diff options
| -rw-r--r-- | 58906-0.txt | 6679 | ||||
| -rw-r--r-- | 58906-8.txt | 7065 |
2 files changed, 6679 insertions, 7065 deletions
diff --git a/58906-0.txt b/58906-0.txt new file mode 100644 index 0000000..589152f --- /dev/null +++ b/58906-0.txt @@ -0,0 +1,6679 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58906 *** + + + +E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen + + + +RUTH + +Kertomus tytöille + +Suomennos + + + + + + +Porissa, +Gust. Ronelius'en kustannuksella, +1906. + + + + +SISÄLLYS: + +Alice ja vanha Debby. +Ruth matkustaa kouluun. +Ensimäiset päivät koulussa. +Sokea Polly. +Revitty ainevihko. +Palkinto. +Valter ja Ted. +Tunnustus. +Postikonttoori. +Kahden vuoden perästä. +"Minä pidän huolta sinusta, Polly!" +Syntymäpäivä. +Alice jättää koulun. +Kilpailu. +Maggie on sairas. +Taas Beachfieldissä. +Kilpa-ammunta. +Venematka. +Viimeinen viikko Beachfieldissä. +Taas miss Longin luona. +Hyvitys. + + + + +ENSIMÄINEN LUKU. + +Alice ja vanha Debby. + + +Vanha nainen ja pieni valkotukkainen tyttö! Kenpä ei tahtoisi kuvata +heitä, kun he tuossa istuvat ja pakinoivat kuten ainoastaan lapset ja +vanhat hoitajat voivat? He ovat juoneet teetä. Parhaat teekupit ja +leivosten jäännökset todistavat, että tyttönen on vieraisilla; hän +on tullut tervehtimään äitinsä vanhaa hoitajaa. Hän käy ensimäistä +lukukautta eräässä koulussa, joka on lähellä Deborah Burtonin asuntoa, +eikä hän ole ensi kertaa täällä, sillä miss Long ei koskaan kiellä +häntä menemästä köyhäintalolle. + +Mutta nyt odottaa Alice, että häntä pian tullaan hakemaan, ja puhelu +sujuu entistä innokkaammin. + +-- Ajatteles, miten hauskaa, Debby! Ihan kuin oikeassa +kukkaisnäyttelyssä, soittoa vaan puuttui. Mutta meillä oli kokonainen +teltti täynnä kukkia ja huipussa kaunis lippu. Paitsi omista +puutarhoista saatuja kasvia, oli muutamille tytöille lähetetty +näyttelyä varten oikein kauniita, ja toisilla oli hedelmiä. Ja, +ajatteles, siellä oli palkintojakin, minä kirjoitin niistä muutamia! + +-- Kirjoititte palkintoja, kultaseni! Kuinka se kävi? + +-- Ne olivat ainoastaan lappuja, ei oikeita palkintoja; mutta yksi +seikka oli siellä parempi, kuin oikeassa näyttelyssä, me annoimme +kaikki hedelmät katselijoille. Ja se pieni, uusi tyttö, mistä minä +kerroin sinulle, Debby, muistatko, se ruma... miss Long ei salli sanoa +ketään rumaksi, vaikka minusta Ruth Leigh on todellakin sellainen. +Hän on hyvin tumma ja hänen silmänsä ovat niin suuret, että minua +peloittaa. Jane Harding sanoo, että vaaleat lapset ovat kauniimmat. + +-- Teidänhän piti kertoa, mitä se pieni, uusi tyttö teki näyttelyssä. + +-- Niin, minä jo aivan unohdin! Hän on nuorin koulussa, ja sentähden +pantiin hän tarjoomaan hedelmiä vieraille. Mutta ensiksi hän valitsi +kaksi kauneinta omenaa ja piilotti ne erään kukkaruukun taa. Muutamat +tytöt näkivät sen ja pitivät häntä silmällä saadakseen tietää, mikä +hänellä oli tarkoituksena. + +-- No, mikä oli? + +-- Seuraavana aamuna näkivät he hänen ahtavan ne eräälle pienelle +pojalle, joka lakasi katua suuren portin ulkopuolella. Hän otti ne +hyvin varovasti, mutta Jane näki kaikki akkunasta ja kertoi sitten miss +Longille. + +-- Mitä sanoi miss Long? + +-- Mitä, kutsui Ruthin luokseen ja torui häntä niin. + +-- Mistä tiedätte, että hän torui häntä? + +-- Noo, kyllä, koskapa minä näin hänen tulevan miss Longin huoneesta +punaisin silmin ja hän puhui tuskin mitään koko päivänä ja itki ja +nyyhki illalla lukiessaan. Kun me aamulla menimme kävelemään, antoi hän +sille pienelle kadunlakasijalle lantin ja sanoi: "tämä on minun omani, +Joe. Minun ei olisi pitänyt antaa niitä omenia sinulle, koska ne eivät +olleet omiani." Eikö hän sinustakin ole hyvin omituinen tyttö, Debby? + +Mutta Debby sanoi vaan: -- ette ole kertonut kaikkia näyttelystä, miss +Alice. + +-- Niin, se loppui neljän aikaan ja iltapäivä oli meillä lupaa. Olen +siitä saakka toivonut pääseväni kertomaan siitä sinulle, ja siitä +syystä pyysi miss Long tänä aamuna sinua koulun päätyttyä noutamaan +minua. + +-- Oi, miss Alice! Koulut ovat nykyään aivan erilaisia, kuin ennen. +Miss Eliza-raukka! + +-- Kuka se oli, Debby? + +-- Se oli eräs, jota minä hoidin monta vuotta sitten, paljon ennen, kun +minä tunsinkaan teidän hyvää äitiänne. Mutta minä luulen kertoneeni, +kuinka hän karkasi koulusta. + +-- Ei! Kerro nyt, Debby, kuulisin niin mielelläni sen! + +Ja taas kerrottiin ja tarkasti kuunneltiin se monta kertaa matkittu +kertomus, kuinka hän -- pikkuraukka -- oli juossut aivan yksinään +kotiin, enemmän kuin kaksi englannin penikulmaa, aivan paljain päin, +ja kuinka sen raukan tukka riippui (se oli niin kaunis ja kihara), +ja kuinka Debby oli itse avannut oven ja oli vieläkin näkevinään +hänen vaaleanpunaisen hameensa, ja kuinka isä juuri silloin tuli +lukuhuoneestaan ja (hän ei voinut antaa hänelle anteeksi, vaikka se +olikin ollut ainoa kerta, kuin hän oli ankara lapsille) "suorastaan +komensi minua", sanoi hän. + +Mutta juuri tällä ratkaisevalla hetkellä keskeytyi kertomus äkkiä, +sillä ovelle noputettiin ja hyvin tuttu ääni sanoi: "miss Alice, +oletteko valmis, kultaseni? Miss Long sanoo, että teidän täytyy heti +tulla." Alice kärsi tämän keskeytyksen ihmeellisen hyvin, erittäinkin +koska hän oli montaa kertaa kuullut, että "miss Elizan" järkähtämätön +isä oli lähettänyt hänet takaisin kouluun, sallimatta hänen edes +äitiään nähdä, ja -- mikä oli kaikista pahinta -- että Debby itse oli +pakotettu panemaan tuon ankaran tuomion täytäntöön. Mutta sillä välin +kun olemme lopettaneet kertomuksen, on Debby sanonut hellät hyvästit +pienelle ystävälleen ja toivottanut Jumalan siunausta hänelle äitinsä +tähden. + +Kun Alice illalla meni vuoteellensa, nukkui Ruth jo sikeästi hänen +sänkyänsä lähinnä olevien valkoisten verhojen takana. Näyttelyn +jälkeisenä yönä olivat Ruthin suuret, tummat silmät olleet +selkiselällään vielä silloin, kuin Alicen lempeät, harmaat silmät +olivat jo kauan olleet uneen vaipuneina, silkinhienojen ripsien +luodessa varjoa hänen kauniille kasvoillensa. Ruth oli silloin +katsellut häntä kesäillan himmeässä valossa ja kuiskannut itseksensä: +"kuinka kaunis hän on! Toivoisin hänen rakastavan minua." + +Ja mitä tekee Debby pienessä siistissä huoneessaan. Hän on pannut +huolellisesti teeastiat kaappiin ja siirtänyt tuolinsa pyöreän pöydän +viereen. Hän on ottanut esille suuren raamattunsa, pyyhkinyt tomun sen +viheriäisistä kansista ja avannut sen. Miksi ei hän lue? Avatessaan +raamatun, löysi hän sieltä talteen tahi merkiksi pannun vanhan, +kellastuneen kirjeen. Sen avasi hän, asetti hopeasankaiset silmälasit +nenälleen ja luki kuiskaten. "Pelkään, että tämä on viimeinen kerta, +kun minä voin kirjottaa sinulle rakas, vanha hoitajani, jollei Jumala +suo minulle voimia, mutta minä en viimeistä kertaa ajattele sinua ja +minulle niin monen monien vuosien kuluessa osoittamaasi rakkautta ja +ystävyyttä. Toivon, että tutustuisit pieneen Aliceeni, Debby, sillä +tahtoisin hänet vanhan ystävättäreni miss Longin kouluun, missä itse +olen viettänyt niin monta onnellista päivää. Rakas Debby, vartioi +lempilastani, ja tee se siinä nimessä, joka oli aina sydämessäsi ja +huulillasi. Aijoin kirjoittaa sinulle hyvin pitkän kirjeen, mutta +luulen tänään olevani tavallista heikompi. Huomaan voimieni vähenevän +nopeasti. Sairauteni ajalla olen surrut miestäni ja lastani, mutta +nyt, Jumalan kiitos, voin heidät uskoa hänen huostaansa. Mietin +usein tulla kotiin, mutta nyt on minulla toinen _koti_..." Enempää +ei Debby voinut lukea, viimeiset rivit olivat niin epäselviä, mutta +hän muisti ne vallan hyvin ulkoa. Hän kääri huolellisesti kokoon +ohkaisen intialaisen paperin ja asetti sen vanhalle paikallensa. +Hän käänteli lehtiä, kunnes löysi toisen, myöskin merkiksi pannun +kirjeen. Se oli kirjoitettu pyöreällä lapsen käsialalla, ja siinä +puhuttiin onnellisista kouluajoista ja eräästä neulakirjasta, joka +oli melkein valmis lahjoitettavaksi eräälle -- mutta kuka se "eräs" +oli, sitä "suurta salaisuutta" ei saanut millään ehdolla ilmaista. +Olisi hauska tietää, onko se sama neulakirja, jota Debby niin tarkasti +säilyttää parhaassa laatikossaan. En tiedä mahtoiko Debby ajatella +tuota valkoista kääröä, luulen, että hänen ajatuksensa liitelivät vielä +kauemmaksi menneisyyteen. Sillä hän istui siinä niin hiljaa, että +olisi luullut hänen nukkuvan, jollei hän vähä väliä olisi pyyhkäissyt +poskelle vierähtävää kyyneltä. Ehkä ajatteli hän sitä pientä tyttöä, +jota hän oli hoitanut niin monta vuotta sitten, hiljaista, onnellista +hääpäivää, surullista eronhetkeä hänen lähtiessään nuoren aviomiehensä +kanssa Intiaan, kotiin saapunutta kuolon sanomaa, tämän iltaista pientä +vierastaan, ja -- ehkäpä se oli joku näistä mielikuvista, joka pani +Debbyn pudistamaan päätänsä ja kuiskaamaan: "ei, ei, niin kaunista +ei hänestä koskaan tule" -- sitä loistoa, joka ympäröi sitä vanhaa +taulua, puuttui tästä uudesta --, yhtäläinen kultatukka, mutta ei niin +kiiltävä, sama ihana vartalo, mutta ei niin ailahteleva jokaisessa +liikkeessä. Mutta oikeastaan lienee tuo eroitus syntynyt vanhuksen +mielikuvituksessa, sillä miss Longin koulutytöt sanoivat -- joskus tuon +pienen neitosen kuullenkin -- etteivät he olleet koskaan nähneet niin +kaunista lasta kuin Alice Atherton oli. + +Mutta vaikka Debbyn ajatukset lienevätkin olleet jokseenkin surullisia, +näytti hän täksi illaksi valitsemansa virren luettuaan, jotenkin +iloiselta; ja hänen kirkkaat, nuorekkaat silmänsä oikein säteilivät, +kun hän lopetettuaan toisti sanat: "Kiitä Herraa, sieluni, äläkä +unhoita, mitä hyvää hän minulle tehnyt on." Ja sitten meni hän +sen sokean ystävän luo, joka asui juuri hänen huoneensa kohdalla +alakerrassa. Hänen viipyessään siellä, tarkastelemme hiukan hänen +kirjastoansa. Melkein kaikki kirjat ovat lahjoja "miss Elizalta" ja +"hänen kiitolliselta isännältänsä." + +Mutta pian tulee Debby takaisin raamattu kainalossaan -- hän ottaa sen +aina mukaansa mennessään sen kahdeksankymmenvuotiaan rouvan luo. + +Debby oli usein ajatellut sitä kirjettä, jonka hän tänä iltana oli +lukenut, ja sitä toivomusta, jonka hän tiesi lähteneen äidin sydämen +syvyydestä, että hän vaalisi hänen lastaan ja tekisi voitavansa +opettaessaan hänelle kaikkea hyvää. Mutta mitä voi hän tehdä? Niin +kysyi hän usein itseltään, saamatta kuitenkaan siihen tyydyttävämpää +vastausta, kuin: "Täytyy odottaa ja katsoa. Jos voin tehdä jotain, +antaa Jumala minulle varmaan siihen tilaisuutta; täytyy vartoa ja +rakoilla." Ja hyvin usein Debby rukoili, etteivät lapsen erehdykset +tulisi naisen synneiksi, ja että ylhäinen auttaja tekisi hänestä +sellaisen, kuin hänen äitinsäkin oli. + + + + +TOINEN LUKU. + +Ruth matkustaa kouluun. + + +Ruth ja Alice ovat noin kymmenvuotiaita, Alice muutamaa kuukautta +vanhempi -- seikka, jota hän ei koskaan unhoita. Heidän pitäisi +todellakin olla ystäviä, sillä paitsi yhdennäköisyyttä ovat heidän +olosuhteensa muutoinkin hyvin yhtäläiset. Alicen ainoa lähempi +sukulainen, isä, oli pakoitettu matkustamaan takaisin Intiaan, +jätettyään hänet kouluun. Ruth-raukalla ei ole muuta, kuin veli, häntä +monta vuotta vanhempi, joka häntä rakastaisi, ja hänpä se olikin +pitänyt hänestä huolta niin kauan kun Ruth voi muistaa. Pelkäänpä, että +hän oli lellitellyt tyttöä liiaksi, mutta eihän voi vaatia, että nuori +mies, joka sai olla pienen sisarensa seurassa tunnin pari päivässä, +olisi voinut huomata ylpeyden ja itsepäisyyden hänessä niin nopeasti +kasvavan. Sitä olikin vaikea huomata, sillä hän rakasti veljeänsä niin +täydellisesti, ettei hän koskaan tahtonut pahoittaa hänen mieltään. +Mutta lasten kammarissa ei ollut mitään sellaista hillitsevää voimaa, +ja niin usein tulikin sieltä valituksia "miss Ruthin hillittömästä +luonteesta", että veli lopulta teki epäitsekkään päätöksen lähettää +hänet kouluun. Tämän päätöksen ilmoitti hän sisarellensa heidän +ollessaan kahden kesken hänen työhuoneessaan. Tyttö näytti ensin +hämmästyneeltä, sitten kalpeni hän ja seisoi aivan ääneti. Veli veti +hänet luokseen. -- En henno lähettää pois pientä seuralaistani -- sanoi +hän. + +Tyttö koetti nähtävästi hillitä itseänsä ja sanoi sitten +pitkäveteisesti: Siksikö, että minä olen niin paha? + +-- Ei, mutta siksi, että minä toivoisin sinun kasvavan hyväksi ja +ymmärtäväiseksi naiseksi. + +-- Tuleeko minusta sinulle parempi seuralainen sitten? + +-- Kyllä, vaikka en minä sinua voi sen enempää rakastaa, ei, minä en +voi, pikku Ruth. + +-- Minä lähden, milloin täytyy lähteä? + +-- Kahdeksan päivän perästä. + +Hän oli hetkisen vaiti ja sanoi sitten: -- Niin, minä lupaan sinulle. + +-- Mitä, Ruth! Enhän ole sinua pyytänyt lupaamaan mitään. + +-- Etkö? Sanoit, että toivoisit minun kasvavan hyväksi ja +ymmärtäväiseksi naiseksi, tarkoitin, että minä lupaan sen. Mutta kuka +sanoo minulle mitä se merkitsee -- lisäsi hän hitaasti -- sinäkö Duncan? + +-- Aikaa myöten saat sen vähitellen tietää, kun tulet suuremmaksi. Miss +Long sanoo sen sinulle. + +-- Minä olen luvannut -- sanoi hän vielä -- ja minä koetan aina +muistaa sen -- eikä sinun sitä tarvitse -- sinulla on niin monta muuta +muistettavaa, mutta minulla on vaan se yksi. + +Hän juoksi nopeasti tiehensä. Veljen ihmetellessä ettei tyttö ollut +kysynyt mikä koulu oli ja hänen toivoessaan, että miss Long ymmärtäisi +hänen kummallista pikku sisartansa paremmin, kuin hän, tuli hoitaja +pyytämään häntä tulemaan miss Ruthin luo, sillä hän makasi lattialla ja +nyyhki niin, että sydän tahtoi haljeta, eikä hän tiennyt mitä tehdä. + +-- Antakaa hänen olla yksin vähän aikaa, ja jos hän ei sitten tule +alas, menen hänen luokseen. + +Hänen oli vaikea pysyä päätöksessään, sydän heltyi ajatellessa tuota +pientä orpoa ja äidin vakavaa toivomusta, että hän olisi sekä äiti +että isä tuolle pienelle "ruskeasilmälle". Hänen miettiessään jotain +lohdutuskeinoa avautui ovi hiljaa ja tyttö tuli sisään yhtä tyyneenä +kuin äsken. Hänellä oli mukanaan kirja ja pieni jakkara, jonka hän +asetti lähelle veljeä, istuen siinä aivan hiljaa ja vilkaisten vähän +väliä tarvitseisiko hän jotain. Kun sitten veli sanoi hänelle hyvää +yötä ja tuon tavallisen "Jumala sinua siunatkoon, kultaseni," ei hän +ollenkaan vastustellut. Hän kuiskasi vaan: "sano vielä kerran." Hän +teki sen ja sanaakaan lausumatta meni tyttö tyyneenä ja vakavana +hoitajan seuratessa häntä. + +Niin kului viikko. Ruth oli aivan muuttunut, mutta jokaisen minuutin, +minkä veli oli kotona, tahtoi hän viettää hänen seurassaan. Matkapäivän +edellisenä iltana kertoi veli kaikki mitä hän tiesi miss Longin +koulusta -- että siellä oli neljätoista tyttöä, kaikki muut paitsi yksi +häntä vanhempia. Ja tästä yhdestä toivoi hän Ruthin saavan itselleen +ystävän ja toverin. Hän sanoi, että ystävällinen miss Long pitäisi +hänestä, ja oli varma siitä, että Ruth pitäisi myöskin miss Longista. +Ja hän puhui suuresta puutarhasta ja leikeistä. Mutta mikään ei +näyttänyt häntä erityisesti huvittavan. Mutta kun veli sanoi: + +-- Ja minä kirjoitan sinulle hyvin usein ja sinunkin pitää kirjoittaa. + +Silloin vastasi hän innostuneesti: + +-- Ja sinun pitää kirjoittaa minulle kaikki, mitä sinä olet ajatellut, +kuten sinulla on ollut tapana puhella minulle, ja minä ilmoitan sinulle +edistynkö vai en. Voi, siitä tulee hauskaa! Olen niin iloinen, kun +muistit kirjeet! + +Mellestowiin oli pitkä matka, mutta lopultakin, kahden junanvaihdon +perästä, Ruth ja hänen veljensä istuivat Mellestowin ainoassa +vuokravaunussa, joka rämisten kulki pikkukaupungin parasta katua +pitkin. He ajoivat vanhan holvikaaren alitse ja pysähtyivät erään +portin edustalle, mistä näkyi kulmikkaista kivistä tehty, hiukan +jylhän näköinen, yksinäinen rakennus, johon johti kapea kreikkalainen +pylväskäytävä. Vaunu avattiin ja kuljettaja ilmoitti: "tässä asuu +miss Long, sir." Pian olivat he perillä. Nähtävästi tiedettiin heitä +odottaa, sillä ennenkuin he ehtivät soittaa, avattiin ovi ja heidät +saatettiin sangan mukavaan ja kodikkaaseen huoneeseen, minkä iloisuus +ja valoisuus heitä ihan hämmästytti. + +Vasemmalla oli lasinen kaksoisovi, joka johti täyteläiseen +kasvihuoneeseen, perällä suuri kaari-akkuna, auki maahan saakka, +ikäänkuin houkutellakseen koettamaan eikö pehmeimmän ruohon ja +ruusuntuoksun vetovoima sittenkin voita tuota sisäistä viehätystä. +Seuratkaamme nyt noiden kahden ystävämme esimerkkiä ja seisahtakaamme +hetkiseksi tuon kaariakkunan luo tarkastelemaan näköalaa. Mainitsimme +jo ruohokentän ja ruusut. Niiden takaa näemme matalan, villistä +kanervista muodostuneen aidan, puutarhan ainoan näkyvissä olevan +rajan. Kauempana näkyy korkea niinipuu, minkä haarojen välistä välkkyy +leveä virta; sitä voisi luulla järveksi. Pienet purjeet, joita sen +pinnalla joka puolella vilkkuu, näyttävät pieniltä pisteiltä. Ne ovat +ainakin peninkulman tai kahdenkin päässä. Virran takana näkyvä maa on +niin kaukana, että hädin tuskin eroittaa pienet asunnot ja valkoisen +kirkon puiden välistä. Duncan oli juuri huomannut ne pienet purjeet +ja pyysi sisarensa katsomaan, miten aurinko paistoi niihin, kun miss +Long astui sisään. Ruthin valtasi pelko ja vapistus. Mutta kun miss +Long veti hänet luokseen ja katsoi häntä ystävällisesti silmiin, tunsi +hän ensi kerran että koulu ei ollut ainoastaan se paikka, jossa hänen +piti niin pian kuin mahdollista tulla "hyväksi ja ymmärtäväiseksi +naiseksi," mutta että hän siellä voi saada ainakin yhden sellaisen +ystävän, jolle voi uskoa huolensa ja joka rakastaisi häntä. Hän oli +vaiti kun he joivat teetä ja veli puhui ensin hänestä itsestään ja +sitten siitä, että hän saisi alkaa kaikki alusta, sillä hän pelkäsi, +"että hän oli pieni taitamaton raukka, koska hän ei ollut saanut +säännöllistä opetusta", ja sitten eräästä ystävästä, joka oli neuvonut +häntä valitsemaan tämän koulun. -- Ruthin ajatukset harhailivat ympäri: +lastenkammariin kotona, kouluhuoneeseen, rautatielle ja kohdistuivat +vihdoin raitiovaunupoikaan, johon hän -- kummallista kyllä -- oli kovin +ihastunut, vaikka tämä oli hyvin repaleinen ja likainen. Hän olisi +varmaan ollut kaunis poika, jos hänen kasvonsa olisivat olleet puhtaat. +Duncan matkusti heti teen juotua kotiin, hänen toimensa eivät sallineet +viivyttelemistä. Vuokravaunu tuli häntä taasen hakemaan, ja kun niillä +ei ole tapana odottaa, eivät jäähyväiset voineet tulla pitkällisiksi. +Ehkä se olikin parempi, sillä ennenkuin Ruth ehti tuntea eron tuskaa, +oli se jo tehty, vaunu lähtenyt ja miss Long yksin hänen vieressään. +Ruth ei koskaan itkenyt vieraiden ihmisten nähden, nytkin hän katsoi +vaan häntä silmiin ja tarttui pienellä kädellänsä hänen käteensä. Ruth +teki sen niin nöyrän ja luottavaisen näköisenä, että miss Long tuskin +voi pidättää kyyneliään sanoessaan: "Sinun täytyy aina tulla minun +luokseni, minä autan sinua." Ja he menivät yhdessä ylös portaita ja +olivat hyviä ystäviä siitä hetkestä aikain. + +Miss Long avasi kouluhuoneen oven, ja Ruthista tuntui, kuin olisivat +sadat silmät häntä katselleet, mutta pian jatkoivat kaikki neljätoista +tyttöä taasen työtänsä; koulu oli alkanut jo kuusi viikkoa sitten. Ruth +sai paikkansa miss Longin pöydän vieressä. Alice, ainoa, jonka tästä +joukosta tunnemme, kutsuttiin esille, ja ne "kaksi pienokaista," kuten +heitä sittemmin nimitettiin, saivat tutustua toisiinsa. Alice otti +työnsä ja istuutui Ruthin viereen. He silmälivät salavihkaa toisiansa, +ainoa keino, jolla he tuttavuutta rakensivat. Vihdoin kysyi Alice: -- +Oletko ennen ollut koulussa? + +-- En koskaan -- vastasi Ruth. + +-- Minä olen ollut täällä kuusi viikkoa -- sanoi Alice, ja tarkka +ihmistuntija olisi kuullut lapsellisesta äänestä, että hän luuli +voivansa kertoa yhtä ja toista siitä. + +Keskustelu taukosi, sillä nyt pantiin pois kirjat ja valmistauduttiin +rukoukseen. Laulu, johon nuo nuoret äänet yhtyivät, kuului Ruthin +korvissa kauniimmalta, mitä hän koskaan oli kuullut. Ja kun hän +polvistuessaan miss Longin viereen kuuli tämän vakavalla äänellä +rukoilevan Kristuksen lauman puolesta, kohosi hänenkin pikku +sydämestään rukous, että hänestä tulisi hyvä ja ymmärtäväinen nainen +veljen tähden. Hän ei vielä tiennyt, että oli toinenkin, vanhempi veli, +jonka tähden hänen täytyi tulla hyväksi ja ymmärtäväiseksi. Kuitenkin +tuli tuo vajavainen rukous aivan varmaan kuulluksi ja hyvä jumala johti +pienen lampaansa oikealle tielle. + +Seuraavana aamuna sai Ruth mennä yksinään puutarhaan. Hän tutki +siellä kaikki sopet, ja johtui vihdoin erästä polkua myöten siihen +pylväskäytävään, jonka hän eilen oli nähnyt. Katsahtaessaan portille, +huomasi hän hämmästyksekseen vuokravaunu-pojan kurkistelevan portin +yli. Matka ja kouluun tulo oli hänen mielestään jo kuin kaukainen uni. +Ruth tuijotti häneen suurin silmin, puoliksi nuhdellen. Kuitenkin meni +hän pojan luo ja kysyi, mitä hän tahtoi. + +-- Tahtoisin tietää antaisiko miss Long minulle lantin, sanoi poika, -- +olen lakaissut kadun ja teen sen joka päivä, jos hän tahtoo. + +-- En tiedä, missä miss Long nyt on, mutta minä annan sinulle. -- Ruth +avasi kukkaronsa. Siellä ei ollut kuparilanttia, mutta hän kysyi, eikö +kuusi penceä olisi yhtä hyvä. + +Poika sieppasi Ruthin tarjooman rahan tuijottaen häneen. + +-- Kiitos miss, sanoi hän äkkiä. -- Polly tulee niin iloiseksi! -- +Hänen kasvonsa kirkastuivat. + +-- Kuka Polly on? kysyi Ruth. + +-- Polly on minun sokea sisareni, ja minä koetan ansaita kunniallisella +tavalla, kuten ihmiset sanovat, jonkun pennin isäni tietämättä, +ostaakseni hänelle korkokirjaimilla painetun kirjan, vaikka ne kuuluvat +maksavan koko paljon. + +-- Miksi ei isäsi osta niitä hänelle? + +-- Hänellä ei ole rahaa, mutta vaikka olisikin, ostaisi hän yhtä vähän, +sillä hän ei pane lukemiselle mitään arvoa, ainakaan kuten Polly -- +ja se on hyvä kirja, miss, jota hän toivoo. Isä ei saa siitä tietää +mitään, lisäsi hän salaperäisesti. + +-- Miksi ei? -- kysyi Ruth. + +-- Siksi, sanoi poika kuiskaten, että isä joisi rahat, jos hän tietäisi +minulla niitä olevan. + +Ruth ei oikein ymmärtänyt, kuinka isä voisi sen tehdä, mutta hän uskoi, +että se oli jotakin hirveän pahaa. Varovaisuuden vuoksi ei hän puhunut +siitä asiasta mitään, vaan kysyi, miksi hän ei ollut nyt vuokravaunussa. + +-- Joo, nähkääs, miss, näin aamusin on aniharvoin matkustajia, ja sen +rahan, jonka voin ansaita ennen, kuin kuski minua tarvitsee, saan +pitää, eikä isä tiedä siitä. Joskus perkaan rikkaruohoa, ja nyt, kun +tiet ovat näin likaisia, ajattelin, että miss Long pitäisi puhtaasta +käytävästä. Hän tuntee minut hyvin, miss Long, ja minä pyydän häntä +jonakin päivänä tulemaan Pollyn luo; hän on hyvä tyttö, Polly. + +-- Minä luulin, että niitä korkokirjaimilla painettuja kirjoja olisi +vaikea oppia lukemaan. Kävin kerran eräässä sokeain kodissa ja siellä +sanoivat, että siihen tarvitaan paljon harjoitusta. + +-- Kyllä se on totta, miss, mutta Polly oppi joku aika sitten. Hän oli +sokeain kodissa lähes kuusi kuukautta, mutta se rouva, joka maksoi +hänen puolestaan, kuoli, eikä isällä ollut varaa, ja niin täytyi +hänen tulla pois. Mutta hän osasi silloin lukea, hän oppi tavattoman +nopeasti. Siitä on nyt vuosi, kun hän tuli kotiin, ja minä olen +säästänyt kaksi ja yhdeksän penceä paitsi tätä kuutta penceä, jonka te +annoitte. + +-- Kuinka paljon kirja maksaa? Hän katsoi taas pieneen kukkaroonsa. + +Mutta Joel Strel ei tiennyt, vaikka hän uskoi Pollyn sen tietävän, hän +luuli tämän tietävän kaikki. + +-- Oletko koskaan itse ollut koulussa? + +-- En äidin kuoleman jälkeen, silloin olin pieni naskali. Isä alkoi +juoda silloin enemmän, kuin ennen, ja minä olin onnellinen saadessani +paikan raitiovaunussa, eikä koulunkäyntiin ollut enää aikaa, sillä isän +ansioista ei riittänyt kotiin mitään. + +Ruthin mielestä ei Joe ollut _erittäin suuri_ naskali nytkään. + +-- Minun täytyy mennä nyt, mutta jos tulet huomenna, kysyn miss +Longilta lakaisemisesta. + +Joe raapasi pörröistä päätänsä ja tokaisten: "kiitos, miss," katosi +ensimäisen kulman taa. + +Ruth katseli hetkisen sinne päin, mihin hän oli kadonnut ja riensi +sitten nopeasti huoneeseen. Pelko oli tähän saakka pidätellyt hänen +kotoista vilkkauttansa, ja toiset tytöt sanoivat, että hän oli liian +hiljanen ja tylsä ollakseen hauska ja iloinen. Mutta he eivät vielä +tunne häntä, eivät tiedä, kuinka paljon tulta piilee hiljaisen kuoren +alla. Hän näyttää nyt niin päättäväiseltä, luultavasti aikoo hän päästä +puhumaan miss Longille Joesta, hänen sokeasta sisarestaan ja kirjasta. +Hän aikoo saada tahtonsa toteutetuksi, emmekä huoli epäillä hänen +onnistumistaan. + + + + +KOLMAS LUKU. + +Ensimäiset päivät koulussa. + + +Seuraavana aamuna riensivät Alice ja Ruth, joilla oli erityinen huone +käytettävänänsä, tarkastelemaan akkunasta oliko ilma kaunis. Heillä +oli kummallakin omat syynsä. Alice oli puhellut edellisenä iltana yhtä +ja toista kukkaisnäyttelystä, josta mekin olemme jo hiukan kuulleet. +Tänään oli se odotettu päivä, ja kaunis se oli. Ruthin ajatukset eivät +kuitenkaan syystä tai toisesta kohdistuneet näyttelyilmaan eikä siihen +huviin, vaan olivat ne kiintyneet erääseen pennyn rahaan, joka oli +hänen hameensa taskussa. + +-- Voi! Minä voin antaa sen hänelle. Alice! -- huudahti hän. -- Ilma +on kaunis, ja miss Long lupasi siinä tapauksessa antaa minun mennä +katsomaan onko Joe tullut. + +-- Mitä sinä puhut? -- kysyi Alice ihmetellen ja vähän +välinpitämättömästi. + +-- Unohdin aivan, ettet sinä tiedä siitä mitään. Joe kokoaa rahoja +ostaakseen sokealle Polly-siskolleen korkokirjaimilla painetun kirjan. +Antaisin hänelle mielelläni rahat, mutta miss Long sanoo, että on +parempi antaa hänen itse ansaita ne, ja että Pollykin pitää siitä +enemmän. Annas kun lasken, paljonko hänellä on. Kaksi ja yhdeksän +penceä ynnä kuusi penceä on kolme shillinkiä ja... mutta pieni +laskumestari mietti niin kauan, että Alicen täytyi auttaa häntä ja +sanoa, että se oli kolme shillinkiä ja kolme penceä ynnä siihen yksi +pence, on kolme -- ja neljä penceä. + +-- Eikö sinustakin se ole jo tarpeeksi, kysyi Ruth. + +Mutta Alice ei sitä tiennyt, ja hän oli iloinen päästessään puhumaan +näyttelystä. + +-- Ensi kesänä sinä saat oman puutarhan, Ruth, silloin on ehkä +sinullakin jotain näytettävää. Minulla ei ole tänä vuonna muuta, +kuin yksi fuchsia, jonka eräs tyttö antoi, ja Annie Milner saa vähän +hedelmiä eräältä läheltä asuvalta tädiltä. + +Ja Alice pakinoi muistamatta alkaakaan pukeutumista. Ruth oli jo +valmiina ja riensi puutarhan portille. Mutta voi! Joe ei ollutkaan +siellä! Pettyneenä aikoi hän palata takaisin, mutta huomasi samassa +hänet siinä luuta kourassa. Iloisena pysähtyi Ruth, antoi pennyn +hänelle ja kysyi, kuinka Polly voi, ja juoksi sitten kertomaan +Alicelle, että hän oli antanut sen Joelle, ja että tämä lakasi katua. +Hän muisti kuitenkin, että miss Long oli pyytänyt hänen kysymään +Joelin asuntoa. Se oli pian tehty, ja jälellä olevan ajan ennen +aamiaista luki Ruth penny-taulua, minkä hän oli huomannut huonosti +osaavansa. Kukkaisnäyttelyn kunniaksi oli päivä aiottu pitää puolittain +lupapäivänä, mutta ilma oli niin kaunis, ettei aamukävelyä voitu +jättää. Ruth seurasi miss Longia. Mutta pahasti hän hämmästyi, kun +huomasi Joelin lakaiseman käytävän olevan yhtä likaisen, kuin ennenkin. + +-- Annoitko hänelle pennyn ennen, kun hän oli tehnyt työn, rakas lapsi? + +-- Kyllä, mutta hänellä oli luuta kädessä ja piti juuri alkaa. + +-- Pelkään, ettei hän ole rehellinen poika, sanoi miss Long, ja Ruth +tunsi olevansa valmis heti hylkäämään hänet. -- Se oli rumasti tehty, +sanoi hän, -- ottaa ensin rahat eikä teekään työtä. Mutta miss Long +ymmärsi hyvin, ettei isän huono esimerkki voinut pojassa synnyttää +erityisen tarkkaa käsitystä rehellisyydestä. -- Meidän täytyy puhua +hänelle siitä, Ruth, sanoi hän. -- Ainoa keino on antaa hänen huomenna +lakaista ilman maksua. + +Ja tämä oli syynä siihen, että hän illalla tarjotessaan hedelmiä +muutamille rouville, jotka olivat pieniä ystäviä huvittaakseen tulleet +näyttelyyn, tuli ajatelleeksi, ettei Polly koskaan saanut maistaa +sellaisia, ja että hän sitten päätti kätkeä kaksi kauneinta omenaa +lähettääkseen ne Joen mukana Pollylle seuraavana päivänä. Mutta vaikka +Alicen kertomus tästä asiasta olikin osaksi oikea, oli se lisäys, +että ne annettiin salaa, syntynyt Jane Hardingin mielikuvituksessa. +Hänen oli määrä tavata Joea aamusella ja sanoa että miss Long tahtoi +puhutella häntä, ja hän oli vienyt omenat peittelemättä kädessään, +ajattelematta edes, että häntä vartioitiin. + +Sillä aikaa kun Joe saa miss Longilta toria ja ankaroita ohjeita +totuuden ja rehellisyyden noudattamiseen ja samalla lupauksen, että hän +tulee katsomaan Pollya, kurkistamme me hiukan kouluhuoneeseen. + +Nuoremmat oppilaat, ystävämme niihin luettuna, ovat keräytyneet +englantilaisen opettajan ympärille lukemaan tavallista +raamatun-aamuläksyänsä. Toiset odottavat miss Longia kuulustamaan +heitä, ja kuluttavat aikaansa puhellen. Kolme tyttöä, yhtenä Jane +Harding, kuiskailevat innokkaasti. -- Kuulin, että hän on sekä ylpeä, +että tulinen, ja nyt huomaamme, että hän on petollinenkin, se pieni, +ilkeä olento. + +-- Tuollaiset rumat lapset ovat aina petollisia, sanoi Jane Harding, +joka ylpeili pitkästä kiekkuratukastaan ja säännöllisistä, elottomista +kasvonpiirteistään. + +-- Hyvä, Jane, sanoi kolmas, -- luulenpa totisesti, että sinun +velvollisuutesi on ilmoittaa miss Longille. Tällä nuorella neitosella +oli sangen kehittynyt velvollisuuden käsitys, mitä toverien vikojen +lavertelemiseen tuli. + +Samassa liittyi heihin eräs pitkä, suloinen tyttö, nähtävästi vanhin +heistä. Keskustelu taukosi ja vastatullut, Lizzie Spencer sanoi: + +-- Älä unhoita Jane, että autan sinua vanhan historian tutkimuksen +kirjoittamisessa. + +-- Voi ei, Lizzie! En unhoita, ole varma, kiitoksia paljon! + +Lizzien lempeä sydän ja miellyttävä käytös olivat tehneet hänet +kaikkien suosikiksi, mutta lapsellisen leikillisyyden ohessa oli +hänessä myös luonteen lujuutta. Aikaiset koettelemukset olivat +kypsyttäneet ja vahvistaneet hänen rakastettavaa, mutta ehkä liiaksi +myöntyvää luonnettansa. Oman heikkouden tunto oli opettanut hänet +turvaamaan mahtavaan auttajaan, jota hän rakasti todellisen kristityn +rakkaudella. Hänen vaikutusvaltansa koulussa oli suurempi, kuin hän +uskoikaan, sillä hän ei tiennyt, kuinka usein hänen lähestymisensä +keskeytti ajattelemattomien lasten sopimattomat puheet. Onnellinen +se koulu, ja onnellinen se opettaja, jonka vanhin oppilas on Lizzie +Spencerin kaltainen! + +Keskustelu Ruth-raukan virheistä keskeytyi Lizzien läsnäolon ja miss +Longin saapumisen takia. Kuitenkin sai Jane aamupäivän kuluessa +tilaisuuden kertoa havaintonsa, mutta miss Longin vakava kasvojen +ilme hämmensi hänet, eikä hän ollut oikein varma siitä, tarkoittiko +se häntä vai sitä sangen _vakavaa_ rikosta, jonka kertomisen hän piti +velvollisuutenaan. + +-- Odotan sinua huoneeseeni, kuiskasi miss Long Ruthin korvaan +lähtiessään lukuhuoneesta. + +Tyttönen seurasi heti opettajaansa perähuoneeseen, ja istui hänen +viereensä saatuansa viittauksen. Vähän mietittyään sanoi miss Long: + +-- Tahdon puhua kanssasi hiukan, Ruth. + +Ihmetellen lapsi katseli häntä vastaamatta, ja hän jatkoi: + +-- Ajattelitko ennen, kun kätkit ne omenat eilen? + +-- En. + +-- Oletko jälkeenpäin ajatellut sitä? + +-- En sen jälkeen, kun annoin ne Joelle, paitsi kerran luulen +ajatelleeni, mahtoiko Polly pitää niistä, ja antoiko hän Joelle. + +-- Ajatelkaamme nyt yhdessä, rakas lapsi, sitä -- miksi suutuit Joelle +eilisaamuna. + +-- Hän hän otti pennyn eikä tehnyt työtä kunnollisesti. + +-- Siis siksi, että hän otti, mikä ei ollut hänen omaansa. Kenen ne +omenat olivat, jotka annoit hänelle eilen? + +Ruth nousi hitaasti, ikäänkuin nähdäkseen miss Longin kasvot, hänen +kasvojensa ilme osoitti hämmennystä, mutta äkkiä selkeni se, ja +silmänräpäyksessä kätki hän epätoivoisesti nyyhkien päänsä miss Longin +syliin. + +-- Luulen, ettei ole mitään hyötyä täällä olostani, sanoi hän nostaen +päätään, -- olin usein ilkeä kotona, mutta en koskaan _varastanut_ +siellä. Voi, kuinka olin niin paha! Mitä sanoo Duncan? Ja uudestaan +kätki hän kasvonsa, uudestaan tulivat pidätetyt nyyhkytykset. + +Kun hän oli hiukan tyyntynyt, sanoi miss Long hänen pehmeätä, mustaa +tukkaansa silitellen: + +-- Tyttäreni, ei saa tehdä vääryyttä itselleen, eihän ollut +_tarkoituksesi varastaa_, Ruth? + +-- Voi, ei, ei! Se ei ollut tarkoitus. + +-- Silloin lapseni, teit sen ajattelemattomuudesta -- äkkinäisestä +sisäisestä pakosta -- ymmärrätkö, mitä tarkoitan? + +-- Kyllä, Duncan on sanonut -- olen usein ennenkin tehnyt niin, miss +Long. + +Miss Long voi tuskin olla hymyilemättä oppilaansa lapselliselle +avomielisyydelle. + +-- Mutta ehkä et ole ennen huomannut, sanoi hän, -- että siitä voi +koitua sinulle ikävyyttä. Tahdotko koettaa parantua siitä? + +-- Kyllä, -- tahdon alkaa tänään, jos autatte minua. + +-- Teen, mitä voin, mutta sinun täytyy saada parempaa apua, kuin minun. + +-- Minun täytyy pyytää Jumalan apua, sanoi Ruth hartaasti ja vakavasti. + +-- Siunatkoon hän sinua Jesuksen tähden. Ja ystävällisesti suudellen +lähetti miss Long Ruthin puutarhaan leikkimään. + +Oli kaunis päivä, ja pian unohti hän huolensa, ja hän olisi tahtonut +laulaa ja lentää kilpaa lintujen kera. Kaikki tytöt olivat ulkona; +muutamat istuivat puiden varjossa kirjoineen tahi käsitöineen, toiset +kävelivät, kaksi tahi kolme yhdessä, tuttavallisesti kieltään piesten. +Miss Long ei malttanut olla myös tulematta. Hän seisoi puutarhan +veräjällä juuri, kun Ruth juoksi yksin mielipolkuansa. Jane Harding +tuli erään toisen tytön kera häntä vastaan, pysäytti hänet ja kysyi: + +-- Oletko ollut tänään auttamassa rehellistä ystävääsi Joea kadun +lakaisemisessa? + +Pieni ruumis suoristui äkkiä ja kuin mikäkin ruhtinatar lausui hän +harvaan ja selvästi: + +-- Jane Harding, kuinka uskallatte sanoa minulle noin? + +-- Todellakin, sinulle! Tahtoisinpa tietää, kuka sinä olet. Mielestäni +vallan sopiva master Joen seuraan! -- Kuinkas oli niiden omenain laita, +he, he! + +Tämän epäystävällisen puhuttelun aikana oli lapsi raukka tullut aivan +kalpeaksi, ja lopuksi kähisi hän hampaittensa välistä: + +-- Minä vihaan teitä. Ja, kuulematta huudahdusta: tuollainen pieni +noita, juoksi hän miss Longin luo ja heittäytyi hänen syliinsä +nyyhkien: -- Oi miss Long, minä olen niin paha, olin niin vihainen, +mutta tarkoitukseni ei ollut tehdä sitä, ei todellakaan, oi, uskotteko +minua? + +Hän oli niin liikutettu, että miss Long vei hänet huoneeseen ja jätti +hänet sinne, luvaten tulla hetken perästä, jos hän tyyntyisi sillä +aikaa. Hän tapasi Janen tovereineen eteisessä. Jane huudahti heti: + +-- Miss Long, minä en sanonut hänelle mitään, kysyin vaan leikillä, +oliko hän auttanut Joea kadun lakaisemisessa -- sanoinko, Mary? + +-- En tiennytkään, sanoi miss Long, että sinä olit syynä sen +pikkuraukan mielenliikutukseen ja nyt hänen suruunsa. Ja vaikka Jane +Harding oli usein saanut nuhteita, ei hän koskaan unohtanut, mitä miss +Long tällä kertaa hänelle sanoi. + +Miss Long palasi perähuoneeseen, mutta seisahtui ovelle, sillä Ruth oli +polvillaan sohvan vieressä. Hän nousi äkkiä ja sanoi hiljaa: + +-- Rukoilin Jumalaa auttamaan minua, en ole ennen häntä rukoillut. + +He keskustelivat kauan, mutta Ruth ei kertaakaan lausunut sen tytön +nimeä, joka oli aiheuttanut hänen kiivastumisensa, eikä miss Longin +tarvinnut sitä kysyä. + +Emme siis ihmettele, että "se pieni vastatullut tyttö" oli koko +iltapäivän hiljaa ja että hän itki polvistuessaan sänkynsä viereen +illalla, kuten Alice Debylle kertoi. + + + + +NELJÄS LUKU. + +Sokea Polly. + + +Sillä aikaa, kun Alicella ja Debylla oli pieni kohtauksensa seuraavana +päivänä, meni Ruth Janen luo ja sanoi kainosti: + +-- Miss Harding, saanko sanoa teille jotain? -- ja sitten jatkoi +hän äkkiä: -- annatteko anteeksi sen mitä eilen teille sanoin. Olin +suuttunut, enkä tarkoittanut -- ainakaan en nyt tarkoita mitä silloin +sanoin -- olen pahoillani, että sanoin niin. + +-- Minä en vihaa ketään, sanoi Jane, -- luulen, että voimme tulla +hyviksi ystäviksi, jos niin tahdot. + +Ruth ei vastannut heti. Vihdoin sanoi hän: + +-- Koetan rakastaa teitä, Jane, mutta pelkään, ettette välitä minusta, +kun saatte nähdä, kuinka paha minä olen. + +Mutta Janen ystävyyskäsite ei ollut niin vakava, kuin Ruthin, eikä hän +oikein tiennyt, miten olisi vastannut tähän pieneen puheeseen. Hän ei +voinut kertoa Ruthin lupausta _koettaa_ rakastaa häntä, sillä sitä hän +ei ollut koskaan tehnyt eikä luultavasti yrittäisi nytkään, Ruthan oli +hänen terävän arvostelunsa mukaan koulun rumin ja pahasisuisin oppilas. +Mutta varo, Jane, ettei tämä "kauhea luonne" tule rakastettavammaksi +sinun omaasi! Varo, ettet saa ajattelemattomuudellasi ja tylyydelläsi +aikaan syvempiä haavoja, kuin Ruth intohimoisilla purkauksillaan, sillä +hän koettaa sanoilla ja töillä korjata, kun sinä sen sijaan et välitä +ollenkaan, että olet loukannut. + +Jane alkoi tuntea itsensä kovin kömpelöksi tämän hiljaisuuden +vallitessa, mutta samalla sai Ruth käskyn ottaa hatun päähänsä ja mennä +ulos miss Longin ja Lizzie Spencerin kanssa. + +Seuratkaamme heitä, sillä arvatenkin he menevät tervehtimään sokeata +Pollya. Joen selityksen mukaan oli heidän kotinsa noin puolen +peninkulman päässä. Tie sinne kulki holvikaaren kautta Mellestowin +parasta katua pitkin, sitten likaista syrjäkatua parin rohistuneen +huonerähjän ohi ja päättyi vieläkin likaisemman ja ränsistyneemmän +töllin luo, jonka edustalla joskus näytti olleen puutarha, mutta siitä +oli enää jälellä vaan pari viinimarjapensasta ja joku kukkanen, joka +ikäänkuin ympäristön autiutta pilkaten kohotti päätään valoa kohden. +Ovi oli auki, ja syyllä voi epäillä, voiko sitä ollenkaan sulkea. He +kurkistivat sisään ja huomasivat osuneensa oikeaan. Keskellä lattiaa +seisoi liikkumatonna, pää kumarassa noin kaksikymmenvuotias tyttö, +toisessa kädessä kahvikuppivatineen, toisessa leipäpalanen. Hän oli +nähtävästi kuullut askeleet ja äkkinäinen "kuka siellä?" ilmaisi hänen +hämmästyksensä. Tyttö raukka! Hän ei ollut tottunut kuulemaan muiden +vieraiden, kuin isän salametsästäjätoverien askeleita, mutta tulijat +eivät olleet niin meluavia. Hänen ei tarvinnut kauan ihmetellä, sillä +miss Long kiiruhti ilmoittamaan, että hän oli se rouvashenkilö, jota +Joe oli pyytänyt tulemaan sisarensa luo ja että hänen toverinsa oli +omenain antaja. Ruth katsoi punastuen Lizzieen, mutta tämä ei näyttänyt +tietävän mitään siitä asiasta. Pollyn kalpeat kasvot kirkastuivat; +hän koetti etsiä tuolia vieraillensa, mutta ennenkuin hän ehti selitä +hämmennyksestään, olivat nämä jo hankkineet istuinpaikat. Tuli takassa +oli melkein sammunut, mutta vieressä oli pieni varasto polttoainetta, +ja teekattila odotti valmiina liedellä. + +Miss Long kysyi Pollylta, kuinka hän voi toimia yksin päiväkaudet. + +-- Niin, katsokaas, ma'ami, minun täytyy koettaa tulla toimeen niin +hyvin kuin voin. Joe on hyvä poika minulle, saan tehdä huoneessa +enimmät toimet, ainoastaan tulta -- senkin voisin -- ei hän salli +tehdä, ja minä annan sen hänen mentyään iltapäivällä olla siksi, kun +hän taas tulee. Ja -- en tiedä, onko se oikein -- minä ajattelen usein, +että Jumala pitää sokeista erityistä huolta, ainakin on ilahuttavaa +niin ajatella, lisäsi hän melkein kuin itsekseen. + +-- Luulen, että olet oikeassa, sanoi miss Long; -- Jumala pitää huolta +kaikista lapsistansa, se on ainakin varma. Sinä olet lukenut hänestä, +joka tuli antamaan sokeille näkönsä. + +-- Kyllä, jumalan kiitos! En koskaan voi olla tarpeeksi iloinen +ja kiitollinen siitä, että olen saanut olla sokeain koulussa. Jos +en siellä olisi saanut kuulla asioita, jotka antoivat minulle +kärsivällisyyttä ja toivoa, olisin aikoja kuollut epätoivoon ja +kurjuuteen -- sillä kurja minä todella olin! Kaikki oli pimeätä, +ei mitään tulevaisuutta, johon katse voi kiintyä -- oi, se oli +hirveätä. Istuessani täällä yksin minä väliin raivostuin -- linnuille, +kun ne lauloivat, Jumalan ihanalle auringolle ja lähistössä +leikkiville lapsille, -- mutta en koskaan Joelle enkä isälle. Oi, +en niille kahdelle! Kun Joe iltasin tuli kotiin, silitin hänen +tukkaansa saadakseni hänet puhumaan -- hänen äänensä muistutti niin +äiti-raukkaani. -- Nyt tiedän, että se oli Jumalan hyvyyttä, ja se +esti minun kadottamasta järkeäni, vaikka en minä silloin pitänyt +Jumalaa hyvänä. Mutta minun ei pitäisi näin puhua itsestäni. -- +Kaikkivaltiaalle kiitos, se onnetoin aika on nyt ohi. + +Miss Long katseli ympärilleen tuossa kurjassa huoneessa, ajatteli +juoppoa isää ja noita pimentyneitä silmiä, ja hän ihmetteli sitä +kärsivällisyyttä ja toivoa, joka vaikutti, että "se onnetoin aika oli +ohi." Mutta hän toivoi Pollyn puhuvan enemmän itsestään ja kysyi, +kuinka kauvan siitä oli, kun hän pääsi asyyliin. + +-- Minä pääsin sinne viimeisen edellisenä talvena, ma'ami, mutta minä +en voinut olla siellä kauvan, sillä se rouva, joka minun puolestani +maksoi, kuoli. Mutta minä olin oppinut lukemaan ja monta muuta hyvää +asiaa. Olen siitä saakka koettanut jatkaa, sillä johtaja antoi minulle +raamatun -- ei sellaista korkokirjaimilla, se oli liian kallis -- mutta +Joe lukee siitä aina joskus kappaleen. + +-- En luullut hänen osaavan lukea, sanoi Ruth. + +-- Ei se hyvin käy, mutta hän koettaa edistyä, miss. Hän kävi koulua +äidin eläessä, ja kun minä osasin muutamia värsyjä ulkoa, voin ohjata +häntä, mutta nyt osaa hän itse melkein kaikki. Oi, ma'ami, siinä +kirjassa on ihmeellisiä asioita! Toisinaan mietin kokonaisen päivän +yhtä tahi kahta värsyä. + +-- Sillä tavoin sen muistaa, Polly. + +-- Usein annan lukea, kuinka Jesus paransi sokean miehen Jerikossa; -- +hän vaipui hetkiseksi mietelmiinsä. + +-- Pidätkö niin siitä? Mutta Jesus ei ole enää parantamassa sokeita, +Polly. + +Hän ymmärsi miss Longin ajatuksen ja sanoi: + +-- Ei täällä, mutta hän parantaa sokean kuitenkin. Hän on tehnyt minun +pimeyteni valoksi. Väliin ajattelen, että jos hän olisi täällä, en sitä +häneltä ensiksi pyytäisi. Ehkä en näkevänä osaisi häntä niin selvästi +ajatella. Aivan varmaan on eräs asia, jota minä enemmän toivoisin. + +Miss Long tahtoi tietää, oliko se sellaista, jossa maallinen ystävä voi +auttaa. Mutta Polly sanoi sen koskevan isää, ja hänen kasvonpiirteensä +saivat samalla niin surullisen ilmeen, että miss Long muutti puheen +ainetta ja kysyi tahtoisiko hän vielä päästä sokeain kotiin, hän ehkä +voisi siinä asiassa tehdä jotain hänen hyväkseen. Alaksi tämä ajatus +näytti valtaavan hänet, mutta tarkemmin ajateltuansa sanoi hän. + +-- Vaikka en voikaan paljoa tehdä, en kuitenkaan tahtoisi jättää kotia. + +Hän oli hyvin kiitollinen miss Longille, mutta sanoi, että nyt kun hän +ei enää pitänyt itseänsä vaan toisten rasituksena, oli hänestä parempi, +että hän oli kotona Joen tähden, ja isäki ikävöisi, jos hän joutuisi +pois kotoa. + +Luvattuaan pian tulla takaisin, sanoivat he jäähyväiset tälle +tyytyväiselle ja onnelliselle sokealle tytölle. + +Ruth oli koko ajan ihmetellen katsellut sokeata tyttöä ja huonetta. +Hän ei ollut koskaan nähnyt niin köyhää kotia eikä tiennyt, että oli +vieläki köyhempiä olemassa ajalliseen elämään katsoen -- ja että +todellisesti rikkaita Jesuksen siunauksesta oli niin vähän. + +Hän kulki kotiin päin hiljaa ja ajatuksissansa. Vihdoin hän kysyi: + +-- Miss Long, onko sokean helpompi olla hyvä? + +-- En usko, että Polly sanoisi niin, Ruth. Ulkonaisia kiusauksia ei +olisi niin paljon, mutta sisälliset olisivat sitä suuremmat, äärettömän +paljoa suuremmat. Ja ajattele, ettei koskaan saa _nähdä_ Jumalan +kaunista luontoa, joka hänen rakkaudestaan todistaa, eikä voi lukea +siitä eikä hänestä! + +-- Oi, niin, olen niin iloinen! Olin unohtanut sen; ja tiedättekö, +minusta tuntui, kuin tahtoisin olla Polly, kun kuulin hänen niin +puhuvan. Mutta pelkään, että se oli väärin -- se oli kiittämättömyyttä. + +Miss Long ei vastannut. Mahtoiko hänkin ajatella samoin? + +Ruth uneksui yöllä, että hän leikki ja lakasi käytäviä Alicen kanssa +ja että Alice tahtoi sitoa hänen silmänsä, jotta hän voisi lakaista +paremmin. Hän heräsi -- kaikki oli pimeää -- ja silmänräpäykseksi +valtasi hänet ajatus: "minä olen sokea!" Mutta samassa tuli kuu +näkyviin ja heitti valojuovan sisään. Silloin hän hymyili ja kiitti +Jumalaa siitä, että hän voi nähdä, ja nukahti jälleen. -- -- -- + +Emme ole vielä paljoa puhuneet eräästä kouluelämän sangen tärkeästä +puolesta -- läksyistä. Mutta kukapa pieni tyttö ei tietäisi, mitä +Ruthin oli opittava kymmenvuotiaana? Se oli enimmäkseen lukemista, +kirjoitusta ja laskentoa, hiukan ranskaa ja saksaa, sekä aivan vähän +soitantoa ja tanssia. Ruth oli jäänyt koulutiedoissa jälelle, mutta +hänellä oli nopea käsityskyky, ja Alice saa varoa, ettei hänen +ystävänsä mene hänen ohitsensa ja kykene vielä kilpailemaan siitä +luokan etevimmälle oppilaalle määrätystä palkinnosta, josta Alice oli +kertonut. Heidän luokallansa on paitsi heitä ainoastaan kaksi tyttöä, +ja nämä ovat niin hitaita ja laiskoja, vaikka ovatkin vanhempia, että +Alice on jo ruvennut pitämään itseänsä onnellisena kilpailijana. Ruth +puolestaan ei sitä ajattelekaan, sillä hän, joka on tullut kouluun +kuusi viikkoa myöhemmin, ei luonnollisesti voi sitä saada, ja kun +hän sitäpaitsi on, veljen sanojen mukaan, "pieni tietämätön raukka." +Enimmän huolta tuottaa hänelle ranskan oppiminen. Hän unohtaa hetkisen +perästä, mitä "mademoiselle" on opettanut ja lausuu sanat väärin. Hän +joutui melkein epätoivoon, saadessaan saman läksyn uudestaan niin +monta kertaa. Kun sitten Lizzie Spencer rupesi pitämään huolta läksyn +valmistuksesta, alkoi sekin mennä yhtä hyvin, kuin toisetkin aineet. + +Mutta emme saa jättää häntä nyt enää nukkumaan. Kuutamon sijaan tuli +pian auringon paiste, ja molemmat pikku tytöt olivat hyvissä ajoin +ylhäällä ja puettuina sekä kävelyllä puutarhassa. + +-- Tiedätkö, Alice, että sinun poissa ollessasi eilen kävimme Joen +sokean sisaren Pollyn luona. Hän on ollut sokea kolmentoista vanhasta +saakka ja nyt hän on kahdenkymmenen! Eikö se ole hirveätä? Mutta hän ei +näytä sitä paljon surevan -- ainakaan nykyään. + +-- Noo, luulenpa, etten minäkään siitä välittäisi. + +-- Oi, Alice, sen sinä varmaan tekisit! Miksi noin sanot? + +-- Siksi, että minä koetin kerran, sanoi hän salaperäisellä äänellä. + +-- Koetit! Kuinka sitä voit koettaa? + +-- Kerran pidin silmäni kiinni koko pitkän kävelymatkan ajan ja annoin +taluttaa itseäni. Ihmettelin, kun huomasin olevamme kotona, vaikka +luulin, että olimme puomiveräjän luona, se oli melkein hauskaa. + +-- Oi, rakas Alice, älä sano niin! Unohdat, että koko ajan aioit +aukaista ne, mutta ajatellaanpa, ettet olisikaan voinut -- olisitko +silloin hämmästynyt? + +-- Noo, arvelen, että se olisi ollut toista. Kuka taluttaa Pollya? + +-- Ei kukaan. Sehän onkin pahinta. Hän on toisinaan melkein päiväkaudet +yksin kotona ja hapuilee ympäri huonetta. Tuskin voin olla itkemättä, +Alice, nähdessäni hänet. Mutta hän on niin hyvä! + +-- Luulen, että kaikki köyhät ovat hyviä, etkö sinäkin luule, Ruth? +Minä tunnen erään toisen köyhän, äitini vanhan hoitajan, Debyn, ja hän +on niin hyvä, aivan varmaan ne kaikki ovat hyviä. + +Mutta Ruth ei ollut aivan varma. Hän oli Joen puheiden ja omien +havaintojensa perusteella tullut vakuutetuksi, että Pollyn isä oli +kaikkea muuta, vaan ei hyvä. Hän ei kuitenkaan tahtonut sanoa siitä +mitään, hän kertoi vaan kuulleensa kerran sanottavan, etteivät köyhät +aina pääse taivaaseen sentähden, että he ovat köyhiä, eikä hänen +mielestään köyhyys _aina_ tee heitä hyviksi. + +Hän kuvaili Alicelle useita yksityisseikkoja Pollyn aineellisesta +asemasta: kuinka siellä oli vain kaksi eheätä kuppia hyllyllä, ja +ettei hän luullut heillä olevan voita illalliseksi, että lattia oli +niin epätasainen, että hän ihmetteli, kuinka Polly voi siinä liikkua +kaatumatta, että puutarhassa oli vaan yksi laji rumia kukkia. Polly ei +tietysti voinut tätä nähdä, mutta hän ihmetteli, ettei Joe välittänyt +kauniimmasta. Ja sitten hän aikoi pyytää miss Longilta, että Joe +seuraavana vuonna saisi ottaa osaa näyttelyyn ja puutarhurilta vähän +siemeniä hänelle, se innostaisi häntä. Aamiaisen aikana käytti Ruth +tilaisuutta hyväkseen esittääkseen asian miss Longille, joka puolestaan +hyväksyi hänen suunnitelmansa. Mutta kun vihannekset olisivat Joelle +hyödyllisempiä, sanoi hän, että oli varattava erityinen palkinto +parhaasta vihanneskorista. + +-- Mutta kuka kilpailee hänen kanssaan -- kysyi Alice, meillä ei ole +vihanneksia. + +-- Ajattelen, että on koetettava saada useampia pieniä poikia ottamaan +osaa kilpailuun. Sillä aikaa täytyy teidän vakuuttaa Joelle, että hänen +puutarhanhoitotaitonsa tuottaa hänelle etua ja palkinnot ovat myös +määrättävät. + +Huomaamme, että Alice on jo pian voittanut ennakkoluulonsa +Ruthin suhteen, ja he ovat tulleet hyviksi ystäviksi. Alice oli +todellisuudessa sangen miellyttävä pikku tyttö mutta vaikka niin ei +olisi ollutkaan, ei hän olisi voinut vastustaa Ruthin ystävällistä +kohteliaisuutta ja avomielisyyttä, sillä yhdenikäistensä seurassa +unohti hänkin vaiteliaisuutensa. + + + + +VIIDES LUKU. + +Revitty ainevihko. + + +Ruth oli lopettanut varsinaisen päivätyönsä ja istuutunut +mielipaikkaansa, avonaisen akkunan ääreen lukeakseen satukirjaa, jonka +Alice oli lainannut hänelle. Mutta pian liitelivät hänen ajatuksensa +kauas kotiin, Duncaniin, veljen kirjeisiin -- viimeinen oli tullut +viikko sitten. -- Oli niin hauskaa saada häneltä kirjeitä, hän kertoi +aina sitä mitä hän mieluimmin tahtoi tietää. Hän ajatteli, mahtoiko +hän pitää häntä parempana tämän vuosipuoliskon perästä, ja hän muisti, +että hän nyt juuri oli ollut koulussa kuukauden, ja että vajaan kolmen +perästä hän taas saa olla hänen luonaan ja kertoa hänelle kaikki; ja +hän nauroi melkein ääneen tätä ajatellessaan. + +Hänen pieni ilmalinnansa hajosi kuullessaan nimeänsä lausuttavan. Eräs +ylempi luokka palasi ranskan tunniltaan kovaäänisesti keskustellen. + +-- Noh, sehän vaan vahvistaa minun ajatustani, sanoi eräs kovalla +äänellä. -- Saatte olla varmat, että Ruth Leigh on syyllinen. Mutta +minun mielestäni ei sinulla ole syytä välittää siitä, onneksi se vaan +sinulle oli. + +-- Mitä tarkoitat? + +-- Niin, eikö se ole vapauttanut sinua ainakin kolmesta huonosta +arvosanasta? Tiedäthän, että sinä siitä tavallisesti saat huonon, +ja pari kolme sellaista tällä viikolla olisi tuntuvasti vähentänyt +palkinnon saamisen mahdollisuutta -- ja tiedäthän, että jos viikossa +saa kaksitoista huonoa, menettää viisikymmentä hyvää. + +-- Siispä olet onnellinen tyttö, Jane! -- sanoi toinen, -- sinun +pitäisi mielestäni kiittää Ruthia. -- Ruth, Ruth, missä olet? +Tule saamaan kiitollinen tunnustus miss Hardingille tekemästäsi +palveluksesta. + +-- Minun mielestäni teette hyvin väärin, sanoi Lizzie välittäen, -- +että syytätte Ruthia edes kysymättä häneltä. Tule tänne Ruth! + +Tyttönen tuli piilopaikastaan esille. + +-- Oletko repinyt lehden Janen ranskan vihosta? Kun menimme luokalle, +oli hänen illalla kirjoittamansa aine siitä revitty. Sano minulle, +Ruth, oletko tehnyt sen. + +-- En tiedä mitään Janen aineesta, en tiennyt, että hän oli +kirjoittanutkaan mitään, vastasi hän varovaisesti. + +-- Älä kiertele nyt, sanoi eräs pitkä ja hoikka tyttö, -- rehelliseen +kysymykseen on annettava rehellinen vastaus; oletko tehnyt sen tai et? + +-- Näen, ettei sanojani uskota, enkä minä siis puhu mitään. + +-- Aivan oikein, sanoi ensimäinen tyttö, kääntyen toisiin, -- olin +varma, että hän on tehnyt sen. Ja sitäpaitsi, eikö se, mitä Annie +sanoi, ole tarpeeksi todistusta, että hän juuri tänä aamuna oli kysynyt +Janen kirjahyllyä. Mitäs siitä sanot, Ruth. + +Mutta Ruth oli vaiti. + +-- Vastaa, Ruth, jos voit, sanoi Lizzie ystävällisesti. -- Sano, mitä +hait Janen hyllyltä? + +Ei vastausta. Pienet huulet olivat päättäväisesti puristuneet yhteen. + +-- Antakaa sen nyt olla, sanoi Jane, -- minä en siitä välitä. + +-- Mutta minä välitän, Jane, sanoi Lizzie, -- ja olen pahoillani, ettei +miss Long ole täällä ottamassa siitä selvää. -- Ruth, minä en vieläkään +voi uskoa, lisäsi hän kääntyen häneen. + +-- Etkö? Minä voin, sanoi eräs, -- intohimoinen ja kostonhaluinen. Ne +kuuluvat tavallisesti yhteen. Sinunkin, Lizzie, täytyy tunnustaa, ettei +se ole mikään rakastettava luonne. + +Lizzie teki vielä yrityksen. -- Ruth, _minulle_ sinä varmaan vastaat. + +Ensi hetkellä näytti hän aikovan vastata, mutta äkkiä sulkeutuivat taas +huulet, hän kääntyi ja meni hiljaa entiselle paikalleen akkunan viereen. + +-- Antakaa lapsiraukan mennä, sanoi Jane. -- Vakuutan, etten siitä +välitä. Mutta sinua, Lizzie, pyydän, ettet siitä puhu miss Longille; en +tahtoisi, että lasta toruttaisiin, enkä luule hänen sillä oikeastaan +mitään pahaa tarkoittaneen. + +-- En voi luvata, Jane, sanoi Lizzie vakavasti, -- sillä minä en ole +yhtä varma kuin sinä Ruthin syyllisyydestä. Ja tekipä sen kuka hyvään +-- miksikään erehdykseksi en minä sitä usko -- oli se niin huono teko, +ettei sen voi antaa noin vaan mennä. + +Hän poistui. + +-- Hyvä, saammehan nähdä, kuka on oikeassa, sanoi pitkä tyttö. -- +Lizzie ei usko mitään suosikeistaan, mutta miksi Ruth on yksi niistä, +sitä on vaikea tietää. + +-- Antakaa sen nyt olla, sanoi Jane ärtyisesti, -- totisesti, kun en +minä siitä välitä, ei tarvitse muidenkaan sitä tehdä. Kas tuolla tulee +kirjeen kantaja, saapa nähdä, onko hänellä minulle kirjettä. + +Viiden minuutin kuluttua noputettiin ovelle. Ruth syöksähti ylös -- +tässä postissa tulivat Duncanin kirjeet. -- Kirje miss Leighille, +ilmoitti palvelija. Silmänräpäyksessä lensi hän poikki huoneen ja +takaisin paikalleen. Ahmimalla luki hän sen sisällön. + +Mutta miksi kalpeni hän ja hiljaa lähti huoneesta pitäen kirjettä +kädessään? + +Puoli tuntia sen jälkeen kuuli Lizzie Spencer huoneestaan tullessaan +nyyhkytystä viereisestä huoneesta. Hän avasi hiljaa oven. Heikko ääni +nyyhki; -- Oi miksi lähetit minut luotasi. Se oli _hyvin_ hirveätä, +Duncan! + +Lizzie ajatteli: -- Tekikö _hän_ sen todellakin. Hän sanoi: -- Ruth, +miksi täällä makaat? Olen tullut luoksesi, sano minulle kaikki. Tämä +sanottiin lempeästi, mutta kuitenkin sellaisella äänellä joka vaati +tottelemista. + +Ruth nosti päätään kuullessaan Lizzien äänen, ja rypistynyt, kyynelien +kastelema kirje tuli näkyviin. Lizzie tuli melkein iloiseksi, +huomatessaan, että Ruthin suru ei ollutkaan aiheutunut siitä, mitä +koulussa oli tapahtunut. + +-- Oi, Lizzie, hän matkustaa tiehensä -- hän matkustaa tiehensä! + +-- Kuka matkustaa tiehensä, Ruth? + +-- Duncan! Tässä on hänen kirjeensä, hän ei tule koskaan takaisin, ei +kirjoita enää koskaan minulle! Hän oli aivan lohduton, vaikkei hän +itkenyt enää. + +-- Onko siinä todellakin niin, kysyi Lizzie. + +-- Kyllä, minä luulen -- en voinut sitä oikein lukea, luetteko sen +minulle? Hän antoi kirjeen Lizzielle, joka luki: -- Ehdin kirjoittamaan +sinulle Ruthiseni, vaan pienen lapun tänään, sanoakseni, ettet +odottaisi mitään tietoja nyt niin usein kuin tavallisesti. Liikeasiat +pakoittavat minut matkustamaan Bermudaan, toivoakseni vaan vähäksi +aikaa; täydyn matkustaa jo ehkä huomenna. Saat tietoja minulta, rakas +lapsi, niin pian kun mahdollista. Koeta unhottaa, että olen tavallista +kauempana sinusta. Tiedän, että olet pieni, kiltti tyttö; ja jos +en joudu kotiin loma-ajaksi, saat viettää sen lady Douglaan luona +Beachfieldissä, mihin usein olemme yhdessä aikoneet matkustaa. Kirjoita +minulle, milloin parhaiten voit. Miss Long sanoo sinulle osoitteeni, +kirjoitin juuri hänelle. Jumala siunatkoon pientä siskoani! Iloitsen +ajatellessani, että hän on tyytyväinen ja onnellinen, ja niin hän on, +jos hän on hyvä. + +Lizzie lopetti ja katsoi kuulijaan. + +-- Kuten näet, Ruth, ei se ole niin pahaa, kuin luulet, onko? + +-- Luulin hänen sanoneen, ettei hän koskaan kirjottaisi. Mutta +lupa-aika, Lizzie, olen varma, ettei hän tule siksi! Hän sanoo, kuten +näet, "ehkä," ja minä tiedän mitä se merkitsee, sekin minun täytyy +jättää! Ääni oli niin surullinen. -- Mutta sitä en voi unohtaa, että +hän on kaukana. En voi nyt koettaa saada hyvää todistusta siksi, että +hän sen jouluna näkisi. + +-- Ethän aikone sentähden jättää koettamatta sitä? + +-- En välitä miellyttää ketään muita, kuin Duncania, Lizzie. Ei kukaan +pidä minusta sillä tavalla, kuin hän. + +-- Eikö? Eikö hänkään, joka antoi sinulle Duncanin veljeksi? Eikö +kukaan välittänyt sinusta tuonoin, kun rukoilit anteeksiantavaa ja +lempeää sydäntä? Eikö Jesuskaan, kun hän otti lapsia syliinsä, tahi +kuoli ristillä? Oi, Ruth, älä sano, ettei sinusta kukaan välitä. -- +Etkö tahdo koettaa miellyttää _Häntä_? + +-- Duncanin sijastako? + +-- Ei niin, mutta siten, että samalla miellytät _Häntä_, kuin Duncania; +ja kun Duncan on poissa, on _Hän_ läsnä; ja kun Duncan ei voi nähdä +yrityksiäsi, _Hän_ näkee, ja saat olla varma, että Hän pitää sinusta. + +Hetken perästä Ruth sanoi: + +-- Se on ainoa, jota Polly koettaa miellyttää, mutta minun täytyisi +koettaa enemmän, koska _Hän_ on antanut minulle silmät. -- Hetken +perästä hän lisäsi: -- Tahdon koettaa, Lizzie. Jos voisin nyt heti +tehdä jotain, en ehkä unohtaisi niin pian. + +-- Ylpeyskö sinua äsken esti vastaamasta tytöille? + +-- He eivät uskoneet minua, uskotko sinä, Lizzie? + +-- Uskon. Tahdotko sanoa minulle? + +-- Kyllä, sanon sen nyt: en ollut koskenut vihkoon, ja Janen hyllyä +kysyin pannakseni sinne häneltä lainaamani kartan. + +-- Sinun täytyy sanoa se heille, Ruth. + +-- En voi, he eivät usko minua. + +-- Älä siitä välitä. Sanonko sinulle, mitä Jesus teki, kun ihmiset +eivät häntä uskoneet? + +-- Sanoiko hän heille kahdesti? + +-- Hän teki enemmän, Ruth. Hän paransi sairaan miehen uskottomille +ihmisille todistukseksi, että hänellä oli valta, ettei hän ollut mikään +petturi, ja että hän voi antaa synnit anteeksi. + +-- Mutta minä en voi todistaa, Lizzie. + +-- Et nyt, mutta jos tahdot olla Jesuksen kaltainen, täytyy sinun tehdä +mitä voit, välittämättä siitä mitä he sanovat. Sano tyyneesti se, mitä +olet minulle sanonut, ehkä Jumala lähettää todistuksenkin, ja jos ei, +koettelee hän sinun kärsivällisyyttäsi. Teetkö nyt niin? + +-- Kyllä, jos hän auttaa minua. + +-- Rukoilkaamme sitä, rakas Ruth. + +Hetken perästä meni Ruth kouluhuoneeseen Janen luo ja sanoi: + +-- Jane, minä en repinyt sinun vihkoasi. Hyllyllesi panin sen kartan, +jonka lainasit minulle; muistat kai että annoit sen eilen ja nyt se on +paikallaan. Sinun täytyy uskoa minua. + +-- Uskon sinua, Ruth, sanoi Jane, enkä tahdo puhua mitään enää koko +asiasta. + +-- Kylläpä olet merkillisen herkkäuskoinen, Jane, se minun täytyy +tunnustaa, sanoi Annie. -- Miksei hän sitä heti sanonut? Minusta +näyttää, kuin olisi hän käyttänyt aikaa keksiäkseen tuon jutun! + +Kaikista yrityksistään huolimatta ei Lizzie voinut keksiä todistusta +Ruthin viattomuudelle. Näytti kuin koko asia jäisi ainaiseksi +salaisuudeksi. + +Eräänä päivänä, kun hän jo oli lakannut sen selville saamista +toivomastakin, tuli Ruth juosten häntä vastaan puutarhassa. + +-- Katso, Lizzie, ole hyvä ja katso, huudahti hän näyttäen kokoon +puserrettua paperipalloa, -- ehkä tämä on se lehti, oi, toivoisin, että +se lopultakin selviäisi! + +-- Mikä se on? Mistä löysit sen? + +-- Alice ja minä heitimme palloa kouluhuoneessa, se lensi sen sinisen +verhon takana olevaan uuniin, ja sitä hakiessani löysin tämän sieltä. +En ole avannut sitä, ja kun näin, että se oli viivattu samalla tavalla, +kuin ainevihot, toin sen heti sinulle. + +Lizzie avasi sen. Se oli nyt se kadonnut lehti. -- Mutta, Ruth, vielä +ei ole todistettu, kuka sen on pannut sinne, sanoi hän. + +Ruthin kasvot synkistyivät. Voitettuaan ylpeytensä oli hän hartaasti +koettanut todistaa syyttömyyttään. -- Odota hiukan, sanoi Lizzie +epäilevästi tarkastellen uudelleen paperia, -- en ole ihan varma eikö +hän nyt vapauta sinua. -- Odota täällä, menen puhumaan Janen kanssa. +Lizzie riensi kouluun Ruthin löytö kädessään. Hän arveli toistenkin +vanhempien tyttöjen olevan siellä, mutta sitä ei nyt voinut auttaa. +Kaikki olivat Ruthia epäilleet ja kaikkien tuli tietää totuus. Hän +sanoi heti Janelle: + +-- Jane, olitko kirjoittanut aineen sille lehdelle, joka vihostasi +revittiin joku päivä sitten? + +Jane vastasi vihaisesti: + +-- Kyllä, luonnollisesti, koko ranskan kirjoituksen. Mutta toivon että +unohtaisit koko tuon joutavan tapauksen, vakuutan, että minä olen sen +kokonaan unohtanut. + +Lizzie näytti hyvin vakavalta sanoessaan: + +-- Oletko unohtanut sen niin pian, Jane? Olen pahoillani, että olet +niin tehnyt. + +Jane purskahti itkuun. -- Tuo sinun puheesi on hyvin epäystävällistä, +Lizzie. En minä sille harjoitelmalle mitään voi, se on poissa; siinä +kaikki. + +-- Se on löytynyt, sanoi Lizzie tyyneesti, eikä minun tarvinne sanoa +sinulle, Jane, että koko aineen sijasta on siinä kaksi riviä. Meidän ei +ole nyt vaikea arvata sen hävittämisen syytä, joka ainoastaan yhdellä +voi olla. + +Yleisen äänettömyyden ja hämmästyksen vallitessa pani Lizzie +paperilipun pöydälle ja sanoi mennessään ulos: -- Minun täytyy sanoa +Ruthille, että hänen syyttömyytensä on todistettu. + +-- Nyt olet vapaa siitä epäilyksestä, Ruth, sanoi hän, kun he +kohtasivat toisensa. + +-- Voi, Lizzie, olen niin iloinen -- niin kovin iloinen! -- vastasi +Ruth loistavin silmin. -- Mutta kuinka sait selvän siitä? Kuka sen teki? + +-- Näin, että koko aineen sijasta oli kirjoitettu ainoastaan vähäinen +osa, ja siitä päätin, että hän oli tehnyt sen itse, eikä hän kielläkään +sitä. + +-- Oi, Lizzie, kuinka voi hän tehdä niin? Olen niin pahoillani hänen +tähtensä, etten voi olla oikein iloinenkaan. Mutta toisten ei tarvitse +sitä tietää, Lizzie, vai kuinka? Se oli hirveätä Janelle, enkä minä +niin paljon välitä siitä, että ne minua epäilevät -- ainakaan nyt, kun +sinä sen aivan varmaan tiedät. + +-- Minä tiesin sen _aivan varmaan_ jo ennen, Ruth, sanoi Lizzie +hymyillen, mutta nyt sen tietävät kaikki. Olisin tehnyt vääryyttä +sinulle, jos en sitä olisi kertonut heille. + +-- Minusta tuntuu, kuin olisin tehnyt jotain sopimatonta Janelle, +toivoisin voivani hyvittää hänet, Lizzie, tahdotko puhua Janelle, kuten +minullekin, tahdothan, lisäsi hän äkkiä. + +Lizzie vastasi suudellen häntä: -- Tule nyt sisälle, Janen täytyy sanoa +sinulle, että hän on pahoillaan, jos hän on. + +-- Luulen hänen olevan, koska hän aluksikaan ei toivonut, että minua +olisi syytetty, eikä olisi tahtonut puhuttavan siitä mitään. Mutta en +tahtoisi pakoittaa häntä tekemään sitä toisten kuullen. + +Mutta Lizzie ei näyttänyt ollenkaan laupiaalta, viedessään Ruthin +kouluhuoneeseen. Siellä vallitsi hiljaisuus; ehkä paha omatunto vaivasi +useampia ennenaikaisen epäluulon tähden. + +En ole tahtonut, että kukaan olisi häntä syyttänyt, Lizzie, sanoi Jane +vihaisesti kääntyen heihin, -- sinä tiedät sen, ja mielestäni pidät +melua tyhjästä. + +-- Häpeä, Jane! -- sanoi Annie. -- Ruth, sinun täytyy antaa anteeksi +meille kaikille. Minä puolestani olen pahoillani, että syytin sinua. +Tule lyömään kättä! + +Toiset seurasivat hänen esimerkkiään. Jane yksin seisoi paikallaan ja +näytti happamalta. Ruth oli iloinen päästessään pois, puutarhaan, missä +hän hetkisen perästä lauleli. + +-- Unohdin Jane raukan. Hän on varmaan onnetoin, sanoi hän. Mutta hän +oli niin iloinen, ettei hän voinut, pidättää sen ilmoille puhkeamista, +ja pian kaikui taas hänen laulunsa kilpaa lintujen kera. + +Äkkiä kuuli hän takanaan äänen: + +-- Ruth, tahtoisin puhua kanssasi. + +Se oli Jane. Hän tyrskähti itkuun ja sopersi: Ruth, olen _hyvin +pahoillani!_ En tahtonut sitä äsken sanoa, mutta se on totta. + +Ruth kurotti kasvonsa suudeltavaksi anteeksiannon merkiksi ja sanoi: + +-- Olen varma, Jane, että nyt tulet onnellisemmaksi; unohtakaamme koko +asia; ainakin -- lisäsi hän -- se mikä minua koski. + +Janen mentyä mietti Ruth, oliko Lizzie mahtanut puhella hänelle. + + + + +KUUDES LUKU. + +Palkinto. + + +Tavallista pitempi aika kului ennenkuin Alice uudelleen meni Deborahin +luo, sillä Debby oli hoitanut vanhaa ystäväraukkaansa alakerroksessa +ja eroitettu nyt hänestä ainaiseksi tässä elämässä. Mutta kuka voi +sanoa, kuinka paljon ijäisyyteen matkaaja oli saanut lohdutusta niistä +elämän sanoista, joita Debby niin kärsivällisesti oli hänelle joka +ilta vuosien kuluessa lukenut? Hän oli ollut kauan aikaa väsynyt +tien pituuteen, sillä kahdeksankymmentä vuotta oli hän pyrkinyt sitä +eteenpäin, ja hänen viimeiset sanansa olivat: -- Olen päättänyt sen -- +niin, päättänyt! + +Debby istuu nyt siistityssä huoneessaan puoleksi juhlapukimissaan. Hän +kaipasi kyllä ystäväänsä, mutta vanhan suru ei tunkeudu niin syvälle +sieluun, kuin nuoren, sillä jos niin olisi, veisi suru pian _harmaat +hiukset_ hautaan. + +Ovelta kuului kovaa koputusta, ja ennenkuin Debby ehti sinne, ryntäsi +sieltä Alice. Hänen takanansa näkyivät Ruthin vähän ujot kasvot. Alice +riensi saamaan suutelon. + +-- Tämä on Ruth, hyvä Debby! Pyysin saada ottaa hänet mukaani +tervehtimään sinua. Olisimme tulleet jo ennen, mutta kukaan ei ehtinyt +saattamaan meitä. Miss Long seurasi meitä portille, ja hän tulee tunnin +kuluttua meitä noutamaan. Tänään emme ehdi juomaan teetä. + +Alicen puhellessa suuteli Debby pientä vierastaan ja asetti esille +kaksi tuolia. Mutta Alice piti vanhan paikkansa, Debbyn polven +mukavimpana. Sitten alkoi hänen väsymätön kielensä taasen: + +-- Ensiksikin, Debby, tulet sinä juomaan teetä meidän kanssamme +lopettajaispäivän edellisenä iltana -- juuri meidän kahden. Miss Long +lähettää sinulle sellaisen tervehdyksen, ja minä toivon, että tulet, +tulethan? Sano nyt! + +-- Miss Long on hyvin ystävällinen, ja minun tekisi kyllä mieleni, +mutta ehkä ilma tulee siksi jo liian kylmäksi minulle, ja onhan +lukukautta vielä paljon jälellä. + +-- Ei paljoa yli kuukauden, Debby. Sitä ennen emme ehkä saa sinua nähdä. + +Debby lupasi tulla, jos voi. + +-- Meillä tulee olemaan hyvin hauskaa, sillä miss Long on luvannut +kirjastohuoneensa meille siksi, ja toinen meistä saa tarjota teen. En +tiedä kuinka voimme sopia siitä, kuka sen tekee. + +-- Minun mielestäni -- sanoi Ruth ensikerran äänensä ilmaisten, -- että +Alice voisi sen tehdä ensiksi, minä en ole koskaan sellaista tehnyt. + +-- Mutta ettekö pitäisi siitä, ystäväiseni? + +-- Voi, kyllä, paljonkin! Ja hän punastui ajatellessaankin sitä. + +-- Minun mielestäni löytyy vaan yksi ratkaisukeino, sanoi Alice, +nimittäin, että se, joka saa palkinnon, tekee sen. + +-- Oi, Alice, kuinka hyvä keino! -- huudahti Ruth, -- kuinka sen tulit +keksineeksi? Mutta jos Margaret eli Anny saa sen? En sitä kuitenkaan +usko, niillähän on ainoastaan puolet sinun arvosanamäärästäsi. + +-- Kuinka sen tiedät, kysyi Alice innokkaasti. + +-- Minä laskin ne edellisellä viikolla. Eihän se ollut väärin, vai +oliko, luuletteko? -- kysyi hän kääntyen Debbyyn. + +-- En tunne oikein niitä asioita, miss Ruth, mutta luulen, ettei se +juuri aivan viisasta ollut. Kuinka paljon teillä on? + +-- Oh, niitä minä en viitsinyt laskea. Minulla ei ole vähintäkään +mahdollisuutta, kuten tiedätte, ja vaikka olisikin, en olisi sitä +sittenkään tehnyt. + +-- Mutta jos olette niin varma palkinnosta, hyvä Alice, niin on +mielestäni jollakin toisella keinolla määrättävä, kuka teen laittaa. + +-- Ei, minä en todellakaan ole ollenkaan varma, Debby. Lupaan on vielä +viisi viikkoa, ja joku toinen voi mennä minun edelleni. + +-- Missä vietätte lupa-ajan? Oletteko kuullut isästänne mitään nykyään? + +-- Eilen juuri sain häneltä kirjeen. Hän sanoo, että saan olla +lupa-ajan koululla, ja ettei silloin ole mitään koulutyötä, olen +ikäänkuin miss Longin vieraana. Mutta sallithan minun tulla tänne +usein, sallitko? Ja pieni pää nojasi hyväillen Debyn olkapäätä vastaan. + +-- Sallin, lapseni! Ja toivon, että saamme lupa-ajan kulumaan niin +nopeasti, että hämmästytte. + +-- Kuten silloin, kun avasit silmäsi sen pimeän kävelymatkan perästä, +Alice, sanoi Ruth. + +Debby halusi kuulla siitä ja sitten Pollysta ja Joesta. Tunti kului +niin äkkiä, etteivät he olleet ollenkaan ehtineet kotimatkaa ajatella, +kun miss Long jo odotti portilla. Ruthin juostessa heti häntä vastaan +sanoi Debby Alicelle: + +-- Rakas Alice, teidän sijassanne antaisin minä Ruthin tarjota teen. + +-- Minkätähden, Debby? + +-- Osaksi sentähden, että hän on nuorin, mutta erittäin siksi, että +se olisi epäitsekästä, ja minä tietäisin, että tahdotte tulla äitinne +kaltaiseksi, Alice. + +-- Minä koetan -- ja luovun siitä, Debby, jos se sinusta on parempi, +vaikka, lisäsi hän hiljaa, -- tule katsomaan. Hän juoksi toisten luo +ulos. + +Ruth oli koettanut tottua siihen ajatukseen, ettei hän saisi nähdä +Duncania ennenkuin lupa-ajan jälestä, mutta kun toiset iloisesti +keskustelivat matkasta, täytyi hänen itkuansa pidätellen juosta +tiehensä. Lapsiraukka oli kuvitellut lupa-aikansa erittäin hauskaksi, +ja nyt hänen täytyi viettää sen tuntemattoman rouvan luona vieraassa +paikassa. Hän tiesi, että Duncan oli tarkoittanut tällä hänen +parastaan. Hän ajatteli, että meri-ilma häntä virkistäisi. Miss Long +ajatteli samoin, sillä hän huomasi, että koulutyö oli tehnyt hänet +entistä kalpeammaksi. Muutoin olisiki hän mielellään pitänyt Ruthin +luonaan. Kuitenkin jäi alkuperäinen suunnitelma voimaan, ja Ruth odotti +vierailua enemmän pelolla kuin ilolla. + +Ruth toivoi sydämestään ja uskoi varmasti, että Alice saa palkinnon, +vaikka hän väliin pyysi, että tämä vähän hillitseisi itseään, jos voi, +sillä hän oli kuullut, että harvoin saa sitä, mitä toivoo. + +Neuvolla ei ollut toivottua vaikutusta. -- Alice toivoi edelleen, eikä +muusta puhunutkaan. + +Odotettu päivä tuli. Joulukuun ensimäisellä viikolla oli ilma niin +kaunis, että mrs Burton voi täyttää pienten ystäväinsä toivomuksen. Hän +arveli kuitenkin heidän tulevan hakemaan häntä, ja pani valkoisilla +silkkinauhoilla varustetun päähineensä koriin odottaakseen kutsua. +Silloin kuuli hän heikkoa naputusta ovelta ja pieni, vaalea pää +kurkisti sisään ja sanoi hiljaisesti: + +-- Hyvä Debby, oletko valmis, tulin sinua katsomaan. + +Debby huomasi ettei kaikki ollut oikein. + +-- Tulkaa sisään, Alice, muutamaksi minuutiksi, pelkään, että olette +väsyksissä. + +-- En ollenkaan! Näen, että olet valmis, joten voimme mennä, jos tahdot. + +Mutta Debby pakoitti Alicen tulemaan ja istumaan polvelleen saadakseen +selville, mikä suru oli vienyt hymyn hänen huuliltansa, tahi +kääntääkseen hänen ajatuksensa toisaalle. + +-- Kertokaa minulle palkinnosta, sanoi hän. Onko se joku kirja? + +Nyt puhkesi suru ilmoille. + +-- Ei se minun palkintoni ole, se on Ruthin. -- Hän sen sai. + +Hän puhui vihaisesti, mutta äkkiä kätki hän kasvonsa Debyn olkaa vasten +ja itki katkerasti. + +-- Oi, Debby, tiedän olevani paha, mutta en voi todellakaan auttaa +sitä, että olen pahoillani. Olin niin varma -- aivan varma! + +Mikä toi kyyneleet Debynkin silmiin? Ehkä ajatteli hän erästä toista +tyttöä, jolla oli tapana tehdä samoin, kuin hän oli pahoillaan, tai +ehkä ajatteli hän, että tämä ei ollut viimeinen eikä katkerin pettymys, +minkä Alice sai kokea ennenkuin hän oppi sen niin monelle vaikean +läksyn, ettei saa olla mistään liian varma. Hän koetti lohduttaa +lapsiraukkaa hänen surussaan. + +-- Oi, niin, tiedän sen olevan hyvin pahasti, etten voi olla iloinen +Ruthin voitosta. + +-- Se olisi oikein, mutta en minä sitä ihmettele, ettei Alice voi +tänään, sillä olettehan toivonut sitä niin kovin, mutta teidän täytyy +vähitellen antaa valta paremmalle tunteelle ja rukoilla, että se +onnistuisi, siten vähenee pettymyksen tunne. + +-- Ruth sanoi, etten saisi olla siitä niin innostunut, mutta en minä +sitä halunnut itseni tähden ainoastaan, toivoin miellyttäväni sillä +isää. + +-- Mutta kuinka menetitte sen? + +-- Niin, tiedäthän, että tulin kouluun kuusi viikkoa ennen Ruthia, enkä +luullut hänen niin vähässä ajassa enää pääsevän minun edelleni. Minulla +oli jo ennen hänen tuloaan koko joukko arvonumeroita. + +-- Kuinka paljon enemmän hänellä oli nyt? + +-- Ainoastaan yhtä, ja jos en olisi viime viikolla saanut yhtään läksyä +uudestaan, olisi minulla ollut enin. + +-- Odottiko Ruth sitä? + +-- Oi, ei ollenkaan! Ja alussa hän oli pahoillaan minun tähteni, sanoi +hän, kun minä sitä niin halusin. Toivoisin olevani enemmän Ruthin +kaltainen, Debby -- tarkoitan tekojen puolesta. + +Debby hymyili, sillä hän ymmärsi siihen sisältyvän tuon turhamaisen +ajatuksen: En tahtoisi olla hänen näköisensä. + +-- Hän ei ole itsekäs, Alice, ja minä luulen, että tekin joskus opitte +sellaiseksi. Ettekö aikonut antaa hänen tarjota teetä, vaikka olisitte +saanutkin palkinnon? + +-- Kyllä, siitä olen iloinen, mutta... + +-- Mitä mutta? + +-- Nyt hänellä on siihen oikeus eikä kukaan tiedä, että olin aikonut +luopua siitä. Enkä minä sitä sano heille. + +-- Ei, ei! Mutta minusta se ei tee mitään, tietäähän yksi kuitenkin +sen, Alice. + +Alice ymmärsi Debyn nöyrästä äänenpainosta, ketä hän tarkoitti. + +-- Mutta en voi sitä auttaa, että toivoisin Ruthin tietävän sen. Hän +on varmaan ihmetellyt, etten minä ilmoittanut iloani, kuten muut. En +soisi, että hän pitäisi minua itsekkäänä. Tahtoisin, että hän pitäisi +minusta enemmän. Luuletko, Debby, voivani puhua siitä Ruthille? + +-- Kyllä, ystäväiseni, mutta eikö olisi paras mennä nyt? -- Debby +asetti huolellisesti hatun Alicen päähän. Aluksi kulkivat he aivan +hiljaa, mutta pian unohti Alice huolensa saadessaan vanhan ystävänsä +vieraakseen, sillä miss Long oli jättänyt kirjastohuoneensa ja +teehomman kokonaan Alicen huoleksi. Perille päästyä vei hän Debyn +ensiksi omaan huoneeseensa. Ovessa lensi Ruth heitä vastaan niin, että +hän aikoi syöstä heidät kumoon ja huudahti: + +-- Oi, Alice, olen niin iloinen, että tulit, olin juuri menossa +hakemaan sinua. Miss Long on suostunut, ja se on Lizzien ansio. + +Alice seisoi hämmästyneenä. Mihin suostunut? + +-- Ai, unohdin, ettet sitä tiedä; en olisi sitä sanonut sinulle, jos +ei miss Long olisi myöntynyt. Hän antaa minun vaihtaa kirjan kahteen +pienempään, toinen sinulle ja toinen minulle. + +Alice tuskin uskoi tuota uutista, kunnes Ruth edelleen selitti, että +kun hänen mielestään Alice ansaitsi sen yhtä hyvin, todistuksethan +olivat niin yhtäläiset, oli hän pyytänyt miss Longin jakamaan sen, ja +Lizzien yhtyminen siihen oli vaikuttanut sen. + +-- Eikö Lizzie ollutkin ystävällinen. Oi, minä olen niin iloinen, +Alice! Hän suuteli Alicea ilosta säteillen. Hänen ilonsa oli ollut +puolinainen Alice-raukan tähden. Hän ei sanonut, että miss Long oli +kieltäytynyt Alicen laiskuuden takia, mutta hän sanoi, että Lizzie oli +saanut voiton, kun oli muistuttanut, miten ahkera hän oli ollut kolmena +viime kuukautena. Ja sitten selitti Alice, että hän oli päättänyt antaa +Ruthin tarjota teen, vaikka hän olisikin saanut palkinnon. Mutta Ruth +ei tahtonut kuulla siitä puhuttavankaan -- ja hän osoitti olevansa +niin perin taitamaton siinä asiassa, että Debbykin tuumi Alicen +sopivan paremmin. Kaikki saatiin järjestykseen ja pienellä seuralla +oli erittäin hauskaa. Debby kertoi vielä kerran "miss Elizan" koulusta +karkaamisen ja monta muuta yhtä hauskaa kertomusta, ja aika kului niin, +ettei Ruth kertaakaan muistanut ajatella peloittavaa vierailuansa. + +Mutta sanottuaan Debylle jäähyväiset ja päästyään huoneeseensa Alicen +kanssa valtasi tämä ajatus hänet uudistuneella voimalla. + +-- Voi, Alice, sanoi hän, -- toivoisin saavani jäädä luoksesi. Täällä +olisi paljon helpompi olla hyvä, kuin siellä, lisäsi hän huoaten. + +Alicen mielestä ei vieraisille mennessä tämän tarvinnut olla +ensimäisenä ajatuksena. Hän ei sitä kuitenkaan sanonut. + +-- Luulisin, että olisi paras kysyä sitä Lizzieltä, Ruth, sillä tässä +tuonoin kuulin hänen sanovan, että on yhtä helppo olla hyvä yhdessä, +kuin toisessakin paikassa. + +-- Sanoiko hän todellakin niin? Kenelle? Milloin? + +-- Niin, näetkös, hän menee ensi kevännä ulkomaille -- olen unohtanut +nimen, mutta johonkin Länsi-Intiaan kai se oli -- ja eräs tytöistä +ihmetteli, että hän voi matkustaa seutuun, missä ei pidetä säännöllistä +jumalanpalvelusta. + +-- Ja mitä hän sanoi, sano se minulle ihan sillä tavalla, sanoi Ruth +innokkaasti. + +-- No, hyvä, hän sanoi juuri näin, vastasi Alice ikäänkuin kirjasta: -- +etkö usko, että siellä, mihin Jumala meidät lähettää, on helpointa olla +hyvä? -- Ja minusta oli hauskaa, että Lizzie osasi antaa niin kauniin +vastauksen. -- Eikö sinustakin? + +Mutta Ruthin ajatukset harhailivat ympäri. Äkkiä sanoi hän: -- Kiitos, +Alice, paljon kiitoksia! Olen niin iloinen Lizzien sanoista ja uskon, +että se on totta. -- Vasta muutaman minuutin kuluttua muisti hän kysyä, +miksi Lizzie matkustaisi, ja eikö hän koskaan palaisi. + +-- Ei koskaan! -- sanoi Alice. -- Kuten tiedät, lopettaa hän silloin +koulunsa, mutta en tiedä, miksi hän ulkomaille matkustaa. Ehkä hänen +vanhempansakin menevät. + +Ruth suri sitä, että hän niin menettäisi parhaan ystävänsä vanhemmista +tytöistä, mutta rukoillessaan: tapahtukoon sinun tahtosi, ajatteli hän, +että matka lady Douglaan luo oli varmaan hänelle hyväksi, koska Jumala +hänet sinne lähetti. + +Ennen nukkumista Ruth ja Alice juttelivat hiukan Joesta. Hän oli +miss Longin ystävällisestä toimenpiteestä tullut aivan eheän puvun +ja kenkien onnelliseksi omistajaksi. Mutta kirjarahoja ansaitsi hän +edelleenkin itse, vaikka tarvittavasta määrästä puuttui enää sangen +vähän. Alice kertoi Joen luonteen kuvauksena, että hän vaivaistalolle +mennessään oli nähnyt kaksi poikaa vimmatusti tappelevan, ja hän oli +harmikseen huomannut, että pääpukari ja samalla voittaja oli Joe, +heidän nykyinen ystävänsä. Mutta ennenkuin kertomus oli lopussa, +nukahtivat molemmat. + +Seuraavana aamuna hänen odotellessaan vuokravaunua ja sen konduktööriä, +Joea, viemään häntä, hänen tavaroitaan ja miss Longia asemalle, tuotiin +hänelle kirje Duncanilta. Mutta ennenkuin hän ehti sitä lukemaan, tuli +vaunu rämisten, ja pian heilui hän Mellestovin pääkatua pitkin kirje +kouraan puristettuna. Kuka olisi voinut lukea kirjettä vuokravaunussa. +Hänen täytyi se säästää junaan. + +Miss Long jätti hänet konduktöörin huostaan, ja matkan päässä olisivat +hänen ystävänsä vastassa. Suutelo, vihellys, ja ensi kerran eläissään +oli hän yksin matkalla. Mutta nyt oli kirje luettava, eikä hän +huomannut ollenkaan ympäristöään ennenkuin se oli tehty -- ei ollut +aikaa vastata matkatoverien, vanhan herran ja rouvan ystävälliseen +puhutteluun. Mutta rautatievaunussa ei ollut yhtä helppo lukea, kuin +kotona, kirjaimet hyppelivät kuin irlantilaiset porsaat niin, ettei +niitä voinut lukea. Sen hän kuitenkin sai selville, ettei hän voinut +saada Duncania kotiin koko lupa-ajalla, ja että hänellä oli niin paljon +puuhaa, ettei voinut sanoa, milloin palaisi. Kotona ehkä olisivat nämä +tiedot aiheuttaneet muutamia kyyneliä, mutta Ruthin nykyisessä asemassa +oli niin paljon uutta, ettei hän joutanut ottamaan selvää oliko +hän iloinen tai vihainen. Hän ajatteli, että kirjeen loputtua aika +tulee varmaan pitkäksi, mutta aika kului katsellessa puita, huoneita +ja eläimiä, jotka näyttivät lentävän takaperin, ja hän suorastaan +hämmästyi, kuin seuraavalla asemalla konduktööri ilmoitti, että hän +oli perillä ja pyysi hänen istumaan paikallaan sillä aikaa, kun hän +kuulusteli oliko kukaan häntä vastaan ottamassa. Samassa kuului: "Onko +siellä eräs pieni tyttö Mellestowista?" Ruth hypähti pystyyn, mutta +mitä hän sitten teki, kerromme seuraavassa luvussa. + + + + +SEITSEMÄS LUKU. + +Valter ja Ted. + + +-- Mikä aasi sinä olet, Ted! Etkö voi mennä hakemaan tavaroita? +Neuvoisin sinua kantamaan ne vaunuun itse, jotta saisit siihen käyttää +vähän sitä liiallista voimaasi, sillä muussa tapauksessa en tahdo +vastata seurauksista miss Leighin suhteen. + +Viimeisiä sanoja lausuessaan kurkisti puhuja hymyillen vaunun ovesta. +Ne olivat sangen kauniit kasvot -- kalpeat ja vaaleaveriset, siniset +silmät ja kreikkalaiset piirteet. Valter Douglas näytti hyvin +gentlemannimaiselta, hän tiesi sen itsekin. Hän oli pitkä ja hoikka, ja +näytti noin viidentoista vanhalta. Miellyttävästi hymyillen sanoi hän: + +-- Saanko saattaa teidät vaunuun? Minun tuulihattu-veljeni pitää huolta +tavaroista. + +Ruth vastasi hyvin ujosti: "kiitos," mutta tunsi samalla itsensä oikein +naiselliseksi ja suureksi, kun Valterin häntä huolellisesti auttaessa +kantajat kunnioittaen hattuaan hänelle nostivat. + +-- Äitini oli pahoillaan, että kylmettyminen esti häntä itse +tulemasta teitä vastaan, mutta minä lupasin tehdä parhaani. -- Tämä +sanottiin erittäin kohteliaasti kääntyen vieraaseen. Samassa tuli +Ted vallattomasti hymyillen ja kantaen itsensä kokoista matkalaukkua +hartioillaan. + +-- Tule tänne, sir! -- huusi Valter, tänne, sinä poika-tolvana, +puhuttelemaan miss Leighiä! + +-- Minun täytyy saada tämä ensin vaunuun -- ja hymy, vielä leveämpi, +ilmestyi hänen kasvoilleen. + +-- Ei, seis, seis! -- huusi Ruth. Se ei totisesti ole minun. + +Mutta Ted retusti sen radan ulkopuolelle ja heitti kolisten maahan +sanoen: -- Mitä nyt voin vielä tehdä hyväksenne, miss Leigh. + +Ruthin suojelija tähtäsi sangen kovan puustin Tedin korvallista kohti, +mutta tämä väisti sen huudahtaen: -- Siinä on palkinto siitä, että +melkein katkaisen selkäni teidän palveluksessanne! + +-- Valter sanoi: -- Olkaa hyvä miss Leigh, nouskaa vaunuun, menen +hakemaan tavaranne. Ja jos Ted kerran eläessään voi olla järkevä +olento, pysyy hän luonanne, kunnes tulen. + +Ruth nousi kuomivaunuun. Hän odotti, että Ted, eli kuten meidän +luultavasti nyt on häntä kutsuttava, mr Edvard Douglas, olisi myös +tullut, mutta tämä vastasi hänen äänettömään viittaukseensa: -- Ei, en +uskalla, kun Valter on mukana! Hän sanoo aina, että olen liian likainen +-- ja lienenkin, lisäsi hän nolona katsellen mustuneita paljaita +käsiään. -- Mutta ulkopuolella onkin hauskempaa. Eikä teidän tarvitse +pelätä, miss Leigh, kun minä ajan kotimatkalla, minä en olekaan mikään +huono piiska. + +Ruth silmäsi pelästyneenä kuskilaudalle, mutta hän tyyntyi, +luonnollisesti siellä oli ajaja. + +-- Älkää sanoko tätä Valterille, jatkoi Ted, mutta minä tiesin, ettei +se ollut teidän matkalaukkunne. Se oli erään vanhan naisen, jolla oli +kaksi koiraa, ja joka piti tavaroistaan sellaista melua, etten voinut +välttää kiusausta kantaa yhden hänen sadasta yhdestänsä radan toiselle +puolelle. Oli hauskaa kuulla, miten hän huusi kantajille ja samalla +hyväili ja mämmitteli naurettavia rakkiaan. + +-- Mutta, sanoi Ruth ujosti, -- minusta se ei ollut oikein. Mitä minä +olisin tehnyt, jos joku olisi vienyt matkalaukkuni! + +-- Niin, mutta te ette olekaan mikään vanha rouva, jolla on räkyttäviä +koiria mukana, te! + +-- Mutta viettehän takaisin sen, viettehän? + +-- Kuinka voin oikeastaan jättää teidät? Valter käski minun pitää +huolta teistä. + +-- Niin kyllä, mutta minä tulen hyvin toimeen. -- Oi, olkaa niin hyvä, +tehkää minun mielikseni. + +-- Hyvä, menen katsomaan, mutta mitä kantamiseen tulee, niin on se +liika vaatimus, -- selkääni pakottaa vieläkin. + +Hän juoksi pois. Puolen minuutin kuluttua kurkisti hän ja kuiskasi +Ruthille: -- Kaikki hyvin, vanha rouva on löytänyt sen, mutta Valter +on täällä -- hyvästi! -- Samassa oli hän jo kuskilaudalla ja kutitteli +hevosia piiskalla. + +Valter istui Ruthin vieressä ja luetteli hänelle ohi kulettavien kylien +ja suurempien tilojen nimiä. + +-- Kurkistakaa ulos sille puolelle, sanoi hän äkkiä -- saatte nähdä +meren. + +Niin, siinä se oli! Ei vaalean sininen, kuin kesäjärvi, vaan auringon +paisteessa kimaltelevien "vaahtopäiden" peittämä. Se oli Ruthille +uutta. Hän hypähti puoleksi ylös, ja Valter luuli hänen aikovan +taputtaa käsiään, mutta hän ei sitä tehnyt. Sen tien käänteessä +näkyvistä kadotessa sanoi hän hiljaa huoahtaen: -- En ole sitä ennen +nähnyt, -- kuinka se on kaunis! + +-- Niin se on todella! Ja vaikka minä olen ollut täällä koko ikäni, en +ole sitä nähnyt kahta kertaa samanlaisena. Ja kuitenkin on se vanhan +ystävän kaltainen, joka minua toivottaa tervetulleeksi koulusta kotiin. + +Ruth näki nuo suuret siniset silmät täyttyvän kyynelillä. -- Hän +rakastaa varmaan merta, -- ajatteli hän. -- Minä en voi siitä pitää, +koska se vei Duncanin. -- Mutta hän muisti, että se tuo hänet takaisin, +ja sitä ajatellessa hänenkin silmänsä kyyneltyivät. + +Samassa jyrähti vaunu suurta kiveä vastaan. Valter hyppäsi ylös, mutta +Tedin iloinen naama peitti vaunun akkunan. -- Kaikki hyvin poikaseni, +huusi hän kaikuvalla äänellään. + +Pian saapuivat he suurelle valkoiselle veräjälle, ja ennenkuin he +ehtivät oikein pysähtyä, avasi Ted sen muka nöyrästi kumarrellen. + +-- Eikö se ole ruma veräjä? -- sanoi Valter. -- Äiti asui täällä jo +ennen, kun hän joutui naimisiin. Talo oli silloin pienempi, ja tämä +oli niittynä, sisäänkäytävä oli toisella puolella. Mutta kun tältä +puolelta oli niin kaunis näköala merelle, tuli "valkoinen veräjä" +yleiseksi mielipaikaksi. Kun sitten tie tehtiin tälle puolelle, antoi +isä vanhan nimen jäädä käytäntöön. Isä-raukka! Hän muisti sen varmaan +kosimisajoiltaan. + +Siinä aivan lähellä oli pitkä, matala rakennus, jonka edessä oli +lasiseinillä varustettu kaunis kasvihuone. Sen läpi kulettiin +pääovelle. Ted oli tapansa mukaan tehnyt sen ihmeellisen urotyön, +että oli ehtinyt perille ennenkuin vaunut. Valter vei Ruthin +vierashuoneeseen, jonka oven hänen jyryävä veljensä oli jo ehtinyt +avata. Pitkä, lesken pukuun puettu rouva otti Ruthin hyvin +ystävällisesti vastaan. Hän oli niin Valterin näköinen, että heti, kun +heidät näki yhdessä, tiesi siinä olevan äidin ja pojan. + +Hän nousi puoleksi sohvalta, jolla hän lepäsi, suuteli keveästi Ruthia +ja toivoi, ettei hän olisi kovin onneton, vaikka veli oli poissa. +Sitten hän tuumi, kenen näköinen Ruth mahtoi olla, ja tuli siihen +päätökseen, että hän oli itsensä näköinen, sekä lähetti kamarineitensä +auttamaan päällysvaatteita hänen yltään. Ruth oli varma, että hän +pitäisi oikein paljon ystävällisestä, lempeästä emännästään. + +Hänen lähdettyään kysyi lady Douglas Valterilta, oliko Ted ollut kiltti +poika. + +Ted oli juuri mennyt ulos vierashuoneesta, mutta oli tarpeeksi lähellä +kuullakseen ja tuli itse vastaamaan puolestaan: -- Niin kiltti, äiti, +että jos en nyt aamupäivällä tee mitään kolttosia, niin en tiedä mitä +tapahtuukaan! + +Äiti hymyili ja huokasi. -- Valter poikani, sanoi, hän, -- sinun +täytyy pitää huolta tuosta pienestä, tyttöraukasta. Minä surkuttelen +todellakin lapsiraukkaa. Hänen veljensä on poissa ja hän on vallan +yksin. Mikä vahinko, ettei hän ole enemmän äitinsä kaltainen! + +-- Rakas äiti, minä en luule häntä ollenkaan onnettomaksi: mutta +luonnollisesti koetan minä häntä huvittaa ja -- varjella Tedin +tyhmyyksiltä, lisäsi hän nauraen. + +-- Ted-raukka! Toivoisin, ettei hän olisi niin ajattelematoin, Valter, +eli että teidän hyvä isänne oli elänyt ja ohjannut häntä. + +-- Et tarvitse pelätä, rakas äiti, sanoi Valter suudellen häntä +otsalle, -- tiedäthän, että olen kaksi vuotta vanhempi, ja luulen +voivani vaikuttaa häneen. + +Ruth tuli takaisin ja pian syötiin päivällinen, mutta Ted myöhästyi. +Hän ei kuitenkaan siitä välittänyt. -- Ei haittaa -- sanoi hän; hän +oli varma, että aina hän jotain saa suuhunsa. Äiti rupesi nuhtelemaan +häntä, mutta, ennenkuin hän ehti lopettaa, kuului Edvardin ääni +kyökistä, kun hän huusi palvelijoille, että hän oli aivan "tyhjä" ja +täytyi hänen saada jotain "kupuunsa". Lady Douglas sulki silmänsä ja +Valter sanoi nauraen Ruthille: -- Milloinkahan se poika unohtaa tuon +katurakkarikielensä? + +Viikko kului sangen onnellisesti, vaikka Ted saikin joka aamu Ruthin +seurassa juosta "valkoiselle veräjälle" kirjeenkantajaa vastaan sillä +välin, kun Valter istui pesän paisteensa runoja lukien. -- Tedhän +se oli, joka voi Ruthin meren rannalle, kun se raivoten myrskysi, +ja Tedhän se todellisuudessa piti huolta hänestä, vaikka Valter +kuvitteli mielessään, että ilman hänen ritarillista suojelustaan olisi +Ruthille voinut mitä hyvään tapahtua. Ulkona, raittiissa pakkasilmassa +oleskeleminen oli tuonut ruusut hänen poskilleen, ja hän näytti sangen +reippaalta joulupäivänä astuskellessaan Tedin kanssa kirkkoon. Hän +olikin ulkona Tedin seurassa aivan toisenlainen, kuin vierashuoneessa +Lady Douglaan ja Valterin seurassa. + +Uhkuva elonvoima sai heidät suorittamaan suuren osan kirkkomatkasta +juosten ja hyppien. Loppumatkalla tulivat he kuitenkin vakavammiksi ja +alkoivat keskustella. + +-- Eikö sinustakin ole paljon hauskempi kävellä? -- kysyi Ruth. + +-- Minä puolestani, sanoi Ted, vihaan vaunua, paitsi silloin, kun saan +ajaa, mutta tuo kuski-hupsu antaa minun pitää ohjaksia vaan ylämäissä. + +Muistaessaan jysäyksen kiveen, ei Ruth voinut sanoa, että kuski teki +siinä tyhmästi, ja hän vaihtoi puheenainetta. + +-- Tunnetko itsesi aina joulupäivänä onnelliseksi, Ted? + +Ted vihelsi pienen pätkän, sitten hän sanoi: -- No niin, Ruth, jos +totuuden sanon, niin en pidä juuri erityisesti joulusta! En ole sitä +sanonut ennen kenellekään. -- Ja taas vihelsi hän saman säkeen. + +Ruth hämmästyi niin, ettei hän aluksi voinut kysyä syytä noin +odottamattomaan mielipiteeseen. Ujosti ja ihmetellen sai hän vihdoin +sanotuksi: -- Oi, Ted! Etkö voisi sanoa, miksi et siitä pidä? + +-- Niin, näetkös, en välitä, vaikka sanonkin sinulle, mitä en +kenellekään vielä ole sanonut. Tiedän, ettei ole oikein, että siitä +puhun, mutta aina siitä saakka, kun isä kuoli, ei äiti ole sallinut +hänelle toivotettavan "iloista joulua," -- niin että se päivä on tullut +meille surupäiväksi. + +-- Mutta, Ted, minä olen kuullut, ja uskon sen olevan totta, että mitä +surun syitä ihmisillä lieneekin, on joulu-ilo niin paljon erilaisempi +ja korkeampi kaikkia muita, että -- pelkään, etten voi lausua oikein +ajatustani, Ted; mutta minusta sinun pitäisi ymmärtää, kun olet niin +paljon vanhempi minua ja tiedät niin paljon enemmän. + +-- Toivoisin vaan tietäväni yhtä paljon kuin sinä! -- sanoi hän +avosydämisesti. -- Valter ja äiti luulevat, etten välitä siitä, mitä +kirjoissa puhutaan, en hyvästä, enkä mistään, mutta todellisuudessa +teen sen, Ruth. Ei aina, mutta hyvin usein. Toivoisin, että opettaisit +minua. Kuka sinua on opettanut? + +Ruth hymyili ajatellessaan, että hän muka tietäisi enemmän, kuin Ted. +-- Älä usko, että minä voin sinua opettaa, sanoi hän ja lisäsi hiljaa: +-- mutta luulen, että Jumala on opettanut minua pitämään joulusta. + +Kun ei Ted sanonut mitään jatkoi hän säteilevin silmin: -- +"Luonnollisesti tiesin jo aivan pienenä päivän merkityksen, mutta en +ajatellut sen tuloa koskaan ennen, kuten nyt, olen niin odottanut tuota +kaunista hymniä: Kuule, enkel'-laulu kaikuu." + +-- Mutta Jumala ei opeta kaikkia, Ruth, sanoi Ted surullisesti. + +-- Luulen, että hän sen tekee. Hän rakastaa kaikkia, Ted, mutta he eivät +aina tahdo oppia. + +-- Minä olen varmaan sellainen, Ruth, joka ei tahdo oppia. + +-- Oi, älä sano niin! -- vastasi hän vakavasti; tulet varmaan tänään +iloitsemaan joulusta kirkossa! Oi, niin, miten täynnä kirkko onkaan +tänään! Eikö olekin? Olin unohtanut sen, niin, tänään täytyy kaikkien +olla onnellisia! + +-- Toivoisin olevani enemmän sinun kultaisesi, Ruth. + +Urkujen ensimäiset säveleet kiirehtivät heidän askeleitaan. Takaisin +tullessa ei puhuttu enää siitä asiasta, mutta Ruth oli huomannut, että +Ted oli kirkossa paljon vakavampi ja hiljaisempi, kuin edellisenä +sunnuntaina. + + + + +KAHDEKSAS LUKU. + +Retkiä. + + +-- Rakas Ruth, haluttaisiko sinua tänään tulla ajelemaan Valterin ja +minun seurassa? Aijomme vieraisille muutaman peninkulman päähän ja +viivymme siellä hetkisen. + +-- Meneekö Edvard, lady Douglas? + +-- Ei, sanoi hän hymyillen, -- -- eikä sinun siis tarvitse pelätä. Tee, +kuten tahdot. + +-- Kiitos! Luulen, että jään mieluummin kotiin. + +-- Ja minä, sanoi lady Douglas, -- koetan toimittaa Edvardin johonkin +pitemmälle kävelyretkelle, jotta voit olla rauhassa. + +Lady Douglas poistui ennenkuin Ruth ehti selittää, että hän jäi kotiin +etupäässä sentähden, että Tedkin jäi. Vaunu oli tuskin lähtenyt, kuin +tuo paneteltu Ted syöksyi huoneeseen huutaen: -- Hei, Ruth, mikä +hauska tyttö sinä oletkaan! Tiesin sinun olevan täällä. Olen iloinen, +ettet lähtenyt tuolle kymmenen peninkulman [Englannin penik. = 1,6 km] +matkalle saadaksesi istua puoli tuntia tuolin syrjällä ja kuunnella +äidin kertovan, kuinka hänen poikansa ovat edistyneet ja kasvaneet ja +vastata kysymyksiin, kuinka monta poikaa teidän koulussa on, ja millä +luokalla olet. Minä vihaan sellaista. Kerran lupasin äidin kanssa +vieraisille mennessäni kirjoittaa suurilla kirjaimilla nuo tiedonannot +paperille. Ja minä teinkin sen. + +-- Ted, kuinka voitkaan? + +-- Niin, näetkös, se ei onnistunut, sillä Valter huomasi sen juuri kun +meidän piti astua huoneeseen -- enkä minä koskaan voi unohtaa hänen +kiukkuista naamaansa. Minua vieläkin naurattaa. Hän on luotu vetämään +vanhoja rouvia nenästä, mutta minä en ole, ja siinä se eroitus onkin. +Mutta nyt, hattu päähäsi; sinä olet hyvä tyttö, ja jollei _meidän_ +ajeluretkellämme ja _meidän_ vierailullamme ole hauskaa, niin en tiedä, +mitä huvi onkaan! + +-- Mitä tarkoitat, Ted? _Meidän ajelullamme!_ Eikö äitisi ottanut +vaunua? + +Ted näytti hyvin salaperäiseltä, mutta hän sanoi vaan: -- Pukeudu nyt +ja tule katsomaan, niin saat nähdä. Ruth ei voinut vastustaa Tedin +houkutusta. Muutaman minuutin kuluttua oli hän valmis ja meni uteliaana +ulos. Hän hätkähti nähdessään Tedin pitelevän pienen avonaisen vaunun +eteen valjastettua karkeaa ja väkevän näköistä ponia. Hän näki ne ensi +kerran. -- No, Ruth, hyppää vaunuun, huusi Ted. + +Hän kiitti. Tallirenki kysyi: -- Kuulitteko miss, että missis käski +valjastaa tämän? + +Mutta master Edvard sanoi: -- Uskallatko vastustaa minua? Minä sanon, +että äiti on luvannut minun viedä miss Leighin ajelemaan heti, kun +Taffyn polvet paranevat, ja sanoithan, että ne ovat terveet. + +-- Hyvä, sir, sanoi renki, ei ole minun syyni, jos jotain tapahtuu -- +ja voitte olla varma, ettei se tänään puhdistetuksi tule. Yksi vaunu +päivässä on kylliksi -- lisäsi hän melkein vihaisesti. + +-- Ei haittaa. Ruth, joudu! + +-- Ehkä olisi parempi, jos jättäisimme tämän ja kävelisimme sen sijaan. + +-- Vai niin, Ruth, en olisi uskonut sinun ryhtyvän puolustamaan +nenäkästä palvelijaa minua vastaan, sanoi hän matalalla äänellä. + +-- Sitä en koskaan tahtoisi tehdä, sanoi Ruth, oikaisten itseänsä, ja +jos äitisi todellakin sanoi... + +-- Hyvä, hyppää vaunuun, Ruth, sinä olet oikea helmi! Anna minulle +ohjakset William ja mene avaamaan valkea veräjä. + +-- Se on auki, sir. + +-- Sitten me menemme! Eläköön Taffy ja vapaus! Eikö ole ihanaa? + +Aluksi Ruth oli vähän peloissaan, mutta kun hän näki kuinka varovasti +Ted ajoi, ja kuinka hiljainen ja säyseä Taffy oli, tyyntyi hän. + +-- Mutta minne me menemme, kysyi hän, kun he olivat päässeet ulos +valkeasta veräjästä ja kääntyivät vasemmalle. + +-- Sanon sen nyt, mutta minä tahdoin hämmästyttää sinua -- menemme +tietäjän luo! + +-- Tietäjän? + +-- Niin -- miksei? Kuulin eilen, että Sandy Lanella on mustalaisia; on +hauska ennustuttaa niillä. Mutta en ole selvillä siitä, ilmaisemmeko +salaisuuden kotona heti, vai vasta sitten, kun ennustus toteutuu. + +-- Minä luulin, etteivät mustalaisten ennustukset koskaan toteudu. + +-- Ehkei aina -- mutta joskus. John kertoi, sanoi hän salaperäisesti +kuiskaten -- että kaikki mitä hänelle monta vuotta sitten ennustettiin, +on toteutunut. + +-- Toteutuiko? Mutta sitä saa ehkä odottaa kuolemaansa saakka. Mutta +eivätkö ne sano, kuinka kauan elää? + +-- En ajatellut odottamista. Noo, siinä tapauksessa ehkä kerromme; +mutta saadaanhan kuulla ensin, mitä ennustavatkin. + +-- Toivoisin, ettet ollenkaan antaisi ennustaa, Ted. En siitä oikein +pidä. + +-- Viis siitä! -- Eikö tämä ole Sandy Lanen tie? Olen vaan kerran ollut +täällä, ja olen sen unohtanut. + +-- En tiedä varmaan, se näyttää hirveästi kapealta. Eikö olisi paras +valita joku muu tie? Tässä ei pääse ohi, jos joku tulee vastaan. + +-- Etkö luule minun näkevän aitojen yli, eikä täällä kulje muita, kun +joku kärryillä. + +-- Mutta minä olen aivan varma, ettemme pääsisi kärryjenkään ohi. + +-- Ehkei juuri tässä, mutta veräjien kohdalla on leveämpää -- ja niiden +täytyy antaa tietä vaunuille. + +Ruth katsoi parhaaksi olla vaiti. + +-- Ehkä ne ovat menneet tiehensä, nehän muuttavat usein paikkaa, kuten +tiedät. + +-- Niin kyllä, mutta eilen ne vielä olivat, -- ne ovat varmaankin +etäämmällä. + +Mutta mustalaisia ei näkynyt. + +-- Sanoitko, että he olivat täällä eilen, Ted? Siinä tapauksessa +näkisimme heidän tuliensa jätteitä. + +-- No, en minä nyt ole ihan varma. Niin minä kuulin Johnin sanoneen, +mutta lienen erehtynyt. Jatkakaamme matkaa. + +-- Eikö se ollut sadepisara, sanoi Ruth samassa. -- Varmaan -- taas! + +-- Se oli harmillista! Todellakin tulee sade. Meidän täytyy kääntyä +takaisin, Ruth. + +-- Leveämmällä paikalla; tässä on liian ahdasta. + +-- Katsotaan onko tässä liian kapeaa. + +-- Ei, tässä ei voi kääntää, Ted! Aja vähän tuonnemmaksi, siellä on +veräjä. + +-- Minä sanon, että tässä on aivan tarpeeksi tilaa, kuinka voit olla +niin itsepäinen. Eteenpäin, Taffy! + +-- Varo! Me joudumme ojaan. + +Raus! Raus! + +-- Mitä _tämä_ on, Ted? + +Raus! + +-- Kuule! Vaunu on varmaan rikki. + +-- Ei hätää! Pääsimmehän ympäri. -- Enkö sanonut, että tässä on tilaa +kylliksi? + +-- Toivoisin, että tarkastaisit, miten vaunun kävi. + +-- Noh, pidä ohjaksista. -- Hän hyppäsi alas ja kurkisti hiukan +vaunujen alle sanoen: + +-- En näe mitään olevan rikki. Kaikki on kuten pitääkin. Harmillista! +Nyt sade lakkasi, olisi sopinut mennä katsomaan mustalaisia. Kerrassaan +kiusallista! + +-- Eikö mitä! -- sanoi Ruth, joka pelkäsi toista vaarallista käännöstä. +-- Luulen, ettemme olisi heitä nähneet, ja on jo aika mennä kotiin. + +-- Mahtoiko vaunu todellakin vikaantua, Ruth? sanoi hän epäilevästi, -- +Ajetaan hiljaa, ehkä siellä on joku tärkeä osa rikki. Mutta älä sano +mitään äidille ja Valterille siitä. + +-- Mutta ehkä, Ted; se voi olla vaarallinen käyttää. Eikö olisi paras +tarkastaa sitä? + +-- Noh, sano sitten, jos haluttaa, en tiennyt, että pidät +juoruilemisesta, sanoi hän ärtyneesti. -- Voi, kerro kaikin mokomin, +että minä rikoin vaunun, jos se sinua huvittaa! + +-- Minä en koskaan juoruile, vastasi Ruth tulipunaisena. + +-- Vai niin -- sangen hyvä! Nähdäänhän! + +-- Sinä olet hyvin ilkeä poika, enkä minä lähde koskaan sinua kanssasi +enää, sanoi Ruth kovemmalla äänellä, mutta hillitsi samassa itsensä. +Loppumatkalla vastaili hän hyvin lyhyesti Tedin huomautuksiin. + +Heidän kotiin päästyään tulivat pian toisetkin, mutta Ruthin ja +Edvardin toimista ei puhuttu mitään. + +Kun Ruth iltasella vierashuoneessa luki erästä satukirjaa, ja Ted oli +jossain ulkona, kuuli hän Valterin sanovan: -- Toivon, että huomenna on +kaunis ilma, äiti. Tahtoisin viedä Sinut Sedburyyn ponivaunuilla. + +-- Luulin, ettei Taffya voisi käyttää. + +-- Kyllä, William sanoi eilen, että sen polvet ovat aivan terveet, ja +minun tekisi mieleni näyttää sinulle, kuinka paljon olen edistynyt +ajamisen taidossa. + +-- No niin, poikani, jos tahdot, ja jos ei ilma ole liian kylmä minulle. + +Ruthin oli paha olla. Mutta luonnollisesti hän ei voinut sanoa mitään +Tedin salaviittausten tähden. Hän ei kuitenkaan voinut lukea, ajatukset +työskentelivät. + +-- Olen iloinen, ettei täällä ole niinkään vaikea olla hyvä, kuin +luulin! Luulen, etten ole tehnyt vielä mitään sopimatointa. Mutta Ted +en tahtoisi olla. Minun mielestäni hänen olisi pitänyt kertoa se, +mutta sehän on hänen asiansa, eikä minun. Olisin kertonut sen, koska +he aikovat huomenna sillä matkustaa, jos hän ei olisi ollut niin paha, +mutta nyt hän luulisi, että tahdon kielitellä, ja sitä en tee! Mutta +olen iloinen, ettei se ole minun asiani! -- Ja hän luki kirjaansa +edelleen. + +Oi Ruth! Älä sekoita ylpeyttä ja rehellisyyttä toisiinsa. -- Saat ehkä +katua liian myöhään. + +Kun Ted tuli sisään, ruvettiin keskustelemaan kemuista, jotka lady +Douglas aikoi panna toimeen muutamille koululapsille. Valter oli +kuullut eräästä huvittelutavasta, jota sanottiin "postikonttooriksi", +ja hän sanoi, että oli eräitä siihen kuuluvia tarpeita mentävä hakemaan +Sedburystä. Ruth oli pahoillaan, etteivät he sanoneet Tedille menevänsä +ponivaunulla. + +Seuraavana iltapäivänä pyysi Ted Ruthia mukanaan Sedburyyn hakemaan +Valterille postikonttooriin tarvittavia esineitä, Ruth suostui +mielellään, sillä ilma oli erittäin kaunis. + +Heidän lähtiessään sanoi lady Douglas: -- Tapaatte siellä ehkä Valterin +ja minunkin, mutta älkää meistä välittäkö, tulkaa takaisin, milloin +tahdotte. + +-- En tiennyt, että äiti tulisi sinne tänään, sanoi Ted heidän +kävellessään, -- mutta eihän se muuta asiaa. Olen varma, että kävelet +mieluummin, kuin istut umpinaisessa vaunussa, minä ainakin teen sen. + +Ruth oli vaiti ja Ted alkoi innokkaasti kertoa, mitä he tuolta +pikkukaupungista ostaisivat, eikä hän ollenkaan huomannut, että Ruthin +ajatukset harhailivat muualla. + +Kun he tulivat sille paikalle, missä jalkapolku yhdistyi maantiehen, +seisahtuivat he kuunnellen. + +-- Joku tulee mäkeä ales hirveätä vauhtia, huudahti Ted. + +Ruth kalpeni. + +-- Kuule! -- sanoi Ted, -- se tulee yhä nopeammin! Etkö kuule huutoa? +Pian se tulee näkyviin. Tällä puolella olet turvassa, Ruth, mutta minä +menen portaan yli, ehkä voin pysähdyttää sen. + +-- Oi, älä mene! Hyvä Ted, älä mene! Mitä sinä voit? Oi, sinä voit +menettää henkesi. + +Ted aikoi astua ojan yli vievälle portaalle, mutta se oli myöhäistä. +Jotain kiiti ohi, mitähän se oli? Ted syöksyi mielettömänä portaan yli +ja mäkeä alas huutaen: -- äiti! äiti! Valter! + +Ruth peitti kasvonsa käsillään. Mutta kuule! Äkkiä lakkaa rätinä. +Oi, pysähtyikö se? Ruth juoksi portaalle. Pysähdys kesti vaan +silmänräpäyksen -- eteenpäin riennetään taas, mutta hitaammin, mikähän +siihen lie syynä? Hän näkee vaunun heiluvan puolelta toiselle ja +hidastuttavan ponin kulkua, hän näkee, että pyörä on rikki, mutta +huomatessaan, että se on tyhjä, pöyristyttää häntä, eikä hän voi +paikalta liikahtaa. Vaunu pirstautuu askel askeleelta, mutta missä +ovat _he_? Silmät etsivät koneellisesti jotain. Tuossa on tumma pilkku +tiellä, se on pyörä. Mutta mikä tuo on? Kuka se on? Ted rientää, kuin +lentäen eteenpäin, ja hän kuulee hänen huutonsa. Mutta tuo liikkumaton, +musta kasa! Hän hyppää tielle ja rientää, -- ei huutaen -- hänen +säikähdyksensä on liian suuri. Eikö hän nyt sitä saavutakaan? Tuossa +näkyy se. Vihdoinkin on hän jo lähellä. Äkkiä huomaa hän, että Edvard +ja lady Douglas siinä ovat kumartuneena Valterin yli. Hän se siis oli +-- onko hän kuollut? Kasvot ovat hyvin kalpeat, silmät kiinni eikä hän +liikahda. + +-- Juokse, Ruth, tuonne tupaan hankkimaan vettä ja apua! + +Edvard hänet lähetti. Lady Douglas istui maassa ja piteli +haavoittunutta päätä sylissään. Säikähdys oli huumannut hänet, hän ei +tuntenut kipua, vaikka kasvot olivat täynnä verinaarmuja. Ruth koetti +juosta, mutta jalat tuntuivat liikkuvan kuin unessa, ja tupa oli niin +kaukana. Mutta apua tuli -- kaksi miestä ja vaimo tulivat juosten. +He olivat kuulleet huudon. -- Kuka se on? -- kysyivät he nähdessään +Ruthin. -- Mitä on tapahtunut? Onko joku vahingoittunut? + +-- Sir Valter Douglas -- hän on kuollut -- ei maksa vaivaa -- mutta, +oi, tuokaa vettä! + +-- Menkää te, sanoi vaimo toisille, -- ja tuokaa nuori herra meille, +minä hankin vettä ja lähetän Sallyn hakemaan lääkäriä. Tulkaa kanssani, +rakas lapsi, sanoi hän Ruthille, ette voi itse käydä, tarttukaa +käsivarteeni. + +-- Ei, minun täytyy mennä hänen luokseen! Ette tiedä, se oli minun +syyni, ja hän on kuollut, tiedän, että hän on kuollut! Oi, hakekaa pian +vettä ja antakaa minun viedä sitä hänelle! -- Jospa hän vaan avaisi +silmänsä! + +-- Lapsi-raukka! Minun täytyy kantaa teitä. Kas niin, älkää nyt olko +niin hädissänne, rakkaani! Hän kyllä siitä virkoaa, hän on varmaan vaan +pyörtynyt. + +Ystävällinen vaimo kantoi Ruthin huoneeseen. Hän jaksoi tuskin seisoa, +mutta hän huusi: -- Minun täytyy viedä vettä! Minun täytyy -- minun +täytyy! Ted sanoi! + +-- Kyllä, kyllä ystäväiseni, odottakaa yksi minuutti, että noudan sitä. + +Hän jäi yksin eikä vaimo tullut takaisin. Hän kuuli hänen menevän oven +ohi, mutta hän oli liian heikko voidakseen lähteä hänen jälkeensä. +Hän ainoastaan istui ja odotti. Hetken kuluttua kuuli hän useiden +tulijain askelia. Hän ei voinut mennä heitä vastaan, vaan hiipi +erääseen nurkkaan, josta hän voi nähdä heidät ja istuutui lattialle. +Hän kuuli nyyhkimistä. Oi, jospa se olisi ollut Valter! Mutta ei, hän +makasi kahden miehen käsivarsilla yhtä kalpeana kuin siellä maantiellä. +Hänen äitinsä itki. Ruth peitti kasvonsa käsillään, mutta hän tiesi +kaikki mitä tapahtui. Hän tiesi, että he kantoivat hänet yläkertaan ja +nostivat sänkyyn, hän kuuli raskaat askeleet, miesten poistuessa, mutta +hän ei liikahtanut. Lyhyt talvipäivä oli loppumaisillaan, mutta yhä +istui hän siellä hämärässä yksin. Kaikki olivat siellä ylhäällä -- lady +Douglas, Edvard ja vaimo -- hän kuuli heidän siellä liikkuvan väliin. + +Yht'äkkiä kuuli hän Edvardin tulevan alas ja hän ryntäsi ylös ensi +kerran. + +-- Elääkö hän? -- kysyi hän arasti? Onko hän parempi? Oi, sano! + +-- Kyllä, hän elää, mutta hän ei ole avannut silmiään. Voi, milloin +lääkäri tullee? + +Ruth tunsi tuskin tuota syvää, pidätettyä ääntä. -- En tiennyt sinun +olevan täällä, lisäsi Ted, -- tulin hakemaan sinua, Ruth. Hetken +perästä sanoi hän: + +-- Tiesitkö, että he aikoivat ajaa tässä vaunussa? + +Hän myönsi tuskin kuuluvasti. + +-- Oi, Ruth, miksi et sanonut, että se oli rikki? + +-- Sinähän kielsit, Ted. + +-- Kielsinkö? Niin, nyt muistan -- se oli siis minun syyni! -- Ja hän +peitti käsillään kasvonsa. + +Kavioiden kopse havahdutti heidät, ja Ted huudahti: -- Voi, lääkäri +tulee vihdoinkin -- Jumalan kiitos! + +Lääkäri tuli huoneeseen ja Ted saattoi hänet sanaakaan lausumatta +yläkertaan. Ruth jäi taas yksin. Hän ei voinut vielä oikein ajatella +-- ei ollut vielä varma, oliko syy hänen vai Tedin. Mutta hän rukoili +vakavasti Valterin puolesta. Ja sitten tuli kyynelten vuoro. Samassa +tuli lääkäri alas. Hän hypähti seisaalleen. + +-- Voi, paraneeko Valter? Sanokaa, olkaa hyvä! + +-- Toivotaan, sanoi hän, -- hän on virvonnut tainnoksesta, mutta hänen +täytyy jäädä tänne yöksi ja ehkä huomiseksi. Sinun täytyy mennä kotiin, +lapsi -- lisäsi hän, pannen kätensä hänen olalleen, -- lähetän vaunun, +ja sinun täytyy palata Beachfieldiin. + +-- Ei, antakaa minun olla täällä! Istun täällä hiljaa, jos vaan saan. + +-- Ei, ei, tyttäreni, voisit tulla sairaaksi, eikä se sovi -- hän +katsoi Ruthin silmiin. + +-- Koetan olla kiltti, jos minun täytyy mennä, sanoi hän. + +-- Sinä olet hyvä lapsi! Aamulla aikaisin voit tulla ja ottaa mukaasi +mitä Valter tarvitsee. Olen varma, että hän on mielissään tietäissään +tuollaisen pienen vartijan olevan läheisyydessään. + +Ruth oli vaiti. + +-- Ted jää tänne, jatkoi tohtori, hän on tarpeellinen, sillä lady +Douglas ei jaksa paljoa. + +-- Eihän hän ole haavoittunut, vai? + +-- Ei paljon toivoakseni, mutta töyttäys oli hyvin ankara. Luulen hänen +pudonneen pensastoon, mutta sir Valter-raukka lienee pudonnut pää +edellä kovaan tiehen. + +Ruthia pöyristytti. + +-- Kas niin, kas niin! Älkäämme puhuko siitä, huomenna on hän jo +parempi ja ylihuomenna voi hän jo kiittää sinua ja toisia. Tohtori +ratsasti pois, Beachfieldiin päin. + +Vaunua odotellessaan Ruth mietiskeli tuota hirveätä tapausta. Hän +huomasi, että hänen ylpeytensä oli ollut kaiken syynä. Silloin hän +kiitti Jumalaa, ettei Valter ollut kuollut hänen rikoksensa, hänen +suuren rikoksensa tähden. Ja muistaessaan sen anteeksiantamuksen ja +rakkauden, joka ei koskaan lopu, sanoi hän sydämensä syvyydestä: -- +Oi, Jumala! Anna suuri syntini anteeksi ja tee minut nöyräksi Jesuksen +tähden. + +Ennenkuin hän lähti kotiin, tarjosi ystävällinen vaimo hänelle teetä +ja koetti lohduttaa tyttöraukkaa. Mutta kauhunsekainen ilme oli jo +kasvoilta kadonnut ja taivainen rauha antoi hänelle levollisen unen +noissa tyhjissä huoneissa. Hän tiesi että Jesus vielä rakasti häntä, ja +tämänkin surullisen tapauksen kautta tahtoi tehdä häntä nöyremmäksi ja +valppaammaksi itsensä suhteen. + + + + +YHDEKSÄS LUKU. + +Tunnustus. + + +Lähes viikko kului, ennenkuin Valter voi palata kotiin. Tänä +surullisena aikana täytyi Ruthin olla paljon yksin. Hänellä ei ollut +tilaa tuvassa, sillä sen omistajienkin täytyi olla naapurissa. Lady +Douglas ajatteli lähettää hänet miss Longin luo, mutta Ruth pyysi +niin hartaasti saada tehdä, mitä tarvittiin ja juosta asioilla +Beachfieldissä, että se aije raukesi. Ted kävi joka päivä kotona, +mutta Valter ei voinut olla kauan ilman häntä. Onnettomuuden jälestä +oli Ted jättänyt kaikki elkeensä, ja koetti hoitaa sairasta sekä +säästää äitinsä vaivoja niin, että oli vaikea tuntea häntä entiseksi +räyhääväksi ja ajattelemattomaksi Tediksi. + +Tällä ajalla kirjoitti Ruth miss Longille pitkän kirjeen kertoen +hänelle niin hyvin, kuin hän osasi koko tapauksen ja ilmaisten +syyllisen, ja kysyi, oliko hänen tunnustettava syyllisyytensä lady +Douglaalle ja Valterille. Pian sai hän hyvin ystävällisen vastauksen, +jonka tuloksena oli pitkä keskustelu Tedin kanssa, kun tämä tuli +Ruthille ilmoittamaan, että Valter oli paljon parempi ja saisi muuttaa +kotiin seuraavana päivänä, sekä että Ruth saisi mennä hetkiseksi hänen +luokseen. + +-- Mutta älä puhu sanaakaan hänelle siitä päivästä, Ruth, lisäsi hän, +se voisi vahingoittaa häntä. + +-- Toivoisin, että kertoisit sen äidillesi, Ted, vastasi hän, että +rikoimme vaunun, tarkoitan. + +-- Ei hyödytä nyt, Ruth; luulen, ettemme tee sitä toistamiseen. + +-- Ei, mutta minusta se olisi oikein, ja olen varma, että sinunkin +olisi hauskempi jälkeenpäin. Tiedän, että tahdot sen mieluummin sanoa +itse, muussa tapauksessa olisin minä tarjoutunut. + +-- Niin, luonnollisesti se oli minun syyni. + +-- Vaunun rikkoutuminen oli sinun syysi, mutta se oli pieni asia +verrattuna siihen, etten edes sinulle sanonut, että he aikoivat lähteä +sillä ajelemaan. Onnettomuus oli kokonaan minun syyni, Ted. Älä +koetakaan saada minua ajattelemaan muuta. + +-- Minä en voi käsittää oikein, miksi et sanonut sitä, Ruth. + +-- Oi, Ted, en voi ajatella, kuinka paha silloin olin. -- Kyyneleet +tulivat hänen silmiinsä. -- En tahtonut puhua, kun sanoit minun +haluavan kielitellä -- se oli ylpeyttä kaikki. + +-- Hyvä, sanoi hän ystävällisesti, nyt huomaan oman syyllisyyteni +selvästi. Oi, Ruth, ajattele, että Valter olisi kuollut! + +-- Se olisi todella ollut kauhea rangaistus! Kuinka Jumala on hyvä, +Ted! Nyt sen huomaan selvemmin, kuin koskaan ennen. + +Ted ei heti vastannut. Sitten hän sanoi äkkiä: + +-- Eikö olisi paras kiitollisuuden osoitus hänelle, jos koettaisi +tulla paremmaksi? Minä koetan olla kiusoittelematta Valteria tyhmällä +huolimattomuudellani. Jospa tietäisit, kuinka kärsivällinen ja +lempeä hän on nyt sairaana. Luulen, että koetan hänen tähtensä tulla +gentlemanniksi, kuten hän sanoo, -- ja tuo tavatoin ajatus pani Tedin +hymyilemään. + +He lähtivät yhdessä Valterin luo. Ruthia värisytti heidän astuessaan +kapeita portaita. Olisivatko hänen kasvonsa yhtä kalpeat, kuin viimeksi +nähdessä? Huone oli jotenkin pimeä. Hän istui sängyssä, Ruthin mielestä +melkein yhtä kalpeana, mutta hänen silmänsä olivat nyt auki, ja +hymyillen ojensi hän kättänsä ja sanoi väsyneellä äänellä: + +-- Mitä ajatteletkaan minusta, Ruth, kun pilaan sinun vierailusi tällä +tavalla? + +Ruth-raukka! Mitä hän osasi vastata! Hän toivoi saada tunnustaa hänelle +kaikki ja pyytää anteeksi, mutta hän muisti Tedin varoituksen. Ja +tuskin voi huomata hänen sisällistä taisteluaan, kun hän hätäisesti +sanoi: -- Olen iloinen, että paranet. + +-- Huomenna tulemme kotiin jos Jumala suo, sanoi lady Douglas. -- +Laitathan kaikki kuntoon meitä varten, hyvä Ruth? + +Ruth ei vastannut, eikä huomannut, kuinka kalpealta ja surkastuneelta +lady Douglas näytti, sillä hänellä oli täysi työ pidättää itkuaan. Ja +hän oli oikein iloinen, kun Edvard taas saattoi hänet alas, sillä tuo +heikko ääni, kalpeat kasvot ja huoneessa oleva puoli hämärä vaivasivat +häntä. + +Seuraavana päivänä muutettiin onnellisesti Beachfieldiin, ja Ruth oli +seuraavan viikon melkein aina Valterin huoneessa lukien ääneensä ja +huvittaen häntä parhaan kykynsä mukaan. + +Eräänä iltana, kun he kaikki olivat kokoontuneet sinne, ja toiset +luulivat hänen nukahtaneen, sanoi hän yht'äkkiä: + +-- En voi käsittää, kuinka se pyörä meni rikki, äiti, Taffy ei sitä +kumminkaan mihinkään loukannut. + +Ruth ei voinut enää pidättää itseään. Hän heittäytyi polvilleen sängyn +viereen ja huudahti: -- Oi, Valter, oi lady Douglas! Voitteko antaa +minulle anteeksi? Se oli minun syyni! + +-- Mitä nyt, Ted? Mitä tämä merkitsee? -- sanoi lady Douglas. Eilen +sanoit, että olit rikkonut vaunun ja kieltänyt Ruthin kertomasta sitä. +Mitä hän nyt tarkoittaa? + +-- Ei, ei, sanoi Ruth, -- hän ei tiennyt, että aioitte mennä ajelemaan, +mutta minä tiesin. Se oli aivan minun syyni, ja minä olen toivonut +saavani pyytää sinulta anteeksi, mutta ethän sinä voi, Valter -- ei, +olen varma, ettet voi! + +Mutta Valter kohotti hänen päätänsä ja suuteli häntä otsalle. + +Pian kerrottiin tarkoin koko tapaus. Lady Douglas oli liian kiitollinen +poikansa parantamisesta voidakseen olla vihainen rikollisille. Vihdoin +Ted kysyi: + +-- Mikä pelästytti Taffyn? + +-- Se kulki aluksi hyvin, sanoi Valter, ja luulen, että minussa +lopultakin on suurin syy. Me tulimme erään mustalaisleirin ohi -- -- -- + +-- Lyönpä vetoa, että ne olivat juuri samat, joita me etsimme Sandy +Lanessa, keskeytti Ted. + +-- No, niin, tiedät, että Taffy vihaa kaikkea, mitä se ei ole ennen +nähnyt eikä ymmärrä. Se rupesi arastelemaan, ja jos minä olisin +taluttanut sitä tyynesti, olisi kaikki käynyt hyvin, mutta minun piti +välttämättömästi näyttää äidille, kuinka hyvin minä osaan ohjata sitä, +ja niin minä sitä pakotin ruoskalla. Mutta säikähdys ja piiska saivat +sen alkuun. Olimme juuri mäen harjalla, ja -- lopun tiedät. Mutta mihin +Taffy on joutunut, äiti? + +-- Taffylla ei ole mitään hätää, sanoi Ted, -- se pysähtyi pian. Se ei +ole mikään pahaluontoinen, sen vaikutti varmaan pelästys. Vaunu, eli +ainakin suurin osa siitä, jäi pieninä paloina maantielle, kuten voit +arvatakin. + +-- Miten olet menetellyt koululasten suhteen, kysyi Valter pienen +vaitiolon perästä. + +-- Olen lykännyt juhlan tuonnemmaksi. + +-- Mutta sehän tulee ennen Ruthin lähtöä, eikö niin, äiti? + +-- Jos niin tahdot, mutta meidän täytyy sitä viivyttää niin paljon, +kuin voimme sinun tähtesi. + +-- Älkää minua ajatelko. Jos en jaksa olla joukossa, niin voinhan +sen aikaa oleskella yksin yläkerrassa. Pidetään se ennen, kuin Ruth +matkustaa, jos ei äiti vastusta. + +-- Odottaako miss Long sinua koulun avauspäivänä, Ruth? + +-- Lupasin tulla siksi. Siihen on viikko ensi keskiviikosta. + +-- Silloin määräät ehkä tiistain, äiti, minulla on siihen hyvää aikaa +vahvistua. + +Niin päätettiin. Ja viikko kului kaikenmoisessa puuhassa niin nopeasti, +että Ruth oikein ihmetteli. + +Hänestä oli kovin hauskaa tavata miss Longia, Alicea ja Lizzietä, mutta +ikävä oli jättää Edvard ja Valter. Hän ei tiennyt oikein, kuka häntä +nyt enimmän miellytti. Alice oli kirjoittanut hänelle ja kertonut, että +Pollyn kirjarahat olivat kerätyt, ja että hän Debyn kanssa oli vienyt +Johanneksen evankeliumin, jonka miss Long oli Pollyn toivomuksesta +ostanut hänelle. Polly oli ollut kovin iloinen lahjasta. Hän lisäsi, +että miss Long epäili Pollyn isän elävän entistä pahemmin, mutta mitä +hän oli tehnyt, sitä ei Alice tiennyt. Kaikkia näitä Ruth ajatteli +tiistaiaamuna pukeutuessaan. + +Koko päivä käytettiin juhlan valmistuspuuhiin. Valter oli mukana +antamassa määräyksiään Ruthille ja veljelleen. Lady Douglas toimitti +joka talvi juhlan koululapsille. Edellisenä talvena oli suuri +joulukuusi tuottanut suurimman hauskuuden, tällä kertaa vaihdettiin se +postikonttooriin, jonka Valter tahtoi itse järjestää. + +Neljän tienoissa menivät pienet ystävämme palvelusväen huoneeseen +tarkastamaan, oliko kaikki kunnossa vieraita varten. He laskivat +kolmella kapealla, valkoisella liinalla päällystetyllä pöydällä +olevat astiat, riittivätkö ne noille neljällekymmenelle kutsutulle. +Tuntui uskomattomalta, että neljäkymmentä lasta voisi tehdä lopun +noista voileipä- ja kaakkuvuorista, sekä höyryävien teekattiloiden +sisällyksistä. Ted ja Ruth saivat kahden jäädä ottamaan vieraita +vastaan. Pian kuulivat he kaukaa hiljaista hyminää, joka vähitellen +selveni niin, että siinä voi eroittaa erään tunnetun koululaulun +sanat. Muutaman minuutin kuluttaa marssi tuo pieni seurue tyyneesti +ja hyvässä järjestyksessä opettajattarensa seurassa huoneeseen. Ne +olivat enimmäkseen tyttöjä, joukossa joku aivan pieni poika, eikä Ruth +ollut mielestään koskaan nähnyt niin puhtaita talonpoikaislapsia. +Neljännestunnin kuluttua olivat kaikki ahkerassa toimessa tehden kukin +parastaan pienentääkseen noita syötävistä aineista muodostettuja +pyramiideja ja tyhjentäen suuria teekattiloita. Ted riensi kertomaan +Valterille olevansa varma, että niillä oli hauskaa, sillä ne nauroivat +kaikelle, mitä hän sanoi, olipa se sitten naurettavaa tahi ei. Lapset +eivät tarvitse paljoakaan ennenkuin heillä on kylliksi naurun aihetta, +mutta tällä kertaa oli Tedillä loppumaton varasto sukkeluuksia. Ja +vaikka ne eivät olleet niin suuriarvoisia, että niitä tässä kannattaisi +kertoa, voimme sanoa, että -- jos otamme huomioon ystävämme iän -- ne +siihen katsoen olivat kyllä täys ikäisten keksimien arvoisia. + +Hän tahtoi, että Valter olisi ottanut osaa heidän huviinsa, ja +sentähden tuli hän hänen luokseen veitikkamainen ilme kasvoillaan. + + + + +KYMMENES LUKU. + +Postikonttoori. + + +Valter! -- huudahti Ted, sinun pitäisi nähdä tahi oikeastaan kuulla +Phoebe Smithiä. Minun täytyi tulla pois saadakseni oikein nauraa. +Hän on kummallinen, pieni olento. -- Ted nauroi vielä muistellessaan +häntä, ja hänen iloisuutensa tarttui Valteriinkin. Tedin sanojen +mukaan oli hän omituinen siten, että hän luuli aina pitävänsä niiata +ja soinnuttomalla äänellään sanoa: "jos suvaitsette, sir," ja että hän +tunsi vaan _yhden_ laatusanan, jota hän vuoroon käytti laatu-, vuoroon +määrä-sanana, se oli "hirveästi". Jos kysyn, sanoi Ted, -- tahtooko +hän enemmän kaakkua, niksauttaa hän ja sanoo: "jos suvaitsette, sir," +jos hän tahtoo enemmän teetä, samoin, ja tämän on hän uudistanut +jo lukemattomia kertoja. Hän on nähtävästi oikea sutkapää, sillä +niin pian kuin minä sanon hänelle jotain, lakkaavat toiset syömästä +ja kuuntelevat. Mutta hänen vakava naamansa ja silmissä oleva +veitikkamainen katse se naurattaa. + +-- Sinun täytyy vähitellen tehdä meidät tuttaviksi. Mutta miksi et +koeta toisten ominaisuuksia saada selville. + +-- Hän huvittaa minua enimmän. Hän on kummallinen pieni kapine, ja +yhtä ruma, kuin omituinen. Kun kysyin, mitä hän piti teestä, pani hän +pois kupin, nousi seisomaan, niiasi ja sanoi: "Se on hirveän kuumaa, +jos suvaitsette sir." -- "Pitäisitkö enemmän kylmästä vedestä?" -- +kysyin. Hän koetti sanoa "ei", mutta tulikin: "jos suvaitsette, sir." +Ja kun kaasin hänelle vettä ja kysyin, oliko se hyvää, sanoi hän: "se +on hirveän kylmää, jos suvaitsette, sir." -- "Ottaisitko mieluummin +haaleaa?" -- Sama vastaus, ja minä toin sitä hänelle. + +-- Ted, sinun ei olisi pitänyt, sitä hän ei voinut tarkoittaa. + +-- En tiedä, tarkoittiko hän, vai ei, mutta hän sai sitä -- mutta nyt +on minun mentävä katsomaan, miten ne siellä voivat. + +-- Mitä Ruth tekee? + +-- Hän koettaa parastaan omalla, hiljaisella tavallaan. Luulenpa, että +hän on valinnut kaikki ujoimmat joukosta, siellä on eräs pieni, hauska +olento, jolla on pitkät, valkoiset kiharat... mutta minun täytyy nyt +mennä, saat pian nähdä ne kaikki. + +-- No, niin, neuvoisin sinua seuraamaan Ruthin esimerkkiä ja antamaan +miss Phoeben hoitaa itsensä, hän ei ole ujo. + +-- Ei, mutta hän on mitä hauskin pikku tyttö. -- Ja Ted poistui. + +Hetken perästä kutsuttiin koko seurue vierashuoneeseen. He tulivat +sinne katsellen pelästyneinä ympärilleen ja miettien, mitä heille +siellä tehtäisiin. Kaikista peloittavimmalta näytti huoneen yhdessä +nurkassa oleva pieni, valkoinen teltti. -- Mikä tuo on? Missä on +sir Valter? Luulin, että tulimme katsomaan häntä. -- Tällaisia +kuiskauksia kuului joukosta. Silloin Ted huusi miehekkäällä äänellä: +-- Lapset, tämä on postikonttoori, ja mikä hauskinta -- se on paras +postikonttoori, minkä koskaan olette nähneet, sillä jokainen saa sieltä +juuri sellaisen kirjeen, kuin tarvitsee. Hän lisäsi matalammalla +äänellä: -- Phoebe Smith, se on hirveän hyvä postikonttoori, toivon, +että saat hirveän hyvän kirjeen. -- Sanotaan Phoeben punastuneen ja +mumisseen: -- Jos suvaitsette, sir. -- Kuka nyt tahtoo, -- lisäsi Ted, +-- mennä ensiksi hakemaan kirjettä? + +Hänen ja Ruthin ihmeeksi tarjoutui se pieni, pitkäkiharainen tyttö, +hän, joka oli niin ujo, ensiksi menemään. Hän astui rohkeasti telttiin +ja soitti pientä kelloa, mutta juoksi samassa takaisin huutaen: -- +Oi, musta mies, musta mies! Kauhu valtasi pienokaiset, mutta eräs +aikoi tuumia, että se oli varmaan naamioittu, ja eräs toinen tarjoutui +koettamaan. Hän soitti kelloa, eikä pelästynyt tuota punaiseen +päähineeseen ja vihreään takkiin puettua mustaa miestä. -- Mitä tahdot? +kysyi karkea ääni. Vähän pelon alaisesti ilmoitettiin haluttavan +kirjettä. Nimi ilmoitettiin, ja pian palasi hän suuren kirjeen +onnellisena omistajana. Se sisälsi kauniin neuloma-askin kaikenmoisine +tarpeineen ja kirjeen. Se oli todellakin ihmeellinen postikonttoori, +sillä tällä tyttösellä oli tapana tulla kouluun yllään repeytynyt +esiliina ja päässään nauhaton myssy; ja kirjeessä selitettiin, että +"yksi oikealla ajalla tehty neulanpisto säästää kymmenen." Mutta +ennenkuin tämä kirje oli luettu, palasi yksi toisensa perästä loistavin +silmin teltiltä, jokaisella mukanaan liian suuri paketti sisältääkseen +vaan kirjeen. Siinä sitä oli paperin rapinaa ja ihastushuutoja! +Vihdoin uskalsi se valkokiharainen kerran "mustan miehen" luo, eikä +hän yritystään katunut, sillä kun kirje avattiin, sisälsi se pienen +"Kristuksen ihmetyöt"-nimisen kirjan. Sen joka sivulla oli kaunis +taulu, joista yksi esitti pientä, makaavaa tyttöä, minkä vieressä +seisoi henkilö, jonka hän ymmärsi tarkoittavan Vapahtajaa, koska hänen +päänsä ympärillä oli valokehä, ja koska hän niin lempeästi ja rakkaasti +katsoi tyttöä pitäen häntä kädestä. Hänen tyytyväisyyttänsä lisäsi +se, että kirjeessä puhuttiin juuri tuosta taulusta. Kun hän ei saanut +kaikesta oikein selkoa, kysyi lady Douglas, tahtoiko hän, että se +hänelle luettaisiin, ja siinä hän huomasi, että Valter oli joku päivä +sitten näyttänyt hänelle tämän ilmoittaen sen laatineensa juuri tätä +tilaisuutta varten. Sanat kuuluvat: + + Kuin kuihtunut toivo on tyttönen, + Niin kylmä, kaamean hiljainen, + Mut Jesus hänt kätehen tarttuen + Nyt lausuvi: "nous ylös, tyttönen." + + On kylmä, kuollut mun sydämein, + Vaik lapsesi saan olla, Jesuksein. + Sä lämmitä kolkko syömeni mun, + Mä tahdon elää lapsena sun. + +-- Noh, Phoebe, sanoi Ted mennen hänen luokseen, mitä sinulla sitten on? + +-- Jos suvaitsette, sir, luulen, että se on elävä. Se on hirveän -- +tarkoitan _hyvin_ ruma, jos suvaitsette, sir. + +Hän nauroi. -- Miksi et käyttänyt mielisanaasi, Phoebe? + +-- Jos suvaitsette, sir, se on kauhean... se on hyvin pitkä kirje. Hän +ojensi lahjan ja kirjeen hänelle. Edellinen -- hirveän suuri hämähäkki, +joka jousen avulla ponnahti laatikosta ulos -- ei häntä miellyttänyt, +mutta kirje, se hämmästytti häntä. Ted tuskin uskoi silmiään nähdessään +kolme sivullista "neuvoja hirveälle lapselle." Siinä oli selitetty syy, +miksi hän ensi kerran eläissään sai nähdä jotain todella hirveää, ja +neuvo, että hän vastaisuudessa käyttäisi sitä sanaa ainoastaan tästä +hirveästä puhuessaan. + +Tedin aluksi hämmästynyt katse muuttui hymyksi ja hän sanoi itsekseen: +-- Kas, niin, Valterhan onkin sukkelampi mies, kuin olin luullutkaan. + +Luettavia kirjeitä ja ihailtavia lahjoja riitti aivan ylenmäärin. +Eräs pieni poika sai lasisoittimen ja neuvon, että hän vastaisi yhtä +lempeästi, kuin sekin. Eräs pieni tyttö sai nuken ja seuraavat rivit: + + Hollannin lapsi tekee ja laittaa, + Englannin lapsi rikkoo ja taittaa. + +Mutta meillä ei ole aikaa tehdä selkoa joka esineestä. Siinä oli +kirjoja, palloja, hyrriä, neulakoteloita, kynänteriä ja kaikellaisia +tavaroita, mutta vaan _yksi_ hämähäkki! Kun kirjeet olivat luetut +ja lahjat tarkastetut, siirryttiin jälleen teehuoneeseen leikkimään +"sokkoa", "kätken kiveä" ja viimeksi "Isoa Muftia," missä leikissä +Ted erityisesti kunnosti itseänsä. Lausuttaessa sanat "näin tekee Iso +Mufti" he hyppäsivät, loikkasivat, pyörivät ympäri, konttasivat, löivät +käsiään, nipistelivät nenäänsä, huusivat, kirkuivat ja nauroivat. +Viimeisestä täytyi antaa pantti. Kun nämä olivat lunastetut, seurasi +uudistettu laitos ruokia ja juomia -- eikä se ollut leikkiä, vaan +täyttä ja selvää totta. + +Vasta maata mennessään oli Ruthilla aikaa ajatella. Koko illan oli +hän tuntenut sisäistä iloa Valterin parantumisesta, mutta nyt hän sen +sanoiksi puki. + +Lupa-aika oli kulunut nopeasti ja -- lukuunottamatta tätä tuskallista +viikkoa -- sangen onnellisesti, ja hänestä tuntui hauskalta saada +tavata miss Longia, Alicea ja niitä muita. Hän huokasi tahtomattaan +ajatellessaan, ettei saa nähdä Duncania, ja rukoillen Jumalaa +suojelemaan häntä, nukahti hän. + + + + +YHDESTOISTA LUKU. + +Kahden vuoden perästä. + + +Kolmatta vuotta on kulunut. On taas kesä. Miss Longin portin edusta on +niin puhdas, ettei maksa vaivaa etsiä Joea luutineen... pistäymme siis +sisään löytääksemme jonkun vanhoista ystävistämme. + +Puutarha on jotenkin samanlainen, kuin ensi kerran sinne Ruthin kanssa +astuessamme, mutta muutoksia on täytynyt jossain tapahtua. Pienokaiset +ovat kasvaneet ja jättäneet sijansa toisille. Tuuheiden puuryhmien +varjosta kuuluu nuoria ääniä. + +Siellä on kolme tyttöä, mutta kukaan ei niistä ole Ruthin näköinen. +Kaksi näistä näyttävät sisaruksilta, sillä ne ovat puetut yhtäläisesti. +Toisella heistä ovat pienet iloiset kasvot ja suuret miettiväiset, +vakavat sinisilmät. Mutta keitä ovat nuo pitemmät tytöt? Onkohan tuo +Alice, joka istuu tuolla? Kyllä, aivan varmaan. Kuinka herttaiseksi hän +on tullut! Lapset ovat koristelleet hänen kullankeltaiset hiuksensa +sinikukilla. Ne ovat tosin hiukan kuihtuneita jo, mutta se tekee ne +vaan kauniimmaksi vastakohdaksi hiuksien kimmeltelevälle ja poskien +terveelle, eloisalle värille. Mutta jos Alice on kasvanut, emme +Ruthiakaan voi pienten joukosta löytää. Tuoko Alicen vieressä seisova +tyttö, jota toiset noin rukoilevin silmin katselevat, on Ruth? Hän +se todellakin on. Ja tarkastellessamme häntä huomaamme, että, lukuun +ottamatta pituutta, on hän sangen vähän muuttunut, -- sama kalpea iho, +samat suuret, tummat silmät, ja niissä sama ujo, puoleksi surumielinen +ilme. Mutta nyt hän hymyilee ja katsoo ihaillen Alicea. + +-- Kuka sinut on noin koristellut, Alice? -- kysyy hän. + +-- Nämä nuoret neitoset tahtoivat saada minut uhrikseen, vastasi hän, +-- ja kun minä olin erittäin hyvällä tuulella ja kun nyt on liian +lämmin jaksaakseen vastustaa järjettömintäkään pyyntöä, antausin minä +heidän hellään hoitoonsa. Ja nyt, Ruth, kun tämä hauskuus on lopussa, +on sinun kerrottava heille satu. Kas niin, tulehan istumaan tänne ja +tee meidät onnellisiksi. Meillä on vaan puolen tuntia ulkona-oloaikaa. +Mutta ehkä sinulla on kiire, tahi et ole vielä lukenut kirjettäsi, +lisäsi hän nähdessään Ruthin empivän. + +-- Ei, se on tavallista pitempi, eikä minulla ole ollut iltapäivällä +aikaa; olen koettanut saada laiskaa pikku-Fannya lukemaan läksynsä. + +-- No, sitten en pyydä sinua, Ruth. Näette, lapset, ettette nyt voi +saada satua, mutta jos kilttiä olette, luen minä huomenna teille jonkun. + +Mutta kolmet pienet kasvot näyttivät niin alakuloisilta, ettei Ruth +voinut vastustaa heidän sanatonta pyyntöänsä. + +-- Kas niin, Alice! Luulen, että minun on suostuttava. Kirjeestä olen +lukenut niin paljon, että tiedän hänen voivan hyvin, loppu saa jäädä, +ajattelen. Hän istuutui ruoholle Alicen viereen. + +-- Kuinka ystävällinen sinä olet, Ruth, sanoi Alice. -- Et koskaan +ajattele itseäsi; toivoisin olevani sinun kaltaisesi. + +-- Älä sano niin, Alice. Mutta mistähän minä nyt kertoisin? "Jack +jättiläisen tappajasta," "Hubbardin muorista" vai mistä? + +-- Ei, ei, Ruth, kerro joku omiasi, aivan omasta päästäsi, ne ovat +kaikista hauskimpia, huusivat kaikki kuulijat. + +Ruth asettui mukavasti istumaan pienet sisarukset molemmilla +puolillansa. Pikku "Brownie" tahtoi aina istua häntä vastapäätä +nähdäkseen hänen kasvonsa kertoessa. Ruth alkoi: + +Kerran lähti pieni tyttö -- hänen nimensä oli Aimée -- pitkälle +matkalle yksin -- ainakin luuli hän olevansa yksin. Matka oli +pakollinen, ja vaikka hänen usein teki mielensä seisahtua odottamaan +jotain matkustajaa, ei hän kuitenkaan voinut sitä tehdä. Oli melkein +pimeä, ja hän pelkäsi, itkikin vähän väliä, mutta seisahtua hän ei +voinut. Äkkiä sattui hänen jalkansa johonkin kovaan, ja hän kaatui +pitkäkseen maahan. Hän ei loukannut itseänsä, mutta pukunsa oli hän +tahrinut saveen. Ylös hän ei koettanutkaan nousta, sillä hän oli +kovin väsynyt. Hetken kuluttua tarttui pehmoinen käsi häneen ja +nosti ylös. Oliko siis joku hänen kanssaan? Oi, jospa niin oli! Hän +kääntyi katsoakseen, mutta -- kaikki oli pimeätä hänen ympärillään, +vaikka hän oli samalla näkevinään pienen, kummallisen valovirran +polullansa. Nostiko, joku minut? -- ajatteli hän. Mutta se ei voinut +olla mahdollista, miksipä hän olisi sitten kadonnut? -- Se oli varmaan +harhaluuloa, -- sanoi hän, -- olen kai itse noussut. -- Hän käveli +edelleen. Siinä oli kaksi polkua, jotka himmeässä valossa olivat +niin yhdenlaiset, ettei hän tiennyt, kumman valitseisi. Hän valitsi +vihdoin vasemman, se näytti tasaisemmalta. Matta pian hän katui, +sillä keskellä polkua makasi käärme kiehkuraan kääriytyneenä. Aimée +ei uskaltanut astua sen yli, hän pelkäsi herättävänsä sen. Hän katsoi +taaksensa, mutta siellä oli niin pimeätä, ettei hän voinut takaisin +palata. Askel vaan oli matkaa hirmuiseen eläimeen. -- Se liikkuu, -- +ajatteli hän, hui, en voi astua sen yli! Samassa kohosi hän korkealle +ilmaan ja laskeusi käärmeen toiselle puolen. Oliko todellakin joku +nostanut hänet? -- Oi, ei, hyppäsin varmaan itse niin keveästi, että +luulin nostettavani. -- Mutta ehkä hän kuitenkin oli koskenut siihen, +koska hän huomasi sen liikkuvan -- ruoho kahisi, ja sitten hänen +hameensa. Hän kirkasi ja tunsi ankaraa kipua kädessään, joka ajettui +ja muuttui mustaksi. Samassa tunsi hän siinä jotain kylmää kosketusta, +ja tuska lakkasi. Hän katsoi äkkiä ympärilleen ja tuli kovin iloiseksi +nähdessään hohtavan valkoisiin vaatteisiin puetun olennon takanansa +kuroittavan kättänsä häntä kohden. Mutta kun hän koetti tarkastaa +sitä lähemmin, katosi se kokonaan. Pistos oli kokonaan parantunut, +ainoastaan pieni, punanen pilkku oli jälellä, ja hän astui rohkeasti +edelleen. Mutta hän ei kuitenkaan luullut olevansa oikealla tiellä, +sillä siellä tuli aina pimeämpää ja pimeämpää, ja hän päätti kääntyä +ensimäiselle oikeaan vievälle sivutielle uskoen siten pääsevänsä sille +polulle, jota hän ensiksi ei ollut tahtonut kulkea. Hänen ajatuksensa +olivat toisaalla, ja hän oli vähällä mennä huomaamatta toivomansa +sivutien ohi, mutta ennenkuin hän huomasikaan, johti näkymätön käsi +hänet muutamia askelia eteenpäin sitä myöten. Hän kääntyi äkkiä +nähdäkseen uudelleen sen loistavan olennon, mutta ei voinut eroittaa +mitään. Silloin hän ajatteli: -- se oli varmaan mielikuvitusta. +Etsiessäni polkua tulin sille aivan huomaamattani. Jos joku olisi +taluttanut minua, olisin varmaan hänet nähnyt, kun käännyin ympäri. +-- Sitten juolahti hänen mieleensä, että hän oli nähnyt tuntemattoman +oppaansa, ja mitä enemmän hän ajatteli, sitä selvemmäksi se muisto +tuli. Tie oli nyt epätasainen ja ohdakkeinen, mutta hänen ihmeekseen +eivät hänen paljaat jalkansa haavoittuneet huomattavasti. -- Ehkä Hän +kantaa minua, etten astu niille niin raskaasti, -- ajatteli hän. -- Ja +Hän on kanssani, en tarvitse pelätä. -- Tie tuli nyt tasaisemmaksi, +ja hän astui entistä nopeammin. Mutta hetkisen unohti hän katsoa +jalkoihinsa, kompastui terävään kiveen ja kaatui. Tällä kertaa koetti +hän kaikin voimin nousta, mutta ei voinut: Hänen mieleensä johtui +rukous: -- Johda minun jalkani sinun tiellesi. -- Taas nosti näkymätön +käsi hänet maasta, ja taas näki hän saman kauniin olennon, mutta +tällä kertaa paljoa selvemmin. -- Oi, älä jätä -- minua, huudahti +hän vakavasti. Samassa kuuli hän äänen: -- En koskaan jätä enkä +hylkää sinua. -- Pikku Aimée oli kovin iloinen, ja hän ojensi kätensä +taivaalliselle opastajalleen. Hän tuli hänen rinnalleen ja tarttui +ojennettuun käteen. Tie tuli selväksi ja hauskaksi. Aimée katseli Hänen +ystävällisiä kasvojaan ja kuunteli Hänen sanojaan. He tulivat jyrkän +kukkulan juurelle. Aiméesta oli kovin työlästä kiivetä sitä ylös. Oli +niin pimeä, ettei hän nähnyt opastansakaan, mutta hän nojasi Häneen +entistä enemmän, ja vihdoin olivat he kukkulan huipulla. Toisella +sivulla oli jyrkkä rinne. Äkkiä kuuli hän kahinaa ruohosta, käärme +syöksähti sieltä esiin ja koetti purra häntä, mutta peräytyi vihaisesti +sähisten takaisin. Silloin katsoi Aimée seuraajaansa, ja se katse uhkui +rakkautta ja luottamusta. He lähestyivät nyt erästä laaksoa, joka +alempaa katsoen näytti hyvin pimeältä. Sen takana oli Aiméen matkan +määrä. Hän pelkäsi kuitenkin sitä pimeätä laaksoa ja pyysi seuraajaansa +mukaan. Hän lupasi olla hänen mukanansa ja käski hänen muistaa, että +hän pimeässäkin seurasi häntä. Aimée astui rohkeasti edelleen. Laaksoa +lähestyessään tuli hänen hameensa valkoiseksi, joka hohteli hopealta +hänen kadotessaan puiden varjoon. -- En pelkää mitään pahaa, sillä sinä +olet kanssani! -- sanoi hän silloin. + +-- Enempää en voi kertoa teille Aiméesta. Hän pääsi matkansa perille, +ja kaikki on hänelle onnistunut sen jälkeen. + +-- Loppuiko se tähän, Ruth? + +-- Kyllä, siinä oli kaikki. + +-- Oi, kerro toinen, yksi vaan! + +-- Ei, ei nyt, te unohtaisitte tämän. + +-- Ruth, sinun kertomuksillasi on aina joku erityinen tarkoitus, eikö +ole? -- kysyi Brownie. + +-- Joskus -- tällä ainakin. Mutta Alice saa puhua teille siitä, minun +täytyy todellakin rientää nyt. + +Ennenkuin hän ehti näkyvistä, saarrettiin Alice joka puolelta. + +-- Alice, sanoi eräs. Luuletko, että Ruth kertoi tämän aivan omasta +päästään. + +-- Kyllä, olen kuullut hänen kertovan monta tällaista kertomusta. + +-- Minä pidän tästä enemmän, kuin muista hänen kertomistaan, sanoi +Brownie -- pidän niin paljon tarkoituksesta, Alice. + +-- Ymmärrätkö sen oikein? + +-- Toivoisin sinun selittävän minulle muutamia seikkoja. Mutta luulen +tietäväni, kuka Aiméen opas oli -- se oli Jesus, eikö ollut? + +-- Kyllä, mutta mitä se merkitsee, ettei Aimée näe Häntä pitkään aikaan +selvästi? + +-- Eikö se merkitse sitä, että Jesus joskus johdattaa ihmisiä, +vaikk'eivät he sitä tiedä, vaan luulevat yksin toimeen tulevansa. + +-- Aivan, Brownie. Ja muistatko, että Aimée rupesi selvemmin näkemään +oppaansa silloin, kun hän huomasi, ettei hän itse voinut varoa +jalkojansa ohdakkeilta. Mutta minä en voi selittää sitä niin kuin Ruth. + +-- Tiedän mitä tarkoitetaan lankeemisella, käärmeellä ja väärälle +tielle eksymisellä, sillä Ruth on kertonut ennen jotain saman tapaista, +muistatko, Alice? Luulin hänen tarkoittavan, että Jesus nostaa silloin; +kuin ihminen lankee, se on, tekee jotain pahaa. + +-- Ruth tulee hyvin iloiseksi kuullessaan, että hänellä on niin +tarkkaavainen pieni kuulija, joka muistaa kaikki niin hyvin. + +-- Alice, tarkoittiko Ruth itseänsä sillä pienellä tytöllä, jota Jesus +johti, ja joka Häntä niin paljon rakasti? Minusta se oli niin hänen +kaltaistaan. + +-- En luule hänen tarkoittaneen itseään, Brownie, luulen hänen +koettaneen saada meitä etsimään samaa johtajaa. + +-- En ole koskaan kuullut puhuttavan siitä pimeästä laaksosta ennen, +mitä se merkitsee, Alice, kysyi pienokainen hetken vaiti oltuaan. + +-- Etkö muista virrenvärsyä: "Vaik maassa kuolonvarjojen mä yksin +vaeltaisin, en pelkäis valtaa pahuuden..." + +-- Kyllä, sitten se merkitsee kuolemaa, mutta -- + +-- Mitä mutta? + +-- Minä en pidä siitä, että Aimée kuolee pienenä. + +-- En usko Ruthin sitä tarkoittaneen. Matkahan oli hyvin pitkä, ja +vaikka häntä kertomuksessa sanottiin pieneksi tytöksi, koskapa kaiken +otaksutaan tapahtuneen yhtenä päivänä, voidaan sillä tarkoittaa +täysikasvuista, jopa vanhustakin. + +Keskustelun kestäessä katselivat pienet sisarukset ihmetellen +toisiaan, sillä he eivät olleet niin tottuneet Ruthin kuvaannollisiin +kertomuksiin, kuin Brownie, eivätkä aluksi ymmärtäneet niillä olevan +mitään tarkoitusta. Mutta nyt soi kello, ja kaikki riensivät sisään. + +-- Vihdoinkin voin lukea kirjeeni, ajatteli Ruth lähdettyään toisten +luota, mutta ennenkuin hän ehti ovelle, saavutti hänet vanha ystävämme +Jane Harding, joka näytti aivan täysikasvaneelta naiselta, ja jonka +koulunkäynti oli päättyvä muutaman kuukauden kuluttua. + +-- Ruth, huudahti hän, -- tahdoin juuri tavata sinua! Tulin juuri sinua +hakemaan! + +Ruth-raukka! Ei vieläkään siis! Hän ei kuitenkaan näyttänyt ollenkaan +kärsimättömältä. + +-- Huomenna on minun soitto vuoroni, ja mr Webbin antamassa kappaleessa +on muutamia tahtia, joista en saa selvää. Toivoisin, että tulisit +kuulemaan, kun soitan ne. + +Ruthin soitannolliset lahjat olivat hyvin kehittyneet, ja Jane tiesi, +että Ruth oli ainoa, joka kykeni häntä auttamaan. + +-- Koetan parastani, sanoi hän. -- mutta tiedäthän, etten ole sitä +kappaletta harjoitellut. + +He menivät yhdessä pianon luo, ja Janella oli niin paljon kysyttävää, +että kesti kauan, ennenkuin Ruth pääsi vapaaksi. Jälellä oleva osa +iltapäivästä oli hänen lupauksensa mukaan käytettävä erään kirjan +lukemiseen pienokaisille. Annien muistiinpanojen ja valmistuksen +varalle jäi aikaa tuskin ollenkaan. + +Hän ja Alice asuivat edelleenkin samassa huoneessa, mutta siellä oli +nyt kolmaskin vuode, millä pikku "Brownie", jonka oikea nimi oli +Margaret Ferguson, rauhallisesti nukkui käsi posken alla. Hän oli +Ruthin erityinen suosikki. Huoneeseen tultuaan ei hän malttanut olla +suutelematta hänen suloisia kasvojansa. Hänen hämmästyksekseen ja +harmikseen heräsi Margaret ja kietoi käsivartensa Ruthin kaulaan. +-- Minä rakastan sinua niin kovin, Ruth! Kerrotko huomenna enemmän +Aiméestä? + +-- Joskus, kultaseni. Nuku nyt heti! + +Mutta hän oli täydellisesti valveilla. -- Tiedätkö Ruth, minä nukahdin +vasta hiukan. Ajattelin sitä kertomusta ja koetin pysyä valveilla +kysyäkseni sinulta siitä. Luuletko minulla olevan opastajaa, Ruth? + +-- Kyllä, rakas lapsi, olen varma siitä -- koeta aina muistaa se -- +tahdotko? + +-- Tahdon koettaa, mutta se on toisinaan niin vaikeata. Unohditko sinä +koskaan, Ruth? + +-- Sangen usein, mutta puhukaamme huomenna siitä enemmän. Kuulen Alicen +tulevan. Jumala sinua siunatkoon! + +Saatuaan suutelon, kääntyi hän ja nukahti. + +Vihdoinkin voi Ruth lukea kirjeensä. Se oli Duncanilta. Hän oli ollut +kerran kotona. Viime kesäluvan oli Ruth suureksi ilokseen saanut +viettää hänen seurassaan. Hän huomasi Ruthin siinä ajassa edistyneen +enemmän, kun hän oli luullutkaan, ja Ruth tiesi nyt olevansa hänelle +parempi toveri, kuin koskaan ennen. Mutta hän matkusti taas, sillä +vuoden oleskelu Bermudassa oli hänen toimelleen välttämätön. + +Ruth arveli olevan sangen luultavaa, ettei Duncan palaisi Englantiin +ennen hänen koulunkäyntinsä lopettamista, mutta hän toivoi hänen +pistäytyvän kotona toistamiseen. Ja vaikka sitä kirjeessä ei +sanottukaan, uskoi hän saavansa pitää hänet luonaan muutamia viikkoja +lähestyvän luvan ajalla, jonka ajan hän toivoi joka tapauksessa +saavansa viettää Beachfieldissä. + +Vaikka kirjeessä ei tästä tärkeästä aineesta puhuttukaan mitään, +huvitti se kuitenkin Ruthia. Veli kertoi siinä toimistaan, +huvituksistaan ja ystävistään, niistä pienistä kirkkaan sinervään +tyveneen mereen sirotetuista satumaisista saarista, jotka muodostavat +Bermudan ja monista löytöretkistään siellä, lopuksi kalastajista, jotka +olivat täydellisesti tyytyväisiä pieneen alueeseensa. Joskus löysi +hän vaan lintuja ja kukkia, jotka kaikki olivat yhtä kauniita, mutta +aina siellä oli joku varjoisa paikka, jossa voi viettää puolituntisen +kirjoineen, tahi maalata jonkun luonnoksen Ruthille, joka piti niitä +erittäin suuressa arvossa. + + + + +KAHDESTOISTA LUKU. + +"Minä pidän huolta sinusta, Polly!" + + +Polly istui tapansa mukaan odottaen ja kuunnellen samassa vanhassa +huoneessa kuin kaksi vuotta sitten. Hän on vanhentunut, ja hänen +kasvoissaan on levoton ilme. Hänellä on suuri, kulunut kirja +polvillansa, ja sormet liikkuvat nopeasti pitkin riviä hänen +mumistessaan: -- Ja kaikki, mitä te rukoilette minun nimeeni, teen +minä teille, -- ja, -- Rauhan minä jätän teille, minun rauhani minä +teille annan, en minä anna teille niinkuin maailma antaa. Älköön teidän +sydämenne murheellinen olko, älkää myös peljätkö. -- Hän keskeytti +kuiskaten: Ei, en pelkää. -- Onhan hän sanonut: "Ja kaikki mitä te +anotte minun nimeeni, teen minä teille!" Hän polvistui, kätki kasvonsa +käsiinsä ja rukoili. + +Hän ei kuullut lähestyviä askeleita. Tulija oli Debby. Hän näki hänet +polvillaan ja kääntyi ympäri odottaakseen. Hän katseli ympärilleen +puutarhassa. Yhtä ja toista oli sinne istutettu, mutta rikkaruoho oli +ne tukehuttamaisillaan. Debby pudisti surullisesti päätänsä. Kun hän +taas kurkisti sisään, oli Polly noussut, ja hän meni sisään. + +-- Olen iloinen, että tulitte mrs Burton, sanoi sokea tyttö; -- tunsin +tarvetta saada puhella jonkun kanssa. + +-- Sinulla on parempi lohduttaja, kuin minä, mutta sano, onko sinulla +joku uusi huoli. + +-- Ei, se on se vanha. Isä on taas ottanut Joen mukaansa, ja minua +peloittavat ne vaarat, joiden alaiseksi hän joutuu. Joe ei ole +entisensä, sen näette puutarhasta. + +-- Minä katsoin sitä tullessani. Mutta etkö sinä voi vaikuttaa Joeen ja +pitää häntä kotona. + +-- Mitä minä voin? Isä käskee, eikä hän uskalla vastustaa. Eivätkä he +koskaan puhu teoistaan, jotta minä voisin Joelle todistaa, että olisi +oikein olla tottelematta. Olen polvillani rukoillut, että hän antaisi +pojan odottaa ja koettaa saada toisen paikan. + +-- Miss Long auttaisi häntä varmaan. + +-- Sen tekisi hän, se rakas miss Long. Hän on ollut minulle +ystävällisempi, kuin osaan sanoakaan teille, mrs Burton, ja ne nuoret +neitoset myös. Monta kertaa en olisi voinut maksaa vuokraa ilman heidän +apuaan. + +-- Kuinka Joe menetti paikkansa? + +-- Oi, se oli hänen oma syynsä. En saanut häntä menemään +säännöllisesti. Ja isä sanoi, ettei hänestä tule mitään niinkauan, kun +hän istuu siellä takana, ikäänkuin jonkun ison herran palvelija-lurjus. +Poika raukka! Ette tiedä, mrs Burton, kuinka paljon hänestä pidän. Ja +minä luulin voivani häntä ohjata oikealle tielle -- ja tyttö raukka +purskahti itkuun. + +-- Mitä osasi Debby sanoa? Eihän sokea tyttö voinut mitään isää +vastaan. -- Polly, sinun täytyy jättää tämä asia korkeimman huostaan -- +sanoi hän hetken perästä. -- Koeta vaan vaikuttaa häneen niin paljon +kuin voit, lapseni. + +-- En koskaan ajatellut puhua huoliani kenellekään maalliselle +ystävälle, mutta nyt olen iloinen, että ne tiedätte. Jumala tietää, +että rukoilen heidän molempien puolesta. Mutta vastausta on niin vaikea +odottaa, kun Joe noin turmeltuu. + +Miss Long oli usein kehottanut Joea työskentelemään hänen puutarhurinsa +johdolla, voidakseen kunnollisesti hoitaa maansa, mutta Joe ei ollut +huolinut tarjouksesta. + +Debby kysyi tahtoisiko Polly, että hän lukisi hänelle jonkun kappaleen +tahi virren, sillä Johanneksen evankeliumi oli ainoa, mitä Polly itse +voi lukea, eikä Joella enää ollut tapana hänelle lukea. Mennessään +sokean ystävänsä luota ajatteli vanha Debby tyttöraukkaa sekä Joen +rehellisiä kasvoja ja toivoi että hänestä pian oli tuleva sisaren turva +ja lohdutus jälleen. + +Polly jatkoi vieraan mentyä lukemistaan, odottaen joka hetki isän ja +Joen tulevan kotiin. He olivat harvoin säännöllisiä, mutta Joe tuli +kuitenkin aina huolimatta isästään, sillä hän tiesi Pollyn häntä +odottavan. Kerran oli Polly polttanut kätensä koettaessaan yksin tulla +toimeen, ja silloin oli Joe luvannut aina tulla ja oli tähän saakka +sen tehnytkin. Mutta hän ei ollut koskaan viipynyt näin kauan. Tuli +pimeä, mutta Polly ei voinut sitä nähdä. Hän luki jonkun rivin ja meni +aina välillä ovelle kuuntelemaan. Ilma alkoi muuttua kylmäksi. Hän +meni vielä kerran veräjälle kuunnellakseen. Hän kuuli ääniä etäältä ja +luuli eroittavansa niistä Joen; mutta kun ne tulivat lähemmäksi, olivat +ne kaikki vieraita. Varmentuakseen odotti hän siksi, kunnes ne olivat +menneet ohi. Väsyneenä ja tuska sydämessään meni hän sisään sulkien +oven. Mutta hän ei voinut saada rauhaa, usein avasi hän sen taas +kuunnellakseen. + +Vihdoinkin avattiin ovi varovasti mutta nopeasti ja sulettiin jälleen. +Se oli Joe. Polly nousi ja ojensi kätensä tulitikkuja hakeakseen, mutta +Joe kuiskasi hätäisesti: -- Polly, älä sytytä tulta! Isä tulee kotiin. +-- Ja hengästyneenä jatkoi hän: Hän on nyt kujassa; hän on ollut pari +tuntia piilossa poliiseilta, jotka menivät juuri tästä ja hakevat nyt +häntä kaupungista. + +Polly kalpeni. Hän oli tätä odottanut kauan. Hiljaa kysyi hän: -- Joe, +sano, mitä hän on tehnyt? Eihän vaan murhannut, oi, sano, ettei hän ole +murhannut ketään! Metsävahti -- -- -- + +-- Ei, ei, Polly, ei se sellaista nyt ole, heillä on ollut jotain +yhteistä Ben Brownin kanssa. Mutta minä en tiedä mitään. Olen ollut +poissa koko päivän, viiden penikulman päässä täältä. En olisi tiennyt +mitään, jollen olisi tullessani nähnyt isää piiloutuneena kalkki-uuniin. + +-- Milloin hän tulee, Joe? kysyi hän hätäisesti. + +-- Hän odottaa siksi, että kaikki on rauhallista. Yksi poliisi meni +juuri tästä ohi kaupunkiin päin. Ihmettelen, ettei hän tullut tänne. +Kuule, Polly! Joku avaa veräjän. + +-- Juokse katsomaan, Joe! Käske hänen pian tulla, minä kätken hänet -- +isä-raukan! Täällä ei kukaan häneen koske. + +Joe avasi oven ja näki lyhdyn valon veräjällä ja kuuli lyhyen +käsikähmän jälkeen poistuvia askeleita. Pollykin kuuli kaikki. + +-- Juokse, Joe, ja katso oliko se hän. Voi, minä luulen, että he ovat +vanginneet hänet juuri, kun hän pääsi kotiin. + +Hän ei uskaltanut liikahtaa, sillä pelästyessään hän aina unohti +suunnan. Joe juoksi niin nopeasti kuin ehti, ja vaikka poistuvat +kävelivät rivakasti, saavutti hän pian heidät. Niin, se oli totta. +Keskimäinen oli isä -- toiset poliiseja. Vanki kuuli hänen askeleensa +ja sanoi päätään kääntäen: -- Joe, oletko se sinä? Mene kotiin ja pidä +huolta Pollysta. + +Poika empi. -- Kuuletko, mene! -- Tuo hurja ääni pakotti nyt, kuten +ennenkin tottelevaisuuteen. Joe palasi hitaasti. Polly kuuli pian hänen +askeleensa ja huusi: -- Onko se isä, Joe, onko? + +Joe ei vastannut heti, hän kietoi kätensä hänen vyötäisillensä ja +ohjasi hänet tupaan. + +-- _Minä pidän huolta sinusta, Polly_, -- sanoi hän. Se oli kaikki, +mutta heidän kyyneltensä vuotaessa tunsi Polly, että hän oli taas +löytänyt oman rakkaan veljensä, ja hän rakoili ja toivoi, että tämä +suru johtaisi hänet pois huonolta tieltä. + +He istuivat kauan pimeässä puhellen. Polly silitteli hänen viereensä +polvistuneen veljen hiuksia. Hetken vaitiolon jälkeen sanoi hän: -- +Joe, minä rukoilin tänään isän puolesta, ja ehkä Jumala on vastannut +tällä tavalla. Se oli ehkä ainoa keino saada häntä kääntymään. +Rukoilemmeko taas hänen puolestaan? + +Nyyhkytysten seasta eroitti hän veljen "kyllä." Ja hän rukoili kauan ja +palavasti isälle anteeksi antoa ja lohdutusta Joelle ja itselleen. + +Sitten pyysi hän Joea käymään levolle. + +-- Polly, kuiskasi hän, sanoessaan sisarelleen hyvää yötä -- huomenna +täytyy minun tehdä työtä. + +Ja hän teki, ei ainoastaan sen päivän, vaan monta muuta. + +Bill Steel, hänen isänsä, oli jo kauan sitte jättänyt salametsästyksen. +Hän jätti ansansa ja loukkunsa aikaisin kehittyneelle Joelle, +yhtyäkseen erään huonomaineisen Ben Brownin kanssa varastamaan +lampaita. Ben suunnitteli varkaudet ja Bill, joka sai suhteellisesti +pienen osan "voitosta," otti osalleen vaikeimman ja vaarallisimman +tehtävän. Ben oli kauan ollut epäilyksen alaisena, ja nyt oli +hänen syyllisyytensä tullut todistetuksi hänen omassa asunnossaan. +Kiinniotettaessa ilmoitti hän Billin, joka silloin oli lähimmässä +ravintolassa. Eräs ystävä kertoi hänelle vaaran, ja hänen onnistui +paeta taka-oven kautta ja piilottautua. Nähtyään Joen, lähetti hän +tämän tarkastelemaan, oliko seutu turvallista, ja päätti mennä kotiin +muutamiksi tunneiksi -- pitikö hän sitä turvallisimpana, tahi tahtoiko +kenties vielä kerran nähdä sokeata tytärtään, on vaikea sanoa. Hän +hiipi ja pääsi juuri veräjälle kohdatakseen ne poliisimiehet, jotka +luultavasti erehdyksessä olivat menneet mökin ohi ja palasivat nyt sitä +hakemaan. + +Lopun tiedämme jo. + +Seuraavana päivänä todistettiin onneton mies rikolliseksi ja hänet +asetettiin tuomioistuimen tutkittavaksi. + +Seuraavana aamuna meni Joe miss Longin luo. Hän kertoi kaikki hänelle +ja lupasi kyyneleet silmissä koettaa kaikin voimin pitää huolta +sisarestaan. Miss Long antoi hänelle työtä ja väliajat työskenteli +hän omassa puutarhassaan. Polly oli tullut kalpeammaksi, mutta hän +ei valittanut. Hän oli aina iloinen Joen kotiin tullessa, vaikka hän +viettikin unettomia öitä ja päivin vuodatti kyyneliä. + + + + +KOLMASTOISTA LUKU. + +Syntymäpäivä. + + +Alice oli sanonut Ruthia epäitsekkääksi, ja siinä oli hän oikeassa. +Mutta hänen vanha ylpeytensä ja tulisuutensa tuotti hänelle monta +huolta ja tuskaa -- vaikka hän ei usein sitä näyttänyt. Ei liene +koulussa ollut monta, joka ei olisi sanonut, että Ruth oli yhtä +rakastettava kuin Alice, mutta kohteliaampi. Ja kuitenkin hän tiesi, +että oli oltava varuillaan, ettei vihollinen valtaa saisi, ja Jumalan +avulla päätti hän taistella saadakseen siitä lopullisen voiton. +Toisinaan tahtoi hän aivan väsyä taisteluun, sillä luullessaan jo +olevansa voitolla, tuli kiusaus siinä, missä hän vähimmin sitä odotti. + +Nämä ajatukset kiertelivät Ruthin mielessä hänen kolmannentoista +syntymäpäivänsä aamuna -- muutamia päiviä puutarhakertomuksen jälkeen +-- mutta niitä seurasi toisia onnellisempia, toivorikkaampia, kun hän +muisti sen avun, joka häntä oli tähän saakka tukenut. Ja hän tervehti +iloisesti Alicea ja miss Longia kirjastohuoneessa, mihin heille +kolmelle oli aamiainen järjestetty. Syntymäpäivän ja samaksi päiväksi +sattuneen luvan johdosta aikoi miss Long viedä pienet ystävämme +erääseen piispankaupunkiin, jonne juuri oli Mellestowista rantatie +valmistunut. + +Se oli kaunis päivä kesäkuun alussa, valoisa, mutta ei liian kuuma, +yksi niitä päiviä, jotka kaikkia miellyttävät, jolloin raikas tuuli +vilvoittaa heloittavaa auringon paistetta ja tumman sinisellä +taivaalla liitelee jokunen pilven hattara. Ruth ei ollut koskaan +nähnyt tuomiokirkkoa, ja hän toivoi matkastansa todellista nautintoa. +Lähdettiin aikaisin ja ehdittiin perille aamujumalanpalvelukseen +tuomiokirkkoon. + +Kun he astuivat sisään läntisestä ovesta, teki rakennuksen suuruus +ja majesteetillisuus Ruthiin sellaisen hämmästyttävän vaikutuksen, +jommoista hän ei ollut koskaan tuntenut. Siinä seisoi hän silmät +ihmettelystä loistaen, huulet liikkuivat, vaikka sanaakaan ei kuulunut, +ja heikko puna kohosi hänen kalpeille poskilleen. Miss Long ajatteli +katsellessaan häntä, että minkä maalarin hyvänsä täytyisi tunnustaa +Ruthin kauniiksi. Samassa saapuivat valkopukuiset kuoripojat, joiden +askelten kaiku heidän kiivetessään portaita ylös tuntui vierivän +loppumattomaan avaruuteen. + +Jumalanpalveluksen jälkeen jäi Ruth seurueineen katsellakseen tuon +kauniin rakennuksen eri osia. Kun he jälleen pääsivät läntiselle +ovelle, oli heidän vaikea muistaa, mikä kappeli ja kuvapatsas oli +kuninkaan, mikä pyhimyksen, mikä valtiomiehen, oli vaikea toisistaan +eroittaa ne monet pyhimystarut, joita heille kertoi eräs sodassa +rammaksi tullut ristiretkeilijä. + +Mutta sen pyhäinjäännösarkkusen, jota heille erityisesti näytettiin, +muisti Ruth sangen hyvin. Sen ympäri käyvät portaat olivat täynnä +syviä koloja, joita tuhansien pyhiinvaeltajien polvet olivat niihin +kuluttaneet, rikkaiden, jotka tulivat uhraamaan puolet omaisuudestaan, +ylhäisten naisten, jotka tarjosivat arvokkaimmat jalokivensä ja +köyhien, jotka antoivat viimeisen roponsa. + +Heidän käveltyään hetkisen äänettöminä Ruth huokasi syvään. + +-- Mitä se huokaus merkitsi, Ruth? + +-- Sitä tuskin voin sanoa! Luulen miettineeni, miss Long, ovatko +ihmiset nykyään yhtä hyviä, kuin ennen. + +-- Miksi sitä tulit ajatelleeksi? + +-- Vaadittaisiin nykyään pitkä aika, ennenkuin portaat kuluisivat +rukoilijain polvistumisista; ja miten suuria rikkauksia he antoivatkaan! + +-- Se on totta, Ruth, mutta ajat olivat taikauskoisia, ja tuhannet +näistä pyhäinjäännösten rukoilijoista ymmärtäisivät nyt Jesuksen sanat +samarialaiselle vaimolle, että tulee aika, jolloin Jumalaa ei yksin +Jerusalemissa eikä pyhällä vuorella rukoilla, vaan hän etsii niitä, +jotka häntä hengessä ja totuudessa lähestyvät. + +-- Mutta kummalliselta tuntuu, kun ajattelen, että tänään oli vaan +kourallinen ihmisiä siinä, missä miljoonat ovat polviaan notkistaneet. + +-- Varmaa on, että taikauskon sijaan on tullut paljon uskottomuutta ja +välinpitämättömyyttä, mutta kuitenkin minä uskon, että löytyy paljon +todellista uskoa ja oikeaa itsensäkieltämistä, mistä meidän tulee +kiittää Jumalaa ja saada rohkeutta. Kaikki voimme tehdä jotain sitä +levittääksemme, Ruth. + +Ruthin kasvot hehkuivat innostuksesta, mutta hän oli vaiti. Siinä +iässä suuret tulevaisuuden unelmat panevat sielun väräjämään -- usein +unohtuakseen aikaisen nuoruuden kanssa. + +Virkistettyään itseään ja levättyään, lähtivät he katselemaan +kaupungin ympäristöä. He keksivät monta kaunista paikkaa tuomiokirkon +ulkopuolella ja ympäristössä. Erästä kohtaa piti Alice tarpeeksi +yksinkertaisena voidakseen sen piirtää. Miss Long oli myös taiteilija, +ja sillävälin kun he piirustelivat, etsi Ruth aina jotain uutta ja +koetti painaa kaikki näkemät tarkoin mieleensä, voidakseen tehdä niistä +selvää veljelleen. + +Lähellä sitä kenttää, mihin piirustajat olivat asettuneet, oli +hautausmaa, minkä monet käytävät houkuttelivat tarkemmin ottamaan +selkoa sen kauneudesta. Hänen huomionsa kiintyi heti yksinkertaiseen +marmoriristiin, missä riippui tuore kukkaseppele, jonka alapuolella +näkyivät sanat: _kolmentoista vuotias_. Ruth nosti seppeleen reunaa +nähdäkseen, kuka oli juuri hänen ikäisenään kuollut. Hän säpsähti +nähdessään nimen + + FLORA FERGUSON. + +Ferguson oli Brownien nimi ja Ruth muisti, että hänen kotinsa oli tässä +lähellä, ja että häneltä oli kuollut sisar kaksi vuotta sitten. Tämä +oli siis se lyhyt muistokirjoitus. Ruth taittoi ristin juurelta kielon +viedäkseen sen muistoksi pienelle ystävälleen. Ja sitten hän ajatteli +olisiko hän mielellään kuollut kolmentoista vuotiaana ja oliko hän +oppinut ymmärtämään, että "kuolema on voitto." Hän oli niin täynnä +elämänhalua, terveyttä, tulevaisuuden suunnitelmia ja tuulentupia, että +tuntui aivan mahdottomalta niistä vapaaehtoisesti luopua. Mutta hän +muisti Jumalan sanoneen, että hänen armonsa oli riittävä, ja olihan hän +sen itse kokenut monta kertaa. Hän aikoi juuri kääntyä pois, kun hänen +huomionsa kiintyi jaluskiven kaiverrettuihin sanoihin. + +_Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain +etsivät, ne löytävät minut._ + +Tässä siis oli Floran elämän tarina. Hän oli varhain etsinyt ja +löytänyt, ei ainoastaan Jumalan, vaan ijankaikkisen elämän ja autuuden. + +Ruth kulki ristiin rastiin aina välillä pysähtyen lukemaan jonkun +hautakirjoituksen tahi heittääkseen etanan tai kiven haudalta. Hän +aikoi juuri kääntyä hakemaan miss Longia ja Alicea, kun hän pienen +matkan päässä kuuli äänekästä valitusta. Hyvin repaleinen ja surkean +näköinen nainen seisoi siellä avonaisen haudan reunalla väännellen +tuskissaan. Ruth seisahtui. Menisikö hän hänen luokseen? Ehkä oli +parempi, ettei häiritse surua, jota hän kuitenkaan ei voi lievittää. +Vaimo seisoi nähtävästi lapsensa haudalla. + +Hän astui jonkun askeleen -- vielä seisoi vaimo siellä. -- Ruth ei +voinut vastustaa haluansa: jos hän ei voikaan lohduttaa, voihan hän +ottaa osaa hänen suruunsa. Hän lähestyi. Vaimo ei nostanut päätään, +mutta Ruth eroitti sanat: + +-- Oi, lapsukaiseni, rakastettuni! Menitkö äitisi luota, joka sinua +niin rakasti! + +Ruth ei tiennyt, mitä hän sanoisi ja alkoi jo katua, että oli tullut, +kun vaimo samassa nosti silmänsä. + +-- Oi, miss, sanoi hän murtuneella äänellä -- minua on suuri suru +kohdannut. Minun lapseni on täällä -- enkä minä voi häntä jättää. Viisi +tuntia sitten toin hänet tänne, tänä ihanana aamuna. + +-- Kuinka vanha hän oli? -- kysyi Ruth kainosti. + +-- Neljän vuoden ensi Mikonpäivänä, miss -- ainoa poikani! Eikä hänen +haudalleen tullut ketään muita kuin hänen äiti-raukkansa ja pappi, +Jumala häntä siunatkoon! + +-- Minä olen hyvin pahoillani, sanoi Ruth, tarttuen vaimon käteen, ja, +tämä vaikutti häneen enemmän, kuin pitkät puheet. + +-- Pyhä neitsyt teidät palkitkoon, miss. Mutta lapsi raukkani! Kuinka +voin jättää sinut, rakastettuni! Hän heilutti ruumistaan edestakaisin. +Hän ei itkenyt enää mutta hän oli aivan väsynyt seisomisesta. Ruth +ei ollut koskaan nähnyt sellaista surua eikä hän tiennyt mitä olisi +tehnyt. Vihdoin sanoi hän: + +-- Lapsenne on nyt onnellinen -- hän ei enää tunne mitään puutetta. +Eikö se lohduta teitä? + +-- Niin, niin, minä tiedän. Hän ei tule minun kanssani kotiin, missä ei +ole leipää, ei puita pesään -- ja kaikki on tyhjää. Ei, ei, minä en voi +tulla, älkää pyytäkö. Tahdon jäädä tänne, levätä hänen haudallaan. Oi, +rakastettuni, jalokiveni, mitä minun on tehtävä? + +Ruth joutui epätoivoon. Hän tarttui taas vaimon käteen. -- Ettekö tule +istumaan tähän kivelle? Tästä voitte nähdä haudan. Se tuottaa teille +lepoa. Tulkaa, minun tähteni! + +Hän oli liiaksi väsynyt vastustellakseen. Ruth asetti hänet kivelle ja +kysyi: -- Ettekö tahdo jättää poikaanne Jumalalle ja mennä kotiin? + +-- Jättää niin, pyhälle neitsyelle! Täytyykö minun jättää? Ei, antakaa +minun jäädä! Ja taas hän purskahti katkeraan itkuun. + +-- Koettakaa jättää hänet Jesukselle, sanoi Ruth. -- Hän rakasti häntä +ja siksi on hän hänet ottanut pois. + +-- Niin, niin, hän rakasti häntä! Ja minä rakastan häntä -- ja hän +rakasti minua, niin, paljon, paljon! + +Ruth kuuli nuo sanat kuiskauksena. Hän ei voinut viipyä kauempaa. Hän +pisti vähän rahaa vaimon käteen ja lähti lausuen: -- Toivon, että +Jumala teitä lohduttaa! + +Hän tapasi piirustajat samalla paikalla. He olivat juuri lopettaneet, +eivätkä olleet ollenkaan ajatelleet ajan kulkua. Nyt huomasivat, että +oli jo kiirehdittävä asemalle. Alice huomasi Ruthin vakavuuden, ja tämä +kertoi matkalla kohtauksensa hautausmaalla. Alice ei kuitenkaan osannut +aavistaa toisten surua ja pian unohti koko asian. + +He ennättivät juuri hädin tuskin asemalle. Junaan tultuaan muisti +Ruth katsoa oliko hänellä tallella kielo, vai puristiko hän tyhjää +noin kovin. Olihan se, vaikka lakastuneena. Mutta Brownie kyllä sen +mielellään semmoisenakin ottaisi. + +Tämä oli ollut hyvin hauska syntymäpäivä. Sitä muistellessa liiteli +ajatus edellisiin. Ja nyt hän muisti ensimäisen syntymäpäivänsä +koulussa -- saman päivän, jolloin hänen suojelijattarensa Lizzie jätti +koulun, hän, jonka vaikutus ja neuvot olivat paljon vahvistaneet +niitä hyviä ajatuksia ja päätöksiä, joihin miss Long oli perustuksen +laskenut. Lizzie oli nyt ulkomailla eikä Ruth ollut hänestä pitkään +aikaan kuullut mitään, mutta hän muisti häntä aina rukoillessaan ja +uskoi varmasti joskus saavansa nähdä hänet. Vieläkin aikaisemman +syntymäpäivän hän muisti -- hänen piti mennä Duncanin kanssa katsomaan +dioraamaa, mutta oli menettänyt huvin sentähden, että oli samana aamuna +ollut paha. Hän oli kieltänyt hoitajaansa sanomasta sitä veljelle, +ei dioraaman takia, sillä sinne hän ei nyt tahtonut mennä, mutta +siksi, ettei veli olisi saanut tietää, kuinka paha hän oli ollut +syntymäpäivänänsä. Hän oli sen kuitenkin kertonut itse, sillä hän ei +voinut muuten saada Duncania ymmärtämään, miksi hän olisi mielellään +mennyt hänen kanssaan eikä kuitenkaan voinut. Silloin oli veli puhunut +hänelle niin kauniisti, mutta ei kuitenkaan ottanut mukaansa. Se +rakas Duncan! Hän oli aina tehnyt parastaan sisaren kasvattamisessa, +mutta Ruth tunsi, että hänen sisäistä elämäänsä oli johtanut toinen, +korkeampi, kuin hän tai joku muu maallinen ystävä. + +Hän heräsi unelmistaan junan pysähtyessä. + +-- Mellestow! Mellestowin matkustajat! + +Kotona odotti kaksi kirjettä -- toinen Ruthille Duncanilta. +Syntymäpäiväkirje, jossa kerrottiin, että laatikko, joka sisälsi +lahjoja, oli myös tulossa, sekä että Duncan luultavasti tulisi kotiin +kesäluvan ajaksi tai ainakin ennen sen loppua. Toinen kirje oli +Alicelle. Se oli Intiasta, mutta keltä? Käsiala oli vierasta ja se oli +sulettu mustalla lakalla. + +Hänen isänsä oli kuollut. + + + + +NELJÄSTOISTA LUKU. + +Alice jättää koulun. + + +Taasen, kuten kertomuksemme alussa, istuivat Alice ja Debby yhdessä. +Kirjeen saapumisesta on kulunut neljätoista päivää, ja huomenna +matkustaa Alice holhoojansa, erään isänsä entisen ystävän luo. Hän +viettää viimeistä iltaansa Debyn luona. Lapsiraukka. Hän on muuttunut +paljon. Hän näyttää kalpealta surupuvussaan eikä itse Debbykään saa +häntä iloisesti puhelemaan. + +Se oli hänen ensimäinen surunsa ja se oli sangen katkera. Miss Longin +on vaikea erota hänestä nyt, mutta hän tietää että olinpaikan vaihdos +voi parhaiten hänen suruansa lievittää. + +Alice ei ollut nähnyt isäänsä sen jälkeen kun hän oli palannut +Intiaan. Äiti oli kuollut muutamia vuosia aikaisemmin. Huolimatta isän +liiallisesta hemmottelusta säilytti Alice rakastettavan luonteensa +pilaantumattomana, ja siksi hän olikin isän mielestä täydellinen. Se +toivo, että hän koulunsa lopetettuaan olisi päässyt isän luo, oli nyt +murskaantunut, ja vaikka hän sangen vähän muisti äitiään, suri hän nyt +heitä molempia katkerasti. + +Debbykin näytti hyvin surulliselta, mutta se oli varmaan Alicen tähden, +sillä hän ei juuri paljon tuntenut mr Athertonia. + +-- Debby -- sanoi Alice -- olen niin mielelläni täällä, aivan kuin +kotona. Oi, kunpa en olisi liian suuri istumaan polvellasi, kuten ennen. + +-- En usko, että olisitte liian raskas, pikku Alice. + +-- Kyllä, väsyttäisin sinua, mutta minä istun tähän pikkutuolille, -- +ja hän pani päänsä hänen polvelleen -- pane nyt kätesi pääni päälle +ja puhele, rakas Debby! Olen niin pahoillani, kun täydyn matkustaa +huomenna. + +-- Noo, mutta te tulette iloiseksi jälleen, olen varma, että se tekee +teille hyvää. + +-- Mutta se ei ole tarpeellista. Tahtoisin mieluummin jäädä tänne +pitkäksi aikaa. En välittäisi, vaikka kuolisin, Debby, minulla ei ole +ketään, jonka tähden eläisin. + +-- Oi, miss Alice, älkää sanoko niin! Mutta eihän se ole ihme, että +teistä tuntuu semmoiselta nyt aluksi, rakas lapsi. + +-- Debby -- sanoi Alice hetken perästä --, miss Long sai tänä aamuna +kirjeen siltä herralta, jonka luona minä tulen asumaan, ja hän sanoi, +että minusta tulee rikas -- niin, hyvin rikas, sanoi hän. Se ajatuskin +peloittaa minua. Miksi hän sen nyt juuri tänään sanoi? + +-- Ehkä hän tahtoi sen sanoa itse, hän tiesi, ettette siitä nyt +ylpeäksi tulisi. + +-- Ylpeäksi! Oi, ei, se tekee minut nöyremmäksi, kuin osaan sanoakaan +-- että minä, joka olen aina ollut niin heikko -- se surettaa minua. +Jospa Ruth olisi nyt minun sijassani, Debby. + +-- Ei kenelläkään muulla olisi sellaista syytä koettaa oikein käyttää +näitä rahoja. + +-- Mitä tarkoitat? + +-- Niin, eivätkö ne ole teidän rakkaan isänne rahoja, ettekö tahdo +koettaa käyttää niitä juuri niin, kun hän olisi käyttänyt. + +-- Voi, kuinka iloinen olen, että ajattelit niin! Mutta enhän niitä saa +vielä moneen vuoteen, ehkä en eläkään niin kauan, että ne saisin, Debby. + +-- Mutta teidän täytyy sillä aikaa oppia, kuinka ne ovat käytettävät. +Enkä liene vielä sitä tärkeintä syytä sanonutkaan. + +-- Mikä se on? + +-- Ne ovat uskottu tavara Häneltä, jolle te olette suuremmassa +kiitollisuuden velassa, kuin isällenne. Rikkaus on Jumalan antama +laina. Luulen, että se on yksi niistä leivisköistä, joista Jesus puhuu. + +-- Mutta minusta on hauskempi ajatella, että isä on ne uskonut minulle, +Debby, minun ei pitäisi ajatella niin, mutta en sitä voi auttaa. + +-- Lapsi-raukka -- sanoi Debby, silitellen hänen hiuksiansa, -- no, no, +pieni ystäväni, minä olen vanha, niin etten ehkä ymmärrä oikein, mutta, +minusta tuntuvat Jumalan antamat kaikista rakkaimmilta. Ehkä tekin +joskus niin ajattelette. + +-- Debby, yhden asian minä kuitenkin tiedän -- hänen kasvonsa olivat +iloisemmat kuin moneen päivään -- tiedän, että _sinä_ saat kaikki, mitä +tarvitset -- ei mitä ansaitseisit, sillä sitä en voisi antaa, vaikka +olisin kuinka rikas. + +-- Noo, silloin minulla on kyllä _kaikki_, mitä tarvitsen -- hän sanoi +sen enimmän itselleen. -- Minä voin odottaa Jumalan aikaa, sillä +tiedän, että se on paras. + +-- Enkö voi antaa mitään sinulle, Debby nyt, ennenkuin lähden. En tule +kotiin ennen luvan loppua, kuten tiedät. + +-- Ei, rakas Alice, ei, minulla on kaikki, mitä tarvitsen, mutta +toivoisin, että lupaisit minulle yhden asian. + +-- Sen teen kyllä, mikä se on? + +-- Että ette unhoita rukoilla joka päivä Jumalaa, että Hän opettaisi +teitä käyttämään rikkauksianne Hänen kunniakseen. + +-- Lupaan sen, Debby. Mutta oliko sinulla joku erityinen syy sen +lupauksen pyytämiseen. + +-- Ei muuta, kuin se vaara, että voitte unohtaa, että rikkaus on jotain +pelättävää. Älkää antako ihmisten pilata itseänne, pikku Aliceni. + +-- Minä pidän siitä, että sanot minua pikku Aliceksesi. Mutta sinä et +tarvitse pelätä, että joku pilaisi minut, sitä ei kukaan vielä ole +yrittänyt. + +-- Ehkä -- sanoi Debby hetken perästä -- ajattelen liiaksi +vastuunalaisuutta. Minä unohdan, että on ero vanhalla muorilla, joka ei +ole saanut oppia muualta kuin raamatusta ja nuorella neitosella, joka +on saanut hyvän kasvatuksen. + +-- Rakas Debby! Et saa sanoa niin. Toivoisin, että minä osaisin +puoletkaan siitä, mitä sinä. Ja kuinka miss Long nauraisikaan sille +ajatukselle, että minä olen _saanut_ kasvatuksen! Hän sanoi minulle +juuri tänään, ettei se vielä ole alkanutkaan, ja että meidän pitää +toiste puhua siitä asiasta enemmän. Mutta nyt minä pyydän sinua -- +jatkoi hän hyväillen -- kertomaan äidistä. Pelkään, että meillä on +liian vähän aikaa. + +Debby otti pöydältä vanhan nukkakantisen raamatun, avasi sen ja +otti sieltä kellastuneen kirjeen, ohuelle ulkomaalaiselle paperille +kirjoitetun. + +-- En ole koskaan näyttänyt teille tätä kirjettä, mutta nyt toivon, +että luette sen ääneen. + +-- Onko se minun rakkaalta äidiltäni? Oi Debby, kiitos, että näytät sen +minulle! + +Hän alkoi lukea sitä vapisevalla äänellä. Toisinaan täytyi hänen +keskeyttää, sillä silmät himmentyivät, eikä hän voinut eroittaa sanoja. +Vihdoin pääsi hän loppuun. -- + +-- Debby, -- sanoi hän -- sinä olet nähnyt minun armaan isäni, kuten +äiti toivoi. Olen iloinen siitä, sillä minä voin nyt puhua hänestä +kanssasi, ei nyt, mutta sitten kun tulen takaisin. Onko sinulla muita +kirjeitä, joita voit näyttää minulle? + +-- On yksi, rakas Alice, ja se on aivan erilainen, kuin se ensimäinen. +Sain sen silloin kun hän tuli kouluun. Debby otti esiin sen pyöreällä +lapsen käsialalla kirjoitetun kirjeen, jossa puhuttiin neulatyynystä, +sekä pienen käärön, jossa tuo lahja oli. Alice katseli sitä kauan. Kun +he olivat hetkisen puhelleet muista asioista, sanoi Alice yhtäkkiä: + +-- Lainaisitko Debby minulle tuota neulatyynyäsi. Pitäisin sitä hyvin +varovasti, tahtoisin niin mielelläni katsella sitä poissa ollessani. + +-- Mielelläni, jos annatte sen muistuttaa teitä lupauksestanne ja jos +annatte sen minulle takaisin kun kylläännytte siihen tahi tahdotte +rikkoa lupauksenne. + +-- Minä pidän sen muistuttamassa äidin kirjeestä ja lupauksistani, +kuten sanoit, ja annan sen takaisin, jos rikon lupaukseni. Muistelen +mielelläni, mitä olemme tänään puhuneet, sitäkin, että sinä opettaisit +minua, Debby, kuten kirjeessä oli. + +-- Toivoisin, että olisin voinut tehdä sen paremmin, rakas Alice. Kunpa +minä olisin saanut paremman kasvatuksen! + +-- Ei, ei, Debby, en tahtoisi sinua hituistakaan toisenlaiseksi -- +sanoi hän suudellen häntä ja silitellen vanhuksen kasvoja, ja lisäsi: +Pelkäisin ehkä sinua, jos olisit oppineempi, etkä silloin olisi minun +vanha, rakas Debbyni. + +Alicen mentyä jäi Debby miettimään. Hän oli lukenut tuon kirjeen kolme +vuotta sitten, ja hän koetti saada selville, kasvoiko Alice todellakin +sellaiseksi, kuin hänen äitinsä toivoi ja Debby myöskin. + +Debby oli, kuten luulemme lukijan jo huomanneen, ymmärtäväinen ja +terävä-älyinen nainen. Hän oli huomannut, ettei suurikaan suru aina +jätä kovin syvää vaikutusta sellaisiin luonteisiin, kuin Alicen oli. Se +voi olla raju, mutta se haihtuu usein jättämättä pysyvämpiä jälkiä. + +Hän iloitsi vilpittömästi kuullessaan Alicen perinnöstä. Olisi melkein +luullut sen uutisen päinvastoin häntä peloittavan. Mutta Debyn mielestä +liittyi rikkauteen niin suuri vastuunalaisuus, ettei hän luullut +kenenkään voivan sitä taakkaa ajattelemattomasi kantaa. Sen lisäksi hän +oli varma, että Alice miss Longin hoidossa saisi oikean käsityksen sen +taakan painosta ja tulisi johdetuksi hänen luokseen, jolta voimia tulee. + +Pääasia oli, ettei Alice unohtaisi "pelätä," kuten Debby oli hänelle +sanonut, ja että hän pitäisi lupauksensa. Lopun jätti Debby Jumalan +haltuun. + +Alice matkusti, jättäen yleisen kaipauksen "kotiin", kuten hänen oli +tapana nimittää koulua, ja sai lähtiessään monta varoitusta, että hän +kirjoittaisi hyvin pian. + + + + +YHDESTOISTA LUKU. + +Kilpailu. + + +Pelkään, ettei Jana Harding ole ensimäisen tutustumisemme jälkeen +paljon edistynyt. Hän on kyllä kasvanut ja muutamien mielestä on hän +ensi näkemältä kauniskin. Soitossa on hän edistynyt aika tavalla. Muuta +parannusta ei ole tullut. Toisinaan näyttää hän pitävän Ruthista, mutta +sekin on vaan itsekästä, Ruthin avuliaisuuden hyväkseen käyttämistä, +sillä hänen poissa ollessaan sanoo hän, ettei hän ymmärrä, missä +suhteessa Ruth olisi toisia parempi, ja että hänen hyvyydestään +pidetään liian suurta melua. + +He ovat nyt samalla luokalla, ja Jane, joka on kolmea vuotta vanhempi, +saa usein tuntea nöyryytystä kun Ruthia kiitetään ja häntä vielä usein +muistutetaan laiskuudesta ja tarkkaamattomuudesta. + +Saman päivän aamupuolella, kun Alice matkusti, sanoi Jane erään tunnin +loputtua: -- Noo, Ruth, otaksun, että ajattelet saada palkinnon. + +-- Koetan kyllä parastani, Jane, mutta eihän minulla siihen ole +suurempaa oikeutta kuin sinulla tai jollakin muulla. + +-- Kyllähän jokainen tietää, että sinä olet mr Taylorin lemmikki, ja +sopiihan sitä olla vähän valtioviisas. -- + +Ruth aikoi vastata, mutta hillitsi itsensä ja järjesteli kirjojaan ja +vihkojaan. + +-- Mistä palkinnosta sinä puhut, Jane? -- kysyi Maggie Ferguson. + +-- Mitä sinä sillä tiedolla teet, pikku utelias? Kyllähän Ruth sinulle +sanoo -- mitä hyvänsä saadakseen hyväilyjä, syleilyjä ja suuteloja +teiltä, pienet mukulat, tiedänhän sen. + +-- Jane -- sanoi Ruth punan kohotessa hänen poskilleen -- kerran +kaikkiaan -- hän hillitsi taas itsensä. + +-- Jatka -- mitä tarkoitat "kerran kaikkiaan?" Saammeko kuulla komean +ja lennokkaan puheen? + +Ruth lähti äkkiä huoneesta. Maggie voi hädin tuskin seurata häntä +puutarhaan. Maggie huusi häntä. Vihdoinkin hän seisahtui äkkiä, +nyökkäsi ja sanoi ihmetellen: -- Mitä, Brownie, oletko täällä? Pääsi +tulee kipeäksi auringon paisteessa. Mene hakemaan hattusi. + +-- Sinäkin olet paljain päin, Ruth. + +-- Olenko? Unohdin sen. Odota tässä varjossa, minä haen molemmat. Kun +hän palasi, sanoi Maggie: + +-- Sinun olisi pitänyt sanoa Janelle mitä aioit. Hän olisi sen +ansainnut, hän puhuu aina niin epäystävällisesti. + +-- Olen iloinen, etten jatkanut mitä aloin, Brownie, olisin sanonut +hyvin pahasti, mutta pelkään ajatelleeni sitä ja se oli melkein yhtä +paha, Maggie. -- Hän lisäsi surullisesti: -- Varo, ettet suutu pienenä, +siitä on isompana paljon ikävyyksiä. + +Maggie katseli Ruthin kasvoja nähdäkseen oliko niissä pahan luonteen +merkkiä, mutta _nyt_ ei niitä ainakaan näkynyt -- hän hymyili niin +ystävällisesti. + +-- Ruth, sanotko minulle, mistä palkinnosta te puhuitte? Se ei ole +uteliaisuutta -- tahdon tietää kaikki mikä sinua koskee. + +-- Se on eräs palkinto, jonka mr Taylor aikoo antaa parhaasta +ainekirjoituksesta. + +-- Toivon, että sinä saat sen, Ruth. Mistä te kirjoitatte? + +-- Lukukauden alussa luimme eräitä historiallisia luennoita. Niistä +on mr Taylor valinnut yhden, joka meidän on muistista kirjoitettava, +luonnollisesti omin sanoin. + +-- Saatteko katsoa kirjaan? + +Ruth nauroi. -- Eikä! Se oli miss Longin kirja, eikä se ole ollut +kouluhuoneessa sen jälkeen, kun sen luimme. + +-- Tiedätkö, minusta se on kovin vaikeata! Toivon, että sinä saat +palkinnon, sillä koko luokalla ei ole niin kyvykästä kuin sinä. + +-- Mistä sen tiedät, pieni imartelija? + +-- Kaikki sanovat niin. -- Ruth, luuletko, että minä saan palkinnon? + +-- Älä siitä välitä, Brownie. Koeta parastasi ajattelematta palkintoa, +Kerronko sinulle tytöstä, joka oli aivan varma palkinnosta, mutta +lopuksi kuitenkin pettyi? + +-- Oi, kerro! + +Ruth kertoi jutun, jonka jo tunnemme. + +-- Olitko sinä se tyttö, joka menetit sen? + +-- En. + +-- Sitte sinä sait sen. + +-- Odota tässä hiukan, minä tuon sinulle jotain, sanoi Ruth äkkiä. + +Ruth muisti nyt vasta kielon, jonka hän oli haudalta tuonut. Mutta +hän ei muistanut, mihin hän oli sen pannut. Hän katui jo että oli sen +ottanut. Yhtäkkiä muisti hän hämärästi nostaneensa jonkun kirjan kantta +ja pistäneensä sen sinne varmaan talteen. Nyt oli kuitenkin vaikea +muistaa, minkä kirjan väliin ja missä huoneessa hän sen oli pannut. +Viimeinen kuitenkin selvisi. Etuhuoneessahan odottivat kirjeet ja +siellä ne avattiin. Hän riensi ja koputti ovelle. Ei vastausta. Hän +meni sisään. Siellä ei ollut ketään. Hän alkoi selailla ja pudistella +pöydällä olevia kirjoja, mutta kieloa ei löytynyt. Oliko hän sen +kadottanut? Se kirja oli mahdollisesti pantu kaappiin -- hän aikoi +tarkastaa niistä muutamia. Sitä tehdessään luuli hän kuulleensa oven +käyvän, mutta ei ehtinyt katsomaan taakseen. Hän löysi sen lopulta, +mutta kun hän ei enää tavannut Maggieta puutarhassa, kätki hän sen +uudestaan pannen muistiinsa kirjan. Hän unohti sen taas muiden puuhien +takia. + +Jane Harding oli päättänyt kaikin voimin koettaa estää Ruth +Leighiä saamasta ainekirjoituspalkintoa. Hän oli hyvin mietityillä +viittauksilla tehnyt toisille selväksi, että se olisi suuri nöyryytys +heille vanhemmille, jos Ruth sen saisi. Janen tarkoitus oli saada se +_itse_. Eikä hän valinnut keinoja tämän päämäärän saavuttamiseksi. +Hän sai taipuvan omantuntonsa vakuutetuksi, ettei siinä mitään pahaa +ole, vaikka hän silmäilee aineen vielä kertaalleen läpi, hänellä kun +on huonompi muisti kuin Ruthilla. Hän ei tietystikään jäljentäisi +sanaakaan, ei edes lukisi sitä, silmäilisi vaan pääkohdat, se olisi +suuri apu ja pieni synti. Omatunto vaikeni, Jane riensi heti panemaan +suunnitelmaansa täytäntöön. Tilaisuus oli sopiva, miss Long ulkona, +tytöt luokalla, paitsi Maggie ja Ruth. Hän katsoi varmuuden vuoksi +ympärilleen ja avasi sitten tyyneesti etuhuoneen oven. Hän hätkähti, +pysähtyi silmänräpäyksen, pani varovasti oven kiinni ja moni hitaasti +kouluhuoneeseen. -- Onko se mahdollista? -- sanoi hän itsekseen. -- +En voi sitä uskoa! Hän ei ole minun kaltaiseni -- hänellä on hyvä +muisti, eikä sitä kukaan usko, mutta minä en voinut erehtyä -- se oli +sama kirja -- tunnen sen kansista. En ole koskaan tahtonut näyttää +niin rehelliseltä -- mutta Ruth! Mikä teeskentelijä! Hän päätti olla +hänelle ilmoittamatta mitään ennen palkinnon jakoa, mutta toiset saivat +sen hänen mielestään tietää, sillä nythän ei enää voi olla epäilystä +tuloksesta. Omasta puolestaan päätti hän kirjoittaa jotain vain muodon +vuoksi, olisi turhaa vaivata itseään. Hän meni luokalle, missä toiset +keskustelivat mr Taylorin opetuksesta. + +-- Ette tarvitse nähdä suurta vaivaa, ystävät, sanoi hän salaperäisesti +-- Ruth on nyt aivan varma. + +-- Minkätähden _nyt_? -- sanoi eräs. -- Eihän hän liene kirjoittanut ja +näyttänyt sinulle? + +Jane kertoi inhoansa osoittaen, mitä hän oli nähnyt. + +-- Mutta älkää sanoko Ruthille, lisäsi hän -- tahdon nähdä, ottaako hän +todellakin vastaan palkinnon niin hävyttömän petoksen jälkeen. + +-- Miksi sinä menit etuhuoneeseen? -- kysyi eräs. + +Jane punastui. -- Se ei kuulu sinuun! + +-- Tiedättekö, -- sanoi toinen -- minä en usko sanaakaan. Ruth on meitä +kaikkia etevämpi, ja sinä kadehdit häntä. Toivon hänen saavan palkinnon. + +-- Sinun on hyvä sanoa, -- sanoi Jane -- jolla ei ole itsellä toivoa, +mutta toisille se ei ole niin hauskaa! + +-- Miks'et sano sitä miss Longille? + +-- Siksi, ettei se mitään hyödytä. Tunnustan, että Ruth on sangen +hyväsydäminen, enkä minä tahdo saattaa hänelle sellaista harmia. Mutta +jos hänellä on hiukankaan omaatuntoa, ei hän sitä niin pian unohda, +olkaa varmat. + +-- Tiedättekö -- sanoi eräs tyttö, jota toiset kutsuivat Katherineksi, +-- tahtoisin kysyä Ruthilta asian laitaa. En usko sitä vaan niin. + +Jane oli mennyt akkunan luo. -- Tulkaa tänne sanoi hän äkkiä. -- +Noh, mitä nyt sanotte? -- Mitä voivat he sanoa? Ruth kiipesi juuri +etuhuoneen kaariakkunasta ulos ja juoksi ruohokentän poikki. Epäilijät +tulivat sanattomiksi. + +-- Minä kysyn häneltä joka tapauksessa -- sanoi eräs. + +-- Voit tehdä sen jälkeen päin -- sanoi Jane -- mutta ennen jakoa et. +Se on minun asiani -- minä näin hänet, etkä sinä olisi mitään tiennyt, +jollen minä olisi kertonut. + +Seuraavana iltana Jane ja Ruth kirjoittivat saman pöydän ääressä. + +-- Noo, Ruth, kuinka menee? -- sanoi edellinen -- olisi suuri apu, jos +saisi edes kymmenen minuutin ajan tirkistää kirjaan, eikö olisikin? + +Ruth ei huomannut toiselle tytölle tarkoitettua silmän iskua, ja +punastumatta vastasi hän: -- Olispa todellakin. Pelkään, että olen aika +tavalla unohtanut, mutta kaikillahan meillä on siinä suhteessa sama +vaikeus. + +-- Kuinka lie! Ehkä _kaikki_ ovat rehellisempiä kuin _yksi_, tai miten +Ruth! + +-- Mitä tarkoitat, Jane? -- Kysymys tehtiin tyynesti, mutta silmät +salamoivat, ja se hiukan pelotti Janea. + +-- Noo, ei mitään, ei mitään, vakuutan, puhuin vaan ylimalkain. + +Ääni oli pilkallinen ja naapuriin heitetty silmäys pani Ruthin äkkiä +katselemaan tovereihin. + +-- Kas niin, älähän nyt taas suutu ja juokse tiehesi, kuten eilen -- +lisäsi Jane. + +Viittaus oli riittävä, Ruth hillitsi mielenliikutuksensa ja jatkoi +tyynesti kirjoitustaan. Hän tiesi, että Jane tarkoitti enemmän, +kuin sanoi, ja olisi mielellään tahtonut tietää mitä se oli, mutta +hän ei tahtonut sanoa sitä, mitä hän jälkeenpäin katuisi. Jane ei +puhunut mitään kirjoituksesta, ja vaikka Ruth toisinaan huomasi +toisten tyttöjen olevan häntä kohtaan tavallista kylmempiä, ei hän +joutunut tutkintokiireiden takia siitä välittämään. Kun mr Taylor toi +kirjoitukset, kuiskailivat tytöt, mutta Ruth ei ollut osallinen siinä +salaisuudessa. Hän punastui hiukan, kun mr Taylor kääntyen häneen +sanoi: -- Minun ei ole vaikea päättää näistä papereista, jotka minulla +tässä ovat. Näissä on kirjoitus, joka todistaa niin perusteellista +historian totuuksien tuntemista, on niin hyvin järjestetty (Jane +kuiskasi: -- ei ihmekään), sekä niin oikein, jopa kaunopuheisesti +kirjoitettu, etten ole hetkeäkään epäillyt antaa palkintoa -- miss +Leighille. Miss Leigh -- lisäsi hän -- minä onnittelen teitä tämän +kirjoituksen johdosta. + +Mutta hänen esimerkkiään ei seurattu. Katseltiin toisiaan, mutta +kukaan ei puhunut. Mr Taylor jatkoi: -- Jos luulette minun menetelleen +puolueellisesti, saatte itse päättää, -- ja hän luki kaikki +kirjoitukset. Ei voinut olla epäilystäkään siitä, kenen paras oli. +-- Enkö ole oikeassa? -- sanoi hän. Ei kukaan vastannut. -- No niin, +ehkei minun pitäisi pyytää teitä tunnustamaan omienne huonommuutta. -- +Mutta itsekseen ajatteli hän, ettei ollut koskaan nähnyt katehisempaa +tyttöjoukkoa. -- Miss Leigh, olen hyvin iloinen saadessani antaa tämän +kynän teille, ja jos te jatkatte alkamallanne tavalla, voin sanoa, +että se ansaitsee tulla kerran kuuluisaksi, -- ja hymyillen hän ojensi +Ruthille kultaisen, komealla hopeaisella varrella varustetun kynän. +Ruth punastui ja hänen silmänsä loistivat. Mutta mr Taylorin mentyä +tunsi hän pettymystä, sillä yhdenkään kasvoilla ei näkynyt iloista +hymyä. + +-- Kas niin, Ruth -- sanoi Jane, -- toivon, että olet tyytyväinen nyt. + +-- Kyllä, enemmänkin, kuin tyytyväinen! En sitä odottanut. + +-- Koetit kuitenkin kaikin voimin. + +-- Luonnollisesti; kai me kaikki koetimme? + +-- Ei sillä tavalla kuin sinä, toivon ma. + +-- Jane, en ymmärrä sinua, viittailit jo silloin ja nyt taas -- tekisit +ystävällisemmin, jos sanoisit suoraan, mitä tarkoitat. + +-- Tiedät hyvin, mitä tarkoitan -- et tarvitse peloitella minua +voimakkailla ja suorilla sanoillasi -- kuten niitä nimität -- sillä +vakuutan, että ne ovat tehottomia. + +-- Vielä kerran Jane, pyydän, sano, mitä tarkoitat! Joku teistä sanonee +kuitenkin -- sanoi hän kääntyen toisiin. Hän puhui nöyrästi -- siinä ei +ollut vähääkään intohimoa. + +-- No niin, Ruth -- sanoi Katherine. -- Jane näki sinun samana aamuna, +kuin lähdit vihaisesti luokalta, selailevan etuhuoneessa -- --'n +teoksia. Emme tahtoneet uskoa häntä -- enkä minä vieläkään usko! Sano, +että se on joku erehdys -- ettei se ole totta. + +Äkkiä selvisi Ruthille kaikki. Hän muisti nyt, että ovessa käytiin, kun +hän etsi kukkaa. Hän lienee selaillut juuri sitä kirjaa. Kummallista! +Ei ihme, että he häntä epäilivät. Ja hän muisti samalla, miksi hän +oli kouluhuoneesta lähtenyt. Mitä voi hän sanoa? Miten todistaa +syyttömyytensä. + +-- Onko se totta, Ruth? Katselitko todellakin kirjaa? + +Hän vastasi hiljaa: -- Kyllä, luulen, että se on totta -- mutta -- + +-- Ehkette epäile sanojani ensi kerralla niin täydellisesti? -- sanoi +Jane. + +-- Mutta mitä, Ruth, mitä aioit sanoa? + +-- Ainoastaan, että olin kadottanut erään kukan, jonka muistin panneeni +erään kirjan väliin, ja hain sitä etuhuoneessa katselematta edes +kirjojen nimiä, enkä aavistanut että se oli joukossa. Mutta minä en voi +sitä millään todistaa -- ja siksi kunnes voin sen, vaikkei kenelläkään +vielä liene ollut syytä epäillä sanojani -- ei kukaan voi saada minua +vastaanottamaan palkintoa. Annan sen illalla mr Taylorilla ja pyydän +kirjoitukseni takaisin, sekä että hän valitseisi toisen. + +-- Se olisi melkein naurettavaa -- sanoi joku. Luonnollisesti luulisi +hän silloin sinun harjoittaneen petosta ja kertoisi miss Longille. + +-- En voi tehdä toisin, -- sanoi hän tyynesti. -- Se on pieni asia, +mitä mr Taylor ajattelee siihen nähden että te luulette minun ottavan +palkinnon, jota en ole ansainnut. + +-- Minä uskon sinua, Ruth -- sanoi Katherine. + +-- Kiitos, Katherine -- sanoi Ruth hymyillen. + +Jane nauroi katkerasti -- toiset olivat vaiti. + +Ruth pani kynän pöydälle ja poistui iloiten, ettei ollut näyttänyt eikä +tuntenutkaan suuttumusta. + +-- Jane, -- sanoi Katherine -- olen varma, että Ruth puhui totta, ja +että hän sen kerran voi todistaa, enkä siis hyväksy sitä, että kynä +annetaan mr Taylorille. Miks'ei joku meistä voisi ainakin jonkun aikaa +sitä säilyttää, esim. vanhin. + +Toiset suostuivat siihen, eikä Jane voinut sitä vastustaa. Hän oli +vanhin ja hänen huostaansa kynä uskottiin. + +Ruth meni mielipaikalleen puistoon. Lapsiraukka! Hän oli aluksi niin +onneton, että häntä, Ruthia, joka oli itse rehellisyys, epäiltiin +sellaisesta. Ehkäpä ei hän koskaan saisi jälleen sitä luottamusta, mitä +hän tiesi nauttineensa. Hän purskahti itkuun. Ruth-raukka! + +Hän oli kuitenkin varma, että totuus tulisi ilmi, että _hän_, se opas, +josta hän oli lapsille kertonut, puolustaisi kyllä kunniaansa. Hän +päätti heittää huolensa hänen huostaansa; olihan hän kokenut hänen +rakkauttaan. + +Hän koetti saada selville, mitä seurauksia tästä koetuksesta voisi +olla. Se tuottaisi sangen pitkäaikaista tuskaa -- niin, voiko hän +toivoa siitä koskaan pääsevänsä? Mutta hän ei ajatteleisi sitä, vaan +koettaisi vihastumatta kärsiä Janen pistospuheita -- kärsiä pitkällistä +epäluuloa -- kärsivällisesti kasvattaa luonnottansa totuuteen ja +rehellisyyteen. Ja kaikki ilman toivoa pikaisesta avusta, sillä +asianhaarat tekivät kaiken avun mahdottomaksi. Täytyi odottaa, kunnes +kaikki oli kulunut toisten muistista, ja sittenkin jäisi sinne vielä +tahra jälelle. Se oli raskas kuorma -- korkea vuori, jonka huipulle +pääsemisestä oli vähän toivoa. Ja Ruth huokasi sitä ajatellessaan. + +Ehkä hän oli ollut liian ylpeä kirjoituksen tähden, ja tämä koetus oli +lähetetty nöyrryttämään häntä. Sellaisena tahtoi hän mielellään tämän +ristin kantaa, ja pyytää voimaa siitä lähteestä, josta kukaan ei ole +tyhjin käsin palannut. + +Illalla huomasivat pienokaiset, että Ruth oli heille entistä +ystävällisempi -- hän näytti nyt tahtovan kokonaan uhrautua heidän +tähtensä. + +Nämä pienokaiset eivät nähneet, että Ruthin mennessä paikalleen, syntyi +puheliaiden toverien joukossa hetken hiljaisuus. Ruth huomasi sen. +Oliko tässä koettelemuksen alku? Hänen täytyi olla kärsivällinen ja +kantaa se rohkeasti! + + + + +KUUDESTOISTA LUKU. + +Maggie on sairas. + + +Nuorempien lasten mentyä levolle, lähti Ruth hiljalleen huoneeseensa. +Hän ajatteli -- ja se hidastutti hänen askeleitaan -- kirkkomaalla +tapaamaansa naista ja Floran hautaa ja kukkaa, sitä kieloa, joka oli +tuottanut niin paljon surua. Hän päätti antaa sen Maggielle, jollei +tämä vielä nukkuisi. + +Ovea avatessaan kuuli hän Maggien kovalla, levottomalla äänellä +huudahtavan: -- Sinäkö se olet, Ruth. Tule puhelemaan kanssani; minä en +voi nukkua -- olen niin voimaton ja kuuma. + +Ruth oli silmänräpäyksessä hänen luonaan. + +-- Luulen, etten puhumalla voi saada sinua nukkumaan, mutta +katsotaanhan mitä voin tehdä sinulle. Lapsi-raukka, olethan ihan kuuma. +Annahan otan pois yhden peitteen -- onko nyt parempi? Käänny toiselle +kyljelle ja sulje silmäsi, niin nukut kyllä pian. Minä en vielä mene +levolle. + +-- Älä mene luotani, Ruth! + +-- Mutta sinä et nuku niin kauan, kun minä olen täällä; tulen pian ja +panen maata. -- Ja Ruth suuteli häntä ja meni. Hän ei uskaltanut puhua +kukasta nyt, kun hän oli niin levoton, sillä siitä olisi sukeutunut +pitempi keskustelu. + +Puolen tunnin kuluttua avasi hän hiljaa oven. Hän kuuli taas vähemmän +rauhattoman äänen: -- En voi nukkua, Ruth, en ole ollenkaan uninen, +mutta ottaisin mielelläni hiukan vettä. + +Ruth antoi sitä hänelle ja huomasi, että hänen pienet kasvonsa olivat +vielä kuumemmat ja pelästyneemmät kuin äsken, eikä unen merkkiäkään +ollut kirkkaissa silmissä. + +-- Ruth, -- sanoi hän -- minä olen kuvitellut, kaikellaisia +kummallisia asioita -- en tiedä, lienenkö nähnyt unta. Tuosta verhon +ja akkunapielen välillä olevasta raosta näin kaksi tähteä, ja minusta +toinen oli sisareni Floran näköinen. Ja ensin hän mielestäni hymyili, +mutta se muuttui jonkunmoiseksi ivanauruksi. Toinen tähti oli Alicen +näköinen -- leskenmyssy päässään, eikö se ollut hullunkurista? Se +peloitti minua, mutta en siitä välitä, kun sinä tulit ja toit valoa. +Näin varmaan unta, vaikka luulin olevani hereillä. + +Ruth pelästyi. + +-- Et saa kuvitella nyt enää mitään, rakas lapsi. Luulen, että on paras +kutsua miss Long tänne antamaan sinulle jotain, joka ajaa sinusta +joutavat ajatukset ja saa sinut nukkumaan. Ja hän riensi sanomaan miss +Longille, ettei Maggie voi hyvin, ja että hän on kuumeinen. + +Miss Longin tultua ei Maggie puhellut enää niin paljon, mutta hän sanoi +päätänsä särkevän kovin. Hänellä oli usein hermokohtauksia, eikä miss +Long ollut erittäin levoton hänen tähtensä. Hän hoiti itse häntä yön, +mutta päätti aamulla hakea lääkärin, jos hän ei olisi parempi. + +Miss Long sai vasta seuraavana päivänä tietää, että Mellestowin +reunaosissa oli puhjennut tarttuva kuume, ja että Maggie oli muutama +päivä takaperin ostoksille lähetetyn palvelijan kanssa liikkunut +siellä, missä se pahimmin raivosi. Palvelija oli varomattomuudessaan +mennyt samalla matkalla tervehtimään siellä asuvia omaisiaan. Jos miss +Long olisi sen tänä yönä tiennyt, ei hän varmaankaan olisi viivytellyt +hakiessaan lääkärin apua. + +Ruth katsoi Maggieta vielä kerran ennenkuin meni levolle. Ensin hän +luuli hänen nukkuvan, mutta hetken perästä kuuli hän ensin kuiskauksen: +-- Niin, niin, Flora, minä tulen, mutta älä katso minua noin! -- +Sitten kovemmin: -- mene pois, mene pois! -- jota seurasi kiljahdus. +Ruth pelästyi kovin. Hourailiko hän. Hän hyppäsi vuoteeltaan. Maggie +näytti ensin melkein hurjistuneelta, mutta tyyntyi sitten ja sanoi: +-- Pelkäänpä, että herätin sinut, Ruth -- puhuinko kovaa? Luulen +uneksineeni. Ole hyvä ja anna vähän vettä. + +Hän oli taas hetkisen tyyni. Sitten Ruth kuuli hänen puhelevan hiljaa: +-- Niin, minä istutin sen, kauan, kauan sitten! Kielo! + +Ruth hätkähti ja kuunteli tarkasti. -- Se oli sinun lempikukkasi, +eikö ollutkin, Flora? Mutta se ei sinua pistä -- miksi kirkaset? Etkö +näe opastasi? Hän ei salli sen vahingoittaa sinua! Se on varmaan +joskus ollut kaunis kukka -- mutta miksi sinun piti niin kauan sitä +hakea? Miksi selailit niin monta kirjaa? (Ruthin sydän sykki kovasti, +hän jännitti kuulohermojaan, mutta ääni heikkeni ja sanat tulivat +epäselviksi). -- Eihän sitä niin kauan tarvitse hakea! Se kukkii aina +hänen haudallaan -- aina, kesät, talvet. Mutta nyt se on rypistynyt +-- ihan kuollut! Ja Flora on kuollut -- ja Alice on kuollut -- ja -- +Ruth ei kuullut enää. Oliko se mahdollista! Oliko lapsi todella nähnyt +hänen hakevan kukkaa, vai oliko se vain sellainen harvinainen sattumus, +jommoisesta hän joskus oli kuullut puhuttavan. Jospa Maggie voisikin +pelastaa hänet epäluulosta! Hän toivoi saavansa kysyä sitä häneltä, +mutta huomasi olevan itsekästä häiritä hänen levotonta untansa. Hän oli +päättänyt olla kärsivällinen, ja se olisi ollut huono alku, jollei hän +olisi malttanut odottaa huomiseen. Ehkäpä Maggie olisi silloin terve. + +Päivän valetessa tuli miss Long. Kuume oli kohonnut, ja Maggie oli +melkein horroksissa, vastasi vaivaloisesti kysymyksiin ja mumisi +lakkaamatta käsittämättömiä sanoja. + +Kärsivällisyyttä vielä, Ruth-raukka. Miss Long lähetti hakemaan tohtori +Martinia, ja tämä sanoi taudin olevan samaa, mitä kaupungissa oli +levinnyt. Hän ei vielä voinut sanoa mitään sen vaarallisuudesta tämän +sairaan suhteen, mutta kaksi lasta oli siihen jo Mellestowissa kuollut. +Hän kehoitti miss Longin lähettämään viipymättä kaikki tytöt pois +koulusta, mutta sen, joka oli maannut Maggien kanssa samassa huoneessa, +luuli hän jo tulleen saastutetuksi. + +Kun lukukausi oli aivan lopussa, ei ollut vaikea lähettää toisia +kotiin. Miss Long ei tiennyt, mitä hän Ruthin kanssa tekisi, mutta hän +suostui lopulta Ruthin pyyntöön saada jäädä, sillä lääkäri oli sanonut +olevan vaarallista antaa hänen tulla toisten lasten seuraan. + +Ja Ruth jäi, toiset matkustivat kotiin. + +Hän ei nähnyt heitä, sillä hän oli koko aamun Maggien huoneessa. +Miss Longilla oli niin paljon puuhaa, ettei hän ehtinyt kun joskus +kurkistamaan huoneeseen. + +Ruth istui kärsivällisesti pienen suojattinsa vuoteen vieressä. Maggie +tuskin kykeni ottamaan lääkkeitä, eikä Ruth siis voinut häiritä häntä +omilla asioillaan. Ei, hän valmistautui odottamaan, kunnes Maggie +paraneisi -- ja jos ei -- Ruth ei ajatellut loppuun sitä. + +Vaikka miss Long väliin vuorotteli hänen kanssaan, tuntui tämä +ensimäinen päivä sangen väsyttävältä, ja sitä seurasi monta samanlaista +päivää. + +Maggie houraili usein ja puhui Florasta ja Aiméesta, mutta kukasta ei +Ruth hänen kuullut mitään mainitsevan. + +Kuume oli jonkun verran laskenut, mutta selvästi huomasi, ettei tohtori +Martin ollut tyytyväinen taudinoireisiin. Mrs Ferguson lupasi tulla, +jos tauti kääntyisi vaaralliseksi, vaikka hän olikin sairaaloinen. + +Useita päiviä kului eikä mitään muutosta näyttänyt tulevan sairaan +tilassa. + +Eräänä aamuna oli Ruth hetkisen istunut hänen vieressään luullen +hänen uinahtaneen, kun hän äkkiä avasi suuret silmänsä (ne näyttivät +suuremmilta, kuin koskaan ennen) ja sanoi: + +-- Ruth, annatko minulle sen kukan? + +Ruth säpsähti. -- Minkä kukan, rakkaani? + +-- Sen, jonka otit kirjan välistä. Se on Floran, ja hän sanoi minulle +viime yönä, että saan sen. -- Ruthin kasvot synkistyivät, -- hän +hourailee -- ajatteli hän. -- Se on Floran haudalta -- minä istutin +sen itse, Ruth. Istutin sen hänelle, siis se on nyt hänen -- mutta hän +antoi sen minulle, -- toivoisin, että löytäisit sen, Ruth. Mikset hae +sitä? + +-- Se on Floran haudalta, Maggie -- sanoi Ruth tyynesti. + +-- Tiedän sen, Ruth; mutta se on nyt kuollut -- se ei enää kasvaisi +siellä -- mikset anna sitä minulle? Flora tahtoo sen, sanon minä! + +Ruth vei kukan hänelle. + +-- Niin, se on se, Ruth, mutta ota se pois -- en tarvitse sitä; sinun +pitää istuttaa se haudalle -- älä pane sitä vaan kirjan väliin -- se +vahingoittaa sitä! + +Ruth otti sen ja pani raamattunsa väliin, ja sinne se jäi moneksi +vuodeksi. + +Kun Maggie taas hetken perästä puhui, oli hän jälleen entisensä. + +-- Ruth, sinäkö kerroit minulle Aiméesta? Oliko se vaan kertomus, vai +onko se tapahtunut? En ole sitä voinut saada selville sen jälkeen kun +sairastuin. + +-- Se oli kertomus, rakas Maggie. Sinä pyysit minua kertomaan, ja minä +keksin sen. + +-- Mutta voiko se olla totta, Ruth? + +-- Kyllä, se voi olla totta siinä merkityksessä, mitä se kuvasi. + +-- Niin, arvasin sen. Minusta on hyvä, että se on tosi. Ruth, minä en +ole voinut lukea rukouksiani sairauteni aikana. Luuletko, että minun +oppaani menee pois sentähden, kuten Aiméen teki? + +-- Ei, rakkaani! Olen varma, ettei hän mene! Hän on luonasi niin kauan, +kun toivot -- ja sittenkin olisi hän ehkä, vaikket voisi häntä nähdä. + +-- Ruth, minä luulin nähneeni hänet viime yönä -- ja sitten hän muuttui +äidiksi. Eihän äiti ole tullut? + +-- Ei, kultaseni! Äitisi ei ole täällä. Ilmoitamme usein hänelle, miten +voit, mutta hän tulee vaan siinä tapauksessa, jos sinä kovin toivot ja +ikävöit, hän on niin heikko. + +-- Mutta minä ikävöin häntä niin kovin; eikä hänen tarvitsisi viipyä +kauan kerralla. Olisi niin hauskaa, jos hän tulisi. Kysytkö miss +Longilta? + +-- Kyllä, jos nyt koetat hiukan nukkua ennenkuin sinun on otettava +lääkettä. + +Hän kääntyi ja koetti nukkua, mutta hän liikkui usein ja valitteli. +Ruth kertoi miss Longille mitä Maggie oli sanonut äidistänsä, ja hän +päätti viipymättä lähettää hakemaan häntä, jollei Maggie olisi tänään +parempi lääkärin mielestä. Hän ei ollut, ja illalla kohosi kuume taas. +Kun mrs Ferguson saapui, ei pienokainen tuntenut häntä eikä ketään +muitakaan. + +Koko seuraavan yön valvoi Ruth huoneessaan, aina väliin mennen +sairashuoneen ovelle kuuntelemaan. Miss Long ja mrs Ferguson olivat +molemmat siellä. Maggie nukkui ja Ruthin piti kärsivällisesti odottaa +aamua. Kerran ajatteli hän: Jumala tahtoo kai tälläkin tavalla opettaa +minulle kärsivällisyyttä. Aamun sarastaessa tuli miss Long hänen +luoksensa. Maggie ei ollut parempi eikä pahempi. Ruth sai mennä sinne +nyt -- mrs Ferguson oli mennyt levolle. Mielellään hän meni, mutta +hänet valtasi toivottomuus nähdessään, miten kauheasti tauti oli +kalvanut yhtenä ainoana yönä sairasta. Hän tuskin tunsi häntä, Maggie +makasi hiljaa. Kerran hän sanoi: + +-- Flora, miksi et minua odottanut? En tahdo käydä yksin. Milloin se +loppuu? Olen niin väsynyt ja janoinen myös. -- Sitten muuttuneella +äänellä: -- äiti, ole hyvä ja anna vähän vettä! + +Ruth antoi, mutta hän ei huomannut hoitajan vaihdosta. Jonkun ajan +kuluttua tuli mrs Ferguson ja Ruth poistui. Hän astui koneellisesti ja +tuli miss Longin kirjastohuoneeseen. Kuinka tyhjältä ja autiolta se +näytti! + +Ovikello soi -- se oli tohtori Martin. Hän meni huoneeseen ja Ruth +odotti häntä melkein henkeä vetämättä. Hän ei tullut, mutta miss Long +tuli. + +-- Ruth -- sanoi hän -- tänään on ratkaiseva käänne taudissa. Tohtori +Martin odottaa kunnes hän herää -- ja silloin tulee se tärkeä hetki. +Paljon riippuu siitä, ettei häntä häiritä ja minä jätän sinut vahdiksi. +Älä anna kenenkään astua jalallansakaan portaisiin ennenkuin tohtori +tulee. Tiedän voivani luottaa sinuun. + +-- Voitte varmaan! Oi, rakas miss Long, jospa hän ei parantuisikaan! + +-- Meidän täytyy rukoilla, rakas Ruth -- mutta tapahtukoon _hänen_ +tahtonsa! + +Hän hiipi hiljaa portaita ylös, ja taas oli Ruth yksin. Tunti kului +tunnin perästä. Palvelustyttö tuli tarjottimen kanssa ovelle, mutta +Ruth viittasi, että hän veisi sen pois, peläten että pieninkin ääni +voisi kuulua. + +Ja tunnit kuluivat. Iltahämärä alkoi jo saapua, kun hän kuuli äänen, +jota hän oli kauan odottanut. -- Tuttu ovi avattiin. Ruth katsoi ulos. +Tohtori Martin ja miss Long olivat portailla. + +-- Tulen muutaman tunnin kuluttua taas -- kuuli hän tohtorin sanovan. +Hän eli siis! Jumalan kiitos! Samassa tuli miss Long. -- Hän on +parempi, Ruth, ja hetken perästä toivomme vaaran olevan ohi. Ruth +purskahti itkuun. + +-- Lapsi-raukka -- sanoi miss Long -- tämä on ollut rasittava aika +sinulle. Olet aivan uupunut. Ja hän pakoitti hänet syömään hiukan. + +-- Saanko mennä hänen luokseen -- kysyi Ruth. + +-- Mrs Ferguson ei tahdo kuulla levosta puhuttavankaan ennen tohtori +Martinin seuraavaa käyntiä. Jos nyt tahdot hiukun levätä, saat sitten +ottaa hänen paikkansa. Maggie ei vielä jaksa puhua, mutta kuume on +kokonaan poissa ja tohtori sanoo hänen jo alkavan parantua. + +Astuessaan hiukan myöhemmin huoneeseen kohtasi Ruthia iloinen +hämmästys. Maggien kasvojen ilme oli kokonaan muuttunut, vaikka hän +ei vielä jaksanut puhella. Hetken uinahdettuaan näytti hän heräävän +voimistuneempana. + +-- Ruth -- kuiskasi hän. -- Onko äiti mennyt levolle? + +-- Kyllä, rakkaani. + +-- Olen niin iloinen! Näin niin pitkän unen rakkaasta äidistä, hän +istui koko ajan vieressäni -- ja niinhän hän tekikin, sillä hän istui +siinä kun nukuin ja oli vielä, kun taas heräsin. -- Hän väsyi kovin +tästä puhelusta, ja oli hetkisen aivan hiljaa. Sitten hän sanoi: -- +Uneksin, että Flora kutsui minua, mutta Jumala ei tahtonut vielä tällä +kertaa. + +-- Hän on erittäin hyvä, kun antoi sinun parantua, rakas Maggie. + +-- Niin, hyvä minulle ja rakkaalle äidille. Olen hänen ainoa pieni +tyttönsä, ja hänellä olisi kovin ikävä jos minä menisin pois. + +Ja -- näin hän jatkoi vuoroon uinahtaen ja vuoroon hourien, kunnes +mrs Ferguson tuli takaisin. Hän hymyili kiitollisesti Ruthille, joka +ystävällisesti hoiteli hänen lastaan. + +Illalla ajatteli Ruth: Ehkä voin muutaman päivän perästä kysyä häneltä +kukasta. + +Hän tuskin tiesi kuinka monta päivää luvasta oli kulunut, ja oli +melkein unohtanut että Duncan voisi ehkä pian tulla. Mutta kun hän +seuraavana päivänä kuuli erään herran kysyvän häntä, hyökkäsi hän +hehkuvin poskin Duncanin syliin. + +Kun Ruth oli kertonut syyn kasvojensa kalpeuteen ja miss Long +vakuuttanut, ettei hän enää tarvinnut "pientä apulaistaan," päätti +Duncan matkustaa seuraavana päivänä hänen kanssaan Beachfieldiin, missä +hän sanoi jo häntä odotettavan. + +Ruthin olisi ollut ikävä jättää Maggieta, jollei hän olisi tiennyt +hänen muuttavan kotiinsa niin pian, kun hän voi kestää sen pienen +matkan vaivat. + +Maggien jäähyväiset olivat: -- Koetan tulla terveeksi niin pian, kuin +voin, Ruth, voidakseni tulla takaisin silloin kuin sinäkin. + + + + +SEITSEMÄSTOISTA LUKU. + +Taas Beachfieldissä. + + +Seuraavana aamuna käveli Ruth ennen aamiaista "valkoiselle veräjälle." +Hän kuuli kiireisiä askeleita takanaan ja seuraavassa silmänräpäyksessä +oli Duncan hänen vierellään. + +-- Vai niin, Ruth, oletko jo ulkona? Luulin olevani ensimäinen, mutta +sen hauskempi, sillä emmehän ole saaneet puhua juuri mitään vielä, vai +kuinka? -- Huomattuaan avonaisen kirjan hänen kädessään lisäsi hän: -- +mutta sinä aiot lukea, en tahdo häiritä sinua. + +-- Ajattelin mennä "valkoiselle veräjälle," siellä on mielestäni hauska +lukea virsiä, sieltä kun näkee ja kuulee meren. Voisimme lukea yhdessä, +Duncan, jos sinulla ei olisi sitä vastaan, lisäsi hän kainosti. + +Hän ei vastannut. He tulivat veräjälle ja istuutuivat kiville. Ruth +haki aamuvirret ja he lukivat yhdessä. Kun he olivat lausuneet +viimeisen "ijankaikkiseen", sanoi Ruth: -- Meri muistuttaa siitä, eikö +niin -- ijankaikkisuudesta, tarkoitan. + +-- Niin pitäisi -- sanoi hän, -- mutta pelkään, että maailman +kiertäminen karkoittaa sellaiset asiat päästä. On hauskaa saada asettua +taas kerran vanhaan Englantiin asumaan. + +-- Mitä pikemmin, sitä parempi minulle, Duncan, mutta minä ihmettelen, +että "maailman kiertäminen," kuten sanoit, karkoittaisi sellaiset +ajatukset. Mutta minä en sitä luonnollisesti ymmärrä, kun en ole +missään matkustanut. + +-- Miksi se sinua ihmetyttää? + +-- Minusta tuntuu, että silloin pitäisi olla niin iloinen, omatessaan +jotain varmaa ja pysyväistä -- jotain muuttumatonta, tarkoitan, jonka +puoleen voi kääntyä. -- Mutta sinähän sen paremmin tiedät, Duncan. + +Duncan ei vastannut, istui vaan katsellen merelle, jossa näkyi pieniä +kalastaja-aluksia pitkin rannikkoa. Hetken perästä sanoi hän: -- Ruth, +muistatko mitä lupasit minulle kauan sitten, ennen kouluunmenoasi? + +-- En ole sitä hetkeksikään unohtanut. Lupasin tulla hyväksi ja +ymmärtäväiseksi, mutta en tiennyt silloin kuinka vaikeata se on! Olen +todellakin koettanut, rakas Duncan, vaikken aina kaikin voimin, kuten +sanoin. Oletko tyytymätöin minuun? -- kysyi hän hiljaa. + +-- Tyytymätöin, Ruth? Ei -- mutta -- vastasi hän epäröiden. + +-- Pelkään, että olet, mutta sinun pitää olla kärsivällinen. Eihän +kasvatukseni ole vielä päättynyt, kuten tiedät -- sanoi hän hymyillen +-- olen vasta kolmentoista vanha, vaikka näytän jo täysikäiseltä +naiselta, kuten Valter sanoo. Mutta -- lisäsi hän vakavasti -- minun +täytyy muuttaa lupaukseni, Duncan, "paremmaksi ja ymmärtäväisemmäksi" +-- hyväksi ja ymmärtäväiseksi tulemiseen menee koko ihmisikä. + +-- Ruth -- sanoi Duncan --, sinä ymmärsit väärin minun epäröivän +ääneni. En ajatellut puhuessani niin paljon sinua kuin itseäni. +Lupaanko sinulle, että kotiintultuani taas -- -- -- + +Eutli keskeytti hänet suudellen. -- Ei, Duncan, et saa luvata mitään +pikku siskollesi. Mutta jos -- -- + +Tedin iloinen vihellys keskeytti hänet. -- Hei! Kuka olisi uskonut? +Hyvää huomenta, Ruth! Kuinka voitte mr Leigh? + +-- Jos Ruth on Ruth, täytyy Duncanin olla Duncan, Ted. Olemmehan +siksi vanhoja tuttavia, että voimme jättää tuon "mr Leighin." Siis +siksi, kunnes tulen niin vanhaksi, että voin ottaa sinut ja Valterin +kasvatukseeni ja "enona" kertoa teille jännittäviä ja opettavia +kertomuksia vieraista maista, joissa en koskaan ole ollut ja +ihmeellisistä asioista, joita en ole nähnyt, olen yksinkertaisesti +Duncan, jos ei sinulla ole mitään sitä vastaan, Ruth -- lisäsi hän +kääntyen häneen. -- Onko Ted mielestäsi muuttunut siitä, kun viimeksi +näit hänet. Minusta hän ei ole kasvanut eikä muuttunut sen jälkeen kun +minä tutustuin häneen, kun hän vielä käytti kolttua. + +Ruth nauroi. -- Luulenpa, että olisin tuntenut hänet -- sanoi hän. + +-- Mitä huvia pituudesta on, Ruth? Vakuutan, etten voi huomata muuta, +kuin että pakotetaan tanssimaan kaikkien tyhmien tyttöjen kanssa, jotka +ovat liian pitkiä pienille pojille. En minä sinua tarkoita, Duncan -- +sanoi hän tehden hullunkurisen kumarruksen tälle herralle -- koska et +käy lasten huveissa, enkä sinuakaan, Ruth -- taas kumarrus -- kun sinä +et ole koskaan tyhmä. + +-- Oli hyvä, että selitit sen, Ted -- sanoi Ruth -- sillä muutoin +olisimme pitäneet huomautuksiasi liiaksi mieskohtaisina. Mutta etkö +todellakaan toivo kasvavasi? + +-- Kyllä, otaksun, että teen sen joskus, tahdonpa, tai en, näethän, +eihän sitä voi kohtaloaan kukaan välttää. Mutta sinä olet, Ruth, +syvästi loukannut minun tunteitani. + +-- Olen siitä kovin pahoillani, mutta miten? + +-- Miten, Ruth? Eikö se mitään merkitse että olen puhellut sinun ja +Duncanin kanssa kuitenkin viiden minuutin ajan puhumatta ainoatakaan +sanaa mongerrusta? Ja kuitenkin sanot, etten lainkaan ole muuttunut. +Oi, Ruth, jospa tietäisit, kuinka minun sydäntäni raatelee. Mutta miksi +et onnittele minua, Ruth? + +-- Minkätähden? Onnettomuutesiko? Mielelläni, jos tahdot. + +-- Ei, sinä paha tyttö -- edistymiseni tähden kaikessa, mikä on +herraskaista. + +-- Mutta aamiainen on valmis. Juostaanko kilpaa kotiin, Duncan. + +-- Olkoon menneeksi, saat alkaa ensimäisestä puusta, kun minulla ovat +niin pitkät sääret. + +Lähdettiin, ja pitkät sääret voittivat. Ruth ei jäänyt paljoa jälkeen +ja he astuivat yhdessä ruokasaliin. Ruthin mielestä ei veli ollut +koskaan näyttänyt niin komealta. Hänen kasvonsa olivat lämminneet +juoksusta ja vaalean ruskea, aaltoileva tukka oli pyyhkäisty tavallista +enemmän taaksepäin leveältä, valkoiselta otsalta, hymyily oli melkein +naisellisen lempeä, mutta kookas ja hyvinmuodostunut vartalo oli +miehekäs, samoin vapaa, hienostunut puhe ja käytös. + +Lady Douglas käytti vielä surupukua eikä näyttänyt paljon muuttuneen. +Valter oli kasvanut ja oli nyt melkein yhtä pitkä kuin Duncan, mutta +hän oli hoikka ja poikamainen. Kaikki olivat iloisia nähdessään taas +Ruthin. Ja vaikka Edvard ja Valter olivat melkein unohtaneet Duncanin, +eivät he kuitenkaan voineet ujostella tuota melkein yhtä poikamaista +miestä. Ruthin mielestä tuli Duncan vuosi vuodelta nuoremmaksi. + +-- Oletko kuullut suuresta jousella-ampumakilpailusta, joka tässä +lähellä tulee neljäntoista päivän perästä, kysyi lady Douglas Ruthilta. + +Ruth ei ollut kuullut, ja siitä tuli puheen ja neuvottelun ainetta. +Valter ja Ted aikoivat kilpailla. He ihastuivat kovin kuullessaan että +Duncan oli hyvä jousimies, ja he olivat varmoja, että neljäntoista +päivän harjoitus hänen johdollaan oli aivan riittävä. Mutta mistä saada +jouset, nuolet ja muut asiaan kuuluvat tavarat? Duncan oli antanut pois +kaikki jousitarpeensa. Ne saatiin Lontoosta. Sopiva harjoituspaikkakin +löydettiin ja sieltä tapaamme suuren seurueen melkein minä aikana +hyvänsä päivästä näiden neljäntoista vuorokauden ajan. + +Pian julistivat pojat Duncanin parhaaksi jousimieheksi paikkakunnalla, +ja olivat varmoja siitä, että hän saa ensimäisen palkinnon. Ruth +katseli mielellään hänen tyyntä ja mietittyä tähtäystään, varmaa ja +määrättyä jännitystä sekä nuolen suoraa lentoa kunnes se sattui joko +pilkkuun tai taulun sisimpiin ympyröihin. Toisellaisia olivat hänen +oppilaittensa ensimäiset kömpelöt yritykset. + +Ruth nauroi niille, mutta hänen omansa eivät olleet paljoa parempia. +Hän edistyi kuitenkin pian huomattuaan, että Duncanin neuvoma tapa oli +paras. + +Huolimatta ampumisinnostuksesta riitti kuitenkin melkein joka aamu +aikaa kävelymatkoihin meren rannalle, missä Ruthilla oli myrskyn +perästä tilaisuus lisätä meriruohokokoelmaansa, jonka hän oli alkanut +talvivierailunsa aikana Beachfieldissä. + +Eräänä päivänä istuivat Ruth ja hänen veljensä kahden kallioilla. +Valter ja Ted odottivat erästä nuorta ystävää, jonka piti tulla +harjoittelemaan jousella ampumista, ja jolle he antaisivat ennen +Duncanin tuloa opetusta, koskapa hän luonnollisesti aluksi ujosteleisi +sellaista Robin Hoodia, kuin mr Leigh oli. + +-- Ruth -- sanoi Duncan -- en ole kuullut, saitko mitään palkintoa +viime lukukaudella. + +-- Yleisiä palkintoja ei jaettu, kun tytöt Maggien sairauden tähden +lähetettiin niin äkkiä kotiin, mutta -- hän keskeytti. + +-- Mutta mitä? + +-- Yksi palkinto annettiin meidän luokalle, mr Taylor antoi sen +parhaasta kirjoituksesta. + +-- Etkä sinä saanut sitä, Ruth. Luulin sinun juuri siinä aineessa +pitävän puolesi. + +-- Minä sain sen, Duncan -- se tahtoo sanoa: luulin saavani, mutta se +ei ole nyt minulla, se annetaan pois. + +Hän oli hämillään. Miksi hän epäröi ja punastui? + +-- No, Ruth -- sanoi hän katsoen vakavasti häneen -- et varmaankaan ole +tehnyt mitään epärehellistä? + +Ruth raukka! Siis Duncankin epäili häntä! Mutta hän saisi kuitenkin +tietää kaikki. Hän kertoi koko tapauksen, ja sanoi luulevansa, että +Maggie tiesi, vaikkei häneltä sairauden tähden voitu kysyä. Hän oli +koettanut olla kärsivällinen, mutta odotus tahtoi väliin tehdä luvan ja +ajan Duncaninkin seurassa pitkäksi. + +-- Mutta, Ruth -- sanoi hän -- he olisivat varmaan uskoneet, jos olisit +kertonut heille, mitä nyt olet minulle kertonut. + +-- En voinut kertoa heille sillä tavalla kuin sinulle, Duncan, sillä +minä tiesin, että sinä uskoisit minua. Ja vaikka he olisivat melkein +uskoneetkin, ei se olisi ollut täysi todistus, enkä minä olisi voinut +ottaa palkintoa. Mutta minä olen oikein iloinen, että sinä tiedät sen +-- lisäsi hän. + +-- Sano minulle, mitä Maggie sanoi houriessaan, Ruth. + +Hän sanoi niin hyvin kuin muisti. + +-- Olen aivan varma, että hän voi todistaa syyttömyytesi -- hän on +jollain tavalla nähnyt sen, vaikka et sinä voi käsittää miten. + +-- En sitä todellakaan voi. Olen varma, ettei etuhuoneessa ollut +ketään, ja sitäpaitsi minä jätin hänet puutarhaan. + +-- Hyvä, Ruth. Ainoa, mitä voit tehdä, on olla kärsivällinen, mutta +sitähän ei minun tarvitse sinulle opettaa, pikemmin päinvastoin. +-- Ja nyt, Ruth, menemme katsomaan miten pojat onnistuvat. -- Hän +kiersi kätensä hänen vyötäisilleen ja melkein kantoi häntä kallioiden +yli ja jyrkkää mäkeä ylös. Oli kovin hauskaa luottaa kokonaan hänen +miehekkääseen voimaansa, jolla hän usein oli Valteria ihmetyttänyt, +ja minkä johdosta tämä oli hänelle antanut lisänimen "hirveän väkevä +Quasind." + +Ennenkuin he ehtivät ampujain luo, kuulivat he Tedin iloisen naurun. +Nähtyään heidät juoksi hän heitä vastaan pakahtumaisillaan naurusta: + +-- Duncan, olen iloinen, että tulit, sillä Charley Evansin opettaminen +käy yli minun voimieni! Valter nauroi myös ja Charley-raukka yhtyi +siihen vastahakoisesti näyttäen samalla surkean alakuloiselta. + +-- Pelkään, että sinun opetuksesi on puutteellista, master Ted, +näytähän Charley miten hän on sinua neuvonut. + +Charley otti jousen ja näytti. + +-- Oikein -- sanoi Duncan, -- vakuutan että alku on sangen lupaava! + +-- Odota hiukan -- nauroi Ted. + +-- Ted, jos sinä et anna Charleyn olla rauhassa, etkä lakkaa +nauramasta, niin minä -- -- + +-- Mitä sinä teet? + +-- Kiinnitän sinut tauluun ja ammun sinua. + +-- No, enpä taitaisi siitä paljoa välittää, jos Charley sen tekisi. +Mitä sanot Charley? Saat luvan ilmottaa, missä minun olisi paras seisoa +-- ehkä takanasi -- siinä tapauksessa olisi sinulla kai paras toivo +osata, ajattelen. + +Hän oli vähitellen loitonnut Duncanista ja nyt katsoi hän viisaimmaksi +turvautua jalkoihinsa. Duncan ajoi häntä takaa, saavutti kedon toisessa +päässä ja viskasi matalan aidan yli niin kätevästi, että hän tuli +jaloilleen toiselle puolelle. Sitten palasi hän Charleyn luo, joka +jousi kädessä odotti seuraavaa ohjetta. + +-- Nyt -- tähtää hyvin -- pidä lujasti jänteestä vedä vakavasti. Oikein +-- anna mennä nyt! + +Mutta nuoli pysyi paikallaan. Oli turhaa pitää silmällä, mihin se +sattuisi, sillä Charley jännitti kaikki lihaksensa kunnes kasvonsa +olivat tulipunaiset, pitääkseen jousen jännityksessä. + +-- Ei se käy, mr Leigh! En jaksa pitää sitä kauempaa! + +-- Anna mennä! huusi Duncan. + +-- En voi -- en tiedä miten. + +-- Päästä jänne sormistasi, siinä kaikki. + +Mutta voimien uupuessa oli jänne löyhtynyt, ja kun Duncan vielä kerran +huusi: "anna mennä," totteli hän ja nuoli putosi -- hänen jalkoihinsa. + +-- Mihin se meni, mr Leigh? Onko se taulussa? + +Heidän oli vaikea pidättää naurua. + +-- Tässä se on -- kuului äkkiä heidän takanansa -- ja sinä olet ampunut +minua, kuten sanoin. + +Charley katsoi taakseen. Se nuoli, jonka hän toivoi olevan taulussa, +näkyi Tedin liivin taskusta. Hän joutui hämilleen. + +-- Kuinka, Ted, mistä sinä sait sen? + +-- Jaloistasi, vakuutan. Onnittelen sinua, Charley, varman edistymisesi +johdosta, minun tilapäisen, mutta ei vapaehtoisen poissaoloni aikana, +ja teitä mr Leigh, oivallisen opetusmetoodinne tähden. + +-- Kas niin, Ted, oletko jo täällä? sanoi Duncan -- heitinhän sinut +ojaan, eikä se ollut minun syyni, jos et sinne joutunut. + +-- Otaksun, ettei miehen tarvitse jäädä ojaan, vallankaan jos hän +joutuu sinne jaloilleen. En tunne myöskään mitään luonnonlakia, joka +pakottaisi palaamaan samaa tietä kun on mennyt. + +-- Ole nyt siivosti, Ted, kymmenen minuuttia, jos ei mikään +luonnonlaki, kuten pelkään, sitä estä. Nyt, Charley, vielä yksi yritys, +se käy nyt varmaan paremmin. + +Uudelle oppilaalle oli vihdoinkin selvinnyt, että nuolen piti antaa +mennä juuri määrätyllä hetkellä. Hän koetti uudestaan. Duncan huusi +"hyvä". Ja nuoli lensi helähtäen kultaiseen keskipisteeseen. + +-- Nyt, nuori hölynpöly, mene ja salaa noloutesi, äläkä naura, +ennenkuin voit tehdä saman tempun! -- sanoi ihastunut opettaja Tedille, +joka heti lähti tuumien: -- Nyt onkin pian aamiaisaika. + +Charley olisi mielellään täydentänyt edistymistään, mutta hänen intonsa +laimeni parin kolmen epäonnistuneen laukauksen perästä, ja hän suostui +Valterin ehdotukseen, että mentäisiin kotiin vahvistamaan sisäistä +ihmistä. + +Ted tuli ovessa häntä vastaan ja sanoi: -- sinun ei tarvitse ylpeillä, +Charley! Tää oli ensimäinen ja viimeinen laukaus tässä kuussa. + +-- Näen, että tahdot vielä yhden hypyn, Ted -- sanoi Duncan, ja uusi +takaa-ajo alkoi, mutta kuinka se päättyi, sitä ei tiedetä. + + + + +KAHDEKSASTOISTA LUKU + +Kilpa-ammunta. + + +Harjoituksista huolimatta ei ollut suurta edistystä tapahtunut tuota +tärkeää päivää varten. Kutsun lähetti eräs rouva, jonka luona lady +Douglas oli Ruthia kehoittanut käymään sillä ikimuistettavalla Sandy +Lanen matkalla. Ruth muisti sen kovin elävästi nyt huomatessaan, että +Duncan, Ted ja hän matkustaisivat sinne samalla, tahi saman näköisellä +vaunulla ja vanhalla Taffylla, joka ei näyttänyt koskaan tarpeeksi +vanhenevan unohtaakseen pelkuruuttansa. + +Vaikkei Ruthilla ollut kokemusta Duncanin ajamistaidosta, ei hän +epäillyt, ettei sekin kuuluisi hanan taipumuksiinsa. Siis Ted takana +tien näyttäjänä ja Duncan sivullansa ajajana alotti hän matkan, josta +hän toivoi sangen paljon nautintoa. + +Lady Douglas ja Valter matkustivat isossa vaunussa, ja sinne olivat +ampumatarpeet sälytetyt. + +Ted oli kovin riemastunut ja hänestä oli erittäin hauskaa "mättää" +kuulijoihinsa kaikenmoisia hullunkurisia juttuja kaikesta, mitä he +matkan varrella näkivät. Ruth tiesi tuskin uskoiko hän tai ei niitä, +sillä Duncan näytti alussa olevan liian herkkä pitämään niitä tosina. +Mutta hän alkoi pian maksaa takaisin kertoen vielä niin paljon +ihmeellisimpiä, että Ted selitti tulleensa voitetuksi, ja sanoi, ettei +niitä historiallisia tosiasioita, jotka tähän huomaamattomaan paikkaan +liittyivät, voinut verrata tuon matkustavan apinan mieltäkiinnittäviin +kertomuksiin. + +Viimeiset sanat kuiskattiin Ruthin korvaan, vaikka niin kovaa, että +hänen seuralaisensakin ne kuuli. + +-- Ted, -- sanoi Ruth äkkiä -- toivon, että annat minulle kunnollisen +vastauksen erääsen kysymykseen -- teetkö sen? + +-- Milloin olen toisin tehnyt? Anna kuulua! + +-- Tiedän, että noilla pienillä kallioilla tuolla kaukana meressä on +nimi. Ole hyvä ja sano se, mutta älä koeta narrata, sillä minä olen sen +kuullut ennen, ja tiedän siis sanotko oikein. + +-- Mitä kallioita tarkoitat? Jaha, näen -- tuo korkea ja nuo kaksi +pientä, jotka juoksevat perässä. Hyvä, minä en sano niiden nimiä, mutta +minä voin täydellisesti ja perinpohjaisesti kuvailla niiden luonnon. +Minun täytyy muistuttaa sinua jostain, joka tapahtui sinun ensi kertaa +täällä ollessasi. Et muista nähneesi näitä kallioita silloin -- +muistatko? Et, ja miksi? Niin, niitä ei ollut vielä silloin. + +-- Ei, Ted, kuulehan, puhu vakavasti! + +-- Kuinka minä voin kertoa, kun tuolla tavalla keskeytät? Muistat +kai, että minä sangen kohteliaasti pidin huolta erään vanhan rouvan +matkalaukusta? -- Älä keskeytä. Pidämme päätettynä, että sinä tähän ja +kaikkiin muihin kysymyksiin vastaat: "aivan niin." No, kuten sanoin, +otin hänen matkalaukkunsa ja ajattelin, kuten muistelet (eikö niin?) +että sinä tiesit ystävällisyyteni ja kiitit minua. No niin, sen sijaan +kuulin kauan jälkeenpäin, ettei hän koskaan saanut takaisin sitä, +vaikka minä olin siitä ainoastaan pitänyt huolta, kuten tiedät. Mitä +teki tämä hupsu rouva, joka muuten asui tuossa kukkulan toisella +puolella olevassa talossa -- mitä -- hän luuli tuota laakeaa kalliota, +jonka ehkä näet, onnettomaksi matkalaukukseen, josta minä olin niin +hellää huolta pitänyt, kuten ymmärrät. Jos sillä vanhalla rouvalla +olisi ollut hiukankaan järkeä, olisi hän luonnollisesti lähettänyt +hakemaan minun arvokasta apuani, vai kuinka? Mutta hänellä et ollut +järkeä. Hänellä oli vaan kaksi pientä koiraa Flipsy ja Flopsy. Hän +kutsui ne pienet koirat, pani niille pienet nutut ylle, etteivät +vilustuisi, riisui kenkänsä ja aikoi hurjistuneena syöksyä suolaiseen +syvyyteen, saadakseen takaisin kadotetun laukkunsa, jossa, kuten olen +kuullut, olivat Flipsyn ja Flopsyn parhaat vaatteet. Hän astui kolme +askelta veteen, Flipsy kaksi ja Flopsy yhden. Hän katsoi taakseen +nähdäkseen, olivatko rakastettujen nutut paikallaan, silloin, oi, voi! +Suolainen merivesi huuhtoi heitä ja kaikki kolme kivettyivät kauhusta +ja ovat jääneet siihen kivettyneinä. En ihmetteleisi, jos sanoisit, +ettet voi eroittaa vanhan rouvan muotoja tuossa korkeassa kalliossa, +eli kivettymässä piti sanomani, mutta geoloogit uskovat sen olevan +seurauksena... olen sen unohtanut! Duncan voi sanoa sen varmaan. Mutta +jos tarkemmin tutkit, näet, että Flipsyn ja Flopsyn nutut kuvastuvat +selvästi -- niin, voinpa, sanoa -- oikein kauniisti. Ja, ihmeellistä +kyllä, laukku ei ole vielä tullut rantaan. Jos tämä ei ole tosi satu, +Ruth, saat kutsua minua hölynpölyksi. + +-- Aivan niin -- nauroi Ruth. Ted nauroi myös sekä Duncan, joka sanoi: +-- No, hyvä, Ted, tunnustan, että olet voittanut minut. Mutta miksi nuo +toiset seisahtuvat. Onko tämä Deer Park? + +-- Kyllä, täällä ollaan! Hei! Kas niin -- huusi hän -- eteenpäin +siellä, ettekö voi, antakaa tietä päällystöllenne! + +Vaunut kääntyivät veräjästä taloon. Mutta me jätämme kertomatta +vieraiden vastaan oton ja kestitsemisen. + +Sillä aikaa kun toiset lähtivät kävellen kilpailupaikalle, lähetettiin +Ted hakemaan vaunusta jousia ja muita tavaroita. Hän saavutti pian +toiset kantamuksineen mutta kasvoillaan surkea ilme. -- Voi, Duncan, +voitko uskoa? Valterin ja minun jouset ovat unohtuneet, täällä ovat +vaan Ruthin ja sinun. Mitä nyt teemme? + +Se oli todellakin kova onni. Duncanin jousi oli paljon vaikeampi +jännittää, kuin se, johon pojat olivat tottuneet, ja erittäinkin +Valterin käsivarret olivat heikot. + +-- Minä en siitä niin välitä -- sanoi Valter -- koska minulla ei +ole voiton toivoa, ja minä voin tarjoutua merkitsijäksi, mutta olen +pahoillani Tedin tähden. + +-- Ted -- sanoi Duncan -- luulisitko voivasi jännittää minun jouseni? +Siinä tapauksessa voisimme olla yhdessä ja sinä voisit käyttää sitä. +Mutta ovatko nuolet mukana? + +-- Kyllä, kaikki nuolet olivat korissa. Kiitos, Duncan, olen aika +väkevä, jotta luulen voivani käsitellä sitä, tahtoisin koettaa nyt, +saanko? Hän otti jousen esiin ja Duncan ihmetteli kuinka helposti hän +sen jännitti. + +-- Kas niin, Ted -- sanoi Duncan -- sinä olet todellakin väkevä. Mutta +sinun pitää olla varovainen, ettet riko jousta. -- Muutoin on se asia +päätetty. + +Marssin sävelet osoittivat heidät kilpailupaikalle, joka oli pienen +mäen takana. Samassa seisahtivat he katsomaan metsävuohilaumaa, joka +matkan päässä kiiruhti pakoon. Ne olivat kauniita eläimiä, ja Ruth +olisi muun huvin sijaan mieluummin tarkastellut tämän kauniin puiston +kätköjä. Mutta he olivat ehtineet kukkulan huipulle, ja näköala oli +niin huikaisevan kaunis, että se karkoitti kaikki muut ajatukset hänen +päästään. Hän laski kuusi maalitaulua, joiden ympärillä liehui herroja +ja hienosti puettuja naisia. Kenttä oli viitoitettu monen värisillä +lipuilla. Yhdellä puolella oli soittolava ja toisella puolella teltti +katselijoita varten. Tutut marssin sävelet saivat väen rientämään eri +suunnilta puistoa paikalle. Isäntä itse oli mainio jousimies, mutta +hän jätti tällä kertaa kilpailuhuvin vieraillensa. Niitä varten, +jotka eivät ampuneet oli muita kilpailuja järjestetty. Useimmat +kuuluivat ampumayhdistykseen; ja Douglasin seurue ynnä muut vieraimmat +osoitettiin alimman taulun luo, mihin Valter oli pyynnöstään päässyt +merkitsijäksi. + +Palkinnoita oli yksi herroille ja kaksi naisille. Ne olivat nähtävinä +teltissä ennen kilpailun alkua. Katsellessaan komeata hopeamaljaa, ei +Ruth voinut olla ajattelematta: -- Ehkä tuo tulee olemaan Duncanin! -- +mutta ei ollut yhtä ihastunut rannerenkaaseen ja rintaneulaan, joita +naiset innokkaasti katselivat. + +Ampumamatkat olivat lyhyet, sillä osanottajissa oli monta poikaa ja +aivan nuorta neitosta. + +Kilpailu alkoi. Herrat ampuivat ensin yksitellen. Ted pelkäsi +jännittävänsä liiaksi, eikä yksikään kolmesta nuolesta lentänyt tauluun +saakka. Duncanin vuoro oli viimeisenä. Hänen ensimäinen nuolensa kävi +taulun ulkoreunaan, toinen -- Ruth ei voinut seurata sitä silmillään +mutta hän kuuli sen sattuvan johonkin, ja soittajat tärähyttivät +torviansa, mitä se mahtoi merkitä? Hän ei jäänyt kauan epätietoiseksi, +sillä Ted huudahti: -- pilkku, Jupiter avit'! Taas helähti jousi -- +Ruth odotti hengähtämättä -- uusi torventoitotus! Ja kaikki kääntyivät +nähdäkseen, ja kysyäkseen kuka se mainio ampuja mahtoi olla. + +Ruthin vuoro tuli. Hän vapisi ilosta Duncanin menestyksen tähden, ja +vaikka tämä vakavasti kehoitti häntä ajattelemaan mitä teki, vapisi +hänen kätensä niin, että kaikki nuolet lensivät kauaksi taulusta, +yksi niin ettei sitä voitu löytääkään. Lienee vieläkin piiloutuneena +sammaliin ja sanajalkoihin Deer Parkissa. + +-- Ammuttu -- julistettiin kovalla äänellä. Marssin soidessa +siirryttiin toisten taulujen luo. Tällä kertaa seurasi torven toitotus +ensimäistä laukausta. Valter riensi ottamaan selvää ja palasi +kertoen, että eräs jousimies-"suuruus" oli odottamatta tullut erään +herran mukana, ja että tämä oli saanut palkinnon Yorkshiren suurissa +kilpailuissa. Ruth kuunteli innokkaasti uutisia -- hän pelkäsi, ettei +Duncanilla ollut enää mitään toivoa -- mutta hänen vuoronsa oli nyt +ampua ja Ruth seurasi sitä tuskallisesti. Hän ei ollut koskaan nähnyt +häntä niin onnellisena. Ei ainoakaan nuoli hairahtunut, ja muutamien +laukausten perästä lakkasi hän laskemasta hänen osumiaan. Useat +kertojat kerääntyivät heidän ympärilleen, ja Valter oli oikein ylpeä +merkitsijän paikastaan sillä taululla. + +Levottomuus ja jännitys olivat vieneet Ruthin ampumataidon kokonaan +veljen suureksi harmiksi. Ei kukaan hänen oppilaistaan tuottanut +hänelle suurta kunniaa, sillä huolimatta Tedin ruumiin voimista oli +jousi hänelle liian kankea, ja samalla outo, joten hän puolentoista +tunnin ajalla ei saanut ainoatakaan sattumaa -- ainoa, joka osui +tauluun, tuotti enemmän häpeää, se sattui n.s. "kartiiniin". Duncan ja +"suuruus" olivat pian kaikkien edellä. Innostus ja jännitys, joilla +näitä molempia seurattiin, kasvoi jokaisen sarjan jälkeen. Kerrottiin, +että mr Leigh oli osunut useimman kerran kultaiseen pisteeseen, mutta +hänen kilpailijansa voitti taas osumisilla punaiseen. Toiset luulivat +tämän, toiset tuon tulevan voittajaksi. Neitoset olivat varmoja siitä, +että mr Leigh oli paras ampuja -- jos he tarkoittivat: miellyttävin, +niin olivat he oikeassa, ja olisivat olleet siinäkin, että hän oli +kaunein. + +Vihdoin tuli viimeinen sarja. + +Nyt, Ted -- sanoi Valter -- suo minulle se hauskuus, että saan merkitä +sinulle edes "valkoisen raidan". Tämä on ainoa mahdollisuus, ole +varuillasi! + +Kaksi ensimäistä nuolta eivät lentäneet tauluun saakka, veikka tähtäys +oli jotenkin hyvä. + +-- Olen päättänyt, että tämän täytyy mennä tarpeeksi kauas -- sanoi hän +pannen viimeisen nuolen jänteelle. Hän jännitti kaikin voimin. -- Seis! +Ole varovainen! -- huusi Duncan, mutta se oli myöhäistä -- hän oli jo +jännittänyt liian kovasti? nuoli putosi maahan hänen jalkoihinsa ja +jousi oli rikki! Ted raukka! Hänen kasvonsa lensivät tulipunaisiksi. -- +Rakas Duncan, mitä nyt teet? Kuinka se voi noin käydä? Mitä sinä nyt +_teet,_ Duncan? Ja hän oli purskahtamaisillaan itkuun. + +Kaikki lähellä olevat tiesivät että se oli Duncanin jousi, ja +tapauksien johdosta syntyi oikea suru ja valitus, mutta Tediä ei kukaan +voinut torua, niin onnettomalta hän näytti. Valter koetti alkaa aika +nuhde-sarjan, mutta lopetti kesken. + +Ruth kalpeni, mutta ei puhunut mitään, Duncan yksin oli tyyni. Hän +hymyili ja koetti lohduttaa Tediä, mutta mitä ystävällisempi hän oli, +sitä katuvaisemmaksi tämä tuli. + +Niinpian kuin tapaus tuli toisten ampujain tietoon, tarjottiin +Leighille tusina jousia, mutta hän ei tahtonut lainata keneltäkään, +ensiksi -- kuten hän sanoi -- sentähden, ettei hän voinut ampua vieraan +jousella ja toiseksi sentähden, että rikottu jousi oli ollut erään +hänen ystävänsä oma, eikä hän aikonut enää lainata. Joku sanoi: -- +Vahinko, ettette päättänyt myöskin olla lainaamatta muille joustanne, +-- mutta joko Duncan ei sitä kuullut, tai ei tahtonut kuulla. Hän sanoi +tyyneesti: -- menkäämme nyt katsomaan minun kilpailijani viimeisiä +laukauksia. Seurue lähti liikkeelle ja ehti toisen taulun luo juuri +nähdäkseen hänen osaavan kerran kultaiseen pisteeseen ja kaksi +punaiseen. Ruth katsoi Duncania; ei pettymyksen varjoakaan näkynyt +hänen kasvoillaan, ja hän ajatteli: -- Duncan on oikea sankari! -- +Mutta hän tunsi, ettei hän itse ollut suinkaan sankaritar kuullessaan, +että "tämä ratkaisi tuloksen" ja että Duncan hävisi ainoastaan +Tedin tyhmyyden ja huolimattomuuden tähden. -- Hän koetti olla sitä +ajattelematta, mutta itserakkaus ja riemuitseva ilme "suuruuden" +jotenkin "jokapäiväisillä" kasvoilla, ärsytti häntä. + +Kuluttaakseen puolituntisen ennen virallista palkintojen julistusta +lähtivät Ruth, Duncan ja Ted etsimään metsävuohia. Valter ei voinut +tulla mukaan, sillä hänellä oli joukko laskuopillisia tehtäviä +suoritettavana toisten merkitsijäin kanssa. Lady Douglas oli istunut +teltissä koko iltapäivän, eikä tiennyt nuoren ystävänsä voitoista, +mutta kun Ted itse kertoi kauhean onnettomuuden, lisäten että Duncan +oli ollut yhtä varma voitosta, kun hän nyt oli häviöstä, näyttivät +hänen tyyneet kasvonsa tavallista levottomammilta. + +Ted-raukka oli sangen alakuloinen. -- En koskaan voi unohtaa tuota +onnetonta laukausta -- sanoi hän. -- Toivoin varmaan yhtä hartaasti, +kuin sinä itse, että voittaisit tuon vanhan veijarin, -- olin minä aika +aasi, se on varma. + +Ruthin sydän heltyi. + +-- Tarpeetonta antaa itsellesi haukkumanimiä, Ted, vaikka olitkin +varomaton -- sanoi Duncan. -- -- Mutta hiljaa! -- lisäsi hän. -- +Tulemme juuri keskelle laumaa. Katso pensaiden raosta, Ruth! + +He pysähtyivät. Mikä kaunis näky! Yli viisikymmentä metsävuohta yhdessä +joukossa! Katsos tuota valkoista -- kuiskasi Ruth -- eikö se ole +kaunis? Mutta samassa nosti yksi päätään, kuunteli, haisteli ilmaa ja +katseli suurilla, pelokkailla silmillään. -- Syntyi yleinen pelästys, +kaikki pakenivat, ja askelten kaiku kuului vielä kauan sen jälkeen kun +nuo kauniit elukat olivat näkyvistä kadonneet. Ruth ei ollut koskaan +ollut näin lähellä metsävuohilaumaa. + +He istuivat lepäämään. Ruth ja Duncan puhelivat, mutta Tedin iloisuus +oli tuon ikävän tapahtuman jälkeen mennyttä. Aika kului heidän +huomaamattaan, kunnes kaukainen tornikello huomautti heille, että +puolen tunnin sijasta oli kulunut kokonainen. + +Tultuaan talon näkyville syöksyi Ted sanakaan lausumatta ja juoksi +ovesta sisään, mutta seuraavassa silmänräpäyksessä hyökkäsi hän jo +heitä vastaan kovasti huutaen. He eivät kuulleet sanoja, mutta näkivät +ihmeekseen hänen lakkinsa lentävän ilmaan. Hän ei ehtinyt ottaa sitä, +vaan töytäsi eteenpäin. Kun hän tuli lähemmäksi, erottuivat he sanat: +-- Hei, Duncan! Ruth! Hän on saanut sen! Toinen kokonaan lyöty! +Kiiruhda, kaikki kyselevät sinua! + +Ruth katsoi Duncaniin -- hän oli tullut ihan kalpeaksi, -- hän oli +siis välittänyt siitä! Ruth iloitsi nyt siitä. Mutta seuraavassa +silmänräpäyksessä ei näkynyt mitään harvinaisemman liikutuksen +jälkeäkään hänen kasvoillaan, vaikka hän näyttikin olevan huvitettu +odottamattomasta tuloksesta. + +Se oli totta. Huolimatta lopussa tapahtuneesta käänteestä, oli hän +kymmenen pistettä edellä, ja hän sai onnitteluja joka puolelta +samalla, kun yksi ja toinen pyysi saada nähdä maljaa. Lady Douglas +oli hyvin tyytyväinen. Valter sanoi: -- Luonnollisesti ei kukaan +voinut voittaa "hirveän väkevää Quasindia". Ted kävi ympäri kysellen +jokaiselta, eivätkö he olleet iloisia. Ruth ei sanonut mitään, mutta +hänestä tuntui, kuin olisi hän tahtonut pusertaa jotain; ja Duncan +näytti -- ainakin hänen puolueellisen pikku siskonsa mielestä -- +sankarimaisemmalta myötä- kuin vastoinkäymisessään. + +Paluumatkalla oli heillä tarpeeksi puheenainetta. Ja päivän vaivoista +väsyneinä nukkuivat he seuraavan yön makeasti. + + + + +YHDEKSÄSTOISTA LUKU. + +Venematka. + + +-- Jos viet Ruthin rantaan, Ted, niin tulemme ottamaan teidät sieltä +veneellä. + +-- Kyllä, sen teen! -- vastasi Ted. Valter ja Duncan lähtivät +hakemaan Dick-nimistä merimiestä, jonka kanssa he olivat olleet usein +venematkoilla. Ruth ei kuitenkaan ollut koskaan mukana. Kun ilma nyt +oli niin tyyni, oli Duncan antanut tuon kauan odotetun lupauksen. + +Määrätyllä ajalla lähti hän Tedin kanssa kohtauspaikalle. Päivän +kuumuus ehkäisi Tedin riehumishalua, ja Ruth piti hänestä enemmän +tuollaisessa hiljaisessa, järkevässä mielentilassa. + +-- Ruth -- sanoi hän äkkiä -- olisin toivonut, ettet olisi antanut +kulua kahta vuotta meillä käymättä. + +-- En voinut sitä auttaa, Ted. Duncan on ne asiat järjestänyt, kuten +tiedät. Yhden lupa-ajan hän oli kotona, toisen vietin erään vanhan enon +luona, ja muut koululla, miss Longin luona. + +-- Niinpä niin! Olisit tullut tänne sen sijaan, että kärsit vanhan +ikävän koulumamselin seurassa. + +-- Hänestä minä pidän kovin enkä salli häntä sanottavan "vanhaksi, +ikäväksi koulumamseliksi". Et tiedä kuinka paljon hänestä pidän. + +-- Todellako? -- kysyi hän ihmetellen. -- No niin, tytöt ovat varmaan +erilaisia, kuin pojat, -- lisäsi hän ikäänkuin tämä olisi ollut ainoa +selitys, -- mutta minusta olisi todellakin ollut hauskaa, jos olisit +tullut tänne, Ruth. + +-- Ehkä olisit kyllästynyt minuun, etkä olisikaan tällä kertaa ollut +niin iloinen minua nähdessäsi? + +-- Ei, tiedätkös, Ruth, tuo on kohteliaisuuksien kalastelemista, mutta +se ei nyt onnistu. Toivon sinun tulevan tänne erityisesti sentähden, +että sinun läsnäolosi tekee minulle niin hyvää. + +Ruth sanoi vakavasti: -- Ted, sinä olet minun mielestäni tullut paljon +paremmaksi sen jälkeen, kun minä viimeksi olin täällä, vaikka en ole +ennen saanut tilaisuutta sanoa sitä -- mutta ehkä teen tyhmästi... + +-- Miksi, Ruth? + +-- Kun olen kaksi vuotta sinua nuorempi; enkä olisi sitä ajatellut +sanoakseni, vaikka muistin keskustelumme joulu-aamuna, ja -- mutta se +on varmaan hyvin tunkeilevaista minulta -- + +-- Ei suinkaan, hyvä Ruth; olen sinulle hyvin kiitollinen -- sanoi hän +totisena, ja minusta tuntuu aina kuin sinä olisit vanhempi. Muistan +mitä silloin sanoit, ja luulen, että Valterin sairaus teki minut, +ajattelevammaksi, vaikkei sitä kukaan usko. Voi, Ruth! Luulen hulluuden +kuuluvan luonteeseeni, vaikka en sitä tahtoisi. + +-- Totisesti, Ted, Duncan sanoi eilen, että huolimatta eloisuudestasi +ja poikamaisista kujeistasi, on hän huomannut, että olet kovin +hiljainen ja toimellinen silloin, kuin äitisi ja Valterin päätä +kivistää. Ja hän sanoi vielä muutakin, jota en ehkä sano, sillä se +tekisi sinut itserakkaaksi. + +-- Olisin todella peto, jollen koettaisi kaikkea silloin kun Valterin +pää on kipeä, sillä tiedätkö, Ruth, se on vaivannut häntä sen +onnettomuuden jälestä. + +Ruth säikähti. Hänen oma syyllisyytensä muistui niin elävästi hänen +mieleensä, että hänen toverinsa katui sanoneensa sitä, mutta häntä +lohdutti se, että hän kuuli lääkärin sanoneen hänen pääsevän siitä +vähitellen, ja Tedin mielestä Valter oli parantunut viimeisen kuukauden +ajalla. + +-- Mutta, Ruth -- sanoi hän -- oli miten oli, minä en voi voittaa +laiskuuttani koulussa! Teen joka lukukauden lopussa päätöksiä, eikä +niistä kuitenkaan ole mitään hyötyä -- tulen aina kotiin vanhoine +todistuksineni: "Edvard on surkean ajattelematoin; hänellä ovat +keskinkertaista paremmat lahjat, mutta laiskuus ja tarkkaamattomuus +estävät häntä niitä mihinkään käyttämästä". Osaan ulkoa nuo sanat, Ruth +-- aina samat -- ja äiti näyttää niin vakavalta, että minä ihan inhoan +itseäni. Sano nyt, mitä minun on tehtävä. + +-- Eikö siellä ole ketään isompaa toveria, joka tahtoisi auttaa sinua, +kun sinun tekee mielesi laiskotella. + +-- Siellä on muutamia, jotka ovat sangen ystävällisiä pikkupojille, +mutta minä olen siinä onnettomassa keski-iässä, näetkös, jolloin +katsotaan voivan pitää huolta itsestään. Enkä minä kuitenkaan ole +tarpeeksi suuri kelvatakseni seurattavaksi esimerkiksi. + +-- Oletko viimeisinä luokallasi? + +-- En aina, mutta se on vaan sattuma, kun minä ylenen. Toisinaan +olen ensimäinen, mutta se ei tuota mitään iloa, sillä tunnen siten +nöyryyttäväni poikia, jotka ehkä ovat kauan ahkerasti työskennelleet, +kun minun edistymiseni on ollut aivan sattuma. + +-- Ted -- sanoi Ruth vakavasti -- et kai unohtane pyytää apua? + +-- Ei, Ruth, sitä en todellakaan unohda, mutta minä olen niin erilainen +kuin muut. Rukoilen Jumalalta apua ja sitten unohdan sen, eivätkä +rukoukseni näytä tulevan kuulluiksi -- lisäsi hän surullisesti. + +-- Tulevathan ne, koskapa sinä edelleen toivot parantuvasi. Mutta etkö +voisi käyttää jotain keinoa, joka auttaisi? Jumala vastaa rukouksiimme +siunaamalla ne välikappaleet, joita käytämme. + +-- Mitä minä voisin tehdä? + +-- Tietäisin mikä olisi avuksi _minulle_, mutta luullakseni sinä voit +parhaiten itsellesi valita. + +-- Mikä sitten? + +-- Auttaisin itse jotain hyvin pientä poikaa. Etkö voisi saada käsiisi +jotain sellaista? Lukisit hänen kanssaan ja sinun täytyisi olla hänelle +hyvänä esimerkkinä. + +-- Tiedätkös, Ruth, luulenpa, että se olisi hyvä keino -- koetan sitä +seuraavalla lukukaudella. + +-- Ja eiköhän olisi hyvä lukea vaikkapa vaan puolituntinen päivässä, +kunnes koulu alkaa, jotta tottuisit? + +-- Luulen, ettei siitä tule mitään, jollei joku lue kanssani. + +-- Minä kysyn Duncanilta. Viivymme vielä kymmenen päivää, ja sinä +lähdet kouluun samaan aikaan, kun me matkastamme. Eikös tuo ole vene, +joka tuolta tulee, Ted? + +Niin oli -- ja muutaman minuutin kuluttua istui Ruth siinä käärittynä +huiveihin, suojaksi venheen kosteutta ja likaisuutta vastaan. +Duncan silmäili tuskallisesti mustaa pilveä, joka oli kohonnut +taivaanrannalle, mutta Dick vakuutti ettei se ainakaan useaan tuntiin +heidän tielleen tulisi. Pojat sanoivat, etteivät he välitä pienestä +sateesta, mutta Duncanin katseesta huomasi, että hän välitti. Hän +otaksui kuitenkin, että Dick parhaiten ymmärsi asian. + +Pian oltiin matkalla. Päivä olikin sopiva merimatkaan, sillä +auringonpaiste oli ihan polttava. + +Ruth ei ollut aavistanut, että ranta ja kalliot näyttäisivät niin +toisenlaisilta merellä, ja usein hän tunsi vasta monen väärin +arvaamisen perästä paikat. Selityksiä hän varovaisuuden vuoksi pyysi +Valterilta muistaessaan Tedin kummalliset kertomukset. Hänestä oli +kovin hauskaa viilettää käsillään kylmää vettä. Ja Duncan lauloi +voimakkaalla, raikkaalla äänellään, jota airojen ja veden loiske veneen +reunaa vastaan säesti. Ja sitten alkoi Dick hauskan merimieslaulun, +johon hän pyysi toisia yhtymään, ja Ted, joka mielellään pani +käytäntöön äänensä koko laajuudessaan enemmän edisti yleistä +sekamelskaa, kuin sointuisuutta, sillä hänellä ei ollut pienintäkään +käsitystä säveleistä, ja tulos oli niin hullunkurinen, ettei Ruth +voinut laulaa naurulta. + +Lady Douglas oli tullut levottomaksi nähdessään mustan pilven, joka +oli vähitellen levinnyt yli taivaan. Hän kääri huivin hartioilleen, +otti päivänvarjostimensa ja meni valkoiselle veräjälle. Sieti hetken +tähystellä ennenkuin hän huomasi pienen aluksen. Hän näki ilokseen +heidän juuri kääntyvän takaisin. Tämä tapahtui heti Dickin laulun +loputtua. + +Duncan oli yhtäkkiä huomannut ja huomauttanut merimiehelle, että myrsky +nousi ennen pitkää. He olivat kääntyneet heti ja riensivät kaikin +voimin rantaa kohti. + +Dickiä harmitti kovin, että hän oli näyttänyt olevansa niin huono +ilmanennustaja, ja tätä jollain tavalla palkitakseen hän kiersi +vedenpitävän takkinsa "nuoren neidin" ympärille. Duncan levitti omansa +hänen päänsä yli ja Ted koetti kaikin neuvoin suojella häntä sateelta, +joka alkoi virtoina valua. Airot olivat täydessä käynnissä, mutta siitä +huolimatta edistyi matka sangen hitaasti. Sade kiihtyi kiihtymistään ja +hetkisen perästä leimahti salama, jota seurasi kova, huumaava jyrähdys +-- ja taas, ja taas -- raivoava myrsky oli puhjennut. Ruth katsoi +Duncania -- hänen kasvoillaan kuvastui tuska, Valter oli ihan kalpea, +ja Ted pusersi häntä kovasti. Silmänräpäyksen pelkäsi hän, mutta sitten +hän katsoi Tediä lempeästi hymyillen ja sanoi: -- Jumala hallitsee +myrskyn, emme tarvitse pelätä. + +Pelko oli poissa. Taas valaisi salama laineita ja ukkonen jylisi, mutta +suuremmoinen näytelmä, jommoista Ruth ei ollut edes unessakaan nähnyt, +loihti ihastuksen punan hänen poskilleen ja myrskyn voima vaikutti +häneen kymmenkertaisesti tuossa pienessä aluksessa aukealla merellä. + +Vaahto alkoi roiskua heidän ylitsensä. Hän katsoi Valteriin. Tämä oli +kalpea ja vapisi. Hetken innostuksessa sieppasi hän Duncanin takin +yltään ja heitti sen Valterin ympärille. + +Duncan ja merimies soutivat kaikin voimin aina väliin katsoen kuinka +kaukana kalliot olivat ja löytääkseen sen ainoan paikan, missä voi +maalle nousta. Vaahto ja sade sokaisi silmät, mutta sen lisäksi +alkoivat laineet vieriä veneen yli. + +Jonkun täytyy ajaa vettä veneestä -- huusi merimies. Ted katsoi +veljeensä, mutta Valter raukka näytti aivan voimattomalta. Ruth huomasi +hänen katseensa. + +-- Kas niin, Ted -- sanoi hän -- älä minusta välitä. Tulen yksinkin +toimeen, näetkös -- ja hän työnsi hänet luotaan. Hän totteli. Ruth veti +Valterin käden ikäänkuin turvaksensa, vaikka todellisuudessa hän tuki +Valteria ja kuiskasi lohduttavia sanoja hänelle. Eikä Valter kuitenkaan +ollut mikään pelkuri, mutta ukon ilma oli hänet lapsuudesta saakka +tehnyt aivan kykenemättömäksi. + +Ranta oli nyt aivan lähellä, mutta heidän oli kierrettävä rivi mereen +pistäviä kallioita päästäkseen siihen pieneen lahdelmaan, missä +he toivoivat löytävänsä turvallisen maalle-nousupaikan. Valkoinen +vaahto roiskui korkealle kallioiden yli, ja Duncan kysyi katseellaan +merimieheltä: -- voimmeko kiertää. Hän vastasi sanoin: -- meidän +täytyy, sir, muutoin... loppuosan keskeytti rätisevä jyrinä heidän +päidensä kohdalla, kovempi edellisiä. Vaikkei Valter sanonut mitään +eikä säpsähtänyt, tunsi Ruth, että värähdys kävi läpi hänen ruumiinsa, +ja taas hän hymyillen kuiskasi hänelle. Ja he soutivat vielä, vaikka +aironvedot tulivat heikommiksi. Dick sanoi: -- kestäkää viisi +minuuttia, niin olemme pelastetut, mutta samassa vyöryi mahdottoman +suuri aalto alusta kohti -- he eivät voineet hallita sitä ja +seuraavassa silmänräpäyksessä heittivät aallot sen kuin pähkinän kuoren +erästä tuskin näkyvää kalliota vastaan, minkä yli jokainen aalto kieri. +Vene ponnahti takaisin heittäytyäkseen uudesta kahdennetulla voimalla +sitä vastaan. Dick hyppäsi suoraan kalliolle, heittäytyi pitkälleen ja +tarttui veneen reunaan juuri kun se oli siitä irtautumaisillaan. Hän +olisi tuskin voinut sitä, jollei Duncan olisi ehtinyt avuksi. Veneessä +oli aukko ja se alkoi äkkiä täyttyä. Ruth näki että nopea toiminta oli +tarpeen. Ted hyppäsi pois venheestä ja hänen vahvan käsivartensa avulla +saivat Valter ja Ruth jalansijan kalliolla. He tulivat juuri parhaaseen +aikaan, sillä seuraava aalto riuhtasi puoleksi vedellä täyttyneen +veneen ja löi sen pirstoiksi kallioita vastaan. + +Nyt vasta huomasivat he, etteivät olleet kalliollakaan turvassa, sillä +se oli jo melkein peitossa ja vesi nousi yhä. Duncan näki heti, että +jos he voisivat päästä seuraavalle suurelle kalliolle, olisi sieltä +helppo kiivetä seuraaville, jotta virta ei saavuttaisi heitä. Mutta +miten päästä. Siinä kysymys. Hän olisi tuskin yksin voinut hypätä +sinne, ja toinen selässään olisi se ollut mahdotonta. Aaltojen välissä +luuli hän näkevänsä pienemmän kallion, jota olisi voinut käyttää +astuimena, vaikkei hän tietänyt tarjoaisiko se tukevan jalansijan. + +-- Tunnetko nämä kalliot -- sanoi hän Dickille,-- onko tämän ja tuon +kallion välillä jalansijaa? + +-- En tiedä, sir, mutta katsotaan -- ja urhea merimies hyppäsi veden +peitossa olevalle kalliolle: + +-- Kaikki hyvin, sir! -- sanoi hän koetellen jalallaan kiven laajuutta +-- täällä on tilaa kahdelle, mutta ei useammalle, ja tästä on hyvä +hyppäys seuraavalle kivelle. + +-- Se on ainoa pelastuksemme -- sanoi Duncan. -- Mene nyt seuraavalle +kalliolle ja odota minua. + +Hän totteli, mutta hyppyyn tarvitsi hän kaiken voimansa. Duncan +huomasi, että yritys oli vaarallinen, mutta se oli uskallettava, sillä +se oli ainoa pelastuskeino. Hän silmäsi rannalle -- ei apua näkyvissä. +Ja jos olisi ollutkin, hän tuskin olisi sitä nähnyt sateen ja vaahdon +läpi. Sanaa lausumatta tarttui hän Ruthin vyötäisiin ja hyppäsi +kivelle, henkäsi silmänräpäyksen ja kokosi kaiken voimansa seuraavaan +hyppyyn. Dick odotti tuskallisesti. Taas hyppy -- hän seisoi Dickin +rinnalla kuormineen. -- Vie hänet kuivalle ja tule takaisin niin pian, +kuin mahdollista. + +-- Viekää hänet, sir, ja antakaa minun mennä auttamaan nuoria herroja. +-- Mutta Duncan oli jo veden peittämällä kalliolla. + +Dick puoleksi kantoi, puoleksi laahusti kuormansa kuivalle ja palasi +paikalleen. + +Ruth ei voinut nähdä mitään, ja hänen tuskansa oli sanomatoin, kunnes +Ted, kiiveten ja taas kaatuen ehti hänen luokseen. + +-- Ruth -- kuiskasi hän käheästi -- rukoile, voi rukoile, että Valter +tulisi pelastetuksi. + +-- Duncan! -- huudahti hän. + +-- Hänestä ei pelkoa, Ruth, hän on väsymätöin, mutta Valter! Voi +Valter raukka! Vaikka hän tuskin voi seisoa sillä kalliolla, tahtoi +hän välttämättömästi, että minä tulisin ensin. Voi, Ruth, jos aallot +huuhtovat hänet mereen ennenkuin Duncan ehtii. Duncan pakoitti minut +tulemaan tänne nähdäkseni olitko turvassa. -- En voi nähdä heitä täältä. + +-- Kiipeä ylemmäksi, Ted, ehkä näet. + +Ruth koetti myös, mutta hän ei voinut. Ted oli jo ylhäällä. -- +Näen heidät, Ruth! -- huusi hän. -- Duncan on kalliolla Valterin +luona, mutta voi, hän ei tahdo tulla! Valter, kiiruhda! Hän viittaa +Duncanille, jotta hän menisi yksin. Ehkä hän pelkää, ettei Duncan voi +häntä auttaa, voi, he hukkuvat molemmat! -- Ruth peitti kasvonsa. -- +Ted kertoi edelleen havannoitaan: -- Mutta Duncan ei lähde, hän on +ottanut Valterin selkäänsä, he ovat ensimäisellä kalliolla! + +Ruth muisti toisen hypyn, ja häntä pöyristytti. + +-- Ne ovat pelastuneet! Ei! Hän luiskahtaa takaisin! Voi, missä on +Dick? Tuolla -- hän tarttuu heihin kiinni -- nyt he ovat pelastetut, +hei! Ruth sanoi samassa: -- Jumalan kiitos! Se oli tavallinen +sanantapa, mutta nyt se tuli sydämestä. + +-- Niin, Jumalan kiitos, Ruth -- Sanoi Ted, -- Duncan on kunnon mies! +-- Ja hän hyppäsi alas ottaakseen vastaan puoleksi tainnoksissa olevaa +Valteria, joka virkistyi muutaman minuutin kuluttua. Dick lähti +hakemaan apua ja palasi melkein heti kahden miehen seurassa, jotka Lady +Douglas oli lähettänyt tuomaan sadetakkeja ja suojia. Hän ei luullut +heillä olevan vaaraa, ja toivoi heidän päässeen johonkin sateen suojaan. + +He palasivat pian ja Tedin tervehdys äidillensä, kuului: -- Taas +on se vanha sananlasku toteutunut, Äiti: "Ne, jotka hirtettäviksi +syntyvät..." tiedäthän... + + + + +KAHDESKYMMENES LUKU. + +Viimeinen viikko Beachfieldissä. + + +Pelästymisestä ja kastumisesta ei ollut pahempia seurauksia. Valter oli +hiukan väsynyt ja kärsi pään kipua. Eräänä iltapuolena, kun hän nukkui +sohvalla -- lady Douglas ja Ted olivat ulkona -- sanoi Duncan hiljaa: + +-- Ruth, sinä olet hyvin rohkea! Näytithän tässä tuonnoin veneessä +aivan tyytyväiseltä -- ihmettelen, ettet pelännyt yhtä paljon minun +takiani, kuin minä sinun. + +-- Pelkäsin aluksi kovin, mutta en sitten enää. + +-- Miksi et sitten enää? + +-- Kun muistin, ettemme ole yksin. -- Mutta mihin olisimme joutuneet +ilman sinun rohkeuttasi ja voimaasi? Ei kukaan olisi voinut hypätä sen +vaarallisen paikan yli Valterin kanssa. + +-- Ja kuitenkin se oli enemmän pelkuruutta, kuin rohkeutta. Kun olin +vienyt sinut Dickin luo, ja hän tahtoi että veisin sinut kallioille ja +antaisin hänen mennä auttamaan toisia, esti minut tähän suostumasta +vaan pelko siitä, mitä lady Douglas sanoisi, jos pelastaisin oman +sisareni ja hänen poikansa hukkuisivat. + +-- Voi, Duncan, olen hyvin kiitollinen, ettet sitä tehnyt. + +-- Niin minäkin. Luulen olevani siitä enemmän kiitollinen, kuin +konsanaan omasta pelastuksestani, sillä jälkeenpäin huomasin, ettei +Dick olisi voinut pelastaa Valteria vaarasta. En ollut ollenkaan varma, +että voisin tehdä sen hypyn sellaisen kuorman kanssa. + +-- Kun olin sylissäsi, Duncan, ajattelin vaan, että jos nyt hukkuisin, +eivät he saisi koskaan tietää siitä ainekirjoituksesta. Eikö ollut +kummallista, että niin vähäpätöinen asia tuli mieleeni sinä hetkenä? + +-- Siitä näkee, miten se sinua mieltäsi painaa, pikku-Ruthini, mutta +minä toivon, että se pian selviää. Sinun täytyy kirjoittaa siitä +minulle. + +Sovittiin, että Ruth matkustaisi yhdessä Duncanin kanssa. Hän tulisi +silloin kolme päivää miss Longin määräyksen jälkeen. + +-- En luule hänen siitä pahastuvan, kun tietää, että sinä matkustat +pois -- sanoi Ruth. -- Etkö luule jo voivasi tulla kotiin pian Duncan? +Ei vaan muutamaksi viikoksi, kuten nyt. + +-- No niin, nykyisten laskujeni mukaan toivon voivani asettaa asiat +niin, että kolmen vuoden perästä voin todella palata. + +Ruthin mielestä se oli pitkä aika. + +-- Se kuluu pian, ja minä olisin iloinen, jos sinä silloin voisit tulla +hoitamaan talouttani, Ruth. Eikös se olisi ihanaa? Annas kun lasken, +kuinka vanha silloin olet. + +-- Kuudentoista vuoden. -- Olen silloin ollut koulussa niin monta +vuotta, että luulen voivani lopettaa. + +-- Sepä hyvä! Jollei minusta olisi vastenmielistä niin kaukaisten +suunnitelmien teko, pitäisin päätettynä, että sinä olet minun pieni +taloudenhoitajattareni, ja me olisimme niin onnellisia, Ruth. + +Ruth huokasi ajatellessaan vuosia, jotka vielä olivat kulumatta. + +-- Duncan -- sanoi hän äkkiä -- minä lupasin Tedille, että kysyisin +sinulta, tahtoisitko lukea hänen kanssaan puolituntisen päivässä siihen +asti, kun matkustamme. + +-- Miksi toivot hänen olevan niin ahkeraa? + +Hän kertoi keskustelustaan Tedin kanssa niin paljon, kuin oli asian +ymmärtämiseksi tarpeellista, ja unohtaen Valterin läsnäolon puhui hän +kovemmin, kuin ennen, ja Duncanin sijaan vastasi Valter: + +-- Minä häpeän, Ruth, että jotain toista pyydetään sitä tekemään. -- +Duncan, sinun täytyy jättää se minun huolekseni; Ruth on muistuttanut +minulle velvollisuuksiani, jotka minun täytyy itse täyttää. + +-- En luule sinun täytyvän. Työskentelet koko lukukauden, ja lupa-aika +on sinulle välttämätöin, kun minä sen sijaan olen kauan ollut aivan +laiska, joten on hyödyllistä muistella unehtuneita asioita. + +Naurava naama näkyi avonaisesta akkunasta. + +-- Kuulkaas, kuulkaas! Enpä uskonut saavani sitä kunniaa, että kaksi +valistunutta henkilöä suorastaan riitelee kunniasta tulla minun +opettajakseni. Vakuutan olevani teille molemmille hyvin kiitollinen! + +-- Mitä sinä täällä teet? Ei sinun pitänyt mitään kuulla -- sanoi +Duncan nauraen. + +-- Tulin juuri parhaaseen aikaan kuullakseni Valterin puheen, joka +oli niin kaunis, hyvin järjestetty ja niin mieltä ylentävä, ettet +varmaankaan olisi sallinut minun häntä keskeyttää. Eikö olisi +mielestäsi paras heittää arpaa, Duncan, ettei kateutta syntyisi? + +He nauroivat, mutta Ruth otti kaksi paperinkaistaletta ja sanoi: -- kas +tässä -- vetäkää nyt rehellisesti. -- Duncan sai pitemmän. Ted hyppäsi +akkunasta sisään, asettui kaunopuhujan asentoon ja saneli mahtavalla +äänenpainolla: + +-- Master Leigh! Samalla kun onnittelemme teitä sen hyvin ansaitun +ylennyksenne johdosta, minkä onni on teille suonut, emme voi olla +lausumatta vilpitöntä osanottoamme sir Douglaalle! Mutta kun kohtalon +jumalatar on sokea, kuten sananlasku sanoo, emmekä me tiedä miksi +te, sir Valter, ette olisi onnellisimman ystävänne arvoinen -- sanon +onnellisemman, sillä eikö hän tällä hetkellä ole saavuttanut toivojensa +päämäärää? -- tässä tuli yskän kohtaus. -- Hyvät naiset ja herrat! +Meidän täytyy ikäväksemme huomata se kovin harmillinen seikka, että +olemme alkaneet lauseen, joka kuten pelkäämme, ei koskaan saane +loppua. Teidän luvallanne otamme vapauden alkaa uuden. Tahdomme sanoa, +että meille erittäin mieluinen tehtävä on toisen kotiopettajan viran +asettaminen erityiseksi armonosoitukseksi sir Valter Douglaalle, jonka +me täten nimitämme meille itsellemme toiseksi opettajaksi. Hänen ja +mr Leighin velvollisuudet täytetään sillä tavalla, jonka me kypsyneen +harkitsemisen jälkeen, eli toisin sanoen nukahdettuamme ensin, katsomme +sopivimmaksi. -- Puhuja katosi samaa tietä, kuin oli tullutkin. + +Seurauksena näistä oli Tedin jokapäiväinen sulkeutuminen huoneeseensa +noin tunnin ajaksi. Eikä hän tahtonut päästää sinne virkaan vihkimiänsä +opettajia. Hän sanoi sallivansa heille erikoisoikeuden tutkia häntä +viimeisenä päivänä arvellen, että heille siinä toimessa oli aivan +tarpeeksi työtä. Kun määräpäivä tuli, hämmästyivät he vallan sitä +tietomäärää, minkä hän niin lyhyessä ajassa oli ehtinyt hankkia. Ted +oli myöskin tullut siihen vakaumukseen ettei työ ollut niinkään "hirveä +kuorma", kuin hän oli luullut. + +Viimeinen viikko kului Ruthin mielestä aivan kuin siivillä. Ne päivät +olivat hänelle erityisesti hauskoja, sillä hän sai nyt mielestään olla +niin paljon veljensä seurassa ja hän huomasi hänen luonteessaan aina +enemmän ihailtavia ja rakastettavia puolia. Hän olisi ollut hyvin +iloinen tietäessään hänen aina etsivän taivaallista mestaria. Hän +ei ollut, kunnioituksesta vanhempaa veljeä kohtaan uskaltanut puhua +hänen kanssaan pyhistä asioista muuta kuin sen kerran valkoisella +veräjällä, jolloin hän vaihtoi puheen aihetta. Hänen mielestään tuntui +eron välttämättömyys joskus katkeralta, mutta hänellä ei ollut tapana +kuluttaa aikaa ja voimia turhaan valitukseen, vaikka eronhetken +pikainen lähestyminen antoi hänen kasvoilleen ja käytökselleen vakavan +ja melkein surullisen leiman. + +Lähtöpäivän edellinen ilta tuli. Piti tulla yleiset erojaiset, sillä +samana päivänä matkustivat Valter ja Ted kouluun. + +Oli kaunis kesä-ilta, ja vaikka ystävällinen lady Douglas oli huomisten +puuhien takia käskenyt kaikkien mennä aikaisin levolle, jäi Duncan +vierashuoneeseen. Ruth tuli myöskin sinne hakemaan erästä kirjaa, kuten +hän sanoi. Mutta Duncan avasi akkunaluukut nähdäkseen minkälainen yö +oli ja istui matalalle ikkunalaudalle Ruthin ollessa polvillaan hänen +vieressään. + +-- Ruth, -- sanoi hän -- eikö se ole kummallista, ettemme me, jotka +olemme niin täydellisesti orpoja, saa olla yhdessä, vaan täytyy aina +erota ja tavata ainoastaan taas erotaksemme? + +-- Tultuani täysi-ikäiseksi lasken kouluvuoteni sinun matkojesi +mukaan. Ne tulevat olemaan ainoat suuret tapaukset niiltä ajoilta. +Mutta tapaamisemme ovat olleet niin hauskoja, että niiden takia olen +poissaoloni unohtanut. Oi, kuinka Jumala on hyvä meille. + +-- Ruth, sinun täytyy opettaa minua, kun tulen takaisin. Huomaan joka +hetki, että sinä olet oppinut sitä, mitä minä en ole, ja sinä olet +opettanut minut kaipaamaan samaa viisautta. _Tiedän_, että Jumala on +hyvä, mutta en _tunne_, kuten sinä, Ruth, jokaisessa pikku asiassa +hänen johtoansa. + +-- Älä usko -- sanoi Ruth liikutettuna, -- oi, älä usko, että olen sitä +vielä oppinut. Koetan vasta oppia sitä, kuten monia muitakin asioita. + +-- Opimme yhdessä, rakas Ruth, sitten kun tulen. Silloin alan minä +alusta, kun sinä sitävastoin... + +-- Ei, ei! Siihen saakka et saa odottaa, rakas Duncan. Sinun pitää +oppia ennen; tiedän, että teet sen. + +-- Auttoiko miss Long sinua, Ruth? + +-- Kyllä osaksi, mutta erittäin Lizzie Spencer. + +-- Kuka on Lizzie Spencer? + +-- Hän oli vanhimpia koulutyttöjä silloin, kun minä tulin kouluun, +mutta hän pääsi aikoja sitten ja matkusti Länsi-Intiaan, enkä minä ole +hänestä kuullut mitään sen jälkeen. + +Duncan lähetti Ruthin pois, kun oli jo myöhäinen, mutta itse istui hän +avonaisen akkunan ääressä vielä kauan. + +Seuraavana päivänä oli Ruth hyvin aikaisin ylhäällä. Hän kävi ennen +aamiaista sanomassa jäähyväiset valkoiselle veräjälle, merelle ja +puistossa oleville mielipaikoilleen. Duncanin täytyi matkustaa +kaupunkiin, joten hänen oli pakko luopua edeltäpäin suunnitellusta +hauskuudesta saada vielä kerran viedä Ruth miss Longin luo. Heidän oli +erottava Mellestowin asemalla. + +Douglasin perheestä tuntui ikävältä erota vieraistaan, ja Ruthin täytyi +luvata tulla taas seuraavana kesänä. + +Molemmat pojat katselivat heidän lähtöänsä. Ja kun Ruth junan lähdettyä +liikkeelle vielä kerran katsoi vaunun akkunasta, näki hän Tedin +peittävän kasvonsa käsillään. Hän teeskenteli näin hillitöntä surua +omituisella tavalla peittääkseen todellista ikäväänsä. + +Pian oltiin Mellestowissa. Miss Long oli asemasillalla, mutta Ruth ei +voinut puhutella häntä mielenliikutukseltaan. Juna oli myöhästynyt, +kaikki oli epäjärjestyksessä ja sekaisin. Duncan ehti tuskin tuoda +Ruthin tavarat, suudella häntä ja astua junaan, kun se jo lähti. + +Ruth seisoi hetkisen kuin hämmentyneenä siinä, mihin Duncan oli +jättänyt hänet. Ohi kiitävä juna herätti hänet -- hän syöksähti +muutaman askeleen sitä kohti, mutta se oli myöhäistä -- se kääntyi +erään kulman ympäri ja Duncanin rakastetut kasvot katosivat näkyvistä +koko -- kolmeksi vuodeksi! + +Hetken perästä hän huojui läpi kaupungin samoissa vuokravaunuissa, +kuin ensi kerralla Duncanin kanssa. Alice odotti heitä ovella. +Hän oli entisen kaltainen, ja iloinen hän oli tavatessaan vanhan +koulutoverinsa. Hän saattoi hänet ylös portaita ja otti hänen hattunsa. +Ruth kiersi kätensä hänen kaulaansa ja antoi vallan kauan pidätetylle +surulle. + +Puolen tunnin kuluttua hän kysyi: + +-- Onko Jane Harding tullut takaisin? + +-- Ei, hän ei tule enää. + +-- Entä Maggie Ferguson? + +-- Ei, hän ei ole vielä terve, oleskelee meren rannikolla. + +Kärsivällisyyttä vielä, Ruth-raukka! + + + + +KAHDESKYMMENESENSIMÄINEN LUKU. + +Taas miss Longin luona. + + +Myöhään samana iltana pysähtyi suuri kuormavaunu Pollyn asunnon +edustalle. Niistä hyppäsi alas nuorukainen, joka huolellisesti auttoi +matkatoveriaan, joka -- vaikka ei ollut vanha -- oli niin heikko, että +tuskin jaksoi kävellä. Lukija lienee arvannut, että ne olivat Joe ja +Polly. Kun he saapuivat portille, vieritti Joe sen edestä suuren kiven +ja avasi köyden, jolla portti oli sidottu pylvääseen. Polly otti esille +avaimen ja he astuivat sisään sulkien oven huolellisesti. + +Seuraavana iltana olivat miss Long ja Ruth menossa samaan mökkiin, kun +he siinä kujan mutkassa, missä vaunu oli pysähtynyt, tapasivat Deborah +Burtonin. + +-- Onko Polly tullut kotiin, Debby -- sanoi miss Long -- sillä otaksun +sinun olleen siellä. + +-- Hän tuli eilen, neiti. + +-- Kuulin, että hänen isänsä todistettiin syylliseksi, kuten olen hänen +luullut olevankin -- mutta yksityisseikkoja en tiedä. Kuinka voi Polly? + +-- Hän on hyvin alakuloinen, neiti, hyvin alakuloinen, mutta kuinka +voisi muuten ollakaan -- tyttö-raukka. Hän tulee iloiseksi nähdessään +teidät ja miss Leighin. + +-- Menemme siis! Hyvää yötä, Debby! Näytät väsyneeltä; tämä on pitkä +kävelymatka sinulle. + +Tuvan ovi oli lukossa. Miss Long naputti ja kysyi: -- saammeko +tulla? -- Vastaukseksi avasi Polly sen äkkiä ja otti heidät vastaan +iloisempana, kuin ha olivat odottaneet. + +Hän oli ollut Joen kanssa kaupungissa saamassa tietoja tutkimuksesta, +ja kertoi nyt miss Longille kaikki erikoisseikat. Isä-raukka oli +todistettu syylliseksi ja tuomittu kolmeksi vuodeksi vankeuteen. Se +oli ollut kauhea isku Joelle, sillä tämä oli pitänyt isän syyttömänä. +Polly sanoi, ettei hän ollut koskaan nähnyt isää niin nöyränä ja +huomaavaisena, kuin nyt jättäessään hänet Joen huostaan. He olivat +palanneet sieltä raskain mielin -- Joe erittäin oli alakuloinen. Ja +vaikka Polly hänen takiansa koetti pysytellä pystyssä, huomasi miss +Long, että hän näytti kovin sairaalta ja väsyneeltä. Hän koetti kaikin +keinoin lohduttaa häntä ja lupasi säännöllistä työtä Joelle. + +-- Missä hän nyt on? -- kysyi Ruth. + +-- Hän meni kuulemaan, olisiko puutarhurilla työtä hänelle. + +He tulivat iloisiksi kuulleessaan, että hän taas tahtoi ryhtyä työhön. +Ja Pollylle oli suuri huojennus se, että miss Long antoi hänelle +säännöllistä työtä, sillä silloin ei tarvitseisi pelätä laiskuutta +seuraavia kiusauksia. + +Miss Long meni erään samassa kujassa asuvan sairaan naisen luo ja jätti +Ruthin siksi aikaa Pollyn seuraan. + +Molemmat olivat vaiti. Hetken perästä huomautti sokea tyttö jotain +päivän ihanuudesta. + +-- Oletko ollut ulkona? -- kysyi Ruth. + +-- En sen jälkeen, kun tulimme. En luulisi jaksavani mennä veräjälle +ilman apua. + +-- Etkö sallisi minun taluttaa sinua hetkisen ulkona -- olen varma, +että se tekisi sinulle hyvää, ja minä olisin varovainen. + +-- Voi, miss! -- vastasi hän hämillään ja koetti estellä. Mutta Ruth +tarttui hänen käsivarteensa ja he kiertelivät pienessä puutarhassa, +joka nyt oli sievästi koristettu. Kukkiakin oli kahden puolen +pääkäytävää. + +Ruth ensiksi puhui. -- Polly -- sanoi hän -- miten pieniltä +tuntunevatkaan jokapäiväiset surut sinun surusi rinnalla? -- Hän +ajatteli ehkä omaa koettelemustaan. + +-- Olen huomannut -- vastasi Polly -- että jos uskoo pienet surunsa, +hänelle, joka meistä huolta pitää, on paljon helpompi uskoa hänelle +suuret surut. Mutta minä toivon ja rukoilen -- lisäsi hän -- ettei +teidän surunne olisi niin suuria, kuin minun. En kuitenkaan valita -- +ei, sitä en voi tehdä. + +Ruthin mielestä kuvastui sokean kasvoilla melkein taivaallinen +kirkkaus, joka valaisi nuo kalpeat, nöyrät kasvot. + +-- Onko sinua koskaan syyttä epäilty, Polly? -- kysyi hän hiljaa. + +Hänen kasvonsa synkistyivät ja vasta hetkisen perästä hän vastasi: -- +On, Ruth, yhden kerran. + +-- Tuliko totuus ilmi? + +-- Ei koskaan -- eli ei ennen kuin se jo oli myöhäistä. + +-- Kuinka, myöhäistä? Minä en ole utelias, hyvä Polly, mutta olisin +niin iloinen jos kertoisit sen minulle. + +-- Se tapahtui sokeain kodissa. Se rouva, joka minut sinne toimitti, +tuli erään kerran ja antoi johtajattarelle jotain rahoja. Ne jäivät +pöydälle, ja kun johtajatar palasi huoneeseen, olivat ne kadonneet. +Luulin kuulleeni jonkun tulleen huoneeseen, mutta kuka se oli, en +voinut sanoa. Joe sattui juuri samaan aikaan tulemaan tervehtimään +minua, ja ne epäilivät minun ottaneen rahat ja antaneen hänelle. Olisin +ennen kuollut, kuin olisin koskenut äyriinkään, joka ei ollut minun, ja +kaikista vähimmän hänen, joka oli ollut minulle ystävällisempi, kuin +kertoakaan voin! + +-- Luuliko hän todellakin, Polly? Uskon ettei hän sitä tehnyt. + +-- En tiedä, miss. Hän sai sen kuulla, mutta minä en saanut häntä nähdä +enää -- hän kuoli vähä sen jälkeen. + +-- Voi, mikä hirveä luulo! Eikö kukaan saanut sitä tietää? + +-- Ei kukaan muut, kuin minä ja se tyttöraukka, joka sen oli tehnyt. +Hän oli johtajattaren palveluksessa. Kun minä olin lähtenyt kodista, +sairastui hän ja lähetti hakemaan minua. Hän kertoi ottaneensa rahat, +mutta ei ollut rohkeutta tunnustaa, vaikka olikin pahoillaan siitä, +että minua syytettiin. Ja nyt kun hän oli kuolemaisillaan, pyysi hän, +etten siitä kertoisi. Enkä minä ole siitä koskaan puhunut. Johtajatar +luulee vieläkin minua syylliseksi. + +-- Polly -- sanoi Ruth -- minä häpeän enemmän, kuin koskaan ennen, että +olen luullut omaa suruani suureksi. Hän kertoi Pollylle palkinnosta ja +niistä epäilyksistä, jotka häntä painoivat. Ja Maggien sekavien sanojen +herättämä toivo tuntui hänestä nyt valoisammalta, kuin ennen. Pollykin +sanoi olevassa varma siitä, että kaikki selviää, kunhan miss Ferguson +palaa. -- Voi, miss Ruth -- sanoi hän -- kynän te varmaan saatte, ja +sitten -- hän vaikeni. + +-- En välitä palkinnosta, kunhan vaan asia selvenee. Mutta mitä sinä +aioit sanoa? + +-- Aioin sanoa, miss, että olisin hyvin kiitollinen, jos joskus +tahtoisitte kirjoittaa minulta kirjeen isälleni. + +Ruth hymyili. -- Sen teen Polly, sainpa kynän tai en. + +He kuulivat takanansa äänen: + +-- Olen pahoillani, että täydyn keskeyttää kävelynne, mutta nyt on jo +aika mennä kotiin, rakas Ruth. + +Ruth vei Pollyn tupaan ja sanottuaan ystävällisen hyvästin lähti +juoksemaan miss Longin jälkeen, joka oli veräjällä. + +Täällä tapasivat he Joen. Hän käänsi pois päänsä eikä ollut +huomaavinaan heitä, mutta miss Long tervehti häntä ystävällisesti ja +kysyi oliko hän tavannut puutarhuria. + +Hän vastasi kieltäen, punastui ja näytti hämmentyneeltä. Miss Long ei +tiennyt mitä sanoisi. Peläten että hän oli ollut huonoilla jälillä ja +pettänyt Pollya, sanoi hän: -- Olemme juuri olleet Pollyn luona ja +hän sanoi sinun menneen luokseni. Olin siitä iloinen, sillä tiesin +puutarhurin tarvitsevan apua. + +Mutta Joe ei vastannut. + +-- Jos tahdot tulla huomen aamuna, käsken hänen luottaa apuusi, muussa +tapauksessa täytyy hänen hankkia joku toinen. + +-- Kiitän teitä, ma'ami, sanoi hän pidätetyllä äänellä ja lisäsi +hätäisesti: -- ette saa luulla minua kiittämättömäksi; olin teidän +luonanne, mutta en voinut mennä sisälle. Suru on pannut minut vallan +pyörälle. Seisoin toista tuntia kadulla ja lähdin kysymättä mrs +Jenkinsiä. -- Näki, että hänen oli vaikea pidättää kyyneleitä. + +-- Poika-raukka, -- sanoi miss Long, mutta ei voinut hetkeen aikaan +jatkaa. -- No niin, tule huomenna niin puhun Jenkinsin kanssa -- +puhumme sitten myös Pollysta. Hän tulee iloiseksi saadessaan pitää +sinut kotona nyt -- hoida häntä hyvin! + +Hän näytti tyytyväiseltä saadessaan mennä ja sanoi vakavasti: -- kiitän +teitä ma'ami. + +-- Tuossa pojassa on ihmeen paljon sydäntä ja hienotunteisuuttakin +yhdistettynä tietämättömyyteen ja raakuuteen, sanoi miss Long. + +-- Luulen, että Polly saa hänet hyväksi nyt, kun hän ei enää saa mitään +vastakkaisia vaikutteita -- ettekö tekin usko, miss Long? + +-- Uskon varmaan, Jenkinsin täytyy pitää hänestä huolta ja katsoa, että +hän työskentelee säännöllisesti. Poika-raukka! Hänen täytyy kestää +monta kiusausta. Mutta jos hän voi elättää omalla työllään Pollyn, on +se hänelle paljon parempi, kuin ylimääräiset palkkiot. Hänellä on juuri +sellainen luonne, joka tuntee alennusta riippuvaisuudesta, sekä samoin +hyvitystä siitä, että hän johonkin kelpaa. + +-- Mikä todella hyvä tyttö onkaan Polly, miss Long! Hänestä opin joka +kerta enemmän nöyryyttä. + +Miss Long katseli Ruthia hellästi sanoessaan: -- Sinä kokoat aika +säästön voimaa ja lohtua itsellesi synkän päivän varaksi. Toivon, että +se olisi kaukana. + +Ruth huokasi. + +-- Oliko se Duncanin tähden? Myönnän, että on pilvi kirkkaalla +taivaallasi, mutta se ei ole synkkä. Kun pääset koulusta, on hän +palannut ja sinusta tulee hänen taloudenhoitajansa. + +Mutta Ruthin kasvojen ilme ei vastannut ystävällisen opettajattaren +hymyilyyn. + +-- Mikä sinua vaivaa, hyvä Ruth? -- kysyi hän. -- Olen varma, että +sinulla on jotain; etkö tahdo sanoa minulle. Pitihän meidän aina olla +avomielisiä toisillemme! + +-- Rakas miss Long! Minun olisi kai pitänyt jo ennen sanoa se teille, +enkä tiedä miksi en sitä ole tehnyt, en ollut oikein varma siitä, että +tahtoisitte sitä kuulla. Oi, miss Long, en voisi kestää sitä, että +tekin epäilisitte minua? + +-- Epäillä sinua, Ruth! En vielä koskaan ole sitä tehnyt, enkä luule +sitä tekevänikään! Mutta sinun täytyy kertoa nyt kaikki. + +-- Se koskee mr Taylorin meille antamaa kirjoitusta. + +-- Juuri mistä minä aijoin sinulta kysyä kohdatessamme Joen. Kuulin +sinun ja Pollyn puhuvan jostain kynästä, ja siitä muistin, että mr +Taylor oli luvannut kultaisen kynän parhaasta kirjoituksesta. Muistelen +hänen sanoneen, että sinun oli paras, mutta pikku Maggien sairauden +takia unohdin sitä sinulta kysyä. Mikset ole sitä näyttänyt minulle? + +-- Siksi, miss Long, että toiset tytöt luulivat minun voittaneen sen +epärehellisillä keinoilla, ja minä annoin sen heidän huostaansa +kunnes -- + +-- Epärehellisillä, rakas Ruth? + +Miss Long katsoi häntä. + +-- Mahdotonta! + +Ruth kertoi kaikki. + +-- Koetan odottaa kärsivällisesti -- lisäsi hän -- kunnes Maggie tulee; +mutta Jane Harding ei ole täällä. + +-- Jane Harding! Hänkö syytti sinua? + +Ruth ei ollut aikonut sanoa nimeä, sillä hänestä oli inhoittavaa sanoa +sanaakaan henkilöstä, jolla ei ollut tilaisuutta puolustautua. + +-- Olin sen osaksi ansainnutkin, sanoi hän -- sillä olin antanut +pahalle luonteelleni vallan Janen suhteen. Oi, miss Long, voinenkohan +koskaan voittaa kamalaa luonnettani? + +-- Varmaan olet, rakas Ruth, huomaava, että tämä odotus ja +kärsivällisyyden harjoitus on vaikuttanut sinuun enemmän, kuin itse +olisit voinutkaan. Mutta minä olen iloinen, että olet kertonut minulle, +sillä minä voin sinulle kertoa sen ilahuttavan uutisen, että Maggie on +terve ja tulee takaisin ylihuomenna. + +-- Oi, miss Long, olen niin iloinen, niin kiitollinen, mutta -- + +-- Mutta, jollei hän tiedä mitään, ajattelit sanoa, No, sitä emme huoli +otaksua, sillä minä luulen hänen tietävän. Toivokaamme parasta ja +odottakaamme tyynesti. + +-- Olen niin iloinen, että nyt tiedätte kaikki ja uskotte minua. + +-- Niin, mitä Maggie sanonee ja tietäneekään, en _minä_ epäile. +Mutta meidän täytyy se todistaa toisille -- kaikki eivät ole niin +herkkäuskoisia, kuin vanha opettajattaresi, näetkös Ruth! Mutta ehkä +on muitakin keinoja, riippumattomia Maggien selityksistä. Sanoitko sen +olleen Essayn ensimäisen osan? + +-- Kyllä. + +-- No niin, en voi sanoa varmasti, mutta älä nyt ajattele sitä ennen +ylihuomista. Otaksun ettei Alice tiedä tästä. + +-- Ei, hän oli poissa, enkä ole sitä hänelle kertonut. + +Kun Ruth aikoi juosta ylös, pysäytti miss Long hänet portaissa. + +-- Täällä on minulla kirje Jane Hardingilta. Odotahan, Ruth, kunnes +katson onko täällä mitään, joka voi sinua huvittaa. -- Mutta tämähän on +sangen merkillistä! Hän aikoo matkustaa Mellestowin kautta maanantaina, +samana päivänä, kuin Maggie tulee, ja jos sopii, tahtoo hän olla täällä +yötä. Sehän on hyvä, Ruth, vai miten? Pyydän hänen kaikin mokomin +tulemaan. Toivoisin vaan, ettei hän kirjoittaisi tällaisia tuhrittuja +lappuja. + +Ruth sanoi vaan: + +-- Kiitän, -- mutta hän näytti hyvin tyytyväiseltä. Hän päätteli +muutamista miss Longin sanoista, että tämä tietäisi hänen +puollustuksekseen paremman keinon, kun Brownien tutkiminen oli. +Ja hän oli kovin iloisen ja onnellisen näköinen mennessään taas +kouluhuoneeseen. + + + + +KAHDESKYMMENESTOINEN LUKU. + +Hyvitys. + + +Hitaasti kuluivat ne kaksi päivää, kuten aina silloin, kuin toivoisi +niiden nopeasti menevän. Maanantai tuli kuitenkin oikealla ajallansa. +Alice mietti miksi Ruth niin halusi tavata Brownieta ja niin usein +pientä, tyhjää sänkyä katsoen toisteli: + +-- Hauskaa nähdä ne pienet kasvot tuossa taas. + +Mutta Ruth toivoi todellakin huolimatta itseään koskevasta asiasta, +nähdä, oliko Maggie, jota hän niin hellästi oli hoidellut, saanut +jälleen iloisuutensa. Eikä odotusaika enää ollut pitkä -- hänen piti +tulla aikaisin aamupäivällä. Jane Harding tulisi ehkä vasta viimeisellä +junalla, myöhään illalla. + +Ruthin oli tänään jotenkin vaikea olla tarkkaavainen, mutta +hän taisteli kaikin voimin, kunnes hän taas voi kiinnittää +tarkkaavaisuutensa lukemiseen, pienokaisten pyyntöihin ja toimiin. + +Kello kolmen tienoissa kuului vaunun pyörien ratinaa hiekassa. + +-- Brownie! -- sanoi Ruthin lähin naapuri. + +Heikko puna kohosi hänen poskilleen -- -- hän kuunteli silmänräpäyksen +ja jatkoi sitten kirjoitustaan. Muutaman minuutin kuluttua syöksyi +Maggie huoneeseen suuremmalla ryskeellä ja jymyllä, kuin luvallista +olisi ollut. Hän seisahtui oven pieleen ikäänkuin etsien jotain, +syöksyi sitten Ruthin luo ja kietoi kätensä hänen kaulaansa. + +-- Itkeekö hän? kysyi eräs pienokaisista, mutta samalla Brownie +hypähti ylös ja alkoi nopeasti kiertää huonetta suudellen hellästi +jokaista. Mutta kaikki huomasivat pienen kyyneleen hänen poskellaan. +Hän oli vielä kovin laiha, ja hänen tukkansa oli leikattu tavallista +lyhyemmäksi, mutta hän näytti muutoin terveeltä ja selitti, ettei hän +ole vähintäkään väsynyt matkasta. Hän alkoi kertoa Ruthille lupa-aikana +kokoamistaan näkinkengistä, jotka hän oli tuonut kouluun. Ja lahjoja +oli hän saanut paljon, hänellä oli niistä luettelo. + +-- Ja sinulle, Ruth, minulla on jotakin. Äiti toivoo, että pitäisit +siitä, vaikkei minun olisi pitänyt kertoa siitä ennen kuin olisin sen +antanut, se on -- -- mutta minä haen sen, avaimeni on tässä uudessa +kukkarossani. + +-- Eikö olisi paras odottaa ja kysyä miss Longilta? + +-- Ehkä, mutta antaisin sen niin mielelläni. + +Ovi aukeni ja "miss Fergusonia" käskettiin päivälliselle. + +-- En välitä päivällisestä, jään mieluummin sinun luoksesi, Ruth. + +Mutta Ruth neuvoi häntä juoksemaan niin pian kuin mahdollista. -- Mitä +pikemmin menet, sitä nopeammin ehdit takaisin, ymmärrätkö, Brownie? + +-- En viivy viittä minuuttia, huudahti hän ja lensi pois jättäen suuren +osan tavaroitaan Ruthin huostaan. + +Mutta paljo yli viisi minuuttia kului, eikä hän tullut. Oven raosta +pisti hän kuitenkin päänsä ja sanoi: -- Ruth, miss Long odottaa sinua +--, ja katosi taas. + +Ruth hymyili hänen suurelle innostukselleen, pani pois kirjansa ja meni. + +Seuraammeko? Enpä luule, sillä Brownie näytti niin salaperäiseltä, +että kysymyksessä oli varmaan joku salaisuus. + +Noin puolen tunnin kuluttua tulivat he yhdessä, ja koko päivän riitti +heille supattelemista. + +Maggie alkoi melkein aina: -- luuletko Janen todellakin tulevan tänä +iltana? -- sekä lopetti: -- Toivoisin miss Longin antavan minun olla +ylhäällä. Mutta miss Long oli järkähtämätöin. Hän lähetti Maggien +levolle puoli tuntia aikaisemmin, kuin tavallisesti. Mutta suru ei +ollut suuri, sillä Ruth saattoi hänet vuoteeseen. + +-- No, nyt voin vihdoinkin kaikessa rauhassa antaa sen sinulle -- +kuinka hauskaa! -- huudahti Maggie, kun he menivät makuhuoneeseen. + +-- Onko matkalaukkusi tyhjennetty? + +-- On, annoin avaimen Elisabetille ja hän lupasi olla varovainen sen +esineen suhteen. + +Heidän käyntiänsä hidastutti Maggien riippuminen Ruthin vyötäisissä +koko painollaan. + +Mutta kun he vihdoinkin pääsivät ovelle, syöksyi hän melkein +tyhjän matkalaukkunsa luo. Niiden pikkutavarain joukosta, jotka +Elisabet oli pyytänyt "miss Fergusonin" itse järjestämään, etsi hän +silkkipaperikäärön, pisti sen Ruthin käteen ja sanoi: -- + +-- Äiti toivoo, että pitäisit siitä, ja että se aina olisi sinulle +muistona -- -- olen unohtanut ne sanat, rakas Ruth, -- -- kun hoidit +minua ja kun äiti pitää sinusta ja minä pidän sinusta. -- Ja hän riensi +suutelemaan kyyneleen joka aikoi pudota Ruthin pitkistä silmäripseistä. + +-- Saanko avata sen, Ruth, vai teetkö sen mieluummin itse? + +-- Parempi on, että sinä teet sen, kultaseni. + +Ennen kun Ruth ehti nähdä mitä siinä oli, koetti hän kaikin voimin +tunkea sormusta hänen sormeensa, mutta se oi onnistunut. + +-- No kuinka tyhmä minä olen! Sehän on väärä sormi! -- Ja hän muutti +sen. + +-- Sopii ihan, Ruth -- eikö se ole kaunis! Valitsin sen itse -- tiesin +sinun pitävän helmistä. + +Ruth oli Maggienkin mielestä tarpeeksi iloinen lahjasta. + +-- Ja tiedätkö, se on minun antama, maksoin siitä puoli crownia ja äiti +antoi lisäksi, kun minulla ei ollut enempää. + +Ruth hymyili. Puoli crownia ei riittänyt pitkälle niin kauniin +sormuksen hinnaksi. + +-- Äitisi oli kovin ystävällinen. Sano hänelle, että pidän siitä paljon +ja panen sille suuren arvon. + +-- Sanon sen, Ruth, jos tahdot, vaikka minun oikeastaan olisi pitänyt +antaa se omana lahjanani, puhumatta hänestä mitään. + +Riisuutuminen kävi kovin hitaasti. + +-- Nukutko nyt, Maggie? + +-- Tahtoisin ensin tietää tuleeko Jane. + +-- Sitä et nyt voi, sillä hän ei voi tulla ennenkuin myöhemmällä +junalla. Jätä se nyt mielestäsi aamuun saakka. + +Maggie kuiskasi: -- Kyllä, mutta sanoisin sinulle erään asian, jos et +heti menisi. + +[Alkuperäisestä käännöksestä puuttunut osa. Käännös englanninkielestä +Anna Siren ja Seija Siren.] + +-- Yksi vain sitten. + +-- Ruth, olen yrittänyt muistella Aiméeta ja opasta. Äiti sanoo, että +olen ollut hyvä - mutta se oli niin vaikeaa, sen jälkeen kun olit +mennyt. Olisin halunnut olla paha, vaikka tiesin koko ajan että minun +pitäisi olla hyvä, koska Jumala teki minut terveeksi. + +-- Lapsi parka, olit heikko sairautesi takia ja se teki sinut +kärttyisäksi. + +-- Jeesus auttoi minua, kun olin heikko ja siksi minun pitää yrittää +enemmän nyt, kun olen vahva. + +-- Me tarvitsemme häntä aina, Maggie! Mutta minun täytyy nyt lähteä. +Jumala siunatkoon pientä Brownietani! Olen iloinen kun sain hänet +takaisin! + +Tuntia myöhemmin, juuri kun kaikki olivat menossa omiin huoneisiinsa, +Jane Harding ilmestyi kouluhuoneeseen. Hän näytti kasvaneen +koulutytöstä nuoreksi naiseksi lähtönsä jälkeen: hän tervehti kaikki +vanhoja ystäviään hellästi, vaikkakin samalla hiukan holhoavasti, +paitsi Ruthia, jota hän kutsui miss Leigh'ksi. Hän ei viipynyt kauaa +kouluhuoneessa ja hänen mentyään kuului huokauksia hänen muodikkaasta +asustaan. + +Yläkerrassa Maggie kysyi Ruthilta ja Alicelta, oliko Jane tullut. + +-- Kyllä, mutta minä luulin -- + +-- Halusin tietää vain sen. Hyvää yötä Alice -- hyvää yötä Ruth -- ja +minuutin kuluttua hän nukkui sikeästi. + +Seuraavana aamuna oli lämmintä ja aurinkoista ja miss Long ehdotti, +että tavanomaisen kävelyn sijaan luettaisiin raamattua puutarhassa. +Ehdotus otettiin innostuneesti vastaan ja puoli tuntia myöhemmin +istuivat he mukavasti puiden varjossa. Mutta Ruth ei ollut heidän +mukanaan, sillä englannin kielen opettajan poissaollessa miss Long +oli pyytänyt häntä valvomaan nuorempien tyttöjen lukua. Koska yleensä +koko koulu luki yhdessä, täytyi miss Longilla olla erityinen syy tähän +järjestelyyn. Hän oli pyytänyt myös Janen mukaan. + +Kukaan tytöistä ei voinut unohtaa tätä oppituntia. Miss Long +puhui vakavasti, kuinka vaikea on löytää jopa ystävällisten ja +hyväluonteisten ihmisten parista rakkautta, joka ei kadehdi, ajattele +pahaa tai etsi omaansa. Hän sanoi valinneensa tämän aiheen, koska hän +oli nähnyt viime päivinä, kuinka kenenkään ei pitäisi syyttää toisia +edes sydämessään, ellei tiedä onko epäilys totta vai ei. -- Kerronpa +teille, hän lisäsi. -- Eräs nuori tyttö oli asunut samojen ystävien +parissa varhaisesta lapsuudesta alkaen, hän ei koskaan valehdellut, +kaikki rakastivat ja kunnioittivat häntä, paitsi niitä muutamaa, +jotka kadehtivat häntä. Eräänä päivänä eräs näistä ystävistä luuli +löytäneensä hänet tekemässä pahaa. Luulisitteko, että tämä ystävä +olisi salannut löytönsä, kunnes hän olisi saanut selityksen tytöltä +itseltään? Mutta ei - tämä "ystävä" ei enää muistanut, kuinka kiltti +tyttö oli, kuinka hän rakasti totuutta, tämä "ystävä" ajatteli pahinta +ja kertoi muillekin epäilyistään. Ja oliko hän viaton? Kyllä -- mutta +hän ei voinut todistaa sitä eikä kukaan uskonut hänen sanaansa, +vaikka hän oli aina puhunut totta. Luuletteko että hän olisi hylännyt +sellaiset ystävänsä? Ei, hän oli entistä ystävällisempi, he olivat +ylpeitä -- hän oli nöyrä! Luuletteko, että hänellä oli lempeä luonne? +Ei -- hän oli luonnostaan kiihkeä, kesti kauan ennen kuin hän pystyi +hyväksymään kaiken tämän. Mutta lopulta hän voitti Jumalan avulla! + +Miss Long painoi päänsä ja oli hiljaa. Kun hän katsoi ylös, näki hän +kyyneliä monissa silmissä ja Jane Harding oli painanut pään käsiinsä. +Miss Long kysyi: + +-- Tunnetteko tämän tytön? + +-- Se on Ruth, vastasi hiljainen ääni. + +-- Se on -- mutta en pyydä teitä uskomaan häntä ilman todisteita. + +-- Emme tarvitse mitään! sanoivat tytöt, mutta miss Long lähetti +hakemaan Maggieta. Hän jatkoi: -- Nyt lapseni, ette saa luulla että +olen vihainen tai että syyttäisin teitä epäystävällisestä käytöksestä. +Ruth ei halua, miksi siis minäkään haluaisin? Mutta haluan, että jos +esittämäni todiste osoittaa teille, että olette tuominneet Ruthin liian +hätäisesti, olkoon se opetuksena teille, että harkitsette tarkkaan +seuraavalla kerralla. Jos Jumalan edessä omatuntonne sanoo teille, +ettette ole toimineet sillä kristillisellä rakkaudella, josta olemme +lukeneet, luvatkaa että tästä lähin uskotte heitä, jotka ovat aina +osoittautuneet luottamuksen arvoisiksi. + +Samassa Maggie juoksi puutarhan poikki miss Longin luo ja huudahti: -- +Rakas miss Long, saanko kertoa heille kaiken? + +-- Juuri sitä haluan sinun tekevän, Maggie. Mutta sinun täytyy aloittaa +oikeasta kohdasta. Tule istumaan viereeni ja kerro meille rauhallisesti. + +Mutta Maggie ei näyttänyt kykenevän istumaan rauhallisesti. Hän avasi +suuret silmänsä hyvin suuriksi ja katsahti nopeasti tytöstä toiseen. +Mutta hän oli liian hengästynyt puhuakseen muuten kuin lyhyin lausein. +-- Hän ei tehnyt sitä, Jane! oli ensimäinen. Ja toiseksi: -- Hän on +paljon parempi kuin kukaan meistä! + +-- Maggie, nyt voit aloittaa alusta -- Ruth jätti sinut puutarhaan, +eikö niin, ja meni sisälle taloon? + +-- Kyllä miss Long -- hän pyysi minua odottamaan, kunnes hän tulisi +takaisin, mutta minä ajattelin mennä kastelemaan orvokkeja, jotka olin +istuttanut edellisenä päivänä -- ja menin hakemaan kastelukannuani, +joten seurasin Ruthia, mutta hän ei nähnyt minua -- hän pysähtyi ja +katsoi miss Longia, joka silitti hänen päätään ja sanoi: -- Kerrot +oikein hienosti Maggie -- jatka ole hyvä. + +-- Oli niin kuuma, että muistin Ruthin sanoneen, etten kastelisi +sitä, koska se voisi kuolla. Näin että Ruth oli sisällä talossa ja +kasvihuoneessa oli niin miellyttävää että ajattelin olla siellä, kunnes +hän menisi etsimään minua puutarhasta ja silloin voisin juosta hänen +jälkeensä ja yllättää hänet. Mutta en tehnyt niin, koska -- + +-- Odota hetki, sanoi miss Long; -- et ole kertonut mitä Ruth teki ja +näkikö hän sinut -- + +-- Oi ei -- tietysti juuri se minun olisi pitänyt kertoa! Hän käänteli +ensin pöydällä olevien kirjojen sivuja ja sitten kirjahyllyssä olevia. + +-- Lukiko hän mitään niistä? + +-- Oi ei -- ei edes kirjojen nimiä, lehteili vain sivuja, miss Long. + +-- Näkikö hän sinut? + +-- Ei, hän ei katsonut minuun päin kertaakaan. Sitten hän löysi kielon +-- se oli aika kuivunut -- mietin etsikö hän juuri sitä ja se muistutti +minua Florasta - tiedättehän ketä tarkoitan, miss Long? Ajattelin häntä +enkä nähnyt Ruthin poistuvan huoneesta. Juoksin hänen jälkeensä, mutta +silloin kello soi illalliselle, enkä enää nähnyt Ruthia ennen kuin hän +tuli ruokasaliin. + +-- Kiitos Maggie-kulta -- kerroit oikein hyvin. + +-- Uskovatko he Ruthia nyt, miss Long? + +Miss Long katsoi ympärilleen ja kuiskasi: -- Kyllä -- voit mennä +tunnillesi nyt, Maggie. + +-- Miss Long, tytöt sanoivat, -- olemme käyttäytyneet epäystävällisesti +Ruthia kohtaan -- saammeko mennä pyytämään häneltä anteeksi? Ja +voitteko te antaa meille anteeksi? + +Miss Long kutsui Maggien takaisin ja sanoi: -- Sano Ruthille, että +haluan nähdä hänet. -- Hän jatkoi: -- Minulla ei ole mitään anteeksi +annettavaa. Yksi sana vielä; kun Maggie oli sairas, Ruth ajatteli, että +tuo pikku tyttö voisi todistaa hänen syyttömyytensä, mutta vaikka niin +ei olisi ollutkaan, minä olisin sen voinut tehdä! + +Kaikki näyttivät hämmästyneiltä. + +-- Ja, -- hän lisäsi, -- aivan yksinkertaisesti -- se nide, josta +kirjoituksesi oli otettu, ei ollut silloin täällä! Olin lainannut sen +ystävälleni, ja sen mikä nähtiin Ruthin kädessä on täytynyt olla eri +nide! + +-- Voi miss Long, sopersi Jane, -- olkaa kiltti, älkää sanoko enempää! +Olen hyvin pahoillani -- se oli kokonaan minun syyni! + +-- Mutta, miss Long lisäsi kuuluvasti, -- missä on palkinto? emme saa +unohtaa sitä. + +Se oli Janella. Hän oli tuonut sen takaisin antaakseen sen jonkun +toisen haltuun -- jonkun, josta hän oli ollut tietämätön siihen +aamuun asti. Hän antoi sen miss Longin käteen; ja nähdessään Ruthin +ilmestyvän kuistilta, hän ja muutamat muut menivät tätä vastaan, +kenties kertoakseen hiljaa, kuinka pahoillaan he olivat ja saadakseen +suudelman anteeksiantamuksen merkiksi. He toivat Ruthin mukanaan, mutta +tämä karkasi heiltä ennen kuin he olivat ehtineet aivan puiden luokse, +ja hän juoksi miss Longin luo, joka nousi ja tervehti häntä lujalla +syleilyllä. Ruth kuiskasi, -- Kiitos teille ja kiitos Jumalalle! -- ja +sitten tytöt ympäröivät hänet ja yrittivät pyytää anteeksi, mutta hän +ei antanut heidän sanoa sanaakaan; hän ei halunnut keneltäkään muuta +kuin suukon -- mutta hän näytti hyvin onnelliselta, samoin kuin miss +Long. + +-- Ja nyt palkintosi, sanoi viimeksi mainittu. + +-- Olisin mieluiten ottamatta sitä vastaan, kiltti miss Long, aivan +totta. + +-- Olisit mieluiten ottamatta, lapsi kulta! miksi, mitä herra Taylor +sanoisi? Se kuuluu varmasti sinulle -- + +-- Juuri niin -- juuri niin, sanoivat kaikki. -- Kukaan muu ei ole +ansainnut sitä. Herra Taylor sanoi niin. + +-- Olisitteko niin ystävällinen miss Long ja sallisitte toiseksi +parhaan saada sen, koska en tosiaankaan sen takia halunnut tulla +vapautetuksi epäilyistä. + +-- Meidän ei pitäisi, mutta teen niin kuin toivot. Herra Taylor ei +sanonut, mikä oli toiseksi paras kirjoitus; mutta hän näytti ne minulle +ja ajattelin, että se olisi Janen -- Jane, kynä on siten sinun, Ruthin +toiveesta. + +-- Kiitos paljon, miss Long, sanoi Ruth. + +Jane otti kynän mutta näytti olevan kovin ahdingossa eikä sanonut +mitään. + +-- Se on sinun kultaseni, voit tehdä sillä mitä tahdot. + +-- Voi saanko? -- Ja hän pani sen nopeasti Ruthin käteen puhuen +niin hyvin kuin kykeni, pala kurkussa, -- Ole kiltti ota se sitten, +Ruth-kulta, ja anna sen aina muistuttaa sinua siitä, kuinka kovasti +halusin hyvittää sinulle kaiken epäystävällisyyteni. Tulisin ilomielin +takaisin kouluun näyttääkseni, että todella tarkoitan mitä sanon! + +Ruth ei tällä kertaa torjunut sitä. + +Luokalle ei ollut enää opetusta sinä aamuna. Miss Long vei Janen +rautatieasemalle, ja Ruth meni mukaan. Kun hän palasi, hänet +pysäyttivät Alice ja Brownie, joka otti itselleen kaiken kunnian +Ruthin hyvän maineen palauttamisesta. Hän kysyi Ruthilta, oliko tämä +tosiaan tarkoittanut kukan hänelle, ja oliko se todella peräisin +Floran haudalta. Ruth kertoi hänelle sen tarinan kokonaan; mutta kun +Maggie kertoi hänelle, että oli loma-aikaan poiminut yhden samalta +paikalta, Ruth kysyi, saisiko hän pitää sen muistona pikku Browniestaan +ja siitä hyvästä työstä, jonka tämä oli tehnyt hänelle. Ilahtuneena +lapsi antoi luvan ja vannotti vain, ettei Ruth pitäisi siitä enempää +kuin sormuksesta. Siitä ei ole pelkoa, sanoi Ruth ojentaen sormeaan +näyttääkseen, että sormus oli siinä. Maggie otti käden omiinsa ja +peitti sen suukoin. + +Ja näin tapahtui, että kielo jäi Ruthin Raamatun lehtien väliin moniksi +vuosiksi. + +Hän iloitsi kovin yhdestä asiasta: siitä että Duncan kuulisi hyvät +uutiset ennen kuin hän aloittaisi. + + * * * * * + +Talvea seurasi kesä ja kesää talvi yhä uudelleen, melkein kolmen vuoden +ajan. Alice ja Ruth olivat kasvaneet naisiksi, ainakin ulkonaisesti; +he ovat nyt koulun pisimmät, vaikka eivät kaikkein vanhimmat. Entä +Brownie? Hän on kasvanut niin paljon, että tuskin tuntisimme häntä, +eikä hän halua kenenkään käyttävän tuota vanhaa nimeä, paitsi Ruthin, +joka saa kutsua häntä millä nimellä haluaa ja joka ei missään oloissa +luopuisi etuoikeudestaan. Nämä kaksi pitävät toisistaan yhtä paljon +kuin ennenkin, eikä kenelläkään ole uskallusta edes kuiskata mitään +pahaa Ruthista tämän pikku puolustajan ollessa paikalla. + +Ruthin viimeiset puoli vuotta kuluvat nopeasti. Miss Longista on +surullista menettää ystävänsä samoin kuin oppilaansa niin pian; eikä +Alice, joka jää vielä puoleksi vuodeksi, tiedä mitä tekee ilman häntä. +Duncanin odotetaan tulevan pian kotiin pysyvästi; mutta viimeisimmässä +kirjeessään hän oli sanonut, että esittelee palattuaan Ruthille erään +ystävänsä, ja että tämän velvollisuudet taloustöiden suhteen eivät +kestäisi enää kauan! Ruth ei voinut muuta kuin olettaa, että Duncan oli +menossa naimisiin, eikä voinut olla tuntematta ärtymystä siitä, ettei +Duncan ollut kertonut hänelle enempää. Hän ei luultavasti saisi toista +kirjettä ja saattoi nyt vain odottaa arvoituksen ratkeamista, kunnes +Duncan tulisi. Miss Long oli katsellut häntä ja Alicea ikkunasta eikä +voinut olla ajattelematta, -- Miten mielissään hänen veljensä onkaan, +kun tulee! -- Ruth ja Alice olivat molemmat pitkiä ja hoikkia; Alicella +oli entiset pehmeän harmaat silmänsä, suu kuin tehty hymyilemään ja +posket menemään kuopalle -- ja Ruth yhä kalpeana, älykkäine silmineen +ja suloisine, lempeine suineen, joka antoi hänen kasvoilleen luonnetta, +ja ylväine ryhteineen, josta huokuvaa vahvuutta ja tyyneyttä oli +miellyttävää uppoutua katselemaan. Miss Long näki heidän erkanevan ja +meni ulos Ruthin luo. + +-- Ruth-kulta, hän sanoi, -- haluan puhua kanssasi konfirmaatiosta -- +olen tänään saanut ilmoituksen, että se on sovittu 22. päiväksi tätä +kuuta; se on päättäjäispäivä kuten tiedät. Luuletko, ettei Duncan tule +ennen sitä? + +Ruth katsoi kirjeen päiväystä, mutta siitä ei ollut apua, koska Duncan +ei kertonut, kuinka pian sen jälkeen hän matkustaisi. + +-- Luulen, että hän yrittää olla täällä jokseenkin oikeaan aikaan -- +melkeinpä toivon, että ei aikaisemmin! + +-- Olen hyvin iloinen, Ruth, että sinut ja Alice konfirmoidaan yhdessä. +Polly puhui minulle äskettäin Joesta -- tyttöraukka toivoo kovasti, +että Joe käyttäisi tämän kerran hyväkseen; hän on toki aivan tarpeeksi +vanha, ja luulen, että Polly ajattelee tämän olevan viimeinen tilaisuus +omana elinaikanaan. Hän ei ole koskaan toipunut isänsä aiheuttamasta +järkytyksestä - joka käynnilläni hän näyttää muuttuneen. + +-- En ole ollut siellä äskettäin, mutta edellisellä kerralla ajattelin, +että hän on surullisella tavalla muuttunut, mutta tyytyvämpi ja +luottavaisempi kuin koskaan. Hän sanoo, että Joe on kaikkea, mitä hän +voi toivoa. + +-- Poika parka! Hänellä on kova työ ansaita elanto heille molemmille, +varsinkin kun Polly on ollut niin sairaalloinen ja tarvinnut enemmän +ravintoa. Isän vankeusaika on varmasti melkein lopussa. + +-- Niin -- tiedän ettei voi mennä enää kauan, sillä kun kirjoitin +hänelle Pollyn puolesta jonkin aikaa sitten, Polly sanoi, että hänellä +on vain muutama kuukausi jäljellä. + +Miss Long kutsuttiin sisälle taloon. Ruth kääntyi yksin takaisin ja +käveli hitaasti samaa reittiä puiden luoman varjon alla. Hän ajatteli +Duncanin kirjeen aiheuttamaa ärtymystä. Hän oli usein muistellut mitä +Duncan oli kertonut hänelle heidän tulevasta yhteiselostaan, jossa +he olisivat toisilleen kaikki kaikessa ja hän itse talon emäntä ja +Duncanin ilojen ja huolten myötäeläjä. Hän tunsi, että olisi parempi, +jos olisi sisar, jolle hän voisi antaa koko sydämensä, koska hän voisi +silloin iloita Duncanin puolesta yhtä lailla kuin omastaan. Mutta +kirjeessä luki jotakin sellaista kuin 'jos et hyväksy valintaani,' +eivätkä nuo sanat jättäneet hänen mielikuvitustaan rauhaan eikä niitä +voinut karistaa pois. + +Hän otti taskustaan Uuden Testamentin, joka oli lahja Alicelta, ja +löysi sanat, jotka olivat usein lohduttaneet häntä niin pienissä kuin +suurissa murheissa "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä +hän pitää teistä huolen," eivätkä ne olleet menettäneet vaikutustaan. +Ruth oli tehnyt niin vuosien ajan, eikä Hänen lohdutuksensa pettänyt +häntä nytkään. Hän käveli hitaasti taloa kohti ja pysähtyi aivan +olohuoneen ikkunan ulkopuolelle katsoakseen näkymää, jonka hän ja +Duncan olivat nähneet yhdessä ensimmäistä kertaa hyvin monta vuotta +sitten. Melkein kaikki oli muuttunut. Hän oli ohittanut lapsuusvuodet +-- hän oli silloin siirtymässä kouluvuosiin ja oli nyt lähes päättänyt +ne: oliko hän tehnyt niistä hartaan elämän? Oliko hän oppinut kaiken, +mitä oli aikonutkin oppia? Ajattelisiko Duncan niin? Nämä olivat suuria +kysymyksiä, mutta Ruth ei arastellut kohdata niitä -- hän teki sen +nöyrästi, mutta toiveikkaasti. Ne eivät tulleet ensimmäistä kertaa +hänen eteensä, ja hän oli vastannut niihin sisimmässään. Mutta hän +kohtasi muita muutoksia. Alice oli ainoa niistä koulutovereista, jotka +olivat olleet koulussa sinä muistettavana päivänä. Lizzie Spencer -- +missä hän oli? Ruth ei tiennyt. Jane Harding? Hän oli mennyt naimisiin +ja muuttanut Intiaan, ja juuri tänä päivänä miss Long oli kertonut +hänelle pienestä tyttövauvasta. Sitten hän ajatteli miss Longia itseään +ja huokaisi muistaessaan, miten harmaat hiukset olivat lisääntyneet ja +iän tuomat juonteet tulleet syvemmiksi. + +Puutarha oli muuttunut myös; kasvit mitkä olivat olleet vain taimia, +kun Ruth ensi kerran tuli kouluun, olivat nyt lehteviä puita. Kaikki +oli muuttunut, paitsi joki ja pieni valkoinen kirkko vastarannalla. +Ruthin mietiskely keskeytyi lasten ääniin, joista Maggien erottui +selvästi ylimpänä. Ryhmä tyttöjä lähestyi, mutta kun Maggie huomasi +Ruthin, unohti hän muun ja juoksi tämän luo. -- Kuka haluaisi kuulla +tarinan? -- kysyi Ruth ja ohjasi tytöt vanhalle paikalle puiden alle. +Ja siellä he viettivät seuraavan puolituntisen kuunnellen iloisina. + + * * * * * + +Mitähän ovat Walter ja Ted tehneet näiden vuosien aikana? Walter +pääsi opiskelemaan Oxfordiin. Hän on aina työskennellyt lujasti ja +vaikuttanut lempeästi villimpään veljeensä. Hän on juuri läpäissyt +toisen tutkintonsa hyvin arvosanoin ja odottaa papiksi vihkimistä. +Hänen äitinsä suurin toive on ollut, että toisesta hänen pojistaan +tulisi pappi. Vaikka luonnollisempaa olisikin ollut, että nuorempi +poika suuntaisi kirkolliselle uralle, ei Ted koskaan osoittanut +kiinnostusta siihen. + +-- Ja mitä sinusta tulee? kysyi Ruth Tediltä, kun hän viimeksi kävi +Beachfieldissä. + +-- En tiedä! Minun olisi pitänyt jo asettua, mutta olen aina lykännyt +päätöstäni. + +-- Kuinka viimeinen lukukausi koulussa sujui? + +-- Erinomaisin arvosanoin! Mutta miksi uskoisit sitä Ruth? Kuten aina +minulla on kykyjä, mutta niille on vähän käyttöä. + +-- Luulin, että olet opiskellut ahkerasti viime vuosina. + +-- Totisesti, työtäni ei ole arvostettu siinä määrin kuin ansaitsisin! +Joka tapauksessa luulen, etten sovi mihinkään oppineeseen ammattiin. + +-- En näe muuta vaihtoehtoa kuin sotilaan tai merimiehen ammatti, +luulen ettei käsityöläisammatti sinua kiinnosta! + +-- Olen liian vanha merimieheksi. + +-- Etkö pitäisi sotilaspuvusta? + +-- Sitä juuri haluaisin. + +-- En usko että pitäisit sotilaan joutilaasta elämästä. + +-- En kotimaassa -- mutta ulkomailla -- tai taistelussa! + +-- Sotilaan elämä voi olla hyödyllistä, Ted, mutta ei aina. + +-- Ei -- tiedän sen -- mutta toivoisin voivani yrittää! En tiedä vielä, +mitä haluan, Ruth, mutta haluan olla hyödyllinen yhteiskunnan jäsen. + +-- Sinun täytyy kertoa minulle, kun olet tehnyt päätöksesi. + +Koko seuraavan lukukauden ajan Ruth odotti uutisia Edvardista ja hänen +suunnitelmistaan, mutta ei kuullut mitään ennen kuin aivan lukukauden +lopussa. Hän sai kirjeen lady Douglasilta, jonka mukana oli muutama +rivi Tediltä. "Määräyskirja on saapunut. Aivottomat nuoremmat pojat +kelpaavat vain armeijaan. Ted toivoo voivansa siirtyä rykmenttiin +muutaman viikon kuluttua!" Hän lisäsi toivovansa, että Ruth ja Duncan +voisivat vierailla Lontoossa ja tavata hänet ennen kuin hän lähtisi. + +Oli viimeinen ilta koulussa ja miss Long oli antanut luvan Ruthille ja +Alicelle viettää sen, kuinka he halusivat. + +Juuri ennen teeaikaa Ruth tapasi Alicen portaissa kävelylle lähdössä. + +-- Olen menossa viettämään iltaa Debbyn kanssa, hän sanoi. Ruth sen +sijaan aikoi viettää hiljaisen illan huoneessaan. + +Vanha ystävämme Deborah Burton pystyi vielä käymään kappelissa aamuisin +ja silloin tällöin kirkossa sunnuntaisin. + +Tänä iltapäivänä Deborah istui mukavassa nojatuolissa vieressään pieni +pyöreä pöytä ja sen päällä avattu raamattu. + +Alice avasi oven hiljaa ja kurkisti sisään. Debbyn silmät olivat kiinni +eikä hän kuullut vierastaan, mutta iloinen nauru sai hänet katsahtamaan +ylös. + +-- Debby, Alice sanoi, -- olen tullut teelle, mutta lähden pois ilman, +ellet suostu istumaan tuolissasi silmät suljettuina, etkä saa avata +niitä ennen kuin annan luvan. + +Muutaman minuutin kuluttua Alice antoi luvan katsoa. Hän oli kattanut +teepöydän. Siinä oli paahdettua leipää ja teetä. + +Kun he olivat juoneet Alice alkoi, Debbyn vastalauseista huolimatta, +tiskata astioita. Sen jälkeen hän istuutui pienelle tuolille. Debby +silitti hänen hiuksiaan. + +-- Olen tulossa vanhaksi Debby! Alice huokaisi. + +-- Kuusitoista vuotta -- en näe vielä harmaita hiuksia! + +-- En tarkoita sitä -- tunnen vain itseni niin vanhaksi! + +-- Mikä hätänä Alice? + +-- Ruth on lähdössä pois! Ja puolen vuoden kuluttua minä lähden myös. +Ja minun täytyy ruveta itse huolehtimaan raha-asioistani. + +-- Sinä olit aina onnellinen holhoojasi luona asuessasi ja niin +varmasti nytkin. + +-- Pidän heistä todella paljon, mutta tähän saakka olen ollut yksi +lapsista. Kun muutan sinne pysyvästi, kaikki tulee olemaan erilaista. +He ovat hyvin iloluonteisia ihmisiä ja pelkään että tulen pitämään +siitä liian paljon! + +-- Menet sinne omasta tahdostasi ja sinulle annetaan voimaa vastustaa +kiusauksia, Alice. + +-- En kestä ajatusta, että sinä tulet vanhaksi, Debby. + +-- Täytin seitsemänkymmentäkahdeksan vuotta viimeksi. + +-- En näe mitään syytä, miksi et eläisi vielä ainakin kahdeksan vuotta. + +-- Minun oli vaikea päästä kotiin kirkosta viimeksi -- mutta olisin +kiitollinen jos pääsisin sinne vielä kerran. + +-- Tarkoitatko huomenna? + +-- Kyllä -- silloin minusta tuntuisi kuin antaisin sinut Jumalalle! +Olen ajatellut paljon äitisi kirjettä ja pelkäänpä, etten ole voinut +tehdä paljoa hyväksesi! Mutta Alice, ethän koskaan unohda häntä? + +Alice oli hiljaa hetken -- sitten hän sanoi vakavana -- Debby, sinä +olet tehnyt minulle enemmän hyvää kuin kukaan muu maailmassa! + +He istuivat pitkään puhumatta, kunnes ilta alkoi hämärtyä. Debby +lähetti nuoren ystävänsä kotiin ennen kuin sade alkoi. Hän valvoi +pitkälle yöhön kiitollisena, että hänen hartain toiveensa oli +täyttynyt. Hänen rakas Alicensa oli riittävän vahva kestämään kaikki +koettelemukset. + +Debby pääsi konfirmaatioon. Alice näki hänen innokkaat kasvonsa +alttarille mennessään, eikä hän koskaan unohtanut Debbyn rakastavia +kasvoja, sillä se oli viimeinen kerta kun hän näki Deborah Burtonin! +Kun Alice palasi kouluun loman jälkeen, oli kirkkomaalla uusi hauta. +Siellä hän vietti kokonaisen iltapäivän, emme tiedä mitkä ajatukset +pitivät hänet siellä niin kauan. Myöhemmin hän löysi Debbyn vanhan +raamatun sekä kirjeet huoneestaan. Miss Long kertoi, että Debby oli +jättänyt ne hänelle viimeisenä tahtonaan. + + * * * * * + +Ruth ei saanut viettää iltaa yksin, kuten hän oli odottanut. Kun hän +meni huoneeseensa, tuli palvelija kertomaan, että Joe tahtoi puhua +hänelle. + +-- Miss Ruth, Joe sanoi, -- Polly on ollut huonompi koko päivän; ja hän +on kysynyt teitä, muuten en häiritsisi teitä tähän aikaan illasta. + +Ruth sanoi: -- Minä kysyn miss Longilta Joe -- luulen, että hän päästää +minut, tulen perässäsi niin pian kuin suinkin. + +-- Kiitos miss -- tohtori kävi juuri, mutta hän ei anna -- hän ei +jatkanut, mutta kiitettyään vielä kerran, hän kääntyi, avasi oven ja +lähti nopeasti kohti porttia. + +Ruth ei ollut yllättynyt. Polly oli ollut hyvin sairas jo melkein kaksi +viikkoa ja tänä aikana Ruth oli vieraillut hänen luonaan useasti ja +joka kerta Polly oli näyttänyt heikommalta, mutta kun Ruth näki hänet +edellisenä päivänä oli hän ylhäällä ja pukeutuneena ja puhui melkein +iloisesti. + +Miss Long oli ollut Ruthin mukana sinä päivänä ja he molemmat +ajattelivat, että Polly oli voinut hyvin. Tänä aamuna miss Long oli +lähettänyt kysymään hänen vointiaan ja viesti oli, että hän oli +viettänyt rauhallisen yön. + +Miss Long antoi auliisti Ruthille luvan mennä katsomaan Pollya, hän ei +itse päässyt mukaan. + +Ruth käveli niin nopeasti, että palvelija, joka lähti hänen mukaansa +hädin tuskin pysyi hänen vauhdissaan -- Ruth pelkäsi, että Polly oli +kuolemaisillaan ja että hän saapuisi liian myöhään. + +Kun he saapuivat perille, lähetti Ruth palvelijan pois ja sulki portin +hiljaa perässään, sillä hän muisti, ettei Polly pitänyt siitä, että +portti oli auki. Hän astui sisään äänettömästi. Huone oli tyhjä ja hän +kiipesi portaat ylös. Hän kulki niin hiljaa, ettei Joe, joka istui +sängyn vieressä kirja kädessään, huomannut häntä. Joe luki virttä +matalalla äänellä ja Ruth odotti, että hän lopettaisi ennen kuin hän +siirtyi peremmälle huoneeseen. Joe kuuli hänet ja kääntyi ja nosti +sormen huulilleen. Ruth katsoi Pollya ja näki, että tämä nukkui, virsi +oli rauhoittanut hänet. Joe antoi istuimensa Ruthille, laittoi kirjan +hänen käteensä ja lähti huoneesta. + +Ikkuna oli auki ja miellyttävä kesäilma, lintujen laulu ja ulkona +nauravien lasten äänet tulvivat sisään. Kuoleman ja elämän välinen +ero tuntui suurelta, sillä kuolema oli jo laittanut merkkinsä Pollyn +piirteisiin. Ruth tuskin tunnisti niitä, posket olivat kuopalla ja +tummin silmien muoto oli selvästi näkyvillä melkein läpinäkyvien +luomien alla. Mutta hänen kasvoissaan ei ollut kivun merkkejä, näytti +siltä, että hän olisi vain hiljaa kuihtumassa pois. + +Ruth luuli, että Polly nukkui edelleen, kunnes hän hetken kuluttua +kuuli hiljaisen äänen ja hän nojautui eteenpäin kuullakseen paremmin. +-- Onko miss Ruth tulossa Joe? -- Ja Ruth vastasi suudelleen valkeaa +otsaa, -- olen täällä rakas Polly, olen istunut vierelläsi kun nukuit. + +-- Oletko? sanoi Polly hiukan kovemmalla äänellä. -- Minulla on parempi +olo -- näin unta että hän oli tullut! Miss Ruth, mikä päivä nyt on? + +-- On kesäkuun 22. päivä, Polly. + +-- Luulinkin niin -- ja paljonko kello on? + +-- Melkein 7 illalla. + +-- Kyllä -- hän tulee ajoissa! Lukisitko minulle virren tai säkeen +Raamatusta ja sitten kenties nukahdan taas ja olen vahvempi, kun hän +tulee. + +Ruth luki mekaanisesti, sillä Pollyn sanat olivat saaneet hänet +ihmettelemään, odottiko hän tosiaan isänsä tulevan takaisin kotiin vai +olivatko ne vain houreita. + +Polly nukahti pian jälleen ja Ruth hiipi alakertaan etsimään Joea. Tämä +istui pöydän ääressä pää käsiin painettuna. Hän katsahti ylös -- Joe, +Ruth sanoi, -- odotatteko isäänne takaisin tänä iltana? + +[Alkuperäinen käännös jatkuu...] + +-- Isä? Tänään? Hän näytti aivan hämmentyneeltä. + +-- Polly luulee niin. + +-- Hän sen tietää. En ole uskaltanut kysyä. + +-- Mikset? -- Mutta jos hän tulee, tahdotko puhua hänelle, mutta +älä anna hänen heti tulla Pollyn luo. Ruth meni jälleen vanhalle +paikalleen. Hän istui lukien hiljaa, pani kirjan pois ja istui, kunnes +aurinko rupesi laskemaan. Hän oli kuulevinaan alhaalta ääniä. Hetken +perästä sanoi Polly: -- Hän on tullut nyt, etkö kuullut. + +Ruth meni katsomaan. Siellä hän oli. + +-- Saanko mennä hänen luokseen, -- sanoi hän värähtelevällä äänellä. +Ruth nyökkäsi. Heidän mennessään huoneeseen, ojensi Polly kätensä +hiljaa lausuen: -- Isä! isä! Mutta voimat uupuivat ja käsivarret +vaipuivat alas. Isä riensi hänen luokseen, polvistui sängyn viereen ja +otti Pollyn käden pannen sen kaulalleen. + +Polly näytti niin onnelliselta. Silloin tällöin kosketteli hän +sormillaan tullakseen oikein vakuutetuksi, että hänen lähellään +todellakin oli hän, joka oli niin kauan ollut vieras hänelle. + +Ruth kuuli heidän kuiskailevan ja isän sanoissa eroitti hän: -- Kun +minä vielä kaukana olin, näki isä minut ja armahti minua -- ja sitten +Pollyn: -- Jumalalle kiitos! + +Ruth meni hakemaan Joea. + +-- Tule, Joe, menkäämme Pollyn luo. Et voi olla pahoillasi isäsi +tulosta kun näet heidät yhdessä. Tule! + +He menivät. -- Kuule -- sanoi Ruth. Kaksi ääntä luki Herran rukousta, +toinen hyvin heikko, toinen matala ja vapiseva. + +He kuuntelivat rukouksen loppuun ja menivät sitten kyökkiin. + +-- Niin, miss Ruth -- sanoi Joe -- olen iloinen nyt, että hän tuli; +ehkä mekin tulemme paremmiksi tämän illan jälkeen. Isä on kovin +muuttunut. + +-- Varmaankin! Koeta nyt palkita hänelle Pollyn kadottaminen, ja ennen +kaikkia, Joe, älä häntä halveksi. Hän on kuitenkin sinun isäsi, jota +sinun tulee rakastaa. + +-- Kunnioittamaan käsketään myös, miss Ruth! + +-- Niin, nyt olet siihen velvollinen enemmän kuin koskaan ennen. Muista +tuhlaajapoikaa, Joe! + +-- Minä koetan, miss Ruth. + +-- Niin, Jumala auttakoon sinua! Huomenna olisit tullut lasketuksi +ripille, mutta -- + +-- Polly toivoo, että se tapahtuisi kaikista huolimatta -- ja jos hän +kuolee yöllä, niin menen, miss Ruth. + +-- Ja isäsi tulee katsomaan ja Polly näkee ehkä myös, niin -- ja sitte +te menette kahden kotiin ja alatte uutta elämää. + +-- Luulen, että lähdemme Austraaliaan, miss -- isä tulee nyt. + +Joen piti mennä hakemaan pappia. Polly tahtoi nauttia herranehtoollista +ensimäisen ja viimeisen kerran maallisen isänsä kanssa. + +Tunnin kuluttua saivat Ruth ja Joe olla läsnä jumalanpalveluksessa, +joka oli heille uutta. Vakavina katselivat he kuolevaa tyttöä, joka +kovalla äänellä säesti papin sanoja: -- Kunnia olkoon Jumalalle +korkeudessa ja maassa rauha, ihmisille mielisuosio! Yhtäkkiä tuli +hiljaisuus. Pappikin lakkasi lukemasta. Kuului yksi ainoa huokaus; +Pollyn henki oli jättänyt maallisen majansa, jatkaakseen toisessa +maailmassa täällä alettua riemulaulua. + + * * * * * + +Tuli sitten se merkkipäivä, jota Ruth oli niin kauan odotellut. +Hitaasti asteli pieni joukkue kirkkoa kohden. Moninaiset mielentilat +kuvastuivat noissa nuorissa kasvoissa. Toiset olivat miettiväisiä, +nöyriä, vakavia, jopa surullisiakin, toiset salaperäisen näköisiä +muutamat huolettomia, vapaita, iloisia. Ruthin kalpeilla kasvoilla +kuvastui suru ja Joen vielä syvempi, voimakkaampi. Hän käveli toisten +jälessä nojaten isänsä käteen. + +Miss Long oli mukana. Kun hänen vanhimmat ja rakastetuimmat oppilaansa +Ruth ja Alice polvistuivat saadakseen siunauksen, tunsi hän enemmän +kiitollisuutta, kuin pelkoa, vaikka hän tiesi, että se aika vasta oli +alkava, jonka hänen kylvöstään piti hedelmän kantaa. + +Tullessaan miss Longin ja Alicen seurassa kirkosta ei Ruth huomannut +kahta naista ja erästä selin seisovaa miestä. Hän kuuli mainittavan +nimensä ja hätkähti. Seuraavassa silmänräpäyksessä tunsi hän Duncanin +suutelon otsallaan. Hän hämmentyi vielä enemmän, kun Duncan sanoi: +-- Pitääkö sinut esitellä? -- Hän seurasi Duncanin katsetta -- puna +syöksyi hänen poskilleen -- Lizzie! -- + +Ilon kyyneleet verhosivat koko ympäristön sumuvaippaan. Miss Longin +kasvot loistivat nähdessään rakkaimman oppilaansa eikä Alice suinkaan +ilonpurkauksissa toisista jälelle jäänyt. Toinen nainen oli Lizzien +äiti, ja häntä kuvataksemme emme tarvitse muuta sanoakaan. + +Koululle tultua seurasivat moninkertaiset jäähyväiset, sillä suuri osa +tytöistä lähti kesälomalle, niiden joukossa Brownie. Maggie-raukan suru +oli sangen kova-äänistä, ja hän näytti pitävän Duncania erikoisena +vihamiehenään, tietysti sentähden, että tämä ryöväsi hänen ystävänsä. +Ennen eroa kuitenkin tehtiin sovinto. Maggie kysyi Ruthilta luuliko +tämä voivansa olla onnellinen erottuaan koulusta. Ruth hymyili, ja +Duncan kehoitti häntä tulemaan itse katsomaan. + +Illalla oli taas hiljaista. Kaikki olivat matkustaneet, Alicekin. +Ruthin tunteisiin sekautui iloa ja surua, iloa sentään enemmän. Veljen +kanssa keskustellessaan moitti hän tätä vaiteliaisuudesta, kyseli +moneen kertaan Lizzien tulosta Bermudaan, heidän tutustumisestaan ja +monista muista asioista. + +-- Näetkös, Ruth, kaikki on sinun syysi. Sinä kerroit Lizziestä niin +paljon, ja sanoit hänen olleen niin hyvän sinulle, ja kun minäkin +toivoin saavani jonkun, joka olisi hyvä minulle, niin ajattelin, että +tämähän sopiikin oikein hyvin. + +-- Lizzie on hyvä kaikille, Duncan -- olen niin kovin iloinen, että +saan hänet sisarekseni. + +-- Sitä toivon, rakas Ruth. Olen kovin kiitollinen tästä Jumalan +johdatuksesta -- ja muistakin. Olen oppinut paljon ja Lizzie opettaa +minua enemmän. + +-- Ja sinä opetat häntä, Duncan. Autatte toisianne ja minua myös. + +-- Sinähän olet jo lopettanut koulusi, Ruth -- sanoi hän hymyillen. + +-- Ei, ei, se on vasta alussa. Päämääräni on vielä sangen kaukana. +Mutta minä olen tänään päättänyt koettaa täydellä todella, enkä voi +enää peräytyä, vaikka tahtoisinkin. + +Hetken hiljaisuuden perästä sanoi Duncan: + +-- Et ole vielä sanonut hyväksytkö valintaani tahi et. + +-- Rakas Duncan -- Ruth vastasi -- olen siitä niin kiitollinen. Kaikki +epäilys on haihtunut ja siunaus on meidän! + +Ja hän nousi mennäkseen Lizzietä vastaan, joka lähestyi heitä nurmikkoa +pitkin. + + + + + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 58906 *** diff --git a/58906-8.txt b/58906-8.txt deleted file mode 100644 index c137f31..0000000 --- a/58906-8.txt +++ /dev/null @@ -1,7065 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Ruth, by Anonymous - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Ruth - Kertomus tytöille - - -Author: Anonymous - - - -Release Date: February 17, 2019 [eBook #58906] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK RUTH*** - - -E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen - - - -RUTH - -Kertomus tytöille - -Suomennos - - - - - - -Porissa, -Gust. Ronelius'en kustannuksella, -1906. - - - - -SISÄLLYS: - -Alice ja vanha Debby. -Ruth matkustaa kouluun. -Ensimäiset päivät koulussa. -Sokea Polly. -Revitty ainevihko. -Palkinto. -Valter ja Ted. -Tunnustus. -Postikonttoori. -Kahden vuoden perästä. -"Minä pidän huolta sinusta, Polly!" -Syntymäpäivä. -Alice jättää koulun. -Kilpailu. -Maggie on sairas. -Taas Beachfieldissä. -Kilpa-ammunta. -Venematka. -Viimeinen viikko Beachfieldissä. -Taas miss Longin luona. -Hyvitys. - - - - -ENSIMÄINEN LUKU. - -Alice ja vanha Debby. - - -Vanha nainen ja pieni valkotukkainen tyttö! Kenpä ei tahtoisi kuvata -heitä, kun he tuossa istuvat ja pakinoivat kuten ainoastaan lapset ja -vanhat hoitajat voivat? He ovat juoneet teetä. Parhaat teekupit ja -leivosten jäännökset todistavat, että tyttönen on vieraisilla; hän -on tullut tervehtimään äitinsä vanhaa hoitajaa. Hän käy ensimäistä -lukukautta eräässä koulussa, joka on lähellä Deborah Burtonin asuntoa, -eikä hän ole ensi kertaa täällä, sillä miss Long ei koskaan kiellä -häntä menemästä köyhäintalolle. - -Mutta nyt odottaa Alice, että häntä pian tullaan hakemaan, ja puhelu -sujuu entistä innokkaammin. - --- Ajatteles, miten hauskaa, Debby! Ihan kuin oikeassa -kukkaisnäyttelyssä, soittoa vaan puuttui. Mutta meillä oli kokonainen -teltti täynnä kukkia ja huipussa kaunis lippu. Paitsi omista -puutarhoista saatuja kasvia, oli muutamille tytöille lähetetty -näyttelyä varten oikein kauniita, ja toisilla oli hedelmiä. Ja, -ajatteles, siellä oli palkintojakin, minä kirjoitin niistä muutamia! - --- Kirjoititte palkintoja, kultaseni! Kuinka se kävi? - --- Ne olivat ainoastaan lappuja, ei oikeita palkintoja; mutta yksi -seikka oli siellä parempi, kuin oikeassa näyttelyssä, me annoimme -kaikki hedelmät katselijoille. Ja se pieni, uusi tyttö, mistä minä -kerroin sinulle, Debby, muistatko, se ruma... miss Long ei salli sanoa -ketään rumaksi, vaikka minusta Ruth Leigh on todellakin sellainen. -Hän on hyvin tumma ja hänen silmänsä ovat niin suuret, että minua -peloittaa. Jane Harding sanoo, että vaaleat lapset ovat kauniimmat. - --- Teidänhän piti kertoa, mitä se pieni, uusi tyttö teki näyttelyssä. - --- Niin, minä jo aivan unohdin! Hän on nuorin koulussa, ja sentähden -pantiin hän tarjoomaan hedelmiä vieraille. Mutta ensiksi hän valitsi -kaksi kauneinta omenaa ja piilotti ne erään kukkaruukun taa. Muutamat -tytöt näkivät sen ja pitivät häntä silmällä saadakseen tietää, mikä -hänellä oli tarkoituksena. - --- No, mikä oli? - --- Seuraavana aamuna näkivät he hänen ahtavan ne eräälle pienelle -pojalle, joka lakasi katua suuren portin ulkopuolella. Hän otti ne -hyvin varovasti, mutta Jane näki kaikki akkunasta ja kertoi sitten miss -Longille. - --- Mitä sanoi miss Long? - --- Mitä, kutsui Ruthin luokseen ja torui häntä niin. - --- Mistä tiedätte, että hän torui häntä? - --- Noo, kyllä, koskapa minä näin hänen tulevan miss Longin huoneesta -punaisin silmin ja hän puhui tuskin mitään koko päivänä ja itki ja -nyyhki illalla lukiessaan. Kun me aamulla menimme kävelemään, antoi hän -sille pienelle kadunlakasijalle lantin ja sanoi: "tämä on minun omani, -Joe. Minun ei olisi pitänyt antaa niitä omenia sinulle, koska ne eivät -olleet omiani." Eikö hän sinustakin ole hyvin omituinen tyttö, Debby? - -Mutta Debby sanoi vaan: -- ette ole kertonut kaikkia näyttelystä, miss -Alice. - --- Niin, se loppui neljän aikaan ja iltapäivä oli meillä lupaa. Olen -siitä saakka toivonut pääseväni kertomaan siitä sinulle, ja siitä -syystä pyysi miss Long tänä aamuna sinua koulun päätyttyä noutamaan -minua. - --- Oi, miss Alice! Koulut ovat nykyään aivan erilaisia, kuin ennen. -Miss Eliza-raukka! - --- Kuka se oli, Debby? - --- Se oli eräs, jota minä hoidin monta vuotta sitten, paljon ennen, kun -minä tunsinkaan teidän hyvää äitiänne. Mutta minä luulen kertoneeni, -kuinka hän karkasi koulusta. - --- Ei! Kerro nyt, Debby, kuulisin niin mielelläni sen! - -Ja taas kerrottiin ja tarkasti kuunneltiin se monta kertaa matkittu -kertomus, kuinka hän -- pikkuraukka -- oli juossut aivan yksinään -kotiin, enemmän kuin kaksi englannin penikulmaa, aivan paljain päin, -ja kuinka sen raukan tukka riippui (se oli niin kaunis ja kihara), -ja kuinka Debby oli itse avannut oven ja oli vieläkin näkevinään -hänen vaaleanpunaisen hameensa, ja kuinka isä juuri silloin tuli -lukuhuoneestaan ja (hän ei voinut antaa hänelle anteeksi, vaikka se -olikin ollut ainoa kerta, kuin hän oli ankara lapsille) "suorastaan -komensi minua", sanoi hän. - -Mutta juuri tällä ratkaisevalla hetkellä keskeytyi kertomus äkkiä, -sillä ovelle noputettiin ja hyvin tuttu ääni sanoi: "miss Alice, -oletteko valmis, kultaseni? Miss Long sanoo, että teidän täytyy heti -tulla." Alice kärsi tämän keskeytyksen ihmeellisen hyvin, erittäinkin -koska hän oli montaa kertaa kuullut, että "miss Elizan" järkähtämätön -isä oli lähettänyt hänet takaisin kouluun, sallimatta hänen edes -äitiään nähdä, ja -- mikä oli kaikista pahinta -- että Debby itse oli -pakotettu panemaan tuon ankaran tuomion täytäntöön. Mutta sillä välin -kun olemme lopettaneet kertomuksen, on Debby sanonut hellät hyvästit -pienelle ystävälleen ja toivottanut Jumalan siunausta hänelle äitinsä -tähden. - -Kun Alice illalla meni vuoteellensa, nukkui Ruth jo sikeästi hänen -sänkyänsä lähinnä olevien valkoisten verhojen takana. Näyttelyn -jälkeisenä yönä olivat Ruthin suuret, tummat silmät olleet -selkiselällään vielä silloin, kuin Alicen lempeät, harmaat silmät -olivat jo kauan olleet uneen vaipuneina, silkinhienojen ripsien -luodessa varjoa hänen kauniille kasvoillensa. Ruth oli silloin -katsellut häntä kesäillan himmeässä valossa ja kuiskannut itseksensä: -"kuinka kaunis hän on! Toivoisin hänen rakastavan minua." - -Ja mitä tekee Debby pienessä siistissä huoneessaan. Hän on pannut -huolellisesti teeastiat kaappiin ja siirtänyt tuolinsa pyöreän pöydän -viereen. Hän on ottanut esille suuren raamattunsa, pyyhkinyt tomun sen -viheriäisistä kansista ja avannut sen. Miksi ei hän lue? Avatessaan -raamatun, löysi hän sieltä talteen tahi merkiksi pannun vanhan, -kellastuneen kirjeen. Sen avasi hän, asetti hopeasankaiset silmälasit -nenälleen ja luki kuiskaten. "Pelkään, että tämä on viimeinen kerta, -kun minä voin kirjottaa sinulle rakas, vanha hoitajani, jollei Jumala -suo minulle voimia, mutta minä en viimeistä kertaa ajattele sinua ja -minulle niin monen monien vuosien kuluessa osoittamaasi rakkautta ja -ystävyyttä. Toivon, että tutustuisit pieneen Aliceeni, Debby, sillä -tahtoisin hänet vanhan ystävättäreni miss Longin kouluun, missä itse -olen viettänyt niin monta onnellista päivää. Rakas Debby, vartioi -lempilastani, ja tee se siinä nimessä, joka oli aina sydämessäsi ja -huulillasi. Aijoin kirjoittaa sinulle hyvin pitkän kirjeen, mutta -luulen tänään olevani tavallista heikompi. Huomaan voimieni vähenevän -nopeasti. Sairauteni ajalla olen surrut miestäni ja lastani, mutta -nyt, Jumalan kiitos, voin heidät uskoa hänen huostaansa. Mietin -usein tulla kotiin, mutta nyt on minulla toinen _koti_..." Enempää -ei Debby voinut lukea, viimeiset rivit olivat niin epäselviä, mutta -hän muisti ne vallan hyvin ulkoa. Hän kääri huolellisesti kokoon -ohkaisen intialaisen paperin ja asetti sen vanhalle paikallensa. -Hän käänteli lehtiä, kunnes löysi toisen, myöskin merkiksi pannun -kirjeen. Se oli kirjoitettu pyöreällä lapsen käsialalla, ja siinä -puhuttiin onnellisista kouluajoista ja eräästä neulakirjasta, joka -oli melkein valmis lahjoitettavaksi eräälle -- mutta kuka se "eräs" -oli, sitä "suurta salaisuutta" ei saanut millään ehdolla ilmaista. -Olisi hauska tietää, onko se sama neulakirja, jota Debby niin tarkasti -säilyttää parhaassa laatikossaan. En tiedä mahtoiko Debby ajatella -tuota valkoista kääröä, luulen, että hänen ajatuksensa liitelivät vielä -kauemmaksi menneisyyteen. Sillä hän istui siinä niin hiljaa, että -olisi luullut hänen nukkuvan, jollei hän vähä väliä olisi pyyhkäissyt -poskelle vierähtävää kyyneltä. Ehkä ajatteli hän sitä pientä tyttöä, -jota hän oli hoitanut niin monta vuotta sitten, hiljaista, onnellista -hääpäivää, surullista eronhetkeä hänen lähtiessään nuoren aviomiehensä -kanssa Intiaan, kotiin saapunutta kuolon sanomaa, tämän iltaista pientä -vierastaan, ja -- ehkäpä se oli joku näistä mielikuvista, joka pani -Debbyn pudistamaan päätänsä ja kuiskaamaan: "ei, ei, niin kaunista -ei hänestä koskaan tule" -- sitä loistoa, joka ympäröi sitä vanhaa -taulua, puuttui tästä uudesta --, yhtäläinen kultatukka, mutta ei niin -kiiltävä, sama ihana vartalo, mutta ei niin ailahteleva jokaisessa -liikkeessä. Mutta oikeastaan lienee tuo eroitus syntynyt vanhuksen -mielikuvituksessa, sillä miss Longin koulutytöt sanoivat -- joskus tuon -pienen neitosen kuullenkin -- etteivät he olleet koskaan nähneet niin -kaunista lasta kuin Alice Atherton oli. - -Mutta vaikka Debbyn ajatukset lienevätkin olleet jokseenkin surullisia, -näytti hän täksi illaksi valitsemansa virren luettuaan, jotenkin -iloiselta; ja hänen kirkkaat, nuorekkaat silmänsä oikein säteilivät, -kun hän lopetettuaan toisti sanat: "Kiitä Herraa, sieluni, äläkä -unhoita, mitä hyvää hän minulle tehnyt on." Ja sitten meni hän -sen sokean ystävän luo, joka asui juuri hänen huoneensa kohdalla -alakerrassa. Hänen viipyessään siellä, tarkastelemme hiukan hänen -kirjastoansa. Melkein kaikki kirjat ovat lahjoja "miss Elizalta" ja -"hänen kiitolliselta isännältänsä." - -Mutta pian tulee Debby takaisin raamattu kainalossaan -- hän ottaa sen -aina mukaansa mennessään sen kahdeksankymmenvuotiaan rouvan luo. - -Debby oli usein ajatellut sitä kirjettä, jonka hän tänä iltana oli -lukenut, ja sitä toivomusta, jonka hän tiesi lähteneen äidin sydämen -syvyydestä, että hän vaalisi hänen lastaan ja tekisi voitavansa -opettaessaan hänelle kaikkea hyvää. Mutta mitä voi hän tehdä? Niin -kysyi hän usein itseltään, saamatta kuitenkaan siihen tyydyttävämpää -vastausta, kuin: "Täytyy odottaa ja katsoa. Jos voin tehdä jotain, -antaa Jumala minulle varmaan siihen tilaisuutta; täytyy vartoa ja -rakoilla." Ja hyvin usein Debby rukoili, etteivät lapsen erehdykset -tulisi naisen synneiksi, ja että ylhäinen auttaja tekisi hänestä -sellaisen, kuin hänen äitinsäkin oli. - - - - -TOINEN LUKU. - -Ruth matkustaa kouluun. - - -Ruth ja Alice ovat noin kymmenvuotiaita, Alice muutamaa kuukautta -vanhempi -- seikka, jota hän ei koskaan unhoita. Heidän pitäisi -todellakin olla ystäviä, sillä paitsi yhdennäköisyyttä ovat heidän -olosuhteensa muutoinkin hyvin yhtäläiset. Alicen ainoa lähempi -sukulainen, isä, oli pakoitettu matkustamaan takaisin Intiaan, -jätettyään hänet kouluun. Ruth-raukalla ei ole muuta, kuin veli, häntä -monta vuotta vanhempi, joka häntä rakastaisi, ja hänpä se olikin -pitänyt hänestä huolta niin kauan kun Ruth voi muistaa. Pelkäänpä, että -hän oli lellitellyt tyttöä liiaksi, mutta eihän voi vaatia, että nuori -mies, joka sai olla pienen sisarensa seurassa tunnin pari päivässä, -olisi voinut huomata ylpeyden ja itsepäisyyden hänessä niin nopeasti -kasvavan. Sitä olikin vaikea huomata, sillä hän rakasti veljeänsä niin -täydellisesti, ettei hän koskaan tahtonut pahoittaa hänen mieltään. -Mutta lasten kammarissa ei ollut mitään sellaista hillitsevää voimaa, -ja niin usein tulikin sieltä valituksia "miss Ruthin hillittömästä -luonteesta", että veli lopulta teki epäitsekkään päätöksen lähettää -hänet kouluun. Tämän päätöksen ilmoitti hän sisarellensa heidän -ollessaan kahden kesken hänen työhuoneessaan. Tyttö näytti ensin -hämmästyneeltä, sitten kalpeni hän ja seisoi aivan ääneti. Veli veti -hänet luokseen. -- En henno lähettää pois pientä seuralaistani -- sanoi -hän. - -Tyttö koetti nähtävästi hillitä itseänsä ja sanoi sitten -pitkäveteisesti: Siksikö, että minä olen niin paha? - --- Ei, mutta siksi, että minä toivoisin sinun kasvavan hyväksi ja -ymmärtäväiseksi naiseksi. - --- Tuleeko minusta sinulle parempi seuralainen sitten? - --- Kyllä, vaikka en minä sinua voi sen enempää rakastaa, ei, minä en -voi, pikku Ruth. - --- Minä lähden, milloin täytyy lähteä? - --- Kahdeksan päivän perästä. - -Hän oli hetkisen vaiti ja sanoi sitten: -- Niin, minä lupaan sinulle. - --- Mitä, Ruth! Enhän ole sinua pyytänyt lupaamaan mitään. - --- Etkö? Sanoit, että toivoisit minun kasvavan hyväksi ja -ymmärtäväiseksi naiseksi, tarkoitin, että minä lupaan sen. Mutta kuka -sanoo minulle mitä se merkitsee -- lisäsi hän hitaasti -- sinäkö Duncan? - --- Aikaa myöten saat sen vähitellen tietää, kun tulet suuremmaksi. Miss -Long sanoo sen sinulle. - --- Minä olen luvannut -- sanoi hän vielä -- ja minä koetan aina -muistaa sen -- eikä sinun sitä tarvitse -- sinulla on niin monta muuta -muistettavaa, mutta minulla on vaan se yksi. - -Hän juoksi nopeasti tiehensä. Veljen ihmetellessä ettei tyttö ollut -kysynyt mikä koulu oli ja hänen toivoessaan, että miss Long ymmärtäisi -hänen kummallista pikku sisartansa paremmin, kuin hän, tuli hoitaja -pyytämään häntä tulemaan miss Ruthin luo, sillä hän makasi lattialla ja -nyyhki niin, että sydän tahtoi haljeta, eikä hän tiennyt mitä tehdä. - --- Antakaa hänen olla yksin vähän aikaa, ja jos hän ei sitten tule -alas, menen hänen luokseen. - -Hänen oli vaikea pysyä päätöksessään, sydän heltyi ajatellessa tuota -pientä orpoa ja äidin vakavaa toivomusta, että hän olisi sekä äiti -että isä tuolle pienelle "ruskeasilmälle". Hänen miettiessään jotain -lohdutuskeinoa avautui ovi hiljaa ja tyttö tuli sisään yhtä tyyneenä -kuin äsken. Hänellä oli mukanaan kirja ja pieni jakkara, jonka hän -asetti lähelle veljeä, istuen siinä aivan hiljaa ja vilkaisten vähän -väliä tarvitseisiko hän jotain. Kun sitten veli sanoi hänelle hyvää -yötä ja tuon tavallisen "Jumala sinua siunatkoon, kultaseni," ei hän -ollenkaan vastustellut. Hän kuiskasi vaan: "sano vielä kerran." Hän -teki sen ja sanaakaan lausumatta meni tyttö tyyneenä ja vakavana -hoitajan seuratessa häntä. - -Niin kului viikko. Ruth oli aivan muuttunut, mutta jokaisen minuutin, -minkä veli oli kotona, tahtoi hän viettää hänen seurassaan. Matkapäivän -edellisenä iltana kertoi veli kaikki mitä hän tiesi miss Longin -koulusta -- että siellä oli neljätoista tyttöä, kaikki muut paitsi yksi -häntä vanhempia. Ja tästä yhdestä toivoi hän Ruthin saavan itselleen -ystävän ja toverin. Hän sanoi, että ystävällinen miss Long pitäisi -hänestä, ja oli varma siitä, että Ruth pitäisi myöskin miss Longista. -Ja hän puhui suuresta puutarhasta ja leikeistä. Mutta mikään ei -näyttänyt häntä erityisesti huvittavan. Mutta kun veli sanoi: - --- Ja minä kirjoitan sinulle hyvin usein ja sinunkin pitää kirjoittaa. - -Silloin vastasi hän innostuneesti: - --- Ja sinun pitää kirjoittaa minulle kaikki, mitä sinä olet ajatellut, -kuten sinulla on ollut tapana puhella minulle, ja minä ilmoitan sinulle -edistynkö vai en. Voi, siitä tulee hauskaa! Olen niin iloinen, kun -muistit kirjeet! - -Mellestowiin oli pitkä matka, mutta lopultakin, kahden junanvaihdon -perästä, Ruth ja hänen veljensä istuivat Mellestowin ainoassa -vuokravaunussa, joka rämisten kulki pikkukaupungin parasta katua -pitkin. He ajoivat vanhan holvikaaren alitse ja pysähtyivät erään -portin edustalle, mistä näkyi kulmikkaista kivistä tehty, hiukan -jylhän näköinen, yksinäinen rakennus, johon johti kapea kreikkalainen -pylväskäytävä. Vaunu avattiin ja kuljettaja ilmoitti: "tässä asuu -miss Long, sir." Pian olivat he perillä. Nähtävästi tiedettiin heitä -odottaa, sillä ennenkuin he ehtivät soittaa, avattiin ovi ja heidät -saatettiin sangan mukavaan ja kodikkaaseen huoneeseen, minkä iloisuus -ja valoisuus heitä ihan hämmästytti. - -Vasemmalla oli lasinen kaksoisovi, joka johti täyteläiseen -kasvihuoneeseen, perällä suuri kaari-akkuna, auki maahan saakka, -ikäänkuin houkutellakseen koettamaan eikö pehmeimmän ruohon ja -ruusuntuoksun vetovoima sittenkin voita tuota sisäistä viehätystä. -Seuratkaamme nyt noiden kahden ystävämme esimerkkiä ja seisahtakaamme -hetkiseksi tuon kaariakkunan luo tarkastelemaan näköalaa. Mainitsimme -jo ruohokentän ja ruusut. Niiden takaa näemme matalan, villistä -kanervista muodostuneen aidan, puutarhan ainoan näkyvissä olevan -rajan. Kauempana näkyy korkea niinipuu, minkä haarojen välistä välkkyy -leveä virta; sitä voisi luulla järveksi. Pienet purjeet, joita sen -pinnalla joka puolella vilkkuu, näyttävät pieniltä pisteiltä. Ne ovat -ainakin peninkulman tai kahdenkin päässä. Virran takana näkyvä maa on -niin kaukana, että hädin tuskin eroittaa pienet asunnot ja valkoisen -kirkon puiden välistä. Duncan oli juuri huomannut ne pienet purjeet -ja pyysi sisarensa katsomaan, miten aurinko paistoi niihin, kun miss -Long astui sisään. Ruthin valtasi pelko ja vapistus. Mutta kun miss -Long veti hänet luokseen ja katsoi häntä ystävällisesti silmiin, tunsi -hän ensi kerran että koulu ei ollut ainoastaan se paikka, jossa hänen -piti niin pian kuin mahdollista tulla "hyväksi ja ymmärtäväiseksi -naiseksi," mutta että hän siellä voi saada ainakin yhden sellaisen -ystävän, jolle voi uskoa huolensa ja joka rakastaisi häntä. Hän oli -vaiti kun he joivat teetä ja veli puhui ensin hänestä itsestään ja -sitten siitä, että hän saisi alkaa kaikki alusta, sillä hän pelkäsi, -"että hän oli pieni taitamaton raukka, koska hän ei ollut saanut -säännöllistä opetusta", ja sitten eräästä ystävästä, joka oli neuvonut -häntä valitsemaan tämän koulun. -- Ruthin ajatukset harhailivat ympäri: -lastenkammariin kotona, kouluhuoneeseen, rautatielle ja kohdistuivat -vihdoin raitiovaunupoikaan, johon hän -- kummallista kyllä -- oli kovin -ihastunut, vaikka tämä oli hyvin repaleinen ja likainen. Hän olisi -varmaan ollut kaunis poika, jos hänen kasvonsa olisivat olleet puhtaat. -Duncan matkusti heti teen juotua kotiin, hänen toimensa eivät sallineet -viivyttelemistä. Vuokravaunu tuli häntä taasen hakemaan, ja kun niillä -ei ole tapana odottaa, eivät jäähyväiset voineet tulla pitkällisiksi. -Ehkä se olikin parempi, sillä ennenkuin Ruth ehti tuntea eron tuskaa, -oli se jo tehty, vaunu lähtenyt ja miss Long yksin hänen vieressään. -Ruth ei koskaan itkenyt vieraiden ihmisten nähden, nytkin hän katsoi -vaan häntä silmiin ja tarttui pienellä kädellänsä hänen käteensä. Ruth -teki sen niin nöyrän ja luottavaisen näköisenä, että miss Long tuskin -voi pidättää kyyneliään sanoessaan: "Sinun täytyy aina tulla minun -luokseni, minä autan sinua." Ja he menivät yhdessä ylös portaita ja -olivat hyviä ystäviä siitä hetkestä aikain. - -Miss Long avasi kouluhuoneen oven, ja Ruthista tuntui, kuin olisivat -sadat silmät häntä katselleet, mutta pian jatkoivat kaikki neljätoista -tyttöä taasen työtänsä; koulu oli alkanut jo kuusi viikkoa sitten. Ruth -sai paikkansa miss Longin pöydän vieressä. Alice, ainoa, jonka tästä -joukosta tunnemme, kutsuttiin esille, ja ne "kaksi pienokaista," kuten -heitä sittemmin nimitettiin, saivat tutustua toisiinsa. Alice otti -työnsä ja istuutui Ruthin viereen. He silmälivät salavihkaa toisiansa, -ainoa keino, jolla he tuttavuutta rakensivat. Vihdoin kysyi Alice: -- -Oletko ennen ollut koulussa? - --- En koskaan -- vastasi Ruth. - --- Minä olen ollut täällä kuusi viikkoa -- sanoi Alice, ja tarkka -ihmistuntija olisi kuullut lapsellisesta äänestä, että hän luuli -voivansa kertoa yhtä ja toista siitä. - -Keskustelu taukosi, sillä nyt pantiin pois kirjat ja valmistauduttiin -rukoukseen. Laulu, johon nuo nuoret äänet yhtyivät, kuului Ruthin -korvissa kauniimmalta, mitä hän koskaan oli kuullut. Ja kun hän -polvistuessaan miss Longin viereen kuuli tämän vakavalla äänellä -rukoilevan Kristuksen lauman puolesta, kohosi hänenkin pikku -sydämestään rukous, että hänestä tulisi hyvä ja ymmärtäväinen nainen -veljen tähden. Hän ei vielä tiennyt, että oli toinenkin, vanhempi veli, -jonka tähden hänen täytyi tulla hyväksi ja ymmärtäväiseksi. Kuitenkin -tuli tuo vajavainen rukous aivan varmaan kuulluksi ja hyvä jumala johti -pienen lampaansa oikealle tielle. - -Seuraavana aamuna sai Ruth mennä yksinään puutarhaan. Hän tutki -siellä kaikki sopet, ja johtui vihdoin erästä polkua myöten siihen -pylväskäytävään, jonka hän eilen oli nähnyt. Katsahtaessaan portille, -huomasi hän hämmästyksekseen vuokravaunu-pojan kurkistelevan portin -yli. Matka ja kouluun tulo oli hänen mielestään jo kuin kaukainen uni. -Ruth tuijotti häneen suurin silmin, puoliksi nuhdellen. Kuitenkin meni -hän pojan luo ja kysyi, mitä hän tahtoi. - --- Tahtoisin tietää antaisiko miss Long minulle lantin, sanoi poika, -- -olen lakaissut kadun ja teen sen joka päivä, jos hän tahtoo. - --- En tiedä, missä miss Long nyt on, mutta minä annan sinulle. -- Ruth -avasi kukkaronsa. Siellä ei ollut kuparilanttia, mutta hän kysyi, eikö -kuusi penceä olisi yhtä hyvä. - -Poika sieppasi Ruthin tarjooman rahan tuijottaen häneen. - --- Kiitos miss, sanoi hän äkkiä. -- Polly tulee niin iloiseksi! -- -Hänen kasvonsa kirkastuivat. - --- Kuka Polly on? kysyi Ruth. - --- Polly on minun sokea sisareni, ja minä koetan ansaita kunniallisella -tavalla, kuten ihmiset sanovat, jonkun pennin isäni tietämättä, -ostaakseni hänelle korkokirjaimilla painetun kirjan, vaikka ne kuuluvat -maksavan koko paljon. - --- Miksi ei isäsi osta niitä hänelle? - --- Hänellä ei ole rahaa, mutta vaikka olisikin, ostaisi hän yhtä vähän, -sillä hän ei pane lukemiselle mitään arvoa, ainakaan kuten Polly -- -ja se on hyvä kirja, miss, jota hän toivoo. Isä ei saa siitä tietää -mitään, lisäsi hän salaperäisesti. - --- Miksi ei? -- kysyi Ruth. - --- Siksi, sanoi poika kuiskaten, että isä joisi rahat, jos hän tietäisi -minulla niitä olevan. - -Ruth ei oikein ymmärtänyt, kuinka isä voisi sen tehdä, mutta hän uskoi, -että se oli jotakin hirveän pahaa. Varovaisuuden vuoksi ei hän puhunut -siitä asiasta mitään, vaan kysyi, miksi hän ei ollut nyt vuokravaunussa. - --- Joo, nähkääs, miss, näin aamusin on aniharvoin matkustajia, ja sen -rahan, jonka voin ansaita ennen, kuin kuski minua tarvitsee, saan -pitää, eikä isä tiedä siitä. Joskus perkaan rikkaruohoa, ja nyt, kun -tiet ovat näin likaisia, ajattelin, että miss Long pitäisi puhtaasta -käytävästä. Hän tuntee minut hyvin, miss Long, ja minä pyydän häntä -jonakin päivänä tulemaan Pollyn luo; hän on hyvä tyttö, Polly. - --- Minä luulin, että niitä korkokirjaimilla painettuja kirjoja olisi -vaikea oppia lukemaan. Kävin kerran eräässä sokeain kodissa ja siellä -sanoivat, että siihen tarvitaan paljon harjoitusta. - --- Kyllä se on totta, miss, mutta Polly oppi joku aika sitten. Hän oli -sokeain kodissa lähes kuusi kuukautta, mutta se rouva, joka maksoi -hänen puolestaan, kuoli, eikä isällä ollut varaa, ja niin täytyi -hänen tulla pois. Mutta hän osasi silloin lukea, hän oppi tavattoman -nopeasti. Siitä on nyt vuosi, kun hän tuli kotiin, ja minä olen -säästänyt kaksi ja yhdeksän penceä paitsi tätä kuutta penceä, jonka te -annoitte. - --- Kuinka paljon kirja maksaa? Hän katsoi taas pieneen kukkaroonsa. - -Mutta Joel Strel ei tiennyt, vaikka hän uskoi Pollyn sen tietävän, hän -luuli tämän tietävän kaikki. - --- Oletko koskaan itse ollut koulussa? - --- En äidin kuoleman jälkeen, silloin olin pieni naskali. Isä alkoi -juoda silloin enemmän, kuin ennen, ja minä olin onnellinen saadessani -paikan raitiovaunussa, eikä koulunkäyntiin ollut enää aikaa, sillä isän -ansioista ei riittänyt kotiin mitään. - -Ruthin mielestä ei Joe ollut _erittäin suuri_ naskali nytkään. - --- Minun täytyy mennä nyt, mutta jos tulet huomenna, kysyn miss -Longilta lakaisemisesta. - -Joe raapasi pörröistä päätänsä ja tokaisten: "kiitos, miss," katosi -ensimäisen kulman taa. - -Ruth katseli hetkisen sinne päin, mihin hän oli kadonnut ja riensi -sitten nopeasti huoneeseen. Pelko oli tähän saakka pidätellyt hänen -kotoista vilkkauttansa, ja toiset tytöt sanoivat, että hän oli liian -hiljanen ja tylsä ollakseen hauska ja iloinen. Mutta he eivät vielä -tunne häntä, eivät tiedä, kuinka paljon tulta piilee hiljaisen kuoren -alla. Hän näyttää nyt niin päättäväiseltä, luultavasti aikoo hän päästä -puhumaan miss Longille Joesta, hänen sokeasta sisarestaan ja kirjasta. -Hän aikoo saada tahtonsa toteutetuksi, emmekä huoli epäillä hänen -onnistumistaan. - - - - -KOLMAS LUKU. - -Ensimäiset päivät koulussa. - - -Seuraavana aamuna riensivät Alice ja Ruth, joilla oli erityinen huone -käytettävänänsä, tarkastelemaan akkunasta oliko ilma kaunis. Heillä -oli kummallakin omat syynsä. Alice oli puhellut edellisenä iltana yhtä -ja toista kukkaisnäyttelystä, josta mekin olemme jo hiukan kuulleet. -Tänään oli se odotettu päivä, ja kaunis se oli. Ruthin ajatukset eivät -kuitenkaan syystä tai toisesta kohdistuneet näyttelyilmaan eikä siihen -huviin, vaan olivat ne kiintyneet erääseen pennyn rahaan, joka oli -hänen hameensa taskussa. - --- Voi! Minä voin antaa sen hänelle. Alice! -- huudahti hän. -- Ilma -on kaunis, ja miss Long lupasi siinä tapauksessa antaa minun mennä -katsomaan onko Joe tullut. - --- Mitä sinä puhut? -- kysyi Alice ihmetellen ja vähän -välinpitämättömästi. - --- Unohdin aivan, ettet sinä tiedä siitä mitään. Joe kokoaa rahoja -ostaakseen sokealle Polly-siskolleen korkokirjaimilla painetun kirjan. -Antaisin hänelle mielelläni rahat, mutta miss Long sanoo, että on -parempi antaa hänen itse ansaita ne, ja että Pollykin pitää siitä -enemmän. Annas kun lasken, paljonko hänellä on. Kaksi ja yhdeksän -penceä ynnä kuusi penceä on kolme shillinkiä ja... mutta pieni -laskumestari mietti niin kauan, että Alicen täytyi auttaa häntä ja -sanoa, että se oli kolme shillinkiä ja kolme penceä ynnä siihen yksi -pence, on kolme -- ja neljä penceä. - --- Eikö sinustakin se ole jo tarpeeksi, kysyi Ruth. - -Mutta Alice ei sitä tiennyt, ja hän oli iloinen päästessään puhumaan -näyttelystä. - --- Ensi kesänä sinä saat oman puutarhan, Ruth, silloin on ehkä -sinullakin jotain näytettävää. Minulla ei ole tänä vuonna muuta, -kuin yksi fuchsia, jonka eräs tyttö antoi, ja Annie Milner saa vähän -hedelmiä eräältä läheltä asuvalta tädiltä. - -Ja Alice pakinoi muistamatta alkaakaan pukeutumista. Ruth oli jo -valmiina ja riensi puutarhan portille. Mutta voi! Joe ei ollutkaan -siellä! Pettyneenä aikoi hän palata takaisin, mutta huomasi samassa -hänet siinä luuta kourassa. Iloisena pysähtyi Ruth, antoi pennyn -hänelle ja kysyi, kuinka Polly voi, ja juoksi sitten kertomaan -Alicelle, että hän oli antanut sen Joelle, ja että tämä lakasi katua. -Hän muisti kuitenkin, että miss Long oli pyytänyt hänen kysymään -Joelin asuntoa. Se oli pian tehty, ja jälellä olevan ajan ennen -aamiaista luki Ruth penny-taulua, minkä hän oli huomannut huonosti -osaavansa. Kukkaisnäyttelyn kunniaksi oli päivä aiottu pitää puolittain -lupapäivänä, mutta ilma oli niin kaunis, ettei aamukävelyä voitu -jättää. Ruth seurasi miss Longia. Mutta pahasti hän hämmästyi, kun -huomasi Joelin lakaiseman käytävän olevan yhtä likaisen, kuin ennenkin. - --- Annoitko hänelle pennyn ennen, kun hän oli tehnyt työn, rakas lapsi? - --- Kyllä, mutta hänellä oli luuta kädessä ja piti juuri alkaa. - --- Pelkään, ettei hän ole rehellinen poika, sanoi miss Long, ja Ruth -tunsi olevansa valmis heti hylkäämään hänet. -- Se oli rumasti tehty, -sanoi hän, -- ottaa ensin rahat eikä teekään työtä. Mutta miss Long -ymmärsi hyvin, ettei isän huono esimerkki voinut pojassa synnyttää -erityisen tarkkaa käsitystä rehellisyydestä. -- Meidän täytyy puhua -hänelle siitä, Ruth, sanoi hän. -- Ainoa keino on antaa hänen huomenna -lakaista ilman maksua. - -Ja tämä oli syynä siihen, että hän illalla tarjotessaan hedelmiä -muutamille rouville, jotka olivat pieniä ystäviä huvittaakseen tulleet -näyttelyyn, tuli ajatelleeksi, ettei Polly koskaan saanut maistaa -sellaisia, ja että hän sitten päätti kätkeä kaksi kauneinta omenaa -lähettääkseen ne Joen mukana Pollylle seuraavana päivänä. Mutta vaikka -Alicen kertomus tästä asiasta olikin osaksi oikea, oli se lisäys, -että ne annettiin salaa, syntynyt Jane Hardingin mielikuvituksessa. -Hänen oli määrä tavata Joea aamusella ja sanoa että miss Long tahtoi -puhutella häntä, ja hän oli vienyt omenat peittelemättä kädessään, -ajattelematta edes, että häntä vartioitiin. - -Sillä aikaa kun Joe saa miss Longilta toria ja ankaroita ohjeita -totuuden ja rehellisyyden noudattamiseen ja samalla lupauksen, että hän -tulee katsomaan Pollya, kurkistamme me hiukan kouluhuoneeseen. - -Nuoremmat oppilaat, ystävämme niihin luettuna, ovat keräytyneet -englantilaisen opettajan ympärille lukemaan tavallista -raamatun-aamuläksyänsä. Toiset odottavat miss Longia kuulustamaan -heitä, ja kuluttavat aikaansa puhellen. Kolme tyttöä, yhtenä Jane -Harding, kuiskailevat innokkaasti. -- Kuulin, että hän on sekä ylpeä, -että tulinen, ja nyt huomaamme, että hän on petollinenkin, se pieni, -ilkeä olento. - --- Tuollaiset rumat lapset ovat aina petollisia, sanoi Jane Harding, -joka ylpeili pitkästä kiekkuratukastaan ja säännöllisistä, elottomista -kasvonpiirteistään. - --- Hyvä, Jane, sanoi kolmas, -- luulenpa totisesti, että sinun -velvollisuutesi on ilmoittaa miss Longille. Tällä nuorella neitosella -oli sangen kehittynyt velvollisuuden käsitys, mitä toverien vikojen -lavertelemiseen tuli. - -Samassa liittyi heihin eräs pitkä, suloinen tyttö, nähtävästi vanhin -heistä. Keskustelu taukosi ja vastatullut, Lizzie Spencer sanoi: - --- Älä unhoita Jane, että autan sinua vanhan historian tutkimuksen -kirjoittamisessa. - --- Voi ei, Lizzie! En unhoita, ole varma, kiitoksia paljon! - -Lizzien lempeä sydän ja miellyttävä käytös olivat tehneet hänet -kaikkien suosikiksi, mutta lapsellisen leikillisyyden ohessa oli -hänessä myös luonteen lujuutta. Aikaiset koettelemukset olivat -kypsyttäneet ja vahvistaneet hänen rakastettavaa, mutta ehkä liiaksi -myöntyvää luonnettansa. Oman heikkouden tunto oli opettanut hänet -turvaamaan mahtavaan auttajaan, jota hän rakasti todellisen kristityn -rakkaudella. Hänen vaikutusvaltansa koulussa oli suurempi, kuin hän -uskoikaan, sillä hän ei tiennyt, kuinka usein hänen lähestymisensä -keskeytti ajattelemattomien lasten sopimattomat puheet. Onnellinen -se koulu, ja onnellinen se opettaja, jonka vanhin oppilas on Lizzie -Spencerin kaltainen! - -Keskustelu Ruth-raukan virheistä keskeytyi Lizzien läsnäolon ja miss -Longin saapumisen takia. Kuitenkin sai Jane aamupäivän kuluessa -tilaisuuden kertoa havaintonsa, mutta miss Longin vakava kasvojen -ilme hämmensi hänet, eikä hän ollut oikein varma siitä, tarkoittiko -se häntä vai sitä sangen _vakavaa_ rikosta, jonka kertomisen hän piti -velvollisuutenaan. - --- Odotan sinua huoneeseeni, kuiskasi miss Long Ruthin korvaan -lähtiessään lukuhuoneesta. - -Tyttönen seurasi heti opettajaansa perähuoneeseen, ja istui hänen -viereensä saatuansa viittauksen. Vähän mietittyään sanoi miss Long: - --- Tahdon puhua kanssasi hiukan, Ruth. - -Ihmetellen lapsi katseli häntä vastaamatta, ja hän jatkoi: - --- Ajattelitko ennen, kun kätkit ne omenat eilen? - --- En. - --- Oletko jälkeenpäin ajatellut sitä? - --- En sen jälkeen, kun annoin ne Joelle, paitsi kerran luulen -ajatelleeni, mahtoiko Polly pitää niistä, ja antoiko hän Joelle. - --- Ajatelkaamme nyt yhdessä, rakas lapsi, sitä -- miksi suutuit Joelle -eilisaamuna. - --- Hän hän otti pennyn eikä tehnyt työtä kunnollisesti. - --- Siis siksi, että hän otti, mikä ei ollut hänen omaansa. Kenen ne -omenat olivat, jotka annoit hänelle eilen? - -Ruth nousi hitaasti, ikäänkuin nähdäkseen miss Longin kasvot, hänen -kasvojensa ilme osoitti hämmennystä, mutta äkkiä selkeni se, ja -silmänräpäyksessä kätki hän epätoivoisesti nyyhkien päänsä miss Longin -syliin. - --- Luulen, ettei ole mitään hyötyä täällä olostani, sanoi hän nostaen -päätään, -- olin usein ilkeä kotona, mutta en koskaan _varastanut_ -siellä. Voi, kuinka olin niin paha! Mitä sanoo Duncan? Ja uudestaan -kätki hän kasvonsa, uudestaan tulivat pidätetyt nyyhkytykset. - -Kun hän oli hiukan tyyntynyt, sanoi miss Long hänen pehmeätä, mustaa -tukkaansa silitellen: - --- Tyttäreni, ei saa tehdä vääryyttä itselleen, eihän ollut -_tarkoituksesi varastaa_, Ruth? - --- Voi, ei, ei! Se ei ollut tarkoitus. - --- Silloin lapseni, teit sen ajattelemattomuudesta -- äkkinäisestä -sisäisestä pakosta -- ymmärrätkö, mitä tarkoitan? - --- Kyllä, Duncan on sanonut -- olen usein ennenkin tehnyt niin, miss -Long. - -Miss Long voi tuskin olla hymyilemättä oppilaansa lapselliselle -avomielisyydelle. - --- Mutta ehkä et ole ennen huomannut, sanoi hän, -- että siitä voi -koitua sinulle ikävyyttä. Tahdotko koettaa parantua siitä? - --- Kyllä, -- tahdon alkaa tänään, jos autatte minua. - --- Teen, mitä voin, mutta sinun täytyy saada parempaa apua, kuin minun. - --- Minun täytyy pyytää Jumalan apua, sanoi Ruth hartaasti ja vakavasti. - --- Siunatkoon hän sinua Jesuksen tähden. Ja ystävällisesti suudellen -lähetti miss Long Ruthin puutarhaan leikkimään. - -Oli kaunis päivä, ja pian unohti hän huolensa, ja hän olisi tahtonut -laulaa ja lentää kilpaa lintujen kera. Kaikki tytöt olivat ulkona; -muutamat istuivat puiden varjossa kirjoineen tahi käsitöineen, toiset -kävelivät, kaksi tahi kolme yhdessä, tuttavallisesti kieltään piesten. -Miss Long ei malttanut olla myös tulematta. Hän seisoi puutarhan -veräjällä juuri, kun Ruth juoksi yksin mielipolkuansa. Jane Harding -tuli erään toisen tytön kera häntä vastaan, pysäytti hänet ja kysyi: - --- Oletko ollut tänään auttamassa rehellistä ystävääsi Joea kadun -lakaisemisessa? - -Pieni ruumis suoristui äkkiä ja kuin mikäkin ruhtinatar lausui hän -harvaan ja selvästi: - --- Jane Harding, kuinka uskallatte sanoa minulle noin? - --- Todellakin, sinulle! Tahtoisinpa tietää, kuka sinä olet. Mielestäni -vallan sopiva master Joen seuraan! -- Kuinkas oli niiden omenain laita, -he, he! - -Tämän epäystävällisen puhuttelun aikana oli lapsi raukka tullut aivan -kalpeaksi, ja lopuksi kähisi hän hampaittensa välistä: - --- Minä vihaan teitä. Ja, kuulematta huudahdusta: tuollainen pieni -noita, juoksi hän miss Longin luo ja heittäytyi hänen syliinsä -nyyhkien: -- Oi miss Long, minä olen niin paha, olin niin vihainen, -mutta tarkoitukseni ei ollut tehdä sitä, ei todellakaan, oi, uskotteko -minua? - -Hän oli niin liikutettu, että miss Long vei hänet huoneeseen ja jätti -hänet sinne, luvaten tulla hetken perästä, jos hän tyyntyisi sillä -aikaa. Hän tapasi Janen tovereineen eteisessä. Jane huudahti heti: - --- Miss Long, minä en sanonut hänelle mitään, kysyin vaan leikillä, -oliko hän auttanut Joea kadun lakaisemisessa -- sanoinko, Mary? - --- En tiennytkään, sanoi miss Long, että sinä olit syynä sen -pikkuraukan mielenliikutukseen ja nyt hänen suruunsa. Ja vaikka Jane -Harding oli usein saanut nuhteita, ei hän koskaan unohtanut, mitä miss -Long tällä kertaa hänelle sanoi. - -Miss Long palasi perähuoneeseen, mutta seisahtui ovelle, sillä Ruth oli -polvillaan sohvan vieressä. Hän nousi äkkiä ja sanoi hiljaa: - --- Rukoilin Jumalaa auttamaan minua, en ole ennen häntä rukoillut. - -He keskustelivat kauan, mutta Ruth ei kertaakaan lausunut sen tytön -nimeä, joka oli aiheuttanut hänen kiivastumisensa, eikä miss Longin -tarvinnut sitä kysyä. - -Emme siis ihmettele, että "se pieni vastatullut tyttö" oli koko -iltapäivän hiljaa ja että hän itki polvistuessaan sänkynsä viereen -illalla, kuten Alice Debylle kertoi. - - - - -NELJÄS LUKU. - -Sokea Polly. - - -Sillä aikaa, kun Alicella ja Debylla oli pieni kohtauksensa seuraavana -päivänä, meni Ruth Janen luo ja sanoi kainosti: - --- Miss Harding, saanko sanoa teille jotain? -- ja sitten jatkoi -hän äkkiä: -- annatteko anteeksi sen mitä eilen teille sanoin. Olin -suuttunut, enkä tarkoittanut -- ainakaan en nyt tarkoita mitä silloin -sanoin -- olen pahoillani, että sanoin niin. - --- Minä en vihaa ketään, sanoi Jane, -- luulen, että voimme tulla -hyviksi ystäviksi, jos niin tahdot. - -Ruth ei vastannut heti. Vihdoin sanoi hän: - --- Koetan rakastaa teitä, Jane, mutta pelkään, ettette välitä minusta, -kun saatte nähdä, kuinka paha minä olen. - -Mutta Janen ystävyyskäsite ei ollut niin vakava, kuin Ruthin, eikä hän -oikein tiennyt, miten olisi vastannut tähän pieneen puheeseen. Hän ei -voinut kertoa Ruthin lupausta _koettaa_ rakastaa häntä, sillä sitä hän -ei ollut koskaan tehnyt eikä luultavasti yrittäisi nytkään, Ruthan oli -hänen terävän arvostelunsa mukaan koulun rumin ja pahasisuisin oppilas. -Mutta varo, Jane, ettei tämä "kauhea luonne" tule rakastettavammaksi -sinun omaasi! Varo, ettet saa ajattelemattomuudellasi ja tylyydelläsi -aikaan syvempiä haavoja, kuin Ruth intohimoisilla purkauksillaan, sillä -hän koettaa sanoilla ja töillä korjata, kun sinä sen sijaan et välitä -ollenkaan, että olet loukannut. - -Jane alkoi tuntea itsensä kovin kömpelöksi tämän hiljaisuuden -vallitessa, mutta samalla sai Ruth käskyn ottaa hatun päähänsä ja mennä -ulos miss Longin ja Lizzie Spencerin kanssa. - -Seuratkaamme heitä, sillä arvatenkin he menevät tervehtimään sokeata -Pollya. Joen selityksen mukaan oli heidän kotinsa noin puolen -peninkulman päässä. Tie sinne kulki holvikaaren kautta Mellestowin -parasta katua pitkin, sitten likaista syrjäkatua parin rohistuneen -huonerähjän ohi ja päättyi vieläkin likaisemman ja ränsistyneemmän -töllin luo, jonka edustalla joskus näytti olleen puutarha, mutta siitä -oli enää jälellä vaan pari viinimarjapensasta ja joku kukkanen, joka -ikäänkuin ympäristön autiutta pilkaten kohotti päätään valoa kohden. -Ovi oli auki, ja syyllä voi epäillä, voiko sitä ollenkaan sulkea. He -kurkistivat sisään ja huomasivat osuneensa oikeaan. Keskellä lattiaa -seisoi liikkumatonna, pää kumarassa noin kaksikymmenvuotias tyttö, -toisessa kädessä kahvikuppivatineen, toisessa leipäpalanen. Hän oli -nähtävästi kuullut askeleet ja äkkinäinen "kuka siellä?" ilmaisi hänen -hämmästyksensä. Tyttö raukka! Hän ei ollut tottunut kuulemaan muiden -vieraiden, kuin isän salametsästäjätoverien askeleita, mutta tulijat -eivät olleet niin meluavia. Hänen ei tarvinnut kauan ihmetellä, sillä -miss Long kiiruhti ilmoittamaan, että hän oli se rouvashenkilö, jota -Joe oli pyytänyt tulemaan sisarensa luo ja että hänen toverinsa oli -omenain antaja. Ruth katsoi punastuen Lizzieen, mutta tämä ei näyttänyt -tietävän mitään siitä asiasta. Pollyn kalpeat kasvot kirkastuivat; -hän koetti etsiä tuolia vieraillensa, mutta ennenkuin hän ehti selitä -hämmennyksestään, olivat nämä jo hankkineet istuinpaikat. Tuli takassa -oli melkein sammunut, mutta vieressä oli pieni varasto polttoainetta, -ja teekattila odotti valmiina liedellä. - -Miss Long kysyi Pollylta, kuinka hän voi toimia yksin päiväkaudet. - --- Niin, katsokaas, ma'ami, minun täytyy koettaa tulla toimeen niin -hyvin kuin voin. Joe on hyvä poika minulle, saan tehdä huoneessa -enimmät toimet, ainoastaan tulta -- senkin voisin -- ei hän salli -tehdä, ja minä annan sen hänen mentyään iltapäivällä olla siksi, kun -hän taas tulee. Ja -- en tiedä, onko se oikein -- minä ajattelen usein, -että Jumala pitää sokeista erityistä huolta, ainakin on ilahuttavaa -niin ajatella, lisäsi hän melkein kuin itsekseen. - --- Luulen, että olet oikeassa, sanoi miss Long; -- Jumala pitää huolta -kaikista lapsistansa, se on ainakin varma. Sinä olet lukenut hänestä, -joka tuli antamaan sokeille näkönsä. - --- Kyllä, jumalan kiitos! En koskaan voi olla tarpeeksi iloinen -ja kiitollinen siitä, että olen saanut olla sokeain koulussa. Jos -en siellä olisi saanut kuulla asioita, jotka antoivat minulle -kärsivällisyyttä ja toivoa, olisin aikoja kuollut epätoivoon ja -kurjuuteen -- sillä kurja minä todella olin! Kaikki oli pimeätä, -ei mitään tulevaisuutta, johon katse voi kiintyä -- oi, se oli -hirveätä. Istuessani täällä yksin minä väliin raivostuin -- linnuille, -kun ne lauloivat, Jumalan ihanalle auringolle ja lähistössä -leikkiville lapsille, -- mutta en koskaan Joelle enkä isälle. Oi, -en niille kahdelle! Kun Joe iltasin tuli kotiin, silitin hänen -tukkaansa saadakseni hänet puhumaan -- hänen äänensä muistutti niin -äiti-raukkaani. -- Nyt tiedän, että se oli Jumalan hyvyyttä, ja se -esti minun kadottamasta järkeäni, vaikka en minä silloin pitänyt -Jumalaa hyvänä. Mutta minun ei pitäisi näin puhua itsestäni. -- -Kaikkivaltiaalle kiitos, se onnetoin aika on nyt ohi. - -Miss Long katseli ympärilleen tuossa kurjassa huoneessa, ajatteli -juoppoa isää ja noita pimentyneitä silmiä, ja hän ihmetteli sitä -kärsivällisyyttä ja toivoa, joka vaikutti, että "se onnetoin aika oli -ohi." Mutta hän toivoi Pollyn puhuvan enemmän itsestään ja kysyi, -kuinka kauvan siitä oli, kun hän pääsi asyyliin. - --- Minä pääsin sinne viimeisen edellisenä talvena, ma'ami, mutta minä -en voinut olla siellä kauvan, sillä se rouva, joka minun puolestani -maksoi, kuoli. Mutta minä olin oppinut lukemaan ja monta muuta hyvää -asiaa. Olen siitä saakka koettanut jatkaa, sillä johtaja antoi minulle -raamatun -- ei sellaista korkokirjaimilla, se oli liian kallis -- mutta -Joe lukee siitä aina joskus kappaleen. - --- En luullut hänen osaavan lukea, sanoi Ruth. - --- Ei se hyvin käy, mutta hän koettaa edistyä, miss. Hän kävi koulua -äidin eläessä, ja kun minä osasin muutamia värsyjä ulkoa, voin ohjata -häntä, mutta nyt osaa hän itse melkein kaikki. Oi, ma'ami, siinä -kirjassa on ihmeellisiä asioita! Toisinaan mietin kokonaisen päivän -yhtä tahi kahta värsyä. - --- Sillä tavoin sen muistaa, Polly. - --- Usein annan lukea, kuinka Jesus paransi sokean miehen Jerikossa; -- -hän vaipui hetkiseksi mietelmiinsä. - --- Pidätkö niin siitä? Mutta Jesus ei ole enää parantamassa sokeita, -Polly. - -Hän ymmärsi miss Longin ajatuksen ja sanoi: - --- Ei täällä, mutta hän parantaa sokean kuitenkin. Hän on tehnyt minun -pimeyteni valoksi. Väliin ajattelen, että jos hän olisi täällä, en sitä -häneltä ensiksi pyytäisi. Ehkä en näkevänä osaisi häntä niin selvästi -ajatella. Aivan varmaan on eräs asia, jota minä enemmän toivoisin. - -Miss Long tahtoi tietää, oliko se sellaista, jossa maallinen ystävä voi -auttaa. Mutta Polly sanoi sen koskevan isää, ja hänen kasvonpiirteensä -saivat samalla niin surullisen ilmeen, että miss Long muutti puheen -ainetta ja kysyi tahtoisiko hän vielä päästä sokeain kotiin, hän ehkä -voisi siinä asiassa tehdä jotain hänen hyväkseen. Alaksi tämä ajatus -näytti valtaavan hänet, mutta tarkemmin ajateltuansa sanoi hän. - --- Vaikka en voikaan paljoa tehdä, en kuitenkaan tahtoisi jättää kotia. - -Hän oli hyvin kiitollinen miss Longille, mutta sanoi, että nyt kun hän -ei enää pitänyt itseänsä vaan toisten rasituksena, oli hänestä parempi, -että hän oli kotona Joen tähden, ja isäki ikävöisi, jos hän joutuisi -pois kotoa. - -Luvattuaan pian tulla takaisin, sanoivat he jäähyväiset tälle -tyytyväiselle ja onnelliselle sokealle tytölle. - -Ruth oli koko ajan ihmetellen katsellut sokeata tyttöä ja huonetta. -Hän ei ollut koskaan nähnyt niin köyhää kotia eikä tiennyt, että oli -vieläki köyhempiä olemassa ajalliseen elämään katsoen -- ja että -todellisesti rikkaita Jesuksen siunauksesta oli niin vähän. - -Hän kulki kotiin päin hiljaa ja ajatuksissansa. Vihdoin hän kysyi: - --- Miss Long, onko sokean helpompi olla hyvä? - --- En usko, että Polly sanoisi niin, Ruth. Ulkonaisia kiusauksia ei -olisi niin paljon, mutta sisälliset olisivat sitä suuremmat, äärettömän -paljoa suuremmat. Ja ajattele, ettei koskaan saa _nähdä_ Jumalan -kaunista luontoa, joka hänen rakkaudestaan todistaa, eikä voi lukea -siitä eikä hänestä! - --- Oi, niin, olen niin iloinen! Olin unohtanut sen; ja tiedättekö, -minusta tuntui, kuin tahtoisin olla Polly, kun kuulin hänen niin -puhuvan. Mutta pelkään, että se oli väärin -- se oli kiittämättömyyttä. - -Miss Long ei vastannut. Mahtoiko hänkin ajatella samoin? - -Ruth uneksui yöllä, että hän leikki ja lakasi käytäviä Alicen kanssa -ja että Alice tahtoi sitoa hänen silmänsä, jotta hän voisi lakaista -paremmin. Hän heräsi -- kaikki oli pimeää -- ja silmänräpäykseksi -valtasi hänet ajatus: "minä olen sokea!" Mutta samassa tuli kuu -näkyviin ja heitti valojuovan sisään. Silloin hän hymyili ja kiitti -Jumalaa siitä, että hän voi nähdä, ja nukahti jälleen. -- -- -- - -Emme ole vielä paljoa puhuneet eräästä kouluelämän sangen tärkeästä -puolesta -- läksyistä. Mutta kukapa pieni tyttö ei tietäisi, mitä -Ruthin oli opittava kymmenvuotiaana? Se oli enimmäkseen lukemista, -kirjoitusta ja laskentoa, hiukan ranskaa ja saksaa, sekä aivan vähän -soitantoa ja tanssia. Ruth oli jäänyt koulutiedoissa jälelle, mutta -hänellä oli nopea käsityskyky, ja Alice saa varoa, ettei hänen -ystävänsä mene hänen ohitsensa ja kykene vielä kilpailemaan siitä -luokan etevimmälle oppilaalle määrätystä palkinnosta, josta Alice oli -kertonut. Heidän luokallansa on paitsi heitä ainoastaan kaksi tyttöä, -ja nämä ovat niin hitaita ja laiskoja, vaikka ovatkin vanhempia, että -Alice on jo ruvennut pitämään itseänsä onnellisena kilpailijana. Ruth -puolestaan ei sitä ajattelekaan, sillä hän, joka on tullut kouluun -kuusi viikkoa myöhemmin, ei luonnollisesti voi sitä saada, ja kun -hän sitäpaitsi on, veljen sanojen mukaan, "pieni tietämätön raukka." -Enimmän huolta tuottaa hänelle ranskan oppiminen. Hän unohtaa hetkisen -perästä, mitä "mademoiselle" on opettanut ja lausuu sanat väärin. Hän -joutui melkein epätoivoon, saadessaan saman läksyn uudestaan niin -monta kertaa. Kun sitten Lizzie Spencer rupesi pitämään huolta läksyn -valmistuksesta, alkoi sekin mennä yhtä hyvin, kuin toisetkin aineet. - -Mutta emme saa jättää häntä nyt enää nukkumaan. Kuutamon sijaan tuli -pian auringon paiste, ja molemmat pikku tytöt olivat hyvissä ajoin -ylhäällä ja puettuina sekä kävelyllä puutarhassa. - --- Tiedätkö, Alice, että sinun poissa ollessasi eilen kävimme Joen -sokean sisaren Pollyn luona. Hän on ollut sokea kolmentoista vanhasta -saakka ja nyt hän on kahdenkymmenen! Eikö se ole hirveätä? Mutta hän ei -näytä sitä paljon surevan -- ainakaan nykyään. - --- Noo, luulenpa, etten minäkään siitä välittäisi. - --- Oi, Alice, sen sinä varmaan tekisit! Miksi noin sanot? - --- Siksi, että minä koetin kerran, sanoi hän salaperäisellä äänellä. - --- Koetit! Kuinka sitä voit koettaa? - --- Kerran pidin silmäni kiinni koko pitkän kävelymatkan ajan ja annoin -taluttaa itseäni. Ihmettelin, kun huomasin olevamme kotona, vaikka -luulin, että olimme puomiveräjän luona, se oli melkein hauskaa. - --- Oi, rakas Alice, älä sano niin! Unohdat, että koko ajan aioit -aukaista ne, mutta ajatellaanpa, ettet olisikaan voinut -- olisitko -silloin hämmästynyt? - --- Noo, arvelen, että se olisi ollut toista. Kuka taluttaa Pollya? - --- Ei kukaan. Sehän onkin pahinta. Hän on toisinaan melkein päiväkaudet -yksin kotona ja hapuilee ympäri huonetta. Tuskin voin olla itkemättä, -Alice, nähdessäni hänet. Mutta hän on niin hyvä! - --- Luulen, että kaikki köyhät ovat hyviä, etkö sinäkin luule, Ruth? -Minä tunnen erään toisen köyhän, äitini vanhan hoitajan, Debyn, ja hän -on niin hyvä, aivan varmaan ne kaikki ovat hyviä. - -Mutta Ruth ei ollut aivan varma. Hän oli Joen puheiden ja omien -havaintojensa perusteella tullut vakuutetuksi, että Pollyn isä oli -kaikkea muuta, vaan ei hyvä. Hän ei kuitenkaan tahtonut sanoa siitä -mitään, hän kertoi vaan kuulleensa kerran sanottavan, etteivät köyhät -aina pääse taivaaseen sentähden, että he ovat köyhiä, eikä hänen -mielestään köyhyys _aina_ tee heitä hyviksi. - -Hän kuvaili Alicelle useita yksityisseikkoja Pollyn aineellisesta -asemasta: kuinka siellä oli vain kaksi eheätä kuppia hyllyllä, ja -ettei hän luullut heillä olevan voita illalliseksi, että lattia oli -niin epätasainen, että hän ihmetteli, kuinka Polly voi siinä liikkua -kaatumatta, että puutarhassa oli vaan yksi laji rumia kukkia. Polly ei -tietysti voinut tätä nähdä, mutta hän ihmetteli, ettei Joe välittänyt -kauniimmasta. Ja sitten hän aikoi pyytää miss Longilta, että Joe -seuraavana vuonna saisi ottaa osaa näyttelyyn ja puutarhurilta vähän -siemeniä hänelle, se innostaisi häntä. Aamiaisen aikana käytti Ruth -tilaisuutta hyväkseen esittääkseen asian miss Longille, joka puolestaan -hyväksyi hänen suunnitelmansa. Mutta kun vihannekset olisivat Joelle -hyödyllisempiä, sanoi hän, että oli varattava erityinen palkinto -parhaasta vihanneskorista. - --- Mutta kuka kilpailee hänen kanssaan -- kysyi Alice, meillä ei ole -vihanneksia. - --- Ajattelen, että on koetettava saada useampia pieniä poikia ottamaan -osaa kilpailuun. Sillä aikaa täytyy teidän vakuuttaa Joelle, että hänen -puutarhanhoitotaitonsa tuottaa hänelle etua ja palkinnot ovat myös -määrättävät. - -Huomaamme, että Alice on jo pian voittanut ennakkoluulonsa -Ruthin suhteen, ja he ovat tulleet hyviksi ystäviksi. Alice oli -todellisuudessa sangen miellyttävä pikku tyttö mutta vaikka niin ei -olisi ollutkaan, ei hän olisi voinut vastustaa Ruthin ystävällistä -kohteliaisuutta ja avomielisyyttä, sillä yhdenikäistensä seurassa -unohti hänkin vaiteliaisuutensa. - - - - -VIIDES LUKU. - -Revitty ainevihko. - - -Ruth oli lopettanut varsinaisen päivätyönsä ja istuutunut -mielipaikkaansa, avonaisen akkunan ääreen lukeakseen satukirjaa, jonka -Alice oli lainannut hänelle. Mutta pian liitelivät hänen ajatuksensa -kauas kotiin, Duncaniin, veljen kirjeisiin -- viimeinen oli tullut -viikko sitten. -- Oli niin hauskaa saada häneltä kirjeitä, hän kertoi -aina sitä mitä hän mieluimmin tahtoi tietää. Hän ajatteli, mahtoiko -hän pitää häntä parempana tämän vuosipuoliskon perästä, ja hän muisti, -että hän nyt juuri oli ollut koulussa kuukauden, ja että vajaan kolmen -perästä hän taas saa olla hänen luonaan ja kertoa hänelle kaikki; ja -hän nauroi melkein ääneen tätä ajatellessaan. - -Hänen pieni ilmalinnansa hajosi kuullessaan nimeänsä lausuttavan. Eräs -ylempi luokka palasi ranskan tunniltaan kovaäänisesti keskustellen. - --- Noh, sehän vaan vahvistaa minun ajatustani, sanoi eräs kovalla -äänellä. -- Saatte olla varmat, että Ruth Leigh on syyllinen. Mutta -minun mielestäni ei sinulla ole syytä välittää siitä, onneksi se vaan -sinulle oli. - --- Mitä tarkoitat? - --- Niin, eikö se ole vapauttanut sinua ainakin kolmesta huonosta -arvosanasta? Tiedäthän, että sinä siitä tavallisesti saat huonon, -ja pari kolme sellaista tällä viikolla olisi tuntuvasti vähentänyt -palkinnon saamisen mahdollisuutta -- ja tiedäthän, että jos viikossa -saa kaksitoista huonoa, menettää viisikymmentä hyvää. - --- Siispä olet onnellinen tyttö, Jane! -- sanoi toinen, -- sinun -pitäisi mielestäni kiittää Ruthia. -- Ruth, Ruth, missä olet? -Tule saamaan kiitollinen tunnustus miss Hardingille tekemästäsi -palveluksesta. - --- Minun mielestäni teette hyvin väärin, sanoi Lizzie välittäen, -- -että syytätte Ruthia edes kysymättä häneltä. Tule tänne Ruth! - -Tyttönen tuli piilopaikastaan esille. - --- Oletko repinyt lehden Janen ranskan vihosta? Kun menimme luokalle, -oli hänen illalla kirjoittamansa aine siitä revitty. Sano minulle, -Ruth, oletko tehnyt sen. - --- En tiedä mitään Janen aineesta, en tiennyt, että hän oli -kirjoittanutkaan mitään, vastasi hän varovaisesti. - --- Älä kiertele nyt, sanoi eräs pitkä ja hoikka tyttö, -- rehelliseen -kysymykseen on annettava rehellinen vastaus; oletko tehnyt sen tai et? - --- Näen, ettei sanojani uskota, enkä minä siis puhu mitään. - --- Aivan oikein, sanoi ensimäinen tyttö, kääntyen toisiin, -- olin -varma, että hän on tehnyt sen. Ja sitäpaitsi, eikö se, mitä Annie -sanoi, ole tarpeeksi todistusta, että hän juuri tänä aamuna oli kysynyt -Janen kirjahyllyä. Mitäs siitä sanot, Ruth. - -Mutta Ruth oli vaiti. - --- Vastaa, Ruth, jos voit, sanoi Lizzie ystävällisesti. -- Sano, mitä -hait Janen hyllyltä? - -Ei vastausta. Pienet huulet olivat päättäväisesti puristuneet yhteen. - --- Antakaa sen nyt olla, sanoi Jane, -- minä en siitä välitä. - --- Mutta minä välitän, Jane, sanoi Lizzie, -- ja olen pahoillani, ettei -miss Long ole täällä ottamassa siitä selvää. -- Ruth, minä en vieläkään -voi uskoa, lisäsi hän kääntyen häneen. - --- Etkö? Minä voin, sanoi eräs, -- intohimoinen ja kostonhaluinen. Ne -kuuluvat tavallisesti yhteen. Sinunkin, Lizzie, täytyy tunnustaa, ettei -se ole mikään rakastettava luonne. - -Lizzie teki vielä yrityksen. -- Ruth, _minulle_ sinä varmaan vastaat. - -Ensi hetkellä näytti hän aikovan vastata, mutta äkkiä sulkeutuivat taas -huulet, hän kääntyi ja meni hiljaa entiselle paikalleen akkunan viereen. - --- Antakaa lapsiraukan mennä, sanoi Jane. -- Vakuutan, etten siitä -välitä. Mutta sinua, Lizzie, pyydän, ettet siitä puhu miss Longille; en -tahtoisi, että lasta toruttaisiin, enkä luule hänen sillä oikeastaan -mitään pahaa tarkoittaneen. - --- En voi luvata, Jane, sanoi Lizzie vakavasti, -- sillä minä en ole -yhtä varma kuin sinä Ruthin syyllisyydestä. Ja tekipä sen kuka hyvään --- miksikään erehdykseksi en minä sitä usko -- oli se niin huono teko, -ettei sen voi antaa noin vaan mennä. - -Hän poistui. - --- Hyvä, saammehan nähdä, kuka on oikeassa, sanoi pitkä tyttö. -- -Lizzie ei usko mitään suosikeistaan, mutta miksi Ruth on yksi niistä, -sitä on vaikea tietää. - --- Antakaa sen nyt olla, sanoi Jane ärtyisesti, -- totisesti, kun en -minä siitä välitä, ei tarvitse muidenkaan sitä tehdä. Kas tuolla tulee -kirjeen kantaja, saapa nähdä, onko hänellä minulle kirjettä. - -Viiden minuutin kuluttua noputettiin ovelle. Ruth syöksähti ylös -- -tässä postissa tulivat Duncanin kirjeet. -- Kirje miss Leighille, -ilmoitti palvelija. Silmänräpäyksessä lensi hän poikki huoneen ja -takaisin paikalleen. Ahmimalla luki hän sen sisällön. - -Mutta miksi kalpeni hän ja hiljaa lähti huoneesta pitäen kirjettä -kädessään? - -Puoli tuntia sen jälkeen kuuli Lizzie Spencer huoneestaan tullessaan -nyyhkytystä viereisestä huoneesta. Hän avasi hiljaa oven. Heikko ääni -nyyhki; -- Oi miksi lähetit minut luotasi. Se oli _hyvin_ hirveätä, -Duncan! - -Lizzie ajatteli: -- Tekikö _hän_ sen todellakin. Hän sanoi: -- Ruth, -miksi täällä makaat? Olen tullut luoksesi, sano minulle kaikki. Tämä -sanottiin lempeästi, mutta kuitenkin sellaisella äänellä joka vaati -tottelemista. - -Ruth nosti päätään kuullessaan Lizzien äänen, ja rypistynyt, kyynelien -kastelema kirje tuli näkyviin. Lizzie tuli melkein iloiseksi, -huomatessaan, että Ruthin suru ei ollutkaan aiheutunut siitä, mitä -koulussa oli tapahtunut. - --- Oi, Lizzie, hän matkustaa tiehensä -- hän matkustaa tiehensä! - --- Kuka matkustaa tiehensä, Ruth? - --- Duncan! Tässä on hänen kirjeensä, hän ei tule koskaan takaisin, ei -kirjoita enää koskaan minulle! Hän oli aivan lohduton, vaikkei hän -itkenyt enää. - --- Onko siinä todellakin niin, kysyi Lizzie. - --- Kyllä, minä luulen -- en voinut sitä oikein lukea, luetteko sen -minulle? Hän antoi kirjeen Lizzielle, joka luki: -- Ehdin kirjoittamaan -sinulle Ruthiseni, vaan pienen lapun tänään, sanoakseni, ettet -odottaisi mitään tietoja nyt niin usein kuin tavallisesti. Liikeasiat -pakoittavat minut matkustamaan Bermudaan, toivoakseni vaan vähäksi -aikaa; täydyn matkustaa jo ehkä huomenna. Saat tietoja minulta, rakas -lapsi, niin pian kun mahdollista. Koeta unhottaa, että olen tavallista -kauempana sinusta. Tiedän, että olet pieni, kiltti tyttö; ja jos -en joudu kotiin loma-ajaksi, saat viettää sen lady Douglaan luona -Beachfieldissä, mihin usein olemme yhdessä aikoneet matkustaa. Kirjoita -minulle, milloin parhaiten voit. Miss Long sanoo sinulle osoitteeni, -kirjoitin juuri hänelle. Jumala siunatkoon pientä siskoani! Iloitsen -ajatellessani, että hän on tyytyväinen ja onnellinen, ja niin hän on, -jos hän on hyvä. - -Lizzie lopetti ja katsoi kuulijaan. - --- Kuten näet, Ruth, ei se ole niin pahaa, kuin luulet, onko? - --- Luulin hänen sanoneen, ettei hän koskaan kirjottaisi. Mutta -lupa-aika, Lizzie, olen varma, ettei hän tule siksi! Hän sanoo, kuten -näet, "ehkä," ja minä tiedän mitä se merkitsee, sekin minun täytyy -jättää! Ääni oli niin surullinen. -- Mutta sitä en voi unohtaa, että -hän on kaukana. En voi nyt koettaa saada hyvää todistusta siksi, että -hän sen jouluna näkisi. - --- Ethän aikone sentähden jättää koettamatta sitä? - --- En välitä miellyttää ketään muita, kuin Duncania, Lizzie. Ei kukaan -pidä minusta sillä tavalla, kuin hän. - --- Eikö? Eikö hänkään, joka antoi sinulle Duncanin veljeksi? Eikö -kukaan välittänyt sinusta tuonoin, kun rukoilit anteeksiantavaa ja -lempeää sydäntä? Eikö Jesuskaan, kun hän otti lapsia syliinsä, tahi -kuoli ristillä? Oi, Ruth, älä sano, ettei sinusta kukaan välitä. -- -Etkö tahdo koettaa miellyttää _Häntä_? - --- Duncanin sijastako? - --- Ei niin, mutta siten, että samalla miellytät _Häntä_, kuin Duncania; -ja kun Duncan on poissa, on _Hän_ läsnä; ja kun Duncan ei voi nähdä -yrityksiäsi, _Hän_ näkee, ja saat olla varma, että Hän pitää sinusta. - -Hetken perästä Ruth sanoi: - --- Se on ainoa, jota Polly koettaa miellyttää, mutta minun täytyisi -koettaa enemmän, koska _Hän_ on antanut minulle silmät. -- Hetken -perästä hän lisäsi: -- Tahdon koettaa, Lizzie. Jos voisin nyt heti -tehdä jotain, en ehkä unohtaisi niin pian. - --- Ylpeyskö sinua äsken esti vastaamasta tytöille? - --- He eivät uskoneet minua, uskotko sinä, Lizzie? - --- Uskon. Tahdotko sanoa minulle? - --- Kyllä, sanon sen nyt: en ollut koskenut vihkoon, ja Janen hyllyä -kysyin pannakseni sinne häneltä lainaamani kartan. - --- Sinun täytyy sanoa se heille, Ruth. - --- En voi, he eivät usko minua. - --- Älä siitä välitä. Sanonko sinulle, mitä Jesus teki, kun ihmiset -eivät häntä uskoneet? - --- Sanoiko hän heille kahdesti? - --- Hän teki enemmän, Ruth. Hän paransi sairaan miehen uskottomille -ihmisille todistukseksi, että hänellä oli valta, ettei hän ollut mikään -petturi, ja että hän voi antaa synnit anteeksi. - --- Mutta minä en voi todistaa, Lizzie. - --- Et nyt, mutta jos tahdot olla Jesuksen kaltainen, täytyy sinun tehdä -mitä voit, välittämättä siitä mitä he sanovat. Sano tyyneesti se, mitä -olet minulle sanonut, ehkä Jumala lähettää todistuksenkin, ja jos ei, -koettelee hän sinun kärsivällisyyttäsi. Teetkö nyt niin? - --- Kyllä, jos hän auttaa minua. - --- Rukoilkaamme sitä, rakas Ruth. - -Hetken perästä meni Ruth kouluhuoneeseen Janen luo ja sanoi: - --- Jane, minä en repinyt sinun vihkoasi. Hyllyllesi panin sen kartan, -jonka lainasit minulle; muistat kai että annoit sen eilen ja nyt se on -paikallaan. Sinun täytyy uskoa minua. - --- Uskon sinua, Ruth, sanoi Jane, enkä tahdo puhua mitään enää koko -asiasta. - --- Kylläpä olet merkillisen herkkäuskoinen, Jane, se minun täytyy -tunnustaa, sanoi Annie. -- Miksei hän sitä heti sanonut? Minusta -näyttää, kuin olisi hän käyttänyt aikaa keksiäkseen tuon jutun! - -Kaikista yrityksistään huolimatta ei Lizzie voinut keksiä todistusta -Ruthin viattomuudelle. Näytti kuin koko asia jäisi ainaiseksi -salaisuudeksi. - -Eräänä päivänä, kun hän jo oli lakannut sen selville saamista -toivomastakin, tuli Ruth juosten häntä vastaan puutarhassa. - --- Katso, Lizzie, ole hyvä ja katso, huudahti hän näyttäen kokoon -puserrettua paperipalloa, -- ehkä tämä on se lehti, oi, toivoisin, että -se lopultakin selviäisi! - --- Mikä se on? Mistä löysit sen? - --- Alice ja minä heitimme palloa kouluhuoneessa, se lensi sen sinisen -verhon takana olevaan uuniin, ja sitä hakiessani löysin tämän sieltä. -En ole avannut sitä, ja kun näin, että se oli viivattu samalla tavalla, -kuin ainevihot, toin sen heti sinulle. - -Lizzie avasi sen. Se oli nyt se kadonnut lehti. -- Mutta, Ruth, vielä -ei ole todistettu, kuka sen on pannut sinne, sanoi hän. - -Ruthin kasvot synkistyivät. Voitettuaan ylpeytensä oli hän hartaasti -koettanut todistaa syyttömyyttään. -- Odota hiukan, sanoi Lizzie -epäilevästi tarkastellen uudelleen paperia, -- en ole ihan varma eikö -hän nyt vapauta sinua. -- Odota täällä, menen puhumaan Janen kanssa. -Lizzie riensi kouluun Ruthin löytö kädessään. Hän arveli toistenkin -vanhempien tyttöjen olevan siellä, mutta sitä ei nyt voinut auttaa. -Kaikki olivat Ruthia epäilleet ja kaikkien tuli tietää totuus. Hän -sanoi heti Janelle: - --- Jane, olitko kirjoittanut aineen sille lehdelle, joka vihostasi -revittiin joku päivä sitten? - -Jane vastasi vihaisesti: - --- Kyllä, luonnollisesti, koko ranskan kirjoituksen. Mutta toivon että -unohtaisit koko tuon joutavan tapauksen, vakuutan, että minä olen sen -kokonaan unohtanut. - -Lizzie näytti hyvin vakavalta sanoessaan: - --- Oletko unohtanut sen niin pian, Jane? Olen pahoillani, että olet -niin tehnyt. - -Jane purskahti itkuun. -- Tuo sinun puheesi on hyvin epäystävällistä, -Lizzie. En minä sille harjoitelmalle mitään voi, se on poissa; siinä -kaikki. - --- Se on löytynyt, sanoi Lizzie tyyneesti, eikä minun tarvinne sanoa -sinulle, Jane, että koko aineen sijasta on siinä kaksi riviä. Meidän ei -ole nyt vaikea arvata sen hävittämisen syytä, joka ainoastaan yhdellä -voi olla. - -Yleisen äänettömyyden ja hämmästyksen vallitessa pani Lizzie -paperilipun pöydälle ja sanoi mennessään ulos: -- Minun täytyy sanoa -Ruthille, että hänen syyttömyytensä on todistettu. - --- Nyt olet vapaa siitä epäilyksestä, Ruth, sanoi hän, kun he -kohtasivat toisensa. - --- Voi, Lizzie, olen niin iloinen -- niin kovin iloinen! -- vastasi -Ruth loistavin silmin. -- Mutta kuinka sait selvän siitä? Kuka sen teki? - --- Näin, että koko aineen sijasta oli kirjoitettu ainoastaan vähäinen -osa, ja siitä päätin, että hän oli tehnyt sen itse, eikä hän kielläkään -sitä. - --- Oi, Lizzie, kuinka voi hän tehdä niin? Olen niin pahoillani hänen -tähtensä, etten voi olla oikein iloinenkaan. Mutta toisten ei tarvitse -sitä tietää, Lizzie, vai kuinka? Se oli hirveätä Janelle, enkä minä -niin paljon välitä siitä, että ne minua epäilevät -- ainakaan nyt, kun -sinä sen aivan varmaan tiedät. - --- Minä tiesin sen _aivan varmaan_ jo ennen, Ruth, sanoi Lizzie -hymyillen, mutta nyt sen tietävät kaikki. Olisin tehnyt vääryyttä -sinulle, jos en sitä olisi kertonut heille. - --- Minusta tuntuu, kuin olisin tehnyt jotain sopimatonta Janelle, -toivoisin voivani hyvittää hänet, Lizzie, tahdotko puhua Janelle, kuten -minullekin, tahdothan, lisäsi hän äkkiä. - -Lizzie vastasi suudellen häntä: -- Tule nyt sisälle, Janen täytyy sanoa -sinulle, että hän on pahoillaan, jos hän on. - --- Luulen hänen olevan, koska hän aluksikaan ei toivonut, että minua -olisi syytetty, eikä olisi tahtonut puhuttavan siitä mitään. Mutta en -tahtoisi pakoittaa häntä tekemään sitä toisten kuullen. - -Mutta Lizzie ei näyttänyt ollenkaan laupiaalta, viedessään Ruthin -kouluhuoneeseen. Siellä vallitsi hiljaisuus; ehkä paha omatunto vaivasi -useampia ennenaikaisen epäluulon tähden. - -En ole tahtonut, että kukaan olisi häntä syyttänyt, Lizzie, sanoi Jane -vihaisesti kääntyen heihin, -- sinä tiedät sen, ja mielestäni pidät -melua tyhjästä. - --- Häpeä, Jane! -- sanoi Annie. -- Ruth, sinun täytyy antaa anteeksi -meille kaikille. Minä puolestani olen pahoillani, että syytin sinua. -Tule lyömään kättä! - -Toiset seurasivat hänen esimerkkiään. Jane yksin seisoi paikallaan ja -näytti happamalta. Ruth oli iloinen päästessään pois, puutarhaan, missä -hän hetkisen perästä lauleli. - --- Unohdin Jane raukan. Hän on varmaan onnetoin, sanoi hän. Mutta hän -oli niin iloinen, ettei hän voinut, pidättää sen ilmoille puhkeamista, -ja pian kaikui taas hänen laulunsa kilpaa lintujen kera. - -Äkkiä kuuli hän takanaan äänen: - --- Ruth, tahtoisin puhua kanssasi. - -Se oli Jane. Hän tyrskähti itkuun ja sopersi: Ruth, olen _hyvin -pahoillani!_ En tahtonut sitä äsken sanoa, mutta se on totta. - -Ruth kurotti kasvonsa suudeltavaksi anteeksiannon merkiksi ja sanoi: - --- Olen varma, Jane, että nyt tulet onnellisemmaksi; unohtakaamme koko -asia; ainakin -- lisäsi hän -- se mikä minua koski. - -Janen mentyä mietti Ruth, oliko Lizzie mahtanut puhella hänelle. - - - - -KUUDES LUKU. - -Palkinto. - - -Tavallista pitempi aika kului ennenkuin Alice uudelleen meni Deborahin -luo, sillä Debby oli hoitanut vanhaa ystäväraukkaansa alakerroksessa -ja eroitettu nyt hänestä ainaiseksi tässä elämässä. Mutta kuka voi -sanoa, kuinka paljon ijäisyyteen matkaaja oli saanut lohdutusta niistä -elämän sanoista, joita Debby niin kärsivällisesti oli hänelle joka -ilta vuosien kuluessa lukenut? Hän oli ollut kauan aikaa väsynyt -tien pituuteen, sillä kahdeksankymmentä vuotta oli hän pyrkinyt sitä -eteenpäin, ja hänen viimeiset sanansa olivat: -- Olen päättänyt sen -- -niin, päättänyt! - -Debby istuu nyt siistityssä huoneessaan puoleksi juhlapukimissaan. Hän -kaipasi kyllä ystäväänsä, mutta vanhan suru ei tunkeudu niin syvälle -sieluun, kuin nuoren, sillä jos niin olisi, veisi suru pian _harmaat -hiukset_ hautaan. - -Ovelta kuului kovaa koputusta, ja ennenkuin Debby ehti sinne, ryntäsi -sieltä Alice. Hänen takanansa näkyivät Ruthin vähän ujot kasvot. Alice -riensi saamaan suutelon. - --- Tämä on Ruth, hyvä Debby! Pyysin saada ottaa hänet mukaani -tervehtimään sinua. Olisimme tulleet jo ennen, mutta kukaan ei ehtinyt -saattamaan meitä. Miss Long seurasi meitä portille, ja hän tulee tunnin -kuluttua meitä noutamaan. Tänään emme ehdi juomaan teetä. - -Alicen puhellessa suuteli Debby pientä vierastaan ja asetti esille -kaksi tuolia. Mutta Alice piti vanhan paikkansa, Debbyn polven -mukavimpana. Sitten alkoi hänen väsymätön kielensä taasen: - --- Ensiksikin, Debby, tulet sinä juomaan teetä meidän kanssamme -lopettajaispäivän edellisenä iltana -- juuri meidän kahden. Miss Long -lähettää sinulle sellaisen tervehdyksen, ja minä toivon, että tulet, -tulethan? Sano nyt! - --- Miss Long on hyvin ystävällinen, ja minun tekisi kyllä mieleni, -mutta ehkä ilma tulee siksi jo liian kylmäksi minulle, ja onhan -lukukautta vielä paljon jälellä. - --- Ei paljoa yli kuukauden, Debby. Sitä ennen emme ehkä saa sinua nähdä. - -Debby lupasi tulla, jos voi. - --- Meillä tulee olemaan hyvin hauskaa, sillä miss Long on luvannut -kirjastohuoneensa meille siksi, ja toinen meistä saa tarjota teen. En -tiedä kuinka voimme sopia siitä, kuka sen tekee. - --- Minun mielestäni -- sanoi Ruth ensikerran äänensä ilmaisten, -- että -Alice voisi sen tehdä ensiksi, minä en ole koskaan sellaista tehnyt. - --- Mutta ettekö pitäisi siitä, ystäväiseni? - --- Voi, kyllä, paljonkin! Ja hän punastui ajatellessaankin sitä. - --- Minun mielestäni löytyy vaan yksi ratkaisukeino, sanoi Alice, -nimittäin, että se, joka saa palkinnon, tekee sen. - --- Oi, Alice, kuinka hyvä keino! -- huudahti Ruth, -- kuinka sen tulit -keksineeksi? Mutta jos Margaret eli Anny saa sen? En sitä kuitenkaan -usko, niillähän on ainoastaan puolet sinun arvosanamäärästäsi. - --- Kuinka sen tiedät, kysyi Alice innokkaasti. - --- Minä laskin ne edellisellä viikolla. Eihän se ollut väärin, vai -oliko, luuletteko? -- kysyi hän kääntyen Debbyyn. - --- En tunne oikein niitä asioita, miss Ruth, mutta luulen, ettei se -juuri aivan viisasta ollut. Kuinka paljon teillä on? - --- Oh, niitä minä en viitsinyt laskea. Minulla ei ole vähintäkään -mahdollisuutta, kuten tiedätte, ja vaikka olisikin, en olisi sitä -sittenkään tehnyt. - --- Mutta jos olette niin varma palkinnosta, hyvä Alice, niin on -mielestäni jollakin toisella keinolla määrättävä, kuka teen laittaa. - --- Ei, minä en todellakaan ole ollenkaan varma, Debby. Lupaan on vielä -viisi viikkoa, ja joku toinen voi mennä minun edelleni. - --- Missä vietätte lupa-ajan? Oletteko kuullut isästänne mitään nykyään? - --- Eilen juuri sain häneltä kirjeen. Hän sanoo, että saan olla -lupa-ajan koululla, ja ettei silloin ole mitään koulutyötä, olen -ikäänkuin miss Longin vieraana. Mutta sallithan minun tulla tänne -usein, sallitko? Ja pieni pää nojasi hyväillen Debyn olkapäätä vastaan. - --- Sallin, lapseni! Ja toivon, että saamme lupa-ajan kulumaan niin -nopeasti, että hämmästytte. - --- Kuten silloin, kun avasit silmäsi sen pimeän kävelymatkan perästä, -Alice, sanoi Ruth. - -Debby halusi kuulla siitä ja sitten Pollysta ja Joesta. Tunti kului -niin äkkiä, etteivät he olleet ollenkaan ehtineet kotimatkaa ajatella, -kun miss Long jo odotti portilla. Ruthin juostessa heti häntä vastaan -sanoi Debby Alicelle: - --- Rakas Alice, teidän sijassanne antaisin minä Ruthin tarjota teen. - --- Minkätähden, Debby? - --- Osaksi sentähden, että hän on nuorin, mutta erittäin siksi, että -se olisi epäitsekästä, ja minä tietäisin, että tahdotte tulla äitinne -kaltaiseksi, Alice. - --- Minä koetan -- ja luovun siitä, Debby, jos se sinusta on parempi, -vaikka, lisäsi hän hiljaa, -- tule katsomaan. Hän juoksi toisten luo -ulos. - -Ruth oli koettanut tottua siihen ajatukseen, ettei hän saisi nähdä -Duncania ennenkuin lupa-ajan jälestä, mutta kun toiset iloisesti -keskustelivat matkasta, täytyi hänen itkuansa pidätellen juosta -tiehensä. Lapsiraukka oli kuvitellut lupa-aikansa erittäin hauskaksi, -ja nyt hänen täytyi viettää sen tuntemattoman rouvan luona vieraassa -paikassa. Hän tiesi, että Duncan oli tarkoittanut tällä hänen -parastaan. Hän ajatteli, että meri-ilma häntä virkistäisi. Miss Long -ajatteli samoin, sillä hän huomasi, että koulutyö oli tehnyt hänet -entistä kalpeammaksi. Muutoin olisiki hän mielellään pitänyt Ruthin -luonaan. Kuitenkin jäi alkuperäinen suunnitelma voimaan, ja Ruth odotti -vierailua enemmän pelolla kuin ilolla. - -Ruth toivoi sydämestään ja uskoi varmasti, että Alice saa palkinnon, -vaikka hän väliin pyysi, että tämä vähän hillitseisi itseään, jos voi, -sillä hän oli kuullut, että harvoin saa sitä, mitä toivoo. - -Neuvolla ei ollut toivottua vaikutusta. -- Alice toivoi edelleen, eikä -muusta puhunutkaan. - -Odotettu päivä tuli. Joulukuun ensimäisellä viikolla oli ilma niin -kaunis, että mrs Burton voi täyttää pienten ystäväinsä toivomuksen. Hän -arveli kuitenkin heidän tulevan hakemaan häntä, ja pani valkoisilla -silkkinauhoilla varustetun päähineensä koriin odottaakseen kutsua. -Silloin kuuli hän heikkoa naputusta ovelta ja pieni, vaalea pää -kurkisti sisään ja sanoi hiljaisesti: - --- Hyvä Debby, oletko valmis, tulin sinua katsomaan. - -Debby huomasi ettei kaikki ollut oikein. - --- Tulkaa sisään, Alice, muutamaksi minuutiksi, pelkään, että olette -väsyksissä. - --- En ollenkaan! Näen, että olet valmis, joten voimme mennä, jos tahdot. - -Mutta Debby pakoitti Alicen tulemaan ja istumaan polvelleen saadakseen -selville, mikä suru oli vienyt hymyn hänen huuliltansa, tahi -kääntääkseen hänen ajatuksensa toisaalle. - --- Kertokaa minulle palkinnosta, sanoi hän. Onko se joku kirja? - -Nyt puhkesi suru ilmoille. - --- Ei se minun palkintoni ole, se on Ruthin. -- Hän sen sai. - -Hän puhui vihaisesti, mutta äkkiä kätki hän kasvonsa Debyn olkaa vasten -ja itki katkerasti. - --- Oi, Debby, tiedän olevani paha, mutta en voi todellakaan auttaa -sitä, että olen pahoillani. Olin niin varma -- aivan varma! - -Mikä toi kyyneleet Debynkin silmiin? Ehkä ajatteli hän erästä toista -tyttöä, jolla oli tapana tehdä samoin, kuin hän oli pahoillaan, tai -ehkä ajatteli hän, että tämä ei ollut viimeinen eikä katkerin pettymys, -minkä Alice sai kokea ennenkuin hän oppi sen niin monelle vaikean -läksyn, ettei saa olla mistään liian varma. Hän koetti lohduttaa -lapsiraukkaa hänen surussaan. - --- Oi, niin, tiedän sen olevan hyvin pahasti, etten voi olla iloinen -Ruthin voitosta. - --- Se olisi oikein, mutta en minä sitä ihmettele, ettei Alice voi -tänään, sillä olettehan toivonut sitä niin kovin, mutta teidän täytyy -vähitellen antaa valta paremmalle tunteelle ja rukoilla, että se -onnistuisi, siten vähenee pettymyksen tunne. - --- Ruth sanoi, etten saisi olla siitä niin innostunut, mutta en minä -sitä halunnut itseni tähden ainoastaan, toivoin miellyttäväni sillä -isää. - --- Mutta kuinka menetitte sen? - --- Niin, tiedäthän, että tulin kouluun kuusi viikkoa ennen Ruthia, enkä -luullut hänen niin vähässä ajassa enää pääsevän minun edelleni. Minulla -oli jo ennen hänen tuloaan koko joukko arvonumeroita. - --- Kuinka paljon enemmän hänellä oli nyt? - --- Ainoastaan yhtä, ja jos en olisi viime viikolla saanut yhtään läksyä -uudestaan, olisi minulla ollut enin. - --- Odottiko Ruth sitä? - --- Oi, ei ollenkaan! Ja alussa hän oli pahoillaan minun tähteni, sanoi -hän, kun minä sitä niin halusin. Toivoisin olevani enemmän Ruthin -kaltainen, Debby -- tarkoitan tekojen puolesta. - -Debby hymyili, sillä hän ymmärsi siihen sisältyvän tuon turhamaisen -ajatuksen: En tahtoisi olla hänen näköisensä. - --- Hän ei ole itsekäs, Alice, ja minä luulen, että tekin joskus opitte -sellaiseksi. Ettekö aikonut antaa hänen tarjota teetä, vaikka olisitte -saanutkin palkinnon? - --- Kyllä, siitä olen iloinen, mutta... - --- Mitä mutta? - --- Nyt hänellä on siihen oikeus eikä kukaan tiedä, että olin aikonut -luopua siitä. Enkä minä sitä sano heille. - --- Ei, ei! Mutta minusta se ei tee mitään, tietäähän yksi kuitenkin -sen, Alice. - -Alice ymmärsi Debyn nöyrästä äänenpainosta, ketä hän tarkoitti. - --- Mutta en voi sitä auttaa, että toivoisin Ruthin tietävän sen. Hän -on varmaan ihmetellyt, etten minä ilmoittanut iloani, kuten muut. En -soisi, että hän pitäisi minua itsekkäänä. Tahtoisin, että hän pitäisi -minusta enemmän. Luuletko, Debby, voivani puhua siitä Ruthille? - --- Kyllä, ystäväiseni, mutta eikö olisi paras mennä nyt? -- Debby -asetti huolellisesti hatun Alicen päähän. Aluksi kulkivat he aivan -hiljaa, mutta pian unohti Alice huolensa saadessaan vanhan ystävänsä -vieraakseen, sillä miss Long oli jättänyt kirjastohuoneensa ja -teehomman kokonaan Alicen huoleksi. Perille päästyä vei hän Debyn -ensiksi omaan huoneeseensa. Ovessa lensi Ruth heitä vastaan niin, että -hän aikoi syöstä heidät kumoon ja huudahti: - --- Oi, Alice, olen niin iloinen, että tulit, olin juuri menossa -hakemaan sinua. Miss Long on suostunut, ja se on Lizzien ansio. - -Alice seisoi hämmästyneenä. Mihin suostunut? - --- Ai, unohdin, ettet sitä tiedä; en olisi sitä sanonut sinulle, jos -ei miss Long olisi myöntynyt. Hän antaa minun vaihtaa kirjan kahteen -pienempään, toinen sinulle ja toinen minulle. - -Alice tuskin uskoi tuota uutista, kunnes Ruth edelleen selitti, että -kun hänen mielestään Alice ansaitsi sen yhtä hyvin, todistuksethan -olivat niin yhtäläiset, oli hän pyytänyt miss Longin jakamaan sen, ja -Lizzien yhtyminen siihen oli vaikuttanut sen. - --- Eikö Lizzie ollutkin ystävällinen. Oi, minä olen niin iloinen, -Alice! Hän suuteli Alicea ilosta säteillen. Hänen ilonsa oli ollut -puolinainen Alice-raukan tähden. Hän ei sanonut, että miss Long oli -kieltäytynyt Alicen laiskuuden takia, mutta hän sanoi, että Lizzie oli -saanut voiton, kun oli muistuttanut, miten ahkera hän oli ollut kolmena -viime kuukautena. Ja sitten selitti Alice, että hän oli päättänyt antaa -Ruthin tarjota teen, vaikka hän olisikin saanut palkinnon. Mutta Ruth -ei tahtonut kuulla siitä puhuttavankaan -- ja hän osoitti olevansa -niin perin taitamaton siinä asiassa, että Debbykin tuumi Alicen -sopivan paremmin. Kaikki saatiin järjestykseen ja pienellä seuralla -oli erittäin hauskaa. Debby kertoi vielä kerran "miss Elizan" koulusta -karkaamisen ja monta muuta yhtä hauskaa kertomusta, ja aika kului niin, -ettei Ruth kertaakaan muistanut ajatella peloittavaa vierailuansa. - -Mutta sanottuaan Debylle jäähyväiset ja päästyään huoneeseensa Alicen -kanssa valtasi tämä ajatus hänet uudistuneella voimalla. - --- Voi, Alice, sanoi hän, -- toivoisin saavani jäädä luoksesi. Täällä -olisi paljon helpompi olla hyvä, kuin siellä, lisäsi hän huoaten. - -Alicen mielestä ei vieraisille mennessä tämän tarvinnut olla -ensimäisenä ajatuksena. Hän ei sitä kuitenkaan sanonut. - --- Luulisin, että olisi paras kysyä sitä Lizzieltä, Ruth, sillä tässä -tuonoin kuulin hänen sanovan, että on yhtä helppo olla hyvä yhdessä, -kuin toisessakin paikassa. - --- Sanoiko hän todellakin niin? Kenelle? Milloin? - --- Niin, näetkös, hän menee ensi kevännä ulkomaille -- olen unohtanut -nimen, mutta johonkin Länsi-Intiaan kai se oli -- ja eräs tytöistä -ihmetteli, että hän voi matkustaa seutuun, missä ei pidetä säännöllistä -jumalanpalvelusta. - --- Ja mitä hän sanoi, sano se minulle ihan sillä tavalla, sanoi Ruth -innokkaasti. - --- No, hyvä, hän sanoi juuri näin, vastasi Alice ikäänkuin kirjasta: -- -etkö usko, että siellä, mihin Jumala meidät lähettää, on helpointa olla -hyvä? -- Ja minusta oli hauskaa, että Lizzie osasi antaa niin kauniin -vastauksen. -- Eikö sinustakin? - -Mutta Ruthin ajatukset harhailivat ympäri. Äkkiä sanoi hän: -- Kiitos, -Alice, paljon kiitoksia! Olen niin iloinen Lizzien sanoista ja uskon, -että se on totta. -- Vasta muutaman minuutin kuluttua muisti hän kysyä, -miksi Lizzie matkustaisi, ja eikö hän koskaan palaisi. - --- Ei koskaan! -- sanoi Alice. -- Kuten tiedät, lopettaa hän silloin -koulunsa, mutta en tiedä, miksi hän ulkomaille matkustaa. Ehkä hänen -vanhempansakin menevät. - -Ruth suri sitä, että hän niin menettäisi parhaan ystävänsä vanhemmista -tytöistä, mutta rukoillessaan: tapahtukoon sinun tahtosi, ajatteli hän, -että matka lady Douglaan luo oli varmaan hänelle hyväksi, koska Jumala -hänet sinne lähetti. - -Ennen nukkumista Ruth ja Alice juttelivat hiukan Joesta. Hän oli -miss Longin ystävällisestä toimenpiteestä tullut aivan eheän puvun -ja kenkien onnelliseksi omistajaksi. Mutta kirjarahoja ansaitsi hän -edelleenkin itse, vaikka tarvittavasta määrästä puuttui enää sangen -vähän. Alice kertoi Joen luonteen kuvauksena, että hän vaivaistalolle -mennessään oli nähnyt kaksi poikaa vimmatusti tappelevan, ja hän oli -harmikseen huomannut, että pääpukari ja samalla voittaja oli Joe, -heidän nykyinen ystävänsä. Mutta ennenkuin kertomus oli lopussa, -nukahtivat molemmat. - -Seuraavana aamuna hänen odotellessaan vuokravaunua ja sen konduktööriä, -Joea, viemään häntä, hänen tavaroitaan ja miss Longia asemalle, tuotiin -hänelle kirje Duncanilta. Mutta ennenkuin hän ehti sitä lukemaan, tuli -vaunu rämisten, ja pian heilui hän Mellestovin pääkatua pitkin kirje -kouraan puristettuna. Kuka olisi voinut lukea kirjettä vuokravaunussa. -Hänen täytyi se säästää junaan. - -Miss Long jätti hänet konduktöörin huostaan, ja matkan päässä olisivat -hänen ystävänsä vastassa. Suutelo, vihellys, ja ensi kerran eläissään -oli hän yksin matkalla. Mutta nyt oli kirje luettava, eikä hän -huomannut ollenkaan ympäristöään ennenkuin se oli tehty -- ei ollut -aikaa vastata matkatoverien, vanhan herran ja rouvan ystävälliseen -puhutteluun. Mutta rautatievaunussa ei ollut yhtä helppo lukea, kuin -kotona, kirjaimet hyppelivät kuin irlantilaiset porsaat niin, ettei -niitä voinut lukea. Sen hän kuitenkin sai selville, ettei hän voinut -saada Duncania kotiin koko lupa-ajalla, ja että hänellä oli niin paljon -puuhaa, ettei voinut sanoa, milloin palaisi. Kotona ehkä olisivat nämä -tiedot aiheuttaneet muutamia kyyneliä, mutta Ruthin nykyisessä asemassa -oli niin paljon uutta, ettei hän joutanut ottamaan selvää oliko -hän iloinen tai vihainen. Hän ajatteli, että kirjeen loputtua aika -tulee varmaan pitkäksi, mutta aika kului katsellessa puita, huoneita -ja eläimiä, jotka näyttivät lentävän takaperin, ja hän suorastaan -hämmästyi, kuin seuraavalla asemalla konduktööri ilmoitti, että hän -oli perillä ja pyysi hänen istumaan paikallaan sillä aikaa, kun hän -kuulusteli oliko kukaan häntä vastaan ottamassa. Samassa kuului: "Onko -siellä eräs pieni tyttö Mellestowista?" Ruth hypähti pystyyn, mutta -mitä hän sitten teki, kerromme seuraavassa luvussa. - - - - -SEITSEMÄS LUKU. - -Valter ja Ted. - - --- Mikä aasi sinä olet, Ted! Etkö voi mennä hakemaan tavaroita? -Neuvoisin sinua kantamaan ne vaunuun itse, jotta saisit siihen käyttää -vähän sitä liiallista voimaasi, sillä muussa tapauksessa en tahdo -vastata seurauksista miss Leighin suhteen. - -Viimeisiä sanoja lausuessaan kurkisti puhuja hymyillen vaunun ovesta. -Ne olivat sangen kauniit kasvot -- kalpeat ja vaaleaveriset, siniset -silmät ja kreikkalaiset piirteet. Valter Douglas näytti hyvin -gentlemannimaiselta, hän tiesi sen itsekin. Hän oli pitkä ja hoikka, ja -näytti noin viidentoista vanhalta. Miellyttävästi hymyillen sanoi hän: - --- Saanko saattaa teidät vaunuun? Minun tuulihattu-veljeni pitää huolta -tavaroista. - -Ruth vastasi hyvin ujosti: "kiitos," mutta tunsi samalla itsensä oikein -naiselliseksi ja suureksi, kun Valterin häntä huolellisesti auttaessa -kantajat kunnioittaen hattuaan hänelle nostivat. - --- Äitini oli pahoillaan, että kylmettyminen esti häntä itse -tulemasta teitä vastaan, mutta minä lupasin tehdä parhaani. -- Tämä -sanottiin erittäin kohteliaasti kääntyen vieraaseen. Samassa tuli -Ted vallattomasti hymyillen ja kantaen itsensä kokoista matkalaukkua -hartioillaan. - --- Tule tänne, sir! -- huusi Valter, tänne, sinä poika-tolvana, -puhuttelemaan miss Leighiä! - --- Minun täytyy saada tämä ensin vaunuun -- ja hymy, vielä leveämpi, -ilmestyi hänen kasvoilleen. - --- Ei, seis, seis! -- huusi Ruth. Se ei totisesti ole minun. - -Mutta Ted retusti sen radan ulkopuolelle ja heitti kolisten maahan -sanoen: -- Mitä nyt voin vielä tehdä hyväksenne, miss Leigh. - -Ruthin suojelija tähtäsi sangen kovan puustin Tedin korvallista kohti, -mutta tämä väisti sen huudahtaen: -- Siinä on palkinto siitä, että -melkein katkaisen selkäni teidän palveluksessanne! - --- Valter sanoi: -- Olkaa hyvä miss Leigh, nouskaa vaunuun, menen -hakemaan tavaranne. Ja jos Ted kerran eläessään voi olla järkevä -olento, pysyy hän luonanne, kunnes tulen. - -Ruth nousi kuomivaunuun. Hän odotti, että Ted, eli kuten meidän -luultavasti nyt on häntä kutsuttava, mr Edvard Douglas, olisi myös -tullut, mutta tämä vastasi hänen äänettömään viittaukseensa: -- Ei, en -uskalla, kun Valter on mukana! Hän sanoo aina, että olen liian likainen --- ja lienenkin, lisäsi hän nolona katsellen mustuneita paljaita -käsiään. -- Mutta ulkopuolella onkin hauskempaa. Eikä teidän tarvitse -pelätä, miss Leigh, kun minä ajan kotimatkalla, minä en olekaan mikään -huono piiska. - -Ruth silmäsi pelästyneenä kuskilaudalle, mutta hän tyyntyi, -luonnollisesti siellä oli ajaja. - --- Älkää sanoko tätä Valterille, jatkoi Ted, mutta minä tiesin, ettei -se ollut teidän matkalaukkunne. Se oli erään vanhan naisen, jolla oli -kaksi koiraa, ja joka piti tavaroistaan sellaista melua, etten voinut -välttää kiusausta kantaa yhden hänen sadasta yhdestänsä radan toiselle -puolelle. Oli hauskaa kuulla, miten hän huusi kantajille ja samalla -hyväili ja mämmitteli naurettavia rakkiaan. - --- Mutta, sanoi Ruth ujosti, -- minusta se ei ollut oikein. Mitä minä -olisin tehnyt, jos joku olisi vienyt matkalaukkuni! - --- Niin, mutta te ette olekaan mikään vanha rouva, jolla on räkyttäviä -koiria mukana, te! - --- Mutta viettehän takaisin sen, viettehän? - --- Kuinka voin oikeastaan jättää teidät? Valter käski minun pitää -huolta teistä. - --- Niin kyllä, mutta minä tulen hyvin toimeen. -- Oi, olkaa niin hyvä, -tehkää minun mielikseni. - --- Hyvä, menen katsomaan, mutta mitä kantamiseen tulee, niin on se -liika vaatimus, -- selkääni pakottaa vieläkin. - -Hän juoksi pois. Puolen minuutin kuluttua kurkisti hän ja kuiskasi -Ruthille: -- Kaikki hyvin, vanha rouva on löytänyt sen, mutta Valter -on täällä -- hyvästi! -- Samassa oli hän jo kuskilaudalla ja kutitteli -hevosia piiskalla. - -Valter istui Ruthin vieressä ja luetteli hänelle ohi kulettavien kylien -ja suurempien tilojen nimiä. - --- Kurkistakaa ulos sille puolelle, sanoi hän äkkiä -- saatte nähdä -meren. - -Niin, siinä se oli! Ei vaalean sininen, kuin kesäjärvi, vaan auringon -paisteessa kimaltelevien "vaahtopäiden" peittämä. Se oli Ruthille -uutta. Hän hypähti puoleksi ylös, ja Valter luuli hänen aikovan -taputtaa käsiään, mutta hän ei sitä tehnyt. Sen tien käänteessä -näkyvistä kadotessa sanoi hän hiljaa huoahtaen: -- En ole sitä ennen -nähnyt, -- kuinka se on kaunis! - --- Niin se on todella! Ja vaikka minä olen ollut täällä koko ikäni, en -ole sitä nähnyt kahta kertaa samanlaisena. Ja kuitenkin on se vanhan -ystävän kaltainen, joka minua toivottaa tervetulleeksi koulusta kotiin. - -Ruth näki nuo suuret siniset silmät täyttyvän kyynelillä. -- Hän -rakastaa varmaan merta, -- ajatteli hän. -- Minä en voi siitä pitää, -koska se vei Duncanin. -- Mutta hän muisti, että se tuo hänet takaisin, -ja sitä ajatellessa hänenkin silmänsä kyyneltyivät. - -Samassa jyrähti vaunu suurta kiveä vastaan. Valter hyppäsi ylös, mutta -Tedin iloinen naama peitti vaunun akkunan. -- Kaikki hyvin poikaseni, -huusi hän kaikuvalla äänellään. - -Pian saapuivat he suurelle valkoiselle veräjälle, ja ennenkuin he -ehtivät oikein pysähtyä, avasi Ted sen muka nöyrästi kumarrellen. - --- Eikö se ole ruma veräjä? -- sanoi Valter. -- Äiti asui täällä jo -ennen, kun hän joutui naimisiin. Talo oli silloin pienempi, ja tämä -oli niittynä, sisäänkäytävä oli toisella puolella. Mutta kun tältä -puolelta oli niin kaunis näköala merelle, tuli "valkoinen veräjä" -yleiseksi mielipaikaksi. Kun sitten tie tehtiin tälle puolelle, antoi -isä vanhan nimen jäädä käytäntöön. Isä-raukka! Hän muisti sen varmaan -kosimisajoiltaan. - -Siinä aivan lähellä oli pitkä, matala rakennus, jonka edessä oli -lasiseinillä varustettu kaunis kasvihuone. Sen läpi kulettiin -pääovelle. Ted oli tapansa mukaan tehnyt sen ihmeellisen urotyön, -että oli ehtinyt perille ennenkuin vaunut. Valter vei Ruthin -vierashuoneeseen, jonka oven hänen jyryävä veljensä oli jo ehtinyt -avata. Pitkä, lesken pukuun puettu rouva otti Ruthin hyvin -ystävällisesti vastaan. Hän oli niin Valterin näköinen, että heti, kun -heidät näki yhdessä, tiesi siinä olevan äidin ja pojan. - -Hän nousi puoleksi sohvalta, jolla hän lepäsi, suuteli keveästi Ruthia -ja toivoi, ettei hän olisi kovin onneton, vaikka veli oli poissa. -Sitten hän tuumi, kenen näköinen Ruth mahtoi olla, ja tuli siihen -päätökseen, että hän oli itsensä näköinen, sekä lähetti kamarineitensä -auttamaan päällysvaatteita hänen yltään. Ruth oli varma, että hän -pitäisi oikein paljon ystävällisestä, lempeästä emännästään. - -Hänen lähdettyään kysyi lady Douglas Valterilta, oliko Ted ollut kiltti -poika. - -Ted oli juuri mennyt ulos vierashuoneesta, mutta oli tarpeeksi lähellä -kuullakseen ja tuli itse vastaamaan puolestaan: -- Niin kiltti, äiti, -että jos en nyt aamupäivällä tee mitään kolttosia, niin en tiedä mitä -tapahtuukaan! - -Äiti hymyili ja huokasi. -- Valter poikani, sanoi, hän, -- sinun -täytyy pitää huolta tuosta pienestä, tyttöraukasta. Minä surkuttelen -todellakin lapsiraukkaa. Hänen veljensä on poissa ja hän on vallan -yksin. Mikä vahinko, ettei hän ole enemmän äitinsä kaltainen! - --- Rakas äiti, minä en luule häntä ollenkaan onnettomaksi: mutta -luonnollisesti koetan minä häntä huvittaa ja -- varjella Tedin -tyhmyyksiltä, lisäsi hän nauraen. - --- Ted-raukka! Toivoisin, ettei hän olisi niin ajattelematoin, Valter, -eli että teidän hyvä isänne oli elänyt ja ohjannut häntä. - --- Et tarvitse pelätä, rakas äiti, sanoi Valter suudellen häntä -otsalle, -- tiedäthän, että olen kaksi vuotta vanhempi, ja luulen -voivani vaikuttaa häneen. - -Ruth tuli takaisin ja pian syötiin päivällinen, mutta Ted myöhästyi. -Hän ei kuitenkaan siitä välittänyt. -- Ei haittaa -- sanoi hän; hän -oli varma, että aina hän jotain saa suuhunsa. Äiti rupesi nuhtelemaan -häntä, mutta, ennenkuin hän ehti lopettaa, kuului Edvardin ääni -kyökistä, kun hän huusi palvelijoille, että hän oli aivan "tyhjä" ja -täytyi hänen saada jotain "kupuunsa". Lady Douglas sulki silmänsä ja -Valter sanoi nauraen Ruthille: -- Milloinkahan se poika unohtaa tuon -katurakkarikielensä? - -Viikko kului sangen onnellisesti, vaikka Ted saikin joka aamu Ruthin -seurassa juosta "valkoiselle veräjälle" kirjeenkantajaa vastaan sillä -välin, kun Valter istui pesän paisteensa runoja lukien. -- Tedhän -se oli, joka voi Ruthin meren rannalle, kun se raivoten myrskysi, -ja Tedhän se todellisuudessa piti huolta hänestä, vaikka Valter -kuvitteli mielessään, että ilman hänen ritarillista suojelustaan olisi -Ruthille voinut mitä hyvään tapahtua. Ulkona, raittiissa pakkasilmassa -oleskeleminen oli tuonut ruusut hänen poskilleen, ja hän näytti sangen -reippaalta joulupäivänä astuskellessaan Tedin kanssa kirkkoon. Hän -olikin ulkona Tedin seurassa aivan toisenlainen, kuin vierashuoneessa -Lady Douglaan ja Valterin seurassa. - -Uhkuva elonvoima sai heidät suorittamaan suuren osan kirkkomatkasta -juosten ja hyppien. Loppumatkalla tulivat he kuitenkin vakavammiksi ja -alkoivat keskustella. - --- Eikö sinustakin ole paljon hauskempi kävellä? -- kysyi Ruth. - --- Minä puolestani, sanoi Ted, vihaan vaunua, paitsi silloin, kun saan -ajaa, mutta tuo kuski-hupsu antaa minun pitää ohjaksia vaan ylämäissä. - -Muistaessaan jysäyksen kiveen, ei Ruth voinut sanoa, että kuski teki -siinä tyhmästi, ja hän vaihtoi puheenainetta. - --- Tunnetko itsesi aina joulupäivänä onnelliseksi, Ted? - -Ted vihelsi pienen pätkän, sitten hän sanoi: -- No niin, Ruth, jos -totuuden sanon, niin en pidä juuri erityisesti joulusta! En ole sitä -sanonut ennen kenellekään. -- Ja taas vihelsi hän saman säkeen. - -Ruth hämmästyi niin, ettei hän aluksi voinut kysyä syytä noin -odottamattomaan mielipiteeseen. Ujosti ja ihmetellen sai hän vihdoin -sanotuksi: -- Oi, Ted! Etkö voisi sanoa, miksi et siitä pidä? - --- Niin, näetkös, en välitä, vaikka sanonkin sinulle, mitä en -kenellekään vielä ole sanonut. Tiedän, ettei ole oikein, että siitä -puhun, mutta aina siitä saakka, kun isä kuoli, ei äiti ole sallinut -hänelle toivotettavan "iloista joulua," -- niin että se päivä on tullut -meille surupäiväksi. - --- Mutta, Ted, minä olen kuullut, ja uskon sen olevan totta, että mitä -surun syitä ihmisillä lieneekin, on joulu-ilo niin paljon erilaisempi -ja korkeampi kaikkia muita, että -- pelkään, etten voi lausua oikein -ajatustani, Ted; mutta minusta sinun pitäisi ymmärtää, kun olet niin -paljon vanhempi minua ja tiedät niin paljon enemmän. - --- Toivoisin vaan tietäväni yhtä paljon kuin sinä! -- sanoi hän -avosydämisesti. -- Valter ja äiti luulevat, etten välitä siitä, mitä -kirjoissa puhutaan, en hyvästä, enkä mistään, mutta todellisuudessa -teen sen, Ruth. Ei aina, mutta hyvin usein. Toivoisin, että opettaisit -minua. Kuka sinua on opettanut? - -Ruth hymyili ajatellessaan, että hän muka tietäisi enemmän, kuin Ted. --- Älä usko, että minä voin sinua opettaa, sanoi hän ja lisäsi hiljaa: --- mutta luulen, että Jumala on opettanut minua pitämään joulusta. - -Kun ei Ted sanonut mitään jatkoi hän säteilevin silmin: -- -"Luonnollisesti tiesin jo aivan pienenä päivän merkityksen, mutta en -ajatellut sen tuloa koskaan ennen, kuten nyt, olen niin odottanut tuota -kaunista hymniä: Kuule, enkel'-laulu kaikuu." - --- Mutta Jumala ei opeta kaikkia, Ruth, sanoi Ted surullisesti. - --- Luulen, että hän sen tekee. Hän rakastaa kaikkia, Ted, mutta he eivät -aina tahdo oppia. - --- Minä olen varmaan sellainen, Ruth, joka ei tahdo oppia. - --- Oi, älä sano niin! -- vastasi hän vakavasti; tulet varmaan tänään -iloitsemaan joulusta kirkossa! Oi, niin, miten täynnä kirkko onkaan -tänään! Eikö olekin? Olin unohtanut sen, niin, tänään täytyy kaikkien -olla onnellisia! - --- Toivoisin olevani enemmän sinun kultaisesi, Ruth. - -Urkujen ensimäiset säveleet kiirehtivät heidän askeleitaan. Takaisin -tullessa ei puhuttu enää siitä asiasta, mutta Ruth oli huomannut, että -Ted oli kirkossa paljon vakavampi ja hiljaisempi, kuin edellisenä -sunnuntaina. - - - - -KAHDEKSAS LUKU. - -Retkiä. - - --- Rakas Ruth, haluttaisiko sinua tänään tulla ajelemaan Valterin ja -minun seurassa? Aijomme vieraisille muutaman peninkulman päähän ja -viivymme siellä hetkisen. - --- Meneekö Edvard, lady Douglas? - --- Ei, sanoi hän hymyillen, -- -- eikä sinun siis tarvitse pelätä. Tee, -kuten tahdot. - --- Kiitos! Luulen, että jään mieluummin kotiin. - --- Ja minä, sanoi lady Douglas, -- koetan toimittaa Edvardin johonkin -pitemmälle kävelyretkelle, jotta voit olla rauhassa. - -Lady Douglas poistui ennenkuin Ruth ehti selittää, että hän jäi kotiin -etupäässä sentähden, että Tedkin jäi. Vaunu oli tuskin lähtenyt, kuin -tuo paneteltu Ted syöksyi huoneeseen huutaen: -- Hei, Ruth, mikä -hauska tyttö sinä oletkaan! Tiesin sinun olevan täällä. Olen iloinen, -ettet lähtenyt tuolle kymmenen peninkulman [Englannin penik. = 1,6 km] -matkalle saadaksesi istua puoli tuntia tuolin syrjällä ja kuunnella -äidin kertovan, kuinka hänen poikansa ovat edistyneet ja kasvaneet ja -vastata kysymyksiin, kuinka monta poikaa teidän koulussa on, ja millä -luokalla olet. Minä vihaan sellaista. Kerran lupasin äidin kanssa -vieraisille mennessäni kirjoittaa suurilla kirjaimilla nuo tiedonannot -paperille. Ja minä teinkin sen. - --- Ted, kuinka voitkaan? - --- Niin, näetkös, se ei onnistunut, sillä Valter huomasi sen juuri kun -meidän piti astua huoneeseen -- enkä minä koskaan voi unohtaa hänen -kiukkuista naamaansa. Minua vieläkin naurattaa. Hän on luotu vetämään -vanhoja rouvia nenästä, mutta minä en ole, ja siinä se eroitus onkin. -Mutta nyt, hattu päähäsi; sinä olet hyvä tyttö, ja jollei _meidän_ -ajeluretkellämme ja _meidän_ vierailullamme ole hauskaa, niin en tiedä, -mitä huvi onkaan! - --- Mitä tarkoitat, Ted? _Meidän ajelullamme!_ Eikö äitisi ottanut -vaunua? - -Ted näytti hyvin salaperäiseltä, mutta hän sanoi vaan: -- Pukeudu nyt -ja tule katsomaan, niin saat nähdä. Ruth ei voinut vastustaa Tedin -houkutusta. Muutaman minuutin kuluttua oli hän valmis ja meni uteliaana -ulos. Hän hätkähti nähdessään Tedin pitelevän pienen avonaisen vaunun -eteen valjastettua karkeaa ja väkevän näköistä ponia. Hän näki ne ensi -kerran. -- No, Ruth, hyppää vaunuun, huusi Ted. - -Hän kiitti. Tallirenki kysyi: -- Kuulitteko miss, että missis käski -valjastaa tämän? - -Mutta master Edvard sanoi: -- Uskallatko vastustaa minua? Minä sanon, -että äiti on luvannut minun viedä miss Leighin ajelemaan heti, kun -Taffyn polvet paranevat, ja sanoithan, että ne ovat terveet. - --- Hyvä, sir, sanoi renki, ei ole minun syyni, jos jotain tapahtuu -- -ja voitte olla varma, ettei se tänään puhdistetuksi tule. Yksi vaunu -päivässä on kylliksi -- lisäsi hän melkein vihaisesti. - --- Ei haittaa. Ruth, joudu! - --- Ehkä olisi parempi, jos jättäisimme tämän ja kävelisimme sen sijaan. - --- Vai niin, Ruth, en olisi uskonut sinun ryhtyvän puolustamaan -nenäkästä palvelijaa minua vastaan, sanoi hän matalalla äänellä. - --- Sitä en koskaan tahtoisi tehdä, sanoi Ruth, oikaisten itseänsä, ja -jos äitisi todellakin sanoi... - --- Hyvä, hyppää vaunuun, Ruth, sinä olet oikea helmi! Anna minulle -ohjakset William ja mene avaamaan valkea veräjä. - --- Se on auki, sir. - --- Sitten me menemme! Eläköön Taffy ja vapaus! Eikö ole ihanaa? - -Aluksi Ruth oli vähän peloissaan, mutta kun hän näki kuinka varovasti -Ted ajoi, ja kuinka hiljainen ja säyseä Taffy oli, tyyntyi hän. - --- Mutta minne me menemme, kysyi hän, kun he olivat päässeet ulos -valkeasta veräjästä ja kääntyivät vasemmalle. - --- Sanon sen nyt, mutta minä tahdoin hämmästyttää sinua -- menemme -tietäjän luo! - --- Tietäjän? - --- Niin -- miksei? Kuulin eilen, että Sandy Lanella on mustalaisia; on -hauska ennustuttaa niillä. Mutta en ole selvillä siitä, ilmaisemmeko -salaisuuden kotona heti, vai vasta sitten, kun ennustus toteutuu. - --- Minä luulin, etteivät mustalaisten ennustukset koskaan toteudu. - --- Ehkei aina -- mutta joskus. John kertoi, sanoi hän salaperäisesti -kuiskaten -- että kaikki mitä hänelle monta vuotta sitten ennustettiin, -on toteutunut. - --- Toteutuiko? Mutta sitä saa ehkä odottaa kuolemaansa saakka. Mutta -eivätkö ne sano, kuinka kauan elää? - --- En ajatellut odottamista. Noo, siinä tapauksessa ehkä kerromme; -mutta saadaanhan kuulla ensin, mitä ennustavatkin. - --- Toivoisin, ettet ollenkaan antaisi ennustaa, Ted. En siitä oikein -pidä. - --- Viis siitä! -- Eikö tämä ole Sandy Lanen tie? Olen vaan kerran ollut -täällä, ja olen sen unohtanut. - --- En tiedä varmaan, se näyttää hirveästi kapealta. Eikö olisi paras -valita joku muu tie? Tässä ei pääse ohi, jos joku tulee vastaan. - --- Etkö luule minun näkevän aitojen yli, eikä täällä kulje muita, kun -joku kärryillä. - --- Mutta minä olen aivan varma, ettemme pääsisi kärryjenkään ohi. - --- Ehkei juuri tässä, mutta veräjien kohdalla on leveämpää -- ja niiden -täytyy antaa tietä vaunuille. - -Ruth katsoi parhaaksi olla vaiti. - --- Ehkä ne ovat menneet tiehensä, nehän muuttavat usein paikkaa, kuten -tiedät. - --- Niin kyllä, mutta eilen ne vielä olivat, -- ne ovat varmaankin -etäämmällä. - -Mutta mustalaisia ei näkynyt. - --- Sanoitko, että he olivat täällä eilen, Ted? Siinä tapauksessa -näkisimme heidän tuliensa jätteitä. - --- No, en minä nyt ole ihan varma. Niin minä kuulin Johnin sanoneen, -mutta lienen erehtynyt. Jatkakaamme matkaa. - --- Eikö se ollut sadepisara, sanoi Ruth samassa. -- Varmaan -- taas! - --- Se oli harmillista! Todellakin tulee sade. Meidän täytyy kääntyä -takaisin, Ruth. - --- Leveämmällä paikalla; tässä on liian ahdasta. - --- Katsotaan onko tässä liian kapeaa. - --- Ei, tässä ei voi kääntää, Ted! Aja vähän tuonnemmaksi, siellä on -veräjä. - --- Minä sanon, että tässä on aivan tarpeeksi tilaa, kuinka voit olla -niin itsepäinen. Eteenpäin, Taffy! - --- Varo! Me joudumme ojaan. - -Raus! Raus! - --- Mitä _tämä_ on, Ted? - -Raus! - --- Kuule! Vaunu on varmaan rikki. - --- Ei hätää! Pääsimmehän ympäri. -- Enkö sanonut, että tässä on tilaa -kylliksi? - --- Toivoisin, että tarkastaisit, miten vaunun kävi. - --- Noh, pidä ohjaksista. -- Hän hyppäsi alas ja kurkisti hiukan -vaunujen alle sanoen: - --- En näe mitään olevan rikki. Kaikki on kuten pitääkin. Harmillista! -Nyt sade lakkasi, olisi sopinut mennä katsomaan mustalaisia. Kerrassaan -kiusallista! - --- Eikö mitä! -- sanoi Ruth, joka pelkäsi toista vaarallista käännöstä. --- Luulen, ettemme olisi heitä nähneet, ja on jo aika mennä kotiin. - --- Mahtoiko vaunu todellakin vikaantua, Ruth? sanoi hän epäilevästi, -- -Ajetaan hiljaa, ehkä siellä on joku tärkeä osa rikki. Mutta älä sano -mitään äidille ja Valterille siitä. - --- Mutta ehkä, Ted; se voi olla vaarallinen käyttää. Eikö olisi paras -tarkastaa sitä? - --- Noh, sano sitten, jos haluttaa, en tiennyt, että pidät -juoruilemisesta, sanoi hän ärtyneesti. -- Voi, kerro kaikin mokomin, -että minä rikoin vaunun, jos se sinua huvittaa! - --- Minä en koskaan juoruile, vastasi Ruth tulipunaisena. - --- Vai niin -- sangen hyvä! Nähdäänhän! - --- Sinä olet hyvin ilkeä poika, enkä minä lähde koskaan sinua kanssasi -enää, sanoi Ruth kovemmalla äänellä, mutta hillitsi samassa itsensä. -Loppumatkalla vastaili hän hyvin lyhyesti Tedin huomautuksiin. - -Heidän kotiin päästyään tulivat pian toisetkin, mutta Ruthin ja -Edvardin toimista ei puhuttu mitään. - -Kun Ruth iltasella vierashuoneessa luki erästä satukirjaa, ja Ted oli -jossain ulkona, kuuli hän Valterin sanovan: -- Toivon, että huomenna on -kaunis ilma, äiti. Tahtoisin viedä Sinut Sedburyyn ponivaunuilla. - --- Luulin, ettei Taffya voisi käyttää. - --- Kyllä, William sanoi eilen, että sen polvet ovat aivan terveet, ja -minun tekisi mieleni näyttää sinulle, kuinka paljon olen edistynyt -ajamisen taidossa. - --- No niin, poikani, jos tahdot, ja jos ei ilma ole liian kylmä minulle. - -Ruthin oli paha olla. Mutta luonnollisesti hän ei voinut sanoa mitään -Tedin salaviittausten tähden. Hän ei kuitenkaan voinut lukea, ajatukset -työskentelivät. - --- Olen iloinen, ettei täällä ole niinkään vaikea olla hyvä, kuin -luulin! Luulen, etten ole tehnyt vielä mitään sopimatointa. Mutta Ted -en tahtoisi olla. Minun mielestäni hänen olisi pitänyt kertoa se, -mutta sehän on hänen asiansa, eikä minun. Olisin kertonut sen, koska -he aikovat huomenna sillä matkustaa, jos hän ei olisi ollut niin paha, -mutta nyt hän luulisi, että tahdon kielitellä, ja sitä en tee! Mutta -olen iloinen, ettei se ole minun asiani! -- Ja hän luki kirjaansa -edelleen. - -Oi Ruth! Älä sekoita ylpeyttä ja rehellisyyttä toisiinsa. -- Saat ehkä -katua liian myöhään. - -Kun Ted tuli sisään, ruvettiin keskustelemaan kemuista, jotka lady -Douglas aikoi panna toimeen muutamille koululapsille. Valter oli -kuullut eräästä huvittelutavasta, jota sanottiin "postikonttooriksi", -ja hän sanoi, että oli eräitä siihen kuuluvia tarpeita mentävä hakemaan -Sedburystä. Ruth oli pahoillaan, etteivät he sanoneet Tedille menevänsä -ponivaunulla. - -Seuraavana iltapäivänä pyysi Ted Ruthia mukanaan Sedburyyn hakemaan -Valterille postikonttooriin tarvittavia esineitä, Ruth suostui -mielellään, sillä ilma oli erittäin kaunis. - -Heidän lähtiessään sanoi lady Douglas: -- Tapaatte siellä ehkä Valterin -ja minunkin, mutta älkää meistä välittäkö, tulkaa takaisin, milloin -tahdotte. - --- En tiennyt, että äiti tulisi sinne tänään, sanoi Ted heidän -kävellessään, -- mutta eihän se muuta asiaa. Olen varma, että kävelet -mieluummin, kuin istut umpinaisessa vaunussa, minä ainakin teen sen. - -Ruth oli vaiti ja Ted alkoi innokkaasti kertoa, mitä he tuolta -pikkukaupungista ostaisivat, eikä hän ollenkaan huomannut, että Ruthin -ajatukset harhailivat muualla. - -Kun he tulivat sille paikalle, missä jalkapolku yhdistyi maantiehen, -seisahtuivat he kuunnellen. - --- Joku tulee mäkeä ales hirveätä vauhtia, huudahti Ted. - -Ruth kalpeni. - --- Kuule! -- sanoi Ted, -- se tulee yhä nopeammin! Etkö kuule huutoa? -Pian se tulee näkyviin. Tällä puolella olet turvassa, Ruth, mutta minä -menen portaan yli, ehkä voin pysähdyttää sen. - --- Oi, älä mene! Hyvä Ted, älä mene! Mitä sinä voit? Oi, sinä voit -menettää henkesi. - -Ted aikoi astua ojan yli vievälle portaalle, mutta se oli myöhäistä. -Jotain kiiti ohi, mitähän se oli? Ted syöksyi mielettömänä portaan yli -ja mäkeä alas huutaen: -- äiti! äiti! Valter! - -Ruth peitti kasvonsa käsillään. Mutta kuule! Äkkiä lakkaa rätinä. -Oi, pysähtyikö se? Ruth juoksi portaalle. Pysähdys kesti vaan -silmänräpäyksen -- eteenpäin riennetään taas, mutta hitaammin, mikähän -siihen lie syynä? Hän näkee vaunun heiluvan puolelta toiselle ja -hidastuttavan ponin kulkua, hän näkee, että pyörä on rikki, mutta -huomatessaan, että se on tyhjä, pöyristyttää häntä, eikä hän voi -paikalta liikahtaa. Vaunu pirstautuu askel askeleelta, mutta missä -ovat _he_? Silmät etsivät koneellisesti jotain. Tuossa on tumma pilkku -tiellä, se on pyörä. Mutta mikä tuo on? Kuka se on? Ted rientää, kuin -lentäen eteenpäin, ja hän kuulee hänen huutonsa. Mutta tuo liikkumaton, -musta kasa! Hän hyppää tielle ja rientää, -- ei huutaen -- hänen -säikähdyksensä on liian suuri. Eikö hän nyt sitä saavutakaan? Tuossa -näkyy se. Vihdoinkin on hän jo lähellä. Äkkiä huomaa hän, että Edvard -ja lady Douglas siinä ovat kumartuneena Valterin yli. Hän se siis oli --- onko hän kuollut? Kasvot ovat hyvin kalpeat, silmät kiinni eikä hän -liikahda. - --- Juokse, Ruth, tuonne tupaan hankkimaan vettä ja apua! - -Edvard hänet lähetti. Lady Douglas istui maassa ja piteli -haavoittunutta päätä sylissään. Säikähdys oli huumannut hänet, hän ei -tuntenut kipua, vaikka kasvot olivat täynnä verinaarmuja. Ruth koetti -juosta, mutta jalat tuntuivat liikkuvan kuin unessa, ja tupa oli niin -kaukana. Mutta apua tuli -- kaksi miestä ja vaimo tulivat juosten. -He olivat kuulleet huudon. -- Kuka se on? -- kysyivät he nähdessään -Ruthin. -- Mitä on tapahtunut? Onko joku vahingoittunut? - --- Sir Valter Douglas -- hän on kuollut -- ei maksa vaivaa -- mutta, -oi, tuokaa vettä! - --- Menkää te, sanoi vaimo toisille, -- ja tuokaa nuori herra meille, -minä hankin vettä ja lähetän Sallyn hakemaan lääkäriä. Tulkaa kanssani, -rakas lapsi, sanoi hän Ruthille, ette voi itse käydä, tarttukaa -käsivarteeni. - --- Ei, minun täytyy mennä hänen luokseen! Ette tiedä, se oli minun -syyni, ja hän on kuollut, tiedän, että hän on kuollut! Oi, hakekaa pian -vettä ja antakaa minun viedä sitä hänelle! -- Jospa hän vaan avaisi -silmänsä! - --- Lapsi-raukka! Minun täytyy kantaa teitä. Kas niin, älkää nyt olko -niin hädissänne, rakkaani! Hän kyllä siitä virkoaa, hän on varmaan vaan -pyörtynyt. - -Ystävällinen vaimo kantoi Ruthin huoneeseen. Hän jaksoi tuskin seisoa, -mutta hän huusi: -- Minun täytyy viedä vettä! Minun täytyy -- minun -täytyy! Ted sanoi! - --- Kyllä, kyllä ystäväiseni, odottakaa yksi minuutti, että noudan sitä. - -Hän jäi yksin eikä vaimo tullut takaisin. Hän kuuli hänen menevän oven -ohi, mutta hän oli liian heikko voidakseen lähteä hänen jälkeensä. -Hän ainoastaan istui ja odotti. Hetken kuluttua kuuli hän useiden -tulijain askelia. Hän ei voinut mennä heitä vastaan, vaan hiipi -erääseen nurkkaan, josta hän voi nähdä heidät ja istuutui lattialle. -Hän kuuli nyyhkimistä. Oi, jospa se olisi ollut Valter! Mutta ei, hän -makasi kahden miehen käsivarsilla yhtä kalpeana kuin siellä maantiellä. -Hänen äitinsä itki. Ruth peitti kasvonsa käsillään, mutta hän tiesi -kaikki mitä tapahtui. Hän tiesi, että he kantoivat hänet yläkertaan ja -nostivat sänkyyn, hän kuuli raskaat askeleet, miesten poistuessa, mutta -hän ei liikahtanut. Lyhyt talvipäivä oli loppumaisillaan, mutta yhä -istui hän siellä hämärässä yksin. Kaikki olivat siellä ylhäällä -- lady -Douglas, Edvard ja vaimo -- hän kuuli heidän siellä liikkuvan väliin. - -Yht'äkkiä kuuli hän Edvardin tulevan alas ja hän ryntäsi ylös ensi -kerran. - --- Elääkö hän? -- kysyi hän arasti? Onko hän parempi? Oi, sano! - --- Kyllä, hän elää, mutta hän ei ole avannut silmiään. Voi, milloin -lääkäri tullee? - -Ruth tunsi tuskin tuota syvää, pidätettyä ääntä. -- En tiennyt sinun -olevan täällä, lisäsi Ted, -- tulin hakemaan sinua, Ruth. Hetken -perästä sanoi hän: - --- Tiesitkö, että he aikoivat ajaa tässä vaunussa? - -Hän myönsi tuskin kuuluvasti. - --- Oi, Ruth, miksi et sanonut, että se oli rikki? - --- Sinähän kielsit, Ted. - --- Kielsinkö? Niin, nyt muistan -- se oli siis minun syyni! -- Ja hän -peitti käsillään kasvonsa. - -Kavioiden kopse havahdutti heidät, ja Ted huudahti: -- Voi, lääkäri -tulee vihdoinkin -- Jumalan kiitos! - -Lääkäri tuli huoneeseen ja Ted saattoi hänet sanaakaan lausumatta -yläkertaan. Ruth jäi taas yksin. Hän ei voinut vielä oikein ajatella --- ei ollut vielä varma, oliko syy hänen vai Tedin. Mutta hän rukoili -vakavasti Valterin puolesta. Ja sitten tuli kyynelten vuoro. Samassa -tuli lääkäri alas. Hän hypähti seisaalleen. - --- Voi, paraneeko Valter? Sanokaa, olkaa hyvä! - --- Toivotaan, sanoi hän, -- hän on virvonnut tainnoksesta, mutta hänen -täytyy jäädä tänne yöksi ja ehkä huomiseksi. Sinun täytyy mennä kotiin, -lapsi -- lisäsi hän, pannen kätensä hänen olalleen, -- lähetän vaunun, -ja sinun täytyy palata Beachfieldiin. - --- Ei, antakaa minun olla täällä! Istun täällä hiljaa, jos vaan saan. - --- Ei, ei, tyttäreni, voisit tulla sairaaksi, eikä se sovi -- hän -katsoi Ruthin silmiin. - --- Koetan olla kiltti, jos minun täytyy mennä, sanoi hän. - --- Sinä olet hyvä lapsi! Aamulla aikaisin voit tulla ja ottaa mukaasi -mitä Valter tarvitsee. Olen varma, että hän on mielissään tietäissään -tuollaisen pienen vartijan olevan läheisyydessään. - -Ruth oli vaiti. - --- Ted jää tänne, jatkoi tohtori, hän on tarpeellinen, sillä lady -Douglas ei jaksa paljoa. - --- Eihän hän ole haavoittunut, vai? - --- Ei paljon toivoakseni, mutta töyttäys oli hyvin ankara. Luulen hänen -pudonneen pensastoon, mutta sir Valter-raukka lienee pudonnut pää -edellä kovaan tiehen. - -Ruthia pöyristytti. - --- Kas niin, kas niin! Älkäämme puhuko siitä, huomenna on hän jo -parempi ja ylihuomenna voi hän jo kiittää sinua ja toisia. Tohtori -ratsasti pois, Beachfieldiin päin. - -Vaunua odotellessaan Ruth mietiskeli tuota hirveätä tapausta. Hän -huomasi, että hänen ylpeytensä oli ollut kaiken syynä. Silloin hän -kiitti Jumalaa, ettei Valter ollut kuollut hänen rikoksensa, hänen -suuren rikoksensa tähden. Ja muistaessaan sen anteeksiantamuksen ja -rakkauden, joka ei koskaan lopu, sanoi hän sydämensä syvyydestä: -- -Oi, Jumala! Anna suuri syntini anteeksi ja tee minut nöyräksi Jesuksen -tähden. - -Ennenkuin hän lähti kotiin, tarjosi ystävällinen vaimo hänelle teetä -ja koetti lohduttaa tyttöraukkaa. Mutta kauhunsekainen ilme oli jo -kasvoilta kadonnut ja taivainen rauha antoi hänelle levollisen unen -noissa tyhjissä huoneissa. Hän tiesi että Jesus vielä rakasti häntä, ja -tämänkin surullisen tapauksen kautta tahtoi tehdä häntä nöyremmäksi ja -valppaammaksi itsensä suhteen. - - - - -YHDEKSÄS LUKU. - -Tunnustus. - - -Lähes viikko kului, ennenkuin Valter voi palata kotiin. Tänä -surullisena aikana täytyi Ruthin olla paljon yksin. Hänellä ei ollut -tilaa tuvassa, sillä sen omistajienkin täytyi olla naapurissa. Lady -Douglas ajatteli lähettää hänet miss Longin luo, mutta Ruth pyysi -niin hartaasti saada tehdä, mitä tarvittiin ja juosta asioilla -Beachfieldissä, että se aije raukesi. Ted kävi joka päivä kotona, -mutta Valter ei voinut olla kauan ilman häntä. Onnettomuuden jälestä -oli Ted jättänyt kaikki elkeensä, ja koetti hoitaa sairasta sekä -säästää äitinsä vaivoja niin, että oli vaikea tuntea häntä entiseksi -räyhääväksi ja ajattelemattomaksi Tediksi. - -Tällä ajalla kirjoitti Ruth miss Longille pitkän kirjeen kertoen -hänelle niin hyvin, kuin hän osasi koko tapauksen ja ilmaisten -syyllisen, ja kysyi, oliko hänen tunnustettava syyllisyytensä lady -Douglaalle ja Valterille. Pian sai hän hyvin ystävällisen vastauksen, -jonka tuloksena oli pitkä keskustelu Tedin kanssa, kun tämä tuli -Ruthille ilmoittamaan, että Valter oli paljon parempi ja saisi muuttaa -kotiin seuraavana päivänä, sekä että Ruth saisi mennä hetkiseksi hänen -luokseen. - --- Mutta älä puhu sanaakaan hänelle siitä päivästä, Ruth, lisäsi hän, -se voisi vahingoittaa häntä. - --- Toivoisin, että kertoisit sen äidillesi, Ted, vastasi hän, että -rikoimme vaunun, tarkoitan. - --- Ei hyödytä nyt, Ruth; luulen, ettemme tee sitä toistamiseen. - --- Ei, mutta minusta se olisi oikein, ja olen varma, että sinunkin -olisi hauskempi jälkeenpäin. Tiedän, että tahdot sen mieluummin sanoa -itse, muussa tapauksessa olisin minä tarjoutunut. - --- Niin, luonnollisesti se oli minun syyni. - --- Vaunun rikkoutuminen oli sinun syysi, mutta se oli pieni asia -verrattuna siihen, etten edes sinulle sanonut, että he aikoivat lähteä -sillä ajelemaan. Onnettomuus oli kokonaan minun syyni, Ted. Älä -koetakaan saada minua ajattelemaan muuta. - --- Minä en voi käsittää oikein, miksi et sanonut sitä, Ruth. - --- Oi, Ted, en voi ajatella, kuinka paha silloin olin. -- Kyyneleet -tulivat hänen silmiinsä. -- En tahtonut puhua, kun sanoit minun -haluavan kielitellä -- se oli ylpeyttä kaikki. - --- Hyvä, sanoi hän ystävällisesti, nyt huomaan oman syyllisyyteni -selvästi. Oi, Ruth, ajattele, että Valter olisi kuollut! - --- Se olisi todella ollut kauhea rangaistus! Kuinka Jumala on hyvä, -Ted! Nyt sen huomaan selvemmin, kuin koskaan ennen. - -Ted ei heti vastannut. Sitten hän sanoi äkkiä: - --- Eikö olisi paras kiitollisuuden osoitus hänelle, jos koettaisi -tulla paremmaksi? Minä koetan olla kiusoittelematta Valteria tyhmällä -huolimattomuudellani. Jospa tietäisit, kuinka kärsivällinen ja -lempeä hän on nyt sairaana. Luulen, että koetan hänen tähtensä tulla -gentlemanniksi, kuten hän sanoo, -- ja tuo tavatoin ajatus pani Tedin -hymyilemään. - -He lähtivät yhdessä Valterin luo. Ruthia värisytti heidän astuessaan -kapeita portaita. Olisivatko hänen kasvonsa yhtä kalpeat, kuin viimeksi -nähdessä? Huone oli jotenkin pimeä. Hän istui sängyssä, Ruthin mielestä -melkein yhtä kalpeana, mutta hänen silmänsä olivat nyt auki, ja -hymyillen ojensi hän kättänsä ja sanoi väsyneellä äänellä: - --- Mitä ajatteletkaan minusta, Ruth, kun pilaan sinun vierailusi tällä -tavalla? - -Ruth-raukka! Mitä hän osasi vastata! Hän toivoi saada tunnustaa hänelle -kaikki ja pyytää anteeksi, mutta hän muisti Tedin varoituksen. Ja -tuskin voi huomata hänen sisällistä taisteluaan, kun hän hätäisesti -sanoi: -- Olen iloinen, että paranet. - --- Huomenna tulemme kotiin jos Jumala suo, sanoi lady Douglas. -- -Laitathan kaikki kuntoon meitä varten, hyvä Ruth? - -Ruth ei vastannut, eikä huomannut, kuinka kalpealta ja surkastuneelta -lady Douglas näytti, sillä hänellä oli täysi työ pidättää itkuaan. Ja -hän oli oikein iloinen, kun Edvard taas saattoi hänet alas, sillä tuo -heikko ääni, kalpeat kasvot ja huoneessa oleva puoli hämärä vaivasivat -häntä. - -Seuraavana päivänä muutettiin onnellisesti Beachfieldiin, ja Ruth oli -seuraavan viikon melkein aina Valterin huoneessa lukien ääneensä ja -huvittaen häntä parhaan kykynsä mukaan. - -Eräänä iltana, kun he kaikki olivat kokoontuneet sinne, ja toiset -luulivat hänen nukahtaneen, sanoi hän yht'äkkiä: - --- En voi käsittää, kuinka se pyörä meni rikki, äiti, Taffy ei sitä -kumminkaan mihinkään loukannut. - -Ruth ei voinut enää pidättää itseään. Hän heittäytyi polvilleen sängyn -viereen ja huudahti: -- Oi, Valter, oi lady Douglas! Voitteko antaa -minulle anteeksi? Se oli minun syyni! - --- Mitä nyt, Ted? Mitä tämä merkitsee? -- sanoi lady Douglas. Eilen -sanoit, että olit rikkonut vaunun ja kieltänyt Ruthin kertomasta sitä. -Mitä hän nyt tarkoittaa? - --- Ei, ei, sanoi Ruth, -- hän ei tiennyt, että aioitte mennä ajelemaan, -mutta minä tiesin. Se oli aivan minun syyni, ja minä olen toivonut -saavani pyytää sinulta anteeksi, mutta ethän sinä voi, Valter -- ei, -olen varma, ettet voi! - -Mutta Valter kohotti hänen päätänsä ja suuteli häntä otsalle. - -Pian kerrottiin tarkoin koko tapaus. Lady Douglas oli liian kiitollinen -poikansa parantamisesta voidakseen olla vihainen rikollisille. Vihdoin -Ted kysyi: - --- Mikä pelästytti Taffyn? - --- Se kulki aluksi hyvin, sanoi Valter, ja luulen, että minussa -lopultakin on suurin syy. Me tulimme erään mustalaisleirin ohi -- -- -- - --- Lyönpä vetoa, että ne olivat juuri samat, joita me etsimme Sandy -Lanessa, keskeytti Ted. - --- No, niin, tiedät, että Taffy vihaa kaikkea, mitä se ei ole ennen -nähnyt eikä ymmärrä. Se rupesi arastelemaan, ja jos minä olisin -taluttanut sitä tyynesti, olisi kaikki käynyt hyvin, mutta minun piti -välttämättömästi näyttää äidille, kuinka hyvin minä osaan ohjata sitä, -ja niin minä sitä pakotin ruoskalla. Mutta säikähdys ja piiska saivat -sen alkuun. Olimme juuri mäen harjalla, ja -- lopun tiedät. Mutta mihin -Taffy on joutunut, äiti? - --- Taffylla ei ole mitään hätää, sanoi Ted, -- se pysähtyi pian. Se ei -ole mikään pahaluontoinen, sen vaikutti varmaan pelästys. Vaunu, eli -ainakin suurin osa siitä, jäi pieninä paloina maantielle, kuten voit -arvatakin. - --- Miten olet menetellyt koululasten suhteen, kysyi Valter pienen -vaitiolon perästä. - --- Olen lykännyt juhlan tuonnemmaksi. - --- Mutta sehän tulee ennen Ruthin lähtöä, eikö niin, äiti? - --- Jos niin tahdot, mutta meidän täytyy sitä viivyttää niin paljon, -kuin voimme sinun tähtesi. - --- Älkää minua ajatelko. Jos en jaksa olla joukossa, niin voinhan -sen aikaa oleskella yksin yläkerrassa. Pidetään se ennen, kuin Ruth -matkustaa, jos ei äiti vastusta. - --- Odottaako miss Long sinua koulun avauspäivänä, Ruth? - --- Lupasin tulla siksi. Siihen on viikko ensi keskiviikosta. - --- Silloin määräät ehkä tiistain, äiti, minulla on siihen hyvää aikaa -vahvistua. - -Niin päätettiin. Ja viikko kului kaikenmoisessa puuhassa niin nopeasti, -että Ruth oikein ihmetteli. - -Hänestä oli kovin hauskaa tavata miss Longia, Alicea ja Lizzietä, mutta -ikävä oli jättää Edvard ja Valter. Hän ei tiennyt oikein, kuka häntä -nyt enimmän miellytti. Alice oli kirjoittanut hänelle ja kertonut, että -Pollyn kirjarahat olivat kerätyt, ja että hän Debyn kanssa oli vienyt -Johanneksen evankeliumin, jonka miss Long oli Pollyn toivomuksesta -ostanut hänelle. Polly oli ollut kovin iloinen lahjasta. Hän lisäsi, -että miss Long epäili Pollyn isän elävän entistä pahemmin, mutta mitä -hän oli tehnyt, sitä ei Alice tiennyt. Kaikkia näitä Ruth ajatteli -tiistaiaamuna pukeutuessaan. - -Koko päivä käytettiin juhlan valmistuspuuhiin. Valter oli mukana -antamassa määräyksiään Ruthille ja veljelleen. Lady Douglas toimitti -joka talvi juhlan koululapsille. Edellisenä talvena oli suuri -joulukuusi tuottanut suurimman hauskuuden, tällä kertaa vaihdettiin se -postikonttooriin, jonka Valter tahtoi itse järjestää. - -Neljän tienoissa menivät pienet ystävämme palvelusväen huoneeseen -tarkastamaan, oliko kaikki kunnossa vieraita varten. He laskivat -kolmella kapealla, valkoisella liinalla päällystetyllä pöydällä -olevat astiat, riittivätkö ne noille neljällekymmenelle kutsutulle. -Tuntui uskomattomalta, että neljäkymmentä lasta voisi tehdä lopun -noista voileipä- ja kaakkuvuorista, sekä höyryävien teekattiloiden -sisällyksistä. Ted ja Ruth saivat kahden jäädä ottamaan vieraita -vastaan. Pian kuulivat he kaukaa hiljaista hyminää, joka vähitellen -selveni niin, että siinä voi eroittaa erään tunnetun koululaulun -sanat. Muutaman minuutin kuluttaa marssi tuo pieni seurue tyyneesti -ja hyvässä järjestyksessä opettajattarensa seurassa huoneeseen. Ne -olivat enimmäkseen tyttöjä, joukossa joku aivan pieni poika, eikä Ruth -ollut mielestään koskaan nähnyt niin puhtaita talonpoikaislapsia. -Neljännestunnin kuluttua olivat kaikki ahkerassa toimessa tehden kukin -parastaan pienentääkseen noita syötävistä aineista muodostettuja -pyramiideja ja tyhjentäen suuria teekattiloita. Ted riensi kertomaan -Valterille olevansa varma, että niillä oli hauskaa, sillä ne nauroivat -kaikelle, mitä hän sanoi, olipa se sitten naurettavaa tahi ei. Lapset -eivät tarvitse paljoakaan ennenkuin heillä on kylliksi naurun aihetta, -mutta tällä kertaa oli Tedillä loppumaton varasto sukkeluuksia. Ja -vaikka ne eivät olleet niin suuriarvoisia, että niitä tässä kannattaisi -kertoa, voimme sanoa, että -- jos otamme huomioon ystävämme iän -- ne -siihen katsoen olivat kyllä täys ikäisten keksimien arvoisia. - -Hän tahtoi, että Valter olisi ottanut osaa heidän huviinsa, ja -sentähden tuli hän hänen luokseen veitikkamainen ilme kasvoillaan. - - - - -KYMMENES LUKU. - -Postikonttoori. - - -Valter! -- huudahti Ted, sinun pitäisi nähdä tahi oikeastaan kuulla -Phoebe Smithiä. Minun täytyi tulla pois saadakseni oikein nauraa. -Hän on kummallinen, pieni olento. -- Ted nauroi vielä muistellessaan -häntä, ja hänen iloisuutensa tarttui Valteriinkin. Tedin sanojen -mukaan oli hän omituinen siten, että hän luuli aina pitävänsä niiata -ja soinnuttomalla äänellään sanoa: "jos suvaitsette, sir," ja että hän -tunsi vaan _yhden_ laatusanan, jota hän vuoroon käytti laatu-, vuoroon -määrä-sanana, se oli "hirveästi". Jos kysyn, sanoi Ted, -- tahtooko -hän enemmän kaakkua, niksauttaa hän ja sanoo: "jos suvaitsette, sir," -jos hän tahtoo enemmän teetä, samoin, ja tämän on hän uudistanut -jo lukemattomia kertoja. Hän on nähtävästi oikea sutkapää, sillä -niin pian kuin minä sanon hänelle jotain, lakkaavat toiset syömästä -ja kuuntelevat. Mutta hänen vakava naamansa ja silmissä oleva -veitikkamainen katse se naurattaa. - --- Sinun täytyy vähitellen tehdä meidät tuttaviksi. Mutta miksi et -koeta toisten ominaisuuksia saada selville. - --- Hän huvittaa minua enimmän. Hän on kummallinen pieni kapine, ja -yhtä ruma, kuin omituinen. Kun kysyin, mitä hän piti teestä, pani hän -pois kupin, nousi seisomaan, niiasi ja sanoi: "Se on hirveän kuumaa, -jos suvaitsette sir." -- "Pitäisitkö enemmän kylmästä vedestä?" -- -kysyin. Hän koetti sanoa "ei", mutta tulikin: "jos suvaitsette, sir." -Ja kun kaasin hänelle vettä ja kysyin, oliko se hyvää, sanoi hän: "se -on hirveän kylmää, jos suvaitsette, sir." -- "Ottaisitko mieluummin -haaleaa?" -- Sama vastaus, ja minä toin sitä hänelle. - --- Ted, sinun ei olisi pitänyt, sitä hän ei voinut tarkoittaa. - --- En tiedä, tarkoittiko hän, vai ei, mutta hän sai sitä -- mutta nyt -on minun mentävä katsomaan, miten ne siellä voivat. - --- Mitä Ruth tekee? - --- Hän koettaa parastaan omalla, hiljaisella tavallaan. Luulenpa, että -hän on valinnut kaikki ujoimmat joukosta, siellä on eräs pieni, hauska -olento, jolla on pitkät, valkoiset kiharat... mutta minun täytyy nyt -mennä, saat pian nähdä ne kaikki. - --- No, niin, neuvoisin sinua seuraamaan Ruthin esimerkkiä ja antamaan -miss Phoeben hoitaa itsensä, hän ei ole ujo. - --- Ei, mutta hän on mitä hauskin pikku tyttö. -- Ja Ted poistui. - -Hetken perästä kutsuttiin koko seurue vierashuoneeseen. He tulivat -sinne katsellen pelästyneinä ympärilleen ja miettien, mitä heille -siellä tehtäisiin. Kaikista peloittavimmalta näytti huoneen yhdessä -nurkassa oleva pieni, valkoinen teltti. -- Mikä tuo on? Missä on -sir Valter? Luulin, että tulimme katsomaan häntä. -- Tällaisia -kuiskauksia kuului joukosta. Silloin Ted huusi miehekkäällä äänellä: --- Lapset, tämä on postikonttoori, ja mikä hauskinta -- se on paras -postikonttoori, minkä koskaan olette nähneet, sillä jokainen saa sieltä -juuri sellaisen kirjeen, kuin tarvitsee. Hän lisäsi matalammalla -äänellä: -- Phoebe Smith, se on hirveän hyvä postikonttoori, toivon, -että saat hirveän hyvän kirjeen. -- Sanotaan Phoeben punastuneen ja -mumisseen: -- Jos suvaitsette, sir. -- Kuka nyt tahtoo, -- lisäsi Ted, --- mennä ensiksi hakemaan kirjettä? - -Hänen ja Ruthin ihmeeksi tarjoutui se pieni, pitkäkiharainen tyttö, -hän, joka oli niin ujo, ensiksi menemään. Hän astui rohkeasti telttiin -ja soitti pientä kelloa, mutta juoksi samassa takaisin huutaen: -- -Oi, musta mies, musta mies! Kauhu valtasi pienokaiset, mutta eräs -aikoi tuumia, että se oli varmaan naamioittu, ja eräs toinen tarjoutui -koettamaan. Hän soitti kelloa, eikä pelästynyt tuota punaiseen -päähineeseen ja vihreään takkiin puettua mustaa miestä. -- Mitä tahdot? -kysyi karkea ääni. Vähän pelon alaisesti ilmoitettiin haluttavan -kirjettä. Nimi ilmoitettiin, ja pian palasi hän suuren kirjeen -onnellisena omistajana. Se sisälsi kauniin neuloma-askin kaikenmoisine -tarpeineen ja kirjeen. Se oli todellakin ihmeellinen postikonttoori, -sillä tällä tyttösellä oli tapana tulla kouluun yllään repeytynyt -esiliina ja päässään nauhaton myssy; ja kirjeessä selitettiin, että -"yksi oikealla ajalla tehty neulanpisto säästää kymmenen." Mutta -ennenkuin tämä kirje oli luettu, palasi yksi toisensa perästä loistavin -silmin teltiltä, jokaisella mukanaan liian suuri paketti sisältääkseen -vaan kirjeen. Siinä sitä oli paperin rapinaa ja ihastushuutoja! -Vihdoin uskalsi se valkokiharainen kerran "mustan miehen" luo, eikä -hän yritystään katunut, sillä kun kirje avattiin, sisälsi se pienen -"Kristuksen ihmetyöt"-nimisen kirjan. Sen joka sivulla oli kaunis -taulu, joista yksi esitti pientä, makaavaa tyttöä, minkä vieressä -seisoi henkilö, jonka hän ymmärsi tarkoittavan Vapahtajaa, koska hänen -päänsä ympärillä oli valokehä, ja koska hän niin lempeästi ja rakkaasti -katsoi tyttöä pitäen häntä kädestä. Hänen tyytyväisyyttänsä lisäsi -se, että kirjeessä puhuttiin juuri tuosta taulusta. Kun hän ei saanut -kaikesta oikein selkoa, kysyi lady Douglas, tahtoiko hän, että se -hänelle luettaisiin, ja siinä hän huomasi, että Valter oli joku päivä -sitten näyttänyt hänelle tämän ilmoittaen sen laatineensa juuri tätä -tilaisuutta varten. Sanat kuuluvat: - - Kuin kuihtunut toivo on tyttönen, - Niin kylmä, kaamean hiljainen, - Mut Jesus hänt kätehen tarttuen - Nyt lausuvi: "nous ylös, tyttönen." - - On kylmä, kuollut mun sydämein, - Vaik lapsesi saan olla, Jesuksein. - Sä lämmitä kolkko syömeni mun, - Mä tahdon elää lapsena sun. - --- Noh, Phoebe, sanoi Ted mennen hänen luokseen, mitä sinulla sitten on? - --- Jos suvaitsette, sir, luulen, että se on elävä. Se on hirveän -- -tarkoitan _hyvin_ ruma, jos suvaitsette, sir. - -Hän nauroi. -- Miksi et käyttänyt mielisanaasi, Phoebe? - --- Jos suvaitsette, sir, se on kauhean... se on hyvin pitkä kirje. Hän -ojensi lahjan ja kirjeen hänelle. Edellinen -- hirveän suuri hämähäkki, -joka jousen avulla ponnahti laatikosta ulos -- ei häntä miellyttänyt, -mutta kirje, se hämmästytti häntä. Ted tuskin uskoi silmiään nähdessään -kolme sivullista "neuvoja hirveälle lapselle." Siinä oli selitetty syy, -miksi hän ensi kerran eläissään sai nähdä jotain todella hirveää, ja -neuvo, että hän vastaisuudessa käyttäisi sitä sanaa ainoastaan tästä -hirveästä puhuessaan. - -Tedin aluksi hämmästynyt katse muuttui hymyksi ja hän sanoi itsekseen: --- Kas, niin, Valterhan onkin sukkelampi mies, kuin olin luullutkaan. - -Luettavia kirjeitä ja ihailtavia lahjoja riitti aivan ylenmäärin. -Eräs pieni poika sai lasisoittimen ja neuvon, että hän vastaisi yhtä -lempeästi, kuin sekin. Eräs pieni tyttö sai nuken ja seuraavat rivit: - - Hollannin lapsi tekee ja laittaa, - Englannin lapsi rikkoo ja taittaa. - -Mutta meillä ei ole aikaa tehdä selkoa joka esineestä. Siinä oli -kirjoja, palloja, hyrriä, neulakoteloita, kynänteriä ja kaikellaisia -tavaroita, mutta vaan _yksi_ hämähäkki! Kun kirjeet olivat luetut -ja lahjat tarkastetut, siirryttiin jälleen teehuoneeseen leikkimään -"sokkoa", "kätken kiveä" ja viimeksi "Isoa Muftia," missä leikissä -Ted erityisesti kunnosti itseänsä. Lausuttaessa sanat "näin tekee Iso -Mufti" he hyppäsivät, loikkasivat, pyörivät ympäri, konttasivat, löivät -käsiään, nipistelivät nenäänsä, huusivat, kirkuivat ja nauroivat. -Viimeisestä täytyi antaa pantti. Kun nämä olivat lunastetut, seurasi -uudistettu laitos ruokia ja juomia -- eikä se ollut leikkiä, vaan -täyttä ja selvää totta. - -Vasta maata mennessään oli Ruthilla aikaa ajatella. Koko illan oli -hän tuntenut sisäistä iloa Valterin parantumisesta, mutta nyt hän sen -sanoiksi puki. - -Lupa-aika oli kulunut nopeasti ja -- lukuunottamatta tätä tuskallista -viikkoa -- sangen onnellisesti, ja hänestä tuntui hauskalta saada -tavata miss Longia, Alicea ja niitä muita. Hän huokasi tahtomattaan -ajatellessaan, ettei saa nähdä Duncania, ja rukoillen Jumalaa -suojelemaan häntä, nukahti hän. - - - - -YHDESTOISTA LUKU. - -Kahden vuoden perästä. - - -Kolmatta vuotta on kulunut. On taas kesä. Miss Longin portin edusta on -niin puhdas, ettei maksa vaivaa etsiä Joea luutineen... pistäymme siis -sisään löytääksemme jonkun vanhoista ystävistämme. - -Puutarha on jotenkin samanlainen, kuin ensi kerran sinne Ruthin kanssa -astuessamme, mutta muutoksia on täytynyt jossain tapahtua. Pienokaiset -ovat kasvaneet ja jättäneet sijansa toisille. Tuuheiden puuryhmien -varjosta kuuluu nuoria ääniä. - -Siellä on kolme tyttöä, mutta kukaan ei niistä ole Ruthin näköinen. -Kaksi näistä näyttävät sisaruksilta, sillä ne ovat puetut yhtäläisesti. -Toisella heistä ovat pienet iloiset kasvot ja suuret miettiväiset, -vakavat sinisilmät. Mutta keitä ovat nuo pitemmät tytöt? Onkohan tuo -Alice, joka istuu tuolla? Kyllä, aivan varmaan. Kuinka herttaiseksi hän -on tullut! Lapset ovat koristelleet hänen kullankeltaiset hiuksensa -sinikukilla. Ne ovat tosin hiukan kuihtuneita jo, mutta se tekee ne -vaan kauniimmaksi vastakohdaksi hiuksien kimmeltelevälle ja poskien -terveelle, eloisalle värille. Mutta jos Alice on kasvanut, emme -Ruthiakaan voi pienten joukosta löytää. Tuoko Alicen vieressä seisova -tyttö, jota toiset noin rukoilevin silmin katselevat, on Ruth? Hän -se todellakin on. Ja tarkastellessamme häntä huomaamme, että, lukuun -ottamatta pituutta, on hän sangen vähän muuttunut, -- sama kalpea iho, -samat suuret, tummat silmät, ja niissä sama ujo, puoleksi surumielinen -ilme. Mutta nyt hän hymyilee ja katsoo ihaillen Alicea. - --- Kuka sinut on noin koristellut, Alice? -- kysyy hän. - --- Nämä nuoret neitoset tahtoivat saada minut uhrikseen, vastasi hän, --- ja kun minä olin erittäin hyvällä tuulella ja kun nyt on liian -lämmin jaksaakseen vastustaa järjettömintäkään pyyntöä, antausin minä -heidän hellään hoitoonsa. Ja nyt, Ruth, kun tämä hauskuus on lopussa, -on sinun kerrottava heille satu. Kas niin, tulehan istumaan tänne ja -tee meidät onnellisiksi. Meillä on vaan puolen tuntia ulkona-oloaikaa. -Mutta ehkä sinulla on kiire, tahi et ole vielä lukenut kirjettäsi, -lisäsi hän nähdessään Ruthin empivän. - --- Ei, se on tavallista pitempi, eikä minulla ole ollut iltapäivällä -aikaa; olen koettanut saada laiskaa pikku-Fannya lukemaan läksynsä. - --- No, sitten en pyydä sinua, Ruth. Näette, lapset, ettette nyt voi -saada satua, mutta jos kilttiä olette, luen minä huomenna teille jonkun. - -Mutta kolmet pienet kasvot näyttivät niin alakuloisilta, ettei Ruth -voinut vastustaa heidän sanatonta pyyntöänsä. - --- Kas niin, Alice! Luulen, että minun on suostuttava. Kirjeestä olen -lukenut niin paljon, että tiedän hänen voivan hyvin, loppu saa jäädä, -ajattelen. Hän istuutui ruoholle Alicen viereen. - --- Kuinka ystävällinen sinä olet, Ruth, sanoi Alice. -- Et koskaan -ajattele itseäsi; toivoisin olevani sinun kaltaisesi. - --- Älä sano niin, Alice. Mutta mistähän minä nyt kertoisin? "Jack -jättiläisen tappajasta," "Hubbardin muorista" vai mistä? - --- Ei, ei, Ruth, kerro joku omiasi, aivan omasta päästäsi, ne ovat -kaikista hauskimpia, huusivat kaikki kuulijat. - -Ruth asettui mukavasti istumaan pienet sisarukset molemmilla -puolillansa. Pikku "Brownie" tahtoi aina istua häntä vastapäätä -nähdäkseen hänen kasvonsa kertoessa. Ruth alkoi: - -Kerran lähti pieni tyttö -- hänen nimensä oli Aimée -- pitkälle -matkalle yksin -- ainakin luuli hän olevansa yksin. Matka oli -pakollinen, ja vaikka hänen usein teki mielensä seisahtua odottamaan -jotain matkustajaa, ei hän kuitenkaan voinut sitä tehdä. Oli melkein -pimeä, ja hän pelkäsi, itkikin vähän väliä, mutta seisahtua hän ei -voinut. Äkkiä sattui hänen jalkansa johonkin kovaan, ja hän kaatui -pitkäkseen maahan. Hän ei loukannut itseänsä, mutta pukunsa oli hän -tahrinut saveen. Ylös hän ei koettanutkaan nousta, sillä hän oli -kovin väsynyt. Hetken kuluttua tarttui pehmoinen käsi häneen ja -nosti ylös. Oliko siis joku hänen kanssaan? Oi, jospa niin oli! Hän -kääntyi katsoakseen, mutta -- kaikki oli pimeätä hänen ympärillään, -vaikka hän oli samalla näkevinään pienen, kummallisen valovirran -polullansa. Nostiko, joku minut? -- ajatteli hän. Mutta se ei voinut -olla mahdollista, miksipä hän olisi sitten kadonnut? -- Se oli varmaan -harhaluuloa, -- sanoi hän, -- olen kai itse noussut. -- Hän käveli -edelleen. Siinä oli kaksi polkua, jotka himmeässä valossa olivat -niin yhdenlaiset, ettei hän tiennyt, kumman valitseisi. Hän valitsi -vihdoin vasemman, se näytti tasaisemmalta. Matta pian hän katui, -sillä keskellä polkua makasi käärme kiehkuraan kääriytyneenä. Aimée -ei uskaltanut astua sen yli, hän pelkäsi herättävänsä sen. Hän katsoi -taaksensa, mutta siellä oli niin pimeätä, ettei hän voinut takaisin -palata. Askel vaan oli matkaa hirmuiseen eläimeen. -- Se liikkuu, -- -ajatteli hän, hui, en voi astua sen yli! Samassa kohosi hän korkealle -ilmaan ja laskeusi käärmeen toiselle puolen. Oliko todellakin joku -nostanut hänet? -- Oi, ei, hyppäsin varmaan itse niin keveästi, että -luulin nostettavani. -- Mutta ehkä hän kuitenkin oli koskenut siihen, -koska hän huomasi sen liikkuvan -- ruoho kahisi, ja sitten hänen -hameensa. Hän kirkasi ja tunsi ankaraa kipua kädessään, joka ajettui -ja muuttui mustaksi. Samassa tunsi hän siinä jotain kylmää kosketusta, -ja tuska lakkasi. Hän katsoi äkkiä ympärilleen ja tuli kovin iloiseksi -nähdessään hohtavan valkoisiin vaatteisiin puetun olennon takanansa -kuroittavan kättänsä häntä kohden. Mutta kun hän koetti tarkastaa -sitä lähemmin, katosi se kokonaan. Pistos oli kokonaan parantunut, -ainoastaan pieni, punanen pilkku oli jälellä, ja hän astui rohkeasti -edelleen. Mutta hän ei kuitenkaan luullut olevansa oikealla tiellä, -sillä siellä tuli aina pimeämpää ja pimeämpää, ja hän päätti kääntyä -ensimäiselle oikeaan vievälle sivutielle uskoen siten pääsevänsä sille -polulle, jota hän ensiksi ei ollut tahtonut kulkea. Hänen ajatuksensa -olivat toisaalla, ja hän oli vähällä mennä huomaamatta toivomansa -sivutien ohi, mutta ennenkuin hän huomasikaan, johti näkymätön käsi -hänet muutamia askelia eteenpäin sitä myöten. Hän kääntyi äkkiä -nähdäkseen uudelleen sen loistavan olennon, mutta ei voinut eroittaa -mitään. Silloin hän ajatteli: -- se oli varmaan mielikuvitusta. -Etsiessäni polkua tulin sille aivan huomaamattani. Jos joku olisi -taluttanut minua, olisin varmaan hänet nähnyt, kun käännyin ympäri. --- Sitten juolahti hänen mieleensä, että hän oli nähnyt tuntemattoman -oppaansa, ja mitä enemmän hän ajatteli, sitä selvemmäksi se muisto -tuli. Tie oli nyt epätasainen ja ohdakkeinen, mutta hänen ihmeekseen -eivät hänen paljaat jalkansa haavoittuneet huomattavasti. -- Ehkä Hän -kantaa minua, etten astu niille niin raskaasti, -- ajatteli hän. -- Ja -Hän on kanssani, en tarvitse pelätä. -- Tie tuli nyt tasaisemmaksi, -ja hän astui entistä nopeammin. Mutta hetkisen unohti hän katsoa -jalkoihinsa, kompastui terävään kiveen ja kaatui. Tällä kertaa koetti -hän kaikin voimin nousta, mutta ei voinut: Hänen mieleensä johtui -rukous: -- Johda minun jalkani sinun tiellesi. -- Taas nosti näkymätön -käsi hänet maasta, ja taas näki hän saman kauniin olennon, mutta -tällä kertaa paljoa selvemmin. -- Oi, älä jätä -- minua, huudahti -hän vakavasti. Samassa kuuli hän äänen: -- En koskaan jätä enkä -hylkää sinua. -- Pikku Aimée oli kovin iloinen, ja hän ojensi kätensä -taivaalliselle opastajalleen. Hän tuli hänen rinnalleen ja tarttui -ojennettuun käteen. Tie tuli selväksi ja hauskaksi. Aimée katseli Hänen -ystävällisiä kasvojaan ja kuunteli Hänen sanojaan. He tulivat jyrkän -kukkulan juurelle. Aiméesta oli kovin työlästä kiivetä sitä ylös. Oli -niin pimeä, ettei hän nähnyt opastansakaan, mutta hän nojasi Häneen -entistä enemmän, ja vihdoin olivat he kukkulan huipulla. Toisella -sivulla oli jyrkkä rinne. Äkkiä kuuli hän kahinaa ruohosta, käärme -syöksähti sieltä esiin ja koetti purra häntä, mutta peräytyi vihaisesti -sähisten takaisin. Silloin katsoi Aimée seuraajaansa, ja se katse uhkui -rakkautta ja luottamusta. He lähestyivät nyt erästä laaksoa, joka -alempaa katsoen näytti hyvin pimeältä. Sen takana oli Aiméen matkan -määrä. Hän pelkäsi kuitenkin sitä pimeätä laaksoa ja pyysi seuraajaansa -mukaan. Hän lupasi olla hänen mukanansa ja käski hänen muistaa, että -hän pimeässäkin seurasi häntä. Aimée astui rohkeasti edelleen. Laaksoa -lähestyessään tuli hänen hameensa valkoiseksi, joka hohteli hopealta -hänen kadotessaan puiden varjoon. -- En pelkää mitään pahaa, sillä sinä -olet kanssani! -- sanoi hän silloin. - --- Enempää en voi kertoa teille Aiméesta. Hän pääsi matkansa perille, -ja kaikki on hänelle onnistunut sen jälkeen. - --- Loppuiko se tähän, Ruth? - --- Kyllä, siinä oli kaikki. - --- Oi, kerro toinen, yksi vaan! - --- Ei, ei nyt, te unohtaisitte tämän. - --- Ruth, sinun kertomuksillasi on aina joku erityinen tarkoitus, eikö -ole? -- kysyi Brownie. - --- Joskus -- tällä ainakin. Mutta Alice saa puhua teille siitä, minun -täytyy todellakin rientää nyt. - -Ennenkuin hän ehti näkyvistä, saarrettiin Alice joka puolelta. - --- Alice, sanoi eräs. Luuletko, että Ruth kertoi tämän aivan omasta -päästään. - --- Kyllä, olen kuullut hänen kertovan monta tällaista kertomusta. - --- Minä pidän tästä enemmän, kuin muista hänen kertomistaan, sanoi -Brownie -- pidän niin paljon tarkoituksesta, Alice. - --- Ymmärrätkö sen oikein? - --- Toivoisin sinun selittävän minulle muutamia seikkoja. Mutta luulen -tietäväni, kuka Aiméen opas oli -- se oli Jesus, eikö ollut? - --- Kyllä, mutta mitä se merkitsee, ettei Aimée näe Häntä pitkään aikaan -selvästi? - --- Eikö se merkitse sitä, että Jesus joskus johdattaa ihmisiä, -vaikk'eivät he sitä tiedä, vaan luulevat yksin toimeen tulevansa. - --- Aivan, Brownie. Ja muistatko, että Aimée rupesi selvemmin näkemään -oppaansa silloin, kun hän huomasi, ettei hän itse voinut varoa -jalkojansa ohdakkeilta. Mutta minä en voi selittää sitä niin kuin Ruth. - --- Tiedän mitä tarkoitetaan lankeemisella, käärmeellä ja väärälle -tielle eksymisellä, sillä Ruth on kertonut ennen jotain saman tapaista, -muistatko, Alice? Luulin hänen tarkoittavan, että Jesus nostaa silloin; -kuin ihminen lankee, se on, tekee jotain pahaa. - --- Ruth tulee hyvin iloiseksi kuullessaan, että hänellä on niin -tarkkaavainen pieni kuulija, joka muistaa kaikki niin hyvin. - --- Alice, tarkoittiko Ruth itseänsä sillä pienellä tytöllä, jota Jesus -johti, ja joka Häntä niin paljon rakasti? Minusta se oli niin hänen -kaltaistaan. - --- En luule hänen tarkoittaneen itseään, Brownie, luulen hänen -koettaneen saada meitä etsimään samaa johtajaa. - --- En ole koskaan kuullut puhuttavan siitä pimeästä laaksosta ennen, -mitä se merkitsee, Alice, kysyi pienokainen hetken vaiti oltuaan. - --- Etkö muista virrenvärsyä: "Vaik maassa kuolonvarjojen mä yksin -vaeltaisin, en pelkäis valtaa pahuuden..." - --- Kyllä, sitten se merkitsee kuolemaa, mutta -- - --- Mitä mutta? - --- Minä en pidä siitä, että Aimée kuolee pienenä. - --- En usko Ruthin sitä tarkoittaneen. Matkahan oli hyvin pitkä, ja -vaikka häntä kertomuksessa sanottiin pieneksi tytöksi, koskapa kaiken -otaksutaan tapahtuneen yhtenä päivänä, voidaan sillä tarkoittaa -täysikasvuista, jopa vanhustakin. - -Keskustelun kestäessä katselivat pienet sisarukset ihmetellen -toisiaan, sillä he eivät olleet niin tottuneet Ruthin kuvaannollisiin -kertomuksiin, kuin Brownie, eivätkä aluksi ymmärtäneet niillä olevan -mitään tarkoitusta. Mutta nyt soi kello, ja kaikki riensivät sisään. - --- Vihdoinkin voin lukea kirjeeni, ajatteli Ruth lähdettyään toisten -luota, mutta ennenkuin hän ehti ovelle, saavutti hänet vanha ystävämme -Jane Harding, joka näytti aivan täysikasvaneelta naiselta, ja jonka -koulunkäynti oli päättyvä muutaman kuukauden kuluttua. - --- Ruth, huudahti hän, -- tahdoin juuri tavata sinua! Tulin juuri sinua -hakemaan! - -Ruth-raukka! Ei vieläkään siis! Hän ei kuitenkaan näyttänyt ollenkaan -kärsimättömältä. - --- Huomenna on minun soitto vuoroni, ja mr Webbin antamassa kappaleessa -on muutamia tahtia, joista en saa selvää. Toivoisin, että tulisit -kuulemaan, kun soitan ne. - -Ruthin soitannolliset lahjat olivat hyvin kehittyneet, ja Jane tiesi, -että Ruth oli ainoa, joka kykeni häntä auttamaan. - --- Koetan parastani, sanoi hän. -- mutta tiedäthän, etten ole sitä -kappaletta harjoitellut. - -He menivät yhdessä pianon luo, ja Janella oli niin paljon kysyttävää, -että kesti kauan, ennenkuin Ruth pääsi vapaaksi. Jälellä oleva osa -iltapäivästä oli hänen lupauksensa mukaan käytettävä erään kirjan -lukemiseen pienokaisille. Annien muistiinpanojen ja valmistuksen -varalle jäi aikaa tuskin ollenkaan. - -Hän ja Alice asuivat edelleenkin samassa huoneessa, mutta siellä oli -nyt kolmaskin vuode, millä pikku "Brownie", jonka oikea nimi oli -Margaret Ferguson, rauhallisesti nukkui käsi posken alla. Hän oli -Ruthin erityinen suosikki. Huoneeseen tultuaan ei hän malttanut olla -suutelematta hänen suloisia kasvojansa. Hänen hämmästyksekseen ja -harmikseen heräsi Margaret ja kietoi käsivartensa Ruthin kaulaan. --- Minä rakastan sinua niin kovin, Ruth! Kerrotko huomenna enemmän -Aiméestä? - --- Joskus, kultaseni. Nuku nyt heti! - -Mutta hän oli täydellisesti valveilla. -- Tiedätkö Ruth, minä nukahdin -vasta hiukan. Ajattelin sitä kertomusta ja koetin pysyä valveilla -kysyäkseni sinulta siitä. Luuletko minulla olevan opastajaa, Ruth? - --- Kyllä, rakas lapsi, olen varma siitä -- koeta aina muistaa se -- -tahdotko? - --- Tahdon koettaa, mutta se on toisinaan niin vaikeata. Unohditko sinä -koskaan, Ruth? - --- Sangen usein, mutta puhukaamme huomenna siitä enemmän. Kuulen Alicen -tulevan. Jumala sinua siunatkoon! - -Saatuaan suutelon, kääntyi hän ja nukahti. - -Vihdoinkin voi Ruth lukea kirjeensä. Se oli Duncanilta. Hän oli ollut -kerran kotona. Viime kesäluvan oli Ruth suureksi ilokseen saanut -viettää hänen seurassaan. Hän huomasi Ruthin siinä ajassa edistyneen -enemmän, kun hän oli luullutkaan, ja Ruth tiesi nyt olevansa hänelle -parempi toveri, kuin koskaan ennen. Mutta hän matkusti taas, sillä -vuoden oleskelu Bermudassa oli hänen toimelleen välttämätön. - -Ruth arveli olevan sangen luultavaa, ettei Duncan palaisi Englantiin -ennen hänen koulunkäyntinsä lopettamista, mutta hän toivoi hänen -pistäytyvän kotona toistamiseen. Ja vaikka sitä kirjeessä ei -sanottukaan, uskoi hän saavansa pitää hänet luonaan muutamia viikkoja -lähestyvän luvan ajalla, jonka ajan hän toivoi joka tapauksessa -saavansa viettää Beachfieldissä. - -Vaikka kirjeessä ei tästä tärkeästä aineesta puhuttukaan mitään, -huvitti se kuitenkin Ruthia. Veli kertoi siinä toimistaan, -huvituksistaan ja ystävistään, niistä pienistä kirkkaan sinervään -tyveneen mereen sirotetuista satumaisista saarista, jotka muodostavat -Bermudan ja monista löytöretkistään siellä, lopuksi kalastajista, jotka -olivat täydellisesti tyytyväisiä pieneen alueeseensa. Joskus löysi -hän vaan lintuja ja kukkia, jotka kaikki olivat yhtä kauniita, mutta -aina siellä oli joku varjoisa paikka, jossa voi viettää puolituntisen -kirjoineen, tahi maalata jonkun luonnoksen Ruthille, joka piti niitä -erittäin suuressa arvossa. - - - - -KAHDESTOISTA LUKU. - -"Minä pidän huolta sinusta, Polly!" - - -Polly istui tapansa mukaan odottaen ja kuunnellen samassa vanhassa -huoneessa kuin kaksi vuotta sitten. Hän on vanhentunut, ja hänen -kasvoissaan on levoton ilme. Hänellä on suuri, kulunut kirja -polvillansa, ja sormet liikkuvat nopeasti pitkin riviä hänen -mumistessaan: -- Ja kaikki, mitä te rukoilette minun nimeeni, teen -minä teille, -- ja, -- Rauhan minä jätän teille, minun rauhani minä -teille annan, en minä anna teille niinkuin maailma antaa. Älköön teidän -sydämenne murheellinen olko, älkää myös peljätkö. -- Hän keskeytti -kuiskaten: Ei, en pelkää. -- Onhan hän sanonut: "Ja kaikki mitä te -anotte minun nimeeni, teen minä teille!" Hän polvistui, kätki kasvonsa -käsiinsä ja rukoili. - -Hän ei kuullut lähestyviä askeleita. Tulija oli Debby. Hän näki hänet -polvillaan ja kääntyi ympäri odottaakseen. Hän katseli ympärilleen -puutarhassa. Yhtä ja toista oli sinne istutettu, mutta rikkaruoho oli -ne tukehuttamaisillaan. Debby pudisti surullisesti päätänsä. Kun hän -taas kurkisti sisään, oli Polly noussut, ja hän meni sisään. - --- Olen iloinen, että tulitte mrs Burton, sanoi sokea tyttö; -- tunsin -tarvetta saada puhella jonkun kanssa. - --- Sinulla on parempi lohduttaja, kuin minä, mutta sano, onko sinulla -joku uusi huoli. - --- Ei, se on se vanha. Isä on taas ottanut Joen mukaansa, ja minua -peloittavat ne vaarat, joiden alaiseksi hän joutuu. Joe ei ole -entisensä, sen näette puutarhasta. - --- Minä katsoin sitä tullessani. Mutta etkö sinä voi vaikuttaa Joeen ja -pitää häntä kotona. - --- Mitä minä voin? Isä käskee, eikä hän uskalla vastustaa. Eivätkä he -koskaan puhu teoistaan, jotta minä voisin Joelle todistaa, että olisi -oikein olla tottelematta. Olen polvillani rukoillut, että hän antaisi -pojan odottaa ja koettaa saada toisen paikan. - --- Miss Long auttaisi häntä varmaan. - --- Sen tekisi hän, se rakas miss Long. Hän on ollut minulle -ystävällisempi, kuin osaan sanoakaan teille, mrs Burton, ja ne nuoret -neitoset myös. Monta kertaa en olisi voinut maksaa vuokraa ilman heidän -apuaan. - --- Kuinka Joe menetti paikkansa? - --- Oi, se oli hänen oma syynsä. En saanut häntä menemään -säännöllisesti. Ja isä sanoi, ettei hänestä tule mitään niinkauan, kun -hän istuu siellä takana, ikäänkuin jonkun ison herran palvelija-lurjus. -Poika raukka! Ette tiedä, mrs Burton, kuinka paljon hänestä pidän. Ja -minä luulin voivani häntä ohjata oikealle tielle -- ja tyttö raukka -purskahti itkuun. - --- Mitä osasi Debby sanoa? Eihän sokea tyttö voinut mitään isää -vastaan. -- Polly, sinun täytyy jättää tämä asia korkeimman huostaan -- -sanoi hän hetken perästä. -- Koeta vaan vaikuttaa häneen niin paljon -kuin voit, lapseni. - --- En koskaan ajatellut puhua huoliani kenellekään maalliselle -ystävälle, mutta nyt olen iloinen, että ne tiedätte. Jumala tietää, -että rukoilen heidän molempien puolesta. Mutta vastausta on niin vaikea -odottaa, kun Joe noin turmeltuu. - -Miss Long oli usein kehottanut Joea työskentelemään hänen puutarhurinsa -johdolla, voidakseen kunnollisesti hoitaa maansa, mutta Joe ei ollut -huolinut tarjouksesta. - -Debby kysyi tahtoisiko Polly, että hän lukisi hänelle jonkun kappaleen -tahi virren, sillä Johanneksen evankeliumi oli ainoa, mitä Polly itse -voi lukea, eikä Joella enää ollut tapana hänelle lukea. Mennessään -sokean ystävänsä luota ajatteli vanha Debby tyttöraukkaa sekä Joen -rehellisiä kasvoja ja toivoi että hänestä pian oli tuleva sisaren turva -ja lohdutus jälleen. - -Polly jatkoi vieraan mentyä lukemistaan, odottaen joka hetki isän ja -Joen tulevan kotiin. He olivat harvoin säännöllisiä, mutta Joe tuli -kuitenkin aina huolimatta isästään, sillä hän tiesi Pollyn häntä -odottavan. Kerran oli Polly polttanut kätensä koettaessaan yksin tulla -toimeen, ja silloin oli Joe luvannut aina tulla ja oli tähän saakka -sen tehnytkin. Mutta hän ei ollut koskaan viipynyt näin kauan. Tuli -pimeä, mutta Polly ei voinut sitä nähdä. Hän luki jonkun rivin ja meni -aina välillä ovelle kuuntelemaan. Ilma alkoi muuttua kylmäksi. Hän -meni vielä kerran veräjälle kuunnellakseen. Hän kuuli ääniä etäältä ja -luuli eroittavansa niistä Joen; mutta kun ne tulivat lähemmäksi, olivat -ne kaikki vieraita. Varmentuakseen odotti hän siksi, kunnes ne olivat -menneet ohi. Väsyneenä ja tuska sydämessään meni hän sisään sulkien -oven. Mutta hän ei voinut saada rauhaa, usein avasi hän sen taas -kuunnellakseen. - -Vihdoinkin avattiin ovi varovasti mutta nopeasti ja sulettiin jälleen. -Se oli Joe. Polly nousi ja ojensi kätensä tulitikkuja hakeakseen, mutta -Joe kuiskasi hätäisesti: -- Polly, älä sytytä tulta! Isä tulee kotiin. --- Ja hengästyneenä jatkoi hän: Hän on nyt kujassa; hän on ollut pari -tuntia piilossa poliiseilta, jotka menivät juuri tästä ja hakevat nyt -häntä kaupungista. - -Polly kalpeni. Hän oli tätä odottanut kauan. Hiljaa kysyi hän: -- Joe, -sano, mitä hän on tehnyt? Eihän vaan murhannut, oi, sano, ettei hän ole -murhannut ketään! Metsävahti -- -- -- - --- Ei, ei, Polly, ei se sellaista nyt ole, heillä on ollut jotain -yhteistä Ben Brownin kanssa. Mutta minä en tiedä mitään. Olen ollut -poissa koko päivän, viiden penikulman päässä täältä. En olisi tiennyt -mitään, jollen olisi tullessani nähnyt isää piiloutuneena kalkki-uuniin. - --- Milloin hän tulee, Joe? kysyi hän hätäisesti. - --- Hän odottaa siksi, että kaikki on rauhallista. Yksi poliisi meni -juuri tästä ohi kaupunkiin päin. Ihmettelen, ettei hän tullut tänne. -Kuule, Polly! Joku avaa veräjän. - --- Juokse katsomaan, Joe! Käske hänen pian tulla, minä kätken hänet -- -isä-raukan! Täällä ei kukaan häneen koske. - -Joe avasi oven ja näki lyhdyn valon veräjällä ja kuuli lyhyen -käsikähmän jälkeen poistuvia askeleita. Pollykin kuuli kaikki. - --- Juokse, Joe, ja katso oliko se hän. Voi, minä luulen, että he ovat -vanginneet hänet juuri, kun hän pääsi kotiin. - -Hän ei uskaltanut liikahtaa, sillä pelästyessään hän aina unohti -suunnan. Joe juoksi niin nopeasti kuin ehti, ja vaikka poistuvat -kävelivät rivakasti, saavutti hän pian heidät. Niin, se oli totta. -Keskimäinen oli isä -- toiset poliiseja. Vanki kuuli hänen askeleensa -ja sanoi päätään kääntäen: -- Joe, oletko se sinä? Mene kotiin ja pidä -huolta Pollysta. - -Poika empi. -- Kuuletko, mene! -- Tuo hurja ääni pakotti nyt, kuten -ennenkin tottelevaisuuteen. Joe palasi hitaasti. Polly kuuli pian hänen -askeleensa ja huusi: -- Onko se isä, Joe, onko? - -Joe ei vastannut heti, hän kietoi kätensä hänen vyötäisillensä ja -ohjasi hänet tupaan. - --- _Minä pidän huolta sinusta, Polly_, -- sanoi hän. Se oli kaikki, -mutta heidän kyyneltensä vuotaessa tunsi Polly, että hän oli taas -löytänyt oman rakkaan veljensä, ja hän rakoili ja toivoi, että tämä -suru johtaisi hänet pois huonolta tieltä. - -He istuivat kauan pimeässä puhellen. Polly silitteli hänen viereensä -polvistuneen veljen hiuksia. Hetken vaitiolon jälkeen sanoi hän: -- -Joe, minä rukoilin tänään isän puolesta, ja ehkä Jumala on vastannut -tällä tavalla. Se oli ehkä ainoa keino saada häntä kääntymään. -Rukoilemmeko taas hänen puolestaan? - -Nyyhkytysten seasta eroitti hän veljen "kyllä." Ja hän rukoili kauan ja -palavasti isälle anteeksi antoa ja lohdutusta Joelle ja itselleen. - -Sitten pyysi hän Joea käymään levolle. - --- Polly, kuiskasi hän, sanoessaan sisarelleen hyvää yötä -- huomenna -täytyy minun tehdä työtä. - -Ja hän teki, ei ainoastaan sen päivän, vaan monta muuta. - -Bill Steel, hänen isänsä, oli jo kauan sitte jättänyt salametsästyksen. -Hän jätti ansansa ja loukkunsa aikaisin kehittyneelle Joelle, -yhtyäkseen erään huonomaineisen Ben Brownin kanssa varastamaan -lampaita. Ben suunnitteli varkaudet ja Bill, joka sai suhteellisesti -pienen osan "voitosta," otti osalleen vaikeimman ja vaarallisimman -tehtävän. Ben oli kauan ollut epäilyksen alaisena, ja nyt oli -hänen syyllisyytensä tullut todistetuksi hänen omassa asunnossaan. -Kiinniotettaessa ilmoitti hän Billin, joka silloin oli lähimmässä -ravintolassa. Eräs ystävä kertoi hänelle vaaran, ja hänen onnistui -paeta taka-oven kautta ja piilottautua. Nähtyään Joen, lähetti hän -tämän tarkastelemaan, oliko seutu turvallista, ja päätti mennä kotiin -muutamiksi tunneiksi -- pitikö hän sitä turvallisimpana, tahi tahtoiko -kenties vielä kerran nähdä sokeata tytärtään, on vaikea sanoa. Hän -hiipi ja pääsi juuri veräjälle kohdatakseen ne poliisimiehet, jotka -luultavasti erehdyksessä olivat menneet mökin ohi ja palasivat nyt sitä -hakemaan. - -Lopun tiedämme jo. - -Seuraavana päivänä todistettiin onneton mies rikolliseksi ja hänet -asetettiin tuomioistuimen tutkittavaksi. - -Seuraavana aamuna meni Joe miss Longin luo. Hän kertoi kaikki hänelle -ja lupasi kyyneleet silmissä koettaa kaikin voimin pitää huolta -sisarestaan. Miss Long antoi hänelle työtä ja väliajat työskenteli -hän omassa puutarhassaan. Polly oli tullut kalpeammaksi, mutta hän -ei valittanut. Hän oli aina iloinen Joen kotiin tullessa, vaikka hän -viettikin unettomia öitä ja päivin vuodatti kyyneliä. - - - - -KOLMASTOISTA LUKU. - -Syntymäpäivä. - - -Alice oli sanonut Ruthia epäitsekkääksi, ja siinä oli hän oikeassa. -Mutta hänen vanha ylpeytensä ja tulisuutensa tuotti hänelle monta -huolta ja tuskaa -- vaikka hän ei usein sitä näyttänyt. Ei liene -koulussa ollut monta, joka ei olisi sanonut, että Ruth oli yhtä -rakastettava kuin Alice, mutta kohteliaampi. Ja kuitenkin hän tiesi, -että oli oltava varuillaan, ettei vihollinen valtaa saisi, ja Jumalan -avulla päätti hän taistella saadakseen siitä lopullisen voiton. -Toisinaan tahtoi hän aivan väsyä taisteluun, sillä luullessaan jo -olevansa voitolla, tuli kiusaus siinä, missä hän vähimmin sitä odotti. - -Nämä ajatukset kiertelivät Ruthin mielessä hänen kolmannentoista -syntymäpäivänsä aamuna -- muutamia päiviä puutarhakertomuksen jälkeen --- mutta niitä seurasi toisia onnellisempia, toivorikkaampia, kun hän -muisti sen avun, joka häntä oli tähän saakka tukenut. Ja hän tervehti -iloisesti Alicea ja miss Longia kirjastohuoneessa, mihin heille -kolmelle oli aamiainen järjestetty. Syntymäpäivän ja samaksi päiväksi -sattuneen luvan johdosta aikoi miss Long viedä pienet ystävämme -erääseen piispankaupunkiin, jonne juuri oli Mellestowista rantatie -valmistunut. - -Se oli kaunis päivä kesäkuun alussa, valoisa, mutta ei liian kuuma, -yksi niitä päiviä, jotka kaikkia miellyttävät, jolloin raikas tuuli -vilvoittaa heloittavaa auringon paistetta ja tumman sinisellä -taivaalla liitelee jokunen pilven hattara. Ruth ei ollut koskaan -nähnyt tuomiokirkkoa, ja hän toivoi matkastansa todellista nautintoa. -Lähdettiin aikaisin ja ehdittiin perille aamujumalanpalvelukseen -tuomiokirkkoon. - -Kun he astuivat sisään läntisestä ovesta, teki rakennuksen suuruus -ja majesteetillisuus Ruthiin sellaisen hämmästyttävän vaikutuksen, -jommoista hän ei ollut koskaan tuntenut. Siinä seisoi hän silmät -ihmettelystä loistaen, huulet liikkuivat, vaikka sanaakaan ei kuulunut, -ja heikko puna kohosi hänen kalpeille poskilleen. Miss Long ajatteli -katsellessaan häntä, että minkä maalarin hyvänsä täytyisi tunnustaa -Ruthin kauniiksi. Samassa saapuivat valkopukuiset kuoripojat, joiden -askelten kaiku heidän kiivetessään portaita ylös tuntui vierivän -loppumattomaan avaruuteen. - -Jumalanpalveluksen jälkeen jäi Ruth seurueineen katsellakseen tuon -kauniin rakennuksen eri osia. Kun he jälleen pääsivät läntiselle -ovelle, oli heidän vaikea muistaa, mikä kappeli ja kuvapatsas oli -kuninkaan, mikä pyhimyksen, mikä valtiomiehen, oli vaikea toisistaan -eroittaa ne monet pyhimystarut, joita heille kertoi eräs sodassa -rammaksi tullut ristiretkeilijä. - -Mutta sen pyhäinjäännösarkkusen, jota heille erityisesti näytettiin, -muisti Ruth sangen hyvin. Sen ympäri käyvät portaat olivat täynnä -syviä koloja, joita tuhansien pyhiinvaeltajien polvet olivat niihin -kuluttaneet, rikkaiden, jotka tulivat uhraamaan puolet omaisuudestaan, -ylhäisten naisten, jotka tarjosivat arvokkaimmat jalokivensä ja -köyhien, jotka antoivat viimeisen roponsa. - -Heidän käveltyään hetkisen äänettöminä Ruth huokasi syvään. - --- Mitä se huokaus merkitsi, Ruth? - --- Sitä tuskin voin sanoa! Luulen miettineeni, miss Long, ovatko -ihmiset nykyään yhtä hyviä, kuin ennen. - --- Miksi sitä tulit ajatelleeksi? - --- Vaadittaisiin nykyään pitkä aika, ennenkuin portaat kuluisivat -rukoilijain polvistumisista; ja miten suuria rikkauksia he antoivatkaan! - --- Se on totta, Ruth, mutta ajat olivat taikauskoisia, ja tuhannet -näistä pyhäinjäännösten rukoilijoista ymmärtäisivät nyt Jesuksen sanat -samarialaiselle vaimolle, että tulee aika, jolloin Jumalaa ei yksin -Jerusalemissa eikä pyhällä vuorella rukoilla, vaan hän etsii niitä, -jotka häntä hengessä ja totuudessa lähestyvät. - --- Mutta kummalliselta tuntuu, kun ajattelen, että tänään oli vaan -kourallinen ihmisiä siinä, missä miljoonat ovat polviaan notkistaneet. - --- Varmaa on, että taikauskon sijaan on tullut paljon uskottomuutta ja -välinpitämättömyyttä, mutta kuitenkin minä uskon, että löytyy paljon -todellista uskoa ja oikeaa itsensäkieltämistä, mistä meidän tulee -kiittää Jumalaa ja saada rohkeutta. Kaikki voimme tehdä jotain sitä -levittääksemme, Ruth. - -Ruthin kasvot hehkuivat innostuksesta, mutta hän oli vaiti. Siinä -iässä suuret tulevaisuuden unelmat panevat sielun väräjämään -- usein -unohtuakseen aikaisen nuoruuden kanssa. - -Virkistettyään itseään ja levättyään, lähtivät he katselemaan -kaupungin ympäristöä. He keksivät monta kaunista paikkaa tuomiokirkon -ulkopuolella ja ympäristössä. Erästä kohtaa piti Alice tarpeeksi -yksinkertaisena voidakseen sen piirtää. Miss Long oli myös taiteilija, -ja sillävälin kun he piirustelivat, etsi Ruth aina jotain uutta ja -koetti painaa kaikki näkemät tarkoin mieleensä, voidakseen tehdä niistä -selvää veljelleen. - -Lähellä sitä kenttää, mihin piirustajat olivat asettuneet, oli -hautausmaa, minkä monet käytävät houkuttelivat tarkemmin ottamaan -selkoa sen kauneudesta. Hänen huomionsa kiintyi heti yksinkertaiseen -marmoriristiin, missä riippui tuore kukkaseppele, jonka alapuolella -näkyivät sanat: _kolmentoista vuotias_. Ruth nosti seppeleen reunaa -nähdäkseen, kuka oli juuri hänen ikäisenään kuollut. Hän säpsähti -nähdessään nimen - - FLORA FERGUSON. - -Ferguson oli Brownien nimi ja Ruth muisti, että hänen kotinsa oli tässä -lähellä, ja että häneltä oli kuollut sisar kaksi vuotta sitten. Tämä -oli siis se lyhyt muistokirjoitus. Ruth taittoi ristin juurelta kielon -viedäkseen sen muistoksi pienelle ystävälleen. Ja sitten hän ajatteli -olisiko hän mielellään kuollut kolmentoista vuotiaana ja oliko hän -oppinut ymmärtämään, että "kuolema on voitto." Hän oli niin täynnä -elämänhalua, terveyttä, tulevaisuuden suunnitelmia ja tuulentupia, että -tuntui aivan mahdottomalta niistä vapaaehtoisesti luopua. Mutta hän -muisti Jumalan sanoneen, että hänen armonsa oli riittävä, ja olihan hän -sen itse kokenut monta kertaa. Hän aikoi juuri kääntyä pois, kun hänen -huomionsa kiintyi jaluskiven kaiverrettuihin sanoihin. - -_Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain -etsivät, ne löytävät minut._ - -Tässä siis oli Floran elämän tarina. Hän oli varhain etsinyt ja -löytänyt, ei ainoastaan Jumalan, vaan ijankaikkisen elämän ja autuuden. - -Ruth kulki ristiin rastiin aina välillä pysähtyen lukemaan jonkun -hautakirjoituksen tahi heittääkseen etanan tai kiven haudalta. Hän -aikoi juuri kääntyä hakemaan miss Longia ja Alicea, kun hän pienen -matkan päässä kuuli äänekästä valitusta. Hyvin repaleinen ja surkean -näköinen nainen seisoi siellä avonaisen haudan reunalla väännellen -tuskissaan. Ruth seisahtui. Menisikö hän hänen luokseen? Ehkä oli -parempi, ettei häiritse surua, jota hän kuitenkaan ei voi lievittää. -Vaimo seisoi nähtävästi lapsensa haudalla. - -Hän astui jonkun askeleen -- vielä seisoi vaimo siellä. -- Ruth ei -voinut vastustaa haluansa: jos hän ei voikaan lohduttaa, voihan hän -ottaa osaa hänen suruunsa. Hän lähestyi. Vaimo ei nostanut päätään, -mutta Ruth eroitti sanat: - --- Oi, lapsukaiseni, rakastettuni! Menitkö äitisi luota, joka sinua -niin rakasti! - -Ruth ei tiennyt, mitä hän sanoisi ja alkoi jo katua, että oli tullut, -kun vaimo samassa nosti silmänsä. - --- Oi, miss, sanoi hän murtuneella äänellä -- minua on suuri suru -kohdannut. Minun lapseni on täällä -- enkä minä voi häntä jättää. Viisi -tuntia sitten toin hänet tänne, tänä ihanana aamuna. - --- Kuinka vanha hän oli? -- kysyi Ruth kainosti. - --- Neljän vuoden ensi Mikonpäivänä, miss -- ainoa poikani! Eikä hänen -haudalleen tullut ketään muita kuin hänen äiti-raukkansa ja pappi, -Jumala häntä siunatkoon! - --- Minä olen hyvin pahoillani, sanoi Ruth, tarttuen vaimon käteen, ja, -tämä vaikutti häneen enemmän, kuin pitkät puheet. - --- Pyhä neitsyt teidät palkitkoon, miss. Mutta lapsi raukkani! Kuinka -voin jättää sinut, rakastettuni! Hän heilutti ruumistaan edestakaisin. -Hän ei itkenyt enää mutta hän oli aivan väsynyt seisomisesta. Ruth -ei ollut koskaan nähnyt sellaista surua eikä hän tiennyt mitä olisi -tehnyt. Vihdoin sanoi hän: - --- Lapsenne on nyt onnellinen -- hän ei enää tunne mitään puutetta. -Eikö se lohduta teitä? - --- Niin, niin, minä tiedän. Hän ei tule minun kanssani kotiin, missä ei -ole leipää, ei puita pesään -- ja kaikki on tyhjää. Ei, ei, minä en voi -tulla, älkää pyytäkö. Tahdon jäädä tänne, levätä hänen haudallaan. Oi, -rakastettuni, jalokiveni, mitä minun on tehtävä? - -Ruth joutui epätoivoon. Hän tarttui taas vaimon käteen. -- Ettekö tule -istumaan tähän kivelle? Tästä voitte nähdä haudan. Se tuottaa teille -lepoa. Tulkaa, minun tähteni! - -Hän oli liiaksi väsynyt vastustellakseen. Ruth asetti hänet kivelle ja -kysyi: -- Ettekö tahdo jättää poikaanne Jumalalle ja mennä kotiin? - --- Jättää niin, pyhälle neitsyelle! Täytyykö minun jättää? Ei, antakaa -minun jäädä! Ja taas hän purskahti katkeraan itkuun. - --- Koettakaa jättää hänet Jesukselle, sanoi Ruth. -- Hän rakasti häntä -ja siksi on hän hänet ottanut pois. - --- Niin, niin, hän rakasti häntä! Ja minä rakastan häntä -- ja hän -rakasti minua, niin, paljon, paljon! - -Ruth kuuli nuo sanat kuiskauksena. Hän ei voinut viipyä kauempaa. Hän -pisti vähän rahaa vaimon käteen ja lähti lausuen: -- Toivon, että -Jumala teitä lohduttaa! - -Hän tapasi piirustajat samalla paikalla. He olivat juuri lopettaneet, -eivätkä olleet ollenkaan ajatelleet ajan kulkua. Nyt huomasivat, että -oli jo kiirehdittävä asemalle. Alice huomasi Ruthin vakavuuden, ja tämä -kertoi matkalla kohtauksensa hautausmaalla. Alice ei kuitenkaan osannut -aavistaa toisten surua ja pian unohti koko asian. - -He ennättivät juuri hädin tuskin asemalle. Junaan tultuaan muisti -Ruth katsoa oliko hänellä tallella kielo, vai puristiko hän tyhjää -noin kovin. Olihan se, vaikka lakastuneena. Mutta Brownie kyllä sen -mielellään semmoisenakin ottaisi. - -Tämä oli ollut hyvin hauska syntymäpäivä. Sitä muistellessa liiteli -ajatus edellisiin. Ja nyt hän muisti ensimäisen syntymäpäivänsä -koulussa -- saman päivän, jolloin hänen suojelijattarensa Lizzie jätti -koulun, hän, jonka vaikutus ja neuvot olivat paljon vahvistaneet -niitä hyviä ajatuksia ja päätöksiä, joihin miss Long oli perustuksen -laskenut. Lizzie oli nyt ulkomailla eikä Ruth ollut hänestä pitkään -aikaan kuullut mitään, mutta hän muisti häntä aina rukoillessaan ja -uskoi varmasti joskus saavansa nähdä hänet. Vieläkin aikaisemman -syntymäpäivän hän muisti -- hänen piti mennä Duncanin kanssa katsomaan -dioraamaa, mutta oli menettänyt huvin sentähden, että oli samana aamuna -ollut paha. Hän oli kieltänyt hoitajaansa sanomasta sitä veljelle, -ei dioraaman takia, sillä sinne hän ei nyt tahtonut mennä, mutta -siksi, ettei veli olisi saanut tietää, kuinka paha hän oli ollut -syntymäpäivänänsä. Hän oli sen kuitenkin kertonut itse, sillä hän ei -voinut muuten saada Duncania ymmärtämään, miksi hän olisi mielellään -mennyt hänen kanssaan eikä kuitenkaan voinut. Silloin oli veli puhunut -hänelle niin kauniisti, mutta ei kuitenkaan ottanut mukaansa. Se -rakas Duncan! Hän oli aina tehnyt parastaan sisaren kasvattamisessa, -mutta Ruth tunsi, että hänen sisäistä elämäänsä oli johtanut toinen, -korkeampi, kuin hän tai joku muu maallinen ystävä. - -Hän heräsi unelmistaan junan pysähtyessä. - --- Mellestow! Mellestowin matkustajat! - -Kotona odotti kaksi kirjettä -- toinen Ruthille Duncanilta. -Syntymäpäiväkirje, jossa kerrottiin, että laatikko, joka sisälsi -lahjoja, oli myös tulossa, sekä että Duncan luultavasti tulisi kotiin -kesäluvan ajaksi tai ainakin ennen sen loppua. Toinen kirje oli -Alicelle. Se oli Intiasta, mutta keltä? Käsiala oli vierasta ja se oli -sulettu mustalla lakalla. - -Hänen isänsä oli kuollut. - - - - -NELJÄSTOISTA LUKU. - -Alice jättää koulun. - - -Taasen, kuten kertomuksemme alussa, istuivat Alice ja Debby yhdessä. -Kirjeen saapumisesta on kulunut neljätoista päivää, ja huomenna -matkustaa Alice holhoojansa, erään isänsä entisen ystävän luo. Hän -viettää viimeistä iltaansa Debyn luona. Lapsiraukka. Hän on muuttunut -paljon. Hän näyttää kalpealta surupuvussaan eikä itse Debbykään saa -häntä iloisesti puhelemaan. - -Se oli hänen ensimäinen surunsa ja se oli sangen katkera. Miss Longin -on vaikea erota hänestä nyt, mutta hän tietää että olinpaikan vaihdos -voi parhaiten hänen suruansa lievittää. - -Alice ei ollut nähnyt isäänsä sen jälkeen kun hän oli palannut -Intiaan. Äiti oli kuollut muutamia vuosia aikaisemmin. Huolimatta isän -liiallisesta hemmottelusta säilytti Alice rakastettavan luonteensa -pilaantumattomana, ja siksi hän olikin isän mielestä täydellinen. Se -toivo, että hän koulunsa lopetettuaan olisi päässyt isän luo, oli nyt -murskaantunut, ja vaikka hän sangen vähän muisti äitiään, suri hän nyt -heitä molempia katkerasti. - -Debbykin näytti hyvin surulliselta, mutta se oli varmaan Alicen tähden, -sillä hän ei juuri paljon tuntenut mr Athertonia. - --- Debby -- sanoi Alice -- olen niin mielelläni täällä, aivan kuin -kotona. Oi, kunpa en olisi liian suuri istumaan polvellasi, kuten ennen. - --- En usko, että olisitte liian raskas, pikku Alice. - --- Kyllä, väsyttäisin sinua, mutta minä istun tähän pikkutuolille, -- -ja hän pani päänsä hänen polvelleen -- pane nyt kätesi pääni päälle -ja puhele, rakas Debby! Olen niin pahoillani, kun täydyn matkustaa -huomenna. - --- Noo, mutta te tulette iloiseksi jälleen, olen varma, että se tekee -teille hyvää. - --- Mutta se ei ole tarpeellista. Tahtoisin mieluummin jäädä tänne -pitkäksi aikaa. En välittäisi, vaikka kuolisin, Debby, minulla ei ole -ketään, jonka tähden eläisin. - --- Oi, miss Alice, älkää sanoko niin! Mutta eihän se ole ihme, että -teistä tuntuu semmoiselta nyt aluksi, rakas lapsi. - --- Debby -- sanoi Alice hetken perästä --, miss Long sai tänä aamuna -kirjeen siltä herralta, jonka luona minä tulen asumaan, ja hän sanoi, -että minusta tulee rikas -- niin, hyvin rikas, sanoi hän. Se ajatuskin -peloittaa minua. Miksi hän sen nyt juuri tänään sanoi? - --- Ehkä hän tahtoi sen sanoa itse, hän tiesi, ettette siitä nyt -ylpeäksi tulisi. - --- Ylpeäksi! Oi, ei, se tekee minut nöyremmäksi, kuin osaan sanoakaan --- että minä, joka olen aina ollut niin heikko -- se surettaa minua. -Jospa Ruth olisi nyt minun sijassani, Debby. - --- Ei kenelläkään muulla olisi sellaista syytä koettaa oikein käyttää -näitä rahoja. - --- Mitä tarkoitat? - --- Niin, eivätkö ne ole teidän rakkaan isänne rahoja, ettekö tahdo -koettaa käyttää niitä juuri niin, kun hän olisi käyttänyt. - --- Voi, kuinka iloinen olen, että ajattelit niin! Mutta enhän niitä saa -vielä moneen vuoteen, ehkä en eläkään niin kauan, että ne saisin, Debby. - --- Mutta teidän täytyy sillä aikaa oppia, kuinka ne ovat käytettävät. -Enkä liene vielä sitä tärkeintä syytä sanonutkaan. - --- Mikä se on? - --- Ne ovat uskottu tavara Häneltä, jolle te olette suuremmassa -kiitollisuuden velassa, kuin isällenne. Rikkaus on Jumalan antama -laina. Luulen, että se on yksi niistä leivisköistä, joista Jesus puhuu. - --- Mutta minusta on hauskempi ajatella, että isä on ne uskonut minulle, -Debby, minun ei pitäisi ajatella niin, mutta en sitä voi auttaa. - --- Lapsi-raukka -- sanoi Debby, silitellen hänen hiuksiansa, -- no, no, -pieni ystäväni, minä olen vanha, niin etten ehkä ymmärrä oikein, mutta, -minusta tuntuvat Jumalan antamat kaikista rakkaimmilta. Ehkä tekin -joskus niin ajattelette. - --- Debby, yhden asian minä kuitenkin tiedän -- hänen kasvonsa olivat -iloisemmat kuin moneen päivään -- tiedän, että _sinä_ saat kaikki, mitä -tarvitset -- ei mitä ansaitseisit, sillä sitä en voisi antaa, vaikka -olisin kuinka rikas. - --- Noo, silloin minulla on kyllä _kaikki_, mitä tarvitsen -- hän sanoi -sen enimmän itselleen. -- Minä voin odottaa Jumalan aikaa, sillä -tiedän, että se on paras. - --- Enkö voi antaa mitään sinulle, Debby nyt, ennenkuin lähden. En tule -kotiin ennen luvan loppua, kuten tiedät. - --- Ei, rakas Alice, ei, minulla on kaikki, mitä tarvitsen, mutta -toivoisin, että lupaisit minulle yhden asian. - --- Sen teen kyllä, mikä se on? - --- Että ette unhoita rukoilla joka päivä Jumalaa, että Hän opettaisi -teitä käyttämään rikkauksianne Hänen kunniakseen. - --- Lupaan sen, Debby. Mutta oliko sinulla joku erityinen syy sen -lupauksen pyytämiseen. - --- Ei muuta, kuin se vaara, että voitte unohtaa, että rikkaus on jotain -pelättävää. Älkää antako ihmisten pilata itseänne, pikku Aliceni. - --- Minä pidän siitä, että sanot minua pikku Aliceksesi. Mutta sinä et -tarvitse pelätä, että joku pilaisi minut, sitä ei kukaan vielä ole -yrittänyt. - --- Ehkä -- sanoi Debby hetken perästä -- ajattelen liiaksi -vastuunalaisuutta. Minä unohdan, että on ero vanhalla muorilla, joka ei -ole saanut oppia muualta kuin raamatusta ja nuorella neitosella, joka -on saanut hyvän kasvatuksen. - --- Rakas Debby! Et saa sanoa niin. Toivoisin, että minä osaisin -puoletkaan siitä, mitä sinä. Ja kuinka miss Long nauraisikaan sille -ajatukselle, että minä olen _saanut_ kasvatuksen! Hän sanoi minulle -juuri tänään, ettei se vielä ole alkanutkaan, ja että meidän pitää -toiste puhua siitä asiasta enemmän. Mutta nyt minä pyydän sinua -- -jatkoi hän hyväillen -- kertomaan äidistä. Pelkään, että meillä on -liian vähän aikaa. - -Debby otti pöydältä vanhan nukkakantisen raamatun, avasi sen ja -otti sieltä kellastuneen kirjeen, ohuelle ulkomaalaiselle paperille -kirjoitetun. - --- En ole koskaan näyttänyt teille tätä kirjettä, mutta nyt toivon, -että luette sen ääneen. - --- Onko se minun rakkaalta äidiltäni? Oi Debby, kiitos, että näytät sen -minulle! - -Hän alkoi lukea sitä vapisevalla äänellä. Toisinaan täytyi hänen -keskeyttää, sillä silmät himmentyivät, eikä hän voinut eroittaa sanoja. -Vihdoin pääsi hän loppuun. -- - --- Debby, -- sanoi hän -- sinä olet nähnyt minun armaan isäni, kuten -äiti toivoi. Olen iloinen siitä, sillä minä voin nyt puhua hänestä -kanssasi, ei nyt, mutta sitten kun tulen takaisin. Onko sinulla muita -kirjeitä, joita voit näyttää minulle? - --- On yksi, rakas Alice, ja se on aivan erilainen, kuin se ensimäinen. -Sain sen silloin kun hän tuli kouluun. Debby otti esiin sen pyöreällä -lapsen käsialalla kirjoitetun kirjeen, jossa puhuttiin neulatyynystä, -sekä pienen käärön, jossa tuo lahja oli. Alice katseli sitä kauan. Kun -he olivat hetkisen puhelleet muista asioista, sanoi Alice yhtäkkiä: - --- Lainaisitko Debby minulle tuota neulatyynyäsi. Pitäisin sitä hyvin -varovasti, tahtoisin niin mielelläni katsella sitä poissa ollessani. - --- Mielelläni, jos annatte sen muistuttaa teitä lupauksestanne ja jos -annatte sen minulle takaisin kun kylläännytte siihen tahi tahdotte -rikkoa lupauksenne. - --- Minä pidän sen muistuttamassa äidin kirjeestä ja lupauksistani, -kuten sanoit, ja annan sen takaisin, jos rikon lupaukseni. Muistelen -mielelläni, mitä olemme tänään puhuneet, sitäkin, että sinä opettaisit -minua, Debby, kuten kirjeessä oli. - --- Toivoisin, että olisin voinut tehdä sen paremmin, rakas Alice. Kunpa -minä olisin saanut paremman kasvatuksen! - --- Ei, ei, Debby, en tahtoisi sinua hituistakaan toisenlaiseksi -- -sanoi hän suudellen häntä ja silitellen vanhuksen kasvoja, ja lisäsi: -Pelkäisin ehkä sinua, jos olisit oppineempi, etkä silloin olisi minun -vanha, rakas Debbyni. - -Alicen mentyä jäi Debby miettimään. Hän oli lukenut tuon kirjeen kolme -vuotta sitten, ja hän koetti saada selville, kasvoiko Alice todellakin -sellaiseksi, kuin hänen äitinsä toivoi ja Debby myöskin. - -Debby oli, kuten luulemme lukijan jo huomanneen, ymmärtäväinen ja -terävä-älyinen nainen. Hän oli huomannut, ettei suurikaan suru aina -jätä kovin syvää vaikutusta sellaisiin luonteisiin, kuin Alicen oli. Se -voi olla raju, mutta se haihtuu usein jättämättä pysyvämpiä jälkiä. - -Hän iloitsi vilpittömästi kuullessaan Alicen perinnöstä. Olisi melkein -luullut sen uutisen päinvastoin häntä peloittavan. Mutta Debyn mielestä -liittyi rikkauteen niin suuri vastuunalaisuus, ettei hän luullut -kenenkään voivan sitä taakkaa ajattelemattomasi kantaa. Sen lisäksi hän -oli varma, että Alice miss Longin hoidossa saisi oikean käsityksen sen -taakan painosta ja tulisi johdetuksi hänen luokseen, jolta voimia tulee. - -Pääasia oli, ettei Alice unohtaisi "pelätä," kuten Debby oli hänelle -sanonut, ja että hän pitäisi lupauksensa. Lopun jätti Debby Jumalan -haltuun. - -Alice matkusti, jättäen yleisen kaipauksen "kotiin", kuten hänen oli -tapana nimittää koulua, ja sai lähtiessään monta varoitusta, että hän -kirjoittaisi hyvin pian. - - - - -YHDESTOISTA LUKU. - -Kilpailu. - - -Pelkään, ettei Jana Harding ole ensimäisen tutustumisemme jälkeen -paljon edistynyt. Hän on kyllä kasvanut ja muutamien mielestä on hän -ensi näkemältä kauniskin. Soitossa on hän edistynyt aika tavalla. Muuta -parannusta ei ole tullut. Toisinaan näyttää hän pitävän Ruthista, mutta -sekin on vaan itsekästä, Ruthin avuliaisuuden hyväkseen käyttämistä, -sillä hänen poissa ollessaan sanoo hän, ettei hän ymmärrä, missä -suhteessa Ruth olisi toisia parempi, ja että hänen hyvyydestään -pidetään liian suurta melua. - -He ovat nyt samalla luokalla, ja Jane, joka on kolmea vuotta vanhempi, -saa usein tuntea nöyryytystä kun Ruthia kiitetään ja häntä vielä usein -muistutetaan laiskuudesta ja tarkkaamattomuudesta. - -Saman päivän aamupuolella, kun Alice matkusti, sanoi Jane erään tunnin -loputtua: -- Noo, Ruth, otaksun, että ajattelet saada palkinnon. - --- Koetan kyllä parastani, Jane, mutta eihän minulla siihen ole -suurempaa oikeutta kuin sinulla tai jollakin muulla. - --- Kyllähän jokainen tietää, että sinä olet mr Taylorin lemmikki, ja -sopiihan sitä olla vähän valtioviisas. -- - -Ruth aikoi vastata, mutta hillitsi itsensä ja järjesteli kirjojaan ja -vihkojaan. - --- Mistä palkinnosta sinä puhut, Jane? -- kysyi Maggie Ferguson. - --- Mitä sinä sillä tiedolla teet, pikku utelias? Kyllähän Ruth sinulle -sanoo -- mitä hyvänsä saadakseen hyväilyjä, syleilyjä ja suuteloja -teiltä, pienet mukulat, tiedänhän sen. - --- Jane -- sanoi Ruth punan kohotessa hänen poskilleen -- kerran -kaikkiaan -- hän hillitsi taas itsensä. - --- Jatka -- mitä tarkoitat "kerran kaikkiaan?" Saammeko kuulla komean -ja lennokkaan puheen? - -Ruth lähti äkkiä huoneesta. Maggie voi hädin tuskin seurata häntä -puutarhaan. Maggie huusi häntä. Vihdoinkin hän seisahtui äkkiä, -nyökkäsi ja sanoi ihmetellen: -- Mitä, Brownie, oletko täällä? Pääsi -tulee kipeäksi auringon paisteessa. Mene hakemaan hattusi. - --- Sinäkin olet paljain päin, Ruth. - --- Olenko? Unohdin sen. Odota tässä varjossa, minä haen molemmat. Kun -hän palasi, sanoi Maggie: - --- Sinun olisi pitänyt sanoa Janelle mitä aioit. Hän olisi sen -ansainnut, hän puhuu aina niin epäystävällisesti. - --- Olen iloinen, etten jatkanut mitä aloin, Brownie, olisin sanonut -hyvin pahasti, mutta pelkään ajatelleeni sitä ja se oli melkein yhtä -paha, Maggie. -- Hän lisäsi surullisesti: -- Varo, ettet suutu pienenä, -siitä on isompana paljon ikävyyksiä. - -Maggie katseli Ruthin kasvoja nähdäkseen oliko niissä pahan luonteen -merkkiä, mutta _nyt_ ei niitä ainakaan näkynyt -- hän hymyili niin -ystävällisesti. - --- Ruth, sanotko minulle, mistä palkinnosta te puhuitte? Se ei ole -uteliaisuutta -- tahdon tietää kaikki mikä sinua koskee. - --- Se on eräs palkinto, jonka mr Taylor aikoo antaa parhaasta -ainekirjoituksesta. - --- Toivon, että sinä saat sen, Ruth. Mistä te kirjoitatte? - --- Lukukauden alussa luimme eräitä historiallisia luennoita. Niistä -on mr Taylor valinnut yhden, joka meidän on muistista kirjoitettava, -luonnollisesti omin sanoin. - --- Saatteko katsoa kirjaan? - -Ruth nauroi. -- Eikä! Se oli miss Longin kirja, eikä se ole ollut -kouluhuoneessa sen jälkeen, kun sen luimme. - --- Tiedätkö, minusta se on kovin vaikeata! Toivon, että sinä saat -palkinnon, sillä koko luokalla ei ole niin kyvykästä kuin sinä. - --- Mistä sen tiedät, pieni imartelija? - --- Kaikki sanovat niin. -- Ruth, luuletko, että minä saan palkinnon? - --- Älä siitä välitä, Brownie. Koeta parastasi ajattelematta palkintoa, -Kerronko sinulle tytöstä, joka oli aivan varma palkinnosta, mutta -lopuksi kuitenkin pettyi? - --- Oi, kerro! - -Ruth kertoi jutun, jonka jo tunnemme. - --- Olitko sinä se tyttö, joka menetit sen? - --- En. - --- Sitte sinä sait sen. - --- Odota tässä hiukan, minä tuon sinulle jotain, sanoi Ruth äkkiä. - -Ruth muisti nyt vasta kielon, jonka hän oli haudalta tuonut. Mutta -hän ei muistanut, mihin hän oli sen pannut. Hän katui jo että oli sen -ottanut. Yhtäkkiä muisti hän hämärästi nostaneensa jonkun kirjan kantta -ja pistäneensä sen sinne varmaan talteen. Nyt oli kuitenkin vaikea -muistaa, minkä kirjan väliin ja missä huoneessa hän sen oli pannut. -Viimeinen kuitenkin selvisi. Etuhuoneessahan odottivat kirjeet ja -siellä ne avattiin. Hän riensi ja koputti ovelle. Ei vastausta. Hän -meni sisään. Siellä ei ollut ketään. Hän alkoi selailla ja pudistella -pöydällä olevia kirjoja, mutta kieloa ei löytynyt. Oliko hän sen -kadottanut? Se kirja oli mahdollisesti pantu kaappiin -- hän aikoi -tarkastaa niistä muutamia. Sitä tehdessään luuli hän kuulleensa oven -käyvän, mutta ei ehtinyt katsomaan taakseen. Hän löysi sen lopulta, -mutta kun hän ei enää tavannut Maggieta puutarhassa, kätki hän sen -uudestaan pannen muistiinsa kirjan. Hän unohti sen taas muiden puuhien -takia. - -Jane Harding oli päättänyt kaikin voimin koettaa estää Ruth -Leighiä saamasta ainekirjoituspalkintoa. Hän oli hyvin mietityillä -viittauksilla tehnyt toisille selväksi, että se olisi suuri nöyryytys -heille vanhemmille, jos Ruth sen saisi. Janen tarkoitus oli saada se -_itse_. Eikä hän valinnut keinoja tämän päämäärän saavuttamiseksi. -Hän sai taipuvan omantuntonsa vakuutetuksi, ettei siinä mitään pahaa -ole, vaikka hän silmäilee aineen vielä kertaalleen läpi, hänellä kun -on huonompi muisti kuin Ruthilla. Hän ei tietystikään jäljentäisi -sanaakaan, ei edes lukisi sitä, silmäilisi vaan pääkohdat, se olisi -suuri apu ja pieni synti. Omatunto vaikeni, Jane riensi heti panemaan -suunnitelmaansa täytäntöön. Tilaisuus oli sopiva, miss Long ulkona, -tytöt luokalla, paitsi Maggie ja Ruth. Hän katsoi varmuuden vuoksi -ympärilleen ja avasi sitten tyyneesti etuhuoneen oven. Hän hätkähti, -pysähtyi silmänräpäyksen, pani varovasti oven kiinni ja moni hitaasti -kouluhuoneeseen. -- Onko se mahdollista? -- sanoi hän itsekseen. -- -En voi sitä uskoa! Hän ei ole minun kaltaiseni -- hänellä on hyvä -muisti, eikä sitä kukaan usko, mutta minä en voinut erehtyä -- se oli -sama kirja -- tunnen sen kansista. En ole koskaan tahtonut näyttää -niin rehelliseltä -- mutta Ruth! Mikä teeskentelijä! Hän päätti olla -hänelle ilmoittamatta mitään ennen palkinnon jakoa, mutta toiset saivat -sen hänen mielestään tietää, sillä nythän ei enää voi olla epäilystä -tuloksesta. Omasta puolestaan päätti hän kirjoittaa jotain vain muodon -vuoksi, olisi turhaa vaivata itseään. Hän meni luokalle, missä toiset -keskustelivat mr Taylorin opetuksesta. - --- Ette tarvitse nähdä suurta vaivaa, ystävät, sanoi hän salaperäisesti --- Ruth on nyt aivan varma. - --- Minkätähden _nyt_? -- sanoi eräs. -- Eihän hän liene kirjoittanut ja -näyttänyt sinulle? - -Jane kertoi inhoansa osoittaen, mitä hän oli nähnyt. - --- Mutta älkää sanoko Ruthille, lisäsi hän -- tahdon nähdä, ottaako hän -todellakin vastaan palkinnon niin hävyttömän petoksen jälkeen. - --- Miksi sinä menit etuhuoneeseen? -- kysyi eräs. - -Jane punastui. -- Se ei kuulu sinuun! - --- Tiedättekö, -- sanoi toinen -- minä en usko sanaakaan. Ruth on meitä -kaikkia etevämpi, ja sinä kadehdit häntä. Toivon hänen saavan palkinnon. - --- Sinun on hyvä sanoa, -- sanoi Jane -- jolla ei ole itsellä toivoa, -mutta toisille se ei ole niin hauskaa! - --- Miks'et sano sitä miss Longille? - --- Siksi, ettei se mitään hyödytä. Tunnustan, että Ruth on sangen -hyväsydäminen, enkä minä tahdo saattaa hänelle sellaista harmia. Mutta -jos hänellä on hiukankaan omaatuntoa, ei hän sitä niin pian unohda, -olkaa varmat. - --- Tiedättekö -- sanoi eräs tyttö, jota toiset kutsuivat Katherineksi, --- tahtoisin kysyä Ruthilta asian laitaa. En usko sitä vaan niin. - -Jane oli mennyt akkunan luo. -- Tulkaa tänne sanoi hän äkkiä. -- -Noh, mitä nyt sanotte? -- Mitä voivat he sanoa? Ruth kiipesi juuri -etuhuoneen kaariakkunasta ulos ja juoksi ruohokentän poikki. Epäilijät -tulivat sanattomiksi. - --- Minä kysyn häneltä joka tapauksessa -- sanoi eräs. - --- Voit tehdä sen jälkeen päin -- sanoi Jane -- mutta ennen jakoa et. -Se on minun asiani -- minä näin hänet, etkä sinä olisi mitään tiennyt, -jollen minä olisi kertonut. - -Seuraavana iltana Jane ja Ruth kirjoittivat saman pöydän ääressä. - --- Noo, Ruth, kuinka menee? -- sanoi edellinen -- olisi suuri apu, jos -saisi edes kymmenen minuutin ajan tirkistää kirjaan, eikö olisikin? - -Ruth ei huomannut toiselle tytölle tarkoitettua silmän iskua, ja -punastumatta vastasi hän: -- Olispa todellakin. Pelkään, että olen aika -tavalla unohtanut, mutta kaikillahan meillä on siinä suhteessa sama -vaikeus. - --- Kuinka lie! Ehkä _kaikki_ ovat rehellisempiä kuin _yksi_, tai miten -Ruth! - --- Mitä tarkoitat, Jane? -- Kysymys tehtiin tyynesti, mutta silmät -salamoivat, ja se hiukan pelotti Janea. - --- Noo, ei mitään, ei mitään, vakuutan, puhuin vaan ylimalkain. - -Ääni oli pilkallinen ja naapuriin heitetty silmäys pani Ruthin äkkiä -katselemaan tovereihin. - --- Kas niin, älähän nyt taas suutu ja juokse tiehesi, kuten eilen -- -lisäsi Jane. - -Viittaus oli riittävä, Ruth hillitsi mielenliikutuksensa ja jatkoi -tyynesti kirjoitustaan. Hän tiesi, että Jane tarkoitti enemmän, -kuin sanoi, ja olisi mielellään tahtonut tietää mitä se oli, mutta -hän ei tahtonut sanoa sitä, mitä hän jälkeenpäin katuisi. Jane ei -puhunut mitään kirjoituksesta, ja vaikka Ruth toisinaan huomasi -toisten tyttöjen olevan häntä kohtaan tavallista kylmempiä, ei hän -joutunut tutkintokiireiden takia siitä välittämään. Kun mr Taylor toi -kirjoitukset, kuiskailivat tytöt, mutta Ruth ei ollut osallinen siinä -salaisuudessa. Hän punastui hiukan, kun mr Taylor kääntyen häneen -sanoi: -- Minun ei ole vaikea päättää näistä papereista, jotka minulla -tässä ovat. Näissä on kirjoitus, joka todistaa niin perusteellista -historian totuuksien tuntemista, on niin hyvin järjestetty (Jane -kuiskasi: -- ei ihmekään), sekä niin oikein, jopa kaunopuheisesti -kirjoitettu, etten ole hetkeäkään epäillyt antaa palkintoa -- miss -Leighille. Miss Leigh -- lisäsi hän -- minä onnittelen teitä tämän -kirjoituksen johdosta. - -Mutta hänen esimerkkiään ei seurattu. Katseltiin toisiaan, mutta -kukaan ei puhunut. Mr Taylor jatkoi: -- Jos luulette minun menetelleen -puolueellisesti, saatte itse päättää, -- ja hän luki kaikki -kirjoitukset. Ei voinut olla epäilystäkään siitä, kenen paras oli. --- Enkö ole oikeassa? -- sanoi hän. Ei kukaan vastannut. -- No niin, -ehkei minun pitäisi pyytää teitä tunnustamaan omienne huonommuutta. -- -Mutta itsekseen ajatteli hän, ettei ollut koskaan nähnyt katehisempaa -tyttöjoukkoa. -- Miss Leigh, olen hyvin iloinen saadessani antaa tämän -kynän teille, ja jos te jatkatte alkamallanne tavalla, voin sanoa, -että se ansaitsee tulla kerran kuuluisaksi, -- ja hymyillen hän ojensi -Ruthille kultaisen, komealla hopeaisella varrella varustetun kynän. -Ruth punastui ja hänen silmänsä loistivat. Mutta mr Taylorin mentyä -tunsi hän pettymystä, sillä yhdenkään kasvoilla ei näkynyt iloista -hymyä. - --- Kas niin, Ruth -- sanoi Jane, -- toivon, että olet tyytyväinen nyt. - --- Kyllä, enemmänkin, kuin tyytyväinen! En sitä odottanut. - --- Koetit kuitenkin kaikin voimin. - --- Luonnollisesti; kai me kaikki koetimme? - --- Ei sillä tavalla kuin sinä, toivon ma. - --- Jane, en ymmärrä sinua, viittailit jo silloin ja nyt taas -- tekisit -ystävällisemmin, jos sanoisit suoraan, mitä tarkoitat. - --- Tiedät hyvin, mitä tarkoitan -- et tarvitse peloitella minua -voimakkailla ja suorilla sanoillasi -- kuten niitä nimität -- sillä -vakuutan, että ne ovat tehottomia. - --- Vielä kerran Jane, pyydän, sano, mitä tarkoitat! Joku teistä sanonee -kuitenkin -- sanoi hän kääntyen toisiin. Hän puhui nöyrästi -- siinä ei -ollut vähääkään intohimoa. - --- No niin, Ruth -- sanoi Katherine. -- Jane näki sinun samana aamuna, -kuin lähdit vihaisesti luokalta, selailevan etuhuoneessa -- --'n -teoksia. Emme tahtoneet uskoa häntä -- enkä minä vieläkään usko! Sano, -että se on joku erehdys -- ettei se ole totta. - -Äkkiä selvisi Ruthille kaikki. Hän muisti nyt, että ovessa käytiin, kun -hän etsi kukkaa. Hän lienee selaillut juuri sitä kirjaa. Kummallista! -Ei ihme, että he häntä epäilivät. Ja hän muisti samalla, miksi hän -oli kouluhuoneesta lähtenyt. Mitä voi hän sanoa? Miten todistaa -syyttömyytensä. - --- Onko se totta, Ruth? Katselitko todellakin kirjaa? - -Hän vastasi hiljaa: -- Kyllä, luulen, että se on totta -- mutta -- - --- Ehkette epäile sanojani ensi kerralla niin täydellisesti? -- sanoi -Jane. - --- Mutta mitä, Ruth, mitä aioit sanoa? - --- Ainoastaan, että olin kadottanut erään kukan, jonka muistin panneeni -erään kirjan väliin, ja hain sitä etuhuoneessa katselematta edes -kirjojen nimiä, enkä aavistanut että se oli joukossa. Mutta minä en voi -sitä millään todistaa -- ja siksi kunnes voin sen, vaikkei kenelläkään -vielä liene ollut syytä epäillä sanojani -- ei kukaan voi saada minua -vastaanottamaan palkintoa. Annan sen illalla mr Taylorilla ja pyydän -kirjoitukseni takaisin, sekä että hän valitseisi toisen. - --- Se olisi melkein naurettavaa -- sanoi joku. Luonnollisesti luulisi -hän silloin sinun harjoittaneen petosta ja kertoisi miss Longille. - --- En voi tehdä toisin, -- sanoi hän tyynesti. -- Se on pieni asia, -mitä mr Taylor ajattelee siihen nähden että te luulette minun ottavan -palkinnon, jota en ole ansainnut. - --- Minä uskon sinua, Ruth -- sanoi Katherine. - --- Kiitos, Katherine -- sanoi Ruth hymyillen. - -Jane nauroi katkerasti -- toiset olivat vaiti. - -Ruth pani kynän pöydälle ja poistui iloiten, ettei ollut näyttänyt eikä -tuntenutkaan suuttumusta. - --- Jane, -- sanoi Katherine -- olen varma, että Ruth puhui totta, ja -että hän sen kerran voi todistaa, enkä siis hyväksy sitä, että kynä -annetaan mr Taylorille. Miks'ei joku meistä voisi ainakin jonkun aikaa -sitä säilyttää, esim. vanhin. - -Toiset suostuivat siihen, eikä Jane voinut sitä vastustaa. Hän oli -vanhin ja hänen huostaansa kynä uskottiin. - -Ruth meni mielipaikalleen puistoon. Lapsiraukka! Hän oli aluksi niin -onneton, että häntä, Ruthia, joka oli itse rehellisyys, epäiltiin -sellaisesta. Ehkäpä ei hän koskaan saisi jälleen sitä luottamusta, mitä -hän tiesi nauttineensa. Hän purskahti itkuun. Ruth-raukka! - -Hän oli kuitenkin varma, että totuus tulisi ilmi, että _hän_, se opas, -josta hän oli lapsille kertonut, puolustaisi kyllä kunniaansa. Hän -päätti heittää huolensa hänen huostaansa; olihan hän kokenut hänen -rakkauttaan. - -Hän koetti saada selville, mitä seurauksia tästä koetuksesta voisi -olla. Se tuottaisi sangen pitkäaikaista tuskaa -- niin, voiko hän -toivoa siitä koskaan pääsevänsä? Mutta hän ei ajatteleisi sitä, vaan -koettaisi vihastumatta kärsiä Janen pistospuheita -- kärsiä pitkällistä -epäluuloa -- kärsivällisesti kasvattaa luonnottansa totuuteen ja -rehellisyyteen. Ja kaikki ilman toivoa pikaisesta avusta, sillä -asianhaarat tekivät kaiken avun mahdottomaksi. Täytyi odottaa, kunnes -kaikki oli kulunut toisten muistista, ja sittenkin jäisi sinne vielä -tahra jälelle. Se oli raskas kuorma -- korkea vuori, jonka huipulle -pääsemisestä oli vähän toivoa. Ja Ruth huokasi sitä ajatellessaan. - -Ehkä hän oli ollut liian ylpeä kirjoituksen tähden, ja tämä koetus oli -lähetetty nöyrryttämään häntä. Sellaisena tahtoi hän mielellään tämän -ristin kantaa, ja pyytää voimaa siitä lähteestä, josta kukaan ei ole -tyhjin käsin palannut. - -Illalla huomasivat pienokaiset, että Ruth oli heille entistä -ystävällisempi -- hän näytti nyt tahtovan kokonaan uhrautua heidän -tähtensä. - -Nämä pienokaiset eivät nähneet, että Ruthin mennessä paikalleen, syntyi -puheliaiden toverien joukossa hetken hiljaisuus. Ruth huomasi sen. -Oliko tässä koettelemuksen alku? Hänen täytyi olla kärsivällinen ja -kantaa se rohkeasti! - - - - -KUUDESTOISTA LUKU. - -Maggie on sairas. - - -Nuorempien lasten mentyä levolle, lähti Ruth hiljalleen huoneeseensa. -Hän ajatteli -- ja se hidastutti hänen askeleitaan -- kirkkomaalla -tapaamaansa naista ja Floran hautaa ja kukkaa, sitä kieloa, joka oli -tuottanut niin paljon surua. Hän päätti antaa sen Maggielle, jollei -tämä vielä nukkuisi. - -Ovea avatessaan kuuli hän Maggien kovalla, levottomalla äänellä -huudahtavan: -- Sinäkö se olet, Ruth. Tule puhelemaan kanssani; minä en -voi nukkua -- olen niin voimaton ja kuuma. - -Ruth oli silmänräpäyksessä hänen luonaan. - --- Luulen, etten puhumalla voi saada sinua nukkumaan, mutta -katsotaanhan mitä voin tehdä sinulle. Lapsi-raukka, olethan ihan kuuma. -Annahan otan pois yhden peitteen -- onko nyt parempi? Käänny toiselle -kyljelle ja sulje silmäsi, niin nukut kyllä pian. Minä en vielä mene -levolle. - --- Älä mene luotani, Ruth! - --- Mutta sinä et nuku niin kauan, kun minä olen täällä; tulen pian ja -panen maata. -- Ja Ruth suuteli häntä ja meni. Hän ei uskaltanut puhua -kukasta nyt, kun hän oli niin levoton, sillä siitä olisi sukeutunut -pitempi keskustelu. - -Puolen tunnin kuluttua avasi hän hiljaa oven. Hän kuuli taas vähemmän -rauhattoman äänen: -- En voi nukkua, Ruth, en ole ollenkaan uninen, -mutta ottaisin mielelläni hiukan vettä. - -Ruth antoi sitä hänelle ja huomasi, että hänen pienet kasvonsa olivat -vielä kuumemmat ja pelästyneemmät kuin äsken, eikä unen merkkiäkään -ollut kirkkaissa silmissä. - --- Ruth, -- sanoi hän -- minä olen kuvitellut, kaikellaisia -kummallisia asioita -- en tiedä, lienenkö nähnyt unta. Tuosta verhon -ja akkunapielen välillä olevasta raosta näin kaksi tähteä, ja minusta -toinen oli sisareni Floran näköinen. Ja ensin hän mielestäni hymyili, -mutta se muuttui jonkunmoiseksi ivanauruksi. Toinen tähti oli Alicen -näköinen -- leskenmyssy päässään, eikö se ollut hullunkurista? Se -peloitti minua, mutta en siitä välitä, kun sinä tulit ja toit valoa. -Näin varmaan unta, vaikka luulin olevani hereillä. - -Ruth pelästyi. - --- Et saa kuvitella nyt enää mitään, rakas lapsi. Luulen, että on paras -kutsua miss Long tänne antamaan sinulle jotain, joka ajaa sinusta -joutavat ajatukset ja saa sinut nukkumaan. Ja hän riensi sanomaan miss -Longille, ettei Maggie voi hyvin, ja että hän on kuumeinen. - -Miss Longin tultua ei Maggie puhellut enää niin paljon, mutta hän sanoi -päätänsä särkevän kovin. Hänellä oli usein hermokohtauksia, eikä miss -Long ollut erittäin levoton hänen tähtensä. Hän hoiti itse häntä yön, -mutta päätti aamulla hakea lääkärin, jos hän ei olisi parempi. - -Miss Long sai vasta seuraavana päivänä tietää, että Mellestowin -reunaosissa oli puhjennut tarttuva kuume, ja että Maggie oli muutama -päivä takaperin ostoksille lähetetyn palvelijan kanssa liikkunut -siellä, missä se pahimmin raivosi. Palvelija oli varomattomuudessaan -mennyt samalla matkalla tervehtimään siellä asuvia omaisiaan. Jos miss -Long olisi sen tänä yönä tiennyt, ei hän varmaankaan olisi viivytellyt -hakiessaan lääkärin apua. - -Ruth katsoi Maggieta vielä kerran ennenkuin meni levolle. Ensin hän -luuli hänen nukkuvan, mutta hetken perästä kuuli hän ensin kuiskauksen: --- Niin, niin, Flora, minä tulen, mutta älä katso minua noin! -- -Sitten kovemmin: -- mene pois, mene pois! -- jota seurasi kiljahdus. -Ruth pelästyi kovin. Hourailiko hän. Hän hyppäsi vuoteeltaan. Maggie -näytti ensin melkein hurjistuneelta, mutta tyyntyi sitten ja sanoi: --- Pelkäänpä, että herätin sinut, Ruth -- puhuinko kovaa? Luulen -uneksineeni. Ole hyvä ja anna vähän vettä. - -Hän oli taas hetkisen tyyni. Sitten Ruth kuuli hänen puhelevan hiljaa: --- Niin, minä istutin sen, kauan, kauan sitten! Kielo! - -Ruth hätkähti ja kuunteli tarkasti. -- Se oli sinun lempikukkasi, -eikö ollutkin, Flora? Mutta se ei sinua pistä -- miksi kirkaset? Etkö -näe opastasi? Hän ei salli sen vahingoittaa sinua! Se on varmaan -joskus ollut kaunis kukka -- mutta miksi sinun piti niin kauan sitä -hakea? Miksi selailit niin monta kirjaa? (Ruthin sydän sykki kovasti, -hän jännitti kuulohermojaan, mutta ääni heikkeni ja sanat tulivat -epäselviksi). -- Eihän sitä niin kauan tarvitse hakea! Se kukkii aina -hänen haudallaan -- aina, kesät, talvet. Mutta nyt se on rypistynyt --- ihan kuollut! Ja Flora on kuollut -- ja Alice on kuollut -- ja -- -Ruth ei kuullut enää. Oliko se mahdollista! Oliko lapsi todella nähnyt -hänen hakevan kukkaa, vai oliko se vain sellainen harvinainen sattumus, -jommoisesta hän joskus oli kuullut puhuttavan. Jospa Maggie voisikin -pelastaa hänet epäluulosta! Hän toivoi saavansa kysyä sitä häneltä, -mutta huomasi olevan itsekästä häiritä hänen levotonta untansa. Hän oli -päättänyt olla kärsivällinen, ja se olisi ollut huono alku, jollei hän -olisi malttanut odottaa huomiseen. Ehkäpä Maggie olisi silloin terve. - -Päivän valetessa tuli miss Long. Kuume oli kohonnut, ja Maggie oli -melkein horroksissa, vastasi vaivaloisesti kysymyksiin ja mumisi -lakkaamatta käsittämättömiä sanoja. - -Kärsivällisyyttä vielä, Ruth-raukka. Miss Long lähetti hakemaan tohtori -Martinia, ja tämä sanoi taudin olevan samaa, mitä kaupungissa oli -levinnyt. Hän ei vielä voinut sanoa mitään sen vaarallisuudesta tämän -sairaan suhteen, mutta kaksi lasta oli siihen jo Mellestowissa kuollut. -Hän kehoitti miss Longin lähettämään viipymättä kaikki tytöt pois -koulusta, mutta sen, joka oli maannut Maggien kanssa samassa huoneessa, -luuli hän jo tulleen saastutetuksi. - -Kun lukukausi oli aivan lopussa, ei ollut vaikea lähettää toisia -kotiin. Miss Long ei tiennyt, mitä hän Ruthin kanssa tekisi, mutta hän -suostui lopulta Ruthin pyyntöön saada jäädä, sillä lääkäri oli sanonut -olevan vaarallista antaa hänen tulla toisten lasten seuraan. - -Ja Ruth jäi, toiset matkustivat kotiin. - -Hän ei nähnyt heitä, sillä hän oli koko aamun Maggien huoneessa. -Miss Longilla oli niin paljon puuhaa, ettei hän ehtinyt kun joskus -kurkistamaan huoneeseen. - -Ruth istui kärsivällisesti pienen suojattinsa vuoteen vieressä. Maggie -tuskin kykeni ottamaan lääkkeitä, eikä Ruth siis voinut häiritä häntä -omilla asioillaan. Ei, hän valmistautui odottamaan, kunnes Maggie -paraneisi -- ja jos ei -- Ruth ei ajatellut loppuun sitä. - -Vaikka miss Long väliin vuorotteli hänen kanssaan, tuntui tämä -ensimäinen päivä sangen väsyttävältä, ja sitä seurasi monta samanlaista -päivää. - -Maggie houraili usein ja puhui Florasta ja Aiméesta, mutta kukasta ei -Ruth hänen kuullut mitään mainitsevan. - -Kuume oli jonkun verran laskenut, mutta selvästi huomasi, ettei tohtori -Martin ollut tyytyväinen taudinoireisiin. Mrs Ferguson lupasi tulla, -jos tauti kääntyisi vaaralliseksi, vaikka hän olikin sairaaloinen. - -Useita päiviä kului eikä mitään muutosta näyttänyt tulevan sairaan -tilassa. - -Eräänä aamuna oli Ruth hetkisen istunut hänen vieressään luullen -hänen uinahtaneen, kun hän äkkiä avasi suuret silmänsä (ne näyttivät -suuremmilta, kuin koskaan ennen) ja sanoi: - --- Ruth, annatko minulle sen kukan? - -Ruth säpsähti. -- Minkä kukan, rakkaani? - --- Sen, jonka otit kirjan välistä. Se on Floran, ja hän sanoi minulle -viime yönä, että saan sen. -- Ruthin kasvot synkistyivät, -- hän -hourailee -- ajatteli hän. -- Se on Floran haudalta -- minä istutin -sen itse, Ruth. Istutin sen hänelle, siis se on nyt hänen -- mutta hän -antoi sen minulle, -- toivoisin, että löytäisit sen, Ruth. Mikset hae -sitä? - --- Se on Floran haudalta, Maggie -- sanoi Ruth tyynesti. - --- Tiedän sen, Ruth; mutta se on nyt kuollut -- se ei enää kasvaisi -siellä -- mikset anna sitä minulle? Flora tahtoo sen, sanon minä! - -Ruth vei kukan hänelle. - --- Niin, se on se, Ruth, mutta ota se pois -- en tarvitse sitä; sinun -pitää istuttaa se haudalle -- älä pane sitä vaan kirjan väliin -- se -vahingoittaa sitä! - -Ruth otti sen ja pani raamattunsa väliin, ja sinne se jäi moneksi -vuodeksi. - -Kun Maggie taas hetken perästä puhui, oli hän jälleen entisensä. - --- Ruth, sinäkö kerroit minulle Aiméesta? Oliko se vaan kertomus, vai -onko se tapahtunut? En ole sitä voinut saada selville sen jälkeen kun -sairastuin. - --- Se oli kertomus, rakas Maggie. Sinä pyysit minua kertomaan, ja minä -keksin sen. - --- Mutta voiko se olla totta, Ruth? - --- Kyllä, se voi olla totta siinä merkityksessä, mitä se kuvasi. - --- Niin, arvasin sen. Minusta on hyvä, että se on tosi. Ruth, minä en -ole voinut lukea rukouksiani sairauteni aikana. Luuletko, että minun -oppaani menee pois sentähden, kuten Aiméen teki? - --- Ei, rakkaani! Olen varma, ettei hän mene! Hän on luonasi niin kauan, -kun toivot -- ja sittenkin olisi hän ehkä, vaikket voisi häntä nähdä. - --- Ruth, minä luulin nähneeni hänet viime yönä -- ja sitten hän muuttui -äidiksi. Eihän äiti ole tullut? - --- Ei, kultaseni! Äitisi ei ole täällä. Ilmoitamme usein hänelle, miten -voit, mutta hän tulee vaan siinä tapauksessa, jos sinä kovin toivot ja -ikävöit, hän on niin heikko. - --- Mutta minä ikävöin häntä niin kovin; eikä hänen tarvitsisi viipyä -kauan kerralla. Olisi niin hauskaa, jos hän tulisi. Kysytkö miss -Longilta? - --- Kyllä, jos nyt koetat hiukan nukkua ennenkuin sinun on otettava -lääkettä. - -Hän kääntyi ja koetti nukkua, mutta hän liikkui usein ja valitteli. -Ruth kertoi miss Longille mitä Maggie oli sanonut äidistänsä, ja hän -päätti viipymättä lähettää hakemaan häntä, jollei Maggie olisi tänään -parempi lääkärin mielestä. Hän ei ollut, ja illalla kohosi kuume taas. -Kun mrs Ferguson saapui, ei pienokainen tuntenut häntä eikä ketään -muitakaan. - -Koko seuraavan yön valvoi Ruth huoneessaan, aina väliin mennen -sairashuoneen ovelle kuuntelemaan. Miss Long ja mrs Ferguson olivat -molemmat siellä. Maggie nukkui ja Ruthin piti kärsivällisesti odottaa -aamua. Kerran ajatteli hän: Jumala tahtoo kai tälläkin tavalla opettaa -minulle kärsivällisyyttä. Aamun sarastaessa tuli miss Long hänen -luoksensa. Maggie ei ollut parempi eikä pahempi. Ruth sai mennä sinne -nyt -- mrs Ferguson oli mennyt levolle. Mielellään hän meni, mutta -hänet valtasi toivottomuus nähdessään, miten kauheasti tauti oli -kalvanut yhtenä ainoana yönä sairasta. Hän tuskin tunsi häntä, Maggie -makasi hiljaa. Kerran hän sanoi: - --- Flora, miksi et minua odottanut? En tahdo käydä yksin. Milloin se -loppuu? Olen niin väsynyt ja janoinen myös. -- Sitten muuttuneella -äänellä: -- äiti, ole hyvä ja anna vähän vettä! - -Ruth antoi, mutta hän ei huomannut hoitajan vaihdosta. Jonkun ajan -kuluttua tuli mrs Ferguson ja Ruth poistui. Hän astui koneellisesti ja -tuli miss Longin kirjastohuoneeseen. Kuinka tyhjältä ja autiolta se -näytti! - -Ovikello soi -- se oli tohtori Martin. Hän meni huoneeseen ja Ruth -odotti häntä melkein henkeä vetämättä. Hän ei tullut, mutta miss Long -tuli. - --- Ruth -- sanoi hän -- tänään on ratkaiseva käänne taudissa. Tohtori -Martin odottaa kunnes hän herää -- ja silloin tulee se tärkeä hetki. -Paljon riippuu siitä, ettei häntä häiritä ja minä jätän sinut vahdiksi. -Älä anna kenenkään astua jalallansakaan portaisiin ennenkuin tohtori -tulee. Tiedän voivani luottaa sinuun. - --- Voitte varmaan! Oi, rakas miss Long, jospa hän ei parantuisikaan! - --- Meidän täytyy rukoilla, rakas Ruth -- mutta tapahtukoon _hänen_ -tahtonsa! - -Hän hiipi hiljaa portaita ylös, ja taas oli Ruth yksin. Tunti kului -tunnin perästä. Palvelustyttö tuli tarjottimen kanssa ovelle, mutta -Ruth viittasi, että hän veisi sen pois, peläten että pieninkin ääni -voisi kuulua. - -Ja tunnit kuluivat. Iltahämärä alkoi jo saapua, kun hän kuuli äänen, -jota hän oli kauan odottanut. -- Tuttu ovi avattiin. Ruth katsoi ulos. -Tohtori Martin ja miss Long olivat portailla. - --- Tulen muutaman tunnin kuluttua taas -- kuuli hän tohtorin sanovan. -Hän eli siis! Jumalan kiitos! Samassa tuli miss Long. -- Hän on -parempi, Ruth, ja hetken perästä toivomme vaaran olevan ohi. Ruth -purskahti itkuun. - --- Lapsi-raukka -- sanoi miss Long -- tämä on ollut rasittava aika -sinulle. Olet aivan uupunut. Ja hän pakoitti hänet syömään hiukan. - --- Saanko mennä hänen luokseen -- kysyi Ruth. - --- Mrs Ferguson ei tahdo kuulla levosta puhuttavankaan ennen tohtori -Martinin seuraavaa käyntiä. Jos nyt tahdot hiukun levätä, saat sitten -ottaa hänen paikkansa. Maggie ei vielä jaksa puhua, mutta kuume on -kokonaan poissa ja tohtori sanoo hänen jo alkavan parantua. - -Astuessaan hiukan myöhemmin huoneeseen kohtasi Ruthia iloinen -hämmästys. Maggien kasvojen ilme oli kokonaan muuttunut, vaikka hän -ei vielä jaksanut puhella. Hetken uinahdettuaan näytti hän heräävän -voimistuneempana. - --- Ruth -- kuiskasi hän. -- Onko äiti mennyt levolle? - --- Kyllä, rakkaani. - --- Olen niin iloinen! Näin niin pitkän unen rakkaasta äidistä, hän -istui koko ajan vieressäni -- ja niinhän hän tekikin, sillä hän istui -siinä kun nukuin ja oli vielä, kun taas heräsin. -- Hän väsyi kovin -tästä puhelusta, ja oli hetkisen aivan hiljaa. Sitten hän sanoi: -- -Uneksin, että Flora kutsui minua, mutta Jumala ei tahtonut vielä tällä -kertaa. - --- Hän on erittäin hyvä, kun antoi sinun parantua, rakas Maggie. - --- Niin, hyvä minulle ja rakkaalle äidille. Olen hänen ainoa pieni -tyttönsä, ja hänellä olisi kovin ikävä jos minä menisin pois. - -Ja -- näin hän jatkoi vuoroon uinahtaen ja vuoroon hourien, kunnes -mrs Ferguson tuli takaisin. Hän hymyili kiitollisesti Ruthille, joka -ystävällisesti hoiteli hänen lastaan. - -Illalla ajatteli Ruth: Ehkä voin muutaman päivän perästä kysyä häneltä -kukasta. - -Hän tuskin tiesi kuinka monta päivää luvasta oli kulunut, ja oli -melkein unohtanut että Duncan voisi ehkä pian tulla. Mutta kun hän -seuraavana päivänä kuuli erään herran kysyvän häntä, hyökkäsi hän -hehkuvin poskin Duncanin syliin. - -Kun Ruth oli kertonut syyn kasvojensa kalpeuteen ja miss Long -vakuuttanut, ettei hän enää tarvinnut "pientä apulaistaan," päätti -Duncan matkustaa seuraavana päivänä hänen kanssaan Beachfieldiin, missä -hän sanoi jo häntä odotettavan. - -Ruthin olisi ollut ikävä jättää Maggieta, jollei hän olisi tiennyt -hänen muuttavan kotiinsa niin pian, kun hän voi kestää sen pienen -matkan vaivat. - -Maggien jäähyväiset olivat: -- Koetan tulla terveeksi niin pian, kuin -voin, Ruth, voidakseni tulla takaisin silloin kuin sinäkin. - - - - -SEITSEMÄSTOISTA LUKU. - -Taas Beachfieldissä. - - -Seuraavana aamuna käveli Ruth ennen aamiaista "valkoiselle veräjälle." -Hän kuuli kiireisiä askeleita takanaan ja seuraavassa silmänräpäyksessä -oli Duncan hänen vierellään. - --- Vai niin, Ruth, oletko jo ulkona? Luulin olevani ensimäinen, mutta -sen hauskempi, sillä emmehän ole saaneet puhua juuri mitään vielä, vai -kuinka? -- Huomattuaan avonaisen kirjan hänen kädessään lisäsi hän: -- -mutta sinä aiot lukea, en tahdo häiritä sinua. - --- Ajattelin mennä "valkoiselle veräjälle," siellä on mielestäni hauska -lukea virsiä, sieltä kun näkee ja kuulee meren. Voisimme lukea yhdessä, -Duncan, jos sinulla ei olisi sitä vastaan, lisäsi hän kainosti. - -Hän ei vastannut. He tulivat veräjälle ja istuutuivat kiville. Ruth -haki aamuvirret ja he lukivat yhdessä. Kun he olivat lausuneet -viimeisen "ijankaikkiseen", sanoi Ruth: -- Meri muistuttaa siitä, eikö -niin -- ijankaikkisuudesta, tarkoitan. - --- Niin pitäisi -- sanoi hän, -- mutta pelkään, että maailman -kiertäminen karkoittaa sellaiset asiat päästä. On hauskaa saada asettua -taas kerran vanhaan Englantiin asumaan. - --- Mitä pikemmin, sitä parempi minulle, Duncan, mutta minä ihmettelen, -että "maailman kiertäminen," kuten sanoit, karkoittaisi sellaiset -ajatukset. Mutta minä en sitä luonnollisesti ymmärrä, kun en ole -missään matkustanut. - --- Miksi se sinua ihmetyttää? - --- Minusta tuntuu, että silloin pitäisi olla niin iloinen, omatessaan -jotain varmaa ja pysyväistä -- jotain muuttumatonta, tarkoitan, jonka -puoleen voi kääntyä. -- Mutta sinähän sen paremmin tiedät, Duncan. - -Duncan ei vastannut, istui vaan katsellen merelle, jossa näkyi pieniä -kalastaja-aluksia pitkin rannikkoa. Hetken perästä sanoi hän: -- Ruth, -muistatko mitä lupasit minulle kauan sitten, ennen kouluunmenoasi? - --- En ole sitä hetkeksikään unohtanut. Lupasin tulla hyväksi ja -ymmärtäväiseksi, mutta en tiennyt silloin kuinka vaikeata se on! Olen -todellakin koettanut, rakas Duncan, vaikken aina kaikin voimin, kuten -sanoin. Oletko tyytymätöin minuun? -- kysyi hän hiljaa. - --- Tyytymätöin, Ruth? Ei -- mutta -- vastasi hän epäröiden. - --- Pelkään, että olet, mutta sinun pitää olla kärsivällinen. Eihän -kasvatukseni ole vielä päättynyt, kuten tiedät -- sanoi hän hymyillen --- olen vasta kolmentoista vanha, vaikka näytän jo täysikäiseltä -naiselta, kuten Valter sanoo. Mutta -- lisäsi hän vakavasti -- minun -täytyy muuttaa lupaukseni, Duncan, "paremmaksi ja ymmärtäväisemmäksi" --- hyväksi ja ymmärtäväiseksi tulemiseen menee koko ihmisikä. - --- Ruth -- sanoi Duncan --, sinä ymmärsit väärin minun epäröivän -ääneni. En ajatellut puhuessani niin paljon sinua kuin itseäni. -Lupaanko sinulle, että kotiintultuani taas -- -- -- - -Eutli keskeytti hänet suudellen. -- Ei, Duncan, et saa luvata mitään -pikku siskollesi. Mutta jos -- -- - -Tedin iloinen vihellys keskeytti hänet. -- Hei! Kuka olisi uskonut? -Hyvää huomenta, Ruth! Kuinka voitte mr Leigh? - --- Jos Ruth on Ruth, täytyy Duncanin olla Duncan, Ted. Olemmehan -siksi vanhoja tuttavia, että voimme jättää tuon "mr Leighin." Siis -siksi, kunnes tulen niin vanhaksi, että voin ottaa sinut ja Valterin -kasvatukseeni ja "enona" kertoa teille jännittäviä ja opettavia -kertomuksia vieraista maista, joissa en koskaan ole ollut ja -ihmeellisistä asioista, joita en ole nähnyt, olen yksinkertaisesti -Duncan, jos ei sinulla ole mitään sitä vastaan, Ruth -- lisäsi hän -kääntyen häneen. -- Onko Ted mielestäsi muuttunut siitä, kun viimeksi -näit hänet. Minusta hän ei ole kasvanut eikä muuttunut sen jälkeen kun -minä tutustuin häneen, kun hän vielä käytti kolttua. - -Ruth nauroi. -- Luulenpa, että olisin tuntenut hänet -- sanoi hän. - --- Mitä huvia pituudesta on, Ruth? Vakuutan, etten voi huomata muuta, -kuin että pakotetaan tanssimaan kaikkien tyhmien tyttöjen kanssa, jotka -ovat liian pitkiä pienille pojille. En minä sinua tarkoita, Duncan -- -sanoi hän tehden hullunkurisen kumarruksen tälle herralle -- koska et -käy lasten huveissa, enkä sinuakaan, Ruth -- taas kumarrus -- kun sinä -et ole koskaan tyhmä. - --- Oli hyvä, että selitit sen, Ted -- sanoi Ruth -- sillä muutoin -olisimme pitäneet huomautuksiasi liiaksi mieskohtaisina. Mutta etkö -todellakaan toivo kasvavasi? - --- Kyllä, otaksun, että teen sen joskus, tahdonpa, tai en, näethän, -eihän sitä voi kohtaloaan kukaan välttää. Mutta sinä olet, Ruth, -syvästi loukannut minun tunteitani. - --- Olen siitä kovin pahoillani, mutta miten? - --- Miten, Ruth? Eikö se mitään merkitse että olen puhellut sinun ja -Duncanin kanssa kuitenkin viiden minuutin ajan puhumatta ainoatakaan -sanaa mongerrusta? Ja kuitenkin sanot, etten lainkaan ole muuttunut. -Oi, Ruth, jospa tietäisit, kuinka minun sydäntäni raatelee. Mutta miksi -et onnittele minua, Ruth? - --- Minkätähden? Onnettomuutesiko? Mielelläni, jos tahdot. - --- Ei, sinä paha tyttö -- edistymiseni tähden kaikessa, mikä on -herraskaista. - --- Mutta aamiainen on valmis. Juostaanko kilpaa kotiin, Duncan. - --- Olkoon menneeksi, saat alkaa ensimäisestä puusta, kun minulla ovat -niin pitkät sääret. - -Lähdettiin, ja pitkät sääret voittivat. Ruth ei jäänyt paljoa jälkeen -ja he astuivat yhdessä ruokasaliin. Ruthin mielestä ei veli ollut -koskaan näyttänyt niin komealta. Hänen kasvonsa olivat lämminneet -juoksusta ja vaalean ruskea, aaltoileva tukka oli pyyhkäisty tavallista -enemmän taaksepäin leveältä, valkoiselta otsalta, hymyily oli melkein -naisellisen lempeä, mutta kookas ja hyvinmuodostunut vartalo oli -miehekäs, samoin vapaa, hienostunut puhe ja käytös. - -Lady Douglas käytti vielä surupukua eikä näyttänyt paljon muuttuneen. -Valter oli kasvanut ja oli nyt melkein yhtä pitkä kuin Duncan, mutta -hän oli hoikka ja poikamainen. Kaikki olivat iloisia nähdessään taas -Ruthin. Ja vaikka Edvard ja Valter olivat melkein unohtaneet Duncanin, -eivät he kuitenkaan voineet ujostella tuota melkein yhtä poikamaista -miestä. Ruthin mielestä tuli Duncan vuosi vuodelta nuoremmaksi. - --- Oletko kuullut suuresta jousella-ampumakilpailusta, joka tässä -lähellä tulee neljäntoista päivän perästä, kysyi lady Douglas Ruthilta. - -Ruth ei ollut kuullut, ja siitä tuli puheen ja neuvottelun ainetta. -Valter ja Ted aikoivat kilpailla. He ihastuivat kovin kuullessaan että -Duncan oli hyvä jousimies, ja he olivat varmoja, että neljäntoista -päivän harjoitus hänen johdollaan oli aivan riittävä. Mutta mistä saada -jouset, nuolet ja muut asiaan kuuluvat tavarat? Duncan oli antanut pois -kaikki jousitarpeensa. Ne saatiin Lontoosta. Sopiva harjoituspaikkakin -löydettiin ja sieltä tapaamme suuren seurueen melkein minä aikana -hyvänsä päivästä näiden neljäntoista vuorokauden ajan. - -Pian julistivat pojat Duncanin parhaaksi jousimieheksi paikkakunnalla, -ja olivat varmoja siitä, että hän saa ensimäisen palkinnon. Ruth -katseli mielellään hänen tyyntä ja mietittyä tähtäystään, varmaa ja -määrättyä jännitystä sekä nuolen suoraa lentoa kunnes se sattui joko -pilkkuun tai taulun sisimpiin ympyröihin. Toisellaisia olivat hänen -oppilaittensa ensimäiset kömpelöt yritykset. - -Ruth nauroi niille, mutta hänen omansa eivät olleet paljoa parempia. -Hän edistyi kuitenkin pian huomattuaan, että Duncanin neuvoma tapa oli -paras. - -Huolimatta ampumisinnostuksesta riitti kuitenkin melkein joka aamu -aikaa kävelymatkoihin meren rannalle, missä Ruthilla oli myrskyn -perästä tilaisuus lisätä meriruohokokoelmaansa, jonka hän oli alkanut -talvivierailunsa aikana Beachfieldissä. - -Eräänä päivänä istuivat Ruth ja hänen veljensä kahden kallioilla. -Valter ja Ted odottivat erästä nuorta ystävää, jonka piti tulla -harjoittelemaan jousella ampumista, ja jolle he antaisivat ennen -Duncanin tuloa opetusta, koskapa hän luonnollisesti aluksi ujosteleisi -sellaista Robin Hoodia, kuin mr Leigh oli. - --- Ruth -- sanoi Duncan -- en ole kuullut, saitko mitään palkintoa -viime lukukaudella. - --- Yleisiä palkintoja ei jaettu, kun tytöt Maggien sairauden tähden -lähetettiin niin äkkiä kotiin, mutta -- hän keskeytti. - --- Mutta mitä? - --- Yksi palkinto annettiin meidän luokalle, mr Taylor antoi sen -parhaasta kirjoituksesta. - --- Etkä sinä saanut sitä, Ruth. Luulin sinun juuri siinä aineessa -pitävän puolesi. - --- Minä sain sen, Duncan -- se tahtoo sanoa: luulin saavani, mutta se -ei ole nyt minulla, se annetaan pois. - -Hän oli hämillään. Miksi hän epäröi ja punastui? - --- No, Ruth -- sanoi hän katsoen vakavasti häneen -- et varmaankaan ole -tehnyt mitään epärehellistä? - -Ruth raukka! Siis Duncankin epäili häntä! Mutta hän saisi kuitenkin -tietää kaikki. Hän kertoi koko tapauksen, ja sanoi luulevansa, että -Maggie tiesi, vaikkei häneltä sairauden tähden voitu kysyä. Hän oli -koettanut olla kärsivällinen, mutta odotus tahtoi väliin tehdä luvan ja -ajan Duncaninkin seurassa pitkäksi. - --- Mutta, Ruth -- sanoi hän -- he olisivat varmaan uskoneet, jos olisit -kertonut heille, mitä nyt olet minulle kertonut. - --- En voinut kertoa heille sillä tavalla kuin sinulle, Duncan, sillä -minä tiesin, että sinä uskoisit minua. Ja vaikka he olisivat melkein -uskoneetkin, ei se olisi ollut täysi todistus, enkä minä olisi voinut -ottaa palkintoa. Mutta minä olen oikein iloinen, että sinä tiedät sen --- lisäsi hän. - --- Sano minulle, mitä Maggie sanoi houriessaan, Ruth. - -Hän sanoi niin hyvin kuin muisti. - --- Olen aivan varma, että hän voi todistaa syyttömyytesi -- hän on -jollain tavalla nähnyt sen, vaikka et sinä voi käsittää miten. - --- En sitä todellakaan voi. Olen varma, ettei etuhuoneessa ollut -ketään, ja sitäpaitsi minä jätin hänet puutarhaan. - --- Hyvä, Ruth. Ainoa, mitä voit tehdä, on olla kärsivällinen, mutta -sitähän ei minun tarvitse sinulle opettaa, pikemmin päinvastoin. --- Ja nyt, Ruth, menemme katsomaan miten pojat onnistuvat. -- Hän -kiersi kätensä hänen vyötäisilleen ja melkein kantoi häntä kallioiden -yli ja jyrkkää mäkeä ylös. Oli kovin hauskaa luottaa kokonaan hänen -miehekkääseen voimaansa, jolla hän usein oli Valteria ihmetyttänyt, -ja minkä johdosta tämä oli hänelle antanut lisänimen "hirveän väkevä -Quasind." - -Ennenkuin he ehtivät ampujain luo, kuulivat he Tedin iloisen naurun. -Nähtyään heidät juoksi hän heitä vastaan pakahtumaisillaan naurusta: - --- Duncan, olen iloinen, että tulit, sillä Charley Evansin opettaminen -käy yli minun voimieni! Valter nauroi myös ja Charley-raukka yhtyi -siihen vastahakoisesti näyttäen samalla surkean alakuloiselta. - --- Pelkään, että sinun opetuksesi on puutteellista, master Ted, -näytähän Charley miten hän on sinua neuvonut. - -Charley otti jousen ja näytti. - --- Oikein -- sanoi Duncan, -- vakuutan että alku on sangen lupaava! - --- Odota hiukan -- nauroi Ted. - --- Ted, jos sinä et anna Charleyn olla rauhassa, etkä lakkaa -nauramasta, niin minä -- -- - --- Mitä sinä teet? - --- Kiinnitän sinut tauluun ja ammun sinua. - --- No, enpä taitaisi siitä paljoa välittää, jos Charley sen tekisi. -Mitä sanot Charley? Saat luvan ilmottaa, missä minun olisi paras seisoa --- ehkä takanasi -- siinä tapauksessa olisi sinulla kai paras toivo -osata, ajattelen. - -Hän oli vähitellen loitonnut Duncanista ja nyt katsoi hän viisaimmaksi -turvautua jalkoihinsa. Duncan ajoi häntä takaa, saavutti kedon toisessa -päässä ja viskasi matalan aidan yli niin kätevästi, että hän tuli -jaloilleen toiselle puolelle. Sitten palasi hän Charleyn luo, joka -jousi kädessä odotti seuraavaa ohjetta. - --- Nyt -- tähtää hyvin -- pidä lujasti jänteestä vedä vakavasti. Oikein --- anna mennä nyt! - -Mutta nuoli pysyi paikallaan. Oli turhaa pitää silmällä, mihin se -sattuisi, sillä Charley jännitti kaikki lihaksensa kunnes kasvonsa -olivat tulipunaiset, pitääkseen jousen jännityksessä. - --- Ei se käy, mr Leigh! En jaksa pitää sitä kauempaa! - --- Anna mennä! huusi Duncan. - --- En voi -- en tiedä miten. - --- Päästä jänne sormistasi, siinä kaikki. - -Mutta voimien uupuessa oli jänne löyhtynyt, ja kun Duncan vielä kerran -huusi: "anna mennä," totteli hän ja nuoli putosi -- hänen jalkoihinsa. - --- Mihin se meni, mr Leigh? Onko se taulussa? - -Heidän oli vaikea pidättää naurua. - --- Tässä se on -- kuului äkkiä heidän takanansa -- ja sinä olet ampunut -minua, kuten sanoin. - -Charley katsoi taakseen. Se nuoli, jonka hän toivoi olevan taulussa, -näkyi Tedin liivin taskusta. Hän joutui hämilleen. - --- Kuinka, Ted, mistä sinä sait sen? - --- Jaloistasi, vakuutan. Onnittelen sinua, Charley, varman edistymisesi -johdosta, minun tilapäisen, mutta ei vapaehtoisen poissaoloni aikana, -ja teitä mr Leigh, oivallisen opetusmetoodinne tähden. - --- Kas niin, Ted, oletko jo täällä? sanoi Duncan -- heitinhän sinut -ojaan, eikä se ollut minun syyni, jos et sinne joutunut. - --- Otaksun, ettei miehen tarvitse jäädä ojaan, vallankaan jos hän -joutuu sinne jaloilleen. En tunne myöskään mitään luonnonlakia, joka -pakottaisi palaamaan samaa tietä kun on mennyt. - --- Ole nyt siivosti, Ted, kymmenen minuuttia, jos ei mikään -luonnonlaki, kuten pelkään, sitä estä. Nyt, Charley, vielä yksi yritys, -se käy nyt varmaan paremmin. - -Uudelle oppilaalle oli vihdoinkin selvinnyt, että nuolen piti antaa -mennä juuri määrätyllä hetkellä. Hän koetti uudestaan. Duncan huusi -"hyvä". Ja nuoli lensi helähtäen kultaiseen keskipisteeseen. - --- Nyt, nuori hölynpöly, mene ja salaa noloutesi, äläkä naura, -ennenkuin voit tehdä saman tempun! -- sanoi ihastunut opettaja Tedille, -joka heti lähti tuumien: -- Nyt onkin pian aamiaisaika. - -Charley olisi mielellään täydentänyt edistymistään, mutta hänen intonsa -laimeni parin kolmen epäonnistuneen laukauksen perästä, ja hän suostui -Valterin ehdotukseen, että mentäisiin kotiin vahvistamaan sisäistä -ihmistä. - -Ted tuli ovessa häntä vastaan ja sanoi: -- sinun ei tarvitse ylpeillä, -Charley! Tää oli ensimäinen ja viimeinen laukaus tässä kuussa. - --- Näen, että tahdot vielä yhden hypyn, Ted -- sanoi Duncan, ja uusi -takaa-ajo alkoi, mutta kuinka se päättyi, sitä ei tiedetä. - - - - -KAHDEKSASTOISTA LUKU - -Kilpa-ammunta. - - -Harjoituksista huolimatta ei ollut suurta edistystä tapahtunut tuota -tärkeää päivää varten. Kutsun lähetti eräs rouva, jonka luona lady -Douglas oli Ruthia kehoittanut käymään sillä ikimuistettavalla Sandy -Lanen matkalla. Ruth muisti sen kovin elävästi nyt huomatessaan, että -Duncan, Ted ja hän matkustaisivat sinne samalla, tahi saman näköisellä -vaunulla ja vanhalla Taffylla, joka ei näyttänyt koskaan tarpeeksi -vanhenevan unohtaakseen pelkuruuttansa. - -Vaikkei Ruthilla ollut kokemusta Duncanin ajamistaidosta, ei hän -epäillyt, ettei sekin kuuluisi hanan taipumuksiinsa. Siis Ted takana -tien näyttäjänä ja Duncan sivullansa ajajana alotti hän matkan, josta -hän toivoi sangen paljon nautintoa. - -Lady Douglas ja Valter matkustivat isossa vaunussa, ja sinne olivat -ampumatarpeet sälytetyt. - -Ted oli kovin riemastunut ja hänestä oli erittäin hauskaa "mättää" -kuulijoihinsa kaikenmoisia hullunkurisia juttuja kaikesta, mitä he -matkan varrella näkivät. Ruth tiesi tuskin uskoiko hän tai ei niitä, -sillä Duncan näytti alussa olevan liian herkkä pitämään niitä tosina. -Mutta hän alkoi pian maksaa takaisin kertoen vielä niin paljon -ihmeellisimpiä, että Ted selitti tulleensa voitetuksi, ja sanoi, ettei -niitä historiallisia tosiasioita, jotka tähän huomaamattomaan paikkaan -liittyivät, voinut verrata tuon matkustavan apinan mieltäkiinnittäviin -kertomuksiin. - -Viimeiset sanat kuiskattiin Ruthin korvaan, vaikka niin kovaa, että -hänen seuralaisensakin ne kuuli. - --- Ted, -- sanoi Ruth äkkiä -- toivon, että annat minulle kunnollisen -vastauksen erääsen kysymykseen -- teetkö sen? - --- Milloin olen toisin tehnyt? Anna kuulua! - --- Tiedän, että noilla pienillä kallioilla tuolla kaukana meressä on -nimi. Ole hyvä ja sano se, mutta älä koeta narrata, sillä minä olen sen -kuullut ennen, ja tiedän siis sanotko oikein. - --- Mitä kallioita tarkoitat? Jaha, näen -- tuo korkea ja nuo kaksi -pientä, jotka juoksevat perässä. Hyvä, minä en sano niiden nimiä, mutta -minä voin täydellisesti ja perinpohjaisesti kuvailla niiden luonnon. -Minun täytyy muistuttaa sinua jostain, joka tapahtui sinun ensi kertaa -täällä ollessasi. Et muista nähneesi näitä kallioita silloin -- -muistatko? Et, ja miksi? Niin, niitä ei ollut vielä silloin. - --- Ei, Ted, kuulehan, puhu vakavasti! - --- Kuinka minä voin kertoa, kun tuolla tavalla keskeytät? Muistat -kai, että minä sangen kohteliaasti pidin huolta erään vanhan rouvan -matkalaukusta? -- Älä keskeytä. Pidämme päätettynä, että sinä tähän ja -kaikkiin muihin kysymyksiin vastaat: "aivan niin." No, kuten sanoin, -otin hänen matkalaukkunsa ja ajattelin, kuten muistelet (eikö niin?) -että sinä tiesit ystävällisyyteni ja kiitit minua. No niin, sen sijaan -kuulin kauan jälkeenpäin, ettei hän koskaan saanut takaisin sitä, -vaikka minä olin siitä ainoastaan pitänyt huolta, kuten tiedät. Mitä -teki tämä hupsu rouva, joka muuten asui tuossa kukkulan toisella -puolella olevassa talossa -- mitä -- hän luuli tuota laakeaa kalliota, -jonka ehkä näet, onnettomaksi matkalaukukseen, josta minä olin niin -hellää huolta pitänyt, kuten ymmärrät. Jos sillä vanhalla rouvalla -olisi ollut hiukankaan järkeä, olisi hän luonnollisesti lähettänyt -hakemaan minun arvokasta apuani, vai kuinka? Mutta hänellä et ollut -järkeä. Hänellä oli vaan kaksi pientä koiraa Flipsy ja Flopsy. Hän -kutsui ne pienet koirat, pani niille pienet nutut ylle, etteivät -vilustuisi, riisui kenkänsä ja aikoi hurjistuneena syöksyä suolaiseen -syvyyteen, saadakseen takaisin kadotetun laukkunsa, jossa, kuten olen -kuullut, olivat Flipsyn ja Flopsyn parhaat vaatteet. Hän astui kolme -askelta veteen, Flipsy kaksi ja Flopsy yhden. Hän katsoi taakseen -nähdäkseen, olivatko rakastettujen nutut paikallaan, silloin, oi, voi! -Suolainen merivesi huuhtoi heitä ja kaikki kolme kivettyivät kauhusta -ja ovat jääneet siihen kivettyneinä. En ihmetteleisi, jos sanoisit, -ettet voi eroittaa vanhan rouvan muotoja tuossa korkeassa kalliossa, -eli kivettymässä piti sanomani, mutta geoloogit uskovat sen olevan -seurauksena... olen sen unohtanut! Duncan voi sanoa sen varmaan. Mutta -jos tarkemmin tutkit, näet, että Flipsyn ja Flopsyn nutut kuvastuvat -selvästi -- niin, voinpa, sanoa -- oikein kauniisti. Ja, ihmeellistä -kyllä, laukku ei ole vielä tullut rantaan. Jos tämä ei ole tosi satu, -Ruth, saat kutsua minua hölynpölyksi. - --- Aivan niin -- nauroi Ruth. Ted nauroi myös sekä Duncan, joka sanoi: --- No, hyvä, Ted, tunnustan, että olet voittanut minut. Mutta miksi nuo -toiset seisahtuvat. Onko tämä Deer Park? - --- Kyllä, täällä ollaan! Hei! Kas niin -- huusi hän -- eteenpäin -siellä, ettekö voi, antakaa tietä päällystöllenne! - -Vaunut kääntyivät veräjästä taloon. Mutta me jätämme kertomatta -vieraiden vastaan oton ja kestitsemisen. - -Sillä aikaa kun toiset lähtivät kävellen kilpailupaikalle, lähetettiin -Ted hakemaan vaunusta jousia ja muita tavaroita. Hän saavutti pian -toiset kantamuksineen mutta kasvoillaan surkea ilme. -- Voi, Duncan, -voitko uskoa? Valterin ja minun jouset ovat unohtuneet, täällä ovat -vaan Ruthin ja sinun. Mitä nyt teemme? - -Se oli todellakin kova onni. Duncanin jousi oli paljon vaikeampi -jännittää, kuin se, johon pojat olivat tottuneet, ja erittäinkin -Valterin käsivarret olivat heikot. - --- Minä en siitä niin välitä -- sanoi Valter -- koska minulla ei -ole voiton toivoa, ja minä voin tarjoutua merkitsijäksi, mutta olen -pahoillani Tedin tähden. - --- Ted -- sanoi Duncan -- luulisitko voivasi jännittää minun jouseni? -Siinä tapauksessa voisimme olla yhdessä ja sinä voisit käyttää sitä. -Mutta ovatko nuolet mukana? - --- Kyllä, kaikki nuolet olivat korissa. Kiitos, Duncan, olen aika -väkevä, jotta luulen voivani käsitellä sitä, tahtoisin koettaa nyt, -saanko? Hän otti jousen esiin ja Duncan ihmetteli kuinka helposti hän -sen jännitti. - --- Kas niin, Ted -- sanoi Duncan -- sinä olet todellakin väkevä. Mutta -sinun pitää olla varovainen, ettet riko jousta. -- Muutoin on se asia -päätetty. - -Marssin sävelet osoittivat heidät kilpailupaikalle, joka oli pienen -mäen takana. Samassa seisahtivat he katsomaan metsävuohilaumaa, joka -matkan päässä kiiruhti pakoon. Ne olivat kauniita eläimiä, ja Ruth -olisi muun huvin sijaan mieluummin tarkastellut tämän kauniin puiston -kätköjä. Mutta he olivat ehtineet kukkulan huipulle, ja näköala oli -niin huikaisevan kaunis, että se karkoitti kaikki muut ajatukset hänen -päästään. Hän laski kuusi maalitaulua, joiden ympärillä liehui herroja -ja hienosti puettuja naisia. Kenttä oli viitoitettu monen värisillä -lipuilla. Yhdellä puolella oli soittolava ja toisella puolella teltti -katselijoita varten. Tutut marssin sävelet saivat väen rientämään eri -suunnilta puistoa paikalle. Isäntä itse oli mainio jousimies, mutta -hän jätti tällä kertaa kilpailuhuvin vieraillensa. Niitä varten, -jotka eivät ampuneet oli muita kilpailuja järjestetty. Useimmat -kuuluivat ampumayhdistykseen; ja Douglasin seurue ynnä muut vieraimmat -osoitettiin alimman taulun luo, mihin Valter oli pyynnöstään päässyt -merkitsijäksi. - -Palkinnoita oli yksi herroille ja kaksi naisille. Ne olivat nähtävinä -teltissä ennen kilpailun alkua. Katsellessaan komeata hopeamaljaa, ei -Ruth voinut olla ajattelematta: -- Ehkä tuo tulee olemaan Duncanin! -- -mutta ei ollut yhtä ihastunut rannerenkaaseen ja rintaneulaan, joita -naiset innokkaasti katselivat. - -Ampumamatkat olivat lyhyet, sillä osanottajissa oli monta poikaa ja -aivan nuorta neitosta. - -Kilpailu alkoi. Herrat ampuivat ensin yksitellen. Ted pelkäsi -jännittävänsä liiaksi, eikä yksikään kolmesta nuolesta lentänyt tauluun -saakka. Duncanin vuoro oli viimeisenä. Hänen ensimäinen nuolensa kävi -taulun ulkoreunaan, toinen -- Ruth ei voinut seurata sitä silmillään -mutta hän kuuli sen sattuvan johonkin, ja soittajat tärähyttivät -torviansa, mitä se mahtoi merkitä? Hän ei jäänyt kauan epätietoiseksi, -sillä Ted huudahti: -- pilkku, Jupiter avit'! Taas helähti jousi -- -Ruth odotti hengähtämättä -- uusi torventoitotus! Ja kaikki kääntyivät -nähdäkseen, ja kysyäkseen kuka se mainio ampuja mahtoi olla. - -Ruthin vuoro tuli. Hän vapisi ilosta Duncanin menestyksen tähden, ja -vaikka tämä vakavasti kehoitti häntä ajattelemaan mitä teki, vapisi -hänen kätensä niin, että kaikki nuolet lensivät kauaksi taulusta, -yksi niin ettei sitä voitu löytääkään. Lienee vieläkin piiloutuneena -sammaliin ja sanajalkoihin Deer Parkissa. - --- Ammuttu -- julistettiin kovalla äänellä. Marssin soidessa -siirryttiin toisten taulujen luo. Tällä kertaa seurasi torven toitotus -ensimäistä laukausta. Valter riensi ottamaan selvää ja palasi -kertoen, että eräs jousimies-"suuruus" oli odottamatta tullut erään -herran mukana, ja että tämä oli saanut palkinnon Yorkshiren suurissa -kilpailuissa. Ruth kuunteli innokkaasti uutisia -- hän pelkäsi, ettei -Duncanilla ollut enää mitään toivoa -- mutta hänen vuoronsa oli nyt -ampua ja Ruth seurasi sitä tuskallisesti. Hän ei ollut koskaan nähnyt -häntä niin onnellisena. Ei ainoakaan nuoli hairahtunut, ja muutamien -laukausten perästä lakkasi hän laskemasta hänen osumiaan. Useat -kertojat kerääntyivät heidän ympärilleen, ja Valter oli oikein ylpeä -merkitsijän paikastaan sillä taululla. - -Levottomuus ja jännitys olivat vieneet Ruthin ampumataidon kokonaan -veljen suureksi harmiksi. Ei kukaan hänen oppilaistaan tuottanut -hänelle suurta kunniaa, sillä huolimatta Tedin ruumiin voimista oli -jousi hänelle liian kankea, ja samalla outo, joten hän puolentoista -tunnin ajalla ei saanut ainoatakaan sattumaa -- ainoa, joka osui -tauluun, tuotti enemmän häpeää, se sattui n.s. "kartiiniin". Duncan ja -"suuruus" olivat pian kaikkien edellä. Innostus ja jännitys, joilla -näitä molempia seurattiin, kasvoi jokaisen sarjan jälkeen. Kerrottiin, -että mr Leigh oli osunut useimman kerran kultaiseen pisteeseen, mutta -hänen kilpailijansa voitti taas osumisilla punaiseen. Toiset luulivat -tämän, toiset tuon tulevan voittajaksi. Neitoset olivat varmoja siitä, -että mr Leigh oli paras ampuja -- jos he tarkoittivat: miellyttävin, -niin olivat he oikeassa, ja olisivat olleet siinäkin, että hän oli -kaunein. - -Vihdoin tuli viimeinen sarja. - -Nyt, Ted -- sanoi Valter -- suo minulle se hauskuus, että saan merkitä -sinulle edes "valkoisen raidan". Tämä on ainoa mahdollisuus, ole -varuillasi! - -Kaksi ensimäistä nuolta eivät lentäneet tauluun saakka, veikka tähtäys -oli jotenkin hyvä. - --- Olen päättänyt, että tämän täytyy mennä tarpeeksi kauas -- sanoi hän -pannen viimeisen nuolen jänteelle. Hän jännitti kaikin voimin. -- Seis! -Ole varovainen! -- huusi Duncan, mutta se oli myöhäistä -- hän oli jo -jännittänyt liian kovasti? nuoli putosi maahan hänen jalkoihinsa ja -jousi oli rikki! Ted raukka! Hänen kasvonsa lensivät tulipunaisiksi. -- -Rakas Duncan, mitä nyt teet? Kuinka se voi noin käydä? Mitä sinä nyt -_teet,_ Duncan? Ja hän oli purskahtamaisillaan itkuun. - -Kaikki lähellä olevat tiesivät että se oli Duncanin jousi, ja -tapauksien johdosta syntyi oikea suru ja valitus, mutta Tediä ei kukaan -voinut torua, niin onnettomalta hän näytti. Valter koetti alkaa aika -nuhde-sarjan, mutta lopetti kesken. - -Ruth kalpeni, mutta ei puhunut mitään, Duncan yksin oli tyyni. Hän -hymyili ja koetti lohduttaa Tediä, mutta mitä ystävällisempi hän oli, -sitä katuvaisemmaksi tämä tuli. - -Niinpian kuin tapaus tuli toisten ampujain tietoon, tarjottiin -Leighille tusina jousia, mutta hän ei tahtonut lainata keneltäkään, -ensiksi -- kuten hän sanoi -- sentähden, ettei hän voinut ampua vieraan -jousella ja toiseksi sentähden, että rikottu jousi oli ollut erään -hänen ystävänsä oma, eikä hän aikonut enää lainata. Joku sanoi: -- -Vahinko, ettette päättänyt myöskin olla lainaamatta muille joustanne, --- mutta joko Duncan ei sitä kuullut, tai ei tahtonut kuulla. Hän sanoi -tyyneesti: -- menkäämme nyt katsomaan minun kilpailijani viimeisiä -laukauksia. Seurue lähti liikkeelle ja ehti toisen taulun luo juuri -nähdäkseen hänen osaavan kerran kultaiseen pisteeseen ja kaksi -punaiseen. Ruth katsoi Duncania; ei pettymyksen varjoakaan näkynyt -hänen kasvoillaan, ja hän ajatteli: -- Duncan on oikea sankari! -- -Mutta hän tunsi, ettei hän itse ollut suinkaan sankaritar kuullessaan, -että "tämä ratkaisi tuloksen" ja että Duncan hävisi ainoastaan -Tedin tyhmyyden ja huolimattomuuden tähden. -- Hän koetti olla sitä -ajattelematta, mutta itserakkaus ja riemuitseva ilme "suuruuden" -jotenkin "jokapäiväisillä" kasvoilla, ärsytti häntä. - -Kuluttaakseen puolituntisen ennen virallista palkintojen julistusta -lähtivät Ruth, Duncan ja Ted etsimään metsävuohia. Valter ei voinut -tulla mukaan, sillä hänellä oli joukko laskuopillisia tehtäviä -suoritettavana toisten merkitsijäin kanssa. Lady Douglas oli istunut -teltissä koko iltapäivän, eikä tiennyt nuoren ystävänsä voitoista, -mutta kun Ted itse kertoi kauhean onnettomuuden, lisäten että Duncan -oli ollut yhtä varma voitosta, kun hän nyt oli häviöstä, näyttivät -hänen tyyneet kasvonsa tavallista levottomammilta. - -Ted-raukka oli sangen alakuloinen. -- En koskaan voi unohtaa tuota -onnetonta laukausta -- sanoi hän. -- Toivoin varmaan yhtä hartaasti, -kuin sinä itse, että voittaisit tuon vanhan veijarin, -- olin minä aika -aasi, se on varma. - -Ruthin sydän heltyi. - --- Tarpeetonta antaa itsellesi haukkumanimiä, Ted, vaikka olitkin -varomaton -- sanoi Duncan. -- -- Mutta hiljaa! -- lisäsi hän. -- -Tulemme juuri keskelle laumaa. Katso pensaiden raosta, Ruth! - -He pysähtyivät. Mikä kaunis näky! Yli viisikymmentä metsävuohta yhdessä -joukossa! Katsos tuota valkoista -- kuiskasi Ruth -- eikö se ole -kaunis? Mutta samassa nosti yksi päätään, kuunteli, haisteli ilmaa ja -katseli suurilla, pelokkailla silmillään. -- Syntyi yleinen pelästys, -kaikki pakenivat, ja askelten kaiku kuului vielä kauan sen jälkeen kun -nuo kauniit elukat olivat näkyvistä kadonneet. Ruth ei ollut koskaan -ollut näin lähellä metsävuohilaumaa. - -He istuivat lepäämään. Ruth ja Duncan puhelivat, mutta Tedin iloisuus -oli tuon ikävän tapahtuman jälkeen mennyttä. Aika kului heidän -huomaamattaan, kunnes kaukainen tornikello huomautti heille, että -puolen tunnin sijasta oli kulunut kokonainen. - -Tultuaan talon näkyville syöksyi Ted sanakaan lausumatta ja juoksi -ovesta sisään, mutta seuraavassa silmänräpäyksessä hyökkäsi hän jo -heitä vastaan kovasti huutaen. He eivät kuulleet sanoja, mutta näkivät -ihmeekseen hänen lakkinsa lentävän ilmaan. Hän ei ehtinyt ottaa sitä, -vaan töytäsi eteenpäin. Kun hän tuli lähemmäksi, erottuivat he sanat: --- Hei, Duncan! Ruth! Hän on saanut sen! Toinen kokonaan lyöty! -Kiiruhda, kaikki kyselevät sinua! - -Ruth katsoi Duncaniin -- hän oli tullut ihan kalpeaksi, -- hän oli -siis välittänyt siitä! Ruth iloitsi nyt siitä. Mutta seuraavassa -silmänräpäyksessä ei näkynyt mitään harvinaisemman liikutuksen -jälkeäkään hänen kasvoillaan, vaikka hän näyttikin olevan huvitettu -odottamattomasta tuloksesta. - -Se oli totta. Huolimatta lopussa tapahtuneesta käänteestä, oli hän -kymmenen pistettä edellä, ja hän sai onnitteluja joka puolelta -samalla, kun yksi ja toinen pyysi saada nähdä maljaa. Lady Douglas -oli hyvin tyytyväinen. Valter sanoi: -- Luonnollisesti ei kukaan -voinut voittaa "hirveän väkevää Quasindia". Ted kävi ympäri kysellen -jokaiselta, eivätkö he olleet iloisia. Ruth ei sanonut mitään, mutta -hänestä tuntui, kuin olisi hän tahtonut pusertaa jotain; ja Duncan -näytti -- ainakin hänen puolueellisen pikku siskonsa mielestä -- -sankarimaisemmalta myötä- kuin vastoinkäymisessään. - -Paluumatkalla oli heillä tarpeeksi puheenainetta. Ja päivän vaivoista -väsyneinä nukkuivat he seuraavan yön makeasti. - - - - -YHDEKSÄSTOISTA LUKU. - -Venematka. - - --- Jos viet Ruthin rantaan, Ted, niin tulemme ottamaan teidät sieltä -veneellä. - --- Kyllä, sen teen! -- vastasi Ted. Valter ja Duncan lähtivät -hakemaan Dick-nimistä merimiestä, jonka kanssa he olivat olleet usein -venematkoilla. Ruth ei kuitenkaan ollut koskaan mukana. Kun ilma nyt -oli niin tyyni, oli Duncan antanut tuon kauan odotetun lupauksen. - -Määrätyllä ajalla lähti hän Tedin kanssa kohtauspaikalle. Päivän -kuumuus ehkäisi Tedin riehumishalua, ja Ruth piti hänestä enemmän -tuollaisessa hiljaisessa, järkevässä mielentilassa. - --- Ruth -- sanoi hän äkkiä -- olisin toivonut, ettet olisi antanut -kulua kahta vuotta meillä käymättä. - --- En voinut sitä auttaa, Ted. Duncan on ne asiat järjestänyt, kuten -tiedät. Yhden lupa-ajan hän oli kotona, toisen vietin erään vanhan enon -luona, ja muut koululla, miss Longin luona. - --- Niinpä niin! Olisit tullut tänne sen sijaan, että kärsit vanhan -ikävän koulumamselin seurassa. - --- Hänestä minä pidän kovin enkä salli häntä sanottavan "vanhaksi, -ikäväksi koulumamseliksi". Et tiedä kuinka paljon hänestä pidän. - --- Todellako? -- kysyi hän ihmetellen. -- No niin, tytöt ovat varmaan -erilaisia, kuin pojat, -- lisäsi hän ikäänkuin tämä olisi ollut ainoa -selitys, -- mutta minusta olisi todellakin ollut hauskaa, jos olisit -tullut tänne, Ruth. - --- Ehkä olisit kyllästynyt minuun, etkä olisikaan tällä kertaa ollut -niin iloinen minua nähdessäsi? - --- Ei, tiedätkös, Ruth, tuo on kohteliaisuuksien kalastelemista, mutta -se ei nyt onnistu. Toivon sinun tulevan tänne erityisesti sentähden, -että sinun läsnäolosi tekee minulle niin hyvää. - -Ruth sanoi vakavasti: -- Ted, sinä olet minun mielestäni tullut paljon -paremmaksi sen jälkeen, kun minä viimeksi olin täällä, vaikka en ole -ennen saanut tilaisuutta sanoa sitä -- mutta ehkä teen tyhmästi... - --- Miksi, Ruth? - --- Kun olen kaksi vuotta sinua nuorempi; enkä olisi sitä ajatellut -sanoakseni, vaikka muistin keskustelumme joulu-aamuna, ja -- mutta se -on varmaan hyvin tunkeilevaista minulta -- - --- Ei suinkaan, hyvä Ruth; olen sinulle hyvin kiitollinen -- sanoi hän -totisena, ja minusta tuntuu aina kuin sinä olisit vanhempi. Muistan -mitä silloin sanoit, ja luulen, että Valterin sairaus teki minut, -ajattelevammaksi, vaikkei sitä kukaan usko. Voi, Ruth! Luulen hulluuden -kuuluvan luonteeseeni, vaikka en sitä tahtoisi. - --- Totisesti, Ted, Duncan sanoi eilen, että huolimatta eloisuudestasi -ja poikamaisista kujeistasi, on hän huomannut, että olet kovin -hiljainen ja toimellinen silloin, kuin äitisi ja Valterin päätä -kivistää. Ja hän sanoi vielä muutakin, jota en ehkä sano, sillä se -tekisi sinut itserakkaaksi. - --- Olisin todella peto, jollen koettaisi kaikkea silloin kun Valterin -pää on kipeä, sillä tiedätkö, Ruth, se on vaivannut häntä sen -onnettomuuden jälestä. - -Ruth säikähti. Hänen oma syyllisyytensä muistui niin elävästi hänen -mieleensä, että hänen toverinsa katui sanoneensa sitä, mutta häntä -lohdutti se, että hän kuuli lääkärin sanoneen hänen pääsevän siitä -vähitellen, ja Tedin mielestä Valter oli parantunut viimeisen kuukauden -ajalla. - --- Mutta, Ruth -- sanoi hän -- oli miten oli, minä en voi voittaa -laiskuuttani koulussa! Teen joka lukukauden lopussa päätöksiä, eikä -niistä kuitenkaan ole mitään hyötyä -- tulen aina kotiin vanhoine -todistuksineni: "Edvard on surkean ajattelematoin; hänellä ovat -keskinkertaista paremmat lahjat, mutta laiskuus ja tarkkaamattomuus -estävät häntä niitä mihinkään käyttämästä". Osaan ulkoa nuo sanat, Ruth --- aina samat -- ja äiti näyttää niin vakavalta, että minä ihan inhoan -itseäni. Sano nyt, mitä minun on tehtävä. - --- Eikö siellä ole ketään isompaa toveria, joka tahtoisi auttaa sinua, -kun sinun tekee mielesi laiskotella. - --- Siellä on muutamia, jotka ovat sangen ystävällisiä pikkupojille, -mutta minä olen siinä onnettomassa keski-iässä, näetkös, jolloin -katsotaan voivan pitää huolta itsestään. Enkä minä kuitenkaan ole -tarpeeksi suuri kelvatakseni seurattavaksi esimerkiksi. - --- Oletko viimeisinä luokallasi? - --- En aina, mutta se on vaan sattuma, kun minä ylenen. Toisinaan -olen ensimäinen, mutta se ei tuota mitään iloa, sillä tunnen siten -nöyryyttäväni poikia, jotka ehkä ovat kauan ahkerasti työskennelleet, -kun minun edistymiseni on ollut aivan sattuma. - --- Ted -- sanoi Ruth vakavasti -- et kai unohtane pyytää apua? - --- Ei, Ruth, sitä en todellakaan unohda, mutta minä olen niin erilainen -kuin muut. Rukoilen Jumalalta apua ja sitten unohdan sen, eivätkä -rukoukseni näytä tulevan kuulluiksi -- lisäsi hän surullisesti. - --- Tulevathan ne, koskapa sinä edelleen toivot parantuvasi. Mutta etkö -voisi käyttää jotain keinoa, joka auttaisi? Jumala vastaa rukouksiimme -siunaamalla ne välikappaleet, joita käytämme. - --- Mitä minä voisin tehdä? - --- Tietäisin mikä olisi avuksi _minulle_, mutta luullakseni sinä voit -parhaiten itsellesi valita. - --- Mikä sitten? - --- Auttaisin itse jotain hyvin pientä poikaa. Etkö voisi saada käsiisi -jotain sellaista? Lukisit hänen kanssaan ja sinun täytyisi olla hänelle -hyvänä esimerkkinä. - --- Tiedätkös, Ruth, luulenpa, että se olisi hyvä keino -- koetan sitä -seuraavalla lukukaudella. - --- Ja eiköhän olisi hyvä lukea vaikkapa vaan puolituntinen päivässä, -kunnes koulu alkaa, jotta tottuisit? - --- Luulen, ettei siitä tule mitään, jollei joku lue kanssani. - --- Minä kysyn Duncanilta. Viivymme vielä kymmenen päivää, ja sinä -lähdet kouluun samaan aikaan, kun me matkastamme. Eikös tuo ole vene, -joka tuolta tulee, Ted? - -Niin oli -- ja muutaman minuutin kuluttua istui Ruth siinä käärittynä -huiveihin, suojaksi venheen kosteutta ja likaisuutta vastaan. -Duncan silmäili tuskallisesti mustaa pilveä, joka oli kohonnut -taivaanrannalle, mutta Dick vakuutti ettei se ainakaan useaan tuntiin -heidän tielleen tulisi. Pojat sanoivat, etteivät he välitä pienestä -sateesta, mutta Duncanin katseesta huomasi, että hän välitti. Hän -otaksui kuitenkin, että Dick parhaiten ymmärsi asian. - -Pian oltiin matkalla. Päivä olikin sopiva merimatkaan, sillä -auringonpaiste oli ihan polttava. - -Ruth ei ollut aavistanut, että ranta ja kalliot näyttäisivät niin -toisenlaisilta merellä, ja usein hän tunsi vasta monen väärin -arvaamisen perästä paikat. Selityksiä hän varovaisuuden vuoksi pyysi -Valterilta muistaessaan Tedin kummalliset kertomukset. Hänestä oli -kovin hauskaa viilettää käsillään kylmää vettä. Ja Duncan lauloi -voimakkaalla, raikkaalla äänellään, jota airojen ja veden loiske veneen -reunaa vastaan säesti. Ja sitten alkoi Dick hauskan merimieslaulun, -johon hän pyysi toisia yhtymään, ja Ted, joka mielellään pani -käytäntöön äänensä koko laajuudessaan enemmän edisti yleistä -sekamelskaa, kuin sointuisuutta, sillä hänellä ei ollut pienintäkään -käsitystä säveleistä, ja tulos oli niin hullunkurinen, ettei Ruth -voinut laulaa naurulta. - -Lady Douglas oli tullut levottomaksi nähdessään mustan pilven, joka -oli vähitellen levinnyt yli taivaan. Hän kääri huivin hartioilleen, -otti päivänvarjostimensa ja meni valkoiselle veräjälle. Sieti hetken -tähystellä ennenkuin hän huomasi pienen aluksen. Hän näki ilokseen -heidän juuri kääntyvän takaisin. Tämä tapahtui heti Dickin laulun -loputtua. - -Duncan oli yhtäkkiä huomannut ja huomauttanut merimiehelle, että myrsky -nousi ennen pitkää. He olivat kääntyneet heti ja riensivät kaikin -voimin rantaa kohti. - -Dickiä harmitti kovin, että hän oli näyttänyt olevansa niin huono -ilmanennustaja, ja tätä jollain tavalla palkitakseen hän kiersi -vedenpitävän takkinsa "nuoren neidin" ympärille. Duncan levitti omansa -hänen päänsä yli ja Ted koetti kaikin neuvoin suojella häntä sateelta, -joka alkoi virtoina valua. Airot olivat täydessä käynnissä, mutta siitä -huolimatta edistyi matka sangen hitaasti. Sade kiihtyi kiihtymistään ja -hetkisen perästä leimahti salama, jota seurasi kova, huumaava jyrähdys --- ja taas, ja taas -- raivoava myrsky oli puhjennut. Ruth katsoi -Duncania -- hänen kasvoillaan kuvastui tuska, Valter oli ihan kalpea, -ja Ted pusersi häntä kovasti. Silmänräpäyksen pelkäsi hän, mutta sitten -hän katsoi Tediä lempeästi hymyillen ja sanoi: -- Jumala hallitsee -myrskyn, emme tarvitse pelätä. - -Pelko oli poissa. Taas valaisi salama laineita ja ukkonen jylisi, mutta -suuremmoinen näytelmä, jommoista Ruth ei ollut edes unessakaan nähnyt, -loihti ihastuksen punan hänen poskilleen ja myrskyn voima vaikutti -häneen kymmenkertaisesti tuossa pienessä aluksessa aukealla merellä. - -Vaahto alkoi roiskua heidän ylitsensä. Hän katsoi Valteriin. Tämä oli -kalpea ja vapisi. Hetken innostuksessa sieppasi hän Duncanin takin -yltään ja heitti sen Valterin ympärille. - -Duncan ja merimies soutivat kaikin voimin aina väliin katsoen kuinka -kaukana kalliot olivat ja löytääkseen sen ainoan paikan, missä voi -maalle nousta. Vaahto ja sade sokaisi silmät, mutta sen lisäksi -alkoivat laineet vieriä veneen yli. - -Jonkun täytyy ajaa vettä veneestä -- huusi merimies. Ted katsoi -veljeensä, mutta Valter raukka näytti aivan voimattomalta. Ruth huomasi -hänen katseensa. - --- Kas niin, Ted -- sanoi hän -- älä minusta välitä. Tulen yksinkin -toimeen, näetkös -- ja hän työnsi hänet luotaan. Hän totteli. Ruth veti -Valterin käden ikäänkuin turvaksensa, vaikka todellisuudessa hän tuki -Valteria ja kuiskasi lohduttavia sanoja hänelle. Eikä Valter kuitenkaan -ollut mikään pelkuri, mutta ukon ilma oli hänet lapsuudesta saakka -tehnyt aivan kykenemättömäksi. - -Ranta oli nyt aivan lähellä, mutta heidän oli kierrettävä rivi mereen -pistäviä kallioita päästäkseen siihen pieneen lahdelmaan, missä -he toivoivat löytävänsä turvallisen maalle-nousupaikan. Valkoinen -vaahto roiskui korkealle kallioiden yli, ja Duncan kysyi katseellaan -merimieheltä: -- voimmeko kiertää. Hän vastasi sanoin: -- meidän -täytyy, sir, muutoin... loppuosan keskeytti rätisevä jyrinä heidän -päidensä kohdalla, kovempi edellisiä. Vaikkei Valter sanonut mitään -eikä säpsähtänyt, tunsi Ruth, että värähdys kävi läpi hänen ruumiinsa, -ja taas hän hymyillen kuiskasi hänelle. Ja he soutivat vielä, vaikka -aironvedot tulivat heikommiksi. Dick sanoi: -- kestäkää viisi -minuuttia, niin olemme pelastetut, mutta samassa vyöryi mahdottoman -suuri aalto alusta kohti -- he eivät voineet hallita sitä ja -seuraavassa silmänräpäyksessä heittivät aallot sen kuin pähkinän kuoren -erästä tuskin näkyvää kalliota vastaan, minkä yli jokainen aalto kieri. -Vene ponnahti takaisin heittäytyäkseen uudesta kahdennetulla voimalla -sitä vastaan. Dick hyppäsi suoraan kalliolle, heittäytyi pitkälleen ja -tarttui veneen reunaan juuri kun se oli siitä irtautumaisillaan. Hän -olisi tuskin voinut sitä, jollei Duncan olisi ehtinyt avuksi. Veneessä -oli aukko ja se alkoi äkkiä täyttyä. Ruth näki että nopea toiminta oli -tarpeen. Ted hyppäsi pois venheestä ja hänen vahvan käsivartensa avulla -saivat Valter ja Ruth jalansijan kalliolla. He tulivat juuri parhaaseen -aikaan, sillä seuraava aalto riuhtasi puoleksi vedellä täyttyneen -veneen ja löi sen pirstoiksi kallioita vastaan. - -Nyt vasta huomasivat he, etteivät olleet kalliollakaan turvassa, sillä -se oli jo melkein peitossa ja vesi nousi yhä. Duncan näki heti, että -jos he voisivat päästä seuraavalle suurelle kalliolle, olisi sieltä -helppo kiivetä seuraaville, jotta virta ei saavuttaisi heitä. Mutta -miten päästä. Siinä kysymys. Hän olisi tuskin yksin voinut hypätä -sinne, ja toinen selässään olisi se ollut mahdotonta. Aaltojen välissä -luuli hän näkevänsä pienemmän kallion, jota olisi voinut käyttää -astuimena, vaikkei hän tietänyt tarjoaisiko se tukevan jalansijan. - --- Tunnetko nämä kalliot -- sanoi hän Dickille,-- onko tämän ja tuon -kallion välillä jalansijaa? - --- En tiedä, sir, mutta katsotaan -- ja urhea merimies hyppäsi veden -peitossa olevalle kalliolle: - --- Kaikki hyvin, sir! -- sanoi hän koetellen jalallaan kiven laajuutta --- täällä on tilaa kahdelle, mutta ei useammalle, ja tästä on hyvä -hyppäys seuraavalle kivelle. - --- Se on ainoa pelastuksemme -- sanoi Duncan. -- Mene nyt seuraavalle -kalliolle ja odota minua. - -Hän totteli, mutta hyppyyn tarvitsi hän kaiken voimansa. Duncan -huomasi, että yritys oli vaarallinen, mutta se oli uskallettava, sillä -se oli ainoa pelastuskeino. Hän silmäsi rannalle -- ei apua näkyvissä. -Ja jos olisi ollutkin, hän tuskin olisi sitä nähnyt sateen ja vaahdon -läpi. Sanaa lausumatta tarttui hän Ruthin vyötäisiin ja hyppäsi -kivelle, henkäsi silmänräpäyksen ja kokosi kaiken voimansa seuraavaan -hyppyyn. Dick odotti tuskallisesti. Taas hyppy -- hän seisoi Dickin -rinnalla kuormineen. -- Vie hänet kuivalle ja tule takaisin niin pian, -kuin mahdollista. - --- Viekää hänet, sir, ja antakaa minun mennä auttamaan nuoria herroja. --- Mutta Duncan oli jo veden peittämällä kalliolla. - -Dick puoleksi kantoi, puoleksi laahusti kuormansa kuivalle ja palasi -paikalleen. - -Ruth ei voinut nähdä mitään, ja hänen tuskansa oli sanomatoin, kunnes -Ted, kiiveten ja taas kaatuen ehti hänen luokseen. - --- Ruth -- kuiskasi hän käheästi -- rukoile, voi rukoile, että Valter -tulisi pelastetuksi. - --- Duncan! -- huudahti hän. - --- Hänestä ei pelkoa, Ruth, hän on väsymätöin, mutta Valter! Voi -Valter raukka! Vaikka hän tuskin voi seisoa sillä kalliolla, tahtoi -hän välttämättömästi, että minä tulisin ensin. Voi, Ruth, jos aallot -huuhtovat hänet mereen ennenkuin Duncan ehtii. Duncan pakoitti minut -tulemaan tänne nähdäkseni olitko turvassa. -- En voi nähdä heitä täältä. - --- Kiipeä ylemmäksi, Ted, ehkä näet. - -Ruth koetti myös, mutta hän ei voinut. Ted oli jo ylhäällä. -- -Näen heidät, Ruth! -- huusi hän. -- Duncan on kalliolla Valterin -luona, mutta voi, hän ei tahdo tulla! Valter, kiiruhda! Hän viittaa -Duncanille, jotta hän menisi yksin. Ehkä hän pelkää, ettei Duncan voi -häntä auttaa, voi, he hukkuvat molemmat! -- Ruth peitti kasvonsa. -- -Ted kertoi edelleen havannoitaan: -- Mutta Duncan ei lähde, hän on -ottanut Valterin selkäänsä, he ovat ensimäisellä kalliolla! - -Ruth muisti toisen hypyn, ja häntä pöyristytti. - --- Ne ovat pelastuneet! Ei! Hän luiskahtaa takaisin! Voi, missä on -Dick? Tuolla -- hän tarttuu heihin kiinni -- nyt he ovat pelastetut, -hei! Ruth sanoi samassa: -- Jumalan kiitos! Se oli tavallinen -sanantapa, mutta nyt se tuli sydämestä. - --- Niin, Jumalan kiitos, Ruth -- Sanoi Ted, -- Duncan on kunnon mies! --- Ja hän hyppäsi alas ottaakseen vastaan puoleksi tainnoksissa olevaa -Valteria, joka virkistyi muutaman minuutin kuluttua. Dick lähti -hakemaan apua ja palasi melkein heti kahden miehen seurassa, jotka Lady -Douglas oli lähettänyt tuomaan sadetakkeja ja suojia. Hän ei luullut -heillä olevan vaaraa, ja toivoi heidän päässeen johonkin sateen suojaan. - -He palasivat pian ja Tedin tervehdys äidillensä, kuului: -- Taas -on se vanha sananlasku toteutunut, Äiti: "Ne, jotka hirtettäviksi -syntyvät..." tiedäthän... - - - - -KAHDESKYMMENES LUKU. - -Viimeinen viikko Beachfieldissä. - - -Pelästymisestä ja kastumisesta ei ollut pahempia seurauksia. Valter oli -hiukan väsynyt ja kärsi pään kipua. Eräänä iltapuolena, kun hän nukkui -sohvalla -- lady Douglas ja Ted olivat ulkona -- sanoi Duncan hiljaa: - --- Ruth, sinä olet hyvin rohkea! Näytithän tässä tuonnoin veneessä -aivan tyytyväiseltä -- ihmettelen, ettet pelännyt yhtä paljon minun -takiani, kuin minä sinun. - --- Pelkäsin aluksi kovin, mutta en sitten enää. - --- Miksi et sitten enää? - --- Kun muistin, ettemme ole yksin. -- Mutta mihin olisimme joutuneet -ilman sinun rohkeuttasi ja voimaasi? Ei kukaan olisi voinut hypätä sen -vaarallisen paikan yli Valterin kanssa. - --- Ja kuitenkin se oli enemmän pelkuruutta, kuin rohkeutta. Kun olin -vienyt sinut Dickin luo, ja hän tahtoi että veisin sinut kallioille ja -antaisin hänen mennä auttamaan toisia, esti minut tähän suostumasta -vaan pelko siitä, mitä lady Douglas sanoisi, jos pelastaisin oman -sisareni ja hänen poikansa hukkuisivat. - --- Voi, Duncan, olen hyvin kiitollinen, ettet sitä tehnyt. - --- Niin minäkin. Luulen olevani siitä enemmän kiitollinen, kuin -konsanaan omasta pelastuksestani, sillä jälkeenpäin huomasin, ettei -Dick olisi voinut pelastaa Valteria vaarasta. En ollut ollenkaan varma, -että voisin tehdä sen hypyn sellaisen kuorman kanssa. - --- Kun olin sylissäsi, Duncan, ajattelin vaan, että jos nyt hukkuisin, -eivät he saisi koskaan tietää siitä ainekirjoituksesta. Eikö ollut -kummallista, että niin vähäpätöinen asia tuli mieleeni sinä hetkenä? - --- Siitä näkee, miten se sinua mieltäsi painaa, pikku-Ruthini, mutta -minä toivon, että se pian selviää. Sinun täytyy kirjoittaa siitä -minulle. - -Sovittiin, että Ruth matkustaisi yhdessä Duncanin kanssa. Hän tulisi -silloin kolme päivää miss Longin määräyksen jälkeen. - --- En luule hänen siitä pahastuvan, kun tietää, että sinä matkustat -pois -- sanoi Ruth. -- Etkö luule jo voivasi tulla kotiin pian Duncan? -Ei vaan muutamaksi viikoksi, kuten nyt. - --- No niin, nykyisten laskujeni mukaan toivon voivani asettaa asiat -niin, että kolmen vuoden perästä voin todella palata. - -Ruthin mielestä se oli pitkä aika. - --- Se kuluu pian, ja minä olisin iloinen, jos sinä silloin voisit tulla -hoitamaan talouttani, Ruth. Eikös se olisi ihanaa? Annas kun lasken, -kuinka vanha silloin olet. - --- Kuudentoista vuoden. -- Olen silloin ollut koulussa niin monta -vuotta, että luulen voivani lopettaa. - --- Sepä hyvä! Jollei minusta olisi vastenmielistä niin kaukaisten -suunnitelmien teko, pitäisin päätettynä, että sinä olet minun pieni -taloudenhoitajattareni, ja me olisimme niin onnellisia, Ruth. - -Ruth huokasi ajatellessaan vuosia, jotka vielä olivat kulumatta. - --- Duncan -- sanoi hän äkkiä -- minä lupasin Tedille, että kysyisin -sinulta, tahtoisitko lukea hänen kanssaan puolituntisen päivässä siihen -asti, kun matkustamme. - --- Miksi toivot hänen olevan niin ahkeraa? - -Hän kertoi keskustelustaan Tedin kanssa niin paljon, kuin oli asian -ymmärtämiseksi tarpeellista, ja unohtaen Valterin läsnäolon puhui hän -kovemmin, kuin ennen, ja Duncanin sijaan vastasi Valter: - --- Minä häpeän, Ruth, että jotain toista pyydetään sitä tekemään. -- -Duncan, sinun täytyy jättää se minun huolekseni; Ruth on muistuttanut -minulle velvollisuuksiani, jotka minun täytyy itse täyttää. - --- En luule sinun täytyvän. Työskentelet koko lukukauden, ja lupa-aika -on sinulle välttämätöin, kun minä sen sijaan olen kauan ollut aivan -laiska, joten on hyödyllistä muistella unehtuneita asioita. - -Naurava naama näkyi avonaisesta akkunasta. - --- Kuulkaas, kuulkaas! Enpä uskonut saavani sitä kunniaa, että kaksi -valistunutta henkilöä suorastaan riitelee kunniasta tulla minun -opettajakseni. Vakuutan olevani teille molemmille hyvin kiitollinen! - --- Mitä sinä täällä teet? Ei sinun pitänyt mitään kuulla -- sanoi -Duncan nauraen. - --- Tulin juuri parhaaseen aikaan kuullakseni Valterin puheen, joka -oli niin kaunis, hyvin järjestetty ja niin mieltä ylentävä, ettet -varmaankaan olisi sallinut minun häntä keskeyttää. Eikö olisi -mielestäsi paras heittää arpaa, Duncan, ettei kateutta syntyisi? - -He nauroivat, mutta Ruth otti kaksi paperinkaistaletta ja sanoi: -- kas -tässä -- vetäkää nyt rehellisesti. -- Duncan sai pitemmän. Ted hyppäsi -akkunasta sisään, asettui kaunopuhujan asentoon ja saneli mahtavalla -äänenpainolla: - --- Master Leigh! Samalla kun onnittelemme teitä sen hyvin ansaitun -ylennyksenne johdosta, minkä onni on teille suonut, emme voi olla -lausumatta vilpitöntä osanottoamme sir Douglaalle! Mutta kun kohtalon -jumalatar on sokea, kuten sananlasku sanoo, emmekä me tiedä miksi -te, sir Valter, ette olisi onnellisimman ystävänne arvoinen -- sanon -onnellisemman, sillä eikö hän tällä hetkellä ole saavuttanut toivojensa -päämäärää? -- tässä tuli yskän kohtaus. -- Hyvät naiset ja herrat! -Meidän täytyy ikäväksemme huomata se kovin harmillinen seikka, että -olemme alkaneet lauseen, joka kuten pelkäämme, ei koskaan saane -loppua. Teidän luvallanne otamme vapauden alkaa uuden. Tahdomme sanoa, -että meille erittäin mieluinen tehtävä on toisen kotiopettajan viran -asettaminen erityiseksi armonosoitukseksi sir Valter Douglaalle, jonka -me täten nimitämme meille itsellemme toiseksi opettajaksi. Hänen ja -mr Leighin velvollisuudet täytetään sillä tavalla, jonka me kypsyneen -harkitsemisen jälkeen, eli toisin sanoen nukahdettuamme ensin, katsomme -sopivimmaksi. -- Puhuja katosi samaa tietä, kuin oli tullutkin. - -Seurauksena näistä oli Tedin jokapäiväinen sulkeutuminen huoneeseensa -noin tunnin ajaksi. Eikä hän tahtonut päästää sinne virkaan vihkimiänsä -opettajia. Hän sanoi sallivansa heille erikoisoikeuden tutkia häntä -viimeisenä päivänä arvellen, että heille siinä toimessa oli aivan -tarpeeksi työtä. Kun määräpäivä tuli, hämmästyivät he vallan sitä -tietomäärää, minkä hän niin lyhyessä ajassa oli ehtinyt hankkia. Ted -oli myöskin tullut siihen vakaumukseen ettei työ ollut niinkään "hirveä -kuorma", kuin hän oli luullut. - -Viimeinen viikko kului Ruthin mielestä aivan kuin siivillä. Ne päivät -olivat hänelle erityisesti hauskoja, sillä hän sai nyt mielestään olla -niin paljon veljensä seurassa ja hän huomasi hänen luonteessaan aina -enemmän ihailtavia ja rakastettavia puolia. Hän olisi ollut hyvin -iloinen tietäessään hänen aina etsivän taivaallista mestaria. Hän -ei ollut, kunnioituksesta vanhempaa veljeä kohtaan uskaltanut puhua -hänen kanssaan pyhistä asioista muuta kuin sen kerran valkoisella -veräjällä, jolloin hän vaihtoi puheen aihetta. Hänen mielestään tuntui -eron välttämättömyys joskus katkeralta, mutta hänellä ei ollut tapana -kuluttaa aikaa ja voimia turhaan valitukseen, vaikka eronhetken -pikainen lähestyminen antoi hänen kasvoilleen ja käytökselleen vakavan -ja melkein surullisen leiman. - -Lähtöpäivän edellinen ilta tuli. Piti tulla yleiset erojaiset, sillä -samana päivänä matkustivat Valter ja Ted kouluun. - -Oli kaunis kesä-ilta, ja vaikka ystävällinen lady Douglas oli huomisten -puuhien takia käskenyt kaikkien mennä aikaisin levolle, jäi Duncan -vierashuoneeseen. Ruth tuli myöskin sinne hakemaan erästä kirjaa, kuten -hän sanoi. Mutta Duncan avasi akkunaluukut nähdäkseen minkälainen yö -oli ja istui matalalle ikkunalaudalle Ruthin ollessa polvillaan hänen -vieressään. - --- Ruth, -- sanoi hän -- eikö se ole kummallista, ettemme me, jotka -olemme niin täydellisesti orpoja, saa olla yhdessä, vaan täytyy aina -erota ja tavata ainoastaan taas erotaksemme? - --- Tultuani täysi-ikäiseksi lasken kouluvuoteni sinun matkojesi -mukaan. Ne tulevat olemaan ainoat suuret tapaukset niiltä ajoilta. -Mutta tapaamisemme ovat olleet niin hauskoja, että niiden takia olen -poissaoloni unohtanut. Oi, kuinka Jumala on hyvä meille. - --- Ruth, sinun täytyy opettaa minua, kun tulen takaisin. Huomaan joka -hetki, että sinä olet oppinut sitä, mitä minä en ole, ja sinä olet -opettanut minut kaipaamaan samaa viisautta. _Tiedän_, että Jumala on -hyvä, mutta en _tunne_, kuten sinä, Ruth, jokaisessa pikku asiassa -hänen johtoansa. - --- Älä usko -- sanoi Ruth liikutettuna, -- oi, älä usko, että olen sitä -vielä oppinut. Koetan vasta oppia sitä, kuten monia muitakin asioita. - --- Opimme yhdessä, rakas Ruth, sitten kun tulen. Silloin alan minä -alusta, kun sinä sitävastoin... - --- Ei, ei! Siihen saakka et saa odottaa, rakas Duncan. Sinun pitää -oppia ennen; tiedän, että teet sen. - --- Auttoiko miss Long sinua, Ruth? - --- Kyllä osaksi, mutta erittäin Lizzie Spencer. - --- Kuka on Lizzie Spencer? - --- Hän oli vanhimpia koulutyttöjä silloin, kun minä tulin kouluun, -mutta hän pääsi aikoja sitten ja matkusti Länsi-Intiaan, enkä minä ole -hänestä kuullut mitään sen jälkeen. - -Duncan lähetti Ruthin pois, kun oli jo myöhäinen, mutta itse istui hän -avonaisen akkunan ääressä vielä kauan. - -Seuraavana päivänä oli Ruth hyvin aikaisin ylhäällä. Hän kävi ennen -aamiaista sanomassa jäähyväiset valkoiselle veräjälle, merelle ja -puistossa oleville mielipaikoilleen. Duncanin täytyi matkustaa -kaupunkiin, joten hänen oli pakko luopua edeltäpäin suunnitellusta -hauskuudesta saada vielä kerran viedä Ruth miss Longin luo. Heidän oli -erottava Mellestowin asemalla. - -Douglasin perheestä tuntui ikävältä erota vieraistaan, ja Ruthin täytyi -luvata tulla taas seuraavana kesänä. - -Molemmat pojat katselivat heidän lähtöänsä. Ja kun Ruth junan lähdettyä -liikkeelle vielä kerran katsoi vaunun akkunasta, näki hän Tedin -peittävän kasvonsa käsillään. Hän teeskenteli näin hillitöntä surua -omituisella tavalla peittääkseen todellista ikäväänsä. - -Pian oltiin Mellestowissa. Miss Long oli asemasillalla, mutta Ruth ei -voinut puhutella häntä mielenliikutukseltaan. Juna oli myöhästynyt, -kaikki oli epäjärjestyksessä ja sekaisin. Duncan ehti tuskin tuoda -Ruthin tavarat, suudella häntä ja astua junaan, kun se jo lähti. - -Ruth seisoi hetkisen kuin hämmentyneenä siinä, mihin Duncan oli -jättänyt hänet. Ohi kiitävä juna herätti hänet -- hän syöksähti -muutaman askeleen sitä kohti, mutta se oli myöhäistä -- se kääntyi -erään kulman ympäri ja Duncanin rakastetut kasvot katosivat näkyvistä -koko -- kolmeksi vuodeksi! - -Hetken perästä hän huojui läpi kaupungin samoissa vuokravaunuissa, -kuin ensi kerralla Duncanin kanssa. Alice odotti heitä ovella. -Hän oli entisen kaltainen, ja iloinen hän oli tavatessaan vanhan -koulutoverinsa. Hän saattoi hänet ylös portaita ja otti hänen hattunsa. -Ruth kiersi kätensä hänen kaulaansa ja antoi vallan kauan pidätetylle -surulle. - -Puolen tunnin kuluttua hän kysyi: - --- Onko Jane Harding tullut takaisin? - --- Ei, hän ei tule enää. - --- Entä Maggie Ferguson? - --- Ei, hän ei ole vielä terve, oleskelee meren rannikolla. - -Kärsivällisyyttä vielä, Ruth-raukka! - - - - -KAHDESKYMMENESENSIMÄINEN LUKU. - -Taas miss Longin luona. - - -Myöhään samana iltana pysähtyi suuri kuormavaunu Pollyn asunnon -edustalle. Niistä hyppäsi alas nuorukainen, joka huolellisesti auttoi -matkatoveriaan, joka -- vaikka ei ollut vanha -- oli niin heikko, että -tuskin jaksoi kävellä. Lukija lienee arvannut, että ne olivat Joe ja -Polly. Kun he saapuivat portille, vieritti Joe sen edestä suuren kiven -ja avasi köyden, jolla portti oli sidottu pylvääseen. Polly otti esille -avaimen ja he astuivat sisään sulkien oven huolellisesti. - -Seuraavana iltana olivat miss Long ja Ruth menossa samaan mökkiin, kun -he siinä kujan mutkassa, missä vaunu oli pysähtynyt, tapasivat Deborah -Burtonin. - --- Onko Polly tullut kotiin, Debby -- sanoi miss Long -- sillä otaksun -sinun olleen siellä. - --- Hän tuli eilen, neiti. - --- Kuulin, että hänen isänsä todistettiin syylliseksi, kuten olen hänen -luullut olevankin -- mutta yksityisseikkoja en tiedä. Kuinka voi Polly? - --- Hän on hyvin alakuloinen, neiti, hyvin alakuloinen, mutta kuinka -voisi muuten ollakaan -- tyttö-raukka. Hän tulee iloiseksi nähdessään -teidät ja miss Leighin. - --- Menemme siis! Hyvää yötä, Debby! Näytät väsyneeltä; tämä on pitkä -kävelymatka sinulle. - -Tuvan ovi oli lukossa. Miss Long naputti ja kysyi: -- saammeko -tulla? -- Vastaukseksi avasi Polly sen äkkiä ja otti heidät vastaan -iloisempana, kuin ha olivat odottaneet. - -Hän oli ollut Joen kanssa kaupungissa saamassa tietoja tutkimuksesta, -ja kertoi nyt miss Longille kaikki erikoisseikat. Isä-raukka oli -todistettu syylliseksi ja tuomittu kolmeksi vuodeksi vankeuteen. Se -oli ollut kauhea isku Joelle, sillä tämä oli pitänyt isän syyttömänä. -Polly sanoi, ettei hän ollut koskaan nähnyt isää niin nöyränä ja -huomaavaisena, kuin nyt jättäessään hänet Joen huostaan. He olivat -palanneet sieltä raskain mielin -- Joe erittäin oli alakuloinen. Ja -vaikka Polly hänen takiansa koetti pysytellä pystyssä, huomasi miss -Long, että hän näytti kovin sairaalta ja väsyneeltä. Hän koetti kaikin -keinoin lohduttaa häntä ja lupasi säännöllistä työtä Joelle. - --- Missä hän nyt on? -- kysyi Ruth. - --- Hän meni kuulemaan, olisiko puutarhurilla työtä hänelle. - -He tulivat iloisiksi kuulleessaan, että hän taas tahtoi ryhtyä työhön. -Ja Pollylle oli suuri huojennus se, että miss Long antoi hänelle -säännöllistä työtä, sillä silloin ei tarvitseisi pelätä laiskuutta -seuraavia kiusauksia. - -Miss Long meni erään samassa kujassa asuvan sairaan naisen luo ja jätti -Ruthin siksi aikaa Pollyn seuraan. - -Molemmat olivat vaiti. Hetken perästä huomautti sokea tyttö jotain -päivän ihanuudesta. - --- Oletko ollut ulkona? -- kysyi Ruth. - --- En sen jälkeen, kun tulimme. En luulisi jaksavani mennä veräjälle -ilman apua. - --- Etkö sallisi minun taluttaa sinua hetkisen ulkona -- olen varma, -että se tekisi sinulle hyvää, ja minä olisin varovainen. - --- Voi, miss! -- vastasi hän hämillään ja koetti estellä. Mutta Ruth -tarttui hänen käsivarteensa ja he kiertelivät pienessä puutarhassa, -joka nyt oli sievästi koristettu. Kukkiakin oli kahden puolen -pääkäytävää. - -Ruth ensiksi puhui. -- Polly -- sanoi hän -- miten pieniltä -tuntunevatkaan jokapäiväiset surut sinun surusi rinnalla? -- Hän -ajatteli ehkä omaa koettelemustaan. - --- Olen huomannut -- vastasi Polly -- että jos uskoo pienet surunsa, -hänelle, joka meistä huolta pitää, on paljon helpompi uskoa hänelle -suuret surut. Mutta minä toivon ja rukoilen -- lisäsi hän -- ettei -teidän surunne olisi niin suuria, kuin minun. En kuitenkaan valita -- -ei, sitä en voi tehdä. - -Ruthin mielestä kuvastui sokean kasvoilla melkein taivaallinen -kirkkaus, joka valaisi nuo kalpeat, nöyrät kasvot. - --- Onko sinua koskaan syyttä epäilty, Polly? -- kysyi hän hiljaa. - -Hänen kasvonsa synkistyivät ja vasta hetkisen perästä hän vastasi: -- -On, Ruth, yhden kerran. - --- Tuliko totuus ilmi? - --- Ei koskaan -- eli ei ennen kuin se jo oli myöhäistä. - --- Kuinka, myöhäistä? Minä en ole utelias, hyvä Polly, mutta olisin -niin iloinen jos kertoisit sen minulle. - --- Se tapahtui sokeain kodissa. Se rouva, joka minut sinne toimitti, -tuli erään kerran ja antoi johtajattarelle jotain rahoja. Ne jäivät -pöydälle, ja kun johtajatar palasi huoneeseen, olivat ne kadonneet. -Luulin kuulleeni jonkun tulleen huoneeseen, mutta kuka se oli, en -voinut sanoa. Joe sattui juuri samaan aikaan tulemaan tervehtimään -minua, ja ne epäilivät minun ottaneen rahat ja antaneen hänelle. Olisin -ennen kuollut, kuin olisin koskenut äyriinkään, joka ei ollut minun, ja -kaikista vähimmän hänen, joka oli ollut minulle ystävällisempi, kuin -kertoakaan voin! - --- Luuliko hän todellakin, Polly? Uskon ettei hän sitä tehnyt. - --- En tiedä, miss. Hän sai sen kuulla, mutta minä en saanut häntä nähdä -enää -- hän kuoli vähä sen jälkeen. - --- Voi, mikä hirveä luulo! Eikö kukaan saanut sitä tietää? - --- Ei kukaan muut, kuin minä ja se tyttöraukka, joka sen oli tehnyt. -Hän oli johtajattaren palveluksessa. Kun minä olin lähtenyt kodista, -sairastui hän ja lähetti hakemaan minua. Hän kertoi ottaneensa rahat, -mutta ei ollut rohkeutta tunnustaa, vaikka olikin pahoillaan siitä, -että minua syytettiin. Ja nyt kun hän oli kuolemaisillaan, pyysi hän, -etten siitä kertoisi. Enkä minä ole siitä koskaan puhunut. Johtajatar -luulee vieläkin minua syylliseksi. - --- Polly -- sanoi Ruth -- minä häpeän enemmän, kuin koskaan ennen, että -olen luullut omaa suruani suureksi. Hän kertoi Pollylle palkinnosta ja -niistä epäilyksistä, jotka häntä painoivat. Ja Maggien sekavien sanojen -herättämä toivo tuntui hänestä nyt valoisammalta, kuin ennen. Pollykin -sanoi olevassa varma siitä, että kaikki selviää, kunhan miss Ferguson -palaa. -- Voi, miss Ruth -- sanoi hän -- kynän te varmaan saatte, ja -sitten -- hän vaikeni. - --- En välitä palkinnosta, kunhan vaan asia selvenee. Mutta mitä sinä -aioit sanoa? - --- Aioin sanoa, miss, että olisin hyvin kiitollinen, jos joskus -tahtoisitte kirjoittaa minulta kirjeen isälleni. - -Ruth hymyili. -- Sen teen Polly, sainpa kynän tai en. - -He kuulivat takanansa äänen: - --- Olen pahoillani, että täydyn keskeyttää kävelynne, mutta nyt on jo -aika mennä kotiin, rakas Ruth. - -Ruth vei Pollyn tupaan ja sanottuaan ystävällisen hyvästin lähti -juoksemaan miss Longin jälkeen, joka oli veräjällä. - -Täällä tapasivat he Joen. Hän käänsi pois päänsä eikä ollut -huomaavinaan heitä, mutta miss Long tervehti häntä ystävällisesti ja -kysyi oliko hän tavannut puutarhuria. - -Hän vastasi kieltäen, punastui ja näytti hämmentyneeltä. Miss Long ei -tiennyt mitä sanoisi. Peläten että hän oli ollut huonoilla jälillä ja -pettänyt Pollya, sanoi hän: -- Olemme juuri olleet Pollyn luona ja -hän sanoi sinun menneen luokseni. Olin siitä iloinen, sillä tiesin -puutarhurin tarvitsevan apua. - -Mutta Joe ei vastannut. - --- Jos tahdot tulla huomen aamuna, käsken hänen luottaa apuusi, muussa -tapauksessa täytyy hänen hankkia joku toinen. - --- Kiitän teitä, ma'ami, sanoi hän pidätetyllä äänellä ja lisäsi -hätäisesti: -- ette saa luulla minua kiittämättömäksi; olin teidän -luonanne, mutta en voinut mennä sisälle. Suru on pannut minut vallan -pyörälle. Seisoin toista tuntia kadulla ja lähdin kysymättä mrs -Jenkinsiä. -- Näki, että hänen oli vaikea pidättää kyyneleitä. - --- Poika-raukka, -- sanoi miss Long, mutta ei voinut hetkeen aikaan -jatkaa. -- No niin, tule huomenna niin puhun Jenkinsin kanssa -- -puhumme sitten myös Pollysta. Hän tulee iloiseksi saadessaan pitää -sinut kotona nyt -- hoida häntä hyvin! - -Hän näytti tyytyväiseltä saadessaan mennä ja sanoi vakavasti: -- kiitän -teitä ma'ami. - --- Tuossa pojassa on ihmeen paljon sydäntä ja hienotunteisuuttakin -yhdistettynä tietämättömyyteen ja raakuuteen, sanoi miss Long. - --- Luulen, että Polly saa hänet hyväksi nyt, kun hän ei enää saa mitään -vastakkaisia vaikutteita -- ettekö tekin usko, miss Long? - --- Uskon varmaan, Jenkinsin täytyy pitää hänestä huolta ja katsoa, että -hän työskentelee säännöllisesti. Poika-raukka! Hänen täytyy kestää -monta kiusausta. Mutta jos hän voi elättää omalla työllään Pollyn, on -se hänelle paljon parempi, kuin ylimääräiset palkkiot. Hänellä on juuri -sellainen luonne, joka tuntee alennusta riippuvaisuudesta, sekä samoin -hyvitystä siitä, että hän johonkin kelpaa. - --- Mikä todella hyvä tyttö onkaan Polly, miss Long! Hänestä opin joka -kerta enemmän nöyryyttä. - -Miss Long katseli Ruthia hellästi sanoessaan: -- Sinä kokoat aika -säästön voimaa ja lohtua itsellesi synkän päivän varaksi. Toivon, että -se olisi kaukana. - -Ruth huokasi. - --- Oliko se Duncanin tähden? Myönnän, että on pilvi kirkkaalla -taivaallasi, mutta se ei ole synkkä. Kun pääset koulusta, on hän -palannut ja sinusta tulee hänen taloudenhoitajansa. - -Mutta Ruthin kasvojen ilme ei vastannut ystävällisen opettajattaren -hymyilyyn. - --- Mikä sinua vaivaa, hyvä Ruth? -- kysyi hän. -- Olen varma, että -sinulla on jotain; etkö tahdo sanoa minulle. Pitihän meidän aina olla -avomielisiä toisillemme! - --- Rakas miss Long! Minun olisi kai pitänyt jo ennen sanoa se teille, -enkä tiedä miksi en sitä ole tehnyt, en ollut oikein varma siitä, että -tahtoisitte sitä kuulla. Oi, miss Long, en voisi kestää sitä, että -tekin epäilisitte minua? - --- Epäillä sinua, Ruth! En vielä koskaan ole sitä tehnyt, enkä luule -sitä tekevänikään! Mutta sinun täytyy kertoa nyt kaikki. - --- Se koskee mr Taylorin meille antamaa kirjoitusta. - --- Juuri mistä minä aijoin sinulta kysyä kohdatessamme Joen. Kuulin -sinun ja Pollyn puhuvan jostain kynästä, ja siitä muistin, että mr -Taylor oli luvannut kultaisen kynän parhaasta kirjoituksesta. Muistelen -hänen sanoneen, että sinun oli paras, mutta pikku Maggien sairauden -takia unohdin sitä sinulta kysyä. Mikset ole sitä näyttänyt minulle? - --- Siksi, miss Long, että toiset tytöt luulivat minun voittaneen sen -epärehellisillä keinoilla, ja minä annoin sen heidän huostaansa -kunnes -- - --- Epärehellisillä, rakas Ruth? - -Miss Long katsoi häntä. - --- Mahdotonta! - -Ruth kertoi kaikki. - --- Koetan odottaa kärsivällisesti -- lisäsi hän -- kunnes Maggie tulee; -mutta Jane Harding ei ole täällä. - --- Jane Harding! Hänkö syytti sinua? - -Ruth ei ollut aikonut sanoa nimeä, sillä hänestä oli inhoittavaa sanoa -sanaakaan henkilöstä, jolla ei ollut tilaisuutta puolustautua. - --- Olin sen osaksi ansainnutkin, sanoi hän -- sillä olin antanut -pahalle luonteelleni vallan Janen suhteen. Oi, miss Long, voinenkohan -koskaan voittaa kamalaa luonnettani? - --- Varmaan olet, rakas Ruth, huomaava, että tämä odotus ja -kärsivällisyyden harjoitus on vaikuttanut sinuun enemmän, kuin itse -olisit voinutkaan. Mutta minä olen iloinen, että olet kertonut minulle, -sillä minä voin sinulle kertoa sen ilahuttavan uutisen, että Maggie on -terve ja tulee takaisin ylihuomenna. - --- Oi, miss Long, olen niin iloinen, niin kiitollinen, mutta -- - --- Mutta, jollei hän tiedä mitään, ajattelit sanoa, No, sitä emme huoli -otaksua, sillä minä luulen hänen tietävän. Toivokaamme parasta ja -odottakaamme tyynesti. - --- Olen niin iloinen, että nyt tiedätte kaikki ja uskotte minua. - --- Niin, mitä Maggie sanonee ja tietäneekään, en _minä_ epäile. -Mutta meidän täytyy se todistaa toisille -- kaikki eivät ole niin -herkkäuskoisia, kuin vanha opettajattaresi, näetkös Ruth! Mutta ehkä -on muitakin keinoja, riippumattomia Maggien selityksistä. Sanoitko sen -olleen Essayn ensimäisen osan? - --- Kyllä. - --- No niin, en voi sanoa varmasti, mutta älä nyt ajattele sitä ennen -ylihuomista. Otaksun ettei Alice tiedä tästä. - --- Ei, hän oli poissa, enkä ole sitä hänelle kertonut. - -Kun Ruth aikoi juosta ylös, pysäytti miss Long hänet portaissa. - --- Täällä on minulla kirje Jane Hardingilta. Odotahan, Ruth, kunnes -katson onko täällä mitään, joka voi sinua huvittaa. -- Mutta tämähän on -sangen merkillistä! Hän aikoo matkustaa Mellestowin kautta maanantaina, -samana päivänä, kuin Maggie tulee, ja jos sopii, tahtoo hän olla täällä -yötä. Sehän on hyvä, Ruth, vai miten? Pyydän hänen kaikin mokomin -tulemaan. Toivoisin vaan, ettei hän kirjoittaisi tällaisia tuhrittuja -lappuja. - -Ruth sanoi vaan: - --- Kiitän, -- mutta hän näytti hyvin tyytyväiseltä. Hän päätteli -muutamista miss Longin sanoista, että tämä tietäisi hänen -puollustuksekseen paremman keinon, kun Brownien tutkiminen oli. -Ja hän oli kovin iloisen ja onnellisen näköinen mennessään taas -kouluhuoneeseen. - - - - -KAHDESKYMMENESTOINEN LUKU. - -Hyvitys. - - -Hitaasti kuluivat ne kaksi päivää, kuten aina silloin, kuin toivoisi -niiden nopeasti menevän. Maanantai tuli kuitenkin oikealla ajallansa. -Alice mietti miksi Ruth niin halusi tavata Brownieta ja niin usein -pientä, tyhjää sänkyä katsoen toisteli: - --- Hauskaa nähdä ne pienet kasvot tuossa taas. - -Mutta Ruth toivoi todellakin huolimatta itseään koskevasta asiasta, -nähdä, oliko Maggie, jota hän niin hellästi oli hoidellut, saanut -jälleen iloisuutensa. Eikä odotusaika enää ollut pitkä -- hänen piti -tulla aikaisin aamupäivällä. Jane Harding tulisi ehkä vasta viimeisellä -junalla, myöhään illalla. - -Ruthin oli tänään jotenkin vaikea olla tarkkaavainen, mutta -hän taisteli kaikin voimin, kunnes hän taas voi kiinnittää -tarkkaavaisuutensa lukemiseen, pienokaisten pyyntöihin ja toimiin. - -Kello kolmen tienoissa kuului vaunun pyörien ratinaa hiekassa. - --- Brownie! -- sanoi Ruthin lähin naapuri. - -Heikko puna kohosi hänen poskilleen -- -- hän kuunteli silmänräpäyksen -ja jatkoi sitten kirjoitustaan. Muutaman minuutin kuluttua syöksyi -Maggie huoneeseen suuremmalla ryskeellä ja jymyllä, kuin luvallista -olisi ollut. Hän seisahtui oven pieleen ikäänkuin etsien jotain, -syöksyi sitten Ruthin luo ja kietoi kätensä hänen kaulaansa. - --- Itkeekö hän? kysyi eräs pienokaisista, mutta samalla Brownie -hypähti ylös ja alkoi nopeasti kiertää huonetta suudellen hellästi -jokaista. Mutta kaikki huomasivat pienen kyyneleen hänen poskellaan. -Hän oli vielä kovin laiha, ja hänen tukkansa oli leikattu tavallista -lyhyemmäksi, mutta hän näytti muutoin terveeltä ja selitti, ettei hän -ole vähintäkään väsynyt matkasta. Hän alkoi kertoa Ruthille lupa-aikana -kokoamistaan näkinkengistä, jotka hän oli tuonut kouluun. Ja lahjoja -oli hän saanut paljon, hänellä oli niistä luettelo. - --- Ja sinulle, Ruth, minulla on jotakin. Äiti toivoo, että pitäisit -siitä, vaikkei minun olisi pitänyt kertoa siitä ennen kuin olisin sen -antanut, se on -- -- mutta minä haen sen, avaimeni on tässä uudessa -kukkarossani. - --- Eikö olisi paras odottaa ja kysyä miss Longilta? - --- Ehkä, mutta antaisin sen niin mielelläni. - -Ovi aukeni ja "miss Fergusonia" käskettiin päivälliselle. - --- En välitä päivällisestä, jään mieluummin sinun luoksesi, Ruth. - -Mutta Ruth neuvoi häntä juoksemaan niin pian kuin mahdollista. -- Mitä -pikemmin menet, sitä nopeammin ehdit takaisin, ymmärrätkö, Brownie? - --- En viivy viittä minuuttia, huudahti hän ja lensi pois jättäen suuren -osan tavaroitaan Ruthin huostaan. - -Mutta paljo yli viisi minuuttia kului, eikä hän tullut. Oven raosta -pisti hän kuitenkin päänsä ja sanoi: -- Ruth, miss Long odottaa sinua ---, ja katosi taas. - -Ruth hymyili hänen suurelle innostukselleen, pani pois kirjansa ja meni. - -Seuraammeko? Enpä luule, sillä Brownie näytti niin salaperäiseltä, -että kysymyksessä oli varmaan joku salaisuus. - -Noin puolen tunnin kuluttua tulivat he yhdessä, ja koko päivän riitti -heille supattelemista. - -Maggie alkoi melkein aina: -- luuletko Janen todellakin tulevan tänä -iltana? -- sekä lopetti: -- Toivoisin miss Longin antavan minun olla -ylhäällä. Mutta miss Long oli järkähtämätöin. Hän lähetti Maggien -levolle puoli tuntia aikaisemmin, kuin tavallisesti. Mutta suru ei -ollut suuri, sillä Ruth saattoi hänet vuoteeseen. - --- No, nyt voin vihdoinkin kaikessa rauhassa antaa sen sinulle -- -kuinka hauskaa! -- huudahti Maggie, kun he menivät makuhuoneeseen. - --- Onko matkalaukkusi tyhjennetty? - --- On, annoin avaimen Elisabetille ja hän lupasi olla varovainen sen -esineen suhteen. - -Heidän käyntiänsä hidastutti Maggien riippuminen Ruthin vyötäisissä -koko painollaan. - -Mutta kun he vihdoinkin pääsivät ovelle, syöksyi hän melkein -tyhjän matkalaukkunsa luo. Niiden pikkutavarain joukosta, jotka -Elisabet oli pyytänyt "miss Fergusonin" itse järjestämään, etsi hän -silkkipaperikäärön, pisti sen Ruthin käteen ja sanoi: -- - --- Äiti toivoo, että pitäisit siitä, ja että se aina olisi sinulle -muistona -- -- olen unohtanut ne sanat, rakas Ruth, -- -- kun hoidit -minua ja kun äiti pitää sinusta ja minä pidän sinusta. -- Ja hän riensi -suutelemaan kyyneleen joka aikoi pudota Ruthin pitkistä silmäripseistä. - --- Saanko avata sen, Ruth, vai teetkö sen mieluummin itse? - --- Parempi on, että sinä teet sen, kultaseni. - -Ennen kun Ruth ehti nähdä mitä siinä oli, koetti hän kaikin voimin -tunkea sormusta hänen sormeensa, mutta se oi onnistunut. - --- No kuinka tyhmä minä olen! Sehän on väärä sormi! -- Ja hän muutti -sen. - --- Sopii ihan, Ruth -- eikö se ole kaunis! Valitsin sen itse -- tiesin -sinun pitävän helmistä. - -Ruth oli Maggienkin mielestä tarpeeksi iloinen lahjasta. - --- Ja tiedätkö, se on minun antama, maksoin siitä puoli crownia ja äiti -antoi lisäksi, kun minulla ei ollut enempää. - -Ruth hymyili. Puoli crownia ei riittänyt pitkälle niin kauniin -sormuksen hinnaksi. - --- Äitisi oli kovin ystävällinen. Sano hänelle, että pidän siitä paljon -ja panen sille suuren arvon. - --- Sanon sen, Ruth, jos tahdot, vaikka minun oikeastaan olisi pitänyt -antaa se omana lahjanani, puhumatta hänestä mitään. - -Riisuutuminen kävi kovin hitaasti. - --- Nukutko nyt, Maggie? - --- Tahtoisin ensin tietää tuleeko Jane. - --- Sitä et nyt voi, sillä hän ei voi tulla ennenkuin myöhemmällä -junalla. Jätä se nyt mielestäsi aamuun saakka. - -Maggie kuiskasi: -- Kyllä, mutta sanoisin sinulle erään asian, jos et -heti menisi. - -[Alkuperäisestä käännöksestä puuttunut osa. Käännös englanninkielestä -Anna Siren ja Seija Siren.] - --- Yksi vain sitten. - --- Ruth, olen yrittänyt muistella Aiméeta ja opasta. Äiti sanoo, että -olen ollut hyvä - mutta se oli niin vaikeaa, sen jälkeen kun olit -mennyt. Olisin halunnut olla paha, vaikka tiesin koko ajan että minun -pitäisi olla hyvä, koska Jumala teki minut terveeksi. - --- Lapsi parka, olit heikko sairautesi takia ja se teki sinut -kärttyisäksi. - --- Jeesus auttoi minua, kun olin heikko ja siksi minun pitää yrittää -enemmän nyt, kun olen vahva. - --- Me tarvitsemme häntä aina, Maggie! Mutta minun täytyy nyt lähteä. -Jumala siunatkoon pientä Brownietani! Olen iloinen kun sain hänet -takaisin! - -Tuntia myöhemmin, juuri kun kaikki olivat menossa omiin huoneisiinsa, -Jane Harding ilmestyi kouluhuoneeseen. Hän näytti kasvaneen -koulutytöstä nuoreksi naiseksi lähtönsä jälkeen: hän tervehti kaikki -vanhoja ystäviään hellästi, vaikkakin samalla hiukan holhoavasti, -paitsi Ruthia, jota hän kutsui miss Leigh'ksi. Hän ei viipynyt kauaa -kouluhuoneessa ja hänen mentyään kuului huokauksia hänen muodikkaasta -asustaan. - -Yläkerrassa Maggie kysyi Ruthilta ja Alicelta, oliko Jane tullut. - --- Kyllä, mutta minä luulin -- - --- Halusin tietää vain sen. Hyvää yötä Alice -- hyvää yötä Ruth -- ja -minuutin kuluttua hän nukkui sikeästi. - -Seuraavana aamuna oli lämmintä ja aurinkoista ja miss Long ehdotti, -että tavanomaisen kävelyn sijaan luettaisiin raamattua puutarhassa. -Ehdotus otettiin innostuneesti vastaan ja puoli tuntia myöhemmin -istuivat he mukavasti puiden varjossa. Mutta Ruth ei ollut heidän -mukanaan, sillä englannin kielen opettajan poissaollessa miss Long -oli pyytänyt häntä valvomaan nuorempien tyttöjen lukua. Koska yleensä -koko koulu luki yhdessä, täytyi miss Longilla olla erityinen syy tähän -järjestelyyn. Hän oli pyytänyt myös Janen mukaan. - -Kukaan tytöistä ei voinut unohtaa tätä oppituntia. Miss Long -puhui vakavasti, kuinka vaikea on löytää jopa ystävällisten ja -hyväluonteisten ihmisten parista rakkautta, joka ei kadehdi, ajattele -pahaa tai etsi omaansa. Hän sanoi valinneensa tämän aiheen, koska hän -oli nähnyt viime päivinä, kuinka kenenkään ei pitäisi syyttää toisia -edes sydämessään, ellei tiedä onko epäilys totta vai ei. -- Kerronpa -teille, hän lisäsi. -- Eräs nuori tyttö oli asunut samojen ystävien -parissa varhaisesta lapsuudesta alkaen, hän ei koskaan valehdellut, -kaikki rakastivat ja kunnioittivat häntä, paitsi niitä muutamaa, -jotka kadehtivat häntä. Eräänä päivänä eräs näistä ystävistä luuli -löytäneensä hänet tekemässä pahaa. Luulisitteko, että tämä ystävä -olisi salannut löytönsä, kunnes hän olisi saanut selityksen tytöltä -itseltään? Mutta ei - tämä "ystävä" ei enää muistanut, kuinka kiltti -tyttö oli, kuinka hän rakasti totuutta, tämä "ystävä" ajatteli pahinta -ja kertoi muillekin epäilyistään. Ja oliko hän viaton? Kyllä -- mutta -hän ei voinut todistaa sitä eikä kukaan uskonut hänen sanaansa, -vaikka hän oli aina puhunut totta. Luuletteko että hän olisi hylännyt -sellaiset ystävänsä? Ei, hän oli entistä ystävällisempi, he olivat -ylpeitä -- hän oli nöyrä! Luuletteko, että hänellä oli lempeä luonne? -Ei -- hän oli luonnostaan kiihkeä, kesti kauan ennen kuin hän pystyi -hyväksymään kaiken tämän. Mutta lopulta hän voitti Jumalan avulla! - -Miss Long painoi päänsä ja oli hiljaa. Kun hän katsoi ylös, näki hän -kyyneliä monissa silmissä ja Jane Harding oli painanut pään käsiinsä. -Miss Long kysyi: - --- Tunnetteko tämän tytön? - --- Se on Ruth, vastasi hiljainen ääni. - --- Se on -- mutta en pyydä teitä uskomaan häntä ilman todisteita. - --- Emme tarvitse mitään! sanoivat tytöt, mutta miss Long lähetti -hakemaan Maggieta. Hän jatkoi: -- Nyt lapseni, ette saa luulla että -olen vihainen tai että syyttäisin teitä epäystävällisestä käytöksestä. -Ruth ei halua, miksi siis minäkään haluaisin? Mutta haluan, että jos -esittämäni todiste osoittaa teille, että olette tuominneet Ruthin liian -hätäisesti, olkoon se opetuksena teille, että harkitsette tarkkaan -seuraavalla kerralla. Jos Jumalan edessä omatuntonne sanoo teille, -ettette ole toimineet sillä kristillisellä rakkaudella, josta olemme -lukeneet, luvatkaa että tästä lähin uskotte heitä, jotka ovat aina -osoittautuneet luottamuksen arvoisiksi. - -Samassa Maggie juoksi puutarhan poikki miss Longin luo ja huudahti: -- -Rakas miss Long, saanko kertoa heille kaiken? - --- Juuri sitä haluan sinun tekevän, Maggie. Mutta sinun täytyy aloittaa -oikeasta kohdasta. Tule istumaan viereeni ja kerro meille rauhallisesti. - -Mutta Maggie ei näyttänyt kykenevän istumaan rauhallisesti. Hän avasi -suuret silmänsä hyvin suuriksi ja katsahti nopeasti tytöstä toiseen. -Mutta hän oli liian hengästynyt puhuakseen muuten kuin lyhyin lausein. --- Hän ei tehnyt sitä, Jane! oli ensimäinen. Ja toiseksi: -- Hän on -paljon parempi kuin kukaan meistä! - --- Maggie, nyt voit aloittaa alusta -- Ruth jätti sinut puutarhaan, -eikö niin, ja meni sisälle taloon? - --- Kyllä miss Long -- hän pyysi minua odottamaan, kunnes hän tulisi -takaisin, mutta minä ajattelin mennä kastelemaan orvokkeja, jotka olin -istuttanut edellisenä päivänä -- ja menin hakemaan kastelukannuani, -joten seurasin Ruthia, mutta hän ei nähnyt minua -- hän pysähtyi ja -katsoi miss Longia, joka silitti hänen päätään ja sanoi: -- Kerrot -oikein hienosti Maggie -- jatka ole hyvä. - --- Oli niin kuuma, että muistin Ruthin sanoneen, etten kastelisi -sitä, koska se voisi kuolla. Näin että Ruth oli sisällä talossa ja -kasvihuoneessa oli niin miellyttävää että ajattelin olla siellä, kunnes -hän menisi etsimään minua puutarhasta ja silloin voisin juosta hänen -jälkeensä ja yllättää hänet. Mutta en tehnyt niin, koska -- - --- Odota hetki, sanoi miss Long; -- et ole kertonut mitä Ruth teki ja -näkikö hän sinut -- - --- Oi ei -- tietysti juuri se minun olisi pitänyt kertoa! Hän käänteli -ensin pöydällä olevien kirjojen sivuja ja sitten kirjahyllyssä olevia. - --- Lukiko hän mitään niistä? - --- Oi ei -- ei edes kirjojen nimiä, lehteili vain sivuja, miss Long. - --- Näkikö hän sinut? - --- Ei, hän ei katsonut minuun päin kertaakaan. Sitten hän löysi kielon --- se oli aika kuivunut -- mietin etsikö hän juuri sitä ja se muistutti -minua Florasta - tiedättehän ketä tarkoitan, miss Long? Ajattelin häntä -enkä nähnyt Ruthin poistuvan huoneesta. Juoksin hänen jälkeensä, mutta -silloin kello soi illalliselle, enkä enää nähnyt Ruthia ennen kuin hän -tuli ruokasaliin. - --- Kiitos Maggie-kulta -- kerroit oikein hyvin. - --- Uskovatko he Ruthia nyt, miss Long? - -Miss Long katsoi ympärilleen ja kuiskasi: -- Kyllä -- voit mennä -tunnillesi nyt, Maggie. - --- Miss Long, tytöt sanoivat, -- olemme käyttäytyneet epäystävällisesti -Ruthia kohtaan -- saammeko mennä pyytämään häneltä anteeksi? Ja -voitteko te antaa meille anteeksi? - -Miss Long kutsui Maggien takaisin ja sanoi: -- Sano Ruthille, että -haluan nähdä hänet. -- Hän jatkoi: -- Minulla ei ole mitään anteeksi -annettavaa. Yksi sana vielä; kun Maggie oli sairas, Ruth ajatteli, että -tuo pikku tyttö voisi todistaa hänen syyttömyytensä, mutta vaikka niin -ei olisi ollutkaan, minä olisin sen voinut tehdä! - -Kaikki näyttivät hämmästyneiltä. - --- Ja, -- hän lisäsi, -- aivan yksinkertaisesti -- se nide, josta -kirjoituksesi oli otettu, ei ollut silloin täällä! Olin lainannut sen -ystävälleni, ja sen mikä nähtiin Ruthin kädessä on täytynyt olla eri -nide! - --- Voi miss Long, sopersi Jane, -- olkaa kiltti, älkää sanoko enempää! -Olen hyvin pahoillani -- se oli kokonaan minun syyni! - --- Mutta, miss Long lisäsi kuuluvasti, -- missä on palkinto? emme saa -unohtaa sitä. - -Se oli Janella. Hän oli tuonut sen takaisin antaakseen sen jonkun -toisen haltuun -- jonkun, josta hän oli ollut tietämätön siihen -aamuun asti. Hän antoi sen miss Longin käteen; ja nähdessään Ruthin -ilmestyvän kuistilta, hän ja muutamat muut menivät tätä vastaan, -kenties kertoakseen hiljaa, kuinka pahoillaan he olivat ja saadakseen -suudelman anteeksiantamuksen merkiksi. He toivat Ruthin mukanaan, mutta -tämä karkasi heiltä ennen kuin he olivat ehtineet aivan puiden luokse, -ja hän juoksi miss Longin luo, joka nousi ja tervehti häntä lujalla -syleilyllä. Ruth kuiskasi, -- Kiitos teille ja kiitos Jumalalle! -- ja -sitten tytöt ympäröivät hänet ja yrittivät pyytää anteeksi, mutta hän -ei antanut heidän sanoa sanaakaan; hän ei halunnut keneltäkään muuta -kuin suukon -- mutta hän näytti hyvin onnelliselta, samoin kuin miss -Long. - --- Ja nyt palkintosi, sanoi viimeksi mainittu. - --- Olisin mieluiten ottamatta sitä vastaan, kiltti miss Long, aivan -totta. - --- Olisit mieluiten ottamatta, lapsi kulta! miksi, mitä herra Taylor -sanoisi? Se kuuluu varmasti sinulle -- - --- Juuri niin -- juuri niin, sanoivat kaikki. -- Kukaan muu ei ole -ansainnut sitä. Herra Taylor sanoi niin. - --- Olisitteko niin ystävällinen miss Long ja sallisitte toiseksi -parhaan saada sen, koska en tosiaankaan sen takia halunnut tulla -vapautetuksi epäilyistä. - --- Meidän ei pitäisi, mutta teen niin kuin toivot. Herra Taylor ei -sanonut, mikä oli toiseksi paras kirjoitus; mutta hän näytti ne minulle -ja ajattelin, että se olisi Janen -- Jane, kynä on siten sinun, Ruthin -toiveesta. - --- Kiitos paljon, miss Long, sanoi Ruth. - -Jane otti kynän mutta näytti olevan kovin ahdingossa eikä sanonut -mitään. - --- Se on sinun kultaseni, voit tehdä sillä mitä tahdot. - --- Voi saanko? -- Ja hän pani sen nopeasti Ruthin käteen puhuen -niin hyvin kuin kykeni, pala kurkussa, -- Ole kiltti ota se sitten, -Ruth-kulta, ja anna sen aina muistuttaa sinua siitä, kuinka kovasti -halusin hyvittää sinulle kaiken epäystävällisyyteni. Tulisin ilomielin -takaisin kouluun näyttääkseni, että todella tarkoitan mitä sanon! - -Ruth ei tällä kertaa torjunut sitä. - -Luokalle ei ollut enää opetusta sinä aamuna. Miss Long vei Janen -rautatieasemalle, ja Ruth meni mukaan. Kun hän palasi, hänet -pysäyttivät Alice ja Brownie, joka otti itselleen kaiken kunnian -Ruthin hyvän maineen palauttamisesta. Hän kysyi Ruthilta, oliko tämä -tosiaan tarkoittanut kukan hänelle, ja oliko se todella peräisin -Floran haudalta. Ruth kertoi hänelle sen tarinan kokonaan; mutta kun -Maggie kertoi hänelle, että oli loma-aikaan poiminut yhden samalta -paikalta, Ruth kysyi, saisiko hän pitää sen muistona pikku Browniestaan -ja siitä hyvästä työstä, jonka tämä oli tehnyt hänelle. Ilahtuneena -lapsi antoi luvan ja vannotti vain, ettei Ruth pitäisi siitä enempää -kuin sormuksesta. Siitä ei ole pelkoa, sanoi Ruth ojentaen sormeaan -näyttääkseen, että sormus oli siinä. Maggie otti käden omiinsa ja -peitti sen suukoin. - -Ja näin tapahtui, että kielo jäi Ruthin Raamatun lehtien väliin moniksi -vuosiksi. - -Hän iloitsi kovin yhdestä asiasta: siitä että Duncan kuulisi hyvät -uutiset ennen kuin hän aloittaisi. - - * * * * * - -Talvea seurasi kesä ja kesää talvi yhä uudelleen, melkein kolmen vuoden -ajan. Alice ja Ruth olivat kasvaneet naisiksi, ainakin ulkonaisesti; -he ovat nyt koulun pisimmät, vaikka eivät kaikkein vanhimmat. Entä -Brownie? Hän on kasvanut niin paljon, että tuskin tuntisimme häntä, -eikä hän halua kenenkään käyttävän tuota vanhaa nimeä, paitsi Ruthin, -joka saa kutsua häntä millä nimellä haluaa ja joka ei missään oloissa -luopuisi etuoikeudestaan. Nämä kaksi pitävät toisistaan yhtä paljon -kuin ennenkin, eikä kenelläkään ole uskallusta edes kuiskata mitään -pahaa Ruthista tämän pikku puolustajan ollessa paikalla. - -Ruthin viimeiset puoli vuotta kuluvat nopeasti. Miss Longista on -surullista menettää ystävänsä samoin kuin oppilaansa niin pian; eikä -Alice, joka jää vielä puoleksi vuodeksi, tiedä mitä tekee ilman häntä. -Duncanin odotetaan tulevan pian kotiin pysyvästi; mutta viimeisimmässä -kirjeessään hän oli sanonut, että esittelee palattuaan Ruthille erään -ystävänsä, ja että tämän velvollisuudet taloustöiden suhteen eivät -kestäisi enää kauan! Ruth ei voinut muuta kuin olettaa, että Duncan oli -menossa naimisiin, eikä voinut olla tuntematta ärtymystä siitä, ettei -Duncan ollut kertonut hänelle enempää. Hän ei luultavasti saisi toista -kirjettä ja saattoi nyt vain odottaa arvoituksen ratkeamista, kunnes -Duncan tulisi. Miss Long oli katsellut häntä ja Alicea ikkunasta eikä -voinut olla ajattelematta, -- Miten mielissään hänen veljensä onkaan, -kun tulee! -- Ruth ja Alice olivat molemmat pitkiä ja hoikkia; Alicella -oli entiset pehmeän harmaat silmänsä, suu kuin tehty hymyilemään ja -posket menemään kuopalle -- ja Ruth yhä kalpeana, älykkäine silmineen -ja suloisine, lempeine suineen, joka antoi hänen kasvoilleen luonnetta, -ja ylväine ryhteineen, josta huokuvaa vahvuutta ja tyyneyttä oli -miellyttävää uppoutua katselemaan. Miss Long näki heidän erkanevan ja -meni ulos Ruthin luo. - --- Ruth-kulta, hän sanoi, -- haluan puhua kanssasi konfirmaatiosta -- -olen tänään saanut ilmoituksen, että se on sovittu 22. päiväksi tätä -kuuta; se on päättäjäispäivä kuten tiedät. Luuletko, ettei Duncan tule -ennen sitä? - -Ruth katsoi kirjeen päiväystä, mutta siitä ei ollut apua, koska Duncan -ei kertonut, kuinka pian sen jälkeen hän matkustaisi. - --- Luulen, että hän yrittää olla täällä jokseenkin oikeaan aikaan -- -melkeinpä toivon, että ei aikaisemmin! - --- Olen hyvin iloinen, Ruth, että sinut ja Alice konfirmoidaan yhdessä. -Polly puhui minulle äskettäin Joesta -- tyttöraukka toivoo kovasti, -että Joe käyttäisi tämän kerran hyväkseen; hän on toki aivan tarpeeksi -vanha, ja luulen, että Polly ajattelee tämän olevan viimeinen tilaisuus -omana elinaikanaan. Hän ei ole koskaan toipunut isänsä aiheuttamasta -järkytyksestä - joka käynnilläni hän näyttää muuttuneen. - --- En ole ollut siellä äskettäin, mutta edellisellä kerralla ajattelin, -että hän on surullisella tavalla muuttunut, mutta tyytyvämpi ja -luottavaisempi kuin koskaan. Hän sanoo, että Joe on kaikkea, mitä hän -voi toivoa. - --- Poika parka! Hänellä on kova työ ansaita elanto heille molemmille, -varsinkin kun Polly on ollut niin sairaalloinen ja tarvinnut enemmän -ravintoa. Isän vankeusaika on varmasti melkein lopussa. - --- Niin -- tiedän ettei voi mennä enää kauan, sillä kun kirjoitin -hänelle Pollyn puolesta jonkin aikaa sitten, Polly sanoi, että hänellä -on vain muutama kuukausi jäljellä. - -Miss Long kutsuttiin sisälle taloon. Ruth kääntyi yksin takaisin ja -käveli hitaasti samaa reittiä puiden luoman varjon alla. Hän ajatteli -Duncanin kirjeen aiheuttamaa ärtymystä. Hän oli usein muistellut mitä -Duncan oli kertonut hänelle heidän tulevasta yhteiselostaan, jossa -he olisivat toisilleen kaikki kaikessa ja hän itse talon emäntä ja -Duncanin ilojen ja huolten myötäeläjä. Hän tunsi, että olisi parempi, -jos olisi sisar, jolle hän voisi antaa koko sydämensä, koska hän voisi -silloin iloita Duncanin puolesta yhtä lailla kuin omastaan. Mutta -kirjeessä luki jotakin sellaista kuin 'jos et hyväksy valintaani,' -eivätkä nuo sanat jättäneet hänen mielikuvitustaan rauhaan eikä niitä -voinut karistaa pois. - -Hän otti taskustaan Uuden Testamentin, joka oli lahja Alicelta, ja -löysi sanat, jotka olivat usein lohduttaneet häntä niin pienissä kuin -suurissa murheissa "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä -hän pitää teistä huolen," eivätkä ne olleet menettäneet vaikutustaan. -Ruth oli tehnyt niin vuosien ajan, eikä Hänen lohdutuksensa pettänyt -häntä nytkään. Hän käveli hitaasti taloa kohti ja pysähtyi aivan -olohuoneen ikkunan ulkopuolelle katsoakseen näkymää, jonka hän ja -Duncan olivat nähneet yhdessä ensimmäistä kertaa hyvin monta vuotta -sitten. Melkein kaikki oli muuttunut. Hän oli ohittanut lapsuusvuodet --- hän oli silloin siirtymässä kouluvuosiin ja oli nyt lähes päättänyt -ne: oliko hän tehnyt niistä hartaan elämän? Oliko hän oppinut kaiken, -mitä oli aikonutkin oppia? Ajattelisiko Duncan niin? Nämä olivat suuria -kysymyksiä, mutta Ruth ei arastellut kohdata niitä -- hän teki sen -nöyrästi, mutta toiveikkaasti. Ne eivät tulleet ensimmäistä kertaa -hänen eteensä, ja hän oli vastannut niihin sisimmässään. Mutta hän -kohtasi muita muutoksia. Alice oli ainoa niistä koulutovereista, jotka -olivat olleet koulussa sinä muistettavana päivänä. Lizzie Spencer -- -missä hän oli? Ruth ei tiennyt. Jane Harding? Hän oli mennyt naimisiin -ja muuttanut Intiaan, ja juuri tänä päivänä miss Long oli kertonut -hänelle pienestä tyttövauvasta. Sitten hän ajatteli miss Longia itseään -ja huokaisi muistaessaan, miten harmaat hiukset olivat lisääntyneet ja -iän tuomat juonteet tulleet syvemmiksi. - -Puutarha oli muuttunut myös; kasvit mitkä olivat olleet vain taimia, -kun Ruth ensi kerran tuli kouluun, olivat nyt lehteviä puita. Kaikki -oli muuttunut, paitsi joki ja pieni valkoinen kirkko vastarannalla. -Ruthin mietiskely keskeytyi lasten ääniin, joista Maggien erottui -selvästi ylimpänä. Ryhmä tyttöjä lähestyi, mutta kun Maggie huomasi -Ruthin, unohti hän muun ja juoksi tämän luo. -- Kuka haluaisi kuulla -tarinan? -- kysyi Ruth ja ohjasi tytöt vanhalle paikalle puiden alle. -Ja siellä he viettivät seuraavan puolituntisen kuunnellen iloisina. - - * * * * * - -Mitähän ovat Walter ja Ted tehneet näiden vuosien aikana? Walter -pääsi opiskelemaan Oxfordiin. Hän on aina työskennellyt lujasti ja -vaikuttanut lempeästi villimpään veljeensä. Hän on juuri läpäissyt -toisen tutkintonsa hyvin arvosanoin ja odottaa papiksi vihkimistä. -Hänen äitinsä suurin toive on ollut, että toisesta hänen pojistaan -tulisi pappi. Vaikka luonnollisempaa olisikin ollut, että nuorempi -poika suuntaisi kirkolliselle uralle, ei Ted koskaan osoittanut -kiinnostusta siihen. - --- Ja mitä sinusta tulee? kysyi Ruth Tediltä, kun hän viimeksi kävi -Beachfieldissä. - --- En tiedä! Minun olisi pitänyt jo asettua, mutta olen aina lykännyt -päätöstäni. - --- Kuinka viimeinen lukukausi koulussa sujui? - --- Erinomaisin arvosanoin! Mutta miksi uskoisit sitä Ruth? Kuten aina -minulla on kykyjä, mutta niille on vähän käyttöä. - --- Luulin, että olet opiskellut ahkerasti viime vuosina. - --- Totisesti, työtäni ei ole arvostettu siinä määrin kuin ansaitsisin! -Joka tapauksessa luulen, etten sovi mihinkään oppineeseen ammattiin. - --- En näe muuta vaihtoehtoa kuin sotilaan tai merimiehen ammatti, -luulen ettei käsityöläisammatti sinua kiinnosta! - --- Olen liian vanha merimieheksi. - --- Etkö pitäisi sotilaspuvusta? - --- Sitä juuri haluaisin. - --- En usko että pitäisit sotilaan joutilaasta elämästä. - --- En kotimaassa -- mutta ulkomailla -- tai taistelussa! - --- Sotilaan elämä voi olla hyödyllistä, Ted, mutta ei aina. - --- Ei -- tiedän sen -- mutta toivoisin voivani yrittää! En tiedä vielä, -mitä haluan, Ruth, mutta haluan olla hyödyllinen yhteiskunnan jäsen. - --- Sinun täytyy kertoa minulle, kun olet tehnyt päätöksesi. - -Koko seuraavan lukukauden ajan Ruth odotti uutisia Edvardista ja hänen -suunnitelmistaan, mutta ei kuullut mitään ennen kuin aivan lukukauden -lopussa. Hän sai kirjeen lady Douglasilta, jonka mukana oli muutama -rivi Tediltä. "Määräyskirja on saapunut. Aivottomat nuoremmat pojat -kelpaavat vain armeijaan. Ted toivoo voivansa siirtyä rykmenttiin -muutaman viikon kuluttua!" Hän lisäsi toivovansa, että Ruth ja Duncan -voisivat vierailla Lontoossa ja tavata hänet ennen kuin hän lähtisi. - -Oli viimeinen ilta koulussa ja miss Long oli antanut luvan Ruthille ja -Alicelle viettää sen, kuinka he halusivat. - -Juuri ennen teeaikaa Ruth tapasi Alicen portaissa kävelylle lähdössä. - --- Olen menossa viettämään iltaa Debbyn kanssa, hän sanoi. Ruth sen -sijaan aikoi viettää hiljaisen illan huoneessaan. - -Vanha ystävämme Deborah Burton pystyi vielä käymään kappelissa aamuisin -ja silloin tällöin kirkossa sunnuntaisin. - -Tänä iltapäivänä Deborah istui mukavassa nojatuolissa vieressään pieni -pyöreä pöytä ja sen päällä avattu raamattu. - -Alice avasi oven hiljaa ja kurkisti sisään. Debbyn silmät olivat kiinni -eikä hän kuullut vierastaan, mutta iloinen nauru sai hänet katsahtamaan -ylös. - --- Debby, Alice sanoi, -- olen tullut teelle, mutta lähden pois ilman, -ellet suostu istumaan tuolissasi silmät suljettuina, etkä saa avata -niitä ennen kuin annan luvan. - -Muutaman minuutin kuluttua Alice antoi luvan katsoa. Hän oli kattanut -teepöydän. Siinä oli paahdettua leipää ja teetä. - -Kun he olivat juoneet Alice alkoi, Debbyn vastalauseista huolimatta, -tiskata astioita. Sen jälkeen hän istuutui pienelle tuolille. Debby -silitti hänen hiuksiaan. - --- Olen tulossa vanhaksi Debby! Alice huokaisi. - --- Kuusitoista vuotta -- en näe vielä harmaita hiuksia! - --- En tarkoita sitä -- tunnen vain itseni niin vanhaksi! - --- Mikä hätänä Alice? - --- Ruth on lähdössä pois! Ja puolen vuoden kuluttua minä lähden myös. -Ja minun täytyy ruveta itse huolehtimaan raha-asioistani. - --- Sinä olit aina onnellinen holhoojasi luona asuessasi ja niin -varmasti nytkin. - --- Pidän heistä todella paljon, mutta tähän saakka olen ollut yksi -lapsista. Kun muutan sinne pysyvästi, kaikki tulee olemaan erilaista. -He ovat hyvin iloluonteisia ihmisiä ja pelkään että tulen pitämään -siitä liian paljon! - --- Menet sinne omasta tahdostasi ja sinulle annetaan voimaa vastustaa -kiusauksia, Alice. - --- En kestä ajatusta, että sinä tulet vanhaksi, Debby. - --- Täytin seitsemänkymmentäkahdeksan vuotta viimeksi. - --- En näe mitään syytä, miksi et eläisi vielä ainakin kahdeksan vuotta. - --- Minun oli vaikea päästä kotiin kirkosta viimeksi -- mutta olisin -kiitollinen jos pääsisin sinne vielä kerran. - --- Tarkoitatko huomenna? - --- Kyllä -- silloin minusta tuntuisi kuin antaisin sinut Jumalalle! -Olen ajatellut paljon äitisi kirjettä ja pelkäänpä, etten ole voinut -tehdä paljoa hyväksesi! Mutta Alice, ethän koskaan unohda häntä? - -Alice oli hiljaa hetken -- sitten hän sanoi vakavana -- Debby, sinä -olet tehnyt minulle enemmän hyvää kuin kukaan muu maailmassa! - -He istuivat pitkään puhumatta, kunnes ilta alkoi hämärtyä. Debby -lähetti nuoren ystävänsä kotiin ennen kuin sade alkoi. Hän valvoi -pitkälle yöhön kiitollisena, että hänen hartain toiveensa oli -täyttynyt. Hänen rakas Alicensa oli riittävän vahva kestämään kaikki -koettelemukset. - -Debby pääsi konfirmaatioon. Alice näki hänen innokkaat kasvonsa -alttarille mennessään, eikä hän koskaan unohtanut Debbyn rakastavia -kasvoja, sillä se oli viimeinen kerta kun hän näki Deborah Burtonin! -Kun Alice palasi kouluun loman jälkeen, oli kirkkomaalla uusi hauta. -Siellä hän vietti kokonaisen iltapäivän, emme tiedä mitkä ajatukset -pitivät hänet siellä niin kauan. Myöhemmin hän löysi Debbyn vanhan -raamatun sekä kirjeet huoneestaan. Miss Long kertoi, että Debby oli -jättänyt ne hänelle viimeisenä tahtonaan. - - * * * * * - -Ruth ei saanut viettää iltaa yksin, kuten hän oli odottanut. Kun hän -meni huoneeseensa, tuli palvelija kertomaan, että Joe tahtoi puhua -hänelle. - --- Miss Ruth, Joe sanoi, -- Polly on ollut huonompi koko päivän; ja hän -on kysynyt teitä, muuten en häiritsisi teitä tähän aikaan illasta. - -Ruth sanoi: -- Minä kysyn miss Longilta Joe -- luulen, että hän päästää -minut, tulen perässäsi niin pian kuin suinkin. - --- Kiitos miss -- tohtori kävi juuri, mutta hän ei anna -- hän ei -jatkanut, mutta kiitettyään vielä kerran, hän kääntyi, avasi oven ja -lähti nopeasti kohti porttia. - -Ruth ei ollut yllättynyt. Polly oli ollut hyvin sairas jo melkein kaksi -viikkoa ja tänä aikana Ruth oli vieraillut hänen luonaan useasti ja -joka kerta Polly oli näyttänyt heikommalta, mutta kun Ruth näki hänet -edellisenä päivänä oli hän ylhäällä ja pukeutuneena ja puhui melkein -iloisesti. - -Miss Long oli ollut Ruthin mukana sinä päivänä ja he molemmat -ajattelivat, että Polly oli voinut hyvin. Tänä aamuna miss Long oli -lähettänyt kysymään hänen vointiaan ja viesti oli, että hän oli -viettänyt rauhallisen yön. - -Miss Long antoi auliisti Ruthille luvan mennä katsomaan Pollya, hän ei -itse päässyt mukaan. - -Ruth käveli niin nopeasti, että palvelija, joka lähti hänen mukaansa -hädin tuskin pysyi hänen vauhdissaan -- Ruth pelkäsi, että Polly oli -kuolemaisillaan ja että hän saapuisi liian myöhään. - -Kun he saapuivat perille, lähetti Ruth palvelijan pois ja sulki portin -hiljaa perässään, sillä hän muisti, ettei Polly pitänyt siitä, että -portti oli auki. Hän astui sisään äänettömästi. Huone oli tyhjä ja hän -kiipesi portaat ylös. Hän kulki niin hiljaa, ettei Joe, joka istui -sängyn vieressä kirja kädessään, huomannut häntä. Joe luki virttä -matalalla äänellä ja Ruth odotti, että hän lopettaisi ennen kuin hän -siirtyi peremmälle huoneeseen. Joe kuuli hänet ja kääntyi ja nosti -sormen huulilleen. Ruth katsoi Pollya ja näki, että tämä nukkui, virsi -oli rauhoittanut hänet. Joe antoi istuimensa Ruthille, laittoi kirjan -hänen käteensä ja lähti huoneesta. - -Ikkuna oli auki ja miellyttävä kesäilma, lintujen laulu ja ulkona -nauravien lasten äänet tulvivat sisään. Kuoleman ja elämän välinen -ero tuntui suurelta, sillä kuolema oli jo laittanut merkkinsä Pollyn -piirteisiin. Ruth tuskin tunnisti niitä, posket olivat kuopalla ja -tummin silmien muoto oli selvästi näkyvillä melkein läpinäkyvien -luomien alla. Mutta hänen kasvoissaan ei ollut kivun merkkejä, näytti -siltä, että hän olisi vain hiljaa kuihtumassa pois. - -Ruth luuli, että Polly nukkui edelleen, kunnes hän hetken kuluttua -kuuli hiljaisen äänen ja hän nojautui eteenpäin kuullakseen paremmin. --- Onko miss Ruth tulossa Joe? -- Ja Ruth vastasi suudelleen valkeaa -otsaa, -- olen täällä rakas Polly, olen istunut vierelläsi kun nukuit. - --- Oletko? sanoi Polly hiukan kovemmalla äänellä. -- Minulla on parempi -olo -- näin unta että hän oli tullut! Miss Ruth, mikä päivä nyt on? - --- On kesäkuun 22. päivä, Polly. - --- Luulinkin niin -- ja paljonko kello on? - --- Melkein 7 illalla. - --- Kyllä -- hän tulee ajoissa! Lukisitko minulle virren tai säkeen -Raamatusta ja sitten kenties nukahdan taas ja olen vahvempi, kun hän -tulee. - -Ruth luki mekaanisesti, sillä Pollyn sanat olivat saaneet hänet -ihmettelemään, odottiko hän tosiaan isänsä tulevan takaisin kotiin vai -olivatko ne vain houreita. - -Polly nukahti pian jälleen ja Ruth hiipi alakertaan etsimään Joea. Tämä -istui pöydän ääressä pää käsiin painettuna. Hän katsahti ylös -- Joe, -Ruth sanoi, -- odotatteko isäänne takaisin tänä iltana? - -[Alkuperäinen käännös jatkuu...] - --- Isä? Tänään? Hän näytti aivan hämmentyneeltä. - --- Polly luulee niin. - --- Hän sen tietää. En ole uskaltanut kysyä. - --- Mikset? -- Mutta jos hän tulee, tahdotko puhua hänelle, mutta -älä anna hänen heti tulla Pollyn luo. Ruth meni jälleen vanhalle -paikalleen. Hän istui lukien hiljaa, pani kirjan pois ja istui, kunnes -aurinko rupesi laskemaan. Hän oli kuulevinaan alhaalta ääniä. Hetken -perästä sanoi Polly: -- Hän on tullut nyt, etkö kuullut. - -Ruth meni katsomaan. Siellä hän oli. - --- Saanko mennä hänen luokseen, -- sanoi hän värähtelevällä äänellä. -Ruth nyökkäsi. Heidän mennessään huoneeseen, ojensi Polly kätensä -hiljaa lausuen: -- Isä! isä! Mutta voimat uupuivat ja käsivarret -vaipuivat alas. Isä riensi hänen luokseen, polvistui sängyn viereen ja -otti Pollyn käden pannen sen kaulalleen. - -Polly näytti niin onnelliselta. Silloin tällöin kosketteli hän -sormillaan tullakseen oikein vakuutetuksi, että hänen lähellään -todellakin oli hän, joka oli niin kauan ollut vieras hänelle. - -Ruth kuuli heidän kuiskailevan ja isän sanoissa eroitti hän: -- Kun -minä vielä kaukana olin, näki isä minut ja armahti minua -- ja sitten -Pollyn: -- Jumalalle kiitos! - -Ruth meni hakemaan Joea. - --- Tule, Joe, menkäämme Pollyn luo. Et voi olla pahoillasi isäsi -tulosta kun näet heidät yhdessä. Tule! - -He menivät. -- Kuule -- sanoi Ruth. Kaksi ääntä luki Herran rukousta, -toinen hyvin heikko, toinen matala ja vapiseva. - -He kuuntelivat rukouksen loppuun ja menivät sitten kyökkiin. - --- Niin, miss Ruth -- sanoi Joe -- olen iloinen nyt, että hän tuli; -ehkä mekin tulemme paremmiksi tämän illan jälkeen. Isä on kovin -muuttunut. - --- Varmaankin! Koeta nyt palkita hänelle Pollyn kadottaminen, ja ennen -kaikkia, Joe, älä häntä halveksi. Hän on kuitenkin sinun isäsi, jota -sinun tulee rakastaa. - --- Kunnioittamaan käsketään myös, miss Ruth! - --- Niin, nyt olet siihen velvollinen enemmän kuin koskaan ennen. Muista -tuhlaajapoikaa, Joe! - --- Minä koetan, miss Ruth. - --- Niin, Jumala auttakoon sinua! Huomenna olisit tullut lasketuksi -ripille, mutta -- - --- Polly toivoo, että se tapahtuisi kaikista huolimatta -- ja jos hän -kuolee yöllä, niin menen, miss Ruth. - --- Ja isäsi tulee katsomaan ja Polly näkee ehkä myös, niin -- ja sitte -te menette kahden kotiin ja alatte uutta elämää. - --- Luulen, että lähdemme Austraaliaan, miss -- isä tulee nyt. - -Joen piti mennä hakemaan pappia. Polly tahtoi nauttia herranehtoollista -ensimäisen ja viimeisen kerran maallisen isänsä kanssa. - -Tunnin kuluttua saivat Ruth ja Joe olla läsnä jumalanpalveluksessa, -joka oli heille uutta. Vakavina katselivat he kuolevaa tyttöä, joka -kovalla äänellä säesti papin sanoja: -- Kunnia olkoon Jumalalle -korkeudessa ja maassa rauha, ihmisille mielisuosio! Yhtäkkiä tuli -hiljaisuus. Pappikin lakkasi lukemasta. Kuului yksi ainoa huokaus; -Pollyn henki oli jättänyt maallisen majansa, jatkaakseen toisessa -maailmassa täällä alettua riemulaulua. - - * * * * * - -Tuli sitten se merkkipäivä, jota Ruth oli niin kauan odotellut. -Hitaasti asteli pieni joukkue kirkkoa kohden. Moninaiset mielentilat -kuvastuivat noissa nuorissa kasvoissa. Toiset olivat miettiväisiä, -nöyriä, vakavia, jopa surullisiakin, toiset salaperäisen näköisiä -muutamat huolettomia, vapaita, iloisia. Ruthin kalpeilla kasvoilla -kuvastui suru ja Joen vielä syvempi, voimakkaampi. Hän käveli toisten -jälessä nojaten isänsä käteen. - -Miss Long oli mukana. Kun hänen vanhimmat ja rakastetuimmat oppilaansa -Ruth ja Alice polvistuivat saadakseen siunauksen, tunsi hän enemmän -kiitollisuutta, kuin pelkoa, vaikka hän tiesi, että se aika vasta oli -alkava, jonka hänen kylvöstään piti hedelmän kantaa. - -Tullessaan miss Longin ja Alicen seurassa kirkosta ei Ruth huomannut -kahta naista ja erästä selin seisovaa miestä. Hän kuuli mainittavan -nimensä ja hätkähti. Seuraavassa silmänräpäyksessä tunsi hän Duncanin -suutelon otsallaan. Hän hämmentyi vielä enemmän, kun Duncan sanoi: --- Pitääkö sinut esitellä? -- Hän seurasi Duncanin katsetta -- puna -syöksyi hänen poskilleen -- Lizzie! -- - -Ilon kyyneleet verhosivat koko ympäristön sumuvaippaan. Miss Longin -kasvot loistivat nähdessään rakkaimman oppilaansa eikä Alice suinkaan -ilonpurkauksissa toisista jälelle jäänyt. Toinen nainen oli Lizzien -äiti, ja häntä kuvataksemme emme tarvitse muuta sanoakaan. - -Koululle tultua seurasivat moninkertaiset jäähyväiset, sillä suuri osa -tytöistä lähti kesälomalle, niiden joukossa Brownie. Maggie-raukan suru -oli sangen kova-äänistä, ja hän näytti pitävän Duncania erikoisena -vihamiehenään, tietysti sentähden, että tämä ryöväsi hänen ystävänsä. -Ennen eroa kuitenkin tehtiin sovinto. Maggie kysyi Ruthilta luuliko -tämä voivansa olla onnellinen erottuaan koulusta. Ruth hymyili, ja -Duncan kehoitti häntä tulemaan itse katsomaan. - -Illalla oli taas hiljaista. Kaikki olivat matkustaneet, Alicekin. -Ruthin tunteisiin sekautui iloa ja surua, iloa sentään enemmän. Veljen -kanssa keskustellessaan moitti hän tätä vaiteliaisuudesta, kyseli -moneen kertaan Lizzien tulosta Bermudaan, heidän tutustumisestaan ja -monista muista asioista. - --- Näetkös, Ruth, kaikki on sinun syysi. Sinä kerroit Lizziestä niin -paljon, ja sanoit hänen olleen niin hyvän sinulle, ja kun minäkin -toivoin saavani jonkun, joka olisi hyvä minulle, niin ajattelin, että -tämähän sopiikin oikein hyvin. - --- Lizzie on hyvä kaikille, Duncan -- olen niin kovin iloinen, että -saan hänet sisarekseni. - --- Sitä toivon, rakas Ruth. Olen kovin kiitollinen tästä Jumalan -johdatuksesta -- ja muistakin. Olen oppinut paljon ja Lizzie opettaa -minua enemmän. - --- Ja sinä opetat häntä, Duncan. Autatte toisianne ja minua myös. - --- Sinähän olet jo lopettanut koulusi, Ruth -- sanoi hän hymyillen. - --- Ei, ei, se on vasta alussa. Päämääräni on vielä sangen kaukana. -Mutta minä olen tänään päättänyt koettaa täydellä todella, enkä voi -enää peräytyä, vaikka tahtoisinkin. - -Hetken hiljaisuuden perästä sanoi Duncan: - --- Et ole vielä sanonut hyväksytkö valintaani tahi et. - --- Rakas Duncan -- Ruth vastasi -- olen siitä niin kiitollinen. Kaikki -epäilys on haihtunut ja siunaus on meidän! - -Ja hän nousi mennäkseen Lizzietä vastaan, joka lähestyi heitä nurmikkoa -pitkin. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK RUTH*** - - -******* This file should be named 58906-8.txt or 58906-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/8/9/0/58906 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - |