on niinkuin +kauppamiehen haaksi, joka elatuksensa tuo kaukaa. Hän nousee yöllä, ja +antaa perheellensä ruokaa, ja piioillensa heidän osansa. Hän kokottaa +kätensä köyhille ja ojentaa kätensä tarvitseville. Ei hän pelkää lunta +huoneissansa, sillä kaikella hänen perheellänsä ovat kaksinkertaiset +vaatteet. Hänen miehensä on tuttu porteissa, istuessansa maan +vanhimmitten tykönä. Hän avaa suunsa viisaudessa ja hänen kielensä on +suloinen oppi. Hänen poikansa tulevat ja ylistävät häntä autuaaksi; +hänen miehensä kiittää häntä." + +Kuinka yksinkertaista ja kuinka oikein! Niihin lauseisiin sisältyy +elämän rakkaus-ohjelma ja suurien epäkohtien ratkaisu. + + * * * * * + +Juho kuuli takaansa kärryjen ratinaa ja nousi. Renkipoika sieltä ajoi +hiestyneenä ja kiihtyneenä. Nousematta ajopeleistään hän sanoi: + +-- Emäntä pyysi isäntää tulemaan heti. + +Juho ymmärsi kaikki. Sanaa sanomatta hän hyppäsi kärryihin, tempasi +pojalta ohjakset ja riipaisi hevosen hurjaan juoksuun. + +Samalla kuin hänen ajatuksensa nyt vaappuivat hillittömän riemun ja +vapisevan pelon välillä, viipyi hänen silmissään ikäänkuin omalla +voimallaan suurenmoinen kuva laajoista lakeuksista, joita viljelee +ihminen, tuo omituinen maapallon päällä asuva arvoitus, jonka sekä +syntyminen että elämä on suuri ja ratkaisematon ihme. + + + + +XXII. + + +Harvoin oli Soljalan ori saanut koetella juoksijalahjojaan niin +perinpohjin kuin tänä kertana, jolloin isäntä ajoi kotiin Toivolan +suolta perillistään vastaanottamaan. Tulta iskivät kärryjen pyörät +maantien kiviin, eikä lakannut somero rapisemasta ajoneuvojen etusuojaa +vastaan. Vaahto palloili hevon pyöreillä lautasilla. Mutta Poku tuntui +ymmärtävän, mistä oli kysymys ja mitä häneltä vaadittiin. Vastaukseksi +ohjaksien tiukkaan ja määräävään kiristykseen se puistalti päätänsä, +niin että tuuhea harja leiskahti, painoi turpansa alas ja antoi mennä +matalasti ja tasaisesti, kuin pyyhkien ja kertaakaan juoksun oikeata +tahtia rikkomatta. Mäet ylös, toiset alas, silmissä yhä hurjistuva +ja villi ilme, se lasketti uupumatta, läpi kesäisen ihanan luonnon, +ruohon vihreyden, lehvän leppoisuuden ja lauhkean länsituulen. Ja kun +saavuttiin sille kunnaalle, josta aukeni näköala Soljalan komealle +lakeudelle, heitti se päätänsä ylöspäin ja hirnui intohimoisen +riemukkaasti ja kauas kuuluvasti, kuin ilmoittaakseen, että nyt +tullaan, ja lähti sitten suorittamaan viimeistä uljainta otettansa. Ja +samalla kuin kärryt lentää tömähtivät portista kartanolle, oli Juhokin +jo maassa ja hävisi muutamalla pitkällä loikkauksella ovesta sisään. + +Se oli tapahtunut aamupäivällä -- asia, jota jo niin kauan oli +odotettu, mutta jonka hetkestä ei oltu oltu varmoja, kun nuoressa +kokemattomuudessa ei oltu aikoinaan tehty allakkaan tarpeellisia +merkkejä. Mutta nukuttuaan yön levollisesti ja rauhallisesti oli Eva +noussut tavallisille aamuaskareilleen, ja juuri kun hän oli mittaamassa +kermaa, tuntuikin samalla niin masentavan kipeältä. Mutta kun se +lakkasi pian, ei hän ollut siitä milläänkään, vaan teki töitänsä +edelleen. Puolen tunnin kuluttua jysäytti kipu häntä uudelleen ja +silloin hän meni Leenan luo suurien aavistusten vallassa. Leena ei +kysynyt enempää, vaan toimitti hänet heti vuoteeseen ja lähetti toisen +rengin hakemaan Juhoa, mutta toisen lääkäriä ja kätilöä, Haapalaisen +Maria, joiden molempain kanssa asiat oli jo aikoja sitten sovittu ja +parhaasta menettelytavasta tällaisen hetken varalle tarkkaa neuvoa +pidetty. + +Tieto koittaneesta tärkeästä hetkestä levisi kuin salama Soljalan +väen keskuuteen. Kuinka olikaan, niin kaikkialla tapahtui vähitellen +hiljainen työnseisaus. Heiluttiin hetkinen, kunnes taas pysähdyttiin +ja mietittiin sekä keskusteltiin. "Tuleekohan tuosta poika vai tyttö?" +"Saa nähdä, kestääkö kauankin?" "Emännänhän sillä on lanteet, jotta +oikein", arvosteltiin toisaalla hyväntahtoisesti, -- "hyvinhän se +käy niin riskiruumiisella ihmisellä." "Taitaapa olla nyt isännän suu +hymyssä -- sietääkin, sillä kovin se onkin nämä viikot riehunut." +Lopetettiin työkin aikaisemmin ja siirryttiin kotiin, jossa +istuskeltiin pihalla vakavina ja miettiväisinä. Kaikilla oli sydämessä +iloinen ja hilpeä odotus. Soljalan vielä hiukan penikkamainen talon +vartia Halli oudostui tällaisesta väenkokouksesta, näki iloiset ja +toivorikkaat välkkeet ihmisten kasvoilla ja lähti selkä matalana mennä +pyyhkimään ympäri pihaa. Pääskyset livertelivät taukoamatta ja mennä +sujahtelivat sinertävinä viivoina pihan yllä. Oli tavattoman leppoisa +ja kirkas päivä, ilmassa kyllältään tuomen ja pihlajan väkevää tuoksua. + +Kun Pahna-Liisa sai asiasta tiedon, meni hän aluksi aivan hervottomaksi +ilosta ja odotuksesta. Hän olikin seurannut nuoren emäntänsä asioita +ehkä suurimmalla mielenkiinnolla kaikista. Hän se oli väenkin tuvassa +ensimäiseksi sanonut: "Jopa se taitaa meidänkin emäntä...?" "Jaa +mitäs?" oli karjakko-Aapo kysynyt. "No ettekö te nyt ole huomanneet?" +oli Liisa selittänyt ja tehnyt molemmilla kämmenillään pyöristävän +liikkeen etupuolelleen. Olivathan sen useimmat huomanneet, mutta Aapo +oli selittänyt, että se on "isännän ja emännän kahdenkeskinen asia." + +Mutta ei Pahna-Liisa tällä kerralla enempää kuin Aapokaan joutaneet +emäntänsä taistelua tarkemmin seuraamaan, sillä tärkeät velvollisuudet +kutsuivat äkkiä heidät molemmat navetan puolelle. Aapolla oli onni +vastaanottaa tähän maailmaan terve ja jalo lehmivasikka, jonka hän mitä +hellimmällä huolella korjasi pehmeille makuuksille ja mielessään risti +tulevan talon perillisen nimikkolehmäksi, mutta Pahna-Liisan hoidokki, +valtavapiirteinen ja yleväluontoinen emakko, lahjoitti sen sijaan +näitä nimikkoja runsaslukuisen parven. Aapon lausumasta ajatuksesta +ihastuneena kävi Pahna-Liisa tempaamassa pirttitytön palmikosta kauniin +punaisen nauhan ja sitoi sen "yhdeksi merkiksi" ensin syntyneen porsaan +saparoon kauniille rusetille. Tämä kevensi hänen huolestunutta mieltään +melkoisesti ja hän rupesi siinä odotellessaan keinuttamaan ruumistaan +ja hyräilemään virren värssyä. + +Keittiön ja väentuvan välillä kävi yhtämittainen ja taukoamaton +viestien kuljetus... + + * * * * * + +Kun Juho hyökkäsi sisään, aikoi hän ilman muuta rientää vaimonsa +luo, mutta siitä ei tullutkaan mitään, sillä ovelle hänen eteensä +ilmestyi Haapalaisen Marin valtainen olento. Hän oli ammattiluokkansa +tyypillinen ilmiö, laajasti ja rehevästi lihava, punakka, repäisevän +iloluontoinen ja tarmokas nainen, jonka "laahoessa keskilattialla" +palkit natisivat ja pienet tuulispäät ympärillä lehahtelivat. Minne +hän ilmestyikään pyhän ammattinsa tunnusmerkit mukanaan, siellä +siirtyivät ohjakset kohta hänen tottuneisiin kouriinsa, eikä hän +hallitusaikanaan hellittänyt niitä kenenkään käskystä. Kaikki kävi +hänen komentonsa mukaan ja kävikin liukkaasti, sillä Mari ei sietänyt +mitään vitkasteluja vaatimustensa täyttämisessä. + +-- Vai tänne vielä, sanoi Mari pysäyttäen Juhon, -- ja noin kuraisena +ja pölyisenä. Sellaisia ne ovat miehet -- saattavat ensin pienet +vaimonsa tällaiseen pauhinaan ja sitten ei ajatella enempää kuin että +muitta mutkitta työryysyissä mentäisiin vuoteen ääreen. Ei puhettakaan. +Kiireesti puhtaat vaatteet päälle, ja sittenkin on minulta lupa +kysyttävä, jos mieli edes kaukaa katsoa. + +-- Niinpä niin, kuului sohvan kulmasta harkitseva ääni. -- Parasta on, +että isäntä tekee niinkuin Mari käskee, sillä muuten ei ole takeita, +vaikka hän viskaisi teidät ovesta ulos. Se on peloittavan väkevä +nainen, tämä Maria Haapalainen. + +Harmaatukkainen tohtori sieltä haasteli sikarinsa takaa, katsellen +nuorta ja hätääntynyttä isäntää muhoilevasti silmälasiensa alta. Juho +tunsi äkkiä ankaraa syyllisyyden ja vastuunalaisuuden tunnetta, johon +sekautui ujoutta ja tarpeettomuuden vivahdusta. Hän tunsi olevansa +täällä ikäänkuin liikaa, ja vielä kuin kaikkien nuhtelevien katseitten +maalitauluna. Hän totteli nöyrästi, teki kuten käskettiin ja istui +vihdoin tohtorin viereen nolona ja vaiti ollen. Ukko katseli häntä +tutkivasti, yhä muhoillen hyväntahtoisesti. + +Samalla kuului Evan huoneesta se valitus, jonka luonto väkisinkin +puristaa esiin. Juho sävähti ensin punaiseksi ja sitten kalpeaksi, sekä +yritti nousta, mutta tohtorin käsi esti. + +-- Älähän ole milläsikään, sanoi ukko. -- Siellä on kaikki erinomaisen +hyvin. Ei tämä vielä mitään ole, -- odotahan, kun kuluu tässä parisen +tuntia. + +-- Parisen tuntia! + +-- Niin. Silloinhan sen laskujeni mukaan pitäisi olla valmista. + +Juho oli ihmeissään siitä, että kaikki näyttivät olevan niin tyyniä +ja kylmäverisiä, jopa välinpitämättömiäkin. Evan valitukset eivät +tuntuneet tekevän keneenkään muuhun sanottavaa vaikutusta kuin häneen. +Nuori palvelustyttö vain oli aran ja säikähtyneen näköinen, tehden +askareitaan hiljaa ja keneenkään katsomatta. Mari pesi käsiään kauan +ja perinpohjaisesti, puki ylleen aivan valkoiset vaatteet, katseli +tarkoin kaikki kapineensa, antoi lämmittää vedet, kysyen aina lomassa +jotakin tohtorilta, tämän vastaillessa harvaan ja yksitoikkoisella +äänellä. Juho tunsi, kuinka kaikki muu maailmassa ikäänkuin katosi +hänen näköpiiristään ja kuinka sen täytti yksi ainoa asia, hänen +vaimonsa kärsimys, heidän yhteisen tuskansa syvyys ja heidän yhteisen +toivonsa riemu. Kun Juho yhä tihentyvien valitusten johdosta tunsi +tuskan hien nousevan otsalleen, kääntyi hän tohtorin puoleen ja kysyi, +eikö voitaisi tehdä mitään tuskien helpottamiseksi. Ukko hymähti +ystävällisesti. + +-- Samaa kysyvät kaikki, sanoi hän. -- Mutta älkäämme sekaantuko +luonnon toimintaan keinotekoisilla syrjäotteilla. Kaikki on paras +näin. Tiedätkö, Juho, että kun joudun tällaisen ylen onnellisen +synnytysvuoteen ääreen, olen mielestäni kuin juhlassa? + +Juho ei voinut sitä ymmärtää, vaikka ymmärsikin toiselta puolen. Hän +katsahti ukkoon kysyvästi ja tämä selitti: + +-- Tämähän on ihmiselämän ihmeellisin tapaus. Uusi olento astuu +maailmaan ottamaan osaa sen suruihin ja iloihin. Suurin ruumiillinen +tuska, todellinen kuoleman kynnyksellä käynti, päättyy suurimpaan +iloon, mitä ihmiselle on suotu. Kaikki sielun kauneimmat ominaisuudet +ovat herkimmillänsä, eikä maailmassa liene mitään, jota voisi verrata +siihen pohjattomaan puhtaan ilon ja riemun tunteeseen, jolla äiti +vastaa lapsensa ensimäiseen huutoon. Satoja olen ollut auttamassa +ilmoille, mutta koskaan en voi liikutuksetta nähdä sitä äidin ilon ja +rakkauden rajuutta, jolla hän vaatii lapsensa ensi kertaa syliinsä. +Ja että luonto on aikonut kaikki lapsensa yhtä onnellisiksi, huomaa +mielestäni siitä, että tämä äidin ilo on sama sekä ylhäisten suojissa +että köyhimmässäkin töllissä. Niin on luonto aikonut, mutta miten on +yhteiskunta täyttänyt luonnon käskyn? + +Ukko vaikeni hetkeksi, puhalsi sakean savun sikaristaan ja jatkoi: + +-- Heti kun tuo pieni ja avuton raukka on astunut maailmaan, +ovat yhteiskunnan epäkohdat sen kimpussa. Toinen syntyy keskellä +uhraavaisinta ja kauneinta rakkautta koko ympäristön puolelta, mutta +toinen -- ja ehkä suurin osa -- rakkauden puutteeseen, kylmään +kurjuuteen. Ja kuitenkin on selvää, että jos mieli jokaisesta +pienoisesta saada yhteiskunnalle hyödyllinen jäsen, sen täytyisi jo +ensi hengenvedostaan alkaen olla kaikkien hyvien voimien vaalittavana. +Pahuus ja raakuus, köyhyys ja puute, heikko ravinto ja kaikkinainen +kaltoin kasvatus olisi karkoitettava sen vuoteen vaiheelta. Sehän on +luonnollista ja kaikki sen myöntävät, mutta tapahtuuko se? Ei, Luoja +paratkoon, ei, vaan kylmänä puhaltaa tuuli useimpien Suomenkin äitien +päänpohjissa. Se on kauheaa. Samoin kuin avioliitto on yhteiskunnan +asia, jonka täytyy kuulua sen valvonta- ja huoltopiiriin, on myöskin +jokaisen lapsen syntyminen yhteiskunnallinen tapahtuma. Mutta siihen +ei kohdisteta sanottavasti ollenkaan huomiota. Tekisi mieli väittää, +että meillä kyllä pidetään kuumeentapaista huolta siitä, että kaiken +maailman mahdolliset neuvojat ja konsulentit vaeltavat pitkin maata +kuin kilvalla, opettaen senkin tuhannen taitoja ja keinoja, ja hyvähän +sekin on, jopa välttämätöntäkin, mutta moni tärkeä seikka joutuu +siinä ohessa unohduksiin. Vasikoista, vuonista, porsaista, varsoista, +kananpojista -- mistä hyvänsä siinä luonnon piirissä syntyvästä +pidetään nyt jo parempi huoli kuin omista ihmislapsista, kun nämä +vain sattuvat syntymään yhteiskunnan vähäosaisten kodeissa. Porsaita +opetetaan kädestä pitäen hoitamaan, karja- ja lammasrodun parantaminen +antaa työtä maamme viisaimmille päille, mutta ihmisrodusta -- siitä ei +välitetä. Sairaan ja raihnaisen elukan ei kyllä anneta synnyttää, mutta +sairaalle ja turmeltuneelle ihmiselle ei siinä suhteessa panna mitään +rajoja. Ja vaikka ei pantaisikaan -- kunhan vain sitten katsottaisiin, +että syntyvät lapset saisivat yhteiskunta-asemaansa katsomatta +sellaisen hoidon ja kasvatuksen, jonka jokainen lapsi luonnostaan +on saava, niin olisihan silläkin jo paljon asiaa autettu. Mutta ei. +Yliopistoja meillä kyllä rupeaa olemaan ja rahastoja niitä varten, +mutta ei menesty kansakunnan onnen lannoitus latvasta päin -- tyvestä +se on alettava ja kansan tyvi on sen lapset. + +Ukko kuunteli hetken aikaa yhä kiihtynyttä valitusta ja sanoi sitten +jälleen ilahtuneena: + +-- Mutta kun olen tällaisen vuoteen ääressä, jolloin lapsi syntyy +onneen, rakkauteen ja hyviin olosuhteisiin, jolloin vanhemmat ovat +sellaisia terveyden ja kansalaiskunnon esikuvia kuin te molemmat, niin +silloin olen kuin juhlassa. Se on voimakkaan elämän juhlavirttä tuo +valitus tuolla kamarissa -- se on kansallisen ja terveen tulevaisuuden +lupausta Suomelle... + +Mari ilmestyi ovelle ja viittasi lääkärille, joka nopeasti katosi +kamariin. Kaikesta saattoi huomata, että ratkaiseva hetki oli +lähestymässä. Juho ei osannut enää ajatella mitään. Äskeinen puhe ja +sen avaamat näköalat olivat yhä syventäneet sitä tuskaa ja pelkoa, jota +hän tunsi. + + * * * * * + +Se menikin kaikki niin äkkiä. Juuri sillä hetkellä, jolloin tuska +ja ahdistus oli kovimmillaan ja jolloin Juho ei enää tahtonut voida +levottomuuttansa ja omituista henkisen kivun tunnelmaansa hillitä, +laukesikin kaikki suureksi ja ihmeelliseksi rauhaksi. Kuului erikoinen, +ohuen terävä ja hento parkaisu, joka pusertui pienestä ihmisrinnasta, +kun maailman ilma ensi kertaa sinne painaltui. Tuntui kuin olisi synkän +ja mustan pilven takaa äkkiä pistäytynyt esiin aurinko, joka olisi +loistanut huumaavan kirkkaalla valolla ja tuonut mukanaan kaikki onnen +lahjat. Kuului nuoren äidin pyytävää ääntä, kun hän yhä uudelleen +kiihkeästi sanoi: "Antakaa se minulle, antakaa se minulle", kuului +Marin nauravaa ja hyväntuulista puhetta sekä tohtorin matala-äänistä +ja tyyntä muminaa, Juho hyppäsi pystyyn ja tahtoi rientää kamariin, +mutta taas oli Mari ovella estämässä. "Malttakaahan", sanoi hän, +"kohta pääsette, kunhan saadaan ensin asiat vähän kuntoon. Onnea vain +isännälle -- tuli suuri ja kaunis poika, tukkakin on niin tuuhea ja +kihara. Pukekaa tämä kaapu yllenne sitten, kun tulette. Minä kyllä +ilmoitan kamarista, milloin pääsette." Ja Mari sulki taas oven armotta. + +Mutta Juho ei nyt voinut enää olla rauhallisena. Hän kerskaili +ajatuksissaan uuden isyystunteensa huumaamana alituisesti, että +"minullahan on poika." Hän pistäysi pihalle ja lähti kiireesti menemään +talliin, mutta ei mennytkään, vaan pyörähti kesken matkaansa väentupaan +päin. Ei kuitenkaan mennyt sinnekään, vaan lähti kiireesti palaamaan +omalle puolelle, jossa seisahtui tarkastelemaan lenteleviä pääskysiä. +Ei viipynyt siinäkään kauan, vaan meni sisään, jossa rupesi kävelemään +edestakaisin kuunnellen korvissaan soivaa ääntä, joka alituiseen +kerskasi: "Minullahan on poika." + +Mutta silloin saivat tohtori ja Mari puuhansa valmiiksi. Tärkein niistä +tuntui olevan tuo juhlallinen toimitus, jolloin nuori kansalainen +punnitaan grammalleen, paljonko painaa. Kuten tunnettua, vallitsee +tässä kohdassa ankara kilpailu kaikkien maailman äitien välillä -- se +vasta oikea äiti, joka tukevimman ja painavimman lapsen synnyttää. +Hyvin pitikin puolensa Evan esikoinen, sillä todistihan puntari +kilomääriä runsaat neljät, kun pojan möhkäle vaakaan laskettiin. Olipa +siinä seudun äideille puheen aihetta -- sillä ensimmäinen kysymyshän on +aina, että "paljonko painoi" ja "kauanko kesti". + +Ja vihdoin pääsi Juhokin katsomaan vaimoansa ja lastansa. Syvän +liikutuksen ja ilon vallassa hän huomasi, kuinka Eva, kalpeana ja +väsyneenä, mutta onnesta loistavana, katsoi ensin lapseen ja sitten +ylpeällä ilmeellä häneen. Ja kun Mari otti tuon pienen kääryn, jonka +yläpäästä pilkottivat myssyn alta punaiset ja ryppyiset kääpiökasvot, +ja laski sen hänen, isän, syliin, laajeni hänen rintansa, lihaksiin +tuntui kasvavan kaksinkertainen voima ja elämän ihanuus huumasi hänet. +Kömpelön hellästi hän kumartui lapsen puoleen ja sanoi ylpeästi: + +-- _Minun_ poikani! + + * * * * * + +Kesäinen päivä, täynnä tuskaa ja riemun runsautta, on kulunut, +ja on tullut kesäinen yö. Kaikki on vaipunut lepoon. Pieni +maailmankansalainen uinuu ensimäistä tiedotonta ihmis-untansa. Hänen +nuorekas äitinsä nukkuu rauhan ja onnen ilme kasvoillaan. Hänen isänsä +rinta kohoilee voimakkaasti ja harvaan kuin maininki. Heidän elämänsä +on saavuttanut ensimäisen täydellisen tyydytysasteensa. He ovat tehneet +työtä ja kokeneet paljon, ja kokemusten tuloksena on ollut: kuinka +yksinkertainen onkaan sentään onnellisen elämän taito! + +Mutta ulkona ovat yö ja päivä käsityksin, toista hyvästellen, toista +tervehtien. Taivas on sanomattoman korkea ja ihana, ilma ihmeellisen +kirkas ja joka hermoa hyväilevä. Ihminen painaa nöyrästi päänsä sen +suuruuden ja tutkimattomuuden edessä, joka häntä kaikkialta ympäröipi. +Nyt taas kerta kesäisenä yönä sen kauneus kaikkine ilmenemismuotoineen +tunkee valtavalla voimalla hänen sydämeensä. Hän ikäänkuin irtautuu +maasta ja kohoaa tuonne kauas ja korkealle ikuisuuden sineen, josta +hän saattaa nähdä kaikki, kaikki. Ja hän huomaa, kuinka kirkkaimpana +kaikkien näkyjen joukosta häntä vastaan hohtaa lempeä tähti pohjolan +perukalta, pienoinen siru suurien joukosta, hänen kurja ja kallis +äitinsä, hänen isänmaansa, taisteluineen, pyrkimyksineen, onnellisen +tulevaisuuden varma lupaus otsallansa. + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58936 *** |