Sentinels relocatedHEADmain

2 files changed, 3869 insertions, 4248 deletions

diff --git a/58917-0.txt b/58917-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..5ab19f7
--- /dev/null
+++ b/58917-0.txt
@@ -0,0 +1,3869 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58917 ***
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+ONNEN AALLOISSA
+
+Historiallisia kertomuksia
+
+
+Kirj.
+
+SANTERI IVALO
+
+
+
+
+Porvoossa,
+Werner Söderström Osakeyhtiö,
+1904.
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Onnen aalloissa.
+Kaksi kuvaa kuluneilta ajoilta
+Teini
+Krister-herran verkalasti
+Suomalainen seikkailija
+Kuoleva vanki
+Vanha kersantti
+Työn lomassa
+Erään tiedemiehen kohtalo
+Eräs markkinamatka
+
+
+
+
+
+
+Onnen aalloissa
+
+
+I
+
+Hämeentullin portin luona Turussa istui kirkkaana kesäaamuna nuori
+tyttö ojan partaalla lähellä tietä, kudelma kädessään. Hän oli siitä
+läheisestä talosta kaupungin laidasta ja hän vartioitsi siinä pieniä
+siskojaan, jotka pellon pientareella leikkivät. Lauhkea tuuli kävi
+maista päin, pehmoisesti se notkautteli pellolla heilimöivää viljaa ja
+puhalsi ohimennen ominlupinsa alas tytön hartioille sen ohkasen huivin,
+joka oli peittänyt hänen kellertävän tukkansa ja varjostanut päivältä
+hänen vaaleita kasvojaan. Se paljasti herttaiset, lapsekkaan tuoreet
+tytönkasvot, iloiset, veitikkamaiset silmät ja solakan, valkoisen
+kaulan, jonka kevyt kesäpuku jätti peittämättä. Tyttö naurahti tuulen
+leikille, hänen poskensa painautuivat pehmoisille kuopille ja hän laski
+kudelman kädestään, korjatakseen taas liinan päähänsä. Sitä tehdessään
+kohotti hän päänsä ja kohensi kiharan otsaltaan, -- vaan silloin hän
+jäikin hetkeksi niinikään liikahtamatta istumaan, huivi ojennetussa
+kädessään. Sillä hän oli samassa nähnyt maantieltä, kaupungista päin,
+tulevan jotakin kiiltävää ja komeaa, joka hänen katseensa oli vallannut.
+
+Sieltä ajoi Turun linnasta päin muhkea ratsastusseurue. Vaskiset
+päitsikoristeet ja kultaset kannukset välähtelivät päiväpaisteessa
+ja ratsastajain väljät, värikkäät viitat ja hattujen kepeät töyhdöt
+hulmusivat tuulessa. Ratsujoukko läheni porttia, tyttö tunsi jo
+tulokkaat: se oli herttua seurueineen, linnan aatelisherrat olivat
+metsästysretkelle lähdössä, -- palvelijat tulivat taaempana kantaen
+torvia ja pyssyjä ja taluttaen vitjoista virmoja ajokoiria. Joukon
+keskessä ratsasti nuori Juhana herttua itse punaisessa samettipuvussa
+ja kullankarvaisissa damastisaappaissa, ratsasti siinä laskien leikkiä
+seurueensa kanssa ja vallattomasti hypitellen sirojalkaista orhittaan.
+Hän oli vielä hento kuin poikanen, vaalea parranpohja varjosti
+tuskin näkyvästi hänen nuorekkaita huuliaan; mutta pitkä hän oli ja
+varreltaan solakka ja notkea. Hän oli nyt äsken 19-vuotiaana, isänsä
+Kustaa Vaasan palattua Turusta Ruotsiin, jäänyt yksin vasta saamaansa
+Suomen herttuakuntaa ja Turun linnaa hallitsemaan, ja hänen reippaasta
+ilomielisyydestään näkyi, että hän aivan avomielisesti nautti
+vereksestä herttuankilvestään ja uudesta käskijävallastaan.
+
+Tyttö, joka ojan partaalla istui, sitoi seurueen lähestyessä taas
+kiireesti huivin päähänsä, veti sen alas kasvojaan varjostamaan ja
+painautui käsityötään kutomaan. Hän oli punastunut tuon komean seurueen
+nähdessään, hänen sydämensä oli ruvennut tykyttämään -- ei tiennyt
+hän itsekään miksi -- ja nyt tahtoi hän istua kumarassa siinä tien
+partaalla, kunnes metsästysseurue oli ratsastanut ohi. Vaan tyttö kuuli
+-- kauhukseen --, ettei se ajanutkaan ohi. Hän ei päätään nostanut,
+vaan hän kuuli ratsun pysähtyvän hänen kohdalleen tielle, ensiksi yhden
+ja sitten useampia, ja puhetta ja naurua kuuli hän aivan viereltään.
+Ja aivan hän pelästyneenä säpsähti, kun hän yhtäkkiä kuuli äänen, joka
+ilmeisesti puhutteli juuri häntä.
+
+-- Terve, tyttö siinä ojan partaalla... mikset tervehdi herttuatasi?
+
+Nuoren herttuan katse oli osunut tyttöön juuri sillä hetkellä, jolloin
+tämä hiuksiltaan valahtanutta liinaa oli ollut päähänsä sitomassa, --
+hän oli nähnyt solakan, valkosen kaulan, punehtivain poskien kuopat
+ja iloisesti hymyävät silmät, ja se näky oli hänestä ollut niin
+miellyttävä, että hän pysähdytti hevosensa puhutellakseen ojan reunalla
+istuvaa tyttöä. Hän ei malttanut ajaa ohi, hän oli niin nuori vielä,
+niin iloinen, niin vapaudestaan vallaton. Tyttö nousi punastuen,
+notkisti syvään polvensa ja jäi katse maahan luotuna, arkuudesta
+vavisten, siihen ääneti seisomaan.
+
+-- Kenen sinä olet tyttö, mikä on nimesi, sano nimesi, uteli komea
+nuori herra hevosensa seljästä.
+
+-- Kaarina, vastasi tyttö ujosti.
+
+-- Elä pelkää, Kaarina, sinua emme metsästä. Kuka on isäsi?
+
+-- Hannu porvari... tullin luona tuossa.
+
+-- Matala talo, mutta isäsi ei ole köyhä. Sillä hänellä on kallis helmi
+talossaan, -- sinä punastut, tyttö, sinä tiedät kyllä, mikä se helmi
+on. Sen nimi on Kaarina.
+
+Nuori herttua oli aivan haltioissaan edessään ujona seisovan tytön
+kauneudesta. Herkästi oli hän syttynyt ja innostuneena kääntyi hän
+seurueensa puoleen virkkaen:
+
+-- Katsokaa, mitä olen löytänyt. Me kaipasimme jo täällä Turussa
+nuoruutta, iloa, kauneutta, -- mutta sitähän löydämme täältä runsain
+mitoin.
+
+Aatelisherrat naurahtivat herttuan hehkulle. Mutta tämä kääntyi taas
+ääneti seisovan tytön puoleen ja jatkoi:
+
+-- Tervehdi isääsi, sano, että Juhana herttua piakkoin tulee
+Hannu-porvarin luo vieraisiin. Siihen asti hyvästi!
+
+Seurue kulki edelleen. Kaviot tömisivät, kannukset välähtelivät
+päiväpaisteessa ja hattujen töyhdöt hulmusivat tuulessa. Ojan
+partaalla, loivasti lainehtivan pellon pientareella, istui tyttö ja
+katseli pölypilveä, joka kohosi ilmaan, kun metsästysmatkue ratsasti
+portista ulos. Hänen poskensa paloivat, hänen rintansa aaltoili
+korkealle, sillä siellä sisällä ristelivät voimakkaina vastakkaat
+virrat: vuoroin oli siellä voitolla pelko ja ujous, vuoroin orastava
+riemu ja suuren onnen aavistus. Sillä hänkin oli nuori ja hänkin oli
+syttymään herkkä.
+
+Niin istui hän kauan. Kudelma oli pudonnut hänen käsistään pientareen
+kukkien keskelle ja sormet nyppivät päivänkakkaran valkoisia terälehtiä:
+
+-- Onniko? Eikö? Onniko? Eikö?...
+
+
+II
+
+Turun linnassa oli iloinen juhla. Niitä oli siellä näinä herttuan
+vuosina usein, ja toiset olivat toisiaan komeammat. Milloin pidettiin
+turnajaisia, milloin soittajaisia, milloin katsottiin teinien
+teatterinäytäntöjä, milloin kuunneltiin leikarein ja luuttuniekkain
+säveleitä; väliin vietettiin syntymäpäiviä, väliin juhlittiin jonkun
+saapuneen vieraan kunniaksi, väliin muuten vain Turun linnaan, herttuan
+ympärille, kokoontuneen aateliston ratoksi. Herttua oli nuori ja hän
+oli rikas. Vanhan linnan mustuneet suojat olivat hänen toimestaan
+korjatut muhkeiksi ja loistaviksi: kalliit kuvaverhot peittivät niiden
+seiniä, katoista riippui hohtavia haarakyttiläkruunuja, kiilloitetut
+kilvet ja teräskuvastimet kimaltelivat pylvästöissä ja pehmoiset
+patjatyynyt ja kallisarvoiset turkikset peittivät seinämiä kiertävät
+istuimet. Tämän loiston keskessä liikkui linnassa arkioloissakin
+viljalti väkeä, asemiehiä ja aatelisnuorukaisia, sotureita,
+palvelijoita, hovipoikia ja neitosia, vaan juhliksi pukeutui linna
+asukkaineen vielä upeampaan värikomeuteen, -- nuori ruhtinas rakasti
+iloa ja kauneutta ja keräsi ympärilleen rattoisan, nuortean hovin.
+
+Loistavia olivat linnan talviset juhlat, jolloin sadat valot
+heijastivat kiiltävistä kilvistä ja hopea-astioista ja viulunsoittajat
+ja luudunlyöjät pitkinä iltoina säestivät nuorison karkeloita ja
+kohottivat juhlapöydässä, maljojen ääressä, istuvain iloja. Vaan nyt
+oli vietetty kevään juhlaa ja siksi olivat linnan suojat ja käytävät
+nyt puetut kukkasiin ja vihreään. Juhla oli jo aamulla alkanut
+venheretkellä saaristoon ja sieltä palattua oli linnan pihassa katsottu
+ratsuväen leikkejä ja kisailtu sen puutarhoissa. Nuoren herttuan oli
+hänen hovinsa kevätjuhlan johdosta pukenut kukkaiskreiviksi, seppeleitä
+oli solmittu hänen päähänsä ja kruunu niiden keskelle ja kukkaisvitjoja
+oli ripustettu hänen kaulaansa ja rinnoilleen. Hänen piti tänään olla
+kukkaiskuninkaana ja semmoisena olikin hän nyt ylimpänä ilonpitäjänä
+liikkunut nuorison hilpeässä joukossa, jakaen kukkaislahjoja ja
+rattoisuutta ympärilleen.
+
+Neitosien parvessa hän parhaiten viihtyi ja neitosista oli yksi, johon
+hänen suosionsa erityisesti kohdistui. Sen huomasivat kaikki, sillä
+eipä herttua peitellytkään lempeään sitä nuorta tyttöä kohtaan, jonka
+rinnalle hän aina ehätti missä käveltiinkään tai soudeltiin.
+
+Se tyttö oli Kaarina, tyttö pellon pientareelta, Hannu-porvarin
+matalan majan "helmi". Säädystään arkoja aatelisherroja se ei tietysti
+miellyttänyt, eivätkä heidän rouvansa varsinkaan hyväksyneet, että
+porvaristyttö näin oli kohotettu heidän neitostensa tasalle, jopa
+keskustaksi hovin juhliin ja kisoihin, ja moni kantoi salaista kiukkua
+ja kateutta mielessään tuota "kadulta löydettyä" tyttöä kohtaan, joka
+niin oli voittanut nuoren ruhtinaan sydämen. Mutta herttuan ilmeinen
+suosio vaimensi sen tyytymättömyyden ja tasotti porvarisneidelle tien
+aatelisten pitoihin. Ja tyttö itse sulatti hiljaisella, vaatimattomalla
+esiintymisellään ja luonnollisella iloisuudellaan monet karsaat
+katseet. Hän oli niin suloinen, niin välitön, niin viaton, -- häntä ei
+voinut vihata. Sillä hän ei ylvästellyt herttuan lemmestä, ei kopeillut
+korkeasta suosiostaan, mutta ei sitä myöskään arastellut, hän näytti
+siitä vain vilpittömästi iloitsevan.
+
+Kevätjuhla oli ulkona vietetty, vaan linnan väljissä suojissa oli
+juhla-ateria katettu, siellä tanakat tammipöydät notkuivat raskaiden
+hopeamaljain, vatien ja korkeiden juoma-sarvien alla ja säteilevät
+vahakynttilät valaisivat runsaita ruokia ja juomia, jotka juhlaväkeä
+valmiina odottivat. Hopealla kirjailtuihin verkanuttuihin ja
+punaisiin silkkisukkiin puetut edeskäyvät odottivat viinihaarikat
+kädessään pitojoukon saapumista, juhlapukuiset henkivartijat
+tekivät vahtipalvelusta ovilla ja käytävissä ja ketterät hovipojat
+puikkelehtivat siellä kultareunaisissa samettitakeissaan valmiina
+palvelemaan juhlaväkeä. Sillä se kuului jo nousevan linnan pihalta
+juhlasuojiin.
+
+Iloisina saapuivat sieltä nuoret parvet, parittain tulivat ja nauru
+kajahti. Muuan puolalainen ylimys talutti sisään herttuan sisaren,
+nuoren, vallattoman prinsessa Cesilian, joka oli Turun linnassa
+veljensä luona vierailemassa, ja hänelle sekä hänen saattajalleen
+osoitettiin paikka pöydän toiseen päähän. Mutta pöytään ei vielä
+istuttu, herttuaa odotettiin ja hän hiukan viipyi. Vihdoin hän sieltä
+tuli terveenä ja punakkana, kukkiin puettuna päälaelta vyötäisiin
+saakka, ja hän kiirehti arvosijalleen pöydän toiseen päähän, huudahtaen:
+
+-- Nyt olen siis kerran muutteeksi kuningas, kevään kuningas.
+Iloitkaamme siitä!
+
+Vaan hän ei vielä istahtanut. Hän katsahti vieressään olevaa istuinta,
+silmäili ympärilleen neitosten joukkoon ja virkkoi:
+
+-- Mutta missä on kuningattareni?
+
+Ja salin poikki hän käveli, ojensi käsivartensa Kaarinalle, joka siihen
+punastuen tarttui, ja talutti hänet viereensä juhlapaikalle pöydän
+päähän. Siellä irroitti hän seppeleen omasta päästään, laski sen
+Kaarinan pehmeille kiharoille ja lausui juhlallisesti:
+
+-- Näin sinut kuningattarekseni kruunaan tässä jalossa seurassa. Ja
+kuningattaren arvon sinulle myös vaadin.
+
+Kuisketta kuului ympäri salin, hihinää aatelisneitosten parvessa. Ja
+herttuan sisar, prinsessa Cesilia, lausui ikäänkuin leikkiä jatkaen:
+
+-- Helppo sinun on kruunata kuningatar, päivänpä olet vain itsekin
+kevään kuninkaana. Mutta herttuatarta toki vielä et valitse.
+
+Mutta nuoren ruhtinaan veri oli kuumana päivän iloista. Hän irroitti
+paksut, raskaat kultavitjat, joissa jalokivet helmeilivät, kaulaltaan
+ja virkkoi:
+
+-- Valitsen senkin.
+
+Ja hän laski nuo hohtavat vitjat Kaarinan kaulaan, virkkaen:
+
+-- Näin sinut Suomen herttuattareksi valitsen, tämä on sanojeni pantti.
+Tässä on herttuattarenne, häntä on teidän nyt kunnioitettava kuin minua.
+
+Ja hän painoi Kaarinan viereensä istumaan ja lausui vieraille:
+
+-- Nyt aterialle, vieraat, valitkaa parinne ja paikkanne.
+
+Parittain saapuivat parvet pöytään, tekivät kumarruksensa herttualle
+-- ja "herttuattarelle", Hannu porvarin tyttärelle. Haluttomasti sen
+toiset tekivät, pilkalla toiset, -- heistä meni herttuan vallattomuus
+liian pitkälle, eivätkä he tienneet, oliko se totta vai leikkiä. Vaan
+herttua sen vaati. Hän oli täydelleen mielialansa vallassa eikä tiennyt
+hän itsekään, mitä myöten hänen puheissaan oli totta ja leikkiä.
+
+Ujona ja suloisena kumarteli Kaarina kunnioitustaan kantavalle
+juhlaväelle ja hänen silmissään säteili riemua. Sillä hänen sydämensä
+oli pakahtua onnesta. Hän ei ajatellut, että hänen uusi arvonsa oli
+hetken häipyvää huvitusta, herttuan vallatonta pilaa, hän tunsi vain,
+että hän sillä hetkellä oli onnellinen ja siitä hän iloitsi.
+
+Juhlaa jatkui. Leikarit heläyttelivät lempeitä säveleitään, kuljeksiva
+laulaja esitti lemmen hentoja lauluja ja mielet heltyivät ja sulivat.
+Kaarina katsoi rohkeasti vieressään istuvan herttuan silmiin, jotka
+häntä ikäänkuin hivellen hyväilivät, ja hän luki niistä lempeä ja
+luottamusta. Ja hän vastasi samalla katseella.
+
+-- Malja Suomen herttualle! kajahti huuto aatelisherrain joukosta,
+jossa veret jo olivat kuumenneet aterian iloista.
+
+-- Ja malja Suomen herttuattarelle!
+
+Ne sanat kohisivat nuoren neitosen korvissa, ne hänet hurmasivat
+soinnullaan. Ne soivat kevätriemun lauluna, helähtivät lemmen,
+kuiskeena, ne valtasivat kokemattoman mielen kokonaan. Eikä hän niitä
+kuunnellessaan muistanut, että kevätjuhlaa ei ikuisesti kestä, että
+sitäkin ilonpäivää seuraa ilta ja yö.
+
+
+III
+
+Oli talvi-illan hämärä. Ulkona oli taivas harmajassa pilvessä; lunta
+tuprusi pitkin teitä ja pihoja ja linnan asuinhuoneiden pienet
+ikkunatkin rupesivat menemään lumen peittoon. Mutta naiskammion
+korkeassa takassa paloi räiskyen tuli ja sen ääressä permannolla
+leikki pikkupiika pienen tytön kanssa, jolla oli iloiset silmät ja
+punakeltaiset kutrit. Taaempana siimeksessä lepäsi kehdossa kapalolapsi
+ja sen ääressä, sitä verkalleen liekutellen, istui nuori äiti, nojaten
+leukaansa kämmeneensä ja katsellen roimuavaa liekkiä. Hän kuunteli,
+mutta ei kuullut mitään, ei askeleita, ei kulkusten kilinää, kaikki oli
+linnassa äänetöntä ja hiljaista, ikäänkuin kuollutta.
+
+-- Oi, kun hän jo palaisi! huoahti nuori äiti, ja vaipui taas tulta
+katsomaan.
+
+Herttuata hän odotti. Herttua oli poissa linnasta, oli matkalla
+kartanoihinsa, jonne hän väliin seurueineen muutamaksi viikoksi lähti,
+kun linnassa rupesi tuntumaan yksitoikkoiselta. Ja silloin oli linnassa
+aina hiljaista ja kuollutta, silloin ei kuulunut ratsujen töminää
+pihalta eikä kannusten kilinää kivirappusista eikä leikarien soittoa
+iltapidoista.
+
+Nuori äiti liekutti ikävissään kehtoa. Lapsi äännähti, hän nosti
+sen upeille rinnoilleen ja katseli sitä siinä hellästi. Kukoistavan
+näköinen hän oli siinä istuessaan, valkoinen vaippa hartioillaan.
+Hän katseli kauan käsivarrellaan lepäävää lastaan ja hänen katseensa
+kiintyi sitten kultaiseen renkaaseen, joka oli lasta pitelevän käden
+ranteessa. Sen lukossa oli herttuan kruunu, jonka kehään oli piirretty
+nimi: "Kaarina". Sitä hän miettien katseli, sillä se oli viimeinen
+lahja, minkä hän oli herttualta saanut, silloin kuin tämä pikkuinen
+syntyi. Mutta siitä oli jo aikaa, oli monta kuukautta, tiheämpään
+niitä lahjoja ennen oli tullut... Ja tiheämpään oli herttua itse ennen
+hänen luonaan istunut, istunut illat pitkät, leikkinyt ja tarinoinut.
+-- No niin, muut asiat vetivät nyt jo enemmän hänen huomiotaan
+puoleensa, valtiolliset kysymykset, Liivinmaan riidat, Ruotsin kiistat,
+kirjeenvaihdot, neuvottelut ja matkat.
+
+-- Mutta hän tulee kyllä taas pian, leperteli nuori äiti lapselleen, --
+hän tulee ja tuo meille lahjoja, tuo leikkikaluja, tuo iloa ja elämää
+koko linnaan. Hän tulee kyllä omiensa luo.
+
+Niin puheli nuori äiti lapselleen ja hän näki jo edessään sen vilkkaan
+elämän, jonka herttuan tulo taas oli linnaan tuova. Iloisia pitoja ja
+juhlia, joiden keskustana taas on "Kaarina rouva", niin, "rouvaksi"
+häntä linnassa sanotaan, sanoopa herttua itsekin. Ja ikävä häipyy ja
+matalat mietteet. Aika kuluu, vuodet vierivät, lapset kasvavat. Silloin
+isä lapsensa omikseen omistaa ja lasten mukana niiden äidin, silloin on
+onni täydellinen.
+
+-- Te olette onneni pantit, te pienet herttuan lapset, teitä siis
+aarteenani vaalin.
+
+Niin unelmoi nuori äiti siinä pienokaistaan syöttäessään ja sille
+tarinoidessaan. Ja niissä unelmissa kuvastui hänelle tulevaisuus
+valoisana, onnekkaana, rusohohteisena.
+
+Koputus ovelle katkaisi äkkiä äidin unelmat ja yksitoikkoisuuden.
+Pikkupiika kävi avaamaan ja sisään astui pehmoisin askelin mestari
+Henrik Gipfert, herttuan sihteeri ja suosikki, tuo siropuheinen
+saksalainen, joka aina niin kohteliaasti herttuan lemmittyä oli
+palvellut. Kaarina laski lapsen kehtoon ja kiirehti iloisena herttuan
+käsikirjuria vastaan.
+
+-- Terve tuloa, mestari Henrik. Te tuotte aina hyviä uutisia, tuottehan
+nytkin, terveisiä herttualta, niinhän? Eikö totta, hän palaa pian tänne
+meidän luo?
+
+Mutta mestari Henrik oli nyt tavallista jäykempi ja virallisempi. Hän
+heitti mustan viitan hartioiltaan ja näytti kädessään olevaa kirjettä.
+
+-- Niin, herttualta on saapunut kirje, hän viipyy vielä pitemmän ajan
+matkoillaan.
+
+-- Viipyy, ja antaa meidän ikävöidä! Miksi hän viipyy?
+
+Mestari kävi kasvoiltaan yhä kylmemmäksi.
+
+-- Täällä tulee taas linnan asuinhuoneissa toimeenpantavaksi
+korjaustöitä ja muutoksia, me olemme saaneet käskyn siitä huolehtia. Ja
+sen johdosta tulin teidänkin luoksenne, neiti.
+
+Kaarina hytkähti: "neiti", ei siis enää "rouva".
+
+-- Istukaa, kertokaa! sopersi hän.
+
+-- Niin, teidänkin täytyy nyt muuttaa näistä huoneista pois..., muualle.
+
+-- Pois naiskammiostako? Minunko muuttaa... minne?
+
+-- Teille järjestetään huone linnan toisessa osassa...,
+toistaiseksi..., ulkopiharakennuksessa, olen saanut sen toimekseni.
+
+Veri rupesi katoamaan Kaarinan poskilta, hänessä kävi kamala aavistus
+kuin hiipien heräämään. Mutta hän ei sitä tahtonut uskoa, ei voinut
+sitä ymmärtää.
+
+-- Ulkopiharakennuksessako, palvelijain puolella, mitä te puhutte!
+Sehän on mahdotonta, ei, te olette pahasti erehtynyt. Herttua ei siihen
+koskaan suostu, miten voisi hän sinne tulla tapaamaan lapsiaan... ja
+minua!
+
+Kylmäkasvoinen sihteeri oli hetkisen vaiti. Kaarina jatkoi rohkeammin:
+
+-- Te olette erehtynyt, mestari. Minä en muuta täältä mihinkään, en
+uskalla sitä tehdä... ennenkuin herttua käskee.
+
+-- Hän sen on käskenyt. Meidän täytyy vain totella.
+
+Nyt vavahti jo nuori äiti, hänen aavistuksensa rupesi muuttumaan
+varmuudeksi ja hän tapaili uunin reunaa, ettei kaatuisi. Ja
+hiljaisella, murtuvalla, mutta vieläkin toivovalla äänellä hän kyseli:
+
+-- Mitä, karkoittaako hän minut -- ja lapsensa? Oi, mestari Gipfert,
+sanokaa selvemmin, onko tämä pahaa pilaa vai mitä... Vai onko tuo käsky
+ymmärrettävä karkoitukseksi?
+
+Mestari ei vastannut, hän vain nyökäytti kylmästi päätään.
+
+-- Mutta miksi? Onko hän kyllästynyt minuun, onko joku toinen anastanut
+hänen sydämensä, -- sanokaa, sanokaa pian!
+
+Nyt herttuan sihteeri istahti alas ja rupesi selittämään. Vähän
+hakaltaen kertoi hän:
+
+-- Tässä ei ole kysymys ainoastaan sydämestä, valtioasiat tähän enemmän
+vaikuttavat. Herttua aikoo ottaa itselleen puolison ja silloin --
+ymmärrättehän...
+
+-- Oi, en, en ymmärrä mitään. Puolison, sanotte, toisenko naisen?
+
+Mestari hymähti.
+
+-- Niin, ylhäissukuisen ruhtinattaren, siitä ovat neuvottelut jo
+alulla. Viestit kulkevat parastaikaa Turun ja Krakovan välillä ja
+mikäli on kuulunut, on Katarina Jagellotar herttuallemme sangen
+suosiollinen.
+
+-- Puolan prinsessa! Voi minua, porvarin tytärtä! Maa tuntui huojuvan
+nuoren naisen jalkojen alla, pohjaton syvyys näytti hänen eteensä
+avautuvan. Hän lyyhistyi istumaan, hän tarttui kehdon reunaan,
+ikäänkuin siitä kiinni pidelläkseen. Kotvaan aikaan ei lähtenyt sanaa
+hänen suustaan, tuska tulppasi rinnan. Vihdoin sieltä puhkesi syvä
+huoahdus:
+
+-- Hyljätty rakastajatar siis! Yksinäinen äiti, aviottomat lapset,
+potkitut maailman jalkoihin!
+
+Mestari Henrik oli saanut asiansa ilmoitetuksi ja keveämmällä mielellä
+saattoi hän nyt ruveta murtunutta naista lohduttelemaan. Häntä
+säälittikin äsken vielä niin mahtavan kaunottaren alennus ja suru ja
+lempeämmällä äänellä hän nyt puhui:
+
+-- Elkää lannistuko, siihen ei ole mitään syytä. Te olette kerran
+voittanut Juhana herttuan sydämen ja lemmen, sitä hän ei unhota, siinä
+on teille aina turva. Eikä hän suinkaan teitä maailman jalkoihin
+potkittavaksi jätä, sitä ei hänen käskynsä tarkoita. Hänen valtansa
+ja suosionsa teitä edelleen suojelee ja auliisti on hän teidän
+ja lastenne toimeentulon turvaava. Ja hän tahtoo saattaa teidät
+kunniallisiin naimisiin jonkun nuoren aatelisherran kanssa ja runsailla
+huomenlahjoilla on hän teitä muistava, -- herttuan suosio on teidät
+kyllä vielä onneenne saattava.
+
+-- Kun olen hänen rakkautensa menettänyt!
+
+-- Olkaa järkevä, kehoitti mestari, -- eihän sitä voinut ijäti
+kestää. Herttuan täytyy tietysti mennä naimisiin ja ymmärrättehän,
+että kuninkaasta syntyneen täytyy ottaa arvonsa mukainen puoliso, --
+muutahan ette tietysti ole voinut uneksuakaan.
+
+Kaarina huoahti raskaasti. Hän kuuli nuo järjen sanat, vaan veitsenä ne
+viilsivät hänen sydäntään. Mutta herttuan sihteeri nousi.
+
+-- Te siis ymmärrätte, eikö totta, miksi teidän nyt on vetäydyttävä
+siimekseen. Ja teidän on kaikesta huolimatta syytä kiittää ruhtinasta,
+että hän edelleen on teille jalomielinen.
+
+Hän kumarsi ja poistui. Taas oli hiljaista naisten kammiossa, jonka
+takassa tuli oli palanut alas hiilokselle, jättäen huoneen melkein
+pimeäksi. Takan edessä leikki tyttö ennallaan lelujensa kanssa ja
+pikkupiika lepäili unisena hänen vieressään.
+
+Vaan kehdon ääressä istui nuori äiti kumarassa ja koetti turhaan
+selventää ajatuksiaan. Vieras oli sanonut niin paljon, hän ei muistanut
+sitä kaikkea, ei puoltakaan, hän ei jaksanut vielä koko kohtaloaan
+käsittää. Vain muutamat poistuneen kirjurin sanoista olivat syvimmin
+painuneet murtuneeseen mieleen ja hän hoki niitä siinä hiljaa
+itsekseen: "Muutahan ette ole voinut uneksuakaan."
+
+Niiden sanain ympärillä kiertelivät nyt hänen särkyneet mietteensä.
+
+-- Oi, jospa en koskaan olisi muuta uneksinut! Hänen lempensä
+lämpö idätti unelmat sydämeeni ja kasvatti niitä siellä. Siksi on
+niin raskasta, kun ne taittuvat... Mitä jää jälelle niiden sijaan,
+lemmen unelmain sijaan? Jääkö kylmä armo, elatusapu linnan ulkopihan
+rakennuksessa, unhotetussa siimeksessä? Ja kuitenkin, hänen lempensä
+oli niin lämmittävä, niin luottamusta antava...
+
+Hiilos takkavalkeassa laskeutui yhä matalammaksi ja musteni vähitellen.
+Sen häilyvässä valossa sattui nuoren äidin katse taas renkaaseen, joka
+hänen ranteessaan kimalteli ja jonka lukossa hohteli herttuan kruunu.
+Hän irroitti verkalleen ja kuin itseään viileskellen tuon renkaan
+ranteestaan ja laski sen vieressään olevaan lippaaseen, johon se
+kilahtaen putosi, -- siellä olivat entisetkin lemmen pantit. Ja lippaan
+kansi rupsahti kiinni ja se tuntui sulkevan sisäänsä kaiken kadonneen
+lemmen, kaikki nuoret, keväiset unelmat.
+
+
+IV
+
+Tykkien pauke on vaijennut Turun linnan torneista ja myöskin linnan
+edustalta, piirittävän sotajoukon varustuksista. Siellä sisällä on
+nyt kaikki niin oudon hiljaista äskeisen pauhun ja paukkeen jälestä,
+ihmiset pysyttelevät huoneissaan tai hiipivät kuin lymyten pihaseiniä
+pitkin. Pelon ja kauhun jälestä on mielet nyt vallannut alakuloisuus ja
+tylsyys. Eilen vielä tuprahtelivat tykinluodit linnaan, tunkeutuivat
+seinien läpi asuinhuoneisiin, särkivät huoneet ja huonekalut ja
+kylvivät soraa ja savua ja peljästystä ympärilleen. Eerikki kuninkaan
+sotaväki oli piirittänyt Juhana herttuan hänen linnaansa ja, senjälkeen
+kuin herttuan kannattajat yksi toisensa perästä olivat luopuneet
+kuninkaan puolelle, oli ylivoima murtanut heikentyneen vastarinnan.
+Nyt oli Juhanan täytynyt ilmoittaa antautuvansa piirittäjäin armoille,
+hänen lähettiläänsä olivat juuri kuninkaan sotaväen leirissä
+viimeisistä antautumisehdoista sopimassa ja linnassa oli sillaikaa
+kaikki kuollutta rajumyrskyn jälkeen.
+
+Toivottomuus vain vallitsi linnan huoneissa, sekä ylhäällä herttuan
+upeissa suojissa että alhaalla palvelijain siipirakennuksissa. Mikä oli
+heidän kohtalonsa oleva? kysyivät kaikki. Miten käy herttuan, miten
+niiden, jotka häntä puolustaen ovat uskaltaneet kuningasta ja hänen
+valtuutettujaan vastustaa?
+
+Siitä neuvottelivat miehet, jotka jo aseensa olivat riisuneet,
+talleissa ja pihoilla, siitä ne harvat aatelisherrat, jotka loppuun
+asti olivat herttuan luo jääneet, hänen yksityishuoneissaan. Siellä he
+koettivat lohduttaa herttuaa ja nuorta herttuatarta, joka ainoastaan
+yhden onnellisen vuoden oli saanut miehensä kanssa elää, -- lohduttivat
+heitä, mutta toivoivat samalla Suomen herttuan vielä kaatuneenakin
+voivan suoda heille turvaa ja suojelusta.
+
+Mutta erillään muista seisoi linnan sivusiiven pienen ikkunan ääressä
+yksin Kaarina-rouva, seisoi siinä levotonna odottaen tietoja asiain
+menosta, odottaen miestään, odottaen omaa kohtaloaan. Omin valtoinsa
+se kohtalo oli häntä viime aikoina viskellyt. Herttua oli, ollen itse
+aikeissa tuoda herttuattaren linnaansa, naittanut hänet uskolliselle
+asemiehelleen ja toverilleen Klaus Antinpojalle, joka oli kelpo mies,
+urhea ja suora, ja joka viimeisiin asti oli jäänyt linnaan herttuan
+luo puolustustöitä johtamaan. Taipuen kohtaloonsa oli Kaarina tuohon
+avioliittoon suostunut; hänen keväiset unelmansa olivat taittuneet,
+hän totteli nyt vain herransa käskyä. Mutta kalvenneet olivat ruusut
+noilta pehmoisilta poskilta ja hänen säteileviä silmiänsä varjosti
+itkettyjen öiden jättämä harso. -- Ratsumies saapuu viestiä tuoden,
+karauttaa linnansillan poikki, nousee kiireesti herttuan huoneisiin. --
+Minkähän sanoman se tuo? kysyy kasvavalla levottomuudella yksinäinen
+nainen. Mutta ei kukaan vastaa. Ja hänen ei sovi nousta linnan saleihin
+epätietoisuuttaan tyydyttämään, -- hänen yksin ei. Katkeruutta
+sekaantuu levottomuuden sekaan hänen rintaansa. Näin hänet on hyljätty,
+ja kumminkin hän käsittää, että hänenkin kohtalonsa yhä vielä riippuu
+entisen, ylhäisen suosijansa kohtalosta.
+
+Kaarina poistuu ikkunasta lastensa luo, joita peljästynyt hoitaja
+sisähuoneessa vaalii. Vitkaan kuluvat hetket. Vaan jo kuuluu huutoja
+ja melua pihalta, kuuluu ratsujoukon töminää, kun se ajaa sillan yli,
+kuuluu komentoja ja kirouksia. Valloittaja sieltä saapuu linnaan
+ottamaan sen haltuunsa, yhä uusia sen joukkoja tulvii laskusillan
+yli. Niitä asetetaan valleille ja torneihin, niitä sijoittuu oville,
+portteihin ja pihoille, niitä tunkeutuu sisälle linnan suojiin. Ja
+ylempiä päälliköitä astuu joukko herttuan omiin huoneisiin.
+
+Taas on Kaarina kiirehtinyt ikkunaan, hänen rinnassaan kasvaa
+levottomuus ja hätä! Hän näkee jo linnan palvelijoita talutettavan ulos
+ja niiden jälestä herttuan apulaisia ja kirjureita ja aatelisherroja,
+joita sotilaat paljastetuin miekoin saattelevat. Jo näkee hän siinä
+joukossa miehensäkin, Klaus Antinpojan. Hänellä on vahva vartija joukko
+ympärillään, vaan hän kävelee pää pystössä, uljas on ryhti ja rohkea
+katse..., hänelle on soturikunniansa kaikki, perhettään, omaisiaan ei
+hän näytä muistavankaan. Vai ajatteleeko hän heitä, vaikka sen salaa,
+haettaako hän perheensä luokseen vai unhottaako sen?
+
+Saattue marssii sillan yli ja katoo ulos portista. Yksin jääneen
+naisen käy aivan tukalaksi hillitä levottomuuttaan, hänen on mahdoton
+kestää sisällä huoneessaan. Hänen täytyy saada puhutella jotakin
+ihmistä, turvautua johonkin auttavaan olentoon. Avopäin juoksee hän
+pihalle sotamiesten keskelle, kysymään edes mitä on päätetty, mitä
+nyt tapahtuu. Vaan kukaan ei häntä kuuntele eikä hänestä välitä, ei
+kenelläkään ole aikaa vastata hänen kysymyksiinsä. Hänelle tiuskitaan,
+häntä töykitään ja muutamat soturit, jotka hänet tuntevat, rupeavat
+laskemaan hänestä karkeita sukkeluuksia.
+
+-- Kas, siinähän on herttuan entinen henttu.
+
+-- Onpa ylhäinen hemppu. Vaan taitaa jo meille joutua...
+
+Tuskissaan juoksee Kaarina takaisin huoneisiinsa, syöksähtää lastensa
+luo avutonna, neuvotonna. Mutta itkunsa keskelle kuulee hän taas uutta
+melua ja komentohuutoja pihalta ja kannuksia kilisee kivikkoportaissa.
+Nuori nainen arvaa, mitä tämä merkitsee, ja hän kiirehtii taas
+ovelle. Aivan oikein, linnasta tuodaan nyt herttuaa ja herttuatarta,
+tuodaan sotilaallisella kunnioituksella, mutta vahvasti vartioituina.
+Niin kalpealta, niin laihalta nyt herttua näyttää, tuo ylpeä pää on
+kumarassa, hän ilmeisesti välttää ympärillä olevain katseita. Hänen
+rinnallaan kävelee hänen puolisonsa, kävelee prinsessan ylhäisellä
+ryhdillä eikä hänessä murtumista näy. Mutta hovinaiset, jotka heidän
+jälessään kulkevat, itkevät ääneensä ja valittavat ja surkuttelevat
+nuoren herttuan ja herttuattaren kovaa kohtaloa.
+
+Yksinäistä naista, joka seisoo ovella vartioivan sotamiehen takana, ei
+kukaan huomaa. Mutta Kaarinan sydän on kuin kouristunut, hän ei tiedä
+mitä hän tahtoo, hänessä herää vain hillitön halu juosta herttuan luo
+ja vielä viimeisen kerran suudella tuota kättä, joka häntä niin monesti
+on hyväillyt. Mutta vartioiva sotilas pidättää häntä keihäällään ja
+työntää hänet takaisin, -- vangittu herttua kulkee ohi, hänen silmänsä
+ei edes käänny jäähyväiskatsettakaan heittämään.
+
+Ilta on käsissä, pilvinen elokuun ilta. Lapset ovat nukahtaneet
+vuoteelleen, niiden peljästynyt hoitaja on paennut, yksin on Kaarina
+hämärtyvässä huoneessaan ja hän painuu poikkipuolin vuoteelle ikäänkuin
+suojelemaan pienokaisiaan. Ulkoa kuuluu humaltuvien sotilaiden karkeata
+naurua, ovia paukutetaan, raskaita askeleita tömisee käytävissä.
+Herttuan ja hänen seurueensa poistuttua on koko linna nyt jäänyt
+avoimeksi piirittäjäin käsiin. He hajaantuvat linnan suojiin, saleista
+kellareihin asti, ottavat ne haltuunsa ja kokoovat saalista, lyövät
+auki viinitynnyreitä ja nauttivat niiden sisällöistä. Ja he käyvät yhä
+kovaäänisemmiksi.
+
+Jo kuuluu rytinää siinäkin linnan sivusiivessä, jossa Kaarina rouva
+vapisee lastensa vuoteessa, ja miehiä tunkeutuu hänen huoneeseensa. He
+sytyttävät tuohukset ja tarkastavat löytöään.
+
+-- Totta tosiaan, täällähän on herttuan hempukka, hänet olimme unhottaa.
+
+-- Hiisi vieköön, täällä kai ovat siis myös kaikki ne kalliit
+lemmenlahjat, joita herttua on naikkoselleen tuhlaillut.
+
+-- Tutkitaanpa. Nouse näyttämään aarteesi, ylös!
+
+Yksi mies joukosta tempasi Kaarinan käsivarresta lattialle. Hän oli
+joukon johtaja, -- Kaarina tunsi hänet hyvin, suomalainen aatelismies,
+Juho Kurki, Laukon herra se oli. Hän oli linnan entisiä, uutteroita
+vieraita, monissa pidoissa oli hän Turun linnan juhlapöydässä istunut,
+monet suosionosoitukset oli hän Juhana herttualta saanut. Vaan
+nähdessään herttuan joutuvan heikommalle puolelle oli hän, niinkuin
+monet muut, siirtynyt kuninkaan joukkoihin, taistelemaan entistä
+hyväntekijäänsä vastaan. Nyt ryösteli hän herttuan tavaroita ja
+Kaarinaa hän puhutteli karkealla pilkalla.
+
+-- Sinustahan kerran seppelöitiin Suomen herttuatar, olin mukana
+silloin. Sinuahan meidän kaikkien piti kumarrella. Näytä nyt
+herttuakuntasi -- tai tutkimme sen itse.
+
+Ja he kävivät Kaarinan tavaroihin käsiksi, repivät seiniltä alas
+vaatteet ja verhot ja koristeet, kasasivat lattialle arkut ja astiat ja
+hepeneet, ja jakoivat ne keskenään. Mutta itse Kurki penkoi laatikoita
+ja lippaita, hakien herttuan lemmitylleen lahjoittamia kalleuksia. Jo
+löysikin hän sen kätketyn lippaan, johon Kaarina oli vuosien varrella
+koonnut lahjaksi saamansa arvoesineet, kultavitjat ja sormukset ja
+rintaneulat ja rannerenkaat. Hän nosti esiin nuo raskaat kultavitjat,
+joiden sydämessä jalokivet tuohusten valossa kirkkaina helmeilivät
+ja kiljaisten raa'alla riemulla tyhjensi hän ne taskuihinsa. Silmät
+kiiluvina haki hän lisää. Ja hänen miehensä, joihin kullan näkeminen
+vaikutti kuin kiihoittava juoma, repivät irti seinälaudat ja
+lattiapalkit, hakien salakätköjä ja avuttomalta naiselta riistivät he
+vaatteet yltä, nähdäkseen, oliko hän kalleuksiaan päälleen kätkenyt. He
+penkoivat nurin vuoteet, viskoivat lattialle nukkuvat lapset, purkivat
+patjat ja peitot, särkivät pöydät ja penkitkin.
+
+Puolialastonna seisoi onneton äiti sen hävityksen keskellä, koettaen
+varjella itkeviä lapsiaan raivoavain ryöstäjäin jaloista. Hän ei enää
+vavissut eikä itkenyt, hän vain katsoi, kuinka hänen kadonneen onnensa
+muiston muruja yksi toisensa perästä katosi ryöstäjäin käsiin tai
+särkyi heidän jalkoihinsa. Hän oli kaunis siinä seistessään, hänen
+ylpeä kylmyytensä vaikutti, etteivät juopuneet ryöstäjät rohjenneet
+kädellään häneen enää koskea. Ainoastaan Kurki-herra tarttui, kun
+oli lopettanut etsimisensä ja hävitystyönsä, hänen paljaaseen
+käsivarteensa, nauroi hänelle ilkkuen ja huusi:
+
+-- Tässä linnassa ei enää tarvita herttuan hempukoita. Linnan
+tarvitsevat nyt kuninkaan miehet. Vie siis pois täältä ruhtinaasi
+penikat ja hae heille kattoa mistä löydät.
+
+Kaarina riuhtausi irti, astui askeleen mennäkseen, mutta katsahti
+puolialastomia lapsiaan ja pysähtyi. Hänen oli vaikea käsittää, että
+hänen näiden raukkain kanssa oli lähdettävä ulos kosteaan yöhön ja
+siksi hän vielä viivähti.
+
+-- Mitä viivyt, mene!
+
+Silloin keräsi äiti lattialta revityn päällyshameensa riepuja,
+kääräsi niihin nuorimman lapsensa, joka hänen käsivarrellaan värisi,
+-- muut lapsenvaatteet olivat jo kaikki viedyt tai ulos viskatut.
+Toisen, itkevän pienokaisen, joka lattialla ryömi, nosti hän toiselle
+käsivarrelleen, ja kolmas -- valkotukkainen, nelivuotias tyttö, --
+juoksi parkuen perästä hänen liepeestään pidellen. Niin läksi hän
+asunnostaan, käveli pihan poikki, astui sillan yli ja poistui Turun
+linnasta. Sotamiesten rämäjävää naurua ja pistopuheita kajahti hänen
+ympärillään, mutta hän ei niitä kuullut, hän käveli vain ulos pimeään
+yöhön.
+
+Siellä linnan ulkopuolella oli nyt kaikki hiljaista ja kuollutta,
+ainoastaan viileä tuuli tohisi mereltä päin, repostellen hänen
+revittyjä vaatteitaan. Nuori äiti puristi lapsiaan lujemmin rintaansa
+vastaan, kiirehtien askeleitaan. Ei hän tiennyt minne hän meni eikä
+mistä hän suojaa löytäisi, yksi ainoa ajatus oli selvänä hänen
+rikkirevityssä mielessään: -- Nämä minulle jäivät onneni aalloista. Muu
+hukkui kaikki, kaikki!
+
+
+V
+
+Verkalleen sateli suuria lumia. Ne putoilivat alas hiljaa kuin
+hiipimällä, ja vähitellen mutta varmasti peittivät ne luonnon ja kaikki
+sen esineet pehmoiseen, kaikkea tasottavaan vaippaansa.
+
+Vanha lampuoti lakasi lunta päärakennuksen oven edustalta Vääksyn
+kartanon väljällä pihalla. Monet talvet se oli tämä oven edusta saanut
+ollakin ummessa, soma oli sitä taas kerran puhdistaa. Vanha mies
+nojausi luudanvartta vastaan ja katseli ylöspäin: piipusta nousi savu,
+siellä sisällä huoneita lämmitettiin. Monet talvet ne jo olivatkin
+lämmittämättä olleet nuo huoneet, hauskan näköistä oli, kun talosta
+kerran taas savu nousee.
+
+Vanha lampuoti lakaisi vähän matkaa tietäkin kujalle päin. Se oli
+oikeastaan tarpeetonta, sillä pian se taas tuprusi umpeen, vaan
+huvikseenhan sitä teki, mieli oli hyvä siitä, kun taas oli tulossa
+asukkaita Vääksyn kartanoon. Se oli ollut kylmillä aina siitä syksystä
+asti, jolloin sen omistaja Klaus Antinpoika oli Juhana herttuan
+apulaisena mestattu Tukholmassa ja hänen tiluksensa olivat peruutetut
+ruunulle. Mutta nyt oli Vääksyn kartano taas joutunut entisen
+omistajansa leskelle, sellainen keikahdus oli yhtäkkiä tapahtunut. Se
+oli vanhasta lampuodista hauska keikaus, sillä nyt tulee toki taas
+väkeä ja eloa Vääksyyn. Siksi oli vuosikausia autiona ja kylmänä
+seisonutta päärakennusta nyt korjattu ja siistitty ja lämmitetty
+tulokkaita varten ja siksi vanha lampuoti niin huolella pihaakin
+puhdisti heitä odotellessaan.
+
+Niin, keikahdus oli taas tapahtunut seitsemän vuoden perästä. Uusia
+myrskyjä oli käynyt yli maan ja uudet tuulet olivat kääntäneet onnen
+laineet. Ruhtinaalliset veljekset Eerikki ja Juhana olivat vaihtaneet
+osia ja paikkoja. Eerikki kuningas oli sortunut Ruotsin ja Suomen
+valtaistuimelta, sortunut oman mustan mielensä kaivamaan kuiluun, ja
+Juhana oli noussut kuninkaaksi tälle valtaistuimelle. Vankilaan, jossa
+Juhana vuosia oli viettänyt, oli nyt vuorostaan teljetty suistunut
+Eerikki. Eikä tämä keikahdus tuntunut ainoastaan itse ruhtinaisiin,
+se ulottui pian heidän kannattajiinsakin ja ystäviin, ylhäisiin ja
+läheisiin ensiksi, sitten vähitellen etäisempiinkin ja alhaisempiin.
+
+Viestejä noista tapahtumista lennähteli pian Turkuunkin, jossa Juhana
+herttuan entinen, hyljätty lemmikki köyhyydessä ja unhotettuna kasvatti
+lapsiaan ja niitä työllään elätteli, ja ne herättivät sielläkin
+toisissa huolta ja levottomuutta, toisissa rohkeutta ja toivoa. Mutta
+Kaarina rouvan syrjäiseen asuntoon ne viestit eivät vaikuttaneet,
+hän ei toivonut enää mitään uutta onnen aalloilta eikä niiden pauhua
+senvuoksi kuunnellutkaan, hänelle oli elämänsä jo kuin ollutta ja
+mennyttä. Hän oli kerran ollut liiankin onnellinen, mutta sittenkin oli
+hän haaveksinut vielä enempää, -- siksi kai oli kohtalon kosto hänet
+niin syvälle kaatanut, eikä hänellä enää ollut haluakaan nousta.
+
+Mutta onnen laineet tempasivat hänet sittenkin mukaansa. Hänen matalaan
+majaansa Hämeentullin luo saapui eräänä päivänä ylhäinen herra,
+jommoisten kanssa hän ei enää vuosiin ollut tottunut seurustelemaan.
+Se oli Turun uusi käskynhaltija, Juhanan edustaja Suomessa, Pertti
+Eerikinpoika, ja hän toi viestin itse kuninkaalta. Juhana ei ollut
+unhottanut nuoruuden lempensä hedelmiä, Suomen herttuan hilpeinä
+aikoina syntyneitä lapsiaan eikä niiden äitiä, hän oli taas valtaan
+päästyään tahtonut taata heille hyvityksen ja riittävän toimeentulon.
+Siksi oli hän lahjoittanut Kaarina Hannuntyttärelle hänen miehensä
+entisen läänin, Vääksyn kartanon, ikuiseksi omaisuudeksi.
+
+Niin oli kertonut ylhäinen viestintuoja ja hän oli antanut Kaarinalle
+lahjakirjan, jonka alla oli Juhanan nimi. Siksi odotettiin nyt uutta
+isäntäväkeä Vääksyyn, siksi lämpisivät kauan kylminä olleet suojat ja
+siksi oli vanha lampuoti niin hyvillään.
+
+Jo kuuluikin aisakellon kilinää järveltä ja lankeevien lumien keskitse
+saattoi nähdä kuomureen nousevan törmälle. Siitä hypähti ensiksi esiin
+iloisia lapsia, jotka kohta kiirehtivät rakentamaan tuttavuutta vanhan
+lampuodin kanssa. Viimeisenä nousi reestä keski-ikäinen nainen: vartalo
+suora ja solakka, ryhti arvokas, pää pysty. Kaarina Hannuntytär ei
+ollut ulkonaisesti taittunut onnen aalloissa. Hänen kasvonsa olivat
+vielä kauniit ja niistä saattoi hyvin tuntea ne herttaiset piirteet,
+jotka kerran hurmasivat Suomen nuoren herttuan. Vaan silmäin alle
+olivat pitkät surun vuodet kyntäneet syviä vakoja ja katseesta kuvastui
+hitaasti sammutettua kaihoa.
+
+-- Olemmeko nyt perillä, kyseli vilkas, 8-vuotias poikanen, joka
+iloisena jo portailla hyppeli.
+
+-- Olemme. Toivon, että olemme lopullisesti perillä, lapseni, vastasi
+äiti.
+
+-- Ja tämä siis on uusi kotimme. Miksi et ole iloinen, äiti, kun,
+vihdoin uuteen kotiin pääsimme?
+
+-- Enkö ole iloinen -- olen kai. Iloitkaa tekin lapset täydestä
+sydämestänne. Ja nyt käymme sisään lämpöiseen tupaan.
+
+Aikaseen nukahtivat lapset illalla matkasta väsyneinä. Kaarina istui
+heidän vuoteensa luona ja katseli heidän viatonta untaan. "Nythän
+olemme vihdoin perillä", -- äiti muisteli pienokaisensa iloa. Ja hän
+ajatteli: Niin, nythän lienen minäkin perillä. Saavutettuko päämäärä,
+onniko vihdoin tavattu? Ei, ei onni, mutta ehkä rauha myrskyjen
+jälkeen, ehkä asettuvat vihdoinkin levottomat aallot.
+
+Tuntui niin tyynnyttävältä tuossa hiljaisessa kodissa, niin
+turvalliselta, ja ajatukset pyrkivät syventymään menneisiin muistoihin,
+joita ne muuten huolten päivinä olivat koettaneet välttää. Sillä nuo
+hävinneet onnen muistot olivat aina hänen mieleensä palatessaan tuoneet
+sinne katkeruutta ja tuskaa, ne olivat ärsyttäneet kiusaantunutta
+sydäntä ja repineet auki sen haavoja. Siksi oli hän niitä muistoja
+pelännyt ja karttanut. Vaan nyt ne eivät palanneetkaan kiusaavina eikä
+kirvelevinä, ne tulivat mieleen nyt tasaisina ja leppoisina ja melkein
+kuin lääkitsevinä ja lohduttavina. Kaarina sitä aivan hämmästyi, hän
+oli tottunut tuntemaan ne muistonsa vihollisikseen ja nyt ne tulivatkin
+ystävinä hänen luokseen.
+
+Ja hän otti ne ystävinä vastaan. Hän antoi mietteensä valtoinaan
+syventyä noihin valoisiin aikoihin, jotka jo tuntuivat niin etäisiltä,
+nuoren onnensa ihaniin päiviin, joissa oli niin paljon nautittua ja
+uudelleen nautittavaa. Ja vaikka muistot ja mietteet sitten siirtyivät
+nöyryytyksen ja tuskan ja häpeän raskaisiin vuosiin, eivät ne
+sittenkään häntä raadelleet, niinkuin ennen, nekin tuskat olivat jo
+kuin sovitetut. Siitä Kaarina iloitsi, sillä hän huomasi, että hänelle
+niistä muistoista oli muodostuva arvokas aarre elämänsä iltapuoleksi.
+
+-- Onnea en luullut täällä löytäväni, ainoastaan rauhaa etsin, puhui
+yksinäinen nainen itsekseen. -- Vaan nyt käsitän, että täällä voin olla
+vielä onnellinenkin -- yksinäisten muistojeni kautta.
+
+Mutta ulkona putoili yhä edelleen suuria lumia, peittäen luonnon
+pehmoisen vaippansa alle.
+
+
+
+
+KAKSI KUVAA KULUNEILTA AJOILTA
+
+
+Yhden vuoden puitteisiin on Suomen pohjoisimman perukan sekä läntiselle
+että itäiselle kulmalle mahtunut kaksi suurta merkkitapausta: rautatie
+valmistui sekä Tornioon että Kajaaniin -- ei vuottakaan väliä. Nämä
+kulkuneuvot toivat mukanaan vilkkaan herätyksen henkäyksen noille
+pohjoisille perille, joiden elämästä ja toimeentulosta niin usein on
+oltu joutua melkein epätoivoon, ne toivat sinne uusia toiveita, uusia
+yritteliäisyyden mahdollisuuksia.
+
+Onpa Suomessa väliin, kun kato toisensa perästä on kohdannut näiden
+pohjoisten seutujen heikkoja viljelyksiä ja hätä on ollut joka
+ovella, kuultu keskusteltavan aivan vakavasti siitä, kannattaako
+ajan mittaan viljelys ja yleensä mikään ihmisten eläminen ollenkaan
+näillä raukoilla rajoilla, eikö olisi ihmisten parempi sieltä kokonaan
+muuttaa pois raatamaan edes vähän onnellisemmissa oloissa, -- muuttaa
+pois, niinkuin sen väestöstä osa vuosien varrella on muuttanutkin,
+mikä Amerikkaan, mikä Ruijan kalastusrannoille, mikä Pohjois-Ruotsin
+vuoritöihin. Eiväthän, nuo seudut ole millekään elinkeinolle otolliset:
+maa ei elätä, kalat ja riista ovat huvenneet, metsät ovat hävitetyt,
+toivottomuus on edessä nousevalla polvella. Eihän voi ajatella, on
+sanottu, että kokonaisia suuria maakuntia ijankaiken voitaisiin
+muiden ihmisten avuilla ja almuilla elättää, eiväthän parhaatkaan
+auttamiskeinot tepsi siellä, missä itse luonto iskee vastaan... Mutta
+tuo väestö ei ole hyljännyt karuja maitaan eikä köyhiä kotejaan, se
+on koettanut elää siellä sitkeästi kaikesta huolimatta. Ehkäpä aika
+vielä paranee... Niin se on toivonut ja toivoo taas. Onhan toki vielä
+edellytyksiä, että nämäkin luonnon vihaamat perät taas virkoavat uuteen
+kukoistukseen. Onhan saatu rautatie, vähitellen varmaankin tämä mennyt
+aika on jäävä voitetuksi, kestetyksi koettelemusten ajaksi, menneiden
+muistojen ajaksi... Mutta onko tuo mennyt aika puheenaolevilla
+seuduilla aina ollut yhtä värittömän synkkää, yhtä ilotonta ilman
+vivahduksia, yhtä yksitoikkoista taistelua ahnaan luonnon kitsautta
+vastaan?
+
+Ei. Näilläkin maakunnilla on ollut toisiakin vaiheita, ellei juuri
+loistoaikoja, niin kumminkin vilkkaamman toiminnan ja elämän aikoja.
+Aikoja, jolloin niiden oloissa on ollut suurempia nousuja ja laskuja,
+väliin suurempaa onnea, väliin suurempaa onnettomuuttakin.
+
+Ne ovat jääneet kauas taaksepäin nuo ajat, mutta jokunen muisto on
+niistä toki aikakirjoihin säilynyt. Siten voimme vielä pikkuisen
+pilkistää silloiseen elämään ja tutustua pariin kuvaan näiden
+"nälkämaiden" entisistä vaiheista, jotka kuvat ehkä voivat esiintyä
+täytekuvina niille muistoille, joita näiden maakuntain viimeiset
+vuodet ja vuosisadat jättävät jälkeensä.
+
+
+I. TORNION MARKKINAT.
+
+Jäät ovat jo lähteneet Tornionjoesta, sen rannoilla rupee nurmi
+keväiseltään hienosti vihannoimaan ja lohipyydyksiä rakennetaan sen
+vesirajalle. Törmällä talojen välillä liikkuu ihmistä monennäköistä
+ja monenpukuista. Niitä kävelee joka päivä merelle päin katsomaan,
+eivätkö meri jäät jo tee lähtöä, eikö laivaliike pääse alkamaan. Ei
+pääse vielä. Meri pysyy kiintonaisena jäässä vielä tänään ja huomenna
+niinkuin oli eilenkin. Laivoja ei voi tulla satamaan, markkinat eivät
+pääse alkamaan.
+
+Kärsimättöminä kulkevat odottelijat törmällä -- he ovat odottaneet
+siellä jo viikkoja, toiset kuukausiakin, kun jo lumikelillä ovat
+Tornionjoelle saapuneet. Hiljaista se olikin talvi ollut täällä
+jokisuulla. Syyspuolella, ensi lumen aikana, lähtivät lapinkävijät,
+pirkkalaiset, taloistaan retkelle Jäämerelle päin ja silloinhan sitä
+oli vilkkautta ja eloa näillä jokiahteilla, kun retkiä valmisteltiin
+ja etäisempienkin seutujen lapinkävijöitä siitä kautta kulki. Silloin
+oli ollut koolla poromiestä, suksimiestä, kelkkaa, keihästä ja laukkua
+joka lajia, ja miesten huutoja ja koirain haukuntaa oli kaikunut
+pitkin lumista tannerta. Vaan lapinkävijäin lähdettyä oli elämä koko
+talvikauden ollut äänetöntä jokisuun kylissä. Paksusti oli lumi
+peittänyt aavat lakeudet ja tiettömät selät, joissa ei elävän jälkeä
+näkynyt, ja säästäin oli talvipäivän lyhyt hämärä valaissut tuota
+kankeata, elotonta luontoa. Tuvissaan olivat myyröttäneet ukot, vaimot
+ja lapset odotellen vain kevään tuloa, miesten paluuta tuntureilta.
+
+Mutta niin olivatkin päivät ruvenneet pitenemään ja aurinko oli alkanut
+hoikentaa hankia. Silloin palasivat lähimpänä käyneet pirkkalaisten
+pojat Lappia verottamasta ja toisia tuli sitten pitkin kevättä.
+Poronkelkat olivat heillä täynnä veronahkoja ja kapahaukeja ja
+kaukaisen Turjan tuomisia, -- silloin alkoi taas elämä jokisuulla.
+Mutta vielä se vilkastui vilkastumistaan, kuta edemmäs kevät ehti, kuta
+lähemmäs markkinain aika joutui, -- kuuluisain Tornion markkinain.
+
+Tänne Tornion jokisuulle pysähtyivät näet noita kevätmarkkinoita
+odottamaan etäisempäinkin Pohjanmaan ja Länsipohjan pitäjäin
+lapinkävijät, myödäkseen siellä talviset saaliinsa ja vaihtaakseen
+veronahat suolaan ja rautaan ja muuhun tarvekaluun ja sitten vasta
+jatkaakseen matkaansa kotiseuduilleen. Siellä he odottivat jäitten
+lähtöä, laivakulun alkamista, ja siksi heidän kirjavat vyönsä ja
+punareunaiset kallokkaansa hohtelivat pitkin päivää jokiahteella, kun
+he siellä joutilaina kuljeskelivat. Ja heidän joukkoaan lisäämään
+saapui vielä viimeisellä keväthangella hiihtäen karjalaisia
+laukkumiehiä Vienan rannoilta ja Suman kyliltä saakka. He tulivat
+suurissa joukoissa, ja epäillen heitä katseltiin ja karsaasti
+kohdeltiin, sillä olivathan he niitä samoja vainolaisia, jotka
+toisin ajoin usein tulella ja miekalla olivat tulleet Kainuunmaata
+verottamaan ja sen kyliä hävittämään. Mutta nyt he tulivat rauhan
+miehinä, laukkumiehinä, ja siksi heitä kärsittiin, kun vannoivat
+siivosti elävänsä. Heidän jälkiään kulki usein vielä kaukaisempiakin
+idän kaupustelijoita, venäläisiä aina Novgorodin rajoilta saakka,
+tuoden tarjolle idän tuotteita. Ja pohjoisesta saapui pirkkalaisten
+seurassa tai heidän jälissään poroilla ja suksilla tunturien takaisia
+norjalaisia Jäämeren satamista Tornion kuuluisille vaihtomarkkinoille,
+missä sai tavaraa joka laatua, kaukaisintakin ja harvinaisinta. Hekin
+majautuivat rauhan miehinä Tornion pirkkalaisten tupiin, eläen siellä
+heidän kesteinään, vaikka he kyllä toisin ajoin usein kainulaisten
+kanssa olivat kovassa torassa Lapin veroista ja monesti siellä
+tunturien aavoilla vastakkain ryntäsivät verisissä otteluissa. Mutta
+he olivat nyt hekin rauhan asioilla ja toisekseen vierailivat Tornion
+miehetkin väliin norjalaisten taloissa ja kesteissä pohjoisen meren
+vuonojen varsilla.
+
+Kevät kului.
+
+Kun vihdoin joet ja järvet olivat luoneet jäänsä, saapui Tornion
+rannoille Laatokan kaupustelevia karjalaisia Käkisalmesta, pitkät
+venematkat tehtyään. He olivat nousseet Pielisen vesiä Sotkamoon ja
+sieltä laskeutuneet Oulujoen koskisia vesistöjä myöten meren rannalle
+saakka. He olivat solakoita, kauniita miehiä ja heidän murrettaan oli
+vaikea ymmärtää, vaikka he suomea puhuivatkin; mutta kaupanteossa he
+olivat viekkaita ja ovelia. Nytkin he tekivät pientä kauppaa toisten
+pitkämatkaisten kanssa odotellen markkinain varsinaista alkamista. --
+Sisämaalaisia saapui Hämeestä ja Jämtlannista saakka maitse. Ja näiden
+pitkämatkaisten kaupankulkijain lomissa puikkelehti siellä täällä
+joku arka, tihrusilmäinen lappalainen matalana ja leveänä laajassa
+peskissään. Hänellä ei ollut paljon myötävätä eikä siis paljoa millä
+ostaakaan; nahkakiihtelyksensä vaihtoi hän usein jo markkinoita
+odotettaessa Tornion eukkojen väkevään olueen, joi itsensä humalaan,
+joi monesti poronsa ja peskinsä ja luuhelaisen vyönsä ja hävisi sitten
+jonakin aamuna humalasta herättyään kenenkään huomaamatta salolle,
+painuen metsien halki tuntureille kotapahaisensa ja pororaitonsa luo.
+
+Vaan jo vihdoin tekivät jäät lähtöä Pohjanlahdenkin kärjestä, tuuli
+särki ne ja hajoitti yhtenä yönä ja aamulla jo näkyi ensimmäinen purje
+mereltä ja pian sitten toinen ja kolmas. Laivoja rupesi saapumaan
+satamaan, niitä olikin jo kauan merellä risteillyt maihinpääsyä
+vartoen. Niitä tuli suurempia ja pienempiä Pohjanlahden molempain
+rantain satamista, Varsinaissuomesta ja Helsinglannista, enin kumminkin
+Turun, Rauman, Tukholman ja Öregrundin kaupungeista. Näiden kaupunkien
+porvareilla oli näet Tornionjoen suulla omat aittansa, joihin
+tavaransa nostivat ja joissa myöntiä harjoittivat, ja he saapuivat
+siis säännöllisesti vuosittain Tornion markkinoille. He latoivat esiin
+aittansa ovelle tuomisensa pohjoisten seutujen asukkaiden ihailla:
+kankaita, aseita, suoloja, astioita, hopeaa ja vaskea ja kiiltokaluja,
+jopa houkutteleviksi herkuiksi etelämaiden tuotteita ja viinejäkin.
+Niillä he vaihtoivat itselleen erämaiden antimia: turkiksia joka lajia,
+kuivattua haukea ja suolattua lohta.
+
+Nyt alkoivat markkinat. Kaikilta ilmansuunnilta tulleet kaupankävijät
+toivat jokainen tavaransa rannalle, kulkivat ja tarjoilivat niitä
+aitalta aitalle, venheeltä venheelle. Pitkämatkaisemmat pystyttivät
+aittojen kupeille telttoja, joihin tavaransa levitellen asettuivat ja
+näistä teltoista muodostui kuja pitkä kuin katu kaupungissa. Elämä
+nousi vilkkaimmilleen ja sellaisena se pysyi pitkän kappaleen alkukesää
+Tornionjoen matalilla äyräillä ja varsinkin Suensaaren rannoilla, jonne
+liike ja kauppa keskittyi.
+
+Omituinen kieltensekoitus soi tuossa kauppaleirissä. Siellä kaikui
+kolmea, neljää eri kieltä ja lukuisia murteita ja sekava surina
+syntyi, kun myyjät koettivat ostajien kielellä tehdä tavaroitaan
+tunnetuiksi ja nämä taas omalla kielellään kyselivät hintoja,
+tarjosivat ja tinkivät. Rahoja näkyi hyvin vähän käytännössä; niistä
+eivät sydänmaan asukkaat välittäneet ja eri kansakunnat eivät myöskään
+oikein tunteneet toistensa kolikoita eikä niiden arvoa. Rahakaupassa
+oli helppo joutua petkutetuksikin, kun rahoja liikkui monenlaisia.
+Senvuoksi tavara enimmäkseen vaihdettiin tavaraan; kustakin esineestä
+annettiin sen verran toista tavaraa, kuin sen hinta kaupantekijän
+arvelun tai mieliteon mukaan oli. Jos vienalaisen oikein teki mieli
+helapäistä puukkoa vaskivöineen, antoi hän siitä parikin kiihtelystä
+oravannahkoja, vaikka hän niillä muuten olisi voinut saada montakin
+tuppivyötä.
+
+Laivat kelluivat rannalla ja venheitä puikkelehti niiden ympärillä.
+Toisia tuli, toisia läksi, toisista purettiin, toisiin lastattiin.
+Tavara-aitoissa ja teltoissa vaalivat omistajat yöt päivät aarteitaan
+ja aamuvarhaasta iltamyöhään kesti kaupantekoa. Paikkakunnan asukkailla
+oli hyvät ansiot niistä markkinoista. Ruokatavaroilla oli korkea hinta
+ja niitä meni minkä voitiin hankkia. Majataloihin kestit maksoivat
+asunnostaan taikka toivat lahjoja tullessaan. Kullakin talolla oli omat
+tuttavansa, jotka vuosittain kesteiksi saapuivat: kenellä raumalaisia,
+kenellä norjalaisia, kenellä Käkisalmen laukkumiehiä, jotka kaikki
+halusivat majatalonsa hyvänä pitää seuraavankin kesän varalta.
+Torniolaiset olivat tavatessaan eri kansain edustajia vähän oppineet
+niiden kieltäkin ymmärtämään ja saattoivat siten hätätilassa olla
+kaupankävijöille avuksi ja itsekin siten välittäjäisiä ansaita.
+
+Vapaata oli kaupanteko näillä pohjoisilla markkinoilla. Ei tarvittu
+tulleja eikä passeja, kukaan ei ollut käskijä, kukaan ei käskettävä,
+markkinamiehet hoitivat itse järjestyksenpidon ja hoitivat sen
+hyvin. Olihan Tornion pirkkalaisten päämiehellä tosin jonkunlainen
+"lapinvoudin" arvonimi, johon hän tai hänen isänsä oli saanut
+valtakirjan joltakin Ruotsin kuninkaalta, ja pirkkalaiset koettivat
+kylläkin pitää tätä asemataan arvossa. Mutta mikään varsinainen
+esivallan edustaja tuo "vouti" ei suinkaan ollut, häntä kuunteli kuka
+tahtoi tai viitsi eikä hänellä ollut mahtia millä saada äänensä sen
+enemmän tepsiväksi. Eikä sitä tarvittukaan. Markkinarauha oli kaikkien
+ja kaikensukuisten käsityksen ja edun mukaan pidettävä pyhänä, kukin
+oli valmis sitä auttamaan ja kukin oli asestettu siihen kyetäkseenkin.
+Harvoin rauhaa markkinoilla pahemmin rikottiinkaan. Vihamielisetkin
+heimot pysyivät kauppatoimissa ollessaan rauhallisina, se oli ikäänkuin
+yhteinen sopimus, jota ei kenenkään ollut hyvä rikkoa. Jos sitävastoin
+eriheimoiset kaupankävijät markkinoilta palatessaan sydänmaan saloilla
+tai meren aavoilla vaanivat toisiaan ja hyökkäsivät toistensa
+kimppuun murhaten ja ryöstäen, jos siellä silloin syntyi verisiä
+taisteluita ja vainotöitä, niin se oli toinen asia, se ei kuulunut
+enää markkinatapoihin. Mutta kaupankävijät kulkivat tavallisesti
+siksi suurissa joukoissa, että he kykenivät matkallaankin puoliaan
+pitämään. Mutta usein kyllä näillä paluumatkoilla siitä huolimatta
+näyteltiin verisiä jälkinäytöksiä, jotka kylvivät vihaa ja katkeruutta
+ja idättivät uutta vainoa ja kostoa. -- Varkaus oli häpeällinen
+rikos, jonka tekijän henki markkinoilla ei ollut kallis. Se, jolta
+oli varastettu, rankaisi itse voron jos kykeni, ja siihen kaikki muut
+suostuivat. Petos kaupassa oli lievempi rikos, jonka seuraukset petetty
+sai pitää hyvänään, -- katsokoon eteensä!
+
+Kirjoittamattomat olivat nämä kauppalait eikä siinä kaupanteossa
+kirjamiehiä tarvittu. Saapui tietysti näille markkinoille, niinkuin
+kaikkialle, mihin väkeä kertyi, noita aikansa loisia, kiertäviä
+kerjäläismunkkeja, jotka harjoittivat käännytystyötään, edustivat
+kirkkoa ja puhuivat omaan pussiinsa, mutta näillä kylmillä perillä
+he eivät oikein viihtyneet. Tornion kivinen kirkko oli sitävastoin
+aina auki turvaa hakeville vainotuille ja lohdutusta kaipaaville
+murheellisille -- ja markkinain aikana sen kaikki pitivät pyhänä.
+Vaan suurin osa markkinarahvaasta ei muuten tiennyt paljoa kirkosta
+eikä uskosta; kullakin oli omat hartauskeinonsa, kenellä rukousnauha,
+kenellä risti rinnalla, kenellä noitarengas tai käräjäkivi
+massissa. Mutta yhteistä iloakin saatettiin siltä pitää kesäiltoina
+markkinatörmällä. Tornion olut ja ulkomaan viini siellä usein teki
+oudoista ystäviä ja tutuista vihamiehiä ja väliin niissä kisoissa
+naimiskaupatkin pantiin alulle -- moni Tornion tyttö siellä löysi
+sulhasensa ja joutui morsiameksi väliin kaukaisillekin rannoille.
+
+Kuulut olivat Tornion markkinat aikoinaan, humu niiden vilkkaudesta
+ja suuruudesta kulki yli monen maan ja kaikkialla pohjoismaissa oli
+aina niissä käyneitä, niille lähteviä. Ja siksi pohjoismaiden vanhin
+historioitsija Olaus Magnus itse kävi asiasta tehden noita markkinoita
+katsomassa ja laati niistä kirjaansa selonteon, piirsipä kuvankin
+noita markkinoita esittämään ja valaisemaan silloisen elämän virkeyttä
+napapiirin rajoilla.
+
+Tämä ensimmäinen kuvamme soveltuu parhaiten 14:lle sataluvulle, mutta
+mahtuu se sentään hyvin sitä edelliselle ja sen jälkimmäisellekin
+vuosisadalle. Vielä kauan myöhemminkin oli Tornion, samoin kuin
+sittemmin Kemin ja Oulunsuun, satamilla suuri merkitys ja maine
+Pohjolan kaupan keskustoina, vilkkaina liikepaikkoina.
+
+
+II. VUOHENGINKOSKEN RANNALLA.
+
+Toinen "kuvamme kuluneilta ajoilta" voidaan sovittaa sille paikalle
+Oulunjärven itäpäähän, jossa Kuhmonhaaran vedet laskevat mainittuun
+järveen, siis jotenkin siihen, mihin nykyinen uusin rautatiemme
+päättyy, -- Kajaanin kaupungin seuduille. Mutta siellä ei ollut silloin
+mitään Kajaania, ei kaupunkia eikä linnaakaan, ei edes alkua niille
+raunioille, joilta matkailija nyt Ämmäkosken kuohuja ihailee. Siellä ei
+ollut silloin mitään paikallista asutusta ollenkaan, siellä oli erämaa,
+asumaton, jylhä erämaa. Aika oli kumminkin vähän myöhäisempi kuin
+edellisessä kuvassa.
+
+Nämä seudut olivat silloin vielä etäisempäin asutusten takamaita,
+eräkulkijain metsästysmaita ja kalavesiä. Kontio vielä kuninkaana,
+hukka maitten mittarina.
+
+Mutta näille asumattomille rannoille saapui kumminkin jo niihin
+aikoihin aina kesäisin koko joukko kulkevaa väkeä, saapui lännestä,
+etelästä ja idästä, ja usein nuo tulokkaat edellämainitulla
+virranjuoksulla tapasivat toisensa, vuoroin rauhallisessa, vuoroin
+vihamielisessä tarkoituksessa. Limingan ja Oulunsuun miehet
+saapuivat vuosittain tänne vanhoille takamailleen metsänkäyntiin
+ja hauvinpyyntiin, sauvoivat pitkässä jonossa verkoilla ja aseilla
+lastattuja venheitään suvantopaikoissa ja vetivät niitä koskipaikoilla
+köysillä rannalta. Heillä oli siellä kalajärvillä kullakin vanhat,
+tietyt apajansa ja saunansa. Pohjois-Savon uutisasukkaat taas tulivat
+poikkimaisin etelästä päin, selässään pyydyksiään kantaen, samoille
+järville ja rakensivat sinne hekin kalamajoja, joihin väliin jäivät
+talvenkin yli elämään ja metsänriistaa pyytämään. Karsain silmin heitä
+pohjolaiset katselivat, milloin kalavesillään heitä tapasivat, vaan
+savolaiset olivat rauhan miehiä eikä heidän kanssaan siis pahempaa
+riitaa syntynyt. Mutta Maanselän takaa ja aina Vienan kylistä saakka
+saapuivat karjalaiset laukkuineen ja keihäineen, kantoivat kepeitä
+haapioitaan kannasten ja taipaleiden yli ja soutivat niitä vuolaissa
+virroissa. Oli heillä kalanpyydyksiä heilläkin, mutta pääasiana heillä
+oli kaupanteko, ja siksi he hakivat kalastavia erämiehiä näiden
+lepopaikoilta. He tulivat rauhan miehinä, kättä pistivät, lahjoja
+antoivat, avasivat laukkunsa ja kehuivat tavaroitaan. Pohjanmaan ja
+Savon miehet möivätkin heille saaliitaan, nahkoja ja haukeja, ja
+ostivat heidän rihkamoitaan. Siitä kehittyi varsinainen kauppapaikka
+Oulunjärven itäpäähän Vuohenginkosken rannalle, jossa eräkävijät joka
+kesä tapasivat toisensa ja jonne pitempimatkaisiakin kaupustelijoita
+rupesi osaamaan, Käkisalmen karjalaisia ja muita. Sinne kohosi kosken
+rannalle kauppakojuja ja savupirttejä ja Vuohenginkosken markkinat
+kävivät nekin tunnetuiksi.
+
+Mutta aina ei se yhtyminen niin rauhallista ollut, aina eivät nämä
+markkinat sovinnolla loppuneet. Usein, kovinkin usein, seurasi
+sovinnon kauppaa verinen riita. Vienan miehet olivat kepulia miehiä,
+veljinä päivällä kättä löivät, vihollisina yöllä karkasivat nukkuvain
+kimppuun, ryöstivät ja tappoivat. Syttyi siten tuimia tappeluita
+noissa hiljaisissa erämaissa. Pohjanmaan miehet taas olivat sitkeää
+ja pitkävihaista väkeä; he eivät voineet koskaan jättää kärsimäänsä
+vääryyttä kostamatta, heidän piti saada silmä silmästä ja hammas
+hampaasta ja siksi jatkui vihollisuuksia kesän toisensa perästä --
+aina oli jollakin jotakin kostettavaa. Usein tehtiin kyllä sovinto,
+tehtiin "ikuinen rauha" ja lyötiin kättä päälle. Ja taas käytiin kotvan
+aikaa rauhan kauppaa Vuohenginkosken rannalla, kunnes jälleen se rauha
+rikkoutui ja muuttui sodaksi, vainoksi ja kostoksi. Se oli nousua ja
+laskua, oli vaihdellen rauhan hiljaista työtä ja sodan veristä melua ja
+korvet kajahtivat vuoroin pyynnistä palaavain iloista juttua, vuoroin
+haavottuneiden valittavaa tuskaa. Mutta vilkasta elämätä se oli, siinä
+miehillä luonto karaistui ja hammas karkeni.
+
+Pohjolaiset ja vienalaiset taistelivat siten kauan tuimasti keskenään
+näiden erämaiden omistamisesta ja herruudesta. Savolaiset sitävastoin
+väistivät riitaa ja harjoittivat vain hiljakseen pyyntiään, vaan
+sitenpä laskivat juuri he vähitellen nämä takamaat alleen, omistaen ne
+viljelijän oikeudella omikseen. He olivat rauhan raatajia ja siksi he
+voiton perivät. Heitä jäi aina joku perekunta vuodessa sinne johonkin
+lahden poukamaan rakentamaansa majaan vakinaisesti asumaan, pannen
+siten alun itäisen Pohjanmaan kiintonaiselle asutukselle. Näiden lapset
+ne ovat siellä sitten vuosisatain halki saaneet kestää toisenlaista
+taistelua, taistelua karun luonnon kovuutta ja kitsautta vastaan, ja se
+taistelu on ollut pitkä ja työläs. Mutta he eivät ole siihen taisteluun
+kukistuneet, he ovat ponnistelleet aina talven yli kesään päästäkseen
+ja odottaneet uuden ajan valkenemista.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ehkäpä se uuden ajan sarastus nyt onkin lähellä, ehkä taasen
+pitkää laskua seuraa näille maakunnille pitkä nousu, vilkkaamman
+elämän rikkaamman toiminnan aika, joka taas muistuttaa noita kuvia
+kuluneilta, eloisimmilta ajoilta, mutta joka on niitä rauhallisempi ja
+turvallisempi.
+
+
+
+
+TEINI
+
+
+Käsivarsiaan heilutellen ja ruumistaan puistellen juosta hölkötti
+pitkäkoipinen teini pimeitä kujosia myöten aamukylmässä kouluun.
+Hän koetti kääriä kulunutta, mustaa takkiaan tiukemmin ruumiilleen,
+mutta se ei tahtonut tepsiä kylmää vastaan. Ja kumminkin hänestä
+tuntui, ettei nyt tänä aamuna ollut kovinkaan pakkanen, vaan se oli
+se syömättömyys, nälkä, joka häntä kylmäsi, -- viimeisen leipäpalansa
+oli hän äsken pistänyt poskeensa noustessaan ylös Eenokki-sepän
+tuvassa. Mutta se pala oli ollut liian pieni, se ei riittänyt
+lämmittämään luisevaa ruumista. Ja sillä ravinnolla sitä nyt piti
+kestää puoleenpäivään saakka, jolloin taas saattoi odottaa Portin
+Pietarin keittiössä lämmintä ruoka-annosta. Jos sieltäkään enää saa...,
+kärtyisiä ovat olleet viime aikoina.
+
+Teini Antti Antinpoika juoksi kinosten väliin polettua polkua pitkin
+tuulimyllyjen ja navettarakennusten lomitse kunnes vähän leveämpi,
+mutkainen katu aukeni eteen. Mutta sekin oli vielä aivan pimeä,
+ainoastaan jonkun porvarin keittiön ovenraosta taikka sarvesta höylätyn
+ikkunan läpi kuumotti arka valon säde. Aamu oli vielä hyvin varhainen.
+Kun kolmikulmainen rauta raastuvan tornista viisi kertaa helähti,
+silloin piti teinien olla koulussa, mutta varalta täytyi heidän jo
+lähteä kotoaan paljo aikaisemmin.
+
+Koulutalon ovi oli auki ja siitä loimusi talviaamun pimeyteen
+takkavalkean punertava hohde. Ovella telmi jo toisia teinejä ja he
+tahtoivat vetää Antinkin mukaan leikkiinsä. Vaan Antti ei ollut tänään
+sillä tuulella. Hän haki toveria, jolla olisi evästä mukanaan, mutta
+sitä ei ollut nyt kellään sellaisella, jolta hän sitä olisi voinut
+pyytää, ja hän istahti senvuoksi alakuloisena seinään kiinnitetylle
+penkille, kauas katveeseen. Sieltä katseli hän hiljaa tuota jo
+tuttavaksi kodiksi itselleen käynyttä kouluhuonetta, opettajan
+pöytätuolia johon juuri neljä talikynttilää sytytettiin, karkeatekoista
+kirjastokaappia, jonka harvoja, mutta kallisarvoisia kirjoja hän oli
+oppinut rakastamaan, noita mataloita penkkejä, joissa hän opetusta oli
+saanut nauttia. Mielihaikealla hän ajatteli, että hänen nyt ehkä täytyi
+ne jättää ja katkaista kesken opintonsa ruoan puutteessa, ja ryhtyä
+muuhun ansioon.
+
+Niinkuin useimmat tovereistaankin oli Antti köyhän talonpojan lapsi,
+joka oli lähtenyt kaupunkiin, koettamaan onneaan opin ohdakkeisella
+polulla. Eväskontti seljässä ja sauva kädessä oli hän kouluun saapunut,
+saanut armosta jäädä asumaan Eenokki-sepän matalaan tupaan ja porvarien
+keittiöissä hän oli, niinkuin toverinsakin, kerran päivässä keiton
+saanut. Niin oli eletty ja luku oli luistanut ankaran Martti-mestarin
+opastuksella hyvää vauhtia. Pari kertaa talvessa oli eväskontti täytenä
+saapunut kotoa markkinamiesten matkassa ja niin oli aina eletty siihen
+asti, kunnes lomalle lasketut teinit kaikki olivat pienissä parvissa
+lähteneet maakuntaa kiertämään ja keräämään varoja, rahoja, vaatetta
+ja ruokaa taas uudeksi lukukaudeksi. Mutta nyt oli Antin kontti
+kesken talvea aivan tyhjentynyt, eikä täytettä ollut kotipuolesta
+saapunut, köyhyys kun vallitsi sielläkin, ja porvarit rupesivat käymään
+kärsimättömiksi kärttäjille, -- nyt oli seinä noussut Antille eteen.
+
+Näitä hän surumielisenä mietti, kun opettaja, ankara Martti-mestari,
+astui sisään ja kävi latinaksi latinalaiseen kielioppiinsa käsiksi.
+Antin kimppuun ei mestari monesti päässyt, vaan tänään Antti oli
+hajamielinen, sekausi vastauksissaan ja kun aamulukujen päätyttyä
+teinit hajautuivat päivällisille, oli hän alakuloisuutensa lisäksi
+tyytymätön itseensäkin. Ei ollut tosin Martti-mestari patukkaa
+käyttänyt, joka oli ainoa, jokapäiväinen parannuskeino teinien
+hajamielisyyttä ja huonolukuisuutta vastaan, mutta ukon suupielien
+vinkeistä näkyi, että hän oli vihassa.
+
+Porvarien pojat riensivät koteihinsa kaupunkiin, rikkaammat
+maalaispojat majapaikkoihinsa, köyhimmät kuokkimaan sääliväin ihmisten
+keitoille. Antti käveli Portin Pietarin keittiöön ja asettui ovensuuhun
+odottamaan, -- nälkä kurni suolta ja ruoan haju melkein huimasi päätä.
+Mutta pisteliäästi häntä nyt Pietarin palvelijat kohtelivat.
+
+-- Tulit eilen ja tulit tänään, -- taasko huomenna tulet? --
+veistelivät he. -- Saa nähdä, riittääkö taas keitto muulle väelle, kun
+sinä pääset popsimaan.
+
+-- Se ei tämä Antti syö muuta kuin sen ainoan kerran päivässä, mutta
+silloin sille pitäisikin olla erityinen padallinen, -- kappa nauriita
+ja puoli lehmän reittä.
+
+-- No, siinä on nyt taas täysi kuppi, katsotaan sitten, kantavatko nuo
+kapeat koivet naurisvellistä paisunutta vatsaa...!
+
+Niin veisteli keittiössä talonväki, joka rupesi kyllästymään näihin
+jokapäiväisiin vierailuihin. Antti söi, mutta nieli kyyneleitä vellin
+mukana. Kiitettyään ruoasta läksi hän kiirein askelin takaisin kouluun
+ja astui ankaran Martti-mestarin tupaan, jossa tämä perheensä kanssa
+asui ja koetti saada vuoden ympäri riittämään sen puolen lästiä rukiita
+ja saman ohria, jonka hän nautti opetustyöstään palkakseen. Antin oli
+aikomus pyytää mestarilta elatuksenapua niistä teinirahoista, joita
+koululle maakunnasta kannettiin. Vaan ne olivat mestarilta jo aikoja
+sitten menneet, niitä oli syöty ja jaettu ja sen vuoksi hän ankarasti
+Antille tiuskasi: -- Mitä teinirahoja, ne olen jo jakanut ja omistani
+lisää pannut, niin että en enää tiedä, mitä omille lapsilleni annan.
+Olethan itsekin saanut, -- parempi olisi, jos te joskus toisitte
+minulle kotipuolestanne tulijaisiksi jonkun juuston tai voinaulan, kuin
+että aina mangutte teinirahoja, jotka sitten olueen juotte.
+
+-- Mutta minulla ei ole nyt enää mitään syötävää, sopersi Antti.
+
+-- Koeta hankkia, koeta hankkia, ja ole ahkera ja tarkka, eläkä hölmö,
+niinkuin tänään, niin minä jonkun vuoden perästä ehdotan sinut saamaan
+apulaispapin viran.
+
+Antti huomasi jo, että hänellä ei ollut muuta neuvoa, kuin lähteä maata
+kiertämään ja maakunnasta elatuksenapua keräämään. Hän tiesi, että
+sekin oli oikeastaan jo kielletty, mutta mikäs siinä auttoi, kun hätä
+käski.
+
+-- Antaisiko mestari minulle teinin todistuksen teiniapuja kerätäkseni,
+pyysi hän ujosti.
+
+Mutta siitä mestari tuskastui.
+
+-- Tiedäthän, että minun ei ole lupa antaa sellaista todistusta, laki
+sen kieltää, -- vai tahdotteko, että minulta tämä viheliäinen virkani
+vietäisiin!
+
+Omin neuvoinsa täytyi nuoren teinin lähteä suoriutumaan. Palatessaan
+mestarin luota koulutupaan olivat siellä toiset koululaiset koolla
+harjotellen iloisina ja reippaina latinalaisia koululauluja.
+Pääsiäinen oli tulossa, ja silloin he, samoin kuin jouluna ja
+pyhäinmiestenpäivänä, aina kulkivat talosta taloon laulaen porvarien
+perheille noita kauniita joululaulujaan, joihin he usein itse sanoja
+sepittivät. Silloin oli teineillä hyvät päivät, porvarien juhlaruu'ista
+saivat he runsaita annoksia, ei säästetty silloin silavaa eikä olutta,
+eikä niin huonoa teiniä ollut, joka ei olisi silloin jaksanut humalaan
+päästä. Voudin oli m.m. tapana vuosittain antaa teineille, kun he
+saapuivat kuninkaankartanon portaille veisaamaan, 6 kannua olutta,
+puolen leiviskää leipää, palvatun lampaan ja naulan kynttilöitä, --
+se kirjoitettiin "porttirahoina" oikein voudin tileihin ja siitä
+teineillä ilon kestejä kesti. Nämä makeanleivän päivät olivat taas
+tulossa ja kadehtien katseli Antti, kuinka hänen toverinsa niitä
+varten valmistautuivat, -- hänen itsensä täytyi lähteä pois maakuntaa
+kiertämään...
+
+-- Tule pääsiäislauluja laulamaan, kehottivat toverit.
+
+-- Elä aina märehdi sitä latinalaista kielioppia, pistelivät he.
+
+Vaan Antti hiipi hiljaa koulutalosta pois, käveli kinoksiin polettua
+polkua pitkin tuulimyllyjen ympäri ja navettain ja tallien välisiä
+kujia myöten Eenokki-sepän pirttiin, josta hän haki konttinsa ja
+suksensa. Ja verkalleen lähti hän potkimaan kaupungin portista ulos
+yksin talviseen metsään.
+
+Entisinä aikoina, paavin uskon aikoina, joista vielä vanhat kertoivat,
+olivat ihmiset armeliaampia koululaista kohtaan ja näiden toimeentulo
+luostari- tai kaupunginkouluissa oli parempi. Katoolinen kirkko julisti
+hyväksi työksi köyhäin koululaisten auttamisen ja myönsi sadan päivän
+aneet jokaiselle, joka teinille almun antoi. Rikkaiden luostarien tai
+piispanistuimien yhteydessä olevat koulut olivat siksi äveriäitä,
+että niiden kannatti hyvin palkata opettajat ja avustaa ja vaatettaa
+oppilaitakin. Ja silloin oli myöskin teinien kulku maakunnissa aivan
+luvallista ja tavallista. Mutta uskonpuhdistuksen jälkeen joutuivat
+koulut Suomessa rappiolle, hallitus riisti kirkon varat eikä sen
+laitoksia kumminkaan ylläpitänyt; opettajain palkat pienennettiin,
+näiden tiedolliset edellytykset samalla supistuivat eikä kukaan
+ajatellut köyhien teinien avustamista. Päinvastoin hallitus kielsi
+näitä kulkemasta maaseudulla teiniapuja keräämässä, koska se muka
+vietteli laiskuuteen ja aikaansai pahennusta, -- hallitus tahtoi itse
+kiskoa talonpojilta verot niin tarkkaan kuin nämä suinkin jaksoivat
+suorittaa eikä sallinut muiden kerjätenkään käydä heitä verottamassa.
+Sen sijaan hallitus itse kantoi "teinirahoja" talonpojilta,
+tarkoituksessa jakaa niitä koululaisille, mutta ne rahat supistuivat
+hyvin vähiin, mitkä teineille lopullisesti annettiin.
+
+Siihen aikaan, noin kolmesataa vuotta sitten, jolloin pitkäkoipinen
+teini Antti Antinpoika yksin lähti kaupungista maalle hiihtämään,
+kerätäkseen varoja lukujensa jatkamista varten, oli koululaisilla
+siis hyvin vaikeat olot, ja hyvin hämärät olivat Antinkin toiveet.
+Hän mietti siinä hiihtäessään, olisiko parempi muuttaa uraa, jättää
+luvut sikseen, opille annettiin näinä sotaisina aikoina hyvin vähän
+merkitystä. Maantiellä kulkijakin näki kyllä, kenellä niihin aikoihin
+oli mahti käsissään ja menestys edessään. Tuhkatiheään ajoi Anttia
+vastaan vallattomia ratsumiesparvia hoilaten ja laulaen. He poikkesivat
+taloihin ja ottivat väkisin ruokaa ja juomaa mitä parasta oli
+saatavissa ja elivät yhdessä huumauksessa. Ja pilkkaa he tekivät kontti
+seljässä hiihtelevästä teinistä.
+
+-- Kas siinä hometoukka, joka on kirjojensa äärestä lähtenyt metsään
+tuulottautumaan, sanoivat he ivalla.
+
+-- Hanki itsellesi miekka ja ratsu, niin sinusta vielä mies tulee,
+koipia sinulla ainakin on. Ei latina sinua elätä. Vaan tule
+sotaretkelle. Siellä saat viiniä kypärästä juoda ja viileskellä vehnää
+ja silavaa, ja kultia ja hopeita saat saaliina kotiisi kantaa. Ja mitä
+se maksaa soturin kunnia ja maine!
+
+Antti taivalsi edelleen antautumatta väittelyihin raakojen ja rajujen
+sotilasjoukkojen kanssa. Hän hiihti Turun lähimpäin maatalojen ohi, --
+niitä kävivät teinit liian usein verottamassa -- alkaakseen kerjuunsa
+etempätä. Ilta rupesi jo tulemaan ja hän hiihti vielä metsäistä
+taivalta.
+
+Saapui hän kumminkin ennen illan tuloa suureen taloon ja ilmaisi ujosti
+asiansa. Mutta siellä oli jo liian usein käynyt samoja asiamiehiä ja
+niille oli opittu vastaus antamaan. Kuningas oli kieltänyt teinikulun
+ja kieltänyt heille almuja antamasta. Joka ei työllään itseään elätä,
+se on käsketty lähettää muitta mutkitta sotaväkeen, varokoon Antti,
+ettei ruunun miehiä satu hänen taipaleelleen.
+
+Yöksikään ei Antti uskaltanut taloon jäädä, hän lähti hiihtämään
+edelleen, vaikka väsymys jo painosti ponnistuksiin tottumattomia
+raajoja ja mieli apeana asui. Kotvan hiihdettyään pysähtyi hän maantien
+varrella pienelle kunnaalle, istahti kaatuneelle hongalle ja kyynel
+tirahti silmästä nuoren miehen. Niin toivottomalta tuntui kaikki,
+pystöön näytti taival nousevan opin tiellä. Vielä vuosia täytyi ehkä
+näin kihnuttaa, ennenkuin saattoi toivoa lukuajan loppuvan, -- ja
+mitä oli silloinkaan edessä? Parhaassa tapauksessa joku vaivainen
+apulaispapin paikka jonkun kitsaan kirkkoherran luona ruokapalkalla,
+ja siihen asti täytyi vielä nähdä niin paljon nälkää! Miksei hän
+viskannut kulunutta, mustaa teininmekkoaan hiiteen ja sen mukana kaikki
+grammatiikat ja retoriikat ja dialektiikat, ja tarttunut miekkaan,
+joka avasi viinin ja vehnäsen maat? Sotaväen kirjureita vilisee joka
+kylässä, -- ei tarvitse muuta kuin ilmoittautua sellaiselle, niin ovat
+pestirahat taskussa ja ruumin ase kädessä, jolla itse ottaa, mitä ei
+mielisuosiolla anneta...
+
+Tähän suuntaan kävi nuoren teinin ajatuksenkulku, mutta kaihoa ne
+tuumat kasvattivat hänen mieleensä, -- kirjat olivat jo käyneet hänelle
+rakkaiksi, hän olisi tahtonut syvemmin niihin tutustua. Mutta hänen
+siinä istuessa sitä synkempänä mieleltään, kuta pimeämmäksi ilta kävi,
+kulki yksinäinen nainen maantietä, pysähtyi nuorukaista puhuttelemaan
+ja armahti häntä sekä vei hänet läheiseen matalaan majaansa yöksi.
+Ja aamulla vielä evään konttiin antoi ja siunasi taipaleelle. Ja
+rohkeammalla mielellä taas nuori teini lähti hiihtämään, yhä kauemmas
+sydänmaata kohti. --
+
+Kuta syvemmäs sisämaahan hän hiihti, sitä avuliaammiksi ihmiset
+kävivät. Hänen konttiinsa kertyi leipää, lihaa, voita ja kalaa, hän sai
+korjata resuset kenkänsä ja vaatetta hän sai ohkasen mekkonsa lisäksi.
+Suksikeli loppui ja jalan hän jatkoi kiertokulkuaan sulalla maalla.
+Kevätmarkkinoille kaupunkiin lähteväin mukana saattoi Antti jo lähettää
+Eenokki-sepän majaan runsaat muonat ja kun hän itse paluumatkalla
+koulukaupunkia läheni, painoi kontti taas raskaasti hänen hartioitaan.
+Mutta mieluistapa oli sitä takkaa kantaa; nyt sai taas huoletta viipyä
+puolen vuotta kirjojen ääressä eikä kurninut nälkä suolissa. Poissa
+oli epäilys ja apea mieli ja halveksuen hän nyt katseli raakoja
+ratsumiesjoukkoja, jotka kompasanoja lasketellen hänen ohitseen ajoivat.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli Juhannusaatto, kun Antti taas koulukaupunkiin ehti. Juhlaa varten
+panemastaan oluesta ja leipomistaan leivistä olivat taas porvarit
+antaneet teineille heidän osansa ja kaupungin laidassa nämä hilpeät
+nuorukaiset nyt kokkoa polttivat ja runsaita eväitään nauttivat, kun
+Antti raskasta konttiaan kantaen metsästä saapui. Riemulla riensivät
+he häntä tervehtimään ja joukkoonsa kutsumaan. Mutta Antti vei
+ensiksi konttinsa kaupunkiin Eenokki-sepän taloon, kätki raskaasti
+kerätyt lukumuonansa visusti sepän muijan aittaan ja kantoi loistavin
+silmin Martti-mestarille paksun leipäjuuston ja komean voimöhkäleen
+tulijaisiksi. Ja kyynel kiilsi mestarin silmässä, kun hän palannutta
+teiniään tervehti ja juustosta viipaleita lapsilleen leikkeli.
+
+Iloisin ja reippain koko teinijoukosta oli Antti, kun hän illan
+yöksi vaihtuessa taas istui toveriensa keskuudessa ja kertoi heille
+roihuavan kokon ääressä matkansa vaiheista. Porvarien väkevä olut
+teki tehtävänsä, ja kun teinit käsi kaulassa laulelivat latinalaisia
+juhlalaulujaan, kaikui korkeimpana joukosta Antin ääni. Ja laulun
+loputtua toisti hän vielä kerran yksin:
+
+    Gaudeamus igitur
+     Juvenes dum sumus.
+
+
+
+
+KRISTER-HERRAN VERKALASTI
+
+
+Viipurin linnan vanha päällikkö, Krister Niilonpoika Vaasa, oli äkänen
+ja sydämmikkö ukko. Hän oli tarmokas mies ja voimakas maaherra,
+ylhäistä sukua ja arvoltaan korkea, mutta luonteeltaan oli hän niin
+ankara ja äreä, että häntä enemmän pelättiin kuin kunnioitettiin.
+Kolmattakymmentä vuotta oli hän jo Karjalan linnassa isännöinyt
+koko Itä-Suomen käskynhaltijana, mutta eipä muistanut kukaan linnan
+väestä eikä kaupungin asukkaista tavanneensa ukkoa iloisena tai edes
+tyyneellä tuulella, -- aina hän oli kärtyinen ja vihainen, puheissaan
+kiivas ja käytökseltään tyly. Kaupungin porvarit tosin arvailivat,
+että mahtoi ukko sentään kaikessa hiljaisuudessa joskus olla itsekseen
+hyvilläänkin, kun oli saanut merellä kaapatuksi jonkun luvattoman
+lastin tai kiskastuksi maakunnasta uuden veron, mutta sitä hän ei
+kenellekään osoittanut, ei edes omalle perheelleen, jota hän kohteli
+yhtä ankarasti kuin kaikkia muita.
+
+Ukko Krister ei näet ollut ainoastaan äkänen vanha herra, vaan sen
+lisäksi perin ahnas ja itara, tarkka ruumin puolesta, mutta vielä
+tarkempi omastaan. Hänen saituudestaan kulki sen ajan Viipurissa --
+salaa tietysti -- paljon kaskuja. Niin oli hän kerrankin ottanut
+periäkseen Räävelistä Viipurin Karjaportin luostarille lahjoitettuja
+testamenttivaroja, joita piti olla melkoiset määrät, mutta kun hän
+sitten laski pois kulunkinsa ja vaivanpalkkionsa, jäikin jälelle
+luostarille vain kolme hopealusikkaa ja vanha tinakannu, -- ja siitä
+eivät harmajat veljet häntä paljon siunanneet. Viipurin porvariston
+ja raadin hän kerran sai urakalla hankkimaan linnaan koko talven,
+muonat, mutta kun maksun aika tuli, kuittasi hän koko jutun -- eräällä
+kuninkaallisella kauppalupakirjalla, jonka kaupunki oikeastaan jo
+muutamia vuosia sitten oli saanut. Talonpojat eivät uskaltaneet
+nureksia hänen määräämistään veroista, sillä kun he kerran niistä
+olivat tehneet Krister-herraa vastaan valituksen kuninkaalle, kiskoi
+ukko heiltä siitä rangaistukseksi -- uuden veron, aivan ylimääräisen.
+Hän ymmärsi näin ollen itse, ettei häntä juuri rakastettu, mutta siitä
+hän ei välittänyt, kunhan häntä toteltiin ja hänelle -- maksettiin.
+
+Niin murjotti ukko kesät talvet synkässä kivilinnassaan ja aina oli
+hänellä jotakin syytä olla äreä.
+
+Mutta eräänä kesäpäivänä -- se oli vuonna 1437 -- oli Krister
+Niilonpoika tavallista vihaisempi. Linnan suuressa asehuoneessa kulkea
+kääpitti hän käppyrässä -- hänen, selkänsä oli näet jo vanhuuttaan
+koukussa -- ja takoi rautaista miekanhuotraansa kivilattiaan,
+niin että holvit kaikuivat, ja hänen pienet, tihruiset silmänsä
+verestivät kiukusta. Hän torui nyt alapäällikköään, linnanvouti Antero
+Stoolpannaa, joka kalpeana seisoi hänen edessään, ja huusi tälle:
+
+-- Ne ovat verukkeita, se mies on otettava kiinni, olet toiminut
+huonosti.
+
+-- Mutta hän ei ole enää koko maassa, hän on laivallaan lähtenyt
+tiehensä, luultavasti Rääveliin.
+
+-- No, pane laiva hakemaan hänet sieltä.
+
+-- Hän on Räävelin porvari...
+
+-- Olkoon, hänet on pantava kiinni ja tuotava tyrmään tänne, kunnes
+sammalet päähän kasvaa. Hä, etkö ymmärrä, hän on häpäissyt minut ja
+vahingoittanut minua hallituksen edessä ja tehnyt minut naurettavaksi
+Turussa ja Viipurissa ja kaikkialla -- hä, etkö ymmärrä? Te olette
+samanlaisia lurjuksia kaikki, -- no, suoria käskyjäni täyttämään, eläkä
+siinä verukkeitasi mukita!
+
+Vouti läksi miettiväisenä pois. Mutta kesken kaikkea täytyi hänen
+hymähtää.
+
+Sillä ukko Kristerillä oli todellakin tällä kertaa vähän syytä olla
+harmissaan; hän oli kuin olikin kärsinyt pienen tappion ja joutunut
+naurettavaksi. Mutta syy ei oikeastaan ollut tuon rääveliläisen
+porvarin, jonka hän nyt kiukussaan välttämättä olisi tahtonut tyrmään
+sulkea, vaan hänen oman itaruutensa ja ahneutensa, -- se kai häntä enin
+sapettikin.
+
+Seikka oli näet se, että Raaseporin linnanherra Iivar Fleming,
+joka, niinkuin Raaseporin linnanherrain tapa oli, sivuelinkeinonaan
+harjoitteli kaappausta ja muuta huonompaa meriliikettä, tässä
+kevätkesällä oli ottanut haltuunsa rääveliläisen porvarin Olavi Vinken
+kauppalaivan, joka verkalastissa oli menossa Novgorodiin. Raasepori
+oli yleensä tällaisesta väkivaltaisuudesta huonossa huudossa, mutta
+tällä kertaa oli tuohon kaappaukseen sentään ollut vähän oikeuden
+varjoakin, koska Vinken lastin seassa oli ollut joku määrä aseita. Jo
+monta vuotta sitten oli näet Ruotsin hallitus kieltänyt hansakauppiaita
+ja muita merenkulkijoita viemästä aseita Novgorodiin, jonka vallan
+kanssa alituiseen oltiin hienossa riidankähmässä, ja Krister-herra oli
+Viipurin päällikkönä äskenkin uudistanut tuon kiellon. Fleming vei siis
+valtaamansa laivan Raaseporiin ja Vinkelle tuli hätä käteen.
+
+Siinä tuskassaan oli hän rientänyt Viipuriin, Krister-herralta apua
+hakemaan. Vanha saituri oivalsikin kohta, että tässä on jotakin
+ansaittavana ja hän lupasi Vinkeä auttaa, mutta kovilla ehdoilla:
+puolet verkalastista piti hänen saada palkkiokseen. Siitä hinnasta
+suostui hän ottamaan koko lastin omiin nimiinsä ja omanaan vaatimaan
+sen takaisin ja pelastamaan laivan. Olihan hän Raaseporin herraa paljon
+mahtavampi ja voimakkaampi, hänellä oli aina keinoja pakottaakseen
+Flemingiä taipumaan. Sopimus tehtiin. Krister Niilonpoika antoi
+rääveliläiselle porvarille sinetillään varustetut kirjat, joissa
+vakuutti lastin omakseen ja sillä syyllä vaati laivan takaisin.
+Kevenneellä mielellä ja hyvillä toiveilla läksi hätääntynyt porvari
+Raaseporiin hommaamaan laivansa ja lastinsa irti.
+
+Juoni olikin onnistua, -- Iivari Fleming ei suinkaan uskaltanut
+Viipurin ankaraa käskynhaltijaa vastustella, vaan lupasi heti toimittaa
+hänen tavaransa takaisin. Mutta viime hetkessä hän sittenkin rupesi
+vikuroimaan -- lienee mies juonen älynnyt -- ja selitti jättävänsä
+asian oikeuden ratkaistavaksi. Sehän oli ilmeistä koiruutta,
+Krister-herra sen heti älysi asiasta kuultuaan -- ajateltakoon vain
+sitä ristiriitaa, että Raaseporin vanha merirosvo kerran kiltisti
+turvautui lakiin, ilkeyttähän se oli kaikki! Mutta Vinke meni loukkuun,
+purjehti Flemingin kanssa Turkuun, jossa asia alistettiin sikäläisen
+käskynhaltijan Hannu Kröpelinin tuomittavaksi. Ja siitä tulikin kova
+tutkimus -- sulaa ilkeyttä, päätteli Krister, joka tiesi, ettei
+Hannukaan ollut hänen ystäviään -- Vinke parka pantiin lujalle lastinsa
+johdosta, hän erehtyi puhumaan ristiin ja lopuksi täytyi hänen suoraan
+tunnustaa, että lasti olikin hänen omansa ja että Krister-herra oli
+antanut aivan perättömät paperit kiertääkseen omia määräyksiään ja
+ansaitakseen puolet verkalastista.
+
+Juttu tuli julkiseksi, siitä Hannu ja Iivari kyllä huolta pitivät, sitä
+he vain lienevät tahtoneetkin. Turun käskynhaltija lähetti Krister-ukon
+sinetöidyt todistukset ynnä kertomuksen asiasta Tukholmaan, jossa
+juuri uutta kotimaista hallitusta tanskalaisten sortovallan katkettua
+järjesteltiin, ja itse vanhalle herralle hän myös kirjoitti isälliset
+nuhteet. Muuten tuomittiin laiva ja lasti Vinkelle, ainoastaan aseet
+hän menetti, ja onnellisena lähti pitkässä hädässä ollut rääveliläinen
+porvari purjehtimaan verkapakkoineen kotiin Suomenlahden poikki,
+aavistamatta, minkä harmin hän oli viipurilaiselle auttajalleen
+tuottanut.
+
+Krister-herra oli pian saanut tiedon verkalastin kohtalosta ja hänellä
+oli sappi ollut haleta. Sillä hän tunsi luissaan sen vahingonilon,
+millä kaikki kiusautuneet aatelismiehet ja Viipurin viekkaat porvarit
+näkivät hänelle tapahtuneen tappion ja häpeän. Ja asiasta tehty
+ilmoitus Tukholmaan oli juuri tällä hetkellä aivan hiidestä heitetty,
+sillä ukolla oli siellä parastaikaa verkkoja vesillä, hän aikoi
+kaukaisesta linnaläänistään hinautua sinne järjestettävän hallituksen
+jäseneksi ja hänellä olikin nyt, Engelbrektin kaaduttua ja herrain
+ollessa keskenään riitaisia, paljon toiveita sinne päästä. Vaan nyt ne
+saivat hänen vihollisensa siellä taas keppihevosen ratsastaakseen. Entä
+sitten se puolen verkalastin hinta, joka luiskahti läpi hänen ahnaitten
+sormiensa, se ihan polttamalla kirveli hänen sydäntään!
+
+Ja siksi hän vielä sanantuojan mentyä kiukkuillen kalisti rautaista
+miekanhuotraansa kivilaattiaan ja kiroili:
+
+-- Se hirtettävä saapas-saksa, se petti minut kuin moukan. Itse
+laivansa pelasti, minut häpeään jätti. Mutta vielä minä sen verkalastin
+perin. Tulet sinä vielä Viipuriin ja silloin... ehkä me voimme saada
+tuomioistuimen toimeen täälläkin! Mutta ei hän sentään uskaltanut
+oikein toivoakaan, että Räävelin porvari, kerran pelastuttuaan,
+hevillä taas hänen kynsiinsä antautuisi. Vielä vähemmin sitä uskoivat
+muut, Viipurin porvarit eivät varsinkaan, joista monet olivat Olavi
+Vinken hyviä ystäviä ja jotka salaa sydämessään kiittivät häntä hänen
+kepposestaan. He nauraa hihittivät nurkkain takana, kun joskus ukon
+näkivät sillalla liikkeessä, ja kutittivat, että saa se nyt äreä Risto
+nielasta sappensa, -- kyllä kai Vinke Viipurin rannat välttää!
+
+Mutta toisin kävi.
+
+Kaikkien kummastukseksi ja monen kauhuksi laski vielä samana syksynä
+Viipurin lahteen rääveliläinen laiva, josta Olavi Vinke verkalleen
+maihin astui, hän juuri ihan rauhallisena ja varmana, niinkuin ei
+mitään olisi tapahtunut. Ei tiennyt mies varoa mitään pahaa, hänellä ei
+ollut sairas omatunto, hän tuli aivan vahvassa turvassa selvittämään
+joitakin asioita, jotka häneltä kesällä siinä kiireessä jäivät
+selvittämättä. -- Onko mies hullu! siunailivat Viipurin porvarit hänet
+nähdessään ja kiirehtivät hänelle salavihkaa suihkasemaan neuvon, että
+hän kiireisellä paolla pelastaisi nahkansa. Mutta se oli jo myöhää.
+Linnan miehet, joille ukko oli antanut niin ankarat käskyt, saivat myös
+vihiä isäntänsä vihaaman porvarin tulosta ja ennen iltaa löysi Olavi
+Vinke itsensä kauhusta kankeana Viipurin linnan syvimmästä tyrmästä.
+
+Kirkastuivatko edes hetkeksi nytkään Krister Niilonpojan kuivat kasvot,
+kun hän näin odottamatta sai halutun saaliin käsiinsä, sitä ei kukaan
+varmuudella tiennyt, sillä ukko ei näyttänyt kasvojaan kenellekään.
+Mutta Viipurin porvarit arvailivat, että kyllä kai hän siellä kaikessa
+hiljaisuudessa nyt sentään päästi leveän naurun, leveän ja pitkän.
+Porvareilla itsellään oli sitävastoin mieli matalana, he katselivat
+kaupungin rannalta surumielin saarilinnaa, jonka vahvojen kiviseinien
+takana heidän rääveliläinen toverinsa nyt tyrmässä yksin virui, ja he
+kuiskailivat toisilleen:
+
+-- Sääli miestä, mutta varomaton hän olikin.
+
+-- Sääli, -- sinne jäänee nyt Vinkeparka todellakin virumaan, kunnes
+sammalet päähän kasvaa. Niin virkkoi Viipurin pormestari Martti
+Degen, joka monet hyvät ateriat oli Räävelissä syönyt ystävänsä
+Vinken vieraanvaraisessa talossa ja joka turhaan mietti keinoa hänet
+pelastaakseen.
+
+-- Niin kuuluu ukko uhanneen, ja hän on sydämikkö, huoahti raatimies
+Erik Varg, jolla oli Vinken kanssa selvittämättömiä asioita.
+
+-- Sinne lahoo mies! -- --
+
+Mutta porvarit eivät nytkään arvanneet oikein. Vanha Krister-herra oli
+pitkän kiukkunsa aikana miettinyt toisenlaisen kostotuuman, laajemman
+ja tehokkaamman ja juuri Viipurin porvareille pirullisemman. Hän oli
+hänkin päättänyt hankkia asialleen oikeuden varjon ja ennen kaikkea
+tahtoi hän voittaa takaisin tuon puolen verkalastin hinnan, joka vielä
+hänen sappeaan kuohutti. Hän päätti hänkin vedota tuomioistuimeen.
+
+Ja niin sai Viipurin kaupungin pormestari ja raati eräänä syyspäivänä
+linnanherralta lyhyen ja virallisen käskyn ottaa tutkittavakseen ja
+tuomittavakseen rääveliläisen porvarin Olavi Vinken "epärehellinen
+menettely". Ja Krister Niilonpoika lähetti samalla vangitun porvarin
+heidän vastuullaan tutkinnon ajaksi raatihuoneelle säilytettäväksi.
+Ja sanantuoja tiesi kertoa, että nyt oli Risto-ukko ainakin kerran
+myhäillyt.
+
+Sillä hän tiesi saattaneensa pormestarin ja raadin mitä kiusallisimpaan
+välikäteen. He olivat hänen vahingolleen ilkkuneet, -- nyt tuomitkoot
+tai vapauttakoot!
+
+Porvaristo ja raati kokoontui perin vakavana ja huolestuneena Viipurin
+kivistä rakennetulle raatihuoneelle neuvottelemaan. Se oli todellakin
+joutunut pahempaan kuin pulaan. Asianhan tunsivat kaikki ja raati tutki
+sitä vieläkin pitkällisesti ja juhlallisesti. Ja jokainen oli selvillä,
+minkä tuomion hän olisi tahtonut antaa. Mutta meneppäs tuomitsemaan
+vastoin Krister-herran tahtoa! Ja sitäpaitsi: Vinke oli tehnyt
+sopimuksen linnanherran kanssa, tunnusti itse luvanneensa ukolle puolen
+verkalastia, vaan olikin sitten menetellyt sitä sopimusta vastaan, --
+ukolla oli todella oikeudenkin varjoa puolellaan.
+
+Raati neuvotteli pitkään ja perusteellisesti suljettujen ovien takana,
+pyöritti asiaa joka puolelta, mutta se oli aina vain kovin kiusallinen
+juttu.
+
+-- Syytönhän mies on, lasti on hänen omansa, meidän pitäisi hänet
+tuomita vapaaksi. -- Niin puhui Eerikki Varg, raatimies, joka oli
+Vinken kanssa asioissa.
+
+-- Mutta me emme voi, tuskaili pormestari Martti Degen, jonka sydäntä
+enin kirveli, koska Vinke oli hänen vanha, hyvä ystävänsä.
+
+-- Emme uskalla, sanokaamme se suoraan, huomautti nuoremmista
+porvareista joku.
+
+-- Niin, hm, tankkaili pormestari. -- Ja jos oikein katsotaan, oli
+Vinke tehnyt sopimuksen, tuhman tosin, mutta...
+
+-- Mutta ukko vain tahtoi kohtuuttomasti ansaita hänen hädästään.
+
+-- No niin, tuomitkaa sitten hänet vapaaksi! Mutta sitäpä ei
+uskallettu. Pormestari ja raati ei voinut tulla muuhun kuin
+langettavaan johtopäätökseen. Surullista se oli, mutta mihinkäpä siitä
+pääsi.
+
+Tuo samainen nuori porvari silloin virkahti:
+
+-- Annetaan miehen karata!
+
+Raatimiehet katsoivat toisiaan, -- tuuma heitä kaikkia miellytti. Mutta
+samassa oli epäilyskin valmis:
+
+-- Ei hän meiltä saa karata, me olemme hänestä vastuussa.
+
+-- Pääsee hän linnastakin, jos vähän autetaan. Mutta pormestari lopetti
+ne keskustelut:
+
+-- Paetkoon jos pääsee, onnekseen menköön. Vaan meidän täytyy nyt antaa
+tuomio.
+
+Ja silloin se annettiin. Viipurin pormestari ja raati havaitsi Olavi
+Vinken syylliseksi ja tuomitsi hänet maksamaan linnan päällikölle,
+jalosukuiselle Krister Niilonpojalle puolen verkalastin hinnan,
+niinkuin heidän kesken sovittu oli, eli 2 000 Riian markkaa, joksi
+se hinta arvattiin. Päätöksestä annettiin tieto Krister-herralle ja
+vangittu rääveliläinen lähetettiin takaisin linnaan.
+
+Apealla mielellä porvaristo hajaantui. Mutta yhden ja toisen mielessä
+kyti kumminkin salainen toivo, että vanki toki pääsisi karkaamaan,
+he tiesivät, että auttajista ei ollut puutetta. Ja se heitä hiukan
+lohdutti. -- --
+
+Mutta hullusti kävi.
+
+Viikon, parin perästä oli Viipurin porvaristo taas koolla
+raatihuoneella ja piti siellä pitkiä ja alakuloisia neuvotteluita.
+Sillä hullusti oli taas käynyt. Vangittu rääveliläinen Olavi Vinke oli
+tosin päässyt karkaamaan linnasta ja se uutinen oli päiväksi, pariksi
+ilolla täyttänyt porvarien mielet. Mitä apua hän lie saanutkin, siitä
+ei mitään puhuttu, vaan valmiiksi varustettua köyttä myöten oli hän
+eräänä syysyönä hinautunut linnan muurilta alas veteen ja uinut maihin
+ja taas oli apulaisia ollut häntä suojaan saattamassa. Hätääntyneenä
+oli mies silloin rientänyt Karjaportin luostariin, sieltä ensimmäisen
+turvapaikan löytääkseen, ja hän oli luullut vihityn luostarin pyhässä
+suojassa olevansa varmassa turvapaikassa mahtavan maaherrankin vihoja
+vastaan. Niin olivat luulleet muutkin. Mutta Krister-herran kiukulla ei
+ollut rajoja eikä hänen mahtisanallaankaan. Taas oli hänellä, vangin
+karattua, ollut sydän kiukusta haleta ja kuultuaan miehen piilevän
+luostarissa vaati hän sieltä heti vankiaan tiukasti takaisin, muuten
+uhkasi tulla aseväellä ottamaan. Eipä olisi luostarin päällikkö eivätkä
+hurskaat veljet tahtoneet antaa alttiiksi miestä, joka heidän luotaan
+oli hakenut Jumalan-turvaa, mutta niin suuri oli äreän herran herättämä
+pelko koko Karjalassa, ettei luostarikaan uskaltanut hänen vaatimaansa
+miestä suojassaan pitää. Se luovutti hänet pois ja taas istui Vinke
+linnan tyrmässä, entistä lujempien lukkojen takana.
+
+Hullusti oli siten taas käynyt, perin hullusti.
+
+Olavi Vinke oli tyrmästään lähettänyt Viipurin porvareille surkean
+pyynnön, että he kaiken ihmisyyden nimessä maksaisivat linnanherralle
+nuo hänelle tuomitsemansa rahat, jotta hän pääsisi vapaaksi. Porvarit
+olivat koettaneet pyytää armoakin Vinken puolesta, vaan Krister-herra
+oli antanut kylmän ja äreän vastauksen: Ei puhettakaan armosta! Jos
+maksatte verolastin hinnan, nuo 2 000 Riian markkaa, niin mies saa
+mennä, muuten ei. Ja hän oli järkähtämätön, sen tiesivät kaikki.
+
+Pormestari ja raati ja kaupungin porvaristo oli nyt taas koolla
+neuvottelemassa siitä, mitä olisi tehtävä, ja mieliala oli sangen apea.
+Eihän asia tosin oikeastaan heitä koskenut. Mutta he itse olivat Vinke
+paran tuominneet ja nyt oli heillä omatunto sairas.
+
+-- Se on paljon rahaa, 2 000 Riian markkaa, valitteli pormestari Martti
+Degen neuvotonna.
+
+-- Paljon, niitä ei Vinke raukka täällä kaukaisessa linnassa vankina
+ollessaan koskaan saa kokoon, ijäkseen hän tyrmään jää, surkutteli
+raatimies Eerikki Varg, jota vielä huolettivat nuo omat, Vinken kanssa
+selvittämättä olevat asiat. Ja hän lisäsi: -- Mehän hänet tuomitsimme.
+
+-- Oli pakko, emmehän olisi tahtoneet.
+
+-- Mutta voimmeko nyt olla häntä auttamatta? Mitä sanomme, kun taas
+purjehdimme Rääveliin asioille?
+
+Kiperä kysymys, hyviä välejä naapurikaupungin kanssa ei olisi sopinut
+rikkoa. Mutta säälitti se summan suuruuskin, kaiveli vielä pahemmin,
+kun se äreälle Krister-herralle oli maksettava ja osaksi omasta syystä.
+Äh, kun se kirveli, mutta eihän siinä auttanut. Porvarit päättivät
+lopuksikin keskuudessaan koota nuo lunnasrahat ja maksaa ne linnan
+itaralle isännälle Vinke-paran pään päästimeksi. Sillä häneltä tuli
+hätäviesti toisensa perästä. Rahat vietiin siis linnan portille, mutta
+käsistään ei niitä Martti-pormestari laskenut, ennenkuin onneton
+rääveliläinen tuotiin esiin linnan kellarista. Hän tuli sieltä kuin
+röyhitty tarhapöllö, tukka pystössä, silmät pullollaan ja läähättäen
+hän vain pyysi päästä linnasta pois. Mutta saita linnanherra luki
+ensiksi tarkkaan lunnasrahat, luki yksin markoin, pyyhkäsi ne sitten
+laukkuunsa, murahti ja kääntyi pois, eikä hänen äreillä kasvoillaan
+näkynyt värähdystäkään. Mutta Olavi Vinke pääsi silloin vihdoinkin
+auttajainsa Viipurin porvarien seurassa kulkemaan kaupunkiin.
+
+Mutta kauan hän ei enää kaupungissakaan viipynyt. Oli jo myöhäinen
+syksy ja myrsky kävi merellä, vaan siitä huolimatta vuokrasi hän
+viipymättä satamassa vielä kelluvan laivan viemään itsensä meren yli
+Rääveliin. Hän ei tahtonut enää tuntiakaan Viipurissa viipyä. Ja
+kun laiva jo oli nostanut purjeensa ja Vinke kiitollisena hyvästeli
+saattamaan tulleita porvareita, vakuutti hän heille kyyneleet
+silmissään, ettei hän koskaan enää Krister-herran kanssa käy asioihin,
+-- ei vaikka minkälainen hätä tulkoon -- eikä hän ukon Suomessa ollessa
+enää Viipuriin tule. Sillä hän oli tuosta yhdestä verkakaupasta jo
+saanut aivan tarpeekseen.
+
+-- Se tuli vähän kalliiksi meille tuo Krister-herran verkalasti, virkkoi
+pormestari Martti Degen, kun porvarit palasivat Vinkeä saattamasta
+rannasta, josta laiva juuri oli täysissä purjeissa merelle lähtenyt.
+
+-- Tuli, vastasi raatimies Eerikki Varg. -- Mutta vielä kalliimmaksi se
+tuli ukolle itselleen.
+
+-- Miten niin?
+
+-- Valtionhoitajan toimi häneltä luiskahti ohi suun, ei tullut
+Tukholmaan muutosta mitään.
+
+Oli näet juuri-ikään viesti saapunut, että Kaarle Knuutinpoika Bonde
+oli Tukholmassa valittu valtionhoitajaksi, Krister Niilonpoika Vaasa
+oli vaalissa jäänyt vähemmistöön. Ja Viipurin kiusautuneet porvarit
+lukivat sen tuloksen mielellään Krister-herran kuuluisaksi käyneen
+verkalastin ansioksi -- se heitä toki hieman lohdutti.
+
+
+
+
+SUOMALAINEN SEIKKAILIJA
+
+
+Mieliala Haapaniemen kadettikoulussa oli juhlallinen ja vakava. Nuoret
+soturinalut seisoskelivat alakuloisina pienissä ryhmissä käytävissä
+ja kuisteilla supatellen salaperäisiä tuumia ja luoden aina toisinaan
+vihaisia katseita pihan toisella puolella olevaan opettajiston
+rakennukseen, jonka ovet pysyivät sitkeästi suljettuina. Lamassa olivat
+nuoret mielet ja syksyinen tihkusade, joka alinomaa liotti luontoa,
+teki senkin vielä harmajan ja ikävän näköiseksi.
+
+-- Sääli hilpeää miestä ja iloista toveria! virkahti melkein huoahtaen
+eräs siinä supattavassa poikajoukossa:
+
+-- Mutta sehän on mahdotonta, intoili toinen vastaan, -- antaisimmeko
+me näin riistää joukostamme reippaimman kumppalin, parhaan miehemme, --
+ei koskaan. Meidän täytyy vielä yrittää jotakin Oton hyväksi.
+
+-- Mitä? Voipalan Oton syntiluettelo on jo liian pitkä ja paksu ja ukko
+tuolla sisässä on nyt kerrankin oikein vakavasti vihassa.
+
+"Ukolla" tarkoitti nuori puhuja Haapaniemen kadettikoulun silloista
+johtajaa, eversti Heikki Yrjö Jägerhornia, joka parastaikaa toisten
+opettajain kanssa oli sulkeutunut huoneustoonsa neuvottelemaan hetken
+vereksestä, ikävästä tapauksesta.
+
+-- Olkoon, meidän täytyy sittenkin käydä häntä vielä puhuttelemassa, ja
+ellei se tepsi, silloin...
+
+-- Ettäkö erottaisiin mekin...?
+
+-- Kuin yksi mies silloin pois Rantasalmelta! Nähtäisiinpä, eikö ole
+vielä ukon pakko peräytyä.
+
+Miettiä sitä sieti, yritys oli uhkarohkea, toiset puistelivat päätään.
+Ja varmaa päätöstä tekemättä nuorukaiset jäivät jännityksellä
+odottamaan, mitä ratkaisevaa nyt iltahuudossa oli kuuluva.
+
+Mutta se sankari, jota kaikki nämä neuvottelut koskivat ja
+jonka syntiluettelo oli niin pitkä, istuskeli yksin vihellellen
+arestihuoneessa, joka oli hänelle jo hyvin tuttu paikka. Hän oli
+melkein ylisillään, märät jalkineet ja muut vaatteet oli hän näet
+riisunut pois ja siinä asussa hän vihellystensä sekaan aina väliin
+lämpimikseen teki putkan kapealla lattialla muutamia reippaita,
+jänteviä voimistelutemppuja, -- ja vihelteli taas.
+
+Näitä harjoituksia oli hän tässä samassa putkassa saanut tehdä usein
+ennen, -- eipä ollut kuin parisen viikkoa siitä, kun hän sieltä
+viimeksi vapaaksi pääsi. Silloin oli häntä rangaistu siitä, että hän,
+voittaakseen vallattoman vedon, oli eräänä yönä koulun haasta luvatta
+ottamallaan hevosella ratsastanut naapuripitäjän kievarista noutamassa
+leilillisen olutta, -- hän oli kyllä ennen aamua ehtinyt takaisin,
+mutta koni, raato, oli ollut märkä kuin uitettu ja lamassa eikä kyennyt
+mihinkään kokonaiseen viikkoon. Ukko oli uhannut pitää häntä koko
+talven kotiarestissa, vaan viime sunnuntaina oli hän kumminkin päässyt
+kumppaniensa kanssa metsälle -- ja siitähän se tämä uusi juttu nyt
+oli lähtöisin. Jäneksiä oli jo muutamia ammuttu, kun koirat löysivät
+revon ja tätä otusta jahdatessaan oli hän parin toverin seurassa
+joutunut kauas toisista. Muutamalla niityllä hän halkasikin mikon tien,
+ampui sen -- oikean pulskan hopearevon, -- mutta tovereita ei siihen
+kuulunut, vaikka kuinka olisi huudeskeltu ja paukutettu... No sepä
+ihme, ettei niitä saada ketun peijasiin, oli Otto huudahtanut. Heillä
+oli mukanaan tulukset ja taulaa ja tuossa tuokiossa leimahutti täysi
+heinälato liekkeinä korkealle taivaalle.
+
+Osuivat sinne nyt toverit, mutta osuipa sinne muitakin, ja ennenkuin
+he olivat metsäretkeltään ehtineet kotiin Haapaniemeen, oli "ukolle"
+jo viety surkeita sanomia ja ukko näyttää nyt oikein tosissaan
+suuttuneen... Otto oli ottanut koko syyn niskoilleen -- sinnehän
+niitä mahtui --, vaan jo kuuluikin ukko aikovan erottaa hänet koko
+laitoksesta... No, sittenpä tästä päästäisiin, johan tämä Rantasalmi
+tunnetaan, eikähän tuo niin iloista ole istua aina joka toista viikkoa
+putkassakaan... Ja nuori vanki vihelsi taas. Mutta ovi narahti,
+aukeni, häntä tultiin noutamaan iltahuutoon ja noutajat olivat vakavan
+näköiset... So, so, joko tässä nyt sitten taas jotakin tapahtuisi...
+
+Syvässä, juhlallisessa äänettömyydessä seisoi Haapaniemen kadettikoulu
+luokittain rivissä suuressa harjoitussalissa; levottomuudella ja
+jännityksellä odotettiin ukon saapumista. Tuolta hän jo tuli, kookas,
+valkoviiksinen eversti, kasvot harmaina, katse uhkaavana. Ja ääni
+värähti, kun hän kohta ensimmäiseksi julisti, että "tänä päivänä on
+Haapaniemen kadettikoulusta vallattoman ja parantumattoman käytöksensä
+takia ja muunkin haitallisen vaikutuksensa vuoksi ainaiseksi erotettu
+yksi sen oppilaista, jonka monet entiset rikokset jo olisivat tämän
+viimeisen rangaistuksen aiheuttaneet, koska hän ei voi olla arvokas
+pääsemään upseeriksi kuninkaallisen majesteetin armeijaan... Entinen
+kadetti, aatelisnuorukainen Otto Johan Tandefelt astukoon ulos tästä
+huoneesta, jättäköön pois hallussaan olevat ruunun aseet ja vaatteet ja
+poistukoon ennen 12 tunnin kuluttua tästä laitoksesta, johon hän ei saa
+enää koskaan palata..."
+
+Käsketty poistui. Syvässä hiljaisuudessa sitä nuorukaisjoukko katseli
+ja melkein kaipaavia silmäyksiä opettajatkin lähtevän jälkeen loivat.
+Vaan kohta, kun iltahuuto oli loppunut ja nuoret laumat taas olivat
+hajaantuneet makuuhuoneihinsa, syntyi syrjässä ovinurkissa ja pimeillä
+makuulavereilla vilkkaita neuvotteluja ja uhkaavia päätöksiä tehtiin...
+
+Lähetyskunta kävi vielä illan suussa toveriston puolesta pyytämässä
+armoa suositulle, hilpeälle kumppanilleen. Sitä ei tullut: Voipalan
+Oton mitta oli jo täysi, vihasena ajoi ukko armonpyytäjät luotaan ja
+käski ankaralla äänellä heidän mennä hiljaa nukkumaan sanaakaan enää
+karkotetusta puhumatta.
+
+Vaan hänestä puhuttiin kumminkin salaa supattamalla yhä kiihkeämmin
+pimeissä makuuhuoneissa, eikä asettuneet nuoret soturinalut sinä
+yönä ajoissa käskyn mukaan vuoteilleen nukkumaan. Siellä väiteltiin
+rohkeasta tuumasta, jonka parikymmentä nuorta aatelispoikaa jo oli
+vannonut toimeenpanevansa.
+
+-- Kohta puolenyön jälkeen tavataan kaikki Haapajärven rannalla, josta
+yhdessä soutamaan lähdetään...
+
+-- Vaan ulos on hiivittävä pienissä parvissa, ettei ukko saa liian
+aikaisin vihiä.
+
+-- Huomenna hän saa hakea poikiaan!
+
+-- Silloin me ollaan maailmalla!
+
+Hilpeällä mielellä varustautui nuori Voipalan herra yön selkään
+matkalle -- hän ei tahtonut tarkoin kuluttaa hänelle myönnettyjä
+tunteja -- ja hänen hilpeytensä rohkasi toisiakin. Leikkiä laskien
+siinä kuiskien suunniteltiin sitä iloista pakoretkeä, jonka he
+tulisivat yhdessä tekemään. Mutta olipa leikin seassa sentään muutakin.
+Hetken jännittävä merkitys ja tuuman arveluttava rohkeus pitivät
+pinnalta reippaina pysytteleviä nuorukaisia sisästä sangen levottomina
+eivätkä he niin hiljaa ja varovasti malttaneet matkaansa valmistaa kuin
+olisi pitänyt.
+
+Jo oli puoliyö kulunut. Ovia raoteltiin, käytävissä kuului hiipiviä
+askeleita. Ensimmäinen parvi pakolaisia tekee lähtöä ulos. Se saapuu
+pimeään eteiseen...
+
+-- Seis, junkkarit, sisään joka mies! kuuluu silloin ankara ääni
+ulko-ovelta ja typertyneinä jäävät pakolaiset seisomaan paikoilleen.
+
+"Ukolla" on ollut tarkat korvat, hän on kuullut supatusta huoneista
+ja haistellut käryä. Ja pahimmoilleen on hän siinä nyt tiellä, kun
+nuorukaiset pyrkivät ulos.
+
+-- Sisään joka mies -- huomenna asianne tutkitaan! Yksi vaan ulos...
+kas siinä sinä olet... sinulle on hevonen jo valjaissa pihalla, sinä
+nouset vankkureihin ja ajat.
+
+Niin joutui karkotettu kadetti yksin rattaille ajamaan syksyisessä
+tihkusateessa pois Haapaniemen sotakoulusta. Mutta hän oli tyytyväinen
+sittenkin ja tuskin oli hän kujansuuhun ehtinyt, kun hän jo heläytti
+iloisen laulun.
+
+Vaan alakuloisina hiipivät toverit makuulavereilleen ja supattivat
+siinä vielä pettyneinä ja masentunein mielin toistensa korvaan:
+
+-- Sääli hilpeää miestä... Se tapahtui syksyllä 1799.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Upseeriuraltaan näin syrjään viskattu nuorukainen ajoi kotiinsa
+Sysmään eikä tuonut sinnekään suruja mukanaan. Hän oli Voipalan ja
+Hovilan suurten aateliskartanoiden ainoa perijä, viimeinen suoraan
+polveutuva vesa kunniakasta soturisukua. Hänen kantaisänsä neljännessä
+polvessa oli Leipzigin tappelussa Kustaa Adolfin rinnalla otellessaan
+menettänyt suustaan kaksi hammasta, saanut Kristiinalta aateliskilven
+ja kaatunut Kaarlo Kustaan aikana Puolan sodassa. Tämän poika, hänen
+esi-isänsä kolmannessa polvessa, haavoittui, oltuaan osallisena Kaarle
+XII:nen kaikissa voitoissa, Pultavan tappelussa, elätti itsensä sitten
+aseseppänä Venäjän vankeudessa ja kuoli sinne. Hänen isänisänsä oli
+Viipurin rykmentin kapteenina mukana Hattujen sodassa ja kaatui
+pienessä kahakassa Kymijoen varrella. Ja hänen oma isänsä vihdoin oli
+nuorena vänrikkinä lähtenyt Pommerin sotaan, joutunut siellä vangiksi
+ja saanut Spandaun linnassa viettää sotavankina kolmattakymmentä
+pitkää vuotta unhotettuna ja kadonneena. Sukulaiset kotona jakoivat
+hänen tavaransa ja tiluksensa. Vaan omistaja palasi vielä; karkasi
+vankeudesta, tuli jalkapatikassa Venäjän kautta Suomeen ja saapui
+eräänä päivänä vanhan kerjäläisen puvussa kotitalonsa Voipalan pihalle.
+Saatuaan tiluksensa takaisin haltuunsa meni hän vanhoilla päivillään
+naimisiin 18-vuotiaan tytön kanssa ja tästä syksyn ja kevään liitosta
+syntyi se vilkas ja lahjakas, mutta levoton ja huimapää poika, joka
+nyt, saatuaan matkapassin Suomen sotakoulusta, vietti iloisia päiviä
+perintötiloillaan.
+
+Hänen kasvatuksensa oli laiminlyöty. Isä, tuo pitkäaikaisessa
+vankeudessa murtunut vanhus, kuoli hänen 4-vuotiaana ollessa ja nuori
+äiti meni uusiin naimisiin. Poika sai toisin ajoin aivan ohjaksitta
+olla omilla hoteillaan, toisin taas riuhtoi isäpuoli suitsia
+tiukemmalle, kuin vikurin pojan luonto sieti; ja siitä hänen luonteensa
+kasvoi epätasaiseksi, huikentelevaksi ja rajuksi, mutta synnynnäinen
+hilpeys pysyi siinä aina.
+
+Vallatonta, päämäärää vailla olevaa tyhjäntoimittajan elämää
+vietti Voipalan Otto nyt tiluksillaan, joita hänen isäpuolensa
+viljeli. Hän pani toimeen hurjia metsästyksiä, hirvenajoja ja
+karhuntappoja, komenteli kujeihinsa tilojensa alustalaisia ja tärveli
+ratsastusmatkoillaan talojen parhaita työhevosia. Isäpuoli, äkänen
+herra, kiukustui ja kiroili ja äiti sai monesti kyyneleillä välittää
+isintimän ja poikapuolen kahakoita. Kun isä uhkasi ajaa hänet pois koko
+talosta, vastasi Otto yhtä huolettomasti kuin hilpeästi:
+
+-- Talot ovat minun, niissä elän kuinka tahdon. Mutta tavallisesti hän
+samassa lisäsi:
+
+-- Vaan hoitele niitä sinä, näin on minusta hauskinta!
+
+Ja taas hän lähti kujeileville ratsastusmatkoilleen, taikka kisailemaan
+pitäjän neitosten karkeloihin. Hän oli korea poika, solakka,
+mustasilmäinen, suustaan sukkela, voimiltaan väkevä. Ja vaikka hulivili
+olikin ja hurja, hurmasi hän yhtenä talvena kotipuolensa aatelisneidet
+järjestään. Kaikkia hän liehakoi, muttei kukaan tiennyt nauttivansa
+hänen suosiotaan, ja siitä huokaili monen tytön kaino povi.
+
+Tuli kesä. Eräänä pyhäaamuna oli Voipalan herra nurjimmalla
+ratsastustuulellaan. Ihmiset kulkivat hartaina kirkkoon, kun hän
+heidän ohitseen pyyhkäsi maantiellä, kaateli ojaan miehisiä miehiä ja
+painoi pelästyneitä akkoja aitaa vasten. Hänkin ajoi kirkolle. Kirkon
+ovet olivat seposelällään, kirkko jo puolillaan kansaa. Täyttä neliä
+lasketit hän sisälle kirkkoon, pyöräytti ristikäytävällä hevosensa
+ympäri ja karautti samaa vauhtia taas takaisin ulos, kirkkorahvaan sitä
+kummalla ja kauhulla katsellessa.
+
+Jo kuuli hän suuttumuksen huutoja takanaan ja siitä hän rupesi
+aavistamaan pahaa. Hän älysi, että hänen oli kohta lähdettävä
+kotipitäjästään käpälämäkeen, muuten oli sekä järjestysvalta että
+kiukustunut kansa hänen niskassaan. Silloin hän ratsasti suoraa päätä
+pitäjän toisessa laidassa olevaan omistamaansa Hovilan kartanoon ja
+pyysi satulasta puhutella talossa asuvaa nuorta neitosta, jalosukuista
+neiti Jeannette Bröijeriä.
+
+Tämä tuli ulos nuorukaista vastaan, joka hypähti alas satulasta ja
+seisoi pihalla pidellen ratsuaan kuolaimista. Neitonen pysähtyi
+hämmästyneenä.
+
+-- Minä matkustan tänään maailmalle, koettelemaan onneani. Tahdotteko
+ruveta morsiamekseni, jalosyntyinen neiti?
+
+Näin kosi siinä pihamaalla koristelematta 18-vuotias huimapää,
+-- pitkiä puheita hän ei rakastanut. Ja hän sai kohta myöntävän
+vastauksen, -- nuori Jeannette oli hänkin silmittömästi rakastunut
+soreaan hulivilipoikaan ja lupasi häntä uskollisesti morsiamena
+odottaa vaikka kuolemaansa saakka. Vankka kädenpuserrus vain siinä
+sunnuntaisessa aamupäiväpaisteessa, nuorukainen hyppäsi satulaan ja
+kihlattuna miehenä ratsasti hän nyt kotipitäjästään maailmalle.
+
+Vaan isäpuoli kiroili ja äiti itki ja pitäjän tytöt, nuo muut kaikki,
+huokailivat kainoissa sydämissään:
+
+-- Sääli hilpeää miestä...!
+
+Monta vuotta hurjasteli nuori seikkailija sitten Suomen pääkaupungissa,
+Turussa. Hän meni siellä sotaväkeen, yleni kersantiksi, oli kaikkien
+tovereidensa suosikki, sotilaitten lempipoika, reipas, iloinen
+ja vankka. Levoton hulivililuontonsa houkutteli hänet sielläkin
+tosin kujeesta ja seikkailusta toiseen, usein viattomiin vaan
+usein viallisiinkin. Mutta vaikka esimiehet hänen vuokseen monesti
+tuskittelivat, niin hekin jo seuraavassa tuokiossa hänen hilpeydelleen
+nauroivat -- ja antoivat anteeksi.
+
+Turussa hän tutustui oikein veroiseensa huimapäähän, väkevään
+parooniin, Otto Flemingiin, tämän kuuluisan suvun kuuluisaan latvaan,
+joka näihin aikoihin oli vänrikkinä Turun rykmentissä; luonnollisesti
+näistä kahdesta kohta tuli parhaat toverukset ja seikkailukumppalit.
+Iloisia juominkeja pidettiin, öisiä retkiä ja päiväsiä otteluita;
+rauhalliset turkulaiset pelkäsivät näitä hurjapäitä nuorukaisia ja
+panivat kätensä ristiin aina kun uudesta hurjuustyöstä kerrottiin,
+mutta heidän iloiset ilveet ja uskomattomat voimannäytteet olivat
+samalla kaikkien ihailunsekaisena puheenaiheena.
+
+Eräänä kesäpäivänä palasivat ystävykset hiestyneinä ja kurkut kuivina
+sotaharjoituksista helteiseltä harjoituskentältä kaupunkiin ja kulkivat
+kaupunginkellarin ohi, janoisia katseita sinnepäin luoden. Mutta matti
+oli taskussa molemmilla, ei saanut irti kellarista ollutta; ei saanut
+kastelluksi kuivaa kurkkua... Portin ohi mennessään näkivät he siinä
+kapakan pienessä pihapuistossa neljä turkulaista porvaria mukavasti
+istuvan suloisessa kesäisessä levossa olutpöydän ympärillä lehmuksen
+viileässä varjossa... Aatelisherrat katsahtivat toisiinsa... kieltä
+tuntui kuivaavan yhä enemmän ja väkevä parooni pysähtyi:
+
+-- Miten saisimme nuo tervasaksat tarjoamaan?
+
+-- Meidän täytyy lyödä poroporvarit hämmästyksellä. Tule, pieni
+ponnistus, niin me istumme heidän keskessään.
+
+Puistikon erotti kadusta korkeanlainen lauta-aita, jonka alla juuri
+porvarit istuivat olutta juomassa. Väkevä parooni ymmärsi toverinsa
+tarkoituksen, tarkasti silmämitalla lankun korkeutta... sen täytyy
+sittenkin onnistua. Hän siirtyi vauhtia ottamaan kadun yli, toveri
+jälessä... voimakas ponnahdus -- ja yhtäkkiä lentää säikähdyksestä
+sokeain porvarien ylitse ja koko lehmuspuun lävitse mies ja kohta
+jälestä toinen. Ja tervehtimättä, kursailematta istahtivat kuin
+taivaasta pudonneina janoiset kujeilijat porvarien pöytään.
+
+Nämä toipuvat vähitellen hämmästyksestään, tuntevat veitikat,
+ymmärtävät yskän -- ja olutta tulee. Tarina luistaa, ilta kuluu ja
+sen kuluessa tulee pöydälle vielä parempiakin juomia ja iloisessa
+seurustelussa livahtaa kesäinen yö. Aamu on jo käsissä, kun porvarit ja
+aatelismiehet käsikynkässä parhaina veljinä laputtavat kapakasta.
+
+Mutta seuraavana päivänä, keskellä päivää, liikkeen ollessa
+vilkkaimmallaan Turun sillalla, astelevat seikkailijaveljet siellä
+rinnakkain päät pystyssä, jäykkinä sotureina ja aatelisherroina.
+Siinä tulevat silloin tervasaksat, kaikki nuo neljä viimeöistä veljeä
+ja hyväntekijää, heitä vastaan. Ylpeästi, päätään nyökäsemättä
+vastaukseksi porvarien tervehdykseen, yrittivät kujeilijat astua ohi.
+Vaan tuo pisti vihaksi porvareille, jotka kyllä kukkaroissaan tunsivat,
+mitä uusi tuttavuus oli heille tullut maksamaan, ja yksi heistä virkkoi
+paroonille harmillaankin:
+
+-- Terve veli, eikö ole tapa kiittää kesteistä?
+
+-- Huuti tomppeli, minuako kutsut veljeksesi...? Ja parooni ottaa
+kahta porvareista rinnuksesta kiinni, nostaa sievästi kaidepuun
+ylitse ja tipauttaa veteen. Samassa silmänräpäyksessä lentää kaksi
+jälelle jäänyttä Voipalan herran nostamina samaa tietä... Säikähtynyt
+ihmisjoukko juoksee huudellen pakoon...
+
+Silta ei ollut korkealla vedestä eikä vesi siinä rannalla syvää,
+hengenvaaratta pääsivät porvarit kahlaamaan maihin, mutta läpimärkinä
+ja savisina. Mutta väkivallan teko oli ollut liian julkea ja julkinen,
+vaivoin saivat seikkailijain ystävät suurilla rahoilla nuo kastetut
+porvarit suositetuiksi, vaan kumpasellakin nuorukaisella oli siltä
+kohta tiedossa ero virastaan sotaväestä.
+
+Siihen päättyivät väkevän paroonin ja Voipalan herran yhteiset
+seikkailut. Fleming sai suosijainsa avulla vielä virkansa Turussa
+takasin, mutta nuori Tandefelt joutui joutilaaksi ja matkusteli
+viratonna ympäri maata vieraillen sukulaisissaan ja huvittaen sekä
+suututtaen heitä kujeillaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tämä oli tapahtunut vähän ennen sotaa, Suomen v:n 1808 sotaa. Sodan
+syttyessä oli seikkailijamme tietysti heti jalkeilla, täytyihän
+hänenkin olla mukana. Hän otti pestin uudelleen ja seurasi sitten
+kersanttina Turun rykmentissä Klingsporin väistyvää armeijaa aina
+Siikajoelle asti ja palasi sen mukana myöskin kesän tultua takaisin
+Adlercreutzin voittoretkellä, yhtä hanakkana tappeluissa kuin iloisena
+toveriseuroissa.
+
+Lapualla näytti Suomen armeijalle päivä kirkkaimmalta, väistyvä
+venäläinen pääjoukko peräytyi jo Päijänteen rannoille ja Adlercreutz
+toivoi jaksavansa ajaa sen sieltäkin yhä etelämmäs. Mutta hän tarvitsi
+tarkempia tietoja vihollisten joukkojen lukumäärästä Sisä-Suomessa, --
+tarvitsi rohkean ja vikkelän vakoojan.
+
+Aina seikkailuhaluinen Tandefelt tarjoutui kohta tälle vaaralliselle
+retkelle; tarjous hyväksyttiin ja nuori Voipalan herra erosi Suomen
+armeijasta lähteäkseen valepukuisena vakoojana kuljeskelemaan
+vihollisen hallussa olevan maakunnan läpi. Hän liikkui venäläisten
+leiripaikkain ympärillä Suur-Savossa ja aina rajalle asti; urkki
+tietoja mistä sai ja oli jo paluumatkalla armeijansa luo ilmoittamaan,
+että uusia suuria venäläisosastoja oli Kamenskin johdolla rajalta päin
+kulussa Venäjän armeijalle avuksi.
+
+Silloin, rientäessään oijusteitä takaisin Päijännettä kohti, heräsi
+hänessä yhtäkkiä luvaton halu pistäytyä ohimennen syntymäpitäjässään
+Sysmässä, jossa hän ei ollut käynyt kahdeksaan vuoteen, tervehtimässä
+morsiantaan, joka siellä Hovilassa alttiina ja uskollisena
+kärsivällisesti odotti sulhoaan. Se yritys oli tosin arveluttava,
+sillä juuri näissä kylissä majaili tähän aikaan tavallista lukuisammin
+ruokavaroja hankkivia kasakoita,--mutta nuori seikkailija ei ollut
+tottunut karttelemaan vaaroja. Eräänä kauniina syyspäivänä ilmestyi
+hän metsäteitä kulkien resusessa talonpoikaispuvussa Hovilaan, jonka
+kyökkiin hän meni istumaan. Hänen morsiamensa tunsi hänet siellä, he
+saivat hetkisen puhutella toisiaan, mutta hätääntyneenä ja huolissaan
+oli morsian sulhonsa vuoksi, sillä Hovilassakin vieraili juuri
+parastaikaa kasakkaosasto, -- kunhan eivät toki keksisi valepukuista
+vakoojaa!
+
+Tuskin olisi kumminkaan talonväen kanssa seurusteleva talonpoika
+erityisesti herättänyt venäläisten epäilyksiä, ellei yksi partaleuka
+sattumalta olisi huomannut, että liian hieno paidankaulus pilkisti
+esiin kuljeskelijan repaleisen sarkatakin alta. Silloin ruvettiin
+ottamaan miehestä tarkempaa selkoa, löydettiin papereita, keksittiin
+vakooja. Ja vakoojan palkka oli varma: tutkinto kävi lyhyeksi, tuomio
+selväksi, seuraavana aamuna päivän koittaessa oli vanki ammuttava.
+
+Yksi yö oli hilpeällä seikkailijalla siis vielä elämisen lomaa, sitten
+oli tuleva loppu kaikista kujeista ja retkeilyistä. Se viimeinen yönsä
+pidettiin häntä vankina eräässä huoneessa Hovilan päärakennuksessa,
+jossa kasakat häntä vartioivat ja tarkkaan katsoivat, ettei häntä
+talonväki saisi tavata.
+
+Kauhulla kuuli morsian sulhonsa kohtalon, tuon kauan kaihotun pirteän
+miehen, joka hänen vuokseen oli tähän vaaraan antautunut. Mutta turhaan
+koetti hän kyyneleillä ja rukouksilla taivuttaa talossa vierailevaa
+venäläistä upseeria armahtamaan vangittua sulhoaan, turhaan rukoili
+hän edes sitäkään suosion kipenettä, että saisi vielä viimeisen kerran
+puhutella tuota miestä, jota aamusta ei enää olisi olemassa, ja
+jäähyväiset hänelle heittää. Turhaan. Ainoa armo, mikä kyynelissään
+kylpevälle neitoselle suotiin, oli se, että hän sai luvan upseerin ja
+kasakkain läsnäollessa viimeisenä uskonnollisena hartaustyönä veisata
+virren yhdessä sulhonsa kanssa, -- kuolinvirren. Ja sitä varten vihdoin
+laskettiin neitonen sulhonsa vankihuoneeseen.
+
+Tarkoin valvoivat vartijat, ettei vanki ja neitonen saaneet antaa
+toisilleen mitään tietoja tai merkkejä. Murtunut morsian lankesi
+polvilleen ja vapisevalla äänellä aloitti hän virren, johon vanki,
+hänkin kerran elämässään vakavaksi käyneenä, hiljaa yhtyi. Alkusanat
+neitosen virressä tuntuivat tutuilta, vaan pian vanki jatkuvissa
+säkeissä huomasi outoja sanoja, omatekoisia. Hän hyräili hiljaa ja
+hartaasti, mutta sydämessään hän hymyili.
+
+Sillä tyttönen veisasi näin:
+
+"Polvillesi lankee ja sanojani tarkasti kuule. Yön ensimmäisellä
+tunnilla kuulet ikkunan alta hiljaisen loiskeen. Venhe on siihen
+silloin sinua varten tuotu. Vartiaisi käsistä itsesi äkkiä riuhtase ja
+hyppää ikkunasta ulos. Putoot silloin suoraan venheeseen, joka sinut
+pelastaa. Aa-amen."
+
+Ja vanki toisti hartaasti:
+
+"Amen."
+
+Liikuttava hartaushetki oli lopussa ja murtunut morsian vietiin
+tuomitun sulhonsa luota. Mutta nuori sysmäläinen tunsi tarkoin talon
+rakenteet ja tiesi, että joki virtasi juuri sen huoneen ikkunan alla,
+joka hänelle oli vankihuoneeksi valittu. Hän makasi muka sikeästi
+nukkuneena pahnoilla lattialla, mutta valppaasti hän seurasi, kuinka
+vartijat, joita talossa oli kestitty vankalla oluella, torkkuivat ja
+uupuivat uneen. Puoliyö kului, kaikki oli äänetöntä.
+
+Ulkoa syysyön hiljaisuudesta kuuluu silloin pienonen loiskaus. Samassa
+silmänräpäyksessä on vanki hurjalla hypyllä loikannut vartijainsa yli
+suoraan lasista ikkunaa vastaan ja kadonnut sen läpi pimeään yöhön.
+Vartijat karahtavat pystyyn, katsovat toisiaan: venhe kuuluu vinhasti
+soutaen etenevän rannasta. He rientävät ulos, juoksevat rantoja
+pitkin... ei ole venhettä missään; he ampuvat summia pimeälle joelle,
+mutta eivät osaa nopeasti loittonevaan alukseen...
+
+Kuolemaan tuomittu on pelastettu, rohkea morsian saattaa sulhonsa läpi
+yön kauas Päijänteelle ja palaa rantoja hiipien takaisin. Vaan suruton
+seikkailija soutaa Päijänteen poikki ja saapuu kenenkään estämättä
+Padasjoelle.
+
+Siellä hän kuulee surullisia sanomia. Suomen voittoisa armeija on taas
+pakomatkalla pohjoiseen päin; Adlercreutz on Oravaisissa vielä kerran
+koettanut ponnistaa kaiken tarmonsa, mutta se ei enää kestänyt ja hänen
+joukkonsa pirstaleet ovat nyt väistymässä yhä ylemmäs. Myöhää on nuoren
+vakoojan enää lähteä sen surullisia jälkiä seuraamaan ja sille viestejä
+viemään. Hän vetäytyy siitä syystä vihollisen hallussa olevan maan läpi
+länttä kohden, saapuu rannikolle ja päättää paeta koko synnyinmaastaan
+pois Ruotsiin. Turussa hän pääseekin ulkomaiseen laivaan, joka hänet
+viepi Tukholmaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Menetetty on Suomi ja mielet Ruotsissa siitä kiihkoiset ja katkerat.
+Levottomat ja meteliset ovat ajat Ruotsin pääkaupungissa; kuningas
+sukuineen viskataan valtaistuimelta, kansa halveksii hallitusta, jossa
+miehet tiheään vaihtuvat; puolueriidat kuohuvat korkeina, vehkeitä
+punotaan joka taholla; intohimot tarttuvat ylhäältä alaspäin, kansa
+panee toimeen metelisiä mielenosoituksia milloin yhden, milloin toisen
+julkisen miehen hyväksi taikka häntä vastaan. Valitaan perintöruhtinas,
+hänestä tulee kansan mielikki, mutta hän kuolee kesken kaiken ja huhu
+leviää yli syvien rivien, että hän on kaatunut suistetun kuninkaan
+suvun hyväksi vehkeilevän marskin, kreivi Aksel von Fersenin salaisiin
+juoniin.
+
+Kansa raivostuu, huutaa kostoa murhaajalle.
+
+Kaatuneen perintöprinssin, kansan lemmikin, ruumis tuodaan
+juhlasaatossa Tukholmaan. Kiihtyneet väkijoukot tunkeilevat kaduilla,
+hampaita purraan ja nyrkkiä puistetaan ja uhkaava murina käy läpi
+lainehti vain laumojen. Salaliittoja on ollut tekeillä, juonia
+viritetty toisesta jos toisestakin puolueesta, salaista kuisketta
+kulkee katurahvaan kiihtyneissä riveissä.
+
+Jo saapuu hautasaatto, vaivaloisesti matkaten ahertavain joukkojen
+lävitse Ritariholman kirkkoa kohden. Muhkeat vaunut toistensa perästä
+vierivät ohi, vaunuissa istuvat ylhäiset herrat saavat sulattaa
+katurahvaan äänekkäitä pistoksia ja solvauksia. Ensimmäisten joukossa
+saattokulussa saapuvat muita upeammat, umpinaiset juhlavaunut, kuuden
+valkoisen hevosen vetämät, punaiset ja kullatut vaunut, jotka anastavat
+puolet kadun leveydestä.
+
+-- Se on Fersen! Kosto prinssin kaatajalle!
+
+-- Tuo salamurhaaja uskaltaa vielä ajaa vainajan hautasaatossa!
+
+-- Hän meille ilveilee...!
+
+Väkijoukosta lennähtää kiviä juhlavaunuja kohti, ensin yksitellen,
+sitten tulee kokonainen kivituisku. Ajaja sortuu verissään ajolaudalta,
+hosuessaan ruoskalla kiljuvia laumoja, hevoset korskahtelevat,
+hyökkäävät väkijoukkoon, polkevat ihmisiä alleen... Kansa raivostuu,
+ryntää vaunuja vastaan, joiden ikkunat ovat pirstaleina. Eräs roteva
+nainen tempaa vaunujen oven auki ja kiskasee nurkkaan kyyristyneen,
+kalpean, juhlapukuisen herran ulos raivoavaan väkijoukkoon.
+Ferseniltä raastetaan kullalla kirjailtu takki päältään, hän
+pääsee paitahihasillaan puikahtamaan väkijoukon lomitse erääseen
+porttikäytävään. Mutta hänet tunnetaan, hurjistunut kansa, jonka
+intohimoja ei enää mikään hillitse, ryntää jälestä. Ylhäinen herra
+tallautuu väkijoukon jalkoihin ja eräs karkea matruusi rutistaa
+polvillaan hänen rintakehänsä murskaksi.
+
+Vihattu kreivi on surmattu. Mutta sotaväkikin saapuu vihdoin paikalle,
+kadut ja portit suljetaan, kaikki talossa olijat vangitaan. Talo
+tutkitaan tarkoin ja eräästä huoneesta löydetään sängyn alta naiseksi
+puettu mies, -- se on suomalainen seikkailijamme Otto Johan Tandefelt,
+Voipalan ja Hovilan perijä.
+
+Levottoman seikkailijaluonteensa mukaisesti on hänen tietysti täytynyt
+olla näissäkin meteleissä mukana, jopa toimeliaimpana ja hurjimpana
+kaikista. Ja nyt hänet vangitaan pahimmin epäiltynä kreivi Fersenin
+murhaajaksi ja jäseneksi siinä salaliitossa, joka tätä murhaa varten
+nähtävästi jo edeltäpäin on ollut laadittu. Raudoissa istuu nyt
+seikkailijamme, Tukholman vankilassa, istuu kauan.
+
+Sillä tämän murhajutun tutkiminen on pitkällistä ja ankaraa, --
+olihan koetettava päästä perille salajuonen ylhäisistä virittäjistä.
+Mutta suomalainen seikkailijamme ei tunnustanut mitään, ei tietänyt
+mitään. Ja vihdoin lankesi tuomio: Otto Johan Tandefelt on huomattu
+syylliseksi, mutta riittäviä todisteita kumminkin vielä puuttuu
+kuolemantuomion langettamista varten. Hänet suljettiin siitä syystä
+tunnustuksille Elfsborgin linnaan. Täällä häntä pidettiin kovassa
+vankeudessa puolen kolmatta vuotta. Mutta hän ei tunnustanut sittenkään
+mitään. Vihdoin keväällä 1814 valmistui hänestä lopullinen tuomio.
+Hänet tuomittiin menettämään aatelisoikeutensa ja nimellä Pettersson
+karkoitettavaksi maanpakolaisuuteen Ruotsista, kuoleman tuomio uhkana,
+jos hän sinne palaa.
+
+Maanpakolaisuuteen karkoitettu olisi nyt tahtonut palata tiloilleen
+Suomeen, jossa häntä morsiamensa yhä uskollisesti odotti, mutta
+Suomeen häntä ei laskettu; tämä maa oli liian lähellä Ruotsia ja
+Fersenin murhassa osallisena ollut oli liian vaarallinen valtiollinen
+vehkeilijä. Hänet vietiin sen sijaan puutavaroilla lastattuun laivaan,
+joka juuri oli lähdössä Espanjaan, ja niin joutui suomalainen
+seikkailija etelän kuumille rannoille.
+
+Yksin, tuntemattomana, rahatonna, kieltä taitamattomana hän sinne
+joutui, vaan hän oli kaikissa tapauksissa taas vapaa ja elämä vielä
+rikkaana edessään, -- ainahan sukkela mies nahkansa pelastaa. Ja
+iloisena ja huoletonna hän rupesi Espanjassa elelemään.
+
+Lankun kantajana täytyi hänen aluksi Cadixissa henkeänsä elättää, mutta
+pian potki onni hänet ylemmäs. Taipumuksensa veti hänet soturiuralle
+eikä aikaakaan, niin hän jo palveli sotilaana Espanjan armeijassa.
+Pulskana, urheana soturina, taitavana ampujana ja miekkailijana
+hän siellä pian arvoasteissa kohosi ja onni häntä yhä suosi. Hän
+oli osallisena Rafael Riegon voittoisassa kapinassa itsevaltiutta
+vastaan, yleni siinä upseeriksi ja hänellä oli nyt kaunis ura auki
+vielä korkeammallekin kohotakseen. Mutta levoton seikkailijaluonne ei
+sallinut hänen kovin kauan yksillä urilla toimia ja sen lisäksi rupesi
+nyt yhä enemmän koti-ikäväkin vaivaamaan maailmalla yksin ajelehtivaa
+miestä, joka ei ollut enää mikään nuorukainen. Hän oli pitkän ajan
+kuluttua taas kerran kirjoittanut kirjeen kotiinsa Sysmään ja sai
+sieltä nyt hartaat, kaipausta kertovat kirjeet vastaan. Hänen vanha
+äitinsä eli vielä Voipalassa ja ikävöi niin sanomattomasti poikaansa,
+jota hän ei vuosikymmeniin ollut nähnyt, jota hän jo monesti kuolleena
+oli itkenyt, mutta joka yhä siltä pysyi hänen äidillisen rakkautensa
+esineenä. Ja morsian, tuo uskollinen ja uhraava Jeannette Bröijer,
+odotti yhä vielä entisellä uskollisuudella sulhoaan...
+
+-- Nyt lähdetään kotiin! huudahti espanjalaisena upseerina
+palveleva suomalainen nämä kirjeet luettuaan ja hän rupesikin
+kohta varustautumaan kotimatkalleen. Matkarahoja oli hän säästänyt
+riittävästi kokoon ja hän läksi nyt pyytämään eroa armeijasta.
+Kaipauksella esimiehet ja toverit erosivat tästä rotevasta
+suomalaisesta, ja espanjalainen kapteeninvaltakirja oli hänellä
+taskussaan, kun hän Euroopan halki lähti matkalle pohjoiseen päin.
+
+-- Kotiin, Suomeen!
+
+Siellä aikoi hän loppuikänsä -- hän oli jo yli neljänkymmenen iässä
+-- rauhassa viettää perintötiloillaan; hänen elämänsä alkupuoli oli
+ollut myrskyä ja maininkia, sen loppupuolen piti nyt kulua levossa
+omaisten hellässä helmassa, syrjäisen sisämaan kätkössä. Kohta kotiin
+tultuaan aikoi hän mennä naimisiin jo vanhenemassa olevan morsiamensa
+kanssa, joka häntä yli 20 vuotta oli uskollisesti odottanut, ja
+lempeydellä hän aikoi omaisilleen palkita ne monet kaihot, jotka hän
+heille huikentelevaisuudellaan oli tuottanut. Ja milt'ei levottomalla
+kiireellä hän matkusti Euroopan halki pohjoiseen päin.
+
+-- Kotiin, Suomeen!
+
+Jännityksellä omaiset kotona Sysmässä odottivat kadotettua
+tuhlaajapoikaa, joka niin varmasti oli ilmoittanut kotimatkalle
+lähtevänsä. Heidän odotuksessaan oli aluksi iloa ja luottavaa
+varmuutta, sitten ihmettelyä ja ikävää, vihdoin epäilystä ja
+toivottomuutta. Sillä viikkoja kului, kuukausia kului, vuosia kului,
+-- odotettu pysyi vain yhä poissa. Hän ei koskaan saapunut Suomeen. Ja
+taas oli oma seikkailuhalu siihen syynä.
+
+Vielä kerran oli tämä näet hänet vallannut, kun hän Kööpenhaminassa
+odotti purjelaivaa, joka hänet veisi kotimaahansa. Sitä kesti
+odottaa kauan, ja silloin lennähti yht'äkkiä matkustajan päähän
+tuuma vielä kotimatkalla pistäytyä Ruotsiin uudistamaan vanhoja
+muistoja ja tervehtimään vanhoja tuttavia. Ja kohta hän toteutti tuon
+päähänpistonsa, vaikka hänet niin ankaralla uhalla oli kielletty
+Ruotsiin palaamasta. Mutta sepä juuri häntä houkutteli...
+
+Espanjalaisena upseerina kulki Tandefelt-Pettersson Ruotsin kautta
+ja saapui Tukholmaan. Mutta liian julkisesti hän siellä seurusteli
+vanhain tuttavainsa, epäiltyjen salaliittolaisten, kanssa; hänet
+tunnettiin, vangittiin ja taas sai seikkailijamme viettää kuukausia
+Tukholman vankilassa, joka hänelle jo entuudesta oli tuttu paikka. Ja
+armotta aiottiin nyt entinen tuomio panna toimeen: maanpakoon ajettu,
+epäilty valtiollinen vehkeilijä oli kiellosta huolimatta vielä saapunut
+takaisin vehkeilemään, -- hänen mittansa katsottiin olevan täyden.
+
+Taas oli silmukka kaulassa levottoman miehen.
+
+Mutta vielä kerran onnen viskelemä seikkailija sukelsi irti silmukasta.
+Hänellä oli mukanaan espanjalainen kapteeninvaltakirjansa, ja se
+hänet pelasti. Kuolemaan jo tuomittuna vetosi hän Tukholmassa olevaan
+Espanjan lähettilääseen, anoen tämän suojelusta, ja lähettiläs
+rupesikin hänen auttajakseen: eihän Espanjan kansalaista, espanjalaista
+upseeria, käynyt niinkään helposti Ruotsissa hirttäminen. Hallitusten
+välisiä käsittelyjä kesti kauan, mutta lopputulos olikin, että Ruotsin
+hallitus vielä oli pakotettu päästämään linnun käsistään, laskemaan
+vangin vapaaksi.
+
+Mutta Suomeen hän ei nytkään päässyt, niin hartaasti kuin hän sitä
+jo halusikin. Espanjan hallitus oli kansalaisenaan vaatinut hänet
+vapaaksi, Espanjaan siis Tukholman poliisi lähetti tuon kiusallisen
+miehen, joka sieltä juuri oli tullut matkalla Suomeen. Ja toisen
+kerran joutui seikkailijamme siten tekemään tuon pitkän merimatkan
+kauppalaivalla Cadixiin.
+
+Mutta murtuneena ja masentuneena hän sinne tällä kertaa tuli. Hän oli
+nyt jo väsynyt; vaivaloiset matkat ja vankina istuminen oli hänet
+heikontanut. Hän olisi jo halunnut päästä lepoon, rauhassa iltaansa
+viettämään omaistensa keskuudessa; olihan hän jo liian vanha alkamaan
+uudelleen alusta seikkailuelämää vieraalla maalla. Mutta matkarahat
+olivat loppuneet, armeijasta hän oli eronnut, työlääksi kävi taas
+hankkia jokapäiväistä leipääkin.
+
+Siksi vanha äiti ja jo vanhaksi käynyt morsian odottivat kotona
+ikävällä ja kaiholla. Näihin asti oli Otto seikkailuretkillään pitänyt
+kunnianasianaan olla näiltä omaisiltaan mitään apua pyytämättä. Mutta
+nyt hän oli vanha ja murtunut ja hän kirjoitti sen vuoksi kotiinsa
+Sysmään, pyytäen matkarahoja Suomeen päästäkseen. Ja varmoilla
+toiveilla hän niitä odotti.
+
+Mutta niitä ei tullut. Hän kirjoitti vielä toisen kerran. Ei tullut.
+Olot kotona Voipalassa olivat nyt sellaiset, ettei sieltä hänelle
+mitään apua liiennyt. Äiti makasi vuoteen omana avutonna ja isäpuoli
+ei halunnutkaan karkulaista, joka koko ikänsä oli ollut tiloiltaan
+poissa, niihin takaisin, -- hän piti niitä jo ominaan ja tahtoi jättää
+ne perintönä omille lapsilleen. Ja Jeannette Bröijer, tuo 50-vuotias
+morsian, eli varatonna sukulaistensa armoilla --, sellaista summaa,
+minkä matkat tuohon aikaan maksoivat, hän ei mistään saanut irti.
+
+Ja siksi täytyi kotimaahansa ikävöivän miehen yhä edelleen jäädä
+puutteissa ja ahtaissa oloissa elämään vieraalle maalle.
+
+Vielä viimeisen kirjeen hän Espanjasta morsiamelleen kirjoitti. Entinen
+hilpeys ja luottamus oli siitä poissa, raskasmielisyyttä huokui
+riveistä ja rivien väliltä. Hän kaihoili kirjeessään hukkaanmennyttä
+elämätään, katui nuoruutensa vallattomuutta ja kevytmielisyyttä,
+valitti, ettei hän miehenäkään ollut miehistynyt, valitti, että oli
+seikkailujen hyrskyihin laskenut purtensa valloilleen, hakematta
+ajoissa rauhaisaa satamaa. "Liian myöhään huomaan nyt joutuneeni
+auttamattomasti tuuliajolle, nyt en satamaa enää saavuta, ennen kuin
+haudassa. Ja pahempi on, että olen sinunkin retkesi tärvellyt. Paljon
+olisi sinulla, Jeannette, mulle anteeksi annettavaa, jos minulle
+anteeksi antaa voisit. Autioksi korveksi olen sinun elämäsi tehnyt,
+sinun, joka kerran nuoruutesi lemmellä vannoit minua odottavasi ja
+uskollisena pidit valasi, jota en todellakaan olisi ansainnut. Oi,
+paljon olen rikkonut ja liiaksi saanut anteeksi; ansaittu palkkani on,
+että nyt saan kuolla yksin vieraalla rannalla ilman isänmaata ja ilman
+rakkautta. Tässä maassa liikkuu nykyjään vaarallinen rutto, keltakuume;
+joka päivä näen ihmisiä ympärilläni kaatuvan, kuolevan kaduille ja
+pihoille ja porraskäytäviin. Ei kukaan välitä hankkia selkoa näiden
+ruttoon kuolleiden vainajain nimestä eikä kotipaikasta, niitä kootaan
+suuriin, umpinaisiin ruumisvaunuihin ja vedetään öisin vartavasten
+kaivettuihin, syviin, yhteisiin ruttohautoihin. Ehkäpä lepäävät jo pian
+minunkin levottomat, nyt väsyneet luuni sellaisessa nimettömäin suuressa
+perhehaudassa..."
+
+Sen koommin ei mitään kuulunut suomalaisesta seikkailijastamme. Vielä
+parikymmentä vuotta odotti harmaapäinen morsian Hovilassa sulhoaan,
+odotti luottamuksella ja toivolla, kunnes uskollisena morsiamena
+laskeutui lepoon. Eikä ole kukaan ottanut selkoa, missä seikkailijan
+"levottomat luut" lepäävät.
+
+Usein hänen retkiään ja kujeitaan kotipitäjässä sukulaisten kesken
+muisteltiin, niistä kerrottiin kummallisia kaskuja ja niitä kuvailtiin
+lapsille kuin huikentelevaisuuden ja vallattomuuden varottavina
+esimerkkeinä. Mutta usein kumminkin samalla lisättiin:
+
+-- Sääli oli sittenkin hilpeää miestä, -- hän oli aina niin reipas ja
+iloinen...
+
+
+
+
+KUOLEVA VANKI
+
+
+Päättynyt on päivätyö linnassa, jossa vangeilla teetetään maa-
+ja kivitöitä. Vangit, jotka päiväkauden ovat vääntäneet kiviä ja
+luoneet maata, saavat vihdoinkin huokaista, ja he ovat pysähtyneet
+yksi sinne, toinen tänne rintavarustuksen luo katselemaan kesäillan
+rauhaisaa kirkkautta ja meren tyyntä pintaa. He odottavat illallista
+ruoka-annostaan, päästäkseen sitten lavereilleen lepäämään, --
+muutamien tuntien perästä alkaa raataminen taas.
+
+Siihen aikaan, johon tämä kuvaus kuuluu, viime vuosisadan alkupuolella,
+ei ollut vielä niin viljalti vankiloita Suomessa kuin nyt; elinkautisia
+vankeja pidettiin sen vuoksi enimmäkseen erilaisissa ruunun töissä. Ja
+sellaisia vankeja olivat nämäkin raatajat linnan valleilla.
+
+Eräs vanha vanki on istahtanut kivelle, lähelle rantavallia, nojautuu
+siinä raskaasti lapionvarteen ja katselee muurin ja ulapan yli
+kaukaista, vihantarantaista saarta, jossa hän näkee elonkorjaajain
+palaavan työstään. Hän on väsynyt, työstä ja vanhuudesta väsynyt,
+hengitys kulkee ahtaasti ja omituinen, sammuva tuli on hänen
+katseissaan, kun hän ne suuntaa yli siintävän meren kohti vihantaa
+rantaa. Mutta hän ei näe merta eikä rantaa. Hänen raukeaan katseeseensa
+kuvastuu kaukaisten muistojen loihtima rakkaampi näköala, selvempänä
+ja kirkkaampana kuin koskaan tuo edessä oleva merimaisema. Hän näkee
+edessään kappaleen kotoista Karjalan kangasta, näkee metsäisen
+ahonrinteen ja sen liepeelle avatun halmeen, jossa kellertävissä
+kuhilaissa kypsänä hohtaa kultainen terä. Ja sieltä leikkuuväki laulaen
+palaa työstään taloa kohden, jossa sauna törmällä lämpiää.
+
+Surunvoittoinen, kalahtava ääni kuuluu linnan vangeille varatusta
+matalasta rakennuksesta; rautalevyä helistetään, vangeille on
+illallinen valmis, ja joukottain vetäytyvät he ääntä kohden
+vahtisotamiehet perässään. Yksi vain, tuo raukeakatseinen vanki
+rantavarustuksen luona, hän ei noudata kutsua, hän ei kuule sitä, hän
+ei liikahda paikoiltaan. Jalat eivät tunnu enää kannattavan, hän vaipuu
+yhä hervottomammin varustuksen nojaan ja vartijatkin jättävät hänet
+siihen, -- mihinkäpä se siitä karkaa kahlehdittu vanhus vartioidusta
+saaresta!
+
+Yksin istuu hän siinä laskeutuessa kesäisen päivän ja öisen rauhan
+levitessä hänen ympärilleen. Ja hän tuntee kuoleman lähestyvän, tuntee
+sen viileän hengähdyksen kuumeisella poskellaan, tuntee sen vetävän
+utuisen verkkonsa hämärtämään hänen katseensa ja uuvuttamaan hänen
+ajatuksensa. Mutta hän ei usko kuoleman vielä tulevan, sen aika ei
+ole vielä käsissä, hän on siitä varma, aivan varma. Se henkii kyllä
+lähellä, mutta se ei voi häntä tempaista, ennen kuin hän on saavuttanut
+elämässään oikeutta.
+
+Hän uskoo horjahtamatta, että hänelle vielä tässä elämässä muutos
+tapahtuu. Sitä hänen uskoaan ei voi mikään taittaa, se on kestänyt niin
+kauan ja kokenut niin paljon, se ei voi murtua. Se usko on ollut hänen
+elämänsä ylläpitäjänä ja kannustajana kohta kaksikymmentä vuotta, se ei
+voi häntä nytkään pettää. Sitä on, tuota hänen uskoaan, tosin paljon
+pilkattu ja horjutettu, mutta hän ei ole sitä heittänyt eikä heitä
+nytkään. Mutta kun hänen voimansa yhä enemmän voipuvat ja kostea harso
+hänen katseensa peittää, silloin hän näkee kuin häilyvinä utukuvina
+edessään elämänsä katkerat vaiheet ja hänen hämärtyvän muistinsa ohi
+lennähtävät ne raskaasti sivuutetut taitekohdat hänen taipaleellaan,
+joilla hänen uskonsa oli yrittänyt pettämään.
+
+Hän muistaa nuo ajat, jolloin, hänen ollessa parhaissa vuosissaan
+ja hänen terveimmissä voimissaan raataessaan kotinsa, Harsian maan,
+kohottamiseksi, ensiksi rupesi leviämään huolettavia huhuja, että
+heidän, talonpoikain, maat julistettaisiin lahjoitusherrain omiksi ja
+että heistä omilla konnuillaan tehtäisiin toisten vuokralaisia. Hän
+ei sitä ollut uskonut, oli kieltänyt toisiakin uskomasta sellaista
+mahdollisuutta ja lujaan uskoonsa luottaen hän oli vain ennallaan
+raatanut... Heidän maansa olivat lahjoitusmaita, sen he tiesivät,
+mutta he käsittivät ne sittenkin omikseen. Sitten tuli kun tulikin se
+asetus, jonka sanottiin riistävän häneltä ja hänen naapureiltaan heidän
+isiltä perityt, itse viljelemänsä maat, heidän kotinsa ja tavaransa.
+Se oli kolaus Karjalan kansalle. Monelta meni tarmo ja taittui usko,
+mutta Harsialtapa ei taittunut. Hän vain vakuutti itselleen ja muille,
+että tässä täytyy olla erehdys, tässä on tapahtunut virhe, joka
+vielä korjautuu, hän kehoitti kehoittamalla naapureitaan pysymään
+sitkeinä viljelyksillään ja luottamaan siihen, että lahjoitusherrat
+kyllä saisivat verot, mutta että maat lopultakin jäisivät heille. He
+jäivät tiloilleen elämään ja raatamaan, tekivät päivätöitä, maksoivat
+veroja, sitä myöten kuin niitä lisättiin ja uusia vaadittiin, mutta
+oikeudestaan he eivät luopuneet; määräystä, joka heistä olisi tehnyt
+lampuoteja, he eivät oikeaksi tunnustaneet.
+
+Vanhus näkee edelleen, valliin nojautuen, raukean katseensa edessä
+liitelevän sarjan kirjavia kuvia niiltä ajoilta, jolloin hänen uskoaan
+yhä tiukemmin horjutettiin. Saapui uhkauksia, herrat käyttivät
+pakotuskeinoja. Mutta talonpojat raatoivat edelleen konnuillaan ja
+luottivat siihen, että vielä se oikeus heille avuksi ehtii. Mutta se
+viipyi. Jo tultiin heitä tiloiltaan häätämään, talot tyhjennettiin
+autioiksi, vilja korjattiin pelloilta, vietiin koti ja kontu, vietiin
+leipä... Ja monelta meni taas usko, yhä useammat hänen kupeeltaan
+kaatuivat pois ja alistuivat pakon alle, taipuivat lampuodeiksi; he
+olivat joutuneet epätoivoon lopullisesta voitostaan. Mutta Harsia
+ei joutunut epätoivoon, hän ei luopunut uskostaan. Heitä oli vielä
+syrjäisellä metsäkulmalla ryhmä miehiä, jotka häädettyinäkin palasivat
+asumaan talojaan ja viljelemään peltojaan, vaikka niistä toinen jo oli
+sadon korjannut. Tämä on ohimenevää vain, niin he uskoivat, tämä kaikki
+vielä korjautuu, hyvityksen hetki tulee. Niinkauan kuin uskoa kestää,
+niin kauan on elämää olemassa, -- niin oli hän neuvonut viimeisiä
+naapureitaan ja he kestivät hänen kanssaan.
+
+Mutta koettelemusten mitta ei ollut vielä täysi. Heidän rauhallisille
+metsäkulmilleen saapui eräänä päivänä herrain väkeä pakolla masentamaan
+kansaa ja riistämään siltä lopultakin sen maat ja viljelykset. Silloin
+metsäkulmalaiset taistelivat talojensa puolesta, luopumatta niistä.
+Syntyi kahakka, keihäät välähtivät, seipäät sinkoilivat...
+
+He sortuivat ylivoiman alle, heidän kätensä kytkettiin kahleisiin,
+heidät teljettiin vankikoppeihin. Ja taas kaatui miehiä Harsian
+rinnalta, viimeistenkin usko vihdoinkin katkesi. He taipuivat. Hän
+vain ei taipua voinut, ei vaikka ikuiseksi kiinnitetyt kahleet hänen
+käsissään ja jaloissaan kalskuivat. Siitä oli nyt kulunut parikymmentä
+pitkää vuotta. Hän oli kahleissa kiviä vääntänyt, raatanut pakkotöissä
+vuoden vuotensa perästä, hän oli kuollut maailmalta ja omaisiltaan,
+unohtunut, haudattu. Ne ihmiset, jotka nyt polkivat Harsian maita
+Karjalan kaukaisilla kankailla, ne eivät enää tienneetkään, että
+vielä eli mies, joka varmasti uskoi, että hänelle tuo maa, hänen
+maansa ja mantunsa, takaisin annettaisiin, että hänelle vielä kerran
+tarjottaisiin hyvityskin siitä, minkä hän oli kärsinyt. Ei kukaan sitä
+tiennyt. Mutta hän tiesi sen itse, tuo kokoonpainunut, raukeakatseinen
+mies, joka kesäillan viileässä yksin istui linnan kaukaisimman siiven
+vallitetulla rannalla ja raskain henkäyksin, läähättävin rinnoin
+ylläpiti itsessään elämänsä sammuvaa kipunaa, kunnes aika ehtisi
+toteuttamaan hänen lujan uskonsa.
+
+Hän tunsi, kuinka kalma kylmää huokuen hänen ympärillään hiipi ja
+heilutti terävää viikatettaan, mutta hän ei sitä ensinkään pelännyt,
+hänen väsyneet kasvonsa sille hymyilivät puolittain surunvoittoisesti,
+puolittain ilkkuen sitä, että kuoleman voima hänen uskonsa rinnalla
+on tehoton. Hän ei suinkaan olisi tahtonut karttaa kalman viikatteen
+viiltoa, hän oli kärsinyt jo siksi, että hän sen vapauttajakseen,
+pelastajakseen käsitti ja että hän mielellään olisi väsyneen ruumiinsa
+ja kiusatun henkensä sen kylmään helmaan heittänyt. Mutta hän oli niin
+varma, että kuolema ei häntä matkaansa saa, ennenkuin hänen uskonsa
+on täyttynyt, että hän säälien ja surumielisesti hymyili lähestyvälle
+viikatemiehelle.
+
+Päivä oli laskenut. Sumua ei ollut nyt enää ainoastaan yksin istuvan
+vangin raukeassa katseessa; meri levitti yli saaren raskaan, tiheän
+usvaverhon peittäen kaikki esineet harmajaan vaippaansa. Äänetön
+oli yö. Kuului ainoastaan kituvan vangin vaivaloista hengitystä
+rantakiveltä ja korahtavan kuului joskus sisäänpainunut rinta.
+Käsivarsi ei jaksanut enää kannattaa päätä lapion varren nojassa,
+harmaja tukka ja keltainen otsa vaipui kosteaa hiekkavallia vastaan ja
+hervottomaksi solahti käsivarsi, kilauttaen kerran kahletta, niin että
+yö hiljaisuudessaan säpsähtäen kajahti. Vanhus avasi raolleen raukean
+silmänsä. Hän näki harmaakauhtanaisen kalman ihan vieressään kosteaa
+kylmää huokumassa ja hänen huulensa vetäytyivät vielä kerran hienoon
+hymyyn, koska hän tiesi kalman yhä vain turhaan huokuvan, niin kauan
+kuin täyttymättä oli hänen luja uskonsa.
+
+Sitten sulkeutui taas silmä ja rinnan korina heikkeni ja läähättävä
+hengitys lakkasi. Hymy jähmettyi vainajan huulille. Uskoonsa luottanut
+lahjoitusmaan talonpoika ja talonpoikain johtaja oli lähtenyt pois,
+uskostaan luopumatta.
+
+Iltahuudon jälkeen saapui vahtisotamies hakemaan vankia, joka oli
+myöhästynyt, työpaikalleen. Pian hän löysikin vanhuksen rantavallin
+luota, heilautti häntä käsivarresta... kahle kilahti taas kimakasti
+yön hiljaisuudessa. Ja hakija oivalsi, että vanki oli lähtenyt pois
+viikatemiehen matkassa.
+
+
+
+
+VANHA KERSANTTI
+
+
+Raskaasti kahlasivat kantajat syvän nietoksen halki, kun he arkkua
+reestä haudalle kantoivat. Koko aamun oli näet pyrynnyt ja pyrysi
+vieläkin, joten hautakin oli puolillaan lunta. Mutta empimättä siihen
+kantajat arkun laskivat, käsiä näet palelsi kantohihnoissa.
+
+Arkun jäljessä kahlasi kaksi vanhanpuoleista miestä, väljät
+sotilasturkit yllään, sekä heidän jäljessään pappi ja lukkari, joka
+viimeksimainittu hautaryyppyjen takia oli lähtenyt mukaan. Ja siinä
+se ruumissaatto sitten olikin. Pappi tasoitti leveillä lapasillaan
+turkin kaulusta tiukemmas poskilleen ja rupesi ulkoa lukemaan
+hautasiunausta. Suorina kuin vahdit seisoivat vanhukset toisella
+reunalla ja paljastivat toimituksen alkaessa kunnioittaen päänsä; niin
+yritti lukkarikin tekemään, mutta luopui siitä aikeestaan ja siirsi
+naapukkansa ainoastaan hiukan kallelleen toiselle korvalle. Kantajat,
+joiden vielä oli luotava hauta umpeen, syrjäytyivät petäjän taa, joka
+siinä sivummalla kasvoi, ja lierittivät mällin poskeensa. Eikä kuulunut
+lumisessa luonnossa muuta kuin papin yksitoikkoinen luku.
+
+Sen kuluessa asteli maantietä myöten kirkolle päin pari miestä
+kalmiston ohi. He pysähtyivät, äänen kuullessaan tuokioksi katsomaan
+matalan kiviaidan ylitse hautuumaalle.
+
+-- Ketähän siinä tämmöisellä pyryllä haudataan?
+
+-- Taitaa olla se Piekolan vanha kersantti siinä vainajana, koska
+majuri on saattamassa.
+
+-- Ja Kivimaan herra toisena, niinpä on. -- Vai se se nyt on kuollut,
+mikähän lienee ollutkin eläjä aikoinaan.
+
+-- Ka kersantti, ruotsalainen kersantti.
+
+-- Sillä nimellähän se kulki, mutta raaka sotamies se ei ollut,
+tekeytyi vain.
+
+-- Niinhän ne on sitä hokeneet, menepä hänet ja tiedä. Vaan olipa mikä
+oli, tuossa kai se nyt on tallella.
+
+-- Jos lie siinäkään.
+
+-- Ka, jos ei lie siinä, niin olipa missä tahansa.
+
+Miehet kääntyivät tielle ja jatkoivat matkaansa kirkolle päin, ja
+tuiskun tuhinaan häipyi kalmistossa lukevan papin ääni.
+
+Se oli Sysmän hautuumaalla vuonna 182-.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Yhtä pyryinen talvipäivä se oli ollut, jolloin kersantti Gråman
+ensiksi ilmestyi Sysmään, jonne hän sitten oli jäänytkin loppuikäänsä
+viettämään.
+
+Se oli tapahtunut melkein heti sodan jälkeen. Vähää ennen olivat
+enimmät suomalaiset upseerit, jotka Suomen väistyvässä armeijassa
+olivat kulkeneet Ruotsiin, rauhankirjan nojalla palanneet kotimaahansa,
+ja niin olivat Piekolan ja Kivimaan herratkin jälleen asettuneet
+tiluksilleen, jotka koko sodan ajan olivat olleet vihollisten
+jaloissa. Aika oli silloin alakuloinen ja epävarma. Mielissä lainehti
+vielä myrskyn maininkeja, tunteissa oli paljon ristiriitaista ja
+vakaantumatonta, jonkinlainen arkuus ja salaperäisyys vallitsi
+yleisessä käsityksessä ja ilmeni seuraelämässä ja kaikessa
+kanssakäymisessä. Vanhat aateliset soturisuvut seurustelivat melkein
+yksinomaan suljetuissa piireissä, mutta olivatkin, kuten esim. Piekolan
+ja Kivimaan perheet, hyvin läheisessä yhteydessä keskenään.
+
+Niin pysyi kersantti Gråmaninkin saapuminen Piekolaan kauan aikaa
+jonkinlaisena salaisuutena näiden talojen kesken, eivätkä hänestä
+pitäjäläiset myöhemminkään saaneet tietää juuri muuta, kuin että tuo
+muukalainen tulokas oli joku vanha kersantti, joka oli palvellut
+majurin lipun alla ja nyt tullut Piekolaan jonkunlaisen rengin
+asemaan. Mistä hän tuli, sitä ei kukaan tiennyt; ummikko hän oli eikä
+koskaan suomea oppinutkaan, eikä hän yleensä antautunut keskusteluihin
+kenenkään oudomman kanssa. Jörötti vain vanhan rakennuksen
+porstuakamarissa, joka hänelle oli asunnoksi annettu, jossa hän oli
+nikartelevinaan ja kutovinaan verkkoa ja jossa hänellä myös oli
+joitakin kirjoja ja papereita. Puettuna hän kulki vanhaan, kuluneeseen
+kersantinpukuun, piti tukkansa pitkänä ja partansa pörröisenä. Mutta
+silti hän ei ollut missään ruotilaisen asemassa. Hän oleskeli paljon
+sisässä majurin luona, siellä söi ja joi ja olipa tavallisesti sisässä
+silloinkin, kun Piekolassa pitoja pidettiin taikka paikkakunnan
+aatelisia muuten vieraissa kävi. Mutta silloin hän, pitäjäläisten
+läsnäollessa, aina esiintyi nöyränä ja osoitti majurille ja muille
+upseereille kunnioitusta, niin kuin sotamies päällikölleen ainakin,
+eikä koskaan pitempiin pakinoihin puuttunut. Ulkotöissä häntä ei
+Piekolassa koskaan näkynyt, ainoastaan kun majuri kävi Kivimaassa --
+ja se tapahtui usein, -- oli hän aina mukana muka hevosta hoitamassa,
+vaikka muut ne silloinkin saivat hevosen hoitaa.
+
+Niin hän oli Piekolassa ollut jo monta vuotta ja ihmiset olivat vanhaan
+kersanttiin niin tottuneet, ettei kukaan enää sen tarkemmin kysellyt,
+mikä hän oli miehiään. Mutta kerran hän sitten yht'äkkiä nosti yleisen
+huomion puoleensa ja antoi aihetta paljoihin, epäileviin puheisiin.
+
+Kivimaassa oli kestit eräänä talvipäivänä ja tavallisuuden mukaan oli
+kersanttikin majurin matkassa siellä, istui sisässä herrain puolella
+punssi- ja arrakkimaljain ääressä. Pidot oli alettu hyvissä ajoin, oli
+syöty ja juotu vankasti ja illan tullen oli elämä vieraiden joukossa
+jo äänekästä ja mieliala kiihkeää. Gråmankin oli juonut tavallista
+enemmän, mutta istuskeli silti niin kuin ainakin enimmäkseen ääneti
+ja kuunteli toisten porinata. Mutta hänen silmänsä paloivat ja kädet
+tekivät tiukkoja liikkeitä.
+
+Keskustelu liikkui niinkuin tavallisestikin näiden entisten soturien
+kesken menneiden kysymysten alalla, ja varsinkin oli tänä iltana
+vanhan emämaan oloista, joita vielä tarkoin seurattiin, paljon
+väitelty ja niitä arvosteltu. Ruotsissa oltiin juuri tähän aikaan
+tärkeässä käännekohdassa, tuulet muuttelivat, valtiolliset uudistukset
+seurasivat toinen toistaan, -- nämä seikat ne vielä kaukaisessa Suomen
+sydämessäkin jännittivät mieliä ja kiihoittivat Kivimaan kesteissäkin
+eroavat mielipiteet yhä tulisemmiksi ja kiivaammiksi.
+
+Gråman kuunteli äänetönnä, mutta yhä enemmän hänen poskensa
+punoittivat; hän käveli levotonna edestakaisin ja joi lasinsa tiheästi
+pohjaan. Ja niin hän yht'äkkiä pysähtyi ja puuttui säkenöivällä
+kiihkolla keskusteluun. Hänen vartalonsa oikeni suoraksi, hänen otsansa
+kirkastui ja hänen liikkeensä olivat intohimoiset ja terävät.
+
+Hän puhui ranskaa, joten pitäjäläisistä harvat häntä ymmärsivät, puhui
+nopeasti ja sujuvasti, näytti asiastaan niin perin vakuuttuneelta,
+näytti oikein uhalla purkavan esiin kauan ummessa haudottuja
+mielipiteitään. Pitäjän herrat ällistyivät, nimismiehet, voudit
+ja tuomarit jäivät suu auki toisiaan katsomaan ja kuuntelemaan ja
+koko tuossa äsken äänekkäästi surisevassa seurassa vallitsi äänetön
+hiljaisuus.
+
+-- Mitä hän sanoo?
+
+-- Mitä kieltä hän puhuu?
+
+-- Onko se tuo tosiaankin Gråman?
+
+Supattamalla heittelivät ihmettelevät herrat toisilleen tällaisia
+kysymyksiä. Mutta entiset upseerit, Piekolan ja Kivimaan herrat,
+olivat käyneet kalpeiksi ja hätääntyneinä katselleet toisiaan, kun
+Gråman koroitti äänensä. He nousivat kiireesti ylös, nykivät Gråmania
+käsivarresta ja sopottivat hänen korvaansa. Mutta ei apua, ukko oli
+päässyt innostumaan ja jatkoi puhettaan.
+
+-- Gråman on humalassa, huusi silloin Kivimaan herra.
+
+-- Ulos, olet päissäsi, vaati majuri, ja rupesi käsivarresta
+taluttamaan Gråmania eteiseen. Mutta tämä loi häneen halveksivan
+katseen ja huudahti ruotsiksi:
+
+-- Sinäkö käsket minut ulos!
+
+-- Minä, vastasi majuri kalpeana. -- Ja sinun täytyy poistua, muuten...
+
+Siihen kersantti vaikenikin ja hänen isäntänsä sai Kivimaan avulla
+hänet sivuhuoneeseen, jossa he viipyivät hetken ja johon he lukkojen
+taa salpasivat Gråmanin. Ja sieltä palatessaan käski isäntä vieraidensa
+tuosta pienestä häiriöstä välittämättä entiselleen jatkaa illan iloa,
+ja majuri pyysi anteeksi, että hänen vanha kersanttinsa oli ryypännyt
+päänsä täyteen ja puhunut pötyä. Ja ennen pitkää entinen mieliala ja
+entinen hurina taas olikin vallalla rähisevässä juomaseurassa.
+
+Mutta seuraavana päivänä pitäjän herrat koettivat häkäisissä päissään
+selvitellä, mitä he eilen olivat nähneet ja kuulleet ja sen jälkeen
+kulki pitkät ajat Gråmanista kaikenlaisia puheita. Arvailtiin ja
+supatettiin, puhuttiin Ruotsin hovijuonista ja koetettiin hiljaa
+kuiskaamalla sovittaa tapahtumaan tunnettuja nimiä -- von Fersen,
+Piper, Ugglas, jopa kapteeni Gustafssoniakin, -- mutta mitään varmaa
+tai todenmukaistakaan ei keksitty. Ja Piekolan ja Kivimaan herrat
+nauroivat näille jutuille vakuuttaen, että kersantti raukka oli ollut
+humalassa ja puhunut pötyä.
+
+Ja Gråman itse näytti osoittavan katumusta, oli entistään nöyrempi,
+pysyi kauan kotona kamarissaan eikä juonut enää mitään sittenkään,
+kun hän, tapauksen jäätyä unohduksiin, taas rupesi olemaan isäntänsä
+huoneissa taikka Kivimaan pidoissa. Kauan aikaa hän katseli hieman
+arasti pitäjäläisiä, joiden hän epäili itseään uteliaisuudella ja
+epäluulolla tarkastelevan. Aika kului ja olot palasivat entiselleen.
+Mutta tarkasti Piekolan ja Kivimaan herrat sittenkin aina seuroissa
+pitivät huolta, ettei kersantti saanut liikaa maljaa maistaa.
+
+Muuanna talvena sitten kersantti katosi. Posti oli tuonut Piekolaan
+sekä kirjeitä että sanomalehtiä, joissa taas oli uusia kuulumisia
+vanhasta emämaasta. Vanha kuningas, viimeinen Vaasan sukua, oli kuollut
+ja Napoleonin entinen kenraali oli noussut Ruotsin valtaistuimelle;
+puolue-elämän aallot nousivat ja laskivat nopeasti. Niitä uutisia oli
+luettu ja niistä oli puhuttu Piekolassa iltamyöhäiseen ja aamulla
+varhain saattoi Piekolan hevonen vanhan kersantin ensi taipaleelle
+länteen päin.
+
+Pitäjällä siitä ei tiedetty mitään ja vasta kevätpuoleen, kun ihmiset
+rupesivat kaipailemaan vanhaa kersanttia, selitti majuri hyvin
+välinpitämättömästi, että Gråman on lähtenyt käymään sukulaisissaan.
+
+-- Palaako hän vielä?
+
+-- Luultavasti ei... taikka mahdollisesti palaa. Majurista se näytti
+olevan aivan yhdentekevää, mutta saattoi sen silti huomata, että hän
+oli varsin huolissaan tuosta matkasta.
+
+Gråman palasi takaisin. Ilmestyi eräänä kesäpäivänä vanhassa
+kersantinpuvussaan vanhaan porstuakamariinsa, jossa kuten ennenkin
+rupesi kutomaan verkkoja ja nakertelemaan lapsille leikkikaluja. Mutta
+hänen vartalonsa oli nyt entistä kumarammassa ja hänen harmaja partansa
+kajasti jo hopealle. Eikä häntä enää nähty Kivimaan pidoissa eikä
+isolla puolella Piekolassakaan, kun siellä kylän väkeä kävi vieraissa.
+
+Paitsi kerran. Kesä oli kauneimmillaan; ruis heilimöi aaltoilevilla
+pelloilla ja suvea tuoksuivat laajat heinämaat. Piekolan isäntä vietti
+juhlaa täyttämänsä 60 ikävuoden johdosta ja vieraita oli saapunut
+läheltä ja kaukaa. Talo oli peitetty köynnöksiin ja kukkasiin ja
+lehtevissä lehtimajoissa ilahdutti nuorison hilpeä lauma vanhaa
+juhlanviettäjää leikeillään ja lauluillaan. Ilta oli käsissä,
+hämärtämään kävi kesäinen päivä, mutta katkeamatta kajahteli vielä
+nauru ja laulu puistikon tanterella.
+
+Syrjäisessä katveessa istui siellä vanha kersanttikin yksin katsellen
+nuorten ja vanhain iloa. Hän nojasi leukansa kämmentä vastaan ja hänen
+silmissään kimalteli kyyneleitä. Palavissaan ja pohteissaan kulki
+päivän sankari siitä ohi, näki vanhuksen, näki kyynelen tämän silmissä
+ja pysähtyi:
+
+-- Miksi, vanha ystävä, kimaltaa tänään silmässäsi kyynel? Sinä et ole
+tottunut itkemään?
+
+-- Minä olen vanha, luontoni taipuu. Ja näin muitten juhliessa
+juuri tunnen yksinäisyyteni ja kaipuuni syvemmin, tunnen kuinka
+olen erotettuna omistani kaukana vieraalla maalla, unohdettuna ja
+haudattuna. Olisinhan minäkin voinut onnellisena niinkuin sinä
+omaisteni keskessä viettää vanhuuteni.
+
+-- Ja sinä sen olisit ansainnut... niin, sinun on täytynyt liiaksi
+kieltäytyä. Mutta tule, veli, juo malja minun onnekseni, sinunkin
+onnesi voi vielä kääntyä.
+
+-- Sinun onneksesi voin juoda, omani on mennyt...
+
+Sen enempää ei leikkivä nuoriso naurunsa kesken ehtinyt kuulla
+vanhusten tarinaa. Eikä vanhaa kersanttia sen jälkeen enää näkynyt
+ihmisten ilmoilla. Syyspuoleen hän kääntyi vuoteen omaksi, ja kun talvi
+oli puolessa, hän oli vainajana. Piekolan majuri korjasi huolellisesti
+porstuakamarista pois hänen kirjansa ja paperinsa ja toimitti kaikessa
+hiljaisuudessa vainajan viimeiseen lepoon.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pappi kiirehti lukuaan mitä lopummalle ehti, romautti kolmesti lapiolla
+lumensekaista hiekkaa arkun kannelle ja hotasi aamenensa. Ja sillä
+aikaa kuin kantajat kävivät luomaan umpeen hautaa, kahlasi hän jo
+lukkarin seurassa alas tielle, jossa hevoset odottivat.
+
+Mutta molemmat vanhat soturit seisoivat suorina ja vakavina haudan
+reunalla, kunnes se oli täyteen luotu ja kantajat lapioineen
+poistuneet. Silloin he kääntyivät vastakkain, puristivat toistensa
+kättä ja lähtivät haudalta hekin.
+
+Tuokion kuluttua oli jo kylmä pakkaslumi peittänyt vereksen
+hautakummun. Eikä sen lumen keväällä sulattua enää kukaan muistanut
+paikkaakaan, missä vanha kersantti lepäsi, eikä sitä kukaan muistanut
+kyselläkään.
+
+
+
+
+TYÖN LOMASSA
+
+
+Suuressa, muhkeassa huoneessa eräässä Pietarin keisarillisessa
+palatsissa istui kaksi miestä, vanha ja nuori, uutterassa työssä
+kookkaan kirjoituspöydän ääressä. Äänetöntä oli koko talossa, ei
+kuulunut muuta kuin hanhenkynän pirteää rapinaa tai joskus käännetyn
+paperin kahinaa. Vihdoin päätti nuorempi mies kirjoituksensa, lukaisi
+tarkasti läpi viimeisen lauseen, lisäsi vielä jonkin pilkun ja siirsi
+kynän pois. Vanhempi kirjoitti vielä tuokion, laski sitten hänkin
+valkoisen sulkansa syrjälle ja virkahti:
+
+-- No, se on valmis nyt?
+
+-- Se on valmis, nimiä vailla.
+
+-- Ne tulevat siihen huomenna. Niin, ystäväni, me olemme tänään
+päättäneet suuren työn. Minä lisään näihin perusteluihin muutamia
+näkökohtia ensi aikain käytännöllisistä toimenpiteistä, jotka myös
+esitän hyväksyttäviksi, ja sitten...
+
+Vanhempi mies heilautti iloisesti päätään ja hänen suuret, kauniit
+silmänsä leimahtivat niin kirkasta riemua, kuin olisivat ne säteilleet
+kasvavan nuorukaisen toivehikkaasta päästä. Hänen ilonsa tarttui
+hänen työtoveriinsakin, joka nyt laski kätensä äsken kirjoittamalleen
+paperille ja virkkoi kuin edellisen puhetta jatkaen:
+
+-- Ja sitten on Suomi taas ehyt ja kokonainen, Vanha Suomikin saa
+kasvaa, varttua ja kehittyä nuoremman rinnalla yhteiseen kukoistukseen.
+
+Silloin hypähti vanhempi mies työtuoliltaan, oikaisi suoraksi kookkaan,
+komean vartalonsa ja lähti vilkkain askelin mittelemään lattiaa
+edestakaisin. Ja sitä tehdessään hän nopeasti, innostuneesti puhui:
+
+-- Niin juuri, yhteiseen kukoistukseen. Me työskentelemme täällä
+luodaksemme uuden, kukoistavan Suomen, sisällisesti voimakkaan
+ja onnellisen maan. Ja miksi emme siinä onnistuisi, kun meitä
+pyrinnöissämme auttaa jalon, kaukokatseisen hallitsijan ylevä mieli
+ja hyvä tahto? Nyt se vasta Suomi syntyy, ja minä puolestani olen
+onnellinen, saadessani olla mukana sen ensi askeleita ohjaamassa ja sen
+vastaista uraa suunnittelemassa. Niin, niin, Suomi syntyy nyt juuri
+tällä hetkellä. Sillä mitä se oli Ruotsin alaisena? Syrjäinen, palasiin
+pilkottu maakunta, vailla itsenäisen ja omintakeisen kehityksen
+mahdollisuutta, se oli lampuotimaa, josta mielin määrin kiskottiin
+veroja ja sotaväkeä. Nyt siitä tulee ehyt maa ja ehyt kansa, joka
+omien lakiensa ja laitostensa turvissa saa itsenäisesti kehittyä
+onnellisemmissa taloudellisissa oloissa ja rauhassa ja turvassa.
+Meidän on laskettava perustukset tälle kehitykselle, lujat, varmat
+perustukset, ja kaikkein lujimman kulmakiven laskemme juuri nyt, kun
+saamme vanhan Suomen yhdistetyksi uuteen. Ja vaikka tämä kansa onkin
+vielä kuin tupessa, köyhä, unelias ja hidas, niin minä luotan tuon
+kansan sitkeään elinvoimaan ja kykyyn pysyä pystyssä laskemillamme
+perustuksilla. Olen jo vanha mies, tautien ja kärsimysten taittama
+ja raihnainen, ja usein toivon ainoastaan hautaa vapauttajakseni.
+Mutta toisina hetkinäni sentään, kuten taas nyt, toivoisin saavani
+elää vielä kauan, nähdäkseni työstäni kypsät hedelmät, nähdäkseni
+ehyen, varttuneen, heränneen Suomen kansan elävän onnellisena nyt
+laskemillamme perustuksilla. Nuorempi mies oli ihaillen ja ihmetellen
+kuunnellut tätä sanatulvaa, seuraten silmillään lattialla kävelevää
+ryhdikästä, säkenesilmäistä miestä seinästä seinään, edestakaisin.
+Sitten hänen suunsa vetäytyi ystävälliseen hymyyn ja hän virkkoi
+hilpeästi:
+
+-- Aina sama optimisti, aina tulena ja intona! Lattialla astujakin
+pysähtyi nyt, istahti nojatuoliinsa ja vastasi naurahtaen:
+
+-- Niin, minä olen vuosikseni liian nuori, kyllä hymysi ymmärrän. Mutta
+miksi emme olisi optimisteja? Kuvastuuhan meille kansamme tulevaisuus
+valoisana ja onnellisena ja me voimme vielä paljon tehdä sen hyväksi.
+Minä tunnen kyllä epäilyksesi ja pelkosi ja tiedän vaaroja ja vastuksia
+ilmestyvän rakennuksemme tielle, en ole koskaan kulkenut ummessa
+silmin. Mutta me rakennamme aidat, joiden ohi se ei pääse horjahtamaan,
+ja sitten saavat kansa ja sen johtavat miehet luoda lisiä olevalle
+pohjalle. Minä en epäile.
+
+-- En minäkään, vastasi nyt vakavasti nuorempi mies, nousten
+istuimeltaan ja kooten papereita salkkuunsa. -- Alku on ainakin
+lupaava. Ja suokoon Jumala, että te vaikutuksellanne ja innollanne
+kauan saisitte johtaa kansaamme, toteuttaaksenne kauniin unelmanne.
+
+-- Minun vaikutukseni ei ole pitkä, mutta jotakin luen kumminkin
+ansiokseni, ja iloitsen siitä. Hyvästi, ystäväni, huomenna kun
+tavataan, on Suomi jo yksi ja kokonainen.
+
+Nuorempi mies kumarsi ja läksi. Se oli Pietarin uuden Suomalaisen
+komitean toimekas ja taitava sihteeri, parooni Rehbinder, joka
+viimeisteltyään ne asiapaperit, jotka koskivat Viipurin läänin
+yhdistämistä Suomeen, nyt palasi siitä keisarillisesta palatsista,
+jossa komitean virkahuoneisto sijaitsi. Tuo vanhempi mies,
+harmaatukkainen ja kalpea, joka nyt yksin huoneeseen jäi, oli
+Suomalaisen komitean puheenjohtaja, Aleksanteri I:sen neuvonantaja ja
+persoonallinen ystävä, kenraali Kustaa Mauritz Armfelt.
+
+Hän käveli huoneen perälle ikkunan viereen ja katseli ulos kadulle,
+jonne hallava taivas harvakseen heitteli lumia, siten yhä kiirehtien
+joulukuun varhaista hämärää. Oli näet joulukuun alku käsissä vuonna
+1811.
+
+Pietari kohisi siinä hänen allaan, mutta hän ei sitä huomannut, hänen
+ajatuksensa jatkoivat äskeistä kulkuaan ja hän oli koko sielultaan
+vaipunut niihin. Istahtaen nojatuoliinsa matki hän puoliääneen:
+
+-- Toteuttaakseni kauniin unelmani, sanoi hän... Unelman -- olisiko
+siis tässäkin taas edessäni unelma, eikö tässä nytkään ole täysi
+todellisuus? niin jatkoi hän ajatustaan. -- Elämäni on ollut täynnä
+unelmia, yhä uusia, toistaan kauniimpia, vaan ne ovat rauenneet melkein
+kaikki, niin, kaikki. Minä luulin, että viimeinen elämäntyöni ei olisi
+enää unelma, vaan että se olisi kaunis, valoisa, elävä todellisuus.
+Minä halusin päättäjäisikseni luoda syntymämaahani lujat, varmat olot
+ja rauhallisen, onnellisen kansan, halusin kuolla tietoisena siitä,
+että edes yhdessä elämäntyössäni olen onnistunut. Olisiko sekin vain
+unelma, kaunis mutta petollinen?
+
+Yksin istui siinä paljon kokenut mies hämärtyvässä työhuoneessaan
+ja kävi hiljaisia käräjiä omantuntonsa ja vakaumuksensa kanssa,
+koettaen poistaa siitä kaikki, mikä olisi utukuvaista unta, hartaan
+toivon synnyttämää petosta, vilkkaan mielikuvituksen lentävää
+haaveilua. Hän oli elämässään kuvitellut paljon, rakennellut suuria
+suunnitelmia, kohonnut korkeimmille vallan ja maineen kukkuloille,
+ollut mukana valtaistuimia pystyttämässä ja kukistamassa ja aina
+painanut raskaasti valtiollisten neuvottelujen vaa'assa. Ja mitä siitä
+oli jäljellä? Kustaa III:nen rinnalla hän oli hänen uskollisimpana
+auttajanaan pystytellyt Ruotsissa perinnöllistä kuninkuutta -- ja nyt
+oli Kustaa III:nen poika maanpaossa ja hän itse karkoitettu entisestä
+isänmaastaan. Hän oli sotapäällikkönä taistellut kuumasti ja urheasti
+Suomen ja Pommerin säilyttämiseksi vanhalle emämaalle -- ja nyt oli
+Suomi ja Pommeri lohkaistu ikipäiviksi vanhasta emämaasta pois. Parhaan
+valtiollisen kykynsä ja tarmonsa oli hän vuosikymmenen kuluessa
+käyttänyt Euroopan kaikissa maissa kootakseen kansat kukistamaan sen
+verisen nousukkaan, Napoleonin, joka oli tuottanut ihmiskunnalle
+niin paljon kurjuutta, ja nyt hän palveli valtiossa, joka oli saman
+Napoleonin liittolainen. Mitä oli jäljellä hänen unelmistaan?
+Höylänlastuja, saippuarakkoja, kärsimyksiä, nöyryytyksiä, karvaita
+muistoja, katkenneita toiveita -- muuta ei...
+
+Tuo kookas vartalo tuntui painuvan kokoon lepotuoliin ja äsken niin
+kirkas katse oli raukea ja samea. Ja hän kysyi itseltään:
+
+-- Miksi käy aina näin parhaiden ponnistusteni? Miksi kaikki, johon
+kajoon, ikäänkuin särkyy ja hupenee? En ole koskaan tahtonut muuta kuin
+hyvää, ihmiskunnan onnea, kansojen parasta, itselleni en ole mitään
+pyytänyt. Ja kumminkin, minä tunnen voimani ja tahtoni ja maailma sen
+tunnustaa. Pyrintöni ovat puhtaat, en arastele työtä, mihin ryhdyn, sen
+ajan perille, voittaen vallat ja kansat puolelleni, ja kokemukseni ovat
+rikkaat ja suuret. Turhuutta, turhuutta! Enkö todellakaan saa luoduksi
+mitään pysyvää, mitään todellista, -- hupeneeko kaikki tyhjäksi?
+Maailmaa kierreltyäni on kohtalon vallaton laine nyt viskannut minut
+vanhana ja raihnaisena sen maan syliin, jossa oli lapsuuteni kehto, sen
+kansan palvelukseen, jota ensimmäisenä opin tuntemaan ja rakastamaan.
+Tämä kansa katsoo nyt minuun kuin korkeimman lähettämään johtajaansa ja
+auttajaansa ja katsoo syystä, sillä sen pojista olen minä enemmän kuin
+kukaan muu tilaisuudessa sitä hyödyttämään ja sen kohtaloita ohjaamaan
+onnellista tulevaisuutta kohden. Ja tahtoni on vilpitön ja puhdas,
+toivoni harras, soisin saavani kerran levätä povessa maan, jonka
+onnellinen kansa, rauhallisena, eheänä, muistoani kiitollisuudella
+siunaisi. Onko tämäkin unelmaa, saippuarakkoa, pettymystä, niinkuin
+edelliset kaikki?
+
+Hän kohottautui tuoliltaan, iski kätensä pöytään ja taas hänen
+katseensa tulistui, kun hän lausui lujalla päättäväisyydellä:
+
+-- Ei, ei, niin ei saa olla, niin ei voi olla. Minä tahdon nyt
+kerrankin luoda jotakin kelvollista ja pysyväistä, jotakin, joka kestää
+ajankin hampaat. Minä tahdon luoda kansalleni niin lujat perustukset,
+että se pakostakin aina säilyy kansana kansakuntain joukossa, kuten sen
+jalo hallitsija ennusti, tahdon käyttää viimeiset vuoteni, viimeisen
+vaikutukseni ja viimeisen tarmoni siihen. Ja sen täytyy onnistua.
+
+Hänen kauniissa kasvoissaan oli melkein peloittavan ankara piirre ja
+hänen suuret silmänsä näyttivät voimaa säkenöivän. Mutta taas kohta
+hänen piirteensä sulivat leppeämmiksi ja jonkinlainen onnellinen autuus
+näytti kirkastavan hänen kauniit kasvonsa, kun hän jälleen paikoilleen
+istui. Hän katseli siinä hengen silmillä sitä tulevaisuutta, jonka hän
+edessään näki valoisana ja päiväpaisteisena ja hän vakuutti itselleen,
+että hänen laskemansa perustus kestäisi.
+
+Hän näki edessään pienen, hiljaisen kansan, joka uuraasti raatoi
+taloudellisen viljelyksensä ja henkisen kehityksensä vainioilla,
+vahvasti nojautuen vanhoihin perustuksiin. Sen oli otettava elatuksensa
+karusta maasta, se ei siinä raataessaan ehtinyt eksyä hurjastelemiseen
+eikä vaipua paheisiin, sen onnellisuus oli siksi lujassa, ettei
+sitä kukaan voisi kadehtia. Hän näki kansan, pienuudessaan ehyen,
+köyhyydessään tyytyväisen, jota voimakkaampi käsi varjeli, ja hän
+iloitsi sydämessään ajatellessaan, että hän oli saanut olla mukana sen
+onnen perusteita laskettaessa.
+
+Se horoskooppi, jonka hän näin syntymämaalleen asetti, oli niin
+valoisa, että hänen mielensä suli sitä katsellessaan. Ja hän tarkasteli
+sitä vielä kerran ja tuli siihen päätökseen, että sen toteuttaminen oli
+mahdollinen. Iloisella mielellä aikoi hän taas ryhtyä työhönsä, työhön
+unelmansa toteuttamiseksi.
+
+Tällä välin oli huoneen hämärä jo pimeäksi muuttunut ja ennenkuin hän
+kutsui sisään tulta, käveli hän vielä pari kierrosta lattiata pitkin
+tuon kauniin mielialansa vallassa ja nauttien siitä. Pysähtyi sitten
+taas ikkunan luo katselemaan katuliikettä, jossa astujat ja ajajat
+varjoina kuvastuivat puolipimeässä.
+
+Yht'äkkiä häntä silloin puistatti. Hän oli nähnyt jonkun kuvan tuolla
+kadulla, joka uusia mietteitä hänen mieleensä johti. Suuret, komeat
+vaunut olivat vierineet hänen palatsinsa ohi ja hän oli ne tuntenut.
+Niissä ajoi eräs hänen vastustajansa ja kadehtijansa, joka koetti häntä
+syrjäyttää vaikutuksesta. Eikä se tuo ollut ainoa, niitä oli monta.
+Siinä oli tekijä, jota hän ei ollut tarpeeksi ottanut lukuun.
+
+Monia kokenut valtiomies tähysti ääneti kohden hallavaa taivasta ja
+taas hänen mielikuvituksensa rupesi kapinoimaan äskeistä varmuutta
+vastaan. Hän mietti:
+
+-- Mitä hulluja, onko niin himmentynyt valtiollinen katseeni, etten
+asemaa voi edessäni selvästi nähdä, vai seisonko, vanha, kokenut
+valtiomies, tässä ja valehtelen itselleni, pettääkseni itseni ja
+kansani. Enkö uskalla tarkastella kaikkea ja tunnustaa kaikkea,
+uskottelenko sellaista, jota en usko, kavaltaakseni viimeisenkin
+elämäni työn. Hä? Touhuanko tässä taas tuulimyllyjen taistelijana,
+tahtomatta nähdä, että koko rakennus ensi myrskyllä kaatuu kuin
+lastulinna...?
+
+Taas häntä puistatti ja aivan toisenlainen kuva muodostui nyt
+vähitellen mielikuvituksen synnyttämänä hänen henkisen silmänsä eteen.
+Hän seisoi siinä ikkunan ääressä, katseet suunnattuina kohden harmajaa
+taivasta, ja näki edessään surevan kansan, joka epätoivoisena kamppaili
+kohtaloaan vastaan, joka oli sitä voimakkaampi. Hän näki pienen
+kansan, joka karussa maaperässään raatoi ja puski, mutta jolta maa
+livetti jalkojen alta ja joka turhaan koki kuokalleen hakea kestävää
+perustetta. Se oli kaikki rakennettu juoksevalle hiekalle, paalutukset
+olivat pettäneet ja hän näki avautuvan haudan, johon vähitellen solui
+raataja toisensa perästä ja joka uhkasi niellä koko työläisjoukon
+kuiluunsa. Hän koetti repäistä katseensa irti tuosta kuvasta, koetti
+todistaa, että se on valhekuva, irvikuva, mutta hän näki sen niin
+selvästi ja tunsi siinä oman työnsä, joka taas hupeni mitättömiin,
+haihtui ja katosi. Hänen laskemansa perustukset olivat pettäneet, hänen
+viimeinenkin ponnistuksensa oli ollut turhuutta, unelmaa...
+
+Rinta läähätti ja veri poltteli poskia, kun vanha valtiomies vihdoinkin
+sai temmaistuksi katseensa irti hallavalta taivaalta ja astutuksi
+kirjoituspöytänsä viereen. Hän soitti kelloa rutosti, melkein äkäisesti.
+
+Palvelija ryntäsi huoneeseen.
+
+-- Tulet! komensi kenraali.
+
+Palvelijan mentyä istahti hän työpöytänsä ääreen, koettaen rauhoittua
+ja karkoittaa pois hämärän kiusoittavia kuvia. Ja puhdas omatunto
+palautti pian mieleen tasapainon ja rauhan. Hän keräsi eteensä
+paperinsa, laskeusi nojalleen niiden päälle ja kuiskasi hiljaa, melkein
+kuin rukoillen:
+
+-- Minä teen minkä voin, rakennan perustukset niin lujiksi kuin
+taidan, lyön paalut niin syvälle kuin voimani riittävät, muuta en
+osaa, muuta minulta älköön vaadittako. Minä olen ihminen, heikko,
+puutteellinen ihminen; kohtalojen kulkua, salliman mahtavia viittauksia
+en minä voi muutella, en siirtää pyykkipatsaita, jotka kaikkivalta
+vanhurskaudessaan asetteli. Mutta vielä voin tehdä työtä, vielä on
+minulla ehkä muutamia kuukausia, ehkä vuosiakin jälellä. Ne tahdon
+käyttää syntymämaani hyväksi ja onneksi, eikä minua voida moittia
+siitä, ett'en olisi antanut parastani, mitä minulla oli. Luota kansa
+minuun, usko onnesi käsiini, vilpittömästi sitä vaalia tahdon, -- mutta
+muista, että minä olen ihminen...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tulet olivat sytytetyt ja palvelija oli hiljaa hiipinyt pois huoneesta,
+jossa hänen isäntänsä näytti uinahtaneen paperiensa ääreen. Mutta kohta
+tämä taas siitä kohottausi, vartalo oli jälleen suora, katse kirkas
+ja kasvoilla tyyni, rauhallinen ilme. Ja taas ei kuulunut suuresta
+työhuoneesta muuta kuin hanhenkynän pirteä rapse paperia vastaan, kun
+vanha kenraali viimeisteli ehdotustaan Vanhan Suomen yhdistämisestä
+Uuteen.
+
+
+
+
+ERÄÄN TIEDEMIEHEN KOHTALO
+
+(Elämäkerrallisia piirteitä.)
+
+
+Anders Erik Afzelius -- mikä merkillinen mies se on ollut? kysyy kai
+moni nykyaikainen lukija. Se nimi ei kajahda tuttavalta sillekään,
+joka joltisestikin tuntee ja muistaa äsken päättyneen vuosisadan
+merkkimiehemme. Jonkun mieleen se nimi ehkä palauttaa kuvan Turun
+yliopiston viimeisiltä vuosilta, mutta tuo nimi jää sittenkin kalpeaksi
+muiden kirkkaampain rinnalla samoilta ajoilta.
+
+Mikään erityisesti tärkeä henkilöhän ei Afzelius ole ollutkaan
+isänmaamme eikä yliopistommekaan historiassa, sitä varten sai hän
+opettajana korkeakoulussamme vaikuttaa liian lyhyen ajan. Mutta kenties
+hän sentään jotakin muistamista ansaitsee sen vuoksi, että hänen
+elämänvaiheensa muuttuivat niin kirjaviksi ja surullisiksi syistä,
+jotka riippuivat ajan yleisestä hengestä, sekä sen vuoksi, että hän oli
+harvinaisen itsenäinen luonne, joka, totellen ainoastaan sitä, mitä
+hän katsoi oikeaksi, asettui vastustamaan toimenpiteitä, joita hän
+piti väärinä. Hänen kohtalonsa on vielä traagillinen siksi, ettei hän,
+joutumalla persoonallisesti ajan hengen uhriksi, sillä voinut hyödyttää
+niitä aatteita, jotka pyrkivät kahleista vapauteen ja jotka olivat
+hänenkin omansa.
+
+Me luomme ensiksi silmäyksen muutamiin Afzeliuksen elämän ulkonaisiin
+piirteisiin, päästäksemme sitä helpommin sitten itse aineeseemme.
+
+Anders Erik Afzelius oli syntynyt Ruotsissa v. 1779, tuli ylioppilaaksi
+Upsalasta, mutta harjoitti opintoja ja suoritti tutkintoja Turun
+yliopistossa, josta hän 1799, siis 20-vuotiaana maisterina,
+siirtyi dosentiksi Upsalan yliopistoon. Äsken päättyneen sataluvun
+ensi vuosina häntä, kun oli tehnyt itsensä tunnetuksi taitavana,
+teoreettisena juristina, käytettiin Ruotsissa monenlaisissa hallituksen
+lainlaadintatoimissa, -- Ruotsin lainsäädäntöä näet näihin aikoihin
+monesta kohdasta perinpohjin uudistettiin. Turun yliopistoon hän
+kumminkin pyrki takaisin ja pääsikin sinne yleisen ja kotimaan
+lakitieteen professoriksi v. 1818, siis 9 vuotta sen jälkeen kuin
+Suomi oli erotettu irti hänen syntymämaastaan. Tästä virasta hän
+erosi tai erotettiin jo neljän vuoden perästä, ja siitä alkoi hänen
+vainonaikansa, joka päättyi vasta, kun hän 71 vuoden ikäisenä v. 1850
+Riiassa heitti henkensä.
+
+Mistä syystä joutui tämä tiedemies vainon uhriksi? Ymmärtääksemme sen
+täytyy meidän luoda pikainen silmäys siihen aikaan, jonka keskuudessa
+sattuivat ne tapahtumat, mistä tässä on puhe, vaikkakin voimme ajan
+kuvina mainita ainoastaan muutamia piirteitä, jotka useimmille lienevät
+tunnetut.
+
+Aika oli, kuten tunnettu, pyhän alliansin aikaa Euroopassa, Wienin
+kongressin jälkeistä pimeää taantumuksen aikaa, jonka kuluessa
+hallitukset yhteen liittyneinä panivat suurimman huolensa ja
+harrastuksensa tukehduttaakseen kaikki vapaammat aatteet, joita
+kansoissa kyti perintönä suuren vallankumouksen ajoilta. Se oli
+Metternichin varjonpelkoista aikaa, jolloin, niinkuin monesti muulloin
+ihmiskunnan historiassa, mutta räikeämmin kuin koskaan muulloin,
+hallitusmiehet, katsoen olevansa Jumalan armosta määrätyt tekemään
+kansoja onnellisiksi rautaisilla kuristuskeinoilla, tekivät sen
+siten, että ruhjoivat alas kansojen jokaisen pienimmänkin pyrinnön
+itsenäisempään elämään, jokaisen vapaan hengen huokauksenkin. Raskas
+oli paino ihmishengellä, joka oli ruvennut valveutumaan. Se paino
+tuntui meidänkin syrjäisessä maassamme. Tuon kansojen onnellistuttavan
+järjestelmän seurauksia saatiin näet täällä Suomessakin varsin
+suoranaisesti kokea, ja lähinnä tietysti siinä ainoassa Suomen
+paikassa, jossa yleensä saattoi otaksua itsetietoisia hengen ilmauksia
+voivan syntyä, nimittäin yliopistossa. Me tunnemme erään Suomen
+miehen kohtalon, miehen, joka, taistellessaan täällä vapaamman
+maailmankatsannon puolesta, joutui tuon ahtaan taantumishengen vainon
+alaiseksi ja pakoitetuksi muuttamaan kotimaastaan pois. Se oli Adolf
+Ivar Arvidsson, Turun yliopiston opettajia hänkin, jonka kohtalo
+muuten oli hyvin yhtäläinen kuin Afzeliuksen. Samana päivänä, samassa
+esityksessä ratkaistiin näiden molempain miesten kohtalot. Ja heidän
+"rikoksensakin" taikka syyt heidän joutumiseensa pois yliopistosta
+olivat aivan samaa sukua, vaikka toisen, Arvidssonin, oli kirjailijan,
+sanomalehtimiehen tointa, siis julkista taistelua vapaampain aatteiden
+puolesta, jota vastoin toisen, Afzeliuksen varsinaista rikollisuutta ei
+vieläkään yksityiskohdittain tunneta.
+
+Arvidsson oli, oltuaan ulkomailla opintomatkoilla ja Upsalan
+yliopistopiireissä valmistauduttuaan taisteluun Suomen kansan
+kansallisen itsenäisyyden ja vapaamman hengenviljelyksen puolesta,
+palannut v. 1819 Suomeen, Turkuun, nimenomaisella päätöksellä ja
+nuoruuden hehkuvalla innolla herättääkseen torkkuvan kansansa ja
+opettaakseen sen tuntemaan itsensä ja merkityksensä kansakuntain
+joukossa. Hän oli ruvennut toimittamaan Åbo Morgonblad nimistä
+lehteä ja siinä pelottomuudella, joka meillä oli aivan uutta ja
+joka myöhemmälläkin kehityskaudella on ollut harvinaista, lausunut
+herätyssanoja kansalleen, virittänyt sen kansallista itsetuntoa ja
+todistanut suomalaisen kansan tulevaisuuden mahdollisuutta. Hän oli
+m.m. taistellut nerolla ja voimalla sananvapauden puolesta, joka sekin
+silloin tietysti oli lujilla, joskaan ei ainoastaan Suomessa. V. 1821
+tämä hänen lehtensä lakkautettiin, koska siinä katsottiin olevan
+liian paljon ajan vaarallista vapauteen pyrkimistä. Tämä tapahtui
+samoihin aikoihin, jolloin vanha kustaviaani, isänmaalleen niin suuria
+ansioita tehnyt mies, kreivi J. Fr. Aminoff nimitettiin yliopiston
+varakansleriksi, tuo mies, joka sitten tässä toimessaan suuressa määrin
+heikonsi sitä kansalaistensa rakkautta ja kiitollisuutta, jonka hän
+siihenastisella julkisella toiminnallaan oli saavuttanut. Tämä mies se
+nyt tuli ratkaisevasti ja suoranaisesti vaikuttaneeksi sekä Arvidssonin
+että Afzeliuksen kohtaloihin.
+
+Arvidssonin kohtalon täydensi lopuksi eräs hänen etevä kirjoituksensa
+"Mietelmiä Suomen oloista", jonka hän v. 1822 julkaisi Linsénin
+toimittamassa Mnemosyne-lehdessä ja jossa hän m.m. sotaväen
+päällikkökuntaakin arvosteli. Arvidssonia ja hänen uusia aatteitaan
+pidettiin vaarallisina etupäässä opiskelevalle nuorisolle, johon
+hänen vaikutuksensa oli suuri. Ja siksi hän oli lähetettävä Turusta
+ja yliopistosta pois, koska se "oppositsiooni", jota hän muka
+herätti, mutta joka itse asiassa oli isoksi osaksi luuloteltua, oli
+tukahdutettava. Työskenneltyään eronsa jälkeen yliopistosta vuosikauden
+yksityisopettajana Porvoossa ja saatuaan varmuuden, että hänellä ei
+olisi tulevaisuutta kotimaassaan, siirtyi Arvidsson Ruotsiin.
+
+Toisenlaiset olivat Afzeliuksen synnit, vaikka nekin katsottiin
+pohjaltaan johtuvan siitä ajan ajatuspyörteestä ja turmiollisesta
+itsenäisyyden hengestä, jota niin pelättiin.
+
+Hän oli, kuten mainittu, alkanut opettajatoimensa Turun yliopistossa
+suurella menestyksellä. Luentosalit olivat hänen esitelmiä pitäessään
+täpösen täydet, yksin kreivi Aminoffkin kävi, ennen kansleriksi
+tulemistaan, hänen lainopillisia luennoitaan kuulemassa. Valtiosihteeri
+Rehbinderin persoonallinen ystävä hän oli ja nautti siten mahtavain
+tuttavuutta. Kaikki tunnustivat, että Afzelius oli erinomaisen lahjakas
+ja hänen vaikutuksensa virkatovereihinsa yliopistossa ja erityisesti
+konsistorioon oli hyvin suuri. Mutta juuri sen vuoksi kävi hän vallan
+hoitajille vaaralliseksi ja epämukavaksi ja siksi oli hän taas
+syrjäytettävä.
+
+Siihen saakka kuin Aminoff tuli varakansleriksi olivat olot Turun
+yliopistossa olleet varsin hiljaiset eikä Afzeliuksen kykyä eikä
+vaikutustakaan oltu niihin asti suinkaan pidetty vaarallisena. Nyt
+yhtäkkiä tapahtuva suunnan muutos ei kumminkaan riippunut Aminoffista
+yksin eikä alkujaan hänestä itsestään, sen todistavat ne lähemmät
+määräykset, joita hänelle hänen kanslerinvirkaan astuessaan annettiin.
+Hän sai nimenomaan toimekseen vastustaa ajan lisääntyvää vallattomuutta
+ja tukahduttaa niitä vääriä ja vaarallisia aatteita, joita Suomenkin
+kansan joukkoon saattoi hiipiä, sekä yleensä vaikuttaa siihen
+suuntaan, ettei opiskelevaan nuorisoon päässyt leviämään vääriä oppeja
+eikä käsitteitä kansalaisten oikeuksista. Tätä tointaan piti uuden
+varakanslerin hoitaa jyrkällä ankaruudella ja lakien koko kovuudella
+rangaista niitä, jotka ajan aatteiden pyörteeseen ehkä olivat
+heittäytyneet.
+
+Kuten näkyy oli tämä toimi täydellisesti sopusoinnussa pyhän
+alliansin yleisten ohjeiden ja ohjelman kanssa, jotka, kuten
+tunnettu, vapaamielinen ja jalo Aleksanteri I:kin viime vuosinaan
+oli omistanut ja joiden toteuttamista hän piti velvollisuutenaan
+toisiakin hallituksia kohtaan. Mutta omituista on, että Aminoff,
+joka vielä muutamia vuosia ennen niin suurella innolla oli koettanut
+käyttää kaiken vaikutuksensa esim. meidän valtiopäivälaitoksemme
+uudelleen herättämiseen ja siihen jo monta kertaa saanut lupauksenkin
+suosijaltaan hallitsijalta, nyt lainasi itsensä yllämainitun ohjelman
+toteuttajaksi. Hän näyttää kyllä siihen tehtäväänsä toisinaan
+tuskastuneenkin, mutta erinomaisella innolla hän siihen ainakin kävi
+käsiksi. Arvidssonin Åbo Morgonbladin lakkauttaminen oli ensi teko,
+joka oli hyvin läheisessä yhteydessä hänen vaikutuksensa kanssa.
+Ja pian toteutettiin sama ohjelma parin muun, Turun yliopistossa
+sattuneen tapahtuman johdosta, joita tavallisissa oloissa olisi pidetty
+pikkuasioina, mutta joista nyt tuli suuria mullistuskysymyksiä. Ne
+vetivät vihdoin Afzeliuksenkin mukaansa.
+
+Kohta kun Aminoff uudessa virassaan saapui Turkuun, sattui näet, että
+muutamat ylioppilaat eräänä syysyönä 1823 antoivat jollekin ajurille
+selkään Hämeentullissa ja löivät myöskin sotilasvahtia, joka sekaantui
+kahakkaan. Ylioppilaita rangaistiin siitä kovasti, heitä pidettiin
+kuukausmääriä karsserissa ja kaksi heistä erotettiin sitten iäksi pois
+yliopistosta. Asia lienee ollut esillä siinäkin yliopiston asetusten
+järjestämiskomiteassa, joka oli asetettu samassa yhteydessä kuin
+Aminoff nimitettiin varakansleriksi ja johon komiteaan Afzeliuskin oli
+jäseneksi kutsuttu, -- seikka joka m.m. osoittaa, ettei hän silloin
+vielä ollut millään tavoin epäluulonalainen eikä epäsuosiossa. Jo tuon
+ylioppilaita kohdanneen rangaistuksen suhteen lienee Afzelius koettanut
+puolustaa vapaamielisempää ja anteeksiantavampaa selitystapaa. Mainittu
+rangaistus pantiin kumminkin, Afzeliuksen vastaväitteistä huolimatta,
+kaikessa ankaruudessaan toimeen.
+
+Mutta tämä juttu ei ollut vielä loppuun käsitelty, kun Turun
+yliopistossa sattui toinen tapaus, joka vielä suuremmassa määrin antoi
+varakanslerille aihetta toteuttaa käytännössä tuon edellämainitun
+ohjelmansa, jonka hän m.m. eräässä juhlapuheessa oli äsken tarkemmin
+selittänyt. Eräs nuori ylioppilas, Gadolin, oli yhtäkkiä menettänyt
+järkensä, mennyt kuuluisan professorin Israel Hvasserin asuntoon ja
+lyönyt tätä siellä ylioppilasmiekallaan päähän, niin että pieni naarmu
+syntyi kasvoihin. Hvasser itse todisti sen näin eräässä erityisessä,
+huomattavassa sielutieteellisessä kirjoituksessa. Mutta Aminoff selitti
+tapauksen ulkomailta tuotujen kirjoitusten ja ajan hengen seuraukseksi,
+-- pari vuotta aikaisemmin oli Saksassa eräs ylioppilas Sand tehnyt
+murhayrityksen prof. Kotzebueta vastaan, tapaus, jota kaikissa maissa
+käytettiin aiheena yliopistojen henkisen vapauden tukahduttamiseksi.
+Nuori Gadolin vietiin Seiliin, viranomaiset eivät antaneet hänen
+isänsä, joka oli kemian professori yliopistossa, lähettää häntä edes
+johonkin ulkolaiseen mielivikaisten parantolaan hoidettavaksi. Tästä
+loukkautuneena pyysi masentunut isä eroa virastaan. Tämän tapauksen
+yhteydessä, koetti Afzelius pitää onnettoman virkatoverinsa puolta
+ja lienee hyvin pisteliäästi ja säälimättä julkisesti arvostellut
+Aminoffin tavatonta virkaintoa, hän kun tämän "attentaatin" johdosta
+oli aikeissa julistaa yliopiston jonkinlaiseen piiritystilaan. Siitä
+rupesi Aminoff ensiksi Afzeliusta vieromaan ja vihaamaan. Ja tämä
+kiukku kiihtyi yhä seuraavina kuukausina, alkuvuodella 1822.
+
+Afzeliuksella oli liian suuri vaikutus konsistorioon, etupäässä
+rehtoriin, ja myöskin yleisöön, hän oli liian hyväpäinen ja käytti
+Aminoffin mielestä neronsa väärin. Aminoff päätti sen vuoksi uhrata
+Afzeliuksen palauttaakseen järjestyksen ja kuuliaisuuden akatemiassa.
+Mitään levottomuutta ei tosin nyt enää yliopistossa tapahtunut,
+mutta professoreissa oli jonkinlaista vastahakoisuutta ryhtyäkseen
+Aminoffin tahdon mukaisesti taisteluun tuota ajan henkeä vastaan,
+joka heistä oli mahdotonta ja tarpeetonta taistelua. Afzelius oli kai
+tämän itsenäisyyssuunnan johtavia henkiä. Mitään varmaa siitä tosin ei
+jälkimaailmalle ole muistiin säilynyt eikä ole koskaan voitu osoittaa
+mitään nimenomaista tekoa eikä edes nimenomaista yllyttelyä, jolla hän
+olisi tuon suuren epäsuosion vetänyt päälleen. Mutta se mahtoi olla
+hänen "yleinen vahingollinen suuntansa", joka oli rangaistava.
+
+Yllämainitussa asetuskomiteassa kumminkin lienee Afzelius lopullisesti
+täyttänyt varakanslerin suuttumuksen mitan. Hänellä oli terävä kieli,
+ja sillä näkyy hän näihin aikoihin suututtaneen myöskin valtiosihteeri
+Rehbinderin, joka kumminkin katsoi Afzeliuksen erinomaisia lahjoja
+niin hyödyllisiksi yliopistolle, että viimeisiin asti puolusti hänen
+säilyttämistään yliopistossa, joskin ankarasti aisoissa pidettynä.
+Aminoff sitävastoin tahtoi Afzeliuksen aivan pois yliopistosta,
+välttämättä, armotta, ja hänellä oli siinä kohden puolellaan Turun
+läänin vt. maaherra L. G. v. Haartman, joka hänkin kuului tuohon
+yllämainittuun yliopiston asetusten komiteaan ja joka aina oli valmis
+mihin pyhän alliansin ohjelman toteuttamiseen tahansa. Aminoff kutsui
+Afzeliuksen eräänä huhtikuun päivänä 1822 luokseen ja vakuuttamalla
+hänelle, että hänelle annettaisiin ero ilman eläkettä, ellei hän
+itse eroa pyytäisi, sai hän tämän jättämään erohakemuksensa, --
+ei konsistorion kautta, joka olisi ollut tavallinen tie, mutta
+varakanslerille suoraan. Asia oli siten täydellinen uutinen
+konsistoriolle, kun kesäkuun alussa 1822 sen kokouksessa yhtäkkiä
+luettiin Afzeliukselle myönnetty ero. Konsistorion pöytäkirja on
+hyvin lyhyt tässä kohden. "Jonka jälkeen tohtori, professori Afzelius
+nousi ja läksi", luetaan siinä merkitsevästi. Rehbinder oli esittänyt
+Afzeliuksen erohakemuksen, samalla kuin Arvidssonin karkoittamisen,
+toukok. 20 p:nä 1822.
+
+Minkä vaikutuksen tämä pakollinen ero teki Turun yliopistopiirissä,
+joissa Afzelius oli etevimpiä ja suosituimpia opettajia, jopa johtava
+henki, siitä ei ole tarkempaa kuvausta säilynyt, vaan sen voi melkein
+aavistaa. Arvattavasti yliopiston miehet kumminkin, katsoen kukin
+omaa kohtaansa, säilyttivät mielessään arvostelussa, tuomatta sitä
+julkisuuteen. Sitä paitsi Afzeliuksen eron muoto, kun hän sen itse
+oli pyytänyt, vaikutti, että sen laillisuutta vastaan ei oikeastaan
+ollut mitään sanomista. Kun Arvidssonin erottaminen yliopistosta pari
+kuukautta myöhemmin tuli tunnetuksi, nosti se myrskyn konsistorion
+kokouksessa, jossa useat professorit ankarasti arvostelivat
+toimenpiteen laillisuutta, joten varakanslerin, Aminoffin, täytyi mitä
+ankarimmin kieltää kaikki keskustelu tästä asiasta. Afzeliuksen suhteen
+oli vielä omituista se, ettei kukaan oikein tiennyt, mistä syystä
+hän oli saanut eronsa, oliko jotakin todellista rikosta tapahtunut
+vai eikö. Aminoffkaan ei ole sitä sen tarkemmin määritellyt, kuin
+eräässä kirjeessä Rehbinderille ilmoittanut, että Afzeliuksen täytyi
+sittenkin poistua "vääräin periaatteidensa vuoksi ja halunsa vuoksi
+herättää huomiota". Ja kun kymmenkunnan vuotta myöhemmin silloinen
+kenraalikuvernööri Zakrevski koetti saada selkoa Afzeliuksen entisistä
+rikoksista ja syistä hänen eroonsa yliopistosta, ei hänelle voitu
+Suomen ministerivaltiosihteerin virastosta muuta ilmoittaa, kuin että
+"Afzeliuksen rikos ei ole koskaan tullut oikein paljastetuksi eikä se
+ole ollut sitä laatua, että siitä laillisesti olisi voitu rangaista".
+Tämäkin selitys osoittaa, että varakanslerin epäsuosio ja varjonpelko
+yksin oli karkoittanut yliopistosta tämän etevän tiedemiehen.
+
+Jälkimaailman on yleensä vaikea ymmärtää Aminoffin tekoja ja
+vaikuttimia tällä ajankohdalla. Se ei vielä itsessään ole niin
+ihmeellistä, että hän mielipiteiltään joutui tuon yleisen reaktsioonin
+pyörteeseen. Olihan hänellä, joka oli vanhan, vallankumousta
+edelläkäyneen yhteiskuntajärjestyksen, kustaviaanisen ajan, ihailija,
+edellytyksiä vastustaakseen niitä uudempia käsitteitä kansojen
+oikeudesta ja yhteiskuntajärjestysten muodostumisesta, joita hän jo
+kohta Kustaa III:nen kuoleman jälkeen niin ankarasti oli arvostellut ja
+jakobismiksi leimannut. Hän ei voinut kärsiä sitä uutta koulua, joka
+halveksi vanhaa, hyvää kustaviaanista aikaa. Mutta että hän, valistunut
+ja paljon kokenut mies, jossa sydän ja omatunto paljon vaikutti,
+hän, joka itse oli valtiollisesti vainottuna istunut vuosikausia
+vankilassa, että hän rupesi harjoittamaan samanlaista valtiollista
+vainoa kuviteltujen rikosten perustuksella ja ryhtyi suurenmoisesti
+masentamaan luuloteltuja levottomuuksia, se on sentään vaikeammin
+selitettävissä. Ja muuta selitystä siihen tuskin löytyy, kuin että
+Aminoff halussaan palvella ja miellyttää sitä hallitsijaa, joka oli
+hänelle itselleen ja hänen syntymämaalleen tehnyt niin paljon hyvää,
+meni liian pitkälle, ajattelematta keinojen puhtautta ja muistamatta,
+että yksilöt viattomasti joutuivat sortumaan tuon aaveiden pelon
+vuoksi, jonka hänen itsensä lie täytynyt myöntää pohjaltaan turhaksi.
+Meillä Suomessa on tuollaista aaveiden pelkoa ja siitä johtuvaa turhaa
+ankaruutta tavattu useampina eri aikoina, mutta tämä tässä kosketeltu
+lehti Turun yliopiston viime ajoilta on erityisesti synkkä siksi, että
+silloin maamme omat pojat harjoittivat ajatuksen ja sanan vapauden
+sortoa ja yksilöjen vainoamista.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Olemme viivähtäneet suhteettoman kauan noissa tapahtumissa,
+jotka olivat yhteydessä Afzeliuksen syrjäytymisen kanssa pois
+maamme korkeakoulusta. Mutta siihen hänen vastoinkäymisensä eivät
+päättyneet; hänen vaiheensa olivat edelleen kirjavat. Sillä hänen
+elämäntaipaleellaan, jota vielä kesti lähes 30 vuotta hänen eronsa
+jälkeen yliopistosta, tapahtui yhä edelleen mitä ihmeellisimpiä
+seikkoja, jotka onneksi ovat harvinaisia meidän historiassamme. Hänen
+onnettomuutensa alkoivat oikeastaan juuri tästä vuodesta 1822.
+
+Tosin olivat hänen seuraavat vuotensa verraten rauhalliset. Samassa
+kun hänelle annettiin ero, käskettiin hänen lähteä ulkomaille,
+pois Suomesta, ainakin pariksi vuodeksi kokoamaan aineksia teosta
+varten, joka selvittäisi Suomen valtio-oikeudellista asemaa ja
+lainsäädäntöä. Mutta Afzelius ei tätä käskyä totellut. Hän syytti
+sairaloisuutta ja kun hän ei ollut tehnyt mitään rikosta, ei hän
+myöskään tahtonut lähtemällä maanpakoon epäsuorastikaan myöntää
+mitään luvatonta tehneensä. Huolimatta uudistetuista käskyistä hän
+jäi Suomeen, ensiksi Turkuun, jossa eli saamallaan eläkkeellä ja
+asettui sitten lähelle Helsinkiä elämään perheineen. Täällä hän,
+taitavana lakimiehenä, harjoitti paljon asianajoa ja avusti m.m.
+Viipurin läänin lahjoitustalonpoikia heidän oikeudenkäynneissään
+lahjoitusherroja vastaan. Mutta juuri tällä köyhän kansan parasta
+tarkoittavalla toimellaan saavutti hän yhä uusien mahtavien
+henkilöjen vihan. Lahjoitusmaakysymys oli silloin polttava Suomessa,
+venäläisten lahjoitusherrain omistusoikeudet olivat usein enemmän
+kuin epämääräiset, vaikka Suomen omista miehistä muodostunut komitea
+oli valmis uhraamaan talonpoikaimme oikeudet herrain hyväksi. Mutta
+niin ollen oli taitava lakimies, joka piti talonpoikain puolta, hyvin
+kiusallinen kappale, ja hän oli siis saatava syrjään. Niin alkoi
+v. 1830 uusi vaino Afzeliusta vastaan. Tähän vainoon lienee ollut
+yksityisempiäkin syitä: Afzelius oli, kuten ennen mainittu, hyvin
+teräväkielinen ihmisiä ja oloja arvostellessaan ja ivatessaan ja
+kerrotaanpa hänen m.m. taitavana ivakuvain piirtäjänä herättäneen
+harmia. Kenraalikuvernööri Zakrevski johti tuota uutta vainoa
+Afzeliusta vastaan. Kenraalikuvernöörin kansliaan jätti huhtikuussa
+1830 helsinkiläisen santarmiston päällikkö, kenraali Benckendorff
+ilmoituksen ja valituksen, että Afzelius panettelee järjestysvaltaa,
+elää ihmisten kustannuksella, joita hän yllyttää oikeusjuttuihin, ja
+että hän on jo 7 vuotta sitten tilattavaksi ilmoittanut kirjan, joka ei
+vieläkään ole ilmestynyt.
+
+Niinpian kuin Afzelius sai kuulla näistä epämääräisistä syytöksistä,
+vaati hän niiden toteennäyttämistä. Kolme eri kertaa sai
+kenraalikuvernöörin kanslia Pietarissa oleskelevalta Zakrevskiltä, joka
+samalla oli sisäasiain ministeri, toimekseen koettaa toteennäyttää
+yllämainittuja syytöksiä taikka tiedustella hänen muita rikoksiaan.
+Kolmesti pani kenraalikuvernöörin kanslian päällikkö Merlin tiedustelut
+toimeen, jolloin m.m. kuvernöörien ja yliopiston viranomaisten tuli
+antaa lausuntoja ja ilmoittaa kaikki, mitä tiesivät, mutta kolmesti
+täytyi hänen vastata Zakrevskille, että ei mitään syitä Afzeliusta
+vastaan löytynyt, häntä vastaan tehdyt syytökset olivat perättömät.
+Muuta ei tullut ilmi, kuin että Afzeliuksella oli huonot raha-asiat
+ja että hän oli ottanut osaa niihin jäähyväispitoihin, jotka oli
+pantu toimeen professori Israel Hvasserin kunniaksi, kun tämä erosi
+yliopistosta ja siirtyi Ruotsiin. Mutta kaikesta tästä huolimatta
+Zakrevski, nojautuen Benckendorffin yllämainittuihin todistamatta
+jääneisiin syytöksiin, teki alamaisen ehdotuksen siitä, että Afzelius
+viipymättä lähetettäisiin rajan taa pois Suomesta, jonne hänet
+kiellettäisiin palaamasta. Kirjelmässä Rehbinderille, jonka tuli tämä
+asia esittää, huomautti hän erityisesti, että hänen kirjeensä oli
+sananmukaisesti esitettävä.
+
+Mitään lakia, joka olisi oikeuttanut tuollaisen maasta karkoittamisen,
+ei ollut olemassa. Mutta Rehbinder esitti kumminkin karkoittamisasian.
+Siihen suostuttiin, mutta päätös tuli saamaan vähän toisenlaisen muodon
+kuin Zakrevski oli tahtonut. Afzelius määrättiin korkeimmasta käskystä
+lähtemään maasta pois, siis ei vietäväksi. Eläkkeensä hän sai pitää.
+
+Mutta se näennäisesti suurempi menettelyvapaus, joka Afzeliukselle
+tässä lopullisessa ratkaisussa myönnettiin, koitui hänelle vielä
+suuremmaksi turmioksi.
+
+Viranomaiset ryhtyivät heti Afzeliuksen maasta lähtöä toteuttamaan.
+Pietarista lähetti Zakrevski viipymättä tiedon Uudenmaan ja Hämeen
+läänin maaherralle, että hänen piti heti ottaa Afzeliukselta
+kirjallinen sitoumus siitä, että tämä saamaansa käskyä totellen
+lähtee Suomesta eikä sinne palaa. Afzelius asui silloin Helsingin
+vieressä eräässä huvilassa ja kaksi Helsingin kaupungin raatimiestä
+kävi toimittamassa hänelle annetun päätöksen sekä jättämässä hänelle
+passin ulkomaille lähtöä varten. He vaativat häneltä nyt kirjallista
+sitoumusta, että hän kolmen viikon kuluessa lähtisi maasta. Afzelius
+antoi kirjallisen tunnustuksen, että oli saanut osan puheenalaisesta
+päätöksestä, jota hän lupasi totella, mutta määräajasta, jonka kuluessa
+hän lähtisi, hän ei sitoumuksessaan maininnut mitään, koska siitä ei
+oltu mitään mainittu myöskään hänelle jätetyssä päätöksessä.
+
+Tämä pieni niskoittelu kävi Afzeliukselle kovin kalliiksi, sen kautta
+menetti hän vapautensa jälelläolevan elämänsä ajaksi. Ystäväinsä
+kehoituksesta Afzelius kyllä teki jo lähtöä Suomesta, perheensä lähetti
+hän jo edeltä Ruotsiin ja oleskeli itse lähtöhommissa Turussa. Silloin
+hänet yhtäkkiä vangittiin. Jo ennenkuin nuo myönnetyt 3 viikkoa vielä
+olivat loppuun kuluneet, lähetti Zakrevski Pietarista erityisen lähetin
+Suomeen, Turun läänin maaherran luo, jonka hän käski heti otattaa
+Afzeliuksen kiinni ja lähettää Pietariin, koska muka yliopiston
+varakansleri kreivi Nesselrode tahtoi hänet puheilleen. Afzelius
+oli silloin jo ehtinyt Ahvenanmaalle saakka, matkalla käskettyyn
+maanpakoon. Siellä hän tavattiin, pantiin kiinni ja vietiin vankina
+Pietariin.
+
+Mikä saattoi aiheuttaa tämän viimeisen radikaalisen teon, mikä oli
+syynä siihen, että Afzeliukselle tuo äsken tuomittu maanpakolaisuus
+yhtäkkiä muutettiin vankeudeksi, sitä eivät asiakirjat selitä, se on
+hämärän peitossa, niinkuin yleensä koko sen vainon syy, jonka alaiseksi
+tämä tiedemies joutui. Selvää on, ettei tahdottu enää päästää häntä
+ulkomaillakaan vapauteen. Näyttää siltä kuin hänen toimensa Itä-Suomen
+lahjoitustalonpoikain asiamiehenä olisi ollut hänen suurin rikoksensa,
+vaikka, kumma kyllä, siitä ei mitään mainita siinä virallisessa
+kirjevaihdossa, joka vieläkin on tallella. Hän oli kesällä 1830 käynyt
+Itä-Suomessa, Salmissa saakka. Kuten tunnettu oli lahjoitustalonpojilla
+noina vuosina juuri asetuksen mukaan vielä tilaisuus todistaa
+omistusoikeutensa tiloihinsa. Kaikilla virallisilla tahoilla
+pidettiin, kuten tunnettu, aivan intohimoisesti lahjoitusherrain
+puolta talonpoikia vastaan. Mikä liekään ollut loppusyy, Afzelius
+vietiin nyt kaikissa tapauksissa vankina Pietariin. Hän olisi, sen
+jälkeen kuin hänelle tieto annettiin maastakarkoittamisesta, hyvin
+ehtinyt turvaan Ruotsiin, ennenkuin vangitsemiskäsky saapui. Mutta
+hän vitkasteli, oli rauhallinen kai syyttömyytensä tuntien. Siksi hän
+menetti vapautensa. Pietarissa häntä jonkin aikaa pidettiin vankina,
+ja sieltä hänet lähetettiin Vjatkan kaupunkiin poliisin valvonnan
+alaiseksi. Täällä vietti hän 4 pitkää vuotta. Hänen olostaan Vjatkassa
+on yleensä hyvin vähän tietoja säilynyt. Mutta hänen kärsimyksensä
+ja sieluntuskansa näkyvät olleen äärettömät, sen voi huomata
+erinäisistä hänen kirjeistään Suomenmaan uudelle kenraalikuvernöörille
+Menshikoffille, jolle hän koetti todistaa, että Suomen lakien mukaan
+maasta karkoittaminen ilman edelläkäypää tutkimusta ja tuomiota ei
+ole oikeudenmukaista. Hän huomauttaa noissa kirjeissään, ettei hän
+vielä vuosikausia vankina oltuaan itse tiedä syytä, miksi häntä on
+vaino kohdannut, ja kuvaa synkäksi olonsa siellä yksin ilman perhettä,
+ilman kirjoja, ilman sielunhoitoa, niukoissa taloudellisissa oloissa,
+sekä arvelee täytyvänsä jatkaa tuota kurjaa elämistään ainoastaan
+osoittaakseen, kuinka pitkälle katkeruus ihmissielussa voi kehittyä.
+Hän kertoo rukoilevansa, ettei kellekään Suomen miehelle, ei hänen
+katkerimmalle vihamiehelleenkään, koskaan sattuisi sellaista kohtaloa
+kuin hänelle. Nuo hänen valituksensa ovat teräviä, mutta samalla
+sydäntä särkeviä.
+
+Alussa vuotta 1835 sai Menshikoff aikaan sen, että
+Afzeliukselle annettiin lupa muuttaa takaisin Suomeen, Käkisalmeen,
+sotilasviranomaisten tarkastuksen alaiseksi. Mutta Käkisalmi, joka oli
+aivan lahjoitusmaariitojen sydämessä, huomattiin kai sopimattomaksi
+oleskelupaikaksi hänelle, koska määräys heti muutettiin siten,
+että Afzeliuksen tuli asettua valvonnan alaiseksi Lappeenrantaan.
+Sinne hän siirrettiinkin ja asui pari vuotta eräässä kaupungin
+viereisessä talonpoikaistalossa. Mutta täälläkin näkyy hän joutuneen
+poliisiviranomaisten taikka muiden viranomaisten epäsuosioon.
+Muistettava on, että juuri 1837 kiristyivät lahjoitusmaariidat
+huippuunsa, lahjoitustalonpojat, joita oli äärimmilleen kiusattu,
+nousivat siellä täällä vastarintaankin, joten levottomuuksia tapahtui.
+Arveltiin kenties, että Afzelius, talonpoikain entinen asiamies, oli
+Lappeenrannassa heitä liian lähellä. V. 1837 siirrettiin hänet sieltä
+pois, eikä hän sen koommin enää Suomessa käynyt.
+
+Afzelius vietiin nyt vankina Wendenin kaupunkiin Liivinmaalle. Näihin
+asti häntä karkoituspaikoissaan ei oltu vankina pidetty, mutta nyt
+hän sai 4 vuotta viettää vankilassa. V. 1841 hänen oloaan vähän
+huojennettiin hänen uudistettujen anomustensa johdosta ja hän sai
+niistä puolin oleskella vapaana Itämeren maakunnissa, kumminkin sillä
+nimenomaisella ehdolla, ettei saisi palata Suomeen, josta seikasta
+myöskin Suomen viranomaisille tieto annettiin. Afzelius kuoli Riiassa
+v. 1850.
+
+Tämän tiedemiehen elämäntarina, johon tässä olemme silmäyksen luoneet,
+on kuvaava niille oloille, joiden keskessä hän eli ja sille arkuudelle
+ja tuskalliselle varjonkammolle, joka oli yhteiskunnan kaitsijain
+tunnusmerkki silloin sekä Suomessa että muuallakin. [Lähteenä tähän
+kirjoitukseen on käytetty etupäässä T. Haartmann'in (Finsk Tidskrift
+1895) ja C.G. Estlanderin (Sv. Litteratursällsk. Förh. 8) asiaa
+koskevia tutkimuksia.]
+
+
+
+
+ERÄS MARKKINAMATKA
+
+
+Joulunalusviikolla ajoi tavallisuuden mukaan pitkämatkaisia kuormia
+Kuopion markkinoille. Ne olivat tavarakuormia, joissa tuotiin
+markkinamyötävää Pohjanmaan rantakaupungeista asti. Halki Suomen ne
+olivat tulleet, usein umpeen tuiskuttuneita talviteitä myöten. Miehet
+olivat kävelleet kolmisenkymmentä penikulmaa kuormainsa perässä ja
+mäkilöissä auttaneet hevosiaan kuormia vetämässä ja runsas viikko oli
+sillä taipaleella vierähtänyt. Ilo oli siis miehillä mielissä, kun he
+vihdoin Kuopioon ehtivät ja saivat asettua tuttaviin majataloihinsa
+kunnolleen lepäämään yhdeksi yöksi, ruvetakseen aamulla myöskentelemään
+noita pitkän matkan takaa vaivalla kuljettamiaan kauppatavaroita.
+
+Se oli siihen aikaan, jolloin kukaan ei vielä Suomessa ollut nähnyt
+untakaan rautateistä ja jolloin ei Saimaan kanavakaan vielä muodostanut
+kauppatietä itäsuomalaisille. Savonkin kauppa kävi vielä halki Suomen
+Pohjanmaan rantakaupunkeihin, -- taikka, toisin sanoen, nämä hommasivat
+savolaisille kotiin heidän välttämättömimmät tarpeensa. Kuopio oli
+vielä kaupunkina nuori ja vasta-alkava eikä sillä ollut rantakaupunkien
+oikeuksiakaan.
+
+Ja se oli myöskin siihen aikaan, jolloin eivät mitkään viina-asetukset
+estäneet väkijuomain vapaata kuljetusta ja kauppaa milloin ja missä
+tahansa. Tämä seikkakin kuuluu asiaan. Sillä noissa kaukaa tulleissa
+kuormissa, jotka joulunalusviikolla saapuivat Kuopion markkinoille,
+oli muun kauppatavaran joukossa melkein säännöllisesti myöskin
+rommilekkereitä, jotka usein anastivat varsin suurenkin sijan
+kuormasta, -- rommin muodossa sitä silloin parempia jouluviinoja
+enimmäkseen viljeltiin, ei tietty Suomessa silloin vielä paljoa
+konjakeista eikä muista punsseista. Niinpä oli niissäkin kahdessa
+kuormassa, jotka eräänä iltana jouluneellusviikolla ajoivat Kuopioon,
+nassakka nassakan vieressä ja se oli hyvää rommia. Sillä nuo kuormat
+olivat tulleet poikki Suomen Raahesta, ja Raahe oli tunnettu hyvästä
+rommistaan.
+
+Pian siis levisi Kuopion markkinaväessä tieto näiden kuormain
+saapumisesta ja markkina-aaton aamuna rupesi ostajia jo saapumaan sen
+talon pihalle, johon nuo molemmat kuormat olivat ajaneet.
+
+Toista näistä kuormista oli ajanut raahelainen kauppias Turkkunen itse
+ja toista hänen puukhollarinsa, luokkisäärineen Villperi. Ja siellä he
+nyt markkina-aaton aamusta asti seisoivat kinoksessa poronnahkaisissa
+kallokkaissa ja naapukka takaraivolla ja mittasivat halstoopeilla
+lekkereistään rommia ostajille, jotka ruplat kourassa heidän rekiensä
+ympärillä tungeskelivat. Kaupat luonnistivat mainiosti, ostajat sekä
+myöjät olivat tyytyväisiä, sillä rommi oli hyvää, jos oli hintakin hyvä.
+
+Mutta kun markkinain aattopäivä kului lopulleen ja ostajat vihdoinkin
+katosivat majatalon pihalta, silloin tekivät Turkkunen ja Villperi,
+kahdenkesken jouduttuaan ja päästyään pakinoihin päivän kaupasta, erään
+havainnon, joka oli yhtaikaa ilahduttava ja harmillinen. Rommi oli niin
+hyvin mennyt kaupaksi, ettei ollut enää itse markkinapäiväksi jälellä
+kuin yksi täysi astia ja toisessa vähän pohjalla.
+
+-- Mistä nyt nykitään kun parta loppuu? tuumii Villperi. -- Huomenna
+vasta markkinat oikein alkavat.
+
+-- Niin, ollappa nyt rommia vielä muutamia lekkereitä, kyllä ruplat
+irti lähtisivät, arveli Turkkunen, ja lisäsi korvallistaan kynsien: --
+Toista astiaa vain jälellä, -- kun saisi sitä millään kumman kujeella
+edes vähän jatketuksi!
+
+Villperi hymähti:
+
+-- Miksei sitä saa jatketuksi, onhan sitä jatkettu väliin kotonakin.
+Vettä vain astioihin!
+
+-- Hm! Ajetaanhan kumminkin kaivolle hevosia juottamaan, eihän niitä
+ole joutanut juottamaan koko päivänä.
+
+Kyllä Villperi älysi mistä oli kysymys ja ratit hän ensiksi haki
+reen pohjalta esille. Ja sitten ajoivat miehet talvi-illan pimeässä
+naapuritalon pihalle, jossa tiesivät hyvän kaivon olevan. Hevoset
+saivat nyt mielin määrin juodakseen. Mutta juottoämpäristä mätti
+Villperi hallin toisensa perästä kaivovettä tuohon vajaaseen
+rommiastiaan ja Turkkunen tasoitteli sillaikaa rommia täydestä
+astiasta vajanaiseen, niin että sitä tuli olemaan yhden verran, noin
+puoli astiaa kummassakin. Sanaakaan ei siinä puhuttu, hiljaa vain
+poronnahka-kallokkaissa tassittiin pehmoisella lumella ja hommattiin
+illan pimeässä.
+
+Jo olivat molemmat astiat taas melkein täydet, eivät toki vielä aivan.
+Silloin pysähtyi Villperi työstään ja kysyi arkaillen:
+
+-- Vieläkö minä panen vettä astioihin? -- Hänen mielestään sitä
+jatkoa jo oli tullut hyvä joukko ja häntä rupesi se liika vetevyyskin
+epäilyttämään. Mutta Turkkunen komensi:
+
+-- Pane, pane, astiat täyteen!
+
+Pian olivat astiat aivan täydet ja raahelaiset ajoivat takaisin
+majataloonsa, sen lämpöiseen pirttiin nukkumaan päivän töistä väsyneinä.
+
+Mutta seuraavana aamuna, ennenkuin päivä vielä oli vaiennutkaan,
+alkoi kaupan käynti uudelleen. Turkkunen ja Villperi seisoivat
+taas kumpikin rekensä ääressä ja mittasivat yhä taajalukuisemmalle
+ostajakunnalle tuota nyt vähän ohkaisemmaksi käynyttä rommia. Mutta
+siitä he luonnollisesti eivät mitään puhuneet eivätkä toisilleen paljon
+silmääkään iskeneet, vakavina vain mittasivat ja kiersivät rahoja
+turkkiensa taskuihin. Ei ollut vielä murkinan aika käsissä, kun heiltä
+lopullisesti kaikki rommiastiat olivat tyhjät ja myöhästyneet ostajat
+saivat palata ilman majatalon pihalta. Silloin menivät kauppiaat
+pirttiin, söivät vankan aterian ja arvelivat ruveta pieniä ettoneunia
+ottamaan, ennenkuin iltapäivällä kotimatkalle lähtisivät. Villperiä
+kyllä se makuulle rupeaminen vähän epäilytti, -- omatunto kun ei ollut
+ihan puhdas, -- ja jo hän kerran isännälleen ehdottikin, että eiköhän
+olisi viisainta lähteä heti ajamaan kotiin päin ja levätä sitten
+taipaleella. Mutta niin painosti sentään häntäkin, että hän hetkeksi
+vetäysi penkille pitkäkseen.
+
+Mutta kauan ei hän ollut siinä maannut, kun hän yhtäkkiä karahti
+pystöön. Hän oli kuullut ääniä pihalta ja kun hän ikkunan läpi sinne
+silmäili, näki hän miesjoukon siellä seisovan, syleskelevän ja
+kiroilevan, ja hän tunsi siinä joukossa aamuisia ostajiaan. Turkkunen
+oli samoihin aikoihin tehnyt saman havainnon ja molemmat he heti
+ymmärsivät, mistä oli kysymys. Ja he arvasivat, että pian ne miehet
+sieltä tupaankin työntyvät.
+
+Turkkunen hätäysi, pyörähti pari kertaa lattialla neuvotonna ja juoksi
+sitten uunin taa. Sieltä hän neuvoi Villperi raukkaa, joka yksin
+avutonna jäi keskelle lattiaa seisomaan:
+
+-- Vastaa sinä, että olet vain puukhollari etkä tiedä mistään mitään.
+Sano minun jo lähteneen kotimatkalle.
+
+-- Mutta jos ne mulle selkään antavat, tuskitteli Villperi. Vaan
+enempää hän ei ehtinyt. Sillä jo tulla kolisivat miehet suurella
+rymyllä pihasta pirttiin ja astuivat uhkaavina lattialla seisovan luo,
+kellä savipullo tai leili, kellä tuopin mitta heristetyssä kourassaan.
+
+-- Petit meidät, vettä möit, vesisaksa, juo itse tämä sinukkasi, mutta
+meille anna rahamme takaisin.
+
+Niin he murisivat ja haukkuivat ja hyvin lähelle kävivät Villperiä,
+joka verkalleen heidän edestään peräysi pirtin perälle. Tämä koetti
+selittää, että syy ei ollut hänen, hänellä ei ollut mitään rahoja, hän
+on vain puukhollari. Mutta siihenkö ne suuttuneet ja petetyt rommin
+ostajat olisivat asiansa heittäneet!
+
+-- Rahat taikka selkään! uhittelivat he. -- Eilen möitte oikeaa
+tavaraa, tänään vesisintua, -- maista! Anna rahat tänne, niin saat
+pitää sotkusi, muuten selkään!
+
+He tarttuivat jo hyvin ilkeällä tavalla Villperiä kaulustaan ja toiset
+tahtoivat väkisin pakoittaa häntä juomaan myymänsä rommin. Villperi
+raukka oli helisemässä, varma selkäsauna oli hänellä tiedossa ja häntä
+sittenkin harmitti se, että Turkkunen itse lymyili uunin takana ja
+säilytti nahkansa.
+
+Mutta miehet tiukkasivat:
+
+-- Rahat takasin ja heti!
+
+Jo rupesi selkään paukkumaan. Silloin Villperi raukka, joka ei muuta
+neuvoa keksinyt, huusi:
+
+-- Tule pois Turkkunen uunin takaa, tule! Miehet tahtovat rahojaan,
+muuten minut pieksävät.
+
+Salaisuus oli ilmaistu, miehet läksivät uunin taustaa tutkimaan.
+Tyytymättömänä ja suutuksissaan astui Turkkunen sieltä esiin ja hänen
+puoleensa nyt koko puijattujen kiukku kääntyi. Eikä siinä auttanut
+Turkkusen muu, kuin maksa pois rahat vaatijoille. Sekoitettu rommi
+kaadettiin takasin astioihin ja siten vihdoin, joskin häpeällä,
+ostajista selvittiin.
+
+Mutta nyt eivät raahelaiset enää majatalon pihalla kauan virnailleet.
+Kiireellä he valjastivat hevosensa, istuivat rekiinsä tyhjien lekkerien
+rakoon ja lähtivät täyttä kyytiä ajamaan Kuopion kaupungista pois
+länttä kohden, ehtimättä majatalonkaan väelle paljon hyvästiä sanomaan.
+
+Kauan he niin hyvää juoksua ajoivat kertaakaan pysähtymättä ja
+toisilleen sanaakaan virkkamatta; Turkkunen itse ajoi edellä ja
+Villperi hytyytti perässä. Vihdoin, kun Kuopion kaupunki ja ne rommin
+ostajat, jotka eivät olleet ehtineet petosta huomata, olivat penikulman
+päässä takana, antoi Turkkunen eräässä ylämäessä hevosensa astua ja
+huusi jälempää tulevalle Villperille:
+
+-- Sitä ruokalepoa meidän ei pitänyt ruveta ottamaan!
+
+Mutta Villperi, joka vielä oli sen mielialan vallassa, jolloin nyrkit
+hänen niskassaan paukkuivat, vastasi murahtaen:
+
+-- Eikä pitänyt liikoja sitä vettäkään rommiin panna!
+
+Turkkunen ymmärsi yskän, vaan ei ollut huomaavinaankaan, virkkoi vain:
+
+-- No, sitä älä sure, että vielä hiukan astiain pohjalla hilkkasee.
+Kyllä me se jäännös tällä kotimatkalla myödään, kaikki myödään loppuun
+ja ihan täydestä rommista!
+
+Ja taas hölkkäsivät hevoset hyvää vauhtia eteenpäin Raahen kaupunkia
+kohti.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Onnen aalloissa, by Santeri Ivalo
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58917 ***
diff --git a/58917-8.txt b/58917-8.txt
deleted file mode 100644
index 25a0fe0..0000000
--- a/58917-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,4248 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Onnen aalloissa, by Santeri Ivalo
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-
-Title: Onnen aalloissa
-       Historiallisia kertomuksia
-
-Author: Santeri Ivalo
-
-Release Date: February 19, 2019 [EBook #58917]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ONNEN AALLOISSA ***
-
-
-
-
-Produced by Tuula Temonen and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-
-ONNEN AALLOISSA
-
-Historiallisia kertomuksia
-
-
-Kirj.
-
-SANTERI IVALO
-
-
-
-
-Porvoossa,
-Werner Söderström Osakeyhtiö,
-1904.
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-Onnen aalloissa.
-Kaksi kuvaa kuluneilta ajoilta
-Teini
-Krister-herran verkalasti
-Suomalainen seikkailija
-Kuoleva vanki
-Vanha kersantti
-Työn lomassa
-Erään tiedemiehen kohtalo
-Eräs markkinamatka
-
-
-
-
-
-
-Onnen aalloissa
-
-
-I
-
-Hämeentullin portin luona Turussa istui kirkkaana kesäaamuna nuori
-tyttö ojan partaalla lähellä tietä, kudelma kädessään. Hän oli siitä
-läheisestä talosta kaupungin laidasta ja hän vartioitsi siinä pieniä
-siskojaan, jotka pellon pientareella leikkivät. Lauhkea tuuli kävi
-maista päin, pehmoisesti se notkautteli pellolla heilimöivää viljaa ja
-puhalsi ohimennen ominlupinsa alas tytön hartioille sen ohkasen huivin,
-joka oli peittänyt hänen kellertävän tukkansa ja varjostanut päivältä
-hänen vaaleita kasvojaan. Se paljasti herttaiset, lapsekkaan tuoreet
-tytönkasvot, iloiset, veitikkamaiset silmät ja solakan, valkoisen
-kaulan, jonka kevyt kesäpuku jätti peittämättä. Tyttö naurahti tuulen
-leikille, hänen poskensa painautuivat pehmoisille kuopille ja hän laski
-kudelman kädestään, korjatakseen taas liinan päähänsä. Sitä tehdessään
-kohotti hän päänsä ja kohensi kiharan otsaltaan, -- vaan silloin hän
-jäikin hetkeksi niinikään liikahtamatta istumaan, huivi ojennetussa
-kädessään. Sillä hän oli samassa nähnyt maantieltä, kaupungista päin,
-tulevan jotakin kiiltävää ja komeaa, joka hänen katseensa oli vallannut.
-
-Sieltä ajoi Turun linnasta päin muhkea ratsastusseurue. Vaskiset
-päitsikoristeet ja kultaset kannukset välähtelivät päiväpaisteessa
-ja ratsastajain väljät, värikkäät viitat ja hattujen kepeät töyhdöt
-hulmusivat tuulessa. Ratsujoukko läheni porttia, tyttö tunsi jo
-tulokkaat: se oli herttua seurueineen, linnan aatelisherrat olivat
-metsästysretkelle lähdössä, -- palvelijat tulivat taaempana kantaen
-torvia ja pyssyjä ja taluttaen vitjoista virmoja ajokoiria. Joukon
-keskessä ratsasti nuori Juhana herttua itse punaisessa samettipuvussa
-ja kullankarvaisissa damastisaappaissa, ratsasti siinä laskien leikkiä
-seurueensa kanssa ja vallattomasti hypitellen sirojalkaista orhittaan.
-Hän oli vielä hento kuin poikanen, vaalea parranpohja varjosti
-tuskin näkyvästi hänen nuorekkaita huuliaan; mutta pitkä hän oli ja
-varreltaan solakka ja notkea. Hän oli nyt äsken 19-vuotiaana, isänsä
-Kustaa Vaasan palattua Turusta Ruotsiin, jäänyt yksin vasta saamaansa
-Suomen herttuakuntaa ja Turun linnaa hallitsemaan, ja hänen reippaasta
-ilomielisyydestään näkyi, että hän aivan avomielisesti nautti
-vereksestä herttuankilvestään ja uudesta käskijävallastaan.
-
-Tyttö, joka ojan partaalla istui, sitoi seurueen lähestyessä taas
-kiireesti huivin päähänsä, veti sen alas kasvojaan varjostamaan ja
-painautui käsityötään kutomaan. Hän oli punastunut tuon komean seurueen
-nähdessään, hänen sydämensä oli ruvennut tykyttämään -- ei tiennyt
-hän itsekään miksi -- ja nyt tahtoi hän istua kumarassa siinä tien
-partaalla, kunnes metsästysseurue oli ratsastanut ohi. Vaan tyttö kuuli
--- kauhukseen --, ettei se ajanutkaan ohi. Hän ei päätään nostanut,
-vaan hän kuuli ratsun pysähtyvän hänen kohdalleen tielle, ensiksi yhden
-ja sitten useampia, ja puhetta ja naurua kuuli hän aivan viereltään.
-Ja aivan hän pelästyneenä säpsähti, kun hän yhtäkkiä kuuli äänen, joka
-ilmeisesti puhutteli juuri häntä.
-
--- Terve, tyttö siinä ojan partaalla... mikset tervehdi herttuatasi?
-
-Nuoren herttuan katse oli osunut tyttöön juuri sillä hetkellä, jolloin
-tämä hiuksiltaan valahtanutta liinaa oli ollut päähänsä sitomassa, --
-hän oli nähnyt solakan, valkosen kaulan, punehtivain poskien kuopat
-ja iloisesti hymyävät silmät, ja se näky oli hänestä ollut niin
-miellyttävä, että hän pysähdytti hevosensa puhutellakseen ojan reunalla
-istuvaa tyttöä. Hän ei malttanut ajaa ohi, hän oli niin nuori vielä,
-niin iloinen, niin vapaudestaan vallaton. Tyttö nousi punastuen,
-notkisti syvään polvensa ja jäi katse maahan luotuna, arkuudesta
-vavisten, siihen ääneti seisomaan.
-
--- Kenen sinä olet tyttö, mikä on nimesi, sano nimesi, uteli komea
-nuori herra hevosensa seljästä.
-
--- Kaarina, vastasi tyttö ujosti.
-
--- Elä pelkää, Kaarina, sinua emme metsästä. Kuka on isäsi?
-
--- Hannu porvari... tullin luona tuossa.
-
--- Matala talo, mutta isäsi ei ole köyhä. Sillä hänellä on kallis helmi
-talossaan, -- sinä punastut, tyttö, sinä tiedät kyllä, mikä se helmi
-on. Sen nimi on Kaarina.
-
-Nuori herttua oli aivan haltioissaan edessään ujona seisovan tytön
-kauneudesta. Herkästi oli hän syttynyt ja innostuneena kääntyi hän
-seurueensa puoleen virkkaen:
-
--- Katsokaa, mitä olen löytänyt. Me kaipasimme jo täällä Turussa
-nuoruutta, iloa, kauneutta, -- mutta sitähän löydämme täältä runsain
-mitoin.
-
-Aatelisherrat naurahtivat herttuan hehkulle. Mutta tämä kääntyi taas
-ääneti seisovan tytön puoleen ja jatkoi:
-
--- Tervehdi isääsi, sano, että Juhana herttua piakkoin tulee
-Hannu-porvarin luo vieraisiin. Siihen asti hyvästi!
-
-Seurue kulki edelleen. Kaviot tömisivät, kannukset välähtelivät
-päiväpaisteessa ja hattujen töyhdöt hulmusivat tuulessa. Ojan
-partaalla, loivasti lainehtivan pellon pientareella, istui tyttö ja
-katseli pölypilveä, joka kohosi ilmaan, kun metsästysmatkue ratsasti
-portista ulos. Hänen poskensa paloivat, hänen rintansa aaltoili
-korkealle, sillä siellä sisällä ristelivät voimakkaina vastakkaat
-virrat: vuoroin oli siellä voitolla pelko ja ujous, vuoroin orastava
-riemu ja suuren onnen aavistus. Sillä hänkin oli nuori ja hänkin oli
-syttymään herkkä.
-
-Niin istui hän kauan. Kudelma oli pudonnut hänen käsistään pientareen
-kukkien keskelle ja sormet nyppivät päivänkakkaran valkoisia terälehtiä:
-
--- Onniko? Eikö? Onniko? Eikö?...
-
-
-II
-
-Turun linnassa oli iloinen juhla. Niitä oli siellä näinä herttuan
-vuosina usein, ja toiset olivat toisiaan komeammat. Milloin pidettiin
-turnajaisia, milloin soittajaisia, milloin katsottiin teinien
-teatterinäytäntöjä, milloin kuunneltiin leikarein ja luuttuniekkain
-säveleitä; väliin vietettiin syntymäpäiviä, väliin juhlittiin jonkun
-saapuneen vieraan kunniaksi, väliin muuten vain Turun linnaan, herttuan
-ympärille, kokoontuneen aateliston ratoksi. Herttua oli nuori ja hän
-oli rikas. Vanhan linnan mustuneet suojat olivat hänen toimestaan
-korjatut muhkeiksi ja loistaviksi: kalliit kuvaverhot peittivät niiden
-seiniä, katoista riippui hohtavia haarakyttiläkruunuja, kiilloitetut
-kilvet ja teräskuvastimet kimaltelivat pylvästöissä ja pehmoiset
-patjatyynyt ja kallisarvoiset turkikset peittivät seinämiä kiertävät
-istuimet. Tämän loiston keskessä liikkui linnassa arkioloissakin
-viljalti väkeä, asemiehiä ja aatelisnuorukaisia, sotureita,
-palvelijoita, hovipoikia ja neitosia, vaan juhliksi pukeutui linna
-asukkaineen vielä upeampaan värikomeuteen, -- nuori ruhtinas rakasti
-iloa ja kauneutta ja keräsi ympärilleen rattoisan, nuortean hovin.
-
-Loistavia olivat linnan talviset juhlat, jolloin sadat valot
-heijastivat kiiltävistä kilvistä ja hopea-astioista ja viulunsoittajat
-ja luudunlyöjät pitkinä iltoina säestivät nuorison karkeloita ja
-kohottivat juhlapöydässä, maljojen ääressä, istuvain iloja. Vaan nyt
-oli vietetty kevään juhlaa ja siksi olivat linnan suojat ja käytävät
-nyt puetut kukkasiin ja vihreään. Juhla oli jo aamulla alkanut
-venheretkellä saaristoon ja sieltä palattua oli linnan pihassa katsottu
-ratsuväen leikkejä ja kisailtu sen puutarhoissa. Nuoren herttuan oli
-hänen hovinsa kevätjuhlan johdosta pukenut kukkaiskreiviksi, seppeleitä
-oli solmittu hänen päähänsä ja kruunu niiden keskelle ja kukkaisvitjoja
-oli ripustettu hänen kaulaansa ja rinnoilleen. Hänen piti tänään olla
-kukkaiskuninkaana ja semmoisena olikin hän nyt ylimpänä ilonpitäjänä
-liikkunut nuorison hilpeässä joukossa, jakaen kukkaislahjoja ja
-rattoisuutta ympärilleen.
-
-Neitosien parvessa hän parhaiten viihtyi ja neitosista oli yksi, johon
-hänen suosionsa erityisesti kohdistui. Sen huomasivat kaikki, sillä
-eipä herttua peitellytkään lempeään sitä nuorta tyttöä kohtaan, jonka
-rinnalle hän aina ehätti missä käveltiinkään tai soudeltiin.
-
-Se tyttö oli Kaarina, tyttö pellon pientareelta, Hannu-porvarin
-matalan majan "helmi". Säädystään arkoja aatelisherroja se ei tietysti
-miellyttänyt, eivätkä heidän rouvansa varsinkaan hyväksyneet, että
-porvaristyttö näin oli kohotettu heidän neitostensa tasalle, jopa
-keskustaksi hovin juhliin ja kisoihin, ja moni kantoi salaista kiukkua
-ja kateutta mielessään tuota "kadulta löydettyä" tyttöä kohtaan, joka
-niin oli voittanut nuoren ruhtinaan sydämen. Mutta herttuan ilmeinen
-suosio vaimensi sen tyytymättömyyden ja tasotti porvarisneidelle tien
-aatelisten pitoihin. Ja tyttö itse sulatti hiljaisella, vaatimattomalla
-esiintymisellään ja luonnollisella iloisuudellaan monet karsaat
-katseet. Hän oli niin suloinen, niin välitön, niin viaton, -- häntä ei
-voinut vihata. Sillä hän ei ylvästellyt herttuan lemmestä, ei kopeillut
-korkeasta suosiostaan, mutta ei sitä myöskään arastellut, hän näytti
-siitä vain vilpittömästi iloitsevan.
-
-Kevätjuhla oli ulkona vietetty, vaan linnan väljissä suojissa oli
-juhla-ateria katettu, siellä tanakat tammipöydät notkuivat raskaiden
-hopeamaljain, vatien ja korkeiden juoma-sarvien alla ja säteilevät
-vahakynttilät valaisivat runsaita ruokia ja juomia, jotka juhlaväkeä
-valmiina odottivat. Hopealla kirjailtuihin verkanuttuihin ja
-punaisiin silkkisukkiin puetut edeskäyvät odottivat viinihaarikat
-kädessään pitojoukon saapumista, juhlapukuiset henkivartijat
-tekivät vahtipalvelusta ovilla ja käytävissä ja ketterät hovipojat
-puikkelehtivat siellä kultareunaisissa samettitakeissaan valmiina
-palvelemaan juhlaväkeä. Sillä se kuului jo nousevan linnan pihalta
-juhlasuojiin.
-
-Iloisina saapuivat sieltä nuoret parvet, parittain tulivat ja nauru
-kajahti. Muuan puolalainen ylimys talutti sisään herttuan sisaren,
-nuoren, vallattoman prinsessa Cesilian, joka oli Turun linnassa
-veljensä luona vierailemassa, ja hänelle sekä hänen saattajalleen
-osoitettiin paikka pöydän toiseen päähän. Mutta pöytään ei vielä
-istuttu, herttuaa odotettiin ja hän hiukan viipyi. Vihdoin hän sieltä
-tuli terveenä ja punakkana, kukkiin puettuna päälaelta vyötäisiin
-saakka, ja hän kiirehti arvosijalleen pöydän toiseen päähän, huudahtaen:
-
--- Nyt olen siis kerran muutteeksi kuningas, kevään kuningas.
-Iloitkaamme siitä!
-
-Vaan hän ei vielä istahtanut. Hän katsahti vieressään olevaa istuinta,
-silmäili ympärilleen neitosten joukkoon ja virkkoi:
-
--- Mutta missä on kuningattareni?
-
-Ja salin poikki hän käveli, ojensi käsivartensa Kaarinalle, joka siihen
-punastuen tarttui, ja talutti hänet viereensä juhlapaikalle pöydän
-päähän. Siellä irroitti hän seppeleen omasta päästään, laski sen
-Kaarinan pehmeille kiharoille ja lausui juhlallisesti:
-
--- Näin sinut kuningattarekseni kruunaan tässä jalossa seurassa. Ja
-kuningattaren arvon sinulle myös vaadin.
-
-Kuisketta kuului ympäri salin, hihinää aatelisneitosten parvessa. Ja
-herttuan sisar, prinsessa Cesilia, lausui ikäänkuin leikkiä jatkaen:
-
--- Helppo sinun on kruunata kuningatar, päivänpä olet vain itsekin
-kevään kuninkaana. Mutta herttuatarta toki vielä et valitse.
-
-Mutta nuoren ruhtinaan veri oli kuumana päivän iloista. Hän irroitti
-paksut, raskaat kultavitjat, joissa jalokivet helmeilivät, kaulaltaan
-ja virkkoi:
-
--- Valitsen senkin.
-
-Ja hän laski nuo hohtavat vitjat Kaarinan kaulaan, virkkaen:
-
--- Näin sinut Suomen herttuattareksi valitsen, tämä on sanojeni pantti.
-Tässä on herttuattarenne, häntä on teidän nyt kunnioitettava kuin minua.
-
-Ja hän painoi Kaarinan viereensä istumaan ja lausui vieraille:
-
--- Nyt aterialle, vieraat, valitkaa parinne ja paikkanne.
-
-Parittain saapuivat parvet pöytään, tekivät kumarruksensa herttualle
--- ja "herttuattarelle", Hannu porvarin tyttärelle. Haluttomasti sen
-toiset tekivät, pilkalla toiset, -- heistä meni herttuan vallattomuus
-liian pitkälle, eivätkä he tienneet, oliko se totta vai leikkiä. Vaan
-herttua sen vaati. Hän oli täydelleen mielialansa vallassa eikä tiennyt
-hän itsekään, mitä myöten hänen puheissaan oli totta ja leikkiä.
-
-Ujona ja suloisena kumarteli Kaarina kunnioitustaan kantavalle
-juhlaväelle ja hänen silmissään säteili riemua. Sillä hänen sydämensä
-oli pakahtua onnesta. Hän ei ajatellut, että hänen uusi arvonsa oli
-hetken häipyvää huvitusta, herttuan vallatonta pilaa, hän tunsi vain,
-että hän sillä hetkellä oli onnellinen ja siitä hän iloitsi.
-
-Juhlaa jatkui. Leikarit heläyttelivät lempeitä säveleitään, kuljeksiva
-laulaja esitti lemmen hentoja lauluja ja mielet heltyivät ja sulivat.
-Kaarina katsoi rohkeasti vieressään istuvan herttuan silmiin, jotka
-häntä ikäänkuin hivellen hyväilivät, ja hän luki niistä lempeä ja
-luottamusta. Ja hän vastasi samalla katseella.
-
--- Malja Suomen herttualle! kajahti huuto aatelisherrain joukosta,
-jossa veret jo olivat kuumenneet aterian iloista.
-
--- Ja malja Suomen herttuattarelle!
-
-Ne sanat kohisivat nuoren neitosen korvissa, ne hänet hurmasivat
-soinnullaan. Ne soivat kevätriemun lauluna, helähtivät lemmen,
-kuiskeena, ne valtasivat kokemattoman mielen kokonaan. Eikä hän niitä
-kuunnellessaan muistanut, että kevätjuhlaa ei ikuisesti kestä, että
-sitäkin ilonpäivää seuraa ilta ja yö.
-
-
-III
-
-Oli talvi-illan hämärä. Ulkona oli taivas harmajassa pilvessä; lunta
-tuprusi pitkin teitä ja pihoja ja linnan asuinhuoneiden pienet
-ikkunatkin rupesivat menemään lumen peittoon. Mutta naiskammion
-korkeassa takassa paloi räiskyen tuli ja sen ääressä permannolla
-leikki pikkupiika pienen tytön kanssa, jolla oli iloiset silmät ja
-punakeltaiset kutrit. Taaempana siimeksessä lepäsi kehdossa kapalolapsi
-ja sen ääressä, sitä verkalleen liekutellen, istui nuori äiti, nojaten
-leukaansa kämmeneensä ja katsellen roimuavaa liekkiä. Hän kuunteli,
-mutta ei kuullut mitään, ei askeleita, ei kulkusten kilinää, kaikki oli
-linnassa äänetöntä ja hiljaista, ikäänkuin kuollutta.
-
--- Oi, kun hän jo palaisi! huoahti nuori äiti, ja vaipui taas tulta
-katsomaan.
-
-Herttuata hän odotti. Herttua oli poissa linnasta, oli matkalla
-kartanoihinsa, jonne hän väliin seurueineen muutamaksi viikoksi lähti,
-kun linnassa rupesi tuntumaan yksitoikkoiselta. Ja silloin oli linnassa
-aina hiljaista ja kuollutta, silloin ei kuulunut ratsujen töminää
-pihalta eikä kannusten kilinää kivirappusista eikä leikarien soittoa
-iltapidoista.
-
-Nuori äiti liekutti ikävissään kehtoa. Lapsi äännähti, hän nosti
-sen upeille rinnoilleen ja katseli sitä siinä hellästi. Kukoistavan
-näköinen hän oli siinä istuessaan, valkoinen vaippa hartioillaan.
-Hän katseli kauan käsivarrellaan lepäävää lastaan ja hänen katseensa
-kiintyi sitten kultaiseen renkaaseen, joka oli lasta pitelevän käden
-ranteessa. Sen lukossa oli herttuan kruunu, jonka kehään oli piirretty
-nimi: "Kaarina". Sitä hän miettien katseli, sillä se oli viimeinen
-lahja, minkä hän oli herttualta saanut, silloin kuin tämä pikkuinen
-syntyi. Mutta siitä oli jo aikaa, oli monta kuukautta, tiheämpään
-niitä lahjoja ennen oli tullut... Ja tiheämpään oli herttua itse ennen
-hänen luonaan istunut, istunut illat pitkät, leikkinyt ja tarinoinut.
--- No niin, muut asiat vetivät nyt jo enemmän hänen huomiotaan
-puoleensa, valtiolliset kysymykset, Liivinmaan riidat, Ruotsin kiistat,
-kirjeenvaihdot, neuvottelut ja matkat.
-
--- Mutta hän tulee kyllä taas pian, leperteli nuori äiti lapselleen, --
-hän tulee ja tuo meille lahjoja, tuo leikkikaluja, tuo iloa ja elämää
-koko linnaan. Hän tulee kyllä omiensa luo.
-
-Niin puheli nuori äiti lapselleen ja hän näki jo edessään sen vilkkaan
-elämän, jonka herttuan tulo taas oli linnaan tuova. Iloisia pitoja ja
-juhlia, joiden keskustana taas on "Kaarina rouva", niin, "rouvaksi"
-häntä linnassa sanotaan, sanoopa herttua itsekin. Ja ikävä häipyy ja
-matalat mietteet. Aika kuluu, vuodet vierivät, lapset kasvavat. Silloin
-isä lapsensa omikseen omistaa ja lasten mukana niiden äidin, silloin on
-onni täydellinen.
-
--- Te olette onneni pantit, te pienet herttuan lapset, teitä siis
-aarteenani vaalin.
-
-Niin unelmoi nuori äiti siinä pienokaistaan syöttäessään ja sille
-tarinoidessaan. Ja niissä unelmissa kuvastui hänelle tulevaisuus
-valoisana, onnekkaana, rusohohteisena.
-
-Koputus ovelle katkaisi äkkiä äidin unelmat ja yksitoikkoisuuden.
-Pikkupiika kävi avaamaan ja sisään astui pehmoisin askelin mestari
-Henrik Gipfert, herttuan sihteeri ja suosikki, tuo siropuheinen
-saksalainen, joka aina niin kohteliaasti herttuan lemmittyä oli
-palvellut. Kaarina laski lapsen kehtoon ja kiirehti iloisena herttuan
-käsikirjuria vastaan.
-
--- Terve tuloa, mestari Henrik. Te tuotte aina hyviä uutisia, tuottehan
-nytkin, terveisiä herttualta, niinhän? Eikö totta, hän palaa pian tänne
-meidän luo?
-
-Mutta mestari Henrik oli nyt tavallista jäykempi ja virallisempi. Hän
-heitti mustan viitan hartioiltaan ja näytti kädessään olevaa kirjettä.
-
--- Niin, herttualta on saapunut kirje, hän viipyy vielä pitemmän ajan
-matkoillaan.
-
--- Viipyy, ja antaa meidän ikävöidä! Miksi hän viipyy?
-
-Mestari kävi kasvoiltaan yhä kylmemmäksi.
-
--- Täällä tulee taas linnan asuinhuoneissa toimeenpantavaksi
-korjaustöitä ja muutoksia, me olemme saaneet käskyn siitä huolehtia. Ja
-sen johdosta tulin teidänkin luoksenne, neiti.
-
-Kaarina hytkähti: "neiti", ei siis enää "rouva".
-
--- Istukaa, kertokaa! sopersi hän.
-
--- Niin, teidänkin täytyy nyt muuttaa näistä huoneista pois..., muualle.
-
--- Pois naiskammiostako? Minunko muuttaa... minne?
-
--- Teille järjestetään huone linnan toisessa osassa...,
-toistaiseksi..., ulkopiharakennuksessa, olen saanut sen toimekseni.
-
-Veri rupesi katoamaan Kaarinan poskilta, hänessä kävi kamala aavistus
-kuin hiipien heräämään. Mutta hän ei sitä tahtonut uskoa, ei voinut
-sitä ymmärtää.
-
--- Ulkopiharakennuksessako, palvelijain puolella, mitä te puhutte!
-Sehän on mahdotonta, ei, te olette pahasti erehtynyt. Herttua ei siihen
-koskaan suostu, miten voisi hän sinne tulla tapaamaan lapsiaan... ja
-minua!
-
-Kylmäkasvoinen sihteeri oli hetkisen vaiti. Kaarina jatkoi rohkeammin:
-
--- Te olette erehtynyt, mestari. Minä en muuta täältä mihinkään, en
-uskalla sitä tehdä... ennenkuin herttua käskee.
-
--- Hän sen on käskenyt. Meidän täytyy vain totella.
-
-Nyt vavahti jo nuori äiti, hänen aavistuksensa rupesi muuttumaan
-varmuudeksi ja hän tapaili uunin reunaa, ettei kaatuisi. Ja
-hiljaisella, murtuvalla, mutta vieläkin toivovalla äänellä hän kyseli:
-
--- Mitä, karkoittaako hän minut -- ja lapsensa? Oi, mestari Gipfert,
-sanokaa selvemmin, onko tämä pahaa pilaa vai mitä... Vai onko tuo käsky
-ymmärrettävä karkoitukseksi?
-
-Mestari ei vastannut, hän vain nyökäytti kylmästi päätään.
-
--- Mutta miksi? Onko hän kyllästynyt minuun, onko joku toinen anastanut
-hänen sydämensä, -- sanokaa, sanokaa pian!
-
-Nyt herttuan sihteeri istahti alas ja rupesi selittämään. Vähän
-hakaltaen kertoi hän:
-
--- Tässä ei ole kysymys ainoastaan sydämestä, valtioasiat tähän enemmän
-vaikuttavat. Herttua aikoo ottaa itselleen puolison ja silloin --
-ymmärrättehän...
-
--- Oi, en, en ymmärrä mitään. Puolison, sanotte, toisenko naisen?
-
-Mestari hymähti.
-
--- Niin, ylhäissukuisen ruhtinattaren, siitä ovat neuvottelut jo
-alulla. Viestit kulkevat parastaikaa Turun ja Krakovan välillä ja
-mikäli on kuulunut, on Katarina Jagellotar herttuallemme sangen
-suosiollinen.
-
--- Puolan prinsessa! Voi minua, porvarin tytärtä! Maa tuntui huojuvan
-nuoren naisen jalkojen alla, pohjaton syvyys näytti hänen eteensä
-avautuvan. Hän lyyhistyi istumaan, hän tarttui kehdon reunaan,
-ikäänkuin siitä kiinni pidelläkseen. Kotvaan aikaan ei lähtenyt sanaa
-hänen suustaan, tuska tulppasi rinnan. Vihdoin sieltä puhkesi syvä
-huoahdus:
-
--- Hyljätty rakastajatar siis! Yksinäinen äiti, aviottomat lapset,
-potkitut maailman jalkoihin!
-
-Mestari Henrik oli saanut asiansa ilmoitetuksi ja keveämmällä mielellä
-saattoi hän nyt ruveta murtunutta naista lohduttelemaan. Häntä
-säälittikin äsken vielä niin mahtavan kaunottaren alennus ja suru ja
-lempeämmällä äänellä hän nyt puhui:
-
--- Elkää lannistuko, siihen ei ole mitään syytä. Te olette kerran
-voittanut Juhana herttuan sydämen ja lemmen, sitä hän ei unhota, siinä
-on teille aina turva. Eikä hän suinkaan teitä maailman jalkoihin
-potkittavaksi jätä, sitä ei hänen käskynsä tarkoita. Hänen valtansa
-ja suosionsa teitä edelleen suojelee ja auliisti on hän teidän
-ja lastenne toimeentulon turvaava. Ja hän tahtoo saattaa teidät
-kunniallisiin naimisiin jonkun nuoren aatelisherran kanssa ja runsailla
-huomenlahjoilla on hän teitä muistava, -- herttuan suosio on teidät
-kyllä vielä onneenne saattava.
-
--- Kun olen hänen rakkautensa menettänyt!
-
--- Olkaa järkevä, kehoitti mestari, -- eihän sitä voinut ijäti
-kestää. Herttuan täytyy tietysti mennä naimisiin ja ymmärrättehän,
-että kuninkaasta syntyneen täytyy ottaa arvonsa mukainen puoliso, --
-muutahan ette tietysti ole voinut uneksuakaan.
-
-Kaarina huoahti raskaasti. Hän kuuli nuo järjen sanat, vaan veitsenä ne
-viilsivät hänen sydäntään. Mutta herttuan sihteeri nousi.
-
--- Te siis ymmärrätte, eikö totta, miksi teidän nyt on vetäydyttävä
-siimekseen. Ja teidän on kaikesta huolimatta syytä kiittää ruhtinasta,
-että hän edelleen on teille jalomielinen.
-
-Hän kumarsi ja poistui. Taas oli hiljaista naisten kammiossa, jonka
-takassa tuli oli palanut alas hiilokselle, jättäen huoneen melkein
-pimeäksi. Takan edessä leikki tyttö ennallaan lelujensa kanssa ja
-pikkupiika lepäili unisena hänen vieressään.
-
-Vaan kehdon ääressä istui nuori äiti kumarassa ja koetti turhaan
-selventää ajatuksiaan. Vieras oli sanonut niin paljon, hän ei muistanut
-sitä kaikkea, ei puoltakaan, hän ei jaksanut vielä koko kohtaloaan
-käsittää. Vain muutamat poistuneen kirjurin sanoista olivat syvimmin
-painuneet murtuneeseen mieleen ja hän hoki niitä siinä hiljaa
-itsekseen: "Muutahan ette ole voinut uneksuakaan."
-
-Niiden sanain ympärillä kiertelivät nyt hänen särkyneet mietteensä.
-
--- Oi, jospa en koskaan olisi muuta uneksinut! Hänen lempensä
-lämpö idätti unelmat sydämeeni ja kasvatti niitä siellä. Siksi on
-niin raskasta, kun ne taittuvat... Mitä jää jälelle niiden sijaan,
-lemmen unelmain sijaan? Jääkö kylmä armo, elatusapu linnan ulkopihan
-rakennuksessa, unhotetussa siimeksessä? Ja kuitenkin, hänen lempensä
-oli niin lämmittävä, niin luottamusta antava...
-
-Hiilos takkavalkeassa laskeutui yhä matalammaksi ja musteni vähitellen.
-Sen häilyvässä valossa sattui nuoren äidin katse taas renkaaseen, joka
-hänen ranteessaan kimalteli ja jonka lukossa hohteli herttuan kruunu.
-Hän irroitti verkalleen ja kuin itseään viileskellen tuon renkaan
-ranteestaan ja laski sen vieressään olevaan lippaaseen, johon se
-kilahtaen putosi, -- siellä olivat entisetkin lemmen pantit. Ja lippaan
-kansi rupsahti kiinni ja se tuntui sulkevan sisäänsä kaiken kadonneen
-lemmen, kaikki nuoret, keväiset unelmat.
-
-
-IV
-
-Tykkien pauke on vaijennut Turun linnan torneista ja myöskin linnan
-edustalta, piirittävän sotajoukon varustuksista. Siellä sisällä on
-nyt kaikki niin oudon hiljaista äskeisen pauhun ja paukkeen jälestä,
-ihmiset pysyttelevät huoneissaan tai hiipivät kuin lymyten pihaseiniä
-pitkin. Pelon ja kauhun jälestä on mielet nyt vallannut alakuloisuus ja
-tylsyys. Eilen vielä tuprahtelivat tykinluodit linnaan, tunkeutuivat
-seinien läpi asuinhuoneisiin, särkivät huoneet ja huonekalut ja
-kylvivät soraa ja savua ja peljästystä ympärilleen. Eerikki kuninkaan
-sotaväki oli piirittänyt Juhana herttuan hänen linnaansa ja, senjälkeen
-kuin herttuan kannattajat yksi toisensa perästä olivat luopuneet
-kuninkaan puolelle, oli ylivoima murtanut heikentyneen vastarinnan.
-Nyt oli Juhanan täytynyt ilmoittaa antautuvansa piirittäjäin armoille,
-hänen lähettiläänsä olivat juuri kuninkaan sotaväen leirissä
-viimeisistä antautumisehdoista sopimassa ja linnassa oli sillaikaa
-kaikki kuollutta rajumyrskyn jälkeen.
-
-Toivottomuus vain vallitsi linnan huoneissa, sekä ylhäällä herttuan
-upeissa suojissa että alhaalla palvelijain siipirakennuksissa. Mikä oli
-heidän kohtalonsa oleva? kysyivät kaikki. Miten käy herttuan, miten
-niiden, jotka häntä puolustaen ovat uskaltaneet kuningasta ja hänen
-valtuutettujaan vastustaa?
-
-Siitä neuvottelivat miehet, jotka jo aseensa olivat riisuneet,
-talleissa ja pihoilla, siitä ne harvat aatelisherrat, jotka loppuun
-asti olivat herttuan luo jääneet, hänen yksityishuoneissaan. Siellä he
-koettivat lohduttaa herttuaa ja nuorta herttuatarta, joka ainoastaan
-yhden onnellisen vuoden oli saanut miehensä kanssa elää, -- lohduttivat
-heitä, mutta toivoivat samalla Suomen herttuan vielä kaatuneenakin
-voivan suoda heille turvaa ja suojelusta.
-
-Mutta erillään muista seisoi linnan sivusiiven pienen ikkunan ääressä
-yksin Kaarina-rouva, seisoi siinä levotonna odottaen tietoja asiain
-menosta, odottaen miestään, odottaen omaa kohtaloaan. Omin valtoinsa
-se kohtalo oli häntä viime aikoina viskellyt. Herttua oli, ollen itse
-aikeissa tuoda herttuattaren linnaansa, naittanut hänet uskolliselle
-asemiehelleen ja toverilleen Klaus Antinpojalle, joka oli kelpo mies,
-urhea ja suora, ja joka viimeisiin asti oli jäänyt linnaan herttuan
-luo puolustustöitä johtamaan. Taipuen kohtaloonsa oli Kaarina tuohon
-avioliittoon suostunut; hänen keväiset unelmansa olivat taittuneet,
-hän totteli nyt vain herransa käskyä. Mutta kalvenneet olivat ruusut
-noilta pehmoisilta poskilta ja hänen säteileviä silmiänsä varjosti
-itkettyjen öiden jättämä harso. -- Ratsumies saapuu viestiä tuoden,
-karauttaa linnansillan poikki, nousee kiireesti herttuan huoneisiin. --
-Minkähän sanoman se tuo? kysyy kasvavalla levottomuudella yksinäinen
-nainen. Mutta ei kukaan vastaa. Ja hänen ei sovi nousta linnan saleihin
-epätietoisuuttaan tyydyttämään, -- hänen yksin ei. Katkeruutta
-sekaantuu levottomuuden sekaan hänen rintaansa. Näin hänet on hyljätty,
-ja kumminkin hän käsittää, että hänenkin kohtalonsa yhä vielä riippuu
-entisen, ylhäisen suosijansa kohtalosta.
-
-Kaarina poistuu ikkunasta lastensa luo, joita peljästynyt hoitaja
-sisähuoneessa vaalii. Vitkaan kuluvat hetket. Vaan jo kuuluu huutoja
-ja melua pihalta, kuuluu ratsujoukon töminää, kun se ajaa sillan yli,
-kuuluu komentoja ja kirouksia. Valloittaja sieltä saapuu linnaan
-ottamaan sen haltuunsa, yhä uusia sen joukkoja tulvii laskusillan
-yli. Niitä asetetaan valleille ja torneihin, niitä sijoittuu oville,
-portteihin ja pihoille, niitä tunkeutuu sisälle linnan suojiin. Ja
-ylempiä päälliköitä astuu joukko herttuan omiin huoneisiin.
-
-Taas on Kaarina kiirehtinyt ikkunaan, hänen rinnassaan kasvaa
-levottomuus ja hätä! Hän näkee jo linnan palvelijoita talutettavan ulos
-ja niiden jälestä herttuan apulaisia ja kirjureita ja aatelisherroja,
-joita sotilaat paljastetuin miekoin saattelevat. Jo näkee hän siinä
-joukossa miehensäkin, Klaus Antinpojan. Hänellä on vahva vartija joukko
-ympärillään, vaan hän kävelee pää pystössä, uljas on ryhti ja rohkea
-katse..., hänelle on soturikunniansa kaikki, perhettään, omaisiaan ei
-hän näytä muistavankaan. Vai ajatteleeko hän heitä, vaikka sen salaa,
-haettaako hän perheensä luokseen vai unhottaako sen?
-
-Saattue marssii sillan yli ja katoo ulos portista. Yksin jääneen
-naisen käy aivan tukalaksi hillitä levottomuuttaan, hänen on mahdoton
-kestää sisällä huoneessaan. Hänen täytyy saada puhutella jotakin
-ihmistä, turvautua johonkin auttavaan olentoon. Avopäin juoksee hän
-pihalle sotamiesten keskelle, kysymään edes mitä on päätetty, mitä
-nyt tapahtuu. Vaan kukaan ei häntä kuuntele eikä hänestä välitä, ei
-kenelläkään ole aikaa vastata hänen kysymyksiinsä. Hänelle tiuskitaan,
-häntä töykitään ja muutamat soturit, jotka hänet tuntevat, rupeavat
-laskemaan hänestä karkeita sukkeluuksia.
-
--- Kas, siinähän on herttuan entinen henttu.
-
--- Onpa ylhäinen hemppu. Vaan taitaa jo meille joutua...
-
-Tuskissaan juoksee Kaarina takaisin huoneisiinsa, syöksähtää lastensa
-luo avutonna, neuvotonna. Mutta itkunsa keskelle kuulee hän taas uutta
-melua ja komentohuutoja pihalta ja kannuksia kilisee kivikkoportaissa.
-Nuori nainen arvaa, mitä tämä merkitsee, ja hän kiirehtii taas
-ovelle. Aivan oikein, linnasta tuodaan nyt herttuaa ja herttuatarta,
-tuodaan sotilaallisella kunnioituksella, mutta vahvasti vartioituina.
-Niin kalpealta, niin laihalta nyt herttua näyttää, tuo ylpeä pää on
-kumarassa, hän ilmeisesti välttää ympärillä olevain katseita. Hänen
-rinnallaan kävelee hänen puolisonsa, kävelee prinsessan ylhäisellä
-ryhdillä eikä hänessä murtumista näy. Mutta hovinaiset, jotka heidän
-jälessään kulkevat, itkevät ääneensä ja valittavat ja surkuttelevat
-nuoren herttuan ja herttuattaren kovaa kohtaloa.
-
-Yksinäistä naista, joka seisoo ovella vartioivan sotamiehen takana, ei
-kukaan huomaa. Mutta Kaarinan sydän on kuin kouristunut, hän ei tiedä
-mitä hän tahtoo, hänessä herää vain hillitön halu juosta herttuan luo
-ja vielä viimeisen kerran suudella tuota kättä, joka häntä niin monesti
-on hyväillyt. Mutta vartioiva sotilas pidättää häntä keihäällään ja
-työntää hänet takaisin, -- vangittu herttua kulkee ohi, hänen silmänsä
-ei edes käänny jäähyväiskatsettakaan heittämään.
-
-Ilta on käsissä, pilvinen elokuun ilta. Lapset ovat nukahtaneet
-vuoteelleen, niiden peljästynyt hoitaja on paennut, yksin on Kaarina
-hämärtyvässä huoneessaan ja hän painuu poikkipuolin vuoteelle ikäänkuin
-suojelemaan pienokaisiaan. Ulkoa kuuluu humaltuvien sotilaiden karkeata
-naurua, ovia paukutetaan, raskaita askeleita tömisee käytävissä.
-Herttuan ja hänen seurueensa poistuttua on koko linna nyt jäänyt
-avoimeksi piirittäjäin käsiin. He hajaantuvat linnan suojiin, saleista
-kellareihin asti, ottavat ne haltuunsa ja kokoovat saalista, lyövät
-auki viinitynnyreitä ja nauttivat niiden sisällöistä. Ja he käyvät yhä
-kovaäänisemmiksi.
-
-Jo kuuluu rytinää siinäkin linnan sivusiivessä, jossa Kaarina rouva
-vapisee lastensa vuoteessa, ja miehiä tunkeutuu hänen huoneeseensa. He
-sytyttävät tuohukset ja tarkastavat löytöään.
-
--- Totta tosiaan, täällähän on herttuan hempukka, hänet olimme unhottaa.
-
--- Hiisi vieköön, täällä kai ovat siis myös kaikki ne kalliit
-lemmenlahjat, joita herttua on naikkoselleen tuhlaillut.
-
--- Tutkitaanpa. Nouse näyttämään aarteesi, ylös!
-
-Yksi mies joukosta tempasi Kaarinan käsivarresta lattialle. Hän oli
-joukon johtaja, -- Kaarina tunsi hänet hyvin, suomalainen aatelismies,
-Juho Kurki, Laukon herra se oli. Hän oli linnan entisiä, uutteroita
-vieraita, monissa pidoissa oli hän Turun linnan juhlapöydässä istunut,
-monet suosionosoitukset oli hän Juhana herttualta saanut. Vaan
-nähdessään herttuan joutuvan heikommalle puolelle oli hän, niinkuin
-monet muut, siirtynyt kuninkaan joukkoihin, taistelemaan entistä
-hyväntekijäänsä vastaan. Nyt ryösteli hän herttuan tavaroita ja
-Kaarinaa hän puhutteli karkealla pilkalla.
-
--- Sinustahan kerran seppelöitiin Suomen herttuatar, olin mukana
-silloin. Sinuahan meidän kaikkien piti kumarrella. Näytä nyt
-herttuakuntasi -- tai tutkimme sen itse.
-
-Ja he kävivät Kaarinan tavaroihin käsiksi, repivät seiniltä alas
-vaatteet ja verhot ja koristeet, kasasivat lattialle arkut ja astiat ja
-hepeneet, ja jakoivat ne keskenään. Mutta itse Kurki penkoi laatikoita
-ja lippaita, hakien herttuan lemmitylleen lahjoittamia kalleuksia. Jo
-löysikin hän sen kätketyn lippaan, johon Kaarina oli vuosien varrella
-koonnut lahjaksi saamansa arvoesineet, kultavitjat ja sormukset ja
-rintaneulat ja rannerenkaat. Hän nosti esiin nuo raskaat kultavitjat,
-joiden sydämessä jalokivet tuohusten valossa kirkkaina helmeilivät
-ja kiljaisten raa'alla riemulla tyhjensi hän ne taskuihinsa. Silmät
-kiiluvina haki hän lisää. Ja hänen miehensä, joihin kullan näkeminen
-vaikutti kuin kiihoittava juoma, repivät irti seinälaudat ja
-lattiapalkit, hakien salakätköjä ja avuttomalta naiselta riistivät he
-vaatteet yltä, nähdäkseen, oliko hän kalleuksiaan päälleen kätkenyt. He
-penkoivat nurin vuoteet, viskoivat lattialle nukkuvat lapset, purkivat
-patjat ja peitot, särkivät pöydät ja penkitkin.
-
-Puolialastonna seisoi onneton äiti sen hävityksen keskellä, koettaen
-varjella itkeviä lapsiaan raivoavain ryöstäjäin jaloista. Hän ei enää
-vavissut eikä itkenyt, hän vain katsoi, kuinka hänen kadonneen onnensa
-muiston muruja yksi toisensa perästä katosi ryöstäjäin käsiin tai
-särkyi heidän jalkoihinsa. Hän oli kaunis siinä seistessään, hänen
-ylpeä kylmyytensä vaikutti, etteivät juopuneet ryöstäjät rohjenneet
-kädellään häneen enää koskea. Ainoastaan Kurki-herra tarttui, kun
-oli lopettanut etsimisensä ja hävitystyönsä, hänen paljaaseen
-käsivarteensa, nauroi hänelle ilkkuen ja huusi:
-
--- Tässä linnassa ei enää tarvita herttuan hempukoita. Linnan
-tarvitsevat nyt kuninkaan miehet. Vie siis pois täältä ruhtinaasi
-penikat ja hae heille kattoa mistä löydät.
-
-Kaarina riuhtausi irti, astui askeleen mennäkseen, mutta katsahti
-puolialastomia lapsiaan ja pysähtyi. Hänen oli vaikea käsittää, että
-hänen näiden raukkain kanssa oli lähdettävä ulos kosteaan yöhön ja
-siksi hän vielä viivähti.
-
--- Mitä viivyt, mene!
-
-Silloin keräsi äiti lattialta revityn päällyshameensa riepuja,
-kääräsi niihin nuorimman lapsensa, joka hänen käsivarrellaan värisi,
--- muut lapsenvaatteet olivat jo kaikki viedyt tai ulos viskatut.
-Toisen, itkevän pienokaisen, joka lattialla ryömi, nosti hän toiselle
-käsivarrelleen, ja kolmas -- valkotukkainen, nelivuotias tyttö, --
-juoksi parkuen perästä hänen liepeestään pidellen. Niin läksi hän
-asunnostaan, käveli pihan poikki, astui sillan yli ja poistui Turun
-linnasta. Sotamiesten rämäjävää naurua ja pistopuheita kajahti hänen
-ympärillään, mutta hän ei niitä kuullut, hän käveli vain ulos pimeään
-yöhön.
-
-Siellä linnan ulkopuolella oli nyt kaikki hiljaista ja kuollutta,
-ainoastaan viileä tuuli tohisi mereltä päin, repostellen hänen
-revittyjä vaatteitaan. Nuori äiti puristi lapsiaan lujemmin rintaansa
-vastaan, kiirehtien askeleitaan. Ei hän tiennyt minne hän meni eikä
-mistä hän suojaa löytäisi, yksi ainoa ajatus oli selvänä hänen
-rikkirevityssä mielessään: -- Nämä minulle jäivät onneni aalloista. Muu
-hukkui kaikki, kaikki!
-
-
-V
-
-Verkalleen sateli suuria lumia. Ne putoilivat alas hiljaa kuin
-hiipimällä, ja vähitellen mutta varmasti peittivät ne luonnon ja kaikki
-sen esineet pehmoiseen, kaikkea tasottavaan vaippaansa.
-
-Vanha lampuoti lakasi lunta päärakennuksen oven edustalta Vääksyn
-kartanon väljällä pihalla. Monet talvet se oli tämä oven edusta saanut
-ollakin ummessa, soma oli sitä taas kerran puhdistaa. Vanha mies
-nojausi luudanvartta vastaan ja katseli ylöspäin: piipusta nousi savu,
-siellä sisällä huoneita lämmitettiin. Monet talvet ne jo olivatkin
-lämmittämättä olleet nuo huoneet, hauskan näköistä oli, kun talosta
-kerran taas savu nousee.
-
-Vanha lampuoti lakaisi vähän matkaa tietäkin kujalle päin. Se oli
-oikeastaan tarpeetonta, sillä pian se taas tuprusi umpeen, vaan
-huvikseenhan sitä teki, mieli oli hyvä siitä, kun taas oli tulossa
-asukkaita Vääksyn kartanoon. Se oli ollut kylmillä aina siitä syksystä
-asti, jolloin sen omistaja Klaus Antinpoika oli Juhana herttuan
-apulaisena mestattu Tukholmassa ja hänen tiluksensa olivat peruutetut
-ruunulle. Mutta nyt oli Vääksyn kartano taas joutunut entisen
-omistajansa leskelle, sellainen keikahdus oli yhtäkkiä tapahtunut. Se
-oli vanhasta lampuodista hauska keikaus, sillä nyt tulee toki taas
-väkeä ja eloa Vääksyyn. Siksi oli vuosikausia autiona ja kylmänä
-seisonutta päärakennusta nyt korjattu ja siistitty ja lämmitetty
-tulokkaita varten ja siksi vanha lampuoti niin huolella pihaakin
-puhdisti heitä odotellessaan.
-
-Niin, keikahdus oli taas tapahtunut seitsemän vuoden perästä. Uusia
-myrskyjä oli käynyt yli maan ja uudet tuulet olivat kääntäneet onnen
-laineet. Ruhtinaalliset veljekset Eerikki ja Juhana olivat vaihtaneet
-osia ja paikkoja. Eerikki kuningas oli sortunut Ruotsin ja Suomen
-valtaistuimelta, sortunut oman mustan mielensä kaivamaan kuiluun, ja
-Juhana oli noussut kuninkaaksi tälle valtaistuimelle. Vankilaan, jossa
-Juhana vuosia oli viettänyt, oli nyt vuorostaan teljetty suistunut
-Eerikki. Eikä tämä keikahdus tuntunut ainoastaan itse ruhtinaisiin,
-se ulottui pian heidän kannattajiinsakin ja ystäviin, ylhäisiin ja
-läheisiin ensiksi, sitten vähitellen etäisempiinkin ja alhaisempiin.
-
-Viestejä noista tapahtumista lennähteli pian Turkuunkin, jossa Juhana
-herttuan entinen, hyljätty lemmikki köyhyydessä ja unhotettuna kasvatti
-lapsiaan ja niitä työllään elätteli, ja ne herättivät sielläkin
-toisissa huolta ja levottomuutta, toisissa rohkeutta ja toivoa. Mutta
-Kaarina rouvan syrjäiseen asuntoon ne viestit eivät vaikuttaneet,
-hän ei toivonut enää mitään uutta onnen aalloilta eikä niiden pauhua
-senvuoksi kuunnellutkaan, hänelle oli elämänsä jo kuin ollutta ja
-mennyttä. Hän oli kerran ollut liiankin onnellinen, mutta sittenkin oli
-hän haaveksinut vielä enempää, -- siksi kai oli kohtalon kosto hänet
-niin syvälle kaatanut, eikä hänellä enää ollut haluakaan nousta.
-
-Mutta onnen laineet tempasivat hänet sittenkin mukaansa. Hänen matalaan
-majaansa Hämeentullin luo saapui eräänä päivänä ylhäinen herra,
-jommoisten kanssa hän ei enää vuosiin ollut tottunut seurustelemaan.
-Se oli Turun uusi käskynhaltija, Juhanan edustaja Suomessa, Pertti
-Eerikinpoika, ja hän toi viestin itse kuninkaalta. Juhana ei ollut
-unhottanut nuoruuden lempensä hedelmiä, Suomen herttuan hilpeinä
-aikoina syntyneitä lapsiaan eikä niiden äitiä, hän oli taas valtaan
-päästyään tahtonut taata heille hyvityksen ja riittävän toimeentulon.
-Siksi oli hän lahjoittanut Kaarina Hannuntyttärelle hänen miehensä
-entisen läänin, Vääksyn kartanon, ikuiseksi omaisuudeksi.
-
-Niin oli kertonut ylhäinen viestintuoja ja hän oli antanut Kaarinalle
-lahjakirjan, jonka alla oli Juhanan nimi. Siksi odotettiin nyt uutta
-isäntäväkeä Vääksyyn, siksi lämpisivät kauan kylminä olleet suojat ja
-siksi oli vanha lampuoti niin hyvillään.
-
-Jo kuuluikin aisakellon kilinää järveltä ja lankeevien lumien keskitse
-saattoi nähdä kuomureen nousevan törmälle. Siitä hypähti ensiksi esiin
-iloisia lapsia, jotka kohta kiirehtivät rakentamaan tuttavuutta vanhan
-lampuodin kanssa. Viimeisenä nousi reestä keski-ikäinen nainen: vartalo
-suora ja solakka, ryhti arvokas, pää pysty. Kaarina Hannuntytär ei
-ollut ulkonaisesti taittunut onnen aalloissa. Hänen kasvonsa olivat
-vielä kauniit ja niistä saattoi hyvin tuntea ne herttaiset piirteet,
-jotka kerran hurmasivat Suomen nuoren herttuan. Vaan silmäin alle
-olivat pitkät surun vuodet kyntäneet syviä vakoja ja katseesta kuvastui
-hitaasti sammutettua kaihoa.
-
--- Olemmeko nyt perillä, kyseli vilkas, 8-vuotias poikanen, joka
-iloisena jo portailla hyppeli.
-
--- Olemme. Toivon, että olemme lopullisesti perillä, lapseni, vastasi
-äiti.
-
--- Ja tämä siis on uusi kotimme. Miksi et ole iloinen, äiti, kun,
-vihdoin uuteen kotiin pääsimme?
-
--- Enkö ole iloinen -- olen kai. Iloitkaa tekin lapset täydestä
-sydämestänne. Ja nyt käymme sisään lämpöiseen tupaan.
-
-Aikaseen nukahtivat lapset illalla matkasta väsyneinä. Kaarina istui
-heidän vuoteensa luona ja katseli heidän viatonta untaan. "Nythän
-olemme vihdoin perillä", -- äiti muisteli pienokaisensa iloa. Ja hän
-ajatteli: Niin, nythän lienen minäkin perillä. Saavutettuko päämäärä,
-onniko vihdoin tavattu? Ei, ei onni, mutta ehkä rauha myrskyjen
-jälkeen, ehkä asettuvat vihdoinkin levottomat aallot.
-
-Tuntui niin tyynnyttävältä tuossa hiljaisessa kodissa, niin
-turvalliselta, ja ajatukset pyrkivät syventymään menneisiin muistoihin,
-joita ne muuten huolten päivinä olivat koettaneet välttää. Sillä nuo
-hävinneet onnen muistot olivat aina hänen mieleensä palatessaan tuoneet
-sinne katkeruutta ja tuskaa, ne olivat ärsyttäneet kiusaantunutta
-sydäntä ja repineet auki sen haavoja. Siksi oli hän niitä muistoja
-pelännyt ja karttanut. Vaan nyt ne eivät palanneetkaan kiusaavina eikä
-kirvelevinä, ne tulivat mieleen nyt tasaisina ja leppoisina ja melkein
-kuin lääkitsevinä ja lohduttavina. Kaarina sitä aivan hämmästyi, hän
-oli tottunut tuntemaan ne muistonsa vihollisikseen ja nyt ne tulivatkin
-ystävinä hänen luokseen.
-
-Ja hän otti ne ystävinä vastaan. Hän antoi mietteensä valtoinaan
-syventyä noihin valoisiin aikoihin, jotka jo tuntuivat niin etäisiltä,
-nuoren onnensa ihaniin päiviin, joissa oli niin paljon nautittua ja
-uudelleen nautittavaa. Ja vaikka muistot ja mietteet sitten siirtyivät
-nöyryytyksen ja tuskan ja häpeän raskaisiin vuosiin, eivät ne
-sittenkään häntä raadelleet, niinkuin ennen, nekin tuskat olivat jo
-kuin sovitetut. Siitä Kaarina iloitsi, sillä hän huomasi, että hänelle
-niistä muistoista oli muodostuva arvokas aarre elämänsä iltapuoleksi.
-
--- Onnea en luullut täällä löytäväni, ainoastaan rauhaa etsin, puhui
-yksinäinen nainen itsekseen. -- Vaan nyt käsitän, että täällä voin olla
-vielä onnellinenkin -- yksinäisten muistojeni kautta.
-
-Mutta ulkona putoili yhä edelleen suuria lumia, peittäen luonnon
-pehmoisen vaippansa alle.
-
-
-
-
-KAKSI KUVAA KULUNEILTA AJOILTA
-
-
-Yhden vuoden puitteisiin on Suomen pohjoisimman perukan sekä läntiselle
-että itäiselle kulmalle mahtunut kaksi suurta merkkitapausta: rautatie
-valmistui sekä Tornioon että Kajaaniin -- ei vuottakaan väliä. Nämä
-kulkuneuvot toivat mukanaan vilkkaan herätyksen henkäyksen noille
-pohjoisille perille, joiden elämästä ja toimeentulosta niin usein on
-oltu joutua melkein epätoivoon, ne toivat sinne uusia toiveita, uusia
-yritteliäisyyden mahdollisuuksia.
-
-Onpa Suomessa väliin, kun kato toisensa perästä on kohdannut näiden
-pohjoisten seutujen heikkoja viljelyksiä ja hätä on ollut joka
-ovella, kuultu keskusteltavan aivan vakavasti siitä, kannattaako
-ajan mittaan viljelys ja yleensä mikään ihmisten eläminen ollenkaan
-näillä raukoilla rajoilla, eikö olisi ihmisten parempi sieltä kokonaan
-muuttaa pois raatamaan edes vähän onnellisemmissa oloissa, -- muuttaa
-pois, niinkuin sen väestöstä osa vuosien varrella on muuttanutkin,
-mikä Amerikkaan, mikä Ruijan kalastusrannoille, mikä Pohjois-Ruotsin
-vuoritöihin. Eiväthän, nuo seudut ole millekään elinkeinolle otolliset:
-maa ei elätä, kalat ja riista ovat huvenneet, metsät ovat hävitetyt,
-toivottomuus on edessä nousevalla polvella. Eihän voi ajatella, on
-sanottu, että kokonaisia suuria maakuntia ijankaiken voitaisiin
-muiden ihmisten avuilla ja almuilla elättää, eiväthän parhaatkaan
-auttamiskeinot tepsi siellä, missä itse luonto iskee vastaan... Mutta
-tuo väestö ei ole hyljännyt karuja maitaan eikä köyhiä kotejaan, se
-on koettanut elää siellä sitkeästi kaikesta huolimatta. Ehkäpä aika
-vielä paranee... Niin se on toivonut ja toivoo taas. Onhan toki vielä
-edellytyksiä, että nämäkin luonnon vihaamat perät taas virkoavat uuteen
-kukoistukseen. Onhan saatu rautatie, vähitellen varmaankin tämä mennyt
-aika on jäävä voitetuksi, kestetyksi koettelemusten ajaksi, menneiden
-muistojen ajaksi... Mutta onko tuo mennyt aika puheenaolevilla
-seuduilla aina ollut yhtä värittömän synkkää, yhtä ilotonta ilman
-vivahduksia, yhtä yksitoikkoista taistelua ahnaan luonnon kitsautta
-vastaan?
-
-Ei. Näilläkin maakunnilla on ollut toisiakin vaiheita, ellei juuri
-loistoaikoja, niin kumminkin vilkkaamman toiminnan ja elämän aikoja.
-Aikoja, jolloin niiden oloissa on ollut suurempia nousuja ja laskuja,
-väliin suurempaa onnea, väliin suurempaa onnettomuuttakin.
-
-Ne ovat jääneet kauas taaksepäin nuo ajat, mutta jokunen muisto on
-niistä toki aikakirjoihin säilynyt. Siten voimme vielä pikkuisen
-pilkistää silloiseen elämään ja tutustua pariin kuvaan näiden
-"nälkämaiden" entisistä vaiheista, jotka kuvat ehkä voivat esiintyä
-täytekuvina niille muistoille, joita näiden maakuntain viimeiset
-vuodet ja vuosisadat jättävät jälkeensä.
-
-
-I. TORNION MARKKINAT.
-
-Jäät ovat jo lähteneet Tornionjoesta, sen rannoilla rupee nurmi
-keväiseltään hienosti vihannoimaan ja lohipyydyksiä rakennetaan sen
-vesirajalle. Törmällä talojen välillä liikkuu ihmistä monennäköistä
-ja monenpukuista. Niitä kävelee joka päivä merelle päin katsomaan,
-eivätkö meri jäät jo tee lähtöä, eikö laivaliike pääse alkamaan. Ei
-pääse vielä. Meri pysyy kiintonaisena jäässä vielä tänään ja huomenna
-niinkuin oli eilenkin. Laivoja ei voi tulla satamaan, markkinat eivät
-pääse alkamaan.
-
-Kärsimättöminä kulkevat odottelijat törmällä -- he ovat odottaneet
-siellä jo viikkoja, toiset kuukausiakin, kun jo lumikelillä ovat
-Tornionjoelle saapuneet. Hiljaista se olikin talvi ollut täällä
-jokisuulla. Syyspuolella, ensi lumen aikana, lähtivät lapinkävijät,
-pirkkalaiset, taloistaan retkelle Jäämerelle päin ja silloinhan sitä
-oli vilkkautta ja eloa näillä jokiahteilla, kun retkiä valmisteltiin
-ja etäisempienkin seutujen lapinkävijöitä siitä kautta kulki. Silloin
-oli ollut koolla poromiestä, suksimiestä, kelkkaa, keihästä ja laukkua
-joka lajia, ja miesten huutoja ja koirain haukuntaa oli kaikunut
-pitkin lumista tannerta. Vaan lapinkävijäin lähdettyä oli elämä koko
-talvikauden ollut äänetöntä jokisuun kylissä. Paksusti oli lumi
-peittänyt aavat lakeudet ja tiettömät selät, joissa ei elävän jälkeä
-näkynyt, ja säästäin oli talvipäivän lyhyt hämärä valaissut tuota
-kankeata, elotonta luontoa. Tuvissaan olivat myyröttäneet ukot, vaimot
-ja lapset odotellen vain kevään tuloa, miesten paluuta tuntureilta.
-
-Mutta niin olivatkin päivät ruvenneet pitenemään ja aurinko oli alkanut
-hoikentaa hankia. Silloin palasivat lähimpänä käyneet pirkkalaisten
-pojat Lappia verottamasta ja toisia tuli sitten pitkin kevättä.
-Poronkelkat olivat heillä täynnä veronahkoja ja kapahaukeja ja
-kaukaisen Turjan tuomisia, -- silloin alkoi taas elämä jokisuulla.
-Mutta vielä se vilkastui vilkastumistaan, kuta edemmäs kevät ehti, kuta
-lähemmäs markkinain aika joutui, -- kuuluisain Tornion markkinain.
-
-Tänne Tornion jokisuulle pysähtyivät näet noita kevätmarkkinoita
-odottamaan etäisempäinkin Pohjanmaan ja Länsipohjan pitäjäin
-lapinkävijät, myödäkseen siellä talviset saaliinsa ja vaihtaakseen
-veronahat suolaan ja rautaan ja muuhun tarvekaluun ja sitten vasta
-jatkaakseen matkaansa kotiseuduilleen. Siellä he odottivat jäitten
-lähtöä, laivakulun alkamista, ja siksi heidän kirjavat vyönsä ja
-punareunaiset kallokkaansa hohtelivat pitkin päivää jokiahteella, kun
-he siellä joutilaina kuljeskelivat. Ja heidän joukkoaan lisäämään
-saapui vielä viimeisellä keväthangella hiihtäen karjalaisia
-laukkumiehiä Vienan rannoilta ja Suman kyliltä saakka. He tulivat
-suurissa joukoissa, ja epäillen heitä katseltiin ja karsaasti
-kohdeltiin, sillä olivathan he niitä samoja vainolaisia, jotka
-toisin ajoin usein tulella ja miekalla olivat tulleet Kainuunmaata
-verottamaan ja sen kyliä hävittämään. Mutta nyt he tulivat rauhan
-miehinä, laukkumiehinä, ja siksi heitä kärsittiin, kun vannoivat
-siivosti elävänsä. Heidän jälkiään kulki usein vielä kaukaisempiakin
-idän kaupustelijoita, venäläisiä aina Novgorodin rajoilta saakka,
-tuoden tarjolle idän tuotteita. Ja pohjoisesta saapui pirkkalaisten
-seurassa tai heidän jälissään poroilla ja suksilla tunturien takaisia
-norjalaisia Jäämeren satamista Tornion kuuluisille vaihtomarkkinoille,
-missä sai tavaraa joka laatua, kaukaisintakin ja harvinaisinta. Hekin
-majautuivat rauhan miehinä Tornion pirkkalaisten tupiin, eläen siellä
-heidän kesteinään, vaikka he kyllä toisin ajoin usein kainulaisten
-kanssa olivat kovassa torassa Lapin veroista ja monesti siellä
-tunturien aavoilla vastakkain ryntäsivät verisissä otteluissa. Mutta
-he olivat nyt hekin rauhan asioilla ja toisekseen vierailivat Tornion
-miehetkin väliin norjalaisten taloissa ja kesteissä pohjoisen meren
-vuonojen varsilla.
-
-Kevät kului.
-
-Kun vihdoin joet ja järvet olivat luoneet jäänsä, saapui Tornion
-rannoille Laatokan kaupustelevia karjalaisia Käkisalmesta, pitkät
-venematkat tehtyään. He olivat nousseet Pielisen vesiä Sotkamoon ja
-sieltä laskeutuneet Oulujoen koskisia vesistöjä myöten meren rannalle
-saakka. He olivat solakoita, kauniita miehiä ja heidän murrettaan oli
-vaikea ymmärtää, vaikka he suomea puhuivatkin; mutta kaupanteossa he
-olivat viekkaita ja ovelia. Nytkin he tekivät pientä kauppaa toisten
-pitkämatkaisten kanssa odotellen markkinain varsinaista alkamista. --
-Sisämaalaisia saapui Hämeestä ja Jämtlannista saakka maitse. Ja näiden
-pitkämatkaisten kaupankulkijain lomissa puikkelehti siellä täällä
-joku arka, tihrusilmäinen lappalainen matalana ja leveänä laajassa
-peskissään. Hänellä ei ollut paljon myötävätä eikä siis paljoa millä
-ostaakaan; nahkakiihtelyksensä vaihtoi hän usein jo markkinoita
-odotettaessa Tornion eukkojen väkevään olueen, joi itsensä humalaan,
-joi monesti poronsa ja peskinsä ja luuhelaisen vyönsä ja hävisi sitten
-jonakin aamuna humalasta herättyään kenenkään huomaamatta salolle,
-painuen metsien halki tuntureille kotapahaisensa ja pororaitonsa luo.
-
-Vaan jo vihdoin tekivät jäät lähtöä Pohjanlahdenkin kärjestä, tuuli
-särki ne ja hajoitti yhtenä yönä ja aamulla jo näkyi ensimmäinen purje
-mereltä ja pian sitten toinen ja kolmas. Laivoja rupesi saapumaan
-satamaan, niitä olikin jo kauan merellä risteillyt maihinpääsyä
-vartoen. Niitä tuli suurempia ja pienempiä Pohjanlahden molempain
-rantain satamista, Varsinaissuomesta ja Helsinglannista, enin kumminkin
-Turun, Rauman, Tukholman ja Öregrundin kaupungeista. Näiden kaupunkien
-porvareilla oli näet Tornionjoen suulla omat aittansa, joihin
-tavaransa nostivat ja joissa myöntiä harjoittivat, ja he saapuivat
-siis säännöllisesti vuosittain Tornion markkinoille. He latoivat esiin
-aittansa ovelle tuomisensa pohjoisten seutujen asukkaiden ihailla:
-kankaita, aseita, suoloja, astioita, hopeaa ja vaskea ja kiiltokaluja,
-jopa houkutteleviksi herkuiksi etelämaiden tuotteita ja viinejäkin.
-Niillä he vaihtoivat itselleen erämaiden antimia: turkiksia joka lajia,
-kuivattua haukea ja suolattua lohta.
-
-Nyt alkoivat markkinat. Kaikilta ilmansuunnilta tulleet kaupankävijät
-toivat jokainen tavaransa rannalle, kulkivat ja tarjoilivat niitä
-aitalta aitalle, venheeltä venheelle. Pitkämatkaisemmat pystyttivät
-aittojen kupeille telttoja, joihin tavaransa levitellen asettuivat ja
-näistä teltoista muodostui kuja pitkä kuin katu kaupungissa. Elämä
-nousi vilkkaimmilleen ja sellaisena se pysyi pitkän kappaleen alkukesää
-Tornionjoen matalilla äyräillä ja varsinkin Suensaaren rannoilla, jonne
-liike ja kauppa keskittyi.
-
-Omituinen kieltensekoitus soi tuossa kauppaleirissä. Siellä kaikui
-kolmea, neljää eri kieltä ja lukuisia murteita ja sekava surina
-syntyi, kun myyjät koettivat ostajien kielellä tehdä tavaroitaan
-tunnetuiksi ja nämä taas omalla kielellään kyselivät hintoja,
-tarjosivat ja tinkivät. Rahoja näkyi hyvin vähän käytännössä; niistä
-eivät sydänmaan asukkaat välittäneet ja eri kansakunnat eivät myöskään
-oikein tunteneet toistensa kolikoita eikä niiden arvoa. Rahakaupassa
-oli helppo joutua petkutetuksikin, kun rahoja liikkui monenlaisia.
-Senvuoksi tavara enimmäkseen vaihdettiin tavaraan; kustakin esineestä
-annettiin sen verran toista tavaraa, kuin sen hinta kaupantekijän
-arvelun tai mieliteon mukaan oli. Jos vienalaisen oikein teki mieli
-helapäistä puukkoa vaskivöineen, antoi hän siitä parikin kiihtelystä
-oravannahkoja, vaikka hän niillä muuten olisi voinut saada montakin
-tuppivyötä.
-
-Laivat kelluivat rannalla ja venheitä puikkelehti niiden ympärillä.
-Toisia tuli, toisia läksi, toisista purettiin, toisiin lastattiin.
-Tavara-aitoissa ja teltoissa vaalivat omistajat yöt päivät aarteitaan
-ja aamuvarhaasta iltamyöhään kesti kaupantekoa. Paikkakunnan asukkailla
-oli hyvät ansiot niistä markkinoista. Ruokatavaroilla oli korkea hinta
-ja niitä meni minkä voitiin hankkia. Majataloihin kestit maksoivat
-asunnostaan taikka toivat lahjoja tullessaan. Kullakin talolla oli omat
-tuttavansa, jotka vuosittain kesteiksi saapuivat: kenellä raumalaisia,
-kenellä norjalaisia, kenellä Käkisalmen laukkumiehiä, jotka kaikki
-halusivat majatalonsa hyvänä pitää seuraavankin kesän varalta.
-Torniolaiset olivat tavatessaan eri kansain edustajia vähän oppineet
-niiden kieltäkin ymmärtämään ja saattoivat siten hätätilassa olla
-kaupankävijöille avuksi ja itsekin siten välittäjäisiä ansaita.
-
-Vapaata oli kaupanteko näillä pohjoisilla markkinoilla. Ei tarvittu
-tulleja eikä passeja, kukaan ei ollut käskijä, kukaan ei käskettävä,
-markkinamiehet hoitivat itse järjestyksenpidon ja hoitivat sen
-hyvin. Olihan Tornion pirkkalaisten päämiehellä tosin jonkunlainen
-"lapinvoudin" arvonimi, johon hän tai hänen isänsä oli saanut
-valtakirjan joltakin Ruotsin kuninkaalta, ja pirkkalaiset koettivat
-kylläkin pitää tätä asemataan arvossa. Mutta mikään varsinainen
-esivallan edustaja tuo "vouti" ei suinkaan ollut, häntä kuunteli kuka
-tahtoi tai viitsi eikä hänellä ollut mahtia millä saada äänensä sen
-enemmän tepsiväksi. Eikä sitä tarvittukaan. Markkinarauha oli kaikkien
-ja kaikensukuisten käsityksen ja edun mukaan pidettävä pyhänä, kukin
-oli valmis sitä auttamaan ja kukin oli asestettu siihen kyetäkseenkin.
-Harvoin rauhaa markkinoilla pahemmin rikottiinkaan. Vihamielisetkin
-heimot pysyivät kauppatoimissa ollessaan rauhallisina, se oli ikäänkuin
-yhteinen sopimus, jota ei kenenkään ollut hyvä rikkoa. Jos sitävastoin
-eriheimoiset kaupankävijät markkinoilta palatessaan sydänmaan saloilla
-tai meren aavoilla vaanivat toisiaan ja hyökkäsivät toistensa
-kimppuun murhaten ja ryöstäen, jos siellä silloin syntyi verisiä
-taisteluita ja vainotöitä, niin se oli toinen asia, se ei kuulunut
-enää markkinatapoihin. Mutta kaupankävijät kulkivat tavallisesti
-siksi suurissa joukoissa, että he kykenivät matkallaankin puoliaan
-pitämään. Mutta usein kyllä näillä paluumatkoilla siitä huolimatta
-näyteltiin verisiä jälkinäytöksiä, jotka kylvivät vihaa ja katkeruutta
-ja idättivät uutta vainoa ja kostoa. -- Varkaus oli häpeällinen
-rikos, jonka tekijän henki markkinoilla ei ollut kallis. Se, jolta
-oli varastettu, rankaisi itse voron jos kykeni, ja siihen kaikki muut
-suostuivat. Petos kaupassa oli lievempi rikos, jonka seuraukset petetty
-sai pitää hyvänään, -- katsokoon eteensä!
-
-Kirjoittamattomat olivat nämä kauppalait eikä siinä kaupanteossa
-kirjamiehiä tarvittu. Saapui tietysti näille markkinoille, niinkuin
-kaikkialle, mihin väkeä kertyi, noita aikansa loisia, kiertäviä
-kerjäläismunkkeja, jotka harjoittivat käännytystyötään, edustivat
-kirkkoa ja puhuivat omaan pussiinsa, mutta näillä kylmillä perillä
-he eivät oikein viihtyneet. Tornion kivinen kirkko oli sitävastoin
-aina auki turvaa hakeville vainotuille ja lohdutusta kaipaaville
-murheellisille -- ja markkinain aikana sen kaikki pitivät pyhänä.
-Vaan suurin osa markkinarahvaasta ei muuten tiennyt paljoa kirkosta
-eikä uskosta; kullakin oli omat hartauskeinonsa, kenellä rukousnauha,
-kenellä risti rinnalla, kenellä noitarengas tai käräjäkivi
-massissa. Mutta yhteistä iloakin saatettiin siltä pitää kesäiltoina
-markkinatörmällä. Tornion olut ja ulkomaan viini siellä usein teki
-oudoista ystäviä ja tutuista vihamiehiä ja väliin niissä kisoissa
-naimiskaupatkin pantiin alulle -- moni Tornion tyttö siellä löysi
-sulhasensa ja joutui morsiameksi väliin kaukaisillekin rannoille.
-
-Kuulut olivat Tornion markkinat aikoinaan, humu niiden vilkkaudesta
-ja suuruudesta kulki yli monen maan ja kaikkialla pohjoismaissa oli
-aina niissä käyneitä, niille lähteviä. Ja siksi pohjoismaiden vanhin
-historioitsija Olaus Magnus itse kävi asiasta tehden noita markkinoita
-katsomassa ja laati niistä kirjaansa selonteon, piirsipä kuvankin
-noita markkinoita esittämään ja valaisemaan silloisen elämän virkeyttä
-napapiirin rajoilla.
-
-Tämä ensimmäinen kuvamme soveltuu parhaiten 14:lle sataluvulle, mutta
-mahtuu se sentään hyvin sitä edelliselle ja sen jälkimmäisellekin
-vuosisadalle. Vielä kauan myöhemminkin oli Tornion, samoin kuin
-sittemmin Kemin ja Oulunsuun, satamilla suuri merkitys ja maine
-Pohjolan kaupan keskustoina, vilkkaina liikepaikkoina.
-
-
-II. VUOHENGINKOSKEN RANNALLA.
-
-Toinen "kuvamme kuluneilta ajoilta" voidaan sovittaa sille paikalle
-Oulunjärven itäpäähän, jossa Kuhmonhaaran vedet laskevat mainittuun
-järveen, siis jotenkin siihen, mihin nykyinen uusin rautatiemme
-päättyy, -- Kajaanin kaupungin seuduille. Mutta siellä ei ollut silloin
-mitään Kajaania, ei kaupunkia eikä linnaakaan, ei edes alkua niille
-raunioille, joilta matkailija nyt Ämmäkosken kuohuja ihailee. Siellä ei
-ollut silloin mitään paikallista asutusta ollenkaan, siellä oli erämaa,
-asumaton, jylhä erämaa. Aika oli kumminkin vähän myöhäisempi kuin
-edellisessä kuvassa.
-
-Nämä seudut olivat silloin vielä etäisempäin asutusten takamaita,
-eräkulkijain metsästysmaita ja kalavesiä. Kontio vielä kuninkaana,
-hukka maitten mittarina.
-
-Mutta näille asumattomille rannoille saapui kumminkin jo niihin
-aikoihin aina kesäisin koko joukko kulkevaa väkeä, saapui lännestä,
-etelästä ja idästä, ja usein nuo tulokkaat edellämainitulla
-virranjuoksulla tapasivat toisensa, vuoroin rauhallisessa, vuoroin
-vihamielisessä tarkoituksessa. Limingan ja Oulunsuun miehet
-saapuivat vuosittain tänne vanhoille takamailleen metsänkäyntiin
-ja hauvinpyyntiin, sauvoivat pitkässä jonossa verkoilla ja aseilla
-lastattuja venheitään suvantopaikoissa ja vetivät niitä koskipaikoilla
-köysillä rannalta. Heillä oli siellä kalajärvillä kullakin vanhat,
-tietyt apajansa ja saunansa. Pohjois-Savon uutisasukkaat taas tulivat
-poikkimaisin etelästä päin, selässään pyydyksiään kantaen, samoille
-järville ja rakensivat sinne hekin kalamajoja, joihin väliin jäivät
-talvenkin yli elämään ja metsänriistaa pyytämään. Karsain silmin heitä
-pohjolaiset katselivat, milloin kalavesillään heitä tapasivat, vaan
-savolaiset olivat rauhan miehiä eikä heidän kanssaan siis pahempaa
-riitaa syntynyt. Mutta Maanselän takaa ja aina Vienan kylistä saakka
-saapuivat karjalaiset laukkuineen ja keihäineen, kantoivat kepeitä
-haapioitaan kannasten ja taipaleiden yli ja soutivat niitä vuolaissa
-virroissa. Oli heillä kalanpyydyksiä heilläkin, mutta pääasiana heillä
-oli kaupanteko, ja siksi he hakivat kalastavia erämiehiä näiden
-lepopaikoilta. He tulivat rauhan miehinä, kättä pistivät, lahjoja
-antoivat, avasivat laukkunsa ja kehuivat tavaroitaan. Pohjanmaan ja
-Savon miehet möivätkin heille saaliitaan, nahkoja ja haukeja, ja
-ostivat heidän rihkamoitaan. Siitä kehittyi varsinainen kauppapaikka
-Oulunjärven itäpäähän Vuohenginkosken rannalle, jossa eräkävijät joka
-kesä tapasivat toisensa ja jonne pitempimatkaisiakin kaupustelijoita
-rupesi osaamaan, Käkisalmen karjalaisia ja muita. Sinne kohosi kosken
-rannalle kauppakojuja ja savupirttejä ja Vuohenginkosken markkinat
-kävivät nekin tunnetuiksi.
-
-Mutta aina ei se yhtyminen niin rauhallista ollut, aina eivät nämä
-markkinat sovinnolla loppuneet. Usein, kovinkin usein, seurasi
-sovinnon kauppaa verinen riita. Vienan miehet olivat kepulia miehiä,
-veljinä päivällä kättä löivät, vihollisina yöllä karkasivat nukkuvain
-kimppuun, ryöstivät ja tappoivat. Syttyi siten tuimia tappeluita
-noissa hiljaisissa erämaissa. Pohjanmaan miehet taas olivat sitkeää
-ja pitkävihaista väkeä; he eivät voineet koskaan jättää kärsimäänsä
-vääryyttä kostamatta, heidän piti saada silmä silmästä ja hammas
-hampaasta ja siksi jatkui vihollisuuksia kesän toisensa perästä --
-aina oli jollakin jotakin kostettavaa. Usein tehtiin kyllä sovinto,
-tehtiin "ikuinen rauha" ja lyötiin kättä päälle. Ja taas käytiin kotvan
-aikaa rauhan kauppaa Vuohenginkosken rannalla, kunnes jälleen se rauha
-rikkoutui ja muuttui sodaksi, vainoksi ja kostoksi. Se oli nousua ja
-laskua, oli vaihdellen rauhan hiljaista työtä ja sodan veristä melua ja
-korvet kajahtivat vuoroin pyynnistä palaavain iloista juttua, vuoroin
-haavottuneiden valittavaa tuskaa. Mutta vilkasta elämätä se oli, siinä
-miehillä luonto karaistui ja hammas karkeni.
-
-Pohjolaiset ja vienalaiset taistelivat siten kauan tuimasti keskenään
-näiden erämaiden omistamisesta ja herruudesta. Savolaiset sitävastoin
-väistivät riitaa ja harjoittivat vain hiljakseen pyyntiään, vaan
-sitenpä laskivat juuri he vähitellen nämä takamaat alleen, omistaen ne
-viljelijän oikeudella omikseen. He olivat rauhan raatajia ja siksi he
-voiton perivät. Heitä jäi aina joku perekunta vuodessa sinne johonkin
-lahden poukamaan rakentamaansa majaan vakinaisesti asumaan, pannen
-siten alun itäisen Pohjanmaan kiintonaiselle asutukselle. Näiden lapset
-ne ovat siellä sitten vuosisatain halki saaneet kestää toisenlaista
-taistelua, taistelua karun luonnon kovuutta ja kitsautta vastaan, ja se
-taistelu on ollut pitkä ja työläs. Mutta he eivät ole siihen taisteluun
-kukistuneet, he ovat ponnistelleet aina talven yli kesään päästäkseen
-ja odottaneet uuden ajan valkenemista.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ehkäpä se uuden ajan sarastus nyt onkin lähellä, ehkä taasen
-pitkää laskua seuraa näille maakunnille pitkä nousu, vilkkaamman
-elämän rikkaamman toiminnan aika, joka taas muistuttaa noita kuvia
-kuluneilta, eloisimmilta ajoilta, mutta joka on niitä rauhallisempi ja
-turvallisempi.
-
-
-
-
-TEINI
-
-
-Käsivarsiaan heilutellen ja ruumistaan puistellen juosta hölkötti
-pitkäkoipinen teini pimeitä kujosia myöten aamukylmässä kouluun.
-Hän koetti kääriä kulunutta, mustaa takkiaan tiukemmin ruumiilleen,
-mutta se ei tahtonut tepsiä kylmää vastaan. Ja kumminkin hänestä
-tuntui, ettei nyt tänä aamuna ollut kovinkaan pakkanen, vaan se oli
-se syömättömyys, nälkä, joka häntä kylmäsi, -- viimeisen leipäpalansa
-oli hän äsken pistänyt poskeensa noustessaan ylös Eenokki-sepän
-tuvassa. Mutta se pala oli ollut liian pieni, se ei riittänyt
-lämmittämään luisevaa ruumista. Ja sillä ravinnolla sitä nyt piti
-kestää puoleenpäivään saakka, jolloin taas saattoi odottaa Portin
-Pietarin keittiössä lämmintä ruoka-annosta. Jos sieltäkään enää saa...,
-kärtyisiä ovat olleet viime aikoina.
-
-Teini Antti Antinpoika juoksi kinosten väliin polettua polkua pitkin
-tuulimyllyjen ja navettarakennusten lomitse kunnes vähän leveämpi,
-mutkainen katu aukeni eteen. Mutta sekin oli vielä aivan pimeä,
-ainoastaan jonkun porvarin keittiön ovenraosta taikka sarvesta höylätyn
-ikkunan läpi kuumotti arka valon säde. Aamu oli vielä hyvin varhainen.
-Kun kolmikulmainen rauta raastuvan tornista viisi kertaa helähti,
-silloin piti teinien olla koulussa, mutta varalta täytyi heidän jo
-lähteä kotoaan paljo aikaisemmin.
-
-Koulutalon ovi oli auki ja siitä loimusi talviaamun pimeyteen
-takkavalkean punertava hohde. Ovella telmi jo toisia teinejä ja he
-tahtoivat vetää Antinkin mukaan leikkiinsä. Vaan Antti ei ollut tänään
-sillä tuulella. Hän haki toveria, jolla olisi evästä mukanaan, mutta
-sitä ei ollut nyt kellään sellaisella, jolta hän sitä olisi voinut
-pyytää, ja hän istahti senvuoksi alakuloisena seinään kiinnitetylle
-penkille, kauas katveeseen. Sieltä katseli hän hiljaa tuota jo
-tuttavaksi kodiksi itselleen käynyttä kouluhuonetta, opettajan
-pöytätuolia johon juuri neljä talikynttilää sytytettiin, karkeatekoista
-kirjastokaappia, jonka harvoja, mutta kallisarvoisia kirjoja hän oli
-oppinut rakastamaan, noita mataloita penkkejä, joissa hän opetusta oli
-saanut nauttia. Mielihaikealla hän ajatteli, että hänen nyt ehkä täytyi
-ne jättää ja katkaista kesken opintonsa ruoan puutteessa, ja ryhtyä
-muuhun ansioon.
-
-Niinkuin useimmat tovereistaankin oli Antti köyhän talonpojan lapsi,
-joka oli lähtenyt kaupunkiin, koettamaan onneaan opin ohdakkeisella
-polulla. Eväskontti seljässä ja sauva kädessä oli hän kouluun saapunut,
-saanut armosta jäädä asumaan Eenokki-sepän matalaan tupaan ja porvarien
-keittiöissä hän oli, niinkuin toverinsakin, kerran päivässä keiton
-saanut. Niin oli eletty ja luku oli luistanut ankaran Martti-mestarin
-opastuksella hyvää vauhtia. Pari kertaa talvessa oli eväskontti täytenä
-saapunut kotoa markkinamiesten matkassa ja niin oli aina eletty siihen
-asti, kunnes lomalle lasketut teinit kaikki olivat pienissä parvissa
-lähteneet maakuntaa kiertämään ja keräämään varoja, rahoja, vaatetta
-ja ruokaa taas uudeksi lukukaudeksi. Mutta nyt oli Antin kontti
-kesken talvea aivan tyhjentynyt, eikä täytettä ollut kotipuolesta
-saapunut, köyhyys kun vallitsi sielläkin, ja porvarit rupesivat käymään
-kärsimättömiksi kärttäjille, -- nyt oli seinä noussut Antille eteen.
-
-Näitä hän surumielisenä mietti, kun opettaja, ankara Martti-mestari,
-astui sisään ja kävi latinaksi latinalaiseen kielioppiinsa käsiksi.
-Antin kimppuun ei mestari monesti päässyt, vaan tänään Antti oli
-hajamielinen, sekausi vastauksissaan ja kun aamulukujen päätyttyä
-teinit hajautuivat päivällisille, oli hän alakuloisuutensa lisäksi
-tyytymätön itseensäkin. Ei ollut tosin Martti-mestari patukkaa
-käyttänyt, joka oli ainoa, jokapäiväinen parannuskeino teinien
-hajamielisyyttä ja huonolukuisuutta vastaan, mutta ukon suupielien
-vinkeistä näkyi, että hän oli vihassa.
-
-Porvarien pojat riensivät koteihinsa kaupunkiin, rikkaammat
-maalaispojat majapaikkoihinsa, köyhimmät kuokkimaan sääliväin ihmisten
-keitoille. Antti käveli Portin Pietarin keittiöön ja asettui ovensuuhun
-odottamaan, -- nälkä kurni suolta ja ruoan haju melkein huimasi päätä.
-Mutta pisteliäästi häntä nyt Pietarin palvelijat kohtelivat.
-
--- Tulit eilen ja tulit tänään, -- taasko huomenna tulet? --
-veistelivät he. -- Saa nähdä, riittääkö taas keitto muulle väelle, kun
-sinä pääset popsimaan.
-
--- Se ei tämä Antti syö muuta kuin sen ainoan kerran päivässä, mutta
-silloin sille pitäisikin olla erityinen padallinen, -- kappa nauriita
-ja puoli lehmän reittä.
-
--- No, siinä on nyt taas täysi kuppi, katsotaan sitten, kantavatko nuo
-kapeat koivet naurisvellistä paisunutta vatsaa...!
-
-Niin veisteli keittiössä talonväki, joka rupesi kyllästymään näihin
-jokapäiväisiin vierailuihin. Antti söi, mutta nieli kyyneleitä vellin
-mukana. Kiitettyään ruoasta läksi hän kiirein askelin takaisin kouluun
-ja astui ankaran Martti-mestarin tupaan, jossa tämä perheensä kanssa
-asui ja koetti saada vuoden ympäri riittämään sen puolen lästiä rukiita
-ja saman ohria, jonka hän nautti opetustyöstään palkakseen. Antin oli
-aikomus pyytää mestarilta elatuksenapua niistä teinirahoista, joita
-koululle maakunnasta kannettiin. Vaan ne olivat mestarilta jo aikoja
-sitten menneet, niitä oli syöty ja jaettu ja sen vuoksi hän ankarasti
-Antille tiuskasi: -- Mitä teinirahoja, ne olen jo jakanut ja omistani
-lisää pannut, niin että en enää tiedä, mitä omille lapsilleni annan.
-Olethan itsekin saanut, -- parempi olisi, jos te joskus toisitte
-minulle kotipuolestanne tulijaisiksi jonkun juuston tai voinaulan, kuin
-että aina mangutte teinirahoja, jotka sitten olueen juotte.
-
--- Mutta minulla ei ole nyt enää mitään syötävää, sopersi Antti.
-
--- Koeta hankkia, koeta hankkia, ja ole ahkera ja tarkka, eläkä hölmö,
-niinkuin tänään, niin minä jonkun vuoden perästä ehdotan sinut saamaan
-apulaispapin viran.
-
-Antti huomasi jo, että hänellä ei ollut muuta neuvoa, kuin lähteä maata
-kiertämään ja maakunnasta elatuksenapua keräämään. Hän tiesi, että
-sekin oli oikeastaan jo kielletty, mutta mikäs siinä auttoi, kun hätä
-käski.
-
--- Antaisiko mestari minulle teinin todistuksen teiniapuja kerätäkseni,
-pyysi hän ujosti.
-
-Mutta siitä mestari tuskastui.
-
--- Tiedäthän, että minun ei ole lupa antaa sellaista todistusta, laki
-sen kieltää, -- vai tahdotteko, että minulta tämä viheliäinen virkani
-vietäisiin!
-
-Omin neuvoinsa täytyi nuoren teinin lähteä suoriutumaan. Palatessaan
-mestarin luota koulutupaan olivat siellä toiset koululaiset koolla
-harjotellen iloisina ja reippaina latinalaisia koululauluja.
-Pääsiäinen oli tulossa, ja silloin he, samoin kuin jouluna ja
-pyhäinmiestenpäivänä, aina kulkivat talosta taloon laulaen porvarien
-perheille noita kauniita joululaulujaan, joihin he usein itse sanoja
-sepittivät. Silloin oli teineillä hyvät päivät, porvarien juhlaruu'ista
-saivat he runsaita annoksia, ei säästetty silloin silavaa eikä olutta,
-eikä niin huonoa teiniä ollut, joka ei olisi silloin jaksanut humalaan
-päästä. Voudin oli m.m. tapana vuosittain antaa teineille, kun he
-saapuivat kuninkaankartanon portaille veisaamaan, 6 kannua olutta,
-puolen leiviskää leipää, palvatun lampaan ja naulan kynttilöitä, --
-se kirjoitettiin "porttirahoina" oikein voudin tileihin ja siitä
-teineillä ilon kestejä kesti. Nämä makeanleivän päivät olivat taas
-tulossa ja kadehtien katseli Antti, kuinka hänen toverinsa niitä
-varten valmistautuivat, -- hänen itsensä täytyi lähteä pois maakuntaa
-kiertämään...
-
--- Tule pääsiäislauluja laulamaan, kehottivat toverit.
-
--- Elä aina märehdi sitä latinalaista kielioppia, pistelivät he.
-
-Vaan Antti hiipi hiljaa koulutalosta pois, käveli kinoksiin polettua
-polkua pitkin tuulimyllyjen ympäri ja navettain ja tallien välisiä
-kujia myöten Eenokki-sepän pirttiin, josta hän haki konttinsa ja
-suksensa. Ja verkalleen lähti hän potkimaan kaupungin portista ulos
-yksin talviseen metsään.
-
-Entisinä aikoina, paavin uskon aikoina, joista vielä vanhat kertoivat,
-olivat ihmiset armeliaampia koululaista kohtaan ja näiden toimeentulo
-luostari- tai kaupunginkouluissa oli parempi. Katoolinen kirkko julisti
-hyväksi työksi köyhäin koululaisten auttamisen ja myönsi sadan päivän
-aneet jokaiselle, joka teinille almun antoi. Rikkaiden luostarien tai
-piispanistuimien yhteydessä olevat koulut olivat siksi äveriäitä,
-että niiden kannatti hyvin palkata opettajat ja avustaa ja vaatettaa
-oppilaitakin. Ja silloin oli myöskin teinien kulku maakunnissa aivan
-luvallista ja tavallista. Mutta uskonpuhdistuksen jälkeen joutuivat
-koulut Suomessa rappiolle, hallitus riisti kirkon varat eikä sen
-laitoksia kumminkaan ylläpitänyt; opettajain palkat pienennettiin,
-näiden tiedolliset edellytykset samalla supistuivat eikä kukaan
-ajatellut köyhien teinien avustamista. Päinvastoin hallitus kielsi
-näitä kulkemasta maaseudulla teiniapuja keräämässä, koska se muka
-vietteli laiskuuteen ja aikaansai pahennusta, -- hallitus tahtoi itse
-kiskoa talonpojilta verot niin tarkkaan kuin nämä suinkin jaksoivat
-suorittaa eikä sallinut muiden kerjätenkään käydä heitä verottamassa.
-Sen sijaan hallitus itse kantoi "teinirahoja" talonpojilta,
-tarkoituksessa jakaa niitä koululaisille, mutta ne rahat supistuivat
-hyvin vähiin, mitkä teineille lopullisesti annettiin.
-
-Siihen aikaan, noin kolmesataa vuotta sitten, jolloin pitkäkoipinen
-teini Antti Antinpoika yksin lähti kaupungista maalle hiihtämään,
-kerätäkseen varoja lukujensa jatkamista varten, oli koululaisilla
-siis hyvin vaikeat olot, ja hyvin hämärät olivat Antinkin toiveet.
-Hän mietti siinä hiihtäessään, olisiko parempi muuttaa uraa, jättää
-luvut sikseen, opille annettiin näinä sotaisina aikoina hyvin vähän
-merkitystä. Maantiellä kulkijakin näki kyllä, kenellä niihin aikoihin
-oli mahti käsissään ja menestys edessään. Tuhkatiheään ajoi Anttia
-vastaan vallattomia ratsumiesparvia hoilaten ja laulaen. He poikkesivat
-taloihin ja ottivat väkisin ruokaa ja juomaa mitä parasta oli
-saatavissa ja elivät yhdessä huumauksessa. Ja pilkkaa he tekivät kontti
-seljässä hiihtelevästä teinistä.
-
--- Kas siinä hometoukka, joka on kirjojensa äärestä lähtenyt metsään
-tuulottautumaan, sanoivat he ivalla.
-
--- Hanki itsellesi miekka ja ratsu, niin sinusta vielä mies tulee,
-koipia sinulla ainakin on. Ei latina sinua elätä. Vaan tule
-sotaretkelle. Siellä saat viiniä kypärästä juoda ja viileskellä vehnää
-ja silavaa, ja kultia ja hopeita saat saaliina kotiisi kantaa. Ja mitä
-se maksaa soturin kunnia ja maine!
-
-Antti taivalsi edelleen antautumatta väittelyihin raakojen ja rajujen
-sotilasjoukkojen kanssa. Hän hiihti Turun lähimpäin maatalojen ohi, --
-niitä kävivät teinit liian usein verottamassa -- alkaakseen kerjuunsa
-etempätä. Ilta rupesi jo tulemaan ja hän hiihti vielä metsäistä
-taivalta.
-
-Saapui hän kumminkin ennen illan tuloa suureen taloon ja ilmaisi ujosti
-asiansa. Mutta siellä oli jo liian usein käynyt samoja asiamiehiä ja
-niille oli opittu vastaus antamaan. Kuningas oli kieltänyt teinikulun
-ja kieltänyt heille almuja antamasta. Joka ei työllään itseään elätä,
-se on käsketty lähettää muitta mutkitta sotaväkeen, varokoon Antti,
-ettei ruunun miehiä satu hänen taipaleelleen.
-
-Yöksikään ei Antti uskaltanut taloon jäädä, hän lähti hiihtämään
-edelleen, vaikka väsymys jo painosti ponnistuksiin tottumattomia
-raajoja ja mieli apeana asui. Kotvan hiihdettyään pysähtyi hän maantien
-varrella pienelle kunnaalle, istahti kaatuneelle hongalle ja kyynel
-tirahti silmästä nuoren miehen. Niin toivottomalta tuntui kaikki,
-pystöön näytti taival nousevan opin tiellä. Vielä vuosia täytyi ehkä
-näin kihnuttaa, ennenkuin saattoi toivoa lukuajan loppuvan, -- ja
-mitä oli silloinkaan edessä? Parhaassa tapauksessa joku vaivainen
-apulaispapin paikka jonkun kitsaan kirkkoherran luona ruokapalkalla,
-ja siihen asti täytyi vielä nähdä niin paljon nälkää! Miksei hän
-viskannut kulunutta, mustaa teininmekkoaan hiiteen ja sen mukana kaikki
-grammatiikat ja retoriikat ja dialektiikat, ja tarttunut miekkaan,
-joka avasi viinin ja vehnäsen maat? Sotaväen kirjureita vilisee joka
-kylässä, -- ei tarvitse muuta kuin ilmoittautua sellaiselle, niin ovat
-pestirahat taskussa ja ruumin ase kädessä, jolla itse ottaa, mitä ei
-mielisuosiolla anneta...
-
-Tähän suuntaan kävi nuoren teinin ajatuksenkulku, mutta kaihoa ne
-tuumat kasvattivat hänen mieleensä, -- kirjat olivat jo käyneet hänelle
-rakkaiksi, hän olisi tahtonut syvemmin niihin tutustua. Mutta hänen
-siinä istuessa sitä synkempänä mieleltään, kuta pimeämmäksi ilta kävi,
-kulki yksinäinen nainen maantietä, pysähtyi nuorukaista puhuttelemaan
-ja armahti häntä sekä vei hänet läheiseen matalaan majaansa yöksi.
-Ja aamulla vielä evään konttiin antoi ja siunasi taipaleelle. Ja
-rohkeammalla mielellä taas nuori teini lähti hiihtämään, yhä kauemmas
-sydänmaata kohti. --
-
-Kuta syvemmäs sisämaahan hän hiihti, sitä avuliaammiksi ihmiset
-kävivät. Hänen konttiinsa kertyi leipää, lihaa, voita ja kalaa, hän sai
-korjata resuset kenkänsä ja vaatetta hän sai ohkasen mekkonsa lisäksi.
-Suksikeli loppui ja jalan hän jatkoi kiertokulkuaan sulalla maalla.
-Kevätmarkkinoille kaupunkiin lähteväin mukana saattoi Antti jo lähettää
-Eenokki-sepän majaan runsaat muonat ja kun hän itse paluumatkalla
-koulukaupunkia läheni, painoi kontti taas raskaasti hänen hartioitaan.
-Mutta mieluistapa oli sitä takkaa kantaa; nyt sai taas huoletta viipyä
-puolen vuotta kirjojen ääressä eikä kurninut nälkä suolissa. Poissa
-oli epäilys ja apea mieli ja halveksuen hän nyt katseli raakoja
-ratsumiesjoukkoja, jotka kompasanoja lasketellen hänen ohitseen ajoivat.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Oli Juhannusaatto, kun Antti taas koulukaupunkiin ehti. Juhlaa varten
-panemastaan oluesta ja leipomistaan leivistä olivat taas porvarit
-antaneet teineille heidän osansa ja kaupungin laidassa nämä hilpeät
-nuorukaiset nyt kokkoa polttivat ja runsaita eväitään nauttivat, kun
-Antti raskasta konttiaan kantaen metsästä saapui. Riemulla riensivät
-he häntä tervehtimään ja joukkoonsa kutsumaan. Mutta Antti vei
-ensiksi konttinsa kaupunkiin Eenokki-sepän taloon, kätki raskaasti
-kerätyt lukumuonansa visusti sepän muijan aittaan ja kantoi loistavin
-silmin Martti-mestarille paksun leipäjuuston ja komean voimöhkäleen
-tulijaisiksi. Ja kyynel kiilsi mestarin silmässä, kun hän palannutta
-teiniään tervehti ja juustosta viipaleita lapsilleen leikkeli.
-
-Iloisin ja reippain koko teinijoukosta oli Antti, kun hän illan
-yöksi vaihtuessa taas istui toveriensa keskuudessa ja kertoi heille
-roihuavan kokon ääressä matkansa vaiheista. Porvarien väkevä olut
-teki tehtävänsä, ja kun teinit käsi kaulassa laulelivat latinalaisia
-juhlalaulujaan, kaikui korkeimpana joukosta Antin ääni. Ja laulun
-loputtua toisti hän vielä kerran yksin:
-
-    Gaudeamus igitur
-     Juvenes dum sumus.
-
-
-
-
-KRISTER-HERRAN VERKALASTI
-
-
-Viipurin linnan vanha päällikkö, Krister Niilonpoika Vaasa, oli äkänen
-ja sydämmikkö ukko. Hän oli tarmokas mies ja voimakas maaherra,
-ylhäistä sukua ja arvoltaan korkea, mutta luonteeltaan oli hän niin
-ankara ja äreä, että häntä enemmän pelättiin kuin kunnioitettiin.
-Kolmattakymmentä vuotta oli hän jo Karjalan linnassa isännöinyt
-koko Itä-Suomen käskynhaltijana, mutta eipä muistanut kukaan linnan
-väestä eikä kaupungin asukkaista tavanneensa ukkoa iloisena tai edes
-tyyneellä tuulella, -- aina hän oli kärtyinen ja vihainen, puheissaan
-kiivas ja käytökseltään tyly. Kaupungin porvarit tosin arvailivat,
-että mahtoi ukko sentään kaikessa hiljaisuudessa joskus olla itsekseen
-hyvilläänkin, kun oli saanut merellä kaapatuksi jonkun luvattoman
-lastin tai kiskastuksi maakunnasta uuden veron, mutta sitä hän ei
-kenellekään osoittanut, ei edes omalle perheelleen, jota hän kohteli
-yhtä ankarasti kuin kaikkia muita.
-
-Ukko Krister ei näet ollut ainoastaan äkänen vanha herra, vaan sen
-lisäksi perin ahnas ja itara, tarkka ruumin puolesta, mutta vielä
-tarkempi omastaan. Hänen saituudestaan kulki sen ajan Viipurissa --
-salaa tietysti -- paljon kaskuja. Niin oli hän kerrankin ottanut
-periäkseen Räävelistä Viipurin Karjaportin luostarille lahjoitettuja
-testamenttivaroja, joita piti olla melkoiset määrät, mutta kun hän
-sitten laski pois kulunkinsa ja vaivanpalkkionsa, jäikin jälelle
-luostarille vain kolme hopealusikkaa ja vanha tinakannu, -- ja siitä
-eivät harmajat veljet häntä paljon siunanneet. Viipurin porvariston
-ja raadin hän kerran sai urakalla hankkimaan linnaan koko talven,
-muonat, mutta kun maksun aika tuli, kuittasi hän koko jutun -- eräällä
-kuninkaallisella kauppalupakirjalla, jonka kaupunki oikeastaan jo
-muutamia vuosia sitten oli saanut. Talonpojat eivät uskaltaneet
-nureksia hänen määräämistään veroista, sillä kun he kerran niistä
-olivat tehneet Krister-herraa vastaan valituksen kuninkaalle, kiskoi
-ukko heiltä siitä rangaistukseksi -- uuden veron, aivan ylimääräisen.
-Hän ymmärsi näin ollen itse, ettei häntä juuri rakastettu, mutta siitä
-hän ei välittänyt, kunhan häntä toteltiin ja hänelle -- maksettiin.
-
-Niin murjotti ukko kesät talvet synkässä kivilinnassaan ja aina oli
-hänellä jotakin syytä olla äreä.
-
-Mutta eräänä kesäpäivänä -- se oli vuonna 1437 -- oli Krister
-Niilonpoika tavallista vihaisempi. Linnan suuressa asehuoneessa kulkea
-kääpitti hän käppyrässä -- hänen, selkänsä oli näet jo vanhuuttaan
-koukussa -- ja takoi rautaista miekanhuotraansa kivilattiaan,
-niin että holvit kaikuivat, ja hänen pienet, tihruiset silmänsä
-verestivät kiukusta. Hän torui nyt alapäällikköään, linnanvouti Antero
-Stoolpannaa, joka kalpeana seisoi hänen edessään, ja huusi tälle:
-
--- Ne ovat verukkeita, se mies on otettava kiinni, olet toiminut
-huonosti.
-
--- Mutta hän ei ole enää koko maassa, hän on laivallaan lähtenyt
-tiehensä, luultavasti Rääveliin.
-
--- No, pane laiva hakemaan hänet sieltä.
-
--- Hän on Räävelin porvari...
-
--- Olkoon, hänet on pantava kiinni ja tuotava tyrmään tänne, kunnes
-sammalet päähän kasvaa. Hä, etkö ymmärrä, hän on häpäissyt minut ja
-vahingoittanut minua hallituksen edessä ja tehnyt minut naurettavaksi
-Turussa ja Viipurissa ja kaikkialla -- hä, etkö ymmärrä? Te olette
-samanlaisia lurjuksia kaikki, -- no, suoria käskyjäni täyttämään, eläkä
-siinä verukkeitasi mukita!
-
-Vouti läksi miettiväisenä pois. Mutta kesken kaikkea täytyi hänen
-hymähtää.
-
-Sillä ukko Kristerillä oli todellakin tällä kertaa vähän syytä olla
-harmissaan; hän oli kuin olikin kärsinyt pienen tappion ja joutunut
-naurettavaksi. Mutta syy ei oikeastaan ollut tuon rääveliläisen
-porvarin, jonka hän nyt kiukussaan välttämättä olisi tahtonut tyrmään
-sulkea, vaan hänen oman itaruutensa ja ahneutensa, -- se kai häntä enin
-sapettikin.
-
-Seikka oli näet se, että Raaseporin linnanherra Iivar Fleming,
-joka, niinkuin Raaseporin linnanherrain tapa oli, sivuelinkeinonaan
-harjoitteli kaappausta ja muuta huonompaa meriliikettä, tässä
-kevätkesällä oli ottanut haltuunsa rääveliläisen porvarin Olavi Vinken
-kauppalaivan, joka verkalastissa oli menossa Novgorodiin. Raasepori
-oli yleensä tällaisesta väkivaltaisuudesta huonossa huudossa, mutta
-tällä kertaa oli tuohon kaappaukseen sentään ollut vähän oikeuden
-varjoakin, koska Vinken lastin seassa oli ollut joku määrä aseita. Jo
-monta vuotta sitten oli näet Ruotsin hallitus kieltänyt hansakauppiaita
-ja muita merenkulkijoita viemästä aseita Novgorodiin, jonka vallan
-kanssa alituiseen oltiin hienossa riidankähmässä, ja Krister-herra oli
-Viipurin päällikkönä äskenkin uudistanut tuon kiellon. Fleming vei siis
-valtaamansa laivan Raaseporiin ja Vinkelle tuli hätä käteen.
-
-Siinä tuskassaan oli hän rientänyt Viipuriin, Krister-herralta apua
-hakemaan. Vanha saituri oivalsikin kohta, että tässä on jotakin
-ansaittavana ja hän lupasi Vinkeä auttaa, mutta kovilla ehdoilla:
-puolet verkalastista piti hänen saada palkkiokseen. Siitä hinnasta
-suostui hän ottamaan koko lastin omiin nimiinsä ja omanaan vaatimaan
-sen takaisin ja pelastamaan laivan. Olihan hän Raaseporin herraa paljon
-mahtavampi ja voimakkaampi, hänellä oli aina keinoja pakottaakseen
-Flemingiä taipumaan. Sopimus tehtiin. Krister Niilonpoika antoi
-rääveliläiselle porvarille sinetillään varustetut kirjat, joissa
-vakuutti lastin omakseen ja sillä syyllä vaati laivan takaisin.
-Kevenneellä mielellä ja hyvillä toiveilla läksi hätääntynyt porvari
-Raaseporiin hommaamaan laivansa ja lastinsa irti.
-
-Juoni olikin onnistua, -- Iivari Fleming ei suinkaan uskaltanut
-Viipurin ankaraa käskynhaltijaa vastustella, vaan lupasi heti toimittaa
-hänen tavaransa takaisin. Mutta viime hetkessä hän sittenkin rupesi
-vikuroimaan -- lienee mies juonen älynnyt -- ja selitti jättävänsä
-asian oikeuden ratkaistavaksi. Sehän oli ilmeistä koiruutta,
-Krister-herra sen heti älysi asiasta kuultuaan -- ajateltakoon vain
-sitä ristiriitaa, että Raaseporin vanha merirosvo kerran kiltisti
-turvautui lakiin, ilkeyttähän se oli kaikki! Mutta Vinke meni loukkuun,
-purjehti Flemingin kanssa Turkuun, jossa asia alistettiin sikäläisen
-käskynhaltijan Hannu Kröpelinin tuomittavaksi. Ja siitä tulikin kova
-tutkimus -- sulaa ilkeyttä, päätteli Krister, joka tiesi, ettei
-Hannukaan ollut hänen ystäviään -- Vinke parka pantiin lujalle lastinsa
-johdosta, hän erehtyi puhumaan ristiin ja lopuksi täytyi hänen suoraan
-tunnustaa, että lasti olikin hänen omansa ja että Krister-herra oli
-antanut aivan perättömät paperit kiertääkseen omia määräyksiään ja
-ansaitakseen puolet verkalastista.
-
-Juttu tuli julkiseksi, siitä Hannu ja Iivari kyllä huolta pitivät, sitä
-he vain lienevät tahtoneetkin. Turun käskynhaltija lähetti Krister-ukon
-sinetöidyt todistukset ynnä kertomuksen asiasta Tukholmaan, jossa
-juuri uutta kotimaista hallitusta tanskalaisten sortovallan katkettua
-järjesteltiin, ja itse vanhalle herralle hän myös kirjoitti isälliset
-nuhteet. Muuten tuomittiin laiva ja lasti Vinkelle, ainoastaan aseet
-hän menetti, ja onnellisena lähti pitkässä hädässä ollut rääveliläinen
-porvari purjehtimaan verkapakkoineen kotiin Suomenlahden poikki,
-aavistamatta, minkä harmin hän oli viipurilaiselle auttajalleen
-tuottanut.
-
-Krister-herra oli pian saanut tiedon verkalastin kohtalosta ja hänellä
-oli sappi ollut haleta. Sillä hän tunsi luissaan sen vahingonilon,
-millä kaikki kiusautuneet aatelismiehet ja Viipurin viekkaat porvarit
-näkivät hänelle tapahtuneen tappion ja häpeän. Ja asiasta tehty
-ilmoitus Tukholmaan oli juuri tällä hetkellä aivan hiidestä heitetty,
-sillä ukolla oli siellä parastaikaa verkkoja vesillä, hän aikoi
-kaukaisesta linnaläänistään hinautua sinne järjestettävän hallituksen
-jäseneksi ja hänellä olikin nyt, Engelbrektin kaaduttua ja herrain
-ollessa keskenään riitaisia, paljon toiveita sinne päästä. Vaan nyt ne
-saivat hänen vihollisensa siellä taas keppihevosen ratsastaakseen. Entä
-sitten se puolen verkalastin hinta, joka luiskahti läpi hänen ahnaitten
-sormiensa, se ihan polttamalla kirveli hänen sydäntään!
-
-Ja siksi hän vielä sanantuojan mentyä kiukkuillen kalisti rautaista
-miekanhuotraansa kivilaattiaan ja kiroili:
-
--- Se hirtettävä saapas-saksa, se petti minut kuin moukan. Itse
-laivansa pelasti, minut häpeään jätti. Mutta vielä minä sen verkalastin
-perin. Tulet sinä vielä Viipuriin ja silloin... ehkä me voimme saada
-tuomioistuimen toimeen täälläkin! Mutta ei hän sentään uskaltanut
-oikein toivoakaan, että Räävelin porvari, kerran pelastuttuaan,
-hevillä taas hänen kynsiinsä antautuisi. Vielä vähemmin sitä uskoivat
-muut, Viipurin porvarit eivät varsinkaan, joista monet olivat Olavi
-Vinken hyviä ystäviä ja jotka salaa sydämessään kiittivät häntä hänen
-kepposestaan. He nauraa hihittivät nurkkain takana, kun joskus ukon
-näkivät sillalla liikkeessä, ja kutittivat, että saa se nyt äreä Risto
-nielasta sappensa, -- kyllä kai Vinke Viipurin rannat välttää!
-
-Mutta toisin kävi.
-
-Kaikkien kummastukseksi ja monen kauhuksi laski vielä samana syksynä
-Viipurin lahteen rääveliläinen laiva, josta Olavi Vinke verkalleen
-maihin astui, hän juuri ihan rauhallisena ja varmana, niinkuin ei
-mitään olisi tapahtunut. Ei tiennyt mies varoa mitään pahaa, hänellä ei
-ollut sairas omatunto, hän tuli aivan vahvassa turvassa selvittämään
-joitakin asioita, jotka häneltä kesällä siinä kiireessä jäivät
-selvittämättä. -- Onko mies hullu! siunailivat Viipurin porvarit hänet
-nähdessään ja kiirehtivät hänelle salavihkaa suihkasemaan neuvon, että
-hän kiireisellä paolla pelastaisi nahkansa. Mutta se oli jo myöhää.
-Linnan miehet, joille ukko oli antanut niin ankarat käskyt, saivat myös
-vihiä isäntänsä vihaaman porvarin tulosta ja ennen iltaa löysi Olavi
-Vinke itsensä kauhusta kankeana Viipurin linnan syvimmästä tyrmästä.
-
-Kirkastuivatko edes hetkeksi nytkään Krister Niilonpojan kuivat kasvot,
-kun hän näin odottamatta sai halutun saaliin käsiinsä, sitä ei kukaan
-varmuudella tiennyt, sillä ukko ei näyttänyt kasvojaan kenellekään.
-Mutta Viipurin porvarit arvailivat, että kyllä kai hän siellä kaikessa
-hiljaisuudessa nyt sentään päästi leveän naurun, leveän ja pitkän.
-Porvareilla itsellään oli sitävastoin mieli matalana, he katselivat
-kaupungin rannalta surumielin saarilinnaa, jonka vahvojen kiviseinien
-takana heidän rääveliläinen toverinsa nyt tyrmässä yksin virui, ja he
-kuiskailivat toisilleen:
-
--- Sääli miestä, mutta varomaton hän olikin.
-
--- Sääli, -- sinne jäänee nyt Vinkeparka todellakin virumaan, kunnes
-sammalet päähän kasvaa. Niin virkkoi Viipurin pormestari Martti
-Degen, joka monet hyvät ateriat oli Räävelissä syönyt ystävänsä
-Vinken vieraanvaraisessa talossa ja joka turhaan mietti keinoa hänet
-pelastaakseen.
-
--- Niin kuuluu ukko uhanneen, ja hän on sydämikkö, huoahti raatimies
-Erik Varg, jolla oli Vinken kanssa selvittämättömiä asioita.
-
--- Sinne lahoo mies! -- --
-
-Mutta porvarit eivät nytkään arvanneet oikein. Vanha Krister-herra oli
-pitkän kiukkunsa aikana miettinyt toisenlaisen kostotuuman, laajemman
-ja tehokkaamman ja juuri Viipurin porvareille pirullisemman. Hän oli
-hänkin päättänyt hankkia asialleen oikeuden varjon ja ennen kaikkea
-tahtoi hän voittaa takaisin tuon puolen verkalastin hinnan, joka vielä
-hänen sappeaan kuohutti. Hän päätti hänkin vedota tuomioistuimeen.
-
-Ja niin sai Viipurin kaupungin pormestari ja raati eräänä syyspäivänä
-linnanherralta lyhyen ja virallisen käskyn ottaa tutkittavakseen ja
-tuomittavakseen rääveliläisen porvarin Olavi Vinken "epärehellinen
-menettely". Ja Krister Niilonpoika lähetti samalla vangitun porvarin
-heidän vastuullaan tutkinnon ajaksi raatihuoneelle säilytettäväksi.
-Ja sanantuoja tiesi kertoa, että nyt oli Risto-ukko ainakin kerran
-myhäillyt.
-
-Sillä hän tiesi saattaneensa pormestarin ja raadin mitä kiusallisimpaan
-välikäteen. He olivat hänen vahingolleen ilkkuneet, -- nyt tuomitkoot
-tai vapauttakoot!
-
-Porvaristo ja raati kokoontui perin vakavana ja huolestuneena Viipurin
-kivistä rakennetulle raatihuoneelle neuvottelemaan. Se oli todellakin
-joutunut pahempaan kuin pulaan. Asianhan tunsivat kaikki ja raati tutki
-sitä vieläkin pitkällisesti ja juhlallisesti. Ja jokainen oli selvillä,
-minkä tuomion hän olisi tahtonut antaa. Mutta meneppäs tuomitsemaan
-vastoin Krister-herran tahtoa! Ja sitäpaitsi: Vinke oli tehnyt
-sopimuksen linnanherran kanssa, tunnusti itse luvanneensa ukolle puolen
-verkalastia, vaan olikin sitten menetellyt sitä sopimusta vastaan, --
-ukolla oli todella oikeudenkin varjoa puolellaan.
-
-Raati neuvotteli pitkään ja perusteellisesti suljettujen ovien takana,
-pyöritti asiaa joka puolelta, mutta se oli aina vain kovin kiusallinen
-juttu.
-
--- Syytönhän mies on, lasti on hänen omansa, meidän pitäisi hänet
-tuomita vapaaksi. -- Niin puhui Eerikki Varg, raatimies, joka oli
-Vinken kanssa asioissa.
-
--- Mutta me emme voi, tuskaili pormestari Martti Degen, jonka sydäntä
-enin kirveli, koska Vinke oli hänen vanha, hyvä ystävänsä.
-
--- Emme uskalla, sanokaamme se suoraan, huomautti nuoremmista
-porvareista joku.
-
--- Niin, hm, tankkaili pormestari. -- Ja jos oikein katsotaan, oli
-Vinke tehnyt sopimuksen, tuhman tosin, mutta...
-
--- Mutta ukko vain tahtoi kohtuuttomasti ansaita hänen hädästään.
-
--- No niin, tuomitkaa sitten hänet vapaaksi! Mutta sitäpä ei
-uskallettu. Pormestari ja raati ei voinut tulla muuhun kuin
-langettavaan johtopäätökseen. Surullista se oli, mutta mihinkäpä siitä
-pääsi.
-
-Tuo samainen nuori porvari silloin virkahti:
-
--- Annetaan miehen karata!
-
-Raatimiehet katsoivat toisiaan, -- tuuma heitä kaikkia miellytti. Mutta
-samassa oli epäilyskin valmis:
-
--- Ei hän meiltä saa karata, me olemme hänestä vastuussa.
-
--- Pääsee hän linnastakin, jos vähän autetaan. Mutta pormestari lopetti
-ne keskustelut:
-
--- Paetkoon jos pääsee, onnekseen menköön. Vaan meidän täytyy nyt antaa
-tuomio.
-
-Ja silloin se annettiin. Viipurin pormestari ja raati havaitsi Olavi
-Vinken syylliseksi ja tuomitsi hänet maksamaan linnan päällikölle,
-jalosukuiselle Krister Niilonpojalle puolen verkalastin hinnan,
-niinkuin heidän kesken sovittu oli, eli 2 000 Riian markkaa, joksi
-se hinta arvattiin. Päätöksestä annettiin tieto Krister-herralle ja
-vangittu rääveliläinen lähetettiin takaisin linnaan.
-
-Apealla mielellä porvaristo hajaantui. Mutta yhden ja toisen mielessä
-kyti kumminkin salainen toivo, että vanki toki pääsisi karkaamaan,
-he tiesivät, että auttajista ei ollut puutetta. Ja se heitä hiukan
-lohdutti. -- --
-
-Mutta hullusti kävi.
-
-Viikon, parin perästä oli Viipurin porvaristo taas koolla
-raatihuoneella ja piti siellä pitkiä ja alakuloisia neuvotteluita.
-Sillä hullusti oli taas käynyt. Vangittu rääveliläinen Olavi Vinke oli
-tosin päässyt karkaamaan linnasta ja se uutinen oli päiväksi, pariksi
-ilolla täyttänyt porvarien mielet. Mitä apua hän lie saanutkin, siitä
-ei mitään puhuttu, vaan valmiiksi varustettua köyttä myöten oli hän
-eräänä syysyönä hinautunut linnan muurilta alas veteen ja uinut maihin
-ja taas oli apulaisia ollut häntä suojaan saattamassa. Hätääntyneenä
-oli mies silloin rientänyt Karjaportin luostariin, sieltä ensimmäisen
-turvapaikan löytääkseen, ja hän oli luullut vihityn luostarin pyhässä
-suojassa olevansa varmassa turvapaikassa mahtavan maaherrankin vihoja
-vastaan. Niin olivat luulleet muutkin. Mutta Krister-herran kiukulla ei
-ollut rajoja eikä hänen mahtisanallaankaan. Taas oli hänellä, vangin
-karattua, ollut sydän kiukusta haleta ja kuultuaan miehen piilevän
-luostarissa vaati hän sieltä heti vankiaan tiukasti takaisin, muuten
-uhkasi tulla aseväellä ottamaan. Eipä olisi luostarin päällikkö eivätkä
-hurskaat veljet tahtoneet antaa alttiiksi miestä, joka heidän luotaan
-oli hakenut Jumalan-turvaa, mutta niin suuri oli äreän herran herättämä
-pelko koko Karjalassa, ettei luostarikaan uskaltanut hänen vaatimaansa
-miestä suojassaan pitää. Se luovutti hänet pois ja taas istui Vinke
-linnan tyrmässä, entistä lujempien lukkojen takana.
-
-Hullusti oli siten taas käynyt, perin hullusti.
-
-Olavi Vinke oli tyrmästään lähettänyt Viipurin porvareille surkean
-pyynnön, että he kaiken ihmisyyden nimessä maksaisivat linnanherralle
-nuo hänelle tuomitsemansa rahat, jotta hän pääsisi vapaaksi. Porvarit
-olivat koettaneet pyytää armoakin Vinken puolesta, vaan Krister-herra
-oli antanut kylmän ja äreän vastauksen: Ei puhettakaan armosta! Jos
-maksatte verolastin hinnan, nuo 2 000 Riian markkaa, niin mies saa
-mennä, muuten ei. Ja hän oli järkähtämätön, sen tiesivät kaikki.
-
-Pormestari ja raati ja kaupungin porvaristo oli nyt taas koolla
-neuvottelemassa siitä, mitä olisi tehtävä, ja mieliala oli sangen apea.
-Eihän asia tosin oikeastaan heitä koskenut. Mutta he itse olivat Vinke
-paran tuominneet ja nyt oli heillä omatunto sairas.
-
--- Se on paljon rahaa, 2 000 Riian markkaa, valitteli pormestari Martti
-Degen neuvotonna.
-
--- Paljon, niitä ei Vinke raukka täällä kaukaisessa linnassa vankina
-ollessaan koskaan saa kokoon, ijäkseen hän tyrmään jää, surkutteli
-raatimies Eerikki Varg, jota vielä huolettivat nuo omat, Vinken kanssa
-selvittämättä olevat asiat. Ja hän lisäsi: -- Mehän hänet tuomitsimme.
-
--- Oli pakko, emmehän olisi tahtoneet.
-
--- Mutta voimmeko nyt olla häntä auttamatta? Mitä sanomme, kun taas
-purjehdimme Rääveliin asioille?
-
-Kiperä kysymys, hyviä välejä naapurikaupungin kanssa ei olisi sopinut
-rikkoa. Mutta säälitti se summan suuruuskin, kaiveli vielä pahemmin,
-kun se äreälle Krister-herralle oli maksettava ja osaksi omasta syystä.
-Äh, kun se kirveli, mutta eihän siinä auttanut. Porvarit päättivät
-lopuksikin keskuudessaan koota nuo lunnasrahat ja maksaa ne linnan
-itaralle isännälle Vinke-paran pään päästimeksi. Sillä häneltä tuli
-hätäviesti toisensa perästä. Rahat vietiin siis linnan portille, mutta
-käsistään ei niitä Martti-pormestari laskenut, ennenkuin onneton
-rääveliläinen tuotiin esiin linnan kellarista. Hän tuli sieltä kuin
-röyhitty tarhapöllö, tukka pystössä, silmät pullollaan ja läähättäen
-hän vain pyysi päästä linnasta pois. Mutta saita linnanherra luki
-ensiksi tarkkaan lunnasrahat, luki yksin markoin, pyyhkäsi ne sitten
-laukkuunsa, murahti ja kääntyi pois, eikä hänen äreillä kasvoillaan
-näkynyt värähdystäkään. Mutta Olavi Vinke pääsi silloin vihdoinkin
-auttajainsa Viipurin porvarien seurassa kulkemaan kaupunkiin.
-
-Mutta kauan hän ei enää kaupungissakaan viipynyt. Oli jo myöhäinen
-syksy ja myrsky kävi merellä, vaan siitä huolimatta vuokrasi hän
-viipymättä satamassa vielä kelluvan laivan viemään itsensä meren yli
-Rääveliin. Hän ei tahtonut enää tuntiakaan Viipurissa viipyä. Ja
-kun laiva jo oli nostanut purjeensa ja Vinke kiitollisena hyvästeli
-saattamaan tulleita porvareita, vakuutti hän heille kyyneleet
-silmissään, ettei hän koskaan enää Krister-herran kanssa käy asioihin,
--- ei vaikka minkälainen hätä tulkoon -- eikä hän ukon Suomessa ollessa
-enää Viipuriin tule. Sillä hän oli tuosta yhdestä verkakaupasta jo
-saanut aivan tarpeekseen.
-
--- Se tuli vähän kalliiksi meille tuo Krister-herran verkalasti, virkkoi
-pormestari Martti Degen, kun porvarit palasivat Vinkeä saattamasta
-rannasta, josta laiva juuri oli täysissä purjeissa merelle lähtenyt.
-
--- Tuli, vastasi raatimies Eerikki Varg. -- Mutta vielä kalliimmaksi se
-tuli ukolle itselleen.
-
--- Miten niin?
-
--- Valtionhoitajan toimi häneltä luiskahti ohi suun, ei tullut
-Tukholmaan muutosta mitään.
-
-Oli näet juuri-ikään viesti saapunut, että Kaarle Knuutinpoika Bonde
-oli Tukholmassa valittu valtionhoitajaksi, Krister Niilonpoika Vaasa
-oli vaalissa jäänyt vähemmistöön. Ja Viipurin kiusautuneet porvarit
-lukivat sen tuloksen mielellään Krister-herran kuuluisaksi käyneen
-verkalastin ansioksi -- se heitä toki hieman lohdutti.
-
-
-
-
-SUOMALAINEN SEIKKAILIJA
-
-
-Mieliala Haapaniemen kadettikoulussa oli juhlallinen ja vakava. Nuoret
-soturinalut seisoskelivat alakuloisina pienissä ryhmissä käytävissä
-ja kuisteilla supatellen salaperäisiä tuumia ja luoden aina toisinaan
-vihaisia katseita pihan toisella puolella olevaan opettajiston
-rakennukseen, jonka ovet pysyivät sitkeästi suljettuina. Lamassa olivat
-nuoret mielet ja syksyinen tihkusade, joka alinomaa liotti luontoa,
-teki senkin vielä harmajan ja ikävän näköiseksi.
-
--- Sääli hilpeää miestä ja iloista toveria! virkahti melkein huoahtaen
-eräs siinä supattavassa poikajoukossa:
-
--- Mutta sehän on mahdotonta, intoili toinen vastaan, -- antaisimmeko
-me näin riistää joukostamme reippaimman kumppalin, parhaan miehemme, --
-ei koskaan. Meidän täytyy vielä yrittää jotakin Oton hyväksi.
-
--- Mitä? Voipalan Oton syntiluettelo on jo liian pitkä ja paksu ja ukko
-tuolla sisässä on nyt kerrankin oikein vakavasti vihassa.
-
-"Ukolla" tarkoitti nuori puhuja Haapaniemen kadettikoulun silloista
-johtajaa, eversti Heikki Yrjö Jägerhornia, joka parastaikaa toisten
-opettajain kanssa oli sulkeutunut huoneustoonsa neuvottelemaan hetken
-vereksestä, ikävästä tapauksesta.
-
--- Olkoon, meidän täytyy sittenkin käydä häntä vielä puhuttelemassa, ja
-ellei se tepsi, silloin...
-
--- Ettäkö erottaisiin mekin...?
-
--- Kuin yksi mies silloin pois Rantasalmelta! Nähtäisiinpä, eikö ole
-vielä ukon pakko peräytyä.
-
-Miettiä sitä sieti, yritys oli uhkarohkea, toiset puistelivat päätään.
-Ja varmaa päätöstä tekemättä nuorukaiset jäivät jännityksellä
-odottamaan, mitä ratkaisevaa nyt iltahuudossa oli kuuluva.
-
-Mutta se sankari, jota kaikki nämä neuvottelut koskivat ja
-jonka syntiluettelo oli niin pitkä, istuskeli yksin vihellellen
-arestihuoneessa, joka oli hänelle jo hyvin tuttu paikka. Hän oli
-melkein ylisillään, märät jalkineet ja muut vaatteet oli hän näet
-riisunut pois ja siinä asussa hän vihellystensä sekaan aina väliin
-lämpimikseen teki putkan kapealla lattialla muutamia reippaita,
-jänteviä voimistelutemppuja, -- ja vihelteli taas.
-
-Näitä harjoituksia oli hän tässä samassa putkassa saanut tehdä usein
-ennen, -- eipä ollut kuin parisen viikkoa siitä, kun hän sieltä
-viimeksi vapaaksi pääsi. Silloin oli häntä rangaistu siitä, että hän,
-voittaakseen vallattoman vedon, oli eräänä yönä koulun haasta luvatta
-ottamallaan hevosella ratsastanut naapuripitäjän kievarista noutamassa
-leilillisen olutta, -- hän oli kyllä ennen aamua ehtinyt takaisin,
-mutta koni, raato, oli ollut märkä kuin uitettu ja lamassa eikä kyennyt
-mihinkään kokonaiseen viikkoon. Ukko oli uhannut pitää häntä koko
-talven kotiarestissa, vaan viime sunnuntaina oli hän kumminkin päässyt
-kumppaniensa kanssa metsälle -- ja siitähän se tämä uusi juttu nyt
-oli lähtöisin. Jäneksiä oli jo muutamia ammuttu, kun koirat löysivät
-revon ja tätä otusta jahdatessaan oli hän parin toverin seurassa
-joutunut kauas toisista. Muutamalla niityllä hän halkasikin mikon tien,
-ampui sen -- oikean pulskan hopearevon, -- mutta tovereita ei siihen
-kuulunut, vaikka kuinka olisi huudeskeltu ja paukutettu... No sepä
-ihme, ettei niitä saada ketun peijasiin, oli Otto huudahtanut. Heillä
-oli mukanaan tulukset ja taulaa ja tuossa tuokiossa leimahutti täysi
-heinälato liekkeinä korkealle taivaalle.
-
-Osuivat sinne nyt toverit, mutta osuipa sinne muitakin, ja ennenkuin
-he olivat metsäretkeltään ehtineet kotiin Haapaniemeen, oli "ukolle"
-jo viety surkeita sanomia ja ukko näyttää nyt oikein tosissaan
-suuttuneen... Otto oli ottanut koko syyn niskoilleen -- sinnehän
-niitä mahtui --, vaan jo kuuluikin ukko aikovan erottaa hänet koko
-laitoksesta... No, sittenpä tästä päästäisiin, johan tämä Rantasalmi
-tunnetaan, eikähän tuo niin iloista ole istua aina joka toista viikkoa
-putkassakaan... Ja nuori vanki vihelsi taas. Mutta ovi narahti,
-aukeni, häntä tultiin noutamaan iltahuutoon ja noutajat olivat vakavan
-näköiset... So, so, joko tässä nyt sitten taas jotakin tapahtuisi...
-
-Syvässä, juhlallisessa äänettömyydessä seisoi Haapaniemen kadettikoulu
-luokittain rivissä suuressa harjoitussalissa; levottomuudella ja
-jännityksellä odotettiin ukon saapumista. Tuolta hän jo tuli, kookas,
-valkoviiksinen eversti, kasvot harmaina, katse uhkaavana. Ja ääni
-värähti, kun hän kohta ensimmäiseksi julisti, että "tänä päivänä on
-Haapaniemen kadettikoulusta vallattoman ja parantumattoman käytöksensä
-takia ja muunkin haitallisen vaikutuksensa vuoksi ainaiseksi erotettu
-yksi sen oppilaista, jonka monet entiset rikokset jo olisivat tämän
-viimeisen rangaistuksen aiheuttaneet, koska hän ei voi olla arvokas
-pääsemään upseeriksi kuninkaallisen majesteetin armeijaan... Entinen
-kadetti, aatelisnuorukainen Otto Johan Tandefelt astukoon ulos tästä
-huoneesta, jättäköön pois hallussaan olevat ruunun aseet ja vaatteet ja
-poistukoon ennen 12 tunnin kuluttua tästä laitoksesta, johon hän ei saa
-enää koskaan palata..."
-
-Käsketty poistui. Syvässä hiljaisuudessa sitä nuorukaisjoukko katseli
-ja melkein kaipaavia silmäyksiä opettajatkin lähtevän jälkeen loivat.
-Vaan kohta, kun iltahuuto oli loppunut ja nuoret laumat taas olivat
-hajaantuneet makuuhuoneihinsa, syntyi syrjässä ovinurkissa ja pimeillä
-makuulavereilla vilkkaita neuvotteluja ja uhkaavia päätöksiä tehtiin...
-
-Lähetyskunta kävi vielä illan suussa toveriston puolesta pyytämässä
-armoa suositulle, hilpeälle kumppanilleen. Sitä ei tullut: Voipalan
-Oton mitta oli jo täysi, vihasena ajoi ukko armonpyytäjät luotaan ja
-käski ankaralla äänellä heidän mennä hiljaa nukkumaan sanaakaan enää
-karkotetusta puhumatta.
-
-Vaan hänestä puhuttiin kumminkin salaa supattamalla yhä kiihkeämmin
-pimeissä makuuhuoneissa, eikä asettuneet nuoret soturinalut sinä
-yönä ajoissa käskyn mukaan vuoteilleen nukkumaan. Siellä väiteltiin
-rohkeasta tuumasta, jonka parikymmentä nuorta aatelispoikaa jo oli
-vannonut toimeenpanevansa.
-
--- Kohta puolenyön jälkeen tavataan kaikki Haapajärven rannalla, josta
-yhdessä soutamaan lähdetään...
-
--- Vaan ulos on hiivittävä pienissä parvissa, ettei ukko saa liian
-aikaisin vihiä.
-
--- Huomenna hän saa hakea poikiaan!
-
--- Silloin me ollaan maailmalla!
-
-Hilpeällä mielellä varustautui nuori Voipalan herra yön selkään
-matkalle -- hän ei tahtonut tarkoin kuluttaa hänelle myönnettyjä
-tunteja -- ja hänen hilpeytensä rohkasi toisiakin. Leikkiä laskien
-siinä kuiskien suunniteltiin sitä iloista pakoretkeä, jonka he
-tulisivat yhdessä tekemään. Mutta olipa leikin seassa sentään muutakin.
-Hetken jännittävä merkitys ja tuuman arveluttava rohkeus pitivät
-pinnalta reippaina pysytteleviä nuorukaisia sisästä sangen levottomina
-eivätkä he niin hiljaa ja varovasti malttaneet matkaansa valmistaa kuin
-olisi pitänyt.
-
-Jo oli puoliyö kulunut. Ovia raoteltiin, käytävissä kuului hiipiviä
-askeleita. Ensimmäinen parvi pakolaisia tekee lähtöä ulos. Se saapuu
-pimeään eteiseen...
-
--- Seis, junkkarit, sisään joka mies! kuuluu silloin ankara ääni
-ulko-ovelta ja typertyneinä jäävät pakolaiset seisomaan paikoilleen.
-
-"Ukolla" on ollut tarkat korvat, hän on kuullut supatusta huoneista
-ja haistellut käryä. Ja pahimmoilleen on hän siinä nyt tiellä, kun
-nuorukaiset pyrkivät ulos.
-
--- Sisään joka mies -- huomenna asianne tutkitaan! Yksi vaan ulos...
-kas siinä sinä olet... sinulle on hevonen jo valjaissa pihalla, sinä
-nouset vankkureihin ja ajat.
-
-Niin joutui karkotettu kadetti yksin rattaille ajamaan syksyisessä
-tihkusateessa pois Haapaniemen sotakoulusta. Mutta hän oli tyytyväinen
-sittenkin ja tuskin oli hän kujansuuhun ehtinyt, kun hän jo heläytti
-iloisen laulun.
-
-Vaan alakuloisina hiipivät toverit makuulavereilleen ja supattivat
-siinä vielä pettyneinä ja masentunein mielin toistensa korvaan:
-
--- Sääli hilpeää miestä... Se tapahtui syksyllä 1799.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Upseeriuraltaan näin syrjään viskattu nuorukainen ajoi kotiinsa
-Sysmään eikä tuonut sinnekään suruja mukanaan. Hän oli Voipalan ja
-Hovilan suurten aateliskartanoiden ainoa perijä, viimeinen suoraan
-polveutuva vesa kunniakasta soturisukua. Hänen kantaisänsä neljännessä
-polvessa oli Leipzigin tappelussa Kustaa Adolfin rinnalla otellessaan
-menettänyt suustaan kaksi hammasta, saanut Kristiinalta aateliskilven
-ja kaatunut Kaarlo Kustaan aikana Puolan sodassa. Tämän poika, hänen
-esi-isänsä kolmannessa polvessa, haavoittui, oltuaan osallisena Kaarle
-XII:nen kaikissa voitoissa, Pultavan tappelussa, elätti itsensä sitten
-aseseppänä Venäjän vankeudessa ja kuoli sinne. Hänen isänisänsä oli
-Viipurin rykmentin kapteenina mukana Hattujen sodassa ja kaatui
-pienessä kahakassa Kymijoen varrella. Ja hänen oma isänsä vihdoin oli
-nuorena vänrikkinä lähtenyt Pommerin sotaan, joutunut siellä vangiksi
-ja saanut Spandaun linnassa viettää sotavankina kolmattakymmentä
-pitkää vuotta unhotettuna ja kadonneena. Sukulaiset kotona jakoivat
-hänen tavaransa ja tiluksensa. Vaan omistaja palasi vielä; karkasi
-vankeudesta, tuli jalkapatikassa Venäjän kautta Suomeen ja saapui
-eräänä päivänä vanhan kerjäläisen puvussa kotitalonsa Voipalan pihalle.
-Saatuaan tiluksensa takaisin haltuunsa meni hän vanhoilla päivillään
-naimisiin 18-vuotiaan tytön kanssa ja tästä syksyn ja kevään liitosta
-syntyi se vilkas ja lahjakas, mutta levoton ja huimapää poika, joka
-nyt, saatuaan matkapassin Suomen sotakoulusta, vietti iloisia päiviä
-perintötiloillaan.
-
-Hänen kasvatuksensa oli laiminlyöty. Isä, tuo pitkäaikaisessa
-vankeudessa murtunut vanhus, kuoli hänen 4-vuotiaana ollessa ja nuori
-äiti meni uusiin naimisiin. Poika sai toisin ajoin aivan ohjaksitta
-olla omilla hoteillaan, toisin taas riuhtoi isäpuoli suitsia
-tiukemmalle, kuin vikurin pojan luonto sieti; ja siitä hänen luonteensa
-kasvoi epätasaiseksi, huikentelevaksi ja rajuksi, mutta synnynnäinen
-hilpeys pysyi siinä aina.
-
-Vallatonta, päämäärää vailla olevaa tyhjäntoimittajan elämää
-vietti Voipalan Otto nyt tiluksillaan, joita hänen isäpuolensa
-viljeli. Hän pani toimeen hurjia metsästyksiä, hirvenajoja ja
-karhuntappoja, komenteli kujeihinsa tilojensa alustalaisia ja tärveli
-ratsastusmatkoillaan talojen parhaita työhevosia. Isäpuoli, äkänen
-herra, kiukustui ja kiroili ja äiti sai monesti kyyneleillä välittää
-isintimän ja poikapuolen kahakoita. Kun isä uhkasi ajaa hänet pois koko
-talosta, vastasi Otto yhtä huolettomasti kuin hilpeästi:
-
--- Talot ovat minun, niissä elän kuinka tahdon. Mutta tavallisesti hän
-samassa lisäsi:
-
--- Vaan hoitele niitä sinä, näin on minusta hauskinta!
-
-Ja taas hän lähti kujeileville ratsastusmatkoilleen, taikka kisailemaan
-pitäjän neitosten karkeloihin. Hän oli korea poika, solakka,
-mustasilmäinen, suustaan sukkela, voimiltaan väkevä. Ja vaikka hulivili
-olikin ja hurja, hurmasi hän yhtenä talvena kotipuolensa aatelisneidet
-järjestään. Kaikkia hän liehakoi, muttei kukaan tiennyt nauttivansa
-hänen suosiotaan, ja siitä huokaili monen tytön kaino povi.
-
-Tuli kesä. Eräänä pyhäaamuna oli Voipalan herra nurjimmalla
-ratsastustuulellaan. Ihmiset kulkivat hartaina kirkkoon, kun hän
-heidän ohitseen pyyhkäsi maantiellä, kaateli ojaan miehisiä miehiä ja
-painoi pelästyneitä akkoja aitaa vasten. Hänkin ajoi kirkolle. Kirkon
-ovet olivat seposelällään, kirkko jo puolillaan kansaa. Täyttä neliä
-lasketit hän sisälle kirkkoon, pyöräytti ristikäytävällä hevosensa
-ympäri ja karautti samaa vauhtia taas takaisin ulos, kirkkorahvaan sitä
-kummalla ja kauhulla katsellessa.
-
-Jo kuuli hän suuttumuksen huutoja takanaan ja siitä hän rupesi
-aavistamaan pahaa. Hän älysi, että hänen oli kohta lähdettävä
-kotipitäjästään käpälämäkeen, muuten oli sekä järjestysvalta että
-kiukustunut kansa hänen niskassaan. Silloin hän ratsasti suoraa päätä
-pitäjän toisessa laidassa olevaan omistamaansa Hovilan kartanoon ja
-pyysi satulasta puhutella talossa asuvaa nuorta neitosta, jalosukuista
-neiti Jeannette Bröijeriä.
-
-Tämä tuli ulos nuorukaista vastaan, joka hypähti alas satulasta ja
-seisoi pihalla pidellen ratsuaan kuolaimista. Neitonen pysähtyi
-hämmästyneenä.
-
--- Minä matkustan tänään maailmalle, koettelemaan onneani. Tahdotteko
-ruveta morsiamekseni, jalosyntyinen neiti?
-
-Näin kosi siinä pihamaalla koristelematta 18-vuotias huimapää,
--- pitkiä puheita hän ei rakastanut. Ja hän sai kohta myöntävän
-vastauksen, -- nuori Jeannette oli hänkin silmittömästi rakastunut
-soreaan hulivilipoikaan ja lupasi häntä uskollisesti morsiamena
-odottaa vaikka kuolemaansa saakka. Vankka kädenpuserrus vain siinä
-sunnuntaisessa aamupäiväpaisteessa, nuorukainen hyppäsi satulaan ja
-kihlattuna miehenä ratsasti hän nyt kotipitäjästään maailmalle.
-
-Vaan isäpuoli kiroili ja äiti itki ja pitäjän tytöt, nuo muut kaikki,
-huokailivat kainoissa sydämissään:
-
--- Sääli hilpeää miestä...!
-
-Monta vuotta hurjasteli nuori seikkailija sitten Suomen pääkaupungissa,
-Turussa. Hän meni siellä sotaväkeen, yleni kersantiksi, oli kaikkien
-tovereidensa suosikki, sotilaitten lempipoika, reipas, iloinen
-ja vankka. Levoton hulivililuontonsa houkutteli hänet sielläkin
-tosin kujeesta ja seikkailusta toiseen, usein viattomiin vaan
-usein viallisiinkin. Mutta vaikka esimiehet hänen vuokseen monesti
-tuskittelivat, niin hekin jo seuraavassa tuokiossa hänen hilpeydelleen
-nauroivat -- ja antoivat anteeksi.
-
-Turussa hän tutustui oikein veroiseensa huimapäähän, väkevään
-parooniin, Otto Flemingiin, tämän kuuluisan suvun kuuluisaan latvaan,
-joka näihin aikoihin oli vänrikkinä Turun rykmentissä; luonnollisesti
-näistä kahdesta kohta tuli parhaat toverukset ja seikkailukumppalit.
-Iloisia juominkeja pidettiin, öisiä retkiä ja päiväsiä otteluita;
-rauhalliset turkulaiset pelkäsivät näitä hurjapäitä nuorukaisia ja
-panivat kätensä ristiin aina kun uudesta hurjuustyöstä kerrottiin,
-mutta heidän iloiset ilveet ja uskomattomat voimannäytteet olivat
-samalla kaikkien ihailunsekaisena puheenaiheena.
-
-Eräänä kesäpäivänä palasivat ystävykset hiestyneinä ja kurkut kuivina
-sotaharjoituksista helteiseltä harjoituskentältä kaupunkiin ja kulkivat
-kaupunginkellarin ohi, janoisia katseita sinnepäin luoden. Mutta matti
-oli taskussa molemmilla, ei saanut irti kellarista ollutta; ei saanut
-kastelluksi kuivaa kurkkua... Portin ohi mennessään näkivät he siinä
-kapakan pienessä pihapuistossa neljä turkulaista porvaria mukavasti
-istuvan suloisessa kesäisessä levossa olutpöydän ympärillä lehmuksen
-viileässä varjossa... Aatelisherrat katsahtivat toisiinsa... kieltä
-tuntui kuivaavan yhä enemmän ja väkevä parooni pysähtyi:
-
--- Miten saisimme nuo tervasaksat tarjoamaan?
-
--- Meidän täytyy lyödä poroporvarit hämmästyksellä. Tule, pieni
-ponnistus, niin me istumme heidän keskessään.
-
-Puistikon erotti kadusta korkeanlainen lauta-aita, jonka alla juuri
-porvarit istuivat olutta juomassa. Väkevä parooni ymmärsi toverinsa
-tarkoituksen, tarkasti silmämitalla lankun korkeutta... sen täytyy
-sittenkin onnistua. Hän siirtyi vauhtia ottamaan kadun yli, toveri
-jälessä... voimakas ponnahdus -- ja yhtäkkiä lentää säikähdyksestä
-sokeain porvarien ylitse ja koko lehmuspuun lävitse mies ja kohta
-jälestä toinen. Ja tervehtimättä, kursailematta istahtivat kuin
-taivaasta pudonneina janoiset kujeilijat porvarien pöytään.
-
-Nämä toipuvat vähitellen hämmästyksestään, tuntevat veitikat,
-ymmärtävät yskän -- ja olutta tulee. Tarina luistaa, ilta kuluu ja
-sen kuluessa tulee pöydälle vielä parempiakin juomia ja iloisessa
-seurustelussa livahtaa kesäinen yö. Aamu on jo käsissä, kun porvarit ja
-aatelismiehet käsikynkässä parhaina veljinä laputtavat kapakasta.
-
-Mutta seuraavana päivänä, keskellä päivää, liikkeen ollessa
-vilkkaimmallaan Turun sillalla, astelevat seikkailijaveljet siellä
-rinnakkain päät pystyssä, jäykkinä sotureina ja aatelisherroina.
-Siinä tulevat silloin tervasaksat, kaikki nuo neljä viimeöistä veljeä
-ja hyväntekijää, heitä vastaan. Ylpeästi, päätään nyökäsemättä
-vastaukseksi porvarien tervehdykseen, yrittivät kujeilijat astua ohi.
-Vaan tuo pisti vihaksi porvareille, jotka kyllä kukkaroissaan tunsivat,
-mitä uusi tuttavuus oli heille tullut maksamaan, ja yksi heistä virkkoi
-paroonille harmillaankin:
-
--- Terve veli, eikö ole tapa kiittää kesteistä?
-
--- Huuti tomppeli, minuako kutsut veljeksesi...? Ja parooni ottaa
-kahta porvareista rinnuksesta kiinni, nostaa sievästi kaidepuun
-ylitse ja tipauttaa veteen. Samassa silmänräpäyksessä lentää kaksi
-jälelle jäänyttä Voipalan herran nostamina samaa tietä... Säikähtynyt
-ihmisjoukko juoksee huudellen pakoon...
-
-Silta ei ollut korkealla vedestä eikä vesi siinä rannalla syvää,
-hengenvaaratta pääsivät porvarit kahlaamaan maihin, mutta läpimärkinä
-ja savisina. Mutta väkivallan teko oli ollut liian julkea ja julkinen,
-vaivoin saivat seikkailijain ystävät suurilla rahoilla nuo kastetut
-porvarit suositetuiksi, vaan kumpasellakin nuorukaisella oli siltä
-kohta tiedossa ero virastaan sotaväestä.
-
-Siihen päättyivät väkevän paroonin ja Voipalan herran yhteiset
-seikkailut. Fleming sai suosijainsa avulla vielä virkansa Turussa
-takasin, mutta nuori Tandefelt joutui joutilaaksi ja matkusteli
-viratonna ympäri maata vieraillen sukulaisissaan ja huvittaen sekä
-suututtaen heitä kujeillaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tämä oli tapahtunut vähän ennen sotaa, Suomen v:n 1808 sotaa. Sodan
-syttyessä oli seikkailijamme tietysti heti jalkeilla, täytyihän
-hänenkin olla mukana. Hän otti pestin uudelleen ja seurasi sitten
-kersanttina Turun rykmentissä Klingsporin väistyvää armeijaa aina
-Siikajoelle asti ja palasi sen mukana myöskin kesän tultua takaisin
-Adlercreutzin voittoretkellä, yhtä hanakkana tappeluissa kuin iloisena
-toveriseuroissa.
-
-Lapualla näytti Suomen armeijalle päivä kirkkaimmalta, väistyvä
-venäläinen pääjoukko peräytyi jo Päijänteen rannoille ja Adlercreutz
-toivoi jaksavansa ajaa sen sieltäkin yhä etelämmäs. Mutta hän tarvitsi
-tarkempia tietoja vihollisten joukkojen lukumäärästä Sisä-Suomessa, --
-tarvitsi rohkean ja vikkelän vakoojan.
-
-Aina seikkailuhaluinen Tandefelt tarjoutui kohta tälle vaaralliselle
-retkelle; tarjous hyväksyttiin ja nuori Voipalan herra erosi Suomen
-armeijasta lähteäkseen valepukuisena vakoojana kuljeskelemaan
-vihollisen hallussa olevan maakunnan läpi. Hän liikkui venäläisten
-leiripaikkain ympärillä Suur-Savossa ja aina rajalle asti; urkki
-tietoja mistä sai ja oli jo paluumatkalla armeijansa luo ilmoittamaan,
-että uusia suuria venäläisosastoja oli Kamenskin johdolla rajalta päin
-kulussa Venäjän armeijalle avuksi.
-
-Silloin, rientäessään oijusteitä takaisin Päijännettä kohti, heräsi
-hänessä yhtäkkiä luvaton halu pistäytyä ohimennen syntymäpitäjässään
-Sysmässä, jossa hän ei ollut käynyt kahdeksaan vuoteen, tervehtimässä
-morsiantaan, joka siellä Hovilassa alttiina ja uskollisena
-kärsivällisesti odotti sulhoaan. Se yritys oli tosin arveluttava,
-sillä juuri näissä kylissä majaili tähän aikaan tavallista lukuisammin
-ruokavaroja hankkivia kasakoita,--mutta nuori seikkailija ei ollut
-tottunut karttelemaan vaaroja. Eräänä kauniina syyspäivänä ilmestyi
-hän metsäteitä kulkien resusessa talonpoikaispuvussa Hovilaan, jonka
-kyökkiin hän meni istumaan. Hänen morsiamensa tunsi hänet siellä, he
-saivat hetkisen puhutella toisiaan, mutta hätääntyneenä ja huolissaan
-oli morsian sulhonsa vuoksi, sillä Hovilassakin vieraili juuri
-parastaikaa kasakkaosasto, -- kunhan eivät toki keksisi valepukuista
-vakoojaa!
-
-Tuskin olisi kumminkaan talonväen kanssa seurusteleva talonpoika
-erityisesti herättänyt venäläisten epäilyksiä, ellei yksi partaleuka
-sattumalta olisi huomannut, että liian hieno paidankaulus pilkisti
-esiin kuljeskelijan repaleisen sarkatakin alta. Silloin ruvettiin
-ottamaan miehestä tarkempaa selkoa, löydettiin papereita, keksittiin
-vakooja. Ja vakoojan palkka oli varma: tutkinto kävi lyhyeksi, tuomio
-selväksi, seuraavana aamuna päivän koittaessa oli vanki ammuttava.
-
-Yksi yö oli hilpeällä seikkailijalla siis vielä elämisen lomaa, sitten
-oli tuleva loppu kaikista kujeista ja retkeilyistä. Se viimeinen yönsä
-pidettiin häntä vankina eräässä huoneessa Hovilan päärakennuksessa,
-jossa kasakat häntä vartioivat ja tarkkaan katsoivat, ettei häntä
-talonväki saisi tavata.
-
-Kauhulla kuuli morsian sulhonsa kohtalon, tuon kauan kaihotun pirteän
-miehen, joka hänen vuokseen oli tähän vaaraan antautunut. Mutta turhaan
-koetti hän kyyneleillä ja rukouksilla taivuttaa talossa vierailevaa
-venäläistä upseeria armahtamaan vangittua sulhoaan, turhaan rukoili
-hän edes sitäkään suosion kipenettä, että saisi vielä viimeisen kerran
-puhutella tuota miestä, jota aamusta ei enää olisi olemassa, ja
-jäähyväiset hänelle heittää. Turhaan. Ainoa armo, mikä kyynelissään
-kylpevälle neitoselle suotiin, oli se, että hän sai luvan upseerin ja
-kasakkain läsnäollessa viimeisenä uskonnollisena hartaustyönä veisata
-virren yhdessä sulhonsa kanssa, -- kuolinvirren. Ja sitä varten vihdoin
-laskettiin neitonen sulhonsa vankihuoneeseen.
-
-Tarkoin valvoivat vartijat, ettei vanki ja neitonen saaneet antaa
-toisilleen mitään tietoja tai merkkejä. Murtunut morsian lankesi
-polvilleen ja vapisevalla äänellä aloitti hän virren, johon vanki,
-hänkin kerran elämässään vakavaksi käyneenä, hiljaa yhtyi. Alkusanat
-neitosen virressä tuntuivat tutuilta, vaan pian vanki jatkuvissa
-säkeissä huomasi outoja sanoja, omatekoisia. Hän hyräili hiljaa ja
-hartaasti, mutta sydämessään hän hymyili.
-
-Sillä tyttönen veisasi näin:
-
-"Polvillesi lankee ja sanojani tarkasti kuule. Yön ensimmäisellä
-tunnilla kuulet ikkunan alta hiljaisen loiskeen. Venhe on siihen
-silloin sinua varten tuotu. Vartiaisi käsistä itsesi äkkiä riuhtase ja
-hyppää ikkunasta ulos. Putoot silloin suoraan venheeseen, joka sinut
-pelastaa. Aa-amen."
-
-Ja vanki toisti hartaasti:
-
-"Amen."
-
-Liikuttava hartaushetki oli lopussa ja murtunut morsian vietiin
-tuomitun sulhonsa luota. Mutta nuori sysmäläinen tunsi tarkoin talon
-rakenteet ja tiesi, että joki virtasi juuri sen huoneen ikkunan alla,
-joka hänelle oli vankihuoneeksi valittu. Hän makasi muka sikeästi
-nukkuneena pahnoilla lattialla, mutta valppaasti hän seurasi, kuinka
-vartijat, joita talossa oli kestitty vankalla oluella, torkkuivat ja
-uupuivat uneen. Puoliyö kului, kaikki oli äänetöntä.
-
-Ulkoa syysyön hiljaisuudesta kuuluu silloin pienonen loiskaus. Samassa
-silmänräpäyksessä on vanki hurjalla hypyllä loikannut vartijainsa yli
-suoraan lasista ikkunaa vastaan ja kadonnut sen läpi pimeään yöhön.
-Vartijat karahtavat pystyyn, katsovat toisiaan: venhe kuuluu vinhasti
-soutaen etenevän rannasta. He rientävät ulos, juoksevat rantoja
-pitkin... ei ole venhettä missään; he ampuvat summia pimeälle joelle,
-mutta eivät osaa nopeasti loittonevaan alukseen...
-
-Kuolemaan tuomittu on pelastettu, rohkea morsian saattaa sulhonsa läpi
-yön kauas Päijänteelle ja palaa rantoja hiipien takaisin. Vaan suruton
-seikkailija soutaa Päijänteen poikki ja saapuu kenenkään estämättä
-Padasjoelle.
-
-Siellä hän kuulee surullisia sanomia. Suomen voittoisa armeija on taas
-pakomatkalla pohjoiseen päin; Adlercreutz on Oravaisissa vielä kerran
-koettanut ponnistaa kaiken tarmonsa, mutta se ei enää kestänyt ja hänen
-joukkonsa pirstaleet ovat nyt väistymässä yhä ylemmäs. Myöhää on nuoren
-vakoojan enää lähteä sen surullisia jälkiä seuraamaan ja sille viestejä
-viemään. Hän vetäytyy siitä syystä vihollisen hallussa olevan maan läpi
-länttä kohden, saapuu rannikolle ja päättää paeta koko synnyinmaastaan
-pois Ruotsiin. Turussa hän pääseekin ulkomaiseen laivaan, joka hänet
-viepi Tukholmaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Menetetty on Suomi ja mielet Ruotsissa siitä kiihkoiset ja katkerat.
-Levottomat ja meteliset ovat ajat Ruotsin pääkaupungissa; kuningas
-sukuineen viskataan valtaistuimelta, kansa halveksii hallitusta, jossa
-miehet tiheään vaihtuvat; puolueriidat kuohuvat korkeina, vehkeitä
-punotaan joka taholla; intohimot tarttuvat ylhäältä alaspäin, kansa
-panee toimeen metelisiä mielenosoituksia milloin yhden, milloin toisen
-julkisen miehen hyväksi taikka häntä vastaan. Valitaan perintöruhtinas,
-hänestä tulee kansan mielikki, mutta hän kuolee kesken kaiken ja huhu
-leviää yli syvien rivien, että hän on kaatunut suistetun kuninkaan
-suvun hyväksi vehkeilevän marskin, kreivi Aksel von Fersenin salaisiin
-juoniin.
-
-Kansa raivostuu, huutaa kostoa murhaajalle.
-
-Kaatuneen perintöprinssin, kansan lemmikin, ruumis tuodaan
-juhlasaatossa Tukholmaan. Kiihtyneet väkijoukot tunkeilevat kaduilla,
-hampaita purraan ja nyrkkiä puistetaan ja uhkaava murina käy läpi
-lainehti vain laumojen. Salaliittoja on ollut tekeillä, juonia
-viritetty toisesta jos toisestakin puolueesta, salaista kuisketta
-kulkee katurahvaan kiihtyneissä riveissä.
-
-Jo saapuu hautasaatto, vaivaloisesti matkaten ahertavain joukkojen
-lävitse Ritariholman kirkkoa kohden. Muhkeat vaunut toistensa perästä
-vierivät ohi, vaunuissa istuvat ylhäiset herrat saavat sulattaa
-katurahvaan äänekkäitä pistoksia ja solvauksia. Ensimmäisten joukossa
-saattokulussa saapuvat muita upeammat, umpinaiset juhlavaunut, kuuden
-valkoisen hevosen vetämät, punaiset ja kullatut vaunut, jotka anastavat
-puolet kadun leveydestä.
-
--- Se on Fersen! Kosto prinssin kaatajalle!
-
--- Tuo salamurhaaja uskaltaa vielä ajaa vainajan hautasaatossa!
-
--- Hän meille ilveilee...!
-
-Väkijoukosta lennähtää kiviä juhlavaunuja kohti, ensin yksitellen,
-sitten tulee kokonainen kivituisku. Ajaja sortuu verissään ajolaudalta,
-hosuessaan ruoskalla kiljuvia laumoja, hevoset korskahtelevat,
-hyökkäävät väkijoukkoon, polkevat ihmisiä alleen... Kansa raivostuu,
-ryntää vaunuja vastaan, joiden ikkunat ovat pirstaleina. Eräs roteva
-nainen tempaa vaunujen oven auki ja kiskasee nurkkaan kyyristyneen,
-kalpean, juhlapukuisen herran ulos raivoavaan väkijoukkoon.
-Ferseniltä raastetaan kullalla kirjailtu takki päältään, hän
-pääsee paitahihasillaan puikahtamaan väkijoukon lomitse erääseen
-porttikäytävään. Mutta hänet tunnetaan, hurjistunut kansa, jonka
-intohimoja ei enää mikään hillitse, ryntää jälestä. Ylhäinen herra
-tallautuu väkijoukon jalkoihin ja eräs karkea matruusi rutistaa
-polvillaan hänen rintakehänsä murskaksi.
-
-Vihattu kreivi on surmattu. Mutta sotaväkikin saapuu vihdoin paikalle,
-kadut ja portit suljetaan, kaikki talossa olijat vangitaan. Talo
-tutkitaan tarkoin ja eräästä huoneesta löydetään sängyn alta naiseksi
-puettu mies, -- se on suomalainen seikkailijamme Otto Johan Tandefelt,
-Voipalan ja Hovilan perijä.
-
-Levottoman seikkailijaluonteensa mukaisesti on hänen tietysti täytynyt
-olla näissäkin meteleissä mukana, jopa toimeliaimpana ja hurjimpana
-kaikista. Ja nyt hänet vangitaan pahimmin epäiltynä kreivi Fersenin
-murhaajaksi ja jäseneksi siinä salaliitossa, joka tätä murhaa varten
-nähtävästi jo edeltäpäin on ollut laadittu. Raudoissa istuu nyt
-seikkailijamme, Tukholman vankilassa, istuu kauan.
-
-Sillä tämän murhajutun tutkiminen on pitkällistä ja ankaraa, --
-olihan koetettava päästä perille salajuonen ylhäisistä virittäjistä.
-Mutta suomalainen seikkailijamme ei tunnustanut mitään, ei tietänyt
-mitään. Ja vihdoin lankesi tuomio: Otto Johan Tandefelt on huomattu
-syylliseksi, mutta riittäviä todisteita kumminkin vielä puuttuu
-kuolemantuomion langettamista varten. Hänet suljettiin siitä syystä
-tunnustuksille Elfsborgin linnaan. Täällä häntä pidettiin kovassa
-vankeudessa puolen kolmatta vuotta. Mutta hän ei tunnustanut sittenkään
-mitään. Vihdoin keväällä 1814 valmistui hänestä lopullinen tuomio.
-Hänet tuomittiin menettämään aatelisoikeutensa ja nimellä Pettersson
-karkoitettavaksi maanpakolaisuuteen Ruotsista, kuoleman tuomio uhkana,
-jos hän sinne palaa.
-
-Maanpakolaisuuteen karkoitettu olisi nyt tahtonut palata tiloilleen
-Suomeen, jossa häntä morsiamensa yhä uskollisesti odotti, mutta
-Suomeen häntä ei laskettu; tämä maa oli liian lähellä Ruotsia ja
-Fersenin murhassa osallisena ollut oli liian vaarallinen valtiollinen
-vehkeilijä. Hänet vietiin sen sijaan puutavaroilla lastattuun laivaan,
-joka juuri oli lähdössä Espanjaan, ja niin joutui suomalainen
-seikkailija etelän kuumille rannoille.
-
-Yksin, tuntemattomana, rahatonna, kieltä taitamattomana hän sinne
-joutui, vaan hän oli kaikissa tapauksissa taas vapaa ja elämä vielä
-rikkaana edessään, -- ainahan sukkela mies nahkansa pelastaa. Ja
-iloisena ja huoletonna hän rupesi Espanjassa elelemään.
-
-Lankun kantajana täytyi hänen aluksi Cadixissa henkeänsä elättää, mutta
-pian potki onni hänet ylemmäs. Taipumuksensa veti hänet soturiuralle
-eikä aikaakaan, niin hän jo palveli sotilaana Espanjan armeijassa.
-Pulskana, urheana soturina, taitavana ampujana ja miekkailijana
-hän siellä pian arvoasteissa kohosi ja onni häntä yhä suosi. Hän
-oli osallisena Rafael Riegon voittoisassa kapinassa itsevaltiutta
-vastaan, yleni siinä upseeriksi ja hänellä oli nyt kaunis ura auki
-vielä korkeammallekin kohotakseen. Mutta levoton seikkailijaluonne ei
-sallinut hänen kovin kauan yksillä urilla toimia ja sen lisäksi rupesi
-nyt yhä enemmän koti-ikäväkin vaivaamaan maailmalla yksin ajelehtivaa
-miestä, joka ei ollut enää mikään nuorukainen. Hän oli pitkän ajan
-kuluttua taas kerran kirjoittanut kirjeen kotiinsa Sysmään ja sai
-sieltä nyt hartaat, kaipausta kertovat kirjeet vastaan. Hänen vanha
-äitinsä eli vielä Voipalassa ja ikävöi niin sanomattomasti poikaansa,
-jota hän ei vuosikymmeniin ollut nähnyt, jota hän jo monesti kuolleena
-oli itkenyt, mutta joka yhä siltä pysyi hänen äidillisen rakkautensa
-esineenä. Ja morsian, tuo uskollinen ja uhraava Jeannette Bröijer,
-odotti yhä vielä entisellä uskollisuudella sulhoaan...
-
--- Nyt lähdetään kotiin! huudahti espanjalaisena upseerina
-palveleva suomalainen nämä kirjeet luettuaan ja hän rupesikin
-kohta varustautumaan kotimatkalleen. Matkarahoja oli hän säästänyt
-riittävästi kokoon ja hän läksi nyt pyytämään eroa armeijasta.
-Kaipauksella esimiehet ja toverit erosivat tästä rotevasta
-suomalaisesta, ja espanjalainen kapteeninvaltakirja oli hänellä
-taskussaan, kun hän Euroopan halki lähti matkalle pohjoiseen päin.
-
--- Kotiin, Suomeen!
-
-Siellä aikoi hän loppuikänsä -- hän oli jo yli neljänkymmenen iässä
--- rauhassa viettää perintötiloillaan; hänen elämänsä alkupuoli oli
-ollut myrskyä ja maininkia, sen loppupuolen piti nyt kulua levossa
-omaisten hellässä helmassa, syrjäisen sisämaan kätkössä. Kohta kotiin
-tultuaan aikoi hän mennä naimisiin jo vanhenemassa olevan morsiamensa
-kanssa, joka häntä yli 20 vuotta oli uskollisesti odottanut, ja
-lempeydellä hän aikoi omaisilleen palkita ne monet kaihot, jotka hän
-heille huikentelevaisuudellaan oli tuottanut. Ja milt'ei levottomalla
-kiireellä hän matkusti Euroopan halki pohjoiseen päin.
-
--- Kotiin, Suomeen!
-
-Jännityksellä omaiset kotona Sysmässä odottivat kadotettua
-tuhlaajapoikaa, joka niin varmasti oli ilmoittanut kotimatkalle
-lähtevänsä. Heidän odotuksessaan oli aluksi iloa ja luottavaa
-varmuutta, sitten ihmettelyä ja ikävää, vihdoin epäilystä ja
-toivottomuutta. Sillä viikkoja kului, kuukausia kului, vuosia kului,
--- odotettu pysyi vain yhä poissa. Hän ei koskaan saapunut Suomeen. Ja
-taas oli oma seikkailuhalu siihen syynä.
-
-Vielä kerran oli tämä näet hänet vallannut, kun hän Kööpenhaminassa
-odotti purjelaivaa, joka hänet veisi kotimaahansa. Sitä kesti
-odottaa kauan, ja silloin lennähti yht'äkkiä matkustajan päähän
-tuuma vielä kotimatkalla pistäytyä Ruotsiin uudistamaan vanhoja
-muistoja ja tervehtimään vanhoja tuttavia. Ja kohta hän toteutti tuon
-päähänpistonsa, vaikka hänet niin ankaralla uhalla oli kielletty
-Ruotsiin palaamasta. Mutta sepä juuri häntä houkutteli...
-
-Espanjalaisena upseerina kulki Tandefelt-Pettersson Ruotsin kautta
-ja saapui Tukholmaan. Mutta liian julkisesti hän siellä seurusteli
-vanhain tuttavainsa, epäiltyjen salaliittolaisten, kanssa; hänet
-tunnettiin, vangittiin ja taas sai seikkailijamme viettää kuukausia
-Tukholman vankilassa, joka hänelle jo entuudesta oli tuttu paikka. Ja
-armotta aiottiin nyt entinen tuomio panna toimeen: maanpakoon ajettu,
-epäilty valtiollinen vehkeilijä oli kiellosta huolimatta vielä saapunut
-takaisin vehkeilemään, -- hänen mittansa katsottiin olevan täyden.
-
-Taas oli silmukka kaulassa levottoman miehen.
-
-Mutta vielä kerran onnen viskelemä seikkailija sukelsi irti silmukasta.
-Hänellä oli mukanaan espanjalainen kapteeninvaltakirjansa, ja se
-hänet pelasti. Kuolemaan jo tuomittuna vetosi hän Tukholmassa olevaan
-Espanjan lähettilääseen, anoen tämän suojelusta, ja lähettiläs
-rupesikin hänen auttajakseen: eihän Espanjan kansalaista, espanjalaista
-upseeria, käynyt niinkään helposti Ruotsissa hirttäminen. Hallitusten
-välisiä käsittelyjä kesti kauan, mutta lopputulos olikin, että Ruotsin
-hallitus vielä oli pakotettu päästämään linnun käsistään, laskemaan
-vangin vapaaksi.
-
-Mutta Suomeen hän ei nytkään päässyt, niin hartaasti kuin hän sitä
-jo halusikin. Espanjan hallitus oli kansalaisenaan vaatinut hänet
-vapaaksi, Espanjaan siis Tukholman poliisi lähetti tuon kiusallisen
-miehen, joka sieltä juuri oli tullut matkalla Suomeen. Ja toisen
-kerran joutui seikkailijamme siten tekemään tuon pitkän merimatkan
-kauppalaivalla Cadixiin.
-
-Mutta murtuneena ja masentuneena hän sinne tällä kertaa tuli. Hän oli
-nyt jo väsynyt; vaivaloiset matkat ja vankina istuminen oli hänet
-heikontanut. Hän olisi jo halunnut päästä lepoon, rauhassa iltaansa
-viettämään omaistensa keskuudessa; olihan hän jo liian vanha alkamaan
-uudelleen alusta seikkailuelämää vieraalla maalla. Mutta matkarahat
-olivat loppuneet, armeijasta hän oli eronnut, työlääksi kävi taas
-hankkia jokapäiväistä leipääkin.
-
-Siksi vanha äiti ja jo vanhaksi käynyt morsian odottivat kotona
-ikävällä ja kaiholla. Näihin asti oli Otto seikkailuretkillään pitänyt
-kunnianasianaan olla näiltä omaisiltaan mitään apua pyytämättä. Mutta
-nyt hän oli vanha ja murtunut ja hän kirjoitti sen vuoksi kotiinsa
-Sysmään, pyytäen matkarahoja Suomeen päästäkseen. Ja varmoilla
-toiveilla hän niitä odotti.
-
-Mutta niitä ei tullut. Hän kirjoitti vielä toisen kerran. Ei tullut.
-Olot kotona Voipalassa olivat nyt sellaiset, ettei sieltä hänelle
-mitään apua liiennyt. Äiti makasi vuoteen omana avutonna ja isäpuoli
-ei halunnutkaan karkulaista, joka koko ikänsä oli ollut tiloiltaan
-poissa, niihin takaisin, -- hän piti niitä jo ominaan ja tahtoi jättää
-ne perintönä omille lapsilleen. Ja Jeannette Bröijer, tuo 50-vuotias
-morsian, eli varatonna sukulaistensa armoilla --, sellaista summaa,
-minkä matkat tuohon aikaan maksoivat, hän ei mistään saanut irti.
-
-Ja siksi täytyi kotimaahansa ikävöivän miehen yhä edelleen jäädä
-puutteissa ja ahtaissa oloissa elämään vieraalle maalle.
-
-Vielä viimeisen kirjeen hän Espanjasta morsiamelleen kirjoitti. Entinen
-hilpeys ja luottamus oli siitä poissa, raskasmielisyyttä huokui
-riveistä ja rivien väliltä. Hän kaihoili kirjeessään hukkaanmennyttä
-elämätään, katui nuoruutensa vallattomuutta ja kevytmielisyyttä,
-valitti, ettei hän miehenäkään ollut miehistynyt, valitti, että oli
-seikkailujen hyrskyihin laskenut purtensa valloilleen, hakematta
-ajoissa rauhaisaa satamaa. "Liian myöhään huomaan nyt joutuneeni
-auttamattomasti tuuliajolle, nyt en satamaa enää saavuta, ennen kuin
-haudassa. Ja pahempi on, että olen sinunkin retkesi tärvellyt. Paljon
-olisi sinulla, Jeannette, mulle anteeksi annettavaa, jos minulle
-anteeksi antaa voisit. Autioksi korveksi olen sinun elämäsi tehnyt,
-sinun, joka kerran nuoruutesi lemmellä vannoit minua odottavasi ja
-uskollisena pidit valasi, jota en todellakaan olisi ansainnut. Oi,
-paljon olen rikkonut ja liiaksi saanut anteeksi; ansaittu palkkani on,
-että nyt saan kuolla yksin vieraalla rannalla ilman isänmaata ja ilman
-rakkautta. Tässä maassa liikkuu nykyjään vaarallinen rutto, keltakuume;
-joka päivä näen ihmisiä ympärilläni kaatuvan, kuolevan kaduille ja
-pihoille ja porraskäytäviin. Ei kukaan välitä hankkia selkoa näiden
-ruttoon kuolleiden vainajain nimestä eikä kotipaikasta, niitä kootaan
-suuriin, umpinaisiin ruumisvaunuihin ja vedetään öisin vartavasten
-kaivettuihin, syviin, yhteisiin ruttohautoihin. Ehkäpä lepäävät jo pian
-minunkin levottomat, nyt väsyneet luuni sellaisessa nimettömäin suuressa
-perhehaudassa..."
-
-Sen koommin ei mitään kuulunut suomalaisesta seikkailijastamme. Vielä
-parikymmentä vuotta odotti harmaapäinen morsian Hovilassa sulhoaan,
-odotti luottamuksella ja toivolla, kunnes uskollisena morsiamena
-laskeutui lepoon. Eikä ole kukaan ottanut selkoa, missä seikkailijan
-"levottomat luut" lepäävät.
-
-Usein hänen retkiään ja kujeitaan kotipitäjässä sukulaisten kesken
-muisteltiin, niistä kerrottiin kummallisia kaskuja ja niitä kuvailtiin
-lapsille kuin huikentelevaisuuden ja vallattomuuden varottavina
-esimerkkeinä. Mutta usein kumminkin samalla lisättiin:
-
--- Sääli oli sittenkin hilpeää miestä, -- hän oli aina niin reipas ja
-iloinen...
-
-
-
-
-KUOLEVA VANKI
-
-
-Päättynyt on päivätyö linnassa, jossa vangeilla teetetään maa-
-ja kivitöitä. Vangit, jotka päiväkauden ovat vääntäneet kiviä ja
-luoneet maata, saavat vihdoinkin huokaista, ja he ovat pysähtyneet
-yksi sinne, toinen tänne rintavarustuksen luo katselemaan kesäillan
-rauhaisaa kirkkautta ja meren tyyntä pintaa. He odottavat illallista
-ruoka-annostaan, päästäkseen sitten lavereilleen lepäämään, --
-muutamien tuntien perästä alkaa raataminen taas.
-
-Siihen aikaan, johon tämä kuvaus kuuluu, viime vuosisadan alkupuolella,
-ei ollut vielä niin viljalti vankiloita Suomessa kuin nyt; elinkautisia
-vankeja pidettiin sen vuoksi enimmäkseen erilaisissa ruunun töissä. Ja
-sellaisia vankeja olivat nämäkin raatajat linnan valleilla.
-
-Eräs vanha vanki on istahtanut kivelle, lähelle rantavallia, nojautuu
-siinä raskaasti lapionvarteen ja katselee muurin ja ulapan yli
-kaukaista, vihantarantaista saarta, jossa hän näkee elonkorjaajain
-palaavan työstään. Hän on väsynyt, työstä ja vanhuudesta väsynyt,
-hengitys kulkee ahtaasti ja omituinen, sammuva tuli on hänen
-katseissaan, kun hän ne suuntaa yli siintävän meren kohti vihantaa
-rantaa. Mutta hän ei näe merta eikä rantaa. Hänen raukeaan katseeseensa
-kuvastuu kaukaisten muistojen loihtima rakkaampi näköala, selvempänä
-ja kirkkaampana kuin koskaan tuo edessä oleva merimaisema. Hän näkee
-edessään kappaleen kotoista Karjalan kangasta, näkee metsäisen
-ahonrinteen ja sen liepeelle avatun halmeen, jossa kellertävissä
-kuhilaissa kypsänä hohtaa kultainen terä. Ja sieltä leikkuuväki laulaen
-palaa työstään taloa kohden, jossa sauna törmällä lämpiää.
-
-Surunvoittoinen, kalahtava ääni kuuluu linnan vangeille varatusta
-matalasta rakennuksesta; rautalevyä helistetään, vangeille on
-illallinen valmis, ja joukottain vetäytyvät he ääntä kohden
-vahtisotamiehet perässään. Yksi vain, tuo raukeakatseinen vanki
-rantavarustuksen luona, hän ei noudata kutsua, hän ei kuule sitä, hän
-ei liikahda paikoiltaan. Jalat eivät tunnu enää kannattavan, hän vaipuu
-yhä hervottomammin varustuksen nojaan ja vartijatkin jättävät hänet
-siihen, -- mihinkäpä se siitä karkaa kahlehdittu vanhus vartioidusta
-saaresta!
-
-Yksin istuu hän siinä laskeutuessa kesäisen päivän ja öisen rauhan
-levitessä hänen ympärilleen. Ja hän tuntee kuoleman lähestyvän, tuntee
-sen viileän hengähdyksen kuumeisella poskellaan, tuntee sen vetävän
-utuisen verkkonsa hämärtämään hänen katseensa ja uuvuttamaan hänen
-ajatuksensa. Mutta hän ei usko kuoleman vielä tulevan, sen aika ei
-ole vielä käsissä, hän on siitä varma, aivan varma. Se henkii kyllä
-lähellä, mutta se ei voi häntä tempaista, ennen kuin hän on saavuttanut
-elämässään oikeutta.
-
-Hän uskoo horjahtamatta, että hänelle vielä tässä elämässä muutos
-tapahtuu. Sitä hänen uskoaan ei voi mikään taittaa, se on kestänyt niin
-kauan ja kokenut niin paljon, se ei voi murtua. Se usko on ollut hänen
-elämänsä ylläpitäjänä ja kannustajana kohta kaksikymmentä vuotta, se ei
-voi häntä nytkään pettää. Sitä on, tuota hänen uskoaan, tosin paljon
-pilkattu ja horjutettu, mutta hän ei ole sitä heittänyt eikä heitä
-nytkään. Mutta kun hänen voimansa yhä enemmän voipuvat ja kostea harso
-hänen katseensa peittää, silloin hän näkee kuin häilyvinä utukuvina
-edessään elämänsä katkerat vaiheet ja hänen hämärtyvän muistinsa ohi
-lennähtävät ne raskaasti sivuutetut taitekohdat hänen taipaleellaan,
-joilla hänen uskonsa oli yrittänyt pettämään.
-
-Hän muistaa nuo ajat, jolloin, hänen ollessa parhaissa vuosissaan
-ja hänen terveimmissä voimissaan raataessaan kotinsa, Harsian maan,
-kohottamiseksi, ensiksi rupesi leviämään huolettavia huhuja, että
-heidän, talonpoikain, maat julistettaisiin lahjoitusherrain omiksi ja
-että heistä omilla konnuillaan tehtäisiin toisten vuokralaisia. Hän
-ei sitä ollut uskonut, oli kieltänyt toisiakin uskomasta sellaista
-mahdollisuutta ja lujaan uskoonsa luottaen hän oli vain ennallaan
-raatanut... Heidän maansa olivat lahjoitusmaita, sen he tiesivät,
-mutta he käsittivät ne sittenkin omikseen. Sitten tuli kun tulikin se
-asetus, jonka sanottiin riistävän häneltä ja hänen naapureiltaan heidän
-isiltä perityt, itse viljelemänsä maat, heidän kotinsa ja tavaransa.
-Se oli kolaus Karjalan kansalle. Monelta meni tarmo ja taittui usko,
-mutta Harsialtapa ei taittunut. Hän vain vakuutti itselleen ja muille,
-että tässä täytyy olla erehdys, tässä on tapahtunut virhe, joka
-vielä korjautuu, hän kehoitti kehoittamalla naapureitaan pysymään
-sitkeinä viljelyksillään ja luottamaan siihen, että lahjoitusherrat
-kyllä saisivat verot, mutta että maat lopultakin jäisivät heille. He
-jäivät tiloilleen elämään ja raatamaan, tekivät päivätöitä, maksoivat
-veroja, sitä myöten kuin niitä lisättiin ja uusia vaadittiin, mutta
-oikeudestaan he eivät luopuneet; määräystä, joka heistä olisi tehnyt
-lampuoteja, he eivät oikeaksi tunnustaneet.
-
-Vanhus näkee edelleen, valliin nojautuen, raukean katseensa edessä
-liitelevän sarjan kirjavia kuvia niiltä ajoilta, jolloin hänen uskoaan
-yhä tiukemmin horjutettiin. Saapui uhkauksia, herrat käyttivät
-pakotuskeinoja. Mutta talonpojat raatoivat edelleen konnuillaan ja
-luottivat siihen, että vielä se oikeus heille avuksi ehtii. Mutta se
-viipyi. Jo tultiin heitä tiloiltaan häätämään, talot tyhjennettiin
-autioiksi, vilja korjattiin pelloilta, vietiin koti ja kontu, vietiin
-leipä... Ja monelta meni taas usko, yhä useammat hänen kupeeltaan
-kaatuivat pois ja alistuivat pakon alle, taipuivat lampuodeiksi; he
-olivat joutuneet epätoivoon lopullisesta voitostaan. Mutta Harsia
-ei joutunut epätoivoon, hän ei luopunut uskostaan. Heitä oli vielä
-syrjäisellä metsäkulmalla ryhmä miehiä, jotka häädettyinäkin palasivat
-asumaan talojaan ja viljelemään peltojaan, vaikka niistä toinen jo oli
-sadon korjannut. Tämä on ohimenevää vain, niin he uskoivat, tämä kaikki
-vielä korjautuu, hyvityksen hetki tulee. Niinkauan kuin uskoa kestää,
-niin kauan on elämää olemassa, -- niin oli hän neuvonut viimeisiä
-naapureitaan ja he kestivät hänen kanssaan.
-
-Mutta koettelemusten mitta ei ollut vielä täysi. Heidän rauhallisille
-metsäkulmilleen saapui eräänä päivänä herrain väkeä pakolla masentamaan
-kansaa ja riistämään siltä lopultakin sen maat ja viljelykset. Silloin
-metsäkulmalaiset taistelivat talojensa puolesta, luopumatta niistä.
-Syntyi kahakka, keihäät välähtivät, seipäät sinkoilivat...
-
-He sortuivat ylivoiman alle, heidän kätensä kytkettiin kahleisiin,
-heidät teljettiin vankikoppeihin. Ja taas kaatui miehiä Harsian
-rinnalta, viimeistenkin usko vihdoinkin katkesi. He taipuivat. Hän
-vain ei taipua voinut, ei vaikka ikuiseksi kiinnitetyt kahleet hänen
-käsissään ja jaloissaan kalskuivat. Siitä oli nyt kulunut parikymmentä
-pitkää vuotta. Hän oli kahleissa kiviä vääntänyt, raatanut pakkotöissä
-vuoden vuotensa perästä, hän oli kuollut maailmalta ja omaisiltaan,
-unohtunut, haudattu. Ne ihmiset, jotka nyt polkivat Harsian maita
-Karjalan kaukaisilla kankailla, ne eivät enää tienneetkään, että
-vielä eli mies, joka varmasti uskoi, että hänelle tuo maa, hänen
-maansa ja mantunsa, takaisin annettaisiin, että hänelle vielä kerran
-tarjottaisiin hyvityskin siitä, minkä hän oli kärsinyt. Ei kukaan sitä
-tiennyt. Mutta hän tiesi sen itse, tuo kokoonpainunut, raukeakatseinen
-mies, joka kesäillan viileässä yksin istui linnan kaukaisimman siiven
-vallitetulla rannalla ja raskain henkäyksin, läähättävin rinnoin
-ylläpiti itsessään elämänsä sammuvaa kipunaa, kunnes aika ehtisi
-toteuttamaan hänen lujan uskonsa.
-
-Hän tunsi, kuinka kalma kylmää huokuen hänen ympärillään hiipi ja
-heilutti terävää viikatettaan, mutta hän ei sitä ensinkään pelännyt,
-hänen väsyneet kasvonsa sille hymyilivät puolittain surunvoittoisesti,
-puolittain ilkkuen sitä, että kuoleman voima hänen uskonsa rinnalla
-on tehoton. Hän ei suinkaan olisi tahtonut karttaa kalman viikatteen
-viiltoa, hän oli kärsinyt jo siksi, että hän sen vapauttajakseen,
-pelastajakseen käsitti ja että hän mielellään olisi väsyneen ruumiinsa
-ja kiusatun henkensä sen kylmään helmaan heittänyt. Mutta hän oli niin
-varma, että kuolema ei häntä matkaansa saa, ennenkuin hänen uskonsa
-on täyttynyt, että hän säälien ja surumielisesti hymyili lähestyvälle
-viikatemiehelle.
-
-Päivä oli laskenut. Sumua ei ollut nyt enää ainoastaan yksin istuvan
-vangin raukeassa katseessa; meri levitti yli saaren raskaan, tiheän
-usvaverhon peittäen kaikki esineet harmajaan vaippaansa. Äänetön
-oli yö. Kuului ainoastaan kituvan vangin vaivaloista hengitystä
-rantakiveltä ja korahtavan kuului joskus sisäänpainunut rinta.
-Käsivarsi ei jaksanut enää kannattaa päätä lapion varren nojassa,
-harmaja tukka ja keltainen otsa vaipui kosteaa hiekkavallia vastaan ja
-hervottomaksi solahti käsivarsi, kilauttaen kerran kahletta, niin että
-yö hiljaisuudessaan säpsähtäen kajahti. Vanhus avasi raolleen raukean
-silmänsä. Hän näki harmaakauhtanaisen kalman ihan vieressään kosteaa
-kylmää huokumassa ja hänen huulensa vetäytyivät vielä kerran hienoon
-hymyyn, koska hän tiesi kalman yhä vain turhaan huokuvan, niin kauan
-kuin täyttymättä oli hänen luja uskonsa.
-
-Sitten sulkeutui taas silmä ja rinnan korina heikkeni ja läähättävä
-hengitys lakkasi. Hymy jähmettyi vainajan huulille. Uskoonsa luottanut
-lahjoitusmaan talonpoika ja talonpoikain johtaja oli lähtenyt pois,
-uskostaan luopumatta.
-
-Iltahuudon jälkeen saapui vahtisotamies hakemaan vankia, joka oli
-myöhästynyt, työpaikalleen. Pian hän löysikin vanhuksen rantavallin
-luota, heilautti häntä käsivarresta... kahle kilahti taas kimakasti
-yön hiljaisuudessa. Ja hakija oivalsi, että vanki oli lähtenyt pois
-viikatemiehen matkassa.
-
-
-
-
-VANHA KERSANTTI
-
-
-Raskaasti kahlasivat kantajat syvän nietoksen halki, kun he arkkua
-reestä haudalle kantoivat. Koko aamun oli näet pyrynnyt ja pyrysi
-vieläkin, joten hautakin oli puolillaan lunta. Mutta empimättä siihen
-kantajat arkun laskivat, käsiä näet palelsi kantohihnoissa.
-
-Arkun jäljessä kahlasi kaksi vanhanpuoleista miestä, väljät
-sotilasturkit yllään, sekä heidän jäljessään pappi ja lukkari, joka
-viimeksimainittu hautaryyppyjen takia oli lähtenyt mukaan. Ja siinä
-se ruumissaatto sitten olikin. Pappi tasoitti leveillä lapasillaan
-turkin kaulusta tiukemmas poskilleen ja rupesi ulkoa lukemaan
-hautasiunausta. Suorina kuin vahdit seisoivat vanhukset toisella
-reunalla ja paljastivat toimituksen alkaessa kunnioittaen päänsä; niin
-yritti lukkarikin tekemään, mutta luopui siitä aikeestaan ja siirsi
-naapukkansa ainoastaan hiukan kallelleen toiselle korvalle. Kantajat,
-joiden vielä oli luotava hauta umpeen, syrjäytyivät petäjän taa, joka
-siinä sivummalla kasvoi, ja lierittivät mällin poskeensa. Eikä kuulunut
-lumisessa luonnossa muuta kuin papin yksitoikkoinen luku.
-
-Sen kuluessa asteli maantietä myöten kirkolle päin pari miestä
-kalmiston ohi. He pysähtyivät, äänen kuullessaan tuokioksi katsomaan
-matalan kiviaidan ylitse hautuumaalle.
-
--- Ketähän siinä tämmöisellä pyryllä haudataan?
-
--- Taitaa olla se Piekolan vanha kersantti siinä vainajana, koska
-majuri on saattamassa.
-
--- Ja Kivimaan herra toisena, niinpä on. -- Vai se se nyt on kuollut,
-mikähän lienee ollutkin eläjä aikoinaan.
-
--- Ka kersantti, ruotsalainen kersantti.
-
--- Sillä nimellähän se kulki, mutta raaka sotamies se ei ollut,
-tekeytyi vain.
-
--- Niinhän ne on sitä hokeneet, menepä hänet ja tiedä. Vaan olipa mikä
-oli, tuossa kai se nyt on tallella.
-
--- Jos lie siinäkään.
-
--- Ka, jos ei lie siinä, niin olipa missä tahansa.
-
-Miehet kääntyivät tielle ja jatkoivat matkaansa kirkolle päin, ja
-tuiskun tuhinaan häipyi kalmistossa lukevan papin ääni.
-
-Se oli Sysmän hautuumaalla vuonna 182-.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Yhtä pyryinen talvipäivä se oli ollut, jolloin kersantti Gråman
-ensiksi ilmestyi Sysmään, jonne hän sitten oli jäänytkin loppuikäänsä
-viettämään.
-
-Se oli tapahtunut melkein heti sodan jälkeen. Vähää ennen olivat
-enimmät suomalaiset upseerit, jotka Suomen väistyvässä armeijassa
-olivat kulkeneet Ruotsiin, rauhankirjan nojalla palanneet kotimaahansa,
-ja niin olivat Piekolan ja Kivimaan herratkin jälleen asettuneet
-tiluksilleen, jotka koko sodan ajan olivat olleet vihollisten
-jaloissa. Aika oli silloin alakuloinen ja epävarma. Mielissä lainehti
-vielä myrskyn maininkeja, tunteissa oli paljon ristiriitaista ja
-vakaantumatonta, jonkinlainen arkuus ja salaperäisyys vallitsi
-yleisessä käsityksessä ja ilmeni seuraelämässä ja kaikessa
-kanssakäymisessä. Vanhat aateliset soturisuvut seurustelivat melkein
-yksinomaan suljetuissa piireissä, mutta olivatkin, kuten esim. Piekolan
-ja Kivimaan perheet, hyvin läheisessä yhteydessä keskenään.
-
-Niin pysyi kersantti Gråmaninkin saapuminen Piekolaan kauan aikaa
-jonkinlaisena salaisuutena näiden talojen kesken, eivätkä hänestä
-pitäjäläiset myöhemminkään saaneet tietää juuri muuta, kuin että tuo
-muukalainen tulokas oli joku vanha kersantti, joka oli palvellut
-majurin lipun alla ja nyt tullut Piekolaan jonkunlaisen rengin
-asemaan. Mistä hän tuli, sitä ei kukaan tiennyt; ummikko hän oli eikä
-koskaan suomea oppinutkaan, eikä hän yleensä antautunut keskusteluihin
-kenenkään oudomman kanssa. Jörötti vain vanhan rakennuksen
-porstuakamarissa, joka hänelle oli asunnoksi annettu, jossa hän oli
-nikartelevinaan ja kutovinaan verkkoa ja jossa hänellä myös oli
-joitakin kirjoja ja papereita. Puettuna hän kulki vanhaan, kuluneeseen
-kersantinpukuun, piti tukkansa pitkänä ja partansa pörröisenä. Mutta
-silti hän ei ollut missään ruotilaisen asemassa. Hän oleskeli paljon
-sisässä majurin luona, siellä söi ja joi ja olipa tavallisesti sisässä
-silloinkin, kun Piekolassa pitoja pidettiin taikka paikkakunnan
-aatelisia muuten vieraissa kävi. Mutta silloin hän, pitäjäläisten
-läsnäollessa, aina esiintyi nöyränä ja osoitti majurille ja muille
-upseereille kunnioitusta, niin kuin sotamies päällikölleen ainakin,
-eikä koskaan pitempiin pakinoihin puuttunut. Ulkotöissä häntä ei
-Piekolassa koskaan näkynyt, ainoastaan kun majuri kävi Kivimaassa --
-ja se tapahtui usein, -- oli hän aina mukana muka hevosta hoitamassa,
-vaikka muut ne silloinkin saivat hevosen hoitaa.
-
-Niin hän oli Piekolassa ollut jo monta vuotta ja ihmiset olivat vanhaan
-kersanttiin niin tottuneet, ettei kukaan enää sen tarkemmin kysellyt,
-mikä hän oli miehiään. Mutta kerran hän sitten yht'äkkiä nosti yleisen
-huomion puoleensa ja antoi aihetta paljoihin, epäileviin puheisiin.
-
-Kivimaassa oli kestit eräänä talvipäivänä ja tavallisuuden mukaan oli
-kersanttikin majurin matkassa siellä, istui sisässä herrain puolella
-punssi- ja arrakkimaljain ääressä. Pidot oli alettu hyvissä ajoin, oli
-syöty ja juotu vankasti ja illan tullen oli elämä vieraiden joukossa
-jo äänekästä ja mieliala kiihkeää. Gråmankin oli juonut tavallista
-enemmän, mutta istuskeli silti niin kuin ainakin enimmäkseen ääneti
-ja kuunteli toisten porinata. Mutta hänen silmänsä paloivat ja kädet
-tekivät tiukkoja liikkeitä.
-
-Keskustelu liikkui niinkuin tavallisestikin näiden entisten soturien
-kesken menneiden kysymysten alalla, ja varsinkin oli tänä iltana
-vanhan emämaan oloista, joita vielä tarkoin seurattiin, paljon
-väitelty ja niitä arvosteltu. Ruotsissa oltiin juuri tähän aikaan
-tärkeässä käännekohdassa, tuulet muuttelivat, valtiolliset uudistukset
-seurasivat toinen toistaan, -- nämä seikat ne vielä kaukaisessa Suomen
-sydämessäkin jännittivät mieliä ja kiihoittivat Kivimaan kesteissäkin
-eroavat mielipiteet yhä tulisemmiksi ja kiivaammiksi.
-
-Gråman kuunteli äänetönnä, mutta yhä enemmän hänen poskensa
-punoittivat; hän käveli levotonna edestakaisin ja joi lasinsa tiheästi
-pohjaan. Ja niin hän yht'äkkiä pysähtyi ja puuttui säkenöivällä
-kiihkolla keskusteluun. Hänen vartalonsa oikeni suoraksi, hänen otsansa
-kirkastui ja hänen liikkeensä olivat intohimoiset ja terävät.
-
-Hän puhui ranskaa, joten pitäjäläisistä harvat häntä ymmärsivät, puhui
-nopeasti ja sujuvasti, näytti asiastaan niin perin vakuuttuneelta,
-näytti oikein uhalla purkavan esiin kauan ummessa haudottuja
-mielipiteitään. Pitäjän herrat ällistyivät, nimismiehet, voudit
-ja tuomarit jäivät suu auki toisiaan katsomaan ja kuuntelemaan ja
-koko tuossa äsken äänekkäästi surisevassa seurassa vallitsi äänetön
-hiljaisuus.
-
--- Mitä hän sanoo?
-
--- Mitä kieltä hän puhuu?
-
--- Onko se tuo tosiaankin Gråman?
-
-Supattamalla heittelivät ihmettelevät herrat toisilleen tällaisia
-kysymyksiä. Mutta entiset upseerit, Piekolan ja Kivimaan herrat,
-olivat käyneet kalpeiksi ja hätääntyneinä katselleet toisiaan, kun
-Gråman koroitti äänensä. He nousivat kiireesti ylös, nykivät Gråmania
-käsivarresta ja sopottivat hänen korvaansa. Mutta ei apua, ukko oli
-päässyt innostumaan ja jatkoi puhettaan.
-
--- Gråman on humalassa, huusi silloin Kivimaan herra.
-
--- Ulos, olet päissäsi, vaati majuri, ja rupesi käsivarresta
-taluttamaan Gråmania eteiseen. Mutta tämä loi häneen halveksivan
-katseen ja huudahti ruotsiksi:
-
--- Sinäkö käsket minut ulos!
-
--- Minä, vastasi majuri kalpeana. -- Ja sinun täytyy poistua, muuten...
-
-Siihen kersantti vaikenikin ja hänen isäntänsä sai Kivimaan avulla
-hänet sivuhuoneeseen, jossa he viipyivät hetken ja johon he lukkojen
-taa salpasivat Gråmanin. Ja sieltä palatessaan käski isäntä vieraidensa
-tuosta pienestä häiriöstä välittämättä entiselleen jatkaa illan iloa,
-ja majuri pyysi anteeksi, että hänen vanha kersanttinsa oli ryypännyt
-päänsä täyteen ja puhunut pötyä. Ja ennen pitkää entinen mieliala ja
-entinen hurina taas olikin vallalla rähisevässä juomaseurassa.
-
-Mutta seuraavana päivänä pitäjän herrat koettivat häkäisissä päissään
-selvitellä, mitä he eilen olivat nähneet ja kuulleet ja sen jälkeen
-kulki pitkät ajat Gråmanista kaikenlaisia puheita. Arvailtiin ja
-supatettiin, puhuttiin Ruotsin hovijuonista ja koetettiin hiljaa
-kuiskaamalla sovittaa tapahtumaan tunnettuja nimiä -- von Fersen,
-Piper, Ugglas, jopa kapteeni Gustafssoniakin, -- mutta mitään varmaa
-tai todenmukaistakaan ei keksitty. Ja Piekolan ja Kivimaan herrat
-nauroivat näille jutuille vakuuttaen, että kersantti raukka oli ollut
-humalassa ja puhunut pötyä.
-
-Ja Gråman itse näytti osoittavan katumusta, oli entistään nöyrempi,
-pysyi kauan kotona kamarissaan eikä juonut enää mitään sittenkään,
-kun hän, tapauksen jäätyä unohduksiin, taas rupesi olemaan isäntänsä
-huoneissa taikka Kivimaan pidoissa. Kauan aikaa hän katseli hieman
-arasti pitäjäläisiä, joiden hän epäili itseään uteliaisuudella ja
-epäluulolla tarkastelevan. Aika kului ja olot palasivat entiselleen.
-Mutta tarkasti Piekolan ja Kivimaan herrat sittenkin aina seuroissa
-pitivät huolta, ettei kersantti saanut liikaa maljaa maistaa.
-
-Muuanna talvena sitten kersantti katosi. Posti oli tuonut Piekolaan
-sekä kirjeitä että sanomalehtiä, joissa taas oli uusia kuulumisia
-vanhasta emämaasta. Vanha kuningas, viimeinen Vaasan sukua, oli kuollut
-ja Napoleonin entinen kenraali oli noussut Ruotsin valtaistuimelle;
-puolue-elämän aallot nousivat ja laskivat nopeasti. Niitä uutisia oli
-luettu ja niistä oli puhuttu Piekolassa iltamyöhäiseen ja aamulla
-varhain saattoi Piekolan hevonen vanhan kersantin ensi taipaleelle
-länteen päin.
-
-Pitäjällä siitä ei tiedetty mitään ja vasta kevätpuoleen, kun ihmiset
-rupesivat kaipailemaan vanhaa kersanttia, selitti majuri hyvin
-välinpitämättömästi, että Gråman on lähtenyt käymään sukulaisissaan.
-
--- Palaako hän vielä?
-
--- Luultavasti ei... taikka mahdollisesti palaa. Majurista se näytti
-olevan aivan yhdentekevää, mutta saattoi sen silti huomata, että hän
-oli varsin huolissaan tuosta matkasta.
-
-Gråman palasi takaisin. Ilmestyi eräänä kesäpäivänä vanhassa
-kersantinpuvussaan vanhaan porstuakamariinsa, jossa kuten ennenkin
-rupesi kutomaan verkkoja ja nakertelemaan lapsille leikkikaluja. Mutta
-hänen vartalonsa oli nyt entistä kumarammassa ja hänen harmaja partansa
-kajasti jo hopealle. Eikä häntä enää nähty Kivimaan pidoissa eikä
-isolla puolella Piekolassakaan, kun siellä kylän väkeä kävi vieraissa.
-
-Paitsi kerran. Kesä oli kauneimmillaan; ruis heilimöi aaltoilevilla
-pelloilla ja suvea tuoksuivat laajat heinämaat. Piekolan isäntä vietti
-juhlaa täyttämänsä 60 ikävuoden johdosta ja vieraita oli saapunut
-läheltä ja kaukaa. Talo oli peitetty köynnöksiin ja kukkasiin ja
-lehtevissä lehtimajoissa ilahdutti nuorison hilpeä lauma vanhaa
-juhlanviettäjää leikeillään ja lauluillaan. Ilta oli käsissä,
-hämärtämään kävi kesäinen päivä, mutta katkeamatta kajahteli vielä
-nauru ja laulu puistikon tanterella.
-
-Syrjäisessä katveessa istui siellä vanha kersanttikin yksin katsellen
-nuorten ja vanhain iloa. Hän nojasi leukansa kämmentä vastaan ja hänen
-silmissään kimalteli kyyneleitä. Palavissaan ja pohteissaan kulki
-päivän sankari siitä ohi, näki vanhuksen, näki kyynelen tämän silmissä
-ja pysähtyi:
-
--- Miksi, vanha ystävä, kimaltaa tänään silmässäsi kyynel? Sinä et ole
-tottunut itkemään?
-
--- Minä olen vanha, luontoni taipuu. Ja näin muitten juhliessa
-juuri tunnen yksinäisyyteni ja kaipuuni syvemmin, tunnen kuinka
-olen erotettuna omistani kaukana vieraalla maalla, unohdettuna ja
-haudattuna. Olisinhan minäkin voinut onnellisena niinkuin sinä
-omaisteni keskessä viettää vanhuuteni.
-
--- Ja sinä sen olisit ansainnut... niin, sinun on täytynyt liiaksi
-kieltäytyä. Mutta tule, veli, juo malja minun onnekseni, sinunkin
-onnesi voi vielä kääntyä.
-
--- Sinun onneksesi voin juoda, omani on mennyt...
-
-Sen enempää ei leikkivä nuoriso naurunsa kesken ehtinyt kuulla
-vanhusten tarinaa. Eikä vanhaa kersanttia sen jälkeen enää näkynyt
-ihmisten ilmoilla. Syyspuoleen hän kääntyi vuoteen omaksi, ja kun talvi
-oli puolessa, hän oli vainajana. Piekolan majuri korjasi huolellisesti
-porstuakamarista pois hänen kirjansa ja paperinsa ja toimitti kaikessa
-hiljaisuudessa vainajan viimeiseen lepoon.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Pappi kiirehti lukuaan mitä lopummalle ehti, romautti kolmesti lapiolla
-lumensekaista hiekkaa arkun kannelle ja hotasi aamenensa. Ja sillä
-aikaa kuin kantajat kävivät luomaan umpeen hautaa, kahlasi hän jo
-lukkarin seurassa alas tielle, jossa hevoset odottivat.
-
-Mutta molemmat vanhat soturit seisoivat suorina ja vakavina haudan
-reunalla, kunnes se oli täyteen luotu ja kantajat lapioineen
-poistuneet. Silloin he kääntyivät vastakkain, puristivat toistensa
-kättä ja lähtivät haudalta hekin.
-
-Tuokion kuluttua oli jo kylmä pakkaslumi peittänyt vereksen
-hautakummun. Eikä sen lumen keväällä sulattua enää kukaan muistanut
-paikkaakaan, missä vanha kersantti lepäsi, eikä sitä kukaan muistanut
-kyselläkään.
-
-
-
-
-TYÖN LOMASSA
-
-
-Suuressa, muhkeassa huoneessa eräässä Pietarin keisarillisessa
-palatsissa istui kaksi miestä, vanha ja nuori, uutterassa työssä
-kookkaan kirjoituspöydän ääressä. Äänetöntä oli koko talossa, ei
-kuulunut muuta kuin hanhenkynän pirteää rapinaa tai joskus käännetyn
-paperin kahinaa. Vihdoin päätti nuorempi mies kirjoituksensa, lukaisi
-tarkasti läpi viimeisen lauseen, lisäsi vielä jonkin pilkun ja siirsi
-kynän pois. Vanhempi kirjoitti vielä tuokion, laski sitten hänkin
-valkoisen sulkansa syrjälle ja virkahti:
-
--- No, se on valmis nyt?
-
--- Se on valmis, nimiä vailla.
-
--- Ne tulevat siihen huomenna. Niin, ystäväni, me olemme tänään
-päättäneet suuren työn. Minä lisään näihin perusteluihin muutamia
-näkökohtia ensi aikain käytännöllisistä toimenpiteistä, jotka myös
-esitän hyväksyttäviksi, ja sitten...
-
-Vanhempi mies heilautti iloisesti päätään ja hänen suuret, kauniit
-silmänsä leimahtivat niin kirkasta riemua, kuin olisivat ne säteilleet
-kasvavan nuorukaisen toivehikkaasta päästä. Hänen ilonsa tarttui
-hänen työtoveriinsakin, joka nyt laski kätensä äsken kirjoittamalleen
-paperille ja virkkoi kuin edellisen puhetta jatkaen:
-
--- Ja sitten on Suomi taas ehyt ja kokonainen, Vanha Suomikin saa
-kasvaa, varttua ja kehittyä nuoremman rinnalla yhteiseen kukoistukseen.
-
-Silloin hypähti vanhempi mies työtuoliltaan, oikaisi suoraksi kookkaan,
-komean vartalonsa ja lähti vilkkain askelin mittelemään lattiaa
-edestakaisin. Ja sitä tehdessään hän nopeasti, innostuneesti puhui:
-
--- Niin juuri, yhteiseen kukoistukseen. Me työskentelemme täällä
-luodaksemme uuden, kukoistavan Suomen, sisällisesti voimakkaan
-ja onnellisen maan. Ja miksi emme siinä onnistuisi, kun meitä
-pyrinnöissämme auttaa jalon, kaukokatseisen hallitsijan ylevä mieli
-ja hyvä tahto? Nyt se vasta Suomi syntyy, ja minä puolestani olen
-onnellinen, saadessani olla mukana sen ensi askeleita ohjaamassa ja sen
-vastaista uraa suunnittelemassa. Niin, niin, Suomi syntyy nyt juuri
-tällä hetkellä. Sillä mitä se oli Ruotsin alaisena? Syrjäinen, palasiin
-pilkottu maakunta, vailla itsenäisen ja omintakeisen kehityksen
-mahdollisuutta, se oli lampuotimaa, josta mielin määrin kiskottiin
-veroja ja sotaväkeä. Nyt siitä tulee ehyt maa ja ehyt kansa, joka
-omien lakiensa ja laitostensa turvissa saa itsenäisesti kehittyä
-onnellisemmissa taloudellisissa oloissa ja rauhassa ja turvassa.
-Meidän on laskettava perustukset tälle kehitykselle, lujat, varmat
-perustukset, ja kaikkein lujimman kulmakiven laskemme juuri nyt, kun
-saamme vanhan Suomen yhdistetyksi uuteen. Ja vaikka tämä kansa onkin
-vielä kuin tupessa, köyhä, unelias ja hidas, niin minä luotan tuon
-kansan sitkeään elinvoimaan ja kykyyn pysyä pystyssä laskemillamme
-perustuksilla. Olen jo vanha mies, tautien ja kärsimysten taittama
-ja raihnainen, ja usein toivon ainoastaan hautaa vapauttajakseni.
-Mutta toisina hetkinäni sentään, kuten taas nyt, toivoisin saavani
-elää vielä kauan, nähdäkseni työstäni kypsät hedelmät, nähdäkseni
-ehyen, varttuneen, heränneen Suomen kansan elävän onnellisena nyt
-laskemillamme perustuksilla. Nuorempi mies oli ihaillen ja ihmetellen
-kuunnellut tätä sanatulvaa, seuraten silmillään lattialla kävelevää
-ryhdikästä, säkenesilmäistä miestä seinästä seinään, edestakaisin.
-Sitten hänen suunsa vetäytyi ystävälliseen hymyyn ja hän virkkoi
-hilpeästi:
-
--- Aina sama optimisti, aina tulena ja intona! Lattialla astujakin
-pysähtyi nyt, istahti nojatuoliinsa ja vastasi naurahtaen:
-
--- Niin, minä olen vuosikseni liian nuori, kyllä hymysi ymmärrän. Mutta
-miksi emme olisi optimisteja? Kuvastuuhan meille kansamme tulevaisuus
-valoisana ja onnellisena ja me voimme vielä paljon tehdä sen hyväksi.
-Minä tunnen kyllä epäilyksesi ja pelkosi ja tiedän vaaroja ja vastuksia
-ilmestyvän rakennuksemme tielle, en ole koskaan kulkenut ummessa
-silmin. Mutta me rakennamme aidat, joiden ohi se ei pääse horjahtamaan,
-ja sitten saavat kansa ja sen johtavat miehet luoda lisiä olevalle
-pohjalle. Minä en epäile.
-
--- En minäkään, vastasi nyt vakavasti nuorempi mies, nousten
-istuimeltaan ja kooten papereita salkkuunsa. -- Alku on ainakin
-lupaava. Ja suokoon Jumala, että te vaikutuksellanne ja innollanne
-kauan saisitte johtaa kansaamme, toteuttaaksenne kauniin unelmanne.
-
--- Minun vaikutukseni ei ole pitkä, mutta jotakin luen kumminkin
-ansiokseni, ja iloitsen siitä. Hyvästi, ystäväni, huomenna kun
-tavataan, on Suomi jo yksi ja kokonainen.
-
-Nuorempi mies kumarsi ja läksi. Se oli Pietarin uuden Suomalaisen
-komitean toimekas ja taitava sihteeri, parooni Rehbinder, joka
-viimeisteltyään ne asiapaperit, jotka koskivat Viipurin läänin
-yhdistämistä Suomeen, nyt palasi siitä keisarillisesta palatsista,
-jossa komitean virkahuoneisto sijaitsi. Tuo vanhempi mies,
-harmaatukkainen ja kalpea, joka nyt yksin huoneeseen jäi, oli
-Suomalaisen komitean puheenjohtaja, Aleksanteri I:sen neuvonantaja ja
-persoonallinen ystävä, kenraali Kustaa Mauritz Armfelt.
-
-Hän käveli huoneen perälle ikkunan viereen ja katseli ulos kadulle,
-jonne hallava taivas harvakseen heitteli lumia, siten yhä kiirehtien
-joulukuun varhaista hämärää. Oli näet joulukuun alku käsissä vuonna
-1811.
-
-Pietari kohisi siinä hänen allaan, mutta hän ei sitä huomannut, hänen
-ajatuksensa jatkoivat äskeistä kulkuaan ja hän oli koko sielultaan
-vaipunut niihin. Istahtaen nojatuoliinsa matki hän puoliääneen:
-
--- Toteuttaakseni kauniin unelmani, sanoi hän... Unelman -- olisiko
-siis tässäkin taas edessäni unelma, eikö tässä nytkään ole täysi
-todellisuus? niin jatkoi hän ajatustaan. -- Elämäni on ollut täynnä
-unelmia, yhä uusia, toistaan kauniimpia, vaan ne ovat rauenneet melkein
-kaikki, niin, kaikki. Minä luulin, että viimeinen elämäntyöni ei olisi
-enää unelma, vaan että se olisi kaunis, valoisa, elävä todellisuus.
-Minä halusin päättäjäisikseni luoda syntymämaahani lujat, varmat olot
-ja rauhallisen, onnellisen kansan, halusin kuolla tietoisena siitä,
-että edes yhdessä elämäntyössäni olen onnistunut. Olisiko sekin vain
-unelma, kaunis mutta petollinen?
-
-Yksin istui siinä paljon kokenut mies hämärtyvässä työhuoneessaan
-ja kävi hiljaisia käräjiä omantuntonsa ja vakaumuksensa kanssa,
-koettaen poistaa siitä kaikki, mikä olisi utukuvaista unta, hartaan
-toivon synnyttämää petosta, vilkkaan mielikuvituksen lentävää
-haaveilua. Hän oli elämässään kuvitellut paljon, rakennellut suuria
-suunnitelmia, kohonnut korkeimmille vallan ja maineen kukkuloille,
-ollut mukana valtaistuimia pystyttämässä ja kukistamassa ja aina
-painanut raskaasti valtiollisten neuvottelujen vaa'assa. Ja mitä siitä
-oli jäljellä? Kustaa III:nen rinnalla hän oli hänen uskollisimpana
-auttajanaan pystytellyt Ruotsissa perinnöllistä kuninkuutta -- ja nyt
-oli Kustaa III:nen poika maanpaossa ja hän itse karkoitettu entisestä
-isänmaastaan. Hän oli sotapäällikkönä taistellut kuumasti ja urheasti
-Suomen ja Pommerin säilyttämiseksi vanhalle emämaalle -- ja nyt oli
-Suomi ja Pommeri lohkaistu ikipäiviksi vanhasta emämaasta pois. Parhaan
-valtiollisen kykynsä ja tarmonsa oli hän vuosikymmenen kuluessa
-käyttänyt Euroopan kaikissa maissa kootakseen kansat kukistamaan sen
-verisen nousukkaan, Napoleonin, joka oli tuottanut ihmiskunnalle
-niin paljon kurjuutta, ja nyt hän palveli valtiossa, joka oli saman
-Napoleonin liittolainen. Mitä oli jäljellä hänen unelmistaan?
-Höylänlastuja, saippuarakkoja, kärsimyksiä, nöyryytyksiä, karvaita
-muistoja, katkenneita toiveita -- muuta ei...
-
-Tuo kookas vartalo tuntui painuvan kokoon lepotuoliin ja äsken niin
-kirkas katse oli raukea ja samea. Ja hän kysyi itseltään:
-
--- Miksi käy aina näin parhaiden ponnistusteni? Miksi kaikki, johon
-kajoon, ikäänkuin särkyy ja hupenee? En ole koskaan tahtonut muuta kuin
-hyvää, ihmiskunnan onnea, kansojen parasta, itselleni en ole mitään
-pyytänyt. Ja kumminkin, minä tunnen voimani ja tahtoni ja maailma sen
-tunnustaa. Pyrintöni ovat puhtaat, en arastele työtä, mihin ryhdyn, sen
-ajan perille, voittaen vallat ja kansat puolelleni, ja kokemukseni ovat
-rikkaat ja suuret. Turhuutta, turhuutta! Enkö todellakaan saa luoduksi
-mitään pysyvää, mitään todellista, -- hupeneeko kaikki tyhjäksi?
-Maailmaa kierreltyäni on kohtalon vallaton laine nyt viskannut minut
-vanhana ja raihnaisena sen maan syliin, jossa oli lapsuuteni kehto, sen
-kansan palvelukseen, jota ensimmäisenä opin tuntemaan ja rakastamaan.
-Tämä kansa katsoo nyt minuun kuin korkeimman lähettämään johtajaansa ja
-auttajaansa ja katsoo syystä, sillä sen pojista olen minä enemmän kuin
-kukaan muu tilaisuudessa sitä hyödyttämään ja sen kohtaloita ohjaamaan
-onnellista tulevaisuutta kohden. Ja tahtoni on vilpitön ja puhdas,
-toivoni harras, soisin saavani kerran levätä povessa maan, jonka
-onnellinen kansa, rauhallisena, eheänä, muistoani kiitollisuudella
-siunaisi. Onko tämäkin unelmaa, saippuarakkoa, pettymystä, niinkuin
-edelliset kaikki?
-
-Hän kohottautui tuoliltaan, iski kätensä pöytään ja taas hänen
-katseensa tulistui, kun hän lausui lujalla päättäväisyydellä:
-
--- Ei, ei, niin ei saa olla, niin ei voi olla. Minä tahdon nyt
-kerrankin luoda jotakin kelvollista ja pysyväistä, jotakin, joka kestää
-ajankin hampaat. Minä tahdon luoda kansalleni niin lujat perustukset,
-että se pakostakin aina säilyy kansana kansakuntain joukossa, kuten sen
-jalo hallitsija ennusti, tahdon käyttää viimeiset vuoteni, viimeisen
-vaikutukseni ja viimeisen tarmoni siihen. Ja sen täytyy onnistua.
-
-Hänen kauniissa kasvoissaan oli melkein peloittavan ankara piirre ja
-hänen suuret silmänsä näyttivät voimaa säkenöivän. Mutta taas kohta
-hänen piirteensä sulivat leppeämmiksi ja jonkinlainen onnellinen autuus
-näytti kirkastavan hänen kauniit kasvonsa, kun hän jälleen paikoilleen
-istui. Hän katseli siinä hengen silmillä sitä tulevaisuutta, jonka hän
-edessään näki valoisana ja päiväpaisteisena ja hän vakuutti itselleen,
-että hänen laskemansa perustus kestäisi.
-
-Hän näki edessään pienen, hiljaisen kansan, joka uuraasti raatoi
-taloudellisen viljelyksensä ja henkisen kehityksensä vainioilla,
-vahvasti nojautuen vanhoihin perustuksiin. Sen oli otettava elatuksensa
-karusta maasta, se ei siinä raataessaan ehtinyt eksyä hurjastelemiseen
-eikä vaipua paheisiin, sen onnellisuus oli siksi lujassa, ettei
-sitä kukaan voisi kadehtia. Hän näki kansan, pienuudessaan ehyen,
-köyhyydessään tyytyväisen, jota voimakkaampi käsi varjeli, ja hän
-iloitsi sydämessään ajatellessaan, että hän oli saanut olla mukana sen
-onnen perusteita laskettaessa.
-
-Se horoskooppi, jonka hän näin syntymämaalleen asetti, oli niin
-valoisa, että hänen mielensä suli sitä katsellessaan. Ja hän tarkasteli
-sitä vielä kerran ja tuli siihen päätökseen, että sen toteuttaminen oli
-mahdollinen. Iloisella mielellä aikoi hän taas ryhtyä työhönsä, työhön
-unelmansa toteuttamiseksi.
-
-Tällä välin oli huoneen hämärä jo pimeäksi muuttunut ja ennenkuin hän
-kutsui sisään tulta, käveli hän vielä pari kierrosta lattiata pitkin
-tuon kauniin mielialansa vallassa ja nauttien siitä. Pysähtyi sitten
-taas ikkunan luo katselemaan katuliikettä, jossa astujat ja ajajat
-varjoina kuvastuivat puolipimeässä.
-
-Yht'äkkiä häntä silloin puistatti. Hän oli nähnyt jonkun kuvan tuolla
-kadulla, joka uusia mietteitä hänen mieleensä johti. Suuret, komeat
-vaunut olivat vierineet hänen palatsinsa ohi ja hän oli ne tuntenut.
-Niissä ajoi eräs hänen vastustajansa ja kadehtijansa, joka koetti häntä
-syrjäyttää vaikutuksesta. Eikä se tuo ollut ainoa, niitä oli monta.
-Siinä oli tekijä, jota hän ei ollut tarpeeksi ottanut lukuun.
-
-Monia kokenut valtiomies tähysti ääneti kohden hallavaa taivasta ja
-taas hänen mielikuvituksensa rupesi kapinoimaan äskeistä varmuutta
-vastaan. Hän mietti:
-
--- Mitä hulluja, onko niin himmentynyt valtiollinen katseeni, etten
-asemaa voi edessäni selvästi nähdä, vai seisonko, vanha, kokenut
-valtiomies, tässä ja valehtelen itselleni, pettääkseni itseni ja
-kansani. Enkö uskalla tarkastella kaikkea ja tunnustaa kaikkea,
-uskottelenko sellaista, jota en usko, kavaltaakseni viimeisenkin
-elämäni työn. Hä? Touhuanko tässä taas tuulimyllyjen taistelijana,
-tahtomatta nähdä, että koko rakennus ensi myrskyllä kaatuu kuin
-lastulinna...?
-
-Taas häntä puistatti ja aivan toisenlainen kuva muodostui nyt
-vähitellen mielikuvituksen synnyttämänä hänen henkisen silmänsä eteen.
-Hän seisoi siinä ikkunan ääressä, katseet suunnattuina kohden harmajaa
-taivasta, ja näki edessään surevan kansan, joka epätoivoisena kamppaili
-kohtaloaan vastaan, joka oli sitä voimakkaampi. Hän näki pienen
-kansan, joka karussa maaperässään raatoi ja puski, mutta jolta maa
-livetti jalkojen alta ja joka turhaan koki kuokalleen hakea kestävää
-perustetta. Se oli kaikki rakennettu juoksevalle hiekalle, paalutukset
-olivat pettäneet ja hän näki avautuvan haudan, johon vähitellen solui
-raataja toisensa perästä ja joka uhkasi niellä koko työläisjoukon
-kuiluunsa. Hän koetti repäistä katseensa irti tuosta kuvasta, koetti
-todistaa, että se on valhekuva, irvikuva, mutta hän näki sen niin
-selvästi ja tunsi siinä oman työnsä, joka taas hupeni mitättömiin,
-haihtui ja katosi. Hänen laskemansa perustukset olivat pettäneet, hänen
-viimeinenkin ponnistuksensa oli ollut turhuutta, unelmaa...
-
-Rinta läähätti ja veri poltteli poskia, kun vanha valtiomies vihdoinkin
-sai temmaistuksi katseensa irti hallavalta taivaalta ja astutuksi
-kirjoituspöytänsä viereen. Hän soitti kelloa rutosti, melkein äkäisesti.
-
-Palvelija ryntäsi huoneeseen.
-
--- Tulet! komensi kenraali.
-
-Palvelijan mentyä istahti hän työpöytänsä ääreen, koettaen rauhoittua
-ja karkoittaa pois hämärän kiusoittavia kuvia. Ja puhdas omatunto
-palautti pian mieleen tasapainon ja rauhan. Hän keräsi eteensä
-paperinsa, laskeusi nojalleen niiden päälle ja kuiskasi hiljaa, melkein
-kuin rukoillen:
-
--- Minä teen minkä voin, rakennan perustukset niin lujiksi kuin
-taidan, lyön paalut niin syvälle kuin voimani riittävät, muuta en
-osaa, muuta minulta älköön vaadittako. Minä olen ihminen, heikko,
-puutteellinen ihminen; kohtalojen kulkua, salliman mahtavia viittauksia
-en minä voi muutella, en siirtää pyykkipatsaita, jotka kaikkivalta
-vanhurskaudessaan asetteli. Mutta vielä voin tehdä työtä, vielä on
-minulla ehkä muutamia kuukausia, ehkä vuosiakin jälellä. Ne tahdon
-käyttää syntymämaani hyväksi ja onneksi, eikä minua voida moittia
-siitä, ett'en olisi antanut parastani, mitä minulla oli. Luota kansa
-minuun, usko onnesi käsiini, vilpittömästi sitä vaalia tahdon, -- mutta
-muista, että minä olen ihminen...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tulet olivat sytytetyt ja palvelija oli hiljaa hiipinyt pois huoneesta,
-jossa hänen isäntänsä näytti uinahtaneen paperiensa ääreen. Mutta kohta
-tämä taas siitä kohottausi, vartalo oli jälleen suora, katse kirkas
-ja kasvoilla tyyni, rauhallinen ilme. Ja taas ei kuulunut suuresta
-työhuoneesta muuta kuin hanhenkynän pirteä rapse paperia vastaan, kun
-vanha kenraali viimeisteli ehdotustaan Vanhan Suomen yhdistämisestä
-Uuteen.
-
-
-
-
-ERÄÄN TIEDEMIEHEN KOHTALO
-
-(Elämäkerrallisia piirteitä.)
-
-
-Anders Erik Afzelius -- mikä merkillinen mies se on ollut? kysyy kai
-moni nykyaikainen lukija. Se nimi ei kajahda tuttavalta sillekään,
-joka joltisestikin tuntee ja muistaa äsken päättyneen vuosisadan
-merkkimiehemme. Jonkun mieleen se nimi ehkä palauttaa kuvan Turun
-yliopiston viimeisiltä vuosilta, mutta tuo nimi jää sittenkin kalpeaksi
-muiden kirkkaampain rinnalla samoilta ajoilta.
-
-Mikään erityisesti tärkeä henkilöhän ei Afzelius ole ollutkaan
-isänmaamme eikä yliopistommekaan historiassa, sitä varten sai hän
-opettajana korkeakoulussamme vaikuttaa liian lyhyen ajan. Mutta kenties
-hän sentään jotakin muistamista ansaitsee sen vuoksi, että hänen
-elämänvaiheensa muuttuivat niin kirjaviksi ja surullisiksi syistä,
-jotka riippuivat ajan yleisestä hengestä, sekä sen vuoksi, että hän oli
-harvinaisen itsenäinen luonne, joka, totellen ainoastaan sitä, mitä
-hän katsoi oikeaksi, asettui vastustamaan toimenpiteitä, joita hän
-piti väärinä. Hänen kohtalonsa on vielä traagillinen siksi, ettei hän,
-joutumalla persoonallisesti ajan hengen uhriksi, sillä voinut hyödyttää
-niitä aatteita, jotka pyrkivät kahleista vapauteen ja jotka olivat
-hänenkin omansa.
-
-Me luomme ensiksi silmäyksen muutamiin Afzeliuksen elämän ulkonaisiin
-piirteisiin, päästäksemme sitä helpommin sitten itse aineeseemme.
-
-Anders Erik Afzelius oli syntynyt Ruotsissa v. 1779, tuli ylioppilaaksi
-Upsalasta, mutta harjoitti opintoja ja suoritti tutkintoja Turun
-yliopistossa, josta hän 1799, siis 20-vuotiaana maisterina,
-siirtyi dosentiksi Upsalan yliopistoon. Äsken päättyneen sataluvun
-ensi vuosina häntä, kun oli tehnyt itsensä tunnetuksi taitavana,
-teoreettisena juristina, käytettiin Ruotsissa monenlaisissa hallituksen
-lainlaadintatoimissa, -- Ruotsin lainsäädäntöä näet näihin aikoihin
-monesta kohdasta perinpohjin uudistettiin. Turun yliopistoon hän
-kumminkin pyrki takaisin ja pääsikin sinne yleisen ja kotimaan
-lakitieteen professoriksi v. 1818, siis 9 vuotta sen jälkeen kuin
-Suomi oli erotettu irti hänen syntymämaastaan. Tästä virasta hän
-erosi tai erotettiin jo neljän vuoden perästä, ja siitä alkoi hänen
-vainonaikansa, joka päättyi vasta, kun hän 71 vuoden ikäisenä v. 1850
-Riiassa heitti henkensä.
-
-Mistä syystä joutui tämä tiedemies vainon uhriksi? Ymmärtääksemme sen
-täytyy meidän luoda pikainen silmäys siihen aikaan, jonka keskuudessa
-sattuivat ne tapahtumat, mistä tässä on puhe, vaikkakin voimme ajan
-kuvina mainita ainoastaan muutamia piirteitä, jotka useimmille lienevät
-tunnetut.
-
-Aika oli, kuten tunnettu, pyhän alliansin aikaa Euroopassa, Wienin
-kongressin jälkeistä pimeää taantumuksen aikaa, jonka kuluessa
-hallitukset yhteen liittyneinä panivat suurimman huolensa ja
-harrastuksensa tukehduttaakseen kaikki vapaammat aatteet, joita
-kansoissa kyti perintönä suuren vallankumouksen ajoilta. Se oli
-Metternichin varjonpelkoista aikaa, jolloin, niinkuin monesti muulloin
-ihmiskunnan historiassa, mutta räikeämmin kuin koskaan muulloin,
-hallitusmiehet, katsoen olevansa Jumalan armosta määrätyt tekemään
-kansoja onnellisiksi rautaisilla kuristuskeinoilla, tekivät sen
-siten, että ruhjoivat alas kansojen jokaisen pienimmänkin pyrinnön
-itsenäisempään elämään, jokaisen vapaan hengen huokauksenkin. Raskas
-oli paino ihmishengellä, joka oli ruvennut valveutumaan. Se paino
-tuntui meidänkin syrjäisessä maassamme. Tuon kansojen onnellistuttavan
-järjestelmän seurauksia saatiin näet täällä Suomessakin varsin
-suoranaisesti kokea, ja lähinnä tietysti siinä ainoassa Suomen
-paikassa, jossa yleensä saattoi otaksua itsetietoisia hengen ilmauksia
-voivan syntyä, nimittäin yliopistossa. Me tunnemme erään Suomen
-miehen kohtalon, miehen, joka, taistellessaan täällä vapaamman
-maailmankatsannon puolesta, joutui tuon ahtaan taantumishengen vainon
-alaiseksi ja pakoitetuksi muuttamaan kotimaastaan pois. Se oli Adolf
-Ivar Arvidsson, Turun yliopiston opettajia hänkin, jonka kohtalo
-muuten oli hyvin yhtäläinen kuin Afzeliuksen. Samana päivänä, samassa
-esityksessä ratkaistiin näiden molempain miesten kohtalot. Ja heidän
-"rikoksensakin" taikka syyt heidän joutumiseensa pois yliopistosta
-olivat aivan samaa sukua, vaikka toisen, Arvidssonin, oli kirjailijan,
-sanomalehtimiehen tointa, siis julkista taistelua vapaampain aatteiden
-puolesta, jota vastoin toisen, Afzeliuksen varsinaista rikollisuutta ei
-vieläkään yksityiskohdittain tunneta.
-
-Arvidsson oli, oltuaan ulkomailla opintomatkoilla ja Upsalan
-yliopistopiireissä valmistauduttuaan taisteluun Suomen kansan
-kansallisen itsenäisyyden ja vapaamman hengenviljelyksen puolesta,
-palannut v. 1819 Suomeen, Turkuun, nimenomaisella päätöksellä ja
-nuoruuden hehkuvalla innolla herättääkseen torkkuvan kansansa ja
-opettaakseen sen tuntemaan itsensä ja merkityksensä kansakuntain
-joukossa. Hän oli ruvennut toimittamaan Åbo Morgonblad nimistä
-lehteä ja siinä pelottomuudella, joka meillä oli aivan uutta ja
-joka myöhemmälläkin kehityskaudella on ollut harvinaista, lausunut
-herätyssanoja kansalleen, virittänyt sen kansallista itsetuntoa ja
-todistanut suomalaisen kansan tulevaisuuden mahdollisuutta. Hän oli
-m.m. taistellut nerolla ja voimalla sananvapauden puolesta, joka sekin
-silloin tietysti oli lujilla, joskaan ei ainoastaan Suomessa. V. 1821
-tämä hänen lehtensä lakkautettiin, koska siinä katsottiin olevan
-liian paljon ajan vaarallista vapauteen pyrkimistä. Tämä tapahtui
-samoihin aikoihin, jolloin vanha kustaviaani, isänmaalleen niin suuria
-ansioita tehnyt mies, kreivi J. Fr. Aminoff nimitettiin yliopiston
-varakansleriksi, tuo mies, joka sitten tässä toimessaan suuressa määrin
-heikonsi sitä kansalaistensa rakkautta ja kiitollisuutta, jonka hän
-siihenastisella julkisella toiminnallaan oli saavuttanut. Tämä mies se
-nyt tuli ratkaisevasti ja suoranaisesti vaikuttaneeksi sekä Arvidssonin
-että Afzeliuksen kohtaloihin.
-
-Arvidssonin kohtalon täydensi lopuksi eräs hänen etevä kirjoituksensa
-"Mietelmiä Suomen oloista", jonka hän v. 1822 julkaisi Linsénin
-toimittamassa Mnemosyne-lehdessä ja jossa hän m.m. sotaväen
-päällikkökuntaakin arvosteli. Arvidssonia ja hänen uusia aatteitaan
-pidettiin vaarallisina etupäässä opiskelevalle nuorisolle, johon
-hänen vaikutuksensa oli suuri. Ja siksi hän oli lähetettävä Turusta
-ja yliopistosta pois, koska se "oppositsiooni", jota hän muka
-herätti, mutta joka itse asiassa oli isoksi osaksi luuloteltua, oli
-tukahdutettava. Työskenneltyään eronsa jälkeen yliopistosta vuosikauden
-yksityisopettajana Porvoossa ja saatuaan varmuuden, että hänellä ei
-olisi tulevaisuutta kotimaassaan, siirtyi Arvidsson Ruotsiin.
-
-Toisenlaiset olivat Afzeliuksen synnit, vaikka nekin katsottiin
-pohjaltaan johtuvan siitä ajan ajatuspyörteestä ja turmiollisesta
-itsenäisyyden hengestä, jota niin pelättiin.
-
-Hän oli, kuten mainittu, alkanut opettajatoimensa Turun yliopistossa
-suurella menestyksellä. Luentosalit olivat hänen esitelmiä pitäessään
-täpösen täydet, yksin kreivi Aminoffkin kävi, ennen kansleriksi
-tulemistaan, hänen lainopillisia luennoitaan kuulemassa. Valtiosihteeri
-Rehbinderin persoonallinen ystävä hän oli ja nautti siten mahtavain
-tuttavuutta. Kaikki tunnustivat, että Afzelius oli erinomaisen lahjakas
-ja hänen vaikutuksensa virkatovereihinsa yliopistossa ja erityisesti
-konsistorioon oli hyvin suuri. Mutta juuri sen vuoksi kävi hän vallan
-hoitajille vaaralliseksi ja epämukavaksi ja siksi oli hän taas
-syrjäytettävä.
-
-Siihen saakka kuin Aminoff tuli varakansleriksi olivat olot Turun
-yliopistossa olleet varsin hiljaiset eikä Afzeliuksen kykyä eikä
-vaikutustakaan oltu niihin asti suinkaan pidetty vaarallisena. Nyt
-yhtäkkiä tapahtuva suunnan muutos ei kumminkaan riippunut Aminoffista
-yksin eikä alkujaan hänestä itsestään, sen todistavat ne lähemmät
-määräykset, joita hänelle hänen kanslerinvirkaan astuessaan annettiin.
-Hän sai nimenomaan toimekseen vastustaa ajan lisääntyvää vallattomuutta
-ja tukahduttaa niitä vääriä ja vaarallisia aatteita, joita Suomenkin
-kansan joukkoon saattoi hiipiä, sekä yleensä vaikuttaa siihen
-suuntaan, ettei opiskelevaan nuorisoon päässyt leviämään vääriä oppeja
-eikä käsitteitä kansalaisten oikeuksista. Tätä tointaan piti uuden
-varakanslerin hoitaa jyrkällä ankaruudella ja lakien koko kovuudella
-rangaista niitä, jotka ajan aatteiden pyörteeseen ehkä olivat
-heittäytyneet.
-
-Kuten näkyy oli tämä toimi täydellisesti sopusoinnussa pyhän
-alliansin yleisten ohjeiden ja ohjelman kanssa, jotka, kuten
-tunnettu, vapaamielinen ja jalo Aleksanteri I:kin viime vuosinaan
-oli omistanut ja joiden toteuttamista hän piti velvollisuutenaan
-toisiakin hallituksia kohtaan. Mutta omituista on, että Aminoff,
-joka vielä muutamia vuosia ennen niin suurella innolla oli koettanut
-käyttää kaiken vaikutuksensa esim. meidän valtiopäivälaitoksemme
-uudelleen herättämiseen ja siihen jo monta kertaa saanut lupauksenkin
-suosijaltaan hallitsijalta, nyt lainasi itsensä yllämainitun ohjelman
-toteuttajaksi. Hän näyttää kyllä siihen tehtäväänsä toisinaan
-tuskastuneenkin, mutta erinomaisella innolla hän siihen ainakin kävi
-käsiksi. Arvidssonin Åbo Morgonbladin lakkauttaminen oli ensi teko,
-joka oli hyvin läheisessä yhteydessä hänen vaikutuksensa kanssa.
-Ja pian toteutettiin sama ohjelma parin muun, Turun yliopistossa
-sattuneen tapahtuman johdosta, joita tavallisissa oloissa olisi pidetty
-pikkuasioina, mutta joista nyt tuli suuria mullistuskysymyksiä. Ne
-vetivät vihdoin Afzeliuksenkin mukaansa.
-
-Kohta kun Aminoff uudessa virassaan saapui Turkuun, sattui näet, että
-muutamat ylioppilaat eräänä syysyönä 1823 antoivat jollekin ajurille
-selkään Hämeentullissa ja löivät myöskin sotilasvahtia, joka sekaantui
-kahakkaan. Ylioppilaita rangaistiin siitä kovasti, heitä pidettiin
-kuukausmääriä karsserissa ja kaksi heistä erotettiin sitten iäksi pois
-yliopistosta. Asia lienee ollut esillä siinäkin yliopiston asetusten
-järjestämiskomiteassa, joka oli asetettu samassa yhteydessä kuin
-Aminoff nimitettiin varakansleriksi ja johon komiteaan Afzeliuskin oli
-jäseneksi kutsuttu, -- seikka joka m.m. osoittaa, ettei hän silloin
-vielä ollut millään tavoin epäluulonalainen eikä epäsuosiossa. Jo tuon
-ylioppilaita kohdanneen rangaistuksen suhteen lienee Afzelius koettanut
-puolustaa vapaamielisempää ja anteeksiantavampaa selitystapaa. Mainittu
-rangaistus pantiin kumminkin, Afzeliuksen vastaväitteistä huolimatta,
-kaikessa ankaruudessaan toimeen.
-
-Mutta tämä juttu ei ollut vielä loppuun käsitelty, kun Turun
-yliopistossa sattui toinen tapaus, joka vielä suuremmassa määrin antoi
-varakanslerille aihetta toteuttaa käytännössä tuon edellämainitun
-ohjelmansa, jonka hän m.m. eräässä juhlapuheessa oli äsken tarkemmin
-selittänyt. Eräs nuori ylioppilas, Gadolin, oli yhtäkkiä menettänyt
-järkensä, mennyt kuuluisan professorin Israel Hvasserin asuntoon ja
-lyönyt tätä siellä ylioppilasmiekallaan päähän, niin että pieni naarmu
-syntyi kasvoihin. Hvasser itse todisti sen näin eräässä erityisessä,
-huomattavassa sielutieteellisessä kirjoituksessa. Mutta Aminoff selitti
-tapauksen ulkomailta tuotujen kirjoitusten ja ajan hengen seuraukseksi,
--- pari vuotta aikaisemmin oli Saksassa eräs ylioppilas Sand tehnyt
-murhayrityksen prof. Kotzebueta vastaan, tapaus, jota kaikissa maissa
-käytettiin aiheena yliopistojen henkisen vapauden tukahduttamiseksi.
-Nuori Gadolin vietiin Seiliin, viranomaiset eivät antaneet hänen
-isänsä, joka oli kemian professori yliopistossa, lähettää häntä edes
-johonkin ulkolaiseen mielivikaisten parantolaan hoidettavaksi. Tästä
-loukkautuneena pyysi masentunut isä eroa virastaan. Tämän tapauksen
-yhteydessä, koetti Afzelius pitää onnettoman virkatoverinsa puolta
-ja lienee hyvin pisteliäästi ja säälimättä julkisesti arvostellut
-Aminoffin tavatonta virkaintoa, hän kun tämän "attentaatin" johdosta
-oli aikeissa julistaa yliopiston jonkinlaiseen piiritystilaan. Siitä
-rupesi Aminoff ensiksi Afzeliusta vieromaan ja vihaamaan. Ja tämä
-kiukku kiihtyi yhä seuraavina kuukausina, alkuvuodella 1822.
-
-Afzeliuksella oli liian suuri vaikutus konsistorioon, etupäässä
-rehtoriin, ja myöskin yleisöön, hän oli liian hyväpäinen ja käytti
-Aminoffin mielestä neronsa väärin. Aminoff päätti sen vuoksi uhrata
-Afzeliuksen palauttaakseen järjestyksen ja kuuliaisuuden akatemiassa.
-Mitään levottomuutta ei tosin nyt enää yliopistossa tapahtunut,
-mutta professoreissa oli jonkinlaista vastahakoisuutta ryhtyäkseen
-Aminoffin tahdon mukaisesti taisteluun tuota ajan henkeä vastaan,
-joka heistä oli mahdotonta ja tarpeetonta taistelua. Afzelius oli kai
-tämän itsenäisyyssuunnan johtavia henkiä. Mitään varmaa siitä tosin ei
-jälkimaailmalle ole muistiin säilynyt eikä ole koskaan voitu osoittaa
-mitään nimenomaista tekoa eikä edes nimenomaista yllyttelyä, jolla hän
-olisi tuon suuren epäsuosion vetänyt päälleen. Mutta se mahtoi olla
-hänen "yleinen vahingollinen suuntansa", joka oli rangaistava.
-
-Yllämainitussa asetuskomiteassa kumminkin lienee Afzelius lopullisesti
-täyttänyt varakanslerin suuttumuksen mitan. Hänellä oli terävä kieli,
-ja sillä näkyy hän näihin aikoihin suututtaneen myöskin valtiosihteeri
-Rehbinderin, joka kumminkin katsoi Afzeliuksen erinomaisia lahjoja
-niin hyödyllisiksi yliopistolle, että viimeisiin asti puolusti hänen
-säilyttämistään yliopistossa, joskin ankarasti aisoissa pidettynä.
-Aminoff sitävastoin tahtoi Afzeliuksen aivan pois yliopistosta,
-välttämättä, armotta, ja hänellä oli siinä kohden puolellaan Turun
-läänin vt. maaherra L. G. v. Haartman, joka hänkin kuului tuohon
-yllämainittuun yliopiston asetusten komiteaan ja joka aina oli valmis
-mihin pyhän alliansin ohjelman toteuttamiseen tahansa. Aminoff kutsui
-Afzeliuksen eräänä huhtikuun päivänä 1822 luokseen ja vakuuttamalla
-hänelle, että hänelle annettaisiin ero ilman eläkettä, ellei hän
-itse eroa pyytäisi, sai hän tämän jättämään erohakemuksensa, --
-ei konsistorion kautta, joka olisi ollut tavallinen tie, mutta
-varakanslerille suoraan. Asia oli siten täydellinen uutinen
-konsistoriolle, kun kesäkuun alussa 1822 sen kokouksessa yhtäkkiä
-luettiin Afzeliukselle myönnetty ero. Konsistorion pöytäkirja on
-hyvin lyhyt tässä kohden. "Jonka jälkeen tohtori, professori Afzelius
-nousi ja läksi", luetaan siinä merkitsevästi. Rehbinder oli esittänyt
-Afzeliuksen erohakemuksen, samalla kuin Arvidssonin karkoittamisen,
-toukok. 20 p:nä 1822.
-
-Minkä vaikutuksen tämä pakollinen ero teki Turun yliopistopiirissä,
-joissa Afzelius oli etevimpiä ja suosituimpia opettajia, jopa johtava
-henki, siitä ei ole tarkempaa kuvausta säilynyt, vaan sen voi melkein
-aavistaa. Arvattavasti yliopiston miehet kumminkin, katsoen kukin
-omaa kohtaansa, säilyttivät mielessään arvostelussa, tuomatta sitä
-julkisuuteen. Sitä paitsi Afzeliuksen eron muoto, kun hän sen itse
-oli pyytänyt, vaikutti, että sen laillisuutta vastaan ei oikeastaan
-ollut mitään sanomista. Kun Arvidssonin erottaminen yliopistosta pari
-kuukautta myöhemmin tuli tunnetuksi, nosti se myrskyn konsistorion
-kokouksessa, jossa useat professorit ankarasti arvostelivat
-toimenpiteen laillisuutta, joten varakanslerin, Aminoffin, täytyi mitä
-ankarimmin kieltää kaikki keskustelu tästä asiasta. Afzeliuksen suhteen
-oli vielä omituista se, ettei kukaan oikein tiennyt, mistä syystä
-hän oli saanut eronsa, oliko jotakin todellista rikosta tapahtunut
-vai eikö. Aminoffkaan ei ole sitä sen tarkemmin määritellyt, kuin
-eräässä kirjeessä Rehbinderille ilmoittanut, että Afzeliuksen täytyi
-sittenkin poistua "vääräin periaatteidensa vuoksi ja halunsa vuoksi
-herättää huomiota". Ja kun kymmenkunnan vuotta myöhemmin silloinen
-kenraalikuvernööri Zakrevski koetti saada selkoa Afzeliuksen entisistä
-rikoksista ja syistä hänen eroonsa yliopistosta, ei hänelle voitu
-Suomen ministerivaltiosihteerin virastosta muuta ilmoittaa, kuin että
-"Afzeliuksen rikos ei ole koskaan tullut oikein paljastetuksi eikä se
-ole ollut sitä laatua, että siitä laillisesti olisi voitu rangaista".
-Tämäkin selitys osoittaa, että varakanslerin epäsuosio ja varjonpelko
-yksin oli karkoittanut yliopistosta tämän etevän tiedemiehen.
-
-Jälkimaailman on yleensä vaikea ymmärtää Aminoffin tekoja ja
-vaikuttimia tällä ajankohdalla. Se ei vielä itsessään ole niin
-ihmeellistä, että hän mielipiteiltään joutui tuon yleisen reaktsioonin
-pyörteeseen. Olihan hänellä, joka oli vanhan, vallankumousta
-edelläkäyneen yhteiskuntajärjestyksen, kustaviaanisen ajan, ihailija,
-edellytyksiä vastustaakseen niitä uudempia käsitteitä kansojen
-oikeudesta ja yhteiskuntajärjestysten muodostumisesta, joita hän jo
-kohta Kustaa III:nen kuoleman jälkeen niin ankarasti oli arvostellut ja
-jakobismiksi leimannut. Hän ei voinut kärsiä sitä uutta koulua, joka
-halveksi vanhaa, hyvää kustaviaanista aikaa. Mutta että hän, valistunut
-ja paljon kokenut mies, jossa sydän ja omatunto paljon vaikutti,
-hän, joka itse oli valtiollisesti vainottuna istunut vuosikausia
-vankilassa, että hän rupesi harjoittamaan samanlaista valtiollista
-vainoa kuviteltujen rikosten perustuksella ja ryhtyi suurenmoisesti
-masentamaan luuloteltuja levottomuuksia, se on sentään vaikeammin
-selitettävissä. Ja muuta selitystä siihen tuskin löytyy, kuin että
-Aminoff halussaan palvella ja miellyttää sitä hallitsijaa, joka oli
-hänelle itselleen ja hänen syntymämaalleen tehnyt niin paljon hyvää,
-meni liian pitkälle, ajattelematta keinojen puhtautta ja muistamatta,
-että yksilöt viattomasti joutuivat sortumaan tuon aaveiden pelon
-vuoksi, jonka hänen itsensä lie täytynyt myöntää pohjaltaan turhaksi.
-Meillä Suomessa on tuollaista aaveiden pelkoa ja siitä johtuvaa turhaa
-ankaruutta tavattu useampina eri aikoina, mutta tämä tässä kosketeltu
-lehti Turun yliopiston viime ajoilta on erityisesti synkkä siksi, että
-silloin maamme omat pojat harjoittivat ajatuksen ja sanan vapauden
-sortoa ja yksilöjen vainoamista.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Olemme viivähtäneet suhteettoman kauan noissa tapahtumissa,
-jotka olivat yhteydessä Afzeliuksen syrjäytymisen kanssa pois
-maamme korkeakoulusta. Mutta siihen hänen vastoinkäymisensä eivät
-päättyneet; hänen vaiheensa olivat edelleen kirjavat. Sillä hänen
-elämäntaipaleellaan, jota vielä kesti lähes 30 vuotta hänen eronsa
-jälkeen yliopistosta, tapahtui yhä edelleen mitä ihmeellisimpiä
-seikkoja, jotka onneksi ovat harvinaisia meidän historiassamme. Hänen
-onnettomuutensa alkoivat oikeastaan juuri tästä vuodesta 1822.
-
-Tosin olivat hänen seuraavat vuotensa verraten rauhalliset. Samassa
-kun hänelle annettiin ero, käskettiin hänen lähteä ulkomaille,
-pois Suomesta, ainakin pariksi vuodeksi kokoamaan aineksia teosta
-varten, joka selvittäisi Suomen valtio-oikeudellista asemaa ja
-lainsäädäntöä. Mutta Afzelius ei tätä käskyä totellut. Hän syytti
-sairaloisuutta ja kun hän ei ollut tehnyt mitään rikosta, ei hän
-myöskään tahtonut lähtemällä maanpakoon epäsuorastikaan myöntää
-mitään luvatonta tehneensä. Huolimatta uudistetuista käskyistä hän
-jäi Suomeen, ensiksi Turkuun, jossa eli saamallaan eläkkeellä ja
-asettui sitten lähelle Helsinkiä elämään perheineen. Täällä hän,
-taitavana lakimiehenä, harjoitti paljon asianajoa ja avusti m.m.
-Viipurin läänin lahjoitustalonpoikia heidän oikeudenkäynneissään
-lahjoitusherroja vastaan. Mutta juuri tällä köyhän kansan parasta
-tarkoittavalla toimellaan saavutti hän yhä uusien mahtavien
-henkilöjen vihan. Lahjoitusmaakysymys oli silloin polttava Suomessa,
-venäläisten lahjoitusherrain omistusoikeudet olivat usein enemmän
-kuin epämääräiset, vaikka Suomen omista miehistä muodostunut komitea
-oli valmis uhraamaan talonpoikaimme oikeudet herrain hyväksi. Mutta
-niin ollen oli taitava lakimies, joka piti talonpoikain puolta, hyvin
-kiusallinen kappale, ja hän oli siis saatava syrjään. Niin alkoi
-v. 1830 uusi vaino Afzeliusta vastaan. Tähän vainoon lienee ollut
-yksityisempiäkin syitä: Afzelius oli, kuten ennen mainittu, hyvin
-teräväkielinen ihmisiä ja oloja arvostellessaan ja ivatessaan ja
-kerrotaanpa hänen m.m. taitavana ivakuvain piirtäjänä herättäneen
-harmia. Kenraalikuvernööri Zakrevski johti tuota uutta vainoa
-Afzeliusta vastaan. Kenraalikuvernöörin kansliaan jätti huhtikuussa
-1830 helsinkiläisen santarmiston päällikkö, kenraali Benckendorff
-ilmoituksen ja valituksen, että Afzelius panettelee järjestysvaltaa,
-elää ihmisten kustannuksella, joita hän yllyttää oikeusjuttuihin, ja
-että hän on jo 7 vuotta sitten tilattavaksi ilmoittanut kirjan, joka ei
-vieläkään ole ilmestynyt.
-
-Niinpian kuin Afzelius sai kuulla näistä epämääräisistä syytöksistä,
-vaati hän niiden toteennäyttämistä. Kolme eri kertaa sai
-kenraalikuvernöörin kanslia Pietarissa oleskelevalta Zakrevskiltä, joka
-samalla oli sisäasiain ministeri, toimekseen koettaa toteennäyttää
-yllämainittuja syytöksiä taikka tiedustella hänen muita rikoksiaan.
-Kolmesti pani kenraalikuvernöörin kanslian päällikkö Merlin tiedustelut
-toimeen, jolloin m.m. kuvernöörien ja yliopiston viranomaisten tuli
-antaa lausuntoja ja ilmoittaa kaikki, mitä tiesivät, mutta kolmesti
-täytyi hänen vastata Zakrevskille, että ei mitään syitä Afzeliusta
-vastaan löytynyt, häntä vastaan tehdyt syytökset olivat perättömät.
-Muuta ei tullut ilmi, kuin että Afzeliuksella oli huonot raha-asiat
-ja että hän oli ottanut osaa niihin jäähyväispitoihin, jotka oli
-pantu toimeen professori Israel Hvasserin kunniaksi, kun tämä erosi
-yliopistosta ja siirtyi Ruotsiin. Mutta kaikesta tästä huolimatta
-Zakrevski, nojautuen Benckendorffin yllämainittuihin todistamatta
-jääneisiin syytöksiin, teki alamaisen ehdotuksen siitä, että Afzelius
-viipymättä lähetettäisiin rajan taa pois Suomesta, jonne hänet
-kiellettäisiin palaamasta. Kirjelmässä Rehbinderille, jonka tuli tämä
-asia esittää, huomautti hän erityisesti, että hänen kirjeensä oli
-sananmukaisesti esitettävä.
-
-Mitään lakia, joka olisi oikeuttanut tuollaisen maasta karkoittamisen,
-ei ollut olemassa. Mutta Rehbinder esitti kumminkin karkoittamisasian.
-Siihen suostuttiin, mutta päätös tuli saamaan vähän toisenlaisen muodon
-kuin Zakrevski oli tahtonut. Afzelius määrättiin korkeimmasta käskystä
-lähtemään maasta pois, siis ei vietäväksi. Eläkkeensä hän sai pitää.
-
-Mutta se näennäisesti suurempi menettelyvapaus, joka Afzeliukselle
-tässä lopullisessa ratkaisussa myönnettiin, koitui hänelle vielä
-suuremmaksi turmioksi.
-
-Viranomaiset ryhtyivät heti Afzeliuksen maasta lähtöä toteuttamaan.
-Pietarista lähetti Zakrevski viipymättä tiedon Uudenmaan ja Hämeen
-läänin maaherralle, että hänen piti heti ottaa Afzeliukselta
-kirjallinen sitoumus siitä, että tämä saamaansa käskyä totellen
-lähtee Suomesta eikä sinne palaa. Afzelius asui silloin Helsingin
-vieressä eräässä huvilassa ja kaksi Helsingin kaupungin raatimiestä
-kävi toimittamassa hänelle annetun päätöksen sekä jättämässä hänelle
-passin ulkomaille lähtöä varten. He vaativat häneltä nyt kirjallista
-sitoumusta, että hän kolmen viikon kuluessa lähtisi maasta. Afzelius
-antoi kirjallisen tunnustuksen, että oli saanut osan puheenalaisesta
-päätöksestä, jota hän lupasi totella, mutta määräajasta, jonka kuluessa
-hän lähtisi, hän ei sitoumuksessaan maininnut mitään, koska siitä ei
-oltu mitään mainittu myöskään hänelle jätetyssä päätöksessä.
-
-Tämä pieni niskoittelu kävi Afzeliukselle kovin kalliiksi, sen kautta
-menetti hän vapautensa jälelläolevan elämänsä ajaksi. Ystäväinsä
-kehoituksesta Afzelius kyllä teki jo lähtöä Suomesta, perheensä lähetti
-hän jo edeltä Ruotsiin ja oleskeli itse lähtöhommissa Turussa. Silloin
-hänet yhtäkkiä vangittiin. Jo ennenkuin nuo myönnetyt 3 viikkoa vielä
-olivat loppuun kuluneet, lähetti Zakrevski Pietarista erityisen lähetin
-Suomeen, Turun läänin maaherran luo, jonka hän käski heti otattaa
-Afzeliuksen kiinni ja lähettää Pietariin, koska muka yliopiston
-varakansleri kreivi Nesselrode tahtoi hänet puheilleen. Afzelius
-oli silloin jo ehtinyt Ahvenanmaalle saakka, matkalla käskettyyn
-maanpakoon. Siellä hän tavattiin, pantiin kiinni ja vietiin vankina
-Pietariin.
-
-Mikä saattoi aiheuttaa tämän viimeisen radikaalisen teon, mikä oli
-syynä siihen, että Afzeliukselle tuo äsken tuomittu maanpakolaisuus
-yhtäkkiä muutettiin vankeudeksi, sitä eivät asiakirjat selitä, se on
-hämärän peitossa, niinkuin yleensä koko sen vainon syy, jonka alaiseksi
-tämä tiedemies joutui. Selvää on, ettei tahdottu enää päästää häntä
-ulkomaillakaan vapauteen. Näyttää siltä kuin hänen toimensa Itä-Suomen
-lahjoitustalonpoikain asiamiehenä olisi ollut hänen suurin rikoksensa,
-vaikka, kumma kyllä, siitä ei mitään mainita siinä virallisessa
-kirjevaihdossa, joka vieläkin on tallella. Hän oli kesällä 1830 käynyt
-Itä-Suomessa, Salmissa saakka. Kuten tunnettu oli lahjoitustalonpojilla
-noina vuosina juuri asetuksen mukaan vielä tilaisuus todistaa
-omistusoikeutensa tiloihinsa. Kaikilla virallisilla tahoilla
-pidettiin, kuten tunnettu, aivan intohimoisesti lahjoitusherrain
-puolta talonpoikia vastaan. Mikä liekään ollut loppusyy, Afzelius
-vietiin nyt kaikissa tapauksissa vankina Pietariin. Hän olisi, sen
-jälkeen kuin hänelle tieto annettiin maastakarkoittamisesta, hyvin
-ehtinyt turvaan Ruotsiin, ennenkuin vangitsemiskäsky saapui. Mutta
-hän vitkasteli, oli rauhallinen kai syyttömyytensä tuntien. Siksi hän
-menetti vapautensa. Pietarissa häntä jonkin aikaa pidettiin vankina,
-ja sieltä hänet lähetettiin Vjatkan kaupunkiin poliisin valvonnan
-alaiseksi. Täällä vietti hän 4 pitkää vuotta. Hänen olostaan Vjatkassa
-on yleensä hyvin vähän tietoja säilynyt. Mutta hänen kärsimyksensä
-ja sieluntuskansa näkyvät olleen äärettömät, sen voi huomata
-erinäisistä hänen kirjeistään Suomenmaan uudelle kenraalikuvernöörille
-Menshikoffille, jolle hän koetti todistaa, että Suomen lakien mukaan
-maasta karkoittaminen ilman edelläkäypää tutkimusta ja tuomiota ei
-ole oikeudenmukaista. Hän huomauttaa noissa kirjeissään, ettei hän
-vielä vuosikausia vankina oltuaan itse tiedä syytä, miksi häntä on
-vaino kohdannut, ja kuvaa synkäksi olonsa siellä yksin ilman perhettä,
-ilman kirjoja, ilman sielunhoitoa, niukoissa taloudellisissa oloissa,
-sekä arvelee täytyvänsä jatkaa tuota kurjaa elämistään ainoastaan
-osoittaakseen, kuinka pitkälle katkeruus ihmissielussa voi kehittyä.
-Hän kertoo rukoilevansa, ettei kellekään Suomen miehelle, ei hänen
-katkerimmalle vihamiehelleenkään, koskaan sattuisi sellaista kohtaloa
-kuin hänelle. Nuo hänen valituksensa ovat teräviä, mutta samalla
-sydäntä särkeviä.
-
-Alussa vuotta 1835 sai Menshikoff aikaan sen, että
-Afzeliukselle annettiin lupa muuttaa takaisin Suomeen, Käkisalmeen,
-sotilasviranomaisten tarkastuksen alaiseksi. Mutta Käkisalmi, joka oli
-aivan lahjoitusmaariitojen sydämessä, huomattiin kai sopimattomaksi
-oleskelupaikaksi hänelle, koska määräys heti muutettiin siten,
-että Afzeliuksen tuli asettua valvonnan alaiseksi Lappeenrantaan.
-Sinne hän siirrettiinkin ja asui pari vuotta eräässä kaupungin
-viereisessä talonpoikaistalossa. Mutta täälläkin näkyy hän joutuneen
-poliisiviranomaisten taikka muiden viranomaisten epäsuosioon.
-Muistettava on, että juuri 1837 kiristyivät lahjoitusmaariidat
-huippuunsa, lahjoitustalonpojat, joita oli äärimmilleen kiusattu,
-nousivat siellä täällä vastarintaankin, joten levottomuuksia tapahtui.
-Arveltiin kenties, että Afzelius, talonpoikain entinen asiamies, oli
-Lappeenrannassa heitä liian lähellä. V. 1837 siirrettiin hänet sieltä
-pois, eikä hän sen koommin enää Suomessa käynyt.
-
-Afzelius vietiin nyt vankina Wendenin kaupunkiin Liivinmaalle. Näihin
-asti häntä karkoituspaikoissaan ei oltu vankina pidetty, mutta nyt
-hän sai 4 vuotta viettää vankilassa. V. 1841 hänen oloaan vähän
-huojennettiin hänen uudistettujen anomustensa johdosta ja hän sai
-niistä puolin oleskella vapaana Itämeren maakunnissa, kumminkin sillä
-nimenomaisella ehdolla, ettei saisi palata Suomeen, josta seikasta
-myöskin Suomen viranomaisille tieto annettiin. Afzelius kuoli Riiassa
-v. 1850.
-
-Tämän tiedemiehen elämäntarina, johon tässä olemme silmäyksen luoneet,
-on kuvaava niille oloille, joiden keskessä hän eli ja sille arkuudelle
-ja tuskalliselle varjonkammolle, joka oli yhteiskunnan kaitsijain
-tunnusmerkki silloin sekä Suomessa että muuallakin. [Lähteenä tähän
-kirjoitukseen on käytetty etupäässä T. Haartmann'in (Finsk Tidskrift
-1895) ja C.G. Estlanderin (Sv. Litteratursällsk. Förh. 8) asiaa
-koskevia tutkimuksia.]
-
-
-
-
-ERÄS MARKKINAMATKA
-
-
-Joulunalusviikolla ajoi tavallisuuden mukaan pitkämatkaisia kuormia
-Kuopion markkinoille. Ne olivat tavarakuormia, joissa tuotiin
-markkinamyötävää Pohjanmaan rantakaupungeista asti. Halki Suomen ne
-olivat tulleet, usein umpeen tuiskuttuneita talviteitä myöten. Miehet
-olivat kävelleet kolmisenkymmentä penikulmaa kuormainsa perässä ja
-mäkilöissä auttaneet hevosiaan kuormia vetämässä ja runsas viikko oli
-sillä taipaleella vierähtänyt. Ilo oli siis miehillä mielissä, kun he
-vihdoin Kuopioon ehtivät ja saivat asettua tuttaviin majataloihinsa
-kunnolleen lepäämään yhdeksi yöksi, ruvetakseen aamulla myöskentelemään
-noita pitkän matkan takaa vaivalla kuljettamiaan kauppatavaroita.
-
-Se oli siihen aikaan, jolloin kukaan ei vielä Suomessa ollut nähnyt
-untakaan rautateistä ja jolloin ei Saimaan kanavakaan vielä muodostanut
-kauppatietä itäsuomalaisille. Savonkin kauppa kävi vielä halki Suomen
-Pohjanmaan rantakaupunkeihin, -- taikka, toisin sanoen, nämä hommasivat
-savolaisille kotiin heidän välttämättömimmät tarpeensa. Kuopio oli
-vielä kaupunkina nuori ja vasta-alkava eikä sillä ollut rantakaupunkien
-oikeuksiakaan.
-
-Ja se oli myöskin siihen aikaan, jolloin eivät mitkään viina-asetukset
-estäneet väkijuomain vapaata kuljetusta ja kauppaa milloin ja missä
-tahansa. Tämä seikkakin kuuluu asiaan. Sillä noissa kaukaa tulleissa
-kuormissa, jotka joulunalusviikolla saapuivat Kuopion markkinoille,
-oli muun kauppatavaran joukossa melkein säännöllisesti myöskin
-rommilekkereitä, jotka usein anastivat varsin suurenkin sijan
-kuormasta, -- rommin muodossa sitä silloin parempia jouluviinoja
-enimmäkseen viljeltiin, ei tietty Suomessa silloin vielä paljoa
-konjakeista eikä muista punsseista. Niinpä oli niissäkin kahdessa
-kuormassa, jotka eräänä iltana jouluneellusviikolla ajoivat Kuopioon,
-nassakka nassakan vieressä ja se oli hyvää rommia. Sillä nuo kuormat
-olivat tulleet poikki Suomen Raahesta, ja Raahe oli tunnettu hyvästä
-rommistaan.
-
-Pian siis levisi Kuopion markkinaväessä tieto näiden kuormain
-saapumisesta ja markkina-aaton aamuna rupesi ostajia jo saapumaan sen
-talon pihalle, johon nuo molemmat kuormat olivat ajaneet.
-
-Toista näistä kuormista oli ajanut raahelainen kauppias Turkkunen itse
-ja toista hänen puukhollarinsa, luokkisäärineen Villperi. Ja siellä he
-nyt markkina-aaton aamusta asti seisoivat kinoksessa poronnahkaisissa
-kallokkaissa ja naapukka takaraivolla ja mittasivat halstoopeilla
-lekkereistään rommia ostajille, jotka ruplat kourassa heidän rekiensä
-ympärillä tungeskelivat. Kaupat luonnistivat mainiosti, ostajat sekä
-myöjät olivat tyytyväisiä, sillä rommi oli hyvää, jos oli hintakin hyvä.
-
-Mutta kun markkinain aattopäivä kului lopulleen ja ostajat vihdoinkin
-katosivat majatalon pihalta, silloin tekivät Turkkunen ja Villperi,
-kahdenkesken jouduttuaan ja päästyään pakinoihin päivän kaupasta, erään
-havainnon, joka oli yhtaikaa ilahduttava ja harmillinen. Rommi oli niin
-hyvin mennyt kaupaksi, ettei ollut enää itse markkinapäiväksi jälellä
-kuin yksi täysi astia ja toisessa vähän pohjalla.
-
--- Mistä nyt nykitään kun parta loppuu? tuumii Villperi. -- Huomenna
-vasta markkinat oikein alkavat.
-
--- Niin, ollappa nyt rommia vielä muutamia lekkereitä, kyllä ruplat
-irti lähtisivät, arveli Turkkunen, ja lisäsi korvallistaan kynsien: --
-Toista astiaa vain jälellä, -- kun saisi sitä millään kumman kujeella
-edes vähän jatketuksi!
-
-Villperi hymähti:
-
--- Miksei sitä saa jatketuksi, onhan sitä jatkettu väliin kotonakin.
-Vettä vain astioihin!
-
--- Hm! Ajetaanhan kumminkin kaivolle hevosia juottamaan, eihän niitä
-ole joutanut juottamaan koko päivänä.
-
-Kyllä Villperi älysi mistä oli kysymys ja ratit hän ensiksi haki
-reen pohjalta esille. Ja sitten ajoivat miehet talvi-illan pimeässä
-naapuritalon pihalle, jossa tiesivät hyvän kaivon olevan. Hevoset
-saivat nyt mielin määrin juodakseen. Mutta juottoämpäristä mätti
-Villperi hallin toisensa perästä kaivovettä tuohon vajaaseen
-rommiastiaan ja Turkkunen tasoitteli sillaikaa rommia täydestä
-astiasta vajanaiseen, niin että sitä tuli olemaan yhden verran, noin
-puoli astiaa kummassakin. Sanaakaan ei siinä puhuttu, hiljaa vain
-poronnahka-kallokkaissa tassittiin pehmoisella lumella ja hommattiin
-illan pimeässä.
-
-Jo olivat molemmat astiat taas melkein täydet, eivät toki vielä aivan.
-Silloin pysähtyi Villperi työstään ja kysyi arkaillen:
-
--- Vieläkö minä panen vettä astioihin? -- Hänen mielestään sitä
-jatkoa jo oli tullut hyvä joukko ja häntä rupesi se liika vetevyyskin
-epäilyttämään. Mutta Turkkunen komensi:
-
--- Pane, pane, astiat täyteen!
-
-Pian olivat astiat aivan täydet ja raahelaiset ajoivat takaisin
-majataloonsa, sen lämpöiseen pirttiin nukkumaan päivän töistä väsyneinä.
-
-Mutta seuraavana aamuna, ennenkuin päivä vielä oli vaiennutkaan,
-alkoi kaupan käynti uudelleen. Turkkunen ja Villperi seisoivat
-taas kumpikin rekensä ääressä ja mittasivat yhä taajalukuisemmalle
-ostajakunnalle tuota nyt vähän ohkaisemmaksi käynyttä rommia. Mutta
-siitä he luonnollisesti eivät mitään puhuneet eivätkä toisilleen paljon
-silmääkään iskeneet, vakavina vain mittasivat ja kiersivät rahoja
-turkkiensa taskuihin. Ei ollut vielä murkinan aika käsissä, kun heiltä
-lopullisesti kaikki rommiastiat olivat tyhjät ja myöhästyneet ostajat
-saivat palata ilman majatalon pihalta. Silloin menivät kauppiaat
-pirttiin, söivät vankan aterian ja arvelivat ruveta pieniä ettoneunia
-ottamaan, ennenkuin iltapäivällä kotimatkalle lähtisivät. Villperiä
-kyllä se makuulle rupeaminen vähän epäilytti, -- omatunto kun ei ollut
-ihan puhdas, -- ja jo hän kerran isännälleen ehdottikin, että eiköhän
-olisi viisainta lähteä heti ajamaan kotiin päin ja levätä sitten
-taipaleella. Mutta niin painosti sentään häntäkin, että hän hetkeksi
-vetäysi penkille pitkäkseen.
-
-Mutta kauan ei hän ollut siinä maannut, kun hän yhtäkkiä karahti
-pystöön. Hän oli kuullut ääniä pihalta ja kun hän ikkunan läpi sinne
-silmäili, näki hän miesjoukon siellä seisovan, syleskelevän ja
-kiroilevan, ja hän tunsi siinä joukossa aamuisia ostajiaan. Turkkunen
-oli samoihin aikoihin tehnyt saman havainnon ja molemmat he heti
-ymmärsivät, mistä oli kysymys. Ja he arvasivat, että pian ne miehet
-sieltä tupaankin työntyvät.
-
-Turkkunen hätäysi, pyörähti pari kertaa lattialla neuvotonna ja juoksi
-sitten uunin taa. Sieltä hän neuvoi Villperi raukkaa, joka yksin
-avutonna jäi keskelle lattiaa seisomaan:
-
--- Vastaa sinä, että olet vain puukhollari etkä tiedä mistään mitään.
-Sano minun jo lähteneen kotimatkalle.
-
--- Mutta jos ne mulle selkään antavat, tuskitteli Villperi. Vaan
-enempää hän ei ehtinyt. Sillä jo tulla kolisivat miehet suurella
-rymyllä pihasta pirttiin ja astuivat uhkaavina lattialla seisovan luo,
-kellä savipullo tai leili, kellä tuopin mitta heristetyssä kourassaan.
-
--- Petit meidät, vettä möit, vesisaksa, juo itse tämä sinukkasi, mutta
-meille anna rahamme takaisin.
-
-Niin he murisivat ja haukkuivat ja hyvin lähelle kävivät Villperiä,
-joka verkalleen heidän edestään peräysi pirtin perälle. Tämä koetti
-selittää, että syy ei ollut hänen, hänellä ei ollut mitään rahoja, hän
-on vain puukhollari. Mutta siihenkö ne suuttuneet ja petetyt rommin
-ostajat olisivat asiansa heittäneet!
-
--- Rahat taikka selkään! uhittelivat he. -- Eilen möitte oikeaa
-tavaraa, tänään vesisintua, -- maista! Anna rahat tänne, niin saat
-pitää sotkusi, muuten selkään!
-
-He tarttuivat jo hyvin ilkeällä tavalla Villperiä kaulustaan ja toiset
-tahtoivat väkisin pakoittaa häntä juomaan myymänsä rommin. Villperi
-raukka oli helisemässä, varma selkäsauna oli hänellä tiedossa ja häntä
-sittenkin harmitti se, että Turkkunen itse lymyili uunin takana ja
-säilytti nahkansa.
-
-Mutta miehet tiukkasivat:
-
--- Rahat takasin ja heti!
-
-Jo rupesi selkään paukkumaan. Silloin Villperi raukka, joka ei muuta
-neuvoa keksinyt, huusi:
-
--- Tule pois Turkkunen uunin takaa, tule! Miehet tahtovat rahojaan,
-muuten minut pieksävät.
-
-Salaisuus oli ilmaistu, miehet läksivät uunin taustaa tutkimaan.
-Tyytymättömänä ja suutuksissaan astui Turkkunen sieltä esiin ja hänen
-puoleensa nyt koko puijattujen kiukku kääntyi. Eikä siinä auttanut
-Turkkusen muu, kuin maksa pois rahat vaatijoille. Sekoitettu rommi
-kaadettiin takasin astioihin ja siten vihdoin, joskin häpeällä,
-ostajista selvittiin.
-
-Mutta nyt eivät raahelaiset enää majatalon pihalla kauan virnailleet.
-Kiireellä he valjastivat hevosensa, istuivat rekiinsä tyhjien lekkerien
-rakoon ja lähtivät täyttä kyytiä ajamaan Kuopion kaupungista pois
-länttä kohden, ehtimättä majatalonkaan väelle paljon hyvästiä sanomaan.
-
-Kauan he niin hyvää juoksua ajoivat kertaakaan pysähtymättä ja
-toisilleen sanaakaan virkkamatta; Turkkunen itse ajoi edellä ja
-Villperi hytyytti perässä. Vihdoin, kun Kuopion kaupunki ja ne rommin
-ostajat, jotka eivät olleet ehtineet petosta huomata, olivat penikulman
-päässä takana, antoi Turkkunen eräässä ylämäessä hevosensa astua ja
-huusi jälempää tulevalle Villperille:
-
--- Sitä ruokalepoa meidän ei pitänyt ruveta ottamaan!
-
-Mutta Villperi, joka vielä oli sen mielialan vallassa, jolloin nyrkit
-hänen niskassaan paukkuivat, vastasi murahtaen:
-
--- Eikä pitänyt liikoja sitä vettäkään rommiin panna!
-
-Turkkunen ymmärsi yskän, vaan ei ollut huomaavinaankaan, virkkoi vain:
-
--- No, sitä älä sure, että vielä hiukan astiain pohjalla hilkkasee.
-Kyllä me se jäännös tällä kotimatkalla myödään, kaikki myödään loppuun
-ja ihan täydestä rommista!
-
-Ja taas hölkkäsivät hevoset hyvää vauhtia eteenpäin Raahen kaupunkia
-kohti.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Onnen aalloissa, by Santeri Ivalo
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ONNEN AALLOISSA ***
-
-***** This file should be named 58917-8.txt or 58917-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/8/9/1/58917/
-
-Produced by Tuula Temonen and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License (available with this file or online at
-http://gutenberg.org/license).
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
-http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at
-809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
-business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
-information can be found at the Foundation's web site and official
-page at http://pglaf.org
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit http://pglaf.org
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     http://www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.