diff options
Diffstat (limited to '58917-0.txt')
| -rw-r--r-- | 58917-0.txt | 3869 |
1 files changed, 3869 insertions, 0 deletions
diff --git a/58917-0.txt b/58917-0.txt new file mode 100644 index 0000000..5ab19f7 --- /dev/null +++ b/58917-0.txt @@ -0,0 +1,3869 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58917 *** + + + + + + + + + + + +ONNEN AALLOISSA + +Historiallisia kertomuksia + + +Kirj. + +SANTERI IVALO + + + + +Porvoossa, +Werner Söderström Osakeyhtiö, +1904. + + + + +SISÄLLYS: + +Onnen aalloissa. +Kaksi kuvaa kuluneilta ajoilta +Teini +Krister-herran verkalasti +Suomalainen seikkailija +Kuoleva vanki +Vanha kersantti +Työn lomassa +Erään tiedemiehen kohtalo +Eräs markkinamatka + + + + + + +Onnen aalloissa + + +I + +Hämeentullin portin luona Turussa istui kirkkaana kesäaamuna nuori +tyttö ojan partaalla lähellä tietä, kudelma kädessään. Hän oli siitä +läheisestä talosta kaupungin laidasta ja hän vartioitsi siinä pieniä +siskojaan, jotka pellon pientareella leikkivät. Lauhkea tuuli kävi +maista päin, pehmoisesti se notkautteli pellolla heilimöivää viljaa ja +puhalsi ohimennen ominlupinsa alas tytön hartioille sen ohkasen huivin, +joka oli peittänyt hänen kellertävän tukkansa ja varjostanut päivältä +hänen vaaleita kasvojaan. Se paljasti herttaiset, lapsekkaan tuoreet +tytönkasvot, iloiset, veitikkamaiset silmät ja solakan, valkoisen +kaulan, jonka kevyt kesäpuku jätti peittämättä. Tyttö naurahti tuulen +leikille, hänen poskensa painautuivat pehmoisille kuopille ja hän laski +kudelman kädestään, korjatakseen taas liinan päähänsä. Sitä tehdessään +kohotti hän päänsä ja kohensi kiharan otsaltaan, -- vaan silloin hän +jäikin hetkeksi niinikään liikahtamatta istumaan, huivi ojennetussa +kädessään. Sillä hän oli samassa nähnyt maantieltä, kaupungista päin, +tulevan jotakin kiiltävää ja komeaa, joka hänen katseensa oli vallannut. + +Sieltä ajoi Turun linnasta päin muhkea ratsastusseurue. Vaskiset +päitsikoristeet ja kultaset kannukset välähtelivät päiväpaisteessa +ja ratsastajain väljät, värikkäät viitat ja hattujen kepeät töyhdöt +hulmusivat tuulessa. Ratsujoukko läheni porttia, tyttö tunsi jo +tulokkaat: se oli herttua seurueineen, linnan aatelisherrat olivat +metsästysretkelle lähdössä, -- palvelijat tulivat taaempana kantaen +torvia ja pyssyjä ja taluttaen vitjoista virmoja ajokoiria. Joukon +keskessä ratsasti nuori Juhana herttua itse punaisessa samettipuvussa +ja kullankarvaisissa damastisaappaissa, ratsasti siinä laskien leikkiä +seurueensa kanssa ja vallattomasti hypitellen sirojalkaista orhittaan. +Hän oli vielä hento kuin poikanen, vaalea parranpohja varjosti +tuskin näkyvästi hänen nuorekkaita huuliaan; mutta pitkä hän oli ja +varreltaan solakka ja notkea. Hän oli nyt äsken 19-vuotiaana, isänsä +Kustaa Vaasan palattua Turusta Ruotsiin, jäänyt yksin vasta saamaansa +Suomen herttuakuntaa ja Turun linnaa hallitsemaan, ja hänen reippaasta +ilomielisyydestään näkyi, että hän aivan avomielisesti nautti +vereksestä herttuankilvestään ja uudesta käskijävallastaan. + +Tyttö, joka ojan partaalla istui, sitoi seurueen lähestyessä taas +kiireesti huivin päähänsä, veti sen alas kasvojaan varjostamaan ja +painautui käsityötään kutomaan. Hän oli punastunut tuon komean seurueen +nähdessään, hänen sydämensä oli ruvennut tykyttämään -- ei tiennyt +hän itsekään miksi -- ja nyt tahtoi hän istua kumarassa siinä tien +partaalla, kunnes metsästysseurue oli ratsastanut ohi. Vaan tyttö kuuli +-- kauhukseen --, ettei se ajanutkaan ohi. Hän ei päätään nostanut, +vaan hän kuuli ratsun pysähtyvän hänen kohdalleen tielle, ensiksi yhden +ja sitten useampia, ja puhetta ja naurua kuuli hän aivan viereltään. +Ja aivan hän pelästyneenä säpsähti, kun hän yhtäkkiä kuuli äänen, joka +ilmeisesti puhutteli juuri häntä. + +-- Terve, tyttö siinä ojan partaalla... mikset tervehdi herttuatasi? + +Nuoren herttuan katse oli osunut tyttöön juuri sillä hetkellä, jolloin +tämä hiuksiltaan valahtanutta liinaa oli ollut päähänsä sitomassa, -- +hän oli nähnyt solakan, valkosen kaulan, punehtivain poskien kuopat +ja iloisesti hymyävät silmät, ja se näky oli hänestä ollut niin +miellyttävä, että hän pysähdytti hevosensa puhutellakseen ojan reunalla +istuvaa tyttöä. Hän ei malttanut ajaa ohi, hän oli niin nuori vielä, +niin iloinen, niin vapaudestaan vallaton. Tyttö nousi punastuen, +notkisti syvään polvensa ja jäi katse maahan luotuna, arkuudesta +vavisten, siihen ääneti seisomaan. + +-- Kenen sinä olet tyttö, mikä on nimesi, sano nimesi, uteli komea +nuori herra hevosensa seljästä. + +-- Kaarina, vastasi tyttö ujosti. + +-- Elä pelkää, Kaarina, sinua emme metsästä. Kuka on isäsi? + +-- Hannu porvari... tullin luona tuossa. + +-- Matala talo, mutta isäsi ei ole köyhä. Sillä hänellä on kallis helmi +talossaan, -- sinä punastut, tyttö, sinä tiedät kyllä, mikä se helmi +on. Sen nimi on Kaarina. + +Nuori herttua oli aivan haltioissaan edessään ujona seisovan tytön +kauneudesta. Herkästi oli hän syttynyt ja innostuneena kääntyi hän +seurueensa puoleen virkkaen: + +-- Katsokaa, mitä olen löytänyt. Me kaipasimme jo täällä Turussa +nuoruutta, iloa, kauneutta, -- mutta sitähän löydämme täältä runsain +mitoin. + +Aatelisherrat naurahtivat herttuan hehkulle. Mutta tämä kääntyi taas +ääneti seisovan tytön puoleen ja jatkoi: + +-- Tervehdi isääsi, sano, että Juhana herttua piakkoin tulee +Hannu-porvarin luo vieraisiin. Siihen asti hyvästi! + +Seurue kulki edelleen. Kaviot tömisivät, kannukset välähtelivät +päiväpaisteessa ja hattujen töyhdöt hulmusivat tuulessa. Ojan +partaalla, loivasti lainehtivan pellon pientareella, istui tyttö ja +katseli pölypilveä, joka kohosi ilmaan, kun metsästysmatkue ratsasti +portista ulos. Hänen poskensa paloivat, hänen rintansa aaltoili +korkealle, sillä siellä sisällä ristelivät voimakkaina vastakkaat +virrat: vuoroin oli siellä voitolla pelko ja ujous, vuoroin orastava +riemu ja suuren onnen aavistus. Sillä hänkin oli nuori ja hänkin oli +syttymään herkkä. + +Niin istui hän kauan. Kudelma oli pudonnut hänen käsistään pientareen +kukkien keskelle ja sormet nyppivät päivänkakkaran valkoisia terälehtiä: + +-- Onniko? Eikö? Onniko? Eikö?... + + +II + +Turun linnassa oli iloinen juhla. Niitä oli siellä näinä herttuan +vuosina usein, ja toiset olivat toisiaan komeammat. Milloin pidettiin +turnajaisia, milloin soittajaisia, milloin katsottiin teinien +teatterinäytäntöjä, milloin kuunneltiin leikarein ja luuttuniekkain +säveleitä; väliin vietettiin syntymäpäiviä, väliin juhlittiin jonkun +saapuneen vieraan kunniaksi, väliin muuten vain Turun linnaan, herttuan +ympärille, kokoontuneen aateliston ratoksi. Herttua oli nuori ja hän +oli rikas. Vanhan linnan mustuneet suojat olivat hänen toimestaan +korjatut muhkeiksi ja loistaviksi: kalliit kuvaverhot peittivät niiden +seiniä, katoista riippui hohtavia haarakyttiläkruunuja, kiilloitetut +kilvet ja teräskuvastimet kimaltelivat pylvästöissä ja pehmoiset +patjatyynyt ja kallisarvoiset turkikset peittivät seinämiä kiertävät +istuimet. Tämän loiston keskessä liikkui linnassa arkioloissakin +viljalti väkeä, asemiehiä ja aatelisnuorukaisia, sotureita, +palvelijoita, hovipoikia ja neitosia, vaan juhliksi pukeutui linna +asukkaineen vielä upeampaan värikomeuteen, -- nuori ruhtinas rakasti +iloa ja kauneutta ja keräsi ympärilleen rattoisan, nuortean hovin. + +Loistavia olivat linnan talviset juhlat, jolloin sadat valot +heijastivat kiiltävistä kilvistä ja hopea-astioista ja viulunsoittajat +ja luudunlyöjät pitkinä iltoina säestivät nuorison karkeloita ja +kohottivat juhlapöydässä, maljojen ääressä, istuvain iloja. Vaan nyt +oli vietetty kevään juhlaa ja siksi olivat linnan suojat ja käytävät +nyt puetut kukkasiin ja vihreään. Juhla oli jo aamulla alkanut +venheretkellä saaristoon ja sieltä palattua oli linnan pihassa katsottu +ratsuväen leikkejä ja kisailtu sen puutarhoissa. Nuoren herttuan oli +hänen hovinsa kevätjuhlan johdosta pukenut kukkaiskreiviksi, seppeleitä +oli solmittu hänen päähänsä ja kruunu niiden keskelle ja kukkaisvitjoja +oli ripustettu hänen kaulaansa ja rinnoilleen. Hänen piti tänään olla +kukkaiskuninkaana ja semmoisena olikin hän nyt ylimpänä ilonpitäjänä +liikkunut nuorison hilpeässä joukossa, jakaen kukkaislahjoja ja +rattoisuutta ympärilleen. + +Neitosien parvessa hän parhaiten viihtyi ja neitosista oli yksi, johon +hänen suosionsa erityisesti kohdistui. Sen huomasivat kaikki, sillä +eipä herttua peitellytkään lempeään sitä nuorta tyttöä kohtaan, jonka +rinnalle hän aina ehätti missä käveltiinkään tai soudeltiin. + +Se tyttö oli Kaarina, tyttö pellon pientareelta, Hannu-porvarin +matalan majan "helmi". Säädystään arkoja aatelisherroja se ei tietysti +miellyttänyt, eivätkä heidän rouvansa varsinkaan hyväksyneet, että +porvaristyttö näin oli kohotettu heidän neitostensa tasalle, jopa +keskustaksi hovin juhliin ja kisoihin, ja moni kantoi salaista kiukkua +ja kateutta mielessään tuota "kadulta löydettyä" tyttöä kohtaan, joka +niin oli voittanut nuoren ruhtinaan sydämen. Mutta herttuan ilmeinen +suosio vaimensi sen tyytymättömyyden ja tasotti porvarisneidelle tien +aatelisten pitoihin. Ja tyttö itse sulatti hiljaisella, vaatimattomalla +esiintymisellään ja luonnollisella iloisuudellaan monet karsaat +katseet. Hän oli niin suloinen, niin välitön, niin viaton, -- häntä ei +voinut vihata. Sillä hän ei ylvästellyt herttuan lemmestä, ei kopeillut +korkeasta suosiostaan, mutta ei sitä myöskään arastellut, hän näytti +siitä vain vilpittömästi iloitsevan. + +Kevätjuhla oli ulkona vietetty, vaan linnan väljissä suojissa oli +juhla-ateria katettu, siellä tanakat tammipöydät notkuivat raskaiden +hopeamaljain, vatien ja korkeiden juoma-sarvien alla ja säteilevät +vahakynttilät valaisivat runsaita ruokia ja juomia, jotka juhlaväkeä +valmiina odottivat. Hopealla kirjailtuihin verkanuttuihin ja +punaisiin silkkisukkiin puetut edeskäyvät odottivat viinihaarikat +kädessään pitojoukon saapumista, juhlapukuiset henkivartijat +tekivät vahtipalvelusta ovilla ja käytävissä ja ketterät hovipojat +puikkelehtivat siellä kultareunaisissa samettitakeissaan valmiina +palvelemaan juhlaväkeä. Sillä se kuului jo nousevan linnan pihalta +juhlasuojiin. + +Iloisina saapuivat sieltä nuoret parvet, parittain tulivat ja nauru +kajahti. Muuan puolalainen ylimys talutti sisään herttuan sisaren, +nuoren, vallattoman prinsessa Cesilian, joka oli Turun linnassa +veljensä luona vierailemassa, ja hänelle sekä hänen saattajalleen +osoitettiin paikka pöydän toiseen päähän. Mutta pöytään ei vielä +istuttu, herttuaa odotettiin ja hän hiukan viipyi. Vihdoin hän sieltä +tuli terveenä ja punakkana, kukkiin puettuna päälaelta vyötäisiin +saakka, ja hän kiirehti arvosijalleen pöydän toiseen päähän, huudahtaen: + +-- Nyt olen siis kerran muutteeksi kuningas, kevään kuningas. +Iloitkaamme siitä! + +Vaan hän ei vielä istahtanut. Hän katsahti vieressään olevaa istuinta, +silmäili ympärilleen neitosten joukkoon ja virkkoi: + +-- Mutta missä on kuningattareni? + +Ja salin poikki hän käveli, ojensi käsivartensa Kaarinalle, joka siihen +punastuen tarttui, ja talutti hänet viereensä juhlapaikalle pöydän +päähän. Siellä irroitti hän seppeleen omasta päästään, laski sen +Kaarinan pehmeille kiharoille ja lausui juhlallisesti: + +-- Näin sinut kuningattarekseni kruunaan tässä jalossa seurassa. Ja +kuningattaren arvon sinulle myös vaadin. + +Kuisketta kuului ympäri salin, hihinää aatelisneitosten parvessa. Ja +herttuan sisar, prinsessa Cesilia, lausui ikäänkuin leikkiä jatkaen: + +-- Helppo sinun on kruunata kuningatar, päivänpä olet vain itsekin +kevään kuninkaana. Mutta herttuatarta toki vielä et valitse. + +Mutta nuoren ruhtinaan veri oli kuumana päivän iloista. Hän irroitti +paksut, raskaat kultavitjat, joissa jalokivet helmeilivät, kaulaltaan +ja virkkoi: + +-- Valitsen senkin. + +Ja hän laski nuo hohtavat vitjat Kaarinan kaulaan, virkkaen: + +-- Näin sinut Suomen herttuattareksi valitsen, tämä on sanojeni pantti. +Tässä on herttuattarenne, häntä on teidän nyt kunnioitettava kuin minua. + +Ja hän painoi Kaarinan viereensä istumaan ja lausui vieraille: + +-- Nyt aterialle, vieraat, valitkaa parinne ja paikkanne. + +Parittain saapuivat parvet pöytään, tekivät kumarruksensa herttualle +-- ja "herttuattarelle", Hannu porvarin tyttärelle. Haluttomasti sen +toiset tekivät, pilkalla toiset, -- heistä meni herttuan vallattomuus +liian pitkälle, eivätkä he tienneet, oliko se totta vai leikkiä. Vaan +herttua sen vaati. Hän oli täydelleen mielialansa vallassa eikä tiennyt +hän itsekään, mitä myöten hänen puheissaan oli totta ja leikkiä. + +Ujona ja suloisena kumarteli Kaarina kunnioitustaan kantavalle +juhlaväelle ja hänen silmissään säteili riemua. Sillä hänen sydämensä +oli pakahtua onnesta. Hän ei ajatellut, että hänen uusi arvonsa oli +hetken häipyvää huvitusta, herttuan vallatonta pilaa, hän tunsi vain, +että hän sillä hetkellä oli onnellinen ja siitä hän iloitsi. + +Juhlaa jatkui. Leikarit heläyttelivät lempeitä säveleitään, kuljeksiva +laulaja esitti lemmen hentoja lauluja ja mielet heltyivät ja sulivat. +Kaarina katsoi rohkeasti vieressään istuvan herttuan silmiin, jotka +häntä ikäänkuin hivellen hyväilivät, ja hän luki niistä lempeä ja +luottamusta. Ja hän vastasi samalla katseella. + +-- Malja Suomen herttualle! kajahti huuto aatelisherrain joukosta, +jossa veret jo olivat kuumenneet aterian iloista. + +-- Ja malja Suomen herttuattarelle! + +Ne sanat kohisivat nuoren neitosen korvissa, ne hänet hurmasivat +soinnullaan. Ne soivat kevätriemun lauluna, helähtivät lemmen, +kuiskeena, ne valtasivat kokemattoman mielen kokonaan. Eikä hän niitä +kuunnellessaan muistanut, että kevätjuhlaa ei ikuisesti kestä, että +sitäkin ilonpäivää seuraa ilta ja yö. + + +III + +Oli talvi-illan hämärä. Ulkona oli taivas harmajassa pilvessä; lunta +tuprusi pitkin teitä ja pihoja ja linnan asuinhuoneiden pienet +ikkunatkin rupesivat menemään lumen peittoon. Mutta naiskammion +korkeassa takassa paloi räiskyen tuli ja sen ääressä permannolla +leikki pikkupiika pienen tytön kanssa, jolla oli iloiset silmät ja +punakeltaiset kutrit. Taaempana siimeksessä lepäsi kehdossa kapalolapsi +ja sen ääressä, sitä verkalleen liekutellen, istui nuori äiti, nojaten +leukaansa kämmeneensä ja katsellen roimuavaa liekkiä. Hän kuunteli, +mutta ei kuullut mitään, ei askeleita, ei kulkusten kilinää, kaikki oli +linnassa äänetöntä ja hiljaista, ikäänkuin kuollutta. + +-- Oi, kun hän jo palaisi! huoahti nuori äiti, ja vaipui taas tulta +katsomaan. + +Herttuata hän odotti. Herttua oli poissa linnasta, oli matkalla +kartanoihinsa, jonne hän väliin seurueineen muutamaksi viikoksi lähti, +kun linnassa rupesi tuntumaan yksitoikkoiselta. Ja silloin oli linnassa +aina hiljaista ja kuollutta, silloin ei kuulunut ratsujen töminää +pihalta eikä kannusten kilinää kivirappusista eikä leikarien soittoa +iltapidoista. + +Nuori äiti liekutti ikävissään kehtoa. Lapsi äännähti, hän nosti +sen upeille rinnoilleen ja katseli sitä siinä hellästi. Kukoistavan +näköinen hän oli siinä istuessaan, valkoinen vaippa hartioillaan. +Hän katseli kauan käsivarrellaan lepäävää lastaan ja hänen katseensa +kiintyi sitten kultaiseen renkaaseen, joka oli lasta pitelevän käden +ranteessa. Sen lukossa oli herttuan kruunu, jonka kehään oli piirretty +nimi: "Kaarina". Sitä hän miettien katseli, sillä se oli viimeinen +lahja, minkä hän oli herttualta saanut, silloin kuin tämä pikkuinen +syntyi. Mutta siitä oli jo aikaa, oli monta kuukautta, tiheämpään +niitä lahjoja ennen oli tullut... Ja tiheämpään oli herttua itse ennen +hänen luonaan istunut, istunut illat pitkät, leikkinyt ja tarinoinut. +-- No niin, muut asiat vetivät nyt jo enemmän hänen huomiotaan +puoleensa, valtiolliset kysymykset, Liivinmaan riidat, Ruotsin kiistat, +kirjeenvaihdot, neuvottelut ja matkat. + +-- Mutta hän tulee kyllä taas pian, leperteli nuori äiti lapselleen, -- +hän tulee ja tuo meille lahjoja, tuo leikkikaluja, tuo iloa ja elämää +koko linnaan. Hän tulee kyllä omiensa luo. + +Niin puheli nuori äiti lapselleen ja hän näki jo edessään sen vilkkaan +elämän, jonka herttuan tulo taas oli linnaan tuova. Iloisia pitoja ja +juhlia, joiden keskustana taas on "Kaarina rouva", niin, "rouvaksi" +häntä linnassa sanotaan, sanoopa herttua itsekin. Ja ikävä häipyy ja +matalat mietteet. Aika kuluu, vuodet vierivät, lapset kasvavat. Silloin +isä lapsensa omikseen omistaa ja lasten mukana niiden äidin, silloin on +onni täydellinen. + +-- Te olette onneni pantit, te pienet herttuan lapset, teitä siis +aarteenani vaalin. + +Niin unelmoi nuori äiti siinä pienokaistaan syöttäessään ja sille +tarinoidessaan. Ja niissä unelmissa kuvastui hänelle tulevaisuus +valoisana, onnekkaana, rusohohteisena. + +Koputus ovelle katkaisi äkkiä äidin unelmat ja yksitoikkoisuuden. +Pikkupiika kävi avaamaan ja sisään astui pehmoisin askelin mestari +Henrik Gipfert, herttuan sihteeri ja suosikki, tuo siropuheinen +saksalainen, joka aina niin kohteliaasti herttuan lemmittyä oli +palvellut. Kaarina laski lapsen kehtoon ja kiirehti iloisena herttuan +käsikirjuria vastaan. + +-- Terve tuloa, mestari Henrik. Te tuotte aina hyviä uutisia, tuottehan +nytkin, terveisiä herttualta, niinhän? Eikö totta, hän palaa pian tänne +meidän luo? + +Mutta mestari Henrik oli nyt tavallista jäykempi ja virallisempi. Hän +heitti mustan viitan hartioiltaan ja näytti kädessään olevaa kirjettä. + +-- Niin, herttualta on saapunut kirje, hän viipyy vielä pitemmän ajan +matkoillaan. + +-- Viipyy, ja antaa meidän ikävöidä! Miksi hän viipyy? + +Mestari kävi kasvoiltaan yhä kylmemmäksi. + +-- Täällä tulee taas linnan asuinhuoneissa toimeenpantavaksi +korjaustöitä ja muutoksia, me olemme saaneet käskyn siitä huolehtia. Ja +sen johdosta tulin teidänkin luoksenne, neiti. + +Kaarina hytkähti: "neiti", ei siis enää "rouva". + +-- Istukaa, kertokaa! sopersi hän. + +-- Niin, teidänkin täytyy nyt muuttaa näistä huoneista pois..., muualle. + +-- Pois naiskammiostako? Minunko muuttaa... minne? + +-- Teille järjestetään huone linnan toisessa osassa..., +toistaiseksi..., ulkopiharakennuksessa, olen saanut sen toimekseni. + +Veri rupesi katoamaan Kaarinan poskilta, hänessä kävi kamala aavistus +kuin hiipien heräämään. Mutta hän ei sitä tahtonut uskoa, ei voinut +sitä ymmärtää. + +-- Ulkopiharakennuksessako, palvelijain puolella, mitä te puhutte! +Sehän on mahdotonta, ei, te olette pahasti erehtynyt. Herttua ei siihen +koskaan suostu, miten voisi hän sinne tulla tapaamaan lapsiaan... ja +minua! + +Kylmäkasvoinen sihteeri oli hetkisen vaiti. Kaarina jatkoi rohkeammin: + +-- Te olette erehtynyt, mestari. Minä en muuta täältä mihinkään, en +uskalla sitä tehdä... ennenkuin herttua käskee. + +-- Hän sen on käskenyt. Meidän täytyy vain totella. + +Nyt vavahti jo nuori äiti, hänen aavistuksensa rupesi muuttumaan +varmuudeksi ja hän tapaili uunin reunaa, ettei kaatuisi. Ja +hiljaisella, murtuvalla, mutta vieläkin toivovalla äänellä hän kyseli: + +-- Mitä, karkoittaako hän minut -- ja lapsensa? Oi, mestari Gipfert, +sanokaa selvemmin, onko tämä pahaa pilaa vai mitä... Vai onko tuo käsky +ymmärrettävä karkoitukseksi? + +Mestari ei vastannut, hän vain nyökäytti kylmästi päätään. + +-- Mutta miksi? Onko hän kyllästynyt minuun, onko joku toinen anastanut +hänen sydämensä, -- sanokaa, sanokaa pian! + +Nyt herttuan sihteeri istahti alas ja rupesi selittämään. Vähän +hakaltaen kertoi hän: + +-- Tässä ei ole kysymys ainoastaan sydämestä, valtioasiat tähän enemmän +vaikuttavat. Herttua aikoo ottaa itselleen puolison ja silloin -- +ymmärrättehän... + +-- Oi, en, en ymmärrä mitään. Puolison, sanotte, toisenko naisen? + +Mestari hymähti. + +-- Niin, ylhäissukuisen ruhtinattaren, siitä ovat neuvottelut jo +alulla. Viestit kulkevat parastaikaa Turun ja Krakovan välillä ja +mikäli on kuulunut, on Katarina Jagellotar herttuallemme sangen +suosiollinen. + +-- Puolan prinsessa! Voi minua, porvarin tytärtä! Maa tuntui huojuvan +nuoren naisen jalkojen alla, pohjaton syvyys näytti hänen eteensä +avautuvan. Hän lyyhistyi istumaan, hän tarttui kehdon reunaan, +ikäänkuin siitä kiinni pidelläkseen. Kotvaan aikaan ei lähtenyt sanaa +hänen suustaan, tuska tulppasi rinnan. Vihdoin sieltä puhkesi syvä +huoahdus: + +-- Hyljätty rakastajatar siis! Yksinäinen äiti, aviottomat lapset, +potkitut maailman jalkoihin! + +Mestari Henrik oli saanut asiansa ilmoitetuksi ja keveämmällä mielellä +saattoi hän nyt ruveta murtunutta naista lohduttelemaan. Häntä +säälittikin äsken vielä niin mahtavan kaunottaren alennus ja suru ja +lempeämmällä äänellä hän nyt puhui: + +-- Elkää lannistuko, siihen ei ole mitään syytä. Te olette kerran +voittanut Juhana herttuan sydämen ja lemmen, sitä hän ei unhota, siinä +on teille aina turva. Eikä hän suinkaan teitä maailman jalkoihin +potkittavaksi jätä, sitä ei hänen käskynsä tarkoita. Hänen valtansa +ja suosionsa teitä edelleen suojelee ja auliisti on hän teidän +ja lastenne toimeentulon turvaava. Ja hän tahtoo saattaa teidät +kunniallisiin naimisiin jonkun nuoren aatelisherran kanssa ja runsailla +huomenlahjoilla on hän teitä muistava, -- herttuan suosio on teidät +kyllä vielä onneenne saattava. + +-- Kun olen hänen rakkautensa menettänyt! + +-- Olkaa järkevä, kehoitti mestari, -- eihän sitä voinut ijäti +kestää. Herttuan täytyy tietysti mennä naimisiin ja ymmärrättehän, +että kuninkaasta syntyneen täytyy ottaa arvonsa mukainen puoliso, -- +muutahan ette tietysti ole voinut uneksuakaan. + +Kaarina huoahti raskaasti. Hän kuuli nuo järjen sanat, vaan veitsenä ne +viilsivät hänen sydäntään. Mutta herttuan sihteeri nousi. + +-- Te siis ymmärrätte, eikö totta, miksi teidän nyt on vetäydyttävä +siimekseen. Ja teidän on kaikesta huolimatta syytä kiittää ruhtinasta, +että hän edelleen on teille jalomielinen. + +Hän kumarsi ja poistui. Taas oli hiljaista naisten kammiossa, jonka +takassa tuli oli palanut alas hiilokselle, jättäen huoneen melkein +pimeäksi. Takan edessä leikki tyttö ennallaan lelujensa kanssa ja +pikkupiika lepäili unisena hänen vieressään. + +Vaan kehdon ääressä istui nuori äiti kumarassa ja koetti turhaan +selventää ajatuksiaan. Vieras oli sanonut niin paljon, hän ei muistanut +sitä kaikkea, ei puoltakaan, hän ei jaksanut vielä koko kohtaloaan +käsittää. Vain muutamat poistuneen kirjurin sanoista olivat syvimmin +painuneet murtuneeseen mieleen ja hän hoki niitä siinä hiljaa +itsekseen: "Muutahan ette ole voinut uneksuakaan." + +Niiden sanain ympärillä kiertelivät nyt hänen särkyneet mietteensä. + +-- Oi, jospa en koskaan olisi muuta uneksinut! Hänen lempensä +lämpö idätti unelmat sydämeeni ja kasvatti niitä siellä. Siksi on +niin raskasta, kun ne taittuvat... Mitä jää jälelle niiden sijaan, +lemmen unelmain sijaan? Jääkö kylmä armo, elatusapu linnan ulkopihan +rakennuksessa, unhotetussa siimeksessä? Ja kuitenkin, hänen lempensä +oli niin lämmittävä, niin luottamusta antava... + +Hiilos takkavalkeassa laskeutui yhä matalammaksi ja musteni vähitellen. +Sen häilyvässä valossa sattui nuoren äidin katse taas renkaaseen, joka +hänen ranteessaan kimalteli ja jonka lukossa hohteli herttuan kruunu. +Hän irroitti verkalleen ja kuin itseään viileskellen tuon renkaan +ranteestaan ja laski sen vieressään olevaan lippaaseen, johon se +kilahtaen putosi, -- siellä olivat entisetkin lemmen pantit. Ja lippaan +kansi rupsahti kiinni ja se tuntui sulkevan sisäänsä kaiken kadonneen +lemmen, kaikki nuoret, keväiset unelmat. + + +IV + +Tykkien pauke on vaijennut Turun linnan torneista ja myöskin linnan +edustalta, piirittävän sotajoukon varustuksista. Siellä sisällä on +nyt kaikki niin oudon hiljaista äskeisen pauhun ja paukkeen jälestä, +ihmiset pysyttelevät huoneissaan tai hiipivät kuin lymyten pihaseiniä +pitkin. Pelon ja kauhun jälestä on mielet nyt vallannut alakuloisuus ja +tylsyys. Eilen vielä tuprahtelivat tykinluodit linnaan, tunkeutuivat +seinien läpi asuinhuoneisiin, särkivät huoneet ja huonekalut ja +kylvivät soraa ja savua ja peljästystä ympärilleen. Eerikki kuninkaan +sotaväki oli piirittänyt Juhana herttuan hänen linnaansa ja, senjälkeen +kuin herttuan kannattajat yksi toisensa perästä olivat luopuneet +kuninkaan puolelle, oli ylivoima murtanut heikentyneen vastarinnan. +Nyt oli Juhanan täytynyt ilmoittaa antautuvansa piirittäjäin armoille, +hänen lähettiläänsä olivat juuri kuninkaan sotaväen leirissä +viimeisistä antautumisehdoista sopimassa ja linnassa oli sillaikaa +kaikki kuollutta rajumyrskyn jälkeen. + +Toivottomuus vain vallitsi linnan huoneissa, sekä ylhäällä herttuan +upeissa suojissa että alhaalla palvelijain siipirakennuksissa. Mikä oli +heidän kohtalonsa oleva? kysyivät kaikki. Miten käy herttuan, miten +niiden, jotka häntä puolustaen ovat uskaltaneet kuningasta ja hänen +valtuutettujaan vastustaa? + +Siitä neuvottelivat miehet, jotka jo aseensa olivat riisuneet, +talleissa ja pihoilla, siitä ne harvat aatelisherrat, jotka loppuun +asti olivat herttuan luo jääneet, hänen yksityishuoneissaan. Siellä he +koettivat lohduttaa herttuaa ja nuorta herttuatarta, joka ainoastaan +yhden onnellisen vuoden oli saanut miehensä kanssa elää, -- lohduttivat +heitä, mutta toivoivat samalla Suomen herttuan vielä kaatuneenakin +voivan suoda heille turvaa ja suojelusta. + +Mutta erillään muista seisoi linnan sivusiiven pienen ikkunan ääressä +yksin Kaarina-rouva, seisoi siinä levotonna odottaen tietoja asiain +menosta, odottaen miestään, odottaen omaa kohtaloaan. Omin valtoinsa +se kohtalo oli häntä viime aikoina viskellyt. Herttua oli, ollen itse +aikeissa tuoda herttuattaren linnaansa, naittanut hänet uskolliselle +asemiehelleen ja toverilleen Klaus Antinpojalle, joka oli kelpo mies, +urhea ja suora, ja joka viimeisiin asti oli jäänyt linnaan herttuan +luo puolustustöitä johtamaan. Taipuen kohtaloonsa oli Kaarina tuohon +avioliittoon suostunut; hänen keväiset unelmansa olivat taittuneet, +hän totteli nyt vain herransa käskyä. Mutta kalvenneet olivat ruusut +noilta pehmoisilta poskilta ja hänen säteileviä silmiänsä varjosti +itkettyjen öiden jättämä harso. -- Ratsumies saapuu viestiä tuoden, +karauttaa linnansillan poikki, nousee kiireesti herttuan huoneisiin. -- +Minkähän sanoman se tuo? kysyy kasvavalla levottomuudella yksinäinen +nainen. Mutta ei kukaan vastaa. Ja hänen ei sovi nousta linnan saleihin +epätietoisuuttaan tyydyttämään, -- hänen yksin ei. Katkeruutta +sekaantuu levottomuuden sekaan hänen rintaansa. Näin hänet on hyljätty, +ja kumminkin hän käsittää, että hänenkin kohtalonsa yhä vielä riippuu +entisen, ylhäisen suosijansa kohtalosta. + +Kaarina poistuu ikkunasta lastensa luo, joita peljästynyt hoitaja +sisähuoneessa vaalii. Vitkaan kuluvat hetket. Vaan jo kuuluu huutoja +ja melua pihalta, kuuluu ratsujoukon töminää, kun se ajaa sillan yli, +kuuluu komentoja ja kirouksia. Valloittaja sieltä saapuu linnaan +ottamaan sen haltuunsa, yhä uusia sen joukkoja tulvii laskusillan +yli. Niitä asetetaan valleille ja torneihin, niitä sijoittuu oville, +portteihin ja pihoille, niitä tunkeutuu sisälle linnan suojiin. Ja +ylempiä päälliköitä astuu joukko herttuan omiin huoneisiin. + +Taas on Kaarina kiirehtinyt ikkunaan, hänen rinnassaan kasvaa +levottomuus ja hätä! Hän näkee jo linnan palvelijoita talutettavan ulos +ja niiden jälestä herttuan apulaisia ja kirjureita ja aatelisherroja, +joita sotilaat paljastetuin miekoin saattelevat. Jo näkee hän siinä +joukossa miehensäkin, Klaus Antinpojan. Hänellä on vahva vartija joukko +ympärillään, vaan hän kävelee pää pystössä, uljas on ryhti ja rohkea +katse..., hänelle on soturikunniansa kaikki, perhettään, omaisiaan ei +hän näytä muistavankaan. Vai ajatteleeko hän heitä, vaikka sen salaa, +haettaako hän perheensä luokseen vai unhottaako sen? + +Saattue marssii sillan yli ja katoo ulos portista. Yksin jääneen +naisen käy aivan tukalaksi hillitä levottomuuttaan, hänen on mahdoton +kestää sisällä huoneessaan. Hänen täytyy saada puhutella jotakin +ihmistä, turvautua johonkin auttavaan olentoon. Avopäin juoksee hän +pihalle sotamiesten keskelle, kysymään edes mitä on päätetty, mitä +nyt tapahtuu. Vaan kukaan ei häntä kuuntele eikä hänestä välitä, ei +kenelläkään ole aikaa vastata hänen kysymyksiinsä. Hänelle tiuskitaan, +häntä töykitään ja muutamat soturit, jotka hänet tuntevat, rupeavat +laskemaan hänestä karkeita sukkeluuksia. + +-- Kas, siinähän on herttuan entinen henttu. + +-- Onpa ylhäinen hemppu. Vaan taitaa jo meille joutua... + +Tuskissaan juoksee Kaarina takaisin huoneisiinsa, syöksähtää lastensa +luo avutonna, neuvotonna. Mutta itkunsa keskelle kuulee hän taas uutta +melua ja komentohuutoja pihalta ja kannuksia kilisee kivikkoportaissa. +Nuori nainen arvaa, mitä tämä merkitsee, ja hän kiirehtii taas +ovelle. Aivan oikein, linnasta tuodaan nyt herttuaa ja herttuatarta, +tuodaan sotilaallisella kunnioituksella, mutta vahvasti vartioituina. +Niin kalpealta, niin laihalta nyt herttua näyttää, tuo ylpeä pää on +kumarassa, hän ilmeisesti välttää ympärillä olevain katseita. Hänen +rinnallaan kävelee hänen puolisonsa, kävelee prinsessan ylhäisellä +ryhdillä eikä hänessä murtumista näy. Mutta hovinaiset, jotka heidän +jälessään kulkevat, itkevät ääneensä ja valittavat ja surkuttelevat +nuoren herttuan ja herttuattaren kovaa kohtaloa. + +Yksinäistä naista, joka seisoo ovella vartioivan sotamiehen takana, ei +kukaan huomaa. Mutta Kaarinan sydän on kuin kouristunut, hän ei tiedä +mitä hän tahtoo, hänessä herää vain hillitön halu juosta herttuan luo +ja vielä viimeisen kerran suudella tuota kättä, joka häntä niin monesti +on hyväillyt. Mutta vartioiva sotilas pidättää häntä keihäällään ja +työntää hänet takaisin, -- vangittu herttua kulkee ohi, hänen silmänsä +ei edes käänny jäähyväiskatsettakaan heittämään. + +Ilta on käsissä, pilvinen elokuun ilta. Lapset ovat nukahtaneet +vuoteelleen, niiden peljästynyt hoitaja on paennut, yksin on Kaarina +hämärtyvässä huoneessaan ja hän painuu poikkipuolin vuoteelle ikäänkuin +suojelemaan pienokaisiaan. Ulkoa kuuluu humaltuvien sotilaiden karkeata +naurua, ovia paukutetaan, raskaita askeleita tömisee käytävissä. +Herttuan ja hänen seurueensa poistuttua on koko linna nyt jäänyt +avoimeksi piirittäjäin käsiin. He hajaantuvat linnan suojiin, saleista +kellareihin asti, ottavat ne haltuunsa ja kokoovat saalista, lyövät +auki viinitynnyreitä ja nauttivat niiden sisällöistä. Ja he käyvät yhä +kovaäänisemmiksi. + +Jo kuuluu rytinää siinäkin linnan sivusiivessä, jossa Kaarina rouva +vapisee lastensa vuoteessa, ja miehiä tunkeutuu hänen huoneeseensa. He +sytyttävät tuohukset ja tarkastavat löytöään. + +-- Totta tosiaan, täällähän on herttuan hempukka, hänet olimme unhottaa. + +-- Hiisi vieköön, täällä kai ovat siis myös kaikki ne kalliit +lemmenlahjat, joita herttua on naikkoselleen tuhlaillut. + +-- Tutkitaanpa. Nouse näyttämään aarteesi, ylös! + +Yksi mies joukosta tempasi Kaarinan käsivarresta lattialle. Hän oli +joukon johtaja, -- Kaarina tunsi hänet hyvin, suomalainen aatelismies, +Juho Kurki, Laukon herra se oli. Hän oli linnan entisiä, uutteroita +vieraita, monissa pidoissa oli hän Turun linnan juhlapöydässä istunut, +monet suosionosoitukset oli hän Juhana herttualta saanut. Vaan +nähdessään herttuan joutuvan heikommalle puolelle oli hän, niinkuin +monet muut, siirtynyt kuninkaan joukkoihin, taistelemaan entistä +hyväntekijäänsä vastaan. Nyt ryösteli hän herttuan tavaroita ja +Kaarinaa hän puhutteli karkealla pilkalla. + +-- Sinustahan kerran seppelöitiin Suomen herttuatar, olin mukana +silloin. Sinuahan meidän kaikkien piti kumarrella. Näytä nyt +herttuakuntasi -- tai tutkimme sen itse. + +Ja he kävivät Kaarinan tavaroihin käsiksi, repivät seiniltä alas +vaatteet ja verhot ja koristeet, kasasivat lattialle arkut ja astiat ja +hepeneet, ja jakoivat ne keskenään. Mutta itse Kurki penkoi laatikoita +ja lippaita, hakien herttuan lemmitylleen lahjoittamia kalleuksia. Jo +löysikin hän sen kätketyn lippaan, johon Kaarina oli vuosien varrella +koonnut lahjaksi saamansa arvoesineet, kultavitjat ja sormukset ja +rintaneulat ja rannerenkaat. Hän nosti esiin nuo raskaat kultavitjat, +joiden sydämessä jalokivet tuohusten valossa kirkkaina helmeilivät +ja kiljaisten raa'alla riemulla tyhjensi hän ne taskuihinsa. Silmät +kiiluvina haki hän lisää. Ja hänen miehensä, joihin kullan näkeminen +vaikutti kuin kiihoittava juoma, repivät irti seinälaudat ja +lattiapalkit, hakien salakätköjä ja avuttomalta naiselta riistivät he +vaatteet yltä, nähdäkseen, oliko hän kalleuksiaan päälleen kätkenyt. He +penkoivat nurin vuoteet, viskoivat lattialle nukkuvat lapset, purkivat +patjat ja peitot, särkivät pöydät ja penkitkin. + +Puolialastonna seisoi onneton äiti sen hävityksen keskellä, koettaen +varjella itkeviä lapsiaan raivoavain ryöstäjäin jaloista. Hän ei enää +vavissut eikä itkenyt, hän vain katsoi, kuinka hänen kadonneen onnensa +muiston muruja yksi toisensa perästä katosi ryöstäjäin käsiin tai +särkyi heidän jalkoihinsa. Hän oli kaunis siinä seistessään, hänen +ylpeä kylmyytensä vaikutti, etteivät juopuneet ryöstäjät rohjenneet +kädellään häneen enää koskea. Ainoastaan Kurki-herra tarttui, kun +oli lopettanut etsimisensä ja hävitystyönsä, hänen paljaaseen +käsivarteensa, nauroi hänelle ilkkuen ja huusi: + +-- Tässä linnassa ei enää tarvita herttuan hempukoita. Linnan +tarvitsevat nyt kuninkaan miehet. Vie siis pois täältä ruhtinaasi +penikat ja hae heille kattoa mistä löydät. + +Kaarina riuhtausi irti, astui askeleen mennäkseen, mutta katsahti +puolialastomia lapsiaan ja pysähtyi. Hänen oli vaikea käsittää, että +hänen näiden raukkain kanssa oli lähdettävä ulos kosteaan yöhön ja +siksi hän vielä viivähti. + +-- Mitä viivyt, mene! + +Silloin keräsi äiti lattialta revityn päällyshameensa riepuja, +kääräsi niihin nuorimman lapsensa, joka hänen käsivarrellaan värisi, +-- muut lapsenvaatteet olivat jo kaikki viedyt tai ulos viskatut. +Toisen, itkevän pienokaisen, joka lattialla ryömi, nosti hän toiselle +käsivarrelleen, ja kolmas -- valkotukkainen, nelivuotias tyttö, -- +juoksi parkuen perästä hänen liepeestään pidellen. Niin läksi hän +asunnostaan, käveli pihan poikki, astui sillan yli ja poistui Turun +linnasta. Sotamiesten rämäjävää naurua ja pistopuheita kajahti hänen +ympärillään, mutta hän ei niitä kuullut, hän käveli vain ulos pimeään +yöhön. + +Siellä linnan ulkopuolella oli nyt kaikki hiljaista ja kuollutta, +ainoastaan viileä tuuli tohisi mereltä päin, repostellen hänen +revittyjä vaatteitaan. Nuori äiti puristi lapsiaan lujemmin rintaansa +vastaan, kiirehtien askeleitaan. Ei hän tiennyt minne hän meni eikä +mistä hän suojaa löytäisi, yksi ainoa ajatus oli selvänä hänen +rikkirevityssä mielessään: -- Nämä minulle jäivät onneni aalloista. Muu +hukkui kaikki, kaikki! + + +V + +Verkalleen sateli suuria lumia. Ne putoilivat alas hiljaa kuin +hiipimällä, ja vähitellen mutta varmasti peittivät ne luonnon ja kaikki +sen esineet pehmoiseen, kaikkea tasottavaan vaippaansa. + +Vanha lampuoti lakasi lunta päärakennuksen oven edustalta Vääksyn +kartanon väljällä pihalla. Monet talvet se oli tämä oven edusta saanut +ollakin ummessa, soma oli sitä taas kerran puhdistaa. Vanha mies +nojausi luudanvartta vastaan ja katseli ylöspäin: piipusta nousi savu, +siellä sisällä huoneita lämmitettiin. Monet talvet ne jo olivatkin +lämmittämättä olleet nuo huoneet, hauskan näköistä oli, kun talosta +kerran taas savu nousee. + +Vanha lampuoti lakaisi vähän matkaa tietäkin kujalle päin. Se oli +oikeastaan tarpeetonta, sillä pian se taas tuprusi umpeen, vaan +huvikseenhan sitä teki, mieli oli hyvä siitä, kun taas oli tulossa +asukkaita Vääksyn kartanoon. Se oli ollut kylmillä aina siitä syksystä +asti, jolloin sen omistaja Klaus Antinpoika oli Juhana herttuan +apulaisena mestattu Tukholmassa ja hänen tiluksensa olivat peruutetut +ruunulle. Mutta nyt oli Vääksyn kartano taas joutunut entisen +omistajansa leskelle, sellainen keikahdus oli yhtäkkiä tapahtunut. Se +oli vanhasta lampuodista hauska keikaus, sillä nyt tulee toki taas +väkeä ja eloa Vääksyyn. Siksi oli vuosikausia autiona ja kylmänä +seisonutta päärakennusta nyt korjattu ja siistitty ja lämmitetty +tulokkaita varten ja siksi vanha lampuoti niin huolella pihaakin +puhdisti heitä odotellessaan. + +Niin, keikahdus oli taas tapahtunut seitsemän vuoden perästä. Uusia +myrskyjä oli käynyt yli maan ja uudet tuulet olivat kääntäneet onnen +laineet. Ruhtinaalliset veljekset Eerikki ja Juhana olivat vaihtaneet +osia ja paikkoja. Eerikki kuningas oli sortunut Ruotsin ja Suomen +valtaistuimelta, sortunut oman mustan mielensä kaivamaan kuiluun, ja +Juhana oli noussut kuninkaaksi tälle valtaistuimelle. Vankilaan, jossa +Juhana vuosia oli viettänyt, oli nyt vuorostaan teljetty suistunut +Eerikki. Eikä tämä keikahdus tuntunut ainoastaan itse ruhtinaisiin, +se ulottui pian heidän kannattajiinsakin ja ystäviin, ylhäisiin ja +läheisiin ensiksi, sitten vähitellen etäisempiinkin ja alhaisempiin. + +Viestejä noista tapahtumista lennähteli pian Turkuunkin, jossa Juhana +herttuan entinen, hyljätty lemmikki köyhyydessä ja unhotettuna kasvatti +lapsiaan ja niitä työllään elätteli, ja ne herättivät sielläkin +toisissa huolta ja levottomuutta, toisissa rohkeutta ja toivoa. Mutta +Kaarina rouvan syrjäiseen asuntoon ne viestit eivät vaikuttaneet, +hän ei toivonut enää mitään uutta onnen aalloilta eikä niiden pauhua +senvuoksi kuunnellutkaan, hänelle oli elämänsä jo kuin ollutta ja +mennyttä. Hän oli kerran ollut liiankin onnellinen, mutta sittenkin oli +hän haaveksinut vielä enempää, -- siksi kai oli kohtalon kosto hänet +niin syvälle kaatanut, eikä hänellä enää ollut haluakaan nousta. + +Mutta onnen laineet tempasivat hänet sittenkin mukaansa. Hänen matalaan +majaansa Hämeentullin luo saapui eräänä päivänä ylhäinen herra, +jommoisten kanssa hän ei enää vuosiin ollut tottunut seurustelemaan. +Se oli Turun uusi käskynhaltija, Juhanan edustaja Suomessa, Pertti +Eerikinpoika, ja hän toi viestin itse kuninkaalta. Juhana ei ollut +unhottanut nuoruuden lempensä hedelmiä, Suomen herttuan hilpeinä +aikoina syntyneitä lapsiaan eikä niiden äitiä, hän oli taas valtaan +päästyään tahtonut taata heille hyvityksen ja riittävän toimeentulon. +Siksi oli hän lahjoittanut Kaarina Hannuntyttärelle hänen miehensä +entisen läänin, Vääksyn kartanon, ikuiseksi omaisuudeksi. + +Niin oli kertonut ylhäinen viestintuoja ja hän oli antanut Kaarinalle +lahjakirjan, jonka alla oli Juhanan nimi. Siksi odotettiin nyt uutta +isäntäväkeä Vääksyyn, siksi lämpisivät kauan kylminä olleet suojat ja +siksi oli vanha lampuoti niin hyvillään. + +Jo kuuluikin aisakellon kilinää järveltä ja lankeevien lumien keskitse +saattoi nähdä kuomureen nousevan törmälle. Siitä hypähti ensiksi esiin +iloisia lapsia, jotka kohta kiirehtivät rakentamaan tuttavuutta vanhan +lampuodin kanssa. Viimeisenä nousi reestä keski-ikäinen nainen: vartalo +suora ja solakka, ryhti arvokas, pää pysty. Kaarina Hannuntytär ei +ollut ulkonaisesti taittunut onnen aalloissa. Hänen kasvonsa olivat +vielä kauniit ja niistä saattoi hyvin tuntea ne herttaiset piirteet, +jotka kerran hurmasivat Suomen nuoren herttuan. Vaan silmäin alle +olivat pitkät surun vuodet kyntäneet syviä vakoja ja katseesta kuvastui +hitaasti sammutettua kaihoa. + +-- Olemmeko nyt perillä, kyseli vilkas, 8-vuotias poikanen, joka +iloisena jo portailla hyppeli. + +-- Olemme. Toivon, että olemme lopullisesti perillä, lapseni, vastasi +äiti. + +-- Ja tämä siis on uusi kotimme. Miksi et ole iloinen, äiti, kun, +vihdoin uuteen kotiin pääsimme? + +-- Enkö ole iloinen -- olen kai. Iloitkaa tekin lapset täydestä +sydämestänne. Ja nyt käymme sisään lämpöiseen tupaan. + +Aikaseen nukahtivat lapset illalla matkasta väsyneinä. Kaarina istui +heidän vuoteensa luona ja katseli heidän viatonta untaan. "Nythän +olemme vihdoin perillä", -- äiti muisteli pienokaisensa iloa. Ja hän +ajatteli: Niin, nythän lienen minäkin perillä. Saavutettuko päämäärä, +onniko vihdoin tavattu? Ei, ei onni, mutta ehkä rauha myrskyjen +jälkeen, ehkä asettuvat vihdoinkin levottomat aallot. + +Tuntui niin tyynnyttävältä tuossa hiljaisessa kodissa, niin +turvalliselta, ja ajatukset pyrkivät syventymään menneisiin muistoihin, +joita ne muuten huolten päivinä olivat koettaneet välttää. Sillä nuo +hävinneet onnen muistot olivat aina hänen mieleensä palatessaan tuoneet +sinne katkeruutta ja tuskaa, ne olivat ärsyttäneet kiusaantunutta +sydäntä ja repineet auki sen haavoja. Siksi oli hän niitä muistoja +pelännyt ja karttanut. Vaan nyt ne eivät palanneetkaan kiusaavina eikä +kirvelevinä, ne tulivat mieleen nyt tasaisina ja leppoisina ja melkein +kuin lääkitsevinä ja lohduttavina. Kaarina sitä aivan hämmästyi, hän +oli tottunut tuntemaan ne muistonsa vihollisikseen ja nyt ne tulivatkin +ystävinä hänen luokseen. + +Ja hän otti ne ystävinä vastaan. Hän antoi mietteensä valtoinaan +syventyä noihin valoisiin aikoihin, jotka jo tuntuivat niin etäisiltä, +nuoren onnensa ihaniin päiviin, joissa oli niin paljon nautittua ja +uudelleen nautittavaa. Ja vaikka muistot ja mietteet sitten siirtyivät +nöyryytyksen ja tuskan ja häpeän raskaisiin vuosiin, eivät ne +sittenkään häntä raadelleet, niinkuin ennen, nekin tuskat olivat jo +kuin sovitetut. Siitä Kaarina iloitsi, sillä hän huomasi, että hänelle +niistä muistoista oli muodostuva arvokas aarre elämänsä iltapuoleksi. + +-- Onnea en luullut täällä löytäväni, ainoastaan rauhaa etsin, puhui +yksinäinen nainen itsekseen. -- Vaan nyt käsitän, että täällä voin olla +vielä onnellinenkin -- yksinäisten muistojeni kautta. + +Mutta ulkona putoili yhä edelleen suuria lumia, peittäen luonnon +pehmoisen vaippansa alle. + + + + +KAKSI KUVAA KULUNEILTA AJOILTA + + +Yhden vuoden puitteisiin on Suomen pohjoisimman perukan sekä läntiselle +että itäiselle kulmalle mahtunut kaksi suurta merkkitapausta: rautatie +valmistui sekä Tornioon että Kajaaniin -- ei vuottakaan väliä. Nämä +kulkuneuvot toivat mukanaan vilkkaan herätyksen henkäyksen noille +pohjoisille perille, joiden elämästä ja toimeentulosta niin usein on +oltu joutua melkein epätoivoon, ne toivat sinne uusia toiveita, uusia +yritteliäisyyden mahdollisuuksia. + +Onpa Suomessa väliin, kun kato toisensa perästä on kohdannut näiden +pohjoisten seutujen heikkoja viljelyksiä ja hätä on ollut joka +ovella, kuultu keskusteltavan aivan vakavasti siitä, kannattaako +ajan mittaan viljelys ja yleensä mikään ihmisten eläminen ollenkaan +näillä raukoilla rajoilla, eikö olisi ihmisten parempi sieltä kokonaan +muuttaa pois raatamaan edes vähän onnellisemmissa oloissa, -- muuttaa +pois, niinkuin sen väestöstä osa vuosien varrella on muuttanutkin, +mikä Amerikkaan, mikä Ruijan kalastusrannoille, mikä Pohjois-Ruotsin +vuoritöihin. Eiväthän, nuo seudut ole millekään elinkeinolle otolliset: +maa ei elätä, kalat ja riista ovat huvenneet, metsät ovat hävitetyt, +toivottomuus on edessä nousevalla polvella. Eihän voi ajatella, on +sanottu, että kokonaisia suuria maakuntia ijankaiken voitaisiin +muiden ihmisten avuilla ja almuilla elättää, eiväthän parhaatkaan +auttamiskeinot tepsi siellä, missä itse luonto iskee vastaan... Mutta +tuo väestö ei ole hyljännyt karuja maitaan eikä köyhiä kotejaan, se +on koettanut elää siellä sitkeästi kaikesta huolimatta. Ehkäpä aika +vielä paranee... Niin se on toivonut ja toivoo taas. Onhan toki vielä +edellytyksiä, että nämäkin luonnon vihaamat perät taas virkoavat uuteen +kukoistukseen. Onhan saatu rautatie, vähitellen varmaankin tämä mennyt +aika on jäävä voitetuksi, kestetyksi koettelemusten ajaksi, menneiden +muistojen ajaksi... Mutta onko tuo mennyt aika puheenaolevilla +seuduilla aina ollut yhtä värittömän synkkää, yhtä ilotonta ilman +vivahduksia, yhtä yksitoikkoista taistelua ahnaan luonnon kitsautta +vastaan? + +Ei. Näilläkin maakunnilla on ollut toisiakin vaiheita, ellei juuri +loistoaikoja, niin kumminkin vilkkaamman toiminnan ja elämän aikoja. +Aikoja, jolloin niiden oloissa on ollut suurempia nousuja ja laskuja, +väliin suurempaa onnea, väliin suurempaa onnettomuuttakin. + +Ne ovat jääneet kauas taaksepäin nuo ajat, mutta jokunen muisto on +niistä toki aikakirjoihin säilynyt. Siten voimme vielä pikkuisen +pilkistää silloiseen elämään ja tutustua pariin kuvaan näiden +"nälkämaiden" entisistä vaiheista, jotka kuvat ehkä voivat esiintyä +täytekuvina niille muistoille, joita näiden maakuntain viimeiset +vuodet ja vuosisadat jättävät jälkeensä. + + +I. TORNION MARKKINAT. + +Jäät ovat jo lähteneet Tornionjoesta, sen rannoilla rupee nurmi +keväiseltään hienosti vihannoimaan ja lohipyydyksiä rakennetaan sen +vesirajalle. Törmällä talojen välillä liikkuu ihmistä monennäköistä +ja monenpukuista. Niitä kävelee joka päivä merelle päin katsomaan, +eivätkö meri jäät jo tee lähtöä, eikö laivaliike pääse alkamaan. Ei +pääse vielä. Meri pysyy kiintonaisena jäässä vielä tänään ja huomenna +niinkuin oli eilenkin. Laivoja ei voi tulla satamaan, markkinat eivät +pääse alkamaan. + +Kärsimättöminä kulkevat odottelijat törmällä -- he ovat odottaneet +siellä jo viikkoja, toiset kuukausiakin, kun jo lumikelillä ovat +Tornionjoelle saapuneet. Hiljaista se olikin talvi ollut täällä +jokisuulla. Syyspuolella, ensi lumen aikana, lähtivät lapinkävijät, +pirkkalaiset, taloistaan retkelle Jäämerelle päin ja silloinhan sitä +oli vilkkautta ja eloa näillä jokiahteilla, kun retkiä valmisteltiin +ja etäisempienkin seutujen lapinkävijöitä siitä kautta kulki. Silloin +oli ollut koolla poromiestä, suksimiestä, kelkkaa, keihästä ja laukkua +joka lajia, ja miesten huutoja ja koirain haukuntaa oli kaikunut +pitkin lumista tannerta. Vaan lapinkävijäin lähdettyä oli elämä koko +talvikauden ollut äänetöntä jokisuun kylissä. Paksusti oli lumi +peittänyt aavat lakeudet ja tiettömät selät, joissa ei elävän jälkeä +näkynyt, ja säästäin oli talvipäivän lyhyt hämärä valaissut tuota +kankeata, elotonta luontoa. Tuvissaan olivat myyröttäneet ukot, vaimot +ja lapset odotellen vain kevään tuloa, miesten paluuta tuntureilta. + +Mutta niin olivatkin päivät ruvenneet pitenemään ja aurinko oli alkanut +hoikentaa hankia. Silloin palasivat lähimpänä käyneet pirkkalaisten +pojat Lappia verottamasta ja toisia tuli sitten pitkin kevättä. +Poronkelkat olivat heillä täynnä veronahkoja ja kapahaukeja ja +kaukaisen Turjan tuomisia, -- silloin alkoi taas elämä jokisuulla. +Mutta vielä se vilkastui vilkastumistaan, kuta edemmäs kevät ehti, kuta +lähemmäs markkinain aika joutui, -- kuuluisain Tornion markkinain. + +Tänne Tornion jokisuulle pysähtyivät näet noita kevätmarkkinoita +odottamaan etäisempäinkin Pohjanmaan ja Länsipohjan pitäjäin +lapinkävijät, myödäkseen siellä talviset saaliinsa ja vaihtaakseen +veronahat suolaan ja rautaan ja muuhun tarvekaluun ja sitten vasta +jatkaakseen matkaansa kotiseuduilleen. Siellä he odottivat jäitten +lähtöä, laivakulun alkamista, ja siksi heidän kirjavat vyönsä ja +punareunaiset kallokkaansa hohtelivat pitkin päivää jokiahteella, kun +he siellä joutilaina kuljeskelivat. Ja heidän joukkoaan lisäämään +saapui vielä viimeisellä keväthangella hiihtäen karjalaisia +laukkumiehiä Vienan rannoilta ja Suman kyliltä saakka. He tulivat +suurissa joukoissa, ja epäillen heitä katseltiin ja karsaasti +kohdeltiin, sillä olivathan he niitä samoja vainolaisia, jotka +toisin ajoin usein tulella ja miekalla olivat tulleet Kainuunmaata +verottamaan ja sen kyliä hävittämään. Mutta nyt he tulivat rauhan +miehinä, laukkumiehinä, ja siksi heitä kärsittiin, kun vannoivat +siivosti elävänsä. Heidän jälkiään kulki usein vielä kaukaisempiakin +idän kaupustelijoita, venäläisiä aina Novgorodin rajoilta saakka, +tuoden tarjolle idän tuotteita. Ja pohjoisesta saapui pirkkalaisten +seurassa tai heidän jälissään poroilla ja suksilla tunturien takaisia +norjalaisia Jäämeren satamista Tornion kuuluisille vaihtomarkkinoille, +missä sai tavaraa joka laatua, kaukaisintakin ja harvinaisinta. Hekin +majautuivat rauhan miehinä Tornion pirkkalaisten tupiin, eläen siellä +heidän kesteinään, vaikka he kyllä toisin ajoin usein kainulaisten +kanssa olivat kovassa torassa Lapin veroista ja monesti siellä +tunturien aavoilla vastakkain ryntäsivät verisissä otteluissa. Mutta +he olivat nyt hekin rauhan asioilla ja toisekseen vierailivat Tornion +miehetkin väliin norjalaisten taloissa ja kesteissä pohjoisen meren +vuonojen varsilla. + +Kevät kului. + +Kun vihdoin joet ja järvet olivat luoneet jäänsä, saapui Tornion +rannoille Laatokan kaupustelevia karjalaisia Käkisalmesta, pitkät +venematkat tehtyään. He olivat nousseet Pielisen vesiä Sotkamoon ja +sieltä laskeutuneet Oulujoen koskisia vesistöjä myöten meren rannalle +saakka. He olivat solakoita, kauniita miehiä ja heidän murrettaan oli +vaikea ymmärtää, vaikka he suomea puhuivatkin; mutta kaupanteossa he +olivat viekkaita ja ovelia. Nytkin he tekivät pientä kauppaa toisten +pitkämatkaisten kanssa odotellen markkinain varsinaista alkamista. -- +Sisämaalaisia saapui Hämeestä ja Jämtlannista saakka maitse. Ja näiden +pitkämatkaisten kaupankulkijain lomissa puikkelehti siellä täällä +joku arka, tihrusilmäinen lappalainen matalana ja leveänä laajassa +peskissään. Hänellä ei ollut paljon myötävätä eikä siis paljoa millä +ostaakaan; nahkakiihtelyksensä vaihtoi hän usein jo markkinoita +odotettaessa Tornion eukkojen väkevään olueen, joi itsensä humalaan, +joi monesti poronsa ja peskinsä ja luuhelaisen vyönsä ja hävisi sitten +jonakin aamuna humalasta herättyään kenenkään huomaamatta salolle, +painuen metsien halki tuntureille kotapahaisensa ja pororaitonsa luo. + +Vaan jo vihdoin tekivät jäät lähtöä Pohjanlahdenkin kärjestä, tuuli +särki ne ja hajoitti yhtenä yönä ja aamulla jo näkyi ensimmäinen purje +mereltä ja pian sitten toinen ja kolmas. Laivoja rupesi saapumaan +satamaan, niitä olikin jo kauan merellä risteillyt maihinpääsyä +vartoen. Niitä tuli suurempia ja pienempiä Pohjanlahden molempain +rantain satamista, Varsinaissuomesta ja Helsinglannista, enin kumminkin +Turun, Rauman, Tukholman ja Öregrundin kaupungeista. Näiden kaupunkien +porvareilla oli näet Tornionjoen suulla omat aittansa, joihin +tavaransa nostivat ja joissa myöntiä harjoittivat, ja he saapuivat +siis säännöllisesti vuosittain Tornion markkinoille. He latoivat esiin +aittansa ovelle tuomisensa pohjoisten seutujen asukkaiden ihailla: +kankaita, aseita, suoloja, astioita, hopeaa ja vaskea ja kiiltokaluja, +jopa houkutteleviksi herkuiksi etelämaiden tuotteita ja viinejäkin. +Niillä he vaihtoivat itselleen erämaiden antimia: turkiksia joka lajia, +kuivattua haukea ja suolattua lohta. + +Nyt alkoivat markkinat. Kaikilta ilmansuunnilta tulleet kaupankävijät +toivat jokainen tavaransa rannalle, kulkivat ja tarjoilivat niitä +aitalta aitalle, venheeltä venheelle. Pitkämatkaisemmat pystyttivät +aittojen kupeille telttoja, joihin tavaransa levitellen asettuivat ja +näistä teltoista muodostui kuja pitkä kuin katu kaupungissa. Elämä +nousi vilkkaimmilleen ja sellaisena se pysyi pitkän kappaleen alkukesää +Tornionjoen matalilla äyräillä ja varsinkin Suensaaren rannoilla, jonne +liike ja kauppa keskittyi. + +Omituinen kieltensekoitus soi tuossa kauppaleirissä. Siellä kaikui +kolmea, neljää eri kieltä ja lukuisia murteita ja sekava surina +syntyi, kun myyjät koettivat ostajien kielellä tehdä tavaroitaan +tunnetuiksi ja nämä taas omalla kielellään kyselivät hintoja, +tarjosivat ja tinkivät. Rahoja näkyi hyvin vähän käytännössä; niistä +eivät sydänmaan asukkaat välittäneet ja eri kansakunnat eivät myöskään +oikein tunteneet toistensa kolikoita eikä niiden arvoa. Rahakaupassa +oli helppo joutua petkutetuksikin, kun rahoja liikkui monenlaisia. +Senvuoksi tavara enimmäkseen vaihdettiin tavaraan; kustakin esineestä +annettiin sen verran toista tavaraa, kuin sen hinta kaupantekijän +arvelun tai mieliteon mukaan oli. Jos vienalaisen oikein teki mieli +helapäistä puukkoa vaskivöineen, antoi hän siitä parikin kiihtelystä +oravannahkoja, vaikka hän niillä muuten olisi voinut saada montakin +tuppivyötä. + +Laivat kelluivat rannalla ja venheitä puikkelehti niiden ympärillä. +Toisia tuli, toisia läksi, toisista purettiin, toisiin lastattiin. +Tavara-aitoissa ja teltoissa vaalivat omistajat yöt päivät aarteitaan +ja aamuvarhaasta iltamyöhään kesti kaupantekoa. Paikkakunnan asukkailla +oli hyvät ansiot niistä markkinoista. Ruokatavaroilla oli korkea hinta +ja niitä meni minkä voitiin hankkia. Majataloihin kestit maksoivat +asunnostaan taikka toivat lahjoja tullessaan. Kullakin talolla oli omat +tuttavansa, jotka vuosittain kesteiksi saapuivat: kenellä raumalaisia, +kenellä norjalaisia, kenellä Käkisalmen laukkumiehiä, jotka kaikki +halusivat majatalonsa hyvänä pitää seuraavankin kesän varalta. +Torniolaiset olivat tavatessaan eri kansain edustajia vähän oppineet +niiden kieltäkin ymmärtämään ja saattoivat siten hätätilassa olla +kaupankävijöille avuksi ja itsekin siten välittäjäisiä ansaita. + +Vapaata oli kaupanteko näillä pohjoisilla markkinoilla. Ei tarvittu +tulleja eikä passeja, kukaan ei ollut käskijä, kukaan ei käskettävä, +markkinamiehet hoitivat itse järjestyksenpidon ja hoitivat sen +hyvin. Olihan Tornion pirkkalaisten päämiehellä tosin jonkunlainen +"lapinvoudin" arvonimi, johon hän tai hänen isänsä oli saanut +valtakirjan joltakin Ruotsin kuninkaalta, ja pirkkalaiset koettivat +kylläkin pitää tätä asemataan arvossa. Mutta mikään varsinainen +esivallan edustaja tuo "vouti" ei suinkaan ollut, häntä kuunteli kuka +tahtoi tai viitsi eikä hänellä ollut mahtia millä saada äänensä sen +enemmän tepsiväksi. Eikä sitä tarvittukaan. Markkinarauha oli kaikkien +ja kaikensukuisten käsityksen ja edun mukaan pidettävä pyhänä, kukin +oli valmis sitä auttamaan ja kukin oli asestettu siihen kyetäkseenkin. +Harvoin rauhaa markkinoilla pahemmin rikottiinkaan. Vihamielisetkin +heimot pysyivät kauppatoimissa ollessaan rauhallisina, se oli ikäänkuin +yhteinen sopimus, jota ei kenenkään ollut hyvä rikkoa. Jos sitävastoin +eriheimoiset kaupankävijät markkinoilta palatessaan sydänmaan saloilla +tai meren aavoilla vaanivat toisiaan ja hyökkäsivät toistensa +kimppuun murhaten ja ryöstäen, jos siellä silloin syntyi verisiä +taisteluita ja vainotöitä, niin se oli toinen asia, se ei kuulunut +enää markkinatapoihin. Mutta kaupankävijät kulkivat tavallisesti +siksi suurissa joukoissa, että he kykenivät matkallaankin puoliaan +pitämään. Mutta usein kyllä näillä paluumatkoilla siitä huolimatta +näyteltiin verisiä jälkinäytöksiä, jotka kylvivät vihaa ja katkeruutta +ja idättivät uutta vainoa ja kostoa. -- Varkaus oli häpeällinen +rikos, jonka tekijän henki markkinoilla ei ollut kallis. Se, jolta +oli varastettu, rankaisi itse voron jos kykeni, ja siihen kaikki muut +suostuivat. Petos kaupassa oli lievempi rikos, jonka seuraukset petetty +sai pitää hyvänään, -- katsokoon eteensä! + +Kirjoittamattomat olivat nämä kauppalait eikä siinä kaupanteossa +kirjamiehiä tarvittu. Saapui tietysti näille markkinoille, niinkuin +kaikkialle, mihin väkeä kertyi, noita aikansa loisia, kiertäviä +kerjäläismunkkeja, jotka harjoittivat käännytystyötään, edustivat +kirkkoa ja puhuivat omaan pussiinsa, mutta näillä kylmillä perillä +he eivät oikein viihtyneet. Tornion kivinen kirkko oli sitävastoin +aina auki turvaa hakeville vainotuille ja lohdutusta kaipaaville +murheellisille -- ja markkinain aikana sen kaikki pitivät pyhänä. +Vaan suurin osa markkinarahvaasta ei muuten tiennyt paljoa kirkosta +eikä uskosta; kullakin oli omat hartauskeinonsa, kenellä rukousnauha, +kenellä risti rinnalla, kenellä noitarengas tai käräjäkivi +massissa. Mutta yhteistä iloakin saatettiin siltä pitää kesäiltoina +markkinatörmällä. Tornion olut ja ulkomaan viini siellä usein teki +oudoista ystäviä ja tutuista vihamiehiä ja väliin niissä kisoissa +naimiskaupatkin pantiin alulle -- moni Tornion tyttö siellä löysi +sulhasensa ja joutui morsiameksi väliin kaukaisillekin rannoille. + +Kuulut olivat Tornion markkinat aikoinaan, humu niiden vilkkaudesta +ja suuruudesta kulki yli monen maan ja kaikkialla pohjoismaissa oli +aina niissä käyneitä, niille lähteviä. Ja siksi pohjoismaiden vanhin +historioitsija Olaus Magnus itse kävi asiasta tehden noita markkinoita +katsomassa ja laati niistä kirjaansa selonteon, piirsipä kuvankin +noita markkinoita esittämään ja valaisemaan silloisen elämän virkeyttä +napapiirin rajoilla. + +Tämä ensimmäinen kuvamme soveltuu parhaiten 14:lle sataluvulle, mutta +mahtuu se sentään hyvin sitä edelliselle ja sen jälkimmäisellekin +vuosisadalle. Vielä kauan myöhemminkin oli Tornion, samoin kuin +sittemmin Kemin ja Oulunsuun, satamilla suuri merkitys ja maine +Pohjolan kaupan keskustoina, vilkkaina liikepaikkoina. + + +II. VUOHENGINKOSKEN RANNALLA. + +Toinen "kuvamme kuluneilta ajoilta" voidaan sovittaa sille paikalle +Oulunjärven itäpäähän, jossa Kuhmonhaaran vedet laskevat mainittuun +järveen, siis jotenkin siihen, mihin nykyinen uusin rautatiemme +päättyy, -- Kajaanin kaupungin seuduille. Mutta siellä ei ollut silloin +mitään Kajaania, ei kaupunkia eikä linnaakaan, ei edes alkua niille +raunioille, joilta matkailija nyt Ämmäkosken kuohuja ihailee. Siellä ei +ollut silloin mitään paikallista asutusta ollenkaan, siellä oli erämaa, +asumaton, jylhä erämaa. Aika oli kumminkin vähän myöhäisempi kuin +edellisessä kuvassa. + +Nämä seudut olivat silloin vielä etäisempäin asutusten takamaita, +eräkulkijain metsästysmaita ja kalavesiä. Kontio vielä kuninkaana, +hukka maitten mittarina. + +Mutta näille asumattomille rannoille saapui kumminkin jo niihin +aikoihin aina kesäisin koko joukko kulkevaa väkeä, saapui lännestä, +etelästä ja idästä, ja usein nuo tulokkaat edellämainitulla +virranjuoksulla tapasivat toisensa, vuoroin rauhallisessa, vuoroin +vihamielisessä tarkoituksessa. Limingan ja Oulunsuun miehet +saapuivat vuosittain tänne vanhoille takamailleen metsänkäyntiin +ja hauvinpyyntiin, sauvoivat pitkässä jonossa verkoilla ja aseilla +lastattuja venheitään suvantopaikoissa ja vetivät niitä koskipaikoilla +köysillä rannalta. Heillä oli siellä kalajärvillä kullakin vanhat, +tietyt apajansa ja saunansa. Pohjois-Savon uutisasukkaat taas tulivat +poikkimaisin etelästä päin, selässään pyydyksiään kantaen, samoille +järville ja rakensivat sinne hekin kalamajoja, joihin väliin jäivät +talvenkin yli elämään ja metsänriistaa pyytämään. Karsain silmin heitä +pohjolaiset katselivat, milloin kalavesillään heitä tapasivat, vaan +savolaiset olivat rauhan miehiä eikä heidän kanssaan siis pahempaa +riitaa syntynyt. Mutta Maanselän takaa ja aina Vienan kylistä saakka +saapuivat karjalaiset laukkuineen ja keihäineen, kantoivat kepeitä +haapioitaan kannasten ja taipaleiden yli ja soutivat niitä vuolaissa +virroissa. Oli heillä kalanpyydyksiä heilläkin, mutta pääasiana heillä +oli kaupanteko, ja siksi he hakivat kalastavia erämiehiä näiden +lepopaikoilta. He tulivat rauhan miehinä, kättä pistivät, lahjoja +antoivat, avasivat laukkunsa ja kehuivat tavaroitaan. Pohjanmaan ja +Savon miehet möivätkin heille saaliitaan, nahkoja ja haukeja, ja +ostivat heidän rihkamoitaan. Siitä kehittyi varsinainen kauppapaikka +Oulunjärven itäpäähän Vuohenginkosken rannalle, jossa eräkävijät joka +kesä tapasivat toisensa ja jonne pitempimatkaisiakin kaupustelijoita +rupesi osaamaan, Käkisalmen karjalaisia ja muita. Sinne kohosi kosken +rannalle kauppakojuja ja savupirttejä ja Vuohenginkosken markkinat +kävivät nekin tunnetuiksi. + +Mutta aina ei se yhtyminen niin rauhallista ollut, aina eivät nämä +markkinat sovinnolla loppuneet. Usein, kovinkin usein, seurasi +sovinnon kauppaa verinen riita. Vienan miehet olivat kepulia miehiä, +veljinä päivällä kättä löivät, vihollisina yöllä karkasivat nukkuvain +kimppuun, ryöstivät ja tappoivat. Syttyi siten tuimia tappeluita +noissa hiljaisissa erämaissa. Pohjanmaan miehet taas olivat sitkeää +ja pitkävihaista väkeä; he eivät voineet koskaan jättää kärsimäänsä +vääryyttä kostamatta, heidän piti saada silmä silmästä ja hammas +hampaasta ja siksi jatkui vihollisuuksia kesän toisensa perästä -- +aina oli jollakin jotakin kostettavaa. Usein tehtiin kyllä sovinto, +tehtiin "ikuinen rauha" ja lyötiin kättä päälle. Ja taas käytiin kotvan +aikaa rauhan kauppaa Vuohenginkosken rannalla, kunnes jälleen se rauha +rikkoutui ja muuttui sodaksi, vainoksi ja kostoksi. Se oli nousua ja +laskua, oli vaihdellen rauhan hiljaista työtä ja sodan veristä melua ja +korvet kajahtivat vuoroin pyynnistä palaavain iloista juttua, vuoroin +haavottuneiden valittavaa tuskaa. Mutta vilkasta elämätä se oli, siinä +miehillä luonto karaistui ja hammas karkeni. + +Pohjolaiset ja vienalaiset taistelivat siten kauan tuimasti keskenään +näiden erämaiden omistamisesta ja herruudesta. Savolaiset sitävastoin +väistivät riitaa ja harjoittivat vain hiljakseen pyyntiään, vaan +sitenpä laskivat juuri he vähitellen nämä takamaat alleen, omistaen ne +viljelijän oikeudella omikseen. He olivat rauhan raatajia ja siksi he +voiton perivät. Heitä jäi aina joku perekunta vuodessa sinne johonkin +lahden poukamaan rakentamaansa majaan vakinaisesti asumaan, pannen +siten alun itäisen Pohjanmaan kiintonaiselle asutukselle. Näiden lapset +ne ovat siellä sitten vuosisatain halki saaneet kestää toisenlaista +taistelua, taistelua karun luonnon kovuutta ja kitsautta vastaan, ja se +taistelu on ollut pitkä ja työläs. Mutta he eivät ole siihen taisteluun +kukistuneet, he ovat ponnistelleet aina talven yli kesään päästäkseen +ja odottaneet uuden ajan valkenemista. + + * * * * * + +Ehkäpä se uuden ajan sarastus nyt onkin lähellä, ehkä taasen +pitkää laskua seuraa näille maakunnille pitkä nousu, vilkkaamman +elämän rikkaamman toiminnan aika, joka taas muistuttaa noita kuvia +kuluneilta, eloisimmilta ajoilta, mutta joka on niitä rauhallisempi ja +turvallisempi. + + + + +TEINI + + +Käsivarsiaan heilutellen ja ruumistaan puistellen juosta hölkötti +pitkäkoipinen teini pimeitä kujosia myöten aamukylmässä kouluun. +Hän koetti kääriä kulunutta, mustaa takkiaan tiukemmin ruumiilleen, +mutta se ei tahtonut tepsiä kylmää vastaan. Ja kumminkin hänestä +tuntui, ettei nyt tänä aamuna ollut kovinkaan pakkanen, vaan se oli +se syömättömyys, nälkä, joka häntä kylmäsi, -- viimeisen leipäpalansa +oli hän äsken pistänyt poskeensa noustessaan ylös Eenokki-sepän +tuvassa. Mutta se pala oli ollut liian pieni, se ei riittänyt +lämmittämään luisevaa ruumista. Ja sillä ravinnolla sitä nyt piti +kestää puoleenpäivään saakka, jolloin taas saattoi odottaa Portin +Pietarin keittiössä lämmintä ruoka-annosta. Jos sieltäkään enää saa..., +kärtyisiä ovat olleet viime aikoina. + +Teini Antti Antinpoika juoksi kinosten väliin polettua polkua pitkin +tuulimyllyjen ja navettarakennusten lomitse kunnes vähän leveämpi, +mutkainen katu aukeni eteen. Mutta sekin oli vielä aivan pimeä, +ainoastaan jonkun porvarin keittiön ovenraosta taikka sarvesta höylätyn +ikkunan läpi kuumotti arka valon säde. Aamu oli vielä hyvin varhainen. +Kun kolmikulmainen rauta raastuvan tornista viisi kertaa helähti, +silloin piti teinien olla koulussa, mutta varalta täytyi heidän jo +lähteä kotoaan paljo aikaisemmin. + +Koulutalon ovi oli auki ja siitä loimusi talviaamun pimeyteen +takkavalkean punertava hohde. Ovella telmi jo toisia teinejä ja he +tahtoivat vetää Antinkin mukaan leikkiinsä. Vaan Antti ei ollut tänään +sillä tuulella. Hän haki toveria, jolla olisi evästä mukanaan, mutta +sitä ei ollut nyt kellään sellaisella, jolta hän sitä olisi voinut +pyytää, ja hän istahti senvuoksi alakuloisena seinään kiinnitetylle +penkille, kauas katveeseen. Sieltä katseli hän hiljaa tuota jo +tuttavaksi kodiksi itselleen käynyttä kouluhuonetta, opettajan +pöytätuolia johon juuri neljä talikynttilää sytytettiin, karkeatekoista +kirjastokaappia, jonka harvoja, mutta kallisarvoisia kirjoja hän oli +oppinut rakastamaan, noita mataloita penkkejä, joissa hän opetusta oli +saanut nauttia. Mielihaikealla hän ajatteli, että hänen nyt ehkä täytyi +ne jättää ja katkaista kesken opintonsa ruoan puutteessa, ja ryhtyä +muuhun ansioon. + +Niinkuin useimmat tovereistaankin oli Antti köyhän talonpojan lapsi, +joka oli lähtenyt kaupunkiin, koettamaan onneaan opin ohdakkeisella +polulla. Eväskontti seljässä ja sauva kädessä oli hän kouluun saapunut, +saanut armosta jäädä asumaan Eenokki-sepän matalaan tupaan ja porvarien +keittiöissä hän oli, niinkuin toverinsakin, kerran päivässä keiton +saanut. Niin oli eletty ja luku oli luistanut ankaran Martti-mestarin +opastuksella hyvää vauhtia. Pari kertaa talvessa oli eväskontti täytenä +saapunut kotoa markkinamiesten matkassa ja niin oli aina eletty siihen +asti, kunnes lomalle lasketut teinit kaikki olivat pienissä parvissa +lähteneet maakuntaa kiertämään ja keräämään varoja, rahoja, vaatetta +ja ruokaa taas uudeksi lukukaudeksi. Mutta nyt oli Antin kontti +kesken talvea aivan tyhjentynyt, eikä täytettä ollut kotipuolesta +saapunut, köyhyys kun vallitsi sielläkin, ja porvarit rupesivat käymään +kärsimättömiksi kärttäjille, -- nyt oli seinä noussut Antille eteen. + +Näitä hän surumielisenä mietti, kun opettaja, ankara Martti-mestari, +astui sisään ja kävi latinaksi latinalaiseen kielioppiinsa käsiksi. +Antin kimppuun ei mestari monesti päässyt, vaan tänään Antti oli +hajamielinen, sekausi vastauksissaan ja kun aamulukujen päätyttyä +teinit hajautuivat päivällisille, oli hän alakuloisuutensa lisäksi +tyytymätön itseensäkin. Ei ollut tosin Martti-mestari patukkaa +käyttänyt, joka oli ainoa, jokapäiväinen parannuskeino teinien +hajamielisyyttä ja huonolukuisuutta vastaan, mutta ukon suupielien +vinkeistä näkyi, että hän oli vihassa. + +Porvarien pojat riensivät koteihinsa kaupunkiin, rikkaammat +maalaispojat majapaikkoihinsa, köyhimmät kuokkimaan sääliväin ihmisten +keitoille. Antti käveli Portin Pietarin keittiöön ja asettui ovensuuhun +odottamaan, -- nälkä kurni suolta ja ruoan haju melkein huimasi päätä. +Mutta pisteliäästi häntä nyt Pietarin palvelijat kohtelivat. + +-- Tulit eilen ja tulit tänään, -- taasko huomenna tulet? -- +veistelivät he. -- Saa nähdä, riittääkö taas keitto muulle väelle, kun +sinä pääset popsimaan. + +-- Se ei tämä Antti syö muuta kuin sen ainoan kerran päivässä, mutta +silloin sille pitäisikin olla erityinen padallinen, -- kappa nauriita +ja puoli lehmän reittä. + +-- No, siinä on nyt taas täysi kuppi, katsotaan sitten, kantavatko nuo +kapeat koivet naurisvellistä paisunutta vatsaa...! + +Niin veisteli keittiössä talonväki, joka rupesi kyllästymään näihin +jokapäiväisiin vierailuihin. Antti söi, mutta nieli kyyneleitä vellin +mukana. Kiitettyään ruoasta läksi hän kiirein askelin takaisin kouluun +ja astui ankaran Martti-mestarin tupaan, jossa tämä perheensä kanssa +asui ja koetti saada vuoden ympäri riittämään sen puolen lästiä rukiita +ja saman ohria, jonka hän nautti opetustyöstään palkakseen. Antin oli +aikomus pyytää mestarilta elatuksenapua niistä teinirahoista, joita +koululle maakunnasta kannettiin. Vaan ne olivat mestarilta jo aikoja +sitten menneet, niitä oli syöty ja jaettu ja sen vuoksi hän ankarasti +Antille tiuskasi: -- Mitä teinirahoja, ne olen jo jakanut ja omistani +lisää pannut, niin että en enää tiedä, mitä omille lapsilleni annan. +Olethan itsekin saanut, -- parempi olisi, jos te joskus toisitte +minulle kotipuolestanne tulijaisiksi jonkun juuston tai voinaulan, kuin +että aina mangutte teinirahoja, jotka sitten olueen juotte. + +-- Mutta minulla ei ole nyt enää mitään syötävää, sopersi Antti. + +-- Koeta hankkia, koeta hankkia, ja ole ahkera ja tarkka, eläkä hölmö, +niinkuin tänään, niin minä jonkun vuoden perästä ehdotan sinut saamaan +apulaispapin viran. + +Antti huomasi jo, että hänellä ei ollut muuta neuvoa, kuin lähteä maata +kiertämään ja maakunnasta elatuksenapua keräämään. Hän tiesi, että +sekin oli oikeastaan jo kielletty, mutta mikäs siinä auttoi, kun hätä +käski. + +-- Antaisiko mestari minulle teinin todistuksen teiniapuja kerätäkseni, +pyysi hän ujosti. + +Mutta siitä mestari tuskastui. + +-- Tiedäthän, että minun ei ole lupa antaa sellaista todistusta, laki +sen kieltää, -- vai tahdotteko, että minulta tämä viheliäinen virkani +vietäisiin! + +Omin neuvoinsa täytyi nuoren teinin lähteä suoriutumaan. Palatessaan +mestarin luota koulutupaan olivat siellä toiset koululaiset koolla +harjotellen iloisina ja reippaina latinalaisia koululauluja. +Pääsiäinen oli tulossa, ja silloin he, samoin kuin jouluna ja +pyhäinmiestenpäivänä, aina kulkivat talosta taloon laulaen porvarien +perheille noita kauniita joululaulujaan, joihin he usein itse sanoja +sepittivät. Silloin oli teineillä hyvät päivät, porvarien juhlaruu'ista +saivat he runsaita annoksia, ei säästetty silloin silavaa eikä olutta, +eikä niin huonoa teiniä ollut, joka ei olisi silloin jaksanut humalaan +päästä. Voudin oli m.m. tapana vuosittain antaa teineille, kun he +saapuivat kuninkaankartanon portaille veisaamaan, 6 kannua olutta, +puolen leiviskää leipää, palvatun lampaan ja naulan kynttilöitä, -- +se kirjoitettiin "porttirahoina" oikein voudin tileihin ja siitä +teineillä ilon kestejä kesti. Nämä makeanleivän päivät olivat taas +tulossa ja kadehtien katseli Antti, kuinka hänen toverinsa niitä +varten valmistautuivat, -- hänen itsensä täytyi lähteä pois maakuntaa +kiertämään... + +-- Tule pääsiäislauluja laulamaan, kehottivat toverit. + +-- Elä aina märehdi sitä latinalaista kielioppia, pistelivät he. + +Vaan Antti hiipi hiljaa koulutalosta pois, käveli kinoksiin polettua +polkua pitkin tuulimyllyjen ympäri ja navettain ja tallien välisiä +kujia myöten Eenokki-sepän pirttiin, josta hän haki konttinsa ja +suksensa. Ja verkalleen lähti hän potkimaan kaupungin portista ulos +yksin talviseen metsään. + +Entisinä aikoina, paavin uskon aikoina, joista vielä vanhat kertoivat, +olivat ihmiset armeliaampia koululaista kohtaan ja näiden toimeentulo +luostari- tai kaupunginkouluissa oli parempi. Katoolinen kirkko julisti +hyväksi työksi köyhäin koululaisten auttamisen ja myönsi sadan päivän +aneet jokaiselle, joka teinille almun antoi. Rikkaiden luostarien tai +piispanistuimien yhteydessä olevat koulut olivat siksi äveriäitä, +että niiden kannatti hyvin palkata opettajat ja avustaa ja vaatettaa +oppilaitakin. Ja silloin oli myöskin teinien kulku maakunnissa aivan +luvallista ja tavallista. Mutta uskonpuhdistuksen jälkeen joutuivat +koulut Suomessa rappiolle, hallitus riisti kirkon varat eikä sen +laitoksia kumminkaan ylläpitänyt; opettajain palkat pienennettiin, +näiden tiedolliset edellytykset samalla supistuivat eikä kukaan +ajatellut köyhien teinien avustamista. Päinvastoin hallitus kielsi +näitä kulkemasta maaseudulla teiniapuja keräämässä, koska se muka +vietteli laiskuuteen ja aikaansai pahennusta, -- hallitus tahtoi itse +kiskoa talonpojilta verot niin tarkkaan kuin nämä suinkin jaksoivat +suorittaa eikä sallinut muiden kerjätenkään käydä heitä verottamassa. +Sen sijaan hallitus itse kantoi "teinirahoja" talonpojilta, +tarkoituksessa jakaa niitä koululaisille, mutta ne rahat supistuivat +hyvin vähiin, mitkä teineille lopullisesti annettiin. + +Siihen aikaan, noin kolmesataa vuotta sitten, jolloin pitkäkoipinen +teini Antti Antinpoika yksin lähti kaupungista maalle hiihtämään, +kerätäkseen varoja lukujensa jatkamista varten, oli koululaisilla +siis hyvin vaikeat olot, ja hyvin hämärät olivat Antinkin toiveet. +Hän mietti siinä hiihtäessään, olisiko parempi muuttaa uraa, jättää +luvut sikseen, opille annettiin näinä sotaisina aikoina hyvin vähän +merkitystä. Maantiellä kulkijakin näki kyllä, kenellä niihin aikoihin +oli mahti käsissään ja menestys edessään. Tuhkatiheään ajoi Anttia +vastaan vallattomia ratsumiesparvia hoilaten ja laulaen. He poikkesivat +taloihin ja ottivat väkisin ruokaa ja juomaa mitä parasta oli +saatavissa ja elivät yhdessä huumauksessa. Ja pilkkaa he tekivät kontti +seljässä hiihtelevästä teinistä. + +-- Kas siinä hometoukka, joka on kirjojensa äärestä lähtenyt metsään +tuulottautumaan, sanoivat he ivalla. + +-- Hanki itsellesi miekka ja ratsu, niin sinusta vielä mies tulee, +koipia sinulla ainakin on. Ei latina sinua elätä. Vaan tule +sotaretkelle. Siellä saat viiniä kypärästä juoda ja viileskellä vehnää +ja silavaa, ja kultia ja hopeita saat saaliina kotiisi kantaa. Ja mitä +se maksaa soturin kunnia ja maine! + +Antti taivalsi edelleen antautumatta väittelyihin raakojen ja rajujen +sotilasjoukkojen kanssa. Hän hiihti Turun lähimpäin maatalojen ohi, -- +niitä kävivät teinit liian usein verottamassa -- alkaakseen kerjuunsa +etempätä. Ilta rupesi jo tulemaan ja hän hiihti vielä metsäistä +taivalta. + +Saapui hän kumminkin ennen illan tuloa suureen taloon ja ilmaisi ujosti +asiansa. Mutta siellä oli jo liian usein käynyt samoja asiamiehiä ja +niille oli opittu vastaus antamaan. Kuningas oli kieltänyt teinikulun +ja kieltänyt heille almuja antamasta. Joka ei työllään itseään elätä, +se on käsketty lähettää muitta mutkitta sotaväkeen, varokoon Antti, +ettei ruunun miehiä satu hänen taipaleelleen. + +Yöksikään ei Antti uskaltanut taloon jäädä, hän lähti hiihtämään +edelleen, vaikka väsymys jo painosti ponnistuksiin tottumattomia +raajoja ja mieli apeana asui. Kotvan hiihdettyään pysähtyi hän maantien +varrella pienelle kunnaalle, istahti kaatuneelle hongalle ja kyynel +tirahti silmästä nuoren miehen. Niin toivottomalta tuntui kaikki, +pystöön näytti taival nousevan opin tiellä. Vielä vuosia täytyi ehkä +näin kihnuttaa, ennenkuin saattoi toivoa lukuajan loppuvan, -- ja +mitä oli silloinkaan edessä? Parhaassa tapauksessa joku vaivainen +apulaispapin paikka jonkun kitsaan kirkkoherran luona ruokapalkalla, +ja siihen asti täytyi vielä nähdä niin paljon nälkää! Miksei hän +viskannut kulunutta, mustaa teininmekkoaan hiiteen ja sen mukana kaikki +grammatiikat ja retoriikat ja dialektiikat, ja tarttunut miekkaan, +joka avasi viinin ja vehnäsen maat? Sotaväen kirjureita vilisee joka +kylässä, -- ei tarvitse muuta kuin ilmoittautua sellaiselle, niin ovat +pestirahat taskussa ja ruumin ase kädessä, jolla itse ottaa, mitä ei +mielisuosiolla anneta... + +Tähän suuntaan kävi nuoren teinin ajatuksenkulku, mutta kaihoa ne +tuumat kasvattivat hänen mieleensä, -- kirjat olivat jo käyneet hänelle +rakkaiksi, hän olisi tahtonut syvemmin niihin tutustua. Mutta hänen +siinä istuessa sitä synkempänä mieleltään, kuta pimeämmäksi ilta kävi, +kulki yksinäinen nainen maantietä, pysähtyi nuorukaista puhuttelemaan +ja armahti häntä sekä vei hänet läheiseen matalaan majaansa yöksi. +Ja aamulla vielä evään konttiin antoi ja siunasi taipaleelle. Ja +rohkeammalla mielellä taas nuori teini lähti hiihtämään, yhä kauemmas +sydänmaata kohti. -- + +Kuta syvemmäs sisämaahan hän hiihti, sitä avuliaammiksi ihmiset +kävivät. Hänen konttiinsa kertyi leipää, lihaa, voita ja kalaa, hän sai +korjata resuset kenkänsä ja vaatetta hän sai ohkasen mekkonsa lisäksi. +Suksikeli loppui ja jalan hän jatkoi kiertokulkuaan sulalla maalla. +Kevätmarkkinoille kaupunkiin lähteväin mukana saattoi Antti jo lähettää +Eenokki-sepän majaan runsaat muonat ja kun hän itse paluumatkalla +koulukaupunkia läheni, painoi kontti taas raskaasti hänen hartioitaan. +Mutta mieluistapa oli sitä takkaa kantaa; nyt sai taas huoletta viipyä +puolen vuotta kirjojen ääressä eikä kurninut nälkä suolissa. Poissa +oli epäilys ja apea mieli ja halveksuen hän nyt katseli raakoja +ratsumiesjoukkoja, jotka kompasanoja lasketellen hänen ohitseen ajoivat. + + * * * * * + +Oli Juhannusaatto, kun Antti taas koulukaupunkiin ehti. Juhlaa varten +panemastaan oluesta ja leipomistaan leivistä olivat taas porvarit +antaneet teineille heidän osansa ja kaupungin laidassa nämä hilpeät +nuorukaiset nyt kokkoa polttivat ja runsaita eväitään nauttivat, kun +Antti raskasta konttiaan kantaen metsästä saapui. Riemulla riensivät +he häntä tervehtimään ja joukkoonsa kutsumaan. Mutta Antti vei +ensiksi konttinsa kaupunkiin Eenokki-sepän taloon, kätki raskaasti +kerätyt lukumuonansa visusti sepän muijan aittaan ja kantoi loistavin +silmin Martti-mestarille paksun leipäjuuston ja komean voimöhkäleen +tulijaisiksi. Ja kyynel kiilsi mestarin silmässä, kun hän palannutta +teiniään tervehti ja juustosta viipaleita lapsilleen leikkeli. + +Iloisin ja reippain koko teinijoukosta oli Antti, kun hän illan +yöksi vaihtuessa taas istui toveriensa keskuudessa ja kertoi heille +roihuavan kokon ääressä matkansa vaiheista. Porvarien väkevä olut +teki tehtävänsä, ja kun teinit käsi kaulassa laulelivat latinalaisia +juhlalaulujaan, kaikui korkeimpana joukosta Antin ääni. Ja laulun +loputtua toisti hän vielä kerran yksin: + + Gaudeamus igitur + Juvenes dum sumus. + + + + +KRISTER-HERRAN VERKALASTI + + +Viipurin linnan vanha päällikkö, Krister Niilonpoika Vaasa, oli äkänen +ja sydämmikkö ukko. Hän oli tarmokas mies ja voimakas maaherra, +ylhäistä sukua ja arvoltaan korkea, mutta luonteeltaan oli hän niin +ankara ja äreä, että häntä enemmän pelättiin kuin kunnioitettiin. +Kolmattakymmentä vuotta oli hän jo Karjalan linnassa isännöinyt +koko Itä-Suomen käskynhaltijana, mutta eipä muistanut kukaan linnan +väestä eikä kaupungin asukkaista tavanneensa ukkoa iloisena tai edes +tyyneellä tuulella, -- aina hän oli kärtyinen ja vihainen, puheissaan +kiivas ja käytökseltään tyly. Kaupungin porvarit tosin arvailivat, +että mahtoi ukko sentään kaikessa hiljaisuudessa joskus olla itsekseen +hyvilläänkin, kun oli saanut merellä kaapatuksi jonkun luvattoman +lastin tai kiskastuksi maakunnasta uuden veron, mutta sitä hän ei +kenellekään osoittanut, ei edes omalle perheelleen, jota hän kohteli +yhtä ankarasti kuin kaikkia muita. + +Ukko Krister ei näet ollut ainoastaan äkänen vanha herra, vaan sen +lisäksi perin ahnas ja itara, tarkka ruumin puolesta, mutta vielä +tarkempi omastaan. Hänen saituudestaan kulki sen ajan Viipurissa -- +salaa tietysti -- paljon kaskuja. Niin oli hän kerrankin ottanut +periäkseen Räävelistä Viipurin Karjaportin luostarille lahjoitettuja +testamenttivaroja, joita piti olla melkoiset määrät, mutta kun hän +sitten laski pois kulunkinsa ja vaivanpalkkionsa, jäikin jälelle +luostarille vain kolme hopealusikkaa ja vanha tinakannu, -- ja siitä +eivät harmajat veljet häntä paljon siunanneet. Viipurin porvariston +ja raadin hän kerran sai urakalla hankkimaan linnaan koko talven, +muonat, mutta kun maksun aika tuli, kuittasi hän koko jutun -- eräällä +kuninkaallisella kauppalupakirjalla, jonka kaupunki oikeastaan jo +muutamia vuosia sitten oli saanut. Talonpojat eivät uskaltaneet +nureksia hänen määräämistään veroista, sillä kun he kerran niistä +olivat tehneet Krister-herraa vastaan valituksen kuninkaalle, kiskoi +ukko heiltä siitä rangaistukseksi -- uuden veron, aivan ylimääräisen. +Hän ymmärsi näin ollen itse, ettei häntä juuri rakastettu, mutta siitä +hän ei välittänyt, kunhan häntä toteltiin ja hänelle -- maksettiin. + +Niin murjotti ukko kesät talvet synkässä kivilinnassaan ja aina oli +hänellä jotakin syytä olla äreä. + +Mutta eräänä kesäpäivänä -- se oli vuonna 1437 -- oli Krister +Niilonpoika tavallista vihaisempi. Linnan suuressa asehuoneessa kulkea +kääpitti hän käppyrässä -- hänen, selkänsä oli näet jo vanhuuttaan +koukussa -- ja takoi rautaista miekanhuotraansa kivilattiaan, +niin että holvit kaikuivat, ja hänen pienet, tihruiset silmänsä +verestivät kiukusta. Hän torui nyt alapäällikköään, linnanvouti Antero +Stoolpannaa, joka kalpeana seisoi hänen edessään, ja huusi tälle: + +-- Ne ovat verukkeita, se mies on otettava kiinni, olet toiminut +huonosti. + +-- Mutta hän ei ole enää koko maassa, hän on laivallaan lähtenyt +tiehensä, luultavasti Rääveliin. + +-- No, pane laiva hakemaan hänet sieltä. + +-- Hän on Räävelin porvari... + +-- Olkoon, hänet on pantava kiinni ja tuotava tyrmään tänne, kunnes +sammalet päähän kasvaa. Hä, etkö ymmärrä, hän on häpäissyt minut ja +vahingoittanut minua hallituksen edessä ja tehnyt minut naurettavaksi +Turussa ja Viipurissa ja kaikkialla -- hä, etkö ymmärrä? Te olette +samanlaisia lurjuksia kaikki, -- no, suoria käskyjäni täyttämään, eläkä +siinä verukkeitasi mukita! + +Vouti läksi miettiväisenä pois. Mutta kesken kaikkea täytyi hänen +hymähtää. + +Sillä ukko Kristerillä oli todellakin tällä kertaa vähän syytä olla +harmissaan; hän oli kuin olikin kärsinyt pienen tappion ja joutunut +naurettavaksi. Mutta syy ei oikeastaan ollut tuon rääveliläisen +porvarin, jonka hän nyt kiukussaan välttämättä olisi tahtonut tyrmään +sulkea, vaan hänen oman itaruutensa ja ahneutensa, -- se kai häntä enin +sapettikin. + +Seikka oli näet se, että Raaseporin linnanherra Iivar Fleming, +joka, niinkuin Raaseporin linnanherrain tapa oli, sivuelinkeinonaan +harjoitteli kaappausta ja muuta huonompaa meriliikettä, tässä +kevätkesällä oli ottanut haltuunsa rääveliläisen porvarin Olavi Vinken +kauppalaivan, joka verkalastissa oli menossa Novgorodiin. Raasepori +oli yleensä tällaisesta väkivaltaisuudesta huonossa huudossa, mutta +tällä kertaa oli tuohon kaappaukseen sentään ollut vähän oikeuden +varjoakin, koska Vinken lastin seassa oli ollut joku määrä aseita. Jo +monta vuotta sitten oli näet Ruotsin hallitus kieltänyt hansakauppiaita +ja muita merenkulkijoita viemästä aseita Novgorodiin, jonka vallan +kanssa alituiseen oltiin hienossa riidankähmässä, ja Krister-herra oli +Viipurin päällikkönä äskenkin uudistanut tuon kiellon. Fleming vei siis +valtaamansa laivan Raaseporiin ja Vinkelle tuli hätä käteen. + +Siinä tuskassaan oli hän rientänyt Viipuriin, Krister-herralta apua +hakemaan. Vanha saituri oivalsikin kohta, että tässä on jotakin +ansaittavana ja hän lupasi Vinkeä auttaa, mutta kovilla ehdoilla: +puolet verkalastista piti hänen saada palkkiokseen. Siitä hinnasta +suostui hän ottamaan koko lastin omiin nimiinsä ja omanaan vaatimaan +sen takaisin ja pelastamaan laivan. Olihan hän Raaseporin herraa paljon +mahtavampi ja voimakkaampi, hänellä oli aina keinoja pakottaakseen +Flemingiä taipumaan. Sopimus tehtiin. Krister Niilonpoika antoi +rääveliläiselle porvarille sinetillään varustetut kirjat, joissa +vakuutti lastin omakseen ja sillä syyllä vaati laivan takaisin. +Kevenneellä mielellä ja hyvillä toiveilla läksi hätääntynyt porvari +Raaseporiin hommaamaan laivansa ja lastinsa irti. + +Juoni olikin onnistua, -- Iivari Fleming ei suinkaan uskaltanut +Viipurin ankaraa käskynhaltijaa vastustella, vaan lupasi heti toimittaa +hänen tavaransa takaisin. Mutta viime hetkessä hän sittenkin rupesi +vikuroimaan -- lienee mies juonen älynnyt -- ja selitti jättävänsä +asian oikeuden ratkaistavaksi. Sehän oli ilmeistä koiruutta, +Krister-herra sen heti älysi asiasta kuultuaan -- ajateltakoon vain +sitä ristiriitaa, että Raaseporin vanha merirosvo kerran kiltisti +turvautui lakiin, ilkeyttähän se oli kaikki! Mutta Vinke meni loukkuun, +purjehti Flemingin kanssa Turkuun, jossa asia alistettiin sikäläisen +käskynhaltijan Hannu Kröpelinin tuomittavaksi. Ja siitä tulikin kova +tutkimus -- sulaa ilkeyttä, päätteli Krister, joka tiesi, ettei +Hannukaan ollut hänen ystäviään -- Vinke parka pantiin lujalle lastinsa +johdosta, hän erehtyi puhumaan ristiin ja lopuksi täytyi hänen suoraan +tunnustaa, että lasti olikin hänen omansa ja että Krister-herra oli +antanut aivan perättömät paperit kiertääkseen omia määräyksiään ja +ansaitakseen puolet verkalastista. + +Juttu tuli julkiseksi, siitä Hannu ja Iivari kyllä huolta pitivät, sitä +he vain lienevät tahtoneetkin. Turun käskynhaltija lähetti Krister-ukon +sinetöidyt todistukset ynnä kertomuksen asiasta Tukholmaan, jossa +juuri uutta kotimaista hallitusta tanskalaisten sortovallan katkettua +järjesteltiin, ja itse vanhalle herralle hän myös kirjoitti isälliset +nuhteet. Muuten tuomittiin laiva ja lasti Vinkelle, ainoastaan aseet +hän menetti, ja onnellisena lähti pitkässä hädässä ollut rääveliläinen +porvari purjehtimaan verkapakkoineen kotiin Suomenlahden poikki, +aavistamatta, minkä harmin hän oli viipurilaiselle auttajalleen +tuottanut. + +Krister-herra oli pian saanut tiedon verkalastin kohtalosta ja hänellä +oli sappi ollut haleta. Sillä hän tunsi luissaan sen vahingonilon, +millä kaikki kiusautuneet aatelismiehet ja Viipurin viekkaat porvarit +näkivät hänelle tapahtuneen tappion ja häpeän. Ja asiasta tehty +ilmoitus Tukholmaan oli juuri tällä hetkellä aivan hiidestä heitetty, +sillä ukolla oli siellä parastaikaa verkkoja vesillä, hän aikoi +kaukaisesta linnaläänistään hinautua sinne järjestettävän hallituksen +jäseneksi ja hänellä olikin nyt, Engelbrektin kaaduttua ja herrain +ollessa keskenään riitaisia, paljon toiveita sinne päästä. Vaan nyt ne +saivat hänen vihollisensa siellä taas keppihevosen ratsastaakseen. Entä +sitten se puolen verkalastin hinta, joka luiskahti läpi hänen ahnaitten +sormiensa, se ihan polttamalla kirveli hänen sydäntään! + +Ja siksi hän vielä sanantuojan mentyä kiukkuillen kalisti rautaista +miekanhuotraansa kivilaattiaan ja kiroili: + +-- Se hirtettävä saapas-saksa, se petti minut kuin moukan. Itse +laivansa pelasti, minut häpeään jätti. Mutta vielä minä sen verkalastin +perin. Tulet sinä vielä Viipuriin ja silloin... ehkä me voimme saada +tuomioistuimen toimeen täälläkin! Mutta ei hän sentään uskaltanut +oikein toivoakaan, että Räävelin porvari, kerran pelastuttuaan, +hevillä taas hänen kynsiinsä antautuisi. Vielä vähemmin sitä uskoivat +muut, Viipurin porvarit eivät varsinkaan, joista monet olivat Olavi +Vinken hyviä ystäviä ja jotka salaa sydämessään kiittivät häntä hänen +kepposestaan. He nauraa hihittivät nurkkain takana, kun joskus ukon +näkivät sillalla liikkeessä, ja kutittivat, että saa se nyt äreä Risto +nielasta sappensa, -- kyllä kai Vinke Viipurin rannat välttää! + +Mutta toisin kävi. + +Kaikkien kummastukseksi ja monen kauhuksi laski vielä samana syksynä +Viipurin lahteen rääveliläinen laiva, josta Olavi Vinke verkalleen +maihin astui, hän juuri ihan rauhallisena ja varmana, niinkuin ei +mitään olisi tapahtunut. Ei tiennyt mies varoa mitään pahaa, hänellä ei +ollut sairas omatunto, hän tuli aivan vahvassa turvassa selvittämään +joitakin asioita, jotka häneltä kesällä siinä kiireessä jäivät +selvittämättä. -- Onko mies hullu! siunailivat Viipurin porvarit hänet +nähdessään ja kiirehtivät hänelle salavihkaa suihkasemaan neuvon, että +hän kiireisellä paolla pelastaisi nahkansa. Mutta se oli jo myöhää. +Linnan miehet, joille ukko oli antanut niin ankarat käskyt, saivat myös +vihiä isäntänsä vihaaman porvarin tulosta ja ennen iltaa löysi Olavi +Vinke itsensä kauhusta kankeana Viipurin linnan syvimmästä tyrmästä. + +Kirkastuivatko edes hetkeksi nytkään Krister Niilonpojan kuivat kasvot, +kun hän näin odottamatta sai halutun saaliin käsiinsä, sitä ei kukaan +varmuudella tiennyt, sillä ukko ei näyttänyt kasvojaan kenellekään. +Mutta Viipurin porvarit arvailivat, että kyllä kai hän siellä kaikessa +hiljaisuudessa nyt sentään päästi leveän naurun, leveän ja pitkän. +Porvareilla itsellään oli sitävastoin mieli matalana, he katselivat +kaupungin rannalta surumielin saarilinnaa, jonka vahvojen kiviseinien +takana heidän rääveliläinen toverinsa nyt tyrmässä yksin virui, ja he +kuiskailivat toisilleen: + +-- Sääli miestä, mutta varomaton hän olikin. + +-- Sääli, -- sinne jäänee nyt Vinkeparka todellakin virumaan, kunnes +sammalet päähän kasvaa. Niin virkkoi Viipurin pormestari Martti +Degen, joka monet hyvät ateriat oli Räävelissä syönyt ystävänsä +Vinken vieraanvaraisessa talossa ja joka turhaan mietti keinoa hänet +pelastaakseen. + +-- Niin kuuluu ukko uhanneen, ja hän on sydämikkö, huoahti raatimies +Erik Varg, jolla oli Vinken kanssa selvittämättömiä asioita. + +-- Sinne lahoo mies! -- -- + +Mutta porvarit eivät nytkään arvanneet oikein. Vanha Krister-herra oli +pitkän kiukkunsa aikana miettinyt toisenlaisen kostotuuman, laajemman +ja tehokkaamman ja juuri Viipurin porvareille pirullisemman. Hän oli +hänkin päättänyt hankkia asialleen oikeuden varjon ja ennen kaikkea +tahtoi hän voittaa takaisin tuon puolen verkalastin hinnan, joka vielä +hänen sappeaan kuohutti. Hän päätti hänkin vedota tuomioistuimeen. + +Ja niin sai Viipurin kaupungin pormestari ja raati eräänä syyspäivänä +linnanherralta lyhyen ja virallisen käskyn ottaa tutkittavakseen ja +tuomittavakseen rääveliläisen porvarin Olavi Vinken "epärehellinen +menettely". Ja Krister Niilonpoika lähetti samalla vangitun porvarin +heidän vastuullaan tutkinnon ajaksi raatihuoneelle säilytettäväksi. +Ja sanantuoja tiesi kertoa, että nyt oli Risto-ukko ainakin kerran +myhäillyt. + +Sillä hän tiesi saattaneensa pormestarin ja raadin mitä kiusallisimpaan +välikäteen. He olivat hänen vahingolleen ilkkuneet, -- nyt tuomitkoot +tai vapauttakoot! + +Porvaristo ja raati kokoontui perin vakavana ja huolestuneena Viipurin +kivistä rakennetulle raatihuoneelle neuvottelemaan. Se oli todellakin +joutunut pahempaan kuin pulaan. Asianhan tunsivat kaikki ja raati tutki +sitä vieläkin pitkällisesti ja juhlallisesti. Ja jokainen oli selvillä, +minkä tuomion hän olisi tahtonut antaa. Mutta meneppäs tuomitsemaan +vastoin Krister-herran tahtoa! Ja sitäpaitsi: Vinke oli tehnyt +sopimuksen linnanherran kanssa, tunnusti itse luvanneensa ukolle puolen +verkalastia, vaan olikin sitten menetellyt sitä sopimusta vastaan, -- +ukolla oli todella oikeudenkin varjoa puolellaan. + +Raati neuvotteli pitkään ja perusteellisesti suljettujen ovien takana, +pyöritti asiaa joka puolelta, mutta se oli aina vain kovin kiusallinen +juttu. + +-- Syytönhän mies on, lasti on hänen omansa, meidän pitäisi hänet +tuomita vapaaksi. -- Niin puhui Eerikki Varg, raatimies, joka oli +Vinken kanssa asioissa. + +-- Mutta me emme voi, tuskaili pormestari Martti Degen, jonka sydäntä +enin kirveli, koska Vinke oli hänen vanha, hyvä ystävänsä. + +-- Emme uskalla, sanokaamme se suoraan, huomautti nuoremmista +porvareista joku. + +-- Niin, hm, tankkaili pormestari. -- Ja jos oikein katsotaan, oli +Vinke tehnyt sopimuksen, tuhman tosin, mutta... + +-- Mutta ukko vain tahtoi kohtuuttomasti ansaita hänen hädästään. + +-- No niin, tuomitkaa sitten hänet vapaaksi! Mutta sitäpä ei +uskallettu. Pormestari ja raati ei voinut tulla muuhun kuin +langettavaan johtopäätökseen. Surullista se oli, mutta mihinkäpä siitä +pääsi. + +Tuo samainen nuori porvari silloin virkahti: + +-- Annetaan miehen karata! + +Raatimiehet katsoivat toisiaan, -- tuuma heitä kaikkia miellytti. Mutta +samassa oli epäilyskin valmis: + +-- Ei hän meiltä saa karata, me olemme hänestä vastuussa. + +-- Pääsee hän linnastakin, jos vähän autetaan. Mutta pormestari lopetti +ne keskustelut: + +-- Paetkoon jos pääsee, onnekseen menköön. Vaan meidän täytyy nyt antaa +tuomio. + +Ja silloin se annettiin. Viipurin pormestari ja raati havaitsi Olavi +Vinken syylliseksi ja tuomitsi hänet maksamaan linnan päällikölle, +jalosukuiselle Krister Niilonpojalle puolen verkalastin hinnan, +niinkuin heidän kesken sovittu oli, eli 2 000 Riian markkaa, joksi +se hinta arvattiin. Päätöksestä annettiin tieto Krister-herralle ja +vangittu rääveliläinen lähetettiin takaisin linnaan. + +Apealla mielellä porvaristo hajaantui. Mutta yhden ja toisen mielessä +kyti kumminkin salainen toivo, että vanki toki pääsisi karkaamaan, +he tiesivät, että auttajista ei ollut puutetta. Ja se heitä hiukan +lohdutti. -- -- + +Mutta hullusti kävi. + +Viikon, parin perästä oli Viipurin porvaristo taas koolla +raatihuoneella ja piti siellä pitkiä ja alakuloisia neuvotteluita. +Sillä hullusti oli taas käynyt. Vangittu rääveliläinen Olavi Vinke oli +tosin päässyt karkaamaan linnasta ja se uutinen oli päiväksi, pariksi +ilolla täyttänyt porvarien mielet. Mitä apua hän lie saanutkin, siitä +ei mitään puhuttu, vaan valmiiksi varustettua köyttä myöten oli hän +eräänä syysyönä hinautunut linnan muurilta alas veteen ja uinut maihin +ja taas oli apulaisia ollut häntä suojaan saattamassa. Hätääntyneenä +oli mies silloin rientänyt Karjaportin luostariin, sieltä ensimmäisen +turvapaikan löytääkseen, ja hän oli luullut vihityn luostarin pyhässä +suojassa olevansa varmassa turvapaikassa mahtavan maaherrankin vihoja +vastaan. Niin olivat luulleet muutkin. Mutta Krister-herran kiukulla ei +ollut rajoja eikä hänen mahtisanallaankaan. Taas oli hänellä, vangin +karattua, ollut sydän kiukusta haleta ja kuultuaan miehen piilevän +luostarissa vaati hän sieltä heti vankiaan tiukasti takaisin, muuten +uhkasi tulla aseväellä ottamaan. Eipä olisi luostarin päällikkö eivätkä +hurskaat veljet tahtoneet antaa alttiiksi miestä, joka heidän luotaan +oli hakenut Jumalan-turvaa, mutta niin suuri oli äreän herran herättämä +pelko koko Karjalassa, ettei luostarikaan uskaltanut hänen vaatimaansa +miestä suojassaan pitää. Se luovutti hänet pois ja taas istui Vinke +linnan tyrmässä, entistä lujempien lukkojen takana. + +Hullusti oli siten taas käynyt, perin hullusti. + +Olavi Vinke oli tyrmästään lähettänyt Viipurin porvareille surkean +pyynnön, että he kaiken ihmisyyden nimessä maksaisivat linnanherralle +nuo hänelle tuomitsemansa rahat, jotta hän pääsisi vapaaksi. Porvarit +olivat koettaneet pyytää armoakin Vinken puolesta, vaan Krister-herra +oli antanut kylmän ja äreän vastauksen: Ei puhettakaan armosta! Jos +maksatte verolastin hinnan, nuo 2 000 Riian markkaa, niin mies saa +mennä, muuten ei. Ja hän oli järkähtämätön, sen tiesivät kaikki. + +Pormestari ja raati ja kaupungin porvaristo oli nyt taas koolla +neuvottelemassa siitä, mitä olisi tehtävä, ja mieliala oli sangen apea. +Eihän asia tosin oikeastaan heitä koskenut. Mutta he itse olivat Vinke +paran tuominneet ja nyt oli heillä omatunto sairas. + +-- Se on paljon rahaa, 2 000 Riian markkaa, valitteli pormestari Martti +Degen neuvotonna. + +-- Paljon, niitä ei Vinke raukka täällä kaukaisessa linnassa vankina +ollessaan koskaan saa kokoon, ijäkseen hän tyrmään jää, surkutteli +raatimies Eerikki Varg, jota vielä huolettivat nuo omat, Vinken kanssa +selvittämättä olevat asiat. Ja hän lisäsi: -- Mehän hänet tuomitsimme. + +-- Oli pakko, emmehän olisi tahtoneet. + +-- Mutta voimmeko nyt olla häntä auttamatta? Mitä sanomme, kun taas +purjehdimme Rääveliin asioille? + +Kiperä kysymys, hyviä välejä naapurikaupungin kanssa ei olisi sopinut +rikkoa. Mutta säälitti se summan suuruuskin, kaiveli vielä pahemmin, +kun se äreälle Krister-herralle oli maksettava ja osaksi omasta syystä. +Äh, kun se kirveli, mutta eihän siinä auttanut. Porvarit päättivät +lopuksikin keskuudessaan koota nuo lunnasrahat ja maksaa ne linnan +itaralle isännälle Vinke-paran pään päästimeksi. Sillä häneltä tuli +hätäviesti toisensa perästä. Rahat vietiin siis linnan portille, mutta +käsistään ei niitä Martti-pormestari laskenut, ennenkuin onneton +rääveliläinen tuotiin esiin linnan kellarista. Hän tuli sieltä kuin +röyhitty tarhapöllö, tukka pystössä, silmät pullollaan ja läähättäen +hän vain pyysi päästä linnasta pois. Mutta saita linnanherra luki +ensiksi tarkkaan lunnasrahat, luki yksin markoin, pyyhkäsi ne sitten +laukkuunsa, murahti ja kääntyi pois, eikä hänen äreillä kasvoillaan +näkynyt värähdystäkään. Mutta Olavi Vinke pääsi silloin vihdoinkin +auttajainsa Viipurin porvarien seurassa kulkemaan kaupunkiin. + +Mutta kauan hän ei enää kaupungissakaan viipynyt. Oli jo myöhäinen +syksy ja myrsky kävi merellä, vaan siitä huolimatta vuokrasi hän +viipymättä satamassa vielä kelluvan laivan viemään itsensä meren yli +Rääveliin. Hän ei tahtonut enää tuntiakaan Viipurissa viipyä. Ja +kun laiva jo oli nostanut purjeensa ja Vinke kiitollisena hyvästeli +saattamaan tulleita porvareita, vakuutti hän heille kyyneleet +silmissään, ettei hän koskaan enää Krister-herran kanssa käy asioihin, +-- ei vaikka minkälainen hätä tulkoon -- eikä hän ukon Suomessa ollessa +enää Viipuriin tule. Sillä hän oli tuosta yhdestä verkakaupasta jo +saanut aivan tarpeekseen. + +-- Se tuli vähän kalliiksi meille tuo Krister-herran verkalasti, virkkoi +pormestari Martti Degen, kun porvarit palasivat Vinkeä saattamasta +rannasta, josta laiva juuri oli täysissä purjeissa merelle lähtenyt. + +-- Tuli, vastasi raatimies Eerikki Varg. -- Mutta vielä kalliimmaksi se +tuli ukolle itselleen. + +-- Miten niin? + +-- Valtionhoitajan toimi häneltä luiskahti ohi suun, ei tullut +Tukholmaan muutosta mitään. + +Oli näet juuri-ikään viesti saapunut, että Kaarle Knuutinpoika Bonde +oli Tukholmassa valittu valtionhoitajaksi, Krister Niilonpoika Vaasa +oli vaalissa jäänyt vähemmistöön. Ja Viipurin kiusautuneet porvarit +lukivat sen tuloksen mielellään Krister-herran kuuluisaksi käyneen +verkalastin ansioksi -- se heitä toki hieman lohdutti. + + + + +SUOMALAINEN SEIKKAILIJA + + +Mieliala Haapaniemen kadettikoulussa oli juhlallinen ja vakava. Nuoret +soturinalut seisoskelivat alakuloisina pienissä ryhmissä käytävissä +ja kuisteilla supatellen salaperäisiä tuumia ja luoden aina toisinaan +vihaisia katseita pihan toisella puolella olevaan opettajiston +rakennukseen, jonka ovet pysyivät sitkeästi suljettuina. Lamassa olivat +nuoret mielet ja syksyinen tihkusade, joka alinomaa liotti luontoa, +teki senkin vielä harmajan ja ikävän näköiseksi. + +-- Sääli hilpeää miestä ja iloista toveria! virkahti melkein huoahtaen +eräs siinä supattavassa poikajoukossa: + +-- Mutta sehän on mahdotonta, intoili toinen vastaan, -- antaisimmeko +me näin riistää joukostamme reippaimman kumppalin, parhaan miehemme, -- +ei koskaan. Meidän täytyy vielä yrittää jotakin Oton hyväksi. + +-- Mitä? Voipalan Oton syntiluettelo on jo liian pitkä ja paksu ja ukko +tuolla sisässä on nyt kerrankin oikein vakavasti vihassa. + +"Ukolla" tarkoitti nuori puhuja Haapaniemen kadettikoulun silloista +johtajaa, eversti Heikki Yrjö Jägerhornia, joka parastaikaa toisten +opettajain kanssa oli sulkeutunut huoneustoonsa neuvottelemaan hetken +vereksestä, ikävästä tapauksesta. + +-- Olkoon, meidän täytyy sittenkin käydä häntä vielä puhuttelemassa, ja +ellei se tepsi, silloin... + +-- Ettäkö erottaisiin mekin...? + +-- Kuin yksi mies silloin pois Rantasalmelta! Nähtäisiinpä, eikö ole +vielä ukon pakko peräytyä. + +Miettiä sitä sieti, yritys oli uhkarohkea, toiset puistelivat päätään. +Ja varmaa päätöstä tekemättä nuorukaiset jäivät jännityksellä +odottamaan, mitä ratkaisevaa nyt iltahuudossa oli kuuluva. + +Mutta se sankari, jota kaikki nämä neuvottelut koskivat ja +jonka syntiluettelo oli niin pitkä, istuskeli yksin vihellellen +arestihuoneessa, joka oli hänelle jo hyvin tuttu paikka. Hän oli +melkein ylisillään, märät jalkineet ja muut vaatteet oli hän näet +riisunut pois ja siinä asussa hän vihellystensä sekaan aina väliin +lämpimikseen teki putkan kapealla lattialla muutamia reippaita, +jänteviä voimistelutemppuja, -- ja vihelteli taas. + +Näitä harjoituksia oli hän tässä samassa putkassa saanut tehdä usein +ennen, -- eipä ollut kuin parisen viikkoa siitä, kun hän sieltä +viimeksi vapaaksi pääsi. Silloin oli häntä rangaistu siitä, että hän, +voittaakseen vallattoman vedon, oli eräänä yönä koulun haasta luvatta +ottamallaan hevosella ratsastanut naapuripitäjän kievarista noutamassa +leilillisen olutta, -- hän oli kyllä ennen aamua ehtinyt takaisin, +mutta koni, raato, oli ollut märkä kuin uitettu ja lamassa eikä kyennyt +mihinkään kokonaiseen viikkoon. Ukko oli uhannut pitää häntä koko +talven kotiarestissa, vaan viime sunnuntaina oli hän kumminkin päässyt +kumppaniensa kanssa metsälle -- ja siitähän se tämä uusi juttu nyt +oli lähtöisin. Jäneksiä oli jo muutamia ammuttu, kun koirat löysivät +revon ja tätä otusta jahdatessaan oli hän parin toverin seurassa +joutunut kauas toisista. Muutamalla niityllä hän halkasikin mikon tien, +ampui sen -- oikean pulskan hopearevon, -- mutta tovereita ei siihen +kuulunut, vaikka kuinka olisi huudeskeltu ja paukutettu... No sepä +ihme, ettei niitä saada ketun peijasiin, oli Otto huudahtanut. Heillä +oli mukanaan tulukset ja taulaa ja tuossa tuokiossa leimahutti täysi +heinälato liekkeinä korkealle taivaalle. + +Osuivat sinne nyt toverit, mutta osuipa sinne muitakin, ja ennenkuin +he olivat metsäretkeltään ehtineet kotiin Haapaniemeen, oli "ukolle" +jo viety surkeita sanomia ja ukko näyttää nyt oikein tosissaan +suuttuneen... Otto oli ottanut koko syyn niskoilleen -- sinnehän +niitä mahtui --, vaan jo kuuluikin ukko aikovan erottaa hänet koko +laitoksesta... No, sittenpä tästä päästäisiin, johan tämä Rantasalmi +tunnetaan, eikähän tuo niin iloista ole istua aina joka toista viikkoa +putkassakaan... Ja nuori vanki vihelsi taas. Mutta ovi narahti, +aukeni, häntä tultiin noutamaan iltahuutoon ja noutajat olivat vakavan +näköiset... So, so, joko tässä nyt sitten taas jotakin tapahtuisi... + +Syvässä, juhlallisessa äänettömyydessä seisoi Haapaniemen kadettikoulu +luokittain rivissä suuressa harjoitussalissa; levottomuudella ja +jännityksellä odotettiin ukon saapumista. Tuolta hän jo tuli, kookas, +valkoviiksinen eversti, kasvot harmaina, katse uhkaavana. Ja ääni +värähti, kun hän kohta ensimmäiseksi julisti, että "tänä päivänä on +Haapaniemen kadettikoulusta vallattoman ja parantumattoman käytöksensä +takia ja muunkin haitallisen vaikutuksensa vuoksi ainaiseksi erotettu +yksi sen oppilaista, jonka monet entiset rikokset jo olisivat tämän +viimeisen rangaistuksen aiheuttaneet, koska hän ei voi olla arvokas +pääsemään upseeriksi kuninkaallisen majesteetin armeijaan... Entinen +kadetti, aatelisnuorukainen Otto Johan Tandefelt astukoon ulos tästä +huoneesta, jättäköön pois hallussaan olevat ruunun aseet ja vaatteet ja +poistukoon ennen 12 tunnin kuluttua tästä laitoksesta, johon hän ei saa +enää koskaan palata..." + +Käsketty poistui. Syvässä hiljaisuudessa sitä nuorukaisjoukko katseli +ja melkein kaipaavia silmäyksiä opettajatkin lähtevän jälkeen loivat. +Vaan kohta, kun iltahuuto oli loppunut ja nuoret laumat taas olivat +hajaantuneet makuuhuoneihinsa, syntyi syrjässä ovinurkissa ja pimeillä +makuulavereilla vilkkaita neuvotteluja ja uhkaavia päätöksiä tehtiin... + +Lähetyskunta kävi vielä illan suussa toveriston puolesta pyytämässä +armoa suositulle, hilpeälle kumppanilleen. Sitä ei tullut: Voipalan +Oton mitta oli jo täysi, vihasena ajoi ukko armonpyytäjät luotaan ja +käski ankaralla äänellä heidän mennä hiljaa nukkumaan sanaakaan enää +karkotetusta puhumatta. + +Vaan hänestä puhuttiin kumminkin salaa supattamalla yhä kiihkeämmin +pimeissä makuuhuoneissa, eikä asettuneet nuoret soturinalut sinä +yönä ajoissa käskyn mukaan vuoteilleen nukkumaan. Siellä väiteltiin +rohkeasta tuumasta, jonka parikymmentä nuorta aatelispoikaa jo oli +vannonut toimeenpanevansa. + +-- Kohta puolenyön jälkeen tavataan kaikki Haapajärven rannalla, josta +yhdessä soutamaan lähdetään... + +-- Vaan ulos on hiivittävä pienissä parvissa, ettei ukko saa liian +aikaisin vihiä. + +-- Huomenna hän saa hakea poikiaan! + +-- Silloin me ollaan maailmalla! + +Hilpeällä mielellä varustautui nuori Voipalan herra yön selkään +matkalle -- hän ei tahtonut tarkoin kuluttaa hänelle myönnettyjä +tunteja -- ja hänen hilpeytensä rohkasi toisiakin. Leikkiä laskien +siinä kuiskien suunniteltiin sitä iloista pakoretkeä, jonka he +tulisivat yhdessä tekemään. Mutta olipa leikin seassa sentään muutakin. +Hetken jännittävä merkitys ja tuuman arveluttava rohkeus pitivät +pinnalta reippaina pysytteleviä nuorukaisia sisästä sangen levottomina +eivätkä he niin hiljaa ja varovasti malttaneet matkaansa valmistaa kuin +olisi pitänyt. + +Jo oli puoliyö kulunut. Ovia raoteltiin, käytävissä kuului hiipiviä +askeleita. Ensimmäinen parvi pakolaisia tekee lähtöä ulos. Se saapuu +pimeään eteiseen... + +-- Seis, junkkarit, sisään joka mies! kuuluu silloin ankara ääni +ulko-ovelta ja typertyneinä jäävät pakolaiset seisomaan paikoilleen. + +"Ukolla" on ollut tarkat korvat, hän on kuullut supatusta huoneista +ja haistellut käryä. Ja pahimmoilleen on hän siinä nyt tiellä, kun +nuorukaiset pyrkivät ulos. + +-- Sisään joka mies -- huomenna asianne tutkitaan! Yksi vaan ulos... +kas siinä sinä olet... sinulle on hevonen jo valjaissa pihalla, sinä +nouset vankkureihin ja ajat. + +Niin joutui karkotettu kadetti yksin rattaille ajamaan syksyisessä +tihkusateessa pois Haapaniemen sotakoulusta. Mutta hän oli tyytyväinen +sittenkin ja tuskin oli hän kujansuuhun ehtinyt, kun hän jo heläytti +iloisen laulun. + +Vaan alakuloisina hiipivät toverit makuulavereilleen ja supattivat +siinä vielä pettyneinä ja masentunein mielin toistensa korvaan: + +-- Sääli hilpeää miestä... Se tapahtui syksyllä 1799. + + * * * * * + +Upseeriuraltaan näin syrjään viskattu nuorukainen ajoi kotiinsa +Sysmään eikä tuonut sinnekään suruja mukanaan. Hän oli Voipalan ja +Hovilan suurten aateliskartanoiden ainoa perijä, viimeinen suoraan +polveutuva vesa kunniakasta soturisukua. Hänen kantaisänsä neljännessä +polvessa oli Leipzigin tappelussa Kustaa Adolfin rinnalla otellessaan +menettänyt suustaan kaksi hammasta, saanut Kristiinalta aateliskilven +ja kaatunut Kaarlo Kustaan aikana Puolan sodassa. Tämän poika, hänen +esi-isänsä kolmannessa polvessa, haavoittui, oltuaan osallisena Kaarle +XII:nen kaikissa voitoissa, Pultavan tappelussa, elätti itsensä sitten +aseseppänä Venäjän vankeudessa ja kuoli sinne. Hänen isänisänsä oli +Viipurin rykmentin kapteenina mukana Hattujen sodassa ja kaatui +pienessä kahakassa Kymijoen varrella. Ja hänen oma isänsä vihdoin oli +nuorena vänrikkinä lähtenyt Pommerin sotaan, joutunut siellä vangiksi +ja saanut Spandaun linnassa viettää sotavankina kolmattakymmentä +pitkää vuotta unhotettuna ja kadonneena. Sukulaiset kotona jakoivat +hänen tavaransa ja tiluksensa. Vaan omistaja palasi vielä; karkasi +vankeudesta, tuli jalkapatikassa Venäjän kautta Suomeen ja saapui +eräänä päivänä vanhan kerjäläisen puvussa kotitalonsa Voipalan pihalle. +Saatuaan tiluksensa takaisin haltuunsa meni hän vanhoilla päivillään +naimisiin 18-vuotiaan tytön kanssa ja tästä syksyn ja kevään liitosta +syntyi se vilkas ja lahjakas, mutta levoton ja huimapää poika, joka +nyt, saatuaan matkapassin Suomen sotakoulusta, vietti iloisia päiviä +perintötiloillaan. + +Hänen kasvatuksensa oli laiminlyöty. Isä, tuo pitkäaikaisessa +vankeudessa murtunut vanhus, kuoli hänen 4-vuotiaana ollessa ja nuori +äiti meni uusiin naimisiin. Poika sai toisin ajoin aivan ohjaksitta +olla omilla hoteillaan, toisin taas riuhtoi isäpuoli suitsia +tiukemmalle, kuin vikurin pojan luonto sieti; ja siitä hänen luonteensa +kasvoi epätasaiseksi, huikentelevaksi ja rajuksi, mutta synnynnäinen +hilpeys pysyi siinä aina. + +Vallatonta, päämäärää vailla olevaa tyhjäntoimittajan elämää +vietti Voipalan Otto nyt tiluksillaan, joita hänen isäpuolensa +viljeli. Hän pani toimeen hurjia metsästyksiä, hirvenajoja ja +karhuntappoja, komenteli kujeihinsa tilojensa alustalaisia ja tärveli +ratsastusmatkoillaan talojen parhaita työhevosia. Isäpuoli, äkänen +herra, kiukustui ja kiroili ja äiti sai monesti kyyneleillä välittää +isintimän ja poikapuolen kahakoita. Kun isä uhkasi ajaa hänet pois koko +talosta, vastasi Otto yhtä huolettomasti kuin hilpeästi: + +-- Talot ovat minun, niissä elän kuinka tahdon. Mutta tavallisesti hän +samassa lisäsi: + +-- Vaan hoitele niitä sinä, näin on minusta hauskinta! + +Ja taas hän lähti kujeileville ratsastusmatkoilleen, taikka kisailemaan +pitäjän neitosten karkeloihin. Hän oli korea poika, solakka, +mustasilmäinen, suustaan sukkela, voimiltaan väkevä. Ja vaikka hulivili +olikin ja hurja, hurmasi hän yhtenä talvena kotipuolensa aatelisneidet +järjestään. Kaikkia hän liehakoi, muttei kukaan tiennyt nauttivansa +hänen suosiotaan, ja siitä huokaili monen tytön kaino povi. + +Tuli kesä. Eräänä pyhäaamuna oli Voipalan herra nurjimmalla +ratsastustuulellaan. Ihmiset kulkivat hartaina kirkkoon, kun hän +heidän ohitseen pyyhkäsi maantiellä, kaateli ojaan miehisiä miehiä ja +painoi pelästyneitä akkoja aitaa vasten. Hänkin ajoi kirkolle. Kirkon +ovet olivat seposelällään, kirkko jo puolillaan kansaa. Täyttä neliä +lasketit hän sisälle kirkkoon, pyöräytti ristikäytävällä hevosensa +ympäri ja karautti samaa vauhtia taas takaisin ulos, kirkkorahvaan sitä +kummalla ja kauhulla katsellessa. + +Jo kuuli hän suuttumuksen huutoja takanaan ja siitä hän rupesi +aavistamaan pahaa. Hän älysi, että hänen oli kohta lähdettävä +kotipitäjästään käpälämäkeen, muuten oli sekä järjestysvalta että +kiukustunut kansa hänen niskassaan. Silloin hän ratsasti suoraa päätä +pitäjän toisessa laidassa olevaan omistamaansa Hovilan kartanoon ja +pyysi satulasta puhutella talossa asuvaa nuorta neitosta, jalosukuista +neiti Jeannette Bröijeriä. + +Tämä tuli ulos nuorukaista vastaan, joka hypähti alas satulasta ja +seisoi pihalla pidellen ratsuaan kuolaimista. Neitonen pysähtyi +hämmästyneenä. + +-- Minä matkustan tänään maailmalle, koettelemaan onneani. Tahdotteko +ruveta morsiamekseni, jalosyntyinen neiti? + +Näin kosi siinä pihamaalla koristelematta 18-vuotias huimapää, +-- pitkiä puheita hän ei rakastanut. Ja hän sai kohta myöntävän +vastauksen, -- nuori Jeannette oli hänkin silmittömästi rakastunut +soreaan hulivilipoikaan ja lupasi häntä uskollisesti morsiamena +odottaa vaikka kuolemaansa saakka. Vankka kädenpuserrus vain siinä +sunnuntaisessa aamupäiväpaisteessa, nuorukainen hyppäsi satulaan ja +kihlattuna miehenä ratsasti hän nyt kotipitäjästään maailmalle. + +Vaan isäpuoli kiroili ja äiti itki ja pitäjän tytöt, nuo muut kaikki, +huokailivat kainoissa sydämissään: + +-- Sääli hilpeää miestä...! + +Monta vuotta hurjasteli nuori seikkailija sitten Suomen pääkaupungissa, +Turussa. Hän meni siellä sotaväkeen, yleni kersantiksi, oli kaikkien +tovereidensa suosikki, sotilaitten lempipoika, reipas, iloinen +ja vankka. Levoton hulivililuontonsa houkutteli hänet sielläkin +tosin kujeesta ja seikkailusta toiseen, usein viattomiin vaan +usein viallisiinkin. Mutta vaikka esimiehet hänen vuokseen monesti +tuskittelivat, niin hekin jo seuraavassa tuokiossa hänen hilpeydelleen +nauroivat -- ja antoivat anteeksi. + +Turussa hän tutustui oikein veroiseensa huimapäähän, väkevään +parooniin, Otto Flemingiin, tämän kuuluisan suvun kuuluisaan latvaan, +joka näihin aikoihin oli vänrikkinä Turun rykmentissä; luonnollisesti +näistä kahdesta kohta tuli parhaat toverukset ja seikkailukumppalit. +Iloisia juominkeja pidettiin, öisiä retkiä ja päiväsiä otteluita; +rauhalliset turkulaiset pelkäsivät näitä hurjapäitä nuorukaisia ja +panivat kätensä ristiin aina kun uudesta hurjuustyöstä kerrottiin, +mutta heidän iloiset ilveet ja uskomattomat voimannäytteet olivat +samalla kaikkien ihailunsekaisena puheenaiheena. + +Eräänä kesäpäivänä palasivat ystävykset hiestyneinä ja kurkut kuivina +sotaharjoituksista helteiseltä harjoituskentältä kaupunkiin ja kulkivat +kaupunginkellarin ohi, janoisia katseita sinnepäin luoden. Mutta matti +oli taskussa molemmilla, ei saanut irti kellarista ollutta; ei saanut +kastelluksi kuivaa kurkkua... Portin ohi mennessään näkivät he siinä +kapakan pienessä pihapuistossa neljä turkulaista porvaria mukavasti +istuvan suloisessa kesäisessä levossa olutpöydän ympärillä lehmuksen +viileässä varjossa... Aatelisherrat katsahtivat toisiinsa... kieltä +tuntui kuivaavan yhä enemmän ja väkevä parooni pysähtyi: + +-- Miten saisimme nuo tervasaksat tarjoamaan? + +-- Meidän täytyy lyödä poroporvarit hämmästyksellä. Tule, pieni +ponnistus, niin me istumme heidän keskessään. + +Puistikon erotti kadusta korkeanlainen lauta-aita, jonka alla juuri +porvarit istuivat olutta juomassa. Väkevä parooni ymmärsi toverinsa +tarkoituksen, tarkasti silmämitalla lankun korkeutta... sen täytyy +sittenkin onnistua. Hän siirtyi vauhtia ottamaan kadun yli, toveri +jälessä... voimakas ponnahdus -- ja yhtäkkiä lentää säikähdyksestä +sokeain porvarien ylitse ja koko lehmuspuun lävitse mies ja kohta +jälestä toinen. Ja tervehtimättä, kursailematta istahtivat kuin +taivaasta pudonneina janoiset kujeilijat porvarien pöytään. + +Nämä toipuvat vähitellen hämmästyksestään, tuntevat veitikat, +ymmärtävät yskän -- ja olutta tulee. Tarina luistaa, ilta kuluu ja +sen kuluessa tulee pöydälle vielä parempiakin juomia ja iloisessa +seurustelussa livahtaa kesäinen yö. Aamu on jo käsissä, kun porvarit ja +aatelismiehet käsikynkässä parhaina veljinä laputtavat kapakasta. + +Mutta seuraavana päivänä, keskellä päivää, liikkeen ollessa +vilkkaimmallaan Turun sillalla, astelevat seikkailijaveljet siellä +rinnakkain päät pystyssä, jäykkinä sotureina ja aatelisherroina. +Siinä tulevat silloin tervasaksat, kaikki nuo neljä viimeöistä veljeä +ja hyväntekijää, heitä vastaan. Ylpeästi, päätään nyökäsemättä +vastaukseksi porvarien tervehdykseen, yrittivät kujeilijat astua ohi. +Vaan tuo pisti vihaksi porvareille, jotka kyllä kukkaroissaan tunsivat, +mitä uusi tuttavuus oli heille tullut maksamaan, ja yksi heistä virkkoi +paroonille harmillaankin: + +-- Terve veli, eikö ole tapa kiittää kesteistä? + +-- Huuti tomppeli, minuako kutsut veljeksesi...? Ja parooni ottaa +kahta porvareista rinnuksesta kiinni, nostaa sievästi kaidepuun +ylitse ja tipauttaa veteen. Samassa silmänräpäyksessä lentää kaksi +jälelle jäänyttä Voipalan herran nostamina samaa tietä... Säikähtynyt +ihmisjoukko juoksee huudellen pakoon... + +Silta ei ollut korkealla vedestä eikä vesi siinä rannalla syvää, +hengenvaaratta pääsivät porvarit kahlaamaan maihin, mutta läpimärkinä +ja savisina. Mutta väkivallan teko oli ollut liian julkea ja julkinen, +vaivoin saivat seikkailijain ystävät suurilla rahoilla nuo kastetut +porvarit suositetuiksi, vaan kumpasellakin nuorukaisella oli siltä +kohta tiedossa ero virastaan sotaväestä. + +Siihen päättyivät väkevän paroonin ja Voipalan herran yhteiset +seikkailut. Fleming sai suosijainsa avulla vielä virkansa Turussa +takasin, mutta nuori Tandefelt joutui joutilaaksi ja matkusteli +viratonna ympäri maata vieraillen sukulaisissaan ja huvittaen sekä +suututtaen heitä kujeillaan. + + * * * * * + +Tämä oli tapahtunut vähän ennen sotaa, Suomen v:n 1808 sotaa. Sodan +syttyessä oli seikkailijamme tietysti heti jalkeilla, täytyihän +hänenkin olla mukana. Hän otti pestin uudelleen ja seurasi sitten +kersanttina Turun rykmentissä Klingsporin väistyvää armeijaa aina +Siikajoelle asti ja palasi sen mukana myöskin kesän tultua takaisin +Adlercreutzin voittoretkellä, yhtä hanakkana tappeluissa kuin iloisena +toveriseuroissa. + +Lapualla näytti Suomen armeijalle päivä kirkkaimmalta, väistyvä +venäläinen pääjoukko peräytyi jo Päijänteen rannoille ja Adlercreutz +toivoi jaksavansa ajaa sen sieltäkin yhä etelämmäs. Mutta hän tarvitsi +tarkempia tietoja vihollisten joukkojen lukumäärästä Sisä-Suomessa, -- +tarvitsi rohkean ja vikkelän vakoojan. + +Aina seikkailuhaluinen Tandefelt tarjoutui kohta tälle vaaralliselle +retkelle; tarjous hyväksyttiin ja nuori Voipalan herra erosi Suomen +armeijasta lähteäkseen valepukuisena vakoojana kuljeskelemaan +vihollisen hallussa olevan maakunnan läpi. Hän liikkui venäläisten +leiripaikkain ympärillä Suur-Savossa ja aina rajalle asti; urkki +tietoja mistä sai ja oli jo paluumatkalla armeijansa luo ilmoittamaan, +että uusia suuria venäläisosastoja oli Kamenskin johdolla rajalta päin +kulussa Venäjän armeijalle avuksi. + +Silloin, rientäessään oijusteitä takaisin Päijännettä kohti, heräsi +hänessä yhtäkkiä luvaton halu pistäytyä ohimennen syntymäpitäjässään +Sysmässä, jossa hän ei ollut käynyt kahdeksaan vuoteen, tervehtimässä +morsiantaan, joka siellä Hovilassa alttiina ja uskollisena +kärsivällisesti odotti sulhoaan. Se yritys oli tosin arveluttava, +sillä juuri näissä kylissä majaili tähän aikaan tavallista lukuisammin +ruokavaroja hankkivia kasakoita,--mutta nuori seikkailija ei ollut +tottunut karttelemaan vaaroja. Eräänä kauniina syyspäivänä ilmestyi +hän metsäteitä kulkien resusessa talonpoikaispuvussa Hovilaan, jonka +kyökkiin hän meni istumaan. Hänen morsiamensa tunsi hänet siellä, he +saivat hetkisen puhutella toisiaan, mutta hätääntyneenä ja huolissaan +oli morsian sulhonsa vuoksi, sillä Hovilassakin vieraili juuri +parastaikaa kasakkaosasto, -- kunhan eivät toki keksisi valepukuista +vakoojaa! + +Tuskin olisi kumminkaan talonväen kanssa seurusteleva talonpoika +erityisesti herättänyt venäläisten epäilyksiä, ellei yksi partaleuka +sattumalta olisi huomannut, että liian hieno paidankaulus pilkisti +esiin kuljeskelijan repaleisen sarkatakin alta. Silloin ruvettiin +ottamaan miehestä tarkempaa selkoa, löydettiin papereita, keksittiin +vakooja. Ja vakoojan palkka oli varma: tutkinto kävi lyhyeksi, tuomio +selväksi, seuraavana aamuna päivän koittaessa oli vanki ammuttava. + +Yksi yö oli hilpeällä seikkailijalla siis vielä elämisen lomaa, sitten +oli tuleva loppu kaikista kujeista ja retkeilyistä. Se viimeinen yönsä +pidettiin häntä vankina eräässä huoneessa Hovilan päärakennuksessa, +jossa kasakat häntä vartioivat ja tarkkaan katsoivat, ettei häntä +talonväki saisi tavata. + +Kauhulla kuuli morsian sulhonsa kohtalon, tuon kauan kaihotun pirteän +miehen, joka hänen vuokseen oli tähän vaaraan antautunut. Mutta turhaan +koetti hän kyyneleillä ja rukouksilla taivuttaa talossa vierailevaa +venäläistä upseeria armahtamaan vangittua sulhoaan, turhaan rukoili +hän edes sitäkään suosion kipenettä, että saisi vielä viimeisen kerran +puhutella tuota miestä, jota aamusta ei enää olisi olemassa, ja +jäähyväiset hänelle heittää. Turhaan. Ainoa armo, mikä kyynelissään +kylpevälle neitoselle suotiin, oli se, että hän sai luvan upseerin ja +kasakkain läsnäollessa viimeisenä uskonnollisena hartaustyönä veisata +virren yhdessä sulhonsa kanssa, -- kuolinvirren. Ja sitä varten vihdoin +laskettiin neitonen sulhonsa vankihuoneeseen. + +Tarkoin valvoivat vartijat, ettei vanki ja neitonen saaneet antaa +toisilleen mitään tietoja tai merkkejä. Murtunut morsian lankesi +polvilleen ja vapisevalla äänellä aloitti hän virren, johon vanki, +hänkin kerran elämässään vakavaksi käyneenä, hiljaa yhtyi. Alkusanat +neitosen virressä tuntuivat tutuilta, vaan pian vanki jatkuvissa +säkeissä huomasi outoja sanoja, omatekoisia. Hän hyräili hiljaa ja +hartaasti, mutta sydämessään hän hymyili. + +Sillä tyttönen veisasi näin: + +"Polvillesi lankee ja sanojani tarkasti kuule. Yön ensimmäisellä +tunnilla kuulet ikkunan alta hiljaisen loiskeen. Venhe on siihen +silloin sinua varten tuotu. Vartiaisi käsistä itsesi äkkiä riuhtase ja +hyppää ikkunasta ulos. Putoot silloin suoraan venheeseen, joka sinut +pelastaa. Aa-amen." + +Ja vanki toisti hartaasti: + +"Amen." + +Liikuttava hartaushetki oli lopussa ja murtunut morsian vietiin +tuomitun sulhonsa luota. Mutta nuori sysmäläinen tunsi tarkoin talon +rakenteet ja tiesi, että joki virtasi juuri sen huoneen ikkunan alla, +joka hänelle oli vankihuoneeksi valittu. Hän makasi muka sikeästi +nukkuneena pahnoilla lattialla, mutta valppaasti hän seurasi, kuinka +vartijat, joita talossa oli kestitty vankalla oluella, torkkuivat ja +uupuivat uneen. Puoliyö kului, kaikki oli äänetöntä. + +Ulkoa syysyön hiljaisuudesta kuuluu silloin pienonen loiskaus. Samassa +silmänräpäyksessä on vanki hurjalla hypyllä loikannut vartijainsa yli +suoraan lasista ikkunaa vastaan ja kadonnut sen läpi pimeään yöhön. +Vartijat karahtavat pystyyn, katsovat toisiaan: venhe kuuluu vinhasti +soutaen etenevän rannasta. He rientävät ulos, juoksevat rantoja +pitkin... ei ole venhettä missään; he ampuvat summia pimeälle joelle, +mutta eivät osaa nopeasti loittonevaan alukseen... + +Kuolemaan tuomittu on pelastettu, rohkea morsian saattaa sulhonsa läpi +yön kauas Päijänteelle ja palaa rantoja hiipien takaisin. Vaan suruton +seikkailija soutaa Päijänteen poikki ja saapuu kenenkään estämättä +Padasjoelle. + +Siellä hän kuulee surullisia sanomia. Suomen voittoisa armeija on taas +pakomatkalla pohjoiseen päin; Adlercreutz on Oravaisissa vielä kerran +koettanut ponnistaa kaiken tarmonsa, mutta se ei enää kestänyt ja hänen +joukkonsa pirstaleet ovat nyt väistymässä yhä ylemmäs. Myöhää on nuoren +vakoojan enää lähteä sen surullisia jälkiä seuraamaan ja sille viestejä +viemään. Hän vetäytyy siitä syystä vihollisen hallussa olevan maan läpi +länttä kohden, saapuu rannikolle ja päättää paeta koko synnyinmaastaan +pois Ruotsiin. Turussa hän pääseekin ulkomaiseen laivaan, joka hänet +viepi Tukholmaan. + + * * * * * + +Menetetty on Suomi ja mielet Ruotsissa siitä kiihkoiset ja katkerat. +Levottomat ja meteliset ovat ajat Ruotsin pääkaupungissa; kuningas +sukuineen viskataan valtaistuimelta, kansa halveksii hallitusta, jossa +miehet tiheään vaihtuvat; puolueriidat kuohuvat korkeina, vehkeitä +punotaan joka taholla; intohimot tarttuvat ylhäältä alaspäin, kansa +panee toimeen metelisiä mielenosoituksia milloin yhden, milloin toisen +julkisen miehen hyväksi taikka häntä vastaan. Valitaan perintöruhtinas, +hänestä tulee kansan mielikki, mutta hän kuolee kesken kaiken ja huhu +leviää yli syvien rivien, että hän on kaatunut suistetun kuninkaan +suvun hyväksi vehkeilevän marskin, kreivi Aksel von Fersenin salaisiin +juoniin. + +Kansa raivostuu, huutaa kostoa murhaajalle. + +Kaatuneen perintöprinssin, kansan lemmikin, ruumis tuodaan +juhlasaatossa Tukholmaan. Kiihtyneet väkijoukot tunkeilevat kaduilla, +hampaita purraan ja nyrkkiä puistetaan ja uhkaava murina käy läpi +lainehti vain laumojen. Salaliittoja on ollut tekeillä, juonia +viritetty toisesta jos toisestakin puolueesta, salaista kuisketta +kulkee katurahvaan kiihtyneissä riveissä. + +Jo saapuu hautasaatto, vaivaloisesti matkaten ahertavain joukkojen +lävitse Ritariholman kirkkoa kohden. Muhkeat vaunut toistensa perästä +vierivät ohi, vaunuissa istuvat ylhäiset herrat saavat sulattaa +katurahvaan äänekkäitä pistoksia ja solvauksia. Ensimmäisten joukossa +saattokulussa saapuvat muita upeammat, umpinaiset juhlavaunut, kuuden +valkoisen hevosen vetämät, punaiset ja kullatut vaunut, jotka anastavat +puolet kadun leveydestä. + +-- Se on Fersen! Kosto prinssin kaatajalle! + +-- Tuo salamurhaaja uskaltaa vielä ajaa vainajan hautasaatossa! + +-- Hän meille ilveilee...! + +Väkijoukosta lennähtää kiviä juhlavaunuja kohti, ensin yksitellen, +sitten tulee kokonainen kivituisku. Ajaja sortuu verissään ajolaudalta, +hosuessaan ruoskalla kiljuvia laumoja, hevoset korskahtelevat, +hyökkäävät väkijoukkoon, polkevat ihmisiä alleen... Kansa raivostuu, +ryntää vaunuja vastaan, joiden ikkunat ovat pirstaleina. Eräs roteva +nainen tempaa vaunujen oven auki ja kiskasee nurkkaan kyyristyneen, +kalpean, juhlapukuisen herran ulos raivoavaan väkijoukkoon. +Ferseniltä raastetaan kullalla kirjailtu takki päältään, hän +pääsee paitahihasillaan puikahtamaan väkijoukon lomitse erääseen +porttikäytävään. Mutta hänet tunnetaan, hurjistunut kansa, jonka +intohimoja ei enää mikään hillitse, ryntää jälestä. Ylhäinen herra +tallautuu väkijoukon jalkoihin ja eräs karkea matruusi rutistaa +polvillaan hänen rintakehänsä murskaksi. + +Vihattu kreivi on surmattu. Mutta sotaväkikin saapuu vihdoin paikalle, +kadut ja portit suljetaan, kaikki talossa olijat vangitaan. Talo +tutkitaan tarkoin ja eräästä huoneesta löydetään sängyn alta naiseksi +puettu mies, -- se on suomalainen seikkailijamme Otto Johan Tandefelt, +Voipalan ja Hovilan perijä. + +Levottoman seikkailijaluonteensa mukaisesti on hänen tietysti täytynyt +olla näissäkin meteleissä mukana, jopa toimeliaimpana ja hurjimpana +kaikista. Ja nyt hänet vangitaan pahimmin epäiltynä kreivi Fersenin +murhaajaksi ja jäseneksi siinä salaliitossa, joka tätä murhaa varten +nähtävästi jo edeltäpäin on ollut laadittu. Raudoissa istuu nyt +seikkailijamme, Tukholman vankilassa, istuu kauan. + +Sillä tämän murhajutun tutkiminen on pitkällistä ja ankaraa, -- +olihan koetettava päästä perille salajuonen ylhäisistä virittäjistä. +Mutta suomalainen seikkailijamme ei tunnustanut mitään, ei tietänyt +mitään. Ja vihdoin lankesi tuomio: Otto Johan Tandefelt on huomattu +syylliseksi, mutta riittäviä todisteita kumminkin vielä puuttuu +kuolemantuomion langettamista varten. Hänet suljettiin siitä syystä +tunnustuksille Elfsborgin linnaan. Täällä häntä pidettiin kovassa +vankeudessa puolen kolmatta vuotta. Mutta hän ei tunnustanut sittenkään +mitään. Vihdoin keväällä 1814 valmistui hänestä lopullinen tuomio. +Hänet tuomittiin menettämään aatelisoikeutensa ja nimellä Pettersson +karkoitettavaksi maanpakolaisuuteen Ruotsista, kuoleman tuomio uhkana, +jos hän sinne palaa. + +Maanpakolaisuuteen karkoitettu olisi nyt tahtonut palata tiloilleen +Suomeen, jossa häntä morsiamensa yhä uskollisesti odotti, mutta +Suomeen häntä ei laskettu; tämä maa oli liian lähellä Ruotsia ja +Fersenin murhassa osallisena ollut oli liian vaarallinen valtiollinen +vehkeilijä. Hänet vietiin sen sijaan puutavaroilla lastattuun laivaan, +joka juuri oli lähdössä Espanjaan, ja niin joutui suomalainen +seikkailija etelän kuumille rannoille. + +Yksin, tuntemattomana, rahatonna, kieltä taitamattomana hän sinne +joutui, vaan hän oli kaikissa tapauksissa taas vapaa ja elämä vielä +rikkaana edessään, -- ainahan sukkela mies nahkansa pelastaa. Ja +iloisena ja huoletonna hän rupesi Espanjassa elelemään. + +Lankun kantajana täytyi hänen aluksi Cadixissa henkeänsä elättää, mutta +pian potki onni hänet ylemmäs. Taipumuksensa veti hänet soturiuralle +eikä aikaakaan, niin hän jo palveli sotilaana Espanjan armeijassa. +Pulskana, urheana soturina, taitavana ampujana ja miekkailijana +hän siellä pian arvoasteissa kohosi ja onni häntä yhä suosi. Hän +oli osallisena Rafael Riegon voittoisassa kapinassa itsevaltiutta +vastaan, yleni siinä upseeriksi ja hänellä oli nyt kaunis ura auki +vielä korkeammallekin kohotakseen. Mutta levoton seikkailijaluonne ei +sallinut hänen kovin kauan yksillä urilla toimia ja sen lisäksi rupesi +nyt yhä enemmän koti-ikäväkin vaivaamaan maailmalla yksin ajelehtivaa +miestä, joka ei ollut enää mikään nuorukainen. Hän oli pitkän ajan +kuluttua taas kerran kirjoittanut kirjeen kotiinsa Sysmään ja sai +sieltä nyt hartaat, kaipausta kertovat kirjeet vastaan. Hänen vanha +äitinsä eli vielä Voipalassa ja ikävöi niin sanomattomasti poikaansa, +jota hän ei vuosikymmeniin ollut nähnyt, jota hän jo monesti kuolleena +oli itkenyt, mutta joka yhä siltä pysyi hänen äidillisen rakkautensa +esineenä. Ja morsian, tuo uskollinen ja uhraava Jeannette Bröijer, +odotti yhä vielä entisellä uskollisuudella sulhoaan... + +-- Nyt lähdetään kotiin! huudahti espanjalaisena upseerina +palveleva suomalainen nämä kirjeet luettuaan ja hän rupesikin +kohta varustautumaan kotimatkalleen. Matkarahoja oli hän säästänyt +riittävästi kokoon ja hän läksi nyt pyytämään eroa armeijasta. +Kaipauksella esimiehet ja toverit erosivat tästä rotevasta +suomalaisesta, ja espanjalainen kapteeninvaltakirja oli hänellä +taskussaan, kun hän Euroopan halki lähti matkalle pohjoiseen päin. + +-- Kotiin, Suomeen! + +Siellä aikoi hän loppuikänsä -- hän oli jo yli neljänkymmenen iässä +-- rauhassa viettää perintötiloillaan; hänen elämänsä alkupuoli oli +ollut myrskyä ja maininkia, sen loppupuolen piti nyt kulua levossa +omaisten hellässä helmassa, syrjäisen sisämaan kätkössä. Kohta kotiin +tultuaan aikoi hän mennä naimisiin jo vanhenemassa olevan morsiamensa +kanssa, joka häntä yli 20 vuotta oli uskollisesti odottanut, ja +lempeydellä hän aikoi omaisilleen palkita ne monet kaihot, jotka hän +heille huikentelevaisuudellaan oli tuottanut. Ja milt'ei levottomalla +kiireellä hän matkusti Euroopan halki pohjoiseen päin. + +-- Kotiin, Suomeen! + +Jännityksellä omaiset kotona Sysmässä odottivat kadotettua +tuhlaajapoikaa, joka niin varmasti oli ilmoittanut kotimatkalle +lähtevänsä. Heidän odotuksessaan oli aluksi iloa ja luottavaa +varmuutta, sitten ihmettelyä ja ikävää, vihdoin epäilystä ja +toivottomuutta. Sillä viikkoja kului, kuukausia kului, vuosia kului, +-- odotettu pysyi vain yhä poissa. Hän ei koskaan saapunut Suomeen. Ja +taas oli oma seikkailuhalu siihen syynä. + +Vielä kerran oli tämä näet hänet vallannut, kun hän Kööpenhaminassa +odotti purjelaivaa, joka hänet veisi kotimaahansa. Sitä kesti +odottaa kauan, ja silloin lennähti yht'äkkiä matkustajan päähän +tuuma vielä kotimatkalla pistäytyä Ruotsiin uudistamaan vanhoja +muistoja ja tervehtimään vanhoja tuttavia. Ja kohta hän toteutti tuon +päähänpistonsa, vaikka hänet niin ankaralla uhalla oli kielletty +Ruotsiin palaamasta. Mutta sepä juuri häntä houkutteli... + +Espanjalaisena upseerina kulki Tandefelt-Pettersson Ruotsin kautta +ja saapui Tukholmaan. Mutta liian julkisesti hän siellä seurusteli +vanhain tuttavainsa, epäiltyjen salaliittolaisten, kanssa; hänet +tunnettiin, vangittiin ja taas sai seikkailijamme viettää kuukausia +Tukholman vankilassa, joka hänelle jo entuudesta oli tuttu paikka. Ja +armotta aiottiin nyt entinen tuomio panna toimeen: maanpakoon ajettu, +epäilty valtiollinen vehkeilijä oli kiellosta huolimatta vielä saapunut +takaisin vehkeilemään, -- hänen mittansa katsottiin olevan täyden. + +Taas oli silmukka kaulassa levottoman miehen. + +Mutta vielä kerran onnen viskelemä seikkailija sukelsi irti silmukasta. +Hänellä oli mukanaan espanjalainen kapteeninvaltakirjansa, ja se +hänet pelasti. Kuolemaan jo tuomittuna vetosi hän Tukholmassa olevaan +Espanjan lähettilääseen, anoen tämän suojelusta, ja lähettiläs +rupesikin hänen auttajakseen: eihän Espanjan kansalaista, espanjalaista +upseeria, käynyt niinkään helposti Ruotsissa hirttäminen. Hallitusten +välisiä käsittelyjä kesti kauan, mutta lopputulos olikin, että Ruotsin +hallitus vielä oli pakotettu päästämään linnun käsistään, laskemaan +vangin vapaaksi. + +Mutta Suomeen hän ei nytkään päässyt, niin hartaasti kuin hän sitä +jo halusikin. Espanjan hallitus oli kansalaisenaan vaatinut hänet +vapaaksi, Espanjaan siis Tukholman poliisi lähetti tuon kiusallisen +miehen, joka sieltä juuri oli tullut matkalla Suomeen. Ja toisen +kerran joutui seikkailijamme siten tekemään tuon pitkän merimatkan +kauppalaivalla Cadixiin. + +Mutta murtuneena ja masentuneena hän sinne tällä kertaa tuli. Hän oli +nyt jo väsynyt; vaivaloiset matkat ja vankina istuminen oli hänet +heikontanut. Hän olisi jo halunnut päästä lepoon, rauhassa iltaansa +viettämään omaistensa keskuudessa; olihan hän jo liian vanha alkamaan +uudelleen alusta seikkailuelämää vieraalla maalla. Mutta matkarahat +olivat loppuneet, armeijasta hän oli eronnut, työlääksi kävi taas +hankkia jokapäiväistä leipääkin. + +Siksi vanha äiti ja jo vanhaksi käynyt morsian odottivat kotona +ikävällä ja kaiholla. Näihin asti oli Otto seikkailuretkillään pitänyt +kunnianasianaan olla näiltä omaisiltaan mitään apua pyytämättä. Mutta +nyt hän oli vanha ja murtunut ja hän kirjoitti sen vuoksi kotiinsa +Sysmään, pyytäen matkarahoja Suomeen päästäkseen. Ja varmoilla +toiveilla hän niitä odotti. + +Mutta niitä ei tullut. Hän kirjoitti vielä toisen kerran. Ei tullut. +Olot kotona Voipalassa olivat nyt sellaiset, ettei sieltä hänelle +mitään apua liiennyt. Äiti makasi vuoteen omana avutonna ja isäpuoli +ei halunnutkaan karkulaista, joka koko ikänsä oli ollut tiloiltaan +poissa, niihin takaisin, -- hän piti niitä jo ominaan ja tahtoi jättää +ne perintönä omille lapsilleen. Ja Jeannette Bröijer, tuo 50-vuotias +morsian, eli varatonna sukulaistensa armoilla --, sellaista summaa, +minkä matkat tuohon aikaan maksoivat, hän ei mistään saanut irti. + +Ja siksi täytyi kotimaahansa ikävöivän miehen yhä edelleen jäädä +puutteissa ja ahtaissa oloissa elämään vieraalle maalle. + +Vielä viimeisen kirjeen hän Espanjasta morsiamelleen kirjoitti. Entinen +hilpeys ja luottamus oli siitä poissa, raskasmielisyyttä huokui +riveistä ja rivien väliltä. Hän kaihoili kirjeessään hukkaanmennyttä +elämätään, katui nuoruutensa vallattomuutta ja kevytmielisyyttä, +valitti, ettei hän miehenäkään ollut miehistynyt, valitti, että oli +seikkailujen hyrskyihin laskenut purtensa valloilleen, hakematta +ajoissa rauhaisaa satamaa. "Liian myöhään huomaan nyt joutuneeni +auttamattomasti tuuliajolle, nyt en satamaa enää saavuta, ennen kuin +haudassa. Ja pahempi on, että olen sinunkin retkesi tärvellyt. Paljon +olisi sinulla, Jeannette, mulle anteeksi annettavaa, jos minulle +anteeksi antaa voisit. Autioksi korveksi olen sinun elämäsi tehnyt, +sinun, joka kerran nuoruutesi lemmellä vannoit minua odottavasi ja +uskollisena pidit valasi, jota en todellakaan olisi ansainnut. Oi, +paljon olen rikkonut ja liiaksi saanut anteeksi; ansaittu palkkani on, +että nyt saan kuolla yksin vieraalla rannalla ilman isänmaata ja ilman +rakkautta. Tässä maassa liikkuu nykyjään vaarallinen rutto, keltakuume; +joka päivä näen ihmisiä ympärilläni kaatuvan, kuolevan kaduille ja +pihoille ja porraskäytäviin. Ei kukaan välitä hankkia selkoa näiden +ruttoon kuolleiden vainajain nimestä eikä kotipaikasta, niitä kootaan +suuriin, umpinaisiin ruumisvaunuihin ja vedetään öisin vartavasten +kaivettuihin, syviin, yhteisiin ruttohautoihin. Ehkäpä lepäävät jo pian +minunkin levottomat, nyt väsyneet luuni sellaisessa nimettömäin suuressa +perhehaudassa..." + +Sen koommin ei mitään kuulunut suomalaisesta seikkailijastamme. Vielä +parikymmentä vuotta odotti harmaapäinen morsian Hovilassa sulhoaan, +odotti luottamuksella ja toivolla, kunnes uskollisena morsiamena +laskeutui lepoon. Eikä ole kukaan ottanut selkoa, missä seikkailijan +"levottomat luut" lepäävät. + +Usein hänen retkiään ja kujeitaan kotipitäjässä sukulaisten kesken +muisteltiin, niistä kerrottiin kummallisia kaskuja ja niitä kuvailtiin +lapsille kuin huikentelevaisuuden ja vallattomuuden varottavina +esimerkkeinä. Mutta usein kumminkin samalla lisättiin: + +-- Sääli oli sittenkin hilpeää miestä, -- hän oli aina niin reipas ja +iloinen... + + + + +KUOLEVA VANKI + + +Päättynyt on päivätyö linnassa, jossa vangeilla teetetään maa- +ja kivitöitä. Vangit, jotka päiväkauden ovat vääntäneet kiviä ja +luoneet maata, saavat vihdoinkin huokaista, ja he ovat pysähtyneet +yksi sinne, toinen tänne rintavarustuksen luo katselemaan kesäillan +rauhaisaa kirkkautta ja meren tyyntä pintaa. He odottavat illallista +ruoka-annostaan, päästäkseen sitten lavereilleen lepäämään, -- +muutamien tuntien perästä alkaa raataminen taas. + +Siihen aikaan, johon tämä kuvaus kuuluu, viime vuosisadan alkupuolella, +ei ollut vielä niin viljalti vankiloita Suomessa kuin nyt; elinkautisia +vankeja pidettiin sen vuoksi enimmäkseen erilaisissa ruunun töissä. Ja +sellaisia vankeja olivat nämäkin raatajat linnan valleilla. + +Eräs vanha vanki on istahtanut kivelle, lähelle rantavallia, nojautuu +siinä raskaasti lapionvarteen ja katselee muurin ja ulapan yli +kaukaista, vihantarantaista saarta, jossa hän näkee elonkorjaajain +palaavan työstään. Hän on väsynyt, työstä ja vanhuudesta väsynyt, +hengitys kulkee ahtaasti ja omituinen, sammuva tuli on hänen +katseissaan, kun hän ne suuntaa yli siintävän meren kohti vihantaa +rantaa. Mutta hän ei näe merta eikä rantaa. Hänen raukeaan katseeseensa +kuvastuu kaukaisten muistojen loihtima rakkaampi näköala, selvempänä +ja kirkkaampana kuin koskaan tuo edessä oleva merimaisema. Hän näkee +edessään kappaleen kotoista Karjalan kangasta, näkee metsäisen +ahonrinteen ja sen liepeelle avatun halmeen, jossa kellertävissä +kuhilaissa kypsänä hohtaa kultainen terä. Ja sieltä leikkuuväki laulaen +palaa työstään taloa kohden, jossa sauna törmällä lämpiää. + +Surunvoittoinen, kalahtava ääni kuuluu linnan vangeille varatusta +matalasta rakennuksesta; rautalevyä helistetään, vangeille on +illallinen valmis, ja joukottain vetäytyvät he ääntä kohden +vahtisotamiehet perässään. Yksi vain, tuo raukeakatseinen vanki +rantavarustuksen luona, hän ei noudata kutsua, hän ei kuule sitä, hän +ei liikahda paikoiltaan. Jalat eivät tunnu enää kannattavan, hän vaipuu +yhä hervottomammin varustuksen nojaan ja vartijatkin jättävät hänet +siihen, -- mihinkäpä se siitä karkaa kahlehdittu vanhus vartioidusta +saaresta! + +Yksin istuu hän siinä laskeutuessa kesäisen päivän ja öisen rauhan +levitessä hänen ympärilleen. Ja hän tuntee kuoleman lähestyvän, tuntee +sen viileän hengähdyksen kuumeisella poskellaan, tuntee sen vetävän +utuisen verkkonsa hämärtämään hänen katseensa ja uuvuttamaan hänen +ajatuksensa. Mutta hän ei usko kuoleman vielä tulevan, sen aika ei +ole vielä käsissä, hän on siitä varma, aivan varma. Se henkii kyllä +lähellä, mutta se ei voi häntä tempaista, ennen kuin hän on saavuttanut +elämässään oikeutta. + +Hän uskoo horjahtamatta, että hänelle vielä tässä elämässä muutos +tapahtuu. Sitä hänen uskoaan ei voi mikään taittaa, se on kestänyt niin +kauan ja kokenut niin paljon, se ei voi murtua. Se usko on ollut hänen +elämänsä ylläpitäjänä ja kannustajana kohta kaksikymmentä vuotta, se ei +voi häntä nytkään pettää. Sitä on, tuota hänen uskoaan, tosin paljon +pilkattu ja horjutettu, mutta hän ei ole sitä heittänyt eikä heitä +nytkään. Mutta kun hänen voimansa yhä enemmän voipuvat ja kostea harso +hänen katseensa peittää, silloin hän näkee kuin häilyvinä utukuvina +edessään elämänsä katkerat vaiheet ja hänen hämärtyvän muistinsa ohi +lennähtävät ne raskaasti sivuutetut taitekohdat hänen taipaleellaan, +joilla hänen uskonsa oli yrittänyt pettämään. + +Hän muistaa nuo ajat, jolloin, hänen ollessa parhaissa vuosissaan +ja hänen terveimmissä voimissaan raataessaan kotinsa, Harsian maan, +kohottamiseksi, ensiksi rupesi leviämään huolettavia huhuja, että +heidän, talonpoikain, maat julistettaisiin lahjoitusherrain omiksi ja +että heistä omilla konnuillaan tehtäisiin toisten vuokralaisia. Hän +ei sitä ollut uskonut, oli kieltänyt toisiakin uskomasta sellaista +mahdollisuutta ja lujaan uskoonsa luottaen hän oli vain ennallaan +raatanut... Heidän maansa olivat lahjoitusmaita, sen he tiesivät, +mutta he käsittivät ne sittenkin omikseen. Sitten tuli kun tulikin se +asetus, jonka sanottiin riistävän häneltä ja hänen naapureiltaan heidän +isiltä perityt, itse viljelemänsä maat, heidän kotinsa ja tavaransa. +Se oli kolaus Karjalan kansalle. Monelta meni tarmo ja taittui usko, +mutta Harsialtapa ei taittunut. Hän vain vakuutti itselleen ja muille, +että tässä täytyy olla erehdys, tässä on tapahtunut virhe, joka +vielä korjautuu, hän kehoitti kehoittamalla naapureitaan pysymään +sitkeinä viljelyksillään ja luottamaan siihen, että lahjoitusherrat +kyllä saisivat verot, mutta että maat lopultakin jäisivät heille. He +jäivät tiloilleen elämään ja raatamaan, tekivät päivätöitä, maksoivat +veroja, sitä myöten kuin niitä lisättiin ja uusia vaadittiin, mutta +oikeudestaan he eivät luopuneet; määräystä, joka heistä olisi tehnyt +lampuoteja, he eivät oikeaksi tunnustaneet. + +Vanhus näkee edelleen, valliin nojautuen, raukean katseensa edessä +liitelevän sarjan kirjavia kuvia niiltä ajoilta, jolloin hänen uskoaan +yhä tiukemmin horjutettiin. Saapui uhkauksia, herrat käyttivät +pakotuskeinoja. Mutta talonpojat raatoivat edelleen konnuillaan ja +luottivat siihen, että vielä se oikeus heille avuksi ehtii. Mutta se +viipyi. Jo tultiin heitä tiloiltaan häätämään, talot tyhjennettiin +autioiksi, vilja korjattiin pelloilta, vietiin koti ja kontu, vietiin +leipä... Ja monelta meni taas usko, yhä useammat hänen kupeeltaan +kaatuivat pois ja alistuivat pakon alle, taipuivat lampuodeiksi; he +olivat joutuneet epätoivoon lopullisesta voitostaan. Mutta Harsia +ei joutunut epätoivoon, hän ei luopunut uskostaan. Heitä oli vielä +syrjäisellä metsäkulmalla ryhmä miehiä, jotka häädettyinäkin palasivat +asumaan talojaan ja viljelemään peltojaan, vaikka niistä toinen jo oli +sadon korjannut. Tämä on ohimenevää vain, niin he uskoivat, tämä kaikki +vielä korjautuu, hyvityksen hetki tulee. Niinkauan kuin uskoa kestää, +niin kauan on elämää olemassa, -- niin oli hän neuvonut viimeisiä +naapureitaan ja he kestivät hänen kanssaan. + +Mutta koettelemusten mitta ei ollut vielä täysi. Heidän rauhallisille +metsäkulmilleen saapui eräänä päivänä herrain väkeä pakolla masentamaan +kansaa ja riistämään siltä lopultakin sen maat ja viljelykset. Silloin +metsäkulmalaiset taistelivat talojensa puolesta, luopumatta niistä. +Syntyi kahakka, keihäät välähtivät, seipäät sinkoilivat... + +He sortuivat ylivoiman alle, heidän kätensä kytkettiin kahleisiin, +heidät teljettiin vankikoppeihin. Ja taas kaatui miehiä Harsian +rinnalta, viimeistenkin usko vihdoinkin katkesi. He taipuivat. Hän +vain ei taipua voinut, ei vaikka ikuiseksi kiinnitetyt kahleet hänen +käsissään ja jaloissaan kalskuivat. Siitä oli nyt kulunut parikymmentä +pitkää vuotta. Hän oli kahleissa kiviä vääntänyt, raatanut pakkotöissä +vuoden vuotensa perästä, hän oli kuollut maailmalta ja omaisiltaan, +unohtunut, haudattu. Ne ihmiset, jotka nyt polkivat Harsian maita +Karjalan kaukaisilla kankailla, ne eivät enää tienneetkään, että +vielä eli mies, joka varmasti uskoi, että hänelle tuo maa, hänen +maansa ja mantunsa, takaisin annettaisiin, että hänelle vielä kerran +tarjottaisiin hyvityskin siitä, minkä hän oli kärsinyt. Ei kukaan sitä +tiennyt. Mutta hän tiesi sen itse, tuo kokoonpainunut, raukeakatseinen +mies, joka kesäillan viileässä yksin istui linnan kaukaisimman siiven +vallitetulla rannalla ja raskain henkäyksin, läähättävin rinnoin +ylläpiti itsessään elämänsä sammuvaa kipunaa, kunnes aika ehtisi +toteuttamaan hänen lujan uskonsa. + +Hän tunsi, kuinka kalma kylmää huokuen hänen ympärillään hiipi ja +heilutti terävää viikatettaan, mutta hän ei sitä ensinkään pelännyt, +hänen väsyneet kasvonsa sille hymyilivät puolittain surunvoittoisesti, +puolittain ilkkuen sitä, että kuoleman voima hänen uskonsa rinnalla +on tehoton. Hän ei suinkaan olisi tahtonut karttaa kalman viikatteen +viiltoa, hän oli kärsinyt jo siksi, että hän sen vapauttajakseen, +pelastajakseen käsitti ja että hän mielellään olisi väsyneen ruumiinsa +ja kiusatun henkensä sen kylmään helmaan heittänyt. Mutta hän oli niin +varma, että kuolema ei häntä matkaansa saa, ennenkuin hänen uskonsa +on täyttynyt, että hän säälien ja surumielisesti hymyili lähestyvälle +viikatemiehelle. + +Päivä oli laskenut. Sumua ei ollut nyt enää ainoastaan yksin istuvan +vangin raukeassa katseessa; meri levitti yli saaren raskaan, tiheän +usvaverhon peittäen kaikki esineet harmajaan vaippaansa. Äänetön +oli yö. Kuului ainoastaan kituvan vangin vaivaloista hengitystä +rantakiveltä ja korahtavan kuului joskus sisäänpainunut rinta. +Käsivarsi ei jaksanut enää kannattaa päätä lapion varren nojassa, +harmaja tukka ja keltainen otsa vaipui kosteaa hiekkavallia vastaan ja +hervottomaksi solahti käsivarsi, kilauttaen kerran kahletta, niin että +yö hiljaisuudessaan säpsähtäen kajahti. Vanhus avasi raolleen raukean +silmänsä. Hän näki harmaakauhtanaisen kalman ihan vieressään kosteaa +kylmää huokumassa ja hänen huulensa vetäytyivät vielä kerran hienoon +hymyyn, koska hän tiesi kalman yhä vain turhaan huokuvan, niin kauan +kuin täyttymättä oli hänen luja uskonsa. + +Sitten sulkeutui taas silmä ja rinnan korina heikkeni ja läähättävä +hengitys lakkasi. Hymy jähmettyi vainajan huulille. Uskoonsa luottanut +lahjoitusmaan talonpoika ja talonpoikain johtaja oli lähtenyt pois, +uskostaan luopumatta. + +Iltahuudon jälkeen saapui vahtisotamies hakemaan vankia, joka oli +myöhästynyt, työpaikalleen. Pian hän löysikin vanhuksen rantavallin +luota, heilautti häntä käsivarresta... kahle kilahti taas kimakasti +yön hiljaisuudessa. Ja hakija oivalsi, että vanki oli lähtenyt pois +viikatemiehen matkassa. + + + + +VANHA KERSANTTI + + +Raskaasti kahlasivat kantajat syvän nietoksen halki, kun he arkkua +reestä haudalle kantoivat. Koko aamun oli näet pyrynnyt ja pyrysi +vieläkin, joten hautakin oli puolillaan lunta. Mutta empimättä siihen +kantajat arkun laskivat, käsiä näet palelsi kantohihnoissa. + +Arkun jäljessä kahlasi kaksi vanhanpuoleista miestä, väljät +sotilasturkit yllään, sekä heidän jäljessään pappi ja lukkari, joka +viimeksimainittu hautaryyppyjen takia oli lähtenyt mukaan. Ja siinä +se ruumissaatto sitten olikin. Pappi tasoitti leveillä lapasillaan +turkin kaulusta tiukemmas poskilleen ja rupesi ulkoa lukemaan +hautasiunausta. Suorina kuin vahdit seisoivat vanhukset toisella +reunalla ja paljastivat toimituksen alkaessa kunnioittaen päänsä; niin +yritti lukkarikin tekemään, mutta luopui siitä aikeestaan ja siirsi +naapukkansa ainoastaan hiukan kallelleen toiselle korvalle. Kantajat, +joiden vielä oli luotava hauta umpeen, syrjäytyivät petäjän taa, joka +siinä sivummalla kasvoi, ja lierittivät mällin poskeensa. Eikä kuulunut +lumisessa luonnossa muuta kuin papin yksitoikkoinen luku. + +Sen kuluessa asteli maantietä myöten kirkolle päin pari miestä +kalmiston ohi. He pysähtyivät, äänen kuullessaan tuokioksi katsomaan +matalan kiviaidan ylitse hautuumaalle. + +-- Ketähän siinä tämmöisellä pyryllä haudataan? + +-- Taitaa olla se Piekolan vanha kersantti siinä vainajana, koska +majuri on saattamassa. + +-- Ja Kivimaan herra toisena, niinpä on. -- Vai se se nyt on kuollut, +mikähän lienee ollutkin eläjä aikoinaan. + +-- Ka kersantti, ruotsalainen kersantti. + +-- Sillä nimellähän se kulki, mutta raaka sotamies se ei ollut, +tekeytyi vain. + +-- Niinhän ne on sitä hokeneet, menepä hänet ja tiedä. Vaan olipa mikä +oli, tuossa kai se nyt on tallella. + +-- Jos lie siinäkään. + +-- Ka, jos ei lie siinä, niin olipa missä tahansa. + +Miehet kääntyivät tielle ja jatkoivat matkaansa kirkolle päin, ja +tuiskun tuhinaan häipyi kalmistossa lukevan papin ääni. + +Se oli Sysmän hautuumaalla vuonna 182-. + + * * * * * + +Yhtä pyryinen talvipäivä se oli ollut, jolloin kersantti Gråman +ensiksi ilmestyi Sysmään, jonne hän sitten oli jäänytkin loppuikäänsä +viettämään. + +Se oli tapahtunut melkein heti sodan jälkeen. Vähää ennen olivat +enimmät suomalaiset upseerit, jotka Suomen väistyvässä armeijassa +olivat kulkeneet Ruotsiin, rauhankirjan nojalla palanneet kotimaahansa, +ja niin olivat Piekolan ja Kivimaan herratkin jälleen asettuneet +tiluksilleen, jotka koko sodan ajan olivat olleet vihollisten +jaloissa. Aika oli silloin alakuloinen ja epävarma. Mielissä lainehti +vielä myrskyn maininkeja, tunteissa oli paljon ristiriitaista ja +vakaantumatonta, jonkinlainen arkuus ja salaperäisyys vallitsi +yleisessä käsityksessä ja ilmeni seuraelämässä ja kaikessa +kanssakäymisessä. Vanhat aateliset soturisuvut seurustelivat melkein +yksinomaan suljetuissa piireissä, mutta olivatkin, kuten esim. Piekolan +ja Kivimaan perheet, hyvin läheisessä yhteydessä keskenään. + +Niin pysyi kersantti Gråmaninkin saapuminen Piekolaan kauan aikaa +jonkinlaisena salaisuutena näiden talojen kesken, eivätkä hänestä +pitäjäläiset myöhemminkään saaneet tietää juuri muuta, kuin että tuo +muukalainen tulokas oli joku vanha kersantti, joka oli palvellut +majurin lipun alla ja nyt tullut Piekolaan jonkunlaisen rengin +asemaan. Mistä hän tuli, sitä ei kukaan tiennyt; ummikko hän oli eikä +koskaan suomea oppinutkaan, eikä hän yleensä antautunut keskusteluihin +kenenkään oudomman kanssa. Jörötti vain vanhan rakennuksen +porstuakamarissa, joka hänelle oli asunnoksi annettu, jossa hän oli +nikartelevinaan ja kutovinaan verkkoa ja jossa hänellä myös oli +joitakin kirjoja ja papereita. Puettuna hän kulki vanhaan, kuluneeseen +kersantinpukuun, piti tukkansa pitkänä ja partansa pörröisenä. Mutta +silti hän ei ollut missään ruotilaisen asemassa. Hän oleskeli paljon +sisässä majurin luona, siellä söi ja joi ja olipa tavallisesti sisässä +silloinkin, kun Piekolassa pitoja pidettiin taikka paikkakunnan +aatelisia muuten vieraissa kävi. Mutta silloin hän, pitäjäläisten +läsnäollessa, aina esiintyi nöyränä ja osoitti majurille ja muille +upseereille kunnioitusta, niin kuin sotamies päällikölleen ainakin, +eikä koskaan pitempiin pakinoihin puuttunut. Ulkotöissä häntä ei +Piekolassa koskaan näkynyt, ainoastaan kun majuri kävi Kivimaassa -- +ja se tapahtui usein, -- oli hän aina mukana muka hevosta hoitamassa, +vaikka muut ne silloinkin saivat hevosen hoitaa. + +Niin hän oli Piekolassa ollut jo monta vuotta ja ihmiset olivat vanhaan +kersanttiin niin tottuneet, ettei kukaan enää sen tarkemmin kysellyt, +mikä hän oli miehiään. Mutta kerran hän sitten yht'äkkiä nosti yleisen +huomion puoleensa ja antoi aihetta paljoihin, epäileviin puheisiin. + +Kivimaassa oli kestit eräänä talvipäivänä ja tavallisuuden mukaan oli +kersanttikin majurin matkassa siellä, istui sisässä herrain puolella +punssi- ja arrakkimaljain ääressä. Pidot oli alettu hyvissä ajoin, oli +syöty ja juotu vankasti ja illan tullen oli elämä vieraiden joukossa +jo äänekästä ja mieliala kiihkeää. Gråmankin oli juonut tavallista +enemmän, mutta istuskeli silti niin kuin ainakin enimmäkseen ääneti +ja kuunteli toisten porinata. Mutta hänen silmänsä paloivat ja kädet +tekivät tiukkoja liikkeitä. + +Keskustelu liikkui niinkuin tavallisestikin näiden entisten soturien +kesken menneiden kysymysten alalla, ja varsinkin oli tänä iltana +vanhan emämaan oloista, joita vielä tarkoin seurattiin, paljon +väitelty ja niitä arvosteltu. Ruotsissa oltiin juuri tähän aikaan +tärkeässä käännekohdassa, tuulet muuttelivat, valtiolliset uudistukset +seurasivat toinen toistaan, -- nämä seikat ne vielä kaukaisessa Suomen +sydämessäkin jännittivät mieliä ja kiihoittivat Kivimaan kesteissäkin +eroavat mielipiteet yhä tulisemmiksi ja kiivaammiksi. + +Gråman kuunteli äänetönnä, mutta yhä enemmän hänen poskensa +punoittivat; hän käveli levotonna edestakaisin ja joi lasinsa tiheästi +pohjaan. Ja niin hän yht'äkkiä pysähtyi ja puuttui säkenöivällä +kiihkolla keskusteluun. Hänen vartalonsa oikeni suoraksi, hänen otsansa +kirkastui ja hänen liikkeensä olivat intohimoiset ja terävät. + +Hän puhui ranskaa, joten pitäjäläisistä harvat häntä ymmärsivät, puhui +nopeasti ja sujuvasti, näytti asiastaan niin perin vakuuttuneelta, +näytti oikein uhalla purkavan esiin kauan ummessa haudottuja +mielipiteitään. Pitäjän herrat ällistyivät, nimismiehet, voudit +ja tuomarit jäivät suu auki toisiaan katsomaan ja kuuntelemaan ja +koko tuossa äsken äänekkäästi surisevassa seurassa vallitsi äänetön +hiljaisuus. + +-- Mitä hän sanoo? + +-- Mitä kieltä hän puhuu? + +-- Onko se tuo tosiaankin Gråman? + +Supattamalla heittelivät ihmettelevät herrat toisilleen tällaisia +kysymyksiä. Mutta entiset upseerit, Piekolan ja Kivimaan herrat, +olivat käyneet kalpeiksi ja hätääntyneinä katselleet toisiaan, kun +Gråman koroitti äänensä. He nousivat kiireesti ylös, nykivät Gråmania +käsivarresta ja sopottivat hänen korvaansa. Mutta ei apua, ukko oli +päässyt innostumaan ja jatkoi puhettaan. + +-- Gråman on humalassa, huusi silloin Kivimaan herra. + +-- Ulos, olet päissäsi, vaati majuri, ja rupesi käsivarresta +taluttamaan Gråmania eteiseen. Mutta tämä loi häneen halveksivan +katseen ja huudahti ruotsiksi: + +-- Sinäkö käsket minut ulos! + +-- Minä, vastasi majuri kalpeana. -- Ja sinun täytyy poistua, muuten... + +Siihen kersantti vaikenikin ja hänen isäntänsä sai Kivimaan avulla +hänet sivuhuoneeseen, jossa he viipyivät hetken ja johon he lukkojen +taa salpasivat Gråmanin. Ja sieltä palatessaan käski isäntä vieraidensa +tuosta pienestä häiriöstä välittämättä entiselleen jatkaa illan iloa, +ja majuri pyysi anteeksi, että hänen vanha kersanttinsa oli ryypännyt +päänsä täyteen ja puhunut pötyä. Ja ennen pitkää entinen mieliala ja +entinen hurina taas olikin vallalla rähisevässä juomaseurassa. + +Mutta seuraavana päivänä pitäjän herrat koettivat häkäisissä päissään +selvitellä, mitä he eilen olivat nähneet ja kuulleet ja sen jälkeen +kulki pitkät ajat Gråmanista kaikenlaisia puheita. Arvailtiin ja +supatettiin, puhuttiin Ruotsin hovijuonista ja koetettiin hiljaa +kuiskaamalla sovittaa tapahtumaan tunnettuja nimiä -- von Fersen, +Piper, Ugglas, jopa kapteeni Gustafssoniakin, -- mutta mitään varmaa +tai todenmukaistakaan ei keksitty. Ja Piekolan ja Kivimaan herrat +nauroivat näille jutuille vakuuttaen, että kersantti raukka oli ollut +humalassa ja puhunut pötyä. + +Ja Gråman itse näytti osoittavan katumusta, oli entistään nöyrempi, +pysyi kauan kotona kamarissaan eikä juonut enää mitään sittenkään, +kun hän, tapauksen jäätyä unohduksiin, taas rupesi olemaan isäntänsä +huoneissa taikka Kivimaan pidoissa. Kauan aikaa hän katseli hieman +arasti pitäjäläisiä, joiden hän epäili itseään uteliaisuudella ja +epäluulolla tarkastelevan. Aika kului ja olot palasivat entiselleen. +Mutta tarkasti Piekolan ja Kivimaan herrat sittenkin aina seuroissa +pitivät huolta, ettei kersantti saanut liikaa maljaa maistaa. + +Muuanna talvena sitten kersantti katosi. Posti oli tuonut Piekolaan +sekä kirjeitä että sanomalehtiä, joissa taas oli uusia kuulumisia +vanhasta emämaasta. Vanha kuningas, viimeinen Vaasan sukua, oli kuollut +ja Napoleonin entinen kenraali oli noussut Ruotsin valtaistuimelle; +puolue-elämän aallot nousivat ja laskivat nopeasti. Niitä uutisia oli +luettu ja niistä oli puhuttu Piekolassa iltamyöhäiseen ja aamulla +varhain saattoi Piekolan hevonen vanhan kersantin ensi taipaleelle +länteen päin. + +Pitäjällä siitä ei tiedetty mitään ja vasta kevätpuoleen, kun ihmiset +rupesivat kaipailemaan vanhaa kersanttia, selitti majuri hyvin +välinpitämättömästi, että Gråman on lähtenyt käymään sukulaisissaan. + +-- Palaako hän vielä? + +-- Luultavasti ei... taikka mahdollisesti palaa. Majurista se näytti +olevan aivan yhdentekevää, mutta saattoi sen silti huomata, että hän +oli varsin huolissaan tuosta matkasta. + +Gråman palasi takaisin. Ilmestyi eräänä kesäpäivänä vanhassa +kersantinpuvussaan vanhaan porstuakamariinsa, jossa kuten ennenkin +rupesi kutomaan verkkoja ja nakertelemaan lapsille leikkikaluja. Mutta +hänen vartalonsa oli nyt entistä kumarammassa ja hänen harmaja partansa +kajasti jo hopealle. Eikä häntä enää nähty Kivimaan pidoissa eikä +isolla puolella Piekolassakaan, kun siellä kylän väkeä kävi vieraissa. + +Paitsi kerran. Kesä oli kauneimmillaan; ruis heilimöi aaltoilevilla +pelloilla ja suvea tuoksuivat laajat heinämaat. Piekolan isäntä vietti +juhlaa täyttämänsä 60 ikävuoden johdosta ja vieraita oli saapunut +läheltä ja kaukaa. Talo oli peitetty köynnöksiin ja kukkasiin ja +lehtevissä lehtimajoissa ilahdutti nuorison hilpeä lauma vanhaa +juhlanviettäjää leikeillään ja lauluillaan. Ilta oli käsissä, +hämärtämään kävi kesäinen päivä, mutta katkeamatta kajahteli vielä +nauru ja laulu puistikon tanterella. + +Syrjäisessä katveessa istui siellä vanha kersanttikin yksin katsellen +nuorten ja vanhain iloa. Hän nojasi leukansa kämmentä vastaan ja hänen +silmissään kimalteli kyyneleitä. Palavissaan ja pohteissaan kulki +päivän sankari siitä ohi, näki vanhuksen, näki kyynelen tämän silmissä +ja pysähtyi: + +-- Miksi, vanha ystävä, kimaltaa tänään silmässäsi kyynel? Sinä et ole +tottunut itkemään? + +-- Minä olen vanha, luontoni taipuu. Ja näin muitten juhliessa +juuri tunnen yksinäisyyteni ja kaipuuni syvemmin, tunnen kuinka +olen erotettuna omistani kaukana vieraalla maalla, unohdettuna ja +haudattuna. Olisinhan minäkin voinut onnellisena niinkuin sinä +omaisteni keskessä viettää vanhuuteni. + +-- Ja sinä sen olisit ansainnut... niin, sinun on täytynyt liiaksi +kieltäytyä. Mutta tule, veli, juo malja minun onnekseni, sinunkin +onnesi voi vielä kääntyä. + +-- Sinun onneksesi voin juoda, omani on mennyt... + +Sen enempää ei leikkivä nuoriso naurunsa kesken ehtinyt kuulla +vanhusten tarinaa. Eikä vanhaa kersanttia sen jälkeen enää näkynyt +ihmisten ilmoilla. Syyspuoleen hän kääntyi vuoteen omaksi, ja kun talvi +oli puolessa, hän oli vainajana. Piekolan majuri korjasi huolellisesti +porstuakamarista pois hänen kirjansa ja paperinsa ja toimitti kaikessa +hiljaisuudessa vainajan viimeiseen lepoon. + + * * * * * + +Pappi kiirehti lukuaan mitä lopummalle ehti, romautti kolmesti lapiolla +lumensekaista hiekkaa arkun kannelle ja hotasi aamenensa. Ja sillä +aikaa kuin kantajat kävivät luomaan umpeen hautaa, kahlasi hän jo +lukkarin seurassa alas tielle, jossa hevoset odottivat. + +Mutta molemmat vanhat soturit seisoivat suorina ja vakavina haudan +reunalla, kunnes se oli täyteen luotu ja kantajat lapioineen +poistuneet. Silloin he kääntyivät vastakkain, puristivat toistensa +kättä ja lähtivät haudalta hekin. + +Tuokion kuluttua oli jo kylmä pakkaslumi peittänyt vereksen +hautakummun. Eikä sen lumen keväällä sulattua enää kukaan muistanut +paikkaakaan, missä vanha kersantti lepäsi, eikä sitä kukaan muistanut +kyselläkään. + + + + +TYÖN LOMASSA + + +Suuressa, muhkeassa huoneessa eräässä Pietarin keisarillisessa +palatsissa istui kaksi miestä, vanha ja nuori, uutterassa työssä +kookkaan kirjoituspöydän ääressä. Äänetöntä oli koko talossa, ei +kuulunut muuta kuin hanhenkynän pirteää rapinaa tai joskus käännetyn +paperin kahinaa. Vihdoin päätti nuorempi mies kirjoituksensa, lukaisi +tarkasti läpi viimeisen lauseen, lisäsi vielä jonkin pilkun ja siirsi +kynän pois. Vanhempi kirjoitti vielä tuokion, laski sitten hänkin +valkoisen sulkansa syrjälle ja virkahti: + +-- No, se on valmis nyt? + +-- Se on valmis, nimiä vailla. + +-- Ne tulevat siihen huomenna. Niin, ystäväni, me olemme tänään +päättäneet suuren työn. Minä lisään näihin perusteluihin muutamia +näkökohtia ensi aikain käytännöllisistä toimenpiteistä, jotka myös +esitän hyväksyttäviksi, ja sitten... + +Vanhempi mies heilautti iloisesti päätään ja hänen suuret, kauniit +silmänsä leimahtivat niin kirkasta riemua, kuin olisivat ne säteilleet +kasvavan nuorukaisen toivehikkaasta päästä. Hänen ilonsa tarttui +hänen työtoveriinsakin, joka nyt laski kätensä äsken kirjoittamalleen +paperille ja virkkoi kuin edellisen puhetta jatkaen: + +-- Ja sitten on Suomi taas ehyt ja kokonainen, Vanha Suomikin saa +kasvaa, varttua ja kehittyä nuoremman rinnalla yhteiseen kukoistukseen. + +Silloin hypähti vanhempi mies työtuoliltaan, oikaisi suoraksi kookkaan, +komean vartalonsa ja lähti vilkkain askelin mittelemään lattiaa +edestakaisin. Ja sitä tehdessään hän nopeasti, innostuneesti puhui: + +-- Niin juuri, yhteiseen kukoistukseen. Me työskentelemme täällä +luodaksemme uuden, kukoistavan Suomen, sisällisesti voimakkaan +ja onnellisen maan. Ja miksi emme siinä onnistuisi, kun meitä +pyrinnöissämme auttaa jalon, kaukokatseisen hallitsijan ylevä mieli +ja hyvä tahto? Nyt se vasta Suomi syntyy, ja minä puolestani olen +onnellinen, saadessani olla mukana sen ensi askeleita ohjaamassa ja sen +vastaista uraa suunnittelemassa. Niin, niin, Suomi syntyy nyt juuri +tällä hetkellä. Sillä mitä se oli Ruotsin alaisena? Syrjäinen, palasiin +pilkottu maakunta, vailla itsenäisen ja omintakeisen kehityksen +mahdollisuutta, se oli lampuotimaa, josta mielin määrin kiskottiin +veroja ja sotaväkeä. Nyt siitä tulee ehyt maa ja ehyt kansa, joka +omien lakiensa ja laitostensa turvissa saa itsenäisesti kehittyä +onnellisemmissa taloudellisissa oloissa ja rauhassa ja turvassa. +Meidän on laskettava perustukset tälle kehitykselle, lujat, varmat +perustukset, ja kaikkein lujimman kulmakiven laskemme juuri nyt, kun +saamme vanhan Suomen yhdistetyksi uuteen. Ja vaikka tämä kansa onkin +vielä kuin tupessa, köyhä, unelias ja hidas, niin minä luotan tuon +kansan sitkeään elinvoimaan ja kykyyn pysyä pystyssä laskemillamme +perustuksilla. Olen jo vanha mies, tautien ja kärsimysten taittama +ja raihnainen, ja usein toivon ainoastaan hautaa vapauttajakseni. +Mutta toisina hetkinäni sentään, kuten taas nyt, toivoisin saavani +elää vielä kauan, nähdäkseni työstäni kypsät hedelmät, nähdäkseni +ehyen, varttuneen, heränneen Suomen kansan elävän onnellisena nyt +laskemillamme perustuksilla. Nuorempi mies oli ihaillen ja ihmetellen +kuunnellut tätä sanatulvaa, seuraten silmillään lattialla kävelevää +ryhdikästä, säkenesilmäistä miestä seinästä seinään, edestakaisin. +Sitten hänen suunsa vetäytyi ystävälliseen hymyyn ja hän virkkoi +hilpeästi: + +-- Aina sama optimisti, aina tulena ja intona! Lattialla astujakin +pysähtyi nyt, istahti nojatuoliinsa ja vastasi naurahtaen: + +-- Niin, minä olen vuosikseni liian nuori, kyllä hymysi ymmärrän. Mutta +miksi emme olisi optimisteja? Kuvastuuhan meille kansamme tulevaisuus +valoisana ja onnellisena ja me voimme vielä paljon tehdä sen hyväksi. +Minä tunnen kyllä epäilyksesi ja pelkosi ja tiedän vaaroja ja vastuksia +ilmestyvän rakennuksemme tielle, en ole koskaan kulkenut ummessa +silmin. Mutta me rakennamme aidat, joiden ohi se ei pääse horjahtamaan, +ja sitten saavat kansa ja sen johtavat miehet luoda lisiä olevalle +pohjalle. Minä en epäile. + +-- En minäkään, vastasi nyt vakavasti nuorempi mies, nousten +istuimeltaan ja kooten papereita salkkuunsa. -- Alku on ainakin +lupaava. Ja suokoon Jumala, että te vaikutuksellanne ja innollanne +kauan saisitte johtaa kansaamme, toteuttaaksenne kauniin unelmanne. + +-- Minun vaikutukseni ei ole pitkä, mutta jotakin luen kumminkin +ansiokseni, ja iloitsen siitä. Hyvästi, ystäväni, huomenna kun +tavataan, on Suomi jo yksi ja kokonainen. + +Nuorempi mies kumarsi ja läksi. Se oli Pietarin uuden Suomalaisen +komitean toimekas ja taitava sihteeri, parooni Rehbinder, joka +viimeisteltyään ne asiapaperit, jotka koskivat Viipurin läänin +yhdistämistä Suomeen, nyt palasi siitä keisarillisesta palatsista, +jossa komitean virkahuoneisto sijaitsi. Tuo vanhempi mies, +harmaatukkainen ja kalpea, joka nyt yksin huoneeseen jäi, oli +Suomalaisen komitean puheenjohtaja, Aleksanteri I:sen neuvonantaja ja +persoonallinen ystävä, kenraali Kustaa Mauritz Armfelt. + +Hän käveli huoneen perälle ikkunan viereen ja katseli ulos kadulle, +jonne hallava taivas harvakseen heitteli lumia, siten yhä kiirehtien +joulukuun varhaista hämärää. Oli näet joulukuun alku käsissä vuonna +1811. + +Pietari kohisi siinä hänen allaan, mutta hän ei sitä huomannut, hänen +ajatuksensa jatkoivat äskeistä kulkuaan ja hän oli koko sielultaan +vaipunut niihin. Istahtaen nojatuoliinsa matki hän puoliääneen: + +-- Toteuttaakseni kauniin unelmani, sanoi hän... Unelman -- olisiko +siis tässäkin taas edessäni unelma, eikö tässä nytkään ole täysi +todellisuus? niin jatkoi hän ajatustaan. -- Elämäni on ollut täynnä +unelmia, yhä uusia, toistaan kauniimpia, vaan ne ovat rauenneet melkein +kaikki, niin, kaikki. Minä luulin, että viimeinen elämäntyöni ei olisi +enää unelma, vaan että se olisi kaunis, valoisa, elävä todellisuus. +Minä halusin päättäjäisikseni luoda syntymämaahani lujat, varmat olot +ja rauhallisen, onnellisen kansan, halusin kuolla tietoisena siitä, +että edes yhdessä elämäntyössäni olen onnistunut. Olisiko sekin vain +unelma, kaunis mutta petollinen? + +Yksin istui siinä paljon kokenut mies hämärtyvässä työhuoneessaan +ja kävi hiljaisia käräjiä omantuntonsa ja vakaumuksensa kanssa, +koettaen poistaa siitä kaikki, mikä olisi utukuvaista unta, hartaan +toivon synnyttämää petosta, vilkkaan mielikuvituksen lentävää +haaveilua. Hän oli elämässään kuvitellut paljon, rakennellut suuria +suunnitelmia, kohonnut korkeimmille vallan ja maineen kukkuloille, +ollut mukana valtaistuimia pystyttämässä ja kukistamassa ja aina +painanut raskaasti valtiollisten neuvottelujen vaa'assa. Ja mitä siitä +oli jäljellä? Kustaa III:nen rinnalla hän oli hänen uskollisimpana +auttajanaan pystytellyt Ruotsissa perinnöllistä kuninkuutta -- ja nyt +oli Kustaa III:nen poika maanpaossa ja hän itse karkoitettu entisestä +isänmaastaan. Hän oli sotapäällikkönä taistellut kuumasti ja urheasti +Suomen ja Pommerin säilyttämiseksi vanhalle emämaalle -- ja nyt oli +Suomi ja Pommeri lohkaistu ikipäiviksi vanhasta emämaasta pois. Parhaan +valtiollisen kykynsä ja tarmonsa oli hän vuosikymmenen kuluessa +käyttänyt Euroopan kaikissa maissa kootakseen kansat kukistamaan sen +verisen nousukkaan, Napoleonin, joka oli tuottanut ihmiskunnalle +niin paljon kurjuutta, ja nyt hän palveli valtiossa, joka oli saman +Napoleonin liittolainen. Mitä oli jäljellä hänen unelmistaan? +Höylänlastuja, saippuarakkoja, kärsimyksiä, nöyryytyksiä, karvaita +muistoja, katkenneita toiveita -- muuta ei... + +Tuo kookas vartalo tuntui painuvan kokoon lepotuoliin ja äsken niin +kirkas katse oli raukea ja samea. Ja hän kysyi itseltään: + +-- Miksi käy aina näin parhaiden ponnistusteni? Miksi kaikki, johon +kajoon, ikäänkuin särkyy ja hupenee? En ole koskaan tahtonut muuta kuin +hyvää, ihmiskunnan onnea, kansojen parasta, itselleni en ole mitään +pyytänyt. Ja kumminkin, minä tunnen voimani ja tahtoni ja maailma sen +tunnustaa. Pyrintöni ovat puhtaat, en arastele työtä, mihin ryhdyn, sen +ajan perille, voittaen vallat ja kansat puolelleni, ja kokemukseni ovat +rikkaat ja suuret. Turhuutta, turhuutta! Enkö todellakaan saa luoduksi +mitään pysyvää, mitään todellista, -- hupeneeko kaikki tyhjäksi? +Maailmaa kierreltyäni on kohtalon vallaton laine nyt viskannut minut +vanhana ja raihnaisena sen maan syliin, jossa oli lapsuuteni kehto, sen +kansan palvelukseen, jota ensimmäisenä opin tuntemaan ja rakastamaan. +Tämä kansa katsoo nyt minuun kuin korkeimman lähettämään johtajaansa ja +auttajaansa ja katsoo syystä, sillä sen pojista olen minä enemmän kuin +kukaan muu tilaisuudessa sitä hyödyttämään ja sen kohtaloita ohjaamaan +onnellista tulevaisuutta kohden. Ja tahtoni on vilpitön ja puhdas, +toivoni harras, soisin saavani kerran levätä povessa maan, jonka +onnellinen kansa, rauhallisena, eheänä, muistoani kiitollisuudella +siunaisi. Onko tämäkin unelmaa, saippuarakkoa, pettymystä, niinkuin +edelliset kaikki? + +Hän kohottautui tuoliltaan, iski kätensä pöytään ja taas hänen +katseensa tulistui, kun hän lausui lujalla päättäväisyydellä: + +-- Ei, ei, niin ei saa olla, niin ei voi olla. Minä tahdon nyt +kerrankin luoda jotakin kelvollista ja pysyväistä, jotakin, joka kestää +ajankin hampaat. Minä tahdon luoda kansalleni niin lujat perustukset, +että se pakostakin aina säilyy kansana kansakuntain joukossa, kuten sen +jalo hallitsija ennusti, tahdon käyttää viimeiset vuoteni, viimeisen +vaikutukseni ja viimeisen tarmoni siihen. Ja sen täytyy onnistua. + +Hänen kauniissa kasvoissaan oli melkein peloittavan ankara piirre ja +hänen suuret silmänsä näyttivät voimaa säkenöivän. Mutta taas kohta +hänen piirteensä sulivat leppeämmiksi ja jonkinlainen onnellinen autuus +näytti kirkastavan hänen kauniit kasvonsa, kun hän jälleen paikoilleen +istui. Hän katseli siinä hengen silmillä sitä tulevaisuutta, jonka hän +edessään näki valoisana ja päiväpaisteisena ja hän vakuutti itselleen, +että hänen laskemansa perustus kestäisi. + +Hän näki edessään pienen, hiljaisen kansan, joka uuraasti raatoi +taloudellisen viljelyksensä ja henkisen kehityksensä vainioilla, +vahvasti nojautuen vanhoihin perustuksiin. Sen oli otettava elatuksensa +karusta maasta, se ei siinä raataessaan ehtinyt eksyä hurjastelemiseen +eikä vaipua paheisiin, sen onnellisuus oli siksi lujassa, ettei +sitä kukaan voisi kadehtia. Hän näki kansan, pienuudessaan ehyen, +köyhyydessään tyytyväisen, jota voimakkaampi käsi varjeli, ja hän +iloitsi sydämessään ajatellessaan, että hän oli saanut olla mukana sen +onnen perusteita laskettaessa. + +Se horoskooppi, jonka hän näin syntymämaalleen asetti, oli niin +valoisa, että hänen mielensä suli sitä katsellessaan. Ja hän tarkasteli +sitä vielä kerran ja tuli siihen päätökseen, että sen toteuttaminen oli +mahdollinen. Iloisella mielellä aikoi hän taas ryhtyä työhönsä, työhön +unelmansa toteuttamiseksi. + +Tällä välin oli huoneen hämärä jo pimeäksi muuttunut ja ennenkuin hän +kutsui sisään tulta, käveli hän vielä pari kierrosta lattiata pitkin +tuon kauniin mielialansa vallassa ja nauttien siitä. Pysähtyi sitten +taas ikkunan luo katselemaan katuliikettä, jossa astujat ja ajajat +varjoina kuvastuivat puolipimeässä. + +Yht'äkkiä häntä silloin puistatti. Hän oli nähnyt jonkun kuvan tuolla +kadulla, joka uusia mietteitä hänen mieleensä johti. Suuret, komeat +vaunut olivat vierineet hänen palatsinsa ohi ja hän oli ne tuntenut. +Niissä ajoi eräs hänen vastustajansa ja kadehtijansa, joka koetti häntä +syrjäyttää vaikutuksesta. Eikä se tuo ollut ainoa, niitä oli monta. +Siinä oli tekijä, jota hän ei ollut tarpeeksi ottanut lukuun. + +Monia kokenut valtiomies tähysti ääneti kohden hallavaa taivasta ja +taas hänen mielikuvituksensa rupesi kapinoimaan äskeistä varmuutta +vastaan. Hän mietti: + +-- Mitä hulluja, onko niin himmentynyt valtiollinen katseeni, etten +asemaa voi edessäni selvästi nähdä, vai seisonko, vanha, kokenut +valtiomies, tässä ja valehtelen itselleni, pettääkseni itseni ja +kansani. Enkö uskalla tarkastella kaikkea ja tunnustaa kaikkea, +uskottelenko sellaista, jota en usko, kavaltaakseni viimeisenkin +elämäni työn. Hä? Touhuanko tässä taas tuulimyllyjen taistelijana, +tahtomatta nähdä, että koko rakennus ensi myrskyllä kaatuu kuin +lastulinna...? + +Taas häntä puistatti ja aivan toisenlainen kuva muodostui nyt +vähitellen mielikuvituksen synnyttämänä hänen henkisen silmänsä eteen. +Hän seisoi siinä ikkunan ääressä, katseet suunnattuina kohden harmajaa +taivasta, ja näki edessään surevan kansan, joka epätoivoisena kamppaili +kohtaloaan vastaan, joka oli sitä voimakkaampi. Hän näki pienen +kansan, joka karussa maaperässään raatoi ja puski, mutta jolta maa +livetti jalkojen alta ja joka turhaan koki kuokalleen hakea kestävää +perustetta. Se oli kaikki rakennettu juoksevalle hiekalle, paalutukset +olivat pettäneet ja hän näki avautuvan haudan, johon vähitellen solui +raataja toisensa perästä ja joka uhkasi niellä koko työläisjoukon +kuiluunsa. Hän koetti repäistä katseensa irti tuosta kuvasta, koetti +todistaa, että se on valhekuva, irvikuva, mutta hän näki sen niin +selvästi ja tunsi siinä oman työnsä, joka taas hupeni mitättömiin, +haihtui ja katosi. Hänen laskemansa perustukset olivat pettäneet, hänen +viimeinenkin ponnistuksensa oli ollut turhuutta, unelmaa... + +Rinta läähätti ja veri poltteli poskia, kun vanha valtiomies vihdoinkin +sai temmaistuksi katseensa irti hallavalta taivaalta ja astutuksi +kirjoituspöytänsä viereen. Hän soitti kelloa rutosti, melkein äkäisesti. + +Palvelija ryntäsi huoneeseen. + +-- Tulet! komensi kenraali. + +Palvelijan mentyä istahti hän työpöytänsä ääreen, koettaen rauhoittua +ja karkoittaa pois hämärän kiusoittavia kuvia. Ja puhdas omatunto +palautti pian mieleen tasapainon ja rauhan. Hän keräsi eteensä +paperinsa, laskeusi nojalleen niiden päälle ja kuiskasi hiljaa, melkein +kuin rukoillen: + +-- Minä teen minkä voin, rakennan perustukset niin lujiksi kuin +taidan, lyön paalut niin syvälle kuin voimani riittävät, muuta en +osaa, muuta minulta älköön vaadittako. Minä olen ihminen, heikko, +puutteellinen ihminen; kohtalojen kulkua, salliman mahtavia viittauksia +en minä voi muutella, en siirtää pyykkipatsaita, jotka kaikkivalta +vanhurskaudessaan asetteli. Mutta vielä voin tehdä työtä, vielä on +minulla ehkä muutamia kuukausia, ehkä vuosiakin jälellä. Ne tahdon +käyttää syntymämaani hyväksi ja onneksi, eikä minua voida moittia +siitä, ett'en olisi antanut parastani, mitä minulla oli. Luota kansa +minuun, usko onnesi käsiini, vilpittömästi sitä vaalia tahdon, -- mutta +muista, että minä olen ihminen... + + * * * * * + +Tulet olivat sytytetyt ja palvelija oli hiljaa hiipinyt pois huoneesta, +jossa hänen isäntänsä näytti uinahtaneen paperiensa ääreen. Mutta kohta +tämä taas siitä kohottausi, vartalo oli jälleen suora, katse kirkas +ja kasvoilla tyyni, rauhallinen ilme. Ja taas ei kuulunut suuresta +työhuoneesta muuta kuin hanhenkynän pirteä rapse paperia vastaan, kun +vanha kenraali viimeisteli ehdotustaan Vanhan Suomen yhdistämisestä +Uuteen. + + + + +ERÄÄN TIEDEMIEHEN KOHTALO + +(Elämäkerrallisia piirteitä.) + + +Anders Erik Afzelius -- mikä merkillinen mies se on ollut? kysyy kai +moni nykyaikainen lukija. Se nimi ei kajahda tuttavalta sillekään, +joka joltisestikin tuntee ja muistaa äsken päättyneen vuosisadan +merkkimiehemme. Jonkun mieleen se nimi ehkä palauttaa kuvan Turun +yliopiston viimeisiltä vuosilta, mutta tuo nimi jää sittenkin kalpeaksi +muiden kirkkaampain rinnalla samoilta ajoilta. + +Mikään erityisesti tärkeä henkilöhän ei Afzelius ole ollutkaan +isänmaamme eikä yliopistommekaan historiassa, sitä varten sai hän +opettajana korkeakoulussamme vaikuttaa liian lyhyen ajan. Mutta kenties +hän sentään jotakin muistamista ansaitsee sen vuoksi, että hänen +elämänvaiheensa muuttuivat niin kirjaviksi ja surullisiksi syistä, +jotka riippuivat ajan yleisestä hengestä, sekä sen vuoksi, että hän oli +harvinaisen itsenäinen luonne, joka, totellen ainoastaan sitä, mitä +hän katsoi oikeaksi, asettui vastustamaan toimenpiteitä, joita hän +piti väärinä. Hänen kohtalonsa on vielä traagillinen siksi, ettei hän, +joutumalla persoonallisesti ajan hengen uhriksi, sillä voinut hyödyttää +niitä aatteita, jotka pyrkivät kahleista vapauteen ja jotka olivat +hänenkin omansa. + +Me luomme ensiksi silmäyksen muutamiin Afzeliuksen elämän ulkonaisiin +piirteisiin, päästäksemme sitä helpommin sitten itse aineeseemme. + +Anders Erik Afzelius oli syntynyt Ruotsissa v. 1779, tuli ylioppilaaksi +Upsalasta, mutta harjoitti opintoja ja suoritti tutkintoja Turun +yliopistossa, josta hän 1799, siis 20-vuotiaana maisterina, +siirtyi dosentiksi Upsalan yliopistoon. Äsken päättyneen sataluvun +ensi vuosina häntä, kun oli tehnyt itsensä tunnetuksi taitavana, +teoreettisena juristina, käytettiin Ruotsissa monenlaisissa hallituksen +lainlaadintatoimissa, -- Ruotsin lainsäädäntöä näet näihin aikoihin +monesta kohdasta perinpohjin uudistettiin. Turun yliopistoon hän +kumminkin pyrki takaisin ja pääsikin sinne yleisen ja kotimaan +lakitieteen professoriksi v. 1818, siis 9 vuotta sen jälkeen kuin +Suomi oli erotettu irti hänen syntymämaastaan. Tästä virasta hän +erosi tai erotettiin jo neljän vuoden perästä, ja siitä alkoi hänen +vainonaikansa, joka päättyi vasta, kun hän 71 vuoden ikäisenä v. 1850 +Riiassa heitti henkensä. + +Mistä syystä joutui tämä tiedemies vainon uhriksi? Ymmärtääksemme sen +täytyy meidän luoda pikainen silmäys siihen aikaan, jonka keskuudessa +sattuivat ne tapahtumat, mistä tässä on puhe, vaikkakin voimme ajan +kuvina mainita ainoastaan muutamia piirteitä, jotka useimmille lienevät +tunnetut. + +Aika oli, kuten tunnettu, pyhän alliansin aikaa Euroopassa, Wienin +kongressin jälkeistä pimeää taantumuksen aikaa, jonka kuluessa +hallitukset yhteen liittyneinä panivat suurimman huolensa ja +harrastuksensa tukehduttaakseen kaikki vapaammat aatteet, joita +kansoissa kyti perintönä suuren vallankumouksen ajoilta. Se oli +Metternichin varjonpelkoista aikaa, jolloin, niinkuin monesti muulloin +ihmiskunnan historiassa, mutta räikeämmin kuin koskaan muulloin, +hallitusmiehet, katsoen olevansa Jumalan armosta määrätyt tekemään +kansoja onnellisiksi rautaisilla kuristuskeinoilla, tekivät sen +siten, että ruhjoivat alas kansojen jokaisen pienimmänkin pyrinnön +itsenäisempään elämään, jokaisen vapaan hengen huokauksenkin. Raskas +oli paino ihmishengellä, joka oli ruvennut valveutumaan. Se paino +tuntui meidänkin syrjäisessä maassamme. Tuon kansojen onnellistuttavan +järjestelmän seurauksia saatiin näet täällä Suomessakin varsin +suoranaisesti kokea, ja lähinnä tietysti siinä ainoassa Suomen +paikassa, jossa yleensä saattoi otaksua itsetietoisia hengen ilmauksia +voivan syntyä, nimittäin yliopistossa. Me tunnemme erään Suomen +miehen kohtalon, miehen, joka, taistellessaan täällä vapaamman +maailmankatsannon puolesta, joutui tuon ahtaan taantumishengen vainon +alaiseksi ja pakoitetuksi muuttamaan kotimaastaan pois. Se oli Adolf +Ivar Arvidsson, Turun yliopiston opettajia hänkin, jonka kohtalo +muuten oli hyvin yhtäläinen kuin Afzeliuksen. Samana päivänä, samassa +esityksessä ratkaistiin näiden molempain miesten kohtalot. Ja heidän +"rikoksensakin" taikka syyt heidän joutumiseensa pois yliopistosta +olivat aivan samaa sukua, vaikka toisen, Arvidssonin, oli kirjailijan, +sanomalehtimiehen tointa, siis julkista taistelua vapaampain aatteiden +puolesta, jota vastoin toisen, Afzeliuksen varsinaista rikollisuutta ei +vieläkään yksityiskohdittain tunneta. + +Arvidsson oli, oltuaan ulkomailla opintomatkoilla ja Upsalan +yliopistopiireissä valmistauduttuaan taisteluun Suomen kansan +kansallisen itsenäisyyden ja vapaamman hengenviljelyksen puolesta, +palannut v. 1819 Suomeen, Turkuun, nimenomaisella päätöksellä ja +nuoruuden hehkuvalla innolla herättääkseen torkkuvan kansansa ja +opettaakseen sen tuntemaan itsensä ja merkityksensä kansakuntain +joukossa. Hän oli ruvennut toimittamaan Åbo Morgonblad nimistä +lehteä ja siinä pelottomuudella, joka meillä oli aivan uutta ja +joka myöhemmälläkin kehityskaudella on ollut harvinaista, lausunut +herätyssanoja kansalleen, virittänyt sen kansallista itsetuntoa ja +todistanut suomalaisen kansan tulevaisuuden mahdollisuutta. Hän oli +m.m. taistellut nerolla ja voimalla sananvapauden puolesta, joka sekin +silloin tietysti oli lujilla, joskaan ei ainoastaan Suomessa. V. 1821 +tämä hänen lehtensä lakkautettiin, koska siinä katsottiin olevan +liian paljon ajan vaarallista vapauteen pyrkimistä. Tämä tapahtui +samoihin aikoihin, jolloin vanha kustaviaani, isänmaalleen niin suuria +ansioita tehnyt mies, kreivi J. Fr. Aminoff nimitettiin yliopiston +varakansleriksi, tuo mies, joka sitten tässä toimessaan suuressa määrin +heikonsi sitä kansalaistensa rakkautta ja kiitollisuutta, jonka hän +siihenastisella julkisella toiminnallaan oli saavuttanut. Tämä mies se +nyt tuli ratkaisevasti ja suoranaisesti vaikuttaneeksi sekä Arvidssonin +että Afzeliuksen kohtaloihin. + +Arvidssonin kohtalon täydensi lopuksi eräs hänen etevä kirjoituksensa +"Mietelmiä Suomen oloista", jonka hän v. 1822 julkaisi Linsénin +toimittamassa Mnemosyne-lehdessä ja jossa hän m.m. sotaväen +päällikkökuntaakin arvosteli. Arvidssonia ja hänen uusia aatteitaan +pidettiin vaarallisina etupäässä opiskelevalle nuorisolle, johon +hänen vaikutuksensa oli suuri. Ja siksi hän oli lähetettävä Turusta +ja yliopistosta pois, koska se "oppositsiooni", jota hän muka +herätti, mutta joka itse asiassa oli isoksi osaksi luuloteltua, oli +tukahdutettava. Työskenneltyään eronsa jälkeen yliopistosta vuosikauden +yksityisopettajana Porvoossa ja saatuaan varmuuden, että hänellä ei +olisi tulevaisuutta kotimaassaan, siirtyi Arvidsson Ruotsiin. + +Toisenlaiset olivat Afzeliuksen synnit, vaikka nekin katsottiin +pohjaltaan johtuvan siitä ajan ajatuspyörteestä ja turmiollisesta +itsenäisyyden hengestä, jota niin pelättiin. + +Hän oli, kuten mainittu, alkanut opettajatoimensa Turun yliopistossa +suurella menestyksellä. Luentosalit olivat hänen esitelmiä pitäessään +täpösen täydet, yksin kreivi Aminoffkin kävi, ennen kansleriksi +tulemistaan, hänen lainopillisia luennoitaan kuulemassa. Valtiosihteeri +Rehbinderin persoonallinen ystävä hän oli ja nautti siten mahtavain +tuttavuutta. Kaikki tunnustivat, että Afzelius oli erinomaisen lahjakas +ja hänen vaikutuksensa virkatovereihinsa yliopistossa ja erityisesti +konsistorioon oli hyvin suuri. Mutta juuri sen vuoksi kävi hän vallan +hoitajille vaaralliseksi ja epämukavaksi ja siksi oli hän taas +syrjäytettävä. + +Siihen saakka kuin Aminoff tuli varakansleriksi olivat olot Turun +yliopistossa olleet varsin hiljaiset eikä Afzeliuksen kykyä eikä +vaikutustakaan oltu niihin asti suinkaan pidetty vaarallisena. Nyt +yhtäkkiä tapahtuva suunnan muutos ei kumminkaan riippunut Aminoffista +yksin eikä alkujaan hänestä itsestään, sen todistavat ne lähemmät +määräykset, joita hänelle hänen kanslerinvirkaan astuessaan annettiin. +Hän sai nimenomaan toimekseen vastustaa ajan lisääntyvää vallattomuutta +ja tukahduttaa niitä vääriä ja vaarallisia aatteita, joita Suomenkin +kansan joukkoon saattoi hiipiä, sekä yleensä vaikuttaa siihen +suuntaan, ettei opiskelevaan nuorisoon päässyt leviämään vääriä oppeja +eikä käsitteitä kansalaisten oikeuksista. Tätä tointaan piti uuden +varakanslerin hoitaa jyrkällä ankaruudella ja lakien koko kovuudella +rangaista niitä, jotka ajan aatteiden pyörteeseen ehkä olivat +heittäytyneet. + +Kuten näkyy oli tämä toimi täydellisesti sopusoinnussa pyhän +alliansin yleisten ohjeiden ja ohjelman kanssa, jotka, kuten +tunnettu, vapaamielinen ja jalo Aleksanteri I:kin viime vuosinaan +oli omistanut ja joiden toteuttamista hän piti velvollisuutenaan +toisiakin hallituksia kohtaan. Mutta omituista on, että Aminoff, +joka vielä muutamia vuosia ennen niin suurella innolla oli koettanut +käyttää kaiken vaikutuksensa esim. meidän valtiopäivälaitoksemme +uudelleen herättämiseen ja siihen jo monta kertaa saanut lupauksenkin +suosijaltaan hallitsijalta, nyt lainasi itsensä yllämainitun ohjelman +toteuttajaksi. Hän näyttää kyllä siihen tehtäväänsä toisinaan +tuskastuneenkin, mutta erinomaisella innolla hän siihen ainakin kävi +käsiksi. Arvidssonin Åbo Morgonbladin lakkauttaminen oli ensi teko, +joka oli hyvin läheisessä yhteydessä hänen vaikutuksensa kanssa. +Ja pian toteutettiin sama ohjelma parin muun, Turun yliopistossa +sattuneen tapahtuman johdosta, joita tavallisissa oloissa olisi pidetty +pikkuasioina, mutta joista nyt tuli suuria mullistuskysymyksiä. Ne +vetivät vihdoin Afzeliuksenkin mukaansa. + +Kohta kun Aminoff uudessa virassaan saapui Turkuun, sattui näet, että +muutamat ylioppilaat eräänä syysyönä 1823 antoivat jollekin ajurille +selkään Hämeentullissa ja löivät myöskin sotilasvahtia, joka sekaantui +kahakkaan. Ylioppilaita rangaistiin siitä kovasti, heitä pidettiin +kuukausmääriä karsserissa ja kaksi heistä erotettiin sitten iäksi pois +yliopistosta. Asia lienee ollut esillä siinäkin yliopiston asetusten +järjestämiskomiteassa, joka oli asetettu samassa yhteydessä kuin +Aminoff nimitettiin varakansleriksi ja johon komiteaan Afzeliuskin oli +jäseneksi kutsuttu, -- seikka joka m.m. osoittaa, ettei hän silloin +vielä ollut millään tavoin epäluulonalainen eikä epäsuosiossa. Jo tuon +ylioppilaita kohdanneen rangaistuksen suhteen lienee Afzelius koettanut +puolustaa vapaamielisempää ja anteeksiantavampaa selitystapaa. Mainittu +rangaistus pantiin kumminkin, Afzeliuksen vastaväitteistä huolimatta, +kaikessa ankaruudessaan toimeen. + +Mutta tämä juttu ei ollut vielä loppuun käsitelty, kun Turun +yliopistossa sattui toinen tapaus, joka vielä suuremmassa määrin antoi +varakanslerille aihetta toteuttaa käytännössä tuon edellämainitun +ohjelmansa, jonka hän m.m. eräässä juhlapuheessa oli äsken tarkemmin +selittänyt. Eräs nuori ylioppilas, Gadolin, oli yhtäkkiä menettänyt +järkensä, mennyt kuuluisan professorin Israel Hvasserin asuntoon ja +lyönyt tätä siellä ylioppilasmiekallaan päähän, niin että pieni naarmu +syntyi kasvoihin. Hvasser itse todisti sen näin eräässä erityisessä, +huomattavassa sielutieteellisessä kirjoituksessa. Mutta Aminoff selitti +tapauksen ulkomailta tuotujen kirjoitusten ja ajan hengen seuraukseksi, +-- pari vuotta aikaisemmin oli Saksassa eräs ylioppilas Sand tehnyt +murhayrityksen prof. Kotzebueta vastaan, tapaus, jota kaikissa maissa +käytettiin aiheena yliopistojen henkisen vapauden tukahduttamiseksi. +Nuori Gadolin vietiin Seiliin, viranomaiset eivät antaneet hänen +isänsä, joka oli kemian professori yliopistossa, lähettää häntä edes +johonkin ulkolaiseen mielivikaisten parantolaan hoidettavaksi. Tästä +loukkautuneena pyysi masentunut isä eroa virastaan. Tämän tapauksen +yhteydessä, koetti Afzelius pitää onnettoman virkatoverinsa puolta +ja lienee hyvin pisteliäästi ja säälimättä julkisesti arvostellut +Aminoffin tavatonta virkaintoa, hän kun tämän "attentaatin" johdosta +oli aikeissa julistaa yliopiston jonkinlaiseen piiritystilaan. Siitä +rupesi Aminoff ensiksi Afzeliusta vieromaan ja vihaamaan. Ja tämä +kiukku kiihtyi yhä seuraavina kuukausina, alkuvuodella 1822. + +Afzeliuksella oli liian suuri vaikutus konsistorioon, etupäässä +rehtoriin, ja myöskin yleisöön, hän oli liian hyväpäinen ja käytti +Aminoffin mielestä neronsa väärin. Aminoff päätti sen vuoksi uhrata +Afzeliuksen palauttaakseen järjestyksen ja kuuliaisuuden akatemiassa. +Mitään levottomuutta ei tosin nyt enää yliopistossa tapahtunut, +mutta professoreissa oli jonkinlaista vastahakoisuutta ryhtyäkseen +Aminoffin tahdon mukaisesti taisteluun tuota ajan henkeä vastaan, +joka heistä oli mahdotonta ja tarpeetonta taistelua. Afzelius oli kai +tämän itsenäisyyssuunnan johtavia henkiä. Mitään varmaa siitä tosin ei +jälkimaailmalle ole muistiin säilynyt eikä ole koskaan voitu osoittaa +mitään nimenomaista tekoa eikä edes nimenomaista yllyttelyä, jolla hän +olisi tuon suuren epäsuosion vetänyt päälleen. Mutta se mahtoi olla +hänen "yleinen vahingollinen suuntansa", joka oli rangaistava. + +Yllämainitussa asetuskomiteassa kumminkin lienee Afzelius lopullisesti +täyttänyt varakanslerin suuttumuksen mitan. Hänellä oli terävä kieli, +ja sillä näkyy hän näihin aikoihin suututtaneen myöskin valtiosihteeri +Rehbinderin, joka kumminkin katsoi Afzeliuksen erinomaisia lahjoja +niin hyödyllisiksi yliopistolle, että viimeisiin asti puolusti hänen +säilyttämistään yliopistossa, joskin ankarasti aisoissa pidettynä. +Aminoff sitävastoin tahtoi Afzeliuksen aivan pois yliopistosta, +välttämättä, armotta, ja hänellä oli siinä kohden puolellaan Turun +läänin vt. maaherra L. G. v. Haartman, joka hänkin kuului tuohon +yllämainittuun yliopiston asetusten komiteaan ja joka aina oli valmis +mihin pyhän alliansin ohjelman toteuttamiseen tahansa. Aminoff kutsui +Afzeliuksen eräänä huhtikuun päivänä 1822 luokseen ja vakuuttamalla +hänelle, että hänelle annettaisiin ero ilman eläkettä, ellei hän +itse eroa pyytäisi, sai hän tämän jättämään erohakemuksensa, -- +ei konsistorion kautta, joka olisi ollut tavallinen tie, mutta +varakanslerille suoraan. Asia oli siten täydellinen uutinen +konsistoriolle, kun kesäkuun alussa 1822 sen kokouksessa yhtäkkiä +luettiin Afzeliukselle myönnetty ero. Konsistorion pöytäkirja on +hyvin lyhyt tässä kohden. "Jonka jälkeen tohtori, professori Afzelius +nousi ja läksi", luetaan siinä merkitsevästi. Rehbinder oli esittänyt +Afzeliuksen erohakemuksen, samalla kuin Arvidssonin karkoittamisen, +toukok. 20 p:nä 1822. + +Minkä vaikutuksen tämä pakollinen ero teki Turun yliopistopiirissä, +joissa Afzelius oli etevimpiä ja suosituimpia opettajia, jopa johtava +henki, siitä ei ole tarkempaa kuvausta säilynyt, vaan sen voi melkein +aavistaa. Arvattavasti yliopiston miehet kumminkin, katsoen kukin +omaa kohtaansa, säilyttivät mielessään arvostelussa, tuomatta sitä +julkisuuteen. Sitä paitsi Afzeliuksen eron muoto, kun hän sen itse +oli pyytänyt, vaikutti, että sen laillisuutta vastaan ei oikeastaan +ollut mitään sanomista. Kun Arvidssonin erottaminen yliopistosta pari +kuukautta myöhemmin tuli tunnetuksi, nosti se myrskyn konsistorion +kokouksessa, jossa useat professorit ankarasti arvostelivat +toimenpiteen laillisuutta, joten varakanslerin, Aminoffin, täytyi mitä +ankarimmin kieltää kaikki keskustelu tästä asiasta. Afzeliuksen suhteen +oli vielä omituista se, ettei kukaan oikein tiennyt, mistä syystä +hän oli saanut eronsa, oliko jotakin todellista rikosta tapahtunut +vai eikö. Aminoffkaan ei ole sitä sen tarkemmin määritellyt, kuin +eräässä kirjeessä Rehbinderille ilmoittanut, että Afzeliuksen täytyi +sittenkin poistua "vääräin periaatteidensa vuoksi ja halunsa vuoksi +herättää huomiota". Ja kun kymmenkunnan vuotta myöhemmin silloinen +kenraalikuvernööri Zakrevski koetti saada selkoa Afzeliuksen entisistä +rikoksista ja syistä hänen eroonsa yliopistosta, ei hänelle voitu +Suomen ministerivaltiosihteerin virastosta muuta ilmoittaa, kuin että +"Afzeliuksen rikos ei ole koskaan tullut oikein paljastetuksi eikä se +ole ollut sitä laatua, että siitä laillisesti olisi voitu rangaista". +Tämäkin selitys osoittaa, että varakanslerin epäsuosio ja varjonpelko +yksin oli karkoittanut yliopistosta tämän etevän tiedemiehen. + +Jälkimaailman on yleensä vaikea ymmärtää Aminoffin tekoja ja +vaikuttimia tällä ajankohdalla. Se ei vielä itsessään ole niin +ihmeellistä, että hän mielipiteiltään joutui tuon yleisen reaktsioonin +pyörteeseen. Olihan hänellä, joka oli vanhan, vallankumousta +edelläkäyneen yhteiskuntajärjestyksen, kustaviaanisen ajan, ihailija, +edellytyksiä vastustaakseen niitä uudempia käsitteitä kansojen +oikeudesta ja yhteiskuntajärjestysten muodostumisesta, joita hän jo +kohta Kustaa III:nen kuoleman jälkeen niin ankarasti oli arvostellut ja +jakobismiksi leimannut. Hän ei voinut kärsiä sitä uutta koulua, joka +halveksi vanhaa, hyvää kustaviaanista aikaa. Mutta että hän, valistunut +ja paljon kokenut mies, jossa sydän ja omatunto paljon vaikutti, +hän, joka itse oli valtiollisesti vainottuna istunut vuosikausia +vankilassa, että hän rupesi harjoittamaan samanlaista valtiollista +vainoa kuviteltujen rikosten perustuksella ja ryhtyi suurenmoisesti +masentamaan luuloteltuja levottomuuksia, se on sentään vaikeammin +selitettävissä. Ja muuta selitystä siihen tuskin löytyy, kuin että +Aminoff halussaan palvella ja miellyttää sitä hallitsijaa, joka oli +hänelle itselleen ja hänen syntymämaalleen tehnyt niin paljon hyvää, +meni liian pitkälle, ajattelematta keinojen puhtautta ja muistamatta, +että yksilöt viattomasti joutuivat sortumaan tuon aaveiden pelon +vuoksi, jonka hänen itsensä lie täytynyt myöntää pohjaltaan turhaksi. +Meillä Suomessa on tuollaista aaveiden pelkoa ja siitä johtuvaa turhaa +ankaruutta tavattu useampina eri aikoina, mutta tämä tässä kosketeltu +lehti Turun yliopiston viime ajoilta on erityisesti synkkä siksi, että +silloin maamme omat pojat harjoittivat ajatuksen ja sanan vapauden +sortoa ja yksilöjen vainoamista. + + * * * * * + +Olemme viivähtäneet suhteettoman kauan noissa tapahtumissa, +jotka olivat yhteydessä Afzeliuksen syrjäytymisen kanssa pois +maamme korkeakoulusta. Mutta siihen hänen vastoinkäymisensä eivät +päättyneet; hänen vaiheensa olivat edelleen kirjavat. Sillä hänen +elämäntaipaleellaan, jota vielä kesti lähes 30 vuotta hänen eronsa +jälkeen yliopistosta, tapahtui yhä edelleen mitä ihmeellisimpiä +seikkoja, jotka onneksi ovat harvinaisia meidän historiassamme. Hänen +onnettomuutensa alkoivat oikeastaan juuri tästä vuodesta 1822. + +Tosin olivat hänen seuraavat vuotensa verraten rauhalliset. Samassa +kun hänelle annettiin ero, käskettiin hänen lähteä ulkomaille, +pois Suomesta, ainakin pariksi vuodeksi kokoamaan aineksia teosta +varten, joka selvittäisi Suomen valtio-oikeudellista asemaa ja +lainsäädäntöä. Mutta Afzelius ei tätä käskyä totellut. Hän syytti +sairaloisuutta ja kun hän ei ollut tehnyt mitään rikosta, ei hän +myöskään tahtonut lähtemällä maanpakoon epäsuorastikaan myöntää +mitään luvatonta tehneensä. Huolimatta uudistetuista käskyistä hän +jäi Suomeen, ensiksi Turkuun, jossa eli saamallaan eläkkeellä ja +asettui sitten lähelle Helsinkiä elämään perheineen. Täällä hän, +taitavana lakimiehenä, harjoitti paljon asianajoa ja avusti m.m. +Viipurin läänin lahjoitustalonpoikia heidän oikeudenkäynneissään +lahjoitusherroja vastaan. Mutta juuri tällä köyhän kansan parasta +tarkoittavalla toimellaan saavutti hän yhä uusien mahtavien +henkilöjen vihan. Lahjoitusmaakysymys oli silloin polttava Suomessa, +venäläisten lahjoitusherrain omistusoikeudet olivat usein enemmän +kuin epämääräiset, vaikka Suomen omista miehistä muodostunut komitea +oli valmis uhraamaan talonpoikaimme oikeudet herrain hyväksi. Mutta +niin ollen oli taitava lakimies, joka piti talonpoikain puolta, hyvin +kiusallinen kappale, ja hän oli siis saatava syrjään. Niin alkoi +v. 1830 uusi vaino Afzeliusta vastaan. Tähän vainoon lienee ollut +yksityisempiäkin syitä: Afzelius oli, kuten ennen mainittu, hyvin +teräväkielinen ihmisiä ja oloja arvostellessaan ja ivatessaan ja +kerrotaanpa hänen m.m. taitavana ivakuvain piirtäjänä herättäneen +harmia. Kenraalikuvernööri Zakrevski johti tuota uutta vainoa +Afzeliusta vastaan. Kenraalikuvernöörin kansliaan jätti huhtikuussa +1830 helsinkiläisen santarmiston päällikkö, kenraali Benckendorff +ilmoituksen ja valituksen, että Afzelius panettelee järjestysvaltaa, +elää ihmisten kustannuksella, joita hän yllyttää oikeusjuttuihin, ja +että hän on jo 7 vuotta sitten tilattavaksi ilmoittanut kirjan, joka ei +vieläkään ole ilmestynyt. + +Niinpian kuin Afzelius sai kuulla näistä epämääräisistä syytöksistä, +vaati hän niiden toteennäyttämistä. Kolme eri kertaa sai +kenraalikuvernöörin kanslia Pietarissa oleskelevalta Zakrevskiltä, joka +samalla oli sisäasiain ministeri, toimekseen koettaa toteennäyttää +yllämainittuja syytöksiä taikka tiedustella hänen muita rikoksiaan. +Kolmesti pani kenraalikuvernöörin kanslian päällikkö Merlin tiedustelut +toimeen, jolloin m.m. kuvernöörien ja yliopiston viranomaisten tuli +antaa lausuntoja ja ilmoittaa kaikki, mitä tiesivät, mutta kolmesti +täytyi hänen vastata Zakrevskille, että ei mitään syitä Afzeliusta +vastaan löytynyt, häntä vastaan tehdyt syytökset olivat perättömät. +Muuta ei tullut ilmi, kuin että Afzeliuksella oli huonot raha-asiat +ja että hän oli ottanut osaa niihin jäähyväispitoihin, jotka oli +pantu toimeen professori Israel Hvasserin kunniaksi, kun tämä erosi +yliopistosta ja siirtyi Ruotsiin. Mutta kaikesta tästä huolimatta +Zakrevski, nojautuen Benckendorffin yllämainittuihin todistamatta +jääneisiin syytöksiin, teki alamaisen ehdotuksen siitä, että Afzelius +viipymättä lähetettäisiin rajan taa pois Suomesta, jonne hänet +kiellettäisiin palaamasta. Kirjelmässä Rehbinderille, jonka tuli tämä +asia esittää, huomautti hän erityisesti, että hänen kirjeensä oli +sananmukaisesti esitettävä. + +Mitään lakia, joka olisi oikeuttanut tuollaisen maasta karkoittamisen, +ei ollut olemassa. Mutta Rehbinder esitti kumminkin karkoittamisasian. +Siihen suostuttiin, mutta päätös tuli saamaan vähän toisenlaisen muodon +kuin Zakrevski oli tahtonut. Afzelius määrättiin korkeimmasta käskystä +lähtemään maasta pois, siis ei vietäväksi. Eläkkeensä hän sai pitää. + +Mutta se näennäisesti suurempi menettelyvapaus, joka Afzeliukselle +tässä lopullisessa ratkaisussa myönnettiin, koitui hänelle vielä +suuremmaksi turmioksi. + +Viranomaiset ryhtyivät heti Afzeliuksen maasta lähtöä toteuttamaan. +Pietarista lähetti Zakrevski viipymättä tiedon Uudenmaan ja Hämeen +läänin maaherralle, että hänen piti heti ottaa Afzeliukselta +kirjallinen sitoumus siitä, että tämä saamaansa käskyä totellen +lähtee Suomesta eikä sinne palaa. Afzelius asui silloin Helsingin +vieressä eräässä huvilassa ja kaksi Helsingin kaupungin raatimiestä +kävi toimittamassa hänelle annetun päätöksen sekä jättämässä hänelle +passin ulkomaille lähtöä varten. He vaativat häneltä nyt kirjallista +sitoumusta, että hän kolmen viikon kuluessa lähtisi maasta. Afzelius +antoi kirjallisen tunnustuksen, että oli saanut osan puheenalaisesta +päätöksestä, jota hän lupasi totella, mutta määräajasta, jonka kuluessa +hän lähtisi, hän ei sitoumuksessaan maininnut mitään, koska siitä ei +oltu mitään mainittu myöskään hänelle jätetyssä päätöksessä. + +Tämä pieni niskoittelu kävi Afzeliukselle kovin kalliiksi, sen kautta +menetti hän vapautensa jälelläolevan elämänsä ajaksi. Ystäväinsä +kehoituksesta Afzelius kyllä teki jo lähtöä Suomesta, perheensä lähetti +hän jo edeltä Ruotsiin ja oleskeli itse lähtöhommissa Turussa. Silloin +hänet yhtäkkiä vangittiin. Jo ennenkuin nuo myönnetyt 3 viikkoa vielä +olivat loppuun kuluneet, lähetti Zakrevski Pietarista erityisen lähetin +Suomeen, Turun läänin maaherran luo, jonka hän käski heti otattaa +Afzeliuksen kiinni ja lähettää Pietariin, koska muka yliopiston +varakansleri kreivi Nesselrode tahtoi hänet puheilleen. Afzelius +oli silloin jo ehtinyt Ahvenanmaalle saakka, matkalla käskettyyn +maanpakoon. Siellä hän tavattiin, pantiin kiinni ja vietiin vankina +Pietariin. + +Mikä saattoi aiheuttaa tämän viimeisen radikaalisen teon, mikä oli +syynä siihen, että Afzeliukselle tuo äsken tuomittu maanpakolaisuus +yhtäkkiä muutettiin vankeudeksi, sitä eivät asiakirjat selitä, se on +hämärän peitossa, niinkuin yleensä koko sen vainon syy, jonka alaiseksi +tämä tiedemies joutui. Selvää on, ettei tahdottu enää päästää häntä +ulkomaillakaan vapauteen. Näyttää siltä kuin hänen toimensa Itä-Suomen +lahjoitustalonpoikain asiamiehenä olisi ollut hänen suurin rikoksensa, +vaikka, kumma kyllä, siitä ei mitään mainita siinä virallisessa +kirjevaihdossa, joka vieläkin on tallella. Hän oli kesällä 1830 käynyt +Itä-Suomessa, Salmissa saakka. Kuten tunnettu oli lahjoitustalonpojilla +noina vuosina juuri asetuksen mukaan vielä tilaisuus todistaa +omistusoikeutensa tiloihinsa. Kaikilla virallisilla tahoilla +pidettiin, kuten tunnettu, aivan intohimoisesti lahjoitusherrain +puolta talonpoikia vastaan. Mikä liekään ollut loppusyy, Afzelius +vietiin nyt kaikissa tapauksissa vankina Pietariin. Hän olisi, sen +jälkeen kuin hänelle tieto annettiin maastakarkoittamisesta, hyvin +ehtinyt turvaan Ruotsiin, ennenkuin vangitsemiskäsky saapui. Mutta +hän vitkasteli, oli rauhallinen kai syyttömyytensä tuntien. Siksi hän +menetti vapautensa. Pietarissa häntä jonkin aikaa pidettiin vankina, +ja sieltä hänet lähetettiin Vjatkan kaupunkiin poliisin valvonnan +alaiseksi. Täällä vietti hän 4 pitkää vuotta. Hänen olostaan Vjatkassa +on yleensä hyvin vähän tietoja säilynyt. Mutta hänen kärsimyksensä +ja sieluntuskansa näkyvät olleen äärettömät, sen voi huomata +erinäisistä hänen kirjeistään Suomenmaan uudelle kenraalikuvernöörille +Menshikoffille, jolle hän koetti todistaa, että Suomen lakien mukaan +maasta karkoittaminen ilman edelläkäypää tutkimusta ja tuomiota ei +ole oikeudenmukaista. Hän huomauttaa noissa kirjeissään, ettei hän +vielä vuosikausia vankina oltuaan itse tiedä syytä, miksi häntä on +vaino kohdannut, ja kuvaa synkäksi olonsa siellä yksin ilman perhettä, +ilman kirjoja, ilman sielunhoitoa, niukoissa taloudellisissa oloissa, +sekä arvelee täytyvänsä jatkaa tuota kurjaa elämistään ainoastaan +osoittaakseen, kuinka pitkälle katkeruus ihmissielussa voi kehittyä. +Hän kertoo rukoilevansa, ettei kellekään Suomen miehelle, ei hänen +katkerimmalle vihamiehelleenkään, koskaan sattuisi sellaista kohtaloa +kuin hänelle. Nuo hänen valituksensa ovat teräviä, mutta samalla +sydäntä särkeviä. + +Alussa vuotta 1835 sai Menshikoff aikaan sen, että +Afzeliukselle annettiin lupa muuttaa takaisin Suomeen, Käkisalmeen, +sotilasviranomaisten tarkastuksen alaiseksi. Mutta Käkisalmi, joka oli +aivan lahjoitusmaariitojen sydämessä, huomattiin kai sopimattomaksi +oleskelupaikaksi hänelle, koska määräys heti muutettiin siten, +että Afzeliuksen tuli asettua valvonnan alaiseksi Lappeenrantaan. +Sinne hän siirrettiinkin ja asui pari vuotta eräässä kaupungin +viereisessä talonpoikaistalossa. Mutta täälläkin näkyy hän joutuneen +poliisiviranomaisten taikka muiden viranomaisten epäsuosioon. +Muistettava on, että juuri 1837 kiristyivät lahjoitusmaariidat +huippuunsa, lahjoitustalonpojat, joita oli äärimmilleen kiusattu, +nousivat siellä täällä vastarintaankin, joten levottomuuksia tapahtui. +Arveltiin kenties, että Afzelius, talonpoikain entinen asiamies, oli +Lappeenrannassa heitä liian lähellä. V. 1837 siirrettiin hänet sieltä +pois, eikä hän sen koommin enää Suomessa käynyt. + +Afzelius vietiin nyt vankina Wendenin kaupunkiin Liivinmaalle. Näihin +asti häntä karkoituspaikoissaan ei oltu vankina pidetty, mutta nyt +hän sai 4 vuotta viettää vankilassa. V. 1841 hänen oloaan vähän +huojennettiin hänen uudistettujen anomustensa johdosta ja hän sai +niistä puolin oleskella vapaana Itämeren maakunnissa, kumminkin sillä +nimenomaisella ehdolla, ettei saisi palata Suomeen, josta seikasta +myöskin Suomen viranomaisille tieto annettiin. Afzelius kuoli Riiassa +v. 1850. + +Tämän tiedemiehen elämäntarina, johon tässä olemme silmäyksen luoneet, +on kuvaava niille oloille, joiden keskessä hän eli ja sille arkuudelle +ja tuskalliselle varjonkammolle, joka oli yhteiskunnan kaitsijain +tunnusmerkki silloin sekä Suomessa että muuallakin. [Lähteenä tähän +kirjoitukseen on käytetty etupäässä T. Haartmann'in (Finsk Tidskrift +1895) ja C.G. Estlanderin (Sv. Litteratursällsk. Förh. 8) asiaa +koskevia tutkimuksia.] + + + + +ERÄS MARKKINAMATKA + + +Joulunalusviikolla ajoi tavallisuuden mukaan pitkämatkaisia kuormia +Kuopion markkinoille. Ne olivat tavarakuormia, joissa tuotiin +markkinamyötävää Pohjanmaan rantakaupungeista asti. Halki Suomen ne +olivat tulleet, usein umpeen tuiskuttuneita talviteitä myöten. Miehet +olivat kävelleet kolmisenkymmentä penikulmaa kuormainsa perässä ja +mäkilöissä auttaneet hevosiaan kuormia vetämässä ja runsas viikko oli +sillä taipaleella vierähtänyt. Ilo oli siis miehillä mielissä, kun he +vihdoin Kuopioon ehtivät ja saivat asettua tuttaviin majataloihinsa +kunnolleen lepäämään yhdeksi yöksi, ruvetakseen aamulla myöskentelemään +noita pitkän matkan takaa vaivalla kuljettamiaan kauppatavaroita. + +Se oli siihen aikaan, jolloin kukaan ei vielä Suomessa ollut nähnyt +untakaan rautateistä ja jolloin ei Saimaan kanavakaan vielä muodostanut +kauppatietä itäsuomalaisille. Savonkin kauppa kävi vielä halki Suomen +Pohjanmaan rantakaupunkeihin, -- taikka, toisin sanoen, nämä hommasivat +savolaisille kotiin heidän välttämättömimmät tarpeensa. Kuopio oli +vielä kaupunkina nuori ja vasta-alkava eikä sillä ollut rantakaupunkien +oikeuksiakaan. + +Ja se oli myöskin siihen aikaan, jolloin eivät mitkään viina-asetukset +estäneet väkijuomain vapaata kuljetusta ja kauppaa milloin ja missä +tahansa. Tämä seikkakin kuuluu asiaan. Sillä noissa kaukaa tulleissa +kuormissa, jotka joulunalusviikolla saapuivat Kuopion markkinoille, +oli muun kauppatavaran joukossa melkein säännöllisesti myöskin +rommilekkereitä, jotka usein anastivat varsin suurenkin sijan +kuormasta, -- rommin muodossa sitä silloin parempia jouluviinoja +enimmäkseen viljeltiin, ei tietty Suomessa silloin vielä paljoa +konjakeista eikä muista punsseista. Niinpä oli niissäkin kahdessa +kuormassa, jotka eräänä iltana jouluneellusviikolla ajoivat Kuopioon, +nassakka nassakan vieressä ja se oli hyvää rommia. Sillä nuo kuormat +olivat tulleet poikki Suomen Raahesta, ja Raahe oli tunnettu hyvästä +rommistaan. + +Pian siis levisi Kuopion markkinaväessä tieto näiden kuormain +saapumisesta ja markkina-aaton aamuna rupesi ostajia jo saapumaan sen +talon pihalle, johon nuo molemmat kuormat olivat ajaneet. + +Toista näistä kuormista oli ajanut raahelainen kauppias Turkkunen itse +ja toista hänen puukhollarinsa, luokkisäärineen Villperi. Ja siellä he +nyt markkina-aaton aamusta asti seisoivat kinoksessa poronnahkaisissa +kallokkaissa ja naapukka takaraivolla ja mittasivat halstoopeilla +lekkereistään rommia ostajille, jotka ruplat kourassa heidän rekiensä +ympärillä tungeskelivat. Kaupat luonnistivat mainiosti, ostajat sekä +myöjät olivat tyytyväisiä, sillä rommi oli hyvää, jos oli hintakin hyvä. + +Mutta kun markkinain aattopäivä kului lopulleen ja ostajat vihdoinkin +katosivat majatalon pihalta, silloin tekivät Turkkunen ja Villperi, +kahdenkesken jouduttuaan ja päästyään pakinoihin päivän kaupasta, erään +havainnon, joka oli yhtaikaa ilahduttava ja harmillinen. Rommi oli niin +hyvin mennyt kaupaksi, ettei ollut enää itse markkinapäiväksi jälellä +kuin yksi täysi astia ja toisessa vähän pohjalla. + +-- Mistä nyt nykitään kun parta loppuu? tuumii Villperi. -- Huomenna +vasta markkinat oikein alkavat. + +-- Niin, ollappa nyt rommia vielä muutamia lekkereitä, kyllä ruplat +irti lähtisivät, arveli Turkkunen, ja lisäsi korvallistaan kynsien: -- +Toista astiaa vain jälellä, -- kun saisi sitä millään kumman kujeella +edes vähän jatketuksi! + +Villperi hymähti: + +-- Miksei sitä saa jatketuksi, onhan sitä jatkettu väliin kotonakin. +Vettä vain astioihin! + +-- Hm! Ajetaanhan kumminkin kaivolle hevosia juottamaan, eihän niitä +ole joutanut juottamaan koko päivänä. + +Kyllä Villperi älysi mistä oli kysymys ja ratit hän ensiksi haki +reen pohjalta esille. Ja sitten ajoivat miehet talvi-illan pimeässä +naapuritalon pihalle, jossa tiesivät hyvän kaivon olevan. Hevoset +saivat nyt mielin määrin juodakseen. Mutta juottoämpäristä mätti +Villperi hallin toisensa perästä kaivovettä tuohon vajaaseen +rommiastiaan ja Turkkunen tasoitteli sillaikaa rommia täydestä +astiasta vajanaiseen, niin että sitä tuli olemaan yhden verran, noin +puoli astiaa kummassakin. Sanaakaan ei siinä puhuttu, hiljaa vain +poronnahka-kallokkaissa tassittiin pehmoisella lumella ja hommattiin +illan pimeässä. + +Jo olivat molemmat astiat taas melkein täydet, eivät toki vielä aivan. +Silloin pysähtyi Villperi työstään ja kysyi arkaillen: + +-- Vieläkö minä panen vettä astioihin? -- Hänen mielestään sitä +jatkoa jo oli tullut hyvä joukko ja häntä rupesi se liika vetevyyskin +epäilyttämään. Mutta Turkkunen komensi: + +-- Pane, pane, astiat täyteen! + +Pian olivat astiat aivan täydet ja raahelaiset ajoivat takaisin +majataloonsa, sen lämpöiseen pirttiin nukkumaan päivän töistä väsyneinä. + +Mutta seuraavana aamuna, ennenkuin päivä vielä oli vaiennutkaan, +alkoi kaupan käynti uudelleen. Turkkunen ja Villperi seisoivat +taas kumpikin rekensä ääressä ja mittasivat yhä taajalukuisemmalle +ostajakunnalle tuota nyt vähän ohkaisemmaksi käynyttä rommia. Mutta +siitä he luonnollisesti eivät mitään puhuneet eivätkä toisilleen paljon +silmääkään iskeneet, vakavina vain mittasivat ja kiersivät rahoja +turkkiensa taskuihin. Ei ollut vielä murkinan aika käsissä, kun heiltä +lopullisesti kaikki rommiastiat olivat tyhjät ja myöhästyneet ostajat +saivat palata ilman majatalon pihalta. Silloin menivät kauppiaat +pirttiin, söivät vankan aterian ja arvelivat ruveta pieniä ettoneunia +ottamaan, ennenkuin iltapäivällä kotimatkalle lähtisivät. Villperiä +kyllä se makuulle rupeaminen vähän epäilytti, -- omatunto kun ei ollut +ihan puhdas, -- ja jo hän kerran isännälleen ehdottikin, että eiköhän +olisi viisainta lähteä heti ajamaan kotiin päin ja levätä sitten +taipaleella. Mutta niin painosti sentään häntäkin, että hän hetkeksi +vetäysi penkille pitkäkseen. + +Mutta kauan ei hän ollut siinä maannut, kun hän yhtäkkiä karahti +pystöön. Hän oli kuullut ääniä pihalta ja kun hän ikkunan läpi sinne +silmäili, näki hän miesjoukon siellä seisovan, syleskelevän ja +kiroilevan, ja hän tunsi siinä joukossa aamuisia ostajiaan. Turkkunen +oli samoihin aikoihin tehnyt saman havainnon ja molemmat he heti +ymmärsivät, mistä oli kysymys. Ja he arvasivat, että pian ne miehet +sieltä tupaankin työntyvät. + +Turkkunen hätäysi, pyörähti pari kertaa lattialla neuvotonna ja juoksi +sitten uunin taa. Sieltä hän neuvoi Villperi raukkaa, joka yksin +avutonna jäi keskelle lattiaa seisomaan: + +-- Vastaa sinä, että olet vain puukhollari etkä tiedä mistään mitään. +Sano minun jo lähteneen kotimatkalle. + +-- Mutta jos ne mulle selkään antavat, tuskitteli Villperi. Vaan +enempää hän ei ehtinyt. Sillä jo tulla kolisivat miehet suurella +rymyllä pihasta pirttiin ja astuivat uhkaavina lattialla seisovan luo, +kellä savipullo tai leili, kellä tuopin mitta heristetyssä kourassaan. + +-- Petit meidät, vettä möit, vesisaksa, juo itse tämä sinukkasi, mutta +meille anna rahamme takaisin. + +Niin he murisivat ja haukkuivat ja hyvin lähelle kävivät Villperiä, +joka verkalleen heidän edestään peräysi pirtin perälle. Tämä koetti +selittää, että syy ei ollut hänen, hänellä ei ollut mitään rahoja, hän +on vain puukhollari. Mutta siihenkö ne suuttuneet ja petetyt rommin +ostajat olisivat asiansa heittäneet! + +-- Rahat taikka selkään! uhittelivat he. -- Eilen möitte oikeaa +tavaraa, tänään vesisintua, -- maista! Anna rahat tänne, niin saat +pitää sotkusi, muuten selkään! + +He tarttuivat jo hyvin ilkeällä tavalla Villperiä kaulustaan ja toiset +tahtoivat väkisin pakoittaa häntä juomaan myymänsä rommin. Villperi +raukka oli helisemässä, varma selkäsauna oli hänellä tiedossa ja häntä +sittenkin harmitti se, että Turkkunen itse lymyili uunin takana ja +säilytti nahkansa. + +Mutta miehet tiukkasivat: + +-- Rahat takasin ja heti! + +Jo rupesi selkään paukkumaan. Silloin Villperi raukka, joka ei muuta +neuvoa keksinyt, huusi: + +-- Tule pois Turkkunen uunin takaa, tule! Miehet tahtovat rahojaan, +muuten minut pieksävät. + +Salaisuus oli ilmaistu, miehet läksivät uunin taustaa tutkimaan. +Tyytymättömänä ja suutuksissaan astui Turkkunen sieltä esiin ja hänen +puoleensa nyt koko puijattujen kiukku kääntyi. Eikä siinä auttanut +Turkkusen muu, kuin maksa pois rahat vaatijoille. Sekoitettu rommi +kaadettiin takasin astioihin ja siten vihdoin, joskin häpeällä, +ostajista selvittiin. + +Mutta nyt eivät raahelaiset enää majatalon pihalla kauan virnailleet. +Kiireellä he valjastivat hevosensa, istuivat rekiinsä tyhjien lekkerien +rakoon ja lähtivät täyttä kyytiä ajamaan Kuopion kaupungista pois +länttä kohden, ehtimättä majatalonkaan väelle paljon hyvästiä sanomaan. + +Kauan he niin hyvää juoksua ajoivat kertaakaan pysähtymättä ja +toisilleen sanaakaan virkkamatta; Turkkunen itse ajoi edellä ja +Villperi hytyytti perässä. Vihdoin, kun Kuopion kaupunki ja ne rommin +ostajat, jotka eivät olleet ehtineet petosta huomata, olivat penikulman +päässä takana, antoi Turkkunen eräässä ylämäessä hevosensa astua ja +huusi jälempää tulevalle Villperille: + +-- Sitä ruokalepoa meidän ei pitänyt ruveta ottamaan! + +Mutta Villperi, joka vielä oli sen mielialan vallassa, jolloin nyrkit +hänen niskassaan paukkuivat, vastasi murahtaen: + +-- Eikä pitänyt liikoja sitä vettäkään rommiin panna! + +Turkkunen ymmärsi yskän, vaan ei ollut huomaavinaankaan, virkkoi vain: + +-- No, sitä älä sure, että vielä hiukan astiain pohjalla hilkkasee. +Kyllä me se jäännös tällä kotimatkalla myödään, kaikki myödään loppuun +ja ihan täydestä rommista! + +Ja taas hölkkäsivät hevoset hyvää vauhtia eteenpäin Raahen kaupunkia +kohti. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Onnen aalloissa, by Santeri Ivalo + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58917 *** |